4/2015 . 8 ,90 € + ISMO ALANKO CHILDREN OF BODOM, AMORPHIS & DIABLO LAURA MOISIO ISAC ELLIOT JULMA H Kolme tietä Ruudolf, Uniikki ja Pyhimys ovat löytäneet omat tapansa selviytyä, kun musiikkimaailman vanhat rakenteet sortuvat
10 Viikko kuvina Scandinavian Music Groupin kuvat ja tunnelmat. 20 Pop-essee Missä määrin artistin yksityiselämä kuuluu yleisölle. 52 Madchester muistoissamme New Order käsiteltiin viime numerossa, nyt seurataan Manchester-skenen myöhempiä vaiheita. 26 Kolumni: Vuorela Morrisseyn eläinsuojelupuheet eivät ole höpötystä. 78 Levyhylly Isac Elliot kertoo arvostuslistansa. SISÄLTÖ 4/2015 28 Kolme räppäriä, kolme tietä Uniikki, Pyhimys ja Ruudolf sekä kolme erilaista tapaa edetä 2010-luvun musiikkimaailmassa. 88 Kysymys & vastaus Ismo Alanko on ollut tänä vuonna monessa myrskyssä. 6 Ajankohta Kolme kullanarvoista tärppiä lähitulevaisuuteen. 15 Täydennä lause Emma Salokosken uusi albumi ei syntynyt ilman menetyksiä. 22 Nousussa Tiisu ilahduttaa uutta suomirockia kaipaavia. 8 Datanurkkaus Millaisista puroista muusikon leipä muodostuu. 42 Metallikonklaavi Children of Bodomin, Amorphisin ja Diablon edustajat istuivat samaan pöytään. 84 Ammattilainen vastaa Vinkkejä ammattilaisuudesta haaveileville muusikoille. 12 Vieraissa Laura Moisio vei toimittajan Tampereen vihreään sydämeen. TOIMITUKSESSA SOI: Chelsea Wolfe Abyss (albumi) Florence and the Machine How Big, How Blue, How Beautiful (albumi) Ghost Meliora (albumi) RUMBA 3. 16 Studiossa The Scenes punoo juoniaan Kempeleessä. 74 Black Peider Naamioitunut sankarimme vauhdissa. 24 Kiitoradalla Viisi tulokasta, joissa on ainesta. 80 Valitut Palsat Valokuvaaja Tomi Palsa riensi kesällä festareille. 76 Hittikaruselli Saku Schildt ja Jukka Hätinen syynäävät singlejä. 58 Julma H Naamiomies pelästytti lapsiperheitä Linnanmäellä. 64 Levyt Mukana Iisa, Grave Pleasures, Asa, Ghost ja muita. 86 Nisse M Nisse kirjoitti festariraportin, joka pätee jokaiseen rockjuhlaan
Children of Bodom ja Amorphis ovat juuri tällaisia kantaisiä, ja Diablo puolestaan löi läpi metallibuumin ollessa kuumimmillaan 2000-luvun alussa. Viljami Puustisen päätoimittajakauden aikana toimitin ensin lehden keikkatietopalstaa, sitten levyarvioita, sitten arvioiden lisäksi verkkosivuja ja lopuksi vastasin myös julkaisun kieliasusta. Ja Chet Bakeria. Haluamme antaa artisteille puheenvuoron ja mahdollisuuden kertoa, miltä tilanne näyttää heidän näkökulmastaan. 8–16) Puh. Kiitos vielä Teemulle yhteisistä työvuosista! Hänen huumorintajuaan ja erinomaisia dj-taitojaan muistellaan toimituksessa lämmöllä. Teemu Fiilin tunnetusti siirtyi kesäkuussa arvokkaisiin työtehtäviin Music Finland -järjestöön. Nyt siitä on enää muisto jäljellä. Jos verkossa silmät selailevat tekstiä rauhattomasti, hiirikäsi liikkuu vilkkaasti ja yhden artikkelin äärellä viihdytään ohikiitävän hetken ajan, nämä jutut on tarkoitettu kaikessa rauhassa nautittavaksi. Viljamin siirryttyä syrjään ryhdyin vuonna 2011 Teemun aisapariksi Rumban toimituspäälliköksi, ja nyt ovat edessä jälleen uudet kuviot. 045 110 5522 Tämän lehden tekijät Tapio Ahola, Anna Brotkin, Markus Hilden, Otso Karhu, Samuli Knuuti, Kimmo K. Koska uusia pelisääntöjä vasta luodaan, vastauksia on yhtä monta kuin vastaajiakin. Olen ollut Rumban kyydissä kohta vuosikymmenen. Kuka tekee bisnestä, kuka kulttuuria. Syksyllä julkaistaan myös monien metalliveteraanien tuotoksia. Kun koko mediamaailma panostaa verkkoon, jossa asioita tehdään kiivastahtisesti ja hetkessä eläen, on suorastaan ihanaa suunnitella artikkeleita, jotka on tehty päinvastaista tarkoitusta varten. 03 4246 5302 tilaajapalvelu@popmedia.fi Ilmoitusmyynti ja markkinointi Puh. 045 110 5522 ilmoitusmyynti@popmedia.fi etunimi.sukunimi@popmedia.fi Oskari Anttonen Erik Kangas Peter Lindroos Oona Lukkarinen Mikko Mali Toimitusjohtaja Tuomo Häkkinen Kustantaja Pop Media Oy Painopaikka: Lönnberg Painot Oy ISSN: 0781-0326 Mustanaamion suojeluksessa jo vuodesta 1984 SCHILDT Uljas uusi maailma Tervehdys. Täytyy sanoa, arvoisat lukijat, että lehden tekeminen on suuri nautinto. Tämän numeron löyhäksi teemaksi valikoitui musiikkialan muutosten myötä yleiseksi puheenaiheeksi noussut kysymys: miten tästä eteenpäin. Koskinen, Joonas Kuisma, Anna-Maija Lippu, Joel Melasniemi, Miettinen, Nisse M, Markus Paajala, Tomi Palsa, Niko Peltonen, Jean Ramsay, Santtu Reinikainen, Jose Riikonen, Susanne Salmi, Heini Strand, Petteri Tikkanen, Anton Vanha-Majamaa, Kimmo Vanhatalo, Auroora Vihervalli, Mervi Vuorela Harjoittelija: Lance Kooma Tilaajapalvelu (ark. Toivottavasti pidät siitä! Toimin nyt iloisen aviisimme päätoimittajana niin kauan kunnes toisin ilmoitetaan. päätoimittaja Saku Schildt Art Director Mikko Litmanen Puh. Niihin hetkiin, kun lauantaina aamukahvilla on kerrankin aikaa syventyä musiikkiin kelloa vilkuilematta. vuosikerta Numero 662 Rumba / Pop Media Oy Fredrikinkatu 42, 3. krs 00100 HELSINKI etunimi.sukunimi@popmedia.fi www.rumba.fi twitter.com/rumbalehti facebook.com/rumbafi instagram.com/rumbalehti Toimitus Vt. 4 / 2015 32. RUMBA 5. Kuluttajilla on suoratoistopalvelujen myötä kissanpäivät, mutta muusikoiden tilanne on vaikeampi. Nimeni on Saku Schildt, ja minulla on ilo esitellä tämä käsissäsi oleva syksyn ensimmäinen Rumba. Tämä tulee ilmi tämän numeron kansijutusta, jossa kolme keskenään erilaista, levy-yhtiötoiminnassa mukana olevaa räppäriä kertoo, millaisen ohjenuoran varassa he etenevät. 2010-luvun luulisi olevan erityisen haastavaa aikaa niille, jotka loivat uransa 1990-luvulla ja joutuvat nyt vanhoilla päivillään sopeutumaan aivan erilaiseen musiikkimaailmaan. Erinomaisen kaunista syksyä kaikille Rumban ääressä viihtyville! Olkoon puiden väriloisto tänä vuonna komea! SAKU SCHILDT Kirjoittajan mielestä syksyisin pitää kuunnella Billie Holidayn Lady in Satinja Frank Sinatran Only the Lonely -levyjä
68-vuotias kitaristi oli yllättävän kysymyksen äärellä: mitä nyt. ”En ole menossa minnekään. Mayberryä ei kuitenkaan hiljennetty. Suurin osa näistä oli suunnattu Mayberrylle. Dokumentin Ingmar Bergmanin Seitsemäs sinetti -elokuvaan viittaavassa kohtauksessa Johnson pelaa shakkia kuoleman kanssa. Kitaristi kohtasi tuomionsa ihailtavalla tyyneydellä. Asiallisen fanipostin lisäksi yhtye sai valtavat määrät törkyviestejä ja suoranaisia uhkauksia. Hype kasvoi läpi vuoden 2013 ja huipentui yhtyeen saman vuoden syyskuussa julkaisemaan debyyttilevyyn The Bones of What You Believe. Helsingin Tavastialla, 25.9. Kukaan meistä ei varmasti tule saamaan tuossa pelissä shakkimattia, mutta ainakin Johnsonin kohdalla peli jatkuu. Feelgood -kitaristilla todettiin haimasyöpä. Palavaa katsettaan hän ei käännä pois hetkeksikään. Sopivasti samoihin aikoihin 17.–27.9. Syyskuussa 2013 trion laulaja Lauren Mayberry kirjoitti The Guardian -lehteen jutun netissä kohtaamastaan ahdistelusta ja seksismistä. järjestettävillä Rakkautta ja anarkiaa -festivaaleilla nähdään Julien Templen ohjaama Johnson-dokumenttielokuva The Ecstasy of Wilko Johnson. Syyskuussa hän tekee pienen kiertueen Suomessa. Huhtikuussa 2014 Johnsonille tehtiin kokeellinen leikkaus, jossa poistettiin valtava kolmen kilon painoinen kasvain. Kirjoitus synnytti aiheellista keskustelua naisten asemasta musiikkimaailmassa, mutta kirvoitti ahdistelijoilta myös yhä uhkaavampia viestejä. Antaa tulla, mulkut. ”You talk far too much / For someone so unkind”, Mayberry laulaa ja kohtaa uhkaajansa silmästä silmään. Nämä kokemukset eivät ole suoranaisesti vaikuttaneet Chvrchesin syyskuun lopulla julkaistavaan Every Open Eye -albumiin, mutta yhtyeen hieno uusi single Leave a Trace uhkuu triolle tyypillistä uhmakkuutta. Chvrchesin kappaleita esiintyi niin FIFA 14 -videopelissä kuin The Hunger Games: Mockingjay Part 1 -elokuvan soundtrackilla. Katsotaan, kuka räpäyttää silmiään ensimmäisenä”, oli hänen vastauksensa. Jyväskylän Lutakossa ja 26.9. Vastoin lääkäreiden ennustuksia Wilko Johnson oli yhä elossa, mutta oli vain ajan kysymys, milloin syöpä veisi hänestä voiton. Tämän vuoden elokuussa Mayberry nosti jälleen internet-kommentoijien naisvihan puheenaiheeksi. Sitten tapahtui ihme. Levy julkaistiin maaliskuussa 2014. Scandinavian Blues Party -festivaaleilla Kokkolassa. Vuonna 2011 perustettu yhtye teki ensijulkaisunsa Neon Gold -blogissa toukokuussa 2012. Näyttää siltä, että Johnson jatkaa entiseen malliin. Johnson kieltäytyi hoidosta, ja lääkärit arvioivat hänellä olevan korkeintaan kymmenen kuukautta elinaikaa. Tampereen Klubilla, 24.9. Albumi keräsi kriitikoiden kiitokset ja nousi myyntilistoille. Tammikuussa 2013 entisellä Dr. Kitaristi esiintyy 23.9. Suosio toi mukanaan myös epämiellyttäviä sivuvaikutuksia. Wilko Johnsonin ei pitäisi enää olla elossa. Leikkaus onnistui, ja Johnson kukisti syövän. Saman vuoden lopulla se pääsi viidennelle sijalle BBC:n tulevaisuuden musiikkitoivoja kartoittavassa The Sound of 2013 -äänestyksessä. Hän teki myös Suomeen ulottuneen jäähyväiskiertueen ja viimeisen levynsä Going Back Homen The Whon Roger Daltreyn kanssa. Skotlantilaisen synapopbändin Chvrchesin on täytynyt kasvaa aikuiseksi nopeasti. AJ ANK OHT A LIVE LEVY TEKSTIT KIMMO V ANHA T AL O Wilko Johnsonin Suomen-kiertue Chvrches: Every Open Eye ELIO T HAZEL 6 RUMBA
Rakkautta ja anarkiaa -festivaaleilla Suomen ensi-iltansa saava Bill Pohladin ohjaama Love & Mercy ei ole ensimmäinen yritys kuvata tarinaa fiktioelokuvan muodossa. Wilsonin apuna on hänen uusi rakkautensa Melinda Ledbetter (Elizabeth Banks). Toinen puoli elokuvasta keskittyy 1980-lukuun, jolloin John Cusackin esittämä keski-ikäinen Wilson yrittää pyristellä kontrolloivan psykoterapeutin Eugene Landyn (Paul Giamatti) kynsistä. Love & Mercy on kuitenkin ensimmäinen oikea yritys tuoda Wilsonin tarina valkokankaalle. 73-vuotias Wilson julkaisi viimeisimmän soololevynsä No Pier Pressuren viime huhtikuussa. Rakkautta ja armoa Wilson on toden teolla tarvinnut. Hulluutta, kuolemaa, surffaamista, rockia, sarjamurhaajia, huumeita ja epäilyttäviä psykoterapeutteja. Landy hoiti Wilsonia ensimmäisen kerran vuosina 1975– 76. Toivottavasti niitä riittää jatkossakin. The Beach Boysin ja Brian Wilsonin tarina on niin uskomaton, että se suorastaan vaatii päästä elokuvaksi. Toki tiedämme, että tarinalla on onnellinen loppu. Hän palasi Wilsonin terapeutiksi vuonna 1982, kun tämä oli ottanut yliannostuksen kokaiinia, alkoholia ja lääkkeitä. Vuonna 1996 ilmestyneessä Grace of My Heartissa Brian Wilson inspiroi nerokkaan mutta mielenterveysongelmien piinaaman Jay Phillipsin hahmon. Landy on kiistelty hahmo Wilsonin tarinassa. Summer Dreams: The Story of the Beach Boys (1990) ja The Beach Boys: An American Family (2000) olivat tv-elokuville tyypillisen mielikuvituksettomia. Lopulta ylilääkitty ja huumattu Wilson oli käytännössä Landyn vanki. Elokuva ottaa nimensä Brian Wilsonin vuonna 1988 julkaiseman nimettömän soolodebyytin aloittavasta kappaleesta Love and Mercy. Landyn ansiosta Wilsonin fyysinen ja henkinen tila koheni, mutta samalla terapeutti alkoi ottaa yhä tiukempaa otetta potilaansa elämästä. Tällä kertaa terapiaohjelma olisi entistä kontrolloivampi. Terapeutti puolestaan eli rockelämää potilaansa kustannuksella. Elokuva keskittyy kahteen Wilsonin uran käännekohtaan. Ledbetterin kanssa hän ollut naimisissa vuodesta 1995 lähtien. AJ ANK OHT A MUU Love & Mercy Rakkautta ja anarkiaa -festivaaleilla RUMBA 7. Hän pelasti potilaansa kuoleman porteilta, mutta lopulta Landyn jatkuvaa valvontaa edellyttänyt terapiamenetelmä johti terapeutin aseman törkeään väärinkäyttöön. Landy vei osuuden Wilsonin kappaleiden kustannusoikeuksista, nimesi itsensä hänen soololevynsä vastaavaksi tuottajaksi ja oli haamukirjoittamassa Wilsonin omaelämänkertaa. Paul Danon esittämä nuori Brian on 1960-luvulla luomisvoimiensa huipulla, mutta alkaa vähitellen menettää otettaan todellisuudesta
On makuasia ja vaikeasti määriteltävissä, millä prosenteilla aletaan puhua ammattilaisista ja musiikilla elämisestä. Jos suojattua musiikkia on 42,5 % radion lähetysajasta, radio maksaa 5 % radiotoiminnan liikevaihdosta. Tilanne voi vaihdella henkilöilläkin vuodesta toiseen. Kokosimme tämänkertaiseen infografiikkaan muutamia artistien kannalta olennaisia lukuja. 10 % -76% 940 henkilöä 60 000 Yhdellä radioasemalla soi kappaleita noin 60 000 soittokertaa vuodessa, eli noin 11 tuntia vuorokaudessa. Gramex sai musiikin käytöstä korvauksia viime vuonna 7,7 miljoonaa euroa. Cd-myynti -48,5 % Singlemyynti -88,2 % Kasettimyynti -99,8 % Dvd-myynti -78,1 % Äänitemyyntitietoja: Muusikoiden työttömyys: Paljonko radiosoitosta tilitetään. D A T ANURKKA US Ammattimuusikoiden työttömyysprosentti: Kokonaisäänitemarkkinoiden kasvu pohjoismaissa: (äänitteiden kaikki myynti: fyysinen, digitaalinen, iTunes yms) Fyysinen myynti: (tulos viime vuoteen verrattuna) Norjassa 3,5 vuotta kasvua Ruotsissa 4,5 vuotta kasvua Suomessa 0,5 vuotta kasvua. Radioiden koko, liikevaihto, soitetun musiikin aika ja artistien korvaussopimukset vaihtelevat erittäin paljon, joten tarkkoja tilastoja ei voi rakentaa.” -Lauri Kaira, Gramex Kaava jolla lasketaan radion maksama prosentuaalinen korvaus radiotoiminnan liikevaihdosta: Jaetaan radiossa soitetun (Gramexsuojatun) musiikin prosenttiosuus lähetysajasta luvulla 8,5. Kuukausipalkkaisessa työssä olevia muusikoita: Musiikilla itsensä elättäviä freelancereita: ”Tässä on huomioitava se, että alan luonteesta johtuen freelancereiden työttömyys on yleensä vajaatyöllisyyttä, eli satunnaisten keikkojen ohella saadaan soviteltua työttömyyspäivärahaa.” -Jouni Nieminen, Muusikkojen liitto ”Kaikki luvut erittäin suuntaa antavia. 2000 henkilöä Näillä mennään Minkälaisten purojen varassa MUUSIKOIDEN TALOUS oikein on. (LASKELMA: 42,5% / 8,5 = 5%) Radiosoiton korvausprosentti (kuinka paljon maksetaan soitetusta musiikista) on noin 5 5,5 % radion mainosmyynnistä. KOONNUT OTSO KARHU +39,9% Digitaalinen myynti: (tulos viime vuoteen verrattuna) 8 RUMBA. Esim. Freelancereiden lukumäärä on vaikeampi hahmottaa. Työllistymisaste freelancereilla on 0–100 %. Ammattilaisuuden aste tässäkin porukassa 0–100 %.” -Jouni Nieminen, Muusikkojen liitto Lähde: IFPI Musiikkituottajat Oy ”Kuukausipalkkaisissa töissä noin tuhat henkeä. ”TEM:n tilaston mukaan kesäkuun lopussa oli noin 940 työtöntä työnhakijaa muusikko-nimikkeellä. n. 1000 henkilöä n. Karkea arvio on, että täysin tai pääosin musiikilla itsensä elättäviä freelancereita on noin 2000 henkilöä.” -Jouni Nieminen, Muusikkojen liitto Yhteensä kaikki fyysinen myynti. Tiedot pohjaavat pariin viime vuoteen
D A T ANURKKA US Lähde: Teosto • Missä mediassa tai palvelussa musiikkia on soitettu • Esitysryhmäkerroin. Äänitteestä tuloja 400€, tuottajalle 200€, solistille 100€, muille soittajille jaettavaksi 100€ Lähde: Gramex Muusikoille ja tuottajille tulevista Gramex-korvauksista Gramex ottaa itselleen korvaushallintokulut. Teoston keräämät korvaukset: Taustamusiikin käyttäjiä: Korvauksen suuruuteen vaikuttavia tekijöitä: Myymälät ja palvelut 13 317 kpl Ravintolat 7 074 kpl Taksit ja bussit 5 240 kpl Liikunta ja urheilu 1 621 kpl Kunnat ja seurakunnat 774 kpl Muut 1 099 kpl yht. Kaikesta julkisessa tilassa tai tilaisuudessa soitetuista äänitteistä pitäisi ilmoittaa Gramexille ja maksaa Gramex-korvauksia. Äänitteen tulojakauma: Gramex-korvaukset: Gramex-kulut liiketiloissa (2015): Taustamusiikki 600 m2 kokoisella kuntosalilla 29,50 €/kk Taustamusiikki 100 m2 kaupassa 16,75 €/kk Taustamusiikki 50-paikkaisessa lounasravintolassa 17,78 €/kk Taustamusiikki alle 30 m2 parturikampaamossa 7,80 €/kk Taustamusiikki taksissa tai paikallisbussissa 3 €/kk Tulojakauma yhtyeen kesken: Yli 50 000 jäsentä Gramex 50 % tuottaja 50 % solisti 50 % yhtye 50 % muut Vuonna 2014 äänitteisiin käytetty raha asukasta kohden: Suomi 12,2 dollaria = 11,03 € Ruotsi 19,5 dollaria = 17,63 € Norja 23,5 dollaria = 21,25 € RUMBA 9. Taiteilijakorvausten keskiarvo (vuodessa): 767 € (2014) Tuottajien korvausten keskiarvo: 5129 € (2014) Kärkiryhmä taiteilijat (263 hlöä): yli 5000 € Kärkiryhmä tuottajat (23 hlöä): yli 50 000 € GRAMEX-korvauksia saa äänitteiden soittamisesta, ei livekeikoista eikä levymyynnistä. Teoksen tekijät voivat sopia itse näiden jako-oikeuksien jakautumisesta. radiossa soitetulle livemusiikille voidaan määrittää suurempi kerroin kuin äänitteen soitolle. 29 125 kpl (2014) 29 000 jäsentä Teosto 58 % Radio ja tv -korvaukset 16 % Taustamusiikki asiakastiloissa 13 % Konsertit ja muut tapahtumat 5 % Online 8 % Muut Esim. • Esityksen kesto • Esityskerrat • Tekijöiden sopimat teoksen jako-oikeudet (miten korvaus jaetaan säveltäjän, sanoittajan ja sovittajan kesken) TEOSTO maksaa musiikkiteoksen käytöstä korvausta teoksen säveltäjälle, sanoittajalle ja sovittajalle sekä mahdolliselle kustantajalle ja kääntäjälle. Gramex-korvauksia saavat kappaleen esittäjät (joiden soittoa tai laulua on äänitetty + mahdollinen kapellimestari), sekä taloudellinen tuottaja. 51,9 miljoonaa euroa. Korvaushallintokulujen keskiarvo 11,2% (2014). Myös liiketiloissa taustamusiikin levyltä, tv:stä, radiosta tai nauhoilta soittamisesta pitää maksaa Gramexkuluja. Ulkomailla soitetusta suomalaisesta musiikista tilitetään korvaukset sen maan tekijänoikeusjärjestölle, joka tuo ne eteenpäin Teostolle ja siitä teoksen tekijälle. Hinnoittelu menee yleensä tilojen koon / asiakaspaikkamäärän mukaan. Esim
VIIKK O K UVINA Hirveällä hösiksellä Tällä kertaa seuraamme Rumban kuvapalstalla SCANDINAVIAN MUSIC GROUPIN arkea Joel Melasniemen ikuistamana. Kuvasaldosta selviää muun muassa, että Melasniemi on tyystin luovuttanut useimpia kitaristeja kiinnostavan soittokamahypistelyn suhteen ja bändi voi tarvittaessa ottaa itse omat promokuvansa. KUVATEKSTIT JOEL MELASNIEMI 1 2 10 RUMBA
VIIKK O K UVINA 4 5 6 7 3 1. ”Terhi ja Paapu ottavat joka keikkaa ennen hirveällä hösiksellä virallisen yhteisselfien. ”Olen jo vuosia sitten lopettanut kaikenlaisen teknisen hifistelyn ja kamarunkkauksen, joka on kitaristeille yleensä suuri riemun aihe. Majoitus lampaiden ja hevosten keskellä Jouhkolan Hovissa. lokakuuta. Uusi taustalakana onnistui jylhästi.” 2. ”Tulevan levyn myötä on tarkoitus jättää taakse taustaprojisoitu liikkuva kuva lavailmeestä. RUMBA 11. Miikka Paatelainen huoltaa tuon yhden sähkiksen, jota keikoilla käytän ja lainaa minulle vahvistinta (hän osaa myös rakentaa vinyylisoittimen nuppineulasta, A4-arkista ja porakoneesta). ”Levy äänitettiin suurimmalta osin Inkfish Studiolla Erno Laitisen taitavilla korvilla, mutta viimeisenä pohjasessiopäivänä palasimme Finnvoxiin, jossa Terminal 2 nauhoitettiin. ”Suomen kesä on täynnä merkillisiä kesätapahtumia, joista paras on Tohmajärven Potsipäivät. Uudet paidat olivat saapuneet! Note to Inkfish: teettäkää paitoja.” 4. Studiossa soitan sillä kitaralla, joka sattuu roudauksessa mukaan.” 6. Cheap & classy. Stereoissa soi repeatillä What the Fuck! La Gente Esta Muy Loca.” 3. ”Kuvaussessiot Magito-studiolla – silloin kun kuvattiin koko bändiä – tehtiin taas perinteisellä ’ajastettu itselaukaisija’ -metodilla. Heidät on nyt erotettu.” Scandinavian Music Groupin uusi, toistaiseksi nimeämätön albumi ilmestyy 16. ”Kun helteet lopulta alkoivat, hautauduimme Terhin kanssa Finnvoxiin äänittämään tulevan levyn lauluosuudet.” 7. Savusaunan terassilla, kesäöisen peilityynen järven rannalla yhtyeemme nuorimmat jäsenet Paapu, Oskari ja Olli esittivät beatboksatun a cappella -version Pikku G:n Me ollaan nuoriso -hitistä. Pohdiskelemme, pitäisikö niistä kaikista painattaa jättijuliste.” 5
VIERAISS A 12 RUMBA
”Yksi hieno paikka on myös Pyynikki ja Pyynikin portaat. On puutarhaa laajoine nurmialueineen, ja vieressä kimmeltää Pyhäjärvi. Välillä saatan pysähtyä tutkimaan jotain kukkaa tai puuta ihan ihmeissäni ja miettiä, miten ihmeessä siitä on tullut niin kaunis. ”Silloin mennään saunaan ja avantoon! Siellä on todella hienoja ihmisiä, vaikka en minä niitä oikeastaan tunne. Paljon siellä on kuitenkin samoja naamoja saunomassa ja uimassa, ja siellä on tosi hyvä henki. Kuten Rauhaniemessä myös Pyynikin portaissa kiehtoo sellainen hauska yhteisöllinen tunnelma, kun eri ikäisiä toisilleen vieraita ihmisiä kokoontuu yhteen jonkun asian äärelle.” Laura Moisio vaikuttaa siis mitä suurimmissa määrin luontoihmiseltä. Teen paljon musiikkia kesällä, vaikka aiheet eivät aina kauhean kesäisiä olekaan. VIERAISS A Rauhaan ja hiljaisuuteen Toisen soololevynsä julkaisuun valmistautuva LAURA MOISIO kutsui toimittajan seuraamaan äänentuottamista helpottavaa voice massage -hoitoa. Siellä on tullut vietettyä tosi paljon aikaa rappusia ylös alas juostessa. Arboretum on tosi hieno paikka kesällä, mutta myös alkusyksystä. Toiset keräävät kesällä pakastimiinsa marjoja, Moisio kulkee aistit avoimina ja säilöö laulun aiheita mieleensä. Rauhaniemi on upea paikka kesällä, mutta paras paikka se on talvella. Puutarhassa viljellään ja ylläpidetään lukematonta määrää erilaisia ruusulajikkeita ja kasveja muutenkin. Hatanpään sairaalan potilaat käyvät virkistäytymässä puutarhassa, jossa silmä tosiaan lepää. ”Loppukesä on minusta ehkä parasta aikaa laulujen kirjoittamiselle, koska olen koko kesän tehnyt asioita ja laulun aiheita on kertynyt tiedostamatta päähän. TEKSTI JA KUVAT TOMI PALSA Arboretum on viihtyisä keidas lähellä Tampereen keskustan vilinää. Täällä on jotenkin niin oma maailmansa. Hieno yhdistelmä metsää ja puutarhaa. Kun on kiva ilma, on tosi inspiroivaa olla täällä”, Moisio kertoo. Hän ei silti RUMBA 13. ”Pidän paljon kukista, ja täällä on elämää. ”Puutarhoissa vetää puoleensa kukkien lisäksi tietynlainen selittämätön mystisyys, joskus jopa pelottavuus. Tänään kedon kaunein kukkanen on Laura Moisio, jonka albumi Ikuinen valo ilmestyy syyskuun alkumetreillä. Täällä on kiva vain pyöräillä puiston läpi, heti tulee hyvä fiilis. Kesällä siellä tulee käytyä vähemmän saunomassa, mutta uimassa käyn kyllä useasti”, Moisio sanoo. En koskaan kyllästy ihastelemaan luonnon kauneutta. Alkuperäisestä suunnitelmasta kuitenkin luovuttiin ja tärskyt sovittiin erääseen Moision ja haastattelijan suosikkikohteista Tampereella, Arboretumiin. Saan pään pyörälle tosi helposti tuollaisilla ajatuksilla.” Noista ihmetyksen aiheista voi myöhemmin ammentaa sisältöä musiikkiin. Nyt kesällä olen pystynyt lomailemaan, koska sain taiteilija-apurahan. Arboretumissa riittää tutkittavaa, ja sieltä löytää uusia asioita jokaisella käyntikerralla. Se on auttanut.” Arboretumin lisäksi Tampereen paikoista tärkeä on Rauhaniemen uimaranta kansankylpylöineen
Laura Moisio ei kuitenkaan tunnustaudu suurten soittojuhlien ystäviksi. Erityisesti laakeilla alueilla tai veden äärellä tuntuu, että ajatus pääsee kulkemaan paljon helpommin ja tulee jotenkin onnellinen olo.” Musiikki ja luonto kohtaavat Suomen suvessa lukemattomilla festivaaleilla. VIERAISS A tarvitse ympärilleen luonnon helmaa, vaan pystyy kyllä leputtamaan mieltään betonija asfalttiviidakossakin. Mutta kyllä minä viihdyn tosi paljon rauhallisissa ympäristöissä. Siellä oli hieno amfiteatterimainen tila ja neljä artistia soittamassa, ja siellä tehtiin ruokaa hieman laajennetulla kaveriporukalla. ”Haluan ajatella, ettei oma rauhoittuminen ole paikasta riippuvaista. Mutta melkein aina, kun teen biisiä, minulla on joku tunnelma tai maisema päässä, tai se muodostuu siinä kappaleen kehittyessä”, Moisio kertoo. ”En ole itse täällä Arboretumissa koskaan esiintynyt, mutta täällä näyttäisi olevan aika ajoin musiikkiohjelmaakin ja juuri minun musiikilleni tämä paikka olisi aivan omiaan. syyskuuta. Vaikka he viihtyisivät erinomaisesti arjessaan tai lomaillessaan, harvoin kappaleet syntyvät niissä paikoissa, mistä lauluissa lauletaan. Ainakin tähän asti biiseihin liittyvät mielikuvat ovat olleet melko luonnonläheisiä. Helpompi ajatella. Jotakin sen tyylistä olisi hienoa järjestää useamminkin. Vaikka bändeissä ei olisikaan mitään vikaa, en saa oikeastaan mitään irti musiikista suurten väkijoukkojen keskellä tungoksessa”, Moisio sanoo. ”Mun kaveri on töissä Alvar Aallon museolla, ja viime kesän lopulla me oltiin siellä yksissä salaisissa puutarhajuhlissa soittamassa. Olen aika huono festari-ihminen. Joskus mieli vaeltaa tosi erikoisiin ja vieraisiinkin maisemiin ja paikkoihin, joissa ei ole koskaan edes käynyt. ”OLEN AIKA HUONO FESTARIIHMINEN. Esimerkiksi juuri täällä Arboretumissa olisi hienot puitteet sellaiseen.” Lauluntekijät haikailevat usein toisaalle. ”Ei ole varsinaisesti mitään tiettyjä paikkoja missä tai mistä kappaleeni olisivat syntyneet. ”Esimerkiksi uuden levyn Sinimustia unia -kappaletta tehdessä näin tosi vahvasti irlantilaistyylisen, siis vehreän ja vähän sumuisen maiseman. VAIKKA BÄNDEISSÄ EI OLISIKAAN MITÄÄN VIKAA, EN SAA OIKEASTAAN MITÄÄN IRTI MUSIIKISTA SUURTEN VÄKIJOUKKOJEN KESKELLÄ TUNGOKSESSA.” – LAURA MOISIO 14 RUMBA. Enemmän häntä viehättävät hyvin pienimuotoiset tapahtumat. Luonnosta on hyvä ammentaa inspiraatiota, koska se on loputtomasti täynnä kaikkea kiinnostavaa.” Ikuinen valo -albumi julkaistaan 11
Minulla on sellainen psyyke, että tarvitsen jatkuvaa kannustusta ja validaatiota, muuten vaivun epäuskoon kaiken suhteen. Dinosauruksetkin kuolivat sukupuuttoon, ehkä niin käy myös klassisille viulisteille tai singer-songwritereille. Mainitsin levyn tiedotteessa polttaneeni levyn myötä muutamia siltoja takanani. Elämme murroskautta, jossa kukaan ei oikein hahmota, mitä on tapahtumassa ja mistä ne massit pitäisi seuraavaksi repiä. Olen jutellut eräiden ystävieni kanssa, jotka aika ajoin kokevat kuolemanpelkoa. ”LEVYMYYNTI ON KUOLLUT. Olen kaikkein ylpein uudella levylläni siitä, että olen uskaltanut kirjoittaa biisini itse. Jos minusta ei olisi tullut laulajaa, minusta olisi tullut väliinputoaja ja syrjäytynyt. Olen järkyttynyt siitä, miten paljon vihaa suomalaisissa on. Silloin se on siinä, eikä sille voi enää tehdä mitään. Luulen, että saattaisin heittäytyä aika hulluksi. Helposti se ei syntynyt. Minusta kuolema on hyvin abstrakti asia. Suuri mörkö on kukistettu Pitkään musiikkia tehnyt EMMA SALOKOSKI julkaisi elokuussa ensimmäisen varsinaisen sooloalbuminsa Kiellettyjä asioita. Sen joutsenlaulu alkoi jo kymmenen vuotta sitten, ja kymmenen vuotta sitä on voivoteltu. Loppukesästä kärjistynyt keskustelu monikulttuurisuudesta on mielestäni erittäin huolestuttava. Luulin, etten osaa tehdä biisejä itse, että vain varastan ideani muilta. Minun on aivan mahdoton käsittää, miten paljon tällaista mielipidettä on liikkeellä. Tällä tarkoitin esimerkiksi vanhaa bändiäni. Popmusiikki on sitaattitaidetta. En tiedä, olenko ikinä kokenut sellaista. Tämä oli minulle monta vuotta suuri mörkö ja liian korkea kynnys ylitettäväksi. Kaikkia elämän vaikeuksia ja pettymyksiä. Uudella albumilla puhutaan kuoleman kaltaisista suurista aiheista. Sitten yhtenä päivänä tajusin, että niinhän kaikki tekevät. Minun on hyvin vaikea eläytyä siihen. Levy merkitsi monista asioista irti päästämistä. SEN JOUTSENLAULU ALKOI JO KYMMENEN VUOTTA SITTEN, JA KYMMENEN VUOTTA SITÄ ON VOIVOTELTU. Olimme kangistuneet kaavoihimme kuin vanha aviopari, joka on juuttunut siihen ajatukseen, mitä toinen osapuoli on eikä ole huomannut, että toinen onkin ehkä aivan eri ihminen kuin ennen. Kerran vielä tässä elämässä haluaisin olla 23-vuotias. Samalla suhde valmiiseen masteriin on aina hiukan haikea. Jos minä saisin päättää, kaikkein ensimmäiseksi tässä maassa laitettaisiin kuntoon terveydenhuolto, vanhuspalvelut ja koulutus. NYT EI JAKSA ENÄÄ VOIVOTELLA.” – EMMA SALOKOSKI RUMBA 15. Kun luen levymyynnin kehityskulkuun liittyviä vuosikatsauksia, ajattelen etten jaksa enää niitä kauheasti lukea. Niitä ”tavallisen kansan” turvajuttuja, joita persut väittävät ajavansa, mutta joista he heti hallitusvastuun tullen leikkaavat mieluummin kuin mistään muualta. Levymyynti on kuollut. Todennäköisesti. Lue koko juttu osoitteessa www.rumba.fi. T Ä YDENNÄ LA USE Haastattelu on lyhennetty versio. Silti se oli pakko tehdä. Olimme tehneet työtä yhdessä kymmenen vuotta. TEKSTI SAKU SCHILDT KUVA VIIVI HUUSKA Kun kuulin Kiellettyjä asioita -albumin valmiin master-nauhan ensi kertaa, minä en voinut uskoa sen olevan vihdoin valmis. Nyt ei jaksa enää voivotella. Jos en olisi ryhtynyt laulajaksi ja vielä onnistunut siinä kohtuullisen hyvin, luulen, etten olisi koskaan oikein löytänyt paikkaani. Olimme tuottajani Juppu Maurasen kanssa vääntäneet levyä niin pitkään, etten uskonut työn koskaan loppuvan. En kuitenkaan usko. Pelkään enemmän elämää kuin kuolemaa. Monet kollegat, jotka esiintyivät Meillä on unelma -mielenosoituksessa, alkoivat sen jälkeen saada vihapostia, jossa heidän toivottiin ”tulevan somalien joukkoraiskaamaksi” ja ties mitä. Bändin hajottaminen oli hyvin tuskallista. Haluaisin olla se 23-vuotias, joka olin, mutta näiden kokemusteni tuomalla perspektiivillä
S TUDIO SS A 16 RUMBA
Erotuksena ehkä lempeä kodikkuus ja vaatimus soiton loppumisesta klo 21. Nykyaikaa analysoiva albumi ilmestyy alkuvuonna 2016. ”Ei meillä ole enää kuin kiippareita ja lauluja jäljellä”, kitaristi Loponen kertoo. Syy löytyy viereisestä omakotitalosta, jossa studion omistaja Pentti Amore perheineen asuu. Aloitimme helmi-maaliskuun vaihteessa, ja nyt on tarkoitus saada homma kasaan”, kertoo tuottaja Kiiveri. Paikalla ovat toimittajan lisäksi basisti Matias Haataja, rumpali Olli Vimpari, kitaristi Atte Loponen sekä tuottaja Matias Kiiveri. Kyllä, tässä pikkukaupungissa, joka myös nykyisen pääministerimme kotipaikkana tunnetaan. Mutta nyt kello on vasta vähän yli aamuyhdeksän. Olemme oululaisen rockyhtyeen The Scenesin kanssa Wolfbeat Studiolla. Kesäkuun ensimmäisellä viikolla meneillään oleva sessio on viimeinen laatuaan. Sellaisten, jotka eivät vedä vauhtia vaan ”kahavia”. Tarkalleen ottaen Kempeleessä. Studiossa rokkareiden kanssa. Poissa on myös yhtyeen toinen kitaristi, kirjailijanakin tunnettu Miki Liukkonen, jonka kitaroita voisi äänittää. Rumba vieraili studiossa tarkistamassa tilanteen. Autotallin sivuovesta olemme astuneet soittimien ja piuhojen keskelle. Paikan varustus ja säännöt ovat arvatenkin varsin samanlaiset kuin monissa muissa suomalaisissa studioissa. Toiseksi viimeisen äänityspäivän aamuna homma alkaa hyvinkin olla kasassa. RUMBA 17. ”Eikö meidän pitäisi antaa Mikillekin mahdollisuus?” Kiiveri kysyy, mutta piuhat ovat jo paikoillaan. Olemme lähteneet Oulun keskustasta aamulla ja ajaneet varsin mitäänsanomattoman näköisen kempeleläisen tiilitalon pihaan. ”Meillä on ollut tällaisia 3–5 päivän äänityssessioita kolme. ”Atte voi soittaa”, basisti Haataja huomaa. S TUDIO SS A Työn alla OK iPad Oululainen THE SCENES väänsi kolmannen levynsä kuntoon alkukesästä Kempeleessä. Murre kielii siitä, että ollaan Pohjois-Pohjanmaalla. Jos sitä nyt sattuu olemaan. Harmi vain, että sekä kosketinsoittaja Joni Seppänen että laulaja Konsta Koivisto loistavat poissaolollaan. TEKSTI HEINI STRAND KUVA AKI ROUKALA ” Eikö täällä oo yhtään kahavia?” ”Saa sieltä ehkä yhen kupin.” ”No saa täältä ainaki nelijä!” Nyt ollaan asian äärellä. Kahvinkeiton lisäksi työn alla on Scenesin kolmas albumi
Nyt studiossa soivat biisit – joiden työnimiä ovat Fainting Clerks, O.C.P.D. ”Äkäisempiä biisejä, suoraviivaisempi levy”, komppaa kitaristi Loponen. Matias Kiiveri on tuottanut yhtyeen aiemmatkin levyt, joten työskentely Scenesin muusikoiden kanssa on hänelle tuttua. S TUDIO SS A Edellispäivänä äänitettyjä biisejä kuunnellessa huomaa helposti yhden asian: soundi on selkeämpi ja jossain määrin perinteisempi kuin Scenesillä aiemmin. ”Kokeiltavat jutut joko toimivat tai eivät. Päätökset tehdään tosi nopeasti. On tarkoitus tehdä asioita, ei vain miettiä niitä”, Kiiveri sanoo. Niin yhtyeen debyytti Images of Animals Crying in Public (2013) kuin toinen levy Beige (2014) antoivat aihetta asetella yhtyettä alternative rockin, taiderockin ja progen genrekenttiin. ”Tämän levyn tavoite on ollut yksinkertaistaminen”, toteaa basisti Haataja. Analogisilla vehkeillä varusteltu studio on innoittanut yhtyeen uusiin aluevaltauksiin. ”INFORMAATIOTEKNOLOGIAN JA TIETEEN KEHITYKSEN MYÖTÄ MAAILMASTA ON MUKA TULLUT SELKEÄMPI, MUTTA TOSIASIASSA MENO ON VAIN KAOOTTISEMPAA. Yhtyeen jätkillä ei yleensä ole sanomista biiseihin, joita solisti Koivisto ja kitaristi Liukkonen tuovat heidän eteensä. Se on myös helppoa. LEVY KUVAA EPÄTOIVOA, JOKA SYNTYY SIITÄ, ETTEI OLE MITÄÄN, MIHIN TARTTUA.” – MIKI LIUKKONEN 18 RUMBA. Hauskimmaksi lisälaitteeksi on muodostunut neliwattinen, paristokäyttöinen Marshall-vahvistin. ja Absolution, Please – antavat odottaa jotain huomattavasti helpompaa tammikuussa 2016 ilmestyvältä kolmannelta albumilta. Scenesin kappaleet syntyvät suurimmaksi osaksi kaksikon yhteistyönä. Samaa mieltä on yhtye itsekin. Kommunikaatio studiossa on rumpali Vimparin mukaan ”aika vähäpuheista”. Yhtyeen rytmiryhmä myöntää huomion oikeaksi
www.thescenesband.com S TUDIO SS A RUMBA 19. Sen kuulemme vuodenvaihteen jälkeen. ”Joskus toinen meistä tekee kokonaan kaiken.” Kolmannen levyn työtahti on ollut yhtyeen tapoihin nähden omituinen. Levy kuvaa epätoivoa, joka syntyy siitä, ettei ole mitään, mihin tarttua.” Liukkonen myöntää olevansa osa biiseissä kuvaamaansa sukupolvea, joten levy on samalla hänen omaa itseanalyysiään. ”Halusin päästä eroon progevaikutteista. Miki Liukkonen on nyt kiinnostunut samasta, mistä niin monet muusikot ennen häntä: ”Albumikokonaisuus kiinnostaa minua taiteilijana enemmän kuin yksittäiset biisit. Usein Konsta laulaa ja soittaa kitaraa yksin, ja minä rakennan biisit niiden pohjien päälle”, Miki Liukkonen kertoo puhelimitse viimeisen studiopäivän päätteeksi. ”Aika lailla puoliksi teemme biisit. Vaikkeivät jotkin biisit toimisi yksinään, on ne otettu mukaan, jos ne ovat kokonaisuuden kannalta tärkeitä.” Levy ruotii ja heijastaa nykymaailmaa: selfie-sukupolven hyperitsetietoisuutta. ”Ei siltä voi välttyä, tietenkään. ”Välillä voi jäädä miettimään, olisiko biisistä tullut ajan kanssa parempi, mutta tällainen saa yrittämään enempi eikä biisejä ehdi jäädä hiomaan turhaan.” Muutoin albumi on tarkkaan mietitty. Ennen nautin siitä, että osasin soittaa huonosti. ”Sanat on tehty kiireellä ja menty studioon. ”Informaatioteknologian ja tieteen kehityksen myötä maailmasta on muka tullut selkeämpi, mutta tosiasiassa meno on vain kaoottisempaa. Miki Liukkonen on ammentanut biiseihin erityisesti postmodernista kirjallisuudesta á la Thomas Pynchon ja James Joyce, mutta myös tieteestä, kuten kvanttifysiikasta. Kiire ei ollut mitenkään harkittua, mutta se näyttää sopivan meille tosi hyvin”, Liukkonen on huomannut. Radioheadilla oli OK Computer (1997), joten tämä voisi olla OK iPad.” The Scenesin kolmannen levyn vaikutteet ovat vahvasti kirjallisia. Piti moneen otteeseen muistutella itseä, että ’nyt et ala pelleillä’. On ollut vaikeampi säveltää selkeitä biisejä. Nyt pitikin soittaa hyvin.” Kuinka hyvin. Musiikillisesti suuntaviivoja on haettu 1990-luvulta
Ymmärrän hyvin, miksi joku ei halua esitellä ihmissuhdettaan ja kenkäkaappiaan julkisesti. POP-E SSEE 20 RUMBA. ”Eikö se voisi nyt kertoa. Lopettakaa spekulointi. Miksi se salailee?” Kun Jenni Vartiainen eroaa, on lehdessä salaa otettu kuva, jossa hän avaa asuntonsa oven. En kommentoi.” Joku ajattelee, että tuleva Vain elämää -kausi olisi hieno estradi kertoa. Eihän hän ole meille mitään velkaa. Kuka joi kahvia kenenkin terassilla, ja kuka lähetti minkäkin tekstiviestin missäkin vaiheessa päivää. Tapoja on monia. En kommentoi (enkä hymyile Instagram-kuvassasi) Amy Winehousen surullisen tarinan kertova Amy-dokumentti on herättänyt jälleen keskustelua POPTÄHTIEN YKSITYISYYDESTÄ. On muka valinnut vastata puhelimeen ja olla ystävällinen, kun joku kysyy, miltä isäsi kuolema tuntuu. Se, että häntä nimitetään kylmäksi, kun hän ei vuodata tarinaansa silmät punaisina Vain elämää -pöydässä, on silkkaa typeryyttä. Mitä me teemme tällä kuvalla. Kela tuntuu antavan paljon ja tuottavan some-sisältöä ajatuksella, mutta jakavan vain niitä palasia joita itse haluaa. Tuntuu, että mitä mainstreamimpi artisti on, sitä suuremmaksi kasvaa vaatimus avautumisesta. Olen kuullut useasti perustelun, että jos on kerran valinnut muusikon ammatin, on samalla valinnut myös julkisuuden ja sen lieveilmiöt. Koska kun sen tekee, ajautuu nopeasti Mika Pohjola & Heidi Pakarinen -erofarssityyppiseen tilanteeseen, jossa kaikki on julkista. Silloin luovuttaa itsensä iltapäivälehtien kommenttiketjujen huutelijoille. Saman asian voi ymmärtää, jos hetkeksi pysähtyy esimerkiksi käyttämään aivojaan. ”Homo hetero. Katsomme sitä ja tajuamme, että artistikin on ihminen. Ei kukaan vaadi Astrid Swania tai Matti Johannes Koivua kertomaan seksielämästään, mutta koko kansan anttituiskujen ja jennivartiaisten hiljaisuudelle tuhahdellaan. Anssi Kela päivittää Facebook-profiiliaan hämmentävän ahkerasti, mutta pitäytyy pääosin musiikissa, keikkakuvissa ja soittovideoissa. Mutta kertoa mitä. Missä määrin artisti on sielunelämästään tilivelvollinen yleisölle. TEKSTI ANNA BROTKIN En kadehdi Antti Tuiskua. Yksityiselämästään, seksuaalisesta suuntautumisestaan, mistä vain. Kuinka monta kertaa onkaan vaadittu, että ”kertoisi nyt jo”. Jenni Vartiainen on valinnut laulaa, ei enempää. Toimittaja Anna Brotkin omistaa tämänkertaisen pop-esseen tälle kysymykselle. On absurdi ajatus, että artistin pitäisi automaattisesti vastata kaikkiin yleisöään askarruttaviin kysymyksiin. Sellainen elämä ei kuulosta kovinkaan houkuttelevalta. Luultavasti onkin helpompaa pitää naruista tiukasti kiinni kuin jättää ne vapaasti lojumaan lokkien tartuttaviksi. Tuisku tekee viisaasti pitämällä suunsa kiinni ja tekemällä avautumisvaatimuksista sen sijaan musiikkia. Mutta eihän se niin mene. Kuka tästä kuvasta viisastuu. Sosiaalinen media ei varsinaisesti vähennä paineita jakaa itseään
Jos nämä sitten lukijan päässä menevät sekaisin, en tiedä, voiko vahingosta syyttää muuta kuin kirjoittajaa itseään. Kun Amy Winehousella meni huonosti, valjastettiin hänet yleiseksi naurunaiheeksi. Vaikka artisti päättäisi itse olla hiljaa, on mahdollista, että muut avautuvat hänen puolestaan. Ihmisraunioksi muuttunut tytär yrittää vieroittautua huumehelvetistä ja päästä jaloilleen, mutta isän mielestä tämän tulisi peittää murheensa ja antaa tuntemattomien ihmisten kotialbumiin iloa. Ulkopuolelta katsottuna julkisuus vaikuttaa julmalta raatelukopilta, ja haaskalla olemme me. Tragedian ensiaskeleen astui ehkä Amy itse, mutta me kaikki katsoimme vierestä, kun hän upposi. ON VALINNUT VASTATA PUHELIMEEN JA OLLA YSTÄVÄLLINEN, KUN JOKU KYSYY, MILTÄ ISÄSI KUOLEMA TUNTUU. Peruskauraa äidinkielen tunnilta, mutta vastaanottajan päässä nämä menevät usein sekaisin. MUTTA EIHÄN SE NIIN MENE.” POP-E SSEE RUMBA 21. Jos kokaiinia olisi todellisen ihmisen sijaan vetänyt pelkkä sketsihahmo, olisi Amy nyt 31-vuotias lontoolaisnainen, jolla on hyvä iho ja ehjä minäkuva. Unohtui, että huumeongelmasta kärsi oikea ihminen eikä Putous-hahmo nimeltään Amy Winehouse. Joskus artisti tuntuu haluavan juuri tätä. Peruukit ja voimalauseet suojaavat heitä. Eikö teillä ole huumorintajua. Jos sellaisen kohtalon haluaa välttää olemalla kertomatta itsestään mitään, ei pyyntöä mielestäni voi muuta kuin kunnioittaa. Tuoreen Amy-dokumentin pätkät, joissa stand up -koomikot ja toimittajat kilpaa heittävät läppää Winehousen huumeongelmasta, ovat karua katseltavaa. Musiikki on tarinoita, ja tarinalla on aina kertoja. Mutta Röyhkän kohdalla faktan ja fiktion sekoittuminen tuntuvat olevan tahallisesti performanssin ytimessä. Kun Kauko Röyhkän Soundi-lehden sivuille kirjoittamia tarinoita kritisoitiin, osa puolusti Röyhkää sanomalla, että hänhän kirjoittaa fiktiota. Ei ollut väliä, halusiko Anna Puu puhua, hänen tunne-elämästään kirjoitettiin silti. Jotkut haluavat pitää yksityisyydestään kiinni nimeä myöten. Samassa dokumentissa Winehousen isä pyytää tytärtään hymyilemään fanikuvassa ja olemaan ystävällisempi kuvaa pyytäneille ihmisille. Suurin osa medioista on kunnioittanut tätä, mutta julkaistukin se on. Kaikki on hyvin niin kauan kuin anssikelamaisesti istut ohjaksissa, mutta kun alamäki alkaa, on yleisö valmis iskemään. Lady Gagan ja Nicki Minajin kaltaiset itsestään hahmoa rakentavat artistit tuntuvat olevan paremmassa suojassa. ”OLEN KUULLUT USEASTI PERUSTELUN, ETTÄ JOS ON VALINNUT MUUSIKON AMMATIN, ON SAMALLA VALINNUT MYÖS JULKISUUDEN JA SEN LIEVEILMIÖT. Kuva näyttää karun todellisuuden: yksityisyydestään riisuttu ja verille raavittu ihminen yrittää pitää hajoavan minuutensa rippeitä koossa, ja yleisöllä on vain yksi pyyntö. Röyhkä on kasvattanut mainettaan myyttisenä panomiehenä ja henkilöinyt sen itseensä eikä fiktiohahmoon nimeltä Kauko Röyhkä. Julkaisun syitä on vaikea tajuta, kun taas Elli Haloon toive yksityisyydestä sen sijaan on hyvinkin ymmärrettävä. Kun Anna Puu oli eronnut ja esiintyi Ruisrockissa, kuvaili Ilta-Sanomien toimittaja jutussaan artistin olevan ”yksityiselämässään tienristeyksessä” ja kirjoitti faktana, että keikkayleisössä ”lähes jokainen tiesi Anna Puun avioerosta”. Haloo Helsingin Elli ei ole halunnut kertoa julkisuudessa sukunimeään. Hymyilisit vähän
Vieressä Vuorenmaa vilkaisee ohi ajavaa, vettä loiskauttavaa autoa ja miettii. Jo varhaisessa vaiheessa olen miettinyt levykokonaisuuksia ja biisejä. Yhtyeen esikoisalbumi Elämän koulu on valmis, ja se ilmestyy elokuun lopussa. TEKSTI AUROORA VIHERVALLI KUVA MAREK SABOGAL 22 RUMBA. • www.tiisu.fi FAKTA Nulikoiden elämänoppi Kaksikymppiset kaverit tekivät levyn, jolla he kertovat, mitä elämä on. On kesäkuu, silloinhan kuuluu olla ulkona. Kaikki on mainiosti, eikö niin. Tiisun laulaja-kitaristi ja kosketinsoittaja vakuuttavat, ettei sade haittaa. Henrik Illikainen, 20, ja Antti Vuorenmaa, 22, kyyhöttävät suojan alla ilmeisen tyytyväisinä edessään kahvi ja kokis. Entä millainen on Elämän koulu. Kuppilan muutamaa terassipöytää peittää huterahko markiisi. Miksi haittaisikaan, muusikoilla on kaikki hyvin. • Debyyttialbumi Elämän koulu ilmestyi 28.8. Joskus jopa yhden keikan jälkeen voi tulla tyhjyyden tunne. Tiisu on kuuden muusikon yhtye, jonka Illikainen kokosi tietämistään opiskelijoista Sibelius-lukiossa. Antaa heidän puhua ja opettaa. Hiekkalaatikolla se oli vielä kaukainen unelma. ”Tuo tyhjyyskela on relevantti. ”Jollain tapaa olen tehnyt tätä levyä koko elämäni. NOUSUSS A Sataa. Kuulostaa ärsyttävältä, mutta sitä TIISU ei todellakaan ole. Takana on liuta kesäkeikkoja, edessä liuta lisää. Jäsenet tiesivät toisensa entuudestaan, mutta he eivät olleet vielä lukiossa ystäviä. Vuorenmaa muistelee pitäneensä Illikaista ärsyttävänä hippinä, kunnes tämä pyysi Vuorenmaata Ismo Alangon keikalle. Radiossa soivat ensisinglet Elämältä turpiin sain ja Tänään sä musta hullaannut väläyttävät rockia ja humppaa, ja lavalla kuusikko on pitelemätön näky. Ja nyt se, mitä olen koko elämäni suunnitellut, on totta. Lisättäköön, että kyse on kuudesta ilmeisen kunnianhimoisesta kaverista, joille voi povata pitkää uraa. Silti samaan aikaan ajattelen, että kun levy tulee ulos, meille itsellemme konkretisoituu se, mikä tämä bändi on ja mitä tässä ollaan duunaamassa.” Niin, mikä tämä bändi sitten on ja mitä se tekee. Mutta tähän ensimmäiseen on isketty kaikki ässät”, Illikainen huokaa. • Jäsenet: Henrik Illikainen (laulu ja kitara), Petteri Pulkkinen (kitara), Väinö Karjalainen (basso), Riku Sonkkanen (rummut), Antti Vuorenmaa (koskettimet), Mikko Aaltio (perkussiot, puhaltimet ja kitara) • Perustettu Helsingissä vuonna 2013. Ilta oli melkoisen onnistunut, ja hiljalleen muodostui Tiisu, joka kuulemma on mammojen rockbändi. Julkaisijana toimi Sony Music Finland. Hui! On tyhjä olo, vaikka teemme parhaillaan seuraavalle levylle biisejä
Sillä erotuksella, että elämästä saarnaavat 20-vuotiaat räkänokat, jotka eivät tiedä siitä paskaakaan”, Illikainen arvioi huvittuneena. RUMBA 23. Kosketinsoittaja on samaa mieltä: ”Judas Priestillä on kappale You Don’t Have to Be Old to Be Wise, ja se on juuri se, minkä olen oppinut. Oleellista on heidän pitkälle mietityt mutta polveilevat ajatuksensa, joita he vesisateessa latelevat. SILLÄ EROTUKSELLA, ETTÄ ELÄMÄSTÄ SAARNAAVAT 20-VUOTIAAT RÄKÄNOKAT, JOTKA EIVÄT TIEDÄ SIITÄ PASKAAKAAN.” – HENRIK ILLIKAINEN NOUSUSS A ”Levymme kertoo, mitä elämä on. Silti tuntuu, että ihmisten pitäisi päästä enemmän tekemään, koska sitä kautta löytyy oma tarkoitus. Monesti elämä rakentuu enemmän sattumanvaraisista käänteistä kuin itse tehdyistä päätöksistä”, Illikainen sanoo tuosta vain, ironiatta. Opinnot ovat kiinnostavia, ja opinahjo saa kummaltakin kehuja. Tiisussa parikymppiset nulikat laulavat elämästä, niin kuin ne jotain siitä tietäisivät. Hetken hekottelun jälkeen muusikot vakavoituvat pohtimaan tematiikkaansa tarkemmin. Illikaisen mielestä lasten ja nuorten ajatuksia ei kannata aliarvioida, lipsahtaahan juuri lasten suusta usein kaikkein osuvimmat totuudet. Melkoisia nulikoita tosiaan. Tiisu ja jäsenten muut kokoonpanot vievät kuitenkin paljon aikaa. Kaksikkoa yhdistää myös se, että he opiskelevat Sibelius-Akatemiassa musiikkikasvatusta. Minulla on mielenkiintoa opiskella, mutta nyt olen alkanut epäillä motiivejani. Uskon, että pystymme siirtämään kokemuksia toisillemme.” Vaikka Illikainen ja Vuorenmaa viittaavat usein itseensä naperoina ja nulikoina, ei ikä vaikuta olevan heissä kovinkaan oleellista. Se ei löydy tuijottelemalla koulutusvalikoimaa Opintopolun tai Yliopistohaun sivuilta. ”Yritän kai rakentaa turvaverkkoa, jos nämä rokkipelleilyt jossain vaiheessa kaatuvat. Puhe kääntyy lopuksi koulutuspolitiikan suuntaan, sillä ajatuksia riittää. Koska kaikki tämä, mitä Tiisulla nyt on, on tullut omalla työllä eikä papereilla. Pitäisikö vain luottaa siihen, että tekee. Silti voi sanoa paljon asioista, joita ei ole itse kokenut, mutta joita muut ihmiset ovat meille kertoneet. ”Jep, se on se juttu! Jos minulle tulisi joku sanomaan, että teen levyä, jonka aiheena on elämä, kysyisin, mikä sen ongelma on tai kuka se luulee olevansa”, Vuorenmaa nauraa. ”LEVYMME KERTOO, MITÄ ELÄMÄ ON
Toimintaa pystyttiin jatkamaan kitaristi Sami Nissisen mukaan ”osamaksulla, vipillä ja varastamalla”. Ähtärin lisäksi Fanfare-livetaltioinnin sisältävä Looking at an Escher Painting Made Me Go Blind -demo saa odottamaan syksyä, jolloin yhtye aikoo julkaista lisää musiikkia. Laulaja esiintyy possunaamarissa, ja Youtube-videoiden grafiikat muistuttavat 1980-luvun rockin mauttomia kansikuvia. Kokoonpanon voi kuvitella aloittavan maalaiskaupunkien pikkupubeista, kunnes kansa on valmis vanhan suomirockin paluuseen ja flanellipaitaiset Kallion nuoret jonottavat heidän Tavastian-keikalleen vuoteen 2017 mennessä. Ennustamme isoja asioita Holy Romanille.” www.facebook.com/holyromanhelsinki Vuoret TAMPERELAINEN Vuoret-yhtye kuvailee musiikkiaan muun muassa sanoilla brutalismi, psykomaantiede, kaupunkiluonto ja ammoniumkloridi. Rokkidisko on kuin rähjäisempi, likaisempi Risto, jolla on mieltymys possunaamareihin.” www.facebook.com/pages/Nätti-Antti-ja-LassoLampinen/1378217135837863 24 RUMBA. Tuhopoltto kuitenkin runteli paikan, ja mukana meni myös soittimia. Selkeyden vuoksi voisi kai sanoa, että bändi on soundiltaan kuin melankolisempi Pariisin kevät. KIIT ORAD ALLA TEKSTIT ANNA -MAIJ A LIPPU Holy Roman NELJÄSTÄ pojasta ja yhdestä tytöstä koostuva Holy Roman on julkaissut tähän mennessä vain kaksi kappaletta, mutta nuokin tekevät jo suurehkon vaikutuksen. C-kasetin muodossa julkaistu Rantatie-ep on nimetty Tampereella sijaitsevan vanhan paperitehtaan mukaan, jossa Vuoret äänitti kappaleitaan. MENNEENÄ talvena musiikin tekemisen aloittanut Nätti-Antti ja Lasso Lampinen tarjoilee välinpitämättömän itsevarmaa garage-räminää. perintöprinsessa 2008”. Kaoottinen Rokkidisko videoineen sopii mainiosti mökkiryyppäjäisten lopputunneille. Ei ole alkuperäistä -kappale sopii hämärtyviin loppukesän iltoihin. Ohjelman toimittavat Nick Triani ja Emma Kemppainen. Harva bändi tekee tällaista ja vielä näin hyvin.” www.facebook.com/vuoretyhtye Nätti-Antti ja Lasso Lampinen Kiitoradalla-palsta tehdään yhteistyössä Radio Helsingin DLX Demo Show -ohjelman kanssa. Ähtäri toimii sekä kraut-vetona että mahtailevana ilmaisuna määrätietoisuudesta. Tuoretta, instrumentaalipainotteista noiserockia esittävä helsinkiläisyhtye on keikkaillut useassa kesän musiikkitapahtumassa. Nick: ”Kaksi rumpalia, vanhaa Dexyn tuntua, kuinka tätä ei voi rakastaa. Nick: ”Yhtyeen demo saapui meille cd-muodossa vessapaperiin käärittynä, ilman mitään lisätietoja. Emma: ”Suomenkieliselle shoegaze-tyylille on ehdottomasti markkinarakonsa. Vastaavanlaista Suomi-indietä on toki kuultu ennenkin, mutta kokoonpano erottuu joukosta rosoisemmalla otteellaan. Joskus mysteeri toimii. Räiskyvää ja paukkuvaa Ähtäri-kappaletta on kehuttu ulkomaisissa musiikkiblogeissa, ja minimalistisen väkevä video kuvaa soitosta välittyvää nuorta vimmaa osuvasti. Yhtyeen Facebook-profiilissa kiinnostuksen kohteiden kohdalla lukee ”rööki on paras, ja viina” ja palkinnot-osiossa ”maailman rumin mies -kilpailun 3
Kaikki vaikuttaa samanaikaisesti harmoniselta ja harkitulta sekä kaunistelemattoman autenttiselta. Herroista ensimmäinen laulaa ja soittaa bassoa, toinen lyö rumpuja ja laulaa taustoja. Nick: ”Dull Antics edustaa kunnon indietä: yksilöllistä, omaperäistä, eheää ja luovaa. Yhtyeen some-ilme on kuin 1970-luvun nostalgisesti haalistunut valokuva-albumi. musiikkia . Not Going to Sleep Tonightia on suotavaa kuunnella erityisesti perjantaija lauantai-iltaisin ja aina, kun väsymyksen haluaa parantaa Red Bullin sijaan musiikkia kuuntelemalla. Heinäkuussa julkaistun ep:n ruusuisen kansitaiteenkin voisi katumatta ripustaa seinälle. Hieno soundi kahden hengen yhtyeeltä.” www.facebook.com/dullantics Karina KONSTAILEMATTOMAN kaunista poppia pöytään tuova Karina vangitsee kuulijan avoimilla lyriikoilla ja lempeillä, akustisilla melodioilla. Helsinkiläinen kolmikko on kahden tytön ja yhden pojan summa, ja jokainen heistä taitaa useamman instrumentin. Emma: ”Myrkky on yksinkertaisesti parhaita demoja, mitä olemme saaneet – loistavaa laulunkirjoitusta, sovitusta ja sanoituksia.” www.facebook.com/Karinayhtye elokuvia . Myrkky on taas asenteentäyteinen erotilitys värikkäällä toimintavideolla, joka nostattaa suupieliä. KIIT ORAD ALLA EEMIL MÄNT YNEN ELINA MA URINEN Dull Antics IMATRALAINEN Dull Antics on Juho Maurisen ja Santeri Kuisman duo. Enimmäkseen vielä kotiseudullaan keikkaillut garage punk -kaksikko pistää veret kiertämään ja pään pyörälle hengästyttävällä rytmillään. Viime joulukuussa ilmestynyt esikoiskappale Laivat tuudittaa herkistymisen partaalle, ja sen musiikkivideo on mykistävän kaunis road triptai luontodokumentti. Jäsenluku ei kuitenkaan kerro volyymin määrästä, joka onkin sitten moninkertainen. musiikkielokuvia don’t think i’ve forg ott en : ca m bo dia ’s lo st ro ck an d ro ll. Samanniminen ep ilmestyi aiemmin tänä vuonna, ja kaikki sen kolme kappaletta luovat uskoa garagen uuteen nousukauteen
TUO POTTI, 1500 EUROA, EI KILAHTANUT KIRSTUUN PUNKKAREIDEN PUNTALAROCKISSA EIKÄ CITYVIHREIDEN FLOW-FESTAREILLA. SEN KAIVOI LOMPAKOISTAAN TUSKA-FESTAREILLE SAAPUNUT METALLIYLEISÖ.” MERVI VUORELA Kirjoittaja on vapaa toimittaja, tietokirjailija ja kasvissyöjä. Sen kaivoi lompakoistaan Tuska-festareille saapunut metalliyleisö. Rahan lahjoittaminen itsessään ei toki vielä kerro mitään metalliväen suhtautumisesta esimerkiksi kasvissyöntiin. Esimerkkejä löytyy Nuclear Assaultista Carcassiin ja Lamb of Godista Gojiraan – puhumattakaan Geezer Butlerin ja Rob Zombien kaltaisista kuuluisista vegaaneista. Syytä ehkä olisi, sillä vuonna 2015 ihmiset tappavat eläinlajeja sukupuuttoon tuhat kertaa nopeammin kuin luonto synnyttää uusia. Suomessa tämä näkyi etenkin 1990-luvulla, kun turkisliikkeiden ikkunat alkoivat helistä, rehuvarastot roihuta ja koe-eläinlaboratorioiden ja turkistarhojen häkit aukeilla. Lihansyöntiä äänekkäästi vastustava Morrissey oli poikkeus 1980-luvun poliittisesti hajuttomassa popskenessä, jossa artistit ottivat kantaa korkeintaan etiopialaisten lasten puolesta – ja silloinkin lähinnä omaa fasadiaan kiillottaakseen. VUORELA K OL UMNI 26 RUMBA. Tänä kesänä eläinten oikeudet saivat vastakaikua joidenkin mielestä jopa yllättävältä taholta, kun eläinsuojelujärjestö Animalia tiedotti keränneensä historiansa suurimman festarilahjoituspotin. Meat is (still) murder ”TÄNÄ KESÄNÄ ELÄINSUOJELUJÄRJESTÖ ANIMALIA TIEDOTTI KERÄNNEENSÄ HISTORIANSA SUURIMMAN FESTARILAHJOITUSPOTIN. Skeptisimmät tutkijat ovat myös veikanneet, että lihansyönnin vauhdittama ilmastonmuutos syöksee ihmiskunnan tuhoon sadan vuoden sisällä. Missään muussa alakulttuurissa ei ole kirjoitettu yhtä paljon biisejä eläinten hyväksikäyttöä vastaan eikä ryhdytty kasvissyöjiksi aatteellisista syistä. Vaikka eläinten oikeuksista puhutaan nykyisin enemmän kuin koskaan, aihe ei ole sytyttänyt musiikkipiirejä. Atlantin toisella puolen Morrissey sai tukea The Pretenders -solisti Chrissie Hyndeltä, joka tuki näkyvästi eläinoikeusjärjestö PETA:a ja pyöritti myöhemmin vegaaniravintolaa. Punkkarit ovat myös ottaneet oikeuden eläinten auttamiseksi omiin käsiinsä. Osittain anteliaisuuteen vaikutti Animalian nerokas idea painaa keräyslippaiden kylkeen mukaelma Bathoryn debyyttilevyn kannesta. Istuin loppukesästä nuotiolla, jolla grillattiin makkaraa, grillitassuja ja muita paloittelusurman sivutuotteita. Tuo potti, 1500 euroa, ei kilahtanut kirstuun punkkareiden Puntala-rockissa eikä cityvihreiden Flow-festareilla. Morrisseyn ja Hynden kaltaisia kuriositeetteja lukuun ottamatta eläinoikeuksien puolustaminen on jäänyt populaarikulttuurissa punkkareiden harteille. Morrissey ennusti tämän jo vuonna 1985: ”Heifer whines could be human cries / closer comes the screaming knife”. Todennäköisesti moni pitkätukka höllensi lompakkonsa nyörejä pikemminkin rakkaudesta omaan koiraansa kuin kasvottomaan tuotantoeläimeen. Vielä tätäkin enemmän rahantulo kertoi metallifanien asenteista eläimiä kohtaan ja haastoi köykäisen stereotypian vuohia uhraavasta, sianverta juovasta ja makkaraa mussuttavasta metalli”äijästä”. Katsoessani hiiltyneitä ruumiinosia päässäni alkoi yhtäkkiä soida The Smithsin Meat Is Murder -biisi (1985): ”The flesh you so fancifully fry / is not succulent, tasty or nice / It is death for no reason / and death for no reason is murder”. Silti kunnioitus eläimiä ja etenkin ympäristöä kohtaan on metallipiireissä lisääntynyt. Tilanne oli häiritsevän tuttu aiemmilta vuosilta: tehotuotettujen eläinten käristämisestä on tullut suomalaisille kesäriitti, jota ilman lomat, häät ja jopa Mayhem on peruttu
28 RUMBA
Kenties myöhemmin osataan osoittaa se ”ground zero”, jonka myötä vanhat pelisäännöt lakkasivat olemasta ja oppitaulu pyyhittiin tyhjäksi. TYÖRYHMÄ: SANTTU REINIKAINEN, KIMMO VANHATALO, SAKU SCHILDT KUVAT MARKUS PAAJALA RUMBA 29. Haastattelimme kolmea ajankohtaista, keskenään sangen erilaista ja ennen kaikkea aivan erilaisissa levy-yhtiöissä työskentelevää räppäriä siitä, millaisen ohjenuoran varassa kukin uudessa ajassa etenee. 2010-luku on joka tapauksessa muusikoille etsikkoaikaa, jolloin jokainen yrittää löytää omat keinonsa pärjätä. Oliko se Spotifyn lanseeraaminen. Konstit on monet Musiikkialalla kaikki muuttuu kiivasta tahtia. Vai jo aiemmin Napsterin nousu
Siitä hän voi kiittää näkyvyyttä kaikkialla televisiosta pääsiäismunamainoksiin, mutta eniten kuitenkin Youtubea. TEKSTI SANTTU REINIKAINEN 30 RUMBA. RAPMOGULIT Julkisuuspelin ammattilainen Rähinä Recordsia aikanaan perustamassa ollut UNIIKKI on nykyään isompi kuin koskaan
Pätkätöis-videolla hän naureskelee lyhyelle varrelleen, mutta donkkaa katsojalle päivänselvän leikkauskikkailun siivittämänä pallon lopulta koriin. Hän on tehnyt suurimman osan urastaan tunnetumman yhtiökumppaninsa varjossa. Tolppasen entinen yhtye Kapasiteettiyksikkö solmi levytyssopimuksen Warner Musicin kanssa ja julkaisi ensisinglensä pian suomirapin toisen buumin polkukäynnistäneen Fintelligensin Voittamaton-kappaleen ilmestyttyä. Se on enemmän katselukertoja kuin yhdelläkään Jenni Vartiaisen, Haloo Helsingin tai Jukka Pojan videolla. Olen aina panostanut videoihin rutkasti ja ollut henkilökohtaisesti mukana toteuttamassa niitä. ”Youtube on ollut minulle mielettömän hyvä juttu, sillä kappaleeni eivät ole koskaan saaneet megalomaanista radiosoittoa. RAPMOGULIT Jos Elastinen on suomirapin väsymätön, helmiäishampainen positiivisuuden jesuiitta, Uniikki eli Dan Tolppanen on Elastisen koominen sidekick, joka tekee siinä sivussa tsemppausvideoita. Myöhemmin he julkaisivat esimerkiksi Tää on mun Stadi -kappaleen, jonka kertosäkeellä radiokuuntelijoita kosiskeli Hector. (Olkaa huoleti: tämä oli jutun viimeinen ilmakehän kerroksiin liittyvä venytetty metafora.) Toisin kuin tämän juttukokonaisuuden muut räppäri-levymogulit Ruudolf ja Pyhimys, Uniikki on aina tavoitellut avoimesti valtavirtasuosiota. Uniikin videoissa elettiin isosti: oli urheiluautoja, eksoottisia kuvauspaikkoja, turkoosia merta ja isorintaisia naisia. Mutta ajat muuttuvat. Eikä turhaan. Hänen mielestään halussa menestyä ei ollut mitään häpeiltävää. Aikakauden jenkkirap saattoi olla niin koukussa materiaan, että sen ansiosta lisättiin sanoja sanakirjaan (bling bling!), mutta Suomessa samoja elkeitä esittäneitä räppäreitä pidettiin pelleinä. Esimerkiksi Pojat on poikii -videota on katsottu tämän haastattelun kirjoittamishetkellä 6 339 279 kertaa. 2000-luvun puolivälissä tilanne oli kuitenkin toinen. Rajat alkavat paukkua myös Suomessa. Hänen ensimmäinen iso hittinsä oli Pojat on poikii, vaikka sitä ei listasijoituksia selaamalla välttämättä äkkäisikään. Eikä siinä ole mitään pahaa. Tästä piittaamatta Tolppanen lapsuudenystävineen lähti mukaan bisnesmaailmaan perustaessaan Rähinän vuonna 2003. Rajapyykit ovat siirtyneet, ja nykyään sekä miljonääriräppärit että kellareiden kasvatit näyttävät longboardia raahaavilta hipstereiltä. Tatuoinnit ovat tärkeämpiä kuin platinaketjut. Kendrick Lamarin uusi levy on todella kokeellinen, mutta hän on kuitenkin mainstream-artisti. On hauska huomata, että minullakin on faneja, jotka kuuntelevat myös kaikenlaista ug-räppiä”, Tolppanen toteaa. RAJAT ALKAVAT PAUKKUA MYÖS SUOMESSA.” – UNIIKKI RUMBA 31. Uniikin suurin menestys on osunut pitkästä urasta huolimatta vasta 2010-luvulle. Se maksoi vaivaa: Uniikki on nykyään Rähinän isoin Youtube-artisti – kaikesta Vain elämää -kohinasta huolimatta. KENDRICK LAMARIN UUSI LEVY ON TODELLA KOKEELLINEN, MUTTA HÄN ON KUITENKIN MAINSTREAM-ARTISTI. ”Jenkeissä on jo miksaantunut huomattavasti, mikä on kaupallista ja mikä ei. Samoin on käynyt vuosikymmenessä myös hiphopille. Nykyään 34-vuotias Tolppanen on Asan, Palefacen ja jopa Seremoniamestarin aikalainen, mutta hän on silti leimallisesti some-aikakauden artisti. Uniikki on Elastisen tavoin suomirapin veteraani ja yksi Rähinä-levy-yhtiön perustajista. Lisäksi teen kotimaan mittakaavalla tosi paljon videoita.” Tolppanen on myös ymmärtänyt jotain ratkaisevaa some-viraalihittien lainalaisuuksista: hänen uudemmat videonsa ovat pyrkimyksellisiä mutta samaistuttavia. Kuten Tolppanen itsekin toteaa, vanhemmiten ei jaksa ottaa itseään niin vakavasti. Hän oli ensimmäinen suomiräppäri, joka panosti ison kasan pelimerkkejä Youtubeen. Tikis-videon lähestyttävyyttä puolestaan korostaa, että massiivisten lihavuorten seassa törmäilee itse Tolppanen, joka näyttää pikemminkin salilla viihtyvältä ”JENKEISSÄ ON JO MIKSAANTUNUT HUOMATTAVASTI, MIKÄ ON KAUPALLISTA JA MIKÄ EI. Nykyään Suomi on korskeiden menestyjien kulttuuri, jossa on luonnollista, että maan suurin rockbändi pukeutuu kuin olisi menossa riskipääomayhtiönsä kokoukseen. Tulee Tippa-T:tä ja Paperi T:tä ja kaiken maailman teetä. Mutta kun Elastinen on noussut Vain elämää -sarjan jälkipoltoilla ionosfääriin, Tolppanenkin on singahtanut omalla polkuraketillaan vähintään stratosfääriin
On pyydetty suunnittelemaan häitä ja vaikka mitä.” Mainittujen ohjelmien lisäksi Uniikki on esiintynyt yhtenä valmentajista tenavien AnkkaRäp-kilpailuohjelmassa ja tehnyt oman Uniikki – Pätkätöis -nimisen reality-minisarjansa. Niin on kyllä toisaalta itsenikin”, Uniikki sanoo nauraen. Teittinen on mukana Maikkarin Fitnesspäiväkirjat-ohjelmassa, ja niin on hänen kauttaan myös Tolppanen. Ei lienekään yllätys, että Tolppasella on ikioma fitness-guru. Visuaalinen puoli on noussut huomattavasti tärkeämmäksi sosiaalisen median ja kulttuurin kuvallistumisen myötä. Levy-yhtiöiden kuristusote alasta on heltynyt, ja toimintamallit muuttuvat todella nopeasti. Ei, se ei kaikeksi onneksi ole päänahkakanjoniartisti Jari ”Bull” Mentula, vaan tyttöystävä Eevi Teittinen, joka tunnetaan fitness-bloggarina ja -kilpailijana. ”Esimerkiksi urbaanissa genressä Beyoncé, Meek Mill ja Tyga ovat pudottaneet levyt tyhjästä ilman mitään varoitusta tai markkinointia. Artistin tarina on tärkeämpi: ”Nykyään pitää olla hyvä musa, hyvä stoori ja some-kanavat hyvin hallussa.” Lisäksi kilpailu on kovempaa, koska tekijöitä ja musiikkia on yksinkertaisesti enemmän. ”Olen ottanut linjanvedoksi, että voin osallistua televisioprojekteihin, jotka liittyvät musaan tai bisnespuoleen – kuten Diili, johon osallistuin – tai sitten johonkin ruoan kaltaiseen aitoon intohimooni. Vaikka Uniikki on pelannut markkinointikorttinsa taitavasti, hän ei edes vaikuta erityisen kiinnostuneelta alan bisnespuolesta tai massiivisesta suosiosta. Cheekin menestyksestä puhuttaessa hän epäilee, ettei kykenisi käsittelemään täydellistä yksityisyyden menetystä. Näkyvyys tarkoittaa nykyään tietenkin toimeliasta olemista sosiaalisessa mediassa. Ehkä Rähinän kriitikot ovat väärässä. Kuten on todettu miljoona ja yksi kertaa, sosiaalisen median palvelut ovat tasanneet pelikenttää myös pienemmille tekijöille, joiden näkyvyys somessa ei riipu levy-yhtiökonglomeraattien rahapussin nyörien tiukkuudesta. Nykyään artistin hahmo on isommassa roolissa, sillä musiikkia ei vain kuulla, vaan muusikot ovat jatkuvasti framilla. Olen saanut erittäin hyviä fiiliksiä siitä, että olen pystynyt vaikuttamaan ihan konkreettisesti jengin elämään”, Uniikki intoilee kuin jokin Instagramin lukuisista fitness-guruista konsanaan. ”Rähinän kaltaiselle indielafkalle some-kanavat ovat kullanarvoisia, sillä meillä ei ole budjettia isoihin printti-, tvtai radiokampanjoihin. On kuitenkin tärkeää olla somessa omana itsenään, sillä fanit haistavat epäaitouden helposti.” Tolppasen mukaan tilanne onkin erilainen verrattuna vaikka 10 vuoden takaiseen. Underground-artistilla se saattaisi syödä uskottavuutta: minulla on vaikeuksia nähdä Paperi T kilpailemassa alastomana saarella. Ehkä Uniikin ja kumppanien aitous on vain jotain muuta kuin mihin Suomessa on totuttu. ”Tohon mäkin pystyn!” Tolppasen videot tarjoavat katsojilleen asioita, joiden tulisi kuulua jokaisen viraalioppaan sisällysluetteloon: niissä on tunnetta ja huumoria, samaistuttava altavastaajasankari, usein inspiroiva sanoma ja ne ovat visuaalisesti loppuun asti hiottuja. ”Motivaatiobiiseistäja videoista olen saanut todella paljon palautetta. Olen kieltäytynyt viimeisen vuoden aikana ainakin kymmenestä erilaisesta tv-konseptista. Mutta jonkinlainen kiintopiste omaan elämään pitää olla. Se on aika jännä käänne musiikkiteollisuudessa.” Vanhan liiton jäärälle tosi-tv-ohjelmat ja ristiinmarkkinointi olisivat olleet itsensä myymistä, nykypäivän artistille vain osa duunia. ON PYYDETTY SUUNNITTELEMAAN HÄITÄ JA VAIKKA MITÄ.” – UNIIKKI RAPMOGULIT 32 RUMBA. Tosi mageeta, että pystyn omalta osaltani motivoimaan ihmisiä. Tolppanen uskoo, että näkyminen mahdollisimman monessa kanavassa – kuten televisiossa – on oleellista musiikkiteollisuuden myllerryksen keskellä, kun kilpailu näkyvyydestä on kovempaa kuin koskaan ennen. ”Itselleni se on ainakin tärkeää. www.rahina.com, www.facebook.com/uniikki ”OLEN KIELTÄYTYNYT VIIMEISEN VUODEN AIKANA AINAKIN KYMMENESTÄ ERILAISESTA TVKONSEPTISTA. Suurimmat hitit ovat tulleet tuutista puolivahingossa, ja stadionhaaveetkin tuntuvat kaukaisilta ja epärealistisilta. hobitilta kuin steroideja välipalaksi popsivalta Hereford-naudalta. Ehkä some-aikana menestykseen ei vaaditakaan enemmän pintaa, vaan enemmän aitoutta ja uuden median ymmärrystä. Sosiaalisen median ansiosta minäkin voin jatkuvasti keskustella fanien kanssa ja näkyä netissä
RAPMOGULIT RUMBA 33
Mutta millainen kaveri oikein samanaikaisesti synkistelee Ruger Hauerissa, pintaliitelee Teflon Brothersissa ja kulkee vielä sooloillaan johonkin ihan muualle. Sellainen, joka ottaa oppia Mikko Alatalosta. TEKSTI KIMMO VANHATALO RAPMOGULIT 34 RUMBA. Kahden polun kulkija Johanna Kustannuksen tuotantopäällikkönäkin tunnettu PYHIMYS ei sittenkään malttanut haudata soolouraansa
Kuoppala on tästä varsin tyytyväinen. Elokuussa uuden Pettymys-albuminsa julkaissut artisti kuitenkin kieltää aikoneensa lopettaa. Vuonna 2011 näytti siltä, että tuo ura olisi ohi. Tarvetta sille selvästi kuitenkin on. Hänen jos kenen luulisi osaavan kertoa, kuinka musiikilla pärjätään muuttuvassa musiikkimaailmassa. Hän ei ole henkilö, jonka kuvittelisi tehtailevan dokaamisesta tai kasarinostalgiasta kertovia kesähittejä. ”Teflonien kohdalla joutuu jatkuvasti käymään sitä keskustelua, että ’on hienoa, että nauratte matkalla pankkiin’ tai että ’tämä nyt on teidän tällainen rahaprojekti’. Näillä kuuntelijoilla Kuoppala tarkoittaa nimenomaan uskollisia fanejaan. ”Pyhimys-levyt tehdään, kun on jotain järkevää sanottavaa. ”Voi tulla aika paljon muminaa”, hän varoittaa. Tietenkin Teflon Brothers on vain yksi puoli Kuoppalasta. Toisaalta hän kieltää tuon vastakkainasettelun olevan läsnä omassa ajattelussaan. Hän on heittänyt viikonloppuna neljä keikkaa kahden päivän aikana. Toisaalta hän selvästi tiedostaa, että tässä suhteessa hänen soolouransa ja Teflon Brothers edustavat kahta vastakkaista napaa. Kuoppalan suhtautuminen kaupallisuuteen on yksi hänen uransa ristiriitaisimpia ja samalla kiehtovimpia puolia. Pyhimys on arvostettu sooloartisti, Johanna Kustannuksen tuotantopäällikkö ja singlelistan kärkisijoilla keikkuneiden hittien tekijä. MINULLE ON TOSI TÄRKEÄÄ, ETTÄ YDIN ON AINA VAHVEMPI.” – PYHIMYS RAPMOGULIT RUMBA 35. Tarkoitan sillä sitä jatkumoa ja saagaa, joka on jotain, joka ei kuulu vain minulle vaan myös niille ihmisille, jotka kuuntelevat sitä musiikkia”, hän kertoo. Hänen soololevyjensä täytyy saavuttaa paitsi hänen omat laatustandardinsa myös yleisön odotukset. Myöhästymistään hän ei pyydä anteeksi. Rodriguezin kohdalla vuosien tuntemattomuus päättyi lopulta uskomattomien käänteiden kautta satumaiseen menestykseen. Ei ole koskaan ollut, eikä tule koskaan olemaan.” Soololevyt tuntuvat kuitenkin muodostavan Kuoppalalle hänen uransa erityisen, rakkaudella vaalitun osa-alueen. Suurin pelko minulla oli, että uskottavuus olisi kadonnut”, hän pohtii. Ainakin, jos lukee kommentteja Pyhimyksen Facebook-sivulta. Useimpien artistien on kuitenkin turha odotella yllätyssuosiota jossain kaukaisessa maailmankolkassa. Kahvilassa soi Sixto Rodriguezin Cold Fact. ”Olen aina tehnyt musiikkia sykäyksittäin. Tauko ei lopulta ollut kuin vuoden pitempi kuin Tulvan (2008) ja Mediumin (2011) välillä. Saati sitten levyttävän Matti Nykäsen kanssa tai myyvän nettihuutokaupassa 50 000 eurolla paikan yhtyeessään pokeriammattilaiselle Ilari Sahamiehelle. Vaikka soolouran lopettaminen ei ehkä tosissaan ollut Kuoppalan mielessä vuonna 2011, hän myöntää ajatelleensa, ettei sille kenties ollut enää tarvetta Teflon Brothersin ja hänen toisen yhtyeensä, Paperi T:n ja Tommishockin kanssa muodostamansa Ruger Hauerin rinnalla. Mielenkiintoista on, että Kuoppala kokee Pyhimyksen soolouran olevan jotakin, joka ei enää kuulu vain hänelle itselleen. Raha ei ole siellä ytimessä, kun sitä tehdään. Ei niin, että kalenteriin laitetaan, että ensi keväänä julkaistaan levy ja sitten vasta ruvetaan kehittämään siihen jotain sisältöä”, hän sanoo. Kuoppala kertoi useassa haastattelussa, että hänen juuri julkaistu Paranoid-albuminsa jäisi hänen viimeiseksi soololevykseen. Tarinasta syntyi jo klassikkoaseman saavuttanut musiikkidokumentti Searching for Sugar Man (2012). ”ON ROOPE SALMISEN, SINI SABOTAGEN, UNIIKIN JA ELASTISEN KALTAISIA HAHMOJA, JOITA BRÄNDÄTÄÄN NIIN PALJON, ETTEI EDES AJATELLA, ETTÄ SE PAKETTI ON KALLIIMPI KUIN SISÄLLÄ OLEVA ASIA. Saapuessaan haastatteluun Kuoppala ei ole hyvällä tuulella. Ero oli siinä, etten Paranoidin jälkeen tiennyt, tuleeko enää mitään”, Kuoppala kertoo. ”Se tarkoittaa, että tälle levylle on tilauksensa. ”Olen käyttänyt Pyhimyksen yhteydessä termiä franchise. Tänään olemme puhumassa hänen paluustaan soolouralle. Olen aina, että ei. Sellaisen, jota ei rakenneta väkipakolla. Pämppää-, Maradona (kesä ’86)ja Seksikkäin jäbä -tyyliset Teflon Brothers -hitit tehnyt muusikko on intensiivinen, älykäs ja suorapuheinen. Taustamusiikki tuntuu varsin osuvalta, sillä odottelen haastateltavaksi Mikko Kuoppalaa eli Pyhimystä, jonka kanssa on tarkoitus puhua kaupallisuudesta, musiikkibisneksestä ja siitä, kuinka artisti voi pärjätä siinä näinä kovina päivinä. Teflon Brothers -hitteihin kyllästyneet fanit ovat selvästi helpottuneita uusien soolokappaleiden ilmestymisestä
Seksikkäin jäbä -videon tapauksessa brändiyhteistyö olikin tapa maksaa sen kustannukset. ”Kaupallisuus voi tulla ongelmalliseksi, jos alkaa nähdä itsensä kapeasti ja alkaa elää sen imagon mukaan — jos artisti kaventaa itsensä.” Sen sijaan Kuoppala toivoisi, että artistit olisivat moniulotteisia, mielikuvituksellisia ja värikkäästi ajattelevia. Kymmenen vuotta se voi onnistua, jos tekee kovasti työtä, on lahjakas ja onnistuu saamaan oikeita kontakteja. ”Aikaisemmin levyjen tekemiseen on sisältynyt tietty toimeentuloaspekti. Pettymys-albumilla hän ei edes yritä saada uusia kuuntelijoita. Ei, vaikka olisi maailman kovin sosiaalisen median ekspertti. ”Vähän aikaa sitten oli Voicen kesähittiäänestys, ja Mikael Gabriel tuli ilmoittamaan meille, että harmi, kun Pämppää ei voi voittaa sitä, koska hänellä on 150 000 Instagram-seuraajaa. Minulle on tosi tärkeää, että ydin on aina vahvempi.” Ilman vahvaa ydintä ei ole pohjaa, jolle uraa voisi rakentaa. Tällaisia tekijöitä hän haluasi tuoda myös Johanna Kustannukselle. Kuoppalan mukaan suosio sosiaalisessa mediassa sekoitetaan usein todelliseen suosioon. ”On Roope Salmisen, Sini Sabotagen, Uniikin ja Elastisen kaltaisia hahmoja, joita brändätään niin paljon, ettei edes ajatella, että se paketti on kalliimpi kuin sisällä oleva asia. Jos katsoo niitä artisteja, jotka vuoden lopussa listataan Ilta-Sanomien ’tulot ja verot’ -liitteeseen, niin väittäisin, että yhä enemmissä määrin useimmat saavuttavat sen brändiyhteistyön avulla”, Kuoppala kommentoi. ”Se on se julkkistie, joka näyttäytyy kiehtovana, koska kertakorvaukset ovat isoja,” Kuoppala sanoo. ”Minulle tulee sellainen olo, että voitaisko me ihmisinä ottaa pieni askel siihen suuntaan, että sisällöllä olisi väliä. Hänen mukaansa ihannetilanne on sellainen, että artistin brändiksi voi tulla se, että hän voi tehdä mitä vain. Tässä tapauksessa Samsung maksoi puolet videon kustannuksista. Sellainen tyrkyttäminen ja itsensä korostaminen.” Lopulta palataan taas sisältöön. Kaikessa. ”Se on ehdottomasti yksi keino pärjäämiseen. Kolmenkympin jälkeen alkaa kuitenkin olla jo paljon hankalampaa. Nyt sitä painetta ei ole.” Eivätkö Pyhimyksen kaksi puolta, kaupallinen ja epäkaupallinen, sitten ole ristiriidassa keskenään. ”Markkinointipäällikkö varmaan repii hiuksia päästään, kun kuulee, että sanon näin medialle, mutta kyllä sekin tietää, että Teflonit on se kaupallinen projekti”, Kuoppala sanoo. Toisessa ääripäässä ovat artistit, joiden musiikista on tullut henkilöbrändin sivutuote. VÄHÄN ENEMMÄN.” – PYHIMYS RAPMOGULIT 36 RUMBA. Kuten Kuoppalalla, nämä työt voivat kuitenkin liittyä musiikkiin. No, hän ei voittanut. Se on ainakin tuttua Kuoppalalle. Hypen avulla voi tehdä uraa vuoden tai pari, mutta harva pystyy elämään musiikilla pidempään. KAIKESSA. Siihen ytimeen, joka uhkaa jäädä piiloon pinnan alle. Pitää lyödä läpi ja saada jalka oven väliin, ettei musiikista tulisi vain harrastus ja joutuisi palaamaan takaisin Kallion baariin selittämään, että ’mä olin joskus jotain’. Voisiko sitten tuotesijoittelu olla vastaus pärjäämiseen musiikkimaailmassa. Se puhui, kuinka on tehnyt härskimpiä juttuja, poliittisia juttuja, lastenlauluja, käsikirjoituksia ja kirjoittanut biisejä muille”, Kuoppala sanoo. ”Kuuntelin vähän aikaa sitten radiosta ohjelmaa Mikko Alatalosta. Teflon Brothersin Seksikkäin jäbä -videolla tuotemerkit Samsungista Chill Out -viineihin ovat esillä niin härskisti, että vaikutelma on melkein parodinen. ”Video on usein kallein osa kappaleen tekemisestä. ”Meidän kohdalla se ei kuitenkaan ole koskaan ollut sellaista ’osta jogurtti, Teflonit suosittelee’ -meininkiä”, hän jatkaa. Sellaista yhteistyötä kannatan.” Vaarana Kuoppalan mukaan kuitenkin on, että lähtökohtaisesti pyritään tekemään omasta naamasta niin tunnettu, että sen kylkeen voi alkaa myydä mainoksia. Ei 150 000 Instagram-seuraajaa tarkoita samaa kuin 150 000 fania”, Kuoppala kertoo. Jotenkin se vain etoo. Hän pitääkin huolestuttavana henkilöitymistä tietynlaiseen musiikkiin. ”Ei kai siinä mitään väärää ole. Vähän enemmän.” www.pyhimys.com ”VOITAISKO ME IHMISINÄ OTTAA PIENI ASKEL SIIHEN SUUNTAAN, ETTÄ SISÄLLÖLLÄ OLISI VÄLIÄ. Kuoppala ei koe asiaa näin. ”Lopulta pärjääminen musiikkibisneksessä on kuitenkin säkästä kiinni. Vaikka nimi olisi tunnettukin, perheen elättäminen pelkästään musiikilla on todella vaikeaa.” Käytännössä muusikon on Suomessa tehtävä musiikin lisäksi myös muita töitä. Sellaisia, jotka voivat yllättää
RAPMOGULIT RUMBA 37
TEKSTI SANTTU REINIKAINEN RAPMOGULIT 38 RUMBA. Uskonnolla ei tosin ole tämän mission kanssa tekemistä. TY ÖJUHD A T Mies, jolla on unelma Vastikään oman Lihamyrsky-levy-yhtiönsä perustanut RUUDOLF on musiikkiteollisuuden oma vastarannan kiiski ja mies, jolla on missio
JOSTAIN KAPPALEESTA SAATTAA TULLA VAHINGOSSA HITTI, MUTTA SUURIN OSA ON LUULTAVASTI MARGINAALISEMPAA.” – RUUDOLF RAPMOGULIT RUMBA 39. Itsensä jo varhain Asfalttisoturiksi nimennyt Kulmala ymmärtää brändäyksen päälle, vaikka hänen suhteensa musiikkibisnekseen muistuttaakin suhtautumista lomamatkan ajaksi keittiön kaappiin unohtuneeseen biojäteastiaan. Tarkoitus ei sen sijaan ei ole julkaista musiikkia vain julkaisutahdin ylläpitämiseksi. Sekä Musta Barbaari että Prinssi Jusuf olivat Kulmalan tutustuessa heihin vain vaimon kavereita, ”nuoria jannuja pyörimässä jaloissa”. ”Sen tarkoitus oli ennen kaikkea olla hauska ja viihdyttävä, mutta myös hieroa rasistien naamaa ennakkoluuloihinsa. Loven suomijazzhipit vain olisivat luulleet brändiä joksikin naposteltavaksi. ”Se iski hyvin fitness-buumin nousuaaltoon sekä maahanmuuttajuuden ja rasismin aiheisiin, joista ei osattu puhua mediassa kovin monesta näkökulmasta. Siis sellainen, jonka perusteella kuulijat osaavat odottaa tiettyä estetiikkaa, vaikka musiikki voikin olla monenkirjavaa. ”Sekasinhan toi jätkä tuntuu olevan”, toinen nimimerkki komppaa. Ruudolfin mukaan Lihamyrskyn idea on ensinnäkin julkaista musiikkia, jota hän on itse mukana tekemässä. Ajattelimme, että teemme äärimmäisen provosoivan biisin, joka tuo lisäksi voimakasta tunnetta maahanmuuttajille. Vaikka Ruudolf väittää kappaleillaan, ettei hän ole mikään intellektuelli, hänen huumorinsa, salafiksuutensa ja itseironiansa on monille ylivoimaista ymmärtää. Kaikki tämä kuuluu toki ammatinvalinnan varjopuoliin. Niinpä Kulmala ehdotti Nikanderille kappaletta, jonka hän sanoittaisi ja tuottaisi. On ollut helpompi keskittyä yksinkertaistettaviin asioihin – sellaisiin kuin uskovaisuuteen tai bodaukseen. Jostain kappaleesta saattaa tulla vahingossa hitti, mutta suurin osa on luultavasti marginaalisempaa”, Ruudolf toteaa. Kappale ja sen vanavedessä median lemmikiksi noussut Musta Barbaari esittelivät ”LIHAMYRSKYN YDINARVO ON MENNÄ MUSIIKKI EIKÄ RAHA EDELLÄ. Kappale oli Salil eka, salil vika. Suomalaisen hiphop-julkaisutoiminnan väkivallaton Suge Knight, Monsp-levy-yhtiön pomo Keijo ”Kepe” Kiiskinen hoitaa tylsät jutut kuten sähköpostit ja laskut. Viimeksi tammikuussa Jukka Tulensytyttyjä -nimellä esiintyvä nettikirjoittelija ”löysi sisäisen feministinsä” Ruudolfin Muistutat mun jeeppii -kappaleen seurauksena. Pysytään vähän erossa sellaisesta hömpästä, jota en ole itse musabisneksessä koskaan arvostanut. Niin syntyi Musta Barbaari. Kappale oli mielestäni suurin nytkähdys positiiviseen suuntaan moneen vuoteen.” Ei hän väärässä ole. ”Mua ainakin rupee oksettaa ton jätkän hihhulointi ja muut ’muka hauskat’ [sic] lainit”, kertoo joku nimimerkin takaa Redrum-187-rapsivuston keskustelupalstalla. Silloin James Nikanderina tunnettu nuorukainen keksi Asfalttisoturi-roolin innoittamana, että hänkin voi olla elämää suurempi hahmo. Tämä ei tietysti eroa mitenkään vaikkapa 1990-luvun lapsille rakkaasta Levy-yhtiöstä tai Love Recordsista. Kaikilla on mielipide Ruudolfista. Etenkin, jos päättää räpätä Suomessa amerikanraudoista, yksiavioisuudesta ja Jeesuksesta omana pelintekijänä. Näin on aina ollut. Hän on ollut Lihamyrsky-artistien musiikkiurilla suuremmassa roolissa kuin moni tietää. Juuri nyt se tarkoittaa Särreä, Mustaa Barbaaria ja Prinssi Jusufia – joskus myöhemmin myös Ruudolfin omaa musiikkia, miksei muutakin. Enemmän keskustelua rasismista ja maahanmuuttajuudesta on viime vuosina aiheuttanut luultavasti vain tapaus Olli Immonen. Toinen levy-yhtiön ideoista onkin luoda tunnistettava brändi. PYSYTÄÄN VÄHÄN EROSSA SELLAISESTA HÖMPÄSTÄ, JOTA EN OLE ITSE MUSABISNEKSESSÄ KOSKAAN ARVOSTANUT. ”Levy-yhtiön ydinarvo on mennä musiikki eikä raha edellä. Bloggari koki Ruudolfin kevyen autofetisistisen kesäbiisin niin ”räikeänä ulostulona, ettei voinut antaa sen valua sormiensa välistä”, sillä kappaletta soitetaan ”veronmaksajien rahoilla pyörivässä radiossakin”. Tiesin biisistä tulevan kovan, mutten niin kovan, että Alexander Stubb siteeraa sitä”, Ruudolf selittää. Ruudolf puolestaan vastaa artisteista. Nikanderin ja Prinssi Jusuf -taiteilijanimeä käyttävän Iyouseyas Belaynehin sosiaalisessa mediassa julkaisemat, nykyään tuhansien rakastamat päivitykset ja videot huvittivat Ruudolfia. Pointti on tuottaa musiikkia, joka jäisi suuren levy-yhtiön tallissa pilttuuseen mätänemään. Hän on perustanut ikioman levy-yhtiön, Lihamyrskyn. Nyt Ruudolf, oikealta nimeltään Rudy Kulmala, on päättänyt pöyhiä mielensäpahoittajien höyheniä kokonaan uudesta kulmasta
Sen jälkeen hän kutsuu itseään vanhaksi jääräksi ja dinosaurukseksi ja virnistää. Ruudolf on optimistisempi. Ruudolf kertoo lukeneensa hiljattain artikkelin, jossa kerrottiin anekdootti musiikkiteollisuuden alkuvaiheilta. Tarinan yhtye sai kovalla työllään tekemästään levystä vaivanpalkaksi kolmen dollarin rojalttisekin. Videolla Barbaari kieltäytyi täysin uhrin roolista ja anasti kaikki n-sanan johdannaiset takaisin itselleen selvällä suomen kielellä. ”Kattokaa nyt: se tulee tänne räppäämään rahasta eikä tee työtä”, Kulmala matkii typerimpiä reaktioita. Itseironian ja anteeksipyytelemättömyyden yhdistelmä oli jotain ennenkuulumatonta. (”Eivät ne olisi uskaltaneet.”) Lihamyrskyn perusideologiaan kuuluu julkaista kappaleita, joista ei ole valmiiksi eetterissä tusinaa versiota. Se teki tietoisesti itsestään tärkeämmän kuin oikeasti oli. ”Olen halunnut muuttaa suomalaista musiikkikulttuuria Lihamyrskyn, oman musiikkini ja esimerkiksi radiojuontokeikkojen kautta. Se kuvaa hänen mielestään lähtökohtia, joille levyteollisuus on aikanaan rakentunut. Lisäksi hän satirisoi mustien suomalaisten stereotyyppejä väittämällä hakevansa rahansa sossusta ja juoksevansa leijonia karkuun (”tuu Afrikkaan kattoo”). ”Musiikkiperimämme on iskelmähumppaa, tangoa ja viimeksi raskasta rockia. Nyt meillä on ainakin musiikin perusteella jo vähän parempi olo.” www.lihamyrsky.fi ”ON JÄNNÄ AJATELLA, ETTÄ MAASEUDULLA VOI OLLA NUORIA POIKIA JA TYTTÖJÄ, JOIDEN KOKO SUKU SUHTAUTUU ENNAKKOLUULOISESTI AFRIKKALAISIIN, MUTTA NÄMÄ TYTÖT JA POJAT KAVEREINEEN DIGGAILEVAT NETISSÄ MUSTAN BARBAARIN VIDEOITA. Uudessa suoratoiston ja itsejulkaisujen todellisuudessa tuskaileva musiikkiteollisuus saakin katsoa peiliin. Hänen mielestään Barbaari-ilmiön parhaisiin puoliin lukeutuu, että se on lähtöisin ihmisistä itsestään: levy-yhtiöt tai mainostoimistot eivät ikimaailmassa olisi voineet rakentaa mitään vastaavaa. Ruudolfin julkisuuskuva on paitoja repivä, moottoriturpainen show-keikari. ”On jännä ajatella, että vaikkapa maaseudulla voi olla nuoria poikia ja tyttöjä, joiden koko suku suhtautuu ennakkoluuloisesti afrikkalaisiin, mutta nämä tytöt ja pojat kavereineen diggailevat netissä Mustan Barbaarin videoita. Onneksi se onkin jo muuttunut. Levybisnes ampui jossain vaiheessa itseään jalkaan alkamalla rakentaa levyt parin singlen varaan. ”En halua joutua kerjäämään joltakulta budjettia ja kyselemään, saammeko tehdä tällaisen kappaleen ja onko se nyt tarpeeksi radiokelpoinen teille”, hän sanoo. Rasismin vastaisen #meilläonunelma-mielenosoituksen jälkimainingeissa moni epäili liikehdinnän vaikutusmahdollisuuksia jo valmiiksi rasismia vastustavan väen ulkopuolella. JOS SE EI OLE EDISTYSTÄ TAI JÄRKYTTÄVÄ HARPPAUS ENNAKKOLUULOJEN POISTAMISEKSI, MIKÄ SITTEN ON?” –RUUDOLF RAPMOGULIT 40 RUMBA. Ruudolf epäilee, että nuoremmat sukupolvet eivät tule edes ajatelleeksi kuuntelevansa koko levyn läpi. Artisti maksaa aina. Mutta hän on aina ollut myös mies, jolla on missio: vapauttaa kotimainen musiikki junttipatetian, huumorintajuttomuuden ja oman synkkyytensä ihailun ikeestä. Jos se ei ole edistystä tai järkyttävä harppaus ennakkoluulojen poistamiseksi, mikä sitten on?” Musiikkiteollisuuden rooliin Ruudolf sen sijaan suhtautuu äärimmäisen epäilevästi. Se kaikki on musiikkia, joka kuvastaa minusta, kuinka huono olo meillä on ollut. Kansallismielisten hiekkalaatikkona toimivalta Hommaforumilta tai Youtube-kommenteista saattoi lukea, kuinka yli kaljuhilseen tämä kaikki rasisteilta suhahti. suomalaisille aivan uudenlaisen tavan käsitellä rotuun, rasismiin ja maahanmuuttoon liittyviä aiheita. Barbaari on heidän idolinsa. Sellaista ennen kuulematonta musiikkia, joka ei menisi musiikkiteollisuuden isossa koneistossa läpi, mutta jonka Ruudolf kumppaneineen tietää uppoavan yleisöön. Ainakaan enää ei lauleta niin mollivetoisia biisejä”, Ruudolf miettii. ”Kun levymyynnin laskusta alettiin 2000-luvun alussa puhua, se oli aikaa, jolloin räppilevyillä oli kolme hyvää biisiä, mutta albumille oli pakko tunkea 18 tai 19 raitaa. Kun ihmisille sitten aukesi mahdollisuus ladata vain singlebiisit, miksi he olisivat ostaneet sitä muuta paskaa?” Nyt asia on kääntynyt siinä mielessä itseään vastaan, että vain täkybiisejä kuuntelemaan oppineet kuulijat saattavat helposti ohittaa täysipainoisen levyn muut raidat
RAPMOGULIT RUMBA 41
Raskas rock, joka alkoi nuorison kapinana, on todella keski-ikäistynyt. TEKSTI TAPIO AHOLA 42 RUMBA. Miltä genren tilanne näyttää Suomen ykkösmetallistien silmin. Metalliveteraanit uuden ajan ikeessä ”Metallibändeistä tuli harmaita, kaljuja ja läskejä”, tokaisi yhdysvaltalaisen Mayhem-festarikiertueen perustaja Kevin Lyman runsaasti huomiota herättäneessä haastattelussa heinäkuussa. Pyysimme AMORPHISIN, CHILDREN OF BODOMIN ja DIABLON muusikoita keskustelemaan, millaista konkareiden on musisoida 2010-luvun viraalihittien keskellä
Amorphisin soolokitaristi Esa Holopainen, Children of Bodomin laulaja-kitaristi Alexi Laiho ja Diablon soolokitaristi Marko Utriainen ovat paikalla pohtimassa sitä, miltä metallimusiikki – ja etenkin suomalainen metallimusiikki – näyttää ja kuulostaa vuonna 2015 muusikon näkökulmasta tarkasteltuna. ”Mikä helvetti siinä oikein kesti?” Alexi Laiho kysyy Marko Utriaiselta. ”No, siinä on monta syytä. Jokainen pöydän ääressä edustetuista yhtyeistä on julkaisemassa uutta levyä tänä syksynä. Diablo taasen palaa pidemmältä levytystauolta: Silver Horizonin edeltäjä Icaros ilmestyi jo keväällä 2008, yli seitsemän vuotta sitten. Pöydän ääreen on kokoontunut huikaiseva määrä kotimaista metallimusiikillista lahjakkuutta. Niin Amorphis kuin Children of Bodomkin ovat julkaisseet uusia levyjä läpi uransa säännöllisesti 1–3 vuoden välein. Amorphisin Under the Red Cloud, Children of Bodomin I Worship Chaos ja Diablon Silver Horizon ovat kaikki huolella hiottuja levyjä, joita metallipiireissä on odotettu kiihkeästi. Nyt ollaan kyllä todella hyvillä mielin, kun saadaan pikkuhiljaa julkaistua uutta matskua.” Aluksi puhutaan siitä, millaista on tehdä sitä uran kuudetta tai yhdeksättä tai kahdettatoista levyä. Lasten kasvatusta, talon rakentamista ja kaikenmoista pientä murhetta ja säätöä. Kokemuksen myötä levyntekoon tulee lisää itsevarmuutta, ja mitä paremmin omat rajansa tuntee, sitä helpommin studiotyö TAPIO AHOL A RUMBA 43. The 69 Eyesin Jussin The Riff -rokkibaari Helsingin Roballa, elokuun alkupuoli
”Niistä maneereista ei varmaan pääse ikinä täysin eroon, vaikka itse kuvittelee tekevänsä asioita jollain uudella tavalla”, Marko pohtii. Nyt tuntuu siltä, että mitä enemmän on julkaissut biisejä, sen vaikeampi on löytää mitään uutta kulmaa. ”Diggaan deadlineista. Tulevalle Diablolle esimerkiksi lähdettiin sen takia tietoisesti hakemaan vähän nopeampia tempoja”, Marko kertoo. ”Joo, se on totta. 44 RUMBA. Se toi kyllä oman haasteensa prosessiin”, Marko sanoo. Alexi taas ei pohdi liiemmin itsensä toistamista, sillä biisien tekeminen ei ylipäätään ole hänelle mitenkään rationaalinen tai analyyttinen prosessi. Alexi taas toteaa, että hän tarvitsee tiukkoja aikatauluja etenkin biisintekovaiheessa. Diablon kohdalla oman mausteensa levyntekoon taas toi se, että Silver Horizon on teema-albumi. VETERAANIT sujuu. Se on aika palkitsevaa, kun löytää itsestään semmoisen ylimääräsen vaihteen”, Esa kertoo. Itselleni on toiminut se, että kaikki tulee spontaanisti.Toisaalta jos minä sanon, että tämä vain on meidän tyylimme ja tämä nyt vain kuulostaa Bodomilta, niin joku muu voi sanoa, että jäbät toistavat itseään.” Amorphis haki uusia sävyjä uudelle levylleen pestaamalla tuottajaksi ruotsalaisen Jens Bogrenin, joka on tämän hetken arvostetuimpia metallituottajia. Tässä huomasi itse yli nelikymppisenä, että joku saa puristettua vielä studiossa jotain uutta irti. ”Oops, I did it again!” Esa heittää. Tuleeko teille sitten usein se fiilis, että tekee samaa biisiä ties kuinka monennetta kertaa. ”Kun aikaisemmin ollaan tehty levyä, ollaan vain tehty biisejä ja katsottu, mitkä päätyvät levylle. ”Itseni toistaminen ei ole sellainen asia, jota yrittäsin tietoisesti välttää, koska en yritä tietosesti välttää tai hakea yhtään mitään. Nyt lyötiin jo hyvin aikaisessa vaiheessa lukkoon, mitkä ovat ne aihiot ja ideat, joita aletaan läjätä ja mihin järjestykseen biisit tulevat. Tunnen itseni sen verran hyvin, että tiedän saavani parasta shittiä aikaan, kun olen kauheen paineen alla. Toisaalta mitä enemmän levyjä tekee, sitä suuremmaksi kasvaa riski itsensä toistamisesta. Koko pöytäseurue röhähtää nauruun. Minulle henkilökohtaisesti pahin downeri ja tappaja on se, jos biisejä kelaa liikaa. Silloin tulee suljettua koko muu pallo helvettiin ja keskityttyä vain siihen yhteen juttuun.” VILLE JUURIKKAL A Amorphis. ”Bogren on aikamoinen piiskuri. Vaikka itse kuvittelee, että on kehittänyt jotain todella erikoista ja ainutlaatuista, niin jotenkin se muokkautuu ainakin meidän bändissä siihen, että lopulta Ampparit soundaa aina Amppareilta”, Esa jatkaa. ”Sillon, kun teki ensimmäistä levyä, oli paljon semmoisia juttuja, joita ei ollut koskaan kokeillut
”Mutta sinähän olet!” Esa huudahtaa. ”Jos miettii jäbiä, niin teidän musiikkinne on tullut aina todella aidosti. Kaikilla on oma juttunsa”, Alexi pohtii. En tiedä, mikä on bubbling under, ei ole oikein tullut luettua mitään underground-zinejä viime aikoina”, Esa sanoo. Totta kai metallissakin yritetään mennä eteenpäin, mutta kun katsoo jotain Wackenin bändilistaa, niin kyllä se siltä vähän näyttää, ettei metallissa tapahdu mitään evoluutiota”, Esa sanoo. Samat bändit jyräävät festareilla vuodesta toiseen, ja monet nuoretkin yhtyeet perustavat toimintansa pelkälle vanhan kierrätykselle. ”CARCASS-YHTYEEN JEFF VANHANA KYYNIKKONA SANOI, ETTÄ SEN HUOMAA VARSINKIN ISOILLA FESTAREILLA: KOKO METALLISKENE ON SEMMOINEN ISO KLUBI, JOHON KOKO AJAN TULEE JENGIÄ LISÄÄ, MUTTA KUKAAN EI TAJUA LÄHTEÄ VEKS.” – ESA HOLOPAINEN RUMBA 45. Sen sijaan kolmikon kaikki jäsenet ovat bändeistä, jotka ovat onnistuneet luomaan oman, tunnistettavan tyylinsä. Kyllä se on ollut aina aika tuoretta synnytystä”, Esa sanoo. ”Aika monta vuotta on sillä lailla sivusta tullut seurattua, mutta viime aikoina se aika, mitä on musiikille ollut, on melkein mennyt omaan sävellysja sovitustyöhön”, Marko jatkaa. ”Itse en kyllä ajatellut olevani minkään slaavilaisuuden kanssa yhtään missään tekemisissä”, Alexi pistää vastaan. Ehkä tietynlainen slaavilaisuus paistaa läpi, vaikka kuinka erilaisia bändejä ollaan”, Esa sanoo. Yksikään pöydän ääressä istuvien muusikoiden yhtyeistä ei kuitenkaan edusta folkmetallia. ”Metalliskene on hyvin kuvattu, kun Carcass-yhtyeen Jeff vanhana kyynikkona sanoi, että sen huomaa varsinkin isoilla festareilla: koko skene on semmoinen iso klubi, johon koko ajan tulee jengiä lisää, mutta kukaan ei tajua lähteä veks. En kuitenkaan ole ollut metsästämässä kissojen ja koirien kanssa sitä, mikä on se paras uusi metallibändi. Nyttemmin metallista on tullut, ainakin jossain määrin, taas pelkästään rajatun diggarijoukon fanituksen kohde. Tässäkin istuu nyt ihan erilaisista bändeistä jengiä. Onko siis olemassa jotain Suomi-soundia tai edes yhdistävää tekijää eri bändien välillä. ”Minun mielestäni sellaista Suomi-soundia ei ole oikein ikinä ollut. ”En tiedä, mikä on se seuraamisen mittari. Onko se ihmisten Facebook-kommentit vai mikä. Buumi tai ei, nämä muusikot eivät jaksa välittää. Siellä sitten haahuillaan sen oman statuksen kanssa. Ylipäätään tuntuu siltä, että Suomesta on vuosien saatossa tullut varsin kirjava joukko erilaisia metallibändejä, joilla ei ole keskenään paljoakaan yhteistä. Esimerkiksi ruotsalaiset bändit ovat erilaisia, ne käyttävät melodioita eri tavalla. Heille metallimusiikki on edelleen riittävän elossa. ”Kyllä minä haluan löytää koko ajan uutta musiikkia, oli se sitten metallia tai mitä tahansa muuta. Suomi on joka tapauksessa, kuten usein sanotaan, metallimusiikin luvattu maa. Miltä sitten näyttää metallimusiikin nykytila kokonaisuudessaan. Niitä bändejä kun on täällä ihan helvetisti”, Alexi sanoo. Kukaan kolmikosta ei myönnä seuraavansa metallia järin aktiivisesti. Ei ole kyllä ikinä tullut katsottua, että mitähän sitä on edellisellä levyllä tehty, että mikähän tässä olisi se jatkumo. Alexi toteaa Esalle, että Amorphis on hyvä esimerkki bändistä, jossa musiikilliset muutokset ovat liikkuneet omalla painollaan. Sillonkin, kun on tullut vähän erilaista kamaa, se on johtunut siitä, että se on vain ollut se juttu sillä hetkellä.” ”Joo, sitä tekee kuitenkin sellaista musiikkia, mitä itse haluaa kuunnella ja mistä itse diggaa ja millaiset tuntemukset ovat sillä hetkellä merkityksellisiä. VETERAANIT Aina ei tarvitse tehdä radikaalia muutosta, kunhan touhu pysyy itselle aitona ja freesinä. Aina silloin tällöin tulee vastaan aidosti tuoreelta kuulostavaa uutta metallimusiikkia, mutta vaikuttaa siltä, että iso osa metallikulttuurista kiertää käytännössä samaa vanhaa kehää. Toisaalta esimerkiksi tässä jutussa mukana olevat bändit ovat tuttuja albumilistojen kärkisijoilta. ”Ehkä kuitenkin melodisuus ainakin jossain määrin erottaa suomalaiset bändit muista. Lordin euroviisuvoiton jälkeen metalli oli hetken aikaa koko kansan musiikkia, jolla päästiin naistenlehtiin ja koko perheen tv-ohjelmiin. Jonkinlainen vainu miehillä on kuitenkin siitä, missä mennään. Kiihkein metallibuumi on kuitenkin jo ohi. Jotenkin on väkisinkin pistänyt merkille, että semmoinen folk-suippokorvametalli saattaa olla tätä päivää Suomen metalliskenessä
Samoin albumikokonaisuus on metallissa edelleen kunniassaan: siinä missä esimerkiksi valtavirtapop tuntuu muuttuvan koko ajan biisikeskeisemmäksi, metallia kulutetaan vieläkin ensisijaisesti noin kymmenen biisin yhtenäisinä kokonaisuuksina. Mutta ehkä ainakin silloin tietää olevansa jossain määrin oikeilla jäljillä, jos keikoilla käy jengiä. Samat nimet ja samat jätkät vetävät yhtä kovaa kuin ennenkin, että sikäli metalli voi mielestäni erittäin hyvin. Marko toteaakin, ettei hänellä ole vielä tarkkaa käsitystä siitä, millaiseen maailmaan uusi albumi syntyy. Mikä ei sekään olisi väärin, mutta tässä tapauksessa tulojakauma ei ole kauhean reilu. Minusta tuntuu, että metallifanit ovat sellaisia, että he opiskelevat joka helvetin aspektin siitä bändistä, josta tykkäävät. Vuonna 2006 Lordin keikoilla näkyi paljon lapsiperheitä, mutta onko metalli enää koko perheen musiikkia. Mutta onneksi siitä nyt ei tarvitse enää jauhaa. Potentiaalia kun olisi. Se on ihan hienoa, kun me olemme kuitenkin kolmenkympin paremmalla puolella olevia jätkiä, jotka soittavat death metalia. ”Me joskus puhuttiin tästä jätkien kanssa. Alexi kertoo, miten ulkomaillakin metallidiggarit ovat omistautuneita ja lojaaleja kuulijoita, jotka tietävät Suomesta paljon. ”Kyllähän tämä striimaus, joka on nyt tullut vallitsevaksi levyjen jakelumuodoksi, on muuttanut tuota kuviota. ”Toki meitsi sai parin ekan levyn jälkeen aika monta kertaa sen Bodomin tarinan kertoa haastatteluissa, että mikä se oli ja mitä siellä tapahtui. En tiedä, onko Suomen levymyynti koskaan pitänyt ketään elossa, mutta ainakaan se ei tee niin enää.” Kun Diablo julkaisi edellisen albuminsa, ottivat striimauspalvelut ensiaskeleitaan. ”Metallimusiikki on varmaan edelleen ihan uniikki musiikin laji. Amorphis ja Children of Bodom ovat olleet jo vuosikausia yhtyeitä, joilla on ulkomailla vankka kannattajakunta ja jotka ovat omalla soundillaan vaikuttaneet bändeihin ympäri maailman. Diablon kansainvälinen läpimurto on vielä tekemättä, mikä johtunee kai lähinnä siitä, että bändi on levyttänyt läpi uransa kotimaisille levy-yhtiöille. Ainakin Alexin mukaan keikoilla näkyy koko ajan uutta sukupolvea. Tyyppejä, jotka eivät olleet edes syntyneet, kun meidän eka rieska tuli pihalle. Esa myöntää silti, että Spotifyn kaltaiset palvelut saattavat vaikeuttaa metallimuusikoidenkin elämää. ”Kyllä meillekin valkenee kohta karu totuus siitä, mitä ne levyjen myyntiluvut nykyään ovat. VETERAANIT ”Se on oikeastaan henkilökohtasesti ihan yks hailee, onko se buumi vai ei. Fanit ovat lojaaleja ja seuraavat suosikkejaan, ja fanit myös odottavat niitä ”JOS JOKU ALKAA SELITTÄÄ, ETTÄ HEVI ON KUOLLUTTA JA SE OLI VAIN TRENDI, NIIN TÄSSÄ ON KUMMINKIN KAIKKI NÄMÄ BÄNDIT, JOTKA OVAT PIESSEET VITUN KAUAN AIKAA ENNEN KUN KUKAAN VOITTI EUROVIISUISSA MITÄÄN JA PIESTÄÄN EDELLEEN. Se on aina pelottavaa, jos yhdestä platformista tulee standardi, eli tässä tapauksessa Spotifysta. Luulen kyllä, että hevin huippusuosio on Suomessa jo kohdattu, jos nyt ajatellaan populaatiota tässä mittakaavassa, mitä se oli Lordi-Eurovision-juttujen jälkeen. Se on mielestäni ehkä siisteintä, mitä voi olla.” Maailmalla suomalaista metallimusiikkia arvostetaan edelleen. Meillä on kumminkin vieläkin 14–15-vuotiasta jengiä keikoilla ympäri maapalloa. Ehkä merkitys pitää kaivaa sieltä keikoilta, että onko tässä järkeä vai ei. Se, onko se siinä pisteessä, että Prismasta saa ostettua Lordin potkuhousuja, on aika lailla samantekevää”, Alexi sanoo. Ei ole hirveän korkeat odotukset. Ehkä se on ihan normaalia ja tervettäkin, että trendit vaihtuvat”, Esa sanoo. Ei sitä ehkä järkeä niinkään tilipussin kautta olekaan, mutta ei tätä sen takia ole koskaan tehtykään.” Metallimusiikki on kuitenkin selvästi kärsinyt muutoksesta vähemmän kuin monet muut tyylilajit. SE, ONKO METALLI SIINÄ PISTEESSÄ, ETTÄ PRISMASTA SAA OSTETTUA LORDIN POTKUHOUSUJA, ON AIKA LAILLA SAMANTEKEVÄÄ.” – ALEXI LAIHO 46 RUMBA. Mutta toisaalta jos joku alkaa selittää, että hevi on kuollutta ja se oli vain trendi, niin tässä on kumminkin kaikki nämä bändit, jotka ovat piesseet vitun kauan aikaa ennen kun kukaan voitti Euroviisuissa mitään ja piestään edelleen. Aina kotimaata myöten.” Paljon puhuttu musiikkibisneksen murros on vaikuttanut myös metalliin, joskaan ei välttämättä yhtä paljon kuin esimerkiksi valtavirtaiseen popmusiikkin. Moni metallidiggari haluaa edelleen sijoittaa rahaa kuuntelemaansa musiikkiin ja ostaa fyysisen levyn. ”Jos nyt kelataan tätä Lordin jälkeistä elämää, niin ei sitä hirveää buumia ja hirveää hehkutusta enää ole. Se on tietysti osakkeenomistajia suosiva, mutta ei juurikaan artistia
Yhdellä biisillä ei rakenneta sellaisia pitkiä uria, mitä näillä bändeillä on. ”Sitten ne yhden Youtube-hitin ihmeet ovatkin kusessa, kun eivät tajua livenä soittamisesta eivätkä ainakaan rundaamisesta mitään. Ajan, jolloin perinteinen posti oli metallibändilläkin paras tapa pitää yhteyttä muuhun maailmaan. Minulla oli huoneessani faksi, jolla lähetin levy-yhtiölle kirjeitä, tai sitten lähetettiin ihan fyysisiä kirjeitä. Jotenkin kun on itse elänyt tämän koko alkukantaisen sähköpostin tulemisen ja internet-yhteyden ilmestymisen, niin kyllähän tämä sosiaalisen median tulo tuntuu mullistavalta. ”Itse muistan vielä senkin ajan, kun asuin vanhempien luona. Eihän sekään ole mitenkään uutta, etteivät artistit enää panosta levyihin samalla lailla kuin aikaisemmin. Onneksi tämä toimii vielä edes jotenkin niillä termeillä, mihin on itse kasvanut. Olen itse tippunut kärryiltä siitä, mitä tapahtuu valtavirtamusiikissa. Jos ne eivät ole hytisseet koko nuoruuttaan jossain paskaisessa pakettiautossa, niin eivät he tule kestämään sitä”, Alexi sanoo. Ehkä minäkin vain olen sitten niin paljon vanhan liiton jäbä, mutta minusta on aika sairas ajatus, että jotkut Youtuben hittimäärät ovat mittari sille, miten iso tähti olet. VETERAANIT albumikokonaisuuksia. Siinä mielessä nettiaikakaudessa on hyvätkin puolensa: faneihin on helpompi pitää yhteyttä vaikkapa Facebookin avulla. Ei tarvitse katsoa kuin Suomen musiikkikartastoa, niin siellä telkkarissa räppää joitain heeboja, jotka ovat julkaisseet jonkun yhden Youtube-videon. ”Tämä on ihan eri musiikillinen maailma, missä me nyt olemme. Ihmettelen kyllä sitä päivää, kun Metallica julkaisee yhden biisin ja lähtee sen kanssa rundille”, Esa sanoo. ”Tuo on juuri se fastfood music -ilmiö. Pöydän ääressä istuvat muusikot muistavat vielä ajan ennen internetiä. ”Sitten voi vaikka mennä juontamaan Napakymppiä mieluummin”, Esa naurahtaa. Aikoinaan, kun demot kulkivat postin mukana, saattoi kestää kuukausia, ennen kuin Children of Bodom. RUMBA 47. En tiedä sitten, mitä siellä keikoilla sen yhden biisin lisäksi räpätään. Mutta sitä se on, enkä minä siitä rupea itkemään”, Alexi jatkaa. Bändin omat kotisivut tehdään käsittääkseni nykyisin vähän vasemmalla kädellä, ja muutenkin kaikki mitä tapahtuu, on sosiaalisessa mediassa”, Esa sanoo. Tehdään nyt vain äkkiä tämä ilmiöjuttu Youtuben avulla. Yhden biisin ilmiöitä syntyy, eivätkä ne välttämättä liity enää ollenkaan albumikokonaisuuksiin. Totta kai juuri Facebook on nykyaikana varmaan tehokkaimpia viestintävälineitä bändille, ja näistä sosiaalisista medioista on tullut kattavia markkinointikanavia. Itse olen kuitenkin sen verran vanhoillinen, että haluan sen albumikokonaisuuden”, Esa pohtii
Kotioloissa pystyy jo tekemään yllättävän hyvätasoista matskua. EI OLE HIRVEÄN KORKEAT ODOTUKSET.” – MARKO UTRIAINEN Diablo. ”Pro Tools ja muut, ne on ihan hyvä olla olemassa, jos niitä käyttää oikein. ”Tekisit hyvän biisin ja laittaisit sen Youtubeen”, Marko heittää. Jos niihin turvautuu ja varsinkin jos niillä oikein kunnolla alkaa kusetushommiin, niin uskaltaisin kyllä väittää, että kuulijat pystyvät kertomaan, että tästä puuttuu sielu. ”Ja jos alkaa fuulata oikein aikuisten oikeasti, niin pitää muistaa, että biisit pitäisi myös pystyä soittamaan livenä. musiikista sai minkäänlaista palautetta. Tietotekniikasta ja internetistä on paljon hyötyä itse musiikin tekemisessä. HARRI HINKKA 48 RUMBA. Niin ideoiden taltioiminen, niiden toimittaminen bändikavereille kuin varsinainen levytystyökin on muuttunut huomattavasti helpommaksi. Kaikki kolme kuitenkin myöntävät, että keinot saada bändin uraa eteenpäin ovat nykyään täysin toisenlaiset. Ettei tämä ole aitoa”, Alexi toteaa. ”On siitä totta kai hyötyäkin, mutta jos nyt aloittaisin bändin, niin en tiedä yhtään, mitä vittua pitäisi tehdä”, Alexi sanoo. Nykyään biisinsä voi saada ihmisten kuultavaksi heti. Jos heittää studiossa VETERAANIT ”MEILLEKIN KYLLÄ VALKENEE KOHTA KARU TOTUUS SIITÄ, MITÄ NE LEVYJEN MYYNTILUVUT NYKYÄÄN OVAT. Erilaisia keinoja musiikin markkinoimiseksi verkossa on kuitenkin niin paljon, että valtavaan joukkoon hukkuminen on entistä helpompaa. ”Kun on sellainen bändi, mitä Diablokin on, että osa jengistä asuu toisessa kaupungissa ja osa toisessa, niin on helpompi lähetellä nauhoja ja ideoita ja demoja. Sikäli on menty kauas niistä c-kasetti-neliraitanauhureista”, Esa sanoo. Nytkin miksataan levyä niin, että yksi on Shanghaissa, yksi Espoossa ja yksi Tampereella, ja jokainen voi kuitenkin hyvässä ja pahassa antaa omat kommenttinsa siihen prosessiin”, Marko kertoo. Biisien tekemisessä ja aihioiden luomisessa tietotekniikka on hyvä työkalu, ja se menee eteenpäin koko ajan hurjaa vauhtia. Metalli on aina ollut musiikkia, jossa taitavaa soittoa ja soittajuutta on arvostettu. Sikäli nykyaikaiset äänitysmenetelmät, jotka mahdollistavat virheiden pikkutarkan korjaamisen ja joiden avulla kuka tahansa on mahdollista saada kuulostamaan virtuoosilta, eivät saa metallimiesten yksiselitteistä hyväksyntää, vaikka niiden hyödyllisyys tiedostetaankin. ”Kyllähän se helpottaa elämää
Savonlinna, Savonlinnasali Pe 13.11. Seinäjoki, Rytmikorjaamo Ma 23.11. Pori, Promenadikeskus Ke 18.11. MARRASKUUTA HELSINKI JÄÄHALLI THEPRODIGY.COM /THEPRODIGYOFFICIAL @THE_PRODIGY UUSI ALBUMI THE DAY IS MY ENEMY NYT KAUPOISSA VIP-paketit alkaen 129 € +alv24% (159,96€) VIP-paketit Menolipusta: vip@menolippu.fi / Puh. Lankapuhelimesta 8,28 snt/puhelu +5,95 snt/min. L I P U N M Y Y N T I : www.menolippu.fi, www.lippupalvelu.fi, www.lippu.fi, www.tiketti.fi ja R-Kioskit Klo 20.00 (OVET klo 18.30) LIPUT TOIMITUSKULUINEEN ALKAEN 52,50€/62,50€ € TIISTAINA 3. Kouvola, Kuusankoskitalo La 7.11. Järvenpää, Järvenpää-talo / La 05.12. Lahti, Sibeliustalo / Pe 6.11. Jyväskylä, Paviljonki / To 19.11. Liput toimituskuluineen alkaen 38,50 €. 47,50/52,50 €. Helsinki, Finlandia-talo La 19.12. € Sharon Robinson Grammy-palkittu musiikkivaikuttaja ja Leonard Cohenin työpari Ke 4.11. Lappeenranta, Lappeenranta-sali … “it’s hard to think of any contemporary artist who radiates such effortless cool and dignity.” -Daily Mirror UK. 010 841 4185. Special guest HUORATRON TÄTÄ ON ODOTETTU! Pave Maijanen ja Klassikot -kiertue: Kaikki konsertit alkavat klo 19.00 (ovet auki klo 18.00) . Hämeenlinna, Verkatehdas / Pe 27.11. Turku, Logomo Ke 11.11. Kokkola, Snellman-sali To 03.12. Liput toimituskuluineen alkaen 56,50 €. HELSINGIN KAAPELITEHDAS la 26.9.2015 0vet 18.00. Oulu, Madetojan sali / Su 29.11. Kuhmo, Kuhmo-talo La 28.11. Joensuu, Carelia-sali / Ti 17.11. Tampere, Tampere-talo / Su 8.11. Matkapuhelimesta 8,28 snt/puhelu +17,05 snt/min. Ke 28.10.2015 HELSINKI, Savoy Klo 19.00 Liput toimituskuluineen alk. Mikkeli, Mikaeli / To 12.11
Jokainen diablolainen harjoittelee osuutensa yksin kotona ennen studiota. www.diabloperkele.com, www.cobhc.com www.amorphis.net VETERAANIT ”JOS BÄNDISSÄ ON JOTAIN VITTUMAISIA JUTTUJA, NIIN JOSKUS KAKSIKYMPPISENÄ NIISTÄ MIETTII, ETTÄ PITÄISIKÖ LAITTAA KAVERI PIHALLE. Sitä ennen tehtiin kyllä biisejä treeniksellä kimpassa, mutta sen jälkeen tekniikka tuli sen verran avuksi, että pääsi touhuamaan rauhassa. Sitä ajattelee, että minä en nyt tuon kanssa tule toimeen. ”Se onkin mielenkiintoista, miten bändit toimivat. Olisi hirveetä, jos kaikki tekisivät samalla tavalla”, Esa sanoo. Kaikilla on oma tapansa tehdä musaa, mikä on magee juttu. Silloin valheella on lyhyet jäljet”, Marko komppaa. Children of Bodomin kokoonpanossa nähtiin ensimmäinen muutos yli kymmeneen vuoteen, kun kitaristi Roope Latvala jätti yhtyeen. Nykyisin materiaali on valmiimpaa, ennen kuin sitä aletaan millään tasolla katsoa kimpassa. On aika vaikea ajatus, että studiossa vääntäisi musaa, joka olisi jo lähtökohtaisesti sellaista, ettei sitä pysty livenä vetämään. ”Tuo on niin totta kun olla ja voi. ”Meillähän on ollut ihan hirveästi miehistönvaihdoksia aiemmin, ja olen kyllä miettinyt tätä näin myöhemmällä iällä. Nykyisin ne ovat ihan normaaleja riitatilanteita, joista yleensä selvitään puhumalla”, Esa kertoo. Kun Heikki tuli mukaan vuonna 2001, kemiat vain jotenkin sopivat”, Marko pohtii. ”Kun edellinen levy tuli vuonna 2008, niin varmaan ensimmäiset aihiot seuraavalle levylle tulivat vuonna 2009. Nyt vielä, kun levyn biisit on sävelletty 5–6 vuoden aikana, niistä alkupään biiseistä tulee ajateltua itsekin, että mitä helvettiä me olemme tehneet. Me olemme Nygårdin (Rainer, laulu ja kitara) kanssa soittaneet kimpassa vuodesta 1987 asti, joten tiedämme takuulla toistemme hyvät ja huonot puolet. Totta kai tulee kaikenlaisia tilanteita ja shittiä, kun tyypit asuvat rundilla yhdessä puolitoista vuotta putkeen. Meillä on kumminkin vuodesta 1997 lähtien ollut neljä samaa jätkää, vuodesta 1995 kolme samaa. NYKYISIN NE OVAT IHAN NORMAALEJA RIITATILANTEITA, JOISTA YLEENSÄ SELVITÄÄN PUHUMALLA.” – ESA HOLOPAINEN 50 RUMBA. jotkut tykit rumpujutut, ja se rumpali ei ollenkaan hallitse niitä, niin livenä se kuuluu armotta läpi. Se on aina mittari, että kappaleet pystytään myös esittämään”, Esa sanoo. ”Vaikka nyt oli vähän pidempi paussi, ettei tullu kauheasti edes soiteltua tai nähtyä Heikin tai Aadolfin (Virtanen, basso) kanssa – Rainerin kanssa kyllä pidettiin yhteyttä paljonkin – niin sitten, kun palattiin soittamaan livenä, jatkettiin vain suoraan siitä mihin jäätiin. Niin kauan on tehty juttuja kimpassa, etten varmaan osaisi näitä juttuja kenenkään muun kanssa tehdäkään. Jälleen päästään siis siihen, että keikoilla veri punnitaan vielä tänäkin päivänä. Pitää kumminkin rispektoida ja kuunnella muita yhtä lailla. Veikkaan, että meillä se liittyy hyvin pitkälti impulsiivisiin tunteisiin, jotka kuuluvat nuoreen ikään. ”Siitähän varmaan lähdetään, että pystyy livenä vetämään ne biisit. Mutta meistä on kumminkin edelleen helvetin hauskaa duunata näitä juttuja. Ehkä puolet niistä aihioista, joita alettiin kehittää, ovat siltä ajalta. ”Meillä homma on pyörinyt näin kakkoslevystä lähtien, kun Malmberg (Heikki) tuli rumpuihin. Haudan takaa siis suurin piirtein”, Marko sanoo ja naurahtaa. Niissä on älytön treenaaminen”, Marko kertoo. Amorphis ja Diablo taas ovat toimineet samalla kokoonpanolla jo vuosien ajan. Kommunikoiminen on tärkeää.” ”Näin se menee. Mutta ne puidaan, ja sillä selvä. Siinä vaiheessa, kun jotain alkaa jäädä hampaankoloon, niin ne asiat räjähtävät oikein kunnolla jossain vaiheessa. Jos on jotain vittumaisia juttuja, niin joskus kaksikymppisenä niistä miettii, että pitäisikö laittaa kaveri pihalle. ”Onko teillä sitten noissa uuden levyn biiseissä paljon vanhoja riffejä?” Alexi kysyy. Sinänsä yhtyeiden levyntekometodit poikkeavat toisistaan suuresti. Joskus on jotain skismaa ollut, mutta kyllä ne on aina pystytty puhumalla selvittämään.” Nuoret muusikot, huomio: toimivan musiikin ohella menestyvä yhtye tarvitsee myös ihmissuhdetaitoja. Kitaristit ovat vaihtuneet, mutta tällä iällä olemme todellakin oppineet sen, että asioista on pakko puhua”, Aleksi sanoo ja jatkaa: ”Tämä toimii ihan samalla periaatteella kuin perhe tai mitkä tahansa ihmissuhteet. Siinä missä Children of Bodom hioo biisit kuntoon treenikämpällä yhdessä ennen levytyssessioita, Diablo menee studioon treenaamatta yhdessä ollenkaan. Vaikuttaa siltä, että kypsemmällä iällä kiusaus vaihtaa kokoonpanoa käy koko ajan pienemmäksi
Stone Rosesin kylmäkatseinen arroganssi ja Happy Mondaysin pikkurikollinen antikarisma edustivat jotakin ihan muuta kuin mitä poptähdiltä perinteisesti odotettiin. Samuli Knuuti pureutui jo edellisessä numerossa Manchesterin pop-ylpeyden syvimpään olemukseen, ja tällä kertaa käsittelyssä ovat yhtyeen opetuslapset. Madchester. Madchesterin hullut vuodet New Order julkaisee syyskuussa kymmenennen albuminsa. Skenen virallinen syntymä on päivitettävissä marraskuuhun 1989, jolloin puhtaasti sattumalta Stone Roses ja Happy Mondays osuivat samaan Top of the Popsiin soittamaan listalle nousseita singlejään. Stone Rosesin Fools Gold -single oli rentonivelinen ja kertosäkeetön, rytmille rakentuva kappale, joka oli tietoinen irtiotto yhtyeen varhaisista goottivaikutteista ja keväällä 1989 52 RUMBA. TEKSTI SAMULI KNUUTI Baggy. Mutta mitä jäi musiikkimaailmaa hetken mullistaneesta genrestä jäljelle. Indie-dance. Ennen brittipopin valtakautta 1990-luvun puolivälissä indieyhtyeen nousu brittilistalla kahdenkymmenen joukkoon oli aina tapaus, ja kun kaksi manchesterilaisbändiä samalla kertaa läpäisi suodattimen, se oli yhtaikaa uuden musiikillisen aikakauden alku ja Bastiljin vastaus. 1980-luvun loppupuolella Manchesterin ottivat haltuun THE STONE ROSES ja HAPPY MONDAYS, acid house ja indie rock, väljät housut ja solmuvärjätyt paidat sekä ecstasy-pillerit ja hymiöpaidat. Riehakkaalla lapsella on monta nimeä. Baggy tuli, näki, voitti – ja lähti saman tien. Acid housen ja ecstasyn voittokulku Ison-Britannian klubeilla 1980-luvun lopulla synnytti syksyllä 1989 musiikillisen äpärälapsen, kun indiebändit keksivät, että heidän musiikissaan on aina ollut dance-aineksia (kuten myötäilijäbändi Soup Dragonsin kuolematon lausunto kuului)
Kummankin bändin historiassa oli havaittavissa New Orderin isällinen käsi, sillä Peter Hook oli tuottanut yhden varhaisen Stone Roses -singlen ja Bernard Sumner Happy Mondaysin. The Stone Roses. Kun klassinen mustavalkoinen indie-estetiikka räjähti yhdessä yössä day-glo-väreihin, oli kuin joku olisi ujuttanut E-tabletteja saarivaltakunnan kaikkien pubien ale-tynnyreihin. Yhdessä yössä Madchesterista tuli viileän Britannian uusi soundi. PENNIE SMITH RUMBA 53. ilmestyneen kehutun debyytin klassisen rockin sävyistä. Samalla tavalla alkuaikoinaan Joy Divisionista innoittuneen Happy Mondaysin Hallelujah taas nojasi vahvasti tuottaja Paul Oakenfoldin klubimusiikista päälle liimaamiin vaikutteisiin. The Stone Roses: Ylösnousemus ja toinen tuleminen Nöyrät saattavat periä maan, mutta röyhkeät valtaavat sen jo tänään. Selkeä esimerkki tästä on Stone Rosesin rakettimainen nousu englantilaisen rockin eturiviin vuonna 1989
Sanat alkoivat saada katetta, kun huhtikuussa 1989 She Bangs the Drums nousi singlelistalle ja I Wanna Be Adored -kappaleella alkava sekä I Am the Resurrection -julistukseen päättyvä esikoisalbumi keräsi ylistäviä arvioita. Jo esikoisen tekeminen vaati pitkän kiitoradan, ja Second Comingia odotellessa ehti grunge syntyä ja kuolla Kurt Cobainin mukana sekä brittipop nousta. Kaikkien suurten rockyhtyeiden lailla Stone Roses esittäytyi maailmalle enemmän katujenginä kuin muusikkoina. Sillä vaikka Ian Brown myöhempinä vuosina tehtaili tiiviisti soololevyjä, Stone Rosesille musiikin tekeminen on aina ollut vaikeaa. Musiikin päälle Shaun Ryder mölisee sanoituksiaan, joita voisi kiltisti kutsua surrealistiseksi impressionismiksi – tai kirjaimellisesti kokoelmaksi päähänpistoja ja satunnaisia fraaseja. Kappaleet poukkoilevat eteenpäin kuin karanneet ostoskärryt alamäkeä, aineksia sinkoilee sinne tänne ja tie näyttää viettävän satama-allasta kohti. ”KAIKKIEN SUURTEN ROCKYHTYEIDEN LAILLA STONE ROSES ESITTÄYTYI MAAILMALLE ENEMMÄN KATUJENGINÄ KUIN MUUSIKKOINA.” The Stone Roses: The Stone Roses Happy Mondays: Pills 'n' Thrills and Bellyaches 54 RUMBA. 1980-luvulla asiat olivat kuitenkin toisin, sillä Happy Mondaysia duunarimpaa muusikkosakkia on vaikea kuvitella. Myöhemmin yhtyeen suurimpana tukijana esiintyneen NME:n kriitikko tosin antoi sille vain neljä pistettä kymmenestä. Keikan vanavedessä julkaistu single One Love kapusi brittilistan sijalle neljä, mutta sen jälkeen yhtye haihtui näkyvistä neljäksi ja puoleksi vuodeksi. Eikä yhtye nojannut nimekkäisiin lämmittelijäbändeihin yleisöä kerätäkseen: ennen Stone Rosesia lavalla kävi kolme dj:tä, zimbabwelainen rumpuorkesteri ja reggae-artisti Gary Clail. Paras he jo mielestään olivatkin. MADCHE S TER Siinä missä 1980-luvulla indie-estetiikkaan oli aikaisemmin kuulunut nurkkakuntaisuuden ihannointi ja oman riippumattomuuden vaaliminen, Stone Roses julisti alusta saakka haluavansa nousta maailman suurimmaksi rockyhtyeeksi. Oasisin ja Robbie Williamsin myöhempien Knebworth-keikkojen valossa 30 000 katsojaa ei kuulosta valtaisalta väkimassalta, mutta tuohon aikaan se oli ennenkuulumaton yleisö vaihtoehtoiselle rockyhtyeelle. Rytmiryhmän Manija Reni -taiteilijanimet rimmasivat, ja jälkimmäisen tavaramerkiksi tuli alusta saakka syvälle korville vedetty ämpärihattu. Ryderin veljeksistä ja muutamasta kaverista koostuva yhtye hengaili vuosikaudet Manchesterin muusikkopiireissä, ennen kuin Factory äkkäsi heidät Haciendassa pidetystä bändikilpailusta. Kun muun muassa Led Zeppelinistä vaikutteita ottanut kakkosalbumi viimein ilmestyi loppusyksystä 1994, se oli vain rajallinen menestys. Migreenin laukaisevaa nimeä kantava esikoisalbumi Squirrel and G-Man Twenty Four Hour Party People Plastic Face Carnt Smile (White Out) (1987) antoi John Calen tuotannosta huolimatta oivan kuvan yhtyeen kiehtovan amatöörimäisestä anarkismista. Ian Brownilla oli promokuvissa tapana tunkea naamansa kameraan kiinni ja avata suunsa kalamaisesti ympyrälle, kun taas kitaristi John Squire mulkoili epäilevänä taustalla. Stone Rosesin kunnianhimon korskein ilmentymä oli toukokuussa 1990 Spike Islandilla järjestetty ulkoilmakeikka. Happy Mondays: Öykkärien voittokulku Kesällä 2015 Noel Gallagher valitti NME:lle, etteivät levy-yhtiöt ole enää kiinnostuneet työväenluokkataustaisista yhtyeistä, sillä hänen mukaansa sellainen ei ole tehnyt läpimurtoa Arctic Monkeysin jälkeen. Spike Island näyttäytyi uuden aikakauden alkuna, mutta koko baggy-skenen synnyttäneelle Stone Rosesille se oli pikemminkin yhden epookin loppu. Valtaistuimen oli vallannut Oasis – yhtye, joka oli varastanut juuri asenteensa Stone Rosesilta. Paikalle tuotu äänentoistokalusto ei vastannut kuulijakunnan kokoa, ja kun Ian Brownin horjuva laulu ei ole koskaan parhaimmillaan suurilla lavoilla, musiikillisena elämyksenä tapahtuma ei ollut mikään triumfi. Valitettavasti Spike Island paljasti myös yhtyeen Akilleen kantapään: omaan suuruudenhulluuteensa kompastumisen. Ensiksi aikaa vei oikeustaistelu Silvertone-levy-yhtiön kanssa – eikä prosessia helpottanut se, että yhtye kävi vandalisoimassa tuoreella maalilla yhtiön toimiston –, sitten toisen albumin tuskallinen äänittäminen
Tuottajina kokematon parivaljakko läiski surutta Happy Mondaysin hoipertelevan, indietä ja funkia yhdistelevän musiikin päälle house music -rytmejä ja rave-vaikutteita, mikä vapautti bändin jäykästä rockperinteestä. Eikä Happy Mondays tyytynyt vain toimimaan aineen markkinamiehinä, he myös konkreettisesti levittivät sitä Manchesteriin kontaktiensa kautta. Martin Hannettin tuottama kakkosalbumi Bummed (1988) keräsi jo erinomaiset arvostelut, mutta todelliseksi neronleimaukseksi osoittautui dj-kaksikon Paul Oakenfold ja Steve Osborne palkkaaminen tuottamaan Hallelujah-ep:tä (1989). MADCHE S TER ”HAPPY MONDAYSIN MUSIIKISTA HOHTAA LÄPI PAITSI TEKEMISEN EKSTAASI MYÖS ECSTASY-HUUMEEN YMPÄRIVUOROKAUTINEN KÄYTTÖ. Yhtyeen staattista lavaesiintymistä tukemaan otettiin mulkosilmäinen Mark ”Bez” Berry, jonka roolina oli sätkiä lavalla ja heiluttaa marakasseja. Soittajat katsoivat ymmällään ja ärtyneinä toisiinsa musiikin yhä jatkuessa ja Shaunin keksiessä päästään uusia säkeistöjä kappaleisiin. Musiikista hohtaa läpi paitsi tekemisen ekstaasi myös ecstasy-huumeen ympärivuorokautinen käyttö. Se ei ollut enää vain yhtye, vaan huligaanien karnevaali. Elektran juhlakokoelmaa varten äänitetty John Kongos -cover Step On nousi Top 5 -hitiksi ja syksyllä ilmestynyt Pills, Thrills ’N’ Bellyaches -albumi puolestaan listakakkoseksi. Koska työväenluokka lukee innokkaasti keltaista lehdistöä, muista bändeistä poiketen Happy Mondays ei epäröinyt hypätä samaan kelkkaan sen kanssa. EIKÄ YHTYE TYYTYNYT VAIN TOIMIMAAN AINEEN MARKKINAMIEHINÄ, HE MYÖS KONKREETTISESTI LEVITTIVÄT SITÄ MANCHESTERIIN KONTAKTIENSA KAUTTA.” Happy Mondays. Samalla Happy Mondaysista tuli mediailmiö. Vuodesta 1990 tuli Happy Mondaysille annus mirabilus. Koska musiikki ei vielä elantoa turvannut, yhtyeen jäsenet diilasivat ohessa huumeita ja tekivät murtokeikkoja. RUMBA 55. Keikoilla Happy Mondaysin kolmeminuuttiset kappaleet venyivät usein vartin mittaisiksi, sillä vaikka yhtye osasi joten kuten saada biisin käyntiin, usein he eivät keksineet keinoa lopettaa sitä. Albumin Kinky Afro -avausraidan ensimmäinen säepari kuuluu ”Son I’m thirty / I only went with your mother ’cause she’s dirty”, joita Tony Wilson kutsui syvällisimmäksi oivallukseksi perhe-elämästä sitten William Butler Yeatsin. Russell-kappaleen tekstin Ryder loi hölisemällä ääneen studion pöydällä lojuneen horoskooppikirjan takakannen
Kun useampi kuin yksi arvosteluista oli otsikoitu ”No, Thank You”, albumi floppasi ja Factory meni konkurssiin alle kahden kuukauden päästä sen ilmestymisestä. Factoryn jälkeen toinen levy-yhtiö olisi ollut kiinnostunut yhtyeestä, mutta bändikavereistaan vieraantunut Shaun pilasi palaverin lähtemällä kesken kaiken hakemaan ”Kentucky Fried Chickeniä” (bändin koodinimi heroiinille). Bez ja Shaun Ryder onnistuivat hajottamaan paikallisen vuokrafirman kaikki autot, ja kun tuottajat yrittivät inspiroida Shaunin kirjoittamaan tekstejä takavarikoimalla kaikki tämän rahat, hän myi studion huonekaluja ja merkkivaatteet yltään saadakseen crackiä. Valinnan takana oli myös Tony Wilsonin kunnianhimo: hän uskoi, että amerikkalaiset tuottajat kykenisivät luomaan Happy Mondaysille soundin, joka vetoaisi rockyleisöön myös Atlantin takana. NME:n kannessa Shaun oli kiivennyt katolle poseeraamaan valomainoksessa olevan kaksimetrisen E-kirjaimen kanssa, joka kuvaavaa kyllä hajosi Shaunin käsittelyssä. Neljäs albumi Yes Please päätettiin levyttää Weymouthin ja Frantzin studiolla Barbadoksella, koska yhtyeen taustavoimat ajattelivat, että poistuminen tavallisista huumehöyryistä kuvioista selvittäisi muusikkojen päät ja auttaisi näitä keskittymään musiikkiin. Koska rahavaikeuksissa piehtaroiva Factory tarvitsi yhtyeeltä albumin syksyksi, he eivät voineet odottaa Paul Oakenfoldin vapautumista vaan valitsivat Shaun Ryderin vastustuksesta huolimatta tuottajiksi Talking Heads -yhtyeen Tina Weymouthin ja Chris Frantzin. Yhtye poistui Barbadokselta mukanaan iso lasku ja levyllinen instrumentaaleja, lauluosuudet teksteineen äänitettiin vasta Englannissa Shaunin käytyä ensiksi vieroituksessa. Anekdootit levytysprosessista myivät hyvin tuolloin vielä kukoistavaa musiikkilehdistöä, mutta levykaupassa ne eivät käyneet myyntivaltista. The Sun roudasi yhtyeen Rioon tapaamaan maanpaossa olevaa junaryöstäjää Ronnie Biggsiä. Penthouse taas palkkasi Shaunin ja Bezin päiväksi toimittamaan aviisiaan. Yhtä hyvin Wilson olisi voinut haaveilla Big Macin majoneesin vaihtamisesta HP-kastikkeeseen. Happy Mondaysia on kuitenkin epäreilua syyttää yhtiön kaatumisesta, sillä bändin ensimmäiset kolme albumia olivat tuoneet Factorylle kosolti rahaa, toisin kuin lukuisa joukko muita levy-yhtiön signauksia. Yes Please on albumina väsynyt ja väkinäinen kokoelma karibialaisrytmien värittämää syntikkapoppia, mutta levyn syntyprosessi on legendaarinen. ”LEISURE-DEBYYTTIALBUMIAAN DAMON ALBARN MAINOSTI SELECT-LEHDEN KANNESSA KERSKUMALLA, ETTÄ BLUR ON TAPPANUT BAGGYN.” MADCHE S TER Blur. Sen pituinen se. 56 RUMBA. Vuonna 1992 pyörät kuitenkin irtosivat Happy Mondaysin vankkureista. Joltakin oli kuitenkin jäänyt taustatyöt tekemättä, sillä tuohon aikaan Barbados oli paratiisi crack-käyttäjälle: kerta-annoksen sai alle dollarilla
Baggyn tappaminen jäi grungen kontolle, mutta Blur onnistui pakenemaan verilöylystä muuttumalla siksi kameleonteiksi, joita he vieläkin ovat. Perässähiihtäjät ja sivulliset uhrit Jos baggyn katsoi alkaneen syksyllä 1989, sen virallisena päätöshetkenä voi pitää Happy Mondaysin Yes Please -albumin ilmestymistä kolme vuotta myöhemmin. Inspiral Carpets tuli tutuksi urkusoundistaan, mutta yhtye on jäänyt musiikkihistoriaan lähinnä siksi, että eräs Noel Gallagher toimi heidän roudarinaan. Oma lukunsa oli moppitukkaisten bändien marssi listoille. Mitä vähemmän taas kirjoittaa yhtyeistä The Real People, Paris Angels, Northside ja New Fast Automatic Daffodils, sitä parempi kaikille osapuolille. Se toimi ponnahduslautana brittipopille ja monille elektronisen musiikin tekijöille, mutta kukaan ei Madchester-soundia apinoimalla pystynyt kestävää uraa rakentamaan. Korjausliikkeenä yhtye lähetti albumin kolmannen singlen I’m Losing More Than I’ll Ever Have remiksattavaksi Andrew Weatherallille, joka viisaasti poisti kappaleesta kaiken, mikä muistutti alkuperäisesitystä muuten kuin viitteellisesti. Liverpoolista ponnistava The Farm oli joukko lapionaamaisia jätkiä, joiden pitkä ruohonjuuritason työ kantoi hedelmää, kun he loikkasivat Madchester-vankkureihin Groovy Trainja All Together Now -hiteillään (1990). Kun kerran on avannut ovet ja päästänyt värit sisään, mustavalkoisuuteen ei ole enää paluuta. Flowered Up puolestaan osoitti, ettei mikä hyvänsä studioon koottu päihdeongelmainen hörhölauma ole Happy Mondays, vaikka NME ja Melody Maker toisin väittäisivätkin. Ja yrittipä Suomen oma LCMDF lämmitellä soundia Love and Nature -debyytillään, joka lienee viime vuosien häikäilemättömin yritys elvyttää genreä. Madchester-soundin ulottumisesta Lontooseen saakka kielivät myös nuoren ja nokkelan Blur-yhtyeen ensimmäiset singlet. Seuraavat 18 kuukautta Primal Scream äänitti useiden yhteistyökumppanien kanssa magnum opusta nimeltä Screamadelica (1991) pudotellen siltä ennakkosinglejä muutaman kuukauden välein. Vaikka kuolemattomien baggy-levyjen hylly kovin tyhjäksi jäikin – sille kuuluvat itseoikeutetusti vain Stone Rosesin eponyymi debyytti, Happy Mondaysin Bummed ja Pills, Thrills ’N’ Bellyaches sekä Primal Screamin Screamadelica –, genre kannattaa muistaa muurinmurtajana, joka kaatoi raja-aidat housen, elektron, psykedelian ja rockin väliltä. Sen jälkeen niiden pystyttäminen oli mahdotonta, ellei sitten väkisin halunnut aidata itseään nurkkaan. Tässä välissä musiikkisuuntaus ehti vauhdittaa muutamien yhtyeiden uria ja singota monet yhtä nopeaan kuin ohikiitäväänkin menestykseen. The Charlatans käynnisti yhä jatkuvan uransa brittipopin kolmosketjussa baggy-henkisillä hittisingleillä The Only One I Know ja Then sekä kiirehdityn makuisella Some Friendly -debyytillä (1990). Hetkensä parrasvaloissa saivat myös yhden hitin ihmeet Candy Flip, Soup Dragons ja Mock Turtles. Primal Scream on koko 30-vuotisen uransa ajan sukkuloinut opportunismin ja edelläkävijyyden välillä, ja baggy olikin sille taivaan lahja. Baggy oli siis musiikkia lajityyppien risteyksestä, ja kuten usein vastaavissa tapauksissa käy, genre oli vain välietappi monille muusikoille. Sauvasirkkaa muistuttavasta Bobby Gillespiestä oli tullut tähti, ja siitä statuksesta hän on onnistunut pitämään kiinni vuosikymmeniä baggyn jälkeenkin. Esikoissingle She’s So High (1990) jäi Top 40:n ulkopuolelle, mutta keväällä ilmestynyt There’s No Other Way nosti yhtyeen jo kärkikymmenikköön. Leisure-debyyttialbumiaan (1991) Damon Albarn mainosti Select-lehden kannessa kerskumalla, että Blur on tappanut baggyn – tosin murha-aseeksi ei käynyt itse hintelä albumi, joka sisälsi hyvin monta keskinkertaista baggy-kappaletta puolivillaisten shoegaze-viritelmien lisäksi. Tuloksena oli Loaded-single – kappale, jolla Primal Scream esiintyi vain nimenä levyn kannessa, mutta kun se nousi alkuvuodesta singlelistan sijalle 16, yhtye vaistosi uuden mahdollisuuden. Syksyllä 1989 ilmestynyt, yhtyeen omaa nimeä kantanut kakkoslevy oli ammentanut hard rockista – eli arvioinut ajan hengen kohtalokkaasti väärin. MADCHE S TER Primac Scream: Screamadelica Blur: Leisure RUMBA 57. Sen haamu tosin kummitteli vielä Oasisin debyytin kappaleissa kuten Digsy’s Dinner ja Supersonic, joissa Noel Gallagher yritti apinoida Shaun Ryderin lietteistä tajunnanvirtaa, ja vielä 2000-luvulla Kasabianin koikkelehtivassa musiikissa
58 RUMBA
syyskuuta uuden albumin. Päivämäärä on räppärin mukaan puhdasta sattumaa, eikä musiikki provosoi enää samaan tapaan kuin Al-Qaida Finlandilla. Se on vähän niin kuin lukisi leffan kässärin etukäteen”, Henri sanoo. Ja haastattelussa puhutut asiat ovat joka tapauksessa pian jo vanhentunutta tietoa. Aurinkolasiensa takaa en osaa sanoa, ovatko silmät edes auki. Siksikin Lintsi on hyvä kohde, koska pääseepähän laitteisiin. Matka on nopeasti ohi mutta sen vaikutus tuntuu pitkään. ”Kaikkein parasta olisi, että kuulija voisi lähestyä levyä täysin puhtaalta pöydältä, ilman mitään ennakkoasetelmaa.” RUMBA 59. En osaa selittää ruumiini toimintaa sen tarkemmin, mutta jännittää. Rumba selvitti, onko räppäri enää vihainen lainkaan. Näen Pasilan linkkitornin, Senaatintorin, merta halkovan risteilyaluksen. TEKSTI ANTON VANHA-MAJAMAA KUVAT LANCE KOOMA Nousemme ylöspäin. ”En oikeastaan halua kertoa uudesta levystä yhtään mitään. Jalat ovat hyytelöä vielä kun istumme alas juttelemaan. Kingi-niminen laite nostaa meidät hitaasti 75 metrin korkeuteen, roikottaa siellä aloillaan hetken, ja pudottaa sitten takaisin maan tasalle. Hän kävi täällä vastikään viisivuotiaan tyttärensä kanssa ja pääsi lähinnä lasten laitteisiin. ”En halua, että jengi lukee Rumbasta mun uudesta levystä, ja sitten ne kuuntelevat sen ja toteavat, että joo, sellainenhan se oli. Varjoista aurinkoon Julma-Henri vaihtoi nimensä JULMA H:ksi ja julkaisee 11. Hän puhuu sen verran kuin jaksaa puhua, ja siitä muodostuu lukijan silmissä jonkinlainen ”totuus”. Jalkani heiluvat ilmassa vapaina, kaikki veri tuntuu valahtaneen joko niihin tai niistä pois. Nytkin hän on paikalla levy-yhtiönsä Fullsteamin toiveesta. Mutta jotain tässä nyt täytyy puhua.” Onko haastattelujen tekeminen sitten tarpeetonta promoamista. Siksi tänään testataan ainakin kaksi kovinta, Kingi ja Ukko. Henrin mukaan ongelma on, että haastattelussa mainitut asiat rajaavat liikaa sitä, miten esimerkiksi artistin tekemisiä lähestytään. Helsinki levittäytyy allemme ja loittonee. Olemme Henrin toiveesta Linnanmäellä. Hän ei halua joutua analysoimaan omaa musiikkiaan. Julma H ei tunnu juuri nyt ihan nimensä veroiselta. Henri tekee heti alkuun selväksi, ettei häntä oikeastaan kiinnosta artistihaastiksen tekeminen. Vieressäni istuu hiljainen, äänettä kiroava artisti
Rumbassa se arvioitiin otsikolla ”vaivaannuttavia riimejä toipumisesta”. Nahan luominen helpottaisi paitsi kuulijoiden yllättämistä myös aiemmista virheistä irtautumista. Lopuksi todetaan, että ”neito kaltases ansaitsis parempaa”. Kriitikko Mervi Vuorelan mukaan levyn kuunteleminen oli ”kuin nauraisi tahtomattaan kehitysvammaiselle lapselle”. Hänen saatettiin ajatella hehkuttavan pahoinvointia tai iloitsevan siitä, että asiat ovat huonosti. DJPP:n, Levon Zoltarin ja luottotuottaja RPK:n kanssa tehty levy on paikoin jopa tanssittava, tai ainakin melkein. Se oli kollektiivinen kokemus, jota moni kuulija piti yksityisenä. ”Olin jossain Venezuelan hoodeilla, ja siellä Karibian liplatuksessa kirjoittelin ja peilasin omaa musiikkiani siihen paikkaan. Tajusin, että kaikki mustat kamppeet ja harmaus ja kaikki se paska mitä siellä ei ollut, ne liittyvät luontoon”, Henri muistelee. Hänen debyyttialbuminsa Al-Qaida Finland (2007) on yksi 2000-luvun puhutuimmista ja vihatuimmista kotimaisista raplevyistä. Hän ei enää ole samassa tilassa kuin kahdeksan vuotta sitten, eikä hän uudella Julma H -albumillaan puhu samoista asioista. Ehkä se oli oman nahan seivailua myös”, Henri miettii. Biisien kirjoittaminen alkoi loppusyksystä 2013. Haluaisin aina luoda nahkani ja aloittaa alusta”, hän tuskailee. Ne eivät soljuneet, eikä niissä kuulunut artistin oma ääni lainkaan. ”Jos olisi tehnyt huonojakin juttuja, ne olisivat vain juttuja muiden joukossa.” Esimerkiksi vuonna 2010 seurannut Psykoterapia ei Henrin mukaan ollut erityisen onnistunut albumi. ”Pitäisi varmaan laittaa aina levylle itse ne esipuheet.” Uusi albumi ei samanlaisia esipuheita ehkä kaipaa. Levy ei ollut musiikillisesti yhtään sellainen, mistä Henri itse olisi pitänyt. Al-Qaida Finlandin myötä Henrille olivat tulleet tutuiksi tilanteet, joissa hänen musiikkiaan ymmärrettiin väärin. Se on tuotannoltaan ja lyriikaltaan aurinkoisinta, mitä Henri on koskaan julkaissut. ”Huomaan, että ärsyttää, kuinka kiinni olen siinä. Miten tässä näin kävi. Kasperi on teatterialan mies, joten se lisäsi sinne vielä kaikenlaista tunnelmointia mukaan.” 60 RUMBA. Ne päätyivät Laineen Kasperille, joka sitten koosti kasasta valmiin albumin. Julma-Henrin ja RPK:n duo-projektin Euro Crackin albumi Huume oli julkaistu kesällä, ja Henri oli lomalla Atlantin toisella puolen. Särö-lehdessä Al-Qaida Finlandia vuonna 2013 analysoinut Jasper Kaarna kirjoittaa: ”Muistan ajatelleeni kutakuinkin näin: jos kaikki oikeasti kuuntelisivat tämän levyn ajatuksella läpi, yhteiskuntamme voisi ehkä sittenkin muuttua. SE ON VÄHÄN NIIN KUIN LUKISI LEFFAN KÄSSÄRIN ETUKÄTEEN.” – JULMA H JULMA H Puhtaalta pöydältä aloittaminen ei tietenkään ole Julma H:n kohdalla mahdollista. Toisin kuin aiemmin, mitään tarkkaa suunnitelmaa tai konseptia ei uutta albumia tehdessä ollut. ”Minä vain tein läjän biisejä ja tsekkasin, millainen läjä se on. Metodi muistuttaa Al-Qaida Finlandin syntyä. Musiikkia myöten. $uomineito kertoo kiskurien ja muiden pahantekijöiden vedättämästä nuoresta naisesta, joka on ”täysin perse auki, pennut Hesarin leipäjonossa”. Sen tekstit oli siirretty suoraan psykoterapiaa käsittelevistä teoriakirjoista biitin päälle. ”Päätin julkaista levyn, jota ei voi tulkita väärin. ”Se oli helvetinmoinen savotta, kun kaikki ne läpät ja adlibit piti saada koottua. ”Suomessa jengi pitää mustia kamppeita, siellä kaikki oli värikästä ja kirkasta. Ähky Recordsin Julma-Henri & Syrjäytyneet -nimellä julkaisema levy tihkui pahaa oloa ja herrainvihaa. Ajatus Psykoterapian taustalla oli kuitenkin arvokas. Tuolloin Henri tuli synnyinkaupungistaan Oulusta Helsinkiin mukanaan muovikassillinen cd:itä. ”EN HALUA, ETTÄ JENGI LUKEE RUMBASTA MUN UUDESTA LEVYSTÄ, JA SITTEN NE KUUNTELEVAT SEN JA TOTEAVAT, ETTÄ JOO, SELLAINENHAN SE OLI. Siitä se homma alkoi jäsentyä.” Julma H:n ensimmäinen single syntyi juuri etelän lämmössä. Räppärille itselleen se on silti tavallaan taakka. Mutta yyh, kukaan ei edes voinut löytää Julma-Henriä (paitsi aika moni – myöhemmin selvisi, että meitä olikin useita, kaikki keskimäärin kuuntelukokemuksensa ainutlaatuisuudesta yhtä varmoja), koska kulttuuriteollisuus peitti sen tyhjyyttä kumisevalla, yleisöä alistavalla, aliarvioivalla ja manipuloivalla turrutushälinällään.” Julma-Henri oli synkeä antiteesi viestintäkanavat tukkineelle kulutuskulttuurille, ja sellaisenaan ilmeisen arvokas teos. Sitten valitsin niistä osan tuohon”, Henri kertoo. Erityisen trooppista sen kuvasto ei tosin ole
JULMA H RUMBA 61
Pohjoisessa yhä asuvan Rayon kanssa Henri päätyi yhteen vähän käytännön pakosta. Paikallisella porukalla tehtiin biisejä, välillä suomeksi, välillä englanniksi. ME OLTIIN RÄPPIPORUKKAA JA NE PUOLESTAAN NIITÄ, JOTKA VASTUSTI IHAN KAIKKEA, MIKÄ POIKKESI MISTÄÄN. Siinä välissä loput Rayon kanssa tehdyt biisit julkaistiin SRJTNT vol.1 -mixtapella (2008). Enkä tuntenut ketään, ehkä viisi tyyppiä.” Alun yksinäisyys oli iso syy siihen, miksi Al-Qaidasta tuli sellainen kuin tuli. Siellä on paljon luontoa ja suhteellisen turvallista. JULMA H ”OULUSSA OLI TAPANA HAKATA SKINHEADEJÄ. ”Oulussa ei ollut hirveästi vaihtoehtoja, kenen kanssa tehdä musiikkia. Tämä oli ahkera levykeräilijä ja heitti pikkuveljelleen aina ne levyt, joita ei itse kelpuuttanut. Niitä me mukiloitiin, ja siitä olen ylpeä vielä tänäkin päivänä.” Vaikka Henrin ajattelu ei enää ole parikymppisen mustavalkoista, ovat jotkut asiat typistettävissä yksinkertaisiin totuuksiin. Syy muuttoon oli yksinkertaisesti se, ettei Oulussa enää ollut nähtävää. ”Tuntui, että kun menee Snookeriin [paikallinen klassikkoräkälä Snooker Time], niin siellä on tyypit samassa asennossa ja samat vaatteet päällä, ihan sama mikä päivä on. ”Ei silloin ollut mitään navigaattoreita, osasin suunnistaa ehkä korttelin verran eteenpäin. Ajatukset tulvivat voimalla, jos ei ole aiemmin joutunut pysähtymään ja niitä miettimään. Al-Qaida Finland julkaistiin Kasperin omalla levymerkillä Ähkyllä. Jos perhetilanne ei olisi ollut niin hankala, olisi hän päässyt luonnosta ehkä nauttimaankin. Henri vertaa kokemusta luostariin. ”On ihmisiä, joilla on sielu ja on ihmisiä, joilla ei ole sielua. ”En itse ollut edes käynyt levykaupassa, siskon huoneesta sitä hommaa kuratoitiin. Tuoreena stadilaisena Henrillä oli aikaa olla itsekseen, omien ajatustensa kanssa: miettiä, kirjoittaa ja uudelleenkirjoittaa. ”Sitten kun pääsi kiertämään, sitä huomasi, että on täällä muitakin paikkoja kuin Oulu.” Pohjoinen on silti Henrin mukaan hyvä kasvuympäristö. Vuodet 2005–07 hän ravasi Oulun ja Helsingin väliä, usein jopa joka toinen viikonloppu. Alkuvaiheitaan räppärinä hän kuvailee lähinnä sekoiluksi. Yksi tyyppi tuplaamassa pelikoneella ja niin edelleen. Oli metallivaihe, oli Guns N’ Roses, oli Deicidea ja ”paljon kaikkea örinää”. Ei ollut ”internetin ihmemaata”, jossa kaikki olisi lähellä. Sitten, kun sain levyn ulos, ei tarvinnut enää tehdä kompromisseja ja pystyin menemään muualle.” Rayon kanssa sukset menivät ristiin osin ”ulkomusiikillisista syistä”, ja seuraava Outo nauha (2009) tehtiin jo Laineen Kasperin kanssa. Monspille tai muille se ei kelvannut. Me oltiin räppiporukkaa ja ne puolestaan niitä, jotka vastusti ihan kaikkea, mikä poikkesi mistään. ”Oulussa oli tapana hakata skinheadejä. Maailma oli vielä paljon nykyistä suurempi. NIITÄ ME MUKILOITIIN, JA SIITÄ OLEN YLPEÄ VIELÄ TÄNÄKIN PÄIVÄNÄ.” – JULMA H 62 RUMBA. Kun puheeksi tulee tämänhetkinen poliittinen tilanne, Henri poimii Oulun-ajoiltaan vielä yhden muiston. Jälkimmäiset pystyvät sorsimaan toisia ja nousemaan toisten yläpuolelle, koska eivät välitä vittuakaan muista”, hän selittää. Päiväni murmelina -tyyppinen tilanne”, Henri kuvailee. Siskolla saattoi vaatetyylit vaihtua joka viikko, ja otin sitten vaikutteita vähän sieltä täältä kierrätysmeiningillä”, Henri nauraa. Henri oli muuttanut Helsinkiin jo pari vuotta ennen Al-Qaida Finlandin julkaisua. Debyytiltä löytyvät biisit Henri äänitti Oulussa silloisen tuottajakumppaninsa Panama Rayon kanssa. Musiikki tuli Henrin elämään isosiskon kautta. Joskus teini-iässä räpistä tuli Henrin oma juttu N.W.A.:n kaltaisten bändien vuoksi. Silloin hän myös kokeili räppäämistä itse. Helsinki tuntui oululaiselle ennen kaikkea isolta. Punainen lanka löytyi vasta myöhemmin Panama Rayon kanssa. Taustalla oli jonkin verran bändikoulukokemuksia ala-asteelta
Asia on käsitelty jo kirjoitusvaiheessa. ”Se on vähän niin kuin fundamentalistien hommat, joissa kaikki liittyy siihen ja se ruokkii itseään.” Henri tunnistaa itsensä poliittiseksi artistiksi, vaikka ei haluaisi sitä olla. ”Jos kaikki olisi tosi hyvin eikä olisi mitään valitettavaa, niin sittenhän sitä voisi vain soitella harppua. HELSINKI ESPOO VANTAA Esimerkiksi hän mainitsee Jussi Halla-ahon ja perussuomalaiset. Ei olisi mitään järkeä tehdä sitä toisin: muuttaa asioita, koska muut haluavat tai julkaista jotain, mihin en ole täysin tyytyväinen”, hän toteaa. Enemmän keskitytään epämääräiseen muukalaispelkoon. Henri kertoo kirjoittaneensa joskus saman biisin kymmenenkin kertaa ja lopulta nähnyt asian toiselta kantilta niin, ettei kappaletta ole tarvinnut edes julkaista. Jollain tapaa kyse on siis itseterapiasta. Illan juontaa Heta Hyttinen. Musiikki on toiminut asioiden jäsentelijänä. Vaihtoehtoja ei kuitenkaan ole. Hän sanoo olevansa nyt ihan eri tilassa nyt kuin kahdeksan vuotta sitten. Silti Julma H:n musiikista ei enää löydy samanlaista vihan voimaa kuin Al-Qaida-ajoilta. Paskaa löytyy aina, eikä sitä voi vain filtteröidä pois”, hän tuhahtaa. Hän sanoo perussuomalaisten politiikan olevan lyhytnäköistä yleisön kosiskelua, jossa asioita ei edes yritetä korjata. ”Silloinhan se menisi ihan työhommiksi. Rock Academy starttaa! Kick-off torstaina 10.9.2015 klo 17–23 Gloriassa Luvassa pääkaupunkiseudun Rock Academy -bändien julkistaminen! Santa Cruz vetää ensimmäisen Rock Academyn bändiklinikan. Mutta kun ei niin ole. Järin syrjäytyneeltä ei huvipuiston porteilla seisova sosionomiksi valmistunut artisti vaikuta. ”Ja niinhän mä olen tehnyt koko ajan. Siitä romanttisestakin ajatuksesta, että musiikkia tekisi vain itseään varten. Jalassa ovat puhtaat valkoiset farkut ja Niken uudet Air Jordanit. Asiat ovat selvinneet. ”Ihmiset hukkuvat tonne Välimereen, eikä ne ole moksiskaan. Hän myös arvelee maahanmuuttokriittisyyden kehittyneen niin isoksi osaksi puolueen identiteettiä, että jos se otetaan pois, ei jäljelle jää oikein mitään. Jos hän musiikillisesti onkin menneisyytensä vanki, on elämä muuten vienyt eteenpäin. Olisi loogista puuttua ongelmaan eikä oireeseen”, Henri miettii. VAPAA PÄÄSY! rockacademy.munstadi.fi Rock Academy on nuorille muusikoille suunnattu valmennushanke. Ei enää ”imemässä bongia tuhkakupin näköisessä kämpässä”. Että pitäisi ruveta jotain palkkaa miettimään.”. Maahanmuuttoasioissa niitä ei kiinnosta esimerkiksi edistää asioita Afrikan puolella. Haastatteluun Henri saapuu uudenkarhealla mustalla Peugeotilla. Se johtuu artistin henkilökohtaisesta tilanteesta
Raskaan kuorman kantaja MUISTAN hetken, jona kohtasin Iisa Pykärin ensimmäistä kertaa. Siinä missä monet Iisan sanoituksista käsittelivät nuoren perheen arkea rahahuolineen ja nukkuvine lapsineen, kertoo Kukaan ei oo kenenkään lähinnä rakkaudesta – eikä niinkään vakiintuneesta ja turvallisesta sellaisesta, vaan jostakin uudesta, epävarmasta tai päättymäisillään olevasta. Lavalla seissyt laulajatar muistutti hentoa posliininukkea ja liikkui korostetun hillitysti. Sellainen suuruus on kuitenkin paitsi kadehdittavan onnellinen asiaintila myös kaiken muun alleen peittävä voima. Vuosi oli 2007, ja elektropopyhtye Reginan toinen albumi Oi miten suuria voimia! oli juuri ilmestynyt. Ajattelin silloin, että tuon naisen täytyi olla meitä yleisössä seisseitä runotyttöjäkin ujompi. Omalla tavallaan uusi levy on soolodebyyttiä reginamaisempi. Reginan neljäs ja viimeisin pitkäsoitto, vuonna 2011 ilmestynyt Soita mulle oli täysosuma, jonka ylittäminen vaikuttaa kaikilla mittareilla mahdottomalta ajatukselta. Heitä riittää, sillä Iisan kaltaisia artisteja ei maassamme ole kovin montaa. Hänen tehtävänään on pitää tyytyväisinä kaikki ne taidepopin, elektronisten kudelmien ja naivististen lyriikoiden ystävät, jotka Reginan musiikkiin ovat kerran rakastuneet. Kun Regina kesällä 2015 nousi Flow-festivaalin päälavalle, sisälläni kupli ilo: kuvitella, että tällaisesta yhtyeestä, aamukahvihetkistä taidetta tekevästä triosta on kehkeytynyt näin valtavan suuri! Bändin nimi oli painettu taustakankaalle jättimäisin kirjaimin, ja monituhatpäinen yleisö osaisi jokaisen kappaleen ulkoa. Kaikkein parhaiten ihmissuhdekipuilu toimii kappaleessa Korttipeli, joka on samalla levyn ainoa menevä, jopa tanssittava hitti. Biisissä verrataan alkavan 7,1 Iisa Kukaan ei oo kenenkään JOHANNA KUSTANNUS LEVYT Hengenvaarallinen: 0–1,9 Kehno: 2,0–4,9 Keskinkertainen: 5,0–6,9 Hyvä: 7,0–8,9 Klassikko: 9,0–10 64 RUMBA. Siksi Iisan harteilla lepäävä painolasti on tyrmäävän raskas. Suurta irtiottoa ei toki ole tapahtunut. Viime vuonna ilmestynyt soolodebyytti Iisa oli vain yksi askel eteenpäin Reginan aloittamassa jatkumossa, eikä Kukaan ei oo kenenkään osoita erityisen uudenlaisia suuntaviivoja sekään. On vaikea sanoa, onko ratkaisu tahallinen: Iisan jokelteleva lauluääni ja tapa rakentaa sanoituksensa arjen pienten hetkien varaan ovat niin tunnistettavia maneereja, että niistä irti pyristeleminen saattaa olla mahdotonta. Vaikka aihepiiri on popmusiikin historiassa loppuun kaluttu, kuulostaa se Iisan suussa jälleen raikkaalta. Levyllä kuuluivat 1990-lukulaisen kitarapopin heleät kaiut, joita tarkkaavainen kuulija nyt etsii kaikista Iisa ja Mikko Pykärin tuotoksista
Kukaan ei oo kenenkään on kokonaisuutena kuin sormien välistä hukkaan valuvaa hiekkaa: sirpaleinen kokoelma tyylipuhdasta popmusiikkia, suuria totuuksia ja hiukan liian rahvaanomaiselta maistuvia koukkuja. Vaikka Iisa operoi yhä selvästi indiekentällä, ei kappale ole kaukana esimerkiksi Egotripin aurinkoisesta keskitien poprockista. Sitten on levyn ensisingle Polulta harhaan kuin muistuttamassa kuulijaa niistä suloisista yllätyksistä, joita universumi meille toisinaan tarjoilee. SUSANNE SALMI ”KUKAAN EI OO KENENKÄÄN ON KOKONAISUUTENA KUIN SORMIEN VÄLISTÄ HUKKAAN VALUVAA HIEKKAA: SIRPALEINEN KOKOELMA TYYLIPUHDASTA POPMUSIIKKIA, SUURIA TOTUUKSIA JA HIUKAN LIIAN RAHVAANOMAISELTA MAISTUVIA KOUKKUJA.” LEVYT KAAPO KAMU RUMBA 65. Se on sääli, sillä sanoituksen perimmäinen ajatus täydellisen parisuhdesymbioosin mahdottomuudesta on syvässä haikeudessaan sykähdyttävä. Yhdessä Pariisin kevät -yhtyeen Arto Tuunelan kanssa hän on loihtinut kappaleita muun muassa Kaija Koolle. Valitettavasti tällainen elinkeinon harjoittaminen kuuluu uudella levyllä myös ikävinä kaikuina. ihmissuhteen sekavia tunnelmia uhkapeliin. Metafora on loputtoman kulunut, mutta samalla niin kovin osuva. Kosketa mua on suoraviivainen ja viekoitteleva tulkinta fyysisestä himosta – kertomus, jonka kaltaisia Iisan tai Reginan tuotantoon ei ole kovin montaa mahtunut. Kaikki tämä saa kuulijan pään pyörälle. Tämä kansanomaisuus ei lopulta yllätä, onhan Iisa toiminut Warner-levy-yhtiön hovisanoittajana jo jonkin aikaa. Hieman toisenlaisilla sovitusratkaisuilla biisin voisikin kuvitella lähes kenen tahansa suomalaispopparin esittämäksi. Taustan rytmikkäät perkussiot ja matalaääniset puhaltimet ovat kuin viittaus mustaan rytmimusiikkiin, sen kyltymättömän himokkaaseen perusluonteeseen. Lopulta albumin paras hetki onkin avauskappale Yöllä uimarantaan, sillä siinä ei ole mitään pyörryttävää. Levyn nimikappale on sävellyksenä selvästi vahvempi, mutta senkin lyriikoita vaivaavat loputtoman toiston kirot: on kuin Iisalta olisivat sanat loppuneet kesken. On vain täydellisesti yhteen nivoutuvia loppusointuja, luonnosta lainattua äänimaailmaa ja kaikuja loppukesän lämpimistä öistä, vuoden parhaasta ajasta. Typerryttävän yksinkertainen ja toisteisuudessaan raskaaksi käyvä Tuu tänne on silkkaa iskelmää, jonka pelastaa radiohittiydeltä ainoastaan iisamainen tuotanto. Naivistinen sanoitus syleilee maailma niin antaumuksella kuin popkappale suinkin voi: ”Sillä mitä jos mulle kävis niin / että ulkona törmäisin rekkaan / olisin iloinen että tein just niin / kuljin minne mun sydän mua ohjaa.” Kappaleessa on aineksia klassikoksi, yhdeksi niistä aikamme suurista lauluista, joita veisataan antaumuksella Ruisrockin rantalavan edustalla. Silkkaa Reginaa siis, sitä kovasti kaivattua
Tähän tulevat päälle kolme Jätkäjätkät-albumia, mixtapet, laulunkirjoitushommat muille artisteille, monilukuiset feattaukset ja muut projektit. Hänen suurimmat ansionsa liittyvät sen kuilun umpeen kuromiseen, joka vielä vuosikymmen sitten Suomessa vallitsi hiphopin ja ”vanhempien” populaarimusiikin muotojen välillä. Love ei siis ole mikään Chinese Democracy tai Detox. Varovaisesti arkistossa JULKISUUDESSA olleiden tietojen mukaan Asa on suunnitellut tätä Love Recordsin sävelaarteistosta poimittuihin sämpleihin perustuvaa levyä kymmenkunta vuotta. Hänen tuotantoaan noin muuten leimaava anarkia ja arkipäivän idealismi jäävät Lovella liian usein liian varovaisen ja väärällä tavalla söpön sanailun jalkoihin. Teosto-palkinnon kaltaiset tunnustukset ja yleinen korkeakulttuurinen arvostus ovat tulleet ilman tarvetta piilotella hiphop-taustaa. Eivätkä ne aina edes kuulosta sämpleiltä: ellei tunne alkuperäisteosta, voi vain heittäytyä svengaavan musiikin vietäväksi. Noissa albumeissa on sellainen yhden käden sormien määrä väärentämättömiä klassikoita, eikä lopuissakaan ole juuri valittamista ollut. Työtahti ei ehkä olisi käsittämätön, ellei laaduntarkkailu olisi pysynyt niin raudanlujana. Perusidean toteutuksesta ei sinänsä voi antaa virhepisteitä, sillä sämplet on pääosin poimittu hyvällä maulla. Vanha sivari arvostaa toki Lapinjärven sivarikeskuksen liittämistä suomalaisen populaarimusiikin paikkagalleriaan Koivukuja-biisissä, mutta enemmän levyn yleismoodista kertoo valitettavan tarkkaan ajan hermoon osuva Vasen väsynyt silmä. Asa on luonut siltoja vanhan ja uuden välille radikaalilla mutta kansaanmenevällä tavalla – aivan kuten Juice aikoinaan helismaalaisen iskelmän ja rokkenrollin välimaastossa pelatessaan. Asalla itsellään ei vain tunnu olevan riittävästi uskallusta rusikoida lähdemateriaaliaan. NIKO PELTONEN 6,7 Asa Love FRIED MUSIC LEVYT 66 RUMBA. Nythän eletään aikoja, joina tällaisia anthemeita tosiaan kaivattaisiin. Talvella ilmestynyt ensisingle Mä haluun olla hippi herätti vääriä odotuksia: siinä todella on aineksia ankeiden aikojemme rauhanomaiseksi taistelulauluksi – joksikin, mitä hypoteettinen nykypäivän Love Records voisi haluta julkaista. Se on vuodesta 2005 lukien Asan kahdeksas levy enemmän tai vähemmän sooloartistina. Onkin paradoksaalista, vaikkakin kenties ennalta-arvattavaa, että Love jää ensimmäisenä Asa-levynä konseptinsa vangiksi. Asa sopiikin ainakin yhdessä ilmeisessä suhteessa tuomaan Love Recordsin perintöä nykyaikaan: hän julkaisee levyjä samaa tahtia kuin 1970-luvun uranuurtajat ja pyrkii vieläpä etsimään jokaisella tuotoksellaan uusia polkuja kuljettavaksi. Lähtökohdiltaan menneisyyteen katsova projekti ja aina omaan aikaansa kantaa ottanut artisti eivät kohtaa Lovella aivan optimaalisella tavalla. Aikajana hämmentää ennen muuta siksi, että saman vuosikymmenen aikana Matti Salo on rakentanut koko tämän taitelijanimen variaatioihin perustuvan uransa ja ollut yhtenä ehdottomana kärkinimenä mullistamassa suomalaista populaarimusiikkia. Mutta liian suuri osa Loven teksteistä kuulostaa pään työntämiseltä pensaaseen
Niitä yhtye olisi tarvinnut debytoidakseen loistavasti, hyvällä perustasolla ei vielä massojen tajuntoja räjäytellä. Huippukohdista erinomaisimpana esittäytyy hyvin valittu kärkikappale Crying Wolves. Sen melodia on vahva ja imu levyn parhaita maanisesti rullaavine komppeineen ja dramaattisesti kajahtelevine kitaroineen. Hämmentävää kyllä, vahvasti tribaalirytmeillä pelaavista kappaleista tulee useampaankin kertaan mieleen 1980-luvun alusta peräisin olevan Adam and the Antsin sekä Killing Joken maaninen junnaus. Tämä on eri yhtye, vaikka paljon samaa näissä edelleen on – miehistökin miltei, nyt tosin omilla nimillään black metal -pseudonyymien sijaan. Nimi on näppärämpi ja vähemmän pahaenteinen. Vastaavaa sävellysten tasoa ja sovitusten mehevyyttä tarvittaisiin kautta levyn. KOSKINEN 6,0 Grave Pleasures Dreamcrash COLUMBIA LEVYT RUMBA 67. Beastmilkin Climax (2013) on loistava albumi, ja myös Dreamcrash paljastuu vähintään kelpo levyksi. Sliipattua meno ei ole vieläkään, ja toisaalta on tarpeetonta verrata Beastmilkiä ja Grave Pleasuresia keskenään. Siinä kuitenkin hiertää lievä pidättyvyys. Dreamcrash on vaaniva ja alakuloisen melankolisenakin sopivasti vaarallinen levy. Heavy metalin estetiikasta on siirrytty synkän popin muotokieleen. Yhtye myös pitäytyy kiitettävästi erossa paisuttelevasta pöhöilystä. Otteet ovat kiitettävän lihaksikkaat, ja jytisevä soitto on jäntevää ilman särövallejakin. Riivattu tunnelma lymyää taustalla, ja Mat McNerneyn laulu värisee ja kieahtelee antaumuksella. Tässä oudosti kallellaan olevassa postpunk-karsinassaan Grave Pleasures tekee asiansa kiitettävästi. Yhtye ei kuulosta siltä kuin se voisi tunkeutua kuulokkeista pään sisään ja syödä kuulijan aivot. Metalliin viittaavia pääkallon kaltaisia elementtejä on vähennetty. Mutta pakkohan se on. Koska Dreamcrash nojaa tarttuvien riffien ja räiskinnän sijaan sävellyksiin, niiden vaisuuden takia kokonaisuus ei täysin vakuuta. Meininki vaikuttaa siltä, että nyt kun ollaan isommalla lafkalla, hommasta on viilattu massamenestystä haittaavat särmät. KIMMO K. Se on erilainen ja hillitympi, mutta tavallaan loogista jatkoa Climaxille. Mahtaviakin hetkiä löytyy, ja niissä Grave Pleasures muistuttaa useimmiten Killing Jokea. Olkoonkin, ettei siirtymä ole ollut pitkä. Sen sointi on viiltävä ja roisi. Hillitymmissä kappaleissa, kuten Girl in a Vortexissa tai tunteikkaaksi finaaliksi säästetyssä Crisisissa, sävellyksen voima ei yksinkertaisesti kanna loppuun saakka, vaikka lupauksia kappaleiden hienoudesta voikin aistia. Laulujen teemat ovat yksilökeskeisiä, ja ne käsittelevät ydintalven ja kallojen läpi puhaltavan tuulen sijaan huulipunaa hautapaadella ja tyttöjä syöksykierteessä. Levyn reippaimmat raidat pitävät mielenkiintoa yllä parhaiten, koska niissä vimmainen asenne kompensoi sävellysten tavanomaisuutta. Tätä puutetta korvaamassa Dreamcrashilla ei ole riittävästi mukaansatempaavia sävellyksiä. Se oli edeltävän kehitysvaiheen valtti. Goottipunkia aikuiseen makuun GRAVE Pleasuresin voisi ilkeämielisesti määritellä hipsterien pirtaan sovitetuksi ja kansainvälisen menestyksen tarkoitusperiin leivotuksi versioksi Beastmilkistä. Tunteen palo kuuluu, mutta se perimmäinen osanen – biisi – jää useissa kohdin latteaksi. Upea bändisointi on syystäkin arvossaan: Grave Pleasures kuulostaa hyvältä ja rehelliseltä
Yhtyeen laulaja Papa Emeritus III, joka bändin omista väitteistä huolimatta lienee tismalleen sama henkilö kuin edellisillä levyillä laulaneet Papa Emeritus I ja Papa Emeritus II, on ainoa yhtyeen jäsen, jonka todellisesta henkilöllisyydestä on liikkeellä edes vakavasti otettavia nettihuhuja. Biiseistä Majesty ei ole samaa tasoa muun levyn kanssa, eivätkä pari lyhyempää instrumentaalia toimi kauhuelokuvamaisina tunnelmanluojina aivan sillä lailla kuin olisi ehkä tarkoitus. Sopiikin miettiä, mikä on ulkomusiikillisten tekijöiden merkitys Ghost-kokonaisuudessa. Kukaan ei tiedä, keitä he ovat tai miltä he näyttävät. Ghostin imago perustuu siihen vanhaan oivallukseen, jonka mukaan ihmisten mielenkiintoa ei saavuteta paljastamalla kaikkea vaan salaamalla mahdollisimman paljon. Bändillä olisi varaa siirtyä vielä pari pykälää pirullisempaan suuntaan. TAPIO AHOLA 8,1 Ghost Meliora UNIVERSAL LEVYT 68 RUMBA. Vaikuttaa vain siltä, että kulmat ovat tällä levyllä entistä terävämpiä. Maailma on täynnä bändejä, jotka soittavat samanlaista musiikkia farkuissa ja t-paidoissa eivätkä ole saaneet osakseen samanlaista suosiota kuin Ghost. He Is on kevyintä Ghostia koskaan, kun taas raskaasti riffittelevä Absolution muistuttaa, että Ghost on edelleen metallibändi. Musiikillisesti Ghost kun on hivenen vanhankantaista, muttei mitenkään alleviivatun retroilevaa heavy rockia. Mikäli kokee black metalin olevan enemmän yhtyeen ideologian perusteella määrittyvä asia kuin varsinainen musiikkigenre, ruotsalainen Ghost on black metal -yhtye. Levyn parhaat hetket löytyvätkin ääripäistä. Siinä missä useimmat muut satanistista ideologiaa tunnustavat bändit tuntuvat jo musiikillisen linjanvetonsa perusteella ajattelevan, että tämä ideologia on vain harvoille vihityille tarkoitettua esoteerista tietoa, Ghost haluaa selvästikin tavoittaa koko maailman. Nappisuoritus Meliora ei kuitenkaan ole. Koko kansan satanistit KENTIES saatanallisinta, mitä black metal -yhtye voi tehdä, on esittää suureen yleisöön vetoavaa, tarttuvaa musiikkia äärimmäisen marginaalimätön sijaan. Ghostin kolmas albumi Meliora onkin parhaina hetkinään ehkä melodisesti vahvinta occult rockia ikinä. Keskenään erilaisia biisejä yhdistävät korkeatasoiset sävellykset, tarttuvat kertosäkeet ja toimivat sovitukset. Vaikka Ghost ammentaa valtaosan inspiraatiostaan 1970-luvun rockista – muun muassa Black Sabbath, Blue Öyster Cult ja Pink Floyd kuuluvat yhtyeen soundissa – ja muutenkin luottaa musiikissaan hyvin perinteisiin keinoihin, bändillä on poikkeuksellinen kyky ladata kappaleensa täyteen tuoreelta tuntuvia koukkuja. Vai onko sittenkään. Tuottajavalinnan voi nähdä olevan pelkkää Ghostille tyypillistä provokaatiota – Åhlund kun ei ole lähtenyt väkisin muuttamaan bändiä popimmaksi, vaan Meliora kuulostaa edelleen Ghostilta itseltään. Seuraavalla levyllä voivat portit aueta lopullisesti. Meliora on joka tapauksessa parasta Ghostia tähän mennessä. Melioran on tuottanut niin ikään ruotsalainen Klas Åhlund, jonka ansioluettelosta löytyy nimiä kuten Kylie Minogue, Britney Spears ja Sugababes
Amorphisin musiikkia on ennenkin kutsuttu kevyeksi versioksi Opethin progressiivisuudesta, mutta nyt vertaus tuntuu aiempaa oikeutetummalta. Eclipsen jälkeen Amorphis on kuitenkin keskittynyt hiomaan kehittämäänsä melodista, radiokelpoista ja kansanmusiikkiteemoilla leikittelevää death metal -reseptiään terävimmilleen. Under the Red Cloudin kappalemateriaali on vahvempaa kautta linjan, ja biiseissä riittää koukkuja. Tämä on albumia kuunnellessa helppo uskoa. Jos yksi oli death metalia, seuraavalla kuului Kingston Wall -sävyjä ja kohta annettiin puolestaan tilaa Sakari Kukon saksofonille. Circle(2013) ja The Beginning of Times (2011) -albumit eivät nekään olleet huonoja, mutta julkaisut jakaantuivat selvemmin pariin kohokohtaan ja helposti unohdettaviin rivibiiseihin. Se olisi ilahduttavaa, sillä Amorphis ei ole koskaan saanut kansainvälisillä kentillä sille kuuluvaa huomiota. Turisaksen ja Korpiklaanin kaltaiset bändit toki hallitsevat ulkomusiikillisen imagonluomisen veteraaneja notkeammin, mutta jos puhtaasti musiikillisia ansioita katsotaan, Amorphisin julkaisujen pitäisi nostattaa korkeampia laineita englanninkielisissä musiikkiblogeissa. Hänellä on molemmissa ääripäissä kuitenkin vain yksi vaihde, ja etenkin puhtaissa osuuksissa Joutsenen toivoisi keksivän muitakin tapoja tulkita tekstiä kuin tavaramerkkimäisen melodramaattisen paatoksensa. Silti uutuusalbumin ääressä huomaa viihtyvänsä erinomaisesti. Voi olla, että Under the Red Cloud on viimein tuon kehityskulun huipentuma. Jos kappaleissa on ilahduttavan paljon sävyjä herkistelyn ja tykittämisen välimaastossa, Tomi Joutsenta ei ole niistä kiittäminen. Suomessa uutuus uponnee yleisöön totutulla tehokkuudella. Hänen ulosantinsa noudattaa edelleen samaa kaavaa kuin kaikilla aiemmillakin levyillä, eli laulu vaihtelee örinän ja puhtaiden osuuksien välillä. Aiemmin Amorphis-levyt saattoivat erota toisistaan rajustikin. Kyllä tämän levyn voimin taas saadaan keikoille väkeä aina ensi vuoden festarisesonkiin asti. Murisemisen Joutsen hoitaa alkuvoimaisemmin. Kitaristi Esa Holopainen toteaa tämän numeron haastattelussa, että Under the Red Cloudin tuottanut Jens Bogren (aiempia tuotantoja muun muassa Paradise Lostille, Katatonialle, Opethille ja Amon Amarthille) oli ”melkoinen orjapiiskuri” ja onnistui saamaan nelikymppisistä muusikoista irti ylimääräisiä tehoja. SAKU SCHILDT Amorphis Under the Red Cloud NUCLEAR BLAST 8,6 LEVYT VILLE JUURIKKAL A RUMBA 69. Levy on erittäin hyvä. Under the Red Cloud on yhtyeen kolmas tuon jälkeen julkaisema levy, ja bändi on vähät välittänyt kriitikon hoputuksista. Circle oli Amorphisin parhaiten maailman myyntilistoilla menestynyt albumi, ja tämä uutuus saattaa hyvinkin pistää edeltäjäänsä paremmaksi. Kehäketut kovassa iskussa NIIN sitä musiikkitoimittaja joutuu kääntämään takkiaan kuin pahinkin poliitikko. Amorphisin pitkän uran voi katsoa jakaantuvan kahteen osaan, ja vedenjakajana toimii vuonna 2006 julkaistu Eclipse-albumi. Tuolloin yhtyeeseen liittyi uusi laulaja Tomi Joutsen ja orkesterin nykysoundi löytyi. Muistaakseni totesin jo Skyforger-levyn (2009) kohdalla, että Amorphisin nykytyyli alkaa toistaa itseään ja seuraavalla albumilla pitäisi tapahtua jonkinlaista uusiutumista, ettei homma alkaisi tuntua väljähtäneeltä
Valtio vihaa sua on samaan aikaan liian pitkä ja sivupoluille harhaileva, eikä kuitenkaan täydellisen kattava hakuteos ja tietokirja. Ja kuinka voidaan puhua tämän päivän suomalaisesta punkista mainitsematta vuodesta 2011 asti levyttänyttä Rikoslakia. Tässä törmätään suullisen historiikin perusongelmaan. Helpommalla pääsee valmistaumalla harppomaan tai lukemalla pätkiä sieltä täältä. Esimerkiksi Toisen vaihtoehdon päätoimittaja-Jantsan liikuttava tarina kerrotaan kauniisti ja kunnioittavasti. Lahden Kasisali-skene käsitellään ansaitusti omassa luvussaan – ja sitten toisen kerran tipoittain muissa yhteyksissä. Musiikista Valtio vihaa sua -kirjassa puhutaan yllättävän vähän. HETI SEN PERÄÄN TULEE LISTAMAINEN LUETTELO SOITTAJISTA JA EEPEISTÄ, JOIDEN MUSIIKKI ON PASKAA JA SOITTAJAT VAIKUTTAVAT IDIOOTEILTA.” 70 RUMBA. Heti sen perään tulee listamainen luettelo soittajista ja eepeistä, joiden musiikki on paskaa ja soittajat vaikuttavat idiooteilta. Vanhan koulukunnan punk oli yhden koon verran isompaa, ellei peräti parempaa: punkkia. Reiluun 600 sivuun mahtuu totta kai sitäkin, mutta nuoremman polven kirjoittajien käsitys punkista on selvästi musiikkia laajempi. Vuorela ja Similä ovat osaavia kirjoittajia. Vaan voisiko ollakaan. Mutta minun korviini esimerkiksi 1990-luvun jälkipuoliskolla toiminut Atom Heart kuulosti punkilta. Vaikka varttuneemat tietävät, että ryyppyjuttuja vaihdetaan ryypätessä muiden ryyppäjien kanssa, niiden lukeminen on useimmiten sangen ankeaa. Ja kirjoittajat ovat ”yli sadan” haastatellun armoilla. Mainitussa sisälmysluettelossa mainitaan muutamankin kerran Teemu Bergman. MIETTINEN 8,0 Valtio vihaa sua – Suomalainen punk ja hardcore 1985–2015 Mervi Vuorela & Ville Similä LIKE ”TEOKSEN TEKSTI ON EPÄTASAISTA. Tai vähintään toinen heistä on. Minulle punk oli hyvää rokkia, jossa oli nopeita ja lyhyitä hyviä biisejä. ESIMERKIKSI TOISEN VAIHTOEHDON PÄÄTOIMITTAJA-JANTSAN LIIKUTTAVA TARINA KERROTAAN KAUNIISTI JA KUNNIOITTAVASTI. Täältä katsottuna vegaanit ja eläinsuojelu ovat väärässä kirjassa, mutta toisaalta ajatus vegaanikuntosalista on hilpeä missä tahansa julkaisussa. Olen kirjoittajien armoilla, mitä mukaan mahtuneisiin bändeihin tulee. KIR J A T Parasta pieninä annoksina TAUSTANI on vanhassa punkissa. Valtion vihaamat punkkarit edustavat enimmäkseen radikaaleja elämänarvoja, mutta ovat viinan kanssa lutraamisessa erittäin suomalaiskansallisella pohjalla. Asiallinen sisällysluettelo auttaa täsmälukemisessa. Suomalaisesta punkista ei voi enää puhua tai kirjoittaa mainitsematta häntä. Kirjan säntillisesti alusta loppuun lukeminen tuntui välillä kivireen vetämiseltä, ajoittain lasketeltiin luistavasti pitkiäkin alamäkiä. Mainittu on. Kirjassa on kohtuuttoman paljon toistoa, mikä menee kirjoittajien lisäksi laiskan kustannustoimittamisen piikkiin. Kirjassa muuten soitetaan punkia, varmaankin kielitoimiston nykyohjeiden mukaisesti. Teoksen teksti on nimittäin epätasaista. Rumbasta sekä Hesarista tutut Mervi Vuorela ja Ville Similä eivät sinänsä kiusaa lukijaa omilla mieltymyksillään, mutta he antavat auliisti puheenvuoron ulkomusiikillisista aiheista paasaville kertojille. En voi väittää tuntevani ”suomalaista punkia ja hardcorea 1985–2015” erityisen hyvin. Tai vuodesta 2002 lähtien julkaistua Öskidööliä, joka on Wikipedian mukaan ”Suomen kaikkien aikojen kolmanneksi suurin Punk-lehti”. Vastapainoksi kirjassa pelataan paljon päihteiden kanssa
Pop eilen – toissapäivänä Novassa sunnuntaisin 10–11.30 Heikki ”Hector” Harma
Florence Welch on tällä hetkellä yksi maailman kiinnostavimmista stadionsoundin tekijöistä. Asteen 2.0-albumilla se hämmentää vieläkin enemmän. Didili-didili-didili-didili. Asetamme kesän myyntimenestykset summittaiseen laatujärjestykseen. Lean On on hienoin pop-kappale, joka tänä kesänä julkaistiin, mutta muut biisit eivät yllä sen tasolle. Räppäri aloittaa Tippa-T-tyylisellä tytöttelyllä: ”Et oo mun mielessä, vaikka heräsin sun vierestä.” Siitä siirrytään (skit)-väliosan itsemurhalla flirttailuun rautatiesillalla, jonka alhosta hypätään yllättäen Hyvis-hempeilyyn. Ehkä eurokriisi syvenee lopulta sellaiseksi, ettei kimmojen ja jarejen ”jätkät sen kuin porskuttaa, mahtaa kommaria harmittaa” -rap enää myy, mutta se päivä ei ole vielä tänään. Suomessa rakastettu Muse piipahti Drones-levyllään albumilistamme kärjessä kesäkuussa. Se on levylle nimen antaneesta avausbiisistä ja sitä seuraavasta Peto on irti -sekoilusta alkaen loistavaa trollausta. Siitä on kohta kymmenen vuotta, apua. Varovaisena arviona todettakoon, ettei Snoop Dogg tainnut laittaa täyttä taiteellista antaumustaan Koko yö -biisin taakse. Kolmikon lisäksi Meek Millin Dreams Worth More Than Moneya kannattaa luukuttaa syksylläkin. 2.0 on kuin kutiseva vaikku korvakäytävän perällä, jota vanupuikko vain työntää syvemmälle. Se on Kendrick Lamarin To Pimp a Butterflyn ohella vuoden parhaita rap-levyjä. Se on brittibändin ensimmäinen studioäänite sitten The 2nd Law’n vuodelta 2012. Suomen suosituimman Kimmon, Elastisen, Iso kuva -albumilla on listaviikkoja pari kappaletta Astetta vähemmän. Vaan saavutettiinko menestys musiikillisilla ansioilla vai pelkällä imagopelillä. Kesähitti on yleensä luonteeltaan yksittäinen biisi, jonka ympärille yhä harvemmin rakennetaan sisällöllisesti onttoa levykokonaisuutta. JVG tarkeni, vaikka säät olivat Suomessa ihan perseestä. JOONAS KUISMA KESÄLLÄ 2015 pämpättiin Teflon Brothersin kanssa, laitettiin puhelin kiinni ja ismolaitelamaisesti kaikki punaiselle. KESÄN kehnompiin hittilevyihin kuuluu Mikael Gabrielin Versus, jolla hän liikkuu valtavien tekstuaalisten ääripäiden välillä. LEVYT Levyjä listojen kärkikahinoista… KESÄN aikana julkaistiin Suomessa ja maailmalla hittilevyjä joka sormelle. Albumi asettuu tarkasti nero vai pölvästi -asteikon mediaaniin. Sen laadukkaan valtavirtapopin helmenä on Get Ugly -kappale. Wiggle-hitistään tunnettu Jason Derulon Everything Is 4 on myös osa kesän keskikastin julkaisuja. Miguelin Wildheart ja Futuren DS2 kohosivat listoille. Keikalla Diplon pyörittämän kollektiivin toiminta pääsee pärisevimpiin ADHD-sfääreihin kuin levyllä. 72 RUMBA. KESKIKASTIIN sijoittuu Major Lazer. En kommentoi kuulostaa Antti Tuiskun eklektiseltä antiteesiltä. Albumi ei tosin ole kesäinen, vaan tunnelmaltaan melankolinen työ, jonka kulmakivinä ovat Canal St.ja Everyday-kappaleet. A$APin kappaleilla vierailevat muun muassa Miguel ja Future. Suomen virallista listaa on toukokuusta asti hallinnut Antti Tuiskun En kommentoi. Levylle on kertynyt jo parisenkymmentä listaviikkoa, vaikka Asteen räppäystyyli on köyhä versio Petri Nygårdista ja biisimateriaali Asan ja Mira Luodin vierailuja lukuun ottamatta köykäistä. Se toi elokuussa Peace Is the Mission -albumikiertueensa Suomeen, kun kokoonpano esiintyi Flow-festivaalilla. Biitit ovat epätasaisia, koheesio puuttuu. Myyntihittien laadullisesti terävintä kärkeä edustaa Florence + The Machine (kuva), joka sykäytti How Big, How Blue, How Beautiful -levynsä Billboard 200 -listan ykköseksi kesäkuun lopulla. Myös A$AP Rockyn At.Long.Last.Asap kohoaa kesälevyjen kärkeen. Kuuntelukokemus hämmentää. Matthew Bellamyn ja kumppaneiden tekemisistä on nykyisellään ylivoimaisen vaikea innostua, koska bändi ei ole keksinyt mitään uutta sitten erinomaisen Black Holes and Revelations -albumin (2006). Sateisen suven aikana myytiin kuitenkin myös albumeita. Kaksikko lämmitti rap-kesää myös omilla hiteillään. Arttu Wiskari puristi yhden illan juttunsa nisistä maitoa aamukahviinsa. Laita Haddaway soimaan – tätä miulta ei ainaskaan ootettu. A$AP saavutti listamenestystä käväisten julkaisuviikollaan Billboardin keulilla. Ship to Wreck -kappale on kuin Editorsia, joka ei vituta
Onko väärin, jos pitää GTA-videopelisarjaa loistavana. …ja matalammilta sijoilta VIEREISELLÄ sivulla kartoitetaan kesän hittilevyosatoa, ja tässä puolestaan esittellään viime aikojen matalamman profiilin julkaisuja. Levyn pohjavire on mukavan vinksahtanut ja paha. Sitä kuvitteli saavansa pikkunättiä folk-hempeilyä, mutta levy onkin paikoin paahtavaa rockhurmosta, paikoin isoa balladia. MIRO P AL OKALLIO RUMBA 73. Emma Salokoski ei ole enää kuivakka jazzmimmi vaan punaisessa mekossa viettelevä, vaarallinen nainen. Arvostan ja tavallaan rakastan, vaikken varmaan kuuntelekaan tätä punkkilevyä enää koskaan uudestaan. Sallalla on tosi nätti ääni. ONKO kauheaa, jos tykkää maalauksesta, jossa on irtopäitä. Herkkää on, rakkautta on, irtioton halua on. Etenkin, kun siinä on vähän ankean ja pingotetun kuuloinen laulaja. Ei tästä koskaan isoa tule, ja ehkä hyvä niin. Mieleen tulee vähän Stella-yhtye hyvässä ja pahassa: Stella ei mainiosta musiikistaan huolimatta lyönyt ikinä kunnolla läpi. HORSE Attack Sqwadia saatan pyöräyttää uudemmankin kerran. HC Andersen ei ole erityisen hyvä siinä perinteisessä mielessä, että sitä olisi kiva kuunnella. Tippa-T on poikkeuksellisen lahjakas räppääjä. Välillä onnistuu: harva osaa tehdä niin hienon koukun kuin Tänään sä musta hullaannut -hittibiisin kitaravinkaisu kappaleen säkeistöissä. Se on päällisin puolin bilelevy (ehkä Tippa-T:kin ajattelee sitä sellaisena), mutta syvällä sisimmässään se on kyyninen, brutaali ja surullinen trap-rap-albumi. Se on jotenkin sama kuin We Love Helsinki -juhannustansseissa Kuudennella linjalla: nuoret trendikkäät aikuiset leikkivät 1960-luvun suomiromantiikkaa niin kauan kuin iPhone on sen verran lähellä, ettei tarvitse olla ihan tosissaan. Joillekin proge menee ja joillekin ei. Sammal on periaatteessa hienoa musiikkia, eikä Svart Recordsin tekemää kulttuurityötä voi muutenkaan kuin arvostaa. Se ei nyky-Suomen valtavassa räppitarjonnassa riitä oikein mihinkään. No, ainakaan se ei ole mitätön. Nyt on oikeasti kova draivi tehdä perinteistä (sisu, humppa, haitari, iskelmäkitara) ammentavaa mutta uudenlaista suomipoppia. ADI L Hasla on ilmeisesti samaa porukkaa kuin Tippa-T, tai ainakin Tippa tovereineen feattaa useammalla kappaleella Adi L Haslan albumilla. Salokoski on vielä vähän turhan kliinisellä tavalla tyylikäs ja artikuloitu aikuismainen tapaus – joskin parhaimmillaan albumi on silkkaa tuskaisen ihmisen armomurhaa. Albumilla on yritystä. Onko väärin pitää Reservor Dogs -elokuvaa viehättävänä. Toivottavasti näin ei käy tälle yhtyeelle, sillä kyllä – tästä tulee hieno lyhenne, jota käytän ajanja tilanpuutteen vuoksi – SJMMMY ansaitsisi rockfestivaaleilla isommankin lavan areenakseen. Kuulun jälkimmäisiin – ja niin kuuluu bändin kannalta harmillisesti 99 prosenttia ihmiskunnasta. Samaa tematiikkaakin löytyy, eivätkä biititkään ole ihan eri maailmasta. Sallan ja Miron matka maailman ympäri (kuva), on yllätys. Mutta siinä missä Tippa-T vie pröystäilyn ja brutaaliuden kiinnostavasti överiksi, Adi L Hasla jättää kaiken vähän puolitiehen. Jotkut näistä ovat jo vähän nimekkäämpiä tapauksia, osa tyystin uusia kykyjä ja osa vanhoja veteraaneja, mutta kaikki ovat luokiteltavissa ”bubbling under” -osastoon. Albumilla on huomionarvoisesti viisikymmentäneljä (54) biisiä. Ja onhan Tähdet hymyilevät meille aivan ihana laulu. JOSE RIIKONEN LEVYT TIISUN laulaja Henrik Illikaisen lauluääni on ärsyttävää vinkumista ja toisaalta ärsyttävän rempseää rallattelua naiivilla pohjavireellä ja suhu-s:llä. White on vavahduttavaa ja kiinnostavaa musiikkitaidetta. Se on myös helkkarin hyvä ja kiinnostava levy. Mutta ainakaan se ei ole harmitonta musiikkia. Kaikki on ihan hyvää. Ei ole, mutta on ilmeisesti paha, jos tykkää Tippa-T:n kammottavalla, naisia alistavalla ja gangsterimeininkiä ihannoivalla maailmankuvalla silatusta White-albumista. Mutta pohjavireestä ei pääse yli. Niinpä arvosana annetaan kuplien muodossa: kuplamäärä ei kuvaa albumin hyvyyttä tai huonoutta – joskus jopa päinvastoin – vaan tulevaisuuden menestysnäkymiä. Sähkökitara surisee taajaan. Sitä paitsi menen täydellisesti yhtyeen ”huomioikaa meidät edes siksi että me ollaan hevosbändi” -lankaan ja nautin siitä. Sen verran itsetarkoituksellisen pikkunäppärää ja nopeaa sanailua nämä pelkästään hevosista räppäävät kaverit suoltavat. Levyltä paljastuu silti entisellä tavallaan hienostunut mutta astetta kiinnostavampi Salokoski. Mitä enemmän kuplia, sitä kovempi odotettu noste. Eihän tällaista perinteistä, itsensä vakavasti ottavaa progressiivista rockia á la King Crimson enää kukaan muu julkaise. Kaikki soljuu ihan hyvin
BLA CK PEIDER 74 RUMBA
Suomen kätevin TV-OPAS on täällä! Kake löytyy osoitteesta kake.fi
JH: Tämä sopii omille korville paremmin kuin turboahdetut jyräykset ja punaisella lepäävät mittarit. Periaatteessa voisin kuvitella tämän englanniksi laulettuna ulkomaillekin, mutta kyllä Chisun musiikki vaatii suomalaiset sanoitukset ja suomalaisen yleisön, jotta sen varsinainen juttu tulee esille. Löytyvätkö Hittikarusellin syksyn sävelet elektropopin, jäähallirapin vai klassisen metallin saralta. Jos ne eivät hehkuttaisi Maidenia, niin kenties niiden nuoret fanit uskaltaisivat sanoa, että onhan tämä tällaista setien horinaa. SS: Korostettu ja siirappinen ihanan hokeminen sai miettimään, haetaanko Suomessa nyt biiseihin liioiteltuja lyyrisiä koukkuja. Aurinkoisen ihanaa alkusyksyä Kesä kuului vielä post-kesän soittolistalla, josta keskustelivat Rumban vt. SS: Aina muistetaan mainita Bruce mutta unohdetaan, että Maidenissa soittaa yksi hevimaailman aliarvostetuimpia rumpaleita, Nicko McBrain. SS: Nerokkaalta kuulostava juoni, että Isacia myydään alaja yläasteen porukoille poikabändimäisen julkisivun kautta ja varttuneemmille musiikin avulla. Biisistä noin muuten ei osaa oikein olla mitään mieltä. Hyvin Isac laulaa englanniksi, ja on jännä, miten häntä ollaan tosissaan viemässä ulkomaille. JH: Hittikarusellissa on aivan väärä tuomaristo vastaamassa tuohon kysymykseen. Tosiaan, tunnistettava Chisu-soundi tauosta huolimatta. Biisi kun ei ole yhtään hassumpi. JH: Jos tällaista heviä soitetaan, niin onhan se turvallista soittaa niillä vuosikymmeniä sitten hyväksi havaituilla soundeilla. HITTIKAR USELLI Chisu Ihana Chisun kolmen vuoden mittaiseksi venähtänyt hiljaiselo päättyi singlellä, joka on Ihana. SS: Hirmuinen kasariviba heti kättelyssä. JH: Lipstickin perusteella joraisin tätä mieluummin itse klubilla kuin veisin jälkikasvuni Isacin keikalle. SS: Elektropoppariksi Chisu on erikoinen siitä, että tämä on suoraan Suomen markkinoille. JH: Kyllä, yleissuomalaiseen hermoon osuva biisi. Näkisin tämän biisin kohdeyleisönä ennemmin parikymppisen bilekansan kuin kirkuvat varhaisteinit. Mitähän tästä sanoisi nuori heviin tutustuva yläasteikäinen tyyppi. Ovatko ylätaajuudet hävinneet, kuulenko vielä sirkkojen sirityksen. SS: Tämä biisi taidettiin julkaista juuri Flow’n kynnyksellä. Arttu Wiskarin Kahvimaito tarttui groteskiutensa ansiosta korviin, tässä sitten alleviivataan ihanuutta ärsyttävyyden rajamaille. Kunnon siivouspumppaus käynnissä. JH: Itse asiassa näkisin helposti itseni siivoamassa tämän tahtiin. Siis nimeltään. Maailma ei hirveästi menettäisi, jos Maidenin videot katoaisivat ihmiskunnan muistista. JH: Jaaha, pakollinen räppiväliosa. JH: Normaalilla arvostelulla kolme kautta viisi -matskua. Tygan mumina ei oikein istu tähän, eivätkä rivit osu lähellekään räppihermoani. SS: Nykyiset parikymppisten hevibändit aina hehkuttelevat, että Maiden on paras bändi. Veikeästi kujertavasta lauluäänestä ja sanoitusmaailmasta hiffaa saman tien, kuka on kyseessä. Luultavasti, että ihan kivaa saattohoitoheviä, mitä mun vaarikin kuuntelee. Tuleekohan kohta EDM-droppi. No, on biisikin aika ihana. SS: Justin Timberlake ja kumppanit on kuunneltu. JH: Modernin valkoisen r’n’b:n kansainvälistä soundia Timberlaken jalanjäljissä. JH: Kuulin tämän eilen ensimmäistä kertaa ja muistin nyt alkutahdeista kertsin, joka on takuuvarma päähän jäävä hokema. JH: Eikös Isac ole vähän liian nuori poika tällaisten asioiden äärelle. päätoimittaja SAKU SCHILDT ja vapaa toimittaja JUKKA HÄTINEN. Kun biisimatskua ei uudisteta, niin turha soundimaailmaakaan on kiillottaa. Jos tämä lähtisi radiosta soimaan, en osaisi arvata kanavaa. Bruce kuulostaa Brucelta, toivottavasti syövästä huolimatta livenäkin. Sopivalla tavalla söpöilevää, mutta aikuiseen makuun. JH: Maiden on instituutio… SS: …joka on normaalin arvostelun tuolla puolen. Isac Elliot Lipstick (ft. Myös Dave Murray sivuutetaan suotta ”kaikkien aikojen kitaristit” -listauksissa. JH: Selkeä yökerhotanssittajahan tämä on, mutta kun miettii Isac Elliotin kohdeyleisöä, niin kyllähän se hieman ihmetyttää. Ihana voisi soida niin Radio Helsingissä kuin Novalla ja kaikkialla siltä väliltä. JH: Chisun ihanuus on kyllä positiivisempi asia kuin Wiskarin kahvimaito. SS: Videolla mennään muuten ”tyylikkäissä” videopeliteemoissa. Tyga) Peruskoulun yhdeksännen luokan aloittanut Isac Elliot saa kolmatta albumiaan ennakoivalla singlellä tulitukea comptonilaiselta Tygalta, joka on räpännyt muun muassa Justin Bieberin kanssa. SS: Parempi tällainen tuotanto on kuin metalcore-osasto, mutta Maidenin 2000-luvun levyt saavat aina epäilemään, onko omissa korvissa vikaa. Tämä on Iron Maidenia. Ensisingle kuulostaa yllättäen Iron Maidenilta. French Films You Are the Sun Syksyllä studioon painuva, uudella laulavalla kitaristilla vahvistunut indiesuosikki julkaisi yllättäen aurinkoisen singlen kesän ainoan Suomen-keikkansa kynnyksellä. 76 RUMBA. Steve Harrisia lukuun ottamatta kukaan ei varmasti osaa sanoa, miksi Maidenin uusien levyjen tuotannon pitää olla näin nuhainen. SS: Autossa voisin hyräillä tätä hyvillä mielin, mutta kotona tätä tuskin tulee kuunneltua. No niin, siinähän se tuli. SS: Kun teini vetää tällaista, setä sukii partaansa ihmetellen. SS: Olisi ollut parempi ilman tuota. Iron Maiden Speed of Light Brittihevin vanha sotaratsu ei kangistu vaan paisuttelee uudellä levyllään eeppisissä mitoissa. Jos esittäjä olisi 25-vuotias, tätä osaisi diggailla helpommin. SS: Chisu on onnistunut luomaan itselleen tunnistettavan soundin
Musiikkipiireissä se ei kuitenkaan ole mitään. Mukavaa kesäindietä kesän ehtoopuolelle. Varsinkin räpissä henkseleiden pitäisi paukkua kahta kauheammin. JH: Vaikea biisi muodostaa kriittistä mielipidettä. En tiedä, sopisiko se bändin imagoon, mutta itselle tällainen ei tee yhtään mitään. SS: Ehkä musiikissa pitäisi alleviivata selkeämmin sitä suomenruotsalaista herrasvibaa, niin tämä olisi hauskempaa. JH: Laulajana toki todella yksiulotteinen. Ei mikään hitti – bändillä on tarttuvampiakin –, mutta kiva biisi istua nurtsilla käsi kädessä auringonlaskua katsoen. SS: Lana Del Rey on parempi artisti kuin mitä hänelle annetaan krediittiä. Lähtökohtaisesti tuhoon tuomittu ajatus. Bob Malmström Du kan lita på mig Porvaricoren soihdunkantajat versioivat Tomas Lediniä. SS: Tuota aspektia en olekaan miettinyt, mutta onhan siinä selkeä ero. Leppoisaa kesäindietähän tämä, uponnee sekä Flow’ssa että Lauantaidiskossa. Vaaran tunne puuttuu tyystin. Ensin julistetaan, että ollaan tultu takaisin ja sitten itketään, kun saadaan liikaa huomiota. JH: Mielenkiintoista, että bändin suunta on entistä retrompaan. SS: Entistä enemmän 1960-lukulaista meininkiä. JH: Singlen kansikuva pysäytti Facebook-syötteen selaamisen. SS: Yleisöä haetaan laajalta kirjolta. Hypnoottinen draivi ja kiehtova äänimaailma, biisi olisi voinut puolestani jatkua ja jatkua. Lokeroi kategorioihin: balladi, triphop, High Timesin kansi. En ehkä ihan ymmärrä, mitä tässä haetaan. SS: Lanan uran alku oli jännä. Stoner-anthem, joka saa meikäläisen huokailemaan entistä enemmän Lanan perään. Tuli olo, että voisi lähteä aurinkoisille kaduille kävelemään tämän soidessa nappikuulokkeissa… JH: …ja ostaa pilveä vastaantulijalta. JH: En pysty puhumaan Cheekin ”paluusinglestä”, kun herra oli vain vuoden sapattivapaalla. Toki tämä myy iTunesissa, mutta ei kappale ole koko kansan hitti. Mutta jos pelataan kokaiinija purjeveneimagolla, niin ei kai näillä ole tarvettakaan olla vihaisia. Tähän sopisi hemmetin hyvin ties mitkä elektroniset mausteet, vaikka soundia pitäisi samanhenkisenä. Biisissä on mielenkiintoinen tausta: trap-haitsu nakuttaa välillä ylikierroksia, mutta basso möyryää hitaasti kuin yskänlääkeräpissä. Enkä osaisi sanoa, minkä maalainen bändi on kysymyksessä. Cheekin singlet ovat yleensä huomattavasti tarttuvampia, mutta tätä ehkä vaivasi kohdentaminen Vain elämää -mammoille, jotka huokailevat slaavilaismelankolian ja nyyhkytyksen äärellä. Voin nähdä Cheekin istumassa flyygelin äärellä jäähallissa sytkärimeren keskellä. ”Paluusingle” on monisyistä itsetutkiskelua, tai jotain. JH: Tätä en pysty näkemään isona hittibiisinä, mutta omat odotukset levyä kohtaan ovat korkealla. Sen jälkeen tiedostaville musadiggareille oli kova pala nähdä mitään hyvää hänen tekemisissään. Iskelmälliset elementit ja peruspoppi on paketoitu räpiksi. Kaksi kertaa biisin mittainen video kokaiinin nuuskaamisineen taitaa viihdyttää enemmän kuin uusi ep. Kun teknisemmät metallimiehet soittavat punkia, eivät he saa roiskittua aivan kuten pitäisi. Kuulostaa siltä, että hevarit soittavat punkia. SS: Kappale ei juuri antanut, mutta videoon on nähty vaivaa ja imago jaksaa hykerryttää. Onko biisin hyvyys vain meidän korvissamme, vai onko tämä vain sympaattista pastissia. JH: Heti kärkeen särähtää korvaan sama kuin monella muulla suomalaisella hardcorempaa ulosantia harrastavalla bändillä. SS: Hänellä on oma estetiikkansa, joka toimii. Nyt istutaan ravintolavaunussa kypärä päässä. JH: Biisin loppu oli silmäkulman kostuttaja. Lana on mielestäni näyttävämpi kuin aiemmissa promokuvissa. Pelataan klassisilla amerikkalaisen popkulttuurin viitteillä, jotka esitetään vähän nurkasta rypistyneinä. Hommat ovat isommalla kuin koskaan, ja tuntuu kuin mies tahtoisi käpertyä koloonsa. Siellä ulkomaisille alan tyypeille soitetaan monesti suomalaisesta näkökulmasta eksoottista soundia ja vastaus on, että kyllähän tämä on kuultu. HITTIKAR USELLI JH: Flow 2011. Biisi kuulostaa erittäin hyvältä, edellä mainittujen elementtien kombo toimii. JH: Tällaisesta säälinkerjäyksestä on kaukana vuosikymmenen takainen henkseleitä paukuttava Cheek. JH: Nyt räpätään nopeampaa kuin leukaperät antavat myöden. Nimensä mukaisesti pilvenpolttomusaa rannalla loikoiluun. SS: Tämä, kuten moni muu Cheekin biisi, kuulostaa itäeurooppalaiselta tai venäläiseltä räppisoundilta. Lana Del Rey High by the Beach Lana Del Reyn neljättä albumia ennakoiva single vie aiempaa elektronisempiin maisemiin. Jos pelaat porvaricore-imagolla, niin ei voi pestä kainaloita lavuaarissa. Selkeästi on turhauduttu yksityisyyden menetykseen, mutta sille tasolle on itse haluttu. Mutta kun julkaisivat jotain videota Kiinan-kiertueelta ja kuvissa vilahteli öitä hostelleissa, niin kulissit romahtelivat. JH: Vintagempaa takkia on sovitettu niskaan. Kiinnostaisi tietää, mitä brittitai amerikkalaistoimittajat ovat tästä mieltä. JH: Suomessa tehdään niin paljon vimmaisempaa ja tarttuvampaa hc:tä, etten pysty perustelemaan, miksi laittaisin tämän soittimeen. Suomenruotsalaisuutta ja ökyilyä suorastaan hierotaan naamaan, mikä on omiaan ärsyttämään suomalaisia. SS: Hauskaa, että jaksetaan haastaa riitaa. Video Games oli indiepiireissä hitti, mutta sitten hiffattiin, ettei tämä ole indiejuttu vaan hyvin laskelmoitua kamaa. Siihen peilattuna moni Lanan biisi on parempi kuin monet haluavat myöntää. Cheek Sä huudat Cheek palaa ansaitulta lomaltaan ja aikoo asua ensi talven jäähalleissa ympäri maan. American sweetheart gone wrong. SS: Voisi olla Musiikki & Media -tapahtumasta tuttu ilmiö. JH: Tällaisen hardcoren ja vastaavan kaahauksen pitäisi kuulostaa siltä, että ollaan jatkuvasti suistumassa raiteilta. JH: Tykkään näiden imagosta, hyvin mietitty. SS: Mollijollotusta, joka ei ole länsimaisessa räpissä niin yleistä. JH: Sitähän hänen imagonsa nimenomaan antaa ymmärtää. SS: Osoittaa sen, että kun tämänkokoinen artisti ilmoittaa mitä tahansa, niin media syö sen kiltisti. Karmean kuuloista. Lanasta tulee mieleen aidosti tunnevammautunut henkilö, joka ei siviilissäkään ole ihan sinut itsensä ja ympäröivän maailman kanssa. SS: Eikä varmaan soi juuri radioissa. SS: Jos tämä tulisi vastaan sixties-kokoelmalla, saattaisin uskoa autenttiseksi. RUMBA 77. JH: Ristiriitaista vuoropuhelua. Vahvoja eurojumppavaikutteita ja kulmikasta räppäystä
LEVYHYLL Y 78 RUMBA
Bruno Mars on loistava laulunkirjoittaja. Michael Jacksonin Thriller (1982) on varmaan albumina paras näistä. My Chemical Romancen lisäksi kuuntelin Green Daytä ja Billy Talentia. The Black Parade (2006) oli mun eka levyni. Kaikki biisit ovat hittejä ja täydellistä popmusiikkia. Justin Bieber oli eka poppari, jota olen oikeasti fanittanut. Siinä on tunnetta ja aggressiivisuutta. Keräsin sitten käpyjä saunan polulta. En kuuntele elektronista tanssimusiikkia ollenkaan. Hänen ylivoimaisesti paras levynsä. Seuraava levyni on vähän Believen tyylinen siinä mielessä, että se on kolmas levyni ja tyyliltään kypsempi kuin aiemmat. Halusin kovasti levyn takakannessa ja Welcome to the Black Paraden videolla olevan mustavalkoisen puvun, se oli niin siisti – mutta kallis. Ihan puvun hintaan asti en päässyt, ja se on vieläkin hankkimatta. Miksi kukaan itkisi keikalla. MAAILMAAN EI TAIDA ENÄÄ KOSKAAN SYNTYÄ SAMANLAISTA POPTÄHTEÄ.” – ISAC ELLIOT RUMBA 79. Löysin Jacksonin musiikin, kun hän kuoli vuonna 2009. Sitten aloin tutkia hänen tuotantoaan ja tutustuin samalla The Jackson 5:n musiikkiin. Ennen sitä tiesin isot hitit ja nimen, mutta en osannut niitä yhdistää. Pidän siitä, ettei bändin laulajalle ole mitään väliä sillä, miltä hänen laulunsa kuulostaa – joskus hän laulaa täysin pieleen. Billy Talentin III-albumin (2009) sain synttärilahjaksi. Bruno Marsin Doo-Wops and Hooligansin (2010) sain kaverilta, ja kuuntelimme sitä monena kesänä. Myöhemmin opin, että Black Parade kertoo syöpäpotilaasta, ja arvostan paljon levyn biisijärjestyksestä alkaen loppuun asti toteutettua visiota. Believe (2012) on suosikkilevyni häneltä, sillä se on todella monipuolinen ja tyylilajeiltaan vaihteleva. Eka iso musamuistoni liittyy My Chemical Romanceen. Latasin 11-vuotiaana Youtubeen videoita, joissa laulan levyn biisejä. Olen käynyt kaikkien keikoilla. TEKSTI MARKUS HILDEN KUVA MARKUS PAAJALA ” Ekan luokan aikoihin tajusin, että musiikki on minulle tärkeää. Maailmaan ei taida enää koskaan syntyä samanlaista poptähteä. Laulutyylini on muuttunut paljon Believen ansiosta, ja osaan laulaa nyt paljon paremmin kuin muutama vuosi sitten. Alkukantaista ja energistä. Nyt hänen omilla keikoillaan kyynelehditään ilosta. Osaan soittaa rummuilla kaikki Black Paraden biisit. Kuuntelen sitä yhä todella paljon. Hän käyttää paljon räväköitä kielikuvia sanoituksissaan, kuten esimerkiksi Grenade-biisissä. Tykkäsin lapsena tosi paljon rockista. Fanitukseni on hieman laimentunut viime aikoina, mutta tykkään yhä siitä, mitä hän tekee – paljon urbaanimpaa soundia. Keikoillakin on vain bändi ja suora kontakti yleisöön ilman mitään ylimääräistä. Nyt olen todella kova Jackson-fani, teen kaikki kouluesitelmätkin hänestä. En tajunnut, että musiikki voi herättää sellaisia tunteita. Se ei ole mun juttu.” ”OLEN TODELLA KOVA MICHAEL JACKSON -FANI, TEEN KAIKKI KOULUESITELMÄTKIN HÄNESTÄ. Olin niiden keikalla ja ihmettelin isälle suureen ääneen, miksi vieressä seisovat tytöt itkevät. Yhdessä vaiheessa ostin jopa samanlaiset kengät kuin hänellä. Tällä hetkellä kuuntelen paljon hiphopia, kuten Big Seania ja Tygaa sekä Ice Cuben kaltaisia vanhempia nimiä. LEVYHYLL Y Rockin kasvattama, poptähtien inspiroima ISAC ELLIOT kuuntelee musiikkia lähes koko ajan ja monipuolisesti. Isä sanoi, että voit yrittää tienata rahat sen puvun ostoon. Lapsena hän ihmetteli My Chemical Romancen keikalla, miksi jotkut fanit itkivät
Yleisön seassa kuvaamisessa on omat ongelmansa, mutta onneksi sain napattua muutamia onnistuneitakin kuvia. Tässä oma suosikkini. Minua oli kielletty kuvaamasta Kylietä, mutta koska "kaikki muutkin" ympärilläni kuvasivat keikkaa, miksen siis minäkin. V ALITUT P ALS A T Kylie Minogue Pori Jazz, Pori 16.7.2015 KYLIE Minoguen keikan kuvaaminen oli jäädä pelkäksi haaveeksi. KUV A T T OMI P ALSA 80 RUMBA. Onneksi myös yleisön edustajat saavat tuoda jatseille ammattilaistason kameroita. Vain kourallinen kuvaajia pääsi kuvaamaan pikkudiivaa oikein luvan kanssa, enkä tietenkään ollut onnekkaiden joukossa
RUMBA 81. Yllättävää kyllä, en ole aiemmin saanut Ninasta yhtäkään kuvaa, johon voisin olla tyytyväinen. Se tuntuu oudolta, onhan kyseessä kuitenkin kuvauksellinen keulakuva. Aiemmilla keikoilla olin onnistunut saamaan korkeintaan pari hädin tuskin oman julkaisukynnyksen ylittävää otosta per keikka, nyt supermateriaalia tuli useamman kymmenen kuvan verran. V ALITUT P ALS A T The Cardigans / Nina Persson Provinssi, Seinäjoki 26.6.2015 OLEN kuvannut Nina Perssonia tai Cardigansia yli kahdellakymmenellä eri keikalla viimeisen 19 vuoden aikana. Provinssissa tapahtui jotakin odottamatonta: sain Nina Perssonista ilmeikkäitä ja jännittäviä kuvia jatkuvalla syötöllä
Tapahtuman hengestä ja huumorista kertoo omaa kieltään se, että tänä kesänä festivaalien esiintyjät pidettiin salassa kunkin bändin esiintymisvuoroon saakka. V ALITUT P ALS A T Tiisu / Henrik Illikainen Karmarock, Harjavalta 25.7.2015 KARMAROCK on aina ollut yksi suurista suosikeistani Suomen festivaalikartalla. Nuoruuden intoa, heittäytymistä, ennakkoluulottomuutta, vaaran tunnetta, hulluutta ja itseironiaa – kaikkea tuota edusti Tiisu. 82 RUMBA. Ja samat määreet sopivat myös Karmarockiin, lukuun ottamatta tuota nuoruuden intoa. Yllätysesiintyjä Tiisu sai runsaasti uusia faneja Karmarockissa, kuten taatusti kaikilla muillakin kesän festarikeikoillaan. Tiisun esiintyminen ei tullut itselleni yllätyksenä, sillä yhtye on kuin räätälöity Karmarockia varten
Róisín vaihteli vaatetustaan moneen kertaan jo kolmen ensimmäisen kappaleen verran kestäneen kuvausajan puitteissa. Lava oli korkea ja sen edessä oleva turva-alue kapea, joten monet lavan tapahtumista jäivät kuolleeseen kulmaan ja näin ollen tallentamatta. Oma lukunsa olivat tietysti ne isot nimet, jotka rajoittivat kuvauspittiin pääsyä. Onneksi kuuluin noihin valittuihin, sillä erityisesti Murphyn keikalla kuvaaminen oli pelkkää nautintoa. V ALITUT P ALS A T Róisín Murphy Flow, Helsinki 15.8.2015 TÄMÄN vuoden Flow-festivaalin päälava oli kuvaajalle epäkiitollinen paikka työskennellä. Hyvä! RUMBA 83. Pet Shop Boys kielsi kuvaamisen kokonaan, Beck ja Róisín Murphy päästivät harvat ja valitut kuvaajat keikalleen
Kiilaisi kakkossijalle.” VW: ”Kaikenlaista pitää ja saa tehdä tienatakseen vuokrarahat. SK: ”Osallistumalla laadukkaan äänitteen tekemiseen, jota joku haluaa käyttää maksaen käytöstä myös korvausta. Jos Suomen pienillä markkinoilla on ollut aiemminkin vaikea tienata, nykyisellä vuosikymmenellä tulonlähteet ovat pienentyneet levymyynnin romahtamisen myötä entisestään. JN: ”Keikkailu on aina ollut ylivoimainen ykkönen. Vaikka rajansa lienee siinäkin.” VW: ”On hyvä jossain määrin kertoa julkisesti tekemisistään. Kohtuullinen korvaus on vaikeampi määrittää kuin kohtuuton. SK: ”Omaa osaamista on vaikea hinnoitella, joten hyvät kollektiivisopimukset vähimmäiskorvauksista helpottavat reilun työkorvauksen muotoutumista. Jonkun näkemyksen mukaan freelancerin kohdalla työttömyyskorvaukset tulisi listata myös. PIKEMMINKIN ON SAATU VASTIKKEETONTA LISÄTYÖTÄ JA RISKINOTTOA.” – JOUNI NIEMINEN Siitä on pitkä aika, kun muusikoiden keskuudessa kuului viimeksi talousasioissa ilouutisia. Mutta on monenlaisia medioita, joista voi valita, mihin hakeutuu ja mistä pysyy etäämmällä.” MISSÄ TILANTEISSA MUUSIKOT EIVÄT YLEENSÄ OSAA PYYTÄÄ TARPEEKSI. Tekijänoikeuskorvaukset ja Gramexit ovat kaltaiselleni tuottajalle ja biisinkirjoittajalle tärkeitä.” RS: ”Jos muusikko kuuluu Gramexiin, hän voi saada esityksistään esittävän taiteilijan korvauksia. MIKÄ ON YLEISIN ALIHINNOITELTU ASIA. Sopimusten tulonjakopykälät ovat toki olennaisia.” VW: ”Kannattaa pitää odotukset matalalla ja keskittyä tekemään parasta mahdollista jälkeä. Neuvotteluaseman ollessa heikko (vallan jakautuessa epätasaisesti) alihinnoittelua tapahtuu helposti.” JN: ”Erityisesti kaupiteltaessa omaa masternauhaa. Kysyimme asiaa niiltä, jotka aiheesta jotain tietävät. SK: Sami Kuoppamäki, muusikko, free-asiamies / Muusikkojen liitto VW: Väinö Wallenius, muusikko (Kuningasidea) JN: Jouni Nieminen, talouspäällikkö / Muusikkojen liitto RS: Risto Salminen, Teosto 84 RUMBA. Alan ammattilaiset antavat pari vinkkiä niille, jotka edelleen haaveilevat ammattimuusikon urasta. Lisäksi tuloja voi tulla muun muassa opettamisesta ja apurahoista.” MILLÄ RESEPTILLÄ VOI ODOTTAA JONKINMOISTA TUOTTOA LEVYJULKAISUISTA. Useat artistit toivovat medianäkyvyyttä ja sen tuomaa arvonnousua. TEKSTI OTSO KARHU ”ÄÄNITYSTEKNOLOGIAN HALPENEMINEN JA TUOTANTOJEN HELPPOUS EI OLE AINA SATANUT ARTISTIN LAARIIN. Esiintyvät taiteilijat tietysti esiintyvät julkisesti, mutta promoja haastattelukuviot eivät ole välttämättömiä – usein ne ovat tosin hyödylliseksi koettuja.” JN: ”Julkisuus ja julkiset esiintymiset kuuluvat ammattiin. SK: ”Jotkut muusikot eivät esiinny lainkaan julkisuudessa ja voivat silti tehdä taidetta. MITKÄ OVAT MUUSIKON TÄRKEIMMÄT TULONLÄHTEET. Tekijänoikeuskorvaukset tulevat toisena ja levyrojaltit seuraavana. Omakustanteen ja indien osalta tuotantokustannukset täytyy pitää tarpeeksi pieninä, ja major-tuotannoissa vaikuttaa markkinointipanostus. Paras ’tulo’ lienee se, että voi todeta vieneensä levyn maaliin.” VOIKO MUUSIKKO TIENATA PELKÄLLÄ MUSIIKILLA, VAI ONKO PROMOOTIO JA JULKISUUDESSA ESIINTYMINEN VÄLTTÄMÄTÖNTÄ. Mihin asioihin soittajien kannattaa kiinnittää huomiota, mikäli he haluavat musisoimisesta itselleen ammatin. Ja tekemällä reilun sopimuksen siitä, miten korvauspolitiikka (palkkiot ja käyttökorvaukset) muodostuu ja tuottaa myös itselle.” JN: ”Tämä vaihtelee sen mukaan, onko kysymyksessä omakustanne, indievai major-tuotanto ja mitä tasoa tuotolla haetaan. AMMA TTILAINEN V AS T AA Mistä muusikolle leipää. Jos hän tekee musiikkia itse, hän voi Teoston asiakkaana saada musiikin käytöstä tekijänoikeuskorvauksia
Ainakin pitää saada omat takaisin.” MISSÄ VAIHEESSA OHJELMATOIMISTO ON TAVOITELTAVAMPI RATKAISU KUIN TEE-SE-ITSE-KEIKKAMYYNTI. Menestyneetkin artistit tekevät valintoja siitä, tarvitaanko esimerkiksi manageria ja mille osa-alueille. JONKUN NÄKEMYKSEN MUKAAN FREELANCERIN KOHDALLA TYÖTTÖMYYSKORVAUKSET TULISI LISTATA MYÖS. Onneksi ympäriltäkin löytyy usein monia osaajia.” MITEN HINNOITELLA ITSENSÄ JÄRKEVÄSTI KEIKKAILUSSA. Pikemminkin on saatu vastikkeetonta lisätyötä ja riskinottoa.” VW: ”Rahasta puhuminen on usein vaikeaa, koska moni meistä, hyvässä ja pahassa, niin sanotusti ’tekisi sen joka tapauksessa’.” MIKÄ KOROSTUU TULEVAISUUDESSA MUUSIKOIDEN TOIMEENTULON HANKKIMISESSA. SK: ”Sopimusten sisällön eli keston, laajuuden ja vaikuttavuuden ymmärtämiseen. Tulee miettiä, pelittääkö homma parhaalla mahdollisella tavalla. Sopimus, jota ei noudateta, on käytännössä huono, vaikka paperilla se näyttäisi hyvältä.” JN: ”Molemminpuoliseen sitoutumiseen.” VW: ”Molempien osapuolten on päästävä irti tarvittaessa. Jos siitä on aidosti apua ja artisti saa enemmän ja parempihintaisia keikkoja kuin itse myymällä, ovat hyödyt selvät. Oman ajankäytön optimointi on olennaisinta.” VW: ”Kaikenlainen osaaminen ja itsensä kehittäminen on järkevää. TEKIJÄNOIKEUSKORVAUKSET TULEVAT TOISENA JA LEVYROJALTIT SEURAAVANA. SK: ”Kannattaa ulkoistaa asioita, joita ei osaa eikä edes halua oppia.” JN: ”Urakehityksestä riippuvainen seikka. KIILAISI KAKKOSSIJALLE.” – JOUNI NIEMINEN RUMBA 85. SK: ”Jos jonkun osapuolen hyötyminen on liiaksi korostunut.” JN: ”Sopimuksissa voi olla kymmeniä pykäliä ja jokaisessa niistä monta asiaa pielessä. Eri ohjelmatoimistot soveltuvat eri tilanteisiin. Ylipäätään se, että joudutaan luovuttamaan liikaa oikeuksia (jopa eri kentillä) liian pitkäksi aikaa epämääräisiä lupauksia vastaan.” VW: ”Jos osapuolet eivät pysty työskentelemään yhdessä eikä uutta musiikkia pääse syntymään.” MITÄ KAIKKEA MUUSIKON TÄYTYISI OSATA TEHDÄ ITSE, JA MITÄ ASIOITA KANNATTAA ULKOISTAA MUIDEN HUOLEKSI. Eräät vakiintuneet artistit ovat tosin ottaneet myynnin takaisin itselleen.” VW: ”Riippuu omista sosiaalisista verkostoista. Pieni ryhmä pääsee edelleen majoreiden tuotanto-ohjelmiin, vaikka kotimaisen musiikin osuus on laskussa siirryttäessä äänitemyynnistä tilauspalveluihin.” VW: ”Tulevaisuudessakin leipä on pieninä palasina maailmalla.” MIHIN KANNATTAA KIINNITTÄÄ HUOMIOTA SOPIMUKSIA TEHDESSÄ. Useat luovuttavat velvoitteita eri alojen asiantuntijoille uran edetessä. SK: ”Omien persoonallisten vahvuuksien tunnistaminen auttaa luomaan itselleen toimivimman mallin musiikin parissa.” JN: ”Ammattilaisilla monialaisuus ja genrerajojen ylittäminen. Siksi monet luovuttavat arvioinnin asiantuntijoille, joilla on tuntuma markkinahintoihin. Tänä päivänä myös digitaalisen musiikin korvausjaossa tulee olla tarkka.” MINKÄLAINEN ON HUONO LEVYTYSSOPIMUS. SK: ”Keikkojen myynti ja markkinointi ovat oma osaamisalueensa, joka ei sovi kaikille. Hinnasta voi yleensä neuvotella, ja jos oma mielipide on jo valmiiksi toisten sanelema, ei lopputulos ole aina kohtuullinen.” JN: ”Itsensä hinnoittelu on vaikeimpia asioita taiteilijoille. Äänitysteknologian halpeneminen ja tuotantojen helppous ei ole aina satanut artistin laariin. Ihmisten väliset suhteet ovat tärkeässä roolissa.” JN: ”Pelkkä ohjelmatoimiston listoilla olo ei tee autuaaksi. Voihan sitä itse myydä – se toki vie aikaa ja voi olla pois itse musiikin tekemisestä.” www.muusikkojenliitto.fi AMMA TTILAINEN V AS T AA ”KEIKKAILU ON AINA OLLUT MUUSIKON TÄRKEIN TULONLÄHDE. Silloinkin pitää miettiä omaa hintaansa, peilata sitä käytettyyn aikaan ja siihen, mitä taiteellaan tavoittelee.” VW: ”Meillä on bändissä 12 jätkää, joten kuluja tulee lähtökohtaisesti jonkin verran. Ei voi miettiä asiaa liikaa toisen näkökulmasta. SK: ”Kohtuullisesti
Bändi pelaa hyvin yhteen, ja erityisesti poikkihuilun soittajalta kuullaan mahtavia melodioita. Muun muassa monissa sopissa keitetty Soundin päätoimittaja Mikko Meriläinen kertoi poranneensa useampaankin otteeseen, eikä hän ollut ainoa. On vuosi 2015, ja jotkut jaksavat vieläkin hihitellä sille, että joku haluaa pukeutua siten miten itse haluaa ja kenties jopa huomiotakin. Ihmeen kaupalla onnistun kuitenkin pujahtamaan suureen telttaan, jossa esiintyy _____. Muutamalla festivaalikävijällä oli sentään jotain hassua päällään, mutta so not. Kelataanpa taaksepäin – Kalevalaan. ______lla on melko vaatimaton ääni, mutta kappaleiden sydän onkin sanoma ja soundi. Festivaalikesä alkaa aurinkoisissa merkeissä. Kuuluisa rap-artisti esiintyy kesäfestivaaleilla. Tavallaanhan tämä on positiivinen ongelma, mutta nyt telttoihin ei mahtunut ja pääesiintyjien jälkeen alueella vyörynyt ihmismassa jyräsi kaiken alleen. Keikkaa katsoessa ei voi olla pohtimatta sitä, että rap on oikeastaan nykyajan kalevalalaista runonlaulantaa, josta on lavalla hymyilevän turpamoottorin ansiosta tullut nuorisomusiikin valtavirtaa. Mutta en millään keksi tarpeeksi mielenkiintoisia variaatioita tämän ilmaisemiseen. Suomalainen rap keksittiin satoja vuosia sitten. 86 RUMBA. Sen huomasi myös festivaaleilla. Voisin luetella jokaisen esitetyn biisin erikseen ja sanoa joka kerta, että meno oli hyvä ja yleisössä osattiin sanoja ulkoa. Runonlaulusta oli juostava kiireellä aivan toisenlaisiin tunnelmiin. Mutta nillitys sikseen. Mitä muuta kuin huomiohakuisuutta se sitten on, että naureskelet Facebookissa niille, jotka osaavat nauttia elämästä. Grow the fuck up. Hyvän mielen aura säteilee jo teltan takaosaan, kun ______ tunnelmoi silmät kiinni ja antaa riimien pulputa suustaan. Ennen sitä kymmenen euroa maksanut pieni kuoharipullo kouraan ja telttaan, jossa esiintyy ______. Kuulen basson jo kaukaa, kun kiemurtelen jonossa pressirannekkeen vaihtopisteelle. Erikoiskahvit toki on mukava vaihtoehto väsyneelle ”raksakahville”, mutta niiden tekeminen kestää aivan järjettömän kauan. Tuollaisen taidon edessä mykistyy. Tänään nähdään ______, tuo vahvoista naisartisteista vahvin. Ilmassa on odotusta. NISSE M Kiitos kaikkien aikojen festivaalikesä 2015! Nisse M kävi KESÄN ROCKFESTIVAALEILLA ja kertoo näkemästään. Suuruudenhulluja oli silloinkin. Mutta kuten sanottu: _____ssä, räpissä ja sen luomassa lumouksessa ei ole mitään uutta. Näytän henkkarit, ojennan ranteeni, vastaanotan rannekkeen hymyn kera ja tunnen oloni tervetulleeksi! Aamun sateet ovat väistyneet, ja nuorisoa liikkuu shortseissa ja topeissa. Se, mikä näytti vuosia sitten hipsteriyden multihuipentumalta, on nyt tavallisuuden ilmentymä. Hyvä _____, vaikka ajatteletkin olevasi loistokkuudessasi ainutlaatuinen, joudun tuottamaan pettymyksen. Yleisö koostui pääasiassa valtavana massana keinahtelevista teineistä. Samalla on muuten pakko heittää yksi täysin festivaaliin liittymätön kissa pöydälle: Minkä takia festivaaleilla on alettu tarjota erikoiskahveja. Tai olisi ollut juostava, ellei festivaalille olisi tungettu kahtatuhatta ihmistä liikaa. Ajanja tilanpuutteen vuoksi voit itse lisätä sopivat artistit tyhjiin kohtiin. Jos kahvikioskilla on vain yksi kahvikone ja jokainen jonottaja tilaa erikoiskahvin, kestää kahvin jakelu vähintään 2 minuuttia per asiakas sen 30 sekunnin sijaan, mikä menee ”raksakahviin”. Luulin, että hän on enemmän pop-puolen tyyppejä – sellainen vähän hajuton ja mauton bileartisti. Jokainen yli parikymppinen taatusti tunsi olonsa vanhaksi
Maailmasta ei ihan helposti yhtä monipuolista ja suvereenia esiintyjää löydy. Festivaalikesän päätteeksi jos koskaan voi sanoa: työmies on palkkansa ansainnut. _______ veti läpi koko hengästyttävän iltapuhteensa tyynen rauhallisesti, ympäri 70-metristä megalavaa ravaten, eri koreografioita tanssahdellen, vaatteita ja tyylilajeja vaihtaen. Musikaalipotpuri komeasti kalkahtaneine Leijonakuninkaineen ja muine tunteikkaine Disney-klassikkoineen sai pohtimaan, olisiko musikaali sittenkin laulajan kaikkein ominta aluetta. Virheitä tekemättä, hengästymättä, ääni soiden. Konsertti oli läpileikkaus artistin urasta, ja ravisteli katsojaansa tunteellisella vuoristoradalla. Tyylilajeja oli oopperasta musikaaliin, heviin, poppiin, kasarirockiin, salsaan, 1950-luvun iskelmään, a cappellaan... Joka sekunnista silminnähden nauttien. Asioidessa on hyvä ilmoittaa tilaajanumero. Tietoja voidaan käyttää suoramarkkinointitarkoituksiin. Lopulta sitä kaikkea oli neljä tuntia. Mutta sitten hän vetäisi vieläkin dramaattisemman _____n ja heti sen perään – hevitangoa. Jos hän vain jaksaa palkastaan enää tämän jälkeen nauttia. Mutta kyllä se kohosi! Välinumeron jälkeen laulaja putkahti täysin yllättäen ylös keskeltä kenttää, nousevan lavan päällä! Konsertin toinen puolisko oli draaman ja tunteiden juhlaa, jonka huipensi lavan ohitse lipunut ruotsinlaiva. Varsinainen musiikin oppitunti! Tunnelman ei arvannut tästä enää kohoavan. Irtisanominen voi tapahtua sähköpostitse, kirjeitse tai soittamalla tilaajapalveluumme. 03 4246 5302 (avoinna ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Tilaushinnat • 12 kk kestotilaus 42,50 euroa • 12 kk määräaikaistilaus 44,50 euroa • Ulkomaisiin tilauksiin lisätään postimaksulisä • Hinnat sisältävät ALV %. Koko kesän festivaalialueella leijunut odotus on purkautumassa. Voi pojat, hän osaa palvella yleisöään ja ottaa lavan haltuun. Tilaus alkaa seuraavasta mahdollisesta numerosta ja jatkuu kestotilauksena niin kauan kunnes tilaaja muuttaa tai irtisanoo sen. Yhtye ja tanssijat asettuivat riviin lavan eteen ja kameramies kävi lavalla ikuistamassa elämää suuremman illan. Sieltä hän nyt tulee lavalle sellaisen puskevan presenssin kanssa, ettei häntä voi olla katsomatta. 5 numeroa/12kk 42,50 Kustantaja Pop Media Oy Fredrikinkatu 42 00100 Helsinki www.rumba.fi Tilaajapalvelu puh. Mahtavaa! Lopuksi ______ toteutti vielä yleisön kanssa selfiehetken. Festivaalikesän päätökseksi oli ennustettu ukkosta. Mene osoitteeseen www.popmedia.fi/tilaa-rumba Kestotilaus Kestotilaus on tilaustapa, joka on määräaikaistilausta edullisempi. Kyllähän sekin sujui. Tilaa Rumba! Tilaus on kestotilaus ja se koskee vain Suomeen lähetettäviä tilauksia. Kestotilaus jatkuu ilman uudistamista, mikäli sitä ei irtisanota mieluiten kuukautta ennen tilausjakson päättymistä. Kyllähän jokainen, joka on kerrankin käynyt _____ livekeikalla tai nähnyt vaikkapa ______ -viihdesarjaa, tietää, millainen laulaja meillä siinä on. Osoitteenmuutos Ilmoita uusi osoitteesi riittävän ajoissa tilaajapalveluumme sähköpostitse, kirjeitse, soittamalla tai osoitteessa www.rumba.fi. Tulenlieskat lensivät, ja rumpali sai takoa ihan tosissaan. Sitten ihmismassa alkoi valua hiljalleen kohti portteja väsyneenä mutta onnellisena
Ainahan sitä kuulostaa väistämättä itseltään, mutta kyllä tässä haettiin uusia sävyjä, määriteltiin uudelleen kauneuden käsitettä. Miten tämmöinen bändi on syntynyt. ”Kauneus näyttäytyy etäisenä haavekuvana, elämisen riemuna, säröisenä rakkautena ja maailman hiljaisena pauhuna”, kuvailee Alanko levyä. Henkilökohtaisuus on tunteita, ei asioita Lokakuussa ilmestyy laskutavasta riippuen (jos soolobändit Säätiö ja Teholla jätetään laskujen ulkopuolelle) ISMO ALANGON seitsemäs sooloalbumi Ismo Kullervo Alanko. Kasarimeiningillä harjoiteltiin biisit keikoille, joilla ne herätettiin henkiin. Sillä levyllä oli meidän lisäksemme vain rumpali ja basisti. ”Tiesin Rubikin kyllä ennestään. Juho Viljanen soittaa pasuunaa, perkussioita ja koskettimia.” ”Kun on tuollainen bändi, jonka kautta on käytettävissä noinkin laaja soitinten kirjo, niin jos kappale vaatii jousia, ei oteta jousisektiota. Ja miten ne vaikuttavat ihmisen tunnemaailmaan.” KY SY M Y S & V AS T A US ”AJATUS OLI, ETTÄ TEEN KAPPALEITA, JOISSA ON HENKILÖKOHTAISIA TUNTEITA. Bändi on sama, joka oli viime vuoden konserttisalikiertueella. Soitettiin keväällä kymmenen keikkaa, joilla vedettiin noita biisejä. Artistin ristimänimellä nimetyt albumit tuppaavat olemaan jonkunlaisia reflektoinnin hetkiä uralla, joten Rumba istui alas Alangon kanssa ja pohti nykyisyyttä sekä menneitä. Ajatus oli, että teen kappaleita, joissa on henkilökohtaisia tunteita. Kokosimme sen edellislevyä varten Jussi Jaakonahon kanssa. Kyllä se itse asiassa on, henkisessä mielessä. TEKSTI JEAN RAMSAY KUVAT LANCE KOOMA Uuden levysi on tuottanut Rubikista tuttu Artturi Taira. EIKÄ SE TARKOITA, ETTÄ TILITTÄISIN HENKILÖKOHTAISTA ELÄMÄÄNI, VAAN SITÄ, MITEN OLEN ITSE KOKENUT ASIOITA YHTEISKUNNASSA JA ELÄMÄSSÄ.” – ISMO ALANKO 88 RUMBA. Oltiin oltu yhteisellä keikallakin ja olin kuunnellut bändin levyt, mutta idea taisi oikeastaan lähteä Fullsteamin Niko Kankaalta.” ”Harkitsimme useampiakin tuottajia, ihan nuoremmista huomattavasti vanhempiin alan konkareihin. Nämä ovat syntyneitä biisejä eikä tehtyjä. Eikä se tarkoita, että tilittäisin henkilökohtaista elämääni, vaan sitä, miten olen itse kokenut asioita yhteiskunnassa ja elämässä. ”Tein biisejä helvetin kauan eri paikoissa, sellaiset puolitoista vuotta. Miten päädyit työskentelemään hänen kanssaan. Tavallaan tunnusteltiin, kuka sai oikeamman henkisiä ideoita. Yhtyeessä on saksofonia ja huiluakin soittava Joakim Berghäll, joka soittaa sen sellolla. Ennen kuin oli ääntäkään äänitetty, oli selkeä ajatus, että laulu ja tekstit ovat framilla ja keskiössä.” ”Ehkä pikemminkin olen hakenut tyylilajin ääripäitä ja pyrkinyt siihen, että tekstit puhuttelisivat enemmän henkilökohtaisella tasolla kuin psykedeelisesti maalaillen. Juteltiin tosi monen kanssa, mutta Artturi ymmärsi täysin, mitä ajoin takaa ja oli tosi innoissaan.” Levyn soundi on poikkeuksellisen rikas. ”No joo, onhan se niin, että ’jokainen levy on uusi alku’ (sanoo sarkastisesti). Levy on pitkään artistin mielikuvituksessa muhinut kokonaisuus, jonka keskeisenä ajatuksena on pyrkimys kauneuteen. Minulla oli jo kappaleet valmiina, joten lähetin neljän kappaleen demon jokaiselle ehdokkaalle ja katsottiin sitten siitä, minkälaisia ideoita alkoi nousta mieleen. Näin levy pystytään soittamaan livenä ongelmitta.” Monasti on niin, että jos artisti antaa jollekin levylle oman nimensä, on kyseessä jonkunlainen uusi alku tai artistia poikkeuksellisella tavalla määrittävä musiikillinen kokonaisuus. Päteekö tämä uuden levysi kohdalla
• Äärilahjakkaana rocklyyrikkona tunnettu Alanko on maininnut äitinsä Anna-Liisa Alangon suureksi vaikuttajakseen. Anna-Liisa on runonlausuja, ja hänen esimerkkinsä kautta Ismokin määrittää itsensä “laulavaksi runoilijaksi”. FAKTA KY SY M Y S & V AS T A US RUMBA 89. • Ismo Kullervo Alanko, syntynyt 12.11.1960 Joensuussa. • Ismon sisaruksista Ilkka Alanko laulaa Neljä ruusua -yhtyeessä, Petri Alanko on ammattihuilisti ja Satu Alanko-Rautamaa on Helsingin kaupunginorkesterin viulisti. • Tunnetaan soolouransa lisäksi yhtyeistä Hassisen kone, Sielun Veljet, Ismo Alanko Säätiö ja Ismo Alanko Teholla. Albumeita on myyty yli 650 000 kappaletta. • Julkaissut eri kokoonpanoilla 22 studioalbumia sekä useita livelevyjä, ep-julkaisuja ja englanninkielisiä käännöslevyjä
Uuden levyn kappale Aivokääpiö on suorastaan katarttinen litania voimasanoja. Siis ikään kuin korostaa äärimmäisyyksiä, luonnostella hänen hahmoaan vastapainona sille hallituksen äijäköörille, joka sekin on karrikoitu ilmaisu.” ”En kuitenkaan onnistunut siinä improvisoidessani ilmaisemaan itseäni haluamallani tavalla. Tämä levy on lopulta henkilökohtaisten tunteiden, mutta ei henkilökohtaisten asioiden käsittelemistä. KY SY M Y S & V AS T A US 90 RUMBA. Se on tarpeellista ja hyvä asia. Bändin henki ei ollut paras mahdollinen.” ”Ja eihän me noin suosittuja oltu koskaan silloin! Ehkä L’Amourhan (1985) aikoihin joskus. ”Jos sellaisia ajatuksia oli, se hiipui sen kiertueen myötä. Jossain mielessä levy on konkreettisestikin uusi alku. Se toki varmasti kuuluu sieltä, mutta ei tarkoituksella. ”Tein sen virheen, että kävin lukemassa sen, mitä ihmiset kirjoittelivat minusta keskustelupalstoilla. Pyysin heti anteeksi ja sain, mutta eihän sitä siinä haastattelussa näy.” Ismo Kullervo Alanko julkaistaan 9. Onko Ismo Kullervo Alanko erolevy. Meillä oli vähän velkoja ja kaikkea. En kuitenkaan rupea vannomaan!” Eli uutta Sielun Veljien levyä ei ole tulossa. Kaikki, jotka minut tuntevat ja ovat vähänkään uraani seuranneet, tietävät, etten suhtaudu naisiin väheksyvästi. Kun me lopetettiin, ei me koskaan ilmoitettu, että ollaan lopetettu. Biisistä suorastaan haistaa sen hetken, kun se on kirjoitettu peiliin tuijottaen. ”Oli helvetin hyvä, että tehtiin se juttu vielä, kun kaikki ovat hyvässä kunnossa. Oli hyvä soittaa, mutta samalla tuntui, että tämä on tässä. Iltapäivälehdet uutisoivat kevättalvella pitkän, 1980-luvulla alkaneen parisuhteesi ja avioliittosi päättymisestä. Bändihän lähti isosti, sitten väki kaikkosi, sitten tuli L’Amourha ja sitten se siitä hiipui. Mutta eihän näitä takaisin saa. ”Just näin, tällaisena hetkenä se on syntynyt. Tulin siiheen lopputulokseen, ettei kusipäälle ja mulkulle yksinkertaisesti ole synonyymejä. Oli tosi hauska soittaa niitä biisejä, antoisa ja vapauttava kokemus.” ”Sitten siinä on myös se aspekti, että kun ne Siekkarien viimeiset vaiheet olivat aika ankeita, oli hauska saada toisenlainen päätös sille tarinalle. Minulla on tapana levyä tehdessä kääntää kaikki kivet, vaikka monet asiat ovat syntyneet spontaanisti ja niiden kanssa käy läpi spekulaatiota siitä, voiko tämän nyt laittaa levylle vai onko se myötähävettävää. Siinä oli sellaista lopunajan tuntua, eikä meidän sukseekaan ollut mainittavaa loppuaikoina. Sen jälkeen se Mattilan kolumni ei tuntunut miltään, vaikka jotkut läheiset ihmiset ovat loukkaantuneet siitä puolestani.” ”En tiedä, kyllähän siinä vähän tuli sellainen ’yksi sana ja 35 vuoden ura ei enää merkitse mitään’ -tyyppinen tunnelma. Tilanne oli spontaani, ja yritin karrikoida hänen hahmoaan siinä esittäessäni kysymystä. Tuli sellainen olo, että tämä kortti on nyt katsottu.” Olet aikaisemminkin käyttänyt voimasanoja kappaleissasi (Haista Vittu!, Vittu kun vituttaa). Enhän minä voi sitä haastatteluissa sivuuttaakaan, koska se on ollut iltapäivälehdessä.” ”Haluan kuitenkin pysyä siinä henkilökohtaisuudessakin tavallaan omissa tuntemuksissani enkä sotkea mukaan niitä ihmisiä, jotka niihin tuntemuksiin liittyvät. Mikä oli reaktiosi ihmisten tuohtumiseen tai vaikka Helsingin Sanomien Ilkka Mattilan aiheesta kirjoittamaan kolumniin. Se on tärkeä selvennys. Silloin se ei ole enää musiikkia.” Miten parin vuoden takainen Sielun Veljien paluu näyttäytyy sinulle nyt. ”Tuohon minulla ei ole vastausta hahmoteltuna muistikirjassani. Se ei ole päällimmäinen asia tuolla levyllä. Tiesin heti, kun sana pääsi ilmoille, että tuon olisi voinut jättää sanomatta. lokakuuta. Se myös tekee lauluista ajattomia – ja ylipäätään musiikia. No, ei me sitä nytkään tehty! Mutta henkisesti minusta tuntuu, että se oli siinä. Jos ne ovat liian arkisia tai väärällä tavalla kertovia, huomio keskittyy pelkästään tekstiin. Meno on nykyään paljon skarpimpaa, eli mikä totalitäärisessä hulluudessa hävittiin, se tiukassa yhtyesoitossa voitettiin. Sehän on aika fyyysistä ja intensiivistä musiikkia. Alkuperäinen fiilis vesittyi.” Nousit keskikesällä julkisuuteen, kun median mukaan tytöttelit kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasosta haastattelun yhteydessä
SUOMEN SUOSITUIN KEIKKAKALENTERI METELI.NE T VIRON KAIKKI KEIKAT NYT OSOITTEESTA MELOMAAN.EE SYKSYLLÄ TALLINNAAN?