& HIS POWER BAND HECTOR 70v. Liput kuluineen alk. La 30.9.2017 TAMPERE, Pakkahuone Klo 19.00. Ovet klo 18.00. 15V.-JUHLAKONSERTTI HELSINGISSÄ MUKANA MYÖS To 9.11.2017 HELSINKI, Finlandia-talo Su 12.11.2017 TAMPERE, Tampere-talo Ma 13.11.2017 TURKU, Logomo Klo 19.00. Liput kuluineen alkaen 54,50 €.. Ke 18.10.2017 HELSINKI, The CIRCUS Ovet klo 19.00. Liput kuluineen alk. + Special Guests PAVE MAIJANEN, ERJA LYYTINEN, JUKKA GUSTAVSON, EERO RAITTINEN, INA FORSMAN TAMPEREELLA lisäksi TOKELA Pe 29.9. alk. 44,50 €. Liput kuluineen alk. VIP-paketit kuluineen alkaen 149€ +alv24% (184,76€) L I P U N M Y Y N T I : w w w. 39,50 €. menolippu.fi, www.ticketmaster.fi, www.lippu.fi ja R-Kioskit VIP-myynti ja tiedustelut tapahtumiin: vip@menolippu.fi / Puh. 69,50 € / 79,50€. HELSINKI, Kulttuuritalo Klo 19.00. 010 841 4185. 38,50 €. Ovet klo 18.00. Liput kuluineen alk. SPECIAL VIP-paketit kuluineen alkaen 119 € +alv24% (147,56€) Ke 29.11.2017 TAMPERE, Olympia Liput kuluineen alk. Ma 5.3.2018 HELSINKI, Finlandia-talo Klo 19.00. Matkapuhelimesta 8,28 snt/puhelu +17,05 snt/min. 39,50 €. Lankapuhelimesta 8,28 snt/puhelu +5,95 snt/min
Miksi sen pitäisi kiinnostaa ketään. 6 POIMINTOJA 8 VALITUT PALSAT 16 VAPA ALLA TIMO L ASSY 20 DUUNISSA JONNA TERVOMA A 24 POP-ESSEE EGOISMI 26 NOUSUSSA PL ASTIC TONES 28 KOLUMNI R ÄT Y 30 ANTTI TUISKU Kaksi vuotta sitten Antti Tuisku vapautti sisäisen petonsa. 56 HUUMORIMUSIIKKI Huumori elää ja voi hyvin internetissä, mutta elääkö se tänä päivänä myös musiikissa. Loiriplukari ja Kalevauva vastaavat. 62 LEV YT 70 SARJAKUVA AMORIN AIK A 72 HITTIK ARUSELLI TUUKK A KOTTI 74 LEV YHYLLY SAMAE KOSKINEN 76 KOLUMNI MATTIL A 78 NISSE M 80 KYSYMYS & VASTAUS VESTA S I S Ä LT Ö 3 / 2 017 RUMBA 3. Nyt hän on Suomen suosituin poptähti. 42 ORANSSI PAZUZU Oranssi Pazuzu ei tee asioita helpoimman kautta. Mitä ihmettä oikein tapahtui. 50 MAGMA Tavastialle saapuu lokakuussa yhtye, joka on veivannut korkealentoista scifi-oopperaansa kohta 50 vuotta. Miten haastattelukysymyksiin vastaaminen onnistui korkealentoisen yhtyeen laulaja-kitaristilta Juho Vanhaselta
vuosikerta Numero 671 Toimituksen tilaama tai sille tarkoitettu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää Pop Median kaikissa uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutustai jakelutavoista. Juha Tapio voi olla jonkun toisen mielestä kädenlämpöistä paskaa, ja senkin pitäisi olla ihan ok. Anatude-albumin tähän lehteen arvostellut Markus Hilden kirjoittaa Whispilä-blogissaan, että toivoo kotimaisilta poplaulajilta kantaaottavuutta. Rumba ei vastaa tapahtumatietojen mahdollisista muutoksista eikä tilaamattomien kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä tai palauttamisesta. Oli kuulijan mielipide puolesta tai vastaan, kiinnostus artistia kohtaan syttyi uudelleen: kuka tämä Antti oikein on, mistä se tuli ja missä se on lymyillyt. Sen vuoksi onkin virkistävää, että Antti Tuisku, maamme suurin poptähti, puhuu asioista niiden oikeilla nimillä. Se on oikeutenne, ja myös sen saa sanoa ääneen. Antti Tuisku tuli aita rytisten tasapäisyyden karsinasta pari vuotta sitten. Se ei myöskään sulje pois artistien välistä kunnioitusta. Tai älkää nauttiko. Kyse ei tietenkään ole siitä, että Juha Tapio tekisi jotain väärin (voi tehdäkin, mutta se on eri keskustelu), vaan siitä, ettei kaikkien tarvitse kulkea pyöräilykypärä päässä kultaista keskitietä kieli keskellä suuta. Kuten Samuli Knuuti kirjoittaa pop-esseessään, nykyisin artistien on helppo ohittaa media ja kommunikoida suoraan faniensa kanssa. Nauttikaa tätä seuraavien sivujen artikkeleista. Vaikka poliittisia epäkohtia löytyisi lähempääkin, en peräänkuuluta, että esimerkiksi JVG:n pitäisi vaahdota sote-uudistuksesta. Väitän, että saisimme lukea mielenkiintoisempia ja syvemmälle meneviä juttuja kuin verorahoitteisen YleX:n selkääntaputtelut. Tai siis olisi mahdollista olla, jos persoona uskaltaisi nostaa päätään värikkään ja vartioidun julkisivun takaa. S uomalaisessa popmusiikissa on värikkäitä persoonia enemmän kuin koskaan. Mustanaamion suojeluksessa jo vuodesta 1984. JUKKA HÄTINEN Kirjoittaja maksaa Yleveroa mielellään, jotta Pettu Häkkisen kaltaiset toimittajat saavat vorschmackia pöytään. Jos kantaa otetaan, se tehdään itsensä keskiöstä pois positioimalla eli hyväntekeväisyyskonsertissa esiintymällä, tai ketään suututtamatta eli Trumpia haukkumalla. Artisti voi tällöin luoda oman persoonansa, mutta useimmiten lopputulos on kiiltokuvamainen. Jos haastatteluun suostutaan, keskustelunaiheet sanellaan ja nauhalle päätyneitä kommentteja yritetään vetää takaisin. Juha Tapio on paskaa www.rumba.fi facebook.com/rumbafi twitter.com/rumbalehti instagram.com/rumbalehti PÄÄTOIMITTAJA Jukka Hätinen TOIMITUSSIHTEERI Mervi Vuorela ULKOASU Mikko Litmanen KANNEN KUVA Simelius Simelius TÄMÄN LEHDEN TEKIJÄT Anna Brotkin, Markus Hilden, Saila Juuti, Otso Karhu, Joni Kling, Samuli Knuuti, Anne Lehtinen, Nisse M, Mikael Mattila, Oskari Onninen, Markus Paajala, Tomi Palsa, Niko Peltonen, Jean Ramsay, Santtu Reinikainen, Jose Riikonen, Hanna Räty, Heini Strand, Kimmo Vanhatalo TOIMITUKSEN YHTEYSTIEDOT Rumba / Pop Media Oy Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki 045 110 5522 etunimi.sukunimi@popmedia.fi rumba@popmedia.fi ILMOITUSMYYNTI Oskari Anttonen, Erik Kangas, Elina Korhonen, Peter Lindroos, Oona Lukkarinen, Mikko Mali 045 110 5522 ilmoitusmyynti@popmedia.fi etunimi.sukunimi@popmedia.fi TILAAJAPALVELU 03 4246 5302 (ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi KUSTANTAJA Pop Media Oy Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki 045 110 5522 www.popmedia.fi TOIMITUSJOHTAJA Tuomo Häkkinen PAINOPAIKKA M?kusala ISSN 0781-0326 34. Sehän kuulostaa itsenstään selvältä asialta, nyt kun se on sanottu. Kädenlämpöisestä ja harmittomasta popparista tuli kertaheitolla mielipiteitä jakava peto, kun musiikki otti askeleen vasemmalle ja Antti banaania poskeen. PÄ Ä K I R J O I T U S RUMBA 5. Hän jopa mainitsee muutaman nimen ei niin mairittelevassa yhteydessä! Tämän päivän mittapuulla miltei rajua. Usein tuntuu myös siltä, että levy-yhtiöt yrittävät suojella talliaan kuin se olisi täynnä teuvohakkaraismaisia möläyttelijöitä. Juha Tapio tuskin loukkaantuu, jos Antti Tuisku ei halua heitä verrattavan toisiinsa. Hänellä on mennyt päin helvettiä ja hän on tehnyt vääriä valintoja, eikä pelkää myöntää sitä. Mutta olisivat edes jotain mieltä jostain
Vaikeaselkoisempia on turha yrittää avata – anna meemivirran ja sitä seuraavan metatasosateen puhdistaa. 1990-luvun suosituin naisartisti Kikka näki itsensä vastavirtaan uivana kunnianhimoisena viihdetaiteilijana. Kun kädet syyhyävät metrolaiturilla kapulaa tai edessä on muutama minuutti omaa aikaa, avaan Instagramin ja Wolf Eyesin profiilin. Tämä jos joku on sosiaalista mediaa huonoimmillaan eli parhaimmillaan. P O I M I N T O J A Kikka Fan Club Teatteri Jurkka TÄMÄN lehden kansijuttua kirjoittaessani mietin artisteja, joiden julkisuusimago on ristiriidassa heidän oman artisti-identiteettinsä kanssa. Oheen nostettu Drake-kuva on sieltä tajuttavimmasta päästä. Ei liene ihme, ettei kiinnosta jakaa edes sitä tämän hetken parasta biisiä Youtubesta. päivään saakka. Meluyhtyeen John Olson päivittää tiliä maaniseen tahtiin. Teatteri Jurkassa Helsingin Kruununhaassa pyörii tällä hetkellä sinfonian muotoon rakennettu monologiesitys nimeltä Kikka Fan Club. Viime aikojen menestynein kotimainen poppari Antti Tuisku kertoo lehden sisäsivuilla näkevänsä itsensä Suomen Madonnana. Näytökset kestävät lokakuun 7. Kun Kikka esiintyi Ylen Sabatti-ohjelmassa vuonna 1990, toimittaja Tapani Ripatti esitteli hänet naisena, jolla ”kaikki on hartioiden alapuolella”. Sosiaalinen media on valjastettu informaatiosodan välineeksi, jossa viattomat vitsit äityvät tahallisen väärinymmärryksen ja pätemisen tarpeen väliseksi sapelien kalisteluksi. Loma sosiaalisesta mediasta voisi tehdä hyvää, hetkellisesti. Se maalaa Pia Anderssonin esittämänä muotokuvan Kikan kiihdyttävästä, viihdyttävästä ja feministisestä persoonasta – tuttuja hittejä unohtamatta. Mediassa huomio kuitenkin kiinnittyi hänen tisseihinsä ja takapuoleensa. Third Man menetti tietenkin tuhansia seuraajia. Lehden tekijät suosittelevat teoksia ja tapauksia. MERVI VUORELA Wolf Eyes Instagram PULLANTUOKSUISET ajat, jolloin Facebook oli kissakuvia ja kaljaseuran kyselyä eivät enää palaa. Kansan syvien rivien silmissä hän oli kuitenkin pitkään Juha Tapion kaltainen kädenlämpöinen iskelmäpop-artisti. JUKKA HÄTINEN KI KK A FA N CL UB , 20 17 , M AR KO M ÄK IN EN 6 RUMBA. Jack White erehtyi taannoin antamaan Wolf Eyesille levymerkkinsä Third Manin Instagram-tunnukset viikoksi. Mauttomimmat ja järjenvastaisimmat meemikuvat seuraavat toinen toistaan hengästyttävällä tahdilla. Henkilökohtaisena ratkaisuna olen päätynyt sukeltamaan syvään päähän
ja 10.12. Se ei johdu siitä, että olisin kuunnellut tätä musiikkia lapsena. Vapaa paasy! : : Bar Loose • Annankatu 21 • www.barloose.com B A R V IS A : : G Livelab Yrjönkatu 3 www.glivelab.fi G Livelab Yrjönkatu 3 www.glivelab.fi wizard.indd 3 15/08/17 10:28 C M Y CM MY CY CMY K inferno97x131+3mmbleeds_02.pdf 1 11/07/2017 9.19 The War on Drugs.. ”Sydänmaan syntsarock” on ollut sille täydellinen soundtrack. P O I M I N T O J A A Brief History of Heartland Synth Rock -soittolista Pitchfork SYKSYN kynnyksellä olen kuunnellut paljon The War on Drugsin A Deeper Understanding -albumia (2017), ja sen rinnalla Pitchfork-sivuston A Brief History of Heartland Synth Rock -soittolistaa. KIMMO VANHATALO SH AW N BR AC KB IL L LOOSEN MUSAOF Joka toinen sunnuntai klo 18.30 Visapaivat: 3.9., 17.9., 1.10., 15.10., 29.10., 12.11., 26.11. Olen samaan aikaan lukenut uudelleen Stephen Kingin Se-kirjaa, joka kertoo paitsi tappajaklovnista, myös lapsuudesta ja menneisyyden kohtaamisesta. Kappaleet, kuten The War on Drugsin Thinking of a Place ja Springsteenin I’m on Fire, herättävät minussa syvän haikeuden ja lähes fyysisenä tuntuvan nostalgian tunteita. Se kuulostaa samalla sekä uudelta että vanhalta. Sitä kuunnellessa ajattelen tiettyä paikkaa ja aikaa ja mietin, kuinka ihmeellisesti musiikki voi tavoittaa vaikeasti selitettäviä tunteita. Enemmän se on jotain musiikin sisältä kumpuavaa. Soittolista esittelee Bruce Springsteenin ja Don Henleyn kaltaisten rokkareiden 1980-luvun seikkailuja syntetisaattoreiden maailmassa
8 RUMBA. Liamin osa ei ollut kadehdittava: artisti halu si esittää voittopuolisesti uuden soo loalbuminsa materiaalia, mutta yleisön saivat syttymään tutut Oasiskappa leet. Itse olin ennen keikkaa täysin varma, että Liam kieltää kaiken kuvaamisen keikal laan, mutta onneksi niin ei käynyt. VA L I T U T PA L S AT KUVAT TOMI PALSA Liam Gallagher • Tall Ships Races, Turku • 21.7.2017 HEINÄKUUSSA Aurajoen rannalla suuri oli kaunista. Massiivisten purje laivojen suuruudelle veti vertoja kor keintaan Liam Gallagherin ego. Kuvaajalle Gallagher oli haastava kohde – ainakin jos halusi tähdestä ku via, joissa hän ei kurkottele mikrofo niinsa kädet selän taakse vietyinä
VA L I T U T PA L S AT RUMBA 9
VA L I T U T PA L S AT 10 RUMBA
RUMBA 11. VA L I T U T PA L S AT Austin Lucas • Vallilan siirtolapuutarha, Helsinki • 16.6.2017 SUURI Suomen ystävä Austin Lucas saapui alkukesästä Eurooppaan hie man erilaisen kiertueen merkeissä. Helsingissä Lucas pääsi esittämään laulujaan pieneen maanpäälliseen paratiisiin, kun Valli lan siirtolapuutarhassa sijaitseva pieni mökkipiha puutarhoineen toimi kon sertin näyttämönä. Tapahtumapaikka ilmoitettiin lipun ostaneelle yleisölle vasta paria päivää ennen konserttia. Tämä oli ehdottomasti kesäiltojen parhaimmistoa. Nelisenkymmentä onnekasta lipunhaltijaa kokoontui pik niktunnelmissa kuuntelemaan, kun Lucas lauloi kilpaa pikkulintujen kans sa
12 RUMBA. Myös Astrid Swanin konsertti naulitsi katsojan suurten kysymysten äärelle. Tästä vaikuttavasta esityksestä puhutaan vielä pitkään. VA L I T U T PA L S AT Astrid Swan • Flow-festivaali, Helsinki • 13.8.2017 FLOW-sunnuntaihin herääminen sai monet erityisen herkille. Astridin kamppailu syöpää vastaan oli varmasti tiedossa kaikilla, eikä asian annettu unohtua missään vaiheessa. Siitä piti huolen käytännössä jokainen konsertissa kuultu laulutekstin rivi. Edellisen illan luonnonvoimien järjestämän näytöksen jälkimainingeissa saattoi tuntea itsensä pieneksi
Ja yhtye on runsaan keikkailun myötävaikutuk sella hitsautunut pelottavan kovaan iskuun. Huoran kaltaiselle riemastuttavan räävittömälle yhtyeel le on ehdottomasti tilausta. Iloisin mie lin esitettyä tanakkaa asiaa tarjoiltiin myöskin Harjavallan Karmarockissa, kenties Suomen miellyttävimmässä kesätapahtumassa. VA L I T U T PA L S AT Huora / Anni Lötjönen • Karmarock, Harjavalta • 29.7.2017 JO muutaman tovin pikkuklubeja ja kellareita voitokkaasti kiertänyt Huo ra vietti ensimmäistä kunnollista festi vaalikesäänsä ahkeroiden. Hyvä! RUMBA 13
VA L I T U T PA L S AT Aqua / Lene • We Love the 90’s, Helsinki • 25.8.2017 90-LUVUN hömppäpopbändeissä on eroja, aivan kuten viineissä. Parhaiten Barbie Girl hitistään tunnettu yhtye oli ysä rifestivaalin pääesiintyjänä ikävässä välikädessä. Tekniset viat myöhäs tyttivät keikan alkua 20 minuutilla ja tiukan huviluvan takia veto jäi odotet tua lyhyemmäksi. Moneen muuhun alan räpeltäjään verrattuna Aqua kuulostaa melkein Abban tasoi selta neroudelta. 14 RUMBA. Toivottavasti bändi pääsee pian takaisin Suomeen täyspit källe keikalle. Ongelmat alkoivat heti, kun esiintymislavalle saatiin ihan oi keita soittimia
Vapaa-ajallaan Lassy nauttii veneilystä Helsingin edustalla. Satsaus kannatti: nyt hän on Suomen tunnetuin saksofonisti. K uluva vuosi on Timo Lassylle aivan erityinen, sillä hän juhlistaa kymmenvuotista taivaltaan yhdessä bändinsä kanssa. Tuntuu, että nyt olen valmis siihen”, Lassy sanoo. Lassyn lisäksi kokoonpanossa ovat alusta asti soittaneet rumpali Teppo Mäkynen, basisti Antti Lötjönen, pianisti Georgios Kontrafouris ja perkussionisti Abdissa Assefa. Tässä on ihan oma rauhansa jutella ystävien kanssa, kun kukaan ei kuuntele juttujasi viereisestä baarin pöydästä”, Lassy kuvailee. Harvinainen suomalainen kesäpäivä: ulkona pärjää ilman talvitakkia. Nykyisen veneensä Lassy omistaa yhdessä muutaman kaverinsa kanssa, ja veneretket sijoittuvat pääasiassa Helsingin edustalle. Nyt Timo Lassy kokee olevansa jonkinlaisessa risteyskohdassa. Kimmoke veneilyyn syntyi jo lapsena Näsijärven kalastusreissuilla isoisän kanssa. Joy of veneily M issä olit, kun Flow-lauantain myrsky repesi. Kaksi päivää myöhemmin myrskystä ei ole tietoakaan. Vaihtuvien projektien, pätkätöiden ja nopeiden syklien maailmassa tällainen kymmenenvuotinen ura samalla porukalla tuntuu harvinaiselta. Keikka peruuntui kokonaan. Meri on Lassylle tärkeä ja rauhoittava elementti. Mutta luonnonvoimat päättivät toisin. TEKSTI ANNA BROTKIN KUVAT MARKUS PAAJALA VA PA A L L A 16 RUMBA. Lassy on halunnut veneilemään, sillä viime vuosina veneilyretket ovat jääneet harmillisen vähälle. Olemme Kaivopuiston rannassa, aurinko paistaa ja Timo Lassy irrottaa veneen köysiä laiturista. Kamat saatiin kyllä lopulta katokseen, mutta liian myöhään: arvokkaita soittimia ja vintage-mikrofoneja vaurioitui kymppitonnien edestä. Viime aikoina on syntynyt halu laajentaa omaa musahommaa. Ajattelen, että kukaan ei ole koskaan valmis, mutta olen tässä vuosien aikana sisäistänyt tekemisen kautta sitä, miten haluan asiat tehdä. 10 vuotta sitten TIMO LASSY päätti keskittyä oman musiikin tekemiseen. ”Improvisoidussa musiikissa on tärkeää tuntea itsensä. Timo Lassy seisoi Bright Balloon 360° -lavan bäkkärillä saksofoni käsissään, valmiina nousemaan bändinsä kanssa lavalle hetkenä minä hyvänsä. Myrsky alkoi niin nopeasti, että kukaan ei ehtinyt pelastaa bändin soittimia lavalta, ennen kuin rankkasade ja riepotteleva tuuli pyyhkäisivät alueen yli. ”Tämän veneen kyydissä on selvitetty monenlaisia asioita. Kävelyretket suuntautuvat nekin usein merenrantaan
VA PA A L L A RUMBA 17
Hän haluaa pitää asiansa taloudellisesti hallussa. Täällä on pienet piirit ja kaikki tuntevat toisensa, eikä kaikkien ole helppo iloita naapurin menestyksestä. Harva ehkä kuitenkaan tietää, että ennen omaa bändiään Lassy rundasi muun muassa Laura Voutilaisen, Samuli Edelmannin, Jari Sillanpään ja Aki Sirkesalon bändeissä. Musiikin tekeminen vaatii rauhaa. Musiikin tekeminen saa olla iloista, ja aina ei tarvitse mennä sekoilun kautta. ”Itse ajattelen sen niin, että jos pystyn omalta osaltani vaikuttamaan siihen, että tuollainen perintö ei jatku, niin hyvä. Silloin saksofonisti oli jo alkanut soittaa oman bändinsä kanssa, mutta hoiti vielä muitakin keikkoja. Marraskuussa Lassy suuntaa bändeineen 10-vuotisjuhlakiertueelle ja sen jälkeen studioon. ”Jos olet täällä Suomessa hyvä soittaja ja tunnet ihmisiä, sinulla on töitä 24/7. VA PA A L L A Suomen mittakaavassa Timo Lassyn voi kiistatta liittää maamme jazzmenestyjien joukkoon. Lassy on bändeineen keikkaillut paljon myös kansainvälisesti, ja julkaisija on ulkomainen. Mutta edes tunnettu jazz-muusikko ei ole turvassa someajan vaatimuksilta. Toivon, että en itse kyynisty. On hämmentävän hiljaista – toisin sanoen täydellinen hetki muistella menneitä. Minulla on halu pysyä kunnossa ja tehdä näitä hommia vielä pitkään.” O lemme saapuneet veneellä Vuosaaren edustalle. Yksi tärkeä ajanjakso Timo Lassyn uralla sijoittuu vuoteen 2009. Mies kokee, että ulospäin suuntautuneemman, nuoremman polven jazzskene alkoi Suomessa muotoutua juuri noihin aikoihin. Lassy ei ajattele uraansa ainoastaan taiteen tekemisen vaan myös yrittämisen kautta. ”Tietty kateus on suomalaisten geeneissä. Suomalaiset tykkäävät rentuista”, Lassy miettii. ”Faija sanoi, että kitaristeja ja rumpaleita on paljon, mutta fonisteja tarvitaan”, Lassy muistelee. Sinkulla laulaa brasilialainen Ed Motta. Ideat saattavat tulla nopeastikin, mutta niiden jalostukseen tarvitsee aikaa.” T imo Lassy aloitti aikanaan soittamisen pianolla, jonka vaihtoi vasta myöhemmin saksofoniin. Täällä hän myy keikkoja loppuun ja nimi tunnetaan myös jazzpiirien ulkopuolella. Lassy sammuttaa moottorin, ja jäämme kellumaan tyyneen poukamaan, pienten saarien suojaan. Uutta musiikkia kuullaan mahdollisesti ensi vuonna. ”Jazzskenekin on raadollinen”, Lassy huomauttaa. ”Minä itse tein sen 30-vuotiaana, mutta olisin voinut tehdä aiemminkin.” Toisaalta Lassy uskoo osaavansa arvostaa omaa taiteellista vapauttaan ja itsenäisyyttään juuri siksi, että soitti ennen soolouraansa monenlaisissa kokoonpanoissa. 2000-luvun alussa Lassy soitti The Five Corners Quintetin ja U-Street All-Starsin riveissä. Biisi on Lassyn vanha sävellys, joka on uudelleensovitettu lauluversioksi. Lassyn isä soitti klarinettia ja saksofonia, joten kotona oli soittimia joita kokeilla. Mutta ei kannata jäädä venailemaan muiden soittoa, vaan järjestää itse itselleen töitä.” Lassy kannustaa nuoria muusikoita miettimään jo aikaisessa vaiheessa, mihin haluaa keskittyä. Mutta sinulla ei ole tarpeeksi seuraajia somessa, joten en voi buukata sinua’.” – TIMO LASSY 18 RUMBA. ”Tietysti oman musan tekemisessä ja esittämisessä on taloudellisia riskejä, varsinkin tällaisessa marginaalisemmassa genressä. ”Saksalainen agenttini sanoi kerran, että ’olet hyvä soittaja ja keikkapaikoilla tykätään sinusta. ”Silloin alkoi tuntua, että haaskaan aikaa tekemällä liian montaa asiaa liian monessa kokoonpanossa, ja että haluan keskittyä tekemään jotain omaa.” Niin Lassy tekikin: keskitti energiansa omaan musiikkiin ja omaan bändiin, eikä ole päätöstään katunut. Instrumenttivalinta ohjasi luonnollisesti myös jazzin pariin. Mutta ei ole nastaa tehdä asioita paineessa. Lokakuussa julkaistaan uusi sinkku, Lassyn oma sävellys When the Devil’s Paid. ”Suomessa elää edelleen joku sellainen outo taiteilijamyytti. Että oikea taiteilija on alkoholisti ja sekoilee. Mutta sinulla ei ole tarpeeksi seuraajia somessa, joten en voi buukata sinua’.” S yyskuun puolivälissä yleisön eteen tuodaan Lassyn uusin yhteistyöprojekti Kerkko Koskisen ja saksofonisti Linda Fredrikssonin kanssa. Koskinen on säveltänyt konserton kahdelle saksofonille ja sinfoniaorkesterille. Olen sitä koulukuntaa, joka ajattelee, että soittaessa on hyvä olla mukana joy of lifea.” ”Saksalainen agenttini sanoi kerran, että ’olet hyvä soittaja ja keikkapaikoilla tykätään sinusta
VA PA A L L A RUMBA 19
D U U N I S S A 20 RUMBA
Aikaisemmin Tervomaa on ympäröinyt itsensä osaavalla porukalla, joka editoi hänen rönsyilevää ajatusmaailmaansa. Tahti on hidas, koska Tervomaa ei halua tehdä musiikkia päivätyönä. Olkoonkin, että tämä on myös pelottavaa. Hänen tahtinsa on hidas: viimeisen kymmenen vuoden aikana Tervomaalta on tullut kaksi levyllistä musiikkia, joista jälkimmäinen on alkusyksystä julkaistu Ääni. Mitä jos koittaa päivä, että ideoita ja inspiraatiota ei enää synnykään. TEKSTI JOSE RIIKONEN KUVAT TOMI PALSA M oni kuvittelee, että luominen on silkkaa inspiraatiota ja lahjakkuutta. Siksi häntä aina silloin tällöin pelottaa. Syvään päätyyn JONNA TERVOMAA kokee musiikin edelleen taikuutena, joka syntyy jos syntyy. Silloin on mahdollista päästä kiinni isoihin ja rumiinkin aiheisiin. ”Nyt päätin olla välittämättä siitä, että asiat rönsyilevät ja että ajattelen monimutkaisesti kaikenlaisista eri näkökulmista.” Joka kerta, kun tuli hyvä idea melodiasta, sointukierrosta, temposta, sanoituksesta tai vaikkapa bassolinjasta, Tervomaa kirjoitti, saneli tai hyräili sen muistiin. Hyvät ideat, ne voivat tulla koska vaan, eikä niitä voi jatkuvasti pakottaa.” Tämä on Tervomaan työskentelytapa sen vuoksi, että siinä on taikaa. Olkoonkin, että tämä ei ole taloudellisesti kaikista järkevin vaihtoehto. Olkoonkin, että tämä on raskasta, sillä tällä tavalla taidetta tehdessä sitä antaa itsestään hirveän paljon, kun joutuu kyseenalaistamaan omia ajatuksiaan ja mielipiteitään. Niin kirjoittamisessa kuin säveltämisessäkin on paljon lainalaisuuksia, joita noudattamalla on mahdollista luoda pätevää materiaalia hyvien istumalihasten avulla. Ne hahmottuvat, kun niissä pyöriskelee. Ja sitten sitä alkaa syntyä. Saa olla ankeaa ja ehkä jopa vähän pelottavaa. Jonna Tervomaakin voisi tehdä niin, mutta ei. ”Musiikki vaatii joutenoloa. Se ei ole totta. On täysin mahdollista herätä joka aamu kello kahdeksalta ja säveltää tai kirjoittaa kello neljään. Siis että esimerkiksi tekstiä tai musiikkia ei vaan synny, jos ei ole sellainen fiilis. J onna Tervomaan Ääni-levy on ensimmäinen, jonka hän on sekä säveltänyt että sanoittanut käytännössä kokonaan yksin. D U U N I S S A RUMBA 21
Ääni on kuin isolla budjetilla tehty Hollywood-elokuva, joka on viihdyttävä ja koukuttava olematta silti pinnallinen ja tylsämielinen. Ääni-albumilla kuullaan artistia, joka purkaa perinteisen sointukierron palasiksi ja asemoi sen uudelleen sillä lailla, että se kuulostaa lähestyttävältä mutta yllättävältä. Mutta kaikenlaiset ongelmat ovat vaan fakta. ”Olen ollut niin monta vuotta poissa, että enhän minä enää tunne kaikkia. Yksinkertainen esimerkki olkoon vaikkapa sointukierto, joka toimii aina: Säkeistö: C Am F G Kertosäe: F G C Am F G Am Kun ottaa pohjaksi tämän sointukierron ja alkaa työstää kappaleeseen melodioita, tempoja ja bassolinjoja, siitä tulee pätevä laulu. V aikka Tervomaa antoi itselleen tällä kertaa luvan rönsyillä, hän tiesi, että jonkinlainen sparrauskaveri tarvittaisiin tuotantovaiheessa. En ole missään skeneissä. Ja kommunikointi. Ja kyllä minua tosi paljon kiinnostaa elää tässä ajassa.” Tervomaa tarkoittaa tällä ajalla koko maailman tilaa. Ihmiskunta on monen asian suhteen veitsenterällä, oli kyse sitten ympäristöstämme tai ihmisten keskeisistä konflikteista. Yritän suhtautua niihin mielenkiinnolla sen sijaan, että lamaantuisin tai eläisin päiväunessa.” Kun teemoja, ideoita ja muita aihioita alkoi olla valmiina, Tervomaa ryhtyi koostamaan niitä lauluiksi. Ne ovat kuin saalis, jonka metsästäjä koettaa saada kiinni: jos ei toimi heti, ne saattavat kadota ikuisesti jonnekin metsän syövereihin. 22 RUMBA. ”Tietynlainen keskeneräisyyden tunne. Tervomaa oli tavannut vuosituhannen taitteessa yhteisten tuttujen kautta Ken ”Musiikki vaatii joutenoloa.” – JONNA TERVOMAA Ken Stringfellow (vas.) ja Jonna Tervomaa. Meillä oli tuottajani Ken Stringfellow’n kanssa motto: go deep or go home.” Tervomaa ei ole koulutettu muusikko, ja säveltäessä sointukierrot alkoivatkin käydä omituisiksi. Mitkä teemat Tervomaata puhuttelevat. ”Rakastan toki täydellistä, perinteistä ja kaavamaista popbiisiä. Ei ollut mitään paineita siitä, että pitäisi miellyttää ketään tahoja.” J otkut artistit ovat koulutettuja soittajia, jotka tietävät musiikin teoriasta kaiken. Miten järjettömän vaikeaa on kyetä tuomaan viestinsä läpi niin, että se ymmärretään oikein. ”Ovathan nämä teemat ahdistavia. D U U N I S S A Sillä ideat tulevat ja menevät. Tällainen onnistuu, jos artisti tuntee olevansa vapaa rajoitteista ja uskaltaa lähteä seikkailemaan. Se antaa työkaluja säveltämisessä, sillä sitä tietää, mikä toimii ja mikä ei. Mutta miksi pitäisi tehdä niin, kuin monet muutkin tekevät. Kappaleissa on monimutkaisuutta, mutta ei itsetarkoituksellista monimutkaisuutta. Mutta tämä ei ole se kaikista kiinnostavin tapa tehdä musiikkia, sanoo Tervomaa. Työssä auttoi paljon se, että Tervomaa tunsi olevansa vapaa kaikista karsinoista
Depressiivisyys on sitä, kun on lamaantunut eikä saa mitään aikaan. ”Melankoliassa on jotain hyvin nostattavaa. ihmetellessä, että miksi se nyt pilaa kaikkien biletunnelman. Sen kuulee hänen uudella levyllään ainakin sillä lailla, että Ääni ei ole soundillisesti erityisen trendikkään kuuloinen albumi. RUMBA 23. Se pitää vaan osata ottaa kumppaniksi.” Niin, melankolia ja depressiivisyys ovat ihan eri asioita. Minua ei pelota ollenkaan, että olisi jotenkin passé. Se on levy, joka on yllätyksellisyydestään huolimatta myös hyvin vanhanaikainen. Sekin oli merkittävää, että myös Stringfellow olisi ulkopuolinen suomalaisissa musiikkipiireissä. D U U N I S S A K uten sanottua, Tervomaa ei ole ollut viime vuosina oikein mukana musiikkimaailman menossa. ”Ei ole yhtään sellainen olo. Idea jalostuu ja jalostuu ja sen kanssa tehdään töitä, kunnes se alkaa muotoutua lauluksi. Olen jo lapsena ollut sitä mieltä, että vahvuuteni tulevat esille vähän kypsemmässä iässä. Sitä paitsi, tämäkin hetki meni jo – naps! On mahdotonta pysyä kiinni ajassa. Kysymys on siitä, että siitä synkästä laulusta tulee joskus Tervomaalle paljon nostattavampi olo kuin kuplivasta r’n’b-hitistä. Melankolia taas on kaunista, surumielistä polttoainetta. Joskus melankolisena hetkenä jostain tulee idea, jonka saa napattua talteen. Ei ole myöskään järin trendikästä edes tehdä mitään mietittyjä albumikokonaisuuksia. Onko Tervomaa jäänyt ajastaan jälkeen. Tervomaa muisti, että heti ensitapaamisella jonkinlainen sukulaissieluisuus oli ilmeinen. Singlet ovat tämän päivän juttu. Hänelläkään ei ollut tarvetta miellyttää ketään, eikä hän olisi liiaksi suomalaisessa ”skenessä”. Tämä on suuri väärinymmärrys. He lähtivät 150 vuotta vanhaan pirttiin rakentamaan ensin elektroniset raamit albumille. Se on sattumanvaraista, pelottavaa, raskasta ja epävarmaa puuhaa, joka tapahtuu tai sitten ei. Tarvittiin vain yhteydenotto, ja Stringfellow oli heti mukana. Sitten he siirtyivät isoon studioon ja äänittivät soittimet, ja lopuksi Tervomaa lauloi kirjoittamansa lyriikat albumille Jyri Riikosen laulattamana. Kysymys on melankoliasta. Hän on niitä tyyppejä, jotka saattavat laittaa etkoilla kesken kaiken jonkin synkkämielisen kappaleen soimaan muiden Stringfellow -nimisen tyypin, joka on soittanut muun muassa R.E.M.-yhtyeen kiertuekokoonpanossa ja tuottanut monia kansainvälisiä artisteja. Siksi se on myös niin tavattoman maagista. Sillä tavalla syntyi Ääni. En ole sellainen räiskyvää kuuminta hottia jee! -tyyppi.” Tervomaan vahvuus on tummemmissa asioissa
(Sinänsä ajatus, että joku on uskoton Beyoncélle, on hyvin hämmentävä.) Rihannan ja Draken mahdollinen suhde on myös ollut spekulaation kohteena. Kaikki tämä viittaa valtavirtapopin kirjaimellistumiseen. Harrisin mukaan emme yhdistä Reaganin aikakautta David Lynchin Blue Velvetiin vaan Dynasty-sarjan tapaan fetisoida valtaa ja Top Gunin ”liukuvoideltuun militarismiin”. Näennäisen itseironian takana lymyää suuri arroganssi: ikään kuin meitä kaikkia kiinnostaisi, miten Swift hahmottaa oman julkisen persoonansa. Se poikkeaa Samuli Knuutin mukaan jyrkästi klassisesta poptähteyden ideaalista. Viime vuosina olemme saaneet todistaa Beyoncén ja Jay-Z:n avioliiton uskottomuuskriisiä heidän albumiensa Lemonaden ja 4:44:n kautta. T aylor Swift ei ole ainoa, joka tällaista tekee. Aivan uutta tämä ei toki ole: esimerkiksi Carly Simonin You’re So Vain -hitin on tulkittu referoivan muun muassa Mick Jaggeria. 24 RUMBA. Kuten teidänkin. Eikä tämä ole ensimmäinen kerta, kun Swift kirjoittaa itsestään: kolmen vuoden takainen, sinänsä nerokas Shake It Off -single oli alusta loppuun parodiaa siitä, kuinka maailma näkee Taylorin. Voisiko kukaan kuvitella kenenkään valkoisen miehen kirjoittaneen moista ja päässeen yhtä vähällä. Siinä Swift kaupallistaa jokaisen ”biiffinsä”, tekee omasta hyvin julkisesta yksityiselämästään välineen, jolla myydä musiikkiaan. Minä, minä, minä! Popmusiikissa jyllää parhaillaan EGOISMIN aikakausi. TEKSTI SAMULI KNUUTI P O P E S S E E M ark Harris kirjoitti New York Magazineen hienon esseen otsikolla Taylor Swift’s Look What You Made Me Do is the First Pure Piece of Trump-Era Art, jonka pointtina oli se, että kutakin aikakautta määrittävät poptaideteokset eivät koskaan ole niitä parhaita. Harris otti esimerkiksi Trump aikatauden taiteesta paitsi Mayweather–McGregor-ottelun, myös Taylor Swiftin odotetun comeback-singlen. Look What You Made Me Do on minusta varsin briljantti popsingle, joka pärjäisi ilman kaikkia viittauksiaan – menneinä vuosikymmeninä se olisi tulkittu vain lauluna petollisesta ystävästä tai rakastajasta. Kuitenkin se on täynnä viittauksia Taylorin ”vihollisiin”, sillä ”I don’t like your tilted stage” on suora syytös sekä Kanye Westille että Katy Perrylle, joilla molemmilla on kiertueellaan ollut vino lava. ’Cause I made that bitch famous”. En muista miksi Taylor on riitaantunut Katy Perryn kanssa, enkä viitsi ottaa selvää, koska elämäni on siihen ihan liian lyhyt. Ainahan on ollut niin, että kuulijat samastavat laulun esittäjän siihen, Taylor Swift. Kanye West pääsi Taylorin vihalistalle viime vuonna julkaisemallaan Famous-kappaleella, jolla Kanye räppäsi kieltämättä hyvin loukkaavasti: ”I feel like Taylor and I still might have sex / Why
Eilisen suurimmat tähdet antoivat haastatteluja hyvin harvoin, kun taas nykyään he ohittavat median ja kommunikoivat suoraan faniensa kanssa. 0600 10 800 1,98€ / min. Tämän ajattelutavan mukaan emme saa kaikkea irti Taylor Swiftin singlestä, jos emme tiedä, kenen kanssa hän on riitaantunut ja miksi. Jokainen Marvel-elokuva liittyy tavalla tai toisella kahteenkymmeneen edelliseen Marvel-filmiin. Kaipuu ”johonkin todelliseen” ei rajoitu pelkästään popmusiikkiin. Jos emme sitä tunne, olemme ulkopuolisia. mitä hän laulaa. Viime aikojen yllättävin kirjallisuushitti on ollut Karl-Ove Knausgårdin kuusiosainen Taisteluni-sarja, jossa hän kertoo piinallisen yksityiskohtaisesti omasta elämästään. + pvm. + pvm. Vain Bob Dylanin, Leonard Cohenin ja Morrisseyn kaltaiset laulunkirjoittajat pitävät kappaletta novellina, jossa voi ottaa jonkun vieraan ihmisen hahmon. 0600 10 800 1,98€ / min. Tällaisena ”fake news” -aikakautena ihmiset kaipaavat kipeästi autofiktiota. 0600 10 800 1,98€ / min. Ennen sosiaalisen median aikaa David Bowien, Princen ja Michael Jacksonin kaltaiset supertähdet määrittelivät itsensä tavoittamattomuudellaan. Elokuvan puolella dokumenttileffojen suosio on myös osa tätä ilmiötä. He ottivat keinotekoisia persoonallisuuksia (Ziggy Stardust) tai muuten vain hämärsivät yhteydet oikeaan elämäänsä. Ei ihme, että häntä on kutsuttu ”ikävystymisen Balzaciksi”, sillä kakkososan yli 20-sivuinen jakso lapsen synttäreistä on yhtä aikaa sekä barbaarisen ikävystyttävä että täysin totta. 39,90 EUR (SIS. Ja kuten Mark Harris esseessään kirjoittaa: tunnemmeko me tuttavapiiristämme ketään kroonista riitautujaa, joka ei olisi ihan sietämätön tyyppi. Suuremmassa perspektiivissä tämä on kaikki liittyy kaikkeen -ajattelua. Justin Bieber ei ikinä voisi laulaa kappaletta, jonka nimi on Pregnant for the Last Time (Morrisseyn single vuodelta 1991). + pvm. lippupalvelu lippupalvelu lippupalvelu lippupalvelu lippupalvelu lippupalvelu LIPUT ALK. + pvm. Kun hän sarjan alussa sanoo, ettei ole koskaan pitänyt päiväkirjaa, lukijan pääteltäväksi jää, kuinka uskottava on esimerkiksi sivun lista ruokaostoksista, joita hän osti siivotessaan alkoholisoituneen isänsä kuolinpesää. + pvm. Tämän tendenssin varjopuolena on toki se, että on helppoa tuntea itsensä ulkopuoliseksi. Ja tarvitseeko Taylor Swiftin mainio single mitään taustakertomusta toimiakseen. + pvm. 0600 10 800 1,98€ / min. K aikki tämä poikkeaa jyrkästi klassisesta poptähteyden ideaalista. Etuna tässä on se, että he voivat itse luoda persoonansa; tiedotusvälineet eivät pääse väliin sotkemaan tulkintoineen. Jopa Madonna, jota voi pitää itsensä brändäyksen edelläkävijänä, hyödynsi tähteyttä keinona luoda itselleen keinotekoisia persoonia, ei väylänä kaupallistaa yksityiselämäänsä. 0600 10 800 1,98€ / min. Ennen emme tienneet Diana Rossin tai Britney Spearsin yksityiselämästä mitään, mutta silti he ottivat lauluissaan itsensä näköisen roolin: joko kypsän naisen tai teinitytön. Mikään taideteos ei ole nautittavissa sellaisenaan, vaan jokaiseen liittyy aina jonkinlainen taustakertomus. PALVELUMAKSUN) KATSO PAIKKAKUNTAKOHTAISET MYYNTITIEDOT JA OSTA LIPUT: RASKASTAJOULUA.COM Näennäisen itseironian takana lymyää suuri arroganssi: ikään kuin meitä kaikkia kiinnostaisi, miten Taylor Swift hahmottaa oman julkisen persoonansa.. 0600 10 800 1,98€ / min. Jos ei tiedä Taylorin kaikkia riitoja ja niiden taustoja, se tekee hänen varsin nerokkaasta singlestään muutamaa piirua vähemmän helposti lähestyttävän. Samaan sarjaan saattaa kuulua Elena Ferranten Napoli-sarja, joskaan varmoja emme voi olla, sillä kirjailijan henkilöllisyys on salainen
Ravintola 4 You, Kotka • 4.10. Bar Downtown, Kouvola • 23.9. • PERUSTETTU: Helsingissä 2015 • JÄSENET: Roto (laulu), Art (kitara), Gid (rummut), Joel (kitara) ja Ninni (basso). • TULEVAT KEIKAT: • 22.9. Dynamo, Turku • SANOTTUA: ”Kunnon musaa.” – Pete TNT • www.facebook.com/plastictones N O U S U S S A FAKTA Plastic Tonesin Art (vas.) ja Roto. 26 RUMBA
Usein paikallinen bändi tai joku yleisöstä tarjosi apua majoituksiin ja tulkkaukseen. Bändi kuitenkin uskaltautui ottamaan projektiin ulkopuolisen tuottajan, äänittäjän ja masteroijan. ”Aluksi pelotti antaa tuottajan koskea matskuihin. Etenkin rumpali Gidin ”älytön draivi” on ollut bändille elintärkeä. Myös Roto ehti sanoittaa yhden kappaleen. ”Raja itse tekemisen ja avun pyytämisen välillä kulkee siinä, että jos se tuntuu epämukavalta, sitä ei kannata tehdä”, Roto summaa. The Rolling Stonesin keikka nuoruudessa oli oman elämäni käännekohta”, Roto sanoo. Suomessa voimapop näkyi tuonnissa, muttei viennissä. Roto ja Art muuttivat pian Helsinkiin, ja muut bändiläiset valuivat perästä. Kokeilemme nyt keskittyä uusiin biiseihin. Albumin kansitaide jäi rumpalin työksi, ja Art taittoi kansilehtisiä aamutunneille asti. ”Gid sääti heti pienimuotoisen kiertueen. Ruotsista tulivat The Cardigans, The Wannadies ja The Merrymakers. Seuraavaksi Plastic Tones keikkailee niin paljon kuin pystyy. Myös hätätilanteissa oli pärjättävä maalaisjärjellä ja hyvillä ystävillä. Vinyylinä julkaistavalla Wash Me with Lovella on kuusi uutta kappaletta. Voimapop nousi vuosituhannen vaihduttua jälleen esiin – myös Skandinaviassa. Ensisinglet More Trouble ja The Eyes julkaistiin tammikuussa, ja mini-lp Wash Me with Love ilmestyi syyskuussa. Suurin osa lyriikoista on Artin tai Gidin käsialaa. Maailman kuuluisimmaksi puhtaaksi voimapopkappaleeksi on sanottu The Knackin My Sharonaa (1979). Tältä vuosikymmeneltä pidempiaikaisia bändejä tulee mieleen vain First Times. Ja ei me omin päin osattaisi mitään ammattitason äänityksiä tehdäkään”, Art sanoo. Soitimme ystävällemme, joka ajoi suoraan Tampereelta Würzburgiin ja poimi meidät kyytiin”, Roto muistelee. Itse järjestetty kolmen viikon Euroopan-kiertue viime kesänä muistutti, että samassa DIY-veneessä on paljon muusikoita. ”Liian siloiteltua ei saa olla”, Art sanoo. Eri paikkoihin majoittuneita bändiläisiä sai joinain aamuina etsiä pitkäänkin. Kun pääsin eroon punkpurismistani, halusin jotain sellaista tännekin”, Art kertoo. Niitä piisaa”, Art sanoo. Keikkakin oli ennen kuin oltiin treenattu kertaakaan”, Roto muistelee. Genren tulenkantajiin lasketaan muun muassa Cheap Trick, The Cars ja Blondie, esi-isiin The Who. ”Olimme noitavainoistaan tunnetussa Würzburgin kylässä Saksassa, kun pakettiautomme hajosi. TEKSTI OTSO KARHU KUVA MARKUS PAAJALA M itä on tämä garage rockia ja pop punkia muistuttava voimapop. Nukkumaan päädyttiin milloin baarimikon sukulaisen kämpille, milloin keikkapaikan lattialle. Lauluun tuli Tytti Roto, bassoon Ninni Finnberg ja toiseen kitaraan Joel Silvennoinen. Muilla jäsenillä on historiaa hardcorepunk-bändeissä, mutta Rotolle Plastic Tones on ensimmäinen kunnon pesti keikkailevassa yhtyeessä. ”Suomen power pop -bändit ovat yhden käden sormilla laskettavissa. ”Ja sunnuntaikahvihetkiin”, Art lisää. Genreä pitkään hehkuttanut kitaristi Arttu ”Art” Välimäki päätti luoda aukolle täytettä ja alkoi kasata kappaleita pöytälaatikkoon kotonaan Turussa. Uusia kappaleitakin on jo puolisen tusinaa, ja kaksikon kädet syyhyävät päästä niiden kimppuun. ”Oli tässä Amerikan-kiertuekin suunnitteilla. Puolet uudesta materiaalista on Gidin säveltämää, singlet ovat peräisin Artin ensimmäisistä pöytälaatikkokirjoituksista. ”Reissusta oli tarkoitus päästä omilleen, mutta kommellukset tyhjensivät lompakot.” P lastic Tonesin DIY-ehdottomuus loppui, kun se teki keväällä julkaisuja ”jeesailusopimuksen” Svartin kanssa. Rouheista kitarariffeistä, mutta samalla puhtaista poplauluista tunnettu suuntaus oli suosittu etenkin 1970ja 80-lukujen taitteessa. Nyt kun kuuntelee, on kokonaisuus parempi kuin ennen. Autoilumusaa älyttömällä draivilla Mini-lp:n juuri julkaissut PLASTIC TONES haluaa täyttää Suomen voimapop-tyhjiötä. Cd-versiolla on näiden lisäksi kaikki, mitä bändi on tähän asti tehnyt. Toki hyvät ideat otetaan aina vastaan. P lastic Tones tekee kaiken mahdollisimman pitkälle itse oheistuotekassien painatuksesta promokuviin ja keikkabuukkaukseen. Pitää opetella päästämään irti. Kun Artin ja rumpali Ville ”Gid” Riikosen vanha hardcorepunk-bändi Lebakko hajosi vuonna 2015, pöytälaatikko avattiin ja kavereille soitettiin. Sanoituksissa pyöritään rockmaailman eliksiirissä: rakkaussuhteissa ja rokkielämässä. Muilla punk on verissä, minä olen meistä se klassisen popin ja rockin harrastaja. ”Levy sopii hyvin autoilumusaksi”, Roto neuvoo. Plastic Tones -soittajien punktausta näkyy ainakin siinä, että bändillä on genrestään huolimatta pieni popin tekemisen pelko. Hardcorepunk-bändeissä kannuksensa hankkineiden soittajien tee-se-itse-yhtye nousi kitaristi Artin tärkeimmäksi musiikkiprojektiksi. Myös progea on tullut laulettua. ”On kyllä kivaa. Jos joku kaveri tekisi meille biisin, en näe miksemme voisi sitä soittaa”, Art lisää. ”Ulkopuolisia tekijöitä ei kaivattu. Tiedäthän, omavastuu, puhelinsoittoja ja sormia ristiin, mutta painettiinkin jarrua. ”Olimme noitavainoistaan tunnetussa Würzburgin kylässä Saksassa, kun pakettiautomme hajosi. Soitimme ystävällemme, joka ajoi suoraan Tampereelta Würzburgiin ja poimi meidät kyytiin.” – ROTO N O U S U S S A RUMBA 27
Tällä hetkellä tietyn ominaisuuden perusteella määräytyvät ryhmät tuottavat ja kuluttavat musiikkia keskenään: tytöt räppäävät ja käyvät rokkileireillä, rodullistetut käyvät pitkälti eri artistien keikoilla kuin valkoihoiset. Tummaihoisia räppäreitä alkaa olla jo useampia, mutta sukupuolijakauma on genressä varsin tiukka. Vasta kun naiset tai rodullistetut eivät ole musiikissa poikkeustapauksia, ollaan lähellä. Viitisen vuotta toiminut Girls Rock Finland -rokkileiriyhdistys järjestää bändileirejä ja tapahtumia kannustaakseen tyttöjä, naisia, muunsukupuolisia sekä ei-binäärisiä henkilöitä tekemään ja soittamaan musiikkia. Eräs artisti kertoi esimerkiksi juuri, että hänen räppikurssinsa sukupuolijakauma on 14–1 tyttöjen hyväksi. Suomalainen musiikki on edelleen ensisijaisesti valkoisten miesten tekemää. KO L U M N I R ÄT Y HANNA RÄTY Kirjoittaja on helsinkiläinen toimittaja, joka pelkää puluja. Iskelmän, heavyn, rockin ja vaikkapa punkin sisällä naisia näkyy varsin mukavasti, mutta rodullistettuja tai binäärisestä sukupuoliajattelusta poikkeavia taas ei juurikaan. Vastikään järjestettiin samoin segmentoitu Niceday-tapahtumapäivä, jonka ohjelmassa oli muun muassa riimityöpaja ja Mimmit räppää -kollektiivin open mic. Se ei kuitenkaan ole totta. Ideana tällaisessa naistai vähemmistöerityisessä toiminnassa on paitsi madaltaa kynnystä kokeilla uusia asioita, myös ylipäätään tunnustaa vääristynyt tilanne ja pyrkiä korjaamaan sitä lisäämällä kiinnostusta ja uskallusta. On jo yksittäisiä artisteja, joista kirjoitetaan muusikkoina eikä naismuusikkoina, eikä muusikon sukupuolta tällöin välttämättä edes nosteta otsikkoon. Tämä voi tulla yllätyksenä, mutta olen todella sitä mieltä, että viime vuosina musiikkimaailmassa on otettu askelia kohti tasa-arvoa. Tämän luulisi olevan hyvä asia myös niiden mielestä, jotka sanovat, ettei kukaan kiellä tyttöjä tekemästä musiikkia, jos se heitä kiinnostaa. Samoin kuin missä tahansa kiintiöajattelussa, tyttöjen bändileirit tai vähemmistötapahtumat saavatkin olla vain välivaihe kohti tilannetta, jossa meidän pitäisi jo olla. Yksi edellä mainitun Nicedayn järjestäjätahoista kertoi kuitenkin joutuvansa säännöllisesti selittelemään, miksi toimintaa on tärkeä suunnata vain tietyille ryhmille. Nainen jopa musiikintekijänä – ei vain esittäjänä – voi olla vakavasti otettava, vaikka onkin edelleen poikkeus. K un feministinainen kirjoittaa musiikista, siihen suhtaudutaan helposti jo lähtökohtaisesti torjuvasti; taasko pitää nillittää, vaikka meillä on jo sannit, vesalat ja maraballsit. Tarpeeksi tasa-arvoinen ei riitä Tyttöjen bändileirit tai vähemmistötapahtumat saavat olla vain välivaihe kohti tilannetta, jossa meidän pitäisi jo olla. Leirin ikäryhmän edustajille roolimalleja ja tienraivaajia onkin jo ollut olemassa. Yksi kiintiöiden ongelmista on sama kuin niiden tarpeellisuuden peruste: esimerkiksi työtehtävään tulisi aina voida valita siihen sopivin henkilö sukupuolesta riippumatta. Itse pidän säännöllisesti tasa-arvoon liittyviä ongelmia esillä blogissani, ja saan kerta toisensa jälkeen saman vastauksen: yhteiskuntamme on jo tarpeeksi tasa-arvoinen. Valitettavasti se ei kuitenkaan riitä, sillä enemmistösukupuolten välinen jakauma ei ole alan ainoa ongelma. Ainoa riittävä päämäärä on se, että yhtään tällaista tekstiä ei tarvitse enää kirjoittaa. Usein jo pelkästään miesten ja naisten välistä jakaumaa perustellaan mielenkiinnolla: tytöt eivät soita saati sävellä, koska tyttöjä ei kiinnosta. Naisja vähemmistöerityistä toimintaa voi verrata sukupuolikiintiöihin, joilla pyritään tasaamaan epäsuhtaa jonkin ryhmän sukupuolijakaumassa. Tarpeeksi tasa-arvoinen, mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan, ei kuitenkaan riitä. Vasta kun transmies nostetaan otsikoihin ainoastaan musiikillisista ansioistaan, ollaan perillä. 28 RUMBA
Rakkaus on -singlen musiikkivideolla Antti Tuisku (s. TEKSTI MERVI VUORELA KUVAT SIMELIUS SIMELIUS V ideo näyttää camp-huumorilta, mutta valitettavasti se on tehty tosissaan. 1984) vääntelehtii vuorenhuipulla valkoinen harso yllään ja julistaa, kuinka rakkaus on ”täysin viaton”. Kaunis, rietas, onnellinen 30 RUMBA. Taustalla soi iskelmällinen diskopop, joka on kuorrutettu jousilla ja kuorolaululla. Nyt Tuisku on Anatude: Suomen suurin poptähti, jonka musiikki on vihdoin samalla sivulla hänen persoonansa ja lavaesiintymisensä kanssa. Vaikuttaa siltä, että entinen Idols-tähti on jäänyt urallaan jumiin eikä tule koskaan nousemaan haaveidensa veroiseksi isoksi poptähdeksi. Levy ei eroa paljoakaan Tuiskun aikaisemmasta tuotannosta eikä nosta häntä esiin sen kummemmin artistina kuin biisintekijänäkään. A N T T I T U I S K U ANTTI TUISKU rakensi vuosien ajan identiteettiään väärien asioiden varaan. Kappale löytyy Antti Tuiskun yhdeksänneltä studiolevyltä Toisenlainen tie (2013). Lakattuaan pelkäämästä epäonnistumista hän määritteli itsensä ja suomalaisen popskenen uudestaan
A N T T I T U I S K U RUMBA 31
”Silloin mie ymmärsin, että en halua olla sellainen artisti, joka keikkailee kerran kaksi viikossa ja elättää sillä mukavasti itsensä”, Tuisku kertoo puhelimitse. Peto on irti oli juuri sellainen ”lapsiperheitä järkyttävä” video, jolla Tuisku haistatti itsevarmasti mutta samalla itseironisesti paskat sovinnaisuudelle ja kaikelle sille, mitä häneltä mahdollisesti oltiin odotettu. Seuraavien kuukausien aikana selviää, jatkaako syyskuussa ilmestynyt Anatude-levy menestystarinaa. Saman vuoden huhtikuussa hän myi Hartwall-areenan loppuun kahtena peräkkäisenä iltana. ”Urani alusta asti olen halunnut olla Suomen kovin poptähti, toteuttaa isoja showkokonaisuuksia ja tuoda suomalaiseen popkulttuuriin erilaisen tekemisen tavan. ”Moi teille kaikille / sen kun huutelette / harmi kun en kuule sanaakaan”, Tuisku laulaa kappaleen musiikkivideolla samalla kun vapautuu käsiraudoista. Vuonna 2017 Antti Tuisku on suositumpi kuin koskaan aikaisemmin. Se onnistui muutaman vuoden ajan Idolsin jälkeen, mutta ei enää sen jälkeen.” Odotukset pettänyt juhlakiertue sai Tuiskun käynnistämään itsetutkiskeluprosessin. Sama linja jatkui huhtikuussa julkaistulla Blaablaa (En kuule sanaakaan) -singlellä. N äkymä lavalta yleisöön ei ole mieluisa: keikkasalit ovat hädin tuskin puolillaan. Siinä missä Tuiskun levyillä soiva musiikki on laimeaa, Tuisku itse ei ole laimea. Hänen kehonkielessään ja esiintymisessään on jotain valovoimaista – jopa irstasta. Kunnioitan tosi paljon Juha Tapiota ja hänen musiikkiaan, mutta minulle on aina ollut täysin selvää, etten halua olla artisti siinä genressä, koska sitä kautta en pääsisi toteuttamaan niitä asioita joista haaveilen.” Juha Tapio -vertausten jälkeen Tuisku tajusi, että hänen on pyristeltävä entistä rohkeammin kohti sitä artistipersoonaa, jollaisena hän itse itsensä näki. Yhtälössä on kuitenkin ristiriita. Ehkä ensimmäistä kertaa ikinä Antti Tuiskun biisit tuntuivat olevan samalla sivulla hänen persoonansa, lavaesiintymisensä ja itsevarmuutensa kanssa. Suuren, joskin vähentyneen yleisönsä silmissä hän oli yhä se sama Antti Tapani: tuttua ja turvallista popmusiikkia esittävä kiltti poika Rovaniemeltä. Itsetutkiskelua kiihdytti useiden eri levy-yhtiöiden antama palaute, jonka mukaan Tuiskun artistiprofiili muistutti Juha Tapiota pop-twistillä. Vanhasta kaavasta irtautuminen ei kuitenkaan ollut helppoa, sillä Idols-suosion A N T T I T U I S K U ”Jos mie näen itseni Suomen Madonnana, mutta muut ihmiset näkevät minut iskelmään kallellaan olevana kädenlämpöisenä poptähtenä, jonkin on muututtava.” – ANTTI TUISKU 32 RUMBA. Vuoden 2016 Emma Gaalassa Tuisku palkittiin Vuoden miessolistin, Vuoden albumin ja Vuoden pop-albumin palkinnoilla. ”Sen kuultuani ajattelin, että herranjumala! Jos mie näen itseni Suomen Madonnana, mutta muut ihmiset näkevät minut iskelmään kallellaan olevana kädenlämpöisenä poptähtenä, jonkin on muututtava. Se ei pelkästään vapauttanut Tuiskua artistina vaan oli myös taiteellinen ja kaupallinen täysosuma. Ylämäki on jatkunut tähän päivään saakka. Välillä purkauksia tapahtuukin. Menestystä buustasi osallistuminen Vain elämää -sarjan neljännelle tuotantokaudelle vuonna 2015. Pelkästään Peto on irti -musiikkivideota on katsottu Youtubesta lähes 6 500 000 kertaa. Ennen sitä on kuitenkin selvitettävä, mitä ihmettä Antti Tuiskulle oikein tapahtui Toisenlainen tieja En kommentoi -levyjen välissä. Levy on pysytellyt Suomen virallisella albumilistalla yli kaksi vuotta ja on tätä kirjoittaessani sijalla 7. Myös musiikki oli muuttunut. Maakuntapopin tilalla oli Jurekin tuottama ajanmukainen mutta laskelmoimaton konepop. Kun Antti Tuisku teki 10-vuotisjuhlakiertueen vuonna 2014, hän havahtui ensimmäistä kertaa kunnolla siihen, ettei kaikki ollut kohdillaan. Ele on helppo nähdä symbolisena: Tuisku on vihdoin päässyt irti muiden mielipiteiden vääristämästä minäkuvastaan ja uskaltaa nyt olla oma häikäilemätön itsensä. Tuntuu kuin hänen sisälleen olisi padottu jotain, joka vain odottaa tilaisuutta purkautua. En kommentoi -levy (2015) oli menestystarina monella mittarilla. Myöskään lavalla kaikki ei ole niin kuin pitäisi: budjettisyistä lavashow’ta on jouduttu karsimaan visuaalisuuden ja tanssijoiden kustannuksella. Vuoden 2015 helmikuussa Youtubeen ilmestyi musiikkivideo, joka löi Antti Tuiskuun iskostetut mielikuvat moukarilla säpäleiksi. Hän on vihdoin saavuttanut unelmansa: hän on Suomen suurin poptähti. Tuiskun imagoon ”kohulla” ei ollut vaikutusta. Sen aikana hän kysyi itseltään, mitä hän elämältään haluaa ja miten hän oli nykyiseen asemaansa päätynyt. Vuonna 2011 Iltalehti uutisoi, kuinka Tuiskun esiintyminen Silja Europalla oli ”liian rivo” ja ”järkytti” yleisössä istuneita lapsiperheitä. ” S ä oot sä ja mie oon Antti Tuisku / ja ihan niinku muutki mie oon pikkasen poikki / ja mä tulin tänne bailaa / joten laita se What is Love tai muuten mä flippaan / ja sit ku mä flippaan peto on irti”
A N T T I T U I S K U RUMBA 33
A N T T I T U I S K U 34 RUMBA
”Vielä 10-vuotisjuhlakiertueenikin aikana useat alalla toimivat ihmiset tulivat sanomaan keikkamyyjälleni, että ’sinulla on muuten tosi kova rosteri, mutta miksi ihmeessä siellä on Antti Tuisku?’. myötä Tuisku oli ajautunut pisteeseen, jossa hän ei ollut aikoihin kyseenalaistanut omia musiikillisia valintojaan ja toimintamallejaan. Julkisuuden vääristämä identiteetti oli yksi syy siihen, että Tuiskun musiikki alkoi junnata paikallaan. Kuulin sitä tosi paljon myös itse, että ’miksi sie vielä teet tätä?’ ja ’eiköhän tämä homma ole jo nähty’”, Tuisku sanoo. Uskottavuuspisteitä hän on sen sijaan joutunut odottelemaan pidempään, aina En kommentoi -levyyn saakka. Tuisku sijoittui Idolsissa kolmanneksi. Koko uransa ajan hän on kuullut kehujen lomassa pilkallisia kommentteja musiikistaan, seksuaalisuudestaan ja Idols-taustastaan. Hän opiskeli laulua Lapin musiikkiopiston klassisella puolella ja oli hiljattain saanut roolin musikaalista Rovaniemen kaupunginteatterissa. Siihen on vaikuttanut paitsi usko ja palo omaan tekemiseen, myös uhmakkuus epäilijöitä kohtaan. Tuisku kokeekin olevansa esimerkkitapaus ihmisestä, jonka rattaisiin on tungettu kapuloita koko hänen elämänsä ajan. Se kouluaika oli sellaista sinnittelemistä ja muille näyttämistä”, Tuisku muistelee. V uonna 2003 Turun koelauluissa nähtiin epävarma mutta reipas poika, joka esitti Craig Davidin hitin Walking Away. Kaikki alkoi ala-asteella, jossa Tuisku joutui koulukiusatuksi heti, kun yritti toteuttaa värikästä luonnettaan. Kolmas vaihtoehto olisi ollut lähteä Helsingin Pop & Jazz konservatorioon, mutta sekään ei tuntunut paikalta, joka synnyttäisi tulevaisuuden poptähtiä. Alusta asti oli selvää, ettei Antti Tuisku ollut tyypillinen suomalainen miesartisti. Sitten kun koulu vaihtui, päätin padota sisälläni olevan esiintymisja lauluvimman, jotta minua ei enää kiusattaisi. ”Ala-asteen loppu ja yläasteen alku olivat yhtä helvettiä. ”Kun tulee 19-vuotiaana tällaiselle alalle, jossa kaikilla ihmisillä on sinusta joku mielipide, saattaa vuosien jälkeen huomata, että on tietämättään rakentanut identiteettiään väärien asioiden varaan. Yhtäkkiä tajuaa, että suosio ja se mitä ihmiset sinusta ajattelevat ja kirjoittavat on vaikuttanut aika paljonkin siihen, miten on määrittänyt itsensä ja sen, mitä elämältään haluaa”, Tuisku pohtii. Toinen syy oli pelko artistiuran päättymisestä. Kiusaamista jatkui niin pitkään, että Tuisku oli lopulta valmis vaihtamaan luokkaa. Sain silloin kuulla koko ajan, että ’sie et osaa, sie et osaa’. Häntä on epäilty, häntä on painettu alas ja hän on joutunut todistelemaan omaa osaamistaan. Matka ei ollut helppo, sillä sen aikana Tuisku joutui jälleen kohtaamaan ihmisten epäilykset. Koko se matka oli yhtä tinkaamista minun, tuomareiden ja osan yleisöstä välillä. 19-vuotiaana Tuisku alkoi pohtia, miten voisi parhaiten edistää haavettaan popartistiksi ryhtymisestä. Sitten kun kilpailu loppui, alkoi tämä, että ’se on ihan Justin Timberlake -kopio’ ja niin edelleen.” 14 vuodessa Tuisku on kehittynyt laulajana valtavasti. Olin televisioruudussa hirveän vahva, mutta monesti itku tuli lavan takana. Esittelyvideolla hän kertoi pitävänsä muun muassa Britney Spearsistä, Shakirasta ja Christina Aguilerasta. ”Ihmiset yllättyivät jo siinä vaiheessa, kun toinen albumini menestyi, ja ehkä ne yllättyivät siinäkin vaiheessa, kun Rovaniemi (2006) ja New York (2006) ilmestyivät. Tuisku päätti osallistua Idolsiin. ”En antaisi itselleni ikinä anteeksi, jos tekisin uudelleen sen saman virheen kuin kouluaikoina, jolloin annoin ihmisten mielipiteiden, ajatusten ja kiusaamisen vaikuttaa siihen, A N T T I T U I S K U ”En antaisi itselleni ikinä anteeksi, jos tekisin uudelleen sen saman virheen kuin kouluaikoina, jolloin annoin ihmisten mielipiteiden, ajatusten ja kiusaamisen vaikuttaa siihen, että muutin omaa olemistani ja patosin hyvin olennaisen osan identiteetistäni piiloon.” – ANTTI TUISKU RUMBA 35. Häntä ei kiehtonut rock, machoilu, riisuttu ilmaisu eikä renttukarisma vaan pop, diivat, poikabändit ja lavakoreografiat. ”Elämääni ja musiikillista tekemistäni saneli viime vuosiin saakka se tosiasia, että minua pelotti ihan hirveästi ajatus siitä, että joutuisin lopettamaan laulamisen ja esiintymisen. Tekemistäni ei niinkään ohjannut musiikillinen palo kuin pakokauhu siitä, että asiat menevät perseelleen ja tipun tyhjän päälle.” A ntti Tuiskun matka Siwan kassalta supertähdeksi on ollut sen verran raadollinen, että on miltei epätodellista, ettei hän ole missään vaiheessa lyönyt hanskoja tiskiin. ”Joka livelähetyksessä miljoonan suomalaisen ihmisen edessä puhuttiin siitä, kuuluuko minun olla mukana kilpailussa, koska en ole läheskään niin hyvä laulaja kuin muut. Jotenkin minusta tuntuu, että ihmisillä on ollut koko ajan sellainen olo, että tämän ei olisi pitänyt kestää näin pitkään.” Tuiskun ura ja selkäranka ovat kuitenkin kestäneet. Kumpikaan opinahjo ei kuitenkaan tuntunut vievän hänen uraansa oikeaan suuntaan
A N T T I T U I S K U 36 RUMBA
Ihminen tottuu huonoon parisuhteeseen. Minua ei välttämättä muisteta Hengitän-levystä, mutta se oli itselleni tosi tärkeä steppi. että muutin omaa olemistani ja patosin hyvin olennaisen osan identiteetistäni piiloon. Se taas aiheuttaa sen, että lakkaa kysymästä itseltään, mitä oikeasti elämältään haluaa.” A N T T I T U I S K U ”Olen tottunut asioihin, ja tottuminen on monesti ihan perseestä. Ihminen tottuu kaikkeen. Ihminen tottuu huonoon parisuhteeseen. Silloin ymmärsin, että jos mie haluan olla artisti, minun täytyy olla valmis antamaan itsestäni enemmän ja olla auki omien kipukohtieni kanssa”, Tuisku sanoo. Ihminen tottuu kaikkeen.” – ANTTI TUISKU RUMBA 37. Tajusivatko hänen kanssaan työskennelleet ihmiset, kuka Antti Tuisku pohjimmiltaan on ja millaista musiikkia hän haluaa esittää. Ihminen tottuu työhön, jota se ei halua tehdä. Ihminen tottuu siihen, että sitä kohdellaan väärin. Mutta se ei ole edes vaihtoehto.” A ntti Tuiskun ”uusi tuleminen” on helppo määrittää alkaneeksi En kommentoi -levystä. Hengitän-levyllä Tuisku otti tavoitteekseen kehittyä biisinkirjoittajana ja ottaa askeleen lähemmäs artistiutta. Olen tottunut asioihin, ja tottuminen on monesti ihan perseestä. Ihminen tottuu työhön, jota se ei halua tehdä. Ensimmäinen muutos hänen artisti-identiteetissään tapahtui kuitenkin jo vuoden 2009 Hengitän-albumilla, jota Tuisku lähti tekemään aiempaa pidemmän levytystauon jälkeen. ”Mie en haluaisi ajatella noin, sillä koen ihan vilpittömästi, että olen aina saanut tehdä sitä mitä olen halunnutkin. Aiemmin en ehkä kuitenkaan ollut valmis tai en ihan tiennyt, mitä halusin. ”Halusin, että musiikkini ei olisi enää niin ulkokohtaista, vaan saisin ottaa entistä enemmän ohjia omiin käsiini ja kirjoittaa omia lauluja sellaisten ihmisten kanssa, jotka mielestäni sopivat tiimiini parhaiten.” Jälkiviisaasti voi kysyä, tekikö Tuisku oikeita yhteistyövalintoja vanhoilla levyillään. ”Siinä oli alla terapiaa ja kaikkea. Jos sellainen tapahtuisi tänä päivänä, en tiedä haluaisinko elää tällä planeetalla. Ihminen tottuu siihen, että sitä kohdellaan väärin. En ollut yhtään hyvässä paikassa itseni kanssa
A N T T I T U I S K U ”Mielestäni on aika hurjaa, että se on sanonut tuollaista ääneen, koska me ei vielä silloin tunnettu toisiamme ja urani ei ollut sellaisessa pisteessä, että se olisi tarvinnut comebackia. ”Minut ja siskoni on kasvatettu työtä pelkäämättömiksi. Minun ei tarvitse enää miellyttää ketään eikä tehdä tätä varman päälle. ”Jos En kommentoi -levyllä mentiin itsensä hyväksymisen ja muiden mielipiteistä piittaamattoman teeman ympärillä, niin Anatude-levyllä meillä ei ollut mitään rajoitteita tai raameja. Tuisku tutustui häneen alkuvuodesta 2014, jolloin Lindroth ehdotti, että hän, Tuisku ja Jurek lähtisivät mökille Raanujärvelle kokeilemaan biisinkirjoittamista yhdessä. Sitten tuli syksy, ja illat pimenivät ja kylmenivät. Anatude on mielestäni hauskempi, mielenkiintoisempi ja rikkaampi albumi. ”Spotify-kuuntelijoistani 40 prosenttia on miehiä. Se on aika hurjaa, koska minua pidetään vielä tänäkin päivänä vahvasti sellaisena artistina, jota naiset kuuntelevat.” – ANTTI TUISKU 38 RUMBA. Jotenkin Jurek kuitenkin näki asian sillä tavalla.” V uonna 2017 Tuisku kokee olevansa paikassa, jossa hänen on aina kuulunutkin olla. Myös ihmisiä lähti vaihtoon. ”Mutta on siinä sellainen juttu, että jos mie miettisin itseäni iltaisin kotisohvalla Suomen suosituimpana artistina tai niin sanotusti Anatudena, ei minua kestäisi kukaan, enkä kestäisi itse itseäni. ”Ihmiset aina miettivät, että kaikki on sattumaa eikä kohtaloa ole. Yksi heistä oli Asko Kallonen: Tuiskun oppi-isä Idols-taipaleelta asti. Kemiat kohtasivat välittömästi. Kun muistutin itseäni siitä, kuka mie olen ollut pienestä asti, minulle tuli sellainen olo, ettei minulla ole mitään menetettävää tässä musiikin tekemisessä. Hän pisti ympärillään olevat ihmiset koville ja kiristi levy-yhtiötä, koska oli sillä hetkellä ilman levytyssopimusta. Mutta en mie mitään roolia vedä. Kunnioitan Askoa älyttömästi, mutta jos me ei oltu asioista samaa mieltä, Asko sai minut epäilemään omia ajatuksiani. Tällä levyllä näkyvät kaikki puoleni, ja siitä alkuperäinen ajatus Anatude-nimeen oikeastaan tuli.” Tuisku kiistää Anatuden olevan hänen alter egonsa. En mie ole se ihminen, joka jää ilman töitä. Minun on hirveän vaikea uskoa sitä. Marraskuussa Tuisku kysyi Jurekilta, olivatko he ihan tosissaan lähdössä Karibialle. T uiskun uudistumisprosessin ehkä keskeisin oivallus tapahtui pari vuotta sitten, kun hän tajusi, ettei hänen enää tarvitsisi pelätä epäonnistumista tai tyhjän päälle tippumista – olihan hän pärjännyt elämässään tähänkin asti. Siellä mökillä Jurek avautui minulle pienissä viineissä, että kun se oli kolme vuotta aiemmin palkattu Kaiku Entertainmentille, Pekka Ruuska oli kysynyt siltä, kenen suomalaisen artistin levyn se haluaisi tehdä. Paineet menestysalbumin jälkeen olivat suuret, mikä sai Tuiskun ja Jurekin keksimään, että he lähtevät tekemään levyä Barbadokselle tai Bahamalle. Jos mie pystyn snäppäämään umpihumalaista toikkarointiani Espanjan kujilla, se kertonee siitä, ettei minulla ole filtteriä tai sensuuria sen suhteen, minkälainen artisti minun pitäisi olla vaikka sosiaalisessa mediassani.” Anatude-levy toteutettiin pitkälti samalla porukalla kuin En kommentoi -levy. Emme vain enää tee töitä yhdessä.” En kommentoi -levylle Tuisku löysi nipun uusia yhteistyökumppaneita: Jurek Reunamäen, Aku Rannilan, Saara Törmän ja Kalle Lindrothin. Jurekin rooli ”uuden” Antti Tuiskun syntytarinassa on ollut kaikista suurin. ”Siihen Jurek sanoi, että luojan kiitos sie sanoit noin, koska hänellä on ollut koko ajan sellainen olo, että mitä helvettiä me ollaan tekemässä”, Tuisku sanoo. Olen edelleen paljon tekemisissä Askon kanssa, ja hän on minulle vieläkin sellainen isähahmo. Tajusin, että nyt on viimeinen mahdollisuus tehdä albumi, missä kuuluu se kuka mie oon ja millainen poptähti mie haluan olla.” Kun Tuisku lähti tekemään En kommentoi -levyä, hän otti kunnianhimoiseksi tavoitteekseen määritellä suomalaisen popskenen uudestaan. Lavalla nähtävä Antti on kuulemma sama ihminen kuin se Antti, joka laittaa iltaisin yökalsarit jalkaan, rupeaa katsomaan Game of Thronesia ja rapsuttelee koiraa. Syyskuussa ilmestyneellä 11:nnellä studiolevyllään hän ei enää ole Antti Tuisku vaan Anatude: poptähti, joka näyttää ihmisille kaikki puolensa. Ajatuksena oli tehdä reggaeton-henkinen poplevy, jolla kuuluisivat Karibian rytmit ja aurinko ja toisaalta suomalaisesta melankoliasta ammentavat tekstit. Kilpailutuksen verukkeella hän pystyi katsomaan, kuka oikeasti uskoi hänen juttuunsa. Jurek oli sanonut, että hän haluaa tehdä Antti Tuiskun comeback-albumin”, Tuisku kertoo painottaen comeback-sanaa. Siinä mielessä kotona olevalla Antilla ja Anatudella on pieni ero. ”Sanoin Askolle, että olet minulle liian suuri auktoriteetti. Minun täytyy olla sellaisten ihmisten ympäröimänä, jotka antavat minun käydä prosessia läpi itsekseni. Lokakuussa valmistuivat muun muassa Mä hiihdänja Rahan takii -biisit. Se oli hetki, jolloin napanuora menneeseen katkesi. Levynteko aloitettiin noin vuosi sitten elokuussa
A N T T I T U I S K U RUMBA 39
Myös miehet ovat löytäneet Tuiskun musiikin – tai ainakin uskaltavat nyt myöntää sen. Se ei välttämättä ole pelkästään hyvä asia. Haluan olla jonkin sortin voimaeläin ihmisten matkalla.” 40 RUMBA. ”On tietyllä tapaa aika vaarallinen tilanne ajatella, että me voidaan tehdä ihan mitä vaan. Haluan jossain vaiheessa pysähtyä ja ehkä palata hetkeksi koulun penkille. Iän osalta suurin kuulijakuntani ovat 15–40-vuotiaat. Ja niin biisi päätyi levylle.” V uonna 2014 Antti Tuiskulla oli vaikeuksia saada keikkasalit puolilleen. Tuisku sanoo, että on nykyään aiempaa levollisempi, koska ihmiset ovat vihdoin nähneet ja ymmärtäneet sen, mitä hän on yrittänyt ajaa takaa kaikki nämä vuodet. ”Alettiin miettiä, että jos Keinutaan-biisissä opetetaan ihmisiä tanssimaan, niin voi vitsi kun olisi hauskaa opettaa ihmisiä nauramaan. Mutta sitten kun aloin miettiä meidän keskusteluja ja sitä, miten hauskaa meillä oli biisiä tehdessä, ajattelin, että tämän on pakko aiheuttaa muissakin joku tunnetila. Siinä saattaa mennä sellaiseen haippitilaan, ettei enää tiedä onko biisi oikeasti hyvä, vai tykkääkö siitä vaan sen takia, että me tehtiin se juuri.” Yksi tällainen vaa’ankielikappale on Anatudelevyltä löytyvä Nauruterapiaa: kaksiminuuttinen, lastenlaululta kuulostava renkutus, jonka kertosäe koostuu pelkästä naurusta. Se on aika hurjaa, koska minua pidetään vielä tänäkin päivänä vahvasti sellaisena artistina, jota naiset kuuntelevat. Olen periaatteessa koko kansan Antti, mikä on ihan älyttömän hienoa”, Tuisku iloitsee. Tuiskun yleisö on nykyisin paitsi aiempaa runsaampaa, myös monipuolisempaa. Kolme vuotta myöhemmin hän on tilanteessa, jossa kaikki halukkaat eivät meinaa mahtua sisään hänen keikoilleen. Kun tekemisellä ei ole raameja eikä kukaan ole toppuuttelemassa hulluimpia ideoita, mopo saattaa alkaa keulia ja karata käsistä. Tuisku myöntää, että vauhtisokeus ja arvostelukyvyn pettäminen ovat välillä olleet lähellä. Aikaisemmin en edes uskaltanut ajatella mitään sellaista.” Loppuvuoden ajan Tuisku nähdään televisiossa Suomen Idolsin kahdeksannen tuotantokauden tuomarina. A N T T I T U I S K U ”Me oltiin kirjoitettu biisejä elokuusta lähtien, mutta niillä ei ollut enää pitkään aikaan ollut mitään tekemistä Karibian kanssa. ”Spotify-kuuntelijoistani 40 prosenttia on miehiä. Haluan musiikillani, arvoillani ja tekemisen meiningilläni valaa ihmisiin itseluottamusta ja rohkeutta. Me vähän niin kuin koijattiin itseämme tekoprosessin aikana, ja vapautettiin näin itsemme siitä paineesta, joka menestyslevyä seuraa.” V iimeiset kolme vuotta ovat olleet Antti Tuiskulle aikaa, jolloin hän on voinut tehdä musiikkia miltei anarkistisella vapaudella. Tässä menestymisen keskellä minua on myös ihan hirveästi alkaneet kiinnostaa musiikin ulkopuoliset asiat. En siksi, että minun tarvitsi lukea itselleni joku ammatti, vaan ihan vaan itseni takia. ”Jos mie nyt myisin vaikka Olympiastadionin loppuun, en haluaisi, että minut muistetaan siitä. Hän on yhä sitä mieltä, että tosi-tv-formaattiin perustuva laulukilpailu on hyvä tapa aloittaa artistinura. ”Jos haluaa tälle alalle, on ihan hyvä tottua jo varhaisessa vaiheessa julkisuuteen ja arvostelun kohteena olemiseen. Menestyksellä on ollut muitakin positiivisia seurauksia. Puolivahingossa me oltiin tehty helvetin hyviä lauluja, joiden aiheet rönsyilivät laidasta laitaan. Moni niistä määrittää itsensä tykkäysten tai seuraajien määrän perusteella, ja ovat ihan riekaleina siitä.” Tuisku kokee, että sadat ja tuhannet ihmiset ovat viime aikoina myötäeläneet hänen menestystään. Keväällä 2018 Tuisku toteuttaakin jälleen yhden unelmansa: jäähallikiertueen. Nyt hän haluaa jakaa kiitollisuutensa eteenpäin. Vanhojen fanien rinnalle on tullut junnuja, jotka eivät ole kuulleetkaan Idolsin aikaisesta Antti Tuiskusta. Koko biisinteon ajan me ajateltiin, että ei tällaista kappaletta voi ikinä julkaista. Idolsia kritisoitiin aikanaan siitä, että se on liian raaka maailma, mutta meillä on tänä päivänä ihan uusi ongelma niissä nuorissa ihmisissä, jotka tubettavat ja ovat hirveän aktiivisia sosiaalisessa mediassa. ”Mitä suuremmaksi olen tullut ja mitä isommaksi tämä hype on kasvanut, sitä tärkeämmäksi oman elämäni pienuus ja arki ovat tulleet. Idea kappaleeseen syntyi, kun Tuisku, Jurek ja kumppanit keskustelivat Arman Pohjantähden alla -sarjassa näkemästään jaksosta, jossa oli pyörätuolilla liikkuva kehitysvammainen naurujoogaohjaaja
O R A N S S I PA Z U Z U 42 RUMBA
Hän nostaa välillä kätensä pirunsarvikäsimerkkiin. Suvantoja seuraavat väkivaltaiset kitaroiden, koskettimien ja karjumisen purkaukset. TEKSTI KIMMO VANHATALO KUVAT TOMI PALSA T untuu siltä, kuin kiipeäisin maan pinnalle pimeistä syvyyksistä. Psykedeelisen rockin ja black metalin hypnoottinen sekoitus kuljettaa mukanaan väriloistosta kosmiseen pimeyteen. elokuuta, ja olen juuri ollut katsomassa Oranssin Pazuzun esiintymistä Flow-festivaalin Black Tentissä. Räpyttelen silmiäni kirkkaassa auringonpaisteessa kuin liian kauan maan alla lymyillyt myyrä. RUMBA 43. On perjantai 11. O R A N S S I PA Z U Z U ”Hipsteri metallin” hiekka laatikolla Black metalia ja psykedeliaa sekoitteleva ORANSSI PAZUZU sai neljännellä levyllään Värähtelijällä kiitosta ja huomiota ulkomailta asti. Miehen vierellä seisova nainen pyörittelee ihmeissään päätään. Keikalla musiikki vyöryy päälleni aaltoina. Eräs mies katselee nauraen kavereitaan. Nyt pöytä on kuitenkin putsattava, että matka voi jatkua. Keikalle tulleet nousuhumalaiset juhlijat eivät oikein tiedä, miten olisivat. Kun katson seuraavan kerran heidän suuntaansa, porukka on hävinnyt
He lähtevät etsimään valoisampia tanssilattioita. Kun tapaan Vanhasen, hermostuneisuuteni häviää nopeasti. Hänen tilalleen tuli viime vuonna Kairon; IRSE! -yhtyeestä tuttu Niko ”Ikon” Lehdontie. Sellaiset arvostetut sivustot kuten Pitchfork, Allmusic, The Quietus ja Spin kehuivat levyä. Kysymyksiini hän vastaa mukisematta. ”Tämän bändin pointti on se, että teemme musiikkia ja taidetta. Oli miten oli, Oranssin Pazuzun kokoonpanon täydensi pian sen perustamisen jälkeen kitaristi Timo ”Moit” Alatalo. Hänen vastauksensa olivat lyhyitä ja tylyjä: ”Mitä teet tänään. Tätä yhtye itse ei tosin halua vahvistaa. Se syntyi seinäjokelaisen teatraalisen taiderockyhtyeen Kuolleiden Intiaanien raunioille. Netistä löytyvien lähteiden mukaan Kuolleissa Intiaaneissa soitti suurin osa Oranssin Pazuzun jäsenistä: laulaja-kitaristi Juho ”Jun-His” Vanhanen, basisti Toni ”Ontto” Hietamäki, rumpali Jarkko ”Korjak” Salo ja kosketinsoittaja Ville ”Evill” Leppilahti. Eräs tyttö seisoo silmät kiinni hievahtamatta paikallaan. Monet huojuvat kuin transsissa. Se oli aikaisempia levyjä monisävyisempi ja tiivisti loistokkaasti yhtyeen psykedelian, black metalin, progressiivisen rockin ja avaruusrockin yhdistelmän. Vanhanen osaa myös nauraa itselleen. Tuleeko mieleen jotain hyviä biisejä. Jos olemme esillä jossain mediassa, meille on tärkeää, että silloin puhutaan siitä, minkä takia olemme siinä O R A N S S I PA Z U Z U Yksi iloluontoinen, glitterillä koristeltu kolmikko yrittää tanssia vellovan musiikin tahtiin. Mielessäni pyörii Flow-festivaalilehden haastattelu, jossa toimittaja Marko Ylitalo yritti kysyä Vanhaselta hassuja suosikkibiiseistä ja lempijuomista. Kolmannen kysymyksen jälkeen Vanhanen lopetti haastattelun lyhyeen. Ehkä arvoituksellisen taiderock-artistin roolin vetäminen viestien välityksellä on helpompaa kuin kasvotusten. No… ei.” Mahtaako tästä haastattelusta tulla yhtä vähäsanainen. Hän on ystävällinen ja hymyilee paljon. Kun kysyn, onko hän kuunnellut vanhoja levyjään, hän pudistelee päätään ja vastaa nauraen: ”Ei niitä jaksa!” Kun kyselen myöhemmin tarkennuksia tekstiviestillä, Vanhanen on vähäsanaisempi, jopa tyly. Hän tuntuu olevan jossain toisessa maailmassa. Se on selvää, että Vanhanen on tosissaan yhtyeensä ja musiikkinsa kanssa. F low’ssa Oranssi Pazuzu saattaa tuntua uudelta ja eksoottiselta kokemukselta, mutta yhtye on ollut kasassa jo kymmenen vuotta. Hän väistelee kysymystä siitä, kuka Oranssista Pazuzusta soitti Kuolleissa Intiaaneissa vastaamalla, että ”yhtye koostui mielikuvitushahmoista, joten siinä ei ollut oikeita henkilöitä”. En mitään. Se ei oikein tahdo onnistua. Porukka teltassa vähenee, kunnes lavan eteen jäävät vain innokkaimmat Oranssin Pazuzun ystävät. Yhtye sai kolmella ensimmäisellä levyllään, Muukalainen puhuu (2009), Kosmonument (2011) ja Valonielu (2013), vankan fanikunnan marginaalisemman musiikin ystävistä, mutta vuoden 2016 Värähtelijä oli se levy, jolla Oranssi Pazuzu ampaisi laajempaan tietoisuuteen. T äytyy myöntää, että olen vähän hermostunut, kun kävelen Flow-perjantain iltapäivänä tapaamaan Oranssin Pazuzun laulajaa ja kitaristia Juho Vanhasta. Teosto-palkinnon saajaksi. Värähtelijä sai entistä suurempaa huomiota paitsi metallipiirien ulkopuolella, myös ulkomailla. En yhtään mitään.” ”Haluan tanssia. Alkuvuodesta Värähtelijä valittiin ehdolle 44 RUMBA. Ei sentään. LA Weekly valitsi Oranssin Pazuzun ensimmäiseksi listatessaan 10 pelottavinta metallibändiä
Oranssin Pazuzun Facebook-sivun seinällä toiset syyttivät yhtyettä antisemitismistä, toiset kiittivät päätöksestä vastustaa Israelin hallituksen politiikkaa. Marginaalibändin on helpompi kontrolloida julkisuuskuvaansa kuin kansainvälisesti tunnetun yhtyeen. Vaikeampaa se on myös siksi, että Oranssin Pazuzun yleisö on suurempi kuin aikaisemmin. RUMBA 45. Yhtyeen mukaan kohu oli muuttanut festivaalin luonteen poliittiseksi ja ulottunut näin myös sen esiintyjiin. Syynä oli heidän mukaansa vaivainen 500 euron tuki, jonka Israel oli myöntänyt maastaan tulleiden artistien matkakuluihin. Yhtyeensä suosion suhteen Vanhasella ei ole harhakuvitelmia. Ottaaksemme lisää etäisyyttä tähän poliittiseen todellisuuteen olemme päättäneet perua esiintymisemme Berliinin Pop-Kultur-festivaalilla”, Oranssi Pazuzu kirjoitti sivullaan. Ei siinä ole mitään kauhean vihamielistä. Elokuun lopulla Oranssi Pazuzu ilmoitti Facebook-sivullaan, että se peruu keikkansa Berliinissä järjestetyllä Pop-Kultur-festivaalilla tapahtuman ympärillä pyörivän kohun takia. Haastattelussa hän puhuu muun muassa Philip Glassista ja Aphex Twinistä. T oisinaan pelkkään musiikkiin keskittyminen on kuitenkin vaikeaa. Festivaali itse koki, että se joutui Israelin hallintoa vastustavan BDS-liikkeen (Boycott, Divestment, Sanctions) painostuksen kohteeksi. Meitä oli siellä kolme suomalaista bändiä, joista itse soitin kahdessa.” Kansainvälisen läpimurron tekemisen sijaan Oranssi Pazuzu on löytänyt maailmalta oman yleisönsä. Se keikkaili Tanskassa, Liettuassa, Romaniassa, Norjassa ja Ranskassa. Useampi artisti perui esiintymisensä tapahtumassa. Emme halua tukea mitään valtiota, hallintoa tai agendaa, avointa tai piilotettua. Vanhanen sanoo, että ihannetilanne onkin, että Oranssi Pazuzu olisi taipuvainen tekemään kaikennäköistä. Muut jutut ovat täyttä diipadaapaa. Kesän aikana yhtye esiintyi Flow’n lisäksi niin valtavirran perusfestareilla (Provinssi, Ilosaarirock, Roskilde), metallifestareilla (Tuska) kuin psykedeelisen musiikin festareillakin (Manse Psych Fest). Vanhasen kuvauksen perusteella se on ulkomailla aika samankaltaista kuin Flow-keikan loppuun asti katsomaan jäänyt porukka. ”Meidän keikoillamme tapaa olla enemmän tai vähemmän sellaista hattivattilaumaa. Jengi on omissa ajatuksissaan.” – JUHO VANHANEN O R A N S S I PA Z U Z U tilanteessa, eli siis musiikista. ”Se on iso festari, ja lava jolla esiinnyimme on perehtynyt tosi marginaaliseen musiikkiin. ”Meille musiikissamme ja taiteessamme on kyse tajuntojen laajentamisesta, ei ideologioista. Keväällä yhtye kävi ensimmäisen kerran Yhdysvalloissa Maryland Deathfestissä ja Brooklynin Saint Vitus Barissa. Esimerkiksi Roskildessa Oranssi Pazuzu esiintyi pikkulavalla. Peruminen liittyi kohuun, joka oli noussut kun selvisi, että Israelin suurlähetystö oli antanut festivaalille tukea. Minulla ei ole mitään annettavaa tältä osin mihinkään muuhun”, Vanhanen sanoo, kun kysyn Flow-lehden haastattelusta. Omien musiikillisten diggailujensa hän kertoo kulkevan enemmän Flow’n edustamalla indie-kentällä. Nykymaailmassa on ilmeisen vaikea jättäytyä kokonaan yhteiskunnallisten ja poliittisten keskustelujen ulkopuolelle. O ranssin Pazuzun esiintymiset keväällä ja kesällä 2017 kertovat paljon sen aseman muuttumisesta ja yleisön laajenemisesta
”Pitää mennä heti oikein. Toinen puoli on yhtyeen nimen ”oranssi”: väri, lämpö, elämä ja psykedelia. Se on abstrakti taiteenlaji, jossa korviisi tulee ääniä. Eihän mikään mene heti oikein. ”Välillä tulee ihan paskaa ja välillä se onnistuu. ”Totta kai klassikkolevyt ovat kiteyttäneet jotain, mutta ei kannata kumartaa liian syvään sinne suuntaan. Kuin avaruusajan naiivilta unelmalta rakettireppujen avulla lentävistä 2000-luvun ihmisistä. Taiteilija tallentaa taideteoksia levyille ja laittaa sinne tietyn määrän tunnetta, johon kuka tahansa voi samaistua. ”Minua kiehtoo koko olemassaolon mysteeri. Vaikka sitä synkistelisi kuinka, että kaikki tämä on katoavaista ja kaikki delaa ihan kohta, niin kyllä olemassaolossa on hämmästelyn aihetta. Tunnetila on helpommin genretettävä asia kuin se, onko kappaleessa sahaavia kitaroita tai millä soittimilla se on soitettu.” Se, että jotakuta saattaa ärsyttää Oranssin Pazuzun taiteellinen vapaamielisyys, ei haittaa Vanhasta lainkaan. Se on musiikin ja taiteen evoluutiota.” ”On kauhean inhimillistä, mutta samaan aikaan keinotekoista vetää mitään rajoja tai jaotella musiikkia kauhean tarkasti. Voit tehdä pari paskaa levyä, ja sitten saat sen asian ehkä onnistumaan. ”Sitähän kaikki hokevat, mutta onko se oikeasti niin. ”Olen musiikillisesti niin kaikkiruokainen, että kaikki, joka aiheuttaa tietyn tunnetilan, toimii itselle. Ihmiset ottavat vaikutteita toisiltaan, ja näin on ollut jo kauan ennen levyteollisuuden syntyä. Kun kysyn, mitä mieltä Vanhanen on ”hipsterimetallista”, saan vastauksen, joka ulottuu aina musiikin luonteeseen ja levytetyn musiikin syntyyn asti. Sen juuret ovat bluesissa.” Genrejen sijaan Vanhanen puhuu mieluummin tunnetiloista, joita musiikki aiheuttaa. Se, että me istumme tässä puhumassa, on aika pitkä vyyhti, varsinkin jos ei usko minkään jumalolennon luomishommaan. ”Meidän keikoillamme tapaa olla enemmän tai vähemmän sellaista hattivattilaumaa. Vanhanen kuitenkin uskoo vakaasti, ettei musiikin saralla ole vielä tehty kaikkea. Elämää ja kuolemaa symboloivat Oranssin Pazuzun musiikin kaksi eri puolta, psykedelia ja black metal. Vaikka ”trve” ja ”kvlt” ovat nykyään termejä, joita käytetään lähinnä huumorimielessä, ja black metal on lukemattomien nettimeemien lähde, ei Oranssi Pazuzu ole säilynyt kritiikiltä. M usiikissaan Oranssi Pazuzu tasapainoilee hyvin konkreettisesti kahden maailman välillä. Sama usko, joka inspiroi 1960-luvun psykedeelisen rockin tutkimusmatkailijoita ja 1970-luvun progen vakavamielisiä etsijöitä. Monenlainen musiikki voi aiheuttaa samanlaisia tunteita, eikä se ole genresidonnaista. Minun on vaikea nähdä siinä mitään sääntöjä. Se on loputon inspiraation lähde,” Vanhanen sanoo. Jengi on omissa ajatuksissaan”, Vanhanen kertoo. 46 RUMBA. Kun hakee googlesta termillä ”hipster metal”, tulee heti toisena vastaan kuva, jossa esiintyy myös Oranssin Pazuzun Muukalainen puhuu -levy. Valo ja varjo. Positiivisenkin kuuloisesta musiikista voi tulla paska fiilis.” – JUHO VANHANEN O R A N S S I PA Z U Z U klassinen voi aiheuttaa niitä. Sitten syntyy oikeasti jotain uutta.” Usko uuden luomiseen tuntuu populaarimusiikin viitekehyksessä virkistävältä, mutta samalla viehättävän vanhanaikaiselta. ”Se perusasetelma on aika painajaismainen, mutta toivon mukaan sillä tavalla, että siinä on mukana pelkojen kohtaamista.” Oranssi Pazuzu ei unohda myöskään vastakohdista perimmäistä, elämää ja kuolemaa. Yritetään olla mokaamatta. Tosin Maryland Deathfestissä Oranssi Pazuzu sai riehakkaamman vastaanoton. Musiikkityylien sekoittumista on turha yrittää estää. En ole ennen nähnyt meidän keikalla stage divingia tai wall of deathiä!”, Vanhanen nauraa. ”Amerikkalainen yleisö on aika intensiivistä verrattuna eurooppalaiseen. Sieltä ne löytyvät jälleen, kun Vanhanen kuvailee tunnelmaa, jonka hänen yhtyeensä haluaa luoda. Enemmän hänen puheissaan kuuluu modernistin usko uusiin innovaatioihin ja kokeiluihin. Vastakohdat tuntuvat olevan läsnä lähes kaikessa, mitä Oranssi Pazuzu tekee. Kaikkia vapaamielinen vaikutteiden sekoittelu ei ole miellyttänyt. Nykyään kaikki menee hirveän varman päälle. Sen yritämme tehdä tästä ajasta eroavalla tavalla. Vanhaselle jamittelu tarkoittaa paitsi keikkojen yksitoikkoisuuden rikkomista, myös uusien näkökulmien etsimistä vahinkojen ja virheiden kautta. ”Itse näen musiikin aika simppelinä kuviona. Ei black metalkaan ole syntynyt missään tyhjiössä. Voidaan ajatella, että meidän musiikkimme keskittyy jonkinlaisten psykologisessa mielessä pimeiden puolien tutkimiseen. Voit aina leikitellä sen asian kanssa lisää. Menneisyyden mestariteoksia tai vanhoja saavutuksia ei pidä Vanhasen mukaan palvoa. Yksi Oranssin Pazuzun musiikillisen tutkimusretken keskeinen työkalu on musiikillisista luovista keinoista kaikkein ”hipein” ja 1960–70-lukulaisin eli jamittelu. Sehän tarkoittaa, että on jotain konservatiivisempia piirejä vähän hätistelty.” V aikka Vanhanen suosii musiikissaan ennakkoluulotonta vaikutteiden sekoittelua ja kuvaa yhtyettään lapsiksi hiekkalaatikolla, hän ei vaikuta ironiselta ja itsetietoiselta postmodernilta leikittelijältä. Uusi ja vanha. Ihmiset kuulevat sen, ja ne kappaleet leviävät mihin leviävät. Black metal voi aiheuttaa niitä, moderni ”Voidaan ajatella, että meidän musiikkimme keskittyy jonkinlaisten psykologisessa mielessä pimeiden puolien tutkimiseen. ”Ihan hyvä, jos joku alkaa raivota, että miten ne kehtaavat tehdä näin. Niiden ongelma on, että ne eivät kehity mihinkään. Black metal voi aiheuttaa niitä, moderni klassinen voi aiheuttaa niitä. Positiivisenkin kuuloisesta musiikista voi tulla paska fiilis. Monenlainen musiikki voi aiheuttaa samanlaisia tunteita, eikä se ole genresidonnaista. Eikä pitäisikään”, Vanhanen puuskahtaa. Mielestäni voi aina kaivaa syvemmältä ja mennä pidemmälle jotakin sivupolkua.” V ärit ja pimeys. Mikäs vika siinä mokaamisessa on?” Vanhasen mukaan nykyään arvostetaan liikaa myös valmiita konsepteja. Toinen taas on ”Pazuzu”: Manaajassakin esiintyneen muinaisen mesopotamialaisen demonin nimen symboloima pimeys, kosminen tyhjyys, kylmyys ja black metal
O R A N S S I PA Z U Z U Oranssi Pazuzu: Evill (vas.), Ontto, Ikon, Korjak, Jun-His. RUMBA 47
Mieluummin putsaamme pöydän kuin toistamme sitä.” On aika heittäytyä tyhjän päälle. ”Kyllä se kai on aina ihmisellä taustalla, sanoivat he mitä tahansa. 48 RUMBA. Se on niin harvinaista. ”Psykedelia tarkoittaa minulle kaikkea elävää ja elämän evoluutiota, kaikkea sellaista, joka ei ole kiveä ja tyhjyyttä. Sitä olisi hyvä kyseenalaistaa. Se on ajatuksena uhkaava, mutta samalla se on se syy, miksi me olemme täällä ja elämme.” Vanhaseen vetoaa myös black metalin keskiössä oleva oman polun löytäminen. Se on sen oman polun tamppaamista välittämättä mistään vallalla olevista ideologioista tai säännöistä.” Kyse ei ole vain musiikista vaan elämänfilosofiasta. ”Voit ottaa vaikutteita mistä vaan ja ottaa mukaan mitä tahansa itsellesi tärkeää ja merkityksellistä. Jos olet täysin tyytyväinen johonkin levyysi, mitä seuraavaksi?” Matka kohti tuntematonta voi alkaa. Levy sai kiitosta ja toi yhtyeelle aikaisempaa enemmän huomiota, mutta nyt on aika putsata pöytä ja matkata eteenpäin. Jos katsotaan, mitä kaikkea universumissa pääasiassa on, elämä on jonkin sortin virhe. Minulle psykedelia on sattumanvaraiselta tuntuva, räiskyvä elämän värimatto.” Black metal puolestaan merkitsee Vanhaselle kosmosta, tuntematonta, kaikkea elämälle vierasta ja myös lopulta kuolemaa. Jos katsotaan, mitä kaikkea universumissa pääasiassa on, elämä on jonkin sortin virhe. Samalla se myös merkitsee näiden syleilyä. Ettei asetu siihen samaan jonoon, jossa on jo paljon porukkaa, vaan löytää oman tiensä.” Keskeistä on oman maailman rakentaminen omaksi kuvakseen. ”Se on iso innoittaja, että ei ole olemassa mitään sääntöjä. Sinne Oranssi Pazuzu kulkee epäilemättä vähemmän käytettyjä sivupolkuja pitkin. Jos vastaus on kyllä, mikään ei voi satuttaa kovin paljon”, Vanhanen sanoo. ”Elämä on se pieni virhe, ja kaikki muu maailmankaikkeudessa on sellaista, joka ei ole millään tavalla kiinnostunut siitä elämästä. Mutta jos tekee jonkun asian niin hyvin kuin pystyy, ei hutiloi ja käyttää siihen oikeasti aikaa, se ei pelota niin paljon. Hän mietti hetken ja lisää: ”Toivottavasti joka kerta tulee se fiilis, että vittu, kun olisin tehnyt tuon paremmin. Ihmiset tekevät helposti asioita siksi, että he ovat tottuneet tekemään niitä. Ettei menisi sitä turvallisinta reittiä koko ajan.” T urvallisin reitti ei ole Vanhasen mielessä, kun Oranssi Pazuzu alkaa tehdä Värähtelijän seuraajaa. – JUHO VANHANEN O R A N S S I PA Z U Z U ”Psykedelia tarkoittaa minulle kaikkea elävää ja elämän evoluutiota, kaikkea sellaista, joka ei ole kiveä ja tyhjyyttä. ”Se, miten yrittää tätä eloa vedellä… Yritän aina punnita eri ratkaisuja elämässä sen kannalta, haluanko oikeasti tehdä tätä vai teenkö tämän jostain muusta syystä. Aina levytyssession lopussa kysyy itseltään, että onko siihen laittanut kaikkensa. ”Ei siihenkään levyyn kukaan meistä ole täysin tyytyväinen, mutta saimme Värähtelijällä kiteytettyä jotain, mikä alkoi Valonielulla. Se on niin harvinaista. Pelottaako se. Miten se kaikki toimii, on meille täysin tuntematonta
M A G M A Kohti Kobaïaa 50 RUMBA
Taiteilijaympäristössä varttunut Vander kasvoi kokemaan Coltranen – tai rumpali Elvin Jonesin ja trumpetisti Chet Bakerin – kaltaiset jazzhahmot elämänoppaina. Pyhimyksinä. Tätä piti tietenkin edeltää parin vuoden sekava kausi, jonka aikana Vander soitteli kaikenlaisissa kokoonpanoissa, sekoili ja eli itsetuhoisesti. Esoteerisen jazzin piispan (ei sentään arkkipiispan – se virka on Sun Ran) oli mentävä, jotta Vander saattoi käynnistää oman matkansa kohti Kobaïa-planeettaa. RUMBA 51. M A G M A Zeuhl-musiikkia esittävä ranskalainen MAGMA saapuu lokakuussa Tavastialle. Mistä eksentrisessä orkesterissa on oikein kyse. TEKSTI MIKAEL MATTILA S aksofonisti John Coltrane kuoli vuonna 1967. Erityisen suuri se oli eräälle nuorelle Pariisin esikaupungissa varttuneelle rumpalilupaukselle. Christian Vander on tavannut selittää elämänsä sattumukset ekspressiivisenä, myyttisenä melodraamana. Vain kärsimyksen kautta saattoi valaistua. Offering, kuten erään hänen tulevan musiikkiprojektinsa nimi kuuluisi. Menetys oli jazzmaailmalle luonnollisesti suuri. Bändi on laulanut avaruusoopperaa Kobaïa-planeetasta jo liki viisikymmentä vuotta ja jäänyt kenties tästä syystä lähinnä kuriositeetiksi. 19-vuotiaan Christian Vanderin Jumala oli kuollut. Vielä tuolloin Vander ei tiennyt, että Coltrane oli hänelle uhrilahja. Kenties tämä myytteihin tukeutuminen on saanut Vanderin luomaan myös oman, polveilevan mytologiansa
Musiikki oli samanlaista tutkimusmatkailua kuin sen välittämä tarinakin. Kobaïa puolestaan on Vanderin itsensä kehittämä ilmaisukeino Magman musiikin välittämälle tarinalle. Kuten tiivistelmästä voi päätellä, on Kobaïa-saaga paperilla kertakaikkisen kökköä ja geneeristä scifi-draamaa. Coltrane on Vanderille kuin Twin Peaksin Jättiläinen agentti Dale Cooperille. Toisin kuin Jones ja Baker, Coltrane kuoli Vanderin uran alkuvaiheessa. M agman tuotanto voitaneen jakaa neljään osaan: Ensimmäisenä tulivat 1970-luvun alun pari jazzimpaa ja melodistesti rönsyilevämpää levyä, Magma (1970) ja 1001° Centigrades (1971). M A G M A Z euhl, joka lausutaan suunnilleen ”zööhl”, on tarpeeksi ainutlaatuista ollakseen jonkinlainen genre. Ytimessä Vander takoo rumpujaan hurjistuneena, silmät leiskuen. Siitä on tullut esoteerisempaa. Niillä zeuhl vielä haki muotoaan, ja musiikki pohjasi enemmän psykedelia-ajan vapaampaan jamitteluun. Suojelupyhimys, joka neuvoessaankin pysyttelee arvoituksena ja edellyttää oppilaan tekevän lopulta omat ratkaisunsa. Sen tyylillinen koti on yhtä paljon Coltranen myöhemmän kauden avantgardejazzissa kuin Igor Stravinskin tai Olivier Messiaenin haastavassa taidemusiikissa. Sana on ”kobaïankieltä”, ja tarkoittaa taivaallista. Lopulta ilmaisu muuttuu pelkästään vaikuttavaksi. Perusjuoni menee suunnilleen näin: Maapallo on turmeltunut, ja joukko ”valittuja” ihmisiä pakenee vieraalle Kobaïa-planeetalle rakentamaan uutta sivilisaatiota. Tarkoitti Magman symboliikka mitä hyvänsä, niin ainakin se on näkyvää. Omien sanojensa mukaan äiti vei pienen Christianin ensimmäistä kertaa jazzklubille, kun tämä oli kolmevuotias. Komppanian kaulassa killuu heimoamulettina valtava metallinen kiekko, kuin rinnassa leiskuva aurinko tai tuhoaan tekevä planeetta. Magmasta tekee ainutlaatuisen melko moni seikka, mutta kaikkein kuuluisin se on luomastaan mytologiasta. Ympärillä sekakuoro messuaa kobaïankielistä librettoa kuin pakanallisia säkeitä. Mekanïk Destruktï. Näitä ratkaisuja Christian Vander on erinäisine yhtyeineen etsinyt jo pian viisikymmentä vuotta. Magman tapauksessa musiikki sattuu olemaan poikkeuksellista. Magman tuotannon laajentuessa myös mytologia on muuttunut vaikeammaksi ymmärtää. ”Musiikki ei ole hassuttelua varten”, Vander on sanonut. PI ER RE -E M IL E BE RT O N A 52 RUMBA. Vanderin ollessa niin sanotusti herkässä iässä. Aikojen saatossa osa heistä palaa Maahan valistamaan ihmisiä, mistä tietenkin seuraa ongelmia ja sapeleiden kalistelua. Tai jos käsitellään, on kömpelöä tarinaa säestämässä sitäkin kömpelömpi musiikki. Omasta isästään tai isäpuolestaan, pianisti-säveltäjä Maurice Vanderista, Christian puhuu vähän. Se on usein tummaa, painostavaa ja raskasta, ja rytmillisesti hyvin tiheää. Kuten sanottua, on Kobaïa-saaga luopunut kronologiastaan jo vuosia sitten. Se on tietenkin pitkä ja vaikeaselkoinen, kuten vuonna 1969 perustettujen, vähän kunnianhimoisempaa musiikkia soittavien bändien esittelemissä konsepteissa on tapana. Niistä pitkäikäisin ja tärkein on ollut Magma. Se on levy, jonka ansiosta dokumenttien puhuvat päät Johnny Rottenia ja Jello Biafraa myöten ylistävät Magman neroutta. Oli otollista, että juuri hänestä tuli ranskalaistaiteilijalle henkinen isähahmo. Magma tekee kaiken tarpeeksi yliampuvasti ja silti täysin vakavissaan. Toisin sanoen tuo tarina on mahtipontista avaruusoopperaa. Kommandöh -albumilla Magma loi aidosti uuden musiikkityylin, joka tulisi synnyttämään kokonaisen skenen jäljittelijöitä. Tarina vieraalle planeetalle matkaavasta sivilisaation viimeisestä etuvartiosta on kerrottu genressä aika usein. Kobaïalaiset karkotetaan, mutta visiitti jättää jäljen ja osa ihmisistä alkaa saarnata utopistisen kansan oppeja. No, tällaisia konsepteja käsitellään harvemmin populaarimusiikissa. Miksi sen pitäisi nyt olla kiinnostavaa. Silti Coltrane on Vanderille edelleen suunnannäyttäjä ylitse muiden. Spektaakkelimaiselle tyylilleen ominaisesti Vander kaavaili trilogioiden sarjaa, joka veisi mytologian hahmojen vaiheita eteenpäin, mutta tarinan fragmentit katosivat historian hämärään kuin mikäkin Indiana Jonesin aarre. M agma kuuluu niihin yhtyeisiin, joita on kutsuttu kulttibändeiksi niin pitkään, että sana on kadottanut merkityksensä. Se riittää. Enemmän hän korostaa äitinsä vaikutusta omaan musiikkiuraansa. Tähän mennessä Magma on julkaissut kolmetoista studioalbumia täydentävine livealbumeineen. Ja jos dystooppista maailmojen taistoa on pakko julistaa musiikin keinoin, tapahtukoon se tällä tavalla. Hän esiintyy tämän unissa joko kaukaisena ja tavoittamattomana tai lempeänä opettajana. Vander antoi Magman musiikille nimityksen ”zeuhl”
PI ER RE -E M IL E BE RT O N A JE AN -B AP TI ST E M IL LO T RUMBA 53. M A G M A Christian Vander
Hän otti pyhimykset sekä pessimistisen ihmiskuvansa ja päätti luoda Kobaïan. Tarinan edetessä tietäjä murhataan, ja oppipoika joutuu itsensä kanssa yksin. Yksi syy Vanderin halulle palata vanhoihin teemoihinsa tällä vuosituhannella oli 1970-luvulla aloitetun projektin loppuunsaattaminen. (2004) ja niin ikään villisti vyöryvällä Ëmëhntehtt-Ré-albumilla (2009) bändi palaa MDK:lla käsittelemiinsä laajoihin teemoihin. Mestarillisella paluulevyllä K.A. Sitten ilmestyi Mekanïk Destruktï. MDK:ta seuranneet ?urdah Ïtah (1974) ja Köhntarkösz (1974) eivät ole yhtä intensiivisiä. Kerettiläisesti bändi esittää muutaman kappaleen jopa englanniksi! 1990-luvun puolivälissä Magma palasi, mutta meni liki 10 vuotta, ennen kuin se ehti taas studioon. M ikä relevanssi Kobaïa-saagalla sitten on, jos se on draamallisesti pöhkö ja rakenteellisesti käsittämätön, eikä se ole kielellisesti ymmärrettävissä. Magman ensimmäisen matkan viimeiseksi levyksi jäänyt Merci on lähinnä kuriositeetti: se kuulostaa perinteiseltä progebändin yritykseltä roikkua ajassaan kiinni, eli kiusaannuttavalta. Se on levy, jonka ansiosta dokumenttien puhuvat päät Johnny Rottenia ja Jello Biafraa myöten ylistävät Magman neroutta. Hänellä on käsissään vain saamansa opit ja kysymykset, mutta vastaukset henkisiin ihmeellisyyksiin hän joutuu selvittämään itse. Tämä on kysymys, jolle Christian Vander itsekin löysi vastauksen vasta hiljattain. Parin vuoden päästä Kobaïan taru on kestänyt Vanderin käsissä jo viisikymmentä vuotta. Temaattisesti ne voi silti laskea edeltäjiensä jatkoksi. 54 RUMBA. Kolmas vaihe kattaa levyt Üdü ?üdü (1976), Attahk (1978) ja Merci (1984). Hänen säröisä ja paksu, tiheää edestakaisin-liikettä tekevä soittotyylinsä jäi Magmaan yhtä vahvasti kuin Vanderin tulinen rumputatsi tai hektinen rytmiikka – esimerkkinä vaikkapa liki 20-minuuttinen De Futura -klassikko. Tällä hetkellä näyttää siltä, että se jatkuu vielä pitkään. Sen enempää tarinan kummallisuuksia taivastelematta Ëmëhntehtt-Ré-trilogia käsittelee kahta hahmoa: egyptiläistä(!), trilogian nimeä kantavaa tietäjää sekä tämän opissa ollutta kisälliä nimeltä Köhntarkösz. Se on kaikkea sitä, mistä Magman perintö koostuu: sillä on laaja musiikillinen kaari, junnaava poljento ja draamallinen, eeppinen ote. M A G M A Nuorella vihaisella miehellä ei ollut muita musiikillisia samaistumisen kohteita kuin jazzpyhimyksensä vasten historiattomaksi pyyhittyä musiikkiperinnettä. Osa edellä pudotelluista levynnimistä on paitsi outoja, myös saagassa esiintyvien hahmojen nimiä. Kuoro pauhaa solisteinaan terävä-ääniset Klaus Blaszquiz ja Stella Vander. Kommandöh (1973). Etenkin jälkimmäisen hetkellisen mietteliäisyyden läpi nousevat Coltranen spirituaalit. MDK:lla Magma loi aidosti uuden musiikkityylin, joka tulisi synnyttämään kokonaisen skenen jäljittelijöitä. Pikemminkin ne hengittävät. Niillä zeuhl soi soulimpana ja funkimpana, ja niillä kuuluu Magmaan hetkellisesti mutta voimakkaasti vaikuttaneen basisti Jannik Topin jälki. Uuden ilmestyksen jälkeen Vander on keskittynyt kokoamaan vuosien saatossa säveltelemiään ja livenä osittain esitettyjä tarinanpätkiä kokonaisiksi teoksiksi tavalla, joka kuulostaa jo vuosia sitten loppuun mietityltä suunnitelmalta
Toisaalta mahdolliset äärioikeistosympatiat sopivat Vanderin megalomaaniseen personaan. RUMBA 55. Toimintatapakin on lopulta kovin samankaltainen kuin Coltranella. Ristiriitaisuuksia löytyy: miksi valkoista ylivaltaa ihannoiva ihminen pitäisi tummaihoista John Coltranea oppi-isänään tai menisi naimisiin juutalaisen naisen (Stella Vanderin) kanssa. Samalla yhtäläisyyksiä voi vetää 1970-luvulla syntyneeseen Rock in Opposition -ilmiöön, joka muodostui löyhäksi liikkeeksi eurooppalaisia jazzista, rockista ja kamarimusiikista ammentaneita bändejä. Kobaïaan paenneet ihmiset olivat ahtaalle ajettu vähemmistö, jolla ei ollut muuta keinoa kuin lähteä kohti tuntematonta. Siinäkin on vahvoja symboleita ja suuria myyttejä. Scifin kanssa Magmalla ei kuulemma kuitenkaan ole mitään tekemistä. Magman painostavaa musiikkia on toisinaan kutsuttu militaristiseksi, minkä lisäksi Vander intoutui Magman varhaisina vuosina pitämään rumpusettinsä takaa kobaïankielisiä saarnoja, elehtien kuin eräskin meemivideoissa rähjäävä saksalaisjohtaja. M A G M A Vaivihkaa Vander onkin kirjoittanut saagoihinsa oman itsensä. Tämän lisäksi Gong-yhtyeen pari vuotta sitten kuollut johtohahmo Daevid Allen väitti, että Vanderilla olisi nuoruudessaan ollut huoneellinen täynnä kaikenlaista natsitavaraa. Toisaalta, Magma ei ollut brittiläinen. Kuten Vander, on myös Jodorowsky elänyt vahvoista symboleista ja etsinyt merkityksiä silkan pinnan takaa. Kosmista yhteyttä löytyy taasen saksalaisesta krautrockista, joka syntyi vastineeksi sikäläiselle iskelmälle. Vander on alusta alkaen kiinnittänyt luomistyössään huomionsa pikemminkin äänten väriin ja värähtelyyn kuin varsinaiseen asiasisältöön. Yhden klassisen krautbändin Amon Düül II:n nokkamies John Weinzierl on todennut, etteivät saksalaiset kokeelliset muusikot halunneet turvautua saksalaiseen saati angloamerikkalaiseen perinteeseen. Vanderin kiistanalaiset mieltymykset todistavat jälleen, ettei taiteilijan kannattaisi puhua politiikkaa. Bändi syntyi ranskalaisessa kulttuurissa, jossa musiikilliset kokeilut oli tehty lähinnä taidemusiikin saralla. Sellaisia kuin brittiläinen Henry Cow, ranskalainen Art Zoyd tai ruotsalainen Samla Mammas Manna, joiden akateemisen mutkikas musiikki oli ehkä tyylillisesti lähempänä Magmaa kuin muiden aikalaisten. Oikeastaan Magma ei olisi voinut syntyä mihinkään muuhun maailmanaikaan kuin 1960-luvun lopulla. Ja eipä Vander julkisesti ole esimerkiksi ranskalaisen äärioikeiston johtotähteä Marine Le Peniä liputtanut. Olennaisin ristiriita liittyy Magman itsensä musiikkiin. Hän otti pyhimykset sekä pessimistisen ihmiskuvansa ja päätti luoda Kobaïan. Kunhan viesti on tarpeeksi voimakas, sen välittämiseen ei tarvita kieltä. C hristian Vanderin jo valmiiksi eksentriseen persoonaan ovat tuoneet pientä ylimääräistä särmää vanhat kunnon natsisyytökset. Uuden kielen keksimistä Vander on perustellut sillä, että ei Coltranen foninsoittoakaan voi kielellisesti ymmärtää. Siksi brittiläiset taidekoulunörtit olivat huippuunsa viritettyine soittotekniikoineen täysin luonnollisesti oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Niille on etsitty pohjaa kyseenalaisista haastattelulausunnoista sekä jopa kobaïankielestä. Sodanjälkeinen populaarimusiikki, yé-yé, sen sijaan oli samankaltaista kuin vaikkapa Saksassa: kevyttä ja helppoa. M agman ”taivaallinen” musiikki ei ole koskaan kasvanut avaruuden tyhjiössä yksinään. ”Maailman ilman kusipäitä”, kuten Magman alkuperäinen basisti Laurent Thibault asiaa luonnehti. Siksi kobaïakin on ensisijaisesti onomatopoeettista ja esteettistä, ja kielellinen substanssi tulee vasta toisena. Tai sitten kukaan ei vain – luojan kiitos – ole kysynyt häneltä asiasta. Toisaalta näitä ”minulla on mustia ystäviä” -tason argumentteja kuulee avaruusjatsibändin auteuria maanläheisemmiltäkin ihmisiltä. Syytökset Vanderin fasismisympatioista ovat seuranneet häntä vuosikymmenten ajan. Tällöin samaistuttavaksi kelpasi ainoastaan avaruus. Voisi puhua jonkinlaisesta ajan hengestä, jossa muusikot toisistaan tietämättöminä pyrkivät kohti samankaltaisia tavoitteita. Kun kuuntelee vaikkapa kirjavaa Ascensionia tai raastavaa Live in Seattlea, löytää sen, mitä myös Vander on hakenut. Nuorella vihaisella miehellä ei ollut muita musiikillisia samaistumisen kohteita kuin jazzpyhimyksensä vasten historiattomaksi pyyhittyä musiikkiperinnettä. Siksi sen kehityskulkukin oli erilainen. Kiertävälle muusikolle fasismin julistaminen olisi varmasti kaupallinen itsemurha. Toteutukset vain poikkeavat. Mahdolliset äärioikeistosympatiat sopivat Vanderin megalomaaniseen personaan. Zeuhl sopi nimeksi, koska Vander sattui pitämään sanan foneettisista äänteistä. Ehkä juuri siksi Alejandro Jodorowsky olisi halunnut Magman mukaan tekemään soundtrackia toteutumatta jääneeseen filmatisointiin Dyyni-avaruusseikkailusta. Vanderin pyrkimys uuden maailman luomiseen oli hänen mukaansa puhtaasti spirituaalinen. Magma ja Circle esiintyvät Helsingin Tavastia-klubilla 26.10.2017. Eri asia on, miten julkisina aatteitaan pitää. Coltrane yhtyeineen pyrkii tietoisesti eroon ymmärrettävästä muodosta, kohti yksittäisiä äänteiden pätkiä ja melodioiden dekonstruktiota. Tietenkin psykedelia-ajan karismaattinen bändijohtaja ihailee fasismia. Vähemmän yllättäen kaikki syytökset on Vanderin edustajien toimesta kiistetty jyrkästi. Rockmusiikki oli psykedeliakokeilujen jälkeen saavuttanut sellaisen saturaatiopisteen, että sen oli pakko siirtyä jossakin muodossa eteenpäin. Toki Magman musiikki on näihin free jazz -klassikoihin verrattuna paljon kurinalaisempaa ja melodisempaa, mutta ilmaisun filosofia on jokseenkin sama. Tietenkin psykedelia-ajan karismaattinen bändijohtaja ihailee fasismia. Siksi on helpompi ymmärtää, miksi myös Christian Vander halusi planeetalta pois. Heillä olisi varmasti ollut paljon yhteistä. Coltranella sama idea toistuu. Hän ei vain musiikillaan opiskele profeettansa Coltranen ihmeitä vaan myös laulaa opiskelunsa olemassaolevaksi. Siinä on symboliikkaa kylliksi. Jotkut säkeiden pätkät kun ovat – runsasta mielikuvitusta käyttäen – kriitikoiden mielestä luettavissa natseja ylistäviksi
H U U M O R I M U S I I K K I 56 RUMBA
Nämä ovat yleisiä argumentteja HUUMORIMUSIIKIN kelvottomuuden puolesta. Jos ja kun se ei viihdytä ja naurata, vika on vitsissä. Olisiko mahdollista, että huumoria ja musiikkia voisi kuitenkin yhdistää kivuttomasti. H U U M O R I M U S I I K K I Huumoria, sitä pitää olla Sitä on helppo tehdä, sen taiteellinen arvo on halpa ja sitä kuluttavat vain juntit. TEKSTI SANTTU REINIKAINEN RUMBA 57
Ensimmäinen suomalainen räppiaalto Hausmyllyn ja Pääkkösten johdolla puolestaan tärveli kotimaisen hiphopin maineen Pikku-Kalle-huumoriräpillään niin pahasti, että suomeksi esitettyä hiphopia pidettiin pitkään mahdottomuutena. Yhtään rakennettua vitsiä ei sanoituksista löydy. JVG on tehnyt hauskanpidosta taidetta, Robin vierailee television koko perheen komediavarieteeohjelmissa ja Petri Nygård on alun alkaenkin komediahahmo. ”Suomessa huumorimusiikki on yleensä melko yksinkertaista vappunenä-osastoa”, väitti Tuukka Hämäläinenkin Rumban sanoitusblogissaan. ”Hipsterien vitsi”. ”Ei missään nimessä”, toteaa Taivainen. Musiikista nauttivat olivat toki enemmistössä. Vaikka musiikissa on parodisia aineksia, se ei välttämättä tarkoita halvalla laittamista. The Rasmuksen, Apulannan, Kotiteollisuuden, Timo Rautiaisen & Trio Niskalaukauksen ja Poets of the Fallin kaltaiset pubigootahtavat hardrokkarit hallitsivat radioita, televisioita ja lisääntyvässä määrin tietokoneita. Ensimmäinen Loiriplukari-keikka seurasi pian perässä. Kappaleella Ruonansuu matkii peräpohjalaismurretta ja rimmaa sanat ”kahavit” ja ”rehevit”. Suomessa huumorimusiikin kulta-aikaa elettiin 1980ja 1990-luvuilla. Koska tietenkin. Jos se ei naurata, kuulija ei itse ole huumorintajuton, vaan vitsi huono. 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä suomalainen musiikki saavutti synkkäilmeisyyden lakipisteensä. Hän on tehtaillut hittiparodioitaan jo neljä vuosikymmentä. Kappaleissa, jotka ulottuvat shoegaze-rockista ambientihkoon elektroniikkaan ja 60-lukulaiseen hippililluntaan, ei ole musiikillisesti mitään alleviivatun hauskaa. Vaikka Jopella on kannattajansa, ei ehkä ole ihme, että monen ensireaktio haettuun sanapariin on pakokauhunsekainen halveksunta. 58 RUMBA. Mutta palataanpa ajassa vähän taaksepäin. Nuorena vihaisena miehenä Taivainen ei ylipäätään voinut sietää ajatusta politiikan tai huumorin yhdistelystä musiikkiin, vaikka jälkikäteen onkin löytänyt suosikkiartistien musiikista paljon hauskaa. Joku voisi argumentoida, että yhtyeiden söpö kevytsynkistely oli tosiasiassa ratkiriemukasta, mutta ei mennä nyt siihen. Toden teolla Loiriplukari-ilmiö käynnistyi kuitenkin vasta, kun Aamulehden kulttuuritoimittaja Antti Lähde innostui kesäkuussa musiikista aivan valtavasti ja teki mystisestä artistista ensimmäisen haastattelun. Ensimmäiset Loiriplukari-kappaleet ilmestyivät Youtubeen vähin äänin maaliskuussa. Kappaleissa toistellaan hypnoottisesti Loirin äänellä yhtä sanaparia tai fraasia, jossa saattaa olla jotain järkeä (”Hannele Lauri”) tai sitten ei yhtään mitään (”Iso auto ja pieni setä”). Suurin osa jonkin tyylilajin hauskoja puolia korostavista imitaatioista syntyy intohimosta musiikkiin. ”Yhden tempun ilmiö”. Riippuu täysin näkökulmasta, onko tämä totta. ”Huumori on aina tullut luontevasti tai jonkun kulman kautta musaan, jossa mä olen ollut mukana”, hän sanoo. 2010-luvulla suomalainen musiikki on muuttunut selvästi vähemmän vakavaksi. Oleellisin viime vuosikymmenten musiikkikomediaa häpeilemättä tehneistä esiintyjistä lienee komediamusiikkiveteraani ”Weird Al” Yankovic. Heidän nautintonsa on siis valetta! Fake smiles! Sama kai pätee huumoriin musiikissa laajemminkin. Tämä ei estä genren hauskojen puolien tunnustamista ja niillä leikittelyä. Kansainvälisesti on vähän helpompaa, vaikkei moni englanninkielisille markkinoillekaan yritä hauskalla musiikilla. Ensimmäinen suomalainen räppiaalto Hausmyllyn ja Pääkkösten johdolla tärveli kotimaisen hiphopin maineen PikkuKalle-huumoriräpillään niin pahasti, että suomeksi esitettyä hiphopia pidettiin pitkään mahdottomuutena. Kaiketi se on hänestä silkkaa tykittelyä. Samoin: Martti Servon mielestä iskelmä tuskin on paskaa. Mutta onko Loiria imitoiva Loiriplukari parodiaa. K un syöttää Youtubeen hakusanat ”musiikki” ja ”huumori”, ensimmäinen tulos on Jope Ruonansuun Rekkamiesten kahavit. Nykyään hän pitää perheineen tatuointipajaa ja kasvisruokaravintolaa mosambikilaisessa Tofon lomakylässä. Valtaosa hymyili pinnistäen.” Oman navan ympärille kiertyvä logiikka Loiriplukari-tuomioissa eteni useimmiten juuri näin: koska minä en nauti tästä tai ymmärrä tätä, muutkaan eivät voi aidosti siitä nauttia. Taivainen ei edes tietoisesti lähtenyt tekemään huumorimusiikkia. ”Vesku on mun idoli. Ei varhainen Stig Dogg halveksinut himonussija-r&b:tä, hän palvoi sitä. H U U M O R I M U S I I K K I Katkeralta maistuvassa kritiikissä Loiriplukarin Tampereen-konsertista Aamulehden toimittaja Jussi Niemi kiteytti vihaajien tuntoja: ”Netissä valmiiksi kuullun vitsin spontaanius on jo kuitenkin mennyttä eikä mikään ole tylsempää kuin valmiiksi naurettu vitsi.” Pian Niemi jo paljasti itsensä ajatustenlukijaksi. ”Perusteeton hype”. ”Osa yleisöstä fanitti aktia niin epätoivoisesti ’tätä on nyt pakko digata, kun tää on niiiin coolia’ -pohjalta, että se ärsytti. Näyttelijä Andy Sambergin ja kumppanien The Lonely Island, uusiseelantilaiskaksikko Bret McKenzien ja Jemaine Clementin Flight of the Conchords sekä näyttelijä Jack Blackin Tenacious D muistetaan ruuduilta ja valkokankailta. En mä sitä halua pilkata.” Tämä on monen väärinymmärryksen lähde. Tästä huolimatta huumorilla on aika huono maine kotimaisessa musiikissa – ainakin vakavasti musiikkiin suhtautuvien parissa. K esän musiikkihuumori-ilmiöksi surffannutta Loiriplukaria koskevissa musiikkialan ihmisten some-keskusteluissa toistuivat tietyt käsitteet. Turo’s Hevi Gee, Bat & Ryyd, Sleepy Sleepers, Lapinlahden linnut, Vilperin perikunta sekä Vesa-Matti Loirin ja Pirkka-Pekka Peteliuksen alter egot myivät konttikaupalla levyjä ja valloittivat suomalaiskulttuurin televisiosta Tanhuhoviin. Selvisi, että Loiriplukari on turkulaislähtöinen taiteilija -muusikko Kalle Taivainen, joka ansaitsi kannuksensa muun muassa Xysmaja Magenta Skycode -yhtyeiden riveissä. Niillä joku tismalleen Vesa-Matti Loirilta kuulostava tyyppi hoki fraaseja lempeästi kelluvien taustojen päälle. Kuten taustatarinansa, Loiriplukarin musiikki on jotain oudompaa ja vaikeammin määriteltävää kuin ”huumorimusiikilla” on totuttu ymmärtämään
Se on sinänsä aika hauskaa. ”Hipsterien vitsi”. ”Perusteeton hype”. Loiriplukaria koskevissa musiikkialan ihmisten some-keskusteluissa toistuivat tietyt käsitteet. Yhtye tulkitsee tahattomasta huumoriarvostaan tunnetun Vauva.fi -foorumin mieleenpainuvimpia keskusteluja herkästi väräjävän folkmusiikin säestyksellä. Komedia on taidemuodoista eräs yhteisöllisimmistä; harva haluaa nauraa yksin. Tiedän: olen ollut yksi heistä. Levymessuja kaluavien porukoista saisi erinomaisen The Office -tyyppisen kiusallisuuskomedian. ”Kyllä meidän musiikki on paljon muutakin kuin huumoria”, Numminen jatkaa. ”Huumorimusiikkia, kuten mitä tahansa muutakin musiikkia, on olemassa hyvää ja huonoa. Suosio yllätti Taivaisen lailla myös Kalevauvan Aapo Niinisen ja Kimmo Nummisen. RUMBA 59. ”Läpileikkausta suomalaisesta arjesta ja tabujen sörkkimistä. Jos haluaa asialle vahvistuksen, voi sukkuloida jonkun musiikkia rakastavan, keski-ikää lähestyvän tai turvallisesti keskimatkan maaliin päässeen miehen Facebook-keskusteluun. Niiniselle ja Nummiselle ”huumorimusiikki” ei ole kirosana. Niinpä yhtyeen kappaleissa lauletaan muun muassa siitä kuinka ”mieheni kertoi telakoituneensa saunaillassa” ja ollaan ”vakavissaan, etupyllystä”. Alunperin parille keikalle Kaustisen kansanmusiikkijuhlille hauskuuttamaan perustettu bändi saavutti nopeasti suosiota Youtube-videoillaan. Puetaan kansan tuntoja säveltaiteeksi ja kerätään kansanperimää talteen. Suomalaiset on hauska kansa.” Monelle harrastajalle musiikki on kuitenkin tavattoman vakava asia. ”Yhden tempun ilmiö”. Ei huumorin läsnäolo sulje pois sitä, etteikö myös musiikkipuoli voisi olla laadukkaasti tehtyä”, sanoo Niininen. K alevauva.fi on toinen viime aikoina pintaan noussut musiikkia ja komiikkaa risteyttävä akti. Mutta toki siellä on paljon huumoriakin. Kommunaalisuus onkin molemmille projekteille yhteistä. H U U M O R I M U S I I K K I Kalevauvan Aapo Niininen (vas.) ja Kimmo Numminen. Nyt yhtye on ehtinyt kahlata läpi useimmat valtamediat Helsingin Sanomista Maikkarin Posse-ohjelmaan. He epäilevät, että musiikin yhteisöllinen luonne – kappaleet on sävelletty julkisiin nettikommentteihin ja teksteistä osa on valittu yleisön pyynnöstä – on vaikuttanut asiaan. Musiikista nauttivat olivat toki enemmistössä
Olen ymmärtänyt, että elokuvapuolellakaan komediat eivät yleensä ole mitään kriitikkomenestyksiä.” Näin todella on. ”Hän on upottanut hienosti sanoituksiin huumoria, ja kun ne esittää karismaattinen kaveri tosissaan, koko homma muuttuu vaan tyylikkääksi”, Taivainen selittää. Mutta samalla se antanee jonkinlaista osviittaa eri tyylilajien arvostuksesta. Tuttua ehkä monelle parisuhteessa elävälle.” Aapo Niininen löytää myös toisen syyn, miksi huumoriin musiikissa suhtaudutaan usein ylenkatsoen. Huumoria taiteessa koskeva ajatuskulku menee yksinkertaistettuna jotakuinkin näin: koska komediallista taidetta on helppo seurata, se on usein kevyttä ja viihdyttävää ja herättää positiivisia reaktioita, mukaan lukien naurua, sen täytyy olla myös helppoa tehdä ja taiteellisesti vähemmän arvokasta. Vakava musiikki tai muu taide saattaa puolestaan olla vähän vaikeaa seurattavaa. Sen tietokannassa 35 komediaa kautta aikain on yltänyt vähintään 90 pisteen keskiarvoon. Se aikaansaa yleisössä muun muassa ahdistuneita, surullisia ja synkkiä tunteita sekä hankalia ajatuksia. Poikkeuksia toki löytyy. Musiikissa kummoista tilastotietoa huumorin aliarvostuksesta on vaikea kaivaa, sillä musiikkikomedia on genrenä niin piskuinen. ”Täyttä rautaa ja hyvä esimerkki siitä, että aivan sama missä kategoriassa mennään, se on silti rautaa.” Toinen erityisen taitavasti huumoria musiikkiin naittava artisti on Taivaisen mukaan Xysman Jani Muurinen, joka on tunnettu myös muun muassa taiteilijanimellä Joanitor Lottoner. Jos itsellä ei ole yhteyttä omiin tunteisiin, on helppo loukkaantua pienistäkin asioista. ”Musiikki on pyhää ja monelle on tarkkojen sääntöjen takana, mitä siinä saa olla, sanoa tai näyttää”, sanoo Loiriplukarin Taivainen. (Näen jo mielessäni komediasarjani jakson, jossa aiheesta syttyy ilmiriita Team Monon ja Team Stereon välille.) Siksikään huumori ja musiikki eivät monen mielestä sovi yhteen. Protestanttisen työmoraalin Suomessa ja puritaaniperinteiden Yhdysvalloissa vaikea tarkoittaa korkealaatuista, työläs arvostuksen ansainnutta. Elokuva-arvioita yhteen kokoavan Rotten Tomatoes -tietokannan sadan kaikkien aikojen parhaiten arvostellun elokuvan joukossa komedioita on laskujeni mukaan yhdeksän. Heille musiikki on jotain muuta kuin nopeasti vaihtuva kulutustuote; jokainen levy on arvokas teos ja identiteetin pala. Sekä Loiriplukarin että Kalevauvan suosituslistalta löytyy luonnollisesti myös Leevi & the Leavingsin edesmennyt popin ja haikean ironian suurmies Gösta Sundqvist. Vakavia draamoja on kymmeniä. On kohtalonkysymys, kuunteleeko Beatlesinsa monovai stereoversiona. Tämä pätee myös musiikkiin, jossa kuuntelijan maanrakoon junttaavalla 93 minuutin teema-albumilla on taatusti keskimäärin helpompaa kerätä kriitikkojen kehut kuin vaikka välittömästi nautittavaksi tehdyllä listapopilla. Että siinä pääsisi siitä missä aita on matalin eikä tarvitsisi panostaa tosissaan sisältöön. Se on mun mielestä mielenkiintoinen asia.” ”Toinen iso asia musiikin kanssa on, että se on niin voimakas väylä ihmisten tunteisiin. Tvja elokuva-alan tekijöiden näkee silti toistelevan samaa ajatusta: että komedia on itse asiassa draamaa vaikeampaa tehdä. ”Jotkut on sitä mieltä, että uskottava indiebändi ei voi soittaa piikki-Charveleilla, joissa on tallalukot, vaan pitää olla joku Fenderin tyyliperheen kitara. Samaan on pystynyt 146 draamaa. ”Rakastan Martti Servoa!”, huudahtaa Kalle Taivainen. Tietenkin tämä on monen tekijän summa, joista vähäisin ei ole, että komedioita tehdään vähemmän. Ehkä sama pätee myös musiikkiin. Elokuvista meillä on sen sijaan jonkinlaista faktaa. Loiriplukari alias Kalle Taivainen. 60 RUMBA. ”Siinä on varmaan kyseessä se harhaluulo, että komiikan tekeminen olisi jotenkin helppoa. Toinen suurimmista arvioaggregaattoreista on nimeltään Metacritic. M utta ketkä sitten ovat niitä vaikean lajin taitajia, musiikin ja huumorin kivuttomasti yhdistäviä muusikoita. H U U M O R I M U S I I K K I Vinyylejä ja jopa – kauhistus – cd-levyjä Facebook-ryhmissä ja kirppiksillä metsästävät ja kotinsa hyllyihin muiden perheenjäsenten mieliharmiksi säilövät miehet ottavat musiikkinsa tosissaan
Heidän tavoitteensa ovat siis suunnilleen samat kuin Sleepy Sleepersillä ja kumppaneilla. Loiriplukarin jatkoa Taivainen ei ole ehtinyt miettiä. Kalevauvan kappaleissa lauletaan muun muassa siitä kuinka ”mieheni kertoi telakoituneensa saunaillassa” ja ollaan ”vakavissaan, etupyllystä”.. Kalevauva.fi vertautuu Garfunkel and Oatesin ja Flight of the Conchordsin kaltaisiin folk-duoihin, joiden yleisöt löytyvät koulutetuista liberaalipiireistä. ”Koko projekti on ollut niin omituinen ja hieno matka, etten osaa loppujen lopuksi tuntea muuta kuin suurta kiitollisuutta, että joku jaksaa miettiä tästä jotain”, hän toteaa. Suomessa varmasti haasteet ovat samankaltaisia kuin muillakin artisteilla ja muusikoilla. Aapo Niininen uskoo kuitenkin, että musiikkikomiikalla voi luoda uraa myös 2010-luvun Suomessa. Kumpikaan akteista ei viljele musiikissaan alakouluhuumoria, ”hauskoja” riimejä tai etenkään rasismia ja seksismiä. Sama saattaa hyvinkin päteä myös Kalevauvaan – eihän heillä olisi tarkalleen ottaen ollut edes sanoitusten lähdettä nettiä edeltävässä maailmassa. Jos luovuus riittää ja onnistuu pitämään homman raikkaana, niin miksei mikä vain olisi mahdollista.” Kalle Taivainen puolestaan suhtautuu sekä yllätysmenestykseen että ajatukseen Loiriplukari-urasta filosofisesti. H U U M O R I M U S I I K K I ”Leevi & the Leavings on varmasti parhaita esimerkkejä siitä, miten musassa voi olla koko tunneskaala hauskuudesta todella syvälle koskettavaan saakka, jopa saman biisin sisällä”, Kalevauvan Niininen toteaa. ”Kansainvälisestihän monikin on pystynyt, esimerkiksi Ylvis, The Lonely Island ja Garfunkel and Oates. Tiedossa on tärkeämpiä hommia. Mosambikissa odottaa remontti. Muihin miesten mainitsemiin, huumoria nokkelasti musiikkiinsa ujuttaviin artisteihin kuuluu tuttuja hahmoja Loirista ja M.A. Nettiaika on sallinut yhtyeiden, etenkin Loiriplukarin, löytää yleisönsä. Loiriplukarin musiikki on huolimatta yhteydestään kotimaiseen ykkösikoniin dadaistisuudessaan niin outoa, että se lähestyy pikemminkin abstraktia taidetta kuin junttikulttuuria. Nummisesta country-mies Kris Kristoffersoniin ja The Beatlesiin. Huomionarvoista on, että junttihuumoriksi mielletyn musiikin edustajia ei kukaan haastatelluista mainitse. Uuden polven tekijät erottaakin edeltäjistään lähinnä makujen hierarkia – matalaotsainen vastaan korkea, älytön vastaan älykäs. Bat & Ryyd, Turo’s Hevi Gee ja Pääkköset loistavat poissaolollaan. 1980tai 1990-luvulla yksikään levy-yhtiö ei olisi signannut Loiriplukaria, eivätkä hänen musiikkiaan näin ollen olisi kuulleet kuin tutut ja underground-piireissä pienlehtiään vaihdelleet Xysma-fanit. Molemmat akteista myöntävät tavoitteekseen yleisön viihtymisen ja, kyllä, naurun
Tämän jälkeen Ken kuulostaa väkinäiseltä viitekokoelmalta. Vaikka Bejarin musiikkia haluaisi kuvailla ajattomaksi, sen voima on pitkälti perintöä aikakaudelta, jolloin rock viimein pehmeni aor-soundien yltäkylläisessä hyväilyssä sosiaalisesta vastahankaisuudesta petolliseen kaikkiamiellyttävyyteen. Se esimerkiksi tuntuu turhaan alleviivaavan La Regle du jeu -kappaleen baleaarista tunnelmaa tai asettaa In the Morningin ja Tinseltown Swimming in Rainin taustalle New Order -poljentoa sekä shoegazeja madchester-bändien rautalankamalleja muka-vapaita new jack swing -saksofonisooloja unohtamatta. Vaikutelma on yhtä toissijaisen informatiivinen kuin Wikipedia-artikkeli, joka toteaa: ”Dan Bejar, syntynyt 4.10.1972 Vancouverissa.” Rubies (2006) oli Bejarin läpimurto ja tähän asti paras näyte itsensä esittämisessä epäluotettavan kertojan kautta. USEIN on vaikeaa erottaa, missä rakkaus vanhoihin levyihin päättyy ja rakkaus niiden säestämään elettyyn elämään alkaa. Nostalgia on popmusiikin vaikeinta valuuttaa, koska toimiakseen sen on viitattava aikaan ja paikkaan, joita ei koskaan ole ollut olemassakaan mielikuviemme ulkopuolella. On tarinoita ja mielikuvia, jotka ehkä ovat jo häilyvän muistin vääristämiä tai haihtumassa kokonaan. Myös Bejar on käyttänyt viittauksia menneiden vuosikymmenten popmusiikkiin ja sen ilmapiirin tavoittamiseen – kuin jotain harvinaisempaa suitsukemerkkiä ja obskuurimpaa kölninvettä suosien. Se ei kirjoita omaa mytologiaansa vaan raapustaa ranskalaisia viivoja. Enemmän se tuntuu luettelolta ääniä, kuvia ja tunnelmia vailla kontekstia – lauluntekijän tavalta valikoida leikekirjastaan itsestäänselvät kohdat unohtaen, että kuulijalle ei saa osoittaa liian suoria referenssejä. Ne ovat mielleyhtymiä, joiden kanssa kappaleiden teksteillä on tekemistä vähemmän kuin niitä yhdistävällä poissaolon tunnelmalla. Destroyerin musiikki toimii maailmassa, jota ei enää ole, eikä koskaan ehkä ole ollutkaan muualla kuin Bejarin mielikuvissa. Vuoden 2011 Kaputt oli puolestaan tämän omaperäisen vision kaikille jakanut kollektiivinen harhakuvitelma hahmosta laulujen takana. Fleetwood Mac on jälleen kriitikkoraatien suosikki, ja jokaista bejaria kohtaan löytyy yksi Mac DeMarco tai Haim. Kaputtia seuranneet Five Spanish Songs -ep (2013) ja Poison Season (2015) olivat välitöitä. Muuten hyvästä tarinasta tulee pelkkä puuduttava luento. Ken myös paljastaa, miten pinnallisesti Bejar on jo aiemmilla levyillään lainaillut samoja genrejä, vaikka noiden albumien ansioksi on myönnettävä kyky luoda paikka ja tunnelma pelkän luettelon sijaan. Historiasta tulee epämääräistä heti kun se on tapahtunut. Bejar toki tekee musiikkia aikana, johon tuntuu kuuluvan hänen kerran kaukaisten lempiaiheidensa ryöstöviljely. Nytkin lähes jokainen Ken-albumin kappaleista kerrotaan menneessä aikamuodossa. Kuulijalle ei tarvitse elokuvalavastajan osoittelevuudella rakentaa välitöntä ajankuvaa helpoimpiin kiinnekohtiin tarttuen. Hengenvaarallinen: 0–1,9 Kehno: 2,0–4,9 Keskinkertainen: 5,0–6,9 Hyvä: 7,0–8,9 Klassikko: 9,0–10 L E V Y T Destroyer Ken MERGE 6,0 62 RUMBA. Niiden myötä projekti tuntuu menettäneen otteensa historiasta ja sen toisintamisesta jonain mielenkiintoisempana ja värikkäämpänä kuin se sen oikeasti kokeneelle on. Lee Hazlewood, johon Bejaria olisi erityisen herkullista verrata, inkarnoituu nykyään Daniel Romanon, Slim Twigin tai Kevin Morbyn artistihahmoissa. Tiedostaen, että niistäkin on sittemmin tullut yhtä pehmeää keskitien popkuvastoa. Se tuntuu liian aidoilta anekdooteilta. Dan Bejarin Destroyer-projektissa popmusiikki ei ole ainoastaan media, vaan muistojen elämistä uudestaan. JONI KLING Nostalgikko kadotti menneisyytensä Vaikka Dan Bejarin musiikkia haluaisi kuvailla ajattomaksi, sen voima on pitkälti perintöä aikakaudelta, jolloin rock viimein pehmeni aor-soundien yltäkylläisessä hyväilyssä sosiaalisesta vastahankaisuudesta petolliseen kaikkiamiellyttävyyteen. Kenin häiritsevin piirre aiempiin Destroyer-albumeihin verrattuna on illuusiottomuus. Hainesille vaikkapa 1970-luvun painiurheilu teemana ei ole albumille kuriositeetti, jotain kaukaa tarkoitushakuisesti lainattua, vaan yksityinen kokemus, jonka hän itse tunnistaa. Bejarille riittävät muistojen haamut: hahmottomat muodot ja samea ääriviiva siitä, mitä ehkä tapahtui, ehkä ei. Cover from the Sun on varmasti Bejarin uran ikävin näyttö vanhasta kliseestä, jonka mukaan lista asioita (ja pari Ramones-viittausta) ei vielä ole laulu. Sen rinnalla Bejar on jo pitkään hyödyntänyt flirttailua 1980-luvun synthpopin ja mekaanisempien luksuksen ja joutenolon musiikillisten kuvausten kanssa. Hainesin tavoin Bejarin kerrontaa leimaa arkirealismin sijaan vanhakantainen kyllästynyt eskapismi: maallisten muistojen tyhjänpäiväisyys. Bejarin musiikissa on paljon samaa tyhjällä kouralla menneeseen kurottamista kuin Jens Lekmanin tavassa potea kaukokaipuuta kaipaamatta oikeastaan mihinkään tai Luke Hainesin omakohtaisissa populaarikulttuurihistoriikeissa. Aivan kuin nämä 90-luvun jäänteet olisivat paheellisiakin kliseitä, jotka sellaisenaan riittävät karikatyyriksi ajankuvasta. Sen jälkeen Bejarin Destroyer-nimen alla julkaistun tuotannon kaari on ollut vapiseva ja oman moniselitteisyytensä painoarvolla ansiotta ratsastava. Destroyerin Ken ei onnistu luomaan illuusiota menneestä. Hänen musiikissaan kuuluvat kokolattiamatot, harvoille onnekkaille eksklusiivisesti kuuluvat etelänlomat ja tylsistyneet cocktail-lounget
FA BI O LA CA RR AN ZA L E V Y T RUMBA 63
Oikeastaan ainoa toiveeni Anatudea kohtaan oli, että se veisi En kommentoi -levyn tyylipuhtautta johonkin suuntaan: joko rosoisemmaksi ja eläväisemmäksi bilelevyksi tai henkilökohtaisemmaksi ja dramaattisemmaksi. Tasaisen levyn ainoa rimanalitus on katastrofaalinen Nauruterapiaa, josta on vaikea sanoa onko se PMMP:n Pariterapiaa-kappaletta ja Jean-Pierre Kuselaa yhdistelevä vitsi vai huono lastenlaulu aikana, jolloin edes lapset eivät kuuntele lastenlauluja. Näitä kappaleita on helppo esittää festareilla ja areenoilla kivoilla koreografioilla höystettyinä. Hän on suomipopin pitkänmatkan hiihtäjä, vuosikausia treenannut kestävyysurheilija, joka ei luovu saavutetuista eduista niin halutessaan – koska hän on jo kerran noussut takarivistä takaisin valtaistuimelle. ANTTI Tuiskun paluu En kommentoi -albumillaan (2015) suomalaisen popin kärkeen, eikä vain kärkeen vaan oikeastaan kirkkaaksi ykköseksi, on lähihistorian hienoimpia musiikkitapauksia. Anatuden perusteella Tuisku on moderni viihdyttäjä, jonka parhaat hitit ovat mitä loisteliaimpia valonpilkahduksia muuten harmaaseen popmassaan. Levyn ympärille ladattu uhkapeli onnistui: Tuiskusta tuli ehkä ensimmäinen kansainväliset mitat täyttävä Poptähti isolla p:llä Suomessa. Mistään uusista kikoista tällä levyllä ei todellakaan voi puhua. 64 RUMBA. Levyn jälkeen herää oikeastaan vain yksi suurempi kysymys: miksi sen nimi on Tuiskun lempinimi Anatude, kun sillä on kesytetty paria biisiä lukuun ottamatta piiloon En kommentoi -albumilla herätetty peto eli Tuisku itse. Mikään ei kuitenkaan hätkähdytä. Edeltäjän tapaan biisit ovat mallikkaita, niihin on poimittu maailmalta muutamia tuoreita ideoita, kuten Aamukuuteen-biisin Drake-henkinen dancehall-poljento, ja niiden tempo vaihtelee juuri sopivasti, jotta levyyn ei kyllästy. Ne ovat kaikki olleet hyviä, mutta eivät ole kielineet yhtään mistään uudesta tai sinänsä kiinnostavasta. Anatude-albumille on ladattu hurjat odotukset, joita pehmentämään on julkaistu uusia biisejä pitkin vuotta. Loppupuolen Jeesus-Jedimestari on muuten aivan erinomainen kappale, mutta siinä häiritsee suomalaisen popin yleinen sanoitusten perisynti: rakkaus ja ihmissuhde banalisoidaan järjettömillä ja pinnallisilla arjen esimerkeillä kuten tuorepuuroilla, self-help-kirjoilla ja lihan syömättä jättämisellä. Kumpikaan toive ei toteudu, sillä En kommentoi -albumin haamu ulottuu tälle levylle. MARKUS HILDEN Saavutetuista eduista ei luovuta SI M EL IU S SI M EL IU S Antti Tuisku Anatude WARNER 7,2 L E V Y T Miksi levyn nimi on Antti Tuiskun lempinimi Anatude, kun sillä on kesytetty paria biisiä lukuun ottamatta piiloon En kommentoi -albumilla herätetty peto eli Tuisku itse. On täysin ymmärrettävää, että Tuisku on rakentanut ympärilleen biisintekijätiimin (Kalle Lindroth, Saara Törmä, Jurek, Aku Rannila), jonka työn tuloksiin hän luottaa ja jonka takana hän voi seistä täysin rinnoin. En kommentoi oli temaattisessa ”yritän sanoa paljon sanomatta mitään” -keskinkertaisuudessaankin Suomen mittakaavassa oikein hyvä albumi. Erinomainen nuorten aikuisten bilebiisi, check (Rahan takii); keskitempoinen omista valinnoista kertova biisi, check (Mä hiihdän); jokaiseen niemennotkoon ja saarelmaan uppoava pikkutuhma rallatus, check (Hanuri)
Sen lisäksi, että kelpaa muille, on kelvattava Jumalalle. Ja se todella resonoi. Nyt Baker on kaksi vuotta vanhempi, 22-vuotias, yhä eksyksissä, mutta tuntuu löytäneen monin paikoin lohdun. Asiat ovat intiimejä ja abstrakteja. Sen lisäksi, että kelpaa muille, on kelvattava Jumalalle. Xx:n Romy Madley Croft laulaa samoista kohtauksista lähes kuiskaten, mutta Bakerin ääni on vahva, kirkas ja vailla vibratoa. N O LA N KN IG H T RUMBA 65. Mainitaan vain patja siellä, televisio täällä ja kasvoille puhaltuva pahanhajuinen hengitys. OSKARI ONNINEN Amerikan aamen L E V Y T Julien Baker Turn Out the Lights MATADOR 8,5 Turn Out the Lights on täynnä lauluja siitä välitilasta ja kipuilusta, kun ympäristö luo joka puolelta elämän kokoluokkaa olevia jännitteitä. Levy oli intiimi, mutta poikkeuksellisen onnistunut omakustannedebyytti, joka teki Bakerista lupauksen. Niiden hienous on ennen kaikkea siinä, kuinka Baker rakentaa kitaraja pianomelodiat minimalistisesti irtosävelten varaan, mutta tärkein soitin on aina crescendo ja purkaus – kuten Bon Iverillakin – mutta esimerkiksi nimikappaleessa kliimaksin luomiseksi ei tarvita säröpedaalia suurempaa tulivoimaa. Turn Out the Lightsin mielentilan näkee levyn nimestä. Sprained Anklen tavoin Turn Out the Lights on ennen kaikkea soololevy. Vitsi, kuulemma, mutta varsin totta. Uskossa oleminen ei tarkoita Bakerille uskon vahvuutta tai sitä, että hän tietäisi kaikesta kaiken, vaan sitä, että on jatkuvasti eksyksissä. Pelkää laulavansa liian kovaa kirkossa tai yrittää löytää tukea televisioevankelistoilta – vaikka tietää pyrkimystensä masokistisuuden – Televangelist-kappaleessa. JULIEN Bakerin esikoislevyn Sprained Anklen nimikappaleen ensimmäinen lause oli toive siitä, että hän voisi kirjoittaa lauluja muusta kuin kuolemasta. Nyt hän laulaa massiivisessa Hurt Less -kappaleessa: ”When I’m with you I don’t have to think about myself / And it hurts less.” Jo se riittää monille. On taustalauluja ja vähän jousia, mutta pääasiassa Baker säestää itseään kitaralla ja pianolla. Baker on kasvanut Memphisissä Tennesseessä, opetellut soittamaan kitaraa My Chemical Romancen ja Fall Out Boyn innoittamana ja ollut uskossa koko ikänsä. (Bakerin kertoman mukaan hänen isänsä etsi sen jälkeen tunnin Raamatusta kohtia, jotka kertovat Jumalan hyväksyvän hänen tyttärensä.) Turn Out the Lights on täynnä lauluja siitä välitilasta ja kipuilusta, kun ympäristö luo joka puolelta elämän kokoluokkaa olevia jännitteitä. Turn Out the Lights on folklevy, jonka dynamiikka on Bon Iverin debyytiltä ja tekstien mielentila The xx:ltä, mutta suomalaisittain läheisin sukulainen on Mikko Joensuun Amen-trilogian ensimmäinen osa. Sävellykset pikemminkin kasvavat kohti loppua kuin noudattavat perinteistä kaavaa. Lupaukset Turn Out the Lights lunastaa. On oltava tarpeeksi, Happy to Be Here -kappaleen sanoin optimisti, vaikka on itse epäileväinen ja lupaa muuttuvansa. Toisaalta Baker on saanut uskonnollisen kasvatuksen kuten Cat Power, muttei ole asian kanssa samalla tavalla rikki, vaan yrittää päivä päivältä ja kappale kappaleelta tulla enemmän sinuiksi sen kanssa, että hän todella uskoo Jumalaan. Kun valot ovat poissa, ihminen on yksin itsensä kanssa. The New Yorkerin reilun vuoden takaisessa haastattelussa Baker sanoi saaneensa paljon palautetta kaltaisiltaan siitä, kuinka hänen laulunsa ovat ”pelastaneet henkiä”. Myös sen jälkeen, kun hän totesi olevansa homoseksuaali. Kun hän huutaa Everything That Makes You Sleep -kappaleessa Jumalaa auttamaan unettomuuden kanssa, hän todella huutaa. Myöhemmin samassa haastattelussa hän sanoi, että elämä on kamalaa, mutta sen pohjalla on silti pelastus ja armo. Levyn julkaisee Matador
Ja tästä voidaan laventaa Hillittömän elämän perusongelma: kyseessä on ärsyttävä, tunkeileva ja pohjattoman lattea äänite. Levyllä on kaksi muutakin kappaletta, jotka saavat kiristelemään hampaita vaarallisesti. AK I-P EK KA SI N IK O SK I 66 RUMBA. Tämähän on ollut punk-retoriikassa moraalinen imperatiivi Pelle Miljoonan ajoista lähtien, ja täyden elämän kriteerit pysyvät aina samansuuntaisina: on pitänyt sekoilla, tunteilla, toimia mielijohteen varassa, heittäytyä tuntemattomaan… Hillitön elämä on keskinkertaista koneistettua suomipoppia ja sisällöllisesti pahempaa kuin mitätön, koska se yrittää olla muuta kuin mitätön. Puolihuolimaton piikki ”hienostelijoiden” suuntaan, kammottavan ”läyhänen”-adjektiivin käyttö, keski-ikäistyvän ja imagoltaan hyvin epäpunkmaisen muusikon yritys asettua minimibudjetin puistokaljottelijan asemaan. Koskinen pyrkii kai ironisoimaan ikäistensä ihmisten taipumusta menneisyyden kultaamiseen ja vihjaamaan, että nykyään voi olla paremminkin kuin ennen. NIKO PELTONEN Samae Koskinen Hillitön elämä UNIVERSAL 4,6 Hillitön elämä on keskinkertaista koneistettua suomipoppia ja sisällöllisesti pahempaa kuin mitätön, koska se yrittää olla muuta kuin mitätön. Silläkin ilmauksella muutamia Hillittömän elämän lauluja voi kuvailla, mutta popmusiikissa populistisuus on kuitenkin helpommin käsiteltävä elementti kuin kosiskelevuus. Tämä tiivistyy Aurinko, ystävä ja kaljaa -singlebiisiin ja ennen kaikkea sen säkeisiin: ”Ei sen tarvii olla IPAa isolla rahalla / halvin ja läyhäsin toimii samalla tavalla”. Ärsyttävin biisi on silti Hattu täynnä dopamiinii, jossa Koskinen luettelee jonkinlaisen elektronisen funkin päälle tilanteita, jotka kokenut ihminen on elänyt myyttistä täyttä elämää. Jonnet ei muista on ilmeinen tällainen otsikostaan lähtien: tämänniminen biisi ei yksinkertaisesti voi olla hyvä. Aika monia hänen laulujaan kertoo sellainen ”tavallinen, sympaattinen jätkä”, mutta jos koettaa vaikuttaa sellaiselta, tulee vaikuttaneeksi joltakin muulta. Omaperäiset ajatukset loistavat poissaolollaan siinä kuin kiinnostavat musiikilliset ratkaisutkin. Sooloartisti Koskinen oli parhaimmillaan esikoislevyllään, jonka tekstit tulivat muilta kirjoittajilta. Tässä asiassa on vaikea tehdä tarkkaa eroa onnistumisen ja epäonnistumisen välillä, ja viime kädessä se on tietysti kuulijan korvien välissä. Kyseessä on siitä harvinainen tekstirivi, ettei siinä toimi mikään, ei pintatasolla eikä asiayhteydessään. Samae Koskisesta jonnet eivät ole koskaan kuulleetkaan. L E V Y T Oispa jonne JOS tätä Samae Koskisen kuudetta sooloalbumia pitäisi yhdellä laatusanalla kuvailla, olisi se ”kosiskeleva”. Ja kosiskelevalla tarkoitan jotain hieman erilaista, joskin samansukuista kuin vaikkapa ”populistisella”. Itse yllätyin tämän levyn kohdalla sen toteamisesta, miten peruuttamattomasti Koskinen tuntuu ajautuneen eri aaltopituudelle kuin minä kuulijana. Tämä viesti ei vuonna 2017 resonoi erityisen hyvin, mutta joka tapauksessa Samae Koskinen on väärä ihminen välittämään sitä. Kappaleen nimeäminen nettimeemikielellä kielii vakavista ongelmista hahmottaa omaa paikkaa ”menneisyyden” ja ”nykyisyyden” dikotomiassa. Itse hän on tuntunut sanoittajana aina falskilta ja liikaa yrittävältä
Sitten yhtyeen rivit alkoivat rakoilla, kun kitaristi Dave Keuning ja basisti Mark Stoermer halusivat viettää enemmän aikaa perheidensä kanssa. Kaksi ensimmäistä singleä, 80-lukulaisesti funkkaava The Man ja klassista Killers-soundia edustava Run for Cover, osoittavat bändin olevan tosissaan, sillä molemmissa on sitä draivia ja vimmaa, jota Battle Bornilta ja Brandon Flowersin sooloalbumeilta puuttui. Niistä paistaa läpi kunnianhimo ja halu olla Maailman Suurin Bändi, isoilla kirjaimilla. Kun sen alkuperäisen vauhdin menettää, sitä on vaikea saada takaisin. Se on hyvä asia, sillä Wonderful Wonderful näyttää meille Killersin yhtyeenä, joka yrittää palata satulaan niin hanakasti, ettei huomaa sen olevan laitettu väärinpäin hevosen selkään. Kun U2 levyttää yhä harvemmin eikä muutenkaan enää kauaa liene keskuudessamme, manttelinperijälle onkin selkeä tilaus – nykyrockissa kun megalomania on harmillisen harvassa. Se näyttää meille yhtyeen, joka ei enää tunne omia vahvuuksiaan. Älä heitä vielä toivoa L E V Y T KUTEN pallopelit, myös pop on momentum-laji. Niinpä viimeisen yhdeksän vuoden aikana yhtye on saanut aikaiseksi vain kaksi albumia, joista edellinen, Battle Born (2012), oli hajanainen ja useiden tuottajien takia itseään etsivä albumi. Douglas ja Life to Come, joilla yhtyeen tapa naittaa Bruce Springsteenin tarinankerronta Pet Shop Boysin eurooppalaiseen eleganssiin toimii mainiosti. Nimibiisi on puolestaan yllättävän Peter Gabriel -henkinen tapa aloittaa albumi, sillä yleensä Killers on potkaissut ensimmäisellä kappaleella oven sisään. Ensimmäisten sinkkujen valossa loppualbumi on yllätys. Kun vielä Depeche Moden elektrobluesia tapaileva The Calling on täyteraidan perikuva ja Out of Mindista ei muista useankaan kuuntelun jälkeen mitään, albumin viimeinen kolmannes on harmillisen mitäänsanomaton suoritus yhtyeeltä, jonka edellinen levy ilmestyi viisi vuotta sitten. Päätösraidalla Have All the Songs Been Written. Some Kind of Love sen sijaan kuulostaa Brian Enon läsnäolosta huolimatta lähinnä Coldplaylta. Stoermer ja Keuning ovat ilmoittaneet jääneensä pois Killersin keikkailevasta kokoonpanosta, mikä kuulostaa kummalliselta ratkaisulta, mutta mahdollistaa kenties rivakamman levytystahdin tulevaisuudessa. Paremmin toimivat Tyson vs. Rut on hieno kappale, yhtyeen yritys kirjoittaa oma One (U2), ja sen sanoma on helposti tunnistettava: älä heitä toivoasi suhteeni, vaikka juuri nyt meneekin huonosti. Mark Knopflerin kitarat röhnöttävät mitäänsanomattoman sävellyksen päällä ja murskaavat sen alleen. Vuosina 2004–2008 The Killers tuntui pysäyttämättömältä: silloin syntyi albumitrilogia, joka piti sisällään kokoelmallisen verran ajanjakson hienoimpia popsinglejä. AN TO N CO RB IJ N RUMBA 67. SAMULI KNUUTI The Killers Wonderful Wonderful ISLAND 7,1 Wonderful Wonderful näyttää meille Killersin yhtyeenä, joka yrittää palata satulaan niin hanakasti, ettei huomaa sen olevan laitettu väärinpäin hevosen selkään. Nyt ilmestynyt viides albumi onkin yritys palauttaa bändi huipulle. Killers ei ole koskaan ollut tunnettu balladeistaan, joten onkin yllättävää, kuinka sinnikkäästi Wonderful Wonderful pysyttelee hitaassa tempossa
Vielä pahempaa: se povasi Beckille seesteistä uraa arvostettuna ja aikuisena artistina. Popin elkein levylle on lainattu ideoita myös isommista ympyröistä, muun muassa Kanye Westiltä ja French Montanalta. JVG:n yllätysalbumi alkaa superhienolla slovarilla Älä jätä roikkuu. KIMMO VANHATALO AIJAI, nyt on pakko arvostaa. Vesalan laulu Hombressa on niin syötävän kaunista, että se saa jopa riimit, kuten ”hei ei veli, nyt on ollut vähän huono keli”, menemään tunteisiin. L E V Y T BECKIN edellinen albumi, vuonna 2014 julkaistu Morning Phase oli vakava levy. Sitä huomaa tapailevansa niitäkin laineja, jotka vähän ällöttävät (”Silloli pitkät päällä ja kamelinvarvas”, Pitkät päällä). Aivan loppuun asti Colors ei kanna, mutta enimmäkseen se on riemastuttavaa kuunneltavaa. Se oli sisarteos vuoden 2002 Sea Changelle, jolla postmoderni veijari oli näyttänyt olevansa myös vakavasti otettava laulaja-laulunkirjoittaja. Ja kyllä, se käyttää vertauskuvanaan yläfemmaa, sen heittelyä ja heittämättä jättämistä. Onneksi Beck yhä uskaltaa heittää kartan menemään ja poiketa kultaiselta keskitieltä. Etenkin levyn kasaripopkappaleet Colors, Seventh Heaven ja No Distraction onnistuvat hienosti. Levyä vaivaa epätasaisuus, tai pikemminkin laadun laskeva suunta. Tosin viimeisen biisin Pete Parkkonen pelastaa paljon. Onneksi riemukas Colors kuitenkin osoittaa, ettei Beck ole vielä valmis iskemään tanssikenkiään naulaan. Biisit ovat tahtomattakin tarttuvia. HEINI STRAND Beck Colors CAPITOL 7,6 JVG Popkorni PME 7,7 PE TE R H AP AK Beck ei ole vielä valmis iskemään tanssikenkiään naulaan. Vierailijat ovat tuttuja ja ihania (Vesala, Reino Nordin, Pete Parkkonen). Parhaat biisit heitetään jo alkuun, lopun negistelykappaleet eivät juuri erotu edukseen. Morning Phase oli onnistunut, mutta samalla se lillui epämukavan lähellä tylsyyden aluevesiä. 68 RUMBA. Plussaa siitä, että tässä hyvävelibiisissä mainitaan myös siskot. Albumia kuunnellessa tulevat mieleen Elliott Smith, Phoenix ja Pixies, mutta myös Kurstinin tuottamat Charli XCX ja Carly Rae Jepsen. Vain JVG saattaa tehdä näin ja vieläpä hyvin! Popkorni on poppia läpeensä. Greg Kurstinin (Sia, Adele) tuottama levy kuulostaa Beckin näkemykseltä modernista popista
JEAN RAMSAY LAULAJA-LAULUNTEKIJÄ Minja Kosken ja tuottaja Miikka Ahlmanin mahdollisimman anonyymisti nimetty projekti tekee elektronista taidepoppia, joka asemoituu jonnekin turhan tavanomaisen ja aidosti ainutlaatuisen välimaastoon. Tilaa Rumba! Tilaus on kestotilaus ja se koskee vain Suomeen lähetettäviä tilauksia. Samalla tapaa Kosken tuokiokuvamaisista teksteistä on vaikea sanoa, kaipaisiko niiltä lisää konkretiaa vai vielä selvempää etäisyyttä tähän maailmaan. NIKO PELTONEN SEN verran olen Jyväskylän ”yläkaupungilla” pyörinyt, että uskoisin tietäväni jotain siitä viitekehyksestä, jossa tämä alun perin yhtä keikkaa varten improvisoitu, ”metapunkiksi” musiikkiaan kutsuva yhtye on syntynyt. Kestotilaus jatkuu ilman uudistamista, mikäli sitä ei irtisanota mieluiten kuukautta ennen tilausjakson päättymistä. Tietty havumetsien tuoksu ja pohjoisen aamukasteen tuntu tätä musiikkia onneksi leimaa. Asioidessa on hyvä ilmoittaa tilaajanumero. Irtisanominen voi tapahtua sähköpostitse, kirjeitse tai soittamalla tilaajapalveluumme. Parhaimmillaan, kuten Kaarina-biisissä, lähes kansanlaulumainen rakenne saa taustakseen vähäeleisen ja sopivasti sumennetun äänimaiseman, jossa on magiaa. Levy ei yritä mallintaa mitään ulkomailta opittua sellaisenaan, vaikka levy-yhtiön heittämä vertaus Susanne Sundføriin onkin sinänsä relevantti. 03 4246 5302 (avoinna ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Tilaushinnat • 12 kk kestotilaus 36,00 euroa • 12 kk määräaikaistilaus 38,00 euroa • Ulkomaisiin tilauksiin lisätään postimaksulisä • Hinnat sisältävät ALV % JONNA Tervomaa, The Latebirds, Chisu, Tuure Kilpeläinen, Ismo Alanko... Kyllä Mäsäkin silti välillä kaahaa suoraviivaisen kitaravetoisesti ja on silloin itse asiassa parhaimmillaan. Mene osoitteeseen www.popmedia.fi/tilaa-rumba Kestotilaus Kestotilaus on tilaustapa, joka on määräaikaistilausta edullisempi. Lista on pitkä ja vaikuttava. NIKO PELTONEN Jaakonaho Ghost Riot GRAND POP 9,6 M Tehtaantyttö SOLINA 7,6 Mäsä Viimesen päälle LUOVA 6,9. Mutta hitaampi taidealternative, lelu-urut ja Lidlin saksofonit, sinne päin hoilottaminen ja yleinen sekoilu kiinnostavat Mäsää myös. Mielijohteisiin tarttuminen, ryppyotsaisuuden karttaminen ja tietynlainen herttainen kämäisyys luonnehtivat tätä eetosta. Tilaus alkaa seuraavasta mahdollisesta numerosta ja jatkuu kestotilauksena niin kauan kunnes tilaaja muuttaa tai irtisanoo sen. Kitaristin levyksi Ghost Riot on kaikkea muuta: tuottajana yhtä pitkän päivätyön tehneen Jaakonahon todellinen lahjakkuus näyttäisi olevan odottamattomien musiikillisten rakenteiden ja tunnelmien sovittaminen toisiinsa. Kokonaisuus on omintakeisen tyylikäs ja monisyinen. Kaikkien näiden taustalle Jussi Jaakonaho on tuonut tunnistettavan soundinsa, jossa on tasamäärin Neil Youngin rosoa ja Esa Pulliaisen melodista kuulautta. Sekin kuuluu tekemisen tyyliin yläkaupungilla. Osoitteenmuutos Ilmoita uusi osoitteesi riittävän ajoissa tilaajapalveluumme sähköpostitse, kirjeitse, soittamalla tai osoitteessa www.rumba.fi. Arkisimmillaan M taas liikkuu turhan lähellä Reginan aluevesiä. Esimerkiksi Momo on tehokas huutokuoron säestämä punk-iskusävelmä, jollaisia kuuntelisi mielellään koko levyllisen. 4 numeroa/12kk 36,00 Kustantaja Pop Media Oy Fredrikinkatu 42 00100 Helsinki www.rumba.fi Tilaajapalvelu puh. Tietoja voidaan käyttää suoramarkkinointitarkoituksiin. Voiton puolelle Tehtaantyttö kuitenkin jää, sillä kaksikko onnistuu enimmäkseen karttamaan ilmeisimpiä ratkaisuja, ja kappalemateriaali on vahvaa. Meno levyllä on kyllä periaatteessa sekä kova että sympaattinen, mutta tätä on vähän vaikea jaksaa kuunnella, tuntuu jotenkin turhan osallistavalta. Jos ajattelee vaikka Tervomaan kanssa tehtyä ikonista Juice-coveria Rakkauden haudalla, on Jaakonahon kuusikielinen ääni siinä yhtä tärkeä kuin laulajan: siinä on intohimoa ja surua, soraa ja timantteja. Varsinaisesta punkista se eroaa sikäli, että tekemisen kehikko on vapaa. Vastaavia paikkoja on tietysti muuallakin. Ismo Alangon kiertueilta tuttu charango ja Fender Jazzmaster soivat tunnistettavasti, mutta niiden ympärille rakentuva äänien riemastuttava multikulturalismi ulottuu Secret Saucen Marc Ribot -latinalaisviboista nimibiisin yllättäviin Miami Vice -tunnelmiin
S A R J A K U VA A M O R I N A I K A 70 RUMBA
facebook.com/meteli.net twitter.com/meteli instagram.com/metelinet SUOMEN SUOSITUIN KEIKKAHAK U METELI.NE T HUOM! SELAA SUOMEN LISÄKSI MYÖS VIRON JA RUOTSIN KEIKKOJA.
Joissakin sarjapeleissä, kun menemme aikaisin kentälle lämmittelemään, ensimmäiseen puoleen tuntiin kukaan ei ole painanut musiikkilaitteita päälle. Sellainen uppoaa suomalaisiin. Ulkomailla asuessa oppii arvostamaan Suomea. Esimerkiksi Brädi on ollut mukana aktiivisesti koko matkan ajan, tukenut ja seurannut joukkuettamme. Se auttoi koti-ikävään. Totta kai räppihommat ovat tuoneet mukaan sitä toista puolta. Musiikki on tärkeää, jos tarvitsee hakea lisäfiilistä. Ensimmäisinä vuosina ulkomailla suomalaista musiikkia tuli ikävä. Kun asuin Jenkeissä, välillä piti laittaa soimaan Eppuja. Fiilis ei saa mennä liian alas, eikä liian ylös. Esimerkiksi Sannin ääni saa heti vaihtamaan radiokanavaa. Ulkomaillakin on hienoja asioita, mutta usein ne ovat sellaisia juttuja kuin sää, joihin ei voi vaikuttaa.” Hittikarusellissa on vieraana koripalloilija TUUKKA KOTTI. ”Olemme molemmat Forssasta kotoisin eli Jonna Tervomaa on oman kylän naisia. Selvitimme, mitkä kappaleet menevät sukkana sisään, mitkä taas kolahtavat korirenkaaseen. Musiikilla voi tasapainottaa sitä tarvittaessa. Sellainen, johon yleisö pääsee helposti mukaan: tuo ulvonta ja kaikki muu. Koti on aina koti, ja meillä on täällä asiat aika hyvin. Tempo on nopea, ja se toimii hienosti. Tämä kuulosti hyvältä. Pidän sellaisista naisäänistä. Kuuntelen esimerkiksi 2Pacia. Biisinä tämä ei välttämättä ole sellainen, jota kuuntelisin vaikkapa autossa, mutta korisyleisöön tämä uppoaa varmasti. Kappaleesta kyllä huomasi, ettei se ole suunnattu ihan teiniyleisölle. Musiikki on kuin aurajuustoa Brädi, Kalle Kinos & Särre Kuudes pelaaja Kuudes pelaaja on Suomen koripallomaajoukkueen eli tuttavallisemmin Susijengin virallinen kisabiisi syksyn 2017 EM-kisoissa. Suomi-iskelmää olen kuullut todella paljon lapsena. Sellainenkin vaihe oli, kun iskelmää ei tehnyt yhtään mieli kuunnella, mutta vanhemmiten siitä on alkanut tulla tosi hyvät fiilikset. Kuudennella pelaajalla kappaleessa tarkoitetaan tietenkin maajoukkueen innokkaita faneja. Suomalaiselle musiikille on perinteisesti ollut tyypillistä vaatimattomuus ja haikeus. Hän on muun muassa eniten A-maaotteluita pelannut suomalaispelaaja. Olen kuunnellut aika vähän Jonnan musiikkia, mutta tykkään hänen äänestään. Jos tunnelmaa pitää nostattaa, kuuntelen joko uusia kappaleita, jotka ovat hyviä tällä hetkellä, tai sitten palaan takaisin 1990-luvulle. Peleissä ja niitä ennen lämmitellessä musiikilla on iso osa tunnelman luomisessa. Sen parissa olen kasvanut, ja se tuo minulle hyvän fiiliksen. Itse kuuntelen musiikkia ennen pelejä vaihtelevasti. Niillä on hyvä tatsi siihen, mikä maajoukkueen juttu on ollut viime vuosina. Kaikki ovat vähän, että voisiko joku pistää jonkun levyn soimaan.” Jonna Tervomaa Disco Melancholia Tyylikäs ja varsin iskelmällinen Disco Melancholia on neljäs single Jonna Tervomaan syyskuun alussa ilmestyneeltä Ääni-albumilta. Muistan reissun, jonka tein pienenä isän kanssa Lappiin. ”Tämä on erinomainen matsibiisi. Yritän pitää sen tasaisena. Siinä on jotain samaa kuin Jenni Vartiaisessa. Kuulee, että tämän ovat tehneet korisjätkät. Autossa oli kaksi kasettia, joilla oli Paula Koivuniemeä, Kirkaa ja muuta. Minulla on kuitenkin sen verran ikää, että sain tästä kiinni. Räppiä 1990-luvulta asti fanittanut Helsinki Seagullsissa pelaava 36-vuotias on saavuttanut urallaan paljon. TOIMITTANUT KIMMO VANHATALO KUVA MARKUS PAAJALA H I T T I K A R U S E L L I ”Musiikki on tärkeää, jos tarvitsee hakea lisäfiilistä.” – TUUKKA KOTTI 7,9 8,0 72 RUMBA
Ne olivat minulle jo vähän liikaa. Musiikki vaatii oman paikkansa. 1990-luvulla räppi oli minulla niin isossa roolissa, että grunge ja vaihtoehtorock menivät aika paljon ohi. Pienenä kuuntelin paljon gangstaräppiä. Hän tykkäsi kuitenkin enemmän oikeasta countrysta kuin Shania Twain -tyylisestä country-popista. Kyllä musiikkivideoita yhä katsotaan, mutta katselutapa on muuttunut. Rytmi tekee minulle paljon. Olimme kesällä vaimon kanssa katsomassa Kaisaniemessä The Weekndiä, josta tykkäämme molemmat kovasti. Käyn kuitenkin tosi huonosti keikoilla. Se on herättänyt paljon keskustelua ja se saa ihmisiä ajattelemaan asioista eri lailla. Samoin musiikissa joillekin tietyt asiat toimivat ja tietyt eivät. Videoita ei enää näe niin laajalti, olivat ne sitten hyviä tai huonoja.” Jay-Z 4:44 4:44 löytyy Jay-Z:n kesäkuussa julkaistulta samannimiseltä levyltä. Se on upea asia. ”Tästä tuli heti mieleen, että kävelee South Beachilla flip-flopeissa, sellainen urbaani rantameininki. Albumi on raplegendan eräänlainen vastaus hänen vaimonsa Beyoncén Lemonade-levylle. Urheilutapahtumissa on vähän sama juttu. Ne ovat mieletön kokemus paikan päällä. Näin Footnotes for 4:44 -videon, jossa Jay-Z juttelee miesten kanssa asioista, kuten mitä on olla musta mies Jenkeissä, ja miten käsitellä rakkautta ja suhteita naisiin. Se oli sellainen kappale, joka aluksi kuulosti hauskalta ja tarttuvalta, mutta lopulta se tuli joka tuutista. Musiikki on vähän kuin ruoka. Odotan innolla liigaa Seagullsin kanssa. Perhepäivähoidosta muistan, kuinka perheen poika lainasi minulle Kissin ja Mötley Crüen levyt. Ihan pikkupoikana kuuntelin Guns N’ Rosesia ja Metallicaa, mutta kaikkein raskain metalli ei ole oikein ikinä toiminut. Jenkeissä minulla oli kämppis, joka kuunteli sitä. Ei se toimi samalla lailla, kun ajan täällä pitkin Mannerheimintietä. ”Olen kuunnellut Jay-Z:tä paljon vuosien varrella. Meillä on vajaa puolitoistavuotias esikoispoika. Dua Lipa New Rules New Rules on Spotify-listojen kärkisijoilla keikkuva hitti englantilaisen Dua Lipan nimettömältä ensilevyltä. Tämä oli kuitenkin hyvä biisi. Albumin on tuottanut muun muassa Sian ja Adelen kanssa työskennellyt Greg Kurstin. Korispeleissä eivät soi We Will Rock Youn kaltaiset rock-anthemit samalla lailla kuin lätkässä. En ole juuri kuunnellut countrya sen jälkeen. Se vie minut lapsuuteen. Sitä tykkään fiilistellä yhä, vaikka oma arvomaailma ei ole yhtään sellainen. Tämä oli kuitenkin liian sekava. Omalla uralla motivaatio pysyy yllä sillä, että rakastaa lajia. Sellaisista, joissa tulee aggressiivisempia kohtia ja sitten taas rauhoitutaan. That Don’t Impress Me Much soi 1990-luvulla paljon. Asenne pitää olla musiikissa kohdallaan. Hän on kuitenkin hyvin ajan hermolla ja pelaa sitä peliä fiksusti. Se oli shoppailumusiikkia naisille. Olen kuunnellut countrya aika vähän. Hänen myötään prioriteetit vähän muuttuivat. Koriksestakin tuli kivempaa taas. RUMBA 73. Tämä voisi soida kauppakeskuksen vaateliikkeessä. Tämän kappaleen julkaiseminen oli aika iso teko häneltä. En tiedä, onko musiikki hänelle enää niin tärkeää kuin se, että hän on päässyt tuohon asemaan ja voi vaikuttaa sanomallaan asioihin. Hyvien kappaleiden ei tarvitse edustaa jotain tiettyä genreä. Olen huomannut, että tykkään kappaleista, joissa on paljon dynamiikkaa. Enemmän korisotteluissa soi pop ja rap. Kämppikseni oli siitä musiikista innoissaan, ja pääsin siihen eri tavalla kiinni. Nykyään katsotaan yksittäisiä videoita, joita jaetaan sosiaalisessa mediassa. Se antaa aika paljon motivaatiota.” Foo Fighters The Sky Is a Neighborhood The Sky Is a Neighborhood on toinen single syyskuussa ilmestyneeltä Foo Fightersin yhdeksänneltä levyltä Concrete and Gold. Festarikävijä en ole ollut koskaan. Nykyään Jay-Z on enemmän bisnesmies kuin artisti. Vaikka Weekndin keikka ei ollut mikään älyttömän hyvä, sai kuitenkin huomata, mitä musiikki livenä tekee. Basso on musiikissa olennainen elementti. 1990-luvulla musiikkivideoita tuli katsottua Jyrkistä ja MTV:ltä. ”Minulla ei ole mitään varsinaista suhdetta Foo Fightersin musiikkiin. Korisliigan mestaruus itseltäni vielä puuttuu. Vaikka ikää alkaa olla, olen tällä hetkellä aika hyvässä tilanteessa. Arvostan todella paljon sen rohkeutta ja rehellisyyttä. Tykkään kyllä yhä esimerkiksi Gunnareitten Welcome to the Junglesta. Toiset rakastavat aurajuustoa, toiset eivät voi sietää sitä. Hän oli kuullut tämän ensin, ja kappaleesta oli heti kauhea spekulaatio. Vasta vanhempana olen saanut kiinni keikoilla käymisestä. Myös maaotteluissa on laajempi skaala. Joillakin paikkakunnilla pyritään soittamaan sellaista musiikkia, joka toimii laajemmalle yleisölle. Kotimaan liigassa musiikki saattaa olla vähän yksipuolistakin. En laita itselleni enää samalla lailla paineita kuin nuorempana, vaan osaan nauttia pelaamisesta. Tätä biisiä ei kuuntele niinkään musiikin takia, mutta sen sanoma on voimakas. ”Siisti juttu, että hän on päässyt takaisin musiikin pariin, mutta tämä ei oikein toiminut. Vaimoni taas on ihan mieletön Beyoncé-fani. Jos koko biisi olisi tykitystä, en pystyisi kuuntelemaan sitä. Ennen MTV pyöri koko ajan. Kappale oli mitäänsanomaton, sellainen, joka ei häiritse, jos se soi taustalla, mutta josta ei saa hirveästi irti. Myös sanoitusten sisältö on tärkeä. Se on ihan eri asia kuin katsoa urheilua kotona televisiosta tai kuunnella levyä stereoista.” Shania Twain Swingin’ with My Eyes Closed Shania Twain palasi vuonna 2012 keikkalavoille menetettyään 2000-luvun puolivälissä äänensä borrelioosin takia. Silloin musiikissa on enemmän ajatusta.” H I T T I K A R U S E L L I 3,0 3,2 8,8 7,5 Helsinki Seagulls pelaa kauden ensimmäisen kotiottelunsa Töölön Kisahallissa Salon Vilpasta vastaan 1.10. Seagullseilla on tosi hyvä juttu se, että meillä on oma dj. Nostalgia näkyy vahvasti jo comeback-levy Now’n kannessa, jossa Twain on pukeutunut That Don’t Impress Me Much -kappaleen videolta tuttuun leopardikuosiin. Kun muutimme vähän aikaa sitten, löysin kasan vanhoja vhs-kasetteja täynnä Yo! MTV Rapsista nauhoitettuja musiikkivideoita. Kappale kuulosti vähän köyhän naisen Rihannalta. Joskus voi olla, että joku pelaaja on laittanut sinne iPodinsa soimaan. Kesäkuussa ilmestynyttä albumia on kypsytelty rauhassa, sillä ensimmäinen single siltä ilmestyi jo vuonna 2015
M usiikissa minua on aina kiinnostanut, mitä sitä ennen on tehty – mikä on saanut vaikutteita mistäkin ja mistä mikäkin on napattu. Ei mitään sellaista väkisin kurkusta alas -meininkiä, mutta kokeilemme paljon erilaisia juttuja. Popmusiikkia kulutetaan nykyään teini-ikäisenä, jolloin keskittymiskyky ei ole paras mahdollinen. Kuten varmaan lähes kaikilla ikäisilläni jätkillä, Kiss oli itselleni se isoin ja ensimmäinen. Viidesluokkalaisena ostin Helloweenin Live in the U.K. Kun sen kuuntelee, mieli tyhjenee hetkeksi kaikesta ja tulee fiilis, että vatvotut asiat eivät olekaan niin vakavia. Kotona kuuntelen paljon myös Lee Hazlewoodin Trouble Is a Lonesome Townia (1963). Minor Threatin kahdesta ensimmäisestä seiskatuumaisesta tehty kokoelma toimii itselläni tietynlaisena katarsiksena. Se viettelee hitaasti ja vie mukanaan, kunnes yhtäkkiä huomaa levyn olevan loppu. Monet varmaan ajattelevat, että kuuntelen kotona jotain virsiä tai Juha Tapiota, mutta Ydinperhe, Foreseen ja Hero Dishonest ovat ihan Suomen ykkösbändejä. TEKSTI HANNA RÄTY KUVA MARKUS PAAJALA ” J ossain vaiheessa esiinnyin paljon indie-keikoilla, ja niiden bändien livenä seuraaminen kävi nopeasti todella tylsäksi. Siinä on jotain todella viehättävää, että yksittäisten sinkkujen sijaan on sarja lauluja, vaikka ymmärrän, että levyyhtiöiden julkaisujen kulurakenne suosii nykyään singlejä. En tiedä mitään ankeampaa kuin katsoa bändiä, jonka soittajat näyttävät siltä kuin olisivat mieluummin vaikka pyykkivuorolla. Bändi soittaa niin ihanasti, ja siinä on energiaa, mystiikkaa ja kauneuttakin. Uskon silti, että ihmiset hakevat kyllä edelleen myös pitkäkestoisia fiiliksiä, eikä albumitaide tule kokonaan kuolemaan. Siinä on jotain kaksi sointua per kappale, ja sitten se äijä kertoo päälle stooreja kaupungista, joka on tietenkin vertauskuva. Innostun melodioista ja esimerkiksi elokuvistakin niin voimakkaasti, että jouduin jossain kohtaa alkaa vältellä niitä inspiroitumisen pelossa. Diskelmä ja Minor Threat ovat hänen suosikkiyhtyeitään Robinin ja Kikattavan Kakkiaisen lisäksi. Hän nauttii joistakin, mutta esimerkiksi Deathhammerin Satan is Back -kappaleen hän pyysi pistämään pois, koska laulaja kuulosti niin ilkeältä. ZZ Topin Tejas (1977) on samalla tavalla upea kokonaisuus. Syksyllä ilmestyvää albumiaan Koskinen kuvailee taloudelliseksi, ilmavaksi ja monipuoliseksi – ja pelkää kuulostavansa väsyneeltä iskelmätähdeltä näin sanoessaan. Haluaisin kuunnella enemmänkin musiikkia kuin mitä tällä hetkellä pystyn kuuntelemaan. Ajan salliessa kuuntelen kokonaisia albumeita. Olen törmännyt albumiin tietynlaisella löytöretkelläni musiikin historiaan. N yt kun minulla on neljävuotias poika, musiikin kuunteleminen kotona on tietyllä tapaa kasvatusta. En oikeastaan tiedä täydellisempää rocklevyä kuin Blue Öyster Cultin Secret Treaties (1974). Analyyttistä musarunkkailua SAMAE KOSKINEN on muusikko, joka on päätynyt sanoittamaan muidenkin kappaleita, vaikka musiikin kuluttajana lyriikka ei ole koskaan kiinnostanut häntä pätkääkään. -levyn (1989). Yhdessä kohtaa hyppäsin siihen maailmaan aika syvällekin, ja kaikki ajankohtainen jäi välistä. Niiden mystisyys kiehtoi minua valtavasti. Osaan nimetä tarkkaan sen hetkenkin, kun minusta tuli musiikin kuuntelijan sijaan sen analysoija. Ramonesin Blitzkrieg Bopin sanat poika taas osaa ulkoa, vaikkei ymmärrä yhtään, mitä niissä lauletaan. Nykyään pidän itseäni ajan tasalla myös tämän päivän musiikista, eikä tiedon etsiminen mene enää ihan niin wanker-hommiksi, vaikka sitä edelleen harrastankin. Faijani hommasi minulle Monogram-soittimen, jolla kuuntelin serkulta saamaani Paul Stanleyn surkeaa soololevyä. Ajauduin nopeasti takaisin heavyja punk-keikoille, joilla energian vaihto bändin ja yleisön kesken on välitön. Menen hyvästä biisistä niin ylikierroksille, että omat kappaleet jäävät helposti tekemättä, kun minun on kuunneltava se vielä neljännenkymmenennen kerran.” ”Menen hyvästä biisistä niin ylikierroksille, että omat kappaleet jäävät helposti tekemättä.” – SAMAE KOSKINEN L E V Y H Y L LY 74 RUMBA. Loputtomilla automatkoilla mummolaan huomasin kelaavani I Want Out -kappaletta uudelleen ja uudelleen ja purkavani päässäni, mikä soitin soittaa mitäkin. Isäni kuunteli paljon Van Halenia, Led Zeppeliniä ja Black Sabbathia. En kuunnellut mitään uudempaa musiikkia, koska ajattelin, että se on kuitenkin tehty jo paremmin
L E V Y H Y L LY RUMBA 75
Lady Gagan viime vuoden Joanne-albumia määritti takakenoinen aikuisrocksoundi, ja Miley Cyrusin uuden levyn sinkut kuulostavat vähintään yhtä aikuiselta. KO LU M N I M AT T I L A MIKAEL MATTILA Kirjoittaja kuunteli Steely Dania ennen kuin se oli siistiä. Sanahan on jonkinlainen kiteymä ”möhömahasta”, ja mikäpä olisikaan parempi pysähtyneisyyden symboli kuin keskivartalolihavuus, tuo aikamme kansanterveydellinen riski. Loppukesän tihkusateessa koin hetken, jota itseäni karvaisemmat rocktoimittajat kutsuvat ”käpäytykseksi”: tunteessa oli sekä iloa että epäuskoista hämmennystä. Ymmärsin kuitenkin aluksi, että möhiksenä olemista tuli välttää. Tänä vuonna The War on Drugs on jatkanut kiitelyään jossakin Springsteenin, Bob Dylanin ja Tom Pettyn muodostamassa Bermudan kolmiossa. Heistä tuli möhiksiä. Nykyään joka toinen lauluntekijä muistaa hehkuttaa Doobie Brothersin tai Fleetwood Macin soft rockia, tai vähintäänkin Springsteenin melodraamaa ja Steely Danin nokkeluutta. On ok olla möhis Pop on palannut sinne, mitä se aluksi halusi vältellä: vanhempien levyhyllylle. Se pyrki samanlaiseen liiasta yrittämisestä luopumiseen. Kun Mac DeMarco muuttaa 27-vuotiaana Los Angelesiin ja laulaa This Old Dog -levyllään omasta isästään, hän tekee saman kuin Neil Young tai Dylan aikoinaan. Jos viime vuosikymmenen tyylipaletti poimittiin virtaviivaisesta 1980-luvun synapoptai postpunk-onnenpyörästä, on uusi sukupolvi kasvanut ulos erikoisuudentavoittelusta. Se on hyödyllistä, koska sen tulokset ovat usein jännittäviä. Postmoderni nuoriso on aina estetisoinut menneisyyden. Hänestäkin tulee möhis, eikä se oikeastaan haittaa häntä saati hänen fanejaan. Pop on tullut aikuiseksi jälleen. Ajan myötä kasvanut tyylisuuntien kirjo antaa nykypäivän softrokkareille mahdollisuuden asettaa lähdemateriaali kontekstiinsa, jolloin lopputulos on väistämättä jotakin muuta kuin pelkkää pastissointia. Lopulta se hyväksyi sen niin perinpohjaisesti, että teki siitä kokonaisen vuosikymmenen peruskiven. Viime vuosien popkulttuuritrendit ovat noudattaneet samaa kaavaa. Minusta siinä on möhiksenä olemisen ydin. Mennessään takaisin 1970-luvulle nykyinen lauluntekijäpolvi toimii suorastaan odotetusti. Tämä ei kuulu vain sotkuisten kutrien suojista soittavien miesrokkareiden soundissa, vaan myös valtavirran popissa. Esimerkkejä riittää: Bon Iverin kakkoslevyn muoviset ostaripianot, Ariel Pinkin pastellinvärinen kuvaputkipop ja Kurt Vilen raukeat kukkaisjamit. En osannut arvata, että siihen aikaan trendikkääseen shoegaze-ulinaan ja krautrock-poljentoon mieltynyt indiebändi sulattaisi sydämeni versioimalla ”kulahtanutta” stadionrockia. Se on palannut sinne, mitä se aluksi halusi vältellä: vanhempien levyhyllylle. ”Aikuisrock” syntyi, kun 1960–70-lukujen taitteen lauluntekijät olivat saavuttaneet kaiken, muuttaneet maalle ja alkaneet kirjoittaa sisäänpäinkääntyneitä lauluja aikuisuudestaan. Se on yhtä aikaa niin itsetietoista mutta vilpitöntä. Se liittyi jotenkin aikuistumiseen ja paikalleen jämähtämiseen. Tästä en ole varma. 76 RUMBA. Itse seisoin Tukholman Sergelin torilla elokuussa 2009. Kirjoitus omistettu Walter Beckerin muistolle. Missä olit, kun kuulit ensimmäisen kerran puhuttavan ”möhiksistä”. Väitän silti, että Joensuu 1685:n Springsteen-cover oli yksi niistä hetkistä, jolloin minun sukupolveni alkoi hyväksyä sisäisen möhiksensä. Siksi edellä listaamieni artistien musiikki ei olisi voinut syntyä minään muuna aikana kuin nyt. M issä olit, kun ensimmäisen kerran kuulit Joensuu 1685:n soittavan Bruce Springsteenin I’m on Firea. 2000-luvun tyylikirjon vastineeksi syntyi harmaiden t-paitojen ja anonyymien lippisten normcore, tavallisuutta ihannoinut trendi. Thundercat teki vuoden definitiivisimmän aikuisrock-eleen raahaamalla samalle biisille 1970-luvun purjehduskenkämusiikin suurimmat hidalgot, Michael McDonaldin ja Kenny Logginsin
VARAA AIKASI OSOITTEESTA WWW.ROOMESCAPE.FI TAI NUMEROSTA +358 50 325 4331 TENNISPALATSI EI OLE ENÄÄ ENTISENSÄ! TOISEN SUKUPOLVEN PAKOHUONEPELIT NYT TENNARISSA. THE SECRET CABIN THE MAYAN TREASURE OUT OF MARS
Niistä on Suomen festivaalit tehty. Bust ya guns cause tha block is hot! Weekend-tapahtumassa virallinen huomio keskittyi Deadmau5:n keikalla lavalle lentäneeseen Schrödingerin kiveen, joka tapahtuman tiedottajien mukaan oli – tai ei ollut – olemassa, kunnes lopulta taisi sittenkin olla. Sen sijaan Aallon kotikentällä Vaalan Manamansalossa maailmantähden konserttiin ei myyty edes sataa lippua, ja naftaliinista kaivettiin vanhat kunnon tuotantotekniset! Eikä huonolta näytä syksykään, Sara Forsbergin menestysreittiä mukaillen valtavan menestynyt X Factor -tähti ei julkaise singleä vaan hiustuotekampanjan Citymarketeissa. Ensi vuotta odotellessa! Blockfest taas astui maaperälle, johon festivaalien ei juuri koskaan tulisi uskaltaa: oman valuutan ja maksurannekkeiden synkkähistoriaiseen maailmaan. Seuraavan kappaleen aikana nouseva räppitähti kaatuili eikä millään saanut tökättyä mikrofonia telineeseen. Bisnekset pyörivät silti kovalla pöllyllä. Paikalla ei todistajahavaintojen mukaan ollut juuri ketään, hädin tuskin View itse, niin vaikeaa oli jo ensimmäisen kappaleen lipsync ollut. Muutamaa tuntia ennen tapahtuman alkua se peruttiin logististen syiden vuoksi. Sheldon on jättänyt Suomen pölyt taakseen ja palannut kotimaahansa Trinidadiin. Terrori-iskujen pelossa hän boustaili Aamulehdessä festivaalin lisätyillä turvatarkastuksilla. Mutta ei hätä ollut tämän näköinen, sillä paikalle oli kuitenkin ehditty rontata Helsingin ”bailukompleksista” tuttuja dj-oletettuja, jotka sitten soittivat kuuden euron lipunhintaan keikan paikallisessa Euphoria Loungessa. Auringonpistoksia, ahneutta, konkursseja ja vanhat kunnon tuotantotekniset. Muille toivotettakoon oikein mukavaa syksyä! Adios! 78 RUMBA. Aloitetaan maamme satavuotisjuhlan kunniaksi kansallissankarilla. Ja Rulen Fyre-festivaalista inspiroituneena Sheldon järjesti toukokuussa kolmipäiväisen Borders-tapahtuman kotimaassaan. Varsinainen kohukeikka oli kuitenkin ihan toinen. Kasaan oli kerätty perintätoimistojen täyskäsi ja kahdeksankymmenen tuhannen euron velkapotti edellisvuodelta. Vihdan tuoksuiset kesäterveiset! T suppiduu arvoisat lukijat, seurapiirikirjeenvaihtajanne Nisse Mannerheim on tehnyt paluun seurapiireihin vain todetakseen, että rockin maailmassa toiset asiat eivät koskaan muutu. Iäkkäämmät lukijat saattavat muistaa Cheek-elämäkerrasta tutun Sheldon ”Säätäjä-Sheldon” Monderoyn, joka järjesti takavuosina Timbalandin keikkaa Lahden mäkimonttuun ja uhitteli tuovansa Justin Timberlaken vielä perään – jos ensimmäinenkään olisi onnistunut. Ahneuden lisäksi Kallosta voi arvostaa perussuomalaisesta suhtautumisesta turvallisuusasioihin. Ilmeisesti Finnish Sauna Festivalia ei kuitenkaan järjestetty kokonaan velaksi, toisin kuin teknosta ja vauhtihuumeista kiinnostuneen kansanosan Visio-tapahtumaa, joka loi hypen ympärilleen jakamalla netissä viikkoa ennen festivaalia firmansa konkurssia. Mutta hätä ei ollut tämän näköinen. Löylyä lissää, kuten sanonta kuuluu. There is no business like show business, kuten trinidadilainen sananlasku kuuluu. Tai olisi järjestänyt, ellei olisi taas käynyt timbalandit. N I S S E M Yes we can festival. Kun teinit oli saatu festivaaliperjantaina sateen vuoksi kivaan jonoon tunneiksi, nousua tekevä räppäri View jo aloitti keikkansa. Kun minimipalautus oli viisi euroa ja rahojen palauttamisesta otettiin järjestäjän vaatima kolmen euron käsittelymaksu, ei voi muuta kuin hattua nostaa sille, minkälaisen rahapotin valkoisen kansanosan ystäväksi keväällä paljastunut Kallos-Kalle kavereineen onnistui nuorison taskuista repimään, kun pyyt karkasivat Pivoista. Sheldonille oli tullut yllätyksenä ja pyytämättä Trinidadin kaltaisen byroslavian vaatimat, kohtuuttomat maksut poliiseille ja muille viranomaisille. Kun osakeyhtiö on kumossa, festivaalin voi järjestää toiminimellä. Uskottavampaa olisi ollut siteerata toista vauhdikasta räppäriä Nikke Ankaraa: mä oon räppäri, mä saankin spedeillä! M aailmalla kaikki on aina suurempaa. Koska Saara Aallolla menee niin kovaa, että hänellä on vara valita, mitkä keikat tekee, voimme päätellä, että Ison-Britannian maakuntakaupunkien pridet sekä Degerbyn possujuhlat ovat olleet kesän kuuminta hottia. Ja jos anniskeluluvat perutaan, voi sanoa yleisölle OPM ja yolo. Because you’re worth it! E nsi vuonna suunnaksi voi sitten ottaa saunafestivaalin, joka järjestettiin Helsingin keskustassa ilman, että lauteille eksyi juuri ketään. Tämänkertainen raportti päättyy tähän. Ennen kolmatta kappaletta, lukuisten yritysten jälkeen, taustajoukot saivat kappaleensa nimen mukaisesti selvänä kompastelleen artistin pois lavalta ja todettua keikan keskeytymisen syyksi auringonpistoksen. Jos elää täysillä, ei todellakaan välitä luottotiedoistaan. Internet-havainnot kuitenkin kertoivat, että helvetillisiksi kasvaneiden jonojen vuoksi portit avattiin ensimmäisenä iltana yhtäkkiä ja sisään päästettiin kymmeniä ja satoja ihmisiä ilman minkäänlaista turvatarkastusta. Niille, joilla on massii taskut pullollaan – eli Ultra Bra -yhtyeelle – Nisse suosittelee amatööriarkkitehti Rasmus-Laurin tv:stä tutun, rakkaan, mutta heti myyntiinlaitetun miljoonatalon hankkimista
Suomen kätevin TV-OPAS on täällä! Kake löytyy osoitteesta kake.fi
Sitten opettelin Youtube-videoiden kautta soittamaan sointuja kitaralla, pianolla ja ukulelella. Mitä enemmän teki, sitä enemmän oppi. ”Kun Varjo oli tullut, tuli keikkapyyntöjä, mutta minulla ei ollut mitään. En ajatellut silloin ryhtyväni täysipäiväiseksi muusikoksi.” Silti sinulla oli manageri. Olin töissä, paistamassa hampurilaisia ja kahviloissa. En ollut ajatellut sitä koskaan, mutta se pisti minut laulamaan kaikkiin koulun proggiksiin. Nyt sen levyn nimi on Lohtulauseita.” Oliko siinä paljon opettelemista. Mikko on sellainen, että kun se keksii jotain, se tekee sitä vitusti. ”Se oli harrastus silti. Se otti biisin asiakseen ja lähetteli sitä Radio Helsingille ja YleX:n kellariin. Eikö demoshow ole aika vanhanaikainen ja erikoinen konsepti. Kun tarpeeksi ärsyyntyy siitä, että pesee vessoja ja sianrasvaa kaakeleista ja liukastelee jossain vitun huoltoasemalla yksin keskellä yötä, sellaista kummallista Twin Peaksia, niin kyllästyy siihen kuittien taakse kirjoittamiseen. Kokonaisia biisejä en tehnyt ensimmäiseen viiteen vuoteen, ihan vain sellaisia lauselmia. Sitten tutustuin Martin Linnankoskeen, joka on nyt managerini, ja tein ensimmäiset kolme biisiä Martinin Vild-yhtiön kautta. ”Vildillä minua tuottanut Mika Värtö ruikutti, että Vesta, sinun pitää opetella Garageband. Olin tehnyt kappaleet ennen sitä kännykkään. On siellä kellarissa, jossa ei voi käydä Kirjoituksia kellarista VESTA oli Youtubesta kitarasointuja opetteleva, kännykkäänsä laulava PMMP-fani. En tehnyt itse mitään sen eteen, vaan olin että voooi vittu. Helsingissä on minun ihmiseni ja minun maailmani, ja siellä on hyvä tehdä suomenkielistä levyä, jonka nimi on Lohtulauseita. TEKSTI OSKARI ONNINEN KUVAT MARKUS PAAJALA ”Kaikkia nolottaa jatkuvasti. M iten aloit tehdä musiikkia. Kaikki oli sellaista, että en ottanut sitä tosissani ja uskonut itseeni. Nyt hän tekee Jori Sjöroosin kanssa levyä ja on samalla levy-yhtiöllä Vesalan kanssa. Se tuntui vähän pöhköltä. Varjo-biisistä tuli oikein kiva, ensimmäinen ja ainoa biisi, jonka olin tehnyt. Ei kappaleita eikä hajua, mitä te haluatte. Vielä1-biisin kertsi on yksi näistä pätkistä, jotka kirjoitin 16-vuotiaana.” Ensimmäisen kerran sinua kuuli keväällä 2014 Radio Helsingin demoshow’ssa, joka lähes vei sinut Flow-festivaalille esiintymään. Kuuntelin paljon singer– songwriter-tyttö-soittaa-kitaraa-musaa, jotain Laura Marlingia ja ajattelin, että vitsi kuinka haluisin tehdä tuota suomeksi, Suomesta puuttuu tällainen. Otin loparit, lähdin Lontooseen ja sieltä Balille ja reissussa päätin, että sieltä tulen sitten Helsinkiin. Mutsilla ja faijalla on kellari Vallilassa. Mutta kun lopettaa itsensä vihaamisen edes hetkeksi, niin silloin voi tehdä, sillä hetkellä.” – VESTA K Y S Y M Y S & VA S TA U S 80 RUMBA. Kun istui pahvilaatikoiden keskellä kolme kuukautta, tuli ihan mieletön tekemisen flow. ”Olin äänitellyt Mikko Duken eli Afromikon kanssa harrastukseksi vuoden päivät. Kun olin 15, yläasteen musamaikka sanoi, että olen tosi hyvä laulamaan. Suomeen tultuani riehuin puoli vuotta, en saanut duunia, tajusin että tarvitsen rahaa, kävin sossun luukulla ja istuin Garagebandin eteen. ”Olen aina kuunnellut paljon musiikkia. Kun se nousi edes vähän pinnalle, se oli aika järkyttävää.” Millä tavalla järkyttävää
RUMBA 81. K Y S Y M Y S & VA S TA U S • Vesta Burman • Syntynyt 20.6.1994 Vuosaaressa Helsingissä. • Valmistelee Jori Sjöroosin kanssa esikoislevyään, jonka tarkoitus on ilmestyä Etenee-levymerkin julkaisemana alkuvuodesta. • Vieraillut Pyhimyksen, Kauriinmetsästäjien, Töölön ketterän ja JV:n singleillä. FAKTA Vesta ja Bööna (sylissä). • Asuu Helsingissä Kalliossa
Markus Perttula, joka on hyvä ystäväni ja Rooxxissa myös, oli luonani viettämässä iltaa. Sieltä puuttuu se, keneen olet ihastunut.” K Y S Y M Y S & VA S TA U S 82 RUMBA. ”Jori oli kuunnellut biisejä ja lähetti Markuksen kautta terveisiä, että onpa taitava lauluntekijä. Siihen olin, että kiitti vitusti. ”Kuin Juice ja Paula. Minä toivoin, etten muista sitä enää huomenna.” Mitä siitä seurasi. Haluan jutella ihmisten kanssa, mutta siitä on tullut tosi raskasta, koska ihmiset eivät juttele minun, ihmisen, kanssa. Laitoin sille sähköpostia ja viestejä ja kosiskelin, että pliis nähdään ja katsotaan. ”Tosi väsyttävää, mutta minulla on kuitenkin oma elämä, jota elää. Minulla ei ole sinne mitään asiaa. Mitä olet siitä saanut. Siellä olen, on läppäri, midikiippari ja laulan läppärin mikkiin. Kello oli jotain yksitoista ja soitin sille jotain demoja. Haluan olla tosi jalat maassa, koska minulla ei ole tarvetta nousta kenenkään yläpuolelle. Minulle, joka haluaa tehdä isoja kokonaisuuksia, se vaatii ymmärrystä, ystävää ja väittelyä. Asiat, jotka tulevat työn mukana, tulevat sen mukana. Jori oli pyytänyt minut Facebook-kaveriksi, kun kanssani kitaraa soittanut Kasper (Granroth) soitti myös Rooxxissa rumpuja. Egotripin Asunto 30 on eheä tarina. Ja joka on säveltäjä myös, eikä näe demoja vain matikkana, jotka pitää laittaa pakettiin. Kaikkia hävettää koko ajan, kaikkia nolottaa jatkuvasti. Lisäksi olen ajatellut, että kun teen ihmisten kanssa ja autan niitä, niin sitten joskus kun tarvitsen itse apua, ne jeesaavat minua.” Ketkä ovat esikuvasi sanoittajana. Se oli ihan sekopäistä, hyvää kärsimystä.” Olet päätynyt fiittaamaan Töölön ketterän ja Kauriinmetsästäjien kappaleille ja Loiriplukarin keikalle. ”Apua! En ikinä! Tarinat minua kiinnostavat. Se kertoo sen stoorin, kuka ja miltä tuntuu ja plaa plaa plaa. ”Sen, että me ollaan kaikki sairaan epävarmoja ihmisiä. Koiranpentu, kissat, siskot ja äidit. Nyt me tehdään symbioosissa kaikkea. Mutta kun lopettaa itsensä vihaamisen edes hetkeksi, niin silloin voi tehdä, sillä hetkellä.” Olit kolmella keikalla Flow’ssa, Provinssissa ja Ilosaaressa. Knipi.” Oletko analysoinut puhki ne keinot, joilla he tekevät teksteistään niin hyviä. ”Kun on fiitannut ja reissaillut läpi talven, on oppinut, että keikkailu on sitä, että menee lavalle ja tulee pois sieltä. Samoin oppii nauttimaan siitä, eikä keskity siihen, että nyt näytän varmaan ihan paskalta. kusella, ei saa vettä, ei ole nettiä eikä mitään. Esimerkiksi Anssi Kelasta minut erottaa se, että jos Anssi Kela sanoo Mikan faijan BMW, itse sanoisin, että hyvän ystävän isän vanha auto. Sitten me nähtiin ja se toimi heti. Markus sanoi, että ne ovat helvetin hyviä ja hän voisi lähettää niitä Jorille. Ne kysyvät, miten keikat, milloin levy. Kirjoitan tarinoita, mutta mietin niiden roolituksia koko ajan. Miltä hype tuntuu. ”Tarvitsin tuottajan, jota kiinnostaa musiikki ja ihmiset, joka osaa istua alas ja jolle voi vuodattaa ja tutustua. Silloin minua yritettiin yhdistää erilaisten tuottajien kanssa, mutta Jori tykytti niskassa. Jorin enkkua, minun suomea ja mitä ikinä keksitäänkään.” Mitä olet oppinut Jorin kanssa yhteistyöstä. En ole ajatellut sitä mitenkään matikkana, miten tuollaisen voi rakentaa. Silloin se on kuulijalle henkilökohtaisempaa.” Miten tapasit Jori Sjöroosin. Sitten se lähetti
WELCOME TO THE FRESH ERA OF MUSIC REIMAGINE MUSIC AT KAAPELITEHDAS, HELSINKI, ON NOV 28–29 MUSIC.SLUSH.ORG