AHJO ENSEMBLE PÄÄ KII • RUUSUT • SNAIL MAIL US • STEPHEN MALKMUS & THE JICKS US • UNCLE ACID & THE DEADBEATS UK VESTA • WASTE OF SPACE ORCHESTRA AAVIKKO • AMYL AND THE SNIFFERS AU • ANTTI TOLVI • ASA & BAND BIZI • BLACK MIDI UK • CASS MCCOMBS US • CAUTIOUS CLAY US • CIRCLE CLEDOS • COLOR DOLOR • D A M-F UN K SOLO LIVE US • DJ IBUSAL ELEANOORA ROSENHOLM • ERNIE HAWKS & THE SOUL INVESTIGATORS FOREST SWORDS UK • GAZELLE TWIN UK • GEORGIA UK • GHOST WORLD HEBOSAGIL • HENRIK! • THE HOLY • HOT SNAKES US • HUUN-HUUR-TU RU IBE • JAAKKO EINO KALEVI • JESSE MARKIN • JESSICA PRATT US JUKKA NOUSIAINEN & KUMPP. • KANERVA • KATE TEMPEST UK KIKAGAKU MOYO JP • KRIDLOKK X TUUTTIMÖRKÖ X AIVOVUOTO LAC BELOT • LET’S EAT GRANDMA UK • LINKOPII • MAUSTETYTÖT MUUAN MIES • ONNI BOI • PAN DAIJING PRESENTS FIST PIECE CN PUCE MARY DK • RADIOPUHELIMET • RIVAL CONSOLES UK ROGER ENO UK • ROSITA LUU • SITOI • SPENCER KRUG CA • 3TM TIM HECKER & THE KONOYO ENSEMBLE CA/JP • TOMBERLIN US VUORET • YDINPERHE • YEBOYAH Sideways kiittää Rumbaa kuluneista vuosista!. EMPRESS OF US • IDLES UK • ISMO ALANKO KURT VILE & THE VIOLATORS US • LOW US • MAGMA FR OLAVI UUSIVIRTA • PYKÄRI FEAT. @sidewa yshel sidewa yshelsinki.fi MEDIA PARTNE R PRESENTED BY MAIN PARTNE RS SUEDE UK • NAS US • HOT CHIP UK CHISU • DANNY BROWN US • D.R.E.A.M.G.I.R.L.S
64 LEV YT 72 SOITTOLISTA Sami Hynninen 76 KOLUMNI Santtu Reinikainen 78 NISSE M 79 SARJAKUVA Black Peider 80 KYSYMYS & VASTAUS Stina Koistinen S I S Ä LT Ö 2 / 2 019 26 72 32 RUMBA 7. 10 ÄLÄYKSIÄ 12 VALITUT PALSAT 20 TUTK ALLA Pimeä hedelmä, Luukas Oja ja Life 26 MERKKIHENKILÖ Janne Tamminen 29 KOLUMNI Mervi Vuorela 30 POP-ESSEE Rumba 32 POPMUSIIKKI NYT Mitkä ovat tämän hetken kulttuurisesti merkittävimmät kotimaiset popkappaleet ja miksi. 46 LOW Sideways-festivaalille saapuva slowcore-trio Low täyttää pian kolmekymmentä vuotta. Onko perinteinen indie rock kuollut, vai vieläkö sillä on tulevaisuutta entistä artistivetoisemmassa musiikkibisneksessä. Poimimme 10 kappaletta, jotka edustavat jotain käynnissä olevaa liikehdintää – hyvässä ja pahassa. 56 INDIE ROCK Valkoisten miesten englanninkielinen kitararock ei enää menesty listoilla. Jean Ramsay jutteli yhtyeen laulaja-kitaristi Alan Sparhawkin kanssa muun muassa muutoksesta ja mielenterveydestä
PÄ Ä K I R J O I T U S www.rumba.fi @rumbafi @rumbalehti @rumbalehti ULKOASU Mikko Litmanen ”Kiitos Rumban printti, kiitos rumbalit. ISSN 0781-0326 36. Painosta saapuvaa lopputuotetta ja itselle rakkaiden kirjoittajien nimien vilinää silmäillessä on kuitenkin saanut olla ylpeä joka kerta. Pekka Mäkelä, Pekka Mäkelä, Jenni Mäkinen, Jari Mäkäräinen, Anssi Männistö, Jussi Mäntysaari, Elvis Nero, Elli Nero, Lasse Nevala, Risto Nevanlinna, Minna Nieminen, Sirje Niitepõld, Jari Nikkola, Ville Nisonen, Jyrki Nissinen, Matti Nives, General Njassa, Kari Nokkonen, Tomi Nordlund, Hilkka Nurmi, Tero Nurmi, Christer Nuutinen, Arto Nyberg, Jonna Nylander, Virve Nyyssönen, Matti Närekangas, Pekka Oesch, Sami Oinonen, Iris Olavinen, Kalle Olin, Kalle Olin, Mirka Olkkola, Oskari Onninen, Viljami Osada, Markus Paajala, Heidi Paajala, Saila Paakala, Nora Paakkanen, Jyri Paalanko, Juuso Paaso, Helmi Padatsu, Arto Pajukallio, Harri Palomäki, Tuomas Palonen, Tomi Palsa, Jussi-Pekka Panttila, Maija Parviainen, Markku Parviainen, Tuomas Paunonen, Tuomas Pekkala, Tuomas Pekkanen, Niko Peltonen, Timo Pennanen, Kirsi Pennanen, Jarmo Perälä, Jussi Peso, Raimo Pesonen, Jenna Pietikäinen, Ville Pirinen, Juha Ponteva, Outi Popp, Viljami Puustinen, Lilli Pynnönen, Riku Pääkkönen, Jean Ramsay, Mikko Ranta, Lasse Rantanen, Miska Rantanen, Kaisa Raumonen, Aki Rehmonen, Juha Reiman, Santtu Reinikainen, Juha Reinikainen, Artemi Remes, Matti Riekki, Jorma Riihikoski, Jose Riikonen, Matti Riikonen, Matti Rinne, Markku Roinila, Bello Romano, Elise Roponen, Sami Rouhiainen, Jussi Ruusila, Tapani Rytöhonka, Ursula Ryynänen, Jyrki Räikkä, Hanna Räty, Harri Römpötti, Mikko Saarainen, Mikko Saarela, Maija Saarema, Ola Saarinen, Jussi Saarinen, Susanna Sairanen, Make Salama, Camilla Salenius, Jussi Sallinen, Susanne Salmi, Markku Salmi, Reeta Salmi, Heli Salminen, Mikael Salo, Jussi Salolainen, Tero Salonen, Kari Sammo, Riku Sanaksenaho, Mari Sarii, Essi Sarpo, Timo Saxén, Saku Schildt, Jari Setälä, Kari A. RUMBAN TEKIJÄT 1983–2019 Ville Aalto, Mikko Aaltonen, Emilia Aarnisalo, Pia af Hällström, Tuomas Aflecht, Tapio Ahola, Annastiina Airaksinen, Tommi Aitio, Iida Anderson, Minna Annola, Jussi Aro, Jonni Aromaa, Lasse Auranne, Kira Autiosuo, Hanna Backända, Semira Ben-Amor, Mia Bergius, Joose Berglund, Elisa Bey, Kalle Björklid, Jana Blomqvist, Bluk, Aleksis Breuer, Anna Brotkin, Rita Dahl, Essi Eerola, Henri Eerola, Antti Eerola, Katriina Etholen, Yehia Eweis, Teemu Fiilin, Jari Flinck, Janne Flinkkilä, Simo Frangén, Laura Friman, Jarkko Fräntilä, Kaapo Fyhr, Esin Güngör, Laura Haapala, Manu Haapalainen, Sami Haapavaara, Pertti Hakala, Markku Halme, Olli Hannonen, Sanna-Maija Hannuksela, Kaisa Hannula, Lauri Hannus, Hanni Harjula, Emma Harriet, Mari Hautamäki, Mikko Heikkonen, Pasi Heikura, Jussi Helamaa, Mikael Helenius, Markku Helin, Kari Hemminki, Anna Hiironen, Markus Hilden, Akseli Hiltunen, Iida Sofia Hirvonen, Pentti Hokkanen, Kari Hotakainen, Jussi Huhtala, Jyrki Huotari, Juhana Hurula, Lasse Hytönen, Perttu Häkkinen, Vesa Häkli, Tomi Hämäläinen, Ville Hänninen, Jukka Hätinen, Minna Iikkanen, Timo Isoaho, Antti Isokangas, Juha Itkonen, Veli-Matti Jaatinen, Minna Jokinen, Harri Jones, Jarmo Juhala, Jukka Junttila, Johanna Juntunen, Saila Juuti, Jami Järvinen, Lassi Kaaria, Minna Kallinen, Pauli Kallio, Titti Kallio, Otso Karhu, Antti Karisalmi, Ville Karisto, Sami Karjalainen, Markus Karlqvist, Hanna Karpio, Tero Kartasenpää, Sanne Katainen, Jarmo Katila, Mikko Kaukonen, Jari Kauppinen, A. Seuraava looginen askel oli dj-kopissa välttävin taidoin kaiken muun paitsi toiveiden toteuttaminen ja blogimaailmassa oman musiikkimakunsa erinomaisuudella briljeeraaminen. Joku on vain todennut, että tuo tyyppi olisi kai ihan ok tähän hommaan; ainakin se esittää uskottavasti tietävänsä jostain jotain ja varmaan tekisi jotain samantyyppistä huvikseenkin. Palkkiot, joita Rumba on kyennyt avustajilleen maksamaan, ovat sellaisia ettei kenenkään tarvitsisi lehteen kirjoittaa. Sihvonen, Martti Sillanmäki, Junior Simola, Marko Sinkkonen, Petri Sipilä, Mikko Sokero, Axa Sorjanen, Reijo Sormunen, Mikko Sorsa, Riitta Sourander, Olli Sten, Tuomo Stenberg, Netta Stenius, Heini Strand, Roosa Suhonen, Markku Suihkonen, Sara Sumelahti, Johanna Sumuvuori, Jukka Sundholm, Miika Särmäkari, Hippo Taatila, Otto Talvio, Matti Tanskanen, Rytöhonka Tapani, Ari Taponen, Nelly Tatti, Julia Thil, Ville Tiihonen, Petteri Tikkanen, Niko Toiskallio, Markku Toivanen, Jussi Toropainen, Ville Tukiainen, Tomi Tuomaala, Sami Turunen, Julius Töyrylä, Kirpi Uimonen Ballesteros, Jari Ukkonen, Vilma Vainikainen, Tero Valkonen, Virve Valli, Anton Vanha-Majamaa, Heini Vanhanen, Kimmo Vanhatalo, Riku Vejander, Jerry Vibro, Auroora Vihervalli, John Vihervä, Mikko Virtanen, Mervi Vuorela, Ville Vuorinen, Verna Vuoripuro, Maria Vähänikkilä, Jukka Väänänen, Janica Wahlström, Juha Wakonen, Feniks Willamo, Arnold Wittingsten, Marko Ylitalo, Nalle Österman ja kaikki, joiden nimi jäi epähuomiossa pois listalta . Olen työskennellyt ”alalla” pitkälti toistakymmentä vuotta, mutta työhaastatteluissa en ole juuri tuoleja kuluttanut. Jääkää hyvästi M ikä olisikaan parempi paikka kirjoittaa itsestään kuin viimeisen päätoimittamansa Rumban pääkirjoitus. Eivät kustantajat, eivät lukijatkaan. Rumban lukemisen olen lopettanut – yleensä jostain suosikkibändiini kohdistuneesta sivalluksesta suivaantuneena – yhtä monta kertaa kuin aloittanut uudelleen. Osaksi siksi, ettei suomeksi kirjoitettua musiikkijournalismia ole koskaan vaivannut runsauden pula. Olen sanalla sanoen ajelehtija. Tämä on asia, jota kukaan muu kuin Rumbaan kirjoittanut ei ole ymmärtänyt, eikä voikaan. He ovat tahtoneet, koska Rumba on tärkeä ja rakas. Rumban epävarma jatko kummitteli jo pestiin kysyttäessä, ja se on roikkunut lehden yllä raskaana varjona koko ajan. Printtimuotoisen Rumban teko ensin viisi ja sitten neljä kertaa vuodessa on ollut samalla haastavinta ja palkitsevinta työurallani. Kiitän myös edeltäjiäni asenteesta ja opeista, joita tämän lehden teko vaatii. Rajalliset resurssit ja jatkumoiden suunnittelun mahdottomuus ovat olleet paikoin musertavilta tuntuvia haasteita. Samalla kiihkolla musiikkiin suhtautuvaa porukkaa alkoi löytyä underground-ympyröistä, mutta niitä oli kulkenut rinnalla myös musiikkilehdissä. Rumbankin pääkirjoituksia olen mielestäni päätynyt kirjoittamaan olemalla sattumoisin oikeissa paikoissa oikeisiin aikoihin. JUKKA HÄTINEN Kirjoittaja on Rumban viimeinen päätoimittaja. Sitten se tyyppi, joka jaksoi vaahdota baarien pöydissä uusista levyistä, kunnes puhe sammalsi ja yleisö oli kaikonnut. Olen se tyyppi, joka toi kotibileisiin itse poltetut cd-r-kokoelmat, jotka katosivat mystisesti illan edetessä. Kiitos ennen kaikkea Jukka, hyvin vedetty.” PÄÄTOIMITTAJA Jukka Hätinen TOIMITUSSIHTEERI Mervi Vuorela RUMBA 9. Ja kun tällaisia kohtaamisia on vuosien saatossa sattunut useampi, loppuvuodesta 2015 huomasin olevani tässä. Koskinen, Elisa Koskinen, Elise-Anette Koskinen, Pauli Kosonen, Pasi Kostiainen, Antti Kotanen, DJ Kridlokk, Joonas Kuisma, Timo Kuismin, Mikko Kuitunen, Måsse Kullman, Hilla Kurki, Juha Kurri, Satu Kurvinen, Kari Kuukka, Rami Kuusinen, Hannu Kylkisalo, Saara Kyyrö, Linda Kämäräinen, Markus Laakso, Lamppu Laamanen, Julius Lahdenoja, Pekka Laihanen, Valtteri Laine, Henrik Laine, Harri Laitinen, Jari Lam, Nina Lamberg, Janne Lappalainen, Kivi Larmola, Jussi Latvala, Emmi Laukkanen, Samuli Launonen, Jari Lehessaari, Anne Lehtinen, Leena Lehtinen, Jyrki Lehtola, Jouko Lehtola, Aino Lehtonen, Petri Lehtonen, Jouni Leinonen, Anu Leppäharju, Sini Leskinen, Juha Leveelä, Maiju Liikka, Essi Lindahl, Jukka Lindfors, Outi Lindström, Anna-Maija Lippu, Mikko Litmanen, Marko Liulia, Leena Louhivaara, Santtu Luoto, Antti Luotola, Sami Luukkanen, Antti Lähde, Nisse M, Tanja Maijanen, Miku Majuri, Markku Makkonen, Jonathan Mander, Jussi Mankkinen, Sonya Mantere, Mikko Marjakangas, Esa Mark, Matti Markkola, Piia Matikainen, Mikael Mattila, Zeus Mattila, Biba Mattila, Pia Mattila, P.J Mattila, Ilkka Mattila, Zeus Mattila, Tommi Melajoki, Joel Melasniemi, Anna Mertanen, Mikko Metsämäki, Amanda Micklin, Miettinen, Pihla Miettinen, Sari Miettinen, Jani Mikkonen, Anne Montonen, Søren Mosdal, Sallamaari Muhonen, Maria Mustonen, Timo Myllykoski, Pasi Myllymaa, J. Kiitos Merville ja Litille, joiden kanssa lehti on saatu painoon mahdottomiltakin tuntuneina päivinä. vuosikerta Numero 678 Mustanaamion suojeluksessa jo vuodesta 1984. Huomattavasti enemmän kuin siinä tamperelaisessa lehdessä. Toiseksi: jokin siinä terävien kielien ja kirkkaiden mielien muodostamassa porukassa on kiehtonut. Kauppinen, Heikki Kemppainen, Joonas Kervinen, Matti Kervinen, Toni Keränen, Sari Keskinen, Tiina Keto, Satu Keto, Roo Ketvel, Johanna Kiiski, Jaakko Kilpeläinen, Aleksi Kinnunen, Kalle Kirstilä, Petri Kiuttu, Kari Kivelä, Maria Kivimaa, Eemeli Kiviniemi, Susanna Klaar, Konsta Klemetti, Joni Kling, Samuli Knuuti, Antti Koivumäki, Jukka Kolehmainen, Lance Kooma, Tina Korhonen, Ari Korpi, Laura Korpikunnas, Kalervo Koskela, Kimmo K. Kiitän vilpittömästi kaikkia, jotka ovat näinä vuosina Rumbaan kirjoittaneet
Se on aika väsynyttä ja sitä on paljon ilmassa. Ehkä kaipaisin lisää ammattitaitoa, ja että vähän enemmän annettaisiin itsestään oikeaa persoonaa, eikä vain larpattaisi jenkkiplagioinnilla. Oma duuni, oma aktiivisuus ja hyvän musan teko pitää olla keskiössä.” – BRÄDI ”Hienointa kaikessa rockissa tai elektronisessa musiikissa on se, että saa keksiä hienoja uusia alagenrejä. Harmi.” – PEKKO KÄPPI ”Olen mielenterveysomainen ja kirjoitan aina omien kokemusten pohjalta. Se on rikkaus. Se vie arvoa koko kentältä.” – KUBE ”Thom Yorke on taitava muusikko, mutta uusi Suspiria ja sen musiikki eivät ole kauhuelokuvaa. Ä L ÄY K S I Ä ”Suomiräpin tila on ollut viime vuodet tosi hyvä. Hajoaa-kappaleen myötä päädyin mielelenterveysomaisten keskusliitto FinFamin suojelijaksi. Sen vuoksi on erityisen lähellä sydäntäni puhua siitä, miltä tuntuu kun sinun vieressä joku sairastaa, ja se järkyttää sinun mieltäsi. Uusia artisteja ja yrittäjiä tulee koko ajan. Poimintoja Rumban verkkosivuilta. Haluaisin jeesata omaisten oloa. Kertoa, että se on ihan ok, että tuntuu hankalalta, ja on ihan ok olla väsynyt.” – F 10 RUMBA. Koetin lanseerata jossain vaiheessa, että Pekko Käppi & K:H:H:L on proto-proto-proto-heviä. Odotan mielenkiinnolla, onko uudella tilanteella minuun ja Rähinä-kollegoihin minkälainen vaikutus, vai onko lainkaan. Mielestäni se on edelleen hyvin sanottu ja hyvin kuvaava, mutta ei meitä tituleerata proto-proto-proto-heviksi ikinä. Elokuva on aivan liian pitkä, pitkäveteinen ja musiikki pikemminkin nukuttaa, ei pelota.” – CLAUDIO SIMONETTI, GOBLIN ”Ymmärrän Sanoma-kauppojen huolen ja spekulaation, joskin olen porukan kiihkoa ja hätää hieman ihmetellyt. Näen hyvin epätodennäköisenä, että suuri omistaja nyt todella härskisti ajaisi kaikki omat pojat joka paikkaan läpi, eihän kansa katsoisi sellaista
Voimaannuttavan tunteen antamista. Sukupuolella ei ole edes niin paljon väliä siinä, mitä teen. Siitä en tiedä, tullaanko 2020-luvulla näkemään hipahtavan hajuisia roots reggae -henkisiä hittejä kuten 2010-luvun alussa, mutta sopivassa suhteessa nykypoppiin risteytettynä reggae toimii kaupallisestikin yhä.” – JUKKA POIKA ”Hardcorepunk merkitsee vapautta ilmaisukeinona. En pystyisi elämään ilman, se olisi mahdottomuus tässä vaiheessa. ”Olen avannut paljon ovia. Olen paras räppäri ja kamppailen muiden räppäreiden kanssa siitä asemasta.” – SILVANA IMAM ”Kyllä minulle yhä kuulijoita tuntuisi löytyvän. Tärkein syy vaikutukseeni on musiikkini, joka on todella korkealaatuista, olit siitä mitä mieltä tahansa. Kai tämä on verrattavissa uskonnolliseen hurahtamiseen.” – JUSSI KAHOLA, TRYER. Keikoilla käydään ja radioissa soidaan. Vapauden tunne, mahdottoman saavuttaminen, rakkaus sitä kohtaan mikä sinua liikuttaa
VA L I T U T PA L S AT KUVAT JA TEKSTIT TOMI PALSA 12 RUMBA
Toivottavasti tämä ainutlaatuinen festivaali saa jatkoa. VA L I T U T PA L S AT Peaches • Querelle-festivaali, Helsinki • 27.4.2019 ”VEDÄ vittu päähän ja tee spagaatti”, kertasi käsitetaiteilija Peaches mielessään menestyksensä avaimia. RUMBA 13. Räävittömistä ja voimaannuttavista esiintymisistään tunnettu Peaches edusti hienosti ensimmäistä kertaa järjestetyn Querelle-festivaalin ideologiaa. Musiikkiesitysten lisäksi ohjelmassa oli paneelikeskusteluja, drag-esityksiä, tanssia ja paljon muuta. Siellä kaikenlaiset keinotekoiset raja-aidat ryskyivät iloisesti, olipa kyse sitten musiikkigenreistä, taiteenlajeista yleisemminkin tai sukupuolirooleista
Areenakeikka oli samalla Tiktakin 20-vuotisjuhla sekä jäähyväiset faneille. Peilittömien kameroiden maailma on kovin erilainen. Omalta osaltani keikka meni paniikinomaisissa tunnelmissa, kun yritin opetella käyttämään upouutta kameraani sen neitsytkeikalla. Tiktak • Hartwall-areena, Helsinki • 18.4.2019 KLASSIKKOYHTYE Tiktak palaili pätkittäin jo viime kesänä tehden kourallisen festivaalikeikkoja yksinoikeudella erään nimeltämainitsemattoman mediatalon järjestämillä soittojuhlilla. VA L I T U T PA L S AT 14 RUMBA. Kovasta työmoraalistaan muistettu yhtye hioi settinsä sellaiseen kuntoon, että oli vain loogista kokoontua vielä kerran yhteen
VA L I T U T PA L S AT RUMBA 15
Jarkko Martikainen • TTT-Klubi, Tampere • 13.4.2019 TAMPEREEN Työväen Teatterin jatkeena toimiva TTT-klubi on yksi miellyttävimmistä konserttipaikoista maassamme. Itsekin olen päässyt todistamaan tuon yhtälön toimivuuden jo pariin kertaan aiemmin. Vaikka paikka näyttää ensisilmäyksellä hieman teatterisalin ja ruotsinlaivan ravintolan sekoitukselta, tunnelma salissa on aina kohdillaan. Erityisesti Jarkko Martikainen ja TTT-klubi sopivat hyvin yhteen. Mitä syvemmälle ahdinkoon Suomea ajetaan, sitä enemmän tarvetta on Martikaisen kappaleille, joissa käsitellään vaikeita teemoja humaanisti lohtua luoden. Nyt olin kokevinani jotakin poikkeuksellista yhteyttä artistin ja yleisön välillä. VA L I T U T PA L S AT 16 RUMBA
Tämä levynjulkistuskeikka oli ensimmäinen pitkä F-keikka jonka todistin, ja se täytti kaikki odotukseni. Vahvat lauluosuudet ja räpit tulivat erittäin luontevasti ja suurella tunteella. F • Olympia-kortteli, Tampere • 19.4.2019 MUISTAN, kuinka ihmiset alkoivat viime kesänä vaahdota uudesta artistista F. F is gonna be huge! VA L I T U T PA L S AT RUMBA 17. Lavaolemus oli vangitseva. Setti oli parin biisin mittainen, mutta F:n tekemä vaikutus massiivinen. Ei kulunut kuin kaksi viikkoa ennen kuin näin hänet Ruisrockissa Tavastian Lauantaidiskon vieraana. Olin myyty. Tämän jälkeen olen nähnyt F:n jo kymmenisen kertaa lavalla
Voikaa hyvin! VA L I T U T PA L S AT Fullsteam & NeloNeN media live proudly preseNt speCial Guest: NeloNeNmedialive.Fi/tHeoFFspriNG liput eNNakkooN alk . k-18 18 RUMBA. Kiitos teille. Rumba loppuu, elämä jatkuu. 69 € . Vaikka ilta ei jäänyt ikimuistoiseksi, on juuri tähän kuvaan sopivaa lopettaa Valitut Palsat. Tulee uusia keikkoja ja kuvia. Niitä julkaistaan varmaan jossakin. Nyt riitti kaksi iltaa viidestä. Ken Stringfellow • Suisto-klubi, Hämeenlinna • 14.4.2019 SUURI musiikillinen sankarini Ken Stringfellow käy nykyisin Suomessa lähes viikoittain. Hämeenlinnan konsertin Stringfellow taisteli urhoollisesti läpi kipeänä antaen kaikkensa. Vielä vuosi sitten olin jäänyt paitsi ainoastaan viidestä Stringfellow’n Suomessa soittamasta noin viidestäkymmenestä keikasta
69 € . Fullsteam & NeloNeN media live proudly preseNt speCial Guest: NeloNeNmedialive.Fi/tHeoFFspriNG liput eNNakkooN alk . k-18
T U T K A L L A M AR KU S PA AJ AL A Pimeä hedelmä. 20 RUMBA
Bassovoittoista ja tummaa soundia esittävä tuore trio on saanut huomiota muun muassa YleX:ltä. Life on omien sanojensa mukaan ”uuden ajan suomalainen poikabändi”, jonka taustalta löytyy kokeilevan elektronimusiikin tekijöitä. Duosta kokonaiseksi bändiksi kasvanut Luukas Oja soittaa kaikkia trendejä vastaan rehtiä suomalaista rockia. RUMBA 21. Niitä yhdistävä poikkeus on, että kaikki ovat nimenomaan yhtyeitä. T U T K A L L A Bändien paluu PIMEÄ HEDELMÄ, LUUKAS OJA ja LIFE ovat yhtyeitä, joille ei ole Suomessa selviä vastinpareja. Muutaman singlen julkaisseella kokoonpanolla on edessä festarikesä provinsseineen ja ilosaarirockeineen. TEKSTI OSKARI ONNINEN P imeä hedelmä on kahden räppärin ja tuottajan muodostama yhtye, joka julkaisi keväällä omakustanteisen esikois-ep:nsä Ei leiki. Yhtye levyttää Eevil Stöön Katakombi-levymerkille
”Coolius. Ei liikaa valoja päällä.” Mitä kappaletta pyydät yökerhossa dj:ltä, jos olet todella humalassa. Ei tykkää vastailla kysymyksiin.” Minkä nimisellä soittolistalla musiikkisi olisi parhaimmillaan. Niitä olisi siis tullut yksi vuodessa. Me tehdään näitä musahommia nimenomaan keikkoja varten. On tosi subjektiivinen asia, mikä kenenkin mielestä on cool, mutta se cooliuden tavoitteleminen ja sen pitäminen itseisarvona. Loppuunmyyty mikä tahansa muukin kävisi. Vitun hyvä, että nuo tekevät tätä. Se on sellainen, minkä puoleen voi kääntyä aina takaisin. Siellä tuntuu siltä, että tätä me kaivataan tällä hetkellä. Käyttötarkoitus vaihtelee tilanteesta ja vuodenajasta riippuen, mutta siihen tulee palattua jo siksi, jos ei ole hetkeen kuunnellut.” Missä olette vuoden, kolmen ja kymmenen päästä. Miksi he eivät vastaa tähän. Se on meille se juttu, missä koko homma on eniten elossa. 10 vuoden päästä me ollaan jonkun erittäin siistin, uuden räppärin keikalla. Sellaista hyvää possehenkeä. Lisäksi kiitän kaikkia menneitä ja tulevia noitia.” Kuvitellaan tilanne, että kriitikot eivät pidä musiikistanne. Sinne olisi helppo tulla ja kaikkea sellaista. Hämärä tunnelma. ”Varmaan tämä haastattelu.” Ketä kiität palkintopuheessasi. ”Vuoden päästä me ollaan kesäkiertueen treeneissä. Se on ainut syy.” Mitä albumia olet kuunnellut eniten elämäsi aikana. Se on meille se juttu, missä koko homma on eniten elossa.” – VANESSA VIRTA M AR KU S PA AJ AL A Vanessa Virta kuvassa keskellä. Tekemisen innosta he ovat iloisia.” Listaykkönen, loppuunmyyty Tavastia vai kutsu Vain elämää -ohjelmaan. Me ei olla enää relevantteja.” Mikä popmusiikissa on yliarvostettua. Äiti tukee, että hienoa kun te teitte, mutta ei ehkä ymmärrä sitä. Voi olla ihan kämäinen ja silti vitun hyvä.” Mikä musiikissanne on sellaista, että vanhempasi voisivat pitää siitä. Isä ei pidä räpistä ollenkaan. ”Naisräp-Facebook-ryhmää. ”Joku Tummat soundit -tyyppinen. Meidän musiikin kylkeen sopii hyvin muu tällainen matalabassoinen, ehkä vähän jumittava musiikki. Se, että on jotenkin releet kohdallaan ja kaikki hyvässä paketissa ja ajatellaan, että silloin se asia olisi helpommin nieltävissä. ”Ollaan pelattu juomapeliä edellisenä iltana ja käyty nukkumaan.” ”Me tehdään näitä musahommia nimenomaan keikkoja varten. ”Täytyy sanoa, että he eivät erityisemmin pidä siitä. T U T K A L L A P I M E Ä H E D E L M Ä VANESSA ”VANE VANE” VIRTA K etä muita yhtyeeseen kuuluu. ”Kaisa Cleva on Berliinissä tekemässä opiskeluja eikä vastaa siksi. Kolmen vuoden päästä me ollaan jollain mökillä, suunnittelemassa kolmatta levyä. ”Se johtuu siitä, että ne ei tajua meidän huumoria. Miksi. 22 RUMBA. ”Cardi B:n Drip. ”Varmasti Erykah Badun Mama’s Gunia (2000). Ei Tavastia ole pakollinen, mutta se olisi tavallaan kätevä. Sieltä on saanut intoa ja rohkeutta tehdä ja julkaista räppiä. Se on ehkä sitä, ettei välitä tavoitteesta olla cool. En edes tiedä, kuinka vanha levy on kyseessä, mutta löysin sen ehkä joskus 5–8 vuotta sitten. ”Loppuunmyyty Tavastia anyday everyday. Se sopii kaikkiin tilanteisiin, lohduttaa ja energisoi. Liki on hiljainen kaveri. Vaikka Kutonen tai joku semmoinen.” Heräät Jaren ja VilleGallen välistä, mitä on tapahtunut. Pitää päästä purkamaan energiaa ja grindaamaan.” Mikä on suurin saavutuksesi musiikin saralla. Tutut kuunteli sitä, tartutti sen fiilistelyn minuun
Kotibileissä menen laittamaan aina saman biisin uudestaan ja uudestaan. Loppusetissä oli joku erikoinen hetki, joka herkistytti lavallakin.” Heräät Jaren ja VilleGallen välistä, mitä on tapahtunut. Saatiin silloisen bändin kanssa, jossa Jessica oli myös, tilaisuus päästä Apulannan keikalle. Se sopi hyvin teiniangstitilanteeseen, joka siinä iässä rupesi olemaan. Jos pitäisin sen kanssa, aloitettaisiin Heinäveden perukoilta ekoista kitaramaikoista ja edettäisiin Joensuun popmuusikot ry:hyn ja muuhun yhteiseen.” Kuvitellaan tilanne, että kriitikot eivät pidä musiikistanne. Me ollaan ihan rokkibändi, mikä ei välttämättä ole freshein ajatus. Että kenenkään kiusaantuminen tai minun kiusallistuminen ei olisi mennyt niin äärimmäisyyksiin, että oltaisiin menetetty hermot toisiimme.” Mikä popmusiikissa on yliarvostettua. Apulanta oli muutenkin eka fanituksen kohde. Silloin olisi kiva, että joku osaisi laulaa biisejä ulkoa ja niitä voisi kuulla karaokessa. Viimeisin on ollut The Crashin Lauren Caught My Eye. ”Kuuntelen aina tiettynä ajanjaksona yhtä biisiä ihan sikana. Se rupeaa joka kerta tanssituttamaan. RUMBA 23. Ehkä se kertoo jotain ystävistäni.” Mikä on suurin saavutuksesi musiikin saralla. Se voisi olla sen listankin nimi.” Mitä kappaletta pyydät yökerhossa dj:ltä, jos olet todella humalassa. On harvoja juttuja, joista olen selvittänyt yhtä paljon asioita kuin Apulannasta.” Missä olette vuoden, kolmen ja kymmenen päästä. En ole koskaan kysynyt, tykkääkö ne oikeasti, mutta kyllä ne keikoilla käy ja ainakin esittää fanittavansa.” Listaykkönen, loppuunmyyty Tavastia vai kutsu Vain elämää -ohjelmaan. ”En tiedä, pitääkö ne muutenkaan. Jos halutaan uutta ja upeaa musaa, eikä perinteinen rokki kuulosta hyvältä, niin sitten ei varmaan meidän musakaan.” Mitä albumia olet kuunnellut eniten elämäsi aikana. Yleensä saan tästä tavasta sympatiaa ja naurua osakseni. Silloin, kun oli cd-levyjä, soitin tosi paljon Apulantaa, ehkä eniten Ehjää. Kolmen vuoden päähän miettiminenkin rupeaa jo tutisuttamaan. ”Yhtyeen perustamisen lähtökohta oli ’lauluja sekopäistä’. ”Yhtyeeseen kuuluu toinen laulaja Jessica, kitaristi Iivari, rumpali Olavi ja basisti Ilkka. Miksi. ”Jos pitäisin yksin, kiittäisin ekana Jessiä. ”Toivon, että vuoden sisään meiltä olisi tullut levy ja oltaisiin tehty jokin kiertueen kaltainen. Muistan, kun päästiin debytoimaan Tavastialla pari kuukautta sitten. ”Varmaan, että olen löytänyt Jessican elämääni.” Ketä kiität palkintopuheessasi. Ekat biisit ajautui sellaisiksi. ”Hirveästi on mietityttänyt se, että asioita tehdään jollain naamalla ja lähtökohdasta, että laulaja on keulakuva.” Mikä musiikissanne on sellaista, että vanhempasi voisivat pitää siitä. ”Olen saletisti juonut pari viskiä liikaa, törmännyt niihin baarissa ja kysynyt, mitä helvettiä siinä Tarkenee-laulun tokan säkeistön lopussa sanotaan. Miksi he eivät vastaa tähän. ”Loppuunmyyty Tavastia. Me vedettiin Jessin kanssa pitkää tikkua vastaajasta. Enkä ole välttämättä vieläkään saanut vastausta.” ”On harvoja juttuja, joista olen selvittänyt yhtä paljon asioita kuin Apulannasta.” – IITA YLÖNEN Iita Ylönen kuvassa oikealla. ’Siks blehat ei lähe mun pääst hani / hidastettuna ollaan’, mutta mitä sitten tulee. ”Se on suomenkielistä eikä mitään monimutkaista musaa. En ole suostunut lähtemään ennen kuin ne kertoo sen. ”Kuuntelen nykyään hävettävän vähän albumikokonaisuuksia. Olin ehkä 13-vuotias. T U T K A L L A L U U K A S O J A IITA YLÖNEN K etä muita yhtyeeseen kuuluu. Nakki napsahti meikälle.” Minkä nimisellä soittolistalla musiikkinne olisi parhaimmillaan. Siitä alkoi uusi aikakausi. Kymmenen vuoden päästä olisi kiva olla kasassa
T U T K A L L A K etä muita yhtyeeseen kuuluu. Livekokoonpanossa on kitaristi Pekka Korhonen. Isäni kehui eritoten biisien yksinkertaisuutta ja sanoituksia. Miksi he eivät vastaa tähän. 24 RUMBA. Bassolla oltiin Mikon ja Jannen kanssa kaikki kolme, mutta lähinnä minä sielläkin puhuin.” Minkä nimisellä soittolistalla musiikkinne olisi parhaimmillaan. Hän piti niistä kovasti, vaikka ne olivat hänen mielestään hieman surullisia.” Listaykkönen, loppuunmyyty Tavastia vai kutsu Vain elämää -ohjelmaan. Ollaan ajateltu, että yksi hoitaa haastattelut. Vuoden päästä ollaan toivottavasti valmistautumassa kesän keikoille. 10 vuoden päästä varmaan Vain elämää potenssiin kaksi -ohjelman krapulassa.” Mikä pop-musiikissa on yliarvostettua. Kotimainen on tärkeä, koska me nähdään bändi kotimaisen musiikin kaanonissa ja halutaan olla siinä uudenlaista.” Mitä kappaletta pyydät yökerhossa dj:ltä, jos olet todella humalassa. ”He ovat varmaan olleet katsomassa meidän yhtyettä, tulleet yhteiseen majapaikkaan ja ovat halunneet kertoa mielipiteensä meidän esiintymisestä. Näin tylsä siksi, että artistina haluaisi mahdollisimman ennakkoluulotonta kuulijakuntaa. ”Kaikkia näitä vuosia yhdistää on se, että toivotaan, että ollaan keikoilla ja soittolistoilla ja levylautasilla tai korvissa soimassa. Palaan niihin, jos en jaksa kuunnella yhtään mitään musiikkia.” Missä olette vuoden, kolmen ja kymmenen päästä. Ja rakasta tyttöystävääni kiittäisin myös.” Kuvitellaan tilanne, että kriitikot eivät pidä musiikistanne. Tästä olemme sitten keskustelleet kiivaasti, happi on loppunut ja olemme pyörtyneet. Tai sitten oma artikulointi ja ulosanti.” Mikä on suurin saavutuksesi musiikin saralla. Mitä on tapahtunut. Kolmen vuoden päästä valmistellaan ehkä kolmannen albumin julkaisua. ”Oman bändin lisäksi Dj Kridlokkia, joka miksaa meidän biisit ja toimii korvina meille. Sanoisin, että se loppuunmyyty keikka, mutta ei sen tarvitse olla edes Tavastia.” Heräät Jaren ja VilleGallen välistä. ”Se, että edelleen teen musiikkia.” Ketä kiität palkintopuheessasi. ”Ei mikään asia missään taiteessa ole yliarvostettua.” Mikä musiikissanne on sellaista, että vanhempasi voisivat pitää siitä. ”Ei siitä voi syyttää muuta kuin meitä bändinä. ”Uutta kotimaista musiikkia. Vain elämää ei tunnu relevantilta vaan absurdilta. ”Janne Aarrelampi ja Mikko Virtala. Ei vaadi mitään erityistä tajuttavaa, että tätä meidän musiikkia ymmärtäisi. Eevil Stöötä, joka julkaisee ja on ollut alusta asti hyvä tuki. Äitini halusi, että kirjoitan sanoitukset erilliseen ruutupaperivihkoon, jotta hän voi lukea niitä ystävättärilleen. Viimeksi eilen kuuntelin diskografiaa läpi. Onneksi pehmeälle pedille.” ”Äitini halusi, että kirjoitan sanoitukset erilliseen ruutupaperivihkoon, jotta hän voi lukea niitä ystävättärilleen.” – TEEMU ILTOLA L I F E TEEMU ILTOLA Teemu Iltonen kuvassa keskellä. ”Jompikumpi ensimmäisistä se on. Miksi. Ehkä baarit ovat olleet vääränlaisia. ”Marc and the Mambasin Black Heart on kestosuosikki ja viime aikojen yritys, mitä en ole juurikaan saanut läpi. Soitin muun muassa meidän Jää-kappaletta isäni kanssa. ”Olin viikonloppuna vanhempien luona. Se olisi vanha kunnon makuasia.” Mitä albumia olet kuunnellut eniten elämäsi aikana. ”En osaa sanoa, mikä Noitalinna huraan levy se olisi
Hän on kiertänyt maailmaa HIMin kiertuemanagerina ja edustanut lukuisia suomalaisia ykkösartisteja Haloo Helsingistä Juha Tapioon. ”Oltiin kaikki työttömiä ja haluttiin myös pitää tilanne sellaisena. Kaiken nykyiseen työhönsäkin liittyvän Tamminen sanoo oppineensa kiertäessään bändinsä Endstandin kanssa Suomea ja Eurooppaa. TEKSTI HANNA RÄTY KUVAT MARKUS PAAJALA P unk-julkaisuihin keskittyneen, nyt jo edesmenneen Combat Rock Industry -levy-yhtiön ja levykaupan toisena perustajana monelle tutuksi tullut Janne Tamminen on säätänyt musiikin parissa 1990-luvun puolivälistä saakka. Kun alun perin metallimusiikkia fiilistellyt ja soittanutkin Tamminen löysi Bad Religionin, hän imeytyi punkin maailmaan niin vahvasti, että metalliin tuli pian suorastaan vastareaktio. Nyt silloisten vinyylilevyjen pois myyminen hieman kaduttaa, mutta mikään muu musiikin parissa tehty ei. Tällä hetkellä Tamminen toimii hämeenlinnalaisen Suisto-klubin promoottorina, mutta tekee edelleen freelancerina myös areenatuotantoja. Silloin minulla oli ekaa kertaa myös varaa ostaa levyjä, kun työttömyystuki ei mennyt kaljakauppaan. Käytiin treenaamassa ainakin viisi kertaa viikossa, ja biisejä rupesi syntymään hyvää 26 RUMBA. M E R K K I H E N K I L Ö Itsensä myynyt musamyyjä Teini-ikäisenä hardcorepunkiin pärähtänyt JANNE TAMMINEN on itseoppinut tee se itse -mies, joka päätyi riihimäkeläisiltä treenikämpiltä ensin alakulttuurijulkaisuihin keskittyneen levykaupan omistajaksi ja sitten stadionkonserttien tuottajaksi. Keväällä hän aloitti työt hämeenlinnalaisen Suisto-klubin promoottorina. Jotain naksahti päässä, ja tajusin, että tässähän voi tehdä ihan mitä vaan.” Sen jälkeen Tamminen on tehnytkin melkein kaiken, mitä suomalaisessa musiikkimaailmassa on mahdollista tehdä. ”Lopetin dokaamisen 19-vuotiaana vuonna 1995, minkä jälkeen vapautui kamalasti energiaa ja aikaa tehdä asioita, kun ei ollut aina krapula
M E R K K I H E N K I L Ö RUMBA 27
Punkista ei varmastikaan voi päästä kovin paljon kauemmas kuin mihin Tamminen päätyi tämän jälkeen. ”Tietyllä tavalla Suisto on paluu juurille, mutta pystyn silti hyödyntämään viime vuosina kerättyä oppia kaupallisemmankin musiikin puolelta. Minulle on kuitenkin edelleen tärkeintä, kun näen että artisti nauttii lavalla ja yleisö on onnellista.” 28 RUMBA. KEVÄÄLLÄ Tamminen aloitti työt hämeenlinnalaisen Suisto-klubin promoottorina. Vaikka liksat ovat pienempiä kuin isommilla klubeilla, monet tunnetummatkin artistit haluavat soittaa siellä, koska paikka on viihtyisä ja keikkakokemus intiimi.” Vaikka Tamminen on tullut kauas punk-tuotannoista ja naureskelee itsekin myyneensä itsensä, pitää hän edelleen kiinni siitä, ettei tee mitään omia arvojaan vastaan sotivaa. ”Olin Warnerilla neljä vuotta, ja se oli todella opettavainen pesti. Tamminen ei kuitenkaan koe ottaneensa askelta alaspäin. Combat Rock Industry julkaisi olemassaolonsa aikana mittavan valikoiman suomalaista kärkipunkia ja aiheutti toiminnallaan myös vastareaktioita niin sanottujen tosipunkkarien taholta – kaksikko kun ”Ei minun tarvitse tykätä kaikesta siitä musiikista, minkä parissa teen töitä, mutta pitää minun pystyä seisomaan sen takana.” – JANNE TAMMINEN VÄ L ÄY K S I Ä M E R K K I H E N K I L Ö halusi alusta asti tehdä kaiken mahdollisimman ammattimaisesti ”huonoon” soitantaan ja itse tekemiseen perustuneen skenen sisällä. Negatiivista palautetta on tullut vanhoista piireistä, mutta harvoin kukaan sanoo mitään suoraan Tammiselle. Kun Offspring tulee kesällä Suomeen, Tamminen kiertää heidän kanssaan kotimaan tapahtumat ja huolehtii, että kaikki toimii. Tajusin lafkan merkityksellisyyden oikeastaan vasta nähtyäni siitä tehdyn dokkarin. Päädyin Cheekin stadionkonserttien tuottajaksi, ja oli tavallaan ihan järjetöntä olla yhtäkkiä mukana jossain niin isossa kaikkien oikeiden ammattilaisten keskuudessa. Tuntuu hassulta, että vieläkin saa kuulla meidän olleen ihmisille joku linkki toisiinsa ja näihin juttuihin.” JONKINLAISENA riippumattoman toimijuuden esikuvana toimi myös Tammisen ja Jani Koskisen perustama Combat Rock Industry. En esimerkiksi ikinä lähtisi tekemään perussuomalaisille kampanjaa. Vuosi 1995 ”Vuosi 1995 oli monella tavalla käänteentekevä elämässäni. Tein päätöksen freelanceriksi ryhtymisestä Haloo Helsingin areenakiertueen jälkeen. Kyseessä on rockväen arvostama mutta pieni keikkapaikka, jossa ei valtavia tuotantoja mahdu toteuttamaan. Soiton tiukkuus tuli suomalaiseksi bändiksi siihen aikaan poikkeuksellisen hyväksi. ”Oli Riksussa siihenkin aikaan jo jotain bändejä, mutta kyllä me käytännössä herätettiin siellä jotain ihan uutta. Lopetin keväällä dokaamisen, tapasin kesällä nykyisen vaimoni ja järkkäsin syksyllä ensimmäisen keikkani. Silti hän on vuosien saatossa saanut kuulla inspiroineensa lukuisia nuorempia ihmisiä tekemään itse musiikkia, pienlehtiä ja tapahtumia. Aktiivisina vuosina oli liian lähellä tajutakseen, mitä kaikkea hienoa oikeasti tuli tehtyä.” Warnerille siirtyminen ”Menin Warner Music Livelle töihin 2014. Hämeenlinnassa on hyvin, jos punk-illassa on 50 maksanutta asiakasta.” ”Toisaalta Suisto on tarpeeksi pieni paikka juuri siihen, että voi kokeilla erilaisia juttuja. Sellaiselle jutulle oli selvästi tilausta, ja kun joku vaan teki sen tarpeeksi hyvin, se lähti nopeasti lentoon.” Tamminen sanoo pitävänsä punkista, koska siihen ei juuri liity tähtikulttuuria: bändit ja yleisö ovat samalla viivalla. Tästä lähti kaikki se, mikä on vienyt minut siihen, missä olen nyt.” Combat Rockin perustaminen ”Combat Rock perustettiin vuonna 2000, ja sen myötä asiat tulivat ammattimaisemmiksi. Kunnioituksen ihmisiä kohtaan täytyy toteutua kaikessa, mihin ryhdyn.” ”Yritän säilyttää sen integriteetin, että Janne, joka meuhkasi lavalla Endstandissa reilut 20 vuotta sitten, ei ihan polttaisi siltoja siihen kaikkeen, mitä silloin tuli sanottua. Juuri julkaistusta Tee se itse -elämä: Combat Rockin tarina -dokumentista käy ilmi Tammisen luopuneen osuudestaan yrityksessä siinä vaiheessa, kun cd-levyjen myynti tyrehtyi ja talouden kanssa alkoi tehdä tiukkaa. Toiminta lähti pienestä pöytädistrosta ja kasvoi alakulttuurimusiikille vihkiytyneille tärkeäksi levyjenostoja hengailupaikaksi. ”Ei minun tarvitse tykätä kaikesta siitä musiikista, minkä parissa teen töitä, mutta pitää minun pystyä seisomaan sen takana. Kun entinen yhteistyökumppani jatkoi punk-julkaisujen myymistä Kallion Vaasankadulla, siirtyi Tamminen vakitöihin Warner Livelle ja muun muassa Cheekin stadionkonserttien tuottajaksi. En kuitenkaan missään vaiheessa kokenut täysin kuuluvani sinne. Siitä jäi käteen vähän rahaa, minkä pistin myyntilevyihin. Olin todella väsynyt.” Vaikka Tamminen lähti Warnerilta, hän ei jättänyt kaikkia artistejaan. Aika Warnerilla oli hieno koulu, jossa tajusin, että oikealla asenteella ja apua kysymällä pärjää tosi pitkälle.” tahtia. Tällä hetkellä hän manageroi muun muassa Elli Haloon sooloprojektin Ellipsin kiertuetta. Itsensä työllistäminen antoi vapauden kiertää bändin kanssa menettämättä työpaikkaansa. En myöskään suostu siihen, että artistin asemaa käytetään taloudellisesti hyväksi ilman, että artisti hyötyy siitä itsekin. Työssä täytyy ottaa huomioon paikkakunta ja kysyntä, joten ei sinne pelkkiä omia lemppari-punkbändejä oikein voi buukata
Hallintolaki nimittäin sanoo, että jääviyden määrittämiseksi riittää, että puolueettomuus on objektiivisesti ajatellen saattanut vaarantua. Itse jätin viime vuonna yhden tuttavabändin levyn arvostelematta, koska en jaksanut kritiikistä mahdollisesti nousevaa nillitystä. Astrid Swan siis kuului tuomaristoon automaattisesti eikä oman valintansa perusteella. Jääviydellä tarkoitetaan sitä, että joku on asemansa, osallisuutensa tai vaikkapa sukulaissuhteen vuoksi esteellinen osallistumaan asioiden käsittelyyn tai ratkaisuun. Paras ase jääviyttä vastaan on nimittäin ammattiylpeys. V U O R E L A KO L U M N I ” M eniköhän tämä nyt ihan jääviyssääntöjen mukaan?” Se oli ensiajatukseni, kun taidepopyhtye Color Dolorin Love-albumi voitti 20 000 euron suuruisen Teosto-palkinnon huhtikuussa. Pikkasen jäävi Onko Suomen kokoisessa maassa edes mahdollista palkita marginaalimusiikkia ilman, että olisi pikkuisen jäävi. Näin siis ilkeimmän skenaarion mukaan. Swan ja Koistinen ovat ystäviä, ja nykyään myös yhtyetovereita. Kaksikon yhdessä säveltämä ja sanoittama ep Swan/Koistinen ilmestyi toukokuun alussa. Jos käy pelkästään purple-unicorn-porngrind-keikoilla, tuntee todennäköisesti ”kaikki” skenen toimijat. Yksinkertaisesti tekemällä työnsä niin hyvin kuin mahdollista. Olisiko hänen silti pitänyt jäävätä itsensä saatuaan ehdokkaat selville. Palkitsemisessa jäi mietityttämään Color Dolorin toisen osapuolen, Stina Koistisen, ja tuomariston puheenjohtajan Astid Swanin välinen suhde. Vai onko Suomen kokoisessa maassa edes mahdollista palkita marginaalimusiikkia ilman, että olisi pikkuisen jäävi. Luultavasti ei. Miten tällaisissa tilanteissa sitten pitäisi toimia. Siinä missä Emma-palkinnot jaetaan myyntilukujen perusteella, Teosto-palkinnon valintakriteereissä painotetaan ”rohkeutta, omaperäisyyttä ja innovatiivisuutta”. Esimerkiksi musiikkialan ammattilaistapahtuma Musiikki & Media järjestää vuosittain Industry Awards -gaalan, jossa kaverit äänestävät siekailematta kavereitaan ja lähikollegat lähikollegoitaan. Todennäköisesti hän ihan vilpittömästi seisoi äänensä takana, ja toki olisikin ollut typerää äänestää jotakuta toista vain siksi, että Koistinen sattui olemaan hänen ystävänsä. En väitä, että Astrid Swan olisi ylittänyt toimivaltuutensa äänestäessään Color Doloria. Teosto-palkinnon säännöissä todetaan, että edellisen vuoden voittaja tai voittajat kuuluvat seuraavan vuoden tuomaristoon, joka tekee valintansa esiraadin asettamien ehdokkaiden joukosta. Joskus jopa ammattiylpeyttä tärkeämpi asia on säästää itsensä kiukkuiselta, herkkähipiäiseltä artistilta, jonka kanssa joutuu istumaan samoissa baareissa. RUMBA 29. Sen julkaisi Swanin aviomiehen levy-yhtiö Soliti. Palkinnon saamisessa auttaa, jos on mukava kundi tai gimma – mikä on tietysti aivan perseestä, mutta samalla okei, koska gaalan kirjoittamattomissa säännöissä on niin päätetty. MERVI VUORELA Kirjoittaja on Rumban toimitussihteeri, joka kirjoitti lehteen vuosina 2005-2019 ja kiittää nyt kaikkia lukijoita – myös kiukkuisia artisteja. Kaikki palkintojenjakotilaisuudet eivät jääviydestä perusta. Se voi vaikeuttaa kritiikkien kirjoittamista, vaikka kuinka tiedostaisi, että levyarvostelu on vain levyarvostelu eikä henkilökohtainen (lue: kateellinen!) piikki biisintekijälle. Tai ainakin haluan uskoa, että Teosto-palkitut musiikintekijät ja heistä päättävä tuomaristo ovat taiteen asialla. Uskottavassa kritiikissä on pystyttävä sanomaan mitä oikeasti ajattelee, sanoivat kaverit/kollegat mitä tahansa. Silti: Kun läheiset kollegat äänestävät toisiaan, ollaan spekulatiivisesti herkällä alueella. Oliko Swan jäävi antaessaan äänensä Color Dolorille. Jos siihen ei pysty, on jäävättävä itsensä. Musiikkimaailmassa jääviys voi ilmetä monella tapaa: kriitikko voi kirjoittaa katteettoman ylistävän arvion parhaan kaverinsa levystä, tai palkintotuomariston jäsen voi äänestää yhtyetoveriaan, koska saa sitä kautta näkyvyyttä myös itselleen. Suomalaisen musiikkitoimittajan elämää jääviys hankaloittaa muun muassa silloin, jos on erikoistunut tiettyyn musiikin alalajiin
TEKSTI SAMULI KNUUTI P O P E S S E E A luksi oli Hilse, Bambi ja kaksi nuorta miestä, joiden rinnoissa paloi innostuksen tuli… Äh, fuck it. Keskisormi historialle – RIP Rumba (1983–2019) Jos vapaus oli rockin haave, vaikkakin mahdoton, miksi se ei olisi myös rock-kirjoittamisen unelma, kysyy Samuli Knuuti pop-esseessään. 30 RUMBA. Rumban varhaisvaiheiden kronikoiminen ei olisi edes kuin Vanhan valtauksen muistelua lehden syntyaikoina – se olisi verrattavissa jälleenrakennuksen vuosien nostalgisoimiseen, taivaan tähden. Niiden rinnalle halusi myös piskuisen maan piskuinen Rumba. Se jos mikä on verellä, hiellä, kyynelillä ja painomusteella kirjoitettu sankaritarina. Kun Rumba aloitti toimintansa, rock ei ollut vielä sairastunut nostalgiaan. Sain kunniatehtäväkseni kirjoittaa Rumban viimeiseen numeroon lehden historiikin, mutta tehtävä on mahdoton. Jos kuuteen tuhanteen merkkiin yrittäisi mahduttaa kaikki ne tärkeät henkilöt, jotka ovat ammentaneet lehteen sydänvertaan, tämä kirjoitus olisi pelkkä nimilista. Sen sijaan Englannissa kenttää hallitsi kolme viikoittaista tabloidijulkaisua: NME, Melody Maker ja Sounds. Aivan viikoittaiseen ilmestymistahtiin ei Suomessa pystytty, mutta jo idea 24 kertaa vuodessa ilmestyvästä musiikkilehdestä oli suuruudenhullu. Oli suorastaan järjenvastaista, että moisesta ilmestymistahdista pystyttiin pitämään kiinni 2000-luvun alkuun saakka, jolloin lehti alkoi asteittain hiipua kohti kuukausijulkaisua. Kun lehti aloitti taipaleensa marraskuussa 1983, se oli kiinnostunut vain ja ainoastaan nykyhetkestä – ja siitä tulevaisuudesta, johon se johtaisi. Ensimmäinen Rumba, johon Samuli Knuuti kirjoitti (vas.), ja ensimmäinen Rumba. Mojon, Uncutin ja Classic Rockin kaltaisia nekrofiliajulkaisuja ei ollut vielä olemassa – ne olisivat menneisyyden tulevaisuus tai tulevaisuuden menneisyys. Menneisyys sai jäädä sedille, joille se on ainoa pääoma. Musiikkiteollisuus ei ollut vielä keksinyt uudelleenjulkaisuja, eivätkä bändit kerskailleet levykokoelmillaan: he eivät halunneet olla ”uusi Beatles” vaan jotakin aivan uutta ja ennenkuulumatonta. Toinen, vielä tärkeämpi syy on, että perinteisen historiikin kirjoittaminen olisi Rumban hengen vastaista. Siksi tässä artikkelissa mainitaan nimeltä vain kaksi ihmistä. Niin monta sivua on kalenterista ehditty repäistä
Jokainen päätoimittaja yritti jossakin vaiheessa värvätä naisia avustajajoukkoon, mutta koska juuri kenellekään ei koskaan voitu maksaa mistään juuri mitään, lehdellä ei ollut oikeastaan tarjota mitään muuta kuin mahdollisuus päästä kirjoittamaan pieneen musiikkilehteen. Kiitos, Rumba, kaikesta. Lukija tajusi, että kirjoittajat eivät perinteisen journalismin tai taidekritiikin tapaan raportoineet asioista vaan tekivät omaa rockiaan kirjoituskoneillaan. Rumbassa elänyt henki ei ole kadonnut minnekään, se on vain leijunut toisaalle. Sai odotetut levyt ennen aikojaan ja pääsi kertomaan niistä mielipiteensä maailmalle, joka ei ollut vielä levyjä kuullut. Kukaan ei kertonut kuinka kirjoittaa, vaan sai irrotella ihan miten paljon halusi lukijoille, joille lehti oli tärkein väylä rockin uutuuksien maailmaan. Sitten tuli internet ja pilasi kaiken. Jos vapaus oli rockin haave, vaikkakin mahdoton, miksi se ei olisi myös rock-kirjoittamisen unelma. Kaikesta tästä Rumba oli härmäläinen, suhteellisuudentajuisempi ja kenties jopa hassulla tavallaan ammattimaisempi versio. Sitä seurannut vuosikymmen oli huikeata aikaa. Kuka täysijärkinen nuori nainen olisi moisesta innostunut. [Sitaatti on poimittu Markku Halmeen kirjasta Rumba – 20 vuotta rockin takahuoneessa (2003), joka muutenkin kertoo kaiken sen yksityiskohtaisen historian, jota tämä artikkeli ei pysty eikä halua toistaa.] Voi kirjoittaa mitä haluaa. (Brittitabloidien) kirjoittajat eivät perinteisen journalismin tai taidekritiikin tapaan raportoineet asioista vaan tekivät omaa rockiaan kirjoituskoneillaan. Ulkopuoliselle tämä kaikki saattoi näyttää järjettömältä sekoilulta – tai sitten maailman mahtavimmalta kerholta, johon teki mieli kuulua. Uudet lahjakkaat kirjoittajat perustivat Nuorgamin kaltaisia musiikkilehtiä ja rustasivat omia blogejaan. Odotin kovaa kuulustelua kelpoisuudestani toimeen, mutta sen sijaan kärttyisä Rami Kuusinen löi käteeni yli 50 singlelevyä arvosteltavaksi. Tunsi kuuluvansa yhteisöön, joka koostui muista kirjoittajista ja lehden lukijakunnasta. Naiskirjoittajiakin oli, mutta heitä olisi voinut olla enemmänkin. Ja nimenomaan poikakerholta, valitettavasti. Rakkaudesta lajiin, kuuluu klisee, mutta mitäpä muuta kliseet ovat kuin ajan alasimella taottuja totuuksia. P O P E S S E E Laulaja Lauluntekijä Musiikkija musiikkiteknologia Hakuaika on käynnissä nyt www.heo.fi ALOITA MUSIIKKIALAN OPINNOT HEOSSA! HEOMusiikki197x63_19.indd 1 16/04/2019 9.52 RUMBA 31. Omana hetkenään jutut ovat merkinneet paljon monille ihmisille, tekijöille ja lukijoille – ja ne on tehty parhaimmillaankin vain nimellistä taloudellista korvausta vastaan. Usein arvostelut olivat luoksepääsemättömiä pienoisesseitä, vitsien, solvauksien ja amatöörifilosofian sinfonioita, mutta lehtien tunnelma oli vapautunut. Tai sitten heillä oli pyhiä asioita, mutta he eivät ottaneet mitään vakavasti. Lähetin lehteen manifestini rock-kirjoittamisesta ja pari tolkuttoman pitkää ja huikentelevaista levyarviota. Ne sisältävät kirjoitusta hetkestä, ja vaikka toisaalta ajan hammas on niitä järsinyt, ne ovat samalla nousseet sen tavoittamattomiin, kuten paras popmusiikki. Kaikesta tästä Rumba oli härmäläinen, suhteellisuudentajuisempi ja kenties jopa hassulla tavallaan ammattimaisempi versio. ”[ITÄ-HÄME-LEHDESSÄ] ei voi ollenkaan irrotella, ja sen takia mä ajattelin ruveta tekemään omaa lehteä, jossa voi kirjoittaa mitä haluaa.” Näin sanoi jo vuonna 1980 silloisesta fanzinestaan 17-vuotias Rami Kuusinen, joka toimi Rumban päätoimittajana 13 vuotta ennenaikaiseen kuolemaansa 1996 saakka. Brittitabloidit olivat täynnä nenäkkäitä, lahjakkaita ja tyylillään briljeeraavia kirjoittajia, jotka usein muodostivat lehden sisällä sotivia koulukuntia. Kirjoittajille mikään ei ollut pyhää, mutta jotkut asiat he ottivat vakavasti. Kirjoittajat saattoivat siteerata muodikkaita postmoderneja filosofeja tai sitten ilmaista itseään roisilla slangilla – tai sitten sama kirjoittaja saattoi tehdä molemmat samassa artikkelissa. Bändien kanssa mentiin neuvotteluhuoneen sijasta baariin, ja usein haastattelu alkoi vasta silloin kun muisti jo katkeili. Viimeisinä vuosinaan se oli ehkä historiansa linjakkain ja kauttaaltaan tasokkain julkaisu, mutta printtilehden elintila vain yksinkertaisesti kävi liian ahtaaksi, etenkin kun edes julkaisija ei enää uskonut siihen. ITSE liityin Rumban avustajajoukkoon elokuussa 1992. Niiden ansiosta sain kutsun tulla toimitukseen, siis työhaastatteluun! ajattelin, ja laitoin oikein pikkutakin päälle. Vanhojen Rumbien selailu on yhtä aikaa ylellistä ja noloa puuhaa. Lehdillä oli ehkä kirjoittamattomat säännöt siitä, mistä bändeistä sai pitää ja mistä ei, mutta tyyli oli vapaa. Vaikka olen vuosien varrella kirjoittanut ainakin 12 lehteen, Rumba taitaa olla niistä ainoa, jota olen itse lähestynyt. Ei vaan: maailma ainoastaan muuttui ja Rumba sinnitteli mukana yllättävänkin pitkään. Näin jälkikäteen se tuntuu ehkä tyhmältä ja naiivilta rehentelyn aiheelta, mutta sama nyt pätee nuoruuteen kaikkinensa. Rumba oli suurempi kuin sen tekijöiden summa; nyt me kaikki sitä joskus tehneet olemme hieman pienempiä
Yhtä kaikki, ne ovat kulttuurillisesti merkittäviä. Toiset ovat tulleet tiensä päähän tai saaneet uuden ilmeen. TOIMITTANEET JUKKA HÄTINEN JA OSKARI ONNINEN P O P M U S I I K K I N Y T P opmusiikki on viime vuosien ajan muistuttanut yhä enemmän omaa elämäänsä elävää Venn-diagrammia. 32 RUMBA. Toiset ovat syntyneet täyttämään tyhjiötä, jota ei aiemmin ollut. Vaikka yritimme taltioida hetken, joka ei koskaan ollut vangittavissa, osa teksteistä ja käsitellyistä ilmiöistä pitää hyvin paikkaansa edelleen. Yhdessä ne muodostavat palapelin, josta näkee, millainen on Suomi, jossa elämme. Laadimme vuosi sitten (Rumba 2/18) samanhenkisen katsauksen kotimaisista ja ulkomaisista kappaleista. Tämän hetken haluamme tallentaa viimeisen painetun Rumban sivuille. Jokaisesta teoksesta kirjoitettu teksti valottaa suurempaa kokonaisuutta, ilmiötä tai liikehdintää. Kirjoitimme siitä, mitä ne kertovat ympäröivästä maailmasta ja popmusiikista juuri silloin. Tällä kertaa otimme suurennuslasin alle vain suomalaisen musiikin. Poimimme kymmenen teosta, jotka ovat suurempia kuin kyseinen kappale. Tai tylsintä, mutta kuvaavimmin. Jotkut roikkuvat kynsin ja hampain yhtenäiskulttuurin palavissa raunioissa. Jatkuvassa liikkeessä olevaa tyylilajien, estetiikan ja ilmiöiden joukkoa, jossa ulkopuolelta ja toisiltaan tulevat vaikutteet leikkaavat ja synnyttävät uutta tai tukahduttavat jotain tarpeetonta. Näin Suomi soi keväällä 2019. Ne edustavat jonkin havaittavissa olevan liikehdinnän terävintä kärkeä. Näin soi Suomi Seuraavilla sivuilla esittelemme 10 kappaletta, jotka kertovat mitä on POPMUSIIKKI NYT. Mukana on innovatiivisia oivalluksia, jotka eivät olisi voineet syntyä suljetussa kuplassa
P O P M U S I I K K I N Y T KA N ER VA M AN TI LA RUMBA 33
P O P M U S I I K K I N Y T Korkean ja matalan, viekoittelevan ja avantgardistisen, konservatiivisen ja kokeilevan yhdistämiseen tarvitaan nykypopissa selvästi naisen ääntä ja sensibiliteettiä. KA N ER VA M AN TI LA 34 RUMBA
Baden-Badenin ja Saman naisen kaltaiset hittisinglet sukelsivat kauemmas suomalaisen iskelmän yhtä aikaa nolompaan ja jylhempään perinteeseen, Paula Koivuniemeen ja Seija Simolaan. Tai pikemminkin voi katsoa Vesalan ottavan uusilla siirroillaan kiinni Chisun jo ottamaa etumatkaa. Yksinäisen keijun tarina taas oli silkkaa Helismaa-pastissia ja paljon rohkeampi siirto kuin mikään, mitä Ville Valo ja Agents tekivät vuosikymmen myöhemmin. Tuoreempi vertailukohta maailmalta on St. Tämän Chisu teki sukeltamalla iskelmään, mutta ei sillä tavalla kuin Anne Mattilan ja Heidi Kyrön kaltaiset artistit ovat lähentyneet poppia. Vincentin Los Ageless, jonka videolla Annie Clark seikkailee plastiikkakirurgian, prinsessakakuiksi paljastuvien puhelimien ja kimaltavien muovimekkojen maailmassa. Tai sitten Grimes, joka tempauksineen, videoineen ja Elon Muskin kanssa heilasteluineen on osoittautunut liian kummalliseksi maailman poplistoillekin. Neljäs albumi Polaris (2015) taas oli hyvin omalakinen sekoituksensa kansansatuja ja ruotsalaisten The Knifen ja Fever Rayn kaltaisten taidepopkummajaisten äänimaailmaa. Kyllä, kappale kertoo juuri siitä kiusallisesta hetkestä parisuhteessa, kun ”beibi, et meidän pitää puhuu” – mikä on jo varma merkki siitä, että mitään puhuttavaa ei enää ole. Niiden joukosta kun usein lähtee se kaikista vavisuttavin kapina. Suomalaisista naispuolisista poplaulajista Chisu onkin paljon lähempänä Vesalaa, jonka viimeisimpien konserttien yhteydessä kriitikot ovat nostaneet esille Holly Herndonin ja feministifilosofi Donna Harawayn kaltaiset nimet. Laulamista tärkeämpi tuntui olevan rooli elektronisen musiikin tekijänä, mikä on usein popin työsopimuksessa miehille varattu duuni. Joka tapauksessa Momentum nousee näin kappaleena arkiromanttisen ja pikkunokkelan päiväkirjailun yläpuolelle. Naisella, joka päättää laittaa ammatillisen uskottavuutensa moisen nimen taakse, ei joko ole ihan kaikki kotona tai sitten hänellä on pahat mielessä. Melkein käy sääliksi Chisun miespuolisia kollegoita popmusiikissa, sekä Suomessa että maailmalla. Viimeistään Chisun viides albumi Momentum 123 ja sen nimiraita vahvistavat jälkimmäisen teorian pitävän kutinsa. Kun samaan aikaan Sanni – tai siis, anteeksi kauheasti, SANNI – laulaa kevään iloista ja esimerkiksi Anniina Fuckboysta (joita vastaan hän on, ikävä kyllä), Chisu näyttäytyy Momentum-albumin julkaistuilla kappaleillaan kokkaavan eri sarjassa, vaikka perusainekset samasta ravintoympyrästä ovatkin. Popkappaleelle harvinaisen pitkän intron (44 sekuntia) jälkeen Chisu astuu esiin ääni ja sanavalinnat takellellen. Kappaleesta kun ei tule mieleen kukaan Chisun lukuisista, pelkillä etunimillä tunnetuista naislaulajakollegoista vaan historian kätköistä Björkin Post-albumin (1995) keularaita Army of Me, jolla islantilaislaulaja ajaa tankkia ravistellakseen laulun kohdetta – hänen veljeään – ottamaan vastuuta omasta elämästään ja omista ratkaisuistaan. Kun haastattelin häntä Alkovi-debyytin aikoihin, hän rakensi vaikutelmaa itsestään koneista ja soundtrackeista innostuneena nörttityttönä. Toki Chisu – oikealta nimeltään Christel Martina Sundberg – on aina ollut oman uransa valtiatar. Kahden minuutin kohdalla mukaan astuu kertosäe, joka mahtuisi paljon isompaankin biisiin: ”Momentum, momentum, kun rakentuu momentum, kerron etten ole sun etkä sä enää ole mun…” Vaikka kyse on yhdestä poplaulun vakioaiheesta, ihmissuhteen lopettamisesta, kyberneettiset ja teolliset taustat antavat ymmärtää, että nyt ollaan tematiikkaa jylhemmän poptaiteen äärellä. Samalla tavalla meidän popmusiikin seuraajien olisi täytynyt mennä varuilleen jo vuonna 2008, jolloin Chisu astui julkisuuteen Alkovi-debyytillään. Kun Chisu kohdassa 1.20 julistaa, ettei hän ole enää onnellinen, konetaustat kirskahtavat kauhusta kuin kiinni leikanneet sirkkelit. Näppärien riimien ja laulun aiheen sijasta kuulijan huomio kiinnittyy laulun momentumiin (kyllä!), joka saa kappaleen kuulostamaan paljon suurisuuntaisemmalta ja eeppisemmältä kuin mitä sen neljän minuutin kestosta voisi luulla. Tai siis kävisi sääliksi, jos ne edes osaisivat yrittää kirjoittaa parempia kappaleita ja luoda kunnianhimoisempia konteksteja. P O P M U S I I K K I N Y T Pikkunokkelan päiväkirjailun yläpuolella Chisu Momentum V anha opettajien keskuudessa kulkeva viisaus on, että hiljaisia oppilaita kannattaa aina pitää erikoistarkkailussa. Korkean ja matalan, viekoittelevan ja avantgardistisen, konservatiivisen ja kokeilevan yhdistämiseen kun tarvitaan nykypopissa selvästi naisen ääntä ja sensibiliteettiä. Chisu kun on niin kerta kaikkiaan pöhkö taiteilijanimi edes poplaulajalle: paitsi että se tuo mieleen edellisen sukupolven iskelmälaulajan, jota mikään retrovirtaus ei pysty muuttamaan katu-uskottavaksi, se myös kuulostaa enemmän suklaapatukalta kuin poptähdeltä. SAMULI KNUUTI 1 RUMBA 35. Alkovi oli keskisuuren sarjan menestys, mutta Vapaa ja yksin (2009) sinkautti tekijänsä raskaaseen sarjaan
Valitsin 20-vuotiaan, viime syksynä lukiosta valmistuneen artistin tuotantoa tunnilleni siksi, että halusin miellyttää. Kilpailee Juice Leskisen säkeiden ”Laiturilla illalla haitari soi / Haita se harmitti / Haita risoi” kanssa. Olin väärässä. Ei tämä ole suomen kielen pilaamista. Mitä tarkoittaa iClout. Tältä internet kuulostaa Ibe iClout I ben iClout-musiikkivideolle, joka sijoittuu lukion maantiedontunnille, on opettajan rooliin castattu historian eniten maikalta näyttävä mies. Oskari Onninen vertasi Ibeä Helsingin Sanomille kirjoittamassaan levyarviossa Drakeen ja tämän autotunetettuun r&b:hen. Häpeilemätön erinomaisuus tekee hänen teksteistään niin vallankumouksellisia. Neljä konsonanttia. Tästä hybridistä Ibe luo suurta runoutta vastoin setien toiveita. Ibe yhdistää sosiaalisen median anglismien täyttämän viestinnän, suomenruotsalaisteinien jatkuvan koodinvaihdon (”Kim Kardashian är jätte vacker actually”, kuten tuntematon nuori nainen kerran City-käytävässä sanoi) ja hiphopin shout-outit ja sanaston valloittavaksi sekamelskaksi. On virttynyt, napitettava neule, flanellipaita, isot silmälasit ja sellainen eri rusehtavan sävyjä sisältävä kahvikuppi, joita vanhemmilla sukulaisilla tapaa olla. Kun musiikin ikuisen pyörteen valjastavat hämmästyttävät lahjat, jälki on iCloutin kaltaista. Tämä on suomen kielen kehittämistä. Maistelkaa sitä suussanne. Katsotaanpa liitutaululle. Vain muutama tykkäsi iCloutista kuullessaan sen ensi kerran, iso osa piti biisiä merkkinä länsimaisen kulttuurin rappiosta. Siten iClout on tunnuskappale sille loputtomalle potentiaalille, joka internetaikana syntyneellä suomalaisnuorisolla on. Hauskana sattumana kankaat ovat tärkeä osa iCloutin tekstiä ja videota: ”Jalas [--] ite tehdyt farkut”. Se on tietenkin sanaleikki Applen pilvipalvelusta, mutta lähdetään tutkimaan uudissanan etymologiaa. Ryhmästäni vain yksi oli kuullut biisin aiemmin. Juuri sellainen mies minusta on tulossa. Nonsenseä lähestyvää säkeistöä ”Mul on iPhone, iPad, iCloud / Eli everyday I trap, I clout / Ja oon kiirees twenty-four seven / Ota mut kokonaa taas ennen kun mä menen” ei oltaisi voitu kirjoittaa ennen nykypäivää. Yksi puolivokaali. Opetin taannoin lukion äidinkielen tunnilla lyriikan analyysiä. Jos hyväksymme, että sana clout tarkoittaa Iben kappaleessa vaikutusvaltaa, muuttuu se Applen pikku-i:n lisäämisen myötä symboliksi vaikutusvallalle sosiaalisessa mediassa ja internetissä. Erityisen hyvin vertaus sopii iCloutiin. Näin toimii kielen poeettinen funktio, joka saa huomion kiinnittymään kieleen an sich! Kieli otetaan pois sediltä, muokataan omiin käyttötarpeisiin sopivaksi ja päästetään lentoon. Sillä nyt katse pois puhelimesta tänne taululle ja tähän kappaleen väliosan lauseeseen: ”Huivi on Louis V.” Louis Vuitton tai Louis viides, 21-vuotiaana kuollut Länsifrankkien valtakunnan kuningas, joka ei saanut mitään aikaiseksi. Kyseenalaisista motiiveista huolimatta analyysityömme paljasti, miten nerokkaan tekstin Ibe on kirjoittanut. JOONAS KUISMA P O P M U S I I K K I N Y T 2 36 RUMBA. Oletin, että iClout olisi tuttu kappale jokaiselle suomalaisnuorelle. Merkityksen ohella iCloutin tekstistä tekee niin hienon sen muoto ja foneettisuus. Kappaleen kertosäkeessä ”kaikil on niin kova vauhti” sen takia, että elämässä pitää kerätä somevaikutusvaltaa, 2010-luvun versiota sosiologi Pierre Bourdieun kulttuurisesta ja sosiaalisesta pääomasta. Lausutaan ”huivi on lui vii”. Tältä internet kuulostaa! Ja internetistä, internetin vuoksi, tämä kappale on myös musiikillisesti syntynyt. Kisaa Maija Vilkkumaan lempisanan hääyöaie kanssa. Älä koskaan yritä miellyttää nuorisoa. Kohtuus kaikessa, erittäin hyvin sanottu siellä perällä. Sitten luimme ja kuuntelimme Iben iCloutin. Jos spektriä laajennetaan Drakesta, lienee perusteltua sanoa, että suomalaisilla artisteilla kesti 11 vuotta tuoda Kanye Westin 808s & Heartbreakin ideat saumattomasti kotimaiseen musiikkiin. Kilpailee maailman kauneimmaksi valitun lauseen ”Aja hiljaa sillalla” kanssa. Yhdysvaltoihin emigroiduttuaan clout sai erityisesti baseballin piirissä merkityksen lyödä/kalauttaa. Tarkastelimme Otto Mannisen Joutsenlaulua-runoa, Uuno Kailaan Taloa ja vähän Mirkka Rekolaa. Kahdeksan vokaalia. Sanan vartalon muodostaa clout, joka on Etymology Online -sivuston mukaan peräisin muinaisenglannin sanasta clut, joka tarkoittaa lumppukangasta. Ibelle aikaa ennen internetiä ei ole ollut eikä aikaa internetin jälkeen tule. 1940-luvulla cloutia aletiin käyttää puhekielessä poliittisen vaikutusvallan synonyyminä, ja siinä käyttötarkoituksessa sanaa näkee yhä tänä päivänä esimerkiksi laatulehti New Yorkerin artikkeleissa. Huivionluivii. Tunti on päättynyt. Yksi kauneimmista suomalaisista lauseista koskaan. Tällainen kieli on juuri sitä, mitä me äikänmaikkasedät kavahdamme. Kuten Suomi-hiphopin aiempi ihmelapsi Noah Kin sanoi Rumba-haastattelussaan vuonna 2017: ”Netin hienous on, että siellä on ikuinen pyörre matskua.” Noah Kinin tavoin koko maailman musiikilliset vaikutteet trapista Onnisen mainitsemaan ”viihtymis-r&b:hin” ovat olleet Iben saavutettavissa koko hänen elämänsä ajan, kaikilla laitteilla, missä tahansa. Liikaa cloutia ei Iben tekstin mukaan saa haikailla, ettei muutu ”thotiksi” (Urban dictionaryn mukaan alatyylinen ilmaus naiselle, joka julkaisee itsestään paljastavia kuvia) tai ettei pää mene sekaisin, kun takoo rahaa, on ”hakemassa sitä tokenii”. Voit vain epäonnistua. Hiusraja on korkea kuin Turun Interin Timo Furuholmilla. Ei ole sattumaa, että taitavinta autotune-enkelimusiikkia tekee vastikään 20 täyttänyt nuori aikuinen
P O P M U S I I K K I N Y T JU LI U S KO N TT IN EN Ibe yhdistää sosiaalisen median anglismien täyttämän viestinnän, suomenruotsalaisteinien jatkuvan koodinvaihdon ja hiphopin shout-outit ja sanaston valloittavaksi sekamelskaksi. RUMBA 37
Paketti on kasassa, loppu kansainvälisille lavoille on kovaa työtä ja tuuria. Suomessa mustavalkoisuus on ollut vientidiskurssin helmasynti. MARKUS HILDEN Sisältö edellä Jesse Markinin potentiaalin puolesta puhuvat nimenomaan popmusiikin trendit: hän on sooloartisti, jolla on selkeä oma tyyli, joka uppoaa vaikkapa Michael Kiwanukan, James Blaken ja Frank Oceanin ystäville. Markin edustaa harmittavan vaisua suomalaisen musiikkiviennin aaltoa, jossa luotetaan sataprosenttisesti omiin kykyihin ja tarjotaan musiikkia sisällön lähtökohdista uskoen, että laatu kannattaa. Suurista menestyksistä puhuttaessa unohdetaan, että popmaan imagon luomisessa yksittäisiä superhittejä tärkeämpää on massa: kaikki ne Euroopan festarilavoja kiertävät sigridit, møt, littledragonit, almat ja tovestyrket, jotka salavihkaa totuttavat yleisöä ympäri maailmaa kuuntelemaan pohjoismaista musiikkia. Mainitsin siinä, että on myös muita kansainvälisen menestyksen askeleita kuin globaali ykköshitti tai maitojuna. Hänen toukokuun lopussa ilmestyvää Folk-esikoisalbumiaan voi aivan hyvin kaupata Flow-festivaalin bisnesvieraille, sillä ei ole mitään syytä pelätä sen epäonnistuvan taiteellisesti. Musabisnes mielletään urheiluksi: kun mitalisijoja tai vähintään omaa ennätystä ei tule kerta toisensa perään, voidaan alkaa piehtaroida vaikka euroviisujen menestymättömyydessä ja miten ulkomaille yrittäminen onkin itse asiassa taakka ja leima, josta ei voi päästä irti. Samalla norjalaiset, ruotsalaiset ja tanskalaiset ovat saaneet nauttia suosiosta maailmalla: jokaisesta maasta on tullut esimerkiksi useampia Yhdysvaltojen Hot 100 -listan menestyjiä, kruununa tanskalaisen Lukas Grahamin 7 Years, joka ylsi peräti kakkoseksi Yhdysvalloissa ja oli vuoden 2016 suurimpia hittejä. Ei voi tietää, onko gospel-henkinen ja kohottava Hope se kappale, jonka avulla Markin saa lisää huomiota maailmalla, mutta ainakin se on yksi tyylikkäimmistä kotimaisen artistin singleistä pitkään aikaan – sopivaa musiikkia edelläkävijöiden soittolistoille ympäri maailmaa. P O P M U S I I K K I N Y T S uomalaisen popin 2010-lukua on värittänyt – tai haalistanut, ihan miten vain – kansainvälisten avausten puute. Mikäli jättipotti ei osu kohdalle, niin puhutaan pettymyksestä. Britanniassa nettilehdet ja blogit kirjoittavatkin Markinista r&bja soul-genrejen alla. Markinin potentiaalin puolesta puhuvat nimenomaan popmusiikin trendit: hän on sooloartisti, jolla on selkeä oma tyyli, joka uppoaa vaikkapa Michael Kiwanukan, James Blaken ja Frank Oceanin ystäville. 3 Jesse Markin Hope 38 RUMBA. Kirjoitin edellisessä Rumbassa Robinin maailmanvalloituksesta, josta ei tätä kirjoitettaessa ole kuulunut juuri mitään uutta. Esimerkiksi Isossa-Britanniassa lahjakkaille miessooloartisteille on koko ajan valtavasti kysyntää, räppäreistä ja kitaranrämpyttelijöistä soul-laulajiin, ja Markin sopii aivan erinomaisesti siihen jatkumoon. Silti hänen musiikkinsa on noteerattu jo useammissa kansainvälisissä julkaisuissa kuten Complexissa ja Clash Magazinessa. Jesse Markin on toistaiseksi melko tuntematon artisti jopa Suomen, puhumattakaan maailman mittakaavasta. Nuo genret ovat juuri niitä, jotka tällä hetkellä kiinnostavat edelläkävijöitä kaikkein eniten. Samalla tavalla on syntynyt moni skandinaavisen popin menestystarinoista – toki trendejä hyödyntäen. Parempi pysyä kokonaan poissa ja laulaa turvallisesti suomen kielellä ja toivoa, että Ruisrock buukkaisi keikalle
Syntyykö viittaussuhde elämään vai toisiin teoksiin. Check. Rai-rai, mutta melankolisella klangilla. Yhtenäiskulttuuri on kuollut, mutta muisto ilakoi. ANNA BROTKIN Alasti lumihankeen, rämpimään lämpimään Yhtenäiskulttuuri on kuollut, mutta muisto ilakoi. Maustetytöt laulavat Pirkka-oluesta ja JVG:n Ikuisella vapulla huudetaan ”skrt skrt”. Se on lämmin paikka. Mutta en voi olla ajattelematta tätä: tunnistanko nämä kuvat koska olen nähnyt ne reaalimaailmassa, vai koska ne on esitetty minulle niin monta kertaa populaarikulttuurin suodattamina. Mutta tunnistamme suomalaisuuden kuvat. On sanalla sanoen ihanaa, että olemme kansakuntana vapautuneet edes sen verran, että voimme sekoittaa nämä asiat ja ammentaa samasta laarista. Lumihanki, kirves ja kirkkaat viinat. En tosin tiedä olenko siellä koskaan oikeasti ollutkaan, mutta ajatuksessa on jotain ihmeellistä: palata paikkaan josta ei koskaan voinut edes lähteä, siitä yksinkertaisesti syystä että paikkaa ei ole. Muutumme, hitaasti, mutta muutumme. Maustetyttöjen Tein kai lottorivini väärin huutaa SUOMALAISUUS!, aikana jona ”suomalaisuus” on käsite, jota emme juurikaan käytä. Kaikkea on enemmän kuin yksi – kaikkea on miljoona, joten yhä harvemmin valitsemme sen mikä on helpoiten saatavilla vaan sen mikä on meille kuratoitu ja algoritmien tarjoama. P O P M U S I I K K I N Y T Y htenäiskulttuuri on kuollut. Ehkä sillä ei ole väliä. Haukotuttaa kirjoittaa tähän Leevi and the Leavings, suomi-iskelmä, blaa blaa blaa. Sen loputtomissa hautajaisissa viihdymme me kaikki ja siellä Maustetytöt laulavat siitä kuinka tekivät kai lottorivinsä väärin, ja Jare ja VilleGalle matkaavat bussilla pohjoiseen karvahatun liepeet lepattaen. Pajatsoja ei enää ole, mutta on uutta popmusiikkia, jossa se elää. Kaurismäkeläisyys, eleettömyys, maakuntaviiri. Emme ehkä elä siinä, mutta tunnistamme sen kyllä, sillä se on nyt, 2019, edelleen kaikkialla. Lausetta on hoettu jo niin pitkään, että sen on oltava totta. Alaston mies juoksee karvahattu päässä lumihankeen. JVG:n Ikuinen vappu leikkii tismalleen samoilla kuvilla. Siinä rämmitään skutsissa ja laitetaan puita uuniin, vaikka Kaurismäen Suomessa suomiräppiä ei oltu vielä keksitty. Voin etsiä Spotifysta, minulle räätälöidyltä soittolistalta Maustetyttöjä, ja palata hetkeksi syrjäkylille, maakuntaviirien alle, ristikkolehti kädessä, lumihankeen alasti. Ajan pirstaleisuus näkyy ehkä siinä, että vuonna 2019 sama kuvasto leviää myös muihin genreihin. Halkopino, Esson baari ja pajatso. Maailma pirstaloituu, me eriydymme ja erkanemme. Musiikillisesti Maustetyttöjen ja vaikkapa Litku Klemetin viittaussuhteet ovat tietenkin selviä. Kuinka monta kerrosta täytyy keriä taaksepäin, jotta alkuperäinen kuva löytyy. Se enää harvemmin on sama kuin viidellä miljoonalla muulla suomalaisella. On yhä vähemmän asioita, joita jaamme kaikkien naapureidemme kanssa. Hirsimökki, maitohorsma ja sininen taivas. Mitä oikeastaan ajattelen kun ajattelen alastonta miestä hangessa – ajattelenko näkyä jonka olen todella nähnyt vai ajattelenko JVG:n musavideota. Sen loputtomissa hautajaisissa viihdymme me kaikki ja siellä Maustetytöt laulavat siitä kuinka tekivät kai lottorivinsä väärin. Tämä on se määrä uudistuksia, jonka siedämme yhtenäiskulttuuri-vainajan lämpimän ruumiin äärellä. Kukaan ei puhu enää ”kansakunnasta”, sillä se kuulostaa keskiaikaiselta. Check. Kaipaammeko siis Esson baariin vai mielikuvaan Esson baarista. Tässä 2010-luvun leeviydessä nostalgia sekoittuu moderniin arkirealismiin. Ehkä karjalanpaistibuffetkin on jo osittain vegaaninen, juhlavieraissa toivottavasti jo muitakin kuin vitivalkoisia tosikkoja. Sanat joita en usko isoisäni koskaan kuulleen. Yhtenäiskulttuuri makaa ehkä haudassa, mutta yksi asia meitä edelleen yhdistää: suomalaisuuden kuvasto. Ajattelenko totuutta vai mielikuvaa. 4 Maustetytöt Tein kai lottorivini väärin RUMBA 39. Check, check, check. Tuntuu lämpimältä ajatella, että voin halutessani laahustaa sinne koska vain. Kollektiivinen muisto yhtenäiskulttuurista. Onko sitä ja onko sillä mitään väliä. Check
Yksikään naisoletettu rap-artisti ei varmasti halua tulla jokaisessa hänestä kirjoitetussa jutussa leimatuksi ”naisräppäriksi” – eihän miesräppäreitäkään kutsuta tällä otsikolla. Kun naisia nostetaan enemmän esille, naiset näkyvät ja kuuluvat enemmän. Vaikka valtavirtaan sopisikin, Ettalla on myös liekkiä riimeissään. TEEMU FIILIN P O P M U S I I K K I N Y T Henkiä riistämässä Olisiko Ettalla paukkuja nousta Suomen naispuolisen uuden aallon suuresti kaivatuksi ensimmäiseksi jättinimeksi. 5 Etta 10 M AR KU S PA AJ AL A 40 RUMBA. Mutta ikävä kyllä valtavirtarapin kuuntelijat eivät yleensä halua sanomaa vaan ”hyviä viboja”, jolloin emansipaatio voi olla liikaa monille. Kappaleessa Etta sylkee monotonisten paraatitorvien päälle tulleensa ”henkii riistään” niiltä joiden mielestä ”ämmillä ei oo taitoo” ja ”tekemään räppäreiden vaimoista leskiä”. Tai tulla verratuksi ainoastaan muihin naispuolisiin kollegoihinsa. Onneksi. Vaikea sanoa, mutta toivottavasti ei. Harmi kyllä moni heistä ei ole vielä haastanut suosiossa kotimaisia miesräppäreitä. Onko 10 ”liian räppiä” suuren yleisön megahitiksi. Olisiko vuonna 2018 parrasvaloihin astuneella Ettalla paukkuja nousta Suomen naispuolisen uuden aallon suuresti kaivatuksi ensimmäiseksi jättinimeksi. Ikävää toki on, että Ettan Spotify-kärkiviisikkoa johtavat Lukas Leonin kappaleet XTC ja Rooma, joilla Ettalle on näytetty ”naisen paikka” räppibiisillä: kertosäkeessä laulamassa. Tietenkin miessukupuoli on yhä yliedustettuina genren tapahtumissa ja vaikkapa suoratoistopalveluiden rap-soittolistoilla. On aina helppoa perustella, että ”miehet nyt vain tekevät enemmän/parempaa/suositumpaa räppiä”, mutta sillä tavoin ei vaikuteta rakenteisiin. Ettan 10-debyytti-ep:n kappaleet kuten Ilman mua ja Fani ovat melodisempia ja radioystävällisempiä ja esittelevät riimittelyn ohella hänen taitojaan käsitellä melodioita. Mutta sen tien varrella, joka vie maailmaan, jossa nainen räppärinä on yhtälailla normi kuin mies, on vielä etuliitteitä vastassa. Ettan kappale 10 on herättänyt sellaista huomiota, että matka Leviksien lukuihin ei ole välttämättä kovin pitkä. Mistä siis löytyisi kotimaiseen valtavirtaan sopiva naisräppäri, uusi haastaja Sini Sabotagen kuuden vuoden takaiselle Levikset repee -menestykselle, joka on saanut liki 8 miljoonaa kuuntelua Spotifyssä. Esimerkiksi Dreamgirls-kollektiivi on nostattanut ilmiön näkyvyyttä klubeilla sekä festivaaleilla, ja siihen kuuluvat räppärit (Adikia, B.W.A, F, Nisa, Sofa ja Yeboyah) myös omilla julkaisuillaan. Toisaalta joillain Nicki Minajin ja Cardi B:n jättihiteillä ei lauleta, ja Iggy Azalea tekee yhtäkkiä katu-uskottavia bängereitä, jotka eivät nojaa kertosäkeisiin. Dreamgirlsin teksteissä korostuu usein emansipoiva ja voimaannuttava sanoma – ja se on todella tarpeellista, sillä maailmassa ja asenteissa on loputtomasti korjattavaa. Tällaista ei tarvita enää vuonna 2019 – mieluummin kuulisin vaikka Ettan sylkemän biisin, jossa on laitettu kertosäettä laulamaan joku miesräppäri. N aispuolisten räppäreiden nousu on ilmiö, jota ei voi kiistää. Artikkeleita ”naisräpin” noususta on kirjoitettu mediassa sivukaupalla, ja isojen levy-yhtiöiden A&R-managerit ovat ilmaisseet julkisesti, että naispuolisille räppäreille on nyt kysyntää
”Sä halusit jutella täst biisistä / mut tää biisi on se juttelu”, hän väistää Hermesetaksen kertosäkeessä. Mikä ensin kuului Jukka Nousiaisessa tai Litku Klemetissä, soi nyt Pyhimyksen taustalla. Tarkoin harkittua konseptuaalisuutta puoltaa ainakin se, että uuden Olisinpa täällä -albumin tiedottamisen yhteydessä muistettiin myös mainita, miten Pyhimys ja Matti Mikkolan rock-orkesteri esittäisivät koko levyn tuoreeltaan Pyhimystä edustavan All Day -ohjelmatoimiston showcase-festivaalilla. Hermesetas-singlen sisältävä Olisinpa täällä on tällaisen synteesin päivitys, joka tietenkin ratsastaa Svartin progeharvinaisuuksien uusintapainoksilta kuulostavalla 70-luvun soundilla. Kankeasti verrattuna Pyhimys on eräänlainen nykypäivän David Bowie: konseptista toiseen elävä ja jatkuvaan uudelleenmäärittelyyn pakeneva substanssi, jonka E-koodin takaa paljastuu vielä levy-yhtiömanageri Mikko Kuoppala. Suomalaisessa musiikissa tämä on tarkoittanut paluuta yhtenäiskulttuurin turvallisten toteemien, kuten Juicen, Love Recordsin, lottoarvonnan ja saunan jälkeisten lämpimien voileipien äärelle. MIKAEL MATTILA Makeutusaineena 70-luku On kuvaavaa, että albumin kärkisingle on nimetty keinotekoisen makeutusaineen mukaan. Pyhimyksen ja Saimaan yhteisprojekti on yhtä aikaa juuri tällainen spektaakkeli, mutta samalla ei sittenkään. Saimaan vintagepoljennon läpi tunkeva Pyhimyksen ilmaisu on kuin kevytkolalle makunsa antava aspartaami: etäisesti tuttu mutta samalla irrallinen ja vieraantunut. Toisaalta, Pyhimys teki Mediumin jo vuonna 2011. Siis ”oikeilla soittimilla” tehdyn, Asan psykedeliaräppiin vertautuvan jazzhop-teoksen. Ei yllätä, että levyllä vierailee oman eepoksensa Mikkolan avustuksella tehnyt Elisa ”Ellips” Tiilikainen. Tiedetään, postmodernismi on ohi, ja ihmiset ovat halunneet palata johonkin ”vilpittömään” ja ”aitoon”. Kätevää. Konsepti toteuttaa itse itseään: Pyhimys puhuu haastattelussa räppäreiden sijaan Gösta Sundqvistista ja Pekka Strengistä, ja Matti Mikkola kaipailee Led Zeppeliniä, tölväisten samalla nykymusiikkia kevyesti. Siksi kahden suurtekijän yhteisprojekti tulee keräämään ympärilleen väkeä silkan erityislaatuisuutensa takia. ”Aitous ei ole kuollut”, kehutaan Radio Suomen Levylautakunta-jaksossa, jossa raati äänestää Hermesetas-kappaleen viikon ykköseksi. Ihan kuin kuvaputkitelevisioista tapitetut lottoarvonnat aikoinaan. Saimaan vintagepoljennon läpi tunkeva Pyhimyksen ilmaisu on kuin kevytkolalle makunsa antava aspartaami: etäisesti tuttu mutta samalla irrallinen ja vieraantunut. Tätä se aitous on: isoja studioita ja oikeita bändejä, eikä mitään nappien painelua! Hermesetaksella asetelma käännetäänkin klassisen pyhimysmäisesti päälaelleen. Tässä suhteessa koko projektin aitous asettuu kyseenalaiseksi. 6 Pyhimys & Saimaa Hermesetas RUMBA 41. Antti Lähteen kolumnissa pohdittiin, mitä artistille käy, jos hänen kaikki projektinsa ovat poikkitaiteellisia spektaakkeleita, jotka kehystetään vetoavilla tarinoilla ja teemoilla. P O P M U S I I K K I N Y T E dellisessä Rumbassa kirjoitettiin siitä, miksi suomalaiset artistit tekevät nykyään ensisijaisesti konsepteja eivätkä musiikkia. On kuvaavaa, että albumin kärkisingle on nimetty keinotekoisen makeutusaineen mukaan. Kappaletta onkin syytä tarkastella taiten suunniteltuna ja konseptoituna lanseerauksena, joka on kuluttajasegmentilleen tarpeeksi perusteltu ja täten myös aito herättääkseen kiinnostuksen. Vieraantuminen on tunne, jolle Pyhimys on luonut koko uransa
Se kuulostaa vähän Justin Timberlakelta, Robin Thickeltä ja Pharrellilta, mutta Rock Your Body ja Blurred Lines jäävät kauas horisonttiin. Ja kunhan biisit ovat parempia. Suit That ei ole kovin hyvä laulu. Se on pysäytyskuva artistista, joka tavoittelee melkein mahdotonta: nousua kansainväliseksi poptähdeksi. Sanoitukset ovat toki rohkeampia, onhan Packalen nyt aikuinen. Taustat ja lyriikka ovat kuin internetistä vuosikymmen sitten irti kytketyn keinoälyn tuottamia. Helsingin Sanomien haastattelussa helmikuussa Packalen kertoi, että uutta tulemista on kaavailtu vuodesta 2013. Hän on saanut kevään mittaan pöyristyttävän paljon medianäkyvyyttä ja hyvää tahtoa. 7 Robin Packalen Suit That H EI KK I SA LO N EN 42 RUMBA. Anna Puu, Vesala, Antti Tuisku. Suit That ja I’ll Be With You ovat huonoa eurohuttua, mutta vielä emme tiedä, mitä huonous kokonaisuuden kannalta merkitsee. P O P M U S I I K K I N Y T L apsitähti Robin palasi helmikuussa puolentoista vuoden tauolta kaksikymppisenä korpraalina. Se ei ole hyvä lähtökohta. Vastaus: ”Go with the flow. Vaatteet ja stailaus ovat kuin Dressmannin nuorisokatalogista, musiikki modernia sanan merkityksettömimmässä merkityksessä. Mietin Antti Tuiskua, jota jututin viime vuonna hänen elämäkertaansa varten. Kuten Markus Hilden edellisessä Rumbassa totesi, Suomessa suunta on ollut etupäässä toinen. (Tähän asti Robin on kieltäytynyt viisukutsuista.) Kielen vaihtaminen on rohkea veto. Hän on saanut kevään mittaan pöyristyttävän paljon medianäkyvyyttä ja hyvää tahtoa. 2010-luku on ollut suomenkielisen popin valtakautta. Juuri nyt Robin Packalen on oiva muistutus siitä, kuinka vaikeaa ilmiön rakentaminen on. Ja täytyy muistaa, että kahden vaihtoehdon väliin jää paljon tilaa onnistuneelle muusikonuralle, kunhan sitä maltetaan tehdä rauhassa. Hyviä esimerkkejä: Madonna, Lady Gaga, Miley Cyrus. Musiikin tyylistä, sisällöstä tai merkityksistä hän ei puhunut. Silti startti on tahmea. Mahdollisimman hyvää musaa.” Kyyninen voisi tulkita, ettei Packalen tiedä. Voi olla, että vuoden päästä Robin Packalenin ura on ohi. Kieli vaihtui, brändi ei. Popartisti elää kyvystä uudistua. Kertosäkeen ”your body, girl, I suit that” tuo kuulijasta riippuen mieleen joko kiimaiset ysäripoikabändikoreografiat tai Uhrilampaiden Buffalo Billin, joka kursi surmaamansa naiset pukimiksi. ANTON VANHA-MAJAMAA Keskellä nahanluontia Juuri nyt Robin Packalen on oiva muistutus siitä, kuinka vaikeaa ilmiön rakentaminen on. Voi myös olla, että hän onnistuu. Madonnan tehtävä on kertoa se mulle”, Tuisku sanoi. Silti startti on tahmea. Suit That debytoi Suomi-Spotifyn sijalla kuusi, ja tipahti viikkoa myöhemmin sijalle 44. Seksikkääksi tarkoitetussa tanssirallissa kertoja äkkää sujuvasti liikkuvan tytön ja toteaa, että tämä sopisi hänen ylleen. Robin Packalenin nahanluonti on vielä ihan kesken. Yllätyspaluun liikevoima on laantunut, ja kappaleen täytyy nyt seistä omillaan. Hän oli lisännyt artistinimeensä sukunimen, vaihtanut kielen englanniksi ja ilmoittanut, ettei enää tekisi eikä esittäisi suomenkielistä musiikkia. Ensisingle I’ll Be With You oli tuntemattomien saksalaistuottajien Koveen ja Joznezin kanssa tehty r&b-henkinen yritelmä, jollaisella voisi päästä euroviisujen finaaliin, jos haluaisi. Huhtikuussa ilmestyi Robin Packalenin toinen single Suit That. Toimittaja kysyi, millaista musiikkia Packalen aikoo jatkossa tehdä. Näistä sanoista Robin Packalenin kannattaisi nyt ottaa opiksi. Tai että hän tekee sitä, mikä yleisöön tuntuu uppoavan. Paluuhittinsä Peto on irti aikaan Tuisku kertoi miettineensä Madonnaa: ”Tajusin, etten Madonnan fanina koskaan tiiä, mitä haluan siltä seuraavaksi kuulla
Nyt Lil Peep on kuollut opioideihin, Xxxtentacion ammuttu ja Tekashi 6ix9ine vankilassa. Viime vuodet lähiöiden nuoret ovat jääneet omiin kupliinsa, joista on vaikea raivata tietä A&R-palavereihin tai edes Monspin Kepen suojelukseen. Toinen on arvostetun lakimiehen poika, josta tulee suurelle levy-yhtiölle levyttävä vallankumouksellinen ja lopulta uushippi. Soundcloudrap muutti tulevaisuudettomuuden nykyisyyden epätoivoksi. Surullisesta klovnista tuli suurempi hitti kuin kukaan odotti. Yhdysvalloissa viimeiset puolitoista vuotta ovat olleet räpille synkkää aikaa. 8 MKDMSK feat. Kulttuurikirjoittaja Mark Fisherin mukaan Kanye Westin ja Draken hedonismi on surullista ja turhautunutta, koska tulevaisuudenkuvattomassa maailmassa heiltä puuttuu jotain eivätkä he tiedä mitä. Eikä MKDMSK todellakaan ole sukupolvensa taitavin räppäri. Johonkin hän silti osui. Pyhimys Surullinen klovni RUMBA 43. Kolmannen liikemiesvietti vie tradenomikouluun ja myymään kaksi stadionia loppuun. Fisher kuoli tammikuussa 2017. Helpompi on sanoa, että ainakin ja onneksi heillä on hiphop. MKDMSK oli selvästi antamassa ääntä niille, joilla ei mene hyvin. Naamatatuoinneista, fentanyylistä ja Instagramista tuli uusi pyhä kolminaisuus breakdancen, graffitin ja räpin paikalle. Kappale on melodramaattisuudeltaan ja tuotannoltaan lähempänä nikkeankaraa ja mikaelgabrielia kuin amerikkalaisia. Toiselle malminkartanolaiselle, Pyhimykselle, Toikan kuolema oli tilaisuus näyttää, että hän on yhä genren ”kummisetä”, joka poimii lahjakkaimmat nuoret siipiensä suojaan. Häneltä jäi näkemättä hiphopin seuraava vaihe. Suomalaisen nykyräpin traaginen kertomus kirjoitettiin tammikuussa. P O P M U S I I K K I N Y T S uomalaiset räppitarinat ovat kovin suomalaisia, ristiriitaisia, nousujohteisia ja maan tasa-arvoisuutta korostavia. Kenties vaadittiin Atte Toikan kuolema, että sille saatiin avattua venttiili. Hedonismin on vaikea olla surullista ja turhautunutta, jos sitä ei ole ylipäänsä. Mikseri-räpin aikakausi ehti päättyä aikaa sitten. Hän ymmärsi, että Suomi on murheellisten laulujen maa eikä pahoinvointivaltio. MKDMSKja Maski-nimillä tunnettu malminkartanolainen Atte Toikka kuoli 21-vuotiaana. Nuorena kuolemisesta on tullut taas sääntö, vaikka väkivaltarikollisuus on laskenut merkittävästi 1990-luvun jengisotavuosista. Yksi nousee lastenkodista Loiri-duettoon. Slim Mill ja Versace Henrik julkaisivat kyllä Soundcloudissa, mutta olivat liian outoja hittilistoille. Surullinen klovni -singlestä tuli MKDMSK:n nekrologi, jolla Pyhimys tekee parhaansa pysyäkseen sivussa valokeilasta. Tempot ovat löysiä, soundit sumua. On vaikea määritellä, mitä kaikkea kouluttamattomilta nuorilta miehiltä Suomessa puuttuu. Hän ilmoitti heti auttavansa MKDMSK:n kevääksi suunnitellun levyn loppuunsaattamisessa. Hän ymmärtää, että Suomi on murheellisten laulujen maa eikä pahoinvointivaltio. Hänellä oli maine lähiöihin kadonneiden poikien äänenä, mutta kuolinsyy oli sattumanvaraisuudessaan sosiaalipolitiikan tuolta puolen: verenmyrkytys. OSKARI ONNINEN Murheellisen maan laulu MKDMSK oli selvästi antamassa ääntä niille, joilla ei mene hyvin. Paine nousee turvaverkkojen välissä. Suomeen räpin nykyhetki on tullut väkisin ja pakottaen. Hitin nimi voi olla numero itsemurhahätäpuhelimeen. Costee laskee toivonsa @junkmailin kunnianpalautukseen. Tippa oli vuosi sitten tämän saman kappalelistauksen mukaan parhaiten zeitgeistin päällä, mutta hänen levynsä katosi tutkalta hetkessä. Opiaatit tappavat enemmän kuin aseet, ja hiteistä on tullut sen mukaisia
Marttila ja Hakanen valuttavat striimausrahat sijoitustileilleen, Etta saa yhden platinasinglen verran näkyvyyttä – kunnioitettava määrä uransa lanseerausvaiheessa olevalle artistille. Stereon ensimmäinen single Vuosien päästä kuulostaa Weekend-festivaalin konkurssilta. Yritykset ovat olleet hyviä. Hyvin suunniteltu ja tarpeeksi harmiton on silti puoliksi hitti ja enemmänkin. Etta Vuosien päästä M AR EK SA BO G AL 44 RUMBA. Neljäs on – tietenkin – Teflon Brothersin kanssa hyvässä synergiassa tehty. Duo on lähtökohdiltaan liian tunnettu Spotifyn ja radioiden soittolistaihmisten sivuutettavaksi ja tietää sen itsekin. Nyt, kun Haloo Helsinki! jäi pitkälle tauolle, aika oli kypsä omalle edm-startupille, vaikka edm:n ja startupien aika oli ja meni juurikin viisi vuotta sitten. Jokainen Stereoon koskenut on silti pelannut korttinsa oikein, koska tätä musiikkia tehdään neuvotteluhuoneilla eikä soittimilla. He vetävät kapinahenkisesti spraymaalatut farkkutakit ylleen ja tarjoavat valmiin tuotteen, kelmuttavat siitä Powerpoint-dekin ja neuvottelevat itsensä menestykseen. Hakanen ja Marttila ovat olleet teinivuosistaan lähtien Hakasen levy-yhtiöisän ja levy-yhtiön ja yhtyeyrityksen muodostamassa umpiossa. Kiroilu on brändihaitta. Stereo on esimerkki siitä, kuinka suuret suomalaiset Spotify-listat muodostavat itseään ruokkivan menestyksen kehän. Prameat tekkijuhlat ja niukalti yleisöä, jota kiinnostaa enemmän ilmainen Heineken kuin esiintyjä. Täytyy elää Leo Hakasen ja Jere Marttilan elämä puhuakseen omasta musiikista ”sisällöntuotantona” ja yhtyeestä ”osaamisen kehittämisenä”. ”Emme anna fokuksen mennä koskaan liikaa kaupalliseen yhteistyöhön, vaan pidämme fokuksen musiikissa”, Marttila muistuttaa Kauppalehden haastattelussa. Joka kerta, kun Stereo ilmoittaa julkaisevansa uuden kappaleen, itseään kunnioittavat eli kateelliset muusikot jupisevat chättiryhmissään, voisiko luvassa olla vuosikymmenen huonoin musiikkiesitys. Stereo on elektronisen musiikin vastine vanhalle kunnon avaimet käteen -rockille. Mutta pelko pois. Stereo on striimausajan ultimaattinen suomalaistuote ja popmusiikin minimum viable product. 9 Stereo feat. Sitä ennen Stereo ehtii kerätä kaikki pikavoitot ja esiintyä syksyllä 2020 Slushin loppubileissä. Haloo Helsinki palaa vuonna 2021. Yhtyeen kaksi muuta omaa biisiä ovat striimanneet onnettoman huonosti. ”Seisot siinä niin kuin Notre Dame”, Etta laulaa, mutta edes kirkon tulipalo ei tuo sisältöä tuotantoon. Kuulija saa itse päättää, haluaako opportunisminsa piiloitellun ”ironisena” vai vilpittömänä. Nyt heillä on vanity project, jolla on todennäköisesti liiketoimintasuunnitelma. Täytyy elää Leo Hakasen ja Jere Marttilan elämä, jotta voi marssia Red Bullin toimistolle esittelemään Powerpointia yhtyeestään, kun kappaleita ei vielä ole. ”Somebody make some motherfucking noise here!” Kid Rock huutaa. Kaikki kuvataan laadukkain välinein Youtubeen, sillä tarina on viestintästrategian kannalta välttämätön. Spotifyssa ylittyy kohta platinaraja, ja YleX:llä biisi on yhä kuukauden kolmanneksi soitetuin kappale. ”Fuck these people.” Paitsi että Stereo ei kiroile. P O P M U S I I K K I N Y T T äytyy elää Leo Hakasen ja Jere Marttilan elämä, jotta voi syntyä jotain Stereon kaltaista. Hiljaisuus. Tätä kirjoitettaessa kappaleen julkaisusta on aikaa jo kolme kuukautta. Valta on ihmisillä, eikä algoritmeillä. Lopputulos näyttää Silicon Valley -tv-sarjan avauskohtaukselta. Jos tavoitetta ei muuten saavuteta, mukaan voi aina pyytää Michael Monroen. Stereo on viiden vuoden suunnittelun tulos. Vuosien päästä -kappaleen menestys on sen tulos. OSKARI ONNINEN Näin musiikkibisnes pelataan läpi Stereo on esimerkki siitä, kuinka suuret suomalaiset Spotifylistat muodostavat itseään ruokkivan menestyksen kehän. Exit on suunniteltu valmiiksi. Valta on ihmisillä, eikä algoritmeillä
Vesa-Matti Loiri on instituutio. Suomiräp koki saman keskiluokkaistumisen, mutta sitä eivät aiheuttaneet Vain elämää, Cheekin Sauli-riimit tai lenkkareita keräilevät räppifaijat omakotitaloissaan. Suomi on maa, jossa rautakauppias tekee iskelmää, joka on 30-vuotiaan fanficiä 90-luvun lamavuosista, ja jossa popmusiikkilehdet yrittävät epätoivoisesti löytää kulmaa haastatellessaan ympäripyöreitä etuniminaisia, jotka laulavat copywriterin alunperin ruokakermamainoksen kässäriksi tarjoamia tekstejä. Mutta mitä kuuluu heviäijälle. Suomalainen lottovoitto on syntyä niin hyvään asemaan, että voi myöhemmin laulaa siitä, mikä olisi voinut mennä vielä pahemmin. Keskiluokkaisuus oli leivottu sisään suomiräppiin heti sen synnystä saakka. Loiri osaa kompastella. Loiri on antanut Suomen kansalle kaikkensa. Yhdessä he kertovat, kuinka ulosottokirjeet, dickensiläisen sietämätön lähiöelo, lapset joita kukaan ei taaskaan ajattele, Sipilä, alkoholismi ja Pekka Ruuskan biisiltä tuntuva krapula, kaikki nämä asiat, kuinka ne todella koetaan. Suomen muotoiset kokemusasiantuntijat. Mutta heviäijä rakastaa Vesa-Matti Loiria. Hän oli muuten ENSIMMÄINEN valkoihoinen, joka vieraili mustien kodeissa. Se antoi hänelle Loirin, ja Mikael Gabriel on nyt löytänyt isän, jota hänellä ei koskaan ollut. Kunnollisuus tarkoitti sitä, että kehyskuntien rässiliiviset nuorisorikolliset ja ujot saatananpalvojat muuttuivat mustaa t-paitaa käyttäviksi partaukoiksi, jotka yhtäkkiä edustivat koko kansakunnan moraalista selkärankaa. Opettihan jo ”rockmusiikki” kerran fabuloinneillaan, etteivät oikeasti työväenluokkaiset artistit osaisi koskaan kertoa työväenluokasta tarpeeksi romanttisesti. Onneksi on Mikael Gabriel ja Loiri. Suomi on maa, jossa jokin niin sentristinen asia kuin ”kaikille mukava” kuplettitähti voitaisiin heti huomenna valita valtionpäämieheksi. P O P M U S I I K K I N Y T M uistatteko, kuinka 2000-luvun alussa hevi sanitoitiin Katri Helenan, Lordin ja Matti Vanhasen avustuksella kunnolliseksi. JONI KLING Lumi teki Loirin eteiseen Yhdessä he kertovat, kuinka ulosottokirjeet, dickensiläisen sietämätön lähiöelo, lapset joita kukaan ei taaskaan ajattele, Sipilä, alkoholismi ja Pekka Ruuskan biisiltä tuntuva krapula, kaikki nämä asiat, kuinka ne todella koetaan. Vesa-Matti Loiri Lennokki N AN A SI M EL IU S RUMBA 45. Lapualaisoopperan nuoren tähden tärveli faustinen suhde Spedeen, jonka miesselittävää saivarteluhuumoria viljelevästä verkkopaitaan pukeutuvasta zombista tuli suomalaisen arkijärjen ääni. Viihdyttänyt suomalaisia vuosikymmenet. Tällainen rahtikultti ja tahditon kurjuusturisti suomiräp on aina ollut. Popteollisuus kokee tehneensä Mikaelille palveluksen. Suomi on niin lattea yhteisten nimittäjien alanko, että lopulta kovan oikeistopopulisminkin on täytynyt alkaa kieltää Popeda ja jääkiekko homoiluna, koska muuten se ei voisi erottua alustastaan millään tavoin. Kun Mikael Gabriel päälehden haastattelussa avaa koulukotikokemuksiaan, löytyy pakotie toimittajan kehystämänä modeemiyhteyden päästä Mikseri.netistä. Hyväntahtoinen keisarinvaatteidenkieltäjä, joka lempeästi osoittaa virkamiesten, taideinstituutioiden ja naisen logiikan puutteet. Kovan elämänkoulun alumneille luontevin loppujaloste on Radio Nova -iskelmän banaali olkiukkorakentelu. Tiesittekö sitä. Hän on kansallisaarre. Heviäijän mielestä räp on puhelaulua play-napin painamisen päälle. Välillä Loiri tekee taidetta, eli laulaa jäätelökakunkalsean flamencokitaran säestämänä Leinoa, soittaa huilua ja murisee Savoy-teatterin lavalla covereita kuin hattu päässä kebabvartaaseen nostettu Johnny Cash. Mikael Gabriel oli vaarallinen ongelmanuori, joka teki vaarallista epämusiikkia. Niin pyöreää populismia, että se lakkaa olemasta populismia kadotessaan omaan perseeseensä. 10 Mikael Gabriel feat. Suomessa ei ole edes ghettoja: järvenpääläisen pankkiirin pojan oli lähdettävä Amerikkaan asti niitä katsomaan
TEKSTI JEAN RAMSAY ” W oebbaska”, sanoo Alan Sparhawk, ja naurahtaa. L O W Muuttumaton muuttuja Duluthilainen slowcore-trio LOW täyttää pian kolmekymmentä vuotta. Viimeisimmältä levyltään Double Negative yhtye poisti pari populaarimusiikille ominaisinta elementtiä: rummut ja sanat. 46 RUMBA. Low saapuu Sideways-festivaalille kesäkuussa, mutta se ei ole heidän ensivisiittinsä: yhtye kävi Tavastialla 2008 ja 2011, ja laulaja-kitaristi Alan Sparhawk aiemminkin. Se on ainoa suomenkielinen lause, jonka Low’n laulaja-kitaristi osaa, ja aloitan haastattelumme sillä, sillä tuohon ilmaisuun loppui edellinen jutustelutuokiomme kymmenisen vuotta sitten. Se oli Sparhawkin loppukevennys varsin raskaita teemoja sivunneessa haastattelussa, jonka teimme Drums & Guns -levyn ilmestyttyä vuonna 2007. Iästään huolimatta yhtye on pysynyt elinvoimaisena lisäilemällä, mutta vielä sitäkin tärkeämmin myös riisumalla paletistaan sävyjä. Ilmaisu on korruptoitunut ja pyöreä vääristä paikoista, mutta lausuttuna sen kuitenkin jotenkin tunnistaa: voi paska
L O W PA U L H U SB AN D RUMBA 47
L O W SH EL LY M O SM AN 48 RUMBA
Tiiviin ja ymmärtäväisen perheen voi nähdä mahdollistajana yhtyeen taustalla. Minut eristetään ja minä olen se vaikea tyyppi, joka on uppiniskainen ja jääräpäinen”, Sparhawk naurahtaa. ”Me olemme aina operoineet enemmän tai vähemmän marginaalissa. Jos jotain voisin muuttaa, niin ehkä sen. Jotenkin huvittaa ajatella ansioitunutta indie-muusikkoa kiertämässä ovelta ovelle valkoisessa paidassa ja mustassa solmiossa, mutta näin asiat vain ovat. Kyllähän semmoinen voi olla aika turhauttavaa”, Sparhawk sanoo ironisen vähättelevästi. He reagoivat päinvastaisesti kuin yleensä, ja käänsivät vahvistimensa entistä hiljaisemmalle, ja lauloivat entistä hitaammin ja hauraammin. ”Mutta en minä ole ylpeä siitä, että meillä on ollut vuosien varrella neljä basistia. ”Se oli henkisesti aika rankkaa, varsinkin meidän alkupään basisteillemme. Jossain määrin tästä oli nuorelle muusikolle hyötyäkin – aina ei yleisö ole vastaanottavaista, oli se sitten lentolehtinen tai laulu, jota yrität heille antaa. En tarkoita nyt sitä, että olisi juhlittu ja vedetty överiksi siinä kliseisimmässä mielessä, vaan rahaa tuli sisään varsin vähän, ja koko homma pyöri aika kengännauhabudjetilla”, Sparhawk muistelee. Basistit ovatkin selkein Low’n uraa mittaava yksikkö: siinä missä Sparhawk ja hänen vaimonsa, laulaja-rumpali Mimi Parker, ovat pysyneet mukana alusta asti, on basistin tontti Low’n spinaltap-henkisin paikka – porukkaa on tullut ja mennyt. Näköalat ja käsitys maailmasta laajenivat nuoren miehen mielessä jo varhain, ennen bändikuvioita. Ja kai se on niin, että kun Mimin kanssa olemme naimisissa, niin tämä on meidän elämäämme, ja se liitos pitää”, Sparhawk pohtii. Hänkin on ollut mukana jo kymmenen vuotta. L O W Sparhawk oli oppinut sanat (kirosanat, kuinkas muuten – hyvin suomalaista) ensivisiitillään Suomessa nuorena mormonipoikana 1980-luvulla. ”Kai se on niin, että kun Mimin kanssa olemme naimisissa, niin tämä on meidän elämäämme, ja se liitos pitää.” – ALAN SPARHAWK RUMBA 49. Toisaalta, ei minulla ole negatiivista sanottavaa kenestäkään heistä, kaikki ovat olleet omalla tavallaan hienoja tyyppejä ja mahtavia muusikoita.” ”Zak (Sally, basistina 1994–2005) oli silloin alussa todella tärkeä osa tätä yhtyettä, ja niin on myös Steve (Garrington). ”Meillä se menee usein niin, että basisti ja Mimi liittoutuvat minua vastaan. Tämä ei kuitenkaan ole johdettavissa siihen, että basisti olisi avioparin bändissä jotenkin kolmas pyörä. Kiertäminen on ollut aina aika rankkaa – varsinkin alussa. Kierrä nyt itse maailmaa soittamassa musiikkia mistä välität, ja jengi mölisee niin kovaa, ettei musiikki suunnilleen kuulu. Vuoden 2013 levyllä The Invisible Way yhtye kiittää vanhempiaan ja lapsiaan. Ensivuosinaan 90-luvun alkupuolella, grungen pauhatessa ympärillä, korostetun hiljaisen yhtyeen oli vaikea voittaa yleisöä puolelleen
Burtonin, jonka cv:stä löytyy nimiä Bon Iveristä James Blakeen. Ones and Sixesin hienoimpia hetkiä on No Comprenden dramaattista taukoa seuraava syvä bassonuotti, joka on niin syvä, ettei siihen perinteisillä instrumenteilla pystyisi. Kaiken dissonanssin ja sijoiltaan olevan pulputuksen keskellä Low lohdullisesti kuitenkin luottaa vanhimpaan kikkaansa: rikkinäisen maailman ylle nousee ihmisäänten muodostama silta, jonka kautta emootiot virtaavat tälläkin rosoisen kauniilla levyllä selkeinä ja vahvoina, vaikka sanat ja merkityksetkin ajoittain murenisivat digitaaliseen puuroon. Toinen hätkähdyttävä huomio on, että kappaleet ovat yhtä jatkumoa. Niiden välissä ei käytännössä ole taukoja, vaan kappaleet soljuvat toisiinsa kuin yhtenä vellovana lämpöisenä staattisena häiriönä. Tai jos on, ne on leikattu ja käsitelty tunnistamattomiksi biiteiksi, joilla ei ole orgaanista yhteyttä toisiinsa. Hieman kuten drone Dancing and Bloodin lopussa, ei kappalessa tunnu tapahtuvan mitään, kunnes Mimi Parkerin ääni alkaa erottua utuisesta äänikuvasta. JEAN RAMSAY Low Double Negative SUB POP 9,6 50 RUMBA. Senkin yli tuntuu matkaavan tasaisin väliajoin uninen sellonjousi, kuin syvässä unessa hidastunut hengitys, jonka yllä Sparhawkin päällekkäin kasatut harmoniat ovat kuin hevosen harjakset tuossa jousessa. Tietenkin seuraava kappale on nimeltään Dancing and Fire, joka ironista kyllä, on levyn perinteisimpiä: Sparhawkin ääni ja kitara on käsittelemätön ja luonnollinen, ja toisessa säkeistössä mukaan tuleva Parker kuin koneessa asuva kummitus, digitaalinen henki, joka vaihtelee taajuuksia ja väriä, paeten merkityksiä ja muotoa. Debyytin I Could Live in Hope (1994) ja kakkoslevyn Long Division (1995) tuotti newyorkilainen indielegenda Mark Kramer, ja sitä seuranneen läpimurtolevyn The Curtain Hits the Cast (1996) yhtä nimekäs Steve Fisk, jonka cv kattaa kaikkea Screaming Treesistä Nirvanan kautta Soundgardeniin ja The Posiesiin. Tekee mieli kääntää musiikkia pienemmälle päästäkseen eroon laulutkin sohjoksi säröttävästä efektistä, mutta se ei tietenkään onnistu, sillä vika on rakennettu kappaleen sisään. Suorastaan hätkähtää huomatessaan, ettei tällä levyllä ole oikeastaan rumpuja ollenkaan. Niiden kautta päästäänkin seuraavaan kappaleeseen, Mimi Parkerin kiihkeästi hönkimään kuolontoiveeseen Fly. Yllättävä suvanto löytyy kappaleesta The Son, The Sun. Paluun orgaanisempaan soundiin (The Invisible Way, 2013) taas tuotti Wilcon nokkamies Jeff Tweedy. Dancing and Blood on levyn hätkähdyttävimpia hetkiä, sillä hermostuneen sydämen lailla hakkaava ja verta pumppaava kappale tuntuu aivan todella kuolevan. Tempestin ja Always Trying To Work It Out -kappaleen kohdalla ollaan jo tilanteessa, jossa kaiutinten epäilee olevan rikki. Se toimii kuin syvyyspommi: jysähtää jossain jalkojesi alla, tai alitajunnassa, sekoittaa pohjamudat ja saa sinut tietoiseksi kaikista niistä tasoista, joilla tämä musiikki resonoi. Ajoittain ne ovat yksi ja sama: Disarrayn kaiutettu kosketinriffi muodostaa särötettynä ja sekunnin sadasosaa sen jälkeen asetettuna kappaleen rytmiraidan. LOW on ihailtava yhtye siinä, miten armottomasti se on valmis rikkomaan itsensä löytääkseen itsensä uudelleen. L O W Juuri vanhemmat ovatkin usein huolehtineet lapsista Sparhawkin ja Parkerin ollessa kiertueilla, ja tätä tarkemmin tekijätietoja tavatessa huomaa, että perhe näkyy ja kuuluu myös levyillä: Trustilla (2002) vanhempi poika Cyrus on listattu tömisyttelmässä jalkojaan, ja C’Mon-albumilla (2011) mukana on jo nuorempi eli Hollis, ja lapset ovat siirtyneet taustalauluihin. Low on työstänyt levyn kappaleita Burtonin kanssa jo sävellysvaiheessa, eli usein rytmiraitakin saattaa olla jonkinlainen leikelty ja uudelleenkoostettu looppi biiteistä, jonka nykivyys tekee siitä oudolla tavalla humaania. Hänet tunnetaan laajakangassoundisesta yhteistyöstään Flaming Lipsin ja etenkin Mercury Rev -yhtyeen kanssa. Kyseessä ei ole minkäänlainen neuroottinen uudestisyntymä, vaan pikemminkin paluu alkupisteeseen, jossa kalkkeutuneet rakenteet rikotaan, ja annetaan minimalististen elementtien löytää itsensä uudelleen, kuin ensi kertaa. BASISTIEN lisäksi Low’n uraa voi kartoittaa tuottajien kautta. Edellinen levy Ones and Sixes esitteli tuottaja B. Niin ikään Burtonin kanssa tehtyä Double Negativea voikin verrata Bon Iverin albumiin 22, A Million – yhtä dramaattinen on ero entiseen. Double Negativen äärellä ei voi välttyä ajatukselta, että tässä on antenniton radio, jonka kanavanvalitsinta vääntämällä yritetään etsiä Low’ta, ja aina kun se löytyy, lähetys heikkenee ja katoa särisevään hälyäänien puuroon. Jos Low’n rakenteellinen melodioiden, nuottien ja vokaalien hidastelu on perinteisesti venyttänyt musiikkia horistontaalisessa suunnassa, lisää Burton siihen vertikaali-akselin – sanalla sanottuna syvyyttä. Seuraavat kokeellisempaan musiikkiin keskittyneelle Kranky-levy-yhtiölle tehdyt kaksi levyä tuotti vuorostaan Steve Albini – niin ikään Nirvanan ja aiemmin Pixiesin ja tuhannen muun samansoundisen bändin kanssa työskennellyt kultasormi. Yhtye on lähes poikkeuksetta työskennellyt nimekkäiden ja mielenkiintoisten hahmojen kanssa. Jos Ones and Sixesillä elektroniset elementit olivat mausteina, nyt ne ovat nakertuneet syvälle kappaleiden rakenteisiin. J. Varsinainen soundin puhkeaminen koettiin vasta Sub Pop -debyytillä The Great Destroyer (2005), jonka tuotti Dave Fridmann. Kappaleen päättää eräänlainen dronemainen nollaviiva, eli ääni joka syntyy, kun hengityskoneessa syke menee tasaisesti nollassa henkilön kuoltua. Quorum avaa pelin jyrkällä särinällä, joka saa perinteisemmän musiikinkuluttajan epäilemään, että äänetoistojärjestelmässä on jotain vikaa. Double Negative on rikkinäistä ja särmikästä musiikkia, jonka jännitteet perustuvat siihen, miten epäsuhdassa sen osat ovat toisiinsa. Eli jo perusrakenteiden osalla kyse on rakenteellisesta dissonanssista, jota pintastruktuurien särötetyt hälyäänet vain tukevat
Ennakkoliput: Lippupiste • Tiketti • ilosaarirock.fi/liput 12.-14.7.2019 JOENSUU THE CHAINSMOKERS US • DJ SNAKE FR ALMA • Rae Sremmurd US • JVG • Sunrise Avenue Architects UK • Jess Glynne UK • Pale Waves UK Shame UK • Cheat Codes US • Dermot Kennedy IE Perturbator FR • MONO JP • Vesala • Ville Valo & Agents Chisu • Kingston Wall by JJylli, Kuoppis & VHB Gasellit • J.Karjalainen • Olavi Uusivirta • Ellips Pariisin Kevät • Wheel • Swallow The Sun Viikate Kuu kaakon yllä • Pää Kii • SANNI Luukas Oja • Gettomasa • Sydän, sydän Samuli Putro & Suuret Rukoukset • Stam1na Risto • Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana Ida Paul & Kalle Lindrooth • Turmion Kätilöt Pasa • Lxandra • Henrik! • Elias Gould • IBE Anna Puu • Maustetytöt • SOFA • Kynnet Pyhimys & Saimaa • Jukka Nousiainen Pauliina Kokkonen • Joni Ekman & Koira
Burton paitsi äänitti Vernonin projektibändiä Volcano Choir, myös tuotti Bon Iverin edellisen, soundiltaan varsin poikkeavan levyn 22, A Million (2016). Ones and Sixesillä (2015) homma tuntui jäävän vähän puolitiehen. Kuntoutuminen on ollut hidasta ja edennyt samalla tavoin kuin alamäkikin: vaiheittain. ”Itse asiassa Justinia on paljolti kiittäminen Double Negativen kohdalla, sillä hän antoi meidän käyttää April Base -studiotaan ja oli muutenkin todella antelias ja avulias aikansa ja osaamisensa suhteen”, Sparhawk kertaa. Se kuuluu siltä levyltä. ”Elämme hirveitä aikoja. Terapia, lääkitys ja terveellisempi ja säännöllisempi elämä ovat ne kolme asiaa, jotka Sparhawk listaa pelastuksekseen. Burton on tosi ansioitunut ja luova tuottaja, ja on tehnyt paljon hiphopia ja sen kaltaista estetiikaltaan erilaista musiikkia. ”Olin aivan sietämätön ihminen silloin, ja olen todella kiitollinen, etteivät elämässäni olevat ihmiset hylänneet minua”, Sparhawk myöntää. Minimalistinen ja ahdistunut levy juontaa juurensa henkilökohtaiseen umpikujaan, johon Sparhawk oli päätynyt Great Destroyer -kiertueella. Sitä tehdessä pelotti kyllä todella paljon”, Sparhawk muistelee. 00-luvun puolivälin romahdus oli seurausta vuosia jatkuneesta voinnin huononemisesta, joka oli edennyt vaiheittain. L O W ”En mitenkään erityisemmin pidä siitä levystä (Drums & Guns), tai kuuntele sitä tai muistele rakkaudella. Siinä missä Drums & Gunsin kohdalla kokeilimme mennä Fridmannin kanssa niin pitkälle kuin suinkin uskalsimme, niin tällä levyllä oli hieman sama juttu B. Useassa kappaleessa laulujen sanat jäävät sirinän, kohinan, säröytyneiden soundien ja muun ääniväkivallan jalkoihin. Aivan kuin Sparhawk siirtäisi kommunikaation murentumisen laulujen sanojen tasolle. Ja tuntuu, että aika moni on jo luovuttanutkin”, Sparhawk tuskailee. Vaikka sanoista ei saa selvää, muodostavat Sparhawkin ja Parkerin tunnistettavat enkeliharmoniat eräänlaisen sillan myrskyisten vesien yli. J. B. ”Tunnistan kyllä niiden yhtäläisyyden. Samanlainen kommunikaation murtuminen on havaittavissa levylläkin. ”Olin silloin todella, todella sairas. Viha ja valheet, se miten ihmiset melskaavat netissä, ja mitä he nykyään sanovat toisilleen sen enempää miettimättä… Se on ihan hirveää.” Tuntuu kuin koko maailma olisi turtunut ja kynnys toisten solvaamiseen madaltunut. Diggaan tosi paljon niitä juttuja, joita hän teki Justinin kanssa”, Sparhawk sanoo viitaten Bon Iverinä tunnetuun Justin Vernoniin. ”Joo. On miltei ironista, että grungen jalkoihin uransa alkuvaiheissa jäänyt yhtye päätyi lopulta nimenomaan genren kotipesään. Eli edellisellä levyllä tutustutaan ja kartoitetaan tilanne, ja seuraavalla levyllä hypätään tuntemattomaan. Ensin Trump sanoi, ettei hänellä ole aihetta epäillä Vladimir Putinin osallistuneen systemaattiseen häirintään USA:n edellisissä vaaleissa – vaikka Yhdysvaltain omat tiedusteluelimet toisin väittivät. Tekee mieli pyytää anteeksi hänen sekoilujaan, ja sitten lannistuu siitäkin tunteesta. Levyn tunnelma on lannistunut ja surullinen, muttei kuitenkaan voimaton – sen surukin on pikemminkin myötätuntuista surua. JOS Drums & Gunsin taustalla oli edellisen republikaanipresidentin George W. Burtonin kanssa”, Sparhawk pohtii. Mutta se, että me läpäisimme sen prosessin ja pysyimme yhtyeenä ja ihmisinä kasassa, valoi minuun uskoa, jonka turvin jaksoin jatkaa. Double Negative tarjoaa vastalääkkeeksi Low’n vanhimman valttikortin – ihmisäänen. Jos Bush aikoinaan tuntui jo moraaliselta ja älylliseltä pohjanoteeraukselta, niin voi pojat… Tämä on kaikki jotenkin niin masentavaa. Ei niin nopeasti, että asialle olisi tajunnut tehdä jotain, mutta kuitenkin niin vääjäämättömästi, että jonkinlainen pysähdys olisi väistämätön. Sparhawk on omien sanojensa mukaan ollut ”käytännössä aina hieman maanis-depressiivinen”. Jos tämä yhtye on koskaan käynyt lähellä hajoamista, niin se oli silloin.” Huomionarvoista on, että hieman yli kymmenen vuotta Drums & Gunsin jälkeen Low toisti saman tempun: hajotti toisen kerran itsensä palasiksi kootakseen itsensä jälleen uudelleen. Korjattu versio ei kuitenkaan ole kieliopillisesti järkevä vaan muodostaa kaksoisnegaation – double negativen. J. Jos tämä yhtye on koskaan käynyt lähellä hajoamista, niin se oli silloin.” – ALAN SPARHAWK Low’n uran voi jakaa kahteen osaan: alkupään omalle Chairkickers Music -lafkalle tehtyihin ja Vernon Yardin ja Krankyn jakelemiin selkeisiin slowcore-levyihin, ja vuodesta 1998 alkaneeseen paletin laajenemiseen, joka oli seurausta diilistä indiejätti Sub Popin kanssa. ”Ja se, että Drums & Guns onnistui. Heti seuraavana päivänä Trump perääntyi ja selitteli: hänen mukaansa hänen piti sanoa wouldn’t kun hän sanoi would. ”Siinä on jotain semmoista, kyllä. Bushin varsin kyseenalaisin perustein aloittama Irakin sota, niin uuden levyn nimi Double Negative viittaa kesällä 2018 Donald Trumpin Helsingin huippukokouksessa esittämään ihmeelliseen takinkääntötemppuun. Varsinaiseksi vedenjakajaksi muodostui kuitenkin niin ikään Fridmannin kanssa äänitetty – joskaan sitä ei levyä kuuntelemalla uskoisi – Drums & Guns (2007). Mutta se, että me läpäisimme sen prosessin ja pysyimme yhtyeenä ja ihmisinä kasassa, valoi minuun uskoa, jonka turvin jaksoin jatkaa. Siinä pistetään palikoita uuteen järjestykseen, ja olen itse asiassa yllättynyt, että siitä tuli niinkin hyvä. Ne valheet ovat niin loputtomia ja monitasoisia, ettei niistä ota enää selvää. Syksyllä 2018 ilmestynyt Double Negative poikkeaa yhtyeelle ominaisesta dreampopin ja slowcoren välimaastossa väreilevästä leijunnasta yhtä dramaattisesti kuin ahdistunut edeltäjänsä edellisellä vuosikymmenellä. Yhtyeelle, jonka lauluissa on aina ollut tarkkaan mietittyjä sanoituksia, tämä tuntuu korostetun voimakkaalta taiteelliseta ratkaisulta. 52 RUMBA. En mitenkään erityisemmin pidä siitä levystä, tai kuuntele sitä tai muistele rakkaudella
ENNAKKOLIPUT 4PV / T O I M I T U S KULUINEEN A L K A E N 33 ENNAKKOLIPUT 4PV / T O I M I T U S KULUINEEN A L K A E N 33
Minä en oikein jaksa maalata tuollaisia piruja seinälle.” – ALAN SPARHAWK ”Tuo oli hyvä, ’myötätuntuista surua’, saanko lainata tuota?”, Sparhawk kysyy, ja jatkaa: ”Mutta kyllä, olet oikeilla jäljillä. Tai siis joo, levyt myyvät vähemmän, mutta livepuolella homma toimii melkein jopa paremmin.” Miltei kuulen Sparhawkin korjaavan asentoaan tuolissaan. Ja olen tosi kiitollinen B. KOLMEN vuosikymmenen aikana Sparhawk on nähnyt musiikkibisneksen muuttuvan totaalisesti. Kuulostaa jotenkin todella low’maiselta. Low tuntuu muutenkin olevan eniten kotonaan muutoksen tilassa. En minä näe tätä mitenkään toivottomana levynä, päinvastoin.” Kauniisti harmoniassa laulavat kaksi ääntä tuntuvat loppupeleissä oppitunnilta: meidän pitää unohtaa ristiriitamme ja pyrkiä etsimään yhteinen sävel, vaikka maailma kuohuisi ympärillä. Pidän niistä biiseistä ja sen levyn tunnelmasta. Minä en oikein jaksa maalata tuollaisia piruja seinälle. Omasta näkökulmastani asiat ovat muuttuneet aika vähän. 54 RUMBA. L O W ”Aina puhutaan siitä, miten koko tämä bisnes on mennyt viemäristä alas ja maailmanloppu on suunnilleen tullut, kun entiset ansaintamallit, formaatit ja levyyhtiöt ovat menneet manan majoille. Siellä nuoret ihmiset soittivat musiikkia, tanssivat, nauttivat pari rentouttavaa juomaa ja hengasivat ystäviensä kanssa livemusiikin äärellä – ja se oli aivan samanlaista kun meidän nuoruudessamme!” ”En siinä tilanteessa ja sinä iltana kokenut, että tämä olisi jotenkin auringonlaskun bisnes tai että seuraisin jotain menetettyä, vaan se homma näyttäytyi minulle todella elinvoimaisena ja ajattomana”, Sparhawk lataa. Aina puhutaan siitä, miten koko tämä bisnes on mennyt viemäristä alas ja maailmanloppu on suunnilleen tullut, kun entiset ansaintamallit, formaatit ja levy-yhtiöt ovat menneet manan majoille. ”Ainahan tämmöisiin kysymyksiin muusikot vastaavat, että ’se viimeisin’, mutta tässä tapauksessa voisin oikeasti vastata niin, sillä näen, että Double Negative on tärkeä askel meidän urallamme, ja hieno levy ylipäätään.” ”Sitä tehdessä hirvitti, ja kelasimme koko ajan, että ’voiko näin tehdä’ ja ’onko tämä jo liian äärimmäistä’. ”Kerron esimerkin: menin pari viikonloppua sitten tyttäreni kanssa katsomaan yhtä hänen kaverinsa bändiä yhdelle pienelle paikalliselle klubille, ja minulle tuli siitä illasta jotenkin tosi hyvä mieli. Kuinkas muutenkaan. J. Burtonille siitä, että hän antoi meille rohkeutta tehdä niin.” ”Ja sitten pitää varmaan mainita se joululevy (vuonna 1999 Tugboatin kautta julkaistu ep Christmas), koska se avasi meille niin monta ovea.” Levyn hidastempoista versiota klassikosta Little Drummer Boy käytettiin Gap-vaatebrändin mainoksessa, joka toi yhtyeelle ennennäkemätöntä huomiota. Se saa ammennettua eniten kauneutta sielustaan silloin, kun maailma pauhaa ympärillä kaikkein suurimmassa dissonanssissa ja muutoksessa. ”Enpä kuule tiedä. Siksi olen loppupeleissä tosi iloinen, että uskalsimme viedä kaikki ne jutut juuri niin pitkälle kuin veimme. Low esiintyy Sideways-festivaalilla Helsingissä 6.6. Se on monessa mielessä minulle tärkeä levy.” Eli levy, jolla Low ensi kertaa lähti kokeilemaan rajojaan, on Sparhawkille rakkain. Mies tuskailee vastausta, mutta lähtee kuitenkin mukaan leikkiin. Se on Double Negativen emotionaalinen sanoma. ”Ja kolmantena ehkä sitten Secret Name (1999), koska sillä levyllä uskalsimme tehdä joitain juttuja, mitä emme olleet uskaltaneet tehdä aiemmin (levy sisälsi ensimmäistä kertaa elektronisia elementtejä ja post-rock-soundeja perinteisten bändi-instrumenttien lisäksi). Koska nyt on kyseessä maineikkaan indielehden viimeiseen printtinumeroon tuleva pitkän linjan muusikon retrospektiivinen haastattelu, rohkenen kysyä häneltä tilanneanalyysiä. Kun kerran katsotaan taaksepäin, rohkenen kysyä, mitkä kolme yhtyeensä levyistä ovat Sparhawkille rakkaimmat. Eli vaikka kaikki muuttuu, mikään ei pohjimmiltaan muutu
ALK. 269 € K-18 Oc. 119,00 € 3 PV ................. 179 € 3 PV ........................ 139,00 € VIP AREA 51 -LIPUT: 1 PV PE & SU ............ www.tuska.fi Oi ke ud et mu uto ks iin pid äte tää n HELSINKI SUVILAHTI 28.-30.6.2019 HALESTORM STAM1NA KVELERTAK CULT OF LUNA FRANK CARTER & THE RATTLESNAKES SICK OF IT ALL HEILUNG BATTLE BEAST SWALLOW THE SUN MARKO HIETALA ANNEKE VAN GIERSBERGEN LOUDNESS LOST SOCIETY DELAIN POWER TRIP JINJER MAJ KARMA RYTMIHÄIRIÖ ARION LEVERAGE MEDEIA FEAR OF DOMINATION WHEEL DARK SARAH WARKINGS VISIONS OF ATLANTIS ALIEN WEAPONRY BRYMIR DE LIRIUM’S ORDER MUSTAN KUUN LAPSET GOATBURNER I REVOLT KAISER PAHAN IKONI PALEHØRSE SATA KASKELOTTIA LIPUT: 1 PV PE & SU ....... ALK. ALK. ALK. 89,00 € 1 PV LA .................... ALK. ALK. 169 € 1 PV LA ........................... ALK. 99,00 € 2 PV .................
56 RUMBA. I N D I E R O C K Eli kuinka valkoisten miesten englanninkielinen kitararock sai lopulta väistyä Ime tampalaa, Indie! Tame Impala
päivänä. Jet (26.), Yeah Yeah Yeahs (55.), Kings of Leon (113.) ja The Rapture (121.). Jossain vaiheessa ”Pitchforkindie” vain katosi listoilta – mutta milloin ja miksi. Arctic Monkeys (26.), She Wants Revenge (38.) ja Fratellis (48.) nousevat top 50 -listalle kärkeen esikoisalbumeillaan. yltäneen The Strokesin kakkosalbumi Room on Fire yltää sijalle 4. Spoon (44.), Broken Social Scene (105.), Sufjan Stevens (121.), The Decemberists (128.) ja Wolf Parade (158.). Van Etten romahti edelliseen albumiinsa verrattuna 69 sijaa, Deerhunter 120 sijaa.” Vuonna 2007 Modest Mouse keikkui Yhdysvaltain albumilistan ykkösenä ja Helsingin popkerma jonotti yhtenä jättiläiskäärmeenä Redrumiin hikoillakseen Of Montrealin tahtiin. Kolmosalbumi Elephant ja Seven Nation Army -single nostavat The White Stripesin sijalta 61 sijalle 6. I N D I E R O C K O nko perinteinen indie rock ikuisesti kuollut genre, vai onko sillä tulevaisuutta entistä kansainvälisemmässä ja artistivetoisemmassa musiikkibisneksessä, jossa kamppaillaan huomiosta striimauspalveluissa eikä iPod-kirjastoissa. Silloin Yhdysvaltain albumilistalla debytoivat vuoden ensimmäiset isot amerikkalaiset indielevyt, Sharon Van Ettenin Remind Me Tomorrow ja Deerhunterin Why Hasn’t Everything Already Disappeared. Indierocktulokkaista listalle nousevat mm. Aiheesta keskustelivat Antti Lähde (A) ja Markus Hilden (M). A: ”Havahduin indie rockin kaupallisen kuoleman lopullisuuteen täsmälleen tämän vuoden helmikuun 2. Grandaddy (84.), The Shins (86.) ja Death Cab for Cutie (97.) nousevat ensimmäisen kerran top 200 -listalle. ja elektronisempi Digital Ash in a Digital Urn sijalle 15. The White Stripes yltää 3:nneksi ja Death Cab for Cutie 4:nneksi. The Bravery iskee esikoislevyllään top 20:een (18.). Bright Eyes julkaisee samana päivänä kaksi albumia. sijalle. sija jää yhtyeen parhaaksi. RUMBA 57. Tulevista listaykkösistä myös The Black Keys vilahtaa ensimmäisen kerran albumilistalla: 131. Regina Spektorin (20.), TV on the Radion (41.), Secret Machinesin (159.) ja The Walkmenin (163.). New York -huuma nostaa listalle myös mm. Top 10:een yltävät myös The Strokes (4.), Keane (4.) ja Jack Whiten uusi yhtye The Raconteurs (7.). Jet saavuttaa uransa korkeimman sijoituksen (16.). Muista brittidebytanteista listalla nähdään mm. 2006 The Killersin kakkosalbumi Sam’s Town nousee listakakkoseksi. Interpol yltää kakkosalbumillaan 15:nneksi ja The Vines 23:nneksi. The Libertinesin 111. Franz Ferdinandin debyytti saavuttaa sijan 32. Arcade Fire julkaisee esikoisalbuminsa Funeralin, joka yltää sijalle 123. Kaksitoista vuotta myöhemmin INDIEN kaupallisesta kultakaudesta on jäljellä vain kasa kamalia bändikuvia, kourallinen veteraani-ikää lähestyviä dinosaurusyhtyeitä ja yksi Tame Impala. Modest Mouse lyö läpi nelosalbumillaan: Good News for People Who Love Bad News kelluu Float On -singlen siivittämänä sijalle 18. Black Rebel Motorcycle Club saa ensimmäisen viidestä top 100 -albumistaan (47.). Vuoden indiepopilmiö on The Postal Service, jonka ainoa albumi yltää 45. Hot Hot Heat (34.) ja Devendra Banhart (69.) saavuttavat uransa parhaat sijoitukset. Keane (47.) ja Kasabian (94.). Yeah Yeah Yeahs jää kakkosalbumillaan niukasti kärkikymmenikön ulkopuolelle (11.). Ensin mainittu ylsi sijalle 94, jälkimmäinen sijalle 192. 2004 The Killersin esikoisalbumi Hot Fuss yltää sijalle 7. sijaan ja Bloc Party 114. TEKSTI ANTTI LÄHDE JA MARKUS HILDEN Indie rock Yhdysvaltain albumilistalla 2003–2018 2003 Is This It -debyytillään (2001) sijalle 33. sijaan. Ensimmäisen listanoteerauksensa saavat myös mm. Brittidebytanteista Kaiser Chiefs joutuu tyytymään 86. Juurevampi I’m Wide Awake, It’s Morning nousee sijalle 10. 2005 X&Y vie Coldplayn ensimmäisen kerran listakärkeen. Franz Ferdinandin kakkosalbumin sijoitus on 8
Sinne yltävät myös Franz Ferdinand (9.) ja Jack Whiten uusi yhtye The Dead Weather (6.). 2007 on muutenkin indierockin kaupallisen läpimurron suuri vuosi. Fleet Foxes (36.) ja Bon Iver (64.) menestyvät esikoisalbumeillaan. 2007 Huhtikuun 7. Vincent. Mainittakoon myös Panic! At the Disco. Viime vuosien megatrendit ovat tehneet popista värillisempää, kansainvälisempää, naisellisempaa, seksuaalisesti monimuotoisempaa, synteettisempää, artistivetoisempaa ja biisikeskeisempää.” ”Reilu kymmenen vuotta sitten, jolloin Arcade Firen, The Killersin, Arctic Monkeysin, Modest Mousen ja The Americana-nimistä Iron & Wine nousee kolmosalbumillaan sijalle 24. Vincent. Vastavetona sille on syntynyt Ed Sheeran -tyylinen pop, jossa minimalismi myy areenoita.” A: ”JOS MIETTII erilaisia suuria kehityskulkuja, ei indie rockin perusyksikön eli Valkoisten Miesten Englanninkielisen Kitarabändin ahdinkoa voi pitää yllätyksenä. Nykyamericanan superbändi Monsters of Folk yltää ainoalla albumillaan sijalle 15. Se, että artisti kiinnostaa jollain tasolla ’Pitchfork-yleisöä’, ei enää riitä.” A: ”Niin, mitkä ovat edelliset top 10 -tasolle nousseet indie rock -artistit. päivänä Death Cab for Cutie nousee albumilistan ykköseksi kuudennella albumillaan Narrow Stairs. Esimerkiksi Coldplay on voinut muuttua lähes edm-tyyliseksi popyhtyeeksi, koska yleisö ei enää koe, että ainoa tapa tehdä stadiontason musiikkia on olla U2:n tai The Rolling Stonesin kaltainen iso rockyhtye. Se, että artisti kiinnostaa jollain tasolla ’Pitchfork-yleisöä’, ei enää riitä.” – MARKUS HILDEN M: ”Listoja tarkkaan seuraavana olen pistänyt merkille, että indie rockissa ei ole syntynyt minkäänlaista suurta kiinnostusta herättänyttä ’uutta aaltoa’ vuosikausiin. Mahtaako kukaan osata arvata, mikä seuraava oikeasti iso indiebändi edes voisi olla. Merriweather Post Pavilion tuo Animal Collectivelle uran parhaan sijoituksen (13.). Emopunkilla läpilyönyt yhtye yltää listakakkoseksi indiepop-vaikutteisella albumillaan Pretty. 2009 Mumford & Sonsin indiefolk-debyytti Sigh No More myy pelkästään Yhdysvalloissa yli 3 miljoonaa ja nousee albumilistan kakkoseksi. Uransa parhaaseen sijoitukseen yltävät mm. Esimerkiksi Tame Impalan Kevin Parker ja The 1975:n Matthew Healy ovat brändänneet enemmän itseään kuin yhtyettään. Vincentin lisäksi ehkäpä Father John Misty ja The War on Drugs – neljänteen tai viidenteen albumiinsa ehtineitä keski-ikäisiä ukkoja ja akkoja kaikki tyynni!” M: ”Ja Greta Van Fleet – ledzeppelin, jonka muotoa palvova post-indie-aika ansaitsee!” A: ”VIIME VUOSINA yleisöä eniten kiinnostaneet uudet indienimet ovat olleet voittopuolisesti artisteja, eivät yhtyeitä. ”Indie rockissa ei ole syntynyt minkäänlaista suurta kiinnostusta herättänyttä ’uutta aaltoa’ vuosikausiin. I N D I E R O C K 58 RUMBA. Menestyjät ovat olleet artisteja tai yhtyeitä, jotka ovat kasvattaneet suosiotaan hiljalleen flirttailemalla mainstreamin kanssa, kuten Tame Impala tai St. Kärkikymmenikköön murtautuvat ensimmäistä kertaa Kings of Leon (4.), My Morning Jacket (9.) sekä Grizzly Bear (8.), jonka edelliset albumit eivät yltäneet top 200 -listalle lainkaan. Yhtye ei ole enää se haluttu yksikkö, jota arvostetaan yli kaiken muun.” A: ”Yhtye on bisneksen näkökulmasta tarpeettoman vaikea yhtälö: kallis ylläpitää, vaikea hallita ja usein artistia hitaampi tai haluttomampi reagoimaan kaupallisiin trendeihin. ja The Decemberists nelosalbumillaan sijalle 35. Palkintopallilla nähdään myös laulaja-lauluntekijät Neko Case (3.) ja Regina Spektor (3.). Kakkossijalle nousevat The Shinsin Wincing the Night Away, Arcade Firen Neon Bible ja The White Stripesin Icky Thump. Indien suosiosta kertoo, että moni pitkän uran tehnyt artisti ja yhtye yltää ensimmäisen kerran albumilistalle: Okkervil River tekee listadebyyttinsä (62.) viisi, The National (68.) kuusi, Animal Collective (72.) seitsemän, Pinback (69.) kahdeksan, Of Montreal (72.) kymmenen, Andrew Bird (76.) yksitoista ja Deerhoof (152.) kaksitoista vuotta esikoisalbuminsa julkaisemisen jälkeen. Odd. The Hold Steady (30.) julkaisee ensimmäisen kolmesta top 30 -albumistaan. Indierockyhtye Brand New murtautuu neljännellä albumillaan top 10:een (6.). Tietenkin on sellaisia bändejä kuin The 1975, The xx tai Foster the People, jotka ovat lainanneet paljon indieltä, mutta elektronisessa soundissaan ja striimausystävällisessä estetiikassaan ne edustavat lopulta aivan eri maailmaa.” M: ”Lisäksi monella bändillä on selkeä keulakuva. 2008 Toukokuun 31. Bright Eyes, Interpol ja Wilco yltävät neljänneksi, minkä lisäksi top 20:een mahtuvat myös Arctic Monkeys (7.), Ryan Adams (7.), Spoon (10.), Bloc Party (12.) ja Feist (16.) Top 50:een yltävät myös Rilo Kiley (22.), The Bravery (24.), Kings of Leon (25.), The New Pornographers (34.), Band of Horses (35.), MGMT (38.), Kaiser Chiefs (45.), LCD Soundsystem (46.), Black Rebel Motorcycle Club (46.) ja Clap Your Hands Say Yeah (47.). Miksi levy-yhtiö satsaisi niinkin hankalaan asiaan kuin bändiin, kun artistin ja tuottajan kombinaatiolla pääsee vaivattomammin tavoiteltuun lopputulokseen?” M: ”Bändisoitto ei ole enää itseisarvo, ei ole ollut oikeastaan yli kymmeneen vuoteen. Sinne yltävät myös TV on the Radio (12.), esikoisalbuminsa julkaiseva Vampire Weekend (17.) ja Bloc Party (18.). The Kooks (41.), Wolf Parade (45.), The Faint (46.), The Magnetic Fields (77.) ja Nada Surf (82.). The Black Keys murtautuu viidennellä albumillaan jo top 20:een (14.). Menestyjät ovat olleet artisteja tai yhtyeitä, jotka ovat kasvattaneet suosiotaan hiljalleen flirttailemalla mainstreamin kanssa, kuten Tame Impala tai St. Tame Impalan ja St. päivänä Modest Mousen neljäs albumi We Were Dead Before the Ship Even Sank nousee Yhdysvaltain albumilistan ykköseksi
Top 100 -debyyttinsä tekevät mm. Painettu musiikkimedia on käytännössä kuollut, joten painomusteeseen rakastuneet möhikset eivät enää löydä niin helposti uuden indien luo. Top 10:ssä nähdään myös muun muassa The Strokes (4.), uransa korkeimpiin sijoituksiinsa yltävät Snow Patrol (5.) ja Feist (7.) sekä esikoisalbuminsa julkaiseva Foster the People (8.). The Black Keys nousee sijalle 2. Sitä käsitellään mieluiten joko yhden biisin mittaisina annoksina tai ilmiöinä, joihin albumeja yritetään nivoa. Panda Bear (29.), Okkervil River (32.), The Kills (37.), Girls (37.), Cut Copy (46.), Cults (52.), Destroyer (62.), The Dodos (70.), Low (73.), The Pains of Being Pure at Heart (92.), White Lies (95.) Atlas Sound (97.) ja The Horrors (97.). St. Korkealle nousevat myös Andrew Bird (12.), The Decemberists (14.), Arctic Monkeys (15.), Tegan and Sara (21.) ja Yeah Yeah Yeahs (22.). Coldplay valloittaa albumilistan kärkipaikan kolmannen kerran. Pitchforkin kaltaiset Modest Mouse. Uransa korkeimmat listasijoitukset saavuttavat mm. ja Death Cab for Cutie sijalle 3. I N D I E R O C K KE VI N W ES TE N BE RG RUMBA 59. 2011 Folk-vaikutteinen ”partaindie” on suosionsa huipulla: The Decemberists nousee albumilistan ykköseksi, Bon Iver ja Iron & Wine puolestaan kakkoseksi. Katoavaista!” M: ”Rakastan Merriweather Post Pavilionia (2009)! Se on erittäin hyvää taustamusiikkia esimerkiksi aamiaispöydässä leipää syödessä ja kahvia siemaillessa.” A: ”UUSI INDIE rock ei saa vuonna 2019 oikeastaan minkäänlaista taustatukea. Belle & Sebastian (15.), The Hold Steady (26.), The Walkmen (27.), Matt & Kim (30.), Broken Social Scene (34.), Of Montreal (34.), Ra Ra Riot (36.), Deerhunter (37.), The Black Angels (52.), Tokyo Police Club (59.), Blitzen Trapper (88.), Midlake (94.) ja Menomena (96.). The Killers, Regina Spektor ja The Shins yltävät toisen kerran kärkikolmikkoon (3.). Kärjen tuntumaan nousevat myös Fleet Foxes (4.) ja My Morning Jacket (5.). Phoenix (37.), Dirty Projectors (65.), Metric (76.), Portugal the Man (81.), Camera Obscura (87.) ja St. Vincent (92.). Vincent julkaisee ensimmäisen kolmesta top 10 -albumistaan (19.). Esikoisalbumeillaan menestyvät muun muassa amerikkalaiset Passion Pit (51.) ja Edward Sharpe & the Magnetic Zeros (76.). Arcade Fire. Top 5 -listalle murtautuvat kakkosalbumeillaan Passion Pit (4.), Edward Sharpe & the Magnetic Zeros (5.) ja The xx (5.). Kärkikolmikossa nähdään myös Kings of Leon (2.), MGMT (2.), The National (3.) ja The Black Keys (3.). 2010 The Suburbs ja Contra vievät Arcade Firen ja Vampire Weekendin ensimmäistä kertaa Yhdysvaltain albumilistan kärkeen. Top 20 -listalla nähdään myös TV on the Radio (12.), Bright Eyes (13.) ja Arctic Monkeys (14.). Vain asiaan vihkiytyneet muistavat enää, mikä oli se kuudenneksi merkittävin triphop-yhtye tai kahdeksanneksi olennaisin grungebändi.” M: ”Nimenomaan, mutta joskus se selviytyjä voi olla aika yllättäväkin. Uransa korkeimman listanoteerauksen tekevät mm. Miten vaikkapa Deerhunterin kaltainen yhtye voisi enää vuonna 2019 olla minkäänlainen ’ilmiö’?” A: ”Melkein jokaiselle merkittävälle musiikki-ilmiölle käy sen elinkaaren loppuvaiheessa samalla tavalla: suurimmat nimet paisuvat dinosauruksiksi ja sementoivat paikkansa kaanonissa, ja ’keskiluokka’ vaipuu unholaan. Kymmenen kärjessä uransa parhaat sijoitukset Nationalin kaltaiset yhtyeet olivat nostamassa indietä kaupalliseen loistoonsa ja listojen kärkeen, tilanne oli vielä toinen.” M: ”Musiikki on ollut etenkin mediassa jo pitkään vähän toissijaista. Yhtye oli vielä kymmenen vuotta sitten indieskenessä puolijumalan asemassa, mutta sen viime vuonna ilmestynyt albumi ei yltänyt Yhdysvalloissa edes top 200 -listalle – kuten eivät myöskään tänä vuonna ilmestyneet Panda Bearin tai Avey Taren soololevyt. The National on kyennyt jopa kasvattamaan suosiotaan suurimman indie-trendikauden jälkeen, vaikka striimausten osuus levymyynnistä on kasvanut räjähdysmäisesti. Esimerkiksi Trouble Will Find Me -levyn (2013) I Need My Girlillä on 80 miljoonaa kuuntelua Spotifyssa.” A: ”Samaan aikaan vaikkapa Animal Collectiven suosio on romahtanut. Kympin kärkeen yltävät myös Spoon (4.), The Dead Weather (5.) ja Interpol (7.). Ennätykset rikkoutuvat laajalla rintamalla. Koko ajan yritetään löytää jotain uutta ja kiinnostavaa, mutta ei niinkään musiikin näkökulmasta. Esikoisalbumeillaan pärjäävät muun muassa Best Coast (36.) ja Sleigh Bells (39.). Indien suosion laajuudesta kertoo, että jopa ruotsalainen Shout Out Louds yltää top 200 -listalle, tosin sen alimmelle portaalle. 2012 Mumford & Sons saa ensimmäisen kolmesta peräkkäisestä listaykkösestään. Band of Horses (7.), Sufjan Stevens (7.), Broken Bells (7.) ja LCD Soundsystem (10.) tekevät top 10 -debyyttinsä
Animal Collective yltää toisen kerran top 20 -listalle (16.). Hieman alempana listadebyyttinsä tekevät The War on Drugs (26.) ja Mac DeMarco (30.). Mumford & Sons saa toisen listaykkösensä, Bon Iver yltää jälleen kakkoseksi. Ensimmäiset ja toistaiseksi viimeiset top 10 -noteerauksensa tekevät Tegan and Sara (3.), Phoenix (4.) ja Yeah Yeah Yeahs (5.). Dirty Projectors (22.), Best Coast (24.), The Tallest Man on Earth (35.), Yeasayer (44.), Stars (48.), Twin Shadow (54.), Hot Chip (62.), Bat for Lashes (64.) ja Gossip (100.). Siellä uransa korkeimpiin sijoituksiin yltävät Sleigh Bells (12.), Metric (12.) ja Two Door Cinema Club (17.). Parhaan listasijoituksensa saavuttavat mm. Uskon, että tämä on muuttumassa. Esimerkiksi popissa Jonas Brothers sai ensimmäisen ykköshittinsä tänä talvena, vaikka bändi oli suosituimmillaan yli kymmenen vuotta sitten. Vincent (12.) ja Bright Eyes (19.). Mutta tuntuu vaikealta uskoa, että nostalgia synnyttäisi ainakaan mitään upouusia indiemenestystarinoita. Yksittäisen kappaleen esittäjän henkilöllisyys on tällaisessa kuunteluflow’ssa usein herttaisen yhdentekevää.” M: ”Kyse on myös omistamisen ajatuksen hälventymisestä. Tastemakereidenkään ei enää tarvitse ladata tai ostaa sitä Deerhunterin levyä, vaan he voivat kuunnella sen pari kertaa puolihuolimattomasti läpi ja siirtyä sitten seuraavaan uuteen julkaisuun. Uransa korkeimman listasijoituksen saavuttavat mm. Ryan Adams (4.), Spoon (4.), Broken Bells (5.) ja The New Pornographers (13.) yltävät uransa korkeimpiin sijoituksiin. Kymmenen kärkeen yltävät jälleen Arctic Monkeys (6.), Beach House (8.) ja The Strokes (10.). Tyylit olivat toki esillä myös indien huippuvuosina, mutta eivät niinkään ilmiölähtöisesti kuin valtavirtapopin ehdoilla tai Pharrellin ja Timbalandin kaltaisten tuottajien kautta. Kärjen tuntumassa jatkavat myös Kings of Leon (2.) ja The National (3.). Top 20 -listalle kapuavat myös Modest Mouse (3.), The Decemberists (7.), Death Cab for Cutie (8.), The Dead Weather (10.), Sufjan Stevens (10.) ja My Morning Jacket (17.). Elektronisempaa indiesoundia tekevät brittitulokkaat Bastille (11.), Chvrches (12.) ja The 1975 (28.) debytoivat korkealla. Samat ihmiset diggailivat sekä The Nationalista että LCD Soundsystemistä.” A: ”Myös teknologian muutoksilla on merkitystä. Tuntuu todella vieraalta ajatukselta, että vuonna 2019 syntyisi sellainen musiikki-ilmiö, joka nostaisi pinnalle samanhenkisiä, mutta kymmenen tai viisitoista vuotta aikaisemmin aloittaneita ’unohdettuja’ tekijöitä.” M: ”Toisaalta taas comebackillä ratsastaminen on tänä päivänä yksi yleisimmistä tavoista markkinoida uutta musiikkia, genrestä riippumatta. Ajatus Passion Pitin ihan kohtalaisen ”Indie rockin perusyksikön eli Valkoisten Miesten Englanninkielisen Kitarabändin ahdinkoa ei voi pitää yllätyksenä. 2014 Turn Blue tuo The Black Keysille uran ensimmäisen albumilistan ykkösen. Uransa korkeimman sijoituksen saavuttavat myös mm. 2013 Arcade Fire ja Vampire Weekend yltävät toista kertaa Yhdysvaltain albumilistan kärkeen. Levyn pitää olla todella hyvä tai kiinnostava, jotta sen pariin jää pidemmäksi aikaa.” A: ”KUTEN isot ilmiöt aina, myös 2000-luvun alun indiebuumi nosti listoille useita edellisen sukupolven yhtyeitä ja artisteja. Uuden sukupolven elektroindieyhtyeistä Alt-J (4.) ja Phantogram (11.) breikkaavat listan kärkipäähän. Lähelle pääsevät myös Local Natives (12.), Neko Case (12.) Band of Horses (13.), MGMT (14.) ja Edward Sharpe (14.). LCD Soundsystem pääsi aika lähelle.” A: ”Kyllä. Hiukan alempana Tame Impala nousee listalle ensimmäisen kerran (34.). 2015 Vuoden tärkeimmät indieläpimurrot ovat Tame Impala (4.), Father John Misty (17.) ja Courtney Barnett (20.). Indietä sen sijaan käsiteltiin yhtenä kokonaisuutena, joka piti sisällään hyvin eklektisen bändikatraan. Portugal the Man (28.), The Naked and Famous (48.), Laura Marling (49.), The Joy Formidable (51.), Phos phorescent (59.), Toro y Moi (60.), Frightened Rabbit (63.), Savages (70.), Youth Lagoon (76.), Foxygen (76.) ja Wavves (81.). verkkomediat ja musiikkiblogit ovat nekin menettäneet painoarvoaan tai siirtäneet huomionsa popiin, hiphopiin ja elektroniseen musiikkiin, joten tastemakerienkin tuki on vähäisempää.” ”Ja jos vielä 00-luvulla televisiosarjat (O.C., Mullan alla, Greyn anatomia) ja elokuvat (Garden State, Twilight) levittivät indien ilosanomaa teinija valtavirtayleisöille, soi niissä nyt aivan toisenlainen musiikki.” M: ”Hyvin moni uusi nouseva artisti tekee nykyään nimenomaan hiphopia tai r&b:tä. saavuttavat Grizzly Bear (7.), Sigur Rós (7.), Beach House (7.) ja Andrew Bird (10.). Muuten albumilistan kärkipäässä nähdään lähinnä vanhoja tuttuja. Napsterin ja iPodin kaltaiset innovaatiot ja download-kulttuuri olivat osaltaan luomassa kuuntelijasukupolvea, joka vielä osti ajatuksen henkilökohtaisen musiikkikirjaston kuratoimisen, musiikkituntemuksen aktiivisen laajentamisen ja kokonaisten levyjen hamstraamisen mielekkyydestä.” ”Spotifyn ja muiden suoratoistopalvelujen parissa kasvaneet ovat tottuneet siihen, että musiikkia voi nauttia ihan aina ja halutessaan hyvinkin passiivisesti, joko suosituinta musiikkia striimaten tai algoritmien luomia soittolistoja kuunnellen. First Aid Kit (23.), Sharon Van Etten (25.), Tune-Yards (27.), Real Estate (34.), Future Islands (40.), Warpaint (43.), Ty Segall (45.), Cloud Nothings (50.), Parquet Courts (55.), Wye Oak (67.), Dum Dum Girls (73.), The Antlers (73.), Perfume Genius (83.) ja Unknown Mortal Orchestra (98.). Foster the People yltää sijalle 3. Top 20 -listalla nähdään myös Interpol (7.), St. Voisiko indiestä löytyä samanlainen ilmiö. Viime vuosien megatrendit ovat tehneet popista värillisempää, kansainvälisempää, naisellisempaa, seksuaalisesti monimuotoisempaa, synteettisempää, artistivetoisempaa ja biisikeskeisempää.” – ANTTI LÄHDE I N D I E R O C K 60 RUMBA
Uransa parhaaseen sijoitukseen yltävät Diiv (81.) ja Last Shadow Puppets (83.). Mutta onko heilläkään todellista mahdollisuutta tai edes halua saavuttaa valtavirtasuosiota?” M: ”On tosiaan ilahduttavaa, että naiset ovat nousseet esille nimenomaan massana, vaikkei genren supertähtiä St. Sellaiset artistit kuin Mitski, Weyes Blood, Snail Mail, Big Thief, Soccer Mommy, Julien Baker, Nilüfer Yanya ja Julia Jacklin kahmivat jo ison osan indie rockille suodusta mediahuomiosta – ja ihan ansaitusti. 2016 ”Pitchfork-indien” kaupallisen kuoleman vuosi. Listanäkökulmasta vuoden merkittävin indie-läpimurto on Angel Olsen, joka yltää kolmosalbumillaan sijalle 47. Vuonna 1999 perustettu The National joutuu tyytymään hopeasijaan. Elektronisella puolella tilanne on paljon heikompi. 2018 Romahdusvaara! Tune-Yards, Matt & Kim, Black Rebel Motorcycle Club, Animal Collective ja Phosphorescent luisuvat sijoilta 27, 33, 35, 46 ja 59 top 200:n ulkopuolelle. Voiko indie enää tulevaisuudessa nousta kaupallisesti merkittäväksi ilmiöksi. Syntyykö enää seuraavia indiesukupolvia?” M: ”Melkein kaikki isot ilmiöt nousevat kyllä jollain tasolla uudelleen esiin, joko isoina nostalgiavyöryinä tai kierrätettyinä elementteinä. I N D I E R O C K TI M SO TE R 62 RUMBA. Ensimmäinen millään tavalla indie rockiin vivahtava levy albumilistalla on sijalta 75. On kuitenkin vaikea nähdä, että indie rockista olisi enää sukupolvikokemukseksi sinänsä, mutta hivenen kokeellista, indieen verrattavaa musiikkia nousee varmasti suosioon jatkossakin. Edellisellä albumillaan top 20:n portteja kolistellut Dirty Projectors jää kokonaan albumilistan ulkopuolelle. Listadebyyttinsä tekevät Alvvays (82.) ja King Gizzard & the Lizzard Wizard (106.), minkä lisäksi Tennis (91.) ja King Krule (114.) saavuttavat korkeimmat sijoituksensa. ja 91., ja Broken Social Scene ja Real Estate sijalta 34. Vincentin lisäksi juuri ole. Se, kiinnostaako kohdeyleisöä uusi musiikki, onkin sitten toinen juttu.” A: ”LOHDULLISTA indie rockin nykytilassa on huippukiinnostavien naisten nousu eturiviin, vaikkei ilmiö listoilla vielä juuri näykään. Ja kyllähän esimerkiksi The Smiths ja Joy Division löytävät aina uuden kuuntelijasukupolvensa, joten miksei Arcade Firekin aikanaan.” TÄTÄ kirjoitettaessa Yhdysvaltain albumilistan kärkikolmikon muodostavat BTS, Billie Eilish ja Khalid. Osa konkareista pitää pintansa: Arctic Monkeys (8.), The Decemberists (9.), Death Cab for Cutie (13.), Beach House (20.), Interpol (23.) ja MGMT (35.) saavuttavat kunnialliset listasijoitukset. Indien ahdingosta kertoo myös, että Low jää ilman top 200 -mainintaa – vaikka Double Negative on yksi vuoden ylistetyimmistä albumeista ja bändin neljä edellistä levyä ylsivät listalle. sijalle 130. Kolme konkaria murtautuu ensimmäisen kerran top 10:een, täsmälleen kymmenenneksi: The War on Drugs, St. 2010-luvun nimistä edes parhaiten menestyneiden suunta ei ole ylöspäin: The 1975 (4.), Chvrches (11.), Father John Misty (18.) ja Courtney Barnett (22.) jäävät muutaman sijan parhaista noteerauksistaan. Samoin käy entisille top 50 -artisteille Cut Copylle, Starsille, Laura Marlingille, Cloud Nothingsille ja Wolf Paradelle sekä muun muassa Cultsille, Destroyerille, Foxygenille, The Pains of Being Pure at Heartille ja comebackiä yrittävälle Black Kidsille. Harvoja valopilkkuja ovat listadebyyttinsä tekevä Mitski (52.) ja uransa parhaaseen yltävät Car Seat Headrest (92.) ja Blood Orange (98.). Tastemakerien vuosilistoilla komeilevat aivan muut nimet kuin listaykkösiksi nousevat Kings of Leon ja The 1975 tai top 10:ssä debytoivat Bastille (4.) tai Phantogram (9.). Kohdeyleisö on hyvin todennäköisesti sellaista, että musiikki yhä kiinnostaa, vaikka meneillään olisivatkin ruuhkavuodet. Muuten listalla nähdään lähinnä loivaa alamäkeä laskettelevia veteraaneja tai suoranaisia romahtajia: Edward Sharpe & the Magnetic Zeros luisuu sijalta 5. Uuden sukupolven indieartistit ja -yhtyeet loistavat listalta poissaolollaan – ellei sellaisiksi halua laskea jo kolmannen albuminsa julkaisevia The xx:ää (2.), Alt-J:tä (14.) tai Mac DeMarcoa (29.). Bloc Party linkuttaa sijalle 198. Parhaan listasijoituksensa saavuttavat mm. Uusien artistien läpimurrot ovat vähissä. Saman kohtalon kokevat muun muassa edellisillä albumeillaan vielä sadan joukkoon yltäneet Yeasayer (edellinen 44.), Bat for Lashes (64.), Okkervil River (66.), Wye Oak (67.) ja Ra Ra Riot (69.). Pitääkö sen edes pyrkiä sellaiseksi. ja 100. LCD Soundsystem. Fleet Foxes (9.), Spoon (17.) ja The Shins (20.) sinnittelevät, mutta moni muu romahtaa: Phoenix ja Feist luisuvat top 10:stä sijoille 42. Vincent ja Father John Misty. Sleigh Bells vajoaa top 10:n haminoilta sijalle 187. Konemusiikki, niin indiessä kuin valtavirrassa, on miesten viimeinen linnake!” A: ”Vuosi 2017 tuntuu näin jälkikäteen jonkinlaiselta vanhan kaartin viimeiseltä puristukselta, kun Arcade Fire, The Killers, LCD Soundsystem ja jopa Brand New nousivat Yhdysvaltain albumilistan ykköspaikalle. Vielä huonommin käy Devendra Banhartille, joka jää ensimmäisen kerran 14 vuoteen top 200:n ulkopuolelle. sijoille 96. 2017 Möhis-indien vastaisku! Vuonna 2000 perustettu Brand New, vuonna 2001 perustettu The Killers, vuonna 2002 perustettu LCD Soundsystem ja vuonna 2003 perustettu Arcade Fire nousevat albumilistan ykköseksi. löytyvä Weezerin Teal Album, jolla jo veteraani-ikäinen yhtye versioi muun muassa Toton African ja TLC:n No Scrubsin. Ja nouseehan Mumford & Sons jälleen listaykköseksi! Manners-albumin (2009) ympärille rakentamasta 10-vuotisjuhlakiertueesta tuntuu pelkästään masentavalta – eikä ole sitä paitsi edes vitsi.” M: ”Indiessä tuollaiset ei-kovin-klassikkoalbumien ympärille tehtävät nostalgiaviritykset voivat toimiakin. veteraaniyhtye Sleater-Kinney (18.), Joanna Newsom (30.), Kurt Vile (40.), Beirut (46.), Foals (58.), The Mountain Goats (65.) ja The Wombats (91.)
Zultan Rock Beat series 20% zinc 80% copper 100% passion Soundi.indd 1 28.03.2019 07:30:13
Nämä tietysti nivoutuvat toisiinsa, ja levyn parhaat biisit edustavat juuri tätä nivoutumista. NIKO PELTONEN (Kansallis-) myytinmurtaja Soiton, sovitusten ja tuotannon puolesta levy kantaa hyvin, mutta kun maksimalismiin lisätään Ismon happea vievä persoona, on kokonaisuudessa keskimäärin vähän liikaa. On aivan mahdollista kuvitella, että Alanko olisi kirjoittanut aiheesta purevan mutta myös nopeasti tyhjentyvän satiirin. Hengenvaarallinen: 0–1,9 Kehno: 2,0–4,9 Keskinkertainen: 5,0–6,9 Hyvä: 7,0–8,9 Klassikko: 9,0–10 L E V Y T Ismo Alanko Minä halusin olla niin kuin Beethoven FULLSTEAM 7,6 64 RUMBA. Aluksi ”tämänpäiväisyyden” idean tavoittaminen on vaikeaa, etenkin kun musiikki voisi aivan hyvin olla 20 vuotta sitten tehtyä. Kun kypsemmän vaiheen Alanko on halunnut rokata rennosti, kuulostaa musiikki väljästi ottaen tältä, eikä merkitystä tunnu olevan sillä, onko kyse ”aidosta bändilevystä” vai ei. Toinen tuottaja, Riku Mattila, edustaa sitten jatkuvuutta Alangon uralla. Se voi tuottaa tehokasta täsmäanalyysia tai nopeasti vanhentuvia banaliteetteja. Alangon lähestymistapa on päinvastainen. 1960) on halunnut vuonna 2019 tehdä tätä päivää edustavan rocklevyn. Meillähän on muuan puolue, jonka toiminnassa kansallisromantiikka ja itään päin kumartaminen sopivat luontevasti yhteen. Kappaleet tarttuvat kaaliin, mutta paljastavat todellisia merkityksiään hiljalleen. Aina voi valita yhden ilmiön, johon kohdentaa katseensa. Kohkauksen alta alkaa vähitellen erottua nyansseja – sekä levyn tematiikkaa nivovia että yksittäisiä kappaleita toisistaan erottavia. Mutta tällaiset näennäiset tyylittömyydet Alanko osaa ja uskaltaa klaarata niin itsevarmasti, että lopputulos on pakko hyväksyä – varsinkin, kun teksti on hänen uransa hauskimmasta päästä. Toisaalta meno kyllä tempaa mukaansa. Alanko on tekstittäjänä yllättävänkin relevantti hieman kiusallisen Ismo Kullervo Alanko -albumin ihmissuhdeaiheiden jälkeen, ja toisaalta levyn musiikillinen ilmaisu tuntuu jotenkin väistämättömältä, vaikkei siitä niin pitäisikään. Jossain vaiheessa, kaiketi ennen seuraavaa levyä, tämäkin asettunee paikoilleen laajassa diskografiassa. Jos nyt haluaa eksyä hieman uskaliaille vesille ja hahmotella paria mielestäni erottuvaa pääteemaa, niin yksi olisi taiteilijamyytin ja toinen kansallisten myyttien purkaminen. Uudella levyllä suvantokohtia on pari, ja voisi olla enemmänkin, kun ei Orjantappurakruunukaan muodollisesta balladimaisuudestaan huolimatta ole oikeasti mitenkään vähäeleinen kappale. Teksteissä ei onneksi puhuta persuista, ilmastonmuutoksesta tai somesta – näillä käsitteillä. Oletan, että puolivälin keskipaikkeille, mutta se on latistava lausunto, sillä Beethovenissa tulee olemaan kiinnostavaa se, mistä se kertoo ja miten – ei se, miten hyvä se on. Pohjolan väki on ”täysiä kusipäitä” ja Väinämöinen perseestä, mutta biisin vakavampi pointti tiivistyy säkeisiin ”suomalainen ihminen on tuontikarjaa / Raamatun ja Kalevalan säkeet samaa sarjaa”. Sen sijaan Nuorena nukkuneet välittää otsikon kuvaaman mielentilan vastapainona samaa elämänintoa, joka tuntuu muutenkin olevan Alangon johtotähti – on tainnut itse asiassa olla jo muutamankin levyn ajan. Hän ei tarkenna mihinkään tiettyyn, vaan kanavoi joitakin ajassa ja omassa mielessään liittyviä teemanpätkiä moniulotteiseksi kokonaisuudeksi, jonka logiikan löytäminen on osittain kuulijan vastuulla. Niinpä. Tässä päivänpoliittiset mielleyhtymät ovat jo aika ilmeisiä. Vielä hilpeämpi ja vetoavampi kappale on loppupuolen pariminuuttinen kaahaus Vihaan Kalevalaa, joka edustaa jonkinlaista stadionmittakaavaan sovitettua humppapunkia. ISMO Alanko (s. Tällä levyllä Alanko ei juurikaan käytä rekisterinsä hienovaraisempia sävyjä. Sähkökitaran soitto on alkanut kiinnostaa taas, mutta toisaalta kyse ei ole bändilevystä – sellaiset eivät ehkä olekaan tätä päivää – vaan ainoina muina muusikkoina levyllä soittavat Mikko Sirén rumpuja ja tuottaja Artturi Taira syntikoita. Alangon rock on suurieleistä ja isosti tuotettua, ja laulajana, sanoittajana ja yleensä läsnäolijana hän ottaa tilan haltuun niin tehokkaasti, että ilman riittävää määrää hengähdyshetkiä voi vaikutelma olla aika raskas. Kuulokuva rasittaa ja uuvuttaa, mutta siihen on pakko sopeutua, jos haluaa uppoutua levyn maailmaan. Katson tämän toimivaksi metodiksi, ja sen ansiosta levy kantaa paremmin kuin kokoelmana tähän tyyliin toteutettuja irtobiisejä. Entäs sitten ”Urho Kalevala Kekkonen, Harkimo ja Putin”. Nimeltä mainitut leinot ja muut muistuttavat siitä, että suomalaisilla on tähän kulttiin oma epäterve erityissuhteensa. Sellaisen tekeminen olisi mahdotonta. Minä halusin olla niin kuin Beethoven on paraatiesimerkki samaan aikaan helposta ja vaikeasta levystä. Jos tekisi ”teemalevyn meidän ajastamme”, niin mistä sen yleensäkään pitäisi kertoa. Soiton, sovitusten ja tuotannon puolesta levy kantaa hyvin, mutta kun maksimalismiin lisätään Ismon happea vievä persoona, on kokonaisuudessa keskimäärin vähän liikaa. Joillakin muilla käsitteillä ehkä puhutaankin. Taiteilijan aiemmassa tuotannossa Minä halusin olla niin kuin Beethoven vertautuu parhaiten Minä ja pojat -albumiin (2004). Nuorena nukkuneet esittäytyy omaelämäkerralliseksi taiteilijaromantiikkaan hurahtamisen ja siitä irti rimpuilemisen tarinaksi. Kuulostaa arveluttavalta, eikä kappale musiikillisesti mitenkään elegantti olekaan
VM IIK KA PI RI N EN L E V Y T RUMBA 65
Sen sijaan he levyttivät uransa parhaan, kaikuihin piiloutuvan ja elektroniseen hajaäänisyyteen nojaavan, melankolisen juopon sijaan unettoman hermostuneilla aisteilla artikuloivan Sleep Well Beastin (2017), joka mökkinaapuri Bon Iverin 22, A Millionin (2016) lailla uudisti täydellisen formaatin; pilasi sen päihittämällä sen. Berningerin ”kirjallisten” tekstien tunneskaala on kaavamaisuudessaan kuin HBO:n laatusarjasta: kestomelankolista ja arvattavaa kriiseilyä pienissä erissä, mutta 16 kappaletta ja 60 minuuttia harhailevaa toteutusta tuntuu yliannokselta elokuvasoundtrackia ilman oikeita kappaleita. ja Enron-skandaalin tylyttämästä keskiluokasta kasvoi varovainen, konservatiivinen ruutupaitaisten pikkuvanhusten iätön sukupolvi. Artisteja on käsitelty taustalaulajamaisena, Berningerin mietteitä kreikkalaisena kuorona kommentoivana kasvottomana muurina. Ohuita elektronisia tekstuureja on ripoteltu aihiomaisten sävelmien päälle, joissa tummasävyinen harva akustiikka kumartaa Low’n tai The xx:n tuoreiden levyjen suuntaan niiden sulkeutuneisuutta tavoittamatta. Berninger ja National olivat kirjoittaneet itsensä varhaiseläkkeelle ja olisivat hyvin voineet jäädä lojumaan mukavaan ylimitoitettuun turvarockin nojatuoliinsa, tweed-takin kyynärpäiden nahkapaikkoja kuluttamaan, kommunikoimaan staattisin elein, nyökyttelemään yleisöille valtiomiesmäisellä pidättyvyydellä. JONI KLING Miehen natinaa nahkatuolista G RA H AM M AC IN D O E The National I Am Easy to Find 4AD Berningerin ”kirjallisten” tekstien tunneskaala on kaavamaisuudessaan kuin HBO:n laatusarjasta: kestomelankolista ja arvattavaa kriiseilyä pienissä erissä, mutta 16 kappaletta ja 60 minuuttia harhailevaa toteutusta tuntuu yliannokselta elokuvasoundtrackia ilman oikeita kappaleita. Traditionalismi ja perheusko. Mielenkiintoisena juonteena levy on eniten naisääntä sisältävä yhtyeen tuotannossa. Se on varmaan muuri, jonka hän on tyytyväinen hymy kasvoillaan piirtänyt suurella vaivalla eteensä ja nimennyt sen itsereflektioksi. Sen omalle pojalleen perinnöksi jättäen. I Am Easy to Find on kujalla olevinta Nationalin musiikkia koskaan. Tämä luokka luotti käsityöläisyyteen: että sen täytyisi ostaa vain yhdet englantilaista nahkaa olevat kengät vuodessa, yksi villakankainen liivipuku vuosikymmenessä ja yksi täydellinen partaveitsi koko eliniäkseen. Vähemmän itsevarmoina päivinään Bruce Springsteenkin toivoo, että olisi heittänyt Nebraskan sisältäneen c-kasetin roskakoriin, välttyen kuulostamasta kaikessa pakotetulta sen jälkeen. Tuote oli niin valmis, että sen piti kestää ikuisesti. En voi olla ainoa niin harhainen sukupolvierojen kieltäjä, että olen ostanut RSD-vinyylejä ja jättänyt ne mintteinä muoveihin omia lapsiani odottamaan. L E V Y T 5,0 66 RUMBA. Syyskuun 11. KUN The National vuonna 2005 julkaisi kolmannen albuminsa Alligator, oli Matt Berningerillä valmis tuote käsissään. Sharon Van Ettenin, Gail Ann Dorseyn ja Lisa Hanniganin ääntä kuullaan niin paljon ja tasapuolisesti Berningeriä vastassa, että kyse on duetoista, mutta ainakaan promomateriaalissa yhtään kappaletta ei sellaisiksi ole merkitty. Se oli aikuista levyhyllymusiikkia ikäistään vanhemmilta vaikuttamaan pyrkiville partaa kasvattaville kaksikymppisille ja indierelevanssin turvin takaovesta sisään hiippaileville kolmekymppisille. Yhtä aikaa he halusivat olla introspektiivisiä tunnustuskirjailijoita hyvin lyhyen autobiografiansa sivuilla ja samalla todistella Daft Punkin nimeen ollakseen yhä hip
Jooel Jons haluaa nähtävästi käsitellä niin yksilön elämäntilannetta metafyysisellä rannalla, kuin myös ihmiskunnan käänteentekeviä aikoja, kun olemme jo saattaneet itsemme jonkinasteisen sukupuuton partaalle. Dada Banditsilla (2009) oli vähän samanlaista Radioheadin 2000-luvun alusta ja sen skandinaavisista perillisistä juontuvaa otetta kuin The Coastilla. Tällä kertaa on luvallista mainita myös ”Pitchfork-indie”, sillä bändin jäsenet tunnustivat taannoin YleX:n haastattelussa haaveekseen päästä kyseisen median arvostelemaksi. Jos on kehu, että tämä menisi täydestä hypetetyn angloamerikkalaisen indietulokkaan debyyttinä, niin kehut otettakoot vastaan. Lake Jons The Coast PLAYGROUND L E V Y T 6,4 RUMBA 67. Lake Jonsin kakkosalbumilla kuuluu lisäksi Fleet Foxesia ja Bon Iveriä. NIKO PELTONEN Modernia musiikkia design-metsästä M AR KU S KO N TI AI N EN Jooel Jons kirjoittaa kauniita sanoja esimerkiksi metsän merkityksestä itselleen, mutta ei voi välttyä ajatukselta, että se on design-metsä, johon Pitchforkin arvostelijakaan ei eksy. Näin tulkitsen levyn saatteena tulevasta tekstistä. Päätoimittaja mainitsi käsitteen ”folk rock”, mutta rockia tässä ei ole paljoakaan, ja folk on juurikin mainittujen americanan uudistajien tapaista ohimenevää viittaamista perinnemelodioihin – nimenomaan pohjoisamerikkalaisiin sellaisiin. Jons kuulostaa laulajana vähän geneeriseltä indiehuokailijalta, mutta toisaalta hänen englanninääntämyksensä on täysin uskottavaa ja sanoituksetkin varmasti Pitchforkin perusvaatimukset täyttävää epämääräistä, mutta näennäisesti pätevää sanahelinää. Jos Lake Jonsin amerikkalainen promootiohenkilöstö on osaavaa, en näe mitään estettä unelman toteutumiselle. Eiköhän Pitchforkissa arvioida jatkuvasti väljästi The Coastilta kuulostavia levyjä, jopa tätä selvästikin huonommin toteutettuja. Siellä hänet oli viety suomalaiseen metsään. Se ei viittaa mihinkään tiettyyn lähteeseen liikaa, mutta juuri sopivasti hyvin moneen. Jons kirjoittaa kauniita sanoja esimerkiksi metsän merkityksestä itselleen, mutta ei voi välttyä ajatukselta, että se on design-metsä, johon Pitchforkin arvostelijakaan ei eksy. Mieleen tulee Rubik, niin hyvä yhtye kuin se parhaimmillaan olikin. 90-luvun alussa keskeisen elämäntyönsä metsistä kirjoittamalla tehnyt brittikirjailija Robert Holdstock oli kunniavieraana Jyväskylässä järjestetyssä scifija fantasiaharrastajien Finncon-tapahtumassa. LAKE Jons taitaa edustaa päivitettyä versiota niistä suomalaisista bändisukupolvista, jotka janosivat päästä kansainvälisille vaihtoehtomusiikin markkinoille englanninkielisellä, mutta Cool Finland -tyyppisillä mielikuvilla pelaavalla musiikilla. Holdstock oli halunnut varsin nopeasti pois. Se hyödyntää hyvänkuuloisia semikokeellisia elektrobiittejä ja vähän kasarimaisesti kaikuisia äänimaisemia. Silti kappaleissa on selviä melodisia vahvuuksia. Vai oliko sellaisia bändisukupolvia tai edes bändejä monikoksi asti. Lake Jons halunnee välttää, että Pitchforkin arvostelijalle kävisi samoin. Toisaalta Lake Jonsin musiikista on turha hakea kummoista omaa persoonallisuutta. Kaikki on vähän fragmentaarista ja keskittymishäiriöistä tavalla, joka tuntuu olevan jo välttämättömyys. Laulaja-biisintekijä Jooel Jonsin tuottama albumi on kaikin puolin tätä päivää
Toki mukana on myös aiemmilta levyiltä tuttuja elementtejä, kuten instrumentaalibiisit, progesävyt, syntetisaattoreiden ja puhaltimien käyttö sekä psykedeelisyys väljästi määriteltynä. Death Hawks keksi siis Teemu Markkulan johdolla itsensä uudelleen, jälleen kerran, neljän vuoden tauon jälkeen. Musiikin yleissävy on kuitenkin aiempaa huomattavasti valoisampi, värikkäämpi, discompi ja pehmeämpi, itse asiassa aor-maisempi. Jo avausbiisi Secret Isle paljastaa levyn juonen. En vain kestä sitä moikumista! Mutta sinne se melodia kilahti päähän pyörimään. Saman tekee vielä paremmin Re-Run, joka untuvaisen pehmeän toiston myötä vie unelmoimaan muistettavalla kertosäkeellään: ”Lost into emotion, find another ocean…” Whisper muistuttaa enemmän vanhasta ja intoutuu muuhun rentoiluun nähden suorastaan laukkaan. EI ehkä ole ihan tavatonta, jos bändi vaihtaa ilmaisuaan raskaampaan suuntaan – nälkä kasvaa syödessä, melu rapatessa ja niin poispäin. Kirkassointinen syntetisaattori ja kevyt rytmi kutsuvat salaiselle paratiisisaarelle, jossa disko on aina auki ja siellä soi 70-luvun Donna Summerin lisäksi ihan uuttakin tanssimusiikkia. MARKKU ROINILA Tervetuloa salaiselle paratiisisaarelle SA M I SÄ N PÄ KK IL Ä Death Hawks Psychic Harmony SVART 7,7 Honkien keskellä sijaitseva synkkä pirtti on jäänyt taakse ahdistuksineen, ja on aika bailata vailla huolia kirkkaanvärisissä shortseissa cocktail kädessä, reaalimaailmasta vieraantuneena. Laulu viihtyy ylärekisterissä, kirkkaat pulppuilevat syntetisaattorit vievät päähuomion ja rummut ovat pelkistyneet pehmeästi tykyttäväksi biitiksi. Kokonaisuus on täysin kotonaan tämän päivän valtavirtapopin tehokeinojen, kuten discoflirttailujen ja vokaalinmuunnosten parissa. Psychic Harmony on rikas ja sulavuudestaan huolimatta aikaa vaativa kokonaisuus, joka ei ole ihan virheetön. Kyllä minä ainakin voisin ottaa tämän levyn sille valtameren salaiselle saarelle. Biisit ovat välillä varsin lähellä toisiaan, ja Like Lovers Do ja Play for Rewind jäävät muzakiksi, kalpeiksi versioiksi paremmista biiseistä. Huippukohdista voisi vielä mainita jazz-tunnelmissa kulkevan A Room with a View’n ja uljaasti loppusinfoniaan kasvavan Scent of Lifen. Myös mielikuvat ovat muuttuneet radikaalisti. Psychic Harmonylla honkien keskellä sijaitseva synkkä pirtti on jäänyt taakse ahdistuksineen, ja on aika bailata vailla huolia kirkkaanvärisissä shortseissa cocktail kädessä, reaalimaailmasta vieraantuneena, matkalla kohti henkilökohtaista harmoniaa tai kliimaksia, kukin makunsa mukaan. Näin Hawksit päivittävät itsensä Pekko Käpin, jazz-mies Jukka Eskolan ja Nicole Willisin avulla samaan nykykevytpsykesoundiin kuin vaikkapa Tame Impala, Flaming Lips ja jopa Bon Iver. Neljännellä levyllään kotimaisen psykedeelisen kitararockin suuruus Death Hawks tekee kuitenkin juuri päinvastoin: juurevahko, kitaroiden hallitsema retrorock päivittyy esoteeriseksi, eskapistiseksi, limsanmakuiseksi ja ilokaasumaisen sekavanvellovaksi dayglo-psykepopiksi. L E V Y T 68 RUMBA. Suurin osa levystä sopisikin soundtrackiksi Paolo Sorrentinon Suuri kauneus -leffan bailukohtaukseen. Olisiko tässä avain suuren yleisön suosioon ja vieläkin suurempaan kansainväliseen kiinnostukseen. Synchronicity taas on kriitikolle vaikea pala sietämättömän autotunen takia
Labrinth heiluu kaftaani päällä ja matkii sätkynukkea. Esiintymisen pitäisi olla värikäs ja hauska, mutta kaikki vaikuttaa kovin väkinäiseltä ja tekopirteältä. LSD SONY L E V Y T 4,9 RUMBA 69. Unohdetaan vaikeudet ja taannutaan lapsiksi. Lopulta siltä löytyy viiden singlen lisäksi vain kolme uutta biisiä (jos introkappaletta Welcome to the Wonderful World of ei lasketa). Samalla kuitenkin pitää muistaa, että silmien sulkeminen ulkomaailmalta on käyttäytymistä, johon vain hyvinvoivilla ja -toimeentulevilla on varaa. KIMMO VANHATALO Silmät kiinni ja hymyile JU CO LSD suorastaan hohkaa useimpien ”superbändien” tavoin rikkaiden poptähtien etuoikeutusta. No New Friends on kai rakkauslaulu, mutta enimmäkseen sen sanoitukset ovat sitä kuuluisaa diibadaabaa: ”I got all I need in a world of doubt / We got our champagne dreams in an endless drought / We are the kings and queens seeking our aces out.” Kun popin suurnimet ja… no, Labrinth, tehtailevat tällaista värikästä, yhdentekevää ja infantiilia hömppää, ei voi olla ajattelematta sitä reaktiona vaikeisiin aikoihin. Onhan se ihanaa toisinaan kääriytyä menneisyyden turvallisen peiton alle: pelata vanhoja videopelejä, lukea Dragonlance-kronikoita ja katsella Salaisia kansioita. Miksei rasismin, luonnon tuhoutumisen, ahneuden ja vääryyksien tilalle tuotaisi hassuja vaatteita, sateenkaaria, satueläimiä ja karkkia. Psykedeliaa, villiä luovuutta tai rajuja kokeiluja siltä on turha etsiä. Sielukkaasti retroileva Thunderclouds keinahtelee leppoisan maittavasti. Valitettavasti albumin loput kappaleet ovat parhaimmillaankin miellyttävää, mutta unohdettavaa äänitapettia, joka sopii paremmin ketjuvaateliikkeisiin kuin kotikuunteluun. Albumin loppuun tultaessa LSD:n laiva lipuu yhdentekevyyden ulapalle ja uppoaa omaan itsetyytyväisyyteensä. Genius-kappaleen oopperakiekunat ja vaivattoman tarttuva melodia ilahduttavat. Sia ratsastaa kolmisilmäisellä tiikerillä. Eivät Sian ja Diplon kaltaiset popkultasormet sentään ihan kokonaista levyllistä onnistu sössimään. LSD suorastaan hohkaa useimpien ”superbändien” tavoin rikkaiden poptähtien etuoikeutusta. Kaikki asianosaiset tekevät sellaista musiikkia, jota heiltä on totuttu kuulemaan. Labrinth, Sia & Diplo Present... Diplo soittelee bongoja istuen pahvinorsun päällä. JOS haluaa tietää, mistä Labrinthin, Sian ja Diplon LSD-superbändissä on kyse, riittää, kun katsoo trion esiintymisen Ellen DeGeneres Show’ssa. Kukapa ei välillä haluaisi maailman pahuuden äärellä palata lapsuuteen. Maailma lipuu roskakoriin, mutta mitäs me siitä! LSD Labrinth, Sia & Diplo Present... LSD sisältää enimmäkseen hyvin laiskaa musiikkia. Tietenkin kuvioon kuuluu myös Sian vakiotanssija Maddie Ziegler, joka koikkelehtii Labrinthin mini me -version kanssa pastellinsävyisiin oloasuihin puetun lapsikuoron keskellä. Jopa levyn julkaisu muistutti sähäkän täsmäiskun sijaan laiskanpulskeaa kyljen kääntämistä. Kaikki on kovin veikeää ja värikästä. LSD esittää singlensä No New Friends lavasteissa, jotka näyttävät amatöörimäiseltä koulunäytelmältä. Albumin ensisinglen julkaisusta ehti kulua melkein vuosi, kun levy viimein ilmestyi. Maailma lipuu roskakoriin, mutta mitäs me siitä! Laulellaan niitä näitä, pukeudutaan hauskasti ja julkaistaan yhdentekeviä levyjä, koska voidaan
Tekoälytaustat ja organismitarinat ovat toistaiseksi niin ainutlaatuisia, että itse musiikilla on vaara jäädä kuriositeetiksi. Mutta sitten kuulin Holly Herndonin Proto-albumin. Luultavasti internetiin yksin tuupattu Relentless Doppelganger masentuisi, jos sen tietoon saatettaisiin vuorovaikutuksessa Spawnin kanssa tehty Proto. Mitähän se miettii soittonsa lomassa. Relentless Doppelganger opiskeli erään kanadalaisen alan yhtyeen musiikkia, omaksui maneerit ja alkoi soittaa, samalla analysoiden ulosantinsa mahdollisia kehityskohtia. Esimerkki: yllä mainitulle Relentless Doppelgangerille olisi annettu referenssiksi metalliyhtyeen sijaan Vangelis, koska joku ohjaaja haluaa vangelismaista musiikkia elokuvaansa – halvalla ja halvasti. Herndonin edellislevy Platform (2015) oli sekin pioneerityötä. Herndonin tapauksessa näin ei tietenkään ole. Herndon on sanonut vierastavansa ajatusta siitä, että tekoälyä hyväksikäytetään, siis ”riistetään”. ”Vittu miten siistiä louhia 24/7” vai ”Oispa kaljaa ja jonkun toisenkin bändin levy”. Se on jurnuttanut teknistä death metalia Youtuben livestriiminä jo toista kuukautta taukoamatta. Crawler ja Godmother tutkivat pahaenteisiä paikkoja, joihin vain Herndonilla on kartta. JUKKA HÄTINEN Äly hoi, älä jätä Holly Herndon Proto 4AD 9,4 Tekoälytaustat ja organismitarinat ovat toistaiseksi niin ainutlaatuisia, että itse musiikilla on vaara jäädä kuriositeetiksi. Herndon on syöttänyt Spawnille ideoita, melodioita, biisien hahmotelmia. Herndonin tapauksessa näin ei tietenkään ole. USEAT mediat kirjoittivat kevään aikana tekoäly-”yhtyeestä” nimeltä Relentless Doppelganger. Kuorot pauhaavat ylväästi, hennot kuiskaukset ovat hädin tuskin kuultavissa, puhe vääntyy tunnistamattomaksi. Levyllä sen lukee Herndonin siskontytär Lily Anna Hayes. Ihmisäänet mitä moninaisimmissa muodoissaan ovat pääosassa Protolla. Musiikki on monikerroksista ja -tahoista kuin aukeava ruusu tai kivilattialle särkyvä lasi. Sutelan mukaan kertojahahmona on Ancestor+-nimisen makro-organismin nuori jäsen, yksi tämän tulevaisuuden ekstremofiilisen elämänmuodon useista äideistä. Proto ei ole vaikeaa musiikkia; esteettisesti kaiken alla on pop-albumi. Sen lisäksi, että Herndon sai varsin avantgardistiset sävellykset nuolemaan popmusiikin muotin reunoja ja oman äänensä soimaan kuin tunteiden vuoristoradan, albumi sisälsi ilmeisesti ensimmäisen kaupallisesti julkaistun ASMR-teoksen. Sen sijaan, että Herndon polttelisi sikaria jalat pöydällä Spawnin pastissiavantgarden kanavointia odotellessa, he ovat käyneet dialogia. Se on äärimmäisen kaunista ja immersiivistä taidetta. Sen maailmaan uppoutuu, eikä sieltä tahdo pois. Alienation ja Eternal myrskyävät, mutta Herndonin rakentamissa raameissa. Proto esittelee Herndonin tekoälytyökumppanin Spawnin. Sutela on kirjoittanut Extreme Love -kappaleeseen tarinan, joka käsittelee ymmärrystä itsestä osana laajempaa ympäristöä, haastaen ihmiskeskeisen ja individualistisen ajattelun. Kuvailin juuri vuoden 2019. Spawn on esittänyt niistä omat tulkintansa ja Herndon saanut uusia näkökulmia taiteensa viimeistelyyn. Ja kun neljä vuotta myöhemmin ASMR on yksi popmaailman vallitsevista trendeistä, Herndon tekee tietenkin jotain muuta. Relentless Doppelgangerin kohtalo kuulostaa korviini dystopialta, jossa taide on vain imitaatiota, kokemukset meille eri kanavista syötettyjä muistoja ja inhimillinen pääoma jotain peukuin ja uudelleentwiittauksin mitattavaa. Mukana on myös muita Herndonin kiinnostuksen tekoälyyn jakavia taiteilijoita, kuten musiikkinsa monikerroksisessa hyperaktiivisuudessa kaoottisuuden rajoja koetteleva Jlin ja koneoppimista, lajienvälistä kommunikaatiota ja symbioosia taiteessaan käsittelevä Jenna Sutela. L E V Y T 70 RUMBA
Konemusiikilla on tietyn keikahduspisteen jälkeen ollut tarve herättää teollisen ajan henki ja tuotantosuhteet. Lexachast-niminen liveäänite on ryhmän ensimmäinen julkaisu projektin saralla. Puhutaanko älytaloudesta vai teknopainajaisesta. JONI KLING Konemusiikin rattaat näkyviksi SA TO SH I FU JI W AR A N AD IN E FR AC ZK O W SK I Lexachast muistuttaa kokeellisen, improvisatorisen lähestymistavan roolista konemusiikin varhaisissa pioneeritöissä. Amnesia Scanner & Bill Kouligas Lexachast PAN L E V Y T 7,5 RUMBA 71. Kaikki tuo strateginen kuvasto on tuttua epäluonnollisen näkyväksi tekemistä. Neuroverkot uneksivat koirista, sen me jo tiedämme, ja Lexachastin kansikuvassakin on hampaiden ja biomassan odottamattomia yhdistelmiä, sillä koneethan ajattelevat näin. Dronekin on nimetty työmehiläisten mukaan, koska se on osa kapitalismia karikatyroivan mekaanisuuden narratiivia. Kymmenen vuotta konemusiikista kirjoitettuani löydän sisäisen luddiittini: olen alkanut toistaa konemusiikin omia rockismeja. Prosesseja, joiden tuloksena tai erheenä meillä on animistinen näkemys internetin, tekoälyn ja robotiikan sovellusten heräämisestä henkiin. Lexachast muistuttaa kokeellisen, improvisatorisen lähestymistavan roolista konemusiikin varhaisissa pioneeritöissä. Amnesia Scannerin tuotannossa se on tähän asti vähiten ”klubikontekstiin” tai popmusiikillisuuteen palautuva teos. Samalla tämä lähestymistapa on alleviivaava, koska se haluaa olla säröinen imitaatio, ”uncanny”, ”virheitä” tai ylimääräisiä artefakteja sisältävä. Amnesia Scannerin tuotannossa se on tähän asti vähiten ”klubikontekstiin” tai popmusiikillisuuteen palautuva teos. Lexachast on julkaistu erikoisena ajankohtana: posthumanismi on antanut meille rajapinnan, joka häivyttää ja hämärtää ihmisyyden käsitettä. Amnesia Scannerin Another Life (2018) puolestaan tutki käsitellyn ihmisäänen luonnetta konemusiikkikontekstissa ja yhtye on työskennellyt muun muassa puhetta ja ei-lingvistisiä ihmisääniä tuotannossaan käyttävän Holly Herndonin kanssa. Haluaisin uskoa, että vuonna 2020 algoritmin erottaa ihmisestä enää ihmisen tarve imitoida ja viehättyä algoritmin epätäydellisyyksistä. BERLIINISSÄ vaikuttava, Martti Kallialan ja Ville Haimalan muodostama Amnesia Scanner on vuodesta 2015 lähtien toteuttanut multimediaprojektia Pan-levymerkin Bill Kouligasin kanssa. Samalla se toimii muistutuksena konemusiikin retroaktiivisesta suhteesta aikalaisteknologioihin. Sen lähestymistavassa on noisen armottomuus, motorinen äänimaailma muistuttamassa historiallisesta jatkumosta, esiteknologioista, ja samalla tekijät ovat valinneet termin ”kryptorave” kuvaamaan äänestä, taiteesta, ihmisinteraktioista ja kaiken ympärillä leijuvasta syntetian harsosta nousevia prosesseja. Olen halunnut romanttisesti kehystää sen futurismiksi, ja samalla ruokkia narratiivia orgaanisen ja synteettisen symbioosista, sähkön johtamisesta lihaan, arvottanut noisea sen ”viskeraalisuuden”, elimiin käyvän kosketuspinnan kautta. Nurse with Wound nimesi Comte de Lautréamontin mukaan albumin ompelukoneen ja sateenvarjon vivisektioksi, ja Mary Shelleyn Uusi Prometeus oli ihmisen ja teknologian risteytys maisemassa, jota ensimmäinen kapitalismin luoma ekokriisi, teollistuminen, jo piinasi. Myös Lexachast jättää kaikki leikkausarvet näkyviin. Konemusiikille haluaisi esittää vuonna 2019 kysymyksen: kuinka se haluaa kehystää viimeisimmän teollisen vallankumouksen. Kärpästen surina, ysäritrance-vokaalinarinat, pohjoisafrikkalainen drone, kaikki väärinsijoiteltuja ornamentteja, joilla on paikka epäluonnollisuutta mallintavassa kakofoniassa
S O I T T O L I S TA 72 RUMBA
Ideana oli tehdä albumi, joka kiteyttää kaiken, mitä se genre traditionaalisessa mielessä tarkoitti.” ”Luettelimme esimerkiksi haastatteluissa esikuviamme, koska halusimme tuoda enemmän esiin sitä genreä kuin olla taiteilijoita. SH: ”Tämä kuulosti hyvältä! Jossain vaiheessa Sunn O))) -yhtyeen Stephen O’Malleyn ja Reverend Bizarren välillä oli vähän sellaista mediassa käytyä kränää. Todellisuudessa palasin aikaan ennen Reverend Bizarrea.” Morrissey It’s Over SH: ”Oliko tämä Morrissey, joka kuulosti Roy Orbisonilta?” KV: ”Kyllä! Tämä oli hänen versionsa Orbisonin It’s Overista, joka löytyy Morrisseyn toukokuun lopussa julkaistavalta cover-levyltä California Son.” SH: ”Olen alkanut kuunnella The Smithsiä jo 1980-luvulla ja myöhemmin tietysti myös Morrisseyn soololevyjä. Esimerkiksi toukokuussa ohjelmaan on kuulunut levyn äänityksiä Kauko Röyhkän kanssa, Tähtiportin uusi albumi ja keikkoja sekä Reverend Bizarren harvinaisuuskokoelman vinyyliversion julkaisu. Sunn O))) Between Sleipnir’s Breaths Sami Hynninen: ”Oliko tämä Sunn O))). En vain viitsinyt sitä hirveästi julkisesti mainostaa. Morrissey on aina ollut samanlainen. On vähän huvittavaa, että ihmiset ovat niistä raivoissaan. Nythän häneltä tulee näitä möläytyksiä. O’Malley paheksui Reverend Bizarren ’true doom’ -ajattelua. Hahmona hän ei kuitenkaan ole koskaan laimentunut. Doom-bändejä ei oikein enää ollut ja stoner-buumi oli alkanut. Sitten he järkyttyvät, kun he näkevät jonkin vanhan lehtijutun tai kuulevat lausunnon, joka on ihan samaa, mitä hän sanoi jo 1980-luvulla.” – SAMI HYNNINEN S O I T T O L I S TA RUMBA 73. Ne genret menivät monella sekaisin. Olin mukana Tukholmassa eräässä taidenäyttelyssä, ja hän oli siellä esiintymässä sooloartistina. Tein ensin jonkinlaista alternative-/avantgarde-crossoveria. Juttelimme ja hän osoittautui erittäin miellyttäväksi tyypiksi.” ”Jo silloin, kun minulla oli pientä antipatiaa O’Malleyta kohtaan, ostin kyllä Sunn O))) -levyjä. Tässä oli pari äänellistä juttua, joita en ole häneltä ikinä kuullut. Tyylistä tulivat mieleen The Walker Brothers ja Scott Walkerin pari ensimmäistä levyä.” ”Musiikillisesti Morrissey on hieman lässähtänyt muutamalla viimeisellä levyllä. Tuntui siltä, että hänellä oli kuva meistä hirveän ahdaskatseisina juntteina, jotka eivät kuuntele mitään muuta kuin Troublea ja Saint Vitusta.” ”Olin tosi hyvilläni, kun pari vuotta sitten tapasin O’Malleyn. Halusin tehdä yhden projektin, joka oli täysin genreen lukittu. Koska kukaan ei tiennyt aiemmista tekemisistäni, yleinen näkemys oli, että aloitin perinteisellä doomilla ja laajensin sen jälkeen. Ensimmäisen levyn In the Rectory of the Bizarre Reverend jälkeen en enää itsekään kyennyt pysymään niiden rakentamieni rajojen sisällä. Siksi näkemyksemme doomista oli aluksi todella tiukka. TOIMITTANUT KIMMO VANHATALO KUVA MARKUS PAAJALA ”Nuoremmat nykyfanit ovat ottaneet Morrisseyn omakseen nössömpänä pullamössöversiona. Mielestäni kukaan ei tehnyt oikeaa doom metalia. Jo ensimmäinen The Smiths -albumi herätti kohua.” Ei kompromisseja SAMI HYNNINEN on kiireinen mies. Reverend Bizarre oli sivuprojekti. Sitten oli vielä My Dying Briden kaltaista lainausmerkeissä doomia. Minulla ei ollut omassa työssäni mitään genrerajoja. Muu musiikillinen työni oli jo silloin enemmän avantgardistista.” KV: ”Oma urasi on mennyt metallista kohti taidetta.” SH: ”Tai oikeastaan toisin päin. Minulla on melkein kaikki näiden levyt, mutta tätä en ole kuullut.” Kimmo Vanhatalo: ”Tämä oli tuoretta materiaalia huhtikuun lopussa ilmestyneeltä albumilta Life Metal”. Se oli salainen pahe!” KV: ”Oliko silloin genreajattelu tiukempaa kuin nykyään?” SH: ”Kun Reverend Bizarre aloitti, Saint Vitus oli juuri lopettanut. Lukuisista muistakin projekteista tuttu Hynninen ehti kuitenkin istahtaa kuuntelemaan uutta musiikkia ja kertomaan muun muassa biiffistään Stephen O’Malleyn kanssa, reaktiostaan Perttu Häkkisen kuolemaan ja Reverend Bizarren paluun mahdottomuudesta
Minkälaista musiikkia teiltä on tulossa?” SH: ”Moni saattaa hiukan pettyä siinä mielessä, että se ei ehkä varsinaisesti ole yhteislevy, vaan Röyhkän levy. Varmasti levy parani vielä hitusen.” KV: ”Minkälaisia teemoja käsittelet uuden levyn teksteillä?” SH: ”Abiristeilyn teema on banaalius. Sillä coverilla on omista töistäni oikeutus olla olemassa.” Teflon Brothers feat. Se on mielestäni mielenkiintoisempaa kuin että taiteilija olisi helvetin fiksu ja mukava tyyppi.” KV: ”Minkälainen on onnistunut cover?” SH: ”Siinä pitäisi olla jotain uutta. Lopulta minun pitikin vielä itse kirjoittaa osuuteni lyhyessä ajassa.” ”Minulle tulee aina studiosessioiden jälkeen masennus. Olen projektissa tavallaan tuottajana. Kappaleen nimikin oli sellainen, jota ei voi sanoa äidille.” ”Itselläni räpin kuuntelu on jäänyt vähän vähemmälle. Lopuksi kertsi, joka on kuin nykyistä Antti Tuiskua.” ”On mielenkiintoista miettiä, mistä rap on lähtenyt, ja miten se on kehittynyt tällaiseksi suoran kaupalliseksi tuotteeksi. Ensin oli surkeaa bileräppiä. Mutta ainoa rap, jota varsinaisesti kotona kuuntelen, on Cypress Hill.” KV: ”Teit Ronski & Satanic -yhtyeen eli Ronskibiitin ja Nightsatanin kanssa Coveni-nimisen rap-biisin. Herää kysymys, miten tuollainen tyyppi voi tehdä niin hyvää musiikkia. Tässä oli kaikki elementit, joilla voisi ajatella saavansa 13-vuotiaan kiinnostumaan. Edellinen oli niin minimalistinen, että se pisti kuulijan koetukselle. Kuulosti hyvältä. Sitten yhtäkkiä tulee Die Antwoordilta kopioitu naisääni. Ne ovat yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden kuvauksia.” Lord Vicar Impact SH: ”Aika härski temppu soittaa tämä biisi (Lord Vicar on entisen Reverend Bizarre -kitaristi Kimi Kärjen bändi, toim. Riimit eivät toimineet ollenkaan. Negatiivisuus voi tehdä musiikista parempaa. Lähtökohtani oli alusta alkaen, että haluan tuottaa parhaan mahdollisen Kauko Röyhkä -levyn.” KV: ”Et ole koskaan tainnut tehdä musiikkia kaupallisuuden ehdoilla.” SH: ”Olen aina tiennyt, että en tule tekemään taiteessani mitään kompromisseja. En haluaisi esimerkiksi viettää iltaa Burzumin Varg Vikernesin kanssa, mutta taiteilijana pidän häntä nerona. Olin sekavassa tilassa ja huomasin, että olin työstämässä niitä tekstejä. Silloin, kun tietty ryhmä seuraa, uuden levyn ilmestyminen on mielenkiintoista. Pertun poismeno vaikutti sillä tavalla, että aloin viilata tekstejä vielä enemmän. Se ei ole helpottanut yhtään yli 20 vuoden aikana. Levy on aika ’yöllinen’. ”Musiikissa pitää olla aina jotain, joka on päin vittua.” – SAMI HYNNINEN S O I T T O L I S TA ”Nuoremmat nykyfanit ovat ottaneet Morrisseyn omakseen nössömpänä pullamössöversiona, eivätkä tajua, että hänessä on monia puolia. Stereo Marijuana SH: ”Tässä oli ikään kuin kolme biisiä laitettu väkisin yhteen. Vaikka menisi kuinka hyvin, tulee sellainen olo, että teinkö kaiken aivan väärin. Se on tietyllä tavalla aika apeaa elämää.” ”Sellaiset taiteilijat ovat harvassa, joilla ei tule tekemiseen koskaan mukaan jonkinlaista rutiinia. Kuinka se vaikutti levyyn?” SH: ”Tavallaan se ei muuttanut mitään ja tavallaan se muutti kaiken. Ainakin meidän mielestämme!” KV: ”Tietysti albumiin liittyy myös tragedia eli Perttu Häkkisen kuolema. Toisaalta se pitää riman korkealla, ettei vaivu itsetyytyväisyyteen.” KV: ”Sinulta on luvassa myös yhteistyöprojekti Kauko Röyhkän kanssa. Pidän hänen laulutavastaan ja äänestään todella paljon.” 74 RUMBA. Meillä on jo oma pieni yleisömme. Meillä levyt ovat olleet aina aika erilaisia. Toisaalta ei ole mitään järkeä, jos sitä uutta aletaan vääntää väkisin. Olen lopettanut näitä juttuja aika tiukalla tahdilla!” KV: ”Yksi aasinsilta tässä oli se, että Teflon Brothers on musiikkia, joka voisi soida abiristeilyllä, ja Tähtiportin uuden levyn nimi on Abiristeily.” SH: ”Totta! Hyvin keksitty! Jännittävää nähdä, minkälainen reaktio levyyn on. Itse olen yrittänyt välttää sitä myös sillä, että lopetan hommat ennen rutinoitumista. Olen valinnut biisit ja vääntänyt niitä sellaiseen muottiin, jollaista musiikkia haluaisin Röyhkältä kuulla. Hän on yksi suosikeistani tässä genressä, jos ei ajatella näitä vanhoja laulajia, kuten Ian Gillania ja muita. Nimibiiseillä Abiristeily I ja II kuvataan yksinäisen tyypin näkökulmasta kokemusta, jossa hän menee abiristeilylle ja toivoo, että jotain tapahtuisi. Silloin kappaleesta saattaa tulla aika samanlainen kuin alkuperäisestä.” ”Omista covereistani onnistunut on Reverend Bizarren Burzum-cover Dunkelheit, johon minulla oli vapaat kädet säveltää laulu, koska alkuperäisessä ei ole melodiaa. Asan uraa olen seurannut, ja Ronskibiittiä tietysti. Minkälainen kokemus se oli?” SH: ”Se oli mukava kokemus ja hauska haaste. huom.). Uusi levy taas on tosi helppo. Chrituksen ääni on heti tunnistettava. Kai se oli joku post-traumaattinen reaktio. Siitä teemasta lähdimme, kun aloimme miettiä albumia. Kuuntelin MC Taakibörstaa ja Edu Kehäkettusta silloin, kun heitä kuuli MoonTV:llä. Eikä mitään taaskaan tapahdu. Olen kirjoittanut biiseistä kolme. Minulla on puoliso, mutta emme edes asu yhdessä, emmekä ole ikinä asuneetkaan. Loput ovat Röyhkän kappaleita ja kaikki lyriikat ovat hänen. Sitten he järkyttyvät, kun he näkevät jonkin vanhan lehtijutun tai kuulevat lausunnon, joka on ihan samaa, mitä hän sanoi jo 1980-luvulla.” ”Taiteilijassa voi olla tiettyä vastenmielisyyttä, mutta samaan aikaan hänen taiteensa voi olla huikeaa. Ymmärrän, että jos ihmisellä on esimerkiksi lapsia, elämän realiteetit tulevat vastaan. Se kuvaa maailmaa, joka ei ole kovin ylevä, vaan sellainen saastainen. Se oli myös stressaavaa, koska ajattelin, että minun pitää vetää pari riviä, jotka on valmiiksi kirjoitettu. Olen niiden suhteen aika tarkka muutenkin. Jos ei halua kohdata niitä realiteetteja, täytyy elää elämää, joka on omalla tavallaan kuluttavaa.” ”Minulla ei ole kovin paljon mitään muuta. Koin, että meidän pitää kunnioittaa tämän henkilön muistoa – hän ei ollut pelkästään bändin jäsen, vaan myös ystävä.” ”Viikko sen tapahtuman jälkeen oli sellaista sumua. Levy oli jo periaatteessa valmis, ja olimme aloittaneet jo Abiristeilyä seuraavaakin levyä. Se on myös härski ja julkea.” ”Olen kuunnellut Röyhkän musiikkia lapsesta saakka, ja tunnen hänen vanhan tuotantonsa läpikotaisin. Olen itsekin tehnyt muutamia covereita siksi, että olen halunnut esitellä jonkun artistin omalle yleisölleni. Moni luulee, että se on meidän biisimme
Minulla ei yksinkertaisesti ole enää mielenkiintoa siihen. Ja tietyssä mielessä parhaimmissa.” 15.11. 15.11. 29.11. 21.12. 13.12. YLIVIESKA YLIVIESKA YLIVIESKA JÄÄHALLI JÄÄHALLI JÄÄHALLI 4.12. 20.12. LAHTI HALLI LAHTI HALLI LAHTI HALLI 22.11. 7.12. 1.12. Kun tein black metal -juttuja Azrael Risingin kanssa, menin henkisesti sellaisiin tiloihin, että en halua mennä sinne enää koskaan. ”Lord Vicarin musiikki on miellyttävää ja menevää. Ehkä persoonani vetää sellaisia ihmisiä puoleensa.” ”Jos annettaisiin puoli vuotta aikaa, voisin hyvin helposti säveltää uuden Reverend Bizarre -levyn. SEINÄJOKI AREENA SEINÄJOKI AREENA SEINÄJOKI AREENA 21.12. 13.12. 21.11. 39,90 € (SIS. 24.11. JYVÄSKYLÄN PAVILJONKI JYVÄSKYLÄN PAVILJONKI JYVÄSKYLÄN PAVILJONKI 5.12. 7.12. Tarvitsen musiikkiin sellaisen kivun, johon voin samastua. 19.12. Ne ovat välillä olleet aika uhkaaviakin tilanteita. Minun pitäisi pakottaa itseni tekemään sitä. MIKKELI MIKKELI MIKKELI SAIMAA STADIUMI SAIMAA STADIUMI SAIMAA STADIUMI 3.12. KOTKA KOTKA KOTKA KARHUVUOREN URHEILUTALO KARHUVUOREN URHEILUTALO KARHUVUOREN URHEILUTALO 18.12. En tiedä, mistä se johtuu. Kuunteletko koskaan vanhaa musiikkiasi?” SH: ”En. PORI PORI PORI KARHUHALLI KARHUHALLI KARHUHALLI 23.11. Minulle ei juurikaan. 8.12. 18.12. 17.12. Aika paljon tulee kommenttia, että ’miksi tuo taas tekee tuollaisen ihme pörinälevyn’.” ”Jos ajatellaan Lord Vicaria ja Kimiä, hän on ihmisenä erilainen kuin minä. Kieltäydyin siitä kuitenkin välittömästi.” ”Ei myöskään ole mitään järkeä palata Reverend Bizarren aikaisiin mielentiloihin. TURKU TURKU TURKU LOGOMO LOGOMO LOGOMO SEISOMAPAIKAT SEISOMAPAIKAT SEISOMAPAIKAT 24.11. Voisin ehkä tehdä lisää tarttuvia kappaleita, kuten Doom Over the World, mutta ajatteluni on niin kaukana sellaisesta. 30.11. 5.12. 5.12. 3.12. 4.12. Päätös on tehty ja se pitää. Tajusin, että jos menisin, en välttämättä enää palaisi sieltä.” ”Samalla tavalla Reverend Bizarrea ei voisi tehdä sellaisena kuin olen nyt. JOENSUU AREENA JOENSUU AREENA JOENSUU AREENA 13.12. Pitää myös kunnioittaa yhtyeen perintöä.” ”Yhdeltä amerikkalaiselta alan festivaalilta tuli jo aika iso rahatarjous. Itse ehkä pystyisin palaamaan sinne, mutta en halua, että nämä kaksi muuta menisivät sellaisiin syvyyksiin, missä olimme pahimmissa tilanteissa. 16.11. 28.11. HELSINKI HELSINKI HELSINKI HARTWALL ARENA HARTWALL ARENA HARTWALL ARENA 17.12. 21.12. SALOHALLI SALOHALLI SALOHALLI 20.12. En halua löytää sieltä virheitä. 18.12. Se ei ole kuitenkaan sellaista musiikkia, jota kuuntelen kotona. TAMPERE TAMPERE TAMPERE TAMPERE TAMPERE TAMPERE PAKKAHUONE PAKKAHUONE PAKKAHUONE PAKKAHUONE PAKKAHUONE PAKKAHUONE LIPUT NYT MYYNNISSÄ! LIPUT NYT MYYNNISSÄ! LIPUT NYT MYYNNISSÄ! OSTA LIPUT: OSTA LIPUT: OSTA LIPUT: OSTA LIPUT: OSTA LIPUT: OSTA LIPUT: RASKASTAJOULUA.COM RASKASTAJOULUA.COM RASKASTAJOULUA.COM RASKASTAJOULUA.COM RASKASTAJOULUA.COM RASKASTAJOULUA.COM SHOWTIME KLO 19:00 LIPUT ALK. 21.12. KOUVOLA KOUVOLA KOUVOLA JÄÄHALLI JÄÄHALLI JÄÄHALLI 30.11. Sen kääntöpuolena minulla on ollut muutama, ehkä viisi, aika ikävää, melkein stalker-tyylistä kokemusta. 4.12. 12.12. 21.12. 14.12. TAMPERE-TALO TAMPERE-TALO TAMPERE-TALO KLO 15 KLO 15 KLO 15 JA JA JA KLO 19 KLO 19 KLO 19 12.12. 16.11. LAPPEENRANTA LAPPEENRANTA LAPPEENRANTA JÄÄHALLI JÄÄHALLI JÄÄHALLI 1.12. Silloinkin, kun soitin Lord Vicarissa 11 kuukautta keikkabasistina, olin kuullut yhtyeen siihen mennessä ilmestyneet levyt vain kerran.” KV: ”Reverend Bizarren harvinaisuuskokoelma Death is Glory… Now! julkaistiin vinyyliboksina. 15.11. 21.11. 23.11. HYVINKÄÄ HYVINKÄÄ HYVINKÄÄ WANHA AREENA WANHA AREENA WANHA AREENA 16.11. 8.12. 30.11. KUOPIO-HALLI KUOPIO-HALLI KUOPIO-HALLI 14.12. Olen tietoinen, että moni haluaa, että tekisimme comebackin ja palaisin tekemään sellaista musiikkia. 19.12. 28.11. 21.12. Musiikki on toiminut paremmin kuin olen muistanut.” KV: ”Törmäätkö usein Reverend Bizarre -faneihin, jotka toivoisivat bändin paluuta?” SH: ”Näen sen tuolla netissä. PALVELUMAKSUN) Tule ja koe juhlavuoden huikea kiertue!. Hän tykkää olla ihmisten seurassa. VAASA VAASA VAASA BOTNIAHALLI BOTNIAHALLI BOTNIAHALLI 21.11. 1.12. 22.11. Minullakaan ei elintaso ole kovin kummoinen, joten siinä varmaan joku miettisi, että onko mitään järkeä olla ottamatta tarjousta vastaan. Jos tulisi tilanne, jossa minulla yhtäkkiä olisi sävellettynä 74 minuuttia traditionaalista doom metalia, voisi ajatella, että uuden bändin keksimisen sijaan sen voisi julkaista Reverend Bizarren vihoviimeisenä levynä. 22.11. Tuollaisessa poikkeustilassa olen kuitenkin ollut positiivisesti yllättynyt. 24.11. 14.12. 12.12. HÄMEENLINNA HÄMEENLINNA HÄMEENLINNA ELENIA AREENA ELENIA AREENA ELENIA AREENA HÄMEENLINNA ELENIA AREENA HÄMEENLINNA HÄMEENLINNA HÄMEENLINNA ELENIA AREENA HÄMEENLINNA ELENIA AREENA HÄMEENLINNA ELENIA AREENA HÄMEENLINNA HÄMEENLINNA HÄMEENLINNA ELENIA AREENA HÄMEENLINNA 19.12. Ehkä se on jonkinlainen aivovaurio, että musiikissa pitää olla aina jotain, joka on päin vittua.” KV: ”Onko comeback täysin poissuljettu?” SH: ”Se on poissuljettu, että soittaisimme enää ikinä keikkaa. 20.12. En kyllä usko, että niin tulee tapahtumaan.” ”Siihen liittyy myös se, että olemme luvanneet, ettemme palaa. 29.11. 3.12. No, joskus, kun olen vaikka ollut täällä Helsingissä muutaman päivän… Yleensä, kun olen täällä, olen hiukan humalassa, enkä pääse kotiin juuri millään. 17.12. 23.11. OULUHALLI OULUHALLI OULUHALLI 7.12. TAMPERE-TALO TAMPERE-TALO TAMPERE-TALO KLO 15 KLO 15 KLO 15 JA JA JA KLO 19 KLO 19 KLO 19 8.12. RAUMA RAUMA RAUMA JÄÄHALLI JÄÄHALLI JÄÄHALLI 29.11. Kimille ihmiset tulevat enemmän juttelemaan. Mutta jos satun ehtimään viimeiseen bussiin, ja menen kotiin ja makaan siellä, eikä ole tullut depressiotilaa, olen joskus kuunnellut juuri esimerkiksi Death is Glory… Now’ta tai So Long Suckersia.” ”Yleensä en kuuntele omia juttujani jo siitä syystä, että olen niin tarkka esimerkiksi miksauksista. TURKU TURKU TURKU LOGOMO LOGOMO LOGOMO ISTUMAPAIKAT ISTUMAPAIKAT ISTUMAPAIKAT 28.11
Best in test 76 RUMBA. On oireellista, että hän on nimenomaan entinen musiikkijournalisti. Jos menee Akateemisen kirjakaupan vielä juuri ja juuri olemassa olevalle lehtiosastolle, musiikkilehtien kansista tuijottaa vastaan kavalkadi ryppyisiä naamoja. Siis 1960-, 1970ja 1980-luvuilta. ”En näe yhtään syytä, miksi jonkun kriitikon mielipiteellä olisi mulle mitään väliä”, totesi hiljattain vastapäätä metrossa istunut myöhäisteini-ikäinen tyttö kaverilleen. Hänet on haudattu perhehautaan minidiscin ja leipäkoneen väliin.) Perinteinen musiikkilehdistö sen sijaan on saattohoidon keskivaiheessa. Ajasta ikuisuuteen ei ole myöskään siirtynyt musiikkiteollisuus, vaikka innokkaimmat ehtivätkin lukea sen madonluvut cd-levyn kuoleman yhteydessä. Ja ken tietää, ehkä joku vielä keksii musiikkikirjoittelun Spotifyn. Halajaminen musiikkitoimittajaksi vuonna 2019 on vähän kuin aikomus ryhtyä hissikuskiksi: sinänsä ihan hellyyttävä juttu, mutta puolen miljoonan asuntolainan ottamista kannattaa vielä lykätä. Tai oikeastaan Loudermilk (indie-elokuvien veteraani Ron Livingston) on ex-rock-kriitikko ja nykyinen AA-ryhmän vetäjä. Eikä sillä tietyllä tapaa olekaan. Sam Loudermilkin sanoin: ”Iggy Pop selvisi hengissä koko 70-luvusta. Jos aiemmin pikkukaupungista pääsi levyttämään vain kourallinen liimalettejä, nyt myös heidän pikkusiskonsa, roolipelaavat luokkakaverinsa ja Hesburger-asiakaspalvelijansa luovat omia teoksiaan Garageband sauhuten. BASSO NOSTE SUOMALAISTA KULTTUURIA TUKEMASSA BASSO.FI/NOSTE F W F ST IV L M100, Y65 C76, Y91 op-kevytyrittaja.. Hauskalle, kekseliäälle ja asiantuntevalle musiikkikirjoittelulle toki löytyy yhä tilausta, minkä vaikkapa vapaaehtoisvoimin pyörineen Nuorgam-verkkosivuston suosio todisti. Ei maailmassa, jossa uusimmat hitit voi kuunnella tekoälyn itselleen räätälöimältä henkilökohtaiselta soittolistalta välittömästi niiden ilmestyttyä sen sijaan, että perkaisi läpi NME:n (RIP) tai vaikka Rumban (RIP) sinkkuarvioita harkiten, mihin singleen vähät rahansa käyttää. Heille on nimittäin vähemmän ja vähemmän tilausta. Onneksi tärkein, siis itse musiikki, voi kuitenkin pulleasti. Vaihtoehtoisesti niissä on kuvia kasvojen omistajista ajalta, jolloin heidän hiuksensa hulmusivat kuin kookosöljyllä käsitelty kultaisennoutajan turkki ja kasvojen juonteet kertoivat vain liialliseksi äityneestä heroiiniputkesta. On toistaiseksi epäselvää, voiko laadukkaasta musiikin nettimediasta esimerkiksi tehdä maksullisen menettämättä lukijoitaan. Haluatko musiikkitoimittajaksi. Pahoista puheista huolimatta rock ei silti ole kuollut, paitsi listahittituotteena ja kulttuurisesti merkittävänä nykyilmiönä. Teimme parhaamme, mutta cd-levy nukkui pois rauhallisesti yön pikkutunteina. Viimeistään siinä vaiheessa, kun musiikkilehtien tällä hetkellä tukevasti keski-ikäinen lukijakunta alkaa tipahdella kartalta, lehdet seuraavat perässä. (Kyllä: Pahoittelen, että joudun välittämään teille suru-uutisen. Mutta se tilaus elää netissä. Niin. Mitä vain voi tapahtua.” Hauskalle, kekseliäälle ja asiantuntevalle musiikkikirjoittelulle löytyy yhä tilausta. Hän on juuri sellainen, jollaiseksi entisen rock-kriitikon olettaisikin: lievästi depressiivinen, huolimattomasti flanellipaitoihin pukeutuva keski-ikäinen hapannaama ja kyynisyyttään vanhan sotisovan lailla kantava Aidon Musiikin Esitaistelija. Mieti vielä S uomessa HBO:n esittämän Loudermilk-sarjan päähenkilö Sam Loudermilk on rock-kriitikko. Jokainen viikko tuo mukanaan valtavan kasan kiinnostavia julkaisuja ympäri maailmaa. Kotitalon hissihenkilöksi saa toki ryhtyä, kunhan tekee sen vapaaehtoispohjalta. KO LU M N I R E I N I K A I N E N SANTTU REINIKAINEN Kirjoittaja on Wham!ja Autopsy-faniksi tunnustautuva filosofian ja NBAsalatieteiden maisteri BASSO NOSTE TUKEE LIVEMUSAA JA NOSTAA LAVOILLE TUOREITA ARTISTEJA Hae mukaan, Basso hoitaa keikkaliksan ja saatat päästä vaikka Suomen eturivin artistin lämppäriksi. Mutta se tilaus elää netissä
BASSO NOSTE SUOMALAISTA KULTTUURIA TUKEMASSA BASSO.FI/NOSTE F W F ST IV L M100, Y65 C76, Y91 op-kevytyrittaja.. Best in test. BASSO NOSTE TUKEE LIVEMUSAA JA NOSTAA LAVOILLE TUOREITA ARTISTEJA Hae mukaan, Basso hoitaa keikkaliksan ja saatat päästä vaikka Suomen eturivin artistin lämppäriksi
Konkariskribenttinne viimeiset skuupit ja paljastukset, voilà. 15. 5. Sattumaako. 11. Kukaan ei muista eikä kaipaa Hybrid Childreniä. 10. Tai näkyvyys. Kyllä kansa tietää, mutta sen muisti on lyhyt -palkinto jaetaan Jani ”Wallu” Valpiolle (21, huom. ”Throwbizak, käytä linkkis / Äänekoski, näytä hinkkis”, kuten varhainen versio Pyhimyksen Hermesetas-kappaleesta kuului. Kun ”eturivin poppari” puhuu nahanluonnista tai uudistumisesta, voit olla varma, ettet kuule hänen musiikkiaan enää missään. Todiste vampyyrien olemassaolosta: tällä palstalla tiuhaan riekkuneet ”Öögat” ja ”Ville Valo” eivät näytä yhtään ikäisiään vanhemmilta, vaikka päivittivät kokoonpanojaankin kohti ajanlaskun alkua. 18. Helsingin Sanomat voisi parantaa kulttuurisivujaan painamalla ne joka päivä täyteen Eevil Stöön sähköpostittamaa horinaa ja tekemällä henkilökuvahaastatteluita fiktiivisistä hahmoista. 4. Varoitus: Perussuomalaisten päätyminen oppositioon voi olla liian ravinteikas kasvualusta uudelle hevibuumille. 12. Mikään ei sureta niin kuin ne ”eturivin popparit”, joista kukaan ei ole halunnut tehdä kirjaa. Suurin palvelus suomalaiselle monimuotoisuudelle olisi Jurekin ainakin kahden vuoden sapattivapaa. 22. 2. 9. On pelottavan todennäköistä, että Elli Haloo äänestää keskustaa! 21. Kolikotkin kelpaavat. 17. Skuupilla sisään! Paljastamme JVG:n tulevan albumin biisilistan: Ikuinen vappu, Kesä kyivää, Mestarit areenalla, Kalapuikot, Lasolii lasiin, Noora Kärki, Mamboo Yangos, Renesanssi, Billebeinoo Gutsii Jeetsyy, Smuuttii ku sametti (feat. Pete Parkkonen). Ovatko Chisu ja Jori Sjöroos Suomen ainoat ihmiset, jotka eivät tiedä heidän suhteestaan. 3. 78 RUMBA. Soundi vihaa naisia. 13. N I S S E M Mitä jäi sanomatta H erra siunaa, tässähän meinaa tulla kiire, kun rakas ”kustantajamme” sammuttelee jo valoja rakennuksesta! Vanha ja uskollinen sotaratsunne on joutunut siivoilemaan työpistettään ja löytänyt pöytälaatikoista jos jonkinlaisia muistilappuja. ei ikä vaan ehdokasnumero). Tämä on historian viimeinen kerta, kun sana ”käpäytys” painetaan lehteen. 6. Ainakin somessa välähtäneiden ”kaksosten” mukaan. Ilmastotalkoot pitäisi aloittaa asettamalla Svart Recordsille vuosikiintiö ja määräämällä vinyylivero. 8. Vielä silloin penis heilui ”tommiläntis”-metodein. Ja seuraavaksi pidämme hiljaisen hetken niille kaikille haastatteluille, joita Warner artisteistaan tähän lehteen lupaili, mutta perui syistä x, y tai z. Paljastamme, että ikuiseen räkärodeon limboon kiikkustuolinsa kanssa juuttunut ensimmäinen päätoimittajamme ”tarkastaja” Miettisen tarkoin varjeltu etunimi on sama kuin major-yhtiö Universalin toimitusjohtajan ja suomiräpin kävelevän hymypoikapatsaan Elastisen. 19. Tämän kevättuuletuksen myötä, rip, hösh ja soronoo! 1. Suomalaiselle medialle pitäisi antaa kollektiivinen lastensuojelumitali ansioistaan Mikael Gabrielin pelastamiseksi itseltään ja puheiltaan. Lepakkomiehen vesivahinko oli vuosikymmenen suurin voitto kansanterveyden saralla. Nisse M -joukkorahoitusstipendi jaetaan Tommishockille, keräyksen kohteena uudet silmälasit. 14. Jos Pyhimys loukkaantumispäissään suivaantuisi ja loukkaisi yllekirjoittaneen kunniaa esimerkiksi kohdasta 2 johtuen, järjestettäisiinkö hänelle samanlainen tukikonsertti kuin Olli Lindholm -vainaalle taannoin. Punk-skenen maksat kiittävät. Viinaa sosialisoitiin (vas) ja kritiikkiin vastattiin huorittelulla (ps). 16. 20. Juhani Merimaata ja Nisse Mannerheimia ei ole vielä tähänkään päivään mennessä todistetusti nähty samassa paikassa. 7. Pyhimys (vas.) ja Saimaa. Ei ole montaa kesää siitä, kun tämä siiderihampainen selviytyjä seikkaili tällä palstalla joka toinen viikko eli jokaisessa lehdessä. Seteleitä voi lähettää osoitteeseen: Nisse M / Rumba, Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki. Aviisimme ei ole kohdannut varteenotettavia ostotarjouksia kulttuurialan jaloimpien mesenaattien eli Sanoman ja Muusikkojen liiton suunnalta, joten yllekirjoittaneella on edessä joko eläkepäivät tai jonkinlainen hologrammikiertue esimerkiksi Cheekin kanssa
B L A C K P E I D E R S A R J A K U VA RUMBA 79
Ensimmäinen päämäärä on löytää uusi tila, jossa työskennellä, ja jossa olisi ehkä jopa ikkuna. ”Tarkoituksena on saada enemmän showcase-keikkoja ulkomaille. ”Me molemmat olemme saaneet nykyisellä treeniksellä sisäilmaoireita. Paljon vaadittu! Toivottavasti summasta jää työskentelyynkin tukea.” En voi olla ottamatta esille, että Teosto-palkintoraadin puheenjohtajana oli Astrid Swan. Tosi erikoinen sattuma kuitenkin.” Mikä Suomen musiikkialalla on mielestäsi pielessä. Mitä ajatuksia tämä herättää. Olen kuullut artisteilta itseltään keskusteluista, joissa todetaan, että emme valitettavasti voi soittaa musiikkiasi, jos et tee tätä tai tätä juttua. Hän toivoo, että niin ikään parantumattomasta sairaudesta diagnoosin saaneen Astrid Swanin kanssa tehty Swan/Koistinen-projekti antaisi vertaistukea myös muille. Kesän jälkeen Koistisen ohjelmassa on myös soololevy yksinäisyydestä ja ulkopuolisuuden tunteesta. Hän on ystäväsi, jonka kanssa julkaisit yhteis-ep:n. Kuten huomaamme, musiikkimediat vähenevät koko ajan. Minusta on huolestuttavaa, että he ostivat Kaikun. Yksin on vaikea avata niitä ovia, pitäisi olla manageria ja keikkamyyjää ja tietysti rahaa.” Vähän erilainen elämä Aivokasvaimen kanssa elävä STINA KOISTINEN sai Teosto-palkinnon yhtyeensä Color Dolorin viimeisimmästä albumista. ”Koska en ole missään Nelonen Median piirissä, eikä musiikkini tule soimaan heidän kanavillaan, uskallan puhua suoraan. Olenhan minä hakenut niitä vuosikausia, mutta se on todella työlästä. Mietin, että pitääkö Astridin jäävätä itsensä. Se ei siis jäänyt Astridin äänestä kiinni. TEKSTI JUKKA HÄTINEN KUVAT MARKUS PAAJALA ”Tuntuu ihanalta, että tehtiin suorasanainen teos kroonisesta sairastamisesta; diagnoosista siihen, että hemmetti, elämää onkin, eikä halua jäädä sairaan rooliin.” – STINA KOISTINEN K Y S Y M Y S & VA S TA U S 80 RUMBA. Toivon, että Suomessa tehty musiikki pääsisi ohjelmiin vielä monipuolisemmin.” Kävitte keväällä Lontoossa keikalla, ja Love löytyi myös suomalaisen musiikin vientiä edistävän Music Finlandin vuosilistauksesta. Onko ulkomaiden valloitus suunnitelmissa. ”Se merkitsee ihan mielettömän paljon. ”Yle on parantanut linjaansa viime aikoina, mutta tilanne voisi olla parempikin. On useampikin ohjelma, joka soittaa uutta suomalaista indiemusaa. Itse asiassa Teosto-palkinnon voittaminen on ollut yksi unelmistani 15 vuotta. C olor Dolorin albumi Love sai Teosto-palkinnon, onnittelut! Mitä tällainen tunnustus merkitsee suomalaiselle indiemuusikolle. On huolestuttavaa, että yhdellä medialla on noin paljon valtaa.” Millaisena koet Ylen roolin indiemusiikin tukijana. Se tarkoittaa vähemmän palstatilaa ja huomiota jaettavaksi pienemmille tekijöille.” Mitä 20 000 euron palkintosumma mahdollistaa Color Dolorille eli sinulle ja Nicolas ”Leissi” Rehnille. Kyllä se tuntui vähän oudolta. Raadissa oli kuitenkin neljä ihmistä, joista jokainen äänesti samat kaksi voittajaa (Color Dolor jakoi palkinnon Sebastian Hillin kanssa). ”Hyvä kysymys
Vincentin ja Susanne Sundførin lämmittelijänä. FAKTA RUMBA 81. Teosto-palkittu Love on Color Dolorin kolmas albumi. • Julkaisi toukokuussa Astrid Swanin kanssa Swan/ Koistinen-ep:n. Asunut Helsingin lisäksi Orivedellä, Tampereella, Ruotsissa ja Uruguayssa. K Y S Y M Y S & VA S TA U S • Stina Koistinen, syntynyt 11.9.1985 Helsingissä. • Swan/Koistinen esiintyy Flow-festivaalilla ep:lle jousisovitukset tehneen Owen Pallettin kanssa. • Perusti Color Dolor -yhtyeen, kun häneltä löydettiin aivokasvain. • Color Dolor on esiintynyt St
Sivustajakatsojana, kun muille tapahtuu niin sanottuja normaaleja asioita. ”En enää tunne, että olen elämän ulkopuolella, päinvastoin. Ei se major-yhtiö kiinnosta automaattisesti, vaikka siinä on vipuvoimaa enemmän. Sama pätee teksteihin, joiden kanssa tehtiin vuolemista: otettiin turhaa pois ja keskityttiin olennaiseen.” Love-albumin kappaleelle Anyway the Wind Blows tehty, Juha Ilmari Laineen ohjaama musiikkivideo palkittiin Oulun musiikkivideofestivaalilla Kultapumpeli-pääpalkinnolla. Voisin kuvitella, että kyseessä on ollut varsin raskas projekti. Vály vastasi viime vuonna Teosto-palkinnon saaneen Astrid Swanin albumin From the Bed and Beyond kansitaiteesta ja musiikkivideoista. Tunnen olevani erittäin mukana, mutta on se ulkopuolisuus jotenkin läsnä. Miltä näiden aiheiden käsittely ja niihin palaaminen tuntuu – ahdistavaa, pelottavaa, vituttavaa, vapauttavaa vai mitä. Aika monet ikätoverit hankkivat lapsia, perustavat perheitä ja ostavat omakotitaloja. ”Riippuu levy-yhtiöstä. Onko itsestäänselvää, että visuaalinen taide kävelee musiikin rinnalla. Kiinnostaisiko saada ison levy-yhtiön koneisto Color Dolorin taakse mahdollistamaan asioita. Ep julkaistaan koko mitassaan Tekla Vályn videoteoksena. Tai sitten, että ei minusta tunnu yhtään tuolta.” Me naiset -lehden haastattelussa viitisen vuotta sitten kerroit, että olet syöpädiagnoosin jälkeen katsonut maailmaa ulkopuolisen silmin. Julkaisen syksyllä sooloalbumin, jossa puhun paljon ulkopuolisuuden tunteesta ja yksinäisyydestä.” K Y S Y M Y S & VA S TA U S 82 RUMBA. Minulla on vähän erilainen elämä kuin muilla, mutta en ole ainoa. ”Tekla on todellinen taiteilija ja mieletön, maaginen visionääri. Vaikka meillä on erilaiset syövät ja hoidot, taustalla on samat pelot ja kuoleman kohtaamisen teemat. Se voi antaa biisille uuden elämän ja konseptin.” Visuaalinen puoli on läsnä myös Swan/Koistinen-projektissa. ”Se on kaikkea mitä luettelit. Se voi selventää sanomaa tai sekoittaa sitä entisestään. Pienistä asioista voi rakentaa isoja kappaleita. Hänellä on aivan oma maailmansa, mistä hänen taideteoksensa kumpuavat.” Swan/Koistinen-ep käsittelee syöpädiagnoosia ja parantumattoman sairauden kanssa elämistä. Astridin kanssa työskentely on ollut voimaannuttavaa ja olen saanut siitä vertaistukea. Ei minulle ole ikinä tarjottu major-diilejä.” Esitän väitteen: mitä minimalistisemmaksi Color Dolorin soundi on mennyt, sitä kirkkaammaksi taiteellinen visio on tullut. Nyt tilanne on se, että tehdään sitä musaa mitä halutaan.” Koetko, että major-diili tarkoittaisi väistämättä taiteellisia kompromisseja. Se on ollut meidän päämäärä siitä lähtien, kun jäätiin bändiin Leissin kanssa kahdestaan. Mielestäni on mahtavaa, että biisille voi musiikkivideolla antaa uuden ulottuvuuden. Toivottavasti joku muukin saa levystä vertaistukea, että vittu just noin, tuolta se tuntuu. Oli ajatus, että tehdään pienemmillä elementeillä ja vähemmillä soinnuilla. Minä en tule koskaan tekemään niin. Nyt tuntuu ihanalta, että tehtiin suorasanainen teos kroonisesta sairastamisesta; diagnoosista siihen, että hemmetti, elämää onkin, eikä halua jäädä sairaan rooliin. Tiedän, etten ole ainoa ikäiseni, joka on tällaisessa tilanteessa. Mutta sen mukana tulee tietenkin velvollisuus tehdä tietynlaista musiikkia. ”Ymmärrän, mistä tuo kumpuaa. ”En tiedä. ”Olemme Leissin kanssa molemmat visuaalisesti maailmaa tutkiskelevia ihmisiä. Vieläkö koet asian näin
SAARIHELVETTI TAMPERE FI BEHEMOTH 29.06. TUSKA FESTIVAL HELSINKI FI CELLAR DARLING 19.07. SUPER RALLY 2019 JÄMSÄ FI 15.06. TUSKA FESTIVAL HELSINKI FI 03.08. KAPAKANMÄKI TUULOS FI ARION 22.06. PORISPERE PORI FI 03.08. TUSKA FESTIVAL HELSINKI FI 12.07. NUMMIROCK KAUHAJOKI FI LOST SOCIETY 14.06. LOHJAN RANTAJAMIT LOHJA FI 12.07. QSTOCK OULU FI 03.08. PORISPERE PORI FI 23.08. SUN PAMPAS YLIVIESKA FI 14.06. PORISPERE PORI FI SONATA ARCTICA 07.06. ROCK AM STÜCK FRITZLAR DE 20.06. QSTOCK OULU FI WINTERSUN 19.06. OOPPERAJUHLAT SAVONLINNA FI 27.07. SAVONLINNAN OOPPERAJUHLAT SAVONLINNA FI 26.07. QSTOCK OULU FI 03.08. ROCK IN THE CITY ROVANIEMI FI 02.08. MYSTIC FESTIVAL KRAKOW PL 28.06. JOHN SMITH ROCK FESTIVAL LAUKAA FI 21.07. JOHN SMITH ROCK FESTIVAL LAUKAA FI 02.08. TUSKA FESTIVAL HELSINKI FI 30.06. SATAMA OPEN AIR KEMI FI 09.08. ROCK IN THE CITY LAPPEENRANTA FI 09.08. KAISANIEMEN PUISTO HELSINKI FI SABATON 25.07. APOLLO TURKU FI 12.07. JOHN SMITH ROCK FESTIVAL LAUKAA FI CHILDREN OF BODOM 22.06. ON THE ROCKS HELSINKI FI 02.08. ROCK IN THE CITY JOENSUU FI TURISAS 19.06. PORISPERE PORI FI 23.08. ROCK IN THE CITY JYVÄSKYLÄ FI 10.08. SMUGGLER ROK LIETO FI 24.08. ROCK IN THE CITY ROVANIEMI FI 02.08. ROCK IN THE CITY OULU FI 05.07. ROCK IN THE CITY KUOPIO FI 28.06. SMUGGLERROK LIETO FI 16.08. DOWNLOAD DONINGTON PARK UK 26.06. KAISANIEMEN PUISTO HELSINKI FI DELAIN 29.06. AMARANTHE 07.06. DOBRY FESTIVAL PRESOV SK 27.06. NEUBORN OA FESTIVAL WÖRRSTADT DE 31.08. ROCK IN THE CITY KOUVOLA FI 20.07. TALLINN TRUCK SHOW TALLINN EE 26.07. PROVINSSI SEINÄJOKI FI 28.06. JOHN SMITH ROCK FESTIVAL LAUKAA FI 02.08. ROCK IN THE CITY JOENSUU FI STRATOVARIUS 14.06. JOHN SMITH ROCK FESTIVAL LAUKAA FI KESÄ TULEE OTA KOPPI KIITOS RUMBA.. TUSKA FESTIVAL HELSINKI FI LEPROUS 22.06. KUISSI ROCK LOIMAA FI 19.07. ROCK IN THE CITY OULU FI 05.07. ILOSAARIROCK FESTIVAL JOENSUU FI 21.07. ROCK IN THE CITY KUOPIO FI 28.06. METALFEST OPEN AIR PLZEN CZ 01.06. NUMMIROCK KAUHAJOKI FI 26.07. ROCK IN THE CITY LAPPEENRANTA FI 03.08. FULL FORCE FERROPOLIS DE 12.06. SAARIHELVETTI TAMPERE FI WHEEL 28.06. ROCK IN THE CITY LAHTI FI 13.07. RUNNIROCK RUNNI FI 09.08. FORTAROCK NIJMEGEN NL 07.06. SAUNA OPEN AIR TAMPERE FI 19.06 . SAUNA OPEN AIR TAMPERE FI 19.07. NUMMIROCK KAUHAJOKI FI 22.06. PROVINSSI SEINÄJOKI FI 30.06. JOHN SMITH ROCK FESTIVAL LAUKAA FI AMORPHIS 31.05. KUOPIO ROCK KUOPIO FI SHIRAZ LANE 30.06. ROCK IN THE CITY RAUMA FI 06.07. ROCK IN THE CITY KOUVOLA FI 26.07. ROCK IN THE CITY LAHTI FI 13.07. TUSKA FESTIVAL HELSINKI FI 18.07. THE ROCK FEST HYVINKÄÄ FI 18.07. HARD ROCK LAAGER VANA-VIGALA EE 29.06. ROCK IN THE CITY JYVÄSKYLÄ FI 16.08. LISÄÄ LÖYLYÄ FESTIVAL VAASA FI 28.06. TUSKA FESTIVAL HELSINKI FI DIMMU BORGIR 28.06. ROCK IN THE CITY RAUMA FI 06.07
Swan/Koistinen EP is out now. "…a disorienting representation of the mental space between hopeful denial and crushing reality.” INDIE 30 The National I Am Easy To Find 17.5.2019 (LP / CD / digital) The Nationalin odotettu 'I Am Easy To Find'-albumi on ulkona nyt. "The National osaa tehdä edelleen mahdottoman kaunista musiikkia" Saku Schildt Lake Jons The Coast 24.5.2019 (LP / digital) The Coast is where I plan to live. "Lake Jons are among Finland’s not-so-hidden treasures" -Atwood Magazine. "The kind of artist that comes along rarely, Finland’s Jesse Markin was a wonder to behold throughout 2018." Francine Gorman, Ja Ja Ja Swan/Koistinen Swan/Koistinen EP 3.5.2019 (digital) A new collaboration between songwriters Astrid Swan and Stina Koistinen featuring Owen Pallett debuts via Soliti. Jesse Markin FOLK 31.5.2019 (LP / digital) Jesse Markin luo debyyttialbumillaan vaihtoehtomusiikille uuden standardin. On the move and at constant wonder