40 THE XX Lontoolaistrio ajautui vuosiksi erilleen, mutta elää nyt jonkin sortin uudelleenhuumaantumista ja on täynnä rakkautta. 48 2016 Kanyesta Nousiaiseen, osoitamme viiden esseen voimin, miksi viime vuosi oli merkittävä popmusiikin saralla. 6 POIMINTOJA 8 VALITUT PALSAT 16 VAPA ALLA JANNE WESTERLUND 20 DUUNISSA LIIMA 24 POP-ESSEE K AKSI SA AR A A 26 NOUSUSSA ITÄ-HOLLOL A INSTALL A ATIO 28 KOLUMNI KNUUTI 30 ULTRA BRA Ultra Bra oli viimeinen suuri sukupolvikokemus. Tuoko comebackin tehnyt yhtye toivoa myös tämän laman ahdinkoon. 54 SWANS Michael Giran johtaman yhtyeen toinen inkarnaatio on tullut tiensä päähän – ja hyvä niin! 62 LEV YT 70 SARJAKUVA BL ACK PEIDER 72 HITTIK ARUSELLI JUKK A LINDSTRÖM 74 LEV YHYLLY K ALIFORNIA-KEKE 76 KOLUMNI VUOREL A 78 NISSE M 80 KYSYMYS & VASTAUS RINGA MANNER S I S Ä LT Ö 1/ 2 017 RUMBA 3
JUKKA HÄTINEN Kirjoittaja suunnittelee keltaisia kertakäyttösadetakkeja festareilla myyvää startup-yritystä. Siinä se". PÄ Ä K I R J O I T U S RUMBA 5. kello 12 alkaneessa tiedotustilaisuudessa. Mustanaamion suojeluksessa jo vuodesta 1984. Jonkun mielestä tämä voisi kuvastaa surullisesti 2010-luvun keskustelukulttuurin tilaa. Kultaista keskitietä ei tunneta näissä asioissa, se on joko tai. Minun mielestäni: helvetin hyvä. Joskus comebackin suurimmaksi ansioksi jää osoittaa, että nuoremmat ja nälkäisemmät klaaraavat nämä hommat siellä festarin pienimmällä lavalla tiukemmin ja energisemmin. vuosikerta Numero 669 Toimituksen tilaama tai sille tarkoitettu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää Pop Median kaikissa uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutustai jakelutavoista. Musiikkilehden näkökulmasta tämä on tietenkin hyvä asia. U ltra Bran comebackistä kerrottiin 25.1. Intohimo ja kaipuu kuuluvat kuitenkin solisti Arto Talmeen äänestä hänen todetessaan, että on odottanut mahdollisuutta palata lavalle tämän kokoonpanon kanssa kaikki nämä vuodet. Ultra Bra osoitti, etteivät sen laulut ole ainakaan vanhentuneet – niin hyvin nämä vihaajatkin ne tuntuivat muistavan. Menikö tunteisiin. Ei, vaikka bändi oli yli 10 vuotta poissa ja julisti aiemmin olevansa kuollut. Haluamme kuulla ja lukea niistä. Jos jonkun 15 vuotta sitten kuopatun bändin paluu menee niin syvälle ihon alle, että olet valmis luopumaan kesän kohokohdaksi muodostuneesta perinteestä ja skippaamaan kourallisen omia suosikkiartistejasi, niin comeback on minun kirjoissani perusteltu. Vähemmän yllättävästi sosiaalinen media alkoi välittömästi täyttyä polarisoidusta kommentaarista. Rumba ei vastaa tapahtumatietojen mahdollisista muutoksista eikä tilaamattomien kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä tai palauttamisesta. Miksi tämä kappalemateriaali pitäisi jättää pyhäksi lehmäksi. Kuten internetin temmellyskentillä yleensäkin, innostuneiden ja yllättyneiden fanien tohkeilut tuntuivat jäävän vihaajien jalkoihin. Ultra Bran jäsenetkin kostuvat kolmesta festivaalivedosta varmasti lokoisan lomareissun ja keittiöremontin verran. Kirosanat ja ruumiineritteet lentelivät virtuaaliseinille ja kokonaisia festivaaleja uhattiin ”boikotoida” yhden esiintyjäbuukkauksen johdosta. Raha on tietysti helpoin esittää paluun motiiviksi. Mikael Mattila toteaa Swans-artikkelissaan tyhjentävästi, että "yhdet paluut ovat olleet hyviä, toiset eivät niinkään. Haluamme osaksi niitä, oli valittu puoli kumpi tahansa. Miksi 90-luvulla syntyneillä ei saisi olla oikeutta nähdä bändiä. Underground-musiikissa raha on tietysti suurin synti, ja pelkkä comeback koetaan problemaattiseksi, vaikka kuinka kovasta kulttimaineesta olisi kyse. Silti, ja siksi, ne herättävät kiinnostuksemme ja uteliaisuutemme. Swansin tapauksessa mentiin jopa niin pitkälle, että artisti itse koki tarpeelliseksi todistella, ettei kyse ole comebackistä. Comebackien tarpeellisuus ja motiivit saavat keskustelunaiheina niin ikään linjat kuumiksi ja baarien pöydät sorisemaan. www.rumba.fi facebook.com/rumbafi twitter.com/rumbalehti instagram.com/rumbalehti PÄÄTOIMITTAJA Jukka Hätinen TOIMITUSSIHTEERI Mervi Vuorela ULKOASU Mikko Litmanen KANNEN KUVA Markus Paajala TÄMÄN LEHDEN TEKIJÄT Anna Brotkin, Teemu Fiilin, Mari Hautamäki, Iida Sofia Hirvonen, Jami Järvinen, Otso Karhu, Toni Keränen, Joni Kling, Samuli Knuuti, Nisse M, Mikael Mattila, Oskari Onninen, Markus Paajala, Tomi Palsa, Niko Peltonen, Jean Ramsay, Santtu Reinikainen, Jose Riikonen, Petteri Tikkanen, Niko Toiskallio, Anton Vanha-Majamaa, Kimmo Vanhatalo HARJOITTELIJA Kalle Keskinen TOIMITUKSEN YHTEYSTIEDOT Rumba / Pop Media Oy Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki 045 110 5522 etunimi.sukunimi@popmedia.fi rumba@popmedia.fi ILMOITUSMYYNTI Oskari Anttonen, Erik Kangas, Elina Korhonen, Peter Lindroos, Oona Lukkarinen, Mikko Mali 045 110 5522 ilmoitusmyynti@popmedia.fi etunimi.sukunimi@popmedia.fi TILAAJAPALVELU 03 4246 5302 (ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi KUSTANTAJA Pop Media Oy Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki 045 110 5522 www.popmedia.fi TOIMITUSJOHTAJA Tuomo Häkkinen PAINOPAIKKA M?kusala ISSN 0781-0326 34
Olin aikanaan rakastunut Solangen True-ep:n r’n’b-soundiin, odottanut uutta albumia kieli pitkällä, ja sitten pettynyt sen tylsyyteen. Tukholmalaisen Viagra Boysin ja sen viime vuonna ilmestyneen Consistency of Energy -ep:n onnistuin kuitenkin missaamaan. Olin tietysti väärässä. Matkalla tuijotin pilviä, kuuntelin puoliunessa Solangen A Seat at the Table -levyä ja mietin, että tätä tylsää levyä ei kauaa jaksa. Suosittelen kaikille. Lentokoneen ikkunasta näkyi loputtomiin vaaleansinistä ja levy tuntui istuvan maisemaan: haaleaa pastellia, ei mitään syviä sävyjä tai tähdenlentoja. Samanaikaisesti bändissä on kaikki vähän sinnepäin. ANNA BROTKIN Viagra Boys Consistency of Energy EN ole gynekologi, mutta vilkuilen suhteellisen usein Ruotsin punk skenestä sikiäviä uusia bändejä. A Seat at the Table ei ole tylsä vaan törkeän hyvä, vuoden 2016 parhaita levyjä. Ei liene epäselvää, mitä levyä kuuntelen ensi kesänä vuoden 1977 Fiat 127:ssani. Kuuntelukokemus on huumaava sanan varsinaisessa merkityksessä. P O I M I N T O J A Solange A Seat at the Table MARRASKUUSSA matkustin tämän lehden juttua varten Tukholmaan haastattelemaan The xx:n Romy Madley Croftia. Se saa janoamaan päihteitä, ihmisiä joille sössöttää ja tilaa, jonka ottaa haltuun. Ilmeisesti se on mahdollista, vaikka hengasin bändin kanssa samoilla Sideways-festarilla kesäkuussa. Onneksi alitajuntani oli ymmärtänyt levyn upeuden, vaikka skeptiset aivoni taistelivat vielä vastaan. Lehden tekijät suosittelevat viime aikoina ahmimiaan teoksia. Viimeiset kolme kuukautta olen kuunnellut enemmän tai vähemmän aktiivisesti Consistency of Energyä ja etenkin sen avausbiisiä Research Chemicals. Tajusin tämän tosin vasta siinä vaiheessa, kun havahduin kuuntelevani sitä monta kertaa päivässä, salakavalasti addiktoituneena. Onneksi olen hyvä paikkailemaan mokiani. Viagra Boys on kuin kalliita Adidaksen verkkareita käyttävä työnvieroksuja, joka ajaa 90-luvun Saabia ja kuuntelee autostereoistaan Butthole Surfersia, Pissed Jeansia ja Suicidea. Kun hyväksyin Solangen hienostuneemman ja hienovaraisemman uuden minän, opin rakastamaan A Seat at the Tablea. Ja kuten rakkaudessa, ei vastapuolen kannata olettaa pysyvän aina samanlaisena, vaan antaa tälle tilaa kasvaa omaksi itsekseen. Hyvällä musiikilla on tällainen taipumus: vetää luokseen, vaikka kuinka yrittäisi väistellä. Ruotsalaiseen tapaan Viagra Boysissa on jotain hirvittävän muodikasta. MERVI VUORELA 6 RUMBA
ja 21.5. ja 21.5. P O I M I N T O J A LOOSEN MUSAOF Joka toinen sunnuntai klo 18.30 Visapaivat: 12.2., 26.2., 12.3., 26.3., 9.4., 23.4., 7.5. Vapaa paasy! : : Bar Loose • Annankatu 21 • www.barloose.com B A R V IS A : : : wizard.indd 2 19/01/17 12:33 Hannah Arendt Eichmann Jerusalemissa: raportti pahuuden arkipäiväisyydestä ”KUN poliitikot ja humanistit olivat hiljaa katsoit Hitleriä silmiin ja sanoit häntä roistoksi Sinulla oli tavalliset aivot mutta ajattelit itse.” FT Janne Saarikivi kynäili parikymppisenä opiskelijanuorukaisena Ultra Bra -yhtyeelle kappaleen Säkeitä Erwin Rommelille. Haluaisikohan Kerkko Koskinen säveltää Eichmann-musikaalin. Vapaa paasy! : : Bar Loose • Annankatu 21 • www.barloose.com B A R V IS A : : : wizard.indd 2 19/01/17 12:33 LOOSEN MUSAOF Joka toinen sunnuntai klo 18.30 Visapaivat: 12.2., 26.2., 12.3., 26.3., 9.4., 23.4., 7.5. Juuri nyt Arendt on kuumin nimi kirjamarkkinolla. En tiedä, oliko hän jo tuolloin tutustunut Hannah Arendtin ajatuksiin pahuuden arkipäiväisyydestä, mutten hätkähtäisi, vaikka olisikin. Ihmiset haluavat tietää, mitä helvettiä nyt taas. Docendo kustansi nimittäin Eichmann Jerusalemissa -raportin suomeksi viime vuonna, 53 vuotta Arendtin alkuperäisteoksen ilmestymisen jälkeen eikä päivääkään liian aikaisin. Teemat sointuivat väsyneissä aivoissani yhteen. Arendt tarjoaa hyviä, mutta ikäviä vastauksia. Lahjakkaana lingvistinä Saarikivi olisi tuskin odotellut vielä kahtakymmentä vuotta saadakseen samat tiedot suomeksi. JAMI JÄRVINEN Valtä huonoa musiikkia! www.rumba.fi. Kirjoitin univelkaisena yömyöhät Ultra Brasta ja lepuutin välillä silmiäni vuoden 1961 Jerusalemissa
VA L I T U T PA L S AT KUVAT TOMI PALSA 8 RUMBA
On hankalaa päästä tunnelmaan yli 30 000 ihmisen ympäröimänä, vaikka yhtye olisi kuinka tärkeä. Itse näin kunniakierroksen esiintymisistä kaksi: viimeisen Suomen-konsertin Vaasassa sekä toiseksi viimeisen illan Tukholmassa. VA L I T U T PA L S AT Kent • Tele2-areena, Tukholma, Ruotsi • 16.12.2016 SUURI ja mahtava Kent paketoi uransa jäähyväiskiertueella, joka huipentui sopivasti joulun alla kolmeen peräkkäiseen iltaan Tukholmassa. Kuvassa näkyy illan kohokohdan, klassisen 747-kappaleen jälkihiillokset. Vaikka molemmat olivat silkkaa päräyttävää visuaalista ilotulitusta, vältyin isommilta tunnekuohuilta. RUMBA 9
10 RUMBA. Perinteiseen tapaan artistikatras kokoontui vielä kerran yhteen toisintamaan sarjan aikana tekemänsä temput. Konsertti oli kuvaajan unelma, mutta harmittavasti monikaan vitoskauden tulkinnoista ei jää elämään. VA L I T U T PA L S AT Lauri Tähkä ja Mikael Gabriel, Vain elämää -konsertti • Hartwall-areena, Helsinki • 30.12.2016 MUUSIKKOJEN oma kesäsiirtola, Vain elämää -ohjelma ehti viime syksynä jo viidennelle tuotantokaudelleen. Tällä kertaa nähtiin uusiakin temppuja, kun Mikael Gabriel ja Lauri Tähkä laskeutuivat areenan katosta vaijerien varassa esittämään Tähkän Pauhaavaa sydäntä
VA L I T U T PA L S AT RUMBA 11
Mutta nyt maailman vahvin Ebbot on saanut uutta virtaa taustayhtyeensä pojankoltiaisista. VA L I T U T PA L S AT Ebbot Lundberg & The Indigo Children • Klubi, Tampere • 19.1.2017 ON se vaan mukavaa nähdä vanha sankarinsa uudessa kukoistuksessa useamman tovin kestäneen unohduksen päätteeksi. Mainion The Soundtrack of Our Livesin ura hiipui viitisen vuotta sitten ilman sen suurempaa haloota, eikä yhtyeen solistina toimineen Ebbotin soolouran alkuvaiheista täällä itänaapurissa juurikaan otsikkoja revitty. 12 RUMBA. Ebbotille kujeet ovat vanhoja, mutta aikoihin hän ei ole ollut yhtä innostava kuin mitä hän oli esimerkiksi tällä Klubin keikalla
Lähes poikkeuksetta 40 vuotta täyttäneistä miehistä koostunut väkijoukko oli saapunut Klubille nyökyttämään päätänsä tanakassa rytmissä kuin pulut konsanaan. Yhtyeen otteissa oli tuoretta intoa ja nerokkaat jytäriffit tuntuivat yhtä tehokkailta kuin ilmestyessään reilut parikymmentä vuotta sitten. RUMBA 13. VA L I T U T PA L S AT Page Hamilton / Helmet • Klubi, Tampere • 4.2.2017 PAGE Hamiltonin johtama Helmet on 90-lukulainen klassikko ja suunnannäyttäjä. Helmet löi heti alkuvuodesta pöytään niin kovan pohjatuloksen, että muilla keikkavierailla sen uhkaaminen tulee olemaan työn ja tuskan takana
Ja niin oli meininkikin. He eivät kuitenkaan saaneet järjetöntä etumatkaa, sillä viimeistään tämän vuoden alkumetreillä kaikki tiesivät Litkun. VA L I T U T PA L S AT Litku Klemetti & Tuntematon numero • Tavastia, Helsinki • 20.1.2017 USEAT asioista perillä olevista tutuistani sauhusivat viime kesänä Litku Klemetin erinomaisuudesta. Hyvä! 14 RUMBA. Ylisanat ovat ansaittuja, antaumus aseistariisuvaa. Ohjelmatoimistonsa yksivuotisjuhlissa yleisön kiinnostus oli valtavaa. Alkuvuoden puhutuimpiin artisteihin lukeutuvan Litku Klemetin ja yhtyeensä ensimmäinen Tavastian-keikka ei olisi voinut osua parempaan ajankohtaan
VA PA A L L A 16 RUMBA
Stop tähän. Murheet ikkunasta ulos V aaleanpunainen, iso kaksikerroksinen talo Vantaan perukoilla ei ole enää mikään nuori rakennus. Tässä tuli kämppä ja harrastus samalla.” Nykyään Westerlund viettää harrastuksensa parissa verrattain paljon aikaa. Sen verran vanha ja elämää nähnyt se on, että aina on kuitenkin jotain murhetta. ”Aika seikkailua on ollut ensimmäinen talvi. ”Osa näistä on ollut tässä sata vuotta ilman, että niitä on irrotettu kertaakaan.” Ikkunaremontti menee näin: Ensin otetaan vanha kitti pois. Ei yhtään tiedä, kuinka paljon pitää lämmittää ja kuinka paljon täällä juoksee hiiriä”, Westerlund sanoo. Hän kertoo, että muutti tähän taloon tyttöystävänsä kanssa vajaa vuosi sitten. Ikkunan takana näkyy talvinen takapiha. Se kuulostaa ehkä puisevalta, mutta kun Westerlund alkaa avata ikkunaremontin filosofisia puolia, homma käy kiehtovaksi. TEKSTI JOSE RIIKONEN KUVAT KALLE KESKINEN VA PA A L L A RUMBA 17. Siellä täällä on pientä laittamista. Ulko-ovesta isolle terassille tulee Janne Westerlund. Sitten otetaan stiftilanka pois. Otamme kahvia ja istumme pirtin pöytään. Menemme sisälle. S eisomme alakerrassa ja tarkastelemme yhtä ikkunaa. Mutta oikeastaan juuri tämä tekee siitä kiehtovan ja karismaattisen. Eräs remonttihomma on ylitse muiden: ikkunoiden remontointi. Siinä on valkoiset karmit, jotka ovat vuosikymmenten saatossa saaneet siipeensä. Kun kolmannen sooloalbuminsa juuri julkaissut JANNE WESTERLUND tekee ikkunaremonttia, näköala laajenee myös sisäiseen maailmaan. ”Kyllä tässä duunia riittää. Kello tikittää
Tykkään matkustaa, mutta sitten, kun olen siellä ihmeellisessä maisemassa, mietin, että miten olen päätynyt tähän postikorttiin.” Silloin mieleen juolahtaa taas perustavanlaatuinen kysymys. Sillä kuten hän itse sanoo, ihan turhaa tuollaisten asioiden pohtiminen ja murehtiminen on. ”En kuvittele, että mitään vastauksia on. K un käsittelee tämän vanhan talon yläkerrassa ikkunaa, on aikaa ajatella. Westerlundinkin murheet ovat ihan perusjuttuja. Kello tikittää. ”Se on typerää, aikaa vievää ja altistaa masennukselle. Ja kun kaikki ikkunat on tehty, on taas kaikkea muuta, esimerkiksi ulkoseinien maalaaminen. Kuten Westerlund sanoo, hän on keskittynyt yleensä ulkoisten asioiden sijaan siihen, mitä pään sisällä tapahtuu. ”Silloin tekisi melkein mieli laulaa pieni oodi.” Sen jälkeen tehdään seuraava ikkuna. Mutta mihin sitä pilkuistaan pääsee. Olen huono lomailemaan perinteisellä tavalla. Kunhan on siedettävä olo.” W esterlund veikkaa, että hänen tahdillaan ja taidoillaan kaikkien ikkunoiden remontoimiseen menee neljä vuotta. ”Kirja pystyy sytyttämään aivot, eikä siihen ikinä kyllästy. Että kohta se on ihan valmis, eikä se kuitenkaan valmistu koskaan. Ja vaihtoehdoille on vaihtoehtoja. Aina, kun yksi ikkuna on valmis ja siitä katsoo ulos, tulee hirveän tyytyväinen olo. Se, joka suloisesti unohtuu aina silloin tällöin, kun kello raksuttaa hiljalleen samalla, kun Westerlund poistaa vanhaa maalia ikkunankarmista. ”En osannut tehdä mitään vuosi sitten. Sitten korvataan ne puuosat, jotka ovat toivottoman lahoja. Se on Westerlundin mielipuuhia. Niitä on hirveän vaikeaa perata sanallisesti. Se maisema, joka tulee silloin päähän, on erilainen.” Silloin voi miettiä esimerkiksi aikaa. ”Että mitä helvettiä minä teen täällä.” Janne Westerlund esiintyy Helsingin Temppeliaukion kirkossa 24.2. Se on noin 150 vuotta vanha. Se on ehkä ihan luonnollista, kun on 45-vuotias taiteilija. ”Siinä huomaa, että evoluutio ei ole ihmisen kohdalla päässyt tähän väliin millään tavalla. Maali saattaa kuivaa pari viikkoa, ennen kuin sitä voi taas käsitellä. Silloinhan merkitys tulee siitä.” Hän havainnollistaa metaforan kautta. Tässä tulee hyvin konkreettinen perspektiivi, jonka kautta voi pohtia aikaa.” Tai sitten hän vain arvioi työnsä tuloksia. ”Minulle ikkunaremontti on lomaa. Ehkä siksi sitä on niin naimisissa musiikin kanssa. Sitä kautta sitä murehtimista voi purkaa.” Westerlund näyttää siltä, että häntä vähän nolottaa selvittää tätä asiaa. Silloin huomaa, mikä siinä on olennaista.” Sillä aikaa voi vaikka lukea. Tulee mieleen säveltäminen: otetaan aihioksi rakenne, sointukierto tai melodia, puretaan se, jätetään olennainen paikoilleen ja kasataan uusista elementeistä jotain uutta, jossa on silti pohjalla paljon vanhaa. Tämä vaaleanpunainen, iso ja elämää jo nähnyt talo ei valmistu koskaan. Niin. Se on luksusta nykyään, kun joka puolelta tulee erilaisia ärsykkeitä. Se johtaa väistämättä siihen, että aina mielen päällä on jotain. Ja vaihtoehtoja.” Westerlund ottaa kahvia. ”Uppoudun siihen tekemiseen. Vanhoissa kirjoissa on hauskaa huomata, miten ihminen ei sinänsä ole muuttunut mihinkään. Pohjimmiltaan samat onnen ja murheen aiheet ovat pysyneet samoina satoja, ehkä tuhansia vuosia. Siitä tulee omanlaisensa. Että kohta se on ihan valmis, eikä se kuitenkaan valmistu koskaan. En usko, että tämä laitteiden täyttämä ympäristö on lopulta muuttanut meitä juurikaan syvemmällä tasolla. Sitten hiotaan ja maalataan koottu karmi uudelleen. Sen aikana on monta pientä välietappia. Mitä hän murehtii. ”Se on aika vapauttavaa, koska olen hirveä murehtimaan ja märehtimään kaikkia asioita, niin se ei ole mikään huono juttu, jos kelaa jotain puolen millin virhettä.” Hyvä vaihtoehto on myös se, että ei mieti mitään. Tykkään erittäin paljon siitä, kun tekee tätä, että se ehdottomasti ottaa oman aikansa.” Vähän kuin musiikissa: ”Jos tekee levyä, on hyvä antaa niiden tekemisten kuivahtaa pari viikkoa, ja sen jälkeen palata niihin. ”Lopulta ne ajatukset menevät sellaisiksi merkityksellisyyttä käsitteleviksi ongelmiksi. Ehkä se pöly ja ne lastut, jotka siitä työstämisestä tulee, on lopulta se tärkein juttu.” – JANNE WESTERLUND 18 RUMBA. W esterlund mainitsi olevansa kova poika miettimään ja murehtimaan. VA PA A L L A Westerlund käyttää sen verran osaavan oloisesti ammattisanastoa, että täytyy kysyä, onko hän jonkin sortin nikkaroija. ”Lähinnä kaikkea, mitä voi tapahtua, ja miten on niin mielettömästi vaihtoehtoja ja vaihtoehtoja. Ehkä se pöly ja ne lastut, jotka siitä työstämisestä tulee, on lopulta se tärkein juttu.” Kuten vanhaa taloa kaunistavat kaikki pienet rapistuneet kohdat, Westerlundia ja hänen musiikkiaan kaunistaa tämä melankolia. ”Jos teen suhteellisen fiksusti ikkunan kuntoon, sen olemiseen joutuu puuttumaan ehkä seuraavaksi joskus kymmenen vuoden päästä. ”Jos teet ikiliikkujaa ja hiot ja vuolet sitä. Ei se mitään. Sitten raavitaan vanha maali pois. Mutta palataan työhön. ”Maalia tulee ainakin kolme kerrosta. Ja ehkä jos sen kelailun paino ohjaa esimerkiksi musiikissa sitä, millainen se lopputulos on. Tai jos vie vielä pidemmälle: jos kuudenkymmenen vuoden päästän joku alkaa uudestaan remontoimaan näitä, niin se on paljon helpompaa, jos minä olen tehnyt sen nyt hyvin. Mutta mitä. Voin ihan hyvin kuvitella madame Bovaryn räpläämässä kännykkää.” Niin. I stumme keittiön pöydässä. ”Jos teet ikiliikkujaa ja hiot ja vuolet sitä. Se on niin yksinkertainen ’laite’, mutta se toimii silti, ja se viehättää minua paljon.” Westerlund luki juuri Madame Bovary -nimisen kirjan. Tein sellaisen käytännön ratkaisun, että menin työväenopiston kurssille.” Westerlundilla on sellainen huono tapa, että joskus asiat jäävät tekemättä, ellei hän tee tällä tavalla jotain konkreettista asian edistämisen eteen. Laitan sen syrjään ja se saa rauhassa möhistä omiaan. Kello tikittää. Stiftilangan irrottamisen jälkeen irrotetaan lasit ja koetetaan pitää ne ehjinä
VA PA A L L A www.pkky.fi/amo o OUTOKUMMUSSA MEDIAPALVELUJEN TOTEUTTAJA www.pkky.fi/amo o LUE LISÄÄ HAKU on avoin kaikille YHTEISHAKU 21.2.-14.3. ERILLISHAKU 21.2.-31.3. Teatteri ja esitystekniikka Äänituotanto 3D-tuotanto Radioja TV-tuotanto Peliala Valokuvaus ja graafinen suunnittelu RUMBA 19
D U U N I S S A 20 RUMBA
Jotta D U U N I S S A RUMBA 21. Takana on viiden päivän reissu Porvoossa, missä levyn pohjaraidat tehtiin. Syntetisaattorit ja samplet ovat alusta alkaen olleet pääosassa Liiman elektronisessa äänimaisemassa. ”Siistiä olla näin tasokkaassa paikassa, missä voi maustaa soundeja ja ajaa niitä erilaisten kreisien efektien läpi. ”Tämä on tanssittavampi levy kuin debyyttimme – kuin hidasta tanssimusiikkia aikuisille”, Rönkkö kuvailee. Metodi on Liimalle tuttu. R ikkaasta äänimaailmasta huolimatta Liima ei kumpua studiokellarin loputtomista syntikkakokeiluöistä vaan lavalta. ”Porvoossa eristimme itsemme muusta maailmasta ja teimme hommia 15 tuntia päivässä. Kööpenhaminan huippulaadukas studio saa miehet hihittelemään kuin pojat karkkikaupassa. ”Esituotanto on kaikki kaikessa. Biisit on testattu keikoilla moneen kertaan etukäteen, ja vaikka soundit on viilattu pitkälle, ne ovat syntyneet spontaanisti keikkatai jammailutilanteissa. Ruokatunnilla keksittyä ajatusta voitiin kokeilla välittömästi”, kuvaan tullut Tatu Rönkkö jatkaa. Yhtye luo soundinsa valmiiksi keikkatilanteissa ja päästää miksausvaiheessa kokonaan irti. Yhtye keikkaili debyyttialbuminsa äänitystä edeltäneellä viikolla jopa 11 kertaa soittaen vain levytettäviä biisejä. Näin ei kuitenkaan ole. Se oli juuri mitä tarvitsimme”, Rasmus Stolberg kertoo Skypen välityksellä. Referensseinä meillä oli ainakin Depeche Mode ja Joy Division”, Stolberg lisää. Liima levyttää brittiläiselle indiejätti 4AD:lle, joten puitteet ovat kohdillaan. ”Bändin välinen dialogi oli jatkuvaa ja ideointi eli vapaana. Tämä on täydellinen studio jälkituotantoon”, Stolberg fiilistelee. Maustettavaa riittää. Aloitamme biisien soittamisen livenä välittömästi. ”Nyt punainen lanka säilyy paremmin. Indiepojat karkkikaupassa Tanskalaisen indieyhtye Efterklangin jäsenistä ja perkussionisti Tatu Rönköstä koostuva LIIMA luo äänimaisemia, joiden voisi epäillä syntyneen viikkokausien studioerakoitumisen seurauksena. Myös tulevalla levyllä piisaa kerroksia, mutta nyt tempoa on esikoisalbumia vähemmän. Suurin osa tämän levyn kappaleista on soitettu keikoilla jo montakymmentä kertaa etukäteen”, Stolberg kertoo. TEKSTI OTSO KARHU KUVAT MALTHE IVARSSON V iime vuoden keväällä debyyttialbuminsa ii julkaissut Liima on Kööpenhaminassa viimeistelemässä toisen levynsä päällekkäis äänityksiä
D U U N I S S A Onko unelmasi työskennellä musiikin parissa. Valmista syntyi nopeasti. ”Se on luonnollinen jatkumo. Nyt keittiökalusterummut on vaihdettu oikeisiin kannuihin. Aamuyhdeksältä oli keikka koulun aamunavauksessa, sitten mentiin äkkiä pakulla viereiseen kaupunkiin, ja kahdelta iltapäivällä sama uusiksi. Nyt tuntuu, kuin meillä olisi enemmän aikaa muihin studioprojekteihini verrattuna, vaikka todellisuudessa aika on lyhyempi”, Stolberg sanoo. Aloitamme biisien soittamisen livenä välittömästi. Jos flow on hyvä, siihen pitää tarttua. Debyytillä soittimet äänitettiin livenä. Jyväskylän ammattiopistossa kehityt esiintyvänä taiteilijana: syvennät instrumenttitaitoja, omaa ilmaisua sekä muita musiikin tekemisen valmiuksia. Tykkään uppoutua syvälle itse biiseihin, ja kun työni on tehty, antaa levyn jollekin, johon luotamme. Levy on jo loppusuoralla, ja se päätyy pian miksattavaksi. Tosin parissa biisissä kuullaan vielä mausteena kattiloita ja vasaralla taottavaa metallitankoa”, Rönkkö paljastaa. ”Chris puskee meitä pois mukavuusalueeltamme niin, ettei se tunnu epämukavalta. Nyt prosessi on hitaampi, mutta myös opettavaisempi. Hän ymmärtää bändikemiaa”, Rönkkö lisää. Studioon mennessään bändi tunsi levyn kuin omat taskunsa, joten laadukkaita raitoja ei tarvinnut kuin maustaa. Varmuus studiotekemiseen on kova, ja bändi tietää tarkemmin mitä haluaa. ”Otamme kappaleesta ehkä viisi ottoa, ja teemme kolme biisiä päivässä. ”Jos studiossa tuntuu epävarmalta, alkaa yleensä lisätä tavaraa ja viilata pilkkua. Hän on opettanut bändin pysähtymään, kuuntelemaan, ja menemään eteenpäin. ”Chris sai meidät miettimään, onko kappaleen koko potentiaali käytetty. Nykyinen tyyli sopii meidän dynamiikkaamme parhaiten.” S tudiossa Liiman on pakko olla tehokas, sillä bändin jäsenet asuvat kolmessa eri maassa: Stolberg ja Casper Clausen Tanskassa, Rönkkö Saksassa ja Mads Brauer Sveitsissä. Tehokkuutta on lisännyt Grizzly Bearin basisti ja tuottaja Chris Taylor. Silloin bändi aikoo päästää teoksestaan irti. Tämä pitää tekosykkeen yllä”, Stolberg sanoo. Kuuntelemme, lisäämme tarvittavat, siirrymme seuraavaan, ja aloitamme lopulta kierroksen alusta. ”Silloin ajoimme läpi pikkukaupunkeja ja esiinnyimme lukioissa. Opiskele musiikista ammatti ainutlaatuisella musiikkikampuksella. Automatkoilla biisejä pohdittiin ja hiottiin”, Rönkkö muistelee. Silloin aikataulut venyvät. Kun Liima soitti ensimmäisen, puoli-improvisoidun keikkansa Tuusulan Meidän festivaaleilla vuonna 2014, Rönkön soittimina toimivat kipot, kattilat ja sämpleri. ”Emme aio osallistua miksaukseen. Lisäksi hänellä on hyvä ihmissuhdevainu. Kuhnurointi studiossa on pitänyt pyrkiä minimoimaan. Jyväskylän ammattiopisto soundeja päästiin testaamaan, bändi esiintyi kaikkialla mihin pääsi. Olemme nyt objektiivisempia biisiemme suhteen, emmekä lisäile niihin tavaraa holtittomasti”, Stolberg sanoo. MUUSIKKO, Musiikkialan perustutkinto Yhteishaku 21.2.–14.3.2017 opintopolku.fi www.jao.fi/muusikko Aikuisten näyttötutkintoon jatkuva haku. Eräänlainen kiertokulku. Kun tekee tiettyjä biisejä liian ”Esituotanto on kaikki kaikessa. Suurin osa tämän levyn kappaleista on soitettu keikoilla jo montakymmentä kertaa etukäteen.” – RASMUS STOLBERG 22 RUMBA. Emme koskaan käytä liikaa aikaa yhteen biisiin. ”Ilman esituotantoa levymme tekemiseen tarvittaisiin luultavasti kuukausi isossa linnassa keskellä ei mitään. K okeilunhalua ja huoletonta rohkeutta Liimalla kyllä on
”Jos neljä ihmistä yrittää saada miksaajasta itselleen työkäden, huudellen ideoita sohvalta, siitä ei tule mitään”, Rönkkö jatkaa. Levy on osia sinusta, mutta ei sinä. ”Aloitteleva artisti ei ole vielä varma omasta identiteetistään, vaan vasta etsii sitä. Voit vaikuttaa omalla persoonallisuudellasi bändin levyyn, mutta se ei ole kokonaan sinun. Säveltämisja äänittämispuoli sujuu bändiltä tehokkaasti, mutta tulevaisuuden suunnitelmia ei tehdä yhtä järjestelmällisesti. Vaikeinta on hyväksyä se, että toinen ihminen voi tehdä muutoksia kappaleisiin, jotka on itse säveltänyt. D U U N I S S A kauan, niistä katoaa perspektiivi. Ja jos yleisö pitää siitä, miksei tehdä sitä lisää. Näin uskon meidänkin toimivan”, Stolberg ynnää. Luopuminen on usein haastavaa. Kappaleista voi tulla äärimmäisen henkilökohtaisia, kun yrittää määritellä itsensä laulujen kautta. Pitää antaa muiden ihmisten tehdä, missä he ovat hyviä, ja sitten reagoida siihen”, Stolberg sanoo. Se on myös hienoa bändissä olemisessa.” Vaikka Efterklang on edelleen elossa, Liima on täyttänyt nelikon kalenteria jo useamman vuoden. Musiikkialbumi kun on yhdistelmä kaikkia, ketkä ovat sen teossa mukana olleet. Jos fiilis on hyvä, levyä haluaa soittaa myös yleisölle. ”Irti päästämistä on harjoiteltu viimeiset kaksikymmentä vuotta, eikä se ole vieläkään helppoa”, Stolberg muistuttaa. ”Kun on vuosia hommissa, huomaa, ettei ole yhtä levyä, joka täydellisesti kuvastaa minua henkilönä. RUMBA 23. ”Meillä kaikilla on hyvä fiilis levystä. ja Helsingin Tavastia-klubilla 30.3. Säveltäjästä tulee yhtä kappaleiden kanssa.” Tässä on Stolbergin mielestä vaaransa. Liima esiintyy Turun Dynamossa 29.3
Olihan lastenmusiikkiyhtye Hevisaurus tehnyt Argentiinassa pari espanjankielistä lastenlevyä. Iltalehti puolestaan julkaisi vielä vuonna 2015 jutun otsikolla: ”Maailmalla menestynyt suomalainen yhtye jysäytti tyylikkään musiikkivideon”. S uomalaisten menestyksen kaipuu on legendaarinen asia. Musiikkimedia ei perinteisesti keskity varietee-esiintyjiin, musikaalilaulajiin ja euroviisukokelaisiin. Poptähdeksi breikanneiden laulukilpailupärjääjien lista ei ole erityisen lupaava. Ja näitähän Saara Aalto oli, ja on edelleen, kunnes todistaa olevansa poptähti. Saarivaltakunnan ja Suomen ulkopuolella se lienee yhtä tuttu juttu kuin YK:n ihmisoikeuksien julistus Pohjois-Koreassa. Kolme vuosikymmentä myöhemmin Yle kertoi otsikossaan suomalaisten biisintekijöiden ”valloittavan maailmaa”. Kansainvälinen musiikkiura kuitenkin ajautui jäihin flopanneen ensisinkun vanavedessä. Saara. TEKSTI SANTTU REINIKAINEN P O P E S S E E Saara. Niinkin voi käydä – ja miksemme toivoisi että käy! – mutta en löisi valkoista paljettisormikastani vetoa sen puolesta. Ei sillä, että Aaltoa kiinnostaisivat näin rajalliset lokerot tai sen puoleen menestys. Saara Aallon X Factor -hopea on, ilman sarvia ja hampaita, suomalaisen musiikin eniten huomiota kerännyt saavutus maailmalla – jos ”maailmalla” tarkoitetaan Isoa-Britanniaa. No, enemmän tai vähemmän jotain tuollaista menestys popmusiikissa edelleen tarkoittaa. ”Mitä tarkoittaa menestys. V iime vuosina kansainvälisen menestyksen kuvakkeiksi on pyrkinyt ja päätynyt kaksi Saaraa: Youtube-videoillaan julkisuuteen noussut Sara Maria Forsberg, taiteilijanimeltään Saara, ja Brittien X Factor -kilpailussa toiseksi sijoittunut Saara Aalto. Forsbergin ”kielinaisvideon” nostivat uutisiin muun muassa BBC ja Yahoo. Sara Maria Forsberg komppasi Aaltoa raivoisasti Saaroista, ulkomaanvalloituksesta ja suomalaisesta kateudesta Viime vuosina kansainvälisen menestyksen kuvakkeiksi on pyrkinyt ja päätynyt kaksi Saaraa: SARA MARIA FORSBERG ja SAARA AALTO. Se oli melkoinen jälkiviisauden oppikirjaesimerkki ja muuten vaan älyllisesti epärehellistä metkuilua. Aallon alettua pärjätä X Factorissa muun muassa musiikkimediaa pyrittiin syyllistämään siitä, ettei se ollut nostanut Aaltoa tähdeksi tähden paikalle ennen ulkomaan läpimurtoa. Menestys kommunistisessa diktatuurissa oli vielä siinä vaiheessa parasta, mitä Suomi uskalsi poppareiltaan toivoa. Jutun kärjeksi paljastui, että Stig on ollut tekemässä yhtä kappaletta taiwanilaiselle poptähdelle ja että Suomen ykköstuottajaksi mainittu Jukka Immonenkin haluaisi maailmalle, mutta ei ole päässyt. Ilmiö on niin tuttu, että ulkomaisia Suomeen viittaavia juttuja jakaessa tavataan jo todeta sarkastisesti: ”Suomi mainittu”. Onko se vain sitä että olet listojen kärjessä ja isolla levy-yhtiöllä, esiinnyt just tietyillä musafestareilla ja sua hypetetään somessa”, Aalto kyseli Facebookissa harmistuttuaan siitä, että häneltä tiedusteltiin haastatteluissa menestyksen puutteesta Suomessa. Kohokohtana Forsberg vieraili Yhdysvalloissa Ellen DeGeneresin suositussa keskusteluohjelmassa. VI LL E PA U L PA AS IM AA N AN A SI M EL IU S 24 RUMBA. Jo 1980-luvulla meillä intoiltiin Boycott-yhtyeen olevan kovassa nosteessa Neuvostoliitossa. Mutta ovatko he todella ”valloittaneet maailman”. Ei ole olemassa niin vähäpätöistä kansainvälistä suoritusta, että kotimainen media ei ajaisi sen perusteella itseään kiilusilmäisen hypen aallonhuipulle kuin Donald Trump päästessään kuvailemaan pikkuruisen virkaanastujaisyleisönsä kokoa (”juuuge”)
Syyksi väitettyyn negatiivisuuteen ja mustamaalaukseen on puolestaan löydetty – suorasti tai epäsuorasti – mikäs muu kuin kateus. savonia.fi TAIDEPEDAGOGIIKKA (YAMK) -tutkinnon suoritettuasi osaat toimia erilaisissa tilanteissa, sekä johtaa, valmentaa ja innostaa erilaisia yhteisöjä. Siksi pitää mennä ulkomaille, jotta voi olla positiivinen ja menestyä. Menestyminen on nimittäin positiivista ja kriittinen ajattelu ei. Jossain vaiheessa sikäläiset räppärit eivät paljoa muusta puhuneetkaan kuin ”hatereistä”, jotka pilaavat heittaamisellaan räppärin piehtaroinnin a) rahakasoissa ja b) omassa erinomaisuudessaan. M ikä johtaakin seuraavaan pointtiin: Sekä Aallon että Forsbergin tapauksissa on elätelty ajatusta, että heidän piti mennä ulkomaille saadakseen tunnustusta kotimaassa. Mitä tulee tähän esseeseen, se on varmaan kateususkovaisten mielestä malliesimerkki kateellisesta suomalaisjournalismista. Ehkä kriittinen puhe tai vaikeiksi mielletyt kysymykset eivät sovi nykyhetkeen, joka on itselle hankaliin asiakysymyksiin penislepran lailla suhtautuvan Juha Sipilän ja muiden individualistimenestyjien hetki. He myös alun perin lainasivat valkoiselle kulttuurille Saarojenkin viljelemän ”oman jutun tekemisen” käsitteen. Kaikkien pitää tehdä omaa juttuaan, jolloin kaikki voivat menestyä. Kuviteltu ilmiö, joka tarjotaan syyksi lähes mihin tahansa mielipiteeseen tai reaktioon – ajattelematta, yhtä järkkymättömänä luonnollisena totuutena kuin Newtonin lait. Opiskele tanssinopettajan/ musiikkipedagogin ylempi AMK-tutkinto Muotoilija (YAMK), Design Making, monimuotototeutus Tradenomi (YAMK), liiketoiminnan kehittäminen, monimuotototeutus Tradenomi (YAMK), Digital Health, monimuotototeutus Agrologi (YAMK), monimuotototeutus Restonomi (YAMK), matkailuja palveluliiketoiminta, monimuotototeutus Sosionomi (YAMK), sosiaaliala, monimuotototeutus Bioanalyytikko/Röntgenhoitaja (YAMK), kliininen asiantuntija, monimuotototeutus Sosiaalija terveysala (YAMK), Digital Health, monimuotototeutus Insinööri (YAMK), teknologiaosaamisen johtaminen, monimuotototeutus Insinööri (YAMK), Digital Health, monimuotototeutus Hae 15.3.–5.4.2017 #HaeElämä #SavoniaAMK Tanssinopettaja/Musiikkipedagogi (YAMK), taidepedagogiikka, 60 op, 2 vuotta, monimuotototeutus Tarjolla myös muita YAMK-koulutuksia Kriittinen puhe tai vaikeiksi mielletyt kysymykset eivät sovi nykyhetkeen, joka on itselle hankaliin asiakysymyksiin penislepran lailla suhtautuvan Juha Sipilän ja muiden individualisti menestyjien hetki.. P O P E S S E E omalla tekstillään, jossa hän syytti kotimaista mediaa ulkomaille yrittävien julkkisten mustamaalauksesta ja heidän epäonnistumisensa toivomisesta sekä suurta yleisöä kyynisyydestä ja ”supernegatiivisuudesta” samaa porukkaa kohtaan. T ietenkään tällä ei ole paljolti kosketuspintaa todellisuuden kanssa. Niin, suomalainen kateus. Siihen sanon: olette vain kateellisia! Hommatkaa oma pop-esseenne, kateelliset! Hae uusi tulevaisuus. Kovin moni 1,5 miljoonasta henkensä pitimiksi roskia päivät pitkät keräävästä intialaisesta ei voi tehdä omaa juttuaan, vaikka kuinka haluaisi. Joka ikistä ammattilaiskoripalloilijaa kohti löytyy maapallolta kaiketi kymmeniä tuhansia teinejä, jotka haluaisivat pelata koripalloa työkseen. Valmistuttuasi osaat käyttää, soveltaa ja luoda menetelmiä, jotka edistävät vuorovaikutusta ja hyvinvointia. Myös Forsberg ja Aalto toistelevat someteksteissään ajatusta, että meidän kaikkien tulee olla positiivisia, sydänhymiö, ja tehdä omaa juttuamme, triplahuutomerkki. Jos kysyt vaikean kysymyksen, olet negatiivinen. Sama pätee suureen osaan maailman ihmisistä siitä yksinkertaisesta syystä, että haluttavia juttuja, siis töitä, on maailmassa merkittävästi vähemmän kuin ihmisiä, jotka haluavat niitä tehdä. Positiiviset ihmiset menestyvät, kun taas suomalaiset ovat vain kateellisia negiksiä, jotka eivät menesty. Yksi eniten rakastamistamme kansanluonnemyyteistä. Näiden seikkojen vuoksi Forsberg ei kuulemma pysty edes kantamaan Suomen lippua ylpeänä maailmalla, vaikka kovasti haluaisi. Se on jo sinällään menestystä! Kumma kyllä, Yhdysvalloista löytyy suomalaisen kateuden asiantuntijoita. Logiikka on sama Young Jeezystä Saaroihin ja Sipilään: jos kyseenalaistat tekemisiäni, olet kateellinen
1993), Saara Kolehmainen (s. Lutakko (Jyväskylä) 10.3. TVO (Turku) 9.3. Pirkkalan kirjasto (Pirkkala) 11.3. Pannuhuone (Kuopio) • MOTTO: ”Pienet tulevat vielä voittamaan.” N O U S U S S A FAKTA 26 RUMBA. 1992) • JULKAISUT: Paska idea -kasetti (1/2016), Vuoden idiootti -ep (8/2016), Elävien aalloilla -cd (12/2016) • TULEVAT KEIKAT: 3.3. 1992), Tommi Kolsi (s. • PERUSTETTU 2016 • JÄSENET: Robert Niemistö (s
”Olisimme oikeastaan saaneet tehtyä paremman levyn, jos en olisi tehnyt niitä soolokasetteja. Kyseinen keikkamyyjä, Alt Agencyn Johannes Leppänen, löytyi Vastavirta-klubin bändi-illasta elokuussa. Puhutaan minusta ihmisenä sillä tavalla, että… Ei tajuta, että tämä juttu on vasta aluillaan, eikä ihmisten tarvitse aina onnistua heti ensiyrittämällä.” Sama epätäydellisyyden hyväksyminen ja siitä nauttiminen on osa Niemistön laajempaa taidefilosofiaa. Ennen sitä ja osittain päällekkäinkin hänellä oli myös toinen hollolalaisyhtye Outoflow, joka keikkaili lähinnä kotiseudullaan. Yhdistän ne asiat niin suoraan itseeni. En tiennyt tarkalleen, mitä haluan tehdä tai miten sen käytännössä teen, mutta tahdoin selvittää mihin asti pääsisin.” Lopulta syntyi c-kasettimuodossa julkaistu yhdeksän kappaleen Paska idea. Jossain vaiheessa tajusin, että voin soittaa itse muutkin instrumenttiraidat.” Itä-Hollola installaation laulaja-kitaristi Robert Niemistö kertoo, että yksinään puurtamisessa kului noin vuodet 2012–15. Se oli tavallaan ensimmäinen keikka, joten pyysin sitä varten mukaan vanhat ystäväni rumpali Jussi Pohjasen ja basisti Toni Pakarisen.” Trio toimi Niemistön mukaan musiikillisesti ”ihan nastasti”, mutta käytännön kuviot eivät aina sujuneet vaivattomasti. Tulee sellainen vilpitön olo, että minä kyllä tykkään näistä, vaikka sanoituksissa onkin välillä aika korneja juttuja. Miehen mukaan ajatukset jäävät välillä vain jumittamaan, eikä niistä pysty irrottautumaan. ”Kun tein yksinäni niitä biisejä, toivoin tosi paljon, että joku huomaisi ne ja pyytäisi keikalle. Ensin äänittelin pelkästään soittelemalla kitaraa laulun taustalle. ”Olen minä ollut näiden musajuttujenkin takia välillä todella masentunut. Flow-festivaalillekin meitä pyydettiin. Tapaamisen seurauksena syntyi levytyssopimus. Tilaisuudessa oli paikalla myös Sound of Finland -levy-yhtiön A&R-henkilö Aapo Hellman. Ammattimaisen keikkamyyjän saimme vasta nyt vuodenvaihteessa”, Niemistö sanoo. ja muut sellaiset ovat minun musiikkiani. Jossain vaiheessa täysi-ikäisyyden kynnyksellä bändistä tuli enemmänkin sellainen, että rumpali saattoi huutaa, että lopetetaan jo soittaminen ja juodaan kaljaa”, Niemistö muistelee. Debyyttilevy Elävien aalloilla äänitettiin pikatahdilla ja se ilmestyi joulukuussa. Aloitin kitaransoiton sen perustamisvaiheessa 13-vuotiaana. Yhdistän ne asiat niin suoraan itseeni.” – ROBERT NIEMISTÖ N O U S U S S A RUMBA 27. I tä-Hollola installaation nykyisessä kokoonpanossa soittavat Robertin lisäksi basisti Saara Kolehmainen ja rumpali Tommi Kolsi. ”Se oli aktiivisena noin vuodet 2007–13. Elävien aalloilla -cd:lle käytettiin jo noin puolet Paska idea -kasetin kappaleista. ”Sonic Youth, Dinosaur Jr. ”Kaverini Pentti Järvelin julkaisi Hai Jump -skeittilehteä ja pyysi minua esiintymään lehden viimeisen numeron julkistusbileisiin We Got Beefiin. TEKSTI TONI KERÄNEN KUVA KALLE KESKINEN K aikki alkoi miehestä ja kitarasta. ”Emme ole missään vaiheessa myyneet itse yhtäkään keikkaa. Se ei kuitenkaan ahdista minua, vaan tekee siitä vain älyttömän siistiä.” ”Olen ollut näiden musajuttujen takia välillä todella masentunut. Jotenkin se lähti enemmän liikkeelle syksyllä 2015. Minulla ei ollut kuitenkaan minkäänlaista itseluottamusta ja uskoa siihen juttuun. Se, miten siitä varsinkin verkossa puhutaan, tuntuu tosi pahalta. Epätäydellisyyden asialla ITÄ-HOLLOLA INSTALLAATIO on hollolalaislähtöisen Robert Niemistön johtama vaihtoehtorockyhtye, joka on ollut kasassa vasta noin vuoden. Yhtye alkoi silti saada keikkoja, ja heinäkuussa se soitti jo Turun H2Ö-festivaalilla. Kaikessa on aina jotain, josta tulee olo, että tuon ja tuon asian olisi voinut tehdä paremmin. Sen lisäksi viime vuonna ilmestyi hämmentävästi myös kolme Niemistön soolokasettia. Bändin tarina ulottuu kuitenkin pidemmälle taaksepäin. Seuraava suuri tapahtuma oli esiintyminen Helsingin Flow-festivaalilla elokuussa. Toisaalta minua viehättää musiikissa eniten juuri se, että ei ole olemassa täydellistä levyä tai biisiä. Tulevalle, kevään aikana tehtävälle levylle tulee aivan tuoretta materiaalia.” N iemistö kertoo avoimesti, että on kärsinyt vuosien varrella mielenterveysongelmista ja on tällä hetkellä kuntoutusvaiheessa. ”Tein omia biisejäni aivan hullun paljon ja pitkään yksinäni. Laitoin kaseteille aika hyviä biisejä, enkä halunnut enää käyttää kaikkia niitä varsinaisella levyllä. Samoihin aikoihin tuli myös keikkatarjous
Aivan kuten lapsena kuolaisin sormin plärätyt lastenkirjat eivät korreloi Nabokovin, Fitzgeraldin, Woolfin, Houellebecqin, minkään niin sanotun oikean kirjallisuuden kanssa. Uusia ääniä, uusia kasvoja, uusia mielipiteitä, uusia asentoja, uusia asenteita, uusia kampauksia. Eikä juuri eteenkään. J a sinä kun luulit, ettei se ikinä tapahtuisi sinulle. Kun turvatoimista huolimatta altistut suomihiphopille, tajuat paitsi että ymmärrät yhä vähemmän mitä siinä höpötetään, myös ettet haluakaan enää tietää. Lastenlaulujen perässä sisään astui popmusiikki. Yhtäkkiä huomaat uudelle popmusiikille altistuessasi, kuinka vieraalta, vastenmieliseltä ja hämmentävältä se tuntuu. Ja että pop oli kuin runsaudensarvi, jonka tuotokset eivät koskaan lakkaisi yllättämästä sinua. Olet astunut elämään popmusiikin jälkeen. Oli sinulla vanhempia sisaruksia tai ei, popista tuli pian sinulle taianomaisempi isosisarus kuin kukaan lihallinen, muutaman vuoden vanhempi, sinun kanssasi saman geeniperimän omaava ihmisolento voisi olla ollut. Tai ehkä kuvaavin sana on: uuvuttava. KO L U M N I K N U U T I SAMULI KNUUTI Kirjoittaja osti vuonna 1981 Human Leaguen Daren eikä ole sittemmin katsonut taakseen. Mutta se on lähes kaikki viime vuosituhannelta, tai ainakin kaikki suosikkibändisi ovat silloin aloittaneet uransa. Ajattelit, etteivät he koskaan jättäisi sinua. Mikä siis eteen. Alat suhtautua kaikkeen uuteen innostuksen sijasta epäluulolla, jota erehdyt kutsumaan terveeksi. Jos sinulla oli isosisko tai -veli, se saattoi olla heidän maailmastaan. Niin kauan kuin muistat, popmusiikki on ollut peruuttamaton osa elämääsi. Mutta ei se ollut aikuisuuttakaan, koska eivät isäsi ja äitisikään sitä ymmärtäneet, eivät ainakaan oikein. Tässä sitä kuitenkin ollaan; tässä sinä kuitenkin olet. Ja se musiikki mitä he esittävät – se kuulostaa joltakin, joka on tehty ennen paremmin, tai joltakin, jota ei pitäisi tehdä ollenkaan. ”Uusi bändi” tarkoittaa yhtäkkiä jotakuta, joka on aloittanut Tarja Halosen toimikaudella. Tai Little Man, What Now?, kuten eräs manchesterilainen kerran lauloi. Kuuntelit radiota, äänitit sieltä biisejä, ostit levyjä, kävit festivaaleilla, jonotit keikkalippuja sateessa Lippupalvelun ulkopuolella, painoit maanisesti refresh-näppäintä kellon lyödessä aamuyhdeksän, maailmaasi ilmestyivät Napster, Myspace, Youtube, vaihdoit luottokorttisi numeron mp3-tiedostoihin, löysit nettiradiot, huomasit käyttäväsi suoratoistopalveluita musiikin kuunteluun vaikka olit vannonut ettet luopuisi levyjen ostosta, tajuat että on viikkoja siitä kun olet viimeksi ottanut cd-levyn hyllystä. Kun se riisui ovensuuhun saappaansa (kiiltävät, punaiset), oli ilmeistä, että se oli toisen maailman lähettiläs, se ei ollut lapsuudesta kotoisin. Kasvoit popmusiikin kanssa. Aluksi poptähdet olivat kuin vanhempia ja parannettuja versioita sinusta, halujen ja haaveiden kohteita, pintaa samastumiseen ja pintaa hiveltäväksi. Pahin on tapahtunut. Hänet sinä tunnet ja hänet sinä muistat, mutta lapsesi eivät enää. Popin jälkeen Popmusiikki oli sinun leikkipuistosi joskus, mutta nyt se näyttää vihamieliseltä ja mustelmia aiheuttavalta skeittiparkilta. Kasvoit popmusiikin kanssa, ja popmusiikki kasvoi kanssasi. Ensiksi olivat lastenlaulut, tietysti, mutta niitä et välttämättä edes muista, saati sitten muistele. Popmusiikki oli sinun leikkipuistosi joskus, mutta nyt se näyttää vihamieliseltä ja mustelmia aiheuttavalta skeittiparkilta. Sitten he olivat aikalaisiasi, ystäviä jollaisia sinulla ei ollut, kuin kirjekavereita käänteisistä todellisuuksista, ääniä jotka puhuivat sinulle. 28 RUMBA. Toki sinulla on yhä musiikkisi, hyllymetrittäin sitä. Niin väsyneeksi itsesi tunnet, kun avaat nuorisoradion, unohdut kuulemaan mitä sävelmekkalaa lastenhuoneesta valuu ulos, et ehdi vaihtaa kanavaa tarpeeksi nopeasti festaritaltioinnin alkaessa. Esiintyjät näyttävät lapsiltasi, vaikka et ikinä antaisi lastesi pukeutua noin, käyttää noita sanoja, elehtiä tuolla tavalla. Vaikka toisin kuvittelit, olet muuttunut vanhemmiksesi
129 € ALAIKÄISTEN LIPUT 1 PV ...................................ALK. HELSINKI SUVILAHTI 30.6. 105 € 3 PV .............................ALK. 255 € VIP 1PV ..............ALK. 65 € 3 PV .............................ALK. LIPPUKAUPAN PIENIMMÄN PALVELUMAKSUN) 1 PV .................................ALK. APOCALYPTICA PLAYS METALLICA BY FOUR CELLOS SUICIDAL TENDENCIES AMORPHIS MAYHEM SONATA ARCTICA DIRKSCHNEIDER WINTERSUN BARONESS ELECTRIC WIZARD MOKOMA INSOMNIUM ANNEKE VAN GIERSBEGEN’S VUUR BRUJERIA AVATARIUM BATTLE BEAST BARATHRUM BAPTISM ORANSSI PAZUZU TRAP THEM KOHTI TUHOA RATFACE ...LISÄÄ TULOSSA. 155 € IKÄ TARKISTETAAN FESTIVAALIALUEELLE TULTAESSA TAI RANNEKKEEN VAIHDON YHTEYDESSÄ. 119 € TURBO VIP (K-18) VIP 3PV ..............ALK. 75 € 2 PV .............................ALK. 2.7.2017 www.tuska.fi (KAIKKI LIPUNHINNAT SISÄLTÄVÄT KO
U LT R A B R A 30 RUMBA
TEKSTI JAMI JÄRVINEN KUVAT MARKUS PAAJALA K olmatta vuotta jatkunut taloudellinen ja henkinen lama on syvimmillään. Kortistossa roikkuu sadoin tuhansin kansakoulupohjalta ponnistavia kansalaisia, joiden suhdannetyöttömyys alkaa muuttua rakenteelliseksi. Markka on jo muutamaan otteeseen sukeltanut kansainvälisillä valuuttamarkkinoilla. U LT R A B R A Viimeinen sukupolvikokemus ULTRA BRA oli poliittisia aiheita väistelevä poliittinen bändi, joka kirjoitti viimeisen sukupolvea yhdistävän tarinan keskelle ahdistavinta Suomea. Yhtye antoi liberaalille kaupunkilaisnuorisolle voimaa sysätä edeltäneet portinvartijat vallankahvasta. Liikeyritykset ovat panneet pahvit ikkunoihinsa. Kokonaiset vientiteollisuuskonsernit ovat uponneet ulkomaisten luottojen suohon. RUMBA 31. Kukoistavinta liiketoimintaa edustaa denaturoidun itä-alkoholin torikauppa ja makkaran ostaminen sekä piilottaminen vastikään itsenäistyneessä Virossa. Pelastuuko maailma jälleen. Nyt Ultra Bra on palannut
U LT R A B R A 32 RUMBA
Jere Lehtinen, 1973. Saku Koivu, 1974. Sana ”mandoliinikrapula” lanseerataan kielenkäyttöön. Kallion lukion alumnit, Kerkko Koskinen ja Olli Virtaperko, osallistuivat musisoivien ystäviensä kanssa Suomen Demokraattisen Nuorisoliiton julistamaan poliittisten laulujen kilpailuun. Autolautta Estonia vajoaa Suomenlahden hyiseen pohjaan vieden mukanaan yli 850 matkustajaa. Venäläiset populistipoliitikot uhkailevat sodalla myös länsinaapureita. Vaikka jääkiekkoyleisön sotaisa nationalismi ja Ultra Bran vihreä cityromantiikka vaikuttaisivat typerämmän silmään olevan keskenään räikeässä ristiriidassa, niitä oikeasti yhdistää kaikki. U ltra Bra julkaisi Houkutusten kiihottava maku -nimisen ep:n vuonna 1995. Terhi Kokkonen, 1974. Molemmille saavutuksille on yhteistä myös niiden keskeisten arkkitehtien ikä. Molemmat ideologiat tarjoavat kansalle pelkkää kuria ja uhkakuvia. Ne kertoivat laman keskellä riutuneille nuorille, että Suomi on enemmän ja parempi kuin työttömyys, rasismi, entinen Neuvostoliitto ja viha. RUMBA 33. Silti, kuin vaivihkaa, jotain tapahtui – vieläpä epätodennäköisimmällä kuviteltavissa olevalla tavalla. Viiden kappaleen levy aloitti räjähdysmäisen kasvun valtavaksi ilmiöksi, joka jätti SDNL:n kauas varjoonsa. He voittivat ylivoimaisesti. On myös mahdollista toistuvilla pilkkalauluilla tehdä politiikka naurunalaiseksi, mutta näin syntyy pelkkää sekasortoa; lehdistön jatkuvat lahjontaja epäpätevyyssyytökset synnyttävät ihmisissä epävarmuutta. Ville Peltonen, 1973. S uomi oli vuonna 1994 saarrettu, ahdistava maa. Ne syrjäyttivät tappiomielialan ja korvasivat sen täysin katteettomalla ja siksi niin ihanalla tulevaisuudenuskolla. Järjestö pystyi siis tarjoamaan levydiilin lisäksi näkyvyyttä, ehkä viimeisen kerran historiassaan. Kehotan nyt herkempiä lukijoita sulkemaan silmänsä muutaman kymmenen rivin ajaksi, sillä aion tehdä julkean rinnastuksen ja verrata bändiä lätkäkultaan. Kun 1990-luvun alun romahdus jätti puoli maata haukkomaan henkeään, nuoret naiset ja miehet kahdenkymmenen ikävuoden molemmin puolin tarttuivat vahvoin käsin depressio-oireiden kourissa kituvaan kansalaisyhteiskuntaan. U ltra Brata on luonnehdittu poliittisen laululiikkeen perilliseksi, vaikka se painoi Vapaaherran elämää -debyyttilevynsä (1996) kansilehteen sarkastisen esipuheen tätä tulkintaa vastaan: ”Ultra Bra ei esitä poliittisia lauluja. Vasemmistolainen nuorisotoiminta menetti nopeasti suosiotaan 1990-luvulla, mutta vielä 1994 SDNL oli jossain määrin merkillepantava voima suomalaisessa yhteiskunnassa. Niistä suurin, Venäjä, on alkoholisoituneen presidenttinsä kanssa sisällissodan partaalla. Biisin oli sanoittanut koulutoveri samasta lukiosta, Juhana Rossi. Ultra Bra osui muutaman muun aikalaisensa kanssa kollektiiviseen akupisteeseen. Päinvastoin, politiikasta on parasta olla sanomatta mitään ja vaientaa se kuoliaaksi. Kiekkokullan tavoin ne olivat viimeiset suuret tarinat, viimeinen yhteinen sukupolvikokemus. Koskisen säveltämä kappale kantoi nimeä Ampukaa komissaarit, nuo hullut koirat. Se oli jytky. Joel Melasniemi, 1975. Poliittisen laulukilpailun voittaja oli merkittävässä roolissa muovaamassa vuosituhannen vaihteen suomalaista kaupunkikulttuuria ja näyttämässä nuorille vaikuttamiskeinoja perinteisten poliittisten puolueiden ulkopuolella. Ultra Bran saama suunnaton julkisuus oli myös osaltaan nostamassa yhtyeen sanoittajaa Anni Sinnemäkeä valtakunnalliseksi kuuluisuudeksi, vihreiden puheenjohtajaksi, usean kauden kansanedustajaksi ja Helsingin apulaiskaupunginjohtajaksi. Näin saavutetaan vakaa yhteiskunta, jossa toisaalta valtaapitävillä on mahdollisuus korruptioon ja kähmintään, mutta toisaalta se tapahtuu piilossa. Ne kaappasivat aloitteen pois nahjusmaisilta suurilta ikäluokilta ja näyttivät juuri aikuistuneelle sukupolvelle täysin uusia globaaleja horisontteja. Ihmiset tekevät äänestysja kulutuspäätöksiään pelon, eivät toivon ohjaamina. U LT R A B R A Maailman toinen supervalta Neuvostoliitto on juuri hajonnut ja jättänyt Suomen kynnykselle kasan äärimmäisen epävakaita, hampaisiin asti aseistautuneita valtioita. Voitto johti ennennäkemättömiin kansanjuhliin ja nosti jääkiekon ohi yleisurheilun ja hiihdon keskeiseksi kansallisurheilulajiksi. Isänmaansa turvallisuudesta huolestuneet kansalaiset seuraavat televisiosta, kuinka huumoriehdokkaiden karnevalisoimat presidentinvaalit Tuttu juttu -parisuhdevisailun avulla voittanut Martti Ahtisaari koettaa vakuutella Simo Rantalaiselle, ettei kompastunut kännipäissään valtiovierailulla. Jääkiekko ei ole edes huumorimielessä agendalla. 1990-luvun puolivälissä koko vanha järjestys tuhoutui ja uusi sukupolvi otti aloitteen käsiinsä. Tšetšeniassa taistellaan jo. Ajankohta on kriittinen. Eikä mikään ole sattumaa. He onnistuvat tavoitteessaan. On taas vuosi 2017, ja nuorinkin Ultra Bran muusikoista alkaa olla nelissäkymmenissä. Kerkko Koskinen on syntynyt vuonna 1973, niin myös Anni Sinnemäki. Vuoden 2017 Suomessa voi olla vaikea ymmärtää, miten ainutkertaiseen historian hetkeen Koskinen kavereineen osui. Suomi on pysyvässä lamassa eikä ulospääsytietä ole. Kevyellä musiikilla on tässä ainoastaan seurannaisilmiön asema, niin kuin kultareunaisella pilvellä taivaalla.” Täydellisesti ajan henkeä kuvastaen Ultra Bra tulkitsi puoluetoiminnaksi systemaattisen kähminnän ja Turun Vaikka jääkiekkoyleisön sotaisa nationalismi ja Ultra Bran vihreä cityromantiikka vaikuttaisivat typerämmän silmään olevan keskenään räikeässä ristiriidassa, niitä oikeasti yhdistää kaikki. Ysärin lopun iloisen optimismin on korvannut vaihtoehdottoman reaalikapitalismin ja rikollisen populismin välinen hegemoniakamppailu. Saman vuoden keväällä Suomen miesten jääkiekkomaajoukkue voitti ensimmäisen maailmanmestaruutensa. Uskovaiset, kommunistit, vennamolaiset ja Paavo Väyrynen halvaannuttavat kansanedustuslaitoksen jarruttaessaan jäsenyyttä Euroopan unionissa. Nyt voitte avata silmänne. Hiukan tuuliajolla olleet isänmaalliset tunteet saivat pian oman näyttämönsä, kun maajoukkuemenestys tarjosi sosiaalisesti hyväksyttävän kanavan liehuttaa siniristilippua. On aivan mahdollista ja jopa luultavaa, että Ultra Brata parempia ja näyttävämpiä musiikki-ilmiöitä on syntynyt pitkin matkaa ja syntyy myöhemminkin, mutta samaa momentumia ei ehkä enää tule. Tämä kuulostaa mahtipontiselta, mutta vain siksi, koska se on sitä. Huomaatteko kuvion
Politiikka oli eturyhmien sanelemaa likaista peliä, jossa aatteet ja maailmaparannus lakaistiin pöydältä tulopoliittisten kokonaisratkaisujen tieltä. Kun katsotaan, mihin hetkeen Ultra Bra syntyi, poliittisten puolueiden alennustilassa ei ole mitään yllättävää. Suomen lainsäädäntöä oli pitänyt ruuvata pitkin 1980-lukua vastaamaan uusia länsimaisia standardeja eivätkä monet ”maan tavat” enää olleet järin kosher. Niinpä suurten ikäluokkien lapset saivat koko nuoruutensa seurata korkean profiilin oikeudenkäyntejä, joissa selviteltiin muiden muassa Saloran, Nopan ja Helsingin metron lahjusskandaaleita tai ällistyttäviä ympäristörikoksia. Ultra Bra oli itse se muutos, josta yhtyeen haluttiin laulavan. U LT R A B R A taudin, jossa lobbareiden ruskeat kirjekuoret vaihtavat omistajaa. Urho Kekkosen pitkän valtakauden jälkilöylyissä moni aiemmin peitelty kupru paljastui rumalla tavalla. Bändin varsinainen yhteiskunnallinen vaikutus näkyi toisaalla. Debyyttialbumilla Anni Sinnemäki nuhteli Ranskan valtiota Mururoan atollin ydinkokeista ja syytti Royal Dutch Shelliä osallisuudesta Ken Saro-Wiwan surmaamiseen Nigeriassa. Se että jostain muutoksesta ’keskustellaan’, tarkoittaa yleensä sitä että muutos on jo tapahtunut, tai se keskustelun tuloksena vääjäämättä tapahtuu.” Vaikka koettaisimmekin muistaa, että tuon tekstin ovat kirjoittaneet juuri ja juuri kaksikymmentä vuotta täyttäneet Ainakin jossain mielessä yhtye oli mukana luomassa kulttuuria, jossa vapaamielinen kaupunkilaisälymystö ei kerta kaikkiaan halua muodostaa puoluekantaansa. P olitiikka-allergiastaan huolimatta Ultra Bra nosti esiin joitakin väärentämättömän poliittisia huolenaiheita. Vuo tyrehtyi kuitenkin äkkiä, ja seuraavalle Kroketti-levylle (1997) päästettiin enää pari Pekka Lahdenmäen näsäviisasta sivulausetta Yhdysvaltain turvallisuuspolitiikasta ja pohjalaisesta turkistarhauksesta. 34 RUMBA. Räikeimpänä esimerkkinä keskustalainen kauppaja teollisuusministeri Kauko Juhantalo, joka oli vain pari vuotta ennen Ultra Bran syntyä tuomittu valtakunnanoikeudessa lahjusten ehdottamisesta. Ultra Bran poliittinen julistavuus jäi käytännössä näihin muutamiin biiseihin. Jos cocktailkutsuilla kaikki korottavat ääntään hieman saadakseen asiansa kuuluville, käy pian niin, ettei kukaan kuule enää mitään sietämättömässä melussa. Laman kynnyksellä paska todella osui tuulettimeen, kun teollisuusyritysten rahoitusvaikeudet ja pankkikriisi laukesivat. Kolmannella, vuonna 1999 ilmestyneellä Kalifornia-albumilla haikaillaan ohimennen panostuksia tuulienergiaan. Politiikka oli rikollista. Sen lisäksi, että ne ravistelivat koko yhteiskuntaa, ne koskettivat suoraan useita puolueita ja niiden avainhenkilöitä. Tai kuten Vapaaherran elämää -levyn liepeessä se sanotaan: ”Kovaäänisen vaikuttamisen seuraukset taas voivat olla arvaamattomia. Neljäs ja viimeinen levy Vesireittejä (2000) vaikenee ajankohtaisista kysymyksistä täydellisesti. Mutta yhteiskunnassa on turha olla liian epäuskoinen
U LT R A B R A RUMBA 35
Ti 3.10.2017 TURKU, Logomo Liput kuluineen alk. Ryhmässä olemisessa on niin paljon voimaa.” L I P U N M Y Y N T I : w w w. U ltra Bran syntyhistoria ja sen valitsema musiikkigenre arvatenkin voimistivat yleisön käsitystä poliittisesta yhtyeestä. 149 € + alv 24% (184,76€) Su 1.10.2017 HELSINKI, Finlandia-talo Liput kuluineen alk. Sen lyriikoissa on tanssitunnille kipittäviä neitokaisia, kivijalkakahviloita, uima-altaita, ulkomaanmatkoja sekä loputtomasti aikaa hyvälle seksille ja kipeille parisuhdekiemuroille. j u h l a k o n s e r t t i – 50 vuotta Procol Harumin legendaarisen A Whiter Shade of Pale -albumin julkaisusta! La 1.4.2017 HELSINKI, Finlandia-talo Liput kuluineen alk. La 4.3.2017 HELSINKI, Kulttuuritalo Klo 20.00. ”Me kiistellään siitä kuka seuraavaksi saa ajaa / Sisätiloissa ei tietenkään polteta tupakkaa.” Eikä olisi mikään suunnaton ihme, jos ilmenisi, että Kitkerien neitsyiden debyyttialbumi Paras pysyä kotona ja etenkin sen vuonna 1998 sävelletty kappale Kaksio olisivat myös saaneet innoituksensa Ulta Bralta: KERKKO KOSKINEN, miltä paluu tuntuu monen vuoden tauon jälkeen. ”Ihan kivalta. Työn ja pääoman ristiriita on Ultra Bralle kysymys, jota ei ole. VIP-paketit alkaen 219€ +alv24% (271,56€) VIP-paketit Menolipusta: vip@menolippu.fi / Puh. Olen innoissani ja jännittynyt.” TERHI KOKKONEN, kerro miltä tuntuu olla mukana tässä. Konsertit alkavat klo 20.00. Ovet klo 19.00. Lisäksi on luvassa yhtyeen muita suosikkibiisejä vuosien varrelta. (yht. Siitä tuli poliittisia aiheita väistelevä poliittinen bändi, jonka kohdalla on liki mahdotonta erotella, heijasteliko se aikansa tuntoja vai synnyttikö se niitä. Ovet klo 19.00. Se on päällimmäinen tunne. Ainakin jossain mielessä yhtye oli mukana luomassa kulttuuria, jossa vapaamielinen kaupunkilaisälymystö ei kerta kaikkiaan halua muodostaa puoluekantaansa. ”Se on hyvin motivoivaa. Ma 2.10.2017 TAMPERE, Tampere-talo Liput kuluineen alk. menolippu.fi, www.ticketmaster.fi, www.lippu.fi ja R-Kioskit Y H T E I S T Y Ö S S Ä : Vip-illallispaketit alk. Liput toimituskuluineen alkaen 60 € / 70 €. etelähelsinkiläisessä jugend-talossa tupakoimassa erkkerissä ja kiskomassa olutta ”pitkäkaulaisista puolen litran pulloista”. VIP-illallispaketti alkaen 169 € +alv 24% / hlö. Ovet klo 18.00. Ultra Bran ihminen elää vapaaherran elämää. Poliittisena yhtyeenä tarkasteltuna Ultra Bra ei kritisoi harjoitettua politiikkaa tai esitä siihen korjauksia, vaan tarjoaa päämäärän. Liput kuluineen alkaen 60 €. Priority-liput ( K-18 ) toimituskuluineen alkaen 109,50 €. 67,50 € / 72,50 €. 010 841 4185. Ovet auki klo 18.30. (yht. 68 € / 73 € / 78 €. Lankapuhelimesta 8,28 snt/puhelu +5,95 snt/min. Oli täydellinen unisono. Sanna ja lapset -yhtyeen vuonna 1999 ilmestyneen Ei kovin rok -albumin nimikappale piikittelee melko todennäköisesti juuri Ultra Bran yläluokkaisuudelle kuvailemalla hyvin ultrabramaiseen tyyliin perjantai-iltaa ”kanssa villasukkien ja dekkarin”, koska aamulla on aikainen herätys. Vähän jännittävältä, mutta omituiselta, mutta kivalta. Odotan tosi paljon yhteislaulamista, koska muistan kuinka katsoin siellä Haaviston keikalla Terhiä ja minusta tuntuu, että meitä nauratti ihan hirveästi, koska joskus studiossa oltiin kaksipäinen hirviö. 010 841 4185. Ultra Bran ihminen on tyttö tai poika, jolla on nuoruudestaan huolimatta kylliksi rahaa voidakseen asua Ja takaisin yläkertaan Varsinaisessa artikkelissa Ultra Bra rinnastetaan kevään 1995 legendaarisiin tapahtumiin Globenissa. Odotan sitä. Minulla on ollut sellainen onnellinen asema, että olisin voinut lähteä koska tahansa. 209,56€) Vip-illallispaketit alk. Komppaan Vuokkoa, että yhdessä olemisen kokemus ja musisointi lavalla on mahtavaa.” VUOKKO HOVATTA, miltä tuntuu Ultra Brahan hyppääminen. 67,50 € / 72,50 €. U LT R A B R A viisastelijat eivätkä kabineteissa huolellisesti marinoidut valtiotieteilijät, se on paljonpuhuva kuvaus eräästä politiikkakäsityksestä: asiat vain tapahtuvat. 209,56€) VIP-illallispaketti alkaen 169 € +alv 24% / hlö. HELSINKI, Savoy-teatteri Klo 19.00. Liput toimituskuluineen alkaen 60 €. Isot voimat on liikkeellä.” ARTO TALME, miltä tuntuu lähteä Ultra Bran riveihin kesällä. ”Tuntuu jännittävältä, totta kai, mutta myös jonkinlaiselta kotiinpaluulta. Tämä tulee tarpeeseen!” OLLI VIRTAPERKO, miltä comeback tuntuu. + artists tba Portit auki klo 15.00 Liput toimituskuluineen alkaen 89,50 €. Special Guests HOWIE PYRO (DJ) DERRICK BROWN (poet) VIP-myynti ja tiedustelut tapahtumiin: vip@menolippu.fi / Puh. Siksi – tosissaan tai ironisesti – Ultra Bra on hyvin porvarillinen yhtye. Kun kaikki kiperät tulonjaon ongelmakohdat on ratkaistu ja huoli toimeentulosta on väistynyt, voi täysivaltainen kansalainen käpertyä tutkimaan pikimustaa sieluaan ja pohtia, millaista olisi, jos aurinko olisikin sammunut juuri. Lankapuhelimesta 8,28 snt/puhelu +5,95 snt/min. Matkapuhelimesta 8,28 snt/puhelu +17,05 snt/min. ”Ihan mahtavalta! Kuulun siihen porukkaan. 49,50 €. 70 € / 75 € / 80 €. Olenhan minä noilla festareilla kolunnut tässä koko elämäni, että ei se itse keikka ole niin iso juttu. ILLAN AVAA Klo 20.00. Suomen ensimmäisen jääkiekon MM-kullan sokaisemina emme malttaneet olla esittämättä comebackin tehneelle yhtyeelle klassista urheilutoimittajakysymystä: miltä nyt tuntuu. Ti 16.5. Tämä on eri juttu kuin tehdä omaa projektia. Vip-illallispaketit alk. Liput kuluineen: permanto alk. 54,50 €, parveke alk. Käytännön asioita on ollut paljon, kun olen meilannut, soittanut ja kommunikoinut ihmisten kanssa valtavasti. Kriteerinä on vain, mikä tai kuka on kiva vaihtoehto. Yhtyeen katseessa politiikka katoaa muiden esteettisten valintojen sekaan: missä kaupunginosassa asuisin, minkä merkkisiä vaatteita käyttäisin, kenen kanssa harrastaisin seksiä, ketä äänestäisin. ”Kyllähän se aika jännittävältä tuntuu ja herättää monenlaisia tunteita, muistoja ja ajatuksia. 149 € + alv 24% (184,76€) – 5 v. Vähän tässä on ollut aina vuosien aikana eriäväisyyksiä, miten ihmiset ovat suhtautuneet niihin pyyntöihin. 36 RUMBA. On tosi suuri halu taas laulaa yhdessä. Matkapuhelimesta 8,28 snt/puhelu +17,05 snt/min. 149 € + alv 24% (184,76€) Ma 27.2.2017 HELSINKI, JÄÄHALLI Dream Theater soittaa konsertissaan Images and Words -albumin kokonaisuudessaan
67,50 € / 72,50 €. Priority-liput ( K-18 ) toimituskuluineen alkaen 109,50 €. 70 € / 75 € / 80 €. 010 841 4185. VIP-illallispaketti alkaen 169 € +alv 24% / hlö. Lankapuhelimesta 8,28 snt/puhelu +5,95 snt/min. + artists tba Portit auki klo 15.00 Liput toimituskuluineen alkaen 89,50 €. Ovet klo 18.00. La 4.3.2017 HELSINKI, Kulttuuritalo Klo 20.00. Liput toimituskuluineen alkaen 60 €. 68 € / 73 € / 78 €. (yht. Lisäksi on luvassa yhtyeen muita suosikkibiisejä vuosien varrelta. Liput kuluineen alkaen 60 €. Ma 2.10.2017 TAMPERE, Tampere-talo Liput kuluineen alk. 149 € + alv 24% (184,76€) Ma 27.2.2017 HELSINKI, JÄÄHALLI Dream Theater soittaa konsertissaan Images and Words -albumin kokonaisuudessaan. Ovet klo 19.00. Ovet auki klo 18.30. (yht. Ti 3.10.2017 TURKU, Logomo Liput kuluineen alk. Lankapuhelimesta 8,28 snt/puhelu +5,95 snt/min. Matkapuhelimesta 8,28 snt/puhelu +17,05 snt/min. Liput toimituskuluineen alkaen 60 € / 70 €. 209,56€) Vip-illallispaketit alk. 209,56€) VIP-illallispaketti alkaen 169 € +alv 24% / hlö. j u h l a k o n s e r t t i – 50 vuotta Procol Harumin legendaarisen A Whiter Shade of Pale -albumin julkaisusta! La 1.4.2017 HELSINKI, Finlandia-talo Liput kuluineen alk. Ovet klo 19.00. 49,50 €.. 149 € + alv 24% (184,76€) – 5 v. L I P U N M Y Y N T I : w w w. 010 841 4185. ILLAN AVAA Klo 20.00. Ti 16.5. Matkapuhelimesta 8,28 snt/puhelu +17,05 snt/min. Liput kuluineen: permanto alk. HELSINKI, Savoy-teatteri Klo 19.00. menolippu.fi, www.ticketmaster.fi, www.lippu.fi ja R-Kioskit Y H T E I S T Y Ö S S Ä : Vip-illallispaketit alk. Special Guests HOWIE PYRO (DJ) DERRICK BROWN (poet) VIP-myynti ja tiedustelut tapahtumiin: vip@menolippu.fi / Puh. Vip-illallispaketit alk. VIP-paketit alkaen 219€ +alv24% (271,56€) VIP-paketit Menolipusta: vip@menolippu.fi / Puh. 67,50 € / 72,50 €. 54,50 €, parveke alk. 149 € + alv 24% (184,76€) Su 1.10.2017 HELSINKI, Finlandia-talo Liput kuluineen alk. Konsertit alkavat klo 20.00
Ultra Bran albumit yhdistelevät Muumi-kirjojen tavoin posketonta surrealismia ja porvarillista vakavuutta fantasiamaailmassa, joka muistuttaa omaamme, mutta ilman työttömyyttä, vuokrarästejä ja nälkää. Se on se, mitä he tulevat hakemaan, mitä me halutaan tarjota ja mitä me halutaan saavuttaa.” Ultra Bra esiintyy Provinssissa 1.7., Ruisrockissa 9.7. Festivaalikiertueen toteutuminen onnistui, kun järjestäjät ottivat yhteyttä juuri oikealla hetkellä. K erkko Koskista Ultra Bran uudet keikat kiinnostavat erityisesti siksi, että bändi pääsee kerrankin konsertoimaan jousisektion kanssa. Ulkona on hyhmäinen sydäntalvi, kun Arto Talme, Terhi Kokkonen, Kerkko Koskinen, Vuokko Hovatta ja Olli Virtaperko saapuvat Rumban vieraaksi. Yhtyeen jäsenet ovat esittäneet Ultra Bran kappaleita muutamia kertoja myös ystäviensä häissä tai syntymäpäivillä. ja Ilosaarirockissa 16.7. ”Ehkä se on asia, jota meidän on parempi olla miettimättä nytkin. Samaa temppua bändi ei uskalla luvata toistavansa vuonna 2017. Se on aika raju vaatimus.” Virtaperkon tavoitteet ovat maanläheisempiä. Uusi muhkeus ei silti tarkoita superstaraleikkejä ja näyttäviä helikopterilentoja. Paras selitys bändin loputtomalle suosiolle saattaakin olla se, että viime kädessä se kuuluu samaan kategoriaan kuin Tove Janssonin Muumi-tarinat. ”Kyllä minä kaipaisin populaarimusiikkiin enemmän muusikkoutta”, Virtaperko hymähtää. Bändi on liikuttavan yksimielinen siitä, että koko festarikiertue on pohjimmiltaan vain tekosyy päästä hengaamaan yhdessä keikkabussissa. Olli Virtaperkon mukaan mahdolliset poliittiset tulkinnat syntyvät vasta kuulijan korvien välissä. ”Se ei tunnu niin pitkältä”, Arto Talme lisää. Kappaleet voidaan siis soittaa livenä muhkeammin sovituksin kuin ysärikeikoilla, joissa piti pärjätä pienellä, vain 12-henkisellä orkesterilla ja nauhalta soitetuilla jousituksilla. 38 RUMBA. Se synnytti ilmiön, joka kasvoi osiaan isommaksi. ”Joo, mutta kumpikaan ei ollut meidän oma keikka”, Koskinen huomauttaa. ”Esimerkiksi Juhani Merimaan syntymäpäivät – montakohan kymmentä esiintyjää siellä oli...” ”Se oli myös yksityistilaisuus”, Hovatta pistää väliin. Koskinen sanoo, ettei halua ottaa puoluepoliittista kantaa omassa taiteellisessa työskentelyssään. Mutta onko bändin paluun taustalla joitakin poliittisia motiiveja. ”Kun kaikki ovat tehneet niin monenlaista vuosien mittaan, niin on aika harvinaista, että on sellainen kesä, että tämä ylipäänsä onnistuu”, Hovatta kertoo. U LT R A B R A ”Hommataan Töölöstä kaksio jossa on tilaa mun pianolle, parveke sun uruille / Korkeissa huoneissa paljon valoa, isot ikkunat ja lautalattiat / Syvennykset ikkunoissa että voi istua, kasvattaa kukkia, iltaisin rakastella” Ultra Bralta odotettiin kantaaottavaa vasemmistoiskelmää, mutta yhtye pakeni määrittelyä jollekin kartoittamattomalle maaperälle. Mikäli Kerkko Koskiselta kysyy, niitä ei ole. Välissä ovat ne, jotka kuuntelivat Ultra Brata itsekin, mutta olivat täpärästi liian nuoria ehtimään viimeisille keikoille yli viisitoista vuotta sitten. ”Tähän liittyy aika monia näkökulmia, mutta loppujen lopuksi ainoa merkityksellinen asia on se, että me vedetään kolme musiikillisesti hyvää keikkaa. Tarjotaan meidän kuuntelijoille parasta mihin pystytään. Mutta tämä ei ole suinkaan ensimmäinen ”paluu”. Vuokko Hovatta purskahtaa nauruun. ”Ja (Kerkko Koskinen) Kollektiivihan oli välillä vähän sama kuin Ultra Bra”, Hovatta muistuttaa. Yhtyeen musiikki tavoittaa jo useampia ikäluokkia. ”Vähemmän koneita, enemmän ihmisiä.” ”Soittimia ne koneetkin on, mutta ei nyt mennä tähän”, Koskinen tokaisee. Kukaan ei osaa arvata, voisiko se tehdä saman taas. Maailman pelastaminen jää toisille. ”Mehän emme ole ymmärtäneet itse silloin, että me ollaan jotain tuollaista – tietenkään”, Kokkonen sanoo. Toistaiseksi yhtyeellä ei ole sovittuna muita esiintymisiä. Virtaperko ei vastusta ajatusta, vaikka onkin sitä mieltä, että jokaisen sukupolven on keksittävä oma juttunsa. ”No niin!” Terhi Kokkonen keskeyttää lupavasti alkaneen kinastelun. Yhtyeen vanhoille faneille Ultra Bra on avainkokemus. Voittaessaan aikoinaan SDNL:n laulukilvan Ultra Bra osui napakymppiin. Eräs vallankumouksellinen piirre Ultra Brassa on: se toi aikoinaan musiikin takaisin musiikkiin. Vuodesta 2001 alkanut tauko on murtumassa kesällä peräti kolmella festarikeikalla, kun Ultra Bra esiintyy Provinssissa, Ruisrockissa ja Ilosaarirockissa. ”Aika menee nopeasti, kun ollaan niin vanhoja”, Koskinen hymähtää. Ensimmäinen on vuodelta 2007, jolloin yhtye juhlisti Tavastia-klubin omistajan syntymäpäivää, ja toinen vuodelta 2012, kun Ultra Bra osallistui presidenttiehdokas Pekka Haaviston tukikonserttiin. ”Ihmiset reagoivat tietyllä tavalla musiikkiin, ja se ei ole meidän käsissämme”, Virtaperko muistuttaa. ”Ajattelin, että ääntä voisi käyttää muutenkin kuin lausumalla rytmikkäästi suomen kielen sanoja...”, Virtaperko jatkaa kerran vauhtiin päästyään. ”Yllätyin, miten pitkä aika siitä on”, Koskinen hätkähtää. M utta mitä sanoo bändi itse. Heille Ultra Bra edustaa lastenlauluja, taaperoajoista tuttua äänimaisemaa. Ultra Brata on kaivattu takaisin vuosikaudet, mutta sen kuuntelijat eivät ole enää yksinomaan samoja kuin 90-luvulla. Ultra Brata ei voi sellaisenaan monistaa. ”Minusta tuntuisi tosi kummalliselta, jos joku bändi tulisi osoittamaan ja alleviivaamaan, että näin ja näin”, Koskinen miettii. U ltra Bralla oli tiukkaan juurtunut maine ”poliittisena yhtyeenä”, mistä toimittajat jauhoivat vuosikaudet. Alkuperäisen yleisön vanhimmat lapset alkavat olla aikuisiässä. Ultra Bran albumit yhdistelevät Muumi-kirjojen tavoin posketonta surrealismia ja porvarillista vakavuutta fantasiamaailmassa, joka muistuttaa omaamme, mutta ilman työttömyyttä, vuokrarästejä ja nälkää
69 € \ 2 pv alk. \ Tiketti \ ilosaarirock.?/liput IMAGINE DRAGONS USA Poets of the Fall \ S-Tool \ MC Taakibörsta Pariisin Kevät \ Jenni Vartiainen \ JVG + more Mew DEN \ Millencolin SWE Insomnium & Joensuun Kaupunginorkesteri P E 14 .7 . 129 € Ennakko: Lippu.. 99 € \ 3 pv alk. Nyt kolme kokonaista päivää! Joensuu 14.-16.7.2017 ilosaarirock.. Liput: 1 pv alk. PIXIES USA \ ROYAL BLOOD UK ULTRA BRA Sonata Arctica \ Te?on Brothers \ Wasted Evelina \ Jarkko Martikainen & Luotetut Miehet Ellinoora \ Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani Oranssi Pazuzu + more Parov Stelar AUT \ Leprous NOR \ Vesala S U 16 .7 . THE HELLACOPTERS SWE HALOO HELSINKI! Turmion Kätilöt \ Töölön Ketterä \ Huoratron Gettomasa \ Helsinki-Cotonou Ensemble ¡ Lihamyrsky y Karri Koira! + more MØ DEN \ Zeke USA \ Disco Ensemble Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus L A 15 .7 .
T H E X X 40 RUMBA
On helppo ymmärtää, että hän pistää silmään keskellä Los Angelesin paahtavaa aurinkoa, ruskettuneita dekolteita ja small talkin täyttämiä allasbileitä. Hänen mukaansa kaupunki kuuluu uudella levyllä. Pikemminkin se on toteamus ilman sen suurempia arvolatauksia: tällainen minä olen. Ja silti, tai ehkä juuri siksi, hän rakastui Los Angelesiin. RUMBA 41. Jos ei muuten, niin avoimuutena. En vain pitänyt siitä, eikä se tuntunut omalta. TEKSTI ANNA BROTKIN M ustiin pukeutunut Romy Madley Croft istuu sohvalla ja kuvailee itseään: ”Olen hyvin kalpea ja viihdyn varjoissa.” Äänessä ei ole liioittelua, ironiaa tai naurua. Matkalla Romy Madley Croft hankki yksityiselämänsä takaisin ja oppi pitämään Amerikasta. ”Vihasin Los Angelesia ensimmäisellä kerralla”, Croft myöntää. ”Ja vielä toisellakin kerralla. Hänen äänensä hädin tuskin tarttuu pöydällä lojuvan puhelimen nauhurille, niin kuiskaava se on. Muutos tekee hyvää.” Englantilainen Croft puhuu Los Angelesista, koska se liittyy olennaisesti The xx:n kuukausi sitten tammikuussa ilmestyneeseen kolmanteen albumiin I See You. Levy alkoi löytää muotoaan samaan aikaan, kun Croft asui Los Angelesissa, erossa bändikavereistaan Jamie Smithistä ja Oliver Simistä. Mutta kolmannella kerralla sain sieltä ystäviä ja aloin nauttia elämäntyylistä, joka on hyvin erilainen verrattuna siihen, mihin olin tottunut Lontoossa. T H E X X Paluu ensirakkaan luo THE XX matkusti ympäri maailmaa löytääkseen uudelleen sen, mikä oli hetken kadoksissa: rakkauden musiikkiin ja ennen kaikkea ystäviin, joiden kanssa asiat ovat mutkattomia
T H E X X 42 RUMBA
Amerikassa koin ihmisten ennakkoluulottomuuden äärimmäisen rohkaisevana. Jos teet Englannissa jotain, mitä muut eivät odota sinun tekevän, kaikki kysyvät, että ’mitä oikein touhuat?’. Hän katsoo silmiin ja puhuu siitä, kuinka toisen levyn, Coexistin (2012) jälkeen kolmikon tiet erkanivat hetkeksi. ”Ihmiset kyselivät että mistä me oikein keksimme tehdä niin minimalistisen levyn. He päättivät, että kaiken, mikä tulee levylle, on oltava mahdollista soittaa sellaisenaan myös livenä. Se auttoi minua tajuamaan, ettei ole olemassa mitään rajoja. ”Ja koska emme hallinneet soittimiamme vielä kovin hyvin, biiseistä tuli yksinkertaisia”, Croft muistelee. Kyse saattaa toki olla hyvin kirjoitetusta tarinasta: siitä, että uutta levyä on nyt vain päätetty markkinoida ystävyysteemalla. T H E X X ”Oli se sitten aitoa tai ei, mutta Los Angelesissa ihmiset ovat tosi avoimia. He kannustavat toisiaan tekemään mitä haluavat, mikä taas ei ole briteille ollenkaan tyypillistä. Soitimme omien taitojemme rajoissa, ja se johti tiettyyn minimalismiin.” ”Kun aloimme taas hengailla yhdessä, huomasin, että emme ole itse asiassa muuttuneet mihinkään. Vielä ensimmäisen levyn kohdalla bändi asetti itselleen rajoituksia. On haluttu tarjota ihmisille vähän toivoa-antavaa samaistumispintaa näinä toivottomalta tuntuvina aikoina. ”Tulin siitä tosi surulliseksi, eikä kukaan meistä oikein tiennyt, mitä seuraavaksi tapahtuu. Ei tarvitse olla sellainen, mitä muut sinulta odottavat.” O lemme Tukholmassa, jossa ensilumi on satanut vain hetkeä aiemmin. Enemmän kuin levynteosta Croft puhuu ystävyydestä bändikavereihinsa Oliveriin ja Jamieen. Meidän piti vain saada vähän aikaa ja rakkautta, aivan kuten missä tahansa ihmissuhteessa.” T he xx on ollut tietoisuudessamme kahdeksan vuotta. Mietin jopa, että ehkä ystävyytemme todellakin on pysyvästi jotenkin muuttunut”, Croft muistelee. Mutta se ei ollut niinkään mikään tyylillinen päätös, vaan enemmänkin olosuhteiden muodostama pakko. Romy Madley Croft on jutellut aamusta asti samalla sohvalla puolen tunnin välein vaihtuvien toimittajien kanssa, mutta kahden kesken hän ei vaikuta lainkaan kyllästyneeltä. ”Mutta sitten kun aloimme taas hengailla yhdessä, huomasin, että emme me itse asiassa ole muuttuneet mihinkään. Meidän piti vain saada vähän aikaa ja rakkautta, aivan kuten missä tahansa ihmissuhteessa.” – ROMY MADLEY CROFT RUMBA 43. Bändin vuonna 2009 ilmestynyt debyyttialbumi, pienellä Young Turks -levymerkillä julkaistu xx oli yllätysmenestys: ujojen brittien pienieleiset, lapsuuden makuuhuoneissa kirjoitetut synkät rakkauslaulut myivät yli miljoonan, ja levy palkittiin Mercury Prizella. Ulkona on häkellyttävän kaunista ja neitseellisen puhdasta, mutta sisällä siitä ei ole tietoakaan, sillä huoneessa ei ole ikkunaa. Mutta Croft vaikuttaa olevan ihan tosissaan: äänessä ei ole mitään opeteltua, ja tuntuisi loukkaukselta pitää häntä feikkinä
”Olemme nauttineet tästä vapautumisesta”, Croft myöntää. Meidät on aina nähty vähän vampyyreina, ja ymmärrän täysin, mistä se johtuu. ”Visuaaliset mielikuvat, joita meillä oli mielessä, liittyivät juuri sinisiin taivaisiin ja avonaisiin tiloihin. Croft ei tunnu mielellään muistelevan toisen levyn tekoprosessia. Mutta tällä levyllä halusimme antaa itsestämme jotain vähän lämpimämpää ihmisille.” E uroopan poliittisen tilanteen, Brexitin ja Trumpin myötä myös The xx:ltä on alettu kysyä haastatteluissa aiempaa enemmän heidän suhteestaan politiikkaan. ”Jamiellakin on nyt enemmän tekemistä lavalla. Croft kuvailee uuden levyn tekoprosessia sanalla ”avoin”. Debyyttiin verrattuna I See You tuntuu suoranaiselta runsaudensarvelta: yleissoundi on edelleen tunnistettava, mutta yksityiskohtia on enemmän. I See Youn saamista reaktioista päätellen avautuminen kannatti: levy on saanut pääasiassa kehuvia arvioita. Siihen liittyy olennaisesti se, että levyä on äänitetty viidessä eri paikassa ”Meidät on aina nähty vähän vampyyreina, ja ymmärrän täysin, mistä se johtuu. Klassinen rakkaustragedia. Yritimme sisäistää, keitä me oikeastaan olemmekaan ja mikä tekee meistä The xx:n. Croft kokee kuitenkin bändin olevan jotain ei-poliittista. Tällä kertaa emme ole enää vain karsineet asioita, vaan olemme antaneet ideoiden tulla ja jäädä.” Myös sisällöllisesti The xx tuntuu liikkuneen avoimempaan suuntaan. Mutta tällä levyllä halusimme antaa itsestämme jotain vähän lämpimämpää ihmisille.” – ROMY MADLEY CROFT ympäri maailmaa: New Yorkissa, Texasin Marfassa, Reykjavikissa, Los Angelesissa ja Lontoossa. Kaupunkiviidakko on saanut lisää värejä, liikettä ja instrumentteja. ”Käytimme toisen levyn kohdalla paljon aikaa miettien, mistä ihmiset meissä debyyttilevymme aikaan oikein tykkäsivät. Sitä leimasi miellyttämisen tarve ja rohkeuden puute. Käytimme enemmän aikaa miettiessämme millaisia meidän pitäisi olla kuin itse olemiseen.” K olmannen levyn kohdalla The xx päätti taas keskittyä olennaiseen eli musiikin tekemiseen. Kun kerron Croftille kuunnelleeni uutta levyä lentokoneessa matkalla Tukholmaan haastattelua varten, hän sanoo sen olevan täydellinen paikka I See Youlle. Sitä moitittiin jopa hutiloiden tehdyksi ja liian identtiseksi debyytin kanssa. 44 RUMBA. VARAA AIKASI OSOITTEESTA WWW.ADVENTUREROOMS.FI TAI NUMEROSTA +358 50 325 4331 TENNISPALATSI EI OLE ENÄÄ ENTISENSÄ! TOISEN SUKUPOLVEN PAKOHUONEPELIT NYT TENNARISSA. The xx:n tulokulma maailmaan on henkilökohtainen: sen löytää hämärästä makuuhuoneesta katsomasta maailmaa verhojen raosta ja omaan sieluunsa peilaten, ei julkisilta barrikadeilta julistamasta. T H E X X Vuonna 2012 julkaistu kakkosalbumi Coexist ei saanut yhtä hurmaantunutta vastaanottoa. Ylianalyyttisyys ei auttanut asiaa, kun jo pelkkä suhde bändinä olemiseen tuntui kolmikolle turhan ongelmalliselta. Varsinkin jos katsoo joitain nuoruutemme kuvia. Se, mikä ensin ihastutti, alkaakin pian kyllästyttää. THE SECRET CABIN THE MAYAN TREASURE OUT OF MARS Oliver Sim (vas.), Romy Madley Croft ja Jamie Smith
THE SECRET CABIN THE MAYAN TREASURE OUT OF MARS. VARAA AIKASI OSOITTEESTA WWW.ADVENTUREROOMS.FI TAI NUMEROSTA +358 50 325 4331 TENNISPALATSI EI OLE ENÄÄ ENTISENSÄ! TOISEN SUKUPOLVEN PAKOHUONEPELIT NYT TENNARISSA
Jos minulla itselläni on jotain vaikeita juttuja elämässäni, hyvä biisi saattaa auttaa. ”Mutta onhan viisi vuotta pitkä aika mille tahansa projektille”, Croft myöntää. Ei se tietenkään tunnu kivalta soittaa jotain itselle tärkeää biisiä, jos joku haukottelee tai juttelee kaverinsa kanssa. Uuden levyn kenties herkimmällä Performance-biisillä Croft laulaa reippaan esittämisestä: ”You won’t see me hurting / When my heart it breaks / I’ll put on a performance / I’ll put on a brave face”. Opin paljon biisirakenteista ja se varmasti osaltaan kuuluu uudella levyllä, mutta ennen kaikkea tajusin, että olen onnellisempi kun saan tehdä musiikkia omien ystävieni kanssa”, Croft sanoo. Hitauteen ei hermostuta. ”Olin onnellinen, kun se saatiin purkkiin studiossa, sillä sen esittäminen ei ole helppoa.” V iisi vuotta sitten ilmestyneen Coexistin jälkeen maailma on muuttunut. Siinä missä Mariah Careyn kaltaiset artistit tykkäävät alleviivata erikoislaatuisuuttaan ja erityisasemaansa, on Romy Madley Croftin edustama julkkistyyppi toisessa ääripäässä. Hän kysyy ennen haastattelua onko ok, jos hän käy nopeasti vessassa, ja palaa sen jälkeen anteeksipyydellen sohvalle, kuin olisi tehnyt suurtakin syntiä. Mutta jälkikäteen sitä tietenkin ymmärtää, että levy tarvitsi kaiken tämän ajan.” Levynteolla oli myös konkreettisia hidasteita. Ei ainoastaan poliittisesti, vaan myös tavassamme olla tässä maailmassa ja yhteydessä toisiimme. ”En halua alkaa liimailla keikkapaikkojen oville lappuja, joissa lukee ’ei puhelimia’, koska en halua kertoa ihmisille miten heidän pitäisi käyttäytyä. Huomaan sen itsessänikin: jos on sekunninkaan tylsää, kaivan heti puhelimen esille muka tarkistaakseni jotain. Syntyi dominoefekti, ja aloin itsekin liikkua enemmän.” Sittemmin Croft oppi jopa pitämään esiintymisestä, mutta nyt, pitkän tauon aikana, jännitys ja pelko ovat palanneet. ”Emme todellakaan olleet mukavuusalueellamme silloin. Mutta sellaista se on.” ”En halua alkaa liimailla keikkapaikkojen oville lappuja, joissa lukee ’ei puhelimia’, koska en halua kertoa ihmisille miten heidän pitäisi käyttäytyä. Ja The xx:n hiljaiset, hitaasti aukeavat biisit kaipaisivat usein nimenomaan hiljaista keskittymistä pimeydessä. ”Mutta se on vain terveellistä. Jamie Smith teki menestyneen In Colour -albuminsa (2015) ja yhteistyötä lukuisien artistien kanssa sekä kiersi maailmaa. Eksyä vähän.” Croft on puhunut avoimesti esiintymisjännityksestään. Mutta mitä enemmän esiinnyimme, sitä helpommaksi se muuttui. Ihmisten itsensä takia toivon, että keikoilla osattaisiin heittäytyä hetkeen. Se vie hetkeksi jonnekin muualle. Se parantaa.” Parantavan balsamin ja lohduttavan sylin toisena puolena myös avohaavojen käsittely on läsnä bändin musiikissa. Se on pitkä aika popmaailmassa, mutta Croftin keskittymisenkaipuuseen se sopii hyvin. E dellisestä The xx -albumista on viisi vuotta aikaa. ”Mutta totta kai aina välillä eturivissä on joku tyyppi, joka on roudannut poikaystävänsä paikalle haukottelemaan. Los Angelesissa asuessaan Croft sai toteutettua pitkäaikaisen haaveensa ja pääsi näkemään, kuinka isoja pophittejä tehdään. Hän kirjoitti biisejä muun muassa Beyoncén Halo-hitin kirjoittaneen Ryan Tedderin sekä Rihannan kanssa työskennelleen Benny Blancon kanssa. ”Sen biisin esittäminen tuntuu vähän siltä kuin valuttaisi nesteitä ulos sydämestään”, hän sanoo. Ihmisten itsensä takia toivon, että keikoilla osattaisiin heittäytyä hetkeen. En halua olla yli-itsevarma, koska jännittäminen tarkoittaa, että asioilla on minulle väliä.” Iso osa The xx:n imagoa onkin aina ollut tietty pienieleisyys ja pienimuotoisuus, jopa vaatimattomuus. ”Ihmiset katoavat johonkin ihan toiseen ulottuvuuteen, kun he ovat puhelimiensa kanssa. ”Vähän niin kuin olisi raskaana tosi, tosi pitkään. Muistan katsoneeni Oliveria, ja hän alkoi liikkua vähän enemmän. Välillä olin kärsimätön ja ajattelin, että eikö tämä nyt vain voisi olla valmis. Kun Croft puhuu hänen ja Jamie Smithin kämpänvaihtosysteemistä – siitä, miten Croft asui Smithin nurkissa Losissa aina silloin, kun Smith oli kiertueella – on tähän helppo uskoa. Konkreettisimmin se näkyy Croftin mukaan siinä, kuinka ihmisten keskittymiskyky heikkenee koko ajan. Sillä aikaa bändin muilla jäsenillä oli aikaa hankkia henkilökohtainen elämänsä takaisin kiireisten kiertuevuosien jälkeen. Eksyä vähän.” – ROMY MADLEY CROFT T H E X X 46 RUMBA. ”Periaatteessa isojen pophittien kirjoittaminen on sitä, että joukko ihmisiä istuu huoneessa ja kirjoittaa biisiä jollekin, joka ei ole edes paikalla. Mutta olen alkanut kiinnittää tähän huomiota, ja vastareaktiona yritän olla koskematta puhelimeeni silloin, kun olen ystävieni seurassa.” Croft kehuu bändinsä faneja keskimääräistä paremmasta kyvystä keskittyä. Onnekkaasti levy-yhtiö ei painostanut bändiä kiirehtimään. Uusille biiseille annetaan tilaa ja aikaa. Bändi on iso, mutta yksilöt sen sisällä inhimillisen pieniä, tavallisia ja arkisia. Hän muistelee, kuinka uran alkuvaiheessa sekä hän että Oliver Sim näyttivät keikoilla kuin olisivat olleet mieluummin missä tahansa muualla kuin lavalla esiintymässä. ”Jos voimme tarjota ihmisille jonkun pakopaikan tämän kaiken paskan keskellä, olen onnellinen
”Tämä kuulostaa kliseiseltä, mutta olkoon”, Croft aloittaa. Levynteossa syntyi suoranainen kesäleirifiilis: bändi matkusti yhdessä paikasta toiseen, söi aamupalaa yhdessä ja oli irti arjen rutiineista. Aivan kuten ystävät tekevät. Kun aiemmat levyt äänitettiin Lontoossa niin, että äänityspäivän jälkeen kaikki menivät omiin koteihinsa ja tavallisten elämiensä pariin, tällä kertaa kaikki oli toisin. Hän sanoo, että matkustaminen ja ympäristönvaihto itsessään olivat tärkeä osa levyntekoprosessia. Olimme vähän aikaa erossa, minkä aikana tajusimme, että ystävyys on kaikista tärkeintä. ”Kokemus on jotenkin aidompi, kun kirjoitamme omista kokemuksistamme, eikä musiikkia ajatella niin ulkokohtaisesti, että ’nyt vaan valitaan teema ja kirjoitetaan siitä’. Croft myöntää, että bändikuvio muuttaa ystävyyttä, ja ”tavallisten asioiden” tekemistä varten pitää nähdä erikseen vaivaa, kun työ valtaa altaa. Mutta muiden kanssa ollessamme tajusimme, että meille on parasta olla yhdessä. Croft sanoo, että vielä pari vuotta sitten hän olisi julistanut, ettei ympäristö juurikaan vaikuta biisintekoon; että musiikki ei synny fyysisestä ympäristöstä vaan pään sisällä, eikä siten ole väliä, tapahtuuko prosessi maaseutumaisemissa vai kaupunkikellarissa. Tämä kuulostaa varmaan vähän imelältä, mutta maisemanvaihto vahvisti ystävyyttämme, ja sitä kautta se kuuluu myös lopputuloksessa.” R omy Madley Croft ja Oliver Sim ovat olleet ystäviä lapsesta saakka, nyt jo yli 23 vuotta. ”Tuo on ihan totta. ”Ehkä Los Angeles opetti, ettei kannata miettiä mitä muut ajattelevat vaan sanoa, mitä itse ajattelee, oli se sitten kliseistä tai ei. T H E X X. I See You -levyn kohdalla molemmat kliseet pitävät paikkansa, ainakin jos Croftiin on uskominen. I See Youn jälkeen mieli on muuttunut. Hän alkaa kertoa, kuinka aiemmin samana aamuna The xx:n kolmikko on kävellyt Tukholman ensilumen peittämillä kaduilla ja ottanut lumisia selfieitä. Jos emme ole ystäviä, ei musiikistakaan tule mitään. ”Kirjoitin ensimmäisen levyn biisit makuuhuoneessani Lontoossa. Ehkä se opetti minut ennen kaikkea arvostamaan omaa tapaani tehdä musiikkia.” T unnemme varmasti kaikki nämä kaksi klassikkolausetta matkailusta: ”Joskus on mentävä kauas nähdäkseen lähelle” ja ”Matkailu avartaa”. Yhdessä matkustaminen nivoi bändiä yhteen liiman lailla. Ja nyt, hetken harhailujen ja harkinta-ajan jälkeen, olemme palaneet yhteen. Olemme rakastuneet uudelleen.” The xx esiintyy Flow-festivaalilla 11.–13.8. Ehkä jopa vihkivaloja uusittaisiin. Olemme hyvinkin rakastuneita juuri nyt”, Croft hymyilee. Tarvitaan tiivis yhteys ihmisten välillä, jotta musiikissamme on mitään järkeä.” Alkaa tuntua siltä, että jos The xx olisi pariskunta, bändi olisi tällä hetkellä jonkin sortin uudelleenhuumaantumisen vaiheessa. ”Olimme tauolla tästä suhteesta ja ehkä jopa deittailimme muita ihmisiä. Se oli kivaa, mutta tällä kertaa halusin nähdä avaria maisemia: sinistä taivasta ja pilviä
Nousiaisen ITE-perinnöstäkin lainaava, sisäänpäinkääntyen puuhasteleva ulkopuolisuus on kenties sitä yleisimmin musiikissa ulkopuolisuudeksi mieltämämme kaltaista. Sitten on Rihanna, joka on arjen yläpuolella perinteisen, televisioita hotellihuoneen ikkunasta paiskovan rocktähden lailla – kaukana ja kauhistuksena siitä, millaiseksi tahdomme 2010-luvun poptähdet lokeroida. TOIMITTANUT JUKKA HÄTINEN ” U lkopuolinen on likimain kaikissa taidemuodoissa hellitty myytti. Ja kaiken tämän ulkopuolisena tarkastelijana toimii tähden reunalla kotiinsa palannut David Bowie. Miettiessämme vuoden 2016 tärkeimpiä albumeita tätä esseekokoelmaa varten yhdistäväksi tekijäksi – jos sellaista haluaa korostaa – nousi ulkopuolisuus. Tämän itsejulisteisen ”jumalan” elämä ja teot ovat meidän kuolevaisten arvostelun ja mittareiden ulottumattomissa. Siihen ehkä suhtaudutaan 2000-luvulla epäluuloisesti, mutta se vetoaa sitäkin voimakkaammin silloin, kun kliseelle tuntuisi olevan katetta”, kirjoittaa Niko Peltonen esseessään Jukka Nousiaisen albumista. Ulkopuolisten POPMUSIIKKIA 48 RUMBA. 2 16 2016 tullaan muistamaan mustana vuotena, jonka saatossa lahjakkaita ihmisiä lakosi kuin viljaa rankkasateessa. Onneksi viivan alle jäi myös levyjä, jotka jättivät jäljen musiikinrakastajien aikajanalle. Toisessa ulkopuolisuuden ääripäässä on itsensä taivaisiin nousevalle jalustalle nostanut Kanye West
Hän on ollut supertähti 17-vuotiaasta asti. ”I got to do things my own way darling / Will you ever let me. Levyä voi alkaa kuunnella oikeastaan mistä kohdasta tahansa ja yllättyä sen selittämättömästä puoleensavetävyydestä yhä uudelleen. Levy puhuu itsenäisyyden ja vapauden puolesta, mutta Rihanna ei lähde mukaan opportunistiseen voimaannuttamisfeminismiin. Kuten hän sanoi Taylor Swiftistä: ”She’s a role model, I’m not.” Rihannaa on vaikea määritellä muuten kuin negaatioiden kautta, ja hän on jollain tapaa itseään tarkasti brändäävän Beyoncén vastakohta. Hän ei puhu ”meille tytöille” tai väitä tietävänsä, millaista on olla musta nainen Amerikassa. Kuka hän olisi kertomaan muiden ongelmista kuin omistaan. 2 16 Yksin kaikkia vastaan Rihanna Anti TEKSTI IIDA SOFIA HIRVONEN V uonna 2012 Rihanna oli julkaissut tasaisella tahdilla seitsemän levyllistä kiiltäväpintaista hittimusiikkia ja hiljentyi vuosiksi. Rihannaa ei puolestaan kiinnosta tunnustaa yhtään mitään tai kertoa tarinoita siitä, miten on ”kasvanut ihmisenä”. Beyoncén viime keväänä ilmestynyt Lemonade oli laskelmoidun tunnustuksellinen ja äidillisen opettavainenkin teemalevy aviokriisistä. Riisuttu ja ajoittain painostava tuotanto kuulostavat siltä, että vihdoin on löydetty tilaa hengittää. He saivat Antin: misantrooppisen ja ensikuunteluilla häiritsevän epäkoherentin levyn, joka ilmestyi Tidaliin vahingossa ja liian aikaisin. ”Didn’t they tell you I was a savage / You needed me to feel a little more, and give a little less”, Rihanna laulaa Needed Me -kappaleessa. Ennen Antia Rihanna ei kiinnostanut minua niinkään musiikkinsa kuin välinpitämättömän rocktähtipersoonansa vuoksi. Barbadoksella kasvanut Rihanna on ollut supertähti 17-vuotiaasta asti. Hän ei puhu ”meille tytöille” tai väitä tietävänsä, millaista on olla musta nainen Amerikassa. Rihanna tuntuu vastustavan Antilla ennen kaikkea muiden ihmisten odotuksia. Will you ever respect me. Monessa biisissä Rihanna ei tunnu ”antavan itsestään” paljoakaan. On helpompi kuvitella Rihanna soittamassa aamuyöllä kännipuhelua exälleen kuin istumassa brunssilla tyttökavereidensa kanssa. RUMBA 49. No.” Säkeitä laulaa vuorotellen Rihannan kanssa r&b-artisti SZA. Antin kantava tunne on halu tulla jätetyksi yksin, mutta se hajoilee levottomiin läheisyydenkaipuun hetkiin. Hajanaisuudesta huolimatta tunnelma pysyy intensiivisenä loppuun saakka. Rihanna ei lähde mukaan opportunistiseen voimaannuttamisfeminismiin. Kuka hän olisi kertomaan muiden ongelmista kuin omistaan. Levyn avaavassa Considerationissa kertoja katsoo ulos ikkunasta ja tietää, ettei saa rauhaa koskaan. Rihannalla oli omien sanojensa mukaan tarkoitus tehdä levy, joka reflektoisi sitä, kuka hän oikeasti on. Ihmiset odottivat tulevalta R8-levyltä sekä hittejä että ”suurta taiteellista läpimurtoa”. Rihannan ääni kuulostaa vähän ironiselta, SZA:n heittäytyvältä, mutta äänet risteilevät ja sulautuvat yhteen niin, että lopulta on mahdoton erottaa, kumpi on kumpi. Levyllä on paljon ratkaisuja, jotka tuntuvat pilvessä keksityiltä päähänpistoilta, kuten karaokevetomainen cover Tame Impalan Same Ol’ Mistakesistä ja James Jointin kaltaisia minuutin mittaisia välibiisejä. Kun vastausta ei löytynyt, hän päätyi äänittämään Antin intuitiivisesti, ja sen huomaa lopputuloksesta. Antilla musiikki käy vihdoinkin yhteen Rihannan vaihtelunhaluisen tyylin kanssa
The Life of Pablon ansioita, varsinkaan sen parhaina hetkinä, ei voi kiistää. Hän piirtää itsestään luotaantyöntävän ja myötätunnottoman hirviön, jollaiseen en olisi aikanaan rakastunut ja jollaiseksi en olisi osannut kuvitella hänen muuttuvan. Kanye West on epäilemättä tehnyt mielestään jälleen parempaa taidetta kuin kukaan kilpailijansa. Kiinnostaako Kanyen musiikki lopulta ketään, vai onko hänen annettavansa vain huomiotaloutta. Kanye ottaa itsensä vakavasti kuin loukattu Donald Trump ja osoittaa yhtä surkeaa huumorintajua. Kanye West ei toki ole koskaan ollut mikään nerokas räppäri, päinvastoin. Lukuisissa sessioissa tehdyn albumin huolettoman sekava tunnelma viehättää epätäydellisyydessään. Mutta ”perinteinen” fakta on se, että Pablo ei menestynyt kuten tekijänsä kymmenen vuoden takaiset levyt – siitä huolimatta, että Kanye on kiistämättä tunnetumpi kuin koskaan ennen. Konsepteissa ja kokonaisuuksissa hän on sen sijaan loistanut. Parhaimmillaan aika nerokas, huonoimmillaan kamalan kiusallinen. Vuosi 2016 katkaisi kamelin selän: minun oli pakko luovuttaa. Rakastan yhä Kanyen tekemää musiikkia, mutta fania minusta ei ehkä saa enää ikinä. ovat kaikki kiistämättä hyviä, jopa loistavia kappaleita. Se on tyhmä, kiehtova ja kaoottinen soppa, luonnosmainen ja epätäydellinen. Vuonna 2017, totuudenjälkeisen retoriikan ja ”vaihtoehtoisten faktojen” maailmassa tämä saattaa jopa mennä läpi. Silti jotain tuntuu puuttuvan: idea, kipinä ja ajatus. The Life of Pablo on lopulta aivan kuin tekijänsä – tai ilmestymisaikansa zeitgeist. Monesti Kanye vaikuttaa lähinnä olleen kotona, kun vierailijat juhlivat studiossa. Kanye on tehnyt elämästään ja julkisuudestaan yhden suuren performanssiteoksen, mutta pystyykö hän enää tekemään vaikutusta taiteellaan. Usein se on ollut vaikeaa, mutta nyt se on mahdotonta. Nähtäväksi jää, yltääkö The Life of Pablo koskaan tekijänsä yläpuolelle, vai tullaanko se ikuisesti muistamaan vuodesta, jolloin Kanye menetti järkensä. Umpimielisen naisvihamieliset ja ilkeät lipsahdukset olisi helpompi sulattaa, jos muualla olisi enemmän ajatusta. Se on tärkeä dokumentti ajastamme, jota ei pitäisi ottaa niinkään ohjeena kuin varoituksena. Hän on epäilemättä tehnyt mielestään jälleen parempaa taidetta kuin kukaan kilpailijansa – tai mitä itse teki kymmenen vuotta sitten. Olen pudistellut päätäni Kanyen hölmöilylle, mutta silti puolustellut häntä kritisoineille – vaikken aina ole edes tiennyt miksi. Feedback-kappaleella Kanye myöntää jo, että ”I’ve been out of my mind for a long time” ja toisaalta hakee oikeutusta: ”Name one genius that ain’t crazy”. 50 RUMBA. Sitä on vaikea kuunnella, mutta myös vaikea olla kuuntelematta. Mutta Kanyella ei tunnu nyt olevan paljoa kiinnostavaa sanottavaa. Monet asiat, joita Kanye West sanoo kappaleilla, ovat myös aika kamalia. 2 16 Dokumentti järjen menetyksestä Kanye West The Life of Pablo TEKSTI TEEMU FIILIN O len ollut Kanye Westin fani siitä hetkestä, kun ensi kertaa kuulin hänen tekemänsä biitin. Haluaako hän edes tehdä sitä. Kanye West on uransa aallonpohjassa, muttei tarvitse enää kannustustani tai myötätuntoani. Nyt voiton vie kaikki muu: vierailijaosuudet, sävellykset ja biitit, jotka kaikki on jälleen tehty suuren studioarmeijan kanssa. Vuonna 2017, totuudenjälkeisen retoriikan ja ”vaihtoehtoisten faktojen” maailmassa tämä saattaa jopa mennä läpi. Father Stretch My Hands, Ultralight Beam, Waves, Real Friends, No More Parties in L.A. Ongelma on tuskin se, ettei Kanye Westin rima olisi riittävän korkealla
Kuka muu on popin lyhyessä historiassa pelannut viimeisellä levyllään näin isolla potilla. Siksi heitä myös kuolee enemmän, ja siihen täytyy tottua. 2 16 K un vuosi sitten kirjoitin Paperi T:n Malarian pelosta esseetä tälle samalle sivulle, aloitin kertomalla, kuinka räppäri pukeutui David Bowien kuolinpäivän jälkeen mustiin ja sanoi, ettei tällaisena päivänä saa hymyillä. Blackstarilla tuon muukalaisen on aika palata kotiin vastaamaan vääryyksistään. tammikuuta 2016 David Robert Jonesin 69. Radiossa tehtiin teemalähetyksiä. Tuhlaajapojan paluu David Bowie Blackstar TEKSTI ANTON VANHA-MAJAMAA Panoksina eivät olleet enää popmusiikki, tuottaja Tony Visconti ja mahdollinen kiertue, vaan elämä, kuolema ja avaruus. Pepperin. Maailma alkaa hapertua reunoistaan. Bowie on usein esittänyt itsensä muukalaisena, joka laskeutuu Maahan ja antautuu synnin ja pinnallisuuden vietäväksi. Levyn vinyylipainokset myytiin loppuun, kansikuvista etsittiin piilomerkityksiä ja kappaleita kuunneltiin orjallisesti sana sanalta, tavu tavulta. Albumin päättävä I Can’t Give Everything Away alkaa sanoilla: ”I know something is very wrong / the pulse returns the prodigal sons”. Panoksina eivät olleet enää popmusiikki, tuottaja Tony Visconti ja mahdollinen kiertue, vaan elämä, kuolema ja avaruus. Kuka muu on popin lyhyessä historiassa pelannut viimeisellä levyllään näin isolla potilla. Lehtiin kirjoitettiin esseitä, muistelmia ja nekrologeja. Ørmenin viikinkikylät, Kendrick Lamar, Low-albumilla kuultu huuliharppu ja jokainen viittaus kuolemaan luettiin fanisalatiedelasien lävitse. Tai siltä se ainakin tuntui. syntymäpäivänä. Tavallaan onkin. David Bowien Blackstar julkaistiin 8. Silti tuntuu pahalta. RUMBA 51. Kuvio toistui koko vuoden 2016. Sama toistui seuraavana ja sitä seuraavana päivänä. Iggy Pop linkuttaa ja elokuvasarjoihin kehitellään animaatioteknologiaa, jolla paikata vanhuuteen kuolevat näyttelijät. Listattiin kuolleita ja kysyttiin, onko tämä epätavallista. David Bowien kuolema oli tehnyt maailmaan reiän, jonka läpi valui yhtäkkiä tolkuton määrä luovaa energiaa ja luovia ihmisiä sinne jonnekin. Ja heitä tulee koko ajan lisää. Se johtuu siitä, että hahmotamme maailmaa ja siellä olevia asioita paljolti taiteen ja populaarikulttuurin kautta, ja nyt viimeisetkin pop-ajan varhaisimmat edustajat alkavat kuolla pois. Alan Rickman, Glenn Frey, Harper Lee, George Martin, Zarkus Poussa, Muhammad Ali, Gene Wilder, Lasse Mårtenson, Riki Sorsa, Kristiina Elstelä, Leonard Cohen, George Michael, Debbie Reynolds, Carrie Fisher, Prince, Einojuhani Rautavaara. Pian ei ole enää ketään jäljellä muistelemassa Elviksen ensimmäistä konserttia tai sitä, kun osti The Beatlesin Sgt. Sitten hän meni Radio Helsingin päivälähetykseen ja soitti kolme tuntia Bowien musiikkia. Se sai heti kiitosta, mutta sensaatio siitä tuli vasta kahta päivää myöhemmin, kun taiteilija kuoli. Ihmisiä on maailmassa kolminkertainen määrä verrattuna vuoteen 1949, jolloin David Bowie syntyi. Heistä julkkiksia on vähintään kymmentuhatkertainen määrä. Koska Bowien ura on perustunut muiden ja itsen lainailuun, tutkimustyö oli myös palkitsevaa. Manattiin gregoriaanista kalenteria, ikään kuin numeroissa tai universumin metatasoissa olisi selitys sille, miksi ihmisiä kuolee näin paljon. Someen twiitattiin ”musta vuosi 2016” ja ”voisiko vuosi 2016 jo painua hittoon?”. Pulssi viittaa verenkiertoon, sykliin, ajatukseen siitä miten kaikki kiertää kehää
Jukka Nousiaisen levyjen tavoin se maalaa 1970-lukulaisen ajankuvan kömpelöstä Sokoksen teryleenimuodista hiekkatiellä ja maitoauton tuomasta jytämusiikista Lapponialta, Einiltä ja Baccaralta kuulostavilla lauluosuuksillaan. Jopa uuden aallon punk alkaa vaikuttaa vieraalta planeetalta tulevalta nykyajan kaupunkilaismusiikilta. Klemetin tekstien omakohtaisuus on tervetullut lisä kotimaisen popin pohjoiseen ulottuvuuteen. Vaikuteumpiossa suurten ikäluokkien levyhyllyt ja asenteet periytyvät. On tärkeää, että se on heidän vanhempiensa, ei heidän musiikkiaan. 2 16 Junantuomaa jytää Litku Klemetti & Tuntematon numero Horror ’15 TEKSTI JONI KLING A ivan sama kuinka kauas IC-juna vie, maaseutua ei pääse pakoon. Tammikuussa 2017 julkaistu sooloalbumi Juna Kainuuseen jatkaa samoilla linjoilla. Niiden itsereflektio on vaihtelua maakunnista tulevan villapaita-indien alati toistuvaan arkisurrealistiseen puhelauluun. Ensimmäisen polven siirtolaisten on aina etsittävä jotain yhteistä lähihistoriastaan. Ne ovat paikkoja, joihin parikymppiset popparihämyt ovat kotiutuneet kuin muistuttamaan, että meitä junantuomia riittää. Yhteinen perimä löytyy puolitiehen periferiaa ja betonia jalostetusta suomirockista: varhaisesta Kauko Röyhkästä, Se-yhtyeestä, Pistepirkoista. Teksti kuvaa siitä, kuinka loputtomana lääninä ympärillä levittäytyvä maailma muotoutuu omaksi henkilökohtaiseksi fantasiaksi: omien haastamattomien näkemyksien läpi, omien karmiininpunaisten kirpputorihippilasien sävyiseksi. Litku Klemettiä ymmärtääkseen on ymmärrettävä rajaseutuja. Siihen on niin turtunut, että levyn lopettavan Kimaltava mekko -kappaleen voi vannoa päättyvän johonkin hirmutekoon. Verrokkiryhmän puuttuessa omat sävellykset vaikuttavat maailman nerokkaimmilta eepoksilta tai sitten karkaavat täysin käsistä. Se jää onneksi tulematta. Jopa ajatus Helsingistä läpäisemättömän urbaanina saarekkeena alkaa tuntua kaukaiselta heti, kun eksyy lähikaraokebaariin, keskikaljakuppilaan tai mihin tahansa, missä vielä järjestetään rock-keikkoja. On myös virkistävää kuulla levy, jolta uupuu herkkien, ahdistuksen kanssa kamppailevien pikkukaupungin poikien rivien välistä pilkottava misogynia tai huumoriin verhottu väkivaltakuvasto. Levyn osuvimmassa rivissä luetaan öisellä rannalla Siddhartaa. On virkistävää kuulla levy, jolta uupuu herkkien, ahdistuksen kanssa kamppailevien pikkukaupungin poikien rivien välistä pilkottava misogynia tai huumoriin verhottu väkivaltakuvasto. Paikallisradiokanavia, joiden finnhitsit laahaavat aina vuosikymmenen tai kaksi jäljessä. Pikkukaupungin sekularismi summautuu parhaiten Progetyttö-kappaleessa, jossa 2000-luvun lukiolainen haaveilee Robert Frippistä ja mellotronista. Hänen kappaleissaan vieroksutaan cityhippejä ja ajellaan mopolla Naapurinvaaralle. Joskus maaseudun tyhjiö synnyttää jotain uppiniskaista ja omaperäistä, muusikon ilman musiikkiluokkaa. Jyväskyläläistyneen Sanna Klemetin luotsaaman Litku Klemetti & Tuntematon numero -kokoonpanon Horror ’15 kuulostaa kyllä mainituilta 80-luvun uuden aallon esikuvilta, mutta samalla Kuhmossa kasvanut Klemetti penkoo kulttuuriperimäänsä vielä kauemmas kuin lukuja omaan Iijoki-sarjaansa lisäten. 52 RUMBA
Jukka Nousiaisen viime vuosina rakentunut kulttisuosio perustuu oleellisesti siihen, millaisena hänen toimintansa näyttäytyy: kompromissittomana, täysin omaehtoisena ja varsinkin sooloartistina vahvasti hänen tekijäpersoonansa läpi suodattuvana. Kaikkein parhaat – Lonely Rider, Manuaalit hukassa, Kohti kaukaista tähteä – iskevät häikäilemättömän suoraan sinne olennaisuuden syvään ytimeen, jossa laulun tekoajankohta kadottaa merkityksensä. Huonoa seuraa -soololevy (2014) tuntuu saamaansa hehkutukseen nähden vähän epätasaiselta, vaikkakin monin paikoin loistavalta. Jytämimmienkin jyräys jäi levyllä hieman puolitiehen. Niistä puuttuu auteur-ääni, joka hallitsi suomirockia Juicesta Yrjänään. Siihen ehkä suhtaudutaan 2000-luvulla epäluuloisesti, mutta se vetoaa sitäkin voimakkaammin silloin, kun kliseelle tuntuisi olevan katetta. Mittasuhteiltaan maltillinen levy sisältää kahdeksan kappaletta, joista oikeastaan jokainen on muotopuhdas klassikko. Nousiaisen tarpeellisuudesta kertoo sekin, että hänen saamansa suitsutus on tavallaan ollut koko ajan vähän etunojassa hänen tuotantoonsa nähden. Räjäyttäjillä on arvonsa lähinnä livespektaakkelina. Pyrkimys on pois maailman melskeestä kohti ajatonta, oleellista ja aidosti merkittävää: luontoa, rakkautta, kauneutta pienissä asioissa, dialogia oman itsensä kanssa. Lopetin sen pohtimalla, onko mitään suomirockia yleensä enää olemassakaan. Ja hän on onnistunut siinä mykistävän hyvin. Tietynlainen tekemisen tapa ei kuitenkaan ole kuollut, vaikka se onkin paennut marginaaliin. Se on yhden elämännäkemyksen kiteytymä, joka sotii hiljaisella tavallaan ajan henkeä vastaan. ”Ulkopuolinen” on likimain kaikissa taidemuodoissa hellitty myytti. Nimenomaan tämä tekee siitä tärkeän levyn. Ilmaus tuntuu kantavan mukanaan suuren suosion ja yhdistävien sukupolvikokemusten vaatimusta. En kuitenkaan asetu paremmintietäjän rooliin, sillä intoilin kahdesta viimeksi mainitusta siinä missä muutkin. Tällaiset tarinat syntyvät nykyään kulutustuotteeksi tehdyn popmusiikin piirissä. Nimettömän, alun perin kasettina keväällä 2016 julkaistun soolon myötä kävi nopeasti selväksi, että Nousiaisen laulunkirjoitus ja laulujen toteutus ovat saavuttaneet aivan uudet korkeudet. RUMBA 53. Jukka Nousiainen on kuitenkin kaikkea muuta kuin retroa ja enemmän kuin vain virheettömän kaunis lauluntekijälevy. Jukka Nousiaisen viime vuosina rakentunut kulttisuosio perustuu oleellisesti siihen, millaisena hänen toimintansa näyttäytyy: kompromissittomana, täysin omaehtoisena ja varsinkin sooloartistina vahvasti hänen tekijäpersoonansa läpi suodattuvana. Kohti sitä kaukaista tähteä. Ne eivät edusta mitään vuosikymmentä, vaikka tavallaan niiden voi sanoa kuulostavan enemmän esimerkiksi 70-luvulta kuin 2010-luvulta. 2 16 Hiljainen sota ajan henkeä vastaan Jukka Nousiainen Jukka Nousiainen TEKSTI NIKO PELTONEN P ari vuotta sitten kirjoitin Rumban verkkosivuille pitkän artikkeliparin 1990-luvun ja 2000-luvun alun suomirock-sukupolvesta. Sellaisesta on ehkä tullut epämuodikas tai irrelevantti yhtä hyvin ”suuren yleisön” kuin ”mielipidejohtajien” keskuudessa. Hän tuntuu pyrkineen ensimmäistä kertaa ehjään kokonaisuuteen, vanhanaikaiseen todella hyvään albumiin, joka muodostaa oman suljetun maailmansa
S WA N S Kahlitsematonta VOIMAA Michael Gira herätti elämäntyönsä SWANSIN uudestaan henkiin reilut seitsemän vuotta sitten. Miksi Swansista tuli niin suuri. TEKSTI MIKAEL MATTILA 54 RUMBA. Ja miksi on hyvä, että se loppuu nyt. Sen myötä yhtyeestä tuli suositumpi kuin koskaan aiemmin. Neljän levyn jälkeen toinenkin inkarnaatio on tullut tiensä päähän
Kun katsoo Youtubeen jälkipolvien ihmeteltäviksi ladattuja taltiointeja Swansin 1980-luvun keikoista, on esityksissä paljon samaa voimakkuutta kuin Nitschin rituaaleissa. Olisi kuitenkin vaikea uskoa, etteikö moinen esitys olisi ravisuttavaa seurattavaa. Kitaristi Norman Westbergin, basisti Al Kizysin ja kosketinsoittaja Jarboen aikaansaamat äänet kuulostavat RUMBA 55. Ympärillä hääri valkoisiin puettu seurakunta korostetun seremoniallisesti. Gira tuijottaa yleisöön verenpunaisessa valaistuksessa. Heidän silmistään oli nähtävissä pelonsekainen kunnioitus. S WA N S N äin muutama vuosi sitten Lontoon Tate Modern -museossa pätkän Hermann Nitschin Orgien Mysterien Theater -nimisestä performanssista. Nitschin esitys jätti jäljen. Tai sitten groteski ja absurdi näky sai minut kuvittelemaan tunteen heidän päihinsä. Yleisö seurasi toimitusta hiljaa aloillaan. Sisälmykset oli asetettu veren peittämälle alttarille. Se tapahtui Los Angelesissa 1970-luvun lopulla – pari vuotta ennen kuin Gira löysi tiensä monien muiden pyhiinvaeltajien tavoin New Yorkin taidepiireihin ja päätyi perustamaan Swansin. Alaston ihmiskeho roikkui ristillä yltä päältä veressä, ja taustalle oli aseteltu kaksi sisälmyksistä perattua sian ruhoa. He suorittivat rituaalia, jonka pappina toimi teurastajan kaapuun sonnustautunut Nitsch. Ainut jokseenkin musiikillisesti tunnistettava ääni tulee kahdesta rumpusetistä, joita tietenkin hakataan täysiä. Ensivilkaisulla itävaltalaisen avantgardistin bakkanaalit järkyttivät. Yhdessä Nitschin varhaisista orgiamysteeriteattereista hääri avustajana muuan Michael Gira -niminen nuori taideopiskelija. Tilan groteskin esteettinen asettelu toi mieleen Stanley Kubrickin, Pier Paolo Pasolinin tai Alejandro Jodorowskyn pikkutarkan visuaalisen surrealismin
S WA N S kovapanosammunnalta. V uonna 1982 perustettuun Swansiin on usein liitetty määritelmiä synkkä, nihilistinen ja, no, sanotaan vaikka raskas. ”I wish I was at home listening to Swans”, Michael Gira tuumii. Tunsin itse samaa katsoessani Nitschin performanssia. Siinä jopa seksin ja vallan väliin tunkeutuva kylmä käteinenkin on ruumiineritteistä visvainen, mitä se tietenkin on myös oikeasti. Mitenkään yhteiskunnallista musiikkia Swans ei tosin ole ollut. Tässä mielessä Gira on tuikitavallinen rockpyhimys. Hän on uhkunut maskuliinista turhautumista sellaista järjestelmää kohtaan, jossa kaikki olemassaolo perustuu vain vallankäytön suhteille. Silti Nitsch saati Gira eivät ole omien sanojensa mukaan pyrkineet provosoimaan tai shokeeraamaan. Hän on kuin Bruce Springsteenin pimeä kaksoisveli tai delirium-päinen Tom Joad. 56 RUMBA. Ennen musiikkiuraansa paljon raskasta fyysistä työtä tehnyt Gira on ollut itseinhoinen, yhteiskunnan mädännäisyyteen kyllästynyt duunari, jonka paljaat hauikset ovat harmaat ja tahmeat pölystä ja hiestä. He ovat vain etsineet jonkinlaista transsendenssia. Siinä muutama ilmeinen otsikko. Michael Giran linnakundimainen, baritoniäänellä julistava hahmo on toiminut erinomaisena esikuvana muutamallekin sukupolvelle ulkopuolisia, vihaisia ja useimmiten valkoisia nuoria miehiä, jotka ovat mieltyneet shokeeraamiseen ja ihmisyyden pimeisiin puoliin. Tunnelma on staattinen ja jännittynyt. Taiteelliseen umpikujaan itsensä kiduttanut, viimeisillä voimillaan yli kaksituntisen Soundtracks for the Blind -ihmiskokeen (1996) julkaissut yhtye ei enää täyttänyt isäntänsä vaatimuksia. ”Swans are Dead”, julistaa viimeiseltä kiertueelta taltioitu liveäänite. Myös Nitschin esityksiin kuuluu olennaisesti painostava ja dissonoiva, usein taiteilijan itsensä säveltämä musiikki. Enemmän se on yksilöllistä, kärsimyksen kautta tapahtuvaa meditaatiota, jossa toistuu kautta linjan hyvin ruumiillinen ja fyysinen lähestymistapa. Lavalta vyöryvä melodiaton ja kohtuuttoman kovaääninen möly otetaan vastaan vaimein, pelästynein aplodein. Swans on käsitellyt näitä masokistisia perversioita paljon: Sex, God, Sex, Holy Money, Raping a Slave, Helpless Child, Failure, I Crawled. Molempien tekijöiden taide on sanalla sanoen äärimmäistä. Bändin angstinen taival päättyi jo kertaalleen vuonna 1997. Harvoin vain huomaamme sitä. Swansin lopettamisen jälkeen Gira keskittyi työstämään Angels of Light -yhtyettään ja sen seesteisempää ilmaisua. Swansin keikat kestävät liki kolme tuntia, Nitschin performanssit vielä pidempään
Martensin kenkiin pukeutuneesta kuikelosta, joka seisoo bileiden nurkassa ja kyräilee itsekseen ”I wish I was at home listening to Swans”, onkin niin hillitön. Vastapainoksi sama akateemikko kuuntelee hieman Kanye Westiä. Tiheitä, laajoja ja täysin ainutlaatuisia monoliittiveistoksia. Siksi netissä kiertävä piirretty kuva kaulahuiviin ja Dr. Hän antaa myös mielellään lausuntoja yhdelle jos toisellekin medialle ja vaikuttaa olevan aidosti iloinen siitä, että häntä kuunnellaan. Silti se tuntuu turhalta. Swans on eräänlainen älykkö-Manowar, joka antaa myös villatakkiin pukeutuvalle akateemikolle luvan kuunnella maskuliinista ja kovaäänistä takomista. Perheenisä Gira julistaa nyt rakkautta. Kaikki kolme tekevät äärimmäistä ja kokeellista musiikkia, jonka juuret ovat jossakin tietyssä alakulttuurissa, mutta joiden poikkeavuus sysää ne tyylillisten viiteryhmiensä periferiaan. Yllättävän romanttinen ajatus niinkin synkkänä näyttäytyneeltä mieheltä. Se on seikka, joka erottaa nerot ja harrastelijat, ja nostaa bändin satunnaisten no wave -alaviitteiden yläpuolelle. Tätä kautta on myös helppo kiertää väitteet musiikin ”synkkyydestä”. Lavalla riuhtova kuusikymppinen istuu toimitusten jälkeen kuuliaisesti levypöydän taakse juttelemaan mukavia yleisönsä kanssa. S WA N S Tietenkin hän rehvakkaana julisti Swansin olevan lopullisesti ohi, mutta mihinkäs mies rististään pääsisi. Sikäli kun tämä siirtymä on osoitettavissa Swansin nykyiseen musiikkiin, on se huomattavan elämänmyönteisempää kuin aiemmin. Korviahuumaava volyymi, hidas paisuttelu ja loputon junnaaminen ovatkin kollektiivisten, henkisten kokemusten Michael Giran linnakundimainen, baritoniäänellä julistava hahmo on toiminut erinomaisena esikuvana muutamallekin sukupolvelle ulkopuolisia, vihaisia ja useimmiten valkoisia nuoria miehiä, jotka ovat mieltyneet shokeeraamiseen ja ihmisyyden pimeisiin puoliin. Toisaalta toisteisuus kuvaa hyvin bändin jatkuvaa äänten muovausta, jossa yhtenäinen liike on detaljeja tärkeämpää. C omebackin jälkeen Gira on toistellut haastatteluissa olevansa erilainen kuin ennen: vähemmän ”maaninen” ja ”egoistinen”. Kenties levy on isännän itsensä mielestä liian vahva muistutus siitä, että Swansissa oli hetken aikaa kaksi johtohahmoa. Hän pyrkii nyt moisten materiaalisten pikkuseikkojen yli – kohti jotain ylevämpää. Gira kasasi uuteen karavaaniin vanhan ystävänsä Norman Westbergin sekä Angels of Light -aikana mukaan liittyneet slide-kitaristi Christoph Hahnin ja rumpali Phil Puleon. Joku oli nyt ”löytänyt” hänen taiteensa, ja hän koki, että voisi ensimmäistä kertaa myös elää rakastamallaan työllä. Heille Swansista on tullut itsetietoinen, elitistinen meemi. ”Wagneriaanisia”. The Seerilta löytyvällä Mother of the Worldilla toistuva ”in and out and in and out again” -mantra on ylistyslaulu elinvoimalle, hengitykselle, verenkierrolle, lisääntymiselle. Ei vähiten siksi, että astmasta kärsivä Gira varmasti arvostaa jokaista henkäystään. Tämä ei ole ensimmäinen kerta. Swans ei selvästikään ollut vain yksi projekti vaan elämäntyö. Silloin Swans julkaisi poikkeuksellisen coverin Joy Divisionin Love Will Tear Us Apartista, minkä jälkeen se levytti The Burning World -albuminsa (1989) isolle MCA-merkille. Kysyttäessä aiemmista valtasuhteisiin kohdistuneista obsessioista tai vaikkapa Hermann Nitschin veriorgioista Gira on vain todennut olevansa nykyään kiinnostunut eri asioista. Yhdet paluut ovat olleet hyviä, toiset eivät niinkään. Jonkinlainen huomion ja hyväksynnän tarve on siis näyttänyt ajaneen Giraa, tuota ”pelkkää pikkupoikaa”, ”avutonta lasta”. The Burning World ei kuitenkaan ole huono levy, vaan täynnä lyyrisiä ja goottilaisia lauluja. Siinä missä paluulevy My Father Will Guide Me Up a Rope to the Sky (2010) oli vielä Swansin asuun puettu Angels of Light -albumi, nosti bändi taiteellisen ilmaisunsa omaan miniuniversumiinsa pompöösillä kolmen albumin trilogiallaan. Paatuneempi kulttuuriteoreetikko sanoisi Swansia postmoderniksi yhtyeeksi – ja Michael Gira väittäisi varmasti vastaan. Siinä se. Tästä näkökulmasta katsoen ei yllätä, että vuoden 2010 alussa Swansin Myspace-sivulle ilmestyi teksti: ”SWANS ARE NOT DEAD”. Joka tapauksessa mainittu ulkopuolisuus on ollut bändille vain eduksi, sikäli kun menestyksen Pitchforkin vuosilistoilla tai Euroopan ja Yhdysvaltain isoilla indiefestareilla sellaiseksi laskee. ”Se ei ole itsestäänselvyys”, hän on muistuttanut. Tämä ainutlaatuisuus selittänee Swansin uuden suosion. Gira halusi osaksi julkisempaa sfääriä jo 1980-luvun lopulla. Lisäksi ne keräävät kiitosta kriitikoilta. Swans putoaa samanlaiseen laajalle fanipohjalle resonoivien erikoisbändien lokeroon kuin vaikkapa drone metal -bändi Sunn O))) ja avantgarde-rap-trio Death Grips. MCA:n levydiiliinkin hän tarttui kuin kädenojennukseen. The Seer (2012), To Be Kind (2014) ja The Glowing Man (2016) ovat kahden tunnin spektaakkeleita. Sillä kuuluu vahvasti myös Giran tuolloisen aisaparin ja hetkellisen rakastajattaren Jarboen, sekä näiden yhteisen sivuprojektin The World of Skinin vaikutus. S wansin uuden tulemisen peilaaminen muihin nostalgian läpäisemiin 2010-luvun comebackeihin on ymmärrettävää, koska viime aikoina moni muukin bändi on ”tehnyt paluun” milloin mistäkin syystä. S uosiota Gira ei näytä kauhistelleen tippaakaan. Lopputulos oli kuitenkin taloudellinen katastrofi, ja Gira on jälkikäteen sanonut hävenneensä moista harha-askelta. Kolmikko jakaa myös paljon yhteisiä faneja. Samoja asiasanoja on hoettu myös ylistävissä levyarvioissa. Angels of Lightistakin Gira puhui ”sellaisena, joksi olisin halunnut Swansin kehittyvän”. Mukaan liittyivät myös kaksi uutta kasvoa: New Yorkin indieskenessä pitkään toiminut basisti Christopher Pravdica ja suunnilleen kaikkien 2000-luvun amerikkalaisessa indiekentässä nimeä saaneiden kanssa soittanut lyömäsoittaja Thor Harris. RUMBA 57. Intensiivisiä keikkoja on kehuttu turruttaviksi, toismaailmallisiksi ja katarttisiksi niin usein, että nuo sanat ovat kadottaneet jo merkityksensä. Kuitenkin juuri Swansin paluu on otettu vastaan poikkeuksellisen hurmioituneesti. Kyseinen herrasmieskerho muodostui ehkä kaikkein legendaarisimmaksi Swans-kokoonpanoksi. Keitä he valtaosin olisivatkaan, elleivät samoja ulkopuolisia, valkoisia ja nykyisin myös internetissä viihtyviä nuoria miehiä
Päätös on oikea. Henkisyys on se olennaisin nimittäjä, joka on Swansin musiikissa jalostunut uuden tulemisen aikana. Tämä sanoi aikoinaan, että ”kaikki musiikki on kansanmusiikkia, koska en ole kuullut hevosten laulavan”. Sen jatkuvat nousut ja laskut, kipurajojen yli ryömivä toisto ja isot orkestraatiot ovat itse asiassa aika lähellä nitschiläisiä pyhän ja tabun rituaaleja. Kuulemma bändi ei kuitenkaan lopu tähän, vaan se ”siirtyy eri muotoon”, mitä se ikinä tarkoittaakaan. Se palaa esimerkiksi nimiteoksessaan samanlaisiin paisutteluihin kuin The Seer, mutta tekee tämän impressionistisemmin. Se vie mielikuvat laajoihin ulkotiloihin ja rituaaleihin öisten kokkojen ympärillä, Linnunradan hohteen alle kuuntelemaan universumin hengitystä. Ei ikääntyvän miehen ajatukseen siitä, että ”jospa vielä kerran”. Toisaalta Gira on myös sanonut, että valon ja pimeyden välinen vastakkainasettelu on hänestä mieletön. G ira ilmoitti jo hyvissä ajoin The Glowing Manin jäävän Swansin nykyinkarnaation päätöslevyksi. Kolme silmää on jo avattu, atomin kolme osaa kierretty läpi. Ensin mainittu on klaustrofobinen, edelleen pelottava ja päällekäyvä levy, ja sellaisenaan toki loistava, mutta The Seer nousee ylemmäs. Se ei yllätä, kun tietää Just a Little Boy -nimisen, ruhjotun talking bluesin olevan kunnianosoitus blueslegenda Chester ”Howlin’ Wolf” Burnettille. To Be Kind lienee trilogian perinteisin rocktai hetkittäin jopa funklevy. Sen seesteinen kilinä on mystistä, ja levy kuulostaa oratoriolta – vastineelta seitsemäntenä päivänä tapahtuvalle Herran levolle. ”Olisiko teillä hetki aikaa keskustella rakkaudesta?” 58 RUMBA. Korviahuumaava volyymi, hidas paisuttelu ja loputon junnaaminen ovatkin kollektiivisten, henkisten kokemusten instrumentteja, eivät pelkästään yhden miehen ihmisvihan varaventtiilejä. Kyllästyminen armottomaan treenaamiseen, äänittämiseen ja keikkailuun tuntuu osuvan täydelliseen ajankohtaan. Valaistuminen on saavutettu. Aikansa kutakin, voinee hänen perustelunsa tiivistää. Se on ollut Perheenisä Gira julistaa nyt rakkautta. S WA N S instrumentteja, eivät pelkästään yhden miehen ihmisvihan varaventtiilejä. Ero pelkästään My Fatherin ja The Seerin välillä on merkittävä. Swansin comeback on onnistunut, koska se on perustunut silkkaan elämisen ja luomisen vimmaan. Ei ole sattumaa, että kolme on taiteessa niin suosittu luku. Mitä Gira voisi massiivisella muotokielellään enää sanoa toistamatta itseään. Oxygen on hurjistunutta James Brownia, ja Bring the Sun / Toussaint L’Ouverturen hevosenhirnunnat voi halutessaan tulkita viittaukseksi jazzhahmo Louis Armstrongiin. Ja kas, tuossakin oli kolme nimittäjää. Triptyykin päättävä The Glowing Man sisältää Giran mukaan rukouksia. Kuin alleviivaten levy loppuu kappaleeseen nimeltä Finally, Peace
M AT IA S CO RR AL lippupalvelu. M uistutus kaiken suuruuden ja maineen hauraudesta tuli kuitenkin vuosi sitten helmikuussa. Uusi ilmaisu on sopinut erinomaisesti aikaan, jossa tyylilajit ja alakulttuurit ovat käytännössä kadonneet ja jossa ortodoksisuuden sijaan pyritään löytämään väyliä nimikkeiden välistä. Lauluntekijä Larkin Grimm esitti Facebookissa ehkä pahimman syytöksen, mitä miesoletettua henkilöä kohtaan voi kohdistaa: Michael Gira on raiskaaja. Miten mies, jonka taiteesta suuri osa käsittelee vallan väärinkäyttöä, voisi tehdä jotakin tällaista. Väitetty välikohtaus oli tapahtunut vuonna 2008. Syytös oli tietenkin pöyristyttävä. Swans on tehnyt enemmän kuin mitä siltä odotettiin. Siksi Swans ei ole ollut bändi, jonka keikoille mennään muistelemaan teinivuosia, vaan todistamaan tässä ja nyt tapahtuvaa, kahlitsematonta elinvoimaa. Lisäksi Gira oli kuulemma jatkanut vihjailevaa yhteydenpitoa tapauksen jälkeenkin. Toisaalta, miten niin ei voisi. Myöhemmin Grimm irtisanottiin Young Godilta hänen itsensä mukaan kostona, koska hän ei ollut vastannut Giran lähentelyihin suopeasti. Sen on mahdollistanut hidas mutta päättäväinen, uuden taiteellisen suunnan työstäminen. konkreettinen kertomus henkisestä kehityksestä ja jonkinlaisesta valaistumisesta. Ihmiset tekevät kauheita asioita, ja Michael Gira jos kuka tietää sen. Giran levy-yhtiö Young God oli julkaisemassa Grimmin albumia Parplar. Illanvieton yhteydessä tapahtunut humalainen ahdistelu oli mennyt liian pitkälle
Mikään ei näytä muuttuneen. Tämän Morris sanoi johtuvan mielisairaudesta, jonka laatua ei tosin kerrottu. Kun Larkin Grimmin nimen googlaa, lähes kaikki etusivun linkit käsittelevät tätä välikohtausta. Gira kiisti syytteet kertaalleen, mutta myönsi lopulta, että kanssakäymistä oli hetkellisesti tapahtunut, joskin täysin suostumuksellisesti. Tämä seikka on saattanut myös vaikuttaa siihen, miksi Grimm päätti hiljentyä eikä viedä syytöksiään eteenpäin – sikäli kun niissä on totuutta. Oli totuus mikä hyvänsä, riskinä on, että Grimm tunnetaan tästä lähtien ensisijaisesti artistina, joka syytti Michael Giraa raiskauksesta. Ei ikääntyvän miehen ajatukseen siitä, että ”jospa vielä kerran”. Swans esiintyy Helsingin Tavastia-klubilla 6.3. Gira sanoi kesällä Observerin haastattelussa, ettei kanna kaunaa Grimmille, mutta kokee prosessin olleen psyykkisesti ravisteleva oppitunti nöyryydestä. Grimm ei tietenkään niellyt vastauksia, vaan muistutti moisen reaktion olevan osa raiskauksia normalisoivaa kulttuuria. Pohjaa Girojen väitteelle saatiin kuitenkin, kun Grimmin vanha bändikaveri Margaret Morris kommentoi tilannetta. Sitä kukaan ei halua. S elkkauksesta on nyt kulunut vuosi. Tämän jälkeen keskustelu mystisesti hiipui, lopullisen totuuden jäädessä tulkintojen varaan. Tuo määrite sopii täydellisesti myös Swansin musiikkiin. Grimmin lisäksi muutkin kiinnitykset saivat lähteä. Hänen kokemuksensa on kuvattu The Glowing Manin kappaleessa When Will I Return?, jonka Jennifer itse laulaa. Tilanne ei alun alkaenkaan ollut tasaveroinen, kun vastakkain olivat avantgarde-legenda ja verrattain tuntemattomampi lauluntekijä. Swans on keikkaillut entiseen malliin, The Glowing Man ilmestyi toukokuussa ja keräsi tuttuun tapaan kiitosta. S WA N S Käynnistyi erikoinen saippuaooppera. 60 RUMBA. Giran pariskunta vihjasi ulostuloissaan Grimmin epävakaaseen mieleen. Swansin comeback on onnistunut, koska se on perustunut silkkaan elämisen ja luomisen vimmaan. Hän kertoi Grimmin olevan patologinen valehtelija, joka on esittänyt perättömiä ahdistelusyytöksiä myös aiemmista bändikavereistaan. Giran mukaan Grimmin irtisanominen Young Godilta johtui siitä, että uudelleenherätetty Swans vei hänen kaiken aikansa ja rahansa. Tällä kertaa se vain sattui olemaan negatiivinen affekti: osoitus sellaisesta epäoikeudenmukaisuudesta ja voimattomuudesta, jota Girakin on taiteessaan aina käsitellyt. Se kuulosti huonolta tekosyyltä: raiskauksen ilmiantava nainen on niin helppoa vaientaa ”hulluna”. Christoph Hahn (vas.), Christopher Pravdica, Thor Harris, Norman Westberg, Phil Puleo ja Michael Gira. Niin ei pitäisi olla. Hänen puolustuksekseen syöksyi myös nykyinen vaimo Jennifer, itsekin seksuaalisen väkivallan uhri. Monia suurmiehiä suojelee heidän maineensa ja menestyksensä
SUOMEN SUOSITUIN KEIKKAHAKU METELI.NE T SELAA SUOMEN LISÄKSI MYÖS VIRON, RUOTSIN, SAKSAN JA SVEITSIN KEIKKOJA. UUTTA METELISSÄ! facebook.com/meteli.net twitter.com/meteli instagram.com/metelinet
Meidän täytyy päästä täältä taas tuntuisi hakevan poljentoa Balkanin romanimusiikin suunnalta. NIKO PELTONEN Pitkällisiin tutkimuksiin houkutteleva runsaudensarvi Julius Caesar johdattaa ajatukset hybrikseen, ihmisen klassiseen virheeseen: kuvitelmaan siitä, että ihminen itse voisi olla jumala tai jumalan veroinen. Nyt lisäkuvastoa on haettu salatieteiden ja esoterian maailmasta kultaisine lintunaamioineen. Tästä selvin esimerkki ovat tuplavinyylin viimeisen puoliskon muodostavat kaksi pitkähköä kappaletta. Sellainen Keskitalokin oli varsinkin parilla ensimmäisellä albumillaan. Ne tulevat tälläkin levyllä muutamassa kohdassa selvemmin pintaan, hävitäkseen sitten taas rivien väliin, kaikkea muuta sanottua hiljaa taustoittamaan. Uutta levyä kuunnellessa se alkaa tuntua välivaiheen albumilta nimenomaan soitannollisessa mielessä ja yhtyekokoonpanoja tarkastellen. Tähän aihepiiriin liittynee levyn otsikkokin, joka aluksi kuultavasta nimibiisistä huolimatta jää melko mystiseksi. Piilota se lähestyy vaikkapa varhaisen Wigwamin taajuuksia ja kuulostaa suorastaan leikkisältä. En yllättyisi, jos Julius Caesarin anatomia kasvaisi myöhemmin asiaa tarkasteltaessa Keskitalon parhaaksi levyksi – ainakin tähän asti. Tietoisuus-single taas kasvatetaan kauniista, levollisesta laulelmasta puhallinsooloin ja ylevin jousin juuri niin transsendentaaliseksi kokemukseksi kuin biisin teksti edellyttääkin. Äärimmäisen tarttuva kappale voisi minun nähdäkseni olla hengellisen musiikin tuleva klassikko, mutta eipä kai sellaisia edelleenkään Keskitalon laulukirjasta poimita. Se ei varmaankaan koskaan aiemmin ole ollut näin monivivahteista eikä myöskään yleisilmeeltään näin kepeää. Toinen esimerkki soiton hätkähdyttävästä vaivattomuudesta on Sankarit, joka keinahtelee saksofonin vetämänä huomattavasti painottomammin kuin J. Keskitalon taustayhtye tekee kuitenkin sovitustyön tarkalla pelisilmällä, hyvällä maulla ja ennen kaikkea laulujen ydintä kunnioittaen. Keskitalo ei ole kriitikolle helpoin taiteilija – varsinkaan silloin, kun teoksen arvioimiseen on aikaa noin viisi päivää, missä ajassa levyn ehtii kuunnella kymmenkunta kertaa. Se tuntuu upean musiikin ja pitkällisiin tutkimuksiin houkuttelevien tekstien runsaudensarvelta, johon tulee hukuttauduttua vielä kauan tämän arvostelun deadlinen jälkeen. Levyn luonne viidentoista erimittaisen ja -tyylisen kappaleen tuplavinyylinä tekee siitä lähtökohtaisesti rönsyilevän, mutta vain hyvällä tavalla. Vielä Tule minun luokseni, kulta (2009) kiinnittyy selvästi tähän traditioon, vaikkakin sen hyvin omaleimaisena varianttina. Vasta tämän jälkeen voi kulkea niiden porttien läpi, joiden läpi lopuksi on kuljettava. Julius Caesar johdattaa kuitenkin ajatukset hybrikseen, ihmisen klassiseen virheeseen: kuvitelmaan siitä, että ihminen itse voisi olla jumala tai jumalan veroinen. Hengenvaarallinen: 0–1,9 Kehno: 2,0–4,9 Keskinkertainen: 5,0–6,9 Hyvä: 7,0–8,9 Klassikko: 9,0–10 L E V Y T Joose Keskitalo Julius Caesarin anatomia HELMI-LEVYT 9,2 62 RUMBA. Kristilliselle kuvastolle keskeiset etsimisen, löytämisen, taivasodotuksen ja pelastuksen käsitteet ovat Keskitalon tuotannossa aina vähintään jonkinlainen pohjavirtaus. Levyn loppumetreillä tietoisuuden on annettava periksi ja myönnettävä, ettei se voi yksin selittää maailmaa. Muuan ilmeinen vertailukohta on Love Recordsin katalogi – jossain määrin sen jazzimpi ja progempi laita – mutta ehkä kyse on eniten jonkinlaisesta yleisestä, vaikeasti määriteltävästä lovemaisuudesta. JOOSE Keskitalon tuotantoa on mielenkiintoista havainnoida sitä vasten, että lauluntekijän stereotyyppi on vuosikymmenestä toiseen tunnustuksellinen sydänverensä vuodattaja. Sen jälkeen Keskitalo on kulkenut aivan toisenlaisia polkuja fabulismin, unikuvien ja allegorisuuden maailmoissa. Tällaistahan on viime aikoina viljelty paljon, eikä se ole välttämättä mikään suositus. Itse asiassa veikkaan tämän uutuuden haastavan monen käsitykset Keskitalon musiikista – siis nimenomaan musiikista. Yhteistä kaikille kolmelle viimeisimmälle kokoonpanolle on Arwi Lind rumpalina, mutta keskenään aivan erilaisilta ne kuitenkin kuulostavat. Love-klassikoista on helppo poimia vääriä ja vanhentuneita asioita, toistaa niitä uskollisesti ja pyöriä siten ympyrää epäkiinnostavassa 70-luku-teemahuvipuistossa. Julius Caesarin anatomia -levyllä Keskitaloa säestää Helmi-levyjen leiristä niin ikään tuttu The Mystic Revelation of Teppo Repo -trio monipuolisine akustisten instrumenttien valikoimineen. Tätä sivutaan useammassakin levyn kappaleessa, kuten mainitussa Sankarit-laulussa. Jos edellisen, nimenomaan voimakkaille unikuville rakentuvan Ylösnousemus-albumin (2014) tehoa jokin hieman söi, niin sen ajoittainen musiikillinen vähäverisyys. Tepporepolaiset ovat tavallaan Kolmannen maailmanpalon antiteesi, mikä käy parhaiten selväksi yhtyeen intoutuessa Pian kaikki vaikeudet -biisillä euforiseen gospelmeininkiin kuin Pelastusarmeijan bändi parhaalla mahdollisella tripillä. Karjalaisen samanniminen ikivihreä. Ja teksteistä tässä on kaikkein syvimmässä mielessä kyse, vaikka Julius Caesarin anatomia onkin hyvä esimerkki siitä, miten niiden tehoa voidaan musiikin avulla vahvistaa. Kolmannen maailmanpalon tummasävyisen jumituksen tilalle oli tietysti keksittävä jotain aivan uutta, ja yhdenlainen voittajaresepti tuntuu nyt löytyneen. Tehokuurin myötä syntyy sentään jonkinlainen vaistonvarainen ymmärrys siitä, mistä tällä kertaa on kyse
AK I RO U KA LA L E V Y T RUMBA 63
Epätodennäköisemmän reitin areenakastiin valitsi viime vuosikymmenen puolivälissä ainakin kaksi yhtyettä. Nämä kaksi ovat pitkälti vastuussa The Mars Voltan kaltaisia erikoismieskollegoita kevyemmän progressiivisen rockin revivalismista. Americana-romantiikka ja postpunk kierrätetään vielä kerran valmiina pakettina laatutietoiselle pikkuvanhalle yleisölle. Avauskappale Nothingness and No Regrets tai Carry Me to Safetyn ylellinen dreampop kuulostavat hämäävän paljon amerikanserkuiltaan: yhtyeiltä, jotka ovat palanneet perinteisten popkappaleiden kaavaan ymmärrettyään entistä ylevämpien spektaakkelien muuttuvan lopulta mahdottomaksi. Kyseessä on ensimmäinen Mew’n levy vuosiin, joka ei kuulosta täyteen ahdetulta tai liikaa omaan tärkeyteensä nojaavalta. 64 RUMBA. And the Glass Handed Kites -albumin (2005) jälkeen Mew ei ole julkaissut yhtä vaivatta etenevää levyä. Kun kitaravetoinen rock viimeisen buuminsa jälkeen on joutunut jälleen vetäytymään markkina-arvoltaan olemattomaan autotallimarginaaliin, on koko genre kunnianhimoisempien projektien osalta jäämässä historiankirjoituksessa pelkän Radiohead-otsikon alle. Vielä Frengersin (2003) aikaan kangaskassi-indienuorisolle tarttumapinnan tarjonnut ja samalla mittavan määrän suomalaistakin kitarapoppia inspiroinut Mew on viimeisimpien albumiensa myötä pyrkinyt kasvamaan kompleksisuudessaan melkein sietämättömän suureelliseen ilmaisuun. Vuosituhannen alussa breikanneille yhtyeille selviytymisstrategia on ollut kasvattaa itsensä ravintoketjussa dinosaurusten mittakaavaan sellaisilta kuulostamatta. Se ei tarkoita, että Visuals olisi yhtä innovatiivinen tai mielenkiintoinen laulukokoelma. Lähinnä se on soft rock -ekskursio, jonka puitteissa bändillä on viimein tilaa hieman hengittää. Lähtökohta on tervetullut, mutta ei yllättävä. Maailmojensyleilyvaiheen The Flaming Lips ja Mercury Revin nykytuotanto ovat Mew’n uutta soundia lähempänä. Kevytprogeaan Sigur Rósin myyttiorientoituneen postrockin suuntaan hivuttanut Mew ei onneksi ole koskaan pyrkinytkään hakemaan ääneensä teknisesti suuntautuneen metalliprogen raskautta tai tarkoituksellista vaikeutta. VIIMEISET kymmenen vuotta eivät ole olleet armollisia indielle. Se saa toivomaan, että vähäisesti käsitelty ja ehkä syystäkin vieroksuttu 2000-luvun uusproge on tullut taitekohtaan ja löytänyt sisäisen Phil Collinsinsa. Zanzibar ja 85 Videos näyttävät, kuinka pariminuuttiseen biisiin ei tarvitse ahtaa kokonaista sävellyssarjaa. JONI KLING Sisältäni Phil Collinsin löysin Mew Visuals PIAS 7,9 L E V Y T 70-minuuttisen minioopperan sijaan Visualsin teema on alistuminen popsanavaraston ehdoille sekä pöydän puhdistaminen ylimääräisestä krääsästä. 70-minuuttisen minioopperan sijaan Visualsin teema on alistuminen popsanavaraston ehdoille sekä pöydän puhdistaminen ylimääräisestä krääsästä. Mikäli ei tahdo päätyä Coldplayksi – silkalla omalla kokoluokallaan pelaavaksi ja volyymiinsa luottavaksi poikkeamaksi – on profiloiduttava The Nationalin ja The War on Drugsin kaltaisiksi kertaustyyliautomaateiksi. Muse ja Mew todistivat, että salit oli mahdollista vetää täyteen epäseksikkäimmällä kuviteltavissa olevalla genrevaltauksella. Mittakaavan kaventaminen on Visualsin tärkein linjaveto
Tatuointikelpoisen hienosti nimetyn Total Entertainment Foreverin ja Pulpin This Is Hardcore -levyn draamaa muistuttavan Things It Would Have Been Helpful to Know Before the Revolutionin digitaalisen ja viihteen satirisointi tuo mieleen David Foster Wallacen, yleinen liioiteltu kyynisyys taas Thomas Bernhardin. Pure Comedy on täyden cd:llisen mittainen, sen keskellä on 13-minuuttinen säkeistöfolk-eepos, lopussa vielä toinen liki kymmenminuuttinen päälle, ja tyylilaji sama elektronisen äänisutun täyttämä metakantri kuin Wilcollakin. Se on Father John Mistyn nerokkuuden tiivistävä piikki suoraan hänen omaan sydämeensä. Maailmaan nyt on väistämätöntä suhtautua ironis-nihilististen lasien läpi, sillä sukupuolet, poliitikot ja heidän äänestäjänsä, naisvihaisten epileptikkojen luomat uskonnot, kaikki ovat liian järjetöntä ihmisen sietokyvylle. Pure Comedy on nimeään myöten kuin vastine Slavoj Žižekin kirjannimelle ja lentävälle lauseelle, jonka mukaan maailmanhistoria toistaa itseään ensin tragediana ja sitten farssina. Levyn aloittava, Divine Comedyn ja Randy Newmanin mieleen tuova nimikappale piirtää koko kuvan kerralla. Ja tuskin minkään toisen levyn edessä me Father John Mistyn fanitkaan olemme tunteneet samanlaisia pistoja mukakylmissä, mutta silti aika herkissä sydämissämme. Kolme päivää Donald Trumpin muslimeille julistaman maahantulokiellon jälkeen Father John Misty julkisti Two Wildly Different Perspectives -balladin, joka kuvasi hyvin kirjaimellisesti yhdysvaltalaisen politiikan polarisoitumista. Father John Mistyn edellinen levy I Love You, Honeybear (2015) oli pahansuopailua rakkauslauluille. Ja sama juttu päätöskappaleessa In Twenty Years or So. Modernin maailman ja sen hajoavan kommunikaation aiheuttamaa melankoliaa, jota säestetään valkoisimman amerikkalaismusiikin perinteellä folkista pehmorockiin. OSKARI ONNINEN Pisto omaan sydämeen G U Y LO W N D ES L E V Y T Father John Misty Pure Comedy BELLA UNION 8,8 Lopputulema on, että tässä nyt ollaan, kaikki on paskaa, mutta what can you do: kaikki me ollaan samaa satunnaisainetta pimeydessä, eikä meillä ole ketään muuta kuin toisemme. Vuonna 2017 Father John Misty on tehnyt seuraavan Suuren Amerikkalaisen Levyn. AAVEMAISTA kyllä, Wilcon Yankee Hotel Foxtrotin piti alkujaan ilmestyä 11. Koko levyn kantava tyylilaji on tällainen kyyninen humanismi. Levyn keskellä kuultu Bored in the USA nälvi jenkkejä aikana, jolloin heidän ongelmansa olivat vielä niin vähäisiä, että niistä tuli vitsinaihe jo sinänsä. Jo Pure Comedyn lopputulema on, että tässä nyt ollaan, kaikki on paskaa, mutta what can you do: kaikki me ollaan samaa satunnaisainetta pimeydessä, eikä meillä ole ketään muuta kuin toisemme. Mutta pelko pois. Molemmat mieskirjailijoita, joita namedroppailulla älykköyteen pyrkivät kanssamiehet fanittavat vain, jotta Father John Misty voi itseironisoida konseptin Ballad of a Dying Man -kappaleessa, jonka kertoja pohtii kuolinvuoteellaan, että kuka nyt kritisoi maailmaa nokkelasti, kun hänestä aika jättää. Tai paremminkin ”Suuren Amerikkalaisen Levyn”. Mutta kun siitä raaputtaa ironian pois, ei paljastu tyhjyyttä vaan ymmärrys. Ero muuhun Trumpin-jälkeisyyteen on se, että Father John Misty näkee jo ympärillään farssin, kun muut vielä kauhistelevat tragediaa. RUMBA 65. Se povaa samassa Lars von Trierin Melancholian hengessä, että kammottava koe nimeltä ihmisyys kokee ehkä parissakymmenessä vuodessa väkivaltaisen loppunsa, mutta kun juuri sinä olet siinä ja tarjoilija tuo jo toisen kierroksen viiniä, kaikki on hyvin ja pelko turhaa. syyskuuta 2001. Pure Comedy on kokonaisuutena paljon tätä nokkelampi ja hauskempi myös poliittisimmillaan. Joshua Tillmanin alter ego on juuri se itserakas mies-auteur, joita hän pilkkaa. Levy-yhtiöriitojen vuoksi julkaisu venyi seuraavaan vuoteen, jolloin se oli jo kantensa kahta tornitaloa myöten levy WTC-iskujen jälkeisistä Yhdysvalloista
Väsynyt, mutta elää. Jos taiteilija pyrkii vain yleisyyteen ja kuvaa jotain mihin hänellä ei ole kosketuspintaa tai omaa tulokulmaa, jää kuvaus ulkokohtaiseksi arvaukseksi siitä, miltä mikäkin tuntuu. Silloin elokuvista tulee epäuskottavia ja popmusiikista kylmää tusinaa, joka heittelee ilmoille lauseita, jotka eivät kosketa ketään. Taide on parhaimmillaan ollessaan juuri tällaista: yhtä aikaa sekä henkilökohtaista että universaalia. Astrid Swan on edelleen Suomen parhaita englanniksi levyttäviä artisteja, ja on sääli, että ei-suomenkielinen kotimainen musiikki on yleisömääriltään meillä niin marginaalissa. On yleinen harhamantra toistella, että vaikeudet jalostavat. Että suru tekee ihmisestä vahvan. Jos iso osa tämän ajan suomalaisista biiseistä tuntuu kertovan tavalla tai toisella bailaamisesta, raidaamisesta ja hyvästä fiiliksestä, niin From the Bed and Beyondilla ollaan hyvin toisenlaisissa maisemissa. Ei auta laulaa suurista tunteista, jos ei ole miettinyt, miltä ne tuntuvat. Vaikka vain pikkuisen kerrallaan. Levyllä Swanin kanssa soittavat Alina Toivanen, Mikael Hakkarainen, Veli Kauppinen ja Johannes Salomaa. From the Bed and Beyond muistuttaa, että emme ole kuolemattomia, mutta olemme vielä elossa. Levyn melodiat jäävät mieleen pyörimään pitkäksi aikaa ja pulpahtelevat pintaan yllättävissäkin yhteyksissä. Tietty uhmakkuus on vaihtunut entistä selkeämpään herkkyyteen, jopa keveyteen. Se on hyvän popmusiikin tuntomerkki. Kryptistä fiilispurkua ja omassa itsessä piehtarointia on vaikea ottaa vastaan, jos taiteilija kätkee kaiken itselleen. Se on upeine kuoroineen rohkea aloitus levylle, joka vaatii kuuntelukertoja, mutta palkitsee hienoilla sävellyksillä sekä lähestulkoon uskonnollisuutta huokuvalla soundimaailmalla. Silloin yksityisestä tulee yleistä, ja yksittäisen sielun kuva kohoaa kertomaan jotain meistä kaikista ihmisinä. Että suru tekee ihmisestä vahvan. Se tekee meistä heikkoja, se kuluttaa, eikä mene pois. Soundillisesti From the Bed and Beyond tarjoaa paljon muuta kuin synkistelyä. Se tekee meistä heikkoja, se kuluttaa, eikä mene pois. L E V Y T KUN ihminen katsoo tarpeeksi tarkkaan sisäänsä, onnistuu hän joskus näkemään samalla kirkkaasti myös ulkopuolelleen. Mutta voi olla rikki ja silti vahva. Levy käsittelee artistin omaa syöpätaistelua, mutta ei tarvitse tuntea levyn taustoja tai analysoida lyriikoita saadakseen siitä kiinni. Swan tietää mistä laulaa, mutta ei laula ainoastaan itsestään. Mutta ei sanan yksiulotteisessa, läpimelankolisessa merkityksessä, vaan niin, että seassa on kauneutta ja toivoa. Täytyy olla jollain tavalla turta, jos levyn aloitusraita Maija’s Song ei tunnu missään. Mutta pelkkä sisäänpäin kääntynyt vuodatuskaan ei aukea yleisölle. Uudella From the Bed and Beyond -levyllään Astrid Swan onnistuu vaikeassa tehtävässä: hän tekee henkilökohtaisesta universaalisti koskettavaa. 66 RUMBA. Ollaan Swanin tuotannon popeimmassa päädyssä. Kuin kristallinkirkasta tietoutta siitä, että vaikka synkkä on synkkää eivätkä surut pyyhkiydy pois positiivisella ajattelulla ja proteiinipirtelöillä, on niiden kanssa helpompi elää, jos päästää verhonraosta silloin tällöin vähän valoa sisään. ANNA BROTKIN Sylikkäin surun kanssa Astrid Swan From the Bed and Beyond SOLITI 9,4 On yleinen harhamantra toistella, että vaikeudet jalostavat. From the Bed and Beyondilla soi suru
Valkoisella heterolla Putro palaa yhteistyöhön jo Zen Café -vuosina taustalla vaikuttaneen Mara Salmisen kanssa. Putron kappaleet menevät aina selkäranka edellä: ne ovat kuin hieman huumoritajuttoman ja ketään ehdoin tahdoin loukkaamaan pyrkimättömän Jyrki Lehtolan kolumneja, usein tahallisen monotoniseen musiikkin sovitettuna. Levyn ehdotonta kärkeä oleva Jumala vihaa sua on litania valkoista heteroa uhkaavia poikkeuksia normista, joka jytkyttää menemään Bo Diddley -biitillä. Hän on mies, jonka ympäriltä hiukset viedään. Valkoinen hetero paljastuukin eräänlaiseksi myyttiseksi valkoiseksi valaaksi, jota henrylaasasmaiset miesliikkeet onnistuvat vain tekemään entistä naurettavammaksi ja impotentimmaksi. JEAN RAMSAY Mies jonka ympäriltä hiukset viedään Samuli Putro Valkoinen hetero UNIVERSAL 7,5 Valkoisen heteron laimea maitomainen hahmo on ihmistunteiden uutistenlukija, asiallinen ja tunteidensa päällä huonosti istuvassa puvussa istuva ristiriitojen umpisolmu, joka pysyy juuri ja juuri kasassa halvalla markettisolmiolla. Levy kuulostaa siltä, miltä Portishead kuulostaisi, jos se olisi tullut Bristolin sijaan Raumalta. Työ ja Surullinen AD kuulostavat monessa mielessä parodioilta Putron biiseistä, ja levyn mehevin materiaali löytyykin loppupuolelta. Silti ollaan paradoksaalisesti lähempänä soolodebyytin minimalismia kuin kertaakaan sen jälkeen. Universaali on myös henkilökohtaista: jos Valkoinen hetero syntyy eräänlaisena observaationa sukupolvensa ja sukupuolensa umpikujasta, löytyy tuon umpikujan perältä tutunnäköinen hahmo. Se piirtää alati pienempään ja pienempään umpikujaan kompressoituvalla voice overilla armottomasti ääriviivat valkoisen heteron ympärille, ja naulaa viimeisellä lauseella viimeisen naulan tämän arkkuun. Elämä on juhla -levyn jylhä protestifolk oli täydellinen reduktio Putron taiteilijaminästä, jonka käyttäminen bändisoundin pohjana oli lähtökohtaisestikin tuomittu vesittymään. Tyylisuunnaksi on valittu viileä kosketinja konepop. Jos soolodebyytti Elämä on juhla (2009) on yksi Putron urahuipuista, sen jälkeiset tiiviiseen tahtiin (2011, 2012 ja 2014) ilmestyneet kolme soololevyä ovat sen antiteesi: yrityksiä palata bändisoundiin, kadottaen kuitenkin itsensä prosessissa. Tuo sama mies on nyt keski-ikäinen: käy töissä, perjantaisin automarketissa ja harrastaa ”sählyä ja laatuviskejä”. L E V Y T SAMULI Putro on dinosaurus, hieman hämmentävä jäänne 90/00-luvun suomirockista, jolloin artisteilla oli vielä ajatuksia ja moraali. Todellinen iso vaihde lävähtää päälle viimeistään silloin, kun tajuaa, että Valkoisen heteron laimea keskitien konepop on harkittu ja tahallinen konseptuaalinen tehokeino. Putrossa rakastettavinta on hänen hieman epävarma tosikkoutensa, haluttomuus laittaa Bonon kärpäsaurinkolasit päähän, vaikka taustalla jauhaa sama 90-luvulle haaksirikkoutunut maakuntaklubien konemusiikki, joka tässä kontekstissa kuulostaa yhtä luontevalta kuin päivän hittien tylsämielinen jumputus setämiehen taustalla limudiskossa. Musiikin etäännyttävä geneerisyys on tarkoituksellista, eräänlainen valkoisen heterouden äärimmäinen laimea ilmentymä. Etenkin näihin kahteen Työ-avausbiisin sanaan tiivistyy se nuoruuden ja aikuisuuden ristiaallokko, joka on Valkoisen heteron keskipisteessä: lapsuuden pallopelin jälkeen mennään baariin esittämään aikuista. ”Jos voisin olla kuka tahansa / oisin ikääntynyt rock-laulaja / etsimässä yleisöä / joka alkoi kadota”, laulaa Putro kääntäen peilin itseensä. TE RO AH O N EN RUMBA 67. Levy loppuu tuon saman uutistenlukijan monotonisesti lukemaan, ilmestyskirjamaiseen tekstiin vedettynä LCD Soundsystemin Losing My Edgen läpi. Jotenkin kaikki on metatason metatasoa: valkoisen heteron laimea maitomainen hahmo on ihmistunteiden uutistenlukija, asiallinen ja tunteidensa päällä huonosti istuvassa puvussa istuva ristiriitojen umpisolmu, joka pysyy juuri ja juuri kasassa halvalla markettisolmiolla. Nuoruus on haamu, joka kummittelee Valkoisen heteron taustalla. Samuli Putro on se luokan ainoa kaljupää, joka ei enää parikymmentä vuotta myöhemmin erotu massasta, koska kaikki muutkin ovat kaljuuntuneet viereltä. Kitarat ja orgaanisuus loistavat poissaolollaan
Kuin ihmiset siis. A Violent Noisen haparoiva trance kertoo, miltä tuntuu pelätä ihmisiä klubeissa. Jopa single Say Something Lovingin valoisan kuuloinen koukku kätkee surua: ”Sano minulle jotakin rakastavaa, koska olen unohtanut miltä tuntuu olla välitetty”. SAMULI KNUUTI Mastodon Emperor of Sand WARNER 5,6 The xx I See You YOUNG TURKS 9,3 JI M M Y H UB BA RD Muovipalmun veroista Foo Fighters -pastissia. Parhaimmillaan Mastodon kuulostaa jylhältä kuin aavikkotuuli, mutta laimeimmillaan – ja enimmäkseen – tämä on muovipalmun veroista Foo Fighters -pastissia. Melodraaman vaikuttavin hetki on Clandestiny, koska se uskaltaa poiketa rokkijyystöstä avaruusmelodioiden puolelle. I See Youn on sanottu esittelevän meille uuden, tanssittavamman ja lihaksikkaamman The xx:n, mikä saattaa olla totta – mutta vain vähän. Tämä kaava on tosin alkanut toistaa itseään sitä mukaa, kun bändi on pyrkinyt kokeellisuudesta lähemmäs Radio Rock -ystävällisyyttä. Tämän englantilaistrio The xx tajuaa, ja tästä he ovat tehneet kaksi valtavan hienoa albumia: vuonna 2009 ilmestyneen debyytin, jolla he yhdistelivät hentoa britti-indietä ja trendikästä r’n’b:tä, ja uuden I See Youn, joka palauttaa yhtyeen huipulle varovaisen Coexistin (2012) jälkeen. Emperor of Sand on bändiltä jälleen yksi hieman ylipitkä konseptialbumi, jolla käsitellään tällä kertaa kuolevaisuutta. Musertava balladi Performance taas valaisee tilanteen, jossa me kaikki olemme olleet: kuinka kovettaa kasvonsa, vaikka sydän on juuri särkynyt. MIKAEL MATTILA MIKÄÄN ei ole niin pelottavaa kuin toisen ihmisen läheisyys. L E V Y T ATLANTALAISET farkkuja partamusiikin suunnannäyttäjät ovat parhaimmillaan tehneet oikein nokkelaa pop-sludgea, joka on rakentunut pompöösien tarinoiden, epäsovinnaisten sävellysten ja pop vastaan louhinta -dualismin ympärille. – MASTODON: EMPEROR OF SAND 68 RUMBA. Nämä hetket jäävät kuitenkin rimpuilemaan niitä ympäröivään, tiheään juoksuhiekkaan. Duetoidessaankin Romy Madley Croft ja Oliver Sim laulavat kuin selin toisiinsa, tunnustellen ja haparoiden. Tarinankerrontakaan ei varsinaisesti erotu muutoin kuin siten, että levyn pisin biisi eeppisimpine sooloineen on jätetty sen loppuun
Useampikin biisi on teksteiltään paha, kertosäkeet ja sovitukset eivät. 03 4246 5302 (avoinna ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Tilaushinnat • 12 kk kestotilaus 36,00 euroa • 12 kk määräaikaistilaus 38,00 euroa • Ulkomaisiin tilauksiin lisätään postimaksulisä • Hinnat sisältävät ALV % HUMORISTISISTA räpeistään aiemmin tunnettu lappilais-mc Stepa on kypsynyt. Pakko onkin myöntää, että Stepa lähestyy paikoitellen pahaenteisesti potpourrin tuoksuisen äitimaahippeilyn rajaa. Itselleni säkeistöjen tsekkaus on helpompaa kuin kertosäkeiden, jotka kuulostavat valitettavan päälleliimatuilta ja kontekstiin sopimattomilta. Mutta olisi lopulta aika mustasydämistä vastata Stepan vilpittömyyteen kyynisyydellä. Asioidessa on hyvä ilmoittaa tilaajanumero. Tuotantolinja kuitenkin hämmentää. Henget on myös musiikillisesti hieman erilaista Stepaa. Tällä kertaa Longstreth keksii itsensä uudelleen r’n’b-kujertelijana ja se sopii hänelle loistavasti. Tilaa Rumba! Tilaus on kestotilaus ja se koskee vain Suomeen lähetettäviä tilauksia. Puhtaasta Golden Age -samplesoundista on siirrytty karheampaan ja bändimäisempään äänimaailmaan. Uudella levyllään hän ei veistele oikeastaan ensimmäistäkään vitsiä vaan räppää sellaisista pikkujutuista kuin työstä 2010-luvun maailmassa, materialismin jyräyksestä, henkisestä pahoinvoinnista, rakkaudesta ja kuolevaisuudesta.Voin kuvitella, että muutamakin tuttuni muuttuisi eloon heränneeksi silmänpyöräytykseksi kuullessaan näitä sanoituksia. Aitoudesta puhuttaessa Bentso on maan parhaita, räpit sijoittuvat oikeisiin paikkoihin ja tarinat kuulostavat oikeasti eletyiltä. Merkittävää on, että kyseinen biisi on tehty ja se on sijoitettu levyn avauspalaksi. Hän ansaitsisi tiukemmin kuratoidun levyn. 4 numeroa/12kk 36,00 Kustantaja Pop Media Oy Fredrikinkatu 42 00100 Helsinki www.rumba.fi Tilaajapalvelu puh. MIKAEL MATTILA Stepa Henget MONSP 7,2 Mercedes Bentso Ei koskaan enää ÖVERDOG 5,8 Dirty Projectors Dirty Projectors DOMINO 8,4. Bentson oma tilitys pitää linjansa suurimmalta osin, ja se linja on brutaali. Silti levy jättää jotenkin haljakan vaikutelman. Hetkittäin biisit menevät liikaa avantgarden ehdoilla, mutta pelkästään Up In Hudsonin ja Little Bubblen kaltaiset hymnit tekevät levystä yhden alkuvuoden kiinnostavimmista. Osoitteenmuutos Ilmoita uusi osoitteesi riittävän ajoissa tilaajapalveluumme sähköpostitse, kirjeitse, soittamalla tai osoitteessa www.rumba.fi. Erolevyksi tämä on yllättävän innostunutta ja vapautunutta musiikkia, josta huokuu katkeruuden sijaan haikea hyväksyntä. Jonkilainen kypsyys siis. Luulot on joka tapauksessa tarkoitus ottaa pois, ja se onnistuu: K-18 noin alkuun. Mene osoitteeseen www.popmedia.fi/tilaa-rumba Kestotilaus Kestotilaus on tilaustapa, joka on määräaikaistilausta edullisempi. Irtisanominen voi tapahtua sähköpostitse, kirjeitse tai soittamalla tilaajapalveluumme. SANTTU REINIKAINEN ON epäolennaista pohtia, miten vakuuttavalta yksi Suomen harvoista huomioiduista naisräppäreistä kuulostaa väkivaltapornoraidalla Murhaaja. Stepan sydän on oikeassa paikassa, mutta tavaramerkkihuumoristaan luovuttuaan hänellä ei tahdo olla superkiinnostavaa sanottavaa aiheistaan. Ja pahalla tarkoitan hyvää. Tietoja voidaan käyttää suoramarkkinointitarkoituksiin. Vaikka sanatulvan kuulijan tehtävä on rankka, se tuskin on sitä lähellekään samassa mitassa kuin sen kirjoittajan. Linkki Frank Oceaniin on myös ilmiselvä. Kestotilaus jatkuu ilman uudistamista, mikäli sitä ei irtisanota mieluiten kuukautta ennen tilausjakson päättymistä. Tilaus alkaa seuraavasta mahdollisesta numerosta ja jatkuu kestotilauksena niin kauan kunnes tilaaja muuttaa tai irtisanoo sen. Täysi yllätys ratkaisu ei kuitenkaan ole, kun tietää Longstrethin häärineen Solangen ja Rihannan kaltaisten tekijöiden kanssa. Dirty Projectors on seikkailunhalussaan Sufjan Stevensin Age of Adzin luokkaa, rakennellen samantyyppisiä soundirihmastoja elektronisine glitchauksineen ja abstrakteine kappalerakenteineen. NIKO TOISKALLIO DAVID Longstreth jäi parilla edellislevyllään eräänlaiseksi varaversioksi James Murphystä, kun New Yorkin diskonörtti päätti laittaa LCD Soundsystemin hetkeksi telakalle
S A R J A K U VA 70 RUMBA
Suomen kätevin TV-OPAS on täällä! Kake löytyy osoitteesta kake.fi
Ehkä se johtuu siitä, että kaikki on nykyään niin bling blingiä ja siloteltua. Ehkä nykyisen elämänrytmin mukainen musiikinkuuntelu Spotifysta ja Youtubesta on vähän vääristänyt suhdetta musiikkiin. Väärällä ja oikealla taajuusalueella Cloud Nothings Enter Entirely Enter Entirely on rosoisen 1990-lukulaisesti rokkaava näyte 25-vuotiaan Dylan Baldin johtaman Cloud Nothingsin neljänneltä levyltä Life Without Sound. Tästä tuli fiilis, että ’Amerikka, here I come’. Välillä on vaikuttanut siltä, että kitararock on tulossa takaisin, mutta ei se sitten kuitenkaan ole tullut. Esimerkiksi kauppakeskuksessa teinejä ajetaan pois soittamalla musiikkia, jossa on ärsyttävää ääntä taajuudella, jonka vain teinit kuulevat. ”Tykkäsin aikanaan kovasti The A Team -kappaleesta. Kertosäe kuulosti Holelta, mutta säkeistö oli jotain muuta. Olen lukenut jostain, että se muuttuu vanhetessa. Tässä soolo tuntui vähän turhalta tiluttelulta. Kitarasoolot ovat turhia, jos ei vedä ihan överiksi, kuten esimerkiksi Dinosaur Jr.:n J Mascis. Kirjoitin tätä kuunnellessani ylös lauseen: ’Se vitun r&b tulee kaikkialle’. Tästä kuitenkin puuttui roso ja intohimo. Olen 1990-luvun teini, joten nuorena kovia bändejä olivat Nirvanan, Smashing Pumpkinsin ja Dinosaur Jr.:n kaltaiset nimet. Kappale oli liian pitkä ja kertsi lähti turhan myöhään. Tykkäsin siitä, että kappale ei ollut täyteensoitettu. Se oli sellainen kitaravetoinen folkpopballadi. Voisin kuvitella, että tykkäisin tästä osana levykokonaisuutta. Onko tällaisessa musiikissa joku taajuus, jota minä en enää kuule. Tässä ei oltu välttämättä mietitty tehokkaan popkappaleen muotoa. Siihen ei oikein sovi 1990-luvun rähjäinen meininki.” Ed Sheeran Shape of You Shape of You on sekä Suomen että kansainvälisten Spotify-listojen kärjessä keikkuva maistiainen Ed Sheeranin maaliskuussa julkaistavalta kolmannelta levyltä Divide. Vaikea sanoa, miksi Ed Sheeran on niin suosittu. Pidän kyllä esimerkiksi Justin Timberlakesta, mutta tämä ei oikein toiminut. Sheeranin suosion syy taitaa olla ainoa mystinen asia hänessä.” Suurelle yleisölle Noin viikon uutiset -ohjelmasta tutuksi tulleen JUKKA LINDSTRÖMIN musiikkimaku on kehittynyt Beastie Boysista ja 1990-luvun rähjäisestä vaihtoehtorockista syleilemään musiikillisia herkkuja Eppu Normaalin Aknepopista The Shinsin indiepoppiin ja Paperi T:stä Charles Mingusin jazziin. En usko, Ed, että olet todella rakastunut laulun aiheen vartaloon! Mietin tätä kuunnellessani ihmisen kuulon taajuusaluetta. En kuitenkaan pitänyt tässä siitä, että kertosäe ja säkeistö olivat eri maailmoista. Olisi hauska tietää, miten nykypäivän teinit ja parikymppiset kokevat tällaisen ysärifiilistelyn. Ehkä hän on tarpeeksi tavallinen, että hänestä on helppo tykätä. ”Soundeiltaan tämä oli juuri sellaista musiikkia, josta tykkään. Tuntuuko se yhtä laimealta kuin Primal Screamin 1970-luvun rock tuntui itsestäni 1990-luvun puolivälissä. Sellainen, joka miellyttää ihan älyttömästi tietyssä iässä. Se on kuin elokuvateatterin surround-ääni, kuulokuvana mieletön. Etsin yksittäisiä todella hyviä kappaleita. TOIMITTANUT KIMMO VANHATALO KUVA KALLE KESKINEN H I T T I K A R U S E L L I ”Ed Sheeranin suosion syy taitaa olla ainoa mystinen asia hänessä.” – JUKKA LINDSTRÖM 6,9 6,2 72 RUMBA. Ajan henki on sellainen, että pitää näyttää hyvältä, haista hyvältä, kaiken pitää kiiltää ja tukan olla ojennuksessa. Tuli mieleen Paul Simon tai Peter Gabriel 1980-luvulla. Onhan se siistiä, että soundit on tehty hienosti. Sellainen musiikki, jossa biisi muodostuu siitä, että kummia ääniä on asetettu stereokuvaan jännällä tavalla. Hittikarusellissa selvitettiin, miten koomikon pokka piti, kun arvosteltavaksi iskettiin kolkkoa listapoppia, lämminhenkistä suomiräppiä ja Yhdysvaltain tuoreesta presidentistä ahdistunutta indierockia
Niissä oli vanhaa funkmeininkiä. Vaikka jopa melodia tuntuu tutulta, se ei lopulta kuitenkaan häirinnyt. Zayn & Taylor Swift I Don’t Wanna Live Forever Supertähtien Zayn Malikin ja Taylor Swiftin yhteinen kappale I Don’t Wanna Live Forever löytyy huippumenestyneisiin Fifty Shades -kirjoihin perustuvan elokuvasarjan toisesta osasta Fifty Shades of Darker. Silti tämä ei puhuttele minua. Hyvät sanoitukset jäävät vaivaamaan. Aluksi tuli mieleen Suomi-ysäri ja Movetron. Vai kertoiko kappale siitä, että kansa antaa vallan, mutta paha ääni sanoo, että hän voi ottaa sen pois. Lopulta tuntui kuitenkin, että sitä olisi voinut viedä jopa vielä kornimpaan suuntaan. ”Vaikka kappaleen nimestä tulikin mieleen Motörhead, tämä muistuttaa selvästi Ed Sheeranin Shape of Youta: samat kaiutetut ’oo-oo-oot’ ja falsettilaulu. Olen kuunnellut paljon Laineen Kasperia. Aluksi vähän pelotti, että onko tämä hieman liian tyypillinen Pariisin kevät -kappale. Tykkäsin siitä, että sanoituksessa yritettiin muotoilla ajatusta, että maailma on epäoikeudenmukainen paikka ja oltiin heikomman puolella. Tämäntyyppisessä musiikissa häiritsee se, että siitä puuttuu koukuttava melodia. Kantaaottavalla kappaleella laulaa jo Martin Luther Kingin ihmisoikeustaisteluun Staple Singersin riveissä 1960-luvulla osallistunut gospelsoul-legenda Mavis Staples. Aluksi tämä tuntui vähän nössöltä, ja sitten mentiin naiiviuden puolelle. Jotkut genren hiteistä olivat oikeasti hyviä biisejä. Jos tämän olisi esittänyt kaksi nobodya, olisiko se pärjännyt?” Stepa Kaunista ja hyvää Räppäri Stepa eli Joni Stenberg toimii sivutyönään henkilökohtaisena avustajana ja tekee vammaistyötä. Taylor Swiftille tämä ei ollut otollinen genre. Tästä puuttui sellainen raivovaihde. Kappaleessa olisi voinut olla enemmänkin sellaista isoa 1980-luvun synasoundia. Pelätään, että hän toimillaan nakertaa demokratiaa ja vie oikeuksia pois vähemmistöiltä. Ymmärrän sen pakahduttavan kaihon, seksin ja rakkauden kummallisen möykyn, jonka tällä soundilla saa ilmaistua. Puheosasta mietin aluksi, että voiko noin tehdä. Olemmeko antaneet vallan jollekin, joka voi viedä sen pois meiltä lopullisesti?” H I T T I K A R U S E L L I 5,9 6,5 8,7 7,9 RUMBA 73. On hyvä, että Pariisin kevään tyylin tunnistaa. Perfektionismi on hienoa, mutta kun ei ole yhtään virhettä, ei ole mitään, mistä pääsisi sisälle kappaleeseen. Neljääkymmentä lähestyvälle miehelle kappale tuntuu falskilta. Tietyllä tapaa tämä oli taistelulaulu, mutta tuntui myös, että itsesyytös oli läsnä. Kuitenkin kappale jäi vähän kuin Pikku kakkosen tietoiskuksi. Toisia taas saattoi diggailla ironisesti, kuten Snapin Rhythm Is a Danceria. ”Minun oli vaikea kuunnella tätä, kun mieleen tuli niin vahvasti The Guess Whon American Woman! En saa päähäni, mistä bassokuvio on tuttu. Nyt tämä tuntui juoksulta kohti kertosäettä. Yksi tyyppi vetää hyvän lainin tai hauskan jutun, ja toinen nappaa siitä kiinni ja jatkaa sitä. Hänen sanoituksissaan pidän siitä, että niissä on tarina, joka etenee johonkin. Sitten se alkoi kuulostaa M83:lta. Kappaleen eroottinen lataus tuntuu epäuskottavalta. Kappale nousi ja nousi ja siinä tapahtui juttuja. Se olisi synnyttänyt uuden merkityksen aikaisemmalle tekstille. Biisissä oli hienoa, että se meni eteenpäin. ’Elämä on rankkaa, mutta kyllä me pärjätään’ ei viestinä vedonnut minuun.” Pariisin kevät Pilvissä Leijaileva Pilvissä-kappale on kolmas single helmikuun alussa ilmestyneeltä Pariisin kevään kuudennelta levyltä Kuume. Mieleeni tuli elokuvakohtaus, jossa mennään johonkin räkäiseen luolaan kellaribileisiin. Kun itse kappaleesta puuttuu persoonallisuus, se pitää hakea esittäjästä, joka on tuttu lehtien kansista ja videoista. Oliko ’I give you power / I can take it away’ viesti Donald Trumpille siinä mielessä, että kansa antaa vallan ja voi ottaa sen pois. Seksi on tässä jotain, joka on jossain kaukana. ”Pariisin kevät on yksi suosikeistani ja tykkäsin tästäkin. Tässä koukut ovat hienoja tuotannollisia juttuja, kuten oo-oo-oo-lauluja tai makeita falsettilaulusuorituksia. Tässä se ei edennyt, vaan maalattiin yksi kuva ja jäätiin kuvittamaan sitä eri suunnista. Tässä olivat paikallaan kaikki Arto Tuunelan biisien elementit. Tausta ja mc-työskentely olivat kuitenkin ristiriidassa. Se on selvästi tyyli, joka pärjää hittilistoilla. Nuorena eurodance oli minulle vain genre muiden joukossa. Oliko tämä siis monologi vai dialogi. Nyt puutun jo kappaleen sisältöön, mutta olisi ollut hienoa, jos tässä olisi ollut säkeistössä joku ihan karmea stoori ja sitten olisi tullut se ’elämä on niin kaunista ja hyvää’. Esimerkiksi ’vaihtoehtoiset faktat’ – viedään pois pohja jopa siltä, että hänet saadaan kiinni valheesta. Mavis Staples I Give You Power Arcade Firen tuore single I Give You Power julkaistiin Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin virkaanastujaisten alla. Ehkä tämä toimii, jos seksi on vielä pelkkää kuvitelmaa: ’Tältä se sitten tuntuu, kun paneskelen’. Sivulla 69 arvioidulta Henget-levyltä napattu Kaunista ja hyvää edustaakin varsin humaania ja lämmintä suomiräppiä. Vaikka kappaleen sanoissa oli iskelmällisiä elementtejä, niissä kuitenkin riitti tarpeeksi syvyyttä. Kappale olisi toiminut paremmin, jos siinä olisi ollut kolmen jätkän räppiposse. Tykkäsin tunnelmasta, mutta kappaleen jankkaavuus jätti vähän kylmäksi. Koko ajan hämärretään ja murennetaan kansanvaltaa. Vallan vieminen on se, mitä Trumpin pelätään tekevän. Kaipaan musiikissa sitä, että koukut ovat laulumelodioita tai riffejä. Minua jäi mietityttämään, mistä tässä lauletaan. Siinä on vuosisadan korneimmat raplyriikat: ’I’m serious as cancer / When I say rhythm is a dancer!’” Arcade Fire feat. Tuotantona tämä oli täydellisyyttä hipova, kuin lasipöytä hienosti sisustetussa skandinaavisessa kodissa. ”Pidin tässä paljon taustoista. Onko se joku Depeche Moden kappale. ’Vaikea halata, kun kädet on täynnä käärmeitä.’ Ei ymmärrä, mitä tarkoitetaan, mutta tavallaan kuitenkin ymmärtää. Se oli oman aikansa pintakiillotettua poppia. Trumpin ensimmäinen viikko on ollut aika huikea
En minä nytkään tajua siitä puoliakaan. Se on albumi, joka ei koskaan tyhjene kunnolla. Oli tavallaan tosi maagista, että artisteja pystyi yhtäkkiä seuraamaan läheltä. Silloin albumista pystyy muodostamaan tuoreen mielipiteen, kun kukaan ei ole ehtinyt vielä tulla siihen väliin. Koen, että jazzpianisti Alice Coltrane on jossain energiakentässä sielunystäväni, sellainen tätihahmo. Tuntuu luonnolliselta ostaa vanhoja levyjä vinyylinä, mutta uutta musiikkia kuuntelen diginä. Mielestäni on surullista, että tyypit jotka tekevät musiikkia, eivät kuuntele sitä itse ollenkaan. Erityisesti uusien ja itseäni kiinnostavien julkaisujen kohdalla on kiva istua alas ja kuunnella ne kerran läpi. Olen yrittänyt etsiä eri vuosilta tosi häröjäkin levyjä, ja pyrkinyt sillä tavalla siedättämään itseäni. Ensimmäinen kunnolla fiilistelemäni musiikillinen löytö oli Wu-Tang Clan, johon tutustuin kaverini serkun kautta. Tässä tapauksessa en ajattele juurikaan musiikin lyyristä sisältöä vaan rytmiikkaa. Valikoimasta löytyy kaikenlaista aina jazzista maailmanmusiikkiin ja rockiin. Se on samaan aikaan random, mutta silti todella tarttuva. Sitä en kuitenkaan ostanut itse, vaan sain sen jostakin. Minulle käy usein niin, etten aluksi pidä jostain musiikista ja myöhemmin fiilistelen sitä paljonkin. Se on arvokasta, sillä sen ansiosta on helppo myöhemmin tutkia, missä oma estetiikantaju menee. Mustan musiikin jatkumo näkyy Migosin tuotannossa kiistattomasti. Tervetulleita musiikkitrippejä KALIFORNIA-KEKE on tuottaja ja rap-artisti, jonka nimeen on ollut tänä vuonna vaikea olla törmäämättä. Jos joku levy pitäisi ottaa mukaan autiolle saarelle, se olisi ehdottomasti Don Cherryn Organic Music Society (1972). Mielestäni se on nerokkaan hyvä, ja sitä voisi hyvin kuvailla tätä aikaa tiivistäväksi levyksi. N ykyään yritän kuunnella kaikenlaista musiikkia jo ihan sivistyksen kannalta. Yksi ensimmäisiä levyjäni oli The Offspringin Smash (1994). Myös Canin albumi Tago Mago (1971) on hyvä esimerkki ajattelusta, jossa ei ole rajoja. Myin lähes kaikki cd-levyni pois kuutisen vuotta sitten, mutta vinyyleitä omistan noin pari tuhatta. Esimerkiksi hittibiisi Bad and Boujee on siisti, kun se ei mene mihinkään vaan pysyy yhdessä soinnussa. Halutessaan ihminen pystyy koulimaan itseään niin paljon. Musiikin kuuntelu on kohdallani tosi kausittaista: voin esimerkiksi kuunnella kaksi vuotta putkeen pelkkää nykyräppiä ja sen jälkeen vuoden jazzia. Sitä on hankala selittää, mutta siinä on jotain tosi puhdasta, oikeastaan jopa uskonnollista. Mielestäni musiikissa on hienoa, että siinä pystyy larppaamaan ihan mihin suuntaan tahansa. Sen jälkeen meni vielä neljä viisi vuotta, ennen kuin aloin tehdä itse musiikkia. Pahin pelkoni on, etten kokisi enää aitoa kiinnostusta musiikkia kohtaan.” ”Mielestäni on surullista, että tyypit jotka tekevät musiikkia, eivät kuuntele sitä itse ollenkaan.” – KALIFORNIA-KEKE L E V Y H Y L LY 74 RUMBA. Hän julkaisi hiljattain Lepää-singlen yhdessä Tommishockin kanssa ja vastaa indie-artisti Ona Kamun huhtikuussa julkaistavan albumin tuotannosta. Siksi ensimmäiset musamuistoni ovat jotain radiossa soinutta ysäripoppia, kuten Aikakonetta ja J. Vuosi 1998 on oman musiikkihistoriani kannalta merkittävä myös siksi, että räppäsin silloin ensimmäisiä kertoja, tosin aluksi vain muiden tekemiin biitteihin. Toukokuussa päivänvalon näkee myös Kalifornia-Keken ensimmäinen sooloalbumi. TEKSTI MARI HAUTAMÄKI KUVA KALLE KESKINEN ” K otonani ei kuunneltu musiikkia levyltä juuri koskaan. Karjalaista. Albumi oli itselleni ensimmäisiä esimerkkejä siitä, että kaksi aivan erilaista artistia voivat toimia yhdessä ihan tajuttoman hyvin. Samana vuonna näin ensimmäistä kertaa Ceebrolisticsin keikalla Skiexpossa. Siinä on räpin tyhmyys ja älykkyys täydellisessä balanssissa keskenään. En aluksi tajunnut yhtään mistä Canissa on kyse. Kun kuuntelen Journey in Satchidananda -levyä (1970), hänen läsnäolonsa tuntuu vahvasti. Viime aikoina olen kuunnellut paljon Migosin uutta Culture-albumia. Se oli itselleni iso kokemus, jonka myötä oikeastaan kunnolla tajusin, että räppiä voi tehdä suomeksi. En halua jäädä pelkästään popstruktuurin vangiksi. Ekoihin levyihini kuului varmaan myös joku dance-kokoelma, mistä minulla ei ollut mitään hajua. Aluksi se voi tuntua tylsältä, mutta on siisti tunne, kun lopulta pääsee tiettyyn maailmaan sisään. J aylibin Champion Sound (2003) on mielestäni siistein räppilevy ikinä. Koko ajan kuuntelen kuitenkin jotain, sillä se on osa musiikin tekemistä. Oli vuosi 1998 ja olin silloin 12-vuotias
L E V Y H Y L LY RUMBA 75
On myös bändejä, jotka tekevät kaikkensa ollakseen vihattuja. Yhtyeen viljelemä retoriikka oli samanlaista kuin kaikilla punksisäpiirin ulkopuolelle jääneillä ja siitä tuohtuneilla vastarannankiiskeillä: punkkarit leimattiin valepukuihin sonnustautuneiksi ahdasmielisiksi hipeiksi, jotka eivät suvainneet muita kuin itsensä ja kaverinsa. oli Klamydian tavoin vastarintaliike vastarintaliikkeen sisällä: bändi, joka halusi tappaa isänsä. Pitää olla äärioikealla kuten RACja NSBM-bändit tai liian suosittu tasoonsa nähden kuten Cheek. Fuck you homot! -ep:llään pelin avannut L.A.M.F. Kun Stone myöhemmin potkaisi mikkitelineen nurin, Tavastian monitorimiksaaja Raksu löi häntä nyrkillä naamaan. – – Basisti Kari (ilmeisesti Iisalmesta Hesaan muuttanut, asunut siellä 2 viikkoa ja luulee olevansa stadilainen) leikki olevansa Sid Vicious, oli jopa ottanut mielikuvituksellisen lempinimen: Sid. esiintyi myöhemmin Helsingin Tavastialla, basisti Sid sai pullosta päähänsä ja kitaristi Stone joutui tappeluun eturivissä olleen miehen kanssa. Viime vuoden lokakuussa musiikkimedia kertoi ohimennen uudesta helsinkiläisbändistä nimeltä Brian & Helvetin peruna. Bändi omaksui jo uransa alussa Sex Pistolsilta pöllityn vittuiluasenteen, jonka tarkoituksena oli provosoida ennen kaikkea hc-punkkareita. 76 RUMBA. oli Klamydian tavoin vastarintaliike vastarintaliikkeen sisällä: bändi, joka halusi tappaa isänsä. – – Toivottavasti näitä ei tarvitse nähdä enään (sic) ikinä.” Kun L.A.M.F. Molempia bändejä yhdistää poliittinen epäkorrektius ja kyseenalainen asema punkskenessä. Vihatuksi tulemiseen musiikkipiireissä vaaditaan kuitenkin tänä päivänä enemmän. Siinä oli idioottibändi L.A.M.F:n ilmeisesti ainoat osaamat sanat. Syntyi kohu, jonka seurauksena osa punkkareista ilmoitti boikotoivansa tapahtumaa. sanaili Punklehti pillussa (#6) näin: Ismo: ”Vituttaa kun noi hc-bändit on niin vakavia, saatana! Mistään ei sais vitsailla, kaikki otetaan itseensä, saatana!!” Sid: ”Niillä on niin oma piiri, vittu, niillä hc-homoilla.” Ismo: ”Mun mielestä ne on enemmänkin jotain vitun jehovantodistajia!” Sid: ”Älä syö lihaa!” L.A.M.F:n suosiosta punkpiireissä kertoo myös Toinen vaihtoehto -zinessä (#51) julkaistu keikka-arvostelu vuodelta 1992: ”Fuck you homot, fuck you all, fuck you, fuck off, boring... Yhtye oli juuri julkaissut ”raflaavasti” nimetyn debyyttialbuminsa Rantalomalle Syyriaan, jolta löytyi muun muassa sellaisia ”päräyttäviä” kappaleita kuin Sakkolihaa ja Pannaan tai painu vittuun. Anti-Nowhere League sai tuntea poliittisesti korrektien punkkareiden vihan viime kesänä, kun bändi buukattiin lappeenrantalaisen hardcorepunk-festivaalin pääesiintyjäksi. Fuck you homot! L.A.M.F. Suomessa vihabändin valtikkaa on vuodesta 1993 lähtien kantanut katupunkbändi L.A.M.F. Warner Music kieltäytyi jakelemasta levyä, mikä oli ilmeisesti olevinaan rajua. KO LU M N I V U O R E L A MERVI VUORELA Kirjoittaja on Rumban uusi toimitussihteeri, freelance-toimittaja, tietokirjailija ja Radio Helsingin jalkapalloreportteri. Tilanne sai alkunsa, kun sosiaalinen media nosti tikunnokkaan bändin homofobiseksi väitetyn The Day When the World Turned Gay -kappaleen. Oma alalajinsa ovat vihatuiksi pyrkivät bändit, jotka kuitenkin tuohtuvat, jos heitä vihataan. L.A.M.F:n ja kumppaneiden perillisiä löytyy Suomesta edelleen. Enemmistö heistä oli ihmisiä, jotka eivät käy LPRHC-festillä muutenkaan. Esimerkiksi vuonna 1994 L.A.M.F. Maaliskuun puolivälissä Tavastialle saapuu kaksi vihabändien valioyksilöä: vuonna 1980 perustettu englantilainen Anti-Nowhere League ja 1990-luvulla maineensa luonut helsinkiläinen L.A.M.F. O n paljon bändejä, jotka tekevät kaikkensa ollakseen pidettyjä. Tai sitten voi vaan keskittyä olennaiseen, kuten hyvien biisien tekemiseen
Se on ihan siks, ettei sit tarvii lähettää passiivis-aggressiivisia palautemeilejä, kun jutussa ollaan negatiivisia ja sanotaan, että Profeettojen biisit floppaa. En mä usko itteeni silleen. U U S I LE H TI! AVPlus käsittelee laajasti kodin viihdeja kulutuselektroniikkaa. Sony Music Finland Kiitos arviosta. Vetyperoksidi-79 Kuten uudesta seksikkäästä tyylistään tunnettu Jenni Vartiainen yläastelaisille jaetussa Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä -pamfletissaan kirjoittaa: ”Ei mitään semmoista kovin harkittua pysty tekemäänkään, että nyt olen jotenkin iloisempi tai että nyt tämä blondi tukka tarkoitaa sitä, että teen kepeää musiikkia. Pääsin lehtiin puhumaan avioerosta ja musamediassa biisi sai lämpimän vastaanoton. Nimim. Siks se on niissä kaikissa rahkamainoksissa ja niissä (Ei tätä sit lehteen) naurettavissa tv-ohjelmissaan. Ei sitä kestä, tiiätkö. Tässä kuitenkin arvio julkaistavaksi arvosanalla 5/5: ”Suomen suurin yhtye Haloo Helsinki! julkaisi tänään uuden singlen ”Hulluuden Highway”, joka on nimikappale 10. Tai en mä ehkä ollut. Roppe Maki ei tainnut opettaa koskaan omaa filosofiaansa, että sun pitää varoo mitä sä haluut, koska sä saat sen. AVPlus esittelee, testaa ja vertailee tuotteita kaikissa hintaluokissa. Ikkekin on Miklun kaa. Moikka Nisse, Emme voineet antaa uutta levyämme embargosyistä arvioitavaksi lehteenne, sillä kuten varmaan hyvin ymmärrät, olisi väärin, että te haukkuisitte sen eikä yksikään fani voisi todeta teidän olevan väärässä. Mitä mä teen väärin. AVPlus-lehti opastaa ja neuvoo laitteiden valinnassa, hankinnassa ja käytössä. Ela on vähän hyväuskoinen ja kelaa, et kaikki julkisuus ois jotenkin hyvää. Ei se ihan niin mene.” N I S S E M ”Kuten varmaan hyvin ymmärrät, olisi väärin, että te haukkuisitte levyn eikä yksikään fani voisi todeta teidän olevan väärässä.” – SONY MUSIC FINLAND ALBUMI ILMESTYY 10.3. Mun piti olla se tähti. Julkaisemme sen lehdessä. Ei sitä kestä ja siksi mä otan nyt selfieitä mielisairaalassa. Se ei oo kenestäkään coolia. Musta tuntuu tyhjältä. Ennen tein lastenlauluja, nyt laulan Lapin kesää ja Yötä. Aina. Tai siis mä en saanut sitä koskaan, minkä vuoksi mulla on levy-yhtiöt ja managerit. Mä en voi tehdä niin, koska mulla on tarkka suunnitelma. Tuleva levy on äänitetty legendaarisella Hansa Studiolla Berliinissä, ja se sisältää myös joulukuussa julkaistun singlen ”Rakas”, joka on edelleen Suomen radiolistan sijalla #1.” T. Lehdestä löydät siis myös laajat osto-oppaat, tietoartikkelit ja ajankohtaisimmat puheenaiheet sekä luonnollisesti myös sen, mihin tekniikkaa käytetään: Musiikki, elokuvat, pelit ja sovellukset. Mä olin se suomiräpin kummisetä. Moikka Nisse, Olen 18-vuotias, urheilullinen ja komea miehenalku, ja mulla on ongelma. Sellasta, kun pääsen pois täältä, nähään Cellas vai miten se mun riimi meni. Äänenja kuvantoistoa edullisesta highend-tasoon saakka, kannettavista bluetooth-kaiuttimista järeisiin kotiteatterijärjestelmiin, nappikuulokkeista ammattimonitoreihin ja perustelevisiosta aina 4k-videotykkeihin saakka. :) . Eikä sekään oo coolia, että mun levyillä laulaa Nikke Ankara ja Brädi, eikä kukaan oikea tähti. Mä tein kaiken just niin kuin piti: erosin pitkäaikaisesta kumppanistani ja otin räväkän irtioton menneestä uuden tyylin ja aika rohkean singlen avulla. Toivottavasti ymmärrät. Mutta AVPlus-lehdessä on myös muuta elektroniikkaa ja tekniikkaa: Aihealueisiin kuluvat erilaiset mobiililaitteet, älypuhelimet, älykellot, kamerat, kuntoilu-ja terveysteknologia, kodin älyjärjestelmät sekä muut ”tekniset lelut”, kuten vaikka dronet, action-kamerat, varavirtalähteet jne. Oon ottanut instaan ainakin 50 kuvaa, mutta nyt en jaksa enää hymyillä ja tsempata, tekee mieli karjua kaikille, että ettekste huomaa?!?! Missään ei ole kirjoiteltu mun uudesta kampauksesta, kukaan ei ole yrittänyt päätellä tulevan levyn kepeyttä/raskautta hiusten väristä. Ja nyt se on, ja mä laulan Kalajoella pämppäämisestä. Tilaa ja Tutustu! www.avplus.fi/tutustu Tai soita asiakaspalveluumme (arkisin klo 8-16) P. Moicca Nisse, Me saatiin teidän haastattelupyyntö. Tekniikkaa ja tietoa käsitellään helposti omaksuttavalla tavalla. Auta auta pyydän sua Tällä palstalla Nisse M vastaa tämän kerran lukijoiden kirjeisiin ja avunpyyntöihin. maaliskuuta ilmestyvältä uudelta albumilta. Ja sit mä menin itse antamaan sille yhdelle pitkätukalle levydiilin, jolloin siitä tuli kaikki se, mitä mä oisin halunnut. Siihen sopii paremmin tällainen nykyaikainen yritysviestintä, jossa vältellään vastaamasta niin kauan, et kysyjä luovuttaa. Voiko se, että saa kaiken, minkä halusi, olla näin paskaa. 03 4246 5378 AVplus_oikea tilaa ja tutustu.indd 1 31.1.2017 14.05 78 RUMBA. . Mun pitäisi olla mies eikä poika enää, mutta kasvoin lapsesta lapsenlapseksi. Mä voin sanoa lehdessä, että Henkka on vaarallisilla vesillä, kun se on niin tastemaker-nichellä, mutta siellä mä oon halunnut olla. Moikka Nisse, En tajua. on monipuolinen ja kattava viihdeja kulutuselektroniikan sekä kaiken uuden tekniikan erikoislehti. JHT Moikka Inka, Sori kun kuumottelen tästä toistuvasti, mutta haluttais siitä haastiksesta hyvissä ajoin varmistusta suuntaan tai toiseen! . Mikko Kellokoskelta Kaikki nuoret tyypit on sekasin, ja vanhat on vielä enemmän Anna aivojen lepää ja mieltä kevennä, maailma on hullujen tekemä Ei oo pää mitää oppinu käyttää, tää on just sitä miltä tää näyttää
AVPlus esittelee, testaa ja vertailee tuotteita kaikissa hintaluokissa. AVPlus-lehti opastaa ja neuvoo laitteiden valinnassa, hankinnassa ja käytössä. Äänenja kuvantoistoa edullisesta highend-tasoon saakka, kannettavista bluetooth-kaiuttimista järeisiin kotiteatterijärjestelmiin, nappikuulokkeista ammattimonitoreihin ja perustelevisiosta aina 4k-videotykkeihin saakka. 03 4246 5378 AVplus_oikea tilaa ja tutustu.indd 1 31.1.2017 14.05. U U S I LE H TI! AVPlus käsittelee laajasti kodin viihdeja kulutuselektroniikkaa. Mutta AVPlus-lehdessä on myös muuta elektroniikkaa ja tekniikkaa: Aihealueisiin kuluvat erilaiset mobiililaitteet, älypuhelimet, älykellot, kamerat, kuntoilu-ja terveysteknologia, kodin älyjärjestelmät sekä muut ”tekniset lelut”, kuten vaikka dronet, action-kamerat, varavirtalähteet jne. Lehdestä löydät siis myös laajat osto-oppaat, tietoartikkelit ja ajankohtaisimmat puheenaiheet sekä luonnollisesti myös sen, mihin tekniikkaa käytetään: Musiikki, elokuvat, pelit ja sovellukset. on monipuolinen ja kattava viihdeja kulutuselektroniikan sekä kaiken uuden tekniikan erikoislehti. Tekniikkaa ja tietoa käsitellään helposti omaksuttavalla tavalla. Tilaa ja Tutustu! www.avplus.fi/tutustu Tai soita asiakaspalveluumme (arkisin klo 8-16) P
Minulla on pitkäjänteinen suunnitelma, että teen tätä johdonmukaisesti, jolloin suurempi määrä ihmisiä kuulee minua väistämättä edes kerran. ”Indietasolla se on epätasaista, mikä sattuu kenenkin silmään milloinkin. Siinä vaiheessa, kun olen tehnyt tätä 40 vuotta, keikalla olleita tai levynostajia voi olla enemmän.” Miten suhtaudut ajatukseen biisien kirjoittamisesta muille. Mutta minusta on ollut tosi kivaa ja helppoa, jos jollain on biisi, melodiaidea ja vähän jotain faux-English-mutinaa, ja siihen tarvittaisiin sanat. ”Mielestäni ei voi, koska aina tulee uusia kuulijoita. ”Sitä, ettei tarvitsisi hirveästi miettiä rahavirtoja tai myyntipaineita. M itä indie tarkoitaa sinulle. Olen seurannut ihmisiä 10 vuotta olan yli, joten tiedän, miten kaikki tapahtuu. Keikan jälkeen oli sellainen ’mitä mä teen väärin’ -olo, mutta se menee aina nopeasti ohi. Niistä sanoituksista, joita kirjoitan itselleni, minun on vaikea kuvitella, että joku muu voisi kokea olonsa kotoisaksi niiden kanssa. Kyllä johtaa minut useammin sellaisiin tilanteisiin.” Olet tehnyt yli 50 soolokeikkaa vuodessa. Ja kun ajattelin tehdä kolmannen Hearing-levyn yksin, niin tulee otettua selkoa tuotannollisista jutuista. Olen joka kerta tosi onnellinen, jos levyäni soitetaan radiossa. Luuhaisin vaan keikoilla kaikki päivät, jos se olisi mahdollista. Mutta se ei kaada maailmaani, jos joku julkaisuni menee tyypeiltä vähän ohi. Tai että levysopimus voi olla kuusi sivua tai suullinen, eikä sitä tarvitse stressata.” Millaisilla mittareilla mittaat omaa menestystäsi. Minusta tuntui, että eka levyni jäi vähän promoamatta. Voiko Suomessa keikkailla liikaa. Mutta olen kyllä saanut huutia keikkamyyjältä, kun olen mennyt itse sopimaan keikan jonnekin kaverin bileiden jatkoklubille, ja sitten on kolmen viikon päästä ollut Loosen-keikka. ”Suopeasti. Keksin usein itselleni pätevät syyt tehdä feat-hommia, miettiä sanoituksia jonkun tyypin kanssa tai laulaa jossain mainoksessa. Tai no ehkä minuutiksi joskus huonona hetkenä. ”Minulla on aika tiukka seula ein sanomiselle. Ja kun teen enemmän, se tulee väistämättä tutuksi. ”Pienin soolokeikkayleisöni oli kaksi maksanutta asiakasta. TEKSTI OSKARI ONNINEN KUVAT MARKUS PAAJALA ”Pienin soolokeikkayleisöni oli kaksi maksanutta asiakasta. Olen ajatellut, että sanon sen silloin tällöin ääneen, suljen sieluni silmät ja annan asioiden mennä omalla painollaan.” Sinulla on hirveä määrä projekteja. Tai joku haluaa tehdä musavideon, ja pääsen sen avulla johonkin keikalle. Ei ole odotuksia, on vain iloisia yllätyksiä.” Miltä se tuntuu, jos ihmiset eivät huomaa, mitä teet. Tykkään tehdä paljon ja kivojen tyyppien kanssa. Kun minulla on tarpeeksi itsevarma olo, olisi tosi kiva tehdä muille biisi-biisejä, säveltää tai tehdä taustoja. Keikan jälkeen oli sellainen ’mitä mä teen väärin’ -olo, mutta se menee aina nopeasti ohi.” – RINGA MANNER K Y S Y M Y S & VA S TA U S 80 RUMBA. Ne ovat tilanteita, joissa biisini elävät. ”En vilpittömästi sydämestäni odota, että musiikillani saavutetaan mitään. Ei ole väliä, paljonko ihmisiä on, kunhan teen tasalaatuisia keikkoja.” Jos ihmisiä ei ole, miltä se tuntuu. Miten hyvä olet sanomaan ”ei”. Nuokin kaksi tyyppiä olivat sellaisia, jotka järjestivät jotain Ei odotuksia, vaan iloisia yllätyksiä The Hearing -nimellä musiikkia tekevä ja Pintandwefallissa soittava RINGA MANNER on tullut suomalaisen indiemuusikon perikuvaksi: lukuisia projekteja, vielä enemmän keikkoja ja asenne, että tekeminen on aina tärkeämpää kuin osaaminen
28.11.1987 Vantaalla, asuu Helsingissä) • Perusti The Hearingin ”diivailuprojektikseen” vuonna 2011. • Vieraillut esimerkiksi Husky Rescuen riveissä. • Soittaa Pintandwefallissa, laulaa Rooxxissa, lauloi Solano + Profettesissa. FAKTA RUMBA 81. • The Hearingin Adrian (2016) on ehdolla Nordic Music Prizen ja Teosto-palkinnon saajaksi. K Y S Y M Y S & VA S TA U S • Ringa Manner (s
Olin aikanaan ihan varma, että minun ei kannata edes yrittää. ”Toistaiseksi levyt eivät ole olleet yksinäisiä tehdä, mutta keikkailu sen sijaan on. ”’Eiih, eikä!’ Olisin ollut mielissäni, mutta todella epäuskoinen. ”Pinttien takia minua ei ole koskaan pelottanut tarttua mihinkään soittimeen. Tykkään hulluna, jos joku kutsuu minut johonkin, on tekemistä ja saan nähdä paikkoja, joita en muuten näkisi. En olisi pitänyt mahdollisena edes sitä, että olen yhä ystävä samojen tyyppien kanssa ja pönttöillään vaan jotain levyille. Bändisivuilta voi löytyä, että olen Jyväskylässä, ja sitten kun äiti lähettää viestin että tuletko syömään, joudun vastaamaan, että olen Italiassa.” Mitä Ringa Manner olisi sanonut 11 vuotta sitten, jos hänelle olisi kerrottu, että Pintandwefall toimii yhä. Musiikilla ei elä, vaan minun kannattaa pitää se harrastuksena ja mennä johonkin sihteerikouluun. Minusta on tullut aika hyvä optimoimaan, miten stressiä saa vähennettyä, mutta jos en nauttisi keikoista edes 70:tä prosenttia nykyisestä, en jaksaisi tätä. On eri asia harjaannuttaa itseään musiikkiin kuin soittamiseen.” ”Päätimme Pintandwefallin kanssa neljä vuotta sitten, että olemme Suomen Rolling Stones emmekä vain kuole.” – RINGA MANNER K Y S Y M Y S & VA S TA U S 82 RUMBA. ”Höpöttelen mielelläni tyyppien kanssa haastiksissa, mutta niiden ulkopuolella olen aika möllö ja private person. Päätimme neljä vuotta sitten, että olemme Suomen Rolling Stones emmekä vain kuole.” Onko musiikin tekeminen ja keikkailu soolona yksinäistä. Siinä ei ollut mitään, mikä voisi mennä pieleen, koska se oli metakkaa ja höyryjen päästelyhetki ja fuck you sille, miten musiikkilukioympäristössä kaikki haluavat soittaa oikealla tekniikalla ja nopeasti.” Onko se rohkaissut myös jatkossa. ”Sen pointti oli aluksi, että mennään nolaamaan itsemme. Se on sitten aina se keikka, missä Sannalta katkesi E-kieli ja meille tuotiin maitoa lavalle shottilaseissa. Siinä sai huutaa ja soittaa väärin. Aina niistä saa jonkun anekdootin.” Täytyykö sinun pitää itsestäsi enemmän meteliä kuin olisi mukavaa. Kyllä sitä joutuu vähän pinnistelemään, että muistaisi sanoa ääneen mitä on tekemässä ja laittaa jotain tiedotteita. Tai se keikka, mistä kaikki lähti menemään kesken biisin. Näiden 11 vuoden aikana minulla on kuitenkin ollut vain yksi keikka, joka ei tuntunut sen arvoiselta.” Oliko itsetuntokikka aloittaa Pintandwefallissa uusilla soittimilla. Se on ollut ihan konkreettinen asia, että jokaisessa soittimessa on vähintään yksi biisi sisällä. firmabileitä, niin sain rahakeikan. Silloin kun meillä oli Pintandwefallin kanssa ihan hulluna keikkaa 2007–09, se oli rokkikoulu, jossa oppi tajuamaan, että on ihan sama pyörtyykö joku lavalle, katkeaako kieli, meneekö joku rikki vai onko yleisössä kaksi ihmistä. Mutta yksin matkustaminen ja etenkin lentokoneessa istuminen on maailman väsyttävintä ja musertavinta. Vaikka siitä ei saisi enempää irti, siinä on vähintään yksi juttu, jonka voi löytää heti ja josta voi tehdä yhden biisin. Silloin joutuu koko ajan olemaan omien ajatustensa kanssa, mikä on ärsyttävää, jos on taipuvainen silloin tällöin dissaamaan itseään