Rumba 3/2018 - Lehtiluukku.fi

Haluatko ostaa tämän lehden?

Vaikuttaako lehti kiinnostavalta? Voit lukea koko lehden valitsemalla "Lisää ostoskoriin". Mukavia lukuhetkiä!

Olet esikatselutilassa. Lue koko lehti

Anna Puu Tahtoo tanssia 3 2018 9,80 €
WWW.SONYMUSIC.FI Kuuntele SpotifySta KUUNTELE SPOTIFYSTA
WWW.SONYMUSIC.FI Kuuntele SpotifySta KUUNTELE SPOTIFYSTA
Logomo • Scandinavian Music Group 11.10. 25 € LOGOMO LIPPU.FI 23.11. LOGOMO pelle miljoona oy 42,50 € • LIPPU.FI 23.11. Logomo Pelle Miljoona Oy 21.11. Logomo Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana 12.10. Logomo. Logomo • Klamydia 3.11. KULTTUURITALO Pariisin kevät 32 € • LIPPU.FI 21.11. sunborn live proudly presents 20.10. Logomo • Dave Lindholm: Kynä & Kumppanit 30.11. KULTTUURITALO 2.11. Logomo Edu Kettunen "Takapihan tarinoita 2" 1.11. 28 € • LIPPU.FI 26.10. Logomo • Anssi Kela 13.10. LOGOMO PAPERI T +VIEW alk. KULTTUURITALO Benny Törnroos & Muumit: KÄY MUUMILAAKSOON -KONSERTTI (klo 10.30 & klo 15.00) alk. LOGOMO vesta alk. KULTTUURITALO neljä ruusua 29 € • TICKERMASTER 20.10. KULTTUURITALO ALt AGENCY LOVES KULTSA 60v CIRCLE / LITKU KLEMETTI / TEKSTI-TV 666 29 € • TICKERMASTER 21.10. 29 € KULTTUURITALO alk. 17 € • TICKERMASTER 28.11. LOGOMO 27.10. LOGOMO j.karjalainen 35 € • LIPPU.FI TULOSSA MYÖS MM. Jonna Tervomaa 6.10
58 EINSTÜRZENDE NEUBAUTEN Marraskuussa Musiikkitalossa esiintyvä teollisuusmusiikin legenda on onnistunut tekemään industrialista korkeakulttuuria ja kirjoittamaan itsensä eurooppalaisen avantgarden historiaan. 29 € KULTTUURITALO alk. Onko kehitys tullut jäädäkseen, ja mitä se tarkoittaa esimerkiksi vaihtoehtoisemman musiikin ystäville. LOGOMO PAPERI T +VIEW alk. KULTTUURITALO neljä ruusua 29 € • TICKERMASTER 20.10. 17 € • TICKERMASTER 28.11. Kohtaavatko vanhat ja uudet yleisöt. Logomo Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana 12.10. Miten tähän on päädytty. 48 FESTIVA ALIT Musiikin sijaan festareille tullaan nykyisin nauttimaan kokemuksellisuudesta, ruoasta, teknologiasta ja ”lifestylesta”. Jonna Tervomaa 6.10. 40 RÄHINÄ RECORDS Rähinä viettää 20-vuotisjuhliaan. 64 LEV YT 72 SOITTOLISTA TEEMU BERGMAN 76 KOLUMNI KNUUTI 78 NISSE M 79 SARJAKUVA AINO LEHTONEN 80 KYSYMYS & VASTAUS K AUKO RÖYHK Ä S I S Ä LT Ö 3 / 2 018 sunborn live proudly presents 20.10. Logomo • Klamydia 3.11. 25 € LOGOMO LIPPU.FI 23.11. KULTTUURITALO 2.11. LOGOMO 27.10. LOGOMO vesta alk. Logomo • Anssi Kela 13.10. Logomo Edu Kettunen "Takapihan tarinoita 2" 1.11. KULTTUURITALO ALt AGENCY LOVES KULTSA 60v CIRCLE / LITKU KLEMETTI / TEKSTI-TV 666 29 € • TICKERMASTER 21.10. KULTTUURITALO Pariisin kevät 32 € • LIPPU.FI 21.11. 8 POIMINTOJA 10 VALITUT PALSAT 18 1+1 REBEKK A KUUKK A ja EMMA KEMPPAINEN 24 MERKKIHENKILÖ JESSICA JONSSON-PALMROTH 27 KOLUMNI VUOREL A 28 POP-ESSEE PERTTU HÄKKINEN 30 ANNA PUU Anna Puu loi nahkansa, ja villapaidan alta paljastui diskopallon valossa kimaltelevaa glitteriä. Haastattelimme kahta Rähinän perustajista, Elastista ja Andua. LOGOMO pelle miljoona oy 42,50 € • LIPPU.FI 23.11. LOGOMO j.karjalainen 35 € • LIPPU.FI TULOSSA MYÖS MM. KULTTUURITALO Benny Törnroos & Muumit: KÄY MUUMILAAKSOON -KONSERTTI (klo 10.30 & klo 15.00) alk. Logomo • Dave Lindholm: Kynä & Kumppanit 30.11. Logomo • Scandinavian Music Group 11.10. Logomo RUMBA 5. Yhtiöllä on merkittävä rooli siinä, millaisena suomiräpin nyt tunnemme. Tämä syksy tulee olemaan artistin itsepintaisuuden mittari. 28 € • LIPPU.FI 26.10. Logomo Pelle Miljoona Oy 21.11
Perttu on totta, me emme ole 4 -vuotias esikoiseni tuijotti haltioituneena muumioksi pukeutunutta Miikka Koivistoa. Imatran Voiman kakkosalbumin arviosta tulistuneena Häkkinen kirjoitti monisivuisen esseen. Perttu Häkkisen kolumnit, artikkelit, kirjat, radio-ohjelmat ja musiikki muodostavat aarreaitan, jonka tulevienkin sukupolvien soisi löytävän. Yhdessä silloisen päätoimittajan Viljami Puustisen kanssa he pähkäilivät mitä tehdä. Yksi viimeisistä Pertun Rumbaan kirjoittamista artikkeleista oli Lemmy-muistokirjoitus ensimmäiseen päätoimittamaani lehteen. Kuva jäi ottamatta, Ruusut-yhtyeen musiikki vaimeni korvissani ja piti päästä istumaan. Tarina siitä, miten Perttu päätyi Rumban kolumnistiksi, on kerrottu monesti, mutta menköön vielä kerran. Itse muistelin eläväisiä ja väkijuomilta tuoksahtaneita hetkiä Pertun kanssa; Suomenlinnan lautalla Spermin Shh!-albumin ylivertaisuudesta vaahtoamista jallun voitelemana, vodkan tinaamista pöydän alla lavalla kesken skweee-keikan, eilisen tuomalle naamanturvotukselle naureskelua Hakaniemen Leikkiluolassa. Käykää lukemassa. Vuoden ikäinen istui Peltorit päässä rattaissa monttu auki, kehossa tuntuvaa bassoa luultavasti ihmetellen. Loppu on suomalaisen journalismin historiaa – Rumbasta Nyt-liitteeseen, Radio Helsinkiin ja siihen kaikkein merkittävimpään: Yle Puheeseen. www.rumba.fi facebook.com/rumbafi twitter.com/rumbalehti instagram.com/rumbalehti PÄÄTOIMITTAJA Jukka Hätinen TOIMITUSSIHTEERI Mervi Vuorela ULKOASU Mikko Litmanen KANNEN KUVA Markus Paajala TÄMÄN LEHDEN TEKIJÄT Teemu Fiilin, Janne Flinkkilä, Joni Kling, Samuli Knuuti, Aino Lehtonen, Nisse M, Mikael Mattila, Oskari Onninen, Markus Paajala, Tomi Palsa, Niko Peltonen, Santtu Reinikainen, Jose Riikonen, Hanna Räty, Kari A. JUKKA HÄTINEN Kirjoittaja tahtoisi olla useimpien alojen erikoisasiantuntija. Ajattelin ottaa kuvan kaksikosta ja kaivoin puhelimen taskustani. Useimpia saa lukea vedet silmissä nauraen, niin briljanttia sanankäyttöä Pertulla oli jo journalistisia ensiaskeleita ottaessaan. ”Perttu Häkkinen on kuollut”, seisoi näytölle auenneessa viestissä. Mustanaamion suojeluksessa jo vuodesta 1984. Näitä vain paperilehdessä julkaistuja kolumneja löytyy nyt myös Rumban verkkosivuilta. Sihvonen, Heini Strand, Sami Turunen, Kimmo Vanhatalo TOIMITUKSEN YHTEYSTIEDOT Rumba / Pop Media Oy Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki 045 110 5522 etunimi.sukunimi@popmedia.fi rumba@popmedia.fi ILMOITUSMYYNTI Oskari Anttonen, Erik Kangas, Peter Lindroos, Oona Lukkarinen, Mikko Mali 045 110 5522 ilmoitusmyynti@popmedia.fi etunimi.sukunimi@popmedia.fi TILAAJAPALVELU 03 4246 5302 (ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi KUSTANTAJA Pop Media Oy Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki 045 110 5522 www.popmedia.fi TOIMITUSJOHTAJA Tuomo Häkkinen PAINOPAIKKA M?kusala ISSN 0781-0326 35. Näin Pertun viimeistä kertaa Flow-perjantaina, kun hän poistui lavalta Imatran Voiman keikalta hymyillen ja pirunsarvia näyttäen. Se loppuu näin: Länsimaisessa viisausperinteessä on tavattu puhua tulemisen maailmasta ja olemisen maailmasta. Olemisen maailma on arkkityyppinen, metafyysinen, ikuinen ja todellinen, tulemisen maailma vasta pyrkii samaan. Päällimmäisenä muistona oli kuitenkin Pertun ääriselkeä artikulaatio ja välittömästi tunnistettava ääni. Perttu on totta, me emme ole. Useimmat niistä ovat myös kestäneet aihevalintojensa ansiosta aikaa hämmentävän hyvin. Betoniseinille ilmestyi muistograffiteja. vuosikerta Numero 675 Toimituksen tilaama tai sille tarkoitettu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää Pop Median kaikissa uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutustai jakelutavoista. Opittavaa Pertun maailmankatsomuksesta, sydämen viisaudesta ja sivistyksestä nimittäin riittää. PÄ Ä K I R J O I T U S RUMBA 7. Rumba ei vastaa tapahtumatietojen mahdollisista muutoksista eikä tilaamattomien kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä tai palauttamisesta. Onkin oikeutettua ja itselleni myös erittäin tärkeää, että Flinkkilä kirjoitti tähän numeroon muistokirjoituksen. Luciferin siunausta, ajattelin. Kari Peitsamo on ilmaissut saman ajatuksen toteamalla kauniisti ”Kyllä Raamattu on totta, mutta me emme ole.” Peitsamon viisautta mukaillen voisikin todeta: Lemmy on totta, me emme ole. Heti viikonlopun jälkeen melko spontaanisti koolle kutsuttuun muistotilaisuuteen saapui satoja ihmisiä. Kirjeen vastaanotti Rumban toimituspäällikkönä 2005–2010 toiminut Janne Flinkkilä. He tarjosivat Häkkiselle kolumnistin pestiä, tietenkin. Some täyttyi hänet henkilökohtaisesti tunteneiden muistoista ja hänet työnsä puolesta tienneiden tribuuteista. Se on ääni, jonka kuulin päässäni lukiessani Perttu Eino Häkkisen, ”useimpien alojen erikoisasiantuntijan” kuten hän tekstinsä allekirjoitti, kolumneja, joita pengoin Rumban arkistoista vuosien takaa. Siinä hän perusteli yksityiskohtaisesti, että koska Antti Lähde oli The Smithsiä kuunteleva tamperelainen poppari, hänellä ei ollut henkisiä edellytyksiä arvioida Imatran Voiman taidetta. Mediat julkaisivat muistokirjoituksia, ja jopa iltapäivälehtien lööpeissä kerrottiin matkaa jatkaneesta toimittajasta
Tehtäisiinpä Suomessakin jotain tällaista. – TEEMU FIILIN Hereditary-elokuvan katsoja ei koskaan voi tuudittautua turvallisuuden tunteeseen. Lehden tekijät ovat mieltä. P O I M I N T O J A Yleisessä tiedossa on, että Tomi Leppänen on tiukin ja tyylikkäin rumpali. Tietenkin viittaukset Kingin tarinoihin ovat fanille herkkua, mutta sarjan luojat Sam Shaw ja Dustin Thomason ovat onnistuneet luomaan koukuttavan tarinan ja upean tunnelman, joka ei vaadi ennakkotietoja Kingin maailmasta. Myös sillä kentällä Leppänen pelaa niillä elementeillä ja sillä estetiikalla, jotka tekevät hänen soitostaankin niin täydellistä. Toisen maailmansodan jälkeisiin vuosiin sijoittuva, hienostoravintolan omistajaperheen ja työntekijöiden ympärille kiertyvä kuvaus modernin Ruotsin synnystä, on häkellyttävän hienoa lähihistoriallista kerrontaa. Nyt jos koskaan kannattaa siis ostaa levyjä, vaikkapa Ydinperheen uusi lp Älä tee mitä pitää tai Ghost Worldin Spin. Lämpimien tunteiden takana vaikuttaa lähes aina olevan jotain perusteellisen pahaa. – SANTTU REINIKAINEN Areenasta löytyy uusintakierroksella oleva ruotsalainen draamasarja Aika on meidän. – JOSE RIIKONEN Kaikkien muiden tapaan olen tänä vuonna hurahtanut sourja goseoluisiin. Järkytykset tulevat silmille yllättäen mutta arkisesti, mikä tekee niistä erityisen puistattavia. Kosmopoliittisen newyorkilaislaulaja Amber Markin Conexão-ep sekoittaa r&b:n ja samban ja popin hien pintaan kiihottavaksi cocktailiksi. – NIKO PELTONEN Vuoden kovin tv-sarjatapaus kaltaiselleni Stephen King -fanille on ollut Hulun/HBO Nordicin Castle Rock. Harvempi kuitenkaan on perillä artistin edesottamuksista graafisen suunnittelun saralla. – JUKKA HÄTINEN Helsingin Kalliossa sijaitseva, punkiin erikoistunut levykauppa Teen Wolf Records sulkee ovensa 29. Kuvan bootleg-paita toimikoon sisäänheittona sukeltaa tomileppanen.comiin. – KIMMO VANHATALO 8 RUMBA. – MERVI VUORELA HBO Nordicin Sharp Objects on upeasti koukuttava ja yllätyksellinen sarja, jossa väistetään kaikki sarjamurhaajakliseet tyylillä. Kun elokuvassa nauretaan, hymyillään ja lohdutetaan, se on kaikkein pelottavinta. syyskuuta. Kotimaisia todella hyviäkin on tullut vastaan: Maistila-panimon Rasperoa tai Cool Headin passionguava-souria kannattaa kokeilla heti, jos jossain näkee. – NIKO PELTONEN Ilmastonmuutoskesää voi jatkaa vielä tovin kuuntelemalla kesän parasta ep:tä
+ pvm. ROVANIEMI LAPPI-AREENA 3.12. 0600 10 800 1,98€ / min. KOUVOLA JÄÄHALLI 8.12. TURKU LOGOMO 7.12. KOKKOLA JÄÄHALLI 18.12. 0600 10 800 1,98€ / min. SEINÄJOKI SEINÄJOKI-AREENA 13.12. – SANTTU REINIKAINEN. + pvm. Ruusutyhtyeen debyyttilevy on minun syksyni pelastus ja Toyota Celica tämänhetkinen suosikkini siltä. TURKU LOGOMO 23.11. 0600 10 800 1,98€ / min. TAMPERE TAMPERE-TALO 29.11. TAMPERE TAMPERE-TALO 12.12. – MIKAEL MATTILA Mun sydän sanoo moi Ruusujen kauneudelle. blues, disco, ambient, hiphop, downtempo, minimalismi). KALAJOKI EVENT PARK ARENA 14.12. 0600 10 800 1,98€ / min. MIKKELI SAIMAA STADIUM 22.11. P O I M I N T O J A LIPUT ALK. + pvm. KUOPIO KUOPIO-HALLI 16.12. Ja ne vaatteet! – SANTTU REINIKAINEN Suomen suurin ja kaunein elokuvafestivaali Rakkautta ja anarkiaa on käynnissä! Se tarjoaa taas mahdollisuuden nähdä joitakin vuoden (tai jopa seuraavan vuoden) parhaista elokuvista kaaauan ennen niiden julkaisua Suomessa. VAASA BOTNIAHALLI 24.11. LAHTI LAHTI HALLI 17.11. RISTEILY HELSINKI-TALLINNA-HELSINKI SILJA EUROPA Troye Sivanin Bloom on vuoden 2018 paras ja tärkein tanssipop-levy. JYVÄSKYLÄ PAVILJONKI 15.12. + pvm. LAPPEENRANTA JÄÄHALLI 18.11. – HEINI STRAND Suoratoistopalvelu väittää Studio Barnhus Volym 1 -albumin genreksi ”house”, mutta ruotsalaisen Axel Bomanin ja kavereidensa pyörittämän levymerkin kokoelmalevyllä roiskitaan puolitoista tuntia iloisesti joka suuntaan (mm. RAUMA KIVIKYLÄN AREENA 5.12. + pvm. Sarja on täydellistä telkkua: yhtaikaa koukuttavaa, hauskaa, #metoota sivuavaa, historiallisesti kiinnostavaa ja taitavasti näyteltyä. HÄMEENLINNA RITARI-AREENA 28.11. Piste. KAJAANI KAJAANIHALLI 30.11. – TEEMU FIILIN Hannu Linkolan Du & jag Kent on järkälemäinen opus ruotsinsuomalaisesta järkälebändistä, ja samalla sukupolviromaani rockkirjan muodossa. SAVONLINNA JÄÄHALLI 21.11. HELSINKI HARTWALL ARENA 9.12. + pvm. YLIVIESKA JÄÄHALLI 4.12. SALO SALOHALLI 20.-21.12. JOENSUU JOENSUU AREENA 1.12. 0600 10 800 1,98€ / min. 39,90 € (SIS. PALVELUMAKSUN) LIPUT NYT MYYNNISSÄ! 0600 10 800 1,98€ / min. – TEEMU FIILIN The Marvelous Mrs. Maisel on dramedia standup-koomikoksi 1950-luvun New Yorkissa ryhtyvästä kotirouvasta. PORI KARHUHALLI 25.11. OULU ENERGIA AREENA 2.12. lippupalvelu lippupalvelu lippupalvelu lippupalvelu lippupalvelu lippupalvelu KATSO PAIKKAKUNTAKOHTAISET TIEDOT JA OSTA LIPUT: RASKASTAJOULUA.COM 16.11
Vanhat jäärät kitisevät, ettei festivaalilla ole enää mitään tarjottavaa heille, samalla kun tapahtuma tahkoaa yleisöennätyksiä. VA L I T U T PA L S AT KUVAT JA TEKSTIT TOMI PALSA Dua Lipa • Ruisrock, Turku • 8.7.2018 RUISROCK on onnistunut nuorennusleikkauksessaan erinomaisesti. Dua Lipan konsertti olikin vauhdikas ja mukaansatempaava jumppatuokio. Dua Lipa oli täydellinen artisti nyky-Ruisrockille: tuore maailmanluokan hittiartisti Englannista, jolla on vieläpä Suomi-kytköksiä Alman kanssa tekemänsä yhteistyön kautta. Näin sen kuuluu mennäkin: festivaalien pitää olla nuorison temmellyskenttiä. 10 RUMBA
VA L I T U T PA L S AT RUMBA 11
Viimeksi Tiger Lillies oli Helsingissä vuonna 2010 viitenä iltana peräkkäin nimensä mukaisen Freakshow-esityksensä kanssa. Tällä kertaa keskiössä oli musiikki. En muistakaan ennen käyneen niin, että suosikkiyhtyeen keikalla en päässyt kuulemaan oikeastaan yhtäkään tuotantonsa omista lempikappaleistani. Yhtyeellä alkaa olla julkaistuja albumeja jo nelisenkymmentä, joten settilistaa laadittaessa on valinnanvaraa kerrakseen. Silti nautin illasta suuresti. VA L I T U T PA L S AT The Tiger Lillies / Martyn Jacques • Korjaamo, Helsinki • 12.6.2018 VANHAT rääväsuut palasivat Korjaamon lavalle uudistuneen kokoonpanonsa turvin. 12 RUMBA
VA L I T U T PA L S AT RUMBA 13
Olen nähnyt hänet keikalla kahdesti aiemmin ja molemmilla kerroilla olen kummastellut hänen persoonansa valjuutta. / Pharrell Williams • Ruisrock, Turku • 8.7.2018 PHARRELL Williams on omituinen hahmo. VA L I T U T PA L S AT N.E.R.D. 14 RUMBA. Nähtävästi karisma onnistuu kiertämään kaukaa supertähdetkin. Tällä kerralla herran uhoaminen ja ilveily menivät jo yliyrittämisen puolelle, ja tokkurainen olemus antoi aihetta huoleen. Aiemmilla kerroilla ottamissani kuvissa Pharrell on näyttänyt lähinnä uitetulta luppakorvalta, mutta nyt oli erilainen ääni kellossa
Silloin pilkkopimeällä ja erittäin savuisella lavalla piti messua jonkinlaisen nautaeläimen ruhon alle piiloutunut artisti. VA L I T U T PA L S AT Fever Ray • Flow, Helsinki • 12.8.2018 FEVER Rayn keikan kuvaaminen Tavastialla kymmenisen vuotta sitten oli varmasti kaikkien aikojen turhauttavin kuvauskeikkani jo lähes kolmenkymmenen vuoden urallani. Nyt oli kyse aivan toisen ääripään tapauksesta, nautinnollisimmasta kuvauskokemuksesta pitkään toviin. RUMBA 15. Yhtä ainutta onnistunutta ruutua en tuosta ilmestyksestä saanut ja olen siitä asti vihannut Fever Rayta avoimesti. Siksi Flow’n värikylläinen, hauska ja yllättävä show yllätti oikein iloisesti
Siksi herra Rollinsista pitääkin kaivaa kuva joulukuisen tapahtuman kunniaksi aina viime vuosituhannen puolelta. Sepä selittääkin sen, että Henryllä on ollut täydellinen kuvauskielto ainakin viimeisen kymmenen vuoden ajan Suomessa käydessään. Iso-H saapuu siis kertomaan maailmanmatkoistaan ja esittelee samalla ihmisille lomakuviaan. RETRO 16 RUMBA. ”Valokuvaaja ei tahdo tulla kuvatuksi”, laulettiin jo Absoluuttisen Nollapisteen kappaleella Liittymä (1995). Tämän myötä selvisi, että Rollins on innokas valokuvaaja. VA L I T U T PA L S AT Rollins Band / Henry Rollins • Ilosaarirock, Joensuu • 18.7.1999 HENRY Rollins tuo joulukuussa Travel Slideshow’nsa Helsinkiin
Kemppaisen ohella kysymyksiin vastaa räppäri Yeboyah eli Rebekka Kuukka. Mitä asialle voisi tehdä. 1+1 Rikkinäinen levy Tutkimusten, selvitysten ja kokemusten mukaan tasa-arvo ei toteudu musiikkialalla. Ja aivan aiheellisesti kysyykin. Tällä kertaa hän on se, jonka täytyy puhua sukupuolten välisestä tasa-arvosta musiikkikentällä. TEKSTI HEINI STRAND KUVAT MARKUS PAAJALA ” K uka saa olla nero, artisti ja uranuurtaja, ja kenen täytyy puhua tasa-arvosta musa-alalla?”, kysyy LCMDF:n Emma Kemppainen. Yeboyah-aliasta käyttävä räppäri REBEKKA KUUKKA ja LCMDF:ssa vaikuttava elektropoppari EMMA KEMPPAINEN vastaavat kysymyksiin ja esittävät niitä. 18 RUMBA
Molemmat ovat kohdanneet suomalaisella klubija räppikentällä paitsi epäkohtia myös mahdollisuuksia muutokseen – ja tuoneet niitä esille. ”Koen sen tärkeäksi, koska naisten tarinoita ei ole kerrottu tarpeeksi”, Kuukka sanoo. Rebekka Kuukka on tehnyt nimellä Yeboyah dj-keikkoja vuodesta 2015 lähtien sekä julkaissut räppifiittejä ja yhden oman biisin. RUMBA 19. Kerroin siellä, että minulle tulee usein broken record -fiilis, kun joudun puhumaan näistä asioista yhä uudelleen, vaikka olen itse kokenut feministisen herätyksen jo yläasteella. Nykyään hän työskentelee LCMDF:n lisäksi biisinkirjoittajana Saksan BMG:llä sekä osana Flow-festivaalin ohjelmaryhmää. Hän on tehnyt musiikkia teini-ikäisenä perustetussa elektropop-bändissä sekä toiminut Lasermehu-klubin art directorina ja musiikkitoimittajana Radio Helsingissä. Aiheesta täytyy Kemppaisenkin mielestä puhua. 1+1 Emma Kemppainen on toiminut musiikkimaailman eri laidoilla vuodesta 2006 lähtien. Tällä hetkellä hän pyörittää yksin Kweku-klubia ja Mellow Yellow Clubia yhdessä Renaz Ebrahimin ja Sophia Wekesan kanssa. ”Osallistuin Ruotsissa seminaariin, jossa käsiteltiin tasa-arvoa musakentällä. Se toistaa itseään”, Kemppainen sanoo. Minulle sanottiin, että en minä ole broken record vaan tämä ala on. Kuukka ei pelkää puhua haastatteluissa feminismistä ja toksisesta maskuliinisuudesta, vaikkei se kaikkia miellyttäisikään
”Se on hyväkin asia siinä mielessä, että täällä on vielä paljon tekemistä. Ulkopuolelta sen sijaan tulee todella paljon vastakkainasettelua.” KEIKOILLA Emma Kemppainen ja Rebekka Kuukka kertovat kohtaavansa samanlaisia ennakkoluuloja kuin muuallakin. Esimerkiksi naispuolisten räppärien signaamista ei estä ainakaan se, ettei heitä olisi. ”Minulta kysytään usein, että ’ethän sinä kuitenkaan ole radikaalifeministi?’. Kemppainen komppaa: ”Suomalaiset majorit ovat kapitalistisia konserneja, jotka yrittävät teettää julkaisuja, jotka myydä Suomen markkina-alueella. Silti musiikkikentän valta-asetelmat kulminoituvat usein juuri levy-yhtiöihin, joiden päättävissä elimissä ovat pääsääntöisesti miehet. Se oli dj-duo Lina Schifferin ja Taika Mannilan kuratoima kokonaisuus, jossa esiintyivät heidän lisäkseen räppärit Yeboyah, F, Adikia ja Mon-Sala sekä rap-duot SOFA ja AK. Haluaisin, että jokaiselta miesartistilta kysyttäisiin vakiona, miten toksinen maskuliinisuus on vaikuttanut niiden musiikkiin ja taitelijanuraan”, Kemppainen sanoo. Miksi ei kysytä levylafkojen pomoilta ja A&R:iltä, miksi ne julkaisevat artisteja, joilla on seksistisiä lyriikoita. Ne kaikki ovat kynnyksiä, jotka minun täytyy ylittää joka kerta, kun teen töitä ihmisten kanssa tai menen esimerkiksi studioon.” – REBEKKA KUUKKA ”Haluaisin, että jokaiselta miesartistilta kysyttäisiin vakiona, miten toksinen maskuliinisuus on vaikuttanut niiden musiikkiin ja taitelijanuraan.” – EMMA KEMPPAINEN 20 RUMBA. Haluaisin kuulla miespuolisten artistien puhuvan siitä. Emma Kemppainen on tehnyt kohtaamastaan vähättelystä pari biisiä LCMDF:lle (Rookie, 2015, ja Another Sucker, 2018) ja Rebekka Kuukka yhden (Broflake, 2017). 1+1 EMMA Kemppainen ja Rebekka Kuukka tunnustautuvat feministeiksi. Joudun about joka haastattelussa puhumaan tasa-arvosta tällä alalla. ”Sitten voisi soittaa levy-yhtiöön ja kysyä A&R:iltä, mitä mieltä he ovat.” Levy-yhtiöiden rooli portinvartijana artistin ja yleisön välissä on striimausten ja somen aikakaudella vähentynyt. ”Kun puhuu julkisesti näistä asioista, saa maineen vaikeana artistina tai naisena. Viha ja rakkaus kulkevat käsi kädessä”, Kuukka huomauttaa ja jatkaa: ”Teen asioita yksin, olen nainen ja ruskea. Päivitin vaan faktan Facebookiin, ja siitä lähti kauhea mediarumba. No, ehkä siihen on jokin syy! Suhtautuminen niihin sanoihin on väärä. Tai ’miksi olet vihainen?’. Esimerkiksi häirintää kohdatessa kaikkien on tärkeää puuttua siihen”, Kuukka sanoo. ”Teen asioita yksin, olen nainen ja ruskea. Millaisia arvoja ne haluavat edistää Suomen musaskenessä?”, Kemppainen kysyy. Mutta heti, jos nainen kyseenalaistaa ja kritisoi esimerkiksi julkaisijaansa, sanotaan, että ’outspoken woman! No-go!’” Kuukan mukaan kentän ahkera seuraaminen olisi levylafkoille tarpeen. ”Mietin, miksei Disco Ensemblelta kysytä koskaan sitä. Tiedän miesartisteja, jotka ovat tosi vaikeita, mutta silti ne ovat signattu jonnekin ja niiden annetaan tehdä taidettaan. Olin hämmentynyt, että naisesiintyjien vähyydestä festareilla ei oltu keskusteltu Suomessa sitä ennen.” Suomen takapajuisuuden voi nähdä myös mahdollisuutena. Usein koen olevani turvassa dj-kopin takana, vaikka joskus sinnekin tulee jotain jäbiä selittämään. Kuukka kertoo keikan olleen merkittävä kokemus osallistujilleen. Muutamia vuosia sitten Kemppainen herätti mediahuomiota kritisoidessaan nais esiintyjien vähäisyyttä suomalaisilla musiikkifestivaaleilla. Olimme saaneet sen itse aikaan. Esimerkiksi viha, meillä ei olisi mitään ilman vihaa. Miksi tämä on minun vastuullani. Kuukan mukaan keikkapaikat eivät yleensä ole naisille turvallisia tiloja. Tilan ottaminen on näille artisteille epäkohtien huomioimista ja tarvetta tulla kuulluksi. Tai sitten mennä sisään olemassa oleviin yrityksiin ja rakenteisiin, ja yrittää sisältäpäin muuttaa niitä.” Verkostoituminen ja yhteisöllisyys ovat avaintekijöitä muutokseen. Minulla menee hirveästi aikaa selittää, kuka olen, mistä lähtökohdista tulen, mikä on tapani tehdä musiikkia ja minkä takia en voi tehdä misogynististä räppiä tai sellaista räppiä, jota jo on.” LCMDF:ltä kysyttiin uran alussa usein, ovatko he feministejä. Hyvänä esimerkkinä tämänkaltaisesta toiminnasta Kemppainen mainitsee Flow-festivaalille järjestetyn D.R.E.A.M.G.I.R.L.S.-keikan. Omilla klubeillani kiertelen yleisön joukossa ja yritän varmistaa, että kaikilla on turvallista. ”Koko festarikeskustelun avaaminen oli minulle shokki. ARVOKESKUSTELU olisi Kemppaisen ja Kuukan mukaan tervetullutta kaikille musiikkikentän tasoille. Puhumisella on kuitenkin seurauksensa. Sen takia minua on kuitenkin varoiteltu ja ihan suoraan boikotoitukin musa-alalla”, Kemppainen kertoo. ”Pitää myös ruveta luomaan uusia platformeja, kuten Ruskeat tytöt, joka loi kokonaan oman median. Kuukka kritisoi levylafkojen tapaa sivuuttaa kyseenalaistavia ääniä kaunistelemalla artistien sanomisia ja aliarvioimalla kuulijoita. ”Me kaikki istuimme siellä yhdessä ja tajusimme, ettei siellä ollut yhtään jäbää meidän välissä. Saman on huomannut kentällä pidempään pyörinyt Kemppainen. Yle teki kartoitusta suomalaisten räppäreiden seksistisistä sanoituksista, mutta siitä jätettiin levy-yhtiöt täysin pois. Ja tilaa, jota pitää ottaa”, Kemppainen sanoo. Sittemmin olen ymmärtänyt, että se on monen vastuulla. Pätevyys naisina kyseenalaistetaan herkästi. ”En koe olevani aggressiivinen. Kuten Kuukka räppää Broflakella: ”Mul on kysymyksii rakenteille / Ei painoo sun harteille / Tarviin tilaa näille aatteille”. Olen vain puhunut faktoista, feminismistä ja tasa-arvosta. Ne kaikki ovat kynnyksiä, jotka minun täytyy ylittää joka kerta, kun teen töitä ihmisten kanssa tai menen esimerkiksi studioon. Mutta mitä jos miehet eivät vastaa aiheeseen liittyviin kysymyksiin. ”Jos ne ovat baareja, joudun miettimään, jaksanko lähteä sinne kuuntelemaan huutelua ja altistumaan koskettelulle ja katseille
RUMBA 21. 1+1 Rebekka Kuukka (vas.) ja Emma Kemppainen
”Eettinen vastuu on aika kaukana, kun Blockfesteille buukataan joku Tekashi 69, joka on syytettynä seksuaalisesta lapseen sekaantumisesta”, Kemppainen jatkaa. Kemppainen on huomannut uransa aikana positiivista kehitystä erityisesti julkisessa keskustelussa. 1+1 ”Kun on töissä soittamassa levyjä, on turhauttavaa huomata, ettei se ole mitenkään turvallinen tila. Sitten taas Blockfest on mennyt jopa vähän taaksepäin”, Kuukka huomauttaa. Tue sitä meidän juttua muuten: jaa tapahtumaa, osallistu siihen, kerro siitä kavereille.” Tunnustautuminen syrjinnästä vapaaksi tilaksi voisi edistää tasa-arvoa tapahtumissa, vaikkei se ilman käytännön toimia riitä. YleX:llä on ollut aika hyvä tasa-arvobarometri: siellä soitetuimmat biisit ovat aika tasan sukupuolten suhteen.” Edistääkseen tasa-arvoa musiikkikentällä yleisö voi kuunnella naispuolisia artisteja, mennä keikoille, ostaa paidan ja huutaa heistä somessa. Monien kanavien soittolistoja on todella surullista katsoa. ”Kun on töissä soittamassa levyjä, on turhauttavaa huomata, ettei se ole mitenkään turvallinen tila. ”Räpin naisvihamielisyydestä huolimatta se on minulle ruskeuden takia tärkeä genre, ja haluan tehdä töitä sen kanssa. On ihanaa nähdä julkisia avauksia aiheesta, kuten Tapio Hakasen eli Dj Orkidean kysymys tasa-arvosta edm-skenessä.” Kuukka toivoisi näkevänsä keskustelunavauksia enemmänkin. Joku tulee vääntämään dekin nappuloita, koska haluaa siihen oman eq:n, ja sitten vielä puristaa sinua perseestä.” ”Joo, jäbät tulevat usein ’pelastamaan’ sinut”, Kuukka huomauttaa. ”Vielä kun saisi enemmän naisia tuottajiksi. Olen oppinut ottamaan lisää tilaa, ja olen myös saanut sitä”, Kuukka sanoo. ”Koen sen erottautumiskeinona tapahtumille. Kannustaminen tuottajuuteen on tärkeää.” Puheenaiheen siirtyessä yleisöön Kemppaisella on sanat valmiina. Kemppainen huomauttaa asiassa olevan kaksi puolta: tilan antaminen ja tilan ottaminen. ”Meillä on Mellow Yellow Clubilla olennaisessa osassa mikki. Eniten soittoa saavat kappaleet ovat yleensä miesten. ”Keskustelu on avattu ja se ei tule loppumaan, koska ala on vielä broken record. Se on yleisön kannalta avainjuttu. Jopa pienet liberaalitkin radiokanavat toistavat samaa kaavaa. Muutos on Emma Kemppaisen ja Rebekka Kuukan mukaan jo käynnissä. Siinä voi tehdä proaktiivista työtä. ”Nyt päästään radioihin. Minä olen esimerkiksi vetänyt muijien dj-työpajoja. Edmja räppifestareilla en osta tuota selitystä, koska siellä on paljon myös tastemaker-tavaraa ja pienempiä artisteja, jotka jostain syystä ovat pääosin miehiä, vaikka naisiakin olisi tarjolla.” MIESVALTAISISSA genreissä operoidessaan musiikki on artisteille tärkein muutosvoima. ”We’re good, ei sinun tarvitse tulla validoimaan meitä ja ottamaan tilaa siellä, missä teemme töitä.” – REBEKKA KUUKKA 22 RUMBA. Tulee olo, että we’re good, ei sinun tarvitse tulla validoimaan meitä ja ottamaan tilaa siellä, missä teemme töitä. Esimerkiksi Minna Koivisto on saatanan lahjakas, ja totta kai siskoni, Mia Kemppainen. On pöyristyttävää, miten vähän naisia soitetaan. Joskus joku jäbä tulee huutamaan siihen, että ’hei, tsekatkaa nämä, hei!’. ”Myös miehiltä ja niiltä, jotka eivät ole marginaalissa.” LCMDF:n Sad Bangers ilmestyy 21.9. ”Ja festarin puolustus on, että ’me buukataan ne esiintyjät, jotka yleisö haluaa’. Esimerkiksi Ruisrock irtisanoutui tänä vuonna ohjelmalehtisessään kaikenlaisesta syrjinnästä”, Kemppainen sanoo. Joku tulee vääntämään dekin nappuloita, koska haluaa siihen oman eq:n, ja sitten vielä puristaa sinua perseestä.” – EMMA KEMPPAINEN ”Ruis on onnistunut siinä aika hyvin, eikä se ole mikään nakkikiskarifestari
”Suomessa on hirveästi artisteja, jotka eivät esimerkiksi voi laskuttaa keikkoja, koska niitä ei kuitenkaan ole tarpeeksi, että kannattaisi perustaa firma. Sisko on myös monialayrittäjä, joka handlaa hyvin talouspuolen sekä sopimustekniset asiat. M E R K K I H E N K I L Ö Hyvän tavan vastaista bisnestä Mimmit räppää -konseptin kehittänyt JESSICA JONSSON-PALMROTH perusti alkuvuodesta siskonsa kanssa underground-räppiä julkaisevan Pimee työvoima -levy-yhtiön. Omien sanojensa mukaan hän tekee Osumalla kaikkea sihteerin ja markkinointivastaavan hommista visualistin töihin ja laaduntarkkailuun. Parempi niin, kuin että menisi toteuttamaan niitä ajatuksia käytännössä tuonne ulos. Ajattelin, että helvetti, jos teen sitä koko ajan muutenkin, niin miksen tekisi sitten kunnolla.” Pimeen työvoiman tämänhetkiset artistit asettuvat pitkälti rataräppi-osastolle, jossa sanoin maalailtava naiskuva ei välttämättä ole sieltä kunnioittavimmasta päästä. Jessica Jonsson-Palmroth tapasi nykyisen aviomiehensä noin kymmenen vuotta sitten ja imeytyi tämän mukana urbaanin vaatebrändin Osuma Street Wearin toimintaan. Yhtiölle signatut artistit ovat kuitenkin poikkeuksetta sen verran marginaalisia, ettei niiden kohdalla voida puhua varsinaisesta bisneksestä: Etelän Vetelät, Nupi Nikotiini, Rankkalinna, Smutka. Minä taas tajusin, että kaiken muun homman ohella autoin jatkuvasti tuttuja artisteja vähän kaikenlaisessa: linkitin niitä toisiinsa ja säädin keikkoja, taustoja tai studioaikoja. Osuma oli alkuvuosinaan pienen, lähinnä räppäreistä ja rikollisista koostuvan porukan brändi, jonka tiesivät vain tietäjät. Sitä en hyväksy ollenkaan. Naispuolista levy-yhtiöpomoa se ei häiritse – itse asiassa enemmän Jonsson-Palmrothia ärsyttää feministeiksi profiloituvien naisräppäreiden ”loukkaantumisrap”, kuten hän lajia nimittää. Monessa mukana oleva taustavaikuttaja raivaa naisille tietä räppiskenessä muttei innostu ”valittavista feministiräppäreistä”. ”Lyriikoita otetaan liian vakavasti, aletaan kieltää mitä toiset artistit saavat sanoa. Vuoden 2018 alussa siskonsa kanssa perustamassaan Pimee työvoima -levy-yhtiössä he lupaavat paneutua erityisesti edustamiensa artistien liiketoiminnan kehittämiseen. Silti brändi merkitsee tekijöilleen edelleen tietynlaista piittaamattomuutta yleisistä normeista ja hyvän tavan vastaisen toiminnan rajamailla häilymistä. Jos vaikka huoritellaan tai puhutaan väkivallasta naista 24 RUMBA. Hirveästi on nyt tullut sellaisia brändejä, jotka korostavat jotain tiettyä asennetta, ja me ollaan mietitty niistä, että kuulostaapa urpolta. ”Elän ja hengitän sitä päivittäin. Mutta nyt kun yritän selittää mitä Osuma meille merkitsee, niin ehkä se on tavallaan juuri jotain sellaista”, Jonsson-Palmroth sanoo. Nykyään hiihtomaskista ja pesäpallomailoista koostuvan logon tunnistaa moni muukin, ja käyttäjäkunta on paitsi laajentunut myös pehmennyt. TEKSTI HANNA RÄTY KUVAT MARKUS PAAJALA K aikki lähti vaatteista. Osuma on meille kolmelle, eli omistajilleen ja minulle, tietynlainen elämäntapa. Monet tosi lahjakkaat räppärit ovat ennen kaikkea taiteilijoita, joilla ei ole mitään kelaa siitä, miten omaa juttua pitäisi myydä tai markkinoida”, Jonsson-Palmroth taustoittaa Pimeen työvoiman syntyä. ”Ollaan siskon kanssa molemmat aina fiilistelty räppiä. JONSSON-PALMROTHILLE sopiva paikka tuntuukin olevan raffin undergroundin ja ammattimaisen bisneksen välissä. Sitähän räppi on, että voi kirjoittaa paskatkin jutut ulos
M E R K K I H E N K I L Ö RUMBA 25
Tarvittaessa vaikka haen artistin putkasta, säädän sille asianajajan ja autan parisuhdeongelmissa.” kohtaan, se on kuitenkin vaan biisi. Alkuun he epäilivät, löytäisivätkö tarpeeksi naispuolisia räppäreita ja dj:tä, mutta lopulta tarjokkaita oli niin paljon, että mikki päätettiin avata kaikille halukkaille. Kahdessa vuodessa naisräppäriys on kokenut ison murroksen. Hän pyysi Jonsson-Palmrothia mukaan toiseen Mimmit peinttaa -tapahtumaansa, ja nopeasti he päätyivät siihen, että myös kaikki musiikkipuolen tekijät voisivat kerrankin olla naisia. Olen kuitenkin aina digannut ärsyttää kaikkia kaavoihin kangistuneita ihmisiä.” M E R K K I H E N K I L Ö ”Kun tehtiin ensimmäistä Mimmit räppää -tapahtumaa, tiesin, että jos me mennään Basso-foorumille tai Redrum-187:lle etsimään jengiä, paskamyrsky alkaa välittömästi. Pyysin suoraan Osuman, 3rd Railin ja Mad Colorsin yhteistyökumppaneiksi. Mitään sanomista ei tullut, kun homma oli heti tarpeeksi uskottavaa.” Mimmit räppää sai oikeastaan alkunsa peinttauksen puolelta, kun katutaiteilija Rosa Hultman halusi yhyttää naispuolisia graffitimaalareita toisiinsa. Jos meille tulisi ero, Osumasta jäisi varmaan yhteishuoltajuus.” MIMMIT SEINILLE JA LAVOILLE ”Mimmit räppää -kuvio oikeastaan kasvatti itse itsensä ja elää koko ajan. Loukkaantumisräpin lisäksi häntä ärsyttää asenne, että naisten tekeminen olisi aina pelkkää puuhastelua. ”Ekassa tapahtumassa olisi voinut olla enemmänkin yleisöä, mutta fiilis oli hyvä ja sekä artistit että paikalle tullut jengi diggasivat sikana. RAKKAUSLAPSI: OSUMA ”Jotkut ovat ilkeilymielessä puhuneet, ettei minun ole tarvinnut muuta kuin mennä naimisiin Osuman toimitusjohtajan kanssa. Pyysin suoraan Osuman, 3rd Railin ja Mad Colorsin yhteistyökumppaneiksi. Se on avannut tuolle skenelle monta juttua, mutta samalla myös hajottanut sitä. Siinä mielessä se on totta, että kyllä minä vähän niin kuin nain sen koko paketin ja otin Osuman omaksikin lapsekseni. Jengi kirjoittaa kirjoja naisia tappavista sarjamurhaajista, eikä kirjailijaakaan lynkata sen takia.” EDELTÄVÄN lausuntonsa vastapainoksi JonssonPalm roth on laittanut liikkeelle Suomen mittakaavassa merkittävän Mimmit räppää -liikkeen ja istuu yhtenä kolmesta Mimmit ry:n hallituksessa. Uskon, että olemme onnistuneet muuttamaan tilannetta, vaikken haluaisikaan itse sanoa sitä ääneen”, Jonsson-Palmroth sanoo. Valitaan kiinnitykset ihan sen perusteella mistä digataan ja toisaalta sen perusteella, kenestä tulee heti fiilis, että se on osa perhettä. Mitään sanomista ei tullut, kun homma oli heti tarpeeksi uskottavaa.” – JESSICA JONSSON-PALMROTH JONSSON PALMROTH 26 RUMBA. ”Kun tehtiin ensimmäistä Mimmit räppää -tapahtumaa, tiesin, että jos me mennään Basso-foorumille tai Redrum-187:lle etsimään jengiä, paskamyrsky alkaa välittömästi. Tajuttiin, että tälle on tilausta. Perustimme viime vuoden lopulla kaupunkikulttuuriyhdistys Mimmit ry:n, joka mahdollistaa räppitapahtumien ja Mimmit peinttaan lisäksi myös paljon muuta. Ei olla vielä sanottu mihinkään ei, joten se voi lähteä moneen suuntaan!” PIMEETÄ TYÖVOIMAA ”Meitä on kaksi naista johtamassa levy-yhtiötä, mutta tällä hetkellä ainoastaan yksi sen artisteista on nainen. ”Toisaalta olemme myös muuttaneet stereotypiaa naisräppäristä, kun ennen ajateltiin, että sen on pakosti oltava ei-hetero feministi
MERVI VUORELA Kirjoittaja on Rumban toimitussihteeri, joka on syntynyt samana päivänä kuin Pate Mustajärvi. Edesmennyt toimittaja Perttu Häkkinen kirjoitti Rumbaan (20/2007) tekemässään Popeda-kokoelman arvostelussa, että ”Popeda ei pyri olemaan rock. Viime vuodet ovat olleet kiusallista aikaa Morrisseyn ja Röyhkän faneille. Kova jätkä voi heittää leijonakorun kaulastaan protestiksi rasismille. Kun Pate villitsi haara-asennossa maakuntien kansalliskonservatiivista kansanosaa, Morrissey ja Röyhkä tarjosivat samastumispinnan kaltaisilleni erilaisille nuorille. Röyhkä taas on väheksynyt #metoo-kampanjaa, normalisoinut koulukiusaamista ja ollut huolissaan maailman uhanalaisimman lajin eli valkoisen heteromiehen kohtalosta. Toista koulukuntaa olivat Morrissey ja Kauko Röyhkä – tiedostavat humanistit, jotka ymmärsivät ulkopuolisuuden kokemusta. Popeda todella on rock”. Öyhöttämisen sijaan hän on keskittynyt keikkailuun ja jättänyt identiteettinsä määrittelyn muiden huoleksi. ”Hän on rokkibändin pomo / Hän on tunnetusti homo / Hän tietää mitä erilaisuus on / Hän laulaa meille niistä / Jotka ketään eivät riistä / Mutta silti saavat muiden tuomion.” Pitäisikö tästä päätellä jotain. Hän on antanut medialle humaaneja lausuntoja erilaisista vähemmistöryhmistä ja osoittanut, että kovan jätkän käsite on itse asiassa varsin taipuisa. Siinä lauletaan perheväkivallasta: ”Hei mies sut on kasvatettu luulemaan / Ettet tunteitasi näyttää, etkä itkeä saa / Ne sanoo onhan sulla hyvin, onhan sulla työ / Ja niinhän ne kaikki muutkin vaimoja lyö.” Jo samana vuonna Popedalta ilmestyi kappale Oodi Tom Robinsonille. Se on stereotypia vähän juntista artistista, joka tekee oodeja makkaralle ja esiintyy kansan syville, suomileijonariipusta kantaville riveille. Se ylisti homoseksuaalia brittimuusikkoa Tom Robinsonia. Kova jätkä voi laittaa keikkansa taustalakanaksi sateenkaarella varustetun My Little Pony -kankaan. Siinä missä keski-ikäistyminen on saanut Morrisseyn ja Röyhkän paljastamaan todelliset kasvonsa, Pate Mustajärvi on osoittanut olevansa liberaalimpi kuin moni ehkä tajusikaan. Uusin single Suomen leijona kertoo oman arvonsa tuntevasta suomalaisnaisesta, jota mies ei voi alistaa. Hän todella on kova jätkä, ja kovan jätkän ei tarvitse suojella itseään tai maailmankuvaansa painamalla muita alaspäin. Kova jätkä voi joskus syödä linssikeittoa ilman, että hänellä alkavat kuukautiset tai hänen perseeseensä ilmestyy dildo, kuten suomalaisille varusmiehille kuulemma on käymässä armeijan kasvisruoka-gaten myötä. RUMBA 27. V U O R E L A KO LU M N I K un olin teini, pidin Popedaa junttibändinä. Oodi Pate Mustajärvelle Siinä missä keski-ikäistyminen on saanut Morrisseyn ja Röyhkän paljastamaan todelliset kasvonsa, Pate Mustajärvi on osoittanut olevansa liberaalimpi kuin moni ehkä tajusikaan. Pate Mustajärvi on aina ollut, noh, Pate. Pate Mustajärvi oli mielestäni kiimainen ukkometso, jota ei kiinnostanut mikään muu kuin taikinan vaivaaminen, hiivojen heittäminen ja munan laittaminen pullien päälle. Siksi tiedämme lopulta aika vähän henkilöstä nimeltä Pate Mustajärvi ja enemmän mielikuvasta nimeltä Pate Mustajärvi. Samaa voi sanoa Pate Mustajärvestä. Ööh, kuinka vitun kujalla olinkaan. Hän ei pyri olemaan kova jätkä. Katsotaanpa. Vuonna 1978 Popeda julkaisi esikoissinglensä Hei mies. Pahoittelut vaan kaikille talvisotatai viina-aiheista biisiä toivoneille. Morrisseysta on kuoriutunut kansallismielinen Brexit-intoilija, joka karsastaa islaminuskoa ja kulttuurien sekoittumista. Vuosien varrella Mustajärvi on laulanut monista muistakin konservatiiviselle machomiehelle sopimattomista aiheista (joita en nyt tässä ala tilanpuutteen vuoksi luettelemaan). Miten lähelle todellisuutta tuo mielikuva pääsee
Tämä yksi keikkaraportin aloitus on jäänyt vielä vuosikymmenenkin jälkeen kirkkaana mieleen tuosta valtaisasta tekstimassasta. Hän läpäisi kaikki kansankerrokset, mutta toisinpäin kuin yleensä: räjäyttämällä täsmäiskunsa pohjamudista käsin niin, että lämpimät roiskeet levisivät kaikkien ylle. Maho Neitsyen konserttiin silti ehdimme, mikä kohdallani olikin illan ykkösprioriteetti. In memoriam: Perttu Häkkinen Toimittaja, tietokirjailija, muusikko ja perheenisä PERTTU HÄKKINEN (10.6.1979–12.8.2018) kuoli tapaturmaisesti Flow-viikonloppuna. Työskennellessäni Rumbassa tilasin, editoin ja oikoluin tuhansia liveja levyarvioita. Venähtäneen menyymme ansiosta menetimme ensimmäisinä esiintyneiden Khatarinan ja Fucking Finlandin performanssit. Vaikka hän tutkimusmatkaili alakulttuurien pimeimmillä puolilla, kaikkea siellä näkemäänsä ja kokemaansa hän ruoti akateemisen analyyttisesti. Niin kirkkaana, että aina silloin tällöin muistikuva on välähtänyt varoittamatta satunnaisessa tilanteessa ja laukaissut sisäänpäinkääntyneen naurunturahduksen. Seurassani ollut italodisco-legenda Fred Ventura, hänen naisystävänsä ja nimeltä mainitsematon promoottorilegenda nyökkäsivät innostuneina. Hän yhdisti alhaisen ylevään, omituisen arkiseen, huvittavan vakavaan. (--) Nautittuamme vielä pääruoan (pippuroitua poronfileetä ja tatteja rosmariinikastikkeessa) suuntasimme Nosturiin. Rumban entinen toimituspäällikkö muistelee rakasta erikoismiestä. ”Se on yhtyeen laulaja, Pexi”, vastasin. NÄIN Perttu Häkkinen kirjoitti Rumban livearviopalstalle tammikuussa 2008. ”Erikoista, että lavalla makaa sammunut mies, eikä järjestysmies tee mitään”, Ventura totesi hämmentyneenä. Vaikket olisi vielä kesällä edes kuullut Perttu Häkkisen nimeä, tätä lukiessasi tiedät, että hän on kuollut. Yhtä ambivalentti Perttu oli persoonana. SIHVONEN P O P E S S E E ” T ämä selleri-samppanjakeitto tryffeleillä on herkullista!”, huudahdin Kasarminkadun Olo-ravintolan pöydässä. Marginaalisen musiikin ja esoteeristen erikoishahmojen piirissä operoineen ihmisen järkyttävä menehtyminen oli iltapäivälehtien lööppiuutinen. Hän saattoi mainiona seuramiehenä kertoa totisin kasvoin, sivistyneesti artikuloiden ja moitteettomaan smart casualiin pukeutuneena miltei laittoman härskejä juttuja. (Esimerkiksi Rumban Toisenlainen turistiopas -sarjassa hän välitti löytönsä Amsterdamin runkkuteattereista lukijoille ilahduttavalla pieteetillä.) Joskus Pertusta välittyi kuva dekadenssia ihailevana alkoholipsykonauttina, mutta samaan aikaan hän oli keskiluokkainen rakastava 28 RUMBA. Siinä kiteytyy Pertun ainutlaatuisuus. TEKSTI JANNE FLINKKILÄ KUVITUS KARI A. Fred Venturan ja Maho Neitsyen yhteentörmäys on tästä konkreettinen esimerkki. Perttu oli se auton akun päälle pudotettu jakoavain, joka täräytti vastakkaiset napaisuudet oikosulkuun keskenään, ja kun jännite purkautui yhtäkkisenä tällinä, valokaari välittyi matkojen päähän
Musiikkiaan hän tahtoi vieraannuttaa elämästä, mikä vietiin pisimmälle Otto Talvion Luontosuhteen nihilistisessä rutinassa, kun taas radiotoimittajana hän tavoitteli mahdollisimman elämänmakuista kerrontaa. • Perttu Häkkisen muistokarnevaali järjestetään Suvilahden Kattilahallissa ja Ääniwallissa 22.9. Koska tämä kirjoitus ansaitsee viisaan päätöksen, siteeraan lopuksi Pertun omia sanoja, jotka hän kirjoitti Twitteriin vain viikkoa ennen kuolemaansa: ”Suhtaudun erikoisuuden tavoitteluun myönteisesti, jos sen aito sisäänrakennettu pyrkimys on johtaa mahdottomuuden tavoitteluun. Perttu saattoi DJ Perzzana soittaa peräkkäin Popedaa ja brutaalia rotterdamilaista gabber-junttausta, mutta ei se ollut mitään rusinoiden poimimista pullamössöstä. On vain opeteltava elämään maailmassa, jossa ei enää ole Perttu Häkkistä. Vältä huonoa musiikkia! www.rumba.fi LOOSEN MUSAOF Joka toinen sunnuntai klo 18.30 Viela ehtii visailemaan: 23.9., 7.10., 21.10., 4.11., 18.11. Hänessä nämä ihmisyyden eri kerrostumat eivät riidelleet keskenään vaan elivät tasoina päällekkäin ja ravitsivat toisiaan. MUISTOPUHEISSA Pertun musiikkimakua on usein kuvattu eklektiseksi. Siitä ei Pertun kohdalla ollut kysymys. Minusta tässä piilee väärinkäsitys. Ironia on suojakeino, jonka turvin ihmisen ei tarvitse olla rehellinen. SVEITSILÄIS -yhdysvaltalainen psykiatri Elisabeth Kübler-Ross jäsenteli kirjaansa On Death and Dying (1969) suruprosessin viisi vaihetta. Perttu vihasi R.E.M.-yhtyettä. Käsittääkseni eklektisyys tarkoittaa sitä, että napsitaan eri taidesuuntauksista parhaita piirteitä. Osapuilleen kaikkea muuta musiikkia hän pyrki ymmärtämään. Jos ihminen on kirjoittanut gradunsa Spinozan substanssiopin ontologiasta ja diggailee Liimanarinaa päivätörpöttelyn ääniraitana, joku voisi erehtyä puhumaan ristiriitaisesta persoonasta. Teoria on käsitetty väärin ja lypsetty tyhjiin, mutta itse voin jakaa Pertun kuoleman jälkeisen tunnekuohun selkeisiin peräkkäisiin aaltoihin: epäusko, järkytys, vitutus, jossittelu – ja nyt surunsekainen ikävä. Moni hänen mielenkiintonsa kohde luokiteltiin campiksi tai muuten vain kyseenalaiseksi. Pertun harjoittama älyllisen perspektiivin flippailu ei sen sijaan suojellut eikä laiskistanut. Vastaavasti vakavat asiat näyttäytyivätkin yhtäkkiä koomisina. ja 2.12. Se asetti alttiiksi ja pakotti pysymään avoimena. Minä en usko, että hän oli lainkaan ironinen. perheenisä ja journalistin ammattiinsa kunnianhimoisesti suhtautuva säntillinen työntekijä. Kaiken yllä painaa musertava huoli hänen perheestään. Michael Jacksonia hän piti yliarvostettuna artistina. Vapaa paasy! Bar Loose • Annankatu 21 • www.barloose.com B A R V IS A : : :. Musiikista, jota paremmissa piireissä soimataan aivottomaksi, vaikka juuri se aivottomuus on päinvastoin sekä Popedan että gabberin tavoite ja suurin ansio. Hän ymmärsi, että kun osaa nähdä toissijaisten esteettisten seikkojen läpi, kysymys on tismalleen samasta musiikista: duunarikaupungeissa luodusta funktionalistisesta säveltaiteesta, jonka tehtävä on (usein teknisten liuottimien avustamana) kytkeä työn ikeessä riutunut tietoinen mieli hetkeksi pois päältä. Hän tarttui elämän ja kulttuurin koomisiin piirteisiin mutta käsitteli niitä vakavasti. Kalle Aholankin säveltaidetta hänen oli vaikea sulattaa. Siksi Pertun suhtautuminen vaikkapa Culture Beatin musiikkiin saattoi äkkiseltään vaikuttaa ironiselta. Erikoisuuden tavoittelu on hyvä alku, mutta jos sitä erehdytään pitämään päämääränä itsessään, tehdään inhimilliselle kehitykselle suurta hallaa.” Lämmin kiitos. • Perttu Häkkisen kolumnit vuosilta 2007–2008 on julkaistu Rumban verkkosivuilla
A N N A P U U 30 RUMBA
TEKSTI JOSE RIIKONEN KUVAT MARKUS PAAJALA RUMBA 31. Tällaisia imagonmuutoksia tekevät monet muutkin artistit nyt, kun yleisölle ei enää riitä pelkkä musiikki. A N N A P U U Tanssi mun kaa ANNA PUU vaihtoi farkut glitter-asuun ja muuttui folkpopparista diskopoppariksi
Miksi uusi musiikki, uuden musiikin visuaaliset kuoret ja se koko spektaakkelimainen, kesän ainoa keikka Flow-festivaalilla eroavat vanhasta meiningistä kuten kierrätetty villatakki eroaa timanttikoristeisista platform-saappaista. Että heivataan sitä akustista kitaraa ja lisätään vähän elektronisia juttuja. Tämä uusi Anna Puu on malliesimerkki siitä, kun pelkkä musiikki ei enää riitä. A N N A P U U P arikymmentätuhatta ihmistä tungeksii elokuussa Flow-festivaalilla teltassa ja odottaa. ”Minulla on villi ehdotus”, Puustjärvi sanoo. Huomasin, miten kivaa keikoilla on soittaa sellaista musiikkia, miten se rytmikkyys tuntuu.” Puustjärvi sanoo, että rytmimusiikki on kuitenkin sitä musiikkia, jota hän lopulta kaikista eniten kuuntelee. Yleisö ei ole koskaan ennen nähnyt Anna Puuta tällaisena, koska se on ihan erilainen Anna Puu kuin se folk popAnna. ”Mitäpä, jos tämä olisikin tehty vaan just because I want to?” ”Minulla on villi ehdotus. Anna Puu eli Anna Puustjärvi istuu yhdessä Teurastamon ravintoloista ja syö ranskalaisia perunoita. Kappaleen jälkeen hän kysyy: ”Oletteko valmiita lähtemään meidän kanssa matkalle tutkimaan intergalaktista rakkautta?” Niin, olemmeko. Glitter-asu säihkyy neonvaloissa. Anna Puu alkaa tanssia ja laulaa. Laitetaan ilmeinen kysymys heti pöytään: Miksi nainen ja kitara -Annasta tuli disko-Anna. Mitäpä, jos tämä olisikin tehty vaan just because I want to?” – ANNA PUU 32 RUMBA. Se, joka tunnelmoi pitkässä hameessa tai farkkushortseissa kitara kädessään suomipop-festivaaleilla vielä vähän aikaa sitten. Näemme lavalla avaruudellisia paperimassaobjekteja, kuten kuita ja planeettoja. Hiukset on kammattu taakse kuin 1970-luvun David Bowiella. Kengät ovat korkeapohjaiset kuin 1990-luvun Spice Girlsillä. ”No ei se minulle tunnu uudenlaiselta”, Puustjärvi sanoo. Hän on Anna Puu. ”Ja rakastan tanssia!” Puustjärvi toivoo, että ei alettaisi ihmetellä uudistumista kyyniseltä kannalta: etsiä salaliittoja siitä, että tämä oli laskelmoitua ja markkinavetoista ja jonkin sortin levy-yhtiön tuputtama suunnanmuutos uudenlaisessa popmaailman trendija markkinatilanteessa. Mutta onhan koko paketti ihan uutta meille kuuntelijoille. ”Edellisillä albumeilla on ollut varovaisia liikkeitä tähän suuntaan. Teltassa on hämärää. TAITEIDEN yönä Helsingissä Teurastamolla alkuillalla kuuluu puhallinsoitinten luritusta. Hän seisoo edessämme, ja koneääni sanoo: ”The intergalactic love odyssey.” Alkaa kappale Keho puhuu. Yleisö alkaa osoittaa suosiotaan, kun lavalle tulee tyyppi hopeanvärisessä glitter-asussa kuin 2000-luvun Lady Gaga
A N N A P U U RUMBA 33
A N N A P U U 34 RUMBA
Jutun ingressi kertoo olennaisen: ”Suomen 2000-luvun suosituin naisartisti Jenni Vartiainen on muuttunut aivan toiseksi ihmiseksi, sillä aikaisemmin hän oli kiltti, kuuliainen ja mukautuvainen eikä kiroillut haastatteluissa.” Anna Erikssonista kuoriutui muutama vuosi sitten vihainen taiteilija sen jälkeen, kun hän oli ollut vuositolkulla kädenlämpöinen iskelmäviihdyttäjä. Näissä uusiutumisissa kysymys on kokonaisvaltaisesta uudistumisesta, joka halutaan tehdä mahdollisimman selväksi yleisölle. Helsingin Sanomien syyskuun Kuukausiliitteessä Jenni Vartiainen kertoo kyllästyneensä itseensä. ”Ne vanhemmat levyt ovat olleet – kaikella mahdollisella rakkaudella – musiikillisesti vähän sillisalaattimaisia. Hän kommentoi asiaa yleisellä tasolla, sillä ei ole juurikaan tutustunut Anna Puun uuteen musiikkiin. David Bowie keksi imagonmuuttamiskonseptin jo 1970-luvulla ja jalosti sen äärimmilleen monine hahmoineen ja musiikillisine täyskäännöksineen. Nykymaailmassa jää helposti jalkoihin julkaisujen tulvassa. Samalla tuntuu, että elämää suuremmille supertähdille alkaa taas olla tilausta, vaikka vielä muutama vuosi sitten Lady Gagasta ennustettiin niin sanottua viimeistä musiikkimaailman supertähteä. MYÖS Puustjärvi rakastaa isoja tarinoita ja kokonaisuuksia. Isossa maailmassa – vaikkapa Yhdysvalloissa tai Isossa-Britanniassa – on jo vuosia ja vuosikymmeniä eletty markkinatilanteessa, jossa ei pääse esille, jos tekee niin sanotusti sama paita päällä kaksi levyä. Karrikoidusti sanoen kokonaisuus on niin hyvä, että joskus meinaa unohtua, että Cheek myös räppää. ”Kun lähtee tekemään tällaista musiikkia, jossa keskiössä ovat pääosin häpeilemättömät kertosäkeet, niin siihen kuuluu monet muutkin asiat kuin se musiikki pelkästään”, Puust järvi sanoo. Nyt halusin, että tässä on selkeä soundillinen punainen lanka.” Nälkäinen sydän -albumilla se punainen lanka on Puustjärven mukaan tietty hetki. ”Etenkin tänä päivänä yksittäiset biisit voivat olla hyvin lyhytikäisiä”, Asikainen sanoo. Suuntaus on siinä mielessä kiinnostava – ja meille kokonaisuuksia rakastaville eskapisteille miellyttävä – että nykyään puhutaan paljon siitä, että tehdään yksittäisiä kappaleita, ei albumikokonaisuuksia. He ovat keksineet itsensä uudelleen ja julkaisseet tarinan ja konseptin. ”Minun pääni sisällä se on aamuyön levy. Mutta koska kaikki tekevät yksittäisiä kappaleita, jotka jäävät kukin toistensa varjoon, näyttää siltä, että trendinä on tällä hetkellä luoda konkreettisen albumin sijaan aineeton kokonaisuus ja maailma, johon fanit voivat uppoutua. Ehkä siksi ulkomusiikillisiin puitteisiin panostetaan juuri nyt erityisen kovasti. Ei voi olla näkemättä yhtäläisyyksiä Anna Puuhun, etenkin, kun hän sanoo itsekin Flow-keikasta: ”Halusin, että ei jää epäselväksi, että nyt on tällainen levy julkaistu. Tämän asian tietää vuosikymmeniä popbisneksessä mukana ollut tuottaja ja säveltäjä Risto Asikainen. A N N A P U U YKSI jos toinenkin artisti on viime aikoina halunnut erottautua sillä tavalla, että he eivät ole julkaisseet pelkästään uutta musiikkia. Taiteilija on se, jota fanitetaan. ”Ainahan popmusiikki on pelannut sillä, että ei tässä pelkkää musiikkia faniteta. Ne eivät ole pitkiä stooreja.” Puustjärvi ajattelee, että nimenomaan popmusiikki on kenttä, jossa voi pelata ulkomusiikillisilla asioilla kuten lystää. Cheekin tarina on veljeyden, menestyksen, romahduksen, mielenterveysongelmien ja paineiden kattila, jossa sankari-Cheek luovii ja kärsii kovempia tuskia kuin Dante Helvetissä. Anna Abreu ryhtyi ABREUksi, alkoi laulaa tuhmia juttuja ja poisti kaikki kuvansa Instagramista. Hän sanoo, että halusi kerrankin tehdä levyn, joka olisi ehyt. Hän ei ole musiikillisesti uudistunut, mutta hän – tai hänen taustajoukkonsa – on taidokkaasti luonut ympärilleen tarinan, joka alkaa megalomaanisine alfoineen ja omegoineen lähennellä eeppisen tarinan karikatyyria. Vaikka tällainen konsepti on Suomessa juuri nyt kovasti pinnalla, ei se uutta ole meilläkään. Nyt gangsteri-Tippa-T onkin sentimentaalinen Tippa (ilman T-kirjainta ja aurinkolaseja). Se hetki, kun ihminen on herkimmillään, ja kun järki ei pääse ottamaan liikaa valtaa. Halusin erottua.” Asia oli Puustjärvelle niin tärkeä, että hän tuotti Flow-esiintymisen itse ja laittoi siihen tuhansia euroja omaa rahaa. Siihen kuuluvat elämänasenne, videot, visuaalisuus ja kaikki se”, Asikainen sanoo. Mallia tässä tarinoita myyvässä suunnassa on otettu ulkomailta. Siihen kuuluvat elämänasenne, videot, visuaalisuus ja kaikki se.” – RISTO ASIKAINEN RUMBA 35. Kaikki biisit ovat tietynlaisia fläsäreitä joistain tällaisista tilanteista. Tippa-T teki naistenvihaamisesta taidetta trap-räpillään, jossa ”pillunsaanti on työsuhde-etu” ja jossa naista kehotettiin paukuttamaan ”pimppi ihan paskaks”, koska ”lompakko on liian raskas”. Cheek lentää Ikaroksen lailla, polttaa siipensä ja nousee Feeniksinä taas. ”Ainahan popmusiikki on pelannut sillä, että ei tässä pelkkää musiikkia faniteta. SUOMESSA tällaisen elämää suuremman, tarinallisen toimintamallin toimivuuden on parhaiten osoittanut Cheek. Taiteilija on se, jota fanitetaan. Tipan erään uuden kappaleen nimi on Satutat mua, ja sen sanoitukset kertovat ongelmista, joita artisti on käynyt läpi viime vuosina. Paine huomiosta musiikin tulvassa on tosin tänä päivänä suurempi kuin aiemmin. Onhan popmusiikki lopulta pitkälti – tämäkin kaikella rakkaudella – glitteriä, pintaa ja mielikuvitusmaailmaa
”Tuli kateus räppäreitä kohtaan. Tilanteen voi rinnastaa esimerkiksi Miley Cyrusiin, jonka napanuora ei tosin ollut laulukisa vaan lapsitähden rooli. Kyllä se hänestä itsestään lähti, koska uskon, että levy-yhtiö olisi ollut ihan tyytyväinen siihen menoon, mikä Tuiskulla oli päällä”, Vanha-Majamaa sanoo. Molemmat ponnistivat Idols-ohjelmasta, ja molemmilla on tällä hetkellä menossa kausi, jolloin he tekevät jotain ihan muuta kuin aiemmin. ”Täytyy olla pokkaa. Kun uskot ja uskottelet, menet siihen henkiseen tilaan, niin ”Pitänee tehdä niin, että systemaattisesti vain pakotan yleisön syömään sitä korianteria, enkä edes anna mahdollisuutta totuttuun tilliin ja persiljaan. ”Kyllä siitä paljon puhuttiin. Nylon Beatin kohdalla varsinkin on kyselty, että kuinka setävetoista se oli. ”Se oli jonkin sortin taiteellinen umpikuja. Se peto on ihan erilainen kuin entinen, pikkusievä Antti Rovaniemeltä, joka lauloi tyhjään huoneeseen putoavasta kyyneleestä. Antti Tuiskun ja Anna Puun urat ja uudistumiset ovat jossain määrin vertailukelpoisia. Vanha-Majamaa on tutustunut kirjaa tehdessään syvällisesti paitsi Antti Tuiskuun, myös hänen parin vuoden takaiseen uudistumiseensa. Kyseessä saattoi olla jossain määrin myös napanuoran katkaiseminen Tuiskun uralla merkittävään levy-yhtiömoguli Asko Kalloseen. Mutta myös Cyrusin kohdalla musiikin piti pystyä lunastamaan imagonvaihdos. Minulla oli käytössä yhdessä säkeistössä kolme riviä, joissa kussakin oli kymmenen tavua tilaa sanoa se, mitä halusin. ”Tällaisessa musiikissa on paljon toisteisuutta, kun pelataan niillä kertosäkeillä. Puheluun vastaa toimittaja ja tietokirjailija Anton Vanha-Majamaa. Mutta sitten kauhealla pokalla vaan, että jumalauta tämä on hyvä. Keikat menivät ihan ok ja musiikki myi ihan ok. Ei se sitten enää vuoden päästä tunnu niin oudon makuiselta yrtiltä.” – ANNA PUU 36 RUMBA. Uudistumisissa on aina riskinsä, ja Anna Puun kaltaisen artistin kohdalla uudistuminen voi olla jopa turha riski, koska hänellä on hyvä ura ja paljon menetettävää. Edellispäivänä on vietetty hänen ja Antti Aron kirjoittaman Antti Tapani -kirjan julkaisujuhlaa. Miten se nahkansa luominen sitten voisi parhaalla tavalla onnistua. Tuottaja Risto Asikainen sanookin, että ne sedät käskee ja artisti tottelee -tarinat ovat hyvin pitkälti urbaaneja legendoja. ”Aika usein kysytään tuota. A N N A P U U Esimerkiksi sanoitusten suhteen uudenlainen musiikki toi haasteen Puustjärvelle. Lapsitähteydestä pääsee lennokkaasti eroon julkaisemalla musiikkia – tai oikeastaan kokonaisuuden – jonka pornahtavuus on enemmän Hustlerin kuin Playboyn luokkaa. Aamulla laulatin juuri Kasmiria. Tuisku oli mainio lypsylehmä. Bangerz-levy (2013) olikin musiikillisesti mitä laadukkain. Liikkumavaraa oli – ei yhtään.” VIIME aikoina ei ole voinut välttyä erään nahkansa luoneen tyypin tarinalta, mikäli on vähänkään seurannut valtamediaa. Kokeilin, miten sellainen normaali sanoitustyylini sopisi niiden lallatteluiden päälle. Risto Asikaisen mukaan uudistumisten onnistumisessa ja tietynlaisen konseptin ja tarinan toimivassa esittelyssä on kysymys pitkälti yksinkertaisesta asiasta. ANTTI Tuiskun tapaan Anna Puun ei sinänsä olisi tarvinnut uudistua. On totta, että Puustjärven nykyään tekemä musiikkityyli eli elektroninen popmusiikki on suosittua, mutta silti suunnanmuutoksessa ei tunnu olevan kyseessä se, että Puustjärvi haluaisi takoa rahaa hyväksikäyttämällä tämän hetken suosittua musiikkia. Luotiin peto, johon liittyi uudenlainen visuaalinen ilme ja muuta ulkomusiikillista, mutta Vanha-Majamaan mukaan uudistumisessa kaikki piti pystyä lopulta lunastamaan musiikilla. Puustjärvikin sanoo, että hänen mielestään Suomi on aika konservatiivinen maa siinä mielessä, että muutos tuntuu lähes aina olevan ihmisten mielestä negatiivinen asia. Taustajoukkojen tehtävä on enemmänkin auttaa artistia löytämään se oma suunta ja sitten vahvistaa sitä”, Asikainen sanoo. Millainen tunnelma Vanha-Majamaalle jäi siitä, miksi Tuisku päätti tehdä irtioton aikaisempaan uraansa. Yhden kappaleen kohdalla meillä oli pelkkä kertosäe, ja olin lallatellut laulumelodian säkeistöihin. Jonkin asteinen napanuoran katkaisu se saattoi olla myös Idols-menneisyydestä – joka on myös Anna Puulla. Kävi ilmi, että heikosti”, Puustjärvi sanoo ja nauraa. Sen tyypin tarina on tietyiltä osin samantyyppinen kuin Puustjärven, joten ottakaamme puhelin kouraan ja menkäämme sen tarinan lähteille. Uudenlainen tapa sanoittaa aiheutti kiinnostavan haasteen. Mutta se ei riittänyt Tuiskulle. Mietin vähän, että tuleekohan tästä nyt mitään. Jos siitä on kyse, Puustjärvi on paras valehtelija, jonka olen koskaan tavannut, sen verran innoissaan hän on uudesta tilanteestaan. Se on kirjassakin yksi keskeisistä käännekohdista.” Silloin Antti Tuiskusta tuli peto, ja areenat alkoivat täyttyä. Hänellä meni taloudellisesti oikein hyvin, etenkin, kun Puustjärvi on ollut mukana Vain elämään ja Voice of Finlandin kaltaisissa tv-ohjelmissa, josta etenkin jälkimmäisestä saa Puustjärven mukaan ”ihan hyvän korvauksen”. Ei se toimi niin, koska jos artisti ei tykkää siitä, mitä tekee, se näkyy kyllä. Hän tiesi, että jotain pitää tapahtua
A N N A P U U RUMBA 37
ANTTI Tuiskulla oli uudistumisensa suhteen taustalla myös idea siitä, että hänen täytyisi tehdä sellaista musiikkia, jolla hän voisi toteuttaa haaveensa suurten areenojen megatähtenä. Nyt hän sanoo, että parisuhde on asia, josta ei kiinnosta puhua. ”Ne olivat parhaimpia keikkoja, mitä olen nähnyt, vaikka eihän se musiikillisesti mitään kummempaa ollut. Nykyään artistien tarinat ja julkisuuskuvat tuppaavat rakoilemaan sosiaalisen median kautta, kun artisti alkaa olla jo liian lähellä ja lähestyttävä. Kun mukaan heitetään vielä artikkeleita lehdissä, joissa ollaan ”avoimempia kuin koskaan”, imago, mystiikka ja mielenkiinto alkavat olla lopussa. Tykkään tosi paljon sellaisesta isosta, kunnon show'sta. Puustjärvi sanoo, että isommat keikat kiinnostavat, sillä hän on kymmenen vuoden aikana kolunnut käytännössä koko Suomen keikkapaikat isosta pieneen läpi. Haluaisinko tehdä vähemmän mutta isommin, kyllä. Keikkarumpalilla se voi olla hyvä, että osaa soittaa kaikkea, mutta ei artistilla. ”Usein ajatellaan, että monipuolisuus on hyve. Ihailen ihan sikana jotain Beyoncéa. Artistin pitää olla selkeästi jotain, eikä se saa tehdä pikkuisen kaikkea.” – RISTO ASIKAINEN Myös Puustjärvi on jakanut aikoinaan somessa mökkikuvia ja sen sellaisia ja puhunut avoimesti entisestä parisuhteestaan. ”Joskus tulee mieleen, että joidenkin kohdalla aletaan tarvita jo gynekologia, jos halutaan päästä syvemmälle”, Asikainen sanoo. Samantyyppisiä ajatuksia on myös Anna Puulla. ”Minulla on aika vitun paljon muutakin kerrottavaa”, hän sanoo ja kuulostaa paljon enemmän diskokuningattarelta kuin kiltiltä folkkarilta. A N N A P U U mahdottomistakin jutuista tulee totta, ja muutkin alkavat uskoa siihen.” Asikainen vertaa asiaa Cheekin stadionkonsertteihin. Mutta toisaalta, ehkä sitten tulisi taas kaipuu niihin pienempiin paikkoihin”, Puustjärvi sanoo. Keikkarumpalilla se voi olla hyvä, että osaa soittaa kaikkea, mutta ei artistilla. 38 RUMBA. Artistin pitää olla selkeästi jotain, eikä se saa tehdä pikkuisen kaikkea”, Asikainen sanoo. ”Usein ajatellaan, että monipuolisuus on hyve. Mutta kauhealla pokalla ne vetivät, ja se tarttuu.” Tärkeintä on, että kulma ja kärki ovat selkeitä. ”Se voi jossain vaiheessa alkaa kyllästyttää
”Siinä leijui kaikki Spinal Tap -hetken ainekset”, Puustjärvi sanoo. Ei se sitten enää vuoden päästä tunnu niin oudon makuiselta yrtiltä.” Vähän tilliä voi silti olla mukana. Osin tämä Anna Puun syvemmän ytimen säilyminen voi selittyä sillä, että Puustjärvellä on edelleen pitkälti sama tuottaja-säveltäjäjoukko taustallaan kuin aiemminkin. Niitä voi sovittaa uusiksi, mutta toisaalta en ole ikinä ollut sellaisen meiningin fani, että sovitetaan ne vanhat kappaleet aivan tunnistamattomiksi.” Tässä voi olla riskinsä, sillä kuten sanottua, tarinan ja kulman olisi hyvä olla selkeä, sillä popartistille monipuolisuus ei välttämättä ole hyve, päinvastoin. Jos vanha Anna Puu on veistetty koivusta, niin tämä uusi on veistetty ehkä palmupuusta, mutta edelleen se on puuta eikä vaikkapa muovia tai metallia. Uusi Anna Puu on – ainakin ulkoisesti – enemmän Radio Helsinkiä ja Flow’ta. Samaa Puustjärvi sanoo itsekin: ”Sama Anna Puu siellä edelleen on. Puustjärvi ajatteli, että tuleekohan kukaan edes katsomaan, ja jos tulee, onko suhtautuminen nihkeää. Karrikoidusti sanoen: jos kuuntelee Popedaa, se pitää tehdä ainakin ironisesti tai muutoin hyvin ulkopuolisesta kulmasta, jos haluaa olla cool. Nyt se vaan tanssii.” Hän kertoo tykkäävänsä alter ego -meiningistä, mutta nyt kyseessä ei kuitenkaan ole varsinainen roolin muutos siinä mielessä, että hän alkaisi elehtiä, puhua ja käyttäytyä jonkinlaisen uuden roolin mukaisesti. Tästä näkökulmasta on kiinnostavaa, miten keikat järjestetään, kun uusi imago ei sovi ollenkaan vanhaan musiikkiin. Ja sitten alkoikin jo olla aivan sairaan siistiä.” Lavalla oli uusi Anna Puu, jonka glitter-asu säkenöi diskon tahtiin. Mutta kun alkaa kuunnella esimerkiksi sanoja, huomaa, että ei se Anna Puu ole muuttunut miksikään, vaikka musiikkityyli on. Totesin sen keikalla viime lauantaina”, Puustjärvi sanoo ja jatkaa: ”Pitänee tehdä niin, että systemaattisesti vain pakotan yleisön syömään sitä korianteria, enkä edes anna mahdollisuutta totuttuun tilliin ja persiljaan. Kuten Puustjärvi haluaa pitää oven auki pikkulavoille, hän pitää oven auki myös aiempaan musiikkiinsa. Tämänkään takia sille Flow-keikalle ei ollut ihan helppoa mennä. Anna Puun uudistumisen ja soundin päivityksen jälkeen itseään viileinä tyyppeinä pitävillä Flow-ihmisillä on tavallaan taas ”lupa” kuunnella Anna Puuta – myös niitä vanhempia kappaleita. ANNA Puustjärvi muistelee keikkailtaa. Se vanha Anna Puu oli nimittäin enemmän Radio Novaa ja Suomipopia. Kun googlaa sanoilla Anna Puu, hakukone kertoo: ”Käyttäjät hakivat myös näitä: Olli Lindholm, Chisu, Redrama, Lauri Tähkä, Suvi Teräsniska”. Yllä olivat uudet diskovaatteet ja korkeapohjaiset kengät, ja Puustjärvi asteli lavalle. Sanoitusten tematiikka ja sävy ovat lopulta melko perinteisiä, vaikka niidenkin tyyli ja rytmi ovat muuttuneet sellaisiksi, että ne palvelevat uudentyyppistä musiikkia. PUUSTJÄRVI on itsekin ehtinyt miettiä keikka-asiaa ja vanhan ja uuden yhteensovittamista. Hän kysyi, olemmeko valmiita lähtemään tutkimaan intergalaktista rakkautta. Edellislevyllä alkanut yhteistyö Teemu Brunilan kanssa jatkuu kahdella kappaleella. Siihen ei Nälkäinen sydän kykene, mutta se on nätisti toteutettu pitkän tähtäimen shakkisiirto Puun uralla.” – Markus Hilden Lue koko levyarvio: rumba.fi Anna Puu Nälkäinen sydän CAPITOL 7,1 RUMBA 39. Haastattelusta muutama viikko eteenpäin hän kertoo, että on ehtinyt kokeilla, miten uusi materiaali toimii muunlaisissa ympäristöissä kuin Flow-festivaalilla. ”Se energia oli kuin olisi palleaan lyöty. Se oli uudistus, joka oli onnistunut: yleisö rakasti häntä. Kun kuuntelee uutta Nälkäinen sydän -albumia taustamusiikkina, sitä ei ole tunnistaa Anna Puu -levyksi, koska se kuulostaa (ja näyttää) täysin erilaiselta kuin vanhemmat levyt. Sitten meinasi tulla itku. A N N A P U U Tässä viimeisessä lauseessa tulee näkyväksi eräs seikka uudessa Anna Puussa: se ei lopulta ole niin uusi, miltä se näyttää. Ensimmäinen biisi meni itkua nieleskellessä. Mutta se oli myös vanha Anna Puu, joka itketti yleisöä Säännöt rakkaudelle -laululla. Uudella levyllä Puustjärven kanssa tiiviissä yhteistyössä ovat yhä Jukka Immonen, Lasse Kurki ja Knipi. Jos olet folkkari, elä sen kanssa, ja jos olet diskoilija, unohda se akustinen kitara. Anna Puun uusi soundi voidaan nähdä paitsi nahanluontina, myös nuorennusja viilennysleikkauksena. ”Tämän syksyn kiertueesta tulee itsepintaisuuteni mittari. Hän vain tekee erityyppistä musiikkia. ”En ole heittämättä romukoppaan vanhaa materiaalia. Ei ihan sitä Kaiku-klubin ja Flow-festivaalinkaan tavaraa, vaikka Flow onkin jo pitkään ollut hyvin valtavirtainen festivaali. ”TÄYDELLISESSÄ maailmassa Nälkäinen sydän voisi jo nostalgia-artistiksi luettavan Kylie Minoguen sijasta tuoda mieleen vaikka Robynin eli romanttisen elektropopin kuningattaren, jonka tahtiin tanssiminen eheyttää pahastikin rikkoutuneen sydämen ainakin hetkeksi. Googlekin kertoo säälimättä totuutta siitä, millainen on tai ainakin oli Anna Puun toimintaympäristö. Popmaailmassa, sen kuuntelijoissa ja tekijöissä on nimittäin mukana aina tietynlaista hassua poseeraamista, jossa ihmiset sijoittuvat popkartalle mieltymyksiensä mukaan. ”Niin, varmaan Flow’ssakin on sitä jengiä, jotka on ajatelleet, että ’jos Anna Puu nyt, niin kuka seuraavaksi’”, Puustjärvi sanoo ja nauraa. Omat rahat kiinni, uusi imago, uusi musiikki, uusi areena ja paljolti varmasti myös uusi yleisö, kesän ainoa keikka… Treeneissä moni asia oli mennyt pieleen
R Ä H I N Ä R E C O R D S RÄHINÄ RECORDS viettää tänä vuonna 20-vuotisjuhlaansa. 20 vuotta parempaa fiilistä kuin bisnestä 40 RUMBA. Rähinällä on ollut niin merkittävä vaikutus siihen, millaiseksi suomirap myöhemmin muodostui, että voidaan jopa ajatella, että 20-vuotispäiviään viettää myös suomirap sellaisena kuin sen nykyisin tunnemme. Kaksi Rähinän perustajista, Elastinen (Kimmo Laiho) ja Andu (Anders Westerholm) istuivat alas muistelemaan yhtiön taivalta. TEKSTI TEEMU FIILIN KUVAT MARKUS PAAJALA R ähinän posse massiivisissa Carhartt-housuissaan ja millin koneella ajelluissa päissään on yhtä ikoninen osa 2000-luvun musiikillista kuvastoa kuin Britney Spearsin vaaleat kutrit tai Lordin kuminaama. Aikalaiselle tuon ajan hiphop-estetiikka näyttäytyy edelleen monella tapaa varsin tuoreelta ja relevantilta – millennium-nostalgiasta huolimatta tai juuri sen vuoksi
R Ä H I N Ä R E C O R D S RUMBA 41
Elastinen oli itse saanut kokea saman herätyksen vain vähän aikaisemmin Harjun nuorisotalolla Fintelligensin alkuperäiseen kokoonpanoon kuuluneen (myöhemmin Juhani-taiteilijanimellä tunnetun räppäri-tuottajan) Juhani Saksikäden kanssa. Elastinen pitää Rähinän lähtölaukauksena sitä, kun hän laittoi Fintelligensin Iso-H:n (Henrik Rosenberg) kanssa studion pystyyn ja tutustui Kapasiteettiyksikön kundeihin Anduun (tuolloin taiteilijanimeltään Ääretön), Uniikkiin (Dan Tolppanen) ja Tasikseen (Markku Wettenranta, tuolloin taiteilijanimeltään Tasapaino). Meidän graffitikulttuuriamme vastustettiin, emmekä soineet radioiden soittolistoilla. Siksi tuntuukin hurjalta, että Fintelligensin debyyttisingle Voittamaton täyttää lokakuussa jo 19 vuotta ja Kapasiteettiyksikön esikoissingle Etenee pääsee myös syyskuussa laillisesti baariin. ”Kyllä se koko lähtö alkaa itsellekin näyttäytyä sellaisena elokuvamaisena Karate Kid -asiana”, Elastinen nauraa. Kaikki makailivat ja kirjoittelivat riimejä. Hoppareilla oli vastakkainasettelua hevareiden, natsien ja vaikka kenen kanssa. Hiphop-kulttuurin edustaja ei tänä päivänä törmää tällaiseen millään tasolla.” – ANDU R Ä H I N Ä R E C O R D S 42 RUMBA. Mukana oli myös Avain, Valuutta ja monia muita. ”Harjun nutalla laitettiin ensi kertaa Juhanin levarit kiinni. Se oli mielessäni sellainen elokuvallinen hetki”, Elastinen muistelee. Rähinän alku oli jotain paljon runollisempaa kuin nimi yhtiörekisteripaperissa. Ainakin Elastisen muistikuvissa. ”Kutsuin kaikki perjantai-iltaisin – ei se oikeasti ollut kuin ihan pari kolme perjantaita – koulun jälkeen meidän studiolle ottamaan vähän kaljaa, kirjoittelemaan ja räppäilemään. Rähinä Recordsin ajanlasku alkoi kuitenkin jo ennen edellä mainittuja singlejä – eivätkä Fintelligensin ja Kapasiteettiyksikön ensimmäiset tuotoksetkaan olleet todellisuudessa vielä Rähinä-levymerkin julkaisuja. Juhani soitti jonkun instrumentaalin, ja siellä oli mikki, ”Me koettiin olevamme vähemmistön edustajia Suomessa: syrjittyjä ja alaspäin katsottuja. Mutta kuten Kapasiteettiyksikön Uniikki soolodebyytillään vuonna 2005 nerokkaasti totesi: Aika ei venaa ketään
R Ä H I N Ä R E C O R D S RUMBA 43
Oli makeaa kuulla oma ääni kaiuttimista. Aika nopeasti se muovautui siihen ajatukseen, että pitäisikö meidän olla tällainen jengi”, Elastinen sanoo. 44 RUMBA. Rähinän ydinryhmä fanitti muun muassa Wu-Tang Clania ja ruotsalaista Natural Bond -ryhmää, ja muutenkin 1990-luvun lopun rap-ilmastossa joka räppärillä nyt vain piti olla oma posse. ”Muutamassa viikossa alkoi jo huomaamaan, kuka oli tosi hyvä ja kenellä oli paloa räppäykseen. ELASTISEN ja kumppaneiden vapaa-aika kului hiphop-kuvastoa opiskellessa, aina graffitista breakdanceen. R Ä H I N Ä R E C O R D S johon räppäsin. Halusin tarjota sitä mahdollisuutta muillekin.” Tuota sessiota voidaan kenties pitää Fintelligensin alkuna, mutta aivan samoihin aikoihin syntyi myös Rähinä-possena tunnetuksi tullut joukko. Tämän päivän teini-ikäisen Tekashi 69 -fanin saattaa olla vaikea ”On oikeastaan hassua, että perustimme levy-yhtiön ylläpitääksemme valitsemaamme elämän reittiä, mutta meillä oli myös ambitiona olla Suomen paras levymerkki.” – ANDU Andu (vas.) ja Elastinen
Mitkään tekemiset eivät tunnu enää tapahtuvan kovin nopeasti verrattuna siihen myllerrykseen vuosina 1998–2000”, Elastinen sanoo. Mitä enemmän käytän aikaa tuotteen tekemiseen, sitä paremmin firmalla menee. On hurjaa ajatella, kuinka nopeassa ajassa tapahtui niin kauhean paljon. Onnistuimme osumaan sellaiseen hermoon, että se kiinnosti kaikkia”, Elastinen kertoo. Fintelligensin tavoitteet eivät aluksi olleet sen korkeammalla kuin minkään muunkaan aloittelevan ja oman alakulttuurinsa koodistoa herkeämättä noudattavan kellaribändin. Elastisen soolodebyytti Elaksis Kivi (2004) oli kaupallinen floppi, mutta Anna soida -levyn (2006) myötä kurssi kääntyi. Kapasiteettiyksikkö puolestaan lopetti vuonna 2008, jonka jälkeen kolmikosta on aktiivista rap-uraa jatkanut vain Uniikki. ”Olin 22-vuotias ja Nyt-liitteen kannessa puku päällä. Andu onkin sitä mieltä, että Rähinä on aina toiminut vahvasti fiilispohjalta. Fiilis jyrää sen bisneksen tuhat kertaa”, Andu myöntää. Peliliike kannatti: menestys tuli jo ensimmäisellä Rähinä-julkaisulla, Kapasiteettiyksikön Itsenäisyyspäivä-levyllä (2003). Kun Fintelligens sainattiin 1999, ajattelimme vain, että ollaan tekemässä kahdeksan biisin kasettijulkaisua Funkiestiin myytäväksi.” Ja niin toki myös tehtiin, ainakin melkein: muun muassa Funkiestissa myynnissä ollut Finvasion / Vapaa tyyli -vinyylimaksisingle julkaistiin 1998. On menty täysillä”, Elastinen sanoo. ”Me oltiin aika vahvasti underground-kuplassa itsekin. Tätä hommaa ei ollut brändännyt koskaan kukaan muu alle 35-vuotias, jolla ei ole edes kauluspaitaa. Hoppareilla oli vastakkainasettelua hevareiden, natsien ja vaikka kenen kanssa. Se ärsytti kaikkia niin saatanasti. Ei meillä ollut enää mitään vaihtoehtoa. Sitten asiat alkoivat rullata nopeasti. ”Olemme aina todenneet, että meidän kannattaa olla nyt järkeviä näiden juttujen kanssa ja sitten kuitenkin ylittäneet suunnitelmallisuuden rajan ihan rimaa hipoen. Ensimmäisenä laajasti mediassa esiintyneenä kotimaisena hiphop-possena Rähinä sai tehdä työtä genreensä liittyvien ennakkoluulojen kitkemiseksi. Meidän ajatus oli, että tämä ei ole kaikkien juttu. Meidän graffitikulttuuriamme vastustettiin, emmekä soineet radioiden soittolistoilla. ”Anna soida oli uuden, jopa edelleen jatkuvan aallon alku. Samalla kun Elastisen ura lähti uuteen nousuun, saivat hallinnolliset tehtävät jäädä Rähinässä. Hiphop-kulttuurin edustaja ei tänä päivänä törmää tällaiseen millään tasolla. ”Me koettiin olevamme vähemmistön edustajia Suomessa: syrjittyjä ja alaspäin katsottuja. Se oli eka biisi, mitä perus-deejiit jossain Night Trainissa alkoivat soittaa. Meillä onkin ollut kaikki hallinnollinen ulkoistettuna minulta jo vuodesta 2010 asti”, Elastinen kertoo. Kapasiteettiyksikkö on palannut lavoille vuonna 2012 ja tänä kesänä juhlavuoden kunniaksi. ”Sen jälkeen kun koulut päättyivät ja löydettiin se juttu, mitä haluttiin, siihen puserrettiin kaikki ylimääräinen energia. Plärättiin (legendaarisen helsinkiläisen hiphop-levykaupan) Funkiestin ’hyvää ja tuntematonta’ -levylaaria. Meillä oli silloin kuitenkin hienoja aatteita, kuten lojaalius ja rasisminvastaisuus, mitkä ovat edelleen täysin ajankohtaisia”, Andu kertoo. Samassa imussa myös Rähinä Records sai paljon huomiota. Olin kympin uutisissa puhumassa siitä, että levybisnes muuttuu. FINTELLIGENSIN ja Kapasiteettiyksikön urat käynnistyivät monikansallisten Sonyn ja Warnerin suojissa, ensimmäisen suomirap-buumin keskellä. Myöhemmillä vuosilla kuitenkin enemmän, kun aika on hidastunut siitä kun aloitimme. Mutta Rähinä on bisneksenä paljon huonompi kuin fiiliksenä. Se ärsytti kaikkia niin saatanasti. Kun tulee ikää, perhettä, omaisuutta ja vastuuta enemmän, joutuu katsomaan maailmaa vähän erilaisilla kiikareilla kun nuorena, jolloin vain tällä päivällä oli merkitystä. ymmärtää, että 1990-luvun lopulla ei käytännössä voinut olla uskottava hiphoppari, jos ei osannut luetella neljää elementtiä vaikka unissaan. Meillä oli musaa, joka piti saada julkaistua, joten päätettiin, että let’s go”, Elastinen sanoo. ”Olin 22-vuotias ja Nyt-liitteen kannessa puku päällä. RUMBA 45. VUOSI 2003 muutti asioita myös Fintelligensin leirissä. Olin kympin uutisissa puhumassa siitä, että levybisnes muuttuu. Toimitusjohtajaksi nimetty Elastinen tiesi ärsyttävänsä Suomen musiikkibisnestä ja nautti siitä suuresti. Andu on jo vuosikaudet pyörittänyt menestyvää ravintola-alan konsernia. ”Major-yhtiöt olivat tehneet vuonna 2003 sellaisen linjanvedon, että kukaan heistä ei enää sainaa suomiräppiä. Rähinästä tuli oikea levy-yhtiö vasta buumin hiivuttua, kun kumpikin bändi huomasi olevansa vailla kotia. ”Huomasimme jo vuosia sitten, että olen parempi artisti kuin toimitusjohtaja. Meille se tuntui siltä, että ovet lyötiin edestä kiinni ja sopimukset revittiin. Onnistuimme osumaan sellaiseen hermoon, että se kiinnosti kaikkia.” – ELASTINEN R Ä H I N Ä R E C O R D S ”Musaa pitää tehdä ja julkaista” -eetos on ohjannut Rähinä-yhtiötä nyt 15 vuotta. Olen käytännössä edelleen sillä samalla rundilla, mikä alkoi marraskuussa 2006. Yhtye jäi Elastisen soolouran alettua taka-alalle, ja Iso-H otti yhä suuremman roolin Rähinän tuotantopuolella. Ei ole ollut kuin jotain kuukauden taukoja joskus. Tätä hommaa ei ollut brändännyt koskaan kukaan muu alle 35-vuotias, jolla ei ole edes kauluspaitaa. Andu kuvaa alkuaskeleiden olleen ”kiva yhteinen seikkailu”: mitään ei tiedetty, mutta vastaukset löydettiin yhdessä, ja onnistumiset loivat itseluottamusta. Ja sitten Night Trainin pomo totesi, että tämä toimii tanssilattialla joten otetaanpa Elastinen ensi viikonloppuna esiintymään. Kenelläkään porukasta ei luonnollisestikaan ollut mitään hajua siitä, miten levy-yhtiötä pyöritetään arjen tasolla, mutta tahto oppia oli kova, sillä Rähinä halusi pitää kaikki langat omissa käsissään
Ilmassa on paitsi suuren urheilujuhlan tuntua, myös sulkeutuvan ympyrän aiheuttamaa väreilyä. Silti Elastinen kertoo seuraavansa suomihiphoppia aktiivisesti. Meillä oli ollut jo Brandon, Joniveli ja muutamia muita, mutta Jare oli ensimmäinen, jonka kanssa onnistuimme. Kun on päässyt itse tietylle plateaulle, niin en ole enää aikoihin ajatellut, että jonkun muun menestys olisi itseltä pois. Spotify on nielaissut Rähinä-miesten mukaan ”sellaisen satojen tuhansien eurojen liikuttelun”, mikä oli vielä cd-aikana musiikkialalla normaalia. Tämän päivän perspektiivillä Cheekin kiinnittämistä Rähinälle voisi ajatella uskomattomana tuurina ja mielettömänä peliliikkeenä, mutta vuonna 2007 Cheek ei ollut se supertähti, mikä hänestä oli tulossa – ainakin osittain Rähinän ansiosta. Jos tuntui, että tyyppi ei ole identtinen kanssamme, sillä ei ollut suoraan sanoen mitään asiaa Rähinään.” Cheek ehti julkaista Rähinän suojissa neljä albumia, joista kaksi jälkimmäistä, Jare Henrik Tiihonen (2009) ja Jare Henrik Tiihonen 2 (2010), nousivat listaykkösiksi ja myivät kultaa. ”On oikeastaan hassua, että perustimme levy-yhtiön ylläpitääksemme valitsemaamme elämän reittiä, mutta meillä oli myös ambitiona olla Suomen paras levymerkki. Se on siisteintä, kun jotkut junnut pomppavat tuonne top 50 -listalle ja aiheuttavat hämmennystä.” Niinpä. Muun muassa Rumban päätoimittajantuolilta tunnettu Aaltonen oli ehdottanut asiaa Elastiselle viimeistellessään Cheek-kirjaa Musta lammas. Tosi omalaatuisia ja omaperäisiä tyyppejä: on perinteisiä teknisiä räppäreitä, on freestyle-junnuja, on aivan jenkkijätkiä, jotka tekevät juuri sitä mitä siellä tehdään. Se ei tapahtunut lainkaan laskelmoiden”, Elastinen muistelee. Kun Jare tuli esittelemään biisejä, olin että wau, siistiä. Sen takaa yhtiön noin viidenkymmenen albumin mittainen katalogi. Se oli vähän kuin Sopranosista, että ’miten voit tehdä minulle näin’. Sittemmin ollaan ymmärretty, että Jare tarvitsi enemmän resursseja ja muuta, mitä meillä ei ollut silloin tarjota.” SOTA ei jäänyt kuitenkaan kaipaamaan yhtä miestä, vaan Rähinä-karuselli jatkoi matkaansa. Se oli vähän kuin Sopranosista, että ’miten voit tehdä minulle näin’. ”Oli se kylmää, ja meni aikaa, kunnes ymmärsin sen peliliikkeen Jarelta”, Elastinen sanoo. Juhlavuosi huipentuu Helsingin jäähallissa 5.12. Samaan aikaan Cheekin kanssa Elastisesta alkoi kasvaa paitsi eturivin räppäri, myös ihka oikea televisiojulkkis Voice of Finlandin, Vain elämään ja Elastinen feat. Oliko Jaren lähtö Rähinältä kova pala yhtiölle. R Ä H I N Ä R E C O R D S ”Meni aikaa, kunnes ymmärsin sen peliliikkeen Jarelta. ”Se on ihan mahtavaa, kun kaikkea löytyy. Hieno sattuma on se, että Elastisen ja Andun haastattelu tapahtuu samana päivänä kuin Cheekin ensimmäinen Valot sammuu -keikka, jolla tietysti myös Rähinä-starat vierailivat. Aivan kuten Elastinen, Iso-H, Andu, Tasis ja Uniikki 20 vuotta sitten. Silti emme voineet ottaa artisteja, jos emme luottaneet niihin. Se oli tämä ’meidän miehiä’ -juttu ja identtisyys. ”Tänä kesänä kun olen saanut esiintyä festivaaleilla, se näkyi selkeänä: yli 30-vuotiaat katsoivat meidän keikkaamme tosi innoissaan, ja alle kolmekymppiset siirtyivät seuraavan lavan eteen odottamaan meidän showtimemme loppua”, Andu nauraa. Hän oli yhtäkkiä vailla levysopimusta ja heitti kolikkoa kahden indie-yhtiön välillä. ”Minä otin sen meistä kovimmin, ja olen ajatellut sitä paljon jälkikäteen. Tällä hetkellä Rähinä nauttii hyvästä striimausliikenteestä, vaikka sillä ei joka viikko olisikaan vaikkapa Elastisen Supervoimii-biisin kaltaisia superhittejä. Fintelligens ja Kapasiteettiyksikkö esiintyvät Helsingin jäähallissa Rähinän 20-vuotisjuhlissa 5.12. ”Cheek sai kenkää Sonylta, ja sen ainoat vaihtoehdot olivat mennä Mängimiehen Löyly-levymerkille tai tulla meille. Minun ja Jaren välit olivat silloin tosi hyvät – eivät ne koskaan huonot olleet – mutta kummallakin oli isot klikit. Uutta verta Rähinässä edustaa 22-vuotias poptähti Nelli Matula. Silti vanhaan aikaan ei kaivata. Hän oli pikemminkin pulassa oleva artisti, jolla oli ollut yksi hitti urallaan”, Andu aloittaa. järjestettävään Rähinän show-iltaan, joka on perinteisesti järjestetty samana päivämääränä hieman pienemmillä lavoilla. Jos Jare olisi tehnyt sen Sonylle, se olisi ollut normaalia, mutta meille se oli sellainen hengen asia. -sarjan kautta. Yleisö on kasvanut yhdessä artistien kanssa. ONNEKSI Rähinän menestys ei ole ollut vain kahden yhtyeen harteilla. Lisäksi Rähinästä julkaistaan Mikko Aaltosen kirjoittama historiikki. 20-vuotisjuhlan kunniaksi Fintelligens ja Kapasiteettiyksikkö ovat tehneet kesällä keikkoja Summer Upissa, Pipefestissä ja Blockfestissä sekä julkaisseet kumpainenkin uudet singlet. Vuonna 2007 pari suomenkielistä albumia Sonylle tehnyt Cheek otti yhteyttä Elastiseen. Suomirap on siinä iässä, että sen ilmiöistä kirjoitetaan historiikkeja ja yhtyeet järjestävät 20-vuotisjuhlia. Jaksan yhä edelleen kuunnella kaiken mitä julkaistaan.” ”On myös paljon sellaista, mihin en pääse enää ihan kyytiin, mutta toivon, että kaikille natsaa. Vuonna 2012 Cheek perusti oman levy-yhtiön Liiga Musicin, ja hänen uransa lähti lopulliseen nousukiitoon – jolle pohjan voidaan ajatella syntyneen juuri Rähinä-kaudella. Lisäksi Rähinä pyöritti useamman vuoden ajan keikkamyyntitoimisto Rähinä Liveä, mutta keikkojen ja artistien määrän kasvettua nopeasti huomattavan suureksi, yhtiö päätettiin myydä Fullsteamille viime vuonna. ”Jare ei ollut missään nosteessa tuolloin. Jos Jare olisi tehnyt sen Sonylle, se olisi ollut normaalia, mutta meille se oli sellainen hengen asia.” – ELASTINEN 46 RUMBA. Yhtiön hallinnollisesta puolesta vastaa Pekka Ruuskan johtama levyja kustannusyhtiö Kaiku Entertainment, jonka kanssa tehdyn sopimuksen myötä kumpikin yhtiö saa myös toistensa tuotantoresursseja käyttöönsä
F E S T I VA A L I T 48 RUMBA
Mahdollisesti Mall of Triplan brändättyyn pyöräparkkiin ajoneuvonsa jättäneet Flow-kävijät jatkavat ammattilaisen suorittaman kaunistautumisen jälkeen monenlaisten aktiviteettien pariin. Musiikin sijaan festareille tullaan nauttimaan esimerkiksi kokemuksellisuudesta, ruoasta, teknologiasta ja ”lifestylesta”. RUMBA 49. Mikä parempaa: seinää vasten itsensä kuvanneet voivat jakaa kuvansa Instagramissa ja osallistua näin Marimekon laukkuarvontaan. Onko kehitys tullut jäädäkseen, ja mitä se tarkoittaa esimerkiksi vaihtoehtoisemman musiikin ystäville. Win-win! Janon yllättäessä kipaistaan drinksuille Iittalan Ultimate Glow Cocktail Bariin. Koju, tai itse asiassa suurehko paviljonki, on ”OP Kevytyrittäjien meikkausja hyvinvointipiste” Flow-festivaalilla. Suomalaiset FESTIVAALIT ovat muuttuneet viime vuosikymmeninä lähes tunnistamattomiksi. Marimekon kuoseilla vuorattua kuvausseinää vasten otetaan festarin kukkeimmat selfiet. Seuraan vierestä, kun nuoret naiset jonottavat oranssilla värillä ja isolla OP-logolla koristellulle kojulle. F E S T I VA A L I T Festarit, minne menette. TEKSTI SANTTU REINIKAINEN KUVAT SAMI TURUNEN E lokuu 2018 Helsingin Suvilahdessa
Joku jonossa onkin näköjään jo ehtinyt piipahtaa Lumo-kotien kukkaseppelepetyöpajalla. Oheisohjelmaakaan ei ollut – jos sellaiseksi ei lasketa sairastelttaa, johon itsensä liian humalaan juoneita tai muuten loukanneita vieraita kärrättiin oheiselta leirintäalueelta. Ensimmäisillä festivaaleillani vuoden 1995 Provinssirockissa brändiyhteistyö ei juuri näkynyt. Voin mennä katsomaan keikkoja hyvällä omallatunnolla, sillä Flow’n vastuullinen energiantuotanto on ”powered by Neste”. Festarit kiinnostavat yhä kasvavassa määrin, mitä voi pitää pienoisena ihmeenä, sillä kotimaista festaribuumia on eletty ainakin vuosituhannen ensimmäisestä vuosikymmenestä lähtien. Joku voisi ehkä pitää monessa kaulassa roikkuneita Mehukatti-kiljutöniköitä vaivihkaisen promootion muotona. (Seppele keräisi kaikki tykkäykset laukkuarvontakuvassa!) Oma Instagram-tilini on ollut kesälomalla sitten heinäkuun 2016, joten suuntaan Aalto-yliopiston grafiikkaseinän sijaan Lapin Kulta -baarin kautta Seat Black Tentiin. F E S T I VA A L I T 50 RUMBA
Festivaalin ainoaa ulkomaista esiintyjää Son Seals Blues Bandia edes moni pophistorioitsija ei osaisi poimia tunnistusrivistä. Finland Festivalsin keräämien tilastojen mukaan festivaaleille myytyjen lippujen määrä on kasvanut tällä vuosikymmenellä noin kahdeksallakymmenellä tuhannella. Mutta kuitenkin etupäässä kuuntelemaan musiikkia. 2010-luvun Suomi on kaikenkokoisten festarien luvattu maa. Festivaaleille tultiin kuuntelemaan musiikkia, tapaamaan kavereita – ja tietenkin osallistumaan suomalaisten tärkeimpään ajanvietteeseen, viinan juomiseen. Myytyjen lippujen lukumäärää enemmän – ja hurjasti enemmän sittenkin – on kasvanut festivaalikävijöiden kokonaismäärä. 1980-luku oli kotimaisten musiikkifestivaalien kasvun aikaa. Festarit kiinnostavat! F E S T I VA A L I T RUMBA 51. Seitsemän vuotta myöhemmin kävijöitä oli jo lähes 2,3 miljoonaa. Festarit kiinnostavat yhä kasvavassa määrin, mitä voi pitää pienoisena ihmeenä, sillä kotimaista festaribuumia on eletty ainakin vuosituhannen ensimmäisestä vuosikymmenestä lähtien. Kotimaisten rockfestivaalien edelläkävijöihin kuulunut Provinssi aloitti vuonna 1979 yhden päivän mittaisena talkoovoimin kasattuna keskikaljahippien kokoontumisena. Se tarkoittaa valtaisaa lähes 20 prosentin kasvua festivaalien kokonaiskävijämäärässä alle vuosikymmenessä. Muun muassa Provinssirock ja Ruisrock kasvoivat suht nopeasti pisteeseen, jossa ne saattoivat kiinnittää The Curen ja Hüsker Dün kaltaisia vaihtoehtosuosikkeja ja jopa Bob Dylanin ja The Ramonesin kaltaisia rocklegendoja. Vuonna 2010 erilaisilla festareilla kävi noin 1,9 miljoonaa ihmistä. SUOMALAISET festivaalit ovat muuttuneet viime vuosikymmeninä lähes tunnistamattomiksi
Tämäkin kertoo festivaalien suosiosta: Suomi-Areena kun on jonkinlainen poliitikan ihka oma kesäfestari. Siitä kertoo sekin, että yhä useammat festivaaleista myydään loppuun. Kotikaupungissani, alle 9000 asukkaan Karkkilassa, niitä on kaksi. Festarit kiinnostavat! Kesäisin tuntuu, että esimerkiksi Helsingissä ei pääse millään ilveellä pakoon jokaiseen puistikkoon, sillanaluseen ja kävelykadulle pesiytyviä festareita, ruokatapahtumia ja kaupunginosapäiviä. Monet perinteisistä festivaaleista puolestaan käärivät jatkuvasti uusia yleisöennätyksiä, ja niiden liput myydään vuosi vuodelta loppuun aiemmin. Siitäkin huolimatta, että eri maita kiertävä Tall Ships Races -tapahtuma aiheutti vuoden 2017 kävijämääriin piikin, festarikävijöiden kokonaismäärä on merkittävästi korkeampi kuin vuosikymmenen alussa. Joidenkin väitteiden mukaan Suomessa järjestetään käsittämättömät 800 festivaalia kesässä. Tätä selittää osittain Pori Jazzin kävijämäärän räjähdysmäinen kasvu. Ei vaikka haluaisi. Joukosta puuttuvat kymmenet ja taas kymmenet kevyen musiikin festivaalit bilefestarien kultakauden aloittaneesta RMJ:stä toiseksi eniten lippuja Suomen suvessa myyneeseen festivaaliin, Flow’hun. Jos kaikki festivaalit saataisiin mukaan tilastotietoihin, kasvun luvut olisivat luultavasti päihdyttäviä. Mutta jos festarit kerran kiinnostavat näin paljon, miksi niiden kaikkien pitää olla niin samanlaisia. Puhumattakaan pienemmistä festivaaleista. F E S T I VA A L I T 52 RUMBA. Suomessa jokaisesta kahden marketin peräkylästä löytyy nimittäin nykyään ikioma festivaali, jolla esiintyy valtakunnallisesti tunnettuja nimiä. Pitää paeta maaseudulle – jossa pääsee välittömästi osalliseksi paikallista Kirkastus, Kukko ja Rock Festiä, jonka kojuissa paikalliset city-paluumuuttajat myyvät 100-prosenttisesti paikallisista raaka-aineista valmistettuja artesaaninyhtösilakkakukkojaan. Lisäksi Finland Festivalsin jäseniin kuuluu vain osa festivaaleista. Ja siihen puolestaan vaikuttaa samaan aikaan Maikkarin Porissa järjestämän Suomi-Areenan nousu eturivin kesätapahtumaksi
Kolmipäiväisen Ilosaarirockin päälavan kaikki esiintyjät Jack Whitea lukuunottamatta olivat tänä vuonna kotimaista peruskauraa Cheekistä Apulantaan. Hän uskoo, etteivät festivaalit ole vielä tavoittaneet kasvunsa rajoja ja että lisää saavutetaan nimenomaan erikoistumisen kautta. Loputtomasti kasvava festarien määrä tarkoittaa enemmän esityksiä ja vaihtoehtoja. Samat nimet nähdään myös isommilla festareilla. Mutta kun eivät ne pyri. Kun siihen lisätään festivaalien lisääntyvä viihdetarjonta, yksilö lamaantuu vaihtoehtojen määrän edessä ja suuntaa elämänsä viidennelle Haloo Helsinki! -keikalle. Se johtunee kahdesta varsin simppelistä seikasta: kotimaiset suosikit vetävät yleisöä kuin ilmaiset ämpärit ja maksavat niin vähän, että pienelläkin festarilla on varaa muutamaan. POPULAARIMUSIIKKIIN keskittyviä festareita olisi jokusta poikkeusta lukuun ottamatta mahdoton tunnistaa toisistaan pelkän käteen lykätyn esiintyjälistan avulla. Päävastuun Ruisrockin ohjelmistosta kantava promoottori Mikko Niemelä on samoilla linjoilla Merimaan kanssa. Taannoin Seuraan haastatellun keikkajärjestämisen veteraanin ja Ruisrockin toimitusjohtajan Juhani Merimaan mielestä festivaalien tulisi pyrkiä erottautumaan, sillä muiden jäljittely ei ole järkevää. Se johtuu siitä, että samat haloohelsingit, jvg:t ja robinit esiintyvät niistä kaikilla Lohjan Rantajameista Rovaniemen Simerockiin. F E S T I VA A L I T RUMBA 53
Hän myös korostaa, että sisältöjen monipuolisuus on tärkeä osa Ruisrockia. Hän päätti mietiskelyn kysymykseen: ”Mutta jos näistä luovutaan, mikä enää erottaa Ruisrockin ohjelmistonsa puolesta Himoksesta?” Niemelä näkee asian toisin. NYKYÄÄN festivaalien prioriteetit ovat muuttuneet, ja niin ovat myös yleisön. Tätä vastaan puhuu se, että maailmalla kovassakin nosteessa olevat, mutta suomalaiselle peruskävijälle vieraammat nimet vetävät nykyään vain vähän yleisöä festareilla. Provinssi ja Ruisrock panostivat 1980ja 1990-luvuilla nousussa oleviin ulkomaisiin nimiin. ”Ottaen huomioon, että aika monet tapahtumat ovat olleet hyvissä ajoin loppuunmyytyjä, eivätkä kaikki halukkaat ole mahtuneet mukaan, niin kyllä kasvulle, ja ennen kaikkea hyville tapahtumille on vielä tilaa. Näin ei välttämättä ollut aiemmin. Vaikka Niemelän mielestä Helsingin Sanomien jutussa vedettiin surutta mutkia suoriksi, siinä esitetty pointti on silti aiheellinen. Vanha-Majamaa ounasteli, että vaihtoehtoisten artistien tuominen festareille ei voi olla taloudellisesti kannattavaa ja edustaa pikemminkin imagokampanjointia. ”Ohjelmisto on kokonaisuus ja olisi aika lyhytnäköistä ajatella yksittäisten esiintyjien kannattavuutta. F E S T I VA A L I T 54 RUMBA. Joskus jotkut esiintyjät eivät välttämättä vedä massoja lavan eteen, mutta se ei tarkoita, etteikö niilläkin olisi paikkaansa ohjelmistossa.” Niemelän mukaan Ruisrock voi palvella vieraitaan esittelemällä heille vähemmän tunnettuja artisteja. Isossa kuvassa festarit ovat Suomessa aika samankaltaisia, joten varmasti monenlaiselle erikoistumiselle ja omien yleisönsä löytämiselle on hyvinkin tilaa”, Niemelä sanoo. Vanhan koulun miedosti kansansivistyksellinen festarieetos siis elää vielä ainakin Ruisrockissa. Red Hot Chili Peppers esiintyi Provinssirockissa ennen megasuosiotaan. Toimittaja Anton Vanha-Majamaa kiteytti tilanteen tämänkesäistä Ruisrockia käsitelleessä Helsingin Sanomien raportissaan varsiin tylyyn arvioon: ”Vaihtoehtoisten ulkomaisten artistien aika Ruisrockissa on totisesti tulossa päätökseensä.” Vanha-Majamaan mukaan sellaiset kansainvälisesti tunnetut ja nosteiset artistit kuin Ruotsin popylpeys Tove Styrke ja yhdysvaltalaisräppäri Tyler, the Creator eivät houkutelleet Turussa juuri minkäänlaista yleisöä. Ei ole vaikea kuvitella tilannetta, jossa kehitys jatkuu tällaisena ja Ruisrock tai muu perinteinen kotimainen Festivaalien voi olla yhä vaikeampi perustella vaihtoehtoisia kiinnityksiä, jos tulevaisuuden festaribuukkausalgoritmi laskee, että Sannin kannattavuus palkkioyleisösuhteella mitattuna on kymmenkertainen seuraavaan Soundgardeniin verrattuna. Grungen perusbändiksi myöhemmin rymistellyt Soundgarden vieraili Ruisrockissa silloin, kun yhtyeen paras listasijoitus oli 106
F E S T I VA A L I T RUMBA 55
2010-luvun puolivälin paikkeilla festivaalin pääpaino hilattiin indierocksuuruuksista Dua Lipan ja David Guettan kaltaisiin listapopin ja elektronisen musiikin supernimiin. Onhan Ruisrock muuttanut linjaansa aiemminkin. Spotify suositteli Drakea joka ikisellä soittolistallaan. Kaikeksi onneksi käytännön piloistaan tunnettu Tyler, the Creator ei ollut oivaltanut tätä ennen Ruisrockin keikkaansa. (Sitä ei kannata ihmetellä, miksi artistit suostuvat esiintymään jokaisella minifestarilla. festivaali tulee vaikkapa uusien vetäjien johdolla samaan johtopäätökseen: vaihtoehtoisia artisteja ei kannata lennättää Suomeen pienen ihmisryppään katsottavaksi. Mutta edustaako mikään jutussa kuvatuista asioista minkäänlaista ongelmaa kenenkään muun kuin itseni ja ehkä sinunkin kaltaistesi musanörttien mielestä. ”Sellaiset festivaalit ovat pärjänneet parhaiten, jotka ovat pystyneet vastaamaan kävijöiden toiveisiin”, hän sanoo. Kuten arvata saattaa, arvostelijat kailottivat kuorossa itsensä myymisestä, mutta luvut eivät valehtele. Se ei juuri jätä tilaa seuraavan musiikkistaran nousulle. Hyvä esimerkki tästä on Draken tuore Scorpion-albumi. Näissä oloissa nousevan artistin totisesti täytyy, vanhan The Smashing Pumpkins -änkyrän Billy Corganin sanoin, ”sytyttää itsensä tuleen Youtubessa tullakseen huomatuksi”. Kun siihen lisätään festivaalien lisääntyvä viihdetarjonta (Flow’ssa pystyi tänä vuonna muun muassa katsomaan Finnkinon elokuvia, Ilosaaressa standup-komiikkaa), yksilö lamaantuu vaihtoehtojen määrän edessä ja suuntaa elämänsä viidennelle Haloo Helsinki! -keikalle. Flow ei ole kotimainen perusfestari, mistä kertoo sekin, että jo 15 prosenttia lipuista ostettiin vuonna 2017 ulkomailta. Mikko Niemelän mukaan kävijät ovat entistä vaativampia; he odottavat festivaaleilta aiempaa monipuolisempaa ja laadukkaampaa ohjelmaa ja palveluita. Yhdestä asiasta Vanha-Majamaa ja Niemelä ovat kuitenkin samaa mieltä. Mutta mitä tapahtuu festarikokemukselle sitten, kun olemme kaikki lähes jatkuvasti verkossa jonkin älylasien kaltaisen lisätyn todellisuuden teknologian kautta. Nousevat artistit hukkuvat helposti kaiken koskaan julkaistun musiikin valtamereen: eniten suoratoistettujen kappaleiden 10 prosentin kärki käsittää yli 99 prosenttia kaikesta striimatusta musiikista. Hänen mukaansa festareiden viehätys on aina piillyt siinä, että niiden ohjelmasta nautitaan sosiaalisesti, ”yhdessä tuttujen ja tuntemattomien kanssa”. Suomessa kotimaisen musiikin voi lisätä näiden trendien joukkoon. Mutta näistä indiefestivaaliksi profiloituneen Sidewaysin yleisö onkin huomattavan paljon vanhempaa – sitä sukupolvea, joka on tottunut käymään festareilla katsomassa musiikkia. Flow taas on kasvanut pikku hiljaa kansainväliseksi musafanin ja näyttäytymishaluisen urbaniitin kaupunkifestivaaliksi – kesän ykköstapahtumaksi, jossa pitää olla ja näkyä tai on peruuttamattomasti ulkona kaikesta, muun muassa Helsingin kesästä ja kaikista kaveripiireistään. Se on myös syy, miksi jokainen festivaali haluaa Haloo Helsingin ohjelmistoonsa. Ruisrock on rikkonut oman yleisöennätyksensä joka kesä vuoden 2014 jälkeen. Rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät. Nuo toiveet heijastavat tietenkin laajempia kulttuurillis-yhteiskunnallisia muutoksia. Jaloillaan äänestävät yleisöt ovat jo ilmoittaneet oman mielipiteensä: ei tietenkään. Kuten hyvin tiedetään, artistien äänitetystä musiikista saamat tulot ovat romahtaneet.) Eivätkä suuret ja pienet festarit ohjelmineen kilpaile nykyään vain toistensa kanssa. Hänen mukaansa kävijäkyselyissä musiikki ja hauskan viikonlopun viettäminen ovat yhtä suuria syitä tulla festareille. Näin voi käydä myös festivaaleilla: loputtomasti kasvava festarien määrä tarkoittaa enemmän esityksiä ja vaihtoehtoja. Vaikka uusilla artisteilla on ennennäkemättömät mahdollisuudet saada musiikkinsa kuuluville, isojen aktien on huomattavasti helpompi päästä vaikkapa Spotifyn virallisille soittolistoille. F E S T I VA A L I T 56 RUMBA. Se on tuttua, se on turvallista, se on lohdullista. Ensimmäisen mielestä tärkeintä Ruisrockissa on mukana olemisen kokemus, ei enää musiikki. FESTIVAALIEN lukumäärän kasvettua dramaattisesti ja sellaisten asioiden kuin kokemuksellisuuden, ruoan, teknologian ja ”lifestylen” noustua megatrendeiksi festarien on ollut pakko hypätä mukaan veneeseen tai upota. Samalla levy dominoi Yhdysvalloissa Billboardin biisilistaa, jolla puolet top 40 -kappaleista oli Scorpionilta. Varmaan on tavallaan sivuseikka, mikä artisti taustoittaa omaa festarikokemusta – kunhan se auttaa keräämään pisteet seuraajilta sosiaalisissa verkoissa ja tarjoaa rikkaan AR-elämyksen. FESTIVAALIKÄYTTÄYTYMISEN kehitys heijastaa popkulttuurin laajempaa murrosta. Ehei: ne kilpailevat ihmisten huomiosta vedenpaisumuksen lailla päälle vyöryvän, ympäri vuorokauden saatavilla olevan viihdetarjonnan kanssa. Festivaaleilla näistä oleellisimpia ovat varmaan some-sovellukset, joissa viihtyminen ja näkyminen ainakin vaikuttaa olevan monelle nuoremman polven festarivieraalle vähintään yhtä tärkeää kuin musiikki. Festivaalien voi myös olla yhä vaikeampi perustella vaihtoehtoisia kiinnityksiä, jos tulevaisuuden festaribuukkausalgoritmi laskee, että Sannin kannattavuus palkkio-yleisösuhteella mitattuna on kymmenkertainen seuraavaan Soundgardeniin verrattuna. Tunnetut ulkomaiset vaihtoehtoartistit tuntuvat kelpaavan yleisölle lähinnä Helsingissä järjestettävillä Flowja Sideways-festivaaleilla. Niemelä komppaa ajatusta omalla tavallaan. Itse asiassa useimmat viihdeja viestintäpalveluista kulkevat festarivieraiden taskussa koko tapahtuman läpi
facebook.com/meteli.net twitter.com/meteli instagram.com/metelinet SUOMEN SUOSITUIN KEIKKAHAK U METELI.NE T
E I N S T Ü R Z E N D E N E U B A U T E N 58 RUMBA
Hänen kaulassaan killuu kitara ja hän karjuu jotakin saksaksi. Häärijöiden keskellä seisoo nuori ja langanlaiha pystytukkainen mies äärimmäisen kireissä PVC-housuissa. Miten tähän on päädytty. Sen verran erikoista bändin meininki videolla kuitenkin on, että se sopinee jonkin populaarimusiikin kokeellista laitaa ruotivan hakuteoksen näppäräksi alaviitteeksi. Joku poraa asfalttia. Tai joidenkin jatkojen ”nyt mä näytän jotain ihan muuta” -ohjelmanumeroksi. Einstürzende Neubautenin mottoritieperformanssi vuodelta 1983 on klassikko. Kipinät lentävät. Kaksi muuta siirtelee metalliputkia kolinan saattelemana. TEKSTI MIKAEL MATTILA KUVAT MOTE SINABEL R yhmä nuoria miehiä häärii autobahn-sillalla Berliinissä. Yksi kaivaa kuoppaa. Nopealla vilkaisulla nämä miehet voisivat tietenkin olla rakennustyöläisiä suorittamassa toimenkuvaansa. Greatest Hits -konseptillaan Musiikkitalon isoon saliin nouseva saksalaisyhtye vaihtoi nahkareleet tummiin pukuihin, teki industrialista korkeakulttuuria ja kirjoitti itsensä eurooppalaisen avantgarden historiaan. Touhu ei näytä mitenkään tarkoituksenmukaiselta: mikään ei oikeastaan valmistu, vaan miehet näyttävät vain esittävän jotakin rakentamista muistuttavaa. RUMBA 59. Toki esitys ei bändin itsensä näkökulmasta ollut mitenkään erityinen: tuollaisia sen ”keikat” toiminnan alkuaikoina usein olivat, ja kyseisen autobahn-pätkän taltiointi nyt vain on sattunut jäämään Youtubeen internetin pällisteltäväksi. E I N S T Ü R Z E N D E N E U B A U T E N Herrasmies -industrialia arkkitehtuurin kahleissa Teatraalista teollisuusmusiikkia pian neljäkymmentä vuotta esittänyt EINSTÜRZENDE NEUBAUTEN saapuu marraskuussa Suomeen kahdeksan vuoden tauon jälkeen. Kun asetelmaa katsoo uudelleen, on jotakin selvästi vinossa. Siksi se on varmasti klassikoksi päätynytkin
Kuten surrealistit ja dadaistit yleensä, halusi myös Artaud teoriansa avulla vapauttaa teatterin kielellisyydestä. Yhtä kaikki, pätkä lienee edelleen kaikkein yksiselitteisin kuvaus sille, millaista taidetta Einstürzende Neubauten tekee. Silti Einstürzende Neubautenin musiikissa on aina ollut kyse työstöstä, muovaamisesta ja veistämisestä. Tämänkin ajatuksen Neubauten sieppasi itselleen jo olemassaolonsa alkuaikoina. Aasialaisesta teatterista innoittunut Artaud koki, että länsimainen kielen ja sanojen logiikka sitoo esitystä liikaa, ja haki siksi innoitusta esimerkiksi balilaisesta teatterista, joka laajensi ilmaisupalettiaan musiikkiin, eleisiin, liikkeisiin tai äännähdyksiin. Yhtyeen tuhovoima on vanhemmuuttaan muuttunut kuivakaksi, kenties hieman leikkimieliseksikin utopiahaaveiluksi, mutta kukapa ei keski-ikäistyessään seestyisi. Länsi-Berliinin Kreuzbergin dekadentti kaupunginosa ränsistyneine rakennuksineen oli täydellinen näyttämö Neubautenin romumetallimölylle. Pikemminkin ne vain ilmestyvät, hyödyntävät saatavilla olevaa materiaalia, ja lakkaavat. Ero Neubauteniin näkyi esitysten tarkoitusperissä: Blixa Bargeld on aina erottanut yhtyeensä musiikin esimerkiksi punkista, koska ei pidä Neubautenin musiikkia lähtökohtaisesti poliittisena. Einstürzen tarkoittaa taasen romahdusta, ja kytkeytyy tässä yhteydessä myös osaksi Artaud'n ja hänen kaltaistensa surrealistien pyrkimystä dekonstruoida taide. Enää yhtye ei poraa reikiä keikkapaikkojen seiniin tai heittele metalliputkia yleisöön – kuten tapahtui esimerkiksi bändin ensimmäisellä Suomen-visiitillä Helsingin Lepakossa vuonna 1984. Ilman häntä ei olisi myöskään Einstürzende Neubautenia. Jo sen tarkoituksellinen ristiriitainen nimi – nerokkaat harrastelijat – on osoitus happening-kulttuurin inklusiivisesta ja sallivasta eetoksesta. RANSKALAINEN kirjailija Antonin Artaud tunnetaan paitsi sekavasta, mielenhäiriöiden ja huumeiden täyttämästä elämästään, myös mullistuksistaan teatterin saralla. Hän helli ajatusta siitä, kuinka happeningien kautta jokainen ihminen voi olla potentiaalinen taiteilija. Tähän filosofiseen viitekehykseen sovittaen Einstürzende Neubauten on ikään kuin jo valmiiksi kirjoittanut itse itsensä osaksi laajempaa nykytaiteen jatkumoa. Jennifer Shryane löytää linkin myös saksalaiseen avantgardeen: myös kraut rock-yhtye Faust oli hyödyntänyt esityksissään kaikenlaista ei-musiikillista tavaraa porakoneista romumetalliin. Artaud'n suurin panos 1900-luvun teatterin kaanoniin lienee niin sanottu Julmuuden teatteri. Käsitteen kehitti näytelmäkirjailija Henry Becque jo 1800-luvun puolivälissä, mutta Artaud jalosti menetelmän omilla opeillaan uuden vuosisadan surrealistien käyttöön. Sen perustama levy-yhtiö Industrial Records oli nimensä puolesta melko parodinen. Neubautenista, uudisrakennuksista, tuli eräänlainen sodanjälkeisen, uuden Saksan symboli: pyrkimys rakentaa nopeasti uusiksi natsihistorian turmelemaa yhteiskuntaa. Tämä osaltaan auttaa bändin vaikutusvaltaisuuden ymmärtämisessä. Se sitoo itsensä paikkaan jo nimensä puolesta. Festivaaliksi ja manifestiksi muotoutunut käsite geniale dilletanten pyrki 1980-luvun alussa kokoamaan yhteen länsiberliiniläisiä avantgardisteja ja purkamaan rajaa korkeaja alakulttuurin käsitteiden välillä. Vapaamuotoisesta, tilallisesta ilmaisusta, joka ei koskaan valmistu, vaan purkaa jotakin rakentamaansa – vain kyhätäkseen sen kasaan uudelleen. Niitä voisi myös verrata Fluxus-liikkeen happeningeihin, eikä ole ihme, että sekä Neubauten-tutkija Shryane että bändi itse ovat toisinaan tulleet kehaisseeksi amerikkalaista fluxus-gurua ja mölyn rakastajaa, säveltäjä John Cagea. Vapaamuotoisesta, tilallisesta ilmaisusta, joka ei koskaan valmistu, vaan purkaa jotakin rakentamaansa – vain kyhätäkseen sen kasaan uudelleen. Neubautenin voi nähdä ottaneen ”teollisuuden” käsitteen paljon kirjaimellisemmin ja perinteisemmin: se tarttui massatuotannon välineisiin ja teki niistä taidetta. Artaud edellytti julmuuden teatterilta kykyä olla ”jatkuvassa itsetuhon ja uudelleenrakentamisen tilassa”, ja vaikka vaatimus onkin enemmän filosofinen harjoite kuin käytännössä toteutettava ele, on Neubautenin näennäisesti ei-mihinkään pyrkivissä ilmestyksissä selkeästi tällaista henkeä. Throbbing Gristle taas oli provokatiivisuudessaan selkeämmän poliittinen yhtye, minkä lisäksi sen tapa käyttää sanaa industrial liittyi enemmän musiikkiteollisuuden kritiikkiin. 60 RUMBA. Einstürzende Neubautenin varhaiset esitykset, kuten edellä kuvattu autobahn-performanssi tai japanilaisen kokeellisen elokuvaohjaajan Sogo Ishiin (nyk. Tätä kautta Neubautenin esitykset ovat ehdottomasti taidetta. Gakuryu Ishii) kanssa tehty Halber Mensch -konserttielokuva (1986), ovat kuvatun kaltaisia artaudilaisia performansseja parhaimmillaan. Industrial-musiikki kaikkine käsitteellisine epätäydellisyyksineen oli toki syntynyt jo 1970-luvun puolivälissä Britannian harmaassa urbanismissa, ja se, mitä perinteen väitetty aloittaja, lontoolainen Throbbing Gristle teki, oli tietenkin enne tulevasta. Vaikka Bargeld kiistääkin yhtyeensä suoran poliittisen puolen, on sen taidefilosofisissa lähtökohdissa kiistaton yhteiskunnallinen ulottuvuus: jälkiteolliset urbaanit performanssit E I N S T Ü R Z E N D E N E U B A U T E N Einstürzende Neubautenin musiikissa on aina ollut kyse työstöstä, muovaamisesta ja veistämisestä. Ne hylkäävät jonkin ennalta määrätyn esityksen muodon ja sille asetetut raamit. Ei ihme, että erinäiset formaalit instituutiot kiinnostuivat bändistä jo varhain. Berliini kaupunkina puolestaan on ollut jatkuva kansallisen identiteetinrakennuksen kiistakapula. TIETENKÄÄN Einstürzende Neubauten ei olisi voinut syntyä missään muualla kuin Berliinissä. Myös 35 vuotta myöhemmin, vaikka sen toimintatavat ovatkin toiset. Jennifer Shryane kytkee definiviisessä Neubautenkatsauk sessaan Blixa Bargeld and Einstürzende Neubauten: German Experimental Music (2011) berliiniläisorkesterin onnistuneesti osaksi angloeurooppalaisen avantgarden perinnettä, ja nostaa yhtyeen tärkeimmäksi taiteelliseksi esikuvaksi juuri Artaud'n. Mitä paikalliseen musiikkimaisemaan tulee, oli yhtye paitsi perinteen aloittaja, myös sen jatkaja
Unruh ja Rudolf Moser. RUMBA 61. E I N S T Ü R Z E N D E N E U B A U T E N Alexander Hacke (vas.), Jochen Arbeit, Blixa Bargeld, N.U
Silloin termissä on artaudilaisen surrealismin kaiku: arkkitehtuuri asetetaan edustamaan kaikkea muotoa ja kahlitsevaa rajoittamista – jotka tietenkin tulee purkaa. Yksi klassisimpia ja samalla ajalleen sopivasti postmoderneimpia esimerkkejä tällaisesta kulttuurillisen arkkitehtuurin Vaikka Bargeld kiistääkin yhtyeensä suoran poliittisen puolen, on sen taidefilosofisissa lähtökohdissa kiistaton yhteiskunnallinen ulottuvuus: jälkiteolliset urbaanit performanssit ovat kuin dystopiafantasiaa, ja bändi näytti varhaisessa vaiheessa sarjakuvamaiselta asfalttiviidakkoheimolta. Ilmaisussa on kuitenkin eroja, jotka kuvastavat myös bändin itsensä tyylillistä muutosta: varhaisella Abfackeln!-kollaasilla koko kaupunki saa palaa, mutta 2000-luvun alun kauniilla Youme & Meyoulla Bargeld taasen katsoo kaupunkia lakonisemmin jatkuvana purkamisen ja uudelleenrakentamisen tilana: ”’Cause out there’s always a construction site / A Starbucks and / Yet another Guggenheim.” Einstürzende Neubauten on antanut neljän kokoelmalevyn sarjalleen nimen Strategies Against Architecture – strategioita arkkitehtuuria vastaan. Blixa Bargeld on käsitellyt sanoituksissaan rakentamista, kaupunkiympäristöä ja arkkitehtuuria lähes maanisella pakkomielteellä koko uransa ajan. Termin voi nähdä niin konkreettisena kritiikkinä eriarvoistavaa ja sulkevaa kaupunkisuunnittelua kohtaan kuin myös filosofisena metaforana. E I N S T Ü R Z E N D E N E U B A U T E N 62 RUMBA. ovat kuin dystopiafantasiaa, ja bändi näytti varhaisessa vaiheessa sarjakuvamaiselta asfalttiviidakkoheimolta
”If the future isn’t bright, at least it’s colourful”, Bargeld laulaa Youme & Meyoulla. Olisi nimittäin bändin eetokselle vielä täydellisempää, jos se esiintyisi Musiikkitalon sijasta monikansallisen yhtiön ja suomalaisen kapitalismin symbolin konttorissa. Enää yhtye ei poraa reikiä keikkapaikkojen lattioihin, ja tuskinpa Bargeldkaan enää mahtuu vanhoihin PVC-housuihinsa. Vahinko vain, ettei tällainen varmaankaan ole mahdollista. Uudelle vuosituhannelle tultaessa Einstürzende Neubautenista on tullut ryhmä mustiin pukuihin sonnustautuvia herrasmiehiä, joiden levyillä soivat kamarimusiikilliset jousisatsit ja kauniit melodiat. Näistä syistä bändi myös kutsuttiin vuonna 2014 säveltämään musiikki Belgian Diksmuidessa esitettyyn, ensimmäistä maailmansotaa käsitelleeseen Lament-teokseen, josta tehty studioversio on myös Neubautenin viimeisin albumi. Tämän takia Neubauten esiintyy myös suomalaisen instituutiomusiikin korkeimmalla areenalla. Toisaalta bändi tuskin enää olisi olemassakaan, jos se olisi jatkanut samanlaisella destruktiivisella tiellä. Se on ikääntyvän miehen kuivakka mutta varovaisen optimistinen lausahdus. Jos Beatles toteaa, että ”there’s nothing you can do that can’t be done”, vastaa Neubauten ”nothing has been done that can be done”. Musiikki on edelleen yhtä tilallista ja konventioita rikkovaa, mutta se ei ole missään tapauksessa yhtä pessimististä tai äärimmäistä. Se käy kirjoittamaan niinkin banaalin kappaleen kuin Beatlesin All You Need is Loven päälle, ja kääntää alkuperäisen merkityksen ilkikuriseksi surrealismiksi. On myönnettävä, että seestymisestään huolimatta bändi on aktiivisesti itse nakertanut väyläänsä institutionaalisen taiteen arkkitehtuuriin. Kuvaavana esimerkkinä vaikkapa joukkorahoituksena järjestetty konsertti nyttemmin jo puretussa Berliinissä olleessa Tasavallan palatsissa vuonna 2000. Muoto ja rajoitteet – arkkitehtuuri – estävät. Tässä suhteessa geniale dilletanten -aate korkean ja matalan yhdistymisestä on toteutunut – ja sen on toteuttanut ajatusta kehittämässä ollut porukka itse. sormeilusta on Tabula Rasa -albumin (1993) klassikkoraita Headcleaner. Syy, miksi Einstürzende Neubautenista on tullut konserttisalikelpoinen bändi, johtuu siitä, että se on kasvanut yhdessä ympäröivän yhteiskuntansa kanssa. Toisaalta bändi tuskin enää olisi olemassakaan, jos se olisi jatkanut samanlaisella destruktiivisella tiellä. Koska bändi on aina ja väistämättä toiminut taidelajien rajapinnoilla eikä jäänyt vain jonkin tietyn alakulttuurin edustajaksi – ja onnistunut siinä samalla osoittamaan asemansa jonkinlaisen avantgarden kaanonissa – ovat suosio ja asema tulleet vaivihkaa kuin itsestään. Einstürzende Neubauten keikalla Helsingin Musiikkitalossa 24.11. On oikeastaan melko osuvaa, että Einstürzende Neubautenin ensimmäisen Suomen-keikkapaikan Lepakon tilalla on nykyään Nokian konttori. Ikä tapaa tuoda perspektiiviä, vaikka kuinka olisikin lukenut nuorena mannermaisen filosofiansa ja kirjallisuustieteensä. Miten saksalaista. Se kuvaa muutosta, joka on tapahtunut niin yhdistymisen jälkeisessä Saksassa kuin yhtyeessä itsessäänkin. Tavallaan sen tarina on noudatellut aika tyypillistä vaihtoehtomusiikkibändin kehityskaarta: on ollut hetkellistä MTV-näkyvyyttä ja kinoja levy-yhtiöiden kanssa, mutta näennäisestä autonomiasta on kuitenkin aina pidetty kiinni. Toisaalta kulttuuriympäristö ja puitteet ovat toisinaan olleet yhtyeelle edulliset: palatsi ei toiminut vain Länsi-Saksan parlamentin kokoontumispaikkana, vaan myös kulttuurikeskuksena gallerioineen ja ravintoloineen. PERPETUUM Mobile -albumin (2004) Youme & Meyou on monella tapaa sekä levyn että yhtyeen avainkappaleita. Saksalaisen säe tietenkin päättyy kehotukseen ”all you need is… Headcleaner”. Se, että Neubautenin kaltaiselle bändille annetaan käyttöön tuollainen tila, kertoo selvästä kunnioituksesta. RUMBA 63. E I N S T Ü R Z E N D E N E U B A U T E N Enää yhtye ei poraa reikiä keikkapaikkojen lattioihin, ja tuskinpa Bargeldkaan enää mahtuu vanhoihin PVC-housuihinsa
Oppikirjanmukaisempi temppu on rakentaa kokonaisuutta solmivia siteitä temaattisilla ratkaisuilla: Ruusujen debyytti vilisee eläinmetaforia, viittauksia aina Kantelettaren runoaarteistoon saakka sekä mytologista hässäkkää, jossa ihmisen kaipuu, polte ja lihallisuus ulkoistetaan ikiaikaisten puheenparsien määrittelemäksi. Ruusut toimii nähdäkseni juuri näin. Ruusujen(kin) tapauksessa ne ovat sekä musiikillisia – vetovoimaisia biittejä, juhlavaa elektronista viileyttä, jopa lastenlaulumaisiksi äityviä ja päätä riivaamaan jääviä laulumelodioita – että tekstuaalisia. Ainakin Ruusut tuntuu täyttävän sellaisen suomalaisen popmusiikin lokeron, jota ei ehkä tovi sitten ajateltu olevan olemassakaan. Vincent. Mutta miten tämä tehdään, miten uudelta näyttävä maailma otetaan taiteen keinoin haltuun. Pelaan nyt avoimin kortein. Siitä on tietysti voinut saada aavistuksia jo neljän aiemmin julkaistun singlen avulla. Taiteen kuluttajana pidän itse edelleen kokonaisselityksistä, suurista teemoista ja eheistä maailmoista. Tämä saattaa tehdä minusta eskapistin, ja olen valmis hyväksymään sen nimen itselleni. Tiedätte kyllä: informaatiota on liikaa, mutta samalla niinkin ilahduttavan paljon, että siihen voi sukeltaa ja poimia melkein mielivaltaisesti mukaansa kiinnostavia, irrallisia elementtejä. NIKO PELTONEN Poppia valistuneille kuluttajille Ruusut on sellaisen esteettisen taistelun etulinjassa, jolla ei ehkä ole merkitystä kovin monille. En myöskään ole ihminen, jolla olisi koskaan kovin montaa välilehteä kerralla auki. Melodista tarttumapintaakin riittää – kuten todettua, ärsyttävyyteen asti. Yksi tietoiselta tuntuva strategia on liikkua naivismin ja ärsyttävyyden rajapinnoilla: sekin takaa mieleenpainuvuuden. Haastattelulausuntojen mukaan teksteillä, jotka ovat kirjailija Lauri Levolan laatimaa ja Ringa Mannerin editoimaa sanaryöppyä, on jonkinlainen taustatarina. Teknologia on taas kerran muokannut kokemustamme maailmasta niin paljon, että taiteenkin koetaan välttämättömäksi sopeutua muuttuneeseen havaintoympäristöön. Mutta tuolle pienelle joukolle merkitys on sitäkin suurempi. Suosikkibiisini on varmaankin muita staattisempi ja levollisempi 555, jolla Paperi T:kin kuulostaa vähemmän maneeriselta kuin omilla levyillään. Musiikista, jolla ei nousta striimilistojen kärkeen, mutta saavutetaan paljon mediahuomiota ja asema, jossa ainakin mediaa seuraavien ihmisten näkökulmasta muokataan ajankuvaa. Se aika, jolta Ruusut tuntuu, on tietysti tämä ”post-internet-aika” vai miksi sitä nyt pitäisikään kutsua. Ruusujen estetiikka on siis minulle lähtökohtaisesti hieman vierasta. Toisessa ääripäässä on sitten todella piinallinen Bubo Bubo, jossa aivan kaikki tehdään (kaiketi tarkoituksella) väärin. Monet ovat kokeneet välttämättömäksi antautua kaiken sirpaleisuudelle ja ujuttaa tekemisiinsä merkityksiä pieninä kappaleina. Ruusujen musiikin vastaanotto todistaa, että he ovat onnistuneet tässä. Hengenvaarallinen: 0–1,9 Kehno: 2,0–4,9 Keskinkertainen: 5,0–6,9 Hyvä: 7,0–8,9 Klassikko: 9,0–10 L E V Y T Ruusut Ruusut FULLSTEAM 6,3 64 RUMBA. Kunnianhimoista kokonaisvisiota ei aivan tunnu palvelevan se, että lopulta puhutaan vain ihmissuhteista. Näiden paalujen väliin Ruusujen musiikki jännittyy, eli jänniteväli on poikkeuksellisen suuri. Kun ne asetellaan samaan asiayhteyteen, syntyy kiehtova, kaleidoskooppimainen illuusio kokonaisuudesta. Kun kokoonpano nyt julkistaa debyyttialbuminsa, tuntuu olevan loppulausuntojen aika. RUUSUT on statement ja superbändi. Kyse on siis ”popista valistuneille kuluttajille”. Tarina on pätkitty, aivan kuten Glitchit-biisin kohdehenkilö tanssilattialla ja kertojan mielessä. Rakkaus, seksi, riippuvuus, pakkomielteet: siinä muutamia todennäköisiä asiasanoja. Sitten video kelataan uudestaan alkuun, ja uudestaan. Tekstit tarjoavat vain välähdyksiä ihmisistä tilanteissa, siinä missä musiikkikin. Lopulta Ruusut on sellaisen esteettisen taistelun etulinjassa, jolla ei ehkä ole merkitystä kovin monille. Mistä tässä on kysymys, mitä merkitystä tällä on. Ja sama kääntäen: tällainen ei ole mahdollista, ellei onnistu välittämään taiteellaan jotakin, joka tuntuu juuri tältä ajalta. Flow-festarillakin yhtyeen keikan suosio kuuluu uhmanneen varhaista ajankohtaa. Biisin loppuosiossa on todellista juhlavuutta. Mutta tämähän ei ole tarinallista musiikkia. Sitä on raskautettu vuoden kovimman kotimaisen hypen asemalla ja kaikella tästä seuraavalla mediahuomiolla, mutta kyllä sen jäsenet ovat itsekin asemoineet itsensä ilolla ajan hengen ylimmäksi tuulahdukseksi. Sen ei ole tarkoituskaan paljastua kuulijalle sellaisenaan, mutta voi toki päätellä, millaisista aihelmista tämä oletettu tarina kertoo. Kokemuksemme niistä sirpaloituu tietysti siinä missä maailmankuvamme muutenkin, mutta samalla tuntuisi intuitiivisesti siltä, että niiden merkityksen jollakin popmusiikin kaltaisella elämänalueella pitäisi olla nopeasti hupenemassa. Karkeita yleistyksiä käyttääkseni voisin viitata tässä vaikkapa sellaisiin sekä Ruusuihin nähden että keskenään hyvin erilaisiin artisteihin kuin Grimes ja St. Heidän kohdallaan suurin ongelma tuntuisi liittyvän kysymykseen siitä, mitä ne merkitykset lopulta ovat. Popmusiikista puhuttaessa liimaksi tarvitaan tietysti koukkuja. Mutta tuolle pienelle joukolle merkitys on sitäkin suurempi. Sen osaan kuitenkin sanoa, että Artturi Tairan tuottama musiikki on toteutettu todella hyvin ja ajanmukaisesti
H ET A SA U KK O N EN L E V Y T RUMBA 65
JONI KLING Levyhyllystä helisee timantteja G RE TE L KI VI O JA & LE EN A LU M IA H O Kitarapop saattaa olla genrenä henkitoreissaan. Mietin, milloin Suomessa on viimeksi tehty yhtä luontevaa ja raikasta kauluspaidan ylin nappi kiinni -indietä: ei sitten The Pansiesin. Puolustukseksi on sanottava, että Spin kuulostaa oikeasti sävelletyltä levyltä ja harmoniat toimivat mihin tahansa ajankuvaan sonnustettuina. Viitekehys on siis 1960-luvussa, ja inspiraation lähteeksi johtohahmo Liisa Tani on nimennyt muun muassa The Byrdsin. Slacker-indiestä on nyt edetty dream popja jangle-vaikutteiseen soittoon, ja kiinnostavaksi bändin lähestymistavan tekee juuri ajankuvan hajautettu luonne: avauskappaleella Bend Towards the Sun kitarat rymisevät helinän sijaan raskaasti, Jefferson Airplanen painostavina laskeutuvien melodioiden tapaan. Vaikka Dinosaur Jr.-, Sebadohja Built to Spill -mallintaminen toimi tuolla levyllä mainiosti, oli bändin oma ääni selvästi vielä hakusessa. Koska aina se on kymmenen vuoden välein tullut. Ja Nice Sunglasses on niin optimistista 90-luvun helinää, että sen odottaisi saavan käsiinsä jonkin muinaisen Bonus CD -ilmaisjakelulevyn kautta. Ennustan, että Spiniä tullaan jazzmasterheiluttelun sijaan luonnehtimaan vuorostaan bändin levyhyllyalbumiksi. Kaikki tavallaan ihanan ”synteettisiä” versioita siitä aidosta asiasta. Vailla säröä, jota lopulta jää toivomaan. Mutta pelkkänä 60-luvun toisintona Spin olisi hengetön. Ja sitten aina välillä sitä kuulee tehtävän niin raikkaasti, että on varma, se tulee jälleen takaisin. Ajankuvaviitauksille on syynsä. Sekä soitossa että Tanin äänessä on epäsuomalainen klangi: huoliteltu lähdemateriaalin tuntemus eikä häivääkään siitä kömpelyydestä, jolla anglosaksisen maailman pirskahtelevaa psykedeliaa yleensä yritetään ympätä harmaan slaavilaiseen popmaisemaan. Ghost World Spin SVART 8,3 66 RUMBA. L E V Y T GHOST Worldin viime vuonna julkaistun debyytin aikaan kouvolalaisbändiä kuvailtiin vielä kevytmielisesti piikitellen ”jazzmasterinheilutteluksi”. Vaikutteet tunnetaan, tyylit on hiottu, lähteille ollaan uskollisia omaperäisyyden kustannuksella. Parhaimmillaan Ghost Worldin uusi soundi on juuri kaleidoskooppimaisessa kilinän ja surinan useita sukupolvia ja vuosikymmeniä kattavassa leikekirjamaisuudessa. Lopputuote on jopa niin nätti ja unenomainen, että viimeisillään se puuduttaa. Kitarapop saattaa olla genrenä henkitoreissaan. Nyt sen toteutuksessa kuuluu enemmän hippikaikujen toista, ellei kolmatta, kiehtovalla tavalla kiillotetumpaa iteraatiota 1980-luvulta: The Church, XTC ja jopa Siouxsie and the Banshees. Psykedelia ja janglepop eivät lähestymistapoina sulje pois muita tulokulmia; Green Sixteen voisi olla Fleetwood Macin otto Rumoursin ajalta, Pale and Blue on kuin Strawberry Switchblade eteerisimmillään ja Gutter of Heartsissa on Bull in the Heatherin aikaista MTV Sonic Youthia. Yhdeksän raidan albumilla kolmen viimeisen kappaleen loppusuora – Coming Over, Night Gown, Leave No Trace – soljuu pehmeästi ja aiheuttaa samalla tunteen riittämättömyydestä: albumin draamankaareen olisi toivonut yhden tai kahden kappaleen verran debyyttialbumin mäiskettä. Ja paljon kiinnostavampia. Ja sitten aina välillä sitä kuulee tehtävän niin raikkaasti, että on varma, että se tulee jälleen takaisin. Spin on alusta loppuun hyvin toteutettu, pehmeä, sofistikoitunut levy
Nihilistinen singlebiisi Sä veit mun levyt kirpparille taipuu suoranaiseksi hyvän mielen yhteislauluksi, vaikka tihkuukin sarkastista inhoa kardinaalirikokseen syyllistynyttä eksää kohtaan. Eloranta on varmasti toiseksi tärkein syy siihen, että ihailtavan epävirtaviivaisesti nimetty Jos huonoo onnee... NIKO PELTONEN Vaasankadun E Street Band JO O SE BE RG LU N D Nihilistinen singlebiisi Sä veit mun levyt kirpparille taipuu suoranaiseksi hyvän mielen yhteislauluksi, vaikka tihkuukin sarkastista inhoa kardinaalirikokseen syyllistynyttä eksää kohtaan. TEEMU Bergman oli jonkin aikaa uransa huipulla sen jälkeen, kun Pää kii -yhtyeen debyytti albumi (2012) valloitti kaikki kriitikot, myi kohtalaisesti ja vei Bergmanin Arto Nybergin tv-ohjelmaan ja Flow-festivaalin siniseen telttaan. Bergmanin laulut ovat itsessään niin koruttomia ja samaan aikaan niin melodisia, että tällaisilla toteutusratkaisuilla voi ainoastaan lisätä niiden painoarvoa. Kysymys, haluaisinko arvostella Pää kiin kakkosalbumin Rumbaan, tuli puskista. Vinyylikokoelmassa on kyse pyhistä arvoista, ja sen vaihtaminen 25 senttiin kappaleelta on kuvainraastoa, arvojen polkemista pikkumaisten ihmissuhdekähinöiden alttarille. kuulostaa varsin samalta kuin edeltäjänsä. Sähköpostiini ilmestyneen kuuntelulinkin ohessa päätoimittaja totesi lakonisesti, ettei mitään muuta infoa ole saatavilla. Itse asiassa se kuulostaa monin paikoin vielä isommalta, suoranaiselta Vaasankadun E Street Bandilta. Nämäkin uivat kuulijan tajuntaan vääjämättä melodioidensa kautta. Ja mikä oleellista, Lauri Eloranta on edelleen mukana tuottajana, äänittäjänä ja miksaajana. Ongelma oli vain siinä, ettei Bergman varmaankaan ajattele tekevänsä mitään uraa. Varsinkin jälkimmäinen on definitiivinen päätepiste levylle ja sisältää uuden alun mahdollisuuden, vaikka pohjalla ollaankin. Soiton bassovetoinen, post-punk-tyylinen jämeryys palvelee hyvin allapäisiä anthemeita Koira lähtee piikille ja Rautamies ruostuu. Bergmanin muut projektit eivät ole saaneet suurempaa mediahuomiota, ja vuoden 2012 jälkeinen noste suli luonnollista tietään. Tämän tekstin deadlineen mennessä tietoa ehti tulla vähän enemmän. Kontrastit ovat tärkeitä. Niinpä Pää kii ajautui suhteellisen pian eräänlaiseen selvitystilaan: julkaisi muutamia kappaleita matalan profiilin pikkulevyillä ja ehti jo ilmoittaa hajoamisestaankin. Tämä voisi kieliä materiaalipulasta, mutta toisaalta albumi on yhtenäinen kokonaisuus niin teemoiltaan kuin kuulokuvaltaankin, eikä heikkoja lenkkejä löydy. Pää kii Jos huonoo onnee ei ois mul ei ois onnee ollenkaan STUPIDO 8,6 RUMBA 67. Hypeä voi olla vaikea rakentaa uudelleen, mutta ennustan tälle levylle samanlaista kuuntelukestävyyttä kuin debyytille, joka pyöri kuukausia minunkin voimasoitossani. L E V Y T Pää kiin Jos huonoo onnee ei ois mul ei ois onnee ollenkaan ilmestyy 19.10. Minulla ei ole mitään tällaista kehitystä vastaan. Toisaalla uidaan vielä synkemmissä vesissä. Tiedossa on kokoonpanon muuttuminen, mutta vaikka alkuperäisjäsenistä on Bergmanin ohella jäljellä vain basisti Vekku Vartiainen, ovat uudet soittajat päähenkilömme vanhoja yhteistyökumppaneita. Pää kii liikkuu osaamisalueellaan ja tekee sen julmetun hyvin. Eikä ura-ajattelija tällaisia lauluja kirjoittaisikaan. Lyhyen levyn lauluista osa on julkaistu jo aiemmin pikkulevyillä, ja Rautamies ruostuu taas on stilisoitu versio Bergmanin Kytänsoittajat-yhtyeen kappaleesta
Vaikka Vähät välittää -albumin biisimateriaali on vahvaa, vahvempaa kuin yhtyeellä ennen, tuntuu ettei tuota livekokemuksen arvaamattomuutta voida toteuttaa albumimuodossa. Kauko-vertaus on vuonna 2018 tietenkin aivan kamala solvaus ja tuo kyseinen tyylilaji aikoja sitten eltaantunutta oululaisille punkkareille vittuilua, jolla ei ole enää nykypäivässä funktiota. Tuota yksittäistä nykypäivään ankkurointia vaille Vähät välittää voisi kuitenkin sijoittua mille tahansa vuosikymmenelle, luultavimmin 1980-luvun taitteen popahtaviin punkrettelöihin, joissa yhteiskunnallisuus ja protesti kulkevat kyllä mukana sivukommentaarina, mutta usein kappaleiden perusmuoto on ihmissuhdelähtöinen. Googlaaminen suoristi faktat: Lindorff elää ja voi hyvin, ja Kynsien kappale on kuin onkin siis tiukasti kiinni ajassaan sipiläläisessä pikavippi-Suomessa. Kynnet Vähät välittää SVART 7,5 EE VA LI ET O N EN 68 RUMBA. Teemu Tannerin johdolla Kynnet on onnistunut muuttamaan keski-ikäisten turpeiden suomalaisten rokkikukkojen kliseet helläksi provokaatioksi, jossa taidekouluvakavuuden ja perseilevän irwinismin raja on koko ajan häilyvä. En ole koskaan todistanut Kynnet-keikkaa, jonka aikana näiden kahden välillä tasapainoilu ei olisi pitänyt varpaillaan: että mitä tässä nyt oikein tapahtuu. Sitä on nimittäin aina ollut läsnä yhtyeen live-esiintymisissä: rasittavuuteen asti Kauko Röyhkän ensimmäiset vuodet mieleen tuova, volyymin ja intensiteetin ehdoilla harjoitettu renkuttaminen, riena ja nokkavuus ovat olleet Kynsissä raikas, terveellä itseironialla harjoitettu voimavara. JONI KLING Ränttätänttää ja kovaa ajoa Teemu Tannerin johdolla Kynnet on onnistunut muuttamaan keskiikäisten turpeiden suomalaisten rokkikukkojen kliseet helläksi provokaatioksi, jossa taidekouluvakavuuden ja perseilevän irwinismin raja on koko ajan häilyvä. Se on rajoittava formaatti. Huomaan tässä vaiheessa toivovani, että Kynnet olisi ”vinompi” bändi – kaikessa sanan merkitsemässä ärsyttävyydessä. Melodia edellä ja rakkauslaulumaisten, fraasimaisten sanoitusten ehdoilla tehtynä Vähät välittää on hyvä poplevy, mutta Tannerin omintakeinen sanoitustyyli ei saa näissä puitteissa tarpeeksi tilaa hengittää ja bändin energia enemmän jumiutuu kuin räjähtää pakollisissa kertosäkeissä. Vähät välittää -levyn paras materiaali on Entiselle elämälle -tyyppisissä kappaleissa, joissa kitarat epäsovitellaan no wave -jännitteiseen nihkeyteen tai Asuntovaunu palaa, jossa haluaa kuulla kertomattomaksi jäävän taustatarinan. Kappaleet pelkistyvät lopulta vain romanttiseksi ’77-suomipunkrockiksi. L E V Y T Kynnet-yhtyeen Vähät välittää ilmestyy 12.10. Ja jos langanpäästä saa kiinni, vaihtuu se seuraavassa biisissä uuteen. Kaipaa esittelyjä -debyyttiin verrattuna Vähät välittää tuntuu valmiimmalta levyltä, vaikka myös kertaavalta ja läpihuudetulta. Turhan monen biisin kohdalla vaikutelma on myös lopulta ihan alkuaikojen Apulannan ja Tehosekoittimen kymmenen markan Levy-yhtiö-singlejen popkonventioviisaat b-puolet mieleen tuovaa ”baby baby” -kamaa. Suuri osa kappaleista on tarttuvuudessaan hyvää käyttötavaraa, ja vanhat vaikutteet puristetaan kontemporaarin lihamyllyn läpi riittävällä energialla. KUN kuulin, että Kynnet-yhtyeen Vähät välittää -levyn avausraita on nimeltään Lindorff, menin väittämään koko perintätoimiston jääneen jo historiaan ja siirtyneen aikoja sitten kansainvälisen Intrum-konsernin alaisuuteen. Mutta mikä pahan tappaisi
OSKARI ONNINEN Tervetuloa viihtymään! Albumi on Steely Dania, joka tekee virheitä sekä elämässä että musiikissa ja onnistuu viihtymään halvemmalla kuin imemällä kokaiinia luksusjahdin kajuutassa. L E V Y T OPIMME tuntemaan Jaakko Eino Kalevi Savolaisen suomalaisten marginaalien keskushenkilönä. Savolaisesta tuli kerralla indietähti ja vientitoivo. People in the Centre of the Cityn vastustamattomasti läjähtäviä konerumpufillejä seuraa hienovaraisesti syntetisaattoreihin ja laulumelodiaan annosteltu Pet Shop Boys. Luksusmatkalla eskapismi on keinotekoista. Se on Steely Dania, joka tekee virheitä sekä elämässä että musiikissa ja onnistuu viihtymään halvemmalla kuin imemällä kokaiinia luksusjahdin kajuutassa. Hype oli innostusta siitä, että erittäin hieno suomalainen musiikki viimein huomattaisiin ulkomailla. Kansainvälisyys ei ole enää samanlainen spektaakkeli kuin se oli, vaikka onhan se aina maailman pienimmän lipun heiluttelun paikka, jos suomalainen noteerataan Pitchforkissa. On hyvä. Se tekee risteilymainoksen liiaksi photoshopatuista valokuvista totta. Jaakko Eino Kalevi Out of Touch WEIRD WORLD 8,0 M AX IM E IM BE RT Jaakko Eino Kalevin Out of Touch ilmestyy 12.10. Levy ei rietastele 1980-luvun roskaisuudella samalla tavoin kuin vaikkapa M83:n viimeisin levy Junk. Hän oli kasettikaupunki Jyväskylästä, teki levyjä hippi-indieyhtiö Helmi-levyille ja soitti helsinkiläisdiskoissa kirpputoreilta ja Facebook-ryhmistä kaivettuja suomalaisia syntikkakuriositeetteja. Liian pramea lounge, katossa peili, lattialla kokolattiamatto. Jaakko Eino Kalevi oli se ”Suomen Ariel Pink”, jonka viittaa on sittemmin liehuteltu kanssajyväskyläläisten Jukka Nousiaisen ja Litku Klemetin läheisyydessä. Nojatuoliin uppoaa, ja drinkissä maistuu kookos. Jaakko Eino Kalevin musiikista ei ole koskaan kuulunut puristaminen, Out of Touchilla vielä vähemmän. Silti hän saa varmasti kulkea rauhassa kaduilla jatkossakin, sillä vientiodotukset on karistettu. Albumi on kuin tehty nojatuoleja varten. Jaakko Eino Kalevin esteettinen rima on korkeammalla kuin koskaan ja sen ylitys suvereeni. Sen sijaan Jaakko Eino Kalevi tuntuu etsineen, mitä on halvalla saanut ja kiillottaneen löydöistään uusia aarteita. Nyt, kun toinen Weird Worldin julkaisema ja järjestyksessään kahdeksas Jaakko Eino Kalevin albumiksi luettava julkaisu ilmestyy, on helpompi olla varovainen. Viisi vuotta sitten narratiivi muuttui kerrasta. RUMBA 69. Tärkeintä levyllä on soundi ja sen pakoton mukavuudenhalu. Todennäköisesti kaikilla muilla paitsi meillä täällä suomalaisen musiikkimedian laitamilla jalat pysyivät maassa. Parhaiten Out of Touch tiivistyy kappaleensa Conceptual Mediterranean (Part 1) nimeen. Singlebiisi Emotions in Motion ja singlepotentiaalinen This World voisivat olla Cut Copya, joka olisi lähtenyt luksusmusiikin sivuraiteelle joskus kolmannen levyn aikaan, Fleetwood Macin löytämisen jälkeen. Jaakko Eino Kalevi yhtyeineen viihdyttää. Suomalaisittain: miehemme maailmalla, vastattavanaan loputtomat kansalliset odotukset siitä, että torilla kenties tavattaisiin. Uudeksi Flexible Heartin kaltaiseksi käyntikorttikappaleeksi niistä ei ole, muttei tarvitsekaan. Tarina oli sama kuin Mirel Wagnerilla Sub Pop -diilin jälkeen. Reilu kolme vuotta sitten, kun nimetön Domino-debyytti viimein ilmestyi, sitä arvosteltiin kotimaassa vientitoivolasien läpi ja sen suomat lisäpisteet ansaiten. Ensimmäinen Domino-levy-yhtiölle (tarkemmin ottaen sen alamerkille Weird Worldille) levyttävä pohjoismainen artisti. Joten miksei hän nousisi Ariel Pinkiksi Ariel Pinkin paikalle
Tämä ei kuitenkaan tunnu haittaavan helsinkiläistä viisikkoa The Holya, jonka debyytt ialbumilla on kaikuja kaikista edellämainituista. The Holyn suurin ongelma lienee kuitenkin syntyminen väärään aikaan. Vain päätösraita The Letter jää jotenkin puolitiehen, kun radioheadmainen alku laimenee levyn ainoaksi vääräksi myönnytykseksi juurevalle sentimentaalisuudelle. There Is a House puolestaan kasvaa niin, että natisee liitoksissaan kiehtovasti viimeisellä minuutillaan. SAMULI KNUUTI Isoa Musiikkia L E V Y T Kuulostaa siltä miltä Muse kuulostaisi jos he tietäisivät mitä tekevät. KOSKAAN rockin historiassa isolta kuulostava musiikki ei ole ollut yhtä epätrendikästä kuin juuri nyt. Tässä lajityypissä ei ole sijaa suomalaiselle kotikutoisuudelle, ja The Holy astuukin taitavasti pahimman sudenkuopan yli: laulaja Eetu Henrik Iivarin laulu ei ole täysin vailla aksenttia, mutta härmä ei häiritsevässä määrin tunge läpi ilmaisusta. Ehkäpä siis The Holylla ja suurella musiikilla noin yleensä on vielä toivoa. Stadionrockin lippulaiva U2 vuotaa pahasti, ja sen 2000-luvut seuraajat Killersistä Editorsiin ovat lipuneet suurten yleisöjen suosikista omien fanijoukkojensa kannateltavaksi. Kappale tuo myös tervetulleen tuulahduksen androgyniaa muuten kovin miehisesti pauhaavalle albumille. Noin vuosikymmen sitten heitä olisi pidetty vientitoivoina ja potentiaalisena seuraavana kansainvälisenä nimenä. Jos biisien taustasta voisi olettaa yhteyksiä springsteeniläiseen työväen epiikkaan, suomalaiseksi Gaslight Anthemiksi, kappaleiden taitava ja kunnianhimoinen tuotanto (josta on vastuussa ruotsalainen Magnus Lindberg) peittää paatoksen isoihin soundeihin. Kohokohtia ovat myös Tom Cat ja hyvin Echo & The Bunnymen -henkinen 20xx Tomorrow, jotka saavat jalan vahvistimelle asettamisen vaikuttamaan hyvältä idealta. Bändin saatekirjeessä Iivari kertoo albumin pohjautuvan hänen omiin kokemuksiinsa lapsena laman runtelemalla maaseudulla 90-luvun Suomessa. Tämä selittää myös albumin varsinaisen nimibiisin Triumph of Loven kertosäkeen, jossa Iivari haaveilee olevansa jonkun tytär – sillä äidin ja tyttären side näyttää ulkopuolelta vahvimmalta mahdolliselta tunneyhteydeltä. Ensimmäisillä kuunteluilla eniten edukseen esiintyy suureksi osaksi instrumentaalinen Fanfare III, jonka motorik-syntsarock kuulostaa siltä miltä Muse kuulostaisi jos he tietäisivät mitä tekevät. Mutta nyt Daughterin yllä leijuu anakronistinen katku, sillä suurille kertosäkeille, emotionaaliselle laululle ja taivaanrantaa louhiville kitaroille on vaikea löytää markkinarakoa hiphopin ja pointillistisen elektropopin hallitsemassa maailmassa. ”Mitä tämä on, kuulostaa hyvältä”, sanoo myös albumille altistunut naisystävä, jolla on hyvin korkea kynnys pitää miehisestä paisuttelurockista. Olisi kuitenkin typerää antaa tämän estää nauttimasta vakaalla kädellä ja hyvällä tyylitajulla tehdystä albumista, jonka ainoa todellinen puute on sen todellisen killeriraidan puuttuminen. Lisäkuuntelut paljastavat, että vaikka mikään albumin kahdeksasta pitkästä kappaleesta ei varsinaisesti lopu kesken, yksikään niistä ei täytä ilmatilaa kohtuuttoman pitkään oleellisen kerrottuaan. Jokainen albumin kahdeksasta kappaleesta kurottaa kohti isoja yleisöjä, joiden olemassaolosta ei enää voi olla varma. The Holy Daughter PLAYGROUND 7,9 70 RUMBA
Vaikutteet ovat saaneet jalostua rauhassa, jolloin taiteellisissa ratkaisuissa on hätiköimätöntä viisautta. Lasimeren tapauksessa musiikillinen jälki on kyllä kaunista, mutta tuntuu lopulta tietyn kaavan toistamiselta. Silti levyillä on läsnä omanlaisensa paikallisuuden tuntu. Niiden yhteissoundi laskettakoon jonkinlaiseksi shoegazeksi, mutta ilman historian painolastia. L E V Y T ”KESÄKUU on tyhjä lupaus, heinäkuu on toivoton […] elokuu, haluan jatkuvan sen.” Näin laulaa Vuoret-yhtyeen solisti Teemu Into kitaristi-biisintekijä Ville Aallon sanoja bändin debyyttilevyn neloskappaleella Me emme syntyneet joutseniksi. Jos Ultramariinin kuulas helinäpopsoundi on päivä, on Vuorten melodramaattinen kitarajylinä yö. Sen kummempaa tietoa Aallon sivuun jäämisestä ei ole, mutta kenties vuodesta 2013 työstetty Vuoret oli vienyt lauluntekijän ambitiot muualle. Tamperelainen Vuoret kuuluu olevan Tampereella ihan konkreettisesti: Viides kirkko -kappale pohjautuu legendaariseen salaliittoteoriaan siitä, kuinka kaupungin kirkkojen sanotaan muodostavan ilmakuvassa pentagrammin – jos siis lounaassa sijaitsevaan Eteläpuistoon olisi suunnitelmien mukaisesti rakennettu kirkko. Elokuu on se kuukausi, jolloin yö ja päivä palaavat kohtaamaan ja heittämään toisilleen ohimennen terveiset ennen syksyä. Oli. ”Ei ole mitään alkuperäistä, ei ole turvapaikkaa menneisyydessä”, tyytyy Vuoret lakonisesti toteamaan melankolisella Ei ole alkuperäistä -kappaleella, jonka teemariffi on yksi vuoden upeimpia. Varsinkin, kun niitä tulee kuunnelleeksi elokuun viimeisinä päivinä. Ultramariinin taiteellinen dynamo oli Ville Aalto. Suurempia musiikillisia yhtäläisyyksiä Portin ja Lasimeren välillä ei ole. Tästä huolimatta Aalto on myötävaikuttanut noin puoleen Lasimeren kappaleista. Ja se hetki, kun ”ulkona on elokuvajulisteesta varastettu taivas”. Silti Lasimeren ansioksi on laskettava tietty heittäytyminen. Ultramariini Lasimeri M.DULOR 7,4 Vuoret Portti SOIT SE SILTI 8,9 Vuoret-yhtyeen Portti ilmestyy 12.10. Musiikillisesti Portilla parasta ovatkin Ville Aallon ja Sami Nissisen kitarat. Kun yhtye alkoi osoittaa elonmerkkejä viime vuoden puolella, oli yksi joukosta poissa. Ehkä kerrankin siitä, että tekijät ovat parikymppisten tulokkaiden sijaan aikamiehiä, on hyötyä. Toisaalta, osaa Vuoretkin olla vavahduttavan tunteikas: Portin päätösraita Mennään rannalle on yksi vuoden upeimpia biisejä, joka puskee ainakin vähän levyn ”nykyisyyden” käsitettä rakastavaa teemaa kauemmas: niin paljon kuin öinen, kivinen kaupunki painostaisi, seuraa syksyn pimeyttäkin uusi valo ja kaukaa veden takaa kajastava aamu. Tämä dualismi tuntuu Ultramariinin ja Vuorten levyillä erityisen vahvana. Se on eräänlainen vahdinvaihto: päivä nyökkää hyväksyvästi ja viittoo yölle sijaa omaan soppeensa, kunnes palaa taas kolkuttelemaan vahtikopin ovea huhti-toukokuun taitteessa. ”Tiesitkö sä silloin jo mitä sanot meille, aurinko, Näsijärven rannalla, kun vielä menit taivaalla – hyvästi”, maalailee puolestaan Matti Johannes Koivu Ultramariinin nelosalbumin päätösraidalla Aurinko. Lasimeren kappaleissa taas vilisee keskikokoisessa radanvarsikaupungissa kasvaneen lauluntekijän sielunmaisema: puut, auringot, tehtaat, lähiöt, pellot ja lähijunat. Ultramariinin soundi on kirkas kuin hopeisina kiiltävien koivunlehtien läpi siivilöityvä päivänvalo, Vuorten soundissa taas kuuluu kahden vaarakummun keskelle rakennetun teollisuuskaupungin kivinen dekadenssi. Toki yhtye tunnustaa esikuvikseen kaikenlaiset jylinäja kolinabändit Swervedriverista Killing Jokeen, mutta ilmaisu ei ole jäljentämistä tai jonkin ennalta määrätyn estetiikan toteuttamista. Hän on ekspressiivinen ja sentimentaalinen, siinä missä Aalto on niukempi ja abstraktimpi tiivistäjä. Ennakkosingle Sointu on toki upea popsingle ja vaikkapa Avaruudessa kunnianhimoinen ”iso” sävellys, mutta esimerkiksi Taivaansini on taas yksi pauhaava voimaballadi, joka tuntuu vain tuhlailevaan tunnelataustaan ja sanojaan. Nyt ”psykomaantieteen” kiinnostuksen kohteisiinsa laskeva bändi tyytyy vain makoilemaan ”näkymättömän tornin varjossa”. RUMBA 71. MIKAEL MATTILA Yön ja päivän voimasuhteita Ultramariinin soundi on kirkas kuin hopeisina kiiltävien koivunlehtien läpi siivilöityvä päivänvalo, Vuorten soundissa taas kuuluu kahden vaarakummun keskelle rakennetun teollisuuskaupungin kivinen dekadenssi. Aurinko. Se on yhtä aikaa vähän yliyrittävää mutta viehättävän vilpitöntä. Ne ovat itsetarkoituksen sijaan kuitenkin enemmän kuvitusta, Koivun pyrkimys kytkeä Lasimerta määrittävä eron ja kaipuun (kenties entistä johtohahmoaan kohtaan?) tunne johonkin konkretiaan ja maamerkkeihin. Lyhyt taustoitus: Hämeenlinnalainen Ultramariini oli eräs uuden vuosituhannen juhlituimpia kitarapopbändejä, joka toi lyyrisyyden takaisin kotimaiseen rockiin. Toisaalta on hyväkin, että Koivu on säilyttänyt kirjoittamisessa itsensä. Sittemmin sen solisti Matti Johannes Koivu nousi uuden sukupolven lauluntekijöiden kunniagalleriaan, ja emoyhtye jäi liki vuosikymmeneksi, jos nyt ei tauolle, niin ainakin hiljaiselolle. Koivu laulaa tunnettaan ulos välillä niin äärirajoilla, että hengästyttää jopa itsensä
S O I T T O L I S TA 72 RUMBA
TOIMITTANUT KIMMO VANHATALO KUVA MARKUS PAAJALA S O I T T O L I S TA ”Kun ajatellaan huumeita, naisia ja vaarallisia tilanteita, ajatellaan jotain Mötley Crüeta. Sen jälkeen ei ollut enää väliä, mistä päin Kouvolaa olit kotoisin. Kaikkeen tällaiseen, mikä normaalia musiikinkuluttajaa kiinnostaa!” Chestburster Plant Bones TB: ”Gyntsä, joka soittaa Chestbursterissa kitaraa, soittaa Pää kiin uudella levyllä Koira lähtee piikille -biisin kitarasoolon. Katselin siellä kaiken maailman Canin sinkkukokoelmia ja mietin, että taitaa olla Kalle valinnut nämä levyt. Hienoa, että seitsemänkymppisen naisihmisen musiikkia julkaistaan näinä naamatatuointien ja silikoniperseiden aikana.” ”Pertti Kurikalla on oma kauppa Pertin valinta Aleksis Kiven kadulla. Muun muassa Lukas Leonin, Kotiteollisuuden ja Kauko Röyhkän kappaleiden kuuntelun ohessa hän kertoi esimerkiksi Kuusankosken natsiskineistä, kaljanjuomisesta Emma-gaalassa ja tapaamisestaan Pekka Haaviston kanssa. Niistähän kaikki Kallio-biisit kertovat.” Kimmo Vanhatalo: ”Pää kii teki Rataraato-kappaleen Heikki Kuulan kanssa vuonna 2014.” TB: ”Kävimme studiossa juomassa Gambinaa. Sitä pyörittää taustalla Pertti Kurikan Nimipäivien ’manageri’ Kalle Pajamaa. Kalle sanoi, että: ’Helvetti, jos Pertti saisi päättää, täällä myytäisiin pelkästään Katri Helenan C-kasetteja!’” ”Siellä on helvetin hyvä valikoima vanhaa countrya. Sekös niitä vituttaa! Uudella Pää kii -levyllä on kappale Sweet Home Kouvola, jossa lauletaan: ’Sweet home Kouvola, yhdessä olemme suuri, Kuusaan rajalle vitun Berliinin muuri.’” Robbie Fulks & Linda Gail Lewis It Came from the South TB: ”Nyt on sellaista soundia, että sitä vain odottaa, että koska ammuskelu alkaa! Kiinnostavan tästä teki lähinnä se, että siinä lauloi Jerry Lee Lewisin sisko. Heikki Kuula & Huora Kallioon Teemu Bergman: ”Kallio on maailman väsynein aihe. Meitä ei kuulunut sillä ollenkaan. Gyntsä kysyi sitten, että ’kelpaako tämä?’ Olin, että: ’Vittu, tämä on paras kitarasoolo, jonka olen ikinä kuullut! Kyllä kelpaa kiitos!’” Lue enemmän, kuuntele enemmän Tällä kertaa Soittolistan vieraana on Pää kii -yhtyeensä odotetun toisen levyn julkaisuun valmistautuva TEEMU BERGMAN. Teema liittyy myös omaan musiikkiisi.” TB: ”Vaikka itse olen soittanut kaiken maailman Vaasankatu SS -bändeissä, toivotaan, ettei ihan heti tarvitse kuulla seuraavaa Kallio-biisiä.” KV: ”Olivatko kaupunginosat Kouvolassa tärkeitä?” TB: ”Silloin, kun olimme ihan skidejä, oli tappeluita eri kaupunginosien välillä. Se oli kouvolalaiset vastaan kuusankoskelaiset. En kyllä rehellisesti sanottuna tässäkään biisissä tuota Huora-yhtyettä kuullut.” ”Varmaan tämä vetoaa kansaan. Eikä sillä ollut väliä, oletko punkkari, hiphoppari vai normaali lippatukka-jäkisjätkä.” ”Kuntaliitosten takia Kuusankoski kuuluu nykyään Kouvolaan. Ne ovat aika pikkupoikia country-muusikoihin verrattuna, mitä tulee kokkelin ja viinan vetämiseen, aseilla ammuskeluun ja huorissa käymiseen. Ne ovat aika pikkupoikia countrymuusikoihin verrattuna, mitä tulee kokkelin ja viinan vetämiseen, aseilla ammuskeluun ja huorissa käymiseen.” – TEEMU BERGMAN RUMBA 73. Hänellä ei ollut varaa tulla Kouvolaan, joten hän äänitti sen kotona. Ostin sieltä juuri Blaze Foleyn lp:n ja country-kokoelmia, joissa on todella obskuuria kamaa. Positiivista oli, että tässä ei ollut mitään ’rollaattorit räkälän edessä’ -sekakäyttöhommia mainittu. Kun tulimme vanhemmiksi, rasistiskinejä tuli Kuusankoskelta autolla hakkaamaan porukkaa. Luulen kyllä, että lopullinen biisi tehtiin aika pitkälle sen jälkeen. Perjantaina ja lauantaina ei mahdu taas mihinkään pubiin, kun kaikki haluavat Kallioon.” KV: ”Kallion glorifiointi -biisit alkavat olla jo oma genrensä. Yksi aivan lyömätön biisi on Sanford Clarkin It’s Nothing to Me.” ”Kun ajatellaan huumeita, naisia ja vaarallisia tilanteita, ajatellaan jotain Mötley Crüeta
Cheek ja Etta XTC TB: ”Nyt, kun Cheek lopettaa, niin lehdet voisivat antaa Cheekille rauhan ja lopettaa hänestä kirjoittamisen. Se jäi päähän soimaan. Popedaa arvostan yli kaiken. Raplevyssä piti ehdottomasti olla Parental Advisory -tarra. Rahaa ei ollut. Emmekä halunneetkaan tietää.” ”Kun olimme Emma-gaalassa, menimme sinne silloisen rumpalimme Niilan kanssa aamulla ja kaivoimme kaljat esiin. Asunnot eivät kasva samassa suhteessa levykokoelman kanssa.” Lukas Leon feat. Lämmittää mieltä, että sielläkin on pikkupunkkareita, jotka menevät spreijaamaan siihen hakaristin ja kusemaan patsaan juurelle.” ”Rakastan ysäriräppiä. Jos ne kielletään, se tekee niistä kiinnostavia. Joose (Stupidon Joose Berglund) on sellainen mies, että hän kuitenkin laittaa levyn ulos, niin käydään nauhoittamassa. Leevi and the Leavings on parhaimmillaan saatanan kova.” ”Fakta on se, että Lahteen nousee jonain päivänä vielä kuningas Litmasen patsasta paljon isompi Cheek-patsas. Toivon, että Joose saa rahansa takaisin. Varmasti on jollain pieksämäkeläisellä työttömällä narkkarilla heti helvetin paljon parempi fiilis, kun hän kuulee, että jopa tällä meidän räpin Kekkosella on mielenterveysongelmia.” KV: ”Tämä Cheekin ’suojatin’ Lukas Leonin kappale on ilmeisesti kesän kuunnelluin suomalainen biisi Spotifyssa.” TB: ”Toisen ekstaasi on toisen helvetti. Vaikka alavireet ja efektit ovat mukana, niin pohjalla on kuitenkin hyviä, melodisia rockbiisejä. Kun vanhat jäsenet lähtivät, mietimme Vekun kanssa (basisti Vekku Vartiainen), tuleeko koko bändille enää jatkoa.” ”Sitten ajattelin, että vittu, on meillä tässä muutama biisi, joista saisi levyn aikaiseksi. Ne olivat ihan kauhuissaan: ’Miten teillä nyt on jo kaljaa. Biisi on aina tärkein.” ”Minulla on oma ’levy-yhtiö’ Rock’n’Roll Bullshit Recorsd. Koko ajan puidaan Cheekin pimeitä hetkiä ja kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Kari Peitsamon Skootteri ja varsinkin ne taidelevyt ennen sitä ovat mahtavia. Miltä valtavirtasuosio tuntui?” TB: ”Se oli lähinnä aika naurettavaa. Kirjoitusvirhe kuuluu siihen, koska kirjoitin sen humalassa väärin. Eiköhän kaikilla tiedostavilla kusipäillä ala olla sama ongelma kuin itsellänikin, että mihin vittuun laitan tämän kaiken haalimani paskan. Yleensä ne yhtyeet ovat musiikillisesti aivan hirveää kuraa. Eli samalla lailla jälkeenjääneitä.” KV: ”Pää kiin debyytti oli 22 viikkoa Suomen virallisella listalla. Se loi paineita.” ”Levy tuli sitten kuitenkin nauhoitettua, ja treenasimme paljon yhdessä. Olemme henkisesti niin samanlaisia. Siinä olivat ne samat neljä sointua, jotka hyvissä kertosäkeissä pitääkin olla.” ”Paras biisi on sellainen, josta et halua tykätä, etkä halua, että kertosäe soi päässä, mutta se soi silti. Minun kesti vain aika kauan tajuta se. Tälläkin hetkellä minulla on kirpparipöytä Vallilassa, jossa myyn kahdella eurolla Myrkky-Käärmeitä ja muita paskoja, jotka ovat jääneet myymättä. Sinuun suhtaudutaan sen mukaan, oletko ’joku’ ja voiko sinusta hyötyä jollain lailla. Ihmiset nuolevat ympyrässä toistensa perseitä. Mistä te saitte ne?’ Sanoin, että ’ostin nämä kaupasta.’” ”Menin vähäksi aikaa bäkkärin sohvalle nukkumaan. Sellaisia, ettei niitä osaisi soittaa Ramones-riparisoinnuilla.” KV: ”Millainen suhde sinulla on suomirockiin?” TB: ”Eppu Normaali on lempibändejäni. S O I T T O L I S TA KV: ”Tämän soundista tuli mieleen 1990-luku.” TB: ”Sub Pop ja sellaiset. Anttilassa oli helvetin hyvä levyosasto. Chestburster otti minuun yhteyttä ja kysyi, haluaisinko osallistua tämän uuden levyn julkaisuun. Se oli aika kallis levy tehdä, siihen nähden, kuinka käppäiseltä se kuulostaa.” ”Luulen myös, että ensimmäisen levymme myyntiä edesauttanut pahin vinyylibuumi on ohi. Olimme siellä täysin tietämättöminä mistään tällaisesta. Tuli, mitä tuli.” ”Monet olivat kehuneet ensimmäistä levyä ja epäilleet, voimmeko tehdä yhtä hyvän tai paremman. 1990-luvun laman aikana molemmat vanhempani jäivät työttömäksi. Lehdillä on sellainen asenne, että kun ne on käsitelty, on käsitelty koko Suomen mielenterveysongelmat. Siinä oli kuitenkin mukana jo kuusi lafkaa, joten se kuulosti aika sekasotkulta.” ”Muutenkin minulla on skeptisyys nykyään tätä pienkustannehommaa kohtaan. Nyt, kun olemme käyneet keikoilla, se on oikeastaan ollut hauskempaa kuin koskaan aikaisemmin. Kun heräsin, ympärilläni oli 20 toimitsijaa miettimässä, että voiko tuota ihmistä päästää televisioon. Sellaista kuin odotinkin. Totta kai varastelimme levyjä, mutta lähinnä etsimme niitä alelaareista. Jos siinä ei olisi kielletyn hedelmän makua, ei se kiinnostaisi ketään.” Kotiteollisuus Järjen ääni TB: ”Kertosäe oli kuin suoraan Kivesveto Go Gon Mannosen kynästä eli kuppaakin tarttuvampi. He vastasivat, että ’vittu, tuo jätkä on tehnyt tämän biisin.’” ”Se meni sitten niin, että sain soittaa siellä, mutta minua ei kuvattu ollenkaan.” KV: ”Mitä jos Pää kiin toinen levy menestyisi yhtä hyvin?” TB: ”Harvemmin salama lyö kahta kertaa samaan paikkaan. He kysyivät bändikavereiltani, että voivatko he soittaa ilman minua. Olin joskus esimerkiksi ihan koukussa Didon White Flag -biisiin.” ”Harvoin melodisesti hyvät biisit ovat monimutkaisia. Miten päädyit palaamaan tämän yhtyeen pariin?” TB: ”Pää kiistä lähti porukkaa vuonna 2016. Chestbursteriin on lyöty melurockleima. Eivätkä ne oikein silläkään tahdo mennä.” ”Kaikki levyt eivät ole samanlaisia myyntimenestyksiä kuin Jukka Nousiaisen debyytti. Sitten niihin pahvilaatikoihin kompastelee 20 neliön kämpässä.” KV: ”Pää kii -yhtyeeltä tulee lokakuussa toinen levy. Itselläni tulee ainakin ekstaasinappuloista vain paskat housuun.” ”Fakta on se, että Lahteen nousee jonain päivänä vielä kuningas Litmasen patsasta paljon isompi Cheek-patsas. Muuten se ei voinut olla hyvä.” KV: ”Se tarra ei kyllä toiminut yhtään alkuperäisen tarkoituksen mukaisesti!” TB: ”Olen aina sanonut, että antaa kaiken maailman natsibändien soittaa ja laulaa, mitä ne haluavat. Sieltä saattoi löytää mitä vain. Lämmittää mieltä, että sielläkin on pikkupunkkareita, jotka menevät spreijaamaan siihen hakaristin ja kusemaan patsaan juurelle.” – TEEMU BERGMAN 74 RUMBA
Sitten tajusin, minkä musiikin kanssa olen oikeasti kasvanut. Olin katsomassa sitä Auran Panimolla vuonna 1994. Eli, jos joku ei ole tajunnut, sen tarkoitus ei ole lietsoa mitään homofobiaa, vaan päinvastoin.” ”Minulla oli kuitenkin vähän vaivaantunut olo, koska en olisi uskonut, että Pekka Haavisto tunnistaa minut. Jossain vaiheessa Pekka kääntyi puoleeni ja sanoi: ’Moi! Mitäs sinä. Näin, kun bändin jätkät menivät divari Alfa Antikvaan ja ostivat sieltä hirveän kasan Exoduksen ja Running Wildin levyjä. Mene osoitteeseen www.popmedia.fi/tilaa-rumba Kestotilaus Kestotilaus on tilaustapa, joka on määräaikaistilausta edullisempi. Irtisanominen voi tapahtua sähköpostitse, kirjeitse tai soittamalla tilaajapalveluumme. Tein biisin siitä, mitä he todella ajattelevat. Osoitteenmuutos Ilmoita uusi osoitteesi riittävän ajoissa tilaajapalveluumme sähköpostitse, kirjeitse, soittamalla tai osoitteessa www.rumba.fi. Aluksi näytti siltä, ettei sinne tule ketään. Jossain vaiheessa porukkaa alkoi kuitenkin tulla, ja sitten sinne tuli myös Pekka Haavisto.” ”Frendini jauhoi Haaviston kanssa ja oli pakko mennä pöytään istumaan. Se kolahti niin kovaa, että hevi ei enää tuntunut miltään. Ajattelin, että ehkä hän on kuullut sen rivin: ’Sä 10 käskyä unohdit, nyt sul on HIV, Ja vihreetä homoa äänestit, nyt sul on HIV.’” ”Sitten se jätkä kysyy minulta, olenko tehnyt lisää musiikkia. Olin vain, että puhutaanko jostain muusta?”. Istuin lapsena keittiössä lukemassa sarjakuvia, kun mutsi leipoi ja kuunteli radiota. Silloin nämä tulevat kuvioihin: Vuonna ’85, En tahdo sinua enää ja Leijailen.” ”Aloin kuunnella Pelle Miljoona & N.U.S:ää 11-vuotiaana. Mietin, että: ’Terveet kädet! Kuka saatanan urpo laittaa bändinsä nimeksi Terveet kädet?’ Se kuulosti gospel-bändiltä.” ”Ei sellaisia levyjä löytynyt mistään. Tilaa Rumba! Tilaus on kestotilaus ja se koskee vain Suomeen lähetettäviä tilauksia. Oliko näissä sanoissa jotain, mistä pitäisi pahastua?” KV: ”Kohu liittyi enemmän Röyhkän kappaleen mainostamiseksi julkaisemaan Facebook-päivitykseen.” TB: ”Se on hyvä muistutus siitä, että kannattaa olla vähemmän somessa ja lukea enemmän kirjoja ja kuunnella enemmän levyjä.” ”Kävin viime viikolla Kouvolassa, koska tutut järjestivät siellä Kouvola Priden. Sieltä tuli Sigiä, Leevejä ja Eppuja. Asioidessa on hyvä ilmoittaa tilaajanumero. Tietoja voidaan käyttää suoramarkkinointitarkoituksiin. Enkä ole hänen musiikistaan oikein pitänyt. Kustantaja Pop Media Oy Fredrikinkatu 42 00100 Helsinki www.rumba.fi Tilaajapalvelu puh. Olin ihan pahoillani! Lempibändini kuuntelee jotain saatanan heviä! Mikä on jätkät, kun eivät Conflict ja Crass kelpaa?” Kauko Röyhkä Seksikäs nainen TB: ”En ole ikinä kuunnellut hirveästi Kauko Röyhkää. Ajattelin, että voi jestas, onpa omahyväisen oloinen kaveri.” ”Tämä kuulosti aika seesteiseltä, ihan hyvältä Kauko-biisiltä. Hevilevytkin lähtivät.” KV: ”Punk iski sinulle aika nuorena, jo ennen teini-ikää.” TB: ”Aloin harrastaa rullalautailua ja ostaa rullalautalehtiä. Huomasin, että kellään skeittarilla ei ollut hevibändien paitoja. Olin sen suhteen tosi joko-tai.” ”Diggasin esimerkiksi Uutuus-nimistä stadilaista ’82-hardcorepunkbändiä. Kestotilaus jatkuu ilman uudistamista, mikäli sitä ei irtisanota mieluiten kuukautta ennen tilausjakson päättymistä. Tilaus alkaa seuraavasta mahdollisesta numerosta ja jatkuu kestotilauksena niin kauan kunnes tilaaja muuttaa tai irtisanoo sen. He kuitenkin osaavat käyttää sellaisia kiertoilmaisuja, että heidän puheensa ovat yhä salonkikelpoisia, ja he voivat sanoa ne eduskunnan puhujapöntöstä. Ihmettelin niiden paidoissa olevia nimiä.” ”Paljon levynkansia tehnyt taiteilija Pushead julkaisi listan, jossa oli hänen 1980-luvun suosikkilevynsä. 03 4246 5302 (avoinna ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Tilaushinnat • 12 kk kestotilaus 38,00 euroa • 12 kk määräaikaistilaus 39,20 euroa • Ulkomaisiin tilauksiin lisätään postimaksulisä • Hinnat sisältävät ALV % 4 numeroa/12kk 38,00 ”Joskus 15 vuotta sitten, kun keräilin vanhoja amerikkalaisia punklevyjä, suomirock ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Sen jälkeen ei oikeastaan mikään muu kiinnostanutkaan. Oletko tehnyt vielä musiikkia?’” ”Olin, että: ’Ei vittu, hän on ihan varmasti kuullut Ees jotain positiivist -biisin.’ Se tehtiin, kun vitutti, että Timo Soini ja Päivi Räsänen ovat ihan totaalisia homofobeja. Ostin kaiken punkin, jonka sain käsiini. Kun on sentimentaalisessa humalassa, tajuaa, mikä on kaikkein kovinta musiikkia. Katsoin, että siellä oli suomalaisia bändejä. Luin parikymppisenä jonkun Röyhkän kirjan
Siksi niin monet rockyhtyeet muuttuvat vanhetessaan tribuuttibändeiksi nuoremmalle inkarnaatiolleen. Mieluummin aikuinen kuin vanha Keski-ikäisyyttä rock ei ole ennen noteerannut kuin ulkoa päin, nuoruuden turvasta, osoitellen ja halveksuen. Keski-ikäisyyttä rock ei ole ennen noteerannut kuin ulkoa päin, nuoruuden turvasta, osoitellen ja halveksuen. Ennen kuin nyt. Viime vuosina viisikymppissynttäreitään lähestyvät miehet ovatkin etsineet uusia keinoja tehdä karttuneilla vuosillaan arvokkaasti rockia. 76 RUMBA. ”Onko This Is My Truth, Tell Me Yours levy luopumisesta – vai ovatko Manicsit vain luovuttaneet?” bändin hovikriitikko Simon Price kysyi jo vuonna 1999. Sitä kuunnellessa tuntui kuin aikuinen olisi astunut huoneeseen täynnä lapsia kertomaan kuinka asiat ovat. Säkeistä ”on the highwire dressed in a leotard” on 24 vuotta sanoihin ”a cadaver in tracksuit trousers” (No Tomorrow, 2016). Yhtyeen uusin albumi Resistance Is Futile taas muuttaa nimessään olevan sanonnan (”Vastarinta on turhaa”) uhmasta lannistumiseksi. Rock ja aikuisuus ovat aina olleet hankalia petikavereita. Rolling Stonesin stadionkonserttien kritiikit ihailevat yhä bändin nuorekkuutta, vaikka sen jäsenet ovat kaikkea muuta. Yllättävimpiä nimiä tässä sakissa on Brett Andersonin, 50, johtama Suede, sillä kovin kauan siitä ei tunnu olevan kun Brett juhli musiikillaan androgyynisyyttä, huumeita, irtosuhteita, kaikkea mitä tuhlattuun (siis oikein käytettyyn) nuoruuteen yleensä katsotaan kuuluvan. Koska musiikkityyli pohjaa energiansa ja imagonsa nuoruuteen, sen tekijöille on aina tuottanut vaikeuksia siirtyä eteenpäin mihinkään suuntaan silloin kun niveliä alkaa kolottaa ja vyötärölle kertyä tavaraa. Yhtä vastausta ongelmaan tarjosi toki menneiden vuosikymmenten aikuisrock, AOR – mutta siinäkin aikuistuminen (joka on vain kaunis sana ikääntymiselle) rajoittui ulkoisiin seikkoihin: tempon putoamiseen musiikissa, hiotumpaan tuotantoon, esittäjien pukeutumiseen. Tieto kuolevaisuudesta siis. Omalla tavallaan aiheesta on kertonut myös Manic Street Preachers, josta tuli maailman keski-ikäisin bändi jo silloin, kun Richey Edwards katosi. ”On the escalator we shit paracetemol”, hän lauloi esikoissinglen b-puolella My Insatiable One, josta on pitkä matka Night Thoughtsin imperfektissä kerrottuun haikeuteen menneen nuoruuden huikeudesta ja preesensissä laulettuihin tarinoihin masennuksesta, päämäärättömyydestä ja vanhempien dementiasta. Samoilla apajilla on kalastellut myös The National uusimmalla levyllään Sleep Well Beast, jossa Matt Berningerin laulujen puhuja ”yrittää epätoivoisesti pysyä perillä niistä asioista joista hän on vielä perillä”. Eikä se välttämättä aina tunnu mukavalta, mutta kuka tylsimys haluaisi taiteen olevan aina sellaista. Musiikissa on menneen vimman sijasta elektronisia koukeroita, soundillisia sisustustyynyjä. Sleep Well Beastia moni karsasti juuri sen aikuisen asenteen vuoksi, mutta minusta se on yhtyeen paras ja koskettavin levy. Ennen kuin nyt. Michael Monroekin tulee säilymään ”nuorena” vielä vuosikymmeniä, vaikka hänen nykyiselle ulkomuodolleen konserttilavaa sopivampi paikka olisi Grimmin veljesten satu. Ä lykkäässä kitararockissa keski-ikä on uusi musta. ”It’s hip to be square”, Huey Lewis julisti, on viileetä olla kalkkis, ja jupit napsuttivat sormiaan tahdissa Patrick Batemanin johdolla. Mitä muutakaan voi ajatella levystä, jonka avausbiisi on nimeltään People Give In vastalauseena rokkarien ikiaikaiselle tarpeelle turvautua kovin vähän tarkoittavaan säkeeseen ”people hold on” joka käänteessä. Taustalla soi turboahdettu ja ilmastoitu hard rock, uuden aikuisuuden tunnusmusiikki. Koska Brett Anderson on haastatteluissa maininnut Martin Amisin useaan otteeseen, on helppo yhdistää jo Night Thoughts -albumin nimi Amisin keski-iän kriisiä kuvanneeseen romaaniin The Information (1995), jonka nimen tieto on ”se joka valkenee yöllä ja josta kukaan ei varoita etukäteen – tai jos varoittaa, et kuuntelisi”. KO LU M N I K N U U T I SAMULI KNUUTI Kirjoittaja on keski-iän kokemusasiantuntija
Varsinainen aktiivimallin esimerkkihenkilö! Tuoreimpana työtittelinä ex-valetoimittajamme internet-tileillä komeilee SomeKonsultti! Vanha reportterinne ei tietenkään tunne mitään sosiaalisen median etikettejä eikä näillä liksoilla niitä googlaa, mutta konsulenttia konsultoitakoon sen verran, että että jos otat selfien – poliisin, siis ihka oikean eikä toripolliisin, mukaan – lievällä petoksella hankittu laminaatti kaulassasi, siitä ei kannata lisätä kuvaa julkisille tileille. Kuka sanoi ettei totuus olisi tarua ihmeellisempää. Ainakin yllekirjoittaneelle tulee mieleen muutama valetoimittajaa arvostetumpi ja vaikutusvaltaisempi valeammatti – ja niin oli tullut myös tarinamme keskiössä operoivalle henkilölle, jonka mittavasta Facebook-kaveripiiristä löytyi useampi suomalaisen rap-musiikin parissa vaikuttava taho aina etelästä pohjoiseen. Arvon skribentille tämä kävi selväksi turhan myöhään, jos silloinkaan. Apua ei ollut tiedustelemisesta, vaatimisesta tai äänen korottamisesta. Saati käyttää sen yhteydessä tunnistetta #rumba, sillä lyhyt on petkutuksen tie: tämän aviisin internet-tilit ovat kuubalaistyyppisistä tanssisyistä muotoa #rumbalehti. Kun nyt luistelemme jo syksyn pimeydessä Cheekin sammutettua valot, yrittäkäämme roikkua vielä hetkisen ajan kiinni kesäisessä lämmössä. Nokkelimmat tivannevat jo: kuinkahan se muka onnistuu. Se ei ole sitä nimittäin laisinkaan. Ja koska musiikkimedian pyörittäminen on tunnetun vakavaraista touhua, toimittajalla oli tietenkin mukanaan horjuva entourage assistentteja. Paikan päällä oli Petri Nygårdin ja muutaman muun ”alan konkarin” elikkäs reliikin lisäksi otus, jonka nimeä Nisse ei saa poliisin mukaan painaa lehteen. Ytimekkään kyselykierroksen perusteella sankarimme tunnettiin – mutta ei henkilökohtaisesti – niin promoottorina kuin ties minä ”skenen” toimijana. Ilmeisesti soppaa oli jostain löytynyt, kenties omakustanteisesti, sillä omine lupineen operoiva delegaattimme turvautui jokaisen soseessa työskentelevän journon parhaaseen ystävään, ei muistivihkoon vaan älypuhelimen kameraan. Ilmeisesti tapahtumaa, kuten myös yllekirjoittanutta, oli kiinnostanut nähdä millaisiin journalistisiin urotekoihin tämä johtaisi. Jos tämä olisi edm-kappale, kuten niin moni ihmiselämä on, nyt olisi dropin aika. Olipa kerran festivaali, joka tuli hyppysissäsi pitelemän aviisin tietoisuuteen vasta tapahtuman edustajan kyseltyä, josko Rumban raportti olisi jo valmis. Etenkään pohjoispohjanmaalaisella pikkufestivaalilla. Ei edes siitä, että änkeytyisi artistibäkkärille, koska eiköhän ainakin Nygårdin Petrin jääkaapista löydy jallu, kossu ja kalja. Valokuvata kaikki kohteemme itse.” Kun lavainsidenttejä, takahuoneselkkauksia ja muuta erittelemätöntä sohlottamista ja mohlottamista oli katseltu tarpeeksi, festivaali päätti, että ça suffit ja rajoitti lehdistönvapautta kantamalla työn raskaan raatajan turva-aitojen taakse. Kikkailut sikseen. Suorastaan sadunomainen tositarina suomalaisesta sisusta, kekseliäisyydestä ja innovoinnista tehnee tehtävänsä. 78 RUMBA. Tässä vaiheessa intohimottomampi olisi tyytynyt kohtaloonsa ja todennut, että levyarvioafäärit jääkööt, mutta ehei! Koska journalistin ohjeissa ei erikseen mainita uhkausviestien lähettelyä tapahtumajärjestäjille tai artikkeleiden kohteelle, sekin kortti oli käännettävä. Ja kuten hyvin tiedätte, noilla vehkeillä saa uniikkia sisältöä, kunhan kiipeää kesken keikan lavalle kuvaamaan! Legendaarisen skribentin ja Industry Awards -ehdokkaan Teppo Vapauden ideologiaa mukaillen: ”Meitä yhdisti halu ellei jopa pakottava tarve, kutsuttakoon sitä intohimoksi, luoda jotain omaa ja uutta ilman kompromisseja. N I S S E M Access All Areas, kunnes et R akkaat lukijat! Kuten tiedossanne lienee, aurinko on omiaan kasvattamaan suomalaisen itsetuntoa ja -varmuutta kuin spägälaini oululaisen lommoposken imutehon ulottuvilla. Tämä elämän toimittajakoulun alumni oli esitellyt itsensä, kuten varmaan arvaattekin, Rumban toimittajana, tuona mediamaailman ravintoketjujen kärkinimenä. Akkreditointinne on hyväksytty! Pressipassi kaulaan ja paskaa housuun! Torinrannassa tavataan! Tietenkään elämä musiikkijournalismin etulinjassa ei ole ainoastaan ilmaisen viinan lipittämistä
A I N O L E H T O N E N S A R J A K U VA RUMBA 79
”Pitäisikö minun hyväksyä se. Kuulin juuri, että Katri Helena tai Kolmas nainen eivät pääse tekemään levyä, vaikka ne ovat paljon minua suositumpia.” – KAUKO RÖYHKÄ K Y S Y M Y S & VA S TA U S 80 RUMBA. Kuka enää kirjoittaa meidän levyistä, kun me tehdään levyjä. Röyhkän mielestä kulttuuriväellä on ollut sokeat pisteensä nyt ja 1980-luvulla. Ruisrock ei ole enää Ruisrock vaan enemmän ’Ruispop’ tai ’Ruisrap’. Pitää yrittää miettiä uusia keinoja pysyä tässä hommassa. Kummallakaan kerralla hän ei ole malttanut olla provosoimatta, jos on törmännyt tekopyhyyteen. ”En tiedä. Pystyykö sillä ohittamaan tällaiset normaalit mediat, koska en haluaisi mennä mukaan Vain elämää -ohjelmiin, SuomiLoveen tai Mökkireissuihin halailemaan ihmisiä, joista en pidä.” Millaista striimaushommaa. Asiat on aina huonosti. Luen niitä itsekin. Siitä on tullut niiden kaveri.” Siis sinusta tulee tubettaja. Onko mieli muuttunut. Kun kaikki alkavat hyytyä paikalleen, niin se on huono homma. ”Tarvitaan ihmisiä, jotka pitävät virran liikkeessä. Tai meistä. Tai yrittää tehdä samanlaista musiikkia kuin ne?” Eli ennen oli kaikki paremmin. Mennä katsomaan, mitä ne muutkin siellä katsovat. En halua, että se tuhoutuu, että se katoaa.” Provokaation puolustaja Maantie-levyn julkaisseelle KAUKO RÖYHKÄLLE musiikista on tulossa ”rakas harrastus”. Muuten maailma on pysynyt samanlaisena. O let harmitellut musiikkileh tien tarpeettomuutta. Lehtien vaikutus vähenee koko ajan. ”Kyllä se hämmästyttää minua, että tällainen kehitys on tapahtunut. Jotain pitää olla sellaista elämää ja haasteita. Rock ei soi enää radiossa eikä festivaaleilla. Onko niitä enää jäljellä. Me ollaan ajateltu tällaista striimaushommaa, pysyykö sillä mukana. Voisin tehdä sitä yhden päivän viikosta. Tulet kuitenkin haastatteluun ilo mielin. ” En ole sanonut, että ne olisivat tarpeettomia. Onhan siinä jokin muutos tapahtunut.” Miksi 30–40 vuotta rockia soittaneet miehet toistavat jatkuvasti samaa levyä, että Ruis rock ei ole enää rock. ”Rock’n’roll on katoamassa. Tämä nykyinen tilanne on haaste, johon pitää pystyä vastaamaan.” Mikä nykytilanne. Niiden kanssa vain pitää pärjätä. Mitä on tapahtunut tälle koko rockmusiikille viime aikoina?” Harmittaako se. Enemmän se on sitä, että ne tuntuvat romahtavan, Suomessa. ”Tutustuin yhteen pelityyppiin, joka on harrastanut striimausta pelimaailmassa. TEKSTI OSKARI ONNINEN KUVAT MARKUS PAAJALA ”Tällä hetkellä kaikki, mitä teen, julkaistaan. Sanoit vuonna 1987 Suomen Kuvalehden haastattelussa, että rockin kapinallisuus on kaluttu loppuun. ”En tarkoita sitä, että ennen olisi ollut paremmin. ”Olen aina yrittänyt provosoida ja saada ihmiset sanomaan tiettyjä asioita. Se on muuttanut elämäni ja tehnyt minusta sen, mikä olen. Nykyiseen tilanteeseen pitää pystyä vastaamaan, tarjota jokin vaihtoehto ihmisille. Haluaisin siihen porukan, jolla olisi samantyyppiset mielipiteet asioista ja joka pystyisi tekemään siitä ohjelman ja antamaan ihmisille jotain sisältöä.” Mauno Koivistoa mukaillen: pitääkö provo soitua, kun provosoidaan. Televisio soittaa vain näiden tiettyjen artistien biisejä, jotka samat soivat koko ajan radiossa ja ne ovat kaikilla festareilla. Se on laajentanut juttuaan sellaiseksi, että se kuvaa omaa elämäänsä ja höpöttelee siellä kaikenlaista, ja se jopa elättää sitä. Rakastan rock’n’rollia. Se puhuu monta tuntia päivässä niille ihmisille
Oikealta nimeltään JukkaPekka Välimaa. • 16 kaunokirjallista teosta, joista Kaksi aurinkoa oli Finlandia-palkintoehdokas vuonna 1996. K Y S Y M Y S & VA S TA U S • Kauko Röyhkä, syntynyt 12.2.1959 Valkeakoskella. • Muita yhtyeitä 500 kg lihaa ja Uhrijuhla. • Esikoislevy Steppaillen ja esikoisromaani Tien laidalla Waterloo ilmestyivät vuonna 1980. Valheyhtyeen Röyhkä jätti viime keväänä. • Yli 30 studiolevyä eri projekteissa. Tällä vuosikymmenellä muun muassa Severi Pyysalon, Riku Mattilan, Hypnomenin, Anna Inginmaan ja The Boots -taustayhtyeen kanssa. • 12 tietokirjaa, joita Röyhkä on tehnyt muun muassa yhdessä Ville Haapasalon, Arman Alizadin ja valokuvaaja Juha Metson kanssa. FAK TA RUMBA 81. Kasvanut Oulussa
Tällä hetkellä kaikki, mitä teen, julkaistaan. Minulla on perhe, joka pitää elättää.” Kummat ovat tässä tärkeämpiä, musiikki vai kirjat. Sen takia teen, mitä teen.” Eli kun nyt provosoit ”kulttuuriväkeä” kir joittamalla Facebookiin heteromiehen ase masta, se on rinnastettavissa siihen, kuinka sait oikeistolaisleiman kritisoimalla Neuvos toliittoa 1980luvulla. Huvikseni sanoin Facebookissa, että se on protestilaulu. Keikoille tulee jengiä ihan hyvin, niistä saa rahaa, mutta nyt pitää ottaa kaikki trubaduurikeikatkin vastaan. ”On olo, että minun on vaikea saada niitä. Ei se mikään tyhmä jätkä ole.” Kirjoittaessasi Louhimiehestä Facebookissa totesit sivulauseessa, että näillä mielipiteillä ei saa apurahoja. Tunnen sen. En ole. Teostosta tulevat rahat ovat yhtä tyhjän kanssa. Jos julkaisen kirjan, saan siitä kolme tonnia ennakkoa. ”Kirjallisuus. Mutta siitä en pitänyt, että televisiossa ruvetaan pilaamaan ihmisen elämää ilman, että siitä on tehty virallinen syyte. Mutta sitä ei olisi saanut sanoa. Ei minulla ole turvaverkkoa, joka pelastaisi, jos en saa rahaa. Pisin on puolivuotinen. ”Ei hirveästi, koska olen elänyt jo 38 vuotta sen kanssa. Tiesin, mistä narusta vetää, että saa huomiota sille biisille. Tuollainen tekopyhyys on aina ärsyttänyt minua. Luuserit ovat katkeria.” K Y S Y M Y S & VA S TA U S AIDA AWAKE AGAIN BESS BLOCK BUSTER CLEDOS COLOR DOLOR DE DETALJI ELIAS GOULD IISA INTIAANIKESÄ JUKKA TAKALO M MAFIA HONEY MARJUT MARJUT MENDI MOON NEOV NEW DEADLINE OLLI ANTONIO ONNI BOI PAUL ELIAS RA RAJA RED ELEVEN RUMA RUUSUT SINI YASEMIN SITOI SOFIA TTAMMELA 33100 TIPPA TÖÖLÖN KETTERÄ ULPU VERHOT VERSACE HENRIK VIEW YYOUNGHEARTED ETC. Joudun elättämään itseni kirjoittamisella. ”1980-luvulla suomalainen kulttuurielämä oli vasemmistopainotteista, suorastaan kommunistista. ”Ei minulla ole syitä katkeroitua. USA:ta piti arvostella Vietnamin sodan vuoksi, mutta kun Neuvostoliitto hyökkäsi Afganistaniin, se ei kiinnostanut, koska Neuvostoliitto oli ’rauhan maa’. Se johtuu varmaan siitä, kun olen muusikko, että myisin valtavia määriä levyjä. ”Jos noin monta näyttelijätärtä olisi yhdistänyt voimansa ja laittanut sille jonkin kirjelmän ja hoitanut asian omassa piirissä, niin kyllä se olisi siitä ottanut opikseen. En ole koskaan saanut mitään monivuotisia apurahoja, mitä monet muut, minua vähemmän aikaa kuvioissa olleet tyypit ovat saaneet. Kun julkaisen levyn, se myy, minkä myy. Olen nyt alkanut tehdä näitä henkilökuvakirjoja, jotka myyvät hyvin. ”Näen, että ne tietyt kiihkoilijat ovat samantyyppisiä tyyppejä kuin ne, jotka olivat 1980-luvulla kommareita, jotka suuttuivat kaikesta Neuvostoliiton arvostelusta. Nyt on #metoo, jonka kanssa olen samaa mieltä, että raiskaajat ja kopeloijat pitää laittaa kuriin. Voi sanoa, että nuo ihmiset provosoivat minua. Mitä levysi kannessa oleva tarra ”jatkaa siitä, mihin Etelän peto jäi” tarkoittaa. Tykkään edelleen naisista ja rockista ja bändeistä, jotka tekevät rakkauslauluja tai seksikkäitä lauluja. Tai sitten, että en ole oikea kirjailija sen takia, että olen muusikko.” Turhauttaako se. Olen helvetin iloinen siitä, että olen saanut tehdä näin paljon. PAPERI T OLAVI UUSIVIRTA TÖÖLÖN KETTERÄ TAMPERE 3.-6.10.2018 82 RUMBA. Olin lukenut Solženitsyniä ja tiesin Neuvostoliiton keskitysleireistä. Kuulin juuri, että Katri Helena tai Kolmas nainen eivät pääse tekemään levyä, vaikka ne ovat paljon minua suositumpia.” Muutama päivä haastattelun jälkeen Röyhkä kirjoitti Facebookiinsa: ”Joku kysyi vastikään, olenko katkera. Louhimies on varmaan tehnyt jotain paskamaista kuvauksissa, mutta se olisi pitänyt hoitaa toisella tavalla.” Millä tavalla. Ihmiset, jotka ovat kiinnostuneita, kuuntelevat Spotifysta. Tiesin, että kun tekee tuon tempun, ne reagoivat tietyllä tavalla.” Ketkä ne. Mutta pitää yrittää selvitä. Voi sanoa, että musiikki on rakas harrastus.” Pelkäätkö katkeroitumista. Joudun julkaisemaan aika helvetisti kirjoja koko ajan. Mitä ajattelet apurahoista. ”Sama bändi, se on toinen levy saman bändin kanssa.” Miten levyn ”vonkauslaulut” eroavat siitä, mitä olet ennen tehnyt. ”Ei mitenkään! Ajatellaan vaikka laulua Seksikäs nainen, se on ihan tavallinen rockballadi
PAPERI T OLAVI UUSIVIRTA TÖÖLÖN KETTERÄ TAMPERE 3.-6.10.2018. AIDA AWAKE AGAIN BESS BLOCK BUSTER CLEDOS COLOR DOLOR DE DETALJI ELIAS GOULD IISA INTIAANIKESÄ JUKKA TAKALO M MAFIA HONEY MARJUT MARJUT MENDI MOON NEOV NEW DEADLINE OLLI ANTONIO ONNI BOI PAUL ELIAS RA RAJA RED ELEVEN RUMA RUUSUT SINI YASEMIN SITOI SOFIA TTAMMELA 33100 TIPPA TÖÖLÖN KETTERÄ ULPU VERHOT VERSACE HENRIK VIEW YYOUNGHEARTED ETC
Ma 29.10.2018 Savoy-teatteri, Helsinki Liput ennakkoon alk. 28€ + mahdolliset toimitusmaksut Mark Kozelek of Sun Kil Moon US Su 28.10. 1€ www.lippu.fi). Savoy-teatteri, Helsinki Liput ennakkoon alk. (alk. 28€ + mahd.toim.mak