GNARLS BARKLEY THE HELLACOPTERS
SOULDUON OUDOT VAATTEET ACTION ROCK ON KUOLLUT
KEITÄ KIINNOSTAA SKEITTIPUNK?
THE TING TINGS REINO NORDIN DEATH CAB FOR CUTIE CHISU
RANSKALAIS SUOMALAINEN POPSENSAATIO
No 08/08
| 18.4.1.5.2008 | 4,50 ¤
Tähän mennessä varmistuneet:
www.provinssirock.fi.
Serj Tankian (USA), Foo Fighters (USA), Linkin Park (USA), Billy Talent (CAN), Justice (FRA), The Sounds (SWE), Paramore (USA), Coheed & Cambria (USA), The Dø (FRA/FIN), Black Lips (USA), Hardcore Superstars (SWE), Dinosaur Jr. (USA), Municipal Waste (USA), Emmanuel Jal (GB), Lauri Tähkä & Elonkerjuu, Apulanta, Cmx, Eläkeläiset, YUP, Scandinavian Music Group, Mokoma, Stam1na, Eläkeläiset, Diablo, Herra Ylppö & Ihmiset, Stella, Kari Peitsamon Skootteri, Tuomari Nurmio & Hunajaluut, Ismo Alanko Teholla, Pauli Hanhiniemi & Hehkumo, Pepe De Luxe, Rotten Sound, Rytmihäiriö, Absoluuttinen Nollapiste, Astrid Swan, Jenni Vartiainen, Goon, Umbra, Smokesuit, The Friend, Karoshi Lovers...
Liput: Kolme päivää 95 Euroa Kaksi päivää (pe-la, la-su) 80 Euroa Päiväliput 60 Euroa Lippuja myyvät: Etelä-Pohjanmaan Matkailu Oy ProvinssiShop Seinäjoen Anttila, TopTen
Majoitustiedustelut: Etelä-Pohjanmaan Matkailu 06-420 9090 matkailu@epmatkailu.fi
Liittymän lisäkustannusten kokonaismäärä 73 . Säästösi 96 . Meillä on megan yhteys.
Hanki Soneran liikkuva laajakaista nyt.
Päästä laajakaistasi ulos! Soneran liikkuvan laajakaistan ansiosta laajakaista on siellä missä sinäkin. Lisäksi modeemista veloitetaan euron käteismaksu.
Sonera Piste, Veikon Kone, K-citymarket, Expert ja muut Sonera Kauppiaat. 3,90 ). Juuri sellainen kuin sinä haluat.
19
Edulliseen yhteishintaan
90
/kk
(a rvo 16 9 )* *
130 !
Hanki heti, säästät yli
Soneran liikkuvan laajakaistan saat täältä: 1. Minun Sonera -liittymän avaus 0 (norm. Pääset nettiin megan yhteydellä ä sis. 24,80 kk/24 kk). **Usb-modeemi 4,99 / kk. saat koneellesi kännykkäverkon kautta. Minun Sonera. 7,90 ). Data Kuukausi 14,90 /kk ja avaus 0 (norm. 1 megan yhteyden, jopa 140 kaupungissa, ja surffaus us USB-modeemin, rajattoman sujuu sutjakkaasti kaikkialla muuallallatiedonsiirron kotimaassa ja Minun kin Suomessa. Kuukausihinnat koskevat kotimaan dataliikennettä. Liittymä ilman modeemia 51,66 /24 kk. Tarjoukset eivät koske tarjousaikana tehtyjä liittymätyypinvaihtoja Minun Soneraan eivätkä tarjousaikana irtisanottuja ja uudelleen avattuja liittymiä. 124,66 /24 kk (sis. liittymän avaus- ja kk-maksut sekä modeemin). Sopimuskausi 24 kk. Laajakaistanopeuden uden Sonera -avauksen 0 *. Paketin hinta väh. 0800 133 133 (ma-pe 8-21, la 9-16.30) 3. Sopimusta ei voi irti-sanoa päättymään kesken 24 kk sopimuskauden. Sonera Kauppiaalta 2. Kun otat Soneran liikkuvan laajakaistan ajakaistan 1 megan yhteyden 6.2.-30.4.2008 välisenä aikana, saat koko paketin edulliseen yhteishintaan 19,90 /kk/24 kk (norm. Lisätietoja: www.sonera.fi/liikkuva
*Avaustarjous on voimassa 30.4.2008 asti uusien Minun Sonera- ja Minun Sonera Yrityksille -liittymien avauksen yhteydessä. Data Teho 0 /kk (norm. 3,90 ) (Data Kuukausi + Data Teho = 1 Mbit/s yhteys). Myyntipalvelu puh. 4,90 /kk) ja avaus 0 (norm
. . Mikko Mali 050 560 1750 Ilmoitusmyynti: . . .Janne Flinkkilä AD: . . . . . . Mika Nikula 040 523 3110 ILMOITUSVALMISTUS:
22 ANAL THUNDER
26 NOUSUSSA: POHJOINEN KURI 28 K&V: NICKE ANDERSSON, THE HELLACOPTERS
Toimintarockin viimeinen hönkäys
30 MILLENCOLIN, PENNYWISE, NO USE FOR A NAME 32 GNARLS BARKLEY 34 THE DØ
Soulduon toinen tuleminen
Lautailupunkin veteraanit eivät luovuta
Ranskalaisen hittiyhtyeen suomalaiset juuret
WAGRAM | ANDRÉ GABB
END OF YOU
19
WARNER | DANIEL GOLDWASSER
AD-assistentti: . . . . . . 61
08/08
7. . . . . . 60
"Voin rehellisesti sanoa, että Head Off ei ole meidän paras albumimme."
The Hellacoptersin Nicke Andersson suoltaa sekundaa, s. . . . . . . Mutta eiväthän lukijat uskalla ostaa lehteä, jonka kannessa on ventovieras tyyppi, monet lehdentekijät uskovat. KIERTUE 14 REINO NORDIN
Letkeästi svengaava näyttelijä Äänekkäämpänä kuin koskaan Kaksi elämöivää popkasvoa Goottirockin takinkääntäjät Britti-indien uusin superbändi Sikailupunkin perusmiehet Esiin esikuvien varjosta
Lapko ja teinisaatananpalvojat Porissa
16 DEATH CAB FOR CUTIE 18 THE TING TINGS 19 END OF YOU
TILAAJAPALVELU (ark. . . . . . Ensinnäkin, uuden Rumban kannessa komeilevan yhtyeen nimi on The Dø. 56,50 VUODEN MÄÄRÄAIKAINEN TILAUS: . . . . . . vuosikerta | numero 566
Rumba / Pop Media Oy Malminkatu 24 00100 HELSINKI ______________________________ etunimi.sukunimi@popmedia.fi www.rumba.fi TOIMITUS: 09 4369 2407 09 4369 2409 Päätoimittaja: . Suomen Posti Oy - irtonumerot Lehtipisteissä sekä hyvin varustetuissa levyliikkeissä ISSN: . Vielä 90-luvulla Englannin viikottaiset musiikkilehdet Sounds (RIP 1991), Melody Maker (RIP 2000) ja NME kilpailivat sillä, kuka ensimmäiseksi ehtii laittaa kiinnostavan uuden bändin kanteensa. . . . . 41,50 VUODEN KESTOTILAUS: . . . . Tuomo Häkkinen 040 512 2398 Julkaisujohtaja: . . .Jussi Latvala AD-assistentti: . . Jussi Huhtala Demot: . . . . . . . . . . . . . Usein lehtikioskeihin päästiin framille jo ennen
T
ensimmäistä singleä, joskus jopa ennen levytyssopimusta. . . . . . . . . . . . . Höpö höpö. . . . Mikä ihmeen The Dø?
Teksti: Samuli Knuuti Kannen kuva: André Gabb | Wagram
07 / 08
26. . . . . . . . Mikko Litmanen Graafikko: . . .ArtPrint, Kokkola/Helsinki Jakelu: - tilaukset . . . . . . . . Toiseksi, eikö olekin mukavaa nähdä suomalaisen musiikkilehden kannessa joku, joka ei ole syntynyt 1940-luvulla eikä soita minkäänkielistä metallia. . Viljami Puustinen Toimituspäällikkö: . . 81,00 ILMOITUSMYYNTI JA MARKKINOINTI: 09 4369 2409 Myyntijohtaja: . . . . . . 28
"Kerran me kirjoitettiin matkustajakortteihin alapäähuumorilla sävytettyjä hassuttelunimiä."
Vuokko Hovatta tunnustaa syntinsä, s. . Kun ottaa laskuista pois Nightwish-kannen, alekampanjalehdet ja kaksoisnumerot, viime vuoden myydyimmän Rumban kannessa oli Stalingrad Cowgirls.
The Dø -haastattelu sivulla 34.
SISÄLLYS
11 TOISENLAINEN BÄNDIKISA
Demobändit autokauppiaina
12 RUMBAN 25-V. . . . . Maija Parviainen Verkkotoimitus: . . . Koskinen, Pasi Kostiainen, Markus Laakso, Emmi Laukkanen, Antti Luotola, Antti Lähde, Jonathan Mander, Nisse Mannerheim, Matti Markkola, Jani Mikkonen, Maria Mustonen, Jari Nikkola, Tomi Nordlund, Christer Nuutinen, Tomi Palsa, Timo Pennanen, Jean Ramsay, Matti Riekki, Markku Roinila, Ola Saarinen, Saku Schildt, Otto Talvio, Niko Toiskallio, Kirpi Uimonen Ballesteros, Mervi Vuorela, Nalle Österman TYÖHARJOITTELIJAT: Juha Reinikainen
he Do. . . . . . . Ei, vaikka laulajatar Olivia B. . . . . . . Oskari Anttonen 040 563 0642 Peter Lindroos Petri Kallio Erik Kangas 09 4369 2407 Markkinointiassistentti: . . . . . . . . . . . . . . Musiikkitabloideja pilkattiinkin usein itsetarkoituksellisesta hypestä, eikä monesta kansikuvabändistä koskaan tullutkaan mitään usein osittain sen takia, että bändi riuhtaistiin liian esille liian varhain. . . . Ranskassa liki 100 000 levyä myynyt The Dø ei toki ole täysin tuntematon nimi, mutta eihän heitä Suomessa kukaan tunne. . . .0781-0326
ARVIOT
40 LEVYT
The Dø, Portishead, Jesse
54 LIVE!
Jyrock, Low, Rufus Wainwright, Daisy
VAKIOT
23 24 52 58 60 61 KOLUMNI: VILLE AALTO RUMBAN ALBUMILISTA DEMOT KEIKAT ARTISTIN VALINTA: CHISU LAPSEN SUUSTA: VUOKKO HOVATTA 61 SARJAKUVA: MIES 62 NISSE M
TOIMITUS EI VASTAA PUHELIMITSE MUSIIKKIAIHEISIIN KYSYMYKSIIN ______________________________ MUSTANAAMION SUOJELUKSESSA JO VUODESTA 1984 Toimituksen tilaama tai sille tarkoitettu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää Rumba-lehden kaikissa uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutus- tai jakelutavoista. Mikä ihmeen The Do. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Toisaalta taas lehdet saattoivat kerskua laittaneensa ensimmäisenä kanteensa Pixiesin, The Smithsin, Nirvanan tai Sueden. . . . . . Marianne Mustonen 09 737 009 Markkinointijohtaja: . . . . . . . . . Merilahti puhuu liki täydellistä suomea. . . . Mikko Litmanen aineisto@popmedia.fi 09 4369 2407 Kustantaja: . . Joku, jota ei lukijana tunne, ei vielä. . . . . . . . Tomi Nordlund Rautatienkatu 26 B 32 33100 TAMPERE AVUSTAJAT: Ville Aalto, Mikko Aaltonen, Tapio Ahola, Minna Annola, Kira Autiosuo, Kalle Björklid, Teemu Fiilin, Simo Frangén, Laura Friman, Laura Haapala, Manu Haapalainen, Pertti Hakala, Markku Halme, Pasi Heikura, Juhana Hurula, Perttu Häkkinen, Jarmo Juhala, Tero Kartastenpää, Sanne Katainen, Jarmo Katila, Aleksi Kinnunen, Samuli Knuuti, Antti Koivumäki, Ari Korpi, Kimmo K. . . . . Pop Media Oy Painopaikka: . . . . . . . . . . . . . . . Rumba ei vastaa tapahtumatietojen mahdollisista muutoksista eikä tilaamatta jätettyjen kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä tai palauttamisesta.
32
THE DØ
GNARLS BARKLEY
34
"Kilju, Ofelia-pullot, puistonpenkit, Leila K ja teiniaggressio."
Chisu summaa puberteettivuotensa, s. . 917)
09 737 009 tilaajapalvelu@popmedia.fi
WARNER | DANNY WRIGHT
20 THE LAST SHADOW PUPPETS
SPINEFARM | TERHI YLIMÄINEN
DEATH CAB FOR CUTIE
16
PUOLEN VUODEN MÄÄRÄAIKAINEN TILAUS: . . Siis donuotti, ei "homma" englanniksi. . Pasi Myllymaa 050 511 4525 Toimitusjohtaja: . . . . . . .
C
M
Y
CM
MY
CY CMY
K
08/08
15
"Ole oman elämäsi elokuvatähti"
Lue Episodi!
Suomen suurin elokuvalehti www.episodi.fi
PLAYGROUND
emi_rumba_0408.indd 1
2.4.2008 13:36:50
k&v
28
08/08
Minua siis houkutteli mukaan politiikka, mutta skeittaus ja punk viehättivät myös puhtaasti siksi, että ne olivat lyömätön yhdistelmä, jos halusi vaikeuksiin."
Millencolinin Machine 15 on arvioitu sivulla 42. Nikolallahan on oma mies ja kitara -henkinen sooloprojektinsa, jossa hän käsittelee enemmän henki lökohtaisia aiheita. Lindberg tyytyy toteamaan, että Pennywise on oman karsinansa löytänyt, eikä halua väkisin uudistua. Tätä esiintyy paljon emo- ja screamo-piireissä." Pennywisen Jim Lindberg tiivistää lyhyesti mielestään tärkeimmän eron emo- ja skeittipunk-bändien välillä. Tätä esiintyy paljon emoja screamo-piireissä." Erik Ohlsson, Millencolin
vallanneet siltä elintilaa. Monet biisit käsittelevät erilaisten ajatusmaail moiden törmäämistä, mikä on tällä hetkellä varsin ajankohtainen aihe. "Rise Against on esimerkiksi auttanut koko genreä kehittymään. "Moni näistä albumin oudommista biiseistä, kuten Kill the Rich, oli alun perin tarkoitettu eräälle sivuprojektilleni. Millencolin Turun Ruisrockissa 4.6.7. Sillä tavalla ei jämäh dä niin pahasti yhteen muottiin. Fletcherillä on tapana liioitella asioita." www.pennywisdom.com
08/08
Pennywise
BONNIER
FAT WRECK CHORDS
BONNIER
FAT WRECK CHORDS
31. "Skeittaus! Lautailin nuorena joka ikinen päivä. Hän sai koko bändin liekkeihin." "Kuljimme yhden tien loppuun Keep Them Confusedilla (2005), joka ei muuten ole sen enempää bändin kuin levy-yhtiönkään suosikkilevy. Me emme ole missään nimessä mitenkään erityisen poliittinen bändi, mutta kallistumme ehdottomasti vasemmalle ja haluamme tuoda pienen ihmisen ääntä kuuluville. Punkin vuoro tuli vasta viitisen vuotta myöhemmin. Skeittaus tuli elämääni, kun olin ehkä kymmenen ikäinen, kun taas punk astui kuvioihin vasta joskus kuudentoista vanhana." Pennywisen Lindberg ehti aloittaa lautailun vielä aiemmin. Jim Lindberg: "Levyn teemana ovat eri uskonnot ja ideologiat. Osa materiaalista tosin kuulostaa aika paljon vanhemmalta No Use for a Namelta." "Kokeilimme tällä kertaa uutta tuotta jaa. Tämä albumi on minus ta parhaamme pitkään aikaan, ehdottomasti parempi kuin pari edellistä." "Reason to Believe on yhdeksäs album imme. Bändejä siis kyllä löytyy. Uudella levyllä pääsimme hommiin ensi kertaa omassa studiossamme, mikä oli siistiä." "Sanoituksista en osaa sanoa paljoakaan, koska ne ovat Nikolan käsialaa. The Feel Good Record of the Year -levyltä löytyy niin countryhenkinen biisi kuin nätti pianoballadi. "Toisille imago ja pukeutuminen tuntuvat olevan tärkeämpää kuin musiikki, kun toiset taas suhtautuvat musiikkiin keinona ilmaista vapaasti itseään." Lindberg muistuttaa, ettei skeittipunkia ole suinkaan lakaistu maton alle, vaikka emorockin kaltaiset uudet suuntaukset ovat
meille suurempi vaikuttaja", Ohlsson kertoo. Olen kyllä ajoittain yrittänyt kirjoittaa muunkinlaista matskua, mutta ei siitä ole koskaan tullut mitään. BONNIER
· perustettu 1992 Örebrossa, Ruotsissa · kokoonpano: Nikola Sarcevic (laulu , basso), Mathias Färm (kitara), Erik Ohlsson (kitara), Fredrik Larzon (rumm ut) · uusin albumi Machine 15 ilmestyi 7.4. Tony Sly: "Halusimme tehdä monipuolise n levyn, ei siis vain punkbiisiä punkbiisin perään. "Keikoilla olemme alkaneet kuulostaa yhä enemmän rockbändiltä, ja tämän myötä myös levyjemme soundi on muuttunut." Millencolinin uudella albumilla on mukana kosketinsoittimia ja jopa jousisektio. Molemmat bändit pyrkivät uusilla levyillään luomaan nahkaansa ja tekemään pesäeroa perinteiseen piiskaamiseen. Niinpä kaveri tarttuu hanakammin yhteiskunna llisiin aiheisiin Millencolinissa." "Soundipuolella voisi kai sanoa, että halusimme kuulostaa niin hyvältä kuin mahdollista. | Pennywisen Reason to Believe on arvioitu sivulla 44. Olimme Bill Stevensonin opissa The Blasting Room -studiolla, ja sitä kautta saimme levylle paljon isomman ja kovemman sound in. Moni genren bändeistä toistaa samoja metkuja levy levyn perään. | No Use for a Name Helsingin Nosturissa 27.4.
S
· perustettu 1988 Kalifornian Hermosa Beachissa, Yhdysvalloissa · kokoonpano: Jim Lindberg (laulu), Fletch er Dragge (kitara), Randy Bradbury (basso), Byron McMackin (rumm ut) · uusin albumi Reason to Believe ilmest yi 24.3. Ehkä minut on sitten luotu tekemään tällaista musiikkia." Sen sijaan Millencolin ja No Use for a Name ovat kyllästyneet vanhan toistamiseen. No Use for a Name kurottautui ottamaan vaikutteita rockin ulkopuoleltakin. Meidän olisi pitänyt uusiutua jo tuon kiekon aikoihin, mutta nyt otimme viimein itseämme niskasta kiinni ." www.nouse4aname.com
No Use for a Name
"On outoa, miten jotkut republikaanien lapset ovat keksineet alkaa soittaa nimenomaan punkia. Tässä on kyse paljolti samasta asiasta kuin vaikka bluesissa sehän on ollut olemassa jo melkein sata vuotta, ja samalla tavalla hyviä skeittipunkbändejä tulee löytymään aina." keittipunk ei ole erityisen vivahteikasta musiikkia. Tarkoitan siis, että edellisellä levyllä palasimme lähemmäs juuriamme ja teimme perinteisen punklevyn räkäisellä meiningillä. Nuo jutut tuntuvat erottavan ihmisiä yhä tiukemmin toisistaan, kun kehityksen pitäisi tapahtua juuri päinvastoin. Erik Ohlsson: "Pyrimme välttämään saman studion ja tuottajan käyttämistä levyillä. Itseltäni olisi kyllä löytynyt 60 biisiä, mutta treenasimme levyä silmälläpitäen ehkä kolmeakymmentä. Lopputuloksena on paljon tappeluita ja riitelyä." "Wikipedia-sivullamme lukee, että olimm e tehneet levyä varten jotain 60 biisiä. Levyjen tekeminen tässä vaiheessa uraa on ihan mukavaa, joskin vaikeaa. Tällä kertaa hioimme sound it oikein viimeisen päälle, koska halusimme levystä mahdollisimman isolta kuulostavan paketin." www.millencolin.com
Millencolin
"Tuo on todella älytöntä. "Sain ensimmäisen dekkini, kun olin ehkä seitsemänvuotias. "Se onkin sitten hankalampi temppu, kun minun pitäisi toistaa heidän stemmansa keikalla yhdellä kitaralla", Ohlsson sanoo. | No Use for a Namen The Feel Good Record of the Year arvioidaan seuraavassa numerossa. Hyviä uusia bändejä löytyy vaikka millä mitalla. Strike Anywhere on erittäin kova bändi, kuten myös Against Me. Edellisellä kiertueella hoksasimme, ettei setissä ollut albumilta biisin biisiä. Millencolin ei itse asiassa laske enää itseään koko skeittipunk-genreen. On outoa, miten jotkut republikaanien lapset ovat keksineet alkaa soittaa nimenomaan punkia, mutta se kertonee, että nykyään punkbändit voivat olla ajatusmaailmaltaan millaisia tahansa. "Kasvoimme tällaisen musiikin parissa, ja näin ollen se irtoaa meiltä luontevimmin. Loppujen lopuksi otin ne kuitenkin No Use for a Namen repertuaariin", Tony Sly kertoo.
· perustettu 1987 Kalifornian San Josess a, Yhdysvalloissa · kokoonpano: Tony Sly (laulu, kitara ), Dave Nassie (kitara), Matt Riddle (basso), Rory Koff (rummut) · uusin albumi The Feel Good Record of the Year ilmestyi 1.4. Minä vastasin, että jos biisit ovat minun kirjoittamiani ja me soitamme niitä, sitten niistä tulee meidän tyylisiämme. Millencolinin Ohlssonilta tulee vastaus kuin tykin suusta. Kumpi skatepunkheeboilla tuli kuvioihin ensin, punkrock vai skeittaus. Bändissämme on viisi kaveria, joilla on hyvin erilaiset näkem ykset siitä, minkälaisia biisejä tulisi äänittää. Sen kuitenkin tiedän, että tekste istä on tullut entistä poliittisempia. Tämä oli kusetusta, silkkaa liioittelua. Jos yrittäisimme väkisin kokeilla jotain aivan muuta, lopputulos ei olisi yhtä hyvä. "Ei meidän arvostuksemme perinteistä soundia kohtaan ei ole hävinnyt mihinkään, mutta nykyään esimerkiksi Foo Fighters on "Osa bändistä tosin inisi, etteivät ne muka sovi meidän tyyliimme. Olin aika kapinallinen nuori, joten kiinnostuin vaistomaisesti molemmista." "Sain kipinän koko elämäntyyliin osaksi hallituksen touhuista, joita en kannattanut ja joita halusin vastustaa. Niin kauan kuin minä laulan, Rory vetää rumpuja ja Matt bassoa, mikä tahansa kappale kuulostaa No Use for a Namelta." Palataan lopuksi siihen, mistä kaikki lähti. Bill oli tuoreine ideoineen kuin raikas tuulahdus ummehtuneeseen perus muottiin
IHMEMAAN URPOT MUSIKANTIT
GNARLS BARKLEYn lyhytsanainen biisintekijä DANGER MOUSE kertoo kymmenessä minuutissa kaiken duoyhtyeen kakkoslevystä, esiintymisasuista, nettipiratismista ja tuottajantyöstään. "Pääsyy on se, ettemme halua ihmisten näkevän miltä näytämme siviilissä ja kuinka silloin pukeudumme. Ehdimme tuona aikana puhua paljon kaikesta ja opimme vähitellen tuntemaan toisemme. Danger Mouse sanoo, ettei hän ole hetkeäkään miettinyt piratismin vaikutuksia levymyyntiin. Toisin kuin levy-yhtiönsä, Gnarls Barkleyn säveltäjä-tuottaja Danger Mouse ei tunnu olevan nettipiratismista huolissaan. Luultavasti
"Fanitan kaikkia artisteja, joiden kanssa teen töitä. Ihan kuin duo olisi saanut ADHD-lääkityksensä. "Levyn valuminen nettiin ei kiinnosta minua yhtään. Kun hänet siihen patistaa, hän otaksuu monen albumin laittomasti kuunnelleen ostavan ihan oikean julkaisun, jos sattuu kuulemastaan pitämään. Danger Mouse sanoo, ettei hassusti pukeutuminen ole pelkästään naamioitumisen riemua ja vitsailua. "Vaara Hiiri" on lähinnä huvittunut kuullessaan, kuinka vaikeaa levyä oli saada virallisesti kuultavaksi ennen haastattelua. Elsewheren jälkeen. Niinpä onkin ymmärrettävää, että Gnarls Barkleyn levy-yhtiö suojeli duonsa The Odd Couple -albumia kiivaasti. Albumin ensimmäinen singlelohkaisu Crazy oli maailmanlaajuinen hitti, josta tuli ensimmäinen Britannian sinkkulistan ykköseksi noussut kappale pelkkien nettilatauksien pohjalta. Mulle se on ihan sama. Mieluummin pysymme mysteereinä, roolihahmoina, joista ei voi ottaa mallia." Vaikka luulisi sekä esiintymisasujen suunnittelun että niiden hankkimisen olevan aikaa vievää puuhaa, näin ei ainakaan Danger Mousen mukaan ole. Elsewhere myi pelkästään Yhdysvalloissa yli miljoona kappaletta, ja Gnarls Barkley pokkasi 2007 kaksi Grammya, joista toisen parhaan alternative-albumin kategoriassa. Musiikki on se, johon duo keskittyy, ja pukeutuminen tapahtuu siinä sivussa. Levy oli vuotanut bittimaailmaan ilmaisesti imuroitavaksi jo pari viikkoa aiemmin. Kaksikko on nähty esimerkiksi Liisa Ihmemaassa-, Star Wars- ja Kellopeli Appelsiini -hahmoina, mutta myös astronautteina, tiedemiehinä, tenniksen pelaajina, gladiaattoreina ja sairaanhoitajina. Danger Mouse ja Cee-Lo esiintyvät keikoillaan leffahahmoiksi tai muuten vain urposti pukeutuneina. New Yorkista sai myös käytännön vinkin: jos puhelimeen kytkee pienet nappikuulokkeet, kuulee musiikin vähän niin kuin stereona. Siitä johtuvat erot näiden kahden albumin välillä. Varsinkin nuoret tekevät siitä kaikenlaisia päätelmiä. Jos välittäisin, en tekisi tällaista musiikkia", lyhytsanainen mutta ystävällinen artisti tokaisee. Elsewhere -debyyttialbumi oli kriitikoiden rakastama myyntimenestys. Kai siinä on hyvät ja huonot puolensa", Danger Mouse höpisee puhelimeen täydellisen huolettoman kuuloisena. "Minä en välitä myyntiluvuista. Mikä koomisinta, samaan aikaan The Odd Couple oli jo netissä. Gnarls Barkleyn keikkareissut ovat ainutlaatuisia kokemuksia myös siinä mielessä, että harva bändi joutuu raahaamaan mukanansa sellaisen määrän kostyymejä kuin tämä ryhmä. Danger Mouse
G
32
08/08
narls Barkleyn The Odd Couple on hengästyttävään, kiivastahtiseen esikoisjulkaisuun verrattuna hitaampi, tummempi, soulimpi, retrompi ja vähemmän äkkiväärä albumi. Pitkä kiertue on uniikki kokemus, joka lähentää ihmissuhteita", Danger Mouse muotoilee yllättävän pitkään. Mä en välitä. Ehtona haastattelulle kuitenkin oli, että toimittaja on The Odd Couplen kuunnellut. Tehokkaista tropeista ei Danger Mousen mukaan ole kysymys, vaan kaksikon tutustumisesta toisiinsa. Sittemmin videosta kuitenkin leikattiin versio, jonka ei pitäisi aiheuttaa ongelmia kaatumatautisillekaan.
G
kohdalleen. Naureskelun ja promoottorin älynlahjojen kyseenalaistamisen jälkeen Amerikan ihmeet taipuivat teettämään albumista cd-r-kopion, johon hankittiin jokunen päivä lupia kaikilta mahdollisilta ylemmiltä tahoilta. Mikäli haastatteluhetkellä olisi ollut tiedossa, että Run-singlen strobo-efektinen musiikkivideo kielletään Yhdysvalloissa mahdollisesti epilepsiakohtauksia aiheuttavana, tuskinpa Danger Mousea yhden promootiovälineen menetys olisi hetkauttanut. Crazy pysyi brittilistan kärjessä huimat yhdeksän viikkoa, mitä ei ole tapahtunut sitten Wet Wet Wetin Love Is All Around -hitin vuonna 1994. Ja mies veikkaa myös, että yhtä moni jättänee virallisen kopion hankkimatta. Yhdysvalloista ehdotettiin mielenkiintoista ratkaisua: levyn voisi kuunnella puhelimen välityksellä. Haluan, että projektit ovat hauskoja ja opettavaisia. Nettiin valumisen pelosta kakkoslevyä ei esimerkiksi toimitettu Warnerin Suomen-konttoriin, vaikka puhelinhaastatteluja oli tarjolla. Stereot New Yorkissa huutamaan, luuri pöydälle ja soitto toimittajalle, joka kuuntelee albumin kännykässään. St. "Keikkailimme vuoden verran yhdessä St. Oletko valmis?
Teksti: Laura Haapala
narls Barkley on tuottaja ja multi-instrumentalisti Danger Mousen sekä räppäri-laulaja Cee-Lon muodostama duo, jonka kahden vuoden takainen St
Haluan, että projektit ovat hauskoja ja opettavaisia. "Siis minun päässäni, ja loppuihin odotan vielä lisää ideoita." Danger Mouse on tosissaan. Joo, unohdan. www.gnarlsbarkley.com
N
WARNER | DANIEL GOLDWASSER. Minun pitäisi hyräillä biisit nauhalle, mutta teen niin vain harvoin. Siksi olen kadottanut paljon lauluja", mies hyrisee, eikä vaikuta olevansa lainkaan pahoillaan.
The Odd Couple on arvioitu sivulla 46. Mies yrittää muistaa ne ulkoa. Suurin osa kolmoslevyn biiseistä on jo valmiina. "Fanitan kaikkia niitä artisteja, joiden kanssa teen töitä. Lauluaihioita ei ole tallennettu minkään sortin nauhurille tai kovalevylle. "Ai, että unohdanko koskaan hyviä kappaleita. Mikäli asiat menevät Danger Mousen mielen mukaan, Gnarls Barkley tekee tänä vuonna kiertueen oheen myös seuraavan levynsä. Gnarls Barkleylla on vaateassistentti, koska moista garderoobia tuskin käden käänteessä loihditaan. Minua ilahduttaa, että olet siitä huolestunut. Haastatteluhetkellä herra viimeistelee Beckin seuraavaa levyä ja on tuottamassa tänä vuonna myös kahta muuta albumia, joista hän ei suostu etukäteen paljastamaan mitään. iin tai näin, Danger Mouse ehtii keskittyä musiikkiin myös Gnarls Barkleyn ulkopuolella. Olen onnekas, että saan tuottaa hienojen ihmisten hyviä albumeja", Danger Mouse sanoo
OTIMME SELVÄÄ, KUKA OLIVIA OIKEIN ON, JA SAMALLA SUKELSIMME RANSKALAISEN POPMUSIIKIN SALAPERÄISIIN SYÖVEREIHIN.
34
08/08. SUØMI RANSKA
ALKUVUODESTA RANSKAN LISTAYKKÖSEKSI NOUSI A MOUTHFUL -DEBYYTTIALBUMILLAAN DUO NIMELTÄ THE DØ, JONKA LAULAJA OLIVIA B. MERILAHTI ON PUOLIKSI SUOMALAINEN
Yhä enemmän on tulossa nuoria yhteitä, joille ranskan kielen käyttäminen ei olekaan enää se ainoa oikea ratkaisu. "Sitä se vielä kolme vuotta sitten olikin", Olivia huokaa. "Meiltä kysyttiin kuinka meillä oli otsaa rikkoa trip hop", Barrow naureskeli haastattelijalle, "vaikka meistä se oli jo alusta alkaen hyvin väsynyt ja kulunut termi". Samalla se luo vanhoillisissa radio- ja levy-yhtiöihmisissä epäluuloja toisenlaisen musiikkinäkemyksen omistavia yrittäjiä kohtaan. Viime aikoina olen myös
"RANSKALLA ON MAINE AIKA SISÄÄNPÄINKÄÄNTYNEENÄ MAANA, JA NYT ON KÄYNNISSÄ LUKUISIA ERILAISIA PROJEKTEJA, JOILLA YRITETÄÄN LÄHESTYÄ MUUTA MAAILMAA JA EUROOPPAA."
promokuvien tekoon. "Meille kerrottiin ihan jokaiselta suunnalta, ettemme ikinä pääse radioihin, ettei Ranskassa vain yksinkertaisesti kuunnella englanninkielistä musiikkia. Kuten kuka hyvänsä ranskaa osaamaton tietää, kasvisvaihtoehtojen tiedustelu pariisilaisessa ravintolassa englannin kielellä on kuin yrittäisi selittää kuurolle seiväshyppyä kädet sidottuina selän taakse. "Minulle nuo kaikki trip hop -yhtyeet olivat kyllä aikanaan hyvin tärkeitä, ei tosin niinkään Danille", Olivia myöntää. Jo konseptina Transmusicales on kiinnostava festivaali. The Guardianin sivuilta haku aiheesta "french rock" puolestaan tuottaa viiden vuoden aikajaksolta juttuja käytännössä vain kahdesta aiheesta: Johnny Hallyday on yrittänyt oikeusteitse saada laulujensa oikeudet takaisin, siinä sivussa uhannut muuttaa Belgiaan, ja maan suosituimman rockyhtyeen Noir Désirin keulahahmo Bertrand Cantat on näköjään saanut kahdeksan vuoden vankilatuomion rakastettunsa murhasta. Se sijaitsee käytöstä poistetuissa lentokonehalleissa puolen tunnin päästä Rennesistä, ja vaikka festivaali voi kerskailla aikaisemmiksi vieraikseen muun muassa Björkin ja Nirvanan, tapahtuman perusidea on se, ettei sinne värvätä yhtään jo valmiiksi maineeseen kavunnutta esiintyjää. Tuoreemmista vertailukohdista tulee mieleen gallisen leikkisyyskohtauksen saanut brittiläinen The Cinematic Orchestra. "Joka tapauksessa nyt kesällä on aikomuksemme kiertää kaikki mahdolliset festarit, mutta siinä sivussa tehdä myös jotakin seuraavan levyn eteen. "Neuvottelut sillä suunnalla ovat kesken, joten en osaa sanoa mitään suunnitelmistamme Englannin suhteen", Olivia kertoo. "Kyllä minusta silti tuntuu, että ihmiset ymmärtävät mitä haluan lauluillani sanoa", Olivia puolustautuu. Ehkä ihmiset poimivat sen konkreettisen asian sijasta tekstien sävyn ja tunnelman ja sehän on paljon tärkeämpää tavallaan. Elektroniselta musiikilta kukaan ei syvällisiä tekstejä odotakaan, joten Airin, Daft Punkin ja Cassiuksen kaltaisten yhtyeiden oli helppo loikata kielikynnyksen yli. Puhumattakaan nyt yhtyeistä Balls in Your Mouth ja Wäks. Vain sillä tavalla he voisivat välttää pelkäämänsä "tämä on oikein hyvä näin, mutta" -kommentit, joissa mutta-sanan taakse kätkeytyy kokonaisen helvetillisen verran keskenään ristiriitaisia muutosvaatimuksia. Suomi oli ikään kuin äidin kieli ja ranska isän, joten englanti tuntui siinä kontekstissa vain itselle kuuluvalta." Pitkälti juuri tästä syystä The Dø päätti tehdä juuri ilmestyneen A Mouthful -albuminsa kokonaan valmiiksi ennen levy-yhtiön etsimistä. "Minähän meidän tekstimme teen, Dan vastaa sovituksista. Varsinkin Dan haluaisi jo palata takaisin studioon." Oman osansa The Døn viennin hyväksi tekee myös Ranskan valtio. Sanoinko minä tuon hassusti. MySpace tarjosi ihanteellisen väylän paketin esittelyyn. Itsellänikin oli kunnia viime joulukuussa Ranskan turistiviraston kutsumana osallistua Rennesissä vuosittain pidettäville Transmusicales-festivaaleille, jonne oli lennätetty toimittajia eri puolilta maailmaa. Koska olen aina horjunut suomen ja ranskan välillä, englanti tuntui sellaiselta neutraalilta kolmannelta vaihtoehdolta. Mutta jos ranskalaisilla yhtyeillä on ollut hankalaa ylittää itse pystyttämäänsä kielimuuria, joka ulottui yhtä kattavasti maan ympäri kuin Kiinan muuri ja jota vartioitiin yhtä tarkasti kuin Berliinin muuria, aivan yhtä hankalaa on ollut ulkomaalaisilla
tyisessä maailmassaan, oman kokemukseni pohjalta en suosittele kenellekään puhelinhaastattelua Phoenixin basistin kanssa. Silti tuhannet ranskalaisnuoret täyttivät illasta toiseen kolkot festivaalihallit, joissa soitti suureksi osaksi tuiki tuntemattomia rockia, elektroa, hiphopia ja ties mitä linjaa edustavia yhtyeitä.
A
I
36
08/08. "En usko, että näin olisi käynyt ilman internetiä. Siis kestäneet aikaa?" "Björkistä olen myös aina pitänyt hirveästi, vaikka ei sitä voi tietenkään trip hopiksi kutsuakaan. "Mutta ehkä on tosiaan niin, että elektronisen musiikin menestys on silotellut tietä meillekin. Ja tietysti Radioheadin uusimpaan, mutta siitä nyt pitävät kaikki." ivan uuden esteen The Dø saattaa kuitenkin kohdata yrittäessään päästä Englannin markkinoille, jotka ovat omalla tavallaan vähintään yhtä suljetut ja ahdasmieliset kuin ranskalaisetkin. Eikä The Døn debyyttialbumiltakaan osaa olla kuulematta kaikuja trip hopista. Mutta minulle ei kerta kaikkiaan ollut muuta vaihtoehtoa. "Vaikka ne eivät ole kauhean hyvin menneet vuosien läpi... Me saimme MySpace-sivujemme kautta hyvin nimeä jo ennen kuin olimme julkaisseet singleäkään, ja sieltä saamamme huomion avulla oli helppoa neuvotella levysopimus sellaisilla ehdoilla, jotka tyydyttivät meitä." tse asiassa ranskalainen rockmusiikki on pysynyt takapajuisena ja kotikutoisena ihan samasta syystä kuin suomalainenkin musiikki. Koska Dan ja Olivia olivat jo aikaisemmin auttaneet ystäviään tekemällä musiikkia näiden elokuvaprojekteihin, oli vain reilua pyytää vastavuoroisesti heiltä apua videoiden ja eräässä taannoisessa haastattelussaan kertoi, Ranskassa heihin suhtauduttiin suorastaan vihamielisesti yhtyeen debyyttiä synkemmän kakkosalbumin ilmestyttyä vuonna 1997. On siis mielenkiintoista seurata, saako The Dø sillä suunnalla haitallisen "ranskalainen bändi" polttomerkin vai lasketaanko Olivian puolittainen suomalaisuus yhtyeen eduksi. Siis tietysti onhan se mukavaa, että ranskankielisiäkin yhtyeitä on, mutta täytyyhän muunlaisellekin ilmaisulle olla sijaa." Yksi oleellinen este on ranskalaisten kielitaito. Siinä missä Airin ja Daft Punkin tapauksessa viitteellinen englanti on tavallaan vain omiaan lisäämään yhtyeiden viehätystä, vaikutelmaa siitä että he elävät omassa lapsenomaisessa ja yksiihastunut kauheasti PJ Harveyyn, White Chalk on aivan valtavan kaunis levy. Kenties myös minulle sallitaan eri tavalla englanniksi laulaminen, koska olen puoleksi ulkomainen itsekin." Toisaalta The Døn menestystä on siivittänyt trip hopin suuri ja kestävä suosio Ranskassa. Conspiracy, No-One Is Innocent ja The Dustmen of Happiness. Englannissahan genre kuoli nopeasti ylivalotukseen, kuten Brittein saarilla niin monelle musiikkityylille usein käy. Siellä esiintyi myös The Dø, joskaan en heitä siellä valitettavasti ehtinyt nähdä. "Musiikillinen ilmasto on muuttunut Ranskassa hurjasti muutaman viime vuoden aikana", Olivia selittää. "En olisi ikinä uskonut, että The Dø breikkaisi juuri Ranskassa ensiksi", Olivia sanoo. Niinpä The Døn päätös tehdä omaa musiikkiaan englanniksi vaikuttaakin aika rohkealta siirrolta. Vaikka kokonaisuus on vähemmän elektroninen ja goottinen, duon tapa yhdistellä aineksia soulista, elektrosta, hiphopista ja vanhoista soundtrackeista tuo kiistatta mieleen Massive Attackin ja Portisheadin keinot hämärtää rajat retron ja futuron, mustan ja valkoisen, studion ja yöklubin välillä. Etenkin kun ranskalaisen elektron suurin huuma on mennyt siellä ohi jo aikoja sitten: Airin ja Daft Punkin edelliset albumit myivät molemmat kehnosti, eikä uusia manttelinperijöitä ole näkynyt. Mutta kuten Portisheadin Geoff Barrow
"MEILLE KERROTTIIN IHAN JOKAISELTA SUUNNALTA, ETTEMME IKINÄ PÄÄSE RADIOIHIN, ETTEI RANSKASSA VAIN YKSINKERTAISESTI KUUNNELLA ENGLANNINKIELISTÄ MUSIIKKIA."
yhtyeillä tunkea omia lonkeroitaan Ranskan markkinoille. Olivian mukaan moni ranskalainen nuori kuuntelee kotimaisia suosikkiyhtyeitään näiden usein hyvin kirjallisten ja kimuranttien sanoitusten takia, mikä tekee yhtyeiden murtautumisen ulkomaille vaikeaksi
"Ranskassa kaikista hienointa on se, että siellä kuitenkin oikeasti on rinnakkain niin monta erilaista kulttuuria. Niin, ja sijaitseehan siellä myös Jim Morrisonin hauta. Kai siksi, että siellä ei ole ketään nimekästä pääesiintyjää, jota ihmiset tulisivat ainoastaan katsomaan, joten porukka tulee paljon avoimemmalla asenteella. Ennen puhelun lopettamista on kuitenkin kysyttävä, mistä hän pitää eniten Ranskassa ja mistä Suomessa. | The Dø Seinäjoen Provinssirockissa 14.6. "Ranskalla on maine aika sisäänpäinkääntyneenä maana, ja nyt on käynnissä lukuisia erilaisia projekteja, joilla yritetään lähestyä muuta maailmaa ja Eurooppaa. Häikäisevää."
WAGRAM | ANDRÉ GABB
"Ranska selvästi haluaa avata oviaan muualle Eurooppaan", Oliviakin sanoo. Mikä on kummallista, koska Berliinissä on ihan yhtä kirjavaa joukkoa, mutta siellä ihmiset vaikuttavat täysin eri tavalla elävän sovussa toistensa kanssa." "Suomessa taas tiedän kyllä, että tämä on kauhea klisee, mutta onhan Suomessa parasta luonto, varsinkin kesäisin. Siinä
tosin on varjopuolena se, etteivät ne tule aina keskenään kovin hyvin, eri siirtolaisryhmät siis. En ole kuullut mitään sen kaltaista pitkään pitkään aikaan, mikä on suunnaton häpeä. Esimerkiksi Morrissey nähdään suoraan melodramaattisten chanson-artistien perinteenjatkajana. Transmusicales-festivaali oli sinänsä hieno elämys, koska siellä tosiaan oli niin paljon erilaista yleisöä. Vaikka on meidänkin yleisömme todella vaihtelevaa, skaala on ihan seitsenkymppisistä pikkulapsiin." Lisäksi ranskalaisilla on tapana ottaa tiettyjä ulkomaalai-
sia artistejaan liki kunniakansalaisiksi. Moni muu yhtye puolestaan valitsee juuri Pariisin live-levynsä tai dvd:nsä kuvauspaikaksi: vaikkapa The Curen Paris (1993), Depeche Moden One Night in Paris (2002) ja Placebon Soulmates Never Die (2004). Arviossa ei säästellä ylisanoja. SANOTTUA
The Døn esikoisalbumi kelpaa myös briteille
"Englannin Pitchforkiksi" kutsuttu verkkomedia Drowned in Sound (www.drownedinsound.com) antoi The Døn debyyttialbumille yhdeksän pistettä kymmenestä. "The Dø kuulostaa silloin tällöin puhallinbändin säestämältä naispuoliselta Eminemiltä, The Cardigansilta riisuttuna pelkäksi kitarannäppäilyksi, Pingun uudelleenkuvittelemasta Dixie Cupsin Iko Ikolta, mannermaisen tyylikkyyden sävyttämältä Moldy Peachesilta, Liza Left-Eye Lopezilta jos hän olisi nuoruudessaan kuunnellut Pavementia ja PJ Harveylta kuussa." ***** "A Mouthful on päättäväisesti popalbumi vanhanaikaisella tavalla: eklektinen, luonteikas, röyhkeä, riippuvuutta aiheuttava ja vastustamattoman seksikäs sofistikoituneella mutta leikkisällä tavalla. Olivia itse ei halua laittaa kotimaitaan paremmuusjärjestykseen. Se on kai osa suomalaista perimää, etten koskaan voisi asua ihan keskustassa täällä Pariisissakaan."
A Mouthful on arvioitu sivulla 40. | www.myspace.com/thedoband
08/08
37
Sen tuore albumi Amanethes on jonkinlainen kooste urallaan monenlaista ilmaisua kokeilleen bändin vaiheista. Mielenterveyshoitajana työskennellyt ja baareissa lisäoppimäärää nauttinut filosofian maisteri on humaani sivustakatsoja, jolle arvokkaimpia ovat hyljätyt ja yhteiskunnan ulkopuolelle pudonneet. EP
Tiamat
Nuclear Blast
Amanethes
Story of the Year
The Black Swan
Epitaph
III
Ruotsin tunnelmametallikuninkaat suuntaavat katseen taaksepäin. Markku Roinila
Vesa Salmi
Asfalttigolgata
Humble House
IIII
Nelikymppisen vanhan koulun trubaduurin debyytti. Kuuleman perusteella kyseessä olisi ihan yhtä hyvin voinut olla lupaus Los Angelesista tai Montrealista. Kokonaisuus on tasaisen vahva, mutta pehmeiden torvien Yesterdays Tomorrows, toiveikas valssi Feel the Sun sekä pitkien linjojen The Turns We Took muodostuivat heti rakkaimmiksi raidoiksi. (Markku Roinila)
Tindersticks
The Hungry Saw
Beggars Banquet
IIII
Melankolian airueet palaavat hienolla levyllä. Radio-biisissä on aineksia, mutta se kaipaisi tiivistämistä. Miehen karua ääntä ja näppäiltyä akustista kitaraa tukevat sävykkäästi Ilona AlaLeppilammen viulu sekä Kingston Wall- ja Zook-mies Jukka Jyllin basso. Toisen polven yrittäjistä Kuha., Kuolleet intiaanit, Iiwanajulma ja Au Pair ovat rymynneet samoilla laitumilla sen verran vakuuttavammin, että Pohjoisen Kurin peruslaadukkaasta mekastuksesta haiskahtaa pahasti tämän genren taustalla alati lymyävä väkisintaiteilun käry.
Olavi Uusivirta
Minä olen hullu
Universal
IIII
Uusivirta yllättää raikkaalla ja rohkealla albumilla. Perään nopeatempoisempi, ensisingleksi valittu Salmisaaren Salome yhdistää pörinäkitaraa ja -bassoa, villeleinosmaista paatosta, lehmänkelloa, twist-komppia ja pilkettä silmäkulmassa sekä tekstiviitteitä niin Hectoriin kuin Raamattuun.
47. Silti sedät suorastaan hassuttelevat pariin kertaan: The Flicker of a Little Girl on herttainen 60-luvun kukkaispoppis, ja levyn instrumentaaleissa mennään psykedelian puolelle, jopa yökerhotunnelmiin. Monissa liemissä marinoitujen (mukana on muun muassa Liekki-yhtyeen Janne Kuusela) ja asiansa komeasti osaavien soittajien käsissä musiikki on sujuvaa, ja yhtye onkin tiettävästi saavuttanut livemainetta. Koskinen Mitä helvettiä. Ganes-kansikuvapoika. Ellei sitten korkeintaan se, että Ballet kuulostaa vielä ehkä ihan hitusen paljon kahdelta muulta bändiltä: The Killersiltä discopop-vaiheessaan ja Arcade Fireltä mahtipontisessa avausbiisissä Siamese. (Markku Roinila)
08/08
"Olavi Uusivirta voi pian oikeasti ryhtyä pukemaan ylleen suomenkielisen popin uudistajan viittaa."
Piinallisuuteen asti ei tekotaiteilu aivan mene. Laulaja Hartosen ylilyövä hoilotus tosin rasittaa, eikä bändikään ole aivan niin särmästi tikittävä koneisto kuin pitäisi. Pelinavaus todelliselta lahjakkuudelta, josta kuullaan varmasti lisää. Kun lähdetään kisaamaan CMX:n ja Brüssel Kaupallisen kanssa näiden omilla aseilla, tulee melko varmasti nenänvarsi kipeäksi. Salmi ei lypsä surkeista hahmoista sosiaalipornoa, vaan katsoo heitä lempeän rakastavasti. Salmi on asiaan vihkiytyneille tuttu lähes jokaisesta open mic -illasta, joita Tampereen tällä puolella on järjestetty. Hän on nelikymppinen debytantti, joka on tänä Idols-muusikkouden aikana luonut itselleen maineen niin kuin ennen tehtiin: keikkailemalla. Story of the Yearin tapauksessa Epitaphin moittiminen on tosin hieman typerää, sillä bändin edellinen albumi, Page Avenue, myi Yhdysvalloissa platinaa. Kimmo K. Levyllä Cry Bar toimii hyvin, mutta nurisemistakin jää. Tapio Ahola
e
Niin sanottua "alternative-metallia" sieltä kamalimmasta päästä. Levy alkaa The Cure -pastissilla ja jatkuu tahmean jähmeällä, pixiesmäisesti räimivällä Minä olen hullu -kappaleella. Nickelbackin ja Creedin melodioihin yhdistetään Bullet for My Valentinen riffittelyä sekä valikoituja kohkauksia skeittipunkin parhaimmilta yrittäjiltä. (Markku Roinila)
WARNER | STEFAN BREMER
Pohjoinen Kuri
Suurmiehet puhuvat
Kameleon
Dropkick Murphys: The State of Massachusetts
Cooking Vinyl
III
Kenellekään ei liene yllätys, että Dropkick Murphysin ep sisältää irkkuviritteistä ja reipasta punkia. Kaikkiaan Believe tuntuu vain ep-mitassakin liian pitkältä ja raskaalta taipaleelta. Syy on sanoituksissa. Vesa Salmi on harvinainen tapaus. Julius Maurasen pätevissä käsissä on syntynyt tämä viiden biisin tapaus, jossa ei ole mitään puolinaista. Vaikka tätä ilmiötä on seurannut vierestä, se hämmästyttää joka kerta. Salmen antisankari Repe (kenties kunnianosoitus Helismaalle?) on pääosassa kolmella kappaleella, joista Pirteiden piriveikkojen valssi on huikein: alkusoinnut, epätoivo, huumori huikea teksti stand up -koomikon ajoituksella pudoteltuna. Kyllä retkueessa kaikesta kitinästä huolimatta ainesta on. Uudistumista ei tosin edes kaipaa, sillä tämän joukon paneutuminen tekemisiinsä on aina ollut vertaansa vailla. The Black Swan on alusta loppuun tylsä ja kliseinen paketti musiikkia, jota laskelmoitua paskaa hamuavat korvat suurkuluttavat jossain kaukana Suomesta, missä oikeasti kunnianhimoinen metalli nousee myyntilistan kärkeen. Niin tälläkin kertaa. Jean Ramsay
Cry Bar: Long Gone Gonzales
omakustanne
III
Tamperelaisen Cry Barin taustalla kuuluu länsi ja varsinkin R.E.M. Parhaimmillaan albumi on ääripäissään. Piano tuo kuitenkin meininkiin ilmavuutta, vaikka sillä soitetut kuviot ovat turhan tuttuja. The Organist Entertains voisi melkein olla Viscontin Kuolema Venetsiassa -leffasta. Mihin jäi turvallinen radiosuomipopuusivirta. Moni pitkään toiminut yhtye on löytänyt itsensä tilanteesta, jossa on vaikea keksiä mitään uutta. Kotona ei jaksa innostua. Neljä biisiä irlantilaisista sukujuurista ponnistavien äijänköriläiden osavaltiosta. Mikään ei toki ole muuttunut Tindersticks on edelleen se sama romanttinen ja masentunut jäärä, joka viihtyy melankolisessa olotilassaan. Avaus Long Gone Gonzales on menevin esitys, mutta kitarahämyily ja laulajan intoilu vähän tökkivät. Vuonna 2003 julkaistun Waiting for the Moonin jälkeen Tindersticksin suunnalta ei ole muuta kuulunut kuin laulaja-kitaristi Stuart Staplesin muutama hyvin vastaanotettu soololevy. Bändin kolmannella albumilla hämmennetään samaa soppaa kuin aiemminkin. Yhtyeen debyyttialbumi Suurmiehet puhuvat vaikuttaa hyvälaatuiselta demolta. Kappaleista kaikki ovat sekä tarttuvia että meneviä. Esimerkiksi yhtyeen black metal -juurille kaivautuva Equinox of the Gods sekä Pink Floyd -hengessä kulkeva Meliae ovat hienoja biisejä. Hänellä on harvinainen kyky ottaa itselleen täysin vieras yleisö kämmenelleen ja kutitella se surullisen humoristisilla tarinoillaan hysterian partaalle. Vaikka esimerkiksi Bullet for My Valentinen musiikissa on yhtä lailla kyse positiivisesta energiasta, räjähtävistä kertosäkeistä ja heavy metalin jyrkimpiä piirteitä välttelevästä menosta, Story of the Yearin lapsellinen angsti ja varman päälle viilattu tuotanto on niin ärsyttävää, ettei bändejä voi mitenkään verrata. Jussi Mäntysaari
Ballet: There Was a City Buried Here
omakustanne
IIII
Minut olisi voinut kaataa höyhenellä, kun avasin tämän levyn sisäkannen ja näin bändin olevan supisuomalainen, tarkemmin sanoen Helsingistä. Neljäntoista kappaleen joukossa on jokunen hutikin, mutta kyllä tällä näytöllä Tiamatille vielä jatkoaikaa suo. Lopullinen vaikuttuminen vaatisi maanisen mielentilan, yliannoksen alkoholia ja kovaäänisen livetilanteen. Siksipä yllätys on hieno, kun The Hungry Saw paljastuu yhdeksi bändin parhaista levyistä. (Jussi Mäntysaari)
II
Äkkiväärän outoilun alkeet. Muissa kappaleissa bändin romanttiseen indiehköön ilmaisuun pyrkiminen tuntuu jotenkin väkinäiseltä ja Tommi Saikkosen laulusoundi hiukan raskaalta tämäntapaiseen musiikkiin. Joka tapauksessa hieno ep, joka vie Balletin suoraan utuisemman indiepopin eturiviin. Suomessa on julkaistu tätä kummalliseen mesoamiseen ja hämmennykseen perustuvaa vaihtoehtoista punkmetallin sekasikiötä niin paljon ja laadulla, että Pohjoinen Kuri jää nyt jalkoihin. Siinä bändi löytää itsensä: tunnelma on kuulas, soitto ja laulu täsmällistä ja rauhallista, ja biisi ikään kuin lepää hyvin. Asfalttigolgatan laulut vilisevät pirinistejä, alkoholisteja ja muita epäonnistujia. Olen ennenkin marmattanut samasta asiasta, mutta Epitaphin a&r-osastolla tunnutaan uskovan aivan vääriin altsumetallibändeihin. Mukana on kaikki elementit, joista bändi tunnetaan: hiljainen mutta särmikäs sähkökitara, hissutteleva rytmi, Staplesin omankuuloinen baritonilaulu sekä ennen kaikkea surullisen toteava tunnelma. Suosikiksi suoriutuu komeasti rautalankainen ja tilava Ghost Surfer (Days Gone By), joka vie upeasti suurille tasangoille. Mitään varsinaisesti uutta ei ole keksinyt myöskään kohta kaksikymmentä vuotta toiminut Tiamat, mutta Johan Edlundin johtama ruotsalaisyhtye on löytänyt kiinnostavan, vaikkei mitenkään ainutlaatuisen tavan hankkia uralle lisää kestoa. "Lika on ainetta väärässä paikassa minä olen likaa", laulaja ynisee.
Rainbowcrash: Believe
omakustanne
II
Kuopiolaisen Rainbowcrashin musiikille lämpeni vain Helsinki-kappaleen ajaksi. Salmi on suoraan Repe Helismaasta polveutuva täysiverinen tekstittäjä, jonka kappaleissa on kaikuja Juice Leskiseltä ja Vexi Salmelta. Siinä se, ei tässä muuta tarvita, tervetuloa taas soittamaan suomalaisille kesäfestareille, me kun tykätään hoilata teidän biisejänne kännissä, vaikkei me tietenkään osata sanoja. Tässä tilanteessa helpoin ratkaisu on palata juurille liput liehuen ja tehdä laimennettuja uusioversioita oman uran alkupään onnistuneimmista teoksista
Kokonaisuuden kruunaa oivallinen melodiataju. Kenkiintuijottelun ympärillä lienee muutenkin pientä kuhinaa, sillä muutama muukin kotimainen levydebytantti, kuten Murmansk, näyttää genreen viehtyneen. Hän laulaa hauraasti ja jotenkin pidättyväisesti, mutta juuri se tuo kokonaisuuteen oman sydäntäsärkevän elementtinsä. demot
RUMBA, MILLER, LIVE NATION JA YLEX JÄRJESTÄVÄT DEMO- JA OMAKUSTANNEBÄNDEILLE KILPAILUN. Mukaan vaikuteluetteloon mahtuu niin Swervedriveria, My Bloody Valentinea kuin Pixiesiäkin. Joka tapauksessa Jamrod on raikas ja nuoruuden intoa tulviva rocktulokas, joka sopisi hyvin yhteiskeikalle vaikkapa tamperelaisen Jermainen kanssa.
JUHA KURRI
KOKOONPANO
· Jussi Koijärvi laulu ja kitara · Simo Reunamäki kitara ja laulu · Jari Luomala basso · Martti Mattila rummut
KEIKALLA
16.4. Soitannollisesti valmis Gray May luottaa kaiutettuihin kitaramaisemiin ja melankolialla marinoituihin tunnelmiin. Päätösbiisi Should Haves sentään soi aavistuksen toiveikkaammin. Jamrodin kevyen säröisässä vaihtoehtopopissa on ilahduttavinta se, että ilmoitetuista esikuvista huolimatta se ei lankea turhiin angstiraivareihin. Kappaleissa on rento ja mukavasti eteenpäin soljuva fiilis. Musiikillisisiksi esikuvikseen Jamrod luettelee MySpace-sivullaan muun muassa Weezerin, Musen, Placebon, Foo Fightersin, Jimmy Eat Wolrdin ja Nirvanan. Bändi marssii esiin neljän biisin ep-levyllään, johon on "koottu kaikki olennainen Gray Mayn tähänastisesta tuotannosta". Gray Mayn vastuullisimpina biisinkirjoittajina toimivat Salénin veljekset Ville ja Valtteri. Yhtyeen musiikilliset vaikuttajat ovat saatekirjeen perusteella lähtöisin nelikon teinivuosien aikaisesta levyhyllystä. Gray May toteaa saatekirjeessään, että ep:n teon jälkeen sillä on kasassa jo albumillinen uusia kappaleita.
KOKOONPANO
· Valtteri Salén laulu ja kitara · Ville Salén kitara · Petteri Vehmanen basso · Mika Ketola rummut
ARVIO
Gray May
Gray May
Komeaa kenkiintuijottelua. Siitä huolimatta kyseessä on lupaava lähtölaukaus uralle. Gray Mayn yhteissoitto kuulostaa komealta ja sovituksissakin on ideaa. Valtteri Salénin ääni sopii yhtyeen estetiikkaan hyvin. Jamrod-nelikon promo-cd käynnistyy vaarallisen tutun kuuloisesti. Bändi jumittaa ehkä liiaksi valitun genren sisällä, mikä jättää kokonaisuudesta hivenen mustavalkoisen vaikutelman. Espoolaisyhtyeen omaa nimeä kantava uusi promo-cd-single sisältää kaksi uutta rallia, Prison of Mindin ja Satelliten.
ARVIO
Jamrod
Jamrod
Raikasta mutta persoonatonta nuoruuden intoa. Helsinki, Semifinal 9.5. JATKOON VALITAAN KERRAN KUUSSA KAKSI BÄNDIÄ, JA KILPAILUN VOITTAJA PÄÄSEE LOKAKUUSSA SHOWCASE-KEIKALLE MUSIIKKI & MEDIA -TAPAHTUMAAN. Kaikkein persoonallisin yhtye Jamrod ei ole, kuten ei sen laulaja Jussi Koijärvikään, mutta joka tapauksessa bändistä jää miellyttävä vaikutelma. BÄNDEJÄ ESITELLÄÄN MYÖS HELSINGIN VIRGIN OILIN WELLDONE UNDERGROUND -ILLOISSA.
Toimittanut: Tomi Nordlund | Rumban demot / Tomi Nordlund, Rautatienkatu 26 B 32, 33100 Tampere
KILPAILIJA NRO
3
Alakulon maksimointia
Tampereelle asettunut GRAY MAY löysi kenkiintuijottelun penkomalla teini-iän aikaista levyhyllyään.
Harjavallasta alun perin ponnistava tamperelaisnelikko on musisoinut yhdessä ja erikseen jo 1990-luvun lopulta lähtien. Kappaleet on äänitetty viime syksynä John McGregorinkin kanssa työskennelleen Aki Peltosen studiossa Porissa. Prison of Mindin kitaraintro on kuin suoraan Placebon Every Me Every Yousta (niin, tai sen introa kopioivasta Medsistä). Bändi kuvailee musiikkiaan englanninkieliseksi poprockiksi lievillä grungevivahteilla. Lisäpisteitä heruu komeista digipak-kansista.
JARKKO MIKKONEN
KEIKALLA
KUUNTELE
www.myspace.com/graymay
KILPAILIJA NRO
4
Nuorekkaasti melodian ytimeen
Espoossa majaansa pitävän JAMRODin kevyen säröisä vaihtoehtopop hurmaa raikkaudellaan.
Nelisen vuotta kasassa ollut espoolainen Jamrod on ehtinyt olemassaolonsa aikana äänittää viisi demolevyä ja soittaa parisenkymmentä keikkaa pääasiassa Helsingissä, mutta Lahdessa ja Turussakin on käyty näyttäytymässä. Käytännössä tämä tarkoittaa tarttuvia laulumelodioita, melankoliaa, särmikkäitä soundeja ja ytimekkäitä sovituksia. Musiikissa ei ilosta pompita, vaan pikemminkin tekemisiä määrittää pohjaton alakulo. Tarkoituksellista intertekstuaalisuutta tai ei, onneksi hommaan löytyy kappaleen edetessä omaakin ilmettä. Tampere, Ruma
KUUNTELE
www.myspace.com/jamrod
WELLDONE UNDERGROUND VIRGIN OIL 18.4.2008 21:00 OVET AUKI 21:30 UNDERGROUND TALENT: THE FRIEND 22:30 DAISY 23:45 KILLER ASPECT 01:00 THE CRASH
WELLDONE UNDERGROUND VIRGIN OIL 16.5.2008 21:00 OVET AUKI 21:30 UNDERGROUND TALENT 22:30 TORPEDO 23:45 VALVOMO 01:00 MARIKO
WWW.THEMILLERWAY.COM. Tymäkästi tuottamalla Jamrodista saisi varteenotettavan kilpakumppanin kaiken maailman sunriseavenueille, mutta sitä bändi tuskin itsekään haluaa. Gray Mayn tekemisissä haiskahtaa vahvasti 90-luvun shoegazing-meininki, mikä kuulostaa vuonna 2008 varsin raikkaalta valinnalta
Perjantai-illan päättänyt Capital Beat sai koko yleisön tanssimaan. Musiikin vahva
54
08/08
Jyrock Ilokivi Jyväskylä 11.12.4.2008
tunnelmallisuus tulee parhaiten esiin livetilanteissa, joissa Järvinen asettuu yleisön eteen suorastaan hätkähdyttävän avoimena. Aurinkoinen suomi-ska nappasi mukaansa, vaikka yhtyeen lavashow ei laulajan energisyyttä lukuun ottamatta ollut kovin räväkkää. Yleisöä riitti molemmille illoille kiitettävästi, ja festarikausi tuli avattua hyvissä underground-tunnelmissa. Tämänvuotisen Jyrockin odotetuin artisti oli perjantaina esiintynyt, herkkää ruotsinsuomalaista indiepoppia esittävä Anna Järvinen, joka loi eläytyvällä esiintymisellään täyteen Ilokiveen intiimin tunnelman. Yhtyeen musiikki on simppeliä, oikeaoppisesti soitettua skata, ja bändi ansaitsi paikkansa illan tanssittajana. live!
"Järvinen asettuu yleisön eteen suorastaan hätkähdyttävän avoimena."
Jyrock korkkasi festarikauden
Keväinen indiefestari toi keskisuomalaisten eteen jälleen kattavan otoksen nousevia artisteja niin Suomesta kuin lähimaista.
Teksti: Raija Silfverberg Kuvat: Kalle Björklid
R Anna Järvinen oli saanut sopivasti lisää
itsevarmuutta sitten syksyn Suomenkeikkojen.
S Latvialainen Mona De Bo -duo yllätti
laajalla musiikkityylien kirjolla.
Kaksipäiväinen Jyrock on Suomen mukavimpia indiefestareita. Lauantain erikoisuudet olivat latvialainen Mona De Bo ja virolainen Under Marie, joille Jyrock tarjosi ensimmäisen keikkapaikan Suomessa. Miesduo sai aikaan massiivisia äänivalleja kitaralla, laululla ja rummuilla. Musiikkityylit vaihtelivat herkistä, jazziinkin taittuvista balladeista kitararalleihin ja psykedeeliseen rockiin.. Mona De Bo yllätti taidokkuudellaan ja laajalla tyylien kirjolla. Unisten balladien ja raikkaan popin välille nousi hieno kontrasti, ja bändin soitto tuki hyvin Järvisen herkkää ilmaisua. Se nostaa vuosittain yleisön tietoisuuteen kiinnostavia indiebändejä Suomesta ja ulkomailta. Omaleimaisuutta Evilsons-jäseniä sisältävän yhtyeen musiikista sai turhaan hakea, mutta keikkatanssittajana bändi on mainio. Tunnelmaa loivat myös tarkoin tehdyt sovitukset ja soitinvalinnat
Ääniloopeilla ja säästeliäillä biiteillä silattu Fonal-artistin esiintyminen toimi kelpo johdantona illan varsinaiseen antiin. Etenkin keulakuva Sparhawk vaikutti olevan huomiosta vilpittömästi innoissaan. Kappaleiden aikana oltiin satunnaisia kiljahduksina ilmenneitä ilonpurkauksia lukuun ottamatta enimmäkseen hissukseen, mutta biisien välissä yhtye palkittiin äänekkäin suosionosoituksin. Väärässä paikassa tällainen voisi olla katastrofaalista. Under Marie on parhaimmillaan raikkaana indiepoppina, joka sekoittaa soundimaailmaansa utuisia elektrosävyjä. Onneksi vaikeuksista selvittiin ja lopulta, oikeastaan vasta encoren aikana, bändi pääsi vapautumaan ja osoittamaan vahvuutensa. Yleisö antoi kolmikon kuitenkin esiintyä. Virossa tunnetuksi tullut ja paljon tunnustusta kahminut bändi kärsi Jyrockin keikalla jännityksestä ja teknisistä ongelmista siinä määrin, että keikka oli vähällä loppua kesken. Läpi virranneen (s)lowcoren jälkeen olo oli ihmeen raikas ja onnellinen.
08/08
55. Ja välillä niin hiljainen, että hiljaisimmissa kohdissa normaali puhe taisteli Sparhawkin laulun ja säästeliäästi käytellyn kita-
Musiikkia höystettiin Edgars Rubenisin kokeellisella ääni-improvisaatiolla, latviankielisillä lyriikoilla ja intensiivisellä esiintymisellä. Elävänä Low oli hieman verevämpi, mutta yhä hauras. Lown musiikin kuuntelemisen niinkin pitkään voisi olettaa johtavan alavireisiin syövereihin, kun kyseessä oli kuitenkin lauantai-ilta, mutta ei. Haurasta slowcore-syleilyä
Low, Islaja
Teksti: Tuomas Tiainen Kuva: Tomi Palsa
R Alan Sparhawkin esiintyminen huokui vanhan indiemiehen herkkyyttä.
Minnesotan indierockmormonit eivät päästäneet lauantai-illan juhlijoita helpolla, saati sitten tanssimaan.
den. Täydelliset olosuhteet iltaa ajatellen, siis. Kikkailevat sovitukset ja tyylistä toiseen poukkoilu eivät onneksi jättäneet sekavaa tai liian väkinäistä vaikutelmaa. Kyllä Low osaa tarpeen tullen myös revitellä. Etenkin Sparhawkin esiintyminen huokui herkkyyttä. Electric Monkin idea ottaa Capital Beatin riveissä pasuunaa soittanut Ville Nissinen vieraakseen toimi loistavasti ja toi bändin ammattitaitoiseen ilmaisuun lisää voimaa ja äkkivääryyttä.
Minnesotan Duluthista kotoisin oleva Low on täsmälleen nimensä veroinen yhtye. Levyillä on säröjä, ja Alan Sparhawkin uuteen projektiin, Retribution Gospel Choiriin, tutustunut voi todeta miehen välillä jopa rockaavan. Huhtikuun ensimmäisen lauantain säätila oli Lown ensimmäisen Suomen vierailun kunniaksi juuri sopivan "low": matalapaine oli verhonnut eteläisen osan maata harmaaseen sumuun, eikä ulos juuri tehnyt mieli mennä, jollei ollut asiaa. Tämä huomattiin livenäkin. Keskiyön pintaan aloittanut pääesiintyjä saapui lavalle ilman suurempia elkeitä. Ennen Lowta esiintynyt Islaja sai lämmitellä puolityhjää Tavastiaa. Yhtye soitti pitkän setin, ja palasi taputusten ajamana lavalle kahdesti. Lowlla ei ole juurikaan hittejä edes indie-kuppikunnalle eikä tarpeeksi tarttumapintaa noviiseille, mutta tasainen ja sielukas suoritus paikkasi puutteet. 15 vuotta toiminut trio on julkaissut useita albumeja ja kokeillut erilaisia tyylejä, mutta yhteinen nimittäjä kaikelle sen tekemälle on hiljaisuuteen kallellaan oleva estetiikka. Festivaalin päätti virolainen Under Marie. Raisuimmillaan yhtye lähestyi melkein The White Stripesin romuista estetiikkaa, ja Sparhawk sai kitaraansa runnoessaan kielenkin poikki. Melankoliset ja kauniit laulut seurasivat toinen toistaan ja rakensivat keikasta vahvan kokonaisuuran kanssa. Lowta kotona kuulokkeilla kuunnellessa vajoaa jonnekin päivänvalon ulottumattomiin, tummaan mutta kauniiseen paikkaan. Myös kuulijoita hellittiin. Ei Low ole kaihtanut äänekkäitäkään ratkaisuja, mutta lähtökohta on aina ollut pienieleisyydessä. Lauantai-illan ehdottomia helmiä olivat myös kotimaiset Electric Monk ja Pintandwefall. Toivottavasti kuun lopulla julkaistava esikoisalbumi nostaa duon suosiota Latviassakin; Jyrockin keikalla oli laulajan mukaan enemmän yleisöä kuin yhdelläkään duon aiemmista keikoista. Ja asiaahan oli, nimittäin
Helsinki Tavastia 5.4.2008
"Lowlla ei ole hittejä edes indie-kuppikunnalle eikä tarttumapintaa noviiseille, mutta tasainen ja sielukas suoritus paikkasi puutteet."
ottaa selvää, miltä aikoinaan grungen vastapainoksi hissuttelun valinnut Low kuulostaa livenä. Low-yhtyeen ytimen muodostaman mormoniavioparin miehekkäämpi osapuoli, laulaja-kitaristi Alan Sparhawk huojui lavan vasemmassa reunassa, aviopuoliso Mimi Parker rummutti seisaaltaan oikeassa laidassa ja tuoreehko basisti Matt Livingstone soitti keskellä
HEAD
OFF
www.hellacopters.com
LIMITED MERCHANDISE EDITION AVAILABLE NOW AT BSA-STORE
www.bsa-store.com
www.backstagealliance.com