Rumba 4/2018 - Lehtiluukku.fi

Haluatko ostaa tämän lehden?

Vaikuttaako lehti kiinnostavalta? Voit lukea koko lehden valitsemalla "Lisää ostoskoriin". Mukavia lukuhetkiä!

Olet esikatselutilassa. Lue koko lehti

Gasellit on vettä sakeampaa 4 2018 9,80 €
UUsi albUmi Ulkona nyt! mUkana singlet blUr, sUn in oUr eyes & nostalgia www.MOMOMOYOUTH.cOM www.SONYMUSIc.FI
UUSI ALBUMI ULKONA NYT! MUKANA MENESTYSSINGLE MALAMENTE facebook.com/musicarosaliabarcelona | instagram.com/rosalia.vt | sonymusic.fi
64 LEV YT 72 SOITTOLISTA JA AKKO EINO K ALEVI 76 KOLUMNI R AMSAY 78 NISSE M 79 SARJAKUVA MATTI NÄREK ANGAS 80 KYSYMYS & VASTAUS ELIAS GOULD S I S Ä LT Ö 4 / 2 018 RUMBA 7. Se on silti enemmän ystäväporukka kuin työpaikka. Onko todella näin. Päkä, Musajusa, Thube Hefner ja Hätä-Miikka avaavat suhdekiemuroitaan. Miten Warp on muovannut elektronista soundia, ja vieläkö sillä on relevanssia nykyajassa. 50 WARP RECORDS Elektronisen ja kokeellisen musiikin levymerkki juhlii ensi vuonna kolmekymppisiään. Miltä bändin kuopuksesta Jyrki 69:stä tuntui astua haudanvakavien Paraati-fanien arvostelun kohteeksi. 42 MUSTA PARA ATI Suomalaisen postpunkin legenda vaihtoi jälleen laulajaa, ja tällä kertaa myös laulukieltä. 58 POPJOURNALISMI Popjournalismia ei enää tarvita, sillä artistit voivat kertoa somessa seuraajilleen sen mitä haluavat. 10 POIMINTOJA 12 VALITUT PALSAT 20 1+1 ROSITA LUU ja MAUSTET Y TÖT 26 MERKKIHENKILÖ ANNIK A OKSANEN 29 KOLUMNI VUOREL A 30 POP-ESSEE K ANYE WEST 32 GASELLIT Gasellit on kasvanut tasaisesti yhdeksi Suomen suurimmista bändeistä
Niin jussina kuin joulunakin. 11,98€ NA UT I KO H TU UD EL LA Jussi_joulumainos_225x297.indd 1 18/10/2018 13.11. Jussi by Botter (15.84 EUR/L) Tuhti, mehevä ja rehellinen
PÄ Ä K I R J O I T U S Me, Myself and I ” E n tahdo levystä arvostelua ennen kuin levy on virallisesti julkaistu. Kansikuvabändi Gasellit on kasvanut Monspkoulukunnan indieräppipiireistä valtavirtaan, listojen kärkeen ja festarien isoille lavoille olemalla, Musajusan sanoin, neljä tavisjätkää, joilla on hyvä meininki. Tämä liittyy samaan ilmiöön, josta Jose Riikonen kirjoittaa popjournalismin tarpeellisuutta pohtivassa artikkelissaan. Molemminpuoliseen luottamukseen perustunut sopimus onkin muuttunut työtä rajoittavaksi yksipuoliseksi saneluksi. Tätä dynamiikkaa ja näitä persoonia Oskari Onninen on välittänyt onnistuneesti tämän lehden sivuille. Tämä on omiaan ruokkimaan sitä, että jokaisen singlejulkaisun täytyy olla spektaakkeli; se täytyy kääriä tunteisiin vetoavaan selviytymistarinaan tai muuhun näennäispaljastukseen. Embargo tarkoittaa alun perin ”herrasmiessopimusta”, jossa tiedottaja antaa tiedotteensa ennen kuin se on julkista tietoa, jotta toimittaja ehtii paneutua siihen. Siksi se yksi ”miksi?” voi olla liikaa. Helpompi on kieltäytyä kohteliaasti haastattelusta ja lukea tiedote Instagram-seuraajille. Kun nahkansa luo pari kolme kertaa vuodessa, on sanomattakin selvää, ettei lähempi tarkastelu kestä päivänvaloa. Virallisemmin sanakääntein levy-yhtiöt asettavat ”arvioembargoja” yhä yleistyvässä määrin isoista julkaisuistaan. Niin jussina kuin joulunakin. vuosikerta Numero 676 Toimituksen tilaama tai sille tarkoitettu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää Pop Median kaikissa uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutustai jakelutavoista. Kiitos tarjouksesta kuitenkin ja hyvää viikonloppua!” Näin vastasi eräs artisti, kun tiedustelin mahdollisuutta saada marraskuun aikana ilmestyvä albuminsa arviota varten kuunneltavaksi. Jussi by Botter (15.84 EUR/L) Tuhti, mehevä ja rehellinen. Kun levy-yhtiön neukkarissa on luotu uusi tarina artistin uuden julkaisun ympärille, media nähdään vain kapuloina rattaissa, jos se ei pureksimatta niele tarjoiltua, vaan kenties tohtii kysyä, että miksi. Vaikka olen miettinyt miltä kantilta tahansa, en keksi arvioembargolle muuta funktiota kuin median kontrolloinnin. JUKKA HÄTINEN Kirjoittaja miettii, oliko Elastisen Rähinä-kirjassa kaipaama artikkeli Rumban edellisessä numerossa. www.rumba.fi facebook.com/rumbafi twitter.com/rumbalehti instagram.com/rumbalehti PÄÄTOIMITTAJA Jukka Hätinen TOIMITUSSIHTEERI Mervi Vuorela ULKOASU Mikko Litmanen KANNEN KUVA Markus Paajala TÄMÄN LEHDEN TEKIJÄT Markus Hilden, Joni Kling, Samuli Knuuti, Kimmo K. ”Miksi esittää jotain muuta tai hakea jotain roolia?” On myös hedelmällisempää keskustella henkilön kanssa, joka ei pidä yllä mitään roolia. Tämän vuoksi Gasellit on myös niin kiinnostava: neljä ystävää, joiden välinen dynamiikka ja omat persoonat tekevät yhtyeestä kliseisesti sanottuna enemmän kuin osiensa summan. Tai kohteen kannalta vielä parempaa: se jätetään kirjoittamatta kokonaan, koska teos on jo kaikkien kuunneltavissa. 11,98€ NA UT I KO H TU UD EL LA Jussi_joulumainos_225x297.indd 1 18/10/2018 13.11 RUMBA 9. Mustanaamion suojeluksessa jo vuodesta 1984. Henkilön, joka on saapunut pöydän ääreen omana itsenään, ominaisuuksineen ja puutteineen, ilman ulkoa opeteltua narratiivia. Mahdollinen negatiivinen kritiikki ilmestyy vasta kun teos on kaikkien kuunneltavissa. Rumba ei vastaa tapahtumatietojen mahdollisista muutoksista eikä tilaamattomien kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä tai palauttamisesta. Koskinen, Nisse M, Mikael Mattila, Matti Närekangas, Oskari Onninen, Markus Paajala, Tomi Palsa, Niko Peltonen, Jean Ramsay, Jose Riikonen, Heini Strand, Kimmo Vanhatalo HARJOITTELIJA Helmi Padatsu TOIMITUKSEN YHTEYSTIEDOT Rumba / Pop Media Oy Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki etunimi.sukunimi@popmedia.fi rumba@popmedia.fi ILMOITUSMYYNTI Oskari Anttonen, Erik Kangas, Peter Lindroos, Oona Lukkarinen, Mikko Mali, Aleksi Rautakorpi ilmoitusmyynti@popmedia.fi etunimi.sukunimi@popmedia.fi TILAAJAPALVELU 03 4246 5302 (ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi KUSTANTAJA Pop Media Oy Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki www.popmedia.fi TOIMITUSJOHTAJA Tuomo Häkkinen PAINOPAIKKA M?kusala ISSN 0781-0326 35. Näin ollen toimittaja voi tehdä työnsä ilman kiirettä, ja kaikki voittavat, myös se tärkein eli lukija. Nykyinen striimauskulttuuri on tehnyt mainstream-musiikista kilpailun
– JUKKA HÄTINEN Kehun Haruki Murakamin Komtuurin surma -kirjaa pitkälti vanhojen meriittien pohjalta. Pakko arvostaa kirjaa ihan vaan fyysisten ansioidensakin vuoksi: vaatii pokkaa julkaista yli 800-sivuinen jötkäle aikana, jolloin ihmisen keskittymiskyky tuskin riittää tämän tekstin loppuun asti. Lehden tekijät ovat mieltä. Viikinmäen uusi kaupunginosa on erityisen palkitseva kokemus: syvän notkelman ja sitä reunustavan harjanteen dikotomian varaan rakentuva alue on luultavasti eeppisin Helsingin uudempi lähiö, eivätkä Ristiretkeläistentien tai Bysantinkujan kaltaiset kadunnimet ainakaan himmennä vaikutelmaa. Sarja saa tehtyä jopa kissanpennuista pelottavia, puhumattakaan yöunet vievästä linkkuniskanaisesta! – KIMMO VANHATALO 10 RUMBA. – MARKUS HILDEN Gabi Hakasen ja Mara Salmisen vuonna 1980 ensisinglensä julkaissut Stressi oli Suomen ensimmäinen futupop-yhtye. Samalla se on myös hyytävän karmiva. Twin Sisterin neljäs levy Salt on alleviivatun ultraviileä; on autotunea, rikkinäistä espanjaa ja saksofonin sävyttämää aikuista salonkipoppia. Se on liikuttava ja jopa kaunis tarina hajonneesta perheestä, lasten ja vanhempien välisestä suhteesta ja menneisyyden painolastista. 90-luvun ajankuva ja nuorten lökäpöksyjen kirkasotsaisuus on saatu sivuille eläväisesti, mutta tarina alkaa levitä käsiin mitä lähemmäs nykypäivää tullaan. – JOSE RIIKONEN Maailman aliarvostetuimpiin kuuluvan lauluntekijän Neneh Cherryn uutuus Broken Politics on ajaton ja groovaava albumi, jonka jokaisesta sävellyksestä ja sanasta välittyy Näkemys isolla N:llä. P O I M I N T O J A Dream popin ei tarvitsekaan tarkoittaa kitaroita! Newyorkilaisen Mr. Svartin julkaisema Tatsia – Complete Studio Recordings kerää Imatran ihmeen ainokaisen ja singlet nippuun. – OSKARI ONNINEN Pitkät kävelyt Helsingin eri osiin ovat toimineet parhaina lääkkeinä syysmasennukseen. – NIKO PELTONEN Mikko Aaltosen kirja 7 veljestä – 20 vuotta Rähinää paketoi kansiin yhden oleellisen näkemyksen hiphopin Suomeen rantautumisesta ja lokalisoinnista. Murakami jakaa mielipiteet, ja minä olen äärifanipoika: hän on vähän kuin Japanin Kaurismäki kohtauksineen, joissa tunnemyräkkä on pinnan alla ja päällepäin näkyy vain esteettisesti ihana, pysähtynyt hetki. – JONI KLING Netflixin The Haunting of Hill House on sekä pelottava että koskettava sarja. Paikoin se kuulostaa siltä, mitä joskus kai kutsuttiin downtempoksi, mutta se olisi pahasti sanottu. Syntetisaattorioudoke ei voittanut Rockin SM-kisoja, mutta teki kisan kylkiäisenä yhden albumin
P O I M I N T O J A Junnu Vainio Sellaista elämä on Juha ”Watt” Vainio kaikuu karaokekapakoissa päivittäin. Nyt puhutaan myös julkaisemisesta ja rahasta. Kaupoista ja netistä. Jos yhtyeen solisti miellyttää, kannattaa ehdottomasti hankkia Modernin elämän koko tuotannon niputtava lp. Kyllä. Dekkaristi ja hyvän juoman ystävä Christian Rönnbacka kuulusteli tekijät ja tutki tislaamot. Bändikirja Kasaaminen, treenit, keikat, studio, julkaiseminen, raha Kaikki mitä muusikon tulee tietää! Tärkeimmät neuvot ja ohjeet bändiä perustavalle tai sellaisessa soittavalle. Toivekirja viskiharrastajalle! Helpotuksen historia Hykerryttävä kirja vatsan toiminnasta, maailman luonnollisimmasta asiasta, johon tämän kirjan lukemisen jälkeen suhtautuu väkisinkin aivan toisin. Viskiretki Suomalaisen viskin jäljillä Kansainvälisesti palkittuja viskejä Suomesta. Rakastetun sanoittajamestarin elämä ja teot kerrotaan ensimmäistä kertaa perusteellisesti ja salailematta. – MARKUS HILDEN Sata kaljaa -kulttihitistään ”tunnettu” elektropunkbändi Sähkö-Isku on aktivoitunut jälleen! Uuden Hanaa tiskiin -kappaleen voi käydä kuuntelemassa bändin Bandcamp-sivulta. – HEINI STRAND A Star Is Born on maailman kököin viiden tähden elokuva. Koko albumikin ansaitsee kehunsa, mutta tämä nimenomainen kappale edustaa oudolla tavalla täydellistä kauniin melun ja abstraktiudessaankin tunnistettavan maailmankuvauksen harmoniaa. Vanhat pojat viiksekkäät ja albatrossit puhuttelevat aina uusia sukupolvia. Se sisältää myös tarkkanäköisen analyysin Ruudolfin Leijonakuningas-laulusta. Syksyn kirjajytkyt Pe te r Au lén , Ju kk a Jy lli Pe tri Pi et ilä in en , Ju ha M et so M id as D ek ke rs Ch ris tia n Rö nn ba ck a Vuoret-yhtyeen Portti-levyn ensimmäinen biisi Kartta on luultavasti järisyttävin tänä vuonna kuulemani musiikkikappale. – NIKO PELTONEN Silvia Hosseinin esseekokoelma Pölyn ylistys on loistava ja oivaltava. Se säihkyy musiikkinsa ja Lady Gagan ja Bradley Cooperin välisen kemian ansiosta. Bändi on 2010-luvun parhaita kotimaisia. Kiinnostavaa tietoa maamme ykkösrivin bändien ongelmista ja onnistumisista. – MERVI VUORELA
VA L I T U T PA L S AT KUVAT JA TEKSTIT TOMI PALSA 12 RUMBA
Harmi homma, sillä muilta osin ilta oli ihan täyden kympin ja seuraavan levelin toimintaa. RUMBA 13. VA L I T U T PA L S AT Pyhimys • Kulttuuritalo, Helsinki • 13.10.2018 HIPHOPIN erikoismies Pyhimys järjesti viimaisen syksyn kunniaksi kaksi ainutlaatuista konserttia Kulttuuritalolla. Joukko tanssijoita pyöri lavalla ja yleisön joukossa. Lavalla oli Pyhimyksen keikkakokoonpanon lisäksi jousitrio, rumpali ja pieni puhallinsektiokin. Pyhimykseen suunnattu järeä valospotti jätti kaiken muun lavalla tapahtuneen varjoihinsa. Valitettavasti juuri tanssijoiden tuomasta draamallisesta lisästä ei jäänyt juuri mitään käteen. Puitteet komealle illalle olivat kohdillaan
VA L I T U T PA L S AT 14 RUMBA
Tavastian yli pyyhkäisi sellaiset energiavirtaukset, että kyynisempikin voi hyvillä mielin uskoa tulevaan. • Tavastia, Helsinki • 18.10.2018 KAUAS taakse jääneen festarikesän tärkein esitys oli Dreamgirlsin keikka Flow-festivaalilla. Flow-konsertti onnistui yli odotusten ja Dreamgirlsista tuli käsite jo ennen ryhmän toista varsinaista esiintymistä. RUMBA 15. VA L I T U T PA L S AT D.R.E.A.M.G.I.R.L.S. sai tehtäväkseen kerätä kiinnostavista uusista kyvyistä iskuvoimaisen joukon, joka potkisi patriarkaattia munille ja tuulettaisi ummehtuneita rap-piirejä. Silloin dj-duo D.R.E.A.M
16 RUMBA. VA L I T U T PA L S AT Kimmo Pohjonen Skin • Klubi, Tampere • 21.9.2018 TAMPEREEN legendaarinen Tullikamari vietti juhlavasti syntymäpäiviään syyskuussa. Rakennus on ollut musiikinrakastajien riemuksi nykykäytössään jo kolmen vuosikymmenen ajan. Itse olen asunut puolet tuosta ajasta Tampereella ja väittäisinkin, että olen nähnyt Pakkahuoneen ja Klubin seinien sisällä enemmän keikkoja kuin missään muualla. Kutsuvierastilaisuudessa oli tarjolla muun muassa Kimmo Pohjonen Skinin konsertti ja ilmaista alkoholia. Tuo yhdistelmä vie helposti jalat alta itse kultakin
Onneksi pääjehu Yari löysi Litku Klemetin yhtyeestä itselleen hengenheimolaisia ja pyysi heidät taustayhtyeekseen valituille keikoille. RUMBA 17. Melkein kaikki aikalaisyhtyeet ovat ehtineet jo niistää oman perintönsä tyhjiin paluukiertueilla ja muilla julkisuustempuilla, mutta Se on pysynyt naftaliinissa ja pysyy edelleen. Toivottavasti tämä yhteistyö saa jatkoa eikä Klubin keikka jäänyt viimeiseksi, kuten illan aikana vihjattiin. VA L I T U T PA L S AT Yari & Se tuntematon numero • Klubi, Tampere • 27.10.2018 UUDEN aallon todellinen klassikko, Se-yhtye johtajanaan Yari, lopetti toimintansa vuonna 1985. Litkun ryhmä sekä Yari ansaitsivat toisensa
Ja aivoni räjähtivät iloisesti useaan otteeseen keikan aikana. Itse olin toivonut näkeväni nämä nuoruuteni sankarit keikalla yli 30 vuoden ajan ja vasta nyt siihen avautui kohdallani mahdollisuus. VA L I T U T PA L S AT Voivod / Snake • Tavastia, Helsinki • 17.10.2018 HARVOIN sitä näkee 35-vuotisjuhlia viettävää orkesteria, jonka toiminta on yhtä riemastuttavaa ja innokasta kuin Voivodilla. Yhtye on aina loikkinut erilaisten genrekarsinoiden ylitse, ja samalla riemumielellä Voivod esiintyi lavallakin ja oli selkeästi otettu yleisön hurmoksellisesta vastaanotosta. ”Täällä pitää käydä useammin”, todettiin lavaltakin käsin. Naulan kantaan! 18 RUMBA
Paul’s Sound Nummela • Kitarataivas Salo • F-Musiikki Vantaa • F-Musiikki Turku • F-Musiikki Oulu • Viihdeässät Nummela • Top Sound Seinäjoki. (09) 5870456• Mobile 0400-445603 • E-mail: smi@smi-music.com • Web: www.smi-music.com Pearl Decade Maple kauppiaat: • DLX DeLuxe Music Helsinki • Aron Soitin Helsinki • Soitin Laine Turku • Super Ostis Turku • Musikantti Jyväskylä • Keskusmusiikki Lahti • Musacorner Tampere • Tammer Piano ja Soitin Tampere • Pori Sound City Pori • Soitin Jylhä Muurame/Jyväskylä • Musiikkimestarit Rovaniemi • Power Sound Somero • Musiikki Kullas Oulu • St. Learn more at pearldrum.com Maahantuonti ja tukkumyynti: SMI-Scandinavian Musical Instruments Oy • Henry Fordin katu 5C 00150 Helsinki • Tel. Check it at your Pearl Dealer INTRODUCING DECADE MAPLE Iconic Sound at a Revolutionary Price. Pearl’s first Pro quality all Maple drumset at an incredibly affordable price
Spotify-popin, levyttävien Youtube-tähtien ja meemihokemia suoltavien valtavirtaräppäreiden takaa löytyy muheva ja ravinnepitoinen maaperä, jossa mitä kauneimmat ja ainutlaatuisimmat kukat voivat kukkia. 20 RUMBA. 1+1 Naiset toiselta planeetalta ROSITA LUU ja MAUSTETYTÖT luovat uutta omaehtoista ja persoonallista näkemystä Leevi and the Leavingsin, Rauli ”Badding” Somerjoen ja Kasevan perinteisestä suomalaisesta popista ja iskelmästä. TEKSTI KIMMO VANHATALO KUVAT MARKUS PAAJALA V aihtoehtomusiikki voi Suomessa nykyään loistavasti
Taustalla oli välirikko Hermajan kanssa. 1+1 Hörhöt, kummajaiset, erilaiset ja etsijät luovat musiikkia psykedeliasta progeen, punkista synapoppiin ja elektronisesta musiikista vaihtoehtoiseen räppiin ja kaikkeen siltä väliltä. Bergin ja Antti Hermajan muodostama Hullu ruusu julkaisi viime vuonna nimettömän debyyttilevynsä. Etenkin kitaravetoisen ja luomusoundisen vaihtoehtoisen popin ja rockin tila on verevä. Suojassa markkinavoimien vaatimuksilta persoonalliset äänet voivat kypsyä rauhassa. Berg on kuvaillut kokoonpanon musiikkia ”huuruiseksi PMS-popiksi”, ja se onkin kiehtova yhdistelmä kutsuvia melodioita ja Bergin persoonallisia ja särmikkäitä sanoituksia. Leevi and the Leavingsin ja Noitalinna huraan klassikoihin verrattu albumi sai kehuja muun muassa Helsingin Sanomissa, ja yhtye vaikutti olevan lupaavassa nousukiidossa. Litku Klemetin ja Jukka Nousiaisen kaltaisten artistien suosio on inspiroinut uusia tulokkaita, jotka ammentavat menneisyyden soundeista, kirpputoriestetiikasta ja kylmän kokoomuslaisen suoritusyhteiskunnan hylkimisestä. Luovuutta ja yritteliäisyyttä piisaa, jos ei aina satumaista kaupallista menestystä. Hieman yllättäen Berg ei kuitenkaan palannut kesällä uudella Hullu ruusu -materiaalilla, vaan julkaisi SOS-kappaleen Rosita Luu -nimellä. Kyse ei ole niinkään skenestä, vaan tekemisen tavasta ja estetiikasta: omaehtoisuudesta, pienimuotoisuudesta, kotikutoisuudesta, yhteisöllisyydestä sekä kiehtovasta sekoituksesta introja ekstroverttiyttä. Rosita Luu syntyi kriisistä ja sen onnellisesta lopusta. ROSITA Luu on myös Hullu ruusu -yhtyeestä tutun Bergin uusin projekti, jonka ensilevyn SOS Helmi Levyt julkaisi lokakuun puolivälissä. RUMBA 21. Tätä estetiikkaa edustavat haastatteluun saman pöydän ääreen saadut laulaja-laulunkirjoittajat Rosita Luu eli Merita Berg ja Maustetyttöjen Kaisa Karjalainen
1+1 Kaisa Karjalainen (vas.) ja Merita Berg. 22 RUMBA
En osaa kirjoittaa ulkopuolisen näkökulmasta tai asioista, jotka eivät tunnu itselle läheisiltä.” Berg kuvailee musiikkinsa teemoiksi arjen ohella rakkauden, väkivallan, seksin ja mielenterveyden, koska ”pää prakaa jonkin verran”. Karjalaisen mukaan tämä ei ole niinkään tietoinen päätös kuin välttämättömyys. ”Minun ei tarvitse oksentaa kaikkea sitä, mitä on juuri prikulleen minulle tapahtunut. Kuuntelen pääasiassa Baddingia, Agentsia, Kirkaa ja Pepe Willbergiä”, Karjalainen sanoo. Lopulta Berg teki sovinnon Hermajan kanssa, ja Rosita Luu syntyi jälleen yhteistyössä tämän kanssa. Kuuntelen vain samoja saatanan kasetteja aamusta iltaan.” – KAISA KARJALAINEN RUMBA 23. Tuli sydänsurua ja minun puoleltani katkeruutta ja vihaa. ”Ihmettelen aina, että kukaan tietää yhtään mitään musiikistani, koska emme ole vielä julkaisseet mitään. En voi käsittää, että jengi heittelee jotain biisinnimiä viiden Youtube-videon perusteella”, hän ihmettelee. ”Rakastan vanhaa iskelmää. ”Badding on ihan uskomaton lahjakkuus. Kirjoittajana vapauduin. Heidän Vaasankadun rappioromantiikalla silatut kappaleensa kertovat muun muassa ”halvasta kaljasta ja reseptivapaista särkylääkkeistä” ja ”viidennestätoista päivästä ilman sua ja kaljaa”. Berg ei halunnut lopettaa musiikintekemistä, joten hän alkoi nauhoittaa omia kappaleitaan ilman sen suurempaa päämäärää. ”Joku oli kuvaillut sitä Hullu ruusu -spin-offiksi. Kummankin musiikissa kuulee myös arkirealismia, jopa inhorealismia. Kirjoitan lähinnä omasta ja lähipiirini elämästä. ”Silloin iskelmä tehtiin kunnolla. Tarkemmin hän ei vielä osaa tulevaa materiaalia kuvata, mutta ainakin Maustetytöt soittavat sillä kaiken kahdestaan. Aikaisemmin Kaneli-yhtyeessä vaikuttaneet Maustetytöt soittavat melodista ja tarkoituksellisen rähjäistä poppia, jota tahdittavat kitara, halvat koskettimet ja rumpukone. Heidän suurimmat esikuvansa löytyvätkin menneisyydestä. Se ei enää kuulosta siltä, että olisi aseen piippu ohimolla”, Berg kertoo. Kuuntelen vain samoja saatanan kasetteja aamusta iltaan”, Karjalainen kertoo. ”Minusta olisi ihan kiva ottaa kantaa, mutta en hirveästi tiedä mihin, kun en lue lehtiä enkä katso uutisia”, hän sanoo naurahtaen. Tai ei se ole pessimistinen vaan realistinen”, Karjalainen lisää. Tämä hämmästyttää Karjalaista. ”Tarkastellaan asioita altavastaajien näkövinkkelistä. Maustetytöiltä on tulossa Karjalaisen mukaan ensimmäinen julkaisu ”varmaan vuodenvaihteen jälkeen” ja pitkäsoitto ensi vuoden kesällä tai syksyllä. Se ei ole kirkas ja hengetön, kuten nykyään”, Karjalainen sanoo ja tuntuu todella innostuvan ensimmäisen kerran haastattelun aikana. 1+1 ”En tiedä, mistä sitä nykypäivän musiikkia oikein seuraisi, kun minulla ei ole ollut kämpillä vuosiin internetiä. Suoraa kysymystä kantaaottavuudesta Karjalainen kuitenkin väistelee. Minua myös koskettaa se vanha soundi. ”Pessimistinen näkökulma ainakin. ”En oikein tiedä, mistä muustakaan kirjoittaa kuin siitä, mitä näkee, kuulee ja elää. ”Se on myös modernimpi. Myös heidän laulujensa näkökulmassa on yhteyksiä. Haluaisin osata tehdä sellaisia”, Karjalainen hehkuttaa. ”Iskelmälevyillä oli myös helvetin taitavia soittajia”, Berg lisää. Meinasin puhkoa hänen silmänsä”, Berg sanoo hiukan huolestuttavan toteavaan sävyyn. Se on kannanotto siihen, mitä mielenterveyden puolella voi tapahtua.” NYKYPÄIVÄN musiikkia Berg ja Karjalainen eivät omien sanojensa mukaan juurikaan seuraa. ”Tarinan taakse pystyy piilottamaan oman kokemuksensa, kun ei halua tuoda sitä esiin niin läväyttäen.” Bergin mukaan tarinan lähtökohta saattaa olla jossain todellisessa, mutta etäännytetysti. Voi vaikka identifioitua finninaamaiseen ja miestissiseen teinipoikaan, joka pelaa lätkää, kuten Hullun ruusun Maalivahti-kappaleessa.” Mahtaako Bergin ja Karjalaisen lauluihin sisältyä myös kantaaottavuutta ja kritiikkiä nykymaailman menoa kohtaan. Duo ei ole vielä julkaissut mitään studiossa äänitettyä materiaalia, mutta keikat muun muassa Ville Leinosen, Jukka Nousiaisen ja Lasten hautausmaan kanssa ovat synnyttäneet hypeä, jonka takia Maustetyttöjen kappaleet tunnetaan, vaikka niitä voi kuunnella vain Youtuben livevideoilla. Annetaan heille ääni”, Berg pohtii. Tekstit saattavat olla aika pinnallisia suurimmalta osin, mutta sävellykset ja sovitukset ovat mahtavia. ”Kukapa ei olisi siinä tapauksessa fantasioinut oman mutsinsa listimisestä. ”Rumpukoneilla ja noilla kirpparivehkeillä äänitellään.” TOISTENSA musiikista Berg ja Karjalainen löytävät yhteyksiä ainakin melodisuuden ja melankolisuuden puolesta. ”En tiedä, mistä sitä oikein seuraisi, kun minulla ei ole ollut kämpillä vuosiin internetiä. Se on hauska termi”, Berg sanoo. Käytimme paljon syntikkaa. Tällaista olisi havaittavissa vaikkapa Maustetyttöjen kappaleessa, joka kertoo seisoskelusta leipäjonossa. Hän on omakohtaisuuden ja tunnustuksellisuuden ohella kiinnostunut kertomaan tarinoita. Hän kertoo käsittelevänsä esimerkiksi Äiti-kappaleessa vaikeaa äitisuhdettaan. ”Me olimme Antin kanssa rehabilla toisistamme. Aloin rakastaa laulamista ja äänenkäyttöä. Kun purat sen kappaleeseen, se saa tajuamaan, että tämä on olemassa oleva ilmiö, että lapsi voi olla väkivaltainen äitiään kohtaan. Hänen mukaansa Rosita Luun erottaa Hullusta ruususta se, että ”bändiä ei ollut mukana koheltamassa studiossa”, vaan Hermaja soitti kaikki soittimet. Myös säveltäjänä ja sanoittajana. Jokaisella levyllä ne hänen itse tekemänsä biisit ovat parhaita. Hänen tekstinsä eivät ole yhtään pinnallisia. Maustetytöt on siskosten Kaisa ja Anna Karjalaisen muodostama duo, jota on Rosita Luun ja Hullun ruusun tavoin verrattu Leevi and the Leavingsiin ja Noitalinna huraaseen. Kummallakin esikuviin lukeutuvat myös Kaseva ja Ernos. ”On niissä kappaleissa jotain sellaisia rivejä, mutta ei ihan hirveästi. En ajattele kappaleita kantaaottaviksi, jos ne kuvailevat vain omaa elämääni.” ”Sosiaaliset rakenteet ja sellaiset tulevat niissä esiin”, Berg pohtii
”Mehän emme taas siskoni kanssa osaa soittaa ollenkaan. Me tulimme Antin kanssa ihan pystymetsästä. KARJALAINEN on kotoisin pienestä Vaalan kunnasta Kainuussa. Yritetään treenata”, Karjalainen naurahtaa. Siellä oli halpa asunto”, Karjalainen sanoo. Kaikki bändit ovat keskenään, että’jee, me ollaan frendejä’. Hänen mukaansa hänen kappaleissaan näkökulma kuitenkin on yleensä urbaani, koska hän on asunut jo vuosia Kalliossa. Se on Suomen persereikä tai väliliha”, Berg sanoo. Esimerkiksi se, joka keskittyy Kallioon, vaikuttaa lukion hyppytunnilta. Berg puolestaan on syntynyt Kirkkonummella, mutta kuvailee itseään juurettomaksi. ”Joku Pimeä tie, mukavaa matkaa tai Elina, mitä mä teen ovat kaukana huumorista. Hän on muuttanut yksitoista kertaa viimeisen yhdeksän vuoden aikana. ”Eihän kukaan jaksa kuunnella paatosta ja surullisuutta ilman sitä. Kumpikaan artisti ei koe olevansa osa mitään skeneä. En ole kiinnostunut istumaan kuppiloissa ja jauhamaan, että hitto meillä on kova bändi. Bergiä harmittaa se, että Leevit mielletään usein ”juottolahuumoribändiksi”. Ennen piti olla todella hyvä soittaja, että pääsi mihinkään”, Karjalainen jatkaa. Esimerkiksi se, joka keskittyy Kallioon, vaikuttaa lukion hyppytunnilta. Lahdessa asuin liian pitkän ajan nuoruudestani. Toki Leevien kappaleissa huumori on usein tärkeässä osassa. Yksi selkeä yhteinen esikuva sekä Rosita Luulle että Maustetytöille on Leevi and the Leavings. Tämän Berg ja Karjalainen myöntävät auliisti. ”Lauloin siellä päiväsaikaan karaokessa Mieletöntä Melindaa.” Karjalaisen mukaan Leevi and the Leavings on ainoa niistä yhtyeistä, joihin Maustetyttöjä on verrattu, jota hän on todella kuunnellut. Se on ihan paskaa.” ”Me tulimme sieltä pystymetsästä Annan kanssa kirjaimellisesti. Muutimme sattumalta Vaasankadulle. Karjalainen on samoilla linjoilla. ”En ole niin kiinnostunut jauhamaan, mutta siellä kuppilassa tykkään kyllä istua.” ”Musapiirit ovat tosi mälsiä. 1+1 ”Nykyään harva bändi on mitenkään teknisesti taitava. En pysty samastumaan siihen.” – MERITA BERG 24 RUMBA. Nykyään hän asuu Vaasankadulla Helsingissä. Ne ovat surullisimpia kappaleita, joita olen koskaan kuullut”, hän sanoo. ”Minulla on esimerkiksi se linja, että en huoli bändiini ketään muuta kuin sibisläisiä”, Berg paljastaa. Eihän tähän elämään voi suhtautua kuin vähän huumorilla”, Karjalainen pohtii. Hän muistelee olleensa kuusivuotiaana äitinsä kanssa Kontulan ostarilla. En pysty samastumaan siihen. Kaikki bändit ovat keskenään, että ’jee, me ollaan frendejä’. Olen kasvanut sen parissa”, Berg sanoo. ”On se tosi rakas. ”Musapiirit ovat tosi mälsiä. Meillä ei ollut mitään hajua, mikä se on. Karjalainen sen sijaan sanoo, että voisi hyvin muuttaa takaisin Vaalaan, ”jos siellä voisi tehdä muuta kuin kalastaa tai poimia marjoja”. ”Se on vaikuttanut niin, että vihaan kaikkia pienempiä paikkakuntia. Kuinka juurettomuus tai kasvaminen pienemmällä paikkakunnalla on vaikuttanut laulunkirjoittajien kappaleiden näkökulmiin. ”En pyöri missään porukoissa”, Berg sanoo
Vuonna 2012 Oksanen oli Fullsteamilla harjoittelussa ja päätyi emännöimään Cat Poweria yhden viikonlopun ajan, kun tämä tuli Helsinkiin keikalle. Siinä on tiettyä psykologiaa, miten artistit joskus vaativat asioita vain todistaakseen, että he voivat, ja testatakseen, että tiimi ympärillä on motivoitunutta.” Myös musiikkialan tekijöitä vaivaava alituinen stressi tuli Oksaselle tutuksi Cat Powerille työskennellessä. Intohimo saa Oksasen kaltaisen ammattilaisen tekemään ajoittain raskastakin työtään. ”Olin sitä ennen ollut töissä toisella puolella musakenttää. Alkuvuodesta hänet valittiin pohjoismaiden musiikkivientialan yhteishankkeen Nomexin nuoria tekijöitä noteeraavalle Top 20 Under 30 -listalle. Arvatenkin aika monen. ”Tein töitä 24/7 ja laitoin pariksi vuodeksi oman elämäni hyllyyn. Musiikki ja rytmitaju löytyivät 4-vuotiaana aloitetun tanssiharrastuksen myötä. Kun Cat Power oli lähdössä, hän pyysi, että tulisin tekemään hänelle töitä. Valokuvaopinnot kirkastivat ajatusta kulttuurin parissa työskentelystä. On tärkeää vetää omat rajat ja miettiä elämää myös työn ulkopuolella.” Oksanen huomauttaa musiikkialan työuupumuksen olleen aiemmin tabu. Sitä kautta opin, että mitä tahansa duunia tekeekin, täytyy pitää huolta itsestään. Musa-alalla on normi, että ihmisillä on ’kiire, kiire’, kun kysytään kuulumisia.” 26 RUMBA. Jossain vaiheessa Oksanen kuitenkin huomasi oman alansa löytyvän esiintymislavan ulkopuolelta. Sitä oli vaikeakin opetella, koska yleensä haluan, että kaikilla on mahdollisimman hyvä olla, ja että asiat menevät iisisti.” Ymmärrys artisteja kohtaan kasvoi huomattavasti tuona aikana. Mutta aika pian hän laittoi minulle mailia ja sanoi olevansa tosissaan.” Siitä alkoi Oksasen parivuotinen henkilökohtaisen assistentin pesti Yhdysvalloissa. Olin jo kohdannut jonkin verran ulkomaisia artisteja, joten ajattelin aluksi, että hän vain puhuu. Ei saa myötäillä, mitä muut sanovat, koska silloin voi hukata itsensä. Työni ja omien aatteiden kautta voin vaikuttaa tähän alaan”, Oksanen sanoo. Niin myös Annika Oksasen. Lokakuussa hän sai tunnustusta Musiikki & Media -tapahtuman Industry Awards -gaalassa Vuoden agenttija Tulevaisuuden suunnannäyttäjä -ehdokkuuksilla. Hän halusi tanssijaksi ja päätyi sillä tiellä SM-kisatasolle ja tanssinopettajaksi asti. Agentin ja promoottorin työ on musiikin myymistä, mutta Oksasen tavoitteena on myös muuttaa alaa. Loppujen lopuksi aina kuitenkin mietin, että saan tehdä sitä, mitä rakastan: työskennellä musiikin parissa.” OKSASELLA on kokemusta musiikkikentän eri laidoilta. ”Tämä ala on yhtä vuoristorataa, ja aiheuttaa paljon stressiä. ”Artistina oleminen on osa sitä, kuka olet. ”Päädyin opiskelemaan kulttuurituotantoa, jota en aluksi edes tiennyt olevan olemassa. Yhtäkkiä piti tottua olemaan artistille töissä ja vaatimaan asioita. TEKSTI HEINI STRAND KUVAT MARKUS PAAJALA K äsi ylös: kenen lapsuuden haaveisiin on kuulunut tulla isona tähdeksi. Se oli alana ihan tuntematon 10 vuotta sitten.” Tällä hetkellä Annika Oksanen työskentelee ohjelmatoimisto Live Nationin agenttina ja promoottorina. ”Vahvuuteni on tukea ja puskea heitä, jotka seisovat siellä lavalla. ”Nyt siitä onneksi puhutaan, ja se on rohkeaa ja ihanaa. M E R K K I H E N K I L Ö Tähtien tuki ANNIKA OKSANEN on noteerattu ja arvostettu tekijä musiikkialalla. ”Näytin hänelle stadin eri mestoja ja vein hänen silloisen poikaystävänsä Lepakkomieheen hc-keikalle. Jos aamulla tulee fiilis, ettei yhtään jaksaisi lähteä töihin, hälytyskellojen pitäisi soida. Hän on työskennellyt paitsi nimekkäissä alan yrityksissä, myös eräälle nimekkäälle artistille, yhdysvaltalaiselle Cat Powerille. Pitää olla visio, ja pitää vaatia asioita
M E R K K I H E N K I L Ö RUMBA 27
NOSTURI 2009 ”Nosturin harjoittelun kautta ajauduin kunnolla musa-alalle. Vaikka Oksanen toteaa työnsä olevan myymistä, saa hän sytykkeensä siihen muualta kuin myyntiluvuista. Itse olen nyt keskivaiheilla rappusissa. En edes miettinyt päätöstä, kun Cat Power pyysi minua hänelle töihin. ”Kaikilla yrityksillä on tulostavoite ja tietty paine niiden duunissa, mutta aika samalla tavalla kaikki ohjelmatoimistot toimivat. Me saamme toisistamme tosi paljon energiaa, ja keikoillakin jorataan ihan täysillä.” M E R K K I H E N K I L Ö ”Olen nyt keskivaiheilla rappusissa. Listalle valitut kutsuttiin Norjaan networking-lounaalle, jonka tarkoituksena oli tutustuttaa meitä toisiimme. Live Nation on Suomessa toimivista ohjelmatoimistoista kansainvälisimpiä ja suurimpia. Jenkki-reissun jälkeen tajusin, että haluan tehdä töitä myös kansainvälisesti.” Ja niin hän nyt tekeekin. Oli mahtavaa, että meille haluttiin luoda sellainen foorumi.” ALAN arvostuksesta ja monipuolisesta työkokemuksesta voisi päätellä Annika Oksasen urakehityksen olleen päämäärätietoista ja suunniteltua. ”Meidän tavoitteena on levittää rauhanomaisesti tasa-arvon sanomaa, ja agendana saada aikaan tosi hyvät bileet, missä kaikilla on hyvä olla. Teen sitä duunia salakavalasti. ”Taistelutapani on tällä hetkellä hiljainen mutta suunnitelmallinen. Oksasen edustamat artistit valikoituvat hänen oman mielenkiintonsa mukaan. Kansainvälisenä toimistona meillä on toki hyvät verkostot, ja me tehdään paljon yhteistyötä muiden maiden kanssa.” ANNIKA Oksasen visioissa tulevaisuus näyttäisi tältä: enemmän naisia musiikkialalle, myös johtotehtäviin, enemmän naispuolisia artisteja festareille, enemmän röyhkeyttä ja kannanottoa tasa-arvoasioissa ja monikulttuurisempaa musiikkiskeneä Suomeen. Kun olen tehnyt tuotantoa jossain, olen tajunnut, että haluan tehdä enemmän töitä artistien kanssa. Tällä hetkellä työn alla ovat muun muassa suomalaiset Pastoripike, Mikael Gabriel, LCMDF ja aiemmin Ronya-nimellä tunnettu New Ro sekä ulkomaisista esimerkiksi Jungle, Tove Styrke ja Boy Pablo. En sano, että ’vittu, buukkaa enemmän naisia’, vaan ’oletko kuullut tästä artistista?’ ilman, että pusken artistin sukupuolta. Aloitat vaikka kahvin keittämisestä. Se oli paras ja rankin oppikoulu, jonka olen käynyt.” NOMEXIN TUNNUSTUS ”Kun meili tuli, luulin sen olevan spämmiä: ’Congratulations, you have been selected...’ Oli hienoa, että joku näkee, mitä yritän tehdä. Minulle on jäänyt mieleen, kuinka minä, ekan vuoden kulttuurituotannon opiskelija, ja Eeka Mäkynen, Nosturin silloinen promoottori, irrotettiin yhdessä purkkaa lavalta. Vuonna 2017 Oksanen pestattiin Live Nationille, jossa hän toimii kotimaisten artistien promoottorina ja ulkomaisten artistien agenttina. ”Jos haluat saavuttaa jotain ja teet tarpeeksi duunia sen eteen, saavutat sen jossain vaiheessa. Koen, että jos olen liian hyökkäävä, se myös sulkee ovia.” Vallan myötä vaikutusmahdollisuudetkin laajenevat. Sitten, kun olen korkeammalla ja minulla on enemmän valtaa, minulla on myös enemmän vaikutusvaltaa, ja voin toivottavasti vaikuttaa laajemmin isompiin arvokysymyksiin.” Oman työnsä lisäksi Oksanen ajaa tasa-arvon sanomaa Menkkaklubi-dj-kollektiivissa, jonka hän muodostaa dj Annikki -nimellä yhdessä dj Dönerin ja dj Coco Wylden kanssa. Se näytti, että miten pitkälle pääsetkin, et ole ikinä liian hyvä tekemään jotain tuollaista hommaa.” USA 2012–14 ”Cat Powerin henkilökohtaisena assistenttina työskentely parin vuoden ajan oli iso asia urallani ja elämässä muutenkin. Sitten, kun olen korkeammalla ja minulla on enemmän valtaa, minulla on myös enemmän vaikutusvaltaa, ja voin toivottavasti vaikuttaa laajemmin isompiin arvokysymyksiin.” – ANNIKA OKSANEN ANNIK A OKSANEN 28 RUMBA. Ei ollut vaihtoehto, että olisin kieltäytynyt. ”Koko ajan minulla on ollut rappu, jota kiipeän, mutta en ole tasan tarkkaan aina tiennyt, mihin olen menossa. Omalla alallaan hän jo tekee tasa-arvotyötä, koska kohtaa nuorena naisena vähättelyä tämän tästä
RUMBA 29. V U O R E L A KO LU M N I V antaan käräjäoikeudessa puitiin syyskuussa erikoista tapausta. ”Minua nämä ihmiset eivät hetkauta suuntaan tai toiseen.” MERVI VUORELA Kirjoittaja on Rumban toimitussihteeri. Tai se, ettei bändi varsinaisesti valehdellut kutsuessaan miestä rasistiksi. Suomalaisbändin ja Social Distortionin tapaukset herättävät kysymyksen, mitä yhtye voi lopulta omalla keikallaan sanoa ja tehdä. Ovatko kunnianloukkaussyytteet maahanmuuttovastaisten piirien uusi strategia saada suvakit hiljennettyä. Siinä se. Hän protestoi Nessiä vastaan keskisormella ja huuteluilla, kunnes Ness sai tarpeekseen, riisui kitaransa ja kävi republikaanimiehen kertomuksen mukaan vetämässä häntä turpaan. Vihapuheen kohteeksi joutunut vihapuheen mestari kuitenkin uhriutui kokemastaan kohtelusta ja teki asiasta rikosilmoituksen. Punkbändi Social Distortion oli esiintymässä Ace of Spades -areenalla Sacramentossa, kun bändin solisti Mike Ness syöksyi yhtäkkiä yleisön joukkoon. Kemiran johtaja Yrjö Pessi ja Harri Holkeri (kok.) tajusivät jättää kappaleet omaan arvoonsa. Myöhemmin Shitter Limited yritti vielä kappaleissaan ampua ministeri Pertti Salolaisen (kok.) ja työntää sahaa Ulla Puolanteen (kok.) takapuoleen. Se ei ole ihme maassa, jossa osavaltiot ovat raastuvan pelossa joutuneet keksimään mitä mielenvikaisempia lakeja, kuten että yksikätisten pianistien on esiinnyttävä ilmaiseksi (Iowa), juustotehtaaseen nukahtaminen on kielletty (Etelä-Dakota) ja elävää hirveä ei saa työntää ulos liikkuvasta lentokoneesta (Alaska). Soittajat tunnistivat miehen maahanmuuttovastaiseksi aktivistiksi, joka on suoltanut blogiinsa sivutolkulla vihapuhetta ”matuista”, ”suvakkihuorista” ja ”ryssistä”. Lieventäväksi asianhaaraksi ei kelvannut se, että uhri latasi tapahtumat internetiin tuhansien katsojien nähtäväksi ja järjesti maalituskampanjan, jonka seurauksena bändin jäsenet saivat tappouhkauksia. Uhriutumista ei kuitenkaan tapahtunut. Perspektiiviä aiheeseen tuo kohubändi Shitter Limited, joka tehtaili 1990-luvulla tarkoituksellisen provokatiivisia kappaleita kuten Helena Pesola on huora, Saanko nuolla persettäsi Harri Holkeri ja Kemiran johtaja pitäis tappaa. Turpaanveto ei näy keikasta tallentuneilla videoilla, mutta mies on sanonut vievänsä asian oikeuteen. He kutsuivat miestä muiden muassa ”rasistiääliöksi” ja ”runkkariksi”, ja käskivät hänen ”painua vittuun”. Selkkaus sai alkunsa bändin keikalla, kun soittajien huomio kiinnittyi heidän esiintymistään kuvaavaan mieheen. Yhdysvalloissa oikeusjuttuja tietysti tulee ja menee. Raastuvassa tavataan! Suomessa oikeusjuttuja nostetaan harvemmin – varsinkin, jos kyse on marginaalibändin keikalla marginaalisen yleisön edessä tapahtuneesta marginaaliluokan herjauksesta. Esiin nousee myös kysymys, kuinka pienestä kannattaa loukkaantua. ”Tällaisilla asioilla on aivan turha pahoittaa mieltään”, Puolanne sanoi Iltalehdelle. Ness oli hetkeä aiemmin pitänyt lavalla Trumpin vastaisen palopuheen, jota yleisössä ollut republikaanikannattaja ei sulattanut. Lisäksi heidät määrättiin maksamaan uhrille 300 euroa ”henkisestä kärsimyksestä”. Kuulostaa yläasteen välituntiriidalta, jollaiseksi tapauksen olisi suonut jäävänkin. Suomessa oikeusjuttuja nostetaan harvemmin – varsinkin, jos kyse on marginaalibändin keikalla marginaalisen yleisön edessä tapahtuneesta marginaaliluokan herjauksesta. Mies ei totellut vaan alkoi uhkailla, että vuotaisi kuvaamansa materiaalin MV-lehdelle. Soittajat eivät jakaneet miehen arvomaailmaa ja pyysivät häntä lopettamaan kuvaamisen. Samoihin aikoihin Vantaan farssin kanssa Kaliforniassa tapahtui vastaavantyylinen selkkaus. Syytettyjen penkillä istui kaksi helsinkiläisen indierockbändin jäsentä, jotka syyttäjän mukaan syyllistyivät kunnianloukkaukseen vantaalaisella ilmaisfestivaalilla heinäkuussa 2018. Helena Pesola (kok.) teki aluksi rikosilmoituksen, mutta veti sen pois tajuttuaan, ettei oikeudenkäynnissä olisi hänelle mitään voitettavaa. Käräjäoikeus kallistui lokakuussa miehen puolelle ja tuomitsi kaksi bändin jäsentä kunnianloukkauksesta viiteentoista päiväsakkoon per pää. Olisikin kiinnostavaa tietää, miksi tapaus vietiin oikeuteen. Missä kohtaa sananvapauden ja taiteellisen vapauden rajat tulevat vastaan, ja kuinka paljon bändillä on valtaa päättää oman keikkansa yleisöstä
TEKSTI MARKUS HILDEN KUVITUS HELMI PADATSU P O P E S S E E L uulen, että ihminen jaksaa käsitellä vain tietyn määrän pettymyksiä. Kanyelle se sopii, tietenkin! Hän on aina paennut määritelmiä musiikissa ja pakenee myös muussa toiminnassaan. Se ei sykähdyttänyt puoleen eikä toiseen. Hän on kuin ameeba, joka muuttaa muotoaan mikroskoopin lasin alla heiluttaen Make America Great Again -hattuaan. Samalla kiinnostus hänen musiikkiaan kohtaan Euroopassa on matalammalla kuin koskaan: Ye-minialbumi vietti Britannian albumilistalla yhdeksän viikkoa, Saksassa kaksi, Ruotsissa seitsemän ja Suomessa viisi. Uuden Yandhi-albumin pitäisi ilmestyä marraskuun lopulla. Visionääristä Trumpin pr-nukeksi Kiinnostus KANYE WESTIN musiikkia kohtaan on tällä hetkellä Euroopassa matalammalla kuin koskaan. Kanye Westin edesottamukset ovat olleet viimeistään tänä vuonna yhtä pettymystä toisensa jälkeen. Niin pitkälle, että emme jatkuvasta medianäkyvyydestä huolimatta tunne häntä lainkaan. Eurooppalaisesta popkulttuurista ja yhteiskunnasta katsoen Kanye on nykyisin täysin hahmoton entiteetti, jonka mielestä orjuus on yhtenä päivänä valinta, seuraavana päivänä ei. Loppukesästä hän teki Lil Pumpille misogynistisen meemihitin I Love It, ja kävi syksyllä hyvin julkisilla treffeillä Donald Trumpin kanssa. Meemihitti I Love Itin kuuntelin kahdesti: se on selvästi tarkoitettu esittelemään viidettäkymmenettä käyvä räppäri Kanye on nykyisin täysin hahmoton entiteetti, jonka mielestä orjuus on yhtenä päivänä valinta, seuraavana päivänä ei. Kanye on monta kertaa julistanut, että häntä ei saa sanoa poptähdeksi, sillä se rajoittaa liiaksi. Hän on taiteilija, mutta taiteilijan määritelmiin ei perinteisesti kuulu Yhdysvaltojen presidentin näkyvimmän pr-puhemiehen – spokespersonin, niin kuin me viestintäalalla sanomme – rooli. Kesällä hän suolsi maailmalle Good Music -koosteen, joka sisälsi noin neljäkymmentä kappaletta viidelle eri artistille jaettuna. Alkuvuodesta 2018 Kanye lupaili uutta musiikkia ja julkaisi pari hirvittävää kappaletta. Niitä alkaa seurata jo epäuskoisen turtuneena. Onko kaiken tämän jälkeen hyvälläkään musiikilla merkitystä. Mikään ei ollut varsinaisesti erityisen hyvää, jos ei huonoakaan. Kuuntelin Yen kesällä läpi kerran. Mikäli hän pettyy samassa kontekstissa kerrasta, jopa vuodesta toiseen, hän menettää toivonsa asian suhteen ja katsoo eteenpäin. Hän on kuin ameeba, joka muuttaa muotoaan mikroskoopin lasin alla heiluttaen Make America Great Again -hattuaan. 30 RUMBA. Se ei ole estänyt Kanyeta kaahailemasta julkisuudessa päin seiniä
RISTEILY HELSINKI-TALLINNA-HELSINKI SILJA EUROPA 22.12. + pvm. Mutta mutkikkaaksi ajatuksen tekee se, että se toimii itseään vastaan. RAUMA KIVIKYLÄN AREENA 5.12. Niin ei saa tapahtua, mahdoton ajatus. + pvm. JOENSUU JOENSUU AREENA 1.12. Lokakuussa Kanye vertasi, kenties I Love It -sinkun innoittamana, naisen seksuaalista häirintää siihen, että hänelle kerrotaan, mitä tulee tehdä. ON ihailtavaa, että artisti kykenee suhtautumaan musiikkiinsa vuodesta toiseen niin, että se on aina parasta maailmassa ja uusi levy on edellistä parempi. PALVELUMAKSUN) 0600 10 800 1,98€ / min. 0600 10 800 1,98€ / min. 0600 10 800 1,98€ / min. VAASA BOTNIAHALLI 24.11. 15-vuotiaille. TAMPERE 29.11. KLO 19 TAMPERE 12.12. Republikaaneille on iän kaiken ollut aivan sama, mitä mustat ajattelevat, eivätkä he koskaan hyväksy Kanyen tapaista häirikköä osaksi joukkoaan. Kanyeta pitää kuitenkin arvostaa siitä, ettei hänellä mielestään ole varsinaista kriitikkoa. Usein muusikot kuuntelevat vähintään lähipiiriään tai yleisöään, jos eivät kriitikoita tai levy-yhtiötä. TURKU LOGOMO 7.12. Median sekatyöläinen Maryan Abdulkarim kirjoitti kolumnissaan Ylen verkkosivuilla (22.10), että ”jos Trump joutuu hyödyntämään Kanye Westin sairaudentunnottomuutta liehitelläkseen mustia, on Yhdysvaltain istuva hallinto suuremmassa kriisissä kuin arvellaan”. Samalla videolla Kanye kertoo tuttuun tapaansa, että hänen tällä hetkellä luomansa musiikki on parasta maailmassa ja hän on paras levyttävä artisti maailmassa, mutta hän on heittänyt läppärinsä menemään, koska se oli täynnä referenssejä, eikä hän tarvitse referenssejä, koska ”spirit” on vallannut hänet, viitaten oletettavasti johonkin johdatukseen Fela Kutin ja 2Pacin hengessä. LIPUT ALK. KUOPIO KUOPIO-HALLI 16.12. ENEMMÄN ja vähemmän taidokkaasti piilotellussa misogyniassaan Kanye on täydellinen pr-kumppani nimenomaan Trumpille – molemmat kaahaavat täysiä päin seiniä toiminnassaan – ja mikä parasta jälkimmäisen kannalta: musta. Tapaamisen lopputulos oli siis kaksi narsistia ihailemassa itseään ja toisiaan, lähinnä itseään. Vain hänen omalla sanallaan on mitään painoarvoa. 0600 10 800 1,98€ / min. ROVANIEMI LAPPI-AREENA 3.12. Kuin todisteeksi tästä Kanye tapasi seuraavalla viikolla homofobiasta ja aika monesta muustakin ikävästä asiasta syytetyn Ugandan itsevaltiaan Yoweri Musevenin päivää sen jälkeen, kun hän oli kertonut videolla meille, että ”I just got back my IQ scores and they were Mensa level”. MIKKELI SAIMAA STADIUM 22.11. LAHTI LAHTI HALLI 17.11. HÄMEENLINNA RITARI-AREENA 28.11. OULU ENERGIA AREENA 2.12. 39,90 € (SIS. Kanye ei halua kahlita itseään – hän on vapaa sielu, joka lentää mielipiteestä toiseen – mutta samalla hän pakottaa mielensä kuitenkin vertaamaan aiempaan, koska ilmaisu ”parasta maailmassa” ja ”edellistä parempi” jo itsessään sisältävät vertauksen aiempaan. KLO 15 TAMPERE 9.12. Ja kun sitä hyväksyntää saa maansa vaikutusvaltaisimman miehen taholta, ollaan kiinnostavalla tiellä. + pvm. Ei kuulosta hirveän vapauttavalta. Sitä matkaa pitää vain seurata pelonsekaisin tuntein. KAJAANI KAJAANIHALLI 30.11. Hänelle on taiteen suhteen samantekevää, montako ihmistä keikalle tulee tai soiko uusi biisi radiossa. Eikä esimerkiksi Ye ollut aiempia Kanye-tuotoksia parempi kenenkään muun kuin hänen itsensä mielestä. lippupalvelu lippupalvelu lippupalvelu lippupalvelu lippupalvelu lippupalvelu KATSO PAIKKAKUNTAKOHTAISET SOLISTIT JA OSTA LIPUT: RASKASTAJOULUA.COM 16.11. Kukapa hormoniteini ei samastuisi lauseeseen ”you’re fucking hoe, I love it”. TORNIO CLUB TEATRIA 14.12. SEINÄJOKI SEINÄJOKI-AREENA 13.12. Kun Kanye tapasi Trumpin syksyllä Valkoisessa talossa Saturday Night Livessa esittämänsä Trump-myönteisen puheen jälkeen, CNN analysoi, että Kanyen silittely oli Trumpille tilaisuus todistaa, että hän välittää mustista yhdysvaltalaisisista, koska hän välittää Kanye Westistä. Kanye on tietenkin mielessään seuraava Yhdysvaltain presidentti, vaikka kuinka twiittaisi ottavansa etäisyyttä politiikkaan, koska musiikin tähtenä hänen menestyksen päivänsä ovat auttamatta takana, ja suuruus on kanavoitava johonkin, sillä ei tuolla älyllä muutakaan voi. + pvm. JYVÄSKYLÄ PAVILJONKI 15.12. PORI KARHUHALLI 25.11. + pvm. 0600 10 800 1,98€ / min. KÖYLIÖ LALLINTALO GLENN HUGHES (EX DEEP PURPLE) DEE SNIDER (EX TWISTED SISTER) JOE LYNN TURNER (EX RAINBOW, EX DEEP PURPLE, EX YNGWIE MALMSTEEN) ANTONY PARVIAINEN (PSYCHEWORK) ANTTI RAILIO ELIZE RYD (AMARANTHE) JP LEPPÄLUOTO (EX CHARON, DARK SARAH) KIMMO BLOM MARCO HIETALA (NIGHTWISH, TAROT) PASI RANTANEN (THUNDERSTONE) TARJA TURUNEN (TARJA, EX NIGHTWISH) TUPLE SALMELA (TAROT) TONY KAKKO (SONATA ARCTICA) VILLE TUOMI (LENINGRAD COWBOYS, KYYRIA, EX SUBURBAN TRIBE) Tervetuloa joulu! OSTA LIPPUSI NYT! OSTA LIPPUSI NYT! OSTA LIPPUSI NYT! YLI 40 000 MYYTYÄ LIPPUA YLI 40 000 MYYTYÄ LIPPUA YLI 40 000 MYYTYÄ LIPPUA YLI 40 000 MYYTYÄ LIPPUA YLI 40 000 MYYTYÄ LIPPUA YLI 40 000 MYYTYÄ LIPPUA. YLIVIESKA JÄÄHALLI 4.12. + pvm. 0600 10 800 1,98€ / min. KOKKOLA JÄÄHALLI 18.12. TURKU LOGOMO 23.11. SAVONLINNA JÄÄHALLI 21.11. Kanye ei hae hyväksyntää taiteelleen, mutta persoonalleen kylläkin. SALO SALOHALLI 20.-21.12. KOUVOLA JÄÄHALLI 8.12. ”Kuunnelkaa Kanye Westiä, älkää minua.” West on harvoja mustia Trumpin lähipiirissä. Kanye ei kuuntele edes heitä. LAPPEENRANTA JÄÄHALLI 18.11. HELSINKI HARTWALL ARENA 9.12
TEKSTI OSKARI ONNINEN KUVAT MARKUS PAAJALA 32 RUMBA. Kun keikoista on tauko, he matkaavat yhdessä ulkomaille. Jos he riitelevät, aiheet ovat kuin parisuhteista. Päkä, Musajusa, Thube Hefner ja Hätä-Miikka kertovat näkemyksensä yhtyeestä ja toisistaan. Mistä työyhteisö alkaa, mihin kaveriporukka loppuu ja kuka ei saa kuunnella Edu Kettusta autossa, vaikka haluaisi. G A S E L L I T Perhesiteitä GASELLIT istuvat yhdessä autossa viikonlopusta toiseen
G A S E L L I T RUMBA 33
Yhtäkkiä me puhuttiin avoimesti siitä, että meidän ongelmat liittyvät opintotukeen eivätkä päihteisiin.” – PÄKÄ 34 RUMBA. G A S E L L I T ”Mustaa kultaa oli meille iso juttu. Se kuuluu Jäniksen vuodessa
Unelma oli, että saisi julkaista levyn Monspilla. Olin hakenut kouluun, mutta ei mulla ollut käsitystä, mitä haluan tehdä. Siitä lähti aivan uudenlainen aalto suomiräpissä. Kaikki nytkähti yhtäkkiä eteenpäin. Gasellien eka ep oli se tekemätön Hätis-ep. Oltiin jo teini-iässä touhuttu jonkin verran, tehty Jackass-henkisiä leffoja ja haaveiltu skeittilehdistä. Yhtäkkiä me puhuttiin avoimesti siitä, että meidän ongelmat liittyvät opintotukeen eivätkä päihteisiin. Me esitettiin siellä Teinijäte ja pohdittiin, että nuo on 14-vuotiaita ja me ollaan kohta 30, ja me vedetään tällaista biisiä. Mutsilla ja faijalla alkoi mennä huonosti. Oli luontevaa, että lapset leikkivät keskenään. Jussilla on ajatus, että mennään niin pitkälle kuin on mahdollista, on se Tavastia tai Stadika. Mustaa kultaa oli meille iso juttu. Helsingissä se tarkoitti, että klubeilla on 400 katsojaa ja ulkopaikkakunnilla 150 katsojaa. Miikalla myös, kun sitä julkisuus ei ahdista sillä tavalla. Veikkaan, että Thubella on sama. En ajattele, että Gasellit olisi tehnyt mitään elinikäistä bändisopimusta, että olisi pakko jatkaa kuusikymppiseksi tai viisikymppiseksi tai nelikymppiseksi. Vuonna 2011 tuli JVG:n Mustaa kultaa -levy. Ei kenelläkään ollut syvällisiä ongelmia, että olisi ollut oikeasti pohjalla, mutta ei meillä kovin hyvinkään mennyt. Thube tuli sinne myös. Miikka alkoi freestailata aina kännissä ja välillä myös selvin päin. Sen aikainen tyttöystävä lähti. Yliopiston luennoilla mietitytti, että tällaista musaa sitten tehdään: ”Kokovartalokyrvät voi suksii vittuun / Vastuuntuntost sakkii, punaviinii latkii / Ja koittaa aikuista matkii”. Niitä fiiliksiä tulee silti joskus. Gasellit on ollut ystävyys ja sitten vasta bändi. Miikka oli niin ylpeä siitä levystä, ettei sille ollut mikään ongelma mennä puistossa tyrkyttämään, että osta tästä. RUMBA 35. Thube oli Pink Floydia kuunteleva skedeäijä ja mä AC/DC-lätkäjätkä. Se ei ehkä samalla tavalla hihku ilosta kun pääsee EVS:ään, kun taas Miikka on silleen, että hauska juttu mennä televisioon. Menin Oulunkylän lukioon. Kumpikaan ei tuntenut oikein ketään. Tuli levysopimus. Alkoi taantuma, eikä me saatu mitään fiksuja duuneja. G A S E L L I T Pekka Salminen – Päkä – E n saanut valita tutustua Hätikseen. Kuusivuotiaana Miikka muutti Puksuun (Pukinmäkeen). Jussi tuli joihinkin bileisiin ja oli niin musajäbä, että kelasin, ettei meillä ole mitään yhteistä. Kesällä oli festari, jolla oli paljon alaikäistä yleisöä. Me synnyttiin samaan taloon Savelassa. Sillä määrällä saa muutaman satasen kuussa ja tulee toimeen. Asuttiin kotona ja dokattiin viikonloput. Ennen sitä oli Ime huiluu, mutta se ei edustanut meitä ihmisinä. Me nähtiin silloin, kun vanhemmat halusivat viettää yhteisen illan. Jäniksen vuosi oli se, minkä kohdalla tajuttiin, missä paikassa halutaan olla. Miikka oli tehnyt neljä vuotta Hätis-ep:tä, mutta ei saanut valmiiksi biisejä eikä oikein tekstejäkään. Me sulkeuduttiin kotibileissä omaan huoneeseen ja freestailattiin. Opeteltiin ekat viikot tulemaan jotenkin toimeen ja hyväksymään toisemme. Haluttiin molemmat vaihtaa kuvioita yläasteen jälkeen. Aloin hengata Miikan kanssa aika paljon. Olen suht ujo tyyppi, mutta viinanjuonti madalsi kynnystä lähteä kokeilemaan. Se kuuluu Jäniksen vuodessa. Lukiossa alettiin bommata, Miikka oli keksinyt sen jostain Käpylä-kuvioista. Molemmat tutustui ensin Sasuun (Leppisaari, Gasellien oheishenkilö). Silloin lapsilla ei ole valmiuksia pitää yhteyttä. Pikkuhiljaa alkoi löytyä yhteisiä kiinnostuksen kohteita. Lukion jälkeen tuli elämäni helposti synkin jakso siihen asti. Seuraavaksi unelmaksi asetettiin, että pärjättäisiin opintotuella ja keikoilla. Jos se ei sieltä luontevasti tule, niin pillit pussiin. Ne eivät olleet pahoja poikia, mutta monet ottivat ne vakavasti. Meidän äidit toimivat sosiaalialalla ja olivat ystävystyneet. Ne tulivat mitään kyselemättä nuuskaa vetävinä lätkäjätkinä. Ep:n jälkeen tehtiin Kiittämätön, ja Pyhimys puffasi sitä Monspille. Mulle siinä on ollut viime aikoina paljon työstämistä. Olin kyllästynyt siihen jatkuvaan urheiluluokan lätkänpelaajakilpailemiseen, hain uusia suuntia. Me ei oltu niitä, jotka hengaavat Kalliossa kaikki illat ja kiskovat bisseä, mutta piti näyttää, että ollaan gangstampia kuin ollaan
Ep:tä tehdessä huomasi, että tuntuikin tosi hyvältä tuottaa sellaista musaa. Miksi esittää jotain muuta tai hakea jotain roolia. Usein me muut ei edes huomata, että sellaisia on olemassa. Pekka on meistä se, jolla on todella korkea työmoraali ja korkeat tavoitteet. Tulin muiden elämänvaiheeseen vähän ulkopuolisena. Viime aikoina ollaan kuunneltu Cheekin kirjaa ja Sarasvuon podcastia kerran. Aluksi se tuntui jeesiltä kavereille. Nykyään voidaan kuunnella demoja autossa ja miettiä, mitä puuttuu. Mutta ne hetket ovat olleet lyhyitä. Raha on oikeastaan ainut asia, josta yritetään riidellä mahdollisimman vähän. Se ei ruokkinut musankuuntelukulttuuria. Thube ja Pekka menivät koulussa studiotekniikkakurssille ja äänittivät jonkinlaisen biisin ja ajattelivat, että nyt Hätis messiin tähän, kun se on the jätkä. Yhden vapun jälkeisenä päivänä oli keikka Kuopion Henry’s Pubissa ja seitsemän maksanutta yleisössä. Aika pitkään oli kipuilua, miten luonnehtia tätä ytimekkäästi. Lopulta me tajuttiin, että ollaan neljä tavisjätkää, joilla on hyvä meininki. Mun pitää olla kartalla, koska soitan ne. Sitten aloin huomata, että keikkailu jätkien kanssa on kivaa, ja niiden kanssa tuli tosi hyvin toimeen. Lukion jälkeen kaikilla oli yhden vuoden gäppi. Mä olen tyytyväinen osaani. Pekka ja Miikka tuntevat toisensa niin kaukaa, että niillä kiehahtaa helposti. Koska tehdään itse biisit, ne kuulostaa meiltä eikä biisileirimusalta. Autossa on työhön liittyvää ja ei-missään-nimessä työhön liittyvää keskusteltavaa. Hätis oli vähän sellainen Pohjois-Helsingin kruunaamaton freestyle-kingi. G A S E L L I T Jussi Mikkonen – Musajusa – O lisin hakenut Oulunkylän lukioon, jos en olisi päässyt yläasteen jälkeen pop-jazzille opiskelemaan musiikkia. Käydään biisit Pekan kanssa läpi ja näytetään Thubelle ja Miikalle: ”Onks hyvä?” Ne sanoo: ”On hyvä.” 36 RUMBA. Mielestäni me ollaan nykyään tosi hyvä livebändi. Oli varmaan otettu liikaakin jengiä ineen. Keikoilla vedetään päälle ne rytkyt, joissa on käyty lounaalla. Sitä ennen oli lukulomaa ja kaikkea, jolloin ei tietenkään luettu yhtään, vaan se oli hyvä aika perustaa räppibändi. Se oli ääriään myöten täynnä. Sitten me tehtiin. Se rauhoittelee, kun kolmistaan huudetaan päät punaisina. Me juteltiin Thuben ja Pekan kanssa ekaa kertaa vanhojen risteilyllä. Epätoivon hetkiäkin on ollut. Meillä ei ole erikseen esiintymisasuja. Kaikki menee tasan, jokainen hoitaa omansa ja niistä ei tarvitse sen enempää keskustella. Perjantaisin pureksitaan uusia biisejä Spotifysta. Ennen ”Pögötissä” oli vain cd ja radio. Rutiini on, että Hätis käy paskalla kymmenen minuuttia ennen keikkaa. Kuopion keikasta ei mennyt kauaa, kun oli Aina-levyn julkkarit Virgin Oilissa. Oli siistiä ja uutta, kun hengattiin viikonloppuisin ja oli hirveä määrä tyyppejä Oulunkylästä lukioista tai lätkäjengeistä tai jostain. Kun mentiin lavalle ja joku oli turhan maistissa tai hommat ei muuten vaan toiminut, tuli riitaa. Pekalla on voimakkaat mielipiteet siitä, millainen keikka soitetaan. Se muuttui räpeltelystä harrastetoiminnaksi ja sitten vähän vakavammaksi harrastetoiminnaksi. Jäniksen vuosi oli juuri ilmestynyt ja saanut hyvän vastaanoton. Aika nopeasti Thube ja Pekka tulivat koputtelemaan ovelle, että voitko nakuttaa biittiä, äänittää ja tehdä teknistä hommaa. Meillä on hyvä ryhmädynamiikka ja kemia, ja se välittyy. Thube on Sveitsi. Kaveriporukoissa tiedettiin yleisesti, että se halusi soittaa suutaan aina tilaisuuden tullen. En ole se, jota seurataan eniten. Menin Ogeliin silti tanssimaan vanhoja, koska sen aikainen tyttöystäväni oli siellä. Kun aloitettiin keikkailu tosissaan, kaikilla oli käsitys siitä, että Gasellien pitää olla hyvä livebändi. Jos muistan oikein, se oli Chaka Khanin biitti, johon piti leikata rummut ja tehdä biisi. En ollut hirveästi hengannut porukoissa tai pelannut fudista tai lätkää niin kuin nuo muut. Me väännettiin Aivovuodon Lobon eli Mäkisen Visan kanssa jostain 11-vuotiaasta ilmaissoftalla ekoja biittejä. Jengi kyseli, koska Hätiksen ep tulee. Enää riitoja tulee pari kertaa vuodessa. Sillä on taipumus nähdä uhkakuvat isoimpana. Mutta se tuntui hullulta. Usein jollain on vahva visio, että pitää kuunnella kitaraindietä ihan saatanan kovalla, mutta muilla ei ole yhtään sellainen fiilis. Visan kanssa tehtiin taiteellisempaa konemusaa Keramick & Lobo -nimellä, ja se homma oli vakavaa. Pääsen kokemaan samat jutut kuin muutkin, mutta mulla on hajurako. Kaikki dumasivat mut ihan täysin. Ensimmäisellä Gasellien keikalla Ravintolalaiva Wäiskin alakerrassa oli automaattisesti sata ihmistä tsiigaamassa, koska frendipiiri oli niin laaja. Aluksi olin mahdollistaja ja tekninen toteuttaja. Olin nyhjännyt Visan kanssa kahdestaan koneella ja tehnyt musaa. Ollaan opittu tunnistamaan toistemme ominaisuuksia ja painamaan villaisella. Yritin kerran kuunnella Edu Kettusta. Kun saatiin ekat julkaisut ja keikat tehtyä, mut integroitiin osaksi bändiä. En ollut koskaan ollut niin hurmoksellisella keikalla. En ollut edes lavalla, vaan soitin biitit miksauspöydän takaa. En nähnyt siinä tulevaisuutta. Minä ja Pekka mietitään settilista
Thube on Sveitsi. G A S E L L I T ”Pekka ja Miikka tuntevat toisensa niin kaukaa, että niillä kiehahtaa helposti. Se rauhoittelee, kun kolmistaan huudetaan päät punaisina.” – MUSAJUSA RUMBA 37
G A S E L L I T ”Meille malli tulee varmaan siitä, että Monspia on leimannut jokamiehen räppihomma. Me ollaan aika perustylsiä äijiä, mutta kyllä me mietitään, mitä tehdään.” – THUBE HEFNER 38 RUMBA
Lukion jälkeen asuin himassa. Pekka oli tosi vahvasti sitä mieltä, että jos tehdään jotain, tehdään kunnolla. Mutta antoi se perspektiiviä, että sai katsottua itsensä ulkopuolelle ja tajuttua, että onhan tämä tosi raakileen kuuloista kamaa. Monesti iskee päin kasvoja, että mistäs nämä tänne pelmahtivat. Muistan kun selattiin Basson keskustelupalstoja, ja palaute oli, että Hätis on paras ja nämä muut ihan statisteja. En kyllä tiedä, huomaisiko Miikka edes eroa. Meille malli tulee varmaan siitä, että Monspia on leimannut jokamiehen räppihomma. Mutta sitä ei nähnyt missään. Bay Areaja south-juttuja, joista en tiennyt mitään. Niillä on huomattavasti enemmän jengiä kuin perusklubikeikalla. Jussi teki biitin, ja kun Hätis kuuli siitä, se oli, että miksi hän ei ole mukana. Ei todellakaan fruittari, mutta hallilta tuttu hahmo. Edelleen tulee aika paljon palautetta, että ekat levyt oli parhaita ja uudet tällaista popahtavaa. Kun oli ollut vuoden Amicalla tiskaamassa, alkoi olla selvää, että jotain muuta pitää keksiä. Jussi kävi sivarin Oulunkylän yhteiskoulussa, mikä oli meidän lukio. Kun päästiin Kultabassokerhon haastatteluun, meillä oli aika railakas meininki. Asiat tapahtuivat kaljan ympärillä. Oltiin ensin puhuttu yhdestä biisistä, sitten toisesta. En osaa sanoa, tiesikö se oikeasti. Meidän musaan on tullut lisää popmusiikin kikkoja ja sävyjä. Jussi oli näreissään, että miksi me myydään sitä niin halvalla. Se släkkeröinti meni aika nopeasti ohi. Raavitaan fyrkat kasaan ja painetaan kunnon kannet, että se näyttää vakavasti otettavalta. Kuunneltiin sen hamstraamia levyjä ja oltiin, että vitsi on hyvää kamaa. Sillä oli karismaa ja auraa räppäämisen ympärillä. Se oli juuri se vaihe, kun lukio oli loppu. Musasta on myös tullut tulosurheilua, jossa striimit, keikkakalenterit ja kaikki on koko ajan julkisessa jaossa. Hyvä, että se katsoo, koska se antaa suuntaa ja infoa siitä, miten keikat voisi myydä. Se otti aika paljon aivoon, koska mun omat verset oli mielestäni ihan hyviä. En muista, puhuttiinko me silloinkaan, että pannaan bändi pystyyn, mutta tehtiin Myspace ja päätös yhdestä biisistä. Kun seuraavan kerran teette jotain, tulkaa soittamaan niitä mulle ennen kuin julkaisette.” Seuraava askel oli Kiittämätön, jota soitettiin Pyhimykselle, joka puhui meidät VilleGallen avustuksella Monspille. On tosi ahdistava kela, että pitäisi olla paras. Ekat Ruissin keikat oli pienellä minirantalavalla, mutta siihenkin mahtuu eteen paljon jengiä. Räppäreistä on helppo piirtää karikatyyri, että ne on vähän daijuja tyyppejä, jotka tulee kultaketjut kaulassa mestoille eikä mieti, mitä tekee, mutta näyttää, että koko ajan on saatanan kova meininki. Se osasi sanoa, että ”hyvät 808-soundit” ja tuntui, että vau, se tietää. Se on ollut tietoinenkin päätös, mutta ei ehkä siinä mielessä, että tavoite olisi ollut alkaa tehdä rahaa ja saavuttaa suosiota. Tuli vähän angstinen fiilis. Cd oli tosi halpa: viisi euroa. RUMBA 39. Lähtiessä se tuli sanomaan meidän levystä, että aika hyvännäköinen paketti: ”Sovitaanko, että ostan sanotaan viidelläkympillä levyjä ja laitan ne Yellowmicin nettikauppaan myyntiin. Mutsi pakotti poliittisen historian valmennuskurssille ja pääsykokeisiin, mutta mua ei oikein kiinnostanut. Jussi on se, joka tykkää eniten tsekata Spotifysta, miten biiseillä on mennyt. Pyhimys oli siellä hillumassa studiolla. Valvoin kolmeen tai neljään yöllä, kuuntelin musaa tietokoneella, nukuin iltapäivään ja venasin, että faija tuo auton. Saatiin käyttää studiota. Lukion studiotekniikan kurssilla tehtiin juttuja, jotka on haudattu syvälle Viikin pelloille. Kokoonnuttiin jonnekin ja tissuteltiin bisseä. Se mahdollisti paljon juttuja. Hätis oli silloin tosi vahva keulakuva. Meistä kenelläkään ei ole mitään ambitioita sen suhteen, että pitäisi ottaa mallia Jenkeistä ja painaa koko-Off-White-Balenciaga-asussa tuolla. Päivän ainoa suunniteltu tapahtuma saattoi olla yöllinen ajelusessio ympäri Pohjois-Helsinkiä. Sairas länkytys. Pekalla oli pipo päässä. Hätiksellä oli ajokortti, kun se on vuoden vanhempi, joten lukion puolenvälin jälkeen ajeltiin paljon autolla. Meille tärkeintä oli, että se liikkuu. Joku laittoi biitin soimaan, ja Hätis alkoi länkyttää freestyleä. Isommat festarikeikat on silti herätteleviä hetkiä. Räpissä on ylipäänsä skabailulähestymistapa. Lukion ekan luokan keväällä mentiin juomaan pussikaljaa Savelaan, ja Miikka tuli sinne. Me ollaan aika perustylsiä äijiä, mutta kyllä me mietitään, mitä tehdään. Sen jälkeen muidenkin vähän piti. Ei ehdi kusi nousta päähän, ettei nyt artistina saa enää olla rauhassa missään ja jengi toljottaa. Pekan kanssa tuli aina Miikka puheeksi: Miikka sitä, Miikka tätä. Linja oli vähän se, että Kepe kyllä julkaisee, jos oma rosteri siunaa, että kannattaa. Olin identifioinut itseni enemmän skeittariksi. Tai sitten käytiin Swengissä. Miikka puhui tosi asiantuntevaan sävyyn räpistä, rumpukoneista ja tuollaisista. G A S E L L I T Tuomas Pietikäinen – Thube Hefner – O lin pelannut lätkää, mutten koskaan tykännyt lätkänpelaajista. Se puhuu kaikille puolitutuille koko ajan niin paljon kadulla, että ei se erota, tunteeko se niitä vai ei. Miikka on ulospäinsuuntautunut ja esiintymisvalmis luonne, että se ottaa tilan. Tuli fiilis, että pitää keskittyä enemmän, räpätä enemmän ja kirjoittaa enemmän. Jengi tunnistaa tai tulee vetämään hihasta aika vähän. Jossain vaiheessa Pekka ehdotti, että pitäisikö tehdä yhteinen biisi. Minusta, Pekasta ja Sasusta tuli kolmikko. Ajattelin, että tuon kanssa ei ole mitään yhteistä. Jännitti niin paljon, että oltiin valmistauduttu vetämällä aika tuhdit pohjat. Se oli kuin pyörremyrsky. Mekin tuijotetaan niitä
Joskus on meinannut tulla nyrkkitappeluita, kun asiat on kännissä eskaloituneet. Mennään samaan joukkueeseen, muutetaan samaan taloon, hankitaan yhteinen vaimo ja käydään paskalla yhdessä. Se on enemmän yläpilvessä ja tuo tarkkojakin soundillisia nyansseja, mitä yritetään saada Jussillekin läpi. Mun rooli bändissä on olla sosiaalinen ohjus. Terapeutteina ollaan kehitytty kaikki. Tai sitten mökötetään autossa, kun väki haluaa kuunnella jotain Jari Sarasvuon podcasteja juuri silloin, kun sulla olisi hyvä fiilis kuunnella Neil Youngia. Se on noloa mennä paikalle, jos ravintolapäällikkö moikkaa ja Thube menee viidettä kertaa tervehtimään, että ”Moikka, Tuomas”, johon kuuluu vastaus, että te kävitte täällä kuukausi sitten. Jos joku haluaa lääkäriksi, sanotaanko sille noin. Meidän eka biisi sai hyvää palautetta. Me ei olla Hansonin veljekset, vaan enemmän Sedinit. Ei me ihan samalla hammasharjalla pestä, mutta nukutaan olosuhteiden pakosta hotelleissa samoissa sängyissä. Frenditkin sanoi, että rehellisyyden nimissä, teillä on tosi hauska meininki keikoilla, mutta ei tuo vie mihinkään. Mutta sekin on usein väsymystä, nälkää ja darraa, kuten pikkulapsilla. Olin freestailannut ja pidin itseäni räppärinä. Kun Juno esitteli meidät, Ville sanoi: ”Sä oot se kova free stailaaja, se Hätis.” Mun piti tehdä soolo-ep. Tai me käytiin Pekan kanssa kävelyillä miettimässä biisejä. Mutta ei sitä halua hävitäkään. Räpättiin ja juotiin kaljaa kallioilla. Meidän riidat on kuin parisuhderiitoja, välillä käytännön asioista, mutta paljon useammin älyttömistä jutuista. Mulla oli kolme vuotta aiemmin sekin biitti, mistä tuli Graciasin HKI. On se aika läheistä olemista. Se oli aika voimaannuttava fiilis. Hittivainua meillä ei ole, koska me ei tehdä hittejä hittien vuoksi. Tuo uusi biisi, Se ei kuulu sulle, ei olisi mielestäni ollut edes sinkku, mutta levy-yhtiö tykkäsi siitä. 40 RUMBA. Meillä on tosi perheenomainen fiilis, mikä on tosi siistiä. Monspin diili on edelleen henkilökohtaisesti isoin juttu. Tykkään mennä haastatteluihinkin. Kaikista asioista voidaan puhua. Muistan tunteen, kun luin Youtube-kommentin, että ”Hätis oli ennen paras, mutta nyt se on paskin”. Sitten piti kirjoittaa omakin uusiksi. Lukion jälkeen me kaikki oltiin vähän tilanteessa, että urheiluseurat oli jääneet taakse, eikä ollut kauheita intohimoja elämässä. Ja mäkin sain tehtyä sen biisin, jota olin hautonut saatana 10 vuotta. Musan kanssa me saadaan hankalat tilanteet laukeamaan. En tehnyt. Pöydät ja tuolit lensi, jengi katsoi, eikä enää uskallettu mennä samalle terassille loppulomalla. Äijille ei jää naamat eikä nimet mieleen. On käynyt sillä lailla Tupu, Hupu ja Lupu, että ollaan opittu haluamaan samoja asioita. Se katsoi alas meidän toimintaa ja varmaan ajatteli, että mennään yhdessä studiolle ja äänitetään räpit. Että näppärät sormet ja valovoimainen tyyppi, mutta ei kirurgiainesta. Pekan oon tuntenut hiekkalaatikolta. K.V.N & Lobo -kaksikosta tuttu Visa Mäkinen tuotti mulle. Kai ollaan aina saatu, kun ollaan yhä yhdessä bändinä. En ollut mikään mentori, mutta huomasin, kun pojat kehittyivät, että oh fuck, ne on mun tonteilla nyt. Jätkätkin on silleen, että ”Hätis hoitaa”, ”ai Kymppitonniin. Nykyään tehdään paljon enemmän yhdessä. Olin soittanut kitaraa grindcorebändissä ja laulanut emobändissä. Sitten ne tajuavat, että ei siitä tule mitään ja jättävät homman siihen. Yritän havainnoida, ketä me ollaan tavattu tien päällä. Sitä aina sanoo, että ei suhtaudu räppiin kilpailuna. Samoin olin suunnitellut, että voidaan hajota, kun päästään Tavastialle keikalle. On kolmeen neljään kertaan menty sellaisen tason yli, mihin ei olisi uskonut. Von Hertzen Brothers ei olla, kun ei olla oikeita veljiä, mutta on siinä vahva veljeys ja sisaruus. Se laittoi 24 biitin cd-r:n. Ne tulee vahingossa. Poimin sieltä seitsemän ja päätin, että näihin teen biisit. Minä, Jussi ja Pekka voidaan omilla mielihaluillamme ja fiiliksillämme saada takapakkia touhuun. Ei mulla ole mitään sitä vastaan. Pekka on palavasieluinen, välillä vähän tosikko ja käytännönläheinen. Niillä oli parempi visio tekemiseen. Aina kun kirjoitin jotain, tuntui, että ei ollut mitään annettavaa eikä kukaan halua kuulla, mitä teen. Thube on maitohappobakteeri. Sitä kautta tutustuin luontevasti Tuomakseen ja Jussiin. Hätis lähtee”. Mutta me sytyttiin niin saatanasti. Joskus 2006 tutustuin VilleGalleen Junon kautta. Diggasin sitä, mutta en saanut ikinä mitään tehtyä. Tuomas on lähempänä meikäläistä. Että menisi Biiffiin (Punavuoren edesmenneeseen We Got Beef -yökerhoon) ja tytöt pyytäisivät nimmaria. Viihdyttäjä herää, ja pitää hoitaa pienet naurut. Freestyleräpin imin Käpylässä meidän lukiosta. Joskus oli itse jo demottanut värssyn, ja Thube tuli jollain vitun kovalla värssyllä. Se on sitä näyttämisen halua, että kuuluisi johonkin skeneen. Nykyään on siistiä, että enää meillä ei ole keskinäistä kilpailua. Jussi oli heti ulkojäsen. Kun se toteutui, se ei enää tunnu samalta kuin unelmissa. G A S E L L I T Miikka Niiranen – Hätä-Miikka – A lkuun moni jauhoi, että ei teistä tule mitään. Bändi oli rohkaiseva tekijä. Se oli ilmantuulahdus, kun lähdettiin Puerto Ricoon bändilomalle ja riideltiin ensimmäisenä iltana jostain älyttömästä, tyyliin henkilökohtaisesta rahankäytöstä. Se tuo biisijuttuihin isompia linjoja ja teemoja. Tulee joku hippifiilis. Oon paneelishow-vieras luonnostaan. Alussa minä ja Jussi tehtiin biittejä, joita viilattiin porukalla. Muistanks mä väärin oli levybiisi, mutta nyt se on yksi meidän isoimpia biisejä
G A S E L L I T ”Me ei olla Hansonin veljekset, vaan enemmän Sedinit. Mennään samaan joukkueeseen, muutetaan samaan taloon, hankitaan yhteinen vaimo ja käydään paskalla yhdessä.” – HÄTÄ-MIIKKA RUMBA 41
42 RUMBA. M U S TA PA R A AT I mädänny pois Älä koskaan MUSTAN PARAATIN uusi solisti Jyrki 69 avasi kulttibändin haudan ja samalla oven omaan teini-ikäänsä. TEKSTI JONI KLING KUVAT MARKUS PAAJALA J yrki 69 kuvattiin tätä haastattelua varten Helsingin tuomiokirkon portiikissa. Samassa paikassa, jossa Peilitalossa-albumin, ja nyt 35 vuotta myöhemmin, Mustan paraatin paluulevy Black Paraden kansi on otettu. Paikan symboliikka, ikoninen kuvasto, visuaaliset vihjeet – nämä kaikki ovat olennainen lisä Mustan paraatin musiikissa. Tyylitietoisuus ja oman reviirin ylläpito loivat yhtyeelle 1980-luvulla auran, joka oli uniikki silloisessa suomalaisessa popmaisemassa, ja joka on edelleen niin kiillotettu, että sen vaaliminen on yhä kunniakysymys bändin faneille
M U S TA PA R A AT I RUMBA 43
Erityisesti hän kehottaa kuitenkin kiinnittämään huomiota vuonna 1983 ilmestyneen debyyttialbumin takakanteen. Jo vuoden 1977 punkräjähdyksen aikaan basisti Panda Nikander ja kumppanit olivat lähteneet hakemaan oppia Lontoosta. Kuvittele, että voisi katsoa aikakoneella 80-luvulta tulevaisuuteen ja miettiä, että tehtävä suoritettu”, Jyrki luonnehtii. Se näyttää futuristiselta. Kun tehdään biisi, jossa on kertosäe ranskaksi tai saksaksi, se on postpunkia: eurooppalaista musiikkia, rautaesiripun musiikkia, hyvin epäamerikkalaista.” M U S TA PA R A AT I 44 RUMBA. Jyrki 69 myöntää, ettei aiemmin olisi uskaltautunut kuvattavaksi samaan lokaatioon. ”Tätä uutta levyä tehdessä sopi jotenkin ajatukseen, että ollaan yhä YYAsopimuksen maailmassa, Varsovan liiton ja Naton välissä. Kuva vertautuu näennäisessä arkisuudessaan Anton Corbijnin valokuvaan Joy Divisionista Lancaster Gaten metroaseman alikulkukäytävässä: uransa alussa olevat nuoret matkalla tuntemattomaan. Sama vuonna 1983 otettu valokuva leviää nyt maailmalla. Se on tehty 1980-luvun alun uusromanttisen ekshibitionismin ehdoilla. KOLME vuosikymmentä myöhemmin Mustan paraatin amerikkalainen levy-yhtiö on ottanut Peilitalosta uusintapainoksen. ”Se levynkansi pitää nähdä omin silmin. ”Ne toivat punkin Suomeen, siis sellaisena kuin miltä se ulkoisesti näytti, niittivyöt ja niin edelleen. Siinä yhtye on Helsingin Eteläsataman laivaterminaalissa, vapaan maailman portilla. 1970-luku on päättynyt, ja he ovat kuin huomaamattaan luiskahtamassa teini-iästään toisenlaiseen, uhkaavampaan ja vakavampaan maailmaan. Sama valokuva, mutta nyt siinä alla lukee: Cleopatra Records, Los Angeles, 2018. Levy-yhtiön kotimaasta huolimatta Black Paradella ei hänen mukaansa kuulu mitään lajityypillisen amerikkalaista. Vaatteet ja nyt myös aatteet tulivat lännestä: Briteistä, Euroopasta. 80-luvulle tultaessa yhtye hallitsi habituksellaan Helsingin yöelämää, joka vielä aiemmin oli ollut tuulipukuvyöhykettä. Siksi tätä uutta levyä tehdessä sopi jotenkin ajatukseen, että ollaan yhä YYA-sopimuksen maailmassa, Varsovan liiton ja Naton välissä. Kun tehdään biisi, jossa on kertosäe ranskaksi tai saksaksi, se on postpunkia: eurooppalaista musiikkia, rautaesiripun musiikkia, hyvin epäamerikkalaista.” – JYRKI 69 Peilitalossa-levyn kansikuva on välittömästi paikallistettava otos
M U S TA PA R A AT I RUMBA 45
M U S TA PA R A AT I 46 RUMBA
Biisien aiheina ovat kirjat, elokuvat ja ehkä ensimmäinen ihmissuhdekokemus tai haave sellaisesta.” ”Mietin, mitkä asiat sen ikäisenä tekivät vaikutuksen: mustavalko-tv, sarjakuvat, punk, pienoismallien rakentelu, Michael Cainen vakoojaleffat, kylmä sota… Kävin monipuolisesti noita asioita läpi päästäkseni siihen yksinkertaiseen naivismiin, että mitä jos olisin myöhäisteini. Uusi musta -singlen 2015 ainoana levytyksenään julkaisseen Ylppö–Paraati-yhteistyön tulevaisuudesta kysyttäessä Jyrki arvelee Ylpön palaavan kuvioihin, kun laulukieli on jälleen suomi. Kaikki nämä vuodet.” Mustan paraatin solistin paikka on ollut bändin historian aikana tuulinen. Mietin aina, kenellä siellä on treenikämppä. Nämä kurssinvaihdokset voivat ärsyttää vanhoja faneja ja hämmentää uusia. Solistin roolina on ollut kanavoida vanhaa kulttibändiä, mutta yhtyettä ei voi pitää steriilissä tyhjiössä, vaan henkilövaihdokset tuovat aina väkisin jotain omasta essenssistä mukanaan. Siinä vaiheessa, aina samaan aikaan päivästä, soi Paraatin Romanssi. Netistä löytyy esimerkiksi Ylpön Provinssi-keikka, ja se on todella vakuuttava. Ja myöhemmin juuri Panda oli meidän ensimmäinen keikkamyyjä ja manageri. Kahden eri muusikkosukupolven ja aikakauden onnistuneesta kohtaamisesta Jyrki mainitsee Iggy Popin ja Josh Hommen yhteistyön. Joskus kohtalonyhteys esikuvabändiin tuntuu epätodelliselta: ”Asuin vuosikaudet Merihaassa, ja autokannen alta kuului jatkuva rummunpauke. Jyrki huomauttaa, ettei bändi ole halunnut jumittua 1980-luvun alun teknologioihin tai teeskennellä, ettei vuoden 1983 debyytin ja tuoreen levyn välissä olisi tapahtunut paljon – Dingo ja Duran Duran tulivat ja söivät osan Paraatin perinnöstä – mutta itse hän on halunnut tallentaa ajankohdan, jossa nuoren aikuisen into yhdistyy Paraatin rankkaan ehdottomuuteen. ”Aina voi miettiä, miten kukin laulaja suoriutuu Paraatissa. Jyrkin mukaan kritiikki osuu usein ohi itse asiasta: ”Monet suhtautuvat Paraatiin suorastaan haudanvakavasti. Yritin karistaa kaikki omat maneerini.” MUSTA paraati on 80-luvun jälkeen viettänyt hiljaiseloa, tehnyt muutamia paluukeikkoja vain kadotakseen taas kartalta, ilmestynyt jälleen ja löytänyt uusia yleisöjä. Digital Twin -kappaleen tekstitys on laadittu uuden Blade Runnerin pohjalta, mutta sekin toisintaa alkujaan leimallisesti 80-lukulaisen kulttuurituotteen nykyaikaan päivitettynä. Tulkitsijoina ovat käväisseet myös Kalle Ahola ja Ville Valo. Kaikki nämä vuodet.” – JYRKI 69 M U S TA PA R A AT I Syyskuu oli eräänlainen maakuntatason versio Paraatista ja sen kilpailija. Nyt viimein selvisi, että Paraatin tyypeillä tietenkin. ”Halusin pysyä siellä 1980-luvun henkisessä ilmapiirissä ja estetiikassa. Hän sanoo tiedostavansa, että miehistönvaihdokset ovat aina saaneet yhtyeen faneissa aikaan kovaa kritiikkiä. Ylpön kausi antoi aavistuksen suunnasta kohti timorautiaismaista iskelmärockia, Jyrki 69:n Paraati taas on gootimpi. Jyrkin mukaan Musta paraati on aina ollut joka tavalla olemassa, vaikkei aktiivisena bändinä, niin inspiroimassa ja ottamassa siipiensä suojaan. Olin itse ihan samanlainen tosikko silloin, kun ne tribuuttikeikat tulivat 2000-luvun puolivälissä. Panda järjesti ekat keikkamme Lepakon yöbileissä ja järkkäsi meille alennusta Dekadenzista (punkiin erikoistunut vaateliike).” Toinen The 69 Eyesin linkki vanhempaan skeneen on basisti Archzie, joka oli aiemmin soittanut Syyskuussa. Olin todella vaikuttunut, että tässäpä on kova jäbä – mikä oleellisesti edesauttoi ajatusta pistää bändi aikoinaan pystyyn. Lähtökohta oli sama: molemmilla on omat soundinsa ja kuinka sovittaa ne yhteen, siten että musiikki toimii ja kuulostaa tuoreelta.” Mustan paraatin nuorimpana jäsenenä Jyrki muistuttaa edustavansa bändin alkuperäiskokoonpanoa perässä seurannutta sukupolvea. ”Koulusta kotiin tullessa piti ensiksi tiskata, ja pistin aina Ylen Rockradion päälle. Black Parade -levy on tavallaan tilausteos, jossa pysyn tietyissä raameissa, enkä lipsahda sieltä muuhun ilmaisuun. Se pohjaa samaan linjakkaaseen kitaraja syntetisaattoriekonomiaan, jonka vuoksi bändiä aikoinaan kritisoitiin härmärockpiireissä diskohileiksi, ja joka nykyään on nostalgiasta kurottavan vaihtoehtorockin vakiintunutta kuvastoa. Peilitalossa oli ensimmäinen suomenkielisen bändin kasetti, jonka hankin.” YHTYEEN perussoundia on päivitetty hyvin maltillisesti. Useiden miehistövaihdosten ja erinäisten comeback-keikkojen myötä laulajina on kuultu niin Jore Vastelinia, Njassaa, Epe Kronholmia kuin myös yhtyeen 2010-luvun inkarnaatiossa pari vuotta vaikuttanutta Herra Ylppöä. Se toimi hänelle inspiraation lähteenä. Mutta olenkin aina ollut tarkoituksellisesti niin naiivi kuin mahdollista.” Kosketuspinta tähän aikaan on pidetty minimaalisena. Silti Paraati on kulkenut elämässä mukana enemmän tai vähemmän taustalla vaikuttaen: esikuvana, yöstä tuttuina hahmoina ja omituisten sattumien kautta ilmenevänä haamuna. Kuulin kertosäkeen väärin: ’Älä koskaan mädänny pois’, ja mietin, että onpa todella tylyä! Kuuntelin siis pelkkää englanninkielistä musaa silloin. ”Moderni innoittajani oli Iggyn ja Hommen Post Pop Depression -levy ja sen live sekä dokkari. En tiedä, mistä se oli sen saanut. Bändihän itse naureskelee, kun sanotaan, että fanien levyt palavat nyt roviolla… Ne levyt ovat palaneet aika monta kertaa.” RUMBA 47. Black Parade -levyn tekstejä varten Jyrki 69 kertoo tarkoituksella eläytyneensä 1980-luvun mentaliteettiin ja omiin henkilökohtaisiin muistoihinsa tuolta ajalta. Kun teet nuorena musaa, sinulla ei ole elämänkokemusta. Hän ei koskaan ehtinyt nähdä yhtyettä livenä sen suuruuden päivinä. Mietin aina, kenellä siellä on treenikämppä. Nyt viimein selvisi, että Paraatin tyypeillä tietenkin. Keneen Paraatin laulajaa edes pitäisi verrata, kun siellä on joka kerta ollut eri tyyppi. ”Asuin vuosikaudet Merihaassa, ja autokannen alta kuului jatkuva rummunpauke. Mikä sopiikin, kun miettii millaisesta bändistä on kyse. KATSOTAAN jälleen Peilitalon takakantta: ”69 Eyes -kitaristi Baziella oli aikoinaan sama liivi, joka Pandalla on siinä kuvassa
Hän ei halua antaa vaikutelmaa, että yhtye yrittäisi hyväksikäyttää vanhaa kulttibändiperintöään. Jyrki arvelee Musta paraati -sanayhdistelmän vaikuttavan yhtä merkilliseltä kuin miltä Dimmu Borgir yhdysvaltaiselle kuulostaa. Sanoitusten avaamiseksi myönnyttiin levy-yhtiön toivomuksesta kääntämään Johtaja-single vuodelta 1983. Mikä sopiikin, kun miettii millaisesta bändistä on kyse. Totta kai olen miettinyt sitä. Olin huomannut, että Saku (Paasiniemi, kitaristi) oli aina yleisössä, kun vedin Rock ’n’ Roll Night School -klubia, ja ehkä sillä oli vaikutusta. Ensimmäiset englanninkieliset Black Parade -arvostelut on juuri julkaistu. Olin itse ihan samanlainen tosikko silloin, kun ne tribuuttikeikat tulivat 2000-luvun puolivälissä.” – JYRKI 69 48 RUMBA. Maailma on muuttunut kosmopoliitimmaksi, ja samalla pysynyt yllättävän paljon ennallaan turvattomuudessaan. Tai että nyt tavoitellaan 69 Eyesin pikkutyttöfaneja. Ei siellä ole mitään pikkutyttöjä näkynyt moneen vuoteen. Milloin olet viimeksi ollut 69 Eyesin keikalla. 69 Eyesin logonkin ovat unohtaneet laittaa tuohon”, Jyrki toteaa osoittaen levynkannen infotarraa. Kaikki bändin jäsenet vain muutamissa treeneissä yhtäaikaisesti tavanneena hän huomasi integroituneensa kokoonpanoon kuin huomaamatta. M U S TA PA R A AT I Laulukielen vaihtuminen englanniksi herättää tietenkin kysymyksiä. ”Se todellisuus, josta Musta Paraati on lähtöisin, oli sodanjälkeinen maailma. ”Joku oli tuohtunut, että on lähdetty rahastamaan, mikä kertoo siitä, ettei tajuta alkuunkaan, mistä raha tässä bisneksessä tulee. Sitten Saku lähetti eräänä iltana muutaman demobiisin, ja se kuulosti heti aivan samalta yhtyeeltä: autenttiselta Mustalta paraatilta. ”Kun jätkät pyysivät minua mukaan, ajattelin, että olen apuna, yhtenä uutena ’instrumenttinä’. Meni pari tuntia, ja olin tehnyt niistä lauludemot.” Kiihkoilevan Paraati-yleisön skeptisyys on jo moneen kertaan testattu, mutta tärkein kritiikki tulee ulkomailta. Teksteistä vastatessaan hän on kuunnellut bändin toiveita, saanut lopulta vapaat kädet ja tullut tehneeksi yhtyeen kanssa albumin. Ihan kuin olisi niin, että aina kun maailmassa on samat jännitteet ja uhat, niin Musta paraati nousee taas esiin.” ”Monet suhtautuvat Paraatiin suorastaan haudanvakavasti. Jyrkin mukaan ehkä liiankin kirjaimellisesti. Edellistä sotaa muisteltiin ja seuraavaa odoteltiin. VAIKKA Jyrki toivookin voivansa avata yhtyeelle uusia kanavia ja antaa sille uutta näkyvyyttä myös Suomen ulkopuolella, hän näkee oman asemansa bändissä rivimiehenä. Ehkä se on tunnustus, jota bändi on 80-luvulta lähtien odottanut, mutta ei ole rautaesiripun takaa koskaan uskonut saavuttavansa. Tilanne on looginen, kun ottaa huomioon, että yhtyeellä on jo kulttibändin nimeä maailmalla
WA R P R E C O R D S 50 RUMBA
WA R P R E C O R D S Kolmenkymmenen vuoden vääntely Legendaarinen elektronisen ja kokeellisen musiikin levymerkki WARP täyttää ensi vuonna 30 vuotta. TEKSTI MIKAEL MATTILA W arp Recordsin nimen syntytarina on monilla tavoin täydellinen: nimi kuultiin puhelimen välityksellä aina väärin. Sheffieldiläisten Steve Beckettin ja Rob Mitchellin levy-yhtiö kantoi aluksi nimeä Warped, mutta brittiläisestä lausuntatavasta johtuen nimen loppuosa katosi useasti puhelinlinjan kohinaan. Rumba kyseli muutamalta Warp-asiantuntijalta heidän ajatuksiaan levymerkistä. Kulttilafka julkaisi vuosituhannen taitteessa myös suomalaista musiikkia, Jimi Tenoria ja Brothomstatesia. Warp muovasi suuresti 1990-luvun elektronista soundia ja nosti maineeseen Aphex Twinin, Squarepusherin, Boards of Canadan ja Autechren kaltaisia teknovisionäärejä. Warpin julkaisema musiikki lienee myös melkoisen pitkälle vietyä äänten vääristelyä ja vääntelyä. Juuri tällainen vinouma tapahtui, kun firman asiakkaat ja muut kontaktihenkilöt väärinkuulivat nimen puhelimessa. RUMBA 51. Samalla tarina kertoo teknologian rajoitteista. Lopulta kaksikko myöntyi tiputtamaan yhtiönsä nimestä kaksi kirjainta pois, ja legenda oli syntynyt. Sattumus on täydellinen ainakin kahdesta syystä: Sana warp tarkoittaa suunnilleen vääristymää ja vinoutumista
Teollisuuskaupungin hallit ammottivat 80-luvun lopulla tyhjyyttään, valmiina reivaajien tuloon. Näin Sheffieldissä 1980-luvulla! SITTEMMIN Beckett ja Mitchell siirsivät toimintansa Lontooseen, mutta olennaista Warpin merkittävyyden ymmärtämisessä on sen synnyinseutu. Jääköön teknon vakavamielinen alagenremäärittely tähän. Sitä julkaisivat sikäläiset klassikkomerkit kuten Trax, Metroplex ja Transmat. 52 RUMBA. WA R P R E C O R D S Tavanomaisesti Warpin artistikatraan ilmaisu on ollut kuin mistäkin scifielokuvasta, ja etenkin Autechren, Aphex Twinin ja Squarepusherin äärimmäisimmät äänikokeilut kuulostavat edelleen melkoisen aivot nyrjäyttävältä paahtamiselta. Riittänee, että huomauttaa kyseisen Warpin LFO: Frequencies Boards of Canada. Levykauppiaina aloittaneet Beckett ja Mitchell, sekä yhtiön toiminnasta 90-luvun alussa jättäytynyt Robert Gordon, toivat maahan detroitilaista ja chicagolaista raakaa house-soundia. Kuuluipa Warpin varhaisimpiin artisteihin myös Cabaret Voltairesta tutun Richard H. Warpin katalogin artistit ovat nimenomaan pyrkineet puskemaan soitinteknologian rajoja yhä kauemmas. Sheffieldistä nousi 1980-luvulla sellaisia nimiä kuin The Human League, Heaven 17, Cabaret Voltaire ja Clock DVA, jotka kaikki tulkitsivat Thatcherin ajan pohjoisenglantilaista maisemaa syntetisaattorimusiikin keinoin. Sen videopelimäinen, minimalistisesti sykkivä melodia jalosti amerikkalaista ilmaisua ja synnytti hetkellisen, mutta hyvinkin vaikutusvaltaisen teknon alalajin, jolle tietenkin keksittiin oma nimi – bleep. Näiden julkaisijoiden soundilla oli suuri vaikutus myös Warpin ensimmäisiin julkaisuihin, kuten Forgemasters-trion klassikkosinkkuun Track With No Name. Kirkin projekti Sweet Exorcist. Siksi tuntuu oudon sympaattiselta, että kolmekymmentä vuotta sitten pelkän puhelinyhteyden rajallisuus vaikutti kokonaisen brändin syntyyn näin voimakkaasti
Kun Warp lopulta julkaisi ensimmäisen kokopitkän albuminsa eli LFO:n Frequenciesin vuonna 1991, oli se paketoinut ensimmäistä kertaa pohjoisenglantilaisen acid housen suurelle yleisölle helpompaan albumimuotoon. ”Aika oli otollinen”, kuuluu Fullsteam-ohjelmatoimiston promoottorin Artemi Remeksen summaus. Jengi alkoi järjestää omia bileitä. Se toi esiin aivan uudenlaisen musiikkityylin, jonka minimalistisessa ilmaisussa oli kuitenkin tarpeeksi Kraftwerkia, jotta sitä pystyi ymmärtämään myös genreen perehtymätön. RUMBA 53. Levy nousi listoille ja teki teknosta ilmiön. Steve Beckettillä ja Rob Mitchellillä oli rakkaus musiikkia kohtaan, visio ja tarpeeksi kontakteja.” – ARTEMI REMES ensijulkaisun olevan ensimmäinen todiste levy-yhtiön jalostuneesta tyylitajusta löytää musiikista jokin uusi alue ja tekotapa. Track With No Namen soundit voi halutessaan ulottaa 90-luvun soundia hallinneisiin drum’n’bassiin, jungleen ja listoilla keikkuneeseen big beatiin asti. ”Warpin jätkät olivat alusta alkaen teräviä bisnesmiehiä. Steve Beckettillä ja Rob Mitchellillä oli rakkaus musiikkia kohtaan, visio ja tarpeeksi kontakteja.” MAINE kasvoi ja kauppa kävi. Hän on buukannut Suomeen valtavan määrän Warpin kiinnityksiä: klassikoista esimerkiksi Aphex Twinin ja Autechren, ja uudemmista tekijöistä vaikkapa Oneohtrix Point Neverin sekä rocktrio Battlesin. ”LFO:n suosio oli varmaankin Warpin ratkaisevin läpilyönti”, arvioi muusikko Jimi Tenor. Warpin myymiä tuontivinyylejä jonotettiin levykaupan ulkopuolella kuin ämpäreitä, ja noin tunnissa ne olivat aina hävinneet. He osasivat käyttää rahaa markkinointiin ja tunnistettavaan kansitaiteeseen.” Promootiolla ja visuaalisuudella oli väliä. Jengi alkoi järjestää omia bileitä. WA R P R E C O R D S ”Tekno rantautui Eurooppaan, ja markkinoille tuli laitteita, joihin tavallisilla musiikin harrastajilla oli varaa. Warpin logosta ja julkaisujen visuaalisesta ilmeestä oli vastuussa niin ikään Aphex Twin. ”Tekno rantautui Eurooppaan, ja markkinoille tuli laitteita, joihin tavallisilla musiikin harrastajilla oli varaa. Hänet kiinnitettiin Warpille 90-luvun lopulla
WA R P R E C O R D S Autechre. 54 RUMBA
Olimme Wienissä Sähkö-jengin kanssa keikalla, ja Beckett oli sattunut paikalle.” Kesken keikan Tenorin ystävä, Pan Sonicin toinen puolisko Mika Vainio, lähti käymään nakkikioskilla. ”En tiedä, mistä hän oli saanut numeroni, mutta ainakin he olivat kuunnelleet Sähkön julkaisemaa Europa-albumiani. Levyille on koottu Warpin varhaisen taideteknon kermaa Autechresta vähemmän tunnettuihin nimiin kuten Seefeel ja Polygon Window. ”Hän osti sieltä puolikkaan leberkäsen (eteläisen Saksan, Sveitsin ja Itävallan alueella suositun, eräänlaisen lihamurekkeen, toim. Finnairin lehteenkin haastattelivat, heh!” Warpin vakavamieliseen ja taiteellisesti jyrkän tinkimättömään linjaan tottunut kansainvälinen popmedia otti Tenorin flambojantin hahmon vastaan hämmennyksellä. Ensimmäinen pitkäsoitto, vuoden 1997 Intervision, lienee julkaisuista klassisin. Juuri tästä syystä Tenor oli täydellinen hahmo Warpille. Kun haastateltavilta kysyy, mitkä julkaisut nousevat katalogista ylitse muiden, pyörii puhe enimmälti samojen, edelläkin jo useasti mainittujen elektronimien ympärillä. Grillin pitäjä ei jostain syystä suostunut myymään hänelle kokonaista, koska se olisi tappanut illan bisneksen! Mika toi leberkäsen keikalle, ja minä sitten soittelin sillä urkujani. Steve Beckett soitti hänelle, ja pyysi häntä talliin. Pitchfork esimerkiksi kirjoitti ”Beckin riutuneelta puolalaisserkulta näyttävästä” artistista, joka oli ”törkeän mauttoman elektronisen musiikin ensimmäinen ja viimeinen toivo”. Levymerkin logosta minkä tahansa 90-luvun teknojulkaisun nurkassa tuli automaattisesti laadun tae. ”Warpin ihan ensimmäiset nettisivut olivat muuten erään suomalaisen tuttuni tekemät”, Peltonen huomauttaa. Useat artistit havittelivat vimmaisesti kiinnitystä ja Warpin sertifikaattia. Tästä Beckett kuulemma innostui, että nyt on erikoinen meininki!” – JIMI TENOR Jimi Tenor: Intervision RUMBA 55. KEHUISTA huolimatta tuntuu, että Warpin uraauurtavuus on enimmäkseen jäänyt 90-luvulle. WA R P R E C O R D S Sheffieldin undergroundissa liikkunut graafikkostudio The Designers Republic. Velcro Fastener -duon Tatu Peltonen ja Tatu Metsätähti. ”Oli kaikenlaisia lakimiehiä ja agentteja. Artemi Remes kuulee Warpin katalogin vaikutuksen muissakin suomalaisissa elektroprojekteissa: ”Tulee mieleen ainakin Pepe Deluxén, Ceebrolisticsin ja Huoratronin kaltaisia nimiä.” Tyylipuhtainta Warp-soundia kotimaisista elektroartisteista edustanee kuitenkin Lassi Nikkon Brothomstates, jonka abstraktia soundia levymerkki julkaisi yhden albumin (2001) ja yhden ep:n (2004) verran. Tästä Beckett kuulemma innostui, että nyt on erikoinen meininki!” Beckettin intoa on helppo ymmärtää. ”En siihen aikaan hirveästi Suomessa pyörinyt, mutta kyllähän tuo Warpille kiinnitys jotenkin huomioitiin. Tenor lisää, että noihin aikoihin hänen keikkoihinsa kuuluivat olennaisena elementtinä usein samppanja ja ruoka – ja miksipä ei! Hilpeistä eleistä huolimatta yhteistyö ulkomaisen levy-yhtiön kanssa oli ennenkuulumattoman virallista. Minunkin piti hoitaa itselleni kansainvälisiin sopimuksiin erikoistunut lakimies, mutta sellaista ei löytynyt koko Suomesta. Hänen leppoisa avaruusfunkinsa on niin räikeässä ristiriidassa Aphex Twinin ja Squarepusherin vakavan kikkailuteknon kanssa, että naurattaa. Siinä missä yhtiön lippulaiva-artistit väänsivät soundiaan yhä pahemmalle mutkalle kuin peläten vuosituhannen taitetta ja maailmanloppua, oli eräs lahtelainen saksofonia soittava ja kaapuun pukeutuva laiheliini kuin toiselta planeetalta. JIMI Tenorin ei tarvinnut havitella. ”Ne kokoelmat ja LFO:n Frequencies sisältävät täysin jäljittelemätöntä musiikkia. Minimalistista ja futuristista tyyliä vaalineen suunnittelutiimin pestaaminen oli tarkka peliliike, koska sittemmin Designers Republic tuli tekemään töitä muiden muassa Sonylle, Adidakselle, Nokialle ja Coca-Colalle. ”Oma uskoni oli ainakin vahva, ja suurimmat musiikilliset vaikutteeni tulivat juurikin Warpilta.” Metsätähti nostaa kahden albumin mittaisen Artificial Intelligence -sarjan (1992–1994) yhtyeensä soundin suureksi vaikuttajaksi. WARPIN uraauurtavuutta ylistävät myös turkulaisen Mr. Englannista löytyi. Ep:itä ja singlejä tuli vuosina 1996–2000 yhteensä kahdeksan. ”Warp oli 90-luvulla monelle lähes uskonto”, Peltonen muistelee. Näin Warpista tuli haluttu, liki täydelliseksi hiottu brändi. Warpin 2000-lukua tai lukuisia indierock-kiinnityksiä ei erityisemmin ylistetä. Missä Battles, Grizzly Bear tai edes Broadcast. huom.). En muista tarkalleen, monenko albumin sopimuksen solmimme, mutta Warpilla oli optio, jonka mukaan he saivat jokaisen albumin jälkeen päättää, lähtevätkö he julkaisemaan seuraavaa.” Warp julkaisi lopulta kolme Tenorin albumia. ”Mika Vainio toi leberkäsen keikalle, ja minä sitten soittelin sillä urkujani. Tämä on varmaan se syy, miten Warp sai vakiinnutettua asemansa elektronisen musiikin laatusinetiksi niin pitkäksi aikaa”, hän arvelee. Se nousi muutamaksi viikoksi kotimaisellekin albumilistalle
On paljon enemmän levy-yhtiöitä, joiden tyyli ja brändi ovat tunnistettavia. Tästä huolimatta Warpista teki Warpin juuri vasemman laidan erikoiselektro, jota se julkaisi juuri kriittisellä hetkellä. Yhtiö kuvasi aikaansa sellaisena aikana, joka oli tyystin eri kuin nykyään. ”Warpin kaltaisia underground-monstereita tuskin enää syntyy”, säestää Tatu Metsätähti. ”Toki, jos alkaa tonkia ysäri-Warpin maksisinkkuja, niin sieltäkin löytyy aikamoinen läjä skeidaa, joka ei ole säilyttänyt hohtoaan näihin päiviin asti”, Tatu Metsätähti naurahtaa. WA R P R E C O R D S ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan. ”Artificial Intelligence -kokoelmat ja LFO:n Frequencies sisältävät täysin jäljittelemätöntä musiikkia. 56 RUMBA. Se oli yhtiön linkki teknon ja brittipopin välillä, mistä osakiitos kuuluu myös Pulpin Jarvis Cockerille. Mitchell kuoli äkillisesti syöpään 38-vuotiaana, minkä jälkeen Steve Beckett jäi yhtiöineen yksin. Levymerkki ei ollut enää samanlainen laadun tae, vaan julkaisut saattoivat yhtäkkiä olla mitä tahansa”, Tatu Metsätähti analysoi. ”Minusta Warp on edelleen tosi relevantti lafka, joka julkaisee mielenkiintoista musiikkia.” Hän esittää väitteensä tueksi liudan viime vuosina buukkaamiaan uusia Warp-artisteja, kuten avantgarde-ääniveistäjä Oneohtrix Point Neverin, taide-r’n’b-laulaja Kelelan ja altsuräppäri Danny Brownin. Beckett oli perustanut Warpille jo sen alkuaikoina Gift Records -nimisen alamerkin, joka julkaisi rokkia. Kanssa-sheffieldiläinen lauluntekijä ohjasi musiikkivideoita LFO:lle ja Aphex Twinille, ja Gift julkaisi samoihin aikohin muutamia Pulpin sinkkuja. Kieltämättä kaikki kolme ovat olleet ainakin 2010-luvun kriitikoiden suosiossa. Esimerkkinä nyt vaikkapa (taiteellisemman laidan metalliin keskittynyt amerikkalainen) Southern Lord.” Skaala on siis pienentynyt. ”2000-luvulla homma paisui ehkä liiaksi. ”Stevehän kyllä jo aikoinaan diggaili bändimusiikkia, ikään kuin salaa”, Jimi Tenor muistuttaa. Tämä on varmaan se syy, miten Warp sai vakiinnutettua asemansa elektronisen musiikin laatusinetiksi niin pitkäksi aikaa.” – TATU METSÄTÄHTI Kelela. Siksi erottautuminen ja kulttuurisen jäljen jättäminen on paljon vaikeampaa. Ei suinkaan, vastaa Artemi Remes. ONKO Warp Records siis nykypäivänä vain menneisyyden reliikki, joka ikään kuin pelasi yhden tyylilajin loppuun ja kadotti sitten ytimensä. Oma kiinnostukseni lafkaa kohtaan alkoi hiipua joskus 2000-luvun alkupuolella”, pohtii Tatu Peltonen. ”Ero nykypäivään on se, että nykyään tätä samaa tehdään niin paljon enemmän. ”Nykyiset kulttilabelit keskittyvät kapeammin johonkin tiettyyn soundiin, tai ehkä vain joihinkin tiettyihin artisteihin.” Sehän kuulostaa ihan Warpin alkuajoilta. Alamerkki lopetettiin, kun Pulp kiinnitettiin isommalle Island-levymerkille, ja siitä tuli hittibändi. ”Ehkä Rob Mitchellin kuolema vuonna 2001 vaikutti siihen, miten asiat muuttuivat”, Peltonen jatkaa
Tämä on ongelma journalismin, musiikkifanien ja artistien itsensäkin kannalta. P O PJ O U R N A L I S M I Vain kiiltokuvia POPJOURNALISMI on vaikeuksissa, koska sen tarpeellisuus ja merkitys on kyseenalaistettu. 58 RUMBA. Artisti tulee kertomaan medialle sen tarinan, minkä hän haluaa kertoa, ja media julkaisee tarinan sen kummemmin kakistelematta. Artisti saa parhaaseen katseluaikaan kertoa tuotteestaan ilman, että hänelle esitettäisiin haastavia kysymyksiä. Tällaisessa tilanteessa käytetään valtaa niin journalismia kuin sen lukijaa (tai kuuntelijaa tai katselijaa) kohtaan. Artistit halusivat palstatilaa rajatuilla sivuilla, joten lehdillä (ja radiolla ja tv:llä) oli valtavasti valtaa. Katsojat saavat katsoa, kun artisti tekee jotain hassua. Mutta tällainen selkäinpeseminen on yhä yleisempää myös popjournalismin puolella. Idea on siinä, että kaikki voittavat: Posse-ohjelma saa katsojia, koska siinä esiintyy kiinnostava artisti. Hän saa kertoa uudesta tuotteestaan, ja ikään kuin vastalahjaksi hän tekee jotain hassua. Ja sitten, kun alettiin lähestyä 2010-lukua, sosiaalinen media tuli ryminällä. 1990-luvulle saakka lehdistöllä ja muulla perinteisellä medialla oli merkittävä rooli artistin näkyvyyden kannalta. TEKSTI JOSE RIIKONEN P osse on paitsi viihdeohjelma, myös performanssi siitä, miten popjournalismi voi mennä pieleen: Ajankohtainen artisti (tai muu julkisuuden henkilö) tulee ohjelmaan. Brittiläinen Melody Maker perustettiin jo 1926, ja varsinainen faneille tehtävä popjournalismi alkoi muotoutua samaan aikaan kuin populaarimusiikki alkoi saada suosiota, eli 1950-luvulla. Se voi olla haitallista lopulta juuri sen musiikkifanin kannalta. Tässä ei ole vikaa, kun kyseessä on viihdeohjelma Posse. POPJOURNALISMI syntyi, koska artistien fanit halusivat tietää enemmän tyypeistä, joita he ihailivat. Kun lähestyttiin 2000-lukua, tuli pikkuhiljaa internet, joka söi lehdiltä lukijoita
P O PJ O U R N A L I S M I RUMBA 59
Se ei tietenkään ole hyvä asetelma, koska kaverista on vaikeaa kirjoittaa tasapuolisesti. Se muutti pelin hengen. Usein sanottiin, että perinteistä mediaa ei oikein enää tarvita: kaikki voivat olla oma uutistoimistonsa. Siinä artisti syöttää fanille asiansa kuten haluaa sen sijaan, että välissä olisi toimittaja, joka asettaisi asiat mittakaavaansa ja kontekstiinsa. Sosiaalisen median kautta tehtävän viestinnän vahvuus on siinä, että se näyttää autenttiselta ja aidolta, vaikka se on pääosin suunniteltua. Niin moni nykyään onkin. Siellä isoa tähteä ei aina haastattele ulkopuolinen toimittaja, vaan tähden kaveri. Sosiaalinen media on tuonut artistit lähemmäs fania. Siinä artisti syöttää fanille asiansa kuten haluaa sen sijaan, että välissä olisi toimittaja, joka asettaisi asiat mittakaavaansa ja kontekstiinsa. Eräs hyvä esimerkki tästä oli tapaus Maria Veitola – Sara Sieppi. Eikö näytäkin. Some tekee sen, mihin journalistit ovat aina pyrkineet: se näyttää oikeasti artistin todellisen, intiimin minän. Veitolaa syytettiin Siepin kiusaamisesta, kun hän haastatteli tätä EVS-ohjelmassa. Se on sukua tavalle, joka on lisääntynyt esimerkiksi Yhdysvalloissa. Artistit eivät enää tarvinneetkaan tilaa perinteisestä mediasta samalla tavalla, koska he saattoivat viestiä suoraan sosiaalisen median kautta, ilman välikäsiä. Veitola esitti haastattelussa kysymyksiä, joihin Sieppi ei osannut oikein vastailla. Ei tietenkään. P O PJ O U R N A L I S M I 60 RUMBA. KOKO journalismin käsite tuntuu monin paikoin hämärtyneen. Sieppi syytti ohjelman jälkipyykissä Veitolaa ansan Sosiaalisen median kautta tehtävän viestinnän vahvuus on siinä, että se näyttää autenttiselta ja aidolta, vaikka se on pääosin suunniteltua. Fani pääsee ehkä artistin kotiin ja näkee ehkä likapyykkejäkin ja aamiaisleivän
VEITOLA uskoo, että etenkin sosiaalinen media on saanut monet julkisuuden henkilöt ajattelemaan, että he voivat kontrolloida julkisuuttaan. Haluan aina, että haastateltava onnistuu, mutta myös, että yleisö saa kiinnostavaa sisältöä.” Kun asiasta puhutaan ennakkoon, Veitolan mukaan moni haastateltava alkaa asettaa ehtoja: tätä ja tätä ei saa kysyä. P O PJ O U R N A L I S M I asettamisesta. ”Sanon silloin, että kyllä minä sitä aion kysyä, ja sinä voit vaikka sanoa, että en vastaa. Hiljattain julkaistu Tuukka Temosen ohjaama Valmentaja-elokuva on saanut huonoja arvioita. Haastateltava ei saa päättää, millä tavalla häntä käsitellään artikkelissa. En aio leikkiä, että niitä asioita, joista ei muka saisi puhua, ei olisi koskaan tapahtunut”, Veitola sanoo. Moni on luonut sosiaalisessa mediassa itsestään tietynlaisen ideaalin kuvan ja tarinan, joka on helppo pitää hallinnassa somessa fanien keskellä. Hän ei kuulemma päässyt puhumaan niistä asioista, joista olisi halunnut puhua. Veitolan mukaan suurin osa haastateltavista ymmärtää yskän. Niin minä kuin moni kollega on saanut jutun kirjoittamisen jälkeen vihaista ja jopa uhkaavaa palautetta, kun ”ei se mennyt yhtään niin kuin minä halusin”. Tämä tuntuu tulevan aidosti yllätyksenä monille haastateltaville. Sitten, kun tuleekin joku, joka kysyy julkisesti kysymyksen, joka saattaa paljastaa siitä henkilöstä jotain muuta – ei välttämättä edes mitään negatiivista, vaan ehkä inhimillistä – kuvaan voi tulla särö. Haastattelu on foorumi, jossa lähtökohtaisesti pyritään löytämään – vaikka sitten haastaen – jonkin sortin kiinnostavia asioita haastateltavista. Haastattelu ei ole foorumi, jonka lähtökohtainen tarkoitus on antaa haastateltavan kertoa niistä asioista, joista hän haluaa kertoa. ”Silloin nämä tyypit menevät shokkiin. ”Mutta en ole koskaan asettanut mitään ansoja haastateltaville. Se ei lähtökohtaisesti ole mainosspotti, vaikka se sellaisena toki toimiikin. Mutta et voi kieltää minua kysymästä. ”Mutta moni kyllä etenkin nykyään kuvittelee, että he voivat asettaa niitä ehtoja.” Haastattelun konsepti on siis unohtunut monilta. Sosiaalisessa mediassa RUMBA 61. ”Haastatteluissa reunaehdot ovat toki sovittavissa, ja niitä kysymyksiä kannattaa käydä vähän läpi ennen haastattelua, koska se on kaikkien etu: suorassa lähetyksessä on noin kahdeksan minuuttia aikaa onnistua”, Veitola sanoo. Uskon, että siinä on paljon kysymys kontrollin tunteen menettämisestä.” Myös fanit usein suuttuvat, kun heidän idoliaan kyseenalaistetaan
P O PJ O U R N A L I S M I MONI artisti saa apua levy-yhtiön tai muun tahon taustajoukoilta siihen, miten heidän kannattaisi julkisuudessa toimia. Monta kertaa haastattelu on liiallisen varovaisuuden vuoksi menetetty mahdollisuus niin artistille, yleisölle kuin 62 RUMBA. Mitä helvettiä. Jos olisin artisti, olisin aika helvetin loukkaantunut tuollaisesta kohtelusta”, Veitola sanoo. Mikään ei tee musiikkitoimittajaa iloisemmaksi kuin se, kun hän saa viedä eteenpäin musiikin ilosanomaa, mutta läheskään aina ilosanoman viemiseen ei ole aihetta. Se on hyvä asia, mutta se voi mennä myös yli. Kriittinen toimittaja on siis monien mielestä synonyymi negatiiviselle kiusaajalle. Eikö niiden pitäisi sanoa, että pitäkää hauskaa. ei ole tämän tiimoilta juurikaan keskusteltu, vaan siellä keskitytään lähinnä parjaamaan kriitikoita ja puolustamaan Temosta: häntähän pahantahtoisesti kiusataan näillä kriittisillä arvioilla. Näiden ”kiusaajien” valtaa pyritäänkin rajoittamaan. ”Takahuoneessa ennen haastattelua jotkut sanovat kuulemma artisteille, että varokaa sitä Veitolaa. Mutta jos pyydämme ottamaan tiettyjä asioita pois tai muuttamaan niitä, ja ne silti julkaistaan, saattaa olla, että emme jatka yhteistyötä kyseisen median tai toimittajan kanssa.” Artisteja prepataan julkisuuden suhteen, joskus hieman kummallisesti, Veitola sanoo. Heillä on oikeus julkaista, mitä sanotaan. Ei luoteta, että he pystyvät itse pärjäämään median kanssa. Sekin täytyy pystyä kertomaan. Esimerkiksi Fullsteam Managementin toimitusjohtaja Virpi Immonen sanoi Rumbassa 2012 seuraavasti kysyttäessä, miten toimitaan, jos artisti sanoo haastatteluissa sammakoita: ”Se on vaikea tilanne, koska periaatteessa medialla on sananvapaus
Että ”ihan kiva, mutta miten tämä ohjelma ei tehnytkään tämän meidän artistin uralle yhtään sitä, mitä se on monille muille tehnyt”. Kuukausiliitteen toimittaja Jouni K. Kiusaajahan se Maria Veitolakin oli, kun esitti haastavia kysymyksiä. ”Varmaan teinifanille riittää, että musiikki on hyvää ja artisti söpö. YleX valittiin juuri Musiikki & Media Industry Awards -gaalassa usean muun voiton lisäksi vuoden musiikkimediaksi. Miksi ottaa riski, kun julkisuusarvo ei ole välttämättä erityisen merkittävä. Kriittisyyden – itse asiassa jopa totuudenmukaisuuden – synonyymi näyttäisi nimittäin nykyään olevan negatiivisuus. Ei ole salaisuus, että esimerkiksi Rumba-lehti ei koskaan ole ollut se media, johon varsinaisesti tarjotaan suuria artisteja. Toiseksi: Ovatko fanit valmiita siihen, että heitä sumutetaan. Iso syy on toki se, että media on aika pieni. Tarvitaan samastumispintaa ja säröä. Ensinnäkin siksi, että juttuja tehdään paitsi musiikkifaneille, myös niin sanotulle suurelle yleisölle. Kemppainen on tehnyt lehteen paljon juttuja julkisuuden henkilöistä. Mikään ei tee musiikkitoimittajaa iloisemmaksi kuin se, kun hän saa viedä eteenpäin musiikin ilosanomaa, mutta läheskään aina ilosanoman viemiseen ei ole aihetta. ”Sitä tarjottiin, ja aluksi mietin, että kannattaako tehdä. Mutta sitten aloin miettiä, että jos näkökulma olisikin se, että Vartiainen on vähän sellaisen tylsän tyypin maineessa. Jos aikoo olla taiteilija, täytyy altistaa itsensä myös kriittisemmälle tarkastelulle”, Veitola sanoo. Kaikkien medioiden suhteen tämä toimittajan työrauha ei tunnu toteutuvan. toimittajalle. VEITOLAN mukaan Yökylässä-ohjelmaan on usein vaikeaa saada haastateltavia, koska konsepti on niin intiimi. Hän kysyi, emmekö me kaikki – musiikkiteollisuus, artistit ja media – ole samassa veneessä viemässä eteenpäin musiikin ilosanomaa. Mutta Yökylässä-ojelma – ja EVS-ohjelma tai vaikkapa Helsingin Sanomien Kuukausiliite – on niin suosittu, että moni artisti taustajoukkoineen varmasti tuntee, että siinä esiintyminen on riittävän hyödyllistä suhteessa riskiin. P O PJ O U R N A L I S M I TÄSTÄ herää kiinnostava kysymys: miksi kriittistä popjournalismia pitäisi edes harrastaa, jos ihmiset haluavat vain kuulla, kuinka siistiä kaikki on. Mutta kun artisti ikääntyy ja fanit ikääntyvät, fanit saattavat kadota, jos artisti ei ole muuta kuin kiiltokuva. Sitä paitsi artistikin tarvitsee pureskeltua, kriittistä ja syvällistä mediaa. RUMBA 63. Sekin täytyy pystyä kertomaan. Sen huomaa Juicesta ja Irwinistä lähtien aina Vain elämää -ohjelmaan, joiden kautta Cheekit ja muut ovat nostattaneet profiiliaan nimenomaan osoittamalla, että he ovat ihmisiä, eivät kiiltokuvia. Onko se ok, jos kaikki viestintä artistilta yleisölle on sellaista, jossa ei ole yhtään kriittistä silmää välissä. Ylen ei varmasti tarvitse kokea painostusta musiikkiteollisuuden suunnasta, tai jos se sellaista kokee, sen tuskin tarvitsee siihen taipua. Silloin artistista ei tule inhimillistä, kokonaista kuvaa, vaan se jää latteaksi”, Veitola sanoo. ”Niin, no se johtui siitä, että sinä itse vaadit, että tästä ja tuosta ei saa kysyä, ja sanoit vielä artistille, että ole varovainen. Itse asiassa, jos kuuntelee vaikkapa YleX:n musiikkiohjelmia, suurin osa niistä on hyvin positiivissävytteisiä. Suomessa ei ole koskaan kiinnostuttu täydellisistä ihmisistä. Evelina-fani ei ehkä halua Evelinaa haastettavan, mutta jos ei fanita häntä, juttu ei kiinnosta, jos se on enemmän mainontaa kuin journalismia. Mikäli artisti avaisi asioitaan eikä maanisesti suojelisi kiiltokuvaansa, yleisö voisi löytää hänestä aivan uusia mielenkiintoisia kulmia. Etenkin tämä hämmentää Suomessa, sillä me olemme aina rakastaneet sitä haavaa ja säröä. Toinen syy voi olla se, että Rumba käsittelee artisteja kriittisestikin. Siinä ei ole mitään pahaa, mutta joskus tulee mieleen, että ihanko oikeasti kaikki on toimittajien mielestä niin mahtavaa ja siistiä, kuin he antavat ohjelmissaan ymmärtää. Silloin voi päästä lähelle artistia ja nähdä hänet monipuolisena, kiinnostavana henkilönä, jollainen hän todennäköisesti on kiiltokuvan sijaan. Sen sijaan esimerkiksi joissain naistenlehdessä, iltapäivälehdissä ja juorulehdissä on silloin tällöin artikkeleita, jotka ovat niin myötäsukaisia, että niiden välittämä kuva kohteestaan jää hyvin yksipuoliseksi. Kemppainen teki esimerkiksi hiljattain jutun Jenni Vartiaisesta. Hän sanoo, että artistien taustajoukot eivät ole pyrkineet painostamaan häntä. Monta kertaa haastattelu on liiallisen varovaisuuden vuoksi menetetty mahdollisuus niin artistille, yleisölle kuin toimittajalle. Totta kai näkökulmia tarjotaan ja juttuja pyydetään luettaviksi (jutun sitaatit Kemppainen laittaa vain haastateltavalle, ei taustajoukoille, vaikka sitä pyydetäänkin), mutta muutoin Kemppaisen mukaan painostusta ei ilmene. Eli se kulma, jolla jutun tein, tuli kyllä ihan itseltäni, kuten aina”, Kemppainen sanoo. Mikäli artisti avaisi asioitaan eikä maanisesti suojelisi kiiltokuvaansa, yleisö voisi löytää hänestä aivan uusia mielenkiintoisia kulmia. Sitä paitsi, eikö se ole kunnianosoitus, että toimittaja on ottanut selvää haastateltavastaan niin hyvin, että kykenee haastamaan tätä. Miksi siis tekisimme väkisin syviä ja moniulotteisia kuvia artisteista, jos yleisö haluaa pikemminkin kuulla sen saman kivan tarinan, jota artisti somessakin pitää yllä. Voi toki hyvin olla, että päätös on ollut toimituksen: kerrotaan selviytymistarinoita, koska niitä ihmiset tykkäävät lukea. Usein juuri sen kertominen on itse asiassa lukijalle tai katsojalle kiinnostavampaa, aidompaa ja kokonaisvaltaisempaa. Veitolakin on saanut artistien taustajoukoilta joskus palautetta Yökylässä-ohjelmasta. Jos annamme popjournalismin täysin näivettyä, sitä voi olla vaikeaa enää pelastaa. ERÄS pr-henkilö ihmetteli taannoin Rumban haastattelussa, miksi media kritisoi artisteja. Kun joku joskus haluaakin kysyä sen kriittisen kysymyksen, se ei ehkä ole enää mahdollista, jos popjournalismia ei enää olisi
Vanhan testamentin ainoana agendana, harrastelijamaisen muodon taustalla, on olla täysin agendoista tyhjä. Samalla duunarihenkiseen skeneen on heijastunut vanhaa maailmaa henkivää konservatiivisuutta, ja sen tyylivalikoimasta on tullut uudistumiskyvytöntä genrenostalgiaa. Versace Henrik on onnistuneesti deletoitu. Henrik!-hahmon syntytarinaa paremmin tuntematta kehitys tuntuu luonnolliselta artistin avauduttua jo vuosi sitten taustastaan punkin ja noisen parissa. Pakollista on mainita vielä Suomen Talvisota 1939–1940 ja käsite underground sellaisena kuin M. Numminen ja Esa Saarinen sitä vielä 1980-luvulla kirjeenvaihdossaan ahkerasti ja melko takaperoisesti määrittelivät: absurdina kapinana, joka sanoutuu irti kaikesta. Vasta nämä tapaukset saivat tajuamaan, miten tiukasti yhdysvaltalaisen meemiräpin kuvasto kietoutui internetin sijasta maan tiukkoihin IRL-ongelmiin ja sosiaalisen pahoinvoinnin kuvastoon. Siinä on vivahteita kulttuurityhjiöissä omaehtoisesti kehittyneestä outsider-musiikista, ja toisaalta myös kömpelöistä ja täysin sisäpiirivitseihin perustuvista Ahkerat simpanssit -tyylisistä äänitteistä, joiden väsäämiseen lukioikäisillä pojilla on uskoakseni universaali tarve niitä eräänlaisena ”harjoitteluprogena” käyttäen. A. Yhtä vähän kuin Soundcloud-ahdistuneeseen amerikkalaiseen grungeräppiin, ei kotimaiseen punkskeneenkään istu Henrikin epäpoliittinen, epäesteettinen, tekoveressä kylpevä munasillaanjuoksentelu, joka muistuttaa enemmän black metal -ankkojen kuin veteraanikiljupunkkareiden edesottamuksia. – – Katsoin black metal -dokumentteja teeveestä ja luin teologiaa. Genren luoneista amerikkalaisista Soundcloud-artisteista tunnetuimmat ovat jo hävinneet tästä fyysisestä maailmasta. ”Kai mä halusin olla Jorma Uotinen, tai niinku joku Esa Saarinen. Ja jos antiteesin tarkoitus on kumota aiempi teesi, ei mitään tarjota tilalle. Se on myös viihdyttävä, hauska ja välillä tarttuva, mutta sen kutsuminen musiikiksi tuntuu yhtä vaivaannuttavalta kuin terapiaistunnon todistaminen, eikä sen tekijän tarkoitusperillä uskalla kuin spekuloida. Henrik!-nimellä esiintyvä artisti vaikuttaa yhä olevan kävelevä performanssi, mutta digitaalisen jalanjälkensä häivyttämisen ja juuri julkaistun Vanha testamentti -levyn myötä hänen uusi ulostulonsa on nihilistisempi ja juuri niin kaheli kuin saattoi odottaa. Totesimme uuden vaihtoehtoräpin puhuttelevan somekanavillaan viihtyvää, introverttiyteen taipuvaa nuorisosegmenttiä, mutta amerikkalaisiin esikuviin verrattuna monet kotimaiset räppärit olivat vain Youtuben välityksellä sosiaalista näkyvyyttään kultivoivien ronibäckien vinoja sukulaissieluja, elämästään karnevalistista ja varsin viatonta performanssia tekeviä hymypoikia. Sen todellinen tyylilaji on niin sanotusti v&s: vittuilu ja sekoilu. Vaasankatulaisen 77-punkin voittokulun kestettyä yli kymmenen vuotta sen tekijöistä on tullut tavallaan hevareihin verrattavia ”hyviä jätkiä” ja yhteiskunnallisesti hyväksyttyjä tukipilareita. JONI KLING Ekshibitionisti loi antilevyn Vanhan testamentin ainoana agendana, harrastelijamaisen muodon taustalla, on olla täysin agendoista tyhjä. Termin merkityksestä kanssani skeptiseen sävyyn keskustellut Versace Henrik on sittemmin poistanut kaiken kappalemateriaalinsa Soundcloud-tililtään ja Spotifysta. Hänen visionsa punkista on jotain muuta kuin genren nykytila suomirockin uutena peruskivenä ja sosiaalisena työkaluna. Sellaisena levy lopulta avautuu parhaiten: tekijänsä ”jänistauluna”, joka voi olla mitä tahansa korkean ja matalan väliltä, jäänne eilisten vastakulttuurijättien tyhjäpäisistä protesteista tai itsereflektoiva katsaus nuoren ihmisen boheemista erikoisuudentavoittelusta ja hieman häiriintyneestä sielunmaisemasta, jossa kaikki, kuten todettu, on performanssia, tekotaidetta. Vanha testamentti on kollaasi melua, herätyskokoussaarnoja ja vittuilua, täysin vailla koheesiota. Se oli ihan hauskaa. VUOSI sitten haastattelin Versace Henrik -nimistä artistia Rumban numeroon 4/2017 päätoimittajamme pyydettyä tekemään jutun Soundcloud-räpistä – ilmiöstä, joka jo tuossa vaiheessa oli hajoamassa osasiinsa ja muuttamassa genrehypen normaalin elinkaaren mukaisesti post-internetin jälkeiselle hautausmaalle. 21-vuotias Lil Peep menehtyi rauhoittavan alpratsolaamin yliannostukseen pian Versace Henrik -jutun julkaisun jälkeen, ja viime kesänä 20-vuotias Xxxtentacion ammuttiin aseellisen ryöstön yhteydessä. GG Allinin mukaan nimetyssä bändissä soittanut ja keikoilla äärimusiikin parista lainattuja maneereja yhdistellyt Henrik on selvästi elementissään sivaltelevan päänaukomisen parissa. Se on antiteesi Versace Henrikille, joka hahmona oli tuomittu hetkelliseksi ajankuvaksi. Kutsuin sitä itse taiteeksi”, lausuu kertoja Ullakon kummitus -kappaleessa, jossa poltetaan mustia kynttilöitä, ryypätään autiotalossa ja maalataan jänistauluja. Tajunnanvirta, kiroilu ja kitaran rystysillä hakkaaminen eivät oikein tottele muuta nimikettä kuin lofi-punk. Sen todellinen tyylilaji on niin sanotusti v&s: vittuilu ja sekoilu. Siis yläkulttuurieliitin sisäisenä nokitteluna, vastuuttomana kohkaamisena ja idiotiana ”muutosvoimaisena” julkilausumana. En keksi sille oikein muuta määritelmää kuin ”idiootti esitys” (sic), kuten Sleepy Sleepers levyjään luonnehti. Hengenvaarallinen: 0–1,9 Kehno: 2,0–4,9 Keskinkertainen: 5,0–6,9 Hyvä: 7,0–8,9 Klassikko: 9,0–10 L E V Y T Henrik! Vanha testamentti KATAKOMBI 0,0 64 RUMBA
H EL M I PA D AT SU L E V Y T RUMBA 65
Vaikka Talvipalatsin puutarhassa on ilahduttava kokonaisuus, konsepti tuntuu kuitenkin jääneen bändiltä kesken. SAMULI KNUUTI Porista Neuvostoliittoon AR VI D H EL M IN EN Eleanoora Rosenholm Talvipalatsin puutarhassa FONAL 7,6 Neuvostoliitto on oiva aihe Eleanoora Rosenholmin kauhupopille, onhan se ollut vieressä oleva diktatuuri, yhtä aikaa vieras ja tuttu, monien jopa palvoma. Jo kahdella ensimmäisellä levyllään vuosina 2007–2008 Eleanoora Rosenholm teki musiikkia raiskaajapuista, sarjamurhaajista ja maailmanlopusta. Aika näyttää, onko Talvipalatsin puutarhassa uusi alku Eleanoora Rosenholmille, vai jääkö se vain alaviitteeksi albumikolmikolle, joka itsessään ei sellaista tarvitsisi. Ehkäpä siksikin yhtyeen kolmas ja viimeiseksi luultu albumi Hyväile minua pimeä tähti (2011) oli haahuileva ja popmusiikista ulos kurottava kokonaisuus. Kappaleessa Vaganovan balettikoulussa laulun puhuja kostaa hylkäämisensä saippuoimalla koulun lattiat ja näin rampauttamalla tanssijat. Tämän tehokeinon Eleanoora Rosenholm vie äärimmilleen uudella albumillaan. Hänen oikutteleva artikulaationsa saa arkipäiväisetkin asiat vaikuttamaan pahaenteisiltä ja arveluttavilta. Poikkeus on single Lasijoutsen, joka tiheine rytmeineen ja mieskuoroineen – muutenkin yleinen toistuma levyllä – tähtää niin yli, että väkisinkin osuu. Kappaleissa vieraillaan Moskovan metrossa ja Talvipalatsissa, manataan spiritualistisessa istunnossa esille Dostojevskia ja Vysotskia ja käydään balettikoulussa. Sikalanhoitaja ja Jääruusuja ikkunassa ovat ihan hyviä Rosenholm-pastisseja – joissa siat syövät hoitajansa ja lapsi tappaa vanhempansa – mutta niiden rooli tuntuu olevan vain täyttää albumia ja siten vähentää sen kokonaisvaikutelmaa. Oopium China on muuten vain ärsyttävä kappale. Hyvästi planeetta Maa taas ei voi olla tuomatta mieleen, että bändi on jo tehnyt tämän esikoislevynsä Vainajan muotokuvan (2007) päätösraidalla Maailmanloppu. Neljännellä albumillaan yhtye on palannut perusosaamisensa alueelle, tosin tällä kertaa teemana on Neuvostoliitto. Levy tiedostaa ajan, jolloin albumilla monesti mainittu Alla Pugatšova soi Suomen radiossa ja televisiossa. Moskova metro taas huokuu pommiuhkineen sitä vaaraa ja viisautta, jota vieraiden suurkaupunkien maanalaiset niin usein. Kokonaissoundi lienee edellislevyjä akustisempi, mikä on viisasta, sillä kun elektronisesta popista on tullut popmusiikin lingua franca, sillä saralla on vaikea enää erottautua. 66 RUMBA. L E V Y T HARVAA asiaa olen suomalaisessa popmusiikissa kaivannut yhtä paljon kuin Noora Tommilan ääntä. Lempeä naisääni kujertamassa makaabereja tekstejä on aina ollut toimiva konsepti, tämän todisti jo Luke Hainesin sivuprojekti Black Box Recorder, jota ei suotta kutsuttu ”vesikauhuiseksi Saint Etienneksi”. Oli miten oli, nyt kannattaa olla iloinen tästä. Vaikka bändinsä musiikissa tähän ei koskaan ole ollut pitkä matka. Neuvostoliitto on oiva aihe Eleanoora Rosenholmin kauhupopille, onhan se ollut vieressä oleva diktatuuri, yhtä aikaa vieras ja tuttu, monien jopa palvoma. Suuressa kuvassa Talvipalatsin puutarhassa on kuitenkin mainio albumi
Toisen Hullu ruusu -levyn sijaan nyt on tarjolla Bergin Rosita Luu -aliaksen esikoinen. Berg taas kuulostaa luonnostaan aika kalsealta, ja tämä sitten valaa tiettyä vieraantuneisuuden perusilmapiiriä hänen sanoituksiinsakin. Mitään Tenavatähti-biisin kaltaista helppoa aihetäkyä tästä ei löydy. Rosita Luulle syntikat ovat kyllä välineitä, eikä muotokieli tunnu olevan tarkoitus. Ei SOS nyt teemoiltaankaan Hullun ruusun toisinto ole: neurooseja, mielenterveysongelmia ja arveluttavia tilanteita Berg käsittelee nytkin, mutta aiempaa enemmän on mietteliäitä tekstejä, jotka eivät pyri provosointiin. Kaiketi se kuulostaisi monesta tavallisesta Leevidiggarista ”omituiselta” tavalla, jota he eivät itsekään osaisi määritellä. Naivistisia melodioita ja iskelmäpopsävyjä arkaluontoisiin tekstiaiheisiin yhdistänyt musiikki sai mukavasti kriitikkohuomiota. Puhtaassa tekstianalyysissa tämä ero ei varmaankaan paikantuisi, mutta levyjä kuunnellessa se tuntuu ilmeiseltä. NIKO PELTONEN Leevin jalanjäljissä Rosita Luun musiikkia on vaikea kuvitella ”suuren yleisön” soittimiin. Jokin ratkaiseva ero Sundqvistin ja Bergin tekijyydessä kuitenkin on. Kyse on kai Sundqvistin tunnusomaisesta melodiakielestä ja ihan silkasta äänenväristä. Tämä on lauluperustaista musiikkia, mutta paradoksaalisesti tuntuu kuin joissakin tapauksissa koneellinen äänimaisema valuttaisi kappaleisiin enemmän lämpöä kuin Hullun ruusun orgaanisempi sointi. Hullun ruusun albumiin verrattuna kokonaisuus on jonkin verran eheämpi, vaikka ehkä konservatiivisempi. Niin sanoittajana kuin muusikkonakin ensin mainittu onnistui aina kuulostamaan empaattiselta silloinkin, kun tarkempi ajatustyö paljasti aika kyynisen maailmankuvan. Siinä on kynnys, jonka yli kriitikonkin on vaikeaa päästä. Tämä on populistista musiikkia, sävellykset ovat hyviä, toteutus pätevä ja sanoituksissa paljon kiinnostavaa. SOS-levyllä varsinkin reissutarina Ladyboy on poikkeuksellisen sumeilematon pastissi, vaikkakin vie sukupuolirooleilla leikittelyn vielä pidemmälle kuin Gösta koskaan – mutta eletäänhän nyt toisaalta 2010-lukua. Kaiketi se kuulostaisi monesta tavallisesta Leevi-diggarista ”omituiselta” tavalla, jota he eivät itsekään osaisi määritellä. Esimerkiksi pakkomielteisestä rakkaudesta kertova Prinsessa lähestyy melodramaattisuudessaan jopa kevytgoottilaisia sävyjä. Se eroaa duosta keskeisimmin soundimaailman elektronisuudessa ja siinä, että miesja naisäänen noitalinnahuraamainen vuoropuhelu puuttuu. Siirtymä syntikkapoppiin (edelleen kyllä aika iskelmälliseen sellaiseen) muuttaa tietysti kuulokuvaa aika ratkaisevastikin. Leevi & the Leavings -vertailuja syntikoiden kanssa pelaaminen ei ainakaan hillitse. Tässä on sitten myös yksi syy siihen, minkä takia Rosita Luunkaan musiikkia on vaikea kuvitella ”suuren yleisön” soittimiin. Vähemmän ilmeistä on se, miten paljon Lasikellon alla -tyyppiset tunnelmapalatkin ovat velkaa sellaisille Leevi-slovareille kuin Elämä ikkunan takana. L E V Y T VUOSI sitten Merita Bergin ja Antti Hermajan muodostama Hullu ruusu -duo julkaisi debyyttinsä. Juuri koskaan Bergin laulut eivät kuitenkaan vetoa tunnetasolla, ja juuri siihen ne kuitenkin jossain mielessä pyrkivät (eivät siis esimerkiksi perseen heiluttamiseen). Rosita Luu SOS HELMI-LEVYT 7,8 RUMBA 67
Romuluinen rynkyttely on särökitaroinnin ystäville herkkua, mutta melodiat ovat pääroolissa. Nimenomaan edellä mainitut psykofyysiset reaktiot aiheuttaneet avainkappaleet Far Away Country ja Darkroom osuvat syvälle. Yhtyeen melodiataju yhdistettynä nyrjähtäneisyyteen ja napakkaan venkoilumentaliteettiin tuottaa onnistuessaan erinomaista jälkeä. Ponnekkaan ilmaisun, rohkeiden sovitusten ja tarttuvien melodioiden kera biisit ovat lähestulkoon täysosumia. -tunnelmaa hehkuva Fearless nostettakoon vielä esiin erinomaisen levyn kelpo edustajina. Rämisevää, melodista ja sopivan omituista vaihtoehtorockia edelleen tekevä Penniless tuntuu olevan tällä erää myös keski-ikäisen elämäntuskan äärellä. Penniless X SOIT SE SILTI 8,5 PE N N IL ES S 68 RUMBA. Pelkkien sanojen – niin mainioita kuin ovatkin – voimin kappaleet eivät suinkaan toimi. Albumilla on varsin erityyppisiä biisejä, ja yhdeksästä esityksestä vain pari jää vähän perusrenkutteluksi. Muhkeat särökitarat ja isokätinen soitto ovat aina olleet Nakkilan herrain voimapihdit. KOSKINEN Aikuinen rämisee Yhtyeen melodiataju yhdistettynä nyrjähtäneisyyteen ja napakkaan venkoilumentaliteettiin tuottaa onnistuessaan erinomaista jälkeä. Penniless saa tasatahdista poikkeavat riffit rullaamaan sulavasti ja tuo samalla särmää indierockin peruskalliona toimivaan kahdeksasosien jynkytykseen. Vahvasti 90-luvun kolisevaan rämistelyyn viittaava soundimaailma antaa levylle vielä oman perinnetietoisen ja omatoimisuuden silauksensa. X:llä kuullaan paikoitellen melko heavyjakin sävyjä, mikä laventaa levyn ilmaisullista spektriä. Ennakkobiisi Anthem for the Suckers on tanssibiitistään huolimatta sisimmiltään levyn ehkä perinteikkäintä Penniless-rynkyttelyä, joskin mukaansatempaavaa sellaista. Kertosäkeet ovat järjestään mieleenpainuvia ilman purkkamaista kosiskelun häivääkään. Melodioiden rikkaudesta voi ottaa esimerkiksi minkä tahansa kappaleen, mutta jännittävällä bluespoljennolla kulkeva The Core tai vahvaa Dinosaur Jr. KIMMO K. Myönnetään, että herkkyystila oli ylikuormituksen ja univajeen ansiota, mutta silti aika harva yhtye kykenee saamaan aikaan moisen tunnepuuskan. Melankolisuus ja pinnan alla kipinöivä ihmismielen kitka tulevat paikoitellen esiin selkeinä. Eikä pikemminkin hyvään meininkiin painottunut Pennilesskään ole aiemmin aivan vastaavaan pystynyt, vaikka pitkällä urallaan onkin tehnyt hyviä tai loistavia levyjä – poislukien ankea buutsirock-debyytti Sunshine Show (1990). Näiden vakavampien kappaleiden lisäksi X sisältää tavaramerkinomaista vekkulia kitararämistelyä, mikä tuo levyn fiilikseen tasapainoa. Suorastaan iloluontoinen The Great Marquis esimerkiksi kuulostaa siltä, kuin bändi olisi kuvitellut Bob Hundin Josh Hommen huuruisiin aavikkosessioihin. L E V Y T ENSIKUULEMALLA tämä levy nosti ihokarvat pystyyn ja itkun silmään. Kappaleet ovat kauttaaltaan sen verran moniosaisia, ettei yksikään biisi ole selkeästi sitä tai tätä – ellei nyt romuluista ja poukkoilevaa alternative rockia ajatella tyylillisenä sateenvarjona, joka kuitenkin repsottaa vähän sinne tänne. Taipumus klenkkaamiseen – mihin bändi ei kuitenkaan väkinäisesti ripustaudu – on yhtyeellä ollut askelluksessaan aina, mutta upean melodiatajun kumppanina se tuottaa esimerkillisen jänteikkäitä kappaleita. Alisaaren veljesten lauluroolitukset ja stemmat nostavat laulun levyn keskeiseksi elementiksi, ja ihan ansiosta. Penniless saa tasatahdista poikkeavat riffit rullaamaan sulavasti ja tuo samalla särmää indierockin peruskalliona toimivaan kahdeksasosien jynkytykseen
Merkityksettömyys ja lohduttomuus ovat levyn läpäiseviä olotiloja. Ronski & Satanic -nimen ottanut kokoonpano tulee Turusta ja on esiintynyt keikoilla jo reilun vuoden ennen albuminsa julkaisua. Ronski & Satanic Täältä tullaan, kuolema! SVART 8,0 AL EC SA RA RUMBA 69. Uraauurtavaan elokuvaan verrattuna Täältä tullaan, kuolema! -albumi on tuhoon tuomitun nykyajan tarina. Suomiräppiskene ottaa osansa iskuista biisissä Kaksosparadoksi. Ilmastonmuutos, anyone. Olisihan ihmishistoriaa voinut käsitellä muidenkin kuin kaikkien tuntemien tiedemiesten kautta, mutta onpa poppoolla ainakin omintakeinen tyyli käsitellä namedroppaamiaan henkilöitä. Kauneuttakin levyltä löytyy. HEINI STRAND Luonnonvalinta, ei huono valinta Merkityksettömyys ja lohduttomuus ovat levyn läpäiseviä olotiloja. Mitäpä sitä enää, kaiken tämän välinpitämättömyyden keskellä ja tuhon edessä. Ne ilmentävät pelottavan tarkasti sitä totuutta, jota kaiken maailman valeuutishuutelijat paraikaa luovat. Esimerkiksi Galileo Galilei saa varsin riettaan hahmon omassa kappaleessaan. Rap-ryhmä Ronskibiitin ja konemusiikkikokoonpano Nightsatanin yhteistyö on lähtöjään luontevaa. Mitäpä sitä enää, kaiken tämän välinpitämättömyyden keskellä ja tuhon edessä. Historiallisuus näkyy biisien nimissä, kuten Darwinismi ja Galileo Galilei. Nuijasota on levyn Älä droppaa mun tunnelmaa eli se biisi, jonka kertsin hätäisempikin kuulija oppii toistamaan ja joka epäilemättä saa yleisön keikalla vähintään tamppaamaan paikallaan. Suhteellista on jopa hempeä laulu rakkaudesta. L E V Y T KAUAS on tultu vuodesta 1980 ja tuolloin vielä tuntemattoman Kati Outisen tähdittämästä Täältä tullaan, elämä! -elokuvasta, jota on läpi vuosikymmenten kiitelty lähiöja nuorisokuvauksestaan. Mustat pilvet viekoittelee kevyillä rumpubiiteillä, melankolisella melodiallaan ja saksofonisoolollaan. Nightsatanin soundille ominainen kasarifuturismi alkaa tässä kontekstissa kuulostaa apokalyptiseltä näköalattomuudelta. Samalla se on taidokas esitys kansalliseen eetokseen sisältyvästä musertavasta uhosta siinä missä Vesalan hitti on kitetys suomalaiseen mielenlaatuun pinttyneestä lannistavuudesta. Vaikka monet biisit kietoutuvat Ronskibiitiltä tuttuihin mystisiin keloihin tai estottomin irstailuihin, ovat ne tässä maailmanajassa enemmän kuin tarinoita. Sen ideana on ruotia identtisten ihmisten mahdollisuutta ajautua eriarvoisiin asemiin elämässä. Ilmastonmuutos, anyone. Mieltä kutkuttaa myös biisin viittaus, tai siltä vahvasti kuulostava, Ruudolfin fiittilaineihin Kemmurun kappaleessa Tikiksen Prince: ”Älä koske mun rotsiin / Vaikkei sil oo mitään merkitystä kosmoksessa”. Ronskibiitin musiikillista estetiikkaa ja Nightsatanin lasermetallia yhdistää jonkinlainen dystooppinen pohjavire. Kipuilua tästäkin kokonaisuudesta löytyy, mutta juuri minkäänlaisia tulevaisuudennäkymiä ei horisontissa siinnä. Vaikka biisissä esiintyvien hahmojen kerrotaan olevan kuvitteellisia, ei esikuvia tarvitse kaukaa hakea: ”Jere ei nostanu luurii / Kun Jare yritti tavoittaa / Voi sitä kurjuuden kuurii / Mut ei veljensä vartijaksi voi pakottaa”. Sen lisäksi visuaalisuus on tärkeä osa molempien tarinaa, Ronskibiitillä musiikkivideoiden ja Nightsatanilla elokuvien muodossa. Levyn on tarkoitus listata ihmiskunnan saavutuksia, tieteellisiä ja taiteellisia
Heidän debyyttinsä kuulostaa lähinnä toiveelta tulla noteeratuksi Uncut-lehdessä. Ja niin Treesin debyytti jatkuu. Asiaa auttaa se, että Lovers on oikeasti hyvä kappale: kun viulut nousevat tukemaan kertosäettä, kaikki on maailmassa aika hyvin. Country-rytmikäs kappale viittaa nimessään Nathaniel Hawthornen muinaiseen romaaniin, mutta tekstin ”scarlet letters through my skin” osoittaa, ettei tekijöillä ole mitään käsitystä Hawthornen romaanista tai mitä purppuraiset kirjeet muutenkaan tarkoittavat. Toinen kappale Tomorrow Decides käynnistyy maailman väsyneimmällä huuliharpulla, ja syvä ikävystyneisyys alkaa iskeä kuulijan tajuntaan: miksi kuunnella tätä, kun universumi on täynnä autenttisempia lajityypin osaajia. Mutta siinä missä Keskitalon oma tuotanto on normista poikkeamisen historiaa, Treesin debyytti suorastaan kerskailee kliseisyydellään. Kaiken kaikkiaan Treesin debyytti on kuitenkin ylellisyystarvike. Wherever You May Be on oikeasti kaunis kappale, huuliharpustaan huolimatta. Eikä kolmas kappale Scarlet Letters tuo parannusta asiaan. Avauskappale Lovers käynnistyy rumpupalikoiden naputuksella ennen kuin bluesahtava rytmi iskee päälle: laulaja ja ilmeisesti biisintekijä Santeri Vänttisen laulu juuri ja juuri ylittää tarvittavat vaatimukset toimia tällaisen härmä-americanabändin keulakuvana. Ja nyt myös Vänttisen laulu alkaa tökkiä, sillä latoessaan kliseitä toisensa perään kuin kasaisi legopalikoista Taj Mahalia hän kuulostaa eksyneeltä, mutta ei hyvällä tavalla. Vänttisen epävireisyyden kuilun partaalla hoippuva laulu tuo kappaleeseen toiveikkuuden sävyä. Trees Trees SVART 5,0 70 RUMBA. Tämä ei toki tarkoita, että Trees tekisi huonoa musiikkia. Hyvä levy, kirja, elokuva ja muu sellainen raivaa itselleen maailmasta tilaa, luo oman kysyntänsä, koska kaikki taide on lopulta turhaa, kuten Oscar Wilde aikanaan sanoi. Vaikka yhtye itse väittää tekevänsä ”Saimaa-folkia”, tämä on tyylipuhdasta americanaa. Avauskappaleen tasoa Trees ei kuitenkaan kykene säilyttämään. KUN rockissa on jo kaikki tehty, yksi selviytymisstrategia on uhmakkaasti tuutata sitä samaa lisää. Itse en näe Treesille kovin suurta tilaa tai kysyntää, mutta jokainen albumin kuuntelija on toki argumentti kriitikon horisontin ulkopuolisesta älyllisestä elämästä. Päätöskappale A New Day taas vie syvissä vesissä piipahtaneen albumin kunnialla optimistiseen loppuunsa. Kohokohtiakin toki on. SAMULI KNUUTI Amerikan Saimaalla L E V Y T Treesin debyytti kuulostaa lähinnä toiveelta tulla noteeratuksi Uncutlehdessä. Indian Summer osoittaa, että säätiloista kirjoittaminen ei välttämättä sorru säälittävään harhaluuloon (”pathetic fallacy”) mutta että kirjaimellisuudessaan se voi olla vieläkin tylsempää. Kukaan maailmassa ei tarvitse tätä albumia, paitsi ehkä sen tekijät. Juuri tätä on Treesin nimetön esikoisalbumi, jonka huomionarvoisin asia lienee se, että yhtyeessä kitaraa soittaa Joose Keskitalo. Waltz ei ole valssi vaan lähimmän leton läpi raahattu hautajaismarssi, joka valeloppuineen kuitenkin on tämän kiekon kiinnostavimpia kappaleita
Paraatin tapauksessa perusongelman muodosti se vanha tuttu, eli laulajan vakanssin täyttäminen. L E V Y T ”EI ole helppoa olla jumala”, lauloi nuori Kauko Röyhkä niihin samoihin aikoihin, kun nuori Musta paraati aloitteli eräänlaiseen jumaluuteen nopeasti johtanutta uraansa. Tämähän on aivan ymmärrettävää: kuka nyt jaksaisi vanhentua nuoruudenharrastustensa legendan kasvua katsellen, puuttumatta itse asiaan mitenkään. Eiköhän tämä esteettinen rikos ole tehty ihan yhteisymmärryksessä. Mutta kuten niin usein käy, tähdenlennosta jäi taivaalle kestävä jälki, ja se jähmettyi sitten alakulttuurijumaluudeksi. Lopputuloksena on nyt sitten levyllinen laiskanpulskeaa, maailman väsyneimpien synasoundien kuorruttamaa ja näennäisen jylhää larppausmusiikkia, joka ei välitä ainoatakaan todellista tunnetta tai ajatusta. En tiedä, meneekö tämä läpi ”skenessä”, mutta jos menee, ei se skenen itsekritiikistä ainakaan mitään hyvää kerro. Tuolta kokoonpanolta olisi odottanut lisääkin yhteistä musiikkia. Ehkä kannattaisi katsoa sinne peiliin, jos siellä vaikka kuitenkin näkyisi vielä jotain. Vaikea sanoa, mistä kaikesta pitäisi syyttää Jyrkiä ja mistä bändin varsinaisia jäseniä. Sen sijaan me nirppanokat saimme kesällä niskaamme vielä kylmempää vettä, kun kerrottiin, että Musta paraati julkaisisi nyt englanninkielisen levyn – laulajanaan Jyrki 69. Niinpä Jyrki huokailee teatraalisesti epäkuolleiden yöstä saksaksi ja Aleister Crowleyn ”do what thou wilt” -läpästä rallienglanniksi, ja vaikka tätä pökälettä yrittäisi miten lähestyä, ei myötähäpeää jalompia tunnetiloja kirvoitu. Jälkimaine hyvin, kaikki hyvin – mutta 2010-luvulla Mustan paraatin ydinjäsenten piti tietysti palata haaskalle. Jyrki Linnankivi on käänteinen kultasormi, joka muuttaa noloksi kaiken, mihin koskee – mutta jonkun muun vikahan se on, että hänen annetaan tehdä niin myös Mustalle paraatille tai Black Paradelle tai mikä tämä konstruktio nyt onkaan olevinaan. Bändi on jossain määrin poikkeuksellinen siinä, että musikantit ovat kasassa ja voimissa, mutta keulakuvan pesti on ollut tuulisempi – ja tietysti Jore Vastelinin varhainen poismeno riisti mahdollisuuden siihen ilmeisimpään comebackiin, ennen kuin sellaista oltiin kai harkittukaan. Ei siihen olla pystytty paremmissakaan piireissä. Vanhana fanina Ylppö tuntui hypänneen vaativaan rooliin paljon luontevammin ja vapautuneemmin kuin omiin viimeaikaisiin hankkeisiinsa. NIKO PELTONEN Laiskanpulskeaa larppausmusiikkia Vaikea sanoa, mistä kaikesta pitäisi syyttää Jyrkiä ja mistä bändin varsinaisia jäseniä. Alkuperäinen Paraati syttyi ja sammui laulajanvaihdoksineenkin niin nopeasti, ettei tällaisia ontologisia kiemuroita varmaan ehditty hirveästi kelailla. Eiköhän tämä esteettinen rikos ole tehty ihan yhteisymmärryksessä. Tätä taustaa vasten Herra Ylpön kelpuuttaminen Paraatin ensimmäisen varsinaisen paluun laulajanpestiin muutamia vuosia sitten oli ehkä sokeeraavaa, mutta Ylpön liidaama Uusi musta -single oli kuitenkin täysin relevantti paluubiisi. Noihin aikoihin bändi toimi myös ainakin näkemälläni Flow-keikalla loistavasti. Ilmeisesti bändillä on ollut kytevää alakulttuurisuosiota niin sanotussa suuressa maailmassa, ja ilmeisesti joku on saanut heidät uskomaan, että tähän kannattaisi ”satsata”. Musta paraati Black Parade CLEOPATRA RECORDS 2,7 ST EF AN BR EM ER RUMBA 71
S O I T T O L I S TA 72 RUMBA
Rumpusoundit vaikuttavat paljon. Itse olet Weird World -labelilla, joka on tämän legendaarisen Ihanan laimea pop/rock ”Miehemme maailmalla”, vastikään uuden levynsä Out of Touch julkaissut JAAKKO EINO KALEVI, kuunteli vuoden viimeisessä Soittolistassa muun muassa David Byrnen, Stam1nan sekä Melon ja Iben kappaleita. Ehkä huonot keikat sopivat jotenkin paremmin rockimpaan musiikkiin. Olisin ollut, että: ’I love Tom Tom Club!’” KV: ”Byrne ei olisi ehkä tykännyt!” JEK: ”Kommunikointi oli sellaista, että kaikki tuli tosi myöhässä. Tai ei kai siitä koskaan hirveästi hyötyä ole!” KV: ”Cat Power levyttää nykyään Dominolle. Se on kyllä mainittu useammassakin yhteydessä. Oliko se joskus kuuluisa huonoista keikoista?” KV: ”Taisi olla. Olisin ollut, että: ’I love Tom Tom Club!’” – JAAKKO EINO KALEVI RUMBA 73. Minkälaista se oli?” Jaakko Eino Kalevi: ”Teimme lähes kaikista kappaleista version. Vähän kuin remixin, mutta soitimme kaiken uudelleen. Meidän kokonaisuudestamme ei ollut tietoakaan. Olin yhteyksissä levyn yhden päätuottajan Rodaidh McDonaldin kanssa. En tiedä, olisinko kymmenen vuotta sitten arvannut tekeväni tällaisen levyn. Pakko myöntää, että tykkäsin meidän versioistamme enemmän kuin näistä valmiista kappaleista.” KV: ”Paljonko lopullinen versio muistutti teidän näkemystänne?” JEK: ”Ei oikeastaan yhtään. Muistaakseni päihteillä oli osuutta asiaan.” JEK: ”Hauskaa, että siitä voi olla tunnettu. Ylipäänsä en ole kuunnellut hirveästi Cat Poweria. Se oli ihan hauska projekti, mutta en koskaan tavannut itse David Byrneä.” KV: ”Olitko hänen kanssaan missään yhteyksissä?” JEK: ”En. Minua pyydettiin ’kuvittelemaan uudelleen’ ne kappaleet. TOIMITTANUT KIMMO VANHATALO KUVA MARKUS PAAJALA S O I T T O L I S TA ”Ehkä oli parempi, etten koskaan tavannut David Byrneä, koska luulin, että hän oli Tom Tom Clubissa. ’Voisiko ylihuomiseksi saada kolme biisiä?’ Se oli kuitenkin hauskaa, koska ei siitä tarvinnut tehdä valmista. Niissäkin kappaleissa, joissa meidän juttujamme oli käytetty, oli käytetty ihan yksittäisiä soittimia, esimerkiksi vain bassoraitaa tai akustista kitaraa. Lana Del Rey Woman JEK: ”Kuulosti miellyttävältä. Samalla hän kertoi esimerkiksi hevimenneisyydestään ja paljasti, miltä lokinpoikanen maistuu. Levyllä oli tosi monta tuottajaa, siinä vaiheessa jotain 16. Muutimme myös vähän rakenteita ja se oli kuulemma huono juttu!” KV: ”Olen kuulevinani uudella Out of Touch -levylläsi Steely Dan -vaikutteita.” JEK: ”En ole itse asiassa kuunnellut yhtyettä. He ottivat eri artistien tekemistä versioista raitoja ja laittoivat ne pakettiin. Tällaiseen herkistelyyn ei välttämättä. Alkuperäistä oli vain laulu. On hauskaa, että voi sanoa, että musiikkini genre on rock/ pop. Jos levyllä olisi elektroniset rummut, se oli jotain ihan muuta.” Cat Power feat. Hän on kaverini ja pyysi minua mukaan projektiin. David Byrne This Is That Kimmo Vanhatalo: ”Soitit David Byrnen uusimmalla levyllä American Utopia. En ole tainnut kuulla yhtään biisiä tältä levyltä. Se on niin laimeaa!” KV: ”Oliko AOR-henkisen levyn tekeminen tietoinen päätös?” JEK: ”Osittain, mutta ei levyllä kaikki ole sellaista. Ehkä oli parempi, etten koskaan tavannut Byrneä, koska luulin, että hän oli Tom Tom Clubissa. Et tosin tällä biisillä
Vähän aikaa sitten myös publishing-sopimukseni siirtyi Beggarsilta Dominolle. Olisitko valmis ryhtymään sellaiseen?” ”Opettelin Dream Theaterin avulla soittamaan kitaraa. Kaverini Keski-Suomessa on ladannut Suomen ensimmäisen Youtube-videon. S O I T T O L I S TA indielevy-yhtiön alamerkki. En juuri törmää heviin omassa elämässäni, mutta sitä on kyllä virkistävä välillä kuulla.” KV: ”Mitkä olivat nuoruutesi hevisuosikkeja?” JEK: ”Kovin suosikkini oli Dream Theater. Ei se edes kuvaa oikeastaan tuotantotapoja, koska indie voi kuulostaa miltä tahansa. Silloin, kun olin Helmi Levyillä, promoa ei tapahtunut missään ja levyt eivät olleet jakelussa!” Stam1na feat. On vaikea sanoa, voisiko joku levy-yhtiö olla parempi kuin toinen. Tietysti se on eri asia, kun on lämppäämässä kuin se, että ihmiset tulevat varta vasten katsomaan omaa keikkaa.” KV: ”Unknown Mortal Orchestra on aika monipuolinen bändi. Minkälaisia kokemuksia sinulla on ollut yhtiöstä?” JEK: ”Ihan hyviä, mutta lähinnä kommunikoin heidän kanssaan managerini kautta. Heviä tietysti!” Unknown Mortal Orchestra Hunnybee JEK: ”Tämä kuulostaa hyvältä. Dream Theater oli tosi nörttimusiikkia. Viimeisimmästä singlestä teimme kaksi videota, ja he ehdottivat, kumpaa käytetään. Sitä en ole tehnyt pitkään aikaan, ja se on ollut hauskaa. Se oli vähän kuin sellainen puuhakirja! Muita suosikkejani nuorena olivat Pantera, Iron Maiden ja Metallica – aika perusosastoa paitsi nuo progehevijutut, kuten Fates Warning ja Altura. Ehkä tietysti siinä mielessä, että se on indie-label. Unknown Mortal Orchestran kanssa oli hauska kiertää. Kitaran soittaminen sitouttaa jotenkin enemmän siihen hetkeen. Kun aloitin soittamaan kitaraa, tyylini oli progehevi! Pidän tosi paljon tuplabasarista. Lontoossa soitimme Shepherd’s Bush Empiressa. Man Duon levyllä Sami (eli Long-Sam) tiluttaa vähän. Onko se sitten indie vs. On ihan mukava kuulla kommentteja. Anna Eriksson Gaian lapsi JEK: ”Halusin mennä Rakkautta ja anarkiaa -festivaalille katsomaan Erikssonin M-elokuvan, mutta se oli loppuunmyyty. Kuuntelin levyä ja edessä oli tabulatuuri. mainstream?” KV: ”Oletko ajatellut, että voisit tehdä musiikkia isolle levy-yhtiölle?” JEK: ”Ei kai sillä ole mitään väliä. Hän otti sen haltuun! Kyllä se kuulostaa hauskalta.” KV: ”Tulee mieleen, että tilutus oli vähän aikaa muodissa silloin, kun Daft Punk käytti sitä Discovery-levyllä.” JEK: ”Eikö The Crashilla ollut sitä myös jossain biisissä?” KV: ”Aivan! Lauren Caught My Eyessa. Opettelin sen avulla soittamaan kitaraa. Se oli erilainen kuin levyillä, joilla taitaa soittaa vain pari tyyppiä. Soitan sitä myös livenä. Olimme Unknown Mortal Orchestran kanssa kiertueella edellisen levyn aikoihin. Se kuulostaisi erilaiselta eri rumpusoundeilla.” KV: ”Mikä suhteesi heviin on nykyään?” JEK: ”Ei sitä hirveästi tule kuunneltua. Kaikki niistä eivät tosin olleet näiden kanssa. Eivät he hirveästi kommentoi. Kovin moni ei osaa käyttää sitä.” KV: ”Se ei ehkä ole ensimmäinen hankinta indiemmän musiikin soittajalle.” JEK: ”Mutta miksi ei. Hän on selkeästi uudelleensyntynyt!” KV: ”On tosi kiehtovaa, että hän on tehnyt lähes kaiken elokuvaan liittyvän itse.” JEK: ”Siitä tulee mieleen Molly Nilsson. Vaikea sanoa, puuttuisiko iso levy-yhtiö musiikkiin enemmän.” KV: ”Kuvitellaan, että olisit isolla levy-yhtiöllä ja sinun käskettäisiin tehdä hitti. Loppujen lopuksi he kuitenkin vain julkaisevat ja myyvät niitä levyjä.” KV: ”Oliko Domino sinulle tuttu ennen kuin menit sille?” JEK: ”Ei kauhean tuttu. Olen yrittänyt saada rumpaleita, joiden kanssa soitan, käyttämään tuplabasaria, mutta ei ole onnistunut. Kuuntelin levyä ja edessä oli tabulatuuri. Domino kuitenkin vaikuttaa hyvältä, sellaiselta yhtiöltä, joka tukee artistejaan.” KV: ”Varmaan tunnettu levy-yhtiö on tuonut lisää huomiota.” JEK: ”Kyllä. Uudella levylläni on kyllä enemmän kitaraa kuin aikaisemmin. Jaoimme bäkkärit ja he olivat hauskoja tyyppejä. Myös Gamma Ray, mutta se ei ole niin progea.” KV: ”Osasitko tiluttaa kitaralla?” JEK: ”Jotenkin. Ainakin siellä oli paljon kuvia legendaarisilta keikoilta! Keikka meni hyvin ja se tuntui jotenkin tärkeältä. On vaikea sanoa, mikä sen genre on. Tiesin joitain heidän artistejaan. Joskus tulee mieleen, että suorasta kontaktistakin voisi olla hyötyä. Se on ilmeisesti suhteellisen legendaarinen paikka. Myös laulaminen on sen kanssa helpompaa. Levyllä heidän musiikkinsa on pienimuotoisempaa, ja livenä se on enemmän revittelyä ja jammailua.” KV: ”Missä te kiersitte yhdessä?” JEK: ”Englannissa ja Pohjoisja Keski-Euroopassa. Ei minulla ole kauheasti mitään, mihin verrata sitä, enkä tiedä, mitä pitäisi vaatia. Tykkään kyllä siitä yhä, mutta sitä on aika outo kuunnella nykyään. Nykyään hänellä taitaa olla keikkamyyjä, mutta pitkään hän äänitti ja julkaisi levyt ja teki kaiken muunkin itse. Kun levy oli valmis, heillä oli mielipiteitä siitä, mitkä olisivat hyviä sinkkuja. Hän on lähinnä laulaja, mutta mielestäni hän käyttää vain läppärin built-in-mikkiä.” KV: ”Onko totta, että sinulla on hevimenneisyys?” JEK: ”Kyllä. Omassa musiikissasi on vähän sama. Oli se agendana! Yritin tehdä sitä bändeissä, joissa soitin, mutta en ollut siinä kauhean hyvä.” KV: ”Ehkä tilutusta kuullaan tulevaisuudessa Jaakko Eino Kalevin levyillä?” JEK: ”Pitää verestää muistoja. Ovatko kaikki artistit Dominolla indietä. Paikkakin oli niin iso, ja se oli ihan täynnä. Mutta eihän se termi kuvaile millään tavalla musiikkia. Siinä on mukana niin paljon nostalgiaa. Sitten Youtuben alkuaikoina jengi alkoi katsella hassuja kasaritilutusvideoita netistä.” JEK: ”Siitä tulee mieleen hauska juttu. On psykedeliaa ja sitten tällaisia letkeitä r&b/soul-tyylisiä kappaleita. Kävin sitä asianajajan kanssa läpi ja vain nyökyttelin, että ’kyllä, kyllä, kuulostaa hyvältä’. Se oli vähän kuin sellainen puuhakirja!” – JAAKKO EINO KALEVI 74 RUMBA. Heidän liveyhtyeensä oli todella kova. Se kiertue oli intensiivinen. Se on yhdeltä keikalta Laukaasta, Lievestuoreen työväentalolta, jossa esiintyy Turpo-niminen yhtye. Kolmessa kuukaudessa oli 52 keikkaa. Se menee epämääräisen indien kattotermin alle, mutta olet tehnyt monenlaista.” JEK: ”Niin
Tämä on hänen marraskuun lopulla ilmestyvältä uudelta levyltään Savonlinnan palvojat.” JEK: ”Instrumentaalimusiikki tuntuu aika rohkealta vedolta nykyään. Onhan sitä stadionräppiä ja sitten on jotain muuta. Voi olla, että ne eivät ole kestäneet aikaa.” KV: ”Mikä suhteesi räppiin on ylipäänsä. Rap on enemmän vain ulottunut sinne iskelmän puolelle. Joskus, kun alkaa tehdä biisiä, siinä voi olla todella löyhä idea kuten vaikka ’teknobiisi’. Monesti rap on aika raskasta kuunnella. Kuulen uutta räppiä oikeastaan vain Radio Helsingistä. Ibe Kaikki JEK: ”Tämä oli ilahduttava. Aloin vain jossain vaiheessa tehdä suulla ääniä musan päälle!” KV: ”Minkälaisia muistoja sinulla on ajastasi Helmi Levyillä?” JEK: ”Tavallaan olen sillä vieläkin! Julkaisimme jonkin aikaa sitten yhdessä Helmi Levyjen kanssa uudelleen Töölö Labyrinthja Modern Life -levyt. Tällä hetkellä minulla ei ole oikein mitään sellaista rap-juttua, josta olisin innostunut.” KV: ”Mitkä olivat nuoruuden suosikkisi?” JEK: ”Wu-Tang Clan oli isoin. Riippuu tietysti musatyylistä. Minun piti mennä johonkin! Kuulemma se maistui sitkeälle kanalle.”. Minulla oli itse asiassa agendana laittaa tuolle uudelle levylle instrubiisejä, mutta ne eivät lopulta mahtuneet mukaan. Monet noista bändeistä olivat myös samalla treenikämpällä.” ”Laurista tulee mieleen se, kun teimme kokkausshow’n Kekkulin keittiössä. Minulla on ollut jo monta vuotta projektina viimeistellä tai päivittää ne ja katsoa, mitä siellä on. Karkeasti sanoen hevikauden jälkeen aloin tehdä räppibiittejä. Valitettavasti en päässyt maistamaan sitä. Ei lähtöasetelma koskaan ole ollut sellainen, että nyt lähdetään tekemään hittiä, mutta voi ajatella koukkuja tai vahvoja melodioita. Ideana oli kokata cityeläimiä. Ei se koskaan varmaan niin mene, että rap menee jotenkin pilalle. Kuunteletko sitä kuinka paljon?” JEK: ”En voi sanoa kuuntelevani paljon. Lauri teki ohjelmaan musiikit ja Joose Keskitalo oli juontajana. Ehkä siinä oli mukana labelin salakavalaa juonittelua!” KV: ”Mikä on suhteesi laulamiseen?” JEK: ”Nykyään ajattelen itseäni enemmän ja enemmän laulajana. Silloin aikanaan se oli tiivistä yhteistyötä, koska soitimme tosi monissa bändeissä yhdessä: Laulurastas, Puppa J, Profeetta & Uusi maailmanuskonto, Muuan mies, Vapauskysymys ja kaikenlaista. Tai no, aina. Tässä oli kuitenkin hauskaa soundia. Silti laulu ei ole musiikkini lähtökohta. Pilottijaksossa kokattiin lokinpoikanen, jonka metsästimme treeniksemme lähistöllä Pihlajamäessä. JEK: ”Olisi se jollakin tavalla mielenkiintoista, koska sen kuitenkin tekisi omalla tavallaan. Oliko tämä ihan Lauri Ainalan nimellä?” KV: ”Kyllä. Ne on tietysti mukava olla biisissä kuin biisissä!” Melo feat. 2000-luvun alussa tuli kuunneltua myös suomiräppiä enemmän.” KV: ”Rap alkaa olla Suomessa nykyään jo niin iskelmää ja poppia, että toisinaan mietin, tuleeko sille jo kohta jonkinlainen vastaliike.” JEK: ”Niin, samalla tavalla kuin rockille, kun siitä tuli stadionrockia. Tai itse olin siinä enemmän sivustakatsojana. Tulee mieleen se, kun Lordi voitti Euroviisut ja kaikki iskelmä alkoi kuulostaa heviltä.” KV: ”Katri Helena hevileidi never forget!” Lauri Ainala Le Droit Humain JEK: ”Savonlinnan DJ Shadow! Olen tietysti Lauri Ainalan iso fani. Ehkä tulee vain raaempaa räppiä
Tiedän kyllä kuka Sheeran on, mutta en ole kokenut hänen hahmoaan tai musiikkiaan niin kiinnostavaksi, että olisin perehtynyt siihen sen enempää. Sitten hieman liian pullataikinamaiselle naapurinpojalle on tehty sama kuin James Deanille, Dylanille ja Morrisseylle: laitettu sarvisankaiset lasit päähän ja saatu taiottua siihen aivan uusi taso älyllisyyttä ja vakavuutta. Se haiskahtaa minusta samalle retoriikalle, kuin että Cheekiä pitää arvostaa, koska ”se myy stadionin täyteen” ja ”on tehnyt kovaa duunia”. Striimaustilasto, herranjumala – jo termi saa aikaan rekyylin. En tosin ole koskaan kuunnellutkaan. Yhden kuuntelun perusteella oli ilmiselvää, että sama vanha kuvio toistuu. Radiota en juurikaan kuuntele musiikillis-elitistisistä syistä. Sokerina pohjalla tässä kaikessa sakeuden tihentymässä on vielä tämä diskurssi, että meidän pitäisi jotenkin iloita siitä, että löytyy ”uusi” artisti, joka pystyy myymään 60 000 lippua 20 minuutissa. Ed, Eminem, Elvis – E’s are good. facebook.com/meteli.net twitter.com/meteli instagram.com/metelinet SUOMEN SUOSITUIN KEIKKAHAK U METELI.NE T 76 RUMBA. Näin kaiken nähneen ja kuulleen homekorvan korvaan. Keskustelun käydessä kuumemmaksi kävin kuuntelemassa Sheeranin isoimman hitin. Jopa sama alkukirjain, tällä meidän Edillämme. Alkoi naurattaa. Shape of Youn synkopoitu fraseeraus on suoraa kulttuurista appropriaatiota r’n’b:stä ja hiphopista, turvallisen ja halinallemaisen naapurinpojan kaihoisasti tumputtelemana ja hönkäilemänä. Kun Ed sitten astuu kaltaiseni homekorvan tontille ja alkaa myydä fyysisiä lippuja paikkaan, joka ei ole järjellä selitettävissä, menevät pasmat sekaisin. Vaikka minulla on lapsena ollut pari kertaa kivaa stadionkeikoilla, ja jotain Springsteeniä ei näillä liksoilla voi muissa konteksteissa enää nähdä, en nyt varsinaisesti tajua, miksi minun pitäisi ILOITA siitä, että stadionrock ilmiönä jatkuu seuraavaan sukupolveen. Ollakseen populaarimusiikin uusi airut ja uusi toivo Ed vaikuttaa ikävästi pariin kolmeen kertaan lämmitetyltä populaarimusiikin einekseltä. Mittarit eivät toimi, informaatio ei välity, kokemus on käsittämätön. Tai pitää olla, jotta rakastaisin tai edes ymmärtäisin sitä. Ed on murros niihin perinteisiin populaarikuluttamisen muotoihin, johon me vanhat parrat olemme tottuneet. Olisi saanut kuolla sen saman massojen yhtenäiskulttuurin mukana, minkä luulimme kuolleen, ennen kuin Sheeran tuli rämpyttelemään pientä kitaraansa sen haudalle. Ed on 2010-luvun teineille sama kuin Elvis 1950-luvun teineille: hieman vesitetty ja pullapoikamaiseen maitopartaan pumpattu versio afroamerikkalaisesta alkuperäisestä luuytimestä. I hmetellessäni taannoin Ed Sheeranin suosiota sain kuulla olevani taas yksi vanha käppänä, joka kyselee tietämättömyydestään ylpeänä, että ”kuka on Ed Sheeran?”. Koska en saa palkkaa tällaisten asioiden seuraamisesta, en virkani puolesta joudu tuijottamaan striimaustilastoja – luojan kiitos. KO LU M N I R A M S AY JEAN RAMSAY Kirjoittaja on manalle menneiden formaattien ja aikakausien Teiresias, jonka mielestä popmusiikilla on tarpeellista olla kasvot ja fyysinen olemus, jotta energiat virtaisivat kuten niiden pitää. Musiikkia niille, joille Drake (Chuck Berry) on hieman liian musta ja Frank Ocean (Little Richard) hieman liian homo. Elvis, Eminem, Ed Sheeran Ed on 2010-luvun teineille sama kuin Elvis 1950-luvun teineille: hieman vesitetty ja pullapoikamaiseen maitopartaan pumpattu versio afroamerikkalaisesta alkuperäisestä luuytimestä. Eli sama temppu, jonka Eminem teki parikymmentä vuotta sitten. Folkin kanssa Sheeranilla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä. Spotifyta välttelen, koska olen entinen levykauppias, ja musiikilla on minulle yhä fyysinen olomuoto. Koettakaa nyt ajan hermolla surffaavat taipuisammat kollegat ymmärtää, ettei Ed ole kertaakaan ollut Mojon tai Uncutin kannessa. Se, joka tätä folkiksi kutsuu, ei ymmärrä folkista mitään. No, lipunmyyntiennätyksen kohdalla jonkun oli pakko muuttua, ja helpommaksi tuli, jos se joku olin minä. Valkoisen naapurinpojan, huomio – ei unohdeta sitä tärkeintä. Laitettu akustinen kitara käteen ja kutsuttu siitä ulos tulevaa musiikkia folkiksi. Ei näin
facebook.com/meteli.net twitter.com/meteli instagram.com/metelinet SUOMEN SUOSITUIN KEIKKAHAK U METELI.NE T
Kun Koko Kirjan Kaikki Sanat Kirjoitetaan Isoilla Alkukirjaimilla, Aaltonen Voi Kirjoittaa Bestsellerin Kenestä Tahansa Mikseri.Net-Räppäristä. Alma tekee globaalin jättihitin. Ei voi mitään! Valonpilkahdukset ovat olleet harvassa: lahtelaisprofeetta on sammunut, ja eeppisellä rakkauspopilla saavutettiin peräti 25. Ellen Jokikunnas lähtee etsimään artisteja, jotka eivät vielä ole olleet Satulinnan notkuvan pöydän äärellä: Reino Ebanks, se Valvomon tyyppi, Kari Tapiiri, Sini Sabotage, Jippu, joku Mascarasta ja Tero Vaara tai Munamies. Mutta parempi onni ensi vuonna, sillä heti tammikuussa Yle pääsee lähelle. Rockin Mikael Jungner Eli Mikko Aaltonen Uudistaa Suomen Kieltä. Viidenkympin alkuviineistä saa nauttia mahdollisimman mukavassa ympäristössä ja todellisessa safe spacessa – oman kodin rauhassa – sillä tapahtuma on konkretianeutraali: pelkkä soittolista ja Jari Sarasvuon podcast. IFPI – Musiikkituottajat ry päivittää virallisen listan tilastot nettisivuilleen. Liiga Music lähettää lehdistötiedotteen, jossa kerrotaan Lukas Leonin uudesta, entistä kypsemmästä imagosta: Cheekin protégé julkaisee singlen, jossa ei mainita penistä, moloa, dikkiä, kyrpää, lerssiä, mulkkua, jormaa, jogurttilinkoa, meisseliä, melaa, lihanuijaa, kullia, kohtuporaa, kikkeliä, eikä siitintä kertaakaan. IFPI – Musiikkituottajat ry ei vieläkään päivitä virallisen listan sääntöjä vastaamaan nykyisiä musiikinkuuntelutottumuksia. Vaikka kuinka yrittäisi, kotimaisen popmusiikin kaukalon seuraaminen posin kautta vaatii ylitsepääsemätöntä tsemppiä. sija Euroviisuissa ja alle 20 tuhannen euron vuositulot vuonna 2017. Lapset ja aikuiset kiittävät. Rähinä-Kirjan Suosion Syy Paikannettiin Siinä Käytettyyn Tyyliin Kirjoittaa Teosten Nimien Kaikki Sanat Isoilla Alkukirjaimilla. N I S S E M Pettymysten vuosi L oskaista loppuvuotta, arvoisat lukijaoletetut! Yllekirjoittaneen tehtävä kuluneena vuonna on ollut pettyä, aina vain pettyä. Liiga Music lähettää lehdistötiedotteen, jossa kerrotaan Lukas Leonin luopuneen kypsemmästä imagostaan ja tehneen Klamydian kanssa yhteiskappaleen, jossa penis, molo, dikki, kyrpä, lerssi, mulkku, jorma, jogurttilinko, meisseli, mela, lihanuija, kulli, kohtupora, kikkeli ja siitin ”penetroituvat” b-rappuun, kakkendaaliloveen, papanaluukkuun, aromipesään, perärööriin, kakkoseen, takaforssaan, ryppyrakoon, mustaan aukkoon, luonnon taskuun, peräkammariin ja perseeseen. Sitä odotellessa, hyvää joulua ja adios! 78 RUMBA. Sanni solmii tärkeitä yhteistyökumppanuuksia ja julkaisee Food Market Herkku -singlen, joka sisältää ikimuistoisia rivejä, kuten ”katseemme kohtas kun olit ostamas roquefortii / pian hankittiin jo yhteistä S-etukorttii” ja ”tulit himaan haisten taas Vestalta / MSC-merkityltä, matjessilta, lasimestarilta”. Flow-festivaali vie vastuullisuuden uudelle levelille. Mikael Gabriel kertoo ”silmiensä avautuneen” kuin Kanye Westillä ikään, lopettaa ”politiikan” Twitteristään ja ilmoittaa keskittyvänsä ”taiteeseensa”. Pyhimys kertoo oppineensa ”relaamaan”. Siispä on reklamaation paikka! Nämäkään asiat eivät tapahtuneet vuonna 2018, vaikka Nisse kuinka toivoi ja vaati: Kauko Röyhkä ei saa sanoa mielipidettään. Vain elämää fuusioituu Kadonneen jäljillä -ohjelman kanssa. Sen sijaan yhdistys alkaa lähettää artisteille kultalevyjä sitä mukaa, kun he julkaisevat singlejään Spotifyssa. Nieltäväksi jää katkera kalkki. Mullan alta -ohjelmaan on kaivettu (hehheh!) muun muassa Shiraz Lanen Hannes, Tiisun Henrik, Janna, Mira Luoti, Milla Rumi, Kevin Tandu, Heikki Kuula, Nelli Milan ja – tietysti – Paleface
M AT T I N Ä R E K A N G A S S A R J A K U VA RUMBA 79
Sitten törmättiin jossain festareilla ja olin vaivaantunut tilanteesta, kunnes joku heistä kysyi, että milloin nauhoitetaan se styge. Kävin hiljattain Pariisissa lomalla ja totuin siihen, että tuoretta leipää saa joka paikasta. ”Ainakin minulle se on aika relevantti mesta, asun siellä ja työtilani on siellä. Samalla se on kuumottavaa, koska saatat erehtyä luulemaan sitä sinun haipiksi. Kun pääset JVG:n kanssa Ruisrockin päälavalle vetämään, niin se on vitun motivoivaa: jos et nauti siitä, niin et tule nauttimaan mistään. Vaikka muutaman vuoden tuntui, että kivijalkaliikkeet ovat samat, niin siitä tuli piristävä fiilis, että kyllä alue kehittyy edelleen. Kun tulin takaisin stadiin, niin sattumalta oli avattu Way, josta saa sairaan hyvää tuoretta leipää. Kertsiä tehdessäni muistan ajatelleeni, että miksi en koskaan pysty tekemään mitään, joka ei vähän hävettäisi. Kerro siitä. Lopulta se meni maailman kivuttomimmin maaliin, ja jos rehellisiä ollaan, en todellakaan kelannut, että se menisi näin hyvin läpi.” Kenen muroihin olet kussut viimeksi. ”Oliko tuo kysymys. Ei kukaan ole yrittänyt saada minua tekemään likaisia duunejaan. Kun viime kesänä vedettiin Riks raks poks Gasellien keikalla Ruisrockin rantalavalla ja sain yleisön ensimmäistä kertaa huutamaan omaa biisiäni, niin se oli elämäni hienoimpia kokemuksia. V ieläkö Kallio on the place to be. Se on oma asia lähteä sitten menemään, jos ei maistu.” Sait alun perin levytyssopimuksen, jotta PME sai talliinsa räppikertsien laulajan. TEKSTI JUKKA HÄTINEN KUVAT HELMI PADATSU ”Se, että voi tehdä töitä taiteen parissa ilman koulutusta on hienoa meille, jotka tietävät, etteivät ole onnellisia perusduuneja tehdessään.” – ELIAS GOULD K Y S Y M Y S & VA S TA U S 80 RUMBA. Häh, miksette olleet sanoneet mitään. Jusa sanoi tykkäävänsä, mutta en kuullut heistä mitään pariin kuukauteen. Toistaiseksi hänet tunnetaan parhaiten laulamistaan räppihittien kertosäkeistä, ja hän nauttii ”räppimaailmasta” olematta räppäri. ”Krhm, mmh. Ethän sinä kiinnosta yleisöä helvettiäkään, laulat sen kertsin ja jatkat matkaa. Mutta on se kauan odotettu debyyttialbumikin tulossa. Ehkä tuonne tyttöystävän muroihin on tähdätty eniten tässä viime Ilmaisua usealla rintamalla Kalliossa asuva ELIAS GOULD on niin boheemi kuin taiteilija voi vuonna 2018 olla. Pengerpuistossa jengi tulee potkimaan tölkkejä päälle, niin on huomannut olevansa sen verran pehmo, ettei ole kovettunut sille meiningille, että hitto tämä on oikeasti tällaista. Pakko hehkuttaa myös Kompleksin holleilla olevia Post Baria ja Tanneria. Ei minulla ole mitään ongelmaa laulaa räppibiisien kertosäkeitä, varsinkaan kun olen itse ne säveltänyt. Kaikilla on toki oikeus olla siellä. No, yleensä he kieltäytyessään ilmoittavat kohteliaasti, mutta kun kerrankin olivat halunneet tehdä biisin yhdessä, niin eivät olleet tajunneet, että siitäkin pitäisi ehkä kertoa. Väreet valtasivat koko kropan.” Riks raks poksista tuli hitti. Seison niiden biisien takana. Törmäsin Siltasessa Musajusaan, ja parin jälkeen pyysin kuuntelemaan biisin, johon halusin Gasellit. ”Sävelsin sen alun perin itselleni
K Y S Y M Y S & VA S TA U S • Elias Gould, syntynyt 17.9.1991 Helsingissä. • Isoveli Ezra Gould on videotaiteilija, joka on ohjannut musiikkivideoita muun muassa Mikko Joensuulle, Paperi T:lle ja Ruger Hauerille. FAK TA RUMBA 81. Gouldin nimeä kantava ep ilmestyi alkuvuodesta 2016. • Brittilehti i-D nosti syksyllä 2017 Gouldin Suomen lupaavimpien artistien joukkoon muun muassa Alman ja Vestan kanssa. • PME julkaisi Gouldin esikoissinglen Huvilakatu keväällä 2015. • Ja elokuvissa Tuntematon sotilas (2017), Night Goes Long (2015), Hyväntekijä (2014) ja Miss FarkkuSuomi (2012). • Näytellyt Ylen tv-sarjoissa Hasbeen, Sorjonen, Uusi päivä, Syke ja Downshiftaajat. • Vieraillut kappaleilla Revolveri (JVG), Varo (Tommishock ja Kalifornia-Keke), Huomenna (Adi L Hasla) ja Riks raks poks (Gasellit)
”Laulava näyttelijä, ehdottomasti. Lasse Kurki tuli a&r:kseni ja sanoi, että ’älä anna maailman hämmentää, meillä on tässä hyvä juttu’. En ole kovin järjestelmällinen tai käytännöllinen elämässä. Vasta sitä kautta sain itsevarmuutta ja uskoa omaan juttuun. Kaikista boheemimmatkin meistä pitävät arjesta kiinni. Olen kunnon säheltäjä, tuntuu ettei mitkään langat ole oikein hyvin käsissä. Kun Väinö teki Pyhimyksen kanssa pari levyä ja minä olen päässyt popmaailmaan kiinni, niin ollaan huomattu, että ajatusmaailmamme ja filosofiamme musasta on tosi samanlaiset. Missä prosenttilukemassa nyt ollaan. Puolentoista vuoden duuni lensi roskikseen, ja tuottaja ja a&r menivät vaihtoon. Kun Väinö tuli mukaan, niin oli kuin ei oltaisi Ollin kanssa koskaan mitään tehtykään – yllätyttiin taas uusilla tavoilla. Ei voi. ”Ollin kanssa tein ep:ni, mutta tultiin sellaiseen saturaatiopisteeseen, että nyt ei inspiroida toisiamme ja ollaan nähty toistemme kaikki puolet. Olen lapsesta asti kuunnellut räppiä ja elänyt sitä; kaikki se asenne musiikissa ja koko se kulttuuri, fiilaan sitä paljon. Se, että voi tehdä töitä taiteen parissa ilman koulutusta on hienoa meille, jotka tietävät, etteivät ole onnellisia perusduuneja tehdessään.” Onko jotain, mitä et osaa tehdä. 96! Kun olin tehnyt ep:n, niin totesin että tämä toimii, mutta tarvitsen paremman levybudjetin ja isomman koneiston, ja menin Warnerille. En ole kovin taitava käsistäni. aikoina, mutta ei tietääkseni mitään hirveän hapanta. Olen pohtinut asiaa paljon, enkä näe siinä mitään käytännön ongelmaa. Minkälaista heidän kanssaan työskentely on. Ei voi heittäytyä 60-luvun maailmaan ja toivoa, että elämä järjestelee itse itsensä.” K Y S Y M Y S & VA S TA U S 82 RUMBA. Hasbeenin räppäämiset on se, mihin minun räppäämiseni tulevat jäämään. Nämä ovat olleet hauskimmat 3–4 kuukautta, ja kyllä se levy marraskuun aikana valmistuu.” Oletko laulava näyttelijä vai näyttelevä laulaja. Väinö on aina tehnyt isoja juttuja ja todella poppia. Onko sinulla jotain tunnustettavaa. Viihdyn aivan liian hyvin siinä maailmassa olematta kenenkään uhka tai kilpailija. Ehkä se on huolettomuutta ja rutiineista pois pyrkimystä. Ei se vaan tunnu omalta ilmaisutyyliltä, vaikka räppäriä voisinkin esittää. Mikään rockstarailu tai hengellinen hippeily ei mene läpi. ”Boheemien taiteilijoiden pitää olla lähellä kiiltokuvaurheilijaa. Kaiken stressaamisen ja taistelun jälkeen parissa kuukaudessa tapahtui enemmän kuin 2,5 vuodessa. Suurin kysymys itselläni on: voiko lempilaulajani olla myös lempinäyttelijäni. ”Samastun räppäreihin usein paremmin kuin muun musiikin esittäjiin tai taiteen tekijöihin. Matti Mikkolan kanssa työstettiin, kunnes todettiin, ettei syntynyt musa ole minua. Pieniä lorauksia.” Olet tehnyt uusimmat singlesi, Maaliskuun ja Kipinän, räppituottajiksi profiloituneiden tyyppien kanssa, ja räppäämistäsi kuullaan Ylen Hasbeen-sarjassa. Mutta meidän sukupolvi on ensimmäinen Suomessa, jolla on mahdollisuus tehdä näyttelijänduuneja ilman, että Teakin opettajia pidetään kaikkien ohjaajien casting-raatina. Kaikki boheemin taiteilijan peruspiirteet.” Mitä boheemi taiteilija tarkoittaa vuonna 2018. Itse taas olen kelannut olevani tosi indie ja ug. ”En ole hirveän visuaalinen tyyppi. Väinön olen tuntenut ala-asteelta, mutta ollaan aina kierretty toisiamme musahommissa. Pääsen näkemään sitä maailmaa olemalla pelkästään se laulava kundi.” Tuottajasi ovat Väinö Wallenius ja Olli Palmunen. ”95. Työnjako menee niin, että Olli paahtaa, minä stressaan ja Väinö sanoo, että ’lopeta toi vitun stressaaminen, hyvä tästä tulee!’” Kerroit keväällä albumin olevan ”70-prosenttisesti valmis”
Keikka vaatii alan parhaita, kuten hänen entisen rikostoverinsa Loun (Cate Blanchett) sekä asiantuntijajoukon. 29,95€ DVD 16,95€ BLU-RAY ALK. 19,95€ ALK. episodi_A_november.indd 1 2018-10-26 09:44. @DiscshopFi VUODEN JÄLLEENMYYNTIPISTE 2013 UUDET TV-SARJAT DVD 16,95€ BLU-RAY ALK. Kohteena on 150 miljoonaa dollaria timantteina maailmankuulun näyttelijättären (Anne Hathaway) kaulalla keskellä vuoden tärkeintä tapahtumaa, Met-gaalaa. 19,95€ OCEAN’S 8 Debbie Ocean (Sandra Bullock) on junaillut elämänsä suurinta keikkaa