6/13 5.12.2013 7,80 € VESA-MATTI LOIRI UUSI AIKA ALKOI KUIN VARKAIN PEKKA LAINE NIMI PÖLYNIMURIN KYLJESTÄ JA NUPIT KAAKKOON TULKINTA AJAA KAIKEN EDELLE LOU REED VALLANKUMOUS JATKUU, VAIKKA PRIMUS MOTOR POISTUIKIN JOUKOISTA AC/DC AUSSIJÄTTI 40 VUOTTA – SYVÄSUKELLUS MEGABÄNDIN VUOSIKYMMENIIN
Laadukkaalla ja tarkalla äänentoistolla Genelecistä on vuosien varrella tullut myös musiikkialan ammattilaisten laajalti suosima tuote. Nyt voimme tarjota entistäkin ympäristöystävällisemmän vaihtoehdon, joka on valmistettu puukuitukomposiitista. Unelmoiminen ja unelmien toteuttaminen on ollut alusta alkaen osa tarinaamme – nyt on sinun vuorosi. M-sarjan kaiutinkotelon koostumuksesta noin puolet on puupohjaista materiaalia. Intelligent Signal Sensing (ISS) omalta osaltaan tekee M-sarjan kaiuttimista paitsi ympäristöystävälliset myös käytössä edullisemmat: Genelec-kaiuttimet ovat tunnettuja pitkäikäisyydestään ja nyt ne myös katkaisevat valmiustilassa virran automaattisesti säästäen sähköä. Genelec M-sarja Käsintehty Suomessa Puukomposiittikotelo ?M030 Unelmat on tehty toteutettaviksi . Jo 35 vuoden ajan olemme olleet musiikkistudioiden kaiutinvalmistuksen edelläkävijä ja hioneet neutraalin ja tarkan äänentoiston huippuunsa. M040 Genelecin uusi M-sarja tuo ammattitason äänentoiston nyt myös kotistudioosi. Tutustu uuteen Genelec M-sarjaan tarkemmin osoitteessa www.genelec.com/music-creation
VAKIOT 18 Klassikko 73 Kotialbumi 61 Oton vinyylit 62 Levyhylly 78 Henkilö Boston 48 Tuomas Holopainen 67 Erään biisin tarina Eläkeläiset Jamie Cavanagh 82 Jone Muutos Gothic Girl (The 69 Eyes) 3. Lou Reed Enkelikuoroon siirtyminen ei pysäytä Lou Reedin synnyttämää vapautumisen vallankumousta. Nick Cave & The Bad Seeds, Bad Religion, Beastmilk, Deep Purple, The Beatles, Morrisey, David Bowie... Vesa-Matti Loiri Viihdealan monitoimimies kuvitteli tekevänsä Lappitrilogiasta musiikillisen testamenttinsa, mutta intoutuikin täysin uusiin seikkailuihin. ARVIOT 59 Albumit, retro & boksit ja kirjat Mm. SISÄLTÖ 6/13 24 SKENE 6 Eppu Normaali 8 Pauli Mustajärvi 9 Tablettijulkaisut 10 Maan alta – Underground 13 11 Oma idoli 34 Yhtyeen yhtiöt 13 Peliala matkalla pilveen 14 Dave Lindholm 17 Sana vapaa Jarkko Martikainen Sami Pitkämö 24 34 42 48 12 Artistin asialla FEATURE AC/DC 40-vuotias rock-jättiläinen tekee edelleen rinta rottingilla samaa biisiä kuin aina aikaisemminkin. Pekka Laine Moninkertaisesti palkittu musiikkitoimittaja pitää silmät auki ja oppii edelleen kollegoiltaan
19 95 /CD The Beatles Johanna Kurkela – Joulun lauluja Club For Five – Jouluna Paula Koivuniemi – Kun joulu on 29 95 /CD. UUTTA JA AJANKOHTAISTA PRISMASTA Uuno – 10-DVD 5995 Spede – 12-DVD 5995 Frendit – 20-BD /BD Pohjantuuli Vesa-Matti Loiri ja Kaihon karavaani – /kpl 1695 1995 /DVD /BD The Internship 2995 1795 2195 /DVD /DVD Suvi Teräsniska – Star Wars – DVD-boksit 1695 1995 1495 1995 Man of Steel 7995 /DVD /BD The Lone Ranger Lady Gaga – Artpop Tuomittuna kulkemaan /BD The Wolverine (julkaisu 27.11.) The Beatles – On Air – Live at the BBC Volume 2
vuosikerta HETA HYTTINEN PÄÄTOIMITTAJA Ensimmäinen Rytmi vuodelta 1934. Siihen saakka rokataan ankarasti entistä muhkeammalla Soundilla! PAINOPAIKKA Lönnberg Print & Promo Paperi: 65 g/m2 Solaris Brite Kansi: 200 g/m2 Galerie Art Silk ISSN 1239-1204 rytmi@popmedia.fi www.rytmi.com 80. Jazz-lehdestä klassikkorock-aviisiksi vuosien varrella muotoutunut Rytmi poistuu kuvioista Tuhkimon tapaan ennen kuin vaunut muuttuvat kurpitsaksi. Itse asiassa Rytmin viime vuodet ovat olleet nousujohteisia, joka on osoitus siitä, että klassikkorockin ja -musiikin sateenvarjon alla on hyvä toimia, näin myös ajatellen tämänkin numeron artisteja. Tuota hälyä onneksi hälventää Rytmille tekemäni lupaus: Vielä jonain päivänä, kun tähdet ovat oikeissa asennoissa, kun aika on kypsä. Oma rakkauteni tähän lokeroon solahtavaa musiikkia kohtaan ei tule haihtumaan, vaikka Rytmi jääkin historiaan. PÄÄKIRJOITUS PÄÄTOIMITTAJA HETA HYTTINEN AD MIKKO LITMANEN LEVYARVIOT BEN VARON KANNEN KUVA SONY MUSIC TEKIJÄT 6/13 Antti Ervasti, Harri Hakanen, Markku Halme, Heikki Holmaranta, Juho Kankaanpää, Matti Komulainen, Kimmo K. Rytmi on ollut olemassa, kun suomalaiset pitivät puoliaan Talvisodassa, kun Kekkonen valittiin presidentiksi sekä silloin kun The Beatlesin jäsenet vasta syntyivät. krs 00100 Helsinki Puhelin: 09 4369 2407 Telefax: 09 4369 2409 www.popmedia.fi Erään aikakauden loppu P ääkirjoituksen rustaaminen ei ole ollut koskaan näin haasteellista, vaikka kirjoituksen aihe olikin selkiö. HANKEY’S CHRISTMAS CLASSICS (albumi) ICELAND AIRWAVES (tapahtuma) ”Edelleen riemastuttavan anarkistisesta South Park -sar jasta tutun joulupökäleen isän nöimä klassikkolevy soi meillä kotona tänäkin jouluna!” ”Loputtomasti ohjelmaa ja elä myksiä viidessä päivässä pik kukaupunkimaisissa puitteis sa. Rytmi ei vastaa tapahtumatietojen mahdollisista muutoksista eikä tilaamatta jätettyjen kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä tai palauttamisesta. AEROSMITH Hartwall Areena 30.5.2014 ”Seuraavana päivänä koittavat syntymäpäiväkarkelot pitää aloittaa luonnollisesti kautta aikain ensimmäisellä Aero smith-kokemuksellani.” HETA HYTTINEN PÄÄTOIMITTAJA MR. Valehtelisin, jos väittäisin, että mieli ei ole haikea, ja historian lehtien havina äityy korvissani välillä meluksi. Ensi vuonna 80 vuotta täyttävän ja maailman kolmanneksi vanhimman yhtäjaksoisesti ilmestyneen musiikkilehden viimeisen numeron laittaminen painoon ei ole helppo tehtävä. DIG IT Toimituksen tilaama tai sille tarkoitettu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää Pop Median kaikissa uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutus- tai jakelutavoista. Ehkä mielenkiintoisin ja Rytmiä liippaavin historiallinen fakta on se, että Rytmi on nykymuotoista vinyylilevyä vanhempi – ensimmäiset lp-levyt kun esiteltiin Columbia-yhtiön toimesta ”vasta” vuonna 1948. Vaikka oma työni jatkuukin Soundissa, on tämä Rytmin numero tietyn aikakauden loppu. Koskinen, Pasi Kostiainen, Lottaliina Lehtinen, Jussi Mäntysaari, Ole Nerdrum, Jone Nikula, Mape Ollila, Jean Ramsay, Otto Talvio, Eero Tarmo, Pale Saarinen, Mikko Vehmas, Jarkko Vehniäinen HARJOITTELIJA Elina Ylisoivio MARKKINOINTIJOHTAJA / LEVIKKI Pasi Myllymaa ILMOITUSMYYNTI Mikko Mali, Peter Lindroos, Oskari Anttonen, Maria Eerola, Oona Lukkarinen, Veikko Virtanen Puhelin: 045 110 5522 ilmoitusmyynti@popmedia.fi VASTAAVA PÄÄTOIMITTAJA Tuomo Häkkinen SÄHKÖPOSTIT etunimi.sukunimi@popmedia.fi KUSTANTAJA POP MEDIA OY Fredrikinkatu 42, 3. Uuvuttavuudestaan huoli matta voimaannuttava koke mus kaamoksen keskellä.” HARRI HAKANEN TOIMITTAJA MATTI KOMULAINEN TOIMITTAJA NINE INCH NAILS Hartwall Areena 8.5.2014 (tapahtuma) ”Nine Inch Nailsin syksyn kiertuevideot YouTubessa ovat näyttäneet sen verran päräyt täviltä, että odotukset touko kuulle ovat hyvin korkealla.” MIKKO LITMANEN AD 5
Lyhyesti musiikista, bisneksestä ja ajan ilmiöistä. SKENE Viattomuuden aika EPPU NORMAALI rokkasi Hilse-lehden konsertissa vuonna 1979. TEKSTI HETA HYTTINEN KUVA POKO REKORDSIN ARKISTO 6
Se oli Hilseen päätoimittajan tarkastaja Miettisen tapa osoittaa kiitollisuuttaan”, Juha Torvinen luonnehtii tilannetta. Martilla on jalassaan hänen itsensä kaventamat ’soul-housut’, joita hän pystyi käyttämään vain yhdellä keikalla. Viallisia meistä tuli vasta paljon myöhemmin. SKENE EPPU Normaali osallistui Hilse-lehden järjestämään konserttiin vuonna 1979 Tampereen Sampolassa. Samaisena vuonna Eppu Normaali julkaisi Maximum Jee & Jee -albumin, jonka Njet, njet -biisiä kuullaan edelleen Eppujen keikoilla. Rahat (mikäli niitä jäi) todennäköisesti kaljoiteltiin pois heti samana iltana. Akuhan on tyylilleen uskollisena ÄÄRIMMÄISEN rock”, Torvinen kommentoi porukan tyyliä kuvanottohetkellä. Syy oli se, että ne olivat niin kireät, että jalat ja muut sielläpäin olevat kapistukset turposivat niin pahasti, että housut jouduttiin leikkaamaan pois jalasta”, Torvinen muistelee lämmöllä. ”Legendaarinen omakustannelehti tarvitsi todennäköisesti taloudellista tukea. Melko varhaista merchandisehommaa. www.eppunormaali.fi eivät hemmot noin muuten kovin vaarallisia olleet. Kuvaan tallentui myös Eppujen sittemmin hyvinkin runsaslukuisen oheistuotevalikoiman esiaste: ”Minulla on päällä Mikko Saarelan piirtämä Eppu Normaali -kuva, josta itse painatimme muutaman t-paidan. ”Kuvassa ihastuttaa suunnaton viattomuus. Vaikka Eppu Normaalin alkutaival olikin kallellaan punkahtavaan suuntaan, INFO Eppu Normaali sai aikaisemmin tänä syksynä Tampereen kaupungin myöntämän Tamperepalkinnon. 7
Kaikkihan osaavat ryypätä, mutta sa popedakoomaan ikkunattomassa huoneessa. Treeneissä, kun Mikko lähti päästämään sitä Rakkaus on lumivalkoinen -biisiä pianolla, ni me katottiin Melartin kanssa toisiamme ja täyty purra huulta, että ’tähänkö on tultu jumalauta’, mutta sitten kun sen biisin muutaman kerran tempas menemään, ni kyllähän se siitä tietyllä tavalla popedoitui. Totta kai alkoholi oli varsinkin alkuaikoina vahvasti läsnä, kun ensimmäiset 10 vuotta oltiin umpikännissä ja sai tehdä mitä haluaa. Ja ainakin ennakkomyyntien perusteella tälle myös tilaus oli.” Popeda ja Yö lähtevät yhdessä Rocktähdet meren yllä -risteilylle esittämään toistensa kappaleita Vain elämää -hengessä. ”Itse asiassa teoksesta on tulossa digikirja uusien haastiksien pohjalta. www.popeda.com 8 me ollaan maailman paras bändi soittamaan Popedaa ja se on se tärkein. Entäs kolmannelle ja uusi sooloalbumi ulos samana syksynä. Kumpi liioittelee, Popeda kokoelman koolla vai Jussila tehtävän toivottomuudella. Noihinkin vuosiin, pitkään avioliittoon, mahtuu myötä- ja vastamäkeä, mutta ehdottomasti enemmän positiivisia kuin negatiivisia asioita. Mä en tykkää siitä, enkä kattele. Yks semmonen konkreettinen asia on se, että mä tunnen olevani nyt jo tarpeeks julkinen. ”Ehkä Mika nyt vähän liiottelee.” Siitäkin huolimatta, että Jussila väitti koko ajan pelkäävänsä, että Pate löytyy sohvan alta… ”Voin kuvitella! Onhan se hirveen työn tehnyt ja varmaan ollut karmeeta välillä. Tarviinko mä enää semmosta helvetinmoista julkisuutta, kun oon saanut olla pitkään rauhassa kaikelta tommoselta mihkä ny esimerkiksi Hanhis (Pauli Hanhiniemi) on joutunut.” Popedan Ilikeesti kiitää -historiikki loppuu vuoteen 2001 ja päivitetty versio vuoteen 2008, jonka jälkeen on tapahtunut paljon. Jossain vaiheessa Jussila ilmoitti vaipuneen- Kieltäydyit lähtemästä mukaan Vain elämää -ohjelman toiselle tuotantokaudelle. Musta tuntuu siltä, että näiltä kaikilta artisteilta tulee levy ja tehdään tämmönen ohjelma. Popedan ja Yön yhteiset risteilyt koetaan 12.-15.12. SKENE Perversiota ja uskallusta Liki mistä tahansa kappaleesta voi daan tehdä POPEDAA. ”Ei, ei vieläkään sytytä. Kaikella kunnioituksella.” INFO Museorekisterissäkokoelma julkaistiin marraskuun puolivälissä. TEKSTI MIKKO VEHMAS KUVA MARKUS PAAJALA PATE Mustajärvi, onko Popedan koossa pitävä voima ollut oikeasti alkoholi ja perversio tehdä biisejä joita kukaan muu ei viitsi tai uskalla. Varmasti tätä meidänkin kokoelmaa myytäis enemmän, jos oisin mukana, se on ihan selvä asia, mutta mä en tykkää. ”Toi on aika hyvä! Kyllä mä uskon, että se on enemmän se perversio ja uskallus. Ihan vihonviimeinen Popeda-kirjan päivitys päättyy Lucky Luken viimeiseen strippiin, jossa ratsastetaan kohti auringonlaskua ’I’m a poor lonesome cowboy’, hei hei ja oli mukavaa.”. Kuuden levyn kokoelma pitää sisällään runsaasti harvinaisuuksia. Se on mahtava teos ja pelkäsin, että pitääkö se vetää, mutta kun sitä on päässyt treenaamaan tämän ’Hellät Hetket’ -bändin (Kitarassa Popedan Costello Hautamäki, koskettimissa Yön Mikko Kangasjärvi ja Jaska Latomaa, bassossa Popedan Jyrki Melartin ja rummuissa Me ollaan maailman paras bändi soittamaan Popedaa. ”Mun levyhyllystä ei kauheesti löydy Yön levyjä ja totta kai Joutsenlaulu pelotti. Yön Ari Toikka.) kanssa, niin kyllä siitä tulee hauskaa. Dokaaminen on helppoo. Molemmat julkaisut editoi ja masteroi Mika Jussila. Toki kaikkihan vapaaehtoisena tähän sotaan mukaan lähti. Siitähän se silti lähti, harrastuksesta tuli ammatti ja meidän harrastukseen kuului musiikin soittamisen lisäksi ankara bilettäminen, että kyllä nämä käsi kädessä kulkee.” Popeda julkaisee juhlan kunniaksi kahden ja kuuden levyn kokoelmat. Tätäkin (kuuden levyn kokoelmaa) kun kuuntelee, tulee hetkiä, että ’ton ois ehkä voinut jättää tekemättä’. Onko päivityksen tarvetta. Silti mulle tulee siitä biisistä aina mieleen Aikamiehet ja Iltatuulen viesti. Pelottaako
www.thedoors.com ”Ihmiset vastustavat vapautta, koska he pelkäävät tuntematonta. Hyttinen näkee uudelle formaatille selkeän tilauksen perinteisten julkaisumuotojen rinnalla. Cyden Provisual Oy -firma on panostanut Suomessa vahvasti nimenomaan tablettijulkaisujen tarjontaan. Vähän niin kuin elämyksellinen fanilehti, joka toimii myös omana jakelukanavana muille tuotteille, kuten musiikille, videoille, keikkalipuille sekä oheistuotteille. ”Kolmas vaihtoehto ovat enemmän taiteelliseen puoleen kallistuvat julkaisut – kuten vaikka Björkin tai King Crimsonin aplikaatiot – joiden hinta on yleensä noin yli kymmenen dollaria. ”Ja tärkeää näissä on myös toimialatuntemus koko musiikkibisneksen toimialaan. Yhtiön julkaisuihin lukeutuvat muun muassa Ismo Alangon kanssa tehty maan ensimmäinen iPad-julkaisu sekä alkusyksystä julkaistu Suomen ensimmäinen kansainvälisille markkinoille tehty Nightwishin FanPod-jul- Nightwishin FanPod ja Ismo Alangon Sähköinen Sushibaari ovat Provisualin ensimmäisiä iPadille tehtyjä julkaisuja. Teinipop ja -rock puolella toimii taas enemmän älypuhelinsovelluksia, jossa on taas omat konseptinsa”, Cyde Hyttinen kertoo. ”Artistien kohdalla kyseessä on lähinnä täydentävä juttu. Muutenhan tämä ole mitään avaruustiedettä, mutta peruskysymykset on ratkaistava aina: Mitä, kelle ja miten.” 70 vuotta Jim Morrison Jim Morrison olisi täyttänyt 70 vuotta 8. Julkaisun tilanneille voidaan tehdä myös tuote-etuja ja niin edelleen.” Täysin sokkona Cyde ei kuitenkaan lähtisi tekemään tablettisovelluksia, vaan myös tässä artistin uran vaihe ja muut promootio- ja mediasuunnitelmat ovat tärkeitä. päivänä joulukuuta. Se on ironista...” JARKKO VEHNIÄINEN INFO – Jim Morrison kertoi viisauksia Lizzie Jamesin tekemässä haastattelussa. Toista laitaa edustavat nykypäivän fanilehtien tapaan toimivat tuotteet, joiden hintakin liikkuu suuressa maailmassa vain muutaman dollarin kieppeillä. TEKSTI HETA HYTTINEN KUVA PROVISUAL MUSIIKKIALAN päivitettävät tablettijulkaisut tarjoavat perinteisten formaattien rinnalle uuden tavan paitsi ilmaista itseään, myös kommunikoida fanien kanssa. Artistien kohdalla kyseessä on lähinnä täydentävä juttu. Vähän niin kuin elämyksellinen fanilehti. 9. Jos tekee kiinnostavia sisältöjä, se edis- INFO www.provisual.fi tää formaatin käyttöönottoa ja laitekannan kasvaessa kiinnostavat taas sisällöt”, hän kertoo. Tällä hetkellä applikaatiojulkaisuista löytyy muutamia pääsuuntia, joihin lukeutuvat esimerkiksi retrospektiivit ja massiiviset julkaisut, joihin materiaalia on mahdollista lisätä liki loputtomiin. SKENE Tabletti täydentää artistin pelikenttää Ajoitus ja sisältö ratkai sevat uuden formaatin parhaan hyödyn. kaisu, jota päivitettiin marraskuun lopussa. ”Kannustusta on tullut rajusti, mutta alussa tässä vielä ollaan. Alkuun on hiljaisempaa, mutta ala kasvaa koko ajan sitä mukaa kun ihmiset hankkivat itselleen laitteita sekä iTunes- ja Google Play -tilejä. Ilmiö on aivan sama kun aikoinaan dvd-markkinoilla ensimmäisen kahden vuoden aikana. Kyseessä perinteinen muna/kana ilmiö
TEKSTI HETA HYTTINEN KUVAT JARKKO TIITINEN AIKAISEMMIN muun muassa Uniklubin valokuvakirjan julkaissut valokuvaaja Jarkko ”Hyge” Tiitinen on koonnut liki 30 underground-yhtyettä ja -artistia valokuvanäyttelyyn, joka aukeaa Helsingissä 5. joulukuuta. On kunnia olla messissä”, Proteus sanoo. 10 Maan alta – Underground13 -näyttelyssä ovat mukana muiden muassa Pää Kii, Jontti, Terveet Kädet, Hybrid Children, Klamydia, Lama ja Proteus. ”Näyttelyn artistit ovat tehneet kukin paljon asioita ja tuntuu hyvältä, että he nyt näkyvät vähän myös ulospäin. Teemu muistelee löytäneensä Rumba-lehden aikoinaan ilmaisista pikkuilmoituksista monta omaa innoittajaansa. ”Kuvien työstäminen on ollut todella antoisaa. Ei turhaa hieromista, ei valtavirta-artistieja meikkaajien ja stylistien kera”, hän jatkaa. Ei voi vain odottaa, että iso levy-yhtiö tulee ja antaa oikeutuksen tehdä asioita. Mitä punkiin tai sen suosioon tulee, Pää Kii sai melkoisen nosteen viime kesänä. Isot respectit Hygelle siitä, että hän on tehnyt näyttelyn. Kun Hennesissä ja Mauritzissa oli myynnissä Ramones-paitoja, se vitutti suuresti. Voiko punk olla liian suosittua, meneekö se pilalle siitä. joulukuuta. Ei voi vain odottaa, että iso levy-yhtiö tulee ja antaa oikeutuksen tehdä asioita”, Bergman sanoo. ”Luulen, että aika monet ovat undergroundissa vastoin tahtoaan, mutta monet levyt ja asiat jäisivät tekemättä, ellei niitä tekisi omaehtoisesti. Helsingissä järjestetään tällä hetkellä enemmän tapahtumia kuin muutama vuosi sitten, ja Helsingistä onkin tullut Pohjoismaiden isoin elektronisen musiikin mesta”, hän ilakoi. Kyllä siinä on jouduttu tekemään myönnytyksiä ja kompromisseja”, Bergman toteaa.. Olen viimeiset kolme vuotta työstänyt tulevaa kirjaani konflikti- ja sotatoimialueilla, joten vaihtelu virkistää, ja omaa mielenterveyttäkin on suotavaa ajatella”, Tiitinen kertoo. Näyttelyn elektronisen musiikin osastoa edustava Proteus kertoo alansa vastavoiman toimivan hyvin kaupallisten rattaiden ikeessä. INFO Maan alta – Underground13 -näyttely aukeaa Henry´s Pubissa 5. Tuskin. www.jarkkotuomas.1g.fi ”Olisihan se kivaa, ettei tarvis stressata vuokran maksussa, mutta aina jos jotain alkaa pitää työnä, se muuttuu oksettavaksi. ”Vastareaktio tulee aina. ”Projekti sai alkunsa keväällä 2013 lähinnä siitä, kun lupauduin kuvaamaan hyvän frendini Ville Virtasen alias VeeVeen bändit (The Liar & The Noir Brigade) palvelukseksi minun majoittamisestani hänen pieneen Kallion-yksiöönsä. Ja jos mietitään jotain Green Daytä, joka on USA:n suosituimpia bändejä tällä hetkellä, niin onko se enää punkia. Undergroundille on sikäli aina Pää Kii (vas.) ja Proteus. En mä tiedä, tarviiko oman bändin olla sen tunnetumpi kuin mitä se oli viime kesänä. tilausta, ja se on ollut aina olemassa. Kakka-hätä 77 -yhtyeessä, The Heartburnsissa ja Pää Kii -kokoonpanossa vaikuttava Teemu Bergman taas edustaa näyttelyn punkimpaa laitaa. SKENE Valtavirran vastavoima valokuvina JARKKO ”HYGE” TIITISEN kamera taltioi Suomen undergroundskenen päivätyöläiset punkkareista puhelau lajiin. Ja kun homma alkaa räiskyä jossain suunnassa, sama tapahtuu kumpaankin suuntaan – mikä tietenkin on hyvä juttu
Noin pitkällä ja hienolla uralla se on kuitenkin vain pieni kauneusvirhe. Tosin onhan noita härskimpiä varkauksia ollut ihan isoillakin artisteilla. Myöhemmin tajusin toki, että meillä oli jo kotona levyjä, joissa hän oli mukana, kuten Frank Sinatraa, Sammy Davis Jr:ia, tai Dinah Washingtonia. www.samipitkamo.com mättä. Sovitusideoita, tuotantoideoita, you name it. Mä voin myöntää rehellisesti, että olen oppinut ja lainannut häneltä paljonkin. KUVAT PIIKKIKASVI (PITKÄMÖ) JA POP MEDIAN ARKISTO (QUINCY JONES) ”MUN on vaikea tehdä absoluuttista päätöstä siitä, kuka olisi idolini numero yksi, koska vastaan on tullut niin paljon hienoa musiikkia ja levytyksiä, mutta yksi nimi tuli ensimmäisenä mieleeni ja se on Quincy Jones. Olisi hienoa päästä joskus tapaamaan herra Jonesia. Hänen uransa kohokohdaksi on itselleni noussut Back on the Block (1989), jossa Q yhdisti jazzmuusikot (Miles Davis, Dizzy Gillespie, Ella Fitzgerald) ja räppärit (Kool Moe Dee, Big Daddy Kane, Ice-T) sekä ison lauman hienoja laulajia ja muusikoita yhdeksi kokonaisuudeksi ja aivan uudella tavalla. Sitä ei voi kun ihailla. Olen esittänyt hänen sovituksiaan jo vuosien ajan, ja UMO Jazz Orchestra on tehnyt hienon konserttisarjan loistavan Vellu Halkosalmen johdolla, joten kyllähän mies vielä 80-vuotiaanakin tuntuu kiinnostavan.” 11. Quincyn ura on ollut varsin tyylipuhdas, joskin 70-luvulla oli se yksi funk-levy, joka ehkä olisi kannattanut jättää teke- INFO Sami Pitkämö juhlii 40-vuotisjuhliaan keikalla. Kukapa ei. En koe, että siinä olisi mitään väärää. Ensikosketukseni Quincyn tekemisiin tuli, kun kuulin Michael Jacksonin Thriller-levyn. Sami Pitkämö Big Bang nähdään Savoy-teatterissa 15.12. Jos haluaa tutustua miehen tuotantoon, kannattaa aloittaa jostain siitä uran alkupuolelta. Muutama kaverini on päässyt jopa tekemään yhteistyötä hänen kanssaan, joten ei se täysin mahdoton ajatus ole. Ja ollen joka saralla maailman huippua. SKENE OMA IDOLI Huikea ura, huikea mies QUINCY JONESIN vaikutus populaarimusiikissa teki vaikutuksen SAMI PITKÄMÖÖN. Heti kiinnosti tietää, kuka tämän kaiken on tuottanut – ja siellä se Quincyn nimi komeili. Esimerkiksi Paul Ankan swing-versio Bon Jovin It’s My Life -biisistä sisältää Quincyn Sinatralle kirjoittaman The Best Is Yet to Come- sovituksen tärkeitä elementtejä. Sitä ei voi kun ihailla. Mies, joka on tehnyt huikean uran musiikkibisneksessä toimien orkesterinjohtajana, säveltäjänä, sovittajana, tuottajana ja levymogulina. Nimmarin olen jo saanut. Mies on luonut itsensä uudestaan monta kertaa. Quincy Jones on luonut itsensä uudestaan monta kertaa. Se on jo mielestäni vähän kyseenalaista. Esimerkiksi The Quintessence (1961) on mieletön albumi
ARTTU KUOSMANEN A.K.A. Biisien osalta säveltäjä- ja sanoittajamuusikot voivat tehdä kustannussopimuksen yhtiönsä kanssa. Suomessa on monia bändiyrityksiä, joista osakkaille maksetaan kuukausipalkkaa tai palkkaa aina silloin, kun siihen on varaa. ARCHIE CRUZ, MUUSIKKO INFO Lottaliina Lehtinen (OTL) on lakiasiainpäällikkö, toimitusjohtaja ja Muusikon sopimusopas -kirjan kirjoittaja. Osakeyhtiö voi myös tuottaa bändin oheistuotteita, omistaa tavaramerkin bändinimeen ja harjoittaa muuta toimintaa. Yrityksestä tulee biisioikeuksien omistaja, ja se voi lisensoida niitä eri käyttötarkoituksiin ja tehdä alikustannussopimuksia sekä kerätä kustantajan Teosto-korvaukset. Tuottajaoikeudet syntyvät tällöin firmalle, ja julkaisu voidaan joko hoitaa yrityksen kautta tai alihankintana. Osakkaiden kannattaa ehdottomasti tehdä osakassopimus ja sopia muun muassa siitä, mitä osakkeille tapahtuu, jos yksi osakas jättää bändin. Me Santa Cruzissa ja varmaan kaikki muusikot haluaisivat helpon tavan hoitaa bisnespuolta niin, että aikaa ja energiaa jäisi mahdollisimman paljon musiikin tekemiseen ja soittamiseen. Suosittelen bändiyhtiön perustamista kuitenkin vasta sitten, kun kokoonpano on vakiintunut, jäsenet luottavat toisiinsa ja tulovirta on niin tasainen, että sillä saa katettua yrityksen pyörittämisestä syntyvät kirjanpito- ja muut kulut. Samalla voidaan saavuttaa verotuksellista hyötyä. Missä vaiheessa uraa kannattaa yhtiö pistää pystyyn ja minkälainen hierarkia ja sopimukset bändin jäsenille yleensä tehdään. Toisaalta yhteinen yritys edellyttää kovaa luottamusta yhtiökumppaneihin. SKENE ARTISTIN ASIALLA Kannattaako bändin perustaa osakeyhtiö. Byrokratia ei välttämättä vähene yrityksen perustamisen myötä. Toisaalta osakeyhtiön pyörittämiseen liittyvä byrokratia tuntuu aika vieraalta. Yhtiön tuomat velvoitteet ja edut puntarissa. Joka tapauksessa yhtiön perustamisesta kannattaa keskustella asiantuntijan kanssa, ja kaikki sopimukset tulee laatia huolellisesti. Bändiyritys voi myös hallinnoida esittävän taiteilijan oikeuksia ja ryhtyä äänitteiden tuottajaksi. Bänditoiminta voidaan jakaa neljään osaan: keikat, biisit, äänitteet ja muu toiminta (muun muassa oheistuotteet). Yrittäjäksi ryhtyminen on henkilökohtainen valinta, eikä siihen ole olemassa yhtä oikeaa vastausta. Jokaisen pitää miettiä asiaa omista lähtökohdistaan. Tällä palstalla hän hajottaa myyttejä ja ruotii muusikkoja askarruttavia pulmia. Myös yrittäjästatuksen sosiaaliturvapuoli pitää ottaa huomioon. Kaikkia näitä voidaan hallinnoida yhtiön kautta. Parhaimmillaan osakeyhtiön pyörittäminen tuo toimintaan nostetta, kun kaikki suhtautuvat yhteiseen asiaan ammattimaisemmin. Kaikkia yritykseen kertyneitä tuloja voidaan sitten käyttää toiminnan kuluihin. Se voi kannustaa myös omakustantajaksi ryhtymiseen, mikä voi lisätä bändin tuloja. Muutamia yleispäteviä huomioita voi silti yrittää tehdä. Kysymyksiä voi lähettää osoitteeseen: lottaliina.lehtinen@ popmedia.fi 12 Erinomainen kysymys, jota moni muukin muusikko varmasti pohtii. Kannattaako yhtiöön ottaa mukaan bändin ulkopuolinen osapuoli. Muun muassa tekijänoikeuksien siirtoon liittyy aina erikseen selvitettäviä verotuksellisia yksityiskohtia, eikä kaikkia Teosto- tai Gramex-korvauksia voi siirtää omallekaan firmalle. Myös yrittäjästatuksen sosiaaliturvapuoli pitää ottaa huomioon.. Toisaalta asiat saattavat tuntua helpommilta, kun toiminta pyörii osakeyhtiön kautta. Tuntuisi yksinkertaiselta ohjata kaikki tulot yhteen kassaan, josta sitten myös maksettaisiin bändin kuluja. Muusikon työ on väistämättä muutakin kuin musiikin tekemistä ja soittamista. Tuottajan Gramexkorvaukset tuloutuvat yhtiöön. Keikoista bändi ei enää toimita verokorttejaan esimerkiksi ohjelmatoimistolle eikä ole tähän työsuhteessa, vaan palkkiot laskutetaan yhtyeen yhtiölle ja muusikoista tulee statukseltaan yrittäjiä. Bändin ulkopuolisten henkilöiden ottamiseen osakkaiksi suhtaudun erittäin suurella varauksella. Mitä etua yhtiöittämisestä on, ja mitä koukkuja siihen liittyy
Yhtiö lupaa muuttaa nettisisällöt ra- Kioskedin verkko kaupan pystyy kustomoimaan täysin asiakkaan tarpeiden mukaiseksi. Tätä kirjoitettaessa PS4 on ehditty jo julkaista, ja Xbox Onenkin pitäisi saapua myyntiin ennen joulua. Yllä Niken malli. INFO www.slush.fi www.kiosked.com www.amazon.com haksi. Ei tosin välttämättä Suomessa. Muun muassa Nike ja Maailman Luonnonsäätiö ovat jo kokeilleet palvelua. Koska pelaaminen ja peliala on ehtinyt muuttua valtavasti sitten edellisen konsolisukupolven, ei Xbox One tai PS4 keskity enää pelaamiseen niin vahvasti kuin aiemmin. Amazon ilmoitti suunnittelevansa Kindle-lukulaitteisiinsa palvelua, joka mahdollistaa paperisina Amazonista ostettujen kirjojen ilmaisen siirron käyttäjän Kindleen. Ajatuksena on, että nettimainostajien ei tarvitse vyöryttää viestiään kuluttajan silmille, vaan kuluttajaa etsii itse mielenkiintoiset sisällöt, jotka Kiosked sitten kaupallistaa. SKENE Hupparimiehet pelastavat maan Koska syksy on ollut tapahtumien puolesta kiivas, aloitetaan palsta sekalaisilla kuulumisilla. Pääministeri Kataisella tosin oli Team Finland -huppari, ja hupparista on Rovion Peter Vesterbackan avustuksella muutenkin tullut start up -skenen virallinen heimovaate. Muistelen nimittäin, että ensimmäisten Slushien aikaan tapahtuma ylpeili sillä, ettei paikalla patsastellut poliitikkoja liituraitapuvuissa. Näkymä muokkaantuisi käytettävän päätelaitteen mukaan. Toki jo edellisillä versioilla pystyi vuokraamaan elokuvia ja kuuntelemaan musiikkia, mutta uudet laitteet on suunniteltu selvästi kotien viihdekeskuksiksi, joiden kautta käytetään videoiden ja musiikin suoratoistopalveluita. Palautteesta otettiin opiksi ja kopiosuojauksiin liittyvä vaatimus poistettiin. Mancaveissa ympäri maailmaa pohditaan, kumpi uusi laite on hankittava. Marraskuun puolivälissä Helsingin Kaapelitehtaalla järjestettävä vuosittainen start up -tapahtuma Slush oli tänä vuonna paisunut pelialan mukana niin isoksi, että paikalle ryhdyttiin rakentamaan telttoja viikko ennen tapahtuman alkua. Heittäisin tähän väliin, että sen sijaan että demonisoitaisiin pelejä, voitaisiin demonisoida vanhempia jotka antavat lastensa pelata K18-ikäsuosituksella merkittyjä pelejä. Kun pelaaminen on yhä enenevässä määrin siirtynyt kännyköihin ja tableteille, tämä oli konsolivalmistajilta suorastaan välttämätön liike. Käyttäjä avaa päätelaitteensa, joka yhdistää pilvipalveluun, josta löytyy käyttöliittymä ja kaikki käyttäjän tiedostot. Rahaa etsivät ja toimintaansa esittelivät toki monet muutkin kuin vain pelifirmat, mutta Supercell ja Rovio olivat tapahtuman tähtiä. Jenkeissä PS4 maksaa noin 400 dollaria ja XboX One satasen enemmän – tosin Onen mukana tulee Kinectkamera, Pleikkari nelosessa vastaavan kameran joutuu hankkimaan lisälaitteena. Isoimmista otsikoista on vastannut Supercell, jonka osake-enemmistön japanilainen teleoperaattori Softbank ja pelifirma GungHo ostivat 1,1 miljardilla eurolla. TEKSTI JUSSI MÄNTYSAARI KUVA KIOSKED SUOMALAISELLA pelialalla on viime aikoina riittänyt vilskettä. Tämä onnistuu tekniikalla, joka linkkaa esimerkiksi kuvassa, videossa, pelissä tai muussa nettisisällössä näkyvät tuotteet niitä myyviin nettikauppoihin – yksinkertaisesti ilmaistuna. Pelialalta vielä semmoisia uutisia, että sanomalehti Ilkassa lastenpsykiatrian erikoislääkäri tyrmää GTA V -pelin ja arvelee sen tekevän hallaa nuorille pelaajilleen. Paperista pilveen Muualla tapahtuu myös. Aiemmin tänä vuonna Xbox One sai kritiikkiä osakseen, kun Microsoft ilmoitti, että laitteen täytyy olla koko ajan yhteydessä internettiin toimiakseen. PS4 ehti siis ensimmäisenä markkinoille, mutta Xbox One seuraa tiiviisti perässä. Kioskeista puheen ollen, Slushissa esillä ollut suomalainen Kiosked on yksi kiinnostavimmista start upeista. Vai hankkiako molemmat. Toisaalta voi käydä myös niin, että tabletit ja videoiden suoratoistopalvelut ovat vähentäneet konsolihimoa. 13. Ehkä minunkin pitää pistää ensi vuonna kioski pystyyn Slushiin. Kun kaikki palvelut menevät yhä enenevässä määrin pilveen, herää kysymys milloin käyttöjärjestelmätkin siirtyvät sinne. En tiedä onko hyvä vai huono merkki, että suomalaiset poliitikotkin – pääministeri Jyrki Katainen etunenässä – ovat innostuneet tapahtumasta. Pelikonsolien seuraava sukupolvi tulee – jouluksi totta kai PLAYSTATIONIN ja Xboxin kauan odotettujen uusien versioiden valmistuminen ja markkinoille tulo on ollut vaiherikas matka
-ryhmän levy Lahti. SKENE Luovuuden ehdoilla muuttuvassa maailmassa Blues, rock, akustinen roots-musa – pitkän linjan muusikko DAVE LINDHOLM taipuu totu tusti moneen. Levyllä on mukana tän vuoden juttuja, mut monet niistä on vuosienkin takaa, vanhin taitaa olla lähemmäs kymmenen vuotta vanha. Uudella Ken elää, ken näkee. Alusta asti tiedettiin, että nää biisit. Miksi nyt oli tällaisen levyn aika. Se biisi loppujen lopuksi yhdisti kaikki levyn biisit. ”Tää levy tehtiin erittäin rennosti ilman mitään pakonomaista toimintaa. Ken B -levyllä Dave palaa paitsi suomen kieleen myös akustiseen bändisoundiin. Lindholm & Launeen K. Käyttämättömiä kappaleita tai aihioita Lindholmilla ei kuulemma ole tallessa pöytä- vaan päälaatikossa, josta hän poimii käyttöön ne mitkä sattuu muistamaan! Tällä kertaa uusiakin kappaleita syntyi helposti, ja vaivattomuus leimasi myös äänityksiä. 14 ”Yksi levyn biiseistä syntyi alkuvuodesta – mä en haluu paljastaa mikä biisi on kyseessä – ja heti sen jälkeen mä tiesin, että seuraavaks tulee suomenkielinen levy. TEKSTI HARRI HAKANEN KUVA TUM DAVE lauloi levyllä suomeksi viimeksi vuonna 2009, jolloin julkaistiin D. Mä en ollut vaan tehnyt valmiiksi kuin ehkä kolme tai neljä biisiä”, Dave aloittaa. Tällä vuosituhannella Dave on ollut kenties ahkerampi ja monipuolisempi kuin koskaan aiemmin
Keikoilla käy onneks hyvin jengiä.” POP MEDIAN ARKISTO tehdään. Inventive (Dave, Klaus Wirzenius, Dino Kullberg) sen sijaan vaikuttaa pysyvältä ja aktiiviselta triolta, joka suunnittelee jo tulevaisuutta. Monet sanoo, ettei niitä pitkäkestoisia bändejä enää tuu, mut mä oon varma että niitä tulee. Sehän alkaa ihan tavallisesti, eli jos sen lopun siitä irrottaa, kyseessä on ihan selkee ja normaali biisi.” Uudella levyllä soittavat Daven lisäksi rumpali Kari ”Kuja” Salmi, basisti Hannu Kilkki (ex-Tehosekoitin) sekä taustalauluissa Hannu Vainionpää. Kohta meillä on varmaan sellainen, jossa pitää hypätä pituutta samalla kun laulaa Elvistä, saatana! – Dave television musiikkikilpailuista. Mä pyysin Kujaa etsimään levylle sopivia ukkoja ja sieltä tuli sit nää molemmat Hannut. Se vaan vie aikansa. Idolskin on jo vanha juttu, ja uusia kilpailuja tulee koko ajan. Kaikenlaisia kilpailuja on niin paljon, että ne tuntuu vievän tv-ajasta suurimman osan. Janin kanssahan me ollaan alusta lähtien ymmärretty toisiamme tosi hyvin. Levyn on tuottanut yksi Daven vakiotuottajista ja -äänittäjistä, legendaarinen Jani Viitanen. Jos pitää arvioida kymmenen levyä päivässä, niin ei sekään varmaan hauskaa ole”, Dave aprikoi. SKENE Uusien yhtyeiden ongelmat Dave Lindholmin tuotannosta tunnetaan parhaiten suomenkieliset hitit ja levyt. Kohta meillä on varmaan sellainen, jossa pitää hypätä pituutta samalla kun laulaa Elvistä, saatana! Olis hienoo, jos nuoret bändit ja artistit pystyis jossain tv-ohjelmassa esittämään omia juttujaan”, Dave sanoo. Daven keikat päivittyvät osoitteeseen: www.redberg.fi 15. Tärkeintä on se, että saa tehdä ja toteuttaa sitä, mitä itse haluaa. Mut oon mä huomannut, että vastaanotto vaihtelee levy levyltä. ”Kujan kanssa me ollaan tehty monta albumia eri kokoonpanoissa. ”Kyllähän suomalaisessa musassa tapahtuu. Joskus niissä on ihan osuviakin juttuja, mut aika harvoin. Dave Lindholm on 2000-luvulla soittanut useissa eri kokoonpanoissa, kuten Redcloudsissa (Jarkko Even ja Matti Takalan kanssa), Messengersissä (muun muassa Joe Vestichin kera) sekä yhdessä Marjo Leinosen ja Rane Raitsikan kanssa muodostetussa The Shoeshinersissa, joka tosin oli vain yhtä kiertuetta varten perustettu kokoonpano. Viritetään bändi siihen kuntoon, ettei tarvii kysellä”, Dave kertoo. ”Mä soittelin sinne loppuun harmoonilla sointuja niin kauan kuin huvitti ja sen jälkeen mietin, mitä mä pistäisin niiden päälle. Inventiven kanssa. Kyseinen kappale on lähes yhdeksänminuuttinen Nukuttaa, jonka lopussa kuultava erilainen toiminta tarkoittaa miehen musiikissa melkoisen poikkeuksellista kosketinsoitinmaalailua. Musta tuntuu, että mun fanit on nykyään niin persaukisia, ettei ne edes osta levyjä. ”En mä mitenkään aktiivisesti lue mun levyjen arvioita. Itse asiassa sekin on paha puute, ettei nykyään haluta paikallisia lämppäribändejä keikoille niin kuin ennen. Tän vuoden puolella mä teen enimmäkseen suomenkielisiä soolokeikkoja, joissa kuullaan uutta ja vanhaa, ja sit ens keväänä bändikeikkoja B. Eihän vuodessa voi sanoo pitkästä linjasta mitään.” INFO Ken elää, ken näkee. Ei siinä paljon jouduttu miettimään, ei edes siinä viimeisessä biisissä, jossa on vähän erilaista toimintaa”, Dave muistelee. Ken B. ”Se on aika karua nykyään. ”B.Inventive on se keikkaileva bändi, mihin mä nyt keskityn ja jonka kanssa me mietitään uusia juttuja. Tän kokoonpanon kanssa idea oli se, että tehdään vaan tää levy eikä lähdetä keikoille. En mä äänitä mitään sellaista, mikä vaivais mua jollain tavalla. Johtuu varmaan siitä, että levyjä tulee niin paljon. Onhan Kujallakin oma studio, mutta mä halusin nimenomaan, että Kuja pystyisi tällä levyllä keskittymään soittamiseen. Aina joskus kuulee mielenkiintoisia juttuja esimerkiks lämppäreiltä, ja mä tiedän, että meillä on paljon tosi hyviä nuoria soittajia. Sen takia on oikeestaan ihan sama, mitä ihmiset mun levyistä ajattelee. Se on se main thing, menee se sit läpi miten tahansa. Mä kävin alkukesästä soittelemassa kitaroita sisään, tyyliin ensimmäinen tai viimeistään kolmas otto sisään ja silleen. Mut esille pääseminen on aika hankalaa tänä päivänä. Jos niitä nyt sattuu tulemaan nenän eteen, niin sit mä luen. Mä esitän levyltä pari kolme biisiä soolokeikoilla, mut ei sen kummempaa”, Dave kertoo. Siellä on sellaisia erilaisia unimaailmoja päällekkäin, en mä sitä sen enempää ajatellut. Konkaria tuntuu erityisesti kismittävän se, että ruutuaikaa ja palstatilaa tuntuu riittävän vain kykykilpailuille pitkän linjan muusikoiden tai kilpailujen ulkopuolella omaa musiikkiaan sinnikkäästi vääntävien nuorten muusikoiden sijaan. julkaistiin marraskuussa. Janilla on myös hyvä studio. Viime vuonna kaksi levyä julkaissut Dave L.B. ”Kyllä lähtökohta on se, että jos mä sävellän jotain sellasta, mistä mä tykkään, niin silloin mä äänitän sen. Hän ei ole itse huomannut, että levyjen vastaanotto suuremmin vaihtelisi sen mukaan, laulaako hän levyllä englanniksi vai suomeksi. Keskustelun päätteeksi puimme Daven kanssa vielä hetken musiikkibisneksen nykymenoa. Mies ei ylipäätään ajattele levyjen menestystä niiden arvioiden tai yleisen vastaanoton kautta. Vain pieni osa musan tekijöistä ylittää sen tietyn kynnyksen
Voita 55” Samsung UHD-TV! Osallistu Samsungin ja Episodin suureen leffaboksikilpailuun! Samsung SMART T V The Future of Smart TV, Now Äänestä paras leffaboksi ja voita yli 20 boksia tai Samsungin 55” UHD-TV. Osallistu kilpailuun osoitteessa www.episodi.fi
Myönnän kyllä kirjoittavani myös ”suoraan omasta elämästä” käsin. Näissä hommissa kun hyvin valehdeltu tai tarkkanäköisesti keksitty voivat olla hyveitä, ja lopputulos on yleensä yhdistelmä itse elettyä, muilta kuultua, lainattua, kuviteltua ja muunneltua. ”Perustuu tositapahtumiin” -myyntilause voitaisiinkin useimmiten muotoilla asuihin ”sisältää myös tositapah tumia” tai ”totta siteeksi”. Niissä on väritettyjä aineksia ja useita hatuista kiskaistuja elementtejä, vaan siltipä iso S ja Tolkien ovat pystyneet kertomaan lukijoille monenmoista inhimillisyyden ilmentymistä. Hienot keikat molemmilta. Yksi hieman maistellut mies kysyi retorisesti, eikö Gösta (Sundqvist, Leevi and the Leavingsin lauluntekijä) viilannutkin meitä kuulijoita linssiin. On taas helppoa ymmärtää myös niitä laulun lahjan saaneita, joille keikkahaasteet ovat liikaa: Soiton lomassa hoidettava poliisi-järjestyksenvalvojan työ ei sovi kaikille. Jotka ovat kuulemma peukaloituja. Rehellisyydelle löytyy paikkansa. On hyvä, jos tuomari ei napauta kakkuun omavalintaista viittä bonusvuotta eikä autokauppias myy jarruvikaista ruosteloukkua hinta-laatuihmeenä. 17. Etenkin, jos päättää vielä pysyä poissa keikkapaikoilta. SKENE SANA VAPAA Pari sanaa myös siitä keikkailun pyhittävyydestä. Tuleeko laulusta parempi, jos siihen kirjoitetaan vain todistettavasti itselle tapahtuneita asioita, mitään lisäämättä tai pois jättämättä, ”rehellisesti”. Eikä tehnyt niitä keikkojakaan. Kai silti voi myös ironisoida, kärjistää ja katsoa, mikä ilmaisukeino auttaa tuomaan tavoiteltavan asian esiin. Kysyin, eikö Rin-tin-tinin avaus ”Jos etsit kadonnutta aikaa, jotain josta jouduit luopumaan, liian usein huomaat, ei se totta ollutkaan” riitä todisteeksi jos ei suoranaisesta rehellisyydestä niin ainakin aivan erityisestä tarkkanäköisyydestä. Shakespearen jutuista saisi tiputtaa puolet pois ja Taru sormusten herrasta kutistuisi pariin A4-liuskaan. INFO O limme Koskisen Samaen kanssa yleisötilaisuudessa, aiheena laulujen kirjoittaminen. Ja ainakin minä teen lauluni myötäelettäviksi – en siksi, että niiden todenperäisyyttä tulisi tutkia kuin Torinon käärinliinoja. Jos havainnoi ympäristöään, siis tositapahtumia, ja kirjoittaa niistä omia tulkintojaan kuvitellen loput, on huijari. Mutta missä määrin laulussa tai vaikka romaanissa pitäisi puhua ”totta”. Kotikaupunkini kapakoissa on tuoreeltaan käynyt kaksi asiansa läpikotaisin osaavaa trubaduuria, Dave Lindholm ja Marko Haavisto. Vastaus oli kielteinen: Sundqvist puijasi ja sillä hyvä, ironisoi ja leikki roolipelejä. Kuulemma olemme. Ihmettelin, olemmeko siis Samaen kanssa aidompia koska keikkailemme. Mutta ideahan on todella mielenkiintoinen. Koska hän ei tehnyt keikkoja eikä ollut lauluteksteissään rehellinen, kuului vastaus. Niin tehtäisiin varmaankin vähiten vääryyttä yhdellekään tarinan henkilölle, koska totuudet ovat aina subjektiivisia. Jarkko Martikainen Palvelukseen haluttiin rehellinen laulumies Kirjoittaja on kulttuurialan moniosaaja. Hänet tunnetaan YUP:n keulakuvana, sooloartistina, kuvittajana, dokumentaristina, tuottajana, kirjailijana ja kolumnistina. Miksi laulunteossa pitäisi toteuttaa samoja lainalaisuuksia kuin poliisikuulustelussa. Lopulta kyse lienee siitä, kuka kuvittelee todelta tuntuvan tarinan kaikkein onnistuneimmin. Vahinko vain, että nauttineimmat kanta-asiakkaat parkkeeraavat lavaa lähimpänä oleviin pöytiin ja örisevät koko illan jotain itse konserttiin liittymätöntä. On oltava jostain kotoisin ja jonnekin menossa. Ainakaan valtaosa kirjallisuudesta ei olisi sitä mitä se on nyt, jos tavaralta olisi vaadittu ”aitoutta”. Missä määrin laulussa tai vaikka romaanissa pitäisi puhua ”totta”. Vailla arvopohjaa ei voi kirjoittaa, se on selvää. Millä perusteella, ihmettelin. Väite pisti pohtimaan lisää. Martikaisen uusin albumi julkaistaan tammikuussa 2014. Mutta tuleeko niistä lauluista sen arvokkaampia kuin niistä, joihin lisään puolikkaankin petäjäistä
Seuraavassa kotoaan Bostonin kaupungin liepeiltä tavoitettu Scholz selvittää työmetodiaan ja pitkään prosessiin liittyviä seikkoja juurta jaksain, eikä varmastikaan ensimmäistä kertaa. Kun minä teen levyä, olen studiossa yksin ja kannan vastuun kaikista noista rooleista. Uusi Boston-levy on tänä päivänä pienoinen yllätys ja sen odotusarvo on valtava. ”Olen viettänyt studioni kätköissä suurimman osan tuosta 11 vuodesta enkä koskaan voi olla varma, mitä ulkomaailmassa musiikistani pidetään. KLASSIKKO Boston Amerikkalaisen Bostonin debyyttilevy ilmestyi vuonna 1976. ”Pitkään prosessiin on oikeastaan kaksi syytä. Normaalissa studiotilanteessa joukko muusikoita eli bändi menee studioon äänittämään levyä. Lokakuussa yhtyeen fant saivat kuulla kauan odottamansa uutisen: Life, Love & Hope -levy ilmestyisi joulukuun alussa. B aikana olen kuitenkin saanut kuulla varsin mukavia kommentteja levystä, joten olen vähemmän hermostunut kuin muutama viikko sitten”, Tom aloittaa. Yksitoista yhden ainoan levyn parissa vietettyä vuotta kuulostaa aika absurdilta ajatukselta, mutta yhtyeen historian, Tom Scholzin työtavat ja tämän pedanttisen luonteen tuntevat eivät välttämättä ole yllättyneet pitkästä odotuksesta. Tämä tapa toisaalta säästää myös aikaa, sillä minun ei tarvitse kommunikoida muiden kanssa eikä väitellä sovituksista tai soundeista.”. Uutta studiolevyä koskevia huhuja on liikkunut aika ajoin, mutta vasta parin viime vuoden aikana huhut vahvistuivat siinä määrin, että Tom Scholz todella vaikutti linnoittautuneen kotistudioonsa luomaan uutta musiikkia. Viimeisten viikkojen 18 Suurin osa siitä mitä studiossani syntyy, ei koskaan päädy sen ulkopuolelle muiden kuultavaksi. Asia, joka on hermostuttanut maestro Scholzia itseäänkin. Kun historialla on merkitystä. Edellisten levyjen miljoonamyyntiin verrattuna kehnosti menestynyt Corporate America ilmestyi vuonna 2002, minkä jälkeen Bostonin taipaleella on koettu muun muassa menestyneitä Yhdysvaltain kiertueita, vaihtuvia kokoonpanoja ja vokalisti Brad Delpin itsemurha (2007). En kuitenkaan voi olla yhtä aikaa vaikkapa äänittäjä, kitaristi ja basisti. TEKSTI HARRI HAKANEN KUVAT FRONTIERS RECORDS ostonin edellisestä levystä on todellakin kulunut jo 11 vuotta. Bostonin henkilöitymä Tom Scholz kertoo Rytmille, miksi levyjen väliset tauot saattavat venyä vuosikymmenen mittaisiksi. Vuonna 2013 se julkaisee uransa vasta viidennen levyn. Mukana on vähintään äänittäjä ja tuottaja, mahdollisesti musiikin säveltäjä ja sovittaja, joskus myös muita ihmisiä
19
Scholz ei lainkaan ikävöi muille yhtyeille normaalia tilannetta, jossa levyä äänitetään yhdessä. Kun vietän aikaa studiossa, luon samalla musiikkia, josta suurin osa jää levyn ulkopuolelle. Koin tä-. Huomasin pikemminkin huolehtivani siitä, miten muut kokevat sen mitä yritän heille sanoa ja mitä yritän musiikillani ilmaista. KLASSIKKO Boston livenä vuodelta 2012. Luonnollisesti pois jää paljon enemmän kuin mitä levylle jää”, Tom nauraa. Studiossa saattaa ajoittain olla todella yksinäistä ja tylsää. sovituksia, riffejä, sointukulkuja… Suurin osa siitä mitä studiossani syntyy ei koskaan päädy sen ulkopuolelle muiden kuultavaksi. En kyennyt kuulemaan soittoani tai ilmaisemaan itseäni musiikin avulla siten kun olisin halunnut. Edellisillä Boston-levyillä kappaleita on ollut säveltämässä tai soittamassa yhtyeen muitakin jäseniä, mutta tällä kertaa Tom Scholz on todella hoitanut lähes kaiken itse, laulamista lukuun ottamatta. Huomasin, että ympärilläni hääräävät ihmiset veivät huomioni ja häiritsivät työntekoani. 20 ”Olet oikeassa, se puoli asiassa ei ole kovin mukavaa. Voin myös itse päättää, mitä kunakin päivänä teen. Täydellinen työrauha on välttämätön Kuulostaa muuten hirvittävän yksinäiseltä tavalta tehdä levyä. Ei liene yllätys kenellekään, että äänitysprosessin vaikein hetki koittaa siinä vaiheessa, kun on päätettävä mitä jättää pois. Kaiken kuunteleminen ja läpikäyminen vievät aikaa. ”Toinen syy liittyy luovuuteen. Tyypillistä studiopäivää ei siis ole, mutta voin kertoa, että aika pitkiä päivät ovat”, Tom toteaa. Vie aikaa löytää oikea tapa saada asia ulos aivoistani, tai vaihtoehtoisesti keksiä jotain helpommin toteuttavaa. ”Yritin sitä kauan, kauan sitten, jo ennen ensimmäistä levyämme. Pääni on täynnä ideoita ja minulla on nauhoilla satoja, jopa tuhansia käyttämättömiä ideoita: kokonaisten kappaleiden tai kappaleiden osien erilaisia versioita ja sovituksia, joissa on toisistaan poikkeavia soundeja, laulu- Jo vuoden 1973 loppupuolella päätin, että tästedes hoidan hommat yksin. Toki mies on yhtyeen uran alusta saakka puurtanut studiossa enimmäkseen yksin ja tottunut työtapaan. Turhauttavinta on tilanteissa, joissa kuulen päässäni musiikkia enkä saa sitä yksin nauhalle haluamallani tavalla. Työni voi siis olla vaikeaa ja haastavaa, mutta myös erittäin palkitsevaa. Itse olen materiaalin kanssa tekemisissä jatkuvasti. Hetket, jolloin huomaan synnyttäneeni jotain hienon kuuloista, ovat ainutkertaisia
Jos digitaalinen äänitystekniikka olisi ainoa saatavilla oleva tekniikka, en äänittäisi enää lainkaan”, Scholz huokaa. Kun sävellän musiikkia ja aherran studiossa, pyrin ainoastaan tekemään itselleni tärkeää musiikkia. Tällä määrällä levy piti kauan hallussaan kaikkien aikojen eniten myyneen debyyttialbumin titteliä. Minulle studio on työpaikka, jossa haluan olla sataprosenttisen keskittynyt työhöni. Toisaalta kyseessä ei ole muusikkopiireissä mitenkään harvinainen piirre. Yhtye käväisi vanhalla mantereella vuonna 1979, tehden muun muassa Ruotsissa peräti kaksi keikkaa. Sen aika on myöhemmin.”. Perfektionistin periaatteet Keikkailusta puheen ollen: Boston on tehnyt 2000-luvulla muutaman pitkän kiertueen Yhdysvalloissa, viimeksi kesällä 2012. Tom Scholzia kutsutaan syystäkin perfektionistiksi – luonteenpiirre, joka siis epäilemättä venyttää Bostonin albumeiden syntyprosessia. Opettelin äänittämään ja tuottamaan, hitaasti mutta varmasti. Rakastan niitä hetkiä, kun treenaamme yhdessä tulevaa kiertuetta varten. Uuden levyn anatomia Life, Love & Hope -levyllään Boston ja Scholz kuulostavat itseltään; soundit, melodiat ja muut tutut elementit 21. Siellä ei ole tilaa sosiaalisuudelle. On myös tilanteita, joissa kuuntelen kappaleitani kokonaan ja huomaan yhtäkkiä onnistuneeni tavoittamaan haluamani tunnetilan. Eurooppa on upea maanosa ja siellä näkee asioita, joita ei voisi kuvitellakaan näkevänsä USA:ssa”, Scholz toteaa. Jos äänitän toisen kappaleen päälle, tai poistan nauhalta vahingossa jotain, paluuta ei ole. Simppeli kitarariffi, tarttuva kertsi, taputukset ja Brad Delpin käsittämättömiin korkeuksiin kohoava ääni vetoavat kuuntelijoihin tänäkin päivänä. ”Äänitän ainoastaan analogisesti. Olisiko aika tehdä uusintavierailu. Kun kappaleesta ei voi ottaa mitään pois ilman, että sen luonne muuttuu olennaisesti, se on valmis. Edellisestä Euroopan vierailusta on kuitenkin hieman pidempi aika. Lämmittelijän rooli vaihtui pian ykkösesiintyjäksi ja Bostonista tuli nopeasti yksi vuosikymmenen loppupuolen suurimmista rockyhtyeistä. ”Puhuin asiasta managerini kanssa pari kuukautta sitten ja hän oli erittäin voimakkaasti sitä mieltä, että Bostonin pitäisi keikkailla ensi vuonna myös Euroopassa. Bostonin tarina MORE Than a Feeling on kappale, josta Boston parhaiten tunnetaan ja jota ilman tätäkään artikkelia tuskin olisi. Tosin tyttäreni saa silloin tällöin piipahtaa”, Scholz toteaa nauraen, mutta vakuuttaa saman tien rakastavansa soittamista yhtyeensä kanssa keikoilla. Tilannetta voi verrata öljyväreillä maalaamiseen: jos tökkäät siveltimellä väärään paikkaan, olet pulassa. Tuon myöhemmin niin tutuksi tulleen soundin Scholz synnytti yksin ja niin ikään olennaiseksi osaksi Boston-soundia muodostuva laulaja oli nimeltään Brad Delp. 1960–70-lukujen vaihteesta alkaen harrastus muuttui vähitellen vakavammaksi, ja Scholz käytti palkastaan suuren osan oman kotistudion rakentamiseen ja demojen äänittämiseen. ”Onnekseni yhtyeessä on joukko hienoja muusikoita, joiden kanssa on suhteellisen vaivatonta muokata ja sovittaa kappaleet livemuotoon. Myös tällöin pidän kappaletta valmiina, siitäkin huolimatta, että siinä saattaa olla epätäydellisiä osia tai osia, jotka ehkä kykenisin vaihtamaan parempiin”, Scholz sanoo. Rakastan analogisoundia ja minulle ei tuota mitään vaikeuksia äänittää pienen pientä kappaleen osaa kahdeksan tunnin ajan, jos voin sen jälkeen nostaa jalat pöydälle, ottaa mukavan asennon, nauttia ja kuunnella tekemääni nauhoitusta – analogisena!” ”Nykyään levyistäni joudutaan jatkotuotantoa ja monistamista varten tekemään valitettavasti myös digitaalimiksaus. Vaihtelevien kokoonpanojen ja useiden vuosien jälkeen Scholz löysi sekä haluamansa soundin että soundiin sopivan vokalistin. Kun jokainen pienikin osa kappaleesta tuntuu liian arvokkaalta ja tärkeältä pois jätettäväksi, tiedän voivani jättää sen rauhaan. Hitti siivitti vuonna 1976 ilmestyneen debyytin huikeaan 17 miljoonan kappaleen myyntiin. Mistä Bostonin musiikillinen maestro sitten tietää, että kappale on valmis eikä sen suhteen ole enää tehtävissä mitään. Kun saimme levytyssopimuksen vuonna 1976, tein jo kaiken yksin – ja teen edelleen. Muutaman vuoden takaisessa haastattelussa Tom Scholz kertoi halveksuvansa tietokoneita, joten lienee turvallista olettaa, ettei Life, Love & Hope -levyä tehdessä ole käytetty nykyaikaista tekniikkaa. Vuonna 1947 syntynyt Tom Scholz oli MIT:stä valmistunut, Polaroidyhtiön kehitysosastolla työskentelevä, musiikkia harrastava insinööri. ”Muusikkona olemisen suola on esiintyminen ja soittaminen muiden muusikoiden kera. män hyvin häiritseväksi. Itse asiassa moni kappaleistamme on keikoilla sovitukseltaan hankalampi kuin studioversiona”, Tom paljastaa. Kolme tuntia digitaalista ääntä ja alan vihata sitä! En vain pidä siitä, miltä se kuulostaa. Materiaalia kuulemma riittäisi vaikka ”tuhanteen livelevyyn”. On totta, että edellisestä kerrasta on kulunut liian kauan, varsinkin, kun muistaa kuinka hauskaa meillä oli tuon kiertueen aikana. Oikeastaan se eliminoi mielikuvitukseni toiminnan!” ”Jo vuoden 1973 loppupuolella päätin, että tästedes hoidan hommat yksin. Toivon sen tekevän kuulijoihin vaikutuksen, mutten ajattele lainkaan sitä, miten kappaleet toimivat livenä. Scholz työmaallaan. Mikäli kiertue ei syystä tai toisesta toteutuisi, Scholz kertoo aloittavansa piakkoin työskentelyn live-dvd:n parissa. Tämä kaksikko sai levytyssopimuksen (osin pikapikaa kyhätyn livekokoonpanon myötävaikutuksella), ja Scholzin kotistudiossa äänittämien demojen ympärille syntynyt debyyttilevy julkaistiin elokuussa 1976 ja se sai historiallisen hyvän vastaanoton (joskin oli USA:n albumilistalla korkeimmillaan ”vain” sijalla 3). ”(Naurua) Kaikki on todella tehty analogisesti! Käytän vain oikeita soittimia: oikeita kitaroita, oikeaa Hammondia, oikeaa pianoa
Tämä ei saisi toistua. Pitkähkö oikeustaistelu päättyi lopulta Scholzin voittoon, miljoonakorvauksiin ja levy-yhtiön vaihtoon. Vaikka edellisestä albumista oli kulunut ”vain” pari vuotta, Scholz koki levy-yhtiön painostaneen häntä julkaisemaan puolivalmiin tuotteen. KLASSIKKO Scholzin taisto musiikkibisnestä vastaan B ostonin levyjä on myyty kymmeniä miljoonia kappaleita. Menneistä oikeustaisteluista ja Scholzin tinkimättömästä luonteesta huolimatta voisi kuvitella, että jokainen tämän päivän suurista levy-yhtiöistä olisi kiinnostunut uuden Boston-levyn julkaisemisesta. Debyyttialbumin tiimoilta kaikki sujui kuitenkin hienosti (ellei oteta huomioon levy-yhtiön projektiin väkisin mukaan tuomaa tuottajaa), mutta erimielisyydet yhtiön kanssa alkoivat, kun oli aika julkaista kakkosalbumi Don’t Look Back. Bostonin kaksi seuraavaa albumia julkaisi MCA-yhtiö, vuonna 2002 ilmestyneen Corporate America -levyn puolestaan muun muassa Nirvanan managerina toimineen Danny Goldbergin perustama pienehkö Artemis-yhtiö, jonka Scholz luonnollisesti haastoi pian levyn julkaisun jälkeen oikeuteen olemattomien promootioponnistusten johdosta. Tom Scholz valitsi kuitenkin pienemmän, melodiseen hard rockiin ja metalliin keskittyneen italialaisen Frontiers-yhtiön – ja perustelee valintansa hyvin. Bostonin ja suuren CBS-yhtiön omistaman Epic-merkin välinen yhteistyö alkoi hieman erikoisesti: yhtiö teki 70-luvun puolivälissä sopimuksen vain Scholzin ja laulaja Brad Delpin kanssa. Kakkoslevyä seuranneesta kiertueesta väsynyt Scholz joutui ensin rojaltiriitoihin managerinsa kanssa, 22 sitten CBS haastoi Scholzin oikeuteen sopimusrikkeestä, sillä yhtiön mielestä Scholz viivytteli tahallaan seuraavan Boston-albumin teossa. Totta kai Frontiers on ihan. Oikeastaan edellinen kerta oli vuonna 1986, kun Irvinz Azoffin johtama MCA julkaisi Third Stage -levymme. En ole juuri ollut tekemisissä sellaisen levyyhtiön kanssa, jonka väki olisi vaikuttanut yhtä kiinnostuneelta. ”He vaikuttivat alusta saakka aidosti musiikista kiinnostuneilta ja innostuneilta ihmisiltä. Tästä huolimatta Tom Scholzin käsitys musiikkibisneksestä ja levy-yhtiöiden toiminnasta ei ole kovin mairitteleva. Kädenvääntö (”’erimielisyydet’ on aika laimea ilmaisu”, Scholz nauraa) eri yhtiöiden kanssa on varmasti yksi yhtyeen levyjen välisiin pitkiin taukoihin johtaneista syistä
Äänitetyn musiikin historia ei tunne kamalampaa ja laadultaan huonompaa musiikin kuunteluformaattia. Äänitetyn musiikin historia ei tunne kamalampaa ja laadultaan huonompaa musiikinkuunteluformaattia (tässä yhteydessä en uskalla muistuttaa Scholzia siitä, että uuden levyn promoversio saatettiin kuunneltavakseni nimenomaan mp3-versiona. Aikaisemmin bändit saattoivat viettää studiossa jopa vuosia ja kuluttaa miljoonia dollareita levyn tekoon. Mutta rakastan yhä musiikkia ja halusin saattaa projektin loppuun.” ”Neljäkymmentä vuotta sitten musiikki oli minulle harrastus. www.bandboston.com 23. Mitä tulee muihin laulajiin ja valintakriteereihin, minulle tärkeintä on tunne. Scholz vakuuttaa kuitenkin poikenneensa mukavuusalueensa ulkopuolella uutta levyä äänittäessään. En välitä kuinka monta kappaletta levyä myydään tai kuinka moni sen lopulta kuulee. huom.). Artistit äänittävät joko kotistudioissaan halvalla ja huonolaatuista tai eivät tee levyjä lainkaan! Rehellisyyden nimissä on sanottava, etten olisi tehnyt uutta Boston-levyä lainkaan, ellen olisi ollut valmis menettämään rahaa. Kaikki Life, Love & Hope -levyn kappaleet eivät suinkaan ole varta vasten levylle sävellettyä tuoretta materiaalia. Kymmenen vuotta sitten minun oli kysyttävä itseltäni: ’haluanko todella jatkaa. ”Ensinnäkin esitän kiitokseni sinulle siitä, että laskit minut mukaan yhdeksi levyn vokalisteista! Hyvin kilttiä, koska en pidä itseäni kovinkaan hyvänä laulajana. Tuo ajatus toimi motivaationa ja mantrana tämän kymmenen vuoden ajan”, Scholz paljastaa. Kun tein Life, Love & Hope -levyä, päätin taas asennoitua musiikin tekemiseen harrastuksena. Olin periaatteessa jo päättänyt, että uusi levy on valmis, mutta sitten sain vielä idean uuteen kappaleeseen. INFO Life, Love & Hope julkaistaan joulukuun kolmantena päivänä. Halusin laulaa Love Got Away -kappaleen, koska koin sen itselleni tärkeäksi. Se on minulle sekä musiikillisesti että sanomaltaan niin tärkeä kappale, että levyn valmistuminen ja julkaisu siirtyivät suunnitellusta useita kuukausia, jotta saisin sen valmiiksi ja mukaan levylle”, Tom päättää. Toivon, että fanit pitävät myös näistä elementeistä”, Tom sanoo. Sen sijaan että he kuuntelisivat vinyylilevyltä kokonaisia albumeita, he valitsevat ja lataavat netistä huonolaatuisia yksittäisiä raitoja, eivätkä niitäkään välttämättä kokonaan.”. ”Kaksi hirvittävää asiaa tulee heti mieleen: ensinnäkin mp3. Tämä on minun harrastukseni, jonka maksan itse. ”Musiikkibisnekseen on tullut buffetpöytäajattelu, joka on tuhonnut albumikokonaisuuden käsitteen ja vienyt albumin tekemisestä haaveilevilta artisteilta resurssit tehdä kokonaisia levyjä kunnolla. Jos digitaalinen äänitystekniikka olisi ainoa saatavilla oleva tekniikka, en äänittäisi enää lainkaan. Kun Someday syntyi, halusin ihmisten kuulevan sen. ”Sail Away -kappaleen alussa kuultava rap-osuus, Last Day of School -kappaleen klassinen piano, Kimberley Dahmen laulama If You Were in Love, joka on ensimmäinen kokonaan naisen laulama kappale – kaikki nämä elementit ovat minulle uusia, mutta samalla asioita, jotka ovat tapahtuneet kappaleen ehdoilla. Haluanko ryhtyä johonkin, joka veisi minulta valtavasti rahaa?’ Monet pitivät minua luultavasti idioottina, kun lopulta aloitin projektin. - Scholz mp3-formaatista. Uudella Boston-levyllä on mukana peräti viisi eri laulusolistia: Scholz itse, Kimberley Dahme, Tommy Decarlo, David Victor sekä edesmennyt Brad Delp; kaikki Boston-perheestä, joko levyiltä tai kiertueilta tuttuja ääniä. Tätä ei enää tapahdu. En ole tottunut moiseen!”, Tom sanoo edelleen asiaa ihmetellen. Yli 40 vuotta musiikkia tehneen ja kymmeniä miljoonia levyjä myyneen Scholzin vastenmielisyys digitaalista ääntä kohtaan käy ilmi kun herraa haastattelee. Mp3:n keksiminen yhdistettynä internetin sallimaan laajaan piratismiin on järkyttävää. Olen tyytyväinen levyllä vallitsevaan tasapainoon klassisen Boston-soundin ja -sovitusten sekä toivottavasti ainakin joillekin faneille yllätyksenä tulevien uusien elementtien välillä. Kappaleet Someone ja You Gave Up On Love olivat mukana jo Corporate America -levyllä, nyt niistä kuullaan päivitetyt ja Scholzin mukaan ”oikeat” versiot. Millaisia asioita Tom Scholz vaatii laulajiltaan. Toim. ovat ennallaan, vaikka ilmaisu onkin esimerkiksi vuonna 1994 ilmestynyttä Walk On -levyä huomattavasti kevyempää. ”Someday-kappale olisi hyvin voinut jäädä levyltä poiskin. Kappaleen laulaa se ihminen, jonka ääni tuo kappaleeseen täsmälleen haluamani tunteen.” ”Minulla on etukäteen melko tarkka ajatus laulusovituksesta: millainen moodi laulussa tulisi olla, miltä korkeudelta lauluharmoniat tulisi vetää ja niin edelleen, mutta lopulliseen versioon saattaa hyvinkin jäädä teknisesti epätäydellisiä suorituksia, koska olen kiinnostunut vain ja ainoastaan siitä, millaisen tunteen laulaja tulkinnallaan minulle aiheuttaa”, Scholz selittää. Muutaman muunkin kappaleen perusta on vuosien tai peräti vuosikymmenien takaa, mutta toki levyllä on aivan uuttakin musiikkia. Niinpä ei ole lainkaan yllättävää kuulla, ettei hän suhtaudu suopeasti myöskään internetiin tai siihen, miten se on vaikuttanut musiikkibisnekseen. Yhdeksän kymmenestä musiikin kuluttajasta on jossain vaiheessa syyllistynyt luvattomaan lataamiseen. yhtä kiinnostunut tekemään voittoa kuin mikä tahansa levy-yhtiö, mutta kun tapasin yhtiön johtoa, he olivat todella innoissaan uudesta materiaalistani
Ja miksipä ei – 200 miljoonaa myytyä albumia on hyvä alku. Let there be rock! Siitä asti Anguksen Gibson SG ja Malcolmin punainen Gretsch Jet Firebird 1963 ovat soineet yhdessä – Gretsch säröisesti kompaten ja Gibson bluesista inspiraationsa löytäneitä sooloja revitellen. Tuore yhtye heitti ensimmäisen keikkansa uudenvuodenaattona (päivälleen kaksi vuotta Hurriganesin ensimmäisen keikan jälkeen) sydneyläisessä klubissa nimeltä Chequers. ”Yleisö reagoi heti tuolla ensimmäisellä Chequersin-keikallamme energiaamme ensi tahdeista lähtien, ja itse asiassa tunnelma vain tiivistyi koko ajan show’n loppua kohden. Riffittelyä paholaisen nuotiolla Tässä kuussa kunnioitettavat 40 vuotta täyttävä AC/DC tekee rinta rottingilla samaa biisiä kuin aina aikaisemminkin. Pienet parinsadan hengen klubit ovat vuosien vieriessä vaihtuneet aavistuksen isompiin areenoihin. Vuonna 1991 AC/DC oli pääesiintyjä 1 600 000 katsojaa keränneessä Monters of Rock -tapahtumassa Moskovassa. A TEKSTI HEIKKI HOLMARANTA KUVAT SONY MUSIC JA POP MEDIAN ARKISTO ustralian kevät, kuukausi ennen joulua 40 vuotta sitten: musiikillisesti törkeän lahjakkaat, mutta toistensa kurkuissa alati roikkuvat pikkupirulaiset Malcolm ja Angus Young kokevat herätyksen. Lopputuloksena on ollut kitaroiden kaksintaistelu tai loputon vuoropuhelu, jonka dy- 24 namiikan tunnistaa oitis kaikkien maailman bändien joukosta. Asenteemme oli yksinkertaisesti tappaa yleisö musiikilla, ja se on AC/DC:n asenne vielä tänäänkin”, on Malcolm Young muistellut yhtyeen avausta kotikaupungissaan Adelaidessa. Yleisön koolla ei ole koskaan ollut väliä, sillä jo 40 vuotta kolmen soinnun taikuus on uponnut samalla virralla yleisöön.. Omissa bändeissään tahoillaan soittaneet riitapukarit keksivät Margaret-siskonsa pölynimurin kyljestä vaihtovirtaa ja tasavirtaa tarkoittavan AC/DC-lyhenteen, ymmärtävät sen metaforamaisen kosmisen merkityksen ja isoveli-Georgen opastuksella perustavat yhteisen bändin
25
Vaikka George ei suoranaisesti houkutellutkaan Bon Scottia yhtyeen solistiksi, oli pitkälti hänen ”syytään”, että lahjakas Scott tuli AC/DC:n laulajaksi syyskuussa 1974 juuri ennen ensimmäisen levyn äänityksiä. Malcolm Young on kertonut hieman toisenlaisista musiikillisista sankareistaan. Musiikillisesti nerokas George osasi käytännöllisesti katsoen soittaa mitä tahansa instrumenttia ja työskenteli veljiensä taustalla tasapainottavana, rauhoittavana tekijänä. AC/DC George Young – Isoveljen merkitys kulisseissa SKOTLANNISTA vuonna 1963 Australiaan muuttaneen suurperheen nuorimmainen Angus Young on bluesmytologian mukaan se kirottu ”seventh son”, ja polvihousuissa rokkaavan Anguksen ja Malcolm-veljen kautta AC/ DC:n tarina yleensä kerrotaankin. He olivat miehiä, joiden täytyi alusta asti tapella tullakseen hyväksytyiksi, ja kaikki valkoiset vain menivät mukaan ja saivat vaikutteita heiltä.” Rähjäisen näköinen, työläistaustainen AC/DC herätti alusta asti inhoa hienostelijoissa. Oikeat punkkarit olivat aikoinaan mustia. Mutta paholaisveljesten taustalla hääri uran alkuvaiheissa tausta- tai pääpiruna isoveli George. AC/DC on kelannut periaatteessa ensimmäisestä keikastaan asti samaa bluesiin, 50-luvun rock and rolliin ja nerokkaisiin, tunnistettaviin riffeihin perustuvaa muutaman perussoinnun musiikkia – sitä samaa, jonka perusteet Angus ja Malcolm imivät kotoaan, jossa jo aiemmin mainittu Margaret-sisko pölynimurin varresta ehtiessään soitti levysoittimeltaan pikkubroideilleen Robert Johnsonin bluesia ja Chuck Berryn, Little Richardin ja Fats Dominon nopeita, oivaltavia rock’n’rolleja. Heti bändin ensimmäisistä keikkaseteistä löytyi kaksi tajunnan räjäyttävää numeroa, jotka näin jälkikäteen ajatellen määrittivät AC/DC:n musiikillisen kaaren suuntaa. George ja Harry Vanda tekivät vielä paluun tuolloin jo superyhtyeen statuksesta nauttivan yhtyeen tuottajiksi vuoden 1988 Blow Up Your Video -levyllä, jolta löytyy muun muassa bändin suurin videohitti Heatseeker. 26 ”Nämä vanhat bluesmiehet, kuten Little Walter – hän soitti huuliharppua – elivät niin kuin olivat. George halusi AC/DC:n tekevän sen ison läpimurron, joka häneltä ja The Easybeatsiltä jäi muutamaa vuotta aiemmin parin askeleen päähän. Nämä biisit olivat Rollareiden legendaarisella riffillä käyntiin lähtevä Jumpin’ Jack Flash ja delta-bluesin mestarin Big Joe Williamsin Baby Please Don´t Go (tuon ajan setissä kappaleen lauloi yllättäen Malcolm). George soittikin yhtyeen taustalla niin levyillä kuin keikoilla pitämättä turhaa meteliä itsestään. Aloitteleva bändi hankki nimeä kiertämällä tuhansia kilometrejä Australian alankoja kaupungista toiseen parhaat päivänsä nähneellä Malcolmin Volkswagen Kombilla. Yksi mies ei paljon enempää voisi tehdä. Aivan AC/DC:n uran alkuvaiheissa isoveli George vaikutti kokemuksellaan bändin soundiin enemmän kuin kukaan ulkopuolinen, ehkä jopa enemmän kuin bändin nokkamies Malcolm. (Suomessakin tunnettu kansainvälinen High Voltage -painos on itse asiassa kahden Australiassa julkaistun vinyylin kokoelma.) Vaikka George soittikin yhtyeen keikkakokoonpanossa aina tarvittaessa, studio oli ilman muuta hänen varsinainen temmellyskenttänsä. Seinien pitää kaatua ja katon täristä, ja mä lyön jokaista, joka ei tykkää siitä niin kuin mä sen hoidan”, kuvaili Scott laulu- ja samalla elämäntapaansa.. Hän eli hullua elämää. Näitä viittauksia on jälkikäteen huvittavaa lukea, sillä on vaikea kuvitella äijämäisempää, suorempaa rokkia soittavaa yhtyettä. George Youngin merkityksen AC/DC:n uran alkumetreillä ymmärtää, kun tarkastellaan yhtyeen ensimmäisen albumin, vain Australiassa julkaistun High Voltagen äänityssessiota. Autokuskista keulamieheksi Rähjäisen näköinen, työläistaustainen AC/DC herätti alusta asti inhoa hienostelijoissa. Jo yhtyeen pirullisen iskevä nimi oli monille liikaa. George Young ja The Easybeatsin laulaja Harry Vanda tuottivat AC/DC:n viisi ensimmäistä levyä aina vuoden 1977 klassikkoalbumiin Let There Be Rockiin asti. ”Musiikkia pitää soittaa lujaa ja raa’asti. Vuosina 1973–77 raivopäisten Anguksen ja Malcolmin pyörittämän AC/DC:n kokoonpano vaihtui nyrkkien heiluessa kovin taajaan, eikä sopivan hullua miestä löydetty aina apuun. Eräänä päivänä Adelaidessa yhtyeen kuskina toimi täystuho nimeltään Bon Scott, joka ensitapaamisella oli pukeutunut omien sanojensa mukaan vahingossa vaimonsa alusvaatteisiin. Pohjat menestystarinalle oli jo rakennettu. George Young soitti 1960-luvulla Australian suosituimmassa yhtyeessä The Easybeats, joka teki meilläkin tutun hitin Friday on My Mind ja kiersi Englantia muun muassa Rolling Stonesin kanssa. AC/DC on aina soittanut musiikkiaan raskaalla kädellä ja korvat särkevällä volyymillä, ei koskaan sievistellen pikkusormi pystyssä. Yhtye heitti piruuttaan bensaa liekkeihin esiintymällä muun muassa homobaareissa. Ja kun maine saatanapalvojina oli saatu, biisien nimissä viljeltiin viittauksia paholaiseen, helvettiin ja ikuiseen kadotukseen, sillä kaikki julkisuus oli tervetullutta. Rujon näköinen bändi on kompromissittomasta asenteestaan huolimatta ollut aina huumorintajuinen, eivätkä bändin jäsenet panneet lainkaan pahakseen tuulesta temmattuja tulkintoja nimensä taustoista vaan nauttivat huhujen keskellä olemisesta. Sen väitettiin kekseliäästi viittaavan milloin paholaisenpalvontaan (Antichrist / Devil´s Children), milloin biseksuaalisuuteen. Nämä kaksi alkuaikojen bravuuria selittävät paljon AC/DC:n neljäkymmentä vuotta kestäneen uran teräsbetoniin valettua musiikillista kivijalkaa. Powerage-levyllä (1978) mukaan tuotantoryhmään tuli Angus, ja isoveli alkoi jättäytyä taustalle. Ilman bändiä ollut Scott halusi AC/DC:n keikan jälkeen esiintyä veljeksille ystävänsä treenikämpällä, ja vain muutamaa viikkoa tämän jälkeen alkuperäinen solisti Dave Evans sai Malcolmin mahtikäskystä väistyä Bon Scottin tieltä. Hän oli vähän kuin Bon Scott, joka ryyppäsi kaiket illat ja sai sitten turpiin. George huomasi harvinaisen lahjakkaiden Malcolmin ja Anguksen yhteistyön potentiaalin jo poikien polvihousuiässä – joka ei Anguksella ole vieläkään loppunut – ja pakotti taistelevat pikkuveljensä lopulta soittamaan samassa bändissä. AC/DC:tä on yritetty kategorisoida esimerkiksi heavy metal -yhtyeeksi. AC/DC on tehnyt kuusitoista studioalbumia, mutta kaikilta albumeilta löytyvät samat ainekset: pohjimmiltaan AC/DC on helvetin kovaa ja nopeasti rock’n’rollia soittava bluesyhtye, jossa Malcolm Young, rumpali Phill Rudd ja basisti Cliff Williams luovat vankan pohjan showmies Angus Youngin Gibsonistaan taikomille nopeille riffeille ja vibraatoille, joihin mies sai alun perin inspiraation omilta suosikkikitaristeiltaan kuten Jeff Beckiltä, Paul Kossoffilta ja Mountain-yhtyeen Leslie Westiltä. Georgen ja Harry Vandan tuottamalla levyllä bändi oli vielä kovin raakile, ja George soitti studiossa niin kitaraa, bassoa kuin rumpuja sekä oli mukana taustalauluissa
27
Näiden kaikkien laulu tärähti jostain perseenpohjasta kuin megafonista. Yhtyeen aikaisempi basisti Mark Evans selitti – yllättävää kyllä – potkujaan riidoilla Anguksen kanssa, mutta taustalla oli yksinkertaisesti muun bändin halu kehittyä. Siinä on tiedätkö iso ero. Kattauksen kruunasi Scottin suosikkijuoman Stone’s Green Ginger Winen raffinoima karismaattinen ääni, joka antoi sille viimeisen potkun. Molemmat bändit janosivat tuolloin mainetta, mutta vasta Scottin tuleva bändi AC/DC oli tekevä läpimurron. Mies, jonka takoma komppi iskee edelleen kuin miljoona volttia. AC/DC teki Bon Scottin aikana 70-luvulla seitsemän studioalbumia – kaksi ensimmäistä on julkaistu vain Australiassa – joista kovan rockin ystävien on vaikea keksiä huomautettavaa. Billboard-debyytistä tuli Scottin joutsenlaulu Näin AC/DC oli täydentynyt Scottin myötä toisella ylienergisellä ADHD-tapauksella, ja Angus sai kaipaamaansa seuraa hyperaktiiviseen, maaniseen lavahyppelyynsä. Kun ydinporukan täydensi vuonna 1977 erilaisten kokeilujen jälkeen vielä kokenut basisti Cliff Williams, joka pystyi toimimaan myös taustalaulujana, teknisesti veitsenterävä ryhmä oli valmis maailman valloitukseen. Mark oli soittanut bassoa vain muutaman vuoden ja Cliff kaksitoista vuotta. Nuorempi veljeksistä ei tullut lainkaan toimeen Evansin kanssa, ja vain 157-senttinen Angus oli pari kertaa juuri ennen Evansin potkuja ojentanut päätään pitempää laulusolistia nyrkkien avulla. Hullun maineestaan ja narsistisista elkeistään huolimatta Bon Scott oli ennen kaikkea karismaattinen, estoton esiintyjä ja hillitön laulaja, jonka lauluäänen voimakkuutta saattoi aikanaan verrata vain kaukaa pohjoisesta Englannista tuleviin Slade-yhtyeen Noddy Holderiin, Nazarethin Dan McCafertyyn ja näitä paljon tuntemattomamman Geordie-yhtyeen Brian Johnsoniin. Palaset alkoivat loksahtaa paikoilleen, kun bändiin liittyi ennen It’s a Longway to the Top -singlen äänityksiä hyvin suoraviivainen ja tarkkuudessaan epäinhimillisen virheetön rumpali Phill Rudd. AC/DC Karismaattinen, törkeän ihastuttava Scott sopi siis täydellisesti musiikissaan kompromissittoman AC/DC:n solistiksi. Cliffin tekniikka on kehittynyt vuosien varrella, ja niinpä voimme musiikillisesti tehdä nyt enemmän asioita. Ennen kaikkea Cliff antaa kokeneena basistina Anguksen ja Malcolmin kitaroille entistä enemmän mahdollisuuksia.” 28. Heti Williamsin tultua basson varteen Bon Scott totesi Australian tv:n haastattelussa: ”Homma toimii nyt hienosti. Bon Scott oli itse asiassa tavannut Brian Johnsonin huhtikuussa 1973 ollessaan vanhan bändinsä Fraternityn kanssa kiertueella Englannissa, ihastunut miehen karheaan ääneen ja karskiin lavaesiintymiseen. Rocksirkus oli täydellinen, kun kääpiön kokoinen Angus lavan oikealla reunalla ja merirosvoa muistuttava Bon keskellä vetivät omaa show’taan samalla, kun muu bändi paahtoi taustalla rujoa rock’n’rollia. Anguksen maine kovana jätkänä ei todellakaan ole mainosmiesten kehittämä, vaan seitsemänlapsisen perheen kuopus oli oppinut pitämään puolensa. Levyt olivat Malcolmin ja Anguksen johdolla äärimmäisen tiukasti soitettuja. Miehistönvaihdos oli erityisesti Anguksen mieleen. Brian Johnsonin yhtye jäi sen sijaan lupaukseksi, ja Brian lopettikin rockuransa väliaikaisesti vuonna 1975
Tammi- ja helmikuussa hän oli kirjoittanut tekstejä veljesten säveltämiin biiseihin, ja kahta kappaletta oli jo työstetty studiossa (Have a Drink on Me sekä Let Me Put My Love in You ovat molemmat mukana Back in Blackilla). Scott ei kuitenkaan päässyt kauaa onnistumisestaan nautiskelemaan. Saavutettuaan viimein kaipaamansa menestyksen enkelikasvoinen paholainen kuoli samalla tyylillä kuin eli, lauloi ja joi: vedettyään pään täyteen lontoolaisessa klubissa laulaja jäätyi ystävänsä autoon, ja kuolinsyyksi kirjattiin rocklegendojen tavaramerkki ”akuutti alkoholimyrkytys”. Niinpä Brian Johnson joutui pirunmoisen tehtävän eteen. ”Pidin heistä enemmän kuin vaimostani, joten liityin bändiin”, Scott selitti virnistellen radiohaastattelussa. Laulajana Bon Scott oli kovaa ja korkealta laulavien solistien joukossa karismaattinen tulkitsija, joka halvan viinan maustamalla äänellään kertoi tarinan ohella vivahteikkaasti tunteistaan. Scott riimitteli nokkelaa, usein kaksimielistä ja yliampuvaa rocklyriikkaa, jota hän itse kutsui sarkastisesti ”vessarunoudeksi”. Hän toikin AC/DC:n studiotyöskentelyyn ja suoraviivaiseen soundiin lisävivahteen. Vittuilun ja surun eron kuuli hänen äänestään – ominaisuus, joka monilta raskaampaa rockia falsetissa biisin läpi huutavilta puuttuu. 29. Scottin testamentiksi AC/DC:n kanssa jäi vuoden 1979 läpimurtoalbumi Highway to Hell, jonka jälkeen bändin tie oli Bilboardin listalle pääsyn myötä auki taivaaseen. Kaikki paitsi Johnson joutuivat pyörittelemään peukaloitaan tai keskittymään muihin rientoihin, mutta Brianilla riitti tekstien kanssa työtä. Kun Bon näki AC/DC:n keikalla ja sai tietää, että taustalla asioita järjesteli hänen idolinsa George Young, hän ymmärsi suuren tilaisuutensa tulleen: rumpujen takana viihtyvä Scott halusi ehdottomasti AC/DC:n rumpaliksi. AC/DC päätti saattaa aloitetun työn päätökseen Bonin isän hautajaisissa esittämän toiveen mukaan, ja levystä haluttiin tehdä kunnianosoitus Scottin muistolle. Bändin nokkamies Malcolm ei innostunut, mutta lopulta Johnson tuli Lontoon harjoitusstudioille koelauluun ja vetäisi hurjalla äänellään Whole Lotta Rosien sekä Ike ja Tina Turnerin Nutbush City Limitsin. Alusta lähtien oli selvää, että projektista ei tulisi hauska. Scott oli paitsi karismaattinen laulaja, myös monipuolinen ja lahjakas muusikko. Esimerkiksi surullisesti kulkevaa Ride On -bluesia voi pitää lohduttomana omakuvana (”When a woman gets me down, got an other empty bottle, I´ll just keep riding on”). Australialaisissa rockpiireissä hullun mainetta nauttinut Scott pääsi jammailemaan rumpujen takana bändin kanssa, mutta tekikin ainutlaatuisen raa’alla äänellään välittömästi vaikutuksen Malcolmiin ja Angukseen. Scott oli raapustanut lauseen kuvaamaan omaa lohdutonta elämäntilannettaan vielä tuntemattomassa bändissä, ja studiossa simppelin kitararockin päälle lisättiin George Youngin ideana Bonin soittamat säkkipillit. Bon Scott eli lyhyttä elämäänsä teini-ikänsä kasvatuslaitostuomioista lähtien sex & drugs & rock and roll -asennetta yliannostellen, ja hänen kohtalonsa oli rokkareiden tähtitaivaalle ennakkoon kirjoitettu. Scottin aikakauden AC/DC-sanoitukset ovat pirullisen älykkäitä ja hauskoja sekä täynnä itseironiaa, joka usein puuttuu itsensä liian vakavasti ottavien heavy-yhtyeiden tuotoksista. Kappaleelle Bon antoi herttaisen nimen She´s Got Balls. Irene ei luonnollisestikaan ollut otettu rakkauslaulustaan. Tulevan levyn tuottaja Mutt Lange oli mukana prosessissa, ja todennäköisesti juuri hän ehdotti ensimmäisenä Brian Johnsonia. Useasti hotellista ja studiosta loppui sähkö, eikä bändi pystynyt työskentelemään. Katutappelija ja runoilija Bon kantoi aina mukanaan pientä muistikirjaa, johon hän kirjoitti lyhyitä mietelmiä elämästään ja joita sitten työstettiin studiossa Malcolmin jakaessa ohjeitaan. Vuotta myöhemmin Classic Rock -lehti valitsi hänet ”Kaikkien aikojen keulakuvaksi” ennen Freddie Mercurya ja Robert Plantia. Kengurumaassa suosituissa The Valentines- ja Fraternity-yhtyeissä laulajana kuuluisuutta saanut ekstrovertti Bon Scott oli suuri The Easybeats -fani. Ainakin minun olisi ollut hyvin vaikea lopettaa. Komea Bon Scott rakasti naisia ja veti näitä puoleensa kuin painovoima, ja tarinoita hänen hurjista naisseikkailuistaan voi kuunnella 1970-luvun AC/ DC-levyiltä. Keväällä 1980 veljekset miettivät sopivaa laulajaa täyttämään Bonin paikan. Tehtävä oli lähes mahdoton. Yhtye suunnisti Bahamasaarille ja nauhoitti Back in Blackin tilanteen synkkiin teemoihin sopivasti keskellä myrskykautta. AC/DC:n nykyinen solisti Brian Johnson ei vieläkään halua laulaa kappaletta, vaan se on Scottin muiston kunniaksi jäädytetty ohjelmistosta. Bon oli tuolloin kuusivuotias. Olen kuitenkin nuori kuten bändikin, ja me teemme sitä mitä rakastamme”, kertoi Angus ranskalaiselle Rock&Folk -lehdelle lokakuussa 1980. Hän oli soittanut lapsena sotilasrumpuja säkkipilliorkesterissa, nokkahuilua eri bändien studiosessioissa sekä kitaraa, timbaaleja ja melkein mitä tahansa instrumenttia tarvittaessa. Loppu on rock’n’rollin historiaa. Näin syntyi myös bändin ensimmäinen hitti ja AC/DC:n 70-luvun tunnushymni It´s a Long Way to the Top (If You Wanna Rock´n´Roll), joka avasi markkinat viimein myös Britanniaan ja valittiin vaikutusvaltaisen Radio Luxemburgin viikon hitiksi. Bon Scott oli Youngin veljesten kanssa jo tuttuun tapaan valmistellut tulevan levyn materiaalia. Ajoittain merirosvon runokynä paljasti Scottin pimeämmän, fataalin puolen. Moottoripää Scott oli jo ensimmäisenä päivänä yhtyettä kuskatessaan lähellä lopettaa bändin uran ja kaikkien hengen mielettömällä ajotyylillään. Se olisi ollut liikaa. Bon Scott valittiin AC/DC:n kanssa Rock and Roll Hall of Fameen vuonna 2003. Asiaa ei heti julkistettu, mutta uusi AC/DC oli tässä. Vain solisti Bon Scott on vaihtunut. Fremantlen satamassa sijaitsee Scottin näköispatsas, ja niin hauta kuin patsas ovat nykyään pyhiinvaelluskohteita. Malcolmkin oli myyty. Bon Scottin kohtalo kuitenkin antoi AC/DC:lle viimeisen takapotkun vielä taivaasta käsin, ja legendan avittamana yhtye nousi seuraavalla albumillaan maailman harvojen superyhtyeiden joukkoon. Siihen mennessä bändi ei USA:ssa ollut päässyt edes Top100-listalle. Angus kelasi hetken ja muisti Scottin kehuneen tätä entisen Geordie-yhtyeen solistia, jonka Bon oli nähnyt keikalla jo vuonna 1973. Hän joutui kirjoittamaan tekstit kokonaan uusiksi, Bon Scott – Itseironiaa ja riskirajojen koettelua YOUNGIEN tavoin myös Bon Scottin perhe muutti Australiaan Skotlannista. Hautapaikka nimettiin vuonna 2006 Australian kansallissäätiön toimesta yhdeksi maan perintökohteeksi, ja Fremantlen kaupunki rakennutti sinne holvikaaren, muistolaatan ja portin. Bon tunsi yhtyeen keikkajärjestäjän, ja hänen avullaan lurjus keplotteli itsensä yhtyeen autonkuljettajaksi. Mies otti elämässään liian suuria riskejä niin huumeiden kuin alkoholin kanssa, ja silloin omaa elämää reflektoivat sanoitukset toivat esiin virnistelevän klovnin itsetuhoisen puolen. Kannet päätettiin tehdä täysin mustiksi, ja Bonin omasta elämästään omaan härskiin tapaansa kirjoittamat sanoitukset unohdettiin. Suurempaa kunnianosoitusta rocklaulaja tuskin voi saada. ”Me harkitsimme lopettamista, mutta se hylättiin nopeasti. Tämä kahden kitaran, basson ja rumpujen (Young, Young, Williams, Rudd) perusmiehistö on edelleen mukana. Isän toivetta kunnioittaen Bon Scottin isä Chick oli ensimmäinen, joka poikansa hautajaisissa uskalsi sanoa muille pojille, että näiden on jatkettava ja löydettävä uusi laulaja. Bon Scottin ja Youngin veljesten lyhyt ja tuhoon tuomittu avoliitto päättyi Scottin kotikaupungin Fremantlen hautausmaan krematorioon nopeasti yhtyeen kansainvälisen läpimurtolevyn Highway to Hellin ilmestyttyä. Pojat tarjosivat Scottille paikkaa bändin laulusolistina, ja näin alkoi AC/DC:n nousu huipulle. Tulevan levyn sävellykset olivat pitkälti valmiina aina biisien nimiä myöten, mutta Angus ja Malcolm eivät suostuneet käyttämään Bonin rustaamia tekstejä. Ensimmäisen bändille rustaamansa biisin laulaja omisti vaimolleen Irenelle, josta hän erosi koska valitsi mieluummin uran AC/DC:n kanssa
Samaan aikaan, kun vain vuoden Briania vanhempi Bon Scott eli rockelämää ja kiersi Australiaa ja Englantia tietäen tulevansa tähdeksi, Brian Johnson soitti taskurahakeikkoja pubeissa. Mammonaa saatuaan hänestä on tullut valtavan autoarsenaalin omistaja: tallista löytyvät muun muassa Royal RP-4, yksi Jaguar E-type ja Rolls Royce. Vaatimaton, jalat maassa ympäristöään tarkkaileva Brian syntyi lähellä Newcastlen teollisuuskaupunkia tavalliseen työläisperheeseen, ja autoista kiinnostuneena hän alkoi opiskella konetekniikkaa. AC/DC Brian Johnson – Luonnonlahjakkuus laulajaksi B on Scott ja Brian Johnson. Bändiä yritetään edelleen historiikeissa tunkea täysin käsittämättömästi glam rock -muottiin, mutta hard rock lienee sopivampi termi Geordien tiukalle, konstailemattomalle rytistykselle. Vuonna 1973 Geordie oli lämmittelybändinä pienessä Englannin rannikkokaupungissa Torqyayssä, jossa illan pääesiintyjänä soitti Bon Scottin bändi Fraternity. Kotiuduttuaan kahden vuoden sotilaskeikaltaan Saksassa räkäisellä katuäänellä omaava Brian jatkoi muusikon uraansa. Bon bongasi ja pisti muistiinsa laulajan, jonka ääni ja lavashow teki aussiin lähtemättömän vaikutuksen. Viimein Newcastlen katujätkiä kuvaavan slangisanan mukaan nimetty Geordie-yhtye puski itsensä pinnalle Brianin karhean, bluesahtavan baritonin avustuksella. Brian Johnsonin elämäntyyli ja habitus ei voisi olla kauempana Bon Scottin narsismista ja nautinnonhaluisesta sekoilusta. Kun rocktähden ura ei auennut, Brian huomasi homman toivottomuuden ja liittyi seitsemäntoista ikäisenä armeijaan. Myöhemmin Bon kehui Johnsonia AC/DC:n kavereille. Geordie heitti keikan myös Oulun Kuusrockissa kesällä 1974. Siitä saa aivan mahtavat kiksit”, Johnson naureskelee. Geordie oli taitava bändi, jota on äärettömän vaikea kategorisoida. Unelmia suuresta menestyksestä ei todellakaan elätelty. Myös Suomessa bändin suurin hitti All Because of You sai soittoaikaa silloisen Yleisradion parin tunnin viikoittaisessa rocktarjonnassa. Tiedän kyllä, että Rollsin omistajana minulla pitäisi periaatteessa olla kuljettaja, mutta minä tykkään ajaa autojani itse. Kun AC/DC etsi Bonin kuoleman jälkeen tälle korvaajaa bändin tulevaisuuden ollessa vaakalaudalla, Angus muisti entisen solistinsa kehut, ja niin Johnson pääsi koelauluun keväällä 1980. Suomalaisten tavoin suuri formulafani ajaa vapaa-aikanaan myös kilpaa nykyisen kotimaansa USA:n klassikkoautojen sarjoissa. Highway to Hell oli yhtyeen kansainvälinen läpimurto vuonna 1979 ja Back in Black nosti bändin maailman ykköseksi vuonna 1980. ”Oma suosikkini kaikista autoistani on Rolls Royce Phantom. Malcolm, Angus ja tuottaja John ”Mutt” 30. Vain yksi vuosi erotti heidät AC/DC:n jo neljä vuosikymmentä kestäneessä saagassa. Brianin ensimmäinen bändi oli The Gobi Desert Canoe Club, joka oli tehtaassa työskentelevien kaverusten henkireikä poikien soitellessa omaksi ilokseen pitkien työpäivien jälkeen. Sen jälkeen Johnson lauloi lukemattomissa bändeissä parin punnan tai kaljan keikkaliksoilla. Koelaulutilaisuudessa Brian oli omaan tapaansa rento, eikä ottanut pienintäkään stressiä. Sama bändi mutta kaksi luonteeltaan täysin erilaista laulajaa
Muu maailma seurasi Kanadaa. Me valitsimme mieluummin oton, jossa oli sydän mukana ja joka pieri ja vinkui kuin steriilin version, joka olisi kenties ollut parempi mutta tylsä.” 31. Avainsanana on spontaanisuus. Levy oli täysosuma. Eikä pienintäkään merkkiä kuudentoista – neljäntoista kansainvälisen – studioalbumin jälkeen ole suosion hiipumisesta. Tämä siitä huolimatta, että yhtye ei vieläkään suostu julkaisemaan levyjään digitaalisesti nettikaupoissa. Levyn soundit ovat askeettisuudessaan niin puhtaat, että raskaan rockin bändit käyttävät niitä edelleen keikkojensa soundcheckeissä. Emme koskaan murehtineet, olivatko soundit oikeaoppisia. Ihmiset kysyvät miten valmistaudun keikalle, ja vastaus on, että en mitenkään! Menen vain takahuoneesta kylppäriin, karjaisen kerran äänekkäästi, ja sitten palaan takaisin poikien luokse ja sanon: ’Okei, mä olisin valmis. Meillä oli pienet sellimäiset huoneet, minulla oli paperia edessäni ja minun oli pakko kirjoittaa siihen jotain. Aloin kirjoittaa kuin riivattuna, sanoja vain tuli ja tuli enkä pystynyt enää lopettamaan. Lange odottivat turhaan yläkerrassa, kun Brian jäi alakertaan pelaamaan biljardia ja nautti pari bisseä bändin roudarien kanssa. AC/DC onkin tänään neljäkymmentä vuotta perustamisensa jälkeen suositumpi kuin koskaan. Pohjois-Amerikka oli aina ollut AC/DC:lle vaikea paikka, saavuttamaton Avalon, lähes tabu. Ei oikein vaan niin, että tuntuu hyvältä Miten on mahdollista, että Australian takamailta tuli ryhmä pitkätukkia, jotka pistivät koko maailman polvilleen soittamalla rähjäistä, suoraviivaista perusrockia. Mutta eräänä yönä tapahtui jotain outoa. Mutta kuin enteenä Kanada oli ensimmäinen maa, joka myönsi Black in Blackille kultalevyn. Minulla oli viskipullo vieressäni, hikoilin ja pidin valot päällä koko loppuyön.” Levy oli täysosuma. Tosin asuinpaikka on vaihtunut Pohjois-Englannin sateista Floridaan, ja vaikka omaisuutta on The Sunday Timesin tuoreen listauksen mukaan miehelle kertynyt 50 miljoonaa puntaa ja talli on täynnä miehen rakastamia autoja, hän ei osaa – tai halua – antaa vastausta kysymykseen, miltä tuntuu olla AC/DC:n laulaja: ”En oikein haluaisi vastata tuohon. AC/DC on ainutlaatuinen bändi, sillä me kaikki olemme vähän omituisia.” Köyhistä oloista lähtenyt, aina matalaa profiilia pitänyt Brian Johnson on edelleen ulkoisesti vaatimaton, hiukan hiuksiaan menettänyt, jalat maassa oleva geordie, haastatteluissakin Newcastlen karmeaa murretta vääntävä katupoika. Johnsonin mukaan mitään salaisuutta hänen timmissä kunnossa vuosikymmeniä pysyneeseen laulusoundiinsa ei ole. Bändi on myynyt yli 200 miljoonaa levyä ja kerää joka kerralla kiertueelle lähtiessään vuoden suurimmat yleisömäärät. Mennäänkö lavalle?’ Lavalla olen aina innoissani, ja niin kauan kun pysyn nuotissa bändin kanssa olen tyytyväinen. Kyllä, eniten myynyt rocklevy, sillä Michael Jacksonin Thrilleriä ei lasketa tässä mukaan. Päinvastoin. Erikoinen äänenavaus Brian Johnsonin laulusoundi on aina ollut erittäin raastava ja äänihuulia rasittava. Brian ei yrittänyt olla uusi Bon, eikä hänestä siihen olisi ollutkaan, niin erilaisia vanha ja uusi solisti olivat. Jotkin hyvät yksinkertaiset asiat musiikkimaailmassakin kaiken plastisen höpötyksen keskellä pitävät onneksi pintansa vuosikymmenestä toiseen. Se ei ole minun tehtäväni. Asiantuntijoiden mielestä onkin ihme, että kitarisat ulkona karjuva 63-vuotias mies pystyy ilta illan jälkeen heittämään sataprosenttisen, aina äänialansa äärirajoille yltävän suorituksen. Eli AC/DC:n kiveen, kallioon, miljoonan voltin salaman voimin räjäyttämin riimein: ”Let there be light Sound Drums Guitar Let there be Rock!” ja aika oli kortilla. Olleessaan uransa vedenjakajalla AC/DC teki ”kaikki tai ei mitään” -tilanteessa uransa parhaan ja tyylikkäimmän levyn. Ulkona myrskysi ja Johnson istui huoneessaan kynä kädessä: ”En usko Jumalaan tai taivaaseen tai helvettiin. Tuottaja John ”Mutt” Lange onnistui Malcolmin avustamana Back in Blackilla kauttaaltaan. Meille oli aina tärkeämpää, oliko soitossa munaa ja millainen ilmapiiri oli, eli oliko musiikissa sydäntä. ”En tosiaan tiedä mistä se tulee. Kun viimein löysi tiensä mikrofonin ääreen, Brian vakuutti myös etukäteen hyvin epäluuloisen Malcolmin äänellään, ja nykyinen AC/DC:n kokoonpano syntyi. Toistaiseksi viimeisin levy, kahdeksan vuoden tauon jälkeen julkaistu, melkein tunnin mittainen tuttua volttirokkia sisältävä Black Ice nousi listaykköseksi peräti 29 maassa heti ilmestyessään. Kuten ne kolme sointua, joista kaikki lähti silloin neljäkymmentä vuotta sitten. AC/DC:n uran tärkeimmällä levyllä tulokas Johnsonin jokainen aksentti oli kuitenkin heti kohdallaan, vaikka mies mylvii koko ajan äänialansa äärirajoilla. Kyllähän me siellä huipulla toki ollaan, mutta en halua kohottaa itseäni jalustalle.” Mutta siellä AC/DC on. Tuottaja John ”Mutt” Lange onnistui Malcolmin avustamana Back in Blackilla kauttaaltaan. Laulajan vaihdos ei vaikeimmassa mahdollisessa tilanteessa onnistunut suinkaan kivuttomasti, mutta se onnistui täydellisesti. En voi koskaan unohtaa sitä. Brian Johnson oli tietysti suurennuslasin alla niin levyä tehtäessä kuin fanien kuunnellessa aikaansaannosta. Back in Black oli kunnianosoitus entiselle laulajalle ja ystävälle. Tänään Black in Black on 50 miljoonan kappaleen myynnillään maailman eniten myynyt rocklevy. Mutta mitään salaisuutta ei ole. George Youngin kanssa yhtyeen ensimmäiset albumit tuottanut Harry Vanda tuntee yhtyeen paremmin kuin kukaan ulkopuolinen: ”Heillä on hyvin tarkka käsitys siitä, mitä he haluavat. Ja niin syntyi levyn ensimmäinen biisi Hell´s Bells
Ehkä se tapahtui siinä vaiheessa, kun yhtyeen albumeita oli virallisesti myyty yli 200 miljoonaa kappaletta tai kun bändi Stonesien ja Rushin kanssa järjestetyssä yhteiskonsertissa Torontossa myi puoli miljoonaa lippua hyväntekeväisyyteen. Itseoppinut, kitarasooloja banjolla pikkupoikana näppäillyt Angus on usein valittu erilaisissa äänestyksissä maailman parhaiden kitaristien joukkoon, eikä syyttä. Kaikki muu on korvattavissa ja onkin korvattu. AC/DC Hyperaktiivinen Angus Young on maailman suosituimman rockyhtyeen keulakuva, joka maanisella liikkumisellaan ja räjähtävillä sooloillaan kerää kaikkien katseen ja huomion koulupuvussaan. Musiikkimaailman vaikutusvaltaisin henkilö, Atlantic Recordsin perustaja ja pääjohtaja Ahmet Ertegun oli suuri Angus Youngin fani, ja hän ehdotti usein AC/DC onkin maailman ainoa rockbändi, jonka ei tarvitse uudistua. lokakuuta 2008, kun toistaiseksi viimeisimmän albumin Black Icen ilmestyttyä arvostetun brittiläisen talouslehden The Guardianin toimittaja Alexis Petridis kirjoitti viikon avaavassa kolumnissaan kolmesta valtakuntaa tärisyttävästä asiasta eli siitä, miten pääministeri Gordon Brown varoitti viikonloppuna kansalaisia talouslamasta, miten ruoan myynti oli kokenut suurimman laskunsa vuosikymmeniin ja miten maan tilanne on todella paha, kun AC/ DC:n albumi on noussut jälleen saarivaltakunnan listaykköseksi. ”Olen kyllästynyt kuulemaan, että olemme tehneet yksitoista albumia, jotka kuulostavat samalta. Toistaiseksi Angus on halunnut keskittyä yhtyeeseensä. Itse asiassa me olemme tehneet kaksitoista albumia, jotka kuulostavat tasan tarkkaan samalta”, totesi Angus jo 90-luvulla. Malcolm ei ajatellut pelkästään kitaroita, vaan ymmärsi musiikin rakenteen kokonaisuudessaan, ja visionäärinä Malcolm tiesi tarkalleen miltä halusi bändin kuulostavan. AC/DC on maailman ainoa superyhtye, jonka keulakuva ei ole laulusolisti. Se ei edes saa uudistua. Tai ehkä se tapahtui maanantaina 27. Tuon päätöksen jälkeen syntyi kahden kitaran AC/DC-soundi sellaisena kuin se tänään tunnetaan. Heidän eri puolilla lavaa soivat mutta skottilaisella verenperinnöllä yhteen sidotut kitaransa ovat alusta asti olleet tavaramerkki, joka tekee ainutlaatuisen Malcolm ja Angus -soundin. Sitä kutsutaan AC/DC:ksi. Tämä johtajuus ulottui musiikkiin. LÄHTEET Why AC/DC Matters, Anthony Bozza 2009 The Story of AC/DC, Susan Masino 2009 AC/DC – High Voltage Rock´n´Roll, Phil Sutcliffe 2011 AC/DC Maximum Rock & Roll, Murray Engleheart and Arnaud Durieux, 2006 Foxnews.com, June 12, 2012 by Nicki Gostin INFO www.acdc.com 32 Angukselle sooloblueslevyn tekemistä. Se ei edes saa uudistua. Bon Scott ei aikoinaan vaihtunut kivuttomasti Brian Johnsoniin, mutta vaihdos onnistui. AC/DC onkin maailman ainoa rockbändi, jonka ei tarvitse uudistua. Oli Malcolmin neronleimaus keskittyä soittamaan rytmikitaraa ja antaa ylienergisen Anguksen omia soolot. AC/DC ei olisi maailman suosituin rockbändi, jos jompikumpi puuttuisi: joko Malcolmin komppaava Gretsch tai Anguksen korkeajännitteinen Gibson. Kun kitaristeja ei voi korvata Vaikka AC/DC on pysynyt uskollisena juurilleen ja yhtyeen jäsenet näyttävät tänään keski-ikäistyneiltä duunareilta – unohdetaan Angus, joka pukeutuu mieluusti polvihousuihin ja koulureppuun kohta 60 vuoden iässä – jossain vaiheessa Youngin veljesten on ollut pakko tajuta, että heidän vuonna 1973 perustamassaan rockbändissä on jotain hyvin epätavallista. The Guitar Show’n haastattelussa Angus kertoi suurimmiksi esikuvikseen vanhat mestarit Freddie Kingin, Muddy Watersin ja Chuck Berryn, mutta ennen kaikkea veljensä Malcolmin. Tasavirta kohtaa vaihtovirran, ja syntyy miljoonan voltin hallittu räjähdys.. George viihtyi aina mieluiten studiossa, kun taas Malcolm oli bändin jokapäiväisen toiminnan ytimessä operoinut henkinen pomo ja organisoija, joka ymmärsi myös bisnespuolta. Kumpaakaan Youngin veljeksistä ei voi korvata. Vaikka hän pysyykin pikkuveljensä taustalla, koko bändin on kiittäminen juuri Malcolmia nousustaan nykyiseen ikonisoituun asemaan: Kaikkien muiden taustalla lavan kauimmaisessa kulmassa edelleen pysyttelevä Malcolm oli tuottaja-isoveli George Youngin ohella jo bändin alkuaikoina AC/DC:n todellinen johtaja. Uran alussa Malcolm soitti pikkuveljensä ohella sooloja, eikä selvää työnjakoa ollut. Miesten välillä ei ole maagista, yliluonnollista yhteyttä – on vain kaksi äärettömän lahjakasta muusikkoa, jotka kakarasta asti toisensa tunteneina tietävät, mitä toinen tekee. On vain kahden veljeksen kitaroiden taistelu, joka saattaa kuulostaa kontrolloimattomalta ydinräjähdykseltä, mutta on itse asiassa kronometrin tarkkaa, äärimmäisen hallittua ja nerokasta dialogia, jossa Gretsch avaa keskustelun ja Gibson ei suinkaan liity siihen vaan seuraa silmänräpäyksen perässä toistaen samaa teemaa
Hän kävi musiikkiuraansa läpi Rytmille. TEKSTI PASI KOSTIAINEN KUVAT MARKUS PAAJALA V esa-Matti Loiri, 68, on tehnyt levyjä kuudella vuosikymmenellä. Musiikin kirjo venyy yhtä laajaksi kuin Loirin curriculum vitae näyttelijänä. Niin kuin vaikkapa lyhyt, mutta unohtumaton vilahdus Varasto-elokuvassa (2011). Ja tietysti on ollut paljon töitä, joissa näyttelijä-Loiri on sekoittanut koomisuutta ja traagisuutta. Vesku, musiikkimies Levytyksiä kuudella vuosikymmenellä. Sama karkea jako on kuultavissa myös Loirin musiikissa. Ne tarjoavat mahdollisuuden nauraa läpi kyynelten. Rytmi tapasi Loirin ja kävi läpi laulajan ja huilumiehen musiikkiuran eri vaiheita. Kansansuosikki ja taiteilija. Huumorista runouteen. 34. On huumorilevytykset – ja vakavat työt. Uuno Turhapurona (elokuvia vuosina 1975–2004) ja muissa koomisissa rooleissaan hän näyttänyt itsestään yhden puolen, mutta jo rippikouluikäisenä tehty ensielokuva Pojat (1962) esitteli suomalaisille lahjakkaan draamanäyttelijän. Sekä levyt, joissa Loirin ääni ja tulkinta koskettavat ilon kautta. On vain yksi VESA-MATTI LOIRI
35
Pauli sanoi, että nippu levyjä maksoi 4,50: ’Sillä saa koko pinon, mutta ei saa katsoa, mitä siinä on.’ Päällä oli Annikki Tähti ja alla oli Olavi Virta. Ne eivät kiinnostaneet minua pätkääkään.” Kaj Chydeniuksen näytelmään kirjoittama musiikki kantoi ilman näytelmääkin. Se ärsytti Pohjanmaalla, jossa näytelmän yhtenä inspiroijana toiminut äärioikeistolainen Lapuanliike oli vaikuttanut 1920- ja 1930-lukujen taitteessa. Sanoin tästä joskus paljon myöhemmin Pauli Virralle, mutta hän ei ollut muistavinaan koko juttua.” ”En opiskellut musiikkia koskaan” Kun musiikkikärpänen oli puraissut, Loiri halusi alkaa musisoida itse. Lapualaisooppera osui kohteeseensa. Pohjalainen on sellainen, että se todella mittaa, onko tuo mies vai ei. Tai mitä se nyt olikaan, rhythm & bluesia.” Pari vuotta sitten 4+20-albumin uudelleen julkaisu oli tapaus. Isä pohdiskeli sitä jonkin aikaa, ja antoi rahat minulle”, Loiri kertoo. ”Kaikki kunnia kaikille heille, mutta jotenkin… Mutta välillä tuli ohjelma, josta kuuluttaja ilmoitti: ’Nyt seuraa amerikkalaista torvimusiikkia’ – ja se tarkoitti big band -musaa. ”Tulimme Vallilasta sinisellä bussilla Rautatientorille. Tein kyllä tosiaan hyvät kaupat. ”Muistan, että siihen aikaan viikkorahani oli 50 penniä. Mua himottivat ne levyt. ”Kävimme paljon jammailemassa ja vähitellen alkoi syntyä materiaalia 4+20-levylle”, Loiri kertoo. Opin ulkoa kaikki Count Basien soolot ja tajusin Billie Holidayn laulun. Musiikin suhteen tärkein käänne oli kuitenkin tulossa. Koulussa hän ei ollut lauluopettajan suosiossa lainkaan, mutta joululahjaksi hän pyysi klarinettia. Olin hirveän pettynyt. Lapualaisoopperan poliittisuuden Loiri hyväksyi, mutta vuosikymmentä myöhemmin vallinneeseen taistolaisuuteen hän ei lähtenyt mukaan. ”Kyllä minua painostettiin mukaan, mutta aika taitavasti selvisin niistä jutuista. ”Kyllä se jotenkin alkoi vituttaa”, Loiri naurahtaa ja loiventaa: Sain nokkahuilun. Yksi Teatterikoulun kaverini lähti takaamaan vekseliä, ja niin kävimme ostamassa Esplanadilla olleesta Westerlundin musiikkiliikkeestä poikkihuilun.” Taustaa poikkihuiluun oli paitsi nokkahuilusta, myös ulkomailta hankitussa ruokopillistä. Hän revittelee tavalla, joka on myöhemmin tullut tutuksi monista muista levytyksistä ja live-esiintymisten heittäytymisistä. Annikki Tähden alta paljastuikin aivan tuntemattomia nimiä: Count Basie, Duke Ellington ja Billie Holiday. Sitä Loiri levytti ensimmäisen kerran. Pauli Virta oli ottanut tavallaan viikkorahakseen nipun levyjä isänsä puodista ja kaupitteli niitä kaverilleen Veskulle. He kävivät paljon konserteissa ja Loiri pitääkin ensimmäisenä varsinaisena musiikillisena rakkautenaan klassista musiikkia. Matkan aikana Esa opetti, miten ansatsi toimii.” Levylle Ylioppilasteatterin lavalta Loiri näytteli Mikko Niskasen Pojat-elokuvassa jo teiniikäisenä, mutta myöhemmin tie vei Ylioppilasteatteriin. Levyä, jossa soittaa suomalaisen jatsin ja rockin historian virtuooseja Sarmannosta Pethmaniin, Wallista Koivistoiseen ja Affe Forsmanista Reiska Laineeseen. Vuonna 1966 tehty kohunäytelmä Lapualaisooppera keräsi huomiota tarttumalla arkoihin lähihistorian asioihin, joista todelliseen henkilöön pohjautuva Loirin Vihtori Kosola nousi puheenaiheeksi. Menin sitten sanomaan isälle, että olisiko mitään mahdollisuutta saada pientä summaa pitkään lainaa, kun tarjolla olisi ainakin 30 levyä. Se astui eräänä päivänä Loirin eteen mestarilaulaja – ja levykauppias – Olavi Virran pojan käsissä. Sellaisella Loiri oli puhaltanut ensimmäisen esiintymisensäkin. Radio oli päällä koko ajan. Chydenius sävelsi teoksen Loirin ja näyttelijä Tuula Nymanin häihin. Nyt Pohjanmaa on yksi parhaita keikka-alueitani.” 4 + 20 – Levyklassikon synty Ihan 1970-luvun alussa Loiri vietti paljon aikaa näyttelijäkaverinsa Pertsa Melasniemen, kitaristi Hasse Wallin ja basisti-rumpali Pekka Sarmannon kanssa. En edes koskenut siihen moneen kuukauteen.” Mutta vähitellen mieli muuttui. En tiedä kuinka hyviä, mutta ei kai kovin huonojakaan”, Loiri muistelee. Loiri laittoi Bachin soimaan ja opetteli sävellyksen soittamalla sen päälle. ”Meni vuosikymmeniä, että minut hyväksyttiin Pohjanmaalla. Tulin parin tunnin päästä kotiin ja isä sanoi: ’Sä oot tehnyt Matti hyvät kaupat.’ Ja sillä lailla pääsin kiinni jatsiin. VESA-MATTI LOIRI Lapsuus – Jazz löytyy Olavi Virran pojan avulla Musiikki oli vahvasti läsnä Vesa-Matti Loirin lapsuuden kodissa. Klarinetinkin Loiri sitten myöhemmin sai, mutta enää klarinetti ei kuitenkaan kiinnostanut häntä. ”Natsalla oli Pethmanin Esa keikalla, ja yhtäkkiä hän kuulutti, että tuolla ovensuussa on jätkä, jolla on vuorenvarmasti ruokopilli taskussa: ’Tuu lavalle!’ Ne olivat sitten ekat jamit – ja kivaa oli.” Huilisti, saksofonisti Esa Pethmanin kanssa Loiri soitti joitakin keikkoja ja häneltä Loiri sai myös elämänsä ainoan soittotunnin – HKL:n linja-auton takapenkillä. 36 ”Halusin poikkihuilun. Jätin ne levyt siihen pöydälle ja lähdin ulos. Olavi Virtaa ja Annikki Tähteä ei tullut juuri kuunneltua. Kotona tyytyväinen levykokoelman ostaja avasi pinon. Huippusoittajiaan kirkkaammin loistaa kuitenkin VesaMatti Loiri. Olin ihan, että mitä mitä, haloo, haloo.” Tärkeä vaikuttaja oli myös serkku, kapellimestari Paavo Berglund. ”Minulla oli silloin jo poikkihuilu ja soitin mielelläni jatsia. Nokkahuilu osoittautui hyväksi instrumentiksi, jolla saattoi soittaa mitä tahansa. Ja myöhemmin arvioiden on ihmeellistä ja ihan mahtavaa, että Loiri sai tehdä niinkin ”linjattoman” levyn.. ”Sain nokkahuilun. Hän esittelee kaikkia ilmailullisia ääripäitään. Olin hirveän pettynyt. ”Isä soitti viulua ja jopa teki niitä. Alun perin vuonna 1971 julkaistua Loirin omaa esikoislevyä ei ollut aikoihin saatavilla. Loirin rakkaimpia kappaleita on niin ikään vuonna 1966 levytetty Nocturne. Ja sopihan se. 1950-luvun lopussa ja 1960-luvun alussa siellä soivat Loirin muistin mukaan Henry Theel, Erkki Junkkarinen ja Malmsteen. ”Ajattelin, että voi vittu mua on petetty tosi rankasti
37
VESA-MATTI LOIRI 38
Hän laulaa suomeksi ja englanniksi, bändi ilakoi niin Itkevän huilun kuin El Condor Pasan sekä monta jazz-kappaletta. Tämä kaveri oli tehnyt Leinon teksteihin sävellyksiä ja hän antoi saman tien kaksi kasettia. Vaikka elettiin jo 1970-lukua eikä Beatlesia enää ollut, niin samoihin aikoihin Loiri myös löysi tämän legendaarisen yhtyeen. Mutta itse asiassa kävi päinvastoin. Se, että Loirista tuli 1970-luvun lopulla merkittävä Leino-tulkitsija, on melko paljon myös ihan sattumaa: ”Meillä oli keikka Tavastialla, ja Olli Ahvenlahti pudotti syntetisaattorin juuri, kun oli saatu jengi hyvin haltuun. Muutamat kappaleet ovat nousseet varsinaisiksi Loiri-klassikoiksi, joita esittämättä hän ei selviä yhdeltäkään keikalta. Loiri/Leino-levyjä tuli lopulta neljä. Artistit on vetänyt yhtiöön tuottaja Pete Eklund, joka on yksi Kaihon omistajista, muut ovat Liisa Penttilä-Asikainen sekä Samuli Edelmann. VESA-Matti Loiri täyttää tammikuun alussa 69 vuotta, mutta eläkkeelle jäämisestä ei ole vielä tietoakaan. Syksyn sävelessä olen ollut kerran Brontosauruksella ja sitten oli tämä Huilumies”, Loiri huokaa. Vaikutus oli väkevä. Eino Leinon runon oli säveltänyt Lauluja-levylleen Kaj Chydenius. ”Vexi Salmi sanoi, että nyt on tämä Loiri-Leino-buumi niin kova, että pitää osallistua Euroviisuihin. Loirilla ei ole kisasta erityisen lämpimiä muistoja. Suosio alkoi kasvaa.” Leino-levytysten huikea suosio Vesa-Matti Loiri oli levyttänyt jo vuonna 1966 kappaleen Lapin kesä. ”En ollut koskaan oikein tykännyt siitä, mutta Pertsa löi kuulokkeet korviini ja pakotti kuuntelemaan. Laulaja, näyttelijä, koomikko, urheilija. Ja kun tämä monitaituri lauloi nyt uudella tavalla Lapin kesän, vedottiin isoon osaan suomalaisia vastustamattomasti. Se ei ole yllätys, sillä Eklund on opiskellut tuottamista Elokuvataiteen laitoksella Aalto Yliopistossa hiljattain. Erityisesti Eklund tunnetaan julkisuuttaan tarkasti säännöstelevien Loirin ja Edelmannin luottohenkilönä. Jos kenellä tahansa muulla taiteilijalla olisi ollut niin suosittu ja näkyvä roolihahmo kuin Uuno Turhapuro oli 39. ”Erittäin sisältökeskeinen”, kuvailee Eklund uuden yhtiön linjaa. Mutta kisan jälkeen äänittäjä tuli sanomaan minulle, että ihan väärä biisi väärässä paikassa. Sanoitus on veximäinen, luontoaiheinen ja ei huono sekään. ”Olen kyllä vähän sitä mieltä, että minut huijattiin mukaan. Kuuntelin ne ja tajusin, että näissä on jotain. Hänen levytysuransa näyttää jatkuvan, sillä Loiri on jopa vaihtamassa levy-yhtiötä. Samana päivänä, samoissa kuulokesessioissa Melasniemi sai Loirin ihastumaan myös Joe Cockerin versioimasta Beatles-klassikosta With a Little Help From My Friends. Eklundin diplomaattisia kykyjä kuvaa se, että uuden levy-yhtiön jakelijana jatkaa Warner Music – siis sama yhtiö, jolle aiemmin levyttäneistä ja kultalevyjä hankkineista artisteista Kaiho kaappaa kerralla kolme: Loirin, Kilpeläisen ja Edelmannin. Se oli kuitenkin jollain tavalla jatsahtava sen kaiken muun iskelmän keskellä.” Kun Kojosta tuli Nolla-Kojo kaksi vuotta myöhemmin kappaleella Nuku pommiin, se romahdutti koko soul-laulajan suosion ja maineen pitkäksi aikaa myös Suomessa. Loirin suosio oli huipussaan. Sanoin, että olen tärkeässä palaverissa, soita illalla uudelleen. ”Osa huumorilevyistä olisi voinut jäädä tekemättä” Jos ajatellaan Loiria, niin ihmisille tulee mieleen eri asioita. No, Aarno Raninen sitten sävelsi – eihän se huono sävellyskään ole. Ja sopihan se. ”Ajattelin, että nyt kävi huonosti. Ja ainahan se oli kiinnostanut. Eklund on työskennellyt aiemmin lähes kaikkien artistien ja yhtyeiden kanssa toimiessaan isojen levy-yhtiöiden, SonyBMG:n ja Warnerin leivissä. Lauloin sitten Lapin kesän ilman säestystä, kun Olli joutui säätämään. Oli tv-julkisuus ja sen poikima elokuvatähteys koomikkona, oli ura arvostettuna jazz-muusikkona sekä urheiluura, joka oli sisältänyt niin osallistumisen nyrkkeilyn SMkisoihin kuin toimimisen jalkapallon SM-sarjassa HJK:n kakkosmaalivahtina. Ja hyvältähän se kuulosti.” Pohjalainen on sellainen, että se todella mittaa, onko tuo mies vai ei. Myös muut ensimmäisenä julkistetut nimet ovat kovaa kotimaista kärkeä: Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani, Samuli Edelmann, Irina Björklund, Vuokka Hovatta, Yona, Teleks, Suora lähetys ja Timo Kiiskinen kantavat jatkossa Kaihon tunnuksia äänitteissään. Vexi Salmen levy-yhtiö ne sitten julkaisi, aika hyvän diilin tekikin.” Niin teki. Loiri on yksi ensimmäisistä uudelle Kaiho Republic -yhtiölle kiinnitetyistä artisteista. Otin taksin keskellä päivää Tavastialle ja siellähän ne kasetit odottivat takahuoneessa. Se oli ollut oikeastaan yhtä nousukiitoa 1960-luvun puolivälistä lähtien. ”Lisäksi olemme osatuottajana Peter Greenawayn Eisenstein in Guanajato -elokuvassa, johon Suomesta tulossa muutaman miesroolin lisäksi äänisuunnittelu.” ”Keikan jälkeen Perttu Häkkinen tuli takahuoneeseen ja kysyi, kiinnostaisiko Leino enemmänkin. Samaa pelkäsi Loiri. Se kolahti jengille.” Loiri uuden levy-yhtiön listoille Vesa-Matti Loiri on yksi uuden Kaiho-yhtiön ensimmäisistä artistikiinnityksistä. Jos joku, niin Cocker heittäytyi tulkintoihinsa täysillä jo ennen Loiria. Pari päivää myöhemmin hän soitti ja kysyi, mitä tykkäsin, mutta olin unohtanut kasetit Tavastialle. Lisäksi Kaiho Repuclissa fuusioituvat Eklundin Moshfish sekä Penttilä-Asikaisen Edith Films ”Elokuvahankkeita ovat Arto Koskisen toimintatrilleri Salametsästäjä, Paavo Westerbergin komediallinen miesdraama Tunnustuksia, Simo Halisen Rebekan kiusaus, Rane Tiukkasen tytöille suunnattu hevosseikkailu Pimeyden prinsessa”, Eklund luettelee. Mutta takaisin huilunsoittoon ja pieni loikka vuoteen 1980, jolloin Loiri edusti Suomea Euroviisujen loppukilpailussa kappaleella Huilumies: Suomen karsinnan kappale siis voitti ylivoimaisesti, mutta Hollannin Haagissa tuli kylmää kyytiä ja Huilumies jäi viimeiseksi. Musiikin kustantamisen, äänitteiden julkaisun ja keikkamyynnin lisäksi Kaiho Republic tähtää myös elokuva- ja tv-alalle. En pahemmin perusta musiikkikilpailuista
Myös monilla 2000-luvun alkupuolen levyillä on testamentin leima. Nyt näitä levyjä on tullut jo kolme: Hyvää puuta (2009), Skarabee (2010) ja Tuomittuna kulkemaan (2013). Esiintyminen television viihdeohjelmissa, lähinnä Spede Pasasen tuottamissa pläjäyksissä milloin Tyynenä, Auvona tai Jean-Pierre Kuselana loi tavallaan hänen nahkansa uudelleen. Siirtymät olivat pitkiä, jopa 200 kilometriä kerralla”, Loiri muistelee.. INFO Vesa-Matti Loirin Tuomittuna kulkemaan -albumi julkaistiin marraskuun alussa. Niitäkin nimittäin riittää… ”Kun jostain hahmosta tuli suosittu, Vexi sanoi aina, että eiköhän tehdä levy myös”, Loiri kertoo. ”Uuno-leffoja tehtiin vähän liikaa – niin kuin tehtiin näitä joitain levyjäkin.” Loirin mukaan Salmella ja hänellä oli sanaton sopimus siitä, että Loiri suostui vastaväitteittä huumorilevytyksiin ja sai vastapalveluksi tehdä muun muassa kokoelman Kahil Gibranin runoja. Aikaisemmin tänä vuonna HJK palkitsi Loirin Klubin kaikkien aikojen värikkäimpänä maalivahtina. Lappi-trilogian Loiri äänitti Ivalossa, kesäpaikkansa lähellä paikallisen apteekkarin huvilassa. Uuno-leffoja tehtiin vähän liikaa – niin kuin tehtiin näitä joitakin levyjäkin. Mutta miten Loiri itse suhtautuu huumorihahmoina tekemiinsä levytyksiin. Sitä hän on ”joutunut” esittämään paljon keikoillaankin. Ajattelin, että nyt on kyllä oltu Vesku Loirina ihan tarpeeksi kauan.” Loiri kuitenkin päätti tehdä ”vielä yhden” levyn, joka koostuu pääasiassa hänelle varta vasten kirjoitetuista uusista kappaleista. Eikä Loirille ole tietenkään ollut vaikea löytää biisintekijöitä. 40 Ehkä salaisuus on siinä, että Uuno Turhapuro ei ollut – eikä ole – Loirin ainoa tunnettu komediahahmo. ”Kyllähän siinä sitä (testamentin jättämistä) oli. Mainiossa elokuvassa Loiri antaa itsestään avoimen kuvan. VESA-MATTI LOIRI Loirille 29 vuoden ajan, se olisi leimannut hänen muut työnsä peruuttamattomasti. ”Otetaan esimerkiksi Kuselan ensimmäinen levy, ei se huono ole”, Loiri arvioi, mutta sanoo, että joku kertakäyttöisempi, ehkä jo vähän unohtunutkin levy – esimerkiksi Tyynen Pimpeli Pompeli – olisi voinut jäädä tekemättä. Olin kuullut niitä aikaisemmin radiosta ja digannut. Loiri on ilmoittanut, ettei koskaan kirjoita tai sanele muistelmia, koska ”hänen olisi loukattava ihmisiä” eikä hän halua tehdä niin. ”Minulle on tullut hyvin tärkeäksi tämä Jenni Vartiaisen kanssa tehty kappale Halvalla. Ja miksei. Vesku vaikuttaa jopa testamentilta. Kansa sai. Mutta Loirille ei käynyt niin. Tämän syksyn Tuomittuna kulkemaan -levyllä kuullaan Tuure Kilpeläisen Kaihon Karavaania. Hän seurasi legendaarisen taiteilijan perässä levytysstudiolta Lapin-mökkiin, keikoilta arkistokellareihin sekä kuunteli tarinoita naisjutuista ja traagisiin elämänvaiheisiin – yksi Loirin neljästä lapsesta, Jani, kuoli kolarissa vuonna 1994, samoin entinen vaimo Mona 17 vuotta aikaisemmin. Sitten Vesku-elokuvan ensi-illan 2010 Loiri on laihtunut lähes 50 kiloa. Siinä on hyvin erikoislaatuinen tunnelma. Kun rooleja oli niin monta muistissa, ne eivät yllättäen sekoittaneetkaan hänen tulkintaansa tai katsojien mielikuvia tulkinnasta. Kun olemme katsoneet Ulvovaa Mylläriä emme ole nähneet Uunoa. Syy uran jatkumiseen on kuitenkin ennen kaikkea terveydellinen. Olin sanonutkin sen jollekin, kehunut Mielin määrin kahvia ja tupakkaa -tekstiä. Luin sitä iPadilta vielä siellä teatterilla. ”Kuka muu levy-yhtiöpomo olisi suostunut moiseen?” Kuselan Naurava Kulkuri on yksi Loirin suosituimpia kappaleita. Vexi Salmen tehtävä oli levy-yhtiössään täyttää kansan tarpeet. Ihastuin biisiin heti, vaikka sen opettelemisen kanssa tulikin kova kiire. Hänelle ovat olleet kutakuinkin kaikki maan parhaat kirjoittajat Tuure Kilpeläisestä J. Alun perin esitin tämän Jennin kanssa hänen kiertueensa päätöskonsertissa Kansallisteatterissa. Vastaus kuului: ’Pidätsä tuollaisesta musasta?’ Onneksi sain pidettyä turpani kiinni.” Levyilleen Loiri on tottunut hakemaan myös uutta lähestymistapaa vaihtaen aina silloin tällöin bändinsä muusikoita. Nyt on intoa ja kuntoa jatkaa paitsi levyjen tekemistä, myös näyttelemistä ja edessä on muutamakin elokuvatyö, vaikka diabeteksen kanssa taiteilija yhä joutuukin elämään ja liikkuminen on vaikeampaa kuin ennen. ”Vittu se on raskas numero! Kun vielä röökaa, niin siinä on hampaat kurkussa koko ajan!” 2000-luku – Testamentista uuteen nousuun Mika Kaurismäki ohjasi dokumentin Vesku kolme vuotta sitten. Kaurismäen dokumentti sai hoitaa saman asian. Tuottaja Hannu Pikkaraisen valvonnassa syntyi akustisia, intiimejä tulkintoja. Toinen levyn tärkeistä kappaleista on Tie Pohjoiseen, jonia Vesku tulkitsee Samuli Edelmannin kanssa. Mutta halusin levyttää sen omalle levylle Jennin kanssa, vaikka hän olikin levyttänyt sen aikaisemmin itse”, Loiri kertoo. ”Lappi-levyissä on kaksi erityisen läheistä kappaletta: Kolmannen naisen Tästä asti aikaa ja Tehosekoittimen Hetken tie on kevyt. Vuosina 2006–2008 julkaistu Lappi-trilogia Ivalo-InariKasari oli kuin suomalaistettu versio Johnny Cashin American-levysarjasta. ”Kaihon Karavaanin löytyminen oli ihmeellinen juttu”, Loiri ihastelee, kehuu yhtyettä ja nostaa esille erityisesti kaksi levyn kappaletta: Jenni Vartiaisen Seili-albumilleen aikoinaan levyttämän Halvalla sekä nimibiisin Tuomittuna kulkemaan. Biisin takaa löytyy Loirin kehuma Juha Tapio ja kappaleeseen liittyy eräs unohtumaton hetki: ”Me ajettiin sillä leffassa nähdyllä paskalla autolla yhdessä Samulin kanssa ja juteltiin rooleistamme ja siitä työstä. Kansa halusi. Karjalaiseen sekä Paula Vesalasta Olavi Uusivirtaan. Kun kuulemme hänen laulavan pitkän version Väliaikaista-kupletista, emme kuule edes mielessämme hänen sössöttävän Uuno-tunnarin tarinaa naapurin Labradorin noutajasta. Molemmissa karismaattinen, elämää nähnyt tulkitsija vetää omat versionsa enemmän tai vähemmän tunnetuista klassikkobiiseistä. Yhtyeistyö alkoi Tuomittuna kulkemaan -elokuvan pr-kiertueella ja jatkui levytysstudioon
VUOSITUHANNEN KATSOTUIN KOTIMAINEN DOKUMENTTIELOKUVA BLU-RAY JA DVD KAUPOISSA 11.12.
Himo levittää ilosanomaa on alusta asti kuulunut taudin kuvaan. 7–8-vuotiaana kuuntelin purkkabändejä kuten Mud, Slade ja The Sweet. Laineen tuoreimmat työnäytteet musiikkijournalismin saralla ovat dokumenttisarjat Rock-Suomi ja Iskelmä-Suomi. Aiemmin hän teki sitä huvin vuoksi. Louis Prima, Earl Bostic, Stan Getz, Modern Jazz Quartet, Horace Silver, Gerry Mulligan ja tietty vanhan liiton jatsisetti jäi jo varhain takaraivoon kytemään.” Kuka keksi rock’n’rollin. Palkintoja niittäneet sarjat perustuvat samaan uteliaisuuteen, josta paatunut musiikin ystävä on kärsinyt kakaravuosista asti. Laine aloitti 10-vuotiaana kitaransoiton. ’Kuunnelkaa, tämä on parasta!’” ”Kotona ei soitettu mutta suhtauduttiin myötämielisesti musiikkiin. itsensä siksi mitä erikoisimmista hankkeista. ”Jälkiviisaasti voi sanoa, että olen pienestä pitäen ajatellut vähän musiikkitoimittajamaisesti. Samoihin aikoihin – Elviksen kuoleman tietämillä – 1950-luvun rock’n’roll. Aloitin musadiggailun aika nuorena ja halusin aina myös tietoa 42 kuulemastani musiikista. Vuodesta 1990 Yleisradio on maksanut Pekka Laineelle palkkaa hänen lempipuuhastaan. Hurriganes oli kovin kotimaisista. Monet faijan suosikeista ovat matkan varrella päätyneet omaankin levyhyllyyn tärkeälle paikalle. Luin Suosikki-lehteä ja levyjen kansista tihrustin soittajien nimiä. TEKSTI PALE SAARINEN KUVAT MARKUS PAAJALA 11.2013, Yle Radiotalo, Pasila. Päätoiminen musiikkitoimittaja ja sivutoiminen amatöörikitaristi on tehnyt intohimostaan itselleen ammatin. Vastapäätä istuva mies jaksaa puhua musiikista väsymättä. Kaikella on juuret PEKKA LAINE tunnustaa innostuvansa helposti ja huomaa löytävänsä 4. Olen aina löytänyt kavereikseni samanlaisia hörhöjä ja rakastanut musiikista sauhuamista
43
En ole tietenkään tutkija sanan akateemisessa mielessä, mutta kysyn samanlaisia asioita, joita tutkijat kysyvät. Haluan tietää, mistä asiat tulevat. Kiinnostus musiikin historiaa ja monenkirjavia evoluutiorönsyjä kiihtyi. Lopputulos on syönyt huomattavan määrän työtä ja ammattitaitoa. Arkistomateriaalilla, musiikilla ja todistajalausunnoilla yritetään rakentaa mylläkkä, joka herättää tunteita ja uteliaisuutta. Heräsi valtava himo tietää, mistä kaikki tämä mieltä kiihottanut musiikki tuli. Historialähtöisyydestä tuli minun musiikillinen maailmankatsomukseni. Vaikka kuinka avarakatseisesti ja ammatillisesti yrittäisi suhtautua musiikkiin, oma maku vaikuttaa siihen, miten maailman kuulee. ”Omat laulunsa esittävästä artistista on tehty kaiken mittatikku, Bob Dylanin ja punkin jälkeisen maailman, sata, Iskelmä-Suomessa noin 80. Rock-Suomessa haastateltavia oli reilusti yli Omat laulunsa esittävästä artistista on tehty kaiken mittatikku Bob Dylanin ja punkin jälkeisessä maailmassa, palvotuin ja varjelluin pyhä lehmä. Blues, jazz, soul, rhythm and blues, gospel ja Jamaikan soundit veivät mukanaan. Tajusin heti, missä mennään. Olen aina halunnut pitää luukut auki maailmaan ja pahimman vouhotusvaiheen mentyä olen kuunnellut paljon indierockia ja muuta ’oman aikani musiikkia’. ”Afroamerikkalainen perinne on jättänyt syvimmät jäljet. Elvikseen, Frank Sinatraan, Olavi Virtaan sekä miljooniin soul- ja country-artisteihin viitaten: muiden tekemiä kappaleita tulkitsemalla voi myös syntyä aika syvää kamaa.” ”Uskon arvorelativismiin musiikissa. Sillä oli kauaskantoiset seuraukset. Angstisen ja jäykin rantein totaalisen svengittömästi vedetyn rockin kanssa on ollut vaikeampaa välillä.” Rock-kulttuurin totinen suhtautuminen omiin pyhiin arvoihinsa saa Pekka Laineen mielestä usein rasittavia piirteitä. Myös Iskelmä-Suomen tekijöille sarja oli oman mukavuusalueen ulkopuolelle ulottuvaa tutkimusmatkailua. Primitiivinen, rytmistä lähtevä hurmoksellinen musiikki vaikutti kaikkein kiihkomielisimmässä iässä. Kuka esitti alkuperäisen version. 1970-luvulta alkava uuden iskelmän historia ei kuulu samalla lailla virallisesti arvostetun piiriin kuten vaikkapa suomenkielisen rockin suuret lauluntekijät tai tango. Rockabillysta avautui portti amerikkalaisen juurimusiikin ryteikköön. Molemmissa sarjoissa päähuomio kiinnittyy tapaan, jolla kotimaisen populaarimusiikin tarinaa kerrotaan. PEKKA LAINE iski lujaa. Nykyisin koen ohjelmatyössä olevani jonkinlainen palvotuin ja varjelluin pyhä lehmä. Usko rockjengin kykyyn hahmottaa musiikkimaailmaa oman fakin ulkopuolella on välillä koetuksella.” POP MEDIAN ARKISTO Pinnan alle Pekka Laineen toimittamissa ja käsikirjoittamissa Yle Teeman Rock-Suomi- ja Iskelmä-Suomi-sarjoissa pyrittiin pintaa syvemmälle tuttujen aiheiden käsittelyssä. Hypnomen vuonna 1997. Punk tuli silloin kun tuli. Usein esimerkiksi Iskelmä-Suomea tehdessä törmäsi tähän ’eihän ne tee edes omia biisejä’ -soopaan. Näen ylipäätään musiikkijournalismin joukkueurheilula-. Laine kritisoi hieman singer-songwriter-keskeistä kulttuuria. Olemme yrittäneet luoda tuoreen fiiliksen ja yhdistellä teemoja yllättävällä tavalla. Biisit saavat merkityksensä vasta tulkinnan ja yleisön vastaanoton kautta. Hip hop tuntui alusta asti todella kiehtovalta. Olemassa olevat tosiasiat eivät muutu, eikä niihin liity välttämättä suuria paljastuksia. Eri perinteillä ja tyylilajeilla on oma estetiikkansa ja omat arvonsa. Sarjoja varten haastateltiin huomattava joukko suomalaisia musiikin ammattilaisia. Rockin kriteereillä ei kannata arvottaa kaiken maailman musiikkia. ”Rock-Suomesta lähtien olennaisinta dokumenteissamme on ollut se, miten puhutaan. Itse kohottaisin tulkinnan ja yleisön ja artistin välisen yhteyden tätä teosajattelua tärkeämmäksi ulottuvuudeksi populaarimusiikissa. Jos katsojalle jää nälkä ja jano, olemme onnistuneet.” Iskelmä-Suomessa käsiteltiin aiheita, jotka ovat jääneet paljon vähemmälle huomiolle kuin rockin keskeiset käänteet tai iskelmän varhaisempi niin sanottu kulta-aika. 44 amatöörikulttuurihistorioitsija. Vastauksissa saan ottaa viihteen nimissä enemmän vapauksia.” ”Olen toki kiinnostunut muustakin kuin menneestä. Alkoi toistakymmentä vuotta kestänyt fanaattinen trippi, jossa musta musiikki oli keskiössä. ”Näitä dokkareita on tehty isolla tiimillä
NIMI: Pekka Laine SYNTYMÄAIKA JA -PAIKKA: 1966, Helsinki URA: • Yleisradion musiikkitoimittaja vuodesta 1990 • Rock-Suomi (YLE Teema, 2010) Iskelmä-Suomi (YLE Teema, 2012) • Soundi-lehden avustaja vuodesta 2000 • The Hypnomen -yhtyeen kitaristi 45. KUKA
Sikäli se liittyy suoraan musiikkijournalistiseen puoleen, että perimmäisenä motiivina on molemmissa rakkaus musiikkiin. Muusikkous tarkoittaa heittäytymistä, vaivannäköä ja oppirahojen maksamista täysmääräisinä. Kyse on keinosta päästä syvempiin tunnetiloihin, muihin maailmoihin tai kevyesti irti arjen ankeimmista piirteistä. Jos osaat tehdä hot dogeja, et ole vielä kokki.” Monipuolisesti sivistyneiden vanhempien kollegojen esimerkki on opettanut, ettei popmusiikin parissa puuhaamisen tarvitse olla humpuukiälykääpiömeininkiä. Samaa ihmehiihtäjien joukkoa tässä ollaan. Kaikki kirjoittajat ja dokumentaristit oppivat toisiltaan ja imevät vaikutteita. INFO JOHN COLTRANE A Love Supreme (1965) jina, yhteisöllisenä ilmiönä – vaikka jutut tehdään yksin. Intensiivisimmät musiikkielämykset ovat vihjaisu siitä, että se mikä näkyy ei ole kaikki.”. Lasken kaikki musiikille liikaa uhranneet samaan heimoon kuuluviksi.” ”Itselleni on ollut ammatillisesti todella tärkeää työskennellä kovan luokan tyyppien kanssa. ”Tunnen paljon muusikoita ja tiedän, mitä eroa heidän omistautumisensa ja minun räpeltelyni välillä on. Oma suhde musiikin tekemiseen avaa lisää luukkuja myös toimittajana. Musiikki on perheen ohella tärkein asia maailmassa. Meikäläisen kaltaiselle pakanalle musiikki on uskonnon vastine. Soittajaksi itseään kutsuva herra on tästä tarkka. Arvostan kaikkia, jotka tekevät juttuja tosissaan, suurella sydämellä ja kunnianhimolla. Itse en ole panostanut soittamiseen niin paljon, että nimitys olisi oikeutettu. Muusikoksi Lainetta ei kuitenkaan saa kutsua. Jos potkit palloa puulaakisarjassa tai käyt lenkillä, et ole välttämättä urheilija. Tärkeitä nimiä ovat olleet muun muassa Pekka Gronow, Jukka Lindfors, Jake Nyman, Peter von Bagh ja Juhani Similä. He ovat olleet paitsi työkavereita myös esikuvia ja innoittajia. PEKKA LAINE Top 10 -albumit ja -biisit OTIS RUSH My Love Will Never Die PROCOL HARUM Whiter Shade of Pale HANK WILLIAMS Alone and Forsaken LITTLE RICHARD Here’s Little Richard (1957) THE SONICS Here Are The Sonics (1965) ELVIS PRESLEY Baby Let’s Play House SAM COOKE A Change Is Gonna Come CAROLA Penkki, puu ja puistotie THE KINKS Waterloo Sunset THE BEATLES Revolver (1966) MILES DAVIS Sketches of Spain (1960) THELONIUS MONK ’Round Midnight TAISTO AHLGREN Pettäjän tie ROY ORBISON In Dreams LOVE Forever Changes (1967) THE BEACH BOYS Pet Sounds (1966) JOHNNY BURNETTE ROCK’N’ROLL TRIO Johnny Burnette Rock’n’Roll Trio (1956) DJ SHADOW Entroducing (1996) Pekka Laineen ohjelmia voi katsoa osoitteessa: areena.yle.fi 46 AMY WINEHOUSE Back to Black (2006) Kitaramies Bänditouhut lähes 20 vuotta toiminnassa olleen The Hypnomenin ja muiden projektien parissa muodostavat tärkeän osan Laineen musiikkiaktiviteeteistä. Pitää on tietyllä vakavuuden tasolla, jotta voi sanoa olevansa muusikko. Voin olla musiikkiasioista täysin eri mieltä esimerkiksi Samuli Knuutin kanssa, mutta pidän hänen tekstejään inspiroivina. Monipuolisesti sivistyneiden vanhempien kollegojen esimerkki on opettanut, ettei popmusiikin parissa puuhaamisen tarvitse olla humpuukiälykääpiömeininkiä.” ”Soittaminen on minulle yksi musiikkientusiasmin muoto
47
Oman biseksuaalisuutensa kautta Reedillä riitti sympatiaa ja ymmärrystä hylkiöille. päivä kuollut amerikkalaisen vaihtoehtorockin jättiläinen ehti käydä läpi ja olla kätilöimässä niin monta musiikkityyliä, että merkittävyytensä tuntuu loppujen lopuksi melkein yllättäneen nekrologien kirjoittajat. Reed kirjoitti journalistin terävyydellä ja kirjailijan sydämellä todellisista ihmisistä – asioista, joita näki ympärillään. Transvestiittien (Candy Says) ja ikääntyneiden elokuvatähtien (New Age) yksinäisyys on vieläkin koskettavampaa ja syvempää, koska sen on aiheuttanut jonkinlainen sosiaalinen stigma, jonka läpi Reed kuitenkin onnistuu leikkaamaan. Tämä. Hän oli doo wopia ja kahvijäätelöä rakastava pehmo, joka tykkäsi laulaa väkivallasta ja soittaa kitaraa tavalla, joka kuulosti siltä kuin hän olisi halunnut tappaa sen. Näihin aikoihin tulivat myös ensimmäiset homoseksuaaliset tuntemukset. Katujen energian ja kielen välikappale, joka pohjimmiltaan halusi olla vakavasti otettava kirjailija. Aiemmin populaarimusiikin aihepiiriin kuulumaton aines sai äänensä kuuluville. Poika esikaupungeista Reed syntyi ja asui Brooklynissa ja muutti kahdeksanvuotiaana Long Islandin esikaupunkialueelle. Brooklynissa kadun puherytmit ja hierarkia kuitenkin pesiytyivät jo nuoreen poikaan, ja poikana nautitut egg creamit (Set The 48 Twilight Reeling) ja ”punk-savukkeet” (Blue in the Face) olivat ensimmäisiä askeleita aikuisuuden nautintojen maailmaan. Yhtyeen vaikutus on oikeastaan melko pöyristyttävä. On vaikea kuvitella goottia, no wavea, punkia ja uutta aaltoa ilman Velvetsien tekemää pohjatyötä. Syy, miksi Velvets erottui massasta, on pitkälti Andy Warhol. Sen ohessa tuli harrastettua kuitenkin bändisoittoa erilaisissa yhtyeissä (The Jades, LA and the Eldorados) ja baareissa (muun muassa mustien klubi 800 Club) luuhaamista. Debyytin kansitaiteilija ja ”tuottaja” Warhol antoi käytännössä nimensä yhtyeen käyttöön ja kävi levytysstudiossa ilmeisesti vain kerran toteamassa, että kaikki on ”fantastista”. L TEKSTI JEAN RAMSAY KUVAT POP MEDIAN ARKISTO okakuun 27. Tuntuu miltei tähtiin kirjoitetulta, että keskiluokkaisesta Lewis Allen Reedistä kuoriutui New Yorkin hämärien kujien musta prinssi LOU REED, kaiken popmusiikkiin pesiytyneen karmeuden ja räikeyden kummisetä. Yhtye itse ei ollut varauksettoman innoissaan uudesta jäsenestä ja yhteistyö nähtiin projektiluonteisena, mikä näkyy debyytin nimessäkin (The Velvet Underground & Nico, 1967). Toimipa nuori Reed jopa DJ:nä collegeradiossa, jossa hänellä oli ohjelma Excursions on a Wobbly Rail, jossa hän soitti rakastamansa doo wopin ja alkukantaisen rockin ohella niinkin epäkonventionaalista musiikkia kuin Ornette Colemanin, Don Cherryn ja Archie Sheppin free jazzia. Reed oli ennen kaikkea kävelevä ristiriita: Long Islandilta kotoisin oleva keskiluokkalainen juutalaispoika, josta kuoriutui vaihtoehtorockin musta prinssi. Syracusen yliopistoon kirjoittautuessaan 1961 Reed valitsi kirjallisuuden. Köyhemmässä perheessä tämä olisi luultavasti hakattu pojasta ulos, mutta Loun varakkaat keskiluokkaiset vanhemmat veivät lapsensa Creedmore Staten mielisairaalan lääkäreiden puheille, jossa Loulle päädyttiin antamaan sähköshokkeja kolme kertaa viikossa kahdeksan viikon ajan kesällä 1959. Warholin kautta yhtyeen laulajaksi tuli myös Nico (Christa Päffgen, 1938–1988), jonka saksalainen kulmikkuus ja platinablondin kylmyys istuivat yhtyeen kaksiväriseen imagoon hämmästyttävän hyvin. Reedin ansiot ovat lukuisat, mutta yksi on ylitse muiden: hän veti stiletillä nuorisokulttuurin pehmeän alavatsan auki ja antoi kaikenlaisen saastan tulehduttaa sen. Tuhoaja Synkän ja vaikeita aiheita kaihtamattoman rockmusiikin koko kaanon kasvaa hyvin pitkälti niistä siemenistä, jotka Velvet Underground ja detroitilainen The Stooges istuttivat. Shokkiarvot sikseen, sillä kaiken karmean ohessa popin maailmaan virtasi myös jotain todellista. Kyse ei kuitenkaan ollut säälistä vaan halusta näyttää äärimmäisen esimerkin kautta, mitä ihmiset tekevät toisilleen. Vaihtoehtorockin kameleontin monet kasvot ”Lurid” on englannin kielen adjektiivi, joka tarkoittaa karmeaa ja räikeää
49
Syy aurinkolaseihin ja selkä yleisöön päin soittamiseen oli kuitenkin Warhol. Yhtye oli antiteesi klassisesta popyhtyeestä. Yhden hitin yhtyeen nimeksi tuli The Primitives. Sen viimeistelemättömyys repii ohjekirjan riekaleiksi ja näyttää, että homma saa mennä punaiselle, kitarat saavat kuulostaa siltä kuin kaiuttimista tulisi kirves päähäsi eikä sanoista tarvitse saada selvää. Kappaleiden hitaat mandrax-biitit (Venus in Furs) ja riitasointuinen dissonanssi (Black Angel’s Death Song) oli- Tätä kokeilevuutta laitetaan paljon John Calen piikkiin, mutta ei tarvitse kuin kuunnella Run Run Runin kitaroita ymmärtääkseen Reedin soiton primitiivistä voimaa. Sen ruma soundi on monilta osin vastuussa niin lo-fista kuin no wavestakin. Orkesterin täydensivät Reedin Syracusen aikainen kurs- vat antipopmusiikia parhaimmillaan. Selkä yleisöön päin aurinkolasit päässä esiintynyt, mustaan nahkaan verhoutunut yhtye tuntui tekevän kaiken päinvastoin kuin ajan normistoon kuului. Vaikka yhtyeen debyytti on äänestetty monessa yhteydessä yhdeksi maailman parhaimmista levyistä, alkuperäisen Velvetsin suurin taiteellinen saavutus lienee kakkoslevy White Light / White Heat (1968). Mukana oli bassorumpuja lattiatomeina soittava naisrumpali, jonnekin aurinkolasiensa taakse eksynyt paljasjalkainen kitaristi-hujoppi ja lavan vasemmalla reunalla pitkätukkainen, kuin kirveellä veistetty ”walesilainen dracula”, joka sahasi viulustaan ihmeellistä vellovaa pahoinvoinnin kudelmaa. Varmaa on kuitenkin, että Velvet Underground oli ensimmäinen popyhtye, joka ei pyrkinyt miellyttämään. Primitiivistä tosiaan: Reed ja Cale olivat alun perin tavanneet, kun jälkimmäinen värvättiin Reedin taustabändiin tämän onnistuttua säveltämään The Ostrich -pikkuhitin kyseenalaiselle Pickwick Records -pikkuyhtiölle, joka julkaisi halpoja niin sanottuja kokoelmia, joiden artistit kuulostivat ja näyttivät listojen kärkinimiltä vaikka olivat käytännössä studiomuusikoita. Debyytti näytti yhtyeen koko osaamisen: Reedin herkän ja melodisen puolen, Calen kivikasvoisen synkkyyden sekä. Reed kutsui sitä ”ostrich-vireeksi”. Velvet Undergroundin salainen ase oli John Cale, klassisesti koulutettu viulisti, Lamonte Youngin oppilas ja tämän kokeellisen orkesterin Dream Syndicaten jäsen. John Calen mikitetty alttoviulu oli jotain, mitä ei aiemmin popmusiikin kontekstissa oltu kuultu: riitasointuinen, karhea ja konfrontationaalinen. Calen huomion kiinnitti Reedin kitara, jonka jokainen kieli oli viritetty samaan nuottiin. si- ja bändikaveri, niin ikään Long Islandilla kasvanut rock-friikki Sterling Morrison, jonka kämppiksen Jim Tuckerin pikkusisko Moe tykkäsi soittaa rumpuja ja päätyi hieman hämmästyksekseen täydentämään tämän oudon yhtyeen. Calen kautta Reedin katu-uskottava ja kova ”Lennon” sai uuden tason. LOU REED 50 ei estänyt ensin Reediä ja myöhemmin John Calea lähtemästä suhteeseen Nicon kanssa. Tämä oli värvännyt Velvetsit soittamaan Exploding Plastic Inevitablessa, multimediasirkuksessaan, jossa Warholin staattisia elokuvia projisoitiin yhtyeen päälle tämän esiintyessä. Velvetseistä tuli taiderock-bändi, yksi maailman ensimmäisiä
Robinsonit esittelivät Reedin RCA:n A&Rosaston varapääjohtajalle Dennis Katzille, joka myös innostui ajatuksesta, että Reed lähtisi soolouralle Dennis Katzin tuottaman, epäonnistuneen debyytin jälkeen Reed sai taustatukea Bowielta ja Mick Ronsonilta läpimurtolevylleen Transformer (1972), jonka kappalelistaa katsoessa huomaa, miten keskeinen se on hänen uralleen: Walk on the Wild Side, Satellite of Love, Perfect Day... Hän oli yrittänyt ja epäonnistunut. helmikuuta 1968 nauhoitetulla keikalla Reed repii yhtyeen limbossa roikkuneen I Can’t Stand It -hitin kappaleiksi. uusia sävellyksiään, joista yksi oli raakilemainen Walk on The Wild Side. Toki on myös niin, että manageri Steve Sesnick kaatoi Reedin korvaan myrkkyä ja koitti vakuuttaa tätä siitä, että hän oli yhtyeen todellinen lahjakkuus. Vaikka levy oli menestys, tuli siitä Reedille myös albatrossi. Steve Sesnickin juonittelut olivat imeneet mehut Reedistä. Suru ja turhautuminen, mutta toisaalta uuden soittajan tuoma into on käsin kosketeltavaa. Yhtä kaikki, Reed koki muusikonuransa olevan lopussa. Usealla bootlegilla julkaistu veto on yksi hurjimmista koskaan vinyylille tallennetuista. Reed alkoi palata New Yorkiin, käydä klubeilla ja tapaamassa ihmisiä, etenkin kolumnisti Lisa Robinsonia ja tämän miestä Richardia. Muuttuja Voi liioittelematta sanoa, että lähdettyään Velvet Undergroundista Reed sai jonkinlaisen hermoromahduksen. Rauhaa ei kestänyt kauaa, hieman yli vuosi. Yule oli taitava basisti ja hyvä laulaja, joka toi rutkasti groovea pökkelömäiseen yhtyeeseen. 80-luvulla julkaistut ylijäämäkokoelmat VU (1985) ja Another View (1986) antoivat nimensä mukaisesti uuden näkökulman Velvet Undergroundin etsikkovuoteen helmikuun 1968 ja syyskuun 1969 välillä. Toisessa ääripäässä on Calen sahauksen varassa kulkeva Hey Mr. Yhtyeen viimeiseksi jääneen, Warhol-hahmo Brigid Polkin sattumalta kasettinauhurilla yleisöstä 23. Bowien kautta aukesi sauma valtavirtaan, mutta samalla 51. Reed itsekin kujerteli ja hihitteli (Beginning to See the Light) läpi levyn kuin lääkityksensä kuntoon saanut entinen itsemurhaaja. 17-minuuuttisella Sister Rayllä Calen aikainen VU oli maalannut itsensä nurkkaan, josta ei ollut muuta poispääsyä kuin purkaa lattia alta. Rain ja toisessa Doug Yulen basson kuljettama, ilkeästi groovaava Foggy Notion (tässä päästään studiossa lähelle sitä transsimaista hypnoottista groovea, johon yhtye ylsi Yulen aikoina livenä). Viimeiseen levyyn päästessä Sesnick oli alkanut nostaa Yulea valokeilaan. Ei voi varmuudella tietää, oliko kaiken pohjalla vielä katumus siitä, että hän oli ajanut Calen yhtyeestä. Yhtyeen kolmoslevy oli seesteinen ja hiljainen, ja usealla kappaleella lauluosuudet esitti viattomalla pojan äänellään hieman yllättäen Doug Yule. elokuuta 1970 nauhoittaman Live at Max’s Kansas City -keikan jälkeen Reed ilmoitti lähtevänsä yhtyeestä ja muuttavansa vanhempiensa luokse Long Islandille. Sesnickin motiivit olivat eittämättä kaupalliset: poistamalla Calen viulu-dronet ja taidepaskan yhtyeestä saataisiin mahdollisesti hiouttua mukiinmenevä dood wop -pohjainen kitarapopbändi. Niiden väliin mahtuu She’s My Best Friendin Beatlespastissi ja useita raakilemaisia (ja usein parempia) versioita Reedin soolouran ensimmäisten levyjen biiseistä. Reed listattiin kansiteksteissä toiseksi viimeisenä, ja muutenkin yhtye oli kasassa enää oikeastaan vain paperilla (Tucker ei juurikaan soita levyllä ja Morrison keskittyi kasvattamaan viiksiä ja soittamaan Rock ’n Rolliin hienoa elohopeamaista soundiaan). David Bowien rooli Reedin (kuin myös Iggy Popin ja The Stoogesin, muuten) esiin tuomisessa on kiistaton: Hunky Dory oli omistettu VU:lle. Reedin levylle kirjoittamista kappaleista hienoimpia ovat hitaat New Age ja levyn sulkeva Oh! Sweet Nuthin’, joka tuntuu olevan eräänlainen olankohautus ja hyvästijättö yhtyeelle, josta hänet oli savustettu ulos. Muutettuaan vanhempiensa luo Reed huomasi pian työskentelevänsä isänsä tilifirmassa konekirjoittajana. Kujertaja Yksi syy muutokseen on usein se, ettei ole enää mihin mennä. Morrisonin ja Tuckerin primitiivisen rock’n’roll-sydämen, mutta kakkoslevy tiivisti kaiken tämän polttopisteeseen, joka poltti reiän rockin tajuntaan. Runonlausuntailtojen ohella Reed esitti Robinsoneille Yksi syy muutokseen on usein se, ettei ole enää mihin mennä. John Calen korvasi nätti poika Doug Yule, joka näytti ja kuulosti niin paljon Reediltä, että tätä luultiin hänen veljekseen. Yulen ensimmäisellä, vain viikko Calen lähtemisen jälkeen Clevelandin La Cavessa 10. Kun Yulen aikainen yhtye viimein pääsi studioon, jäi moni keikkasuosikki sivuun (What Goes On oli ainoa kappale, joka kuulosti siltä miltä yhtye kuulosti livenä). Loppuun asti hän joutui esittämään sen kappaleita, vaikka esimerkiksi juuri Walk on the Wild Side kuulostaa täysin erilaiselta kuin Reedin muu tuotanto. Soolourallaan Reed tuntui vihdoin saavan nauttia Velvetsien kylvämää satoa. Ja Lou rakasti doo wopia, kauniita juttuja. Bändin väkinäinen vääntäminen perinteisen popbändin suuntaan, Sesnickin halu nostaa Doug Yule bändin nokkahahmoksi ja vanhan VU:n shokissa oleva ruumis (sulkeutunut Morrison ja ensimmäiseen raskauteensa keskittynyt Tucker) varmasti ajoivat Reedin reunan yli
Mieliartistienkin pistäminen paremmuusjärjestykseen tuntuu ihan mahdottomalta. VU-levyistä eniten tuli kuunneltua kolmatta levyä Velvet Undeground. Eduardo Martinez (The Flaming Sideburns) 1. (Ei ollut vielä nettiä, ei edes nuottikirjoja.) Plus se tietysti vaikutti, että levy on niin ehjä kokonaisuus. Asuin silloin Kemissä, ja VU-levyt piti tilata Englannista. Muu on toissijaista. Maailma näyttäisi paljon feikimmältä, ellei Lou Reed olisi ollut meidän keskuudessamme. 2. 2. Löysin Lou Reedin Bowien Hunky Doryn takakannessa olevista Queen Bitch -kiitoksista. Osa siitä oli ehkä myös sitä, että kyseessä oli ensimmäinen Lou Reed -levy, jossa oli sanat. Tämä tapahtui 14-vuotiaana. Olen aina ollut underdogien puolella, joten tuo vetosi muhun. Reedin soolodebytti on mun toinen suosikkini, ehkä siksikin, kun se on aina ollut niin aliarvostettu. Lou kirjoitti sydämellään outcasteista ja sorretuista. Berlin teki lähtemättömimmän vaikutuksen, ilman sitä varmaan omat biisinikin olisivat aivan erillaisia. Ainakaan minulla ei olis ollut Candy Darling -yhtyettä, en tiedä olisinko oikeastaan alkanut ollenkaan soittamaan ilman VU:ta. Siinä on mielettömän hyvä taustakuoro ja saksofonisoolo! 2. 1. Mikä oli ensimmäinen kontaktisi Reedin ja mikä hänen musiikissaan koukutti. 3. Lou ja hänen kaltaisensa ovat tuoneet urbaania, runollista näkemystä musiikkiin. Kaverpiirissä kuuntelimme ahkerasti Velvet Undergoundia ja Lou Reedia, ja sitä kautta se ikään kuin ui iholle. Banaanilevy edelleen, eli Velvet Underground & Nico. Siinäpä hyvä opetus kaikille. Ensimmäinen kontaktini Lou Reediin taisi olla Argentiinassa 80-luvun lopussa, kun kuulin Sumon (paikallisen orkesterin) coverin Leave Me Alonesta. 3. Tietysti. Siinä kiteytyy oikeastaan melkein kaikki, mitä pop voi oikeiden tähtimerkkien vallitessa olla. 2. Ilari oli muuten tuolloin ilmetty Jim Morrison nahkahousuineen, valkoisine paitoineen ja pitkine hiuksineen. 3. Miltä popmusiikin maailma näyttäisi ilman Reediä. 3. Saman vuoden lopulla olin ostanut kaikki VU:t ja Lou Reedit, mitä löysin. ilman Louta ”wild side” olisi jäänyt musiikissa vähemmälle huomiolle. Sen sijaan pidin melodioista. Hänellä oli katu-uskottavuuta – kuten New York -levyltäkin näkee ja kuulee. 1. 2. Ken tietää. Ja kaikki yhdistettynä toteutuksen särmään ja rosoon, joka tuo siihen elämänmakua. 3. 3. Kauko Röyhkä on jopa kirjoittanut kirjan sankaristaan, mutta monen muunkin hänen sukupolvensa – puhumattakaan nuorempien artistien – musiikissa soi häivähdys Lou Reedin henkeä. Soihtu jatkaa kulkuaan, Lou Reedin kautta löysin puolestani Anthony and the Johnsonsin. Olin töissä Pyynikin kesäteatterissa 16-kesäisenä, ja siellä Ilari Johansson suositteli ”banaanilevyn” ja Transformerin ostoa. Sen jälkeen kävelin kirjastoon lainaamaan loput ja sekosin. 2. Lempilevysi Reedin tuotannossa. LOU REED Lou Reed suomalaisten muusikoiden muistoissa Lou Reed on vaikuttanut moneen SUOMALAISEEN MUUSIKKOON. Se rohkeus ja suuren suuri sydän! Loun perillisiä ovat esimerkiksi Antony Hegarty, joka transgenderinä julkaisi aiheesta riipaisevan kauniin debyyttinsä ja laittoi oppiäitinsä (Lounkin ystävän) Candy Darlingin levyn kanteen – kaikki tämä Reedin rohkaisemana. Miksi Beatlesistä puhuessa lastenlaulumaiset melodiat ovat nerokkuutta, mutta Lou Reedin yhteydessä ne ovat joidenkin mielestä vain sävellyksellistä köyhyyttä. Lauluääni, joka on yhtä kuin hallittu arroganssi. Vielä kun muutin Suomeen luulin, että Sweet Jane on Moot the Hooplen biisi, kunnes liityin Jack Meatbeat & The Underground Societyn jäseneksi. Ehkä 52 Manna 1. Minua koukutti ääni. Muoto muistaa hämärästi sisällön. Kirjallisuudessa hänelle on ollut sielunsukulaisia enemmän. Walk on the Wild Side taisi olla se biisi, minkä ansiosta jäin koukkuun. Hän oli myös ensimmäisiä avoimesti queer-identiteetissä olevia rocktähtiä. Tuo yhdistelmä oli ihan jotain muuta kuin mitä olin koskaan aikaisemmin kuullut. No ainakin teennäisempi ja laimeampi. Ehdottamasti Coney Island Baby on mun suosikkilevy, se on niin täynnä hyvää meininkiä, iloisuutta, rakkautta ja huumoria. Yhtä kuuntelee kun haluaa tanssia, toista kun miettiä, kolmatta melankolian kourissa. Lempilevyni on Transformer. Kaikki osaavat laittaa kolme sointua järjestykseen, mutta harva saa ne kuulostamaan ikuiselta ensimmäiseltä kerralta. -. Maritta Kuula (soolo, 500 kg Lihaa) 1. Lou on ollut pisaran sijaan koko pullollinen lähdevettä janoisille kuuntelijoilleen. 2. Kesä meni Doorsia ja Velvettejä kuunnellessa. Pyh sanon minä, itsevarmuutta omasta lahjakkuudesta ne ovat. Siinä on sitä oikeaa 70-luvun soundia ja myös hyvä pituus ylipäätään levylle kuin levylle. Isäni soitti minulle ”banaanilevyä” eli The Velvet Underground and Nico -albumia. Reedin biisien teksteistä en aluksi ymmärtänyt juuri mitään, vaan musiikki oli se, mikä tarttu: yksinkertaiset, nerokkaat melodiat ja niiden kanssa simppelit mutta jännät soinnut. 3. Olen huono pistämään levyjä arvojärjestykseen, etenkään hyviä levyjä. Yari (Se) Angster (The Valkyrians, Candy Darling) 1. Olavi Uusivirta 1. Mulle tärkeimmät eivät olleet feedback-levyt, vaikka rämisevää rockia ajoittain teenkin. Kolmoslevy The Velvet Underground ja debyytti The Velvet Underground and Nico. Yksinkertaisuus on kaikkein vaikeinta
Hän oli kaikki, mitä Reed naisessa saattoi toivoa: hiljainen, hyvännäköinen, ja kaiken lisäksi mies. Reedin 80-lukua värittävät avioliitto (jälleen) puoleksi meksikolaisen Sylvia Moralesin kanssa vuonna 1980 ja korkin kiinni laittaminen. Waves of Fear Blue Mask, Bottoming Out ja The Last Shot Legendary Hearts kronikoivat Velvet Underground oli ensimmäinen popyhtye, joka ei pyrkinyt miellyttämään. Hän näki meikkaavat pojat jonkulaisina turisteina hänen maailmassaan, jännityksen eikä niinkään itsensä etsijöinä. Ezrinin kautta Reed myös päätyi kirjoittamaan tekstejä Kissin konseptilevylle The Elder. Hän tykkäsi rääkätä Bettye’ä homoseksuaalisella menneisyydellään, sillä miten hänestä oli ’ihanaa imeä munaa’. Reed rakastui Bettyeen suorastaan hellyttävän nopeasti ja lähetteli tälle siirappisia runoja ja kukkasia. Helmet kaulassa, vaaleita hamepukuja, pitkät sääret ja hiljainen. se muokkasi uuden yleisön silmissä Reedistä jonkunlaista glam-artistia, josta tämä ei ollut varauksetta innoissaan. Oikein kunnollinen juutalaistyttö”, Billy Name on sanonut. Tämä laukaisi Reedissä surutyönomaisen prosessiin, jonka tulosta olivat hänen myöhemmän uransa kolme mestariteosta New York (1989), Songs for Drella (1990) ja Magic & Loss (1992). Olihan hän näyttävä nainen, täsmälleen saman näköinen kuin Loun yliopistoaikainen tyttöystävä Shelley. 192... Vuosikymmenen lopulla Reed yritti päästä eroon amfetamiineista viinalla. Näistä spiidi ja viina olivat hänen suosikkejaan”, muistelee Jim Jacobs, Rock ’n Roll Animal -kiertueen turvamies. ”Louta oikeasti kiinnosti keskiluokkainen koti kaikkine sohvineen ja juttuineen. Kansitekstit Reed päätti kuuluisaan lauseeseen ”you can’t beat 2 guitars, bass, drum”, joka 80-luvun soundi-ilmapiirissä oli melko primitiivinen lausunto. Sen nimi ei ole turhaan New York. Rachel esiintyy myös yhdessä Reedin kauneimmista rakkauslauista, Coney Island Babyssä: ”I’d like to send this one out for Lou and Rachel and all the kids and P.S. Vaikka oli itse pari vuotta aiemmin tehnyt aivan päinvastoin. Seuraava elämänkumppani Rachel (syntymänimeltään Tommy) oli näyttävä, puoliksi meksikolainen pitkäsäärinen transvestiitti. Parin riitaisa ja helvetilliseksi yltynyt yhteiselo tulee läpi Berlin-albumin (1973) painostavassa tunnelmassa. ”Kokaiinia, spiidiä, ruohoa, Qualuudeja ja viinaa. Levyn päättänyt Dime Store Mystery on tuokiokuva Warholin hautajaisista, josta alkoi odottamattomin tapahtumaketju Reedin uralla. Reed oli kärsinyt nukkumisvaikeuksista koko ikänsä, oikeastaan aina sähköshokkihoitojaksosta asti. The Blue Maskilla (1982) ex-Voivoids-kitaristi Robert Quine sai Reedin innostumaan taas kitaransoitosta, ja etenkin nimikappaleen hurja kitarameri lähenteli aggressiivisuudessaan Velvetsien huumaavinta mekkalaa. Aineiden ja viinan tilalle tuli moottoripyöräily, joka näkyy Legendary Heartsin kansikuvissa. Levyn tuottaja Bob Ezrin loi levylle samanlaisen kolkon äänimaailman kuin myöhemmin tuottamalleen Pink Floydin The Wallille. Reedin taistelua alkoholin kanssa. Aviomies Vanhempiensa luona Long Islandilla asuessaan Reed tapaili nuorta vaaleatukkaista tyttöä nimeltä Bettye Kronstadt. Addikti 70-luvulla Reedin aineidenkäyttö oli lakipisteessään. Reed ammentaa omasta taustastaan ja ympäristöstään tavalla, joka on konventioiden ja kliseiden ulkopuolella. Euroopassa kiertueella ollessaan hän jopa jätti puhelinlijan auki tyynylle viereensä voidakseen nukkua Rachelin kanssa. Rachelin hahmo myös näkyy Sally Can’t Dancen takakannessa. Reediä ärsytti glamin sukupuolimuuntumisleikki. Esiintyipä Reed jopa uuden harrastuksensa tiimoilta Hondan moottoripyörien mainoksissakin. Rachel vakiinnutti Reedin epätasaista elämää viitisen vuoden ajan. Sotakirves John Calen kanssa haudattiin, miehet kirjoittivat Warholille omistetun laulusarjan The Brooklyn Academy of Musicin tilauksesta ja St.Ann’sin kirkossa esitetty teos päädyttiin äänittämään ja 53. Pian Bettye jo käytti aurinkolaseja kätkeäkseen mustat silmät ja ruhjeet. ”Jos haluat meikata ja keikistellä kuin homo, niin sinun pitää sitten myös pystyä nussimaan ja imemään munaa kuin homo”, sanoi Reed kuuluisassa haastattelussa. Joku osa hänestä tykkäsi siitä, että asiat olivat järjestyksesä ja oli selkeät ruoka-ajat”, Sterling Morrison on sanonut ystävästään. New Sensationsilla (1984) Reed antoi Quinelle lähtöpassit ja hoiti tontin itse muun muassa soittamalla ensimmäisen levytetyn soolonsa vuosikausiin Little Sister -kappaleessa. Varsinkin kiertueilla Loun käytös oli kontrolloimatonta, ja hänellä oli yleensä mukana pari turvamiestä ja lapsenklikkaa sekä näiden äitihahmo Barbara Falk. Bettye yritti itsemurhaa viiltämällä ranteensa hotellihuoneen kylpyhuoneessa. Kauniina alkanut unelma ja rakkaus muuntuu huumeriippuvuudeksi ja väkivallaksi. Pari erosi lopulta vuonna 1973. Se on purkitettu muoto tuon kaupungin puherytmeistä ja olemuksesta, nopea ja säälimätön ja ilkeä ja jyrkkä ja poikkeuksellisen älykäs, hysteerisen hauska ja tinkimättömyydessään silti järjettömän humaani ja lämmin. Levyä pidetään yhtenä Reedin pääteoksista, ja siihen tiivistyy paljon noiden vuosien klaustrofobiasta. Vaikka Rachel tuntuu levy-yhtiön PR-osaston kehittämältä ihanteelliselta Lou Reed -barbielta, ei ole epäilystäkään, etteikö Reed olisi todella rakastanut Rachelia. Reedistä pulppusi sanoja runsaana ja vuolaana virtana, ja hän hioi niitä aamuyön tunteina. Pian Reed kuitenkin kyllästyi. ”Lou piti Bettyetä erillään meistä, ei antanut meidän puhua hänellle. Levyn keskeinen ansio on siinä, miten puhe soljuu – sen rytmeissä ja alliteraatioissa, pienissä sarkastisissa väännöksissä ja täysin peruslukemilla vedetyssä mustassa huumorissa ja vittuilussa. Levy oli myös soundillisesti eräänlainen korjausliike New Sensationsin ja Mistrialin epäonnistuneen kaupallisen soundin jälkeen. Nyt hän nousi yöllä ja siirtyi uuden lelunsa eli tekstinkäsittelylaitteen, eräänlaisen varhaisen tietokoneen äärelle. Man, I’d swear, I’d give the whole thing up for you”, kuuluu kappaleen lopussa oleva, unisesti mutistu omistus. Helmikuussa 1987 Andy Warhol kuoli rutiinimaisen leikkauksen jälkeisiin komplikaatioihin
Suunniteltu Yhdysvaltain-kiertue laitettiin jäihin, ja pian levisikin jo uutinen siitä, että Velvet Underground oli hajonnut. Yhteistyö Calen kanssa maistui niinkin paljon, että mahdoton muuttui mahdolliseksi: Velvet Underground palasi lavalle Cartier-säätiön Andy Warhol -näyttelyn ava- Vuosikymmenen lopulla Reed yritti päästä eroon amfetamiineista viinalla. Harry kokee samanlaista inhoa vartaloaan kohtaan ja päätyy leikkelemään itseään peiliin katsoessaan: korvat, posket, ohimot... Coney Island Babyn (1975) Kicks taas on yksi Reedin huikeimmista tutkimuksista väkivallasta. Kautta Reedin uran hän on tiputellut kappaleita, jotka käytännössä ovat spoken wordia musiikillisilla mausteilla. Nimi tulee Warholin lempinimestä, joka on yhdistelmä Draculaa ja Cinderellaa, Tuhkimoa. Tai chi -meditaatioidensa taustamusiikiksi äänitetty Hudson River Wind Meditations oli ambientia, kun taas Lou Reed’s Metal Machine Trion kanssa vuonna 2008 äänitetyt kaksi konserttia puhdasta improvisaatiota, jossa Reed soitti kitaraa. KIRJAT • Victor Bockris & Gerard Malanga: Up-tight – The Velvet Underground Story (1983/2002, Omnibus) • Kauko Röyhkä: The Velvet Underground ja Lou Reed (Like, 2007) • Peter Doggett: Lou Reed – Growing Up In Public (1991, Omnibus) • Victor Bockris: Lou Reed – The Biography (1994, Hutchinson) INFO www.loureed.com 54 jaisissa Jouey-en-Josas’issa Pariisin ulkopuolella 15.6.1990 melko tarkalleen 20 vuotta sen jälkeen, kun Reed oli nostanut kytkintä Max’s Kansas City -keikkojen jälkeen. Miltei surrealistisen raaka kappale tuntuu shokkiarvoilla pelaamiselta, mutta kun sen asettaa kontekstiin sen ajan kanssa jossa se on syntynyt, alkaa sen merkitys muuttua: Mitä muuta kuin itseinhoa ja tyytymättömyyttä omaan itseensä plastikkakirugia loppujen lopuksi on. Väkivalta on niissä shokeeraavaa, mutta eniten pelottaa niiden tunteettomuus. Vuonna 2006 Reed myös palasi kolmanteen levyynsä Berlin ja esitti sitä livenä Brooklynissa St. Blue Maskin (1982) nimikappale ja kylmäävä murhakuvaus The Gun ovat samasta puusta veistettyjä. On syytä muistaa, että ensimmäiset askeleet takaisin valokeilaan Reed otti Velvetsien jälkeen nimenomaan runoilijana St Mark’s Placessa lukien joitain tekstejänsä innostuneen yleisön edessä – vain parin korttelin päässä Velvetsien menestyksen ground zerosta, Exploding Plastic Inevitablen kotipaikasta The Domista. Reed vaati täydellistä taiteellista kontrollia, ja siihen Cale ei suostunut. Jälkimmäinen oli seurausta saksalaisen Ulrich Kriegerin yhtyeen Zeitkratzerin kanssa tehdystä projektista, jossa Krieger oli nuotintanut Reedin vuonna 1975 julkaistun kitaranoise-levyn Metal Machine Music ja sovittanut sen 11-osaiselle klassiselle orkesterille vuonna 2007. Viimeisten vuosiensa mielenkiintoisimmat levyt Reed teki kokeellisemman musiikin parissa. Andersonin kanssa Reed tuntui aidosti olevan onnellinen. Karmivinta on kuitenkin ironia kappaleen lopussa: lääkäri sanoo pystyneensä pelastamaan Harryn nenän, mutta ettei hänestä enää saisi samannäköistä. Reed oli vihdoin sitä, mitä halusi: kirjailija. Reedin kuolema on tehnyt sen, mitä kaikkien hänen kokoluokkansa artistien kuolema tekee: saanut ihmiset tarkistamaan suhdettaan artistiin ja tutkailemaan niitä asioita, jotka Reedin vaikutuksesta ovat heidän elämässään toisin. Reed itse ainakin tiesi, miten hän halusi tulla muistetuksi. LOU REED julkaisemaan nimellä Songs for Drella. Onnellinen mies Velvet Undergroundin hajoamista seurasi pian ero Sylviasta. Kirjailija Reediä oli alettu arvostaa etenkin hänen tekstiensä takia. ”Delmore painotti sitä, miten vaikeatkin asiat voi sanoa yksinkertaisesti”, Reed on sanonut oppi-isästään. Vuonna 2003 julkaistu Edgar Allan Poen inspiroima The Raven oli hajanainen ja lukuisten vierailijoiden rampauttama ylisuuri projekti, vaikkakin sen ansioiksi luettaneen ensimmäinen yhteistyö David Bowien kanssa sitten miesten välirikon 70-luvun alussa. Siinä teillä on minun suuri amerikkalainen romaanini”, Reed on sanonut.. Vuonna 2000 julkaistu Ecstasy jäi tavallaan Reedin viimeiseksi täyspainoiseksi soololevyksi. Ann’s Warehousessa. Metallican fanit eivät ymmärtäneet levyä alkuunkaan ja Reedin fanit taas vierastivat Metallicaa. Vuonna 1993 Hyperionin julkaisema Betweet Thought and Expression oli kokoelma sanoituksia ja muita tekstejä. ”Pistätte kaikki levyni peräkkäin niin, että jokainen niistä muodostaa yhden kappaleen. Metallican kanssa julkaistun Lulun (2011) vastaanotto oli vieläkin huonompi. Kolmoslevyn päättävä Murder Mystery taas on neljä eri näkökulmaa samaan tapahtumaan, samanaikaisesti päällekkäin esitettynä. Reed nautti sen saamista hyvistä arvosteluista. Heroinin ja Black Angel’s Death Songin ansiot ilman raastavaa musiikkia olivat ilmeiset, ja yleisön suosionosotukset hivelivät Reedin itsetuntoa. Taustalla soljuvan keskustelun läpi tulee varoittamatta läheltä nauhoi- tettuja huudahduksia ja puhahduksia, jotka tukevat tekstin passiivis-aggressiivista väkivaltaisuutta toimien samalla eräänlaisina soonisina puukoniskuina jotka hätkähdyttävät kuulijaa. Seurasi lyhyt kiertue Euroopassa vuonna 1993, mutta pian Reedin ja Calen välit alkoivat taas huonontua. The Gift kertoo yksinäisen ja rahattoman poikamiehen epätoivoisesta kirjeenvaihtosuhteesta ja sen tragikoomisesta päätöksestä hänen päätettyään lähettää itsensä tytön luo laatikossa. Magic & Loss -levyn (1992) lopussa oleva huikea Harry’s Circumscision taas palauttaa mieleen Candy Says’in. Toki voidaan argumentoida, että Reedin puhelaulu on yhtä loputonta monologia, mutta silti tietyt kappaleet erottuvat tästäkin joukosta. Jotenkin näiden esitysten kautta sen merkitys hänen mahdollisesti merkittävimpänä levynään vahvistui entisestään. Vuonna 1992 hän oli tavannut newyorkilaisen performanssitaiteilijan ja muusikon Laurie Andersonin, ja pian heistä tuli pari, vaikka he menivät naimisiin vasta vuonna 2008. Se on eräänlainen kubistinen kappale, joka näyttää kaikki puolet samaan aikaan, ikään kuin pullotettuna suurkaupunkina. Nuorena opiskelijana Syracusen yliopistossa häneen oli tehnyt vaikutuksen runoilija Delmore Schwartz (jonka muistoksi European Son on sävelletty, ja jonka pääteos In Dreams Begin Responsabilities on tärkeä teos Reedille), joka opetti Reedin tiivistämään. Lopulta kurkun auki. Andersonista Reed sai vihdoin rinnalleen kumppanin, jonka kanssa jopa ammatillinen yhteistyö oli mahdollista. Tietenkin Reed laittoi John Calen lukemaan sen levylle. Pariskunta esiintyi yhdessä ja tuli Suomeenkin konsertoimaan kesällä 2009
39,45 e) (norm. 32,50 e) EPISODI on ehdoton valintasi mikäli pidät elokuvista ja elokuvamaailmasta. www.episodi.fi 6 nroa / 6 kk 21,50 € INFERNO on maamme suurin raskaan rockin erikoislehti. 23,90 € (norm. 35,75 e) RUMBA - vältä huonoa musiikkia! www.rumba.fi www.inferno.fi TEE TILAUS OSOITTEESTA: 4 nroa / 6 kk www.popmedia.fi/joulu SOUNDI - Suomen suurin musiikkilehti. 45,00 e) 5 nroa / 6 kk 5 nroa / 6 kk 19,90 € 19,90 € (norm. 34,00 e) (norm. Satoja sivuja pukinkonttiin! Tilaa nyt Episodi, Inferno, Rumba, Soundi ja Hifimaailma mainioilla jouluhinnoilla. www.hifimaailma.fi. 6 nroa / 6 kk 26,90 € (norm. www.soundi.fi HIFIMAAILMA - laadukkaan äänen- ja kuvantoiston erikoislehti
WWW.DUCKY-NORDIC.COM
Kannen tarrassa toki väitetään, että mukana tuleva kirja on ”satasivuinen”, mutta sivut on täytetty kuvilla sinkkujen kansista ja kissankokoisilla kirjaimilla ladotuilla yhtyeiden nimillä. Kaiken tämän hutun joukkoon on ujutettu wikitietoa biiseistä eli glamfactzeja, kuten boksin ulkoasun suunnitellut uudelleenjulkaisu-designin veteraani Phil Smee on keksinyt näitä ranskalaisia viivoja nimittää. Niin vapaasti tässä tulkitaan. Jos tämä olisi glamrockin oikea historia, niin tässä olisi pysytty tiukasti aiheessa. Sweetin parhaista singlekansista tulee aina mieleen, että bändi on ollut kännissä koko ajan, niin hulvattoman hölmöltä meno niissä näyttää. Glamrockista kirjan Glam! Bowie, Bolan & Glitter Rock Revolution kirjoittanut rocktoimittaja Barney Hoskyns on kirjoittanut pakettiin alkusanat, jossa kiitettävästi yhdistetään eri tyylilliset pisteet glamin ympärillä, mutta joka on auttamattomasti liian pintapuolinen ollakseen varsinainen essee aiheesta. Rexin Electric Warrior -albumiin (paketista löytyy toki kaksi T. Nimestään huolimatta tämä ei ole glamrockin historia vaan ihan puhdas joulusesongin rahastus, sellainen joka lähtee halvalla mukaan ja joka tuottaa jouluaattona pienessä hönössä kuulijoilleen tavatonta riemua. Sen voi kukin selittää ja tulkita yhtä monella tavalla kuin on maailmassa kokoelmakasetteja ja Spotifyssa soittolistoja. Jos nyt ei oltaisi halvan ja iloisen viihdetuotteen äärellä, voisi tätä pakettia syyttää historian väärentämisestä. Siksi tämänkin kokoelman kokoajat ovat pystyneet selittämään, että sellaiset Universalin backkatalogista löytyvät kappaleet kuten Noel Cowardin Mad Dogs and Englishmen, Boney M:n Rasputin tai Patti Smithin Patti Smith Piss Factory ovat osa jonkinlaista glam-jatkumoa, siis historiaa. Rexin hienoa singleä, glamin merkkipaalu Hot Love ja loistava Metal Guru), olisi yhtiön oikeata glamhistoriikkia varten pitänyt lisenssoida musiikkia muilta firmoilta ja se syö katteita. Glamrockista ja sen aikakaudesta (karkeasti 70-luvun ensimmäinen puolisko) kiinnostuneille tämä ei anna mitään, koska tämä ei ole historia, vaan teorian ympärille koottu soittolista. Samalla ollaan koko paketin perustavanlaatuisen ongelman äärellä. 57. Viisi cd-levyä olisi täytetty lajityypin oikeilla edustajilla ja genren taustat, edelläkävijät ja henkeä myöhemmin ylläpitäneet artistit olisi kerrottu hyvässä tekstiliitteessä. Koska Universalilla ei ole oikeuksia vaikkapa Jobriathin levyihin tai glamrockin mestariteokseen, T. ”Oikeassa kontekstissa” kappaleet muuttuvat joksikin ihan uudeksi. [[[[[ KLASSIKKO [[[[ ERINOMAINEN [[[ HYVÄ [[ VÄLTTÄVÄ [ EI SUOSITELLA! Glamin henki hakusessa ARVIOT Viiden levyn kokoelma saa varmasti aikaan kuluttajassa riemua, mutta on kaukana koko totuudesta. Tässä paketissa on haettu samaa tunnelmaa, mutta kun katsoo millainen lopputulos on, niin herää epäilys, että tämä on suunnattu niille keski-ikäisille kuluttajille, jotka poikkeavat levykauppaan perjantaina töiden jälkeisten kaljojen notkistamina ja lyövät rahansa johonkin tällaiseen, sen enempää asiaa pohtimatta. TEKSTI OTTO TALVIO KUVA POP MEDIAN ARKISTO ERI ESITTÄJIÄ Oh Yes We Can Love – A History of Glam Rock Universal [[[[[ PUISTA palloa ei saa runnottua neliölle tarkoitetusta aukosta vaikka kuinka takoisi, mutta musiikki on paljon joustavampaa
Se on kiehtovan viileä ja kuumottavan pahaenteinen, mutta kalsean kovaäänisestä ulosannistaan huolimatta hyvin kutsuva. Beastmilkin tenho pohjaa huomaamattomiin, mutta todella hienoihin kontrasteihin. Tuntuu. Paljon kauemmaksi festarivedosta ei voi päästä kuin nyt ilmestyvällä Live From KCRW -livellä. Yhtyeen 15. TEKSTI BEN VARON NICK CAVE AND THE BAD SEEDS Live From KCRW Bad Seed Ltd [[[[[ BLEDDYN BUTCHER MENNEEN kesän yhdestä komeimmista keikoista The Bad Seeds -yhtyeensä kanssa vastannut Nick Cave julkaisi helmikuussa yhden vuoden komeimmista levyistä. Vasta 21-vuotiaan Ásgeirin ilmaisu on poikkeuksellisen läsnäolevaa, pehmeästi salpaavaa ja syvältä kouraisevaa. ”Gloriaa” hoilotuttava Angels We Have Heard On eli Kuului laulu enkelten puolestaan potkii yllättävänkin potrasti. KOSKINEN 58. ”Tarpeeksi pitkään kun huutelette, niin eiköhän jokin toiveista osu yksiin tämän lyhyen settilistan kanssa”, hyvätuulinen solisti heittää. Ja settilista tosiaan on lyhyt: kymmenen kappaleen livelevy (tosin vinyyliversio on kaksi kappaletta pidempi) tuntuu tyngältä, mikä johtuu lähinnä siitä, että sitä vertaa tahtomattaan muihin itselle tuttuihin keikkataltiointeihin, jotka tuppaavat olemaan kahdelle cd:lle mahdutettuja parituntisia stadionvetoja. ”Jahas, mitäs seuraavaksi?”, Cave kysyy lähinnä itseltään ja saa vastapallona litanian biisitoiveita yleisöltä. Higher ja Going Home irrottavat kuulijan ajasta ja tilasta vieden paikkaan, jonne paraskaan joogaopettaja ei koskaan onnistunut johdattamaan. Rakkauskin on kylmän maailman ilmiö. EERO TARMO BAD RELIGION Christmas Songs Epitaph [[[[[ PÄTEVÄ takuutuote ilman pieniäkään yllätyksiä hyvään tai huonoon suuntaan. Los Angelesissa Coachella-festivaaliesiintymisten välillä äänitetyn radioliven viralliseksi julkaisuksi päätyminen on enemmän kuin ansaittua. Climax on miltei täysien pisteiden levy. Niin vakuuttava kuin yhtye onkin kymmenientuhansien ihmisten edessä isoilla lavoilla, The Bad Seeds on enemmän kuin kotonaan myös tässä ympäristössä. ÁSGEIR In the Silence One Little Indian / Playground Music [[[[[ ISLANTILAINEN Ásgeir Trausti on äärimmäisen musikaalinen laulaja-lauluntekijä. KIMMO K. Se soi perinteistä rautalankaa ja noisehälyä saumattomalla tyylitajulla. Hark! The Herald Angels Sing on kliffa valinta, koska siinä mainitaan myös “offspring”. Bändi tarjoaa apeankauniita melodioita ja höystää niitä kolisevasti meluavalla soitolla. Se on paras yksittäinen sana kuvaamaan yhtä vuoden 2014 taatusti merkittävimmistä levyistä. Vaikka nämä kaksi häikäisevän hienoa kappaletta nousevat yli muiden, ovat loputkin albumin sävellyksistä aistikkaassa tyylitajuisuudessaan keskenään tasavahvoja. Amer-jouluviisut maistuvat paljon tuoreemmilta. ARVIOTALBUMIT Vähemmän on enemmän Onnistunut radiolive synkistelyn mestarilta. MARKKU HALME BEASTMILK Climax Svart [[[[[ HELSINKILÄISESTÄ Beastmilkistä on supistu jo tovi, eikä debyyttilevyn perusteella lainkaan suotta: Climax on silkkaa rautaa. Hoitaisiko joku Bad Seedsin joululahjaksi minulle vaikka Semifinaliin privakeikalle. Se laulaa kauniita säkeitä kallojen läpi puhaltavasta tuulesta ja ydintalvesta. Se on onnistunut valjastamaan ilmaisunsa nostamaan muutenkin erinomaiset kappaleet vielä korkeammalle tasolle. Ambient-sävyistä pop-folkia Imogen Heapahtavasti tarjoileva In the Silence on englanninkielinen versio artistin kotimaassaan Dýrð í dauðaþögn -nimellä julkaisemasta ja siellä muun muassa vuoden albumina palkitusta debyytistä. Tämän tason keikan päätyminen ainoastaan YouTubeen kyseenalaisella laadulla olisi ollut rikollista. Live From KCRW on (onneksi) kuitenkin jotakin ihan muuta: riisutulla kokoonpanolla ja soitinarsenaalilla, pienessä tilassa ja pienelle ryhmälle faneja esitetty intiimi sessio radiokanavan studiossa. Toinen umpituttu eli White Christmas lämmittää mieltä etenkin siksi, että se on kitaroitu Johnny Ramonen I Wanna Be Sedated -riffillä. Päätöksenä jouluisaa aikaa juhlistaa syntymäpäiväsankarin eli American Jesusin uusi mixinki. Tilanteeseen taidolla valittu biisilista soljuu vaivatta eteenpäin yhdistellen vanhoja suosikkeja uuden levyn materiaaliin. albumi, Rytmissäkin täydet pisteet napannut Push the Sky Away on täynnä toinen toistaan kauniimpia kappaleita, kruununaan levyn päättävä, klassikkona syntynyt nimikkokappale, joka toimikin ansaitusti Flowkeikan päätösbiisinä. Yllättävää kyllä, hieman mukeltaen tuotettu maailmankielikin tuntuu paketissa ainoastaan persoonalliselta mausteelta. Tyylikästä dekadenssia ja pahaenteistä välinpitämättömyyttä huokuva bändi on ottanut herkulliset keinonsa upeasti käyttöönsä. Toimivin veto on, toki itse biisin tehosta johtuen, alun perin 50-luvulla levytetty Little Drummer Boy. Positiivisuutta tuottaa suomalais-angloamerikkalainen kulttuurieroavaisuus: jos suomalainen vauhtirokkibändi tekisi ep:n perinteisistä hanukkaviisuistamme, olisivat kaikki biisit kuluneet kahteen kertaan puhki kyseisten perinneaarteiden kuulemisesta sekä ”originaaleina” että rokkiversioina
20-vuotisjuhlapainoksen bonuksina kuullaan neljän raidan ”kakkosversiot” sekä Keba-yhtyeen levyttämättömiä peruja oleva Mielikuvitusta, josta tehty versio ei lopulta albumille mahtunut. JUHO KANKAANPÄÄ KIMMO K. Katsaus biisilistaan ja ekojen kappaleiden kuuntelu torppaa moiset mietteet. Vain vinyylinä (kuinkas muutenkaan!) julkaistu albumi on ehdottomasti tutustumisen arvoinen tapaus, jos tämä genre on yhtään sydäntä lähellä. Kontrabasisti Kaisa Mäensivu ja kosketinsoittaja Rob Dominis soittavat vivahteikkaasti, ja viimeistään rumpali Mika Säilyn kiihkeä svengi tempaisee mukaansa. ZARKUS Poussa on monitaitoinen muusikko, säveltäjä ja sanoittaja, jonka historiaan kuuluvat esimerkiksi Giant Robot, Rinneradio ja GG Caravan, myös soittanut Ismo Alangon, Tuomari Nurmion ja Pekka Kuusiston taustalla. Toisessa ääripäässä tuloksena on mitäänsanomatonta sanahelinää, jota ei pelasta edes ammattitaito, jolla kokonaisuus on kasattu. Julkaisun kaikenpuolista oivallisuutta pönkittää täysimittainen dvd Sakaran 10-vuotisjuhlista. Kokonaisuuden päättää yllättäen moderni neosoul- ja hiphop-kappale, jossa laulaja Elna Romberg häikäisee viimeistään monipuolisuudellaan. ALBUMITARVIOT MISTY MOUNTAIN FOUNDATION BOSTON Life, Love & Hope Frontiers Records Misty Mountain Foundation omakustanne ZARKUS POUSSA Positiivinen krapula ZP [[[[[ [[[[[ [[[[[ BOSTON eli lähinnä kitaristi-tuottaja-lauluntekijä Tom Scholz ei pidä kiirettä levyjensä kanssa. Noin puolet julkaisun materiaalista on höystetty jousisektiolla, eikä näistä kaikista oikein löydy sitä kuuluisaa itua. Toinen nimikkoteos Posiitiivinen krapula ammentaa Poussan historian ohella tämän ajan musiikkikentästä. Esimerkiksi maailmanmusiikkisävyjä värikkäästi väläyttävä Suomalaisten aurinkotervehdys on yhtä aikaa arkinen ajankuva ja absurdi analyysi pohjoisesta kansasta. Lainakappaleet CMX:n Lintu ja YUP:n He lensivät öisin siirtyvät raakaan ja raskaaseen Mokoma-muottiin tyylillä. Ne ovat hienoja kappaleita, ja niiden juustoisen synteettinen ilmiasu toimii nytkin hienosti. Räppääminenkin häneltä luonnistuu. Maailmanmusiikki-teema jää kuitenkin hieman irralliseksi albumin muusta materiaalista. MISTY Mountain Foundation -leirissä ei hosuta. Edellinen tuli reilut kymmenen vuotta sitten, ja vajaan 30 vuoden aikana bändi on saanut aikaiseksi vain kuusi levyä. KOSKINEN SIR ELWOODIN HILJAISET VÄRIT Kymmenen tikkua laudalla Ratas [[[[[ PARAS ikikestävän klassikon tunnusmerkki on se, että vajaan 20 vuoden tauon jälkeen uusintakuunteluun otettuna albumi kuulostaa jopa entistä paremmalta. Lähi-itään viittaava aloitusraita Jerusalem raikaa hienosti, mutta muuten sävellykset ovat popahtavaa valtavirran jazzia – miellyttäviä mutteivat kovin uniikkeja. Niillä yhtyekin kuulostaa tavanomaista kankeammalta. Albumin huippumyynnin taannut, enemmän kuin kuolematon Viimeisellä rannalla ei ole albumin ydinbiisi vaan pelkästään avain lukkoon, jonka takana ostopäätökset lymyilevät. Tähän albumiin on helppo upota sulkien koko karu ympäristö puhdashenkisen ihannemaailman ulkopuolelle. Etenkin tarttuva 1 on ehdottomasti julkaisemisen arvoinen raita, joten jo yksin se puolustaa julkaisun hankkimista. Levyllä kuullaan useita solisteja, muun muassa aika valjusti laulavaa maestroa itseään. Aivan koko mittaansa live ei pysy erinomaisena. Ja miksi pitäisi. Osa kuitenkin toimii, mutta kuriositeettihommia nämä taitavat enemmän olla. Retrokerroin on ääriasennossa, eikä Misty Mountain Foundation yritä peitellä asiaa millään lailla. Tarvitaan. Teksteissä avataan ihmiseloa usein minä-näkökulmasta, välillä dadahkoja tunnelmia sivuten. MARKKU HALME 59. Tuotantoporrashan on pitänyt biisin hittipotentiaalia bändin suurimpana, eikä suotta. Omissa äänitystiloissa analogikamoilla tallennettu albumi kumartaa syvään progressiivisen rockin ja psykedelian mestareille 70-luvulta. On hienoa kuulla reilu levyllinen Analog Kidin ja Subdivisionsin kaltaisia kasarihelmiä, jotka ovat vaivihkaa jääneet Rushin massiivisessa tuotannossa vähemmälle huomiolle. Siinä Mokoman juhlakeikka esittelee osaavan bändin ja innokkaan yleisön. nousevat joukosta edukseen. Se ja harvemmin esitellyt 80-luvun synavetoisen kauden kappaleet tekevät tästä levystä olennaisen. ANTTI ERVASTI BEN VARON MOKOMA JAMAZE Around the World omakustanne 1 Sakara [[[[[ [[[[[ HELSINKILÄINEN Jamaze-kvartetti ei ole ryppyotsaisia jazz-puristeja varten. Silloin Boston oli oikea rokkibändi, eikä sitä vielä laskettu AORkategoriaan. Onneksi soundin hierominen ei ole verottanut laulunkirjoittamista. Harvoin jos koskaan on pikkulevyllä ollut näin vankkaa bonusta, mutta Mokoman tyyliin kuuluukin faniystävällisyys. Kaikkia hienouksia eivät taida kuulla muut kuin itse Scholz. KIMMO K. Pari ennenjulkaisematonta studioraitaa, nimikappale etunenässä, ovat kelpo hevandereita. Jo reilusti yli nelikymppinen Rush on erittäin timmissä kuosissa. Zarkus Love Tracks -soolodebyytti julkaitiin kahdeksan vuotta sitten. Love, Life & Hope on täynnä hienoja, massiivisen mahtipontisia biisejä. Laulukokoelma asemoituu moderniksi iskelmäksi jonnekin Samuli Edelmannin ja Tuure Kilpeläisen Kaihon Karavaanin välimaastoon. Esikoislevyn runkona on viiden kappaleen kiehtova maailmanmusiikkipotpuri Around the World, jonka aikana samoillaan sulavasti tunnelmasta ja tyylilajista toiseen: itämaisesta mystiikasta leppoisaan etiopialaiseen jazziin ja lämpimiin brassisävyihin. KOTOISEN rässin ykkösnimen pöytälaatikoiden puhdistus-ep 1 on mainio tuotos. Homman nimi on vanhan liiton proge ilman mitään moderneja vaikutteita tai muita hömpötyksiä. Levy on aika lailla paluuta vuonna 1976 ilmestyneen ensimmäisen (ja parhaan) levyn tyyliin. Rush on trio, ja sellaisena se on parhaimmillaan – myös tällä levyllä. Onneksi ammattitaitoinen yhtye pelastaa paljon. Ihannemaailman, josta peruspahuuttakaan ei ole suljettu pois – ainoastaan asetettu aasinpallille tötteröhattu päässään. Eritoten YUP-lainan apokalyptinen black-death-thrash saa ihokarvamittarin värähtelemään kiivaasti. King Crimson -tribuuttibändinä jo 15 vuotta sitten aloittanut yhtye on kypsytellyt omia kappaleitaan vuosia, ja lopputulos on vihdoin kuultavissa bändin nimeä kantavalla debyytillä. Vaikka uutukainenkin on monikerroksisine laulu- ja kitaraharmonioineen huolellista työtä, yhtä hyvään tulokseen olisi varmasti päästy vähemmälläkin hiomisella. Komeimmin vetää tietysti alkuperäinen laulaja, itsemurhan joitakin vuosia sitten tehnyt Brad Delp. KOSKINEN MATTI KOMULAINEN RUSH Live on Clockwork Angels Tour Roadrunner [[[[[ ENSIAJATUS Rushin livetriplasta on, että tarvitaanko näitä oikeasti näin taajaan. Yhtye on säveltänyt varsin pätevää ja genreuskottavaa materiaalia seitsemän kappaleen verran, joista varsinkin avausbiisi How Long sekä Camel-fiiliksiä sisältävä W.H.U.B. Toki se on kappaleista äkkipäätään mieleenmuistuvin, mutta silti tässä tasapainoisessa kokonaisuudessa vain yksi monesta aivan yhtä tärkeästä haikeansuloisesta muuritiilestä
Tuomittuna kulkemaan ei yllä aivan samaan mihin Loiri edellislevyillään. Viimeisimmillä albumeillaan Loiri on tutkinut kotimaisten laulunkirjoittajien hänelle räätälöimiä kappaleita. THE SOUNDS Weekend Arnioki Records / Warner Music Sweden [[[[[ SUOMESSA maailmankuulu The Sounds astuu tuoreimmallaan viimein askeleen ulos tutuimmasta seeprapöksyboksistaan. Komea on myös Rakkauden sotilaat, jonka kuvasto vie mukanaan. Softcore-Gunnareilta kuulostavalla nimiraidalla ja Too Young to Diella yhtyeen indie-eläimellisyys toimii tulkinnan verottajan sijaan sen värittäjänä. Suomessa on ennenkin versioitu virsiä – varsinkin jazzin saralla (esimerkiksi Jukka Perko ja Sakari Kukko) – mutta ei läheskään yhtä intiimisti kuin Soabbilla, jonka ainutlaatuisuus on parhaimmillaan jopa mykistävää. Myös parivaljakon omat sävellykset sopivat levyn hartaaseen tunnelmaan. EERO TARMO WIMME SAARI & TAPANI RINNE Soabbi Rockadillo Records [[[[[ SOABBILLA veisataan virsiä saameksi. OLE NERDRUM JIMI TENOR & HJÁLMAR Dub of Doom Sena [[[[[ JIMI Tenor on työstänyt harvinaislaatuisen albumin islantilaisen reggaeorkesteri Hjálmarin kanssa. Tie pohjoiseen -elokuvassa kuultu nimiraita Samuli Edelmannin kanssa edustaa levyn komeinta tarjontaa sisällön ja lähestymistavan nivoutuessa yhteen vakuuttavasti. Duon ilmaisu on niukkaa, ja musiikin taustalla pilkahtavat vain satunnaiset sähköisesti tuotetut tehosteet sekä Tuomas Norvion muutamat livesämpläykset. Useimmin ajatukset karkaavat kuitenkin muihin tekijöihin. Ilmankos teokset herättivät myös mielleyhtymiä Rick Rubinin tuottamiin Johnny Cashin ehtoopuolen American Recordings -levytyksiin, joissa kantri-ikonin vereslihaiset versiot muun muassa U2:n ja Nine Inch Nailsin laulustosta koskettivat syvältä. Kumpikin taitaa maalailevien tunnelmien luomisen, ja sitä on voinut ihastella Rinneradion ja Wimmekokoonpanon elektroakustisilla levyillä. Joikaaja Wimme Saari ja puhaltaja Tapani Rinne ovat vuosien aikana tehneet paljon yhteistyötä. MATTI KOMULAINEN 60. Säestyksestä vastaa niin ikään kirjoittajana albumilla kuultavan Tuure Kilpeläisen yhtye Kaihon Karavaani. Hulppealla Iceland Airwaves -festivaalikeikalla 2012 esitelty konsepti kuulostaa levyllä hillittömältä hauskanpidolta Dub of Doomin yhdistäessä ennakkoluulottomasti musiikillisia maailmoja. TEKSTI MATTI KOMULAINEN VESA-MATTI LOIRI Tuomittuna kulkemaan Warner Music Finland [[[[[ MARKUS PAAJALA VESA-Matti Loiri on suomalaisen kulttuurin monitaituri. Esimerkiksi Kaunis kuulostaa siltä kuin se istuisi paremmin Hectorille, sävykäs härmäkantri Alla ruosteisen kuun taas kytkeytyy mielikuvissa Kari Tapioon. Jälki on komeaa mystisiä sävyjä huokuvasta, instrumentaalina tarjoillusta nimiraidasta zombiena huojuvaan 1-777-Loverevittelyyn ja jamaikasti kajahtelevasta Elasleistä Roots 666:n vankkaan hehkutukseen, joka alleviivaa tiimin puhallinosaamista. Saaren ja Rinteen virsitulkinnoissa on kyse ennemmin vahvojen tunnetilojen ilmentämisestä kuin tunnustuksellisten ohjelmanumeroiden esittämisestä. Tuomittuna kulkemaan jatkaa Skarabeen (2010) ja Hyvää puuta (2009) -kokoelmien linjalla. Vieläkin tiheämpää biisiseulaa ja keskittyneempää kappaleidensa anatomiaan paneutumista poppoon viides kokopitkä jättää tällaisenaan livejyrältä vielä kaipaamaan. Tällä kertaa levytettävää materiaalia ovat kynäilleet muiden muassa Ismo Alanko, Paula Vesala, Timo Kiiskinen, Teemu Brunila ja Ali Alikoski. Sisäistynyt luenta niin J. ARVIOTALBUMIT Astetta hajaisempi kokonaisuus Sielukas tulkinta on edelleen Loirin vahvinta osa-aluetta. Soabbilla kaksikko luottaa pelkkään ihmisääneen ja bassoklarinettiin. Karjalaisen kuin Kolmannen Naisen kestosuosikeista korosti laulujen syvintä olemusta. Puolen vuosisadan mittaisella uralla on syntynyt kymmenien elokuvien ja tv-roolien ohella yli kolmekymmentä äänilevyä – ulkomaisten hitti-coverien, iskelmien, huumorirallien, lastenlaulujen, Eino Leino -tulkintojen ja kansanmusiikin lisäksi näkemyksiä tämän päivän laulelmista. Jenni Vartinen -duettokin tuntuu kummallisen eripariselta, läsnäolosta huolimatta. Aikuistuminen saattaa Soundsin tapauksessa hyvinkin tehdä orkesterista kiinnostavamman. Soundista välittyy leikillisyys ja kunnianhimoinen uuden etsintä koplan paiskoessa pataan nimeäantavien ainesten lisäksi skata, jazzia, New Orleans -svengiä ja pohjoisen kirpeää sielunhoitoa. Hurt the Ones I Lovella Maja Ivarssonin laulu on sävykkäämpää kuin koskaan. Loirilla on aina ollut tulkinnan lahja, ja esimerkiksi hänen lyriikkanäkemyksensä ovat monille pyhiä. Neljän viimeisen raidan aikana ruotsalaisten kone kuitenkin hyytyy, ja aiemmilla albumeilla kompastuskiveksi muodostunut musiikillisen ei-minkään peittely päälle liimatulla new wave -sätkimisellä astuu kuvaan. Mehevän jamaikalaisen pulssin rinnalla kuullaan tanakkaa sarvipäämeininkiä – eikä tässä yhteydessä viitata viikinkikansan kypäränkoristeisiin vaan vanhaan vihtahousuun, joka koristaa albumin kanttakin. Siirto on odotettu ja järkeväksi osoittautuva, sillä puolet Weekendin pop-sävellyksistä ovat aidosti hyviä tai erittäin hyviä
N INFO Tämä on Otto Talvion kolumni, joka palvelee kahta tarkoitusta: hän kirjoittaa siinä uusista vinyylijulkaisuista, jotka eivät ehkä muuten saisi palstatilaa sekä kartoittaa levykeräilykulttuuria kirjoittamalla kiinnostavista vanhoista levyistä, erikoisista julkaisuista tai hämmentävistä löydöistä. Oikeastaan levyjen järjestys on tilakysymys. Vastaavasti yhteen syssyyn aakkostetut levyt aiheuttavat lokeromielisessä musiikinharrastajassa harmillista kognitiivista dissonanssia: vain kymmenen sentin päässä Lynyrd Skynyrdistä on kaksi kokoelmaa Saveur Mallian avaruusdiscoa. Optimaalisessa tilanteessa levyille olisi oma asunto, jossa ne voisivat asua kuin levykaupassa – oikealle korkeudelle sijoitetuissa laatikoissa, joissa niitä voisi plärätä vaivatta. Joskushan levyt kertovat tarinan vasta kun ne ovat yhdessä. En minäkään. Genrejako vaatii enemmän tilaa, ja kaupungissa tila on kortilla. Me kerrostaloissa asuvat ihmiset joudumme tyytymään levyhyllyä vasten nojaaviin levynippuihin. ick Hornbyn Uskollinen äänentoistoni -kirjassa päähenkilö järjestää levyhyllyään uudestaan jonkinlaisena terapeuttisena riittinä aina, kun ihmissuhteet heittelevät. Niihin päätyvät dj-keikkojen levyt, bileissä soitetut levyt, ne mitä tahtoisimme kuunnella, viimeksi hankitut levyt, viimeksi kuunnellut levyt. Esimerkiksi eri painokset täydentävät toisiaan, jos niissä on tarpeeksi eroa – Dylanin Hard Rainin surkealta kuulostava originaali ja sen hyvin soiva remasteroitu versio, Byrdsin monopainokset stereopainosten vieressä. Ehkä järjestän levyt uudestaan. Pyrkimys löytää musiikista universaalia harmoniaa romuttuu, kun ääripäät eivät kohtaa millään tasolla. Otto Talvio Levyhyllyn logiikkaa etsimässä OTON VINYYLIT 61. Genrejako mahdollistaa levyjen selaamisen pienemmissä kokonaisuuksissa ja antaa täysien sarjojen haalimiseen taipuvaiselle keräilijälle nautinnontunteen siitä, että vaikkapa blueshyllystä löytyvät keskeisten heppujen keskeiset levyt. Koko hylly on yhtä poukkoilevaa epäloogisuutta, vaikka sitä pitää kasassa puhdas ja täydellisen johdonmukainen arkistointilogiikka. Ei kulu päivääkään, etten pohtisi aakkostetun levyhyllyn petollista logiikkaa – vaikka sieltä nyt pitäisi pystyä kenen tahansa poimimaan haluamansa levy suhteellisen vaivattomasti, niin fakta on, etteivät useammat ihmiset levyhyllyn edessä tiedä, mitä he haluaisivat sieltä poimia. Nämä niput ovat sitten niitä meidän musiikillisten intohimojemme ilmentymiä. Haastattelin joskus Fleet Foxesin Robin Pecknoldia, joka kertoi rakentaneensa talonsa kellariin levyhuoneen, jossa levyt olivat juuri näin. Se kuulosti houkuttelevalta. Itse olen aakkostanut kaikki levyt yhteen ja se oli niin turhauttava ja työläs operaatio, etten osannut nauttia siitä edes kun se oli valmis. Ne ovat monella tavoin paljon kiinnostavampia kuin mitä hyllystä löytyy. Tietysti kyse on vain Hornbyn halusta upottaa romaaniin levynörttien ikuisuuspohdintaa levyhyllyn täydellisestä järjestysmetodista: onko se genrejako, puhdas aakkostus vai kovin kaikista eli selkämyksen värin mukaan järjestäminen. Kompromissina väreittäin. Siksi on olemassa genrejako. Siellähän ne ovat hyllyssä vierekkäin, mutta kuka pelkistä selkämyksistä näkee, mitä kansi sisälleen kätkee. Tai ehkä hyllyn levyjen täytyy päätyä erilliseen nippuun ollakseen kiinnostavia, tai vastaavasti ehkä vähän epäkiinnostava levy muuttuu oikeassa kontekstissa kiinnostavaksi
Omat suosikit ja kaappien luurangot. Don Rosan Roope Ankan elämä ja teot -kirjan inspiroimana mies on hiljattain työstänyt levyllisen emoyhtyeensä linjasta poikkeavaa materiaalia. ”Ysäridisco. field. Mutta se miun lopullinen musiikillinen valaistuminen oli ehottomasti Metallica. ”Läksyjä soitettiin. Olin vaihto-oppilaana Amerikassa, kun isäntäperhe osti yllätyslahjaksi lipun Metallican ja Guns N’ Rosesin yhteiskeikalle. LEVYHYLLY Tuomas Holopainen Tuomas Holopainen omistaa älyluurin, mutta ei kuuntele sillä musiikkia. Lumiukon lumoaman, tunnollisen klarinettioppilaan sielussa on tänä päivänä sijaa Backstreet Boysille siinä missä Metallicallekin. ”Voi sanoa, että se levy on täynnä musiikkia, jota mie kuulen pääni sisällä kun mie luen niitä tarinoita.” Holopaisen äiti laittoi pojan kuusivuotiaana piano- ja klarinettitunneille. Sitä kautta löytyi klasarin maailma, josta mie kovasti tykkäsin. Pää räjähti. Ensimmäinen ja ainut bändiposteri, joka miulla on koskaan ollut seinällä, on Metallicasta, joten on sanottava se James Het- Metallica oli ensimmäinen bändi, Harvester of Sorrow eka biisi. Kotiteatterilla tykkään kuunnella.” Aika sulkea ympyrä ja tiedustella, aikooko maailmantähti hypätä tulevalla Roope-videolla ankkapukuun. ”Lumiukko-animaatio ja Walking in the Air kolahtivat jo lapsena, mutta varsinaisen leffamusiikin mie löysin 1990-luvun lopussa.” Formaattijääräksi sydämellinen säveltäjä ei tunnustaudu. Ja lyriikoista, nehän ovat nykyään vähän semmonen unohdettu juttu.” Ozzy, Megadeth, Dream Theater. Seuraavalla viikol- la kävelin levykauppaan ja ostin koko heidän tuotantonsa.” Bläkkistä ja ysäridiscoa Viisi Metallica-kasettia, erityisesti musta, hapertuivat Holopaisen korvalappustereoissa. ”Metallica oli ensimmäinen bändi, Harvester of Sorrow eka biisi. Niin ja pitää sanoa myös Gary Moore 62 ja Over the Hills and Far Away -video Mikko Alatalon Hittimittarissa. Pää räjähti. ”Viimeksi ostin Carcassin Surgical Steelin, digipakissa on fiilistä. Asylum oli eka oma levy, ostin sen c-kasettina. Kissin Lick It Upia kuuntelin kerran viikossa veljen stereoilla. Mie muistan, että isä ja äiti eivät koskaan kuunnelleet mitään musiikkia.” ”Isoveljen kautta löysin sitten nämä popimmat jutut. Ekassa kirjeessäni olin kertonut, että kuuntelen kaikkea musiikkia paitsi heviä. V TEKSTI EERO TARMO KUVA MARKUS PAAJALA elhomaisen karisman kyllästämä Nightwishpomo saapuu haastatteluun viitisen minuuttia etuajassa. Eikä hyvät kiksit antavasta musasta pidä koskaan tuntea häpeää.” Kiteen hevijengin kanssa omien sanojensa mukaan ”norminörtin näköinen” Holopainen kuunteli Klaus Flamingin Metalliliittoa. ”Nää ovat tulleet niin myöhään, vasta ehkä 15 vuotta sitten. Olin aika vastentahtoinen lähtemään sinne keikalle.” Syyskuussa 1992 Kiteen poika koki Kansas Cityssä ”yhden illan kääntymyksen”. Käytännössä en kuunnellut musiikkia juuri ollenkaan ennen lukioikää, mie en tykännyt kuunnella musiikkia.” Omat idolit saavat Holopaisen mietteliääksi. Kohteliaasti silmiin katsoen Holopainen esittäytyy etunimellään. Elokuvamusiikki vakiinnutti paikkansa miehen eksistenssissä vain tovin tukkaa aiemmin. ”Tykkäsin valtavista soundeista ja mahtipontisuudesta. Pikku-Tuomas oli jo tuolloin säntillinen. Pari vuotta Metallican kosketuksen jälkeen seurasi koko katras, Norjan sysipimeässäkin koukattiin. Se oli harrastus, ei miulla moneen vuoteen ollut sen kummempia ambitioita musiikin suhteen. ”Se olisi jo niin kornia… Saatiin onneksi itse tarinan isä mukaan niin säästyttiin tältä.”. Ajattelin, että tämä on parasta ikinä. Backstreet Boysin mikä se on se… ’Backstreet’s back alright!’ Ja Scatman John ja mitä näitä oli. Oisinko mie ollut 11–12-vuotias, bändi oli Popeda. Siinä kohtaa oli varmaan suurin musiikillinen herääminen, mitä miulla on ikinä ollu. ”Emperor ja Enslaved olivat kovia juttuja, diggaan kuunnella niitä vieläkin.” Vaivihkaa imeydytään yhä syvemmälle päivänvalon ulottumattomiin. Se oli niin komea biisi ja niin hieno video. Mie en oo eläessäni ladannut musiikkikappaletta, mutta en mie ymmärrä sitäkään, että vinyyli olisi jotenkin paras. Sitten tuli Slade, Maiden ja Eput
Levyä promotoivaa musiikkivideota tähdittää itse Don Rosa. Mie oon vähän myöhäisherännäinen, mitä tulee tähän raskaampaan musiikkiin, joten sen takia musta albumi eikä Master Of Puppets. TOP 3 THE 3RD AND THE MORTAL: TEARS LAID IN EARTH “Yksi ensimmäisistä bändeistä, jotka yhdistivät eteeristä metallimusiikkia naislauluun. Voi sanoa, että ajatus Nightwishistä lähti tästä levystä.” METALLICA: METALLICA ”Kansasin keikka. joulukuuta 1976, Kitee TÄHÄN MENNESSÄ: Nightwishin seitsemää studioalbumia on myyty maailmanlaajuisesti noin kahdeksan miljoonaa kappaletta. INFO www.nightwish.com 63. TULEVAISUUDESSA: Holopaisen ensimmäinen sooloprojekti Music Inspired by the Life and Times of Scrooge julkaistaan alkuvuodesta 2014. NIMI: Tuomas Lauri Johannes Holopainen SYNTYNYT: 25. Myös ne aliarvostetut lyriikat kolahtavat meikäläiseen.” GLADIATOR: MUSIC FROM THE MOTION PICTURE (HANS ZIMMER & LISA GERRARD) “Edelleen miun suurin leffamusasuosikki.” KUKA. Koskettavia lyriikoita ja hienoja melodioita
Tämän levyn kohdalla se toimii valloittavasti. Silti on todettava, että juuri energisyys ja virkeys leimaavat myös tätä kakkososaa. Se ehkä vaikuttaa siihen miksi ykkösosa tuntui aavistuksen verran energisemmältä. Tämä puheen ja musiikin liitto ei ole mikään uusi idea. Vain lopun haastattelut (jokaista beatlea haastatellaan erikseen) tuntuvat hiukan irrallisilta, vaikka ovat toki kiinnostavia ja valaisevat yhtyettä Rubber Soulin ja Revolverin aikoihin. Kuten Paul McCartney toteaa levyn esipuheessa BBC:llä tehdyistä nauhoituksista: ”Henki ja energia – niillä pääasiallisesti kuvailisin niitä… Kuten minulla on tapana sanoa ihmisille: Ei hullumpi pieni yhtye!”.. Ehkä materiaalia riittää vielä kolmanteenkin osaan, yhtye nimittäin teki kolmen vuoden aikana peräti 52 sessiota BBC:llä. Mukana on 37 ennenjulkaisematonta kappaletta. Nyt sille on tullut jatkoa: tämä komea kakkososa pitää sisällään 63 Beatles-raitaa, joista 24 on puhetta, 39 musiikkia. Ei rokkaava kuten useimmat, enemmän country ja western, mutta taipumus esittää musiikkia.” Tämä tuon ajan BBC:lle ominainen hiukan alentuva ja herraskainen suhtautuminen rockmusiikkiin (joka nähtiin ohimenevänä muotina) tulee esille ensimmäistä osaa voimakkaammin tällä kakkososalla, joka on pyritty koostamaan niin, että se muistuttaa vanhaa radio-ohjelmaa. Vaikka sitä ei käytetty ykkösosalla 1994, niin sen jälkeen tulleilla BBC-äänitteillä puheosat ovat olleet tärkeässä roolissa: ainakin The Whon ja Kinksin BBC-tallenteita rytmittävät lyhyet haastattelut ja sketsimäiset keskustelut. Puheosissa beatleja haastattelevat niin BBC:n sympaattiset tiskijukat, australialainen Alan ”Fluff ” Freeman ja Brian Matthew (joka 85-vuotiaana tekee edelleen ohjelmia BBC:lle) kuin välillä ääneen pääsevät yläluokkaisesti artikuloivat näyttelijät Lee Peters ja Rodney Burke (joita beatlet luonnollisesti pilkkaavat, kuten epäilemättä oli sovittu). ARVIOTRETRO & BOKSIT Britannian kansallisaarteita BBC:n kätköistä The Beatlesin liveäänitykset ja puhe tallentuivat 1960-luvun huipputekniikalla. Sitten kuin tyhjästä koekuunteluun ilmestyy tämä yhtye nimeltä The Beatles – outo nimi – mutta he tekivät minuun vaikutuksen. www.thebeatles.com ”Noihin aikoihin vietimme pari kolme iltaa viikosta kiertämällä Pohjois-Englantia ja kuuntelemassa saman kokoisia yhtyeitä ja siellä oli joukoittain roskaa. Kirjoitin raporttiin: epätavallinen yhtye. 64 Nämä ovat todennäköisesti yksiä aikansa hienoimpia liveäänityksiä: BBC:n äänitysteknikot olivat alansa huippuja ja satojen liverpoolilaisyhtyeiden joukosta 1962 esiintymään valittu The Beatles oli BBC:n tuottajan Peter Philbeamin mukaan epätavallinen, nimestään lähtien: INFO On Air – Live At The BBC Volume 2 julkaistiin marraskuussa. Ehkä selkein ero ykkösosaan on kappalemateriaali, joka tällä jälkimmäisellä painottuu enemmän Beatlesin omiin kappaleisiin amerikkalaisten rock’n’roll-lainojen sijaan. Paketti oli kiistatta yksi hienoimmista Beatlesin alkuvuosia dokumentoivista tallenteista. Se piti sisällään 56 kappaletta, niiden joukossa muun muassa paljon aikaisemmin vain bootleggeina levinneitä rock’n’roll-covereita. TEKSTI OTTO TALVIO KUVA EMI THE BEATLES On Air – Live at the BBC Volume 2 Apple/Universal [[[[[ 1994 EMI julkaisi ensimmäisen osan The Beatlesin BBC:llä 1962– 1965 äänittämiä studiolivejä
Vuonna 1996 hän levytti John Wettonin, Bill Brufordin, Tony Levinin ja muiden progetaistelijoiden avustuksella levyn Watcher of the Skies: Genesis Revisited, jolla kuultiin tuttuja biisejä uusina versi- oina. Loppuunmyyty kiertue huipentui toukokuussa Lontoon Hammersmith Apollossa, mikä huomioitiin tallentamalla ansiokas iltapuhde. Tällä kertaa mies muistaa lyriikat, toisin kuin taannoisella Cruise to the Edge -musiikkiristeilyllä. STEVE HACKETT Genesis Revisited: Live at Hammersmith Inside Out [[[[[ STEVE Hackett jää turhan usein varjoon, kun listataan kaikkien aikojen parhaita kitaristeja. Small Faces pääsee mukaan raskaalla fuzzinstrumentaalilla Own Up Time, joka on paritettu yhtyeen ensimmäisen kosketinsoittajan Jimmy Winstonin Reflections-bändinsä kanssa tekemän Sorry She’s Minen kanssa. Konserttijulkaisu antaa ymmärtää, että Hackett sekä hänen yhtyeensä malttavat koh- della vanhoja sävelmiä hienostuneella arvokkuudella. Small Faces oli tehnyt sen debyytillään, mutta Winstonin versio on rahtusen karumpi ja siksi charmantimpi. Viekoittelevan pidätelty, kaikuun upotettu When the Night Falls ja fantastinen The Who -pastissi I’m Rowed Out ovat minkä tahansa modklubin perushittejä. JUHA SEITZ Aikamatka 60-luvun puoliväliin Modklassikoiden tyylikkyys kestää ajan hammasta. Hackettin pioneerityö onkin suuresti vaikuttanut muusikoihin kuten Brian Mayhin ja Eddie Van Haleniin. Miellyttävän hillittyyn tapaan kuvattu ja äänitetty konsertti tavoittelee esiintymisareenan takaosaan sijoitetuilla kolmella videotaululla Genesiksen The Lamb Lies Down on Broadway -kiertueen väreitä. OTTO TALVIO 65. Hieno paketti. Kyseessä on taituri, joka ensimmäisten kielivelhojen joukossa lanseerasi kaksikätisen tapping-soittotekniikan. Ei niin, etteivätkö muutkin kappaleet ole sinkkuboksin peruskamaa: The Hipster Imagen Make Her Mine on hermostuneesti svengaava, mutta samalla suloisen jazzahtava tanssilattiasuosikki, sen toiselta puolelta löytyvä Loose Endsin Beatles-versio Taxman taas on täydellinen korni modgroove lattariperkussioineen, fuzzeineen ja hammondeineen. Näistä edellä mainittu The Eyes on valloittavin ja tämä lontoolaisbändi ansaitsee ehdottomasti tulla edustetuksi kahdella kappaleella – jotka muuten saattavat hyvin olla bändin parhaat kappaleet. The Lamb Lies Down on Broadway -pitkäsoitolta kelpuutettiin mukaan harvemmin keikoilla kuultu The Chamber of 32 Doors, jonka Nad Sylvan tulkitsee sydäntä särkevästi. RETRO & BOKSITARVIOT Genesis-klassikkojen loistokas marssi Steve Hackett ja kumppanit toivat nostalgian jälleen lavoille. Kahden dvd:n ja kolmen cd:n paketti kehittyy antoisaksi tripiksi. Steve Hackett pakeni Genesiksestä soolouralle lokakuussa 1977, mutta ei koskaan polttanut siltoja takanaan. ERI ESITTÄJIÄ: Circles: The Mod 45s Box 1965–1967 Universal [[[[[ UNIVERSALIN vinyylijulkaisuihin keskittynyt alamerkki Back To Black ei aina ole ollut huolellisin mahdollinen uudelleenjulkaisija, mutta tästä 12 kappaleen sinkkuboksista ei juuri ole pahaa sanaa sanottavana. Steve Hackettin monipuolinen kepittely sekä olemukseltaan hämmentävän petergabrielmaisen laulajan Nad Sylvanin tyylittely hivelevät aisteja. Luotettava sotaratsu John Wetton piipahtaa laulamassa Tony Banksin säveltämän seestyneen Afterglow’n. Ainoa valituksenaihe on ehkä se, että yhtä lukuun ottamatta (The Eyesin When the Night Falls / I’m Rowed Out -single) nämä ovat 7-tuumaisille sijoitettuja modklassikkoja, eivät uudelleen julkaistuja sinkkuja a- ja bpuolineen. Projekti jatkui viime vuonna Genesis Revisited II -albumilla. Myös The Lamia -veto on spesiaali; vieraat Nik Kershaw ja Steve Rothery myötäilevät kapellimestari Steve Hackettin aivoituksia vaikuttavin sivellyksin
Esimerkiksi nyt ensi kertaa julkaistu Atomica on hyvä, nopeatempoinen ja erittäin helposti Bowieksi tunnistettava kappale. Kaikki tapaa löytyä internetistä, mutta internetiä ei voi laittaa hyllyyn levykokoelman jatkoksi. Kiinnostavampia ovat paketin kaksi muuta levyä, Ottawassa lokakuussa 1969 äänitetty hyvälaatuinen bootleg Tommysta livenä. En muista montaa kokonaista Tommy-liveä levyn julkaisun ajoilta (tämän lisäksi Isle of White -live 1970). Samoin aluksi vain Japanin –markkinoille suunnattu God Bless The Girl. PASI KOSTIAINEN. THE WHO Tommy Universal [[[[[ ALATI kiihtyvällä syklillä pyörivän uudelleenjulkaisubisneksen suurin synti on pakata klassikkojen deluxeversiot täyteen tavaraa, joka ei kiinnosta ketään. Ja kun tekemään on lähdetty, on saatu aikaan enemmänkin. Mukana on tietysti hieno The Next Day -albumi koko 14 kappaleen komeudessaan. Kun aika suo jälkipolville mahdollisuuden tarkastella levyn kappalemateriaalia rinta rinnan Bowien eri kul66 takausien (1970-luvun eri vaiheet Ziggystä Berlin-trilogiaan, Scary Monsters ja satunnaiset myöhemmät osumat) saavutusten kanssa, huomattaneen amerikkalaistuneen britin olleen vedossa vielä 66-vuotiaana. Mutta jatko-osaa ei odotella yhtä pitkään, sellaiseksi kelvatkoon tämä The Next Dayn paranneltu painos The Next Day Extra. Extra-albumilla on kahdeksan kappaletta, jotka eivät mahtuneet varsinaiselle levylle. Kyse lienee taiteilijan omasta linjauksesta. Remasteroitu Tommy kuulostaa kirkkaalta, mutta ei liioitellulla, korvia särkevän diskanttisella tavalla. David Bowien yllätyspaluu kymmenen vuoden tauon jälkeen oli viime talven tapauksia. Sitä maustetaan hienosti Bowie-klassikko Ashes to Ashes -sämplellä. Live on komea. Ne valottavat osaltaan sitä Pete Townshendin luovaa prosessia, joka jatkui pitkälle 1970-luvun loppupuolelle asti. Digitaalisen musiikin aikana kaavaa sovelletaan albumeihin: samaan pakettiin varsinaisen musiikin oheen lätkäistään lisää biisejä, lisää versioita ja ehkäpä kuvaakin. Tämä on kauniisti toteutettu, nautittava boksi, jonka jokainen osa (jopa reproduktio Tommy-ajan keikkajulisteesta) perustelee paikkansa. Parasta (liven ja kirjan ohella) on demolevy, jossa ei ole lainkaan täytettä, vaan toinen toistaan parempilaatuisia varhaisia versioita kappaleista, jotka päätyivät Tommylle. Kaikilla ei ehkä ole käyttöä 5.1-kanavaiselle blu-ray-hifilevylle, mutta olen varma, että se kuulostaa fantastiselta, ja loput kolme levyä ovat korvaamatto- mia. Huonotasoisia outtakeja, tylsiä demoja ja loputtomia versioita samoista biiseistä. OTTO TALVIO Lisää laatua Kun ylijäämäbiisikin osoittautuu klassikoksi. Ehkä hän ei ole kuullut niitä kokonaisuuden osana, sillä laadun suhteen ei ole tarvinnut antaa periksi. DAVID BOWIE The Next Day Extra Sony [[[[[ KUN automalli ikääntyy, sitä aletaan myydä paremmin varusteltuna. Se todella osoittaa, että The Whossa oli neljä nokkamiestä, kuten Richard Barnes muistuttaa paketin mukana tulevassa erinomaisessa kirjassa. ARVIOTRETRO & BOKSIT Tommy pesi kasvonsa The Who -boksi on täyttä tavaraa ilman turhaa kikkailua. Myöhempiä löytyy, mutta ne eivät ole yhtä kiinnostavia. Dvd sisältää viisi musiikkivideota albumin kappaleista. Ne vilisevät tähtinäyttelijöitä Tilda Swintonista Gary Oldmaniin. Ylimääräisten kohokohta on kuitenkin Love is Lostin kymmenminuuttinen Hello Steve Reich Mix, josta vastaa James Murphy. Todettakoon siis kategorisesti, että tämä neljän levyn Tommy-paketti EI kärsi tästä elefanttitaudista
”Siinä alkoi miettiä, josko aihe ruokki vähän liikaakin joidenkin mielikuvitusta”, Jyrki summaa. Se oli todella mageeta aikaa. Aihehan on yhtä ikuinen kuin nahkarotsi, musta fleda ja aurinkolasit. www.69eyes.com Gothic Girl löytyy albumilta Blessed Be. Garbagen ja Type O Negativen ristisiitos On hämmästyttävää kuinka moni hitti on alun perin syntynyt vitsinä, tai nähty yli- INFO The Best Of Helsinki Vampires -kokoelma julkaistiin marraskuussa ja se juhlistaa yhtyeen 25-vuotista uraa. Garbage-yhtye oli juuri pamahtanut kar- talle, ja Stupid Girl oli iso hitti. Sain miehen vakuuteltua siitä, että tässä voisi olla jotakin hyvää kytemässä, ja toimitin hänelle Gothic Girlin hassutteludemon. ”Samaan aikaan sarjakuvamaailmassa tapahtui, kun Neil Gaimanin Sandmansarjis alkoi ilmestyä. Olen aina digannut goottilookista. TEKSTI BEN VARON KUVA HARRI HINKKA JYRKI 69 oli tehnyt perusteellisen pohjatyön ennen Gothic Girlin lyriikoiden kirjoittamista. The 69 Eyes: Gothic Girl (2000) ERÄÄN BIISIN TARINA Helsingin vampyyreille ensimmäisen kultalevyn tuoneen kappaleen aihe on lähellä laulaja Jyrki 69:n sydäntä. ”Hengailin paljon Roomassa 90-luvun alussa. määmämateriaalina. Se jäi mieleen”, Jyrki muistelee. Esimerkkinä tästä käytettiin Manic Street Preachers -yhtyeen Richey Edwardsia, joka oli viiltänyt sanat ’4 Real’ käteensä. Näin myös Gothic Girl. Ja joka vuosi näen keikkojemme eturiveissä uuden joukon gothic girlejä.” 67. Samaten Type O Negative oli sen ajan kiinnostavimpia bändejä. Siihen maailmanaikaan oli paljon juttua siitä, kuinka teinit voivat pahoin ja viiltelevät siksi itseään. Kenttätyötä oli takana jo reilu vuosikymmen, ja lähdemateriaaleina toimivat niin ulkomaanreissut, sarjakuvat kuin median uutisointi nuorison tilasta. Näitä sekoittaen Gothic Girl saikin alkunsa.” ”Minua jäi kuitenkin kaivelemaan se demo. Hänen ideansa päivädeiteistä oli mennä Veranon hautausmaalle hengailemaan. Siellä oli siihen aikaan todella makea goottiskene, ja paikalliset holvit antoivat juuri niin hienot puitteet goottiklubeille kuin kuvitella saattaa. Muistan kun olin 80-luvulla katsomassa Smackin keikkaa ja näin siellä ensimmäisen kerran gottivaatteisiin pukeutuneita tyttöjä. Kuinka se syntyi ja miksi se on klassikko. Törmäsin Helsingin yössä Johnny Lee Michaelsiin, jota olimme bändin kanssa miettineet tuottajaksi jo jonkin aikaa. Ne kiinnittivät heti mun huomion.” ”Gothic Girlissä on lause ’Are your razor cuts for real’. Se lähti ihan vitsistä koko biisi. ”Siinä biisissä onnistui moni asia. Siinä esiintynyt Kuolema – goottikuteisiin pukeutunut tyttö ankh-koru kaulassaan – teki vaikutuksen. ”Olimme tekemässä vuonna 1999 ilmestyneen Wasting The Dawn -albumin demoja, ja niistä sessioista jäi yksi biisi yli. Siinä oli Bazien tekemä yksinkertainen riffi, ja kappale oli meille aika erilaista materiaalia. Eli biisin teksti on minun kieroutunutta huumoriani käyttäen näitä mielikuvia.” Viiltelyteema ei jäänyt ainoastaan mielikuviin. Saksassa kiertäessään Jyrkiä odotti yhtenä iltana yleisössä tyttö, joka oli kovertanut laulajan nimen käteensä. Tutustuin siellä sitten yhteen gimmaan, jonka kanssa päädyimme treffeille. No, hän ei ollut kovinkaan vakuuttunut! Mutta teimme biisistä uuden demon Johnnyn olohuoneessa, ja silloin hänkin alkoi innostua.” Lopputuloksena syntyi The 69 Eyesin ensimmäinen runsasta radiosoittoa saanut kappale, ja single myikin kultaa jo ennen Blessed Be -albumin ilmestymistä
Arkistojen kätköistä on nyt kaivettu keikka Australian Melbournesta, vuoden 1984 maailmankiertueen alusta. Legendaarinen materiaali heitetään pikemminkin selkärangasta sykähdellen kuin hermosäikeiden kärjistä säkenöiden. www.deeppurple.com Välitön tunnelma ja pakoton yleisfiilis ovat plussaa, kevyt valmistumattomuus ja ajoittainen huolimattomuus miinusta. Kiertueen sisäänajovaihe ja pitkähkö erillään olo huokuu livesoitosta ehkä selkeämmin kuin levyltä; legendaarinen materiaali heitetään pikemminkin selkärangasta sykähdellen kuin hermosäikeiden kärjistä säkenöiden. Se hehkuu juuri tätä lupsakkaa vanhempien heviukkojen omanarvontuntoa. ARVIOTDVD & BLU-RAY Keikasta välittyy hyvässä ja pahassa, että sitä ei oltu tarkoitettu taltioitavaksi ja markkinoille saatettavaksi. Pikkuklassikoiksi osoittautuneet uudet biisit Knockin’ at Your Back Door ja Perfect Strangers ovat muiden tuoreiden kappaleiden (ja Rainbow-cover Difficult to Curen) ohella kuitenkin niitä julkaisun kiinnostavimpia esityksiä. Bändi tiesi olevansa kelpo kuosissa, ja se kuuluu rentona 68 ja hyväntuulisena ilmaisuna. Synkkä sukkahoususankari Ritchie Blackmore on kitaransa parissa hiukan alamaissa, mutta myös hymyilee lavalla, ilveileekin vallan! Vaikka keikan yleisfiilis on erittäin ok, vaikka mitenkään uskomattomaan liitoon yhtye ei missään vaiheessa nouse. Soundit ovat jyhkeät ja selkeät, mutta silti mukavan konstailemattomat. Olkoonkin nähtävä lähinnä soittoa, mutta ainakin kaikkia musikantteja saa syynätä monipuolisesti instrumenttiensa äärellä.. Visuaalisesti keikka tarjotaan ilman minkäänlaista showvarustusta, mitä nyt taustalakana, valot ja vähän savua on tarjolla. Suuri osa setistä on oikeutetusti vanhoja klassikoita Highway Starista Speed Kingiin ja Smoke on the Wateriin, jotka kaikki kyllä kuulostavat hyviltä tanakan ”moderneilla” livesoundeilla. Kun sama Gillan-Blackmore-Paice-Glover-Lord-miehistö löi vuonna 1984 hynttyyt yhteen yli 10 vuoden eron jälkeen, syntyi Perfect Strangers -levy. Klassikkomiehistön rento comeback Vuonna 1984 taltioitu keikka Melbournessa esittelee Deep Purplen sellaisena, kuin se myös livenä oli. Muutkin herrasmiehet vitsailevat ahkerasti kuivakkaaseen englantilaistapaan – kun dokumenttiosiossa ääneen pääsevät. Toisin kuin nimi antaisi ymmärtää, 14 biisin ja kitara-, kiippari- ja rumpusooloineen parituntisen setin puitteissa ei kuulla koko Perfect Strangersia. Kuvaus on ammattitasoa ja vireällä ohjauksella monikamera-aineistosta on saatu koostettua ihan viihdyttävää kuvaa. KOSKINEN KUVA JIM RAKETE DEEP PURPLE Perfect Strangers Live Eagle Vision [[[[[ DEEP Purple oli toki 1970-luvulla silkkaa rautaa, erityisesti Mk II -kokoonpanolla. Erinomainen hard rock -kiekko vaati kiertämistä, ja bändi lähti rundaamaan rennolla mielellä. Solisti Ian Gillan jopa äityy melkoiseksi huumorimieheksi välispiikeissään. INFO Deep Purple konsertoi 1.2.2014 Ouluhallissa ja 2.2.2014 Helsingin Jäähallissa. TEKSTI KIMMO K. Teknisesti julkaisu on tietystä karuudestaan huolimatta varsin kelvollinen. Oikein tietysti on sekin, että bändi on pääosassa
Wylden poissaoleva habitus ja liioiteltu kitararunkkaus heikentävät muuten hienon keikan nautittavuutta. Dvd:llä ilmenee ajoittain häiritsevää äänitason vaihtelua. Tunnelmaltaan tuote eroaa jonkin verran Contact-dvd:stä. Kaikeksi onneksi edes äänipuoli toimii kunniakkaasti. Jo koosteen starttaava, maaliskuussa 1976 taltioitu mikkitesti onnistuu välittämään David Byrnen inhimillisen ytimen, joka on muut ihmiset kohteliaasti huomioivaa, mutta silti intohimoista perfektionismiä. ARVIOTDVD & BLU-RAY MORRISSEY 25Live BRYAN FERRY Live In Lyon – Nuits de Fourviére Eagle Vision Eagle Vision [[[[[ OTIN tämän hollywoodilaisella areenalla nauhoitetun 25-vuotisjuhlakeikkatallenteen arvosteluun parasta toivoen ja pahinta peläten. Tilaisuus on taltioitu harvinaisen lahjattomasti ja vajavaisella tyylitajulla niin ohjauksen, kuvauksen kuin leikkauksenkin suhteen. Siinä kaikilla rivisoittajilla on, kuin sattuman kaupalla, yllään McDonaldsin mainospaidat. Wylde on aina taitanut kauniiden melodioiden rustaamisen, ja hienoja tunnelmapaloja onkin kertynyt vuosien varrella useita. Spin It Again! Live in Munich puhkuu materiaalia Sagan vuoden 2012 rundilta. MARKKU HALME OLE NERDRUM EAR MUSIC [[[[[ TALKING HEADS Chronology Eagle Vision [[[[[ TÄMÄ kronikka onnistuu tarinoimaan myös ”riviensä” välissä, ei ainoastaan näyttäessään harvinaisia live- ja tv-pätkiä yhtyeen ajanlaskun alkuhetkistä lähtien. Setin kiintoisin hetki naulataan terhakassa instrumentaalissa Corkentellis, joka kattaa kitaristi Ian Crichtonille ja kosketinsoittaja Jim Gilmourille tilaisuuden päästää virtuositeetin villit varsat laitumelle. KAHDEN vuoden takainen näyttävä konserttitaltiointi tarjoaa lainakappaleita ja vain muutaman esityksen Bryan Ferryn vuotta aiemmin ilmestyneeltä Olympia-albumilta. No, keikka sinänsä on kyllä niin messevä, että kalpenen kateudesta paikalla olleita kohtaan. Jälkimmäinen julkaisu velloo verraten tummissa kuvissa, mutta Spin It Again! täyttää tilan väreillä. Mutta toisin kuin vähänkään tasokkaammat keikkadevarit, ei tämä pysty välittämään hitustakaan pääkallonpaikan ja -hetken tunnelmasta. Tyylikkäisiin kirjakansiin pakattu konserttijulkaisu sisältää myös Bryan Ferry -bioa, The Making Of Olympia -dokumentin sekä Lyonin konsertin hiukan suppeamman cd-version. Unblackened-tallenne Black label Societyn ”akustiselta” keikalta Los Angelesista on huomattavasti sähköisempi ja säröisempi kuin katsoja osaa odottaa. Edes bonusosioissaan, jotka kruunaa erinomaisen epäaidon oloinen studiosessionäytelmä. Yhtyen viriili setti sekoittelee iloisella tavalla vanhaa sekä uudempaa materiaalia. Sääli vain, että nätitkin slovaritkin saa tyylitajuttomasti tilutettua pilalle, jos tarpeeksi yrittää. Kyseessä on laiskantympeästi rahastava fanituote, joka ei jaksa tai halua käyttää hyväkseen mahdollisuutta näyttää tai jopa peräti paljastaa mitään mistään olennaisesta. Kosketinsoittaja Derek Sherinianilla vahvistettu ryhmä käy läpi Wylden tuotannon melodisempia kappaleita eikä BLS:n raskaampia, monotonisia äijäbiisejä tule ikävä. MITÄ helvettiä Zakk Wyldelle on tapahtunut. Kuvauksellisesti homma kyllä toimii. Eteerinen Roxy Music -helmi If There Is Something nousee sekin lähes alkuperäisversion tasolle. Plus tietysti hienot bonushaastattelut. JUHA SEITZ BEN VARON 69. Bryan Ferry ja hyvät kappaleet on lyömätön yhdistelmä, joten I Put A Spell On You, Just Like Tom Tumb’s Blues, Slave To Love ja monet muut klassikot soivat upeasti. Ja miksi herran artikulaatio on tätä nykyä yhtä vokaalimössöä. Saksan München miellyttänee bändiä erityisen paljon, koska ryhmä julkaisi 2009 samassa kaupungissa tallennetun Contact- Eagle Vision [[[[[ dvd:n. Ferryn iso taustabändi kaksine rumpaleineen (Andy Newmark, Tara Ferry) ja taustalaulajineen on viimeistä piirtoa myöten vakuuttava. Bändin ehdoton ässä on nuori kitaristi Oliver Thompson. ”Organically shy” -tyyppistä luonnetta tarkentaa toiseen väliin lykätty biisinesittelyspiikkikooste. Esimerkiksi tuoreet rasavillit Six Feet Under sekä Anywhere You Wanna Go istahtavat luontevasti jäntevään sävelkimaraan. Jatkossa Chronologyn tallenteet kuvastavat yhtyeen kehitystä jäsennellyistä murusista vankkaan muuriin, jonka olennaisten murikoiden kantajina hyödynnettiin myös afroamerikkalaisia muusikoita. Katsoja ei pääse olemaan läsnä. Äskettäin raitistunut laulajakitaristi näyttää huonovointisemmalta kuin koskaan: tyhjä katse naamalla läpi keikan, tulipunaisena ja hiestä märkänä jo ensimmäisestä kappaleesta, kuin viittä vailla sydänkohtauksen kourissa. Klassikkotasoisen komea kooste ja ylitsepursuileva aarrearkku yhtyeen rakastajille. CBGB’sissä kuvattujen biisien karu soundimaisema paljastaa levytyksiä kiteytetymmin sen, kuinka olennaisella tavalla nerotar Tina Weymouthin umpilahjakas ja omaperäinen bassottelu alkutaipaleen biisejä muovasi. MARKKU HALME SAGA Spin It Again! Live in Munich BLACK LABEL SOCIETY Ear Music [[[[[ Unblackened KANADALAINEN progressiivisen rockin velikulta Saga on aina menestynyt Keski-Euroopassa, joten ei ole ihme, että yhtye jaksaa alueella rampata keikkakiertueillaan
ARVIOTKIRJAT kasassa pysyvät vaatteet. Hellin tärkeimmän yhtyeen Richard Hell & The Voivoidsin debyyt70 ti Blank Generation oli eräänlainen anthem koko liikehdinnälle. The Sex Pistols ja The Clash olivat paljosta Hellille velkaa. Kirjan epilogissa ollaan nykypäivässä ja Hell törmää sattumalta kadulla Verlaineen. Hän ylevöittää unohtuneita suuruuksia kuten Robert Quinea, sanoo suorat sanat parhaimmasta ystävästään ja pahimmasta vihamiehestään, Tom Verlainesta. Kyse ei niinkään ole sopeutumattomien sukupolvesta, vaan tyhjästä sukupolvesta (kuten kappaleen sanat menevät: ”I belong to the generation, but I can take it or leave it each time”), sukupolvesta vailla ismiä ja yhdistävää kokemusta. Enpä tiedä. Varsinkin aika juuri ennen Hellin ja hänen pitkäaikaisen ystävänsä ja kämppiksensä Tom Verlainen yhtyeen Televisionin esivaihetta Neon Boysiä on suorastaan uskomatonta. Kirja loppuu hieman yllättäen vuoteen 1984, kun Hell pääsee irti aineista, ja päätyy jättämään sen kautta musiikkimaailman ja keskittymään kirjoittamiseen. 20 vuotta jäi mahdolliseen jatko-osaan Punkin Aatami äänessä Televisionista, Heartbreakersista ja Voivoidsista tuttu CBGB’s-skenevaari muistelee. Sopeuttomien sukupolven todellinen ansio on toisaalla: siinä elämässä, joka on tähän asti ollut piilossa. Hellin piikkiin on laitettu punkin näkyvimmät tunnusmerkit, kuten juurikin vaatteisiin ja iholle kirjoitetut sloganit, piikikkäät kampaukset ja hakaneuloilla Hell kirjoittaa sujuvasti ja poikkeuksellisen älykkäästi, lämmöllä ja silti raa’an anteeksipyytelemättömästi. Hell siis päätyy reittä pitkin New Yorkin taiteellisen intelligentsian keskipisteeseen, joka vaikuttaa voimallisesti hänen persoonansa muotoutumiseen. Tuo tyhjä kohta, tuo sukupolvi, on Hellin nerokkaimpia ajatuksia, ja hän toteutti sitä itse: oli tyhjä kohta, jonka päälle saattoi kirjoittaa minkä tahansa sloganin. Hetken ajan he puhuvat toisilleen kuin he olisivat jälleen 19-vuotiata, ja kohtaamisen jälkeen Hell havahtuu ja summaa kirjansa tarkoituksen seuraavasti: ”Ymmärrämme, että meidät on rakennettu ajasta, ei tapahtumaketjusta, mutta on mahdotonta kirjoittaa ketjuuntumattomasta ajasta muuten kuin runollisina välähdyksinä. Tai kenties mielumminkin punkin Mooses, joka ei niinkään tuonut lain tauluja vuorelta, vaan kirjoitti ne virtsalla CBGB’sin vessan seinille. 19-vuotias Hell päätyy suhteeseen kuvataiteilija Claes Oldenburgin 35-vuotiaan ex-vaimon Pattyn kanssa, jonka kautta Jasper Johnsin ja Willem de Kooningin kaltaiset nimet vilisevät sivuilla. Hieman outoa, sillä 90-luvulla hänellä oli kuitenkin Thurston Mooren, Steve Shelleyn ja Don Flemingin kanssa yhtye Dim Stars, josta olisi mielellään lukenut sanan tai pari. Kaikkien bändiensä vaiheet Hell käy läpi tarkkaan ja huolelleisesti, kuin myös huuruisat vuodet Voidoisin jälkeen. TEKSTI JEAN RAMSAY KUVA SIRE RECORDS RICHARD HELL Sopeuttomien sukupolvi Like [[[[[ ”PUNKIN kummisedän muistelmat”, lukee kirjan kannessa. Tämä kaikki on yleisesti tiedossa, hyväksyttyä totuutta. Hell on mielumminkin ensimmäinen punkkari, punkin Aatami. En halunnut kirjoittaa ihmisestä, joka kulkee ajan läpi, vaan ajasta, joka kulkee ihmisen läpi.” Siinä asetetussa tehtävässä Sopeuttomien sukupolvi kyllä onnistuu erinomaisesti.. Punkilla on niin monta kummisetää aina Lou Reedistä Iggy Popiin, etten ihan suoraan laskisi Helliä samaan porukkaan
Taustamateriaalia kaiveltu pohjamutia myöten, ja runsaat löydökset on jäsennelty sekä suuren taidon että vahvan tunteen johdattelemana. Hanki musiikin käyttösopimukset helposti Gramexin verkkokaupasta. Islantilaiset suuntasivat ulkomaille varhain. Perkeros on täysin omanlaisensa ja maailmanluokan teos. Kosketuspintaa lisäsi eksotiikka, jota osattiin ja osataan edelleen hyödyntää markkinoinnissa. Tulokset olivat usein omintakeisia. KOSKINEN [[[[[ Musiikki tekee hyvää, myös yrittäjän kassavirralle. GUNNI Blue Eyed Pop – The History of Popular Music in Iceland Sögur JANTSO JOKELIN Huuliharppukirja JP ALANEN & KP ALARE Sammakko Perkeros WSOY [[[[[ [[[[[ DR. Näin kattavasti asiansa läpivalaisevaan tietokirjaan harvoin törmää. Jyhkeän kokoinen albumi on upea: kuvat ovat Ahosen tyylille ominaisesti lennokkaan sulavia ja hahmot harvinaisen ilmeikkäitä. Journalistimuusikon kirja on samalla alan ensimmäinen englanninkielinen yleisteos. PROGRESSIIVISESTA heavybändistä kertova Perkeros on mielenkiintoinen yhdistelmä eri lajityyppejä. Perkeros-yhtyeen Akseli tuskailee bändinsä arjen ongelmien keskellä. UH ja huh. Tarina sijoittuu Tampereen geografiseen ja alakulttuuriseen ympäristöön. Me tahdomme tehdä musiikin käytön helpommaksi. Pääosan muodostaa huuliharpun ja sen soittamisen historiankirjoitus lähtien ajasta 3 000 vuotta ennen ajanlaskumme alkua, mutta toki keskittyen viime vuosituhanteen. Alkuun on pakattu tarkka selonteko soittimen rakenteesta ja teknisistä detaljeista. Kaiken kruunaa arjen supersankariutta ja fantasiakauhua lähestyvä kliimaksi. ARVIOTKIRJAT DR. Luontaisia kohdemaita olivat Iso-Britannia ja Yhdysvallat, olihan molemmilla tukikohdat Islannissa. Gramex edustaa muusikkoja, kapellimestareita ja musiikkituottajia. Kuviota myllertävät ihmissuhdekiemurat yhdistyvät 632-vuotiaan zen-hippi-basistin taustaan ja karhun muodossa esiintyvään, talviuniaan käynnistelevään rumpaliin. Visuaalisuus tukee upeaa kokonaisuutta. Gunni kartoittaa islantilaisen populaarimusiikin vaiheet 1900-luvun alusta nykypäivään. Myös kielellisesti jälki on korkeaa valioluokkaa, ja kaikkinensa teosta ahmii kuin parastakin dekkaria. Albumimitassa debytoiva parivaljakko tekee sen puitteissa mielettömän synteesin arkirealismista, mytologiasta, fantasiasta ja kauhusta. Hyvä musiikki houkuttelee asiakkaita ja saa heidät viihtymään pitempään. ??verkkokauppa: www.gramex.fi Tekijänoikeusjärjestö. MATTI KOMULAINEN MARKKU HALME KIMMO K. Artisti-, arkisto- ja levynkansikuvien oheen on kaivettu kotialbumeja: Nuori Björk traktorin pukilla maataloustöissä saa rinnalleen kymmeniä vastaavia täysosumia. Juonellisesti käsikirjoitus on yllättävä ja hauska pysyessään tiiviisti arkitasolla, mutta leijuen samaan aikaan vahvasti myös aivan surrealistisella tasolla. Blue Eyed Pop on vakuuttava tietopaketti. Musiikkivirtaukset jazzista rockiin ulottuivat islantiin siirtolaisten, merimiesten, sotilaiden ja myöhemmin Kinksin ja Led Zeppelinin kaltaisten bändien mukana inspiroiden paikallisia tekemään perässä. Huuliharppukirjaan kun tarttuu, on sitä vaikea irrottaa käsistään. Lopun täyttää pätevänsujuva soitonopas, mutta jo ennen siihen asti pääsemistä on pelkästään tämän teoksen innokas tavaaminen herättänyt mielessä ajatuksen, että josko minäkin… Viime aikoina lukemistani kirjoista tämä kamppailee vaikuttavuusasteikolla tasaväkisesti Kari Hotakaisen Luonnon lain kanssa
73. Humpaten läpi vuosikymmenten ELÄKELÄISTEN oli alun perin tarkoitus olla kertakäyttöinen KOTIALBUMI hupailu vuonna 1993. TEKSTI ELÄKELÄISET KUVAT ELÄKELÄISTEN KOTIALBUMI 1 ONNI Waris päätti rakentaa pesän Sveitsiin. Kun sanat eivät riitä. Matka vähän venähti – kuten kunnon bileiden kuuluukin
KOTIALBUMI 2 3 4 5 6 9 74 7 8
Ystävällinen satunnainen saksalainen tarjosi kotimajoituksen ja aamulla hänen äitinsä teki aamupalaa. Missiona oli juoda auringollinen Kummerlingeja ennen keikkaa ja sekös onnistui helposti. 10. Väsyneet matkaajat hävittivät avaimensa perustivat väliaikaisleirin kylmän hotellin eteisaulaan Erlangenissa 1996. 5. E2-kokoonpano vuonna 1997 vallatun talon KOB-klubilla Berliinissä. Kuva: Renate Hauck. 4. Ilmari Koivuluhta tuuraa Petteri Terävää varhaisessa promokuvassa. 7. Lava keikan jäljiltä. 3. Kuva: Tomi Yli-Nokari. 75. 6. Kokoonpano oli sinänsä sekava, että kiertueen alussa yhtyeessä soitti yksi sama henkilö kuin ennakkoon lähtetyissä promokuvissa. 8. Onnen kyyneleet valuivat poskilla, kun oli niin hienoa. 10 11 2. Tällä kertaa Onni on sai urkunsa aivan erityisen atomeiksi. 9. Melkoista ryminää navetan ylisillä kesällä 2013. Krisun peltiständit ovat vieläkin mutkalla tuon keikan jäljiltä. Nakupelleilyhommia Eurotrash-ohjelman kuvauksissa Pariisissa vuonna 2003. Kapteeni Kinnunen perusti toimiston rippikoulumajoituspaikan aamupalapöytään Bielefeldissä. Uramme ainoa peruuntunut keikka johtui siitä kun keikkamyyjä ajatti meidät väärään kaupunkiin. Oman teipin myötä tavaroiden häviäminen kesken kiertueiden hidastui mutta ei kokonaan pysähtynyt. Ilosaari 2013. 11. Tupa täynnä, kotikaupunki, aurinko paistoi ja bändi oli iskussa
albumi Humppakalmisto julkaistiin 15.11. www.humppa.com 17 20 76 18 21 19 22. KOTIALBUMI 12 13 14 15 16 INFO Yhtyeen 11
Nimmarein koristeltuja autoja on Saksassa jo aika monta, mutta tämä on taatusti komein. Maaliman vanhin sirkus esittää loppukiitoksia. Paitakauppias Jokinen pakkaa Saksaan merirahtina lähteviä instrumentti- ja oheistuotelavoja kevättalvella 2011. Lassin ensimmäinen humppahaitari elinkaarensa puolivälissä. Saavuimme keikkapaikkakunnalle kolme päivää etuajassa hiomaan keikkakuntoa kohdilleen. Ensimmäinen iso festarikeikka Roskildessa 1997. Toxien alkuperäinen leffamaski eli oikea Toxie, Martti ja Krisu Erlangenissa. Maaliman vanhimman sirkuksen päiväkeikka Provinssirockissa. Erilaiset erikoisohjelmat ja alueella esiintyneet kokoonpanot olivat 90-luvulla Kumikameli-ryhmän takaportti päästä Provinssiin. 23 12. Jälkitansseissa soitti Eläkeläiset. 14. Keikkapaikkana yksityinen punkkiklubi navetan kellarissa. Lassi esittelee eväsostoksia matkalla Hultsfredin festivaaleille 90-luvun puolivälissä. 15. 22. 20. Lauteet kasattiin ensin tuke- 24. Suomen suurin musiikki lehti! www.soundi.fi. Se minkä takia Onni meni urun kanssa pitkin ojia, on vieläkin mysteeri. Esiintymislavana kuljetimme joskus mukana lauteita. Itävallassa 2010. 24 vasti pulteilla, sitten yhä vähemmillä pulteilla, nippusiteillä, rautalangalla, narulla ja teipillä ja lopullisen romahduksen jälkeen koko läjä jäi jonnekin. Niiden poistosta tuli jälkikäteen lasku. 17. 16. Kotimatkalla Münchenin lentokentällä joskus 90-luvulla. Men at work. 18. Jail oli ensimmäisten lentoreissujemme keikka-auto Saksassa. Jo nuorena vanhoilta näyttäneet Onni ja Martti vuonna 1993 tai 1994. Tunnelman korostamiseksi teippasimme ikkunoihin kalterit. 19. 21. Lopussa kaikki palkeet olivat ilmastointiteipin peitossa. Edelleenkin iso osa kalustostamme kulkee teipillä koossa pysyvissä pahvilaatikoissa. 13. Tämä kuva on Rovaniemeltä. 23. Huippunopeus 80 ja penkkejä neljälle niin, että kaksi joutui istumaan takatilassa kaljakorien päällä. Sitä ennen Kristianilla ei ollut yleensä lähtiessä mukana edes kapuloita. 2000-luvun puolivälissä aloimme kuljettaa mukana myös omia tai vuokrattuja rumpuja
KUKA. Paljon on vielä saavutettavaa, mutta muusikosta omaksi pomokseen selviämisestä on hyvä aloittaa. TAVOITE VUODELLE 2014: Pysytellä kiireisenä tekniikan kanssa, parantaa niin studiokuin liveäänimiehen taitoja ja luoda uutta hyvää musiikkia. 78. NIMI: James ”Jamie” Cavanagh SYNTYMÄAIKA JA -PAIKKA: 29.8.1973, Liverpool MOTTO: Kun kerralla tekee kunnolla, ei tärvää aikaa. SUURIN SAAVUTUS: Saavutin Anathemassa jo paljon asioita, joista olen ylpeä, mutta tunnen, että olen vasta nyt rehellinen itselleni. Toivottavasti paljon muutakin seuraa
Kun yhtye lähti ensimmäisille kiertueilleen, Jamie oli yksinään yhtyeen koko tekninen henkilökunta. Ennen ja jälkeen keikkoja hän purki backlinen keikkaautosta, pystytti sen lavalle ja hoiti kitarateknikon työt. Ajan myötä show’t siirtyivät pikkuruisista baareista isompiin klubeihin, kokemus karttui, kontaktiverkosto kasvoi ja esiintymispaikat tulivat tutuiksi. Jo varhain nimensä Anathemaksi muuttanut bändi toimii yhä, ja tähänastisen uran upea kulminaatio nähdään vastikään ilmestyneellä Universal-konserttitallenteella. ProTools teki läpilyöntiään, ja kun digitaalisen äänittämisen mahdollisuudet valkenivat Jamielle kaikessa laajuudessaan, nuorukaisen tajunta räjähti. Jamien elektroniikkaopiskelujen ja studioharjoittelujen aikaan Anathema sai ensimmäisen levydiilinsä. Elämää elettiin pääasiassa studion ja opiskelun merkeissä. Tarinoita parrasvalojen takaa. Sillä Jamie vielä nähdään, mutta hän on nyttemmin jättänyt veljiensä yhtyeen. Sittemmin Jamie jätti bändihommat kokonaan ja ryhtyi täysipäiväisesti studiotöihin. Studiolla oltiin miltei ympärivuorokautisesti, ei vain omia juttuja vaan myös muiden projekteja ja koulutehtäviä äänittämässä ja päivästä toiseen haltioitumassa uudesta teknologiasta. HENKILÖ Jamie Cavanagh Anathemasta kiertuealan ammattilaiseksi. Toistamiseen. Jamie painoi kaiken tarkasti mieleensä. Jamie sanookin ylpeänä, ettei ole eläissään kieltäytynyt yhdestäkään tarjotusta työstä: jos aikoo vuokransa maksaa, pitää myös työtä tekemän. Kun studiotyötä oli niukemmin, tehtiin jotain muuta. V TEKSTI MAPE OLLILA KUVAT MARKUS PAAJALA astikään 40 vuotta täyttänyt Jamie Cavanagh kasvoi samanikäisten veljiensä (Daniel on vuotta vanhempi, kaksosveli Vincent puolestaan minuutteja nuorempi) rinnalla Liverpoolissa. Ensimmäisen kerran Jamie jätti Anathemassa soittamisen 1991 lähtiessään opiskelemaan edistyneempiä luonnontieteitä. Show’n aikana kappalemateriaa- Työni on nykyisellään palkitsevampaa kuin soittohommat koskaan olivat. Jamie on aina ollut kova tekemään töitä eikä ole kranttu siitäkään mitä tekee, joten studiohommien lomassa tutuiksi ovat tulleet muun muassa muurarin ja puutarhurin työt. Yhteisen yhtyeen, Pagan Angelin, he aloittivat Jamien ollessa 16-vuotias. Masterointien ja muunlaisten mestarointien aherruksessa meni aina vuoteen 2002 saakka, jolloin veljet kysyivät liittyisikö Jamie takaisin Anathemaan. Hänet hyväksyttiin LIPA:an, Paul McCartneyn alkuun laittamaan Liverpoolin esitystaiteiden kouluun, ja sitä Jamie muistelee Bändiin palattuaan Jamiesta tuli siihen mennessä laiskuudestaan jo kuuluisan Anatheman Action Man; kontaktihenkilö, organisaattori ja – tietysti – tekniikkavelho. Siellä musiikkituottamisen teknisestä puolesta löytyi Jamien kutsumus. Kiertueiden kasvaessa Jamie sai työskennellä hienojen kiertuemanagerien, kuten Paul Collisin ja Rob Highcroftin kanssa. Jamie kuunteli ja katseli, ystävystyi alan parhaiden kanssa ja omaksui oppeja kuin pesusieni. Vaikka Anathemalla on viime vuodet ollut superammattimainen kiertuehenkilökunta, Jamie valvoi bändiaikansa loppuun 79. elämänsä parhaana aikana. Käytännön korkeakoulussa lin läpikotaisin tunteva Jamie toimi valomiehenä ja esiintymisten jälkeen latasi rojut taas kulkuneuvoon. Koulu sujui kivasti ja kaikenlaista muutakin harrastettiin, mutta veljeksille oli pienestä saakka selvää, että elämä veisi musiikin pariin. Pojasta pitikin tulla tiedemies, mutta fysiikan, kemian ja matematiikan opintieltä viitta osoitti kohti elektroniikkaopintoja, joiden puitteissa Jamie sai työpaikan studiosta, jossa Anathema oli äänitellyt demojaan
Hänen valtaisan kontaktiverkostonsa ja pollaan matkan varrella kumuloituneen teknisen- ja soittopaikkadatan pohjalta ei ehkä yllätä, että Jamie päätyi nykyiseen toimeensa kiertuemanageriksi. Nykyisin hänen ammattitaidostaan saa nauttia ensisijaisesti helsinkiläisyhtye Finntroll. Hän kuvailee rooliaan veljiensä bändissä basisti-roudari-kiertuemanageri-yhteyshenkilöksi, mutta niin upealta ja oikealta kuin veljien kanssa Anathemassa musisoiminen läpi vuosien tuntuikin, homman tekninen puoli oli aina soittamistakin palkitsevampaa. montaa. Vuodesta 2002 saakka Jamie on ollut Anatheman basson varressa ja teknisenä takapiruna käytännössä aina. Olen ylpeä, että olen saanut jakaa sen heidän kanssaan, mutta minun oli aika tehdä omaa juttuani.” Matkamiehen mieli vetää tien päälle Yleensä muusikot jatkavat soittohommia vielä bändeistä lähdettyäänkin, vaikka kiertue-elämä matkustamisineen, aikaerorasituksineen ja henkilökohtaista hygieniaa ja ravitsemusta koskevine kompromisseineen saakin jäädä taakse. Vincent-veljen kanssa on vireillä uusi projekti, josta Jamie ei halua paljastaa vielä mitään tarkempaa. ”Elämää helpottaa kun tietää aikaisemmilta seikkailuiltaan, että ’se ja se on hyvä esiintymispaikka ja siellä on kokenut promoottori, hyvä siitä tulee’. Ei sille vedä vertoja kuin ehkä perheenkeskinen rakkaus, ja kun tuollaista saa kokea ei pelkästään veljiensä vaan myös muiden erittäin läheisten bänditovereiden kanssa… Mihin sitä voi verrata. ”Työni on nykyisellään palkitsevampaa kuin soittohommat koskaan olivat, sillä toisin kuin basistina, nyt työtäni todella arvostetaan; ei pelkästään yhtye, vaan myös keikkamyyjät, levy-yhtiöt ja manageriporras – kaikki ne verhontakaiset ihmiset, jotka saavat asioita tapahtumaan ja joita kunnioitan. Haluan yhtyeelle menestystä ja kaikkea hyvää, mutta minulla oli niin erilainen näkemys siitä mitä meidän pitäisi tehdä kuin Dannyllä. On hyvä parhaansa tehtyään tietää, että puheillasi, panoksellasi ja kokemuksellasi on painoarvoa.” Pitkästä kokemuksesta huolimatta ammattimaisena kiertuemanagerina toimiminen on Jamielle vielä suhteellisen uutta. Jamie on poikkeus sääntöön: hänellä soittohommat saivat jäädä syrjemmälle mutta elo tien päällä maistuu edelleen. Sitä kaipaa niin musiikillisella kuin henkilötasollakin. ”Anathema oli mielettömän hieno matka. Jamie kuitenkin lupaa, että soittokin jatkuu Kun istun illan päätteeksi bussin etuosassa ja mietin, että jengi nautti keikasta, hommasta tulee kaiken vaivan arvoista. HENKILÖ saakka yhä sen jokaista teknistä detaljia. Ei sitä pysty edes kuvailemaan miten läheistä se musiikki ja ihmiset minulle ovat niin menneisyydessä kuin tulevaisuudessakin. Syyskuussa ilmestyneen Universal-dvd:n esituotantoon Jamie ja hänen yhtä pedantti veljensä käyttivät kokonaiset neljä kuukautta. He suunnittelivat dvd-show’n viimeisintä yksityiskohtaa myöten itse lähtien lavanrakennuksesta aina viimeiseen trussissa killuvan lyhdyn valokeilan asentoon. Maagistahan se oli, eikä niin taianomaisia kokemuksia ole elämässä 80 heti, kun häneltä sille vain aikaa riittää. Heidän kiitoksensa on minulle valtavan tärkeää ja tekee minusta onnellisen työssäni. Ei sellainen unohdu koskaan ja aina sitä on ikävä.” ”En kuitenkaan varmaan enää koskaan palaa Anathemaan. Teimme sitä hommaa yhdessä niin kauan. Haluan olla oma pomoni, ja niin haluaa Dannykin, ja loppuviimeksi Anathemassa on kyse Dannyn elämästä, hänen ja Vinnien bändistä. Hän on vastikään startannut oman firmansa, mutta ei tunne ainakaan vielä painetta haalia itselleen asi-. Toisinaan tietysti käy päinvastoinkin.”. Ei tarvitse kuin katsoa sitä dvd:tä; kaikkia niitä kauniita valoja ja amfiteatterin raunioita, niin kaiho valtaa taas mielen. Rakastin jokaista fantastista sekuntia
Haluaisin pitää hommassa tietynlaisen henkilökohtaisen täyttymyksen tunteen, jonka voi säilyttää kun tekee työtä läheisten ihmisten ja itselleen läheisen musiikin kanssa. Olen käynyt joka aspektin etukäteen läpi niissä puitteissa jotka budjetti ja sen pohjalta optimaalisin ja harmonisin työtapa sallivat. Saavatko he hyvän keikan, onko heillä nastaa ja saavatko he viettää hauskan illan radalla hyvän musan parissa ja unohtaa työnsä hetkiseksi. ... Paikalle piti hoitaa lisää vahvistimia ja subbareita, jotka olin määritellyt tekniikkariderissa jo kuukausia etukäteen. Jotkut paikat ovat olleet ihan painajaismaisiakin. ”Ihmisten kanssahan tässä töitä tehdään, ja minun hommani on varmistaa, että itse kukin hoitaa oman ruutunsa parhaan osaamisensa mukaan. Kun sen tietää, että olemme kaikki tehneet parhaamme ja keikka onnistuu, sillä ei ole mitään väliä kuinka vaikea päivä on ollut. Ne saatiin lopulta, ja pienillä myönnytyksillä ja improvisaatiolla homma hoitui. Tarkistan PA:n ja klubin oman laitteiston ja kuinka kamapaletti laitetaan toimimaan: lavamonitorit, mikserit, valot, kaikki.” ”Päivään mahtuu sen miljoona tehtävää, joista keskustelen promoottorin, klubin henkilökunnan ja paikallisten hanskojen kanssa, ja suunnittelemme miten homma saadaan pelittämään. Siksi tuplavarmistamme lähes kaiken: meillä on oma miksauskonsoli, valotiski ja backline. Tuollaista tuotannon managementia teen jo kuukausikaupalla etukäteen, rundille lähdettäessä kaikille pitää olla kaikki selvää aina bussikuskista valomiehiin, miksaajaan ja roudareihin saakka. ”Etukäteen täytyy ottaa selvää mahdollisimman paljosta ja varmistaa, että kaikki osapuolet vetävät samaan suuntaan. Kun istun illan päätteeksi bussissa ja mietin, että jengi nautti keikasta, hommasta tulee kaiken vaivan arvoista.” 81. ja vuonna 2010. Hoidat auton parkkiin, varmistat että kuskilla on kaikki okei ja siirryt keikkapaikalle. Yleensä heillä on sellaisenaan toimiva systeemi, mutta jos minulla on heidän tavoistaan poikkeavia toiveita, esitän ne kohteliaasti. Kun suunnitelma on valmis, se toimitetaan keikkapaikoille, jonka jälkeen paikan päällä ei tehtäväksi jää kuin mahdollisten pienten puutteiden täydentämistä.” ”Joskus tietysti käy niinkin, että toiveita ei ole täytetty ihan niin kuin piti ja paikan päällä ei ole oikeanlaisia laitteita tai ne puuttuvat kokonaan. Useimmiten kuitenkin sitä vain mennään mestoille ja soundi on alusta saakka mahtava. Soundi leikkautui eikä paikan PA:sta saanut irti yhtään kovempaa ääntä kuin mitä bändin ämyreistä lähti luonnostaan. ”Mitä enemmän alat tehdä töitä keiden sattuu artistien kanssa, sitä pikemmin tämä muuttuu työpaikaksi. Sellaisina päivinä tietää, että päivästä tulee hyvä.” Ihan pelkkää tekniikkaa työ ei kuitenkaan ole. akkaita. Elämä kiertueella on rankkaa ilman sitäkin, että tekee työstään tieten tahtoen kivireen vetämistä.” Normipäivä Vaikka jokainen päivä tien päällä on erilainen, on niissä rutiininsakin. Bussissa ei saa tupakoida, joten kaikki roikkuvat keikkapaikan pihalla röökillä niin kauan kuin voivat.” ”Useimmat päivät ovat joka tapauksessa hyviä! Loppuviimeksi tätä tehdään kuitenkin lipun lunastaneille, fanithan tämän touhun loppujen lopuksi saavat aina toiminaan. Soitat keikkapaikalle ja varmistat että siellä on väki paikalla ja keikka-autolle löytyy pysäköintipaikka. Tarkistan että catering-riderin toiveet on täytetty, jossa vaiheessa teknikot ovat yleensä saapuneet jo keikkapaikalle ja siirryn tekniikkariderin pariin. Jamie kuvailee tyypillistä työpäivää: ”Heräät ennen muita, ja hörppäät kuskin seurana kupin teetä. Tällaisessa kohtalaisen kokoisessa tuotannossa on hyvä pitää kaikki pesät turvattuina, sillä jos keikkapaikka ei olekaan sitä mitä piti, keikkojen suhteen ei kuitenkaan tarvitse tehdä kompromisseja. Ketään ei tarvitse raahata baareista tukasta vetäen, mutta ainakin ’Trollien’ bussiin suostutteleminen käy välilAnathema vuonna 2003... Diplomaattisuus on tärkeää, eikä kilahtelu auta ketään.” Jamien mukaan homma vaihtelee päivästä toiseen ja sisältää rutosti improvisointia. Toiset artistit ovat hyvinkin itseohjautuvia ja kulkevat missä kulkevat, kunnes pölähtävät paikalle soundcheckiin ja keikalle. lä työstä. Teet päässäsi kartan siitä minne kaikki laitteisto laitetaan ja mistä mikäkin venuella löytyy.” ”Finntroll-kiertueella minun pitää majoittaa 26 henkeä, joten selvitän ja jakelen vuodepaikat, ja kaikki tämä on valmiina siihen mennessä kun bändi saa silmänsä auki. Olemme periaatteessa täysin omavaraisia. Olemmeko panneet parastamme antaaksemme heille kaikilta osin parhaan mahdollisen keikan. Muistan kun eräässä paikassa ei ollut tarpeeksi subwoofereita. Toiset taas tykkäävät siitä, että heille kerrotaan missä milloinkin pitää olla. Valmistelu ja improvisointi ovatkin oikeastaan koko homman ydin. Mieluiten hän kuitenkin pitää työn mielekkäänä ja työskentelee vain valikoitujen yhtyeiden kanssa. Kun Finntrollin kiertue aikanaan loppuu ja bändin on aika tehdä taas uusi levy, Jamienkin on etsittävä itselleen joku toinen asiakas
Popkulttuurin kulminaatiopisteet näyttäytyvät sarjana peräkkäisiä tai rinnakkaisia pieniä vallankumouksia. Popkulttuuri on muutoksen kulttuuria, sarja vallankumouksia ja voittajien varjoon jääneitä toivorikkaita lahjakkuuksia. Ja siinä onkin Rytmin pitkän historian keskeisin saavutus. Se on kulttuuri, jonka ainoa pysyvä arvo on muutos. Ja tämän numeron jälkeen Rytmi lakkaa tykkänään ilmestymästä paperilla. Elvis ja koko ensimmäinen rock’n’roll-sukupolvi, brittien uudelleen löytämä ja formuloima blues, beat-skenen metamorfoosi kukkaisliikkeeksi, Motownin uptempo ja Birminghamin alavire, punkin räime ja discon sliipattu biitti myöhemmistä lokaaleista virityksistä globaaleiksi menestyksiksi kasvaneista ilmiöistä puhumattakaan edustavat kuitenkin kaikki vain jäävuoren huippua, popkulttuurin voittajia. se herkistää kyynisemmänkin ajattelemaan kuinka 80-vuotisjuhlien kynnyksellä lehti jättää fyysisen muotonsa ja elää vain nollina ja ykkösinä verkon ikuisuudessa! Kuitenkaan 79 vuotta ilmestyneen Rytmin tekijöillä tai lukijoilla ei ole syytä valittaa lehden kohtaloa. JONE opkulttuuri on kulttuuria, joka on syntynyt halusta keksiä uusia asioita, keksiä uusia kulmia jo olemassa oleviin tai kehitellä niitä edelleen tai tykkänään keksiä ne uudelleen. Suomalaisen popkulttuurin airuena jo vuodesta 1934 ilmestynyt Rytmi-lehti ei ole sekään saanut pitkän historiansa varrella jäädä vain popkulttuurin muutoksen kronikoitsijaksi, vaan lehti on kerännyt kannikkakohtaista kokemusta muutoksesta myös mitä omakohtaisimmin vuosikymmentensä varrella. Rytmi eli lehtenä Rytmi-Poikien jazzista Pertti Kurikan Nimipäivien punkiin ja kantoi vuosien varrella oman kortensa popkulttuurin kekoon arvioillaan, haastatteluillaan ja analyyseillään. Se on tarjonnut kohtaamispaikan popkulttuurin tekijöille ja näkijöille ja kuluttajille ja luonut hämmentävän runsaan katalogin katsauksia suomalaisen popkulttuurin Zeitgeistiin. Se on menneiden muistelua ja arkistojen kaivelua. Lehti yhdistyy Soundin kanssa ja Rytmi jatkaa elämäänsä verkkomediana. Niitä, jotka osaamisellaan tai onnellaan tai opportunistisuuttaan nousivat aikalaisiaan ylemmäksi ja jotka vuosikymmenten takaa tirkisteltynä näyttävät edustavan eivät vain itseään ja aikansa musiikkia, vaan aikansa kuvaa sinänsä. Historian lempeässä jälkilämmössä popkulttuurin kulminaatiopisteet näyttäytyvät sarjana peräkkäisiä tai rinnakkaisia pieniä vallankumouksia, jotka syntyivät, kun taiteellinen pyrkimys ja sosiaalinen tilaus kohtasivat. Vuosien varrella siitä tuli laajemmin popkulttuurin tekijöitä ja ilmiöitä esittelevä ja analysoiva sekä arvottava julkaisu. Se on saavutus, josta on syytä olla ylpeä. Rytmi oli aloittaessaan jazz-lehti. Rytmi ehti seurata popkulttuurin ilmiöitä yhdeksällä vuosikymmenellä ja elää maailman kolmanneksi vanhimmaksi yhtäjaksoisesti ilmestyneeksi musiikkilehdeksi. Popkulttuuri on myös nostalgiaa. Eikä muutos ole vain arvo, se on myös popkulttuurin moottori. Jokaisen, joka koskaan on Rytmiä lukenut tai tehnyt.. Muutos on sen verran raju, että 82 Jone Nikula P Muutos INFO Kirjoittaja on 42-vuotias median monitoimimies, joka harrastaa työntekoa, keikoilla käyntiä sekä kertausharjoituksia