I S U U RIISTA ON PALANNUT! 1 / 2013 8,80 € MITÄ HAULIKKO KESTÄÄ. SCHULTZ & LARSEN M97 CLASSIC TIKKA T3 SPORTER KAURISPUKKIJAHTIA PUOLAN LÄMMÖSSÄ BENELLI BECACCIA SUPREME: MARKKINOIDEN KEVEIN JOUSIMETSÄSTÄJÄT GRÖNLANNIN MYSKIHÄRKÄJAHDISSA
Tämä luonnollinen ja pehmeä ihmekuitu, tarjoaa meille mahdollisuuden luoda ylivoimaisia lämpökerrastoja jotka muodostavat puskurin kehosi ympärille, antaen ihanteellisen lämpötilan kaikissa ilmasto-olosuhteissa. - Voiko enempää pyytää?. Merinovilla on lampaista, jotka pystyvät selviytymään ääriolosuhteissa, sietäen niin kuumat kesät kuin kylmät talvet, kiitos villakuidun hämmästyttävien ominaisuuksien. Näin Merinovilla kesällä hengittää ja talvella lämmittää. Devold® Sport Worn by Norwegians since 1853 Devold® Active Devold® Expedition MERINO WOOL - yksi luonnon ihmeistä Merinovilla on 100 % luonnonmateriaali, jolla on ominaisuuksia joita tekokuidut eivät pysty jäljittelemään
vuodesta1853. Niitä suosivat yhtä lailla Villakerrastoja Ellsworth. päivän retkikunnat. 1853.Ensimm. Ensimm. tuntureilla tiköillä. Ensimvuodesta äiset käyttäjämme olivat mäiset asiakkaamme äiset käyttäjämme olivat kalastajat, työläisetjaja ja olivat kalastajia kalastajat, työläiset tutki musmatkailijat, jotka työläisiä, jotka joutuivat tutki musmatkailijat, jotka joutuivat liikkumaan kovissa liikkumaan kovissa joutuivat liikkumaan kovissa sääoloissa rannikoilla, sääoloissa sääoloissa rannikoilla, rannikolla, tuntureilla ja jää tiköillä. Devold villavaatteista tuli Villavaatteista tuli pian Devold villavaatteista tuli nopeasti erittäin suotivät suotivät nopeasti erittäin hyvin suosittuja, ja niitä sellaiset kuuluisuudet kuin käyttivät tunnetutkuin sellaiset kuuluisuudet Fridtjof Nansen,kuten Roald Fridtjof Nansen, Roald löytöretkeilijät Amundsen, Lincoln Amundsen, Lincoln Fridtjof Nansen, Roald Ellsworth. Devold on valmistanut Devold Devold on on valmistanut valmistanut villavaatteita Norjassa Norjassa villavaatteita vuodesta 1853. Devoldiin yhtä lailla Villakerrastoja käytmyös tämän päivän luottavattämän myös tämän käytmyös päivän retkikunnat. retkikunnat. Niitä suosivat Amundsen ja Lincoln Ellsworth. tuntureilla ja ja jää jäätiköillä. www.devold.com Photo: Roger Brendhagen ®® DEVOLD DEVOLD HISTORIA HISTORIA
– Virhetilanteet testissä. Sisältö 1/2013 6 Shultz & Larsen 6,5x55SE -Tarkka tanskalainen 46 Easy Hit PSX 1000 – haulikon valorengastähtäin 14 Liikkuvaa kaurisjahtia Puolassa – peltoaukeita ja sarvipäitä 48 Zeiss Victory HT – hämärätähtäinten uusi sukupolvi 20 Kritiikkipalaveri: Salametsästäjiksi ajautuneet 50 Flir PS 24 – lämpökamerasta apua saaliin löytämiseen 24 Myskihärkä Grönlannissa – uusi jousimetsästyskohde 52 Junkkari 2012 –mannermaiset kanakoirat kokeessa 30 Benelli Beccaccia Supreme – markkinoiden kevein itselataava 56 Tikka T3 Sporter 36 Patruunanurkka: .260 Remington 60 Retkinuotio 40 Pyy – seisojajahdin sivutuote 62 Uutiset 66 Viimeinen sana Kuva: Tero Kuitunen 42 Mitä haulikko kestää
Tilaajamaksujen menetyksiä ei olisi korvattu millään tavalla, vaikka lehti jatkuisikin. www.outdoormedia.fi Fire-kustannus Oy:tä koskevissa asioissa pyydetään ottamaan yhteyttä konkurssipesään, jonka tarkemmat tiedot löytyvät sivulta 63.. alv. (03) 42 465 340 arkisin klo 9–16 Muina aikoina automaatti: p. ARVOISAT REKYYLIN TILAAJAT, Rekyyli-lehden julkaiseminen on päättynyt. Tässäkään ei siis ole tapahtunut muutosta. 10 %) Määräaikaistilaus 10 numeroa 84 € (sis. Outdoor Media Oy:llä on oikeus käyttää ja luovuttaa tilaajarekisterissä olevia tietoja harkittuihin käyttötarkoituksiin. Asiakas voi kieltää tietojensa käytön markkinointiin ilmoittamalla siitä lehden tilaajapalveluun. (03) 42 465 335 (tilaukset, laskutusasiat, osoitteet) tilaajapalvelu@riistalehti.fi RIISTA ILMESTY Y 8 KERTA A V UONNA 2013 Kestotilaus 6 numeron jaksoissa 50 € (sis. Toisena vaihtoehtona on vaihtaa toinen tilauksista johonkin muuhun Outdoor Media Oy:n julkaisuun. Riistan tekeminen pysähtyi tuolloin kuin seinään, mutta oli odotettavissa että se löytäisi jatkajan. Outdoor Media Oy on erikoistunut ulkoilmaihmisten lehtien julkaisemiseen ja sen alaisuudessa toiminta jatkuu asialliselta pohjalta. Ja kuten aina, olemme kiinnostuneita löytämään uusia kirjoittajia ja muita yhteistyökumppaneita. Latausarvojen käyttö vain omalla vastuulla. Jos tilaajalle on tullut sekä Riista että Rekyyli, voi hän esimerkiksi ohjata toisen Riistan numeron lahjatilauksena tuttavalleen. Tero Kuitunen, päätoimittaja TOIMITUSJOHTAJA, ILMOITUSMYYNTI: Veikka Gustafsson p. Tämä oli perin odottamatonta, koska tilaajamäärä oli jatkuvassa kasvussa, eikä mitään mullistavaa ollut tapahtunut. Palaamme siis normaaliin rytmiin. Uusi omistaja on sitoutunut ja halukas kehittämään Riistaa yhä paremmin lukijoitaan palvelevaksi lehdeksi. ITSELATAAJAT HUOMIO! Kansainvälisen tavan mukaan Riista-lehti tai kirjoittaja ei vastaa artikkeleissa esiintyvien latausarvojen oikeellisuudesta. Vanhat tilaukset ovat voimassa ja koko omistajavaihdoshässäkkää voidaan ajatella vain katkoksena Riistan ilmestymisaikataulussa. alv. Millainen taho sen onnistuisi hankkimaan itselleen, oli Riistan tekijöiden keskuudessa puhutuin aihe, koska eräässä vaiheessa tilanne näytti pahalta. RIISTA Pihlajatie 28 00270 Helsinki email: toimitus@riistalehti.fi ISSN 1796-8267 PÄÄTOIMITTAJA: Tero Kuitunen tero.kuitunen@riistalehti.fi TEKIJÄT: Markus Forsström Veikka Gustafsson Jussi Grönstrand Esa Höysniemi Tuomo Karsikas Juha Kylmä Adam Mykkänen Arto Määttä Ville Pohjola REPRO: Tenhelp Oy VALOKUVAAJAT: Tero Kuitunen Arto Määttä Tuomo Karsikas KANNEN KUVA: Jari Niskanen JULKAISIJA Outdoor Media Oy Pihlajatie 28 00270 Helsinki toimitus@retkilehti.fi Y-tunnus 1441340-4 pääkirjoitus RIISTA ON PALANNUT! R iista-lehden tekijät yllätettiin kesäkuun lopussa ilmoituksella, että lehteä tuolloin julkaissut Fire-kustannus Oy ajautuu konkurssiin. Niinpä palautetta, toiveita ja juttuideoita otetaan nyt vastaan entistäkin innokkaammin. Outdoor Media Oy on päättänyt korvata tilaajilta puuttumaan jääneet numerot Riistan numeroilla. 050-505 8848 veikka.gustafsson@outdoormedia.fi TILA AJAPALVELU p. Tarjouskilpailun voitti kuitenkin Outdoor Media Oy, jonka oli helppo saada vanhat kirjoittajat takaisin tekemään Riistaa. 10 %) Lehden kopiointi ilman lupaa on kielletty. Liikkeellä oli toimijoita, jotka kertoivat vähät välittävänsä vanhoista tilauksista
Tarkkuutta Tanskasta Schultz & Larsen M 97 Classic TEKSTI: ESA HÖYSNIEMI ”Paneuduimme kehitystyöhön todella kriittisesti, sillä halusimme asettaa uuden standardin sille mitä metsästyskivääriltä odotetaan.” ”Suurin haaste oli luoda kivääri, jonka käyntiin eivät vaikuta sen paremmin eri lataukset kuin lämpötilaolosuhteetkaan.” 6 RIISTA
Piipun pituus on 55 cm. Pistooliperän pohjaan ja etutukin kärkeen on istutettu ruusupuinen koristepala. E dellä on vapaa käännös valmistajan sivuilta. n ”yhtä yhtä puuta”, joudutaan Koska lukko on eri kaliipereita käytettäessä piipun lisäksi RIISTA 7. Pidän enemmän vas- takkaiseen suuntaan viistetystä tai pyöreämuotoisesta, mutta kyseessä on lopulta vain makuasia. Liipaisinkaari ja lipaskuilu ovat terästä, kuten kaikki muukin aseessa, ”korvikemetalleja” ei ole käytetty lainkaan. Kokonaisuus on huolitellun näköinen, joskin itseäni häiritsee etutukin etuosan muotoilu. Lisäksi Custom-paja palvelee, jotta aseesta saa sellaisen kuin haluaa. Perälaatta on tehty kovahkosta ventiloidusta kumista eikä se taker- Sekä lukko että lukkorunko on työstetty yhdestä kappaleesta. Toiminta keskeytyi joiksikin vuosiksi mutta on jälleen täysissä voimissa. Tehdas valmistaa kiväärien lisäksi myös piippuja, tukkeja, äänenvaimentimia sekä kiikarinjalkoja. Onkin erikoista kuinka aseiden hinnat ovat niinkin kilpailukykyisiä muihin merkkeihin verrattuna ja lopputulos kuitenkin vertaansa vailla. LUKKO JA LUKONKEH YS CLASSIC KALIIPERISSA 6,5x55 SE M 97:n käsittely ei poikkea tavanomaisista pulttilukoista. Merkittävää on, että tehtaalla tehdään kaikki osat itse muutamia jousia ja ruuveja lukuun ottamatta. Näyttää myös siltä, että karhennukset on tehty käsityönä. Sekä lukon avaaminen että sulkeminen on äärimmäisen vaivatonta, lukko liikkuu kuin ajatus takeltelematta, joten parempaa ei voi toivoa. Olisiko sittenkin niin, että osien laajamittainen valmistuttaminen alihankkijoilla on väärä tie säästöihin ja lopputuloksena onkin vain laadunvalvonnasta tinkiminen. ”Normaalimallisen” tukin pähkinäpuu on laadukas ja sen syykuviointi on tavanomaista ilmeikkäämpi erityisesti peräosassa. Olikin mielenkiintoista tutkia, voiko tämä miltei fysiikan lakeja halveksuva esitys pitää paik- kansa. Perän kaula on jätetty riittävän ohueksi lyhytsormisellekin ampujalle. Esittelyase painaa 3,4 kg ja sen kokonaispituus on 107,5 cm. Lukossa on 3 sulkuolaketta, joista yksi suoraan alas, mikä takaa varman patruunasyötön ja mahdollistaa lyhyen 60 asteen avauskulman. Niiden materiaali, samoin kuin piipun, on kromimolybdeeniteräs. Lukko on tehty tasapaksusta kangesta ja sen päässä oleva sulkukappale on läpimitaltaan lukon runko-osan paksuinen läpimitaltaan. Vuonna 1889 Hans Schultzin perustama Schulzt & Larsen -tehdas on saavuttanut vankan maineen erityisesti aseidensa hyvän käynnin perusteella. Näin tehtynä työstöjen määrä on vähäisempi kuin jos sulkuolakkeet olisivat runko-osaa suuremmat. tele vaatetukseen. Pistooliperän kämmenkyhmy on muotoiltu poikkeavasti mutta erittäin hyvin käteen sopivaksi
Kuvassa ase on varmistettu ja lukko lukittu. Varmistin sijaitsee tutulla paikalla mutta se toimii kolmiasentoisesti. Lukon runko-osa on työstetty yhdestä kappaleesta. Esittelyaseeseen on asennettu Nikon-kiikaritähtäin Leupoldin pikajaloilla. Hylsyn ulosheitin on plunger-tyyppiä eli jousikuormitettu tappi lukon iskupinnassa. Keskiasennossa varmistin on yhä päällä mutta lukon saa auki. Rautojen petaus tukkiin on toteutettu eräänlaisella pilaripetauksella teräsinserttien ja epoksin avulla.. Lukkorungossa on myös työstöt S&L:n omalle jalustalle. Tässä olisi ehkä tuotekehittelyn paikka, lukon sulkupää voisi olla vaihdettava edellyttäen tietysti että pelkän sulkuosan hinta olisi selkeästi koko lukkoa huokeampi. Näin vapautussalpa voidaan myös tehdä yksinkertaisemmaksi ja pienikokoisemmaksi. Ulosvedin on 4 mm levyinen ja liikkuu sitä varten tehdyssä urassa suoraan sivullepäin. Hylsyrikon sattuessa ruutikaasut ohjautuvat sivulle lukon kyljessä olevien kolmen aukon kautta. Ulosvedin liikkuu urassaan suoraan sivulle ja hylsyn ulosheitto tapahtuu jousitetun tapin (plunger) avustuksella. Sulkuolkia on kolme. vaihtamaan koko lukko ja mahdollisesti myös lipas. 8 RIISTA Näin erillistä, tavallisesti lukon pysäyttimeen yhdistettyä hylsyn ulosheitintä ei tarvita ja lukonvapautussalpa toimii vain nimensä mukaisessa tehtävässä. Vasta kun vipu siirretään aivan eteen, on ase ampumakunnossa. Lukon pidätin on pienikokoinen salpa lukkorungon takaosassa. Lukon sovitus lukkorunkoon on erinomainen ja lukko liikkuu todella vaivattomasti. Lukkorungon etuosassa on molemminpuoliset purkausaukot ruutikaasuille hylsy- tai nallirikon varalta
Lippaan takana on lisäksi pieni jousikuormitettu tappi, joka työntää lipasta ulospäin irrotusvaiheessa. Piippuvalikoima ulottuu kaliiperista .22250 kaliiperiin .458WM. Useimmissa metsästystilanteissa kummallakaan edellä mainitulla ilmiöllä ei ole juurikaan merkitystä, mutta entä jos samalla rahalla saisi huippukäyntiin kykenevän ja lämpölaajenemiselle tunnottoman piipun. RIISTA 9. Irrotetussa piipussa näkyvä lovi osuu lukkorungon alaosassa olevaan ohjainruuviin, jolloin se asettuu oikeaan linjaan. Vaihtosysteemi saattaa vaatia myös toisen lukon tai lippaan kaliiperista riippuen. Lähtökohtana on täysin suora ja jännitteetön kanki. Laukaisukoneistossa on hyvät säädöt. Lipas on yksirivinen ja tehty teräspellistä patruunasiltaa ja pohjaa myöten. Tehtaan asetus oli jo riittävän hyvä, jotta säätöjä ei tarvittu. Tyypillisesti käynti ei kestä kolmea laukausta enempää. Mitä enemmän piipussa on jännityksiä, sitä enemmän osumapisteet vaihtelevat patruunalajin vaihtuessa. Tämän päivän yleisin piippujen valmistusmenetelmä on kylmätaonta ja asetoimittajan ammatissa onkin joutunut todistamaan vuosi vuodelta heikkenevää piippujen laatua. Valmis piippu on oikeaoppisesti myös hieman tiukempi piipunsuulta ja loppusilauksena piipun sisäpinnat kiillotetaan virheettömiksi. Painonapilla toimiva salpatanko lukitsee lippaan sekä etu- että takaosasta. PIIPPU Lippaan salpa on lipasaukon etupuolella sijaitseva painonappi. Mainittakoon myös, että lukon purkaminen vaatii työkaluja ja mielellään myös ruuvipenkin. Raudat ovat kiinni puissa kahdella pultilla, joista takimmainen liipaisinkaaren etupuolella. Piipun peräosassa on työstöt lukon sulkuolakkeille. Taottuun piippuun syntyviä jännityksiä kun ei aina saada eliminoitua ja käynti harvoin säilyy piipun lämmetessä. Schulzt & Larsen rihlaa piiput perinteisellä leikkuumenetelmällä. Saatavilla on kahden ja viiden patruunan lippaita. Piiput ovat helposti itse vaihdettavissa, operaatioon riittää vain kahden kuusiokoloruuvin löysäys ja lukon avaaminen. Jokaisella latauksella, vaihdettiinpa luotia, ruutia tai mitä tahansa komponenttia, on oma värähtelytaajuutensa. Piippu kiristetään lukkorunkoon kahdella kuusiokoloruuvilla. Kun piipun reikä on porattu oikeaan mittaan, aloitetaan rihlojen vetäminen. Toinen jännitteisen piipun ongelma on latausten välinen osumapiste-ero
Perälaatta on kovaa kumiseosta, joka ei tartu vaatteisiin. On kuitenkin varsin epätodennäköistä, että lipas irtoaisi huomaamatta esimerkiksi risukosketuksesta. Esittelyaseen lippaaseen mahtuu latauspituudeltaan 87 mm pitkä patruuna. Piipun suulla on vaimenninkierre. LAUKAISUKONEISTO JA VARMISTIN Tukkipuun syykuviointi on hieno. Ruusupuinen koriste pistooliperän ja tukin etupäässä ei oikein pääse oikeuksiinsa koska värierot ovat pieniä. Kiinnitysruuveissa on kuusiokolokanta. Koska aseessa on vaihtopiippusysteemi, ei piipun takaosaa ole pedattu lainkaan. RAU TOJEN KIINNIT YS Raudat on kiinnitetty tukkiin tavanomaisesti kahdella pultilla, mutta pulttien väli on normaalia lyhyempi: toinen ruuveista kun sijaitsee heti liipaisinkaaren edessä. Piippu onkin irti puista käytännössä kokonaan. Siinä on peltikuori, peltinen patruunasilta sekä pohja. LIPAS M 97:n lipas on yksirivinen. Koko tukin läpi menevät teräsinsertit toimivat yhdistettynä rakenteena - yläpää laajennettuna petauspintana ja alaosa holkkina. 10 RIISTA Esittelyaseen laukaisu oli lähtökohtaisesti etuvedoton ja varsin hyvä. Avotähtäimiä ei ole. Sopivuus käteen on erit erittäin hyvä. Lippaan edes- sä on painonappi, joka vapauttaa lippaan kahden kynnen takaa. Aseen mukana tulevaa Hardcore-vaimenninta pystyy pidentämään tai lyhentämään tarpeen mukaan. Erikoista rakenteessa on ”pilarien” eli metalliholkkien yhdistäminen rautojen vastinkappaleisiin (kuten rekyylikoroke edessä) epoksin avulla. Siinä on moni-. Aseen lipasaukko on terästä ja siihen on kiinnitetty sekä liipaisinkaari että lippaansalvan mekanismi. Kuvassa näkyy pistooliperän kämmenkyhmy, jonka muotoilu poikkeaa tavanomaisesta koska kyhmyn harjanne leviää sivulta katsottuna myös aseen pituussuunnan mukaisesti. Kiinnityskohdat sijaitsevat lippaan toisella sivulla sekä edessä että takana, kiinnitys vaikuttaa onnistuneelta, joskin napin tahaton painaminen on ainakin teoriassa mahdollista. Lippaita valmistetaan kolmen ja viiden patruunan vetoisina. Rakenteellisesti rautojen petaus on tehty poikkeavasti, joskin perusperiaatteet ovat selvät: vapaasti värähtelevä piippu ja pilaripetaus
puoliset säätömahdollisuudet, joita ei kuitenkaan ollut tarvetta kokeilla. Rekyylistoppareita varten tehtyjä koloja on kahdet. Lisäksi lukkorunkoon on työstetty urat ja rekyylistopparit S&L:n omille pikajaloille. KIIKARIN KIINNIT YS Lukkorungossa on kaksi kierrereikää edessä ja kaksi takana erilaisten tarvikepalojen kiinnittämiseen. MUU T MALLIT S&L M97:ää valmistetaan myös takedown-versiona sekä sporter-mallina. Ylärivi, (vasemmalta oikealle): Norma Oryx 15 mm, Impala CP 24 mm, Norma Alaska 22 mm. Schultz&Larsen M 97-DL, koeammunta 100 m Kaliiperi 6,5x55 SE Patruuna Tehdaslataus Impala CP 5,8 g (90 gr) Keskinopeus Osumakuvio m/s 3 ls/ 100 m 1012 24 mm Tehdaslataus Norma Oryx 10,1 g (156 gr) 773 15 mm Norma Alaska 10,1 g (156 gr), IMR 4320 2,3 g 671 22 mm Norma Golden Target 8,4 g (130 gr), Norma URP 2,8 g 817 16 mm Hornady A-Max 9,0 g (140 gr), Norma URP 2,8 g 798 21 mm RIISTA 11. Varmistuksen poisto pitää pientä ääntä, mutta onnistuu pienellä harjoittelulla äänettömästi. Varmistin on kolmiasentoinen, keskiasennossa lukon avaaminen onnistuu myös aseen ollessa vireessä. Sporterissa piippu on kiinteä. Ideana on, että vaatetuksen lisääntyessä talviaikaan voidaan kiikaria siirtää pykälä eteenpäin ja taas kelien lämmetessä palauttaa alkuperäisasemaan. Alarivi: Hornady A-Max 21 mm, Norma Golden Target 16 mm ja kaikkien yhteiskasa 29 mm
Viiden kasa koostui siis viidestä eri latauksesta. Impalan tehdaslatauksen luoti painoi 5,8 g ja nopeustaso oli 1012 m/s. Suoraan paketista otetulle metsästyskiväärille saatua käyntiä voidaan pitää todella erinomaisena. Schultz & Larsen M 97 -kivääri teki eittämättä varsin vahvan vaikutuksen. Kolmen laukauksen kasat olivat kooltaan 15 - 22 mm. Latauksista kaksi oli tehdastekoisia, muut itse ladattuja. Piippuvaihtoehdot Piipun mitat mm Caliber Magazine Bolt 15-19x520 15-19x600 16-20x520 16-20x600 16-20-650 17-21-650 20-21x60 19-22X650 22-250 rem K STD R8 RSL RSL 243 win K STD R8 RSL RSL R 6mm N Br. TAOTTU VAI PERINTEINEN PIIPPU. Toista ääripäätä 12 RIISTA edusti Norman tehdaslataus Oryx 10,1 g –luodilla ja nopeustasolla 773 m/s. M MAG RSL 7mm wsm KM MAG RSL .308 win K STD R8 RSL RSL R .30.06 L STD R8 RSL RSL 300 win mag. Tätä ei nyt ollut kuitenkaan mahdollista kokeilla. Tuloksia voi pitää lievästi sanottuna hämmästyttävinä verraten niitä muihin tavanomaisiin tehdasaseisiin. Käynti riittää vaativaankin metsästykseen, myös silloin kun joudutaan ampumaan useita laukauksia. Osumapisteiden erot 100 metrissä olivat olemattoman pieniä, joskin havaittavissa. M MAG RSL RSL 9,3x62 L STD R8 RSL 375 Dakota LM MAG R 458 win mag. Mikäli metsästysreissut suuntautuvat usein ulkomaille, lisäävät sekä piipunvaih- tosysteemi että take-down-versio valinnan vapautta. Väitteenä tämä tuntui mahdottomalta, joten ammuin viidellä erityyppisellä latauksella kolmen laukauksen kasat välillä asetta jäähdyttämättä ja lopuksi vielä viiden laukauksen kasan ampuen joka laukauksella eri patruunan. M MAG RSL 300 wsm KM MAG RSL 338 win mag. Voidaan kuitenkin olettaa että osumapisteissä voi olla suurempiakin heittoja jollain toisella kaliiperilla. Parhaiten erot näkyvät osumakuviokuvassa. KM MAG RSL RSL 358 N mag. Viiden eri latauksen kasan koko oli 29 mm! Koelatauksissa sekä luodin painot että lähtönopeudet vaihtelivat melkoisesti. Schultz&Larsen Classic Valmistaja: Schultz & Larsen, Tanska Kaliiperi: 6,5x55 Piippu: vaihtopiippujärjestelmä Lipas: yksirivinen irtolipas, 3 tai 5 ptr Pituus: 1075 mm Paino: 3,4 kg Piipun pituus: 55 cm Hinta: 1550 euroa Maahantuoja: Gyttorp Finland, www.gyttorp.?. M MAG R R = pyöreä piippu, L = suora uritettu, S = spiraaliuritus, 8 = 8-kulmainen, maksimi pituus 570 mm KOEAMMUNTA Aseeseen oli asennettu Leupoldin pikajaloilla Nikon Monarch UCC 2,5-10x60, jolla kasat ammuttiin. Single shot STD R 25.06 L STD RSL RSL 6,5x55 L STD R8 RSL RSL R 6,5-284 M STD RSL .270 win L STD R8 RSL 270 wsm KM MAG RSL 7x64 L STD R8 RSL 7mm rem mag. Parasta metsästäjän kannalta on myös eri latausten todella vähäinen osumapistemuutos. Koeammunta oli hieman poikkeuksellinen, sillä tarkoituksena oli kokeilla tehtaan lupauksia siitä, kuinka erityyppiset lataukset osuisivat samaan. Muut luodinpainot ja nopeudet jäivät näiden latausten välimaastoon. Itse ladatuista vastaavanpainoinen Norma Alaska oli hieman hitaampi, nopeus luokkaa 671 m/s. Jos pulttilukkoisen aseen hankkiminen olisi edessäni, ei tarvitsisi enää miettiä vaihtoehtoja
aadu aa , käsintehdyn äs e dy TIlauksen kylkiäisenä saat lahjaksi laadukkaan, Riserva-patruunapidikkeen joko kivääriin tai haulikkoon ((arvo 39,90 eeuroa). (03) 42 465 340 arkisin klo 9–16 Muina aikoina automaatti: p. iäistä. 10 %). alv. k l y k ä l l ä ei sis Mene nettiin www.riistalehti.fi tai laita sähköpostia osoitteeseen tilaus@riistalehti.fi ja tilaa Riista kotiin kannettuna! TILAAJAPALVELU p. (03) 42 465 335 (tilaukset, laskutusasiat, osoitteet) tilaajapalvelu@riistalehti.. laus i t s i a k i a ä Määr 0€ 5 a o r e m 6 nu 10 %) (sis. RIISTA 13. TILAA Nyt edullisena kestotilauksena 6 numeroa 45 euroa (sis.alv. uroa)
14 RIISTA. Jahti ajoittui keskikesään, ja oli siitä johtuen erittäin mielenkiintoinen kokemus. Puola, Malbork Keskikesän piilottelijat Pukkijahtia Puolassa TEKSTI: TERO KUITUNEN Tämä on kertomus kaurispukkijahdista Malborkin kaupunkia ympäröivällä maaseudulla Puolassa
Maasturimme kaartoi yhä vain pienemmälle tielle ja lopulta ajoimme lähinnä maatalousajoneuvojen käyttämää uraa pitkin. Syynä olivat keskikesän olosuhteet, eli pukeilla oli yllin kyllin syötävää joka puolella ja lainehtivat viljapellot tarjosivat niille loputtomasti piilopaikkoja. viittoi meidät mukaansa. Ehdotus sopi kaikille ryhmän jäsenille paremmin kuin hyvin. Tarek ryhtyi kiikaroimaan avautuvaa näkymää. Tarkemmin ottaen, O VEHNÄÄ JA VALLEJA Jo saapumispäivän iltana istuin kahdeksankymmentäluvun lopun maastoautossa huristelemassa kohti jahtimaita. he suosittelivat sitä VOIMAKKAASTI. Aivan varma en ole nimen kirjoitusasusta mutta tuolta se suurin piirtein kuulosti. Kammattuaan kilometrien laajuisen maiseman läpi, hän viittoi meidät uudemman kerran mukaansa. Ryhmässämme oli tällä kertaa myös kolmas jäsen, Hanhijahtien Walter Reinhardt. Kuitenkin, paras tulos saadaan kun välineet ovat tutut ja niitä on opeteltu käyttämään kunnolla. Oppailla oli jonkinlaisia ampumatukia autoissaan, joten keppien puuttuminen ei ole katastrofi. Matkan tarkoituksena oli selvittää millaisia metsästysmahdollisuuksia kyseisessä paikassa on tarjolla ja kuinka järjestelyt toimivat. Tuossa vaiheessa en vielä tiennyt, että harjanne oli oikeasti tulvavalli, joita seudulla on runsaasti. Niinpä varmin tapa saada saalista olisi aktiivinen etsiminen. Hiippailimme hitaasti harjanteen rinteelle. Tarek pysäytti auton ruohikkoisen harjanteen päähän ja Alkuvaiheessa teiden varsilla oli taloja, lopulta ympärillämme oli vain loputtomia viljapeltoja, joita raidoittivat puskittuneet avo-ojat. Yllätyksekseni palasimme autolle ja jatkoimme matkaa. Minulle oli oppaaksi valikoitunut hieman alle 50-vuotias paikallinen metsästäjä nimeltään Tarek. Vasta kun olimme kokoontuneet yhteen oppaiden ja tulkin kanssa, selvisi, että torniin kipuaminen olisi täysin mahdollista, mutta he suosittelivat liikkuvaa jahtitapaa. RIISTA 15. Alkuvaiheessa teiden varsilla oli taloja, lopulta ympärillämme oli vain loputtomia viljapeltoja, joita raidoittivat puskittuneet avo-ojat. Koska tilaisuus tulee usein tasamaalla ja etäisyys on pitkä, ampumakepit kannattaa pakata mukaan. sallistuin jahtiin Carl Zeiss Oy:n kutsumana ja matkan järjesti Hanhijahdit. Vielä saapuessani hotellille olimme siinä oletuksessa, että jahtimuotona olisi joko ajojahti tai tornista kyttäämällä ampuminen. Mitähän sekin sitten tarkoittaa... Mainittakoon sen verran, että jälkeenpäin kuulin tulkilta oppaiden valikoituneen meille ”piirteiden perusteella”. Eräässäkin tapauksessa metsästäjä kyttäsi sopivaa ampumatilaisuutta yli 15 minuuttia, joten ilman tukea aseen kannattelu olisi ollut mahdotonta
Naa- Keskikesän lainehtivat viljapellot tuovat jahtiin oman mausteensa. Pukki ei jäänyt ihmettelemään meitä, vaan poistui vallin toiselle puolelle. Aikaa vierähti kenties viisi minuuttia, kenties enemmänkin. Hetken tarkkailun jälkeen näimme pukin alhaalla vehnäpellossa 250 metrin päässä siirtymässä poispäin yhdessä naaraan kanssa. Pukilla oli toki reilusti vauhtia ja tilanne oli nopea, mutta silti olin poikkeuksellisen ulkona tilanteesta. Edessä näkyvä valli oli mitä ilmeisimmin se sama jonka päässä olimme aluksi vierailleet. Kun muita eläimiä ei nopealla vilkaisulla näkynyt, keskitin noin 300 metrin etäisyydellä. Oli todellinen yllätys huomata naaras yhtäkkiä noin 100 metrin päässä liikkumassa kohti meitä. Olimme ehtineet kävellä pellolla noin 50 metriä, kun ohitimme ensimmäisen avo-ojan. Näin jälkikäteen oletan, että ensimmäinen pysähdyksemme oli ollut etukäteistiedustelua alueelle, jonne olimme alun pitäenkin menossa jahtiin. Jäimme tarkkailemaan pariskuntaa ja kohta saimmekin seuraavan oppitunnin. Vähän väliä pysähdyimme kiikaroimaan maisemaa, useimmiten tarkistamaan paljain silmin tehtyä havaintoa. Koska kauriit etenivät rauhallisesti vehnäpellossa, päätin vilkaista hieman muihinkin suuntiin. Jatkoimme hitaasti matkaa kohti tulvavallin rinnettä. En todellakaan ollut valmiina vaan ihmettelin täydessä tähkässä olevaa vehnäpeltoa ja maiseman tasaisuutta, kun ensimmäinen pukki ryntäsi ojan varresta vain 20 - 30 metrin päästä meistä. Saavuttuamme vallin juurelle jatkoimme matkaa sen yli, jolloin näkyviin tuli joki mihin pukki oli siirtynyt. Pelin henki kuitenkin selvisi. Odottelimme jälleen toivoen, että uros ilmaantuisi naaraan seuraan. säksi kauriit saattoivat olla makuulla keskellä peltoakin, jolloin näkyi korkeintaan pää, usein vain korvat ja sarvet, joskus ei niitäkään. Ylitettyämme vallin käännyimme vasemmalle ja ryhdyimme kulkemaan sen suuntaisesti. Vaikka maisema oli aukeaa ja näkyvyyttä tyypillisesti vähintään muutamia satoja metrejä, saattoi kauriin kokoinen riistaeläin piilotella missä tahansa. Pysäköimme auton keskelle peltoaukeaa ja lähdimme hitaasti kävelemään kohti noin 500 metrin päässä olevaa tulvavallia. Miten kummassa se onnistui pääsemään siihen tasaista peltoa pitkin ilman että kukaan meistä huomasi sitä. Ojien pusikoiden li16 RIISTA. Emme ehtineet kauaskaan, kun jähmetyimme paikoillemme tarkkaavaisen silmäparin tuijottaessa meitä vallin laelta korkeintaan 25 metrin etäisyydeltä. Tai todennäköisesti olivat, mutta niitä ei enää näkynyt. Usein kauriista näkyy viljan seasta vain pää, joskus eläin huomattiin vain sarvista ja korvista. Kiipesimme vallin harjalle ja koetimme tähystellä huomioni takaisin pariskuntaan, mutta ne eivät enää olleetkaan siellä. Nyt ajomatkaa ei kestänyt kuin hetken. Haravoimme maisemaa hyvän tovin, koska jossainhan kauriiden olisi pakko olla. Joki ei näyttänyt kummoiselta, mutta keväisin valleja tarvitaan pysäyttämään vesimassat ja paikoitellen valleja on tasaisin välimatkoin kolme tai useampiakin
Seuraava tilanne ei kuitenkaan mennyt aivan tämän käsikirjoituksen mukaan, koska pukki karkkosi meitä kuin parempikin pomppujänis. Tarek katsoi kiikareilla rinnettä alaspäin pinkovaa pukkia ja alkoi painokkaasti kuiskia jotain jonka tulkitsin kehotukseksi ampua. Kirosin mielessäni ja seurasin pukin kaarrosta oikealle, takaisin kohti tulosuuntaamme. Katselukiikareiden roolia keskikesän jahdissa ei voi korostaa liiaksi. ras liikkui meistä täysin tietämättömänä kohti ojaa, johon se sitten jälleen katosi kuin aave. Aseen pamahdusta seurasi selvä luodin osumaääni. Mukana oli Tarekin ampumatuki, jonka jalat oli mahdollista saada teleskooppisesti kasaan. Kiikaroituaan noin 15 minuuttia hän palasi, ja viittoi meitä jatkamaan matkaa pitkin vallin lakea. Vain harvoin eläin oli täysin näkyvillä, ja tuolloin ne olivat jostain syystä lähes aina naaraita. Koska tilanne ei tuntunut etenevän, Tarek käski meidän pysyä paikoillamme ja lähti itse hiipimään tulosuuntaamme vallin harjalla siten, että voisi kenties saada näköyhteyden pukkiin. Noin 100 metrin päässä olevasta tiukasta pusikosta kuului pukin ”haukkumista”. Joskus avautuvaa peltosarkaa kiikaroitiin hyvinkin pitkään, ennen kuin näkökentässä vilahtanut eläin varmistui metsästettäväksi yksilöksi. Aseen pamahdusta seurasi selvä luodin osumaääni ja pukki oli kadonnut heinikon sekaan. Pukki oli tuolloin jo noin sadan metrin päässä tasaisella tulvaniityllä ja kimmahtelevasta liikkumistavasta joh- tuen ampuminen ei tuntunut järkevältä. Kun pukki oli ehtinyt tulva-aukeamalla noin 200 metrin päähän meistä, se pysähtyi katsomaan taakseen ja jatkoi hitaasti kävellen matkaansa pitkin joen muotoilemaa rantatöyrästä. Laskeuduimme alas harjanteelta ja ylitimme aukion päästäksemme etsimään RIISTA 17. Vaikka matkaa oli paljon ja ilta alkoi hämärtää, päätin yrittää laukausta. Muutaman sadan metrin matkalla näimme jälleen pari naarasta, jotka eivät aiheuttaneet toimenpiteitä. Eteneminen oli rauhallista ja hätäilemätöntä, tavoitteena kun oli päästä näkemään eläimet ennen kuin ne näkevät meidät. Sijoitin ristikon pukin säkään ja puristin laukauksen. Sovitimme tuen nopeasti sopivaksi, jotta pääsin ampumaan polviltani
Nopean kuvausoperaation ja onnittelujen jälkeen Tarek suolisti pukin. Asiaa helpottaa, jos ase on kohdistettu hieman tavanomaista pidemmälle matkalle (esimerkiksi 150 metriä). Pitkässä heinikossa seisova kauris muuttuu siten melko nopeastikin hankalaksi löytää ja lisäksi sen asennon arviointi on hankalaa. Omat välineeni valitsin ajatuksella ”suomalaisen peruskalusto”. Jokaisella osallistujalla oli reissussa mukanaan oma ase. Myös luodin lentorata kannattaa opetella, ja jotta lentoradan tuntemisesta saadaan ilo irti, pitää metsästäjällä olla ainakin jonkinlainen kyky arvioida (tai mitata) etäisyyksiä. Paperit ja kalusto Ennen reissua matkanjärjestäjälle toimitettiin kopio Euroopan ampuma-asepassista, metsästyskortista sekä ampumakokeesta. Päiväkiikarilla eräskin pukki näytti olevan täysin ammuttavissa ”lavalle”, mutta valovoimaisella putkella se paljastui olevan voimakkaassa kulmassa. Usein puhutaan kuinka eurooppalaisille jahtimaille menevän tulisi omata joku ”paremman merkkinen” ase ja high end –hintaluokan tähtäin. MONINAISET MAHDOLLISUUDET Kettuja ammutaan aina tilaisuuden tullen riistanhoitotoimenpiteenä. Koska Puolan keskikesän jahdissa valoa riittää noin klo 22.00 asti, perusoptiikalla pärjäsi jopa yllättävän hyvin. Sovimme, että tämä riittäisi tälle illalle ja palasimme autolle. Lentoyhtiönä käytimme Flybe’ä, joka ei vierastanut aseiden kuljettamista ja ylimääräinen maksu oli vain 20 euroa suuntaansa. Jos Euroopassa on tarkoitus käydä jahdissa, kannattaa ampuma-asepassi hakea poliisilta hyvissä ajoin. 18 RIISTA Edellä kuvattu metsästystapa ei todellakaan ollut ainoa mahdollinen. Tilanteissa, joissa valoa riittää ja kohde on suhteellisen lähellä, eroa ei oikeastaan ole. Eräs oppaista etsi eläimiä enemmän moottorivoimalla ja vasta kun potentiaalinen saaliseläin oli havaittu, lähdettiin sitä ta-. Osuma oli tullut odottamaani taaemmas, ja sisäänmeno- ja ulostulorei’istä oli helppo päätellä, että pukki oli ollut varsin voimakkaassa kulmassa, vaikka se putken läpi oli näyttänyt olevan täysin kyljittäin. Mainitsen tämän, koska kulkiessani kuvauspäivinä ”Zeiss:n miesten” kanssa, sain tilaisuuden tutkia käytännössä, mitä etua hinnakkaalla optiikalla saavutetaan tässä jahtimuodossa. Sama koskee myös eläimen sarvivarustusta. Aseena minulla oli siis Tikka M55 ja tähtäimeksi sen päälle kiinnitin Leupold 3-9x40 VX-II:n. Jahtitapa tuntui varioivan jo oppaiden välillä. Aseen valinta ei ole kovinkaan kriittinen asia. Osa porukastamme ei maksanut sitäkään, koska he eivät olleet onnistuneet tekemään ennakkoilmoitusta lentoyhtiölle. Tosin, hämärän aika on usein metsästyksellisesti sitä parasta aikaa, joten päiväputkella alkaa olla ongelmia erottelukyvyn kanssa. Mutta heti jos jompikumpi (valon määrä tai etäisyys) muuttuu epäedulliseen suuntaan, laatuoptiikka on suoraan sanottuna mahtavaa. Koska kyseessä oli Carl Zeiss Oy:n jahti, ei liene yllätys, että yrityksen edustajilla oli tähtäiminään Zeissin tuot- teita. Jahdissa ammutaan yllättävänkin kauas, joten ase-patruunayhdistelmässä tulisi olla kohtuullisesti tarkkuutta. Aseet huolittiin silti kuljetettavaksi nikottelematta. Pukki löytyi lähes heti. joen rantatöyräälle. Ja kaiken lisäksi naaras.. Kyseinen lataus käy Tikassa erinomaisesti ja luoti on sopiva kaikille kyseisssä jahdissa mahdollisesti eteen tuleville riistaeläimille. Ainoastaan patruunoissa poikkesin linjasta ja latasin ne itse: Nosler 150 gr Accubondia vauhdittamaan annostelin 46,1 gr Hodgdon Vargetia. Sen saaminen on niin sanotusti läpihuutojuttu, eli sen saa hyvin pienellä byrokratialla, mutta nykyiset poliisilaitosten jonot ovat merkittävä hidaste. Sama tilanne oli tietysti katselukiikareissa. Halusin siis kokeilla, tulisinko toimeen perinteisen .308 Win –peruspulttilukkokiväärin ja edullisen päiväkiikarin yhdistelmällä
Syynä on turvallisuus, aukealla ammuttaessa luotien halutaan suuntautuvan alaviistoon eli kohti maata. Sarvet voivat olla ”liian pienet”, joka ei aiheuta turistille ongelmia, mutta oppaalle kylläkin. Seurueestamme useampi ampui pukin tätä kauemmas, paikallisten mukaan eräs laukauksista oli jopa pisin mitä heillä on kukaan koskaan tehnyt. Vasta kun jahdit olivat ohi, paikalliset kertoivat säännöstä, jonka mukaan pisin sallittu ampumamatka olisi oikeasti 200 metriä. Tiukasti tulkiten sekin on kielletty ja laukaukset tulisi suorittaa pystyasennosta. Myös jahdissa on kaikenlaisia sääntöjä, mutta osa niistä tuntui olevan hyvinkin elastisia. RIISTA 19. Heillä on käytössä pistejärjestelmä, jossa opas saa pisteitä tietyn rajan ylittävistä pukeista ja miinuspisteitä alittavista. Oppaiden valmistelemat trofeet punnittiin (edellisiltana saaliiksi saatujen paino arvioitiin) ja kaikesta tehtiin viralliset paperit. Kun keskustelimme seurueen jäsenten kanssa asiasta, vakuuttivat kaikki olevansa hyvin tyytyväisiä oppaiden toimintaan ja heidän joustavuuteensa. Tällä kertaa tilaisuutta veti oppaiden johtajana toiminut ”jägermaister”. Kaatomaksut on määritelty trofeiden painon mukaan ja siinä noudatetaan kansanvälistä mittaustapaa. Oppaat eivät tietenkään halua miinuksia, joten varminta on odottaa heidän hyväksyntäänsä ennen sormen koukistamista. Jahdin lopuksi suoritetaan virallinen mittaus. Seurueessa saa pukkijahtiaikana olla korkeintaan kolme metsästäjää. Joskus tilaisuudet ovat hyvinkin juhlallisia, kun paikalle tulee myös valtion edustaja. Kolmas opas suostui siihen, että hän vain vei jahtimieheen potentiaaliseen paikkaan ja antoi hänen hiippailla ja ampua kauriinsa omin päin. (0400) 268586 tai info@hanhijahdit.. Kyseissä tapauksessa olimme korkealla vallin päällä, josta ammuin alaviistoon, joten pykälän henki täyttyi, eikä asiassa siksi nähty ongelmaa. Kuten edellä kerroin, ammuin ensimmäisen pukkini polviltani. Vastaavaa joustavuutta nähtiin myös muissa käytännön järjestelyissä, jopa Gdanskin lentokentällä lähtöpäivänä. Koska eläimet kaatuivat siististi, ei asiasta ilmeisesti välitetty kertoa meille. Lyhyen neuvottelun jälkeen neljälle suomalaiselle avattiin oma lähtöselvitystiski, turvallisuuspuolen miehet hälytettiin tarkistamaan meidän aseemme ja niin edelleen. ”NO PROBLEM, NORMAL KATASTROF ” Puola oli jahtimaana miellyttävä kokemus sinäkin mielessä, että siellä ”asiat järjestyvät”. Kokonaisluvuksi muodostui 14 pukkia, villisika ja muutamia kettuja. Mutta, jälleen, eräästä trofeiden kokoon liittyvästä rimpiin trofeisiin, koska reissussa nähtiin myös TODELLA suuria sarvikruunuja. Ai niin. Oletuksemme siitä, että jahtia voitaisiin tehdä myös ajojahtina, osoittautui vääräksi. Pukkijahti Kohde: Malbork, Puola Metsästyskausi: 11.05 - 30.09 Riistalajit: kauris (uros) ja villisika (uros) Matkan hinta: 790 euroa + lennot Kaurispukin trofee- ja kaatomaksut 149 g asti 75 euroa 150-199 g 149 € 200-249 g 195 € + 0,60 € / 1g yli 200 g 250-299 g 225 € + 0,80 € / 1g yli 250g 300-349 g 265 € + 4,68 € / 1g yli 300g 350-399 g 499 € + 8,22 € / 1g yli 350g Yli 400 g 910 € + 9,80 € / 1g yli 400g ”Wig buck” yli 550 g 1950 € Haavoitettu ja löytämättä jäänyt 175 € Matkanjärjestäjä: Hanhijahdit, www.hanhijahdit.. Saavuimme kentälle noin kuusi tuntia etuajassa, koska seurueen saksalaisen ja norjalaisen jäsenen lennot lähtivät huomattavasti aikaisemmin. Kun jahdit olivat takana, olivat kaikki saaneet saalista riittävästi. Tulkki heittäytyi juttusille kahden tullin työntekijän kanssa ja kohta oli avattu yhteys heidän johtajaansa. seikasta informoitiin meitä vasta jahdin päätyttyä. Jos mukana on neljäs henkilö, tulkitaan tilanne ajojahdiksi, joka ei siis ole sallittua. voittelemaan jalkaisin. Saimme matkatavaramme säilytykseen kentälle ja pääsimme odotusajaksi Gdanskin syömään ja ihmettelemään jalkapallon EM-kisahumua. Samoin oppaalle kannattaa erikseen mainita, jos budjetti ei veny suu- Myös jahdissa on kaikenlaisia sääntöjä, mutta osa niistä tuntui olevan hyvinkin elastisia
Miten idän ihmiset susien kanssa oppivat elämään, on kokonaan eri asia. Mutta edelleenkin tapahtumapaikka on landella, liian kaukana paikasta jossa ihmisten elämisestä päätetään. S 20 RIISTA ELINALUE LAAJENEE, KESKUSTELU RYÖPSÄHTÄÄ Susimäärien aikoinaan käännyttyä kasvuun, keskustelu susista kävi kuumana erityisesti maan itäosissa. Koiria, kissoja ja karjaa on kadonnut suden suuhun ja kiivastuneet kannanotot ovat olleet sen mukaisia. Ensin susien hampaissa olivat metsästyskoirat ja sen jälkeen kato on alkanut käydä myös ihmisen lähialueelta, eli pihoista. Toisella puolen on susialueilla asuvia ihmisiä, jotka mielletään keskimäärin susivastaisiksi ja salametsästäjiksi ja toisella kaupungeista ja virastojen kätköistä huutavat cityvihreät, jotka vähättelevät suden vaarallisuutta ja syyllistävät maaseudun ihmisiä vääristä ajattelumalleista ja asenteista sutta kohtaan. Se ei koskettanut, eikä se näin ollen kiinnostanut. Seurauksena kuitenkin on, että poikkeuslupia suden metsästykseen myönnetään vain äärimmäisen harvoin poronhoitoalueen ulkopuolelle. Keskustelu heräsikin uudelleen kun susi levittäytyi maan etelä- ja länsiosiin, alueille joista se oli ollut poissa hyvin pitkän aikaa. Tässä vaiheessa on kuitenkin useimmiten. Monikaan ei ole tätä tullut ajatelleeksi ja niinpä susien suojelutoimien perimmäinen syy on jäänyt hämärän peittoon. usi on suomalaisille luonnonsuojelutahoille pyhä ja arvokas eläin. Suden elinalue laajeni tuolloin, rumasti sanottuna, ihmisten elinalueelle. Perhossa tapahtui se, mitä on pelätty ja mitä on toisaalta myös osattu odottaa. Uutisissa oli kauhutarinoita lasten koulumatkojen vaikeuksista haja-asutusalueilla ja oikeastaan jo tuolloin keskusteluasetelman ilmaantuivat nykyisetkin osapuolet. Tavalliset ihmiset ajautuivat rikkomaan lakia ottaessaan oikeuden omiin käsiinsä. On mielenkiintoista, että alkuvaiheen kiihkeä keskustelu laantui kun tilanne tasaantui. Eteläisen ja läntisen Suomen susiongelma alkoi konkretisoitua, kun uutisissa kerrottiin jatkuvasti ihmisen ja suden kohtaamisista ja erityisesti suden ja domestikoituneiden eläinten kohtaamisista. Koska kyse on rahasta ja ihmisten työpaikoista, on motiivi suden suojelulle voimakas. Suden ympärillä kun pyörii suuri määrä julkista rahaa, jolla työllistetään koko joukko tutkijoita ja virkamiehiä. Suomessa susi, joka ei ole uhanalainen, ei edes silmälläpidettävä, luokitellaan erittäin uhanalaiseksi lajiksi ja on siksi rauhoitettu. Ongelmat eivät kadonneet mihinkään, mutta idän ihmiset oppivat elämään susien kanssa. Saattaisi hyvinkin olla, että susiongelmaa lievennettiin kaikessa hiljaisuudessa paikallisella hyväksynnällä. Kansainväliseltä uhanalaisuusluokitukseltaan susi on elinvoimainen ”least concern” -laji. Susien suojelu ei siis ole sinisilmäistä luonnonystävien toimintaa. Kritiikkipalaveri Salametsästäjiksi ajautuneet TEKSTI: ARTO MÄÄTTÄ Susirintamalla kuohuu. Tämä on käsittämätön ajatusmalli, jota ei valitettavan usein edes kyseenalaisteta. Jos ajatellaan puhtaasti biologiselta kannalta, ei susi ole niin uhanalainen eläinlaji kuin esimerkiksi riistaviranomaiset antavat ymmärtää. Siinä ei ole kyse EU:sta, ei Suomen susimäärän tavoitekannoista, vaan verorahojen ohjaamisesta omalle hallinnonalalle. YLEINEN OIKEUSTAJU JA LAILLISET KEINOT Suomalaiset ovat lähtökohtaisesti lainkuuliaista väkeä ja niinpä ongelman ratkaisemisessa on pyritty käyttämään laissa määriteltyjä keinoja. Aiemminhan susien seassa oli elänyt vain metsäläisiä ja tapahtumapaikat olivat niin korvessa, ettei susikysymys koskettanut millään tavalla keskimääräistä eteläisen Suomen asujaa. Keinoista ensimmäinen on ihmisten läheisyyteen pesiytyneiden susien metsästys ja kaatolupien hakeminen ongelmayksilöiden poistoa varten
Salajahti on siis hyvin riskialtista toimintaa, johon ei ryhdytä hetken mielijohteesta. Tämä tarkoittaa käytännössä suojelualueita ja alueita, joiden käyttöä metsästyksen ja metsätalouden osalta pyritään rajoittamaan. Aivan kuten liito-orava pysäyttää moottoritiehankkeen, oikoo susi byrokratiaa suojelualueita perustettaessa. Tällainen tilanne on monessakin mielessä vaarallinen. RIISTA 21. Tämä johtaa pahimmillaan salametsästykseen, toimintaan mitä suojeluväki pitää suden pahimpana uhkana. Näinhän asia ei ole. Tämä on ollut silmät avaava kokemus susien kanssa tekemisiin joutuneille. Tai sitten syynä luvan epäämiselle on jokin muu muotoseikka. Kyse ei siis ole mistään junttien kansanhuvista tai tappamishimon pakonomaisesta tyydyttämisestä, vaan oman ympäristön uhkatekijöiden kontrolloinnista ja poistamisesta. Aivan ensimmäiseksi ihmisten oikeustajua loukkaa, ettei uhan torjuntaan varattua toimintamahdollisuutta eli kaatolupaa saada käyttöön kun sille on tarvetta. Keskimäärin ihmisillä on siis täysin väärä käsitys siitä, että millä perusteilla poikkeuslupia myönnetään. Suden avulla pyritään siis edistämään muita luonnonsuojelullisia tavoitteita. KUVA VMAURI KRUSBERG tullut isku vasten kasvoja: kaatolupia ei ole myönnetty kuin murto-osassa tapauksista, joissa niille olisi ollut tarvetta. Tietenkään suojelupuoli ei halua esittää asiaa näin, vaan salametsästys tuodaan esiin toimintana jota tapahtuu joka tapauksessa. Lupapolitiikan kankeus konkretisoituu vasta siinä vaiheessa kun ensimmäisiä poikkeuslupia ongelmasusien kaatamiseksi on haettu eikä lupia ole myönnetty. Nykylainsäädännön puitteissa se on rikollista toimintaa, jolla on pahimmillaan hyvin vakavat seuraamukset. KUVA HEIKKI KULMALA Kyse ei siis ole mistään junttien kansanhuvista tai tappamishimon pakonomaisesta tyydyttämisestä. dään. Kontaktit susien kanssa lisääntyvät, mutta virallisten määritelmien mukaan sudet vähenevät ja maaseudun asukkaita syytetään suden ahdingosta. Käytännössä usein käy niin, ettei lupaviranomainen myönnä vahinkoperusteista lupaa perustuen joko lajin suotuisan suojelutason vaarantumiseen tai sitten vahinkojen mittakaava ei anna aihetta tai yleinen turvallisuus ei ole riittävän uhattuna. Salametsästys tällaisissa tilanteissa on yleensä epätoivoinen teko, johon ajaudutaan pakon sanelemana. Rahaa käytetään suden suojeluun ja samalla susi johtaa suojelutoimiin, jotka heikentävät haja-asutusalueilla asuvan väestön mahdollisuuksia nauttia lähiympäristöstään. Jämtlanninpystykorvan omistaja oli Antti Nisu Huittisista. On kulunut fraasi sanoa suden olevan ihmistä arvokkaampi. Näin asia kuitenkin pääkaupunkiseudun ja muutaman suuremman kaupungin ulkopuolella näh- Ajokoiran omistaja oli Jukka Nuto Köyliöstä. Viranomaiselle on annettu laaja lista perusteita, joilla luvan voi jättää myöntämättä. Ja useimmiten näin tapahtuukin. Tätä ennen maaseudun asukas on ottanut osumia susilta, mutta erityisesti hallintokoneistolta. Kun susi astuu uudelle alueelle, on susi kuningas ja suojeluväki rientää perässä
Näiden tahojen kannalta on jopa niin, että suden ahdinko on parasta bisnestä. Ahdinko kun oikeuttaa jatkon suojelutoimille ja rahan pumppaamiselle omalle hallinnonalalle. MAASEU TU VS KAUPUNKI Samalla kun maaseudun ihmisten oikeustajua loukataan jättämällä poikkeusluvat myöntämättä, loukataan myös heidän älykkyyttään väittämällä susien määrän vähentyneen muutaman vuoden takaisesta. Ja ministeriöissä istuu niin sanottuja ikivirkamiehiä, jotka eivät vaihdu poliittisen vallan vaihtuessa. Jo tässäkin mielessä kaatolupia tulisi myöntää enemmänkin löysästi kuin kireästi. Asia on kuitenkin helppo ymmärtää: lakitekstien kirjoittamisesta vastaavat ministeriöiden virkamiehet omine agendoineen, joten eduskunta on käytännössä vain kumileimasin. Suomessa käytettävä suurpetojen laskumenetelmä mahdollistaakin tuloksiin vaikuttamisen, jopa täysin mielivaltaisesti. Tämä oljenkorsi on kuitenkin Suomessa hyvin heikko, sillä meillä lait kirjoitetaan ministeriöissä. kohtuullisen merkityksettömästä otuksesta. Virkakoneisto elää omaa elämäänsä ja kansan on palveltava sitä.”. Tähän ”tietoon” pohjautuen maalaisia syyllistetään ja ylenkatse maaseudun väkeä kohtaan on enemmänkin sääntö kuin 22 RIISTA poikkeus. Kivikasan keskellä elävillä cityvihreillä on käsitys verenhimoisista maalaisista ja kivikasan keskeltä myös sanellaan ne lait joiden mukaan kasan ulkopuolella tulee elää. Tyypillisesti pelastusta toivotaan poliittisilta tahoilta, kansanedustajilta, jotka on valittu ajamaan kansalaisten etuja ylintä lainsääntövaltaa käyttävään elimeen, eduskuntaan. Toisaalta merkit ovat vain maaseudun ihmisten nähtävillä. Susien määrän laskemisessa käytetään edelleen suurpetojen laskemisessa käytettävää havaintomenetelmää, jossa petohavainnoista ilmoitetaan petoyhdysmiehille. Kiire pitää huolen siitä, että lakeihin ei ehditä perehtymään riittävän huolellisesti ja ne hyväksytään luottaen virkamiehiin ja riippumatta sisällöstä. Menetelmä sopii lähinnä petojen levinneisyysalueiden kartoittamiseen, varmuutta eläinten kappalemäärästä sillä ei saada. Kaupunkien väki kun luottaa siihen, että tutkijat tuottavat heille totuudenmukaista tietoa. Ei välttämättä hyväksyntää, mutta ymmärrystä kylläkin. Sillä siitähän tässä on kysymys, kahden eri maailman törmäyksestä. Kyse on nimenomaan julmuudesta, sillä niin paljon valhetta, tahallista mustamaalaamista ja ajojahtia maaseudun väki joutuu nielemään susiasiassa. Olipa ahdinko todellista tai kuviteltua. KORPILAKI Tavallinen maaseudun ihminen ymmärtää suden arvon omalla tavallaan. Suden todellinen biologinen arvo on aivan muuta kuin sen arvo julkisen rahankäytön kuplassa. Tälle väitteelle voisi huutonauraa jollei kyse olisi niin vakavasta asiasta. Pahin ongelma ei siis ole tämä harmaaturkkinen koiraeläin vaan pahempi taho löytyy suden varjolla suojeluagendaansa ajavista tahoista. Silloin kun se ei kuulu omaan elinpiiriin, on kyse Loppujen lopuksi ei ole ihme, että tilanteen riistäytyessä käsistä saatetaan ratkaisua hakea jopa lain väärältä puolelta. Vastapuolella on täysin poikkeava näkemys ja suden arvo nähdään lähes mittaamattomana. Erno Paasilinna on todennut varsin osuvasti: ”Kun hallintokoneisto paisuu, se muodostaa yhteiskuntaluokan. Maaseudun ja kaupungin. Se ei enää palvele kansaa, eikä siihen pyrikään. Välinpitämättömyys muitakin lakeja kohtaan saattaa kasvaa. Maaseudun väki ei puolestaan voi ymmärtää julmuutta mitä heidän asioitaan hoitavat tahot osoittavat. Sudet eivät lopu vaikka niitä metsästettäisiin vapaasti ja kohta kannan leikkaaminen alkaa olla niiden määrästä johtuen todella työlästä. Tällöin siis havaintojen määrä ei korreloi petomäärien kanssa vaan tuloksia selitetään havaintojen päällekkäisyyksillä ja petojen liikkumisella. Tämä saattaa tosin jäädä toiveeksi, sen verran hyvä elättäjä susi on niin monelle tutkijalle ja virkamiehelle. Jos tulosten laskijan intressinä on ilmoittaa vähimmäismäärä susia, voidaan havainnot selittää vähimmäisperusteisesti. Muu sivuutetaan esittelyissä ja useimmat lait ovat loppujen lopuksi susia jo syntyessään. Ja kaupungin mielivallasta maaseudun ihmistä kohtaan. Hyökkäys maaseudulla asuvien elämäntapaa kohtaan on raju, eikä ihmisuhreista välitetä. Myöskään se ei ole ihme, että tällainen toiminta saa osakseen ymmärrystä. Tilanne on ristiriitainen ja sairas. Merkit tästä ovat kaikkien nähtävissä ja vain hölmö voi väittää jotain muuta. Ongelmana tällaisessa lain väärälle puolen ajautumisessa on yleisen lain kunnioituksen väheneminen. Tämä on merkittävä syy sille, että Suomessa kaikki tuntuu pyörivän muuttumattomasti vaikka väki eduskunnassa vaihtuukin. Kansanedustajille lakiehdotuksista yleensä esitellään vain ne kohdat, jotka lainsäätäjä haluaa kuulla. Tämä on valitettavaa, sillä RKTL:n tulisi tuottaa tieteellisiä ja luotettavia tutkimustuloksia. Loppujen lopuksi ei ole ihme, että tilanteen kärjistyessä ratkaisua saatetaan hakea jopa lain väärältä puolelta. On päivänselvää, että susien määrä on lisääntynyt tasaisella vauhdilla ja susien elinalue on laajentunut aivan valtavasti. Näiden kahden maailman törmätessä meillä on käsissämme paha yhteiskunnallinen ongelma. Silloin kun se alkaa olla riesa tai uhka, muuttuu sen arvo negatiiviseksi ja siitä halutaan eroon
WIDE TRAIL ON VARTA VASTEN SUUNNITELTU METSÄTYS-, METSÄTYÖ- JA SOTILASKÄYTTÖÖN. JÄLLEENMYYJÄT LÖYDÄT OSOITTEESTA WWW.BONGE.FI. LUOKITELLUSTA ALUMIINISTA TEHTY RUNKO COMFORT FIT™ -SIDE HEEL STABILIZER - KANTA TUUMAKOKO CM PAINO PER PARI KANTAVUUS SYVÄSSÄ LUMESSA KANTAVUUS TEHDYLLÄ POLULLA 11 X 38 28 X 97 3,03 KG 55-114 KG 55 KG + ENERGY SAVER™ AKSELI RIISTA 23 LISÄTIETOA MALLISTOSTA OSOITTEESSA WWW.GVSNOWSHOES.COM. YLEISESTI NIILLE, JOTKA KANTAVAT RASKAITA VARUSTUKSIA. TÄMÄ EXTRALEVEÄ LUMIKENKÄ ON TARKOITETTU NIILLE, JOTKA TARVITSEVAT MAKSIMAALISEN KANTAVUUDEN JA LUOTETTAVAN TYÖKALUN. GV WIDE TRAIL T YÖK A LU TYÖHEVONEN GV WIDE TRAIL ON ERITYISESTI KOVAAN KÄYTTÖÖN SUUNNITELTU MALLI. KENGÄN PATENTOITU SIDERATKAISU TAKAA HELPON JA MIELLYTTÄVÄN KÄVELYN
Lensimme Islantiin ja siirryimme Keflavikista Reykjavikiin bussilla. Iloisten uutisten jälkeen Frank kysyi haluaisinko tulla syyskuussa jahtiin. Soitin saman tien kaikki safarimatkani sekä kokous- ja koulutusmatkani järjestävälle matkatoimistolle ja kohtalaisen monimutkaisen matkan selvittely alkoi. Myös jousimetsästysturistien euroista oltiin kiinnostuneita. Myös Euroopan jousimetsästysliitto EBF tarjosi tutkimustietoa ja ekspertiisiään riista-alan päättäjien avuksi. Jahdissa uudella jousimetsästysmantereella GRÖNLANNIN MYSKIHÄRÄT TEKSTI: JUHA KYLMÄ Vaivaiskoivumatto ja polvenkorkuinen pajuvitikko eivät tarjonneet suuremmin suojaa, joten metsästäjä ja kameramies olivat ryömineet lähes 200 metriä. Varasin ensimmäisen mahdollisen ajankohdan neljän hengen ryhmälle. Seitsemän massiivista, pitkävillaista myskihärkää riipi karusta kivisestä maasta vähäisiä ravinnon rippeitä karvaisilla turvillaan, lähestyvästä vaarasta tietämättöminä. Veitikkamainen Jim julisti check-in -tiskillä kuuluvalla äänellä haluavansa tällä retkellä löytää oikean viikinkinaisen, ”with big boobs and HORNS!” Tästä tulee hauska reissu, mietin. Tunnelma ei latistunut edes silloin kun kuulimme, että C J:n matkatavarat olivat kadonneet. Sää saattaa olla hankala ja koneet sekä laivat pysyvät parkissa. Siellä ryhmä kasvoi kahdella yhdysvaltalaisella biologilla. V 24 RIISTA Ryhmän jäsenetkin olivat jo tiedossa, he itse vaan eivät sitä vielä tienneet. Etsimme. C J Winand, Bowhunter-lehden toimittaja ja TV-kasvo sekä Jim Thompson, ryhmämme kameramies, ottivat Skandinavian ryhmän riemukkaasti vastaan. Vastausta ei tarvinnut miettiä. Arlandalla porukkaan liittyi EBF:n presidentti Anders Gejer. Tammikuussa outfitteri Frank Feldman (http://bowhuntinggreenland.com/) soitti, kertoen että myskihärän jousimetsästys oli päätetty laillistaa. ain vuosi sitten kirjoittelin CIC:n jousimetsästysasiantuntijan roolissa papereita Grönlannin viranomaisille. Jäämantereella oli herännyt mielenkiinto selvittää jousimetsästyksen hyvät ja huonot puolet. Paljastui pian, ettei lentoja ole päivittäin ja ne harvatkin lennot saattavat toteutua tai sitten ei. BOWHUNTER TV MUKAAN JAHTIIN Aamuyöllä syyskuun neljäntenä jätimme Kukkosen Askon kanssa Rajajousen vierasmajan ja aloitimme matkan Tukholmaan. Laskeuduimme Grönlannin ensimmäiseen kohteeseen Narsarsuaqiin
METSÄSTYS KUULUU KAIKILLE Grönlannissa ei ole käytössä tavanomaista metsästyslupaa. Metsästys kuuluu kaikille. Frank oli sytyttänyt ulkoroihun rantakivelle osoittamaan suuntaa majalle. Paikalliset uskovat tietävänsä paremmin kuin muut kuinka metsästetään. ”Olemme nähneet valkoisen miehen metsästävän, ja hän todella ei tiedä kuinka metsästetään!” Alkuperäisväen oikeutta metsästää ei voi ottaa pois, tai edes suuremmin ohjata toimintaa määräyksin. Pienessä Koralhytten-majassa meitä odotti lämmin villiporopaisti ja punaviini. Jaoimme kaksi kerrossänkyä ja sovimme, että kameramies Jim nukkuisi lattialla. Metsästys on niin tavanomaista, että 12-vuotias voi kävellä kauppaan ja ostaa kiväärin – johan sen ikäinen jaksaa asetta kantaa. Yhden charter-veneen kippari astui laiturille ja toivotti meidät tervetulleiksi suomalaisvalmisteiseen Targa 25 -veneeseen. laivaa, jolla seilaisimme seuraavaan yöpaikkaan Qaqortoqiin. Laiturissa oli vain joukko pieniä paatteja. Pakkasöinä voisi pitää tulta kaasukamiinassa, eteisessä oli RIISTA 25. Saavuimme leiriin pilkkopimeässä, joten meillä ei ollut mitään kuvaa siitä miltä ympärillä näyttäisi. Seitsemän tunnin kuluttua näimme pi- meässä yössä lepattavan liekin. Kapteeni kertoi, että hän veisikin meidät suoraan metsästysleiriin. Se oli hienoa, koska saisimme yhden ylimääräisen metsästyspäivän! KORALH Y TTEN MAJAPAIKKANA Ajelimme sinisiä ja turkooseja jäälauttoja sekä -vuoria väistellen kohti Ikka Fjordia. Jim totesi jaon sopivan hänelle mainiosti, kunhan hän vain löytäisi sen viikinkinaisen, ”with big boobs and HORNS!”. Kämppä kyllä oli mukava ja uudehko
Glacier-jäätiköiltä syöksyi vettä kuohuvi- na putouksina. sekä kaksi tarkkailevaa inuiittti-viranomaista – eräänlaisia ”erätarkastajia”. Peilityynen vuonon vedestä heijastuivat komeat jyrkkäseinämäiset vuoret. Kurkistin yläpetin pikkuikkunasta ulos. Vesi kannettaisiin vuorilta syöksyvistä putouksista. kaasuliesi ja erillisessä komerossa tiskiallas ja kaappeja. Jim viritteli kalliin näköiset kameravarusteensa valmiiksi meidän muiden valmistautuessa metsästykseen. Pisin tikku sattui minulle, josta muut eivät olleet lainkaan pahoillaan, koska mukaan olivat lähdössä kameramiehen lisäksi Frank, inuiitti-opas Ejnar Koralhytten hoiti hyvin majapaikan virkaa. C J ja Frank puhdistamassa keitettyä kalloa. Pitkän ryöminnän onnekas tulos. Vedimme pitkää tikkua siitä, kuka olisi ensimmäinen hiipijä. Palasimme majalle ja ajoimme Ejnarin veneellä syvemmälle vuonoon. Löysimme ensimmäisen lauman helposti, mutta hiivintä epäonnistui ja myskihärät pakenivat vuorille. Maisema oli uskomaton. PITKÄÄ TIKKUA VETÄMÄSSÄ Aamulla heräilimme kahvin tuoksuun ja pekonin tirinään. Kiikaroimme rin26 RIISTA. Ainuttakaan puuta ei näkynyt, vain matalaa varvikkoa ja kiemurtelevia, vuonoon valuvia puroja
Jätimme veneen ja kiersimme tuulen alle. Opas huomasi huoleni ja tuumasi leveästi hymyillen, ”se on sinun”! Ja oikeassahan Ejnar oli. Jätimme kameramiehen ja ryömimme alas. Valkosulkainen nuoli katosi paksuun turkkiin etujalan kohdalla ja singahti toiselta puolelta ulos jatkaen matkaa alas veteen. Ainoa mahdollinen lähestymissuoja olisi ollut kumpareen laidan suuri kivi, mutta yksi hieman epäilevä nuori myskihärkä jäi kiven etupuolelle tarkkailemaan tilannetta. Iso härkä laskeutui makuulle. Avoimen kukkulan päällä olevia eläimiä ei ollut helppo yllättää. teitä ja löysimme pian uuden kohteen. Vastarannan kallioilla laidunteli seitsemän myskihärkää, joista ainakin yhdellä oli komeat sarvet. Viimein odotus ja itsehillintä palkittiin. Seitsemän massiivista, pitkävillaista myskihärkää riipi karusta kivisestä maas- Ejnarille, että laskeutuisin vasemman laidan kuruun ja yrittäisin kiertää makaavan härän sivulle. Ejnar nosti tarkoituksella päätään näkyville, jolloin lauma alkoi väistyä kohti Kun ihmettelin ääneen myskihärän sitkeyttä, taputti iloinen ”erätarkastajainuiitti” olalle ja sanoi nuorempienkin härkien tyypillisesti kulkevan pitemmän matkan vielä parin, kolmen kiväärin luodin jälkeen. Härkä asettui kauniisti sivuttain 45 metriin erilleen muusta laumasta. Opas hyväksyi suunnitelman. Joukon komein uros haastoi riitaa nuorempien kanssa, nuuhki porukan naaraita esittäen selvästi olevansa vuonon kuningas. ONNISTUMISET JATKUVAT Välipalan ja aamupäivän tapahtumien kertaamisen jälkeen lähti Anders vaeltamaan kuvaaja-Jimin, Frankin ja kahden paikallisen kanssa kämpän pihasta kohti vuorilta putoavia puroja. Ampumakulman ollessa hyvä oli takana joku muu eläin ja opas kuiskasi, ”wait, wait!” Kelvolliset ti- vuoria. Myskihärän pitkä ja paksu villa tekee täsmällisen osuman arvioinnin hankalaksi, mutta nopeasti punertuva jalan vaaleampi alaosa rauhoitti mieltä. Vaivaiskoivumatto ja polvenkorkuinen pajuvitikko ei tarjonnut suuremmin suojaa metsästäjälle Iloinen porukka ensimmäisellä kaadolla. Olisi päästävä puolta lähemmäksi, vastasin. Vaivaiskoivumatto ja polvenkorkuinen pajuvitikko ei tarjonnut suuremmin suojaa metsästäjälle, oppaalle ja kameramiehelle. Rinteillä näkyvät tummat möykyt todettiin kiikareilla myskihäriksi. Lähes 200 metriä oli ryömitty. Härkä luovutti ja kaatui pienen vaelluksen jälkeen. ta vähäisiä ravinnon rippeitä karvaisilla turvillaan, lähestyvästä vaarasta tietämättöminä. Kaksi paikallista inuiittiRIISTA 27. Jännitin 84 paunaa hankalassa asennossa ja nousin hitaasti polvilleni. Osuman saanut eläin asteli hitaasti alaspäin. Kun etäisyyttä oli enää runsas 30 metriä, nousi härkä ylös ja uhkaili jälleen nuoria uroksia. Olin hieman huolestunut, kun härkä ei kaatunut muutamassa sekunnissa, kuten suuretkin eläimet tyypillisesti tekevät nuolen lävistettyä rintakehän. Ainoa keino päästä jousihollille oli heittäytyä mahalleen matalaan varvikkoon. Kun etäisyyttä oli vielä runsas 80 metriä, kysyi inuiittiopas: ”Onko OK. Ehdotin varttitunnin odottelun jälkeen lanteet kestivät vain muutaman sekunnin, ja härkä liikkui yhä kauemmaksi
Tämä kalalaji oli ollut jo kauan kalabiologi Jimin haaveena. Illalla juhlittiin kaatoja hyvän ruoan ja punaviinin kera ja taidettiinpa ottaa pari kaatoryyppyäkin saamamiesten pulloista. Anders keitteli härän kalloa kaasuliekillä tynnyrin puolikkaassa, kun C J tutustui jouseeni. Ihmettelimme Askon kanssa sitä, kuinka lämmintä oli vielä syyskuun alussa vaikka olimme kylmänä jäämantereena tunnetussa Grönlannissa. Askon onnenpäivä, kaksi kaatoa alle minuutissa. aamupalan jälkeen kämpän taakse vesiputouksen suuntaan. Nuoli lävisti puhtaasti pitkäsarvisen myskihärän ja eläin kaatui muutamassa sekunnissa. Se oli lähinnä hänen kadoksissa olevaa joustaan vastaava, mutta CJ totesi, ettei vielä haluaisi lähteä jahtiin vieraalla jousella. Nautiskelimme tyynestä aurinkoisesta päivästä kirkkaan sinisen kämpän rannassa. Hän odottaisi, josko joku päivä lentoyhtiö toisi puuttuvat matkatavarat moottoriveneellä tai helikopterilla majalle. ASKON ONNENPÄIVÄ Auringonpaiste jatkui seuraavanakin päivänä. Komean 8-9 vuotiaan trofeeluokan härän hän olikin saanut. Myös Jim pääsi toteuttamaan haaveensa ja sai peräti 10 rautua. Asko oli päässyt 30 metriin kiven lohkareen suojassa Jim olan takana kameroineen seuraten. metsästäjää lähti kiertämään veneellä niemenkärkeä ollakseen sopivalla paikalla vastaanottamassa saalista, jos kaato tapahtuisi. Mies oli kalasaaliistaan varmasti yhtä iloinen kuin me suurista myskihäristämme.. Ryntäsimme kaikki rantaan ohjailemaan saapuvaa venettä oikean kiven kohdalle. Kaksi tummaa miestä nosti jousilaukun sekä suuren kassin hytistä C J:n ja Jimin hihkuessa ”jiihaa, jiihaa”! Hyvä tuuri jatkui ja C J kaatoi neljäntenä päivänä vanhan, komean myskihärän. Asko ja porukka suunnistivat 28 RIISTA Nuoli lävisti puhtaasti pitkäsarvisen myskihärän. Uni tuli helposti silmään vaikka Amerikan murteella soljuva puheensoria jatkui sinisessä korallihytissä. Miehet palasivat ennen puoltapäivää ja jo kaukaa näki, että vaellus oli onnistunut. Olimme saaneet kukin luvan ampua yhden suurisarvisen ja yhden nuoren härän, ja kun heti kaadon perään ilmestyi hyvälle hollille tällainen sovittu yksilö, antoi Frank ampumaluvan ja ”paistihäräkä” kaatui heti edellisen perään. Emme vaan arvanneet kuinka hyvin! Jim kertoi innoissaan onnistuneesta kuvauksesta ja vakuutteli, että tämä kaato tulisi näkymään USA:n televisiossa. Leikkaava nuolenkärki oli katkaissut sydämestä lähtevän suuren valtimon ja tietenkin puhkaissut samalla molemmat keuhkot. C J:N TAVARAT SAAPUVAT Kolmannen päivän iltana, minun sekä Andersin toisen härän kaatojuhlien aikaan, huomasi Frank valon vuonossa. Muutama tunti vierähti nopeasti ja valkoinen moottorivene porhalsi rantaan miehistön tehdessä iloisesti aaltoja ja huudellessa innostuneita ylistyskommentteja ”miehestämme Andersista”
16.8. Satamassa kuulimme, ettei tänään lennettäisikään Reykjavikiin teknisen ongelman vuoksi. Meidät majoitettiin lentoyhtiön laskuun hotelliin, joten loma jatkui ja pääsimme vielä porukassa kertaamaan metsästysmatkan tapahtumia. Jousimetsästäjät on kuitenkin harvinaisen onnistunut metsästyselokuva, jonka jousesta metsästysaseena kiinnostumaKesto: 60 min tonkin katsoo sujuHinta: 28 euroa vasti. Filmatisointien tekemiseen ei käytetä suuria rahasummia, joka näkyy elokuvissa, voisipa sanoa kautta linjan, tietynlaisena kotikutoisuutena. Yksi mies on nähnyt valtavasti vaivaa kulkemalla suomalaisten jousimetsästäjien matkassa ja kuvaamalla tapahtumia. – 22.8. – 1.8. Olimme saavuttaneet täydellisesti tavoitteemme jo neljäntenä päivänä, joten meillä oli aikaa puhdistella nahkoja ja kalloja, kerätä simpukoita ”luomuruoaksi” ja vaellella korkealla vuorilla jäniksiä etsimässä ja kuvaamassa upeita maisemia. Elokuvan täyttäminen tyhjänpäiväisellä höpötyksellä ja ”tunnelmakuvilla” on joskus ärsyttänyt pahastikin, mutta Jousimetsästäjissä siitä ei ei ole tietoakaan. Erityiskiitoksen ansaitsee elokuvan rakenne. – 25.7. Koska myöhästyimme Keflavikin lennoilta, vietimme edelleen yhden yön Islannissa ja neuvottelimme seuraavana päivänä lennot Helsinkiin, Tukholmaan ja Bostoniin. Jousityypeistä pääpaino on taljajousella, mutta perinnejousikin on mukana ja erityisesti perinnejousen valmistuksesta kertova osuus on hieno lisä, jota katsellessa käsite ”tee-se-itse” saa uuden ulottuvuuden. Uutuuselokuva Jousimetsästäjät on tässä suhteessa tyyppiesimerkki. Jännittäviä metsästystilanteita on paljon, ja tunnelmointia on juuri sopivasti. K Jousimetsästäjät Tilaukset: www.loimumedia.. Aamuseitsemän laivaa ei kuulunut. Ainoa kritiikin paikka on parissa kohtaa näkyvä varovaisuus: riistalaukauksen jälkeisiä tapahtumia on editoitu. Ikka Fjording viikko jää varmasti meidän jokaisen mieleen yhtenä hienoimmista metsästysreissuista. Myskihärkäjahdit vuonna 2013: 19.7. RIISTA 29. Lisäksi elokuva kehittyy hienosti kohti huippukohtaansa, joka saa kiinnostuksen säilymään. • Huomioi sääolosuhteista johtuvat lentojen ja laivojen viivästymiset ja varaudu pariin ylimääräiseen matkustuspäivään. Se oli 15 tuntia myöhässä, joten seilasimme yöllä Qaqortoqiin, josta jatkoimme ”pikkubussi-lavalla” Narsarsuaqiin. Ja Jim sai vielä mahdollisuuden yrittää löytää haaveidensa viikinkinaisen, ”with big boobs and HORNS!”. On syytä korostaa, että elokuvan aiheena on suomalainen jousimetsästys, eli kaikki tapahtumat on kuvattu kotimaassa. (Only Trophy hunts) 26.7. Lisätietoja jahdeista: mail@greenlandoutfitters.com Seitsemän päivän jahti neljän metsästäjän ryhmänä • Sisältää yhden 1–4-vuotiaan myskihärän • Hinta: 27 000 DKK (noin 3 600 euroa). Jos kaato tulee jahdin alussa, voi metsästää pienriistaa ja kalastaa sekä tehdä vaelluksia upeissa maisemissa vuorilla. • Matkustaminen Grönlantiin on hieman kalliimpaa kuin muihin vastaavalla etäisyydellä oleviin kohteisiin. Vaivannäön tuloksena on sisällöltään hieno, lajityyppiä valottava elokuva. Toivoisin elokuvantekijöiltä rohkeutta näyttää jahtitapahtuma kokonaisuudessaan. • Lentoja ei ole joka päivä. otimaista timaista metsästyselokuvien tekemistä ajaa aja ”rakkaus lajiin”, ei niinkään taloudelliset motiivit. (Only Trophy hunts) 9.8. – 15.8. – 5.9. 30.8. • Sama paketti trofeeluokan myskihärkäkaadolla: 38 000 DKK (noin 5 100 euroa). Tarjolla on eri eläinlajien jahteja ja erilaisia jahtimuotoja, joskin pääpaino on kyttäämisessä. UUSI KOTIMAINEN METSÄSTYSELOKUVA PITKÄ KOTIMATKA Veneilimme parinkymmenen talon Arsuk-kylään, jossa majoituimme pienessä ”motellissa”
Beccaccia Supreme kuuluu Montefeltro-sarjan, eli sen kehys on yksiosainen ja valmistettu ercalista. Itselataava on lajin traditionaalisille harrastajille todennäköisesti kauhistus, mutta älkäämme takertuko siihen. Koneistoltaan kyseessä on siis perinteinen inertiatoiminen Benelli. Äkkiä se pysähtyy äht ja j nauliutuu li t seisontaan. Nyt esiteltävä Supreme-lisänimellä varustettu Beccaccia esiteltiin kevään IWA-messuilla. i t Olii Oliivin i väriseen sarkaan pukeutunut mies lähestyy nopeasti koiraa, ja antaa käskyn. Kouriin-. Vastoin monien odotuksia Benelli ei siis ole siirtymässä kokonaan Vinci:n koneistoon. Uusia malleja, tai vähintäänkin versioita, tulee siis jatkossakin sekä perinteisellä että uudella koneistolla. ENELLI ECCACCIA SUPREME B eisoja syöksähtelee rehevän jokilaakson pajupensaiden lomassa. Beccaccia Supremen erityisominaisuudet ovat seurausta vaatimuksista, jotka nopealiikkeinen lehtokurppa asettaa. Koira nostaa kurpan siivilleen, mutta lento katkeaa itselataavan haulikon paukahdukseen.. Italialainen Benelli on lähtenyt tavoittelemaan mielenkiintoista markkinaa ensin Beccaccia- ja nyt Beccaccia Supreme –mallillaan. Beccaccia tarkoittaa lehtokurppaa, jonka jahtiin on perinteisesti pidetty ”oikeaoppisena” valintana rinnakkaispiippuista siroa haulikkoa. S 30 RIISTA RINNAKKAISEN REVIIRILLÄ TEKSTI: TERO KUITUNEN MARKKINOIDEN K KEVEIN
Tämä vähentää keulapainoisuutta, josta voisi tulla t ll ongelma, jos kyseessä olisi vaikk vaikkapa vastaavilla keinoilla laihdutettu ultrakevyt kaksipiippuinen. Keveydestä saa hyvän käsityksen, kun verrataan muihin Montefeltro-sarjan edustajiin: Montefeltro (”perusmalli”) painaa 3,15 kg ja erityiskevyellä Montefeltro Extra Light:llakin on painoa pari sataa grammaa enemmän (2,95 kg). Pinnoitus on tehty poikkeuksellisen siististi ja se näyttää niin hyvältä, että se huijaa lähes kaikkia. Kalvon pitäisi olla myös varsin tunnotonta kolhuille, joita esimerkki kurppajahdissa on vaikea pidemmän päälle välttää. Itselataavan tapauksessa muutokselle ei painotussyistä olisi mielestäni tarvetta, mutta tokihan hiilikuitu on kokonaispainoa vähentävä materiaali. tuntuvin ominaisuus onkin haulikon keveys. RIISTA 31. Vasta kun vaikkapa etutukin irrottaa, totuus paljastuu. Sitä mainostetaankin markkinoiden keveimmäksi 12 kaliiperiseksi itselataavaksi haulikoksi. Mutta jos haulikko on kokonaisuudessaan kevyt, kuten tässä tapauksessa, on asiaa hankala arvioida ennen koeammuntaa. Koska ase kuuluu Montefeltro-sarjaan, on siihen mahdollista hankkia mikä hyvänsä Montefeltro-sarjan piippu. Huomionarvoista on, että samalla on hankittava asennussarja ( ja pidempi etutukki). Lähtöajatuksena kurppajahdissa on kohteen räjähtävä lentoonlähtö, suuri lentonopeus sekä mutkitteleva lentotapa. Sarjan avulla lyhyt makasiiniputki saadaan ulottumaan riittävän eteen, jotta pidemmälle makasiinille tarkoitetut vaihtopiiput käyvät paikoilleen. Huokoisen puun pinnalla kalvo on paikallaan, koska se parantaa huomattavasti säänkestävyyttä ja näin tyylikkäästi toteutettuna sillä saadaan puuosille myös mukiin menevä ulkonäkö. Osana laihdutuskuuria Beccaccia Supremessa on tavanomaista lyhyempi kahden patruunan makasiini. Benelli kutsuu kalvoviimeistelyä nimellä ”Elegance System”. Koeammuntojen yhteydessä likaantunut etutukki vaati vain rivakan puunaamisen märällä rätillä. Beccaccia, siis ilman Supreme-lisäkettä painoi 2,75 kg, josta Supreme menee vielä 50 grammaa alemmas pidemmällä 26 tuuman piipulla varustettuna. Koease oli varustettu 26 tuuman piipulla (vaihtoehtona vain 24”), jota pidetään nykyään jo lyhyenpuoleisena, koska usein sen seurauksena on takapainoisuus. Makasiini on lyhennetty vain kaksi patruunaa vetäväksi, joten myös etutukki on mitoitettu sille sopivaksi. Kalvon etuna on säänkestävyys sekä helppo puhdistettavuus. KEVE YDEN SY Y Beccaccia Supremessa on siis nähty melkoisesti vaivaa painon pudottamiseksi. Kun Montefeltro Extra Light –versiossa painoa on karsittu keventämällä makasiiniputkea, on idea viety Beccaccia-malleissa vielä pidemmälle. Onko tämä hyvä vai huono asia, siihen palataan koeammunnan yhteydessä. Haulikko saakin olla eläväinen, eli kevyt ja sitä kaut- Puut on pinnoitettu muovikalvolla. Esimerkiksi puuosien materiaaliksi on valittu mahdollisimman kevyttä, eli ilmeisen huokoista, pähkinäpuuta, joka on pinnoitettu kalvolla. Beccaccia Supremen keveys on saavutettu mielenkiintoisella keinovalikoimalla. Näin kokonaispainoa on saatu pienemmäksi, mutta muutoksella on vaikutusta myös aseen painotukseen. Kolmas selkeä kevennys on hiilikuituinen tähtäinkisko
Huokoisen puun pinnalla kalvo parantaa huomattavasti säänkestävyyttä. Tokihan tasainen swingi on tällaisella aseella hankalampi suorittaa, mutta kurppajahdissa siihen tulee harvemmin tilaisuuttakaan. Ampliatorilla 90 cm ja 115 cm. ta nopeasti suuntautuva. Beccaccia Supreme on pesitetty 76 mm patruunoille, joka on kurppajahtia ajatellen turhaa, mutta toisaalta parantaa haulikon soveltuvuutta yleiskäyttöön. Sylinterillä (C) vastaavasti 65 cm ja 95 cm. Korostettakoon, Benellin itselataavilla on tullut ammuttua vuosien varrella sen verran paljon, ettei suuria yllätyksiä odotettu. Kun asiaa tutkittiin tarkemmin, todettiin, että soikeudestaan huolimatta supistaja ei muodosta kynnystä ja niinpä se päätettiin hyväksyä käyttöön. Ensimmäisenä mieleen nousi että joku on astunut supistajan päälle. KOEAMMUNTA Mittauksissa keskityttiin uutuuden, eli Ampliator-supistajan toimintaan sille ajatellussa käytössä ja niinpä koelaukaukset ammuttiin normaalia lyhyemmiltä etäisyyksiltä. Kaikissa oli tavanomainen muovinen välitulppa-haulikuppi ilman hajottavia rakenteita tai muita erikoisuuksia. Koska tulokset olivat hyvin samankaltaisia, kokeiluissa ensimmäisenä ammutun B&P F2 Long Range (12/70, haulikoko 2,9 mm, hauliannos 36 g, haulimäärä 296 kpl), tulokset valaiskoot Ampliatorin toimintaa: Puolisuppealla (M) 10 metrin osumakuvio oli halkaisijaltaan 25 cm ja 20 metrin kuvio 60 cm. Pikemminkin tarvitaan nopeasti poskeen napsahtavaa asetta, jonka liikesuuntaa voidaan muuttaa äkillisesti kohteen lentoradan muutosten mukaan. Vertailulaukaukset ammuttiin C ja M supistajilla, joista sylinteri edustaa tavanomaisinta ”hajottavaa vaihtosupistajaa” ja M monien kiinteäsupisteisten haulikoiden väljempää piippuvaihtoehtoa. Epämuotoisuus oli niin voimakasta, että todennäköisesti supistajaa oli kohdeltu kaltoin ennen aseen päätymistä Riistan koeammuttavaksi. Ennen koelaukausten suorittamista kävin läpi perussupistajat, joista puolisuppeassa oli selvää epämuotoisuutta. Ensimmäinen sarja ammuttiin 20 metrin ja toinen 10 metrin matkalta. Hieman tavallista kovempaa rekyylituntumaa kenties, muttei muuta. 32 RIISTA. Koelaukaukset toistettiin kolmella tavanomaisella muovihylsyyn ladatulla metsästyspatruunalla. Puolisuppea on aseen mukana tulevan valikoiman tiukin supistaja, muina vaihtoehtoina on sylinteri (C), parannettu sylinteri (IC) sekä Supreme-malliin tullut uutuusholkki Ampliator, jonka tarkoitus on hajottaa haulikuvio hallitusti
Koeammunnoissa sen tarjoama lisävaimennus todettiin tervetulleeksi. 10 metrin kuviossa ei ole ensimmäistäkään aukkoa, 20 metrin kuviosta niitä mitattiin neljä, ja ne kaikki sijaitsivat kuvion keskustassa. Aseen mukana tulee hieman epätavallinen valikoima perussupistajia: C, IC jja M M. Osumien määrä ei kuitenkaan ratkaise kaikkea, joten Ampliatorin kuvioita tarkasteltiin myös aukkoisuuden osalta. Benellin keveys oli rata-aseisiin tottuneille kummastelun aihe. että kaikista on tarvittaessa jätetty huomiotta kuviosta selvästi sti poikenneita yksittäisiä hajahauleja. RIISTA 33. Pelkästään kuvioiden kokoa vertaamalla voidaan todeta Amppliatorin 10 metrin tuloksen vastaavan suurin piirtein sylinterin in 20 metrin tulosta. Avaimen jämeryyttä kaivataan rihlatun Ampliator-supparin kanssa, koska ammuttaessa patruuna vääntää sitä rihlauksesta kiristäen sen yhä kireämmälle. 10 metristä Ampliatorin kuuvio on vielä keskustapainotteinen, tiheysluku 2,0, (osumia 75 cm ympyrään yhteensä 256 kappaletta). Eli Ampliator tosiaankin toimii sille ajatellusssa roolissa, eli hajottaa haulikuvion suoraa putkea nopeammin. Ensimmäisellä ratakäynnillä koeammunnasta ei tosin meinannut tulla mitään, koska Benelliä halusivat kokeilla kaikki. Kommen- Beccaccia Supremen mukana tulee kaksi perilaattaa. Niinpä laskin Wansee-tulkin avulla osuumien määrät sekä painottumisen. Ampliatoriin liittyy myös toinen mainosväite. Mielenkiinnosta vertasin kuviota sylinterillä ammuttuun. Supistaja-avain on tavallista jämerämpi ja varustettu supistajakierteen puhdistustyökalulla. Kyseisellä patruunalla osumien kokonaismäärä on kuitenkin yhä 149 kappaletta, joten pelkästään sen perusteella yhdistelmä olisi vielä käyttökelpoinen. Niinpä aseella ammuttiin puolisuppealla varustettuna kaikkia erilaisia kohteita, joita näissä lajeissa on tarjolla. Sen keveys oli rata-aseisiin tottuneille kummastelun aihe. Vertaaminen puolisuppeaan on jo hieman hölmöä, koska supisstajien roolit poikkeavat toisistaan niin suuresti. AMMU TTAVUUS Pienen pohdinnan jälkeen Beccaccia Supremen ammuttavuutta päätettiin tutkia kiertämällä compac-sporting ja skeet –ratoja. Sen pitäisi tuotttaa tasaisia kuvioita. Siinä aukkoja oli kolme, joista kaksi aivan kuvion reunalla. n. Koeammuntojen perusteella Ampliator on toimiva lyhyen matkan, alle 20 metriä, supistaja ja erittäin hyvä lisä kurppahaulikon vakiovarustukseen. Aseessa oli paikoillaan ohuempi, mutta se korvattiin heti paksummalla, jotta vetopituutta saatiin kasvatettua lähemmäs normaalimittoja (365 mm). Tämä oli oikea päätös, koska monipuolisten maalien ampuminen paljasti kristallinkirkkaasti Beccaccia Supremen erityispiirteet. Mittavälineenä käytin perinteistä savikiekkoa. JJos B Beccaccia hankkimassa lähinnä C i SSupremea on h kki lähi ä yleiskäyttöiseksi haulikoksi, saattaisi olla syytä hankkia myös kolmevarttinen tai täyssuppea. 20 metristä tilanne on muuttunut täysin, tiheysluku 0,68. Pääpainon olisi kenties pitänyt olla nopeissa lähimatkojen kohteissa ja piipun päässä olisi kenties pitänyt olla Ampliator, mutta Suomessa on todennäköisempää, että tämäkin haulikko hankitaan yleiskäyttöön. Eli Ampliatorin kiertoliikk keeseen pyöräyttämä hauliparvi näyttäisi hajoavan kiihtyvästi ja jo 20 metrissä kuvion keskusta alkaa olla harvan puoleinen. Karkeasti ottaen en vastaava kuvio puolisuppealla saataisiin kolminkertaistamalla la ampumaetäisyys
Toimintavarmuudesta Beccaccia Supreme saa puhtaat paperit. tit olivat tylynpuoleisia (”..tuntuu että ketään ei ole kotona”.., ”ihan liian kevyt”, ..”sano niille terveisiä, että tämä on virhe Benelliltä..”). Oletetaan, että rinnakkaispiippuisella ei olisi historian ja perinteiden tuomaa arvostusta puolellaan. Siis haulikko, jonka piippu viipottaa noston jälkeen aivan missä sattuu. Eräs jopa selitteli asiaa: ”tässä on niin horo suppari, ettei tällä voi ampua ohi”. Rutiinia en silläkään löytänyt, mutta Benelli liikkuu niin nopeasti että suoritusta ehtii korjatakin, jos ase ei nostossa satu kiekon lentoradalle. Benellissä massaa ei ole, joten sen eloisuus häiritsee toisenlaiseen tottuneita. Ryhdyin käskemään haulikkoa määrätietoisesti, eli määräsin liikenopeuden ja suunnan tavanomaista enemmän lihasvoimalla, enkä antanut aseen mennä rennosti omaa rataansa. Kovin suurta määrää niitä ei tee mieli ampua, mutta muutama menee helposti. 26 tuuman piippu on tässä aseessa ampumaominaisuuksia selvästi parantava asia, ja se olisi oma valintani. Ratahommissa haulikossa on oltava riittävästi massaa oikeissa paikoissa jotta se käyttäytyy johdonmukaisesti. Magnum-patruunoillakin Beccaccia Supreme potkii aseen painoon nähden odotuksia vähemmän. Osuminen on mahdollista, mutta suorituksen toistaminen on vaikeampaa kuin junamaisesti liikkuvilla haulikoilla. Etukäteen pohdin mahdollisuutta, että Beccaccia Supreme saattaisi jopa olla ”vispilä”. Oikeastaan millään haulikolla en ole saavuttanut tilannetta, että suorituksesta ei tulisi edes jollain tavalla hätäistä. Sillä ammuttiin useita satoja patruunoita, joista osa varta vasten valittuja lussuja 24 gramman ratapatruunoita, ilman ainoataan toimintahäiriötä. Silti, kommenttien tausta on helppo ymmärtää. Beccaccia Supremen keveys on jaettu aseen koko pituudelle, ja vaikka keulassa on tavallista enemmän eläväisyyttä, olisi ”vispilästä” puhuminen raakaa liioittelua. Tällaisia haulikoita todellakin on olemassa ja yhteistä niille on suoritusvarmuuden täydellinen puuttuminen. Mielestäni 24 tuumainen vaihtoehto sopii vain heille, jotka haluavat erityistä sähäkkyyttä tasapainon kustannuksellakin. Kevyillä latauksilla suurin ero normaalipainoisiin haulikoihin on hieman suurempi taipumus piipun nousemiselle. Tällaisissa kohteissa pääsin parhaaseen tulokseen muuttamalla ampumatekniikkaani. Positiivisia kommentteja ei juurikaan kuulunut, vaikka osumia tuli lähes samaa tahtia kuin kommentoijien omilla rata-aseilla. 34 RIISTA Eniten ohilaukauksia ammuttiin kauempana hitaasti lentäviin kohteisiin.” Rekyylituntemus normaaleilla 70 mm metsästyspatruunoilla, ratapatruunoista puhumattakaan, on täysin siedettävä. Loppuvaiheessa sain kiekon tomuksi, vaikka se heitettiin ollessani täysin valmistautumaton. Kun haulikon pitäisi liikkua tasaisella nopeudella kiekon edessä, ilmaantuu Beccaccia Supremen rauhattomuus. Oletetaan myös, että itselataava olisi vain haulikkotyyppi toisten joukossa, myös niissä jahtimuodoissa, joissa nykyisellään karsastetaan päällekkäispiip- Ampliator-supistaja tekee likimain kaikista patruunoista hajotuspatruunoita. Näin kävi myös koeammunnoissa käytetylle B&P F2 Long Rangelle.. Kirjoittajan kokemukset on hankittu paksummalla perälaatalla, jolla oli taatusti osuutensa asiassa. Keveyden etuna on nopeus, joka tuli lopullisesti esiin skeetradalla. PAREMPI KUIN RINNAKKAINEN. Onneksi tämä osoittautui vääräksi ajatukseksi. Nopeuden vastapainona on kontrollin heikkous, josta edellä kerrotut kommentit kumpusivat. Totuteltuani Beccaccia Supremeen tuntui kyseinen ongelma pois pyyhkäistyltä. Itselläni on aina ollut suuria vaikeuksia löytää rutiinia skeet-radan viimeiselle ampumapaikalle, jossa vastaan tuleva kiekko pitäisi saada rikki ennen keskikeppiä
Itselataavan kanssa on toki mahdollista kulkea pesä tyhjänä ja ladata ase vasta seisonnalla, mutta ulkoisesti aseen lataamattomuus ei ole yhtä selkeästi nähtävissä. Vasta näiden ennakko-oletusten jälkeen voidaan kysyä, olisiko Beccaccia Supremesta rinnakkaisen haastajaksi. Lähtökohtaisesti uritus vaikuttaakin oikeinkin ?ksulta ratkaisulta, koska oikeat rihlapalkit saattavat rikkoa haulikupin epäsymmetrisesti, jolloin kuviokin on epäsymmetrinen. AMPLIATOR hajotusholkki puisiakin. Beccaccia Supremellekin todennäköisin ostajakunta on kanalintupainotteisissa jahtimiehissä, jotka haluavat kevyesti kuljetettavan aseen. Oikeiden rihlapalkkien aikaansaaminen vaatisi lähtökohdaksi sisäläpimitaltaan pienemmän aihion. Ase ladataan vasta kuin tilanne on päälle ja koiralle ollaan antamassa käsky nostaa lintu ammuttavaksi. Suurin haaste tällaisessa ratkaisussa on saada hauliparvi hajoamaan tasaisesti, jolloin parvesta tulee laaja, mutta peitoltaan mahdollisimman hyvä. Tuloksena hauliparvi avautuu tavanomaista nopeammin. Mainittakoon myös, että Ampliatorilla ei saa ampua teräshaulipatruunoita Benelli Beccaccia Supreme Valmistaja: Benelli Armi Spa, Italia Kaliiperi: 12/76 Kapasiteetti: 1+2 patruunaa Pituus: 1170 mm Piipun pituus: 24 tai 26 tuumaa Paino: 2,70 kg (26” piipulla) Hinta: 1789 euroa Maahantuoja: Teuvo Louhisola Oy, www.teuvolouhisola.. Ampliator on tavanomaista crio-supparia pidempi, sisäpuoleltaan rihlausuritettu holkki. Koeammuntojen perusteella Benelli on onnistunut mainiosti. Tämä on täysin riippuvaista aseen roolista ja tietysti ampujan tottumuksista. Siirtyminen suorasta putkesta rihlatulle osalle on siten suhteellisen vähittäinen tapahtuma, joka ei ainakaan heikennä tulosta. Myös Benellin kolmen patruunan kapasiteettia voi pitää etuna taittuviin aseisiin verrattaessa, vaikka tokihan ensimmäinen patruuna on aina se tärkein. Rihlauksen vähittäisestä kiristymisestä johtuen Ampliatorista ei ole suurta iloa täyteisampujille. Kokeiluissa täyteiset menivät supparista sukkana läpi, eivätkä vakautuneet. Mittausten perusteella Ampliator on tehty puolisuppeaa vastaavasta supistajasta, joten supistuksen tiuketessa haulikuppi painuu yhä tiukemmin rihlaukseen. Myös Ampliator-hajotussupistaja on selvä etu, koska nyt hajotuspatruunoita ei tarvitse ostaa erikseen vaan useimmat kaapista löytyvät patruunat ovat käypäisiä. Suomessa haulikko harvemmin hankitaan vain yhtä käyttötarkoitusta varten. RIISTA 35. Kun arvolataukset on eliminoitu, voidaan arviointi tehdä puhtaasti käyttöominaisuuksien pohjalta. Tällä on vaikutuksensa jahtiporukan turvallisuudentunteeseen, jonka merkitystä ei voi vähätellä. Beccaccia Supremessa kun tunnottomuus ja räjähtävä suoritusherkkyys ovat saman kolikon kääntöpuolia. Erityisesti vaikeissa maastoissa seisojan kanssa metsästettäessä on tapana kulkea ase taitettuna. Ampliator on käytännössä siis rihlattu supistaja, mutta hieman perinteisestä poikkeava sellainen. Rihlojen tekeminen urittamalla on valmistusteknisesti helppoa, koska lähtökohtana voidaan käyttää tavanomaista supistajaa. Oikeastaan ainoa merkittävä seikka, jossa itselataava on alakynnessä, on aseen turvallinen kuljettaminen. Ajatuksena on, että haulipanoksen saavuttaessa holkin, uritus saa hauliparvea koossa pitävän haulikupin sekä hidastumaan, että hieman pyörähtämäänkin. Tämän roolin kevyt-Benelli täyttää hyvin, kunhan ennen jahtiin lähtemistä sillä harjoitellaan riittävästi. Ammuttavuudeltaan esimerkiksi Benelli Beccaccia Supreme olisi varsin kilpailukykyinen, joku saattaisi pitää sitä selvästi rinnakkaisia parempanakin
Muunnos eli vuosikymmeniä villikissaelämää, ennen kuin Remington Arms Company standardisoi sen. aikella todennäköisyydellä tätä muunnoskaliiperia ryhdyttiinkäyttämään heti nollakasin nähtyä päivänvalon. Nimitys johtuu siitä, että oikeastaan kaikkien suosittujen luodinhalkaisi- K 36 RIISTA. 6.5-08:na tunnetun villikissan viralliseksi nimeksi tuli siis .260 Remington. .260 Remington – nykyaikainen kuuspuolikas TEKSTI: ARTO MÄÄTTÄ Aikoinaan joku keksi supistaa .308 Winchester -hylsyn 6,5 mm:n luodille sopivaksi. Metsästäjän patruunanurkka Metsästäjän patruunanurkassa esitellään tuttuja ja tuntemattomia metsästyspatruunoita, niiden historiaa ja nykyaikaisia sovelluksia. .260 Remingon on kaikessa yksinkertaisuudessaan .308 Winchesterin hylsy supistettuna 6,5 mm:n luodille (luodin oikea halkaisija on noin 6,71 mm eli .264”). Siitä alkaneen tapahtumaketjun tulos on moderni tehdaskaliiperi nimeltään .260 Remington. Yksinkertaisuudesta ja isäntähylsyn suosiosta johtuen .260 Remington kuuluu niin sanottuihin ”kultaisiin” muunnoskaliipereihin, joissa alkuperäiseen hylsyyn ei kajota ja vain luodinhalkaisija hylsyn keulalla muuttuu
Ensinnäkin Ruotsissa on hyvin vahvat perinteet 6,5 mm luotien käytölle ja siellä myös metsästäjät tietävät luodinhalkaisijan ominaispiirteet. Toisekseen 6,5 mm:n luodit ovat pienin luotiryhmä, .260 Remington on eräs parhaista kaiken viljan kaliipereista eteläisen Suomen metsästäjille. RIISTA 37. Skandinaviassa on myös hyvin vahva riistamaalilajien harrastustoiminta, johon .260 Remington sopii kuin nenä päähän. Väite saattaa tuntua kärjekkäältä, mutta sille löytyy perusteita. Ne määräävät patruunapesän tehtäväksi siten, että ylimeno on tehdasaseissa väistämättä liian pitkä. Korostettakoon, että jos kivääri esimerkiksi teetetään sepällä ja patruunapesäkalvain on rapakon toiselta puolen, on kyse kokonaan toisesta asiasta. Meillä on siis luonnollista nähdä .260 Remington joilla saadaan lainsäädännössä vaaditut hirvitehot. PAKOLLINEN VERTAILU Patruunan suora esi-isä on naapurimaamme Ruotsin 6,5x55 SE, joka ei kuitenkaan ole koskaan lyönyt itseään läpi Amerikassa. Myös patruunan iäkkyys on ongelma. Vielä ongelmallisempi iäkkyyden seuraus ovat kaliiperin CIP-mitoitukset. joiden kohdalla on tuloksena ollut jonkinasteinen menestystarina. Nyt puhutaan siis lyhyiden ja jäykkien lukkoaktioiden eduista tarkkuudelle, hylsyn paremmasta mitoituksesta ruutiannoksen syttymisiselle, ja 6,5 mm (.264”) -luotien hyvästä ballistiikasta.Toki mukana pohdinnoissa olivat myös tuuliherkkyys, lentorata ja rekyyli. Ensinnäkään 6,5x55 SE ei ole niin sanotusti pitkä eikä lyhyt patruuna, eikä se siten sovi pesitettäväksi lyhyeen lukkoaktioon, vaan vaatii käytännössä pitkän aktion (.30-06 –mittainen). Kun tähän lisätään se, että 6,5 mm:n luoteja löytyy reippaasti niin pienriistametsästykseen kuin keskisuurelle riistalle ja ratakäyttöön, voidaan puhua todella monipuolisesta kaliiperista. Se ei perustu heidän omiin tuotoksiinsa ja on muutamalla tapaa hieman vanhanaikainen. Minkä hyvänsä .308 Winchester tai .243 Winchester -kiväärin voi piiputtaa uudelleen tähän kaliiperiin, joten valinnanvaraa sopivissa lukkoaktiossa löytyy. Tehdasaseissa .260 Remington onkin lähtökohtaisesti parempi nykyaikaisille luodeille. Pienemmällä luodilla saatiin pienempi rekyyli ja hyvä lentorata sekä kuusimillisiä pienempi tuuliherkkyys. Jos asiaa ajatellaan Suomen olosuhteiden pohjalta, on .260 Remington yksi parhaimmista kaiken viljan kaliipereista eteläisen Suomen metsästäjille. potentiaalisena metsästyksen ja rata-ammunnan yhdistelmänä. Ongemalmana on, että pitkässä lukkoaktiossa kuuspuolikas on potentiaalin heittämistä hukkaan ja niinpä 6,5x55 SE on jäänyt jalkoihin niin pienemmille kuin isommillekin .3006:n hylsyyn perustuville kaliipereille. Ensinnäkin kyse on .308 Winchesterin jälkeläisestä, joten aseaihioiden määrä on lähes rajaton. Tehdaslatausten painetasot on mitoitettu vanhojen ”ruotsinmausereiden” tasolle ja niinpä ne ovatkin nykymittapuulla todella aneemisia. Alkusysäyksen antoivat taktiset kuviot ja tarkkuusampujien vaatimukset. Tämä onnistuu varmuudella yli 10 gramman painoisilla luodeilla (esimerkiksi Lapua Mega, Norma Oryx, Sako Gamehead) ja joillain aseilla ja luodeilla myös keveämmillä 9,07 g (140 grainia) luodeilla. Kilpailu on kovaa, sillä vastassa on vaatimattomasti sellaisia nimiä kuin .25-06 Remington ja .270 Winchester. Erityisesti nykyaikaisilla luodeilla, joissa luodin kärkiosa on pitkä, vaadittaisiin nimenomaan lyhyt ylimeno kun patruunat ladataan lipasmittaan. TARKKUUSPATRUUNA JAHTIKÄY TÖSSÄ Alun perin .260 Remingtonia ei suunniteltu metsästäjien näkökulmasta. Jos .260 Remington mielletäänkin Yhdysvalloissa pääsääntöisesti ratapuolen patruunana, on asia kokonaan toisin täällä meillä. Yhdysvaltalaiset työkaluvalmistajat harvoin välittävät CIP-standardeista ja ylimenon osalta kalvaimet ovat nykyaikaisempia. Pitkille sotilasmallin kokovaippaisille ja pyöreäkärkisille luodeille suunnitellut ylimenot aiheuttavat koko joukon ongelmia niin piipulle kuin ladattavuudellekin, jos käytetään muun tyyppisiä luoteja
Kun tähän yhdistetään se, että metsätäjät haluavat yhä enenevässä määrin käyttää metsästysaseitaan myös monipuolisesti ratakäytössä, on .260 Remington voittaja.. lineet löytyvät helposti ja hylsynpitimiä löytyy eksoottisempiinkin hylsynkäsittelyvälineisiin. Luotien kirjo on todella kattava ja valinnanvaraa on paljon, monessakin suhteessa. KAUPAN PATRUUNOILLA VAI ITSE LATAAMALLA. Esimerkiksi isommissa kaliipereissa eri luodinpainoryhmien roolijako on selvempi ja optimaalista ulkoballistista ratkaisua haettaessa joudutaan usein käyttämään luoteja, jotka eivät välttämättä ole maaliballistiikaltaan parhaita vaihtoehtoja. Patruunasta voidaan hakea joko maksimaalista tarkkuuspotentiaalia ja vastaavasti metsästysluoteja löytyy useissa eri painoluokissa ja useille erikokoisille riistaeläimille. Uudempi kaliiperi on näille immuunimpi. Tyypillistä näyttäisi olevan, että tarkkuuserot ovat erittäin hyvän ja hyvän välillä, eikä tarvetta toimivien latausten etisimiseen ole. Kaliiperi on puhuttanut nimenomaan riistamaalipuolella ja esimerkiksi tässä numerossa esitelty Tikka T3 Sporter kaliiperissa .260 Remington on vastaus nykyaikaisten riistamaaliampujien tarpeisiin. .260 Remingtonilla päästään 9,07 g luodilla noin 2750 - 2850 joulen lukemiin (raja 2700 J / 100 metriä) joten hommassa ei riitä arviointi. Kaliiperi on myös ladattavissa 9,07 gramman (140 grainia) luodeilla hirvilailliseksi. .260 Remington sopii siis heillekin, jotka eivät lataa patruunoitaan itse. Jos esimerkkejä otetaan meille tutummista patruunoista, kuten .223 Remington, 6,5x55 SE, .308 Winchester tai .30-06 Springfield, on tyypillistä, että vaihtelut tarkkuudessa ovat tehdaslatauksilla huomattavasti merkittävämpiä. Näiden kaikkien teknisten ominaisuuksien lisäksi kyse on patruunasta, joka on helppo ampua hyvin ja jonka ympärille voidaan haluttaessa rakentaa hyvinkin kevyt ase liikkuvalle metsästäjälle. Näille patruunoille on tavanomaista, että alle kulmaminuutin käynnistä hypätään patruunaa vaihtamalla kämmenen kokoisiin roiskaisuihin. Kaiken kaikkiaan .260 Remington on erinomainen pakkaus tarkkuuspotentiaalia, tehokkuutta ja hyvää ulkoballistiikkaa. Uusien patruunoiden tarkkuuspotentiaali tuli varsin hyvin selville kun niitä päästiin kokeilemaan parilla aseyksilöllä. Syitä on toki patruunoissakin, mutta pääsyy löytyy aseiden ja patruunoiden yhteensopivuusongelmista. Kuuden ja puolen millin suurriistalle sopivissa luodeissa löytyy tarjontaa 120 grainin (7,78 g) ja 140 grainin (9,07 g) väliltä. Nykyään käyttö painottuu usein nimenomaan raskaampiin ja ulkoballistisesti edullisiin luoteihin, joka onkin oikeastaan syy 6,5 millin luotien suurelle suosiolle. Siinä on .308 Winchesterin kanssa yhtenevä kanta, eli hylsyntyöstämiseen tarvittavat vä38 RIISTA Valmistajien ilmoituksiin ballistisesta kertoimesta ei kannata aina luottaa. Suomessa .260 Remington sai positiivisen potkun persuuksiin kun Sako lanseerasi kaliiperin patruunat. Itselataaja kuitenkin moninkertaistaa valikoimat ja myös tarkkuuspotentiaali on kaivettavissa täysmittaisesti esiin. .260 Remington on hirvestykseen jokseenkin alarajalla, joten käytössä on oltava luodinnopeusmittari, jolla nopeus mitataan sadan metrin etäisyydeltä. Näin luodin energia saadaan mitattua luotettavasti. Jälleenlataajan näkökulmasta .260 Remington on helpohko patruuna. Mielenkiintoista luodeissa on se, että samoissa painoluokissa löytyy hyvin laaja skaala erityyppisiä luoteja. Niinpä sama yhdistelmä on juuri sopiva peurakytikselle, mutta laillinen pellolle hortoilevalle hirvellekin
3. Ryhmät 10 ¤/hlö, kokoaikalippu 30/20 ¤. 9 tapahtumaa samalla lipulla! Lajit bmx-pyöräilystä melontaan ja juoksusta jalkapalloon – osallistu, kokeile ja testaa. HUOM! Horse Fair avoinna vain la–su. 2013 Välineitä ja uusia vinkkejä kalastukseen, metsästykseen ja retkeilyyn. Avoinna: pe 12–19, la 10–18, su 10–17. RIISTA 39. METSÄSTYS KALASTUS RETKI FILLARI KUNTO GOLF BALL SPORTS KUVA & KAMERA HORSE FAIR vain la–su 9 tapahtumaa samalla lipulla! Suomen suurin liikunnan tapahtuma HELSINGIN MESSUKESKUS 8.– 10. Testaile taitojasi, tee huippuhankintoja ja hyödynnä ohittamattomat messutarjoukset! Lue lisää osoitteessa www.outdoorexpo.. Pääsyliput: aikuiset 16 ¤, lapset, opiskelijat ja varusmiehet 10 ¤. Perhelippu 37 ¤ (2 aik. Liput ovelta tai Lippupalvelusta (hinta toimituskuluineen alkaen 11.50 ¤). ja valitse paras päiväsi saapua. ja alle 16-v. lapset)
Siirryin itse kuusen viereen niin, että aurinko paistoi takaani. PYY PILLITTÄEN Seisojajahdin sivutuote TEKSTI JA KUVAT: TUOMO KARSIKAS L okakuun alussa oli vasta ensimmäinen pakkasyö. Päästin seisojan liikkeelle ja se aloitti haun erittäin vauhdikkaasti. Vuoron perään vihelsimme, minä pillillä, johon pyy vastasi. Niinhän 40 RIISTA siinä kävi, kuten monesti ennenkin, että kun vihelsin pillillä ohjeita koiralle, alkoivat pyyt vastailla kuusikosta. Mutta minkäs teet, kun pitkien sateiden jälkeen on tulossa aurinkoinen metsästyspäivä. Todennäköisesti se oli urospyy, kun ryhtyi vastailemaan ja reviiriään puolustamaan. Tuolloin istuin kyttäämään kuusen juurelle, aikaa tapahtumasta on tosiaankin kulunut, sillä tuohon asentoon en nykyisin edes pääse. Auton tuulilasi oli kuurassa ja kuten arvata saattaa, tällaisen yön jälkeen aamu oli tuuleton. Siinä tilanteen kehittymistä odotellessa muistui mieleeni tapahtuma vuosikymmenten takaa. Aivan samalla tavalla alkoi silloin pyy vastailla minulle ohjatessani koiraa pyypillillä. Ajattelin, että tämä oli jo puoli voittoa, kun saan sen vastaamaan. Se ei lupaa hyvää kun on lähdössä metsästämään seisojien kanssa. Pienen tauon jälleen sama uudelleen. Olihan se saanut muutaman päivän jo levätä, joten voimat olivat palautuneet. Jatkoin pienin väliajoin viheltämistä: ensin pitkä vihellys, sitten kaksi lyhyttä ja jälleen pitkä vihellys. Viheltelin ja vi-. Kutsuin nopeasti koiran luokseni ja annoin merkin maahan ja olla paikalla. Olin silloinkin metsällä seisojieni kanssa, mutta kotimetsissä Oulaisissa. Aluksi tuntui, että ei mitään tapahtunut. Ohjaan koiriani metsässä pyypillillä, sillä sen ääni häiritsee vähiten. Sitten kuului varovainen vastaus
Nopea laukaus ja pyy katosi mättään taakse. Pilli kuitenkin oli yhä tismalleen samanlainen metallipilli. Silloin, kun pyitä ensikertaa pillitin, se piti tehdä itse rukiin oljesta ja oli luonnollisesti kertakäyttötavaraa. Viimein, odotuksen jälkeen, illallinen onkin valmis – ja ei kun syömään. Huuhdon vielä paistinpannulta rasvat ja kaadan veden savipataan. ”Parempi pyy pivossa” Onnistuneen pyyjahdin jälkeen illalliseni laji on selvä. Pillitin yhä uudelleen, mutta ilman mitään vaikutusta. Tässä jahtimuodossa pitää malttaa odottaa ja taasen odottaa. Se oli säilynyt ehjänä, sillä suurin osa hauleista olivat osuneet mättääseen ja vain muutama sivuhauli oli lopettanut sen elämän osuessaan sen päähän. Paistinpannu kuumaksi, oikeaa voita pannulle ja nopea paistaminen, niin että pinta inta ruskistuu kauniin väriseksi. Aika on nyt monellakin tapaa toinen. Siinä se makasi kauniisti vihreällä sammaleella kuolleena. Äkkiarvaamatta pyy nousi siivilleen, mutta sen lento jäi lyhyeksi. Jätin koirat makaamaan paikoilleen ja menin itse noutamaan lintua. RIISTA 41. Sitten seurasi pitkä hiljaisuus. Olin jo luopumassa leikistä kun parin kymmenen metrin päässä olevan mättään takaa ilmestyi pyyn pää. Pyyn pillityspyynti sopii huonokuntoisemmallekin, kun vain varaa kunnon varustuksen ja malttia, sekä tietää hieman pyyn elintavoista ja -paikoista. Nyt näin pyyn ensimmäistä kertaa, kun se tuli lähemmäksi. Varustus on aivan toista luokkaa kuin vuosikymmeniä sitten. Viheltelin pilliin, vaikka enää en vastausta saanutkaan. Olisiko se nähnyt minut tai aina- kin aavistanut olinpaikkani. Kävin itse hakemassa linnun, koska koirilla ei ollut osaa eikä arpaa tämän linnun saantiin. Laukaus pudotti sen kuusen juurelle. Aluksi laitan savipadan veteen niin, että se imee itseensä mahdollisimman paljon vettä. Aurinko paistoi takaani, joten minulla pitäisi ainakin teoriassa olla mahdollisuus hyvään laukaukseen. Sitten vastaus ja taas lehahdus, mutta nytkään en pyytä nähnyt. Aikaa kului, eikä mitään tapahtunut. Kuulin kuinka lintu tuli lehahtaen lähemmäksi, mutta tiheässä kuusikossa en nähnyt sitä. Mietin, että kun siitä siivillesi nouset seuraavan kerran, niin sitten ruuti palaa. Taukoa ja pillitystä, ties kuinka monta kertaa. Parin tunnin päästä uunista tulee jo huumaava tuoksu. Sitä minäkin nyt tein. heltelin, kunnes pyy alkoi vastata pillini ääneen. Tämä siksi, ettei pieni lintu pääse kuivumaan paistoaikana. En kuitenkaan havainnut mihin. Olin jo aikeissa vaihtaa paikkaa, kun kuulin etäältä lentoon lähdön ja siipien äänen. Silavien päälle tulee vihanneksia;; naurista, lanttua, pork- kanaa, selleriä, maa-artisokkaa, sipulia ja mausteeksi vielä suolaa ja vähän pippuria. Savipata onkin erittäin käyttökelpoinen juuri linnun kypsennykseen. Enää pyy ei vastannut ja luulin jo, että se oli lähtenyt siitä varkain. Aivan kuin marsalkka Mannerheimin pyyt – päähän ammuttuna. Kuulin kuinka pyy istuutui johonkin etumaaston kuusista. Pyyn pillitys ei ole hätäisen miehen hommia. Istuutui kuusen rungon taakse, joten siihen ei kannattanut yrittää. Nyt vuonna 2012 minulla oli ylläni ”päälle puettava kyttäyskoppi”, sekä samanväriset hanskat ja kasvoilla huppu. Savipadan dan pohjalle laitan muutaman silavan suikaleen ja pyyn palaset niiden päälle ja vielä pari kolme silavaa peitoksi. Pillitin pillittämistään, mutta puhalsin hiljempaa, yrittäen antaa sen vaikutelman, että pillin ääneni tulisi kauempaa. Se tepsi. Aluksi laitan padan kuumaan uuniin noin puoleksi tunniksi ja sitten lasken uunin lämmön alle sataan asteeseen ja siinä se saa muhia yli neljä tuntia. Kynin pyyn ja paloittelen kahteen osaan
Kyseessä on se kuuluisa ”yksipiippuinen Paikkali”, eli tietynlainen klassikko näin suomalaisesta näkökulmasta. Varoitus! ÄLÄ kokeile itse! Koeammunnoissa ase kytkettiin telineeseen ja laukaistiin vaijerilla vetämällä turvallisen etäisyyden päästä. ”EI LIIAN PITKIÄ PATRUUNOITA” Haulikoilla, jotka on pesitetty 12/70-patruunoille, on magnumien (76 mm) ja supermagnumien (89 mm) ampuminen yk-. Korostettakoon heti aluksi että tarkoituksemme ei ole väheksyä kyseisiä varoituksia. 42 RIISTA B aikal IJ18 -testiaseen luovutti käyttöömme Lohjan Ase ja Osa Ky. Pitävätkö varoitukset paikkaansa. Mainittakoon, että Baikalin sulku oli tiukka kuin kassakaappi ja ase muutoinkin erittäin hyvässä teknisessä kunnossa. Mutta, ovatko varoitusten aiheet oikeasti niin vaarallisia kuin moni uskoo. patruunapesän ulko- että sisämitat, jotta mahdolliset venymät voitaisiin todeta. Samalla tehtiin mittauksia ja määritettiin mm. Koeammuntaa varten ase asennettiin aina telineeseen, jossa se voitiin laukaista narulla vetämällä suojan takaa. Ennen koeammuntojen alkamista aseen kunto tarkastettiin. HAULIKKO KESTOTESTISSÄ TEKSTI: TERO KUITUNEN Taittuvapiippuinen haulikko on yksinkertainen ja luotettava asetyyppi. Sen kestävyydestä on kuitenkin useimmilla varsin epämääräinen käsitys, koska harrastusta aloittavia aina varoitellaan tietyistä virheistä. Päätimme testata kuinka hyvin varoitukset pätevät. Ne pohjautuvat todellisiin riskeihin, ja siksi ne on syytä muistaa jatkossakin
Sille kyytiä oli antamassa Hubertus Max 52. Kun narusta oli vedetty, oli tulos selvä. tynyt naarmu. ”VARO 20 KALIIPERIN PATRUUNOITA” 12/89-patruunakaan ei rikkonut perus-Baikkalia. Myös kyseinen patruuna on kovapaineinen, joten senkin osalta elementit olivat koossa. Se päätettiin kokeilla, vaikka on vaikea kuvitella käytännön tilannetta, jossa tapahtumaketju voisi mennä loppuun saakka ilman että metsästäjä huomaa mitä on tapahtumassa. Testiryhmässä osa uskoi Baikalin antautuvan, osa taas ei. Tällä kertaa ase oli kiinnitetty telineeseen paremmin ja laukauksen jälkeen näyttikin siltä, että mitään ei ollut tapahtunut. Se siis takertuu kannastaan ylimenoon aiheuttaen tukoksen. Syitä kiellolle on kaksi: liian pitkät patruunat eivät mahdu aukeamaan täydellisesti lyhyessä pesässä, joten haulikuorma joutuu ahtautumaan liian pienestä reiästä päästäkseen piippuun. Mammoth mahtui yllättävän vähäisellä suostuttelulla pesään, ja sulku saatiin kiinni helposti. Tässä suhteessa Baikal edustaakin ylipitkän patruunan suhteen mahdollisimman ”vaarallista” haulikkoa. Se näytti jotenkin väärältä, aivan kuin sen profiili olisi muuttunut. Testiryhmän humoristi ehdottelikin tästä näppärä pikakeinoa haulikon pesämitoituksen määrittämiseen. Toiseksi näin vanha haulikko on koestettu vain matalapaineisille patruunoille. Hylsystä on nähtävissä sen auenneen pitkälle piipun puolellekin, joten hauliannoksella on lähdössä ollut ahdasta. Hieman erikoisesti aivan supistuksen suuosa, noin viimeinen sentti, oli säilynyt likimain normaaleissa mitoissa. Kaksikymppinen kun mahtuu läpi 12-kaliiperin patruunapesästä, muttei piipusta. Kokeilimme ilmiötä yhdistelmällä, jonka toteutuminen arkielämässä vaatisi kahden erillisen virheen tekemistä peräkkäin: 20-kaliiperin tiputtamista pesään ja se jälkeen aseen lataamista magnum-patruunalla. Kun narusta oli vedetty ja Baikal hypännyt irti telineestään rekyylin voimasta, pääsimme tutkimaan asetta. Hylsystä oli helppo nähdä kuinka paine oli stanssannut siihen pesän, ylimenon ja piipun alkupään muodot. Ase vaikutti ehjältä ja mittaustenkin perusteella kaikki oli yhä täysin normaalia! Ihmetellessämme sulun kestävyyttä huomio kiinnittyi Baikkalin piipun suuosaan. Kokeesta tuli siis poikkeuksellisen raju, varsinkin kun tukosta edustamaan valittiin 20/76 –patruuna raskaalla 36 g haulikuormalla. Kaikki mitat olivat normaaleja, sulku aukesi normaalisti ja hylsy irtosi täysin ahdistamatta. Ainoa vaurio oli putoamisessa syn- Kuvassa näkyy lähtöasetelma tähän erittäin usein kuultuun varoitukseen. Mittaukset paljastivat, että noin 10 cm matkalla kiinteän supistuksen alkupäässä tosiaankin oli ulospäin näkyvä turvotus. 12 kaliiperisen haulikon käyttäjiä varoitellaan yleisesti 20-kaliiperin patruunoista. Tämä varoitus oli luonnollinen aloituskohta testeille ja niinpä ensimmäisenä Baikalin patruunapesään solautettiin 76 mm magnum-patruuna (Hubertus Max 52). Yksittäisen magnum-patruunan ampuminen ei riko Baikalia. ”Supermagnumia” jouduttiin vain hieman painamaan, jotta sulku saatiin kiinni ja ase ampumavalmiiksi. Baikalin pesän pituudeksi mitattiin 72 mm ja sen ylimenon todettiin olevan perinteisen jyrkkä (pituus 5,5 mm), joten magnum-patruuna aukeaisi jo hyvän matkaa ylimenon puolelle. siselitteisesti kielletty. SeuRIISTA 43. ”ASE EI OLE KÄVELYKEPPI” Seuraavana oli vuorossa klassinen varoituksen aihe, eli maata piipussa. Ulkomitasta 22,25 mm oli pullahdettu mittaan 22,90 mm ja sama todettiin myös sisäpuolelta. Kun mittauksin oli varmistettu aseen olevan samassa kunnossa kuin aluksi, oli 89 mm supermagnum-patruunan (GB Mammoth 12/89, hauliannos 63 g, latauspituus 80,7 mm) vuoro. Käytännössä patruunan suuosa oli jo jonkin matkaa piipun puolella. Seurueen humoristin mukaan muutos oli vain parantanut Baikalin metsästysominaisuuksia.. Tällaisen virheen toteutuminen on siis käytännössä mahdollinen ja Baikkalin selviytyminen siitä on hyvä uutinen. Tämä ei ollut testiryhmälle yllätys, eräs jopa tunnusti ampuneensa 76 mm patruunoita 70 mm –pesällä varustetulla haulikolla ja suhtautuvansa tähän varoitukseen varauksella niin kauan kun ase on laadukas. Tämä aiheuttaa paineen nousua
44 RIISTA ”Pettää heikoimmasta kohdasta” piti jälleen paikkansa.. Mutta mitä tapahtuu aseen sille osalle, joka on ampujan terveyden kannalta kriittisempi asia. Tukos poimittiin työntämällä piippu kävelykeppimäisesti märkään savimaahan, jolloin mukaan tarttui noin 10 cm pitkä tiivis tappi. Tosin, rehellisyyden nimissä, emme olleet Raju ylilataus tarkoitukseen sopimatonta ruutilaatua sai lopulta Baikkalin ”poikimaan”. ”VARO YLILATAUKSIA” Edellisessä kokeessa piippu myös taipui repeämän kohdalta. Ilmeisesti edellisessä kokeilussa piipun suulle jäänyt paksuseinäisempi osio esti halkeaman etenemisen piipun suuhun saakka. Piipun osalta laukauksen seuraus oli odotettu. Kun piipun suu tukittiin savitapilla… …oli tuloksena ensimmäiset kunnolliset vauriot. Patruunapesän yläosan poistumisen lisäksi aseen kehys murjoutui täysin. Esteen kohdalta piippu turposi voimakkaasti ja repesi kyljestään noin 12 cm matkalta. Myös puuosat saivat siipeensä: sekä etutukki että perä halkesivat. Patruunaksi valittiin 12/70 Remington Light Magnum, eli hieman tavanomaista 70-patruunaa kovapaineisempi, mutta jollaisia kuitenkin ammutaan yleisesti vastaavilla aseilla. Ennen viimeistä vaihetta piippu katkaistiin, aivan vain varmuuden vuoksi. Baikkalin ristitappi osoittautui kovaksi tavaraksi, koska se säilyi naarmuttomana, vaikka kehys repeili sen ympäriltä. Kun piippu tukitaan riittävällä määrällä maata, ampuminen hajottaa piipun. Ensi vilkaisun perusteella Baikal vaikuttikin nyt tulleensa tiensä päähän. raukset olivat jo ennakolta testiryhmän tiedossa. Suorasta putkesta mahdollisesti purkautuvan tavaran liikesuunta kun on helpommin ennustettavissa. Tarkemmin tutkittaessa totesimme yllätyksen: sulun ja patruunapesän mitat olivat muuttumattomia
Jos hintojen välillä on liian suuri ero, kuten nyt on tapahtunut, riski aseiden tihkumisesta pimeille markkinoille kasvaa kestämättömän suureksi. Kukaan ei hae 72 euron lupaa 50 euron haulikkoon. Toiveissamme onkin löytää kaksipiippuisia haulikoita, ja erityisesti päällekkäispiippuisia, jotta voisimme altistaa yleisimmän haulikkotyyppimme edustajan vastaavaan rääkkiin. 12/76-hylsyyn annosteltiin 3,0 grammaa Vihtavuoren N310-ruutia, joka ei ole järkevä annos, olipa sen edessä millainen hyötykuorma tahansa. Ei ainakaan kovin suurella nopeudella. Päättäjien olisi aika ymmärtää, että heillä on keinot vaikuttaa vain ja ainoastaan toiseen näistä, eli aseen arvoon laillisilla markkinoilla. Ensin lupaehtojen kiristämisellä tehtiin suuresta osasta pistooleita arvottomia; jos kukaan ei saa lupaa, ei ole kysyntää ja aseen rahallinen arvo katoaa. Aseita alkaa siis virrata pimeille markkinoille. Valtiovallan aselupapolitiikka on osoittautunut sen paljon puhutun ”aseturvallisuuden” vastakohdaksi. RIISTA 45. Lupahintojen korotuksilla on tehty sama kaikille edullisille aseille. Vaikuttaisi hyvin vahvasti siltä, että näinkin vakavassa aserikossa ampuja olisi selvinnyt pienillä vammoilla tai mahdollisesti vammoitta. Se oli selvinnyt yllättävän pienillä vaurioilla asioista, joista metsästäjiä aina varoitellaan. Suurempaa hauli-ruutiannosta ei ainakaan tähtituukattuun 76 mm –hylsyyn mahtuisi. Esimerkkitapauksessamme paras tapa lisätä aseturvallisuutta olisi varmistaa aseiden arvon säilyminen luvallisina, eli määrittämällä hankkimisluvan hinta mahdollisimman alhaiseksi. Tämän esimerkin tulisi saada kaikki ymmärtämään mitä on odotettavissa. Myös aseen runko oli levinnyt sivuille niin, että toinen kylki ratkesi kokonaan, toinen osittain. Kaksipiippuisissa piippujen seinämävahvuus on pienempi, ja vaikutusta on myös piipun sijainnilla suhteessa toiseen (vasen/oikea, ylä/alapiippu). Yksipiippuisella Baikal IJ18:lla saatuja tuloksia ei myöskään voine suoraan soveltaa kaksipiippuisiin. Jos aseen arvo luvallisena on 0 euroa, mutta ”naapurin Esko” tarjoaa siitä ilman papereita vaikka 200 euroa, saattaa kiusaus olla liian suuri. Kun kurkistimme suojan takaa, oli näky kuitenkin lohduton. Merkittävä suojausvaikutus on IJ-18:n iskupohjalla, joka on sen verran korkea, että ampujaa kohden mahdollisesti purkautuva paine ohjautuu poispäin. Kun kurkistimme suojan takaa, oli näky kuitenkin lohduton. Repeämäjälkien perus- LUPAPOLITIIKALLA ASEITA LUVATTOMIKSI Terminaalitestiaseen löytäminen vuonna 2012 osoittautui erittäin helpoksi verrattuna aikaisempaan. Joten onko nykyinen lupahinnoittelu parempaa aseturvallisuutta. Nyt tarkoituksemme oli räjäyttää Baikal. Samoin myös piipun avausmekanismi, noin periaatteen tasolla. JATKOA SEURAA (?) Aivan kuin mitään tavanomaisesta poikkeavaa ei olisi tapahtunut. Tämäkin ase oli menossa tuhottavaksi, joten Riistalehden testivälineenä oleminen oli vain mutka sen tiellä kohti lopullista kadotusta. Muina havaintoina perän halkeama paheni entisestään ja laukaisukoneisto oli ehjä. Ei, se ei yksiselitteisesti ole sitä. Ongelmien todennäköisyys kasvaa esimerkiksi kuolinpesien aseiden kohdalla. Koelaukauksessamme paine purkautui käytännössä suoraan ylöspäin. Vertailun vuoksi kevyissä (24-28 g) 12-kaliiperisen latauksissa voidaan käyttää N310-annoksia, jotka ovat luokkaa 1,0-1,2 grammaa. Vähitellen aseiden omistajien suuri massa tulee tajuamaan, että valtiovallan toimet ovat tehneet osasta heidän omaisuuttaan täysin arvotonta. Aivan kuin mitään tavanomaisesta poikkeavaa ei olisi tapahtunut. teella kävi juuri niin kuin odottaa saattaa tuntien ruutilaadun luonteen. Vuodenajasta johtuen jäi puuttumaan lumen joutuminen piippuun ja sen vaikutus. Ja kun hauliannos on 40 grammaa, ei yhdistelmää voi kuvata millään muulla tavalla kuin että kyseessä on ”pommi”. Videolta tarkastelimme suuntaa, johon patruunapesän yläosa lensi ja johon paine purkautui. Kun narusta vedettiin, ei laukausääni kuulostanut mitenkään erikoiselta. Valtaosa heistä nielee kiukkunsa, koska aseiden omistajat ovat lainkuuliaista väkeä. Lisäksi etutukki kursittiin kasaan ruuveilla. Baikalin patruunapesän yläpuoli oli lentänyt taivaalle. Silti, testiryhmässä spekuloitiin, että mahtaisiko rautava neuvostoliittolaistuote selvitä tästäkin. Raskaanpuoleinen hauliannos ei oikeastaan ehtinyt edes kunnolla liikkeelle, kun paine jo purkautui ylöspäin patruunapesän pettäessä. Hallussapitoluvan hinnankorotukset ovat tehneet edullisista käyttöaseista, joita Baikkalimme edustaa, täysin arvottomia. On käsittämätöntä, kuinka yksisilmäisesti valtiovalta on ajanut LUVALLISTEN aseiden määrän vähentämistä. kovinkaan varmoja, että piipusta purkautuisi tässä testissä mitään. Toiveissamme on, että saamme tilaisuuden täydentää testiä. Koska loppujen lopuksi jokaisella aseella on kaksi hintaa, luvallinen ja luvaton hinta. Aseiden säilymistä luvallisina ei kannattaisi jättää pelkästään kansalaisten esivaltaa kohtaan tunteman lojaaliuden varaan. Meillä olisikin nyt hyvä tilaisuus näyttää, mitä haulikolle tapahtuu kun asiat oikeasti menevät väärin. Tarpeettomat käyttöaseet jäävät kuitenkin nurkkiin lojumaan, koska harvempi haluaa luovuttaa käyttökelpoista omaisuutta tuhottavaksi. Ja jos se selviäisi, niin, mitä me sitten kokeilisimme. Jokainen luvattomaksi muuttunut ase voi lopulta päätyä ihan minne tahansa. Jos lukijaltamme löytyy sopiva yksilö, pyydämme ottamaan yhteyttä toimitukseen
orin. Easy Hit:n väki on selvästi tutkian ja todennut Red Ringiä tarkkaan ähtäimen nut, että vastaavan tähtäimen voi toteuttaa heille ominain Red semmalla tavalla. Red Ring, ing, ruotsalaista alkuperää oleva haulikon valorengastähtäin, on siis nyt saanut suurimman urimman kunnianosoituksen, eli imitaattorin. ASENNUKSESTA PXS 1000 –tähtäimen t asentaminen on äärimmäisen yksinkertaista, mutta silti pari asiaa. Easy Hit PXS 1000 Val rengastähtäimen kevytversio E asy Hit PXS 1000 –tähtäimen yhko nostaa esiin pari teydessä on pakko vuotta sitten lanseerattu seerattu Red Ring –tähtäin. on luonnollise Toinen seikka seik on tähtäimen sivusuunta, joka pitää säätää kohdalleen kiinnitysperusteella hyvään ruuveilla. Ensimkannattaa huomioida hu mäinen yksityiskohta yksit on asennuskohta tähtäyskiskolla, koska valorenhaulikon täht suhteessa linssin kehykseen kaan koko su muuttuu kats katseluetäisyyden muuttuessa. Kaikissa kokeilemissani ta mahdollist valorenkaan ympärille jää silloin aseissa valore vielä reilusti ilmaa, i joka ainakin itselleni luonnollisempi tapa tähdätä. an viimeisen päälle Red Ring oli tullessaan mietitty tuote, joka parista arista lastentaudismis kilvoittelemaan ta selvittyään oli valmis metsästäjien suosiosta.. Henkilökohtaisesti tähtäimen niin taakse (lähelle asentaisin täh silmää), kuin se on aseen kiskon puolesmahdollista. Haulikoissa oli toki täimiä, mutta Red käytetty punapistetähtäimiä, astettiin punainen Ringissä linssille heijastettiin kkeerasi karkeasvalorengas, joka markkeerasi ti ottaen hauliparven kokoa ja teki siten n ottamisesta helesimerkiksi ennakoiden äin oli suunniteltu pompaa. Sille ei ollut kilssä oli käytännöspailijoita, koska kyseessä sä uusi tuoteryhmä. Lähellä silmää silmä rengas on pieni ja kauemmas siirrettäessä siirrettäe valorengas lopulta täyttää koko keh kehyksen. Kuvassa rengas näkyy suunnilleen samanlaisena kuin se tyypillisesti näkyy kaksipiippuisen haulikon katolla.. Kun uotetRingissä valorengas tuotettuktiin elektroniikan avustukhen sella, PXS 1000:ssa siihen 46 RIISTA käytetään ympäristön valoa. PXS 1000:n voimanlähteenä on 60 mm pitkä punai punainen valokuitu. Lisäksi tähtäin haulikkoa varten. Kokeilujen Kok päästään kiristämällä ruuvetulokseen p ja neljäsosakierros neljäso kerrallaan vuoron Valorengas on selkeärajainen ja pääsääntöisesti hyvin näkyvä
Jos jossakin, niin tässä Red Ringin hienostuneella elektroniikalla on etu puolellaan, se kun mittaa kohteen taustaa ja säätää valorenkaan kirkkautta tilanteeseen sopivaksi. Kerran kohtuudella kiristettynä ruuvit pysyvät kiinni, koska valmistaja on laittanut ruuveihin hieman lukitetta. Luonnonvalon hyödyntäminen on kaksipiippuinen juttu. Esimerkiksi lentävää lintua ammuttaessa taustalla voi olla nopeassa tahdissa kirkasta taivasta, koivikkoa, varjoisaa kuusikkoa ja niin edelleen. Suuret kehut on annettava myös tähtäimen keveydelle, koska PSX 1000 ei oikeastaan muuta haulikon painotuksesta johtuvia ampumaominaisuuksia. TÄSTÄKÖ SE LÄHTEE. Kynnys sellaisen hankkimiseen on nyt laskettu sen verran alas, että potentiaalia on. Mainitsin nuo kolme taustaa esimerkkinä tilanteesta, jossa PSX 1000 ei ole vahvimmillaan. 25-30 metrin päässä virhettä ei käytännössä ole ja siitä jonkin matkaa lähempänä ja kauempana virhe on niin pieni, ettei sillä haulikkohommissa ole merkitystä. Valokuitu kerää valoa, kuten sen tarkoitus on. Osuma tulee renkaaseen, vaikka se näkyisi linssin reunassa. Lisäksi valorenkaan kirkkaussäätö on tavallaan tarpeeton, koska ympäristön valon vähetessä himmenee myös valorengas. Haulikolla metsästettäessä erityisesti taustan väri (vaalea-tumma) muuttuu usein suorituksen aikana merkittävästi. Valokuidun keräämä valomäärä todellakin riittää muodostamaan varsin hyvin näkyvän ja yllättävän selvärajaisen renkaan tähtäimen linssille. Esimerkiksi kirjoittaja ei uskonut tähtäimeen lainkaan ennen kokeiluja käytännössä. Hjorth Ab, www.hjorth.. HUOMIOITA PSX 1000:n yksinkertaisuus on kaiken kaikkiaan pettävää. Nyt kun tähtäintyyppi alkaa olla tuttu useimmille, onkin mielenkiintoista seurata, avaako hinnaltaan edullisempi PSX 1000 valorengastähtäinten aikakauden. Red Ring:n suosiota on todennäköisesti rajoittanut sen idean uutuus. Tähtäintä mainostetaan parallaksivapaaksi, mitä se onkin tyypillisille haulikkoholleille. Myöskään alumiinirakenteisen tähtäimen kestävyydessä tai paikoillaan pysymisessä ei havaittu ongelmia. Tähtäin kiinnitetään neljällä kuusiokantaisella ruuvilla. Kirkasta taivasta vasten rengas näkyy varsin himmeänä, koivuja vasten se kirkastuu ja synkkää kuusikkoa vasten se jo suorastaan hehkuu. Hyvää on, ettei tarvita paristoja ja lähtökohtaisesti siitä puuttuu elektroniikan häiriöalttius. Mainittakoon myös, että aseen kiskoon tulee ruuveista jäljet lähes väistämättä, vaikka ruuvit ovat tasapäiset. Käytännössä PSX 1000:lla tähtäämiseen siis riittää että näkee renkaan. perään, jolloin tähtäin tulee automaattisesti likimain kiskon suuntaisesti. Jos koeammunnoissa osoittautuu, että hauliparvi ei osu renkaaseen, löysätään esimerkiksi keulan puoleiset ruuvit ja kiristetään ne hieman toispuoleisesti. Easy Hit PSX 1000 Valmistaja: Easy Hit, Yhdysvallat Pituus: 145 mm Korkeus: 34 mm (tähtäinkiskon yläpuolella) Paino: 52 grammaa Hinta: 199 euroa Maahantuoja: Oy K. Kun useimmissa valokuitutähtäimissä valo purkautuu kuidun takapäästä ja suuntautuu ampujan suuntaan, PSX 1000:ssa valo johdetaan rengasmaisesti ulos kuidun etupäästä ja syntynyt rengas näkyy linssillä. Tilanne tuli vastaan käytännössä ja renkaan yhtäkkinen kirkastuminen saattaa viedä huomion ko- Erittäin yksinkertaisesta rakenteestaan johtuen PXS 1000 on kevyt ja siro. RIISTA 47. Ruuvien kärjet ovat tylpät, mutta silti ne voivat jättää jäljet kiskoon, joten tietynlainen varovaisuus on tarpeen. YKSI MERKITTÄVÄ ERO PSX 1000:n vertaaminen Red Ringiin on joka suhteessa pakollista, joten PSX 1000:a testattiin Red Ringistä kertyneitä kokemuksia muistellen. konaan pois kohteesta, koska silmällä on taipumus ”tarttua” näkökentän kirkkaimpaan kohteeseen
48 RIISTA. Se on pieni eikä sen voimakkuus siksi häiritse niin paljoa kuin vanhemmasta mallista löytyvä suurempi piste. Säätönuppi nostetaan ylös, jolloin ristikon valo syttyy. Alkavassa hämärässä noin 250 metrin päässä seisonut sonni näytti vanhemman putken läpi tarkasteltuna täysin harmaalta, mutta HT toi esiin ruskean sävyt hirven kyljestä. Valoa säädetään kiertämällä valaisukytkintä. Tämä on helppoa pimeässä ja vaikka kintaat kädessä. Niinpä vertailu kyettiin suorittamaan autenttisesti kyttäystornista ja eläviin kohteisiin. Zeiss Victory HT Valokatkaisin pimeisiin iltoihin TEKSTI: ARTO MÄÄTTÄ Zeiss on kautta historiansa ollut synonyymi hämäräoptiikalle. Muuten Victory Diavari oli erinomainen optiikaltaan, joskaan ei missään nimessä ylivoimainen muihin verrokkeihin nähden. Asetelma oli kutkuttava, sillä haaste parannuksien suhteen on kova, kun kärkiluokan putkea aiotaan parantaa. Kahden putken vertaaminen on siinä määrin helppoa, ettei kiikareita tarvitse lappaa edestakaisin liian suurta määrää. Ensimmäiseksi havaittiin, että uudessa HT:ssa valopiste on huomattavasti kehittynyt vanhempaan verrattuna. VERTAILUASETELMA Vertailu suoritettiin sulan maan aikana syyspimeillä, jolloin saavutettiin lähes täydellinen vastaavuus käytännön pyyntitilanteisiin. Tämä näkyy erityisesti etäällä olevien kohteiden tarkkailussa siten, että esimerkiksi sarvipiikkien hahmottaminen on helppoa ja lisäksi värierot tulevat esiin selvemmin. Vielä selvempi ero on kontrastierossa uutuuden hyväksi. Pimeällä kontrastin erot näkyivät siten, että kun vanhemmalla putkella nähtiin hirven muoto ja siluetti, saatiin uudemmal- Zeissin valokytkin on hyvin yksinkertainen. Nyt markkinoille on jysähtänyt Victory HT -sarja, joka vain vahvistaa tilannetta. Uusi Victory HT saikin vertailukohdakseen edeltävän sukupolven Victory Diavarin, joka on merkin aiempi vastaava malli. Tuolloin Zeiss Victory Diavari 56 mm:n etulinssillä oli vertailun kärkikolmikossa. R iista vertaili kyttäysoptiikkaa keväällä 2011 ja tuolloin koejärjestely oli hyvin vaativa niin kohteen, etäisyyden kuin valonkin osalta. Kyseisessä tähtäimessä jäi vaivaamaan valopisteen koko, joka oli hämärään hieman turhan suuri erityisesti pieniin kohteisiin tähdättäessä. Ja jotta parannus kannustaisi hankkimaan uutuuden, on eron oltava riittävän suuri ja oikeastaan kohtuullisen merkittäväkin
Ristikon suhde silmään ei siten muutu suurennosta säädettäessä. Ensimmäinen on tietenkin tietyissä linsseissä käytetty Schott HT (High Transmission) -linssimateriaali, jolla valonläpäisyä on saatu nostettua 95 %:iin. Valopiste on hyvin pieni eikä se vedä huomiota pois kohteesta. Vaikka valokuitutekniikkaa on pidetty ”halvempana” ratkaisuna, nähtiin Zeissillä kyseisen sen edut nimenomaan tähtäimen optiikkaa parantavina. Suomessa ongelmana on tietämättömyys ja ennen kaikkea osasaatavuuden heikkous. Käytännönläheisenä etuna myös eläimen kulmittaisuuden havainnointi helpottui oleellisesti värisävyskaalan laajentuessa. Usein sanotaan, että varaparisto kulkee mukana, joten muulla ristikolla ei ole merkitystä. Kokeiltavana ollut yksilö oli varustettu ristikolla ”60”, joka on tämän hetkisistä ristikoista paras kompromissi valaistun ja valaisemattoman ristikon välillä. Toinen merkittävä uudistus on valokuidulla toteutettu valopiste, joka mahdollistaa optiikan rakentamisen yhtä linssiä vähemmällä. Voidaan hyvällä omallatunnolla sanoa, että uudistunut ja parantunut optiikka on tuonut pienempiä kokoluokkia vähintään pykälän lähemmäs isompiaan. TEKNIIKKAA Victory HT:n parannukset voi jakaa kahteen osa-alueeseen. Käytettävyydeltään Zeiss on omassa luokassaan. Sillä on mahdollista suorittaa riistalaukaus hyvinkin hämärässä ilman valopistettä, mikä lisää kiikaritähtäimen kenttäkelpoisuut- ta. Tällöin paristonvaihto ei pelasta tilannetta. Zeiss Victory HT 3-12x56 (kiinnityskiskollinen malli) Paino: 620 g, punnittu (ilman kiskoa valmistajan ilmoittama paino 598 g) Pituus: 347 mm Rungon halkaisija: 30 mm Hinta: 2330 euroa (ilman kiskoa) Maahantuoja: Carl Zeiss Oy, www.zeiss.. Inhimilliset kontrollit ovat aina hyvä asia ja erityisesti elektroniikan saralla tämä pääsee usein unohtumaan. Jos ajatellaan esimerkiksi mallia 1,5-6x42, ollaan hyvin lähellä optimaalista suurriistakiikaria, jos uutuus on käytännössä samalla viivalla entisten ”oikeiden” kyttäysputkien kanssa. Johtuen osaltaan linssien määrän vähenemisestä, on uutuus kevyempi kuin vanhempi malli. Koetähtäin oli varustettu kiinnityskiskolla, joka on vielä toistaiseksi meillä outo kiikarinkiinnitystapa. HT:n valokontrolli onkin äärimmäisen käyttäjäystävällinen, sillä valo menee päälle kun kytkin vedetään ylös ja valoa voi säätää portaattomasti pyörittämällä kytkintä. Myös putken sisäosat välttyvät kiinnityksen kuristukselta. Kiskokiinnitysjalustoja on saatavana ulkomailta tai vain harvoista erikoistuneemmista kotimaisista liikkeistä. Kaiken kaikkiaan uusi HT on erinomainen parannus entiseen. Perusristikko on mittasuhteiltaan liki optimaalinen tarkan tähtäämisen ja näkyvyyden kompromissi. Nykytyylin mukaisesti Zeiss käyttää Victory HT:ssä toisen polttotason ristikkoa. RIISTA 49. Myös hämärässä. Ei siis mitään morsettamista vaan selkeäpiirteistä toimintaa. la poimittua edelleen ”kasvonpiirteitä”. Kutkuttavia ovat myös HTsarjan muiden kiikaritähtäinten mainostetut ominaisuudet. Toisaalta tämä ristikkomalli sallii etäisyyden arvioinnin ristikkoa käyttäen vain ennalta määrätyillä suurennuskertoimilla. Jopa kiinnityskiskollisena putki on noin 60 grammaa kevyempi. 50 mm:n ja 42 mm:n etulinssillä varustetut kiikaritähtäimet saattavat hyvinkin antaa sapiskaa vanhemmille kokoluokkaa isommille tähtäimille. Itse näen asian kuitenkin siten, että valaisinyksikkö on elektroniikkaa ja se voi pettää. Jahtikausi on mukavampi pistää purkkiin ennen tähtäimen lähettämistä huoltoon, joten monikäyttöinen ristikko on aina plussaa. Uutuudessa miellyttävät myös ulkomitat ja paino, jotka tuovat sitä askeleen lähemmäs yleiskäyttöisyyttä. Erilaiset varjot ja valot näkyvät uutuudella huomattavasti paremmin ja tämä parantaa syvyysvaikutelmaa vähäisessä valossa. Nyt kiskollinen malli painaa 620 grammaa (punnittu). Ristikko on kuitenkin vain sen verran vahva, että sen näkee, mutta se ei peitä kohdetta. Ihminen on vain suunniteltu siten, että kaikenlainen vääntäminen ja vipujen liikuttelu ovat normaaleja toimintatapoja ja esimerkiksi näppäily on huomattavasti vaikeampaa. MIELLY TTÄVÄ UU TUUS Uusittu ristikko on kerrassaan erinomainen. Tämä on sääli, koska kiskokiinnitys ratkaisee monta ongelmaa optiikan asentamisessa ja vähentää asentamisen aiheuttamia virhemahdollisuuksia
50 RIISTA K irjoittaja on käyttänyt SRVA-tehtävissä ns. Uusimmista lämpökameroista löytyy kuitenkin kevyitä ja pienikokoisia mal-. Lämpökamerat ovat kuitenkin olleet kalliin auton hinnoissa ja kooltaan sopimattomia maastossa kannettavaksi. Jäljittävä koira helpottaa löytämistä, mutta haavakon lopettaminen pimeässä, lähes käsikopelolla, on joskus erittäin vaikeaa ja vaarallistakin, kun kyseessä on suuri riistaeläin kuten hirvi tai karhu. Sotilas- ja viranomaiskäytössä on pitkään haettu eläviä kohteita lämpökameroilla, jotka pystyvät mittaamaan minimaalisia lämpötilaeroja ympäristöstä. Kun haavakko on piilossa tiheikössä, näilläkään laitteilla se ei aina löydy. yönäkölaitetta infrapunavalolla vahvistettuna sekä aseeseen kiinnitettyä tehokasta led-lamppua. Helposti käy niin, että eläin pakenee. FLIR PS 24 -LÄMPÖKAMERA TEKSTI: ADAM MYKKÄNEN APUA SAALIIN LÖYTÄMISEEN JA SRVA-TOIMIJOILLE Liikenteessä loukkaantunut tai muuten haavoittunut eläin osaa piiloutua niin, että sitä on vaikea havaita jopa päivänvalossa, saati sitten yöllä
kalla olevan emän, vasan ja keskikokoisen uroksen. leja. RIISTA 51. FLIR 24 on kuitenkin koiran ja aseen lisäksi ensimmäinen varuste, jota olisin oikeasti tarvinnut monta kertaa menneiden vuosien aikana. Flir PS 24 Hinta: 1800 euroa Maahantuoja: Asetalo Oy www.asetalo.. Kamera käynnistyy noin viidessä sekunnissa ja sen käyttäminen on yksinkertaista. Työssä tarvitaan koiran lisäksi muitakin varusteita ja ne ovatkin kehittyneet selvästi vuosien mittaan, esimerkkinä koiran paikantaminen ja kartat, tehokkaat led-lamput sekä kuljetusvälineet. Pienhirviä en ole laskenut. Alue on maastoltaan kivikkoista kangasta ja kivet näkyivät selvästi lämpökamerassa. FLIR erotteli hahmon pusikosta helposti. Nykyään puhutaan SRVA-tehtävistä ja hyvin toimivalla koiralla on ratkaiseva osuus lopputulokseen. Laitteesta löytyy vielä taskulamppua korvaava led-valo, jos kamera on muuten sammutettu. MAINIO SUORITUSKYKY Yleensä valmistajan esite antaa enemmän tai vähemmän liioitellun kuvan tuotteen hyvistä puolista. Val- kohäntäpeura näkyi kuitenkin vielä selvemmin, vaikka oli ehtinyt olla kuolleena noin tunnin ennen löytymistään. Lämpimät kohteet saadaan näkymään vaaleana / valkoisena, tai päinvastoin, tummana / mustana ja kolmanneksi kohde voidaan tehostaa näkymään punaisena. Kaikkien lämpökameroiden, myös FLIR:n, heikko kohta on esimerkiksi lämpimän päivän jälkeinen sade, joka viilentää kasvuston, mutta kivet jäähtyvät hitaammin. Koemielessä testikaverini piilottautui pensaikkoon, josta häntä ei havaittu edes katselukiikarilla hakemalla. Kalifornialaisella FLIR Systemsillä on tarjolla kymmeniä lämpökameroita niin sotaväen tarpeisiin kuin myös ulkoilukäyttöön. FLIR on tässä mielessä poikkeus, sillä PS 24 -lämpökamera toimi niin kuin esitteessä luvataan. Nämä havainnot on tehty aivan säkkipimeässä, jossa tehokkalla valonheittimellä voisi nähdä vain kiiluvia silmiä. On huomattava, että lämpökamera toimii myös päivänvalossa. Kettu erottui selvästi paikalla aikaisemmin nähdystä supikoirasta noin 200 metrin etäisyydeltä. FLIRissä on vain kolme säätönappulaa kuten trumpetissa, mutta trumpetinsoitto on huomattavasti vaikeampaa… Tarvittava energia saadaan akusta, joka ladataan nykystandardin mukaisella USB-johdolla. Asetalo Oy tuo maahan Flir:n hinnaltaan edullisinta PS-sarjaa, josta saimme kokeiluun PS 24 –mallin. Esimerkiksi haavoittuneen karhun hahmon erottaminen kivistä näissä olosuhteissa vaatii huolellista tarkkailua. Hintaluokkakin on pudonnut hyvän tähtäinkiikarin tasolle. Testin loppuvaiheessa sain yöllisen SRVA-komennuksen etsimään auton kanssa törmännyttä valkohäntäpeuraa. Kirjoittaja on lopettanut ensimmäisen kolarihirvensä vuonna 1970 ja nyt päiväkirjassa ollaan menossa numerossa 252. On huomattava, että lämpökamera toimii myös päivänvalossa. Laite kulkee vaivattomasti mukana maastossa suojapussissaan. Se on mitoiltaan, pituus 172 mm ja paino 340 grammaa, sopiva metsästyksen ja SRVAtoiminnan apuvälineeksi. Tällöin ne näyttävät ”eläviltä” säteillessään lämpöä ympäristöään enemmän. Esimerkiksi 300 metrin päässä pimeällä pellolla olevat kolme hirveä näkyivät etsimessä niin selvästi, että katsoja voi todeta pai- Laitteen muodostama kuva voidaan esittää kolmella tavalla
T ämä nuorten mannermaisten kanakoirien SM-kokeeksikin tituleerattu tapahtuma kerää vuosittain Lapualle suuren joukon harrastajia. Onneksi ei kuitenkaan kaikille. Junkkari 2012 – Ensikertalaiset asialla TEKSTI: VILLE POHJOLA KUVAT: PEKKA NIITTYLÄ JA MIKA HARJU Aloittelijan ensimmäinen kilpailu, haaveissa arvostettu titteli ja lähes kolmesataa muuta tavoittelemassa samaa glooriaa. Usein Junkkari-tittelin vie koirakko, jossa koira on ensikertalainen, mutta oh52 RIISTA jaaja kokenut. Tuomareiden arvioissa vilahtelivat ilmaisut kuten ”viilipytty” ja ”jäätävä suoritus”, joten oli suorastaan pakko ky- syä mikä oli Pekan ja Urpon resepti menestykseen. Aloittelijoita on mukana paljon ja heille tapahtuma tuo varmasti suorituspaineita sekä usein myös pettymyksen. Voisivatko muut oppia heiltä jotain. Tänä vuonna koirakoita oli 284, joten Lapuan Vanha Karhunmäki sekä kaikki lähiseutujen aukeat täyttyivät taas seisojaharrastajista. Näistä aineksista on rakennettu Junkkari, nuorten mannermaisten kanakoirien tapahtuma. URPON JA PEKAN ENSIMMÄISET ASKELEET -Halusin seisovan kanakoiran metsästykseen, mutta solidaarisuuden nimissä annoin avopuolisolleni vapaat kädet päättää millaisen, Pekka kertoo ja jatkaa: -Hän. Tuorein voittaja oli ensimmäiseen KAER-kokeeseensa osallistunut Pekka Niittylä ensimmäisen seisojansa Urpon kanssa. Varmasti tarpeeksi syitä punttien tutinaan
–Huomasin alkuerien aikana, että moni ohjaaja puuttui koiransa toimintaan aktiivisesti, Pekka kertoo. Olinhan metsästellyt jo useampana syksynä kaverini karkeakarvaisten seisojien kanssa. -Onneksi vuosi 2011 oli hyvä kanalintuvuosi, ja riis- tatilanteita saatiin koiran eteen riittävästi. Törmäykset, peräänmenot ja muut virheet kuuluvat asiaan kun puolivuotias koira kalibroi viettejään. Yleensä kyse on yhteistyöstä ja siitä, että ohjaaja luottaa koiraansa, mikä on ensikertalaisille haastavaa. JUNKKARIN KYNNYKSELLÄ Heinäkuun lopussa 2012 Urpolle sattui ikävä haveri toisen seisojan kanssa, minkä takia se joutui lähes kuukauden sairaslomalle. Urpon koulutuksessa toistojen määrä on siis pidetty minimissään, ja koiran Urpo osoitti jo ensimmäisenä syksynään, että metsästyskoiria syntyy metsästämällä. -Kasvattajat laittoivat onneksemme treenimetodit oikeille urille jo varhaisessa vaiheessa järjestetyssä pentutapaamisessa, jossa käytiin läpi seisonnan, noudon ja etenemisen alkeita, Pekka muistelee. Väkisin oppi ei mene perille. On aina helpompaa jos tiimityö kasvattajan kanssa toimii hyvin. -Urpolla metsästettiin monipuolisesti aina Varsinais-Suomen kyyhkypelloista Inarin riekkomaille asti, Pekka kertoo. Jos koiraa ei kiinnostanut, ei treenattu, Pekka toteaa. AKTIIVISTA METSÄST YSTÄ JA VIETTIEN KALIBROINTIA Huomionarvoinen seikka Urpon ja Pekan tarinassa on myös metsästyksen aloittaminen jo ensimmäisenä syksynä. Oli mukavaa seurata, kuinka noin puolivuotias pentu syttyy pikkuhiljaa riistalle ja oppii nopeasti hakemaan lintuja oikeista paikoista. Tähän keskeytyivät vesityöharjoitukset ja muutkin treenit, mutta jälkeenpäin ajateltuna se ei välttämättä ollut huono asia. Treenimäärät olivat toki pieniä, koska pennun keskittymiskyky liikkui nollan ja viidentoista minuutin välillä. -Ajatuksena oli, että pienellä pennulla harvemmin esiintyy vanhempien pentujen erheitä, kuten peräänmenoa, ja siksi varhain aloitettu harjoittelu kantaisi hedelmää, Pekka kertoo. Jos on kokemusta seisonnalle menemisestä ja koiran ohjaamisesta riistatilanteissa, ei sormi mene niin helposti suuhun. Pekka toteaakin naurahtaen: -Välillä mentiin perään, noudettiin paukusta, törmäiltiin ja tehtiin varmasti kaikkia virheitä mitä seisojan pennut tekevät. Ensikertalaisen kannattaa haalia käyttöönsä kaikki mahdollinen kokemus, esimerkiksi kasvattajien tuen muodossa. Kasvattajien kesken puhutaan paljon pennun ottajista, pennun ottajien kesken taas pennun sukulinjoista, mutta kolmas näkökulma on kasvattajien valinta. mielentiloihin kiinnitetty riittävää huomiota. Tässä on ensimmäinen esiin nostettava yksityiskohta Pekan ja Urpon tarinassa. Tavoitteeksi kannattaa siis asettaa omatoiminen ja itsenäiseen ongelmanratkaisuun kykenevä koira, koska kokeissa mitataan pääsääntöisesti koiran metsästysominaisuuksia. Jos metsästäjällä on käsitys siitä, miten seisojilla metsästetään, on hyvään lopputulokseen pääseminen helpompaa. Urpo ei kuitenkaan ollut ”ihmelapsi”. -Pennun kanssa harjoiteltiin kanidamin noutoa, siiven seisomista ynnä muuta. Pennun valintaan vaikuttivat Urpon tapauksessa kaksi pääkriteeriä: Alma-emän rauhallinen luonne sekä kasvattajien asenne ja innokkuus koirien kouluttamiseen. Kanalintukauden avauksessa Pekka totesi Urpon käyttäytymisen riistalla muutRIISTA 53. -Joissain tapauksissa liikaakin, koska koirilta loppui omatoimisuus ohjaajan tiukkaan pillittämiseen ja hirveään huitomiseen. KOHTI LUOTTAMUSTA Urpon koulutus alkoi siis hyvin varhain, mutta kuitenkin pennun oppimiskyky huomioiden. Ensimmäistä seisojaansa hankkivalle kasvattajan tuki on tärkeää harrastuksen alkuun saamiseksi. Kokemukset muista koirista antavat pohjaa myös oman koiran lukemiselle koulutuksen edetessä. Myös Junkkarissa ratkaisee usein muu kuin tekninen suorittaminen. päätyi lyhytkarvaiseen saksanseisojaan, joka myös sopi itselleni vallan mainiosti. Nuori koira pääsi kuitenkin kalibroimaan luontaisten viettiensä ohjaaman toimintamallinsa jo ennen ensimmäistä koetta. -Sairasloman päätyttyä Urpolla oli paljon intoa jatkaa kesän alussa opittuja vesitöiden alkeita, ja saimmekin homman pelittämään mallikkaasti, Pekka muistelee
Pekka ja Urpo osoittivat kuinka oikeanlainen suhtautuminen, se Junkkarin henki, auttaa kuitenkin pitkälle. Ikäluokan kokoaminen luontaisten metsästystaipumusten ja ulkomuoto-ominaisuuksien selvittämiseksi on edelleen hyvä asia. Tarpeeksi riistakosketuksia saanut ja herkkäviettinen koira osaa kuitenkin säätää toimintaansa saaliseläimen käyttäytymisen mukaan. Pelkäsin takaraivossani keskeyttäneeni hyvin alkaneen metsästysreissun Etelä-Lappiin päästäkseni seisomaan tyhjän sänkipellon reunaan koiran kanssa. Toisten mielestä alkuperäinen ajatus on hukkunut ja nykyään Junkkari mittaa ennemmin koulutuksen tuloksia kuin jalostuksen onnistumista. JUNKKARIN AITO HENKI Monella ensikertalaisella on ennakkoluulo, että kanakoirien erikoiskokeet ovat vakavaa puuhaa. Tämän unohtaminen nostaa usealla ensikertalaisella rimaa turhan korkealle. Urpon ja fasaanin herkkä hetki. -Alun hölmöilyjen jälkeen Urpo oppi hyvin nopeasti lukemaan riistaa, ja aroille vanhoille teerille ja metsoille tulleet seisonnat olivat välillä jo yli 50 metrissä, kertaa ylpeä omistaja ja jatkaa: -Olin toki tyytyväinen koiran osatessa varoa arkojen lintujen karkottamista, mutta samalla pelkäsin pahinta Junkkariin menossa. Pekan kertoman mukaan päivän kestäneet treenit osoittautuivat todella tarpeellisiksi, niin koiralle kuin varsinkin isännälle. Se, että Junkkari-koirat on puheissa alettu kategorisoida lahjakkuuksiin ja ”ikuisiin lupauksiin”on huono asia. Junkkarin määritelmässäkin sanotaan että Junkkarin henki on kannustava. Junkkari osoittautui hyvin järjestetyksi tapahtumaksi, jossa sai viettää aikaa samanhenkisten ihmisten seurassa. Kilpailullinen puoli on sotkenut arviointikykyä, kuten kaikissa koirakokeissa. Pakollinen kesän ja loukkaantumisen aikaansaama tauko teki vain hyvää koiran taidoille. Monien mielestä Junkkari on arvokas katsaus jalostuksen tuloksiin ikäluokassa. -Viisaammat antoivat kullan arvoisia neuvoja koiran ohjaamisessa, maaston ja tuulen käytössä sekä riistatöiden tekemisessä, Pekka toteaa ja jatkaa: -Näillä eväil54 RIISTA lä oli huomattavasti helpompi lähteä ensikertalaisena varsinaiseen kokeeseen. Tämä kaikki oli onneksi harhakuvitelmaa. Koska Urpon pentueessa oli muitakin ilman kokemusta Pohjanmaan peltolakeuksista, järjesti kasvattaja pentueelle koetta vastaavan harjoitustapahtuman Junkkarin aatonaattona. Siellä ei todellakaan kilpailtu hampaat irvessä, vaan kannustettiin toisia hyviin suorituksiin, eikä murehdittu epäonnistumisista. Kun Junkkarista aloittaa kahvipöytäkeskustelun alan harrastajien kans- sa, törmää suureen skaalaan mielipiteitä. Fasaanit kun juoksevat helposti koiran seisonnan alta, jopa satoja metrejä, jos koira ei osaa olla tarpeeksi röyhkeä, Pekka jatkaa. Koiratkin kun mitataan vain päivän kunnon mukaan. Junkkarissa nollan saanut koira kun ei välttämättä ole toivoton tapaus, vaan vasta uraansa aloittamassa oleva metsästyskoiran alku. Oli niin tai näin, Junkkarin tehtävä on edelleen toimia katselmuksena, johon nuoret koirat osallistuvat pentueittain. Moni Junkkariinkin haikaileva vaalii mielikuvaa tulisesta pätsistä, jossa pienikin virhe johtaa uloslentämiseen tylyn kritiikin kera. Niinpä ylituomareita erikseen ohjeistetaan neuvomaan kokemattomia koiranohjaajia tarvittaessa, onhan Junkkari monelle ensikosketus kokeiden maailmaan. Näitä mielikuvia oli myös Pekalla ennen koetta: -Pahimmat kauhutarinat kuulin kokeista, joita oli järjestetty maastoissa missä ei ollut lintuja, eikä siis riistatöitä. Kun koiralla on riittävästi kosketuksia sekä pelto- että metsälintuihin, osaa se sovittaa toimintansa tilanteeseen sopivaksi. Siinä sivussa Junkkari on hyvä paikka tavata samanhenkistä porukkaa. Junkkari • Saksanseisojakerhon järjestämä • Järjestetään vuosittain syyskuun lopussa Lapualla • Nuorten koirien jalostuskatselmus • Osallistumisoikeus 9-24 kk ikäisillä mannermaisilla kanakoirilla • Kaksiosainen: Ulkomuotokatselmus sekä käyttöominaisuuksien arviointi • Käyttöominaisuuden arvioidaan nuorten luokan kanakoirien erikoiskokeen sääntöjen mukaisesti • Tapahtuma jakautuu kolmelle päivälle, ulkomuotokatselmus ja KAER-koe eri päivinä • Parhaiten kokeessa pärjänneet kilpailevat kolmantena, eli ?naalipäivänä Junkkaritittelistä. tuneen. Tapahtuman rinnakkaisrooli eli kutsuminen nuorten kanakoirien SM-kokeeksi on kenties saanut unohtamaan alkuperäisen ajatuksen jalostuskatselmuksesta. Näin juniorit saisivat harjoitella alta juoksevien fasaanien ja keskellä peltosänkeä piilottelevien peltopyiden kanssa
Tähän onnistumiseen vaikutti olennaisesti se, että Urpo löysi kolme peltopyyparvea torstain harjoituksissa, eikä peltopyyn näkeminen ja haistaminen hämännyt koiraa törmäämään niille ja se uskalsi myös ottaa kunnon avanssin. Hyvin onnistuneen noudon lisäksi esitys riitti nuorten luokan ensimmäiseen palkintoon (yhteensä 82 pistettä), mikä tarkoitti käytännössä jatkopaikkaa. Ajattelin, että koiraa tässä ollaan arvostelemassa eikä minua, joten antaa koiran tehdä rauhassa töitä, ja tuetaan työskentelyä tarvittaessa. Sitä tässä arvosteltiin, ja mahdollisesti palkittiin. Ohjeistin siis Urpoa kehotuksella ”anna mennä!”, ja saimmekin ihailla kuinka sänkipelto vaihtui Urpon koipien alla. Riittävät näytöt oli annettu, ja jäin odottamaan jo kerääntyvien paineiden alla ?naaliryhmän julkistamista, sillä tiesin semi?naalin menneen todella hyvin. Päätin siis ottaa annetut kaksi hakuerää kaikessa rauhassa puuttumatta koiran tekemisiin sen kummemmin. TEKSTI: PEKKA NIITTYLÄ Urpo oli hakuvuorossa viimeisenä, ja saimmekin hakea pitkän tovin. Jos koira on töpeksiäkseen ?naalissa, se tekee sen ihan ilman ”neuvojakin”. Olin koiraani todella tyytyväinen. Koira sykähti noin 10 metriä eteenpäin jääden seisomaan ja odottamaan minua. Urpo ehti hakea noin 10 metriä, joka jälkeen se otti seisonnan riistapellon reunaan. Onneksi alueen loppupuolelta löytyi peltopyyparvi, jolle Urpo onnistui tekemään kaksi mallikasta riistatyötä. Maanantain semi?naaliryhmässä oli pelkästään ensimmäisen palkinnon saaneita koirakoita, joista monet olivat päässeet jatkoon paremmilla pisteillä kuin Urpo. Jos se taas toimii loistavasti, ei ole mitään syytä hätäillä. Onneksi jälkimmäinen vaihtoehto toteutui, ja saimme nopeassa ajassa suoritettua kaksi loistavaa riistatyötä, mitkä riittivät ylituomarin Harri Siivosen ja avustavan tuomarin Jussi Järvisen mukaan selkeään Junkkari 2012 voittoon. Arvasin kyseessä olevan fasaanin, ja annoin ensimmäisen avanssikäskyn koiralle. En alkanut stressaamaan, koska odotukseni olivat ylittyneet jo moneen kertaan. Päätin siis antaa koiran tehdä työt. Itse koitos Kokeen ilmapiiri oli heti alusta kannustava, kun tuomarina toiminut Jussi Järvinen totesi, että ”tänne ei olla tultu hakemaan epäonnistumisia, vaan onnistumisia”. Lisäksi tiesin, että tuomarin tulee keskeyttää eteneminen sanomalla ”tarvitaan uusi seisonta”, jos koira eksyy selvästi linnun jäljeltä. Tiesin muiden koirien olevan vähintään- kin loistavia, ja ohjaajien huomattavasti kokeneempia – meillä ei ollut muuta kuin voitettavaa. ilmoille ja hienon riistatyön suoritetuksi. Jouni Haapanen tokaisi minulle semi?naalin päätteeksi, että ”tätä koiraa ei voi pilata enää kuin ohjaaja itse hölmöllä toiminnallaan”. RIISTA 55. Tässä vaiheessa oli jäljellä vain viisi koiraa. Semi?naali alkoikin räväkästi Urpon ollessa ensimmäisenä koirana haussa. Tässä välissä muut koirat antoivat omat näyttönsä, ja kun oli taas Urpon vuoro, totesi tuomarina toiminut Jouni Haapanen haluavansa nähdä hyvää hakua joka päättyy riistatyöhön. Tässä tilanteessa kasvattajan neuvot olivat kullan arvoiset, sillä hän oli useaan otteeseen opastanut jatkamaan avanssikäskyjen antamista ja koiran kannustusta, sillä fasaanit juoksevat usein koiran edellä. Finaalipaikka irtosi, ja suuntasimme miltei saman tien ?naalimaastoon. Jo pellolle astellessamme Urpo veti remmissä tavallista voimakkaammin, mistä osasin päätellä lintujen olevan lähellä. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, vaan Urpo piti fasaania ”piikillä” melkein 200 metriä kestäneen etenemisen ajan, jonka päätteeksi saimme fasaanikanan Junkkari 2012, Gironin Tulilordi ja ohjaajansa Pekka Niittylä nauttimassa lähes kolmensadan koiran tavoitteleman loimen aikaansaamasta tunteesta. Noin 300 metriä pitkän pellon päässä Urpo otti seisonnan hiekkatien vieressä olleeseen ryteikköön, jonne se luvan saatuaan ryntäsi pölläyttäen fasaanikanan ilmoille
56 RIISTA. Erityisesti SML:n hirviammunta ja hirvikoetta vastaava ampumaharrastustoiminta olivat huipussaan. Nyt Tikka Sporter on tuotu uudelleen saataville. Parhaiten muistissa ovat Tikka Sporter ja Sako Target – kiväärimallit, joiden runsaslukuisuus niin kisoissa kuin ratatreeneissä oli hämmästyttävä. Tikka T3 Sporter .260 Remington METSÄSTYSAMPUJAN UUSI RATA-ASE TEKSTI: ARTO MÄÄTTÄ Lapsuudessani luodikkolajit elivät kukoistuskauttaan
Perän harjan korkeuden säädöt ovat lukittavissa ja niissä on ns. Siis niitä, joita meikäläisittäin edustavat esimerkiksi hunter-mallit. Perän takalevyn ja poskipakan säädöt kuuluvat sportereissa asiaan. S porter on terminä kenties harhaanjohtava, koska englanninkielessä sporter-tyypin aseet ovat yleensä sirohkoja metsästysaseita. n. Paine takapussiin on laukauksesta toiseen samanlainen ja rekyyliliikkeen merkitys esimerkiksi osumakuvioiden korohajonnassa on helpompi hallita. muisti. Tukin pohjan tasainen osa helpottaa ampumista kasatuelta – erinomainen asia koeammuntaa sekä latauskehittelyitä ajatellen. Pistoolikahva on karhentamaton, minkä soisi olevan toisin. Jotta asioita ei mutkistettaisi liiaksi, mainittakoon T3 Sporterin olevan an raudoiltaan sama ase kuin Tikka T3 Varrmint. Perinteiseen pähkinäpuuhun verrattuna laminaatti on huomattavasti vähemmän ”hermoja raastava” aseiden punnitustilanteissa, joskaan nykysäännöillä esimerkiksi SML:n luodikkokisoissa ei enää ole niin suurta tarvetta kikkailla aseen painon ylärajoilla. Takapussiin juuri sopivalla perällä ampuma-asentoon saadaan toistettavuutta ja ampujan usein tiedostamattomat virheet vähenevät. TRG:N JALANJÄLJISSÄ T3 Sporterin muotoilullinen esikuva on mitä ilmeisimmin Sako TRG. RIISTA 57. Tukki on amerikkalaista laminaattia, joka on hyvin jäykkää ja joka on materiaalina hyvin stabiili. Vanhoihin Target ja Sporter -malleihin in verrattuna TRG:n tukkimalli on selvä vä parannus ja onkin erinomaista, että T3 Sporterissa on lähdetty samalle linjalle. Sen verrran tarkkaan Sporter seuraa esimerkiksi si tukin lavan osalta esikuvansa muotoilua. Tikka T3 Sporterin perustana on tuttu T3. Aseiden ero on tukissa, joten nyt yt keskitytään lähinnä Sporterin tukkiin. Tämä ei ole mitenkään outoa, koska tuukeilla on kiväärin piippuprofiilin lisäkksi usein suurin merkitys aseen roolissa ja käyttökelpoisuudessa. Kun siis ulkomailla puhutaan sportereista, puhutaan siellä lähinnä peruskivääreistä. UIT-kiskoon saa kiinnitettyä tukihihnan luodikkolajeja varten ja myös kiskoon kiinnitettäviä bipodeja on saatavana TA-käyttöön ja metsästykseen. Latauskehittelyä ajatellen tämä on erinomainen ominaisuus. Tällöin perän suoran osan merkitys korostuu. Liukas otepinta pakottaa puristamaan tukkia ampuvalla kädellä hieman liian voimakkaasti, joka taas haittaa puhdasta laukaisua. Perän lavan muotoilun merkitys aukeaa aa usein vasta kun asetta käytetään latauskeehittelyissä kasa-ammuntatuelta. Perälevy on säädettävä, samoin kuin poskipakka. Esimerkik- Perän lavan muotoilussa on vahva sukulaisuussuhde Sako TRG –tarkkuuskivääriin. a. Meillä sporter taas tarkoittaa tarkkuuskivääriä tai ratakivääriä
Tämä ei ole onge gelma SML:n metsästyshirvessä tai metsästysluodikossa, mutta hirvenhiihdossa sä ja hirvenjuoksussa käyttöön yleensä valikoituu asemalli, jossa on säännöt täyttävä ko kymmenen patruunan lipas. Sportereille tyypillisesti etutukin alapuolelta löytyy UIT-kisko, johon tukihihnan saa kiinni. Tukin otepinnat voisivat rehellisyyden nimissä olla karhennettuja, jolloin erityisesti ampuvalla kädellä olisi helpompi kontrolloida aseen olkapäätuntumaa. Tämä ei tosin ole vaikeaa, sillä aseeseen on aina helppo lisätä painoa, kun as taas sen pois ottamisessa on oma homta mansa. Siinä on vain to vi viiden patruunan lipas. 58 RIISTA Uusissa säännöissä aseen paino SML:n metsästysluodikossa on 6000 grammaa varusteineen, ilman äänenvaimenninta punnittuna. Lisäksi kevyemmässä aseessa on m pelivaraa optiikassa ja sen kiinnityksessä pe enemmän. en Yksi kritiikin paikka T3 Sporterissa on totista kisakäyttöä ajatellen. Nyt ampuja joutuu puristamaan. Raudoiltaan T3 Sporter poikkeaa perusmallista vain suuremman lukonkammen nupin osalta. Tämähän ei ole mitään rakettitiedettä: tukki säädetään ampujan mittoihin passeliksi ja yritetään pysyä sääntöjen määrittämissä rajoissa. Tähän T3 Sporterilla ei ole missään nimessä vaikea päästä erityisesti lyhennetyllä vaimenninkäyttöä varten suunnitellulla piipulla. Perälevy voidaan vartalotukiasentoa varten asentaa sopivalle korkeudelle ja kohotettu poskipakka antaa tukea poskelle kiikarin ollessa ylhäällä. Isompi reikä ei vauhtia hidastanut ja niin äänenvaimennusteho kuin rekyylivaimennuskin olivat hyvällä tasolla. SOPIVUUS KÄY TTÖTARKOITUKSEEN Piippukouru on leveä ja hajurakoa piipun ja tukin välillä on useita millejä suuntaansa. Pikemminkin ollaan lukemissa, joita moni hieman korjaisi ylöspäin. Tukin etuosan muotoilu seurailee niin ikään TRG:n linjoja, joskin T3 Sporterista puuttuu TRG:lle tyypillinen kulmikkuus. Koska hirky ve venhiihto ja hirvenjuoksu ovat kuitenkin jä jäämässä vähemmälle huomiolle nykyaika kaisissa metsästysammunnoissa, ei asialla ole kovin suurta merkitystä. Piippu jäähtyy sarjojen välillä tasaisemmin kun ilma kiertää piippukourussa. Kyseessä on siis vähän rauhallisemman oloinen tuttavuus. Koease toimitettiin Ase Utra Oy NorthStar NS-3B, .30-kaliiperin (!), vaimentimella. ol Tukin malli passaa luonnollisestikin erittäin hyvin käyttötarkoitukseen. Piippukouru on tuuletettu useiden nykyaseiden tyyliin. si SML:n luodikkolajeissa on tyypillistä, että aseen kiikaritähtäin asennetaan juuri niin korkealle kuin se on sääntöjen mukaan sallittua asentaa
Meillä raskaspiippuiset metsästyskiväärit varmint-mallisina ovat siis vähemmistönä tarkka-ampujamallisiin verrattuna kun asia muualla maailmassa on yleensä juuri päinvastoin. Nämä kasat ammuttiin hyvin lievässä tuulessa, mutta ilman viirejä. Verrattaessa Tikka T3 Sporteria nykyisiin custom-seppien vastaaviin teoksiin, on huomioitava, että Tikka T3 lähtee kaupan hyllyltä usein huomattavasti huokeampaan hintaan kuin moni muu vaihtoehto. T3 Sporterilla paras tarkkuus saavutettiin Sako Racehead -tehdaslatauksella, jossa käytetään Sierra Matchking 123 gr (8,0 g) HPBT –tarkkuusluotia. Mikäpä tällaisella on siis jahdatessa, varsinkin kun ampumatilanteet ovat usein sellaisia, että kaikki ylimääräinen helpotus on rehellisesti tervetullutta. RIISTA 59. suomalainen ratatukkityyppi on muotoilultaan hyvin lähellä, tai oikeastaan juuri sama kuin tarkka-ampujakivääreissä. oikealla kädellä tukkia, joka taas näkyy usein laukaisutekniikan puhtaudessa. Periaatteessa SML:n metsästysluodikossa aseen mekaanisen käynnin tulisi olla sadalta met- Sako Racehead (Sierra Matchking) 8,0 g / 11 mm. Sako Deerhead 10,1 g / 22 mm. Yhteiskasa (15 laukausta jäähdyttämättä) / 48 mm. Tikka T3 Sporter Kaliiperi: .260 Remington ( saatavana .222 Rem, .223 Rem, .308 Win, 6,5x55 SE, .300 Win Mag) Piipun pituus: 20” (510 mm) vaimennin piippu 23,5” (600 mm) vaimentamattomana Paino: 4,148 kg (.260 Rem, ilman vaimenninta, kiikarijalustoja ja kiikaritähtäintä) Suositushinta: 2366 euroa Valmistaja: Sako Oy, www.sako.. Kaiken kaikkiaan näyttäisi siltä, että T3 Sporter ja .260 Remington passaavat yhteen erinomaisesti. riltä alle 15 mm:n tasolla, jotta ase olisi ylipäätään kilpailukykyinen. Vastaavasti kokeena oleva Sako 75 Varmint pidemmällä piipulla toimitti lataukset taululle tyypillisemmin, eli Racehead ja Deerhead –latauksissa oli koroheittoa ja kevytluotisessa Rangessa myös sivuheittoa oikealle. RATAKÄY TÖN JA METSÄST YSKÄY TÖN YHDISTELMÄ Sako Speedhead (Range) 6,5 g / 26 mm. Mielenkiintoisin ilmiö kyseisessä T3 Sporter -yksilössä oli se, että kaikkien kokeiltujen latausten osumakeskeispisteet olivat hyvin lähellä toisiaan. Tämän ymmärtää täysin, sillä meikäläiset rata-aseet vapaine ampuma-asentoineen ovat aikaansaaneet sen, että ns. Karkeasti yleistäen voidaan sanoa, että sportermallinen ase on tehty lähtökohtaisesti mahdollisimman hyväksi ja helpoksi ampua. Potentiaalia siis löytyy ja tämäntasoisilla tehdaslatauksilla ammutut ”pohjat” ovat jo vaikea ylitettävä patruunoita itse lataavien keskuudessa. Lyhyempi piippu vaimentimen kanssa näyttäisi siis tasaavan käyntiä mukavasti. Tällä latauksella kaikki ammutut viiden laukauksen osumakuviot sadalta metriltä olivat alle 15 mm, suurin 14 mm ja pienin 11 mm. Tokihan ampumatekniikalla on tässä suuri vaikutus, mutta karhennettu otekohta mahdollistaisi rennomman otteen ja helpottaisi laukaisua. TARKKUUS Tällaisessa aseessa tarkkuus on aina hyvin merkittävässä roolissa. Käyntikokeet 100 metriä / 5 laukausta: rustettu Sako Racehead ja 10,1 g luodilla varustettu Sako Deerhead, oli yllätys erittäin positiivinen. Kun huomioidaan, että lataukset olivat 6,5 g luodilla varustettu Sako Range, 8,0 luodilla va- Yhä edelleen näkee tavattoman paljon sportereita niillä seuduilla, joissa kyttäysjahti on voimissaan. Tarkkuusvaatimus on siis ”kympin halkaisija jaettuna kahdella”. Noin 1700 euron tuntumassa oleva käytännön myyntihinta asettaa aseen hinnan ja laadun oikeaan mittasuhteeseen ja tämä on hyvä syy sille miksi T3 Sporter lähtee mukaan kaupan hyllyltä kohtuullisen herkästi. Juuri kyttäyskäytössä tällainen sportermallin tukki onkin mitä parhain
Pelloilla puun hankkiminen luonnosta on vaikeaa, joten Retkinuotio pellonreunassa kuulostaa houkuttelevalta. Omassa käytössäni näkisin Retkinuotiolla olevan sijansa syksyisen peltometsästyksen yhteydessä. TEKSTI JA KUVAT: TUOMO KARSIKAS M etsissä on kyllä puuta, mutta aina ei löydy sopivaa poltettavaksi ja joskus kosteutta on niin paljon, ettei nuotiota tahdo saada syttymään normaaleilla konsteilla. Tällaisella kelillä ja tällaisesta metsästä tulipuun löytäminen olisi ollut työlästä, lähes mahdotonta. Retkinuotio Vesi olisi kiehunut ilman keitinselkääkin. Pitääkö nuotiopuut viedä mukana. Nuotion loppu hehkui vielä varttitunnin. Rakenteeltaan linnunpöntön ja jätkänkynttilän välimaastoon asettuva Retkinuotio on mitoiltaan 33 cm x 11 cm ja paina alle kilon. Ilma oli tuulinen, metsä oli märkä ja lunta oli vähän. JAHTITULISTELUUN. Yksi tulitik- ku sytyttää suomalaisen luonnontuotteen - tuohen - takuuvarmasti tuulessakin. Kuivan koivun lämpöarvot ovat tunnetusti hyvät. Valmisnuotio on 33 cm korkea, läpimitaltaan 11 cm ja se painaa alle kilon (noin 700 grammaa ). Kuiva puu on kevyttä. Kehikko on kasattu ilman liimaa, eikä se sisällä muitakaan kemikaaleja. Testasin tämän tuotteen aikoinaan joulukuusen hakureissulla. Tuskin olisin edes ajatellut nuotion sytyttämistä ilman Retkinuotiota. Retkinuotio toimii myös sytykkeenä märimmille puille, jolloin nuotion saa syttymään huonommallakin ilmalla. Kun joulupuu löytyi, päätimme sytyttää Retkinuotion, jonka olin kuljettanut kätevästi repussa. Nuotio syttyi vaivattomasti yhdellä tikulla. Tuotteen suurena etuna on sen helppo kuljetettavuus mukana verrattuna polttopuiden kuskaamiseen säkissä. Se paloi kauniisti antaen luonnonvaloa synkässä illassa. Metsästäjille ja luonnossa liikkujille on tullut avuksi Retkinuotio, joka on koivusta tehty ekotuote. 60 RIISTA Valmistaja: Willström Sami Willström, (0500) 811 277 sami.willstom@klapipakkaus.net. Sen lämmössä kiehui vesi ja kahvi, sekä paistuivat makkarat. Retkinuotio on myös kätevä liikelahja, sillä valmistajalla on mahdollisuus laittaa logo tai slogan tuotteeseen. RETKINUOTIO Eikö metsissä ole puita. Se paloi loppuun jättäen vain pienen tuhkakasan. Käytin Retkinuotiota myös ”Jätkänkynttilän” korvikkeena jouluaattoiltana. Nyt esiteltävä tuote on suunnattu heille, jotka haluavat varmuutta ja helppoutta tulisteluun olosuhteista riippumatta. Nuotio paloi tunnin ja kymmenen minuuttia, joka tuntui aivan sopivalta ajalta
RE TKEILY • M ATK AILU • VARUS TEE T Erikoistarjous Riista-lehden lukijoille 3 numeroa vain12 euroa! Tilaa heti! tilaajapalvelu@outdoormedia.. alv 10 %) RIISTA 61. Ilmestyy 10 kertaa vuodessa. (09) 3540 1785 (arkisin 9–16) Muista mainita koodi: Riista Tarjous on voimassa maaliskuun loppuun asti. Kestotilaus 6 numeron jaksoissa 50 € (sis. p
Lyijytön Monoflex Slug -täyteinen on suunniteltu avautumaan matalillakin nopeuksilla. Myös rekyyliä arastelevat metsästäjät saavat ”oman” 12 gauge SST Lite -täyteispatruunansa. Kyseessä on alkukaudelle sopiva tuote. Sellainen löytyy Shotgun Superformance –patruunoista. Kun menetelmää sovelletaan eläimiin jotka eivät kiipeä, saavat koirat ne usein lopulta kiinni. Lisäksi osavaltio menettää satojatuhansia dollareita lupahakemusmaksuja, koska ainakin osa jahtimiehistä jättää jatkossa karhut rauhaan.. Hintaa parilla on n. Merkin pitkäaikainen edustaja, Oy K. 70 euroa Maahantuoja: Sailclean Oy, www.sailclean.fi EI KOIRIA KARHUJAHTIIN KALIFORNIASSA Kalifornian mustakarhukanta on kolminkertaistanut vuoden 1982 jälkeen eikä kasvulle ole näkyvissä loppua. Pikkupakkasillakin kylmä puree avattavien sormenpäiden lukituksessa käytettyjen magneettien kohdilta. Esimerkiksi vuonna 2010 kiintiö oli 1700 karhua, joista kaadettiin 1503 yksilöä. Sarjan patruunoita on tarjolla välillä .243 Win – .300 Win Mag. Magneetit ovat muutoin erittäin fiksu ratkaisu, koska ne ovat äänettömät ja helppokäyttöiset. Esimerkiksi American Whitetail –patruunasarjan tarkoitus on tehdä patruunavalinta amerikkalaiselle peuranmetsästäjälle mahdollisimman helpoksi. Lyijyttömyyttä vaativat asiakkaat ovat eräs Hornadyn kiinnostuksen kohteista, koska nyt esiteltiin lyijytön täyteinen, Mono?ex Slug. Tätä metsästysmuotoa kutsutaan yleisnimellä ”hounding”. Näistä noin puolet pyydettiin koirien avulla. Luotipuolella huomion kiinnitti millisten kaliiperien suuri osuus. Vuorossa oli paluu vakavamieleisempiin tuotteisiin, viime vuodelta tuttua zombie-aihepiiriä ei suuremmin näy. Hornady kosiskelee entistä enemmän eriytyneitä käyttäjäryhmiä. Nahka on ohutta ja notkeaa, joten pitoa ja tuntoherkkyyttä on ko kohohtuullisesti. Karhuja on nykyään 25 000 - 30 000 yksilöä. Tämä tuntuu erikoiselta, koska juuri menetelmän tehokkuuden ansiosta karhukannan kasvua on voitu edes hidastaa. Siinä vain 300 gr (19,4 g) painoinen SST-täyteinen liikkuu nopeudella 480 m/s. Hjorth Ab, on muutaman vuoden tauon jälkeen taas patruunapuolenkin maahantuoja. Hansikas kannattaa hankkia kokoa suurempana kuin on tottunut. Hornadyyn liittyy myös uutinen kotimaasta: Hornadypatruunoiden maahantuoja on vaihtunut. Nyt monet yrityksistä lopettavat toimintansa ja sikäläisten onkin vaikea ymmärtää työttömyyttä lisäävää päätöstä. 62 RIISTA SealSkinz Sporting SealSkinz Sportingg –hansikkaat on tarkoitettu kalastajille, luontokuvaajille ja metsästäjille. Esimerkkeinä mainittakoon 8 mm 180 gr (11,7 g) GMX sekä 9,3 mm 300 gr (19,4 g) DGS ja 250 gr (16,2 g) GMX. Tuulen ja veden pysäyttämisestä huolehtii Coolmax-sisäosa. Metsästysmuoto on ollut suosittu myös kaupallisissa jahdeissa. Sikäläisessä jahdissa koiria on useampia, ja niiden tehtävä on painostaa karhua kunnes se kiipeää puuhun. www.hornady.com www.hjorth.. Uutiset & uutuudet HORNADY-UUTISIA Hornady julkisti ensi vuoden uutuutensa taas etuajassa. Mielikuva eläimen päätymisestä koirien saaliiksi on ollut eräänä syynä lainmuutokseen. Ulkopintana on Ripstop-kangas jaa kämmenen puolella lampaannahka. Toiseksi syyksi on julkisuudessa esitetty ”epäurheilijamaisuutta”, eli menetelmän tehokkuutta. Nyt Kalifornia kuitenkin kieltää koirien käyttämisen karhujen ja ilvesten metsästyksessä
Pyydän tilaajia huomioimaan, että konkurssilain 18 luvun 2 §:n mukaan alle 50 euron jako-osuuksia ei pääsääntöisesti makseta. Uusi kustantaja toimittaa lehdet myös niille tilaajille, jotka ovat maksaneet tilauksensa ennen 9.8.2012. Fire-kustannus Oy:n toimintaa koskevat vaatimukset tulee toimittaa kirjallisesti nk. Asianajotoimisto Kemppi & Tuominen Oy Fire-kustannus Oy:n konkurssi Fire-kustannus Oy on asetettu konkurssiin 9.8.2012. Tarkemmat ohjeet konkurssivalvonnan suorittamiseksi saa tarvittaessa konkurssipesältä. konkurssivalvontana Fire-kustannus Oy:n konkurssipesälle viimeistään 28.3.2012, konkurssipesän yhteystiedot: Fire-kustannus Oy:n konkurssipesä c/o Asianajotoimisto Kemppi & Tuominen Oy asianajaja Max Tuominen Pohjoinen Hesperiankatu 3 B 8, 00260 Helsinki puh. FIRE-KUSTANNUS OY:N KONKURSSIPESÄ Max Tuominen asianajaja, konkurssipesän pesänhoitaja ________________________________________________________________________________________________ Puhelin (09) 436 6720 Asianajotoimisto Kemppi & Tuominen Oy Pohjoinen Hesperiankatu 3 B 8 Faksi (09) 4366 7220 00260 HELSINKI www.ktlaki.fi sähköposti: toimisto@ktlaki.fi y-tunnus 2192702-4 RIISTA 63. Näin ollen, mikäli tilaajan saatava on alle 50 euroa, sille ei todennäköisesti kerry lainkaan maksettavaa jako-osuutta Fire-kustannus Oy:n konkurssipesästä. Siinäkin tapauksessa, että maksettavia jako-osuuksia kertyisi, tilitetään jako-osuudet aikaisintaan syksyllä 2013. 010 235 2120 sähköposti: Fire-kustannus@ktlaki.fi Konkurssivalvonnassa tulee ilmoittaa velkojan nimi ja yhteystiedot, saatavan pääoma ja sille mahdollisesti vaadittava korko konkurssin alkamispäivään asti laskettuna sekä velkojan tilinumero. Lisäksi pyydän huomioimaan, että ne tilaajat, jotka valvovat saamisensa konkurssimenettelyssä eivät ole oikeutettuja samaan toiminnan jatkajan tarjoamia lehtiä/muuta hyvitystä. Konkurssipesä on myynyt Riista ja Rekyyli -lehtiä koskevat kustannusoikeudet Outdoor Media Oy:lle
Kamerassa on kuvanvakain, jonka vaikutusta ei tosin testiaikana saatu esille. Valon näkyvyys on hyvä, eikä se häiritse koiraa tai riistaa, joka pinkoo muutenkin näkymättömissä. Mainittakoon makro-toiminto, jolla nappailtiin lähikuvia muun muassa metsästysluodin muovikärjestä. Nappiparistosta riittää virtaa 250 tunniksi. Jos digikameroista on hiemankin kokemusta, Powershot D20:n käyttäminen onnistuu ilman käyttöohjetta. Koiratutkien valmistaja Tracker on nyt helpottanut ongelmaa ledvilkkuvalolla, jonka valoteho riittää hyvissä oloissa 1,5 kilometrin etäisyydelle. Suositushinta: 414 euroa. Jahtikäytössä positiivisena pidettiin myös kameran kolmen tuuman laajuista näyttöä, jolta kuvan onnistumisen voi tarkistaa tihrustelematta. Jos koira työskenteli pimeään saakka, hirvi ilmeisesti tottui valoon ja haukku jatkui. Pienikokoisen 40 grammaa painavan vesitiiviin vilkun voi asentaa 18 - 25 mm leveisiin kaulapantoihin. Uutuus myös täyttää lupaukset: toimituksen käytössä ollut yksilö on muun muassa pudotettu kaakelilattialle 150 cm:n korkeudesta ilman vaikutusta toimintaan. Yhtäläisen positiivinen tulos saavutettiin kun Powershot D20:llä kuvattiin lokakuun lopun hyisessä Suomenlahdessa. Vilkkuvan koiran lähestyminen pimeässä lienee vaikeampaa hirven hermoille, mutta se jäi kokeilematta. Hyviä peruskuvia saa käyttämällä laitteen automaattiasetuksia, mutta pienellä kikkailulla erikoistilanteissakin päästään yllättävin hyviin tuloksiin. Ajavilla koirilla vilkku osoittautui ihanteelliseksi suojaksi. TRACKER-VILKKUVALO SUOJAA TIELIIKENTEELTÄ.. Tiedossa on myös ainakin yksi tapaus, jossa sudet piirittivät vilkulla varustettua koiraa, mutta eivät uskaltaneet käydä kiinni. Hirvikoirilla uutuus epäilytti, koska valo näkyy varmasti hirvenkin silmään. Värivaihtoehtoja on keltainen ja punainen. Tässä tapauksessa valo maksoi hintansa kerralla takaisin moninkertaisesti. Valmistaja: Tracker Oy, (08) 521 900, www.tracker.fi, 64 RIISTA Canon on nyt tuonut markkinoille Powershot D20 -digipokkarin, jonka luvataan kestävän pudottamisen 1,5 metrin korkeudesta sekä upottamisen veteen aina 10 metrin syvyyteen saakka. Täysin kokematonkin pääsee helposti alkuun suomenkielisen ohjeen avulla. Kokeiluissa koiran ja hirven kontaktit jäivät noin kymmeneen, joten tulkinnoissa on vielä epävarmuutta, mutta päivänvalossa ”vilkuttava koira” ei tuntunut häiritsevän hirveä sen enempää kuin tavanomainen haukkukaan. Lisätietoja: j www.canon.fi f. Oikea sijoituspaikka on yläpuolella, josta se näkyy joka suuntaan. Altistusaika oli tosin vain 15 minuuttia ja kuvaussyvyys 2 metriä, mutta se ei johtunut millään tavalla kameran sietokyvystä. Powershot D20 ottaa maksimiasetuksilla 12,1 megapixelin kuvia ja Full HD –videota. Pakkasenkestävyydeksi luvataan -10 astetta, joka on riittävä talvisiinkin jahteihin, jos kameraa säilytetään vaikkapa povitaskussa. ..JA MYÖS SUSILTA Monen koiran tarina päättyy traagisesti liikenteen sekaan. Uutiset & uutuudet CANON POWERSHOT D20 HUOLETTOMAMPI POKKARI Digikameroissa on tunnetusti ollut ongelmia niiden kohdatessa jahdin odottamattomia tapahtumia, kuten kolhuja, kastumista ja niin edelleen
Otsikoksi viestiin ”Riistakamerakuvakilpailu”. Palkintoina voittajille jaetaan metsästysaiheisia tuotepalkintoja. Hjorth Ab Kilpailu jatkuu edelleen. RIISTA 65. Lähetä kuvasi osoitteeseen XXXXXXXXXXXXXX. Onnittelut voittajalle! Palkinnon lahjoitti Oy K. Kuvien lisäksi viestin tulee sisältää lähettäjän yhteystiedot. Palkinnoksi tästä tunnelmallisesta otoksesta lähtee EASY HIT PSX 1000 -haulikon valorengastähtäin. Tämänkertaisen riistakamerakuvakilpailun voittajakuvan on taltioinut Panu Hartikainen Nilsiältä. Kuvista valitaan toimituksen raadin toimesta yksi voittaja jokaiseen numeroon
Matkalla Ekin luo oli pikitien varressa puhallusratsia. Kimmo Routamaan hetivalmis sauna oli kuulemma vapaana kun naisväki oli kaupungissa ostoksilla. Huoltoaseman baarissa talvialuebiologiasta luennoi Leo Sotkasuvanto, joka ei ollut kuulemma koskaan alkukaudesta ampunut yhtään hirveä Lärsäkön peräkulmalta, joka on klassisinta talvialuetta koko seuran alueella. Sitten pääsi kuitenkin käymään niin, että hän ei yksinkertaisesti enää kyennyt pitämään turpaansa kiinni. Kimmolle paukahti mieleen, että Arttu voisi kysäistä Leilalta, josko yksi hänen kasvattilampaistaan joutaisi teuraalle ennen muita. Tuolloin hirviä tuli useita ja vanha talvialue alkoi taas vetää hirviä puoleensa. Näin ei kuitenkaan ole Sotkasuvannon pyyntimailla. Aikansa naurettuaan Eki lähti hakemaan pienoiskivääriä, jotta lammas saataisiin erotettua nahastaan. Autoa siis ajoi nuorempi Routamaa ja etupenkillä istui Arttu. Jotenkin vaikuttaisi siltäkin, että tuleva talvi tulisi taas olemaan oikea talvi, eikä mikään ”nykytalvi”. Lammas haettiin metsän puolelta, jotta pirtissä touhuava Leila ei huomaisi varkautta. Poliisi teki nopean tilannearvion Corollan sisällöstä ja puhallutti kuljettajan. Allekirjoittanut oli jo hirvensä saanut, mutta seuran patuosasto ei nähnyt jäljentekijää kuin vasta siinä vaiheessa kun Lärsäkön salomaat saivat pintaansa valkean lumihunnun. Leolla meni asian ymmärtämiseen ehkä puoli tuntia, jonka jälkeen hän soitti allekirjoittaneelle. Sinne hirvet tulevat lumien mukana aina ja poikkeuksetta joka vuosi. Mykistyneen Ekin edelleen tuijottaessa tätä porukkaa, Arttu avasi sanaisen arkkunsa ja ilmoitti Lärsäkön hirvimiesten uhrista Ekin lepyttämiseksi. Arttu myös toivoi, ettei Eki enää puuttuisi hirviasioiden vuoksi niin vakavaan asiaan kuin ilmasto, joka on kuitenkin monimutkainen järjestelmä, jossa tulee ottaa huomioon muutakin kuin hirvenpyynti. Huoltoaseman kuuntelupuolella oleva väki alkoi hieman ihmetellä asiaa, sillä viimeiset puolenkymmentä vuotta samalla alueella oli pyytänyt Eki koirineen ja tuolloin alue oli ihmeellisesti muuttunut ikään kuin tavalliseksi hirvialueeksi ja Eki oli koiralleen pätkinyt sieltä ryhmän hirvet samaa tahtia kuin muutkin pyyntiporukat. Leo Sotkasuvanto oli tuolloin ihmetellyt asiaa kovaan ääneen ja syytti tästä alkusyksyn hirvi-ilmiöstä ilmastonmuutosta. Illanvietto jatkui Ekin luona, jossa liedellä porisi lammaspata ja saunassa moolasti hilpeä sakki. Eki oli sanaton. Jos porukan alueella ilmasto ja hirvien käyttäytyminen muuttuu yhden miehen vaikutuksesta, niin seuran tulee ilman muuta lähteä lepyttelemään tätä ilmojen ja metsän jumalaa, joka mitä ilmeisemmin oli nyt kääntänyt selkänsä Sotkasuvannon porukalle. Velimies yritti purnata eläinkuljetuksesta, mutta Kimmo ärähti hänet hiljaiseksi. Arttu kuunteli teorialuentoa värähtämättä ja pyrki pitämään suunsa kiinni. Auto karahti Ekin pihaan ja Arttu hirnui jo valmiiksi noustessaan autosta. Takapenkillä oli Kimmo parin muun hirvimiehen kanssa ja lammas maata rojotti heidän sylissään poikittain. Arttu ilmoitti pyynnin jumalan jo silminnähden leppyneen ja että Leo olisi lampaan velkaa tästä seuratoimintaa edistävästä työstä, joka takaisi Leon ryhmälle hirvionnen. Arttu nousi pöydästään ja huusi Leon päälle oman näkemyksensä Ekin jumalallisesta vaikutuksesta puolittaisesti huutonauraen. Pillin sihistessä lammas määkäisi, mutta poliisi toivotti värähtämättä hyvää matkaa tälle sakille. Porukka oli viisaasti pitänyt suunsa kiinni baarissa, mutta Arttu sai reaktiollaan aikaan muidenkin pokan pettämisen. Reiska Naapurivaara. Baarin pihalla ”Arttu and the boys” -kvartetti sai mieleensä painella kyläkaupalle ostamaan hieman mallasta, olihan nyt perjantai. Tässä vaiheessa Eki hoksasi, että mistä on kyse ja hölmistynyt ilme muuttui röhönauruksi. Neljä humalaista ja lammas oli jostain ilmestynyt hänen ovensa eteen. Arttu alkoi tehdä lähtöä baarista vedet edelleen silmissään ja muutama muu totisempi hirvimies seurasi Arttua pihamaalle, hekin ilmeisen huvittuneina Leon taikauskoon verrattavista teorioista. Jännitysmomenttia saatiin aikaiseksi sillä, että Arttu soitti pienenpienen puhelun Leo Sotkasuvannolle. Kaikki meni kuin elokuvissa ja pojat tukkivat lampaan Kimmon pikkuveljen Corollaan. Aikaa saunomiseen olisi siis koko iltapäivä ja todennäköisesti myös pitkästi iltaa. Oli ilmeisesti helpompaa olla kysymättä mitään kuin alkaa tiedustella tältä aavistuksen ylikuormatulta lastilta syytä miesporukan ja lampaan perjantaiillan ajelulle. Nyt tilanne oli kuitenkin Ekin ryhmänvaihdon myötä muuttunut takaisin entiselleen ja ilmastonmuutos näytti tasaantuneen. Koska tipottelu alkoi jo hyvissä ajoin iltapäivällä, ennen saunomista ehti nelikko päättää, että kyllä heidän tulisi nyt kuiten66 RIISTA kin lepyttää Ekin viha, seuran edun nimissä. Kyseessä oli kuitenkin varsin hankala tyyppi sille päälle sattuessaan. Kerroin jatkavani tässä vaiheessa mieluummin saunomista tämän manaajaporukan kanssa kuin kuuntelevani Leon tilitystä julkisesta loukkauksesta. Juhlallisesti porukka seisoi ojennuksessa lammas narussa Ekin oven edessä kun talon isäntä tuli tarkistelemaan tätä hilpeää sakkia. Arttu toivoi Ekin vihan laantuvan ja samaten hän pyysi Ekiä poistamaan Sotkasuvannon alueen kirouksen. Vain osa piti turpansa visusti kiinni Leo Sotkasuvannon epäsuosion pelossa. Muualla hirviä vaikuttaa kaatotilastoista päätellen olevan alkukaudestakin. viimeinen sana Uhrilammas Hirvettömyyden matalapaine vaivasi alkusyksystä koko Lärsäkköä, pahemman kerran. Vasta sitten naisväki tulisi antamaan lähdöt tälle äänekkäälle pesueelle. Arttu nauroi vedet silmissä ajatukselle, että Ekille uhrattaisiin karitsa, mutta nauru hyytyi Leilan reaktiota ennakoitaessa sen verran, että Arttu päätti käydä taluttamassa lampaan haasta kaikessa hiljaisuudessa
Korkeimman tason suorituskykyä. Uusi Steelium Plus –piippu mahdollistaa täydellisen kuvion muodostuman ja vähentyneen piipunnousun. RAINERIDESIGN.COM Savikiekkoammunnan uusi legenda Uusi 692. www.beretta.com 1EELERXYSNE 7EOS *MRPERH [[[ WEOSWYSQM ½. Leveämpi kehys ja uusi B-Fast tasapainojärjestelmä takaavat aseen tarkan ja rauhallisen käsittelyn. Beretta 692 – uusi legenda on syntynyt
VICTORY HT katselukiikareissa on vaikuttava Comfort Focus järjestelmä suurella tarkennusrenkaalla, joka on kaksoislaakeroitu Double-Link-Bridge rakenteeseen. Optisesti kirkkain paketti Carl Zeiss ilta. EDELLÄK ÄVIJÄ VUODESTA 1846. VICTORY HT tähtäinkiikareissa on maailman pienin valaistu tähtäinpiste ja saatavilla on myös uusi ASV+ järjestelmä erittäin tarkkoihin pitkän matkan laukauksiin. VICTORY HT. /// VICTORY ZEISS. Jännittävin hetki kun viimein näet haluamasi kohteen. Varmuuden tunne tarkkuudesta illan syvimmässä hämärässä. www.zeiss.com/sportoptics Virallinen maahantuoja: Carl Zeiss Oy Sports Optics Kalliotie 2 FIN-04360 TUUSULA Puhelin +358 (0)20 794 0890. Näiden hetkien eteen teemme töitä. Koe metsästysoptiikan vallankumous: Uudessa VICTORY HT-sarjassa on käytössä SCHOTTin kehittämä HT-linssiteknologia, jolla saavutamme yli 95% valonläpäisyn