No 2/2012 | 17.2.2012 - 26.3.2012 | 6,40
"Hyvä basisti tämä on. - J-Tan / Black Magic Six "
NicKi MiNaj & Lady GaGa RÄjÄyttÄjÄt PoP MeNi eLoKuviiN
Äiti, onko tuo tyttö vai kone?
jytä-menon evankeliumi leviää
Saarnaaja Keskitalo
airin kuumatka ja muut poppareiden elokuvalevyt
Kaappikello raksuttaa, pöly leijailee ja kirves heilahtaa
LaNa deL Rey
2000-luvun tärkeimmät huulet. Ei ole kännissä eikä vittuile. Helppo ja vähäruokainen
Täyteläinen ja yksityiskohtainen monikanavaääni syntyy, kun yhdistetään M-1 -kaiuttimet ja PV1D-subwoofer nimiltään vanhoja, mutta tekniikaltaan ja ulkonäöltään uusia. Mini Theatre
Etsitkö pientä kotiteatterijärjestelmää suurella laatuäänellä. Se on tässä! Bowers & Wilkinsin kotiteatterikaiuttimet ovat pieniä, tyylikkäitä ja huomaamattomia ulkonäöltään, mutta todella suuria ja laadukkaita ääneltään. Kuuntele niin huomaat eron.
Nyt Julia on saanut tehtävän pelastaa syrjäinen kylä, jota ollaan hukuttamassa voimalaitoksen tekoaltaan alle. Ura on ajanut avioliiton ylitse ja mieltä painaa huono omatunto lapsen kanssa pitämättä jääneistä lomista. 1900-luvun alun Helsinki on oikeastaan kaksi kaupunkia, rikkaan yläluokan idylli ja köyhien työläisten slummikorttelit.
50
kpl/vrk
2 leffaa 8 /vrk
SYVÄLLE SALATTU
Julia Mannerla (Krista Kosonen) on ympäristöasioita hoitava huippujuristi. MEILTÄ SAAT LEFFAT JA EVÄÄT
4
MISSÄ KULJIMME KERRAN
Kjell Westön Finlandia-palkittuun menestysromaaniin perustuva elokuva ihmisyydestä ja rakkaudesta kansakunnan myllerrysten keskellä. Tuo kylä sattuu olemaan hänen sukunsa vanha kotipaikka.
TULOSSA LEFFAHYLLYIHIN:
Twilight - Aamunkoi osa 1, Tintin seikkailut Yksisarvisen salaisuus, Attack the Block, In Time, Alvin ja pikkuoravat 3, Machine Gun Preacher, Immortals, Footloose, Kätkijät, Seeking Justice, Risto, The Change-Up, Barbie - Merenneidon tarina 2, Ring of Death
Katso trailerit ja tutustu uutuuksiin www.r-kioski.fi
Maalaisidylli muuttuu kuitenkin pian helvetiksi.
LE HAVRE
Le Havre kertoo kengänkiillottajasta, joka yrittää pelastaa pakolaislapsen.. ELOKUVABONUSKORTILLA JOKA KUUDES LEFFA VELOITUKSETTA
VAIN SEKSIÄ
Dylan ja Jamie erehtyvät luulemaan sellaisen pikku asian kuin seksin ymppäämistä heidän ystävyyssuhteeseensa yksinkertaiseksi.
DRIVE
Ryan Gosling kaasuttaa päivisin Hollywood-elokuvien stunttiajajana ja öisin rikollisten keikkakuskina.
IHO JOSSA ELÄN
Robert Legard on etevä plastiikkakirurgi, joka vaimonsa auto-onnettomuudesta lähtien on keskittynyt kehittämään keinotekoista ihoa.
KATE REDDY TÄYDELLÄ TEHOLLA YÖTÄ PÄIVÄÄ
Muoti-ikoni Sarah Jessica Parkerin esittämä Kate Reddy on nousujohteisen uran ja perheen välissä tasapainotteleva nainen.
NALLE PUHIN ELOKUVA
Walt Disney Animation Studios palaa Puolen hehtaarin metsään ensimmäistä kertaa yli 35 vuoteen.
PIIAT
Piiat perustuu Kathryn Stockettin samannimiseen menestysromaaniin. Elokuvan pääosissa nähdään Emma Stone.
JOHNNY ENGLISH: UUDESTISYNTYNYT
Rowan Atkinson palaa rooliinsa epätodennäköisenä agenttina, joka ei tunne pelkoa eikä vaaraa.
KOLME MUSKETTISOTURIA
Klassikkoromaaniin pohjautuva seikkailu rymistelee ruutuun suuren luokan päivitettynä toimintaspektaakkelina!
STRAW DOGS OLKIKOIRAT
Nuori pariskunta muuttaa somaan pikkukaupunkiin syvään etelään
"
Räjäyttäjien Rapa tavoittelee rokettirollin ydintä
Lue juttu sivulta 26.
Alla kauniin kuoren, kauniin pedon tunnen
Parasta juuri nyt!
· Fuck you, katu-uskottavuus. Ja huulet.
· Lana Del Reyn huulet herättävät suotuisaa kutinaa, ja Lamb of Godin Resolution valaa uskoa väsähtäneeseen asennemetalliin.
Saku Schildt, toimituspäällikkö.
· Pepe Deluxén Queen of the wave -uutuus, ja tietysti Lana Del Reyn huulet.
Mikko Marjakangas, AD.
Rumba 7. Ruotsalaiset lupaavat viiksiä mutta tarjoavat kokopartoja
Mastodon
80
74 Hittikaruselli
Tekikö Frontside olllie vaikutuksen Mervi Vuorelaan ja Teemu Fiiliniin?
56 Kulissien takana: Toni Salminen 58 Soitinnurkka: Black Magic Six
20 Tundramatiks 22 Chairlift
Heavy-karavaani kulkee, koirat haukkuvat
Näin sitä suvaitsevaisuutta lietsotaan Elektropop-kaksikon nettisivua hakiessa voi erehtyä ostamaan porrashissin
76 Rumban albumilista ja listakolumni 79 Kolumni: Tommi Forsström
Ja maailman parhaiten käyttäytyvä basisti
24 Emeli Sandé
60 Arviot
Lana Del Rey, Lambchop, DWNSTRS, Perfume Genius, Pulled Apart By Horses, Pariisin kevät, Joose Keskitalo, Rambling Boys, Death Hawks, Leonard Cohen, Air, Huge L, Sinéad O'Connor
80 Live!
Valokuvaajamme konserteissa ja lavojen takana: Femma-gaala, Mastodon, Ultra Bra
Kuinka skotlantilaisnainen selvisi suomalaisesta palkintogaalasta hengissä?
Nousussa
26 Räjäyttäjät
Pelastaa suomalaisen rock'n'rollin jos jaksaa
86 Kysymys & vastaus: Arto Tuunela 90 Nisse M
72 Kuukauden klassikkolevy
Rumba piipahtaa Pariisin keväässä
The Curen 1980-luku oli silkkaa pornografiaa
30 Joose Keskitalo
Suomen omaperäisin lauluntekijä kömpi ulos kellaristaan ja kertoi kaiken
42 Pop meni elokuviin
Air kuuta valloittamassa sekä joukko muita bändien tekemiä elokuva-scoreja
46 Lady Gaga ja Nicki Minaj
"Minä ajattelen Räjäyttäjät vähän kuin entisaikojen kylähäiden bändinä. Siinäpä kelailtavaa Turkulaiset popparit bongaavat vapaa-ajallaan lintuja Apua! Nörttejä veden varassa! Mitä hittoa. LaiselleTeemu Fiilin, päätoimittaja.
ni kylmyydenvieroksujalle elinehtona talvesta selviämiseen on muhkea Untuvatakki, tai jopa pari sellaista. Niissä joku oli kaivanut vintiltä hanurin ja toinen varastosta jonkun pillin, ja sitten ne veivasivat turhia kelaamatta. sisällys 2/2012
Ajankohta
10 Poimintoja blogista
We got the internet going nuts
12 Musiikkipresidentti esittäytyy 14 Burning Hearts 16 Weezer Cruise 18 Mustasch
Mutta kuka hän on
tuotep parhaat in kansiin Suomen alevala kerää yksi meneltä. osallistu, hermopis
osallistu ja kerro oma tarinasi!
alkaa 17.2.2012 gendoJen kokoaminen arikalevala.fi! le st osoitteessa www.fe facebookissa! riekumme myös
&
mukana veivaamaSSa:. stoJa Jos sinulla on mui meille! ne festareilta, kerro in
ta t palkitaan viikot mehukkaimmat tarina ppaneiden yhteistyökum festarilipuilla ja alkinnoilla. festarik i neljältä vuosikym dat ja -muistot yl parantaa festarilegen villiin kesään ja e tärkeimmät vinkit ivaalien Se esittele dollisuuksiasi fest sti selviytymismah noid! huomattava voita Ja soita Para teessä
Leukani loksahti. Se herätti monia kysymyksiä. Vai onko minua huijattu, ja nyt tarjottiinkin valtavirtayleisölle puhdasta tuotepoppia indien vaatteissa. 09 4369 2407 | Fax 09 4369 2409
AVUSTAJAT
Ville Aalto, Mikko Aaltonen, Tapio Ahola, Annastiina Airaksinen, Lasse Auranne, Kira Autiosuo, Mia Bergius, Kalle Björklid, Jana Blomqvist, Laura Friman, Laura Haapala, Manu Haapalainen, Pertti Hakala, Markku Halme, SannaMaija Hannuksela, Mikael Helenius, Juhana Hurula, Perttu Häkkinen, Jarmo Juhala, Jami Järvinen, Markus Karlqvist, Tero Kartastenpää, Sanne Katainen, Jarmo Katila, Jaakko Kilpeläinen, Aleksi Kinnunen, Maria Kivimaa, Samuli Knuuti, Antti Koivumäki, Tina Korhonen, Ari Korpi, Kimmo K. krs 00100 HELSINKI etunimi.sukunimi@popmedia.fi www.rumba.fi
___________________________________________
Heikkoja signaaleja
VIIME LOKAKUUSSA vierailin hittiradioasemalla. 03 4246 5302 tilaajapalvelu@popmedia.fi
RUMbA kESTOTILAUS
12 NUMEROA / VUOSI 64,40 6 NUMEROA / ½ vuotta 32,20 ___________________________________________
ILMOITUSMyynTI JA MARkkInOInTI
Puh 045 110 5522 Fax 09 4369 2409 ilmoitusmyynti@popmedia.fi etunimi.sukunimi@popmedia.fi Mikko Mali Oskari Anttonen Peter Lindroos Erik Kangas Kari Heikonen Markkinointijohtaja Pasi Myllymaa Toimitusjohtaja Tuomo Häkkinen
kUSTAnTAJA
Pop Media Oy Painopaikka Artprint
el Jacksonin ja pakottaen radiot reagoimaan. Siis siinä, joka soittaa "vain hittimusiikkia". Internet tarjosi pikavoiton Lanalle, aivan kuten Lily Allenille kuusi ja Justin Bieberille kolme vuotta aiemmin. Olinko nukahtanut ja missannut, kuinka blogiindiestä on yhtäkkiä tullut elimellinen osa hittikanavien kuuntelijoiden musiikkimakua. Koskinen, Pasi Kostiainen, Juha Kurri, Markus Laakso, Julius Lahdenoja, Emmi Laukkanen, Antti Lähde, Nisse Mannerheim, Matti Markkola, Jussi Mäntysaari, Risto Nevanlinna, Jari Nikkola, Tomi Nordlund, Christer Nuutinen, Oskari Onninen, Tomi Palsa, Jean Ramsay, Matti Riekki, Jose Riikonen, Markku Roinila, Ola Saarinen, Jussi Sallinen, Heini Strand, Tuomo Stenberg, Hippo Taatila, Matti Tanskanen, Ville Tiihonen, Niko Toiskallio, Kirpi Uimonen Ballesteros, Anton Vanha-Majamaa, Auroora Vihervalli, Mervi Vuorela, Verna Vuoripuro, Marko Ylitalo, Nalle Österman
___________________________________________
TILAAJAPALVELU (ark. Ja jos oikein lähdetään historiaa kaivelemaan, samasta ilmiöstä oli kai kyse, kun Nirvanan Nevermind nousi vuonna 1992 Amerikan listaykköseksi sivuuttaen MichaKirjoittaja on Rumban päätoimittaja.
Fiilin
TOIMITUS
Päätoimittaja Teemu Fiilin Toimituspäällikkö Saku Schildt Listatoimittaja Markus Hilden AD Mikko Marjakangas Kannen kuva Markus Paajala Puh. vuosikerta Numero 627
___________________________________________
Rumba / Pop Media Oy Fredrikinkatu 42, 3. Kenties suojelen vain henkistä kotipesääni. Se on täynnä pikavoittoja sekä musiikin kuulijoille että sen tekijöille. En osaa sanoa. Ilman internetiä Lana Del Reystäkään ei olisi tullut mitään, vaikka hittiradiot ympäri maailman olisivat soittaneet hänen ensimmäisen demonsa puhki. Lana Del Rey oli toki nostattanut miljoona vahvaa signaalia marginaalissa, siis lähinnä musiikkiblogeissa. Erona on vain se, että ysärillä vaihtoehtomusiikki oli radioissa vasta sen jälkeen, kun musiikkilehdet olivat kirjoittaneet siitä ja ihmiset jonottivat jo kaupoissa. Mutta ei sillä ole mitään väliä tämän tarinan kannalta. Tämä yksi, heikko signaali valtavirrassa on usein merkki jostain suuremmasta. Julkisuuden paineista sekä debyyttilevynsä murskakritiikeistä takki tyhjänä kieriskelevä 25-vuotias Lana Del Rey on jo ehtinyt ilmoittaa, ettei ehkä ikinä tee toista levyä vain neljä kuukautta debyyttisinglensä julkaisun jälkeen. Olinko naiivi ajatellessani, että ajattoman nätti Video Games säilyisi ikuisesti pop-elitistien omaisuutena. Yllätyksekseni toimittaja kertoi soittaneensa kappaletta hittikanavalla jotakin kertoja "kokeilumielessä". Vai oliko hän pelkkä valtavirtamusiikkiteollisuuden Troijan hevonen, indie-kansalle tehty ansa täynnä makeaa myrkkyä. Mainitsin hänelle joitakin viikkoja internetissä aaltoja nostattaneen Lana Del Rey -nimisen indielaulajan singlen Video Games. Minusta on mukavaa, että hyvä musiikki käy kaupaksi, oli se sitten tehty myyntiluvut tai taiteelliset arvot mielessä. Kenties suhtaudun (edes näennäisesti) valtavirran ulkopuolelta ponnistavaan musiikkiin liian romanttisesti ja intohimoisesti, jotta hyväksyisin ajatuksen siitä, että uuden musiikillisen identiteetin voisi ostaa ja pukea päälleen kuin uuden esiintymisasun. Viime aikoina esimerkiksi MGMT:n, Lykke Lin ja Florence and the Machinen singlet ovat soineet formaattiradioissa. Juttelin heidän toimittajansa kanssa joistain uusista biiseistä, joita olemme käsitelleet Rumban hittikarusellissa. Pikavoitot myös kostautuvat joskus pikaisina takaisinmaksuina. Ei mustasukkaisuudesta olin onnellinen siitä, että hyvä kappale päätyisi useampiin korvapareihin. 2 / 12 | 29. Miksi siis hätävalot syttyvät palamaan heti, kun "indie" -tuotetta puffataan jo julkaisunsa yhteydessä radioasemalla, jossa suurimman osan ajasta soi Enrique Iglesias. Tärkeintä on se, että Lana Del Rey myytiin meille indienä ja me ostimme hänet indienä. 816)
___________________________________________
"Ovatko nuo huulet oikeat vai kuvankäsittelyä?"
Puh. Katso hetkeksi vasempaan ja siellä ne huulet jo viilettävät kohti hittiasemaa. No, internet kertoi jo noin viikossa Lanan indie-uskottavuuden olevan vähän niin ja näin. Pizzerian nurkassa Lanalla olisi vielä kuukausia annettavaa.
ISSN: 0781-0326 MUSTAnAAMIOn SUOJELUkSESSA JO VUODESTA 1984
Teemu Fiilin
Rumba 9. Internet on ihana asia. Ei tämä ollut tietenkään ensimmäinen kerta, kun indiehitti tekee crossover-loikan hittiradioihin. Ovatko nuo huulet oikeat vai kuvankäsittelyä. Oliko friikahtavasti hemaiseva laulajatar kuitenkaan niin luomu kuin oli annettu ymmärtää
Rantasta myös kiellettiin 50 000 euron sakon uhalla loukkaamasta Hevisaurus-hahmojen tekijänoikeutta. · Jos young palasi yhteen vanhan bändinsä kanssa, Jack White puolestaan julkaisee huhtikuussa ensimmäisen kerran musiikkia pelkästään omalla nimellään. Spektaakkelia voi seurata 5. Rahastusta vai kullanarvoinen tilaisuus nähdä yksi todellisista metallipioneereista. · Ruotsalainen psykepop-yhtye The Amazing saapuu Tavastialle 20. yhtyeen tuotokset on miksannut hc-yhtye Covergen kitaristina tunnettu kurt ballou. Ensinnäkin neil young ilmoitti palaavansa julkaisukantaan maineikkaan Crazy Horsen kanssa. bändiä perustamassa ollut Reine Fiske tunnetaan myös Dungenin kitaristina. · Indie-intoilijat lienevät mielissään, kun yhdysvaltalainen Zola Jesus saapuu Helsingin Tavastialle aprillipäivänä 1. · Montrealista new yorkiin kulkeutunut pop-suuruus Rufus Wainwright julkaisee huhtikuussa uuden albumin. · ysäri-intoilijat riemuitsevat siitä tiedosta, että uljaan Shirley Mansonin johtama Garbage julkaisee kesän korvilla uuden levyn. Setin kestoaika ja iltapäivän tyhjyyttään kumiseva jäähalli muistuttivat yhtyeelle karulla tavalla, että maapallo on vielä valloittamatta, vaikka Uranuksessa ja Marsissa suksee onkin jo melkoinen. USA:ssa riittävän moni tuntee meidät, eikä ole syytä hätäillä. Hän aikoo valittaa päätöksestä hovioikeuteen. huhtikuuta. Bändi esiintyi Helsingissä muun muassa Soundgardenin ja White Zombien kanssa. netissä orkesterin tuotantoa ei ole kuultavana, ja suomalaiset ovat ylipäätään heikossa asemassa projektin suhteen: Turnerin firmalla ei ole kummempia intressejä Suomea kohtaan ja Lehtisalo arvelee, että tuleva albumi saattaa jäädä täällä julkaisematta.
Keikkauutisia:
· Sirkushuveja kansalle tarjoava kanadalainen Cirque du Soleili tuo Michael Jacksonin tuotantoon keskittyvän The Immortal World Tourin Suomeen. kimmo k. Rantanen ja hänen Leka Productions -yhtiönsä määrättiin maksamaan Sonylle oikeudenkäyntikulujen lisäksi 100 000 euron hyvitysmaksu viivästyskorkoineen. (Rumba 18/95)
Split Cranium yhdistää Circlen, Samaen ja Isiksen
Samae koskinen, Jussi Lehtisalo, Herra ylpön taustalta tuttu Jukka kröger ja vuonna 2010 lopettaneen Isiksen laulaja Aaron Turner ovat perustaneet bändin. Tuloksena saattaa olla kaksikin uutta levyä, joista toinen ilmestyy jo keväällä. 1980-luvun levyaateliin kuuluvia julkaisuja tehnyt kokoonpano lupaa esiintyä kesällä sekä klubi- että festariolosuhteissa. Syvän etelän soulista jonnekin Eelsin moderniin bluesiin ulottuvassa paletissa on enimmäkseen verenpunaisen eri sävyjä, aina jomottavasta himosta ruhjottuun karmiininpunaan", Ramsay maalailee reportaasissaan. Lue juttu Rumbablogista.
Norah Jones hämmensi uudistuneella tyylillään
Rumba pääsi ainoana suomalaisena tiedotusvälineenä kuuntelemaan norah Jonesin kevään aikana ilmestyvää Little broken Hearts -uutuuslevyä ennakkokuuntelutilaisuuteen norjaan. maaliskuuta. "Toivon, että asialle saataisiin sellainen päätös, jonka kanssa voisimme kaikki elää", Valtanen kommentoi Rumballe.
Kyussin nykyversio tulee, pitäisikö kiinnostua?
Uutispoimintoja:
· Oulun karvaturrit Moses Hazy veivät pahaa-aavistamattoman fanikuntansa baltiaan "Seuramatkalle helvetistä". ja 6. marraskuuta Helsingin Hartwall-areenalla. Se ei ole meille ongelma. blunderbuss-soololevy ilmestyy 24.4. · Tammikuun loppu ja helmikuu toivat paljon levyuutisia. bändin ja kannattajakunnan tuskainen taival kääntyi myös kolmiosaiseksi kiertueblogiksi, jonka voi käydä ottamassa haltuun Rumban sivuilta. Split Cranium julkaisi tammikuussa vaivihkaa seiskatuumaisen, ja keväämmällä on tiedossa albumi. Lue lisää blogista.
"Kyuss esiintyi Jäähallissa noin puoli tuntia. rumba.fi Poimintoja blogista
Pikakelaus Rumbablogin uutis- ja artikkelitarjonnasta.
Hevisaurus-kiistassa välitilinpäätös
Vuoroin koomiselta ja traagiselta tuntunueessa Hevisaurus-oikeussalidraamassa julistettiin tuomio helmikuun alussa. Jean Ramsay pakkasi laukkunsa ja kävi tarkastamassa, miltä Danger Mousen tuottama albumi kuulostaa ja tyrmistyi. Vuonna 1995 hajonnut bändi aktivoitui vuonna 2010 melkein alkuperäisellä miehistöllään (ei Josh Hommea, siis) ja kiertää nyt maailmaa aina Suomessa saakka. Rantanen on riitelyn alettua kilpaillut Hevisauruksen kanssa omalla Sauruxet-yhtyeellään. Vantaan käräjäoikeus hylkäsi Hevisauruksen alun perin perustaneen Mirka Rantasen tekemän kanteen ja katsoi, että levy-yhtiöllä on oikeudet bändin dinosaurushahmoihin. Kyuss on jo nyt suositumpi kuin uskoimme olevan mahdollista, ja hidas eteneminen sopii meille paremmin kuin pamahtaminen kerralla kuuluisuuteen, Josh Homme sanoo."
Kyuss ei ollut viimeiseksi jääneen ...And the Circus Leaves Town -levynsä aikaan Suomessa yleisömagneetti. Julkaisijana toimii Turnerin johtama Hydra Head Records. Tarkempia päivämääriä odotellaan vielä.
Lue lisää osoitteesta www.rumba.fi!
Rumba 10. koskinen pohtii asiaa pitkässä artikkelissa ja kertoo, millaista reittiä koko reunion eteni. bändi esiintyy kesäkuussa Provinssirockissa. Come Away with Me -debyytillään (2002) supersuosioon kohonneen Jonesin viides levy on Ramsayn mukaan todellinen nahanluonti. Mark Ronsonin tuottama ja mittavalla vierailijakatraalla (muun muassa Sean Lennon ja nels Cline) varustettu Out of the Game ilmestyy niin ikään 24.4. toukokuuta.
kyuss oli merkittävä stoner-uranuurtaja 1990-luvulla, kyuss Lives! puolestaan yhtyeen uudelleenlämmittely. not your kind of People tulee kauppoihin 14. Todellisia voittajia ei jutussa taida olla, sillä Sony Musicin toimitusjohtaja kimmo Valtanenkin vaikuttaa asiasta kiusaantuneelta. · Mitä Sielun Veljet, Ultra bra ja sellaiset edellä, sitä kauko Röyhkä & narttu perässä. "Danger Mouse on rakentanut levyn tuskaa ja kaipuuta täynnä olevalle maailmalle lavasteet, jotka ovat vertaansa vailla
TUMPPI VARONEN SÄRKYNEET
ASA STILL PEE & RU (SWE) RAAPPANA & DJ LEIMASIN KOIVUNIEMEN HERRAT
"March Of Death" EXHUMED (USA) TORTURE KILLER TUKKANUOTTA CANNIBAL ACCIDENT
Pe 16.3. (K-18) 12
Pe 17.2. Altar of Plagues, Monarch!; 20 Pe 24.2. Kaikukatu 4 (sisäpiha). Beverly Girls; vapaa pääsy To 23.2. Grouper, Tuusanuuskat; 10 Pe 23.3. LIVE!!! LIVE!!! LIVE!!!
To 23.2. Lipumyynti alkaa ovelta ke klo 22, to klo 23 ja viikonloppuisin klo 22. (K-18) 10/12
Pe 24.2. Church of Misery, Fleshpress; 20
Tarkemmat tiedot ja muiden iltojen ohjelma: www.kuudeslinja.com
Avoinna ke 2204, to 2304, pela 2204, poikkeuksista tiedotetaan erikseen. High Places (US), Bendagram; 10 La 25.2. (K-18)12
La 10.3. www.kuudeslinja.com
PROUDLY PRESENTS:
17.2.
24.2.
WALTARI plays Covers All! -album
La 18.2. (K-18) 16/18
Liput ennakkoon Virgin Oil Co:sta, Tiketistä ja Lippupalvelusta. K-20. (K-18)14
INSOMNIUM
FREEMAN
PLUTONIUM 74 MARIA GASOLINA
La 25.2. Duran Duran Duran, Karl Marx Stadt, Tres; 8 Ke 14.3. (K-18) 10
La 3.3. Gasellit, Loost Koos; 8 Ke 29.2. Delta Funktionen (NL); 10 To 29.3. Lippujen hinnat ovat alkaen hintoja.
Ravintola Virgin Oil Co., Kaivopiha, Mannerheimintie 5, 00100 Helsinki, virginoil.fi. (K-18) 10 PELLE MILJOONA UNITED feat
On tärkeämpiäkin asioita poppari vei voiton. ovat kohonneet vuosi vuodelta. Hän aloittaa nyymin nettikirjoittelun aggressiivikäytännönläheisesti ja kannustaa kollegoisuuteen ja ilmaissut huolensa siitä, miten taan tiivistämään rivejään, jotta joihinkin muukaikkein sapekkain kansanosa yrittää omia sikon arjen perusongelmiin tulisi parannusta. manneksen lukijoiden äänistä rohmun"Sehän on oikeasti päinvastoin. " si saada aikaan muutosta. "Jotkut artistit pelkäävät, että jengi lakkaa tykkää· www.anssikela.com mästä ja käymästä keikoilla, jos puhuu liikaa. tä vastaan. Reilun kolartistit pelkäävät, älykkyydeksi. Tämä tekee arkikeikat hankatimuusikoiden kansantaudista, musiikkimaailman mylliksi järjestää, ja samalla se tekee tyhjäksi väittämää, että lerryksen aiheuttamasta rahahanojen ehtymisestä. pistää mielipiteen ilMihin asioihin Kela sitten haluaiKela on tarttunut blogissaan anomaisun edelle. "Suomen kansan" määritelmän nimiinsä. Ithan on näyttänyt, että porukka oppii kyllä, jos keikkoselläni on kuitenkin sellainen fiilis, että kun kerran on jen aloitusta aikaistetaan ja siitä pidetään johdonmukaimahdollisuus nostaa esille päivänpolttavia kysymyksiä, sesti kiinni." haluan hyödyntää sen mahdollisuuden", Kela sanoo. enemmän. että jengi lakkaa tyknut Anssi Kela ei ole myöhemmällä Kyynisyys on helpoin tie. Samaten "Itseäni ottaa päähän, kun arkisin keikat on tapana hän on puhunut seikkaperäisesti nykymaailman ammataloittaa vasta sydänyöllä. Todellisten presidentinvaasiikkiväen ja lukijoiden kunnioitusta. nekuohuja, joten vastaisku on ollut armoton: Kelan si"Aikaisemmasta showtimesta hyötyisivät sekä kuunvujen kommenttikentät ovat välillä niin täynnä vihaisten telijat että muusikot, kun elävää musiikkia olisi tarjolla nimimerkkien kiukkua, että säikympää hirvittää. Myös kaiurallaan yltänyt multiplatinaa myyneen käämästä, jos puhuu liikenlaisen tappiomielialan lietsomiNummela-albuminsa (2001) kaupalkaa. Tällä erää mielipiteen ilmaisun edelle. Että ja vaatia yhdessä soittoaikoja järkevimmiksi. Minusta kaupallisia nen nähdään monesti jotenkin fiksuliseen menestykseen, mutta herran intressejä ei kannattaisi na, vaikka se on lähinnä laiskaa ajatosakkeet kantaa ottavana puhemiehenä telua", Kela sanoo. artistit voisivat kompensoida vähentyneitä levymyyntiKaikki nämä puheenaiheet nostattavat lukijoissa tuntulojaan keikkailemalla", Kela sanoo. Ehkä artistien tulisi pitää tässä enemmän yh"Monien mielestä artisti ei saisi ottaa kantaa. Valituiksi tulivat Jarkvertaa, että hänen koko budjettinsa oli vaalien ensimko Martikainen, Anssi Kela, Iisa Pykäri, Tomi Koivumäisellä kierroksella jotain 250 000 euroa, puhutaan saari ja Hannu "Hannibal" Stark. Kisassa kartoitettiin, kuka muusikko on musiikkiväen ja lukijoiden silmissä erityisen arvovaltainen mielipidevaikuttaja.Viiden ehdokkaan joukosta lukijaäänestyksen voittajaksi nousi lopulta ANSSI KELA.
RäPPäRI, ROCKARI, HEVARI, indieneito ja poppamielestäni kaupallisia intressejä ei kannattaisi pistää ri menivät saunaan, kuka tuli viimeisenä ulos. Anssi Kela äänestettiin lukijoiden kuin musan tekeminen." toimesta Rumban musiikkipresidentiksi 2012. Minun
Rumba 12. Hän ihmettelee, kuinka usein "Jotkut kyynisyys ja lannistuneisuus tulkitaan Lopputulos ei ole yllätys. serttia tammikuun lopussa. helmikuu
Kyynikoiden vihollinen
teksti saku schildt kuva markus paajala
Edellisessä Rumbassa julistettiin alkaneeksi leikkimielinen musiikkipresidentinvaali. Kela on kunnostautunut myös hyväntekeväisyyden Koko juttuidea käynnistyi, kun toimituksessa pääsaralla. Tavastiatei politiikkaa ja musiikkia saisi sekoittaa keskenään. Keikalkenet he nimittäisivät oman musiikkityylinsä ehdokla kerättiin 85 000 euroa Haaviston kampanjaan, ja kun kaaksi varsinaiseen kansanvaaliin. Hänen viimevuotinen "eeppinen viiksibattlensa" tettiin oikeiden presidentinvaalien innoittamana katsoa, Tommy Lindgreniä vastaan Movember-kampanjassa on kuka suomalainen eturivin artisti nauttii erityistä muedelleen tuoreessa muistissa. Se oli hypop-, indie-, metalli- ja rap-muusikot saivat äänestää, vä esimerkki siitä, että artisteissakin on voimaa. Kenen sana painaa lien aikaan hän oli puolestaan näkyvästi Pekka Haavisniin paljon, että häntä voisi kutsua omalla alallaan arvoton tukijoukoissa ja järjestämässä Ultra Bran paluukonjohtajaksi. Asia punnittiin siten, että aluksi kaikenlaiset rock-, "Se konsertti oli hyvin palkitseva kokemus. Seuraavaksi lukijat merkittävästä summasta." saivat äänestää Rumban verkkosivuilla, kenet Kela haluaa ennen kaikkea kamppailla "nykynäistä he nostavat symboliseksi musiikkipremaailman syöväksi" kutsumaansa kyynisyytsidentiksi
24.2. BENDAGRAM avustaa. M
Rumba 13. Kiertue alkaa Helsingin Tavastialta ja kulkee reittiä Tampereen Klubi Seinäjoen Rytmikorjaamo Oulun Club Teatria. Subukokous (mcd) · Clarkkent: Three · Therapy?: A Brief Crack of Light · Sleigh Bells: Reign of Terror · Tindersticks: The Something Rain · Pariisin kevät: Kaikki on satua · Lambchop: Mr. Koodi tulee, oletko valmis. 26.2. Jos Amon Amarth tuntuu liian hurjalta, viikinkien maanmiehet THE POODLES ovat kivempi vaihtoehto. Heti perään 13-vuotias laulaja tempaisee markkinoille debyyttilevynsä. AMON AMARTHIN (SWE) karvaiset viikingit kiertävät Suomea neljän keikan verran. Seuraavana päivänä Kuudennella linjalla yhdysvaltalainen indieduo HIGH PLACES saa pestä edellisillan veret lavalta ja pystyttää paikalle syntetisaattorinsa. ROBIN nappasi äkkiarvaamatta Frontside Olliellaan tukevan otteen koko Suomen musiikkipiirien cojoneseista. Muita julkaisuja: · Tukkanuotta. Isungsetin maannainen MARI KVIEN BRUNVOLL ja ranskalainen ERIC MUTEL avittavat. Helsingin Kuudennella linjalla kärvistellään metallin tahdissa, kun mustaa metallia postrockiin yhdistelevä ALTAR OF PLAGUES (IRL) ja ranskalainen MONARCH! tuomitsevat kansaa. 22.25.2. Oulun kauppatorilla voi ihailla norjalaisen TERJE ISUNGSETIN jäästä tehdyillä soittimilla esittämää musiikkia. Blues Funeral -levyn arvio julkaistiin edellisessä numerossa, kolme ja puoli tähteä irtosi. MARK LANEGAN laulaa Helsingin Circuksessa karuja lauluja karun kansan iloksi. Päivyri
Helmikuussa sattuu & tapahtuu
ViiKKo 8 (20.26.2.)
22.2. Hupaisa glam-bändi aloittaa kiertueensa Turun Klubilta ja kulkee sieltä kotimaisen Santa Cruzin kera Tampereen Klubille, Helsingin Bar Bäkkärille ja lopuksi Vaasan Royal Nightiin. 22.25.2. 24.25.2. 23.2. Lahden hyeenat Profane Omen lämmittävät lauteet päävihtojia varten
Sittemmin molemmat ovat kuuluneet myös Magenta Skycodeen, josta Burning Heartsin keikkakokoonpanoon päätyi rumpali Niko Kivikangas. ten vaikuttanut musiikkiin. Joskus käy niin, että enemmän ääntä", Ojala kertoo. Helmikuun alussa jultanut musiikkiin. kohdeyleisö mahdollisesti löytyisi. Tammikuun viimeisenä lauantaina järjestetyssä Femma-gaalassa Burning Hearts nappasi Helsingin Sanomien Nytliitteen "Parasta juuri nyt" -kunniamaininnan. Aikaisemmin Burning Hearts on marko Ylitalo soittanut showcase- ja klubikeikkoja muun muassa Tukpienjulkaisut tai vuonSUOMALAISTEN INDIEBäNDIEN "Kauniisholmassa, Tallinnassa, na 2009 ilmestynyt deshoegaze-innostus saattaa vaikuttaa kaisa ympäristössä Hampurissa, Berliinissä byyttilevy Aboa Sleekenkattavalta, mutta suloinen syntetisaatja New Yorkissa. kuttaa tekstien luonnonläheisiin aiheisiin. Laulaja myöntää, että hänen "Kauniissa ympäristössä oleilu antoi "Ensin tehdään ja sitten katsotaan, ketä biologi-maantieteilijän-koulutuksensa vaivarmasti inspiraatiota, mutta ei se muuse kiinnostaa", Ojala toteaa. Viimevuotiselta kaistun Extinctions-kakkosalbumin myöta saaristolaismelodioion rauhallista, joten siellä Into the Wilderness tä yhtyeelle voi povata entistäkin pidemta kansainvälisille kuu-ep:ltä on uutuudelle pää ikää. neen isoäidin kotitilalla Monäsin pikkukyle. Toisiinsa he tutustuivat yhteisellä Ruotsin-kiertueella vuonna 2004. " kuin muutamat vienninleen lisäksi The Swalvat levyn kaksistaan jälkimmäisen edesmen Jessika Rapo edistämismatkat ulkomaillows -biisi. Burning Heartsin yhteydessä on mainittu nimiä kuten Au Revoir Simone, Broadcast, Magnetic Fields sekä Arthur Russell, jonka The Letter -kappaleen yhtye on levyttänytkin. Amerikkalaisella Shelflifella meistä sitten tykättiin tosi paljon", Ojala muistelee. Katsoimme vain, miten yhteistyö ylipäätään toimii. "Silloin ei vielä ollut mitään suunnitelmia levynteosta. Muusikot eivät itse edes Sävellysten ensi-ideat lässä Uudessakaarlepyyssä. Landella on ai"Yleensä kirjoitan jostakin minua koska rauhallista, joten siellä pystyi pitämään kettaneesta aiheesta. Paikka sijaitsee murehdi, mistä potentiaalisin synnyttää Rapo, joka myös saluonnon helmassa Itämeren rannikolla. Ojalan mukaan ilta meni hienosti ja heidät seuraava vientitoivo. melodian fiilis tuo tiettyjä sanoja tai jonkin Extinctions ei kuitenkaan metelöi yhExtinctions arvioitiin edellisessä numerossa. Ennen Burning Heartsia vaasalaislähtöinen Rapo lauloi epäaktiivisuudestaan tunnetussa Le Futur Pompistessa ja Pietarsaaresta kotoisin oleva Ojala rummutti Cats on Firessa. pystyi pitämään enemlijoille tehokkaammin poimittu nimikappaJessika Rapo ja Henry Ojala nauhoittimän ääntä. noittaa ne. Kun saimme biisejä äänitetyksi, tuli tietenkin mieleen, että haluaisimme ne myös julkaistuiksi. Ojalan musiikinopettajatausta puolestaan selittänee sen, että hän soittaa suurimman osan julkaisuilla kuultavista instrumenteista. ping, jotka nauhoitettoripop ei suinkaan ole kuolemassa sukuoleilu antoi inspiraaToistaiseksi blogit tiin kotistudio-olopuuttoon. pärille", Rapo avaa. otettiin vastaan todella lämpimästi. Bassoa lavalla soittaa Johan Ekström. tarinan mieleen, ja laulu rakentuu sen ymtään kovaäänisemmin kuin sitä edeltäneet · www.burningheartsmusic.com
helmikuu
Elektropop merellä soi
Rumba 14. Landella neet yhtyeen kauniisa. Kakkosalbumin julkaisun kynnyksellä asioita tapahtuu myös kansainvälisellä tasolla. Siitä pitää huolen turkulainen tiota, mutta ei se vaikutovat kuitenkin levittäsuhteissa kaupungisBurning Hearts. Samana viikonloppuna nelikko esiintyi yhdessä French Filmsin ja Zebra and Jessika Rapon ja Henry Ojalan BURNING HEARTS -sivuprojekSnaken kanssa Helsinki Mon Amour! -tatista kasvoi toisen levyn myötä kaksikon pääbändi ja Suomi-indien pahtumassa Pariisin Flèche d'Or -klubilla
ke 7.3. Bar Loosen KEITTIÖ: mati klo 1601, kela klo 1603 ja su klo 1801. "DouBlE DEal rocKaBilly rEvuE"
LOS VAN VAN
7.3.
The Circus, Salomonkatu 1-- 3, Helsinki. Ke-su iltoina 2 eteispalvelumaksu. To 8.3. Ke 7.3.-10.3. 5 www.tiketti.fi + KLUB SUTINAA! Dj HyväVille 3 , sis. Ke 22.2. Su 18.3.
ANNIE MALL, FACE OF GOD, Bar Loose DJ`s 5 VELVET SIX 6 , enn. La 17.3. 5 www.tiketti.fi DANNY LIPS, DIAN 5 UNKIND, TUKKANUOTTA, FINAL ASSAULT 7 , ennakot alk. Liput 33,50/39/45 , ennakot Tiketistä.
Ti 21.2.
Alk.6
ke 22.2.
TRAcEdAwN
Alk.6
fAcE Of GOd
To 23.2.
fEASTEM, GAf, NOTHING MORE TO EAT
Alk.6 Alk.7
Pe 24.2. 6
Pe 17.2.
AINO vENNA, SUvI ISOTALO REbOUNd, MAIbELL & THE MISfIRES HEIdI TUIKKANEN, HARMAINvALTA, ESTERIN TEEKANNU
lEvyNJulKaiSuKEiKKa
Alk.7 Alk.7
lA 18.2. Pe 9.3.
Alk.7 Alk.7 Alk.6
bOb MALMSTRöM, Alk.6 dRILLER (pOL), RAGE My bITcH cOLLARbONE, HEARTbLOcK
Alk.7
URHO KEKKOSEN KATU 4-6, 00100 HELSINKI
www.TAvASTIAKLUbI.fI
LIpUT ENNAKKOON TIKETISTä.
Palvelumaksu 1,50 / lippu. Verkkokauppa avoinna 24/7. Elektroniset liput suoraan sähköpostiin tai kännykkään.
Keikat alkavat mato ja su klo 21.30, pe-la jos kaksi bändiä 21 ja 22, yksi bändi klo 22. Vapaa pääsy
NrGm DJ'S To 15.3.
AcTIvE cHILd (USA) bARRy ANdREwSIN dISKO THEORy Of A dEAdMAN (cAN)
JokA Pe klo 23.3004 VAPAA Pääsy
Alk.17,50/18
JokA lA klo 23.3004 Alk. lA 3.3. Postimaksu: Kotimaa 7 / lähetys, Ulkomaat 15 / lähetys.. TBA
lA 25.2. Su 19.2. Aukioloajat: mati klo 1602, kela klo 1604 ja su 1804. Ke 14.3.-17.3. La 10.3. Ke 29.2. To 23.2. eteispalvelumaksun. Su 26.2. lA 10.3.
pERTTI KURIKAN NIMIpäIväT M.A.NUMMINEN & pEdRO HIETANEN wILKO JOHNSON (UK) THE SOULS ANNA TERNHEIM (SwE) GRAvEyARd (SwE) dEATH HAwKS
Alk.24,50/25 Alk.21,50/22 Alk.18,50/19
MIcHAEL MONROE
Alk.26,50/28 iKäraJatoN Klo 14 / K-18 Klo 20 Alk.15,50/16
MA 12.3. Pe 24.2.
www.barloose.com
Pe 17.2. Toimipisteet 20 kaupungissa. Pe 24.2. La 18.2. "liGhthouSE cluB" - rEvival
HERO dISHONEST, LIGHTHOUSE pROJEcT, LEfT cOLd THE cARAvANERS, STREAK ANd THE RAvEN TAppAJATOMAATIT, JpvS SwEET MOSES + SPEcial GuEStS
lEvyNJulKaiSuKEiKKa
lA 25.2. NuorGam ESittää:
Bar Loosen yläkerta klo 19-21 WIZARD OF LOOSE -musavisa + Bar Loosen alakerta klo 21 STUPIDO-KLUBI! SHOTGUN CLUB lisätietoja www.barloose.com EMERGENZA FESTIVAL lineupit www.barloose.com CLUB CASINO, Dj's Lord Fatty & John Wayne 3 LATE NIGHT @ BAR LOOSE klo 23-03.30 Bar Loose dj's. Pe 2.3. alk. La 25.2. 5 www.tiketti.fi + THE BIG SHAKE! Dj's Sampsa Vilhunen & Vesa Yli-Pelkonen 3 LATE NIGHT @ BAR LOOSE Dj's Mortti & Vertti Vapaa pääsy KOTITEOLLISUUS.COM -vittuilua jo vuodesta 2001 -kirjan julkkarit klo 19-21 + LAST PANDA, BAGS OF OHOY 5 TOOTHPASTE, SURVIAINEN 6 , ennakot alk. Pe 2.3. Ti 28.2.
HUSKy REScUE THE SUbwAyS (UK) cLARKKENT
ke 29.2. Su 11.3. KovaSiKaJuttu! BilEEt
DJ:t NJaSSa & aNNa laiNE To 1.3. Su 4.3. Pe 9.3. 19,50/21 Alk.11,50/12
ke 22.2. Annankatu 21, 00100 Helsinki K-22
Pe 17.2.
THE fUNKIEST 16v: Alk.11,50/12 DJ KriDloKK, EEvil Stöö & KoKSuKoo, GaSEllit, Noah KiN, PErhoSvEitSi-hEiKKi Ja liKa-aKi, DJ DiDiEr, DJ aNoNymouS AMON AMARTH (SwE) pROfANE OMEN REcKLESS LOvE
iKäraJatoN Klo 18 / K-18 Klo 21 Alk.31,50/33 Alk.13,50/14 Alk.13,50/14 Alk. 5 www.tiketti.fi WEDDING CRASHERS + Special Guest 7 , ennakot alk. 5 www.tiketti.fi + HELLHOLE RATRACE Dj's Poika & Hirviö 3 PROBLEMS, HUNTERS, Dj Lord Fatty 12 , ennakot alk. To 1.3. La 3.3. alk. Vapaa pääsy EMERGENZA FESTIVAL lineupit www.barloose.com THE BIG SHAKE! Dj's Sampsa Vilhunen & Vesa Yli-Pelkonen 3 LATE NIGHT @ BAR LOOSE klo 23-03.30 Bar Loose dj's. 10 www.tiketti.fi LATE ZOMBIE LOVE NIGHT @ BAR LOOSE Dj Jyrki69 Vapaa pääsy EVA ON THE WESTERN CASTLE ISLAND, INDIAN TRAILS, ORIGINAL HETEROES 6 , enn
Kaikki tämä tapahtui Weezer Cruisella. zer Cruise -risteilylle. luksusristeilijän, kitararockin ja ni käännekohdista: näin nuorten TV-ohjelEtenkin jälkimmäinen Pinkertonparintuhannen fanin yhdistelmä tuntui massa Jyrkissä Weezerin akustisen esiintyklassikoalbumin (1996) ympärille rakenennakkoon vähintään kummalliselta. Vuoden 2001 Provinssirockin-keikan aiheuttama suunnaton pettymys unohtui hetkessä, kun yhtye soitti tiukan hittikavalkadin sekä klassisen debyyttial"Harvassa paibuminsa hämärtyvässä illassa laivan aurinkokassa voi halutesNeljä päivää Karibianmeren ikuisen kesän lämmöskannella. jos halusi ostaa ämpärillisen laihaa jenkkikaljaa ja toikkaroida sen kanssa ympäri laivaa, näin sai tehdä. Mielessä pyörivät koeja hyvän musiikin lisäksi erityisen ilahduttaTästä alkoi rakkaustarina, joka on kestut suunnattoman ilon hetket ja Suomen vaa laivalla oli se, että hauskanpito oli tehty tänyt läpi ylä- ja alamäkien. Lämpöä sydämeen helpoksi. Pääyhtyeen ympärille oli rakennettu suunnaton kasa ohjelmaa, josta paatuneinkin Weezer-nörtti tuli kylläiseksi. Oikeastaan laivan henkilökunta tuntui oikein kannustavan siihen, niin ahkerasti virvokkeita tarjoiltiin. 15-vuotispäitalvinen arki masentaa. vertailussa uuvuttavilta työleireiltä. Lisäksi artistien ja yleisön välinen kuilu oli lähes olematon. Harvassa paikassa voi halutessaan pelata jalkapalloa Yuckin afropäisen rumpalin kanssa, kylpeä porealtaassa Wavvesin Nathan Williamsin kanssa, tanssia kasaribileissä Lou Barlow'n rinnalla tai käydä Meksikossa snorklaamassa Rivers Cuomon kanssa puhumattakaan siitä, että Suomesta sattuisi matkaseuraksi Sugarrushyhtyeen mainio kolmikko. Vaikka 12-vuotiaanetuista sisäkeikoista ylsi intensiivisyydeslaivaan astuessa palaset loksahtivat kuitenna en osannut täysin arvostaa sydänverellä sään lähelle albumin raakaa äänimaisemaa. va WEEZER-nörttien kokoontuminen vai täydellipalin kanssa tai käydä Myös muut vedot nen rockfestivaali. Tuntuu kuin puolet ruumiista oliAuringonpaisteen, loistavien puitteiden vältä kouraisevaa. kin kohdalleen: ideahan oli kaikessa hulkirjoitettuja lyriikoita ja upeita sävellyksiä, Nyt, viikko risteilyn jälkeen, on tyhluudessaan aivan nerokas! oli kuulemassani ja näkemässäni jotain syjä olo. AhdistaYuckin afropäisen rumfanin onnen kyyneliin. Päinvastoin, tunnelma laivalla oli rakkaudentäyteinen. · www.theweezercruise.com
helmikuu
Mieletön kesis
Rumba 16. Täydelliseltä saan pelata jalkapalloa tuntunut hetki herkisti sä, 15 bändin ja 2000 matkustajan keskellä. Astu laivaan! todistivat, että vaiksnorklaamassa Rivers ka yhtyeen suurimmat Cuomon mukana. Laivan kapteeneista ei kuitenkaan ollut epäilystä. Neljän päivän aikana laivan neljällä lavalla esiintyivät useaan otteeseen esimerkiksi Yuck, Wavves, The Antlers sekä Dinosaur Jr. Risteilyn 15 yhtyeen selkein yhteinen nimittäjä oli särökitara. " KUVAT JA TEKSTI tommi saarikoski musiikilliset urotyöt ovat jo takanapäin, on Weezer Karibianmerellä seilaavan VUONNA 1996 TAPAHTUI eräs elämäedelleen elinvoimainen bändi. Mitäpä sitä ei rakTurhat rajoitteet oli karsittu minimiin: kaimpansa vuoksi tekisi. Oli leffailtaa, tietokilpailua, vihkivalojen uusimista, kyselytuokiota ja kansipelejä yhtyeen jäsenten avustuksella sekä tietysti kolme keikkaa, joista ensimmäinen lähetti laivan matkaan kohti Meksikoa. Heti misen ja haastattelun. Järjestelyt ja palvelu pelasivat niin vämme kunniaksi päätin sytyttää lemmentuo kuitenkin uudelleen syttynyt rakkauhyvin, että suomalaiset festarit tuntuivat liekin uuteen paloon lähtemällä The Weeden roihu. Ylilyöntejä ei silti näkynyt lainkaan. si jäänyt matkalle. eri sivuprojekteineen
Postimaksu: Kotimaa 7 / lähetys, Ulkomaat 15 / lähetys.. Elektroniset liput suoraan sähköpostiin tai kännykkään.
eriC PrYDZ MArK LANeGAN BAND GG CArAVAN ZeMfirA LOs VAN VAN rise AGAiNsT D.A.D
HintoiHin liSätään tiketin toimituSkulut
la 18.2.
Su 26.2. 116,50
Palvelumaksu 1,50 / lippu. ke 29.2. Verkkokauppa avoinna 24/7. pe 2.3.
ke 7.3.
pe-la 9-10.3. Toimipisteet 20 kaupungissa. to 15.3.
ennakot: tiketti
enemmän keikkoja ja infoa:
www.TheCirCus.fi
The CirCus, Salomonkatu 1 3 (kampin tori), 00100 HelSinki
Uusia esiintyjiä julkistettu! Liput nyt myynnissä!
www.ruisrock.fi
3 päivää alk
Nyt näyttää ihan hyvältä ja aiomme soittaa uusissa paikoissa. Uusi levy Sounds Like Hell, Looks Like at että Mustasch soittavat musiikkia, josta Heaven pyrkii viemään bändiä myös muualle. ja Oulun Club Teatriassa 7.4. Emme ajatelleet, että se kuulostaisi Metallicalta." Tanskalainen Volbeat jyräsi itsensä läpi ensin Skandi"Danne ja naviassa, ja bändi on nyt laajentamassa reviiriRalph olivat kaään muuallekin. Miksi Stamin ylähuuli on paljas. Pian heille alkoi tulla erimielisyyksiä, eivätkä he lopulta pystyneet tekemään töitä yhdessä. "Meillä kaikilla on itse asiassa kokoparLooks Like Heaven ilmestyi helmikuun "VäHEMMäN ON ENEMMäN" on pealussa. "Hän analysoi biisejä ja sovituksia alusta "Kaksi kitaraa, rummut, basso ja laulu, lähtien todella syvällisesti. Katsotaan mitä tapahtuu." Ruotsalainen MUSTASCH on pitkällä urallaan saavuttanut menesBasisti huomauttaa, että sekä Volbetystä lähinnä Skandinaviassa. uteen ja tuotti uuden levynsä itse. Miten vereita jo ennen kuin on laita Mustaschin Danne liittyi bändiin. Mustaschilla on tapana tehdä melko suoria viittauksia musiikillisiin esikuviinsa. Ralph sävelsi Dead Againin hirveässä krapulassa ja niinpä myös biisin teksti kertoo krapulasta. Hänellä oli hysiinä se. helmikuu
MacKenzie ja Gyllenhammar tappelivat keskenään jatkuvasti. Mustasch kyllästyi sekä stukät viikset!" kaan helppo valinta. tu sivulla 64. basisti Mats "Stam" Johanssonin mukaan Mustasch ei enää tappele Mustaschin jäsenistä ainoastaan Ralph keskenään. Levyn tuotti yhtyeen laulaja-kitaristi rat nyt, jopa uudella rumpalilla. me vuoden lopussa. Gyllenhammar tietää, dioraitojen että studiohenkilökunnan paljomitä bändi osaa. Se olisi jo riaate, johon kiteytyy aika paljon rockin neRalph Gyllenhammar, joka oli Stamin mu- liian koomista jos meillä kaikilla olisi pelrokkuudesta. Tässä auttanee sekin, että niin sanotun suuren yleisön on helppo pitää. Syy tähän oli se, että Bändin kuudes levy Sounds Like Hell, · www.mustasch.net
Tappeluja ja kokopartoja
Rumba 18. "Danne ja Ralph olivat kavereita jo ennen kuin Danne liittyi bändiin. Ovet ovat siis avoinna. Ideana oli, että kaikki instrumenvä visio koko hommasta, miksaaja Stefan tit kuuluvat selkeästi. Rumpali Danne MacKenzie soittaa vieMustaschin basisti ja perustajajäsen Mats Sounds Like Hell, Looks Like Heaven on arvioilä uudella levyllä, mutta erosi bändistä vii"Stam" Johansson kehuu. Tällä levyllä on paMustasch Tavastialla 5.4, Tampereen PakkahuoGlaumannia mitenkään väheksymättä." ras soundi, mitä meillä on koskaan ollut", neella 6.4. Viime vuonna vahvaa radiosoittoa meilläkin saanut Angel's Share oli todella lähellä The Cultia, ja uuden levyn Dead Again riffittelee vahvasti Metallican Sad But Truen tunnelmissa. Nyt bändillä on tuuraajana rummuissa Jejo Perkovic, joka on soittanut muun muassa hiphop-kokoonpano Infinite Massissa ja Candlemassissa. Stam, ovatko nämä tietoisia tribuutteja. Gyllenhammarilla on perinteisesti ollut kunnon viikset, vaikka bändin nimi vilho rajala on kunnianosoitus nimenomaan viiksille. " Hollannissa ja Belgiassa, mutta meillä on ol "Stam" Johansson lut vähän hankaluuksia keikkamyyjien kanssa. "Eivät ole. menestyksen kanssa Pian heille alkoi tulla erimuualla kuin pohjoisessa. mielisyyksiä, eivätkä he "Olemme käyneet lopulta pystyneet tekeaika paljon Saksassa, mään töitä yhdessä. Dannen oli pakko lähteä, jotta he pysyisivät ystävinä." Muu bändi ei kuulemma yhteenottoihin osallistunut
ANCARA
Ke 22.2. toimituskulut.
WWW.KIVENLAHTIROCK.COM
S TA H L
CO NC E RT S ,
IN F ER NO
&
IM P E R IU M I
P ROU D L Y
P R E S E N T
23/28* 25/30*
VIRGIN OIL, HELSINKI
LIPUT: 32/37*
22. MARCH 2012
012 , H A* Y 2 IL AS5/20 MA IN O 2 16. 5/7 Ennakoliput Tiketistä
STALA & CO. Verkkokauppa avoinna 24/7. Vapaa pääsy Metal On the Rocks:
ENNAKKOLIPUT 2-PV 45 / 1-PV PE 25 / 1-PV LA 25
TIKETTI LIPPUPISTE KIVENLAHTI ROCKIN NETTIKAUPPA
LIPUT PORTILTA 50 / 30
+ TOIMITUSKULUT
Mikonkatu 15, Helsinki
Ikäraja K-20, Keikoille K-18, ennakkoliput Tiketistä.Lipunhintoihin lisätään mahd. UB TEH
I NK20* LSI 15/ E
CL EIPÄ L
SSG.FI
Palvelumaksu 1,50 / lippu. 5 Krista ja vieraat vetää Living on a prayerista Detroit rock cityyn.
GIRL POWER ON THE ROCKS STAND UP ON THE ROCKS ROCKSIN AKKARIKERHON KUUKAUDEN ERIKOINEN
Ke 29.2. 5
CHERRY & THE VIPERS
La 18.2. Toimipisteet 20 kaupungissa. klo 20-22 8 Ennakkoliput Tiketistä klo 22 alkaen vapaa pääsy
HEIMOVALTA
Pe 30.3. Elektroniset liput suoraan sähköpostiin tai kännykkään.
Pe 17.2. Postimaksu: Kotimaa 7 / lähetys, Ulkomaat 15 / lähetys.. 5
Yhteistyössä Hitlantis & Radio Rock
ROCKSTARBA 2012 BÄNDIKATSELMUS
www.ontherocks.fi
To 8.3. IRG 201 AGE S, VA 1 V MAY GAR DA 17. 5
Yhteistyössä Hitlantis & Radio Rock La 25.2. 5
STAND UP ON THE ROCKS ROCKSIN AKKARIKERHO ROCKSTARBA 2012 BÄNDIKATSELMUS
La 3.3. klo 20-22 8 Ennakkoliput Tiketistä klo 22 alkaen vapaa pääsy Pe 24.2. Vapaa pääsy
HOUKUTUS SHOWMUSIKAALIN ENSI ILTA CARNALATION TYRANT DICIPLE PROCESS: PAIN
La 17.3
Koen tärkeämmäksi kirjoittaa vain teemojensa vuoksi. helmikuu
Terveisiä ärsykekaaoksesta
TUNDRAMATIKS haluaa irrottaa ihmisen hallitsemattoman informaatioja kulutusvirran tuomasta kohinasta. tunnetuimpaan teokseen Uljas uusi maailma "Jos on hyvä muoto tai sanoma, mutta teksti (1932), jonka dystopiakuvauksessa ihmiset ovat ei etene luonnollisesti tai loogisesti, se kuulostaa kulutuskeskeisen elämäntavan ja keinotekoisten yrittämiseltä ja tsempiltä. bändin meininkiin", hän jatkaa. tä. Thompsonin vaikutus puolestaan kuuluu Vaikka Masalin kertoo aina olleensa jonkinMasalinin mukaan siinä, kuinka hän haluaa vielainen aktivisti, hän irrottaa Tundramatiksin seldä konkreettisiin tapahtumiin pohjaavat tekstit keimmistä punk-yhteyksistä jo lyyrisen lähestykauemmas todellisuudesta: mistapansa vuoksi. Se on Handesta ei tullut ainakaan musiikkinhauskaa, mutta jos sitä jatkaa liian kauan, lentää sa pohjalta Masalinin sielunkumppania, vaikka naamalleen." Masalin pitää kovasti Nurmion musiikista. Tundramatikon kymmenen samannäköistä jätkää, ja se voitsin toinen levy, tammikuussa ilmestynyt Roitaa, joka juoksee rennoimman näköisesti. Jos yritetään olla jotain, mitä ei olla, ai"Roina ei ole pelkkää tavaraa, nakin minulla katoaa intressit niihin vaan myös sitä informaatiokohijuttuihin." naa, mitä on ihan joka paikasDebyyttilevynsä vuonsa. Itse sanat pulppuavat asioista, joita näen todella läheltä, ja jotka ovat hallitsemattoman ja vaivattoman kuuloisina joka jatkuvasti läsnä ympärilläni." suuntaan, mutta solmiutuvat lähes poikkeuksetta riimeillä yhteen. Teksnan rodeo, sisältää temaattisia viitteitä Huxleyn teissä se on jokseenkin sama", Masalin sanoo. Itjailijoista. Masalin punoo teksteistään sisällöllisen poin- · www.tundramatiks.com
Rumba 20. Mitä minä teen, mitä siRoinan rodeo sinkoilee hurmoshenkisesti nä teet tai mitä joku tekee on minun mielestäni balkanin, punkin ja folkin välitiloissa, mutta lekiinnostavampaa kuin joku ilmiö, joka tapahtuu vyn kiintopisteenä on Masalinin lyriikka. Eikä jossain kaukana. "Teksteissä on usein gonzon henkistä liioitte"Punk on usein yhteiskunnallista, mutta milua, egobuustia ja karnevalisointia, mutta pohjan nä pyrin kirjoittamaan siinä toimivista yksilöistä ydin on aina minun oma totuuteni." paasaamatta kellekään. Vitusti kaikkea roinaa tuna 2006 julkaissutta Tundra"Punk on usein lee koko ajan joka suunnasmatiksia on rinnastettu seyhteiskunnallista, ta. Thompson sopii kanssa tämän mistä osista lyriikkaa. Se haalii sita kumpikaan ei ole Masakirjoittamaan siinä toitä koko ajan lisää, mutta ei linin ilmeisintä osaamisalumivista yksilöistä. se hän pitää flow'ta ja rentoutta yhtenä tärkeim"Ja Hunter S. "Siksi riuhdot koko ajan siinä roSlangiyhteyksistä huolimatta deossa ja yrität pysyä messissä. Ihmisellä on mahdollikä punk-perinteeseen että mutta minä pyrin suus saada kaikki koko ajan Tuomari Nurmioon, mutjoka paikassa. Saat kaietta. Nurmion levyt hän ker Janne Masalin ken mitä haluat, muttet sitä, too hakeneensa kaupasta, kun mitä oikeasti tarvitsisit", Masakriitikot vertasivat edellistä lelin sanoo. Enää pitää päättää, tekeekö bändi sen dystopiarockin vai gonzopunkin keinoin.
oskari onninen
"ALDOUS HUxLEY", VASTAA Tundramatin ympärille kiertyviä kokonaisuuksia, joiden tiksin laulaja-biisintekijä Janne Masalin kysysloganin ei ole pakko olla kertosäkeessä, vaikmykseen häneen ideologisesti vaikuttaneista kirka sinne se yleensä luonnollisimmin asettuu. " pärjää sen kanssa. "Alun perin tämä liittyi kai mainontaan. Tsemppi on perseesnautintojen vankeja. Oli Kieltämättä osuvaa, jos tietää millaista muhyvä vertauskuva, että sadan metrin juoksulla siikkia Masalin yhtyeineen tekee. vyä niihin. Roinan rodeo arvioitiin edellisessä numerossa
29.2. Indierock-yhtye THE SUBWAyS (UK) ja sinnikkäästi jalansijaa Suomen musiikkikentältä etsivä CLARKKENT esiintyvät Tavastialla. 4.3. yhdysvaltalaiset JEDI MIND TRICKS ja OUTERSPACE somistavat karkauspäivää Helsingin Venuella. yhden levyn julkaissut bänditulokas THE LIMOUSINES (US) lämmittelee. Hiphop-mammutti MOS DEF riimittelee ensimmäisellä omalla Suomen-keikallaan Helsingin Kaapelitehtaalla. Feelgoodista ja Ian Duryn The Blockheadsista tuttu WILKO JOHNSON (UK) sekä THE SOULS remeltävät Tavastialla maaliskuun käyntiin. yOUNG GUNS (UK) lukeutuu voimalla ylöspäin hilautuviin bändinuorikkoihin, ja nyt yhtye saapuu maanmiestensä LOWER THAN ATLANTISIN kanssa ikärajattomalle keikalle Helsingin Gloriaan. Päivyri
ViiKKo 9 (27.2.4.3.)
27.2. Huh. Julkaisuja: · Corrosion of Conformity: Corrosion of Conformity · Asphyx: Deathhammer · Cranberries: Roses · Dead Swans: Anxiety & Everything Else (mcd) · Napalm Death: Utilitarian · Ting Tings: Sounds from Nowheresville
Rumba 21. Väittävät, että pian Mos Def ei enää ole Mos Def vaan yasiin Bey. Montako biisiä ehtii mennä, ennen kuin kyyneleet kirpoavat silmiin. Kovaa kamaa tarjolla Albumiklassikot-sarjassa! TERVEET KäDET plays Terveet kädet, J.M.K.E. 28.2. 1.3. Dr. HEy HEATHER veivaa mukana. Ei kai siinä mitään. (EST) plays Kylmälle maalle, RIISTETyT plays Valtion vankina, APPENDIx plays Ei raha oo mun valuuttaa ja kaikki tämä yhden illan aikana Helsingin Nosturissa. 2.3.3. Nyt vilkkuu Kaapelitehtaalla gasellinsääret, kun Maja Ivarsson tuo THE SOUNDSIN (SWE) miljoonalleen Suomen-keikalle. 3.3. 1.3. Nyt on se päivä, jota tunnelmallisen unipopin ystävät ovat odottaneet kuukausitolkulla kalenteria levottomasti vilkuillen: ranskalainen M83 saapuu Helsingin Tavastialle
Niinpä jakaanme vuosikymmentä. mentin bändikokoonpanon muutoksiin. Caroline taas kuluttaa tuvampi. Hän kertoo, kuinka tietnalle Bruises-pikkuhitillään, joka levisi Applen tyjä syntetisaattorimelodioita haluttiin toismainosten kautta miljooniin kotitalouksiin ja taa, tai kuinka johonkin kappaleeseen haluttiin lukemattomiin iPodeihin. Hän ei tarjoa herkullisia anekdootteja työsPienen kaivelun jälkeen saan lyhyen komkentelystä eikä juuri puhu yhtyeen taipaleesta. määräistä. Hän ei puhu paljoa eikä erityisen fiksusCarolinen kanssa uutta musiikkia." ti. Aaron Pfenningin, aan formaalisti: olennaista on se, millaisista eleCaroline Polachekin ja Patrick Wimberlyn pementeistä kappale on rakennettu, ei niinkään rustama yhtye nousi parisen vuotta sitten pinsanoituksellinen puoli. EsimerWimberly kertoo viimeiskiksi hitiksi muodostuneen Patrick Wimberly ten parin vuoden tapahtuAmanaemonesian pinnallisesti mista hyvin toteavaan sävyyn. Coloradosta muodikkaaseen Brookmitassa ei yllätä, sellaisena kaleidoskooppina lyniin emigroitunut yhtye lähti kiertämään populaarimusiikin lähihistoriaan Something maailmaa ja palasi lopulta studioon yhtä jätoimii. kermaan ja Polachekin tavattoman halutuksi Ajatus musiikkigenrejen tutkailusta levyn solistiksi. van erilaisen albumin kaisesti kaikkia neljää viiHän kummastelee, kun kuin me. Wimberlyn mumoilla. Avainsana oli Albumi Does You Inspire You. Ja se kuuluu myös yhtyeen musiikissa. Pfenning karkasi tekemään albumi kuulostaisi jotenkin erityisen kasarilta. Somethingilla karaikaansa kaikenlaisen obskuusitaan debyyttilevyn lyyriset rin ranskalaisen kasaripopin "Kiertueella tankerot minimiin ja kuorparissa." kävi ilmeiseksi, että rutetaan kappaleet vastusTeksteistä Wimberly toAaron halusi tehdä aitamattomalla retroplyysilteaa vain, että ne ovat enlä, joka henkii samanaitistä henkilökohtaisempia. Jokaiseen esittämääni kysymykseen saan totea"Kiertueella kävi ilmeiseksi, että Aaron havan ja asiallisen vastauksen, enkä mitään ylilusi tehdä aivan erilaisen albumin kuin me. Tästä huolimatta levytysproSomething arvioitiin edellisessä numerossa. Uusi albumi syntyi alusta loppuun WimberWimberly näyttää luottavan siihen ja vaikuttaa lyn ja Polachekin yhteistyönä. Enemka jonkinlaisena primus motorina toiminut mänkin näkisin, että ammennamme sen ymPfenning lähtikin päinvastoin. sessin pituus venyi liki puoleentoista vuoteen. (2009) nostoisistaan irrallisten elementtien luova yhdistely ti yhtyeen mielenkiintoisten pop-debytanttien ja näiden vaikutussuhteiden tutkiskelu. Lisäklopulla Polachek ja Wimberly julkaisivat toisi olen itse kuunnellut viime aikoina paljon valsen albuminsa, joka oli edeltäjäänsä tavirran hiphopia, aina Jay-Z:stä Lil älykkäämpi, leikkisämpi ja tartWayneen. helmikuu
Patrick Wimberlyyn, elektropop-komeetta CHAIRLIFTIN vähemmän näkyvään jäseneen, ruumiillistuu mielikuva nurkassa nyhjäävästä, soijalattea hörppivästä indienörtistä. "Olen yllättynyt ihmisten kommenteista, Yhtyeen taru ei kuitenkaan päättynyt, vaikmielestäni siinä ei juuri ole 1980-lukua. · www.chairlifted.com
Rumba 22. Ja hitusen tylsästä sellaisesta.
anton vanha-majamaa
Nörttien kosto
TYLSYYS ON ADJEKTIIVI, jota en kuviWimberly tuntuu lähestyvän omaa musiikkitellut liittäväni Chairliftiin. Me jatkoimme Ehkä tässä tapauksessa pätee vanha klisee Chairliftina ja hän Rewardsina." siitä, että antaa musiikin puhua puolestaan. vertaan niitä surrealismiin nuimme kahtia." Vähäsanainen Patrick ja dadarunouteen. simme maailmaa puolisentoista vuotJotain kovin hellyttävää Wimberlysta. housea Rewards-soolonimikkeen alla. järjettömän kuuloista sanoitusta "Debyyttilevyn jälkeen kierhän pitää täysin loogisena. Kotiin palattuani aloin saman tien kirjoittaa sä on. Siitä Wimberly on silti eri mieltä, että sentä köyhempänä. Kappaleet sävelviihtyvän paremmin studiossa kuin ihmisten illettiin ja sanoitettiin yhdessä. r'n'b:tä ja toiseen jotain muuta. Niinpä jakaannuimme kahtia. kaan työnteko oli helpompaa, kun studiossa oli vain kaksi ihmistä. Tammikuun päriltä, 1960-, 1970- ja 1990-luvuilta
Ruotsalainen GRAVEyARD jytisyttää Led Zeppeliniltä ja Black Sabbathilta haiskahtavia biisejään ensin Tavastialla ja seuraavana päivänä Turun Klubilla. Lue arvio sivulta 65. Mihin suuntaan etenee cooliusaste uudella Wrecking Ball -levyllä. Korvaava konsertti on sovittu tälle päivämäärälle Helsingin Korjaamolle. Mene Helsingin Circukseen, ehkä LOS VAN VAN tuo kotimaansa Kuuban auringonpaisteen ja mojitot mukanaan. Päivyri
ViiKKo 10 (5.11.3.)
5.3. 9.10.3. 7.3. 7.3. Ei ole mitään hajua, millaista musiikkia Helsingin Gloriaan saapuva PLUNKLOCK soittaa, mutta japanilaisbändillä on ihan sairaan hyvä nimi. BRUCE SPRINGSTEENILLä itsellään ei varmaan ole tästä mitään hajua, mutta yhdessä vaiheessa Suomessa häntä kuuntelivat vain tyylittömät valtavirtarockin fabut, ja nyt hän on ykskaks muuttunut kaikkien lauluntekijöiden idoliksi. Lisääntymisestä mielellään laulava STEEL PANTHER (US) saapuu THE TREATMENTIN (UK) kera Helsingin Nosturiin. BOB MALMSTRöM lienee mielissään, kun Ha-HaHaavisto hävisi ja saatiin ehta porvaripresidentti. SINEAD O'CONNORIN viime aikojen tekemisistä on pitänyt lukea lehdistä sormien välistä tiiraillen, mutta uusi How About I Be Me (And you Be you?) -levy on kuulemma kovaa kamaa. 7.3. Muita julkaisuja: · Barren Earth: Devil's Resolve · Isoveli: 2012 · Lullacry: Where Angels Fear
Rumba 23. Viimeksi asiaa yritettiin joulukuussa, mutta silloin meni mönkään. Lue viimeksi mainitun levyarvio sivulta 71. 8.3. Suomessa näyttää olevan tukkaheavylle kysyntää. Josko COMUS (UK) pääsisi nyt Suomeen keikalle asti. Kotimainen KARMIA lämmittelee. Ottaako talvi koville. yhtye juhlii tilannetta Helsingin Semifinalissa puolalaisen DRILLERIN ja meikäläisen RAGE My BITCHIN kera. 10.3. 11.3. Pöhinää herättänyt DEATH HAWKS avaa illat
Olen varmasti unohtamaailman." "Olen aina ollut nut paljon." Haastattelua edeltäneenä kunnianhimoinen. MusiikOur Version of Events on arvioitu sivulla 69. Päinvastoin: onhan hän Ametatteluja, vaikka on lauantai. kimarkkinoilla on oma kysyntänsä teinitähdil· www.emelisande.com
Rumba 24. siikkiani kuullaan Euroopassa, AmeJos nyt palaisin Glasgow'n yliopisrikassa, Afrikassa joka paikassa. Olisi mahtavaa olla musiikkiterapeut"Kaikki on tapahtunut todella nopeasti, melti. Seuraavaksi tehtävälistalla on maailmanvalloitus.
auroora vihervalli
TARVITAAN PALJON MIELIKUVITUSTA, le, mutta ei se ollut minua varten. Pi Emeli Sandé tossa, tiedettä ylipäätään ja sidin erityisesti Michael Montä, kuinka todella tunsi tekeroesta, hän oli erilainen. Hihojen alta an-kiertueelle, siitä Euroopan-kiertueelle ja sitpaljastuu tatuointeja. Haluan valloittaa koko taan. tekijä, vuoden 2012 Brit Awardsin kriitikoiden "Ei varsinaisesti, vaikken haluakaan hylätä valinta lupaavimmaksi tulokkaaksi ja kynäilijä, lääketiedettä kokonaan. Sellaivänsä tärkeää työtä. Ehkä nykyajan jotta voisi kuvitella Emeli Sandén viiltelemässä teinipopparit ovat kypsempiä kuin minä olin silleikkaussalissa aivoja. Vaikka koko maailma. Onko tullut mierican Idol -ilkimys Simon Cowellin lempilaulunleen, että kirurgina olisi sittenkin parempi. " paavansa pitkiä iltoja kirjas"Oli todella hauska ilta. Mutta nyt olen valmis." neurokirurgilta. suurempikin yleisö. Lääketieteen opintojen iltana Sandé valloitti Suomea Haluan valloittaa keskeytyminen harmittaa Emma-gaalan ainoana ulkoskottinaista. Istuessaan helsinkiläisholoin. Onneksi, sillä naile vasta nyt." sen soulpop-kappaleet ovat sen verran puoleenNiin, voitettuaan laulukilpailun Sandélle tarsavetäviä, että olisi sääli, jos niistä ei saisi nauttia jottiin levytyssopimusta 16-vuotiaana. Mutta 24-vuotias Sandé ei olekaan aivokirur"On hienoa saada tunnustusta. koko maailman. Glasgow'ssa soittamalla pubeissa, mutta se ei "Minun olisi pitänyt opiskella vielä 18 koskaan riittänyt minulle. Haluan, että mukuukautta, jotta olisin valmistunut. Hän kertoo kaimaantähtenä. Aloitin gi, ainakaan vielä. helmikuu
Leikkaussalista parrasvaloihin
Skotlantilaiselta EMELI SANDÉLTA sujuu niin aivokirurgia kuin listahittien säveltäminen. Se on sellainen lumipalloefekSandé ei kuitenkaan ole vetäytymässä parrasti. nen 'wow'." Vaikka Sandélla olisikin ikävä hyNyt gaalan jälkeisenä aamuna laupotalamuksia ja hippokampuksia, asiat laja on herännyt aikaisin antamaan haaseivät ole huonosti. toon, minun täytyisi opiskelOlen aina ollut kunnianhimoila ainakin yksi vuosi uudesnen. Se voisi olla juuri minun juttuni." kein vuodessa. keksin sen. "Olen ikuisesti kiitollinen, että päätin vielä opiskella. Olen silti onnellinen, että lähdin musiikkialalvaloista juuri niihin päästyään. Tämä on kova ala, en minä olisi pärjännyt tellin baarissa Sandé ei näytä stereotyyppiseltä 16-vuotiaana. Olen miettinyt, miten joka on tehnyt lauluja muun muassa Susan Boyvoisin yhdistää kaksi rakkauttani yhteen, kunnes lelle ja Leona Lewisille. ten vielä Amerikan-kiertueelle Coldplayn kanssa. Halusin oppia tuntemaan itseni ja halusin, että minulla olisi oikea tutkinto. Nenärengas kimaltelee, luomet Valmis pokkaamaan Brit Awardsin yhden on maalattu mustalla ja hiukset on koottu irojanotuimmista palkinnoista, lähtemään Britannikeesimaiseksi tötteröksi päälaelle
14.17.3. 18.3. Helsingin metalli-ihmisiä hellitään toden teolla, kun heti Exhumedin jälkeen ARCTURUS (NOR) saapuu paukuttamaan monenkirjavaa, black metal -lähtöistä jytinäänsä Nosturiin. TUUSANNUUSKAT lämmittelee. Keikkajärjestäjä mainitsee, että yhtyettä "on veikkailtu 3 Doors Downin ja Nickelbackin kaltaisten megayhtyeiden manttelinperijäksi". Pirteän Nuorgam-verkkomedian väki järjestää Helsingin Tavastialla musiikkiiltamaa ACTIVE CHILDIN (US), BARRy ANDREWSIN DISKON ja omien dj-intoilijoidensa voimin. Rundi käynnistyy Tampereen Klubilla ja jatkuu Helsingin Virgin Oiliin, Kouvolan House of Rockiin ja Imatran Osmo's Cosmos Bariin. 15.3. 17.3. D.A.D. 16.3. Julkaisuja: · Jukka Poika: yhdestä puusta · Imperial State Electric: Pop War · VCMG: Ssss · Grinderman: Grinderman 2 RMx · Olavi Uusivirta: Elvis istuu oikealla
Emelin uudet metkut liittyvät enemmän laadukkaaseen poppiin kuin aivokirurgiaan.
Rumba 25. Ei siitä sen enempää. Oi Suomen nuoria! Pari päivää ennen kevätpäiväntasausta heidät tavoittaa oletettavasti Nosturista kuuntelemasta NORMA JEANIA (US), THE CHARIOTIA (US), DEAD AND DIVINEA (CAN) ja ADMIRAL'S ARMSIA (FRA). Päivyri
ViiKKo 11 (12.18.3.)
12.3. 18.3. 14.16.3. Nyt tulee ruumiita: maineikas Rainbow-laulaja GRAHAM BONNET (UK) kiertää Suomea neljän keikan verran muun muassa Popeda- ja yömuusikoista koostuvan bändin kanssa. 15.3.Hard rock -tulokas THEORy OF A MADMAN (CAN) saapuu kokeilemaan siipiään Tavastialle. Siinäpä mainospuhetta kerrakseen. Visva valuu Helsingissä, kun death metal -suuruus ExHUMED (US) esiintyy TORTURE KILLERIN, TUKKANUOTAN ja CANNIBAL ACCIDENTIN kanssa Virgin Oilissa. xiu xiun kanssa levyttänyt ja Animal Collectivea lämmitellyt amerikkalaismuusikko GROUPER tekee kolmen keikan rundin Suomessa. Kiertue starttaa Helsingin Kuudennelta linjalta ja jatkuu Tampereen Telakalle sekä Turun Dynamoon. (DEN) esiintyy Helsingin Circuksessa. Jo vuonna 1982 perustettu tuomiopäivän folkia esittävä CURRENT 93 (UK) saapuu Helsingin Savoy-teatteriin
Yhtye jatkaa tilanteen ihmettelemistä. Perinteisen rock'n'rollin nimeen vannova Räjäyttäjät on asenteeltaan pesunkestävä punkbändi, jonka romuluinen soitto ja "mä vedän hanskaan / ja lähden Tanskaan" -saRumba 26
noitukset ovat omimmillaan Helsingin Lepakkomiehessä tai Tampereen Vastavirta-klubilla. Tuntuu kuin joka toinen omaehtoisen rockin ystävä olisi tunnustautunut reilu. Nyt yleisössä on seesteisempää väkeä, joka pitää viiden metrin etäisyyden lavaan ja korkeintaan huojuu hiljaa musiikin tahdissa. Nyt ei hissutella!
TeksTi saku schildT kuva Juha Fiilin
P
itkänhuiskea koipeliini horjuu Helsingin Virgin Oilin lavalla, asettuu sen liepeillä olevien patsaiden eteen ja nuolee niitä. Täällä on niin vitun kalliit liputkin, ettei meidän kaverit tänne tule", Femma-gaalaan soittamaan pyydetyn ja myöhemmin Pnuk-Femmalla palkitun Räjäyttäjät-yhtyeen laulaja Rapa sanoo yleisölle. Eittämättä tilanteessa on jotain outoa. "Tämähän on kuin joku showcase-keikka", basisti Sisse puuskahtaa parin kappaleen jälkeen. "Hei, mut meillä on viinaa. Ulospäin tyyni mutta leukojaan lujasti yhteen pureva äänimies katsoo totisena, kun laulumikki lentelee lattialle ja kitaran piuha sotkeutuu monitoriin niin, että ämyri siirtyy uhkaavasti kohti lavan reunaa. Ottakaa tästä ja laittakaa kiertoon", Rapa jatkaa tarjoten puolityhjää Smirnoff-pulloa juhlaväelle.
R
äjäyttäjät on näemmä hurjan maineensa veroinen ja mainetta heille on tosiaan kertynyt. Nousussa helmikuu
"On jytä meno päällä!"
RÄJÄYTTÄJÄT räjäyttää! Tämä yksinkertainen lausahdus nousee yhdeksi 2000-luvun tarttuvimmista bändisloganeista ja kiteyttää samalla onnistuneesti, mistä jyväskyläläisessä, Hurriganesin nimeen vannovassa "jytän menon" julistajassa on kysymys. "En mä edes tiedä, mitä me tehdään täällä
Torvi, Lahti laskua perästä. kaiken räjäytystä! Tietenkin set vanhat tyypit ovat niitä, jotka räjäyttävät", NastoRäjäyttäjien kannattajalistalle kuuluu myös myös levyn aikanaan aiheuttama pahennus vakuuttaa, vaikka lassa varttunut ja Jyväskylään muuttanut Rapa kertoo. Ilman näitä levyjä meitä ei olisi:
Kun Rapan kanssa keskustelee Femma-keikan jälvuosi sitten perustetun bändin kannattajaksi. Kerran yksi järjestäjätyyppi tisti muotoiltuna "kaunistelematonta". Puhelimeen puhuu kuitenkin hillitympi muusikko. Se on kyllä from (which is what I sometimennä talon vakuutuksen piiktehtaillut äänitteitä, mutta orkesterin mes feel like in Finland). Suomessa ollaan taand Sisse's guitars." (Muuni) jä c-kasetteja. tuonut ten edessä trio vakuutFun Housea, huomasin, että heti monstraatioita, joilla bändi ensimmäisessä kappaleessa on keikkati samalla tavalla kuin >Perustettu jotain tuttua. tään taidetta'. Ei me tar>Kuuntele www.youtube.com vita sellaisia."
S
Rumba 27. Riffi, rummut, ulJyväskylässä 2010 ei itsekään koe olevansa rintamalkolmen promillen Hurvonta vittu, Ganes!" (Rapa) la ongelriganes soittamassa Venvalmis. Doris, Tampere ly the way Räjäyttäjät sound. Liippareilla on monta loistavaa levyä, mutta tämä on Niinpä hänen olettaa olevan siviilissä samanlainen kuttanut yhtyettä liikuttuneessa mielentilassa kokonaisuutena ylittämätön. Ensimmäinen reaktio oli, etlevyistä se levy, jota on tullut den bändinä. Hirhanurin ja toinen varastosta jonkun pilaloittaa. Itse puolestani yritin muistuteltuli uhkailemaan, miten kaljan Bändi itse ei näe suurta eroa keikkailun ja la, että tokihan bändiskaatamisesta lavalla tulee 200 julkaisujen painoarvon välillä. Kuusisaaren pafrom this period and features all lökunta olisi uhannut lähettää näyttää seksuaalisuuttaan." viljonki, Oulu Slates' songs and more. live album, and live is essential9.3. Minä vuotavasti, kävin itsekin katsastamassa You"Tämä on nimenomaan Ganesajattelen Räjäyttäjät vähän kuin entisaikojen kylähäitube-linkin. Olisimme ihan hyvin voineet tehdä jempiin Hurriganes- ja Sliippari -tason kansansinne tulikin kivasti porukkaa, niistä virallisemman näköisiä cd-painoksia, mutta ei osiin, jopa ilman kompja seuraavana päivänä se sama me haluttu", Rapa sanoo. konen seuraa keikkaa pöydässään maireasti lua rock'n'rollin ja ylipäätään Tänä päivänä lähinnä Radiopuhelimet ja muut sellaihymyillen. säätäjä kuin vaikkapa Teemu Bergman tai Töni Köskivaatimattomasti "maailman parhaaksi bändikTästä tulee olo, että levyllä voi nen. Keep on Movin oli ensimmäiMutta onko bändin kursailegissani Turussa, päätin nen kappale, jonka osasin soitmaton käydä tarkastamassa si tehdä jotain demoja. Kerubi, Joensuu mikistä puhetta, mutta se taisi menomaan keikkabändi. Siinä oltiin, etjotain demoja. taa kokonaan kitaralla. Lavalla Femma-idean isä Wallu Valpio seuraa Virhän on rockari Jumalan armosta: röyhkeä ja rämäpäigin Oilin gaalakonserttia haltioituneena ja nen huithapeli, joka vie mikrofonin yleisöön saadakkertoo naureskellen, miten taannoisella HelaSleepy Sleepers: seen porukan vaatimaan lisää kaljaa, ja joka heti seuTakaisin Karjalaan (1977) torstai-klubin keikalla Rapalta lähti housut ja"'Me ei olla mitään viisaita!' raavassa biisissä komentaa nimenomaan komentaa! lasta heti aloitusbiisissä. veetä hittitykitystä ja armotonta lin, ja sitten ne veivasivat turhia kelaa"Kun yhtye oli sattumal"En tyksvengiä. Nehän ovat pelkkiä demonstraatioita, tä ei vittu." joilla bändi ei itsekään koe olevansa valmis. Eniten pi· Muuni (rummut, by The Fall that are important to -Rapa lon kamat saivat dän Räjäyttäjissä siitä, että laulu) Räjäyttäjät, and Slates would be sellaista kyytiä, etthe one except it's an ep. Nalle Österman, joka lähetti sähköpostitse Räjäyttäjät eivät politiikkaan ha"Nykyiset bändit ovat liian tiukkapipoisia. Kerran oli jostain teydessä mainita, että yhtye on nisinki the world to where the Fall are 16.3. It's "Ei ole ollut mitään sellaie Räjäyttäjistä muistetaankin joka yh10.3. Arvaamatonta, kuu· Rapa (kitara, laulu) mia. Jos siinä etsittiin lofi-räimimistä mutta lisäetuna on juuri se, maan hengenvetoon, että turha uusia bändejä, jotka eivät ole vielä äänittäneet levyä, että se suora rock-ote alkaa kukkoilla, kun keikalle ei niin minun laskujeni mukaan me olemme julkaisseet voisi vedota myös laakuitenkaan tule ketään. Myöhemasenne sen livekunnon. So I've komeat ja karvaiset miehet ovat >Keikalla picked In a Hole because it is tei olisi ihme, jos henkiavoimen miehekkäitä, eivätkä he häpeä 17.2. Ihmismin, kuultuani The Stoogesin Nehän ovat pelkkiä deMistä Kyse. Se tokaisi saTulevaisuuden tusina -äänestyksessä. Lepakkomies, Helrecorded on the other side of sia ongelmia. julkaisupolitiikka on omalaatuinen: mainitun "Herra Rapa kertoi ihsame goblin-like energy posses"Olen kyllä odottanut, etseiskatuumaisen lisäksi Räjäyttäjät on julkaismetelleensä, miksi Bad ses me (or us) to really explode, tä asiasta olisi tullut enemmän Vugum jotain Räjäyttäsut ainoastaan omakustannehengessä tehtyand I can hear it in both Rapa jiä kosiskeli, kun bänsanomista. tä löytyy myös tiettyä euroa sakkoa ja sähköt lähte"Se mua naurattikin, kun oltiin mukana siinä syksyn Liimanarina-henkistä vät saman tien. Me ei yritetä kauheasti, meilta samalla viikolla keikalden Greats -kokoelmaan, jossa kää sellaisesta lä vain on hauskaa." la nykyisessä kotikaupunkokonaisuus on pilattu bonuksilajatuksesta, että pitäila. When >Sanottua we play now in Räjäyttäjät, the kiin", Rapa sanoo. Ei me tarvita >Jäsenet The Fall: In a Hole (1983) omia. Ei pidä sekoittaa 25 Golmatta. Niissä joku oli kaivanut vintiltä tä vittu mitä paskaa", Österman kuunneltua aivan tolkuttomasti sekä kasetilta että levyltä. Yhtye tekee nauhoitteistaan hiodi on kuulemma 'vain vallisesti kuitenkin niin kuuliaimattomia kellariäänitteitä, joiden anti on nätyhmää rockia eikä misia. " · Sisse (basso, laulu) "There are at least five albums Oilissakin tamaa, seksikästä. keen puhelimessa, hänen olemuksensa yllättää. It is a 18.2. "Koska ystäväni ja monet muut trendikkäät Pitää olla oikeat kamat ja oikeanlainen vahvistin, yritehipsterit vaahtosivat Räjäyttäjistä niin ylitseHurriganes: 16 Golden Greats (1977) tään olla kuin pastissi jostain toisesta yhtyeestä. si". Myös Bad Vugum -johtaja ja tuoreen Rätehdä ihan mitä tahansa, mut"Räjäyttäjät perustettiin, kun oli ollut jo pitkään jäyttäjät-seiskatuumaisen julkaissut Kari Heita meiningin ei tarvitse silti olla mitään taiteilua vaan ihan hulmielessä, että tänne pitäisi saada kunnon rokkibändi. Rumban entinen toiTärkein suomenkielinen ja enikatsojia nostamaan mikin jalustoineen takaisin hänen mituspäällikkö ja Femma-gaalan tuomaristosten räjä-menoon vaikuttanut eteensä. romisseja." Kari Heikaveri yritti oikein rock-hen"En tykkää sellaisesta ajatuksesta, että pitäisi tehdä konen, Bad Vugum gessä veljeillä. Kaiken ajatuksiaan bändistä: luakaan sekaantua." (Rapa) pitää mennä suunnitellusti ja käsikirjoituksen mukaan. Virgin sellaisia. Sitten jo kaksi albumia. sa vaikuttava Janne Flinkkilä on hänkin hehbändi
Uudet biisit Safe ja blogit sekaisin saaneeseen "doo-aa-paa"-kuoroiluun loppuva Tell Me Your Name edustavat popimpaa linjaa. Opiskele musiikkia kaltaistesi joukossa ainutlaatuisella musiikkikampuksella.
MUUSIKON TUTKINTO
Yhteishaku 27.2.16.3.2012, www.jao.fi/muusikko. Vierulan mukaan hänellä on uusia biisejä ep:n tai albumin edestä.
SANOTTUA:
"Jos minä saisin päättää, 23:23:a kuuntelisivat kaikki maailman indiediggarit." Antti Granlund, Stop, Shake, Honey, Go -blogi
KUUNTELE:
Kuuntele:
www.facebook.com/yotfb
soundcloud.com/23-23music
SYKKIIKÖ SYDÄN MUSIIKILLE?
Onko unelmasi työskennellä musiikin ammatissa. kiitoradalla helmikuu
YÖT
YÖT ON NELIHENKINEN helsinkiläinen elektronista musiikkia esittävä ryhmä, jonka hypnoottisessa ja matalatempoisessa velttoiluelektrossa dub-huurut värittyvät skweeen sukuisilla syntikkaleadeilla ja koukuttavalla tavalla häiritsevillä konesäksätyksillä. Ja yhäkin sellainen löysän autistinen viha kuultaa siellä taustalla, vaikka uudella minialbumilla kuullaan kaikuja dubstepista ja trancesta." Perttu Häkkinen
23:23 ON LAAJAKANgASPOPYHTYE Delay Treesin solistin Rami Vierulan makuuhuoneprojekti, jota hän on sen nimen mukaisesti työstänyt nimenomaan öisin. Vuosi sitten Vierula ehti julkaista verkossa 23:23:n nimellä kitarapohjaisia ambient-maisemia sisältävän Everyday Aesthetics -levykokonaisuuden. Tammikuun alussa kokoonpano julkaisi kuuden biisin 12-tuumaisen Bitch Bender -ep:n Raha ja tunteet -labelin kautta.
23:23
SANOTTUA:
"Mielestäni Yöt on tämän hetken mielenkiintoisin kotimainen yhtye. Heidän musiikissaan lohduttomuus ja hilpeys muodostavat eriskummallisen synteesin vailla kiusaannuttavaa erikoisuuden tavoittelua. Single päätyi The Wiren kehuttavaksi, mutta lehti totesi samalla sen olevan täysin tanssilattialle kelpaamatonta musiikkia. Muutaman vuoden ajan kehittyneen projektin tee-se-itse-songwriterismin klassisista sointukierroista ja ajattomista lähtökohdista tulee päällimmäisenä mieleen girls, mutta 23:23:n tuotanto rätisee reilusti enemmän lo-fi-hengessä. Jyväskylän ammattiopistossa kypsyt esiintyvänä taiteilijana: kehität instrumenttitaitoja, omaa ilmaisua ja esiintymistä sekä muita musiikin tekemiseen liittyviä valmiuksia. Seuraavan seiskansa Yöt julkaisi maaliskuussa 2011. Häkkinen kertoo tietäneensä Harmönian julkaisevan jotain, mitä ei ollut ennen kuultu. Vuonna 2009 Perttu Häkkinen ja Tatu Metsätähti julkaisivat skweeehen keskittyneen Harmönia-lafkan kautta bändin seiskatuumaisen singlen
viimeinen levy", Keskitalo aloittaa. stumme pienessä Kruunuhaan kahvilassa "Kyllä, tämä on Kolmannen maailmanpalon ja Joose Keskitalo puhuu Hesekielistä. jääneet kesken, eikä semmasta materiaalista koosTähän minulla ei ole koukrapulasta ole tietuvalla tuplalevyllä Maan nälutusta, huomaan ajatteletoakaan. ole tietoakaan. "Itse asiassa yksi uuden levyn kappaleista, Siirrymme Kolmanteen maailmanpaloon. Opinnot eijan. Huhun mukaan albumi olisi jäämässä kokoonpanon viimeiseksi. Hänen uskontoa, kuolemaa, ulkopuolisuutta, sotaa, paloittelumurhia, masturbaatiota ja muita tabuja tehokeinoinaan käyttävät kappaleensa herättävät vahvoja reaktioita. Mutta ei täkinlainen oivallus. Siihen liittyy patoja sekä pyöhän oikeastaan mikään lopu. Maailma palaa, oletko valmis?
JOOSE KESKITALO on mies, jota joko rakastetaan tai vihataan. No, yhteisön on vaikeampi uuminaarista, jossa on juuri tapahtunut jondistua kuin yksittäisen ihmisen. menossa. Ehkä Seuraavaksi Keskitalo tarttuu on hyväkin, että tulevaisuudesmahdollisiin vääriin käännökKeskitalo sa tämä keskittyy kahteen eri siin ja esittelee niille keksipoikkeaa edukseen suuntaan, muuten se olisi aina määnsä vaihtoehtoa. Opinnot eivät ole nityksistä ja muusta erikoija toisesta ulos. tekemistä Joose Keskitalona. jolloin Kolmannen maailmanpaKeskitalo poikkeaa edukseen lon liekit tuntuvat nielaisevan laulakeskivertopopparista. Avoimen ja ystävällisen oloinen Orkesterin rytmisestä huohotuksesta kasvaa keiKeskitalo on selvästi sinut itsensä kanssa ihkoilla mantra, joka nivoo neljä ääntä ja muusikminen, joka tietää, mistä on tulossa ja minne on koa yhdeksi. Jatkamme samojen riä, jotka ovat täynnä suoraan eteenpäin mutta muusikoiden kanssa bändisoittoa Inarivelkaikkiin neljään ilmansuuntaan samanaijissä ja minä jatkan soolomateriaalin kaisesti katsovia silmiä. kyjä (2011) on tosiaan hetkiä, vani. Mene säkin sisään, alkoi juuri yhdestä tuollaisesJoose istuu pöydässä, siemaisee lasista puna-
Rumba 30. Heprekeskivertopopparispois jommasta kummasta." ankieliset kantasanat meneEdellisellä levyllä, live-äävät toisesta korvasta sisään ta. Mitä seuraavaksi?
TEKSTI Jean Ramsay KUVAT maRkus PaaJala
I
viiniä, katsoo suoraan silmiin ja vahvistaa huhut. Yhtye lähestyi joillain albumin livevät ole jääneet kesken, eikä krapulasta improvisaatioilla maanisuudessaan Sielun Veljiä. Hän on tullut kahvilaan yliopiston se"Ai miksikö. Keskitalo julkaisee helmikuussa neljännen levynsä Kolmas maailmanpalo -yhtyeen kanssa
Ai miksikö. "Kyllä, tämä on Kolmannen maailmanpalon viimeinen levy. No, yhteisön on vaikeampi uudistua kuin yksittäisen ihmisen."
Rumba 31
an laitokselle. men. Väärä raha ja Bad Ass Brass Band. Tarinan raamit ovat sanoissa on latautunutta voimaa, joka puuttuu
T
K
Rumba 32. roittavia hahmoja. Mutta on syytäkin hölmistyä. Keskitalo pikemminkin korostaa sitä luojan lakien määräämää rujoa täyttymystä, joka tapahsen kautta niillä on tietyn mittainen elinkaari." tumaan liittyy. lauluun. Ne alkavat jossain vaiheessa toistaa itseään, ja vitsi. Keskitalon ennen toista maailmansotaa. lut kappaletta pitkään aikaan, mutta ne sanat jäiKuten surrealistit, Keskitalo käyttää shokkikeivät pyörimään mieleen, ja puoli vuotta myöhemnoja arkisen keskellä saadakseen katsojan näkemin rakensin niiden ympärille laulun", Keskitamään kuvan uudelleen, harkitsemaan sen rakenlo kertoo. kaappikellon raksutuksen ja näkee Meedio Mouhu taas on Savonlinnassa tunnettu pölyn leijailevan huoneissa, mutta erikoinen hahmo ja näkijä." juuri tuossa ummehtuneessa normaaliudessa ja Joose korjaa asentoaan ja aloittaa pitkän kertovärittömyydessä on sen kumouksellisuuden siemuksensa. Hä"Aleksander Aava tai itse asiassa Aleksantenen maailmassaan kuulee miltei ri on vaimoni sukulainen, hänen isoisänsä isä. "Eivät ne ole keksittyjä, kyllä kaikki ovat oikeita!" Joose hihkaisee ja hymyilee voitonriemuisena. Katsoin sitä näppäillesla, kuinka Keskitalo on onnissäni kappaleen melodiaa ja lautunut uudistamaan oman sukuloin sanat siitä. Toisaalta kaikissa yhtyeissä on sama ongel- lee morsiusvuode, mutta tämä ei ole parodia tai ma. Eloton ja hiljainen hautausmaa muuttuu hi"Niin hyvin kuin Kolmas maailmanpalo toimii kollektiivisesti, se myös syö minun ilmaisuvoi- mokkaaksi rakastajaksi ja tuoreesta haudasta tumaani. Taidan näyttää hölmistyneeltä, sillä ilmeeni Uuden levyn ja sitä edeltäneen Tule minun huomatessaan Joose räjähtää nauruun. Sen seltämän ruumiin palaset sekä verisen veitsen muokärangan muodostavat hahmot, joiden täytyy jo vipussiin. Keskiervetuloa on hieman lannistuneen ja talo on niin korostetun asiallinen, että hänen oletaavemaisen tuntuinen tanssiinkutsu, taa automaattisesti esiintyvän puku päällä. Taulu oli elämässä tekeillä on lisensiaatin tutkiolemassa jo ennen laulua", sanoo mus Helsingin yliopiston teologiJoose ja hymyilee viekkaasti. Osaaminen ei rajoitu pelkästään omaan mula tarkastelulla paljastuu, että kuva on Joosen vaisiikkiin, sillä äänittäjänä Keskitalo on tallentanut mon Henna-Reetta Keskitalon tekemä, eräänlaisellaisia Helmi-artisteja kuin Jaakko Laitinen & nen kuvitus laulun teemoista. Siviili"Ei, se oli juuri toisin päin. eskitalo on tavallaan surrealisti. teita. Levyn avaavan paljon: kuusi levyä omalla nimellään (näistä nelTervetuloa-sävelmän sanoituksilla pelaava kansijä Kolmannen maailmanpalon kanssa) ja lisäksi kuva tuntuu piirtävän jälleen eräänlaista kiirastulalbumeita Paavoharjun ja Harmaan geton riveista, johon kertojahahmoa vedetään. En kuunnel- pikemminkin halusta ravistella kuulija hereille, herkistää tämän aistit. Tämän Kerrostalot-kappaleen lopussa basistää käteen ei ole kyse pyhäinhäväistyksestä, vaan timme Petri Alanko alkaa laulaa irrallisia lauseita, joista yhdessä on juuri nuo sanat. "Kun soittelen kitaraa koSilti Keskitalo sanoo hymysKeskitalon tona, minulta alkaa automaatsä suin "pääasiallisesti" hoisanoissa on latautisesti tulla erilaisia virsivaritavansa puolitoistavuotiasta aatioita, etenkin A-mollissa. nykykirkon retoriikasta. Esimerkiksi Keskitalon ta edelliselle levylle päätyneestä improvisaatioskenties kiistellyimmässä laulussa Hautausmaa veta. Särähtävillä r-kirjaimilla soleteenpäin." juvan äänen ja sen rauhallisesti lausuman kirjakielen taakse on helppo kuvitella Uuno Kailas tai joku muu 1930-luvun runoilija. kaunis surumielisessä alakulossaan. Tarkemmalsä. tunutta voimaa, joka Tuo taulu roikkuu meillä kotoNämäkin saavutukset tapuuttuu nykykirkon na seinällä, ja sitä kautta se tuli vallaan kalpenevat sen rinnalretoriikasta. "Aleksanteri Aava, oikealta nimeltään KupariKeskitalo poikkeaa aikalaisistaan myös siinä, nen, oli pari runokirjaa julkaissut runoilija ja intoettä hän pystyy käsittelemään pyhyyden teemaa himoinen metsämies Karjalan Kannakselta, ajalta lankeamatta latteuksiin tai kliseisiin. Se Juuri siksi efekti onkin niin voimakas, kun hahavaa levyn, joka vaikuttaa eräänlaiselta mo yhtäkkiä työntää tyttönsä junan alle ja laittaa matkalta läpi maallisten kilvoitteluiden. Alle kolmekymp- luokseni, kulta -studiolevyn väliin mahtuu kolme vuotta, mutta silti nämä korkeat panokset kohtaapiseksi artistiksi Joose Keskitalo on saavuttanut vat jälleen uuden levyn kannessa. poikaansa. Aivan samalla tavalla kuin Keskitalon alkusointuvien, sadunomaisten nimiensä (Alekääni särähtää tämän intoutuessa kesken esityksen, sander Aava, Meedio Mouhu) perusteella olla ilmestyy hahmoon särö, jonka kautta kaikki merkeksittyjä henkilöitä, eräänlaisia faabeleiden vakitykset joutuvat uuteen valoon, saavat syvyyttä. Totesin, että 'tämäpolvensa musiikin tekemisen sahän on hyvä', ja aloin kehitellä sitä nastoa
"Kyllä, eristäytymiseen voi liittyä pyhyyden käsite, tai sitten se on vain eristäytymistä."
Rumba 33
Se pitää kuitenkin paikkansa, että Aavan jalka paleltui metsäretkellä ja hän leikkasi kuollutta osaa pois pala palalta puukolla."
Rumba 34. "Tarinan raamit ovat totta, mutta se lähti elämään päässäni omaa elämäänsä
Rumba 35
"Talon seinät olivat aivan täynnä kirjoituksia, ja kenties siitä syystä kaupunki ajoi sen heti tasaiseksi Mouhun kuoltua. Yrittivät selvästi aktiivisesti unohtaa sen muiston, siivota pois tämän kauhean ihmisen."
Rumba 36
Talon seinät olivat aivan la. Hän kertoo hymyillen, että ta kirjoistaan, ja yhden nimi oli joko 'huone 8' tai 'tervetuloa huoneeseen 8'", Joose muistelee. sa kappaleessa on paljon osioita teksteistä, jotka Minua kiehtoi se, miten Aleksanteri oli miltei kalevalainen hahmo. vesta pois ja Aleksanterilla oli puujalka", Keskita"Kyllä, eristäytymiseen voi liittyä pyhyyden kälo kertoo. joidenkin mielestä Mouhu oli käyttänyt alkemiaa "En tiennyt mitä se tarkoittaa, mutta se kiinvoittaakseen rahat. Videossa esiintyvän hahmon mutta josta hän kuuli paljon tarinoita elämä nähdään eräänlaisena kuolekaupungissa asuessaan. Yrittisi varmasti. Astrologian mukaan kahdeksas huone merkitSavonlinnan vuosiin liittyy myös levyltä irrosee sen sijaan transformaatiota, vanhan taakse jättettu ennakkoraita Kärpäset, jonka video julkaistämistä ja ennen kaikkea kuolemaa. vät selvästi aktiivisesti unohtaa sen muiston, siiKappaleessa tulee esiin käsite "huone 8", joka vota pois tämän kauhean ihmisen. Käka rappeutumista ja kuolemaa enteilevän kappavi aina välillä lääkärissä, joka sanoi vuorollaan, etleen ja videon yksityiskohdat ovat tutun rujoja, on tä nyt on kuoliossa varvas, ja nyt koko jalkaterä, ja sen elämän lait tiedostavassa vääjäämättömyydesnyt jalka. on Keskitalon faneille tuttu keikoilta jo parin vuototta, mutta se lähti elämään omaa elämäänsä miden takaa. Niin jatkui, kunnes jalka leikattiin polsä jotain pyhää. Se oli jotenkin niin kosminen kokeluona kysymässä verenseisauttamissanoja, ja koko mus. nosti minua. Matka ei ollut edes kovin pitkä, mutta oli lähes talvi, vesi kylmää ja Mouhu oli vis- kilan selli. Paavoharjusta ja Harmaasta getosta tutun Lausin sen tarinan päälaelleen." ri Ainalan kuvaama video tosiaan on velkaa sekä Mysteerinen herra Mouhu oli puolestaan SaUnien Savonlinna -dvd:n että Harmaan geton levonlinnassa tunnettu salaperäinen hahmo, jovynkansien räjähtäneenhuuruiselle maailmanta Keskitalo ei koskaan nähnyt toiminnassa, kuvalle. Alun perin kesken jääten halujen ja toiseen sulautumisen, itsestä irti neeseen radiokuunnelmaan kirjoitettu Kärpäset
Rumba 37. Joose sanoo ja hymyilee ilkikuSekin on kuvaavaa, että virisesti. deossa tapahtuvasta ulostamises"Hänellä oli muun muassa tata on tehty isompi numero kuin krulo, sellainen älytön tönö, tai mursifiksin iholla ahnaasti pyörivistä baju, tai mörskä, mitä sanaa minä nyt siinaanikärpäsistä. man odotushuoneena, jossa tämä "Meedio Mouhu, tai itse asihenkilö ulostaa ja humalluttaa itassa 'medio' niin kuin 'meseään, kärsii krapuloista ja turdia', sillä Mouhu välitti ihmiKärpäset on ruttaa kipuaan. site, tai sitten se on vain eristäytymistä. Se on fyysistiin kuukausi ennen levyä. Ei videon perusteella jumalanpilkkaoikeudentäynnä kirjoituksia, ja kenties siitä syystä kaupunkäyntejä olisi järjestetty, mutta paheksuttu sitä oliki ajoi sen heti tasaiseksi hänen kuoltuaan. Mouhulla oli oli myös Joosen Keskitalon ja Mirel Wagnerin viimyös eriskummallinen auto, oliko se nyt 'Jumalan me syksynä tekemän yhteiskiertueen nimi. Se liittyy hylättyyn tehtaaseen Savonlinnassa, jossa asuimme puolen ven haava ja se, miten hän kiertää monen ihmisen vuoden ajan. Olen kuullut tämän kappaleessa olevan teorilaisia asioita, jotka kiinnostavat hyvältä." an vetten päällä kävelemisestä, mutta yksi versio Termi on moniselitteisyydessään hieno, sillä se on, että hän olisi halunnut todistaa voivansa uida voi olla vaikkapa matkustajakodin huone tai vanhyisessä vedessä. Toimin tässä eristäytymisestä ja ahnaasti, elävät hänen eritteistapauksessa eräänlaisena suultään, kunnes viimein kuolema lisen perinteen tallentajana", syrjäytymisestä. Näin ei olisi ollut 1950-luvulnä siitä käytänkään. En muista enää runoilijan niMouhu tietävästi voitti rahaa Ässä-arvalla, meä, mutta takakannessa oli lista hänen muismutta siitäkin tarinasta liikkuu Keskitalon mukaan erilaisia versioita. kirjan takakannesta. korjaa ja on 'kärpästen vuoro'. Toinen tarina on tämä Raamatusta löysen tyhjän ja hylätyn tilan tunnelma on tavallaan tyvä Eliaan korpit, jossa Herra ruokkii kaupungista karkotettua Eliasta korppien avulla. Tulee mieleen Väinämöisen pol- jäivät yli siitä kuunnelmasta. Vaikkasi kuollutta osaa pois pala palalta puukolla. Kärpäset kesille mediaa ja tietoa oli paihuuruinen visio rääntyvät, piirittävät hahmoa kallinen legenda. Epäselvä ja määrittämätön tila. Siellä oli erilaisia huoneita, ja koko lee verta. Niinpä kirjoitin sen muistikirjaani, "Mouhun kuolemastakin on erilaisia versioijohon minulla on tapana kirjoittaa muistiin tuolta. Tuos"Olenhan minä paljon kasvattanut sitä juttua. siin hieman juopotellut", analysoi Joose. Hieman kuten edellislevyn painajaisnun päässäni. Minä kään- tuon kappaleen takana", Joose kertoo. Joose nyökkäilee. Tai siinä mielessä kosminen, että se oli oma ajan kuvaillaan, miten valtavasti siitä haavasta tumaailmansa. taksi' nimeltään", sanoo Joose ja repeää nauruun "Se tulee yhden kirjastosta lainaamani runokesken lauseen. Se pitää kuitenkin paikkansa, että maisen paranoidi Esineet, Kärpäset on huuruihänen jalkansa paleltui metsäretkellä ja hän leiknen visio eristäytymisestä ja syrjäytymisestä
Sellainen itsensä menettäminen, sielunsa myyminen pirulle. Mutta se tarkoittaa nykysuomelle käännettynä ja yksinkertaistettuna oikeastaan, että 'tee itsesi valmiiksi' tai jotain sen tyylistä", Joose selventää. Jopa nimi "Vyötä kupeesi ja tule!" kehottaa valmistautumaan. "Se on Raamatun vanhassa käännöksessä oleva eräänlainen hepreanismi. Eräänlainen kiirastuli, siis, aivan kuten levyn kansi meitä varoittaakin. Arseni on kuitenkin oikea sankari. 1447), Konevitsan luostarin perustajasta.
Kappaleessa Arseni pelaa korttia pirun kanssa ja voittaa tämän. Siinä saarnaaja kertoo jonkun maallikon tarinaa siitä, miten
Rumba 38
tämä entinen juoppo oli tullut uskoon. · www.myspace.com/joosekeskitalo. Lopussa on aina toivoa Levyn aikana tehty matka korostuu siinä, miten toiseksi viimeisessä kappaleessa palataan levyn avanneen laulun melodiaan, mutta tällä kertaa sen esittää hautajaissaattomaisen krapulaisesti Bad Ass Brass Band. Sille tulee outo olo ja se kuvailee omaa uskoontuloaan noilla sanoilla. Tulkinta ei tunnu kaukaa haetulta, varsinkin kun kyseessä on Kolmannen maailmanpalon viimeinen levy. "Harrastan vanhoja, 197090 -luvuilla julkaistuja saarnakasetteja."
päästämisen huone. Keskitalo innostuu selittämään tarinan etymologisia taustoja: Arsenin Konevitsasta karkottama Piru (venäjäksi "tsorta") ajetaan Sortavalan lahteen, josta paikka on saanut nimensä. Kaikki paitsi Arseni, sillä halusin päättää levyn sellaiseen ylistykseen, että Piru voitetaan".
Vyötä kupeesi ja tule! on arvioitu sivulla 63. Tätä seuraa kappale Pyhästä Arsenista, eli Pyhittäjä Arseni Konevitsalaisesta (k. Nämä tarinat ovat tavallaan muunnelmia Faustista. Se liittyy toiseen tällä levyllä olevaan teemaan. Esimerkiksi säkeistö 'annettiin Taivaasta viinaa. Minusta se oli inspiroiva kohta." Mihin tässä valmistaudutaan. Toisaalta jo haastattelun alussa Keskitalo vakuutteli, ettei tähän mikään lopu. Kertomus ei liity varsinaisesti Arseniin, mutta pyhimyslegendoihin kylläkin. Vuoden 1938 käännöksessä on pyritty olemaan sanatarkkoja, joka vuorostaan on tuottanut huonoa suomea, mistä tämä on yksi esimerkki. "Minä harrastan vanhoja, 197090-luvuilla julkaistuja saarnakasetteja, ja tämä teksti tulee pääasiallisesti yhdestä saarnasta. josta tulee se hyvä meno'. "Minulla on tuotannossani paljon antisankareita, ja Aava ja Mouhu putovat tähän kategoriaan. Perinteisesti kai kristittyjä kehotetaan valmistautumaan maailmanloppuun ja viimeiseen tuomioon
Norah Jones
Lavalla myös Honey B. Liput 65
+ mahdolliset toimituskulut Alle 12-vuotiaat lapset pääsevät konserttiin vanhempiensa seurassa veloituksetta.
Seuraa nettisivujamme porijazz.fi. Numminen & Pedro Hietanen, Robert Randolph & the Family Band sekä The Northern Governors.
Kirjurinluoto Arenalla su 22.7. Pori Jazzin koko ohjelma julkaistaan maaliskuun loppuun mennessä.
Kaikki oikeudet muutoksiin pidätetään.
0600 10 800 (1,96 / min + pvm) · 0600 10 020 (6,79 / puhelu + pvm) · lippupalvelu.fi
ensi kertaa Suomessa! Moninkertainen
Nyt
-voittaja!
Grammy
Yhteistyössä:. & The T-Bones with M.A
Tämä hengellisen laulukilpailun pääpalkinsuunnitelma oli, että Joose olisi coveroinut Miretona tullut mahdollisuus päästä tekemään debyyttiliä ja Mirel Joosea, mutta toisin kävi. Tai on vielä yksi single, vaikkakaan sitä ei vielä tätä kirjoittaessa ole julkaistu. an, sillä hän koki lopputuloksen liian kliiniseksi. Suhde englannin kieleen on monimutkaisemToinen ilmentymä Joosen monipuolisuudespi kuin ensikuulemalta luulisi. Muuan Mies (Splitsa (2006) nimibiisin olevan itse asiassa ep, 2009) ja Paavoharju (Minä ja kapteekäännös englanninkielisestä originaani / Onni, 2005) ovat vielä helposti ymlista, jonka hän oli nähnyt unessa. Joosen rooli näissä kotätä. Nämä ovat vasta singlet. Kielen Joose on oppinut lapsena EnglannisJOOSE KESKITALON LUOVUUS tuntuu olesa, kun hänen isänsä asui työn vuoksi Lontoosvan levotonta sorttia. Inariveljien metodiikkaa KesSekoitettakoon soppaa viekitalo valaisee sen verran, että lä tähdentämällä, että Joosen sävelmuoto ja suunta otetaan Kantelettatämä Laulu laakson kukista on Paaresta ja perinteisemmästä materiaalista, voharjun samana vuonna julkaistun albukuten rekilauluista ja itkuvirsistä. Ehkä näin on kuitenkin parempi.
Rumba 40. Keskitalo paljasta ovat split-singlet, joilla Keskitalo ammentaa yltaa Kaupungit puristuvat puristimissa -albuminlättävien bändien tuotannosta. Vaikka Joose koki uransa sä materiaalin lisäksi mies on ollut aktiivijäsenealkuvaiheessa, ettei halunnut tekstittää tai laulaa nä kolmessa yhtyeessä: Paavoharjussa, Harmaasenglanniksi, on hän viime vuosina kokeillut myös sa getossa ja Inariveljissä. itkuvirsistä. OraalikultHämmentävää. Harmaan geton pittää, jota voisi rakentaa sillan Joomuoto ja suunta otekään tekeillä olleesta kakkosalsen ja Kohu-63:n välille: Laulu taan Kantelettaresta bumista Joose sanoo sen verlaakson kukista -kappaleen paja perinteisemmästä ran, että siitä saattaa tulla joko rina vuonna 2008 julkaistulla Harmaan geton toinen levy, splitillä on tämän tamperelaisen materiaalista, kuten tai sitten siitä tulee Paavoharpunk-legendan esittämä Löysärekilauluista ja jun kolmas. Musiikki toteumin nimikappale, mutta sitä ei otettu mukaan ittetaan kuitenkin muistinvaraisesti, osia yhdistese levylle. Viimevuotinen Todellinen kuriositeetti on kuitenkin debyyttiä Huone 8 -kiertue poiki sekin splitin, keväällä iledeltänyt äänityssessio gospelmuusikko Jaakko Löymestyvän Joosen ja Mirel Wagnerin yhteissinglen tyn ja äänittäjä Mika Nuorvan kanssa 2000-luvun Härkälaulu / Lean (Helmi, 2012). märrettäviä yhteistyökumppaneita, Rajat häilyvät myös valveilmutta mielikuvitusta täytyy venytInariveljien la ollessa. Siihen herran diskografian selkeys loppuukin, sillä julkaisulistan toisesta päästä löytyy roppakaupalla outoja splittejä ja kummia kokoonpanoja. Herrasmiehenä Joose käänsi joitain laulujaan Yhdysvalloissa nämäkin sessiot olisi jo julkaisenglanniksi ja esitti niitä Mirelin kanssa kiertutu bootlegina. tuuria parhaimmillaan, siis. Joose Keskitalon 117 muuta projektia ja levyä
JOOSE KESKITALO on julkaissut omalla nimellään kuusi studioalbumia. lemällä ja niihin uutta kirjoittamalla. läisten laulu. hän on huilua tai bassoa soittava rivijäsen. Omalla nimellä levyttämänsa vuosina 19851991. Alkuperäinen alussa. Millaisella logiikalla Keskitalo tuotoksiaan tehtailee?
TeksTi Jean Ramsay kuva maRkus PaaJala
Maailman palaessa
eella. Mirel ei ollut äänitystä hyllytettiin Keskitalon toimesta melko pityytyväinen laulusoundiinsa suomeksi laulaessaan. Näitä käännöksiä Keskitalo on käynyt esitkoonpanoissa on hieman ambivalentti väliltämässä ulkomailla asti, esimerkiksi Bremenissä lä artisti erottuu tunnistettavana itsenään, välillä Helmi-artisti Sami Kukan kanssa
Rumba 41
Varhaista mykkäseikkailua ovat vuosien saatossa säestäneet useat erilaiset orkesterit, mutta elekt-
R
royhtyeen säveltaide avaa scifi-edelläkävijästä väistämättä uusia puolia. Samaa on yrittänyt moni muukin pop- ja rockbändi, vaihtelevalla menestyksellä. Valkokangas on pop
Ranskalaisyhtye AIR on ottanut jo toistamiseen vastaan kunnianhimoisen tehtävän säveltää elokuvan taustamusiikkia. Se tuo esiin sitä leikkisyyttä ja psykedeliaa, jota klassisemmat sävellykset eivät ole tavoittaneet. Kun kaksikko oli julkaissut vasta yhden albumin, Sofia Coppola pyysi heiltä musiikin de-
Rumba 42. Rumba ottaa kertauksen, kuinka kolmen minuutin iskusävelmän mestarit ovat onnistuneet filmiscorejen parissa.
anTon vanha-maJamaa
anskalainen Air julkaisi helmikuun alussa Le Voyage Dans La Lune -nimisen albumin, joka on albumimittaan venytetty ääniraita georges Méliès'n tieteisklassikolle Matka kuuhun (1902). Airille tämä ei ollut ensimmäinen elokuvaprojekti
Fincher rakentaa kappaleen tahtiin etenevän vahvasti allegorisen kuvamontaasin, joka irtautuu filmin narratiivista kuvaamaan yläluokan soutukilpailuja ja niiden armotonta sekuntikilpaa. Elokuviin säveltäneet artistit Isaac Hayesista Airiin ja Sonic Youthiin liikkuvat kiehtovasti näiden kahden maailman rajapinnassa. Nine Inch Nails -nokkamies Trent Reznorin Oscarin ansainnut ääniraita The Social Networkiin (2010) on mielenkiintoinen esimerkki tästä. Mielenkiintoinen onkin se raja, joka populaarimusiikin ja elokuvasävellysten välille on kautta aikain piirretty. Vaikka musiikki olisi sävelletty elokuvan ehdoilla, sisältyy siihen useimmiten elementtejä popista. Kun puhutaan elokuvan ääniraidasta, on kyse lähes poikkeuksetta nimenomaan klassisesta musiikista. On myös totta, että tämä perinne on ollut voimissaan niin kauan kuin elokuvia on julkisesti esitetty.
vaan päätyi lopulta vain kuutisen minuuttia.
O
n kuitenkin myös totta, että populaarimusiikilla on ollut vahva rooli elokuvassa aivan alusta asti. Samalla tapaa säveltäjän ja ohjaajan suhde kiepsahtaa ympäri Magnoliassa (1999), jota ohjaaja Paul Thomas Anderson kertoo Aimee Mannin musiikin suuresti inspiroineen. Esimerkiksi D.W. Tämän lomaan voidaan tuoda vaikkapa Edvard griegin Vuorenkuninkaan luolassa -sävellyksen vimmaisesti eteenpäin vyöryvä tulkinta ilman, että se rikkoo kokonaisuutta. Musiikkihan on yleisen ajatusmallin mukaan elokuvassa parhaimmillaan silloin, kun sitä ei huomaa. Se saattoi olla peräisin orkesterista, solistista tai gramofonista. Yhtyeiden tekemät soundtrackit ovat aina poikkeuksellisia, sillä ne astelevat tavallaan kahden eri genren välimaastossa. Sen albumijulkaisulta löytyy 19 kappaletta, jotka nivoutuvat toisiinsa liki saumattomasti. Vaikka Airin säveltämä elokuvamusiikki on syntynyt ensin Coppolan ja nyt Méliès'n vision kanssa, on se kuitenkin yhtyeen tuotannoksi tunnistettavaa ja toimii albumilta kuunneltuna erinomaisesti. byyttiohjaukseensa Virgin Suicides (1999). Elokuvatutkija Rick Altman on kritisoinut aiheesta kirjoitettuja teoksia siitä, että ne olettavat elokuvamusiikin kevyeksi klassiseksi musiikiksi ja täten sivuuttavat populaarien sävellysten olennaisen roolin sekä sen dialogin, jota filmi ja usein ennalta tutut kappaleet käyvät keskenään. Tässäkin on eroja: kun Nick Cave teki Warren Ellisin kanssa soundtrackin elokuvaan Tie (2010), toimi se yhtenäisenä äänimattona John Hillcoatin visiolle. Klassista ääniraitaa leimaa myös sen löyhempi muoto: se ei tarjoa sillä tavalla väistämätöntä ja loogista päätepistettä kuin populaarimusiikki, ja koska se on monikerroksisempaa, on sitä helpompi myös muovata kohtauksen pituuden mukaan. Belle and Sebastian taas esitti Todd Solondzin Storytellingin (1998) ääniraidalla sinänsä itsenäisiä pop-sävellyksiä, joista itse eloku-
ick Altman puhuu klassisten ääniraitojen huomaamattomuudesta yhtenä niiden tärkeimmistä ominaisuuksista. Ennen kaikkea Fincher ja Reznor ovat onnistuneet, koska monikerroksisen äänipaletin ohessa kuulemme yksinkertaisen pianomotiivin, joka toistuu läpi elokuvan. Soitetut kappaleet olivat yleensä valmiita ja tuttuja sävellyksiä, joiden käyttöä ohjaajat suunnittelivat hyvinkin tarkkaan. Pop-sävellyksen mukana voi hyräillä, usein myös laulaa. Voidaan ajatella Dooley Wilsonin Casablancassa (1942) esittämän As Time goes By -kappaleen aivan keskeistä merkitystä, tai vaikkapa Wayne's Worldin (1992) lukuisia tunnetuilla pop-sävellyksillä ryyditettyjä vitsejä. On toki totta, että useimmiten filmin taustalla soittaa klassisista instrumenteista koottu orkesteri. Se on tyyliltään yhtyeen vaihtoehtoisempaa tuotantoa ja ääniraitana vaikeampi sisäistää ilman liikkuvaa kuvaa.
S
Rumba 43. Lopputulos oli täysosuma: yhtyeen unipop on itsessään sen verran elokuvallista, ettei suuria kompromisseja tarvinnut tehdä. Mykkäelokuvien aikaan julkisia näytöksiä säesti yleensä musiikki. Samalla myös diegeettinen ja eidiegeettinen sekoittuvat kiehtovalla tavalla.
R
onic Youthin tekemä musiikki ranskalaiseen teinimysteeriin Simon Werner a disparu (2010) edustaa Reznoriin ja Manniin verrattuna toisenlaista lähestymistapaa. Silti kappaleista löytyy paikoin sellaista tarttuvuutta, joka hakee filmien ääniraidoissa veroistaan. griffith linjasi, että Kansakunnan syntyä (1915) tulisivat säestää Dixien ja Home Sweet Homen kaltaiset patrioottiset kansanlaulut, sekä tietyt Wagnerin ja griegin sävellykset. Ne myös nousevat elokuvassa suureen rooliin. Levyttävien artistien tekemillä ääniraidoilla elokuva- ja populaarimusiikin traditiot tuntuvat jollain tapaa yhdistyvän. Niiden muoto on pelkistetty, eikä instrumentaalilevyltä luonnollisesti löydy kertosäkeitä. Populaarimusiikin rooli säilyi tärkeänä äänielokuvankin aikana, vaikka se ehkä siirtyi enemmän diegeettisen puolelle siis musiikiksi, jonka lähde näkyi kuvassa. Siinä yksi jakso perustuu siihen, että hahmot ryhtyvät laulamaan Mannin kappaletta Wise Up ja täten tavallaan rikkovat niin sanotun neljännen seinän. Jälkimmäinen on myös harvinainen esimerkki siitä, kuinka elokuvaa voidaan tehdä musiikin ehdoilla. Se on selkeämmin oma kokonaisuutensa, ja usein irrallisempi kuvasta kuin klassinen sävellys
Elokuvat hyödynsivät 1970-luvulla aikansa mustaa musiikkia oivaltavin lopputuloksin. Näin on käynyt monille eksploitaatioelokuvia, erityisesti blaxploitaatiota varten tehdyille ääniraidoille, joilta löytyy lukuisia pop-kulttuurin lähimuistiin tarrautuneita tunnareita. Parhaat tulokset syntyvätkin usein silloin, kun ohjaaja malttaa antaa muusikolle vastuuta tai jälkimmäinen osaa ottaa sitä kysymättä. Näkökulma on samanlainen kuin Elliott Smithillä good Will Huntingin (1997) musiikin parissa. Tunnetuin esimerkki lienee Isaac Hayesin mustaa panovoimaa tihkuva ääniraita Shaftiin (1971), mutta vielä eloisammin polkee Curtis Mayfieldin vastustamattomasti funkkaava säveltaide pienemmälle huomiolle jääneessä Super Fly -kulttiklassikossa (1972). Airinkaan ei tarvinnut kysyä Matka kuuhun -elokuvan tekijöiltä lupia vaan pystyi toteuttamaan täysin oman visionsa. Virgin Suicides
Shaft
The Social Network
Dead Man
Se ei nojaa kantaviin melodioihin tai selkeisiin motiiveihin vaan velloo kokeellisen kitarataiteen ja meluestetiikan syövereissä tunnelmasta toiseen. Kumpikin ratkaisu toimii elokuvan kanssa, mutta itsenäiset albumit ovat lähinnä faniosastolle sopivia. Yksi viime vuosien raikkaimmista yllätyksistä on Arctic Monkeysin nokkamiehen Alex Turnerin säveltämä musiikki Richard Ayoaden kasvudraamaan Submarine (2010). Tarinan mukaan Alfred Hitchcockin ohjeet Psykon säveltäneelle Bernard Herrmannille olivat seuraavat: "tee ihan mitä haluat, kunhan et sävellä mitään suihkukohtaukseen." Joskus säveltäjä tietää paremmin.
Rumba 44. Young sävelsi biisit improvisoimalla sähkökitarallaan elokuvan raakaversiota katsellessaan. Otteessa on jotain samaa kuin Neil Youngin musiikissa Jim Jarmuschin lännenelokuvaan Dead Man (1995). Hayes sai Shaftin kohdalla täyden taiteellisen vapauden työstää äänitaidettaan itse kokoamansa bändin kanssa. Jos elokuva yrittääkin liikaa vedota Sundance-indienuorisoon ja (500) Days of Summerin kaltaisten hipster-magneettien faneihin, on Turnerin seesteinen musiikki tälle täydellinen antiteesi.
J
oskus musiikki nousee jopa kuvan edelle. Tekstit ovat nyt enemmän kiinni yksittäisissä hetkissä ja huomioissa kuin pidemmissä tarinoissa, ja ratkaisu toimii erinomaisesti. Tiivis kuuden kappaleen mittainen ääniraita ei itsessään avaa elokuvaa, vaan tarjoaa lisähuomioita sen keskeisiin teemoihin. Turner hillitsee itsensä ja pysyy kaukana siitä äkkiväärästä poljennasta, joka emoyhtyeen musiikissa on alati läsnä. Viimeksi mainittu on myös yksi harvoista soundtrackeista, joka on tuottanut elokuvaa enemmän
Fincher tetaan sitten elokuvaan. Se on dynaaminen, jatku"Rakastan ghostsia, sen Brian Eno -henkisvasti muotoutuva prosessi", Fincher määrittelee. Tässä on musiikki Vangerin kin yhteydessä Trentiin ja päädyin häiriköimään talolle saapumista varten! Tämä sopii puoleshäntä kaikin mahdollisin tavoin 13 vuotta, toivotaan raiskauskohtaukseen! Sitten lähetin linkit en että vielä jonain päivänä hän suostuisi säveltäeteenpäin leikkaajille ja käskin heitä liittämään mään musiikin elokuvaani." ne elokuvaan." Nine Inch Nailsin kuudes studioalbumi Fincherin puheista päätellen Reznor pitää eloghosts IIV (2008) ilmestyi samaan aikaan kun kuvaohjaajan varpaillaan lopputuloksen suhteen. " nen albumi ehditty jo huomioida ei ollut todellakaan helppo saada useilla kriitikkolistoilla. kohdalla toimimme tismalleen samoin. sään vauhtiin. Elokuvaohjaaja DAVID FINCHER avautui suhteestaan industrialneroon joulun alla Tukholmassa.
Tuomas Riskala, Tukholma
maan aikaan orgaaniselta ja teknologiselta. Fincherin ja Reznorin sosiaalinen verkosto
Miksi TRENT REzNOR on tällä hetkellä yksi kysytyimpiä elokuvamusiikin tekijöitä. Edellinen toi Reznorille ja säveltäjä"Trent on käsittämättömän tuottelias päästeskumppani Atticus Rossille Oscarin viime vuonna. Niinpä käytin rehellistä vä"girl with the Dragon Tattoon sytystaktiikkaa", Fincher myhäilee. The Social Netkiitti Reznoria palveluksesta ohjaamalworkiin Reznor sävelsi 15 raitaa, jotka la musiikkivideon Nine Inch Nailsin vaihtelivat kestoltaan kahdesta ja kappaleeseen Only. Pysyin kuitenhinkin kohtaukseen. too (2011). VaikTrent Reznorin kanssa. Ohjaajan mulaan. telin puhelimellani Trent Reznor -säveliä. Miksei hän siis voityö on ollut huomattavan näkyvää. si musiikin Fincherin elokuviin The Social NetLopulta Trent antoi periksi ja painui saman tien work (2010) ja The girl with the Dragon Tatstudioon", Fincher muistelee. Is"Pyysin ensin Radioheadia, joka kieltäytyi. Reznor sävelsi tehdä siihen kokonaan alkuperäistä musiikkia. Kyse oli pikemminkin anelusta ka Oscar-ehdokkuutta ei tällä pikemminkin anelusta ja suoja suoranaisesta kerkertaa tippunut, on kolmiosairanaisesta kerjäämisestä. KerELOKUVAOHJAAJA David Fincherin ja Niroin Trentille, että olen jo rytmittänyt elokuvan ne Inch Nails -yhtyeen Trent Reznorin yhteismielessäni ghostsin mukaan. kertomalla, kuinka vaivalloista täneeni, että haluan Stieg Larsson -filmatisoinyhteistyön alku oli. mihinkin kohtaukseen. työskennellä Trent Reznin The girl with the Dragon "En voi sanoa vain päättäTattoo soundtrack-levy julkaisneeni, että haluan työskennellä norin kanssa. HihLopulta Dust Brothers tarjosi itseään, mikä osoitkuin innosta, kun tajusin, mikä raita sopii mitautuikin loistavaksi valinnaksi. Koskaan ei voi olla varma, mikä raita sopii kaan albumi oli kuin tehty elokuvaa varten. Hän ei tee elokuvamusiikkia peLisäksi Nine Inch Nailsin Closer-kappale soi rinteisellä tavalla. "En voi puolesta noin yhdeksään minuutFincher yllättää heti aluksi sanoa vain päättiin", Fincher kertoo. Fincher ryhtyi suunnittelemaan Facebook-aiheis"Trent näkee asioita ja reagoi niihin musiikilta elokuvaa The Social Network. tä ambient-äänimaailmaa, joka kuulostaa sa-
Rumba 45. Hän ei sävellä tiettyä kohtausuhkaavana versiona Fincherin sarjamurhaajatrilta varten, vaan luo ensin koko albumin, joka sovilerin Seitsemän (1995) alkuteksteissä. mukaan. Alun perin Fincher olisi halunnut RezOlin kuvaamassa Ruotsissa, kun Trent lähetnorin tekemään musiikin jo Fight Clubiin (1999). Sittuin autossa matkalla kuvauspaikalle ja kuunten myös Trent kieltäytyi, koska oli niin kiireinen. Kyse oli tiin joulukuun lopulla. ti minulle nettilinkkejä musiikkitiedostoihin. Häntä jäämisestä
Mutta kaikkein perinteisimpään tanssipop-pimun muottiin nämä naiset ovat yksinkertaisesti aivan liian outoja ja jakomielisiä.
samuli knuuTi
"
den esillepano on jo vallannut markkinat kapitalisou've got your mother in a whirl / min kiivaudella, paras keino hätkähdyttää onkin palShe's not sure if you're a boy or a jastamisen sijasta peittäminen. ta ja pillastuneen seksuaalisista naisHänen ei tarvitsisi myöskään artisteista. kampanjaksi. "Minaj ja gaga kuitenkin vievät sukupuolettoMutta jo maailman huipulle kavunneen Lady gamuuden uudelle tasolle. Kuten käytännössä aina listahakuisten ja musiikkivideovetoisten naisartistien tuotteistuksessa, kyse on vähintään yhtä paljon ulkonäöstä ja imagosta kuin musiikista. LaMitäköhän David Bowien äiskä ajattelisi, jos dy gaga esiintyy jo liki 10 miljoonaa myyhän altistuisi nykypäivän naisartisteille. Lady gaga on oilaan Rebel Rebel vuonna 1974, liki kealta nimeltään Stefani Joanne Angelina germaneljä vuosikymmentä sitten. Heissä molemmissa on jogan ja kovassa nosteessa olevan Nicki Minajin suhtakin pelottavaa, sillä he ovat androgyyneja mutteen tilanne on ongelmallisempi. notta, Nicki Minaj taas Onika Tanya Maraj. Kauniit koneet
Miksi LADY gAgA ja NICKI MINAJ ovat viileintä hottia juuri nyt. kuutta fetisoivasta Idols-kulttuurisajautunut sovitusnukke. gaga ja Minaj kun ta eivät sillä tavalla kuin söpöt manga- ja animehahovat tajunneet, että maailmassa, jossa seksuaalisuu-
Y
Rumba 46. girl", lauloi David Bowie kappaleelJo heidän nimensä ovat feikkejä. neen Born This Way (2011) -albuminsa Hänellä tuskin olisi vaikeuksia muokannessa moottoripyöräksi muuntaudostaa mielipidettään Rihannasta, Gaga ja Minaj tuneena, Minaj taas on stailattu dejoka on liki fasistisen seksuaalinen, byyttialbuminsa Pink Friday (2010) tai Beyoncé Knowlesista, joka on ovat singahtaneet kannessa barbinukeksi, jonka sääsatsannut glamoröösiin kauneuomalle kiertoradalleen ret kuultavat kauneinta muovia. teen ja akrobaattiseen lavatansjalostettua naapurinHe ovat molemmat singahtasiin niin paljon, että onkin siinä neet omalle kiertoradalleen jalossivussa muuttunut yhtä aseksutyttöyttä fetisoivasta tettua naapurintyttöyttä tai -poiaaliseksi kuin aerobic-psykoosiin Idols-kulttuurista. kauan hakea kutsumanimeä Britney "Androgyniaahan on ollut jo muinaisesSpearsin, Christina Aguileran ja Ke$han ta Egyptistä saakka", Saint Etiennen yliopistoskaltaisille naapurintytöille, jotka ovat vahingossa toimiva populaarikulttuurin tutkija Miina Kulutus sa luulleet pornovideoita American Apparelin vaatekommentoi
Joulupuu on rakennettu. Ei, sehän onkin vain Lady Gaga.
Rumba 47
I'm a Barbie girl, in a Barbie world.
Rumba 48
Hai, hai, hai, mä oon sun Samurai.
Rumba 49
Lady Gaga on yksi niistä harvoista, joiden yllä täyshopeinen paljettipuku on melko arkinen vaate.
Rumba 50
Kun esimerkiksi David Bojotka eivät mahdu Nickin suuhun ja Harajuku Barbie, wie, Brett Anderson ja Madonna ovat valheellisesti juvaaleanpunaista rakastava naiivi ja nukenomainen hahlistautuneet biseksuaaleiksi, heidän väitettään ei ole kumo. Minaj vät huomiota ja vaihtuvat alati. senaan, vailla tervehdyttävää hyppynen, mutta ainakin Nickin isä yritti kerran sellistä suolaa. He monsa sytyttämällä perheen talon tuleen. ters" ja on tribuutiksi tatuoinut sanaparin mikrofonia pitelevään käteenkeksittyihin rooleihin jo sä. tulokseksi saa Nicki Minajin ja Lady gagan. Siksi hän on valinnut sanomansa viestinviejäksi alhaisinKoska Madonna on kuitenkin kuluttanut tämän ta yhteistä nimittäjää tavoittelevan eurodiskon. muuttumisleikin loppuun, gaga ja Minaj ovat hakeneet gagan sanomaa on tietenkin helppo kritisoida, kuten inspiraatiota myös transgressiivisemmiltä artisteilta. Suurin vaikuttainajin jakomielisyyden sijasta Lady gaga ja on tietenkin Madonna, joka toi identiteettileikin valtaon valinnut klassisemman taktiikan. avoimesti julistanut olevansa biseksuaali, kun Nicki Minaj on kärrännyt identiteettileikkinsä jo skittaas Minaj on pyrkinyt pitämään tulkintamahdollisuusofrenian odotushuoneeseen. gyyni imago oli sekoitus villieläintä ja kylmää geometriaa. ka riveissä on stylisteja, vaatesuunnittelijoita ja meikkiKun nämä kaikki imagolliset vaikutteet sotkee yhteen, taiteilijoita. Mutta kuten kaikkia lapsia kasvattaneet tietävät, niin tylsälPehmeämpää naisellisuutta on edustanut Björk, joka tä kuin tosiasia popmusiikin näkökulmasta kuulostaakin, kuitenkin uransa edetessä on vaatteillaan rikkonut rajoihmisen on myös pystyttävä noudattamaan sosiaalisia konja ihmisyyden ja koneiden sekä luontokappaleiden ventioita: huomioimaan toisia, sietämään ikävystymistä, välillä tuskin näemme koskaan esimerkikoppimaan työnteon merkitys. gavirran naispoppiin: jokaista uutta videotaan tai vähintään gan schtick on "olla oma itsensä" vahva albumiaan varten Madonna on kehittänyt uuden lookin persoonallisuus, joka voisi toimia roolipikkuhutsusta klassiseen platinablondiin, joogaäiskästä mallina kaikille friikeille, hylkiöille ja ulkopuolisille. ja muodin maailmoista. Entekee myös Miina Kulutus: siksi oli todennäköisesti grace Jones, jonka yhdessä sty"Jokaiselle tekee varmasti hyvää olla oma itsensä siinä listi Jean-Paul gouden kanssa luoma kulmikkaan andromielessä, ettei yritä tekeytyä joksikuksi, joka ei oikeasti ole. monnut se, että he ovat julkisesti heilastelleet vastakkaiJos joku sattuu kyseenalaistamaan hahmojen autentsen sukupuolen edustajien kanssa. Nickin isä yritti kerran huumepäissään tappaa vaimot tai muotikuvien anorektiset poikatyttömallit. Hänen levyillään esiintyviä det avoimina. ovat kuin koneita, kenties popkulttuurin seksuaalisuuden seuraava aste." Minajin ja gagan esiäitejä on monia. Faneista toki vain psykoottisimarilyn Manson ei lapsena päästäkseen pamat nauttivat gagan viestin sellaitietenkään ole naikoon vanhempiensa riitelyä. Säälehmityttöön. hahmoja ovat muun muassa Roman zolanski Nickin Biseksuaalisuus on osoittautunut rockin historiassa sisällä asuva homopoika, jolla on lupa laukoa totuuksia, käytännölliseksi käsitteeksi. kelyä. tomaksi, gaga on pitänyt huolta siisejä vedetään niin överiksi, että kuvat tä, että hänen uudet vaatteensa herättämuuttuvat jo epäseksuaaleiksi. Madonnan hahmot ovat kuitenkin olleet li vain, että ulkopuolisille on vaikeata kaupata 23 milperinteisiä naistyyppejä, joita hän on lainannut elokuvan joonaa albumia, kuten gaga on tähän mennessä tehnyt. Niinpä hän taas on nimennyt yhdeksi sankarittaristaan kutsuu idoleiksi ja muusikseen yhtä lailla DonMissy "Misdemeanor" Elliottin, joka futurisatella Versacea ja Alexander McQueenia kuin John tisilla videoillaan ja musiikkinsa surrealistisella leikkiLennonia ja Rainer Maria Rilkeä. gagan imagon johsyydellä on ohittanut hiphopin kroonisen seksismin, jossa donmukaisesta kiinnostavuudesta vastaa Andy Warholilnaista ei pidetä edes kunnon käyttöesineenä, koska "huorita vaikutteita ottanut avustajasakki Haus of gaga, jonen" jälleenmyyntiarvossa ei ole hurraamista. gaga on luoda julkista persoonaansa. Vaikka toki puritaanitisuuden, Nickillä on onnekseen tarjota niille myös eläsimmassakin ihmisessä (ja varsinkin heissä) on joitakin mänmakuinen back story: hän turvautui keksittyihin homoseksuaalisia tendenssejä, oikeaa biseksuaalisuutta rooleihin jo lapsena päästäkseen pakoon vanhempiensa on aina ollut vaikea erottaa pelkästä tyylipisteitä kerääriitelyä, joka ei sekään ollut ihan tavallista astiaston visvästä sukupuoliturismista.
M
M
T
Rumba 51. Muuten tulee kassi Jenni Vartiaisen pukeutuvan marsipaavattaneeksi pikkuhirviöitä." niomenaksi, jolla on jättiläissmurffin Ja kuin sattumalta gaga kutsuu faNicki jalat, kuten islannitar tekee Volta-alnilaumaansa nimellä "Little MonsMinaj turvautui bumin (2007) kannessa. Sekä aivan uuden merkityksen klassiselle närkästyneen isän kommentille bileitä varten tälläytyneelle teinityttärelleen: "Et oinen tärkeä Minajia ja gagaa yhdistävä piirkyllä lähde ulos tuon näköisenä!" re on oletettu biseksuaalisuus, joka pulpahgagalla ja Minajilla on keskenään hyvin erilaiset tavat telee esille heistä tehdyissä jutuissa. gaga on lainannut Jotta kukaan ei kuitenkaan pääkuvastoa shokkirockarin videoista, huumepäissään tappaa sisi hihkaisemaan keisarinnaa alasjoilla seksuaalista kuvastoa ja fetisvaimonsa
Nyt pojat kunnolla tai Nicki antaa nyrkkiraudan laulaa.
Rumba 52
gaga on kiertänyt erilaisissa homojen oikeuksia julistavissa tapahtumissa ympä-
Gaga on kiertänyt erilaisissa homojen oikeuksia julistavissa tapahtumissa, ja Minaj on tuonut tuulahduksen avarakatseisuutta homofobiseen hiphopkulttuuriin.
ri maailmaa, ja Minaj on tuonut tuulahduksen avarakatseisuutta homofobiseen hiphop-kulttuuriin. Tämä on täydellinen vastakohta 1980-luvun sankarien Morrisseyn ja Boy georgen yrityksiin tehdä radikaalia selibaatista pidättyväisyydestä, jonka syyt ovat moraalisten sijasta esteettiset." Näin voi kyynisesti spekuloida, mutta samalla on vaikea kiistää, että vaikka sekä gaga että Minaj olisivat kaappiheteroita, he ovat paitsi hyötyneet aiheesta kaupallisesti myös saaneet aikaan konkreettista hyvää. Lady Gagan Born This Way arvioitiin numerossa 8/11. "Kun maailma on karkkikauppa, miksi tyytyä poimimaan pussiinsa vain salmiakki- tai hedelmäkarkkeja. Unohtaa ei tietenkään sovi myöskään heidän musiikkiaan. "Kulutuskulttuurin näkökulmasta biseksuaalisuus edustaa myös vapautta, tarvetta olla ikinä sortumatta elämää rajoittaviin valintoihin", Kulutus analysoi. huhtikuuta. Se on kummallakin tarpeeksi hyvää toimiakseen monilonkeroisen performanssitaiteen laukaisualustana. PS. Koska Nicki Minaj tykkää laittaa sanojaan sivupersoonien suuhun, sallittakoon se myös tämän artikkelin kirjoittajalle. Mutta siitä ehkä sitten joskus toiste.
Nicki Minajin Pink Friday: Roman Reloaded ilmestyy 3. Tutkija Miina Kulutus on kirjoittaja Samuli Knuutin sivupersoona.
Rumba 53
Hänellä oli pakkomielteinä uima-altaat, limsatölkit ja tietynlainen matalaotsainen eleganssi, joka ei ollut musiikissa yleistä." Tuottajan ja Lizzyn yhteistyö ei onnistunut, koska hän olisi halunnut viedä musiikkia orgaanisempaan baaribändin suuntaan, mutta Lizzy etsi jotakin synteettisempää ja kiillotetumpaa. Mutta se ei yksin riitä, tarvitaan myös jotakin muuta. Me kaikki tiedämme, että Lana on alkuperäiseltä nimeltään Lizzy grant sillä nimellä hän
ehti jo julkaista yhden albuminkin vuonna 2010. Mutta koska hänen huulensa näyttävät siltä kuin hän sammuisi kasvot edellä lasipöydälle joka ilta, Del Rey alkaa näyttää kiinnostavalta ja samalla jotenkin traagiselta hahmolta. Ne tuovat myös mieleen taannoisen iltapäivälehtiuutisen brittinaisesta, joka halusi muuttua Jessica Rabbitin näköiseksi ja aloitti huulistaan. Lana Del Reyn tapauksessa huulet kertovat myös muodonmuutoksesta. LANA DEL REY tietää, että pop-ilmiön breikkaamiseksi tarvitaan tietenkin hyvä biisi. Huulet kielivät jostakin pieleen menneestä: hämäristä plastiikkakirurgeista ja virhearviointeihin johtavista kauneusihanteista. Turpeita huulia Lizzyllä ei silloin ollut, koska silloin hän ei ollut vielä Lana. Toisissa riepoteltiin mahdollisimman ilkeästi hänen mutanttihuuliaan. Viime vuonna Lana-potin räjäyttäneen Video games -kappaleen herättämät nettikeskustelut jakautuivatkin kahteen eri lokeroon. Toisissa ylistettiin kappaleen upeutta ja David Lynch -henkisyyttä. Hänellä oli alusta saakka retrohenkinen Nancy Sinatra plus Mad Men plus valkoinen roskaväki -tyyli teemanaan. Esimerkiksi huulet.
samuli knuuTi
Huulten viemää
I
lman luonnottoman turpeita huuliaan juuri "esikoisalbuminsa" Born to Die julkaissut Lana Del Rey olisi vain poikkeuksellisen sievä naapurin tyttö. Tuottajan mukaan hän näytti tosin "kuumemmalta" alkuperäisellä suullaan.
Born To Die on arvioitu sivulla 92. · www.lanadelrey.com
Rumba 54. Enemmän saa kuitenkin selville Phat Friend -nimistä blogia lukemalla, jonka merkinnässä "Before Lana Del Rey" Lizzyn kanssa työskennellyt tuottaja kertoo kokemuksistaan: "Hän näytti asuntovaunupuistosta tulleelta pinup-mallilta
Rumba 55
"Jos lasketaan, että HelsinkiKuopio-välin ajaa kuudessa tunnissa, niin kyllä siihen todellisuudessa menee seitsemän tai kahdeksankin tuntia." Isommilla kiertueilla on Salmisen mukaan paras järjestely, jos mukana on erillinen kiertuemanageri. "Täytyy olla joku tosi erityinen juttu tai joku kaverien bändi, että jaksaa lähteä katsomaan." Salmisen kyydissä ovat istuneet ainakin Battlelore, MyGrain, Profane Omen, Kiuas, Turisas,
"Jos reissussa huomaa olevansa ainoa, joka pystyy pitämään paletin kasassa, se on silloin vain pidettävä."
Ensiferum, Moonsorrow, Kivimetsän druidi ja jotkut ulkomaiset, kuten ruotsalainen Shining. Omia bändivirityksiä Salmisella ei ole koskaan ollut. Nykyään kuvaan pääasiassa itselleni." Salminen on elättänyt itsensä keikkakuskina vuodesta 2006. Ei aikaakaan, kun joku keksi kysyä häntä keikkareissuille. Pari vuotta sitten hän vei Arch Enemyn crew'n ja osan bändistä Helsingistä Pietariin. "En ole ikinä mainostanut itseäni missään. Hän on kirjaimellisesti vienyt suomalaista metallia muun muassa Battlelorea, Profane Omenia ja Mygrainia eteenpäin aina Venäjää ja Keski-Eurooppaa myöten.
Vilho Rajala
BäNdILLE ON LOTTOvOITTO, jos lähipiiristä löytyy kaveri, jolla on ison auton ajokortti ja kärsivällisyyttä lähteä keikkakuskiksi. Kaverit löivät kameran kouraan, että ota kuvia. Yleisin ongelma keikkareissuilla on se, ettei aikatauluissa pysytä. Nyt kun keikkareissuista on tullut työ, konserteissa ei jaksa käydä vapaa-aikana entiseen malliin. Puskaradio on riittänyt. Silloin tällöin hän on reissussa pannut merkille bändin sisäisiä ongelmia. "Ajoin duunikseni kuorma-autoa, joten senkin takia minua pyydettiin auttamaan", hän kertoo. Kun muut painelivat teiniaikoina soittokämpille, hän perehtyi audiovisuaaliseen maailmaan, valokuvasi ja teki videoita. Kamera kulkee yhä mukana kaikkialla. Salminen kehottaakin bändejä aina lisäämään aikaarvioihin tunnin tai vähintään puoli tuntia ylimääräistä. Toni Salminen on syntynyt alkuvuodesta, joten hän sai ikäluokkansa ensimmäisten joukossa ajokortin. Hänellä oli halu taltioida paikkoja, joissa kävi ja asioita, joita näki. Tavalliset reissut sujuvat ilmankin. Jos reissussa huomaa olevansa ainoa, joka pystyy pitämään paletin kasassa, se on silloin vain pidettävä."
Rumba 56. Aina joku soittelee, että reissuun tarvitsisi päästä." Bändit tulevat Salmisen kanssa hyvin toimeen ja toisinpäin. Hän tienasi valokuvauksellakin aikoinaan jonkun verran, mutta halusi lopulta pitää sen harrastuksena. Niistä on paras pysyä diplomaattisesti erossa. Kulissien taKana toni salminen
Suomimetallin renkaat
TONI SALMINEN on monelle tämän maan metallibändille tuttu mies sekä ratin että kameran takaa. "Otin ensimmäiset bändikuvani joskus vuosituhannen taitteessa. "Kuski elää yleensä vähän eri ajassa ja eri maailmassa kuin muu kiertuehenkilökunta, vaikka samaa porukkaa ollaankin. valokuvaukseen Salminen oli perehtynyt jo aikaisemmin. Salminen on kuskannut myös molempia entisiä Iron Maiden -laulajia, Blaze Baileyta ja Paul di'Annoa. Jos kiertuemanageria ole, yleismiehen rooli tuppaa kaatumaan kuljettajan niskaan, eikä se ole ihanteellinen tilanne silloin, kun liikkuvia osia on paljon. Musiikki on silti aina ollut Salmiselle tärkeää
Battleloren Evernight-kiertue Euroopassa 2007 2. Kuinka paljon voikaan sattua ja tapahtua. Dimebag Beyond Forever -rundit 20062010
4. Profane Omenin live-dvd:n kuvaus ja järjestely
"Live at Torvi, mitä muuta siihen voi sanoa. 'Luokkaretki from Hell', kuten rundipaitakin sanoi. Kulminoitui siihen, että jouduimme työntämään bussin rajan yli Venäjälle."
3. Timo Honkanen
Rahalla saa ja keikkabussilla pääsee.
Top 5 tähtihetket
1. Ei edes tuntunut rundilta." "Jokainen visiitti oli täynnä kommelluksia. Bussikin räjähteli, mutta eteenpäin vain painettiin."
"Aina kun ollaan käyty 'Jeppiksessä' (Pietarsaaressa), se on kuin bändi olisi samanaikaisesti kotikentällä ja ulkomailla."
5. Kaikki Exsecratusreissut Venäjälle
"Ensimmäinen ja siistein reissu Eurooppaan. Mygrain ja Pietarsaari
"Olin mukana viidellä tapahtumarikkaalla kiertueella. Toivottavasti tallenne saadaan vielä joskus julki!"
Rumba 57. Mahtavaa sakkia ja hauskaa meininkiä. Ehdin jo stressata melkoisesti, mutta lopulta kaikki sujui mallikkaasti
Aliarvostettu ominaisuus, joka yllättävää kyllä puuttuu monesta pedaalista. Kaikki asennot kuulostavat samalta."
"Pedaalin switchi on rikki. Toiminnallisuus korostuu pimeässä, kun miettii, tuleeko laitteeseen sähköä vai ei."
"Triple Mode Octave Divider -toiminto on täysi mysteeri. Toinen hommattiin Aron soittimesta ja toinen Ludlow Guitarsista New Yorkista."
J-Tan EBS OctaBass
Pedaali on kuvassa luonnollisessa koossa
Rumba 58. Ystävämme Jarkki korjasi sen, mutta nyt laitteeseen ei mahdu enää patteria, eli se modautui verkkovirtakäyttöiseksi."
"Black Magic Sixissä on itse asiassa myös varabasisti, sillä minulla on kaksi samanlaista Octabassia. Lopulliset asetukset jääköön ammattisalaisuudeksi."
"Valo. soitinnurkka
"Octave- ja Normal -säädöt ovat kuvassa lähestulkoon kohdallaan
Alkuvaiheessa harkittiin joitain, mutta jo ekan levyn aikaan tajusimme, ettei sellaiselle ole tarvetta. Octabass on myös riskialtis laite jos soittaa pienellä combolla, ja niitähän ulkomailla usein tarjotaan. Ei ole kännissä eikä vittuile. · soundcloud.com/blackmagicsix
Rumba 59. Olen kokeillut kaikenlaisia muitakin oktaavereita, esimerkiksi Amorphisin kaverit suosittelivat yhtä hienompaa laitetta. Sointuja se ei osaa soittaa, joten on pakko operoida enimmäkseen yhdellä kielellä. Tietenkin EBS OCTABASS, Black Magic Sixin uskollinen basisti ja kitaristi-laulaja J-TANIN aisapari.
ToimiTTanuT Saku SchildT kuVa mikko maRjakangaS
"BLACK MAGIC SIxIN piti olla alun perin jopa seitsenhenkinen bändi. On meillä ollut vaikka miten monta ehdokasta ihmisbasistiksi, muutama tunnettukin suomalainen. Basisti hoitaa basso-osuudet myös studiossa. Kyllähän minulle selkeästi naureskellaan, että Behringerin pedaalini, englannin lausumiseni ja kaikki on miten sattuu. Ajattelimme ensin, että vetäisimme roots-hengellä pelkästään kitaran ja rumpujen voimin. Se ei mokaa keikkoja kännissä ja kulkee kiertueilla käsimatkatavaroissa. Niin tuli basisti bändiin. Porukka tuli kuitenkin vähän laiskasti treeneihin, ja lopulta huomasimme soittavamme Lew Sifferin kanssa kahdestaan. Pidän aina kitaravahvistimeni potikat kuutosella ja Octabassissakin on samat säädöt vuodesta toiseen. Monet kaverit sanoivat keikan jälkeen, että biisit kuulostivat pelkällä kitaralla aika paskoilta. Monesti soitankin keikat bassovahvistimella. Mukaan oli määrä tulla jäseniä esimerkiksi damn Seagullsista ja The Mutantsista. Myös yksi ulkomaalainen kaveri kyseli, voisiko se tulla soittamaan, kun sen mielestä me ei ymmärretä miten paljon parempi meidän soundimme voisi olla. Olen sen verran juntti tekniikkapuolen asioissa, että kun löydän jonkun toimivan jutun, en osaa sitä parantaa. On ihan mahdollista, että joskus tulee lisää jäseniä, duon rajoitukset tulevat kuitenkin nopeasti vastaan. Olen käyttänyt kolmella levyllä tasan yhdellä biisillä oikeaa bassoa. Balkanin-rundin vikalla keikalla minulta lähti tosin niin pahasti ääni, että ajattelin, pitäisikö bändiin hommata toinen laulaja. Helppo ja vähäruokainen. Ainakin neljäs levy tehdään vielä vanhaan malliin."
Brutal Blues arvioitiin edellisessä numerossa. Näillä kuitenkin pärjään, ja olen ihan tyytyväinen. Hyvä basisti tämä on. Olimme Boomhauerin kanssa kiertueella, ja sysipaska lainavahvistimeni meni rikki. Helppohoitoinen ihannebasisti
Se tulee aina treeneihin ja on ajoissa keikoilla. Kitaran ja vahvistimen väliin kytkettävä Octabass-pedaali toistaa siis kaiken minkä minä soitan mutta oktaavia matalammalta. Ostin tämän kanssa samalla reissulla vielä Behringerin säröpedaalin, enkä ole muuttanut settiä sen koommin. Jürgen Hendlmeyerkin oli jossain vaiheessa ehdolla kokoonpanoon. Boomhauerin Saku Krappala tarjosi Fender Twin Reverbin käyttöön, ja silloin opin basistimme vaarallisuuden: kolmen biisin jälkeen vahvistin alkoi pitää niin pelottavaa ääntä, että oli pakko ottaa pedaali pois välistä. Sanon aina äänimiehille, että minulta on turha tulla kysymään rahaa, jos basistimme hajottaa kamat. Tulimme pian toisiin ajatuksiin ja menin etsimään apua nyt jo edesmenneestä Aron soitin -liikkeestä, missä CMx:n Timo Rasio myi minulle Octabassin. Samalla huomattiin, miten tärkeä jäsen basisti on bändissä. Mikä se on. Olen kuitenkin niin jumalattoman köyhä, ettei ole mitään mahdollisuutta katsoa tosissaan vaihtoehtoja. Yhden ainoan kerran on käynyt niin, ettei basisti selvinnyt maaliin asti. Tai no, Bulga-
"Sanon aina äänimiehille, että minulta on turha tulla kysymään rahaa, jos basistimme hajottaa kamat."
riassa tuli erilaisella jännitteellä virtaa pistokkeista, siitä se ei tykännyt. Se soittaa purnaamatta ja skarpisti mitä sanotaan
Samoin on turjä sekä del Reyn teennäisyyksiin asti loppusoinha puhua Lana del Reyn isän pankkitilin uhtuista riimittelyä. Ja jousia. heellisesti, vaan koska Born to die on varsinkin melodisesti lähempänä Rihannaa ja Britneytä Oskari Onninen
Rumba 60
Lana Del Rey. tasaisen keskitempoinen biitittely saa 50-miJa siitä, miten katoavaista tuo kunnia on. kettavat selkeästi myös esittäjäänsä, video Gamesiin myöhemmin tehty mutta liian usein del Rey kuulostaa traagisisvideo oli haalistuneiden kotivideoiden ja ristiinta lauluistaan huolimatta yhtä muoviselta kuin kehitetyn Tumblr-kuvaston avulla laskelmoitua huulensa. KLASSIKKO LOISTAvA KESKINKERTAINEN HUONO HENGENvAARALLINEN
IIIII IIII II ½ I e
TOIMITTANUT | TEEMU FIILIN
Amerikkalainen indieunelma sortuu
kuin Feistiä ja Cat Poweria video Gamesin Lynch-tunnelmainen ballaBorn to Die di jää oikeastaan yksin levyllä, jonka yleisilme Interscope on kuin Antony and the Johnsons olisi lahjotII ½ tu soittamaan All Saints -slovareiden taustalle. maailman puhutuin ja kontroversiaalisin yhden Loppua kohti Born to dien yksipuolinen ja biisin ansiosta. Product plamentit ja tuotteet ovat läpeensä kaupallistettuja. Juoko Lana edes kaljaa. Off nä del Reyn kauniista ääneslinen ja tasaisen to the Racesin ökykuvauktä tai Botox-huulista. nuuttisen levyn tuntumaan kolmetuntiselta Kun Pitchfork nosti video Gamesin pinnalle Hollywood-melodraamalta, joka on käsikirjoiviime kesäkuussa, se leimasi kappaleen ja artistettu vähän sinne päin. Albumin ja del Reyn roolileikkien kiteytymä Tai ainakaan indietä. Paljon jousia. dieartisti niille, jotka eivät kuuntele musiikkia. rolloinnin ja sikäli koko LanaBlue Jeans ja Born to die kostuotteen allegoriana. Korviin tarttuu paksuja ja irtonaisia r&b-biitteOn aivan turha puhua huulista. Syyttävää sormea on helppo osoitcoolia nostalgiaa. Mihin Lanan maailmassa voi edes Samoihin aikoihin selvisi, että Universal oli yrittää uskoa. cementiä. tin indie-uskottavaksi. Alkoi loputon keskustelu del Reyn ainen ja puhkeaminen jäävät auringonhaalistatoudesta. Radiossa ennen kuin Collapse Board tuntiselta Hollywooddel Rey puolestaan määrää -sivusto kirjoitti esseen video melodraamalta. taa, että häneen lyöty Pitchfork-lellikin leima on Ehkä rahalla saa vielä kolmannenkin yritykharhakuva. Kappakeskitempoinen biititsessa vanhempi Bugatti-mies leen musiikilliset ansiot eivät tely saa 50-minuuttisen on Lanan "one true love" tuntuneet herättävän muulevyn tuntumaan kolme- kultaisen American Express ta analysoitavaa ainakaan -korttinsa vuoksi. Pitchfork-maininnalla ja ultaa yhdeksän del Reyn apuna olleen biisintekikoisilla seikoilla del Reystä tehtiin uskottava injän suuntaan. keudesta tai Lanan epäonnistuneesta ensiyritykLevyn avainraidat Born to die, Off to the sestä kuoriutua pop-tähdeksi. Kiinnostavin on silti se mielikuva, jonvideo Games oli siniseen sametka psykiatrinsohvamainen vuodatustiin kääritty, hiljalleen ihon alle melevy välittää Lanasta sekä tämän lodiansa kaivava balladi, jonglamourin ja rakkauden kor"Yksipuoka yhteydessä puhuttiin lähinruptoimasta maailmasta. Races, Blue Jeans ja video Games on kaikki Siksi on puhuttava siitä, miten artistista tulee kuultu ennakkoon ja sijoitettu levyn alkuun. maksi Hipstamatic-polaroidiksi internet-ajan viimeistään albumimitassa del Rey paljaspop-tähteydestä. signannut del Reyn, mikä räjäytti uskottavuusNäillä meriiteillä del Reystä ei tule laulajakranaatit musiikkikirjoittajien ja hipstereiden suuruutta, vaan hänen hypekuplansa täyttymisormille. on tyttöjen dokausilloilla nostalgisoivassa This del Reystä tuli herttakuningatar indiespekIs What Makes Us Girlsissä mainittava hipstetaakkelin korttilinnaan, jossa kaikki riippumatreiden suosima Pabst Blue Ribbon -olut. Lisää tomaan indiekulttuuriin yhdistämämme elelaskelmoituja uskottavuuspisteitä. Kohulaulajattaren ura tyssää ennen kuin se ehtii alkaa. " itsetietoisesti "baby love me Gamesistä ulkopuolisen kontcause I'm playing on the radio". Ei siksi, että sivusto lyttäsi levyn aisen
"Kaksi tähteä?" tuhahtaa Lana ja ottaa henkoset savukkeestaan.
TUOMIO
+ All Saints -revivalismi on aina ihanaa. Kun Tyler keskittyi provosoimaan homofobisilla ja misogynisillä kommenteillaan sekä avoimella päihteidenkäytöllään, Yonkersbiisin tyylikkään mustavalkea video sekoitti lopullisesti hipstereiden päät. + Muutama vaikuttavan dramaattinen + Lana Del Rey -ilmiö on kirvoittanut poik-
pop-single.
keuksellisen kiinnostavia kolumneja ja esseitä.
Ylipitkä ja tasapaksu kokonaisuus. Ennakkolohkaisut lupailivat suunnanmuutosta psykepopimpaan suuntaan, mutta keräsivät silti nyökyttelyä. Kun levy lopulta ilmestyi, bändin diskoaivot olivat kärsineet liiaksi happovahinkoja. Sen piirretty surffisiilikansi oli jo tapaus sinänsä. Kasa kädenlämpöisiä arvioita ja välitön unohtuminen. Taas itkettää.
Off to the Races
Dramaattinen kertosäe on albumin hitikkäin. Viime toukokuussa ilmestyneen Goblin-kakkoslevyn vastaanotto oli lämmin, vaikka albumi osoittikin, kuinka paljon tyhjää Tyler-kuplassa oli.
AVAINBIISIT
Born to Die
Lohdullisella tavalla tylyn fatalistinen balladi välittää juuri sen tragiikan, johon Del Rey pyrkii loppulevyn ajan heikommin tuloksin.
Blue Jeans
Onko mitään amerikkalaisempaa kuin James Deania muistuttava mies sinisissä farkuissa. Vuoden 2009 Bastardalbumi herätti edistyksekkäimmät indienörtit. Vai koska sinä olet viimeksi kuunnellut yhdenkään biisin Congratulationsilta?
Tyler, the Creator: Goblin (2011)
Odd Future Wolf Gang Kill Them All -kollektiiviin kuuluva parikymppinen Tyler, the Creator on ollut parin viime vuoden hypetetyin ja kohutuin räppäri. Traagisista teksteistä puuttuu liian Riimien ja loppusointujen teennäisyys.
usein lataus.
KOLLEGAT
Born to Die ei ole ainoa viime vuosina julkaistu albumi, jonka ilmestyminen on polkaissut hypelinnakkeen alas kuin hiekkalinnan.
MGMT: Congratulations (2010)
Oracular Spectacular -levyn kolmen indiediskostandardiksi muodostuneen singlen jälkeen brooklyniläisduon toiselta levyltä odotettiin uskomattoman paljon. Biisi on huomionkipeää hurjastelua maailmassa, jossa rahalla saa mitä tahansa, lasipöydät ovat täynnä valkeaa jauhetta eivätkä allasbileet lopu koskaan.
Rumba 61. Tämä arjen casanova pyörittää kuitenkin Del Reytä tahtonsa mukaan ja lähtee lopulta ennen kuin yhteinen nurmikko vihertää omakotitalon pihassa
"
Kathleen Edwards
Voyageur
Zoë
Lamb of God
Resolution
Roadrunner
The Maccabees
Given to the Wild
Fiction
III ½
Country-rockin ikilupaus eteerisenä. The Maccabeesin viimeisetkin identiteetinrippeet hukkuvat nyanssittoman ja geneerisen äänimaailman alle.
Iida Sofia Hirvonen
Tomi Nordlund
Rumba 62. Kokonaisuutena Voyageur on lievästi kasvoton mutta silti sydämeen käyvä albumi.
II
Ankea paluu peruspaukutukseen. Richmondilaisyhtye on noussut ärhäkän groove metalin ja teknisen kuolon yhdistelmällään metallimaailman isojen nimien joukkoon. Lontoolaisyhtye on tuonut kolmosalbumilleen niin atmosfäärisyyden kuin syvyydenkin vaikutelmia esimerkiksi Arcade Firesta ja Foalsista muistuttavien orkestraatioiden ja temponvaihteluiden avulla. Parissa kappaleessa odotukset hivuttautuvat korkeammalle, mutta kokonaisuus on samanlaista ylisoitettua ja alisävellettyä mössöä kuin leijonanosa aiemmastakin tuotannosta. On harmillista, että uusiutumisen merkkejä näyttänyt bändi ottaa rankasti takapakkia. Kuulaasti laulava Edwards kuljettaa kappaleitaan vaivattomasti, ja maaliin osuessaan ne ovat silkkaa kultaa. Pink Champagne kisailee vuoden balladin tittelistä. Oikuttelu tuntuu kuitenkin päälle liimatulta ja tekee levystä entistäkin rasittavampaa kuunneltavaa. Given to the Wildia kuunneltuani ylistyslause ei maalaa kovin mairittelevaa kuvaa
brittipopin nykytilasta. "Luomusointisen countryrockarin särmät on hiottu ja ilmaisua viety yhä vahvemmin pehmorockin suuntaan. Painottaminen tekniseen kikkailuun ja pintapuoliseen elosteluun on silti aina latistanut tunnelmaa. NME on jo ehtinyt luovuttaa tämän vuoden indiepelastajan viitan The Maccabeesin harteille. The Maccabeesin sumppi on taidolla ja tunteella tehtyä, mutta hallitusta ilmaisusta huolimatta kappalemateriaali laahaa keskinkertaisuuden suossa. 33-vuotiaan kanadalaisartistin Kathleen Edwardsin lopullista läpilyöntiä on odoteltu vakuuttavasta Failer-debyytistä (2003) lähtien. Koskinen
II
Suuria tunteita ja latteaa oikuttelua. Nyt luomusointisen countryrockarin särmät on hiottu ja ilmaisua viety yhä vahvemmin pehmorockin suuntaan. Change the Sheetsissä kuolleesta parisuhteesta laulaessaan hän muuntautuu nuoreksi Stevie Nicksiksi. Jyrätä yhtye kyllä osaa edelleen kelvosti. Levy on kuin pannullinen seuraavalla metodilla keitettävää kahvia: mitataan purunjämiä 2000-luvun laadukkaiden indieyhtyeiden paketeista, lisätään säiliöön ihan liikaa haaleaa vettä ja suodatetaan sekoituksesta kolmentoista kappaleen albumi. Levollista aikuisrockia tarjoilevan For the Recordin tekstissä Edwards päästelee sympaattisesti irti menestyspaineista. Nyt bändi ottaa käsijarrukäännöksen takaisinpäin ja pettymys on katkera. Levy yhdistelee Emmylou Harrisin eteerisiä Wrecking Ball -tunnelmia Fleetwood Mac -henkisiin melodioihin ja sovitusratkaisuihin. Kun vääntöä todistetusti löytyisi myös biisien kirjoittamiseen, perustason prototyyppiluukutukseen ei voi olla tyytyväinen.
Kimmo K. Edellislevy Wrath oli ansiokas irtiotto: bändi laajensi komeasti otteitaan ja tuntui keskittyvän instrumenttimasturbaation sijasta biiseihin, oivallisin tuloksin. Sekavat kappaleet koitetaan kursia kasaan moninaisilla teknisillä konsteilla, mutta juuri ne rasittavat pahiten. Ihmeitä ei ole tapahtunut vieläkään, mutta menipä tämä Edwardsin poikaystävän, Bon Iver -johtaja Justin Vernonin tuottama neljäs albumi sentään Kanadassa listakakkoseksi
Paras esimerkki sen pimeästä puolesta on uhkaavaksi paisuva Aleksander Aava. Hotel Sessions tavoittaa täydellisesti sen, mikä The Lemonheadsissa oli ja on niin hienoa. Musiikki on parhaimmillaan hypnoottista. Levylle on saatu vangittua jotain alkukantaista, vähän samaan tapaan kuin kirjailija Johanna Sinisalo laittaa suomalaisen metsän taruolennot luikkimaan romaaneihinsa. Tämä mies ei varmasti pääsisi jatkoon, jos hän ärrävikoineen ilmestyisi lausumaan laulujaan kitaransa kanssa Idolsiin. "
The Lemonheads
Hotel Sessions
HallofRecords
Omassa maailmassaan
Vyötä kupeesi ja tule! III½
HelmiLevyt
III
Kasetilla poksuu ja rätisee. Mene säkin sisään -kappale edustaa mantroineen sitä Joosea, joka saa kuulijan huomaamattaan hyräilemään mukana. Keskitalo laulaa sen verran omituisella, menninkäisen muminaa muistuttavalla tyylillä, että radiokanavasurffailijaa on tuskin toivoa saada vakuuttumaan. Dandon ääni on suttuinen ja epäselvä. Joose Keskitalo on oivallinen esimerkki siitä, kuinka omaperäinen on harvoin täydellistä. Keskitalo osaa ärsyttää. Albumi on nauhoitettu alkujaan 53 dollarin Sony Walkmanilla, kun tarkoituksena oli esitellä kappaleita solisti Evan Dandon tuttavalle. Mikäli jaksaa pysähtyä kuuntelemaan, saa kuulla mystisiä tarinoita. Hänhän vain manaa mielikuvituskaverilleen.
Annastiina Airaksinen
Rumba 63. Tosin ei tämä albumi ole pelkästään sympaattinen sehän on termi, joka liitetään akustista kitaraa hymyillen soittaviin runotyttöihin. Vyötä kupeesi ja tule! ei olekaan omaksuttavissa taustamusiikkina. Se on täysin vaivaton ja huoleton kokoelma kappaleita, jotka tulisivat päätymään yhtyeen kuudennelle pitkäsoitolle Come on Feel the Lemonheads vuonna 1993. Taustabändiksi häivytetty Kolmas maailmanpalo puoltaa paikkaansa tuomalla kokonaisuuteen väriä. Joku pitäisi tätä huijauksena tai vähintäänkin rankkana altsurock-retroilun innoittamana rahastuksena elämmehän aikaa, jolloin vaikkapa Pavement tai Lemonheads myyvät nimellään mitä tahansa, oli se vaikka varaston perukoilla vuosikymmenet pölyttynyt kasetti. Ainakin jos on päässyt yli alkuhämmennyksestä, eikä enää pelkää musiikkimaailman sympaattista kummajaista. Levy etenee laahaten, eikä kuulija alkuun meinaa löytää kappaleista tarttumapintaa. Aika harva esittelisi kappaleensa sanoin "totally lame-ass song".
Anton Vanha-Majamaa
Joose Keskitalo ja Kolmas maailmanpalo
Lauluntekijäkummajaisen uutuus on ylistysvirsi keskittymiselle. Hotel Sessions on kuitenkin aika ainutlaatuinen testamentti sille slacker-elämäntyylille, joka Dandossa niin hyvin kiteytyy. Kenties juuri omissa maailmoissaan ajelehtiminen tekee Joose Keskitalosta niin helposti lähestyttävän ja vaarattoman artistin. Vyötä kupeesi ja tule! on pohjimmiltaan haikea albumi. Mutta ei Keskitalo onnistu pelottelemaan. Joosen kappaleet eivät voisi olla paljon yksinkertaisempia, mutta näin ne toimivat varmasti myös soolona kynttilänvalossa esitettyinä. On hyvä, että on joku vaskeineen herättelemässä nokkamiestä Keskitalolla kun on laulaessaan taipumus käpertyä sisäänpäin ja kukaties unohtaa yleisönsä. Mutta näistä saavutuksista musiikissa ei pidäkään olla kyse. Kasetin äänenlaatu kuuluu selvästi: nauha sihisee ja särisee, ja ohikulkevat autot suhauttelevat välillä ohitse. Se on ylistysvirsi keskittymiselle. "Albumi on nauhoitettu alkujaan 53 dollarin Sony Walkmanilla
Helppojen trendipisteiden kalastelusta bändiä ei ainakaan voi syyttää. Reason with Me -slovarissa hän ottaa riskin laulamalla läppäreistä ja telkkareista, mutta omalla kierolla tavallaan sekin toimii, ja jokin ajattomuuden aura leviää irkkuartistin tuotannon ylle.
Anna Brotkin
Herra Huu
Ilstrumentals
Ei toivottuja lastenlauluja III
Lapsilta kielletty. Kuiskailevan kenkiintuijottelun sijasta laulaja Asmo Palteisto kuulostaa ennemminkin Swans-yhtyeen Michael Giralta tai The Birthday Party -aikakauden Nick Cavelta. Kuten ennenkin, vahva melodisuus ja roisin letkeä meininki ovat yhtyeen pistämättömät valtit. Dwnstrs kulkee täysin omia teitään.
Jari Setälä
III ½ 2
Rumba 64. Numminen on tehnyt lastenlauluja 1970-luvulla. Vaikka kokonaisuus on hieman hajanainen, vyöryttää bändi äänimaisemaansa niin tinkimättömällä tahdolla, että levyn päätyttyä suu jää väkisinkin auki. Sanojen pätkiminen loppuriimien toivossa saa puheen kuulostamaan tarkoituksettoman murteelliselta, eikä pelkillä onelinereilla tehdä montaa mielenkiintoista biisiä. "Vaikka levy ei ehkä ole kaikkein kestävintä kamaa, sen jytähermoon rankasti vetoavaa tenhoa ei voi kiistää. Nyrjähtäneen junnaamisen ohella bändi viljelee tarttuvia koukkuja kuin varkain. Mikäs on ollessa, kun melankolinen debyyttialbumi loistaa upeista sävellyksistä, ja sen unenomainen äänimaailma soi kiehtovammin kuin perinteisessä nuotiokitarafolkissa kaikesta askeettisuudestaan huolimatta. Taustoissa tuotantotiheys ei kuulu. Autoileva kansanosa saa tästä taas erinomaista kaasuttelumusiikkia. Muita mielleyhtymiä saadaan tällä kertaa selkeämmin vanhan liiton thrash-osastolta, kun kohdakkoin riffit vievät aatokset Megadethiin ja Metallicaan. Vasta joulukuussa bändi julkaisi kaksoisjulkaisunsa ensimmäisen osan The Satanic Adventures of Hector, ja nyt on vuorossa jälkimmäinen puolisko. Herra Huu on toki alkujaan Hannu Mäkelän luoma satuhahmo, josta ja jona M. 25-vuotisen taiteilijauran aattonaan kontroversiaali artisti on iskussa ja uudistusvoimainen. Täysi-ikäistyttyään Leftwich aloitti soololevynsä valmistelun Bruce Springsteenin, The Nationalin, Sigur Rósin, Ryan Adamsin ja Arcade Firen inspiroimana. Tiukkaotteisen aggressiivisista keikoistaan kuuluisan Pulled Apart by Horsesin lavaenergian on kehuttu olevan Britannian parhaimmistoa, ja Nortonin ansiosta se välittyy nyt entistä selvemmin. Ghost Memoir on edeltäjästään poiketen tehty "biisi per päivä" -metodilla mittavan ja nimekkään vierailijajoukon kanssa. Dwnstrs ei hellitä. Itsetunto hänellä ainakin on kunnossa, sillä 21-vuotias brittinuorukainen vertaa itseään "todellisiin laulunkirjoittajiin", kuten John Lennoniin, Bob Dylaniin ja ehkä osuvammin Elliott Smithiin. Haittaa ei ole siitäkään, että bändin kappaleet ovat tiiviitä ja helposti omaksuttavia ralleja, joiden parissa pää nytkyy, mutta aivoja ei liiemmin tarvitse vaivata. Tässä tapauksessa Herra Huu on kuitenkin jatkoa hiphopin moniottelijan Huge L:n mittavaan aliaslistaan. Koskinen
Benjamin Francis Leftwich
DirtyHit
Last Smoke Before the Snowstorm IIII
Potentiaalia neroksi. Avioliittoinstituutiota ylistävä biisi saanee tosin lisämerkityksiä siitä, että O'Connor meni hiljattain naimisiin ja erosi saman tien. "
Mustasch
Gain
Sounds like Hell, Looks like Heaven IIII
Maittavaa raskasrockia. Levy on toki saattanut syntyä jälkikasvun innoittamana mistä kielii kappale Lastenvaunuja mutta itse biisit eivät sovi lasten korville. A. Yhtyeen post-hardcoreksi luokiteltu vaihtoehtomättäminen soi mainittuja pääesiintyjä kiihkeämmin ja ilman heidän kaupallista potentiaaliaan. Satunnaisista melodiasuvannoista huolimatta bändin musiikki lähestyy jo edesmenneen The Blood Brothersin kaltaista screamoa.
Marko Ylitalo
Sinéad O'Connor
OneLittleIndian
How About I Be Me (And You Be You). Se potkii voimalla, eikä vähiten todella jykevien soundien ansiosta. Muusikkoa on suotta piinattu vertauksilla Damien Riceen ja Chris Martiniin, kun esimerkiksi Prince of Assyria ja Cass McCombs kuvaisivat musiikkia paremmin.
Marko Ylitalo
Pulled Apart by Horses
Tough Love
Transgressive
III
Huutosakki suoraviivaisimmillaan. Vaikka levy ei ehkä ole kaikkein kestävintä kamaa, sen jytähermoon rankasti vetoavaa tenhoa ei voi kiistää.
Kimmo K. Maanista houreilua tukevat etenkin pakahduttavan uhkaavat Prison Lovers ja Tormoz sekä kouristellen rockaava päätosraita Cosmos of Orgasmo. Leedsistä tuleva Pulled Apart by Horses nousi isojen poikien leikkikehään jo nimettömän debyyttinsä (2010) julkaisun jälkeen, kun nelikko kiersi sekä Musen että Biffy Clyron lämmittelijänä. Poika harjoitteli mieluummin omatoimisesti The Rolling Stonesin ja Nina Simonen tahdissa. Ei toivottuja lastenlauluja on Hugelle tyypillisesti täynnä hauskoja sampleja, joista parhaat löytyvät biiseistä Pillipiipari, Digattava ja Kuka mitä hä?
Heini Strand
Dwnstrs
Fullsteam
Ghost Memoir
Maaninen levy arvaamattomalta yhtyeeltä. Edellislevyä suoraviivaisemman kakkosalbumin tuotannosta vastaa Gil Norton, jonka kädenjälkeä on aikaisemmin kuultu muun muassa Pixiesin, Foo Fightersin, Jimmy Eat Worldin ja Maximo Parkin levyillä. Huge L:n tuotteliaisuuden huonot puolet heijastuvat lyriikoihin. Synkempää osastoa edustaa suorasukaisesti kantaa ottava Take Off Your Shoes, jonka sävellyksellinen tuttuus ei ärsytä vaan lohduttaa. Tom Hudsonin äänihuulia repivä laulutyyli ja kokoonpanon klubeilla treenattu yhteensoitto tekevät kappaleista adrenaliinia roiskivia riffirypistyksiä. Musiikillista jälleensyntymää on ilo olla todistamassa, varsinkin silloin kun artisti ei nouse ylös vain kaatuakseen uudelleen. Ensimmäinen yllätys tulee heti aluksi: KT Tunstall -tyylinen 4th and Vine on koukuttava, kepeä, jopa ilakoiva. Niin paljon niissä kirotaan ja puhutaan huumeista ja elämän varjopuolista. Bändin otteissa kuuluu vahvimmin edelleen Kyussin groovaava stoner-paahto ja Danzigin pahaenteisen mukaansatempaava blues-poljento. IIII
Irlannin ikoni palaa rytinällä. Nimikkobiisin kitaroissa voi kuulla Fugazia muistuttavaa arvaamattomuutta. Totuudella ei kannata pilata hyvää tarinaa. Viiden vuoden hiljaiselon jälkeen Sinéad O'Connor on kaikkea muuta kuin pölyyntynyt. Eipäs innostuta siellä. Säkeistöjen melodioiden variointi ja hienot yksinkertaiset lyyriset helmet ovat O'Connorin lahjakkuuden kulmakiviä. Yorkissa syntyneen, yksityiskoulua käyneen Leftwichin muusikonura alkoi, kun hän 10-vuotiaana hylkäsi kitaraopettajansa vain parin oppitunnin jälkeen. Osaavasti tyylejä yhdistelevä ruotsalaisbändi jatkaa sulavan helposti sulavan heavy rockin ilosanomaansa. Kaikessa matalaotsaisuudessaankin Sounds Like Hell, Looks Like Heaven on pirun mukaansatempaava levy. Vaikka miehen ääntä kuuntelee mielellään, sanoo hän valitettavan harvoin mitään kuulemisen arvoista
Kuutripillään Nicolas Godin ja Jean-Benoît Dunckel onnistuvat kuulostamaan samaan aikaan modernilta ja kierolla tavalla takautuvasti futuristiselta. Van Morrisonin tynkälaulusta nimensä lainanneen bändin lähimmät vertailukohdat ovat yhtä epäonnistuneesti nimettyjä, kuten Shout Out Louds, Clap Your Hands Say Yeah ja Architecture in Helsinki. Elektrokaksikko on toki leikitellyt avaruusteemalla ennenkin. Bändi on tehnyt Mélièsin leffan restauroitua versiota varten uutta musiikkia, ja lopputuloksen perusteella diilistä hyötyvät molemmat osapuolet. On vaikea keksiä herkullisempaa poikkitaiteellista kombinaatiota: Ranskan elokuvahistorian ylpeys, Georges Mélièsin tieteiselokuva Matka kuuhun vuodelta 1902 ja Ranskan modernin musiikin lempilapsi Air vuodelta 2012 yhdessä ja samassa paketissa. Äänimaailma on elokuvamaisen mahtipontinen. Muun muassa McDonalds, Viasat ja Coca Cola ovat käyttäneet yhtyeen sävellyksiä mainoksissaan, mikä kielii paitsi kaupallista menestystä poikivasta hittipotentiaalista myös musiikin valtavirtaan uppoavasta keskinkertaisuudesta. The Lion's Roar on kypsä ja huoliteltu kokonaisuus, jossa Söderbergin siskosten Johannan ja Klaran biisintekijätaidot ja ammattimaisuus korostuvat entisestään. Kappaleista huokuu metallinen kaiku, joka ei tehokeinona ole kaikista näppärin. Pojat on päästetty leikkimään hiekkalaatikon sijaan jättimäiselle aavikolle. Nimi jääkin helpommin muistiin kuin musiikki, joka on ihan mukiinmenevää, mutta ei sen enempää.
Marko Ylitalo
First Aid Kit
The Lion's Roar
Wichita
IIII
Folk-tytsyt aikuistuvat. Menneisyyden syntetisaattorisoundeilla ja pienillä yksityiskohdilla leikittelevät biisit toimivat tuttuun Air-tyyliin yhdessä ja erikseen. Ainakin itse toivoisin joukkoon lisää yhtyeen ensimmäisen levyn skandinaavista puhtautta ja heleyttä, josta tosin muistuttavat vielä biisit To a Poet ja Dance to Another Tune. Molempien vierailut kohottavat kokonaisuuden arvoa ja lähestyttävyyttä. Jo bändin Moon Safari -debyytti (1998) vilisi viittauksia ja soundeja ulkoavaruudesta, mutta vasta nyt teema pääsee lopullisesti valloilleen. First Aid Kit on nyt jo muutakin kuin vain kaksi söpöä nuorta ruotsalaistyttöä, ja duon taidokkuus käy ilmi The Lion's Roarilla vaikuttavasti.
Verna Vuoripuro
Luciana Val & Franco Musso
Rumba 65. Albumilla laulun fraseeraus on maskuliinisempaa ja leveämpää, mikä osaltaan korostaa jenkkifolkiksi luonnehdittavan musiikin tyylipuhtautta. Sekä bändin että elokuvan tavaramerkkejä ovat kokeellisuus ja oman taiteenalansa efekteillä leikittely. Huippukohtia loistavalla levyllä ovat sen jylhä nimikkobiisi, suloisen lennokas singlelohkaisu Emmylou sekä tarkkanäköisen arkisilla lyriikoilla varustettu The Old Routine. Välillä kuumatka on venyä avaruuden tuonpuoleisiin sfääreihin, mutta pahimmilta yliannostuksilta vältytään. Air sopii Mélièsin 14-minuuttisen klassikon soinnuttajaksi monestakin syystä. Levyn huippukohdat, Legrandilla höystetty Seven Stars ja timburtonmainen Who Am I Now?, kelpaavat varmasti myös niille, jotka bändiä yleensä karsastavat.
Anna Brotkin
II ½
Tukholmalaista pikkukivaa. Ruotsin uudeksi pop-sensaatioksi tituleerattu You Say France & I Whistle luulee kahden ep-näytön jälkeen olevansa valmis debytoimaan albumimitassa. Ensi-iltansa viime vuoden Cannesissa saanut elokuvan restauroitu versio sai yleisöltä kiitosta modernista musiikistaan, jonka jälkeen bändi laajensi projektiaan kokonaisen levyn mittaiseksi. Airia on helppo pitää purukumina vailla tarttumapintaa, mutta Le Voyage dans la Lune esittelee myös duon pehmeämpää ja humaanimpaa puolta. Viisihenkinen (kuusi, jos maskottiorava lasketaan mukaan) kokoonpano kuulostaa tyypilliseltä showcase-tapaukselta, joka ei erotu tusinasta kaltaisestaan indiehenkisestä yhtyeestä. Supersympaattiselta vaikuttava ryhmä tunnetaan lavalle raahaamistaan jättimäisistä pehmonalleista, jotka ovat kuvaavinaan yhtyeen värikästä musiikkia. Ruotsalaisduo First Aid Kitin neidot ovat kakkosalbumillaan kasvaneet musiikillisesti aikuisiksi. Pituutta albumilla ei vieläkään ole kuin reilu puolisen tuntia, mutta pidennyksen ansiosta mukaan mahtuivat myös Au Revoir Simonen suloäänet ja Beach Housen Victoria Legrand. Ranskalainen kuumatka
You Say France & I Whistle
Angry Men
SPV
Air
EMI
Le Voyage dans la Lune IIII
Air kellistää mykkäleffaklassikon
Olipa kerran mies, joka perusti bändin. Se ei johtunut siitä, etteikö se olisi ollut oivallinen, vaan siitä, että niin hovi kuin kansakin odotti kyseiseltä trubaduurilta pilkettä ja varmoja hittejä. Kakkosalbumin lopetusbiisissä satumme sankari puki sanoiksi tunteen, joka oli hallinnut häntä pitkään: "En pelkää mitään enempää kuin että saavun perille, maailma pysähtyy ja ymmärrän: on kaikki ollut kuin värjättyä vettä." Sitten tuli synkkä ja myrskyinen yö, mielentila, uusi levy. Lopeta!" Säpsähdys. Sen pituinen se tällä kertaa. Lost Koos -faneille levy on varmasti maittava julkaisu, ja hyvä niin. Siteeraa vaan jotain Pentti Holappaa." Rakkauden perään hän ei juossut, koska siihen ei ollut tarvetta. Hyökkäävät rumpukompit, uhkaavat sähkökitarat, jahtaavat melodiat. Kaikki on satua -niminen tuotos ei ollut painajainen vaan lyhyt, ahdistava uni, josta säpsähdetään nopeasti hereille. Nyt kun niitä sai etsiä, valtakunta empi mutta oppi lopulta pitämään näistä uusista säpsähdyksistä. Biiteistä löytyy ajoittain hienoja hetkiä, mutta pääasiassa operoidaan ohi soljuvan hissirapin saralla. "'Mitä sinä tahdot minusta', minä huudan ja peitän korvani, etten kuulisi vastausta." Säpsähdys. Hän nimesi sen kauniisti, tietäen, että ennen lakastumista aina kukkii. Säpsähdys. Uusin levy ei herättänyt samanlaista elämäniloa kuin edeltäjänsä. Marianne Faithfullin Manon on raakuudessaan koskettava, Scarlett Johanssonin ja Lulun duetto Bonnie and Clydesta lähes kiihottava. Edesmenneen Serge Gainsbourgin pojan kunnianosoitus isänsä musiikille on yksinkertaisesti törkeän laadukasta tavaraa. Runsas samplekattauskaan ei tuo musiikkiin tai lyriikoihin uutta sisältöä. Pian lauluntekijän lahjakkuus huomattiin, alettiin kuhista ja kehua. Arkistoihin pyörimään jäänyt Motor Man on perinteisen ja letkeän kuuloista ysäriräppiä, jossa töksähteleviä ja suhisevia biittejä ryyditetään runsailla sampleillä. Pelko piilotettuna nopeisiin pop-kappaleisiin. Levy pursuaa eri tyylilajeja jazzista afrikkasoundeihin, mutta homma ei hajoa käsiin, kun sen sitoo yhteen näennäisellä huolettomuudella. Versiot ovat oivaltavia ja nuori Gainsbourg tulkitsee ne hienosti. Ensimmäinen levy, Meteoriitti nimeltään, oli terävä observaatio ympäröivästä maailmasta: siinä katsottiin tuntemattomia ohikulkijoita silmiin, haluttiin pitää nuoruudesta kiinni ja pidettiinkin. Tuntuu rikolliselta ylistää tribuuttilevyä, mutta Lulu Gainsbourg ei jätä paljon vaihtoehtoja. Toivottavasti tuleva albumi ei kuitenkaan ole samanlaista pastissinomaista ja tietyn tyylin mittapuissa kulkevaa fanipalvelua.
Mikael Helenius
Rumba 66. Tätä edeltää kuitenkin ennen julkaisematon enkkukiekko reilun viiden vuoden takaa. Lulu Gainsbourg
Universal
From Gainsbourg to Lulu IIIII
Metallicaa parempi Lulu. Astronautilla ei sanottu elämälle "ei", mutta jotain kaihoisaa levyn kappaleissa oli. "Hetken kuluttua unohdat kaiken, mitä sinulle koskaan tapahtui." Säpsähdys. Kesäyönä tarinamme päähenkilö saattoi kuiskata korvaan: "Sano 'ota mun vaatteet', sano jotain, mitä vaan. Ja näin Pariisin tuli talvi. "Lopeta selittäminen, lopeta selittäminen, lopeta selittäminen. Päälle Payperwork (siis Särre) räppäilee tunnelmakuvauksiaan. Se oli yllättävän kevyt levy ollakseen niin painava. Särren räpeistä ei löydy mielenkiintoisia hetkiä, jotka tarjoaisivat pohdinnan aihetta saati sitten kiintoisia mielikuvia. Silti kaikki on viimeistä huokausta myöten mietitty.
Oli synkkä ja myrskyinen yö
Pariisin kevät
Kaikki on satua
Sony
Anna Brotkin
III
Kuinka talvi tuli Pariisiin. Alkujaan englanniksi Lost Cause -nimellä räppiä vääntänyt Loost Koos on tänä vuonna aktivoitumassa taas suomenkielisenä. Astronautti lennätti omaan maailmaansa, kuulaaseen ja katoavaiseen. Jumalan asemassa ranskalaisessa musiikkihistoriassa patsasteleva isä-Gainsbourg ei tee asetelmaa helpoksi, mutta parikymppinen Lulu lunastaa kohtuuttomat odotukset. Levy on lupaavasta kuvailusta huolimatta auttamattoman valju ja keskinkertainen. Jatkuu seuraavalla levyllä.
Auroora Vihervalli
Payperwork & Andy Gymhill
Motor Man
Monsp
II
Pastissimaista perinneysäriä. Ilmestyi toinen albumi Astronautti. Vierailijalista on häkellyttävän nimekäs: Iggy Pop, Rufus Wainwright, Vanessa Paradis, Johnny Depp, Shane McGowan ja niin edelleen. Lulu voi hyvinkin olla uusi Benjamin Biolay, parhaimmassa tapauksessa tämän vuosituhannen Serge
Myös internetin kautta voi sekä tilata että irtisanoa lehtiä, www.rumba.fi. Jousilla kuorrutettu intiimi tunnelma kallistuu paikoin jopa imelän puolelle. Asioidessa on hyvä ilmoittaa tilaajan asiakasnumero. rumba kesto tiina tähti tähtitie 1 10100 tähtelä 25
Pop Media Oy
Tunnus 5012555 00003 VASTAuSLäheTyS
Kustantaja: Pop Media Oy Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki Faksi 09 4369 2409 Sähköposti: rumba@popmedia.fi www.rumba.fi Tilaajapalvelu 03 4246 5302 avoinna ma-pe 8-16. Maestro laulaa hiljalleen ja pehmeästi kehräillen. TILAUSHINNAT Rumba ilmestyy 12 kertaa vuodessa 12 kk kestotilaus 64,40 euroa 12 kk määräaikaistilaus 76,80 euroa Ulkomaisiin tilauksiin lisätään postimaksulisä.
KESTOTILAUS Kestotilaus on tilaustapa, joka on määräaikaistilausta edullisempi. Wagner lähti projektiin koska uskoi, että Lambchopilla on vielä yksi hyvä levy tehtävänä. Mennyt sijamuoto siksi, että Lambchopin kymmenes levy on eräänlainen kunnianosoitus pari vuotta sitten henkensä ottaneelle Vic Chesnuttille. Levyn musiikillinen synty on pitkälti pitkäaikaisen jäsenen, Mark Neversin, harteilla. Pop Media Oy:n tilaajapalvelu on avoinna ma-pe 8-16. Paul McCartney
Kisses on the Bottom
HearMusic
Morning Parade
Morning Parade
EMI
Lambchop
Mr. Essexistä kotoisin olevan bändin debyytti on riemukkaimmilta hetkiltään vastustamaton, mutta bändin sinänsä hieno idea yhdistää dance-vaikutteita The Killers -poljentoon ei kanna aivan kokonaista levyä. Kestotilaus jatkuu ilman uudistamista, mikäli sitä ei irtisanota mieluiten kuukautta ennen tilausjakson päättymistä. M on Lambchopin ehein ja ennen kaikkea kaunein kokonaisuus sitten vuoden 2000 Nixon-klassikon. Kisses on the Bottomilla mennään häpeilemättä vaariosastolle. Kuunnelkaapa vaikkapa Eric Claptonin juustoisaa bluesriffittelyä Maccan itsensä kirjoittaman My Valentinen taustalla. Hän oli kertonut Wagnerille halustaan tehdä voimakkaasti jousisovituksiin nojaava levy, jota karakterisoisi "psyko-Sinatra"-soundi. Ja kas, niin kävikin. Osoitteita voidaan käyttää suoramarkkinointiin.
esim. Silti rocklegenda pärjää croonerin tontillaan hyvin. Vahvemmilla sävellyksillä Morning Parade kiilaisi Keanen ja Snow Patrolin kylkeen brittirockin kakkosketjuun, mutta tällaisenaan kokonaiskuva on valitettavan valju ja persoonaton.
IIII
Uinuva jättiläinen löysi psyko-Sinatran. Irtisanominen voi tapahtua sähköpostitse, faksaamalla, kirjeitse tai soittamalla tilaajapalveluumme. Huikean kauniit jousisovitukset ja muutenkin studiossa raita kerrallaan rakennettu levy soikin rikkaana ja monimuotoisena. Met, eli englanniksi "tavattu". Countrya siltä on turha etsiä, mutta siitähän ei ole ollut jäämiäkään Lambchopin soundissa enää vuosiin.
Jean Ramsay
Jussi Mäntysaari
Uudistunut Rumba 64,40 / 12 numeroa
Tilaa Rumba Tilaa Rumba! tekstiviestillä!
Kestotilaus, 12 nroa 64,40 Opiskelijatilaus 12 nroa 48,30 Määräaikaistilaus, 12 nroa 76,80
Lähetä tekstiviesti: rumba kesto nimesi osoitteesi ja ikäsi numeroon 172 33.
Tilaus on kestotilaus ja se koskee vain Suomeen lähetettäviä tilauksia. Ennen albumia julkaistut biisit A&E ja Your Majesty jäivät debyytiltä kokonaan pois, mikä on harmi, sillä ne tavoittivat coldplaymaista vaivatonta tarttuvuutta. Lambchop-nokkamies Kurt Wagnerilla ja Chesnuttilla oli erityinen ystävyyssuhde, jota Wagner käy koskettavasti läpi nimikappaleella sekä 2B2-biisillä. OSOITTEENMUUTOS Ilmoita uusi osoitteesi riittävän ajoissa tilaajapalveluumme sähköpostitse, faksaamalla, kirjeitse tai soittamalla.
Rumba 67. McCartneyn kaksi edellistä studioalbumia olivat vereviä näyttöjä siitä, että yli kuusikymppisessä herrassa riitti edelleen luovaa voimaa ja näkemystä. Voit tilata myös puhelimitse numerosta 03 4246 5302. Tilaus alkaa seuraavasta mahdollisesta numerosta ja jatkuu kestotilauksena niin kauan kunnes tilaaja muuttaa tai irtisanoo sen. Brittiläinen Morning Parade on väläytellyt taitojaan viime vuoden aikana ep:n ja parin singlen verran, ja yhtye on onnistunut herättämään ainakin allekirjoittaneessa pienimuotoisia odotuksia. Albumi tarjoilee neljäntoista kappaleen verran eleganttia kevytjazzia. Harold Arlenin leikkisän jazzpalan It's Only a Papermoonin olisi voinut jättää suosiolla Nat King Colelle. Albumilla on sen sijaan paikoin täyteraitamaista tunnelmaa. Jää vain mietityttämään, oliko kunnianhimoisen tähden välttämätöntä kokeilla vanhuuden päivinään vielä kynttiläillallismusiikkiakin.
Tomi Nordlund
II
Brittitulokas "ihan kiva" -osastolle. Vanha mutisija oli oikeassa, sillä Mr. Maccan versio on teennäinen. M
CitySlang
II ½
Illallinen Maccan kanssa. Jo näytepalat tiesivät kertoa, ettei kyseessä olisi mikään taiteellinen riemuvoitto, vaan hieman harmitonta mutta laadukasta konevaikutteista brittirockia. Viestin hinta on 0,95 euroa.
Osoitteenmuutos (laita uusi osoite lahjatilauksen saajan kohtaan!)
maksaa postimaksun
Nimi: ___________________________________________________________________ Lähiosoite: _______________________________________________________________ Postinumero: ______________ Postitoimipaikka: __________________________________ Puhelinnro: __________________________ Syntymävuosi: ________________________ Sähköposti: _______________________________________________________________ Allekirjoitus (huoltajan, mikäli tilaaja alle 18-v.): _________________________________ Nimenselvennys ja päiväys: ___________________________________________________ Mikäli tilaat lahjaksi, täytä lahjatilauksen saajan yhteystiedot: Nimi: ____________________________________________________________________ Lähiosoite: ________________________________________________________________ Postinumero: ______________ Postitoimipaikka: __________________________________ Puhelinnro: __________________________ Syntymävuosi: _________________________
Sähköpostitilaukset osoitteeseen tilaajapalvelu@popmedia.fi tai sähköisellä lomakkeella osoitteessa www.rumba.fi. McCartney tähyilee kauas 192030-lukujen viihdeklassikoihin tarttuen muun muassa Irving Berlinin Alwaysiin ja Billy Hillin The Glory of Loveen. Mr
Taustalla horjuvat normaalius, terveys ja ymmärrys, jotka ovat lopulta niin hauraita asoita, että niistä on mahdotonta saada pysyvää otetta. Hyvä niin, sillä miehen turhautuneessa masentuneisuudessa on parhaimmillaan myös huumoria. "
The Magnetic Fields
Domino
Love at the Bottom of the Sea IIII ½
Merritt puhaltaa pölyt syntetisaattorista. Skotlantilainen Emeli Sandé tunnettaisiin nyt etunimellään Adele, ellei brittikaima olisi ehtinyt julkisuuteen häntä aiemmin. Ennen ensialbumiaan Emeli kirjoitti listahittejä valtavirran artisteille kuten Cheryl Colelle, Tiny Tempahille, Susan Boylelle ja Leona Lewisille. Yksityiskohtina mainittakoon levyn nimeen viittaava sukellusveneen kaikuluotaimen ääni I'd Go Anywhere with Hugh'n alussa ja Machine in Your Handin kylmä konebiitti. Nyt syntetisaattorit ovat palanneet, ja niiden mukana kaoottinen hauskuus. Muutaman soittokerran jälkeen kirkas pinta räsähtää rikki, kuulija uppoaa vihlovan yksinäisyyden pohjaan ja kyyneleet nousevat silmiin.
Iida Sofia Hirvonen
Rumba 69. Kappale ei kuitenkaan kuvaa koko levyä, jolla törmäävät breakbeat-rytmien ja gospel-kuorojen lisäksi perinteiset popballadi- ja r&b-ainekset. Levyn ensisingle Heaven esitteli soul-torvista, Massive Attack -jousista ja acid house -rummuista innostuneen artistin, joka päivitti 1990-luvun parhaat biitit 2010-luvulle. Laulajana hän on omaa luokkaansa ja olisi kuulunut parrasvaloihin asiakkaitaan aikaisemmin. Molempien kansiteksteissä luki "no synths". "Sen sijaan, että käyttäisin syntetisaattoria melodisena instrumenttina, käytin sitä tuhoavana mekanismina, joka nakersi minun perfektionististen sovitusteni näennäistä järjestystä", on Merritt itse sanonut instrumentista ja sen roolista musiikissaan. Albumi pakenee puolen tunnin mitassaan korvien ohi ennen kuin se tuntuu kunnolla alkavan. Näitä voisi luetella loputtomiin, mutta totean vain lyhyesti: nero on palannut.
Jean Ramsay
Perfume Genius
Put your Back n 2 It
Matador
Emeli Sandé
Virgin
Our Version of Events III
Se alkuperäinen Adele. Perfume Geniusin musiikki tuo muun muassa itsemurhia, riippuvuutta ja vartalokomplekseja keveästi pyörittelevine lyriikoineen mieleen Xiu Xiun ja Antony and the Johnsonsin, mutta se ei ole raskasta tai päällekäyvää edellä mainittujen tavoin. Put Your Back n 2 It muistuttaa minua hataralla tavalla lohdullisesta tunnelmasta, joka tuossa asunnossa leijaili itkuisesti keskusteltujen öiden jälkeisinä aamuina. Ensilevyn mieleenpainuvimmat biisit kuten Heaven, Mountains ja Daddy erottuvat sovituksillaan, mutta balladit kulkevat turhan kaavamaisesti. Viime levyillä Distortion (2008) ja Realism (2010) Merritt pyrki dogmaattisesti rajaamaan palettiaan. Siksi sen toistuva kuuntelu on helppoa ja houkuttelevaa kuin kävely keväisen järven jäällä. Sandén lauluntekijätausta kuuluu, ja se tekee hänestä helposti omaksuttavan. "Nyt syntetisaattorit ovat palanneet, ja niiden mukana kaoottinen hauskuus. Jälkimmäisiä on hieman liikaa ensin mainittuihin verrattuna, mikä latistaa kokonaisuutta.
Marko Ylitalo
IIII
Seattlelaisartisti koukuttaa ja satuttaa. Nokkelien sanoitusten tukena on siis jälleen nokkelaa musiikkia. The Magnetic Fieldsin uutuuslevy on kanttaan myöten virkeintä ja ennen kaikkea hauskinta Merrittiä sitten vuosituhannen vaihteen. Minulla on ystävä, jonka kodissa on aina kylmä, puhtaan valkoiset seinät eikä muita esineitä kuin kirjahylly
Olennainen ero edeltäjään lienee se, että välissä oli pari maailmankiertuetta. Toisilleen kirjoittamistaan kappaleista ja vuorottelevasta lauluvetovastuusta huolimatta kokonaisuus kuulostaa bändilevyltä eikä kolmen sooloartistin yhteiskokoelmalta. Onpa levylle päässyt jopa kaksi muotovaliota bluesia, Darkness ja Banjo. Viittauksia aiempiin levyihin löytyy: Crazy to Love Youn alussa palataan Gypsy Wifen (1979) sointukiertoon. Hasil Adkinsin, John Lee Hookerin ja Captain Beefheartin ystävien soisi innostuvan siitä, että maastamme löytyy opistomuusikoiden jamibändien ohella näinkin autenttista rutistusta. "Old Ideas olisi huikea saavutus keneltä tahansa, eikä vähiten 77-vuotiaalta mestarilta, jolta ei tarvitsisi odottaa enää mitään. Cohenin edellinen studiolevy Dear Heather (2004) oli jäädä hänen viimeisekseen. Jälkimmäinen tosin kirjoitti Feistille 1234-hitin. B-puolella ote onneksi tarkentuu, ja biiseihin tulee enemmän variaatiota. Ihastuttavalle yhteisponnistukselle voi sen sijaan povata kansainvälistä vientiä, sillä debyyttialbumi viekoittelee kuin Au Revoir Simone parhaimmillaan. Nämä eivät ole enää palasia muistikirjasta, vaan täysiverisiä lauluja. Jamipohjalta heitetty junttaus uhkaa välillä puuduttaa. Ani harvoin niin sanotut superbändit ovat yhtä hyviä kuin osiensa summa. Siksi Old Ideas on kuin puutarha erämaassa. Kahdeksan biisin lp on varsin mainio tee-se-itse-estetiikan taidonnäyte myös ulkoisesti: levy on paketoitu nurinpäin käännettyyn vanhan iskelmälevyn koteloon. Amen ja Lullaby ovat tuttuja jo kiertueilta, mutta muualtakin kuulee, että Cohen on kahlannut tuotantoaan läpi illasta toiseen maistellen laulujen rakenteita ja muodon puhtautta. Rambling Boys dunkkaa lehmänpaskalle ja ruosteiselle Datsunille.
Lasse Auranne
Mikko Saarainen
Rumba 70. "
Leonard Cohen
Old Ideas
Sony
Seeker Lover Keeper
Seeker Lover Keeper
Microdata
Rambling Boys
Rambling Boys
Ikuisuus/NoHome
IIIII
Parempi kuin pussillinen uusia. Australialainen Seeker Lover Keeper on tällainen poikkeus. Yhden soinnun ympärillä kehää kiertävistä biiseistä tulee aluksi mieleen The Sultans, vaikka Rambling Boys on perinnetietoisempaa rämeessä tarvontaa. Listamenestyksellä mitattuna se on myynyt paremmin kuin yksikään Sarah Blascon, Holly Throsbyn tai Sally Seltmanin (New Buffalo) soolojulkaisuista. Kuitenkin soundissa on jotain herkkää ja meditatiivista. Vaihtelua on juuri sopivasti kevyen elektronisista kappaleista pianovetoisiin folkballadeihin.
Marko Ylitalo
III ½
Rähjäinen luomublues piristää. Huuliharppu vinkuu, laulaja mumisee ja rytmisektio klenkkaa eteenpäin kuin pontikkajemmansa unohtanut kylähullu. Kolmikymppiset laulaja-lauluntekijät ovat pokkailleet paikallisia pystejä, mutta eivät ole Blascoa lukuun ottamatta herättäneet juurikaan kiinnostusta kotisaarensa ulkopuolella. Vielä harvemmin ne ovat enemmän. Keski-Suomesta ponnistava Rambling Boys soittaa minimalistista ja rujoa bluesia ja hyvin soittaakin. No, tulihan Saarakin Raamatun mukaan raskaaksi 80-vuotiaana.
Jean Ramsay
III ½
Supernaiset Australiasta. Vaikka niiden motiivi oli täyttää tyhjäksi ryöstetyt tilit, taisivat ne täyttää myös kaivon, josta lauluja ammennetaan. Se olisi huikea saavutus keneltä tahansa, eikä vähiten 77-vuotiaalta mestarilta, jolta ei tarvitsisi odottaa enää mitään. Old Ideas on klassista Cohenia, minimalistista ja loppuun hiottua
Death Hawk on My Traililla kuullaan aivan toisenlainen mies, joka saarnaa psykoottisesti kuin maailmanlopun toteutumisesta vakuuttunut lahkojohtaja. Ulottuvuuteen, jossa on raadollisuudesta ja alati painostavasta vaarasta huolimatta hyvä olla. Sanoista on vaikea saada selkoa, mutta usein ne kuulostavat itse keksityiltä mikä lisää unenomaista ja vieraantunutta tunnelmaa. Hiekka pöllyää jalkojen alla. Nurkassa virittelee soittimiaan liian pitkään aavikolla virunut Hawkwind. Grimesin laulu on suloisen korkeaa ja ohutta pihinää, vähän kuin nuoren Elizabeth Frazerin, Cyndi Lauperin, Enyan, Janet Jacksonin ja Madonnan laulua olisi morffattu tietokoneella yhdeksi ääneksi. Death Hawks
Death & Decay
GAEA
IIII
Alkuvoimaa ja ulottuvuuksia. Vaikka rytmit ja bassot ovat 198090-lukujen freestylesta ja räävittömästä Miami bassista tuttuja, on kappaleissa melankolinen ulottuvuus, joka tulee esille eteeristen lauluosien, syntikoiden ja aasialaisia kaikuja huokuvien sointujen myötä. Suussa maistuu veri.
Jari Setälä
Grimes
Visions
4AD
The Cranberries
Roses
Cooking Vinyl
IIII ½
Surullinen purkkapallo. Katseet kääntyvät ovelle. Kanadalainen Grimes tuottaa vallattomasti poukkoilevaa tanssipoppia, muttei kuulosta lainkaan riehakkaalta. Dolores O´Riordanin usvainen hönkäily yhdessä suhteellisen selväpiirteisten mutta ilmavien biisirakenteiden kanssa toimii tai ei toimi, riippuen siitä, toimivatko ne mielestäsi 1990-luvulla vai eivät. Mutta yhtye taitaa niin hyvin turvallisen taustamusiikin, että olisi tavallaan outoa, jos se ei jatkaisi sen tekemistä.
Timo Kallio. Sen soidessa tuntuu, että The Cranberriesiltä löytyisi paukkuja kiinnostavampaankin musiikkiin. Sisään kuppaisen räkälän ovesta astuu Neil Young akustinen kitara selässään. Rumban ja YleX:n viimeisimmässä Tulevaisuuden tusina -äänestykses -äänestyksessä noteerattu bändi on kuitenkin debyytillään kaukana pelkästä retroilusta. Instrumentaation ylitse nousee Markkulan skitsofreeninen tulkinta. Mutta syvällisyyttä onkin Visionsilta turha etsiä: tämä levy on omituista, kaunista ja kiehtovaa pintaa.
Teemu Fiilin
III ½
1990-luvun ihme toimii yhä. The Beast -kappaleella mies näppäilee folk-kitaraa ja tunnustaa omat demoninsa kuolinvuoteellaan herkistyvän vanhan herran tavoin. Partasuu-psykedeliasta ammentava bändi ei jää pelkästään silmät lasittuneina jumittamaan sumuisia Sabbath-riffejä, vaan se osaa myös rockata. Laulaja-kitaristi Teemu Markkulan kitara kuulostaa repaleiselta. Huuruinen, savuinen juottola jossakin jumalan hylkäämällä erämaalla. Tällaiseen maailmaan toivottaa sinut tervetulleeksi Death Hawks. Välillä se vaikertaa rupisesti, välillä se jyrisee kuin jonkun pedon pohjattomasta suusta kantautuva huuto. Laulua on sekä kerrostettu biittien päälle instrumenttimaisesti että roiskittu sämplenomaisesti pätkinä. Rystyset ovat ruhjeilla. Pieni melankolinen sukellus levyllä koetaan Waiting in Walthamstow -biisissä, jossa bändistä syntyy hetkeksi eräänlainen orgaaninen Portishead. Young istuu pöytään, jossa viskipulloa tyhjentävät Jim Morrison ja nuori Tony Iommi. Death Hawks ottaa alkukantaisintakin blues-kaavaa niskasta kiinni ja sysää sen kiemurtelevalla säröbassolla ja vinksahtaneella rumpukompilla johonkin outoon ulottuvuuteen. Levyn päättävä The Peace Maker heijastaa morriconemaisia visioita ääniraitana kuvitteelliseen westerniin, jonka päähenkilönä rymyää sinne tarinan alussa mainittuun saluunaan eksynyt, järkensä menettänyt ja lähestyvästä kuolemasta ohikulkijoille vaahtoava Neil Young. Lopputulos tuntuu siltä, kuin menisi strippiklubille parantamaan sydänsuruja oopiumilla. Tämä ei tarkoita, että se kuulostaisi vanhentuneelta, vaan pikemminkin ajattomalta. Koskettimet ja torvet liittyvät karjuntaan. Huonoimmillaankin toista miljoonaa levyä myyneet limerickiläiset ovat kuudennella pitkäsoitollaan kymmenen vuoden tauon jälkeen juuri niin tunnistettavissa kuin vain odottaa sopii. Kiistatonta on kuitenkin se, että Roses kuulostaa siltä että se olisi voitu julkaista jo 20 vuotta sitten. Seudulla, jossa asuu paholainen
nMesyövereihin. ei välttämättä pop-lauluja sanan perinteisimmässä merkityksessä, mutta biiseihin on suorastaan upotettu päähän porautuvia koukkuja. Levyn päättävä lause "i must Jari Setälä fight this sickness, find a cure" ilmestyy ilmaa ympäriltään ahmivasta Levyn aLoitusraidan one Hundred yearsin kipimeydestä kuin viimeinen toivon majakka. absoluuttinen tuksena oli luoda abhaista vittu -levy, jonka jälkeen bänsoluuttinen haista vittu di voisi lopettaa ja -levy, jonka jälkeen tuhoutua kukin jäbändi voisi lopettaa sen omiin syöksyja tuhoutua. Moni levyn biiseistä on säilynyt kääntyi entistä enemmän sisäänpäin. näillä kahdella minimaren oli tehtävä, jotta yhtye pystyi hajoamaan ja nousemaan tuhlismin tehokeinoja virtuoosimaisesti hyödyntäneellä levyllä bändi kasta tulevien levyjensä pop-inkarnaationa.
en u d ko ka i k
Nihilismin ja popin täydellinen liitto
Rumba 72. Levyn lyyrinen kuvasto on painajaismaisen lohduton. viimeistään enmaailmalle vielä vastalauseen. Mitä kuuntelukelvottoman musiikin tekemiseen tulee, smithin voidaan sanoa epäonnistuneen. vaikka kaikki tuntuu merkityksettösimmäiset sanat "it doesn't matter if we all die" tekevät pelin mältä, vielä ei olla valmiita antautumaan pimeyden vietäväksi. Brittibändin debyytti three imaginary Boys (1979) oli Lapsuudentoverit smith ja Gallup eivät puhuneet toisilleen puoeksistentialistisilla teemoilla terästetty helisevän postpunk-kitaleentoista vuoteen. itseinho ja täydellinen välinpitämättömyys ottivat vallan. hengen selväksi. Bändin päihteiden käyttö oli kasvanut hallitsemattomaksi. seuraavalla kahdella lePornography-levystä on tullut yksi the Curen yli 30-vuotisen vyllä, seventeen secondsilla (1980) ja Faithilla (1981), yhtye uran keskeisimmistä teoksista. sellaisia kuin the Hanging Gardenin aloittava alkukantainen rumpuVuonna 1982 tHe Cure julkaisi kuuntelukelvottomaksi tarkoitetun levyn komppi tai a strange dayn kertosäkeen pitkä ja vaikeroiva mutta täyPornoGraPHy, joka pakotti kuuntelijansa matkalle totaalisen epätoivon sin addiktoiva kitaramelodia. Pornography on albumi, joka the Cunan heijastamiseksi tekstiin ja ääneen. Kertoja huutaa levyn tara kirkuu kuin tyhjyyteen kaikuva avunhuuto. " kierteisiinsä. Mikrofoniin vaikeroiva ääni kuulostaa psykopaatilta vähän liiankin uskottavasti. Bändin lähtiessä studioon robert smithin tarkoituksena oli luoda jotain aidosti puistattavaa. Samalla bändi tuli kuin vahingossa luoneeksi goottipopin peruskaavan. Levy, joka olisi äänimaailmaltaan ja tunnelmaltaan mil"Robert tei kuuntelukelvoSmithin tarkoiton. Hallusinaatiomaisten visioiden ja aidon todellisuudesta vieraantumisen välinen raja on häilyvä. Levyllä ei laula eikä soita aivan järjissään oleva yhtye. Matkalle, joka oli kuitenkin ensisekunneistaan alkaen huumaava ja lehti kuvailia levyä sen ilmestyttyä viettelevä. yhtye teki kuin vahingossa levyllisen harvinaisen vahvoja pop-lauluja. ran ja pop-melodioiden kohtaaminen. asetti riman jo kohtuuttoman korkealle. Levyä seuranneella kaoottisella euroopan-kiertueella smith ennen kuin tähän totaalisen nihilismin pisteeseen päästiin, ajautui nyrkkitappeluun bändin basistin simon Gallupin kansrobert smithin luotsaama the Cure oli ehtinyt julkaista kolme sa. sanoilla "Phil spector helvetissä". olemassaolon pohdiskelu tulevana kesänä muun muassa roskildessa ja ruotsissa keikkaimuuttui kuoleman väistämättömyydeksi ja rikkinäisen persoolevan bändin settilistassa. vuonna 1982 ilmestynyt Poru ss k ul a nography kuitenkin tuli ja tyhjenk si pöydän. albumia. Bändi taisteli kiertueen vaivoin loppuun ja hajosi sen jälkeen
Live Nation proudly presents
OLYMPIASTADION, HELSINKI
Liput: 69 / 79 euroa + mahd. toimituskulut (max 8 lippua/ostaja) Portit aukeavat klo 17.00
TIISTAI 31.7.2012
MV: toi oli jotenkin aseistariisuva, vaikka ehkä turha kuriositeetti. Blunderbuss ilmestyy 24. MV: Moni kokee tekevänsä jotain tosi erilaista ja kulttikamaa, vaikka käytännössä kaikki kuulostaa ihan samanlaiselta. TF: aloin odottaa, että tulisi puolen tahdin breikki ja isot särökitarat päälle. siinähän se KKK tulikin.
Rumba 74
TF: sanat kuulostavat siltä, kuin ne olisi kirjoitettu 30 sekunnissa matkalla studioon. Hyvä Jari Litmanen!
Jack White Love Interruption
The White Stripesin hattumies on urallaan kohdassa "soololevy". Mutta toisaalta nokkamies Marko nyberg on vilpitön mies. TF: no, aikaisemmin niillä ei ollut paljoa bändikuvia missään, vaan eteerisen eksoottisia kuvituksia. en kiinnittänyt huomiota, mitä tässä laulettiin, eikä sillä oikeastaan ole väliä. Mörköhahmoa, metsiä ja suomimystiikkaa. TF: onhan tässä vähän sellainen mainostoimisto-viba. MV: Fonal tekee sen metsäkuvaston niin hyvin, että miksi kukaan muu edes vaivautuisi. se oli sisäsiistiä ja vähän hengetöntä.
TF: onhan tämä melkoista jammailua. siinä on vielä jotain ihmisyyttä jäljellä. Mutta Jari Litmanen on biisinsä ansainnut. Hittikaruselli
Rumban päätoimittaja teeMu FiiLin ja avustaja Mervi vuoreLa pistävät uusia kappaleita poikki ja pinoon.
Husky Rescue Deep Forest Green
Husky Rescue uudistaa soundiaan radikaalisti elektronisempaan suuntaan. tässä ei luojan kiitos ole niitä shoegazen feedback-särökitarajuttuja noiden eteeristen syntikoiden joukossa. ihan kuin the rasmuksella. Biisi on niin nostattava. tai näyttää viileältä ja tuomitsevalta. Hyvin epäkyyninen ja naivistinen metsähippiäinen. MV: Biisi loppui ihan kesken. se tuli ja meni, eikä siinä tapahtunut mitään. TF: vaikeaa tätä on kuunnella hymyilemättä. siinä on jotain katharttista, vaikka sen laulaakin tuollainen punainen demoni. annoin kappaleelle sellaisen varauksettoman hyväksynnän.. Samalla kuvioissa on muun muassa uusi laulaja Johanna Kalén ja uusi visuaalinen tyyli. MV: etenkin sen jälkeen, kun näki sen rämpyttelemässä kitaraa sdP:n vaalitilaisuudessa. Ep ilmestyy kevään aikana.
MV: Mua häiritsee tämän tyyppisessä musiikissa se, että aina pitää olla tällainen naivistinen mimmi artikuloimassa söpösti ja heleästi. TF: Mimmin äänensävy ja artikulaatio on tosiaan aika tyypillinen. on vääjäämätöntä, että Jack White alkaa jossain vaiheessa soittaa vanhan miehen bluesia. huhtikuuta.
TF: tajusin tämän jo jonkin aikaa sitten. Maistiaisen perusteella särökitarat ovat saaneet siirtyä aikuisemman bluesfolkin edestä. Ja en tiedä mikä tämä uusi imago on olevinaan, kun noilla on sulat naamassa. en tiedä, mikä siinä on, mutta jollain tasolla pidän siitä alkuperäisestä Kevät ja minä -biisistä. se jotenkin vituttaa. TF: tommi Läntinen ei ole antanut itsestään kuvaa minään suurena humoristina, mutta ehkä se tulee esille tässä. tällainen juttu voisi nostaa Läntisen taas ihmisten huulille. sinänsä kyllä hyvä, ettei sitä ole venytetty pidemmäksi, kun ei tuossa olisi ollut aineksia enempään. Jo jostain 1990-luvun Cardiganseista tuttu. Hämmennyin siitä, millaisen metelin ne saivat aikaan.
Tommi Läntinen Jari ja minä
Punainen paholainen versioi oman vanhan hittinsä yhdessä Kulman pojat -elokuvan näyttelijöiden kanssa leffan soundtrackilla. Jos tämä on huumoria, biisi on todella onnistunut. Mutta silloinhan se olisi ollut the White stripesia. Jos tämä on tehty täysin tosissaan, en tiedä, mikä tommi Läntistä oikein vaivaa. en lämpene tuolle urkusoundille yhtään, siitä tulee mieleen joku kauppaopiston kiippariryhmän kullinläpsyttely. tämähän on parasta, mitä mies voi just nyt tehdä. Menin aikoinaan katsomaan White stripesia tavastialle, enkä tiennyt, että ne soittavat livenäkin kahdestaan. "Minä ja Jari, mikä pari." Huh. en saanut oikein mitään otetta. MV: ikävä kyllä se ei kuulunut tuosta musiikista, en siinä vilpittömyyttä kuullut. Kaikkien pitäisi tehdä Litmasesta biisi. MV: tästä puuttuu kaikki se, millä White alkujaan loi maineensa: raakuus, primitiivisyys ja iskevyys. MV: Kyllä tästä paistaa läpi, että läpällä tämä on tehty
Hauska nähdä, että sekin on vähän kuin väyrysen Paavo, pystyyn nostettu ruumis. tällainen rikkaampi sovitus antaa paljon enemmän kaltaiselleni pop-fanille kuin pelkkä akkarin ränkyttely.
MV: ohhoh, kylläpä tästä tulee the Buzzcocks mieleen! TF: tämähän on ever Fallen in Love ilman kertsiä. sen koko menestyshän on aika pitkälti ollut vahinko tai sattumien summa. Ja ne ovat myös bändejä, joiden kanssa on tosi vaikea yltää samalle tasolle.
Robin Frontside Ollie
Jos tämä kappale kaipaa mielestäsi esittelyjä, et selvästikään kuulu niihin neljään miljoonaan ihmiseen, jotka ovat katsoneet Robinin videon internetissä viimeisten viikkojen aikana.
M.I.A. noiden nimissä on tehty tosi paljon huonoa punkia. Mä ymmärrän myös ihan täysin vertaukset siihen, että tämä on suomen Justin Bieber. TF: Buzzcocksin sijasta tätä on verrattu bändeihin kuten the replacements, Hüsker dü ja dinosaur Jr. tätä musaa kuunnellaan aamuyöstä darrassa, yksin himassa, kun on asiat kustu. MV: eikä! Ärsyttää tuommoiset bändit, jotka erikoisuudentavoittelun nimissä haluavat olla tosi määrittelemättömiä ja hyppivät tyylistä toiseen. tavallisen ja symppiksen näköinen veijari. Bändi on silloin yleensä jo jollain tavalla syövytetty. TF: M.i.a.:lla on pieni ongelma myös ulosannissa. TF: rummuissa ei ole kaikua säästelty. Helsinkiläisen laulaja-lauluntekijän single tulee Kaiku-studioiden uumenista ja kuulostaa isolta ja pehmeältä.
The Men OpenYour Heart
Vastikään Helsingissä piipahtanut New Yorkin melukomppania teki sympaattisen slackerpunkpop-kappaleen, jolla voisi tavoittaa jopa suurempia yleisöjä.
TF: Laulumelodiasta tulee mieleen u2:n With or Without you. tämä biisi on kiva. Tutun kuuloiseen biisiin on saatu tehtyä melko huikea musiikkivideo.
TF: siinäpä tyypillinen danja-biitti. eräs ilta raivostuin, kun en saanut unta ja kuulin vain "Frontside ollien". Kuuntelen silloin sitä jotenkin tarkemmalla korvalla. Kun tekee biisin samoilla soinnuilla ja samoin rytmitettynä, on vaikea välttää sitä mielleyhtymää, vaikka laulumelodia olisi erilainen. MV: tuntuu, että nuo ovat just nyt ne referenssit, millaista kaikki haluaa tehdä. MV: ...metroseksuaali. TF: vaikea tätä on vihata. onko se julkaissut albumia ja jos on, onko kukaan ostanut sitä. olen lukenut M.i.a.:n haastatteluja, ja niissä on särähtänyt korvaan, ettei se aina ihan vaikuta tietävän mistä se puhuu. MV: Minulla jotenkin aina hälytyskello soi, kun Pitchfork alkaa mainostaa jotain uutta punk- tai hardcorebändiä. on muuten jännää, miten Bruce on nyt niin nosteessa. MV: Minua häiritsee M.i.a.:ssa se, että biisien sijasta onkin aina lähdetty hakemaan shokkielementtejä. Luulin, että Maki Kolehmainen on kuollut, kun siitä ei ole kuulunut aikoihin. TF: Lyriikkaa kirjoitettaessa ei ole uskottavuusasiat paljoa painaneet. MV: ahdistaa tuo "kovan gimman" imago rap-piireissä. uuden singlen pitäisi olla artistinsa veroinen tapaus, mutta tämä ei ollut mikään tapaus. TF: Hyvä, että nämä akustiset tyypit löytävät tavan kanavoida biisinsä vähän popimmaksi tuotannon kautta. toivoisin kyllä, että tämä tyyppi noteerattaisiin. Jotain uskottavaa tässä on. en saisi omaa ääntäni noin matalaksi. se kertoo siitä, ettei jengi kuuntele paljoa punkia. Jos oikeasti haluaa pelata noin isoilla asioilla, pitäisi olla faktat kunnossa. se vie tosi paljon uskottavuutta. TF: youtube ehdottaa perään rebecca Blackia. TF: Mutta ei kai englannin kielessä ole sellaista ilmaisua kuin "cigarette stump". ainakin no wave, kraut, drone ja black metal on mainittu. MV: tämä ei ole kasvattanut partaa ja laittanut flanellipaitaa tyylin vuoksi. tässä ei ole lähetty metsästämään mitään trendiä. MV: Bruce-synaa ja hyvässä mielessä ajatonta soundia. TF: "Live fast, die young, bad girls do it well". vaikka robinista ei koskaan tulisi oikeaa, myyvää artistia, ainakin siitä on tullut upea internet-meemi.
Kuuntele biisit osoitteessa www.rumba.fi
Rumba 75. se kuulostaa aina ihan samalta. MV: on pelottavaa nähdä, mikä on sonyn vastine tälle. Mutta nyt tuntuu siltä, että se yrittää jatkaa uraansa epätoivoisesti.
MV: tämä biisi tulee uniin. sehän on suomea. Mutta tämän biisin tyylistä indie-musaa kuulisin mielelläni lisää. Joku rihanna on olevinaan niin pahis, mutta mitä muuta se tekee kuin näyttää persettä alusvaatteissa ja vähän irvistää lehden kannessa. arvostan sitä, että lyriikassa on epäsovinistinen lähtökohta. tämä on silti jotenkin tosi raikas biisi. tämä kertosäehän on jotenkin ihan Britneytä. noin se eeppinen soundi syntyy. onhan tämä tällä hetkellä enemmän hyvä läppä. Joskus oli epäcoolia digata springsteeniä. samasta tehtaasta on tullut paljon innovatiivisempaakin kamaa. on taidettu heittää M.i.a.:lle ylijäämäbiitit. TF: en ole kuullut juurikaan muuta materiaalia näiltä, mutta niiden juttu kai on se, että ne hyppivät tyylilajista toiseen. tämä on todellinen korvamato. arvostan tuollaisia mieslaulajia, jotka osaavat laulaa luontevasti matalalta. on vaikea hahmottaa, millainen kohderyhmä ostaisi tältä kokopitkän levyn. Mutta jos siinä on joku twisti, että tarkoitetaankin just päinvastaista. en tajua aikuisia, jotka paheksuvat tätä. ei mitenkään yllätyksellinen, mutta kiva. tulee sellainen fiilis, että haluan tietää, mistä se laulaa. Levy-yhtiö läpsyttää karvaisia käsiään, kun on vihdoin saatu tällainen youtube-hitti. okei, jos olisin henkeen ja vereen skeittari, biisin nimi ja lyriikka saattaisivat hiukan vituttaa. Miehellä on hieno lauluääni. Antero Lindgren Cigarette Stump
Onko tässä Suomen Bon Iver vai kenties nuoremman sukupolven Bruce Springsteen. Bad Girls
Hiphopin vapaustaistelija julkaisee singlen reilun vuoden takaiselta Vicki Leekx -mixtapeltaan. Mutta robinhan on turkulainen ja suomenruotsalainen poika, joten sehän on jo lähtökohdiltaan... vakuutan tosin, ettei yksikään 14-vuotias tyttö osaa tehdä frontside ollieta. MV: Laulu on tosi vähäeleistä, mutta siinä on tunnelatausta. siitäkin tulee springsteen-fiilis
Mutta voiko spotify-kuunteluita ylipäätään rinnastaa singleostokseen. Leonard Cohen puolestaan merkkautti usa:ssa uransa ensimmäisen top ten -albuminsa kypsässä 77 vuoden iässä. Chris isaak saavutti uransa toisen top ten -albumin brittilistoilla Beyond the sunin debytoitua kuudentena. niin ikään nightwishin imaginaerumia on turha hakea spotifysta. 9NoelgAllAgher'shighFlYiNgbirdss/t 10FloreNCe&theMAChiNeCeremonials
Kuuntele Rumban albumilista ja uusimman Rumban soundtrack osoitteesta www.digster.fi . Kuukausilistalla Mies ja nainen ehti seitsemänneksi, kahden kriitikoiden kehuman viime vuonna ilmestyneen albumin väliin. Albumilista Iso S ja myyntilistat
viiMe aiKoina on HerÄteLty keskustelua siitä, miten spotify-kuuntelut voisi ottaa huomioon virallisilla listoilla. Lopuksi asiaa konkareista. Myös Britanniassa old ideas sivusi hänen parasta noteeraustaan, songs from a roomin (1969) kakkostilaa. Menneenä vuonna esiin nousi muutama artisti, joiden menestys rajoittui lähinnä spotify-suosioon, räikeimpinä skrillex sekä Foster the People, joiden musiikkia ei ole vielä nähty suomen virallisilla myyntilistoilla. arvo voisi aivan hyvin olla sama, sillä molemmissa tapauksissa ostaja selvästi pitää biisistä. apple sydämistyi spotifyn valta-asemasta niin paljon, että veti itunesin kokonaan maan singlelistan otannasta. Ladatuimmat kappaleet selvittääkseen täytyykin tutustua latauslistaan, jota kootaan singlelistan ohessa erikseen. Kuluttaja ostaa euron hintaisen digisinglen. Hassusti itse singlelista muodostuu lähinnä spotifyn kuunnelluimmista kappaleista, sillä kuuntelut on otettu mukaan laskentaan toissasyksystä alkaen. suomen listamenestys ei ehtinyt vielä tähän kolumniin, mutta palaan asiaan tarvittaessa ensi kuussa.
Aki-pekkasinikoski
Rumban albumilista
28.12.201131.1.2012 1 Adele 2 Chisu 3 Nightwish 4 MetAlliCA 5 leoNArdCoheN 7 herrAYlppöjAihMiset 8 regiNA 9 lAMboFgod 10 hAloohelsiNKi 11 Adele 12 jeNNiVArtiAiNeN 13 sYdäNsYdäN 14 KAtebush 15 hillbillYFlAtbox 16 hillbillYCAsiNo 17 oNedireCtioN 18 whitNeYhoustoN 19 theblACKKeYs 20 bruCespriNgsteeN 21 Kunvalaistun imaginaerum Metallica theessential Miesjanainen soitamulle resolution iii 19 seili Kapseli 50wordsforsnow hillbillyFlatbox tennesseestomp upAllNight theessential elCamino workingonadream
6 FloreNCe&theMAChiNe Ceremonials 6
Usa albumit
23.29.1.2012 1Adele21 2tiMMCgrAwemotionaltraffic 3lAMboFgodresolution 4VArious2012grammyNominees 5iNgridMiChAelsoNhumanAgain 6KidzbopKidsKidzbop21 7KelliepiCKler100proof 8seAlsoul2 9drAKetakeCare 10KArijobewhereiFindYou
22.28.1.2012
Britannia albumit
Markus Hilden
Rumba 76
1edsheerAN+ 2ColdplAYMyloxyloto 3Adele21 4bruNoMArsdoo-wops&hooligans 5rizzleKiCKsstereotypical 6ChrisisAAKbeyondthesun 7jessiejwhoYouAre 8theVACCiNeswhatdidYouexpect... osto rekisteröityy järjestelmiin, minkä jälkeen sekä kaupan, kappaleen tekijöiden ja kuluttajan suhde päättyy sillä erää huolimatta siitä, että ostaja saattaa kuunnella kappaleen kymmenen kertaa. ruotsissa spotify on lähes syrjäyttänyt perinteisen singlekaupan. Kenties jos jokin levy on todella suosittu, se tarttuu mukaan perinteiseen tapaan kertaostoksenakin. Cohen-tiedot perustuvat ennakkoraportteihin. yksittäisen biisin lataukset ja spotify-kuuntelut pitäisi ilman muuta yhdistää, jotta kokonaiskuva saataisiin yhden listan alle. sata latauskertaa voisi vastata tuhatta kuuntelua spotifyssa, joten sata kertaa ladattu hitti sekä tuhat kertaa kuunneltu kappale olisivat samalla viivalla singlelistalaskennassa. Herra ylppö ja ihmiset -kokoonpano saavutti Mies ja nainen -albumillaan toisen ykkössijansa rumban viikkolistoilla, mutta suomen virallisella listalla adelen 21 jäi sen edelle. nuo myös sujahtavat vaivatta tyypillisen spotify-intoilijan lokeroon: aikaansa ja musiikkia aktiivisesti seuraava nuori kuuntelee varmasti heitä ja nimenomaan spotifyn kautta. spotify nimittäin on hämärtänyt kuluttajan, artistin ja kauppiaan välistä suhdetta. Kaksi aiempaa ylppö-albumia ylsivät kärkeen asti. adelen 21-albumia ei löydy spotifysta kokonaisuudessaan, mikä voi olla yksi syy sen huimaan menestykseen myyntilistoilla. Jos kuluttaja kuuntelee kappaleen spotifysta kymmenen kertaa, voiko sen ja latausoston väliin laittaa yhtäläisyysmerkin
facebook.com/AmoOutokumpu. 09-448 859, 050-552 0510 Mechelininkatu 10, 00100 Helsinki, puh. www.haenyt.fi
media-assistentti
· teatteri- ja esitystekniikka · kuva ja ääni + IBCC-sertifikaatti · graafinen suunnittelu · peliala
Parturi-kampaamo
Kuonomäentie 1, 01800 Klaukkala, puh. 09-443 048 Email: shaggyhead@shaggyhead.net, www.shaggyhead.net
Pohjois-Karjalan ammattiopisto Outokumpu Lammenkatu 18, 83500 Outokumpu | p. Tervetuloa!
Lounasbuffet nyt tarjolla myös Aikatalon Kampin Pippurissa, Ateneuminkuja 2.
Kebab-, falafel- ja 8,00 Kebabit, falafelit, kana-annokset, kana-annokset, salaatit, rullat salaatit, rullat, ja uunipastat uunipastat
Lounasbuffet
arkisin klo 1016. 013 244 3907 www.pkky.fi/amoo | www. Teemme luonnollisen hellävaraiset uudelleen kiinnitettävät hiustenpidennykset ja ohuiden hiusten tuuhennokset ompelutekniikalla yli 20 vuoden kokemuksella!
Meiltä saat myös - hiustenpidennykset kaikilla tekniikoilla - laadukkaat aitohius- ja kuiturastat - letitykset - kaikenmaailman leikkaukset ja värjäykset - kihararakennekäsittelyt - juhla- ja muut kampaukset - aidot kukka-asetelmat - hiuslisäkkeiden ja peruukkien huollot (myös myynti) - ripsien ja kulmien värjäykset - Orlyn geelilakkaukset kynsiisi - rakennekynnet a - korvien ja nenän rei'itykset Inverness-koruilla - meikkaukset (Artdeco-meikkisarja) - runsaasti hiustuotteita sekä hius- ja asustekoruja
Kampin Pippurissa on runsaat annokset ja ystävällinen palvelu. Salaatteja, mezejä, useita lämpimiä ruokia, keittoa, pizzaa + kahvi tai tee.
9,00
Myös lampaankyljyksiä, turkkilaisia lihapullia, vartaita, pizzaa, pihvejä!
Hinta 8,40
auki joka päivä
Sinulle joka olet herkistynyt hapettuvien värien ainesosille: - Elumen kestoväri ilman hapetetta, josta löytyy väri normaaleista aina shokkiväreihin - Igora Botanic kasviväri
Runeberginkatu 4 p. (09) 694 3447 www.kampinpippuri.fi
1005
Shaggy Head - enemmän kuin kampaamokauppa!
Lasten puuhanurkka:
- XBOX 360 - piirustusvälineet - lehtiä ja kirjoja
käy tykkäämässä meitä, arvomme tuotepalkinnon kuukausittain vuonna 2012
Nyt myös Facebook:
YHTEISHAKU
27.2.-16.3
Rytmi keskittyy areenoilla ja stadioneilla viihtyviin legendoihin ja näitä haastaviin uusiin tekijöihin rennosti, viihdyttävästi ja elämyksellisesti. Uudistunut
Ajattoman rockin musiikkilehti
UUdistUnUt Rytmi seuraa musiikin ilmiöitä menneiltä vuosikymmeniltä tähän päivään. Ota uusi Rytmi omaksesi!
lehtipisteissä!
Nyt
www.rytmi.com
mittaan new yorkissa ravatessani en ole kertaaMuistan selailleeni 1990-luvulla amerikkalaikaan löytänyt itseäni rock-klubilta, vaikka uskolsia musiikkilehtiä ja ihmetelleeni niiden elävän lisesti joka kerta tarkistan tarjonnan hyvissä ajoin musiikin listauksia. Jos joku olisi sanonut minulle vuosituhannen Tommi Forsström
Kirjoittajanhipster-pisteetkasvoivatjuuriuuteenpotenssiinhänenmuutettuaantapahtumien muutettuaan tapahtumien polttopisteeseen,NewYorkinbrooklyniin.
Rumba 79. " musiikillis eteeni vaikka mitä musiikillislut muutosta kertoessani on olta sacher-kakkua, mutta ei maislut: "huh huh, meinatko käydä tu, vaikka tarjoutuisitte lusiellä joka ilta keikoilla, häh?!" sikoimaan annoksen suuhuni ja no, enpä kuule taida. Kun etlukohteena, jossa aktiivinen vaihteessa, että skippaan te avarakatseista, rohkeaa musiikkiharrastaja sai helDinosaur Jr:n, Princen ja ja hienoa kulttuuriliiketoiposti viikon reissulle mahGoblinin keikat kotikaupunmintaanne harjoittaneet, dutettua kymmenen miegissani, olisin kuitannut väitolin tyytyväinen niihin välenkiintoista keikkaa laidashiin murusiin, mitä ison ta laitaan. rastuksen takia katsonut läpi satoja, ellen tuhanKiitos silti kaikki kiitoksen ansia elävän musiikin esityksiä. Forsström Yorkin! Fullsteam, pilasitte minulta New
vaihteessa, että tyynen rauhallisesti skippaan yhtÄtÄ KirJoittaessani olen 40 tunnin den vuoden aikana muun muassa dinosaur Jr:n, päässä elämäni suurimmasta muutoksesta. sien varrella olen puoliksi ammatin, puoliksi harhminen ihminen on ankea eläin. hieromaan olkapäät samalla. Jopa jonnan huikeasta elävöittämisuomessa tänä päivänä on mahdollista nähdä viisestä. teen klassisella 'tik-tak-tikmaailman herkkupöydiltä siksi ylivoimaisesti yleisin tak viri-viri-tööt-tööt' minulle varisi. sykkivään ympäristöön, jonne asettumisesta olen näin kuitenkin pääsi käymään, ja tässä syksyn vähintäänkin koko aikuisikäni haaveillut. Jos saimme kerran per kissa?" tai jopa "äh, kyllä nämä sitten tokan lekvartaali edes jonkun etäisesti kiinnostavan ulkovyn jälkeen näkee Kuudennella Linjalla maanaktin tai stadionkehäraakin maailtai tavastialla". Puhumattakaan kesän festariruuhkasta. teitte vielä pitkälle 2000-luvulolisi sanonut miminusta kermaperseisen väle new york säilytti asemansa nulle vuosituhannen tyksen, jolle mikään ei enää suosittuna kulttuurimatkaiole kyllin hyvää. orkin yorkin tarunhohtoinen tarjonta paosa on toki loppuunpalamista siitä, että vuolauttamaan nälän. "Jos joku etenkin artemi remes. tunnustan: en ole käynyt viimeisen parin vuoaa saa nähdä, riittääkö edes new den aikana keikoilla juuri lainkaan. Kiinnostava live-tarjonta on rajun inflaation kourissa. oli tarjolla mitä tahansa, reaktioni on rä erilaisia toinen toistaan mielenkiintoisempia ollut lähes poikkeuksetta: "jos en jaksanut stayhtyeitä lähes jokaiselle vuoden illalle. nyt kärräätte kommentti, jonka olen kuul-manööverillä. niin henkeäsalpaava määetukäteen. tuon Melvinsin, suicidal tendenciesin, Princen ja ajan kuluttua pakkaan vaimoni, koirani ja seitGoblinin keikat kotikaupungissani, olisin kuitansemän matkalaukkua Finnairin koneeseen, joka nut väitteen klassisella "tik-tak-tik-tak viri-virivie elämämme new yorkin historiaa ja kulttuuria tööt-tööt" -manööverillä. Jokaista kaltaistani väkon aikana lukuisia kiinnostavia bändejä: nousesähtänyttä kehäraakkia kohvia nimiä intiimeissä klubiolosuhteissa, vakiintuden on varmasti satoja ihneita nimiä jäähalleissa, lupauksia kellareissa semisiä, joiden elämän sisälkä tietysti kuuman comeback-vuoden 2012 kuntö on rikastunut valtavasti niaksi vanhojen kehäraakkien uusintakierroksia. keikkatar sainneet Helsingin keikkatarsuurin syy on kuitenkin runsaudenpula. mankiertueensa harjoitteluetapilla, syytän siis teitä, Fullsteam ja saimme olla onnellisia. sen myötä. entä sadissa näiden keikalle vaivautua, miksi new yormaan aikaan suomessa
LIVE! Tammikuu 2011
Rumba 80
The Circuksen ja Tampereen Pakkahuoneen keikat käsittäneen klubirundin perään Mastodon on buukattu jo Provinssirockin esiintyjälistaan.
Rumba 81. Mastodon The Circus, Helsinki, 12.1.2012
Kuva: Mikko Marjakangas
Altantan karvaiset ja tatuoidut miehet alkavat olla jo takuuvarman livesuosikin asemassa
LIVE! Tammikuu 2011
Virgin Oil Co, Helsinki, 28.1.2012
Kuvat: Juha Fiilin
Femma-gaala
Räjäyttäjät räjäyttää, Lähiörotat skujaa. Vasemmalla Räjäyttäjien nokkamiehen Rapan kaikkensa antanut soittopeli konsertin jälkimainingeissa ei lavalla, vaan Virgin Oilin lattialla. Alapuolella joukkovoimaan luottava SMC Lähiörotat vahvistuksineen, vasemmalta Jodarok, mc Respektor, Erä-Koira ja Thono Slono.
Rumba 82. Yläoikealla debyyttilevynsä keväällä julkaiseva Gracias, joka osoitti tekevänsä tuhoa lavalla myös pelkän dj:n säestämänä
Nelimiehisen kokoonpanon kanssa esiintyminen oli Beatles-konkarilta suorastaan maanläheinen suoritus ja osoitus siitä, että 69-vuotiaassa popparissa riittää vielä elinvoimaa.
Rumba 83. Nelimiehisen kokoonpanon kanssa esiintyminen oli Beatles-konkarilta suorastaan maanläheinen suoritus ja osoitus siitä, että 69-vuotiaassa popparissa riittää vielä elinvoimaa.
Femmat 12.1.2012 The Circus, Helsinki,
Kuva: Mikko Marjakangas
Vanha mandoliinisilmä veti Areenalla kolmetuntisen hittikimaran. Femmat 12.1.2012 The Circus, Helsinki,
Kuva: Mikko Marjakangas
Vanha mandoliinisilmä veti Areenalla kolmetuntisen hittikimaran
Lue Saku Schildtin arvio koko rundin aloituskeikasta Helsingin Nosturissa osoitteessa rumba.fi.
Rumba 84. Vanhat herrat Ismo Alanko ja Jukka Orma (kuvassa) sekä Jouko Hohko ja Alf Forsman saivat konserteistaan paljon hehkutusta ja kiitosta mutta myös ristiriitaisempia arvioita. LIVE! Tammikuu 2011
Tavastia, Helsinki, 17.12.2011
Kuva: Aleksi Kinnunen
Sielun Veljet
Veljien massiivinen paluukiertue Herätysliike tien päällä 2011 päättyi viiteen iltaan Tavastialla
Ultra Bra ei ole tietenkään ainoa paluuta tekevä 1990-luvun bändi lue lisää aiheesta osoitteessa www.rumba.fi.
Rumba 85. Niistä pienin ei ollut tukikonsertti Kokoaan suurempi Suomi, jossa nähtiin Ultra Bra lavalla ensi kertaa yli kymmeneen vuoteen. Ultra Bra Jäähalli, Helsinki, 31.1.2012
Kuva: Tomi Palsa
Vaikkei Pekka Haavistosta Suomen presidenttiä tullutkaan, voidaan miehen vaalikampanjalle laskea monta ansiota
Rumba 86
Pitkään tunnetut ja koko kansan rakastamat suomibändit, kuten eput, J. olisi varmasti kamalaa, jos Kotiteollisuus alkaisi soittaa hipsterimenoa. Samalla Pariisin Keväästä on kasvanut tämän hetken merkittävimpiä suomenkielisiä yhtyeitä. toisaalta, jos toistaa liikaa samaa, se kiinnostus katoaa. Karjalainen Lännen-Jukka-proggiksineen."
K: Voisiko Pariisin Kevät tehdä tähän tapaan jotain ihan muuta. en usko, että Pariisin kevään menestystä olisi ilman tuota radiosoittoa. V: "radioheadin Kid a (2000) on esimerkki tästä, vaikka se kehitys alkoi selvästi jo oK Computerilla (1997). sen aloittaminen oli iso asia. osalle Pariisin kevät on liian kaupallista ja osalle liian vaihtoehtoista. on vaikea kuvitella meidän tekevän milloinkaan musaa vain siksi, että se on meidän leipäduuni ja sitä pitää tehdä, jotta saisi vuokran maksettua." K: Kuinka paljon radio on vaikuttanut Pariisin kevään läpilyöntiin. en halua ruveta tekemään tästä mitään jazzia, koska sitä voin tehdä toisen otsikon alla. ·pariisinkevätnousilavalleensikertaa kesällä2010ilosaarirockissa.livebändissä soittavattuunelanlisäksimuunmuassarubikistatututjussihietalajaArtturitaira sekäjoMajorlabelissa soittanutilariKivelä.. Lähetin sitä pelkästään radioille ja se herätti sitä kautta levy-yhtiöiden kiinnostuksen. Kun teen biisejä, niiden pitää olla jossain määrin poppia ja välittää oma mielenmaisemani samaistuttavana musiikkina."
Rumba 87
·työskenteleeFinnvox-studioilla.ollut tuottamassamuun muassapeteparkkosen,damnseagullsin jadownstairsinlevyjä sekäkirjoittanutkappaleitaesimerkiksiKatriYlanderille. samoin PJ Harvey tekee joka levyn vähän erilaiseksi, ja tykkään siitä. Mitä sen jälkeen. V: "en tiedä. Minulla on tässä bändissä tosi paljon kunnianhimoista porukkaa, jota kiinnostaa oikeasti musiikin tekeminen. V: "tein vuonna 2007 kolmen biisin levyn, jolla oli Meteoriitille (2008) päätyneitä biisejä. tai sitten ne vain tekevät jotain ihan muuta, kuten J. Minusta tuntuu usein, ettei minun tarvitse ahtautua lokeroihin, ja kuulijat tietävät, mistä on kyse. Kysymys & vastaus
Mielenmaisemamaalari
Kolmannen studiolevynsä julkaisevan Pariisin KevÄÄn primus motor arto tuuneLa on henkeen ja vereen intuitiomuusikko ja -tuottaja.Tuunelan mielentilalähtöinen visio loistaa kirkkaana, väistelee lokeroitumista ja tahtoo viedä kuulijat toiseen maailmaan. ·toimiipariisinkevään laulajanajabiisintekijänäpseudonyymillä Arthurtunes.lisäksi tunnetaansalanimelläsamueltubak.
K: Kuinka suuren taiteellisen irtioton valtavirrassa menestyvä muusikko voi tehdä menettämättä suosiotaan. Mutta myös radio on vaikuttanut aika paljon menestykseen. Jos lähtisi tavoittelemaan albumia, missä ei varmasti ole mitään radiolle kelpaavaa, se kuulostaisi monen korvaan riskiltä. Liian isoilla bändeillä on vaarana jumahtaa siihen, mitä ne tekevät. Keikkailu on vaikuttanut enemmän siitä lähtökohdasta nykytilaan pääsemisessä. artisti miettii monesti, meneekö tuotanto tai sovitus överiksi vanhaan nähden, mutta kuulija on silti innoissaan." K: Onko joku tehnyt mielestäsi tällaisen irtioton hyvin. se oli aito muutos, eikä mitään tekopyhää tai tekotaiteellista. Karjalainen ja Leevit, ovat ihan omassa asemassaan. Mikä on mahdollista suomessa suomenkieliselle bändille. V: "Kiinnostavan pop-musiikin on perustuttava siihen, että pystyy tunnistamaan siitä oman suosikkiartistinsa. se riippuu myös todella paljon lähtökohdista. en ollut ikinä edes ajatellut, että soittaisin ruisrockissa tai ilosaaressa niin, että teltta on pullollaan jengiä. ·toimi2000-luvun puolivälissädeftonesinsukuistavaihtoehtometalliasoittaneenMajorlabelin keulakuvanajabiisintekijänä. Silti mies tasapainottelee yhä valtavirran ja vaihtoehtoisuuden rajamailla olematta puhtaasti kumpaakaan.
tekSti OSkari Onninen kuvat MarkuS PaaJala
fakta
·Artotuunela (s.18.7.1979),asuuhelsingissä. Kun odotan tulevia levyjä, toivon että niissä on rakastamiani asioita, mutta myös että ne yllättäisivät minut. V: "Jotkut raamit on oltava olemassa. ne olivat todella uskollisia omalle ilmaisulleen. se kuitenkin lähtee paljon taiteellisemmista ja provosoivammista lähtökohdista kuin popparit yleensä." K: Mikä on Pariisin kevään suosion kehityksen seuraava realistinen taso. silti uskon, että moni löytäisi sen ilman radiotakin." K: Kuinka tärkeää on tarjota yleisölle juuri sitä, mitä he odottavat. ·Aloittipariisinkeväänvuonna2007puolivahingossajäätyään töidenjälkeensoittelemaanstudiolle. V: "artisti kai voi olla jossain määrin laskelmoiva, jos on siinä taitava ja se tuntuu oikealta tavalta tehdä. en usko, että minun pitäisi keksimällä keksiä jotain uutta
suomalaiset suhtautuvat tosi kyynisesti ja nihkeästi, jos artisti ei kirjoita omia biisejään." K: Millä tavalla kyynisesti. en aiemmin tullut ajatelleeksi, että tämä voisi muuttua näin siistiksi ja voisin tehdä musiikkia näin idearikkaiden ja taitavien tyyppien kanssa. K: Onko valtavirtayleisön maku muuttunut rohkeammaksi vai tasapaksummaksi viimeisen muutaman vuoden aikana. V: "Pop-musiikki ei elä kulta-aikaansa. se on luontevaa niille, jotka tekevät sitä. Jos joku laulaa hyvin, niin miksi sitä syytetään taustajoukoista, ja se on vähemmän uskottava
Rumba 88. Kun miettii, että kaikki menee paskaan suuntaan, niin sitten joku rubik myy tavastian loppuun ja kaikki tuntuu paljon valoisammalta." K: Millä tavalla uusi levysi yllättää ja haastaa yleisön. nopeus on tärkeämpää. V: "tällä hetkellä tuntuu siltä, että sillä olisi sellaisia sovituksia ja tuotantoa, jotka tarjoavat jotain uutta.yleensä ajatellaan, että tuottajalla pitäisi olla selkeä näkemys. V: "olen tätä levyä tehdessä ihmetellyt, mistä elämässä on kyse ja mikä ihme minä olen. Lahjakkuutta on monenlaista. Haluan keskittyä musiikin tekemiseen ja jättää markkinapuolen sellaisille ihmisille, jotka ovat tehneet sitä pitkään ja tekevät sen hyvin. sellainen vatvominen on turhaa, että mitä on mainstreamissa milloinkin." K: Miten tuon käyrän asento näkyy. uskon myös, että sanoitukset ovat entistä tulkinnanvaraisempia." K: Millaisista asioista uudessa levyssä uskot kuulijoiden pitävän. Kiittelin juuri levy-yhtiötä kovasti siitä, ettei niillä ole ollut ikinä mitään tarvetta puuttua mihinkään, mitä teen. V: "veikkaan, että ihmiset pitävät siitä, että tämä kuulostaa bändiltä. Minun tuottamiseni on sitä, että teen intuitiolla juttuja. Monelle laulunkirjoittajalle tekee varmasti hyvää, ettei kaikkea tarvitse julkaista oman nimen alla. on tietynlainen mielenmaisema ja toivon, että se johtaa assosiaatioihin. Lisäksi tuntuu, että voin tehdä koko ajan enemmän kaikkea musiikillisesti, vaikkei minulla olisikaan vetää jokaista lajia suoraan hihasta."
Kaikki on satua arvioidaan sivulla 66. ikään kuin suomalainen olisi aito silloin, kun se on kännissä ja syö makkaraa. Jos sen kokeellisuusasteesta piirretään käyrä, se ei ole huippulukemassaan. V: "Kyllä se varmaan vaatii sen, ellei ole olli Lindholm. "
kuin joku, joka tekee kaiken itse. tämän levyn painava tarve on saada kuulija pois arjesta ja kertoa sille tarinoita, joita se voi liittää omiin kokemuksiinsa." K: Jos haluaa elää musiikilla Suomessa, kuinka välttämätöntä on toimia muiden artistien taustajoukoissa oman projektin lisäksi. en ole edes miettinyt asiaa. ensin korostetaan, kuinka pitää aina olla uskottava, mutta sitten tuollainen fuula menee läpi. ei siis millään pahalla Petriä kohtaan. Halmkronan Janne sanoi minulle, että minä tiedän mitä teen ja tuottajana minulla on taiteellinen vastuu tästä kaikesta." K: Mitä asioita kaipaat indiemenneisyydestäsi. V: "en keksi, onko mitään sellaista. V: "Jengi pitää Petri nygårdia aitona jätkänä, kun se heittää sitä läppää. Kaikki selviää minulle viime hetkillä, ja siksi tämä miksauskin on myöhässä. Mikset julkaise musiikkia suosiolla oman yhtiön kautta. V: "ei minua kiinnosta vetää levy-yhtiötä, enkä ole markkinamies. nyt mennään tummasävyisemmissä merkeissä, joka yhdistää ja vahvistaa kokonaisuutta."
"Kun miettii, että kaikki menee paskaan suuntaan, niin sitten joku Rubik myy Tavastian loppuun ja kaikki tuntuu paljon valoisammalta. V: "Levyt tehdään aika nopeasti, eikä niitä kypsytellä tai työstetä tarpeeksi. sitten selitellään, että budjetti sitä, suomi tätä. ei tarvitse tehdä koko settiä itse, kunhan tekee sen omalla stailillaan." K: Pystyt tekemään musiikin alusta loppuun itse, ja Pariisin keväällä on jo valmis yleisöpohja olemassa. en halua, että yksikään laulu tuntuisi ajatuksettomalta. tästä syytetään levy-yhtiöitä, radioita, artisteja, yleisöä ja milloin ketäkin. ensimmäinen levy oli paljon pirtsakampi. www.pariisinkevat.com
K: Mistä tämä tummasävyisyys on lähtöisin. Mitä sitä sen enempää hinkkaamaan
Pearl made those drums to express yourself to the fullest!
Maahantuonti ja markkinointi:
SMI - Scandinavian Musical Instruments Oy Puh. Aku Syrjä Eppu Normaali
Experience Maple drums.
Express yourself with Legend Series.
The new Legendary Maple tone of Masters Premium Legend is warm, resonant and extremely versatile due to its thin ply shells and revolutionary Fat Tone Hoops. For decades, the Masters Series has been synonymous for trust and reliability. (09) 5870456 e-mail: smi@smi-music.com
www.smi-music.com www.facebook.com/PearlFinland
" Perinteisellä nisse M. Kolkkapojan ja jatkuvalämmitteisen kiukaan valmiudella Femma-raadin spiritual leader stuba nikula tarttui tehtävään. syynä ei ollut rapakunto saati kaamosmasennus, vaan illan pääyhtyeen sMC Lähiörottien jäsenten ja oheisryhmän takahuoneeseen levittämä sietämättömän sankka vihdantuoksu. -ravintolassa järjestetyn gaalan matkassa oli hieman mutkia, sillä alusta asti Femmaa emännöinyt parlamentaarikko silvia Modig oli vielä tapahtuman aattona vailla juontajaparia. Lue Nissen vuosikymmenten takaisia kirjoituksia Rumbablogista uusi retro-Nisse joka viikko!
Politiikka pois rockmusiikista!
Rockin ja politiikan yhdistämisestä ei seuraa mitään hyvää: suosikkiyhtye oli hajota, Hommaforum meni sekaisin ja kulttuuriministeri siemaili olutta!
Kuuden vuoden KuuLiaisuutta, arvoisat lukijani! tammikuun tapahtumien läpikäynti sopii aloittaa Femma-gaalasta, tuosta maamme pitkän ja vaihtelevan tasoisen gaalakauden väriläiskästä (tai likatahrasta, jos emma-gaalalta kysytään), joka juhlittiin jälleen tammikuun viimeisenä viikonloppuna. Poliittista paloa Femmagaala kuumensi myös eräällä asiallista maahanmuuttokritiikkiä edistämään perustetulla foorumilla, jolle omistettu Homma-Femma-kategoria sai nimimerkki Juha J.:n kuohumaan näillä sanoilla: "Pelleilkööt ja palkitkoon toiseutta (senkin rasistit) ihan rauhassa, omapa on hiekkalaatikkonsa. Mikä olisikaan kuvannut paremmin niinistön presidenttiyden odotusta kokoomusleirissä kuin biisin kertosäe: "Missä taivas on, missä jumala on, kun lauma polkee paikallaan?" Pakollisissa loppuonnitteluissa mirhamia heitellään levymoguli nick trianin ja hänen puolisonsa astrid swanin ylle heidän ruokakuntansa kasvettua yhdellä Xy-kromosomisella pienihmisellä. apua soitonopetteluun tuovat näet timo tolkin kitaratunnit, joilla stratovarius-suuruus kertoo auttavansa aloittelevia soittajia, olivat he sitten "aloittelijoita, tiluttelijoita, herkistelijöitä tai mitä vaan." nisse epäilee, että tolkki itse lukeutuu raivareidensa pohjalta tuohon herkkiskategoriaan. aisaparikseen stuba sai Janne "ex-endstand" tammisen, joka hänkin debytoi gaalajuontajana siihen malliin, että ellei ura evil nationin leivissä urkene, aina on toivoa astua Heikki Hietamiehen saappaisiin! illan avanneella räjäyttäjät-yhtyeellä sen sijaan oli hieman vaikeuksia saada lankaansa liekkiin, sillä ennen keikkaa he valittelivat perinpohjaista väsymystään. En edes tiedä mitä tuolla tarkoitan, mutta toivottavasti saatte kaikki AIDS:n. Palkinnon perusteena käytettiin kvantitatiivista otantaa yllekirjoittaneen korviin kantautuneista toilailuista menneenä vuonna. "Äänestäkää homoa!" hän kehotti ja vahvisti sanojaan näyttämällä juhlakansalle niin sanottua harmonikkaansa. Myöhemmin rapa antoi palkintoa pokatessaan myös poliittisen statementin. tavallaan ongelma ratkesi gaalapäivänä: silviakin joutui perumaan tehtävänsä force majeure -tyyppisten syiden vuoksi. -Femmalla palkittiin aika monesta punk-johdannaisesta yhtyeestä tuttu teemu Bergman. apulanta ei kuitenkaan hajoa tähän kriisiin, vaikka se olisikin tasapainottanut ultra Bran comebackin vuoksi horjahdelleita hyvän musiikin galakseja. tällä kertaa virgin oil Co. sen sijaan yhtye on mitä tyytyväisin yhteishengen halvalla hinnalla ostamaansa palstatilaan. "Pahempi toistaan kumpikin on", kommentoi nissen tavoittama Wirtanen sipen ja sapen yhteistyötä. Ja nyt, kun kaikki pikkukitaristit on saatu ihailemaan femmapalkittuja muusikkotitaaneita, sopii heille antaa vinkki, miten nousta vastaavalle suuruustasolle. oi onnea! onniteltakoon myös uutta hallitsijaamme Kurren laulunsanoin: nuku Sauli linnassasi hyvin yöt. tuntematon neropatti oli editoinut sauli niinistön ja valtakunnanjohtaja Pekka siitoimen sipe ja sape -vaalivideoon nousevan punkrockyhtye apulannan rumpali sipe santapukin. Mutta kun Homman nimi vedettiin mukaan, niin se kyrsii. nisse ihmettelee, miksei Wirtanen luovuttanut sipen lisäksi yhtyeensä Jumala-kappaletta niinistön kampanja-avuksi. Ja nukkukaa te muutkin, vaikkei linnaa olisikaan! Maaliskuuhun!
NISSE M.
Rumba 90. Saatanan tumpelot voisivat vetää päänsä ulos toistensa perseistä. tämä julma loanheitto sai apis-pomo toni Wirtasen suunniltaan. Kokonaisuutenahan gaala oli poliittisesti sangen korrekti ainakin siinä mielessä, että tilaisuutta kunnioitti läsnäolollaan itse kulttuuriministeri Paavo arhinmäki, jonka nähtiin nauttivan sMC Lähiörottien keikasta kirjaimellisesti täysin siemauksin. iltapäivälehdet puolestaan järkyttyivät suosikkiyhtyettä repineestä vaalikriisistä
H MPERE Teatria 5 ub TA 6.4. ULU, Cl O 7.4.
MIES JA NAINEN
KOLMAS ALBUMI MIES JA NAINEN ON ILMESTYNYT
IHMISTEN PARAS LEVY JA RUMBAN ALBUMILISTAN YKKÖNEN SISÄLTÄÄ HITIT MIES MURTUU SEKÄ MUSTAT HEVOSET
www.ihmiset.fi www.nem-booking.fi www.sonymusic.fi. Sounds like hell, looks like heaven
Tiukkaakin tiukempaa rockia tajuntaan! Mustaschin uusi albumi nyt kaupoissa.
en uom t S e myy u Lip oill ketti eik Ti k
astia one u , Tav INKI Pakkah ELS , .4