VESALA ”Mitä rohkeammin uskaltaa ylittää häpeän kynnyksen, sitä parempaa musiikista tulee” KUBE ”En pysty enää luottamaan ihmisiin niin sinisilmäisesti kuin ennen” MAJOR LAZER Diplo haistelee trendit ja tehtailee vuosikymmenen suurimmat hitit SYNTHWAVE Takaa-ajokohtauksia ja John Carpenterin perillisiä 3 2016 8,90 € käänsi selkänsä Jumalalle Joensuu Mikko
ray.fi/suomesta “The craziest thing I’ve ever heard.” Richard Diamond miljonääri, Las Vegas. – The Sound of Good Will – Vuonna 2015 annoimme 420 000 000 € suomalaisten hyvinvointiin ja sotiemme veteraaneille. Se jos jokin on sulosointuja korville
On oikea aika selvittää, mikä Jussi Hauta-aho on miehiään. 6 POIMINTOJA SIINAI 8 VALITUT PALSAT 18 VIERAISSA PETOS 22 STUDIOSSA NICK TRIANI 26 POP-ESSEE YLLÄTYSJULKAISUT 28 NOUSUSSA TÖÖLÖN KETTERÄ 30 KOLUMNI FIILIN 32 MIKKO JOENSUU Mikko Joensuun soolodebyytti venähti Amen-levytrilogiaksi. 50 MAJOR LAZER Onko Diplo tarkkanenäinen uusien trendien haistelija, röyhkeä kulttuurivaras, rohkea opportunisti vai kaikkea tätä. 56 SYNTHWAVE Nopeat autot ajavat toisiaan takaa päättymättömällä kadulla neonvalojen alla, syntetisaattorit ulvovat ja tv:ssä pyörii Terminator – vuosi on kuitenkin 2016. 62 LEVYT 70 BLACK PEIDER 72 HITTIKARUSELLI TEEMU LAAJASALO 74 LEVYHYLLY PALTSA-KAI SALAMA 76 KOLUMNI RAMSAY 78 NISSE M 80 KYSYMYS & VASTAUS VESALA S I S Ä LT Ö 3 / 2 1 6 RUMBA 3. Ainakin hän tehtailee vuosikymmenen kovimmat hitit. Artisti puhuu vapautuneesti matkastaan, joka vaati myös uskosta luopumisen. 42 KUBE Kube on kasvanut hiphopia hengittäen, toinen jalka tukevasti undergroundissa, toinen luontevasti mainstreamissä
HELSINKI, TAVASTIA friday: 6 pm -3 am saturday: 4 pm -3 am Ääniwalli, Helsinki, Finland tickets: 31€ (1 day) • 52€ (2 days) RADIO ACTIVITY COSM IC PSYCHOS (AU) • mean jeans (us) AUSM UTEANT S (AU) • KING SALAMI & THE CUM BERLA ND 3 (UK) • USELESS EATERS (US) • DD OWEN (US) • TEKSTI-TV 666 • JONI EKMA N & KOIRA • COSMO JONES BEAT MACHINE • SEK SIHUL LUT • KALEVI HELVETTI • U.F. LA 30.7. OJALA • PLASTIC TONE S • KOVA AJO • A. TAKALO & TAKAVALOT • TUNTEM ATON TIE • Hori Smoku DJ’s Art exhibition by Tabulaland oblivians (US) mudhoney (US) (US) MUDHONEY (US) OBLIVIANS (US) RADIOACTIVITY (US) (AU) (US) (AU) (UK) (US) (US) • • •
Kitaralla luodaan yhä pysäyttävää taidetta, kuten vaikkapa Mikko Joensuun Amen-trilogian avausosa osoitti. Enkä suinkaan ole yksin mielipiteineni. K esäisen Rumban kolumneissa Teemu Fiilin pohdiskelee, mitä tapahtui taannoiselle indien ja Suomen välille roihahtaneelle romanssille ja Jean Ramsay miettii, mikä meitä kiehtoo areenakeikoissa. Ai niin, tämä on Rumban historian 666. Joensuun Amen 2 -levy saa kantaesityksensä ison kokoonpanon kanssa Flow-festivaalilla. Valkkarinousuisen festariyleisön puheensorinan taustalla soitellut Harvey töräytteli saksofoniinsa postmodernit kirjurinluotokokemukset. Toiseksi tapahtumaorganisaatio voisi venyttää säiden puolesta ulkofestivaalikautta marraskuun kieppeille. Mustanaamion suojeluksessa jo vuodesta 1984. Tämä ”elektroninen nuorisomusa” on syystäkin syrjäyttänyt kulahtaneilla soinnuillaan laahustavat rokkarit myös rockfestivaalien päälavoilta. JUKKA HÄTINEN Kirjoittaja penkoo parhaillaan Kööpenhaminan levykauppoja. Toki sitä mietittiin, mutta päätös tuntui yhä oikeammalta. Nämä eivät ole tietenkään toisensa poissulkevia tai täysin mustavalkoisia asioita. Sideways-myräkkä on lehden ilmestyessä muinaishistoriaa, ja aurinko toivon mukaan hellii sankkoja ihmisjoukkoja esimerkiksi Major Lazerin ja Jack Ü:n keikoilla. Lauantain myrsky toi kuitenkin esiin kaksi yllättävää asiaa. Mielipidekirjoitusten leikkauspiste tapahtui kesäkuussa Sidewaysissä, kun PJ Harvey näyttäytyi näyttäytymään tulleelle indieväelle. Tämä se vasta kapinallista onkin! #666 www.rumba.fi facebook.com/rumbafi twitter.com/rumbalehti instagram.com/rumbalehti VT. numero. Ei muuta kuin kesänjatkoja ja muistakaa – Töölön Ketterän Matti 8:n sanoin – käyttäytyä huonosti. Rumba ei vastaa tapahtumatietojen mahdollisista muutoksista eikä tilaamattomien kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä tai palauttamisesta. Ensinnäkin suomalaiset osaavat pitää hauskaa haastavassakin kelissä, kunhan muistaa varustautua sen mukaan. ”Kaikki kiinnostava tapahtuu nykyään jossakin muualla kuin niin sanotussa rockmaailmassa”, toteaa vahvasti elektronissävyisen pop levyn julkaissut Paula Vesala käsissäsi olevan lehden lopussa. Vielä kun aurinko paistoi ja kaikki oli hyvin, Töölön Ketterän onnistui siirtää lontoolaiskovisten grime uskottavasti (ja tietenkin aika paljon enemmän pullalta tuoksuen) helsinkiläisversioksi toistaiseksi ohuesta kappalemateriaalista huolimatta. Noin muuten allekirjoittaneen Flow taitaa taas kulua pienimpien lavojen liepeillä uusia ja kokeellisia ääniä aistimassa. Mikko Joensuu on artisti ja taiteilija, jonka sijoittamista lehden kanteen Bowien ja Beyoncén jatkoksi ei tarvinnut miettiä kahta kertaa. PÄÄTOIMITTAJA Jukka Hätinen TOIMITUSSIHTEERI Saku Schildt ULKOASU Mikko Litmanen KANNEN KUVA Markus Paajala TÄMÄN LEHDEN TEKIJÄT Tapio Ahola, Teemu Fiilin, Jarkko Fräntilä, Mari Hautamäki, Samu Hintsa, Iida Sofia Hirvonen, Tuukka Hämäläinen, Toni Keränen, Joni Kling, Samuli Knuuti, Joonas Kuisma, Nisse M, Oskari Onninen, Markus Paajala, Tomi Palsa, Niko Peltonen, Jean Ramsay, Santtu Reinikainen, Jose Riikonen, Markku Roinila, Petteri Tikkanen, Kimmo Vanhatalo, Mervi Vuorela TOIMITUKSEN YHTEYSTIEDOT Rumba / Pop Media Oy Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki 045 110 5522 etunimi.sukunimi@popmedia.fi rumba@popmedia.fi ILMOITUSMYYNTI Oskari Anttonen, Erik Kangas, Elina Korhonen, Peter Lindroos, Oona Lukkarinen, Mikko Mali 045 110 5522 ilmoitusmyynti@popmedia.fi etunimi.sukunimi@popmedia.fi TILAAJAPALVELU 03 4246 5302 (ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi KUSTANTAJA Pop Media Oy Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki 045 110 5522 www.popmedia.fi TOIMITUSJOHTAJA Tuomo Häkkinen PAINOPAIKKA M?kusala ISSN 0781-0326 33. Kansikuva otettiin Johanneksenkirkossa ja Hittikarusellin vierailevana kriitikkona on Kallion kirkkoherra Teemu Laajasalo. PÄ Ä K I R J O I T U S RUMBA 5. En malttaisi odottaa sitä. Edm:n kuolemastakin on jo puhuttu, mutta väitän tyylilajilta löytyvän edelleen käyttämätöntä potentiaalia, keksimättömiä jippoja ja purkamatonta energiaa laittaa yleisömassoja lakoon. Joensuun lisäksi toisen Flow-menovinkin tarjoan Sidewaysissä nähdyn perusteella. Musiikkia, joka kerää ihmiset perjantai-iltana kirkkoon istumaan kylki kyljessä usean tunnin ajaksi. Kappaleita, jotka ovat äärimmäisen henkilökohtaisia ja samalla loputtoman monitulkintaisia. Näyttäytymisriitti oli suoritettu ja sään jumalat antoivat krapulaa potevalle kansalle vapaat kädet jättää puolet pääsylipusta käyttämättä. vuosikerta Numero 666 Toimituksen tilaama tai sille tarkoitettu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää Pop Median kaikissa uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutustai jakelutavoista
Etenkin tämä tietty 1/8t-delay-kikka on myös uudella Siinai & Moonface -levyllä My Best Human Face, tarkalleen ottaen kappaleessa Prairie Boy. Aloitin efektikokeilut delayllä. Soundihan ei itsessään toiminut ollenkaan. Kolmi muunteinen kahdeksasosadelay Roland Juno-60 syntetisaattorin preset 54 ”OLEN basisti, ja minusta on aina ollut tylsää, miten basson kanssa on muka vaikea käyttää efektejä. Aina voi kuitenkin laittaa efektiä perään ja ottaa lopputuloksen omiin nimiinsä.” D E L AY P R E S E T N O O RA LE H TO VU O RI P O I M I N T OJ A S I I N A I TOIMITTANUT JARKKO FRÄNTILÄ Artisti esittelee asioita, jotka jokaisen tulisi ottaa haltuun. Youtubesta tuli sitten vastaan Blade Runner iconic synth sound -tutoriaali, jota lähdin pätchäämään ja kokeilemaan, josko jotain syntyisi. Pienellä ruuvaamisella siitä syntyi kuitenkin Anthem 1 & 2 -biisin alkuosio, joka sitten omalta osaltaan määritti koko levyn soundia. Ainakin krautrock-pioneeri Canin Holger Czukaylla oli bassossa dilsaa välillä.” ”KUN työstimme Siinain Olympic Games -debyyttiä (2011), meillä ei ollut tarkkaa visiota siitä, miltä musiikin pitäisi ihan käytännön tasolla soundata, millaista instrumentaatioita siihen tehtäisiin ja niin edelleen. My Best Human Face on arvosteltu sivulla 64, mutta nyt Matti Ahopelto pääsee poimimaan suosikkiasioitaan samalla tämän tuoreen palstan järkevyyden haastaen. SIINAI julkaisi yhteislevyn kanadalaisen Moonfacen kanssa. 6 RUMBA. Näin syntyivät esimerkiksi Vasikka ja Shopping Trance. Siinä on aivan loistava arpeggiaattori, kuusiääninen polyfonia ja hyvä filtteri. Pidin siitä, miten basson soundista tuli perkussiivisempi ja kuinka se keskusteli paremmin kitaran kanssa. Itselleni tulevat mieleen klassiset Tangerine Dreamit ja muut sen ajan synajamittajat. Silloin syntyi riffejä, joihin delay sopi mainiosti. Junohan on kasarivehje, joten johonkin synapoppiin se on todella hyvä, mutta se on myös mainio syntetisaattori melkein mihin tarkoitukseen tahansa. Minulla oli Juno-60-syntetisaattori ja ajattelin, että sillä voisi jotain alkaa rakentaa. Tuota samaa delay-kikkaa on käytetty syntetisaattoreissa ja kitaroissa vaikka kuinka kauan, mutta en oikein osaa sanoa, kuka sitä parhaiten käyttää. En ole vielä hylkäämässä kikkaa: sitä voi hyödyntää vielä ainakin muutaman kerran, ennen kuin yritän keksiä jotain uutta. Oli myös hyvä yhteensattuma, että näihin aikoihin teimme Siinain toista levyä Supermarketia (2014). Basso halutaan aina äänittää niin sanotusti kuivana, ja sen roolin pitää olla tiukasti siellä rytmiryhmässä. Onhan se aika käytetty ja tunnistettavakin, joten ehkä se on sitä kautta vähän kulunut. Toteutin sen ohjeen mukaan ja tallensin sen presettiin 54. Edelleenkin, kun työskentelen minkä tahansa biisin kanssa, kokeilen ensimmäiseksi, miten tämä preset 54 toimisi
Kaikkien aikojen paras kesäbiisiriffi on Taiskan Mombasassa. Biisistä tuli Lay Your Cheek on Down. Biisejä meillä ei ollut vielä juuri lainkaan. Koko biisihän on ikään kuin yksi iso riffi, ja myös kappaleen teksti ja tulkinta ovat pelkkää kesäyötä.”. Kokonaisen levyn aikaan saaminen tuntui rupeaman alussa kunnianhimoiselta, sillä suurin osa yhtyeen jäsenistä hädin tuskin tunsi Spencer Krugia, ja olimme viettäneet yhdessä treeniksellä vain yhden iltapäivän ennen studioreissua. Spencerillä oli hieno teksti, ja muistin yhden vanhan Purple Rain -henkisen sointukierron, jonka ympärille sitten aloimme rakentaa. LISÄÄ YLEISRADION AARTEITA! Jupu Group Jukka Hauru / Nono Söderberg Jukka Linkola Octet Finnforest / Elonkorjuu Oton kvartetti / Wasama-Tuominen Trio Kalevala Pentti Hietanen & Teppo Hauta-aho Duo Wasama Quartet Nimbus SLEEP OF MONSTERS II: P OISON GARDEN CD/LP/Digital COVER ART ELÄKÖ ÖN VI NYYLI Cover Art Eläköön vinyyli Kirja + 3 x 7” EP Kingston Wall / Baby Grandmothers / Nolla Nolla Nolla Vanhat sointukierrot ja ideat löytävät paikkansa S O I N T U P O I M I N T OJ A ”OLIMME vuoden 2011 lopulla tekemässä ensimmäistä Siinai & Moonface -yhteistyölevyä Heartbreaking Braveryä Hollolan Petrax-studiolla. SV A RT 02 5 MIKKO JOENSUU AMEN I CD/LP/Digital POP-LIISA ja JAZZ-LIISA -sarjat jatkuvat 15.8.! Yleisradion Liisankadun studiolla vuosien 1972 ja 1977 nauhoitettujen livelähetysten 36-osaisessa sarjassa ovat nyt vuorossa osat 9-16. Aina mukavaa, kun jokin vanha musiikillinen idea tai sointukierto löytää vahingossa paikkansa ihan uudessa kontekstissa. Viimeisellä viikolla biisit olivat vielä hieman vajaat, ja tarvitsimme hyvän eeppisen levynlopetuksen. Se taidettiin äänittää melkein ensimmäisellä otolla purkkiin
Helppoa hittikimaraa tai riehakasta yleisönlaulatusta odottaneet kuulijat olivat jo lähtökohtaisesti saapuneet väärään paikkaan. Tuoreimman The Hope Six Demolition Project -albumin merkeissä mentiin, ja komeasti mentiinkin. Polly Jean orkestereineen vakuutti. Konsertti oli yksi tämän vuoden tapauksista, jota muistellaan vielä pitkään. PJ Harvey Sideways, Helsinki 17.6.2016 TOISTA kertaa juhlittu Sideways onnistui houkuttelemaan pääesiintyjäkseen kesän soittojuhlien ehdottomasti odotetuimman vieraan. PJ Harveyn ensivisiittiä maahamme oli odotettu niin hartaasti, että kun se lopulta tapahtui, konsertin alkua aikaistettiin miltei neljä tuntia alkuperäisestä suunnitelmasta. Sidewaysin toista tulemista leimasi Suomen kesän oikutteleva sää, ja ratkaisu sallia Harveyn yhtyeen antaa yleisölle konsertti hyvän sään aikaan oli paras mahdollinen. V A L I T U T PA L S AT KUVAT TOMI PALSA 8 RUMBA
V A L I T U T PA L S AT RUMBA 9
Aino Vennan musiikin kohtalokas sointi vie paikkaan, jossa ajalla ei ole merkitystä. Lisää tällaista! V A L I T U T PA L S AT 10 RUMBA. Tässä kabareessa musiikki ja liike olivat sulautuneet täysin toisiinsa. Ilona Jäntti tanssi yläilmoissa kekseliäästi roikkuen milloin mistä kiinni saikaan. Astuin siis Johanneksen kirkosta Suvilahden Cirkoon aistein auennein. Hetkellisesti luulin kyllä myöhästyväni tästä poikkitaiteellisesta musiikin ja ilma-akrobatian liitosta, sillä aiemmin samana iltana Mikko Joensuun järisyttävä kirkkokonsertti venähti pitkäksi. Ilona Jäntti & Aino Venna: Yablochkov Candle Cirko-festivaali, Helsinki 13.5.2016 EN ole ikinä uskonut taikauskoisten hömpötyksiin. iltana kaikki tuntui onnistuvan yli odotusten. Epäonnisesta perjantaista ei ollut tietoakaan, kun toukokuun 13
SUMATRA LA 30.07. The Hearing + Solano Profettes LA 16.07. Iisa LA 09.07. Cityman PE 22.07. Gasellit PE 15.07. PE 08.07. 9,50 € Tiketti.fi 10 € ovelta Lipunmyynti auki Brunossa klo 21:00 Keikan jälkeen DJ-klubille liput ovelta 5 € HUOM! 15.7 & 16.7. SULJEMME JO 02:00 KONEPAJANBRUNO.FI V A L I T U T PA L S AT. Klubi (Brunon oma klubi) LA 23.07. Big Pharma PE 29.07. Noah Kin + Töölön Ketterä Showtime 23:00 Liput ennakkoon alk
Kymmeniä ja taas kymmeniä keikkoja sekä kymmeniätuhansia kuvattuja ruutuja myöhemmin on Olavi varmastikin siirtynyt eniten kuvaamani henkilöt -listan kärkisijalle. Kuvaajan pitää vain olla valppaana ja yrittää saada ohikiitävistä silmänräpäyksistä mahdollisimman monet talteen. Olavi Uusivirta Saaristo Open, Kaarina 11.6.2016 JARKKO Martikainen oli pitkään se henkilö, josta olen ottanut elämäni aikana selkeästi eniten valokuvia. Noin kaksi ja puoli vuotta sitten astuin Uusivirran Olavin kelkkaan ja siitä asti se onkin ollut menoa. V A L I T U T PA L S AT 12 RUMBA. Tämä kuva on Kaarinan Saaristo Open -festivaalista, kesäkauden avauksesta, kun orit pääsivät pienen tauon jälkeen taas kirmaamaan kesälaitumelle. Konserteissa voi tapahtua käytännössä melkein mitä tahansa, niin lavalla kuin sen ulkopuolellakin. Olavi on tietenkin kuvauksellinen henkilö, mutta erityisesti hänen konserteissaan kuvaajaa kiehtoo haasteellisuus
Tilanne ei ole helpoin mahdollinen. Konsertteja pääsee katsomaan pelkällä huvipuiston sisäänpääsymaksulla, joten konserttitarjonta kannattaa tarkistaa kesäsuunnitelmia laatiessanne. Juliette & The Licks Juliette Lewis Gröna Lund, Tukholma, Ruotsi 1.6.2016 TUKHOLMAN legendaarinen huvipuisto Gröna Lund jatkaa vetävien kesäkonserttiensa järjestämistä tänäkin suvena. Mutta olihan konserttia mukava käydä kuvaamassa. Juliette Lewis on energisyydessään erinomainen keulakuva bändille, mutta siinä samassa piileekin yhtyeen ongelma. V A L I T U T PA L S AT RUMBA 13. Bändin kappalemateriaali ei onnistu jättämään minkäänlaisia muistijälkiä itsestään, eikä kukaan taatusti edes muista, minkä valtakunnan muusikkoja siellä lavalla hääräsi, kun kaikki keskittävät huomionsa lavalla kiemurtelevaan keulahahmoon. Vuosiksi unohduksiin vaipunut Juliette & The Licks on tekemässä paluuta konserttilavoille ja ihmisten levylautasille. Paitsi se kyllä lämmitti mieltä, että keikalla oli basistina Mars Voltasta tuttu Juan Alderete. Tivolin isolle areenalle astuu yli 50 toinen toistaan suurempaa ja kiinnostavampaa artistia
Muina solisteina Juicea kierrättämässä käväisivät Jonna Tervomaa, Aino Venna, Jimi Tenor sekä Jarkko Martikainen. Kun tuollainen määrä osaamista päästetään maamme parhaisiin lukeutuvaan Verkatehtaan konserttisaliin, ei ilta yksinkertaisesti voi mennä pieleen. Yhteispeli oli niin saumatonta, että toivottavasti se saa jossakin muodossa jatkoa. Osana Nenäpäivää toteutettu iltama oli niin onnistunut, että yhteistyö sai jatkoa ja samat vierailevat solistit kokoontuivat Leskisen laulujen ääreen kolmelle konserttisalikeikalle. V A L I T U T PA L S AT 14 RUMBA. Paleface levytti jo aikoinaan Juicen suomentaman Procol Harum -klassikon Whiter Shade of Pale nimellä Kalpeaakin kalpeempaa, ja nyt kalkkilaivan kapteeni sai duokumppanikseen Anna Puun. UMO:n tribuutti Juicelle Anna Puu & Paleface Verkatehdas, Hämeenlinna 7.5.2016 VIIME vuoden syksyllä UMO tempaisi hyväntekeväisyyden nimissä televisioidun kunnianosoituksen Juice Leskiselle
Joensuu • 15.-17.7.2016 #kesänparasviikonloppu Vesala \ Elastinen \ JVG \ Stig \ Eevil Stöö \ Maj Karma \ Kotiteollisuus \ Saimaa \ Viikate \ Timo Lassy Band \ Anna Puu Ruger Hauer feat. @ilosaarirock Liput myynnissä!. Regina \ Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana \ Aurora \ Scandinavian Music Group \ Death Hawks \ Tryer Gasellit \ Tippa-T \ Tähtiportti \ Shiraz Lane \ Musta Risti \ View \ Lopunajan mies \ Ihana Leijona \ Juice Normaali \ Tiisu Jeremy Folderol \ Lasten Hautausmaa \ Robert Pehrsson’s Humbucker SWE \ Teksti-TV 666 \ The Mutants \ Kumikameli \ Kesä Kohti Tuhoa \ Särkyneet \ Rusto \ Motions \ Yona \ Nikke Ankara \ K-X-P \ Kuningasidea \ LEO \ Kaukolasipartio \ DJ Preal Sebastian Leino \ FX Farmer from Funkanomics GER \ Kraak & Smaak (DJ set) NED \ DJ Goodblood & Denchem Crew Reggae Time DJ’s Miami Mika & KerOne \ CeeJay \ Fiktio DJ’s Curry & Hitboogie \ DJ Leimasin \ Hazy Daze Ellie Goulding UK \ Volbeat DK \ Cheek \ The 1975 UK \ Skepta UK \ Propagandhi CAN Paradise Lost UK \ TesseracT UK \ Haken UK \ Frank Carter & The Rattlesnakes UK Wolf Alice UK \ Bury Tomorrow UK \ SANNI \ Antti Tuisku \ Amorphis \ Stam1na Moonsorrow \ Olavi Uusivirta \ J. Karjalainen \ Paperi T \ Chisu \ Ismo Alanko Lippuvaihtoehdot: 2 pv 98 € \ 1 pv 69 € Premium 2 pv 151 € \ Sulo-klubi 32 € Ennakkomyynti: Tiketti \ Lippupiste ilosaarirock.
Kaupunginosan ihmiset tuntuvat olevan aidosti ylpeitä kyläyhteisöstään, ja vähän kauempaakin tullut vieras otetaan tapahtumassa vastaan hyvin lämpimästi. Koko Kumpula on tapahtuman ajan yhtä suurta kirpputoria, ja ohjelmaa on aamusta myöhäisiltaan enemmän kuin kukaan pystyy kokemaan. Musiikkiohjelma huipentui juhlallisesti Fredin esiintymiseen. Ehkäpä he kokivat, että kappale henkilöityy liiaksi edesmenneeseen Freddie Mercuryyn. Fredi Kumpulan kyläjuhlat, Helsinki 28.5.2016 HELSINGIN kesätapahtumien kotoisimmasta päästä on taatusti Kumpulan kyläjuhlat. Hyvä! V A L I T U T PA L S AT 16 RUMBA. Päivän avainlause kuultiin heti Pieni nukke -kappaleen c-osassa: “Näin kun elää saa, en pyydä parempaa.” Viikkoa myöhemmin Queen + Adam Lambert esiintyi pääkaupungissamme, mutta he jättivät yllättäen Show Must Go On -klassikon pois setistään. Ja mitäpäs sitä suotta, sillä toinen Fredi lauloi Kumpulan pimenevässä illassa Show Must Go Onin niin vakuuttavasti, ettei paremmasta väliä
Matkapuhelimesta 8,28 snt/puhelu +17,05 snt / min. Liput toimituskuluineen alkaen 69,50 €. 2 1 6 S E I N Ä J O K I , TA PA H T U M A S TA D I O N Portit aiki klo 16.00. VIP-paketit alkaen 119 € + Alv 24% (147,56€). 89,50€. 105 € /hlö MAJOITUS Varaa majoituslippupakettisi heti osoitteesta www.tahkontapahtumat.fi + PEPE AHLQVIST & H.A.R.P. HELSINKI Savoy-teatteri Klo 19.00. Liput toimituskuluineen: istumakatsomo alk. 67,50 €. alk. Liput ja VIP-myynti: www.menolippu.fi TOP-VIP-illallispaketit alkaen 149 € + Alv 24% (184,76€) VIP -myynti ja tiedustelut: vip@menolippu.fi / Puh. Seinäjoen liput myös: www.lipputoimisto.fi VIP-illallispaketit alkaen 149 € + Alv 24% (184,76€) VIP -myynti ja tiedustelut: vip@menolippu.fi / Puh. 52,50 €, parveke 47,50 SHARON ROBINSON Tahkolla myös SILVENNOINEN & MAIJANEN BAND alk. 010 841 4185. L a 1 6 . Progelegenda ensimmäistä kertaa Suomessa! Ma 7.11. LA 30.7.2016 TAHKO EVENT PARK Portit auki klo 16. Liput toimituskuluineen alkaen 69,50€. 79,50€, kenttä alk. Lankapuhelimesta 8,28 snt/puhelu +5,95 snt/min. Pe 29.7.2016 KAARINA, Hovirinnan ranta Portit auki klo 17.00. 7. Priority (K-18V.) alkaen 89,50€. HELSINKI Finlandia-talo Klo 20.00. 010 841 4185. Su 23.10. 00. Lankapuhelimesta 8,28 snt/puhelu +5,95 snt/min. Su 14.8. 7. Matkapuhelimesta 8,28 snt/puhelu +17,05 snt / min. Liput toimituskuluineen alkaen 69,50€. P e 1 5 . 69,50€. L I P U N M Y Y N T I : menolippu.fi, ticketmaster.fi, lippu.fi, tiketti.fi ja R-Kioskit “THE MISSION CONTINUES...!” Ma 8.8.2016 HELSINKI, Kulttuuritalo Klo 20.00. 105 € /hlö MAJOITUS Varaa majoituslippupakettisi heti osoitteesta www.tahkontapahtumat.fi PROCOL HARUM L E G E N D A A R I N E N Vip-illallispaketit alk.149 € + Alv 24% (184,76€) VIP -myynti ja tiedustelut: www.menolippu.fi Pe 11.11. 2 1 6 h a m i n a , b a s t i o n i Portit auki klo 18.00. Liput toimituskuluineen: istumakatsomot alk. 59,50 €, parveke 54,50 €. HELSINKI Savoy-teatteri Klo 19.00. Liput kuluineen alkaen: permanto alk. Liput kuluineen alkaen: permanto alk. TURKU, Logomo Ti 8.11.HELSINKI, Kulttuuritalo Liput kuluineen alkaen 59,50 €. Priority (K-18V.) alkaen 89,50€. 79,50€, kenttä alk. STEVE “The Colonel” Cropper (kitara), LOU “Blue Lou” MARINI (saksofoni), LEE “Funkeytime” FINKELSTEIN (rummut), ROB “The Honeydripper” PAPAROZZI (laulu, huuliharppu), LARRY “Trombonius Maximus” FARRELL (pasuuna ), LEON “The Lion” PENDARVIS (koskettimet), “Smokin” JOHN TROPEA (kitara), ERIC “The Red” UDEL (basso), STEVE“Catfish” HOWARD (trumpetti), BOBBY “Sweet Soul” HARDEN (laulu), TOMMY “Pipes” McDONNELL (laulu). Liput kuluineen alk. 69,50€, Priority (k-18) alk
V I E R A I S S A 18 RUMBA
Koko aamupäivän taivas on ollut uhkaavan synkkä, jonka vuoksi tapaamiseen oli varmuuden vuoksi otettava mukaan sateenvarjo. Samoja eväitä löytyy myös Petoksen jalkojen juuressa tönöttävästä muovipussista. PETOS vei toimittajan pussikaljalle Tokoinrantaan. TEKSTI MARI HAUTAMÄKI KUVAT SAMU HINTSA V I E R A I S S A RUMBA 19. Ihmiset kokoontuivat rantaan hengailemaan ja pitämään hauskaa. Petos on julkaissut juuri uuden Testamentti-albuminsa, jota juhlitaan myöhemmin samana iltana Lepakkomiehessä. On perjantai-iltapäivä, ja sen huomaa myös muusta Tokoinrannassa oleskelevasta väestä. Tämä levy on jäänyt duon viimeiseksi julkaisuksi muutamia yksittäisiä kappaleita lukuun ottamatta. Sää on juuri sellainen, mitä kesäkuun ensimmäisiltä viikoilta voi odottaa. Eletään kesäkuun ensimmäisiä viikkoja. Tunnelma oli rennon letkeä. Kallio Underground on Petoksen sekä rap-artisti Jontin muodostama kokoonpano, jota näkee nykyisin keikkailemassa harvoin, jos ollenkaan. Paikkaan liittyy nostalgiaa, ja sitä pitkän linjan ug-konkariräppäri tarjoilee myös uudella albumillaan. Omien sanojensa mukaan Petos ei enää vietä Tokoinrannassa juurikaan aikaa muutamia kesäiltoja lukuun ottamatta. Nyt aurinko kuitenkin paistaa niin kirkkaasti, että aurinkolaseille olisi tarvetta. Kallio Underground julkaisi ensimmäisen ep:nsä omakustanteena vuonna 2002, ja pari vuotta myöhemmin tuli ulos albumi Pimeä puoli. Sekoilut on sekoiltu ” E n tiedä, onko tämä mesta muuttunut, ehkä ennemminkin olen itse vähän muuttunut”, toteaa rap-artisti Petos istuessaan Tokoinrantaa ympäröivän puiston penkillä. Samoilla kulmilla hän on majaillut noin kymmenen vuoden ajan, eikä artisti koe maisemien juurikaan muuttuneen. N ykyisin Petos asuu Sörnäisten kurvissa, yhden metropysäkin päässä Tokoinrannasta. Toimittajalta ne jäivät kotiin, mutta Petoksen tyyliin ne kuuluvat – satoi tai paistoi. En kyllä usko, että se loppujen lopuksi juuri ketään haittasi. ”Perustettiin siinä 1990-luvun puolivälin tienoilla Kallio Underground täällä. ”Siihen asti yleensä soitettiin, kunnes kytät tulivat häätämään meitä pois. Muistoja ympäristöön kuitenkin liittyy. Siellä täällä näkyy ihmisiä makoilemassa nurmikolla ja nauttimassa pääasiallisesti nestemäisistä piknik-eväistään. Paikalle kannettiin usein levysoittimet ja muut äänentoistolaitteet, joista raikasi funk ja reggae. Mitä nyt muutamia pahimpia räkälöitä on karsittu, ja tilalle on pystytetty kaiken maailman hipsteribaareja ja -kahviloita. Frendi asui tuossa talossa, ja sinne me päädyttiin aikoinaan duunaamaan biisejä yhteisten tuttujen kautta”, räppäri kertoo ja osoittaa viistosti vasemmalla näkyvää vanhaa kerrostaloa. Kallio Undergroundin perustamisaikoihin yleistunnelma Tokoinrannassa oli vertaansa vailla, erityisesti kesäiltaisin. Eivätkä ne kytätkään aina tänne jaksaneet tulla”, Petos muistelee
Onneksi iTapsa on silloinkin lähellä korjaamassa rikki menneen luurin alle aikayksikössä. Kun biitit alkoivat hiljalleen valmistua, siinä sivussa syntyivät myös silloisia fiiliksiä kuvaavat lyriikat. ”Soundillisesti idis lähti samaan aikaan kun tein edellistä levyä. ”Niin”, räppäri hymähtää ja ottaa hörpyn oluestaan. iTapsan Pop up -pisteet palvelevat kesällä festareilla ja muissa riennoissa: Tuska 1.-3.7.2016 Ruisrock 8.-10.7.2016 Ilosaari 15.-17.7.2016 Hernesaaren Ranta (koko kesä) Näytä mulle missä sulla on pinkit raidat Moottoritie on pinkki Kuvaa iTapsan kesäbussi, laita se instaan tägillä #pitkäpinkkikesä ja olet mukana yllätysarvonnassa! 20 RUMBA. Ja se Kurvin nurkka, se on edelleen kaiken mahdollisen häslingin tyyssija.” U udelle albumilleen räppäri halusi tehdä biittejä, joissa kuuluisi hänen omaa sydäntään lähellä oleva 1990-luvun old school rap. ”Jos toimittaja mainitsee minut jotenkin täysin päin helvettiä jossain kolumnissaan, niin kai minulla on oikeus mainita se biisilläni. Totesin jo silloin, että kyllä minulle nyt riittää sellainen tietynlainen soundi ja, no, sellainen äärimmäinen masennus. Biiseillä hän kommentoi kitkerään sävyyn nykyräpin tilaa, ylistystä saavat vuorostaan 1980–90-lukujen tienoilta peräisin olevat rytmit ja riimit. Mutta totta kai kiinnostaa tietää, mitä muut kelaavat”, hän toteaa olutta huikaten. Minun mielestäni siinä puhuttiin täysin toisiinsa liittymättömistä asioista. ”Jos on tyytyväinen siihen, mitä on tehnyt, ei muiden mielipiteillä ole väliä. En minä rupea olemaan orjana tai huorana kenellekään.” Lähes samaan hengenvetoon Petos kuitenkin toteaa, ettei hänellä loppupeleissä ole ketään vastaan mitään. Korjauta puhelimesi ja biletä odottaessa. Go with the flow.” Petoksen musiikissa oma asuinmiljöö sekä siihen keskeisesti liittyvät henkilöhahmot ja tilanteet ovat saaneet paljon jalansijaa. ”Niinhän tuo kaupunkikuva aina muuttuu, kun ihmisiä muuttaa muualta tänne. Se on julkisuus. Nykyisin haluaa ottaa vähän rauhallisemmin, ei jaksa koko ajan jotain ihme häslinkiä. Kolumnissa mainittiin Petoksen lisäksi muun muassa Julma-Henri ja Steen1. Olin ihmeissäni, että miten joku niin sanottu toimittaja voi olla näin hukassa asioista.” Kommentillaan Petos viittaa Rumbassa muutama vuosi sitten julkaistuun Onnisen kolumniin, jossa hän tuo esiin huvitustaan ”hyvinvointivaltion sossugangstereita” kohtaan. ”Näitä haastatteluja voin tehdä silloin, kun ne ovat ajankohtaisia, kuten esimerkiksi nyt kun levy on tullut ulos. Petos on vanhoja hyviä aikoja fiilistelevä tyyppi, joka kuitenkin samaan aikaan tuntuu kaipaavan maisemanvaihtoa. Kolmen vartin rupattelutuokion, parin oluen ja muutaman rommisiivun jälkeen yksi asia on kuitenkin varmaa: seuraavaksi olisi hyvä päästä kuselle. Keikkojen jälkeen räppäri yrittää puikkelehtia mahdollisimman nopeasti piiloon, ja nimikirjoitusten kirjoittamisesta hän lähinnä vaivaantuu. Mutta niinhän kaupunkikuva aina muuttuu, kun ihmisiä muuttaa muualta tänne. Levyllä ollaan Petokselle ominaiseen tyyliin edelleen kriittisiä, mutta varsinaista synkistelyä tai maailmanpoliittista avautumista levyltä ei juurikaan löydy. ”Tietsä, kyllä sitä nyt pitää aina heittää jotain takasin, jos joku lähtee tuolle linjalle. Kai sen kanssa täytyy vain elää eikä murjottaa nurkassa.” – PETOS V I E R A I S S A Voita vuoden puhelinhuollot ja muita yllätyspalkintoja osoitteessa: www.itapsa.com/pinkki HELSINKI KAMPPI | HELSINKI ITÄKESKUS | HELSINKI HERNESAAREN RANTA | ESPOO LEPPÄVAARA ESPOO ISO OMENA | TURKU | TAMPERE | LAHTI | JOENSUU | TALLINNA Kesä on juhlimisen aikaa, mutta joskus hauskanpidon tiimellyksessä sattuu ja tapahtuu. Hän on yksi perusjamppa muiden joukossa, joka nyt vain sattuu tuomaan omia henkilökohtaisia mielipiteitään esiin musiikkinsa kautta. Uusin, järjestyksessään viides albumi, tarjoaa kuitenkin jotain muuta. Mutta sitten, jos ei ole tullut levyä neljään vuoteen, niin mitä helvettiä minä olisin tuolla jauhamassa paskaa. Oli sellaiset vibat jo silloin, että seuraava projekti olisi meiningiltään vähän erilainen.” Kyllästyminen ei koskenut pelkästään musiikkia, vaan myös omia kotikulmia. Herjojen kohteiksi joutuvat tyypillisesti virkavallan edustajat ja muut isojen koneistojen päättäjäsedät. Juuri niitä, joista Petos on tähän mennessä ammentanut musiikkiinsa rutkasti inspiraatiota. ”Joitain vuosia sitten minua jostain syystä ärsytti kaikki tuollainen. Kyllä minä haluan pitää tämän kaiken musiikissa ja siihen liittyvien aiheiden ympärillä.” Petoksen periaatteet ovat tulleet harvinaisen selviksi, mutta jotain yllättävää tässä kuitenkin on. On olemassa myös yksi asia, joka Petosta ei ole kiinnostanut ikinä. Myös muiden mielipiteet kiinnostavat, mutta eivät kuitenkaan niin paljoa, että ne kykenisivät horjuttamaan hänen omia periaatteitaan. Mitä Petos uutuudellaan halusi oikein sanoa. Kai sen kanssa täytyy vain elää eikä murjottaa nurkassa. Petos ei ole myöskään halunnut tuoda omaa nimeään julkisuuteen, eikä hän tee sitä nytkään. Petos itse toteaa Testamentin olevan täysin puhdasta räppiläppää – se on räppilevy siitä itsestään. Tässä vaiheessa sekoilut ovat vähän niin kuin minun osaltani sekoiltu. Keskustelun perusteella on vaikea lähteä suorilta käsin spekuloimaan, miltä hänen seuraava musiikillinen projektinsa voisi kuulostaa. Muun muassa Asian ytimessä -biisissä Petos sanailee Jontin kanssa siitä, miten valtavirran tekijät ja käytännöt saavat heidät voimaan pahoin. Onnisen mukaan nämä gangsterit pyrkivät biiseissään maalailemaan epätoivoisesti helsinkiläisistä kaupunginosista väkivallan ja jatkuvien vaaratilanteiden kyllästämiä ghettoja. Katkeransuloisia terveisiä lähetetään myös Rumban avustajalle Oskari Onniselle. ”Jotkut voivat repiä siitä edelleen jotain, että jee jee täällä on mukava sekoilla. Monissa biiseissä kerrotaan kaidalta polulta eksyneiden sankareiden elämästä, jonka keskiössä ovat rikokset ja päihteet
Voita vuoden puhelinhuollot ja muita yllätyspalkintoja osoitteessa: www.itapsa.com/pinkki HELSINKI KAMPPI | HELSINKI ITÄKESKUS | HELSINKI HERNESAAREN RANTA | ESPOO LEPPÄVAARA ESPOO ISO OMENA | TURKU | TAMPERE | LAHTI | JOENSUU | TALLINNA Kesä on juhlimisen aikaa, mutta joskus hauskanpidon tiimellyksessä sattuu ja tapahtuu. Onneksi iTapsa on silloinkin lähellä korjaamassa rikki menneen luurin alle aikayksikössä. iTapsan Pop up -pisteet palvelevat kesällä festareilla ja muissa riennoissa: Tuska 1.-3.7.2016 Ruisrock 8.-10.7.2016 Ilosaari 15.-17.7.2016 Hernesaaren Ranta (koko kesä) Näytä mulle missä sulla on pinkit raidat Moottoritie on pinkki Kuvaa iTapsan kesäbussi, laita se instaan tägillä #pitkäpinkkikesä ja olet mukana yllätysarvonnassa!. Korjauta puhelimesi ja biletä odottaessa
S T U D I O S S A 22 RUMBA
”Olen tuottanut muutamia debyyttilevyjä, ja ne ovat paljon hankalampia. Kuinka studiossa ei pidä käyttäytyä Soliti-pomo NICK TRIANI on nähnyt studiossa ihmisten hyvät ja huonot puolet. Uudessa levyssä on tietty soul-kulma ja toisaalta luulen, että hän on kuunnellut paljon Beyoncéa ja Siaa. ”Hän pitää tuotannon nykyään entistä enemmän omissa käsissään. Esituotantoon ja treeniksellä soittamiseen on panostettu.” H erttoniemessä sijaitsevassa studiossa äänitetään Astrid Swanin viidettä albumia. Siinä mielessä Soliti-bändit ovat hioutuneita. Tällä kertaa Triani toimii aputuottajana ja miksaajana. Minun tehtäväni on saada ulos heidän päässään oleva idea, löytää paras otto ja paras suoritus. Studioon tulee paljon yhtyeitä, jotka tietävät tarkalleen mitä haluavat. Jos bändin visio ei vielä ole kiteytynyt, laitan enemmän omaa panostani mukaan. TEKSTI JONI KLING KUVAT MARKUS PAAJALA ” O lin ensimmäistä kertaa studiossa 17-vuotiaana The Bridge -yhtyeeni kanssa. Tuottajana toimiessaan hän haluaa tehdä artistin olon kotoisaksi ja luoda tilanteesta avoimen. Nyt hän työstää Astrid Swanin uutta albumia tietäen pienkustannealan elävän jatkuvassa epävarmuudessa. Tuottaja alkoi huutaa, koska lauluääneni ei kelvannut. ”Tärkeä ero on, ettei se ei ole minun levyni vaan heidän. Jos tavaramerkkisoundia vaalivat tuottajat vaativat esiintyjiltä mahdottomia, Trianille sen sijaan on tärkeää, ettei hän astu bändin varpaille. Lopulta kappale saatiin nauhalle, kun minua äänitettiin yksi sana kerrallaan.” Bändivuodet Englannissa ja Yhdysvalloissa opettivat Nick Trianille, miten studiossa ei pidä käyttäytyä. S T U D I O S S A RUMBA 23. Ne ovat helppoja levyjä tehdä.” Itsenäistä Soliti-levy-yhtiötä nyt viisi vuotta pyörittänyt Triani kehuu labelilleen valikoituneiden yhtyeiden valmiuksia studiotyöskentelyyn. Kuulostin kuulemma aivan paskalta. Se kuulostaa edelleen Astridilta, mutta hän tekee aina jotain hieman eri tavoin,” arvioi Triani vielä keskeneräisen albumin tyyliä. Alkuvuodesta 2017 ilmestyvä levy ammentaa osansa valtavirtapopista, mutta Swanin tyylille uskollisesti se nojaa samalla analogiseen äänimaailmaan ja tekniikkaan. Suomi-indie ei enää ole näpertelyä, vaan keikkojen ja treenikämppäsoiton jälki kuuluu musiikissa
Sitten on Big Wave Riders ja Black Lizard – bändejä, jotka todella tuntevat genrensä.” Kaikesta tästä on hyötyä siellä, missä kapean markkina-alueen ongelmat ahdistavat vähemmän. ”Aika on aina suurin ongelma. Se edustaa hyvintuotettua soundia, jolle pitäisi löytyä enemmän tukea. Kymmenen vuotta sitten Swanin Poverinaa tehtäessä budjetti oli 30 000 euroa, ja studiossa oltiin pitkään. Jo radiosoiton puute kuitenkin johtaa siihen, että Suomen markkinat on ohitettava lähes suorilta käsin. Suomalaista musiikkia edustavat minulle vaikkapa Sister Flo tai Fonal Records. Toisaalta esimerkiksi Johanna Kustannuksella työskennellessäni rahaa oli vielä käytettävissä. ”Mutta sitten ollaan jo ulkomailla, missä kilpailu pelaa täysin eri tasolla. Triani uskoo indiesektorin kriisin syiden piilevän striimauksen ja vähäisen tallennemyynnin vuoksi kapenevissa tuotoissa, mikä taloudellisessa mielessä pelkistää bisneksen nollasummapeliksi. Triani mainitsee Mikko Joensuun uuden Amen 1 -albumin (Svart). 24 RUMBA. Lopulta kappale saatiin nauhalle, kun minua äänitettiin yksi sana kerrallaan.” – NICK TRIANI S T U D I O S S A Nick Triani (vas.), Veli Kauppinen, Astrid Swan ja Alina Toivanen. Perinteiset tekotavat eivät ole nykymarkkinoilla mahdottomuus ja paljon voidaan tehdä studion ulkopuolella, mutta studiopäivien määrä on silti merkitsevä. ”Tiedän, miten tärkeitä vaikkapa The Feelies ja Galaxie 500 ovat Black Twigin vaikuttajina. ”Hän on hieman kuten minä. ”Levyt, joita tuotin yli kymmenen vuotta sitten, eivät olleet sellaisia, joita olisin halunnut ostaa itse. Kun pohdimme, onko olemassa artisteja yhdistävää Soliti-estetiikkaa, Triani mainitsee yllättäen soundin kotimaisuuden. Koska etenkään indiebändille isoa budjettia ei majoreilta enää voi saada, se on parempi kuin ei mitään. Toinen puoli suomalaisesta soundista, eli kliseet opistomuusikkoudesta ja tosikkomaisuus, eivät ole löytäneet tietään Solitin rosteriin. Asian voi todeta yhtä hyvin artistien levyhyllyihin kuin ulkomusiikillisiin seikkoihinkin tutustumalla. Kuulen saman Soliti-bändeissä kuten Pöllöt ja The New Tigers, joissa kotimaiset ja ulkomaiset vaikutteet risteävät keskenään.” Bändejä ei synny umpiossa, mutta juuri Solitin kiinnityksillä vaikutteita ei ole ollut tarve lokalisoida tai piilottaa. Tuottaja alkoi huutaa, koska lauluääneni ei kelvannut. Pohjaraitojen äänitykseen on varattu aikaa vajaa viikko. Siitä ollaan kiinnostuneita.” K ansainvälisellä tasolla vaikuttavaa indietä on mahdollista tehdä Suomessakin. ”Solitin aloittaessa toiminta herätti paljon kiinnostusta. ”Se, että kappaleeseen lisätään joku iskelmävaikute, ei vielä tee siitä omaperäistä. Niitä ei olisi voinut syntyä missään muualla. Toisaalta aiemmin kymmenenkin albumia vuodessa työstänyt tuottaja korostaa omaa ja artistiensa valinnanvapautta luvun pienennyttyä kahteen, kolmeen levyyn vuodessa. Ei valtavasti, mutta pystyin tuottamaan studiossa kaikilla tarvittavilla työkaluilla ja miksaamaan levyn huolella. Niinpä päädyin lopulta tekemään projekteja, joissa oli käytännössä nollabudjetti. Hänen mukaansa bändeillä on nykyään enemmän näkemystä – ja ne jopa näyttävät coolimmalta. Toisaalta siinä vaiheessa bändeillä on myös aivan uusi yleisö. Briteissä Oceans-nimellä konemusiikkia tekevä artisti edustaa Solitin ideaalia kulttuurien jatkuvasta liikkeestä. Trianin mielestä väite muusta maailmasta eristäytyneistä suomalaisrokkareista, jotka eivät osaa listata vaikutteitaan tai edes pukeutua, ei enää pidä paikkaansa. ” Solitin nykyisessä toimintamallissa bändit toteuttavat levynsä omakustanteina levymerkin lisensoitavaksi. Ison budjetin indietuotantoihin oli vielä luottamusta.” Astrid Swanin levyllä analogisuus on valinta, mutta useimmin kyse on siitä, että levy tehdään tarkalleen niillä resursseilla kuin käytettävissä on. Efe on maahanmuuttajataustainen, syntynyt Suomessa ja asuu briteissä. Viisi vuotta on opettanut että lafkan rooli on pysyä lisensointitoiminnassa. Bändit saavat tehdä levyjä omilla ehdoillaan.” S oliti levymerkkinä assosioituu monelle ensimmäisenä englanniksi laulettuun kitarapoppiin – siihen jonka markkinaosuus myyntilistoillamme on katoamaisillaan. Suomalaiseksi tuotannoksi Solitin musiikki läpäisee yhden tärkeän testin. Omat juureni ovat Italiassa, mutta Englanti on paikka, jossa opin kaiken popmusiikista.” ”Olin ensimmäistä kertaa studiossa 17-vuotiaana. Kuulostin kuulemma aivan paskalta. Yhtäkkiä referenssit tajutaan.” Mielenkiintoisista uusista kiinnityksistään Triani nimeää 20-vuotiaan Efe Tekkanatin. ”Tavaramme on tarpeeksi hyvää kelpaamaan ulkomailla. Triani kertoo pienempien tuotantojen ja Solitin pariin siirtymisen olleen tietoinen liike kaupallisesti menestyneempien levyjen parista. New Tigersin taustalla kuuluvat Yo La Tengo ja Teenage Fanclub
UUTTA METELISSÄ!. SUOMEN SUOSITUIN KEIKKAHAKU METELI.NE T facebook.com/meteli.net twitter.com/meteli instagram.com/metelinet SELAA SUOMEN LISÄKSI MYÖS VIRON, RUOTSIN, SAKSAN JA SVEITSIN KEIKKOJA
Ensinnäkin tiesimme Radioheadin paiskineen hommia albuminsa parissa jo syyskuusta 2014 saakka. Perjantaina maailmaan ilmestyi toinen single Daydreaming, jonka Paul Thomas Andersonin ohjaamassa videossa nuhjuisen näköinen Thom Yorke harhailee huoneesta toiseen rakennuksessa, jossa jokainen ovi näyttää vievän toiseen rakennukseen. Toiseksi Radiohead on julkaissut kaksi edellistä levyään jo suurin piirtein samalla sapluunalla. Kun U2 kohautti popmaailmaa runnomalla Songs of Innocence (2014) -albuminsa jokaisen Apple-käyttäjän musiikkikirjastoon, eleestä riitti jutun juurta – mutta ei sen sisällöstä. Oli kuin maailman suurin taiderockbändi pyyhkisi itseään pois näkyvistä, yrittäisi kadota taivaan tuuliin. Se on tuikitavallinen esimerkki siitä, kuinka odotettuja albumeita markkinoidaan ja julkaistaan 2000-luvulla. [Jo kirjoittaessani tätä tämä tuntuu muinaishistorialta.] Seuraavana päivänä Radioheadin omat sivut ja sosiaalisen median profiilit alkoivat tyhjentyä. pamahti ”ilman ennakkovaroitusta” Tidal-suoratoistopalveluun kuultavaksi. H uhtikuun viimeisenä päivänä monet englantilaiset saivat yllätyspostia. kello 19 Suomen aikaa. Mutta kuinka kiinnostavaa se loppujen lopuksi olisi. Silloin kaikki todella vain yhtäkkiä huomasivat elävänsä maailmassa, jonne oli yhtäkkiä ilmestynyt uusi albumi megatähdeltä, jonka ei virallisesti oltu kerrottu edes työskentelevän uuden musiikin parissa. Vaikka virallista ennakkotietoa albumin julkaisupäivästä pantattiin, siltä oli julkaistu single jo helmikuussa. In Rainbowsin (2007) tapauksessa yllätys oli jopa aito, ja uuden ajan alkamista korosti yhtyeen tapa kaupata levynsä mp3-tiedostoja ”maksa mitä haluat” -periaatteella. T arinointia voisi tällä sapluunalla jatkaa liuskakaupalla. Drake julkaisi tämän, kun taas Kanye West työnsi ilmoille tuon. TEKSTI SAMULI KNUUTI 26 RUMBA. [Eikö jo päästäisi asiaan?] Tiistaina 3.5. [Huh.] A Moon Shaped Poolia ehdittiin moneen otteeseen kutsua ”yllätysjulkaisuksi”, mutta sitä se ei todellakaan ollut. My Bloody Valentine yllätti näin, kun taas Rihanna toimi odotuksia vasten tekemällä näin. sitten pamahti. Itse kappale on kuin Radioheadin oma Bitter Sweet Symphony, toisteisen viulukuvion pohjustama kutsu barrikadeille, mutta Verven klassisen rockin sijasta tarjolla oli vainoharhaa ja epäluuloa. Samalla tuli tieto siitä, että Radioheadin yhdeksäs albumi A Moon Shaped Pool ilmestyisi sunnuntaina 8.5. Kovin päräyttävänä yllätyksenä ei voi pitää sen paremmin Beyoncén kuudetta albumia Lemonade, joka 23.4. Tai pikemminkin täyttyä tyhjyydestä. Sunnuntaina 8.5.2016, äitienpäivänä, noin kello 17.32 Suomen aikaa A Moon Shaped Pool ilmestyi internetiin. Ja tämä sakki oli Radiohead-faneja, he olivat kaikki joskus tilanneet jotakin yhtyeen virallisesta kaupasta. Tulevaisuudessa yllätyksiä on odotettavissa entistäkin vähemmän. ”We know where you live”, salaperäisissä korteissa luki yhdessä ”Burn the witch” -kehotuksen kanssa. Monet voisivat kokea olonsa uhatuksi moisesta viestistä, mutta elämme internetin aikakautta. Ja yleisö oli toki tottunut myös tämän naisen temppuihin, sillä hänen edellinen levynsä Beyoncé ilmestyi joulukuussa 2013 aitona yllätyslevynä. Vaikka koko albumin julkaisukampanjalla oli vain yhdeksän päivän virallinen kiitorata, yllätysjulkaisuksi sitä ei silti voi sanoa. Illansuussa maailmalle pulpahti Radioheadin uusi single Burn the Witch, jonka nukkeanimoitu video nosti hattua yhtä lailla 1960-luvun englantilaiselle lastenohjelmalle Trumpton Trilogy kuin 1970-luvun klassiselle pakanakauhuelokuvalle The Wicker Man. Kuten Noel Gallagher albumin ilmestyttyä pahoitteli, Yllätys! P O P E S S E E Harva artisti on keväällä 2016 oikeasti yllättänyt faninsa ”YLLÄTYSJULKAISUILLAAN”. Ja siinäpä taisi olla se. [Hop, hop.] Ja lisää oli tulossa
OSA 4/6 JUTUT JULKAISTAAN JOKA TOINEN KUUKAUSI. Samalla alkavat uuden uljaan maailmamme julkaisustrategioiden säröt paljastua. Oletan, että hän on helpottunut. VOITA LENNOT KAHDELLE SUOSIKKI KOHTEESEESI JUTTUSARJAN KAUPUNGEISTA. Kalliovuorten itäpuolella sijaitseva ympäri vuoden aurinkoinen ja vapaamielinen kaupunki kätkee sisäänsä lukuisia löytämistään odottavia kulttuurikohteita ja virkeän underground-musiikkiskenen. Mutta kun serpentiinit on kerätty pois ja lahjapaperit viety roskiin, molempia osapuolia alkaa jo ahdistaa seuraavan vuoden merkkipäivä. Uskoisin, että mies, joka kerran sanoi itsellään olevan ”aika vitun suuri ongelma” rocktähteyden kanssa, olisi moisesta vain tyytyväinen. Edes mainospapereita ei enää näy missään, niitä kun ei ollut alun perinkään. Ystävälle tai puolisolle järjestetyt yllätyssynttärit ovat ihana asia: kuinka hienolta tuntuu suunnitella toiselle iloista tapahtumaa, jota hän ei todellakaan osaa aavistaa, ja kuinka suloiselta mahtaakaan tuntua joutua moisen hyväntahtoisen väijytyksen uhriksi. Pöly laskeutuu pinnoille kuin sitä ei olisi häirittykään. Edes printtimedia ei tunnu julkaisuun enää juurikaan kajoavan, aivan kuin nyreyksissään siitä, että moinen julkaisustrategia julkeasti ohitti heidän aikataulunsa. Korkeintaan hieman helpottunut siitä, että on säilyttänyt asemansa kiintymyspörssissä. Radioheadin A Moon Shaped Pool on arvioitu osoitteessa Rumba.fi. Kohde taas pohtii, onko hänellä lupa odottaa samaa kohtelua uudelleen. Kilpailu on käynnissä 31.12.2016 saakka. Eikä se tunnu ketään tälläkään hetkellä sen koommin askarruttavan, koska päivänvalon tai edes kelmeän digitaalisen hohteen ympärillään näkee tuon albumin sisarteos Songs of Experience, jota aikatauluissaan pahamaineisen leväperäinen irlantilaisbändi alun perin suunnitteli maaliskuulle 2016. P erinteinen julkaisukampanja kuukausia ennen tiedotettuine julkaisupäivineen, ennakkohaastatteluineen ja promostriimeineen ehti jo hetken tuntua kovin vanhanaikaiselta, mutta ainakin se tarjoaa medialle ja kuulijakunnalle selkeän tarinan, joka viihdyttää siitä kiinnostuneita viikkokausia. R E Y K J A V I K T O R O N T O S E A T T L E D E N V E R W A S H I N G T O N B O S T O N DENVER saattaa ensimmäisenä tuoda mieleen kultakuumeen ja Buffalo Billin, mutta Coloradon pääkaupunki on muutakin kuin historiallisia tapahtumia. Maailma tuntui ihan entisenlaiselta, vaikka sinne olikin juuri ilmestynyt yksi Radiohead-albumi lisää. ”Yllätysjulkaisuissa” kun yleensä nykyisin käy niin, että viikko albumin ilmestymisen jälkeen kaikki on taas petollisesti ennallaan. Myös kaikki kuusi kohde-esittelyä löytyvät ilmestymisen jälkeen samasta osoitteesta. Radioheadin sivustotkin ovat entisensä, täynnä samoja miedosti sosiopaattisia faneja kuin ennenkin, väittelemässä suosikkibändinsä tuotannosta vanhaan malliin. Järjestäjä alkaa tuntea väsymystä ja vaivaantuneisuutta pohtiessaan tulevaa: pitäisikö samat yllätysjuhlat järjestää uudestaan ihan vain osoittaakseen, että on yhtä omistautunut ystävyydelle tai parisuhteelle kuin ennenkin. Aivan kuten Hollywoodin supersankarispektaakkelit, joita kaikki pitävät nykyisessä 150 minuutin standardimitassaan ylivenytettyinä mutta joihin kaikki silti ostavat lippuja entiseen malliin. Sunnuntaina 15.5. Lue juttu kokonaisuudessaan: www.soundi.fi/icelandair Esittelyssä KUUSI mielenkiintoista kohdetta musiikkidiggareille Islannista Pohjois-Amerikkaan. Ja entä jos tuleekin – kuinka estää hymyä jähmettymästä kiinni kasvoihin, kun täytyy näytellä olevansa yllättynyt, vaikka sitä ei todellakaan ole. Vaikka sitä kuinka järkeilisi itselleen, että ei, niin kai sitä syvällä sisimmässään saa hieman pettyä, kun ei uusia juhlia tulekaan. maailma tuntui ihan entisenlaiselta, vaikka sinne olikin juuri ilmestynyt yksi Radiohead-albumi lisää. P O P E S S E E MUSIIKIN YSTÄVÄN MATKAKOHTEET Lue lisää ja osallistu samalla kilpailuun: www.soundi.fi/icelandair DENVER Mile High City on Suurten tasankojen ympäröimä keidas. ketään ei kiinnostanut, oliko itse albumi oikein mistään kotoisin. Ja miltäköhän Thom Yorkesta mahtaa tuntua. Palkinnon arvo jopa 2 000€. Sirkus on käynyt kaupungissa, mutta nyt kaikki on palannut normaaliksi
Blockfest (Tampere) • Sanottua: ”Kun ekan kerran kuulin Wileysta ja Skeptasta, mietin, miltä tää kuulostaisi suomeksi. 1994) • Tulevat keikat: 10.7. 1994), Handshaking (s. Flow Festival (Helsinki) 20.8. Mun aivoihin syntyi jonkinlainen mielikuva, jossa yhdistyivät tiukat grimebiitit ja suomenkieliset sanat. Töölön Ketterä on todella lähellä sitä mielikuvaa.” – 2500-blogi, huhtikuu 2016 • www.facebook.com/ toolonkettera F A K T A N O U S U S S A 28 RUMBA. • Perustettu 2015 • Jäsenet Matti 8 (s. Konepajan Bruno (Helsinki) 12.8. Ruisrock (Turku) 30.7
Skenen taustakuvastoon kuuluivat kaupungin rähjäiset tornitalot, crack-piippujen peittämät leikkikentät ja kulahtaneet pubit. Larppaako Matti 8 sanoituksissaan ironisesti esikuviensa rankkaa taustaa, kun hän Ludoo-biisissään räppää ”Sä et oo täält täält täält päin ei. ”Ne ovat kuuntelijoita, mutta ei niiltä voi kritiikkiä ottaa. Ei minulla ole sen kanssa mitään ongelmaa, vaikka tiedän, että joillain aitopäillä on. ”Se huudireppaus on aitoa. Genre alkoi olla siinä pisteessä, että sitä pystyi duunaamaan myös täällä.” Räppärin mukaan grime muuttuu hiphopimmaksi, kun se siirretään briteistä Töölöön. En ole ikinä sanonut mitään sen takia, mistä genre on lähtöisin. Tällä hetkellä suomigrimea tekevät lisäksemme esimerkiksi Aarnikotkat, Horse Attack Sqwad ja jollain tapaa myös Khid.” G rimen lähtökohdat ovat koomisessa ristiriidassa etutöölöläisyyden kanssa, jonka luoman mielikuvan täyttävät nuorisorikollisten sijaan mummot, pienet koirat ja lastenvaunut. PME:n artistit soivat kuitenkin taajaan radiossa. Ei mekään olla yli-ihmisiä. ”Ei, kyllä me ollaan 100-prosenttisesti tosissamme. Miten he innostuivat musiikkilajista. ”Mä olen soittanut UK funkya aika paljon joskus 16-vuotiaana. Se on musiikkigenre, joka kehittyi Itä-Lontoossa 2000-luvun alkupuolella. ”Eiks siellä ole ollut pelkkää dissausta?” Matti 8 nauraa. ”Ei me ketään fyysisesti tapeta, mutta kyllä me skeneen hyökätään.” Mitä ihmettä on suomigrime. Jos jollain on jotain negatiivista sanottavaa, niin okei, en minä sen takia lopeta tätä hommaa.” ”Ei me ketään fyysisesti tapeta, mutta kyllä me skeneen hyökätään.” – MATTI 8 N O U S U S S A RUMBA 29. Mä pieksen mc:itä mikin välityksellä.” Rankkojen lähtökohtien ja sanallisen väkivallan lisäksi grimeen on kuulunut valtavirran ulkopuolella toimiminen. Silloin ehkä ensimmäistä kertaa kuuntelin Rinse FM:ää”, nykyisin 21-vuotias Matti 8 valottaa. K un grime-kentän nuori tähti Dizzee Rascal voitti Mercury-palkinnon Boy in da Corner -albumillaan vuonna 2003, olivat Matti 8 ja Handshaking vasta 9-vuotiaita. ”Voimme tehdä mainstreamiä hyvällä maulla. Grime oli urbaanin, mustan nuorison omaäänistä kulttuuria, joka yhdisti brittien rave-perinnön, UK garagen, junglen ja 2-stepin jamaikalaiseen dancehalliin ja yhdysvaltalaiseen hiphopiin. Keväällä 2016 JVG:n levy-yhtiö PME kiinnitti Ketterän, joka julkaisi sitten debyytti-ep:nsä. Ei sen tarvitse tarkoittaa sitä, että ollaan ghetossa tai että pieksen jengiä tuolla. Kyse on neljän nuoren miehen soluasunnosta, johon mc Matti 8 ja tuottaja Handshaking muuttivat kesällä 2015. Ei meidän elämämme vain ole sellaista, se on fakta”, Matti 8 selittää sanoituksiaan, mutta myöntää, että grimea on suomalaisista lähtökohdista vaikeaa tehdä uskottavasti. Jo 2006 Suomessa duunattiin tosi kovia juttuja kuten Dead Boys Massive, mutta se vähän hajosi dubstepiin. Me voidaan olla samanaikaisesti suomigrimea ja YleX:llä.” Tärkeintä lienee silti saada arvostusta Ylilaudan Suomiräp General -keskusteluissa. ”Sen, mitä kutsutaan grimeksi, on pakko olla konemusavaikutteita ja mc-lähtöistä musiikkia, jossa instrumentaalit ovat isossa roolissa. Syntyi biisejä, joita he kutsuivat suomigrimeksi ja joiden ympärille he muodostivat Töölön Ketterä -nimisen duon. ”Lopullinen game changer oli vuosi 2015. TEKSTI JOONAS KUISMA KUVA MATTI KESKI-KOHTAMÄKI H elsingin Etu-Töölössä toimii vaarallinen grime-solu – kirjaimellisesti. House-taustainen Handshaking alkoi tehdä hidastempoisia biittejä omassa huoneessaan, joihin käytävän toisella puolella asuva Matti 8 räppäsi. Ketterät nuoret miehet TÖÖLÖN KETTERÄ on PME:n tuore kiinnitys, joka ei koe larppaavansa musiikissaan 2000-luvun alun Itä-Lontoon rankkaa menoa. Genren kehtoja olivat piraattiradiot, kuten Rinse FM, jossa heitettiin läppää intensiivisen biitin päälle kahdeksan tahtia kerrallaan. Älä eti kämppää täält päin ei”. Töölön Ketterää tämä vastakkainasettelu ei kiinnosta. Suomigrimessa yhdistyvät genren brittiläiset ja yhdysvaltalaiset piirteet, Ketterän tapauksessa myös house ja muut konemusiikkilajit – ei niinkään UK garage. Silloin julkaistiin ihan hullu määrä musaa, Skeptan Shutdownit ja kaikki muut. Sille oli olennaista testosteroninen battle-kulttuuri, jossa kilpailevaa jengiä kurmuutettiin fyysisen uhan sijaan väkivaltaisilla sanankäänteillä. Kysymykseen vastataksemme on tehtävä lyhyt Wikipedia-tyylinen kertaus siitä, mitä grime itsessään on. Uhon tarkoituksena on kuitenkin ottaa Töölön ”mestat haltuun”. ”Voi kai sitä niinkin sanoa, että meillä on vaarallinen grime-solu”, Matti 8 naurahtaa puhelimessa
1. Beach Housen, Arcade Firen, St. Vincentin, Fuck Buttonsin, Cut Copyn, Wiren tai Joanna Newsomin näkeminen Helsingissä oli melkein arkipäiväistä. Pitkä matka näkyy lipun hinnassa, ja siitähän fanit pöyristyvät. Uusi Netflixin tai HBO:n sarja on ilmiö, jopa Kanyen twiitti tai Rihannan Instagram-kuva voi olla ilmiö, mutta uusi indieartisti, -albumi tai -kappale ei sitä ole. Viime vuonna nähtiin toki yksittäisiä piristyksiä (esimerkiksi Metronomy, Julia Holter, Unknown Mortal Orchestra, The Julie Ruin), mutta yleisesti tarjonta alkaa näyttää suoraan sanottuna aika laihalta. T he Pains of Being Pure at Heart, Julianna Barwick, Cloud Nothings, Jens Lekman, Cass McCombs, Active Child, Father John Misty, Destroyer, Diiv, Wild Nothing, Fucked Up, Sleigh Bells, Ariel Pink, M83. Indien kohtalo on ollut palata jälleen musasnobien erikoisuudentavoitteluksi ja setämusiikiksi, jota keräillään värillisillä vinyyleillä. 3. Rapja r&b-artisteja tuodaan Suomeen enemmän kuin vuosiin. Tuntui siltä kuin indiekekkerit jatkuisivat ikuisesti Helsingin klubeilla. Vaikka kummankin festivaalin ohjelmisto on joka mittarilla katsottuna loistava, en vastustaisi mahdollisuutta katsoa keikkoja myös sisätiloissa ja kesäkauden ulkopuolella. Riittääkö yleisölle koko vuoden indiekiintiöksi ne arviolta parikymmentä keikkaa, jotka yksi ihminen ehtii vaikkapa Flow-viikonlopussa näkemään. Pitchforkin lista 2010-luvun alkupuoliskon tärkeimmistä indiebändeistä ja -artisteista. Ei, vaan pieni lohkaisu vuonna 2012 Helsingin klubeilla nähdyistä ulkomaisista nimistä. Taylor Swift, Adele ja Drake saavat hekin tilaa mediassa, vaikka eivät edes sylkäise Suomen suuntaan. Valomerkki indiebileissä TEEMU FIILIN Kirjoittaja on Music Finlandin viestintäpäällikkö, jonka pitäisi kesän aikana muuttaa yli 10 hyllymetriä vinyyliä uuteen asuntoon. Diversiteetti loistaa poissaolollaan, vaikka suoratoistopalveluissa on ”kaikki musiikki” – pop-hitit ovat vallanneet soittolistat, koska niitä kuunnellaan eniten. Uusi Netflixin tai HBO:n sarja on ilmiö, jopa Kanyen twiitti tai Rihannan Instagram-kuva voi olla ilmiö, mutta uusi indieartisti, -albumi tai -kappale ei sitä ole. En ole katkera, vaikka tämä siltä voi kuulostaakin. Indie ei enää kiinnosta kansaa Beyoncé saa naamansa Helsingin Sanomien kulttuurisivujen kanteen vain julkaisemalla uuden albumin, mutta rehellisesti: milloin muistat viimeksi jonkun suuremman kotimaisen median kirjoittaneen näkyvästi indieartistista. Bändit kasvoivat liian suuriksi Kun Amerikassa on tarjolla Coachellaa ja kymmenentuhannen ihmisen saleja, niin mikä järki vaikkapa Animal Collectivella olisi tulla soittamaan puolityhjään The Circukseen. Elämme uutta valtavirtaistumisen kulttuuria: vain mega-artisteilla ja -levyillä on laajempaa merkitystä. Mutta kuten kaikki hyvät bileet, ne hiipuivat aika pian. Kuka rakastaisi fanejaan niin paljon, että tulisi isolla riskillä ja pienellä rahalla kylmään pohjoiseen. Vuonna 2016 keskikokoisen tai sitä suuremman ulkomaisen indienimen näkeminen Helsingissä on käytännössä Sidewaysin ja Flow’n vastuulla. 2000-luvun loppu ja 2010-luvun alku olivat juhlaa kansainvälisen indien ystävälle Helsingissä. Siis yhden vuoden aikana. 2. Parquet Courts ei vain väänny hauskaksi meemiksi eikä saa sosiaalisen median jakoja. Elämme uutta valtavirtaistumisen kulttuuria: vain mega-artisteilla ja -levyillä on laajempaa merkitystä. Tältä tuntui olla pilalle hemmoteltu. JU H A KU RR I 30 RUMBA. Viimeinen sammuttaa Domino Recordsin seiskatuumaisista singleistä kyhätyn yöpöydän lampun. Poikkeuksiakin on: Arcade Fire nähtiin täällä 2010, koska yhtye oli päättänyt kiertää vain niitä maita, joissa se ei ollut käynyt. K O LU M N I F I I L I N Kun kaikki oli vielä hyvin: Arcade Fire Senaatintorilla 2010. Bändit nousivat kuin kuvainnolliselle liukuhihnalle, joka johti Pitchforkin Best New Music -arviosta suoraan Helsingin keikkapaikoille. Astun nyt ensimmäisen maailman ongelmien syvimpään suonsilmäkkeeseen ja pohdin hetken mahdollisia syitä indiekatoon Suomen klubikartalla. Festivaalit söivät kysynnän Flow’ssa ja Sidewaysissä käymällä kuka tahansa pystyy ainakin pintapuolisesti pysymään kartalla uusista ja kiinnostavista ei-valtavirran artisteista. Indiekansa sai pitää bileensä, nyt on jonkun toisen jutun vuoro. Jonnekin. Levyjä ilmestyy niin paljon, että vain intohimoinen harrastaja jaksaa pysyä perässä. Flow Festival rikastutti tarjontaa ja antoi samoille yhtyeille mahdollisuuden näyttäytyä suuremmille yleisöille. Mutta onko tapahtumien anti lopulta niin hyvä, ettei muuta enää tarvita
Amen-levytrilogiaa tehdessään hän kääntyi helluntailaisesta ateistiksi ja kulki pimeydestä valoon. Tuntuu kuin jokin korkeampi voima olisi saapunut todistamaan laulaja-lauluntekijä Mikko Joensuun käynnissä olevaa Amen 1 -levynjulkaisukonserttia. M I K K O J O E N S U U I lta-aurinko tulvii sisään Helsingin Johanneksenkirkon ikkunoista ja maalaa kirkon kuluneet puupenkit keltaisiksi. Uskonnollisesta latauksesta huolimatta Amen 1, 2 ja 3 eivät kerro uskosta vaan ihmisestä niiden takana. TEKSTI MERVI VUORELA KUVAT MARKUS PAAJALA. Silloinkin, kun gospel on noussut suuremman yleisön tietoisuuteen esimerkiksi Mikko Kuustosen tai Tabula Rasasta tutun Jukka Leppilammen hahmossa, se on kompastunut musiikintekemisen perisyntiin: huonouteen. Islam on levinnyt yhä laajemmalle, kun Persianlahden valtiot ovat panostaneet uskonnollisen materiaalin levittämiseen ja uusien moskeijoiden rahoittamiseen Länsi-Afrikasta Keski-Aasiaan ja Eurooppaan. ”God is in the house”, Nick Cave sanoisi, eikä syyttä. Buddhalaisuus on tehnyt paluun Kiinassa, missä on 1980-luvun alkupuolelta lähtien (uudelleen)rakennettu tuhansia temppeleitä ja luostareita. Laulaja-lauluntekijä MIKKO JOENSUU on uskonut, toivonut, rakastanut ja luopunut. TOMI PALSA (LIVE) Jumalan kadottanut MIES 32 RUMBA. ”Jumala on palannut” moderniin maailmaan postmodernistisen kurituksen jälkeen, John Micklethwait ja Adrian Wooldridge kirjoittivat The Economist -lehdessä vuonna 2009. Kirjoituksen ydinsanoma oli, että uskonnollisuus on lisännyt suosiotaan kaikkialla maailmassa sekulari soitunutta Länsi-Eurooppaa lukuun ottamatta. Hengellisen musiikin traditio voi sekin suhteellisen hyvin. Gospelia levyttäneiden amerikkalaisartistien lista on loputtoman pitkä ja ulottuu aina Elviksestä Johnny Cashiin sekä Hank Williamsista Dolly Partoniin. Se ei ole noussut osaksi populaarikulttuuria muun muassa siksi, että musiikissa on keskitytty pikemminkin uskontoon kuin uskoaan käsitteleviin ihmisiin. Maailman suurin musiikkimarkkina-alue Yhdysvallat puskee jatkuvasti listoille uskonnollisesti latautunutta countrya ja folkia, jossa Jumala näyttäytyy vuoroin Teksas-hymyisenä hyvänä jätkänä, vuoroin syntisten luusereiden sylkykuppina. Hindulaisuus on perustanut järjestöjä ryhdistämään uskoa ja vahvistamaan moraalista maailmankatsomusta. Kristillinen lähetystyö, jota erityisesti Yhdysvaltain protestanttiset järjestöt harjoittavat, on kiihtynyt kahden viime vuosikymmenen aikana. Suomessa hengellinen musiikki on toistaiseksi elänyt seurakuntien sisällä
M I K K O J O E N S U U RUMBA 33
M I K K O J O E N S U U 34 RUMBA
Se oli positiivisessa mielessä vain yksi leikkipaikka tai yhteisö, joka kokoontui tietyn asian äärelle”, Joensuu sanoo. Trilogian toinen osa ilmestyy syksyllä ja kolmas ensi keväänä. Hän oli vielä yläasteellakin aktiivinen seurakunnassa ja yritti muun muassa käännyttää luokkatoveriaan Matti Ahopeltoa, joka soittaa nykyisin Siinaissa ja Zebra and Snakessa. Lapsena Joensuu kävi helluntailaisten sunnuntaikokouksissa viikon tai parin välein. M ikko Joensuu syntyi helluntailaiseen perheeseen Alajärvellä vuonna 1986. Se ei ollut mitään harrastelua tai yhteisössä hengailua, vaan koin oikeasti olevani osa suurempaa suunnitelmaa.” Teini-iässä moni alkaa kyseenalaistaa vanhempiensa arvoja ja epäillä uskontojen tarjoamia maailmanselityksiä. Helluntailaisuus on kristinuskon suurin protestanttinen suuntaus, ja se tuli Suomeen 1910-luvulla norjalaisen metodistipapin Thomas Ball Barrattin vaikutuksesta. Se ei ollut mitään harrastelua tai yhteisössä hengailua, vaan koin oikeasti olevani osa suurempaa suunnitelmaa.” – MIKKO JOENSUU RUMBA 35. Liikkeellä on Suomessa noin 46 400 jäsentä. Uukuniemeläisyys on 1800–1900-lukujen taitteessa syntynyt Suomen evankelis-luterilaisen kirkon herätysliike, jonka vuotuisiin orpokotijuhliin Ainalan suku on osallistunut vuodesta 1916. Soolouraa vuodesta 2008 tehnyt Mikko Joensuu julkaisi toukokuussa ensimmäisen osan Amen-levytrilogiastaan. Joose Keskitalo on vuodesta 2004 julkaissut laulelmallisia lo-fi-kappaleitaan, joissa vanhatestamentilliset visiot yhdistyvät rujoihin tarinoihin hautausmaista, jotka vetävät käteen. ”Seurakunnassa tapasi paljon ihmisiä, joista suurin osa oli sukulaisia, tuttavia tai perhetuttavia. M I K K O J O E N S U U 2000-luvun kuluessa ilmapiiri on jossain määrin muuttunut. Tuolloin seurakunta ei vielä symboloinut hänelle muuta kuin yhteisöä muiden joukossa. Siitä ovat osoituksensa Joose Keskitalon, Lauri Ainalan ja Mikko Joensuun kaltaiset indieartistit, jotka ovat tuoneet uskonnollisen tematiikan osaksi kunnianhimoista säveltaidetta. Se oli hyvin todellista ja voimaannuttavaa. ”Kun tutustuin Mattiin seitsemännen luokan alussa, vietettiin paljon viikonloppuja niin, että Matti istui kivellä ja joi siideriä laukusta samalla, kun minä kerroin sille Jeesuksesta. ”10-vuotiaasta 15-vuotiaaksi keskityin uskoon ja Jumalaan täysillä. Uskonnollista kuvastoa huokuvan Amen 1 -levyn julkaisukonsertti veti Johanneksenkirkon täyteen väkeä. Joensuulle näin ei tapahtunut. Usko alkoi saada konkreettista merkitystä Joensuun elämässä 10-vuotiaana. Se oli hyvin todellista ja voimaannuttavaa. Paavoharjusta tuttu Lauri Ainala taas julkaisee syyskuussa ambient-drone-tyylisen soolodebyyttinsä Orpokotijuhlat saarella, joka pohjautuu uukuniemeläiseen virrenveisuuseen. Samalla se synnytti mielikuvan, että hengellisellä musiikilla menee Suomessa paremmin kuin aikoihin. Näin tapahtui useita kertoja! En usko, että kumpikaan ”10-vuotiaasta 15-vuotiaaksi keskityin uskoon ja Jumalaan täysillä. Tarinassa on kuitenkin yksi särö: Mikko Joensuu ei enää usko Jumalaan
Joensuun ensimmäinen ”keikkakokemus” tapahtui sekin seurakunnassa. Erilaisuuden kokemukseni ei kuitenkaan johtunut pelkästään siitä. Mikko Joensuun (laulu, kitara, koskettimet), Markus Joensuun (rummut) ja Risto Joensuun (basso) muodostama Joensuu 1685 soitti muutamia keikkoja, mutta yhtye jäi sitten määrittelemättömän mittaiselle tauolle. En vain ole kokenut innostusta soittotaidon viilaamiseen.” Joensuun haluttomuus tekniseen taiturointiin näkyi jo kouluaikoina. Jos kaikilla on hyvä olo asian suhteen, ei ole mitään järkevää syytä olla tekemättä bändin kanssa jotain tulevaisuudessa. Esimerkiksi Amen 1:ltä löytyvä Take Me Home, oh Lord on sellainen kappale, jota olisin hyvin voinut laulaa suomeksi jossain helluntaiseurakunnan sunnuntaikokouksessa. ”Kyllä minä koin, että uskovaisena oleminen Alajärven kokoisessa kaupungissa oli varsinkin yläastemaailmassa vähemmistössä olemista. Se oli nimeltään Kosmos, ja siinä soitti Joensuun lisäksi hänen isoveljensä Markus Joensuu (rummut) ja Mikko Lepistö (basso). Onhan se kivaa, jos on joku, jonka kanssa voi onnistuessaan heittää vaikka yläfemman.” MERVI VUORELA meistä näki siinä mitään ongelmaa, vaikka olinkin ehkä se aggressiviisempi osapuoli, heh. Siinä on paljon käännösbiisejä klassikkokappaleista ja amerikkaisten baptistiseurakuntien lauluista. Olin myös Alajärven yläasteella ainoa, jolla oli esimerkiksi pitempi tukka. Lapsena hän kilpaili kavereidensa kanssa siitä, kuka muistaa eniten helluntailaisen laulukirjan virsiä. Mitä bändille oikein tapahtui. Kokiko Joensuu itse olevansa erilainen. Kumpikin oli mukana myös Amen 1 -levyjulkaisukonsertissa Johanneksenkirkossa. Voisiko yhtye vielä palata. 24. Jos ulkopuolisuuden tunteesta puhutaan, erilaisia nuoria riittää hyvin monella tavalla.” E nsikosketuksensa musiikkiin Joensuu sai helluntailaisuuden kautta. ”Tavallaan joo, koska se vie lähes aina eri lopputulokseen kuin mihin yksin tekemällä päätyy tai pystyy. Gospelista saadut lämpimät kokemukset näkyvät hänen laulunkirjoituksessaan vieläkin. SYYSKUUTA 2008 Mikko Joensuun nimi tuli tutuksi jokaiselle indiemusiikin ystävälle. Rumban arviossa levy sai neljä tähteä viidestä, ja muutama kuukausi myöhemmin julkaisu valittiin lehden kriitikkoäänestyksessä vuoden 2008 kotimaiseksi albumiksi. ”Serkkuni opetti minulle kitaransoiton 12-vuotiaana, minkä jälkeen opiskelin klassista kitaraa jokusen vuoden. Siihen liittyi sellainen yhteisen äänen etsiminen, että kaikki loivat keskelle jonkin kiintopisteen, jota jokainen pystyi sitten seuraamaan tai rikkomaan. Me oltiin vain erilaisia”, Joensuu sanoo. Sitten bändi vain jäi pitemmäksi aikaa taka-alalle, ja kun aloin tehdä Amen-levyjä, tuntui järkevimmältä tehdä ne alta pois. Sen jälkeen en ole paljoa harjoitellut, heh. M I K K O J O E N S U U Ihmisen ikävä bändin luo Kahdeksan vuotta sitten JOENSUU 1685 tuli, näki, voitti ja katosi. ”Mutta ei tässä ole sen erikoisempia suunnitelmia tehty. Hieman vanhempana Joensuu alkoi kiinnostua helluntailaisesta musiikista laajemminkin. Keskustelut olivat osastoa ”mikä kappale on virsikirjan numero 405 tai 389”. Oli tosi hauskaa mennä treenikselle ja alkaa vain soittaa. Virsi piti myös osata laulaa ulkoa, ja yleensä Joensuu onnistui siinä hyvin – todennäköisesti paremmin kuin sekulaarit lapset onnistuvat Metallican tekstien kanssa. Vaikka en minä ehkä niin voi sanoa.” Joensuu myöntää, että yhtye on kummitellut soittajiensa alitajunnassa, ja välillä se on noussut keskustelunkin tasolle. AK I RO U KA LA ”Kun tutustuin Ahopellon Mattiin seitsemännen luokan alussa, vietettiin paljon viikonloppuja niin, että Matti istui kivellä ja joi siideriä laukusta samalla, kun minä kerroin sille Jeesuksesta.” – MIKKO JOENSUU 36 RUMBA. Silloin tuntui paremmalta antaa asian olla. Meillä oli kuitenkin kivaa keskenämme. Ja kyllähän musan tekeminen yksin on tosi yksinäistä puuhaa. Tarkoittaako tämä, että Joensuulla on ollut jo vähän ikävä bändissä soittamista. Silloin opin tietynlaisen sorminäppäryyden, näppäilytavan ja sen, kuinka harjoittelemalla voi oppia soittamaan tiettyjä asioita, jos vain jaksaa istua alas treenaamaan. ”Helluntailainen musiikki on tosi erilaista kuin luterilainen kirkkomusiikki. Mieluummin hän kehitteli uusia soundeja ja ääniä. Hän oli 12-vuotias ja säesti akustisella kitaralla seurakunnan torstaikokouksen yhteislaulua. Jos laulaa englanniksi, ihmiset yleensä mieltävät sen jenkkigospeliksi, mutta minulle tämä tyyli on muodostunut omista seurakuntalaulukokemuksistani”, Joensuu sanoo. Silloin ilmestyi Joensuu 1685 -yhtyeen ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa studiolevy, jolla kirskuva noiserock kohtasi hypnoottiseen shoegazingin. Bone Voyage Recordingsin julkaisema albumi sai kriitikot toistelemaan The Jesus and Mary Chainin nimeä ja kusemaan hunajaa – just like honey. Kaustisen musiikkilukiossa hän ilmoitti opettajalleen heti ensimmäisellä tunnilla, ettei halua enää lukea nuotteja, koska se ei tuo hänelle mitään täyttymystä. Ensimmäisen bändinsä Joensuu perusti 14-vuotiaana. Jos sinulla on joku onnistumisen kokemus studiossa, saatat olla, että wuhuu, mutta kun katsot taaksesi, kukaan ei vastaa. ”Koin, etten pystynyt keskittymään bändiin täysillä, ja aloin tehdä sitä jotenkin huonommin. Se on asia, jota yksin tekemisessä tulee ikävä. ”Syy, miksi bändi aikanaan jäi tauolle, oli oma vointini siihen aikaan”, Joensuu sanoo
M I K K O J O E N S U U RUMBA 37
”Muistan yhä elävästi, miten se päivä meni. ”Kun tekee yksin, ei tarvitse mitään erityisiä puitteita. ”Autopilot oli sellaista teinien testosteronin purkamista musiikilliseen muotoon. Uskonasioiden merkitys väheni entisestään lukion jälkeen, kun Joensuu muutti Helsinkiin. ”Aina, kun tultiin motelliin, jokainen meni omaan nurkkaansa ja kirjoitti biisin siitä päivästä. ”Vasta 24–25-vuotiaana aloin tehdä sellaista ajatustyötä, että niin tosiaan, takaraivossani on tällainen asia, jonka olen TO M I PA LS A Mikko Joensuu Amen 1 -albumin levyjulkaisukonsertissa Johanneksenkirkossa. Yksi Joensuun motellissa kirjoittamista kappaleista oli Sometimes You Have to Go Far. L ähes kymmenen vuotta kestäneen levyntekoprosessin aikana Joensuu kävi läpi toisenkin psyykkisesti haastavan prosessin. Samanaikaisesti hän alkoi soittaa soolokeikkoja. Jumalasta erkaantuminen alkoi lukiossa, jossa Joensuu ei enää ajatellut uskonasioita yhtä paljon kuin yläasteella. Jokaisen ajopäivän jälkeen he ostivat korin kaljaa ja menivät motelliin kirjoittamaan biisejä. Itselleni säveltäminen on toiminut välineenä purkaa jokin tunnetila tai työntää se puoli metriä eteenpäin”, Joensuu sanoo. Jos joku olisi tuolloin kysynyt, uskooko Joensuu Jumalaan, hän olisi todennäköisesti vastannut myöntävästi. ”Amen-trilogian vanhin biisi syntyi ehkä 8–9 vuotta sitten ja uusin 3–4 vuotta sitten. Ateismiin oli silti vielä matkaa. 38 RUMBA. Sen jälkeen tuli sellainen olo, että on kiva soittaa mahdollisimman meluisasti”, Joensuu sanoo. Sen vuoksi minulle ei ole ikinä tullut sellaista oloa, että miksi teen tätä tai olisinko tekemättä. Bändi vaihtoi nimensä Joensuu 1685:ksi, julkaisi yhden albumin ja katosi sitten yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Kun tekee musiikkia tiettyyn pisteeseen asti, alkaa löytää omia syitä sille, miksi tekee mitä tekee. Pyörittelin biisejä monta vuotta ja mietin, ettei niissä ole mitään järkeä, kunnes tajusin tehneeni kolme erillistä levyä”, Joensuu sanoo. Yhtäkkiä häneltä alkoi syntyä kappaleita, jotka eivät istuneet Joensuu 1685:n estetiikkaan. Uskonto ei kuitenkaan ollut enää aktiivinen osa hänen elämäänsä. M I K K O J O E N S U U Kosmosta seurasivat gospel-bändi Canister ja Joensuu 1685:n esiaste Autopilot, joka soitti nopeatempoista ja kitarapainotteista action rockia. Meluisa mutta melodiantajuinen shoegazing otti Autopilotin otteeseensa siinä vaiheessa, kun Risto Joensuu korvasi Mikko Lepistön bassossa vuonna 2007. Countrysta ammentavat akustiset laulut eivät tarvinneet tuekseen muita soittajia, minkä vuoksi Joensuu jatkoi niiden kirjoittamista turhia miettimättä. V uoden 2008 tienoilla Mikko Joensuu huomasi voivansa henkisesti pahoin. Sitten kukin esitti oman biisinsä, ja se nauhoitettiin kassusoittimella”, Joensuu sanoo. Hän tajusi, ettei Jumalaa ole olemassa. Sometimes You Have to Go Far taltioi sen hetken, kun päästiin vihdoin pitkään haaveilemallemme Mississippin rannalle, ja juuri kun saavuttiin sinne, aurinko laski Mississippin taakse.” Biisiä tehdessään Joensuu ei vielä tiennyt, että hän oli aloittanut kahdeksan vuotta myöhemmin ilmestyvän soololevytrilogiansa kirjoittamisen. Vuonna 2008 Joensuu lähti ystäviensä Matti Ahopellon ja Topi Sahan kanssa road tripille USA:han. Siihen aikaan oli kaikkein siisteintä soittaa tosi nopeaa ja tunteen palolla
Tuollaisista asioista ei muuteta mieltä hetkessä.” Uskosta luopuminen jätti jälkensä Amen-trilogiaan, vaikka Joensuu ei sitä tietoisesti suunnitellutkaan. Vetäytyminen oli tärkeää, jotta Joensuu pystyi keskittämään ajatuksensa yhteen asiaan ja hiomaan biisejä tarvittaessa vaikka ympärivuorokautisesti. ”Yksi päivä vain tajusin, ettei minulla ole mitään muuta syytä uskoa kuin se, että olen syntynyt Suomeen kristinuskon keskelle. Kirkko itsessään kiehtoo minua: sen kauneus, hienous ja se, että se on syntynyt uskon voimasta. Olen tottunut siihen, että saan keikan jälkeen yleensä korkeintaan yläfemman.” A men-trilogia sai lopullisen muotonsa Lappajärvellä, jonka rannalla sijaitsevaan mökkiin Joensuu rakensi studion vuonna 2013. Jos puhun kuolemasta, puhun ehkä Jumalan kohtaamisesta. Ne ovat universaaleja metaforia, joihin kuka tahansa voi samastua.” Johanneksenkirkon keikan jälkeen internetistä alkoi kuulua soraääniä, joissa ihmeteltiin, kuinka uskosta luopunut mies voi esiintyä kirkossa. ”Minulla ei ole sellainen olo, että olisin ketään vastaan. ”Yksi päivä vain tajusin, ettei minulla ole mitään muuta syytä uskoa kuin se, että olen syntynyt Suomeen kristinuskon keskelle.” – MIKKO JOENSUU RUMBA 39. Ajan mittaan usko vain hävisi hänestä. M I K K O J O E N S U U jättänyt puolitiehen. Vaikka ne asiat olivat pitkän aikaa sivussa elämästäni, ne olivat silloinkin todellisia. Asian puiminen vei kuitenkin monta vuotta, koska usko oli niin perustavanlaatuinen osa minua. Luomuksena se kertoo tosi paljon ihmisestä ja mykistää myös uskonnon käsitteen ulkopuolelta. ”Se on asia, joka vain sattui tapahtumaan levyn tekemisen aikana. Tai jos puhun paholaisesta, puhun ehkä epäonnistumisistani, pahan oloni noutajasta tai yleisestä armon käsitteestä. Halusin, että minulla on mielipide esimerkiksi siihen, mitä ajattelen helvetistä tai Jumalasta ylipäätään.” Joensuun mukaan uskosta luopuminen tapahtui lopulta hyvin hajuttomasti ja mauttomasti. Onkin hauska verrata kirkossa takellellutta muusikkoa baarin pöydässä istuvaan mieheen, jonka puhe on niin vuolasta ja rönsyilevää, että hän unohtaa jatkuvasti, mihin oli vastaamassa. ”Siinä keikassa loksahti poikkeuksellisen moni asia kohdalleen. Tuollaiset asiat pyörivät mielessäni keikan aikana enemmän kuin se, että olisin ajatellut häpäiseväni jotain.” Kaiken kaikkiaan Johanneksenkirkon keikka oli menestys, joka mykisti niin yleisön kuin Joensuunkin. Kun aloin pyöritellä niitä kysymyksiä, ne tuntuivat niin perustavanlaatuisilta, etten voinut jättää niitä ilmaan. Joensuu ei näe tilanteessa ristiriitaa. Biisit eivät varsinaisesti käsittele uskoa vaan tunnetiloja, jotka on ilmaistu uskonnollisten linssien läpi. Olen vieläkin hämmentynyt, että ihmiset kokoontuivat perjantai-iltana istumaan penkkiin kahdeksi ja puoleksi tunniksi ja tulivat keikan jälkeen sanomaan, kuinka ovat miettineet omaa elämäänsä. Jumala tai Jeesus eivät olleet minulle mitään metaforia, vaan todellisia asioita. Jos rukoilin, koin oikeasti keskustelevani Jumalan kanssa. Uskon sen johtuvan siitä, että on hyvin sosiaalista jakaa paikka, joka on käynyt läpi ihmisen historiaa. Esimerkiksi Johanneksenkirkossa ihmisjälki oli nähtävissä siinä, miten penkit olivat kuluneet. Olen joskus miettinyt, miksi jengi fiilistelee antiikkia tai vaikka sitä, että asuu 1700-luvulla rakennetussa talossa
M I K K O J O E N S U U 40 RUMBA
Amen 2 on meluisampi rockja poplevy, jonka kantaesitys tapahtuu ison orkesterin kanssa Flow-festivaalilla elokuussa. Amen 1 -levyn arvioissa Joensuuta on vertailtu Townes Van Zandtiin, Leonard Coheniin ja Lee Hazlewoodiin. Siksi onkin yllättävää, että Joensuu kuuli Van Zandtia ensimmäisen kerran vasta kolme vuotta sitten. ”Ei siinä ole mitään, ja siinä on paljonkin. Amen 3 on kosminen, polveileva ja syntetisaattorivetoinen levy, joka ilmestyy keväällä 2017. Ehkä sitä voisi kutsua jonkinlaiseksi abstraktiksi kuvaksi. ”Mietin, miksi Lee Hazlewoodin ja Roy Orbisonin kaltaista soundia ei enää tehdä. Kun kysyn Joensuulta, mikä kuva kankaalle lopulta syntyi, häntä alkaa naurattaa. Tykkään kuitenkin siitä, että levylle jäi tiettyä rosoisuutta. En ole niinkään piirtäjä kuin tunnetilojen epätoivoinen tavoittelija. Lee Hazlewood taas on ihan mahtava hahmo ja viihdetaiteilija ajalta, jolloin viihde oli tosi kummallista. Niillä saa sellaisen leijuvan olon, jota biisit kaipasivat.” Ahaa-elämyksen saatuaan Joensuu sovitti levylle tulevat jouset itse. En ole kuitenkaan samastunut häneen. Luomuksena se kertoo tosi paljon ihmisestä ja mykistää myös uskonnon käsitteen ulkopuolelta.” – MIKKO JOENSUU M I K K O J O E N S U U RUMBA 41. ”Sen jälkeen olenkin ollut tosi rakastunut Townesin tapaan tehdä asioita, ja olen myös samastunut häneen. Tiesin, etten pystyisi toteuttamaan orkestraatioita isossa mittakaavassa, mutta aloin miettiä, mitkä ovat ne palaset, mistä nautin. Harmi, ettei nykypäivänä enää ole tuollaisia viiksekkäitä tyyppejä, joiden musiikki on leijuvaa orkestraatiota.” Ajatus orkestraatiosta jäi kutkuttamaan Joensuun mieltä hänen miettiessään Amen 1 -levyn äänimaailmaa. Referenssit ovat rohkeita mutta eivät katteettomia. ”Se oli lopulta aika helppoa, vaikka huomasinkin soittajien sivulauseista, etteivät kaikki jutut menneet ihan oppikirjan mukaan. Silloin tajusin, että Amen ykkösen pitää koostua pelkästään jousista, pedal steelistä, pianosta, kitarasta ja laulusta. Amen 1 on hauras country-sävyinen levy, jonka biisejä Joensuu esittää kesän aikana akustisesti muutamilla keikoilla. Noh, ehkä on parempi, etten puhu tästä enempää!” Mökkisession tuloksena syntyi kolme erillistä levyä. Silloin, kun musiikki ei edennyt mihinkään, Joensuu saunoi, ui ja mietiskeli. Cohen taas on ollut elämässäni pitkään, ja kahdeksan vuotta sitten käytin paljon aikaa Cohenin tuotannon läpikäymiseen. Jos yritän tehdä jotain... Sellaista sattuu, kun ei ole pro oikein missään.” Mieheksi, joka ei ole pro oikein missään, Joensuu on hämmästyttävän pro siinä, mitä tekee. Ymmärrän, että osaan toisia asioita paremmin kuin toisia, mutta nautin silti tosi paljon kuvataiteen tekemisestä. ”Kirkko itsessään kiehtoo minua: sen kauneus, hienous ja se, että se on syntynyt uskon voimasta. Lisäksi hän pystytti mökin eteen viisi metriä leveän ja puolitoista metriä korkean kankaan, jolle hän kävi roiskimassa maalia viiden metrin päästä aina, kun musiikki alkoi turhauttaa
Ensimmäiset riiminsäkin hän oli jo kirjoittanut. Juicen teki kovasti mieli lavalle, mutta hän ei uskaltanut. Jotain piti tehdä, joten Juice alkoi räpätä. Nyt, kuusitoista vuotta myöhemmin, Kube elättää itsensä musiikilla ja on mahdollisesti läpimurron kynnyksellä. Hänen ei ollut tarkoitus esiintyä juhlissa muusikkona, vaan Juice oli paikalla breakdance-keikkansa takia. ”Wau!” Juice mietti. ”Menet nyt!” Yhtäkkiä Juice seisoi mikin kanssa mölyävän yleisön edessä ja ajatteli, että ei perkele. ”Mä oon MC Juice, jii uu ii see ee…” Yleisö tykkäsi. TEKSTI JOSE RIIKONEN KUVAT MARKUS PAAJALA J oskus vuosituhannen vaihteen paikkeilla Gloriassa oli räppibileet. K U B E Mr. Jotenkin näin: ”Mä oon MC Juice, jii uu ii see ee…” Tapahtuman lopuksi Gloriassa pidettiin open mic -hetki, jossa räppärit pääsivät osoittamaan riimittelytaitojaan. Vuoteen 2016 mennessä Kube ja hiphop ovat kasvaneet aikuisiksi ja muuttuneet niin paljon, etteivät osapuolet aina ole enää tuntea toisiaan. Juice tykkäsi. Juicen ystävät Rudy ja Omar huomasivat toverinsa hingun ja päättivät ryhtyä toimeen. Se oli kyllä siistiä. Tuli fiilis, että tätä haluaa lisää!” Lisää tuli, joskin pikkuhiljaa. Biitti alkoi soida. Ekat riimit, mitä olen koskaan kirjoittanut, ja koitin sitten muistaa ne siinä lavalla. Paikalla oli myös 14-vuotias Jussi Hauta-aho, jonka taiteilijanimi oli MC Juice. Nyt silloinen MC Juice, nykyinen Kube kertoo: ”Se oli mun ensimmäinen lavakokemus. 42 RUMBA. He maanittelivat Juicea lavalle, vähän tuuppivatkin. Tapahtumassa oli porukkaa ulkomailta asti, esimerkiksi saksalaisia räppäreitä. Mutta kyllä Juice olisi halunnut räpätä. Paniikkikohtaus oli lähellä. Hiphop Jussi Hauta-aho eli KUBE on elänyt ja hengittänyt hiphopia varhaisnuoruudesta asti. Niissä kerrottiin Juicesta itsestään, sillä tavalla itsevarmasti ja vähän uhoten
K U B E RUMBA 43
K U B E 44 RUMBA
Mutta olin yleensä se järjen ääni, en lähtenyt hölmöilyyn mukaan. Päässä pyörivät vain biitit ja musahommat. ”Hyvä meno. Hauta-ahon ystävä Särre eli Miika Särmäkari oli Basso-radiossa töissä. Sen vaikutteita on kaikkialla rockin, popin ja elektronisen tanssimusiikin kautta aina iskemään asti. Omatuntokin aina kolotteli.” – KUBE RUMBA 45. Hän sanoi, että voisi yrittää avittaa saamaan Kuben musiikille soittoa. Sain pitkästä aikaa uuden biisin ulos alkuviikosta. Näillä vaihein Hauta-aho sai myös ensimmäisen lapsensa. ”Tämä on ihan törkeän hyvää.” Hän asettuu tuolilleen mukavammin. Ei jaksa enää juosta pitkin metsää ja junaratoja. Muitakin sekalaisia töitä hän teki. Kyllä niihin kyllästyi jossain vaiheessa. Ei ole koskaan ollut sellainen olo, että olisin laiminlyönyt lapsia oman intohimon takia.” Siitä ura alkoi saada pikkuhiljaa lentoa. Samassa tahdissa hiphopin kanssa aikuiseksi on kasvanut myös Hauta-aho. Tuntui, että joka toinen nuori oli yhtäkkiä ajautunut tilaan, jossa hellyttävästi toisteltiin ”neljää elementtii” ja harrastettiin lyriikoissa korostuneen itsevarmaa keulimista. Fintelligens, Flegmaatikot, Davo Isotaaki, Setä Koponen, Juhani, Seremoniamestari, Kapasiteettiyksikkö, Petri Nygård, Avain, Ritarikunta, Rudy Rääväsuu, Mikrofonistit, Tulenkantajat, Edu Kehäkettunen, Ezkimo ja tuhat muuta uutta artistia hyökkäsi kellareistaan suuren yleisön tietoisuuteen. Kaikki on juuri nyt niin hyvin. J os hopparit olivat Suomessa 2000-luvun alussa hurmoshenkisiä neljän elementin ja oman ylivertaisuutensa julistajia valtavissa Fubu-housuissaan ja eksklusiivisissa piireissään, asia on nyt ihan toisin. Hän sanoo, että suhtautuu mieluusti ihmisiin lähtökohtaisen positiivisesti. Piti panostaa musahommaan, vaikka oli oikeasti paljon tärkeämpiäkin asioita elämässä. Oma biisi, ja itse tuottamani. ”Mahtavaa, että printtilehteäkin vielä tehdään.” Heti, kun tapaa Hauta-ahon, tulee mieleen, että onpas vilpittömän kiva tyyppi. Vaikutelma tulee pienistä asioista: se, miten hän suhtautuu huonoon vitsiin (nauraa hellyttävän kohteliaasti – varmaan säälistä) tai se, kuinka hän suhtautuu keskustelukumppaniin (katsoo silmiin, nyökkäilee ja sanoo usein ”mmm, joo, just” osoittaakseen, että seuraa ja keskittyy puheeseen). Aina joskus hommat riistäytyivät käsistä. Vuonna 2012 hän teki Kubenrapinat-mixtapen. Vaimo on onneksi aina ollut sellainen, että on antanut supporttia ihan satasella. Ei tarvitse kuin katsoa perinteisten maalaisrockfestivaalien pääesiintyjiä. ”Sanotaanko, että pyörin niissä porukoissa, jotka olivat niitä hirveimpiä tyyppejä. Viimeiset pari vuotta Hauta-aho on voinut tehdä Kubena musiikkia elääkseen. Stadionkonsertteja vetävät niin ikään JVG ja Elastinen, räpiksi luettavaa tavaraa molemmat. Siinä vaiheessa kaverit sanoivat, että on niin hyvän kuuloista tavaraa, että sitä on saatava puskettua eteenpäin. Teini-iän kynnyksellä alkoi räppi kiinnostaa, ja sitten tuli vuosituhannen vaihde. ”Sanotaanko, että pyörin niissä porukoissa, jotka olivat niitä hirveimpiä tyyppejä. Kerrankin saa keskittyä omaan. Maalattiin graffiteja ja teen sitä edelleen, mutta laillisille paikoille. J ussi Hauta-aho, 31, ottaa inkivääriolutta Pop Median tiloissa Helsingin keskustassa. Omatuntokin aina kolotteli.” H auta-aho kävi kirjapainajan tutkinnon ja oli kolmisen vuotta tekstiilipainossa töissä. Ei hänellä ole oikeutta muodostaa ihmisistä ennakko-oletuksia, jos hän ei tunne näitä. Listalla ovat ainakin Xdj Aksim, Saurus, Speakeasy, Julma-Henri & RPK, Mindman, Juno, Eevil Stöö, Euro Crack, Pelan, Mäkki, Sini Sabotage, Asa, JVG, Kalle Kinos, Chebaleba, Kesken, MNTTT, Jussi Kuoma, Djangomayn, Reino Nordin, Adi L Hasla & Heinis, Pianomies, Tippa-T, Kevin Tandu, Elastinen ja Cheek. Siinä hän laajensi jo ennestään mittavaa räppärikaveripiiriään. Se on poikkeuksellista. Ja skeitattiin ja breikattiin. Sellaista hölmöilyä, ei mitään kovin vakavaa soundia. Silloin suomenkielinen hiphop vyöryi kunnolla Suomen yli. Hauta-ahokin kyllä osaa olla ilkeä, jos tilanne sitä vaatii, mutta tästä myöhemmin lisää. Niin sanottuja huligaaneja. Mutta olin yleensä se järjen ääni, en lähtenyt hölmöilyyn mukaan. K U B E Pelikenttä on tosin ihan erilainen, sillä suomalainen hiphop on kasvanut aikuiseksi. Minua kiinnostaa juuri nyt sellainen hölmöily. ”Olen vähän haaveillut, että voisi tehdä ep:n. Kaikki hiphopista innostuneet tuntuivat olevan tuolloin kovasti tosissaan, ja se on ymmärrettävää: pahin militantti on se, joka on juuri löytänyt valon. Niin sanottuja huligaaneja. Hauta-aho oli keskellä tätä kaikkea. Omista biiseistä tulee aina paras fiilis.” Hauta-aho on vieraillut poikkeuksellisen paljon muiden artistien levyillä, ja skaala on laaja. ”Perushommat. Jo ennen räppäämistä Hauta-ahon elämään liittyi hiphop-kulttuuriin liitettäviä asioita. ”Juuri, kun hommat olivat lähteneet tavallaan käyntiin, tuli poika. Hän oli jo silloin varhaisnuorena ystävä monien sellaisten artistien kanssa, jotka edelleenkin ovat relevantteja Suomen hiphop-kartalla. Kesällä on monta keikkaa joka kuussa, mikä on minulle tosi hyvä tahti.” H auta-aho kasvoi lapsuutensa Vantaalla. Nyt ei tarvita ilkeyttä. Räppi on musiikkityyleistä tällä hetkellä Suomessa – ja esimerkiksi edelleen myös Yhdysvalloissa – se kaikista dominoivin ja vaikutusvaltaisin. Koko 2000-luvun alku oli huikeaa aikaa. Ja tyttö tuli sitten ensimmäisen levyn julkaisun yhteydessä. ”Raksat ja varastot, tyypillisiä miesten hommia. Se on vähän joka paikassa räppäri nimeltään Cheek. Ärsytti, kun ei jaksanut enää himassa laittaa edes konetta päälle työpäivän jälkeen.” Yhdessä vaiheessa Hauta-aho elätti itsensä järjestämällä bileitä ja promotoimalla muiden keikkoja. Mutta kun räppi tuli, kaikki muu jäi.” Hauta-aho, Rudy Rääväsuu (nykyään Ruudolf) ja Karri (Koira) muun muassa räppäsivät kaduilla freestylea ihmisten hämmästellessä tätä omintakeista puhelaulantaa
K U B E 46 RUMBA
Tietynlaista koodistoa ja kirjoittamattomia sääntöjä, jotka eivät ole enää kovin vahvasti läsnä nykyajan valtavirtaräpissä. ”Jos käyttäytyy noin epäkunnioittavasti minua kohtaan, niin minä teen tämän jutun niin kuin se kuuluu tehdä. ”Pari päivää meni, ja sitten Axl Smith tuli [salavideoineen] ja vei kaiken hypen. K U B E Kanye Westin, Draken, Frank Oceanin ja Kendrick Lamarin kaltaiset artistit ovat avanneet tien, jolla räppärin ei enää tarvitse askeltaa sen laiskahkon rumpukompin ja monotonisen biitin tahtiin käsiään kliseisesti heilutellen ja joko politiikasta tai omasta paremmuudestaan sanaillen. ”Maalattiin graffiteja ja teen sitä edelleen, mutta laillisille paikoille. Tämä on erilainen maailma kuin se, mistä Hauta-aho on lähtöisin. ”Minua on aina kiinnostanut hiphop-kulttuuri, olen kasvanut siihen. Kaikki siihen liittyvät asiat olivat niitä juttuja, joita lähiössä harrastettiin, ja ne ovat olleet mun juttuja.” Hauta-ahon olemuksessa ja tarinoissa on tietynlaista tuulahdusta suomalaisen hiphopin alkuajoista. Tämä on se kulttuuri, joka on hänellä lähellä sydäntä. Että ’Kube on buuattu lavalta’ ja sellaista. Hahahaa!” Tällainen saattaisi kuulostaa lapselliselta ja päälleliimatulta, mutta Hauta-ahon suusta se tuntuu luonnolliselta. Jätkä kaivaa nenästä sitä.” Hauta-aho kiihtyy hieman. Että mitä. Räppi kuuluu nykyään ihan kaikille. Se pitää jättää niihin biiseihin, ei mennä someen tai fyysiseksi.” MG vastasi Kuben Miksu-dissausbiisiin, ja kourallinen artisteja otti puolensa sosiaalisessa mediassa. ”Jos tuon tason artisti Suomessa – ehkä se on räppäri, en mä tiedä miksikä sitä sanotaan – jos se laittaa naamani keskarin taakse levyn kanteen, niin jos en tekisi asialle mitään, jengi ihmettelisi. Esimerkiksi Paperi T on valjastanut räppäyksen korkeakulttuuria hipovaan sanankäyttöön, ja suurin osa suurimmista artisteista taiteilee jossain räpin, edm:n ja popin välimaastossa. Viimeksi mainittu käytti Kuben kuvaa selkeästi halventavassa mielessä Tasoi-levy-yhtiönsä kautta julkaistun Koko kuva -singlen kannessa. Tuli fiilis, että nyt mennään kovaa. Esimerkiksi torailu Mikael Gabrielin kanssa. P uhutaan alkuvuoden julkisesta sananvaihdosta, jossa vastakkain olivat Kube ja Mikael Gabriel. Ei jaksa enää juosta pitkin metsää ja junaratoja.” – KUBE RUMBA 47. Jo tätä kaikkea ennen olin kuullut, että se puhuu minusta kaikkea nihkeää. Juttuja, jotka eivät pidä paikkaansa.” Hän jatkaa: ”Sillä on ollut muidenkin kanssa monta biiffiä, ja se on aina päässyt helpolla. Menen studiolle ja teen sen biisin. Biiffin lopputulosta voi puntaroida kenties sillä että Kuben julkaisemaa raitaa on kuunneltu 25 000 kertaa enemmän, ja jo kuolemattomaksi kasvanut ”osamaksu-Rolex”-laini on peräisin siitä. Räpissä ja hiphopissa voi nykyään tehdä vähän kaikenlaista. Siinä on sitä koodistoa, ja siinä saadaan esimerkki myös siitä, kuinka Hauta-ahokaan ei aina jaksa olla mukava. Asian julkinen käsittely loppui kuitenkin melko lyhyeen
Aikaisemmin sitä oli niin naiivi. Vaikka se ei ole mun keikka – ei mun oma keikka varmaan tule koskaan olemaan Hartwallilla.” Tänään Hauta-aho on vienyt lapset päiväkotiin yhdeksäksi kuten muinakin arkipäivinä. Että tuo on se jätkä, joka on vain omissa oloissaan.” Onko hänellä itsellään sitten lainkaan mustasukkaisuutta siitä, että räppi ja hiphop – hänen juttunsa – ovat nyt keskiluokkaisten perheiden, lapsien, vanhusten ja ihan kaikkien yhteistä omaisuutta. Mutta ehkä kyse on siitä, miten se esitetään. Hauta-aho on jonkin sortin suomirapin crossover-tyyppi, jota pyydetään mukaan täysin vastakkaisen oloisiin projekteihin Cheekistä Eevil Stööhön. Niiden näkeminen on joskus vähän sellaista, että näkee, että niiden on vaikea olla. Se, mikä ennen oli yhteistä ja viatonta, on kenties muuttumassa kasvaessaan joksikin vähän kylmemmäksi ja epämiellyttävämmäksi. ”Ja vaimollekin pitää löytyä aina aikaa. Mutta ei se ole merkittävää, vaan se, miltä siellä stuntui. ”Olen yleensäkin tosi hymyilevä keikoilla, mutta siellä olin koko ajan ihan hymy korvissa.” ”Nykyään joku voi käyttää hyväkseen jotain, mitä sanot. Nykyään joku voi käyttää hyväkseen jotain, mitä sanot. Mutta Hauta-aho ei välttämättä tarvitse taivaalta tähtiä ja kuuta. Sitä paitsi ei se ura oikein etene, jos pyörii vain itsekseen. K U B E H auta-aholla on sellainen tuntuma, että Suomessa räppäreiden välille tuntuu muutenkin olevan avautumassa jonkin sortin rakoa. Feattaukset ovat hauskoja, ja totta kai lähden mukaan, jos saan sen jotenkin tuntumaan omalta jutulta. Miklu-biiffikin on tuonut hankalia juttuja, kun meillä on paljon yhteisiä ystäviä. Siitähän saisi jo kummallisen maineen. ”Olihan se nyt siistiä. Normaalisti hän olisi tässä vaiheessa päivää studiolla hommissa. Vanhan liiton räppärit saattaisivat suivaantua, kun hän tekee yhteistyötä äärikaupallisten popräppäreiden kanssa, mutta Hauta-aho ei ajattele näin. Jos väärä tyyppi saa tietää sinusta jotain nihkeää, se voi hölösuuna sanoa sen jollekin toiselle.” Hauta-aholla on siinä mielessä hyvät oltavat, että vaikka hänellä on ollut Mikael Gabrielin lisäksi pari muuta hankalaa artistia soittamassa suutaan, (sen verran pienen luokan tyyppejä, ettei Hauta-aho ole viitsinyt vaivautua lotkauttamaan korvaansa – tietynlaista koodistoa tämäkin), hän on alan piireissä melkoisen pidetty kaveri. Korvamonitorit, ihan erilainen lava, räjähdyksiä ja kaikkea.” Oliko se hiphop-elementtien täyttämä räppikeikka vai pelkästään suuri popviihdespektaakkeli, sitä on vaikea sanoa. Räppi on kaikkialla, ja hänellä on viimein aikaa keksittyä soolomateriaaliinsa sen sijaan, että olisi auttamassa aloittelevia räppäreitä tai feattaamassa muiden levyillä. Niiden, jotka eivät välttämättä tiedä, mistä koko asiassa on alun perin kysymys, vaan haluavat vain kuunnella sen hyvän biisin, jossa nyt satutaan räppäämään. ”En ole ikinä ymmärtänyt, miten joku jaksaa tehdä vain yhdenlaista juttua. Ei pysty enää luottamaan ihmisiin niin sinisilmäisesti kuin ennen. Musaa, keikkoja ja perhettä, siinä se aika pitkälti on. ”En halua olla sanomassa, mikä on räppiä ja mikä ei, koska on hienoa, että musiikki kehittyy. Illalla leikitään lasten kanssa. Jos väärä tyyppi saa tietää sinusta jotain nihkeää, se voi hölösuuna sanoa sen jollekin toiselle.” – KUBE 48 RUMBA. ”En tiedä. Harvemmin sitä tulee käytyä ryyppyreissuilla. Säveltämistä, tuottamista, kirjoittamista paperisotaa ja sen sellaista neljään asti, kunnes haetaan lapset päiväkodista. Minun oma musiikkinikin on ihan laidasta laitaan. Olen todella hyvässä asemassa.” P itkälle on tultu siitä 14-vuotiaasta pelokkaasta pojasta, jonka Omar ja Rudy työnsivät Glorian lavalle hetkeksi räppäämään. Nousin lavalle sieltä alta, lavan keskeltä. Se on vaan verssu, joka on räpätty.” H auta-aho saattaa olla juuri nyt siinä tilanteessa, että hänellä olisi mahdollisuus breikata. Verrataan vaikka tähän: ”Se (Elastisen keikka) oli siisti kokemus. Jos joku räppää jollain eurodance-biisillä, niin eihän se ole räppiä. Sen kuulee siitä, miten hän kuvailee vierailuaan Elastisen keikalla
@pipefesthiphop @pipefest
M A J O R L A Z E R 50 RUMBA
Heidän superturbohittinsä Lean On on 782 miljoonalla kuuntelullaan Spotifyn historian soitetuin kappale. Kierto on täydellinen. Justin Bieberin uusi single ei voi kuulostaa vuodelta 2011 tai kaikki sanovat, että Biebsin uutuus kuulostaa yhtä tuoreelta kuin Bob Dylanin muumio. Vaikkapa The Guardian -lehden mielestä Diplo tietää paremmin kuin kukaan muu, mistä seuraava iso musiikkitrendi löytyy. T ällainen edelläkävijyys – jota se on ainakin valtavirran näkövinkkelistä – on tehnyt Diplosta kysytyn tuottajan poptähtien parissa. Vaikka Diplo piti englantilaista Switchiä oppi-isänään, ensin mainittu oli Major Lazerin suhteen selvästi enemmän tosissaan. Kappaleen musiikkivideo on katsottu tähän mennessä absurdit 1,4 miljardia kertaa Youtubessa. Lisäksi Major Lazerilla on muita kappaleita, joita on striimattu yli 20 miljoonaa kertaa. Heidän suosionsa on nimittäin suoraan kytköksissä pysyttelyyn trendien kintereillä. Tämä ei toki tarkoita, etteikö yhtyeen musiikki olisi suosittua. Major Lazer on Diplon musiikkinäkemyksen puhtaahko kiteytys. Taustamateriaaliin paneutuessaan huomaa yhtäkkiä kahlaavansa läpi 10 000 merkin artikkelia Diplon ja Skrillexin Jack Ü -projektin Where Are Ü Now -hitin syntyhistoriasta. ”Yritin aina tolkuttaa Switchille, että tämä on iso juttu, mutta hän ei koskaan tosissaan välittänyt”, Diplo totesi taannoisessa Inthemix-sivuston haastattelussa. Sen jälkeen hän painaa musiikin levyille ja julkaisee sen Mad Decent -levy-yhtiönsä kautta. TEKSTI SANTTU REINIKAINEN M ajor Lazer sai alkunsa, kun dj-tuottajat Diplo ja Switch tutustuivat työskenneltyään pop-agitaattori M.I.A:n kanssa. Sitä ei ole tarvinnut räätälöidä jonkun poptähden senhetkisiin hittitarpeisiin. Major Lazerin vahvat dancehall-vaikutteet ja vierailevien artistien globaalinkirjava joukko voivat äkkiseltään vaikuttaa oudoilta vitivalkoisen amerikkalaisen supertuottajan projektin yhteydessä – mutta vain jos Diplon toimintatavat eivät ole tuttuja. Diploa onkin kiitetty sellaisten musiikkityylien kuten brasilialaisen baile funkin ja angolalaisen kudurun esittelemisestä maailmalle (vastaavasti häntä on myös syytetty paikallisten musiikkityylien rosvoamisesta, mutta palataan siihen myöhemmin). Uusiksi bändikavereikseen Diplo rekrytoi trinidadilaisen Jillionnairen ja jamaikalaisen Walshy Firen. Nämä ovat lukuja, joihin edes monet raskaasti markkinoidut poptähdet eivät yllä. Niinpä Switch jätti Major Lazerin kaikessa sovussa jo esikoisalbumin jälkeen. RUMBA 51. Thomas Wesley Pentz, siis Diplo, on nimittäin musiikkinomadi, joka haalii dj-reissuillaan tuliaisiksi halpojen jumalpatsaiden ja salaattikippojen sijaan paikallista musiikkia. M A J O R L A Z E R Aikansa vaikuttavin tuote MAJOR LAZERIN primus motorista Diplosta on kirjoitettu konttialuksellinen juttuja. Mad Decentin varastolta levyt lähtevät taas kiertämään maailmaa. Silloin tietää, että on paras ottaa vähän takapakkia ja palata perusasioihin. Kukin voi itse päätellä, missä määrin tämä on kohtuutonta hypeä
Sekin todistaa, ettei kukaan tiennyt biisistä tulevan sitä, mitä se nyt on: yhtä vuosikymmenen suurimmista hiteistä. Minusta ne ajat ovat ohi. Joku voisi väittää vastaan – että useimmissa Diplo-tuotannoissa väikkyvät niin kutsutun global bass -genren äkkiväärät polyrytmit, elektroniset turaukset ja ghettotech-säksätykset. ”Jos minulla olisi jokin nimikkosoundi, luulen, että se olisi loppuni”, Diplo totesi samassa haastattelussa. M A J O R L A Z E R Siitä huolimatta Major Lazerin suurimpien hittien menestys tuntuu niin kutsutulta onnekkaalta vahingolta. Yhtyeen tärkein kohderyhmä on monikulttuurisia aineksia – eteläkorealaista musiikkia, ruotsalaisia Youtube-tähtiä, viimeisimpiä perulaisia ruokatrendejä – internetin virtuaalisesta soppakattilasta kauhonut milleniaalien sukupolvi. Sekä Rihanna että Nicki Minaj taustajoukkoineen olivat aiemmin hylänneet kappaleen. ”Major Lazer on mukavan jännitteisesti valtavirran ja marginaalin välissä keikkuva projekti”, hän toteaa. Se on eksoottinen, mutta ei niin ”etninen”, ettei vaikkapa Google voisi käyttää sitä mainoksissaan, kuten yhtiö on tehnytkin. Esimerkiksi Lean On kuulostaa etupäässä kappaleen vierailevan solistille, tanskalaiselle Mølle tyypilliseltä indiedancepop-r&b-sekoitukselta, jota oli ennen biisin julkaisua rynninyt ostamaan noin kahdeksan ihmistä. Vaikkapa Bruno Marsille, Rita Oralle ja Justin Bieberille sävelletyistä kappaleista Diplo-soundia saa kuitenkin etsiä täikammalla. Sekin todistaa, ettei kukaan tiennyt biisistä tulevan sitä, mitä se nyt on: yhtä vuosikymmenen suurimmista hiteistä. Major Lazer on samanaikaisesti sekä aikansa tuote että ollut vaikuttamassa 2010-luvun musiikkimaisemaan. M ajor Lazer onkin perimmäinen milleniaaliyhtye. Dancehall ja muut mausteet on etenkin myöhemmillä albumeilla yhdistetty sulavasti läntiselle yleisölle tutumpiin listapoppiin ja festarivetoiseen elektroniseen tanssimusiikkiin. ”Flow’hun yhtye veti osittain hiukan nuorempaa väkeä kuin monet muut esiintyjistä.” Sekä Rihanna että Nicki Minaj taustajoukkoineen olivat aiemmin hylänneet Lean On -kappaleen. 52 RUMBA. Uskon, että vuonna 2015 on pakko yllättää yleisö.” Tässä on eräs avaimista Major Lazerin suosioon. M.I.A:n musiikki lienee tunnetuin esimerkki aiheesta. ”Monella tuottajalla ajatus isosta kappaleesta lähtee siitä, kuinka norminmukaisen biisistä voi tehdä. Joukosta erottuminen kannattaa aikana, jolloin monipuolisuus on uhanalaista poplistoilla siitä huolimatta, että kaikki maailman musiikki on saatavilla kaiken aikaa. D iploa olikin helppo uskoa hänen kertoessaan viime vuonna Time-lehdelle motivaatiokseen mahdollisimman ainutlaatuisten kappaleiden tekemisen. Flow-festivaalin ohjelmaryhmässä mukana oleva Arttu Tolonen on samoilla linjoilla
M A J O R L A Z E R Major Lazerin kaverit Switch Lontoolainen dj, tuottaja ja Major Lazerin alkuperäisjäsen. Diplo on kutsunut Mathangi ”M.I.A.” Arulpragasamia Switchin ohella suurimmaksi vaikuttajakseen. on ollut ehdokkaana käytännössä katsoen kaikissa musiikkialan tärkeimmissä palkintogaaloissa, mukaan lukien Mercury-, Grammyja Oscar -palkinnot. M.I.A. Hän on popmaailman Uusi testamentti. Jay Z:n uskottomuushuhujen pyörteissä julkaistu ”visuaalinen albumi” aiheutti kriitikkojen yhteisössä maailmanlaajuisen multippeliorgasmin. Englantilaisen Q-lehden hapannaamaiset möhömahat kutsuivat esikoisalbumia vähätellen ”tyylilehticooliksi popräpiksi”. Perusti Jack Ü -superduon Diplon kanssa vuonna 2013. Kumppanuus Major Lazerin kanssa lihallistui vuonna 2015. Hän on vastuussa tyylistäni sataprosenttisesti.” Lisäksi Switch on ainakin Diplon mukaan hivenen laiska lusmu. Mø sävelsi Lean On -kappaleen yhdessä Major Lazerin kanssa ja vastasi sen lauluosuuksista. Loppu on (mahlaisen äveriästä) pophistoriaa. Diplo ja Switch tapasivat ensin mainitun toimiessa M.I.A:n kiertue-dj:nä. Nykyisin nelikymppisen Arulpragasamin tähti on ollut viime vuosina hienoisessa laskussa. Diplon mukaan hän ei olisi päätynyt tekemään musiikkia ilman Taylorin vaikutusta: ”Switch opetti minulle, miten musiikkia tehdään. Skrillex on voittanut kahdeksan Grammy-palkintoa. Aviciin ja Iggy Azalean albumeille tehdyt kappaleet julkaistiin lyhyehkön ajan sisällä, ja kehuttu mutta yleisöjen olankohautuksella ohittama esikoisalbumi No Mythologies to Follow seurasi pian perässä. Joku voisi väittää, että ismeillä sloganeeraavan mutta seksuaalisella vetovoimalla musiikkinsa markkinoineen, läpeensä kaupallisen poptähden korottaminen jonkinlaiseksi virheettömäksi jälkimoderniksi jumalatarhahmoksi kertoo enemmän yleisön ja kriitikkojen pakottavasta halusta löytää sankareita kuin varsinaisen taiteen laadusta. Mikä tärkeintä, hän innoitti Nuorgam-musiikkisivuston järjestämään Suomen skrillexinnäköisin mies, nainen tai olento -kilpailun vuoden 2012 Kuudes aisti -festivaalilla. sulatti elämänsä osaset äärimmäisen raikkaalta kuulostaneeksi kaiken maailman vaikutteiden elektroniseksi amalgaamiksi. ”Mitä tulee biisien tekemiseen ja varsinaiseen valmiiksi hiomiseen, Switch ei vain tee kumpaakaan. Mutta Bey Hive -fanikunnan ei tarvitse huolehtia: tämän jonkun marmatus peittyisi vääjäämättä ”Yasss, queen!” -huutojen alle. He myös seurustelivat viisi vuotta. Sekä Diplo että Switch tekivät Queen Been kanssa yhteistyötä 4-albumilla (2011), jonka lisäksi Diplo oli mukana Lemonade-levyllä. Beyoncé on niin tiheään pakattu teksti, että hänet on vaikea tiivistää pariin kappaleeseen. RUMBA 53. Time pani paremmaksi ja nimesi M.I.A:n maailman 100 vaikutusvaltaisimman ihmisen joukkoon. Oikealta nimeltään David Taylor. Mø 27-vuotiaan tanskalaisen ensimmäiset, vuonna 2013 julkaistut singlet ja ep Bikini Daze herättivät hurmosta enimmäkseen artikkelin kirjoittajan kaltaisten indiemusasivustoja kahlaavien musiikkiautistien joukossa. Rolling Stone -lehti nimesi hänet erääksi vuosikymmenen tärkeimmistä artisteista vuonna 2009. Viimeistään Lemonade-albumi sysäsi hänet tasolle, jolle muut poptähdet eivät yllä. Nousi maineeseen kuuraketin lailla 2010-luvulla, mutta sai pian tittelin ”dubstepin vihatuin mies” ja myöhemmin maineen niin kutsuttuun brostepiin mieltyneen tynnyrikaljaääliöjengin keulahahmona. Kuten usein ennenkin, Q oli väärässä. Tunnettiin ennen Major Lazeria erityisesti eräänä M.I.A:n soundin arkkitehdeistä sekä Basement Jaxxin ja Lily Allenin kaltaisten brittiartistien remiksaajana. Sri Lankassa, Intiassa ja Lounais-Lontoossa kasvanut M.I.A. Beyoncé Poptähtien poptähti ja 2010-luvun tärkein kulttuuri-ikoni. Debyyttialbuminsa jälkeen M.I.A. Tuottanut myöhemmin muun muassa Christina Aguileraa ja Beyoncén Run the World (Girls) -kappaleen. Viime vuonna julkaistu esikoisalbumi ja erityisesti Justin Bieberin kanssa yhteistyönä tehty megahitti Where Are Ü Now olivat vahvasti osallisena Skrillexin maineen kuntoutuksessa. Mutta sitten alkoi tapahtua. Diplo vieraili yhdellä albumin singleistä. Kaikkihan sen tietävät.” Skrillex Eräs kaikkien aikojen menestyneimmistä edm-artisteista
Esimerkiksi esikoislevyn jokaisella raidalla vieraili jamaikalainen artisti. Kokonaan toinen asia on, kuinka haitallista se oikeasti on. ”Tämä ei ole enää se maailma, jossa Nanook, pakkasen poika tehtiin”, Diplo totesi Guardian-lehdelle viitaten maailman ensimmäiseen dokumenttielokuvaan, jota on myös syytetty alkuperäiskulttuurin hyväksikäytöstä. Ei niin kovin paljon”. Major Lazerin suosio tuskin ainakaan haittaa heidän musiikkinsa esillepääsyä. ”Diplo on opportunisti. Etenkin Coachellan kaltaiset amerikkalaiset jättifestarit ovat lisänneet tuntuvasti sekä varsinaisen edm:n että lajityyppiin kallellaan olevien artistien määrää. Tänä vuonna esimerkiksi perinteinen rockfestivaali Ruisrock panostaa aiempaa enemmän elektroniikkaan. Yhtyeen liveshow täyttää lavan. (Terveisiä Puhtaat valkeat lakanat -faneille!) Lienee kohtuullista epäillä, että esimerkiksi jamaikalaisartistit hyötyvät tästä kasvaneen kiinnostuksen muodossa. Elektronisesta tanssimusiikista on tullut 2010-luvulla festivaalien vetonaula. (Intiaanipäähineet, eivät rintsikat.) Mutta Major Lazerin tapaus on aika erilainen. Newyorkilais-dj Venus Iceberg X pommitti Diploa muun muassa seuraavalla viestillä heidän taannoisen Twitter-kinansa aikana: ”Et voi piiloutua enää postmodernismin taakse. Se on spektaakkeli, jossa on ”katharsispotentiaalia”. Toki on kyse vallasta: käytettyään ensin hyväkseen alusmaiden luonnonja ihmisresurssit valkoinen imperialisti rosmoaa seuraavaksi heidän kulttuurinsa. On aika panna piste hirmuvallallesi, whiteboy.” – VENUS ICEBERG X:N VIESTI DIPLOLLE TWITTERISSÄ Diplo. 54 RUMBA. Kuten ajan henkeen kuuluu, kaikki kommentoijat eivät ole olleet erityisen pidättyväisiä. Globalisaation ja halpojen musiikkiohjelmistojen ansiosta paikalliset nuoret Kambodzasta Maliin voivat tehdä musiikkia lähes samalta pohjalta kuin Diplo ja kumppanit. ”Jos minulla olisi jokin nimikkosoundi, luulen, että se olisi loppuni.” – DIPLO ”Et voi piiloutua enää postmodernismin taakse. ”Musta se on aika kiva laajennus ja toivon, että he jatkavat tällä tiellä”, hän sanoo. On aika panna piste hirmuvallallesi, whiteboy.” Kahden valkoisen länsimiehen puuhasteluna alkaneen Major Lazerin voi toki väittää syyllistyvän vieraan kulttuurin lainaamiseen. ”Ensi vuonna mukaan sitten vuoden 2017 Jack Ü, mikä ikinä se lieneekään.” M ajor Lazerin suosio on tietenkin johtanut noin gaziljoonaan mielipideartikkeliin – jotka ovat nettikirjoittelun käyttörehua suurimmista sanomalehdistä 140 merkin urahduksiin. Tolosen mielestä tämä on hyvä idea. Sitä se myös oli vuoden 2015 Flow-festivaalilla, jossa villisti pomppiva ja paitojaan päidensä yläpuolella heiluttanut yleisö oli hyvin lähellä kollektiivista edm-nirvanaa. Haitalliseksi kulttuuriappropriaatio muuttuu yleensä vasta siinä vaiheessa, kun anastetut elementit ruokkivat negatiivisia uskomuksia ja stereotyyppejä. Kyseessä eivät siis ole mitkään Dr. Onkin aika helppo ymmärtää, miksi Amerikan intiaanikansojen jäsen saattaa pitää loukkaavana, että heidän maansa varastaneiden ja alkuperäiskansat lähes sukupuuttoon lahdanneiden valloittajien parikymppiset Mattja Madison-nimiset jälkeläiset remeltävät festivaaleilla MDMA-päissään mikroshortseissa, yläosattomissa tai rintsikoissa ja intiaanipäähineissä – jotka ovat Amerikan alkuperäiskansoille pyhä asia. Yhtyettä on syytetty monelta taholta ei-valkoisten kulttuurien omimisesta, mitä kutsutaan englanniksi termillä ”cultural appropriation”. Ei sen enempää tai vähempää”, Arttu Tolonen toteaa ykskantaan. Kulttuurien ainekset ovat sekoittuneet ja niitä on käytetty ulkopuolisten toimesta maailman sivu. Siinä missä varttuneempi festivaaliyleisö nautiskeli boheemiporvarillisesti pikkusamppanjoita kilautellen beckeistään ja florenceandthemachineistaan, Major Lazer tykitti kaksikymppiset ketoon aseinaan hurjasti rusikoiva äänivalli ja epileptinen valoshow. Sariin kietoutuneella Beyoncélla. ”Aika suuri osa taiteilijoista on.” Major Lazer antaa musiikissaan muiden kuin valkoisten äänien kuulua stereotyypeillä ilkamoinnin sijaan. Niin on myös islamofobialla. Näin ainakin teoriassa. M A J O R L A Z E R Tolosen mukaan Major Lazer on festivaalien näkökulmasta houkutteleva vieras suureellisuutensa vuoksi. Major Lazer omaksuu musiikkiinsa vaikutteita paikallisista musiikkikulttuureista, mutta syvällisen nörttihenkisellä pieteetillä. Bombayn tai Pizza Enricon rasistipelimannikupletit. Euroopassa on pysytelty toistaiseksi rockpainotteisemmalla linjalla, vaikka meillekin on syntynyt Weekendin kaltaisia tyystin elektroniseen tanssimusiikkiin keskittyviä festivaaleja. Major Lazer on ruiskuttanut ison annoksen mustaa musiikkiperimää edm-skeneen, joka on elektronisen tanssimusiikin mustasta historiasta huolimatta kalpeampi kuin 1990-lukulaiset suomalaissaippuat. Ja asian voi kääntää myös päälaelleen. Diplon kipparuudesta huolimatta kaksi kolmasosaa bändin nykyjäsenistä on kotoisin Karibialta. Festari on haalinut pääesiintyjikseen Major Lazerin, Jack Ü:n, Airin, Icona Popin ja Møn. Sillä tarkoitetaan eräänlaista kulttuuristen ainesten – vaikkapa muodin, musiikkityylien, visuaalisen taiteen – ryöstökalastusta. Guardian-lehden journalisti Nosheen Iqbal lisäsi tyrmistyskulttuurin kuumentamaan kulttuuriryöstökeskusteluun aimo annoksen realismia jo taannoisen juttunsa otsikossa: ”Black Lives Matter -liikkeellä on väliä
J O H N S M I T H . STRATOVARIUS SPARZANZA STAM1NA KOTITEOLLISUUS VON HERTZEN BROTHERS MAJ KARMA MOKOMA SONATA ARCTICA TURMION KÄTILÖT KORPIKLAANI RED ELEVEN LOST SOCIETY FRANCINE BATTLE BEAST TO/DIE/FOR HEVISAURUS PROUDLY PRESENTS: LISÄTIEDOT JA LIPUT: W W W . F I
Klubin perustajat Mape Ritvola ja Niklas Nyman halusivat ensin järjestää klubia löyhällä kasaridiskoidealla, mutta sitten he tajusivat, että teeman voisi rajata synthwaveen. S Y N T H W A V E Aurinkolaseja, nopeita autoja ja magentaa Retroiluun vahvasti pohjautuva SYNTHWAVE kiehtoo monenikäisiä ja -taustaisia ihmisiä. Scifi-toimintaelokuva Terminator on tehty vuonna 1984, mutta siinä nähtävän baarin tunnelma muistuttaa musiikin ja valojen puolesta Ääniwallissa järjestettävää Flashback Future -klubia. Synthwave, retrowave, outrun ja 80’s electro viittaavat kaikki samaan estetiikkaan. Arnold Schwarzeneggerin esittämä Terminator kävelee baariin. Mikä on tämä genre, joka houkuttelee niin hipsterit kuin hevarit tanssimaan syntetisaattoreiden kaahailun tahtiin neonvalojen loisteessa. TEKSTI IIDA SOFIA HIRVONEN P unasävyiset valot hohtavat hämyisessä baarissa. Kävijöitä riitti, joten pystyimme siirtymään Ääniwalliin”, Ritvola miettii klubin ajankohtaa. Taustalla soi Tahnee Cainin Burnin’ in the Third Degree -kappale. Termi ”outrun” on peräisin vuonna 1986 ilmestyneestä Out Run -videopelistä, jossa ajetaan nopeilla autoilla kohti auringonlaskua. Siellä soitettava synthwave-musiikki kumartaa action-sankareiden, nopeiden autojen ja värikkäiden pikseleiden suuntaan. ”Drive-elokuvan jälkeinen buumi oli silloin vielä käynnissä, ja genre oli kasvanut sopivasti suuremmaksi. Ääniwallissa järjestettävä Flashback Future -klubi täyttää syksyllä kolme vuotta. Tietä reunustavat palmupuut ja värivalot. Ja miksi sen nykytähdet käyvät loppuunmyydyillä keikoilla Suomessa. Tytöt tanssivat värikkäissä vaatteissa. Miksi 1980-luvun elokuvamusiikki on niin suosittua juuri nyt. 56 RUMBA. Aloitimme klubin Pacificossa
S Y N T H W A V E Aurinkolaseja, nopeita autoja ja magentaa RUMBA 57
Tällainen arvoituksellisuus ja myytin luominen on synthwavelle keskeistä”, Mape Ritvola avaa. Drive nosti suosituksi myös mystisen ranskalaisartistin Kavinskyn, jonka Nightcall-kappale soi elokuvan alkuteksteissä. Violetin ja pinkin välille asettuva synteettinen neonsävy on ominainen paitsi ”Dark synthwavea voi pitää metallin aviottomana lapsena. Nostalgia syntyy tunteesta, että jotain tärkeää menneisyydestä on poissa, eikä se koskaan palaa. Drive sisältää paljon ajokohtauksia, joissa neonvalot loistavat eivätkä kadut tunnu päättyvän koskaan. Synthwaven isähahmoihin lukeutuva John Carpenter esiintyy elokuussa ensi kertaa Suomessa ja syksyllä Flashback Futuren vieraaksi saapuu nykyskenen tähti, Carpenter Brut. Sen kuvassa näyttäytyvät jyhkeät mieskasvot, jotka hohtava punainen silmä saa näyttämään kyborgilta. ”Synthwavea on helppo tanssia, ja sen sisälle mahtuu monta alalajia. Kun Perturbator, yksi genren suurimmista nimistä, esiintyi keväällä 2015 Flashback Futuressa, liput myytiin heti loppuun. Myös muut neonvärit kuuluvat synthwaven palettiin, mieluiten synkkää taustaa vasten. Nicolas Winding Refnin ohjaama elokuva ammensi kasaritoimintaelokuvien estetiikasta häpeilemättä, mutta diskreetisti. S Y N T H W A V E V uonna 2011 ilmestynyt Drive oli kulminaatiopiste, joka nosti synthwaven hetkeksi miltei mainstreamiin. Sliipattu syntikkapop ja karkkivärit muodostavat kontrastin elokuvan rajulle väkivallalle. Perturbator. Kuva on kuin suoraan satunnaisesta vanhasta sarjakuvasta tai scifi-pulp-dekkarista. Barbie-nukeille myös synthwave-estetiikalle. Mape Ritvola myöntää, ettei kiinnittänyt elokuvamusiikkiin erityisempää huomiota vielä 1980-luvulla, jolloin samanlaista musiikkia kuuli jokaisessa leffassa. Kiiltävästä pinnasta huolimatta, tai ehkä juuri sen vuoksi, tunnelmassa on jotain perustavanlaatuisen synkkää, jopa surullista. Koristeina klubilla on vanhoja televisioiden ruutuja, joista esitetään 1980-luvun toimintaelokuvien trailereita. Pohjimmiltaan kyse on kuitenkin nostalgiasta”, Ritvola sanoo. Anonyymi kuski ei jäyhän kasarisankarin kliseille ominaisesti paljoa puhu, eikä tunteita voi tulkita hänen kasvoiltaan. Kun uusia bändejä, ääniteformaatteja ja tyylisuuntauksia syntyy vanhojen tilalle, nostalgikot kääntyvät kohti mennyttä ja huokaavat, että kyllä niissä vanhoissa teoksissa kuitenkin oli sitä jotakin. Synthwave on etenkin elokuvafanien suosiossa, joten Flashback Futuren dj:t ovat tehneet keikkoja myös Night Visions -festivaaleilla. Synthwave-artistit käyttävät 1980-luvun graafista suunnittelua, kuten B-elokuvien, scifi-pokkareiden ja tietokonegrafiikoiden visuaalisia ilmeitä inspiraationa uusillle kansilleen. E i ole sattumaa, että Drive-elokuvan julisteen kirjainten väreiksi on valikoitunut magenta. Sama estetiikka toistuu myös Flashback Future -klubin neonvärisissä flaijereissa. Nightcall-ep:n kansi edustaa tähän päivään tuotua synthwave-estetiikkaa ominaisimmillaan. ”Silloin John Carpenterin kaltaisten säveltäjien tunnarit ikään kuin kuuluivat 58 RUMBA. ”Huhutaan, että Kavinsky olisi vain peitenimi, jonka takana olisi oikeasti Daft Punk. Ritvola kertoo, että heidän klubeillaan käy nörttejä, hevareita, gootteja, laiteharrastajia ja elektronisen musiikin faneja. Se voi muistuttaa miltei heviä tai kevyttä hömppäpoppia, joka soi aerobicvideoiden taustalla. Kuski käyttäytyy hillitysti ja pukeutuu hopeiseen silkkibombertakkiin, jossa on skorpionin kuva. Ryan Gosling esittää elokuvassa stuntmiestä, joka toimii öisin pakoauton kuljettana ryöstöissä. Enemmän tunnetta. Kavinskya esittävä dj:hän voisi olla periaatteessa kuka tahansa. Portlandilainen elektropop-yhtye Chromatics oli levyttänyt elokuvassa soineen Night Drive -kappaleen jo vuonna 2007, mutta elokuva teki yhtyeestä yhden elektronisen indiepopin suosituimmista nimistä. Vasta, kun jotain on poissa, sitä voi kaivata. Musiikkia tehdään syntetisaattoreilla, mutta kappaleiden rakenteet ja henki ovat lähempänä rockia kuin elektronista musiikkia.” – CARPENTER BRUT Kavinsky
RUMBA 59. S Y N T H W A V E Carpenter Brutin dark synthwave -kuvasto ei ole pelkkää paluuta tulevaisuuteen
Fanit pyrkivät tekemään harvinaisia löytöjä ja metsästävät loppuunmyytyjä levyjä. Cd:n pomppiminen, digitaalisen videon värinä, 8-bittisen kämäinen soundi – kaikkia näitä varjellaan heti, kun tekniikka kehittyy niin pitkälle, että niitä voidaan välttää.” ”Se on epäonnistumisen ääni: modernissa taiteessa on niin usein kyse kontrollin häviämisestä, siitä, että formaatin rajat tulevat vastaan ja hajoavat. Tällainen arvoituksellisuus ja myytin luominen on synthwavelle keskeistä.” – MAPE RITVOLA 60 RUMBA. Suosituin pituus on ep. Kun kitarasoundi rikkoontuu, se johtuu siitä, että kitara soi yksinkertaisesti niin lujaa, ettei vahvistin pysty toistamaan sitä. Brian Eno selittää A Year with Swollen Appendices -päiväkirjassa retrogenrejen suosiota seuraavasti: ”Kaikki se, mitä pidetään outona, rumana tai epämukavana nykyisessä teknologiassa, muuttuu myöhemmin sen tunnusmerkiksi. Blueslaulajan äänen särkyminen syntyy siitä, että intensiteetti on niin voimakas, ettei kurkku kestä sitä. S Y N T H W A V E Synthwave haltuun Kuuntele: Katsele: Pelaa: Escape from New York (1981) John Carpenterin dystopiassa Manhattanin saari on muutettu jättimäiseksi vankilaksi täynnä elinkautiseen tuomittuja rikollisia. Nyt Perturbator levyttää Blood Music -yhtiölle, joka julkaisi hänen neljännen kokopitkän albuminsa The Uncanny Valleyn viime toukokuussa cd:nä, vinyylinä ja kasettina. Robocop (1987) Paul Verhoevenin ohjaamassa tieteiselokuvassa kyborgikyttä kitkee rikollisuutta lähitulevaisuuden Detroitissa. Uudemmat synthwave-artistit harkitsevat tarkkaan, missä formaatissa he musiikkinsa julkaisevat. Chromatics Night Drive (2007) Italians Do It Better -labelia pyörittävän Johnny Jewelin kappaleiden haikea minimalismi hakee inspiraationsa italodiskosta ja postpunkista. Nyt, kun elokuvamusiikki on muuttunut orkestroiduksi eikä tarttuvia tunnareita enää tehdä, arvostan kasarisoundtrackeja uudella tavalla.” S ynthwaven viehätys syntyy pitkälti kämäisyydestä. Thief (1980) Neo-noir-elokuvan taustalla soi saksalaisen Tangerine Dreamin musiikki. Pelin päähenkilön ääninäyttelijänä toimii Terminatorista ja Aliens-elokuvasta tuttu Michael Biehn. Kavinsky Outrun (2013) Ranskalainen mysteeriartisti tekee ikään kuin taustamusiikikia kuvitteellisen kasarikyttäelokuvan takaa-ajokohtaukseen, mutta kappaleiden patonkisoundi on tietoisen tyyliteltyä. Teknologia on kehittynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana hurjaa vauhtia niin, että kuka tahansa voi periaatteessa tehdä ammattimaisen kuuloisen popkappaleen omalla tietokoneella. Rakeisen tai ylivalottuneen filmin kiehtovuus syntyy siitä, että tapahtumat ovat niin hetkellisiä, ettei kamera pysty tallentamaan niitä.” Synthwave on levynkeräilijöiden ja etenkin vinyylinharrastajien musiikkia miltei esinefetismiin asti. ”Vanhoissa syntetisaattoreissa on vähemmän liikkumavaraa, ja siksi niissä on tunnistettava ominaissoundi”, Ritvola sanoo. Esimerkiksi Perturbator-nimellä musiikkia tekevän pariisilaisen James Kentin ensimmäinen julkaisu ilmestyi 300 kappaleen ep-painoksena vinyylillä. Taustalla soi Hiroshi Kawaguchin säveltämä musiikki, ja pelaaja saa valita biisit itse. Far Cry 3: Blood Dragon (2013) Australialainen Power Glove -duo on säveltänyt soundtrackin kuuluisan räiskintäpelisarjan kolmanteen osaan tehtyyn lisäosaan, joka tyyliteltiin parodiaksi 1980-lukujen toimintaelokuvista. Carpenter Brut Trilogy (2015) Syksyllä Helsinkiin saapuvan Carpenter Brutin synkkä syntetisaattorimättö on lähellä heviä. Terminator (1984) James Cameronin tieteiselokuvassa Schwarzeneggerin esittämä tuhoaja etenee vääjäämättömästi syntetisaattoripopin soidessa. Painosmäärä pidetään kuitenkin mieluummin pienenä, sillä mitä vaikeampaa levy on löytää, sitä korkeampaan arvoon se nousee. Monet aloittavat lataamalla biisejä Bandcampiin tai Soundcloudiin ja jos kiinnostusta riittää, he julkaisevat sitten parin sadan kappaleen painoksen musiikkia vinyylillä. Kun levy myi loppuun, Perturbator painatti uuden erän. ”Huhutaan, että Kavinsky olisi vain peitenimi, jonka takana olisi oikeasti Daft Punk. Out Run (1986) Sega-pelissä kaahataan Ferrari Testarossalla niin nopeasti kuin mahdollista. Alkuperäisten elokuvaja pelisoundtrackien, kuten vaikka Streets of Ragen vinyyliversioista voidaan tänä päivänä pyytää Discogsissa muutamia satoja euroja – etenkin, jos painos on ollut pieni. Jos levyt menevät kaupaksi, artistit saattavat ottaa uuden painoksen. ajankuvaan, eikä niihin siksi kiinnittänyt erityisempää huomiota. Retroilijat ovat kiinnostuneempia menneiden teknologioiden rajoittuneisuudesta. Com Truise Wave 1 (2014) Newyorkilainen Seth Haley kanavoi reaganinaikaista syntikkapoppia
Kuukausittaisella klubilla on mukana aina vaihtuva vieras-dj. Huomata, että vaikka jonkun Dirty Dancingin soundtrack on oikeastaan tosi koskettava.” – LAURI SOINI Perturbator ammentaa vaikutteensa kyberpunkista sekä Akiran ja Ghost in the Shellin tyyppisistä japanilaisista animeista. Oletan, että kaikki muutkin pitävät klubeilla käymisessä eniten siitä, että he löytävät jotain, mitä he eivät ole välttämättä edes osanneet odottaakaan. Huomata, että vaikka jonkun Dirty Dancingin soundtrack on oikeastaan tosi koskettava”, Lauri Soini sanoo. ”On ollut ihanaa löytää elokuvista tutut kappaleet uudelleen ja kuulla ne uudessa valossa. Kun rock-kappaleisiin sekoittaa elektronisia soittimia, syntyy katastrofi, mutta kun rockia soitetaan kokonaan elektronisilla soittimilla, syntyy jotain uutta”, Carpenter Brut kommentoi toukokuussa Metalsucksin haastattelussa. THE CIRCUS (HELSINKI). ”Jos konsepti on rajattu liian tiukkaan ja pysyy aina samanlaisena, hommasta menee aika nopeasti fiilikset. Kun jäädään liiaksi jumittamaan retroilun luuppiin, toistetaan jo kauan sitten tehtyjä asioita eikä mitään uutta pääse syntymään. Se edustaa Carpenter Brutin ohella ”dark synthwavea”, genren brutaalimpaa, metallifaneihin vetoavaa laitaa. UUSI ALBUMI KAUPOISSA 8.7.! UUSI ALBUMI KAUPOISSA 29.7.! YHTYE LIVENÄ SUOMESSA! LIPUT MYYNNISSÄ NYT! 5.11. Musiikkia tehdään syntetisaattoreilla, mutta kappaleiden rakenteet ja henki ovat lähempänä rockia kuin elektronista musiikkia. ”Dark synthwavea voi pitää metallin aviottomana lapsena. Olen myös vähän allerginen liian oppikirjamaiselle retroestetiikalle.” Simon Reynolds piti Retromania-teoksessaan nostalgiaa ja menneisyyteen kuuluvien genrejen fetissointia eräänlaisena ongelmana. ”On ollut ihanaa löytää elokuvista tutut kappaleet uudelleen ja kuulla ne uudessa valossa. Missä kulkee ärsyttävän ja inspiroivan retroilun raja synthwavessa. K ynttilät loistavat ja lattia alkaa täyttyä tanssijoista, kun Sabrinan Boys Boys Boys soi Helsingissä Siltasen Lauri Soini ja Janne X Plays Synth & Wave -illassa. Uusia ihmisiä, uusia biisejä ja kauan sitten unohtuneita kappaleita, joihin voi ihastua uudestaan.” John Carpenter esiintyy 21. ”Ehkä joissain kasaridiskoissa, joissa dj:llä on Elvis-puvut ja peruukit ja itsekeksityt italiankieliset nimet. LOGOMO (TURKU) 6.11. Syntikkapoppia löytyy erityisesti Ranskasta, Italiasta, Japanista ja jopa Suomesta. Lauri Soinin pyörittämä klubilla on Flashback Futurea popimpi ote synthwaveen, ja se keskittyy lähes yksinomaan 1980-luvulla tehtyyn musiikkiin. Teemaa lähestytään vieraan mukaan aina eri näkökulmista, esimerkiksi maiden mukaan. ”Käyn ulkona, koska haluan löytää jotain uutta. syyskuuta Helsingin Ääniwallissa. Teemat ovat ihania, mutta tietyn retrolokeron suorittaminen on lamaannuttavaa”, Lauri Soini pohtii. ”Rikon aina rajoja ja päädyn kuitenkin soittamaan jotain ranskalaista boogieta, mutta se on tarkoituskin.” Viime aikoina hän on pyrkinyt etsimään etenkin romanttisempia soundtrack-biisejä ja balladeja. elokuuta Helsingin The Circuksessa ja Carpenter Brut 3
Esikoislevy ei jätä epäselväksi sitä, että kyseessä on pitkään hiottu teos, jolla on tekijälleen merkitystä. Niissä yritetään karistaa kannoilta ihmissuhdemenneisyyden haamuja (Takkipinon suojassa) tai yritetään alistua arkeen emotionaalisen maanjäristyksen jälkeen (Tavallinen nainen). Rakkaus ja maailmanloppu on rikottuine rakenteineen ja minimalistisine biitteineen musiikillisestikin uljas ja rohkea biisi, Tequilan ohella ilman muuta levyn parasta antia, mutta valitettavasti se on myös katteeton lupaus. Rakkaus ja maailmanloppu yhdistää fragmentaarista räppäystä kaihoisaan kertosäkeeseen, jossa kertoja ilmoittaa osaavansa laulaa oikeastaan vain maailmanlopusta, mutta tiedostavansa, että rakkaus on se laulunaihe, joka myy. Yksi Vesalan kiinnostavimmistä hetkistä kuullaan heti aluksi. Ei se ole lähtökohtaisesti huono asia, mutta tuntuu vain siltä, että keskimääräisiä lauluja keskimääräisistä aiheista on suomalaisessa popissa vuosi vuodelta enemmän. Muissa biiseissä ei pyritä pakoon huonoa kesälomasäätä, vaan esimerkiksi ahdistavaa parisuhdetta (Ei pystyny hengittää) tai kokonaista latistavaa ja tasapäistävää elämänmuotoa (Ruotsin euroviisut). NIKO PELTONEN Marraskuu keskellä kesää VESALAN syksyllä ilmestynyt debyyttisingle Tequila vangitsi vaivihkaa. Levyn tuotantojälki on aivan eri tasolla, tekstit ovat lahjakkaan sanankäyttäjän tekemiä, hashtag-kelpoiset hokemat loistavat autuaasti poissaolollaan. Luulen kuitenkin, ettei Paula Vesala halua tulla verratuksi suomalaiseen hittipoppiin. Hyvissä ajoin ilmestynyt single määrittää tietysti paljonkin sitä, millaisia ja kuinka suuria odotuksia albumille asettaa. Viimeksi mainittua sanaa voi käyttää ainakin tarkoituksellisen tekohilpeästä Älä droppaa mun tunnelmaa -lallatuksesta, joka muodostaa erikoisen vastinparin Tequilan valtatieromantiikalle. Teksti on oikeastaan aika nerokas analyysi minäkeskeisen ja tunnenöyhdän esiin kaivamisesta haltioituneen aikakauden popkulttuurista. Mutta levykokonaisuuteen sijoitettuna se alkaa vaikuttaa koko ajan enemmän mahdottomalta päiväunelta ja menettää tehoaan. Sinänsä Tequilan eskapismi on kyllä linjassa muun levyn kanssa, vaikka senkin tajuamisessa kestää hetki. Eivätkä tällä levyllä kuulu Amerikan suuret valtatiet, vaan suljetut tilat ja harmaa suomalainen maisema. Siksi sitä täytyy arvioida vaativilla mittareilla. Tämä ei ole sellaista arkisen yläpuolelle nousevaa suurten tunteiden poppia, jollaiseen Tequila vihjasi. Eskapistinen fantasia, tarve paeta elämän banaalia nihkeyttä, saa tässä tragikoomisia ulottuvuuksia, mutta yliolkainen laulu tuntuu lähinnä kepeältä vittuilulta. Hengenvaarallinen: 0–1,9 Kehno: 2,0–4,9 Keskinkertainen: 5,0–6,9 Hyvä: 7,0–8,9 Klassikko: 9,0–10 L E V Y T 7,1 Vesala Vesala WARNER 62 RUMBA. Tai tuntuisi, ellei Vesala olisi lopulta aika lailla eri levy kuin se, jolle tämä esipuhe on kirjoitettu. Musiikillisestikin se särähtää aika lailla korvaan Vesalan yleisen vakavuuden keskellä. Jos Vesalaa vertaa melkein mihin tahansa muuhun tämänhetkiseen suomalaiseen hittipoppiin (Chisua lukuun ottamatta), se on tietysti ylivertaisen pätevää musiikkia. Tarttuvia kertosäkeitä on levy puolillaan, eikä mikään nimenomainen tekijä estä näitä biisejä soimasta radiossa. Alussa hieman hölmöltä tuntunut laulu osoittautui täysiveriseksi romanssiksi, joka erottui erityisellä tavalla edukseen radioja striimauslistojen kärkipäätä hallitsevan roskan seasta. Muu levy on elektronista, isoksi tuotettua melankoliapoppia. Vesala ei ole missään nimessä huono levy, mutta nuo odotukset se pettää tavalla, joka on sen verran epämääräinen, että kesti pari kuuntelua tajuta, missä ongelma oikeastaan on. Lana Del Reystä puhuttiin biisin kohdalla vähän liikaa, sillä vaikka Tequila viittailee samaan mytologisoituun amerikkalaiseen maisemaan kuin Del Reykin, tämän kiillotettu itsetuho puuttuu Vesalan teoksesta; dekadenssin kuvana tequilan kaataminen napaan on lopulta aika söpö. Ja niillä mittareilla kymmenestä kappaleesta vähän turhan monet jäävät laimeiksi, jopa latteiksi. Samalla se tuntuu omakohtaiselta esipuheelta koko levylle. Näissä lauluissa eletään hyvin arkisia kriisejä ja kuvataan latistettuja ihmisiä ja tukahdutettuja tunteita. Lopussa hieman helpottaa. Mitä jos sä oisit silti mun kaa ja Sinuun minä jään eivät ole suuria sävellyksiä, mutta ensin mainitun ilkikurinen lupaus mahdollisimman hankalasta romanssista ja jälkimmäisen vilpittömän kaunis rakkaudentunnustus (joka tosin maistuu vähän päätösbiisikliseeltä) tasapainottavat levyn emotionaalista akselia sen verran, että lopputulema on varauksista huolimatta positiivinen. Eivätkä tällä levyllä kuulu Amerikan suuret valtatiet, vaan suljetut tilat ja harmaa suomalainen maisema. Varsinkin Ei pystyny hengittää ja Tavallinen nainen ovat melodramaattisia, vaikuttavia teoksia, mutta myös aika raskassoutuisia ja koleita. Tietty kolkkous jää päällimmäiseksi vaikutelmaksi koko levystä: se kuulostaa marraskuulta. Paula Vesalan kaltaisen lahjakkaan artistin en soisi tekevän myönnytyksiä siihen suuntaan. Biisissä saavutetaan se, mistä useissa muissa lauluissa haaveillaan: vapaus mennä minne tahansa, tehdä mitä tahansa, kenen kanssa tahansa. Päinvastoin näissä lauluissa eletään hyvin arkisia kriisejä ja kuvataan latistettuja ihmisiä ja tukahdutettuja tunteita. Siinä vietetään sateista kesälomaa pienellä ja ankealla suomalaistakapihalla grillaillen ja leikitään, että ”tää on nyt Costa Rica”
L E V Y T VI IV I H U U SK A RUMBA 63
Kuten koko levy. Krug on selvästi päässyt taas jaloilleen, sillä edellinen levy, pianovetoinen Julia with Blue Jeans On oli sydäntäsärkevä erolevy. Lisäksi bändin soitossa on varsin vähän mitään sellaista, joka kuulostaisi jo ennestään tutulta. City Wrecker taitaa olla omaelämäkerrallinen tarina Krugin muutosta Helsinkiin – asian reflektointi ja muotoilu on silkkaa Krugia itseään. Jos Moonfacen eli alun perin kanadalaisen, sittemmin Helsinkiin muutamaksi vuodeksi juurtuneen Wolf Parade -laulajan Spencer Krugin ja kotimaisen Siinain (eli ex-Joensuu 1685) vuoden 2012 yhteistyön tulos Heartbreaking Bravery oli komea ja lupaava levy, My Best Human Face on jotain paljon enemmän. Siinä on hyvässä yhteisymmärryksessä hulppeaa kraut-paahtoa, haikeita Ilon kautta 8,6 Moonface & Siinai My Best Human Face JAGJAGUWAR romansseja ja kokeilevampaa, kekseliästä popmusiikkia. Siinä missä Heartbreaking Bravery oli tumma, raskaahko ja kokeileva, My Best Human Face on linjakas, kuulas ja helpommin avautuva. Yhtye onnistuu samaan aikaan kuulostamaan täydeltä ja ilmavalta, mikä ei suinkaan ole helppoa. My Best Human Face sisältää haikeita sävyjä ja ilmeisiä muistumia sydänsuruista, mutta myös paljon valoa, ilmaa ja ennen kaikkea iloa ja juhlaa. Moonfacen ja Siinain yhteistyö toimii kuin unelma. Risto’s Riff seuraa jyrkkänä ja kuulemma alkuperäistä kraut-versiota huomattavasti nopeampana drone-paahtona, jossa on nimestään huolimatta muutakin kuin yksi kitaristi Risto Joensuun riffi. Kanadalaisen lauluääni (ja toki osin myös kirjallinen ilmaisu) on jäljittelemättömän erikoinen, mutta kun siihen tottuu, ei oikein ymmärrä, miksi. Levyn avaava, suorastaan beatlesiaaninen The Nightclub Artiste loihtii esille kutkuttavan tilanteen ja vision, mutta ei lopulta paljasta korttejaan. Yhtä kova on Ugly Flower Pretty Vase, joka on nätti popunelma mainiolla kitaraosuudella. Ennen kaikkea My Best Human Face on tasalaatuinen. Haastattelussa mies onkin sanonut, että yksi levyn teemoista on tietynlainen identiteettikriisi – Montreal vai Helsinki, Kanada vai Suomi. Them Call Themselves Old Punks on My Best Human Facen ensimmäinen mestariteos, jossa hienosti kiemurteleva kosketinsoitinriffi reunustaa kuulasta tunnelmapalaa. Se jos mikä edistää levyn ikää. Mukana on jopa kelpo kertosäe! Varo vain, K-X-P, Siinai voi viedä sun stadionin näillä eväillä. En vaihtaisi sen seitsemästä biisistä yhtäkään pois – tai no, jos olisi ase ohimolla, niin viimeinen, majesteettinen mutta vähemmän vaikuttava The Queen of Both Lightness and Dark saisi jäädä toiselle levylle. Siinai on mielenkiintoinen yhtye: se taipuu moneen, ja kiintoisia kuvioita löytyy niin kosketinsoitin-, kitarakuin rytmipuoleltakin. Toinen paahto on Prairie Boy, jonka onnellisen soliseva, monimuotoinen kosketinsoitinmatto ja jännittävä rumpuosasto pitävät lujasti otteessaan. Moonface & Siinai ikuisesti! MARKKU ROINILA L E V Y T 64 RUMBA. Joka tapauksessa Krugin ääni istuu hyvin niin rytmikkäämpään kuin herkistelevämpäänkin materiaaliin ja tuo levylle aivan oman luonteensa. NYT on hieno. Mutta ei sillä kuulemma ole oikeasti väliä
Kun kulttuurin sääntöjä ei tunne, voi hyvin liioitella omassa arviossaan, että nyt uho kenties tuntuu ”aidolta” eikä teatterilta. GRIME oli menneisyyden musiikkia, kunnes menneisyydestä tuli taas nykyisyys. Se ei ole mikään ihme: grime on kenties mustin eurooppalainen musiikkigenre ja samaistumispinnaltaan suunnattu hyvinkin suoraan mustalle yleisölle. Skepta, oikealta nimeltään Joseph Junior Adenuga, edustaa seuraavaa sukupolvea. Samalla tavoin kuin muukin kulttuuri muistelee nyt millenniumin jälkeisiä vuosia, on loogista, että grimekin kaivautuu esiin Lontoon nurkista ja selviää jopa Suomeen asti. OSKARI ONNINEN L E V Y T LU KA S PE AR SA LL RUMBA 65. (Todettava on, että hallitsee se guru grimenkin.) Levyn toinen single, yli vuosi sitten julkaistu Shutdown sämplää Draken Vine-klippiä ja on niittaavimpia räppibängereitä aikoihin. Konnichiwa on tehty ennen muuta lontoolaisen alakulttuurin, ei globaalin popkulttuurin kielellä ja ehdoilla, jolloin sen voima pakenee entisestään. Useaan kertaan lykätty Konnichiwa on Skeptan neljäs levy ja ensimmäinen viiteen vuoteen. Nyt Dizzee Rascalin Mercury-voittajalevystä Boy in da Cornerista on kulunut 13 vuotta, Wileyn Treddin’ on Thin Icesta 12. (Toisaalta vastaavista oloista klubille lähteminen voisi olla yhtä kaukainen kokemus.) Vaikka Töölön Ketterässä vieraannuttaa duon tapa lainata grimekulttuuria koomisesti liki yksi yhteen, Töölöön on tyytyminen. Debyyttinsä hän julkaisi vuonna 2007. Genrelle ominaisesti Konnichiwalla eivät paina koukut, vaan biitit ja niiden päällä räppäävä Skepta, joka takoo brittiaksentillaan sellaisella itsevarmuudella, ettei hän kerran kuulijan seinälle nostettuaan päästä tätä alas ennen kuin levy loppuu. Ilmestyessään se nousi brittilistan kakkossijalle. Tämä johtuu siitä, etteivät Konnichiwan kappaleet niinkään kuvaa elämää kuin kertovat siitä, miltä se tuntuu. Sillä kun Skepta viimein esiintyi keväällä Ääniwallissa, annoin kertoa itselleni, että keikalla valkoiset olivat likimain Vieraassa maailmassa 7,0 Skepta Konnichiwa BOY BETTER KNOW vähemmistössä. Julkaisun alakulttuuria korkeampaa profiilia korostaa sekin, että piraattiradiot ovat vaihtuneet pariin Pharrellin tuottamaan biisiin. Toki Skeptan kohdalla näin on: Konnichiwa on täynnä voimalauluja, joita on turha kuunnella design-nojatuolissa kirjahyllyn edessä tai lyriikkavihko kourassa, jos niiden kanssa haluaa iholle. Skepta ja grime an sich tuntuvat kuitenkin kurkistusikkunalta vieraaseen maailmaan, joka on Suomessakin yllättävän läsnä, mutta jota keskiluokkaistuva valkoinen tuskin voi ymmärtää kokonaan. Siitäkin huolimatta, ettei sitä ymmärtäisi kokonaan. Odotus kyllä palkitaan, sillä Konnichiwaa voi hyvällä omallatunnolla ja listasijojensa lisäksikin pitää seuraavana keskeisenä grimelevynä. Skepta jääköön heille, keille se kuuluu. Verkkarihousuja on turha vaihtaa Gucciin ja Rolexiin, sillä se olisi koko kulttuurin pettämistä. Beyoncén Lemonaden yhteydessä nostettiin usein esiin ongelma, voiko valkoinen ihminen ymmärtää levyä kunnolla. Politiikka ei kiinnosta, poliisi ei pelota ja jatkuvasti Skepta muistuttaa, ettei hän myy itseään ökyilemällä
Hieman yllättäen Dylan-cover Lay Lady Lay kuitenkin toimii Prättälän sielukkaassa käsittelyssä. Prättälän kappaleen loppuun soittama soolo on levyn musiikiillisesti virtuoosimaisimpia hetkiä. Chicagosta paikalle on hommattu Wilcon Pat Sansone ja John Stirratt, jonka Hofner-basso keinuttaa monia raitoja hienosti. KUN Tuomo Prättälä ja Markus Nordenstreng joitain vuosia sitten alkoivat esiintyä duona, tuntui yhdistelmä aluksi hieman oudolta. Biisi jatkuu mellotronin pulputusten kautta samaa harsomaista kangasta olevaan Life Leaving Your Bodyyn, jonka upeuden ääressä sanat loppuvat. Kappaleen kaksiäänisistä harmonioista tulee mieleen David Crosby ja Graham Nash Täyden kympin hattukantria 10 Tuomo & Markus Dead Circles GRANDPOP – nimenomaan ilman Stillsin sonnimaista lihallisuutta. Nordenstrengin itsevarmuus ja pieni punainen kirja yhdistettynä Prättälän intuitiiviseen ja vaivattomaan musikaalisuuteen on voittava yhdistelmä. Miikka Paatelaisen theremin kertosäkeissä antaa viimeisen silauksen. Vielä lähemmäs Dylania Nordenstreng pääsee Vanity Blindsilla, joka voisi olla ylijäämäraita Time Out of Mindilta, niin syvä on sen vastakohdista syntyvä itsetutkiskelun kaivo – tosin kertosäkeissä ei aina ole varma, laulaako hän turhamaisuuden sokaisevuudesta vai poikkeuksellisen koristeellisista sälekaihtimista. Levon Helm -tribuutti Voice from Arkansas ja John Lennon -cover Beautiful Boy (Darling Boy) tuntuvat piirun verran liian henkilökohtaisilta. Levyn avaava Over the Rooftops on co-write Jayhawksin Gary Lourisin kanssa. Radiosta päästään levyn hienovaraisiin tyylirikkoihin. Nordestreng iskee vielä paremmaksi. JEAN RAMSAY M AR K M AR TI N EZ L E V Y T 66 RUMBA. On hatunnoston arvoinen teko saada jotain noin tuoretta esiin näin kuluneesta ja kornista kappaleesta. Studion mukana tulee kaksi kantapeikkoa, eli Calexicona paremmin tunnetut Joey Burns ja John Convertino. Olivathan kokoonpanon osapuolet Latebirdsiään luotsaava suomalaisen americanan työmyyrä ja zeligmäinen linssilude sekä Emma Salokosken rinnalla Quintessencestä maan ykköskastiin noussut samettisen soulin introspektiivinen kuninkaallinen. Don’t Shut Down Your Radio kierrättää Radio Helsingin tunnuslausetta (”you’re among friends”) hieman jinglemäisen oloisesti. Miehen rauhaton reissaaminen Ameriikan raitilla saa tällä levyllä summauksen, jonka kautta nimekkäät vierailijat eivät enää tunnu päälleliimatuilta isoveljen palttoilta, vaan ne toimivat orgaanisena osana musiikkia, joka soljuu Prättälän kätilöimänä rentoutuneesti ja rikkaasti. Juuri silloin pärähtää duon teemabiisi, randynewmanmaisen nokkela ja hymyilyttävä Spinsters. Tämä on se levy, jonka Markus Nordenstreng syntyi tekemään. Levymuodossa homma kuitenkin puhkeaa kukkaan. Se, jos mikä, on täysien pisteiden arvoinen suoritus. Prättälän jjcalemaisen hypnoottisesti groovaava Why taas on levyn tarttuvimpia kappaleita, ilmiselvä radiohitti ja single. Ensimmäinen levy, tai pikemminkin sen a-puoli, tuntuu niin virheettömältä, että myöhemmin huomaa harmittelevansa kokonaisuuden olevan näin pitkä. Kertosäkeen epäilen tulleen Lourisilta, siinä on hänelle ominainen pudotus. Viimeinen hatunnosto kaverusten huumorintajulle: hatuistaan tunnetut muusikot ovat takakannen kuvassa laskeneet hattunsa kaktuksen juureen Joshua Treen erämaapuistossa paikalle, jonka voi helposti kuvitella Gram Parsonsin ”haudaksi”. Nimibiisi Dead Circles on napakymppi: rentoutuneesti lönkyttelevä, astmaattisen hammondin kuljettama dylanmainen tunnelmapala. Kuten kuvasta voi päätellä, Dead Circles on eräänlainen pyhiinvaellusmatka, mutta ei kuitenkaan mitään turhaa vaikutteiden toistelua. Tucsonin Wavelab-studiolle pääsy on genren sisällä yhtä kova temppu kuin Funin kaksi Steve Albinin Electrical Audiolla äänitettyä levyä. Jo ensimmäisessä lauseessa mainitaan Topanga, ja sinnehän Dead Circles kuuluu, neilyoungien ja jamestaylorien sekaan
JUKKA HÄTINEN RUMBA 67. Vielä kuusikymmentäviisi minuuttia ja yksi sekunti. Nyt matka on tullut päätökseen ja on aika selvittää, millaisen totuuden albumi kertoo. Seuraava kaksituntinen To Be Kind (2014) ei hävinnyt jännitteessä tippaakaan, mutta leikitteli lisäksi piinan ja toivonpilkahdusten dialogilla saaden kuuntelijan hulluuden partaalle. Albumin nimikkokappale alkoi saada muotoaan Swansin 10-tuntisiksi väitetyissä päivittäisissä treeneissä ja niitä seuranneilla keikoilla. Kuuden vuoden symbioosi jotain korkeampaa tarkoitusperää palvellen on ollut varmasti uuvuttava matka, jonka aikana on ehtinyt kyseenalaistaa itseään kerran jos toisenkin. Kaksi tuntia kiihkeää musiikkia, jonka jännite kasvoi kasvamistaan, kunnes paatuneimmankin eksperimentaalikon oli nostettava kätensä ilmaan riivattuna jauhavan yhtyeen edessä. Norman Westberg, Kristof Hahn, Jäähyväiset totuudelle 9,1 Swans The Glowing Man YOUNG GOD/MUTE Phil Puleo, Christopher Pravdica ja Thor Harris ovat yhdessä Giran kanssa ”omistautuneet totuuksille, joita ääni sen eri muodoissa on kulloinkin tarjonnut”. Albumien välissä Swansin nykyinkarnaatio on suurin piirtein asunut tien päällä koetellen yleisöään äärimmäisillä äänenpaineilla ja uusilla teoksilla. The World Looks Red / The World Looks Black toteuttaa sääennusteen maailmanlopun marssin tahtiin siteeraten Giran Sonic Youthin Confusion Is Sex -debyyttialbumille vuonna 1983 kirjoittamaa lyriikkaa. The Glowing Manin keskeiset kappaleet ovat saaneet polvipareja tutisemaan ympäri maailmaa jo ennen levytettyjä versioitaan, sitä jo useaan kertaan mainittua intensiivisyyttä eittämättä ympärilleen keräten. Se karkaa To Be Kind -levyn Bring the Sun -biisin osasta omaksi kokonaisuudekseen. Šamanistiseen rytmiin kietoutuva ja kerrostuva äänimassa on se totuus, jonka takia koko kuuden vuoden raastava tutkimusmatka on kannattanut. Kun mainitut tahot tulivat sinuiksi Swansin paluun kanssa, sekä julkaistun musiikin taso että sen minuuteissa mitattu määrä ovat saaneet haukkomaan henkeä. Gira kokosi yhtyeensä uudelleen tajuttuaan kesken Angels of Light -kokoonpanonsa konsertin kaipaavansa Swansin esiintymisten tarjoamaa intensiivisyyttä. Se on riuska kädenpuristus ja nyökkäys. Se on kuitenkin palkinnut, sen nämä miehet tietävät viimeistään nyt jatkaessaan eri suuntiin. Suoraviivaisine sanoituksineen, helposti lähestyttävine rytmeineen ja melankolisine melodioineen se tuntuu jopa naiivilta 62-vuotiaan kokeellisen rockin konkarin kynäilemäksi. Ne valmistautuvat pyyhkimään kartalta kaikki maailman postrock-bändit. Kunnes on aika jatkaa Swansin seuraavan lihaksi tulemisen kanssa. Vielä kuusi minuuttia ja viisitoista sekuntia. Sitten Michael Gira saa rauhan. L E V Y T VIELÄ satakahdeksantoista minuuttia ja kaksikymmentäkolme sekuntia. on muistopuhe heroiinille ja sen riivaamalle hengelle. Se onnistuu kuitenkin peilaamaan Swansin uran alkutaivalta kenties selvimmin tästä 2010-luvun tulemisesta. Swans liitää nyt taivaalla hehkuen kuin varmaa tuhoa kohti syöksyvä meteori, murentuen pala kerrallaan. Yksi popmusiikin suurimmista rikoksista on väkisin roikkuminen jossain, joka joskus oli. Paluulevy My Father Will Guide Me up a Rope to the Sky (2010) tuntuu retrospektiivisti tarkasteltuna varovaiselta kokeilulta, jolla lämmiteltiin niin Giran rinnalle kutsuttuja muusikoita kuin skeptisesti jatkuviin comeback-uutisiin suhtautuvia musiikin ystäviä. Cloud of Forgetting ja Cloud of Unknowing ovat rukouksia, jotka keräävät ylle pahaenteisiä myrskypilviä. Frankie M. Gira tiedotti Glowing Manin jäävän Swansin tämän kokoonpanon viimeiseksi levyksi. The Seer (2012) oli musertava kokonaisuus. Viimein. Jopa vapautunut kyynel totisen miehen silmäkulmassa. On helppo kuvitella Giran vuoron perään viittovan yhtyeelleen ohjeita mielensä menettäneen kapellimestarin lailla ja sätkivän musiikin voimasta kuin manattuna. Sen vuoksi Michael Gira saa nyt rauhan. Sen tiedämme myös me, jotka olemme olleet Swansin kurimuksen riepoteltavina aina epätoivosta valaistumiseen. Finally, Peace on hymni irti päästämiselle. Sitten Michael Gira saa rauhan. Sitten Michael Gira saa rauhan
Ehkä juuri edellislevyn menestyksen ansiosta albumilla esiintyy entistä itsevarmempi yhtye, joka ei kuitenkaan vaikuta yhtään aikaisempaa onnellisemmalta. Tämä albumi ja sitä seurannut Verkligen (1996) ovat Kentiä kiihkeimmillään ja ehdottomimmillaan. Levyn parhaat hetket kestävät vertailun yhtyeen uran aiempiin kohokohtiin, mutta ajoittain albumi kuulostaa siltä, että hiukan radikaalimpi uusiutuminen ei olisi ollut pahitteeksi. 8,4 (Molemmat) Isola (1997) Kentin kolmas albumi on malliesimerkki siitä, miten yhtye voi kehittää ilmaisuaan kypsempään ja jalostuneempaan muotoon ilman, että tämän tarvitsee merkitä musiikin tylsistymistä. Kappaleiden tempoja on tiputettu ja musiikki on ajoittain hyvinkin maalailevaa, mutta tunteet ovat vielä entistäkin suurempia. 8,6 Vapen & ammunition (2002) Yhtyeen omien sanojen mukaan Vapen & Ammunitionista oli tarkoitus tehdä levy, jolla on kymmenen potentiaalista hittisinkkua. Melankoliaa hyvinvointivaltiossa Kent (1995) Nuori bändi voi tehdä ensimmäisen levynsä vain kerran, ja Kentin nimetön debyyttialbumi onkin äärimmilleen latautunut paketti vakuuttavaa kolmatta vuosikymmentään elävän ihmisen angstia. Levy olisi parempi, jos siltä olisi tiputettu pari kappaletta pois, ja ajoittain yhtye tuntuu toistavan edeltäjänsä menestys reseptiä hiukan turhan orjallisesti, mutta levy sisältää monia Kent-klassikoita. Levyn päättävä eeppinen 747 on edelleen hyvänä päivänä maailman paras biisi. Tällä levyllä asiat ovat joko mustia tai valkoisia, elämältä saadaan kaikki tai ei mitään ja kitaran säröpedaali on joko täysillä tai ei päällä lainkaan. Nämä levyt toimivat lähinnä osoituksena siitä, miten suuri osa yhtyeen voimasta perustuu ruotsin kieleen. Yhtye julkaisi Hagnesta Hillistä, aivan kuten Isolastakin, myös englanniksi lauletun version, joka lauluraitoja lukuun ottamatta on identtinen skandiversion kanssa. 8,0 KENTIN yli kaksi vuosikymmentä kestänyt ura saa päätöksensä tämän vuoden lopulla. 9,3 Hagnesta Hill (1999) Hagnesta Hill jatkaa tyylikkäästi Isolan kehityssuuntaa. Tämä on epäilemättä sekä levyn suurin vahvuus että sen pahin heikkous. 7,5 Du & jag döden (2002) Vapen & ammunitionin jälkeistä menestyskrapulaa Kent paranteli jopa omalla asteikollaan poikkeuksellisen synkällä Du & jag döden -albumilla. Vain laulaessaan äidinkielellään Joakim Berg pystyy lataamaan kappaleet täyteen tunnetta. Isola on Kentin paras levy ja kuuluu kiistatta pohjoismaisen melankoliapopin historian korkeimmalle huipulle aina A-han Scoundrel Daysin (1986) viereen. Balladivoittoisella levyllä kuullaan ajoittain jopa countrysävyjä, minkä ansiosta yhtye kykenee päivittämään soundiaan entistä omaperäisempään suuntaan. Yhtye oli heti alussa poikkeuksellinen tapaus: se otti The Curen, The Smithsin ja Sueden kaltaisten bändien melankolisen, melodramaattisen kitarapopin ja lokalisoi sen ruotsalaisen hyvinvointiyhteiskunnan oloihin aina laulukieltä myöten. Koukkuja täynnä olevat kappaleet tarjoavat välitöntä nautintoa ja tekivät albumista valtavan myyntimenestyksen, mutta syvempiin vesiin bändi on uinut monilla muilla levyillään. Onkin mielenkiintoista, että Kentin kaupallisesti menestynein levy on sen kuudesta ensimmäisestä albumista heikoin. Kent on yhtye, joka on tarpeeksi tyylikäs elitistisille musadiggareille mutta myös riittävän helposti lähestyttävä suurelle yleisölle. TEKSTI TAPIO AHOLA L E V Y T LY H Y E T 68 RUMBA. Asetimme orkesterin valikoituja levyjä kronologiseen järjestykseen ja tutkimme, mitkä ovat sen uran kohokohdat ja heikoimmat hetket
Röd (2009) Radikaalimpi uusiutuminen saavutettiinkin heti seuraavalla levyllä Tillbaka till samtiden (2007), ja Kentin ura jatkui aiempaa konevetoisemmissa soundimaailmoissa. Albumi ei ehkä kokonaisuutena haasta Kentin varhaisvaiheen tähtihetkiä, mutta esimerkiksi jo nimillään kuvaavat Vi är inte längre där ja Den sista sången olisivat äärimmäisen koskettavia kappaleita vaikka ei tietäisi, ettei tämän jälkeen uusia levyjä ole luvassa. 5 numeroa/12kk 42,50 Kustantaja Pop Media Oy Fredrikinkatu 42 00100 Helsinki www.rumba.fi Tilaajapalvelu puh. Se oli siinä, kiitos ja hyvästi. Osoitteenmuutos Ilmoita uusi osoitteesi riittävän ajoissa tilaajapalveluumme sähköpostitse, kirjeitse, soittamalla tai osoitteessa www.rumba.fi. Siinä missä Röd on tasokas kokonaisuus, bändin kolmella seuraavalla levyllä on korkeintaan tasokkaita yksittäisiä kappaleita. Asioidessa on hyvä ilmoittaa tilaajanumero. 03 4246 5302 (avoinna ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Tilaushinnat • 12 kk kestotilaus 42,50 euroa • 12 kk määräaikaistilaus 44,50 euroa • Ulkomaisiin tilauksiin lisätään postimaksulisä • Hinnat sisältävät ALV % LY H Y E T L E V Y T PE TE R GE H RK E. Irtisanominen voi tapahtua sähköpostitse, kirjeitse tai soittamalla tilaajapalveluumme. Niinpä nyt, kun se on oikeasti laittamassa kitaroita lopullisesti laukkuun, tekee yhtye kunnon ryhtiliikkeen ja kuulostaa inspiroituneemmalta kuin aikoihin. Kent on aina ollut parhaimmillaan silloin, kun se on kuulostanut siltä kuin bändi olisi tehnyt viimeistä levyään. Mene osoitteeseen www.popmedia.fi/tilaa-rumba Kestotilaus Kestotilaus on tilaustapa, joka on määräaikaistilausta edullisempi. Kentin myöhäiskauden paras levy on Röd, jolla bändi osaa yhdistää koneet melodisesti vahvoihin kappaleisiin. Tavallaan Röd osoittaa, että monien muiden myöhäisvaiheen levyjen vaisuus ei johtunut uusiutuneesta soundimaailmasta vaan siitä, että bändin biisinkirjoituskynä ehti jossain vaiheessa tylsistyä. Tietoja voidaan käyttää suoramarkkinointitarkoituksiin. 7,9 Då som nu för alltid (2016) Entä sitten se kaikkien aikojen viimeinen Kent-levy, tämän vuoden toukokuussa ilmestynyt Då som nu för alltid. 7,6 Tilaa Rumba! Tilaus on kestotilaus ja se koskee vain Suomeen lähetettäviä tilauksia. Olisi liioittelua sanoa aikuistumisen pilanneen Kentin, mutta monet yhtyeen loppu-uran kappaleista eivät vain kuulosta sydänverellä kirjoitetulta. Tilaus alkaa seuraavasta mahdollisesta numerosta ja jatkuu kestotilauksena niin kauan kunnes tilaaja muuttaa tai irtisanoo sen. Kestotilaus jatkuu ilman uudistamista, mikäli sitä ei irtisanota mieluiten kuukautta ennen tilausjakson päättymistä
B L A C K P E I D E R 70 RUMBA
www.mikseri.net Mikseri_225x297mm.indd 1 3.2.2015 15.02. Yli 180 000 käyttäjää, 90 000 projektia, 185 000 kappaletta ja satoja tuhansia kommentteja
TL: ”Tämä on hillitön osoitus siitä, kuinka hyvin kiinan kieli toimii räpissä. Minun on vaikea nähdä tässä omimista mitenkään negatiivisessa mielessä.” TL: ”Tämän sävelkulut eivät olleet mitenkään kiinalaisia. Tämä olisi toiminut muutenkin.” Aristophanes Fly to the Moon Modern Sky -festivaalilla elokuussa esiintyvä Aristophanes tuli länsimaisten musiikinystävien tietoisuuteen viime syksynä, jolloin hän vieraili Grimesin Art Angels -levyn kappaleella Scream. Mariachi-torvilla sekä cumbiaja bolerorytmeillä versioimansa laulut uuteen uskoon muokkaava yhtye esiintyy elokuussa Helsingin juhlaviikkojen Huvila-teltassa. En ole varma Morrisseyn romantiikasta, mutta omituiset yhdistelmät ovat aina hauskoja.” Mykki Blanco feat. Tulee mieleen esimerkiksi Easy Star All-Starsin reggaecoverit Radioheadistä. Hiphop on monipuolinen genre, ja se muuttuu jatkuvasti.” TL: ”Tämä oli makea ja hauska myös riippumatta siitä kehyksestä. On kiinnostavaa miettiä, voisiko suomeksi laulamalla pärjätä ulkomailla, jos kyseessä olisi vastaavanlainen eksoottinen versiointi.” TL: ”Coverissa pitää kuitenkin olla selkeä oma twisti, tai se alkaa hävettää. Ehkä heihin vetoaa hänen musiikkinsa tunteellisuus ja dramaattisuus.” TL: ”Tässä oli hämmentävää, miten vähän kieli vaikuttaa.” KV: ”Suomessa ajatellaan, ettei voi pärjätä ulkomailla, jos ei laula englanniksi. Queer rapin sekä Blancon ja Frank Oceanin kaltaisten nimien saama suurempi huomio on hyvin tervetullut ilmiö.” TL: ”Ehkä tämä on osoitus siitä, että on vaarallista puhua rap-skenestä tai hiphop-skenestä ylipäänsä. Tässä on vastaanpanematon ja kyseenalaistamaton eetos.” KV: ”Mykki Blanco on tärkeä hahmo. Hienoa, että Blancon kaltaiset henkilöt tuovat hiphopiin lisää moniarvoisuutta.” TL: ”Yksi rap-skenen väsyttävimpiä puolia on pikkuisen epäuskottava machous. Aristoteelisesti esiintyjää tai puhujaa arvioidaan logoksen eli sisällön, paatoksen eli tunteen ja eetoksen eli tavan tai uskottavuuden kautta. Kaikella rakkaudella, mutta kun Sting laulaa Fields of Gold ja Tapani Kansa laulaa Kultaniityt, siitä ei tule vaikutelmaa, että tällä voisi pärjätä pidemmälle. Kuunnellessa tulee mieleen se, mikä häiritsee keskustelussa kulttuurisesta omimisesta. Pitäisikö siinä olla sitten kannel mukana tai jotain?” KV: ”Vaikka tämä oli toimiva versio, tavallaan on aika helppo ratkaisu, että coverista tehdään persoonallinen vaihtamalla sen musiikkityyliä tai siirtämällä se toiseen musiikkiperinteeseen. Ennen kuin laulaja alkoi laulaa, intron torviosuuksista tuli mieleen Las Vegas ja estradiviihde. Harvemmin kieli kuitenkaan on ratkaiseva tekijä. Tässä oli tavallaan se Euroviisu-jako, että kertosäe vedetään englanniksi ja säkeistöt omalla kielellä.” 72 RUMBA. Jos minulta olisi aikaisemmin kysytty, miten se sopii räppiin, olisin ajatellut, että kreikkalaisen komedian suurmieheltä lainattu Aristophanes-nimi sopii artistille hyvin, koska se musiikki on suurta komediaa.” KV: ”Tässä on mukavan pehmeä ja soljuva soundi. Yhdysvalloissa puhutaan kulttuurisesta omimisesta, kun valkoihoiset tekevät räppiä. Parhaimmillaan se voi toimia hienosti, mutta se voi tuntua myös kikkailulta. Jumalan lahjan monet muodot Tällä kertaa Hittikarusellissa Rumban avustaja KIMMO VANHATALO ja Kallion kirkkoherra TEEMU LAAJASALO keskustelevat Helsingin kesäfestivaalien tarjonnasta. Hiphop-skene on pitkään ollut varsin nihkeä seksuaalija sukupuolivähemmistöjä kohtaan. H I T T I K A R U S E L L I Mexrrissey El Primero del Gang El Primero del Gang on meksikolaisen Morrisseyta ja The Smithsiä coveroivan Mexrrisseyn näkemys Morrisseyn kappaleesta First of the Gang to Die. Kun laulu alkoi, lajityyppi muuttui täysin.” KV: ”Morrisseylla on Meksikossa ja Los Angelesin meksikolaistaustaisen väestön keskuudessa intohimoinen fanikunta. Fly to the Moon löytyy mandariinikiinaksi räppäävän taiwanilaisartistin debyytti-ep:ltä No Rush to Leave Dreams. Siitä puuttuu se lisätwisti. Tuollainen esiintymisen tapa ei tyhjenny yhteen genreen.” KV: ”Yleensä, kun ihmiset yleistävät tyyliin ’suomirap on juntti musaa’, he puhuvat omista mielikuvistaan. Se machous toimii paljon paremmin hevissä tai rockissa. Rajoja rikkovan hiphop-artistin kappaleella on mukana myös musiikkivideo-ohjaajana tunnettu ranskalaisartisti Woodkid. TL: ”Jos tätä pitäisi kuvata yhdellä sanalla, se olisi ’uskottava’. Hiphopissa homoseksuaalisuus oli tabu todella kauan. Ei pidä ajatella, että tälle annetaan anteeksi siksi, että Blanco on transsukupuolinen tai julkisesti HIV-positiivinen. Mitä myös YleLeaksja Hyvät ja huonot uutiset -ohjelmista tuttu, James Brownista ja Leevi and the Leavingsistä pitävä pappi oli mieltä black metalista, queer rapista ja tropical housesta. Woodkid High School Never Ends Toukokuussa julkaistu High School Never Ends on ensimmäinen single Sideways-festivaalilla esiintyneen Mykki Blancon toiselta pitkäsoitolta. Sitä voi tehdä yhtä hyvin taiwanilainen nuori nainen kuin valkoinen suomalainen keski-ikäinen mieskin. Rap-skeneen kuuluvassa machoilussa on pieni kiinnijäämisen riskin tunnelma.” KV: ”Jopa hevissä on hyväksytty Rob Halfordin kaltaiset hahmot. TL: ”Tämä oli aika hillitön. Hiphop on kuitenkin maailmanlaajuinen ilmiö. Menisitkö katsomaan Mexrrisseytä?” TL: ”Voisin mennä
Olen lukioja opiskeluaikoina järjestänyt limudiskoja ja pyöritellyt niissä levyjä.” KV: ”Edm-artisteissa on piristävää se, että nuoret tyypit tekevät musiikkia nuorille. Näytimme kaikki sekä kieltä että keskisormea. En ole musiikkityylin ekspertti, mutta ajattelisin sen olevan jotenkin hikisempää.” TL: ”Tässä ei ollut sellaista vanhan ajan aggressiivista tanssimusiikkimeininkiä, kuten vaikkapa The KLF:ssä. Ehkä uusi sukupolvi saa sen toimimaan paremmin.” KV: ”Amerikassa esimerkiksi Kanye West voi tehdä selkeästi gospel-vaikutteista ja myös uskonnollista musiikkia. Kuunteletko paljon räppiä?” TL: ”Lapsuudessani ja nuoruudessani Public Enemy oli minulle hirvittävän olennainen. Kysymys siitä, mikä on kaunista ja rumaa tangeeraa kysymyksen kanssa, mikä on hyvää ja pahaa. Nykyään black metalia voi kuunnella paljolti samassa hengessä kuin taidemusiikkia.” TL: ”Siinä on tapahtunut sama kuin kristilliselle klassiselle musiikille. Muistan ilolla kaikkea tanssittavaa menoa. Levyllä lauletaan myös muun muassa ilmastonmuutoksesta ja kansalaisiin kohdistuvasta valvonnasta.” TL: ”Huomaan suhtautuvani kantaaottavaan musiikkiin skeptisesti. Martti Luther sanoi näin viitisensataa vuotta sitten: ‘Rakastan musiikkia, koska se on Jumalan lahja, ei ihmisen. Olen käynyt katsomassa sitä 2000-luvun alussa Vanhalla ylioppilastalolla ja pari vuotta sitten Flow’ssa. Varsinaiseen suomigospeliin, johon tämä ei tietenkään taivu, minulla on ollut kahtalainen suhde. Kasarisankarihevissä on jotain ihanaa. Sitä ei kaupallisten tuottajien pitäisi päästä puristamaan kuiviin.” KV: ”Uskotko, että musiikilla voi muuttaa maailmaa?” TL: ”Se ei ole uskon asia. Sittemmin sen käyttö on maallistunut.” KV: ”Mitä pidät metallista ja raskaammasta rockista ylipäänsä?” TL: ”Tällainen hidas ja synkkä itsemurhamusiikki ei hirveästi viehätä. Tämä ei toisaalta ollut mitään ‘nuorison käsittämätöntä meteliä’. Toisaalta on hieno ajatus, että se kuvasto, mitä halutaan esittää, on jotenkin pinnan alla kytevää.” KV: ”Black metal on tullut aika kauas siitä aikanaan kapinallisesta ja pahennusta herättäneestä tyylistä. Suomalaisesta uskonnollisesta musiikista tulee heti jotenkin laimea mielikuva.” TL: ”Higher Ground -kuoro, joka treenaa Alppilan kirkolla Kallion seurakunnassa, osaa tehdä hienosti sellaista ylistysmusiikkia, joka aikaisemmin olisi herättänyt myötähäpeän kokemuksen.” KV: ”Joensuun musiikissa kuuluvat selkeästi singer-songwriterja country-vaikutteet. Olen toivonut, että se pääsisi paremmin esille. Unohdamme, että usein kovin Amerikan kritiikki tulee Amerikasta. Niin kauan, kun kantaaottava musiikki ei muutu sellaiseksi, se on hienoa, koska onhan niin, että etiikka ja estetiikka kulkevat käsi kädessä. Uskontohan on olennainen osa myös country-musiikkia. KV: ”Noin se on varmasti helpommin sulateltavaa länsimaiselle yleisölle. Emmekä edes tienneet, mitä keskisormen näyttäminen tarkoitti!” Mikko Joensuu Closer My God Closer My God löytyy entisen Joensuu 1685 -kitaristi-laulajan kauan odotetulta debyyttisoololevyltä Amen 1. Aika pitkä matka on tultu.” Kygo Raging 24-vuotiaan norjalaisen Kygon alias Kyrre Gørvell-Dahllin suurimmat hitit ovat niittäneet Soundcloudissa ja Youtubessa satoja miljoonia kuunteluita. TL: ”Tämä oli hirveän kaunis ja tässä oli ihan kauheat sanat. Ei kuitenkaan niin, että se, mikä on kaunista on hyvää tai se, mikä on rumaa on pahaa. Levynjulkaisukeikan Johanneksenkirkossa tehnyt artisti esiintyy kesällä ainakin Flow-festivaalilla. Kaikki, mitä siitä maasta sanotaan, on jossain siellä totta ja mikään, mitä siitä sanotaan, ei ole kaikkialla siellä totta. Oli se vähän elähtänyt.” KV: ”Public Enemy on muuttunut aika rajusti radikaalista bändistä nostalgiseksi bilemusiikiksi.” TL: ”Se on nostalgista bilemusiikkia ja vähän tökeröä markkinointia. Yhtyeeni pääsi soittamaan Itäkeskuksen ensimmäisen osan avajaisiin vuonna 1984. Tämä oli kuitenkin vähän pliisu. Toinen suosikkilajityyppini on speed metal, jossa soitetaan soittotaidon äärirajalla. Kun katsotaan jenkkiskeneä, ylistysmusiikki on esimerkiksi r&b:ssä ja gospel-soulissa ihan mainstreamin ytimessä ja se toimii ultrauskottavasti. Että maallisen ja taivaallisen suhde olisi dialogisempi sen sijaan, että valitaan jompi kumpi.” Anohni Drone Bomb Me Anohnin Hopelessness-levyltä löytyvä Drone Bomb Me kertoo afganistanilaisesta pikkutytöstä, jonka perhe on kuollut miehittämättömän ilma-aluksen tekemässä pommi-iskussa ja joka nyt toivoo, että hänelle kävisi samoin. Se on maa, josta löytyy Las Vegas ja pommit, mutta sieltä löytyy myös tällaista taituruutta.” KV: ”Tämä on hieno kappale. Musiikkia harjoittaessa väistyvät viha, himo ja ylpeys.’ Kyllä sillä maailmaa muutetaan.” H I T T I K A R U S E L L I RUMBA 73. Laulaja ei erityisesti vakuuttanut.” KV: ”Tässä oli selviä vaikutteita kirkkomusiikista.” TL: ”Black metalin tai metallin kuvasto yleensä on usein todella uskonnollista. Tuntuu hassulta sanoa näin black metalista, mutta tämä voisi melkein mennä taustamusiikkina.” TL: ”Sen takia jouduinkin pyytämään pariin kertaan, että laita kovemmalle. Olisi hienoa, jos genrehyppy ei olisi enää välttämätön. Näkyy iloa, jota me emme voi edes kuvitella. Den lille piges død on myös popimpaa musiikkia tehneen Bruunin viime vuonna julkaistu uusin single. Tämä oli hyvin tanssittavaa, mutta samalla kevyesti ja laiskasti laulettua.” KV: ”Tässä oli yllättävänkin melankolinen meininki, kun ottaa huomioon, että Kygon musiikkia kutsutaan tropical houseksi. Se ilahduttaa mielen, karkottaa paholaisen ja luo viatonta iloa. Se on monimuotoisempi juttu. TL: ”Metalli on kaikkinensa lajityyppinä hirveän kiinnostava monella tavalla. Se on näytetty toteen niin monella tavalla. On helppo kuvitella hyvännäköiset nuoret miehet ja naiset kuuntelemassa ja tanssimassa tätä. Aikaisemmin Antony and the Johnsons -nimellä esiintynyt Anohni konsertoi elokuussa Flow’ssa. Kesäkuun alussa Kygo toi tropical housensa First Sounds of Summerburst -tapahtumaan Hernesaaren rantaan. Sitten, kun vaihdetaan kieltä ja tullaan Suomeen, se ei yhtäkkiä toimi. Sellaista, että menkää tälle sivulle ja tilatkaa joku kello. Anohni on kiehtovasti kääntänyt Fistful of Loveja Cripple and the Starfish -tyylisten kappaleiden masokismin protestilauluiksi. Aitous on tärkeää, että ei tule sitä vaikutelmaa, että tuottajat tuotteistavat sitä. Sellaisessa, jota vedetään jalka korkealla monitorilla ja liian leveässä haara-asennossa. TL: ”En ihmettele, että tämä tempaa nuorison mukaansa, tämä on niin käsikirjoitettua kamaa. Kappaleen soundit eivät olleet kovin modernit. Se on hirveän kiinnostavaa silloin, jos se ei ole oikaisevaa tai tylsää. Tämä oli simppeli ja jollain tavalla kauhean perinteinen kappale.” TL: ”Tässä melodiakulut olivat hyvin kuulijaystävällisiä. Ne olivat kuin vanhasta iskelmästä. Niille ei tarvitse tehdä mitään, sen kun kirjoittelee ne niin kuin ne on siellä sanottu.” KV: ”Särö ja kirkuna oli kappaleessa miksattu tosi matalalle. TL: ”Tämä kuulostaa taitavalta, kauniilta ja aika surulliselta. Koko Bachin tuotanto oli tehty Jumalan suureksi kunniaksi. Sillä tavalla tähän on saatu vanhan komennon diskoimua. Jos menee afrikkalaiseen kylään, jossa ei ole yhtään mitään, ihmiset alkavat yhtäkkiä laulaa ja tanssia. Se heille suotakoon.” Myrkur Den lille piges død Tuskaan heinäkuussa saapuva Myrkur on tanskalaisen Amalie Bruunin yhden naisen black metal -projekti. Yhdysvalloissa valtavirta-artistitkin voivat tehdä hengellisiä levyjä tai kappaleita.” TL: ”Meillä on mieletön määrä väkeä, jotka ovat siirtyneet gospelpiireistä ykköstason popartisteiksi: Anssi Kela, Juha Tapio, Mikko Kuustonen. Raamatun kuvasto antaa todella väkeviä kuvia. Esitimme siellä Heaven’s on Firen. Hauska tehokeino, että takapotku on tehty feidauksella. Tämä oli myös osoitus siitä, miten helposti katsomme Amerikkaa yhdestä kulmasta. Lapsuudessani Kiss oli iso juttu
L evyihin liittyy hyviä muistoja tai ne liittyvät eri aikakausiin elämässä – jotkut eivät edes liity vain yhteen, vaan ne ovat voineet pulpahtaa uudelleen joskus myöhemminkin. Garagen kautta tykkään myös The Strokesista, mutta erityisesti Julian Casablancasin ensimmäinen soololevy Phrazes for the Young (2009) räjäytti pääni. Paljon polyrytmejä ja moniosaisia biisejä. Black Lizardin laulaja-kitaristin musiikkidiggailu alkoi Beatlesista ja päätyi psykedeliaan ja garage rockiin. Minulla on yhä noin 300 cd:tä ja olen tosi vähän myynyt levyjä, vaikka viimeiset vuodet olenkin kuunnellut musiikkia lähinnä mp3-soittimella ja netin kautta. Sgt. Lopulta kuuntelin levyä kahden vuoden ajan valehtelematta päivittäin. Pepper -bileet, joissa juotiin absinttia ja kuunneltiin albumia. Meillä oli cd-soitin jo silloin, kun kavereilla ei vielä ollut, joten aloin ostella pikkuhiljaa viikkorahoillani Beatlesin levyjä. Todellinen mestariteos, joka on lyhyt ja tyylikäs, vaikka aikanaan sitä haukuttiin. Olen aina yrittänyt etsiä myös uutta musiikkia ja toivonut löytäväni bändejä, jotka eivät ole vuosikymmenten takaa ja jotka olisi mahdollista vielä nähdä keikallakin. Sitä ennen minulla taisi olla vain joku Gommi ja Pommi -levy. Jo 6-vuotiaana ostin ekan levyn, joka oli Live at the BBC (1994). Sgt. Kun ostan uuden levyn, lataan sen heti mp3-soittimeen ja lähden pitkälle kävelylle kuuntelemaan sitä.” ”En osaa laittaa kotona tai bileissä levyä soimaan vain taustalle, koska koen kaiken mistä tykkään niin henkilökohtaiseksi.” – PALTSA-KAI SALAMA L E V Y H Y L LY 74 RUMBA. Kuuntelin ensin studio levyjä, mutta sitten kun kuulin Metallic K.O. Kävelylenkkejä 1960–70-luvuille Kun soololevyä tekevää PALTSA-KAI SALAMAA pyydetään valitsemaan viisi tärkeintä albumia levyhyllystään, hän sukeltaa syvälle lapsuuteensa ja avaa musiikkiharrastustaan henkilöhistorian kautta. Pepper johdatti psykedeelisen musiikin pariin, mikä on ollut itselleni iso juttu. -liven (1976), josta puolet on nauhoitettu bändin legendaarisella viimeisellä keikalla, niin tajusin, millaisen viban voi saada aikaan livenä. The Libertines kuulosti kuitenkin aika hyvältä, ja sitten kuuntelin Babyshamblesin Down in Albionin (2005). Se oli erilaista ja elektronisempaa kuin aiemmin kuuntelemani musiikki. Woman (1971). Metallic K.O.:lla on myös biisejä, joita Stooges ei koskaan nauhoittanut studiossa, kuten Open Up and Bleed ja Head On, jotka ovat yhtyeen parhaimmistoa. P arikymppisenä meikäläisestä tuli ihan hullu Pete Doherty -fani, vaikka ensin juoruotsikoissa näkynyt Doherty ärsytti älyttömästi. Pepper’s Lonely Hearts Club Band (1967) oli jo silloin värikkäine kansineen älyttömän kiehtova ja mystinen. Samalla olen tosi ronkeli musiikin suhteen. Viimemmäksi olen ostanut digitaalisesti The Strokesin uuden Future Present Past -ep:n, ja edellinen fyysinen levy taisi olla Neil Youngin On the Beach (1974). Jossain vaiheessa kuitenkin tuntui, että Down in Albionin kuuntelu alkoi tuoda minulle huonoa onnea. En osaa laittaa kotona tai bileissä levyä soimaan vain taustalle, koska koen kaiken mistä tykkään niin henkilökohtaiseksi. Olen sen verran taikauskoinen. Muistan sen päivän kun ostin ensimmäisen The Doors -levyni, joka oli L.A. Kyllähän se iski nuoreen poikaan, ja vieläkin kerran vuodessa tulee jonkinlainen Doors-kausi. Nykyään taidan kuunnella 95 prosenttia musiikista liikkeellä ollessa, mutta kuuntelen silti pääasiassa levykokonaisuuksia. On ihan käsittämätöntä, että joku on 1960-luvulla rahisevan kasettimankan kanssa nauhoittanut keikan, ja siltä välittyy vieläkin ihan uskomaton energia ja voima. Aluksi koko levy tuntui vain kaoottiselta melulta, mutta kaiken sen raakuuden alta biisit alkoivat kuitenkin soida päässä. Se oli jopa vähän pelottava: muistan, kun kuunneltiin levy loppuun kaverin kanssa ja sieltä tuli se pelkkää melua sisältävä piiloraita, niin mentiin molemmat ihan hiljaisiksi. TEKSTI TUUKKA HÄMÄLÄINEN KUVA MARKUS PAAJALA ” T he Beatles oli ensimmäinen iso juttu, josta innostuin. Kitaristimme Joni Seppäsen kanssa pidettiin myös levyn 40-vuotispäivänä 1.6.2007 kunnon Sgt. 1 8-vuotiaana iski sitten garage rock, ja sitä kautta aloin kuunnella Iggy Popia ja The Stoogesia. Rakastan erityisesti Doorsin livenauhoituksia ja bootlegejä. Aina tuntui tapahtuvan jotain ikävää, kun sitä kuunteli, niin että edelleenkin vähän epäilyttää kuunnella sitä
L E V Y H Y L LY RUMBA 75
K O LU M N I R A M S A Y Stadionkonsertti on sosiaalinen tapahtuma, josta ei yksinkertaisesti ole varaa jäädä pois. Ei yksi vaan kaksi stadionkonserttia oli ennennäkemätön suoritus, varsinkin kun kyseessä oli verrattain tuore artisti eikä mikään mestari areenalla tai Elvik sen hologrammi. Nykyisin stadionkonsertti tuntuu olevan artistin suosion ylin mahdollinen mittari: siitä haaveillaan, sitä kohti tehdään työtä eli ”kovasti duunia”, ja sen saavutettuaan voi jäädä hetkeksi lomalle, laakereilleen lepäämään. Toisaalta mikäs suomalaisilla artisteilla on vanhalla hiekkalaatikolla hummatessa, sillä Olympiastadion tuntuu käyneen liian pieneksi maailman turpeimmille rocksirkuksille. Kysymys on vain siitä, että uskoo itseensä. Leipää ja sirkushuveja JEAN RAMSAY Kirjoittaja on kirjallisuudentutkija ja esteetikko, joka päätyi tanssimaan arkkitehtuurista. Pakko. Esiintymispaikan vetoluokka tuntui olevan eksponetiaalisesti suhteessa musiikin käyttösuhteen intensiteettiin. Tuohon Kelan havahtumiseen tiivistyy muutos, joka on tapahtunut viime vuosikymmenen aikana suomalaisten artistien ja taustaorganisaatioidensa asenteissa: me olemme tarpeeksi hyviä, ja jopa me voimme täyttää stadionin. Se on populaarimusiikin ämpärijono, johon mennään jonottamaan, koska naapurikin menee. Cheekin kohdalla kyseessä oli kuitenkin hiphopiin sisäänrakennetusta isottelun ja pullistelun kulttuurista, jossa haukataan enemmän kuin pitäisi pystyä kaiken järjen mukaan pureksimaan. Elastisesta Sami Hedbergiin näitä artisteja tuntuu yhdistävän miltei itsekritiikitön usko omaan suosioon, joka toimii eräänlaisena itseään toteuttavana ennustuksena: jos sinulla on pokkaa myydä, niin aina löytyy joku, joka ostaa. Ja mikäpä sopisi paremmin aineettomaan, elämyksiin hurmioituneeseen aikaan kuin spektaakkeli, joka kestää pari tuntia ja häipyy sitten ilotulituksina ilmaan eikä jää ylisuurina äänitepainoksina markettien alelaareihin tai kirpputoreille. Palataan sanaan ”pakko”. Duunia on ”pakko” kunnioittaa, ja paikalle on ”pakko” mennä ihan spektaakkelin vuoksi. Suomalaisen tapahtumajärjestäjän tajunta laajeni: näinkin voi toimia. Ihmiset tungeksivat Olympiastadionille katsomaan rollareita ja tinaturnereita, aikansa isoimpia tähtiä. Cheek laittoi parametrit uusiksi elokuussa 2014. Stadionkonsertti on sosiaalinen tapahtuma, josta ei yksinkertaisesti ole varaa jäädä pois. Viime kesänä siellä esiintyi AC/DC, tänä vuonna pellon muhjuunnutti Iron Maiden. Me rotat kyllä tulemme perässä, kun kuulemme pillin äänen. Suomalaisen musiikkipromoamisen vanha ujo muotti meni rikki, ja seuraavana kesänä vuorossa oli Robin. Yllätys lienee kuitenkin ollut, kuinka hyvin homma meni läpi, kuinka hyvin Cheekin ilmaa täynnä oleva paperitiikeri suomalaiseen ihmiseen upposi. Tai pikemminkin: stadionkonsertti on kultalevy aikana, jolloin levyjä ei enää myydä. Stadion oli näyttäytymispaikka, ja vaparilla sisään luikerrellut pikkujulkkis sen pastellinsävyinen gladiaattori. JA RI LA M 76 RUMBA. Sen täyttämiseen vaadittiin jotain ylimaallista Toiseutta, jota meiltä ei vain omasta takaa löytynyt. Jokin vetää meitä stadionille, se ei parissakymmenessä vuodessa ole muuttunut. Tätä varten on kehitelty Kantolan tapahtumapuisto, jonka nimi jo pitää sisällään maantieteellistä osviittaa mittasuhteista. J oskus kaukaisella 1980-luvulla Suomeenkin rantautui stadionrockin aikakausi – parisenkymmentä vuotta myöhässä, kuten aina. Mielenkiintoinen termi. Musiikista näissä kokoontumisajoissa ei juurikaan ollut kysymys, sillä stadionkeikat olivat pikemminkin eräänlaisia viihdemaailman seurapiiritapahtumia, jossa kaikenlaiset silmäätekevät patsastelivat aurinkolasit päässä ja prässätyt Jack & Jones -reikäfarkut päällä touhottaen ritatainoloille, miten ”Rollarien musa on aina niinku ollu mulle todellinen inspiraation lähde ja pakkohan tänne on tulla”. Se on populaarimusiikin ämpärijono, johon mennään jonottamaan koska naapurikin menee. Stadionkonsertti on uusi kultalevy. Epuille sen tosin soikin, sillä takana oli siinä vaiheessa kolmikymmenvuotinen ura, ja repullinen hittejä. Cheekin vanavedessä suomalaisista artisteista on kuoriutunut areenaja stadionkelpoisten artistien luokka. Tähän palataan. Stadionille menemällä eliminoidaan riski siitä, että jäädään paitsi jostain, jonka muut saavat. Cheek Olympiastadionilla 2014. Tästä kertoo jo se, että kun Eppu Normaali esiintyi Ratinan stadionilla vuonna 2004, pidettiin tätä jotenkin täysin poikkeuksellisena. Suomalaiseen mentaliteettiin jotenkin kuului, että stadion oli varattu kulahtaneille megarockin dinosauruksille. Taannoin Anssi Kela muisteli Facebook-päivityksessä, miten hän lämmitteli kymmenisen vuotta sitten Eric Claptonia Hartwall-areenalla ja yllättyneenä positiivisesta vastaanotosta päätti jonain päivänä palata tuohon paikkaan, mutta niin, että pääsylipussa lukee vain hänen nimensä
Suomen kätevin TV-OPAS on täällä! Kake löytyy osoitteesta kake.fi
Menevämpien kannattaa olla juuri se festarikotka, jonka haluat maailman sinussa näkevän! Kesänjatkoja ja tschüß! N I S S E M Petteri Orpon voittolauluna soi Elastisen Eteen ja ylös, ja Orpo kertoi kotonaan kuunnellun tosi paljon Elastista. Voiton vie ja parhaat edut saanee kuitenkin Karri Koira, joka päätti julkaista YKS-kappaleensa näppärästi päivää sen jälkeen, kun Juha Sipilä oli viimein saanut yhteiskuntasopimuksensa kasaan! Paljon onnea kehittyvien maakuntien Karri, olkoon kepu kanssasi! Ja näin kasassa on raporttimme ensimmäinen puolivillainen aasinsilta. Painostuksesta huolimatta kappaletta vaivautui kuitenkin kommentoimaan vain yksi, se Onninen, joka onnistui osoittamaan täydellisen objektiivisuutensa suututtamalla niin Cheekin kuin Petoksen. Kesän lintubongausvinkkinä kannattaa todeta, ettei omena putoa puusta kauas ja katsahtaa, jos nuorputinisti Mikael Gabrielin äidin todella voi bongata Rajat kiinni -ryhmästä. Hän kyseenalaisesti väitti, etteikö kriitikko seurustelisi mallin kanssa, vaan olisi kriitikonkaltainen vässykkä. Nisse ei ole saanut tietoja Wörlinin reaktiosta tähän hengentuotteensa mollaamiseen, mutta tiettävästi hän ei kuitenkaan ole lähettänyt toimitukseen jauhekirjeitä tai Uniikkia esittämään uutta singleään. Aasinsillat sen kuin huononevat, mutta meno onneksi paranee. Tällä kertaa meillä on jaossa poikkeuksellinen yllätyspalkinto, mainetta, kunniaa ja näkyvyyttä sekä artistille että hänen kappaleeseensa sijoittamalle tuotemerkille. Raadin arviona julkaistu vitsi oli ehkä huono, mutta ei silti Kasmir, tuo talouspaperistaan tunnettu poppari, sitä ymmärtänyt, vaan oli herkkä kuten taiteilija saattaa. Rähinä-makkara sai testin huonoimmat pisteet 21/50. Hitti hitiltä tuotesijoittelusta on tullut tökerömpää: ensin Sanni mainostaa uuden singlensä kertosäkeessä Coronaa (ei sitä baaria), jota ei juo juuri kukaan ja kaikkein vähiten Sanni itse, sillä kuten me möhömahat tiedämme, kaljassa on kaloreita. Vielä kun Alexander Stubb valittiin kaksi vuotta sitten puheenjohtajaksi, hän soitti kansainvälisenä miehenä The Scriptin hittikappaletta Hall of Fame. Samalla oli havaittavissa suomalaisen rapmusiikin täydellinen mattivanhastuminen. Kuvan ”lerssi” ei liity tapaukseen. Sillä kävipä kesäkuussa niin, että aviisimme järjesti internetissään kriitikkoraadin, jonka kuunneltavaksi päätyi nimikkotalouspaperistaan tunnetun Kasmirin uutuuskappale. Kauniiksi lopuksi kerrottakoon siitä, kuinka Suomen aivan jokainen maineikas räppäri oli tekemässä suurtekoa ja järjestämässä Funkiestin Juhalle yllätysjuhlaa ja -lahjaa kiitokseksi 20 vuoden pohjatyöstä, jonka seurauksena puoluejohtajatkin kuuntelevat räppiä. Ja myös tämä vanha haluaa kiittää toista vanhaa. H yvää kesää arvoisat lukijat. Musiikkitoimittaja ei tapaile mallia Eikä moshaa. Nissen saamien tietojen mukaan Eteen ja ylös ei kuitenkaan liittynyt Rähinän ison lerssin lanseeraamiseen. Petteri Orpon voittolauluna soi Elastisen Eteen ja ylös, ja Orpo kertoi kotonaan kuunnellun tosi paljon Elastista. Siitä, tarjottiinko lerssiä Orpon kotona tai puoluekokouksessa, syväkurkkumme eivät luojan kiitos kertoneet enempää. Niin ikään yhteiskuntasopimusta tavoitellut sivistyspuolue kokoomus sai joitain viikkoja sitten uuden puheenjohtajan. Wörlinin lerssin menestys jäi hieman löysäksi. Sitten seurasi Uniikki, joka saa roimat aplodit ja raikkaan hengityksen python–Mynthon-loppusoinnustaan, mikä yrittää viitata ilmeisesti ohjelmointikieleen eikä pytonkäärmeeseen. Nyt oli toisin. Me täällä kevytkapinallisesti rockmusiikin marginaalissa puuhastelevassa mediassa olemme tietenkin kovettaneet nahkamme, mitä tulee keskinkertaiseen alfamieheytemme kyseenalaistamiseen. 78 RUMBA. Tätä talouspaperistaan tunnettu poppari Kasmir vielä säesti. Siitä, tarjottiinko lerssiä Orpon kotona tai puoluekokouksessa, syväkurkkumme eivät luojan kiitos kertoneet enempää. Nissen saamien tietojen mukaan Eteen ja ylös ei kuitenkaan liittynyt Rähinän ison lerssin lanseeraamiseen. Se oli tärkeää. Sen sijaan on nostettava esiin maan toisen iltapäivälehden makkaratesti, jossa Wörlinin kohtalo oli yhtä traaginen kuin Kasmirin. Tässä kohdassa mukaan nousi vielä luovuudestaan tunnettu luova johtaja, ja siksi ilmeisesti mies Rähinä-munan ja lerssin takaa, Joonas Wörlin
WWW.ROOMESCAPE.FI H E L S I N K I ON NYT AVATTU ISO ROBALLE! VARAA HUONE OSOITTEESTA HELSINKI TAMPERE LAHTI ROVANIEMI RoomEscape_HKI_225x297mm.indd 1 4.3.2016 8.54
Miksi pitää tehdä tällaista. Aika nopeasti tuli mukaan instrumenttien ohjelmointi. Voisi tehdä jotain helpompaakin.” Missä levy on käytännössä tehty. Hän oli heti sitä mieltä, etten saa antaa kenenkään ulkopuolisen pilata biisejäni. Mutta on tämä hirveää hommaa, tuo teatterin tekeminenkin. Sitten soitin sen Jukka Immoselle [yksi Vesala-levyn miksaajista. Esimerkiksi voi ottaa levyn aloituskappaleen Rakkaus ja maailmanloppu. Vaikka tekisin biisiin vain tekstit, haluan aina esitellä idean oikean kappaleen muodossa. Siinä on vähän punkkia, halusin tehdä välillä hommia väärin tai kokeillen. TEKSTI TONI KERÄNEN KUVAT MARKUS PAAJALA K Y S Y M Y S & V A S TA U S 80 RUMBA. En halua lähettää lyriikkaakaan pelkkänä tekstinä. Älä droppaa mun tunnelmaa tuli tehtyä tässä ihan viime metreillä.” Levyn julkaisee DJPP:n eli Perttu Mäkelän johtama Etenee Records. Miten siinä niin kävi. ”Tulee, ja monesti hävettää. Ainakin ensi talven Vesala asuu perheensä kanssa Los Angelesissa, jossa hän opiskelee dramaturgiaa. Olet mukana lähes jokaisella osa-alueella säveltämisestä ohjelmoinnin kautta tuottamiseen. Olin, että niinpä. ”Tapasimme Pertun kanssa vuonna 2008 Biisilinnassa. Tuleeko kappaleita tehdessä koskaan itsesensuuri vastaan. ”Alkutuontanto on tehty erittäin pitkälle ihan himassa Los Angelesissa, ja lopputuotantovaiheessa työskentelin muun muassa neljän eri miksaajan ja osatuottajan kanssa. Hänen ensimmäinen soololevynsä ilmestyi kesäkuun puolivälissä, ja tällä hetkellä artisti kiertää Suomea elektronisen taustabändinsä kanssa. Siinä kappaleessa on jotenkin sellainen fiilis, että rec-nappula pohjaan ja kaikki ulos. Miten päädyit tälle Warner Musicin alalevymerkille. ”En halunnut jatkaa entisten yhteistyökumppaneiden kanssa. Tein sen demon yhdessä illassa, ja nolotti niin helvetisti. ‘Ai, sinä olet laulaja, sitten osaat varmasti näytelläkin.’ Suomessa taas laulava näyttelijä on enemmänkin kirosana kuin kunnianimi.” Paula, ikuinen innostuja Paula Vesala toimii musiikkiurallaan tätä nykyä nimellä VESALA. Se on työnä ihan perseestä. Mitä enemmän uskaltaa ylittää häpeän kynnyksen, sitä parempaa tulee yleensä tehtyä. Se on hanke, missä suomalaiset ja kansainväliset biisintekijät työskentelevät workshopeissa, se on näitä Music Finlandin juttuja. Sitä taas tehtiin paljon Suomessa, kun olin muun muassa kuvaamassa täällä kahta elokuvaa. Jollain tavalla tästä kysyminen ja jutteleminen on hyvin suomalaista ajattelua. Olet toiminut ammatillisesti muun muassa suomentajana ja näyttelijänä, ja nyt jatkat Teatterikorkeakoulussa alkaneita dramaturgian opintojasi Los Angelesissa. ”Ei minulla mitään suunnitelmaa ole. ”Tämä kokonaisvaltainen tekeminen lähti siitä, kun olen tehnyt jo 2000-luvun alkuvuosista lähtien kappaleita muille artisteille. Aloitimme sen jälkeen yhteistyön, ja kerran sitten soitin Pertulle yhden oman demoni. huom.] ja hän sanoi, että anna tulla vaan loppuun asti, hyvä meininki. Sanoin, että okei, jos perustat oman levy-yhtiön, niin lähden mukaan.” Oliko sinulla muita vaihtoehtoja levy-yhtiöksi, esimerkiksi PMMP-vuosilta tuttu Sony Music. Näin se siis alkoi, äänittelin jotain Rhodesia ja kitaraa tilaustöihin. Onko sinulla kaikkeen tähän jokin suunnitelma. Suurin osa kappaleista valmistui viime vuoden keväällä. Minulla on nyt ihan eri keikkamyyjäkin.” Uuden hakeminen ja oppiminen tuntuu olevan sinulle tärkeää. Jossain vaiheessa vuonna 2012 alkoi syntyä näitä levyllekin päätyneitä juttuja.” Levysi kappaleet vaikuttavat omakohtaisilta ja niissä on paljon melankoliaa, itsekriittisyyttä ja paljastavan kuuloisia asioita. Minulle on supertärkeää, että esittäjä pääsee kiinni kappaleen tunnelmaan. Olen vain hyvin kiinnostunut erilaisista asioista. Tuolla muualla maailmassa törmää ennemminkin sellaiseen, että jos on lahjakas yhdessä luovassa asiassa, niin on automaattisesti lahjakas jossain muussakin. Ensimmäinen ihminen, jolle sen soitin, oli sitä mieltä, että ihan vitun nolo biisi. V esala-debyyttilevysi on sooloteos hyvin monessa mielessä. – toim. Monet jutut olen tehnyt täysin yksin, ja sen kyllä huomaa – mutta se on juuri hyvä juttu. Se ei tunnu silloin uudelta
On mukana myös tulevassa Tuntematon sotilas -filmatisoinnissa. 10.12.1981 Kärsämäellä) • Osallistui vuonna 2002 Popstarslaulukilpailuun, tutustui Mira Luotiin ja perusti PMMP:n samana vuonna. • Paula Julia Vesala (s. • Tehnyt kappaleita muun muassa Jenni Vartiaiselle, Antti Tuiskulle, Stigille ja Anna Abreulle. Henkilökohtaisesti se asia ei ole kuitenkaan enää minulle tabu, enkä jaksa sitä enää hävetä.” – PAULA VESALA RUMBA 81. • Asuu Los Angelesissa miehensä Lauri Ylösen ja poikansa Juliuksen kanssa. • Näyttelee pääosaa 23.9. • Opiskellut muun muassa Sibelius-Akatemiassa musiikkikasvatusta ja Teatterikorkeakoulussa dramaturgiaa. F A K T A K Y S Y M Y S & V A S TA U S ”En lähde tuonne miksikään masennuksen äänitorveksi. ensiiltansa saavassa Tyttö nimeltä Varpu -elokuvassa
Itse projektina siitä jäi hyvät muistot. Oli hauska mietiskellä ja kokeilla eri versioita muiden kappaleista. Tai joku riskinotto ei tunnukaan enää varsinaisesti riskinotolta. Lavalla on kolme jäbää ja minä. Esimerkiksi Apulanta-kappaleen Pahempi toistaan -versioon ei koskenut kukaan muu kuin minä ja [muun muassa Kwanin kitaristi] Eräkankaan Antti. Välillä kaikki vain hakkaavat padeja. Tässä on treenit menneet pari päivää siten, ettei ollakaan treenattu vaan rakennettu teknistä toteutusta. ”Suomessa opetus on uudenaikaisempaa ja taidefilosofisesti pitemmällä olevaa. En lähde miksikään masennuksen äänitorveksi. Mitä tämä muutos täsmälleen tarkoittaa. Kaikki kiinnostava tapahtuu nykyään jossakin muualla kuin niin sanotussa rockmaailmassa. Ja se on todella ok, ei se vähennä artistin arvoa.” Mitä yleisö voi odottaa keikoiltasi. Täällä on myös paremmat puitteet ja määrärahat, mutta ne resurssit eivät ole aina henkisesti käytössä. Siitä saa paukkuja, eivätkä jotkut pienet asiat kuten unen puute tai epäselvät sosiaaliset kuviot paljon haittaa. Olisihan se mahdollista laittaa niin sanotusti kovalevyt soimaan, mutta se ei olisi itselle niin kivaa. ”Pääsin mediamyllytyksestä varsin vähällä, koska muutin maasta ennen kauden esittämistä. Ei sillä, että itse asustelisin jotenkin luontevasti elektronisen musiikin piireissä, mutta yritän kyllä tunkeutua sinne sisään.” Puhuit viime vuonna avoimesti masennuksestasi, jonka vuoksi jouduit lukion jälkeen sairaalahoitoon. Eeva-lehdelle kerroit, että kokemus muutti maailmankatsomustasi. Myöhempinä vuosina on huomannut, että eloonjääminen olikin ihan hauska sattuma. Suomessa tavallaan opiskellaan tulevaisuutta ja USA:ssa myös menneisyyttä. Henkilökohtaisesti se asia ei ole kuitenkaan enää minulle tabu, enkä jaksa sitä enää hävetä.” K Y S Y M Y S & V A S TA U S ”Kaikki kiinnostava tapahtuu nykyään jossakin muualla kuin niin sanotussa rockmaailmassa. Se on kotoisin enemmänkin elektronisen musiikin perheestä kuin suomirockin maailmasta. Ei sillä, että itse asustelisin jotenkin luontevasti missään elektronisen musiikin piireissä, mutta yritän kyllä tunkeutua sinne sisään.” – PAULA VESALA Untitled-1 1 29.4.2016 0.20 82 RUMBA. Minähän tein monet omat versioni jo ennen kuin treenit edes alkoivat. ”Olin niin yksin silloin, se on peruuttamattomalla tavalla mullistava kokemus. Ehkä sekin on ollut jonkinlainen motivaattori kaikkeen tekemiseen. Ehdotellaan, että voisitko tulla tänne ja tuonne puhumaan asiasta. Miten vertailisit Suomen ja USA:n opetusta ja koulutuskulttuuria dramaturgiassa. Sitä halusin mennä sinne oppimaankin – saada käytännön työkaluja, joista täällä Suomessa aina valitetaan, ettei kukaan paikallinen niitä hallitse.” Millaisia muistoja jäi Vain elämää -sarjan kolmannesta tuotantokaudesta, jossa olit mukana vuonna 2014. Toisaalta siinä vaiheessa, kun julkisuuden hahmona puhuu näistä asioista, niin useat tahot innostuvat aiheesta. Se oli ihan ekstaattista, mutta jollekin toiselle se olisi ollut tylsää ja he haluavat mennä vetämään ohjelmaan valmiiksi mietittyjä sovituksia. ”Keikat tulevat ehkä näyttämään helpolta, mutta se kaikki on todella hankala toteuttaa