UUSI SUOMAlaINEN METSÄSTYSLEHTI 2 / 2007 2 / 2007 6,90 € kauris jahti väijyntää ja houkuttelua 07002 106405 6 414887 pal.vko 2007-29 710640-0702 urbaani metsästys susien suojelu kääntöpisteessä gyttorp Nordic ASC 12/76 Tähtäimessä big five
Kaikki hyväksytyt mainokset ja ilmoitukset pyritään julkaisemaan sovitussa numerossa. Nyt edessänne on lehtemme toinen numero. Kirjoituksia ja kuvia saa lainata lehdestä vain toimituksen luvalla. Emme halua missään olosuhteissa kangistua kaavoihin. Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. Tätä oloissamme ainutlaatuista jahtimuotoa tulee harjoittaa luontoa häiritsemättä. Palveluiden ja tuotteiden mainostaminen on maksullista ja siitä on sovittava erikseen. Erityisesti haluamme kartoittaa sitä, mitä lukijat meiltä odottavat. Esa Höysniemi Päätoimittaja RIISTA Art director: Antti Hovi Tekijät: Tero Kuitunen, Juha Laukkanen, Arto Määttä, Juha Kylmä, Helga Lipponen, Kim Jaatinen, Aimo Paukku, Pekka Mykkänen, Jaakko Majakka, Jarkko Koskinen Graafikko: Paula Laitinen Asiakaspalvelu ja tilaukset: asiakaspalvelu@riista.info puh: 09-827 5556 (klo 10:00-14:00) Tilaushinnat: 12 kk 54,95 euroa kestotilaus 47,95 euroa/12 kk Kustantaja: Fire-kustannus Oy PL 82, 00511 HELSINKI Painettu Suomessa, UPC-Vaasa Riistan kaikki oikeudet, tekijänoikeudet mukaan lukien, ovat Fire-kustannus Oy:llä tai muilla oikeudenhaltijoilla. pääkirjoitus RIISTA PL 82, 00511 HELSINKI Puh: 09-827 5556 email: toimitus@riista.info ISSN 1796-8267 Päätoimittaja: Esa Höysniemi Toimitussihteeri: Saara Kunnaala TOINEN ESITYS E. Lehden tekeminen aloitettiin heti ykkösnumeron valmistuttua, joten siitä saatu palaute ei ole ehtinyt vaikuttaa koko numeron sisältöön. Emme takaa Riistassa julkaistujen artikkelien virheettömyyttä, emmekä vastaa esiintyneistä virheistä. lakko) tai asiakkaasta tai ulkopuolisesta tiedontuottajasta johtuvasta syystä kuitenkaan voida julkaista sovitussa numerossa, Fire-kustannus Oy ei vastaa tästä mahdollisesti aiheutuvasta vahingosta. Fire-kustannus Oy:n vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu enintään ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen. Lehden on pystyttävä muuttumaan tarpeen mukaan. Kehuja emme kaipaa, muuta palautetta sitäkin enemmän. Ja sitä enemmän Riistan sivuille saadaan täyttä asiaa. Fire-kustannus Oy vastaa Riistan toimituksellisen sisällön lain-mukaisuudesta. Ravinnon lisäksi viljeltävien kasvien tulisi tarjota riistaeläimille myös suojaa. Jotta riistapelloista saataisiin paras tuotto, kannattaa alueelle kylvää useita lajeja, etelässä varhaisimmat jo toukokuussa. Riista ilmestyy 8 kertaa vuodessa.. Fire-kustannus Oy:llä on oikeus toimituksellisesti käsitellä tai olla julkaisematta osittain tai kokonaan Riistaan lähetettyä tilaamatonta aineistoa. Päämäärämme ei ole muuttunut. Mitä suotuisammat olosuhteet riistalle luodaan, sitä enemmän mahdollisuuksia metsästäjälle tarjoutuu. Haluamme toimittaa Suomen parasta metsästyslehteä ja tässä suhteessa te, hyvät lukijat, olette avainasemassa. Markkinoille onkin tullut lukuisia uusia kasvilajeja, joihin kannattaa tutustua. Ensimmäinen vuosikerta. Kauriin nopean levittäytymisen ansiosta kevätjahti on yhä useamman metsästäjän ulottuvilla, joten malttia kaivataan, ettemme joudu muutaman arvostelukyvyttömän jahtiseurueen takia luopumaan tästä mahdollisuudesta. nsimmäinen numeromme on tätä kirjoitettaessa ollut maailmalla yli kuukauden ja palautetta on saatu toimitukseen. Kesän kynnyksellä metsästäjän suunnitelmat ovat kuitenkin jo tulevassa kaudessa ja sitä silmällä pitäen riistapeltojen valmistelut hyvällä alulla. Toisen numeron tultua painosta kaurispukin kevätmetsästys on edennyt jo pitkälle. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että lehti olisi tuolloin valmis, vaan myös siitä eteenpäin Riistaa kehitetään lukijoiden ehdoilla. Mainosten ja ilmoitusten julkaisuun sovelletaan kulloinkin voimassa olevan mediakortin ehtoja. Usein peltojen teko kuitenkin jätetään turhan myöhäiseksi, kylvöt tehdään vasta, kun kaikki muut maanviljelystyöt ovat ohi. Emme toki odotakaan, että lehti olisi valmis parin numeron perusteella, vaan kunnianhimoisena tavoitteenamme on saada päälinjaukset oikeaan suuntaan viimeistään vuoden loppuun mennessä. Kaikki palaute on analysoitu ja palautteiden joukossa on ollut myös hyviä ideoita tuleviin artikkeleihin. Toivottavasti tänä vuonna ei raportoida suurempia ylilyöntejä, kuten laajamittaisia miesajoja tai ajokoiran käyttöä. Kritiikiltä emme tietysti ole säästyneet, eikä ilman sitä lehden kehitys oikeaan suuntaan ole mahdollista. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin lähettäjä vastaa lähettämänsä tai välittämänsä aineiston osalta siitä, että aineiston julkaiseminen ei loukkaa ketään kolmatta tai kenenkään kolmannen omistus-, tekijän- tai muitakaan oikeuksia eikä ole lain tai hyvän tavan vastaista
Sisältö 02 Pääkirjoitus 46 Halti Siida-metsästyspuku 12 Urbaania metsästystä kaupungin sydämessä 50 Pyyntiopas 04 Kaurispukin kevätjahti 18 Preeriaintiaanit 24 Susien suojelu kääntöpisteessä 28 Metsästysaseet osa 1: Haulikot 34 Tähtäimessä Big Five 38 Gyttorp Nordic ASC 42 Metsästäjän päiväkirja: Mauserin vuosi osa 1 44 Jousella: Metsästysjousen valinta 48 Sasta Pihka 52 Koira: Suomen ajokoira 54 Ennen Wanhaan: Oravanmetsästys 56 VK Eräpuukko 58 Riistaeläin: Teeri 60 Uutiset 64 Palautepalsta 66 Viimeinen sana RIISTA
RIISTA
Merkkauksen kohteena ovat tavallisesti sormenvahvuiset lehtipuiden taimet, mutta joskus myös havupuut tai suuremman puun runko tai kanto. Metsästyslaissa ei ole tarkkaan määritelty mitä jahtimuotoa saa kevätjahdissa harjoittaa. Tavallisin metsästysmuoto onkin kyttäys. Syksymmällä näin ei enää käy, vaan uusi omistaja ottaa alueen hallintaan vasta seuraavana keväänä. M uista hirvieläimistämme poiketen metsäkaurisurokset muodostavat tiukkarajaisia reviirejä. Kun tällainen vahva pukki ammutaan, sen reviiri saattaa jakautua kahdelle heikommalle yksilölle kauriskannan rakenteesta riippuen. Jälkien tuoreudesta voi päätellä reviirin perustajan liikkeistä ja samalla tutkia sopivia kyttäyspaikkoja lähitienoolta. Kevätmetsästys jakaa mielipiteitä, mutta harjoittajalleen se tarjoaa hienoja elämyksiä. Molemmissa pykälissä kielletään rauhoitettujen eläinten soitimen, pesinnän tai poikasten häirintä. Otsassa, silmien ympärillä ja jaloissa olevien hajurauhasten avulla paikalle jää myös hajujäljet. Yhteisjahdit rikkovat sekä metsästyslain (36 §) että luonnonsuojelulain (39 §) säädöksiä. Yleensä keväällä ammutun pukin reviirille löytyy tulokas melko nopeasti. Huhtikuusta alkaen pukit liikkuvat ahkerasti ja merkkailevat aluettaan maata kuopimalla ja sarvia kelomalla. Metsästäjäliiton kannan mukaan vain väijyntäjahti olisi sallittua. ja päättyy 15.6. Metsäst ysmuodot Kevätmetsästys on parhaimmillaan yhden miehen puuhaa. Reviirien koot vaihtelevat kaurispukin mukaan, vanhemmat voimakkaat yksilöt perustavat yleen- sä suurempia alueita kuin nuoret. Näistä kohdista kuori hankautuu pois noin polven korkeudelta. Houkuttelumetsästystä voidaan myös harjoittaa saRIISTA . Sen ansiosta tarjolla on uusia metsästysmahdollisuuksia puhumattakaan kauden jatkumisesta uroskauriin kevätjahdilla, joka alkaa 16.5. Kaurispukin kevätjahti -Väijyntää ja houkuttelua Metsäkauris on tervetullut lisä riistaeläimistöömme
Toki varhainen aamu tai saapuva ilta antavat yleensä varmimman tuloksen. Samalla hetkellä kun aivot antoivat käskyn painaa liipaisinta, jännittyneessä tilassa tarkkaillut eläin päätti häipyä. Uusi laukaus lopetti sen kärsimykset, mutta haavakolta RIISTA välttyminen oli puhdasta tuuria. pykälien kanssa ja jota voi harjoittaa myös myöhemmin syksyllä. Mikäli kunnollista näkösuojaa ei ole, hiipimistä voi yrittää myös täysin näkyvillä, jos vaatetus on maaston mukainen. Kokeneempien houkutusmetsästäjien mukaan tulokset vaihtelevat. Hyviä väijyntäpaikkoja ovat pellot, niityt, metsänaukot ja muut tiedossa olevat ruokailualueet, joissa käy myös naaraita ja nuoria pukkeja. Epäilin, että laukaus meni kokonaan ohi, mutta päästyäni pukin seisomapaikalle näin siinä koko vatsaontelon sisällön mahalaukkuineen ja samassa myös pukin, joka seisoi parinkymmenen metrin päässä alarinteessä. Kauris on myös maastoutumisen mestari, joten parhainkaan hiipijä ei usein pääse yllättämään sitä ja tavallisesti eläin havaitaan vasta pakolaukassa valkoisen peräpeilin vilahdellessa puiden lomassa. Näin myös valikointi on helpompaa. Toisin kuin muut hirvieläinurokset, kaurispukit ruokailevat myös kiima-aikana lähes normaalisti. Näissä tapauksissa liikutaan vain silloin, kun eläin syö. Joskus kauris havaitaan jo kaukaa, esimerkiksi pellolla. Matkaa oli vajaa sata metriä ja eläin oli saanut vihiä tulostani. Olen kokeillut varsinaista houkuttelua vasta joitakin kertoja, joten kokemukseni asiasta ovat vähäisiä. Esimerkkinä mainittakoon magnesiumjauho (tai vastaava) sirotepurkissa, villalangan pätkä aseen piipussa, lasten saippuakuplasetti, tupakansytyttimen liekki jne. Useimmiten karkotetun kauriin pysähdys on kuitenkin hyvin lyhyt, joten on toimittava nopeasti. Kaurispukki liikkuu alkukesällä normaalia vilkkaammin ja sen pyyntiä on mahdollista harjoittaa menestyksekkäästi lähes mihin vuorokaudenaikaan tahansa. Tavallisesti matkitaan joko naaraan ääntelyä tai uroksen rääkäisyä. Hiipiminen Hiipijän menestyksen avaimia ovat äänetön ja ennen muuta hidas eteneminen, tuulenlukutaito ja jatkuva maaston kiikarointi. Seuraavassa käsitellään myös hiivintäjahtia, mikä ei mielestäni ole ristiriidassa em. Luoti oli avannut mahan kuin puukolla takapäästä rintakehään, joten muutaman millin heitto osumassa olisi tehnyt tilanteesta aivan toisenlaisen. Tärkeimmät hiipijän varusteet ovat siis äänettömät maastonväriset vaatteet, katselukiikari ja runsas kärsivällisyys. Kaurispukki pysyttelee reviirillään, joten sinne metsästäjänkin on mentävä. Kun tuuli puhaltaa heikosti, sillä on myös taipumusta pyörteillä tai vaihtaa suuntaa ja tätä varten jotkut pitävät mukanaan erilaisia apuneuvoja tuulen suunnan tarkistamiseksi. Kun on liikuttu oikeaoppisesti tuulen alapuolella ja hiipijä jähmettynyt paikoilleen, kauriille saattaa jäädä epäselväksi häiriön aiheuttaja. Näin metsästäjää on vaikeampi havaita ja ampuminen ylhäältä alaspäin on turvallisempaa kuin maanpinnan tasossa. Kun tähän lisätään vielä sekä metsästysalueen että kauriin elintapojen tuntemus, alkaa vaakakuppi kallistua enemmän jahtimiehen kuin kauriin puolelle. Parhaille kaurispaikoille kannattaa rakentaa jahtitorni. Tavallisesti pukki kiertää alueensa säännöllisesti ja saattaa käydä joissakin merkkaamissaan kohteissa useampaan otteeseen, joten mitä käytetympi kohta on, sitä varmempi on myös vahtipaikka. Pieni kevätvihma sen sijaan on parhaimpia kelejä, samoin sateen jälkeen. Muuta maastoa ei kuitenkaan tule unohtaa, sillä lähistöllä voi olla muitakin kauriita ja jos ne säikähtävät outoa hiippailijaa, tavallisesti myös saalistuksen kohde kaikkoaa. Hiivittyäni hiljaa kukkulan laelle, havaitsin vastapäisellä kohoumalla kaurispukin jääneen tarkkailemaan tilannetta. Kaurispukin houkuttelu onnistuu parhaiten kiima-aikana. massa yhteydessä. Jahtimuodosta riippumatta metsästysalueen tarkkailu ja maaston tutkiminen jo ennen jahdin alkua auttaa löytämään paikat, joista kauriin todennäköisimmin tapaa. Peli ei kuitenkaan ole vielä tässä vaiheessa pelattu, sillä kauris on myös erittäin utelias ja usein se pysähtyykin tarkistamaan tilannetta. Kauris ei näe erityisen hyvin kauas, mutta liikkeen se kyllä huomaa. Buttolo on helpoin käyttää. Ne menettävät suhteessa vain vähän painostaan esimerkiksi valkohäntäpeuraan verrattuna. Muistan erään syksyisen tapauksen, kun karkotin kolmen kauriin ryhmän pieneltä kummulta. Tällöin se voi lyhyen tarkastelun jälkeen jopa rauhoittua ja unohtaa pakoaikeensa, jolloin metsästäjä saa mainion tilaisuuden. Näissä tapauksissa on hiipijän etu, että voi koko ajan tarkkailla eläintä. Väijyntä ja houku ttelu Oleellisinta on löytää oikea väijymispaikka. Kiikarissa vilahti vain valkoinen peräpää, kun pukki lähtiessään kääntyi 90 astetta. Mikäli edellä mainituista ei löydy sopivaa vahtimispaikkaa, hyviä vaihtoehtoja ovat kaurispukin merkkaamat kohdat reviirillä. Erittäin kovalla tuulella tai vesisateella ei kannata jahtiin lähteä. Joskus pukki saapuu juosten paikalle, joskus se vaihtaa maisemaa. Heti kun se nostaa päänsä ympäristöä tarkkaillakseen, tulee jähmettyä liikkumattomaksi. Se seisoi kyljittäin ja läheisestä kaatuneen puun juurakosta tukea ottaen tähtäsin lapaan. Tästä syystä maastonmukainen vaatetus on eduksi, koska metsästäjän ääriviivat häviävät taustaan
Keväisen houkuttelun uhriksi joutuvat ensisijaisesti reviirinomistajat, joten metsästäjällä tulee olla riittävästi malttia päästää parhaat urokset jatkamaan sukua. Haulikko ei haulipatruunoita käytettäessä sovellu keväiseen jahtiin, koska ampumamatkat ovat harvoin tarvittavan lyhyitä. Ampumamatka oli 150 m, jolle matkalle ase oli myös kohdistettu. Pienissä ja nopeissa kaliipereissa, kuten .222, .223, .243 jne. Harjoitus tekee mestarin: älä siis ammu matkoille, joita et ole kokeillut käytännössä! Erittäin hyvä harjoitusvastustaja on Eräkontin markkinoima pohjoismainen kauristaulu. Älä siis lähde kaurisjahtiin .222 Remingtonilla ja kokovaippaluodilla vaikka se lain mukaan onkin sallittua! Hiivintämetsästyksessä mahdollisimman kevyt ja helposti käsiteltävä ase on tarkoituksenmukainen silloin, kun maasto on vaikeakulkuista ja peitteistä. Peltoaukeilla ja hakkuuaukoissa kaliiperivaatimukset muuttuvat heti matkan pidetessä, usein tilanteet ovat 100 metrin paremmalla puolella. Normaalia keveämpiin luoteihin mentäessä ikävänä sivuvaikutuksena on yleensä kohtuuton lihahävikRIISTA . Kohteen pienen koon takia ei myöskään täyteistä voi suositella ellei ole alan spesialisti. Molemmissa tapauksissa eläimen kokoon nähden suuriläpimittainen, helposti avautuva luoti lavan taakse osuessaan kaataa sen useimmiten niille sijoilleen, hidas luoti ei kuitenkaan pilaa lihaa nimeksikään. Aseen käynti kyseisellä patruunalla on 30 mm / 150 m. Kuvassa näkyy luodin ulostuloreikä. Olen käyttänyt myös pulttilukkoista karbiinia avotähtäimin kaliiperissa 9,3 x 57 ladattuna Sellier & Bellotin 12,5 grammaisella tasapäisellä luodilla. Tavanomainen hirviase käy mainiosti myös kaurisjahtiin. joten luodin osumakohta on hyvin hahmoteltavissa. Kiikarina on 7 x 50 Meopta ja aseen tukijalkoja käytettiin hyödyksi. Kauris on kuitenkin yllättävän sitkeähenkinen ja kestää kokoonsa nähden järeiden kaliiperien osumia joskus uskomattoman hyvin. Keskiluokassa (kaliiperin .30 molemmin puolin) luodin rakenne saa olla heikompi kuin hirvijahdissa, jotta se laajenisi osumasta. Kahdessa ensimmäisessä tapauksessa verta ei juuri tullut ja ainoa pelastus oli lumikeli, sulan maan aikana kaikki kolme kaurista olisivat voineet jäädä löytämättä. Osuma .308:lla lapaan aivan keuhkojen yläosaan selkärangan alle aiheutti 500 metrin jäljityksen ja .308:lla osuma rinnan etuosaan tiesi jäljitystä kaksi tuntia, minkä jälkeen ammuttiin toinen osuma lapaan ja eläin juoksi vielä 100 m ennen kuin kaatui. Houkuttimia kannattaa pitää mukana myös kiima-ajan ulkopuolella. Ampujan on pystyttävä sijoittamaan laukaukset alle 10 cm:n sisään kaikissa olosuhteissa, joten monel- le metsästäjälle 100 metriä on raja, jota on turha ylittää. Yli 800 m/s nopeuksissa heikkorakenteinen luoti saattaa pirstoutua jo lapaluussa niin, ettei riittävää läpäisyä saavuteta seurauksena haavoittaminen ja pitkä jäljitys, mikä kesäkeleillä ei onnistu ilman koiraa. Tämän kokoisilla ja hyväkuntoisilla pukeilla on nahkat hangattu sarvista jo hyvissä ajoin ennen kevätjahtia. Kuvan pukki kaatui kaliiperilla .308 ja Lapuan tehdaspatruunalla, Naturalis Long Range. Olen käyttänyt tähän tarkoitukseen kertalaukeavaa, valopisteellä varustettua TC-karbiinia kaliiperissa .35 Remington, luotina käytössä on ollut tasakärkinen Speer 11,7 g tai 13 g Sierra. Vain kokenut täyteisharrastaja pystyy oikein valitulla ammuksella ja kiikaritähtäimen avulla venyttämään ampumamatkoja jopa sadan metrin tuntumaan. Tässä yhteydessä on kuitenkin syytä muistaa, että tappava alue kauriin kokoisessa eläimessä on erittäin pieni. Aina pitäisi ampua tuelta ja vain paikallaan olevaan eläimeen. Tällöin myös ampumamatkat ovat yleensä lyhyehköjä, joten kaliiperin ei tarvitse olla ballistiikaltaan kovin kummoinen. Kokovaippaluodin haavakanava on usein nopeudesta huolimatta riittämätön ja tulos on sama kuin edellä. Kannan parantamiseksi voimakkaat ja hyväsarviset reviiripukit pitäisi säästää suvunjatkamiseen, haluttaessa joitakin niistä voidaan ampua syksymmällä. Kaliiperivalinta on paljon kiinni käytetyistä ampumamatkoista tietyin edellytyksin. Kaliipereista ja varusteista Lain vaatimukset kauriskaliiperille ovat vähäiset: Luodin painon tulee olla vähintään 3,2 g ja osumaenergian 100 metrin päässä piipunsuulta vähintään 800 J. Nuorella pukilla on kuitenkin usein vielä nahkapeite tallella ja se onkin sopiva valinta kevätmetsästäjän saaliiksi. Eläin on kuvassa luonnollisen kokoinen ja taulun taustapuolelle on piirretty sisäelimet ym. tulisi käyttää erittäin laadukasta puolivaippaluotia, joka on riittävän painava ja vahvarakenteinen, ettei se hajoa luihin osuessaan. Olen nähnyt kauriin juoksevan .30-06:lla ammutun sydänosuman jälkeen vielä lähes 80 metriä. ja sitä kannattaa painella taskussa, jotta kauriin on vaikeampi paikallistaa houkuttelijan tarkkaa sijaintia. Olen saanut usein eläimen pysähtymään pillin avulla ja näin ampumatilaisuuden, vaikka ääni ei muuten enää houkuttelekaan
Olen käyttänyt paljon 7 x 50 kiikaria, mutta myös erilaisia variaabeleja. Metsäkauris Capreolus capreolus Säkäkorkeus: 60 – 90 cm Pituus: 90 -130 cm Häntä: 2 – 3 cm Paino: 14 -30 kg Vasominen: 1 – 3 vasaa toukokuussa Elinikä: Noin 10v Kiima-aika: Heinä – elokuu Arvioitu kannan koko: 16000 kpl Vuotuinen saalismäärä: 3000 kpl Pahimmat luontaiset viholliset: Kettu ja ilves Värimuunnokset: Musta, valkoinen, valkoisia laikkuja. Usein eläintä ehtii tarkastella ennen ampumista ja tällöin kannattaa huomioida sopivia kiintopisteitä, joiden avulla etsintä oikeasta kohdasta on helppo alkaa. Kaurisjahtiin käy useimmat kaliiperit. Buttolon käyttö on yksinkertaista, sitä painellaan käsin. Olen hirvijahdin yhteydessä ampunut jonkun yksilön kaliiperilla .50 -110 ja noin 620 m/s liikkuva 28 gramman painoinen luoti ei tuhoa lihaa lainkaan, mutta keuhko-osumastakin eläin kuolee välittömästi. Sulan maan aikana jäljitys on lähes mahdotonta, ellei verta ole runsaasti. Hyvä apuväline metsästyksen harjoittelussa ovat saaliseläimen luonnollisessa koossaan esittävät taulut. Kauriin houkuttelussa käytetty Buttolo ja samaan tarkoitukseen tehty pilli. Pienissä kaliipereissa tulee olla erityisen laadukas puolivaippaluoti, isommissa pärjätään kevyellä ja helposti laajenevalla. Olkoon tuessa yksi, kaksi tai kolme jalkaa, kannattaa sen avulla ampumista harjoitella ennen jahtiin lähtöä. Oikean pukin valinta Kevätmetsästys antaa erinomaisen mahdollisuuden valikoivaan metsästykseen. Parhaat hyväsarviset yksilöt säästetään sukua jatkamaan ja osa niistä voidaan poistaa myöhemmin syksyn jahdeissa. Erilaiset riistan etsintälaitteet, gamefinderit, voivat olla suureksi avuksi näissä tilanteissa, varsinkin jos koiraa ei ole saatavilla. Aluksi tällaisen tuen käyttö tuntuu todella oudolta, mutta melko RIISTA vähällä harjoittelulla ampuminen alkaa sujua ja tuesta on todellista hyötyä. Monissa syksyisissä jahtimuodoissa tilanteet ovat niin nopeita, että valinta jää helposti taka-alalle ja loppukaudesta pukit ovat jo pudottaneet sarvensa. Ampumatuen löytää usein maastosta, mutta nykyisin meilläkin muotiin tulleet ampumakepit ja aseeseen kiinnitettävät tukijalat ovat monissa tapauksissa erittäin käyttökelpoiset. Erittäin tärkeää on varmistaa tarkka paikka, jossa eläin oli ampumahetkellä (osumamerkkien etsintä), samoin viimeinen kohta, missä eläin oli vielä ampujan näkyvissä. Ylärajaa kauriskaliiperille ei ole. 100 metriä kauemmas ei kuitenkaan kannata seurata, sillä mikäli eläin jaksaa tästä pidemmälle, on paras antaa sen käydä rauhassa makuulle ja jatkaa vasta noin tunnin päästä jälkikoiran avulla. Esimerkkitaulun kääntöpuolella on nähtävissä eläimen sisäelimet, eli on mahdollista todeta kuinka tehokas laukaus olisi ollut. Liiallinen kiire kaadolle voi kostautua ylimääräisenä etsimisenä. Pillin avulla ääntä on helpompi muunnella, mutta se tarvitsee enemmän harjoittelua. Myös epänormaalit sarvet omaava pukki kuuluu ammuttavien listalle, samoin yli-ikäinen. Kun halutaan parantaa kauriskannan rakennetta, sopivia kevätjahdin kohteita ovat ensisijaisesti sekä nuoret että heikkokuntoiset urokset. Ammu tun eläimen löy täminen Metsäkaurista on joskus vaikea löytää peitteisestä maastosta, vaikka se ehtii ottaa vain muutaman loikan. Kaukaa ammuttaessa joskus paikalleenkin jääneen eläimen löytäminen voi tuottaa vaikeuksia pelkästään siksi, ettei tarkkaa olinpaikkaa ampumahetkellä noteerata. Niiden sarvet ovat tavallisesti vielä tässä vaiheessa nahan peittämät. Kuollut eläin on mahdollista löytää laitteen avulla vielä seuraavanakin päivänä. Alkukesän jahdeissa kiikaritähtäimen valovoima ei ole erityisen tärkeä ominaisuus, mutta muuten ei kannata tinkiä tähtäimen laadusta. Kuvassa tavallisia ja vähän harvinaisempia patruunoita: Vasemmalta .222 Remington (luoti Norma Rådjur 4 g), .223 Remington (Speer 4,5 g), .25R Rehbock (Speer Hot-Cor 5,6 g), .308 Winchester (Hornady Interbond 9,7 g), .35 Remington (Sierra Pro Hunter 13 g) ja 9,3 x 57 (Sellier&Bellot 12,5 g). Tukikeppien kuljettelu hiipiessä voi olla hankalaa, ellei opettele käyttämään sitä apuna myös liikkumisessa, tasapainon säilyttämisessä. Tukijalkoja käytettäessä ampujan pitäisi olla muuta maastoa hieman korkeammalla, muuten piipun tielle jää usein esteitä ja maan pinnasta yläviistoon nouseva ampumalinja on vaarallinen. Tätä suuremmissa kaliipereissa luodin rakenteella ei ole paljonkaan merkitystä. Suurennuskerroin riippuu paljon siitä, miten pitkiltä matkoilta ammutaan, alle 100 metrin matkoille riittää jo 1,5-4 kertaa suurentava kiikari. ki lisääntyneen nopeuden takia. Suurennusta muutettaessa halvemmissa variaabeleissa muuttuu usein myös osumapiste, joten nämä asiat tulee kokeilla radalla ennen jahtia. Ampumapaikalta pakolaukkaa lähtenyttä eläintä tulee jäljittää viuhkamaisesti etsintäaluetta laajentaen, mikäli selviä jälkiä ei löydy
Metsäkauriin levinnäisy ys saalismäärien perusteella 2006 yli 500 20 – 50 201 – 500 < 20 Tilaa riista sivun 11 tilauslomakkeella tai asiakaspalvelusta puhelimitse 09-827 5556 (ark. Sitä on tavattu vielä 1600-luvulla, mutta sen jälkeen – ilmeisesti erityisen ankarien talviolojen takia – kauris katosi. Leviäminen jatkuu edelleen nopeaa vauhtia. Vähälumiset talvet ovat nyttemmin siivittäneet kauriin leviämisen uusiin mittasuhteisiin ja nykyisin sitä tavataan kaikkien riistanhoitopiirien alueella. Yleisimmin epäonnistumiset johtuivat pedoista, erityisesti ilveksestä. www.riista.info Metsäkauris Luulöytöjen perusteella kauris on asuttanut Suomea jo kivikaudelta lähtien. Siirtoistutuksia pienessä mittakaavassa on tehty 1800-luvun lopulta alkaen, mutta pysyvää kantaa ei saatu muodostumaan, vaikka sekä Ruotsista että Karjalan Kannaksen kautta tuli luontaisesti apuja. Vuosina 1985–1993 tehtiin laajempia siirtoja sekä Ahvenanmaalta että Ruotsista tulleista yksilöistä, jotka olivat jo saavuttaneet pienen pysyvän jalansijan Tornionjoen laaksossa. 10-14) 51 – 200 Lähde: RiistaWeb RIISTA
Matkaa oli tasan päätti jatkaa matkaa häviten kallion taakse. Koska siinä, missä kauris oli viimeksi ollut. Kauris liikkui kevyttä Pukki liikkui vielä muutaman metrin, mutta har- hivuttamaan asetta varovasti uuteen asemaan ja ravia poikki aukon ja juuri kun sain eläimen kiikarin mikseni siten, että se päätyi kallion päällä olevaan samalla oma sijaintini tuli ongelmalliseksi kallion näkökenttään, se katosi tiheään leppää ja koivua painanteeseen, näkyviin jäi ainoastaan sarvien kär- muotojen vuoksi. Seuraavana päivänä olin samoissa asemissa Hitaasti pukki liikkui kohti rinnettä, jota pitkin 10 Siellähän tuttu sarvipää oli ollut ilmeises- ti vallitsevan tuulen alapuolella. Eläin näkyi kiikarissa ehkä jet. malle, mutta nyt pukki oli liikaa oikealla. Ristikko vakautui kaulan ja pään liitoskoh- huomasin toisen aukion horsmien keskellä vähän se nousi suoraan kallion korkeimmalle kohdalle. maastossa, metsästysalueeni kun alkaa Päätöksen tehtyäni laskin kiikarin ja sattu- suoraan kotiovelta. ta, joka tarkoitukseen sopi, oli työpäivän Kymmentä yli aloin jo miettiä uutta strate- jälkeen. Vaihtaisin paikkaa viimeistään puo- tietämiin, mutta jo puoli seitsemältä olin li kahdeksalta, jollei mitään ilmaantuisi. Tullessani kohtuullisen kokoiset sarvet, mikä tarkoitti, että se siitä edelleen näkyi vain pää, vihelsin kuuluvasti ja aukiolle en löytänyt sen paremmin kaurista kuin oli sopiva ammuttavaksi. Kiikaroidessani eläintä havaitsin sillä kääntyi minusta poispäin lähtien liikkeelle. kauris pysähtyikin heti pää korkealla kuulostele- mitään merkkejä osumasta. ollut vielä ehtinyt lainkaan Kellon näyttäessä seitsemää haravoin hak- jahtiin. Jälleen tasan seitsemältä, tunnin kuluttua olin jo valmis riskeeraamaan ja selkärankaan, koska halusin pukin jäävän niil- näkyi liikettä samalla suunnalla. Tämä tulisi olemaan viimeinen pukki. Ampumapaikkani oli erinomainen, kaliiperissa .308 ja se oli kohdistettu 150 metriin. Olin RIISTA. metsällä Kello seitsemän pukki aurispukin kevätmetsästys oli K Kolmas kerta toden sanoo, ajattelin kun kääntynyt jo lopuilleen enkä seuraavana iltana asetuin kyttäyspaikalleni. Aloin jo suunnitella ampumista kaulaan, mutta Kului vielä viitisen minuuttia ennen kuin kau- tältä matkalta pienikin virhe voisi johtaa haavoitta- rispukki oli edennyt horsmakasvuston keskellä miseen, erityisesti koska pukki oli sivuttain. 200 metriä, mutta olin valmis ampumaan, sillä mikäli eläin olisi suoraan edessäni tai siitä vasem- Tasan seitsemältä havaitsin liikettä noin 200 tiesin tarkalleen mihin luoti osuisi tältä matkalta. Jouduin metrin päässä etuvasemmalla. Tällä kertaa se liikkui matkoja vastapäiselle kallioharjanteelle hitaasti ruokaillen aukon oikealta laidalta ja muihin sopiviin kiintopisteisiin. Aikani kierreltyäni maan. missä pitikin. Puolen olevalle aukolle. Vartin kuluttua sain tilaisuuden, kun pukki Hakkuuaukossa ei näkynyt mitään liikettä, ei liioin harjannetta. Tässä vaiheessa tarkkailin sitä jo aseen 7 kertaa ampunut, sillä riski oli turhan suuri. Viimeisen viikon koittaessa oli kuuaukkoa kiikarilla entistäkin tarkemmin. Mu- kohti kyttäyspaikkaani noin 150 metrin etäi- kanani oli tukijaloin varustettu kivääri syydellä. Ainoa mahdollinen ajankoh- En nähnyt pienintäkään liikettä missään. Sitten kauris Kaurispukki oli kaatunut heti, osuma oli juuri siinä suurentavan kiikaritähtäimen läpi. Kotiintulo ajoittui kello kuuden giaa. Ensimmäisenä iltana malta vilkaisin oikealle, jolloin joku liikahti väijyin suurehkon hakkuuaukon reunas- näkökenttäni reunoilla. Odot- pään lisäksi myös osa kaulaa. sivukallistusta! telin kyttäyspaikassani vielä tunnin verran ja kun kauris ei enää näyttäytynyt, päätin lähteä. sa sijaitsevalla kalliolla, joka oli sopivas- ti jo pitkään, mutta tiheän horsmakasvuston lainannut etäisyysmittarin, jolla tutkailin sisällä näkymättömissä. taan ja sormi puristui liipaisimelle. Metsäkauriin sarvet eivät tavallisesti erotu tarkkaillen ympäristöä ja näissä tilanteissa näkyi kerta, kun kiinnitän aseeseeni tukijalan, jossa ei ole paljaalla silmällä aina edes haulikkohollilta. Tasaisin välein se nosti päätään kelpoiseen asemaan. Pienen taiteilun jälkeen sain kasvavaan pusikkoon. toimittava. Tähtäsin lapaan hieman ylös, varttia vaille seitsemän. Aseen rekyyli nosti kiikaritähtäintä - tällä kertaa rauhallisesti kävellen ja mikä parasta, että laukauksen voisi ampua suoraan takaa tai niin, etten nähnyt eläimen reaktiota laukaukseen. En kuitenkaan kauempana ja sinne päästyäni huolet hälvenivät. Esiin tuli kauris päätin yrittää kaulaan, mikäli kauris kääntyisi niin, le sijoilleen. Painanteessa oli runsaasti syötävää, sillä pukki vihdoin aseen oikeaan suuntaan ja itseni ampuma- vain sekunnin, mutta olin näkevinäni, että se oli liikkui vain vähän. suunta kohti edessäni vastapuolella olevaa kallio- edestä
Postinumero ja toimipaikka Syntymäaika Kotipuhelin, myös suuntanumero Sähköposti VASTAUSLÄHETYS Sopimus 00300-307 00301 HELSINKI Allekirjoitus (huoltajan, jos alle 18v.) RIISTA 11. Tilaa kotiin kannettuna ja osallistu mannlicher pro hunter .30-06 metsästyskiväärin arvontaan! arvo 1470 € Voit tilata Riistan myös osoitteesta www.riista.info tai puhelimitse numerosta 09-827 5556 (arkisin klo. 10–14) Kyllä, tilaan Riista-lehden Vastaanottaja maksaa postimaksun Valitse tilausjaksosi: kestotilaus 47,95 € / vuosi 12 kk (8 numeroa) 54,95 € 3 kk testitilaus (2 numeroa) 13,80 € Tilaus alkaa seuraavasta ilmestyvästä numerosta Nimi Lähiosoite Kestotilausta ei voi lopettaa kesken laskutuskauden
Hyvällä onnella saaliiksi voi jäädä kani tai kaksikin. Urbaania metsästystä kaupungin sydämessä Pari kertaa viikossa Helsingin Kaisaniemessä sijaitsevan Kasvitieteellisen puutarhan ylipuutarhuri Marko Pesu vetää maastonväriset tamineet yllensä, ottaa äänenvaimennetun pienoiskiväärin ja kävelee tutulle passipaikalle, jossa kanit tapaavat kulkea. Teksti: Juha Laukkanen 12 RIISTA. Kysymys ei ole kuitenkaan metsästyksestä vaan vahinkoeläinten torjunnasta kaupunkialueella
Kanit aiheuttavat vuosittain pelkästään Kasvitieteelliselle puutarhalle tuhansien eurojen vahingot. Vahinkojen suuruutta pääkaupungin mittakaavassa voi vain arvailla. ”Perin ensimmäisen virka-aseen edeltäjältäni. Kanit ovat muutamassa vuodessa levinneet lähes koko pääkaupunkiseudun alueelle. Tavoitteena onkin rakentaa uusi aita. Kanien ampumista varten minulla on poikkeuslupa Uudenmaan riistanhoitopiiristä sekä pienoiskiväärille niin ikään poikkeuslupa poliisilta, joten kenenkään on turha kuvitella pääsevänsä puutarhan alueelle kanijahtiin”, Pesu kertoo. Ylipuutarhuri Marko Pesun mukaan kaupunkirusakoita ja varsinkaan kaneja nykyinen aita ei kuitenkaan estä kulkemasta ruokailemaan puutarhan herkullisille kasvimaille ja kukkapenkeille. Kanien torjunnassa olen huomannut, että amputaitoa on ylläpidettävä, ja sitä varten olen tehnyt itselleni ampumatauluja, joihin kani on mallinnettu 1:1 25 metrin matkalle. Harkittu ja nopea laukaus poistaa kanin päiviltä”, Pesu kertoo. Vuosittain saaliiksi Kasvitieteellisen puutarhan alueella päätyy yhteensä vajaa kuusikymmentä kania. Puutarhan alue on ollut aina aidattuna ja tulee olemaan sitä myös jatkossa. Hyvästä kiikarista on suuri apu, sillä ampumiseen on aikaa noin sekunti. Haulikolla olisi helpompi pysäyttää pakoon säntäävä eläin, mutta ymmärrettävistä syistä sitä ei voi käyttää kaupunkialueella. Laki ei kuitenkaan anna paljon mahdollisuuksia kanien torjuntaan”, hän harmittelee. Minulle tämä on puhtaasti työtä, sillä henkilökohtaisesti minulla ei ole tarvetta metsästää, mutta en myöskään halua, että kanit syövät puutarhan kasveja.” ”Metsästämistä tämä ei ole siinäkään mielessä, että tänne voisi tulla kuka tahansa aseiden kanssa kanijahtiin. ”Rintaosuma tiputtaa sen pelistä pois, eikä se pääse säntäämään haavoittuneena pakoon tekemään kuolemaa jonnekin puutarhan aidan ulkopuolella olevien rakennusten ja kojujen alle, josta puutarhassa vierailevat asiakkaat voisivat sen löytää.” Haasteellinen saaliseläin Kanien poistaminen pyritään tekemään huomiota herättämättä ja eliminoiminen tapahtuu illalla, vartiointiliikkeen varmistettua että alue on tyhjä, jolloin ympäristössä on vähemmän liikettä. Kanipassissa täytyy olla liikkumatta, sillä kanilla on hyvä kuulo ja vaatteiden kahina ja aseen raplaaminen pitää sen passimieheltä näkymättömissä.” Iltaisin kaneja näkee useita, mutta tilaisuus ampumiseen avautuu harvemmin. Ylipuutarhuri Pesun mukaan ruuaksi kanille kelpaa kaikki: männyntaimet, lehtipuiden versot ja tuijat. ”Koska myrkkyjä ei saa käyttää, on ampuminen oikeastaan ainut keino torjua kanien invaasio puutarhan puolelle”, ylipuutarhuri Marko Pesu kommentoi kaniongelmaa. Ruohikolla tai lumessa istuvasta kanista ei näy paljon, ja tappava osumaalue on pieni jo pelkästään eläimen koosta johtuen”, Pesu kertoo. ”Alussa metsästäminen tuntui jännittävämmälle. Jousella ampumisen maksimimatka on noin 20 metriä. ”Yksi pienoiskiväärillä varustautunut pyyntimies ja pari jousiampujaa eivät riitä nopeasti lisääntyvän kanin torjuntaan vaan uusia keinoja todellakin kaivattaisiin. Ja kaiken kukkuraksi kanit kuopivat kukkapenkit kuumaisemaksi. Haulikkoon verrattuna pienoiskivääri on hiljainen ja huomaamaton ase.” Siihen nähden, että ylipuutarhuri Pesu ei harrasta ampumista saatika metsästämistä on hänellä kohtalaisen hyvä ampumataito. ”Kanillakin on omat kujeensa ja käyttäytymiskoodinsa, joita ei opi tuntemaan kuin kokemuksen kautta kaneja tarkkailemalla. Kasvitieteellisen puutarhan alueella tapahtuva kanientorjunta on viranomaistoimintaa. Kanien lisääntymiseen nähden saalis on kovin vaatimaton. En ajattele sitä metsästyksenä vaan se on minulle puhtaasti työtä tieteellisen kasvikokoelman kasvien turvaamiseksi. Se hyppää ja istahtaa, jolloin tilaisuus sen ampumiseen avautuu. Nykyisin kanientorjuntaan on tullut tietyt rutiinit, jonka mukaan toiminta sujuu suhteellisen automaattisesti ja keskittyneesti”, Pesu kuvailee. Ruutiaseen lisäksi kaneja jahdataan jousella. ”Ennen ylipuutarhurin virkaa en ollut ampunut kuin 20 vuotta sitten armeijassa. Kyse on kuitenkin mittavasta investoinnista, sillä noin kilometrin pituinen aita maksaa maltaita. Ylipuutarhuri Marko Pesun mukaan kaupunkikaneista on muodostunut todella vaikea ongelma, johon pitäisi tarttua järeämmin keinoin. ”Puen maastopuvun päälle, otan aseen kainaloon ja lähden ulos puutarhan käytäville hiippailemaan. ”Kaneja ampumalla saavuttaa lähinnä oman mielenrauhan asian suhteen, että edes yrittää tehdä jotain niiden määrän hillitsemiseksi. Ohilaukauksen hintana nuoli saattaa kuitenkin rikkoontua. Pienoiskiväärin vaimea laukaus kuulosti kovemmalta ja sydän pompotti rinnassa pelkästä ajatuksesta, että joku kuulee laukauksen ja soittaa virkavallan paikalle. Jos jousimetsästäjät saapuvat alueelle, en lähde itse mestoille. esu arvelee että jonkin asteista eläinten torjuntaa Kasvitieteellisen puutarhan alueella on harjoitettu aina sen perustamisesta lähtien, sillä vieressä sijaitseva Kruunuhaka oli nimensä mukaisesti lehmien laidunta puutarhan perustamisen aikoihin. Pitemmän ampumamatkan lisäksi pienoiskiväärin etuna onkin panosten edullisuus.” Uusia keinoja Kasvien suojaaminen verkoillakaan ei ratkaise kaniongelmaa, sillä toisin kuin rusakko, kani on kaikkiruokainen ja se vaihtaa ravintokohdetta sujuvasti kuin suomalainen mies sukkia. Pesu on ampunut kaneja vuodesta 2005 lähtien. Kania jahtaavan on opittava kanin liikkumisen rytmi. Minulla on valtion ase ja suoritan vahinkoeläinten torjuntaa virkamiehen ominaisuudessa. Suurinta osaa puutarhan 4 500 kasvista se maistaa; sille maistuvat kitkerätkin havukasvit ja jopa koivun piiskataimet. Jousimetsästäjät ovat hyvin naamioituneita; Camo-puvut päällä he hiipivät puutarhassa ja seisovat maastoon sulautuen passissa poistaen kaneja päiviltä. Kanipassiin Kasviteellisen puutarhan alueella asuva Pesu kiirehtii iltaisin. P. Kaiken on tapahduttava hätäilemättä ja passimiehen on maltettava odottaa hetkeä, jolloin kani istahtaa. RIISTA 13. ”Meillä on sopimus viiden jousimetsästäjän kanssa, jotka ilmoittavat minulle etukäteen tekstiviestillä saapumisestaan. Saaliseläimenä kani on haasteellinen. Pesun mukaan istuvaa kania kannattaa ampua kylkeen
Nyt saalismäärät ovat tippuneet ja ilmeisesti jonkinlainen tasapaino on saavutettu.” Ketuista ja supikoirista poiketen Yletyinen jättäisi mäyrän kokonaan pyytämättä. Lehtipuhallinpyyntiin käy tosin muukin voimakkaan riistavietin omaava koirarotu, joka ei ole paukkuarka”, Yletyinen kertoo. viherpiipertäjät, jotka eivät ymmärrä pyynnin riistanhoidollista merkitystä.” Urbaania p y y tämistä Yletyinen hälytetään usein loukkujen kanssa paikalle, kun joku eläin on valtaamassa itselleen elintilaa asiaankuulumattomassa ympäristössä. Urbaaniin ympäristöön sopeutuvaisena varsinkin supikoirat aiheuttavat usein toimenpiteitä. Taitavaksi kaninpyytäjäksi harjaantuu väkisinkin, kun täytyy osua iltahämärissä puolen kämmenen kokoiselle alueelle 50 metristä. Se on sitten enää itsestä kiinni, mikäli halua riittää, niin edellytykset siihen ovat ainakin olemassa.” Helsingin kaupungin rakennusviraston vastaavan luontomestari Mikko Yletyisen mukaan Helsingin kaupungin osalta vahinkoeläinten torjuminen on keskittynyt pääasiassa supikoirien, minkkien ja kettujen torjuntaan sekä siirtolapuutarhojen osalta rusakoiden ja villikanien poistamiseen. ”Pyyntiryhmän muodostaa puhallinmies, koira sekä 1-2 haulikkomiestä. Lintumiehet hyväksyvät toimintamme, mutta asialla ovatkin luonnosta vieraantuneet ns. Yleensä supiloukkuun jäänyt mäyrä päästetäänkin vapaaksi.” Loukkujen kokeminen vie paljon aikaa, joten pyyntiä ei voi eikä kannata jatkaa loputtomiin. ”Malttia täytyy olla – kani on haasteellinen riistaeläin, joka tarjoaa pyytäjälleen kunnon vastustuksen. Itse pyynti tapahtuu 14 RIISTA siten, että koira osoittaa minkin olinpaikan, josta puhallin karkottaa petoeläimen haulikkomiesten ulottuville, jotka poistavat minkin pelistä. Ilman pientä porkkanaa pyynti ei innosta, sillä nahastahan ei tunnetusti saa mitään hintaa. Loukkupyynti on keskittynyt Vanhankaupunginlahdelle. ”Supikoirien pysäyttämiseen olemme käyttäneet karkeakarvaista saksanseisojaa ja minkkien lehtipuhallinpyynnissä mäyräkoira on ollut korvaamaton apulainen. Verkkoloukuilla saatiin vuodessa jopa 30 supikoiraa. Ja jos mukaan laskee vielä eettisen puolen, niin tällä kokemuksella voisi jopa kehittyä hyväksi metsästäjäksi. ”Tammisalossa sijaitsevan talon alle majoittuneet pahalle haisevat elukat paljastuivat supikoiriksi, jotka olivat kaivaneeet pesän rinteessä sijaitsevan omakotitalon alle. Hyvänä apuna vahinkoeläinten torjunnassa ovat koirat. ”Mikäli saalista ei tule, pyydykset on hyvä kerätä pois ja tehdä myöhemmin samanlainen tehoisku. Samalla pyynnin mielekkyys säilyy.” Yletyisen mukaan loukkupyynnissä on ollut myös jonkun verran ongelmia. 1990-luvun alussa supikoiria pyydettiin suuria saalismääriä. Koko kopla pyydystettiin ja elämä palautui normaaliin uomiinsa.” Myös kapin tai muiden sairauksien heikentämät eläimet hakeutuvat usein lähelle ihmisasumuksia.. Lehtipuhallinpyynti tapahtuu poikkeusluvalla ja siitä on tehtävä etukäteen ilmoitus poliisille”, Yletyinen selvittää. Pyynnissä on oltava tarkkana ja ampumasektorit on valittava huolella. Vanhankaupunginlahden minkkikantaan on ollut kuitenkin vaikea päästä käsiksi, sillä kosteikkoalueella minkeille riittää tuoretta kalaa ja pesintäkautena linnunmunia ja poikasia, joten niitä on hankala saada pyydykseen. Loukkupyynnissä kannattaakin pyrkiä mahdollisimman suureen tehokkuuteen. ”Toisin kuin supikoira, mäyrä kuuluu alkuperäiseen eläimistöömme ja toisaalta tiheä mäyräkanta luo kilpailua elintilasta supikoirien rinnalle. ”Minkinpyynnin suhteen olemme tehneet yhteistyötä Viikin Akateemisten metsästäjien kanssa, joiden jäsenet ovat pyytäneet minkkejä loukulla pientä kulukorvausta vastaan. Niinpä kaupungin budjettiin on varattu pieni summa sitä varten. Loukkup y ynti Supikoiraa ja minkkiä pyydetään myös perinteisin keinoin loukuilla. Metsähallituksen meren luodoilla harjoittama minkkien lehtipuhallinpyynti on osoittautunut hyväksi metodiksi myös kaupunkioloissa Viikissä sekä kaupungin edustan luodoilla. ”Pyydyksiä poljetaan lyttyyn ja eläimiä päästetään karkuun. Lehtipuhallinpyynti ei kuitenkaan sovellu aivan joka paikkaan esimerkiksi penkkoihin kaivetut vanhat piisaminpesät ovat huonoja kohteita, koska läpivirtausta ei pääse tapahtumaan. Vaikka Ylipuutarhuri Pesu ei olekaan metsästäjä, on hän oppinut paljon metsästämisestä muutaman vuoden kanien torjunnan aikana
”Töyhtöhyyppien pesivä parimäärä kaksinkertaistui ja ruskeasuohaukan pesintä onnistui Vanhankaupunginlahdella vuoden 2004 jälkeen, jolloin saaliiksi jäi yhteensä 70 supikoiraa. ”Kaniongelman ratkaisuksi on mietitty ehkäisypillereiden käyttöä, ja mäyräkoiria on tarkoitus hyödyntää suuremmassa mittakaavassa erityisesti minkkien ja supikoirien pyynnissä. Supikoirien runsautta kuvastava supikoirien jälkiindeksi laski Viikin alueella noin viidesosaan alkuperäisestä ja on pysynyt alhaalla siitä lähtien. ”Emot ovat aggressiivisia poikastensa päältä ja hyökkäävät asukkaiden kimppuun. Laskentojen mukaan myös esimerkiksi sinisorsan poikastuotto parani merkittävästi.” ”Toisaalta supikoirakannan väheneminen näkyi toisen pienpedon ketun lisääntymisenä, sillä seuraavana vuonna 2005 saaliiksi jäi 25 kettua.” ”Kettujen ja supikoirien ravinnon koostumuksessa on paljon yhtäläisyyksiä ja eläinten monimuotoisuuden kannalta ne voivat molemmat olla vahingollisia. kettuterrieri ja mäyräkoira sekä jackrusselinterrieri.” RIISTA 15. Suotuisa vaikutus muihinkin kahlaajiin kuin töyhtöhyyppään on hyvin todennäköinen. Kevätpyynnillä on eniten vaikutusta alueen supikoirakantaan eläinten kesänaikaisella lisääntymiskaudella.” ”Luolakoirien avulla pyytämällä saadaan supikoirien lisäksi saaliiksi toisinaan myös kettuja. ”Tosin ympäristön suhteen maan alla oleva piilopyydys säästyy paremmin ilkivallalta ja sen voi sijoittaa aivan lenkkipolkujen läheisyyteenkin. 200-milliseen rumpuputkeen paenneelle minkille mäyräkoiran ei tarvitse kuin vähän näyttää naamaansa, niin silloin lähdetään ja kovaa. Myös äänenvaimentimella varustettu haulikko olisi tehokas ase kaninpyynnissä, mutta muuten sen sopivuus kaupunkioloihin ei ole kovinkaan kehuttava.” Pienpetojen lisäksi kaupungin alueella on myös ihan oikeita riistaeläimiä. Täsmäaseita & e-pillereitä Myös uusia keinoja pienpetojen torjumiseen on kehitteillä. Yleisimmin käytettyjä luolakoirarotuja ovat mm. Sydäntalvella supikoiria voidaan pyytää lähinnä luolakoiralla, sillä silloin supit liikkuvat vähemmän nukkuen pakkasjaksojen ajan talviunta. Ohikulkevista eläimistä mainittakoon villisika, joka kävi tässä aivan Tuomarinkylässä sijaitsevan tukikohtamme perunamaalla.” Uudenmaan riistanhoidonneuvojan Visa Erosen mukaan pienpetojen tehopyynnillä on ollut tuntuva merkitys erityisesti maassa pesivien lintujen pesintämenestykseen Vanhankaupunginlahdella. ”Metsäkanalintuja on, mutta kannat ovat heikonlaiset. Keskuspuistossa asustaa muutama pyy ja Vuosaareen lentää joskus ulkosaarista teeriä. Suomen alkuperäiseen luontoon kuulumattomana vieraslajina supikoira sijoittuu kuitenkin poistettavien pienpetojen listalle ennen kettua.” Supikoirien pyydystämiseen käytetään maan alle sijoitettavaa loukkua, jonka toimintaperiaate on yksinkertainen. Ansa laukeaa ja luukku räpsähtää alas sulkien paluutien eläimeltä. Supikoirien aktiivisuutta vaativilla menetelmillä pyydettäessä toinen pyyntisesonki on keväällä, ennen kuin linnut pesiytyvät rannoille. Kallioisten luotojen sijaan harmaa- ja kalalokit rakentavat pesänsä talojen katoille ja varikset pihapuihin. ”Eniten saalista saadaan syksyllä, jolloin maastossa on vielä paljon alkukesällä syntyneitä nuoria supikoiria. Piha-alueilla ampuminen ei tule kysymykseenkään, joten ainut vaihtoehto on poikasten siirtäminen”, Yletyinen kommentoi. On tietenkin mahdollista, että jokin pienikokoinen koira voi hallitsemattomasti vapaana juoksutettaessa mennä vahingossa loukkuun. ”Laajasalossa karvaton ja sokea supikoira löytyi rivitalon verannalta nukkumasta ja Marjaniemessä oli tapaus, jossa kapinen kettu pyydystettiin omakotitalon alta.” Pienpetojen pyytäminen tapahtuu loukuilla ja eläinten lopettaminen pistoolilla tai pienoiskiväärillä. Samalla punainen lippu nousee merkiksi saaliista.” Erosen mukaan Kanu-loukku pyytää maan alla sijaitsevaa loukkua paremmin. Toistaiseksi niin ei ole onneksi käynyt.” Supikoirien parasta pyyntiaikaa eläinten aktiivisuutta vaativilla menetelmillä ovat syys-, loka- ja marraskuu sekä maalis- ja huhtikuu. Kaupunkioloissa eläinten käyttäytyminen saattaa myös muuttua. Yhteentörmäys talon asukkaiden kanssa syntyy siinä vaiheessa, kun poikaset lähtevät pesästä. ”Maan alla sijaitsevan loukun sisälle johtaa 4-5 metriä pitkä käytävä, jota pitkin supikoira astelee kammioon kananraadon houkuttelemana
“Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tälläkin hetkellä Haukka-partion kaveri kiertää maastoautolla tarkkailemassa, onko lentoaseman alueelle päässyt kutsumattomia vieraita, lintuja, kettuja tai pahimmassa tapauksessa kauriita ja hirviä, jotka läsnäolollaan ovat vaaraksi lentoliikenteelle”, Jari Puranen kertoo. lmailulaitos Finavian palveluksessa kunnossapidon työnjohtajana työskentelevä Jari Puranen johtaa Helsinki-Vantaa lentoaseman eläinten torjunnasta vastaavaa Haukka-yksikköä, jonka tehtävänä on pitää huoli siitä, etteivät riistaeläimet pääse lentokentän aidatulle alueelle vaarantamaan lentokentän turvallisuutta. Pitkä heinikko ei houkuttele myöskään lentoliikenteelle haitallisia lokkeja ja variksia. Antiriistanhoitoa Siinä missä metsästys tähtää mahdollisimman suuriin saalismääriin riistanhoidollisin menetel16 RIISTA min, on eläinten torjunnan tarkoitus pitää eläinkannat mahdollisimman alhaisina anti-riistanhoidollisin menetelmin. “Suurin osa, eli noin 85 prosenttia eläinten torjunnasta on ennaltaehkäisevää, passiivista toimintaa, jonka tarkoituksena on tehdä lentokentän alueesta mahdollisimman luotaantyöntävä eläinten suhteessa”, hän kertoo. Metsästyksestä poiketen eläinten torjunnan tarkoitus ei ole tuottaa asianosaiselle elämyksiä vaan se on puhtaasti analyyttistä toimintaa ja turvallisuusnäkökohtien huomioimista. Mikäli kysymyksessä on vauhkoontunut eläin, ei ole muuta tehtävissä kuin hoitaa eläin pois päiviltä. Mikäli tilanne on vähänkin hallitsematon, lentoliikenne pysäytetään ja hirvi poistetaan pelistä. I. Mikäli Haukka-partio havaitsee esimerkiksi laskeutumassa olevan lintuparven, sen tehtävänä on karkottaa parvi ampumalla karkotuspanos parven eteen, jolloin lintuparvi muuttaa lentosuuntaa eikä laskeudu alueelle. “Hirveä ei karkoteta sen tunkeutuessa alueelle, vaan ainoa vaihtoehto on sen eliminoiminen nopeasti, tehokkaasti ja lihaa säästämättä. Haukka partioi Helsinki-Vantaan lentoasemalla Eläinten torjuntaa 24 h Teksti: Juha Laukkanen Lentokentän yli lentävä muuttolintuparvi, tai kiitoradalle sännännyt hirvieläin voivat pahimmassa tapauksessa aiheuttaa vakavan lento-onnettomuuden. “Vesilintuja puoleensa vetävät lätäköt täytetään maalla ja heinäseos valitaan siten, ettei se houkuttele esimerkiksi teeriä. Kaikessa tässä on uusin tutkimus hyvänä apuna”, Puranen selittää Puranen kertoo myös, että aiemmin lentokentän nurmikot pidettiin lyhyenä, mutta nykyisten käsitysten mukaan heinän on oltava mieluummin 30 senttistä, jolloin se ei houkuttele eläimiä. Toisaalta heinikon kätköissä viihtyvät eläimet eivät ole kovinkaan suuri haitta, sillä ne eivät yleensä häivy heinikosta. Lihaa säästämättä Hirvieläinten suhteen vallitsee nollatoleranssi. Yleensä lennonjohto pelaa varman päälle eli koneet eivät kul-. Käytännössä tämä tarkoittaa eläinten pesimismahdollisuuksien ja ravinnonhankkimisen kannalta tärkeiden ekosysteemien ja lepopaikkojen poistamista kartalta lentokentän välittömässä läheisyydessä. Hirvi ei aivan helpolla hyppää 2,5 metrisen aidan yli muuta kuin vauhkoontuneena, mikä merkitsee sitä, että auto on ehkä töytäissyt sitä maantiellä, se on saanut lisää vauhtia ja päätynyt siten aidan väärälle puolen, josta sitä on enää mahdoton karkottaa”, Puranen selittää. Purasen mukaan aktiivisen eläinten torjunnan keinoista karkottaminen on pääosassa ja eliminointiin turvaudutaan ainoastaan silloin, kun muut konstit eivät enää riitä. Purasen mukaan paniikkiin joutuneen hirven annetaan ensin rauhoittua, ja samalla lennonjohto pidetään tietoisena eläimen sijainnista. Yleensä karkotuspanos riittää, mutta joidenkin älykkäiden lintujen kuten hanhien kohdalla joudutaan joskus turvautumaan eliminointiin, jolloin parvesta ammutaan yksi alas varoitukseksi muille. Eläinten aiheuttamien vaaratilanteiden välttämiseksi Helsinki-Vantaan lentoasemalla partioiva Haukkaryhmä suorittaa eläinten karkottamista, jotta matkustus- ja rahtiliikenne voisivat jatkua turvallisesti läpi vuorokauden ja ympäri vuoden häiriöttä. “Me emme myöskään halua hanhia tänne ruokailemaan, joten heinä ei saa olla apilaa”, hän täsmentää
“Sellainen lintu, joka on vaatinut 25 kilometrin edestä kävelyä, on paljon paremman makuinen kuin sellainen, joka on kävellyttänyt vain viisi kilometriä. “Ei tulisi nimittäin mieleenkään olla laittamatta asetta suojapussiin naapuritontilla tai autolla kuljettaessa vaan pelisäännöt haluaa tehdä itsellekin niin reiluiksi kuin mahdollista”, hän täsmentää. Siihen on saatavilla sisäpiippu, jolla voidaan ampua 12 kaliiperisia karkotuspatruunoita. Myös eliminoitujen lintujen määrät ovat mitättömän pieniä suhteessa niiden äkilliseen ilmaantumiseen kentälle, lähinnä muuttoaikaan. On myös valopistoolin sisäholkilla ammuttavia haulikonpaukkuja, jotka eivät siis ole metsästyspanoksia vaan karkotuspaukkuja, jotka lentävät noin 150200 metriä. Magnum-patruunan sisällä on nimittäin 36 grammaa ruostumatonta teräspölyä, joka toimii kuin täyteinen; se pysyy hyvin kasassa ja hajoaa vasta osuessaan johonkin kiinteään, ja koska pölyllä on huonot ballistiset ominaisuudet, ammus ei lennä pitkälle vaikka läpäisisi eläimen, käytännössä se ei mene läpi eläimestä ja on siksi turvallinen käyttää. Karkotuspanoksia on kolmea eri sorttia. “Viime keväänä meillä oli todellinen töyhtöhyyppäongelma, sillä yhden päivän aikana tälle alueelle laskeutui ainakin tuhat töyhtöhyyppää, joista ainoastaan 56 päätyi kuoliaaksi. Samaan aikaan rekisteröitiin 25 linnun osumaa ilma-alukseen, joista yksi lintu aiheutti vaurion. Purasen mukaan starttipistooli on yleisin karkotusväline, sillä se on nopea ja tehokas, ja siihen voi äkkiä ladata lisää paukkuja, jolloin lintuparven kääntyminen käy paljon helpommin tehokkaan häirinnän ansiosta. Eliminoinnin osuus torjunnasta on alle prosentin luokkaa. Hänen mielestään saalis on paljon arvokkaampi silloin, kun se on hankittu rehellisin keinoin ja sen eteen on joutunut hieman rehkimään. je mihinkään, niin kauan kuin alueella on hirvi tai peura. Haukka-autossa onkin usein kaksi miestä, joista toinen ajaa ja toinen operoi turvallisesti aseiden ja karkotusvehkeiden kanssa. Karkotusaseilla ammutaan ilmaan ja lintuparven eteen. “Sisäisten määräysten mukaan autossa ei kuitenkaan pidetä ladattuja aseita karkotuspistoolia lukuunottamatta. Lentokoneeseen osuessaan hanhi voi aiheuttaa koneelle isoja vaurioita. Ympäristöministeriöltä on myös poikkeuslupa rauhoitettujen lintujen hätyyttämiseen ja niiden pesinnän estämiseen. Hän lisää, että ampumisen täytyy tapahtua kuitenkin turvallisesti; ampumasektorien taustat täytyy varmistaa ja kimmokkeita ei saa syntyä. Yhtään lentokoneen törmäystä ei raportoitu siltä jaksolta eli se kertoo, miten hyvin karkotus onnistui”, Puranen kertoo. Karkotuspanoksen ampumisen lintuparven eteen on joskus tapahduttava muutamassa sekunnissa ennen kuin parvi ehtii lentokoneen linjalle, joten siinä ei ehdi kuin avata ikkunan ja pam, pam!” hän täsmentää. “Maahan ei ammuta, koska tulipallo voi sytyttää nurmikon, jolloin meillä on pakollinen tulivartio siihen päälle, mikä tarkoittaa kahden tunnin väijyä, jota kukaan ei halua tehdä”, Puranen kertoo. “Kukaan ei tietenkään tapa mielellään eläimiä, mutta jos vaakakupissa on lentokoneellinen ihmisiä tai 56 töyhtöhyyppää, niin ei siinä tarvitse kauan miettiä, miten toimitaan. Partio käyttää hirvieläinten lopetukseen haulikoissaan Primatakemerkkistä erikoistäyteistä, jonka “luoti” on rosteripölyä. Metsästäminen on Puraselle myös virkistäytymistä, ja saalistakin on tietenkin mukava saada, sillä eihän sitä pelkän paukuttelunkaan takia harrasteta. Koska lihasta ei tarvitse välittää, yritetään hirveen saada monta osumaa, jotta sen liike pysähtyy heti. Jostain kumman syystä.” Yksi Haukka-partion tärkeimmistä työkaluista on valopistooli. Uusien aitojen ansiosta alueella ei ole havaittu yhtään hirvieläintä viiteen vuoteen, joitakin peuroja lukuunottamatta. Puranen on myös innokas ja aktiivinen metsästäjä. Yksi panoksista lentää raketin lailla 500 metrin korkeuteen ja räjähtää siellä leiskauttaen ilmoille kaksi metriä halkaisijaltaan olevaa tulipalloa. Osuessaan johonkin kiinteään se uppoaa massansa ja korkean lähtönopeutensa ansiosta syvälle, mutta ohueen kohtaan osuessaan sen muovikapselin avautuessa ei lennä montaa senttiä. Tappamisen etiikasta Viime vuonna lentoasemalla oli 200 000 lentooperaatiota. “Ohiampuminen ei ole sallittua”, Puranen sanoo. Au tosta saa ampua Riistaeläinten ja rauhoitettujen eläinten eliminoiminen metsästyslaista poikkeavin menetelmin tapahtuu maa- ja metsätalousministeriön poikkeusluvalla. Aikaisemmin ampuminen tapahtui tavallisella haulikon täyteisellä. “Suihkumoottoriin menneen lokin takia kone joutui palaamaan kentälle, missä sille tehtiin tarkastus eli se oli siinä se vaurio”, Puranen kuvailee tapahtumaa. Puranen kertoo nykyisin käytettävän patruunan olevan siitä erikoisen, että se ei mene hirvieläimestä läpi eikä ole kimmokkeinen. “Metsästyslaista poiketen me saamme ampua autosta ja pitää ladattua ampuma-asetta autossa sekä toimia muutenkin metsästyslain vastaisesti, koska tämä ei ole metsästystä vaan eläinten torjuntaa”, Puranen kertoo. Se on aika helppoa se etiikka, jos vaan ajattelee vähänkin syvällisemmin”, hän filosofoi. Purasen mukaan eläinten tappamiseen turvaudutaan aivan viime tingassa, kun muut keinot eivät auta. Toisaalta kaikkein vaarallisimpien painavien lentävien eläinten kuten hanhien osalta karkotustehoa lisää, kun tiputtaa parvesta yhden yksilön. Kolmantena panoksena on starttipistoolin panos: kiinanpommia vastaavan kokoinen, alle sata metriä lentävä kapseli. RIISTA 17. Hirvieläin pääsee harvoin alueelle. Työn vastapainona metsästyskin on hänen mielestään aivan toisenlaista, ja siihen suhtautuu ehkä normaaliakin eettisemmin. “Voi vain kuvitella mitä kahdeksan kilon mötikkä tekee osuessaan tuulilasiin; se tulee hyttiin niin, että kolina kuuluu - ja sitähän me ei haluta”, toteaa Puranen
Noin puolimetrisen heitinvarren avulla kohteeseen singottiin keihäs, jonka kärki esivarsineen irtosi ja jäi saaliseläimeen. He saapuivat nykyisin veden alla olevia rannikoita pitkin ja toivat mukanaan merinisäkkäiden pyyntiin kehitetyn tekniikan. Biisoneita oli vielä 1830-luvulla arviolta 60 miljoonaa. Ki-. Alue ei ole täysin 18 RIISTA tasaista, vaan matalia vuoria on siellä täällä. Sama tekniikka osoittautui päteväksi myös suurten maanisäkkäiden pyynnissä. Varhaiset metsästäjät Amerikka sai ensimmäiset asukkaansa Aasiasta jo yli 20 000 vuotta sitten. Se alkaa Kanadan puolelta Pohjois-Albertasta ja ulottuu Teksasin itärannikolle. Jousta ei tuolloin vielä käytetty, vaan pääaseena oli vipukeihäs. Lännessä rajana ovat Kalliovuoret ja idässä Mississippi-joki. Lammastalous ja maanviljely eivät houkutelleet, sillä comanchet elivät maailman parhaimmilla metsästysmailla, kuten monet muutkin Pohjois-Amerikan preeriavyöhykkeen kansat. teksti: Simo Hankaniemi P reerian 32:sta kansasta vain 11 eli pelkästään metsästyksellä ja keräilyllä, mutta maata viljelevillekin metsästys oli ainoa keino saada liharavintoa. Päävarsi saatiin yleensä talteen, joten se ei tuhoutunut eläimen kaatuessa. Kärjellisiä esivarsia voitiin kantaa vyötäröllä olevassa viinissä kymmenittäin ja päävarsia tarvittiin vain kaksi tai kolme. Pii- tai laavalasikärkisen heittokeihään ohella käytettiin myös tukevavartisia pistokeihäitä. Preeriavyöhyke eli suuret tasangot ovat Pohjois-Amerikan ydin, jonka pituus on noin 3 700 km ja keskimääräinen leveys 800 km. Jokilaaksoissa kasvaa metsää ja reheviä niittyjä. Saaliseläinten paloittelussa tarvittiin kiviveitsiä, jotka usein olivat pelkkiä paikalla tehtyjä iskoksia. PREERIA INTIAANIEN METSÄSTYSMENETELMÄT ”Älkää pyytäkö meitä vaihtamaan biisoneita lampaisiin”, oli comanche-päällikkö Par-roowah Sermehnon vastaus USA:n hallituksen edustajille 1867 kokouksessa, jossa keskusteltiin eteläisten preeriaheimojen tulevaisuudesta. Metsästys oli kaikkialla muuallakin Pohjois-Amerikassa miesten tärkein työ
Preeriakulttuurin peruspiirteet 1800-luvulla olivat biisoninnahkainen tiipii-teltta, hevonen ja lyhyellä jännevahvisteisella jousella aseistettu metsästäjä. Nämä piirteet levisivät varsinaisen preeriavyöhykkeen ulkopuolellekin, kuten Idahon nez percé -heimon pariin. RIISTA 19. Kuvassa heimon sotapäällikkö Looking Glass 1870-luvulla
Jos sopivaa jyrkännettä ei ollut, voitiin lauma ajaa suureen puiseen aitaukseen. Biisonien tarhapyyntiä 1846 esittävä Paul Kanen maalaus. Naiset ja lapsetkin osallistuivat jahtiin piiloutumalla ajoreitin varrelle, etenkin lähelle hyppypaikkaa, ja pelottelemalla laumaa eteenpäin. Paria vuosisataa myöhemmin pohjoisesta saapui athabasca-kansoihin kuuluvia ryhmiä, jotka toivat mukanaan karibunpyyntikulttuurin perintöä. Tämä keksintö teki mahdolliseksi entistä lyhyempien jousten käytön. Jousi helpotti metsästystä, sillä sen osumatarkkuus on paljon vipukeihästä parempi. Noin 5 000 vuotta sitten preerialla otettiin käyttöön uusi lihan säilöntämenetelmä. Yhdessä mammutissa oli syötävää noin 2 000 kg, joten siitä riitti ruokaa viikoiksi 20-40 ihmisen leirikunnalle. Väijymisen ohella toinen suosittu menetelmä oli houkutella ja ajaa lauma alas jyrkänteeltä, jolloin voitiin saada satojakin biisoneita kerralla. Athabascat ampuivat biisoneita jousilla ja nuolilla sekä juomapaikoilta että hiipimällä lähelle maaston ja kasvillisuuden suojassa. Tuloksena oli nelisen tonnia lihaa. Osat kiinnitettiin märällä jännerihmalla, joka kuivuttuaan kutistui. Tapahtumapaikkana oli Fort Carltonin tienoo nykyisessä Saskatchewanissa. Biisonien joukkopyynti yleistyi ja kulttuuri muuttui rikkaammaksi. Jotkut suolle tapetut mammutit olivat saattaneet joutua vahingossa liejun vangiksi ja metsästäjät vain käyttivät tilaisuutta hyväkseen. Lihavarastot vähensivät riippuvuutta tuoreesta lihasta ja lisäsivät siten liikkuvuutta. Vanhimmat jouset olivat pelkkää puuta ja jousen jänne raakanahkaa tai luonnon jännettä. ven tylsyttyä se heitettiin pois ja suosituille metsästyspaikoille kertyi iskosjätettä suuria määriä. Varmuudella ei tiedetä, milloin jousi ja nuoli tulivat Amerikkaan, mutta jo 5 000 vuotta sitten preerioilla esiintyi kivikärkiä, jotka ovat aivan samanlaisia kuin historiallisella ajalla käytetyt nuolenkärjet. Nuolia oli helppo kantaa mukana kymmenittäin ja niiden ampuminen kävi nopeammin kuin keihäiden heittely. Jänteet liimattiin vesiliukoisella eläinliimalla ja jousi suojattiin kosteutta vastaan hankaamalla sitä kauriintai karhunrasvalla. Espanjalaiset toivat mukanaan hevosia, jotka vähitellen mullistivat kansojen metsästystapoja ja muutakin kulttuuria. Hevosten tulo Espanjalaiset saapuivat preerioille 1535 ja siitä alkoi alueen historiallinen aika. Eri kanukkalajit, ruusut sekä marjatuomipihlaja olivat suosituimpia vesoja, mutta pajuakin käytettiin. Nämä metsästäjät kirjaimellisesti elivät biisonilaumojen keskellä, eivätkä pelänneet niitä caddojen tapaan. Nuolet tehtiin yleensä puiden vesoista. Suosituimmat ”biisoninhyppypaikat” olivat käytössä tuhansien vuosien ajan. Kärki ja sulat saatettiin myös liimata ennen sitomista. Tämä olisi riittänyt kymmenhenkisellekin perheelle vuodeksi.. Jousiampujan ei myöskään tarvinnut paljastaa itseään niin paljon kuin keihäänheittäjän. Muutos ei ollut jyrkkä, sillä vipukeihäskin pysyi jossain määrin käytössä ajanlaskumme alun tienoille saakka. Riistaan kuuluivat myös karhut, peurat ja kaniinit. Kivikasoista ja oksista rakennettiin hyppypaikalle johtavat linjat, jotka helpottivat lauman ohjaamista. Ryhmässä täytyi olla asekuntoisia miehiä kyllin monta, että puolustautuminen vihollisia vastaan oli mahdollista. Myös metsästys edellytti yleensä ryhmätyötä. Muu tosten aika Preerioilla oli vaikea kuivuuskausi vuoden 1200 tienoilla. Biisonit kuitenkin selviytyivät, sillä ne mukautuivat entistä kuivempiin, lyhyttä ruohoa kasvaviin 20 RIISTA tasankoihin. Nuolen lentoa ohjaava sulitus oli tavallisesti petolintujen tai kalkkunan sulkaa. Jo esihistoriallisella ajalla opittiin myös vahvistamaan jousen selkää liimaamalla siihen suurten eläinten selkä- ja jalkajänteitä. Kuivatusta jauhetusta lihasta ja marjoista sekä luuydinrasvasta tehty pemmikaani säilyi jopa vuosia. Leikkaavat kärjet olivat luuta, piitä tai laavalasia. Jalkaisin jokivarsia pitkin taivaltavat paleo-intiaanit elivät muutaman kymmenen hengen leirikunnissa. Tilaisuuden tullen keihästettiin mammutti, mutta tavallisimmin saaliina olivat biisonit, alkuhevoset ja kamelit. Tarhamenetelmä säilyi pisimpään käytössä pohjoisilla tasangoilla, missä hevosia oli vähemmän. Eläimiä väijyttiin juomapaikkojen lähellä ja keihäs singottiin lyhyeltä etäisyydeltä, tuskin kauempaa kuin 20 metristä. Vanhimman suurriistaperinteen aika loppui Amerikassa 6 000 vuotta sitten. Ratsain liikkuva metsästäjä pystyi parhaimmillaan ampumaan jousella 16 biisonia saman ajon aikana, kuten eräs cree-heimon metsästäjä 1860-luvulla. Sateiden palatessa alueen itäosiin alkoi alueelle levittäytyä maata viljeleviä caddo-kielikunnan kansoja. Preeriat eivät enää tämän jälkeen olleet pelkästään vaeltavien metsästäjien aluetta. Jääkauden väistyessä noin 10 000 vuotta sitten monet suuret eläinlajit kuolivat sukupuuttoon
Pakotietä etsivät eläimet alkoivat juosta ympyrässä yrittämättä murtautua ulos, jolloin ne oli helppoa ampua viimeiseen elikkoon. Joskus rintamia oli kaksi, jolloin yhtä miesjoukkoa pakenevat eläimet joutuivat kohtaamaan toisen rivistön. Ajometsästyskuri oli ankara, poliiseina toimivat soturiseurojen miehet valvoivat, ettei kukaan pilannut jahtia lähtemällä muita ennen rynnäkköön. Tunnetaan myös tapauksia, joissa sama nuoli on kaatanut lehmän takana juosseen toisenkin biisonin. valkohäntäkauriita lähinnä ”hätätilassa”, mutta pohjoisemmilla preerioilla ei nirsoiltu tässä suhteessa. Kollektiivinen ajometsästys alkoi siten, että tiedustelijat paikansivat biisonilauman ja ajon johtajat valitsivat hyökkäystaktiikan. Sääntöjä rikkoneen metsästäjän omaisuutta voitiin tuhota ja jos hän vastusti poliiseja, hänet saatettiin jopa tappaa. Nuolia katosi tai rikkoutui entistä vähemmän. Hyvä metsästäjä tarvitsi vain yhden laukauksen biisonia kohti, mutta oppipojat joutuivat ampumaan monta kertaa, ennen kuin saivat kuolettavan osuman. Antiloopit olivat lyhyillä matkoilla tavattoman nopeita, mutta eivät kestäneet ratsumiehen pitempää ajoa. Antiloopin uteliaisuutta voitiin myös käyttää hyväksi sen puolustusjärjestelmän läpäisemiseksi. Jopa viisivuotiaat pojat ratsastelivat yksinään maastossa etsien pikkulintuja ja vastaavia nuoltensa uhreiksi. Jotkut miehet metsästivät mieluim- Hanka-antilooppi oli biisonien ohella preerian tärkeimpiä riistaeläimiä. Hevosten ansiosta myös metsästyksen kulut pienenivät, sillä ratsailta voitiin ampua biisonia hyvin lyhyeltä etäisyydeltä. Antiloopinmetsäst ys Hanka-antilooppeja oli preerialla miljoonittain ja ne etsiytyivät usein biisonien lähelle saadakseen turvaa susia vastaan. Suuren lauman kimppuun hyökättiin rintamana. Ainoastaan suurissa laumoissa eläviä biisoneita ja antilooppeja metsästettiin kollektiivisesti. Yksinäinen metsästäjä sitoi esim. Antiloopit olivat vaikeita saaliita, sillä niiden näkökyky on erinomainen ja ne ovat lähes maailman nopeimpia nelijalkaisia. Ratsun täytyi olla nopea ja kestävä, varmajalkainen, älykäs ja luotettava. Talvella metsästäjät saavuttivat biisonit helposti lumikengillä syvässä lumessa. Hevosten yleistyminen merkitsi vaeltaville metsästäjille melkoista elintason nousua, sillä hevonen kuljetti seitsemän kertaa enemmän tavaraa kuin koira ja jaksoi kantaa tämän lastin seitsemän kertaa kauemmaksi. Pieni lauma piiritettiin kokonaan. Uteliain yksilö tuli vähitellen lähemmäksi, kunnes se voitiin ampua jousella tai tuliaseella. Pienriistaa metsästivät yleensä vain nuoret pojat joko yksinään tai ryhmissä. Eläimet voitiin myös ajaa aitaukseen ja tappaa sinne. sulan tai nahanpalan keppiin ja heilutteli tätä lauman lähistöllä pysyen näkösuojassa. Yhden nuolen valmistaminen vei aikaa kivikautisin menetelmin pari kolme tuntia. Nuoli upposi tavallisesti noin 30 cm, mutta meni joskus kokonaan läpi. Biisonilauman ajaminen jyrkänteeltä oli tehokkain esihistoriallinen metsästysmenetelmä. Eläimet voitiin myös ajaa liukkaalle tai heikolle jäälle, jolloin niistä tuli helppoja uhreja. Montana Historical Societyn diorama. RIISTA 21. Hevosia vallattiin suuria määriä Meksikosta ja vähitellen eläimet kulkeutuivat heimolta toiselle sodan ja kaupan välityksellä aina Kanadaan saakka. Miehet saattoivat metsästää yksinään myös muista kuin taloudellisista syistä, saadakseen tietyn eläimen tai vain ajankuluksi. Kauriin- ja peuranp y ynti Rikkaimmilla biisonimailla eläneet comanchet metsästivät esim. Ajon aikana metsästäjä valitsi sopivan kohteen, yleensä hyvälihaisen lehmän, ja nuoli ammuttiin alle kahden metrin etäisyydeltä lavan taakse. Biisoninajossa hyvä, koulutettu hevonen oli välttämätön. Antiloopinnahka oli suosittua pukinenahkaa. Saaliina oli jopa tuhansia antilooppeja yhdellä kertaa. Osa John Woodhouse Audubonin maalauksesta (1843). Leveää jokea ylittäessään biisonilauma joutui usein hyökkäyksen kohteeksi. Bisoninmetsäst ysmenetelmät Preerian metsästysmetodit jakautuivat kahteen pääryhmään: perhepiirissä tapahtuvaan pyyntiin ja koko leirikunnan tai jopa koko heimon yhteispyyntiin. Oikeakätinen mies ampui aina eläimen oikealta puolelta. Parhaat saaliit saatiin piirittämällä lauma ja supistamalla ketjua vähitellen. Pyynti ajoittui syksyyn, jolloin leirikunnat yleensä hajaantuivat pienempiin sukuryhmiin
Tämän jälkeen ampuminen oli helpompaa. Tunnetun ruokailupaikan ympärille tehtiin joskus aitaus, jonka avulla eläinten kulkureittejä voitiin hallita. Petoeläimiä houkuteltiin matkimalla hiiren tai kaniinin vikinää imemällä kämmenselkää. Usein jokin lintu jäi jalastaan kiinni silmukkaan. Kukkuloilta tasangolle ruokailemaan tulevat muulipeurat olivat varomattomampia ja uteliaampia kuin valkohäntäkauriit ja siten helpompia saaliita jousimiehille. Metsästys oli preeriaintiaaneille työtä, urheilua ja huvia. nostamalla puunrunko kepeistä tehdyn liipaisimen varaan, johon oli sidottu syötti. Vain muutamia satoja yksilöitä jäi jäljelle. Poikajoukot piirittivät kaniineita surmaten ne jousella tai puisella heittonuijalla. Joskus asetettiin täytetty kojootti lähistölle hälventämään kotkan epäluuloja. Poikia opetettiin pyydystämään lintuja ansalla, johon tarvittiin kymmenkunta jouhista punottua silmukkapäistä siimaa. Taylor, The Plains Indians, 1994 Brian M. Vasikan äänen matkiminen toi helposti paikalle biisonilehmän. Minkki tai kettu pyydystettiin lihasyötillä, jonka sisällä oli terä. Hassrick, History of Western American Art, 1987 Valerius Geist, Buffalo Nation, History and Legend of the North American Bison, 1996. Lähteet: Robin May, Indians, 1982 Colin F. Lintuja metsästettiin enimmäkseen ansoilla, mutta jousta käytettiin etenkin kalkkunoiden, vesilintujen ja preeriakanojen metsästykseen. Edullisinta oli antaa kauriin kävellä hieman ohi, jonka jälkeen nuoli ammuttiin takaviistosta sydämen ja keuhkojen alueelle. Nämä äänet eivät edustaneet minkään tietyn lajin käyttäytymistä. Peuranvasan imitointi oli tehokas tapa tuoda puuma jousenkantamalle aikakaudella, jolloin puumia oli paljon. Joskus harmaakarhu yllätettiin preerialta avoimesta 22 RIISTA maastosta, jolloin sitä voitiin lähestyä ratsain ja ampua se jousella tai tuliaseella. Toinen yleinen tapa oli käyttää naamioitua ansakuoppaa, jonka luona oli syötti. Jälkiä tutkimalla etsittiin alue, jossa kauriita oli runsaasti. Metsästyspäivän aamuna noustiin sopivalle kukkulalle tähystämään ja kun yksi tai useampia eläimiä oli havaittu, tutkittiin lähestymismahdollisuudet. He aloittivat uransa hyvin nuorina keräten munia sekä surmaten tylpillä nuolilla nuoria lintuja ja muuta helposti saatavaa riistaa. Siimat sidottiin maassa olevaan keppiin ja syötiksi ripoteltiin hieman jyviä. “Last of the Buffalo”, Albert Bierstadtin öljymaalaus vuodelta 1889. Kauriita oli lähestyttävä näkösuojassa ja tuulen alla 15-20 m etäisyydelle, jotta hyvä osuma nuolella oli mahdollinen. elävä sidottu kaniini. Laajamittainen metsästys päättyi 1880-luvun alussa biisoneiden lähes kadottua. Tavallisin menetelmä oli kaivaa miehenmentävä kuoppa sopivalle kukkulalle. Eläinten uteliaisuuteen vedottiin myös raapimalla, viheltelemällä tai peukaloiden välissä olevaan lehteen puhaltamalla. Kotka tarttui syöttiin ja metsästäjä kiskoi linnun jaloista vetämällä kuoppaan tappaen sen. min yksinään, mutta tavallisempaa oli toimia kahden tai kolmen ryhmissä. Kotkia metsästettiin sulkien vuoksi, joita käytettiin arvomerkkeinä, uskonnollisissa yhteyksissä ja nuolten sulittamiseen. Wapitihirviä houkuteltiin kiima-aikana matkimalla uroksen ääntelyä. Kotkien metsästys oli oma lajinsa, jota muutamat miehet harjoittivat puoliammattimaisesti. Muita metsäst yskohteita ja tapoja Karhuja ja muita suurpetoja metsästettiin mm. Yleinen menetelmä oli asettua odottamaan kulkureittinä olevan kanjonin suulle. Pakeneva tai muuten liikkuva riistaeläin saatiin hetkeksi pysähtymään matkimalla sopivan petoeläimen ääntä tai viheltämällä. Kauriiden ja pienriistan metsästyksellä oli taloudellista merkitystä vielä 1900-luvun puolellakin. Valkoiset turkismetsästäjät ja kauppiaat opettivat intiaaneja käyttämään ansarautoja majavien ja muun turkisriistan pyyntiin.. Oglalalakota -johtaja Frank Foos Crow metsästi perinnejousella vuosisadan alusta aina 1970-luvun alkuun saakka. Oksien päällä oli syöttinä lihaa tai esim. Kokeneimmat metsästäjät suosivat biisoninajossa aseena keihästä, kuten tässä romanttissävyisessä maalauksessa. Oravia ammuttiin puista jousella. Fagan, Ancient North America, 1991 Royal B. Metsästäjä asettui kuoppaan odottamaan peiteltyään itsensä oksilla. Pikkuriistan metsästys oli lähinnä poikien vastuulla. Harmaakarhuja metsästivät ampumalla vain rohkeimmat nuoret miehet. Metsästyksessä käytettiin apuna eläinten äänien matkimista. Se haavoitti eläintä kuolettavasti. Parhaat miehet ampuivat kymmeniä kauriita kauden aikana. Ampumisen ohella peuroja ja pienempääkin riistaa pyydettiin myös silmukka-ansoilla
RIISTA 23
teksti: Juha Laukkanen 24 RIISTA. Eräänlaiseksi susireserviksi muodostuneessa Pohjois-Karjalassa toivotaankin, että paikallisia susitihentymiä päästäisiin nyt purkamaan. Lukumäärä on yli kaksinkertainen 1990-luvun lopussa tehtyyn arvioon nähden. Susien suojelussa on ilmeisesti nyt saavutettu jonkinlainen kulminaatiopiste, sillä susitiheiden alueiden, Kainuun ja Pohjois-Karjalan lisäksi sudet ovat levittäytyneet myös muualle Suomeen, muun muassa Varsinais-Suomen alueella on havaittu ensimmäinen susilauman reviiri sitten 1800-luvun lopun. kuva: raimo lietsala Susien suojelu kääntöpisteessä Suomessa elää tällä hetkellä noin 230–250 sutta
“Susia saa olla, mutta ne eivät kuulu talojen pihoille”, hän toteaa. Tänä vuonna maksettavaa kertyi yhteensä 1000 euroa, minkä lisäksi päälle tulevat polttoainekulut”, Kokkonen laskeskelee. Kysymys ei ole pelkästään rahasta vaan myös ajasta. Haaskalta kuvaamiseen bisneksenä Kokkonen suhtautuu kriittisesti. Lieksan alueella suoritetussa arviossa eivät ole mukana itärajan takaa Suomen puolella vierailevat sudet, jotka kasvattavat susien kokonaismäärän 25–30 suteen. Tosin susien määrä on tippunut sielläkin radikaalisti kymmenessä vuodessa. Lisäksi luparuljanssi vie oman aikansa ja se aika, mikä kuluu susijahdissa, on tietenkin poissa varsinaiselta mehtuulta”, Kokkonen kertoo. Kainuussa tilanne on metsäpeuran kannalta huolestuttava, sillä peurakanta on romahtanut vuoden 2001 huippulukemien 1700 eläimestä 960 eläimeen. Myös metsästyksen ja koirakoetoiminnan kannalta tiheä susikanta on ongelmallinen. Hänen mielestään kuvauspaikat pitäisi saada pois kylien liepeiltä ja lupakäytännöstä pitäisi saada itse päättää. Kuittisen mukaan susikanta todennäköisesti heikkenee luontaisesti ruuan vähetessä. Hirvimäärien hupeneminen näkyy myös metsästysseuroille myönnettävissä lupakiintiöissä. Hän kertoo, että Kainuun peurakannan suojeluun on sijoitettu parinkymmenen vuoden aikana paljon rahaa, ja suojelun tuloksena on poronhoitoalueen etelärajalle muun muassa rakennettu peura-aita. Lisäksi susialueella järjestettäviin kokeisiin ei tahdo löytyä enää osallistujia”, Kuittinen selittää. Susien suojelu on poikinut myös uusia yritystoiminnan muotoja itärajan kuntiin. Sen sijaan susien hirvien perässä vaeltamiseen Kuittinen suhtautuu epäillen. Susilla pelottelu ei ole leikkiä, sillä viime syksynä sudet tappoivat kolme koiraa, joista kaksi päätyi suden suuhun hirvikokeissa. Ilpo Kojola, petotu tkija “Vaikka susi onkin levittäytynyt laajalle alueelle kautta maan, suden levinneisyyttä ajatellen Suomessa vallitsee epäsuhta”, sanoo petotutkija Ilpo Kojola Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitokselta. Hirvikannan tulevaisuus näyttää ikävä kyllä samantyyliseltä”, Kokkonen ennustaa. Muutenkin vahva itärajan susikanta saa vielä vahvistusta Venäjän puolelta vaeltavista eläimistä. Krogellin mielestä metsäpeura on kuitenkin sutta uhatumpi laji. Hänen mukaansa sudet ovat tappaneet tai raadelleet hengiltä Pohjois-Karjalan riistanhoitopiirin alueella yhteensä 137 koiraa kymmenen vuoden aikana. Kokkosen mukaan susien pyynnistä aiheutuu metsästäjille myös ylimääräisiä kustannuksia. Kari Kokkonen, metsästäjä Kari Kokkonen Lieksan riistanhoitoyhdistyksestä on tyytymätön maa- ja metsätalousministeriön nihkeään tapaan antaa sudenpyyntilupia Suomen tiheimmälle susialueelle. “Koirien surmat ovat ikävä asia”, Kuittinen pahoittelee. Erityisesti Kainuussa susien ja metsäpeurojen suojelua tulisi harmonisoida, samoin kuin Hallan paliskunnan alueella. M. Hänen mukaansa suurin osa susista eli noin 160180 eläintä elää itäisellä kannanhoitoalueella, ja läntisellä sektorilla tavataan ainoastaan 70 sutta. “Susi on vaikea pyydystettävä eikä jahti onnistu joka kerta. Oma lukunsa ovat talojen pihoista haetut koirat. Pohjois-Karjalan riistanhoitoyhdistyksen ja petoyhdysmiesten arvioiden mukaan Lieksan alueella on 16 sutta. Viime talvena Nurmeksen ja Lieksan alueelle myönnettiin kolme suden pyyntilupaa ja edellisenä vuonna yksi susilupa. Susien määrän Kokkonen rajoittaisi 20 eläimeen. Erityisen synkkä vuosi koirakuolemien kannalta oli vuosi 2005, jolloin 34 koiraa menehtyi suden suuhun. Myös Lieksan hirvikanta on tippunut ja vasatuotanto romahtanut. Lisäksi susien raatelemia, mutta henkiin jääneitä koiria oli 28 kappaletta. aa- ja metsätalousministeriön apulaisosastopäällikkö Christian Krogellin mukaan sudensuojelussa on saavutettu tietty taso. Suurin peurakantaa vähentävä tekijä on alueella esiintyvä vahva susikanta. Kojolan mukaan Venäjän Karjalassa on noin 300–350 sutta. Juha Kuittinen, riistapäällikkö Myös Pohjois-Karjalan riistanhoitopiirin riistapäällikkö Juha Kuittinen toivoo, että alueen susitihentymiä voidaan alkaa pikkuhiljaa purkamaan. RIISTA 25. Hänen mukaansa Pohjois-Karjalan alueella tehtiin vuonna 2006 yli 4000 suurpetohavaintoa, joista yli tuhat havaintoa oli susista. Lisäksi matkailuyrityksen toiminta rajoittaa metsästystä, sillä paikkakunnan parhaat metsästysmaat sijaitsevat juuri kuvaushaaskan lähiympäristössä. Kokkonen kertoo haaskalla vierailevien susien olevan laumasta erotettuja nuoria yksilöitä, jotka eivät pelkää ihmisen hajua eivätkä haaskalla käymällä opikaan pelkäämään ihmistä. Hirvien lisäksi sudet käyttävät ravintonaan koiria, mikä on ollut iso ongelma ja ristiriitojen aihe Pohjois-Karjalan susitiheällä alueella. “Aikaisempina hirvenpyynnin kulta-aikoina seurakohtainen hirvikiintiö oli 10 hirveä/seura, ja se on paljon verrattuna viime syksyn pohjanoteeraukseen, jolloin hirven pyyntilupia myönnettiin vain yksi hirvi metsästysseuraa kohden. “Talojen pihoilta saalistavat sudet ovat yksinäisiä laumasta erotettuja yksilöitä, toisin kuin metsässä saalistavat susilaumat”, Kuittinen tietää kertoa. Myös PohjoisKarjalassa voitaisiin ajatella suden suojelun tasapainottamista”, Krogell kertoo. Absurdiksi asian tekee se, että EU:n luontodirektiivin mukaan susi on suojeltava laji, mutta metsäpeura ei. Viime talvena Pohjois-Karjalan alueelle myönnettiin kahdeksan sudenpyyntilupaa. Hänen mukaansa se on mahdollista tietyin reunaehdoin, eli silloin, kun haaskakuvaamispaikka sijaitsee tarpeeksi kaukana ihmisasutuksesta ja metsästysalueista, mutta missään nimessä haaskalta kuvausta ei saisi hänen mielestään järjestää kylien liepeillä, kuten Lieksassa nyt tapahtuu. Kokkosen mukaan kenneltoiminta on susien takia lähes nollassa. Susien määrällä on vaikutusta myös hirvien määrään. Kokkosen mukaan Lieksan taajaman välittömässä läheisyydessä toimivan yrityksen ylläpitämä haaska vetää magneetin lailla susia puoleensa ja tuo pedot liian lähelle ihmisasutusta. Yhden päivän hirvikoirakokeita on ollut, mutta niiden osallistujamäärät ovat susien pelossa jääneet alhaisiksi. Nuorten häiriköiksi luokiteltavien harmaaturkkien lisäksi haaskalla vierailevat vanhat “kampulat”, jotka menehtyisivät luonnossa normaalioloissa. Viime vuonna sudet söivät 14 koiraa, joista puolet haettiin talojen pihoista. “Susijahti ei ole ilmaista. “Susi on reviiriuskollinen eläin eikä helposti muuta ruuan perässä vaan ravinnon puute heijastuu pikemminkin pentujen määrässä”, hän kuvailee. Susia vastaan Kokkosella ei ole sinänsä mitään. Petoeläinten haaskalta valokuvaamista järjestävät yritykset eivät ole kuitenkaan paikkakuntalaisten mieleen vaan aiheuttavat jatkuvaa närää metsästäjien ja yrittäjien välillä. Kokkosen mielestä osasyyllinen hirvien vähenemiseen on ylitiheä susikanta. “Susikanta on levittäytynyt ympäri Suomen ja tietyillä alueilla tihentymiä voisi jopa purkaa. Kokkosen mukaan susia on tosiasiassa enemmän. Susijahtiin osallistujat joutuvat pulittamaan metsähallitukselle maksuksi 2 senttiä hehtaarilta sekä arvonlisäveron maan vuokrasta. Havainnot ovat kirjanneet paikalliset petoyhdysmiehet, jotka ovat perehtyneet suurpetojen jälkien ja jätösten tunnistamiseen. Vielä 80-luvun alussa Venäjän-Karjalassa oli 700 sutta. “Vaikka pahimpia susialueita vältelläänkin, niin silti moni koira joutuu suden syömäksi. Niin sanotusta susipolitiikasta Kokkosella on varma mielipide
Kojola kertoo, että petoeläinkantojen arvion perusteeksi kelpasivat vain tuoreet jäljet, jotka näkyivät maastossa kahden yön ajalta. Nyt hirvimäärä on romahtanut, mikä vaikuttaa myös susien määrään tietyllä viiveellä”, Könttä sanoo. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen petotutkijoita on kritisoitu petojen laskennan luotettavuuden puutteesta. Jarmo Könttä, rajamies Lieksalaisen rajamiehen, Jarmo Köntän mukaan Lieksan ja Nurmeksen susimäärän voimakas lisääntyminen nykyisiin mittoihin alkoi vuosituhannen vaihteessa, jolloin Pielisen Karjalassa oli kohtuullisen hyvä hirvikanta. “Ilomantsin suunnalla kanta oli myös kasvusuunnassa, vaikka saloalueilla hirvitiheys ei ollutkaan kovin vahva. Kojolan mukaan suden käyttäytymistä yritetään ensin muuttaa pelottelun avulla ampumalla ilmaan 15-20 kertaa, jotta se oppisi pelkäämään ihmistä, mutta ikävä kyllä tällaisten yksilöiden poistaminen on yleensä ainut vaihtoehto. “Laumaeläimenä susi on erityisen haavoittuvainen, sillä jos metsästystilanteessa ammutaan lauman molemmat emot, niin se tietää ankeita olosuhteita sudenpennuille, jotka ilman emoaan hakeutuvat pihoille etsimään ravintoa, jolloin syntyy tarve ampua loputkin laumasta. “Lopputulos oli siis meidän kannalta oikea”, Kojola toteaa. Nuoren sudenpennun ampuminen onkin pienempi riski kuin aikuisen suden poistaminen”, hän kertoo. – Vastakkain on erilaisia intressejä, mutta periaatteessa valtaosa suomalaisista on sitä mieltä, että sudet ovat olleet täällä ennen ihmistä. Yleisesti metsästäjät pitävät susien todellista määrää paljon tutkijoiden lukuja suurempina. Kojolan mukaan erilaiset käsitykset susien määrästä johtuvat laskentapojen erilaisuudesta. Niin sanottuun yleiseen susikeskusteluun liittyy voimakkaita tunteita sekä suojelun että metsästämisen puolesta. Hirvien vasatuotanto menee keväällä karhujen suihin ja metsästyksen ohella sudet pitävät huolen lopuista hirvistä. Haaskalta valokuvaamisen vaikutuksesta susien käyttäytymiseen Kojola ei tekisi liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä, sillä hänen mukaansa vain pieni osa susista käyttää haaskaa, ja ne ovat yleensä nuoria yksilöitä, jotka eivät ole saaneet pentuvaiheessa negatiivista kokemusta ihmisistä. Petototutkija Kojolan mielestä nykyinen susikanta ei kestä voimakasta verotusta. Laskentaan osallistui 300 metsästysseuraa, jotka kirjasivat suden lisäksi myös ilveksen ja ahman jäljet. “Venäjän Karjalassa kanta on suurempi kuin Suomessa, noin 250–500 yksilöä”, Könttä arvioi. Tosin kukaan ei halua niitä omalle takapihalleen - eli niitä ei saisi olla missään”, Kojola harmittelee. Kojola kertoo, että työttömyyden ja aineellisen puutteen vaivaamassa Venäjän Karjalassa ihmiset kilpailevat susien kanssa hirvien saalistamisesta ja tässä pyyntikamppailussa ihminen perii yleensä voiton. “Hyville hirvimaille siirtyminen on aivan luonnollinen ilmiö, minkä johdosta susikannat levittäytyvät ravinnon perässä hiljalleen koko maahan”, hän kertoo.. Tarkkaa määrää Karjalan alueelta on vaikea arvioida. “Vastakkain on erilaisia intressejä, mutta periaatteessa valtaosa suomalaisista on sitä mieltä, että sudet ovat olleet täällä ennen ihmistä. Sukupuuttoon sudet eivät kuole Suomessa, sillä itärajan takaa riittää tulijoita Venäjältä Suomeen. Todellisen susikannan määrittelemisen täytyy perustua oikeaan havaintojen tulkintaan”, Kojola perustelee. Ilpo Kojola, petotutkija Syynä susien vähenemiseen rajan takana on hirvien laiton pyynti. Kainuun riistanhoitopiirin alueella maaliskuun alussa suoritettu susilaskenta on Kojolan mielestä malliesimerkki hyvin onnistuneesta susilaskennasta. Hänen mukaansa laskentaolosuhteet olivat siis erittäin hyvät, ja laskennan perusteella Kainuun susikannaksi saatiin 55-62 sutta, mikä on linjassa Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen aiempien arvioiden kanssa. Tosin kukaan ei halua niitä omalle takapihalleen - eli niitä ei saisi olla missään. Petroskoilaisten tutkijoiden mukaan metsien hakkaaminen on tuonut lisää laitumia hirville, mutta toisaalta hakkuuaukeille johtavista metsäautoteistä hyötyvät myös hirvien salapyytäjät. Siirtymistä tapahtuu myös paikallisesti, sillä Pielisen jäätyessä sudet siirtyvät ruuan perässä Juuan ja Kaavin seudulle ja Savoon Rautavaaralle. “Laskennan kannalta ongelmana ovat riistanhoitopiirien ja valtakunnan rajojen yli kulkevat 26 RIISTA sudet, joita ei voi tietenkään kirjata tilastoon kahta kertaa sen takia, että susi on juossut jonkun rajan yli ja ehkäpä vielä palannut takaisin. Köntän mukaan Suomen susikanta saa vahvistusta myös Viron puolelta Kaakkois-Suomen suuntaan, Suomenlahden ranta-alueiden jäätyessä. Hän kertoo myös, että helikopterilaskennalla Lieksan alueen hirvimääräksi saatiin vain noin 300 hirveä. Hyvän hirvikannan seurauksena sudet lisääntyivät. Pihoilta ruokaa etsivää sutta ei kuitenkaan lopeteta välttömästi”, Kojola kertoo. “Tällaisten susien toistuva vierailu talojen pihoilla on erittäin vaikea kitkeä pois, varsinkin jos assosiaatio ravintoon on päässyt syntymään
“Aloitin metsästyksen vuoden 1975 tienoilla, jolloin susi väisti vielä ihmistä. Sipilän mukaan susi on kuutille potentiaalinen uhka, mutta todennäköisyys, että susi sattuisi kuutin kohtaamaan on hyvin huono. Tero Sipilä, Metsähallituksen suojelubiologi Tänä keväänä Saimaan rannalta Puumalasta tuli havainto, jonka perusteella epäiltiin susien saa- listaneen saimaannorpan poikasia eli kuutteja romahtaneista poikaspesistä. Syinä suden käyttäytymisen muutokseen ihmistä kohtaan Könttä mainitsee haaskalta valokuvaamisen, asutuksen vähenemisen kyläseuduilta, sekä sudenmetsästyslupakäytännön muuttamisen. Tuona aikana susia esittävät luontovalokuvat olivat ylipäätään harvinaisia. Aikaisemmin susi väisti kohdatessaan ihmisen, mutta nykyään sudet eivät käyttäydy kuten ennen. “Myös susien suojelun pitäisi olla synkronissa meidän havaintojen kanssa eli pyyntilupia pitäisi saada todellisten susimäärien mukaan”, Könttä perustelee. Susien pyyntilupakäytäntöä Könttä haluaisi muuttaa niin, että luvista päättäisivät paikalliset viranomaiset. Omien havaintojensa ja kokemustensa perusteella Könttä arvioi, että tällä hetkellä susi on jo niin laajalle alueelle levinnyt laji, ettei se ole enää uhanalainen laji Suomessa. Könttä kertoo, ettei susi ei pelkää enää ihmistä ja ihmisen hajuja. “On myös huomioitavaa, että luontokuvaus yleistyi samalla kaiken kaikkiaan”, hän toteaa. “Lieksan ja Ilomantsin taajamissa suden vierailut ovat jo nyt siksi arkipäiväisiä, että ne eivät ylitä uutiskynnystä”, hän toteaa. Sipilän mukaan Etelä-Laatokalta on havainto, jonka mukaan punakettu olisi todennäköisesti tappanut ja syönyt ahtojäällä makaavan laatokannorpan poikasen, mutta normaalisti suden ja punaketun ravintoon eivät kuutit kuulu, vaan ne ovat enemmänkin naalin saalistuksen kohteena. RIISTA 27. Kuva: Ilpo Kojola Myös susien käyttäytyminen suhteessa ihmiseen on muuttunut vuosien varrella. Mitä se on kokenut ennen aikuistumistaan. Hänen mielestään päätösvalta nykyisin asioissa on liian kaukana ihmisistä, joita susiongelma koskettaa. jotka liikehtivät yöaikaan kylillä jätteitä syömässä. Olemmehan me sopineet jo sukupolvien ajan elämään luonnon ja petoeläinten keskellä täällä itäisessä Suomessa, joten ei meidän varmaankaan tarvitse lähteä Brysselistä neuvoja kyselemään, kuinka täällä pitäisi osata elää luonnon kanssa tasapainossa. 1990-luvun alussakaan susi ei vielä tullut haaskalle”, hän kuvailee. Punakettua pidetäänkin sutta suurempana uhkana kuuteille. Susien käyttäytymisen kannalta onkin ratkaisevaa, kuinka se on kokenut pentuvaiheen: pelkääkö se ihmisen hajua vai ei. Varsinkin nyt, kun alueen koirien käyttö on vähentynyt, tulee susi pihapiireihin koirien luo. “Havainnon tekijä oli nähnyt kahden kuutin makaavan omassa poikaspesässään. Kun hän oli mennyt muutaman päivän perästä käymään pesillä, kuuteista ei ollut näkynyt enää jälkeäkään ja pesille johtivat suden jäljet. Tämä on kuitenkin hyvin epätodennäköistä, sillä saalistaakseen kuutin täytyy suden ensinnäkin löytää poikaspesä, joita on harvassa. Tapahtuuko sudelle Suomessa samalla tavalla?” Könttä kysyy. Jos näin kuitenkin tapahtuu, tietenkin susi nitistää poikasen. Eiköhän se meillä tule verenperintönä luonnostaan”, Könttä argumentoi. Petomiehen paikanpäällä tekemän tarkastusmatkan perusteella susi ei ollut kuitenkaan syönyt poikasia”, Sipilä selittää. Köntän mielestä susien tottuminen ihmisiin on huolestuttava asia. Vastaavia karhun käyttäytymisen muutoksista olemme saaneet seurata Kanadan suojelualueiden luontodokumenteista, eli sopeutumisesta lienee kyse. Susien tottuessa ihmisiin niiden käytös muuttuu ja ne laajentavat reviirejä ihmisasumusten liepeille. Toiseksi ajankohta, jolloin susi voisi napata poikasen saaliiksi on lyhyt, sillä kolmen viikon päästä syntymästään kuutti on jo sen verran iso, että se pystyy sukeltamaan jään alle turvaan. Myös ihmisarkoja laumoja on vielä onneksi olemassa, mutta niiden hakeutuminen korpialueille on vähentynyt. “Itäisessä Euroopassa elää urbanisoituneita susia, Pohjois-Savossa suoritettu suden pannoitus. Köntän mukaan susien ja karhujen valokuvaamisessa ja tottumisessa haaskoihin tapahtui selkeä käännekohta 80–90-luvulla, jolloin yleistyi karhujen ja susien kuvaaminen haaskoilta. “Susien hoitosuunnitelmaa hyödyntäen voisimme säädellä kantaa alueellisesti kohdentaen. “Sitä paitsi, jos susi olisi meillä norppia historian kuluessa käyttänyt ravintona, ei meillä tänä päivänä enää olisi norppia lainkaan”, Sipilä summaa. Myös koiraharrastusta ja koirilla metsästämistä ylitiheä susikanta vaikeuttaa paljon. Metsähallituksen suojelubiologi Tero Sipilä kiistää havainnon todenperäisyyden
Ne ovat edelleen käyttökelpoisia siihen tarkoitukseen, mihin ne on alun perin suunniteltu, eli toimittamaan yksi tarkka laukaus paikoillaan olevaan maaliin. Vielä parikymmentä vuotta sitten niitä myytiin ensiaseiksi metsästystä aloitteleville, mutta nykyään ko. Metsästysaseet Osa 1: Haulikot Niin kauan kuin ase- ja eräalan julkaisuja on ollut saatavilla, on niissä myös käsitelty metsästyksessä käytettäviä aseita. Jos muunlaiset aseet olivatkin kalliita, niin patruunat mihin tahansa aseeseen olivat tiukassa ja niitä käytettiin säästeliäästi. Aihetta on käsitelty milloin milläkin tavalla, mutta yleensä kaikissa näissä kirjoituksissa heijastuu ajan henki. Tämän asetyypin edustajia näkee kaikissa paikoissa, joissa haulikkoa yleensäkin käytetään. Päällekkäispiippuiset haulikot Nykyaikainen perushaulikko on päällekkäispiippuinen 12-kaliiperinen. Vanha tuttu aihe kaipaa säännöllisin väliajoin tilannekatsausta ja tällä kertaa aloitamme haulikoista. Syitä tähän löytyy paljonkin, mutta periaatteessa voidaan sanoa, että päällekkäispiippuinen haulikko on erittäin helppokäyttöinen,. Nykyään yksipiippuiset kertalaukaushaulikot ovat niin harvinaisia metsästyskäytössä, että niiden voidaan sanoa käytännössä poistuneen käytöstä. Mikä on siis tällä hetkellä erityyppisten haulikoiden asema metsästyskäytössä maassamme, ja mihin kenties ollaan lähitulevaisuudessa menossa. Pääasiallinen syy 16 kaliiperin legendaariseen maineeseen pitkien matkojen haulikkona perustuu näihin hyvin kokoaviin haulikoihin, joilla ammuttiin lähes poikkeuksetta paikoillaan olevaa riistaa. Jos tarkoituksena on ampua missään määrin liikkuvaa maalia, niin kertalaukaushaulikkoa ei mielestäni voida pitää eettisesti oikeana asevalintana, koska uusintalaukauksen suorittaminen riittävän nopeasti on lähes mahdotonta. Yksipiippuisten haulikoiden kohtaloksi ovat koituneet lähinnä muiden haulikkotyyppien valmistuskustannusten alentuminen. Tämän vuoksi yksipiippuinen kertalaukaushaulikko tappoi kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Joissain tämän tyypin aseissa baskyylissä on lovi ikään kuin takatähtäimen virkaa toimittamassa. Aikoina, jolloin toimeentulo ja kulutustavarat olivat keskivertokansalaiselle tiukassa, oli ase vain työkalu ruoan hankintaan. teksti: arto määttä Yksipiippuiset kertalaukaushaulikot Yksipiippuiset kertalaukaushaulikot olivat ennen erittäin yleisiä kansanhaulikoita. Ne ovat aina olleet lähes valmistajasta riippumatta erittäin edullisia hankintahinnaltaan ja tämä onkin syy niiden runsauteen. Jäänteenä mustaruutiajoilta näissä aseissa on nähty usein kohtuullisen pitkiä piippuja, jotka puoltavat tarkkaa tähtäystä. Johtuen rajallisesta tulivoimasta, ovat yksipiippuiset kertalaukaushaulikot olleet aina pääasiassa paikoillaan olevan riistan ampumiseen suunniteltuja ja niiden tekniset ominaisuudet ovat aina 28 RIISTA puoltaneet tarkkaa ja tehokasta ensimmäistä laukausta. Se oli edullinen hankkia ja se oli patruunapihi. aseet ovat lähinnä tilaustavaraa ja niitä käytetään pääasiassa muihin tarkoituksiin kuin toimittamaan perushaulikon virkaa
Päällekkäin olevat piiput eivät häiritse näkökenttää ja rekyyli suuntautuu suoremmin taaksepäin, eikä saa aikaan aseen sivuliikettä. Huonona ominaisuutena voidaan pitää sitä, että aseen baskyyli on välttämättä korkeahko, ja ampuvan käden etusormi on reilusti tähtäinlinjan alapuolella heikentäen aseen luonnollista suuntaamista. Historiallisesti tarkasteltuna päällekkäispiippuisella haulikolla on hyvinkin kotimaiset juuret. Rinnakkaispiippuiset haulikot Rinnakkaispiippuiset haulikot edelsivät päällekkäispiippuisia ja ne ovat edelleen erittäin suosittuja ”ainoina oikeina” haulikoina. Eräs suurimmista syistä päällekkäispiippuisten haulikoiden määrään uusien aseiden markkinoilla myös ensiasetta ostettaessa on niiden edullisuus. Toinen kestosuosikki metsästyskäytössä on edullisuudellaan suosiota niittänyt IJ-27, jolla on jo nyt olemassa tietty kulttimaine metsästäjäpiireissä. Näistä aseista osa on ollut hyvälaatuisia, mutta valitettavan suuri osa on edustanut halpaa hintaluokkaa, joka on näkynyt huonoina materiaaleina ja heikkoina ampumaominaisuuksina. Päällekkäispiippuiset haulikot ovat varmastikin paras ratkaisu rata- ja metsästyskäytön välimaastoon – tämä siinä tapauksessa, että kyseessä on riittävän laadukas ase. Rinnakkaispiippuisella haulikolla ampuminen on poikkeavaa päällekkäispiippuiseen ja itselataavaan verrattuna siitä syystä, että rinnakkain olevat piiput peittävät enemmän ampumasektoria ja toisekseen siitä syystä, että ensimmäisen laukauksen rekyyli suuntautuu usein hieman sivulle. Tämän vuoksi rinnakkaispiippuista pidetään erittäin nopeana ja vaistomaisesti helppona ammuttavana. Valmet 212 -sarjan perilliset ovat erittäin yleisiä metsästyskäytössä, ja vaikkakin ne ovat ratakäytöstä hiljalleen hävinneet, niiden suosio metsästäjän perustyökaluina on taattu vielä pitkään. Tulevaisuudessa päällekkäispiippuisen asema tulee kuitenkin säilymään vakaana, ellei keskimääräisen laadun anneta vajota kovin alas. Niiden ominaisuudet päällekkäispiippuisiin verrattuna poikkeavat ainoastaan piippujen osalta. nopea, varmatoiminen ja ne ovat perusversioina monesti ampumaominaisuuksiltaan erinomaisia. Oikeastaan siitä syystä, että rinnakkaispiippuinen on täysin eri asia kuin päällekkäispiippuinen. Tämä kaikki tietenkin vain siinä tapauksessa, että ase on mitoitukseltaan ja tasapainoiltaan ampujalle sopiva. Se on ampujan ase, joka on rinnakkaispiippuista helpompi valmistaa suuria laukausmääriä kestäväksi, ja joka on muutamilta ominaisuuksiltaan edeltäjiään parempi. Suomessa tavanomaiset rinnakkaispiippuiset haulikot ovat pääasiassa saksalaista alkuperää, mutta myös vanhat belgialaiset haulikot ovat olleet maassamme kappalemääräisesti hyvin edustettuja. Muutoin kyseessä on periaatteessa sama asia. Määrällisesti ehkä eniten nousussa ovat italialaiset haulikot, jotka muistuttavat toisiaan valtavan paljon, mutta jotka tasapaksuna massana ovat varsin persoonattomia esityksiä. Päällekkäispiippuinen on konseptina edelleen sitä, mitä se on ollut asetyypin alusta alkaen. Hyvistä materiaaleista hyvin tehty taittuvapiippuinen haulikko ei ole edullinen valmistaa, ja tämä tulisi ottaa huomioon silloin, kun päällekkäispiippuista haulikkoa verrataan laadullisesti muihin haulikkotyyppeihin. Rinnakkaisen hyvä puoli on toisaalta se, että ampuva käsi nousee lähemmäs tähtäinlinjaa kuin päällekkäisissä ja kohteen seuraamisen ja aseen noston yhdistäminen on luontevampaa. Kaliipereiltaan rinnakkaispiippuiset ovat olleet pääasiassa joko 16 tai 12 -kaliiperisia, mutta nykyään yhä useampi on 20-kaliiperinen, sillä rinnakkaisRIISTA 29. Halvalla ei saa aikaan hyvää varsinkaan kun kyseessä on tuote, jonka ominaisuuksien tulisi säilyä pitkälle tulevaisuuteen. Samalla tullaan siihen seikkaan mikä todennäköisesti tulee olemaan päällek- käisten ongelma tulevaisuudessa, eli niiden vaihteleva laatu. Määrällinen enemmistö edelleen käytössä olevista ”läjäpiipuista” on kotimaista valmistetta. Käytännössä edullisimmat päällekkäispiippuiset ovat kaikkien hankittavissa ja kyseisen asetyypin hyvien puolten ollessa kiistattomat, on niiden suosio jatkossakin taattu
Pumppujen nykyaikaisiin ominaisuuksiin kuuluvat magnumpesät ja vaihtosupistajat. Pumppuhaulikolla ampuva joutuu ottamaan muutaman seikan huomioon niin ampumasuoritusta kuin aseen laatuakin ajatellen. Itselataavat haulikot kantavat vastuun haulikon tulevaisuudesta. parempien patruunoiden myötä. Pumppuhaulikon ongelma muihin haulikkotyyppeihin on se, että se on käytännössä ainoa yleisesti käytössä oleva haulikkotyyppi, jonka toimintatapana on lippaallinen kertatuli. Perinteisistä valmistajista suurin ja tunnetuin on maassamme Remington, jonka 870-malli eri variaatioissaan on yksi kestosuosikki uusien haulikoiden myyntitilastoissa. Ennen yksipiippuinen kertalaukaushaulikko oli edullisena metsästystyökaluna kaikkein suosituin haulikkotyyppi. Muista haulikoista poiketen suurimmassa osassa pumpputoimisia haulikoita kannatteleva käsi on työnnettynä hyvin pitkälle eteen. Pumppuhaulikoita ei valmista kovin moni yritys, mutta kyseisten valmistajien tuotantomäärät ovatkin sitten aivan omaa luokkaansa. Tämä aiheuttaa sen, että aseella ei ole muille haulikkotyypeille tavanomaista swingiä, vaan ase on ampumaominaisuuksiltaan kiväärimäinen. Rinnakkaispiippuiset edustavat kaikesta huolimatta aina jonkinlaista marginaalia haulikkomaailmassa ja niihin eivät liity massatuotannon ongelmat samassa mittakaavassa kuin esim. Päällekkäispiippuiset yhdistävät saumattomasti rata- ja metsästyskäytön haulikolle asettamat vaatimukset, eivätkä yleensä osu perinteistä kiinnipitävien metsästäjäkunnan edustajien tulilinjalle. Toisaalta hyvän rinnakkaispiippuisen tekeminen vaatii enemmän materiaalien ja työn tarkkuuden osalta kuin muiden asetyyppien valmistus ja sen vuoksi työn laadun merkitys on avainasemassa rinnakkaispiippuista asetta hankittaessa. Rinnakkaispiippuiset haulikot ovat siinä mielessä kiitollisessa asemassa, että huolimatta tämänhetkisestä nosteesta asetyypin ympärillä, uusien aseiden laatu on pääasiassa kunnossa. Ne ovat nykyään monelle 30 RIISTA ensihaulikkoaan hankkivalle varteenotettava vaihtoehto juuri näistä syistä. Muutama muu suuri asevalmistaja tekee tai teettää pumppuja pienemmässä mittakaavassa. Rinnakkaispiippuiset ovat monelle se ainoa oikea haulikkotyyppi ja tätä mielipidettä ei käännä mikään. Ongelman tästä asiasta tekee se, että pumpun käyttöön on perehdyttävä huomattavasti maksimaalisen hyödyn saavuttamiseksi. Tämän metsästysmuodon harjoittajat suosivat pienempää kaliiperia kuin sitä, johon entiset yleisaseet on perinteisesti pesitetty. Nykyään kuvan ”tähtihaulikko” on enää harvan hankintalistalla. Syynä voi olla myös se, että asetyyppi soveltuu erinomaisesti sorsastukseen, joka metsästysmuotona on monelle ensimmäinen askel metsästysharrastuksen pariin. Tässä suhteessa se poikkeaa perinteisistä kaksipiippuisista ja itselataavista haulikoista siinä mielessä, että ammuttava patruuna joudutaan laukausten välillä pesittämään mekaanisesti. Ne ovat kestäviä ampujan aseita, jotka saadaan sovitettua massatuotettuinakin kohtuullisen hyvin ampujille sopiviksi. Luotettavuus on parantunut asetyypin alkuajoista huomattavasti mm. Pumppuhaulikko on konseptina eurooppalaisia metsästäjiä voimakkaasti kahtia jakava. Joihinkin jahteihin muut aseet eivät kerta kaikkiaan sovi… Pumppuhaulikot ovat yhä enenevässä määrin suosittuja ensihaulikoita edullisuutensa vuoksi. päällekkäispiippuisiin. Pumput ovat edullisia, kestäviä, työkalumaisia ja äärimmäisen luotettavia. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että aseen lukon ollessa kiinni on etutukki etuasennossaan. Tämä tekee lentoon ammunnasta haastavaa, mutta on toisaalta hyvä. piippuisten käyttö painottuu pääasiassa seisovilta koirilta tapahtuvaan pyyntiin. Euroopassa on hyvin vähän omaa pumppuhaulikkotuotantoa, ja koska keksintö tulee Yhdysvalloista, niin asenneongelma pumppuja vastaan on mitä ilmeisin. Pumppuhaulikot Täysin amerikkalaisena keksintönä pumppuhaulikko on tullut jäädäkseen metsästysaserintamalle. Yhä enemmän maassamme myytävistä pumpuista on varustettu synteettisellä tukilla, joka lisää säänkestävyyttä ja tekee aseesta tunteettoman ajan kolhuille. Muita valmistajia ovat mm. Mossberg, It- haca, nyt jo valmistuksesta poistunut Winchester ja eurooppalainen Benelli. Niiden lipaskapasiteettia ei ole metsästyksessä rajoitettu ja tästä johtuen niiden patruunakapasiteetti on vähintään 4-5 patruunaa
RIISTA 31. Niiden suosiota rajaa ratakäytössä toimintavarmuus ja metsästyskäytössä toimintavarmuuden lisäksi perinteet ja asenteet. alkuperäisenä tarkoituksena on ollut tehdä niistä sopivia kaikille. Tulevaisuus itselataavilla on todennäköisesti valoisa. Itselataavat haulikot on taas pääasiassa varustettu perän kulman ja sivuvääryyden mahdollistavilla säätöpaloilla, joilla ase saadaan sopivaksi kulloisellekin ampujalle. Eri toimintatavat puhuttavat itselataavien omistajia säännöllisesti jakaen ampujakunnan aika tarkalleen kahtia. Toiset vannovat inertiatoimisuuden nimiin ja toisille kelpaa vain kaasutoiminen ase. Jokainen haulikkotyyppi täyttää keskimääräisesti haulikon tehtävän, jos sillä vain osuu ja haulikolla osuminen taas perustuu ampumataitoon sekä aseen mitoitukseen ja tasapainoon. Supistajien lisäksi huomio kannattaa kiinnittää mm. Hyvin usein halvoissa haulikoissa kierteet ovat hieman vinossa ja tämä johtaa patruunoiden systemaattisen heikkoon käyntiin. Remington 1100 on ollut erittäin suosittu ampumaradoillakin ja nykyään sillä on tietty kulttiasema suomalaisten metsästysampujien keskuudessa. Itselataavilla on lisäksi rasitteena tietty ”pahan pojan” maine joissain metsästäjäpiireissä. Rinnakkaispiippuisissa haulikoissa edut ovat lähinnä esteettisiä ja ampumaergonomian osalta kiistanalaisesti myös käytännöllisiä. Halvemman luokan pumppuhaulikoissa kannattaa kiinnittää huomiota muutamaan tekniseen yksityiskohtaan, joista ensimmäisenä on piipun vaihtosupistinkierteiden linjaus. Rekyyli ohjautuu aseen linjan mukaisesti ja piiput peittävät näkökenttää vähemmän kuin tätä haulikkotyyppiä edeltäneissä rinnakkaispiippuisissa. Itselataavat haulikot Itselataavat haulikot ovat erikoinen ryhmä asetyyppinä. Kyseessä on kuitenkin asetyyppi, joita tehdään sarjoissa huikeita kappalemääriä. Haulikon tulee sopia ampujan ruumiinrakenteeseen ja ampumatyyliin, jotta niistä saadaan kaikki hyöty ja ominaisuudet irti. Piipun pituus, tasapaino ja sopivuus ampujan mittoihin sekä käytettävä patruuna on arvioitava siten, että kokonaisuudesta muodostuu tasapainoinen ja osumista puoltava. Itselataavat haulikot ovat tuttu näky suomalaistenkin metsästäjien asearsenaalissa ja jo pitkään ne ovat olleet enemmän ammuntaa ja metsästystä harrastavien valinta tositoimiin. Yksipiippuisista haulikoista edustettuja nykyään ovat oikeastaan vain pumput ja itselataavat ja käytännössä yksipiippuisten kertatulihaulikoiden aika alkaa olla ohi. Päällekkäispiippuisten ja rinnakkaispiippuisten haulikoiden tukkien mitoitukset ovat nykyään erittäin konservatiivisia ja käytännössä ampujan täytyy ampua ase kohdalleen, jos tukin mitoituksiin ei haluta kajota. Haulikossa kannattaa kiinnittää huomiota kokonaisuuteen aivan samoin kuin muissakin aseissa. Periaatteessa voitaisiin sanoa, että hyvä itselataava on monesti edullisempi hankinta kuin keskitason päällekkäispiippuinen, joka kärsii monesti tuotannollisista rasitteista. Itselataavien hyviä ominaisuuksia ovat mm. Tasaisuus ei takaa kuitenkaan sitä, että laatu olisi aina hyvää. Näiden teorioiden soveltaminen käytäntöön on erittäin vaikeaa. Toimintavarmuus on itselataavien heikko lenkki, sillä vaikka se on parantunut vuosien varrella huomattavasti patruunoiden tason kohotessa, niin metsästäjien takaraivossa vaikutus on ostoksia tehtäessä huomattava. Niiden ampumaominaisuudet ovat pääasiassa samalla tasolla päällekkäispiippuisten haulikoiden kanssa ja niiden laadulliset ominaisuudet taas monesti paremmalla tolalla kuin muissa haulikkotyypeissä. Sopiva haulikko Haulikoissa yksi asia ei ole muuttunut mihinkään niiden alkuajoista lähtien. Pumppuhaulikoiden laatu on periaatteessa erittäin tasaista. Eri asetyyppien toimintavarmuus perustuu muuttuviin tekijöihin, jotka ovat vähintäänkin kiistanalaisia jo teorioina. Pumppuhaulikot ovat usein vähemmän haulikkomaisia ja niissä näkee monesti täysin suoria periä ilman säätömahdollisuuksia. Pumput eivät ole suinkaan ainoita aseita missä kyseistä vikaa ilmenee, mutta muihin asetyyppeihin verrattuna halvoissa pumpuissa vika on yleisin. Vinossa oleva supistaja on siitä hankala tapaus, että sen oikominen on kallista, varsinkin jos toimenpiteen hinnan suhteuttaa aseen hankintahintaan. hyvä rekyylinhallinta, pitkä ”tähtäinväli” (28” piipulla varustettu itselataava on keskimäärin samanmittainen kuin 32” piippuparilla varustettu päällekkäispiippuinen), nopeus tuplalaukauksissa, yksilöllinen säädettävyys ja kestävyys suurilla laukausmäärillä. Itselataava on edullisempi valmistaa hyvin, koska tietyt toleranssit liikkuvien osien mitoituksissa ovat hyväksyttäviä kokonaisuuden vielä kärsimättä. Pumppuhaulikon käyttöalue ei rajoitu pelkästään haulipatruunoihin, sillä asetyyppi on vaihtopiipuilla ja eri tähtäinratkaisulla helposti muunnettavissa täyteisaseeksi. latausliikkeen sujuvuuteen sekä ulosheittäjään ja ulosvetäjän kynnen laatuun. Ne ovat hinta- ja laatutietoisen kuluttajan valinta silloin kun tarkoituksena on hankkia ampujalle sopiva haulikko. Merkeistä maassamme ovat parhaiten edustettuina Remington, Beretta, Benelli ja Browning. Tällöin vedotaan yleensä lisätulivoiman ja harkitsemattomuuden yhtälöön, joka on vähintäänkin kyseenalainen teoria. ominaisuus epätasaisesti liikkuvaan maaliin (jänis) ammuttaessa. Tämä on yhden aseen filosofiaan vihkiytyneille hyvä syy hankkia ainoaksi haulikokseen juuri pumppu. Haulikkotyypin soveltuvuus omaan käyttöön tulee arvioida aina käyttötarkoituksen mukaan ja haulikkoa hankkiessa tulee pitää mielessä se, että käytetty rahamäärä on yleensä suoraan suhteessa aseen laatuun. Oma mielipiteeni on se, että inertiatoiminen on halpa valmistaa ja valmistajat käyttävät sitä sen vuoksi. Pääasiassa kuvio on toispuoleinen ja vähintäänkin epätasainen. Käytännössä konservatiivisuus tarkoittaa sitä, että tukin mitoitukset ovat liian neutraalit ja ne eivät sovi kenellekään, vaikka Ylimpänä oleva päällekkäinen piippujärjestys on kaikkein suosituin nykyaikaisissa metsästys- ja ratahaulikoissa. Vika on myös siitä viheliäinen, että sitä ei tahdo aina huomata, koska suinkaan aina vinossa oleva supistaja ei juorua olemassaolostaan tavanomaisesta poikkeavalla osumapisteellä. Kaasutoiminen on pehmeämpi ampua ja se on tunteettomampi ampujasta johtuville tekijöille varsinkin nykyaikaisissa haulikoissa, joissa on automaattisesti patruunan tehon mukaan säätyvä kaasumäntä
Suoraan sanottuna kyseessä oli hemmetin hieno haulikko, mutta ase kesti itselläni vain kaksi vuotta. Pumppukin vielä. Koska suurimmat patruunamenot tapahtuivat kuitenkin aina trap-radalla, päädyin hankkimaan itselleni perinteisen haulikon itselataavan rinnalle. Ase oli pitkä kuin riivattu ja sitä varten piti tilata erikseen vielä tarpeeksi pitkä kuljetuspussikin. Päätin etsiä itselleni haulikon, jossa yhdistyisivät kaikki haluamani ominaisuudet. Se on kätevä pusikoissa, helppo käyttää ja ampua, siro, kevyt ja sitä voi tarvittaessa käyttää vaikka veneen melomiseen ilman, että tippa ilmestyy silmäkulmaan. Välttämättömissä ja aina innolla odottamissani harjoituksissa saattoi helposti ampua useampiakin kierroksia ilman minkäännäköistä väsymistä. Lopulta, tuskallisen päätöksen kautta Beretta sai lähteä, mutta mukana meni myös Tikka. Ei toimintaperiaatteensa vuoksi, mutta näin jälkikäteen aikuiseksi kasvaneena voin hyvin tunnustaa, että syy taisi olla ihan aseen valmistusmaa. Pieni, lyhytpiippuinen tumppihaulikko. Kaupasta löytyi Winchesterin 1300 Ranger, joka oli jokseenkin ensimmäisiä Suomessa näkemiäni pumppuhaulikoita 28 tuuman piipulla. Kuten 1980-luvulla vielä oli yleistä, oli valinta kallistumassa kovaa vauhtia halpaan rinnakkaispiippuiseen tai yksipiippuiseen, kunnes perhetuttumme kertoi kaapissaan lojuvan “turhan takia” lähes uudenkarhean venäläisen päällekkäispiippuisen IJ-27-haulikon. Kaupat syntyivät. Raskaammillakin latauksilla ase kesytti rekyyliä tehokkaasti. Vielä kun löysin aseliikkeestä synteettisellä tukilla ja 22 tuuman vaihtosupistinpiipulla varustetun Winchesterin, olin myyty. Itselataavassa hyvää oli aseen nopea ja vaivaton toiminta, huonoina puolina taas oli aseen törkeä siivo aina ammunnan jälkeen. Eräs valintaprosessi Sopivan haulikkotyypin valinta on oma prosessinsa. Valinta oli Beretta 686 Onyx. Koska pumppuhaulikko tuntui hyvältä ratkaisulta verrattuna päällekkäispiippuiseen, kohtasi silmäni asekaupan telineessä tällä kertaa itselataavan haulikon, italialaisvalmisteisen Tikka 97A:n. Jossain vaiheessa haulikon vaihto tuli taas ajankohtaiseksi. Tosin tehtaan oman muovisen perälevyn tilalle vaihdettiin nopeasti ventiloitu rekyylikumi, joka ei koskaan saanut kovin hyvää sovitusta osakseen, mutta ase olikin käyttöä varten. Tässä vaiheessa ymmärsin, mikä on syynä amerikkalaisten luontaiseen intoon pumppuhaulikoita kohtaan. Silti se on juuri sitä, mitä haulikolta kaipaan. Uuden 32 RIISTA ampumatekniikan opetteleminen oli aluksi vaikeaa, mutta kun rekyyliä oppi käyttämään hyväksi aseen lataamisessa, sujui se kuin luonnostaan. Monet tekevät sen jo kaupassa, monilla muilla siinä kestää muutama vuosikymmen. Halusin myös jotain “vähän parempaa” ja niinpä suunnistin jälleen haulikkokaupoille. Pumpussa taas viehätti varmatoimisuus ja tietyntyyppinen sirous. inulle metsästyskortin hankkiminen oli alusta alkaen luonnollisempaa kuin ajokortin hankkiminen. Se on ainoa haulikkoni ja se tekee kaiken, mitä haulikolta tarvitsen. Ja niin oli myös haulikko. Se sopi itselleni hyvin, tukki oli kuin käden jatke, mutta radalla sain hädin tuskin 15 kiekkoa alas 25:stä, kun neljänneksen hinnaltaan olevalla Tikalla putosi miltei aina yli 20. Myös rajallinen patruunakapasiteetti oli osasyyllinen sen poisrajaamiseen vaihtoehdoista, joiksi muodostuivat siis itselataava tai pumpputoiminen. Hintakaan ei ollut lainkaan unohdettu seikka, sillä Berettasta ja Tikasta jääneistä rahoista riittäisi pumpun lisäksi myös uuteen metsästyskivääriin ja aimo läjään patruunoita. Ja muovitukkinen. Ase vaihtui ja monet seuraavat metsästyskaudet Tikka seurasi niin metsään kuin radallekin. En halunnut päällekkäispiippuista sen kovemman rekyylin ja turhan raskaan konstruktion vuoksi. Hintaa aseella oli muistaakseni 500 markkaa ja isän poika sai itselleen haulikon, jonka kanssa ei tarvinnut häpeillä. En tiedä, mistä asia johtui, mutta en koskaan oppinut ampumaan tuolla haulikolla. Oli oikeastaan lopullisen valinnan aika. Olen ihan varma, että joku on joskus jossakin nauranut haulikkovalinnalleni. Tikka ei koskaan tehnyt yhtään kriittistä syöttöhäiriötä, mutta jonkinlaisena perfektionistina aseen jatkuva puhdistaminen alkoi kyllästyttää. Lyhyt Winchester on palvellut nyt minua kohta 10 vuotta, lähes puolet siitä, mitä olen haulikoita käyttänyt. Pumppuun verrattuna aseen hallitseminen ja ennenkaikkea mukavuus olivat ihan omaa luokkaansa, mutta aseen monimutkaisuus häiritsi. Tuosta kokonaisuudesta ei suurin surminkaan saada mitään edustuskelpoista kokonaisuutta kreivien fasaanijahtiin. Ulkopuolisille piti tietysti mainita syyksi aseen magnumpesityksen puute. Kuten niin monilla ennen minua, myös ensimmäisen metsästysaseen hankkiminen koski juuri haulikkoa. Siinä missä päällekkäispiippuisessa ja pumppuhaulikossa tuli vain hiukan karstaa piipun sisäpintaan, jäi kaasutoimisessa itselataavassa koneistoon aina kilo karstaa. Minulle se on työkalu, mutta samalla myös juuri sopiva haulikko.. Teksti: jarkko koskinen M. Päällekkäispiippuiseen Baikaliin verrattuna ehdoton plussa oli aseen rekyylituntuma. Vuosittaiset huollot vaihtuivat puolivuosittaisiin ja aseöljyn rinnalle tuli nopeasti liuotinpesuaine. Jossain vaiheessa elämäänsä vanha Baikal alkoi käydä kuitenkin tylsäksi
RIISTA 33
34 RIISTA
eljäviitosten kehittely alkoi USA:ssa 1940-luvun lopulla. Tästä tilanteesta (ymmärrettävistä syistä) sai alkunsa uuden patruunan suunnittelu ja 1971 markkinoille ilmestyi .458 Lott. Ampujana oli tuolloin Jack Lott, joka puhvelilta saamansa tölväisyn jälkeen joutui viettämään melkoisen tovin puun oksalla. Se perustui .375 H&H:n hylsyyn aivan kuten Watts aikoinaan. Myös nykyiset tehdaslataukset ovat pääsääntöisesti alle sen, mitä aikoinaan luvattiin. teksti: Esa Höysniemi N. Tärkein ero vanhempaan versioon oli kuitenkin Lott-patruunapesän pidempi ylimeno, jonka ansiosta pystyttiin välttämään mahdollinen kuumuuden aiheuttama ylipaine ja sitä kautta pesään jumittuva hylsy. Kun syy selvisi, tehdaslatauksissa nopeudet jouduttiin pudottamaan alle 600 m/s ja näin läpäisy ei enää ollut ääritapauksissa riittävä. Patruunassa ei sinänsä ollut mitään uutta. Yli 30 vuotta patruunan suunnittelun jälkeen (v. .458 Winchester Magnum Kaksi ja puoli tuumaa pitkän hylsyn omaava villikissa .450 Watts Short Magnum painui historian hämärään vuonna 1956 ja koki samalla uudelleensyntymisen .458 Winchester Magnumin muodossa. Aikain saatossa on ehditty kehitellä useita kymmeniä, toinen toistaan tehokkaampia neljäviitosia, mutta tästä huolimatta voidaan todeta molempien Watts Magnumien olleen oikeilla jäljillä, vaikka ne vähäisiä tarkennuksia kokeneina nykyisin tunnetaan toisella nimellä. Hän käytti lähtöhylsyn 2,85” (72,39 mm). Winchester lupasi uudelle, normaalipituiseen (.30 -06) lukkorunkoon sopivalle tehopakkaukselle nopeutta 2100 fps (640 m/s) 500 grainin (n. 2002) A-Square standardisoi sen ja näin villikissasta tuli tehdaspatruuna. pituuden hyödykseen, mutta Lott nipsaisi hylsyä reilun millin lyhyemmäksi. Pulttilukkoiseen kivääriin haluttiin patruuna, jonka teho vastaa 450, 470 tai 500-kaliiperin brittiläisiä tuplapiippuja. Jotta lupaukset saataisiin lunastettua, jouduttiin silloisilla ruudeilla tekemään äärimmäisen tiukkaan puristettu lataus. Tähtäimessä big five .458 Lott / .458 Winchester Magnum Hyvänä Afrikan yleiskaliiperina on pidetty milloin 375 H&H:a, milloin 416 Rigbyä. Pitkään markkinoilla ollut .458 Winchester Magnum selvisi alkuaikojen ongelmistaan ja on suositumpi kuin koskaan, mutta miksi .458 Lott on silti viemässä sen paikan. Parasta molemmissa patruunoissa oli se, että niillä voitiin turvallisesti ampua myös .458 Winchesterin patruunoita. .458 Lott Mosambikissa 1960-luvun loppumetreillä eräs puhvelijahti sai vaarallisen käänteen, kun .458 Winchesterin puristelataus ei toiminutkaan toivotulla tavalla. 32 g). luodilla. Jokin aika sitten ideaaliksi tähän tarkoitukseen suunniteltiin .400 Tembo, mutta viime aikoina kuitenkin kaliiperi .458 on noussut pinnalle, erityisesti kun saalistettavien listaan kuuluvat myös viiden vaarallisimman edustajat. RIISTA 35. Jotkut tehdaslataukset, kuten Norma, jopa ylittävät alkuperäisen tavoitteen, joten voidaan sanoa tämän patruunan olevan nyt tehokkaampi kuin koskaan. A-Squaren lisäksi patruunoita lataa ainakin Hornady, Federal ja Norma sekä lähitulevaisuudessa varmasti moni muukin. Tämä osoittautui erehdykseksi, sillä puristelataus ei syttynytkään aina kunnolla ja monia vaarallisia tilanteita syntyi pilaten kaliiperin maineen. Tätä päivää ajatellen merkittävimmiksi kehitelmiksi osoittautuivat 450 Watts ja 450 Watts Short Magnum, jotka perustuivat .375 Holland & Hollandin hylsyyn
Joissakin tapauksissa myös läpäisyssä on ollut toivomisen varaa. Tästä voisi päätellä, että myös käytännössä Lott on maineensa veroinen eli luokkaa ylempänä kuin Winchester Magnum. Safarilla .458 WM ja Lott Yleinen käsitys on, että hydrostaattisen shokin aikaansaamiseksi luodin nopeuden tulee ylittää 2200 fps (670 m/s). 80 mm kasat ja yhteisen kasan koko oli 120 mm, mikä riittää täysin suurriistalle huomioiden että ampumamatkat ovat useimmissa tapauksissa lyhyempiä. Merkillepantavaa oli myös se, että Federalin tehdaslatauksen ja itseladatun Lott-. Lataukset 500 grainin luodilla on tehty noin 2300 fps:n (700 m/s) nopeusluokkaan ja tässä onkin oleellisin ero Lottin ja Winchesterin välillä. Luodin painon muutos osumapisteeseen oli merkittävämpi. Federalin 500 gr. Kiikaritähtäimellä olisi voinut saada aikaan pieniä, mutta käytännössä merkityksettömiä eroja. Kun .458 WM tehdaspatruunaa ammuttiin Lottin pesästä, tulokset olivat yllättäviä. Barnes X:ää. Muuten käytetyt lataukset eivät eronneet toisistaan käynnin puolesta. Ero luettelon ”haa- 13,51 mm 12,22 mm 71,12 mm 36 RIISTA vakanavassa” oli kuitenkin selvä nopeamman luodin hyväksi. vastaavista viranomaisista on korvannut entiset .458 WM:t Lottilla. Siitä onkin tullut suosittu kaliiperi myös tähän tarkoitukseen, koska voidaan käyttää samanpainoista luotia (= sama osumapiste) kuin paksunahkaisemmalle riistalle. Näiden lisäksi käytössä oli vielä Hornadyn 500 gr täysvaippa (FMJ RN). Nyt käytössä olleilla aseilla kävi niin, että tehdaspatruunoiden keskinopeus oli 4 m/s suurempi Lottin pidemmästä pesästä mitä .458 WM pesästä. 1 cm Lottin hyväksi), mutta osoittaa samalla, ettei lyhyemmän patruunan ballistiikka juurikaan kärsi Lottin pesässä. Lisäksi olkapään ja pe-. Koeammunnat suoritettiin hirviradan taustavalliin, joten käytetty ampumamatka oli 80 m. Itseladatuissa käytettiin luoteina Hornadyn 350 ja 500 grainin pyöreäpäisiä puolivaippoja sekä 400 gr. Jälkimmäisen teho riittää todistetusti myös kaikkein suurimpien eläinten kaatoon, mutta jokainen kaliiperia käyttänyt on joutunut myöntämään, että siitä puuttuu varsinainen pysäytysteho. Lähtönopeuseron vaikutusta kokeiltiin ampumalla lähietäisyydeltä märkiin puhelinluetteloihin muotoutumattomalla luodilla. Vertailuaseena oli VZ-24 Mäkisen piipulla ja .458 WM:n pesällä. Tähän ei päästä .458 Winchester Magnumilla käyttäen 500 gr luotia, mutta .458 Lott ylittää sen helposti. patruunan 500 gr luodit osuivat käytännössä samaan pisteeseen 80 metristä, vaikka nopeuseroa oli. Sledgehammer Solid noin 600 m/s ja Hornadyn 500 gr FMJ nopeudella 676 m/s. Ammuin lataukset kasa-ammuntatuelta niin, että seisoin ampuessani. Koeammunta Koeammunnalla oli kaksi päätarkoitusta: pyrkiä käytännössä toteamaan molempien patruunoi- den lähtönopeuseron vaikutus maalissa ja vertailla .458 WM:n toimintaa .458 Lottin pesässä. Huomiotta ei voi myöskään jättää sitä tosiasiaa, että suuri osa Afrikan riistanvalvojista ym. 70 m/s. Jälkimmäinen lataus oli juuri ja juuri yleisesti hyväksytyn ”shokkirajan” paremmalla puolella. Luodin ulostuloaukon koko n. Karkeilla avotähtäimillä sain molemmilla patruunoilla n. 350 gr luoti nopeudella 747 m/s osui samalta matkalta 35 cm 500-grainista ylemmäksi ja 400 gr Barnes nopeudella 703 m/s vastaavasti 25 cm ylemmäksi. 30 cm kohdalla sisään menosta oli 4–5 kertaa hidasta suurempi. Kummassakin ominaisuudessa Lott on luokkaa ylempänä. Koeaseina olivat CZ 550 Magnum, jonka .458WM pesä oli pidennetty kaliiperiin .458 Lott. Ammunnat aloitettiin kiikaritähtäimellä, mutta käytetyn tarvikejalustan pettäessä heti kättelyssä varsinaiset koeammunnat jouduttiin ampumaan avotähtäimin. .458 Lott-patruunat olivat itseladattuja ja .458 WM vertailupatruunat merkkiä Federal CapeShok, luotina Trophy Bonded Sledgehammer Solid (500 gr). Kaliiperin .45 patruunoita onkin aina pidetty helposti ladattavina, oli kyseessä patruunan käynti tai sen eri tehoalueet. Tämä johtuu patruunapesien, ylimenojen ja piippujen mitoituksista (piipunpituuksissa eroa vain. Patruunarasiassa lähtönopeudeksi oli ilmoitettu 2080 fps (634 m/s), koeaseella (60 cm piippu) mitattiin keskinopeudeksi (V6m) 602 m/s.. Esimerkiksi leijonalla on huono hydrostaattisen shokin sietokyky, joten puolivaippaisilla 500 grainin luodeilla ero Lottin hyväksi on merkittävä
Pesän kalvauksen lisäksi ei tule unohtaa vähintään yhtä tärkeää asiaa, nimittäin patruunan syötön toimivuutta. Kaliiperien välinen ero rekyylissä on olematon. Löytyy kuitenkin monia aseita tässä kaliiperissa, joihin muutos kannattaa tehdä, esimerkiksi CZ 550 Magnum. Hornadyn 350 grainin luodissa on nykyisin kaksi niippausuraa ja takimmaista käytettäessä luoti saadaan ulommas hylsystä. Joissakin tapauksissa, kuten koeammunnassa käytetyssä CZ:ssa, syöttö toimi varmemmin pitemmällä patruunalla, mutta jossakin toisessa aseessa syöttöramppiin voi joutua tekemään muutoksia. Latauksia Lott-patruunan maksimilatauspituus on 3,6” (91,44 mm), suurin mahdollinen hylsyn pituus on 2,8” (71,12 mm) ja hylsyn trimmauspituus 2,79” (70,86 mm). On myös tärkeää kokeilla toimivuutta pyöreäja tasapäisillä luodeilla, samoin kevyemmillä, joissa latauspituus on raskasta luotia lyhyempi. CZ 550 Magnum, .458 Lott, avotähtäimet Lataus Luoti, gr Keskinopeus, m/s Hajonta Osumakuvio 3 lks / 80 m N 133 5,1 g Hornady 350 RN 747 3 81 mm N 140 5,0 g Barnes X 400 703 6 80 mm N 140 5,1 g Hornady 500 RN 664 5 82 mm N 140 5,2 g Hornady 500 RN 683 2 78 mm N 140 5,1 g Hornady 500 FNJ RN 676 4 76 mm N 150 5,2 g Hornady 500 RN 670 6 82 mm TBS Solid 500 606 12 85 mm Federal .458 WM Federal-patruunat ja Hornady-luodit luovutti koeammuntaan Oy K. Alkuperäisen kaliiperin patruunoita voi käyttää edelleen ja niiden saatavuus on kaikkialla maailmassa hyvä Lottiin verrattuna (ainakin toistaiseksi). Mikäli big five ei kuulu saalislistalle, on. Huomiota herätti latausten minimaalinen nopeushajonta. Nykyisin on saatavana myös muutoskalvaimia, jotka eivät työstä vyökannan tilaa lainkaan, joten sulkuväli ei pääse muuttumaan. Edellämainittujen kaliiperien maksiminopeudet 500 grainin luodeilla osuvat shokkirajan molemmin puolin, joten tositoimissa pitemmällä patruunalla on kiistaton etu puolellaan ja lisäteho tulee ”kivuttomasti”. Koepatruunat ladattiin Winchesterin hylsyihin (Barnes/Remington) ja nallina käytettiin Federalin magnumnallia 215. Monet .458 WM:sta on tehty standardilukonkehykseen, jolloin muutostyö .458 lottiksi ei ole järkevää. Nykystandardin mukaan Lott-pesä tehdään 2,85” (72 mm) pitkäksi, mutta markkinoilla saattaa olla aseita, joiden pesät ovat vain 2,8” (71 mm).. Viimeksi mainitulla ruutilataus 5,2 g ja 500 grainin luoti oli jo lievä puristelataus. Joissakin aseissa muutos pitempään patruunaan saattaa parantaa myös patruunoiden syöttöä, kuten kävi kokeilemamme CZ:n kanssa. Tositilanteessa sitä ei varmasti edes huomaa. Mikäli hankkii käytetyn aseen kaliiperissa. Monet .458 WM:sta on tehty standardilukonkehykseen, jolloin muutostyö ei ole järkevää. Tällä hetkellä .458 Lott-kaliiperin aseita valmistavat ainakin Ruger, Winchester, CZ, Sauer, A-Square ja Mauser. Ase on kohtuullisen hyvin hallittavissa myös ilman suojusta, mutta rekyyli on sitä luokkaa, ettei huvikseen montaa paukkua viitsi ampua. Patruunapesä pidemmäksi .458 Winchester Magnumin muuttaminen Lottkaliiperiin on helppo toimenpide ja onnistuu piippua irrottamatta. Luodit tulee niipata, etteivät ne makasiinissa painu sisään hylsyyn rekyylin takia. Ero WM:n ja Lottin rekyylissä on pieni. Loppupäätelmä Edellä kerrotun perusteella ei ole tarvetta ihmetellä, miksi .458 Lott on niin suosittu. Reilut 30 laukausta oli vielä varsin siedettävä tällä järjestelyllä ja enemmänkin olisi tarvittaessa mennyt. Esimerkiksi A-Squaren tehdaspatruunat ovat olleet pitkiä joihinkin ennen standardisointia tehtyihin Lott-pesiin. Käytetyt ruudit olivat Vihtavuoren N133, N140 ja N150. Löytyy kuitenkin monia aseita tässä kaliiperissa, joi- hin muutos kannattaa tehdä, esimerkiksi CZ 550 Magnum. Mikäli aseen lukkorunko on riittävän pitkä (kuten CZ 550 Magnum) ja kaliiperi on .458 Winchester Magnum, on pesän pidennys sekä kannattava että helppo toimenpide. .458 Lott, kannattaa patruunapesä tutkituttaa pätevällä asesepällä niin pituuden kuin ylimenonkin osalta, villikissa-mitoitus kun on voinut olla jotain muuta kuin nyt kaupan olevat patruunat. Barnesin X-luodissa ei ollut niippiuraa eikä luoti painunut hylsyyn käytetyllä latauksella. Hjorth Ab (03) 234 4300 RIISTA 37. .458 WM täysin riittävä kaikkeen mitä jää viisikon ulkopuolelle. Niippaus parantaa myös patruunan syöttövarmuutta. rän välissä oli rekyylinvaimennin. Safariaseessa ei ole varaa syöttöhäiriöihin
Puun pintaan pyyhkäistään 6 - 8 erittäin ohutta öljykerrosta niin että jokaisen kerroksen jälkeen pinta saa kuivua vuorokauden. Tiukemmat supistusasteet ovat tilaustavaraa ja lisävarusteena on mahdollisuus hankkia myös viitisen senttiä normaalia pitempiä holkkeja. teksti: Esa Höysniemi G yttorp Nordic toimitetaan kolmella vaihtosupistajalla varustettuna. Tuloksena on nopeasti kuluva, tahmea pinta ja hukkaan mennyt työ. Saranatapit ovat vaihdettavat ja niiden halkaisija on tavanomaista hieman suurempi, mikä lisää kappaleiden vastinpintojen pinta-alaa ja sitä kautta vähentää kulumista. Ase painaa 3196 g ja sen kokonaispituus 68 cm:n piippuparilla on 112 cm. Puuosien öljykäsittely on oikea ratkaisu metsästysaseessa, sillä puihin väkisinkin tulevat pienet naarmut ja muut käytön jäljet saadaan uudelleen öljyämällä huomaamattomiksi. Piipunvalitsin on varmistimessa ja piipunvaihdin toimii rekyylin avulla. Puun lämmitys auttaa öljyn imeytymistä syvemmälle.. Piippujen aukeamisen estävä sulkukiila sijaitsee lukkorungon alaosassa ja sen vastinkolot em. Toimiva peruskäsittely vaatii noin viikon. Hihnalenkit ovat kiinteät ja ne ovat valmiiksi kiinnitetty aseeseen. Laserilla tehdyt karhennukset ovat siistit ja toimivat. Metsästäjän työkalu Gyttorp Nordic 12/76 ASC Gyttorp tunnetaan haulikonpatruunoistaan. Puu t ja niiden hoito Esittelyaseen öljykäsitelty pähkinäpuu on syykuvioinniltaan varsinkin aseen perässä tavallista ilmeikkäämpää. Varmistimessa on sivusuunnassa liikkuva osa, joka vasemmalle työnnettynä paljastaa kaksi pistettä ja yläpiippu laukeaa ensin. Tähtäinkisko ja piippujen välikisko on ventiloitu. Varmistin toimii automaattisesti, kuten metsästysaseessa kuuluukin. Viime aikoina myös samanmerkkisiä haulikoita on ilmaantunut Suomen markkinoille. Tähtäinkiskon leveys on metsästysaseelle varsin tyypillinen 7 mm ja kiskon yläpinta on karhennettu heijastamattomaksi ohuella vaakaurituksella. Käsittelyn voi tehdä myös Gyttorpille jo ennen käyttöönottoa. 38 RIISTA Käy ttömekanismit Aseessa on yksiliipaisiminen laukaisukoneisto. Tukin profiili on klassinen, etutukki on muotoiltu schnabel-malliseksi, mikä sopii mielestäni hyvin jahtiaseeseen. Myös tavallinen pellavansiemenöljy käy, mutta sen kanssa tulee olla tarkkana. Puiden pintakäsittely näyttää kuitenkin hieman keskentekoiselta ja ohjevihkosessa kehotetaankin käsittelemään puuosat käytön jälkeen öljyllä. Metalliosien sovitukset on erittäin hyvin tehty, samoin metalli- ja puuliitokset. Etujyvänä toimii punainen loistekuitu, joka kerrankin on riittävän pienikokoinen. Esittelyase, Gyttorp Nordic, on päällekkäispiippuinen, pohjoismaalaisille jahtimiehille suunniteltu ase, joka valmistetaan Italiassa. Sulku on varsin yleisesti käytettyä tyyppiä, pituussuuntaista liikettä estää saranatappien lisäksi monoblockin takapään kaksi koroketta. Porausläpimitta on normaali 18,4 mm. Perä on sivuväärä oikealle ja se putoaa edessä 40 mm ja takana 50 mm. Piipun sisäpinnat on kovakromattu ja ylimenokartiot ovat erittäin loivat. Jos pellavansiemenöljyä läträtään paksu kerros, se kuivuu vain pinnasta ja jää syvemmältä pehmeäksi. Tässä on syytä muistaa, ettei aseöljy sovi puuosille, vaan tarkoitukseen tulee käyttää laadukasta tukkiöljyä. Tällä varustuksella voidaan puhua yleishaulikosta, joka sopii useimpiin jahtimuotoihin, mutta parhaiten lyhyille ja keskipitkille ampumamatkoille. Pakettiin kuuluu sylinteri, parannettu sylinteri ja puolisuppea. sulkukorokkeissa
RIISTA 39
Kaikissa patruunoissa haulikoko oli numeroa 4, mutta mittaus osoitti koon vaihtelevan eri valmistajilla niinkin paljon kuin 3,1–3,4 mm. löytyi vain kolmesta osumakuviosta, jotka olivat Vihtavuori Metso, Federal Premium Magnum ja RC50 Magnum. 4 70 3,5 36 171 109 64 2 M 418,2 S 1½ / U 9½ Rottweil Waidmannsheil HV no. Ulkokehältäkään ei montaa aukkoa löytynyt (RC 3, Fed 4) verrattuna muiden patruunoiden 8–11 haulittomaan alueeseen. 400 m/s haamuraja alkaa olla jo lyijyhauleillakin historiaa: nyt sen ylitti kaksi latausta ja kaksi muuta oli aivan lähituntumassa. ”Tavallisia” teräshaulipatruunoita (eurooppalaiset ei-magnumit) voidaan ampua myös Gyttorp Nordic 12 - 76 ASC, koeammunta 35 m Patruuna hylsy mm haulikoko mm hauliannos g haulimäärä kpl osumia kpl kokonaisosuma-% kuvion tiheys supistusaste lähtönopeus m/s Ø 11 cm aukot Vihtavuori Metso no.4 70 3,25 36 182 118 65 2,3 M 385,1 S / U 11 Remington Shur Shot Field no. Osumakuvioista tutkittiin lisäksi aukkoisuus savikiekolla, jonka läpimitta oli 11 cm. Jyvänä toimii punainen loistekuitu, sen läpimitta on tavanomaista pienempi. Teräshaulikäy ttö Nordicista ei löydy liljamerkkiä, joka varmistaisi myös magnum-teräshaulipatruunoiden käytön. Aukoton keskusta Etutukki on muotoiltu schnabel – malliseksi. 4 76 3,4 52 243 146 60 1,7 M 392,4 S 1½ / U 11½ Rottweil Magnum no. Saranapinnan keskellä näkyy vipu, joka työntää asetta avattaessa välitintangon avulla iskuvasarat vireeseen. Niiden takapinnassa on piippujen aukeamisen estävän sulkukiilan ura. Täyssuppeaa ei yleensä suositella tähän tarkoitukseen ja käyttökelpoisimmat kuviot saadaankin lähes aina puolisuppealla tai parannetulla sylinterillä. Koeammunta Ase koeammuttiin neljällä 70 mm metsästyspatruunalla ja neljällä 76 mm magnumpatruunalla. 4 76 3,1 50 287 159 55 1,5 M 370,9 S-/U3 Sk Hubertus Max 52 no. Patruunapesien alla erottuvat molemmilla puolilla sulkuharkot, jotka estävät piippujen pituussuuntaista liikettä. 4 76 3,2 52 280 123 44 1 M 373,8 S3/U8 Viimeisessä sarakkeessa on osumakuviossa olevat 11 cm:n läpimittaiset aukot, S = sisäkehällä, U = ulkokehällä. 4 70 3,1 36 207 124 60 1,5 M 341,8 S2/U9 SK Torhammer no. Sekä tähtäin- että välikiskossa on aukot, jotka nopeuttavat piippujen jäähtymistä. 4 76 3,25 53 264 178 67 2,3 M 371,5 S-/U4 RC 50 Magnum no. 40 RIISTA. Maahantuojan mukaan aseella voidaan ampua myös niitä. Näistä kaksi viimeksi mainittua kunnostautui tasaisimmilla kuvioilla. 4 70 3,15 36 213 106 50 2,1 M 405,3 S 1 / U 11 Federal Premium Magnum no. Osumaprosentit olivat varsin hyvin puolisuppean nimellisarvoissa lukuun ottamatta Rottweilin High Velocity ja Magnum -latauksia, jotka eivät jostain syystä soveltuneet nyt kokeessa olleeseen yksilöön. Puolikkaat tulevat siitä, että aukko sijaitsee puoliksi sisä- ja ulkoympyrän rajalla. Kaikki olivat lyijyhaulipatruunoita ja ne ammuttiin aseen alapiipulla ja puolisuppealla supistimella
Tältä pohjalta lähdettäessä hinta-laatusuhde on varmasti kohdallaan. Federal Premium Magnum Federal Premium Magnum I^aVV cni SK Hubertus Max 52 SK Hubertus Max 52 Remington Shur Shor Wannsee-taulun 75 cm:n ympyrään on kuvattu osumakuviossa sijaitsevat 11 cm:n läpimittaiset aukot. Eurooppaan luotu teräshaulihölmöily sekoittuu vielä sillä, että kaikkia magnum-teräshaulikelpoisia aseita ei leimata liljavaakunalla, koska tämä proseduuri hoituu vain lisämaksua vastaan. RC 50 Magnum Federal Premium Magnum Federal Premium Magnum RC 50 Magnum Federal Premium Magnum Remington Shur Shor SK Hubertus Max 52 Remington Shur Shor SK Hubertus Max 52 Remington Shur Shor Varmistin on automaattinen ja siinä on ensimmäiseksi ammuttavan piipun valitsin. Puuosien huolto vaatii hieman enemmän kuin mihin on totuttu, mutta ennen käyttöönottoa oikein toteutettu lisäkäsittely helpottaa myöhempää hoitotarvetta. Myös piippujen sisäpinnan kovakromaus on eduksi. Puu- /metallisovitukset on tehty huolellisesti. SK Hubertus Max 52 Muualla haulijakauma voidaan katsoa riittäväksi ja tästä syystä yksittäisten haulien osumia ei ole merkitty. Onkin selvää, että useat aseenvalmistajat jättävät leimauksen tekemättä ja sopivien patruunoiden käyttökelpoisuus jää kuluttajan selvitettäväksi. RC 50 Magnum RC 50 Magnum RC 50 Magnum täyssuppealla ja nämä miedot, korkeintaan 3,5 mm hauleilla ladatut patruunat käyvätkin usein varsin hyvin täyssuppeasta supistajasta. Gyttorp Nordic vaikuttaa varsin tasapainoiselta ja kevyehkön painonsa ansiosta se on helppo käsiteltävä nopeissakin tilanteissa, tosin keveys kostautuu magnumpatruunoiden epämiellyttävän kovan rekyylin muodossa. Pienissä sulkuun ja piippujen saranointiin liittyvissä asioissa ei ole haettu helpointa tietä ja sovitukset on tehty huolellisesti, joten tässä suhteessa voi odottaa aseelta keskitasoa parempaa kulutuskestävyyttä. Piipunvaihdin on rekyylitoiminen. Remington Shur Shor Gyttorp Nordic ASC Valmistaja: Fabbrica Armi Isidoro Rizzini, Italia Kaliiperi: 12/76 magnum Pituus: 1120 mm Piiput: 68 cm (26 ¾ ”) Paino: 3,2 kg Vetopituus: 365 mm Jjh^c i^Zid bZih~hinhVhZ^hiV _V eVigjjcd^hiV -%% h^kjV kjdYZhhV i^j``VV Vh^VV Poraukset: 18,4 mm Vaihtosupistajat: 3 kpl, C, IC ja M Hinta: 970 € Maahantuoja: Erämaan Ruutiaitta, (06) 347 1800 Kd^i i^aViV GZ`nna^c dhd^iiZZhiV lll#gZ`nna^#[^ iV^ ej]Za^b^ihZ cjbZgdhiV %."-', ***+ RIISTA 41. Loppu toteamus Gyttorp Nordic vaikuttaa hyvin tehdyltä haulikolta
Kyseessä oli Mauser M03 Arabesque kaliiperissa 9,3 x 62. Kuivaharjoittelua Muutaman teknisen ominaisuuden vuoksi Mauser vaatii hieman tavallista enemmän perehtymistä ennen jahtikautta. Samassa hässäkässä sain hankittua Normalta ja Sakolta kohtuullisen kattavan valikoiman erilaisia tehdaspatruunoita, joista pääsisin valitsemaan mieleiseni metsästyspatruunat. Osa porukasta tukahduttaa ulkoilmakipinäänsä kalastamalla ja osa jumittuu ampumaratojen aitojen sisäpuolelle polttamaan ruutia ja säätämään varusteitaan kuntoon. Tähtäimenä oli samainen Zeiss Diavari 2,5-10x42 Mauserin pikajoilla, johon olin tutustunut jo African yhteydessä. Mauser oli jäämässä käyttööni hieman pidemmäksi aikaa, joten sille päätettiin hakea aivan asiallisesti hallussapitolupa. Africa mallin koeammunnat antoivat olettaa, että tämäkään ase ei mitä suurimmalla todennäköisyydellä olisi kovin nirso käytettävän patruunan suhteen, mutta jokainen ase on luonnollisesti koeammuttava muutamalla patruunalla aseen luonteen selvittämiseksi. Käynti poliisilaitoksella ajoittui luonnollisesti ruokatauolle, joten asian kanssa oli kiire. Televisiota katsellessa saattaa mennä pitkäkin aika nollaa odotellessa, jolloin keskittyminen herpaantuu ja. Paketin mukana oli luonnollisesti myös Mauserin logolla varustettu ja Kanadassa valmistettu nahkahihna, sekä tarvittavat avaimet vaihtopiipun irrottamiseen petauskappaleesta. Luotien kokeileminen ja latausten säätäminen saattaa kuulua heidän ohjelmaansa samoin kuin toivottavasti myös ampumaharjoittelu. Kaikkien postireissujen jälkeen hain odotetun paketin Rovaniemen Matkahuollosta samaisen 42 RIISTA viikon perjantaina. Aseen hankkiminen alkaa luonnollisesti vierailulla paikallisen lupaviranomaisen luo. Metsästysaseelle on edullista, jos se on yleisesti käyttökelpoinen kaikkiin niihin tilanteisiin, joissa asetta mahdollisesti joutuu metsästystilanteessa käyttämään. Maalina toimii yleensä televisio, jossa otan maaleiksi viattomia o-kirjaimia ja nollia. MEtsästäjän päiväkirja Mauserin vuosi Osa 1 Kesä on monille metsästäjille sitä aikaa, joka joudutaan tuhlaamaan kaikenlaisissa oheisharrastuksissa metsästystä odotellessa. Tämä antaa varmuutta ja turvallisuuden tunnetta metsästäjälle ja myös tietynlaista huolettomuutta kaluston ominaisuuksien suhteen. Vasta tällöin minulle selvisi aseen lopullinen malli ja ominaisuudet. Mauser on paperilla juuri suomalaiseen suurriistajahtiin soveltuva kokonaisuus. Päätin olla hätyyttämättä tuttuja lupaviranomaisia tällä kertaa, mutta koska kyseessä oli ruokatunti niin kiire ikään kuin tarttui myös lupaprosessiin ja lupasin tulla hakemaan valmista lupaa seuraavana päivänä - ruokatauolla, tietenkin. Aseen tekniset ominaisuudet saivat aikaan mielenkiinnon kyseistä asekonseptia kohtaan ja Mauserin maahantuoja M-Optics Oy innostuikin ajatuksesta meikäläisittäin paremmin soveltuvan aseen luovuttamisesta käyttööni syksyksi 2006. Varmistimen käyttöä opettelin siististi sisätiloissa siten, että nostelin asetta matalasta valmiustilasta ampuma-asentoon. teksti: Arto Määttä S ain keväällä 2006 kokeiltavakseni Mauser M03 African kaliiperissa .375 H&H ja kirjoittamani artikkeli kyseisestä aseesta ilmestyi Rekyylin numerossa 3/2006. Minä alan kesäisin yleensä tosissani miettiä seuraavan syksyn asevalintoja. Se on kohtuullisen kompakteissa ulkomitoissa ja kaikki ominaisuudet ovat järkevien marginaalien sisällä. Aseen varmistin on amerikkalaistyyppisiin liipaisinkoneiston varmistaviin mekanismeihin verrattuna selkeästi erilainen ja tämän varmistimen käytön opettelulle on uhrattava hieman aikaa, jotta toimintatavat olisivat metsästystilanteissa vaistonvaraisia
Käytetty puuaines on Mauserin asteikolla ”4”, eli se on tavanomaista tiiviimpää ja näyttävämpää. Lyhyt piippu on kätevä peitteisessä maastossa liikuttaessa, mutta se on erityisen kätevä kyttäyskopeissa ja –lavoilla, joissa pitkää asetta on rakenteista johtuen vaikea käsitellä. on selkeästi havaittavissa, jos toimintatavasta on tullut rutiini. Ensisijaisesti kiikaritähtäinkäyttöä ajatellen suunnitellussa aseessa tähtäimet ovatkin enemmän hätävara niitä tilanteita varten kun kiikaritähtäimen käyttö ei ole mahdollista. Se on käyttömekaniikkansa osalta tavanomainen pulttilukkoinen kivääri ja siten se on periaatteessa vanha tuttu suurimmalle osalle metsästäjistä. Varmistimen toiminta on yksinkertainen ja toimiva. Irrotin lippaan aseesta vain kerran ja tämän jälkeen otin aseen mukana seuranneen kuusiokoloavaimen ja lukitsin lippaan paikoilleen. Perusmallista ase poikkeaa lisäksi lukkokehyksen värityksen osalta. Avara luonto tarjosi Mauserin kohdalla hieman eloisamman sorttisia maaleja, joten valitsin kohteet trofeen perusteella. RIISTA 43. Kiikari oli asennettu maahantuojan toimesta oikein ja oikeastaan oikealle silmäetäisyydellekin eli senkään suhteen ase ei vaatinut virittämistä - harvinaisen sävyisä kaveri kaikin puolin tämä Mauser. Pientä säätöä Teknisesti Mauser ei vaadi varmistimen käytön lisäksi sen suurempia erityistaitoja. Lippaan ollessa kiinni aseessa, se on lipastettavissa perinteiseen tyyliin – aivan kuten Mauserin veljekset klassisen Model 98:n kohdalla asian ajattelivat. Mauserin tähtäimet soveltuvat vain lähikäyttöön. Kuivaharjoittelun ja teknisten yksityiskohtien tarkastusten jälkeen vuorossa on luonnollisesti ampumaratakäynti aseen ominaisuuksien selvittämiseksi. Kaiken kaikkiaan ase oli jo saapuessaan valmis paketti. Toimivimmat kiikaritähtäimen pikakiinnitysjärjestelmät ovat käytettävissä yhdellä kädellä. Käytön kannalta aseen käytössä kannattaakin opetella pääasiassa vain siitä irtoavien osien mekaniikka. Yhteistyössä mukana: All-Optics Oy, Urheilu & Kalastus Oy, Mauserin lipas on joko toimiva irtolipas tai sitten se on vaihtoehtoisesti lukittavissa kiinteäksi syöttökoteloksi. Mauserissa on irtolipas, joka on irrotettavissa painonapilla lippaan etupuolelta. Metsästysaseissa pidän tätä varmistin-/viritinjärjestelmää parhaana saatavilla olevana ja metsästyskäytössä siitä tulee nopeasti vaistonvaraista. Tässä lippaassa on se hyvä puoli, että sen saa lukittua kiinteäksi syöttökoteloksi lukitsemalla painonastan siihen integroidulla ruuvilla. Tämäntyyppinen tähtäinratkaisu on sopiva silloin kun tukin mitat ovat ampujalle täysin sopivat, mutta muutoin ahdas takatähtäin hankaloittaa ampumasuoritusta. Mauser M03 Arabesque on valmis paketti metsästykseen, jossa vaaditaan tavanomaista hieman lyhyempää asetta. Intersport Rovaniemi. Tämän jälkeen en ole enää tarvinnut kyseistä avainta. Kiikarin kiinnitys M03 sarjan aseissa on toimiva, mutta sen käyttö on mahdollista vain ennalta arvattavissa tilanteissa
Kahvan pitää nojata peukalon hankaan niin, ettei pitokäden ote aiheuta jouseen vääntöä. Molemmissa tapauksissa operoidaan pimeän rajamailla, jolloin jännetähtäimen (peep sight) käyttö saattaa olla hankalaa. JOUSELLA VALITSE METSÄSTYSJOUSI OIKEIN teksti: Juha Kylmä M etsästysjousen lisääminen asevalikoimaan on yhä useamman metsästäjän mielessä. Tähtäintä on testattu city-rusakkojahdissa ja majavapassissa. Jatkolukemiseksi suosittelemme kahta erinomaista kirjaa: Dave Holt, Balanced Bowhunting II, 2004 ja Roy S. Jousen vetojäykkyys ilmoitetaan paunoina (#). Metsästyksessä sallitut jousityypit ovat pitkäjousi, vastakaarijousi ja taljajousi. Tähtäimestä on olemassa myös pikasäädettävä versio. Pitkäjouset ovat keskimäärin 64 tuuman mittaisia.Useimmat ampujat vetävät perinteisiä jousia 1 - 2 tuumaa vähemmän kuin taljajousta, koska vetojäykkyys kasvaa voimakkaasti vedon loppuvaiheessa. Ongelmia syntyy myös, jos jousen ostaa ”keltaisesta pörssistä”. Testatussa versiossa säätövipua ei ole mutta yhdellä säädöllä pystyttiin operoimaan välillä 15 - 35 metriä ampumalla pitemmät etäisyydet karkeammalla jyvällä. Metsästysasetuksen 20 §:n mukaan jousen jännittämiseen tarvittavan voiman on oltava vähintään 180 newtonia (noin 40 paunaa). Jos nuolet eivät sovi jäykkyydeltään ampujan vetopituuteen ja jousen paunamäärään, ei juurikaan ole toivoa saada metsästyskärkisiä nuolia osumaan edes pesuvatiin. Jousi on henkilökohtainen ase ja sen täytyy sopia ampujan fyysisiin mittoihin. Kokenut jousimetsästäjä on rahan arvoinen apu ensijousta hankittaessa. Kingsway Triad -tähtäintä käytettäessä voi jännetähtäimen poistaa ja saadaan myös muutaman fps:n (jalkaa sekunnissa) nopeutta lisää jänteen keventyessä. Liian jäykkää jousta ei ampuja saa kunnolla ankkurointipisteeseen eikä ampumataito kehity metsästyksen vaatimalle tasolle. Lisätietoja: Suomen Jousimetsästäjäin Liitto ry Merrysport oy KINGSWAY TRIAD -TÄHTÄIN Kingsway Archeryn Triad-metsästystähtäinuu- tuus sisältää yhdistetyn etu- ja takatähtäimen. Taljajousi Taljajousen valinnassa kannattaa kiinnittää huomiota oikeaan vetojäykkyyteen, vetopituuteen ja kahvan muotoon. Useimmille ampujille sopii kohtalaisen pieni kahva. Taljajousen vetopituus on yleensä rajoitetusti säädettävissä. Erinomaisen kirkkaat valokuidut muodostavat kiväärin tähtäimistä tutun tähtäinkuvan jyvineen ja hahloineen. Tässä mallissa kahvakäden etusormella voi nopeasti tehdä säätöjä eri ampumaetäisyyksille. Vastakaarijousi ja pitkäjousi Tyypillisimmät vastakaarijousten pituudet ovat 58, 60 ja 62 tuumaa. Valo syttyy elektronisesti hidastettuna, jolloin se ei hämärässä käytettynä häikäise ampujan silmää. Asiantuntijaliikkeestä löytyvät osaaminen, työkalut ja säätöön tarvittavat tarvikkeet. Tähtäintä testataan seuraavaksi jousikalastuksessa, jossa keskikesän kirkas aurinko ja Polaroid-aurinkolasit vaikeuttavat jännetähtäimen nopeaa käyttöä. Maahantuonti ja myynti: Merrysport Oy. Liian suuri kevennys (yli 75 %) 44 RIISTA lisää laukaisuääntä ja vaikeuttaa jousen säätöä sekä herkistää jousta sivuttaisille väännöille. Jousen valinnassa on otettava huomioon ampujan fyysiset ominaisuudet ja henkilökohtaiset mieltymykset. Karkeasti yksinkertaistettuna teknisempi taljajousi tähtäimineen ja nuolihyllyineen vaatii enemmän perehtymistä itse aseeseen, kun taas yksinkertaisemmat ja tähtäimettömät pitkäjouset ja vastakaarijouset vaativat paljon enemmän harjoittelua. Hyvästä kahvasta oikea ote löytyy helposti ja nopeasti. Taljajousen vetojäykkyys kevenee vedon lopussa yleensä 65 - 75 %. Perinteisissä jousissa ei vedon lopussa ole kevennystä, joten vetojäykkyyden on oltava taljajousen vastaavaa jopa parikymmentä paunaa kevyempi. Myös takin hiha ja muut vaatteet osuvat helposti jänteen tielle. Naisilla vastaava vetojäykkyys saattaa olla 40 - 55 paunaa. Perinteisillä jousilla ammutaan pääasiassa vaistotyylillä, ilman tähtäimiä. Asiantuntijalta apua Metsästysjousta ei uuden harrastajan kannata hankkia postimyynnistä, koska jousta on sovitettava ja säädettävä ampujan fyysisiin mittoihin. Moni jousimetsästäjä ampuu jousella jonka vetopituus on liian pitkä. Jousityypin valintapäätökseen vaikuttavat mieltymykset, taipumukset ja käytettävissä oleva harjoitteluaika. Pitokäsi halutaan lähelle nuolta, jolloin kädellä voi tavallaan osoittaa maaliin. Myös muiden jousimetsästysvälineiden on sovittava yhteen. Yliojentaminen aiheuttaa osumakuvion hajontaa vaakatasossa. Marlow, Timeless Bowhunting, 2003. Useimmat miespuoliset jousimetsästäjät käyttävät 60-70 -paunaista taljajousta. Jyrkästi ylöspäin ja alaspäin ampuminen vaikeutuu. Jos jousta ei saa istuma-asennossa vireeseen, se on liian jäykkä metsästykseen. Tähtäimeen saa myös mikrokytkimellisen valon. Vetojäykkyys perinteisillä jousilla ilmoitetaan yleensä 28 tuuman vetopituudella. Mitat eivät täsmää ja jousi päätyy kelvottomana komeroon. Siksi kahvan mallilla on tärkeä merkitys. Jousen rungosta löytyy esimerkiksi merkintä: 50#@28”. Triad käy sekä oikea- että vasenkätiseen jouseen. Vetopituus on oikea, kun jousta työntävän käden kyynärvarsi jää kevyesti koukkuun
Tämä on suuntauksena erittäin hyvä, sillä aivan liian monessa puvussa mitat kasvavat ainoastaan leveyssuunnassa ja pidempien henkilöiden päällä tällainen asu näyttää lähinnä myötäpurjeelta. teksti: Arto Määttä S yynä tähän kehitykseen on se, että nykyaikaisessa maailmassa metsästäjilläkään ei ole aina varaa valita sitä keliä millä metsälle suunnataan. Hihansuiden kiristys Siidassa on tavanomainen, eli ne saadaan kiristettyä päältäpäin sopiviksi tarranauhalla. En suoraan sanottuna pidä vyötärökiristyksestä, koska metsällä selässä on reppu. Vaikka ulkona olisi sellainen ilma, että tarkka isäntä ei veisi rautakankeakaan ulos, niin metsille suunnataan suunnitellusti – erityisesti silloin, kun kyseessä on yhteismetsästys. Itselleni XL koon housut olivat aavistuksen liian pitkät ja vyötäröstä leveät, mutta istuivat silti kohtuullisen hyvin. Vyötärökiristys tässä takissa oli hieman piilossa, koska siihen pääsee perinteisestä poiketen käsiksi takin etutaskujen kautta ja itse jouduin hieman etsiskelemään kyseistä kiristystä. Tämä ratkaisu asusteisiin tulee kiipeilypuolelta. Takin selässä oleva DrymaxX Stretch kangas antaa takille peräänkuulutettua joustavuutta ja tekee takista erinomaisesti istuvan. Takki oli väljä, mutta jälleen vain sen verran, että kun alla oli paksu fleece, niin takki oli juuri sopiva. Istuvuus Siida on muihin Haltin pukuihin nähden mitoitukseltaan tyköistuvampi. Tähän vaikuttaa 46 RIISTA se, että takki ei pyri antamaan löysää muuttamalla asentoaan vaan se yksinkertaisesti joustaa paikoillaan antaen vapautta liikkeille. Tekniset ratkaisu t käy tännössä Minulle takissa on riittävästi säätöjä, jos sen helman saa kiristettyä. Myös takissa on tuuletusaukot. Metsikössä suhisee Halti Siida Metsästysasuissa on viime vuosina painotettu voimakkaasti vedenpitäviin varusteisiin. Tämän hihansuuratkaisun ongelma on se, että käsineiden käyttö ei ole mitenkään helppoa kun niiden tukkiminen hihansuun alle tai päälle on yleensä täsmälleen yhtä työlästä ja vain tietyntyyppiset käsineet toimivat tällaisten hihojen kanssa. risuihin (tai urbaanissa ympäristössä ovenkahvaan) ja sitä kautta särkyä tai vaihtoehtoisesti pysäyttää metsästäjä rytinän saattelemana. Sisällä puvussa on kalvosta irrallaan oleva nopeasti kuivuva Active Dry -verkkovuori, joka tekee asusta viileämmän ja edesauttaa asun hengittävyyttä. Käytännössä tällainen hiha on ikään kuin käännetty tavalliseen nähden siten, että kainalopuolella on enemmän tavaraa reservissä sitä varten, että kättä nostetaan. Se on sateella kohtuullisen toimiva, mutta hupun etuosassa saisi olla reilumpi lippa suojaamassa kasvoja sateelta. Materiaalit Halti Siida on Haltin näkemys hyvästä ja kevyestä metsästysasusta. Huppu Siidassa on irrotettava ja säädettävä. Lippa saisi lisäksi olla muotoiltava ja hie-. Sen pääasiallinen materiaali on All Weather -sarjan DrymaxX ja selässä ja polvissa on joustavaa DrymaxX Stretch -materiaalia parantamassa istuvuutta. Vedenpitävyydestä on tullut sellainen itseisarvo, että muiden asujen myynti on laskenut radikaalisti ja pääosa maassamme myytävistä metsästysasuista on varustettu veden- ja tuulenpitävällä kalvolla. Vetoketjuissa on ns. Teknisiä ratkaisuja Siidassa on kiristykset vyötäröllä, helmassa, hupussa ja hihansuilla. Repun ja takin yhteensopivuuteen taas ei kuulu takin liiallinen säätäminen vartalonmyötäiseksi. Helman kiristysnauhalla on hyvin monesti tapana tarttua esim. Välihousujen kanssa pakkasella koon tulisi olla juuri tällainen. Tätä liikkumista helpottavaa istuvuutta edesauttaa lisäksi hihojen Angel Wing -leikkaus, joka mahdollistaa käsien nostamisen ilman muun asusteen liikkumista päällä. storm flapit ja napoleontasku on piilotettu päävetoketjun sivuun kyseisen storm flapin alle. Housuissa on sivulla roiskevesisuojatut vetoketjut, jotka avattuna tuulettavat housujen yläosan. Siidassa tämä onnistuu perinteiseen tyyliin sillä erotuksella, että kiristysnauha ei roiku missä sattuu, vaan on omalla paikallaan siivosti
Takin huppu on irrotettavissa yksinkertaisesti vetoketjua käyttäen. Vetoketjulle olisi tilaa aivan polvitaipeeseen asti, mutta näiden housujen kanssa käytettäviksi on ajateltu pitkävartisia vaelluskenkiä kumisaappaiden sijaan. Kalvollisille vaatteille tyypillisesti tämäkin asu pitää liikuttaessa suhisevaa ääntä. Vetoketjut tuuletusaukoissa ovat vedenpitävät. Tällöin uusien materiaalien pohjalta määräytyivät uudenlaiset teknisen pukeutumisen ohjesäännöt, joihin vaatevalmistajat tarttuivat. Toisaalta kylmällä säällä ratkaisevat alus- ja välikerrokset silloin, kun päällimmäinen kangas pitää veden ja tuulen. Tekniikan edu t Nykyaikaiset materiaalit ovat siitä hyviä, että täysin synteettisinä ne eivät varastoi kosteutta kuituihinsa ja niiden käyttömukavuus on aivan omaa luokkaansa luonnonkuituihin verrattuna. Tähän vaikuttaa todennäköisesti se, että Siida on kohtuullisen ohut ja se ei ole itsessään mitenkään lämmin vaate. Passituksissa Siida toimii mitä ilmeisimmin erinomaisesti johtuen siitä, että sen saa kerrospukeutumisen sääntöjä noudattaen toimimaan juuri haluamallaan tavalla. Lahkeen levennysmahdollisuus on jalkineita pukiessa tervetullut ominaisuus. Kokeilin aivan ensimmäiseksi pukua siten, että puin sen alusvaatteiden (Haglöfs Actives 020 Longjohns ja Roundneck) päälle ja katselin illan televisiota sisätiloissa puku päällä kokeillakseni puvun ominaisuuksia lämpimissä olosuhteissa staattisessa tilassa. Kerrospukeutuminen toimii metsästyksessäkin, jos kyseessä ei ole liikkuva metsästys. Lahkeet ovat kiristettävät ja niissä on lahkeen kanssa pituussuuntaiset vetoketjut helpottamassa jalkineiden pukemista. Takin vyötärön kiristyssäätö on taskun sisällä. man jäykempi, jotta huppu ei valuisi silmille niin herkästi silloin, kun hupun kruunu on säädetty löysäksi. Metsästysasuihin nämä ratkaisut tuotiin suoraan, ja vain pintamateriaalin äänekkyyttä vähennettiin ja kankaan väritykset muutettiin vastaamaan metsästäjäkunnan mieltymyksiä. Lahkeen suu on säädettävissä tarranauhakiinnityksellä. Tämä ongelma on lisäksi yleensä sellainen, että se pahenee aina kun ilma kylmenee. Kalvomateriaalien uutuusarvo möi, ja muutamassa vuodessa muotoutui nykykonservatiivinen metsästysasu. Sadeveden puku piti luotettavasti loitolla. Harteilla on kulutuskestävyyttä lisäämässä Pique Cordura -vahvikkeet. Kalvon käyttöä taas säätelee monesti materiaalivalmistajien säännöt, joilla saatetaan rajoittaa kalvon käyttö vain sellaisiin vaatteisiin, joille voidaan taata täydellinen vedenpitävyys. Hupun kaulaosa saisi olla lisäksi hieman pidempi, jotta huppu kääntyisi pään mukana, eikä junnaisi vastaan niin herkästi. Housuissa säätöjä on niukemmin. Vesisateella ongelma ei ole taas suuri, mutta tätä asua ei mielestäni kannata pitää kuivalla kelillä liikkuvassa metsästyksessä. Tässä asussa tekniset ongelmat ja heikkoudet ovat mielestäni varsin samalaisia kuin muissakin samantyyppisissä asuissa. Tämä säätö on toimiva ja takista ei roiku ylimääräisiä naruja. Kyseessä ei luonnollisestikaan ole tuulikankaiden kahina, mutta joka tapauksessa ääni on sitä luokkaa, että liikkuvaan metsästykseen valinta ei ole paras mahdollinen. Halti Siida puku Valmistaja: Halti Oy, http://www.halti.fi Väri: Deep Green (erittäin tumma vihreä) Koot: XS-XXL Hinta: 449,00 € Plussat ja miinukset + täysin veden- ja tuulenpitävä + hyvä istuvuus + viileys verrokkeihin nähden + puoltaa kevyenä kuoriasuna erinomaisesti kerrospukeutumisen ajatusta – liian tekninen – kuuma liikuttaessa – kalvo suhisee lämpimälläkin kelillä RIISTA 47. Sisällä puku oli yllättävän mukava ja monille kalvovaatteille tuttua tukaluutta ei tässä vaiheessa esiintynyt. Tämä on hyvä ja toivottava ominaisuus erityisesti silloin kun takkia halutaan käyttää muussa kuin metsästyskäytössä, kuten vapaa-ajanasuna. Samalla muotoutuivat yleisesti käyttökelpoiset tekniset ratkaisut lähinnä vaelluskäytön pohjalta. Täydellinen säädettävyys helpottaa asun asettumista käyttäjänsä toiveiden mukaisesti ja parantaa tätä kautta viihtyvyyttä ja toisinaan myös helpottaa ampumasuoritusta. Hihansuut ovat monimutkaiset ja epäkäytännölliset, storm flapit tekevät yksinkertaisista asioista hankalia (pukeminen ja riisuminen hidasta, taskut hankalasti saavutettavissa) ja tuuletuksen saa päälle vain tuuletusvetoketjuja manipuloimalla. Kävelylenkin aikana tein asusta muutamia huomioita liittyen sen äänekkyyteen. Kävelylenkillä puvun luonne tuli esille paremmin ja jo puolen tunnin jälkeen kaikki tuuletusaukot oli avattava, jottei kosteus olisi tiivistynyt puvun sisälle. Käy ttömukavuus Metsästysasujen ongelmat ajoittuvat historiallisesti vedenpitävien kalvojen esiinmarssiin. Suurin osa passimetsästäjistä taas hyötyy kaikista niistä seikoista, jotka ovat liikkuvan metsästäjän riesana. Samaa materiaalia on käytetty myös lahkeiden suulla jalan sisäsyrjän puolella vähentämässä housujen hankauskulumista. Kerrospukeutuminen antaa lisäksi mahdollisuuden käyttää vähäistä vaatemäärää mahdollisimman monella eri kelillä, ja tätä ajatellen kalvoasuille on edelleen paikkansa. Lisäksi ongelmia esiintyy silloin, kun puista lähtevät lehdet ja paljaat oksat lyövät kovettuneeseen kankaaseen. Reserviä löytyy lämpimillekin keleille silloin, kun ei rasituta. Tekniikan ongelmat Takin tuuletusaukot ovat teknisistä vaatteista tuttuun tapaan kainaloissa, jonne pääsee kohtuullisen helposti käsiksi. Hengittävyys ei tässäkään puvussa riitä liikkeessä edes lievässä rasituksessa silloin kun ilmankosteus on korkealla. Kalvo toimisi parhaiten, jos sitä käytettäisiin vain siellä missä se on todella tarpeen. Vetoketjut eivät kuitenkaan avaa lahjetta kokonaan, vaan ne yksinkertaisesti levittävät lahjetta niin, että sen saa vedettyä helpommin ylös. Halti Siidassa ongelmakohta liikkuvassa metsästyksessä on se, että vedenpitävyys käsittää koko asun. Monista muista vahvikkeina käytetyistä materiaaleista poiketen tämä kangas on erittäin hiljaista. Seuraavaksi tein noin tunnin mittaisen rivakan kävelylenkin samassa varustuksessa noin 15 asteen lämpötilassa lievässä vesisateessa
Nykyään sana on tunnettu kautta maailman, mutta lampaan kanssa sillä ei ole enää mitään tekemistä. Tätä nykyä se on saavuttanut tukevan jalan48 RIISTA. teksti: aimo paukku F. PULLOSTA ASIAA SASTA PIHKA Sana fleece tarkoittaa englannin kielessä alunperin lampaan turkkia kerittynä, ennen kuin siitä tehdään lankaa tai muita villajalosteita. Fleece ei silti ole viherpiipertäjillekään kauhistus. Vaikka varsinkin Suomesta löytyy edelleen suuri määrä perinteisiin luonnonkuituihin vannovia ihmisiä, on fleecen ylivoimaisuus kiistaton. Fleece on ollut materiaalina niin takeille, pipoille, hansikkaille, rukkasille, housuille kuin makuupusseillekin. Materiaali on myös äärettömän kevyt, kosteutta ja hajuja imemätön. leece on materiaalina melko tuore tapaus. Ainoa seikka, jonka perusteella luonnonmateriaalia kuten puuvillaa ja villaa voidaan fleeceen verrattuna pitää parempina, on niiden luonnonmukaisuus. Merinolampaan villaan verrattuna fleecen lämmöneristyskyky on tuplasti parempi, puuvillaan verrattuna nelinkertainen. Kerrospukeu tumisessa on se salaisuus Meille suomalaisille pakkasta varten suoritettu kerrospukeutuminen ei koskaan ole ollut uusi asia. Vuonna 1981 yritys nimeltä Malden Mills kehitti fleecen ja sen jälkeen se on vallannut yhä suuremman osan ulkoilmavaatteiden raaka-ainemarkkinoista. Molemmat valmistetaan uusiutuvista luonnonvaroista, mitä helposti pidetään parempana vaihtoehtona kuin synteettistä materiaalia. Materiaali nimittäin koostuu – uskokaa tai älkää, minä en aluksi uskonut – lähes sataprosenttisesti vanhoista muovipulloista. Pullot kierrätetään ja niistä tehdään hienojakoista kuitua, josta kangas valmistetaan
Näistä lähimpänä ihoa sijaitsee alusasu, seuraavassa kerroksessa eristävä väliasu ja päällimmäisenä suojaava yleisasu. Rintatasku on mukavasti käyttöominaisuuksia lisäävä pieni yksityiskohta, mutta entä sitten. Tarkemmalla katsomisella Pihkastakin löytyy eroja lähimarketin hyllystä repäistyihin fleeceihin. Itse – niin valitettavaa kuin se onkin – odotin kuitenkin juuri tästä puserosta enemmän. Koko testijakson ajan piti jatkuvasti muistuttaa itseään siitä, että pusero ei ole valmistajansa malliston lippulaiva, vaan juuri edullisemman pään pusero. Omalle 180-senttiselle, hiukan keskikehosta paksuhkolle varrelleni XL-kokoinen pusero toimi vallan hyvänä vaihtoehtona. Nykyään asenteet ovat jo hiljalleen muuttuneet, mihin on varmasti vaikuttanut paitsi fleece-tuotteiden edullisuus, myös niiden saatavuus ja ominaisuudet. Tuntuisi siltä, että Pihka on suunniteltu juuri välimallin paidaksi. Normaalien lämmittelytaskujen lisäksi vaatteesta löytyy myös vasemmalle puolelle sijoitettu vetoketjullinen rintatasku, johon voi sujauttaa tarvittaessa vaikka pienen PMR-radion. Sasta Pihka Sastan valmistama Pihka on ensivaikutelmaltaan varsin tavanomainen esitys metsästyskäyttöön tehdystä fleecestä. Muotiseikoista viis, käytäntöhän vaatteen sanelee. Se on vapaa-ajanpaita, ei vakavaan metsästyskäyttöön optimoitu ratkaisu. varten. Vetoketju tuntuu hiukan jämäkämmältä, mutta sekin takelteli uutena. Tämä on hyvin pieni, mutta muotitietoisille ihmisille varmasti varteenotettava seikka. Tämän tietysti voi korvata helposti lisäämällä puseron kokoa suhteessa oman vartalon pituuteen, mutta tällöin ennemmin tai myöhemmin löytää itsensä verhoutueena fleece-telttaan. Pienet yksityiskohdat eivät riitä nostamaan kokonaisuutta vielä niin korkealle kuin olisin odottanut. Vielä kymmenen vuotta sitten fleecen näkeminen seuruejahdeissa oli harvinaista. Taskun koko on kuitenkin melko pieni, joten suunnittelijoilla on selvästi ollut mielessä jonkinlainen säilytystasku papereita yms. Vaikka taskuun sai mahtumaan yli 20 patruunaa, ei lisääntynyt painolasti vaikuttanut lainkaan puseron ryhtiin päällä pidettäessä. tAkuuvArmAsti. Sasta Pihka Materiaali: 100% PES, Mikrofleece Värit: musta, oliivinvihreä Koot: XS-XXXL Hinta: 74 euroa Valmistaja: Sasta Oy / www.sasta.fi tilAA nyt RIISTA 49. Ainoana metsästyksellisenä piirteenä on tosin vain vihreä väri, sillä mitään metsästysasuista tuttuja radiopuhelintaskuja tai vahvikkeita ei tästä puserosta löydy. Pituutta oli sen verran, ettei vako vilkkunut kumarrellessa, mutta hyvin kelpaisi vielä julkisillakin paikoilla liikkua. Metsästyskäytössäkin fleece on useimmiten käytössä juuri lyhyenä takkina, jota voidaan pitää joko irrallisena pukineena tai villapaidan korvikkeena takin alla. Fleece on toki pääosin tarkoitettu välikerroksen pukineeksi, jonka päälle tulee pidempi, paremmin häntäluun aluetta suojaava metsästystakki. Toinen huomionarvoinen seikka on Pihkassa se, että se on mitoitettu samalla tavoin kuin miljoona muutakin fleece-pusakkaa. Myös lämmittelytaskujen sisämateriaalina käytetty kangas tekee taskuista selkeästi ryhdikkäämmät. Fleece on näistä parhaimmillaan juuri väliasuna. Sellaisena se kieltämättä puolustaakin paikkaansa hyvin, ellei erinomaisesti. Silti pieni takahelma ei olisi mikään huono keksintö, mutta toki se voi näyttää catwalkeilla vähän hölmöltä. Pikkuseikkojen takana Sastan Pihka jättää kieltämättä vähän sitkeän maun suuhun. sijan myös muualla ja kerrospukeutumisen idea on jaettu kolmeen kerrokseen. Tämä on lehden AinoA kAlA. Tottakai kaikki muutkin valmistajat laittavat tuotteisiinsa samat vetoketjut tai kevyemmätkin versiot, mutta joskus toivoisi jollakin näkevänsä sen verran järeät tuotteet, että pimeässä ja kylmässä ei tarvitsisi naistentautilääkärin sorminäppäryyttä ujuttaakseen vetoketjunsa kiinni. Kokeilimme tietenkin taskun kantavuutta lastaamalla sen täyteen haulikonpatruunoita. Toki sen työn laatu näyttää närhen munat kaikille halpatuotteille, mutta tämä ei valitettavasti ole ostokriteeri puolellekkaan “vain” välikerraston vaatetta hankkivalle metsästäjälle. Huomauttamista löytyi niinkin pienistä yksityiskohdista kuin siitä, että vetoketjun alapäästä voisi poistaa hieman materiaalia ja tuoda vetoketjua paremmin esille, jotta takin laittaminen kiinni onnistuisi paksummatkin tumput käsissä. Ei se vaan näytä hyvältä, jos takin helma roikkuu polvissa heti kun siihen lastaa muutaman patruunan. Toki puserossa on paljon enemmän ryhdikkyyttä kuin markettitavarassa, mutta erityisesti olisin toivonut helman takaosaan lisää pituutta. Pienen pintapuolisen tutkiskelun pohjalta on Pihkasta vaikea erottaa niitä tekijöitä, jotka tekevät siitä 2–3 kertaa kalliimman kuin urheilukaupan fleecetakeista
Metsästysseuran jäseneksi haluavan ensimmäinen tärkeä oppi on ymmärtää, että hän pyrkii kokonaisuuden jäseneksi, ei pel-. Erilaisilla foorumeilla ja varsinkin internetin keskustelupalstoilla valitetaan jatkuvasti siitä, kuinka seurat ukkoutuvat uusien jäsenkandidaattien hylkimisen takia. alueilla liki mahdottomaksi metsästysmaiden puutteesta johtuen. Syyksi jäseneksi pääsemisen nihkeydelle esitetään tavallisesti seurojen uusia tulokkaita ja varsinkin nuoria syrjivää asennetta. Seuralle jätetäänkin hakemus, mutta sen tullessa takaisin bumerangina ei pysähdytä pohtimaan hylkäämisen syitä, vaan katkeroidutaan ja aloitetaan kyseisen seuran mollaaminen keskustelupalstoilla. Mikä on metsäst ysseura. py y ntiopas Ukkoutumisen toinen puoli Metsästysseuran jäseneksi pääsemisen vaikeus Metsästysharrastus koetaan usein varsinkin Suomen urbaaneilla . Varsinkin kun varmasti valtaosa ”asiattomistakin” hylkäämisistä ovat johtuneet ihan oikeista syistä, ei pelkästä pikkumaisuudesta ja ilkeydestä. teksti: Tero Kuitunen T. 50 RIISTA Varmasti löytyy tapauksia, joissa hakija on hylätty ilman asiallista syytä, mutta sitä ei tässä kirjoituksessa ole tarkoitus käsitellä. Onko asia kuitenkaan näin. Miksi seuran ovet eivät siis voisi aueta myös kaupunkilaiselle. yypillinen suomalainen nuori metsästäjänalku hankkii itselleen metsästyskortin sekä tarvittavan kaluston, ja ajattelee pääsevänsä paikallisen metsästysseuraan, varsinkin kun maataomistavan perheen ”maalaisserkku” pääsee omaan seuraansa ”automaattisesti”
Jäsenyys tarkoittaa siten myös osallistumista seuran toimintaan ja yhteiseen päätöksentekoon, joten kokouksissa istuminen ja talkoisiin osallistuminen on luonnollinen edellytys jahtiin pääsemiselle. Metsästysseurojen ukkoontuminen onkin usein varsin suhteellista. Mainittakoon lopuksi, että seurojen ukkoutumisesta puhuttaessa ei yleensä muisteta, mikä on metsästysseuran jäsenten kokonaismäärä entiseen verrattuna. Suopeasti suhtautuvia tukijoita ei ole koskaan liikaa ja myös tässä aktiivisuus ja itsensä positiivinen esiintuominen on ainoa keino. Lisäksi on mahdollista, että hakijalla pitää olla suosittelijoita. RIISTA 51. Usein kuulee sanottavan, että kynnysmaksulla halutaan vain rajoittaa nuorien tai varattomien pääsyä mukaan ja että sen tarkoitus on pitää yllä etuoikeutettujen herrakerhoa. Nykyään nämä jermut ovat edelleen mukana ja nuoremmat ikäpolvet ovat lisänä. Ole asiallinen! Olemalla yhteydessä seuran jäsenten kanssa ja osoittamalla todellista kiinnostusta, on myös suosittelijoiden saaminen helpompaa. Kynnysmaksun merkitys aukeaa ehkäpä parhaiten ajattelemalla esimerkiksi hirviporukkaa osuuskuntana, jolla on omaisuutta (metsästysmaja, sauna, lahtivaja, torneja, riistapeltoja, jne.), johon vanhat jäsenet ovat sijoittaneet rahaa ja aikaa. Niinpä metsästysseurojen usein vaatima kynnysraha ei ole mikään rahastus, vaan tapa jakaa yhdistyksen rasitteita myös uusien jäsenten kannettavaksi. lisää. Näin hakija voi yrittää saada kyseisen alueen omistajan tekemään seuran kanssa vuokrasopimuksen ja saa näin täytettyä tärkeimmän jäsenyysehdon. Älä luovu ta! Jos kuitenkin käy niin, että haluamasi seura ei huolikaan sinua mukaan, älä luovuta. Aktiivinen koejäsen jää kaikille mieleen ja kun vakituisesta jäsenyydestä päätetään, on työtä pelkäämätön puurtaja vahvoilla. On myös mahdollista löytää seuroja, joihin pääsee ilman maata. Koejäsenyys ei ole rangaistus tai epäluottamuksen osoitus, vaan siihen tulee suhtautua samoin kuin työpaikkojen koeaikaan. Koejäsenen aktiivisuus on tällaisessa tilanteessa arvossaan ja tällöin kannattaakin vääntäytyä mukaan myös kaikkein vastenmielisimpiin projekteihin, kuten metsästysmajan ulkohuussin tyhjennykseen. Kriittisessä paikassa sijaitsevat muutamatkin hehtaarit saattavat olla seuralle tarpeen ja riittävä kannustin jäseneksi ottamiselle. Tällöin otetaan selvää seuran maihin rajoittuvien maiden omistajista ja lähestytään heitä. Kynnysmaksua pidetään usein puhtaana rahastamisena, jonka tarkoitusta ei lainkaan ymmärretä. Vaikka kyseisen kaltaista ohjausta seuran puolesta ei tulisikaan, on vastaava toiminta hyvin mahdollista omin päin. Vaikka henkilö X kuinka haluaisi seuran Y jäseneksi, ei se ole mahdollista, jos kyseisen seuran jäsenekseen hyväksymiselle asettamat säännöt eivät täyty. Tämä koskee sekä seuran jäseniä, johtoa että maanomistajia. Tästä seuraavassa. Tämän vuoksi samalla alueella on nykyisin enemmän eri palstoja ja maanvuokrasopimusten ajantasaistaminen on aina vain työläämpää. Jäsenmaksun rinnastaminen seuran jäseneltään saamaan vastikkeeseen on pääsääntöisesti väärä ajatus, koska maksut ovat usein hyvin alhaisia, voitaisiinpa niitä sanoa nimellisiksikin. Tämä on usein ongelma seuralle, mutta saattaa osoittautua seuran jäseneksi haluavan hyödyksi. Yleensä tällaiset seurat kärsivät jäsenhukasta ja todellisesta ukkoutumisesta, jolloin nuori asiaan sitoutunut jäsen voi jo nuoruuden innollaan tuoda seuran toimintaan merkittävää lisäarvoa. Jäsenyys tarkoittaa siten myös velvoitteita sekä vaivannäköä. Kynnysraha Vielä seuran jäsenyyden epäämistä suurempana metsästysseuran syntinä tietämättömien keskuudessa pidetään ns. herrasmiesrajojen yli ja toisaalta taas raja-alueiden palstoja voidaan käyttää vaihtomaina eri seurojen välillä. Näihin käytäntöihin kannattaakin tutustua. Mm. vesisosuuskunnissa uudet liittyjät joutuvat maksamaan osuutensa myös jo vuosia sitten rakennetusta ja valmiina odottavasta runkoverkosta. Jos suvulla on esimerkiksi kesäpaikka jonkin seuran alueiden yhteydessä, kannattaa näiden maa-alueiden ”ostovoima” laittaa koetukselle. Vastoin yleistä luuloa maanomistajat suhtautuvat pääsääntöisesti tällaiseen toimintaan positiivisesti ja maiden vuokraaminen onnistuu. Fyysisesti raihnaantuneet hirviseurat kun tarvitsevat aina henkilöitä, jotka hoitavat kaadetut eläimet tien varteen. Pitäisi olla itsestään selvää, että joka käänteessä tulee käyttäytyä hyvin ja välttää kaikensorttista ylimielisyyttä. Jos ehtona jäsenyydelle on maanomistus, ei mikään estä ostamasta sopivassa kohdassa sijaitsevaa maa-aluetta ja käyttämään sitä neuvotteluvalttina. Koska tämä on useimpien mielestä kohtuuton taloudellinen rasitus, on harkittava muita keinoja. Jos paikkakunnalla asuminen on ehtona, oikeastaan ainoa mahdollisuus on muuttaa sinne. käksi vapaamatkustajaksi, joka hyödyntää seuraa omiin tarkoituksiinsa. Säännöissä voidaan esimerkiksi sanoa, että hakijan pitää tuoda seuralle lisää maita ja/tai että hakijan pitää olla paikkakuntalainen. Kynnysmaksulla uusi jäsen ostaa tästä omaisuudesta itselleen osuuden ja onkin vain reilua työn jo tehneitä kohtaan, että tulokas joutuu maksamaan oman osansa. Joissain tapauksissa innokas metsämies voi jopa päästä maanomistajajäsenten suosioon siinä määrin, että he omalla hienovaraisella painostuksellaan mahdollistavat jäsenyyden. Vastikkeena metsästysmahdollisuuksista käytännössä kaikki seurat haluavat jäsenmaksun lisäksi jäseniltään aktiivisuutta ja sekä jonkintasoista hyötyäkin, esimerkiksi uusien metsästysmahdollisuuksien tai riistanhoitotyön muodossa. Hirvi kun mahtuu kuolemaan hyvin pienellekin alueelle. Tulokkaan pohtiessa mahdollisuuksiaan kannattaa huomioida, että metsästysseurojen maanvuokrausasiat hankaloituvat koko ajan, koska entisiä kantatiloja pilkotaan aina sukupolvenvaihdoksen yhteydessä pienempiin osiin. Kannattaa myös muistaa, että osa perinteisistä seuroista ei vuokraa maita ns. Seurasta saa varmaa, ei huhupuheisiin tai olettamuksiin perustuvaa tietoa hakuprosessista. Saattaa olla, että nämä samaiset ukot edustavat tällä hetkellä puolta koko seurasta, mutta muodostivat nuorina miehinä likipitäen seuran koko jäsenistön. Joissain seuroissa hakijakandidaattien on mahdollista päästä koejäseniksi. Tämä käytäntö mahdollistaa monesti sen, että jos hakijalla on maata naapuriseuran puolelta ja jollain toisella on maata tämän seuran puolella, voidaan metsästysoikeus silloin vaihtaa keskenään. Tämä on toki harvinaista, mutta sitä kuitenkin tapahtuu. kynnysmaksua tai -rahaa, jota voidaan periä esimerkiksi hirviseuran jäseniksi haluavilta. Toinen seikka on huomioida seuran säännöt. Tällöin seura pääsee näkemään hakijan luonteen ja sopivuuden porukkaan ja samalla hakija tutustuu seuran toimintatapoihin. Ole aktiivinen! Ennen hakulomakkeen täyttämistä kannattaa ottaa reilusti yhteyttä kiikarissa olevan metsästysseuran aktiiveihin tai kuten tavallista, puheenjohtajaan. Käytännössä kuitenkin yleisin ongelma maattomalle on uusien maiden saaminen. Lisäksi nykyään yhä harvemmassa metsästysseurassa on kovin jyrkkää vaatimusta uuden jäsenen mukanaan tuoman maa-alueen kokoon. Asiallisella käytöksellä on mahdollista ainakin saada auki keskusteluyhteys, joka parhaimmillaan on kullanarvoinen apu. Vastaava toimintatapa on käytössä monilla muilla elämän aloilla, eikä sitä siellä yleensä pidetä mitenkään outona. Parhaassa tapauksessa maattomalle hakijalle voidaan jopa seuran puolesta osoittaa alueita, jotka haluttaisiin metsästysseuralle. Suomi on täynnä metsästysseuroja ja mikään ei estä pyrkimästä johonkin muuhun, ehkäpä vähän kauempana sijaitsevaan seuraan. Samaten maa-alue, josta on vuokrasopimuksen lisäksi metsästäjä, on seuralle helpompi, koska suhteet maanomistajaan on helpompi hoitaa – kyseinen metsästäjä kun on periaatteessa velvollinen pitämään huolta asiasta
P ajotaito on perimässä akkasaamun ritisevä, vaalea hiljaisuus räjähtää kerralla rikki. Hyvä keskittymiskyky koituu nykyisin usein myös kohtaloksi, sillä ajossa oleva koira ei huomioi liikennettä, vaan jää helposti auton alle. Muutaman kiivaan ajominuutin jälkeen jänisajo tasoittuu moniääniseksi musiikiksi, joka aaltoilee maisemassa kuin sinfoniaorkesterin soitto konserttisalissa. Suomenajokoiran koe- ja kilpailukausi huipentuu marraskuussa pidettävään Kilpa-otteluun. Jalat ovat kauniin ruskeat valkoisine sukkineen. Aluksi suomenajokoiran värin oli tarkoitus olla punaruskea, mutta tässä ei onnistuttu. Suomenajokoira, jahti, ajokki tai piiskahäntä on Suomen suosituin koirarotu. Rekisteröityjen suomenajokoirien määrä on yhteensä noin 40 000 kpl Ulkomailla suomenajokoiria käytetään lähinnä Ruotsissa ja Norjassa Rekisteröinnit v. Vuosikymmenet se on pysynyt suurena suosikkina ja ollut tilastojen ykkönen. Sen tärkein tehtävä on jäniksen ajaminen. 2006 4131 kpl Ketunajokokeiden koekäynnit v. Taito löytää jänis ja ajaa sitä kauan on älyllinen ominaisuus, johon pelkkä hajuaisti ei riitä. Suomenajokoiraa käytetään myös jonkin verran ketunajossa. Suomenajokoira on verraton työmies; normaalin työpäivänsä aikana jänistä hakiessa ja ajaessa taittuu matkaa helposti sata kilometriä. 2006 2139 kpl Ajokoekäyntejä v. Se on keskikokoinen, ei liian raskas, vaan täyteläinen ja kevytrakenteinen. Suomenajokoiran metsästysintoa on pidetty kautta aikojen erittäin suuressa arvossa: ”Herran nimessä on totta, että koiraa ei voi sanoa Suomen ajokoiraksi, jollei se kykene ajamaan aamusta iltaan kokonaisen viikon ajan”, sanotaan koetuomarin vaatimuksessa vuodelta 1914. Pienen jäniksen löytäminen ja jäljittäminen on suurta taitoa ja keskittymiskykyä vaativa salapoliisitehtävä. Suomalaisen koirajalostuksen osaamisen huippu 1850 Maexmontan julkaisi kirjan ajokoirista 1873 Kultaseppä Viktor Tammelinin Hurtig-niminen huippuajokoira ilmestyi Tammelinin Hurtig-uros ja Trissan-narttu ovat suomenajokoiran alku ja juuri 1893 Suomen Kennelklubi hyväksyi suomalaisen ajokoiran ensimmäiset rotumerkit 1893 Ensimmäinen ajokoe järjestettiin Turengissa 1902 perustettiin Suomen Kennelklubin ajokoirajaosto 1947 risteytetty ajokoira lakkautettiin, maahan haluttiin yhtenäinen suomenajokoirarotu Suomenajokoiran alkuajan kehittäjiä olivat Maexmontan, Tammelin, Daniel Johan Waden ja professori Kalle Rikala. Älykkäänä koirana se joutuu ratkaisemaan met52 RIISTA sässä jäniksen jälkikentän arvoituksia ilman isäntäänsä. Faktat: Risteytetty rotu, jossa on käytetty muun muassa länsieurooppalaisia hamilton-, schillerin-, harrierajokoiria sekä kerry-beaglejä ja nykyisen Venäjän suunnalta tulleita harlekiini- ja kostromanajokoiria. Hännänpäähän kuuluu myös ripaus valkoista. Hukalla koiran tulee olla haukkumatta. Suomenajokoira täyttää tehtävänsä myös seurakoirana, mutta pelkäksi seurustelijaksi siitä ei ole, sillä sen koko olemus vaatii metsään pääsyä. Ajava koira on yksi vanhoista perusroduista. Ajamisesta puhuminen tarkoittaa sitä, että koira pitää jäniksen hyvin liikkeellä vähintään kaksi tuntia. Nykyään värien suhteen ei olla aivan niin tarkkoja kuin muutama vuosikymmen sitten. ”Enää 107 päivää ajattamiskauden alkuun” on lausahdus, joka toukokuun alussa kertoo oleellisen. Muu siinä välillä on ajanhukkaa. Jänis on löytynyt makuultaan ja näkölähtö saa suomenajokoiran kiljahtelemaan riemusta. Ajokoiralla on vertaansa vailla oleva hajuaisti. Teksti: Helga Lipponen Suomenajokoiran Suomenajokoira naaras, muotovalio Täyserän Anu, omistaja Seppo Järvenpää. Tämä kuulostaa nykypäivänä jo kohtuuttomalta. Vannoutuneen ajokoiramiehen tunnistaa esimerkiksi hänen aikakäsityksestään. Kaulan ympärillä ei saisi olla valkoista kranssia. Valkoisen ja niin sanottujen teerenpilkkujen määrää jaloissa on pyritty rajoittamaan. Suomenajokoiran tuntomerkkejä ovat kaunis musta-ruskea-valkoinen väritys, musta mantteli, ruskeasilmäinen pää valkoisella piirrolla ja leveillä, pitkillä luppakorvilla. Ajokoiraa ei voi juuri opettaa ajamaan, vaan sille voidaan tarjota mahdollisuuksia oppia hyväksi ajuriksi. 2006 358 kpl Suomen Ajokoirajärjestö on isojen ajavien koirien oma rotujärjestö,10 000 jäsentä Lähde: Suomenajokoira & Ajokoirametsästys, Matti Envall Lisätietoja: www.ajokoirajarjesto.fi. Ei riitä, että koira seurailee jäniksen jälkeä, vaan sen tulee pysytellä jäniksen lähituntumassa ja riistan tehdessä paluuperiä ja katoamistemppuja kyetä selvittämään hukat nopeasti. Pään linja on jalomuotoinen ja koiran olemus uljas ja rauhallinen. Ilman täyttää ajokoiran hurja ulvahdus ikään kuin se olisi satuttanut itsensä ja sen jälkeen kajahtaa kiukkuinen ajohaukku
e-mail: toimitus@riista.info Toimituksen osoite on: Riista-lehti pl 82, 00511 helsinki. Mikäli sinulla on sujuva kynä tai osaat valokuvata – ja kaiken lisäksi suhtaudut vielä intohimoisesti metsästämiseen, niin olet etsimämme henkilö avustamaan lehteämme erilaisten riista-aiheisten artikkeleiden tuottamisessa. Näytejutut ja valokuvat voit lähettää meille toimitukseen sähköpostilla. Riista-lehti hakee metsästyksestä kiinnostuneita kirjoittajia ja valokuvaajia. Näytejutun tulisi olla pituudeltaan vähintään kaksi sivua/8000 merkkiä. Valokuvat voit lähettää myös CD-rompulla
Myös täydellisiä rauhoituksia on käytetty, ettei kanta hupenisi aivan sukupuuttoon. Myöhemmin jokunen orava tuli otettua alas omatoimisestikin. Jousimetsästäjällä oli usein koiran lisäksi apunaan ketteräjalkainen kolkkapoika, joka seurasi, mihin nuoli putosi poimien sen uudelleen käytettäväksi, sillä nykyisin kovasti peräänkuulutettu kierrätys oli siltä osin jo tuolloin arkipäivää. Puolipaasto osui vuonna 2006 12. Myös nahan leimaamista käytettiin valvontakeinona, ja leimaus suoritettiin yleensä nimismiehen luona. Säädetyn metsästysajan noudattamiseksi viranomaiset käyttivät joskus sellaistakin keinoa, jossa vasta jahdin alkamisen edellispäivänä ilmoitettiin, että vain ne nahat ovat myyntikelpoisia, joissa on esimerkiksi vasemman etujalan kynnet kiinni. Uteliaana eläimenä orava pysähtyi kuuntelemaan outoa metsään kuulumatonta vihellystä kohtalokkain seurauksin. Jos aseena oli pienoiskivääri, ja orava oli matalassa puussa, niin patruunana saatettiin käyttää jopa niin sanottua penniläistä (CB Cap), joka oli joko pyöreällä haulilla tai kartiomaisella luodilla ladattu lyhyt patruuna, jossa ei ollut usein ruutia lainkaan, mutta nallimassaa ehkä sitäkin enemmän. Takakäpäliä ei vanhan uskomuksen mukaan koirille annettu, sillä jos niin tehtiin, uskottiin koiran ajavan oravanjälkiä väärään suuntaan. 1920-luvulla oravanmetsästys alkoi lokakuun viimeisellä viikolla, jolloin puut olivat lehdistä puhtaat. Teksti: Erkki Lahtinen ja Juho Laukkanen O ravanmetsästyksessä on aikojen saatossa käytetty monenlaisia välineitä ansoista lähtien, mutta vasta jousen ja myöhemmin tuliaseiden tulo kasvatti saalismäärät merkittäviksi. Haulikkoa aseenaan käyttävät metsästäjät latasivat ainakin 50-luvulla paljolti itse patruunansa, joissa oli vähän ruutia ja vähän pieniä hauleja. Ennen wanhaan ORAVANMETSÄSTYS Orava oli aikoinaan yksi tärkeimmistä turkiseläimistämme, ainakin lukumääräisesti, sillä nahkoja ei laskettu yksin kappalein, vaan mittana oli oravarihma eli kiihtelys, jossa oli 40 kappaletta nahkoja. päivään maaliskuuta. Myöhemmin metsästysaikoja on muuteltu oravakannan tiheyden mukaan, ja oravia onkin hyvinä käpyvuosina ollut runsaasti, kun taas huonoina käpyvuosina niitä on ollut vähemmän. Hyvät sukset noteerattiin aikoinaan perunkirjoituksessa kangaspuiden tai lypsylehmän veroisiksi, sillä niin tärkeät ne olivat paksulumisilla alueilla metsästäjälle. Jousella metsästettäessä käytettiin nuijapäistä nuolta (vasama tai mukka), joka ei rikkonut nahkaa, mutta paiskasi oravan puusta alas. Ensimmäiset kokemukseni oravanmetsästyksestä sain pikkupoikana ollessani vanhemman veljeni ja naapurin poikien mukana metsällä. Koiran ja pyyntimiehen yhteistyön sinetiksi koiralle annettiin haukkupalkaksi oravan etukäpälä. Koirattoman metsästäjän saalis oli hyvinkin pieni hänen joutuessaan seurailemaan lumessa olevia satunnaisia jälkiä ja oravan puista tiputtelemia kävyn suomuja ja rankoja eli ns. Saaliin jälkikäsittely Metsältä palattua oli vuorossa mahdollisten lataustouhujen lisäksi saaliin nylkeminen, joka alkoi hihojen käärimisellä. syönnöksiä. LR:ää eli täyspitkää käytettiin myös, mutta kaikilla näillä pyrittiin osumaan oravaa päähän, sillä 54 RIISTA keskeltä läpiammutusta nahasta ei tahtonut saada täyttä hintaa. Näin pitkiä oravanmetsästysaikoja ei ole enää aikoihin ollut, sillä yleensä pyynti on alkanut 1.12. Nuoleen oli joskus veistetty leikkaus, joka aiheutti ääntä nuolen lentäessä. Näiden oravapaukkujen käyntiä ja läpäisyä kokeiltiin maalla yleisesti, joko riihen, pajan tai aitan seinään, ja teho pyrittiin saamaan sellaiseksi, etteivät haulit menneet oravasta läpi, eli arvokkaampi selkänahka tahdottiin saada säilymään ehjänä. ja päättynyt 15.1. Kauempaa ammuttaessa käytettiin Short-patruunaa, joka kulki puolipitkän nimellä. Hihat piti kääriä kyynärpäihin saakka ellei halunnut vaatteisiinsa oravan turkissa olevia kirppuja, jotka kohta hyppelivät not-. Entisaikoina saattoi metsästys alkaa jo 1.11. Paksujen lumien aikaan metsästäjä liikkui suksilla koiran seuratessa miten parhaiten taisi. Metsäst ysajat Entisaikoina metsästyksen alkamista ei katsottu kalenterista, vaan se alkoi silloin, kun oravan turkki oli muuttunut selkäpuoleltaan harmaaksi talviturkiksi. Varusteet Metsämiehen apuna oravajahdissa oli usein suomenpystykorva tai sekarotuinen “kaikenviljan” koira. Koiran saatua oravahaukun riensi pyyntimies paikalle ja kiersi puuta niin, että pääsi ampumaan pyyntimieheen nähden vastatusten istuvaa oravaa, samalla toivoen, ettei nahka tärvelly liioista hauleista, sillä yksikin hauli riittäisi pudottamaan oravan oksalta. Vanhat oravanpyytäjät sanoivatkin, että kun orava on juossut kaksi viikkoa puhdasta varpua pitkin, niin silloin sen nahka on puhdas. eli pyhäinmiestenpäivän tienoilla ja päättyä puolipaastoon, joka oli neljäs paastonajan sunnuntai. Tuliaseiden tultua käyttöön oravia ammuttiin joko pienireikäisillä rihlakoilla eli oravaniuhoilla tai isompireikäisillä sileäpiippuisilla, jotka ladattiin pienellä määrällä pienikokoisia hauleja
Bensalitra maksoi tuolloin 2,91 mk/l, kahvipaketti 31,29 mk ja elokuvalippu 4,97 mk. Vain pieni viilto suupieliin, muuta ei tarvinnut. Kuvassa Erkki Heikkilä (oik.) ja Zek Toktamech oravannahkakasan edessä vuonna 1952. Kuva: Suomen Metsästysmuseon kuva-arkisto Oravannahkojen käsittelyä Turkiskauppiaitten Oy:n tiloissa. (Artikkelissa mainittu metsätyömiehen palkka sekä elinkustannusten hinnat perustuvat Suomen Pankin rahamuseon webbisivujen rahanarvolaskurin tietoihin. Oravan nahka kelpasi aikoinaan jopa verovoudillekin maksuksi veroista ja siihen voitiin vaihtaa erilaisia kulutushyödykkeitä, joista aiemmin olivat tärkeimpiä suola ja rauta. Vuodelta 1539 säilyneen taulukon mukaan hirvennahan arvo oli 7 yksikköä ja oravannahan 1/7 yksikköä. Oravan nahka on luja, ja se lähtee vetämällä hännän jäädessä sisäpuolelle. Rahan symbolina orava saavutti korkeimman huippunsa Kansallisosakepankin eli KOP:n menestyksen vertauskuvana, josta se sai väistyä 1990luvulla uljakkaampien monikansallisten brandien tieltä ja palata takaisin kuusen latvaan, oksien alle. Orava rahan mittana Suomen kielessä sana raha on alun perin tarkoittanut oravan nahkaa. Pihkaisten käpyjen sijasta pankkien kassaholveihin tosin on talletettu riihikuivaa rahaa. www.rahamuseo.fi) RIISTA 55. Taitava oravanpyytäjä saattoi siis päästä todella ruhtinaallisille viikkoansioille mielekkäällä tavalla. Kuusipäiväisen työviikon mukaan raskasta työtä tekevään metsätyömieheen rinnastettava metallityömies hankki vuonna 1922 viikossa 233,28 markkaa, joka on nykyrahassa 64,06 euroa. Lopuksi nylkymies levitti sormillaan nahan suuaukkoa niin, että pystyi puhaltamaan nahkan sisään. Sen lisäksi katkaistiin käpälät. Vuonna 1901 Suomessa pyydettiin ennätykselliset noin 2,5 miljoonaa oravaa ja yli kahden miljoonan yksilön saalislukuihin yllettiin vuonna 1931 sekä sotavuosina 1943-44. Nykyisin oravia pyydetään vuosittain muutamasta sadasta pariin tuhanteen yksilöön. Se oli rahaa vastaava yksikkö, jolla mitattiin keskenään vaihdettavien tavaroiden vaihtosuhdetta, eli sitä kuinka monta oravannahkaa jokin tavara maksoi. Puhalluksen seurauksena nahka sai pullean muodon, jonka jälkeen se ripustettiin seinällä olevaan naulaan ylähuulestaan riippumaan. Rauta-ajalla oravannahka toimi vaihtovälineenä. 1920-luvulla oravannahan arvo oli huipussaan, sillä 2-3 oravannahalla saattoi tienata saman verran rahaa, minkä jätkä ansaitsi savotan hakkuutyömaalla viikossa. Oravan tapa tehdä kassoja eli varastoida käpyjä talven varalle on ollut toimiva metafora myös pankkimaailmassa rahan säästämisen ja tallettamisen vertauskuvana. Oravan nylkeminen aloitetiin irrottamalla päästä ikenet puukkoa apuna käyttäen. Oravan kulta-ajasta kertovat myös monet nimet kuten Kiihtelysvaara (sana kiihtelys tarkoittaa 40 kappaleen oravannahkanippua) tai Tikkurila (tikkuri-sana on ollut 10 turkisnahan mitta). Sittemmin oravannahka on kokenut inflaation eikä sen pyytäminen ole enää kannattanut taloudellisessa mielessä. Nahoista valmistettiin esimerkiksi turkkeja, vaikka oravannahkaturkki menikin kurjan näköiseksi kastuessaan. Myös niinkin pieniin esineisiin kuin siveltimiin käytettiin oravan karvoja. Vielä 50-luvun alussa ammuttiin vuosittain noin miljoona oravaa. keina nylkijän käsivarsilla. Ennen nylkemistä veri pestiin pois turkin karvapuolelta, ja kun nahka sitten oli nyljetty tuppeen yritettiin poistaa luodintai haulinreikien ympärillä olevat verijäljet mahdollisimman tarkkaan, sillä mitä siistimpi nahka, sitä parempi hinta. Eli yhdellä oravannahalla sai 25 litraa bensaa ja leffalipun, ja kaksi nahkaa jäi vielä muita menoja varten tärvättäväksi. Vantaan kaupunginosa Tikkurila on tunnettu aikanaan myös turkisten kauppapaikkana, joten kytkös oravaan ei ole kaukaa haettu. Vaihdantataloudessa hintajärjestelmät olivat paikallisia, mutta yleisesti ottaen nahkojen arvoa sääteli kysynnän ja tarjonnan laki
Puukkoihin kelpuutetaan ainoastaan parhaat materiaalit ja valmistuksessa yhdistyvät kokemus, tieto ja taito. Kainuun Puukon Tommi Nyt esiteltävän Tommi-puukon on valmistanut Kainuun Puukko, jonka seppäperinteet ovat jäljitettävissä 1600-luvun alkuun saakka. Teollinen puukon valmistus ja sen vaatima tietotaito oli myös Tommi-puukon synnyn taustalla. Aiemmin Kainuun Puukon tunnusmerkkeinä on ollut myös kirjainparit OK tai VK, jotka edustavat suvun aiempia polvia. Puukon kahva on raidan juurivisaa ja varustettu messinkisellä ylä- ja alahelalla. Nykyään Tommi-puukkojen valmistajia on useita ja se on eräs kainuulaisuuden tunnuksista. Myöhemmin, 1800-luvun loppupuolella, teollinen valmistus levisi eri puolille maata kuten esimerkiksi Kauhavalle, josta muodostui nykyäänkin tunnettu puukonvalmistuksen keskus ja jossa kehittyivät omat, alueelle tunnusomaiset puukkomallit. Kallea alettiin nimittää oppi-isänsä Thomas (Tommi) Woodwardin mukaan Tommiksi ja hänen valmistamiaan puukkoja Tommi-puukoiksi. veitset Perinteitä ja vähittäistä kehittelyä S uomalainen puukko on useimmille sitä harrastuksissaan käyttäville vain työkalu, jonka perinteistä tiedetään varsin vähän. Tommi-puukon lähihistoriallisesta merkityksestä mainittakoon, että Presidentti Urho Kekkonen, joka oli Kainuusta kotoisin ja tutustunut Tommi-puukkoihin nuorena uittotyömailla, piti usein sellaista vyöllään eräreissuillaan. Kainuun Puukon sepät jatkavat alkuperäistä seppäperinnettä, jonka tiedetään kulkeneen suvussa noin neljänsadan vuoden ajan. Tupen värien sanotaan tulevan ahjon hiilistä ja niistä nousevista liekeistä. Syistä riippumatta Keränen palasi kolmen vuoden kuluttua täysinoppineena takaisin kotikyläänsä Oravivaaraan ja aloitti oman, vanhoihin paikallisiin malleihin pohjautuvan puukkotuotannon. Puukon tekotapa säilyi Kerästen suvun salaisuutena aina 1930luvulle saakka, jolloin puukkoa alettiin jäljitellä ensin Hyrynsalmella ja sitten muualla Kainuussa. Näin tapahtui myös Fiskarsissa, johon hienotaepajan johtajaksi saapui englantilainen Tho56 RIISTA VK Eräpuukko mas Woodward vuonna 1862. Hän myös jakoi niitä kymmenittäin lahjoina koti- ja ulkomailla. Kainuun Puukon Tommi-puukolla onkin voitettu lukuisia kansallisia ja kansainvälisiä palkintoja.. Teollisen puukon valmistuksen alkuna Suomessa pidetään 1600-luvun alkua, jolloin laajempi tuotanto alkoi rautaruukeissa kuten Fiskarsissa. Harva esimerkiksi tietää, että nykyisinkin valmistettavilla puukkomalleilla on usein juurensa menneisyydessä ja että tietyt puukot ovat jaoteltavissa ryhmiin alueellisen alkuperänsä mukaan. Tavallisesti mustaa nahkaa olevan tupen peili on tyypillisesti maalattu kirkkaanpunaiseksi. Hyrynsalmelaista alkuperää oleva Tommi-puukko on esimerkki 1800luvun loppupuolella huippuunsa kehittyneestä suomalaisesta puukonvalmistustaidosta. Perinteisissä Tommi-puukoissa terä on hamarapuolelta tasainen ja siitä puuttuu veriura. Syyksi oppimatkalle mainitaan lähteestä riippuen joko nälkävuosien tuoma pakottava tarve tai sitten Keräsen halu oppia Fiskarsissa tuolloin tunnettu öljykarkaisu. Hänen oppiinsa lähti myös hyrynsalmelainen kyläseppä Kalle Keränen vuonna 1867. Rautaruukeille hankittiin usein ammattitaitoisia työntekijöitä ulkomailta ja he toivat mukanaan Suomessa ennen tuntemattomia valmistustekniikoita. Nykyään seppänä toimii Veijo Käpylä, jonka nimikirjaimet (VK) löytyvät myös puukon terästä
VK Eräpuukko T405:n materiaalit ovat vanhat tutut, eli pää on öljyttyä raidan juuripahkaa (tai mustaksi värjättyä visakoivua), terä hopeaterästä (tai damastia) ja tuppi nahkaa. Terän ottavuus säilyy normaalikäytössä hyvin, mikä viittaa terän kovuuteen ja tavallisesti vaikeaan teroitettavuuteen. Riistan toimitukseen saapuneen mallin valmistus on alkanut vuoden 2006 syksyllä. Toinen seikka on kädensijan pään muotoilu, joka toisaalta estää puukon karkaamista otteesta, mutta toisaalta saa puukon näyttämään varsin takapainoiselta. Sen kärki kapenee noin 40 mm:n matkalta hyvin pistämiseen sopivaksi ja kyseisen mallin reilun 90 mm:n pituus on riittävä oikeastaan kaikkiin tarpeisiin. Karumpiin välineisiin tottuneen mielestä tämäkin T405 olisi hyvin lahjaesineeksi kelpaava. VK Eräpuukko T405 Valmistaja: Kainuun Puukko Pituus: 215 mm Terän pituus: 92 mm Paino: 98 g Hinta: 195 euroa Myynti: Jälleenmyyjät sekä Ateljee Raija Käpylä, (08) 474 402 RIISTA 57. Seppä aloittaa puukon tekemisen kuumentamalla pyöreää hopeaterästankoa hiiliahjossa. Koska metsästäjä harvoin käyttää puukkoaan, varsinkin näinkin arvokasta, sorkkarautana, ei VK Eräpuukon kestävyyden rajoja ryhdytty selvittämään, vaan sitä käytettiin tavanomaisiin käyttötarkoituksiin. Kädensija on pinnaltaan miellyttä- vän sileä, mutta öljykäsittelyn ansiosta puun luontainen pinta tuo otteeseen pitoa myös kosteilla käsillä, mikä tilanne usein maasto-olosuhteissa on. Kokonaisuuden persoonallisimmat piirteet ovat juuri viistot linjat, jotka toistuvat tupen suussa, helassa ja päässä. Näin puukon terään saadaan haluttu rakenne, eli terän ominaisuudet muuttuvat asteettain sitkeästä hamarasta kovaan leikkausterään. Vuosien saatossa vakiintunutta ja hyväksi havaittua piirrettä onkin turha muutella ja kokemuksien mukaan siihen ei olisi syytäkään. Kuten tästä voidaan päätellä, perinteistä ponnistaminen ei ole merkinnyt täydellistä sitoutumista vanhoihin malleihin ja että Tommipuukko on jatkuvan tuotekehityksen kohteena. Seppä valmistaa myös tekemäänsä puukkoon sopivan nahkatupin käsityömenetelmin. Eräpuukkoa ei ole tarkoitettu varsinaiseksi vuolupuukoksi; sen terän kulma suhteessa kahvaan ei ole siihen paras mahdollinen. Laadukkuus tulee esiin joka suhteessa, mutta toisaalta sitä on lupa odottaakin tämänhintaiselta käsityönä valmistetulta puukolta. Tärkein syy kehitykseen on Kainuun Puukon tuotannon valtaosan meneminen vientiin Yhdysvaltoihin, jossa esimerkiksi punaruskea väri on myyvin vaihtoehdoista. Vuolemisessa ja muissa voimaa vaativissa käyttökohteissa kohtuullisen paksu kahva (=pää) on myös eduksi. Eräpuukkojen sarjaan kuuluu useita sisarmalleja, joiden terän pituudet vaihtelevat 70 mm:stä ylöspäin. Lopuksi Kainuun Puukon VK Eräpuukko on sukunsa täysiverinen edustaja. Valamalla messingistä (tai hopeasta) valmistettuja heloja puukossa on vain yksi. Osien viimeistely ja sovitukset ovat laadukkaat ottaen huomioon, että kyseessä on käyttöesine. Terä on tarkoituksenmukainen metsästäjän käyttöön niin yleiseltä muodoltaan kuin teroitukseltaankin. VK Eräpuukko Kainuun Puukon valikoima käsittää noin 100 eri variaatiota Tommista. Siihen tehdyt muutokset ovat maltillisia ja suunnittelussa on pidetty tiukasti mielessä tärkein seikka, eli käytettävyys. VK Eräpuukko on tasapainoinen kokonaisuus, jossa tärkein, eli terä, on sittenkin paras osa. Tuppi on malliltaan perinteinen ja väriltään aina pään väritykseen sopiva. Kädensijat on valmistettu kauniista raidan juuripahkasta ja öljytty pinnalta kevyesti. Tuloksena on kestävä ja pitävä pinta. Tärkein syy tähän on laadukas teroitus. Henkilökohtaisesti suosisin ehkä sittenkin perinteisen Tommin pyöreämpää muotoa. Edellä suluissa mainitut materiaalit ovat käytössä mustanpuhuvassa versiossa T310, jolla on myös hintaa reilusti enemmän. Se on puukkoseppä Veijo Käpylän oma design ja kantaa nimeä VK Eräpuukko ja mallinumeroa T405. Ainoastaan nylkemistä ajatellen kärjen muotoilu voisi olla pyöreämpi, mutta hyvin teroitettuna Eräpuukkokin selviytyy hommasta. Lisäksi amerikkalainen tukkuri vaatii hankalasti toteutettavan teränsuukarkaisun. Terän suurin kovuus on 62 Rc-asteikolla mitattuna. Kuten nimestä voidaan päätellä, on se tarkoitettu erityisesti metsästäjän työvälineeksi, joka on huomioitu myös suunnittelussa. Perinteitä arvostaville pienetkin muutokset voivat usein olla kauhistus, mutta Tommin tapauksessa kysymyksessä on vain luonnollinen, kysynnästä seuraava kehitys. Uudelleen teroittaminen osoittautui kuitenkin helpoksi ja terän saakin halutessaan partaveitsimäiseksi. Vuoleminenkin kuitenkin luonnistuu niin hyvin, että kaikki eränkävijän puuntyöstötarpeet täyttyvät varmasti. Koska Tommi-puukkojen terien viisteet ja lappeet on tarkkaan määritelty, ei niistä löydy suuremmin uutta. Koska puukko on myös ulkonäköään kevyempi, on sen käyttö vaivatonta. Itse asiassa on vain muutamia seikkoja, jotka eivät välttämättä miellytä kaikkia. Teräaihiota taotaan perinteisesti vasaralla ja se karkaistaan öljyyn käyttäen yrityksen ainutlaatuista progressiokarkaisu –menetelmää. Päähän on myös muotoiltu amerikkalaisen asiakaskunnan suosima ja alkuperäisestä Tommista puuttuva pieni syvennys, joka estää kättä liukumasta terälle. Vaikka puukolla vuoltiin koviakin puulajeja, ei terä osoittautunut taipumusta murtumiseen, seikka joka on tullut usein ongelmaksi muutoin laadukkaissakin puukoissa. Värivaihtoehtoina on punaruskea, puunvärinen ja musta. Negatiivista sanottavaa tästä uudesta Tommista on vaikea löytää. Tällä hetkellä puukkoja valmistuu noin 700 kappaletta vuodessa ja niistä valtaosa menee vientiin. Mukana on perinteisiä kainuulaisia työkaluja, sormisuojalla varustettuja Amerikan vientimalleja ja korumaisia käsityön taidonnäytteitä. Kulman huomaa varsinkin vuollessa, mutta siihen tottuu hetkessä, enkä ainakaan itse kokenut sitä häiritseväksi. Tärkein niistä on jo mainittu pään ja terän suhde, ne kun ovat pienessä negatiivisessa kulmassa. Osa työvaiheista on salaisia, mutta ne mahdollistavat puukon terävyyden ja kestävyyden. KP-Tommi -puukon terä, kahva ja tuppi ovatkin alusta loppuun saman sepän kädenjälkeä, mistä seuraa eri osien yhteensopivuus. Se, kokeeko seikan häiritseväksi, on kiinni jokaisen omista mieltymyksistä
Teeri tarjoaa erittäin monipuolisia metsästyselämyksiä miltei koko maassa: Lapista saaristoon. RIISTAELÄIN kuva: matti suopajärvi Teeri suosittu metsästyskohde ja naapuri teksti: Kim Jaatinen T. Suomen teerikan- nalla on keskieurooppalaisiin kantoihin verrattuna runsaasti monimuotoisuutta, mikä heijastaa Suomen verrattain yhtenäisiä elinalueita. Teeri on siis monessa mielessä hyötynyt ihmisen tavasta muokata elinympäristöään, ja lajin menestymisen luulisi olevan taattu. Viime aikoina on kuitenkin huolestuttu lyyrapyrstön kannankehityksestä ja sen kannanvaihtelut ovatkin monen metsästäjän pääpuheenaihe teerikauden lähestyessä. Viime vuosi oli teerelle hyvä lisääntymisvuosi ja kannat runsastuivat koko maassa Uuttamaata ja Varsinais-Suomea lukuun ottamatta. Huonona vuonna tuntuu, ettei teeriä ole enää ollenkaan. Hyvän lisääntymiskauden jälkeisenä syksynä on ilo kulkea maastossa haulikon kanssa tai istua aamuhämärissä suolla pulputusta kuunnellen. Ilmasto muuttuu ihmisen muokatessa ympäristöään, ja se on johtanut kevään lämpötilojen pienoiseen nousuun. Kainuu, 58 RIISTA Keski-Suomi ja Pohjois-Häme olivat teerien tiheimmin asutettuja riistanhoitopiirejä. Nämä vaihtelut ovat luonnollisia ja teeren kannan koot vaihtelivatkin aina 80-luvulle saakka syklisesti, mikä tarkoittaa sitä, että kannat vaihtelivat tietyn kaavan mukaan säännöllisesti. Nämä säännölliset vaihtelut ovat tuntemattomasta syystä viimeaikoina hävinneet ja vaihtelut ovat nykyään ennalta arvaamattomampia. Kevään lämpötilojen nousu ei kuitenkaan ole lämmittänyt alkukesää, päinvastoin, alkukesät ovat nykyään hivenen kylmempiä kuin ennen, mikä vaikeuttaa vastakuoriutuneiden teerenpoikasten hyönteisravinnon saamista pienentäen poikasten selviytyvyyttä. Teeren epäsäännöllisiin kannanvaihteluihin on jo jonkin aikaa haettu syytä tieteellisin menetelmin, mutta kannanvaihtelut ovat hyvin monen tekijän sanelemia, eikä niihin välttämättä löydy yhtä selkeää syytä. Teeri, yleisin kanalintumme, joka on kautta aikojen hyötynyt ihmisen toiminnasta saattaa nyt joutua tilanteeseen, jossa sille elinympäristöjä ennen parannellut ihminen on tuottamassa sille haasteen, johon voimme vain toivoa linnun vastaavan perinteisellä sopeutuvaisella tavallaan varmistaen tuleville metsästäjäsukupolville raikuvia pystykorvahaukkuja sekä jännitystä riitteisillä syyssoilla.. Teeren kytkös metsästäjiin ei ole pelkästään riistana tähtäimessä tai maistuvana ateriana lautasella, vaan lintu on kautta aikojen esiintynyt ihmisen läheisyydessä, etenkin aikana, jolloin maanviljely oli riippuvainen metsän kulotuksesta ja tarjosi koivun lisääntymisen kautta teerelle runsaasti ravintoa. Geneettinen monimuotoisuus on karkeasti ottaen sisäsiitoksen vastakohta ja se on yksi terveen kannan perustekijöistä. Viime aikoina on kuitenkin erityisesti keskitytty elinalueiden rakenteeseen sekä ilmastoon ja huomattu, että teerten geneettinen monimuotoisuus, joka auttaa kantoja sopeutumaan muutoksiin, saattaa vähentyä pirstoutuneilla elinalueilla. Teeret ovat hyödyntäneet tämän lämpötilan nousun ja pesivät nykyään vähän aikaisemmin kuin ennen. Teeren runsaslukuisuus ei ole ainoa syy sen metsästämisen yleisyyteen. eeri on yleisin kanalintumme ja siksi se onkin suurelle osalle metsästäjäkuntaamme mieliriistalaji, jota metsästetään seisovilla koirilla, haukkuvilla lintukoirilla, syyssoitimelta kuvilla sekä pomppuammunnalla. Aikainen pesintä on yleensä eduksi eläimille, sillä silloin poikasilla on enemmän aikaa varttua ennen talven tuloa
Asiaan kuuluvasti tähtäinkaukoputkessa on juhlapäivään liittyvät merkinnät ja yksilöllinen Limited Edition -sarjanumero. Uusia kotimaisia kiväärinluoteja archipelago bullets oy:n valikoima laajenee Metsähallituksen pienriistalupien myynti alkaa Sysmässä toimiva Archipelago Bullets Oy on jo vuosia valmistanut edullisia kuparipinnoitettuja lyijyluoteja pistooli- ja revolverikaliipereihin sekä muutamiin kiväärikaliipereihin. Tälle luodille on olemassa jo valmistuksessa vaadittavat laitteet, mutta muiden luotien kiivaasta tuotantotahdista johtuen ensimmäinen erä valmistuu vasta alkavan kesän aikana. Kappalehinta sijoittunee 15–20 sentin paikkeille. Uusin jo valmistukseen päässyt tulokas on .458” (11,63 mm) FP 377 grainin (24,4 g) painoisena, joka sopii mm. Ensimmäisen erän myynti aloitetaan kesäkuussa ja toisen elokuun loppupuolella. Nyt yritys on laajentamassa kiväärikaliiperiensa valikoimaa. Lähiaikoina on hirvimiesten iloksi tulossa 9,3:een sopiva luoti, jonka muoto on TC ja paino noin 230 grainia. Vuoden 2008 kesäksi on odotettavissa toinen mielenkiintoinen uutuus eli niin sanottu “rynkyn” luoti, joka on tässä vaiheessa vielä piirustuspöydällä, eikä tarkempia tietoja ei siten ole. Molempina ajankohtina myydään tietty kiintiö. Majoitusta tarvitsevien kannattaa samalla tutustua Metsähallituksen entisestään lisääntyneeseen vuokrakämppätarjontaan. Kesäkuussa myydään 50-70 prosenttia luvista ja elokuussa loput, riistakolmiolaskennan tulosten selvittyä. .45-70:een. Perinteisesti ainakin kanalintukauden viikonloput ovat hyvin kysyttyjä. Myös .358” kiväärille löytyy luoteja 180 ja 200 grainin painoisina. on tuonut markkinoille paketin, joka sisältää klassisesti muotoillun, mutta modernia tekniikkaa sisältävän Century Limited Edition 3-9x40 LR Duplex –kiikaritähtäimen tuuman runkoputkella. Leupold viettää 100-vuotisjuhliaan Vuosisadan mittaista historiaansa juhliva yhdysvaltalainen tähtäinvalmistaja Leupold & Stevens Inc. Hintaa juhlapaketilla on 550 euroa. Luvat myydään Villin Pohjolan myyntinumerossa 0203 44 122 arkisin kello 8–16. www.archipelagobullets.fi Metsähallituksen pienriistan metsästyslupia myydään vuonna 2007 kahdessa erässä. Linssijärjestelmä on Leopoldille tyypillinen pinnoituksineen ja säädöt ovat ¼ kulmaminuutin naksuin. Lupia myydään niin kauan kuin kiintiöitä riittää, joten omansa kannattaa hankkia hyvissä ajoin. Tähtäintä valmistetaan vain vuoden 2007 aikana. Hjorth Ab, (03) 234 4300 60 RIISTA. Tyylikkääseen peltirasiaan pakattuun kokonaisuuteen kuuluu lisäksi Leupoldin 100-vuotismetsästysveitsi sekä muistoraha. Maahantuoja: Oy K. Metsästysaluekohtaiset myyntipäivät löytyvät osoitteesta www.villipohjola.fi
Luonto-Liitto, Suomen Eläinsuojeluyhdistys ja Wild Lynx ovat ketjukarhukokeita koskevassa tiedotteessaan toivoneet Suomen Kennelliiton puuttumista tähän ulkomailla harjoitettavaan, moraalisesti arveluttavaan toimintaan. Suomen Kennelliitto on käsitellyt asiaa jo 1990-luvun alussa ja tällöin tehdyn päätöksen mukaisesti tällaisten karhukokeiden järjestäminen on Suomessa kielletty, eikä Kennelliitto hyväksy niitä. Tanu-Paten omistaa Aimo Ekonkari Kalajoelta, voisi sanoa, että Tanu-Pate on sellainen koira, jonka jokainen haluaisi omistaa. Sekä SM-kisan ja Maaotteluvoiton tulokset olivat huipputasoa. Hintaa Standardilla on 975 euroa ja Luxus-versiolla 1260 euroa. Vuoden Eräkoiraa valinnut raati koostui Erätaika-messujen organisaatiosta, jossa on runsaasti eri rotujen asiantuntemusta sekä Suomen Kennelliiton edustajasta. Järjestöjen huomionkiinnittäjinä ovat toimineet metsästysaiheiset keskustelupalstat, joissa koematkoista kertovat kommentit ovat olleet varsin arveluttavia. Suomessa vastaava testitoiminta on kiellettyä ja niinpä koiria viedään kokeisiin Venäjälle. SM-voittoja neljä ja ajettuja ykköstuloksia 23 kertaa. Mallistossa on myös karbiini- ja rosteriversiot ja asetta on saatavana myös täysvasurina. Testin tarkoituksena on todeta koiran käyttäytyminen kytketyllä karhulla ja pyrkiä löytämään toimivia koiria jalostuksen ja karhunpyynnin tueksi. Huomionosoituksen saivat jämtlanninpystykorva Huhtian Retu, omistaja Asko Mäkinen, Koskenpää; suomenajokoira Käskevän Eetu, omistajat Erkki ja Kalle Juntti, Tornio; karjalankarhukoira Usvaniityn Eve, omistaja Harri Sanaksenaho, Kuivinniemi ja karkeakarvainen saksanseisoja Viliman Thunturi, omistaja Teppo Sirkiä, Nuorgam. Raati palkitsi kunniamaininnalla neljä muuta Eräkoirakilpailuun osallistunutta koiraa. Kyseessä on pulttilukkoinen, keskieurooppalaisen tyylikäs vaihtopiippumetsästyskivääri, josta nyt Suomessa on saatavana useita eri malleja kaliipereissa .222 Rem, .308 Win, .30-06 ja 9,3x62. Maahantuoja: Finn Enterprise Oy, (09) 135 4455 Karhukoirien luonnetestit luonnonsuojeluväen hampaissa Luonnonsuojelujärjestöt ovat ottaneet silmätikukseen karhunmetsästykseen tarkoitettujen koirien luonnetestit, joissa käytetään kytkettyä karhua. Aseiden materiaalit ja kokoonpanot vaihtelevatmallista riippuen, mutta esimerkiksi Standard-mallissa tukki on mattalakattua pähkinäpuuta Monte Carlo -tyylisellä poskipakalla. Kaikki mallit on varustettu herkistinlaukaisukoneistoilla ja teräksisillä irtoliipailla, joihin mahtuu kolme patruunaa, paitsi magnum-kaliipereissa kapasiteetti on 2+1. Tanu-Pate vuoden Eräkoiraksi Beagle Kisällintien Tanu-Pate valittiin vuoden 2007 Eräkoiraksi. 11-vuotias Tanu-Pate on saavuttanut pitkällä urallaan lähes kaikki ajavalle koiralle mahdolliset voitot. Metsästyskivääriuutuus Itävallasta rössler Titan Helsinkiläinen Finn Enterprise Oy on tuonut maahan erän Itävaltalaisen Rößler Waffen KEG:n valmistamia Titan-metsästyskivääreitä. Koiran käyttäytyminen kytketyllä karhulla arvioidaan ja suorituksesta annetaan sääntöjen mukaiset pisteet. RIISTA 61. Viime vuonna se ajoi ensin Lapualla rodun mestariksi ja muutaman viikon päästä Siilinjärvellä Suomi-Ruotsi-Norja maaottelun voittajaksi. ”Koska Kennelliitto ei hyväksy ketjuun kytkettyjen karhujen kokeita, tällainen toiminta on Kennelliiton tarkoitusperien ja määräysten vastaista, ja se tulee jokaisen Kennelliiton jäsenen huomioida”, toteaa Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja Martti Mannersuo. Kilpailuun oli ilmoitettu 17 vuoden aikana hyvin menestynyttä koiraa
Maahantuoja: All Optics Finland Oy, (020) 7559 480.. Hintaa Extremellä on 1 995,52 euroa. Vaikka puritaanit eivät muovista pidäkään, on heitäkin ajateltu, tukin muotoilu vastaa klassista Mauser 03:a. 62 RIISTA Koska M 03 on pesitetty myös ärhäkämmille kaliipereille, on liukkaaseen tukkiin istutettu elastomerista valmistut otepinnat. Haulikkopussien pituudet ovat 125 cm, 130 cm ja luodikkopussin 125 cm. Luodikkoversio on mitoitettu siten, että myös optiikalla varustettu ase mahtuu suojukseen. Maahantuoja: Oy K. Riista palaa aiheeseen vielä ensi numerossa, jossa pieniä tunnelmapaloja messuilta. Sen käyttäjäpalautteesta alkunsa saanut uusi ominaisuus on musta synteettinen tukki, jonka kestävyys äärimmäisissä luonnonolosuhteissa on tunnettu tosiasia. Mauser M 03 entistä säänkestävämpänä Mauser M 03 –kiväärisarjan uusi tulokas, M 03 Extreme, on nyt saatavana myös Suomessa. Pehmusteena ja aseen suojana on ohut vaahtomuovi ja itse asetta vasten tulee ohut keinokuitukangas. Jää nähtäväksi, kuinka monta kävijää tänä vuonna tapahtuma sai, sillä varsin sateinen keli ajoi ensimmäisenä päivänä suurimman osan kävijöistä sisätiloihin ja muutti ulkoalueet savivelliksi. Rautojen pintakäsittelynä on tukin tummaan harmauteen sopivasti plasmanitraus. edullista suojaa jahtikaverille Tarkka-asepussit Mustasta Cordurasta valmistettuja Tarkka Pro -asepusseja on nyt saatavilla jälleenmyyjiltä. Tukin etuosa on myös vahvistettu erityisesti bipodi-käyttöä ajatellen. Kaikissa pusseissa on tavanomaiset kantokahvat ja luodikkopussissa li- säksi olkahihna. Hintaa näillä kevyillä pusseilla on varsin kohtuullinen 20 euroa. Tehtaan valikoimiin kuuluu myös M 03 Extremen ominaisuuksilla varustetut Africa, Solid ja Match -variantit. Vetoketjulla suljettavan pääosaston lisäksi pusseissa on reilun kokoinen tarrakiinnityksellinen varustetasku. Hjorth Ab, (03) 234 4300 OULUN ERÄMESSUT Pohjois-Suomen Erämessut järjestettiin juuri tämän lehden painoonmenon aikaan Oulussa 17.5.–20.5.2007. Järjestyspaikkana toimi, kuten aikaisemminkin, Ouluhalli, johon tänäkin vuonna odotettiin yli 50.000 kävijää
Monilla seuduilla oli aiemmin luonnollista, että metsästys ja eräily yleensä kuuluivat varsinkin nuorten miesten aktiviteetteihin, koska suoraan sanottuna se oli ainoita harrastusmahdollisuuksia, johon oli kunnolliset puitteet. RIISTA 63. Vähintään kuudelle minikurssille osallistuvien kesken arvotaan lisäksi metsästyskivääri, joka toimii lisämotivaattorina. Pulloon voi tehdä reiän joko ampumalla ensimmäisen laukauksen pohjan läpi ja siten muodostunutta aukkoa viilalla suurentaen tai upottamalla pohjan kuumaan veteen ja sen jälkeen vaikka puukonkärjellä kaivaa keskelle sopivan reiän. Sama ilmiö on olemassa myös Yhdysvalloissa, jossa paikoin onkin ryhdytty toimiin asian korjaamiseksi. 1,5 litran pullon vaimennusteho on hieman parempi kuin 0,5 l, mutta puolilitrainen on käytössä paljon näppärämpi ja keskeisempi piippulinjan kanssa kuin isommat. Adaptereita on saatavana eri materiaaleista, muovinen maksaa 15 euroa ja sitä voi tiedustella Kemiön Metsästyspuodista, (02) 423 804. Seminaarimuotoisella kurssilla käsitellään mm. Mutta kenties olisi saavutettavissa myös toinen merkittävä hyöty eli metsästystä tunnepohjalta vastustaville nuorille voitaisiin tarjota kiihkotonta ja oikeaa tietoa ja näin parantaa harrastuksen säilymismahdollisuuksia myös tulevaisuudessa. Ilmiö on myös jatkunut jo jonkin aikaa ja niinpä löytyy jo huomattava määrä perheitä ja sukuja, joissa ei ole ensimmäistäkään asiaan vihkiytynyttä ja uusia sukupolvia metsästysharrastuksessa opastamaan kykenevää henkilöä. Vaimenninadapteri Moni ampuja on jossain vaiheessa kiinnittänyt muoivipullon pienoiskivääriin, yleensä teipillä, äänenvaimennusta tarvitessaan. jousiammuntaa, ansametsästystä, kalkkunan kutsumista, mustaruutiaseita ja hauk- kametsästystä. Suomalaisillakin nuorilla on aiempiin sukupolviin verrattuna huomattavasti enemmän vaihtoehtoja vapaa-aikansa kuluttamiseen. Ja jos onkin, nykyinen hektinen elämäntyyli rajoittaa tähän käytettävissä olevaa aikaa. Kenties tällaiselle toiminnalle olisi tarvetta myös Suomessa. Esimerkiksi Idahon Upper Snaken alueella eräilyn harrastajat ovat koonneet voimansa ja järjestävät ilmaisia kursseja opinjanoisille. Amerikasta mallia. Nykyään tilanne on toinen ja varsinkin tietotekniset viihdemahdollisuudet ovat vieraannuttamassa nuoria luonnosta. Vaikka Idaho on ulkoilmaihmisen paratiisi, eivät monetkaan sikäläisistä nuorista tiedä kuinka harrastuksen voisi aloittaa. Metsästyksestä aidosti kiinnostuneille nuorille tarjoutuisi tilaisuus opiskella ai- hetta asiantuntijoiden opastuksella. Nyt tämä onnistuu helposti ruuvaamalla sitä varten tehty adapteri piipun standardikierteeseen ja siihen sitten pullo, joko 0,5 l tai suurempi. Reippaasti yliäänisten (lähtönopeus yli 400 m/s) patruunoiden vaimennusteho on olematon, mutta aliäänisten ja keskiluokan patruunoiden vaimennusteho on yllättävän hyvä
Metsästys ei ole mikään harrastus, se on elämäntapa. Kannattaa kuitenkin muistaa, että metsästäjissäkin on paljon erilaista väkeä, eikä oma näkökanta aina ole se ainut. Se eräs toinen lehti oli aluksi koko kansan lehti, mutta se kangistui ja jäi potemaan paikallaan muuttuen pelkäksi hienoksi etusivuksi. Teknisesti se ei ole metsästämistä eikä siitä saada perinteistä metsästysartikkelia, mutta mielenkiintoinen se olisi varmaan monelle lukijalle. Tänä aikana on hyvä tuoda esille ulkomaisia raportteja ja esitellä vähemmän huomiota osakseen jääneet jahtimuodot ja välineet. Tosiasia on se että elokuun 20. Esimerkiksi otettaakoon vaikkapa lihan jälkikäsittely, kuten vakuumipakkaukset, purkitus, jne. Myös viime lehden messuartikkeli oli mukava lisä. Taas kerran hyvin suomalaistyylinen metsästys mikä tapahtuu ulkomailla, mutta eri olosuhteissa on kiinnostavaa ja mihin suomalainen itse ajattelisi voivansa lähteä. Siinä suhteessa lupauksemme siis tulee pitämään, että lehdessä ei varmasti nähdä kalastusaiheisia artikkeleita. Koirat ovat metsästyksen suola. Juuso Räsänen Kiitos palautteestasi ja vaikka jouduimme sitä vähän lyhentämään mahduttaaksemme sen lehteemme, se oli silti täyttä asiaa. PuhveLi kevät MenneisLinnustuks yys & tu e Levaisuun s cz 550 L ux kaL .3 0 shot sho 8 win sasta ah w 2007 Ma -Met 6,5 MM säs Metsäst ysLuotie tysPuku n vertaiL u On totta, että teimme alusta asti päätöksen siitä, että Riista on pelkästään metsästystä käsittelevä lehti. Unohtamatta kasvavaa jousimetsästystä sekä lukuisia eri jahtimuotoja Kysymys kuuluukin haluatteko tehdä metsästyslehteä citymetsästäjille vai koko kansan lehteä aina Karjalan korvista Lapin jängille. Tämä eri asiota käsittelevien artikkeleiden jakautuma on kuitenkin juuri 6,90 €. Se, että lehdessä saattaa olla muutama itseään kiinnostamaton artikkeli, ei vielä sano, että samaiset artikkelit ei kiinnostaisi jotakuta muuta metsästäjää. Myös Riistaan on nyt ensimmäisen numeron jälkeen tullut palautetta monista asioista, jotka jokainen osaltaan vaikutttavat tuleviin numeroihin. Sama pätee myös muihin tuotteisiin, kuten metsästysjalkineisiin, -vaatteisiin, reppuihin, pääsääntöisesti kaikkeen mitä metsästäjä voi toiminnassaan käyttää. Mielipiteeni on: testatkaa ja kirjoittakaa kansan aseista. Lehtien ongelma on se että riistalla on rauhoitusajat, kun taas kalaa pystyy naaraamaan ympäri vuoden. Testatkaa niitä, mitä tavallinen metsästäjä ostaa, suosii ja mitä kentällä käytetään. Lehtenne testeillä ja kirjoituksilla on vaikutusta tuleviin aseostoihin ja hankintoihin, pa l.v ko 20 07-2 3 710640 07001 -0701 afrikka Lainen sekä niistä saa tietoa. varusteartikkelit ovat erinomainen lisä lehteenne. Nyt lehdeltä odotetaan nimenomaan metsästystä. Juttu siis pyörii melkein kalastuksen ympärillä. Muut alan lehdet on myös ympätty täyteen ajoneuvoja ja jos monkinlaisia vempeleitä ja ”lisätäytettä” lehteen. päivä, 200.000 metsästäjää lähtee sorsastamaan ja syksyllä suuri osa hirvestää, jänistää sekä kanalinnustaa. Itse en ole hetkeen lukenut artikkelia tavallisestä kivääristä tai haulikosta. Myös vaate, kenkä, reppu ym. Loppujen lopuksi on melenkiintoista nähdä mihin suuntaan lehti muovautuu. Mielenkiintoista ja haastavin lehdessä onkin se millä tuoda kiinnostavia juttuja sivuille kun metsästys-sesonki on hiljaisempaa eli maalis-heinäkuu. uusi suo pAl AutepAlstA MaLaine n Metsäst y sLehti 1 / 2007 en kset n. Kaikkia ei voi tyydyttää, mutta kun vedätte omaa linjaanne, uskon että lukijakin saa enemmän irti. Lehden linjaus artikkeleidensa suhteen on aina muuttunut enemmän tai vähemmän ensimmäisestä julkaistusta numerosta. Toivon teille mukavia lehdenteon hetkiä. Lehti pyörii näiden parissa kuitenkaan unohtamatta pienempiä jahteja kuten kyyhkystys, kettu sekä loukkupyynnit ja monet muut. Sitävastoin muuta, metsästystä sivuavaa artikkelia voimme tulevaisuudessa nähdä. Metsästyslehti voi ja sen pitää tarjota kaikille metsästystä harrastaville ihmisille tietoa, vinkkejä ja elämyksiä. En näe mitään järkeä tehdä juttua jostain kymppitonnin haulikosta kun tavallinen metsästäjä ei sitä ikinä osta tai edes käsittele. Raportteja ulkomailta on hienoa lukea mutta ketä kiinnostaa apinajahti Borneon sademetsissä viidakkoveitsi kädessä. Asiaa on paljon ja moni asia on jo moneen kertaan kerrottu eri julkaisuissa eli miten kertoa ja aikaisemmin käsitelty aihe mielenkiintoisemmin. een 1 / 2007 Majava jahti keväine n Metsä stysMuo to 64 RIISTA 106405 6 41 4887 Lehtenne fraasi ei ongenkoukkuakaan on hyvä lähtökohta pitää metsästys ja kalastus erillään, mutta ette voi pelkästään turvautua tähän sloganiin. Tärkeää olisi olla mukana ja kertoa kovan linjan koiramiehistä, joilla on paras näkemus kyseisestä rodusta oli sitten kyse itäsuomen kovista karhunpaimentajista tai lapin hirvenpysäyttäjistä loputtomilla rimmillä, saati pystykorvista aarniometsissä sekä seisojista peltolakeuksilla. Tekijätkin ovat metsästäjiä, joten tiedämme, millainen kysyntä vain tätä alaa koskevalla lehdellä on. Toivottavasti tästä oli edes yhtään apua. Juttua näistä yleisimmin metsästyksessä käytettävistä koirista on aina hieno lukea. Asetestit kuuluvat ehdottomasti lehteen
Niitä suomalainen erämies kaipaa, katselee ja lukee. Melkein kaikki Suomessa ilmestyvät metsästysaiheiset lehdet ovat sidoksissa johonkin järjestöön tai ajavat sumeilemattomasti jonkin eturyhmän asiaa. Tämän tapaisesta “politikoimisesta” toimikoon esimerkkinä ensimmäisen numeron “Kevätlinnustuksen monet vaiheet” –artikkelin kolme näkökulmaa. Kehittämisen arvoinen lehti. Jos sinulla on kysymys Riistan toimitukselle tai haluat antaa palautetta toiminnastamme, lehdestämme tai vaikkapa nettisivuistamme, lähetä palautteesi osoitteella: Riista-lehti, PL 82, 00511 HELSINKI tai sähköpostitse osoitteeseen toimitus@riista.info Muistathan liittää mukaan myös oikean nimesi ja yhteystietosi, vaikka haluaisitkin palautteen julkaistavaksi nimimerkillä. Suoranaisia viitteitä järjestöjen tukemisesta, politikoimisesta tai muusta propagandasta en löytänyt, mutta ajattelin kuitenkin lähestyä teitä suoran vastauksen toivossa. Toimitus Kenen joukoissa Riista seisoo. Hienoja metsästysjuttuja laadukkaiden värikuvien kanssa olisi kova sana. Monet käyttävät harrastukseensa suuria summia rahaa, eikä haulikko/kivääri/muu metsästysase välttämättä olekaan pelkästään työkalu. Jussi Haavisto Keskustelu ja palutteen antaminen tekijöille onnistuu jo nyt, vaikka vastaavaa osiota ei Riistan omalta sivulta vielä löydykään. Lisäksi voisi vielä sivun pari varata aiheeseen: erikoisia tilanteita, tapahtumia metsästyksestä kuvin ja kuvakertomuksin. Seppo Toivonen Näytenumero tuli postissa ja lehtihän oli ensimmäiseksi hyvä! Milloinkaan lehti ei ole valmis ensimmäisestä numerostaan alkaen. RIISTA 65. Olisiko ideaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö lehdessä voitaisi esitellä myös kriittisiä näkökantoja. Yksi palaute ei välttämättä vielä mitään muuta, mutta jos teistä kymmenen, sata tai tuhat lukijaa lähettää jostakin artikkelista palautetta, on sen vaikutus taattu. Riistan tekijät seuraavat palautetta hyvin tarkasti ja sinne kannattakin esittää myös ehdotuksia uusiksi jutunaiheiksi. Jos sen kehitykseen voi vaikuttaa, niin toivoisin pikaisimpana uudistuksena keskustelupalstaa, jossa lehden sisällöstä olisi mahdollista vaihtaa mielipiteitä. Nimettömiä kirjeitä ei julkaista. Asetesteistä olemme kanssasi samaa mieltä, mutta jälleen pitää muistaa ihmisten jakautuma. Jos teillä on hyviä kuvia metsästystilanteista, jossa voisitte sanoa aiheesta vielä sanasen, laittakaa sähköpostia toimitukseen osoitteella toimitus@riista.info tai postitse osoitteella Riista, PL82, 00511 Helsinki. Vapaa-ajattelija Keski-Suomesta Kirjoita meille! tarjota heitä kiinnostavaa luettavaa eri aiheista tasapuolisesti ja ennakkoluulottomalla asenteella. Toimitus Suomalaista metsästystä ja niihin liittyviä kuvia, juttuja ja tarinoita lisää niin eiköhän ala levikki nousta. Toimitus Palsta on tarkoitettu Riistan lukijoilta saatujen palautteiden ja kysymysten käsittelyyn. Tutustuin juuri Riistan ensimmäiseen numeroon ja jäin pohtimaan “kenen” lehteä sitä tulikaan luettua. Lehden taustalla on yksityisomistuksessa oleva Fire-Kustannus Oy, eikä sillä ole taustavaikuttajia. Riista on täysin itsenäinen julkaisu, jota mikään ulkopuolinen taho ei ohjaile. Mitä taasen koira-artikkeleihin tulee, niin juuri tästä olemme saaneet palautetta ja koiraartikkeleita on tulevaisuudessa meille tulossa enemmänkin. Sisällöllisesti tämä merkitsee täydellistä vapautta ja lukijoille voidaan Ideasi kuvasivusta kuulostaa hyvältä ja tässäkin haluaisimme heittää pallon osaksi myös lukijoidemme pariin. Tällä hetkellä palauteosio löytyy sisarlehti Rekyylin keskustelupalstalta osoitteesta www.rekyyli.fi/board. Luonnollisesti palaute tulee perille myös ohessa olevia ohjeita käyttäen. palautteiden pohjalta lähtevä seikka. Toimitus Riistan internet-sivu on varsin ilmeisesti vielä työnalla. Tosin näitä varten tarkoitus olisi löytää lukijoiden joukosta myös vannoutuneita koiraihmisiä, jotka näitä artikkeleita haluaisivat yksin tai meidän kanssamme tehdä. Tästäkin syystä Riistassa tulee tulevaisuudessa olemaan näkyvissä monia eri hinta- ja laatuluokan aseita, sillä nehän jos jotkin antavat perspektiiviä asehankintaan. Jos “Vapaa-ajattelija” tarkoittaa Riistan asennetta metsästystä kohtaan, on se ehdottoman myönteinen. Eli jos tässäkin numerossa joku huomaa erityisen mielenkiintoisen artikkelin, kannattaa siitä lähettää meille palautetta ja muistaa mainita myös siitä ei-niin-mielenkiintoisesta artikkelista, jonka lähinnä silmäili läpi. Emme kuitenkaan unohda edullisiakaan aseita. Riistan kirjoittajilta odotetaankin tasapuolisuutta ja rehellisyyttä, käsittelipä heidän kirjoituksensa mitä aihetta tahansa
Tarjotaanko yleisölle ranskanleipää monessa muodossa. ”Onko sinulla huuliherpes”-kysymys, ei jaksa innostaa. Esittelijä pääsi yllättämään minut, lukutaidottoman siis. Petyin. Olinko ainoa, joka käveli messukäytävillä hameessa ja ranskalaisissa koroissa. Ainakin messuilla.. Ranskassa metsästys on vain kansan eliittiin kuuluvien etu, meillä se on lähes jokamiehen ja -naisen oikeus. 66 RIISTA Miksi terveystuotteita myyvät ihmiset ovat itse niin sairaan näköisiä. Jätin kaikkeuden sikseen. Näitä erämessuja oli mainostettu ranskalaisella torvimusiikilla, joka liittyy Ranskassa olennaisesti metsästyskulttuuriin. Olin kuitenkin mielessäni odottanut muutakin ranskalaista samalla. Äkkiarvaamatta takaani kuuluu väite: ”ne ovat meteoriitteja”. Ulkoa löytyivät kuitenkin koko messualueen ihanimmat tytöt ja kuinkas muuten kuin lettuja paistamassa. Kaikki ihmevoiteiden myyjät näyttivät pakkeloidulta humanoideilta ja heillä oli kauhea hymy. Kiitos, kauhean asiallista oli akkojen jahtitouhu. Esitelläänkö ranskalaista tyyliä metsästyspukeutumisessa. Erämiehen hierojakin oli kone. Tarvitsin happea ja ryntäsin ulos. Arvaatteko. Messuthan ovat suuria kansantapahtumia, joille kansa kokoontuu kuulemaan, näkemään ja kokemaan jotain uutta. Yritin mennä sinne lähes silmät kiinni, etten näkisi mitään liian aikaisin. Messukansa ja osastojen esittelijät olivat samaa vihreää massaa. Ranskalaiset puhalsivat torviinsa ja pääni höyrysi kuin ulkoalueen jättiläiskokoiset paistinpannut. Metsästävän naisen kuuluisi olla kuin Diana, metsästyksen jumalatar. Minusta herkku on yksilöllinen tuote, ei bulkkitavaraa. Kala on terveellistä. nnostuin menemään messuille. Suomalaiset ovat käytännöllisiä, tottakai, ja pukeutuvat teeman mukaisesti. Miesten peitellyn uteliaista katseista ja naisten läpitunkevista ilmeistä päätellen liikuin olosuhteisiin nähden arveluttavassa asussa. Esittelijöiden tulisi nimenomaan erottua joukosta ja tarjota ihmisille pieniä elämyksiä. I. Onko kenties esillä kuuluisia ranskalaisia viinejä ja juustoja. Eikö voitaisi ottaa oppia Keski-Euroopasta, joissa vaikkapa metsästyspukeutuminen on oma lajinsa. Pääosin naiset oli patistettu kauhan ja paistinpannun varteen. Tapaanko ihania kauniita ranskattaria. Ei kiitos, minä vain katselen. Metsästyskulttuurimme erilaisuus verrattuna vanhoihin kulttuurimaihin korostuu selvästi erämessuilla. Kun naisten osaston kysymys liittyy jonkin eläimen kalloon, en osaa liittyä joukkoon. Pyrin valloittamaan koko maailmankaikkeuden ja menin tähtitieteen osastolle. Tytöt, pelastitte minun ja monen muun messupäivän iloisuudella ja kivalla pukeutumisella. Komeaa oli soitto ja komeita miehet puvuissaan. Saat kympillä kolme, vähän kuin Dressmanilla. Kädentaidot tehoavat aina. Samat jutut, samat puvut. Tarkastelin maahan pudonneita meteoriitteja ja ihmettelin, näistäkö sitten on pidetty se valtava metakka. Me metsästimme kauan kirjaimellisesti elääksemme, nyt siitä on tullut vakava harrastus. Itse ainakin hieroisin erämiestäni omin käsin. Eikö voitaisi pikkasen hellittää, ja tuoda naiseuttamme esille myös metsästyksessä. Petyin, ei ollut kuin torvimusiikkia. Messuilla tavataan tuttuja ja tutustutaan helposti uusiin ihmisiin. Se siitä silmänruoasta – poikkeuksena rouva, joka punoi pajusta kaunista astiaa. Taimitarha oli kuskannut kevätkukat rekeissä osastolle, samat krysanteemit ja ruusut kuin kaupoissakin. Esittelijät olivat asiantuntevia ampujia ja metsästäjiä. Lopuksi suuntasin naisten metsästysosastolle. En tiedä, käykö elämyksestä esittelijän virttynyt t-paita jenkkakahvojen ja olutmahan kera – minulle se aiheutti puistatuksia. Sidontaa ja kukkia, se varmaan tarjoaisi esteettisen elämyksen. viimeinen sana Mitä blondi löysi erämessuilta. Pakenin herkkuosastolle löytääkseni kotiin viemiset. Messukansa mätti ahnaasti lohta ja muikkuja suuhunsa. Suomalainen vihannes on muuttunut muikuksi. He olivat kuin miehet. Valitsin siisteimmät näköiset kokit, lautasilla oli lohta ja niin raaoiksi paistettuja sipuleita, että karvas maku nousi heti suuhun. Hellan äärestä ei ole kauas päästy. Muutama kivensiru
Maailman paras puoliautomaatti . Maahantuonti & markkinointi: www.ruutiaitta.fi New Elite .30-06. Evolve 9,3x63 Composite Camo .30-06 / 9,3x63 PLUS .308 / .30-06 / .300Win Mag / 9,3x62 Eclipse .30-06 Composite .30-06 * MYÖS VASENKÄTINEN Jälleenmyyjät: Aseliikkeet kautta maan