4 2016 8,90 € BIEBER Voiko lapsitähti kasvaa aikuiseksi. LÄJÄ ÄIJÄLÄ Söisitkö ihmisen lihaa. MORRICONE Mitä voimme oppia elokuvamusiikin mestarilta. haluaa murtaa perinteiset miesmallit Paperi T. THE CURE Vieläkö Robert Smithillä on annettavaa
John Grant
56 ENNIO MORRICONE Sergio Leone ei alun perin pitänyt Morriconen lännenelokuviin tekemästä musiikista. Nyt on aika katsoa, mitä alfan jälkeen on tulossa. Tämä ja monta muuta tietoiskua suuressa Morricone-erikoisessa. Me kerromme, miksi. Lupaamme tarjota perusteet kovalle väitteelle. Vaikka uusia levyjä ei kuulu, nelikymppinen yhtye on edelleen relevantti. 48 JUSTIN BIEBER Jos tällä hetkellä pitää Justinia dillenä, osoittaa lähinnä sivistymättömyyttä ja popin kelkasta putoamista. 40 THE CURE Robert Smithin johtaman The Curen vaikutusvaltaa ei voi kiistää. 6 POIMINTOJA TUOMO 8 VALITUT PALSAT 18 VIERAISSA JARKKO MARTIKAINEN 22 STUDIOSSA DJ POLARSOUL 26 POP-ESSEE TABUT 28 NOUSUSSA ALMA 30 KOLUMNI REINIKAINEN 32 PAPERI T Henri Pulkkisen elämässä on tapahtunut viimeisen puolentoista vuoden aikana paljon. 62 LEVYT 70 BLACK PEIDER 72 HITTIKARUSELLI SELMA VILHUNEN 74 LEVYHYLLY SUVI TERÄSNISKA 76 KOLUMNI VANHA-MAJAMAA 78 NISSE M 80 KYSYMYS & VASTAUS LÄJÄ AIJÄLÄ S I S Ä LT Ö 4 / 2 1 6 RUMBA 3
JUKKA HÄTINEN Kirjoittaja on kipee on kipee on kipee on kipee. Sen energisyys ja sähköisyys puhkuivat minuun henkeä, sen pöyhkeys sai ilkikurisen virneen itsellenikin. PÄ Ä K I R J O I T U S RUMBA 5. Jottei syksy olisi pelkkää lukuvalon ja valkokankaan loistetta, luomme katseemme myös harvinaislaatuisiin Suomen-vieraisiin. Kun Henri Pulkkista haastateltiin Rumbaan edellisen kerran (1/15), Paperi T -hahmo oli vasta syntymässä. Rumba ei vastaa tapahtumatietojen mahdollisista muutoksista eikä tilaamattomien kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä tai palauttamisesta. Suhteeni Töölön ketterän kanssa jatkuu syksyn tullen klubeilla ja luureissa. Mustanaamion suojeluksessa jo vuodesta 1984. E n ottanut kesäkissaa, se otti minut. PÄÄTOIMITTAJA Jukka Hätinen TOIMITUSSIHTEERI Saku Schildt ULKOASU Mikko Litmanen KANNEN KUVA Markus Paajala TÄMÄN LEHDEN TEKIJÄT Tapio Ahola, Anna Brotkin, Mari Hautamäki, Otso Karhu, Toni Keränen, Joni Kling, Samuli Knuuti, Joonas Kuisma, Nisse M, Oskari Onninen, Markus Paajala, Tomi Palsa, Niko Peltonen, Jean Ramsay, Santtu Reinikainen, Jose Riikonen, Petteri Tikkanen, Anton Vanha-Majamaa, Kimmo Vanhatalo, Mervi Vuorela HARJOITTELIJA Anu Leppäharju TOIMITUKSEN YHTEYSTIEDOT Rumba / Pop Media Oy Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki 045 110 5522 etunimi.sukunimi@popmedia.fi rumba@popmedia.fi ILMOITUSMYYNTI Oskari Anttonen, Erik Kangas, Elina Korhonen, Peter Lindroos, Oona Lukkarinen, Mikko Mali 045 110 5522 ilmoitusmyynti@popmedia.fi etunimi.sukunimi@popmedia.fi TILAAJAPALVELU 03 4246 5302 (ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi KUSTANTAJA Pop Media Oy Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki 045 110 5522 www.popmedia.fi TOIMITUSJOHTAJA Tuomo Häkkinen PAINOPAIKKA M?kusala ISSN 0781-0326 33. Mitä kaikkea sen jälkeen on ehtinyt tapahtua, se riittäisi jo yksinään perusteeksi painamaan Henri Pulkkisen kasvot lehden kanteen. Paperi T:n seuraava siirto on runoteos, joka tuntuu nyt maailman loogisimmalta – mutta silti yllättävältä – askeleelta, ainakin hänen uraansa seuranneille. Tulin vaivihkaa seuranneeksi sen jalanjälkiä Sidewaysistä Konepajan Brunolle ja Flow’sta aina Blockfestiin asti. Aasinsillat sen kun murenevat, mutta viliseehän Paperi T:nkin musiikki leffaviittauksia ja hänet on nähty Rakkautta & anarkiaa -festivaalilla esitetyssä elokuvassa. Yllättävän moni onnistui kuitenkin viihtymään ja pitämään hauskaa mainituissa paikoissa – kuten muissakin kesätapahtumissa, joista eittämättä on löytynyt myös mussutettavaa. Mutta ah, miten voimakas ja kokonaisvaltainen tunne oli löytää jälleen kerran rehellisen ja kirkasotsaisen fanittamisen riemu! Suomen lyhyen kesän aikana pää palaa pilvistä kuitenkin märän rätin putoamiskiihtyvyydellä. Ja niiden kautta rakennamme allekirjoittaneen painon kestävän aasinsillan tämän numeron läpi luikertelevaan teemaan: elokuviin, elokuvamusiikkiin ja musiikkielokuviin. Sidewaysin kakkospäivä oli myrskyisä pannukakku, Konepajan Bruno saa väistyä saksalaisen tavaratalon tieltä. H2Ö-festivaalilla tulee aina olemaan lämmin paikka sydämessäni. En saanut siitä tarpeekseni, ahmin kaiken minkä irti sain ja esittelin kollia ystäville. Morriconen lisäksi Justin Bieber ja The Cure saapuvat Helsinkiin ja ansaitsevat Rumban alfajournalistisen suurennuslasin ylleen. Toisen pitkän artikkelin aiheella, maestro Ennio Morriconella puolestaan on huomattavasti pitempi ansiolista elokuvamusiikin saralla, ja mainittu festivaali on esillä useammankin palstan kautta. Kesäromanssiksi tämä ei kuitenkaan jäänyt. Ironisuutensa osoittivat keltainen lehdistö ja joku divaritason kokoomusvaikuttaja: ensimmäinen kauhistelemalla Flow’n puitteita, jälkimmäinen vaatimalla kaupunkifestivaali Blockfestiä pois kaupungista. Siihen kuvaan tiivistyy Paperi T:n vuosi ja puolikas. Ketterä kesäkissa www.rumba.fi facebook.com/rumbafi twitter.com/rumbalehti instagram.com/rumbalehti VT. Flow’n kauhistelu liittyi erityisesti Paperi T:n erikoiskeikkaan, jonne tungeksi väkeä, noh, tungokseksi asti. vuosikerta Numero 667 Toimituksen tilaama tai sille tarkoitettu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää Pop Median kaikissa uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutustai jakelutavoista. Mukavien lukuhetkien toivottelun lisäksi tahdon lähettää terveisiä Turkuun. Kirjat ovat myös maailman loogisin aasinsilta ympärillä jälleen kerran konkretisoituviin pimeneviin syysiltoihin
TUOMO PRÄTTÄLÄ julkaisi kesällä levyn yhdessä Markus Nordenstrengin kanssa. Syyskuun alkaessa kalenterilla on tapana hiljentyä aika radikaalisti, ja tähän saumaan R&A osuu täydellisesti. Sellaisia, joihin ei kehtaa mennä popcorn-ämpärin kanssa. Pidän kuitenkin elokuvaa ehkä kaikista potentiaalisimpana taiteen muotona, koska siinä yhdistyvät kaikki taiteen peruselementit: kuvataide, musiikki sekä draama ja kirjallisuus, tai yksinkertaisemmin kuvat, äänet ja sanat. En voi varsinaisesti sanoa olevani ympärivuotisesti elokuvien suurkuluttaja, etenkään nykyään, kun suoratoistopalveluiden tv-sarjat ovat kiilanneet koti-iltojen ykkösajanvietteeksi. 6 RUMBA. Etsin ohjelmistosta elokuvia, joita en muuten todennäköisesti päätyisi näkemään. Jukka Gustavsonin laulu ja kosketinsoitto ovat osa musiikillista DNA:tani. Ostan sarjalipun ja katalogin hyvissä ajoin, vietän useamman tunnin katalogin kanssa ja merkkaan ylös kiinnostavimmat pätkät, tutkin aikataulua ja laadin oman lukujärjestyksen. Ja kun näytökset tulevat myyntiin, olen kärppänä varaamassa lippuja. Tyypillisesti kesän kuukaudet ovat vuoden hektisintä keikka-aikaa, ja erityisesti elokuun loppua kohden Helsingin häkellyttävän runsas musiikkitarjonta pitää kiireisenä. Lähes neljä vuotta työn alla olleen Tuomo & Markus -levyn julkkarikeikka, Olavi Uusivirran bändin lisäjäsenenä tehdyt festivaalikeikat, Verneri Pohjola plays Pekka Pohjola -konsertti ja Q-Continuumin ensimmäinen keikka vuoden 2008 jälkeen ovat takuulla mieleen jääviä merkkipaaluja. Oikein tehtynä R&A-kokemukseeni kuuluu huolella tehty esivalmistelu. Tälle vuodelle en pysty antamaan tärppejä, koska tutkimustyö on vielä edessä. Festivaalin loputtua voi käpertyä vilttiin tai lukkiutua työhuoneelle odottamaan joulua.” ”KEIKKAKESÄ 2016 oli minulle hämmästyttävän vaihteleva ja täynnä hienoja kokemuksia. Jos pitäisi valita yksi muut ylittävä hetki, se olisi Huvila-teltassa tehdyn LoveProge-konsertin viimeinen kappale, Wigwamin Marvelry Skimmer (Friend from the Fields), jonka lauloin yhdessä Jukka Gustavsonin kanssa. Normaalielämässä päädyn useimmiten katsomaan Hollywood-viihdettä, mutta festareilla yritän sukeltaa syvään päähän. Laskin soittaneeni kesän aikana keikkoja 14 eri ohjelmistolla. Wigwamin Being (1974), jolta alkuperäinen versio löytyy, oli yläasteen ja lukion taitekohtaan ajoittuneen progekauteni tärkeimpiä albumeita ja ensimmäisen seurustelusuhteeni ’se levy’. Rakkautta & anarkiaa Keikkakesä ”RAKKAUTTA & anarkiaa on minulle yksi syksyn huippukohtia. On aika tiedustella, mitä miehen mielessä on pyörinyt. ”Hattukantriksi” tituleerattu Tuomo & Markus -albumi Dead Circles sai edellisnumerossa täyden 10 pisteen arvion. Olen ennenkin saanut kunnian esiintyä Jukan kanssa, mutta tuohon kappaleeseen liittyy niin paljon omaa historiaa, että esityksen jälkeen oli hämmentynyt ja kiitollinen olo ja kyynel silmäkulmassa.” M E N O M U I STO PE TR I AN TT IL A VE ER A KO N ST I PA U LI H AA N PÄ Ä P O I M I N T OJ A T U O M O TOIMITTANUT JUKKA HÄTINEN Tällä palstalla ajankohtainen artisti esittelee itselleen ajankohtaisia ja tärkeitä asioita. Joka vuosi en ehdi paneutua aiheeseen täysillä, mutta parhaimmillani olen käynyt katsomassa yli 20 elokuvaa kymmenpäiväisen festarin aikana
Myös kaikki kuusi kohde-esittelyä löytyvät ilmestymisen jälkeen samasta osoitteesta. Olen rakastanut yhtyettä jo vuonna 1989 julkaistusta debyyttialbumista saakka ja on upeaa, että bändi on vieläkin kasassa ja aktiivinen. Palkinnon arvo jopa 2 000€ Kaupungin kokoinen nähtävyys.. VOITA LENNOT KAHDELLE SUOSIKKI KOHTEESEESI JUTTUSARJAN KAUPUNGEISTA. R E Y K J A V I K T O R O N T O S E A T T L E D E N V E R W A S H I N G T O N B O S T O N WASHINGTON D.C. on jo suunnittelupöydällä piirretty nähtävyydeksi. Lue juttu kokonaisuudessaan: www.soundi.fi/icelandair Esittelyssä KUUSI mielenkiintoista kohdetta musiikkidiggareille Islannista Pohjois-Amerikkaan. Vaikka miesten tyylitaju on pysynyt melko ehjänä läpi vuosien, uusi levy nostaa panoksia moninkertaisesti. Historiallisten muistomerkkien, lukuisten museoiden, näyttävien puistojen ja paraateille kutsuvien katujen lisäksi Yhdysvaltain pääkaupungista löytyy kulttuurikohteita ravintoloista ja kahviloista gallerioiden kautta maan parhaimpiin lukeutuviin keikkapaikkoihin. De La Soul teki levynsä yli odotusten onnistuneen joukkorahoituskampanjan turvin. L E V Y P O I M I N T OJ A ”DE La Soulin uusi albumi And the Anonymous Nobody lämmittää sydäntäni suuresti. Levy kuhisee erittäin kiinnostavia vierailevia artisteja, yllättävimpinä ehkä David Byrne ja Darkness-yhtyeen Justin Hawkins. OSA 5/6 JUTUT JULKAISTAAN JOKA TOINEN KUUKAUSI. Vierailijoille ja Rhythm Roots Allstars -bändille annetaan runsaasti tilaa – esimerkiksi Little Dragon -yhtyeen kanssa tehdyssä upeassa Drawn-biisissä on vain lyhyt räppiverse lopussa. Minimitavoitteena ollut 110 000 dollaria saatiin kasaan kymmenessä tunnissa, ja lopulta rahaa kertyi yli puoli miljoonaa. Kilpailu on käynnissä 31.12.2016 saakka. Oikeastaan vanhoja De La Soul -levyjä läheisempänä referenssinä tulevat mieleen The Rootsin huippuhetket.” MUSIIKIN YSTÄVÄN MATKAKOHTEET Lue lisää ja osallistu samalla kilpailuun: www.soundi.fi/icelandair WASHINGTON D.C. Pitkälti livesoiton pohjalta rakennettu levy on soitettu, sovitettu ja äänitetty viimeisen päälle pieteetillä. De La Soul: And the Anonymous Nobody... Rahat on laitettu hyvin käyttöön
Joku Eppu Normaalin organisaatiossa nähtävästi pitää ottamistani valokuvista ja halusi minut paikalle ikuistamaan heidän suurta urheilujuhlaansa. V A L I T U T PA L S AT KUVAT TOMI PALSA 8 RUMBA. Oheinen Juha Torvisen, Martti Syrjän sekä yleisömeren kuva on otettu Tampere Filharmonian esiintymiskorokkeelta ensimmäisen setin loppumetreiltä. Stadionilla puitteet olivat suureelliset, sillä osan matkaa Eppuja säesti ylikapellimestari Santtu-Matias Rouvalin johtama, lähes satapäinen Tampere Filharmonia. Erityisen tärkeäksi itselleni tämä tapahtuma muodostui siitä syystä, että minut oli kutsuttu tapahtumaan ottamaan kuvia juhlakalulle itselleen. Eppu Normaali Ratinan stadion, Tampere 6.8.2016 KIIREISEN kesäsesonkini merkittävin yksittäinen konserttikuvaus osui Eppu Normaalin juhlavaan 40-vuotis konserttiin. Tunsin itseni etuoikeutetuksi, sillä kaulassani roikkui järeä “Official photographer” -passi, eli sain poikkeuksellisesti kuvata koko konsertin ajan periaatteessa ihan missä päin stadionia tahansa
V A L I T U T PA L S AT RUMBA 9
Itse olin Flow’n kuvaustiimissä viidettä perättäistä vuotta, joten tilanne oli omalta kohdaltani hyvä. Sia ei tunnetusti pahemmin valokuvaajista perusta, ja aivan viime metreille saakka konsertin kuvaaminen olikin epävarmoilla kantimilla. Kuvauksen oli määrä tapahtua lavan ja yleisön välisen turva-alueen reunoilta, mutta halusin käydä kuvaamassa Sian esitystä miksauskopin viereiseltä invalidikorokkeelta ja sainkin siihen luvan. Tästä esityksestä puhutaan vielä pitkään, se on varma. V A L I T U T PA L S AT 10 RUMBA. Lopulta kuvauslupa järjestyi lähinnä festivaalin omille kuvaajille. Sitten kun ymmärsin, että kyseessä tosiaan on enemmänkin tanssija videotaidetta musiikkiin naittava performanssi kuin perinteinen konsertti, homma alkoi pelittää. Sian konsertti on jakanut mielipiteitä. Sia Flow Festival, Helsinki 14.8.2016 LISÄÄ erityisoikeuksin kuvattuja ruutuja rakkauden kesältä 2016. Aluksi mietin, että onhan tässä vähän sitä henkeä, että kesäteatteri yrittää toisintaa screeneille heijastettuja musiikkivideoita tanssin keinoin lavalla. Lavan takaosassa pienellä korokkeella seissyttä Siaa en olisi itse edes nähnyt kuvauspitistä, joten poikkeusjärjestelyni oli onnistunut valinta
V A L I T U T PA L S AT RUMBA 11
Koko debyyttilevy ja kaksi Vain elämää -ohjelmasta tuttua lainalaulua myöhemmin konsertti oli ohi, ja aikaa esitykseen oli kulunut alle tunti. Pakkahuoneen konsertti oli erittäin hyvä, mutta lyhyt. Vesala Valtteri-festivaali, Pakkahuone, Tampere 24.6.2016 NÄILLÄ sivuilla on aiemmin käsitelty Mira Luodin ensimmäinen julkinen soolokeikka, joten on vain ja ainoastaan oikeudenmukaista antaa tilaa myös Vesalan ensimmäiselle varsinaiselle konsertille. Kesän mittaan näin Vesalalta käytännössä aivan saman keikan viiteen kertaan. Kuvien ottamisen kannalta konsertit muistuttavat toisiaan jo liikaakin, ja jo parin keikan jälkeen minulta loppuivat ideat kesken, miten Vesalan keikoista saisi edes vähän erilaisia kuvia kuin edellisiltä keikoilta. Hyvä! Vesalan debyyttialbumi ehti ilmestyä juuri parahiksi ennen tätä konserttia, ja kotikuuntelussa se oli jo osoittautunut erinomaisen palkitsevaksi tapaukseksi. Itselläni on jo pitkät perinteet kaupunkijuhannuksen vietosta Tampereella, ja nyt jo neljänä vuotena peräjälkeen kaupungissa on ollut Valtteri-festivaalit yöttömän yön juhlintaa tahdittamassa. Vesalan konsertti ei tulisi päästämään kuulijoitaan helpolla, se olisi varmaa. Toivotaan, että jo syksyn keikoilla tilanteet eläisivät edes hiukkasen tuosta jo turhankin tutuksi tulleesta kaavasta. V A L I T U T PA L S AT 12 RUMBA
Kun ottaa huomioon, että keikan kaikki kappaleet olivat yli 30 vuotta vanhoja, yhtye kuulosti oudolla tavalla erittäin tuoreelta ja nälkäiseltä. Twisted Sister Porispere, Pori 5.8.2016 ELOKUUN ensimmäiseen viikonloppuun osui oikea nelikymppisten bändien suma. Eppujen Ratina-keikkaa edeltävänä iltana tajuntani räjäytti lapsuuteni suuri sankariyhtye. Apulanta Tammerfest, Tampere 21.7.2016 TÄHÄN kesään minulla mahtui useampiakin kahden tai jopa kolmen tapahtuman viikonloppuja. Tapahtumapaikkana Ratinanniemi on mukava ja viihtyisä, ja käytännössä kaikki esiintyjät ovat vähän liiankin tuttuja vähänkin aktiivisemmin musiikkia seuraavalle kuluttajalle. Bändi oli muutenkin tuhat kertaa parempi kuin aiemmin näkemilläni keikoilla noin kymmenen vuotta sitten. Kaikki oli kutakuinkin ennallaan, niin hyvässä kuin pahassa. Apulanta on jälleen ajankohtainen nimi Teit meistä kauniin -leffan myötä, enkä ollutkaan eksynyt bändin keikalle vielä kertaakaan tänä kesänä. Eksyksissä oli jotenkin bändikin. Tammerfest on jäänyt monena vuonna paitsioon muiden samanaikaisesti järjestettyjen soittojuhlien takia, mutta nyt päätin ottaa revanssin. Huikea keikka, kerta kaikkiaan! V A L I T U T PA L S AT RUMBA 13. Jäähyväiskiertueellaan viimeistä kertaa Suomeen saapunut Twisted Sister oli huikeassa iskussa, ja yleisö Kirjurinluodon Lokkilavan edessä oli sekin aivan liekeissä. Harmi homma. Vaan mikäs siinä. Bändi on vanhoilla päivillään luopunut meikeistään, mutta erityisesti Dee Snider on vaikuttava näky ilman maskejakin
Monroe ei taaskaan kauaa lavalla viihtynyt, ennen kuin hän lähti jo kikkailemaan vahvistinkaappien päälle poseeraamaan. Ohjelmistossa on kotimaisia kärkinimiä ja aina jotakin vähän spesiaalia, kuten CMX:n kesän ainoa esiintyminen. V A L I T U T PA L S AT 14 RUMBA. Valokuvaajien vanha sääntö on se, että kuvattavan taustalla ei saa olla erityisesti pään ympärillä mitään liian häiritsevää objektia, ettei kuva näytä siltä, että kuvattavan päästä kasvaisi jotakin sinne kuulumatonta, kuten vaikkapa sarvet. Nyt vasta kolmatta kertaa järjestetty tapahtuma on erittäin tervetullut lisä maamme festivaalikartalle. No, sama pätee myös muihin ruumiinosiin kuin päähän, ja tässä kuvassa kannattaakin kiinnittää huomiota taustalla irvistelevään Sami Yaffaan. Michael Monroe Tikkurila Festival 22.7.2016 TAMMERFEST-viikonloppuna juhlittiin myös Tikkurila-festivaali. Siis silloin kun jaksoin koululla käydä. Tämä ei tainnut tulla kenellekään yllätyksenä. Tämän hyväntuulisen kuvan saa hieman humoristisemmaksi, jos oikein silmin katsotaan. Michael Monroe on tietystikin erinomaisen karismaattinen ja kuvauksellinen esiintyjä. Alue on toimiva ja omalta osaltani vähän nostalginenkin, koska parikymmentä vuotta sitten asuin vajaat kaksi vuotta ihan naapurissa ja kuljin päivittäin lähihoitajaopiskeluihini festarialueen vierestä
Mutta pakko myöntää, että Tukholman yössä olin erittäin ylpeä suomalaisuudestani ja siitä tosiasiasta, että meiltä löytyy aivan poskettoman taitavia ja ennakkoluulottomia musiikki-ilottelijoita. V A L I T U T PA L S AT RUMBA 15. Kuninkaanlinnan kupeessa oli hieno konserttiympäristö, ja kansaa oli saapunut sankoin joukoin ihastelemaan Väärän rahan lappilais-balkanilaisen musiikin taikaa. Jaakko Laitinen ja Väärä raha Stockholms Kulturfestival, Tukholma, Ruotsi 21.8.2016 TÄMÄN kesäfestivaalikauden sinetöin jännittävällä tavalla Tukholman Kulttuurifestivaaleilla. Monesti koen kansallisylpeyden ja Suomi-kiiman hieman vieraannuttavina asioina. Tämä johtuu varmastikin leijonakoruisten ja maahanmuuttajiin vihamielisesti suhtautuvien kaverusten tekosista. Aiemmin päivällä olin kuvaamassa pitkin Södermalmin katuja laahustaneita zombiekävelijöitä, ja illan kruunuksi oli tarjolla vielä keikka yhdeltä suosikkiyhtyeistäni. Arviolta 1500-päinen yleisö oli aivan pähkinöinä Jaakko Laitisen ja Väärän rahan edessä, ja aivan syystä
Ehdin olla tänä kesänä sentään yhden viikonlopun Olavi Uusivirran keikkabussin kyydissä, ja se viikonloppu kuljettiin reitillä Helsinki–Lieksa–Oulu–Harjavalta. Olavin huikean keikan lisäksi ehdin sentään näkemään paljon kaikenlaista mukavaa, kuten otteita Lissien ja The Cardigansin keikoista sekä Children of Bodomin vimmaisen esityksen. Jatkossa tähän tilanteeseen tulee taatusti muutos, sillä Qstock oli heti kättelyssä pelkkää hyvyyttä. Ouluun on olevinaan niin pitkä matka, ettei sinne tule ihan helposti täältä etelämmästä lähdettyä. Ensimmäinen Qstock-kokemus oli aika pikainen. Children of Bodom Qstock, Oulu 29.7.2016 OULUSSA on juhlittu Qstockin merkeissä jo 15 vuotta ja häpeäkseni on todettava, että pääsin kokemaan tapahtuman ensimmäistä kertaa vasta tänä kesänä. V A L I T U T PA L S AT 16 RUMBA
HELSINKI, Kulttuuritalo Liput kuluineen alk. “David Brightonin karisma pitää yleisön otteessaan. & HIS POWER BAND J U H L A K I E R T U E 1 9 6 6 50 v . VIP-paketit alkaen 119 € + Alv 24% (147,56€). Matkapuhelimesta 8,28 snt/puhelu +17,05 snt/min. Liput kuluineen alk. L I P U N M Y Y N T I : w w w. Voisi jopa luulla, että lavalla on Bowie itse.” LA Review La 12.11. Lankapuhelimesta 8,28 snt/puhelu +5,95 snt/min. 2 1 6 Ke 1.2.2017 HELSINKI, Kulttuuritalo Klo 20.00.Ovet klo 19.00. HELSINKI, Finlandia-talo Klo 20.00. 010 841 4185. 59,50 €. menolippu.fi, www.ticketmaster.fi, www.lippu.fi ja R-Kioskit Y H T E I S T Y Ö S S Ä : Ma 7.11. Liput toimituskuluineen alkaen: seisova permanto 54,50 €, istumapaikat 59,50 €. TURKU, Logomo Ti 8.11. Liput kuluineen alk. Hänen lauluäänensä on huikea ja yhdennäköisyytensä David Bowien kanssa häkellyttävä. HELSINKI Savoy-teatteri Liput kuluineen alkaen: permanto 59,50 €, parveke 54,50 €.. PROCOL HARUM ANIMALS &FRIENDS Vip-illallispaketit alkaen 129 € + Alv 24% (159,96€) HEIKKI SILVENNOINEN BAND feat. Vip-illallispaketit alk.149 € + Alv 24% (184,76€) Pe 11.11. ROVANIEMI, Lappi Areena Liput toimituskuluineen alkaen 59,50 €. DAVE LINDHOLM VIP-myynti ja tiedustelut tapahtumiin: vip@menolippu.fi / Puh. Progelegenda ensimmäistä kertaa Suomessa! Su 23.10. 49,50 €. Ke 16.11.2016 HELSINKI, Kulttuuritalo Klo 19.00. 67,50 €
V I E R A I S S A 18 RUMBA
Esityksistä poistuessa olen usein pohdiskellut, onko tämä nyt se korkein taidemuoto.” M itkä näytelmät ja esitykset sitten ovat Martikaisen mielestä niitä kiinnostavia. Pitää tehdä valintoja, ja teatterista olen löytänyt jotain merkittävää.” Varsinainen herääminen teatteriin on tapahtunut oman tekemisen kautta. Vastaus oli, ettei kukaan ole koskaan pyytänyt!” Lisäksi Martikainen on tehnyt kuuden biisin laulusarjan Sirenin näytelmään Kerjäläinen ja jänis (2014) Tampereen työväen teatterissa. Tiskillä seisoo juopunut Andy McCoy valtava intiaanipäähine päässään saaden tarjoilijalta äidillistä opastusta illan kulusta. ”Andy on varmasti tottunut siihen, että häntä kytätään joka tapauksessa, joten on sama pitää intiaanipäähinettä. Meidän elämämme tunnit ovat tärkeitä, ne loppuvat joskus. Eikö niillä ole dokumenttielokuvakin tulossa. ”Suurin juttu tapahtui varmaan neljä vuotta sitten, kun lupauduin tekemään lauluja Hämeenlinnan teatterin sovitukseen Paavo Rintalan Pojat-romaanista (1958). ”Puhuimme yhteisöllisyydestä ja me-hengestä, jota on pakko pitää yllä myös KOM:in kaltaisen pienehkön teatterin yhteydessä. Ohjaaja Bam tosin vaikutti olevan vähän kyseenalaisessa kunnossa. Rakkaudesta hämmennykseen S eisomme kuvaajan kanssa KOM-teatterin ovella odottamassa Jarkko Martikaista, joka on kutsunut Rumban keskustelemaan yhdestä vanhimmista taiteenlajeista, teatterista. ”Teatteri tuntuu tällä haavaa heti musiikin jälkeen viehättävimmältä taidemuodolta. Kun menemme kuvausten jälkeen varsinaiseen haastatteluun vastapäiseen Sea Horse -ravintolaan, on kuin tulisimme sisään teatterikohtaukseen. Ohjaaja Snoopi Siren kysyi, että kuinka en ole koskaan aiemmin tehnyt vastaavaa. Mutta miksi Martikainen tahtoi pohtia tätä aihetta Vieraissa-palstan haastattelussa. Täsmällisyyteen uskova mies on ehtinyt jutella hyvän tovin kuvaussession emäntänä toimivan näyttelijä Vilma Melasniemen kanssa. Minulla on ollut lapsesta lähtien paljon yksityisiä harrastuksia, kuten vaikkapa lukeminen. Jos laulun nimi kiehtoo, kuuntelen sen.” JARKKO MARTIKAINEN pitää teatteria musiikin ohella tämän hetken tärkeimpänä taidemuotona. Hän on itsekin päässyt sukeltamaan näytelmien maailmaan, ja niiden vaikutus kuuluu myös uudella Ruosterastaat-levyllä. Katsoin tuota KOMinkin tarjontaa, ja voisin mennä katsomaan niistä jokaisen. E lämä on teatteria. Martikainen on kuitenkin jo hoitanut itsensä sisään ja tulee avamaan remontissa olevan tilan ovea. Mikä saa lähtemään vierailulle. Mutta nykyisin esimerkiksi elokuvat, jotka merkitsivät minulle aiemmin paljonkin, eivät tarjoa enää niin paljoa”, Martikainen sanoo. TEKSTI TONI KERÄNEN KUVAT ANU LEPPÄHARJU V I E R A I S S A RUMBA 19. Viereisessä pöydässä istuu Andyn tämänhetkinen taistelutoveri Bam Margera, joka näyttää keskittyvän pohtimaan, missä mennään. Sellaisen ylläpitäminen on muutenkin aina haastavaa esimerkiksi musiikkipiireissä”, Martikainen aloittaa. ”Olen jo aikuinen mies ja aika on sen kaltainen, että varsinkin suurimmat elokuvatuotannot tehdään lapsille ja varhaisnuorille. Se on hienoa, mutta eivät ne anna minulle useinkaan riittävästi. Suhtaudun näytelmiin samaan tapaan kuin vaikkapa levyihin. ”Tämä kaikki alkoi kiehtoa minua, ja ryhdyin käymään kiinnostavimmissa esityksissä Helsingissä ja jonkin verran Tampereella sekä muissakin kaupungeissa. No, hän elää mukana”, Martikainen kommentoi lämpimästi. ”Ja nyt olemme parhaillaan tekemässä Tiaisen Petrin (YUP:n kosketinsoittaja) kanssa Hämeenlinnan teatteriin laulusarjan. ”Minut saa kiinnostumaan melkein mitkä vain näytelmät. Minä teen tekstit, Petri musiikin”, Martikainen luettelee. Silloin tekemisessä säilyy mielekkyys ja kaikilla on yhteinen päämäärä
Silloin puhutaan todennäköisesti 1960–80-luvuilla tehdyistä näytelmistä.” Yksi Suomen modernin teatterin uudistajista eli Jouko Turkka kuoli heinäkuussa. Sitten sitä kuuntelee harjoituksissa ja ymmärtää, että kyllä tämä paikkansa täyttää.” Myös oman näytelmän kirjoittaminen on unelmissa. ”Ne ovat monelle saattaneet tuntua puisevilta. Noissa näytelmiin tehdyissä kappaleissa pitää tehdä laulu vaikkapa siitä, että nyt tämä äiti antaa koko jätkälaumalle remmiä messinkilangalla. Se on ihan pätevä, mutta talven tullen kylmä.” ”Joskus minusta on tuntunut, etteivät laulujeni aiheet ole tarpeeksi suuria. syyskuuta ilmestyvään, Luotetut miehet -taustayhtyeen kanssa toteutettuun Ruosterastaat-levyynsä. Se ei ole oikeastaan talo, se on aitta. Katson sellaisten esitysten suuntaan, joissa tekijät ovat haastaneet itsensä.” ”Tällä hetkellä tuntuu, että esimerkiksi musiikin puolella tekijäväki on liian varovaista. Usein keikoilla ihmiset suhtautuvat minuun parhaimmillaan niin hyvin, että oikein hämmentää. Yritänkin niissä tilanteissa aina tolkuttaa, että kohdelkaa toisianne ja kaikkia läheisiänne niin kuin minua tänään.” ”Tällä hetkellä tuntuu, että esimerkiksi musiikin puolella tekijäväki on liian varovaista. Haen jotain sellaista, joka jättää minut johonkin positiivisen hämmennyksen tai yllätyksen tilaan. Rakennelman dramaturgia on sen verran fuskaava, että niitä välejä pitäisi vain alkaa tilkitä. Kävin katsomassa ensimmäisen osan ja sehän ei ole edes perinteisessä mielessä mikään näytelmä, vaan ennemmin kuunnelma, jossa on vähän jotain nähtävääkin, kun lavalla on ihmisiä.” M artikaisen mukaan teatteri-innostus on vaikuttanut sekä välillisesti että tietoisesti myös hänen 30. ”Suuri romaanikin olisi hieno kirjoittaa. Parhaat esitykset tekevät ankaria muotoja aihevalintoja. Kyllä minä perusteet tiedän, sellaiset reilut 2000 vuottahan sillä on ikää. THE SECRET CABIN THE MAYAN TREASURE OUT OF MARS 20 RUMBA. Assosiaatiovirta on niin hengästyttävä, että millaisiahan ne teatterikappaleet ovat mahtaneet olla.” ”Jouko Turkan Juha-poika vaikuttaa todella sympaattiselta ja esimerkilliseltä tyypiltä, vaikka hänkin on varmasti käynyt kovan myllyn läpi ja hänellä on taatusti syitä olla katkera. Se on aika pieni aihe biisille, mutta ohjaaja haluaa sen ja se myös tehdään. ”Olen yrittänyt rakentaa levyä siten, että jos joku haluaisi tehdä siitä näytelmän, niin se olisi mahdollista. Toisaalta jos sanotaan määritelmä ’modernin teatterin klassikot’, niin ei minulla ole tietoa siitä, mitä ne mahtaisivat olla. Tehdään sellaisia ratkaisuja, joita päämäärä vaatii.” Esimerkiksi Martikainen nostaa Ryhmäteatterin Eduskunta-näytelmät. Teatterissa taas voidaan mennä tarpeeksi pitkälle ja sanoa asioita rohkeasti – edetä sisällön ehdoilla. Ihmettelen niitä taiteen tekijöitä ja rakastajia, jotka eivät haluaisi kirjoittaa sellaista.” Mutta kuinka perillä Martikainen on teatterin historiallisista muodoista ja historiasta ylipäätään. ”Olen nauranut todella monet naurut sekä Aiheita(1982) ja Häpeä (1994) -romaanien että Hypnoosi(1987), Lihaa ja rakkautta(1987) ja Osta pientä ihmistä (2000) -näytelmäkäsikirjoitusten äärellä. Hän tuntuu olevan äärimmäisen sydämensivistynyt ja kohtelias toisia kohtaan. Hänellä oli suuri arvo Martikaiselle. Teatterissa taas voidaan mennä tarpeeksi pitkälle ja sanoa asioita rohkeasti – edetä sisällön ehdoilla.” – JARKKO MARTIKAINEN V I E R A I S S A VARAA AIKASI OSOITTEESTA WWW.ADVENTUREROOMS.FI TAI NUMEROSTA +358 50 325 4331 TENNISPALATSI EI OLE ENÄÄ ENTISENSÄ! TOISEN SUKUPOLVEN PAKOHUONEPELIT AVATAAN SYKSYLLÄ TENNARIIN. ”Kyllä minä silti olen aika yksioikoinen sen kanssa, että jos tarjolla on taas kerran joku kaikkein klassisin musikaali, jota on pyöritetty vuosikymmeniä ja jonka tarinan osaa jokainen, niin en minä sellaista mene katsomaan. Että on tämä kumma työ, kun saa tällaista kohtelua. ”Tunnen sitä aika huonosti
VARAA AIKASI OSOITTEESTA WWW.ADVENTUREROOMS.FI TAI NUMEROSTA +358 50 325 4331 TENNISPALATSI EI OLE ENÄÄ ENTISENSÄ! TOISEN SUKUPOLVEN PAKOHUONEPELIT AVATAAN SYKSYLLÄ TENNARIIN. THE SECRET CABIN THE MAYAN TREASURE OUT OF MARS
Siihen mahtuu kotimaisia hiphop-julkaisuja, kaksi omaa tuottajalevyä ja erilaisia yhteistyöprojekteja muiden musiikintekijöiden kanssa. Tuottajasielu Suomenlinnassa DJ POLARSOULINA tunnetun Antti Raassinan ansioluettelo on pitkä. TEKSTI MARI HAUTAMÄKI KUVAT ANU LEPPÄHARJU S T U D I O S S A 22 RUMBA. Monipuolista työsarkaa yhdistää yksi asia: suurin osa teoksista on saanut alkunsa paikassa, jonne ei kävellen pääse
Se ajatus tulee ensimmäisenä mieleen, kun katselee Suomenlinnaa kohti porskuttavan lautan ikkunasta ulos. Viimeisen kymmenen vuoden ajan studio on toiminut myös hiphop-tuottaja Antti Raassinan eli DJ Polarsoulin työskentelytilana. Yhdessä nurkassa tönöttää vaalea sohva. Huoneen keskiössä ovat massiivinen miksauspöytä ja kaiuttimet. Sen on perustanut Bommitomminakin tunnettu tuottaja, äänittäjä ja säveltäjä Tommi Tikkanen, joka itse käyttää studiota nykyisin tuotantohuoneena. ”Me tultiin tähän studioon alun alkaen Asa Masan kanssa vuokralle. Suuntana on Suomenlinnan rannassa sijaitseva äänitysstudio, jolla on merkittävä rooli kotimaisessa hiphopja reggaemusiikissa. ”Minä olen näistä studiotyypeistä se, joka on ollut täällä yötä varmaan eniten. Kesää ei ole jäljellä enää montaa päivää. Korkean huoneen seiniin on teipattu muutamia keikkajulisteita, siellä täällä näkyy erilaisia soittimia. Jossain vaiheessa Asa vaihtoi paikkaa, mutta itse en malttanut lähteä. Nykyään täällä tulee nukuttua RUMBA 23. Studiossa ovat aikoinaan syntyneet lukuisat suomireggae-klassikkojulkaisut aina Soul Captain Bandistä Jukka Pojan alkupään tuotantoon. Raassinan kanssa virallisen työtilan jakaa niin ikään muusikkona ja tuottajana työskentelevä Mikko Rossi. Täällä on kiva puuhastella”, Raassina toteaa asetellessaan studion miksauspöydän takana olevia piu hoja paikoilleen. Kylmä ei ole, mutta merimaisema on elokuuksi harvinaisen harmaa. Ä änitysstudio Ylivoima on ollut toiminnassa 15 vuotta. Tämä ei haittaa, sillä lauttamatkan tarkoituksena ei ole piknik tai maailmanperintökohteemme läpikotainen tutkiskelu. S T U D I O S S A P ääasiallisesti ulkomaalaisten turistien täyttämän lautan laseihin osuu vesipisaroita, ja meren yllä on ohut usva. Siinä Raassina on viettänyt monen monta yötä
Sellainen oma rauha.” Sen myös huomaa. Jokaisen biisin kohdalla tuottaja oli kuitenkin jo valmiiksi miettinyt, kuka räppäri siihen sopisi. Syntyi verse per päivä. Hän antoi siinä vierailevalle Raimolle ja Setä Koposelle sanoituksellisesti täysin vapaat kädet. Kuten arvata saattaa, parinkymmenen ihmisen aikataulujen yhteensovittaminen tuottajan kanssa toi levyntekoprosessiin omat haasteensa. Ennen kuin tuottaja pyysi yhdellekään kappaleelle vierailijaa, hän oli suunnitellut siihen jo valmiiksi teeman, maailman tai jonkinlaisen muun tausta-ajatuksen. Sitten voi mennä välissä nukkumaan ja herätessään taas aloittaa.” – DJ POLARSOUL S T U D I O S S A 24 RUMBA. Kun Suomenlinnan lautta lipuu takaisin ihmisvilinän täyttämän Kauppatorin rannalle, olo tuntuu huvittuneelta. Rest in peace, Edorf.” Vaikka jokaisella albumin kappaleella on vähintään yksi vieraileva artisti, Forever on alusta loppuun DJ Polarsoulin kuuloinen. ”Minulle vastasi superreipas kaveri, ja Edorf nauhoitti osuutensa kotona tyyliin samana päivänä. Joskus on kiva, ettei tarvitse katsoa kelloa ja saa vääntää niin kauan kuin haluaa. Raassina osallistui myös itse biisien sanoittamiseen ideoiden ja kommentoiden. lokakuuta julkaistava Forever. Kun pyöräilee ensin satamaan ja tulee laivalla tänne, turhat asiat on helppo jättää taakse ja keskittyä olennaiseen. ”Toisaalta ymmärrän sen, sillä yksi biisi minun levylleni on aina aikaa jäljessä artistin omasta seuraavasta projektista. Puhetta oli, että nauhoitettaisiin ne vielä uudestaan täällä, mutta valitettavasti aika loppui kesken. huomattavasti harvemmin”, kertoo Raassina viitaten muutama vuosi sitten kuvioihin astuneeseen perheenlisäykseen. Muusta maailmasta hyvällä tavalla eristyksissä oleva studio on etu myös hänelle itselleen, mutta kiireisinä aikoina etäisyys vaatii enemmän venymistä. Raassina epäilee tilojen sijaintiin liittyvällä eksotiikalla olevan osuutta asiaan. Kun aikataulut saatiin sopimaan, Stöö matkasi lautalla studiolle ja vietti siellä Raassinan kanssa kaksi päivää. Tuottaja työskentelee studiossa vähintään kolmesti viikossa, parhaimmillaan päivittäin. Välillä tuottajan ja räppäreiden näkemykset erosivat toisistaan, mutta Raassinan omien sanojen mukaan suurimmilta väännöiltä vältyttiin. Useimmiten ihmiset kuitenkin jopa haluavat kuulla kommentteja ja mielipiteitä”, hän kertoo. Sen mukana tuli kuitenkin paljon uusia kuuntelijoita ja sellainen fiilis, että pakkohan tässä jotain on tehdä”, Raassina kertoo. Vaikka aikataulujen yhteensovittaminen toi tuottajalevyn valmistumiseen pieniä lisähaasteita, itse studioon vierailijat tulivat aina mukisematta. En usko, että Sipulijaska ja Sairas T olisivat muuten päätyneet tekemään yhdessä biisiä”, hän pohtii. Ekan levyn jälkeen ajattelin, etten enää tee toista tuottajalevyä. ”Jos on esimerkiksi keikkojen vuoksi paljon roudattavaa, tulee totta kai miettineeksi, että lähempänä kotia sijaitseva studio olisi kätevä. Noin vartin kestävän merimatkan päässä voi todellakin olla ihan oma maailmansa. ”Tavallaan tänne on tosi hienoa tulla aamulla, silloin mieli on virkeimmillään. Esimerkiksi Salvador Dali -biisin punainen lanka sai alkunsa, kun Raassina luki Dalin päiväkirjaa. Tuottaja oli aluksi epäröinyt vakavasti sairaan räppärin pyytämistä mukaan levylle, mutta loppujen lopuksi kappale valmistui harvinaisen nopeasti. Kaikki ovat omia persooniaan, ja kaikilla on omat taistelunsa.” 11 kappaleen mittaisen albumikokonaisuuden avaa viime keväänä julkaistu single Ikuisesti, jonka rap-osuuksista vastaa edesmennyt Edorf. Sitten voi mennä välissä nukkumaan ja herätessään taas aloittaa.” S tudiossa ovat syntyneet myös DJ Polarsoulin kummatkin tuottajalevyt, vuonna 2013 ilmestynyt Pilvilinna ja 14. ”Joskus on kiva, ettei tarvitse katsoa kelloa ja saa vääntää niin kauan kuin haluaa. Forever-albumilla vierailee yhteensä 22 kotimaista rap-artistia. Viiden huntin auto on ainoa Forever-albumin kappale, jonka kohdalla tuottaja teki poikkeuksen. ”Tavallaan minulla ei pitäisi olla sanottavaa siihen, mitä joku räppäri sanoo. Siihen tuli loppujen lopuksi aika mystinen räppärikombo. ”Kutsuin Sipulijaskan ja Sairas T:n tänne, ja selitin heille kirjasta erään kohdan. Esimerkiksi Eevil Stöön vierailu En voi palata tulevaisuuteen -kappaleella oli kypsynyt tuottajan mielessä jo pitkään. Työaikoihin ei liity mitään tietynlaista rutiinia, sillä musiikkia tehdään senhetkisen tilanteen ja aikataulun mukaisesti. ”Onhan se taas ollut aikamoinen Iisakin kirkko. Tuoreimman levyn ensimmäiset taustat syntyivät jo niihin aikoihin, kun Pilvilinna julkaistiin. He ymmärsivät, mitä hain takaa, ja niin biisi syntyi täällä. Mutta kyllä tässä mestassa on silti oma taikansa
S T U D I O S S A RUMBA 25
Miksi tuomitsisimme sen, että vaikkapa 20-vuotias sisko harrastaisi seksiä 20-vuotiaan veljen (tai siskon) kanssa, jos molemmat ovat täysijärkisiä aikuisia. TEKSTI JOSE RIIKONEN SUNNUNTAINA klo 18.30 (warm-up 18.15) VISAILUPÄIVÄT 11.9. Nykyään kohun aiheuttaakseen täytyy siis flirttailla pedofilian kanssa, ihannoida väkivaltaa tai olla rasisti tai seksisti. Kysymys oli siitä, että Vahinko-kappaleen musiikkivideolla pienet lapset lauloivat muun muassa: ”Jos haluut testaa mua yhden kerran vaan, mulla on mesta mihin mennä, siellä on kaapissa pari Coronaa, jos ei juttu muuten lennä.” Ja: ”Mulla on ilo olla sun vahinko.” Tämä aiheutti monissa kuulijoissa pahennusta, koska videossa oli pedofilian katku. 6.11. 20.11. Se ei ole luonnollista, sanoo joku, mutta luonnollisuus ei määritä millään tavalla, onko jokin asia hyvä vai paha. The Velvet Undergroundin heroiinin nauttimisesta kertova Heroin-kappale kiellettiin radioissa 1960–70-lukujen taitteessa koska, no, heroiini. P O P E S S E E Popmusiikissa on edelleen TABUJA rikottavaksi, ja ne on syytä rikkoa, kirjoittaa Jose Riikonen. Se oli väärin, koska homous oli väärin. 4.12. 23.10. P ohditaan, olisiko vaikkapa insestiaiheisesta kappaleesta järkyttyminen ok. Se oli väärin, koska avoin seksuaalisuus oli väärin. Vähän aikaa sitten jonkinasteista pahennusta herätti esimerkiksi räppäri Sairas T, joka hekumoi laulussaan väkivallalla poliitikkoja kohtaan. Jos argumentti on se, että lapsista voi tulla vammaisia, niin kielletään lapsen teko sitten kaikilta niiltä, jotka voivat suuremmalla riskillä saada vammaisen lapsen. Ehkä ei, koska ei siinä koko hommassakaan ole oikein mitään paheksuttavaa, jos vie ajatuksen riittävän pitkälle. E lvis Presley aiheutti 1950-luvulla pahennusta ja kohua heiluttamalla lanteitaan seksuaalisesti. David Bowie aiheutti 1970-luvulla pahennusta ja kohua sanoessaan haastattelussa, että on homo. Aivosyöpä on luonnollinen ja normaali asia, mutta ei se ole mitenkään myönteinen juttu. Ja sitä Sannin videota paheksuttiin, koska sen voitiin nähdä seksualisoivan lapsia. Sitä paitsi seksin päätarkoituksena ei yleensä ole lisääntyminen. Saako poppari esiintyä natsina tai pedofiilinä. 9.10. Että miten jaksoimme olla niin ahdasmielisiä. 18.12. Ovatko nämä nykymaailman tabut niin sanotusti oikeasti väärin, vai hämmästelemmekö 20 vuoden päästä esimerkiksi Sanni-kohua samaan tapaan kuin hämmästelemme nyt Bowien homokohua. Ei liene kenenkään asia, mitä kaksi aikuista tekee keskenään. (Lisäksi siinä oli laskelmoinnin käry, vaikka levy-yhtiö ja Sanni sanoivatkin, että homma oli ihan vahinko.) Siitä tuli mieleen: Onko tämä kohu ja paheksunta oikeutetumpaa kuin silloin ennen, kun kohun sai aikaan verrattain vähemmän raflaavilla ulostuloilla. Todennäköisesti insestiaiheinenkin laulu tai musiikkivideo riittäisi kohuun, ehkä myös nekrofilia tai muu vähemmän keskusteltu seksuaalinen taipumus. Kukaan ei jaksa enää nostaa äläkkää tuollaisista asioista, mutta kaikki ei nykyäänkään mene läpi. Tämän johdosta levyjen kansiin alkoi tulla Parental Advisory -leimoja. S annille kävi (kuulemma vahingossa) Vahinko-kohu. ANNANKATU 21 BARLOOSE.COM FACEBOOK/BARLOOSE 26 RUMBA. 25.9. Tipper ”Al Goren vaimo” Gore masinoi 1980-luvun lopulla W.A.S.P:n, Twisted Sisterin ja muiden vastaavien rockbändien suosion huipulla liikkeen, joka pyrki kieltämään tämän sairaan musiikin. Ja yleensä jos laulussa on rasismia tai seksismiä, sekin aiheuttaa pahennusta
Jos joku kuuntelija inspiroituu näistä kappaleista ja tekee jotain pahaa, se ei saa olla taiteilijan vastuulla, koska tällaiselle syyttelykierteelle ei ole loppua. Tästä on ihan tutkimustietoakin. Mutta pedofiili ei tarkoita automaattisesti lapsiin sekaantujaa. Sitä paheksun. Tosin Sannin tapauksessa sellainen saattoi olla. Vaikeneminen kun ei auta mitään, se vain pahentaa asioita. Niin ikään jos joku kuuntelee tällaista musiikkia ja nauttii siitä, ei se tarkoita, että hän allekirjoittaisi sen sanoman. Oikeastaan missään seksijutuissa, joissa ei vahingoiteta tai hyväksikäytetä ketään, ei pitäisi olla mitään pahaa, joten ne ovat mainioita laulujen aiheita. P aheksunnat väkivallan ihannoimisesta (Sairas T) tai vaikkapa rasistisista lauluista (tähän joku uusnatsibändin nimi) ovat myös ongelmallisia. Tai mikä saa uusnatsibändin toimimaan niin kuin se toimii ja mistä johtuu, että heillä on aimo annos kuuntelijoitakin. Se tarkoittaa ihmistä, joka kiihottuu lapsista seksuaalisesti. RUMBA 27. Mutta jos 8-vuotias otetaan tällä tavalla musiikkivideolle – olkoonkin vanhempien suostumuksella – puhutaan toki edelleen taiteesta ajatusten herättäjänä, mutta myös lasten hyväksikäytöstä bisneksen ehdoilla. Olen aina pitänyt Tippa-T:n musiikista ensisijaisesti siksi, että hän on taidokas räppäri. Ei siksi, että olisin naisvihamielinen, vaan siksi, että on kiinnostavaa kuulla, mitä naisvihamielisen ja aggressiivisen ihmisen päässä liikkuu. Se on vastenmielistä, koska siitä voi seurata ikävyyksiä näille videossa esiintyville lapsille, eli tässä hommassa oli raflaavasti sanottuna uhreja. Suurin osa pedofiileistä ei raiskaa, ahdistele tai lähesty lapsia, koska he tietävät, että se on väärin. Paitsi ehkä pedofiliassa. Lisäksi voi tuntua, että Sairas T tekee karhunpalveluksen rasismin vastaisille puheille alentumalla rasistien tasolle jutuissaan. Se on ongelmallisempi juttu, koska siinä on kyse lapsista. Sanni-kohussa lapset joutuivat – varmaankin tajuamattaan, koska he olivat vain innoissaan päästessään mukaan musiikkivideolle – häiritsevällä tavalla seksiaiheisen laulun keskipisteeseen. Lisäksi hänen musiikkinsa aggressiivinen naisviha on kiehtovaa. Mutta miksei Sairas T:n musiikkiin voi suhtautua taiteena: mitä se kertoo meidän ajastamme tai taiteilijasta itsestään, että syntyy tällaisia lauluja. Sitä paitsi aina, jos joku paheksuu, siinä tulee pelanneeksi paradoksaalisesti pahennuksen aiheuttajan pussiin, sillä kaikki ”väärä” myy kuin häkä. Mitä enemmän kielletyt asiat ovat avoimesti esillä, sitä enemmän niistä voidaan puhua ja sitä enemmän niihin voidaan saada – tarvittaessa – apua. ”Ovatko nykymaailman tabut niin sanotusti oikeasti väärin, vai hämmästelemmekö 20 vuoden päästä esimerkiksi Sanni-kohua samaan tapaan kuin hämmästelemme nyt Bowien homokohua?” P O P E S S E E Sanni. Jos kyseessä olisi ollut laulu, jossa Sanni laulaa, että ”olen 8-vee ja haluun että testaat mua yhden kerran”, se olisi ihan ok. M usiikki ja taide yleensäkin ovat kiinnostavimmillaan ja merkityksellisimmillään, kun ne rikkovat tabuja. Esimerkiksi Sairas T:n kappaleet ovat eittämättä vastenmielisiä. Paheksunnalle on siis vain harvoin hyvä syy. Pedofilian harjoittaminen on tuomittavaa, mutta kyllä pedofiliaa taiteessa pitäisi saada käsitellä. Vähän samaan tapaan kuin Lolita-kirja on kiinnostava kirja siitä, kuinka pedofiilin mieli toimii. Kyse on jossain määrin samasta asiasta kuin jos joku kiihottuu vaaleanpunaisista minihameista: ei hän raiskaa tai ahdistele jokaista vaaleanpunaista minihametta käyttävää ihmistä. Sairas ihminen voi inspiroitua väkivallan tekoon vaikka Maantiekiitäjää katsellessaan
Hän on ällistyttävä laulaja-lauluntekijä, jolla on mahtava asenne.” – Felix Jaehn • www.facebook.com/cyberalma F A K T A N O U S U S S A 28 RUMBA. kesäkuuta • Vieraillut Felix Jaehnin Bonfireja Sini Sabotagen Muuta ku mä -singleillä • Debyyttilevy julkaistaan alkuvuodesta 2017 • Sanottua: ”Alman kanssa työskentely oli hauskaa. 1996) • Osallistui Idols-kilpailuun vuonna 2013 • Debyyttisingle Karma julkaistiin 3. • Alma Miettinen (s
Haluan laulaa vapaasti enkä miettiä ja analysoida liikaa. Nyt on Suomen aika.” ”En ole ikinä oikein kuunnellut suomenkielistä musaa. ”Suomi on niin pieni maa, että täällä pärjää suhteilla”, Alma sanoo. Mitä tapahtui. Monta onnekasta asiaa. Alman musiikki kuulostaa epäsuomalaiselta, ja hänen laulusoundiaan on verrattu Adeleen. Rion olympialaisiin ja Billboardin soittolistalle kohosi kesällä julkaistu Bonfire, saksalaisen Felix Jaehnin single, jolla Alma hoitaa kaikki lauluosuudet. Loppuysäriltä maailmalle ALMA oli vielä muutama kuukausi sitten tuntematon suurelle yleisölle. Räppi ei ollut Alman juttu, mutta keikkailu opetti paljon. Amy Winehousea, Jackson Fivea, Whitney Houstonia. En saa siihen tunnetta, se kuulostaa minun esittämänäni feikiltä.” – ALMA N O U S U S S A RUMBA 29. Nyt hänen singleään on kuunneltu Spotifyssa miljoonia kertoja enemmän kuin esimerkiksi JVG:n kesähittiä. ”En ole perheestä, jolla olisi suhteita tai tuttuja musiikkibisneksessä. Esimerkiksi Anna Abreu ja Janna ovat vaihtaneet laulukielensä englannista suomeksi. Muutaman minuutin päästä Alma Miettinen, 20, kurkkaa lavan takaa sisälle telttaan ja alkaa huutaa täyttä kurkkua. ”Aloin kuunnella yksittäisiä biisejä. Sessiota seurasi kansainvälinen levytyssopimus Universal Musicin kanssa. Perheeseen ostettiin tietokone, kun Alma oli ala-asteella, ja musiikki aukesi Youtuben kautta. Sittemmin Alma on tehnyt samankaltaisia biisisessioita muuallakin, ennen Flow’ta Los Angelesissa. Suomalaiset levy -yhtiöt eivät innostuneet siitä, että suomalainen artisti laulaisi englanniksi, joten puolen vuoden ajan Alma yritti tehdä suomenkielistä musiikkia. Teltta pursuaa ihmisiä, ja he ovat tulleet katsomaan Almaa. Berliinissä Alma teki 12 biisiä 12 eri tuottajan kanssa 12 päivän aikana. Aina, kun olen ollut onnellinen, olen laulanut.” Laulamaan Alma sanoo oppineensa kuuntelemalla, ja ”outoja ääniä” hän teki jo ennen kuin osasi puhua. Alma sanoo taistelleensa pitkään pitääkseen kiinni englannista. Oli helpottavaa olla jonkun taustalla. Tiesin, että jos mä pyörryn sinne, niin show jatkuu silti.” K olmas iso asia tapahtui kesällä 2015, kun JVG:n PME-levy-yhtiöstä soitettiin, pääsisikö Alma vielä samana päivänä lähtemään biisileirille. Persoonallinen ja välitön tyyppi teki tuomareihin vaikutuksen ja jäi monen katsojankin mieleen, mutta tippui ennen finaaleja kisasta pois. En olisi tässä ilman sitä kokemusta.” Idolsista tippumisen jälkeen tapahtui toinen onnekas asia. Vielä kuukausi sitten harva Suomessa oli kuullutkaan Almasta, ja nyt hänet on julistettu lähestulkoon jokaisessa kotimaan mediassa maan suurimmaksi pop-vientitoivoksi – ennen kuin hän on vetänyt täällä ensimmäistäkään soolokeikkaa. Mutta vasta kun Alma alkoi laulaa Youtube-karaokea kotona, äiti tajusi tyttärensä lahjat ja laittoi tämän laulutunneille. Alma tietää, että hänen tekemiään biisejä on jo mennyt muille artisteille, mutta hän ei voi vielä puhua niistä. Idols-tuomari, räppäri Sini Sabotage otti Alman siipiensä suojaan ja palkkasi tämän keikoilleen tuplaajaksi ja ”sekoilemaan”, kuten Alma itse kuvailee. Tämä kuulostaa nyt kliseiseltä, mutta tykkään vain vitusti laulaa.” J o pitkään on puhuttu siitä, kuinka Suomessa ei enää tehdä englanninkielistä musiikkia – varsinkaan tämänkaltaista, mainstream-yleisöille suunnattua popmusiikkia. Ennen sitä hän ei ollut koskaan uskaltautunut laulamaan edes koulun kevätjuhlissa. En saa siihen tunnetta, se kuulostaa minun esittämänäni feikiltä”, Alma kuvaa. Soolona Alma on julkaissut vasta yhden singlen, Karman, joka päätyi soimaan myös Elton Johnin Rocket Hour -radio-ohjelmaan. ”Olen ihan liian ADHD sellaiseen, ja lopetin parin kerran jälkeen. Ruotsi meni jo. Alma lähti ja tapasi leirillä saksalaisia Sony ATV:n edustajia, jotka ihastuivat artistiin ja pyysivät tätä tulemaan Berliiniin viikon päästä. ”Ekoilla keikoilla en nauttinut sekuntiakaan, mutta vuoden jälkeen osasin jo rentoutua. A lma kuvailee itseään loppuysärin lapseksi, jolle musiikki on aina löytynyt internetistä. Idolsin kautta pääsin tutustumaan ihmisiin, jotka auttoivat ja puskivat minua eteenpäin – sanoivat, että mene tuonne ja tuonne. Suomalaisten tuottajien kanssa hän ei ole työskennellyt. Jos se en ole minä, niin kyllä joku meistä vuoden 1995 jälkeen syntyneistä lähtee maailmalle ja näyttää. Minun mielestäni tänne kaivattaisiin rohkeita tyyppejä, jotka hurmaisivat kansainvälisesti mutta Suomen tavalla. Ensimmäinen oli se, että 17-vuotias Alma osallistui Idols-karsintoihin ”teiniläpällä” vuonna 2013. ”Joku Kasmir tekee sen hyvin, mutta minä en ole ikinä oikein kuunnellut suomenkielistä musaa. Stressi laukeaa, ja tilalle tulvahtaa hyvä fiilis. ”Suomenkielinen hitti on ihan oma juttunsa, siinä on suomalainen tatsi. Idolsissa hän lauloi yhtäkkiä ison bändin kanssa isolla lavalla koko Suomelle. TEKSTI ANNA BROTKIN KUVA MARKUS PAAJALA H ikinen sunnuntai-iltapäivä Flow-festarin Black Tent -lavan bäkkärillä
Sekä Ryan Gosling ja Emma Stone (La La Land) poikkeuksellisine henkilökemioineen että Meryl Streep poikkeuksellisine lahjoineen (Florence Foster Jenkins) loistavat pian tai parhaillaan musikaalielokuvien tähtinä. Supertähdet Justin Bieberin ja Katy Perryn johdolla ovat julkaisseet viime vuosina konserttidokumentteja, jotka ovat tehneet lippukassoilla selvää jälkeä. Musikaaleilla on aina ollut ääri-innokkaat kannattajansa, mutta se ei tarkoita, että ne olisivat universaalisti rakastettuja tai edes hyvämaineisia. Tästä huolimatta musikaalit ja muunlaiset musiikkielokuvat ovat pitäneet pintansa meidän päiviimme asti – joskin esimerkiksi 1990-luvulla lajityypistä vastasi etupäässä Disney animaatioineen. N.W.A-yhtyeen alkutaipaleesta kertovan Straight Outta Comptonin suurmenestys osoitti, että bändibiografiat voivat ansaita valtavia summia myös 2010-luvulla. Ei suinkaan. K O LU M N I R E I N I K A I N E N 30 RUMBA. Ja musikaali oli äänielokuvan kuningas: vuonna 1930 Hollywood liukuhihnasi teattereihin hämmästyttävät 100 musikaalia. Musikaaleilla on aina ollut ääri-innokkaat kannattajansa, mutta se ei tarkoita, että ne olisivat universaalisti rakastettuja tai edes hyvämaineisia. Musiikkielokuvalla pyyhkii hyvin, kiitos kysymästä! SANTTU REINIKAINEN Kirjoittaja on musiikki-, elokuvaja musiikkielokuvaintoilija, jonka mielestä jokaisen pitäisi nähdä Michael Jacksonin pähkähullu Moonwalker-elokuva kerran elämässään. Itse asiassa ne ovat päätyneet samalle helpon, refleksinomaisen vihan kohteiden listalle Kardashianin perheen, Adam Sandler -komedioiden ja Ramsay Boltonin kanssa. Useimmat meistä rakastavat kertoa muille vihaavansa musikaaleja. Laatudokumenttipuolella Amyn ja Searching for Sugar Manin kaltaiset elokuvat ovat olleet raivoisia arvostelumenestyksiä ja pärjänneet myös taloudellisesti mukavasti. Viime vuosina myös aikuisten musaleffoilla on pyyhkinyt erinomaisesti. Aiemmin tällainen dokumentti olisi monissa tapauksissa nähnyt maailmaa etupäässä leffafestareille matkatessaan. H ollywood on tehnyt musiikkielokuvia tismalleen niin kauan kuin elokuvissa on kuultu ääntä. Musikaalien kultakausi jatkui 1930-luvulta 1960-luvulle, jolloin ne hiipuivat vähitellen näkyvistä luhistuvan Hollywood-studiojärjestelmän myötä. Nyt hyvinkin pienen piirin suosikista kertovan dokumentin tekeminen saattaa kannattaa, sillä Netflix ja muut suoratoistopalvelut antavat sille mahdollisuuden ujuttautua näytöille Oslosta Chiang Maihin. Ensimmäinen äänielokuva, vuonna 1927 julkaistu Jazzlaulaja oli – mikäs muukaan kuin – musikaali. Sen, että musiikkielokuvat elävät parhaillaan pienimuotoista nousukautta, tietää vaikka siitä, että sekä kuumimmat nuoret Hollywood-tähdet että palvotuimmat legendat ovat valmiit panemaan nimensä leffamusikaalin sopimuspaperiin. Kuusi kaikkien aikojen eniten tienannutta musiikkidokumenttia onkin julkaistu vuoden 2008 jälkeen. Ja että yleisön nälkä kultakauden hiphopia kohtaan ulottuu elokuvateattereihin asti. Musaleffat tarjoavat tällä hetkellä jokaiselle jotakin. Itse asiassa on yhtä helppo löytää juttuja otsikolla ”miksi vihaan musikaaleja” kuin parhaiden musikaalien listoja. Sekä puhtaat musikaalit että muut musaleffat olivat pitkään Hollywoodin peruspolttoainetta. Ei suinkaan. Netflix on vihdoin tarjonnut aiemmin vähän vaikeasti saatavilla olleille musiikkidokumenteille mahdollisuuden löytää yleisönsä. Studioilla kesti vain alle vuosi alkaa tuottaa yksinomaan puhuttuja elokuvia. Musikaalit olivat merkittävä vaikutin Hollywoodin siirtyessä hirveällä hopulla äänielokuviin. Brian Wilson -elokuva Love and Mercyn kaltaista möhöilyelämäkertaa, Sing Street -leffan 1980-luvun Dubliniin sijoittuvaa new wave -musikaalia tai Pitch Perfect -sarjan a cappella -versioita megahiteistä
SUOMEN SUOSITUIN KEIKKAHAKU METELI.NE T SELAA SUOMEN LISÄKSI MYÖS VIRON, RUOTSIN, SAKSAN JA SVEITSIN KEIKKOJA. UUTTA METELISSÄ! facebook.com/meteli.net twitter.com/meteli instagram.com/metelinet
Eikä Paperi T hiljene. Viikkoa myöhemmin Helsingin juhlaviikoilla kantaesitetään Radion sinfoniaorkesterin säestämänä Lauri Porran uusi teos Kohta. On tapahtunut se, mitä kukaan ei osannut aavistaa, kun Pääkköset vuonna 1989 julkaisi debyyttinsä ja vielä vähemmän silloin, kun JVG:n Häissä-kappaleesta muodostui Suomen toinen kansallislaulu: suomalaisräppäri on läpäissyt kulttuuripiirien tarkoin vartioidun etupiirin. Varmaa on, että rapkeikka, jota säestää viulisti Pekka Kuusiston ja perkussionisti Samuli Kosmisen muodostama improryhmä, on epätodennäköisin yleisöryntäyksen aiheuttaja festivaalin historiassa. 32 RUMBA. Sen julkaisusta on kulunut hieman yli vuosi, ei kahtakymmentä, kuten klassikkolevyjä uusintavilla teemakeikoilla on tapana. Huhu kertoo, että pikkulavan täyteen ahdettu katsomo natisee liitoksistaan ja penkkiriveistä irtoilee rakenteita. Nyt hän on esikoiskirjailija, joka haluaa purkaa hiphopin ja indien kliseiset miesmallit. Onko kyseessä pelkkä tuleva kaupunkilegenda – Paperi T:n Altamont – sitä en osaa sanoa, sillä sataa metriä lähemmäs lavaa on väentungoksessa mahdotonta päästä. Kirjallisella sivupersoonalla on pakottava tarve puhua suoraan. Esiintyminen RSO:n solistina ei ole käännekohta vain 30-vuotiaan porvoolaissyntyisen Henri Pulkkisen elämässä, vaan käännekohta koko suomiräpissä. Omniwerkiksi ristitylle, kosketinluutun ja viola organista -renessanssisoittimen yhdistelmälle tehty sävellys, johon Paperi T on kirjoittanut libreton. Henri Pulkkinen loi hahmon nimeltä PAPERI T, hämmensi Malarian pelko -levyllään ja ärsytti suomirapin kuvastoon sopimattomilla maneereillaan. Eikä vielä reilu vuosi sitten Paperi T:stä ollut kuullut juuri kukaan. Tunnelma on painostava. PA P E R I T E lokuinen alkuilta Flow’n Balloon Stagella: Paperi T esittää uutta versiota Malarian pelko -albumista. TEKSTI JONI KLING KUVAT MARKUS PAAJALA Mitä tulee alfan jälkeen
PA P E R I T RUMBA 33
PA P E R I T 34 RUMBA
Se ei koskaan ole ollut mediaseksikäs bändi, ja tavallaan pidän siitä. Suhteessa saamaansa huomioon Paperi T edustaa yhä sitä, mitä musiikkijournalismi paremman sanan puutteessa kutsuu vaihtoehtorapiksi. ”Suomalaisuudessa ja suomalaisissa on enemmän tasoja kuin olen huomannut. ”Teosto-palkinnon kohdalla ahdistuin oikeasti, että nyt on tullut jo vähän liikaa kaikkea. Pulkkinen on tyytyväinen, että satunnaiskuulijat altistuvat ”Teosto-palkinnon kohdalla ahdistuin oikeasti, että nyt on tullut jo vähän liikaa kaikkea. Kai sen olisi voinut kiertääkin ja rapmusiikin kautta ehkä teinkin sitä – jotain, mihin meillä kotona ei ollut mitään kosketusta. Jos se en olisi minä, niin sanoisin, että on täällä vittu muutakin kuin tämä Paperi T”, Pulkkinen kertoo. Kun Emma-gaalassa Paperi T palkittiin sekä vuoden tulokkaan että vuoden hiphop-albumin Emmalla, kärjistyi räppärin siihenastinen tuntemattomuus Twitterissä. Emma-gaala-kohu osoitti sen. Neil Youngin valokeilasta pakenemisen aloittaneen On the Beachin tullessa puheeksi Pulkkinen kertoo yllättyneensä sen itsetarkoituksellisuudesta: sehän lukeutuu Youngin parhaimpiin. PA P E R I T R uger Hauerin vakijäsenenä sekä DJ Kridlokkin ja Paavoharjun kanssa levyttänyt Paperi T julkaisi ensimmäisen soololevynsä huhtikuussa 2015. Bändin tuorein albumi, Reginan kanssa yhteistyönä tehty Mature sekä Paperi T:n Malarian pelko syntyivät päällekkäisinä prosesseina, mutta kaupallisesti jälkimmäinen ”räjähti käsiin” ennen Ruger-levyn julkaisua. Hän ei edusta näistä kunnolla kumpaakaan. Sooloartistina olet helpommin lokeroitavissa ja henkilöitävissä. Se on myös tarjonnut tiettyä anonymiteettiä vastapainona Paperi T:n jatkuvaan julkisuuspresenssiin. Pulkkinen harmitteleekin, kuinka pienessä kulttuuripiirissä tietty leima valikoituu yhdelle tekijälle. Eikä Pulkkinen koe sen enempää tarvetta tehdä tarkoituksella ”vaikeaa” musiikkia. Samalla hän myöntää, että hiphopin viitekehyksessä hänen taustansa ei ole kaikkein tavanomaisin, vaan vaikutteille on syynsä. Sellaista tarvetta ei kuitenkaan ole. RUMBA 35. Kansan syviä rivejä voi käydä kolkuttelemassa, mutta musiikissani on jo valmiiksi se valinta, ettei sinne edes pyritä”, Pulkkinen sanoo. S elkein muutos Malarian pelon jälkeen on tapahtunut keikkatahdissa. Pulkkinen arvelee, etteivät nämä tahot ole usein itsekään perillä siitä, mitä haluavat. ”Vaikka Rugerin tai Paperi T:n nimi on nyt tunnetumpi, todelliseen kansansuosioon on matkaa vielä useampi leveli. Popmusiikkijargonissa älykköräppäri-termi muuttui ylisanakliseeksi heti synnyttyään – ja jäi silti elämään. Tai sitten olisin voinut kiinnostua vaikka vain jääkiekosta.” Kun Paperi T:tä toisaalla tituleerataan älykköräppäriksi, toisaalla pseudoälyköksi, on artistin julkisuuskuva samalla muuttunut niin näkyväksi ja vetovoimaiseksi, että medialle hänestä on tullut genrensä ainoa päivystävä dosentti. Kuluneen kesän festivaalikiertueen työmäärä tuplaantui Paperi T:n keikkaillessa sekä soolona että Ruger Hauerin kanssa, ajoittain kahden keikan päivätahtia. Myös Ruger Hauerin albumi nousi sittemmin listakärkeen. Ja se on tavallaan parasta, mitä voi tapahtua: jos omalla tekemisellään voi muuttaa sitä standardia, mitä suomessa kuunnellaan.” Pulkkinen myöntää, että Paperi T -huomio ei ole ollut yksistään helppo ilmiö käsiteltäväksi. Yleisön reaktiota Pulkkinen luonnehtii huvittuneena ”Bon Iver -hetkekseen”. Samalla entistä useampi haluaa tarrata tähän artistikuvaan kiinni ja repiä sen palasiksi. Malarian pelko nousi julkaisuviikollaan Suomen virallisen listan ykkössijalle. Kuukautta myöhemmin raadin ”genrestään virkistävästi poikkeavaksi” luonnehtima Malarian pelko lunasti myös Teosto-palkinnon. Se on yleisön tapa ilmaista pettymystään, kun voittaja ei ole ennestään tuttu nimi, jotain itse löydettyä: kuka ihmeen Paperi T. Häntä ei huoleta niinkään oma minäkuvansa kuin ympäristö, johon suhtautuminen muuttuu varautuneemmaksi. Festarikeikoilla yleisössä tapahtuu sekoittumista. Soololevyn suosioon verrattuna Ruger on kuitenkin Pulkkisen mielestä pysynyt vielä valtavirran ulkopuolisena projektina. ”Jokainen Rugerin neljästä levystä oli jotain, mihin herättiin vasta takapotkulla. Hiphop-puristeilla keskustelufoorumeita myöten tuntui olevan sopeutumisvaikeuksia hankalasti lokeroitavan artistin vastaanotossa. Pulkkinen myöntää olevansa lähtöisin kulttuurikodista ja olleensa lapsesta asti kiinnostunut asioista, jotka ympärillä vaikuttaneiden ihmisten kautta assosioituivat kokemukseen aikuisuudesta. ”Silloin, kun huomaat, että sanomisiisi ja tekemisiisi suhtaudutaan jotenkin eri tavalla – se ei ole mielekäs herääminen.” Paineisiin kaupallisesti menestyneen albumin jälkeen Pulkkinen suhtautuu huolettomasti. Sen kautta Pulkkinen huomasi jopa samaistuvansa kasvavaan heittaajien joukkoon. Hän mainitsee Nebraskan, levyn, jonka Bruce Springsteen ujutti kaupallisessa jatkumossa mahdollisimman epätodennäköiseen saumaan. Se on yhtyeen ensimmäinen ykkössijoitus. Valokeilasta pakenemista Pulkkinen on päässyt harjoittamaan myös Ruger Hauer -yhtyeessä. Kun Malarian pelko oli levy, jonka kohdalla kaikki toteutui paremmin kuin saattaa kuvitella, syntyi ympäristössä oletus sen toistamisesta. Pitemmällä ajanjaksolla sekään ei ole mielenkiintoista. Yhteistyöprojektit ja edustustehtävät itsestäänohjautuvat häntä kohti, ja mainostoimistoista kysellään perään. Sivuaskeleet ovat silti aina houkuttavia. Vastakkainasettelujen hän näkee kertovan enemmän suomalaisen kulttuurielämän kömpelyydestä. ”Minulla ei ole mitään kiinnostusta ottaa sellaista viittaa tai edustaa jotain älykköräppäriä”, Pulkkinen linjaa. Pienen genren sisällä täytyi olla turhauttavaa seurata, kuinka kaikki huomio keskittyy yhteen henkilöön. Ruger Hauer on aina ollut vaikeasti kosketeltavampi”, Pulkkinen sanoo. ”Kyllä meillä on aina katsottu tiettyjä elokuvia ja kuunneltu tiettyä musiikkia. Jos se en olisi minä, niin sanoisin, että on täällä vittu muutakin kuin tämä Paperi T.” – PAPERI T erilaiselle hiphop-äänelle, mutta Paperi T -tyyppisen artistin tarjoaminen hittimusiikkina on myös ruokkinut ikuista ”ugrap vai kansansuosikki” -kiistaa
Liioiteltu versio minusta tai ihmisistä, joita tapaan.” Pulkkisen ”fiktiiviseksi realismiksi” kutsumalla soololevyllä kuului eroahdistuksen ja pessimismin sävyttämä ilmaisun jyrkkyys. Se on kuumottavaa ja pelottavaa. Välillä tuntuu, että kirjoitan vain yhtä isoa biisiä, yhtä loputonta tekstitiedostoa. ”Tuleeko mikään koskaan loppuunsa. ”Sehän on tämän hetken zeitgeistin epäkiitollisin tilanne: olla valkoinen cis-mies, joka valittaa, miten on vaikeaa! Jos vielä on olemassa joku pitkään vallinnut ajatus alfamiehestä, niin ei se ole enää kiinnostava eikä samaistuttava. Jäikö Malarian pelolla jotain kesken. Ollaanko me päästy alfaudesta yli?” Kun Pulkkinen nimeää yhdeksi kirjan johtoteemoista miehisyyden käsittelyn nykypäivässä, häntä ei siis tunnu huolestuttavan aiheen mahdollisesti herättämä kritiikki. Ulos comfort zonesta.” S yyskuun lopussa julkaistava esikoisrunokokoelma Post-alfa on temaattista jatkoa Malarian pelko -levylle, jolla esitelty hahmo on eräänlainen artistin liioiteltu alter ego. Jos haluaisin nyt maksimoida huomioarvoni, en olisi käyttänyt tätä kuutta kuukautta siihen, että kirjoitan runokirjan. Sen juuret voi myös nähdä niin kutsutussa New Sincerity -liikkeessä – viime vuosikymmeninä muun muassa musiikissa ja proosassa vaikuttaneessa postmodernismin vastavoimassa. Tunteet ovat hyvin kärjistettyjä, mutta se olen aina minä, joka puhuu. Voisi kuvitella, ettei saman äänen valikoituminen esikoiskirjan keskiöön voi olla sattumaa. Kun Paperi T:n lyriikkaa on toistuvasti luonnehdittu kulttuurireferenssiensä vuoksi juuri postmoderniksi, jää huomioimatta, että tietyt namedropit ovat jo tulleet osaksi kollektiivista yleissivistystä. Pulkkinen tuntuu tiedostavan tämän. Sitä vain tulee.” PA P E R I T Päiväkirjamainen, jopa pakahduttava ahdistuneisuuden ja itsekritiikin vyöryttäminen on ominaista 2000-luvun tunnustuskirjallisuuden ja väkevän tunneilmaisun uudelle tulemiselle. Samalla kirjallisen autofiktion perinteinen, miehinen oman itsen projekti on joutunut kyseenalaistetuksi. Musiikin puolella ironiattomuuden kronikkaansa on alkanut kirjoittaa entinen Red House Painters -laulunkirjoittaja Mark Kozelek soljuvilla puhelaululevyillään. ”Siinä puhuu sama hahmo ja se on sama maailma, jossa liikutaan. ”Oli kyseessä sitten Ruger tai jokin muu yhteistyöprojekteista, oma ego täytyy tappaa.” Henkilökohtaisimmaksi Ruger-levykseen Maturea kutsuva Pulkkinen painottaa halunneensa albumille eri äänen tai ”eri tyypin” kuin soololevyllä. Tai se, että hän ilmaisee asiat Paperi T:lle ominaisella suorasukaisuudella. Mutta vaikka Paperi T:n artistiprofiili ei välttämättä ole helpoin kannettava, Pulkkinen ei ole vielä hautaamassa tätä egoa. 36 RUMBA. Samoin artistiin usein yhdistetty ironisuus on menettänyt merkityksensä. Kannessa tekijäksi ilmoitetaan Paperi T, ei Henri Pulkkinen. Paperi T:n tekstien ihmissuhdetilityksessä on paljon samaa suoruutta kuin norjalaiskirjailija Karl Ove Knausgårdin Taisteluni-sarjassa. ”Tärkeintä on nyt tehdä jotain, mikä on itselle uutta ja haastavaa
Se on tärkeää artistille, joka haluaa painottaa sekä sitä miten sanotaan että mitä sanotaan. Loppusointujen – tai ”riimikäsirautojen” – hylkääminen oli vapauttavaa. Taustalla kummitteleva painetun sanan vakavuus tekee itsekriittisemmäksi. Myös viitekehyksen vaihto on auttanut. R unokokoelman kirjoittamisessa isoin muutos aiempaan lyriikkaan oli muodosta irtautuminen. Ruger Hauerin Krebatorio-kappaleesta hän muistaa saaneensa palautetta, ettei kunnioita polttohaudattujen vainajien omaisten tunteita. Hän huomauttaa, kuinka vähän raplyriikan mieskuvastosta lopulta kirjoitetaan kriittisesti. PA P E R I T Hyvän poptekstin tai runouden täytyy voida tuoda epämiellyttävät aiheet nähtäväksi. ”Ei ketään kiinnosta, mitä räppärit sanovat. Myös Paperi T:n teksteissä nämä tunteet toimivat kuin punaisena nuolena, jolla osoitetaan päähenkilön puutteita. Mutta samalla kaiken henkilökohtaistamisen kulttuuri saattaa saada absurdeja mittasuhteita. Se on kuumottavaa ja pelottavaa.” – PAPERI T RUMBA 37. ”Jos haluaisin nyt maksimoida huomioarvoni, en olisi käyttänyt tätä kuutta kuukautta siihen, että kirjoitan runokirjan. Ajatellaanko automaattisesti, että ne ihmiset ovat ei-mielenkiintoisia tai ei-älykkäitä, ettei niiden takia kannata edes vaivautua?” Pulkkinen pohtii. ”Kun Knausgårdilta tuli uusin Taisteluni, mietin, miten kukaan voi boikotoida kirjaa lukematta sitä. Pulkkinen näkee, että osassa suomiräpistä alfauden taakka on edelleen läsnä, eikä sen puolen todistelu ole koskaan tuntunut hänestä mielenkiintoiselta. Asioita, joista haluaa mennä etäämmälle ja niistä, joita lähemmäs haluaa päästä”, Pulkkinen summaa. ”En kuvittele, että luon jonkun ulkopuolisen tyypin, josta voin pestä käteni. Tai edes suomalainen popmusiikki yleisesti. Yleisö voi närkästyä siitä, ettei lyriikka palvele moraliteettia ja oikeamielisyyttä, kun rakentavampi reaktio olisi tunnistaa syyllistyneensä kuvattuihin synteihin. Ollaanko me edelleen sillä tasolla, että jos joku kirjoittaa esseen, jossa hän yrittää ymmärtää pahuutta ja löytää sitä itsestään, se pitää sensuroida omasta kokemuspiiristä?” Knausgårdin Taisteluni-sarjan kantava aihe on häpeä. Vaikka kokemus tekstin latomisesta tulee edelleen hiphopin katkeamattomana biitin jatkumosta, oli Pulkkisen mielestä valaisevaa huomata, kuinka muut lisäavut itseilmaisussa katoavat. Pulkkinen myöntää, että artistina kamalinta on kuulla, jos hänen keikkojensa ilmapiiri tai lavaolemuksensa on saanut jonkun ahdistumaan. Teksteissä esiintyvä hahmo on tapa käsitellä asioita, joita löytää itsestään tai pelkää löytävänsä. Vasta kun kentälle tulee joku kirjallisempi hahmo, ilmiöön tartutaan. Joillekin jo niiden näkyväksi tekeminen, pelkkä nuolen olemus, riittää aiheuttamaan vastareaktion. Toinen toistuva teema on epävarmuus, jota Pulkkinen kuvaa yhdeksi vahvimmista arkisista tunteista
Pulkkinen korostaa edelleen, että on kyse levyltä kirjaan tietään jatkaneesta roolista, joka ei ole yksiselitteinen. ”Suurin osa asioista ei kosketa ja sanon sen ääneen vain, koska ne asiat, jotka koskettavat, koskettavat vielä enemmän. Popmusiikissa asetelmat ovat usein vakiintuneemmat. PA P E R I T ”Niin kauan kuin tekee humoristisia tekstejä kaljanjuonnista, se on joko yksinomaan paskaa tai siistiä, mutta ainakaan se ei provosoi ketään.” Paperi T:n tekstien törmäys hiphopin muotokielen kanssa on Pulkkisen mukaan ollut väärinymmärrysten lähde. Mielestäni se on biisi, jolla Paperi T -hahmo esiintyy ensimmäisen kerran”, Pulkkinen sanoo. Voisiko ylinokkelasti postmoderniksi ja metamoderniksi luokiteltu Paperi T yksinkertaisesti olla väline kohti samaa kuin romantiikan ajan pyrkimys irrottautua valistuksenjälkeisestä järkiperäisestä, rationalisoituvasta maailmasta. Se on jotain, mihin olen uskonut alusta asti. Karikatyyristä, jota ei tarvitse ottaa täysin vakavissaan. On vaikeaa olla ’post-alfa’.” Tuleeko Paperi T:stä Post-alfan myötä pitemmälle viety kehitelmä. ”Kukaan ei ole koskaan sanonut, että Malarian pelko olisi hauska levy. Tiedän, että se on myös ihan ok tapa elää”, Pulkkinen sanoo. ”Father John Mistyn levy tuli Malarian pelon aikoihin, ja sen hahmossa oli tiettyä hengenheimolaisuutta, mutta sillä on vielä överimpi ja koomisempi habitus. Kirjallisempi, monisävyisempi ja realistisempi hahmo, joka tarjoaa kontrastin popmusiikin idealistisille henkilökuvauksille ja ikuisiksi vannotuille romansseille. Yritän tuoda esille tiedostavani, etteivät asiat ole näin vakavia, että maailmassa on muutakin.” T eksteissään ja räppäämisessään Paperi T on anteeksipyytelemätön. Post-alfan kustannustoimittajan ohjenuoraa noudattaen yksinkertaiset, suorat lauseet seuraavat kirjassa koruttomina toisiaan. ”Rakkaus ja kuolema, rakkauden pelko ja kuoleman pelko – ne ovat ne isoimmat aiheet, jotka jostain syystä ovat aina kiehtoneet. ”Kustantaja kyllä sanoi, ettei kirjan nimessä saisi esiintyä viittauksia konkurssiin tai kuolemaan. Jo tunne itsessään on arvokas. ”Rugerin myöhemmillä levyillä ihmissuhteista on välillä luotu kylmä, dystooppinen kuva. Suorasanaisuudessaan Paperi T olisi helppo nähdä kyynisenä, poliittisen korrektiuden ilmiöitä vastaan hyökkäävänä nihilistinä. ”Kustantaja kyllä sanoi, ettei nimessä saisi esiintyä viittauksia konkurssiin tai kuolemaan. Romanttisten tunteiden käsittely on läsnä kaikessa, mistä itse olen saanut eniten irti niin leffoissa kuin kirjallisuudessa.” Mitä romantiikka sitten merkitsee. Esimerkkinä hän mainitsee Sä jätät jäljen -kappaleen, jonka artisti näkee koskettelevan kauniita asioita ankaralla tavalla, tribuuttina sille, että joku voi tuntea vahvasti. Viimeinen Se syvenee syksyllä -levylle (2010) äänitetty kappale oli Riippusilta. Rakkaus koskettaa paljon enemmän kuin viha. Kukaan ei uskalla nauraa niille jutuille, koska se ei ole mikään Petri Nygård. Vaikka Paperi T:n tekstejä haluaisikin verrata rehellisyydessään itsensä auki repiviin nykyprosaisteihin, on samalla arvuuteltava, voiko niiden pohjavireenä piillä myös vankkaa idealismia tai kenties toive tavoittamattomista haavekuvista. Se naurattaa ja saa samalla herkistymään.” Eritoten häntä tuntuu harmittavan, että Paperi T -hahmo assosioidaan niin välittömästi vihaamiseen. Voitaisiinpa vain puhua kirjallisuudesta ja musasta.” Sivulauseessa Pulkkinen mainitse Leonard Cohenin Songs of Love and Haten (1971) yhdeksi parhaista erolevyistä koskaan. Pulkkinen arvelee, että nimenomaan vahvasti kokemisen jotkut tulkitsevat vihaisuudeksi. Toteamus kertoo paljon enemmän kuin nuo kaksi sanaa levyn otsikossa, ja samalla täsmälleen niiden verran. Myös nykyisestä varovaisuuden ja korrektiuden ilmapiiristä puhuttaessa Pulkkinen kiihtyy helposti. Se saa kelaamaan kahta eri asiaa ja tajuamaan kolmannen. Post-alfa ilmestyy 29. Rakkaushuolia ja taiteesta puhumista. Raptekstiin hänellä on vuosia ollut ajatuksena tuoda jotain samaa kuin mitä on vaikka Morrisseyn, Magnetic Fieldsin tai Belle and Sebastianin sanoituksissa: tasapainottelua naiivin ja synkän väliltä. Niinpä minulla oli pitkään työnimenä Konkurssikuolema”, Pulkkinen sanoo ja naurahtaa. Että moderni maailma ei kannusta muuhun kuin parisuhteeseen ja parisuhteet ovat aina hyväksikäyttöä. Esimerkkinä tällaisesta todellisuuden ja fiktion välisestä hämärtämisestä popmusiikissa hän mainitsee Father John Mistyn I Love You, Honeybear -levyn (2015). Se osaa olla hyvin herkkä ja hyvin vastenmielinen. syyskuuta. Että kaikki oikeasti ahdistava ja oikeasti pelottava... Joskus tyylin aggressiivisuus ja julmuus saavat kauniit asiat kieroutumaan. Kun kaikki on epävarmaa, humoristista tai ironiaa, voisiko nämä kirjoitusprosessilla lopulta pysyvästi ohittaa, löytää ehkä ehdotonta kauneutta tai ehdotonta pahuutta. Mitään ei ole yritetty pukea sanahelinän taakse. ’Mitä tää tulee parkumaan tänne?’ Ärsytyskynnys nousee heti. ”Romantiikka. Samalla herkkyyden ilmaisu ei sekään sovi yhteen perinteisen räppistandardin kanssa. Post-alfan kertoja tuntuu edustavan äärimmäistä läpinäkyvyyttä ja rehellisyyttä, tunnustusta siitä, että herkkäkin voi olla kusipää. Hän on tottunut sanomaan asiansa suoraan. Toisinaan artisti on miettinyt, pitäisikö vaikkapa haastatteluja antaa ollenkaan, jotta aivan kaikki ei näkyisi läpi. Hän huokuu vaativaa ehdottomuutta. Että olisipa maailma vain tätä. Niinpä minulla oli pitkään työnimenä Konkurssikuolema.” – PAPERI T 38 RUMBA. ”Herkkyys on niin aggressiivista, että se alkaa vituttaa. Pulkkinen kuitenkin uskoo, että kauniit asiat voivat kuulostaa vihaisilta ja kriittinen äänenpaino kuuluu myös romanttisiin teksteihin. Hän on myös selvästi tyytyväinen Ruger Hauerin Maturen aiempaa kevyempään otteeseen. Sitten Ukraina (2013) oli niin vaikea levy, että kaikki sellaiset kysymykset tavallaan sivuutettiin.” Tätä etäännyttämisen taustaa vasten Paperi T:n nykyhahmo kokee asiat verekseltään. ”Rugerin ensimmäisellä levyllä ei ollut yhtään parisuhdebiisiä. Hän viittaa mielellään vuosituhannen alkupuolella kuuntelemiinsa indiebändeihin. Hän tiedostaa, ettei tunneilmaisun suoruus istu kaikkiin tilanteisiin
PA P E R I T RUMBA 39
T H E C U R E 40 RUMBA
Myöhemmin Smith on niitannut nämä kaksi albumia trilogiaksi vuonna 2000 ilmestyneellä Bloodflowersilla, joka onkin Curen viimeisin vahva albumi. Prosessia vauhdittaakseen hän bändikavereineen eli äänittämiseen vaaditut kolme viikkoa mustilla jätesäkeillä peitetyssä studiossa alkoholin ja LSD:n voimin. ”I never said I’d stay ’til the end / I knew I’d leave you with babies and everything” on yksi kylmäävimpiä säkeitä ikinä miehisestä taipumuksesta poistua parisuhteesta, kun todellisuus lyö yli haaveiden. Nimikappale ja The Same Deep Water As You hyökyvät Smithin itseinhoa, kun hän tunnustaa oman tunneskaalansa riittämättömyyden ja empatiansa rajat. Levy ei tuo yhtyeen väripalettiin uusia pimeyden sävyjä, mutta se osoittaa Smithin vielä nelikymppisenä kyenneen pieniin ihmeisiin voimattomuuden ja melankolian hovirunoilijana. TEKSTI SAMULI KNUUTI RUMBA 41. Toisen perustajajäsenen Lol Tolhurstin tribaaliset rummut antavat levyn ahdistuspurkauksille pitelemättömän momentumin, jota Smithin impressionistiset ja väläyksenomaiset sanoitukset kuvittavat painajaisen tarkkapiirtoisuudella. Disintegration on jo nimeään myöten albumi hajoamisesta, mutta silti se sementoi Curen paikan rockhistoriassa. Tarjoamme kahdeksan syytä. Myöhemmin Robert Smith on kertonut kanavoineensa levyyn kaikki itsetuhoisimmat impulssinsa voidakseen luoda intensiivisimmän albumin ikinä. Se on raadollinen erolevy mieheltä, joka on koko elämänsä rakastanut samaa naista. Disintegration on kuin kaikki ikäkriisit yhtä aikaa. Jo sitä edeltänyt albumikolmikko Three Imaginary Boys (1979), Seventeen Seconds (1980) ja Faith (1981) oli luisunut debyytin luurankomaisesta punkista surunharmaaseen minimalismiin, mutta neljännellä albumillaan The Cure vasta räväytti helvetin portit auki. Kaikki rakastavat Robertia Peikkosetä Robert Smithin yhtye THE CURE saapuu lokakuussa konsertoimaan Helsinkiin. The Curen seuraava linjakkaan synkkä levy oli kiistaton mestariteos Disintegration (1989), jonka pitkillä, polveilevilla kappaleilla melankolia ja masennus olivat ottaneet huumepsykoosin sijan niin, että kokonaisuus on suorastaan toivottoman kaunis. 1980-luvulla Pornography osui alttiiseen teiniin kuin junallinen pimeää valotunnelissa, ja albumi on säilyttänyt voimansa yllättävän hyvin. Miksi meidän pitäisi vielä välittää tänä vuonna 40-vuotistaiteilijajuhliaan viettävästä yhtyeestä. Sitä seuraavien albumien valossa kappaleen 39 (Smithin ikä laulun kirjoitushetkellä) voihkinta ”but the fire is almost out / and there’s nothing left to burn” on osoittautunut valitettavan totuudenmukaiseksi. T H E C U R E Koska The Cure on tehnyt ahdistavinta musiikkia ikinä ”It doesn’t matter if we all die.” Pornographyn (1982) avaus kuuluu rockhistorian kuuluisimpiin ja kuvaavimpiin avaussäkeisiin, eikä syyttä
Smithin ulkoinen muuttumattomuus on ollut myös turvallinen ankkuri The Curen muuttuvassa maailmassa. 42 RUMBA. Ulkoisen habituksen arkkityypillisyys on saanut aikaan sen, ettei katsoja ihmettele koskaan, kuinka vanhalta Smith nykyisin näyttää. Ne saivat kuulijan unohtamaan itsensä – ja niiden tehoa vain lisäsi se, että niiden ympärillä levittäytyvät albumit olivat viskoottisesti kuplivia ahdistuksen noidankattiloita. Niinpä Smith hajotti The Curen yhtyeenä hetkeksi ja etsi uutta inspiraatiota sarjalla kepeitä syntikkapopsinglejä, joista käänteentekeväksi osoittautui Englannin singlelistalla sijalle 7 kavunnut The Love Cats. Just Like Heavenin kaltaiset kappaleet olivat ekstaattisia kuin rakkaus. Sillä riemu on aina tähdenlento, kun taas melankolia on elämäntapa. Kuin meripihkaan jähmettynyt look on omalla tavallaan myös varjellut Smithiä iältä. Jopa viikonpäivien luettelu, popin halvin ja banaalein tekstitystemppu, toimi The Curen käsissä niin, että vuonna 1992 Wish-albumilta hitiksi noussut Friday I’m in Love sai kuulijan unohtamaan, ettei koko ikänsä poptähtenä viettäneellä Smithillä ole koskaan ollut perjantaita saati sitten maanantaita samalla tavalla kuin työssäkäyvällä mattimeikäläisellä. Lokakuussa 2016 Hartwall-areenalle astuva Smith on näin kiistatta sama otus kuin Kiss Me, Kiss Me, Kiss Me -albumin (1987) kaikkivoivalta vaikuttanut monilahjakkuus. Kun bändikaverit ovat Robertin ympärillä aina vaihtuneet – nimien lisäksi myös näiden määrä ja laatu – ja musiikki on räjähtänyt alkuaikojen mustavalkoisesta postpunkista kaikiksi sateenkaarikaleidoskoopin väreiksi, on ollut tärkeää, että itse tirehtööri on aina entisenlaisensa. T H E C U R E The Cure eli Pornographyn äänittämiseen vaaditut kolme viikkoa mustilla jätesäkeillä peitetyssä studiossa alkoholin ja LSD:n voimin. Pikemminkin yleisö ihmettelee sitä, että hän näyttää vanhoissa kuvissa niin nuorelta. Koska musiikinteossa levyttämisen ja keikkailun syklisyys vaati aina esittäjiltä hetkellistä poistumista näkyviltä ennen seuraavaa siirtoa, näyttämölle paluuta oli hyvä säestää uudella imagolla: uusi kampaus, uudet vaatteet, uusi konsepti. Koska pysyvyys on hyve Viimeistään David Bowien vanavedessä muuttumisesta tuli popmusiikissa ensiksi normi ja sitten vaatimus. Monille goottipuristeille Robert Smithin äkilliset mielialanvaihtelut olivat liikaa, vaikka ne juuri osoittivat monien Curen jäljittelijöiden rajoittuneisuuden ja poseerauksessa piilevän emotionaalisen kääpiökasvuisuuden. The Cure ei ole koskaan edes yrittänyt tehdä läpeensä iloista levyä, ja hyvä niin. Koska The Cure on tehnyt riemukkainta musiikkia koskaan Pornography oli taiteellinen äärisuoritus, jollainen voi helposti muuttua umpikujaksi. Robert Smith sen sijaan on ollut aina turvallisen samanlainen: mustaksi värjätyt ja sähköiskun saaneiksi pelästytetyt hiukset, räikeää ja huolimattomasti levitettyä huulipunaa sekä mustat vaatteet, jotka eivät niinkään näytä siltä kuin Robert olisi nukkunut niissä vaan pikemminkin syntynyt ne yllään. Lisäksi myöhemmillä albumeilla, kuten turhankin jyrkästi parjatulla Wild Mood Swingsillä (1996), yhtyeen kepeissä hetkissä on jo pinnistyksen makua – vaaditun ohjelmanumeron hoitamista, vaikka ei oikein huvittaisi. Tosin ainakin ennen Robertilla oli tapana leikata hiuksensa lyhyiksi ennen uuden albumin kirjoitusprosessia – koska hän näytti mielestään silloin rumalta, se inspiroi häntä luomaan jotakin kaunista. Kappaleen liki psykedeelinen iloisuus loi pohjan Caterpillarin, Why Can’t I Be Youn ja Hot Hot Hotin kaltaisille myöhemmille hittisingleille, joilla Smith osoitti olevansa yhtä hyvä tulkitsemaan riemua kuin ahdistusta
Unista ja alitajunnasta ammentavat sanoitukset ovat täynnä hätkähdyttäviä kuvia avautuvista suista, oviksi muuttuvista peileistä, hämähäkeistä ja nukeista. Tätä auttaa Smithin omalaatuisesti vaikertava ääni, joka tuo mieleen autistisen lapsen vaatimassa mahdottomia. Tässä mielessä hänen sensibiliteetissään on paljon samaa kuin Morrisseyssa, vaikka miehet haastattelujen perusteella inhoavat toisiaan sekä taiteilijoina että ihmisinä. RUMBA 43. Jo läpimurtokappale Boys Don’t Cry haastoi 1970-luvun rockin tuulettamattomalta voikkasalilta löyhkäävän machoajattelun esittelemällä uuden, androgyynin miesmallin, joka yhtä aikaa pelkäsi tunteitaan mutta ei voinut olla päästämättä niitä pintaan. Smith on toki hämmentävän aliarvostettu myös säveltäjänä, mutta hänen täydellinen puuttumisensa useimmilta suurten rocklyyrikkojen listalta on suorastaan rikollista. Ne kieltäytyvät rakentumasta kokonaisuuteensa suljetuiksi tarinoiksi ja siksi jäävät kiusaamaan kuulijan mieltä syvemmällä tasolla. T H E C U R E Koska Robert Smith ei saa tarpeeksi arvostusta Usein heitellyn Fat Bob -lempinimen – jota Smith tietenkin itse inhoaa – takia helposti unohtuu, miten paljon aitoja The Curen keulahahmo on vuosien varrella kaatanut. Tietynlainen sukupuolettomuus näkyy kiehtovasti myös Smithin sanoituksissa, jotka pursuavat aistillista kuvastoa mutta eivät koskaan lipsahda lihallisen puolelle. The Cure toiveikkaalla mielellä Wishin (1992) aikoihin
Koska The Cure on aina ollut kokonaistaideteos Vuonna 1976 perustettu The Cure on vahvasti punk-aikakauden tuotos, joten se ei ole koskaan ollut puhtaasti musiikillinen projekti vaan tekijöidensä taiteellisten kiinnostusten leikkauskohta. T H E C U R E Vaikka myöhemmissä Curen teksteissä onkin jo useamman kerran kirjoitetun makua, Smith itse asettaa rimansa korkealle. Popen videot myös auttoivat Curea lyömään itsensä läpi Yhdysvalloissa ja luomaan musiikin ympärille oman Yksi mörkö ja neljä keskiikäistyvää miestä The Cure -albumin (2004) aikoihin. Useiden aikalaistensa tavoin Robert Smith valitsi rockin areenakseen esimerkiksi kirjallisuuden sijasta, koska vielä tuolloin se oli kaikista seksikkäin, ilmeisin ja helpoin keino päästä toteuttamaan taiteellisia kunnianhimojaan. Hän on sanonut yhtyeensä myöhäiskauden albumien viivästyneen tai jääneen kokonaan tekemättä vain siksi, ettei hän ole keksinyt uutta sanottavaa jo kauan olemassa olleisiin kappaleisiin. Tuo kappale otti teemansa Albert Camus’n romaanista Sivullinen (1942), mutta tämä ei estänyt BBC:tä laittamasta kappaletta esityskieltoon Persianlahden sodan keväänä 1991, jolloin kanavalla kartettiin sotaan millään tavalla viittaavaa musiikkia. Silti Smithin vankka lukeneisuus on aina näkynyt Curen tuotannossa aina Killing an Arab -esikoissinglestä lähtien. 44 RUMBA. Seuraavan 15 vuoden aikana Pope loi yhtyeen kappaleiden ympärille rikkaan ja rihkamaisen maailman, jossa Robert Smith oli usein vain yksi pehmolelu lisää kuvallisten ainesten tulvassa. Curen musiikin visuaalinen puoli puhkesi kukkaan vuonna 1982, kun Let’s Go to Bed -singlen videon ohjaajaksi päätyi nuori Tim Pope
T H E C U R E The Cure ei ole koskaan edes yrittänyt tehdä läpeensä iloista levyä, ja hyvä niin. Siihen kuuluu hämähäkkimäisesti sipsuttava, selkäpiitä värisyttävä sointukulku, jossa jokainen sointu on täynnä yhtä aikaa päihdyttävää murhetta ja lupausta jostakin uhkaavasta, kenties jopa onnesta. Myöhempinä vuosina kokonainen kitarasoundi on saanut määreen ”curemainen”. Vuonna 2008 yhtyeelle tekivät kunniaa yhtä lailla Fat Bobin porukasta intoutunut emo-jengi. 1990-luvulla Curen vaikutus näkyi monissa shoe gazebändeissä, Smashing Pumpkinsin kaltaisissa grungesta ponnistaneissa yhtyeissä ja orastaneessa postrockissa. Hänen oman yhtyeensä merkitys rockin myöhemmille sukupolville näyttäytyy kenties vieläkin selvempänä. Vuonna 2004 Yhdysvalloissa järjestettiin Curiosa-niminen festivaalikiertue, jolla Curen lämppäreinä toimivat kahdella eri lavalla muun muassa Interpol, Mogwai, The Rapture, Muse ja The Cooper Temper Clause. Yhtyeen albumeilla ei ole juurikaan vierailevia muusikoita, eikä yhtyeen harvoista kokeiluista lainahöyhenissä ole yksikään toiminut kunnolla. Sillä riemu on aina tähdenlento, kun taas melankolia on elämäntapa. Mutta kun nettiaikana keikka kuin keikka päätyy tavalla tai toisella tietoverkkoon jo ennen kuin bändi on ehtinyt kuivata hikensä, se ahdistaa innokkaimpia faneja. Kokonaistaideteoksesta nimeltä The Cure ei ole löytynyt luontevaa sijaa vieraileville lahjakkuuksille. Koska keikalla The Cure on ahdistusrockin Bruce Springsteen Vanhoina hyvinä aikoina ketään ei juurikaan haitannut, että nimekäs yhtye raahasi samaa biisilistaa halki kiertueensa. Pope ohjasi myös kokonaisen konserttielokuvan The Cure in Orange (1987) ja äänitti bändin avulla omaa nimeään kantavan singlen I Want to Be a Tree (1985), jonka voi katsoa ja kuunnella Youtubesta varoitusfilminä LSD:n käytön vaaroista. He vaativat yhtyeitä palauttamaan keikoille yllätyksellisyyden, jonka he ovat itse pilanneet vakoilemalla verkosta tulevan keikan potentiaalisen biisilistan. Jos olet koskaan tehnyt surumielistä tai ahdistuneisuudessaan intensiivistä rockmusiikkia, Curea on pakko olla DNA:ssasi useamman rihmametrin verran. Monien suurten taiteilijoiden ja diktaattorien lailla Robert Smith on myös ollut itseriittoinen. Cure liitetään usein väsyneesti goottirockiin – mitä Robert Smithin ulkomuoto ei tietenkään ole auttanut –, mutta vuoden 1982 jälkeen tehdyllä materiaalilla ei juurikaan ole tekemistä tuon genren kanssa, joka on niin väheksytty, ettei suurin osa sen ilmiselvimmistä harjoittajistakaan tunnusta julkisesti kuuluvansa siihen. Hypnogogic States -eepeellä Curen viimeisimmän albumin kappaleita runtelivat uuteen uskoon My Chemical Romancen, Thirty Seconds to Marsin, Fall Out Boyn ja 65daysofstaticin jäsenet. Yritys loikata tanssiremiksausten maailmaan Mixed Up -albumilla (1990) oli nolo kompastuminen vielä tuolloin keisarillista kauttaan viettäneelle yhtyeelle. The Curen keikoista valittavat vain peräpukamista kärsivät, sillä yhtyeen konsertit saattavat venyä monituntisiksi RUMBA 45. Niinpä jos ja kun The Cure vielä joskus saa albumin kokoon, lienee turha odottaa studion uksien käyvän pyöröovien lailla kuten aikalaisveteraanien Duran Duranin ja New Orderin uusilla levyillä. estetiikan, jossa MTV:n lähetysvirtaa raskauttaneille musiikkivideokliseille ei ollut sijaa. Koska The Curen vaikutusvaltaa ei voi kiistää Mikään ei koskaan synny tyhjiössä, ei edes The Cure, jonka varhaisissa levytyksissä kuuluu vahvasti Joy Divisionin vaikutus – niin vahvasti, ettei kilpailuhenkinen ja riidanhaluinen Robert Smith ole koskaan sitä tainnut edes kunnolla myöntää
Samoin Cure-albumien uudelleenjulkaisujen sarja on sekin juuttunut vuonna 2010 ilmestyneeseen Disintegrationiin. Parhaillaan käynnissä olevaa kiertuetta varten yhtyeen sanotaan harjoitelleen 90–100 kappaletta soittokuntoon. Robert Smithillä ei selvästi ole kiire mihinkään eikä tarvetta todistaa mitään kenellekään, mutta silti toivoisi vanhan mörön vielä kerran näyttävän, mihin hän kykenee. Nu metalin hovituottaja Ross Robinson toi vuonna 2004 mukanaan studioon väkivaltaisen ilmapiirin ja bändin jäsenet valittivat, että tuottaja oli muun muassa heitellyt heitä tuoleilla, kun he yrittivät soittaa osuuksiaan. Manchesterilaisten mielestä The Walk oli selkeä yritys jäljitellä Blue Mondayta, ja Inbetween Days oli puolestaan kopio Dreams Never Endistä. Vastakkainasettelusta elävä Robert tuskin osaa varauksetta iloita kilpakumppaniensa myöhäiskauden kukoistuksesta. Tai niin ainakin voimme toivoa. 4:13 Dreamin sessioissa syntyi myös toinen albumi, synkkä 4:14 Scream, mutta sen julkaisua on nyt odoteltu jo kahdeksan vuotta. Reeves Gabrels (vas.), Jason Cooper, Roger O'Donnell, Robert Smith ja Simon Gallup 46 RUMBA. The Cure esiintyy Helsingin Hartwall-areenalla 7. 50 kappaleen konsertti päättyi neljään encoreen, joista viimeisellä oli mittaa 11 biisiä. Halki 1980-luvun The Cure ja New Order syyttivät toisiaan plagioinnista. T H E C U R E Robert Smithin sensibiliteetissä on paljon samaa kuin Morrisseyssa, vaikka miehet haastattelujen perusteella inhoavat toisiaan sekä taiteilijoina että ihmisinä. Toisaalta New Orderin All the Way hyödyntää samaa bassokuvioita kuin Just Like Heaven, ja Crystalin katsotaan lainanneen sekä The Forestista että Night Like Thisistä. Tästä voisivat ottaa oppia monet muut veteraanibändit, jotka istuvat valtavien sävelaarrearkkujen päällä mutta ammentavat niistä esille vain ne käytössä kuluneimmat jalokivet ja viimeisimmät hankinnat, jotka eivät tarvitse edes aikaa tullakseen paljastetuksi rihkamaksi. spektaakkeleiksi, joilla laajan hittilaivaston vierellä lipuu harvinaisuuksia yhtyeen uran kaikilta vaiheilta. lokakuuta. Uuden tuotannon puuttuminen ja maailman hitaimmin etenevä uudelleenjulkaisusarja ovat innostaneet Robertin elvyttämään kultakauden b-puolia ja soundtrackeille uhrattuja kappaleita. Bändin itsensä olisi sen sijaan pitänyt viskoa huonekaluja 4:13 Dreamin (2008) tuottaneen Keith Uddinin päälle, joka onnistui möheltämään Curelle ominaisen rikkaan äänimaailman ja edeltäjää paremmat kappaleet auraaliseksi mössöksi, jonka kuuntelu on kuin kroolaisi kaurapuurossa. The Cure taistelee valon kuolemaa vastaan vuonna 2016. Ehkä tässä auttaa New Orderin viimesyksyinen comeback erinomaisella Music Complete -albumilla. Pisin keikka tähän mennessä oli huhtikuussa 2013 Meksikossa, jolloin Cure soitti Robert Smithin 54-vuotissynttärien kunniaksi 4 tuntia 16 minuuttia. Yhteistyöstä syntynyt Curen nimikkoalbumi oli rosoinen ja riitasointuinen tuotos täynnä keskinkertaista musiikkia. Koska jos New Orderin renessanssi innostaisi Robertia Tämä vuosituhat ei ole ollut taiteellisesti hyvää aikaa The Curelle
T H E C U R E RUMBA 47
Helsinkiin saapuu syksyllä konsertoimaan uransa parhaan levyn tehnyt, entistä kiinnostavampi, aikuinen JUSTIN BIEBER. I want to 48 RUMBA. TEKSTI JOONAS KUISMA ” J os et laita painoja takaisin paikoilleen, Justin Bieber julkaisee uuden kappaleen”, lukee kuntosalini vapaapainohuoneen seinällä. Toisille Bieber edustaa kaikkea, mikä maailmassa on vielä hyvää: kauneutta, viattomuutta ja taitoa. Tuntuu siltä, että vasta kun Bieber julkaisi viime vuonna Purpose-albuminsa, myös janan keskiosaan on tullut ihmisiä. Samankaltainen funktio on erään baarin tippipurkin tekstillä. Tiesin, että hän on vilauttanut paparazzeille kookasta penistään Bora Boralla. En tiennyt ennen tämän jutun kirjoittamista oikeastaan mitään Justin Bieberistä. Ikoni, jota vihataan ja rakastetaan janan molemmissa ääripäissä. Kappaleen tahtiin hassusti hytkyvät ihmiset ja oma sisäinen riemuni pakottivat määrittelemään suhteeni Bieberiin uudelleen. ”Aina, kun laitat tänne rahaa, yksi Justin Bieber -fani kuolee.” En ole koskaan tipannut paikan tarjoilijoita. Heidän mielestään Bieber on cool ja hänellä on hyviä biisejä, kuten Skrillexin ja Diplon muodostaman Jack Ü:n kanssa tehty Where Are Ü Now. He tehtailevat meemejä, joissa Bieberin laulama ”Baby, baby, baby ooh” repäistään kontekstista ja saadaan näyttämään naurettavalta. Reaktioissa korostuu niin väkivaltainen maskuliininen hegemonia – homofobia ja misogynia – kuin nuori, usein feminiininen toivo. Kaskut kertovat kanadalaisen laulajan Justin Bieberin asemasta länsimaisessa kulttuurissa. Toisten mielestä Bieber edustaa kaikkea, mikä maailmassa on vuosikymmenten saatossa mennyt pieleen. Se on abstrakti rangaistus, joka muistuttaa ympärilläni vaimonhakkaajapaidoissaan huhkivia, maastavetotankonsa rysäyttäen pudottavia äijiä ottamaan toiset ihmiset huomioon. J U S T I N B I E B E R beliebe Lapsitähti on kuollut. Tiesin, että hän on sekoillut ja pidätetty. Kaikki kuitenkin muuttui eräänä yönä kööpenhaminalaisessa silent discossa, kun kuulokkeista alkoi soida täydellinen pophitti What Do You Mean?. Minä kuulun siihen ryhmään. Minäkin vihasin joskus Bieberiä ja sitä, mitä päässäni loputtomasti soiva, heleä Baby minulle edusti. Hän on universumin kirkkain miespuolinen poptähti. Minusta oli tullut ainakin hetkeksi belieber. Tiesin, että hän on julkaissut lapsuudessaan megahitin Baby
J U S T I N B I E B E R RUMBA 49
Se on varsin normaalia käytöstä keltä tahansa nuorelta. Vuonna 2013 hän hylkäsi laittomasti hankkimansa lemmikkiapinansa Mallyn Münchenin lentokentän tulliin. J U S T I N B I E B E R K oripallojoukkue Cleveland Cavaliersin LeBron James lienee tavallisin ja henkisesti ehein lapsitähti, jonka Pohjois-Amerikka on koskaan tuottanut. Lindsey Lohan aloitti mallintyöt kolmevuotiaana ja siirtyi Toisten mielestä Bieber edustaa kaikkea, mikä maailmassa on vuosikymmenten saatossa mennyt pieleen. Se oli hänelle täysin normaalia, pelkkä olankohautus. Sitten ovat vielä Olsenin kaksoset, jotka aloittivat näyttelijöinä yhdeksänkuisina ja päätyivät syömishäiriöihin ja vieroitukseen. Pari vuotta sitten hän otti Flaming Lipsin laulajan Wayne Coynen kanssa samanlaiset tatuoinnit Cyrusin kuolleesta lemmikkikoirasta. Sillä kaikki, mihin hän koski, singahti myyntitilastojen ykköseksi kuin Fryygian kuningaskunnan hallitsemisen jälkeen musiikkibisnekseen siirtyneellä Midaksella. Nuorena saavutetusta menestyksestä ja huomiosta huolimatta James ei kuitenkaan ole seonnut. ”Se on kaikkien aikojen myydyin tuoksu”, Bieber vastasi. Videon päätteeksi hän suihkuttaa presidentti Clintonin valokuvaa siivousaineella ja huutaa: ”Vitun Bill Clinton. menestyksekkäälle näyttelijän uralle kypsässä kymmenen vuoden iässä. V uonna 2014 vaikutti siltä, että Lohanin, Culkinin ja Cyrusin kohtalo olisi edessä myös Justin Bieberillä. Hän oli 20-vuotias ja saavuttanut kaiken, mitä musiikkiteollisuus voi antaa. Vaikka kaikilla on vastaavia kokemuksia, maailma rakastaa lapsitähtien sekoamista. Siksi janoamme sitä muilta. Monet urheilijat eivät tietenkään ole olleet yhtä onnekkaita. Heille Bieber edustanee nykyään samaa kuin Kristus-Perkele-hahmo Milka-tytölle Timo K. Alkoholija huumeongelmat seurasivat menestystä jo ennen kuin Lohan oli parikymppinen. Edes jonkinasteisen normaaliuden tavoittaminen on hänen suurin saavutuksensa ihmisenä, onhan hän voittanut NBA-mestaruuden kolmesti ja valittu sarjan arvokkaimmaksi pelaajaksi neljä kertaa. Belieberien pettymys johtuu siitä, että vuosina 2013–14 Bieber paloi loppuun, alkoi kapinoida tai yritti elää hetken normaalia nuoruutta – miten asian sitten haluaakaan ilmaista. Mukan teoksessa Tabu: samanaikaista uskonnollista ja varhaisseksuaalista täyttymystä sekä pettymystä. Urban Dictionary määrittelee termin näin: ”Valtava Justin Bieberin fani. Kypsään aikuisuuteen kehittyminen on lapsitähdeltä yhtä harvinaista kuin Jamesin, 31, koripallotaitojen saaminen. Fanin ja belieberin merkitys on täysin erilainen. Ykkösvarauksen draft-tilaisuudessa suoraan lukiosta, tähtitieteellisen määrän rahaa ja vaurautta, mahdollisesti – ja siinä tapauksessa ennen kaikkea – pääroolin Space Jam 2 -elokuvassa. Lisäksi Youtubesta löytyy samalta vuodelta materiaalia Bieberistä kusemassa ravintolassa siivousämpäriin. Esimerkkejä langenneista lapsitähdistä riittää. Miley Cyrus esitti lapsena Hannah Montanaa Disney Channel -kanavalla. Elämä ei tarjonnut meille sitä kauneutta ja menestystä, jota odotimme. ”Miten sillä menee markkinoilla”, pappa-Letterman kysyi. Hänen fanikuntansa koostui vuosia niin sanotuista beliebereistä. Yleensä burnout tapahtuu parinkympin tienoilla ja oireilee pikkurikoksina ja ensimmäisinä vieroitushoitoina. Miksi. Culkin soittaa yhtyeessä kazoota. Fani jättää hänet pikkujutun vuoksi, mutta belieber ei jätä häntä, vaikka tapahtuisi suhteen kannalta pahin mahdollinen asia.” Beliebereille on ollut tyypillistä esiteini-ikäisyys, hammasraudat ja urheilurintaliivit – sekä uskonnollisuus. Toisille Bieber edustaa kaikkea, mikä maailmassa vielä on hyvää: kauneutta, viattomuutta ja taitoa. Kyse on samasta haastattelusta, jossa Bieber kutsui Vatikaanin Sikstuksen kappelia nimellä ”sixteenth chapel”, kuudestoista kappeli. Vaikka hän on parantumaton egomaanikko, vannoo James vakaasti työnteon, urheilullisen elämäntavan ja perheen nimeen. Hänestä ei ole saatu revittyä lööppejä kännissä ajamisesta, eikä hän ole jäänyt kiinni uskottomuudesta, huumeista tai uhkapeliongelmista. Jo aiempina vuosina hänellä oli ollut ongelmia virkavallan kanssa holtittoman ajamisen ja yleisen vandalismin takia. Hyvä esimerkki Bieberin menestyksestä oli haastattelu, jonka hän oli antanut kaksi vuotta aiemmin David Lettermanille. Koska olemme kyllästyneitä ja kyynisiä. Erona on vain se, että normiteineillä sekoilu tapahtuu pienemmässä mittakaavassa – heillä ei ole taloudellista vastuuta levy-yhtiölle tai Disney-korporaatiolle eivätkä heikot hetket päädy Iltalehden kanteen. Kuka varasti olueni?” 50 RUMBA. Jamesia on seurattu median suurennuslasin alla siitä asti, kun hän oli pelkkä lukiolaispoika Ohiossa. Ajatellaanpa vaikka pohjalla käynyttä uimaria Michael Phelpsiä tai ennen ensimmäistäkään ammattipeliä kokaiinin yliannostukseen kuollutta koripalloilijaa Len Biasia. Letterman kysyi Bieberiltä tuoksusta, jonka laulaja oli juuri lanseerannut. Niiden varassa hän on onnistunut säilyttämään mielenterveytensä ja arvostamaan saavutuksiaan. Sittemmin Culkin on esimerkiksi perustanut Pizza Underground -bändin, joka esittää pitsa-aiheisia parodioita Velvet Undergroundin kappaleista. Eikä pidä tietenkään unohtaa kaikkien entisten lapsitähtien suurinta kummajaista, Michael Jacksonia. L iian usein lapsitähdet sortuvat ja palavat loppuun. Samoin kävi Macaulay Culkinille, joka oli 1990-luvun Yksin kotona -elokuvahittien tähti. Vaikka LeBron ei koskaan nouse Jordanin tasolle (kuusi mestaruussormusta), hän on saanut kaiken mahdollisen. Disney-kanava on muutoinkin ollut otollinen kasvualusta ongelmanuorille. Projisoimme toiveemme muihin: achievement by proxy. Ehkä Jamesia on suojannut urheilumaailman suoma turva: treenien ja pelien muodostama toistuva rutiini, kehonpalvonta, valmentajat ja joukkuekaverit. Buzzfeed listasi pari vuotta sitten 16 kanavan lapsitähteä, jotka on myöhemmin elämässään pidätetty. 203-senttisen pelaajan harteille asetettiin 2000-luvun alussa koripallomaailman toivo: sinusta tulee seuraava Michael Jordan. Ja me voimme vain pettyä, kuten vanhempamme pettyivät meihin. Meistä muodostuu kollektiivinen futisfaija ja tiikeriäiti. Kristittyyn Bieberiin asetettu toivo on ollut myös uskonnollista
J U S T I N B I E B E R RUMBA 51
”Haista vittu, minulla on sinulle lisää näitä”, Bieber huusi kännykkävideolla. U SA Todayn haastatteleman psykologin Ginger Clarkin mukaan mukaan kyseessä on usein vanhempien kontrollin puute. Bieber oli kaahannut keltaisella Lamborghinilla neljältä aamulla läpi kaupungin punaista Ferraria vastaan. Tapahtumat kirvoittivat mediassa runsaasti analyysejä siitä, mitä oli tapahtunut. Heti vapauduttuaan Bieber kuvattiin Cadillacinsa katolla vilkuttamassa faneilleen kuin kuolleista herännyt Jacko. ”Jos vanhemmat eivät ole tasapainoisia, roolit sekoittuvat helposti. Sittemmin Bieber on myynyt Calabasasin-talonsa Khloé Kardashianille. Miksi entiset lapsitähdet yhä uudelleen romahtavat henkisesti. ”Mitä vittua minä muka tein?” Bieber uhosi poliisille. 52 RUMBA. Munaepisodia seurasi muutama viikko myöhemmin Bieberin pohjanoteeraus, kun hänet pidätettiin Miamissa. Hän oli marihuanan, alkoholin ja Xanax-pillereitten vaikutuksen alaisena, eikä taskussa ollut voimassaolevaa ajokorttia. Rockwellin mukaan lapsitähdet kuvaavat itseään usein eläimeksi häkissä, leluksi ikkunassa tai ”siksi tyypiksi telkkarissa”. Kuinka paljon yhtä naapurustoa voi koetella. 270 tuhatta yhdysvaltalaista vetosi presidentti Obamaan, jotta tämä karkottaisi Bieberin maasta. Hänet vapautettiin 2500 dollarin takuita vastaan. ”Jos vanhemmat voivat kontrolloida lapsen elämän muita osa-alueita sekä asettaa selvät rajat ja säännöt, lapset pärjäävät usein hyvin”, Clark kertoi. Lapsi kehittää kaksoisluonteen, joka on jaettu julkkisminään ja autenttiseen minään. Teinitähti ehti aiheuttaa tuhansien eurojen vahingot, ennen kuin poliisit saapuivat. Lapsesta itsestään tulee vanhempi, mutta hän ei ole valmis vastuuseen ja hämmentyy.” Atlanticin siteeraaman psykologin Donna Rockwellin mukaan monet lapsitähdet kärsivät menestyksen jälkeen eristäytyneisyyden tunteesta, epäluulosta ja henkilökohtaisen tilan puutteesta. Fanit puolestaan aloittivat rukousringin hashtagilla #prayforjustin. J U S T I N B I E B E R Vuonna 2014 Justin Bieber pommitti naapuriensa ovea kananmunilla. Vuonna 2014 hän pommitti Kalifornian Calabasasissa naapuriensa talonovea kananmunilla. Teinitähti ehti aiheuttaa tuhansien eurojen vahingot, ennen kuin poliisit saapuivat. ”Haista vittu, minulla on sinulle lisää näitä”, Bieber huusi kännykkävideolla
”Hän (Bieber) on ihmiskunnan ensimmäinen henkilö, joka on kasvanut älypuhelimet ja kamerat ympärillään 24/7”, Braun muistutti Hollywood Reporterille vuonna 2013. Vuoden 2010 albumi My World 2.0 otti listakärjen Kanadassa ja Yhdysvalloissa. ”Lupasin Justinille, kun hän oli 13-vuotias, etten koskaan jättäisi häntä, vaikkei hän enää laulaisi”, Braun sanoi vuonna 2012. Hän oli viinaan menevä ja väkivaltainen mies, joka otti toistuvasti yhteen myös Pattien kanssa. Justinin suhde äitiinsä on viilentynyt vuodesta 2014 sitä mukaa kuin välit isään ovat lämmenneet. Rakeisella videolla pieni ja puhtoinen, mustaan solmioon ja valkoisen kauluspaitaan sonnustautunut poika laulaa mikrofoni kädessään sydänsuruista. Believe-kiertue puolestaan nettosi yli 200 miljoonaa dollaria. Päivänä, jona Justin syntyi, isä-Jeremy istui putkassa tappelemisesta. Tällä hetkellä Sorry on listan neljäntenä 1,7 miljardilla katselukerrallaan. Heillä oli ennen Justinin syntymää omat ongelmansa. Heille Bieber edustanee nykyään samaa kuin Kristus-Perkele-hahmo Milka-tytölle Timo K. CNN:n mukaan koneen henkilökunta oli käyttänyt kaasunaamareita, jottei olisi antanut positiivisia huumenäytteitä laskeutumisen jälkeen. Vuonna 2012 Believe myi maailmanlaajuisesti 3 miljoonaa kappaletta ja dominoi listoja. Pattiekin (3,5 miljonaa seuraajaa Twitterissä, 1,5 miljoonaa Instagramissa) on onnistunut nettoamaan pojallaan tuntuvasti. Esimerkiksi Isä sisäkkönä -elokuvaa kuusivuotiaana tähdittänyt Mara Wilson listasi Cracked-sivustolla seitsemän syytä, jotka selittävät lapsinäyttelijöiden myöhempää sekoamista. Videot kiinnittivät Atlantassa 25-vuotiaan bilepromoottorin Scooter Braunin huomion. Hänellä on 2,5 miljoonaa Twitterja 1,8 miljoonaa Instagram-seuraajaa. Esitys ei eroa lukemattomista suomalaisista kotivideoista juurikaan, vaikka pikku-Justin on selvästi lahjakas laulaja ja esiintyjä. Pariskunta tapasi toisensa vuonna 1991. Braun maksoi Patrician ja Justinin muuton Atlantaan. Bieberin hitit ovat käyneet säännöllisesti kaikkien aikojen katsotuimpien videoiden listalla. Yhdessä he saivat r’n’b-tähti Usherin panostamaan ala-asteikäiseen nassikkaan. Mutta tuosta videosta alkoi ensimmäisen some-aikaan syntyneen supertähden lento. Rakastan sitä lasta. Hän päätyi psykiatriselle osastolle, jossa löysi Jeesuksen. Scooter Braun rakensi välittömästi levytyssopimuksen jälkeen timanttinsa ympärille tiimin: bisnesmanagerin, kirjanpitäjän ja lakimiesarmeijan, joille Bieber puhui viikoittain. Baby on myös kaikkien aikojen ”dislaikatuin” video: katsojat ovat painaneet sen kohdalla alapeukkua 6,67 miljoonaa kertaa. Ennen kaikkea lapset eivät pääse mainettaan pakoon. Pian Bieber kiinnitettiin Island Def Jam -levy-yhtiölle. Y outube oli alusta asti Bieberille tärkein jakelukanava. Ensimmäinen niistä oli tulkinta Ne-Yon kappaleesta So Sick. Vanhemmat eivät kuitenkaan ole ainoa selitys sille, miksi jouduttiin pisteeseen, jossa Bieber sanoi miamilaiselle poliisille ”mitä vittua minä muka tein?” Justin Bieberistä tuli sensaatio jo 19. Tekisin hänen puolestaan mitä tahansa.” J U S T I N B I E B E R Beliebereille on tyypillistä esiteini-ikäisyys, hammasraudat ja urheilurintaliivit – sekä uskonnollisuus. Braun jäädytti valtaosan pojan tienaamista ansioista siten, että hän saattoi ottaa ne käyttöönsä vasta täytettyään 18. Tähän liittyy esimerkiksi vanhempien taloudellinen menestyminen lapsen kautta. Yksinhuoltajana hän elätti lastaan housing project -murjussa tekemällä montaa työtä samanaikaisesti. Vuoden 2009 esikois-ep My World myi Yhdysvalloissa yli 2 miljoonaa kappaletta ja meni listaykköseksi Kanadassa. Hän vietti aikaa thainyrkkeilysaleilla, huumekoukussa ja vankilassa. Yhdessä Bieberin Twitterja Instagram-tilien kanssa se on luonut ilmiön, pitänyt yllä laulajaan kohdistuvaa maniaa ja antanut siivet uusien singlejen maailmanvalloitukselle. Mukan teoksessa Tabu: samanaikaista uskonnollista ja varhaisseksuaalista täyttymystä sekä pettymystä. Hänen äitinsä oli saanut Pattien 16-vuotiaana. Sen vuoksi Braun oli Bieberin life coach, mentori sekä isähahmo 24 tuntia vuorokaudessa, seitsemän päivää viikossa. Jeremyä ei lapsensa elämässä tämän jälkeen juuri näkynyt. ”Hän on kuin perheeni. Tai se, kun Wilsonilta kysyttiin seitsenvuotiaana punaisella matolla, mitä mieltä hän oli Hugh Grantin seksinostojupakasta. Wilsonin mukaan lasten vanhemmat eivät ensinnäkään joko halua tai voi auttaa jälkikasvuaan. RUMBA 53. Kiertueilla ylimääräinen hälinä yritettiin minimoida: kiroilu ja biletys olivat kiellettyä, jotta Justinilla olisi turvallinen olla. Pattie kertoo elämästään ja suhteestaan Jeremyyn elämäkerrassaan Nowhere But Up (2012). Pattiea käytettiin lapsena seksuaalisesti hyväksi useita kertoja. Bieberistä oli tullut tosielämän Truman Burbank. 15-vuotiaana Pattie löysi myös Jeremyn. 2012 hänen elämäkertansa nousi New York Timesin Best Seller -listalle. 17-vuotiaana, vuonna 1994 Kanadan Ontarion Londonissa, hän sai Justinin. Nykyään Jeremy kuuluu poikansa entourageen. B ieberin vanhemmat, Pattie Mallette ja Jeremy Bieber, sopivat moneen kohtaan Clarkin, Rockwellin ja Wilsonin listaamia syitä. Turvallisuudelle oli tarvetta, sillä suosio oli päätähuimaavaa. Baby on sijalla 15 1,4 miljardilla. Kuten Clark totesi, vanhemman ja lapsen roolit ovat sekoittuneet. tammikuuta 2007, 12-vuotiaana, kun Pattie alkoi kuvata musiikillisesti lahjakkaan lapsensa esityksiä Youtubeen. Koskaan. Jeremy on nähty polttamassa pilveä Justinin kanssa niin miamilaisessa strippiklubissa kuin lentokoneessakin – huolimatta lentokapteenin toistuvista pyynnöistä. Teini-ikäisenä hän veti jo LSD:tä, diilasi huumeita ja yritti itsemurhaa. Toisaalta he eivät osaa tehdä mitään muuta, sillä vain tähtenä oleminen on heille normaalia. Wilson listaa myös saavutetun huomion ja lapsenkasvojen suloisuuden menettämisestä johtuvan ahdistuksen, mahdollisen seksuaalisen hyväksikäytön tai objektiksi muuttumisen sekä julkisuuden vuoksi tukahdutetun kapinan. Se aiheuttaa loukkuun jäämisen tunnetta. Pariskunnan suhde päättyi eroon vain vähän Justinin syntymän jälkeen
Se on kannattanut taloudellisesti: hän lähtee jonain päivänä eläkkeelle pohjattoman rikkaana. Tänä vuonna Bieber on jatkanut Purposen suuntaviivoja seuraamalla ja kehittämällä musiikkiaan Bieberin taiteelliset mahdollisuudet ovat kutkuttavat. Vuosien 2009–12 megamenestyksen ja vuoden 2014 romahduksen jälkeen Bieber lepäsi vuoden laakereillaan. Sen jälkeen hän on ottanut askelia kohti vakavasti otettavampaa muusikkoutta. Toisaalta Braun markkinoi samalla aggressiivisesti itseään ”aivoina Bieberin takana”. Kelly, Chance the Rapper ja Lil Wayne, osoitti Bieberin pyrkivän kohti musiikillisesti arvostetumpaa statusta. SUNNUNTAI 6.11. Purposen keskeisin kappale on I’ll Show You, joka alkaa alleviivaavilla ja helppotulkintaisilla sanoilla: ”My life is a movie and everyone’s watching. V iime vuonna julkaistu Purpose on Bieberin uran heittämällä paras albumi, joka on 4,5 miljoonan levymyynnillään ja satojen miljoonien Spotify-toistoillaan tehnyt Bieberistä salonkikelpoisen ja lähestyttävän myös muille kuin beliebereille. J U S T I N B I E B E R LAUANTAI 5.11. So let’s get to the good part and past all the nonsense. Suhde alkoi Bieberin ollessa vain 16-vuotias ja päättyi eroon viimeistään viime vuonna. When the pressure’s coming down like lightning. Sometimes it’s hard to do the right thing. Rakastuminen ja eroaminen tapahtuivat ihmisten älypuhelinten näytöillä lähes reaaliajassa, kuten kaikki muukin Bieberin elämässä. Purpose on täynnä tanssittavia bängereitä, ei naiiveja teiniballadeja. FULLSTEAM & RADIO ROCK P R O U D L Y P R E S E N T : HELSINKI THE CIRCUS TURKU LOGOMO UUSI ALBUMI AFRAID OF HEIGHTS 54 RUMBA. Jos tällä hetkellä pitää Justinia dillenä, osoittaa lähinnä sivistymättömyyttä ja popin kelkasta putoamista. Parin välien vääjäämätöntä rakoilua seurattiin mediassa monen vuoden ajan. Edellytykset 2010-luvun Michael Jacksonin syntymiselle ovat olemassa. Ensin mainittu toi Bieberille hänen uransa ensimmäisen Billboard-ykkössinglen, Jack Ü:n kanssa tehty Where Are Ü Now puolestaan ensimmäisen Grammyn. When they don’t even know that I’m hurting.” Bieber on myöntänyt Ellen DeGeneresin haastattelussa omistaneensa Gomezille albumin biisit What Do You Mean?, Sorry ja Mark My Words. Jo joulukuun 2013 iTunes-julkaisu Journals, vierailijoinaan muiden muassa R. It’s like they want me to be perfect. Samalla Purpose on sovitteleva pr-tempaus, jolla Bieber pyytää anteeksi niin yleisöltä kuin ensirakkaudeltaan Selena Gomezilta. Bieberillä oli Gomeziin, joka on myös vieroitukseen päätynyt Disney-kanavan lapsitähti ja nykyinen popartisti, vaikea on-off-suhde
SUNNUNTAI 6.11. Bieberin ja Selena Gomezin välien vääjäämätöntä rakoilua seurattiin mediassa monen vuoden ajan. Purposen pressikierroksella Bieber antoi pitkät haastattelut esimerkiksi Complexille, ID:lle ja Ellenille. Onko hän jo saavuttanut koko potentiaalinsa, vai voivatko hänen tulevat työnsä nousta suurten bileäänitysten joukkoon. Justin Bieber esiintyy Helsingin Hartwall-areenalla 26.–27.9. Kenties pian voimme tarkastella häntä vain ihmisenä, joka tekee hyvää musiikkia – ei nykyajan rappiosta viestivänä lapsinukkena, omaa mitättömyyttämme peilaavana Kristuksen kaltaisena toivona tai abstraktina pahana, jolla voidaan pelotella kuntoilijoita laittamaan painot takaisin paikoilleen. Avonaisia kysymyksiä on loputtomasti: Onko Bieber tuhkasta noussut feeniks vai pr-tempulla yleisöään höynäyttänyt sekopää, joka on matkalla 27-klubiin tai Michael Jacksonin kohtaloon. Kanyen mielestä What Do You Mean. LAUANTAI 5.11. Helmikuussa GQ:n kansi huusi: ”Annetaan Justin Bieberille anteeksi”. oli vuoden 2015 paras biisi. En olla Jeesus, sitä en koskaan voisi tehdä”, Bieber kertoi Complexille. Vierailut piirtävät tulevaisuuden kuvaa Bieberin uralle: edm:ää ja kollaboraatioita maailman parhaiden räppäreiden kanssa. Syyskuussa Bieberin sovitusintentiot voi arvioida omin silmin, kun yksi planeetan kiinnostavimmista supertähdistä vierailee Purpose-kiertueellaan Helsingin Hartwall-areenalla. Tammikuinen perseenvilautusskandaali Meksikon Tulumissa ei tosin varsinaisesti J U S T I N B I E B E R vakuuttanut yleisöä siitä, että Bieber olisi aidosti muuttunut. Hän on vierailut esimerkiksi Chance the Rapperin Juke Jam -biisillä ja Major Lazerin Cold Water -singlellä. FULLSTEAM & RADIO ROCK P R O U D L Y P R E S E N T : HELSINKI THE CIRCUS TURKU LOGOMO UUSI ALBUMI AFRAID OF HEIGHTS. Näytti kuin hän olisi viimein löytänyt oman itsensä. Bieberin taiteelliset mahdollisuudet ovat kutkuttavat. Edellytykset 2010-luvun Michael Jacksonin, popmusiikin seuraavan Jordanin, syntymiselle ovat olemassa. Rakastuminen ja eroaminen tapahtuivat ihmisten älypuhelinten näytöillä lähes reaaliajassa, kuten kaikki muukin Bieberin elämässä. Varmaa on, että Justin Bieber on viimeinkin aikuinen ja voimme suhtautua häneen sellaisena. ”Haluan elää kuten Jeesus. Sitä emme vielä voi tietää. Kaikkien niiden punaisena lankana oli sovitus, anteeksipyyntö ja sama eteenpäin katsominen, joka välittyy myös Purposen sanoituksista. Hän on tehnyt yhteistyötä myös Kanye Westin kanssa, mutta tuloksia ei ole vielä kuultu. yhteistyökumppaneittensa kanssa yhä pitemmälle. Erityisesti Bieber korosti uutta suhdettaan Jeesukseen. ”Joskus, kun en halua tehdä jotain, jonka tiedän olevan oikein, muistan, ettei Jeesuskaan varmaan halunnut nousta ristille kuolemaan.” Talk show -isäntä James Cordenin kuuluisassa autokaraokepätkässä viime marraskuussa Bieber oli rentoutunut, kypsempi ja itseironinen, vaikka paparazzit ympäröivät hänet joka pysähdyksellä. Ehkä meidän pitäisi
E N N I O M O R R I CO N E 56 RUMBA
Samana vuonna moderni jojo syntyi, kun fi lippiiniläinen siirtolainen Pedro Flores perusti Santa Barbarassa, Kaliforniassa Yo-yo Manufacturing Company -tehtaan, ja Amelia Earhart lensi ensimmäisenä naisena Atlantin yli. Tuolloin syntyi myös Roomassa, Italiassa, elokuvamusiikin elävä legenda Ennio Morricone. St. Musiikki oli mukana säveltäjämestarin elämässä nuoruudesta saakka. Hän paitsi säveltää myös konsertoi ja tekee kiertueita ympäri maailmaa. Alusta asti Morricone oli monipuolinen. Hänen isänsä Mario Morricone soitti trumpettia Rooman yökerhoissa esiintyneissä yhtyeissä ja opetti poikansa sekä lukemaan nuotteja että soittamaan eri instrumentteja. Pian hän sovitti kappaleita Italian yleisradiolle RAI:lle ja Italian RCA:lle. Äärimmäisen tuottelias säveltäjä on tehnyt musiikkia satoihin elokuviin kauhufilmeistä draamoihin ja lännenelokuvista romanttisiin komedioihin. TEKSTI KIMMO VANHATALO V uonna 1928 Mikki Hiiri esiintyi ensi kerran suuren yleisön edessä animaatiolyhytelokuvassa Steamboat Willie. Hän on elokuvasäveltäjä, jonka tuntevat nekin, jotka eivät juuri piittaa nimistä elokuvien alkuja lopputeksteissä – säveltäjä, jonka melodioita viheltelevät kuin huomaamattaan kaikki leikkivistä pikkulapsista postinkantajiin. Halki vuosien Morricone on pysynyt sekä uskollisena omalle tyylilleen että pystynyt mukautumaan elokuvamusiikin muuttuviin trendeihin. Mistä siis aloittaa. Kunnioitettava ikä ei ole hidastanut mestaria, jonka on määrä esiintyä samassa kuussa ensimmäisen kerran Suomessa. Ennio Morricone ei ole vain elävä, vaan myös yhä aktiivisesti työskentelevä legenda. Viimein tänä vuonna 87-vuotias Morricone voitti parhaan elokuvamusiikin Oscarin musiikistaan Quentin Tarantinon elokuvaan The Hateful Eight. Tänä vuonna hänen 60 Years of Music -kiertueensa ulottuu myös Suomeen. Tosin jo vuonna 2007 hän oli saanut Oscarin elämäntyöstään. Tyylillisesti hän on liikkunut kaikkialla avantgarden ja popin välillä. ”Karkeasti sanoen 1950-luvulla musiikki oli vetonaula, jolla ihmiset saatiin tulemaan elokuvateatteriin, ja 1960-luvulla se alkoi olla jo oma musiikkityyppinsä”, Lehtinen kertoo. Jos Morriconessa on jotakin vaikeasti tavoitettavaa, se johtuu hänen tuotantonsa monipuolisuudesta ja laajuudesta. Ensimmäisen sävellyksensä Morricone oli tehnyt jo kuusivuotiaana. 1960-luvulla elokuvamusiikki oli tulossa omilleen taidemuotona. Toisinaan se on ollut niin suuri, että sitä on vaikea edes hahmottaa. Cecilian akatemiassa hän alkoi opiskella säveltämistä, ja nuori muusikko elätti itseään soittamalla isänsä tavoin trumpettia yökerhoissa. RUMBA 57. Morricone-asiantuntija, Suomen Kuvalehden tuottaja Lauri Lehtinen kertookin, että juuri teatteri oli Morriconen portti elokuviin. Palkintoja Morriconelta ei puutu, mutta yhtä kaikkein tunnetuimmista hän sai odottaa pitkään. E hkä on parasta palata alkuun, Benito Mussolinin johtamien fasistien hallitsemaan Italiaan. Hänen merkityksensä ja vaikutuksensa on ollut valtava. Vuonna 1940 kaksitoistavuotias Ennio alkoi opiskella isänsä soitinta trumpettia Rooman Accademia Nazionale di Santa Ceciliassa, yhdessä maailman vanhimmista musiikkikouluista. Yli kuudenkymmenen vuoden työura saattaisi useimmille jo riittää, mutta Morricone nousee yhä aikaisin aamulla ja tekee joka päivä sitä, mitä rakastaa eniten: säveltää. Samoihin aikoihin hän alkoi tehdä myös musiikkia televisioon ja teatteriesityksiin. Jos on vaikea kuvitella maailmaa ilman Mikki Hiirtä, jojoa tai naislentäjiä, on lähes yhtä mahdotonta kuvitella elokuvamusiikkia ilman Morriconea. Vuonna 1961 hän debytoi elokuvasäveltäjänä teatteriohjaaja Luciano Salcen elokuvassa Il Federale. Etenkin toisen maailmansodan aikana elämä oli kovaa. Keväälle suunniteltu ensimmäinen konserttipäivä jouduttiin perumaan selkävaivojen vuoksi, mutta marraskuussa odotetun tapahtuman on viimein määrä toteutua. E N N I O M O R R I CO N E Hyvät, pahat ja Morricone Elokuvasäveltäjä ENNIO MORRICONE täyttää marraskuussa 88 vuotta. ”Meillä ei aina ollut tarpeeksi syötävää, mutta kun kuulin sodan jälkeen, mitä kauheuksia muualla oli tapahtunut, olin kuitenkin aika onnekas”, Morricone muisteli The Guardianissa viime toukokuussa. 1950-luvulla hän alkoi tehdä vakavampien sävellysten ohella sovituksia radio-ohjelmiin
Siinä on ensin hieno koraalimelodia orkesterilla, kun Hummel käy hyvästelemässä vaimonsa tämän haudalla. Loppujaksossa on takaa-ajo sokeriruokopellossa, jossa soi elokuvan pääteema. Se teki vaikutuksen jo ensimmäisellä omistamallani Ennio Morricone -levyllä, 1980-luvulla julkaistulla This Is Ennio Morricone -kokoelmalla.” Zack Snyder: Watchmen (2009) ”Zack Snyderin Watchmenin alkutekstijaksossa on käytetty hienosti Bob Dylanin The Times They Are a-Changin’ -kappaletta. Ne ovat niin helppoja musiikin paikkoja. Tämäkin on sellainen eli yhden lempielokuvani Blade Runnerin avauskohtaus. Nyt (1979) ”En tiedä, onko tämä vähän ilmeinen, mutta The Doorsin The Endiä on käytetty aika mahtavasti Ilmestyskirja. Jos siitä ottaisi musiikin pois, siinä ei tapahtuisi yhtään mitään, oltaisiin vain käytävällä.” Michael Bay: The Rock — Paluu helvettiin (1996) ”Palaan aina The Rockin alkukohtaukseen, jonka musiikin on säveltänyt Hans Zimmer. E N N I O M O R R I CO N E Sound & Vision Toimittaja LAURI LEHTISEN ja elokuvasäveltäjä PANU AALTION valitsemat SUOSIKKIKOHTAUKSET, joissa kuva ja ääni yhdistyvät erityisen hienosti. Itse elokuva ei ole minulle mikään top-5-suosikki. Nytin alussa ja lopussa. Pidän kontrastista, että tekniseen fantasiahommaan laitetaan Bob Dylania.” PANU AALTIO: Ridley Scott: Blade Runner (1982) ”Tällainen valinta on haastava, koska helposti tulee valittua pelkkiä alkukohtauksia. Siinä kuvataan 1900-luvun historiallisia tapahtumia, mutta koska se on vaihtoehtomaailma, niihin on lisätty supersankareita mukaan. Taustalla soi Bartokin kappale. Se on vavahduttava elämys.” Sergio Sollima: Luodin laki (1966) ”Tämän musiikista vastaa Ennio Morricone. Yleensä lopetan sen katsomisen ensimmäisen neljän minuutin jälkeen.” 58 RUMBA. LAURI LEHTINEN: Francis Ford Coppola: Ilmestyskirja. Tästä kohtauksesta alkoi kiinnostukseni elokuvamusiikkiin. Kun Vangelisin musiikki alkaa sävyttää sitä, se värittää elokuvan maailman todella vahvasti.” Stanley Kubrick: Hohto (1980) ”Kohtaus, jossa Danny ajelee hotellin käytävillä ja näkee huone 237:n. Sitten alkaa toimintakohtaus, jonka soundi määritteli siitä eteenpäin amerikkalaisen toimintaelokuvan musiikkia pitkäksi ajaksi. Siinä on valtava intensiteetti. Se jakso toimii musiikin takia uskomattoman hyvin. Samalla hetkellä, kun The End kuuluu, Martin Sheen nousee joesta. Siinä on kyse nimenomaan kuvan ja musiikin yhdistämisestä. Siinä on paras kuvan ja musiikin yhteispeli näissä vähemmän tunnetuista länkkäreissä
Italiassa pelkkä mies ja kitara -tyylinen juttu koettiin tylsäksi, joten Morricone teki siitä monivivahteisempaa”, Lauri Lehtinen kertoo. Kourallinen dollareita -elokuvan (1964) pääteemaksi päätyneessä sävellyksessä ei ole Tevisin laulua, mutta siitä on yhä kuultavissa Pastures of Plenty -sovituksen pölyisen preerian tuulen mieleen tuova ujellus ja mieskuoron ”with the wind” -huudahdukset. Vuodesta 1964 lähtien hän kuului vapaata improvisaatiota harjoittavaan Gruppo di Improvvisazione Nuova Consonanzaan. Häneltä oli pyydetty kopioita, ja sellaisia hän oli tehnyt. Spagettiwesternit tulisivat seuraamaan Morriconea hänen koko loppu-uransa – sekä hyvässä että pahassa. ”Kourallinen dollareita ei ollut ensimmäinen elokuva tai edes ensimmäinen länkkäri, johon Morricone teki musiikkia. Morricone osasi totta tosiaan tehdä paljon muutakin. RUMBA 59. ”Morriconelle lännenelokuvat ovat hieman kuin muumit Tove Janssonille tai Sherlock Holmes Arthur Conan Doylelle. Se poisti genren kornit piirteet ja korosti sitä, mikä jäi jäljelle. E N N I O M O R R I CO N E Elokuvamusiikki myös myi hyvin. Ne ovat jotain sellaista, jossa artisti on selvästi virtuoosimainen ja josta välittyy heti kaikille, että tämä on erityisen siistiä. Elokuva osoittautui suurmenestykseksi sekä Italiassa että ympäri maailman. Leone halusi kuitenkin elvyttää paikalleen jämähtäneen lännenelokuvagenren, ja myös musiikissa piti olla jotain uutta. Tuo jokin löytyi, kun Morricone soitti Leonelle Pastures of Plentyn masternauhaa. Kourallisen dollareita jälkeen lännenelokuvaan oli vaikea kuvitella pliisua orkesterimusiikkia ja cowboy-balladeja. ”Kappale kertoi alun perin keskilännen siirtotyöläisistä, jotka kulkivat viininviljelijän pellolta toiselle. Hän haluaa itse häivyttää sitä ja korostaa, että osaa tehdä muutakin”, Lehtinen sanoo. Ensimmäinen oli erityisesti Federico Fellinin elokuviin tekemästään musiikista tunnetuksi tullut Nino Rota. Lehtisen mukaan dubbaukset saattoivat usein olla kömpelöitä, eivätkä elokuvantekijät aina voineet kontrolloida sitä, että kaikki merkitykset ja ideat säilyivät kielestä toiseen. Nämä myöhemmin dollaritrilogiaksi kutsutut kolme elokuvaa synnyttivät uuden tyylilajin, spagettiwesternin. Toisinaan Leone jopa pidensi elokuvien kohtauksia, jotta musiikki saisi kunnolla tilaa. Leone ei ollut erityisen vakuuttunut Morriconen aikaisemmista länkkärisävellyksistä. Artistilla itsellään on asiaan kuitenkin kompleksinen suhde. 1960-luvun alussa puolestaan Riz Ortolani sai kansainvälistä huomiota, kun hänen yhdessä Nino Olivieron kanssa säveltämänsä Mondo Cane -elokuvan (1962) teemakappale More ansaitsi Oscar-ehdokkuuden. Hän oli hakenut oppia aina Saksan Darmstadtista asti, jossa oli syntynyt niin sanottu Darmstadtin koulukunta, johon kuuluivat sellaiset avantgarde-mestarit kuin Karlheinz Stockhausen ja Luigi Nono. Guthrien pelkistetystä folkista tuli Morriconen käsittelyssä tummasävyisen muhkea ja dramaattinen balladi. Leone ei ollut erityisen vakuuttunut Morriconen aikaisemmista länkkärisävellyksistä. Pari vuotta myöhemmin Morricone palkattiin tekemään musiikkia vanhan koulukaverinsa Sergio Leonen lännenelokuvaan. Morricone teki musiikin myös Sergio Leonen seuraaviin lännenelokuviin Vain muutaman dollarin tähden (1965) ja Hyvä, pahat ja rumat (1966). Yksi tällaisista sovituksista oli Italiassa asuneen amerikkalaisen folklaulajan Peter Tevisin vuonna 1962 julkaisema versio Woody Guthrien 1941 tekemästä kappaleesta Pastures of Plenty. Sanoitukset kuuluvat ’we come with the dust and we go with the wind’. Samalla musiikin rooli korostui. Dubbaus vei italialaiset elokuvat aikaisempaa suuremman yleisön nähtäväksi. Pari vuotta myöhemmin Morricone palkattiin tekemään musiikkia vanhan koulukaverinsa Sergio Leonen lännenelokuvaan. Hän piti niitä amerikkalaisten westernien musiikin laimeina kopioina, ja säveltäjä itse oli samaa mieltä. Tärkeä osa niiden tunnelmaa oli Morriconen musiikki. ”Morricone sovitti Italian RCA:lle paljon folkia. Orkesterin sijaan kappaletta hallitsevat rautalankakitara, vihellys, kirkonkellot ja ruoskan läiskähdykset. Elokuvan musiikki teki saman, minkä Kourallinen dollareita teki elokuvanakin. Se tuntui saavan uuden merkityksen. Elokuvamusiikin, popin ja klassisen ohella Morricone oli jo 1950-luvulta asti tehnyt myös kokeellisempaa musiikkia. Kuuluisia soundtrackeja syntyi muun muassa Sergio Corbuccin Navajo Joeen (1966) ja The Mercenaryyn (1968), Sergio Solliman Luodin lakiin (1966) ja Giulio Petronin elokuvaan Kosto odottaa (1967). Siinä kuitenkin tuli selvästi esiin hänen oma tyylinsä. Hän teki klassikkotason soundtrackeja gangsterielokuviin (Sisilialaisklaani, 1969), historiallisiin sotaelokuviin (Taistelu Algeriasta, 1966), draamoihin (Maddalena, 1971), komedioihin (Escalation, 1968), poliittisiin elokuviin (Julma kierre, 1971) ja kauhuelokuviin (Kuoleman lintu, 1970). Se oli lännenelokuvien historiassa sellainen ’ennen ja jälkeen’ -hetki”, Lehtinen pohtii. Etenkin elokuvien pääteemat sekä Hyvien, pahojen ja rumien The Ecstacy of Gold -kappale muodostuivat nopeasti ikonisiksi sävellyksiksi. Hyviä esimerkkejä tästä ovat sellaisten elokuvien kuin Sound of Musicin (1965), West Side Storyn (1961) ja Maija Poppasen (1964) soundtrackit, jotka myivät enemmän kuin aikakauden legendaariset poplevyt. M orriconen elokuvasäveltäjän uran alku osui loistavaan aikaan italialaiselle elokuvalle ja elokuvamusiikille. 1960-luvun lopulla ja 1970-luvun alussa Morricone teki musiikkia paitsi Leonen westerneihin (Huuliharppukostaja, 1968 ja Maahan, senkin hölmö, 1971) myös muiden italialaisohjaajien lännenelokuviin. Musiikilla näitä saattoi kuitenkin ilmaista yli kielirajojen. Syntyi mielikuva yksinäisestä sankarista, joka kulkee tuulen mukana”, Lehtinen kertoo. Morricone oli tehnyt elokuvasävellyksiä koko 1960-luvun alkupuolen, mutta hänen tiensä suurempaan menestykseen oli seurausta hänen sovitustyöstään. ”1960-luvulta muistetaan ajan hienot popyhtyeet, mutta silloin elokuvamusiikki usein hallitsi myyntilistoja”, Lehtinen sanoo. 1950–60-luvuilla Italiasta tuli useita elokuvasäveltäjiä, jotka saivat huomiota kansainvälisesti. Myös nimillä Il Gruppo ja The Group tunnettu kokoonpano oli mukana myös joillakin Morriconen elokuvasävellyksillä
”Round Midnight toi Herbie Hancockille Oscarin, vaikka elokuvan kappaleet eivät olleet hänen omia sävellyksiään, vaan sovituksia vanhasta jazzista”, Lauri Lehtinen kertoo. Maestro on saattanut esimerkiksi kieltäytyä työtarjouksista, jos häneltä on vaadittu liian huomaamatonta musiikkia tai pyydetty sovittamaan muiden sävellyksiä. Se vähän rajoittaa kommunikointia!” Lehtinen nauraa. ”Huomaan hakeutuvani näiden tunteisiin vetoavien soundtrackien pariin. Ensimmäisen Oscar-ehdokkuutensa hän sai vuonna 1978 Terrence Malickin Onnellisten aika -elokuvasta. Vielä vuonna 2013 Morricone vannoi, ettei enää koskaan työskentelisi Quentin Tarantinon kanssa, koska tämä oli käyttänyt hänen musiikkiaan ”epäjohdonmukaisesti”. Siinä kuitenkin tuli selvästi esiin hänen oma tyylinsä. Panu Aaltion mukaan juuri yksilöllisen sävyn löytäminen on elokuvamusiikin tekemisen suurin haaste. Töitä Hollywoodissa kuitenkin piisasi – siitä huolimatta, ettei Morricone koskaan suostunut muuttamaan pois Roomasta tai oppimaan englantia. Lehtisen mukaan erityisen vahvoja ovat soundtrackit Brian de Palman elokuviin kuten Lahjomattomat (1987) ja Sodan arvet (1989). Se oli lännenelokuvien historiassa sellainen ’ennen ja jälkeen’ -hetki.” – LAURI LEHTINEN 60 RUMBA. Hollywoodin mestareiden, kuten Hans Zimmerin, Jerry Goldsmithin ja John Williamsin kautta elokuvamusiikin pariin löytänyt Aaltio suosiikin Morriconen tuotannossa 1980-luvun melodisia teoksia. ”Ostin divarista 1980-luvulla Englannissa tehdyn kokoelman This Is Ennio Morricone vain siksi, että siinä oli Hyvät, pahat ja rumat -tunnari. E nnio Morricone on hyvä esimerkki siitä, kuinka elokuvamusiikki voi olla samalla persoonallista ja tavoittaa valtavia yleisöjä. Vaikka elokuvat kuten Manaaja II: Luopio (1977) ja Orca – Tappajavalas (1977) eivät olleet mestariteoksia tai suurmenestyksiä, Morriconen musiikki huomattiin myös Hollywoodissa. Tällaisia on esimerkiksi elokuvissa Linnake (1986) ja Cinema Paradiso (1988). Tämä kaikki tuli yllätyksenä, koska odotin kuulevani sen tutun kappaleen. Kun näen kohtauksen, voin helposti tehdä siihen jotain, joka sopii aika hyvin ja on ihan ok. K uten niin moneen muuhun, myös Lauri Lehtiseen Morricone teki ensimmäisen kerran vaikutuksen kuitenkin lännenelokuvasävellystensä kautta. Morriconen lännenelokuvien musiikki on makeaa ja ikonista, mutta en laita sitä levysoittimeen, jos haluan fiilistellä”, hän kertoo. Sitten tulee patarummutusta ja revitty rautalankakitarasoolo. Sitä saattoi sitten kuvitella samalla, kun kuunteli Morriconen kappaleita”, Lehtinen muistelee. Olin että perkele, tällaistakin tulee”, Lehtinen sanoo ja naurahtaa. Sieltä tuli Navajo Joen tunnuskappale, joka alkaa pitkällä, tuskaisella intiaanihuudolla. 1980-luvulla 1960-luvun lännenelokuvat ja 1970-luvun kauhuelokuvat eivät olleet etenkään Suomessa helposti saatavilla. Pitää löytää uniikki sävy, joka välittää tuoreella tavalla sen, mistä elokuva kertoo.” Lehtisen mukaan Morriconen vahvuus on juuri se, että hän on kertoja siinä missä ohjaaja tai käsikirjoittajakin. ”Kielitaidottomuus on varmaan yksi syy, miksi Morriconen musiikki ei ole amerikkalaisissa elokuvissa niin hyvää. Poikkeuksiakin toki on. ”Sellaista perusmattoa on niin helppo tehdä. Muun muassa Järven tarina(2015) ja Tummien perhosten koti (2008) -elokuviin musiikkia tehnyttä palkittua säveltäjää Panu Aaltiota Morriconen musiikissa on kiehtonut hänen melodinen taituruutensa sekä kykynsä sisällyttää musiikkiin vahvoja tunteita. Ehkä Morriconen pitkä Oscar-odotus johtui hänen vahvasta persoonastaan ja toisinaan esiin nousevasta taipumattomuudestaan. ”Se oli varkaus!” puuskahti yleensä leppoisa Morricone itsekin Guardianin haastattelussa vuonna 2001. Laitoin kuitenkin vahingossa soimaan a-puolen sijaan lp:n b-puolen. Edellä mainittu Linnake oli kuitenkin se elokuva, jonka kohdalla voiton olisi monien mielestä pitänyt tulla. Mutta ei se ’ihan ok’ ole se syy, miksi elokuvia tehdään. M orricone oli alkanut tehdä musiikkia amerikkalaisiin elokuviin jo 1970-luvulla dollaritrilogian menestyksen jälkeen. E N N I O M O R R I CO N E ”Kourallinen dollareita ei ollut ensimmäinen elokuva, johon Morricone teki musiikkia. ”Tällaiset kokoelma-lp:t, joilla oli eri elokuvista musiikkia, hieman korvasivat puuttuvaa elokuvaa
Tuottajat eivät millään halua muuttaa toimivaa reseptiä”, myös Yhdysvalloissa työskennellyt Aaltio kertoo. Se ei ole jotakin, joka haudataan dialogin ja äänitehosteiden taustalle tai puolen minuutin pätkiä, jotka kertovat, mikä tunnetila kohtauksessa pitäisi olla. 2000-luvun alussa melodia meni vähän pois muodista.” Aaltio kuitenkin pitää nykypäivää elokuvamusiikin kannalta hyvänä. marraskuuta. Ennio Morricone herää joka aamu varhain ja aamukahvin jälkeen istuu työpöytänsä ääreen säveltämään. Aaltiolle elokuvamusiikin kulta-aika sijoittuu 1970-luvun lopulta 1990-luvun puoliväliin, jolloin melodia hallitsi myös Hollywoodissa. Tästä seurauksena on se, että soundtrackit toistavat samoja juttua. Ennio Morricone esiintyy orkestereineen Helsingin Hartwall-areenalla 30. ”Siellä ollaan todella jumissa temp trackeissä. ”Se alkoi 1970-luvulta, jolloin tulivat Star Warsin kaltaiset isot, melodiset scoret. Siinä istuessaan hän yrittää muuttaa musiikiksi tunteita, joita ei voi sanoin kuvailla. ”Tuntuu, että Suomessa elokuvamusiikki on tehnyt uuden tulemisen. ”Hän pystyy näkemään elokuvan ideat ja yhdistämään ne omaan musiikkiperinteiden ja musiikin mahdollisuuksien tajuunsa. E N N I O M O R R I CO N E Vielä vuonna 2013 Morricone vannoi, ettei enää koskaan työskentelisi Quentin Tarantinon kanssa, koska tämä oli käyttänyt hänen musiikkiaan ”epäjohdonmukaisesti”.. 1980-luvulla olivat Indiana Jonesit ja Paluu tulevaisuuteen -leffat ja tällaiset. Syntyykö lisää samanlaisia hetkiä kuin Cinema Paradison musiikin uskomaton kyky tuoda kuultavaksi nostalgian samanaikainen ilon ja surun myrsky tai dollaritrilogian kappaleiden taito kuvata kylmäveristen tappajien teräksisen katseen takana vellovat tunteet. Euroopassa ja independent-elokuvissa tapahtuu paljon. Morriconen musiikki kertoo jotakin, mitä kuvassa tai käsikirjoituksessa ei kerrota.” Aaltion mukaan suurissa Hollywood-tuotannoissa on nykyään usein ongelmana liiallinen varovaisuus. Ainakin siihen on joka kerta mahdollisuus, kun mestari laskee kynänsä paperille ja musiikki hänen päässään ottaa jälleen kerran vallan. Yksi Hollywood-agentti pohti sitä, että melodia on tulossa isoissakin elokuvissa takaisin. Tulee helposti vähän epätoivoinen olo, koska nämä vanhat mestarit ovat jo niin vanhoja.” Toistaiseksi ainakin yksi vanha mestari yhä jaksaa. Kenties. ”Säveltäjän tehtävänä on sitten käytännössä seurata sitä ja tehdä se uusiksi. Se ei mahdollista kovin suurta liikkuvuutta.” ”Temp trackeillä” tarkoitetaan muista elokuvista otettua musiikkia, joka laitetaan leikkausvaiheessa rytmittämään elokuvaa. Morricone on raivannut musiikille tilaa elokuvissa
Vaan niinpä käykin, että vaikkei Tunnelivisio ehkä ole pop-innovatiivisuuden huippu tai suuri klassikko, se osoittautuu odotuksia kiinnostavammaksi ja vaikuttavaksikin poprock-levyksi. Lopputulos on yllättävän lämmin siihen nähden, että vieraantuneisuuden, etäisyyden ja jopa kauhun tuntemukset ovat tässä musiikissa niin tärkeässä roolissa. Eikä kymmenen lyhyehkön biisin mittainen levy ehdi puuduttaa, vaikka musiikissa ei niin kauheasti hengitystaukoja olisikaan. Ja sekin on tärkeää. Hengenvaarallinen: 0–1,9 Kehno: 2,0–4,9 Keskinkertainen: 5,0–6,9 Hyvä: 7,0–8,9 Klassikko: 9,0–10 L E V Y T 7,7 Mira Luoti Tunnelivisio SONY 62 RUMBA. Luoti ja Tuunela eivät ole lähteneet tekemään mitään musiikillisesti tai välttämättä temaattisestikaan radikaalia. Hyvä levy, jonka ehdottomana vahvuutena on Luodin läsnäolon tuntu – se, että kuulija uskoo hänen sanovan jotakin itselleen tärkeää. Vesalan levy ei sisällä ainutlaatuista musiikkia eikä riko rajoja. Sekä Vesalan että Luodin levyillä soi nimenomaan PMMP:n melankolinen puoli. Myös Vesalan suosimat ajankohtaiset elektroniset soundit puuttuvat tältä levyltä, jolla syntikat ja kitarat soivat 1980–90-lukuisissa sävyissä. Eivätpä sellaiset olisi tälle levylle sopineetkaan, sillä tavoitteena on selvästi ollut yhtenäinen kokonaisuus, ja se tavoite on myös saavutettu. Luodin esikoiselta on julkaistu useita näytebiisejä, joista ei ole tullut hittejä, ja festareillakin hän kuuluu esiintyneen huomattavasti pienemmille yleisöille kuin ex-bändikaverinsa (minkä hän tosin itse ennakoi jo ensimmäisissä sooloprojektin tiimoilta antamissaan haastatteluissa). Bassovetoinen jykevä rockpohja, jonka päälle kasataan runsaalla kädellä syntikkamattoa, toimii kyllä sinänsä hyvin, vaikkei millään lailla muodikasta olekaan. Sen enempää yksittäisiä huippubiisejä kuin hutejakaan ei juuri erotu. Varsinkin jälkimmäinen on tässä lajissa tehokas ja tekstinäkin toimiva kuvaus rakkauden ja psykoosin rajamailla liikkumisesta. Siksi tuntuikin pieneltä pettymykseltä, ettei Vesala yltänyt ensimmäisellä soolotuotoksellaan ihan sille merkityksellisyyden tasolle, jota moni häneltä toivoi. Sitä tipahtaa pimeyteen täyttää hyvin paikkansa isona kiintiöballadina, ja Musta laatikkoja Tunnelivisio -biisit muistuttavat Pariisin kevään yhdestä keskeisestä biisityypistä, mantramaisesta hokemasta. Tärkeintä PMMP:ssä oli sen kyky yhdistää isot kansanjoukot ja erilaiset viiteryhmät tavoittava tarttumapinta tinkimättömyteen ja radikaaliuteen. Levy on tasalaatuinen. Romanttinen Pinnan alla ja teini-iän haurautta, himoa ja sekoilua kuvaava Lähiölaulu ovat varmaankin parhaita ”hittibiisejä”. Mutta Tuunelan melodiavainu näissä lauluissa kuuluu, ja tekee niistä kauttaaltaan vähintään perustoimivaa kertosäevetoista popmusiikkia. Siellä täällä tulee tietysti Pariisin kevät mieleen, mutta tämä on Mira Luodin levy: niin laulu kuin laulujen aiheet ankkuroivat sen sellaiseksi. Virheettömän haikea sävellys ja jäänkirkkaat koskettimet vangitsevat tämän tunnelman hienosti. Kappaleessa on ainesta pieneksi klassikoksi. Ehkä Tunnelivision dynamiikka olisi hyötynyt vähän suuremmista moodinvaihteluista, tai ainakin musiikillista ilmaisua olisi voinut varioida aavistuksen enemmän. Tunnelivisio on tässä ja nyt, ja vaikka se tuskin mullistaa kotimaisen popmusiikin kenttää, se voi toimia huomaamattomammin, avata lukkoja kuulijan pään sisässä. Paras biisi taitaa kuitenkin olla toiseksi viimeisenä kuultava Aamusta iltaan, joka on jotenkin poikkeuksellisen koskettava kuvaus ulkopuolisesta, marginaaliin ajautuneesta tyypistä, joka yrittää hapuilla kohti yhteisöä ja valoisampaa huomista. Varsinkin Tunnelivisiolla ollaan hyvin kaukana vanhan bändin räyhäkkäistä punkvaikutteista, vaikka yhtyeen kontekstissa ne kai yhdistettiinkin usein juuri Luotiin. Kappaleet kertovat usein mielen järkkymistiloista, pakkomielteistä ja sotkuisista ihmissuhteista. NIKO PELTONEN Ei mikään antikliimaksi NYT kun olen päätynyt arvostelemaan peräkkäisiin Rumban numeroihin sekä Paula Vesalan että Mira Luodin soolodebyytit, lienee paikallaan sanoa jotain PMMP:stä ja siitä, millaisena näen sen merkityksen uudemmassa suomalaisessa pophistoriassa: erittäin suurena, kuten varmaan jokainen vähänkin alaa seurannut henkilö. Tilitys ei ole ”vereslihaista”, vaan välimatkan päästä tehtyä ja tavallaan vapautunutta ja vapauttavaa. Siihen ei ole kohdistunut kummoisiakaan odotuksia koko kesän listoja hallinneeseen Vesalan levyyn verrattuna. Isoissa sovituksissa on tummasävyistä draamaa, joka palvelee tällaisia tekstejä hyvin: niiden ansiosta Tunnelivisio ei tunnu vähimmässäkään määrin klaustrofobiselta. Entäpä sitten Mira Luodin Tunnelivisio, joka on työstetty yhdessä Pariisin kevään Arto Tuunelan kanssa. Tässä voisi olla kaikki antikliimaksin ainekset. Mira Luodin kappaleet kertovat usein mielen järkkymistiloista, pakkomielteistä ja sotkuisista ihmissuhteista. Tai no, Vesala taisi onnistua tässä Rakkaus ja maailmanloppu -biisillään, mutta muuten liian suuri osa hänen esikoisestaan on tavanomaista musiikkia tavanomaisista aiheista. Turha kai tätä on verrata PMMP:hen merkityksellisyydeltään. Tällaisista lähtökohdista voi syntyä musiikkia, joka todella muuttaa kuulijoidensa elämän, ja sellaista PMMP ilman muuta teki – musiikkia, joka on paljon olennaisempaa kuin juuri mikään muu 2000-luvulla vastaavia määriä myynyt
L E V Y T KE RT TU M AL IN EN RUMBA 63
Tietenkään Head Carrier ei muuta maailmaa tai edes musiikkia. Nimi Head Carrier taas saa nimensä Pyhältä Dionysiukselta, Pariisin suojeluspyhimykseltä, jota pidetään kaikista tunnetuimpana cephalophorena eli marttyyrinä, joka esitetään kuvissa kantamassa omaa päätään. Pixiesin autotallipunk oli vailla krumeluureja, mutta ei vailla älyä. On se silti ihan hyvä 33-minuuttinen 30-vuotiaalta bändiltä. Se ei saa päitä kääntymään kadulla eikä kuulijaa tuntemaan itsensä taas 19-vuotiaaksi. AJATELLA: Pixiesin kuudennen albumin ilmestymispäivänä on kulunut liki viikolleen tasan 25 vuotta siitä, kun Trompe le Monde näki päivänvalon. Ja vaikka he näyttivät siltä kuin olisivat juuri heränneet, he kuulostivat siltä kuin he olisivat heränneet vihaisina. Surfer Rosa (1988), Doo little (1989), Bossanova (1990) ja Trompe le Monde olivat vastaisku kaikelle 1980-luvun Pää kainalossa, sydän paikallaan 7,4 Pixies Head Carrier PIAS amerikkalaisrockin pöhölle, prameilulle ja machoilulle. Classic Masher ja Might as Well Be Gone kielivät siitä pistämättömästä melodiantajusta, joka sai Pavementin, Weezerin ja brittipopista irti pyristelevän Blurin tykästymään yhtyeeseen. Kun he nyt viimein ovat äänittäneet uuden albumikokonaisuuden, tuttuun tapaansa he ovat valinneet siltä ennakkomaistiaisiksi kappaleen nimeltä Um Chagga Lagga, maantieprostituutiosta kertovan rutistuksen, joka muistuttaa lähinnä hahmotelmaa luonnoksesta. Alle kaksiminuuttinen Baal’s Back taas kuulostaa Nirvanalta ennen kuin he päättivät vastoin kaikkia vedonlyöntikertoimia ryhtyä maailman suurimmaksi rockyhtyeeksi. Ja kun rockissa pakollinen comeback tapahtui vuonna 2004, kukaan tuskin aavisti, millaisiksi antikliimaksin mestareiksi Pixies osoittautuisi. Tuoreen basistin Paz Lenchantinin laulama All I Think About Now taas lienee nätein Pixies-kappale ikinä. Kun yhtyeen asenne ja melodiantaju ovat ennallaan, myös Frank Blackin tangentuaaliset sanoitukset kuulostavat taas vaivaannuttavan sijasta hurmaavilta: kukapa muu voisi aloittaa kappaleen säkeillä ”You look like a praying mantis / You could say that the bug is man” kuulostamatta mieheltä, jonka ilmaantuminen ovellesi pistäisi hälyttämään virkavallan paikalle. Ensiksi yhtye kiersi vanhan materiaalinsa voimin liki vuosikymmenen – ainoa uusi kappale oli nimeltään Bam Thwok. Sitten yhtye hajosi riitaisissa merkeissä. SAMULI KNUUTI L E V Y T TR AV IS SH IN N 64 RUMBA. Onneksi – ja suureksi yllätykseksi – Um Chagga Lagga on aika suurella marginaalilla heikoin kappale albumilla, jolla Pixies tuntuu viimeinkin vetäneen saappaat kunnolla jalkoihinsa ennen töihin tarttumista. Keulakuva Black Francis muutti nimensä Frank Blackiksi ja julkaisi kirpputorillisen unohdettuja soololevyjä. Sitä edeltäneenä viitenä vuotena massachusettsilaisyhtye oli julkaissut neljä albumia, joiden jälkiviisaasti voi katsoa pohjustaneen hyvin suuren osan 1990-luvun rockista. He osasivat pitää meteliä, mutta yhtye ymmärsi myös melodian päälle. Kun he viimein palasivat studioon, albumin sijasta he tekivät joukon ep:itä, joista nivotussa kokonaisuudessa Indie Cindy (2014) liimajäljet näkyivät pahasti
Se tuntuu paineena suoraan rintakehässä. On oikeastaan aika erikoista, että hiphopin puheenaiheet ovat muuttuneet suht vähän viimeisinä vuosikymmeninä, vaikka räppärit ovat alkaneet näyttää taidekoululaisilta ja lierihattumalleilta. KENDRICK Lamar on Black Hippy -rapkollektiivin itseoikeutettu herra ja hidalgo. Molemmilta löytyy soulbiisejä, erikoisbiisejä ja avaruusjatsia. Vaikka tämä saattaakin tuntua helpolta rinnastukselta – vähän kuin joka ikisen valkoisen NBA-pelaajan vertaaminen Larry Birdiin – Blank Facen monipuolinen rehotus tuo mieleen ennen kaikkea Kendrick Lamarin 120-minuuttisen suurteoksen To Pimp a Butterfly (2015). Pian ollaan jo Kool & the Gangiä lempeästi samplaavassa Kno Ya Wrong -kappaleessa. Blank Facella on toki enemmän suoraviivaista losangelesilaista murhaja jengiräppiä. Sanoituksellisesti levy ei yllä lähellekään Lamarin tasoa. Schoolboyn edellislevyt Habits & Contradictions (2012) ja Oxymoron (2014) olivat popimpia ja koukukkaampia kuin Nihilismiä ghettoinfernosta 7,7 Schoolboy Q Blank Face TOP DAWG uutuusalbumi. Joku voisi vaihteeksi kirjoittaa: ”Olipa räppärin tausta mikä tahansa, jatkuva murha-aikeilla uhoaminen, jengiväreillä flirttailu ja naisten huorittelu on aika pirullisen väsähtänyttä ja lapsellista.” (Kas: nythän niin taidettiin kirjoittaa!) Genren helmasynneistä huolimatta Blank Face on hyvä+-luokan rap-albumi. Schoolboy Q todistaa taas kerran vuoden odotetuimpiin lukeutuvalla albumillaan olevansa vähintään kisälleistä ensimmäinen. Oikeastaan ne ovat vain rispaantuneita ja mielikuvituksettomia. Albumi on kietoutunut vainoharhaiseen dullahuuruun. SANTTU REINIKAINEN L E V Y T RUMBA 65. Heti levyn avaavalla Torch-kappaleella Q viittaa vanhaan vihtahousuun ja kärisee ”Who needs a mothafuckin’ friend?” laahaavan, psykotrooppisen biitin päälle. Sen tietävät kaikki – jopa kokopäivätoiminen ilkeä medianero ja sivutoiminen laulaja Taylor Swift, joka rekrytoi Lamarin dissausposseraidalleen Bad Blood. Ei toki yllä kovin moni muukaan. Mutta usein sanoituksista on tullut vain entistä simppelimpiä, toisteisempia ja kapea-alaisempia. Alkupuolella albumi on kuin kuulokkeista hiipisi korviin ukonilmaa edeltävä yliluonnollisen alhainen matalapaine. Blank Face ei sisällä varsinaisesti helppoa kesämusaa. Etenkin yhdysvaltalaisissa kritiikeissä Q:n gangsterilatteuksia on tulkittu tyypilliseen tapaan valtavan tosissaan, pelonsekaisella kunnioituksella. Sanoitukset pudottavat kuulijan painajaismaisen, huumeiden ja väkivallan täyttämän ghettoinfernon keskelle. Eräänlaista nihilististä zeniä. Erinomaiseksi sillä on matkaa jokusen karsitun hutibiisin ja vähemmän tympeiden sanoitusten verran. Toki joukosta löytyy queer-räppiä ja kaikenlaista spesiaalitouhua. Biitit ovat askeettisia, sanoitukset nihilistisiä – vaikka Kanye käykin vierailulla kutsumassa Kim Kardashiania ”naispuoliseksi O.J:ksi”. Ripaus huumorintajuakaan ei yhtään haittaisi. Mutta mitä pidemmälle albumi etenee, sitä useampiin suuntiin harottavat sen lonkerot
Siksi se, että julistaa Sur-rurin Suomen parhaaksi bändiksi, kuulostaa niin puolielitistiseltä. Lause on kuultu usein ja se on ainakin joinain päivinä helppo allekirjoittaa – ja ennen muuta se kertoo paljon sanojastaan. Nurmikko vihertää. Pilvet liikkuvat. Teksteiltään Ihmisiä nurmikolla on kuitenkin yhtyeen paras ja missä tahansa mittakaavassa poikkeuksellinen levy. ”Kierrän totuuden, koska tiedä en onko / mulla oikeutta näihin tuntemuksiin / mä kilahtelen, koska tiedä en onks nää / oikeita tunteita ensinkään”, Vuorenmaa tiivistää päätöskappaleessa. Ihmisiä nurmikolla on kuitenkin jälleen kiistaton todiste siitä, että Ville Vuorenmaa pitäisi järjestelmällisesti mainita Risto Ylihärsilän ja Paula Vesalan kaltaisten sukupolvensa taitavimpien muusikoiden ohessa. Puhumattakaan siitä toisesta puolesta, Vesiposti suihkuaa -kappaleen lopusta ja levyn puolivälin katharsiksesta. Ikään kuin yhtye sanattomasti ilmaisisi haluavansa pitää ulkopuoliset loitolla ja itsensä valittujen salatietona – ihan kuin indie silloin joskus, ennen kuin internet teki siitä liian helppoa. Vaikka Ihmisiä nurmikolla on vain kuuden kappaleen mittainen, on säännönmukaista, että kun Vuorenmaa on kirjoittanut täydellisen kertosäkeen tai väliosan, se kuullaan vain kerran, kuten 16-minuuttisen Sydän ei kysy lupaa -päätöskappaleen puolivälissä. Vuorenmaa on edelleen ekspressionisti, mutta levyllä ekspressiot ovat ennen muuta päänsisäisiä: muistikuvia toisen ”älyttömistä höpinöistä”, jotka kuulostavat vähän sinne päin siteeratulta Absoluuttiselta nollapisteeltä tai huomioita niistä aamuöistä, kun kaikki on vähän epäselvää ja tuntuu kellonajasta johtuen maailmanlopulta. Se julkaisee levynsä vinyylinkuuntelijoille ja pitää musiikkinsa poissa Monimutkaisen rakkauden rock 8,8 Sur-rur Ihmisiä nurmikolla ROKU Spotifysta. Kun cd-aikana kuuli kuiskintaa tällaisesta erityisen hienosta yhtyeestä, levyjä tai tiedostoja löysi kyllä jostain. Selvimmät poppisävellykset Väität olevasi tyytyväinen ja Nykyaikainen sydän keskiaikaisessa huoneessa menevät kertaheitolla Surrurin kaanoniin, mutta niissä ei ole mitään kummaa, sillä ällistyttävän hyvät sävellykset ovat Sur-rurille varmasti toteutuvia satunnaisuuksia. Kaikista niistä tunteista, jotka jonkun olisi pitänyt sanoa lauluissaan ääneen jo aikaa sitten. Toinen bändin tyylillinen piirre on sen sijaan tallella. Ihmisiä nurmikolla hävittää melkein viimeisetkin Sur-rurin punksävyt ja siirtää sen Hüsker Dün ja Replacementsin väliseltä janalta kolmioon, jossa on edellisten lisäksi Pavement. Ihmisiä nurmikolla on kuin emoa, joka suhtautuu teineilyn sijaan tunteisiin aikuisen rationaalisesti. Suomessa tai luultavasti missään ei ole sanallistettu yhtä herkästi ja tarkasti sitä, miltä tuntuu epäillä omia tunteitaan, pelätä niiden seurauksia ja lopulta pelätä epäilyn seurauksia – jolloin kierre on jo valmis. Päinvastoin: bändi on kuin olisi yrittänyt pysyä siellä. Syvästä rauhasta ja aaltoilusta paikassa, jossa ”todellisuutta ei oo / epäilyksiä ei oo”. OSKARI ONNINEN L E V Y T JA RN O AL H O JA VI LL E VU O RE N M AA 66 RUMBA. Nyt Sur-rur tuntuu nimenomaan vanhan ajan indiebändiltä. 20 vuotta sitten perustetulla Sur-rurilla ei ole ollut koskaan mitään syytä haluta pois marginaalista. SUR-RUR on Suomen paras bändi. Sur-rurilla on ollut tapana tuhlata hyviä ideoita (kuten Guided by Voices) ja jättää huonotkin sensuroimatta (kuten Guided by Voices)
L E V Y T SEREMONIA on yhtye, johon monilla on ollut vaikeuksia muodostaa luontevaa suhtautumistapaa. Sillä esiintyy yhtye, joka on löytänyt vahvuutensa ja osaa käyttää niitä hyväksi. Esimerkiksi levyn nimikappale, luultavasti koko valikoiman paras biisi, on tunnelmaltaan kiehtova, melodisesti vahva sävellys, joka esittelee yhtyeestä kokonaan uusia puolia. Noora Federleyn vähäeleinen, vahvasti kai’utettu laulu ei edelleenkään häkellytä moniulotteisuudellaan, mutta neljännellä albumilla siihen osaa jo suhtautua luontevana osana yhtyeen soundia. Useimpia Seremonian kappaleita kannattelee vähintäänkin yksi tanakan juureva kitarariffi. On kuitenkin vaikea keksiä, mitä moderneja elementtejä Seremonian musiikkiin voisi tuoda. Seremonian neljäs albumi Pahuuden äänet on johdonmukainen, mutta ei 1970-luku, soundi ja sielu 7,3 Seremonia Pahuuden äänet SVART täysin yllätyksetön seuraaja bändin aiemmalle tuotannolle. Monet näistä yhtyeistä ovat korkeintaan tympeää retroilua, mutta Seremonia kuulostaa onneksi bändiltä, joka on tuonut menneiltä vuosilta soundin ohella myös sielun. Kaikki levyllä tapahtuu sinänsä vanhan hard rockin ja protometallin kontekstissa ja estetiikalla. TAPIO AHOLA RUMBA 67. On kokonaan kuulijasta kiinni, kuinka pitkälle tämä riittää. On silti todettava, että ajoittain toivoisi laulun ottavan Seremonian ilmaisussa isomman roolin – nyt se tuntuu vain yhdeltä instrumentilta muiden joukossa. Sanoitusten tarinat kosmisista kauhuista ja sielun kuolemasta istuvat hyvin yhtyeen musiikkiin, ja ne voisivat saada enemmänkin tilaa kokonaisuudessa. Seremonian riffit ovat kieltämättä liian tummasävyisiä, jotta niiden päälle voisi laulaa auton rassaamisesta. Pahuuden äänet ei kuitenkaan – onneksi – ole ainoastaan kokoelma yksipuolisia jytäriffejä. Ehkä juuri efektoidun laulusoundin takia albumin sanoitukset eivät nouse järin vahvasti esiin. Bändi on joutunut eräänlaisena suomenkielisen occult rockin pioneerina vastaamaan aiheettomiin syytöksiin ironisesta lähestymistavasta musiikin tekemiseen, vaikka sen soundissa on kuultavissa aito rakkaus 1970-lukulaista riffirockia kohtaan. On jokseenkin kyseenalaista, kuultaisiinko Seremonian musiikissa huilun kaltaista soitinta, ellei sitä olisi käytetty rockmusiikissa jo 1960-luvulla. Enää tuskin kukaan epäilee yhtyettä pelkäksi vitsiksi. Iskevien riffien tekijöinä Seremonialla olisi paljon opetettavaa monille nykypäivän metallija rockbändeille. Seremonia ei ole todellakaan ainut bändi, joka yrittää tuoda 1970-luvun alkuvuodet takaisin rockmusiikkiin. Kun Seremonia vaikkapa Me kutsumme sitä -kappaleessa laittaa puntit tutisemaan, tuntuu kuulijasta siltä kuin sähkökitara olisi soittimena keksitty tätä nimenomaista tarkoitusta varten. Psykedeeliset sävyt ovat myös entistä luonnollisempi osa yhtyeen soundia, ja Riivatut-kappale menee sävyissään jo vahvasti doom metalin puolelle. Vaikka Pahuuden äänet nojaa selkeästi enemmän menneeseen kuin tulevaan, on levy kiistatta omassa sarjassaan tyylipuhdas suoritus
Kicking Against the Pricks oli ensimmäinen instanssi, jossa Caven myöhemmin hyvinkin dominoivaksi muuttunut crooner-alter ego vilahti öljyisenmustan hiussuortuvan takaa. Taiteilijan luova prosessi on harvoin niin läpinäkyvää kuin tällä levyllä. Audenilta ja on kaikin puolin niin sivistynyt, tarkkasilmäinen ja ilmaisultaan rikas, että on vaikea hahmottaa kyseessä olevan sama raivopää, joka Birthday Partyn aikana potki ja hakkasi yleisöään mikkiständillä. Dirty Pearl on siinä mielessä tärkeä osa Caven kaanonia, että vaikka ilmeisimmällä tasolla se näyttää, kuinka tärkeä Cave on Lanelle, rivien välistä on luettavissa Lanen huomattava vaikutus Caven estetiikkaan. Cave käy läpi suhdettaan rakkauteen ja rakkauslauluihin, siihen, mitä rakkaus rakkauslaulussa oikein tarkoittaa. TEKSTI JEAN RAMSAY 68 RUMBA. Jesus Met the Woman at the Well taas paljastaa gospelin Bad Seedsin soinnin taustalla ja ilmeisin tykitys, Velvet Underground -laina All Tomorrow’s Parties, korvaa alkuperäisen pakkomielteisesti eteenpäin junnaavan John Calen pianon Blixa Bargeldin katuporaksi muuntuneella kitaralla ja ”hu!”-huudolla, joka saisi Islannin futismaajoukkueen juoksemaan piiloon lähimpään luolaan. 9,9 Nick Cave and the Bad Seeds Kicking Against the Pricks (1986) Coverit ovat tärkeitä, sillä ne läpivalaisevat artistin ja näyttävät sen musiikillisen luurangon, jonka päälle hänen oma materiaalinsa kasaantuu. Lisäksi Cavella on yksi maailman parhaista radioäänistä, jonka kuunteleminen itsessään on nautinto. Samalla cover näyttää jäljet sille sylttytehtaalle, josta tämäkin brutaalin kitarahelvetin keskellä ilman paitaa vääntelehtivä laulaja on inspiraationsa ottanut. Kahdesta Wienin runofestivaalille ja BBC Radio 3:lle tilaustöinä tehdystä luennosta ja viidestä pääasiallisesti Boatman’s Callin kappaleen raakilemaisesta läpiluennasta koostuva levy on Caven tuotannon alastomin hetki, se kohta, jossa esirippu putoaa. Lanen oma soolodebyytti sisältää materiaalia useasta Caveen löyhähkösti liittyvästä projektista tai bändistä, kuten Die Hautilta ja Einstürzende Neubautenilta. Lopulta laulaja löytää onnen alta kipua ja kaipausta. Howard viipaloi todellisuutta Fender Jaguarillaan Caven saavuttaessa sellaisia maanisuuden tasoja, että mies tuntuu hajoavan liitoksistaan. 10 Kovalle maalle pudonneet pahan siemenet NICK CAVEN särmikkään hahmon alla kulkee monia juonteita. Levyn päättävä The Fullness of His Coming taas on klassista Cavea, kuin Jumalan ja seksin tahmainen ja himokas sekoitus. H. L E V Y T LY H Y E T The Birthday Party Drunk on the Pope’s Blood (1982) Vaikka Birthday Party oli pysäyttävän tymäkkää teurasjätettä levylläkin, niin livenä vasta veri punnittiin. Uuden Skeleton Tree -levyn johdosta raotamme flyygelin kantta ja tutkimme hieman vähemmälle huomiolle jääneitä Caven uran huippuhetkiä. Vaikka ep:n kolme originaaliraitaa julkaistiin myöhemmin Live 1982–83 -cd:llä (1999), kannattaa yrittää etsiä käsiinsä alkuperäinen vinyyli, sillä siltä löytyy The Stooges -cover Loose, joka on cd:lle päätynyttä Fun Housea kompaktimpi ja kiinnostavampi veto. Sen tajuaa viimeistään silloin, kun Cave vihdoin rikkoo hiljaisuuden Sister Sledge -coverilla Lost in Music. 6,9 Nick Cave The Secret Life of the Love Song (2000) ”Rakkauslaulu on Jumalan valo, syvällä meissä, purkautumassa ylös ja ulos haavojemme kautta”, summaa Cave tällä pienellä levyn muotoon puristetulla jalokivellä. Loogisesti Cave vetää yhteyksiä myös isäänsä ja kieleen ylipäätään, löytää isän kuolemasta kipinän omalle uralleen, tukee tätä luennalla W. Ep:n alaotsikko 16 Minutes of Sheer Hell! kertoo kaiken olennaisen: Tracy Pew’n basso on King Inkissä kuin puolijäykkä penis, jota tämä heiluttelee nahkahousuissaan musta stetson päässään. Bad Seedsin maestro Mick Harvey tuottaa ja sovittaa, mutta Caven henki ja läsnäolo ovat havaittavissa levyllä varsin voimakkaina. 7,5 Anita Lane Dirty Pearl (1993) Bad Seedsin debyyttilevyllä takakannessa muiden soittajien rinnalla keimaili Anita Lane, Caven uran alkuvuosien (1977–83) muusa ja elämänkumppani, joka kirjoitti sanat debyytin nimibiisiin ja useisiin Birthday Partyn kappaleisiin. Rowland S. Something’s Gotten Hold of My Heart ja By the Time I Get to Phoenix kuulostavat siltä kuin sarjamurhaaja olisi kaapannut Gene Pitneyn, mutta The Singer näyttää, miten syvä suhde Cavella on Johnny Cashin musiikkiin ja miten syvästi Cave ymmärtää Cashin synkimpiä suonsilmiä. Hän on maaninen baptistipappi, joka sylkee vääntelehtien Jumalan vihaa seurakunnan päälle, ja toisaalta hän on kuin goottiversio Burt Bacharachista – mies, jolle flyygeli on kuin arkku, jossa vampyyri nukkuu päivänsä
Tilaus alkaa seuraavasta mahdollisesta numerosta ja jatkuu kestotilauksena niin kauan kunnes tilaaja muuttaa tai irtisanoo sen. 7,5 Grinderman Grinderman 2 (2010) Siinä missä Caven ja Bad Seedsin ydinryhmän ”lost weekend” -projektin debyytti oli kuin kännisen bisnesmiehen yhden yön syrjähyppy, on yhtyeen kakkoslevy yksiöön muuttaneen eronneen miehen synkkää tilitystä. Grinderman muuttuu tällä levyllä kasvottomammaksi ja näkymättömämmäksi, mutta kokoonpano on sen kautta todellisempi ja uskottavampi. Osoitteenmuutos Ilmoita uusi osoitteesi riittävän ajoissa tilaajapalveluumme sähköpostitse, kirjeitse, soittamalla tai osoitteessa www.rumba.fi. 03 4246 5302 (avoinna ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Tilaushinnat • 12 kk kestotilaus 42,50 euroa • 12 kk määräaikaistilaus 44,50 euroa • Ulkomaisiin tilauksiin lisätään postimaksulisä • Hinnat sisältävät ALV % LY H Y E T L E V Y T Nick Cave & Warren Ellis White Lunar (2009) Nick Caven ja Mick Harveyn paikan Caven pääasiallisena yhteistyökumppanina ottaneen Warren Ellisin 2000-luvulla tehtailemat elokuvasoundtrackit vilauttavat jotain olennaista näiden kahden miehen luovasta prosessista. Levy on monin tavoin debyyttiä parempi ja eheämpi. 8,8 KE RR Y BR O W N. Muddy Waters muuttuu tällä levyllä Howlin’ Wolfiksi, jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Tietoja voidaan käyttää suoramarkkinointitarkoituksiin. Kestotilaus jatkuu ilman uudistamista, mikäli sitä ei irtisanota mieluiten kuukautta ennen tilausjakson päättymistä. Asioidessa on hyvä ilmoittaa tilaajanumero. Mene osoitteeseen www.popmedia.fi/tilaa-rumba Kestotilaus Kestotilaus on tilaustapa, joka on määräaikaistilausta edullisempi. 5 numeroa/12kk 42,50 Kustantaja Pop Media Oy Fredrikinkatu 42 00100 Helsinki www.rumba.fi Tilaajapalvelu puh. Tilaa Rumba! Tilaus on kestotilaus ja se koskee vain Suomeen lähetettäviä tilauksia. On harmi, ettei se saanut aivan sen ansaitsemaa näkyvyyttä. Kiinnostavimmat kappaleet ovat kuitenkin aiemmin julkaisemattomat, kraatereista inspiraationsa ottaneet kappaleet (Magma, Zantra, Halo ja Haedalus), jotka tuntuvat olevan samalla tavoin konventionaaliset rakenteet ja jännitteet hylännyttä post-musiikkia kuin Push the Sky Away -levyn (2013) ylimääräisinä kappaleina julkaistut Needle Boy ja Lightning Bolts tai Record Store Day -julkaisu Animal X. Kaksimielisyydet jylläävät (”well my baby calls me the Loch Ness Monster / two great big humps and then I’m gone”) ja debyytin intensiteetin tilalle on tullut jotain öljyisempää ja epätoivoisempaa. Irtisanominen voi tapahtua sähköpostitse, kirjeitse tai soittamalla tilaajapalveluumme. Alkuperäisestä yhteydestä irroitetut kappaleet virtaavat puhtaammin musiikillisin termein tällä kahden levyn kokoelmalla, jonka toinen levy on erityisen mielenkiintoinen, sillä se sisältää kappaleita pienemmän budjetin dokumenttielokuvista The Girls of Phonm Pehn (2009) ja The English Surgeon (2007)
B L A C K P E I D E R Suomen kätevin TV-OPAS on täällä! Kake löytyy osoitteesta kake.fi 70 RUMBA
Suomen kätevin TV-OPAS on täällä! Kake löytyy osoitteesta kake.fi
Nyt olen ihan Jori-fani. Sjöroos on tehnyt Paula Vesalan kanssa musiikin Selma Vilhusen uuteen Tyttö nimeltä Varpu -elokuvaan. Jos näiden modernien supersankarielokuvien aikakauden laskee alkaneen X-Menistä vuonna 2000, se on kestänyt jo 16 vuotta. Nyt kesä on täällä ja ilon pitäisi olla ylimmillään, mutta onkin ulkopuolinen olo.” KV: ”Sjöroos osaa kyllä hienosti tällaisen ’dancing with tears in my eyes’ -tunnelman. H I T T I K A R U S E L L I Lil Wayne, Wiz Khalifa & Imagine Dragons with Logic, Ty Dolla $ign feat. Se on pitkä aika.” SV: ”Näin elokuvaa näkemättä siinä raivostuttaa naishahmojen rooli. SV: ”Tämän kohdalla korviini vaikuttaa jonkin verran se, mitä olen lukenut elokuvasta. Minusta on vinkeää, että tällainen kevyt ja leijaileva kesäbiisi onkin aika surullinen.” KV: ”Mielestäni Sjöroos on kiehtovalla tavalla epäpoptähti. Tyttö nimeltä Varpu -elokuvan pääosaakin näyttelevä Paula Vesala toi Jorin mukanaan musiikin tekoon. Musiikkia räpistä kansanmusiikkiin arvostava Vilhunen sai kuunneltavakseen muun muassa countrya, persoonallista oopperaa ja huumoripoppia. Tämä kappale avasi yksinkertaisella tavalla kertojasta tosi herkän tason. Varmasti se kuitenkin menestyy älyttömän hyvin.” KV: ”Elokuvahan on saanut aika universaalin huonot arviot, mutta kuten veikkasit, se on menestynyt silti hyvin. Elokuva vaikuttaa kasalta nuoriin ihmisiin vetoavia teemoja, joissa ei ole mitään oikeaa havaintoa tai kenenkään tekijän henkilökohtaisia yhtymäkohtia. En ole nähnyt Suicide Squadia, enkä varmaan tule näkemäänkään. Hän on tehnyt paljon hirveän suosittua musiikkia, mutta hän ei silti ole kauheasti esillä, ei edes omissa yhtyeissään. SV: ”Tämä on mielestäni jollain tavalla ihan mahtavaa. Sen asetelma on tosi tunnistettava ja osuva. Kappaleen esittää rapja rocktähtien joukko, joka on lähes yhtä monilukuinen kuin elokuvan ryhmä supervoimaisia pahiksia. Elokuva kertoo 1900-luvun alkupuolella vaikuttaneesta laulutaidottomasta oopperadiivasta Florence Foster Jenkinsistä. Supersankareiden suosiolle ei näy loppua. Hän on samalla sekä kaino että hirveän suvereeni. Se on tavallaan aika makea yhdistäessään hauskasti erilaisia soundeja ja tapoja laulaa. Mielestäni Jori on vain jotenkin ihana. Lopulta kappale kuulostaa kuitenkin aika varman päälle pelatulta. Toisaalta sanat kuulostavat siltä, että on lähdetty rankistelemaan.” KV: ”Sama tuli mieleen. Se on ihan mahtavaa, sitokaa vain, mutta leffassa, biisissä tai jossain voisi antaa ääntä niille sidottavillekin, joiden tässä tapauksessa oletan olevan enemmän tai vähemmän niitä naishahmoja.” KV: ”Tästä olisi tullut heti mielenkiintoisempi, jos mukana olisi ollut joku naisräppäri. Etsin etenkin 72 RUMBA. Hänen poppinsa on kiinnostavan syrjäänvetäytyvää. En jaksa käyttää siihen aikaani, mutta se kuulostaa harmillisen väsyneeltä tuotteelta. SV: ”Minulla on tyhmä kysymys, laulaako Jori tässä?” KV: ”En itse asiassa ole varma! Ei kai. Superrosvoteemasta olisi saanut irti jotain kiinnostavampaakin.” SV: ”Kuten leffassa, tässäkin on kasa jätkiä ja vielä sitomassa jotain. Pidän tästä biisistä. Verta, teinihikeä ja elämäniloa Syyskauden ensimmäisessä Rumbassa pääsee elokuvaohjaaja SELMA VILHUNEN kuuntelemaan syksyisen raikkaita, elokuviin liittyviä kappaleita Rumban avustajan KIMMO VANHATALON pyörittäessä hittikarusellia. S&M-jutut vaikuttavat tässä väkinäiseltä rajuuden yrittämiseltä. Rooxxin biiseissä on vieraillut ainakin The Hearingin Ringa Manner.” SV: ”Olen tietysti vähän jäävi arvostelemaan tätä. Tämä menee läpi purkkana, ja sellaiseksi se on kai tarkoitettukin.” Rooxx Summertime Low Summertime Low on Jori Sjöroosin tuoreimman projektin Rooxxin kolmas julkaistu kappale. Foster Jenkinsin tulkinta Mozartin säveltämästä Taikahuilu-oopperan Yön kuningattaren aariasta sai aikaan kuulijoissa hallitsemattomia naurunpyrskähdyksiä. Tutustuin häneen työn kautta. Monipuolisen ohjaajan ja käsikirjoittajan ansiolistalta löytyy niin dokumentti runonlaulajasta kuin Oscarehdokkuuden ansainnut lyhytelokuva Pitääkö mun kaikki hoitaa (2012). Samalla korvalla kuuntelen tätä kappaletta. Tämänkään kohdalla emme olleet edes varmoja, laulaako hän itse.” SV: ”Se on totta. Esimerkiksi jotain sen tyylistä kuin Nicki Minaj vetää Kanye Westin Monsterissa.” SV: ”Tämä on yhtä rankka kuin joku muotinäytös, jossa teemana on tyyliin S&M, veri ja pelko. Yhteistyön kautta olen tutustunut myös hänen aikaisempaan tuotantoonsa. Hänen kappaleensa ovat tanssittavia ja tarttuvia, mutta samalla haikeita.” SV: ”Hän onnistuu pienilläkin elementeillä tekemään kappaleisiin kohtia, jotka ovat elämää suurempia.” Florence Foster Jenkins The Magic Flute: Queen of the Night Aria Meryl Streepin ja Hugh Grantin tähdittämä elokuva Florence sai Suomen-ensi-iltansa syyskuun alussa. X Ambassadors Sucker for Pain Supersankarielokuva Suicide Squadin soundtrackiltä löytyvä Sucker for Pain on noussut hittilistoille myös Suomessa
Musiikki ei saa jyrätä valkokankaalla nähtävää herkkää lepatusta.” Selma Vilhusen Tyttö nimeltä Varpu tulee ensi-iltaan Rakkautta & anarkiaa -festivaaleilla 15. Ehkä minulta vain menee tämä parodia ohi, koska en ole nähnyt elokuvaa. Odotan tätä elokuvaa kovasti. Elokuva on kuitenkin olemassa myös ilman sitä. SV: ”Mitähän tästä nyt lausuisi. Ilmeisesti se on aika perinteinen elämäkertaelokuva.” SV: ”Sellainen turvallinen siis. Se oli minulle ihan ok. Sen myötä koko perhe on alkanut kuunnella enemmän musiikkia. Siinä kuului kaipaus, herkkä sielu laulelee isossa kaupungissa.” KV: ”Vaikka Gosling näyttelee käsittääkseni elokuvassa jazz-pianistia, tämä ei kyllä ollut jazzia.” SV: ”Tämä oli enemmän laulelma, vähän sellainen schlager.” KV: ”Kuinka tärkeä osa elokuvaa musiikki sinusta on?” SV: ”Suhtaudun musiikkiin elokuvassa niin, että se on yksi kerronnan keino. Elokuvakaan ei ole saanut kauhean hyviä arvosteluja. Nykyään voi vaikka kuvata itseään kännykällä, jos ei saa mukaan ketään kaveria.” KV: ”Ihmisten luovuuden kauneus on siinä, että se on niin monipuolista ja se tulee esiin parhaiten, kun ei ole portinvartijoita. Muistelen, että Hank Williamsissa olisi vielä ripaus enemmän säröä ja sielua.” KV: ”Sama fiilis. Etenkin silloin, kun country lähtee vähän irroittelevammalle raiteelle, olen ihan fani. SV: ”Herranjestas, kaikkea sitä tehdään. Maailman suorin ja selkein soidinmenokappale.” KV: ”Tässä on kyllä asia ilmaistu upean yksinkertaisesti. Tämäkin biisi on ihana. Mieleen jää vain svengaava kertsi, jossa lauletaan ’we fucked Osama Bin Laden’. Toisinaan ne osuvat, mutta yhtä usein lässähtävät. Kyllä se sinne kuitenkin sopi. Sillä voi pakottaa katsojan tiettyyn kokemukseen. Mielestäni liikkuva kuva on itsessään eräänlaista musiikkia. Ei ihme, että Williamsia on kutsuttu ’hillbilly-Shakespeareksi’. Jo varhaisessa vaiheessa tuottaja toivoi, että laittaisimme elokuvaan myös jonkun Vesala-biisin. Lyhyeen kappaleeseen oli saatu monta kiinnostavaa sovituksellista elementtiä.” SV: ”Biisissä oli aika voimakas tunnelma. Tässä oli selvästi tavoiteltu Williamsin alkuperäisen version tunnelmaa ja ehkä päästykin aika lähelle. Ensireaktio oli, ettei tämä tietenkään sovi elokuvaan. Sillä on kaikki edellytykset olla sairaan hyvä.” KV: ”Tässä laulava näyttelijä onnistui paremmin kuin edellisessä kappaleessa. Siinä Joaquin Phoenix esittää Johnny Cashin kappaleita. musiikissa mutta myös muussa taiteessa jotain, joka murtautuu omasta logiikastaan. Tästä tuli mieleen Walk the Linen soundtrack. Tästä jäi käteen Amerikan lippu ja teinihikeä.” Vesala Älä droppaa mun tunnelmaa Älä droppaa mun tunnelmaa on Vilhusen Tyttö nimeltä Varpu -elokuvassa sekä näyttelevän että siihen musiikkia tehneen Paula Vesalan viimeisin single. Oli se vähän mautonta, että terroristijohtajan hengiltäpanemisesta tehdään seksihuumoribiisi. Albumi yhdistää mahtavalla tavalla sukupuolet ja sukupolvet.” Tom Hiddleston and the Saddle Spring Boys Hey Good Lookin’ Lokin roolista Thorja Avengers -elokuvissa tunnetuksi tullut Tom Hiddleston esittää pääosaa Hank Williamsista kertovassa elämäkertaelokuvassa I Saw the Light, joka nähdään myös Rakkautta & anarkiaa -festivaalilla. Tämä on ihan pähkähullua, ja se viehättää minua tavattomasti. Ihailen kaikin puolin hänen asennettaan. Tämä piirre näkyy erityisesti Judd Apatow'n leffoissa. Ihan hyvä veto, mutta mieluummin kaivaisin esiin ne Williamsin alkuperäiset.” Ryan Gosling City of Stars Whiplash-ohjaaja Damien Chazellen ensi vuoden alussa ensi-iltansa saavassa La La Land -elokuvassa kuultavan City of Starsin laulaa filmissä pääosaa näyttelevä Ryan Gosling. Vuonna 2015 Lonely Islandin yhdessä Tegan and Saran kanssa tekemä The Lego Movien tunnuskappale Everything Is Awesome ansaitsi triolle Oscar-ehdokkuuden. Musiikin kanssa pitää olla varovainen, koska se on niin valtavan voimakas väline. Minua viehättää kyllä country-soundi ja kaikenlainen vähän kansanmusiikkihenkinen meininki. Käytän musiikkia, jos se tukee elokuvaa ja elokuva tuntuu sitä kaipaavan. Näen aina tämän soidessa mielessäni Afrikka-printtisiin kokopukuihin sonnustautuneet miehet, joilla on kitarat tosi ylhäällä. Mozartille pointsit siitä!” The Lonely Island Finest Girl (Bin Laden Song) Finest Girl (Bin Laden Song) löytyy koomikko Andy Sambergin johtaman huumorimusiikkitrion The Lonely Islandin poppia ja poptähtiä parodioivasta elokuvasta Popstar: Never Stop Never Stopping. Olen itsekin tehnyt leffan, jossa ei ole musiikkia ollenkaan. Meidän perheessämme Vesalan levy on jatkuva käyttötuote. Mun korvaan tuo kuulosti nationalistiselta ja militaristiselta puuskutukselta, sellaiselta pullistelulta, jota saa aika usein todistaa amerikkalaisissa elokuvissa.” KV: ”Monissa amerikkalaisissa komedioissa on se piirre, että onnistuneet oivallukset sekoittuvat epämukavalla tavalla mauttomuuteen. Lisäksi tämä oli hyvä biisi. Niitä voi tehdä myös itsekseen. Yleensä leffan tekeminen on tietysti kallista ja tarvitaan paljon ihmisiä, mutta jos haluaa tehdä elokuvia, niin sitten tekee elokuvia. Ihan hyvä suoritus, mutta kyllä tästä tuli enemmän vaikutelma, että näyttelijä näyttelee laulamista kuin että laulaja laulaa täydestä sydämestään. Ryanilla on kaunis ääni, ja tunnelma oli upean romanttinen ja utuinen. Etsin aina tarkkaa havaintoa, ja tässä on sitä riittävästi.” KV: ”Vaikka biisi on selvästi poppia ja sellaiseksi tehty, on se kuitenkin valovuosien päässä esimerkiksi Sucker for Painin yksiulotteisuudesta.” SV: ”Tästä on sanottu, että tässä on karibialaisia rytmejä, mutta minulle tämä on afropoppia. Tätä tulee veivattua aika paljon. syyskuuta. SV: ”Kappale oli lyhyt, mutta oikein hieno. Sovituskin oli vihellyksineen tosi hieno. H I T T I K A R U S E L L I RUMBA 73. On haastavaa onnistua tukemaan musiikilla jotain sellaista, jonka haluaa pysyvän ambivalenttina. Kesäinen kappale soi myös elokuvassa, tosin vasta lopputekstien aikana. Vaikka hänen suorituksensa on hyvä, en keksi kauheasti syitä, miksi kuuntelisin niitä alkuperäisten sijaan.” SV: ”Totta. Kun ensimmäisen kerran kuulin kappaleen demon talvella, ajattelin, että tämä on ihan hullu biisi. SV: ”Tämä oli ihan ok. Pidän kerronnan kuitenkin viimeiseen asti vapaana siitä. Laitoin mielelläni loppuun jotain vähän erilaista.” KV: ”Tässä on hienosti tavoitettu kesäinen tunnelma. Harjoittelu ja intohimo kuuluvat esityksestä läpi, vaikka Foster Jenkins välillä osuu nuotteihin ja välillä ei.” KV: ”Mielestäni on ihailtavaa, että Foster Jenkins lähti rohkeasti vetämään tällaisia haastavampia ohjelmanumeroita. Elokuvassa Hiddleston tulkitsee rohkeasti itse country-legendan kappaleet. Ehkä kappaleessa kuitenkin häiritsee tietty köykäisyys verrattuna esimerkiksi siihen, mitä Paula Vesalalta on totuttu kuulemaan PMMP:ssä.” SV: ”Tämä on häpeilemättömän köykäinen, mutta ei silti tyhjä tai tyhmä. Hän on Popstar-elokuvassakin tuottajana.” SV: ”Tavallaan on kiva, että on tuollaista reipasta ja rapsakkaa erotiikkaa, mutta jotenkin se töksähtää, että herutellaan jenkkiarmeijan toimilla.” KV: ”Tässä varmasti yritettiin tehdä parodiaa tuosta pullistelusta ja samalla pinnallisesti popista, mutta ei se ehkä ihan osunut.” SV: ”Missä mielessä parodiaa?” KV: ”No ainakin sillä tavalla, että kaikki oli vedetty överiksi.” SV: ”Niin joo, ’terrorize that pussy’. Foster Jenkins on sanonut, että ’people may say I can’t sing, but no one can ever say I didn’t sing.’” SV: ”Ihanaa! Olen elokuvahommissakin vastannut kaikille, jotka ovat kyselleet ohjaajaksi ryhtymisestä, että älkää kysykö lupaa tehdä. Hulluus minussa haluaa musiikista kaverin. Rohkeimmat ovat jo ennustaneet kappaleelle Oscar-ehdokkuutta vuoden 2017 gaalassa. On upeaa, kun ihmiset tekevät itse kaikenlaista persoonallista, ja etenkin netin ja teknologian kehityksen kautta on tullut yhä enemmän mahdollisuuksia tehdä asioita lupaa kyselemättä.” SV: ”Tästä välittyi elämänilo
Erityisesti silloin soi Lovestrong-albumi (2011). Soimaan lähtenyt Ring Ring räjäytti tajuntani. L ukiossa kiinnostuin a cappellasta – olin juuri se, joka aina laulaa terssiä joka melodian päälle. Toinen vastaava vahva huippulahjakkuus on yhdysvaltalainen Christina Perri. Ensimmäinen Abba-älppärini oli Super Trouper (1980), ja se on edelleen suosikkini. Hän hallitsee laulun, pianon, rummut, kitarat, kaiken. ”Mä opin tän”, huusin. Mukaan tietysti kaikki deluxe-versiot, bändipaidat, hupparit, kaulakorut ja historiikki. Koko tuotanto on hyllyssä, jälleen kerran. Kun muutin myöhemmin pois kotoa enkä päässyt enää käsiksi äitini levyihin, jouduin ostamaan tuotannon itselleni. Myös äitini joutui teinivuosien Abba-fanituksensa takia tentattavaksi. Kun kaarsimme mutkan takaa perille, eteen avautui Kilpisjärven kylä, järvi ja tunturi, ja korvissa soi ”vie mut minne vaan, taivaanrannan taa”. Laulaja-biisintekijänaiset ovat kiehtoneet aina. Kaikki. Etsin heti käsiini koko Abban tuotannon, ja kolusin kirjastoja tietoa janoten. Ensimmäinen oma löytöni sitten lastenlaulujen oli vanha itse äänitetty c-kasetti, jossa luki Abba. Likaiset legendat oli ensi-ihastukseni, Sunnuntaisin kuolee kuninkaat on all time -lemppari. Tykkään edelleen ostaa levyjä, vaikka usein lataan ne koneelle ja teen kappaleista oman soittolistan. Abbassa niitä oli kaksi, samoin The Real Groupissa. Äitini levyhylly oli valtava aarreaitta, josta kävin nappaamassa levyjä summamutikassa. Bändin löytämisen jälkeen alkoi pian Spaissarija Bäkkäri-buumi, mutta Abba on säilynyt lempparina tähän päivään asti. Kolme vuotta myöhemmin olin jo heidän kanssaan lavalla laulamassa taustoja. syyskuuta. Toinen kotimainen hurahdukseni oli Yö. Se oli kuin tuhkimotarinasta. I skelmätalossa soi tietysti myös Agents. Häämatkallani ajoimme monta sataa mailia päästäksemme New Yorkista Perrin keikalle, ja se oli sen arvoista. Nyt levyjä on kaapissa varmaan viitisensataa. Ihailen Esa Pulliaista, mutta suuri idolini oli Jorma Kääriäinen. Albumilla 21 (2011) on pelkästään sairaan hyviä biisejä. Niistä on vaikea valita suosikkia, mutta Agents Is More! (1997) sisältää muun muassa loistavat kappaleet Kaupungin illassa yksin, Yksi ainoa ikkuna ja Päivin öin. Adelesta mallia perfektionistille Vain elämää -sarjassa aloittava iskelmäperheen kasvatti SUVI TERÄSNISKA etsi levyhyllystään viisi hänelle merkittävää albumia. Yöllä on paljon biisejä, jotka assosioituvat joihinkin tilanteisiin. Olin 14-kesäisenä ajamassa isäni kanssa moottoripyörällä Kilpisjärvelle, ja minulla oli povariin sullottu walkman, jonka sisällä oli serkulta löytämäni Legenda-tuplakokoelma (2001). Koko porukan lemppari oli ruotsalainen a cappella -yhtye The Real Group. tuotantokausi alkaa Nelosella 16. Ylipäätään sarjan vieraiden musiikki oli tuttua ennestään. Talossamme soi aina iskelmää, perinteisestä Sillanpäästä ja Jamppa Tuomisesta uudempaan poppi-iskelmään kuten Laura Voutilaiseen tai Anna Erikssoniin. Olin kahdeksan vanha, joten en ymmärtänyt sanoista mitään, mutta sen soundi, harmonia ja melodisuus upposivat heti. Hänen äänenkäyttönsä ja -värinsä jättää minulta sydämenlyöntejä välistä. Jos johonkin hurahdan, hurahdan sitten täysillä. Ehdotuksia, minne ne saisi siististi survottua?” Vain elämää -sarjan 5. Sama juttu Anna Puun kanssa. Muistan sen kuin eilisen. Bändin nuotteja pystyi ostamaan netistä, jotta vaikeat, upeat sovitukset saatiin avattua. O len aina ihaillut vahvoja naislaulajia. Kaikki mahdolliset hyppytunnit, arki-illat, viikonloput ja etenkin ruotsin tunnit treenattiin. Siksi tulevan Vain elämää -kauden artisteista Chisu on minulle tutuin. Kun oma turhan pedantti itsekuri ahdistaa, tämä muistuttaa, että voi olla loistava ilman teknistä täydellisyyttä. Adele on kuitenkin huikaissut itsevarmuudellaan, esiintymisja laulutaidoillaan sekä huumorillaan minut täysin. TEKSTI OTSO KARHU KUVA ANU LEPPÄHARJU ” O len kasvanut oululaiseen iskelmäperheeseen. Myös livet ja radioäänitteet piti ottaa haltuun. Siihen minut opetti vasta Adele. Kun oma turhan pedantti itsekuri ahdistaa, tämä muistuttaa, että voi olla loistava ilman teknistä täydellisyyttä.” – SUVI TERÄSNISKA L E V Y H Y L LY 74 RUMBA. Muistan iltaisin itkeneeni ja hakanneeni pianoa lauluja harjoitellessa. Kaikki alkoi kuitenkin Abbasta. ”Adele on inhimillinen. Eräällä liveäänitteellä on selvästi falskeja nuotteja, mutta niitä ei ole jälkimiksattu pois. Olen seurannut Adelen livevetoja naama kiinni näytössä, että ”miten sä teet ton?” Adele uskaltaa myös mokata. Pääsin kaverin kanssa lauluyhtyeeseen Loud Speakers, jonka kanssa treenasimme aivan hulluna. Koko Kääriäis-tuotanto löytyy luonnollisesti hyllystä. Sen laulusuoritukset olivat täydellisiä, joten en pienenä perfektionistina kestänyt laulaa itse virheellisesti. Lukioikäisenä The Real Groupin vaikeat laulustemmat saivat repimään hiuksia, mutta Adele opetti hänet sietämään virheitä. In the Middle of Life (2005) soi silloin jatkuvasti. Olin 17-vuotias nobody, ja pääsin kiertueelle idoleitteni kanssa. Mikael Gabrielia en uskonut kuulleeni, mutta soitettuani häntä Spotifysta iso osa muistuikin mieleen. Adele on inhimillinen
L E V Y H Y L LY RUMBA 75
Sadistiksi väitetty ohjaaja osoittaa empatiaa, kun hän väkivallan jälkeen seisahtaa sitä seuraavaan tunteeseen. Elokuvateoriassa puhutaan kontrapunktista: musiikista, joka tarjoaa vaihtoehtoisia näkökulmia kuvassa nähdylle. Murnaun Nosferatun (1922) ensimmäistä kertaa täysin ilman musiikkia ja pelänneeni vietävästi äänettömästä oviaukosta ilmestyvää mykkää paholaista. Hän uskoo musiikin manipuloivan ja ohjailevan katsojaa paikoissa, joissa oikea elämä ei niin tekisi. Vastaan liikkuminen voi olla sitä, että kuvasta kaivetaan esiin merkityksiä, joita ei muuten voisi löytää. Mietin, mitkä ovat omat hammasrattaani, millaisia muttereita minä työssäni väännän. Klassinen Hollywood-elokuva on hionut ensimmäisen huippuunsa ja pitää kiinni vanhasta ”totuudesta”, jonka mukaan elokuvamusiikki on parhaimmillaan, kun siihen ei kiinnitä huomiota. Metropolis ei ollut entisensä. K O LU M N I V A N H A M A J A M A A Silloin, kun musiikkia elokuvissa käytetään, se voi kärjistetysti liikkua kahteen suuntaan: kuvassa nähdyn muassa tai sitä vastaan. Hänen aikansa internet-citystä kimpoilevat biittinsä kävivät epäsuhtaista dialogia Langin weimarilaisen dystopiaurbaanin kanssa. Kun tehtaan työläiset väänsivät valtavan koneen hammasrattaita ikuisella loopillaan, säestys osoitti, kuinka tarkkaan Lang nykyhetkeä ennusti. Kokemus oli transformatiivinen: se kytki 89 vuoden takaisen tieteisdystopian tähän päivään ja samalla kajosi sen omaan DNA:han. Khidin jälkiteolliset äänet nivoivat Langin elokuvan kiehtovalla tavalla vuoteen 2016. Kun filmikopio oli vielä italialaistuottaja Giorgio Moroderin vuonna 1984 uudelleen leikkaama, oli esityksessä kerrostumia monesta ajasta. Mietin kirjailija Johannes Ekholmin kritiikkiä kapitalismia ja työelämää kohtaan. T äpötäydelle Ylioppilasteatterille huhtikuussa esiintynyt Khid osoitti, millainen voima musiikilla voi olla suhteessa elokuvaan. Väliin Paperi T hoki toisteisena samplena ”Oon sitä unien välis olevaa mustaa” samalla, kun työläiset tanssivat kuolemanteknoa Koneeseen kytkettynä. Sen jälkeen dvd:ltä löytynyt, James Bernardin elokuvaan valmistama säestys tuntui alleviivaavalta ja hölmöltä. Khid teki Ylioppilastalossa samaa. Katsojana olin samanaikaisesti monessa eri ajassa ja monessa eri paikassa, joista Lang ei Berliinissä kesällä 1925 tiennyt vielä mitään. Mykkäelokuvaan keskittyvä Loud Silents -festivaali järjesti Tampereella esityksen, jossa taideräppäri teki musiikkia Fritz Langin Metropolisin tahtiin. Osaan katsojista yhteys iski salamana, osaa härnäsi epämääräinen tuttuuden tunne, suurimmalta osalta koko homma meni ohi. Muistan nähneeni F. Romanttinen Hollywood-draama tekee tämän taiten, samoin slapstick, joka rytmittää bada-tshh-äänensä visusti vitsien punchlineihin. Kun elokuvasäveltäjä puhuu, kannattaa kuunnella ANTON VANHA-MAJAMAA Kirjoittaja on vapaa toimittaja, joka tilasi elämälleen säestyksen Philip Glassilta, mutta sai levyllisen Phil Collinsia. Mykkäelokuva on kiinnostava taiteenlaji, sillä se elää säestyksestään – tai sen poissaolosta. Hans Zimmer puolestaan perusti Inceptionin (2010) musiikin Edith Piafin Non, je ne regrette rien -kappaleeseen. Itävaltalainen Michael Haneke on uuden euroelokuvan tärkeimpiä nimiä ja hiljaisuuden maestro. Sergei Eisensteinin yhteistyö neuvostosäveltäjä Sergei Prokofjevin kanssa on tästä ehkä hedelmällisin esimerkki. Silloin, kun musiikkia elokuvissa käytetään, se voi kärjistetysti liikkua kahteen suuntaan: kuvassa nähdyn muassa tai sitä vastaan. Tähän teesiin sisältyy elokuvamusiikin funktio tunteita ja ajatuksia ohjailevana kerroksena: kuvaa pönkittävänä manipulaationa, josta katsoja ei ole tietoinen. Paul Thomas Andersonin There Will Be Blood (2007) on tästä hyvä esimerkki. 76 RUMBA. W. Siinä Radiohead-kitaristi Jonny Greenwoodin valittavat jouset painavat katsojaa penkkiinsä ja ennakoivat tulevaa ihan kuten elokuvan nimikin: vielä veri virtaa. Elokuvantekijänä hän välittää hahmoistaan ja haluaa olla läsnä heidän kokemuksissaan ilman välikäsiä
Yli 180 000 käyttäjää, 90 000 projektia, 185 000 kappaletta ja satoja tuhansia kommentteja. www.mikseri.net Mikseri_225x297mm.indd 1 3.2.2015 15.02
#mitämäteen #uuttamusaa #music 14.8. Turku Huhhuh! Nöyräks vetää. Saimme kuitenkin käsiimme Peten somesta sensuroidun kesäpäiväkirjan. #vahinko #imanaccident #nemuistaaketkämuistaa 21.8. Mä en tiiä, milloin täs kävi näin, et kaikki melkeen pakottaa mut niiden keikoille, ku mä oon niin hyvä. 12.6. Mä oon Pete Parkkonen, mä oon tähti. Jare ja Ville halus tosi paljon tulla siihen kans, niin sit mä kelasin hetken ja aattelin, et ehkä mä voin ottaa ne tän kerran messiin. Turku No huhhuh! Patti Smith tunki mun kaa kaverikuvaan iha väkisin. Karjalaisenkin, etten törmäis siihen. Nyt alkaa hengitys taas kulkea! Viikonlopun kova suoritus takana! 14 km kesti 3:00:13! Vettä satoi alusta loppuun. Oon istunu koko festarin täällä Amex-vipissä ja missannu J. Se ei oo siisti, mut nyt se oli voittanut jotkut liput tänne festareille jossain arvonnassa. Aattelin et ku oon auttanut niitä niin monen hitin kaa, niin on ihan reiluu, et pyydän Kimiltä et voitais vetää siellä häissä myös niitten biisei. Sen sijaan julkaisemme päiväkirjan kokonaisuudessaan tässä. Helsinki Lol joku Hesarin kriitikko oli valittanu siitä Sannin videosta ja nyt ne poisti sen eikä kukaa nähny sitä. 00:00 mm. #rockstar 14.7. #rocklifestyle #music #cheek 19.6. Ne on mulle ku veljii ja mä oon niille ku duon kolmas jäsen. Helsinki SANNI halus tosi paljon et tulisin sen videolle, ni menin sit mun skidin kaa, koska mä samaistun siihen biisiin aika paljon. #ensvuoteen 20.6. Italy Wow en sais puhuu tästä julkisuudessa mitään, mut tänään oli ne Kimin häät, johon mut kutsuttii ja mentii sit Jaren ja Villen kaa. #rockstar 20.7. Eka Jare ja Ville tuli sinne mun kaa ja sit viel Cheek. Mä en oo Idols-Pete. Tampere Tänää mä räjäytän Blockfestit! #rockstar #music #JVGPP 23.8. Me lähettiin kaheks viikoks rundaan JVG:n kaa. Helsinki Jare, Galis, Ela ja Mä! Me ollaa ne, ja sit Kaisaniemen puisto rokkas! Nyt mä oon kattonut koko illan peiliin ja toistanut: Mä oon tähti. Lol Koop Arponen halus mun kaa kuvaan. Mun oma biisi ja sit jotain coverei. Mun piti juosta Jukolan viesti yksin, mut Sipe ja Ilpo ja Vili halus väkisin mun joukkueeseen, mut ehkä se oli ihan hyvä. #censored #dangerouslifestyle N I S S E M @jonnegooglaa: pete parkkonen hiukset mitä kävi ”Aa mun tuen tuore tuoksu, nyt vittu kihahtaa” teille, hyvät lukijat! Kulunut kesä on ollut eri tahoilla eri pituinen ja eriävä myös lämpötiloiltaan. Helsinki Mä oon venannu tätä päivää kaks vuotta, ja kohta te kuulette sen. Siks on vähän epistä, et ne ei oo vielä antanu mun laittaa nimikirjaimia niiden nimeen. Paitsi mun skidin mutsi. Reitit, kuinka näin tapahtui, jätettäköön ajan ja tilanpuutteen vuoksi mainitsematta. Musta on siistii, et kaikki siistit tyypit haluu olla mun kanssa. GRAND OPENING 19/09/2016 WWW.FUM.FI 78 RUMBA. Mä oon rokkitähti. On kuitenkin yksi, jonka kesä on ollut pitempi ja kuumempi kuin kenenkään muun. Tampere Tänään vedettii Henry’s Pubin Housebandin kaa tosi kova keikka, vaikka ite sanonkin. #etenee #massiitaskutpullollaa #siistii #jkarjalainen #music 20.8. Flow Musta on siistii, et kaikki siistit tyypit haluu olla mun kanssa. Mä oon rokkitähti. #gentleman #livethedream #JVGPP 11.8. Peten pitkä kuuma kesä! K oska tänä kesänä Pete Parkkonen ei esittänyt Popeda-versiota Särkänniemessä, häntä ei tarvinnut siirtää Tampereelta Kreikkaan vesialtaassa yön pimeydessä. Paitsi mun skidin mutsi. Eka olin vetään Santa Cruzin kaa, mut sit mä olin ihan koko illan Ruissin päälavalla. #staytrue #rockstar #imanaccident #tammerfest 7.8. Spotifyssa. Mun uus biisi julkastaan tänään klo. #etenee #JVGPP 9.7. #music #livingthedream #rocklifestyle #believeinyourself #cheek #JVGPP 10.7
GRAND OPENING 19/09/2016 WWW.FUM.FI
Mikä elektronisessa soundissa ja sen tekemisessä kiehtoo sinua eniten. Perimätiedon mukaan sen pohjassa asuu niin sanottua saivokansaa. Soitetaan tavallaan niitä biisejä, joiden piti tulla [Terveiden käsien julkaisematta jääneelle] Minun vereni -levylle, mutta eri tavalla. Yleensä sensuroin sellaisia juttuja, jotka menevät liian lähelle omaa ahdistustani. Kissat vain katsoivat vieressä. Nimikin alkoi tökkiä. Mutta nyt se sielu on revitty pois. Se kuulosti ihan pikkupoikien bändiltä, ja minä olen kohta kuusikymppinen ukko. Sitä varten piti ostaa uusi keltainen johtokin.” Sensuroitko koskaan itseäsi musiikkia tehdessäsi. Sillä on tunnearvoa. Yritin äänittää niitä salaa, kun ne kävelevät, mutta ne kiersivät aina toiselle puolelle huonetta. TEKSTI MERVI VUORELA KUVAT MARKUS PAAJALA K Y S Y M Y S & V A S TA U S ”Sellainen paikka kuin Lapin helvetti on muuten oikeasti olemassa. Pirulaiset. Se on saamelaisten pyhä paikka, joten mietin pitkään, voidaanko antaa bändille tällainen nimi kysymättä lupaa järveltä. ”Se, että koneista voi saada irti vaikka mitä mielenkiintoista ja mukavaa, eikä kaikkea ole vielä tehty. Kohinamusiikki resonoi kivasti kehossa, ja tietokoneen ruudulta näkee kaiken, mitä tekee. Mikä yksin tekemisessä on parasta. T erveet kädet lopetti uransa maaliskuussa. Sille pitää aina välillä puhella, ja sitä pitää silittää. Se on saamelaisten pyhä paikka, joten mietin pitkään, voidaanko antaa bändille tällainen nimi kysymättä lupaa järveltä. Panin koneet päälle ja huusin niiden päälle kuulokkeet päässä. Koneiden ja kissojen orja VELI-MATTI ”LÄJÄ” ÄIJÄLÄ, 58, hajotti Terveet kädet -yhtyeen ja perusti sen tilalle Lapin helvetti -nimisen bändin. Bändi kuulostaa enemmän 1990-luvun TK:lta. Pitää kysyä, että passaako Waspille. Olen myös viime aikoina innostunut kaikista uusista laitteista, niiden ostamiseen on tullut pikkupoikamainen himo. Lisäksi Äijälä haaveilee vielä joku päivä tekevänsä kissoille tarkoitetun levyn. ”Siinä soittavat minä, Ilari, Lene ja nuori rumpalimies, olikohan se Sampsa. Pikkupoikana 1970-luvulla oli vain kelanauhureita ja studiot maksoivat hirveästi. ”Se, että saa tehdä ihan mitä tahansa, eikä kukaan tule sanomaan, onko se hyvää vai huonoa. En rääkäise enää yhtäkään TK-rallia.” Sinut tunnetaan punksolistina, mutta olet tehnyt koko urasi ajan myös elektronista musiikkia muun muassa Aavikon kone ja moottori -kokoonpanon sekä The Kolmas -yhtyeen kanssa. Siinä sivussa hän palasi juurilleen tekemään konemusiikkia. Myös kolme soololevyäsi Raskas taakka (2012), Alzheimer (2016) ja Minun vereni (2016) ovat puhdasta konemusiikkia. Vanhin laitteeni on 1970-luvun hauska Wasp-syntikka, joka muuttaa soundiaan, kun se lämpenee. Kysyin sitten lupaa Tornionjoelta. Oli säkkipimeää, tympeää ja 30 astetta pakkasta. Haluaisin tosin vielä joskus pystyä tekemään sellaista musiikkia, että sitä äänittäessään vain itkee lattialla säkkipimeässä huoneessa ja koneet naksuttavat. Äänittelin levyä vuosi sitten yksin kotona Oulussa. Se virtasi oikein synkkänä ja oli sitä mieltä, etten saa perustaa toista rokkibändiä, kun olen kerran sieluni TK:lle myynyt. Sen jälkeen tuli sielunrauha, että aah, ei tarvitse enää koskaan huutaa Pissaa ja paskaa eikä lähteä viikonloppuisin keikoille, jos ei huvita. Mistä on oikein kysymys. Se on jyrkkäreunainen rotkojärvi Muonion Pakasaivossa. Paitsi että nyt tuli tämä Lapin helvetti…” Miten Lapin helvetti eroaa Terveistä käsistä. Sellainen paikka kuin Lapin helvetti on muuten oikeasti olemassa. Elokuussa tuli kuitenkin tieto, että bändi jatkaa nimellä Lapin helvetti. ”Kyllästyin vääntämään TK:n kanssa vuodesta toiseen. Se on jyrkkäreunainen rotkojärvi Muonion Pakasaivossa. ”Pitää sitä vähän. Soololevy Minun vereni ilmestyy syyskuussa Svartin kautta. Kysyin sitten lupaa Tornionjoelta.” – VELI-MATTI ÄIJÄLÄ 80 RUMBA. Ehkä kuolinvuoteella sitten.” Teit uusimman soololevysi Minun vereni kokonaan yksin. Yritin keksiä kaikkia sivujuonia TK:hon, että asioita olisi tehty eri tavalla, mutta mikään ei mennyt läpi. Silloin ajattelin, että bändi pitää lopettaa tylysti. Sehän niissä onkin hauskinta
• Veli-Matti ”Läjä” Äijälä (s. • Tekee undeground-sarjakuvia ja levynkansitaidetta. • Julkaissut kolme soololevyä Raskas Taakka (2012), Alzheimer (2016) ja Minun vereni (2016). 29.9.1958 Torniossa) • Tunnetaan parhaiten hardcorepunk-yhtye Terveiden käsien (1980-2016) laulajana ja ainoana pysyvänä jäsenenä. • Säestää Markku Leinosen kanssa Frederick Wisemanin dokumentin Titicut Follies Helsingin Korjaamolla 14.10. F A K T A K Y S Y M Y S & V A S TA U S RUMBA 81. • Vaikuttanut tai vaikuttaa myös yhtyeissä Aavikon kone ja moottori, The Sultans, The Kolmas, Billy Boys, Death Trip, The Leo Bugariloves ja Sakset
”Se juttu lähti aikoinaan vähän käsistä. Lopputuloksesta tuli yllättävän hyvä ottaen huomioon, että se oli niin ex tempore -juttu. Mikä ihmisissä ahdistaa eniten. Petoja kissatkin ovat, mutta ei se ole kissan vika. Mitä ajattelet asiasta nykyisin. Keväällä Jussi lähetti minulle muutamia ralleja netin kautta ja pyysi tekemään jotain niiden päälle. Mutta sitten ihmetyttää, että tyypit kulkevat yhä keeseissä ja niiteissä. Pitää kysyä, että passaako Waspille. Olisi ehkä silloin nuorempana pitänyt vain sanoa ’ei’, ettei samoista jutuista tarvitsisi kuulla loppuikänsä. Olen yrittänyt miettiä, millainen musiikki kissoille toimisi, ja olen yrittänyt sitä kissoiltani kysyäkin. Mutta vanhemmiten viisastuu.” Säestät lokakuussa Helsingin Korjaamolla Frederick Wisemanin dokumenttia Titicut Follies (1967), joka kertoo vankimielisairaalan arjesta 1960-luvun Yhdysvalloissa. On kuitenkin ollut hienoa tavata myös sellaisia nuoria, joiden mielestä TK on ihan paska. Ei voida mennä sinne hassuttelemaan.” Mitä muille bändeillesi kuuluu tällä hetkellä. Silloin, kun kissat rääkkäävät pikkulintuja tai hiirulaisia, yritän aina pelastaa ne pois niiden suusta. Luultavasti sen pitäisi olla jotain viulumusiikkia tai jotain, missä on tietty taajuus.” Olet sanonut pitäväsi eläimistä enemmän kuin ihmisistä. ”Kyllä varmaan. Oliko työkokemuksestasi Keroputaan psykiatrisessa sairaalassa hyötyä musiikkia tehdessäsi. Sitten on näitä minun kohinahommiani, ja uusi projekti nimeltä Sakset! Siinä ovat lisäkseni Circle-ukot Jussi Lehtisalo ja Tomi Leppänen. Mitä järkeä on kierrättää samoja vanhoja bändejä. Olisi hienoa soittaa joskus keikka pelkille kissoille. Ihminen taas tietää mitä tekee, ainakin yleisesti ottaen. Ihmisen lihaa voisin kyllä syödä.” Terveet kädet joutui 1980-luvulla myrskyn silmään julkaistuaan levyjään natsilafkaksi haukutulla saksalaisella Rock-O-Ramalla. Kun alettiin miettiä Lenen (Markku Leinonen) kanssa musiikkia elokuvaan, tuntui tärkeältä esittää se asiallisesti, koska leffassa on kuitenkin ihmisiä, jotka ovat kokeneet vankimielisairaalan arjen. Näin juuri nuorten ihmisten pitää ajatella!” K Y S Y M Y S & V A S TA U S ”Vanhin laitteeni on 1970-luvun hauska Waspsyntikka, joka muuttaa soundiaan, kun se lämpenee. ”Ihminen on kaikista suurin peto. Sillä on tunnearvoa. Minä olen kissojen orja. Olen itse kasvissyöjä, koska en halua syödä parhaita kavereitani. Lp ilmestyy jossain vaiheessa Ektro Recordsin kautta.” Miten suomipunk on mielestäsi muuttunut 40 vuodessa. Ainakin minä olen yrittänyt kokeilla erilaisia asioita, mutta sitten on mussutettu, ettei saisi, vaan pitäisi tehdä yhtä ja samaa. Suurin osa asiakkaista näki kaikenlaisia juttuja. Oli jännää aikaa olla siellä nuorempana, kun ei yhtään tiennyt, mitä ihmisen päässä liikkuu. Silloin mietin vain, miksi minä en näe mitään. Sitä varten piti ostaa uusi keltainen johtokin.” – VELI-MATTI ÄIJÄLÄ 82 RUMBA. Sille pitää aina välillä puhella, ja sitä pitää silittää. ”Vuoden sisään pitäisi tulla Death Trip -lp, Sultans-lp ja The Kolmas -lp. Eikö punkiin kuulu, että kehitytään henkisesti ja päästään eteenpäin. ”Kasvissyönti on noussut paremmin esille
20,50€. 25,50€ BLACK MOUNTAIN (CAN) + SUPPORT SU 30.10. Helsinki, Tavastia Liput alk. 25,50€ RUSSIAN CIRCLES (US) + HELEN MONEY (US) PE 28.10. Helsinki, Tavastia Liput alk. WOVENHAND (US) + LASTEN HAUTAUSMAA To 29.9. Helsinki, Tavastia Liput alk