(02) 7702 218,
Mikko Ruosteenoja p. Haussa olivat muun
muassa rikoksista tuomitut ja
299,-
Multiclip 50 Euro
päihtymyksen vuoksi kiinniotetut.
Yli 40 000 henkilön tiedot lähetettiin edelleen poliisilaitoksille ja näistä yli 5 500:n tiedot
käytiin läpi tarkemmin. Yhtiöt eivät kuitenkaan ole siitä vastuussa.
? Näyttö puhuu kyllä ihan
muuta. Kun hovioikeus antoi ratkaisunsa Maailman tupakattomana päivänä maanantaina, ei
oikeuden kirjaamosta löytynyt
halukkaita kommentoimaan
asiaa kameroiden edessä yhtiöiden puolesta.
Vuonna 2004 tupakkabisneksestä luopunut Amer Sports
lähetti iltapäivällä lyhyen pörssitiedotteen, jossa kerrottiin oikeudenkäynnin lopputulos.
? Tietysti on mukavaa, kun
oikeudenkäynti on saatu päätökseen ja meidän kannalta
positiiviseen päätöksen, sanoi
yhtiön lakiasiainjohtaja Kristiina Kemetter puhelimessa.
Vain vähän
moitittavaa
Yhä tupakkaliiketoiminnassa mukana oleva British American Tobacco Finland (BAT)
oli ulkoistanut kommentoinnin
asianajotoimisto Roschierille.
? BAT Finland on tyytyväinen hovioikeuden päätökseen
ja lopputulemaan, sanoi asianajaja Petri Taivalkoski Roschierilta.
Molemmissa yhtiöissä on
varauduttu siihen, että juttu
saattaa vielä jatkua KKO:ssa.
Korvauksia vaatineet naiset
Asianajajat Erkki Aurejärvi (vas.), Leo Koskenvuo ja Jarmo Ellonen tutustuvat maanantaina Helsingin hovioikeuden päätökseen. Perusteita siihen on, mutta en voi sitä itse ratkaista. Tupakkayhtiöiltä korvauksia vaatineet naiset ovat saaneet tähänastisissa oikeudenkäynneissä maksettavakseen muhkeat laskut. Yhtiöt
luopuivat samalla vaatimuksestaan 250 000 euron oikeudenkäyntikuluista, jotka oli käräjäoikeudessa määrätty naisen maksettavaksi.
Lehtikuva/Heikki Saukkomaa
KKO:ssa vuonna 2001 äänin
4?1.
Tupakkayhtiöille vastaavia
kasvoja on ollut vaikeampi löytää. 02-7211 400
ma-pe 8.30-17, la 9-14
Jätepolttoaineyritysten pelko:
Suomesta loppuu
jäte kesken!
STT | MARIA ANNALA
Moni on huolissaan siitä, miten paljon ihmiset tuottavat
jätettä. Hän on aiemminkin käynyt oikeustaistelun tupakkayhtiöitä vastaan häviten
Suuryhtiön haastaminen
voi käydä kalliiksi
. Yhtiöiden
kevytsavukemarkkinoinnistakaan ei löytynyt moitittavaa.
Hovioikeuden mielestä naisilla ei ollut niin vakavaa niko-
tiiniriippuvuutta, että se olisi
aiheuttanut yhtiöille korvausvastuun.
Aurejärven yhtenä tavoitteena oli nimenomaan, että yhtiöt
olisivat joutuneet korvausvastuuseen nikotiinikorvaustuotteiden käytöstä. kesäkuuta 2010
www.sss.fi
Irtonumero 1,50 . Täytyy neuvotella päämiesten, tukiryhmän
ja kollegoiden kanssa.
Valituslupahakemuksen jättämiseen on aikaa 60 päivää.
Vuonna 2005 alkanut prosessi
on käymässä kalliiksi korvauksia vaativille kahdelle naiselle. Poliisihallituksen
mukaan 760 aseenomistajaa
sai lisäksi varoituksen. Hän kertoo
jätemäärien kasvavan niin nopeassa tahdissa, että jos joka
toinen vuosi avattaisiin yksi
uusi jätevoimala, voimaloista
yli jäävän jätteen määrä pysyisi koko ajan samana.
Saarisen mukaan jätepolttoaineen valmistaminen on
sinänsä ympäristön kannalta
parempi vaihtoehto kuin samojen raaka-aineiden polttaminen
jätevoimalassa. Osan
heistä poliisi kutsui kuultavak-
si.
Aselupia peruutettiin vakavien rikosten ja muun muassa
toistuvien putkareissujen, kotihälytysten ja törkeiden rattijuopumusten vuoksi.
Varoitusten saajista suuri osa
oli joutunut toistuvasti tekemisiin poliisin kanssa alkoholin
käytön vuoksi.
Tavanomaiset liikennerikkomukset tai rikosepäilyt eivät
olleet peruste luvan perumiseen. Sitä ei kuitenkaan paljasteta, kuka viulut maksaa.
. Hän huomauttaa kuitenkin, että asiaa pitää
tarkastella kokonaisuutena ja
ottaa huomioon myös sen osan
kohtalo, joka ei sovellu polttoaineeksi: ympäristön kannalta on
parempi, että koko jätepussin
sisältö poltetaan jätevoimalassa, kuin että osasta tehtäisiin
polttoainetta ja loput vietäisiin
kaatopaikalle.
Jätehuoltoyritys Ekokemin
toimitusjohtajan Timo Piekkarin mielestä jätepolttoaineyritysten ja jätevoimaloiden
välillä ei tarvitse olla vastakkainasettelua.
? Kun katsotaan niitä maita,
jotka ovat hoitaneet jäteasiansa hyvin, ne tekevät kaikkea
enemmän kuin Suomi. Hän
kritisoi ankarasti tuomion perusteluja.
Aurejärvi ei sulata etenkään
hovioikeuden näkemystä, jonka mukaan ympäristön tupa-
kansavu ei vaikuttanut hänen
edustamansa naiskaksikon sairastumiseen.
? Minä olen sitä mieltä, että
valituslupaa pitäisi pyytää korkeimmasta oikeudesta. - to 8.7. (49-78)
.FI
Oletko koskaan nähnyt näin paljon kenkiä?
VIHREÄT HETKET
Seuraavat mökkijakelut:
to 24.6. klo 14 mennessä ilmoituskonttoriimme,
Örninkatu 14, Salo tai sähköpostiin: ilmoitukset@sss.fi.
ST 27 J
ERÄ
- kaksoissiimapää
- varustettu kytkimellä
- moottori 25.4cc/0,7 Kw
- kevyt ja kätevä käsitellä
HUOLTO- JA VARAOSAPALVELU
Salo . Leirejä on
kaksi: kierrätyspolttoaineyritykset ja kuntien jätelaitokset,
jotka haluavat polttaa jätteet
jätevoimaloissa.
Voimalassa voidaan polttaa
sekaisin hyvin monenlaista
jätettä, kuten kotien sekajätepussillisia. klo 9-17
Juhani Varjotie
040 5475880
norm.
200 PARIA HAJAKOKOJA / POISTOJA NYT VAIN 10-19. Syynä
varoituksiin olivat muun mu-
assa toistuvat juopumuspidätykset.
Peruutukset liittyvät aselupa- ja rikosilmoitusrekisterin
ristiinajoon, joka tehtiin nyt
ensi kertaa.
Aseluvat päätettiin käydä
läpi Kauhajoen koulusurmien
jälkeen.
Poliisi vertasi yli 560 000
aseluvan haltijan tietoja muissa tietojärjestelmissä oleviin
tietoihin. Maanantaina Helsingin
hovioikeus hylkäsi kaikki tupakkayhtiöitä vastaan esitetyt
korvausvaateet.
Oikeus myönsi, että korvauksia hakevat naiset ovat sairastuneet ainakin osin tupakoinnin takia. Kolmas nainen luopui vaatimuksistaan hovioikeusvaiheessa. Ne eivät
kuitenkaan ole vastuussa naisille tupakasta aiheutuneista
vahingoista, koska nämä olivat
jatkaneet polttamista myös aikuisina, jolloin heillä oli riittävästi tietoa.
Oikeus pohti myös sitä, onko
tupakkayhtiö antanut harhaanjohtavaa tietoa tupakoinnin terveyshaitoista. Polttamisesta
saadaan energiaa ja lämpöä.
Polttoainetta tekemällä jätteistä saadaan suurempi määrä
energiaa kuin voimalasta, mutta polttoaineen raaka-aineeksi
eivät kelpaa läheskään kaikki
polttamiskelpoiset jätteet.
Vuosi vuodelta
enemmän jätettä
Jätepolttoaineen valmistajat ovat huolissaan siitä, että
Suomeen on päätetty rakentaa
lisää jätevoimaloita. - to 22.7.
1295,-
Estate
Tornado 14
- B&S 13,5hv moottori
- leikkuuleveys 98cm
- 5+P vaihteisto
- Multiclip tulppa
+ vetokoukku vakiona
- sähkömagneettinen
leikkuulaitteen kytkin
Parasta paikallista
Ilmoitusmarkkinoinnissa sinua palvelevat:
Laura Leivo p. Kotitaloudet ja palvelualat tuottavat Suomessa vuosittain noin 2,5
miljoonaa tonnia jätettä.
?Tästä jätteestä noin 1?1,5 miljoonaa tonnia soveltuu poltettavaksi.
. Naiset eivät joudu maksamaan kuluja omasta pussistaan, taustajoukoista kerrotaan. mökkijakeluun:
vedostettavat ti 8.6. Tämä on väärä päätös,
kommentoi pettynyt Aurejärvi
hovioikeuden ratkaisua. Jätteestä polttoainetta valmistavilla yrityksillä on
kuitenkin harvinaisempi huolenaihe: ne pelkäävät jätteen
loppuvan kesken.
Jätepolttoainetta valmistavan
Lassila & Tikanojan johtava
asiantuntija Lassi Hietanen
sanoo, että Suomessa on meneillään ankara taistelu siitä,
kuka pääsee tulevaisuudessa
hyödyntämään poltettavaksi
kelpaavat jätteet. Somero
Aurejärvi toivoo kevytsavukejuttua
korkeimpaan oikeuteen
Hovioikeus vapautti tupakkayhtiöt, korvauksia vaatineille naisille jättilaskut
STT | JANNE HUUSKONEN, TOMI ORAVAINEN
Emeritusprofessori Erkki
Aurejärvi haluaisi jatkaa
kevytsavukejutun puimista
vielä korkeimmassa oikeudessa. (02) 7702 203
- B&S 158cc moottori
- isot 210mm kuulalaakeroidut
pyörät
- tukeva taittuva
aisasto
Ilmoitusaineistot 10.6. Jokaisessa mökkijakelussa lisäjakelun määrä
on noin 6700 kappaletta ja lehti jaetaan Salon seudulla kesää
viettävien toispaikkakuntalaisten kesäasunnoille.
Jakelu mökeille
4200 kpl
Lisäjakelu
Kemiönsaari
2500 kpl
Lisäjakelun
määrä yhteensä
6700 kpl
Salon VPK:n Talolla
Asemakatu 3
Tervetuloa!
VAIN Keskiviikko 2.6. Heidän maksettavakseen
tuomitut tupakkayhtiöiden oikeuskululaskut ovat jo yhteensä 800 000 euroa.
Aurejärvi on antanut oikeudenkäynnille kasvot avustamalla naisia. (02) 7702 216,
Kaisa Järvi p. Heidät on
tuomittu maksamaan yhteensä 800 000 euroa vastapuolen oikeuskuluja.
. Helsingin hovioikeus hylkäsi kahden naisen nostamat korvauskanteet Amer Sportsia ja
British American Tobacco Finlandia vastaan.
olivat aloittaneet tupakoinnin
lapsina ja sairastuneet myöhemmin keuhkosyöpään, keuhkoahtaumatautiin ja nikotiiniriippuvuuteen.
Oikeus katsoi, että yhtiöt laiminlöivät 1950?70-luvuilla velvollisuutensa varoittaa lapsia
tupakoinnin haitoista. Ne kierrättävät enemmän, hyödyntävät jätettä enemmän polttoaineeksi ja polttavat jätettä
enemmän jätevoimaloissa.
Meidänkin pitää tehdä kaikkea
enemmän.
Miljoonia tonneja palavaa jätettä
. klo 15 ja tulostusvalmiit sähköiset
aineistot ke 9.6. (sis.alv)
Kevään 2010 uutuudet suoraan 14 eri tehtaalta ja tehtaan hinnoin!
NYT SUOMEN SUURIMMAT
KENKÄMARKKINAT SALOSSA
Suosittu Salon Seudun Sanomien
Jakelu mökeille
6000 PARIA KENKIÄ
SUPERTARJOUS!
Kenkien ostajalle
nahkavuoripistokas
nyt
5
?
(29?)
torstaina 10.6.
ale jopa!
-75%
Salon Autoalan Yhdistyksen
MERKKILIIKKEET
Seudun paras merkkivalikoima ja
laadukkaat vaihtoautot tämän päivän
AUTOILUSIVUILLA
10?
Houkuttele kesäasukkaat kaupoille ja ota hyöty irti ilmaisista
lisäkontakteista. (02) 7702 214,
Virve Ruissalo p. SALON SEUDUN SANOMAT
N:o 148
Tiistaina 1. Hietasen
mukaan poltettavaa jätettä ei
tulevaisuudessa riitä kaikille,
ja polttoaineyritykset pelkäävät kuntien rohmuavan kaiken
jätevoimaloihinsa.
Suomen ympäristökeskuksen johtava asiantuntija Risto
Saarinen ymmärtää jätepolttoaineen valmistajien huolen,
mutta muistuttaa silti, että
tuotamme jätettä vuosi vuodelta enemmän. (STT)
99,-
itteet
Katso vaihtola e.fi
porttikon
www.s
Joensuunkatu 5, SALO
p. Tästä ei
löytänyt näyttöä. Silloin tupakoitsijat olisivat voineet ryhmäkanteella hakea korvauksia
yhtiöiltä esimerkiksi nikotiinipurukumeista.
Poliisi perui lähes tuhat aselupaa rikosten ja rötösten takia
Poliisi on perunut vuoden aikana yli 940 aselupaa esimerkiksi
väkivalta- ja huumerikoksista
tuomituilta. Suunnitteilla olevat jätevoimalat pystyisivät polttamaan vuodessa
1,3 miljoonaa tonnia jätettä.
Nyt pörssitalous on saanut jalansijan, silloinkin kun mies sitä pyysi
niin kuntiin kuin valtioihin. Koko alkuvuoden jatkunut epävarmuus vaihtui lopulta positiiviseen uutiseen,
että lukkojen valmistusta Björkbodan tehtaalla
Kemiönsaaressa sittenkin jatketaan.
Kun Joensuuhun siirtyy vain tehtaan hallinto,
mutta itse valmistus pysyy paikallaan, työpaikkojen menetys alueella jää ehkä pariinkymmeneen. Tämän
oikeuden Paimion kaupunki koulutuksen järjestäjänä on meiltä lomauttamalla
viemässä.
Me opettajat emme ole syyllisiä kaupungin huonoon taloudentilaan. Olisipa sanonut noin
n. Kun puuttuvat yhteiset tutut
kuviot ja käytänteet sekä opettaja, ei koulupäivä voi millään olla turvallinen.
Me Paimion opettajat haluamme antaa
perusopetus- ja lukiolain mukaista tur-
Seminaarirahat parempaan käyttöön
n. Eikö
koskaan kerry. Huhtikuun lopussa tehtaan henkilöstömäärä oli 88. Herätkää jo
rekkarin perusteellakaan tietoja löydy.
n. olevan lyhytnäköisyydessään
kallein mahdollinen ratkaisu.
Marita Savonmäki
puheenjohtaja
OAJ:n Peimarin py.
Petri Salminen
pääluottamusmies, JUKO
Mirjami Lindholm
OAJ:n luottamusmies
Paimio
tomien henkilöiden lääkekuluja tai näin
kesäaikaan kuljetusta Lehmijärvelle sitä
tarvitseville. En voi käsittää, miksi Suomea moitieläkettä ei näillä työnantajien asenteilla taan isoäitien käännytysjupakassa. Sillä perusteella Israel tulettä tunteet säätelevät valtaosaa ihmisen toimisten keskinäisessä valtataistelussa valtaan alueelkitsee kansainvälisen avustussaattueen provota. Suuri osa Gazan 1,5 miljoonasta asukkaasvälille.
oli se, että saarto pitää purkaa.
ta on kansainvälisen ruoka-avun varassa.
Lähi-idän vihanpidon rajuutta ja leppymättöIsrael on pitänyt Gazaa vahvassa otteessa sen
Israelin kanta on, että Gaza saa riittävästi humyyttä on vaikea käsittää, vaikka tiedetäänkin,
jälkeen, kun Hamas-järjestö nousi palestiinalaismanitaarista apua. Operaatio oli vastaus
kaksi keskeistä asiaa: itsenäisen palestiinalaiskohti Gazaa tarkoituksenaan läpäistä Israelin
Hamasin Israeliin suuntaamaan rakettituleen.
valtion perustaminen ja sitten kestävän rauhan
saartorengas ja viedä avustuskuorma Gazaan.
Tuon sodan jäljiltä alueen asiat ovat huonolla torakentaminen Israelin ja palestiinalaisvaltion
Palestiina-aktiivien saattueen symbolinen viesti
lalla. Eikö palvelu- ja kuntarakenteen
muutosten tarkoitus ollutkin turvata palveluja eikä lisätä eriarvoisuutta ja epäoikeudenmukaisuutta?
Kieltämättä liitoskuntien kokemukset tutkimustenkin mukaan ovat surulliset: kun
liitossopimuksen suoma lyhyt karenssiaika
on ohi, alkaa palveluiden keskittäminen.
Tosin yksityisellä ja osuustoimintapuolella
nämä temput on tehty jo ajat sitten. Epäillä sopii.
Syytä on myös ihmetellä, miksi 13 kunnan
aluevaikuttaminen on järjestetty kirjavin tavoin . Tällaisina aikoina, kun
kaupungin kassan pohja paistaa tyhjänä,
on elettävä tulojen mukaan kuten pitää
tehdä jokaisen yksityishenkilönkin.
Kalevi Satopää
kaupunginvaltuutettu (ps.)
Salo
Asiat riitelevät, eivät toimitusjohtajat
Iltalehti
n. Kirjoita mieluummin nimelläsi. Se on henkilökohtaista työtä ja
yksityistä rahaa.
Suurenevat kunnat, jotka ovat köyhiä tai
rikkaita aivan muista syistä kuin kokonsa
vuoksi, tarvitsevat toimivan kombinaation
vastuullisista luottamushenkilöistä, pätevistä virkamiehistä, aktiivisista kansalaistoimijoista sekä kuntalaisten asiantuntemuksen
käytöstä julkisella ja yksityisellä rahalla marinoituna. Se
ei ole oikein kovia kokeneille vanhuksille ja
heidän perheilleen.
Saimme Salon Seudun Sanomissa 29.5.
julkaistusta päätoimittajan kolumnista
sen käsityksen, että Rouskis Oy:n ja Salon Jätehuolto Oy:n toimitusjohtajilla
olisi vihamieliset suhteet. Useimmat vanhemmat tietävät lapsen- n. Vain sotimisen
edustaja sanoi, että saattue tultekniikka on tällä välin uudislaan vain pidättämään ja kartunut.
kottamaan maasta.
Ajoittain saavutettu yhteisymNyt käytetty menettely sotii
märrys on pian sovun solmimitavallista järkeä vastaan. Vain Norja sel- juhlapäivinä ole salossa näkynyt. Se on Kemiönsaarella merkittävä
MUUT LEHDET
määrä.
Talousuutisoinnin yleiskuvaa hallitsevat julkisen talouden ahdinko ja edelleen synkkenevät
tulevaisuudennäkymät. Ostetaan pal- psykiatriassa, ja salaisen puhelinnumejon ja käydään puistossa tuhlaamassa ja ron lisäksi on salainen osoite ehkä auton
sotkemassa. Työskentelen
lapsillenne rahaa käyttöön. 74
muuta valtuutettua todennäköisesti on
sitä mieltä, että näin ei voi asioita rinnastaa. voimistuvat kylät
hteiskunnallisessa keskustelussa ja kirjoittelussa tapaa
jatkuvasti näkemyksiä, joiden
mukaan kasvava kunta on samalla voimistuva ja kyliään
tyhjentävä. Olemme olleet ylpeitä siitä, että olemme saaneet työskennellä koulumyönteisessä
Paimion kaupungissa ja antaa laadukasta
perus- ja lukio-opetusta paimiolaisille
lapsille ja nuorille.
Koulu on moninainen opettajien ja
oppilaiden vuorovaikutus- ja suhdeverkosto, joita ei voi erottaa toisistaan:
kun vaikutetaan toiseen, vaikutus leviää
laajalti myös toiseen. Mutta miksi kunnat näyttävät olevan niin avuttomia väestöja aluevastuunkantajia?
Miksi ei pelkistysten ja supistusten rinnalle luoda prosesseja, jotka estäisivät yliampumisen keskittämisaskareissa ja lisäisivät
vastuunkantajia?
Aluevaikuttamista ja jonkinlaista kylien ja
kansalaisten äänen kuuntelemista on yritetty
järjestää vain 13 liitoskunnassa, vaikka näitä
alueita on syntynyt viime vuosina 32. Oppilaalla on lisäksi oikeus
turvalliseen opiskeluympäristöön.
Paimion koululaitos aloittaa ensi syksyn toimintansa monella tavoin epätavallisessa ja epävarmassa tilanteessa: kouluverkkoa on leikattu, oppituntien määrää
vähennetty ja lisäksi opettajat joutuvat
lomautetuiksi.
Kouluverkon leikkauksen jälkeen Paimion kouluista vain Kriivarin koulu
jatkaa toimintaansa entisessä kokoonpanossaan. Kaikki ns. kesäkuuta 2010
Perustettu 1919
Päätoimittaja JUKKA HOLMBERG
Toimituspäällikkö JARMO LEHTO
Mielipide
Kerro i
kantas
PÄÄKIRJOITUS
otsikoi ja tarvittaessa lyhentää julkaistavat
tekstit. Ei ole tarkoitetSärkänniemi
tu yleiseen jakeluun. Kiiti-ihmiset eivät ole edes oikeudenmukaisia tos heille. Sitä saa mitä tilaa. koulutetut ammat- kun kaaduin pyörällä Helsingintiellä. Israel iski aluksia
hasti jumiutuneeseen pattiin.
vastaan, ja lähes kahdenkymUlkopuolisesta tämä päättymämenen avustusmatkustajan iltön hammas hampaasta -kiermoitetaan kuolleen.
re muistuttaa liiankin paljon
Israel toimi siten aivan toisin
Raamatun Vanhan testamentin
kuin se virallisesti sunnuntaikuvauksia saman alueen alina ilmoitti. Niiden laatiminen on vaatinut valtavan työn.
Paljon villoja ei seminaarissa mielestäni
syntynyt. Tuolloin hallituksen
tuisista sodista. Niin demokratia, odotettavissa olevat tulokset, välttämätön sitoutuminen kuin kansalaisten tasaarvoinen kohtelu edellyttävät huomattavasti
nyt käytössä olevia menettelyjä kypsempiä
ja vaativampia työmuotoja.
Kansalaisjärjestöille ja yhdistyksille sekä
yksittäisille kansalaisille tämä merkitsee riman kohottamista. Täkäläisittäin olisi tietenkin enemmän
kuin toivottavaa, että tällä kertaa olisi Lahden vuoro, ja kaupunki saisi jatkoa komealle,
vuonna 1926 alkaneelle (hiihdon) kuuden
MM-kisan sarjalleen.
EEROUUSITALO
UUSITALO
EERO
Koululainsäädännön mukaan oppilaalla on oikeus saada opetussuunnitelman
mukaista opetusta koulun työpäivinä.
Lisäksi opetusryhmien koon tulee olla
sellainen, että opetussuunnitelman tavoitteet voidaan saavuttaa.
Opetusryhmiä ei voida yhdistää liian
suuriksi, sillä perusopetuslaki velvoittaa
koulutuksen järjestäjän, myös Paimion
kaupungin, muodostamaan opetusryhmät siten, että opetuksessa voidaan saavuttaa opetussuunnitelmassa asetetut
tavoitteet. Kyse on siis kymmenistä säilyvistä
työpaikoista. Ratkaisuihin tarvitaan aktiivisia kansalaisjärjestöjä ja tahtovia ja päteviä paikallistoimijoita. Ilo katsoa, n. Tässä tilanteessa kaikki
virkistymisen merkit tuotannon puolella kirjataan isolla plus-merkillä.
Lukkotehtaalla on havaittu kysynnän elpymistä sekä Suomessa että vientimaissa. Vai pyviää
syy kaikki ennallaan
n. niiltä ajoilta, kun
kassassa oli löysempää rahaa kuin nyt.
Nythän Salolla ei mitään löysää rahaa
ole, päinvastoin. Lämmin kiitos Salon nuorisotoimelle tuuta. Salo
kuuluu niihin, joissa on edes yritetty. Kaksi tyttöä tuli minua auttamaan,
sa parhaan. Toimitus
tarvitsee tietoonsa myös nimimerkillä kirjoittavan nimen ja yhteystiedot.
Sähköpostiosoite: mielipide@sss.fi
Postiosoite: SSS/Mielipide, PL 117, 24101 Salo
Lähetä tekstari numeroon 040 7711 777.
Viestin enimmäispituus on 160 merkkiä.
Tekstiviestin hinta on operaattorin tekstiviestistä perimä maksu.
Mielipidesivun tuottaja: Risto Knuuttila,
(02)7702 340
Tätä mieltä
1.6.2010
Oppilaita ei voi lomauttaa
Israel teki merellä pahan ylilyönnin
Israelin saartamaa Gazaa kohHamasin hallintoa.
ti purjehtinut kuuden avustuslaivan saattue joutui maananLÄHI-IDÄN tilanne on viime
taiaamuna rajun hyökkäyksen
vuosina ajautunut jälleen pakohteeksi. Liekö lippukin viety, kun ei
kurssikypsälle Kreikalle. Suomalainen
kylätoiminta on jo jonkin aikaa ollut tällä
tiellä, joskin tavoitetason nostossa katto ei
ole vielä lähelläkään.
Kunnollisen ja tuloksekkaan vuoropuhelun aikaansaaminen kunnan ja kylien välille
edellyttää molemmilta osapuolilta melkoista poisoppimista vanhoista asenteista ja
luuloista.
rit
a
Tekst
nn
Kaventunut edustuksellinen demokratia
tarvitsee rinnalleen vahvistuvat suoran demokratian työmuodot, eikä suora demokratia ei ole vain vaatimista tai kuultavana
olemista. Ja yllätys yllätys: työ- n. Muut koulut aloittavat lukukauden osittain tai kokonaan uusissa
toimitiloissa uudella oppilas- ja henkilöstöyhteisöllä.
Vaikka oppilaat ja opettajat ovat toisilleen pääosin tuttuja, uuteen toimintaympäristöön ja uusiin toimintatapoihin
sopeutuminen vievät aina aikaa: turvallisten ja oppimisen kannalta hyvien käytänteiden luominen ei tapahdu hetkessä.
Moni asia on mietittävä aivan uudestaan,
ja kaikkia uusia tilanteita ei millään pystytä ennakoimaan.
Mikäli Paimion kaupunki lisäksi toteuttaa opettajiin kohdistuvat lomautukset,
ollaan tilanteessa, jossa vajaalla opettajakunnalla vieraassa kouluympäristössä
olevat lapset eivät tule saamaan perusopetuslain mukaista turvallista kouluopetusta. Vapaa pörssi- tai yrittäjiä, ostakoon maata tai yrityksen.
talous. yhtenä juuri lukkojen valmistus.
?
Lähi-idän ongelmien
ratkaisemisessa
otetaan tällä tavoin
jälleen pitkiä
taka-askelia.
Virkamiehet olivat valmistelleet Salon
valtuutettujen ja päällikkövirkamiesten
kylpyläseminaariin Turun Ruissalossa
suuria asioita käsiteltäväksi. mieheni rakastajattarella. Lähi-idän ongelmien ratnin johdolla saavutetuille sopikaisemisessa otetaan tällä tavoin jälleen pitkiä
rorijärjestönä. Omaan maahan
hyvin järjestetystä retkestä. Koulujen loppupäivinä
seminaarista olisi tuskin ollut oppilaitoksille haitta.
Mitä muuta Salo olisi näillä seminaarikuluilla saanut. Höpsis itsellesi! En saa asumis- enkä Turvallista on
toimeentulotukea. Näihin tarkoituksiin nämä
kulut olisivat riittäneet aika pitkälle. Karkotusta ei pidä panna toimeen. Vaikuttamista ja valtaa
ei voi pelkästään vaatia, vaan on toimittava
vaatimusten mukaisesti, on perehdyttävä
asioihin ja otettava vastuuta. Asesen jälkeen alkanut rapautua.
voiman käyttö humanitaarisin
Näin on käynyt muun muassa
tunnuksin varustautunutta
Yhdysvaltojen presidenttien
saattuetta vastaan on paha yli- Turkkilaisalus Mavi Marmara on yksi Gazaan matkalla olleen Palestiina-aktiivien avustussaattueen laivoista.
Jimmy Carterin ja Bill Clintolyönti. Näillä olisi voitu kustantaa vaikka invataksilippuja tai varat-
LEHTO
Aamulehti
n. Se kielii rakentamisen elpymisestä. Vastaus on selvä: kyllä.
n Kirjoittaja on Suomen Kylätoimintayhdistys Syty ry:n puheenjohtaja.
todenneet, että asiat riitelevät. Me opettajat ja kaikki koulujemme
oppilaat olemme jo näillä toimenpiteillä
osallistuneet riittävästi Paimion säästötalkoisiin!
Suomi on maailman ainoa maa, joka lomauttaa opettajiaan. Haloo vanhemmat, paljonko annatte n. Taloustaantuma ja kuntatalouden kiristyminen ovat nostaneet yrittäjyyden ja
yrittäjien merkityksen kunnille entistä tärkeämmäksi.
Ilkka
n. Tiekartta kohti rauhaa ei toimi.
taka-askelia.
raelin tuhoaminen.
Joulukuussa 2008 Israel hyökkäsi rajusti HaRAUHANPYRKIMYSTEN ytimessä on ollut
AVUSTUSLAIVAT purjehtivat Kyprokselta
masia vastaan Gazassa. Asioiden käsittelystä minulla
oli toteutunutta suuremmat odotukset. Suomen historian suurin rikos on se, la ensin vähennettiin henkilökuntaa, nyt
että veronmaksajien rahaa jaetaan kon- aukioloaikoja. Silti on aihetta kysyä, hoidetaanko 19 liitoskunnassa kansalaisten yhteiset
asiat harventuneilla luottamushenkilöillä ja
lisääntyvillä virkamiehillä. Tämä ei pidä
paikkaansa.
Olemme useammassakin palaverissa
Etelä-Suomen Sanomat
KOLUMNI
Suurenevat kunnat . Kaupungin omissa
tiloissa lukiossa, ammattikorkealla tai
ammattikoululla nämä olisivat olleet taatusti paremmat. Toimitus valikoi, käsittelee,
Vain muutos on pysyvää ja joskus keskittämiselle on perusteitakin. Kiikalan Rekijoeln. Salainen puhelinnumero esimerkiksi
kun joku oikeasti tekee sydämellä työtä. Israel, USA ja myös EU pitävät Hamasia terkaatioksi, jonka perimmäinen tarkoitus on tukea
tekoihin, joissa ihmisyys kärsii.
Lukkotehtaasta pilkahtaa valoa
Talouden valonpilkahdukset saivat jatkoa Kemiön saarelta. Höpsis takaisin
heidän maansa tarvitse ottaa mitään vasn. Samalla se kuuluu kuntiin, joissa on edelleen paljon tekemistä, jotta kunnan sisäinen koheesio ja tasa-arvoinen kehittämistyö pystytään
turvaamaan.
nn
Pulma ei tietenkään ole yksinomaan kunnan. Me emme
riitele, eivätkä muutkaan ihmiset meidän
edustamissamme yrityksissä.
Olemme aina tulleet hyvin toimeen keskenämme, ja neuvotteluja on käyty sekä
tullaan käymään rakentavassa hengessä.
Esa Brandt ja Jukka Heikkilä
040 7711 777
n. Jopa köyhimmätkin
maat haluavat tarjota lapsilleen mahdollisuuden opetukseen ja koulutukseen.
Emme usko Paimion taloudellisen tilanteen vielä olevan kehitysmaan tasolla
vaan toivomme, että kuntapäättäjät ja
virkamiehet ymmärtävät opettajien lomautuksilla mahdollisesti saatavan ?pikavoiton. tosin yhdenmukaisen ryhdikkäästi:
rahattomasti ja vallattomasti. Turun ja Helsingin välinen moottoritie
ei ole kerännyt mainetta turvallisuudellaan.
Kivet putoilevat tielle, niitä Liikennevirasto
kommentoi sanomalla, että leikkausten
kanssa on otettu tiettyjä riskejä.
Y
Kirjoita lyhyesti. Väkivallan ketju johtaa välillä hyvin alhaisiin
la. Hamasin tavoitteena on ollut Ismuksille. Sillä taas on tunnetusti
laajat kerrannaisvaikutukset työllisyyteen monella alalla . Kalle
Se kateus
n. 2
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 1. Silloin moni kuntalainen kiintyy
asuinpaikkaansa huomatessaan vaikuttavansa. Venäläinen isoäiti Irina Antonova karkotetaan Suomesta torstaina ja egyptiläinen
Eveline Fadayel kymmenen päivää myöhemmin. Luottamushenkilö puolestaan saa nykyistä enemmän asialistoille myönteisiä asioita.
Eikö aluevaikuttamista, suoraa demokratiaa, kylien kuulemista ja kehitystyötä ja yhdistysten ja kunnan tasa-arvoista yhteispeliä
kannattaisi kehittää. Poiketkaa tuvassa! Toivoo yksi sydänvi- kasvattajia. Joka tänä päivänä kadehtii maajusseja
tämällä, siitä ei hyvää heilu. Rehellisyys maan perii. Kasvua sääs- n. Neljän lapsen äiti
kainen
n. Koko ja
tehokkuus eivät ole sama asia.
vallista opetusta jokaisena koulun työpäivänä ja jokaisena oppituntina. Minun mielestäni voi ja pitää rinnastaa.
Liekö tämä seminaari ollut Salon kaupungin ?maan tapa. Lopun alkua, EU. Seminaaripuitteet vastasivat täysin
ennakko-odotusta. Paimion kaupunki
työnantajana on nyt asettamassa meidät
opettajat tilanteeseen, jossa halumme ja
taitomme tehdä työmme mahdollisimman hyvin estetään.
Jo tekemämme säästöt, koulujen lakkauttamiset ja tuntikehysleikkaukset
pitää ottaa huomioon lomautuksissamme
kesäkuuta 2010
www.sss.fi
toimitus@sss.fi
Käy osoitteessa
tarpeettomana.
Työ alkoi 15 vuotta sitten, jolloin aikuiset ohjasivat kaduilta vuosittain kymmeniä humalaisia nuoria turvalliseen tilaan
selviämään.
Koko 2000-luvun Kirkkokadulla sijaitsevan selviämisaseman asiakkaiden määrä
on laskenut.
Viime vuonna nuoria oli yksi, tänä vuonna asemalle ei ole tähän mennessä tuotu
ketään.
Nuorisotyö tai poliisi eivät silti usko,
että nuorten alkoholinkäyttö olisi siistiytynyt. Hän ei usko korkeakoululaitoksen rakenteellisen kehittämisen aiheuttamien myllerrysten
ulottuvan Saloon.
Sivu 5
UUTISET
SIVU 12
Liittymän vaihto voi
sulkea turvapalvelun
SSS/Sami Kilpiö
SSS | Katri Henttonen
Puhelinliittymän vaihto voi sulkea vanhuksen turvapalvelun.
Muutama salolaisvanhus on jäänyt
hetkellisesti turvapuhelinpalveluiden ulkopuolelle vaihdettuaan liittymää, sillä
lankaliittymään tarkoitettu turvalaite ei
toimi uudessa gsm-puhelimessa.
Kotihoidon tietoon on tullut lyhyen ajan
sisällä kymmenen tapausta, jossa turvapalveluiden piirissä oleva vanhus on
vaihtanut puhelinliittymää. Kaavoitus ja kaupunkisuunnittelu siirtyvät tekniseen toimeen.
Sivu 6
Perussuomalaisten
eduskuntaehdokkaissa
kolme salolaista
Lumisadetta
Varsinais-Suomen perussuomalaiset
ovat asettaneet ehdokkaansa ensi
vuoden eduskuntavaaleihin. YK, EU, Yhdysvallat ja Venäjä haluavat Israelilta selvityksen siitä,
mitä merellä tapahtui.
Avustuslaivojen saattue oli matkalla
Israelin saartamaan Gazaan, kun israelilaissotilaat nousivat aluksille. Erkka Tammi ehti Sanna Varpulan pitämään ajokokeeseen maanantaina.
Lakko keskeyttää ajokokeet Salossa
ULKOMAAT
KULTTUURI
Israelin isku nosti vastalausemyrskyn
Salolainen
Teatteri Provinssi
on vuoden 2009
yleisötilastojen
mukaan Suomen
viidenneksi
suosituin
harrastajateatteri.
Provinssin
näytöksissä kävi
viime vuonna
12 934 katsojaa.
Lehtikuva/Reuters/Francois Lenoir
ANKARA/MOSKOVA | STT?AFP?Reuters?TT
Israelin hyökkäys kansainvälistä avustussaattuetta vastaan on tuomittu laajasti maailmalla. Hänellä on ollut
kaupungin tarjoama turvapuhelinpalvelu reilun viiden vuoden ajan.
Pu
Ve. Ikä ei ole rajoite, sillä alaikäisillä
nuorilla on yli 18-vuotiaita kavereita,
joilla on jo oma asunto. Bilepaikkoja löytyy, sillä nuoret ovat kekseliäitä, Salon
nuorisotyön koordinaattori Rea Hieta-
nen valaisee.
Katu- ja selviämisasematyötä tehdään
edelleen erityisinä viikonloppuina. Niitä
ovat esimerkiksi edessä oleva koulujen
päättäjäisviikonloppu, markkinaviikonloppu sekä erilaiset suuremmat tapahtumat.
UUTISET 6
SSS/Sami Kilpiö
TAKASIVU
Puoliselkeää
Hannu Salminen
johtaa Salon
kehittämisyksikköä Epävakaista
Salon elinkeinoyksikön päälliköstä
Hannu Salmisesta tulee kaupungin
uuden strategisen kehittämisen yksikön johtaja.
Nimitys on osa kaupungin organisaatiouudistusta, jossa elinkeino- ja
kehittämistoimi lopetetaan.
Elinkeinoasiat ja strateginen kehittäminen siirretään heinäkuun alusta
suoraan kaupunginjohtaja Antti Rantakokon alaisuudessa toimivaan yksikköön. Suurimman
osan hyökkäyksessä kuolleista uskotaan
olevan turkkilaisia.
YK:n pääsihteeri Ban Ki Moon järkyttyi veriteosta ja vaati Israelilta pikaista
selvitystä asiasta.
SIVU 11
Mielenosoittaja protestoi Pariisissa Israelin toimia vastaan. Ainakin
kymmenen ihmisen kerrotaan kuolleen.
Useat maat kutsuivat Israelin suurlähettilään kuultavaksi hyökkäyksestä.
Turkki veti suurlähettiläänsä Israelista
ja varoitti, että iskulla on kohtalokkaat
seuraukset maiden suhteille. Juhliminen on siirtynyt kaduilta
ja torilta nuorten ja kavereiden koteihin.
. Kaupungissa on pidetty päivittäin yhdeksän ajokoetta. Nuoret ovat siirtyneet ulkoa sisälle.
Arkipäivisin he ovat kauppakeskuksissa
ja viikonloppuisin järjestetään kotibileitä. juhliminen siirtynyt sisätiloihin
Salo lopettaa nuorten katu- ja
selviämisasematyön tarpeettomana
SSS | Anneli Kajander-Ekström
Katu- ja selviämisasematyö loppuu Salossa tulevana syksynä nykymuodossaan
www.salonseudunpalvelut.fi
Tiistaina 1. Piirin
17 hengen ehdokaslistalla on kolme
salolaista; kaupunginvaltuutettu Anneli Suominen sekä yrittäjät Klaus
Hemanus ja Sanna Leivonen.
Perussuomalaisten piirin puheenjohtaja, marttilalainen Lauri Heikkilä on niin ikään mukana ehdokaslistalla.
Sivu 9
Geosentricin
tappio pieneni
Salolaisen Geosentric Oyj:n liiketappio oli tammi?maaliskuussa hieman
pienempi kuin vuosi aikaisemmin.
Liiketappio oli 3,5 miljoonaa euroa,
kun se vuotta aikaisemmin oli 3,8
miljoonaa euroa. Ostoksille osoitteeseen:
www.sss.fi/verkkokauppa
SALON SEUDUN SANOMAT
Vinkkaa
uutinen!
Millainen asiakas
salolainen on torilla?
MM-kisapallo
saa kovaa kritiikkiä
(02) 7702 314
HUOMENTAPÄIVÄÄ 4
URHEILU 13
Sää Salon seudulla
Melko
selkeää
+21°c
Aurinkoista
Nuorten katujuopottelu vähentynyt
. Suurimmassa osassa tapauksista omaisetkaan eivät
ole tienneet liittymän vaihdosta.
SIVU 5
Salolaisella Kyllikki Koskenniskalla ei ole ollut tarvetta liittymän vaihtoon. Yhtiön liikevaihto
pieneni vuodentakaisesta reilulla
kolmanneksella 607 000 euroon.
Geosentric ilmoitti maanantaina
solmineensa alustavan sopimuksen
6 miljoonan euron lisärahoituksesta
riittävän maksuvalmiuden säilyttämiseksi. Yhtiö tutkii vaihtoehtoja
mobiililaiteliiketoiminnan myymiseksi, sillä Twig-tuotteiden kysyntä
on laskenut olennaisesti.
?Ammattikorkea
pysyy Salossa?
Tiistaina alkava katsastusalan lakko keskeyttää Salossa ajokorttitutkintoon kuuluvien ajokokeiden suoritukset. Lapussa vaaditaan boikotoimaan Israelia, rasistista valtiota.
TALOUS 10
Turun Ammattikorkeakoulun rehtori
Juha Kettunen vakuuttaa, että toiminta koulun Salon yksikössä pysyy
ja jatkuu.
Kettusen mielestä Salon yksikkö on
vahvistanut paikkansa koulun kokonaisuudessa
Ilmoitukset
on jätettävä perjantaina klo 14 mennessä.
?Salolainen maksaa ostokset
mukisematta . Pelkkiä katselijoita. Salolainen maksaa ostokset
mukisematta. Oikein hyviä ostajia nämä salolaiset, Tuudak
juttelee puolipilvisellä torilla.
. Kukkaostoksilla käydään
enemmän vasta loppuviikosta.
Iltatoreilla ihmiset ehkä vain
käyskentelevät mielummin,
Hedman arvioi.
Torimyyjä Toomas Tuudak ei keksi huonoa sanottavaa Salon torilta.
Yhdeksän vuotta kukkia myynyt Lea Hedman vaihtaa yleensä pari sanaa
asiakkaiden kanssa ostamisen lomassa.
Lämmin kiitos
minua muistaneille!
Ritva
Marjatta kiittää!
Lämmin kiitos kaikille muistamisesta
eläkkeelle lähtiessäni.
Marjatta Hyttinen
Lasten turvaistuimissa on paljon puutteita. Salolaiset
eivät saa kiitosta sarjakuvakauppiaalta.
. Salo on kesäkaupunki. Näiden kahden isoäidin asiat saadaan varmaan
kuntoon, mutta ensin pitää
lakitekstiin keksiä sellaiset
sanakäänteet, ettei Suomesta tule koko eteläisen ja
itäisen Euroopan ja Afrikan
mummomassojen loppusijoituskohdetta.
Mummojen asia tullee siis
kuntoon, mutta miten käy
isoisien. Kaiken puolin salolainen torille tulija on hyvä ostaja, kunhan vain päivä on oikea, hän
jatkaa.
Oikealla päivällä Pännä tarkoittaa vanhoja toripäiviä eli
tiistaita, torstaita ja lauantaita.
. Millaisia ostajia
salolaiset sitten ovat torilla?
Hyviä. Olisiko parempi, että sitä mummon kanssa majaa pitävää
vanhaa miestä kutsuttaisiin
tästä lähtien isoäidin miesystäväksi?
Sotavuosina tulevilla isoisilläkin oli vielä käyttöä,
kun itänaapuri puski tuhatmäärin miehiä yli rajan. Torimyyjien pitäisi sentään
päästä ilmaiseksi vessaan.
yvä
Huom! Kaikki muutokset ja
korjaukset ylläoleviin osoitteisiin.
Elokuvat
tuomas.reinikainen@sss.fi
ä!
ä kesä
Ilmoita nettisivun kautta:
www.sss.fi/tapahtumat,
sähköpostilla: kalenteri@sss.fi
postitse: SSS / toimituksen sihteeri,
PL 117, 24101 SALO
Tänään
Salon torilla työskentelevillä myyjillä on pääsääntöisesti hyviä kokemuksia asiakkaista
SSS | Tuomas Reinikainen
Toimituksen valitsemista tapahtumista julkaistaan tapahtuman nimi,
paikka, aika ja tarvittaessa lyhyt
kuvaus sisällöstä.
Kiddy Maxifix Pro -turvakaukalo
ja -turvakaukalo telakan kanssa, Mamas&Papas Autocruise
Carry Cot -lastenvaunujen
kantokoppa, Maxi Cosi Cabriofix
-turvakaukalo, Maxi Cosi Pearl
-turvaistuin, Maxi Cosi Pebble
-turvakaukalo ja -turvakaukalo
telakan kanssa ja Maxi Cosi Rodi
Airprotect -turvavyöistuin.
Ranskalaiset
ankeriaat
lentävät
Suomeen
Suomen vesiin istutetaan ranskalaisia ankeriaita. Sinä iltana myin hevoskirjoja pelkästään 45 kappaletta,
Hänninen muistelee.
Salolaisen kukkakauppiaan
Lea Hedmanin mukaan viime
päivien huonot ilmat ovat pitäneet hyvät salolaisostajat pois
torilta.
. Heistä kukaan ei
ole lausunut sanaakaan. Eihän heistä ole perheissä mitään hyötyä. ja tinkaa myös?
Kuvat:SSS/Minna Määttänen
Teatteri
Mummola, Salon Teatterin ja taiteen perusopetuksen esitys
Salossa, Meritalon museon pihalla klo 18
Muita tapahtumia
Paimion sairaalan opastetut kierrokset Alvar Aallon suunnittelemassa funkkisparantolassa klo 10 ja klo 14
Kokouksia
Salon seudun koulutuskuntayhtymän valtuuston kokous
Wiurilan kartanokahvilassa klo 18.30
TOSIKKO
Mutta miten käy isoisien?
Kahden isoäidin käännytystapaus nostattaa tunteita.
Viranomaiset soveltavat
lakia tiukasti ja ovat lähettämässä mummoja takaisin
lähtömaahan. Sitten kun loma- ja mökkiläiset tulevat kaupunkiin,
alkaa myynti vilkastua, Hänni-
nen lausuu 19 vuoden torimyyjäkokemuksella.
Iltatorit tuovat Hännisen
mukaan lisävipinää hänen
myyntipisteensä eteen. Käännytyspäätös tehtiin heti ja siitä pidettiin kiinni. Ei nyt eikä vasta.
Olisin itsekin innokkaasti
valmis vaativaan isoisän roo-
Mehu- ja sarjakuvamyyjät eri kannoilla
Viron Tartosta kotoisin oleva
karpalo- ja tyrnimehukauppias
Toomas Tuudak pitää myös
salolaisostajia oikein hyvinä.
Tuudak kävi ensi kertaa myymässä Salon torilla viime syksynä ja aikoo aktiivisesti olla
paikalla tänä kesänä.
? Kauppa kävi sunnuntaina
. Aina pitää olla maalaisromantiikkaa naisasiakkaiden varalle, Sami Hänninen hymyilee.
Espoossa paljon huonommin
kuin täällä. Chicco Autofix Fast -turvakaukalo, Concord Transformer T
-turvavyöistuin, Cybex Free-Fix
- ja Cybex Pallas -turvavyöistuimet, Jané Exo -turvaistuin, Kiddy Energy Pro- ja Kiddy Guardian Pro -turvavyöistuimet sekä
lastenpalsta@sss.fi
Seuraavan päivän lehteen tarkoitettujen
onnittelukuvien on oltava täydellisine tietoineen
(ikä, etu- ja sukunimi, syntymäpäivämäärä, kotipaikka)
toimituksessa edellisenä päivänä klo 12 mennessä,
viikonlopun (la-su-ma) lehtiin tarkoitetut kuvat
perjantaihin klo 12 mennessä.
Useissa turvaistuimissa puutteita
Onnen hetket
liin, mutta siihen hommaan
ei ilmoittautumalla pääse
eikä edes pääsykokeiden
kautta. Uskon sen
olevan mahtava elämys ihan
myyjänkin kannalta, Tuudak
pohtii.
Salolaismyyjä Sami Hänninen on sen sijaan aivan eri linjoilla kuin virkaveli Suomenlahden eteläpuolelta. Silloin ei käännytyspäätöksen
tekemiseen voinut käyttää
kuukausia. Salossa
9 vuotta
Valtteri Salminen
1.6. Halikossa
H
kalenteri@sss.fi
Exän jäljillä, Bio-Salo 2 klo 17.15
Prince of Persia, Bio-Salo 1 klo 17.45
StreetDance (3D), Bio Jännä, Salo klo 19
Kick-Ass, Bio-Salo 2 klo 19.30
Robin Hood, Bio-Salo 1 klo 20
Kesä on tullut, iltatoritorstait
lähestyvät ja ihmismassat
myös Salon torilla lisääntyvät
kaiken aikaa. Väärennöksiä on löytynyt ainakin Unkarista. Juuri siksi
me voimme nyt pohtia myös
näiden kahden mummon
kohtaloa.
Otso onnittelee
1 vuotta
Stefan Friberg
1.6. Salossa
10 vuotta
Markus Ostamo
1.6. Iltatorit eivät välttämättä
lisää myyntiä. Tai
oikeastaan on. Autoliiton turvaistuintestissä ei yksikään
lasten turvaistuin yltänyt erinomaisen turvalliseksi.
Testissä testattiin 27 istuinta.
Niistä vain 15 istuimen turvallisuus arvioitiin hyväksi. Toisaalta, kuuluukohan isoisä suomalaiseen
perhekäsitteeseen lainkaan.
Isoäiti saanee armon oikeudessa, mutta vanhenevat
ukot tulkoot toimeen omillaan. Olen kuullut iltatorista. Sen
takia ihmiset tykkäävät torielämästä, johon myös ostamiskulttuuri vahvasti perustuu.
Tuudak odottaa innolla jo kesän torstaipäiviä.
. Salolainen myös
tinkaa, mutta sehän kuuluu
asiaan, Pännä naurahtaa.
. 6: 5
Tilaajapalveluun
Puh: (02) 7702 626, klo 8.30-16.30
Sähköposti: tilaajapalvelu@sss.fi
Ilmoita tiedot Salon seudun tapahtumista yhdellä kertaa viikkokalenteriin, päivän menotietoihin ja netin
tapahtumakalenteriin.
Perjantaina julkaistavaan viikkokalenteriin (la-pe) tiedot on toimitettava
keskiviikkoon klo 16:een mennessä.
Päivittäiseen kalenteriin tiedot ehtivät
tarvittaessa edeltävänä arkipäivänä klo
12 mennessä.
Laita mukaan merkintä ?tapahtumia?
ja yhteystietosi.
Ilmoituspalveluun
Puh: (02) 7702 610, klo 8.30-16.30
Sähköposti: ilmoitukset@sss.fi
Faxit: (02) 7702 222
Viikkomarkkinat, palvelunumero 0600 91700 (2,98 ?/min + pvm)
Ilmoituksia vastaanotetaan palvelunumerossa ja asiakaspalvelussa
torstaihin klo 16.00 asti. Koskella
3 vuotta
Elias Snabb
1.6. Autoliiton
mukaan käyttöhelppous on
tärkeä osa turvallisuutta, sillä
lähes 70 prosenttia istuimista
asennetaan väärin.
Huolestuttavaa on lisäksi, et-
?Ranskanpastilli-sukat. Voi pappaparkoja,
teillä ei ole Suomeen mitään
asiaa. Monilla ei silloin
ole ostohaluja, vaan he tulevat
tapaamaan tuttuja, Pännä perustelee.
Pännän mielestä Salon torilla
on kaikki mallillaan, mutta yhden puutteen hän korjaisi heti.
. juttunsa otsikossa asian
selväksi: ?Ulkomaalaislakiin
syksyksi isoäitipykälä?. Euroopan ankeriaskannat ovat vähentyneet rajusti.
Ankeriaat saavuttavat sukukypsyyden 20 vuoden päästä
ja aloittavat 6 000 kilometrin
mittaisen vaelluksen Sargassomerelle Atlantille. kuuluvat pitkään torimyyjänä toimineen Aila
Pännän suosikkituotteisiin.
tä Euroopan markkinoille on ilmestynyt turvaistuimia, joiden
turvallisuusmerkinnät on väärennetty. Eivätpä ne juuri mitään
osta. Nyt on aika antaa
Salon torikauppiaille mahdollisuus kertoa, millaisia torilla
kävijöitä salolaiset ovat.
50 vuotta torielämää maistanut pertteliläinen myyjä Aila
Pännä on kokemuksensa puolesta oikea ihminen vastaamaan.
. Isoisäpykälää ei siis valmistele
kukaan. (STT)
6 vuotta
Fanny Hellgrén
1.6. Halikossa
1 vuotta
Johanna Lehti
1.6. Tuskinpa.
Onkohan isoisä käsitteenä jo
aikansa elänyt. Osaavatko edes pestä pyykkiä tai
viikata lakanoita tai vaihtaa
vauvalta vaipan. 4
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 1. 153 000 kalaa tuodaan lentokoneella keskiviikkona Helsinki-Vantaalle,
josta ne siirretään vesistöihin
ympäri eteläistä Suomea.
Suomessa ankeriaskanta on
lähes kokonaan istutusten varassa. Suunta on kuitenkin parempaan
päin, sillä viime vuonna hyvänä pidettiin vain yhdeksää
istuinta.
Yksi Cam Viaggosicuro S157
-niminen turvaistuin ei läpäissyt ollenkaan etutörmäystestiä,
koska sen kiinnike repeytyi.
Turvaistuintestissä testataan
istuinten käyttöhelppoutta
sekä kestävyyttä keula- ja sivutörmäystesteissä. Pannaanko mammat
siis maantielle. kesäkuuta 2010
Huomenta
päivää
Vinkkaa
juttu!
n toimitus@sss.fi
Paljon onnea
Päivän Sana
Yhteystiedot
Tapahtumatiedot kerralla lehteen ja nettiin
Tänään:
Suomenkielinen kalenteri:
Teemu, Nikodemus
Ruotsinkielinen kalenteri:
Rabbe
Huomenna:
Suomenkielinen kalenteri:
Venla
Ruotsinkielinen kalenteri:
Vendla
Ja minä sanoin: - Voi minua,
minä hukun! Minulla on
saastaiset huulet, ja saastaiset huulet on kansalla, jonka
keskellä elän, ja nyt minun
silmäni ovat nähneet Kuninkaan, Herran Sebaotin.
Jes. Lakia kyllä aiotaan muuttaa, mutta
valmistelutyö vie kuukausia. Nettitori: www.sss.fi/tori. Pitää vain kärsivällisesti odottaa, tuleeko siitä
mitään. Tuskinpa
sentään. Se on ehkä
liian perhekeskeinen. Espoossa. Hesari teki
26.5. Poliitikot ihmettelevät poliisin toimia,
mutta asioihin puuttumisen
ripeys ei häikäise. Huonoja. Paras
esimerkki on viime kesältä, jolloin Anna Abreu täytti torin
täysin.
. Silloin on kuulemma porukkaa
todella runsaasti. (STT)
15 turvaistuinta todettiin hyviksi
Arvosanan hyvä saivat Autoliiton
turvaistuintestissä seuraavat
istuimet:
Ovelta ovelle julkisella
kulkuneuvolla kestää kolme
tuntia. Niillä valvotaan sikojen hyvinvointia tiloilla, kertoo Suomen Lihateollisuusyhdistys.
Mittarit ovat lääkkeiden käyttö, eläinten kuolleisuus
ja eläinlääkärin tekemän lihantarkastuksen tiedot. Olin tiskikoneen äärellä
kumarrellessa jotenkin vahingossa painanut ranteessa olevan laitteen nappia ja hälytys
oli mennyt päälle, Koskenniska
kertoo.
Koskenniskalla on ollut turvapuhelin reilun viiden vuoden
ajan. Jos jotain vaikka sattuisikin, Koskenniska myöntää.
Koskenniskan ensimmäinen
turvapuhelin hajosi salamaniskusta.
? Se oli aikamoinen pamaus,
Koskenniska muistelee.
Koskenniska asuu yksin kerrostalokaksiossa Halikossa.
Omakotitalonsa hän myi vasta
muutama vuosi sitten.
? Kotihoito käy aamuisin ja
tytär soittaa kaksi kertaa päivässä, aamulla ja illalla. Mies vietiin
sairasautolla Tampereen
yliopistolliseen sairaalaan,
jossa hän menehtyi vammoihinsa. U:gin ja Loimaan toimipisteessä keskitytään aikuiskoulutukseen.
Turun ammattikorkealla on
koulutusta myös Paraisilla,
missä tehdään yhteistyötä kalakoulun kanssa.
Mönkijäturma
vaati miehen
hengen
Vilppulassa
Nuori mies kuoli mönkijäonnettomuudessa sunnuntaina
Mänttä-Vilppulassa Pirkanmaalla.
Lähiseudulta kotoisin oleva alle 30-vuotias mies oli
ollut iltapäivällä ajelemassa
maastomönkijällä niin sanotulla kunnan montulla, joka
sijaitsee muutaman kilometrin päässä Vilppulan taajaman keskustasta pohjoiseen.
Ajon aikana kuljettaja menetti mönkijänsä hallinnan
ja törmäsi mäntyyn. Onhan se
kyllä hyvä, että tällainen laite
on. Asiat ratkeavat parin viikon
sisällä, kun viestinnän koulu-
tuksen rahoitus selviää, Kettunen kertoi.
U:gin ja Loimaan
nuoret Turkuun
Nykyisillä ammattikorkeakou-
luilla on toimintaa lähes 70 yksikössä.
Turun ammattikorkeakoululla on Uudenkaupungin ja
Loimaan yksikössä käynnissä
uudistuksia, jotka siirtävät
nuoret opiskelijat Turkuun.
. Turun amk:ssa on ennestään 44 viestintäalan aloituspaikkaa, jotka tulevaisuudessa
keskittyisivät elokuva- ja televisioalan opetukseen.
. Laitteella ei ole ollut
juurikaan käyttöä, vaan se on
onneksi saanut rauhassa kerätä pölyä kaapin päällä.
? Yhtenä päivänä ihmettelin
omituista piippausta, mutta
sitten tajusin mistä ääni oikein
tulee. Seuranta otetaan käyttöön ensi vuoden tammikuussa.
5
Jos ongelmia eläinten hyvinvoinnissa ilmenee, lihantuottaja saa neuvontaa ja koulutusta. Runsaasta yhdeksästätuhannesta opiskelijasta
lähes tuhat opiskelee Salon
yksikössä.
Rakennemyllerrykset ulottuvat kuitenkin myös Turun ammattikorkeaan. (STT)
Suomen Lihateollisuusyhdistys aikoo lisätä sikojen
hyvinvoinnin valvontaa sikatiloilla.
Puhelinliittymien vaihdosta tullut
ongelmia vanhusten turvapalveluille
Lankaliittymään
tarkoitettu laite ei
toimi gsm-puhelimessa
SSS | Katri Henttonen
katri.henttonen@sss.fi
Puhelinliittymien vaihdosta on
tullut viime aikoina ongelmia
vanhusten turvapalveluille.
Muutama salolaisvanhus on
jäänyt hetkellisesti turvapuhelinpalveluiden ulkopuolelle,
sillä lankaliittymään tarkoitet-
tu turvalaite ei toimi uudessa
gsm-puhelimessa.
Seudulla on ollut puhelinkampanja, jossa matkapuhelinoperaattorit ovat kaupanneet lankaliittymän omistajille
gsm-liittymiä. Suurimmalla osalla asiakkaista on edelleen käytössä lankaliittymä.
?Turvapalvelu pitää sisällään turvalaitteen eli turvapuhelimen sekä 24
tuntia vuorokaudessa toimivan hälytyspäivystyksen.
?Lisäksi asiakkaalle annetaan joko ranteeseen kiinnitettävä tai kaulassa roikkuva laite, jossa on hälytysnappi.
?Turvapalvelu myönnetään yleensä sellaisille henkilöille, joilla on
jokin todennettu sairaus tai esimerkiksi suuri kaatumisriski.
Salolainen Kyllikki Koskenniska hankki makuuhuoneen kaapin päällä olevan turvapuhelimen lastensa toiveesta. Yhteistyö
lihayrityksen ja tuottajan välillä päättyy, jos tilanne ei
korjaannu vuoden seurannan aikana.
Lisäksi eläinlääkärit arvioivat tiloilla käydessään entistä tarkemmin sikojen ruokintaa, kasvuoloja ja mahdollisuutta lajille ominaiseen käyttäytymiseen. Montulla oli muitakin ihmisiä, jotka
hälyttivät apua. kesäkuuta 2010
Uutiset
toimitus@sss.fi
n Uutistuottajat:
Johanna Käkönen, Jarkko Turpeinen
Vinkkaa
uutinen!
(02) 7702 314
SSS/Minna Määttänen
Sikojen hyvinvointia arvioidaan uusilla mittareilla
Lihayritykset alkavat käyttää sianlihan hankinnassa
kolmea uutta hyvinvointimittaria. Aika paljon enemmän aikaa tarvitaan,
jos matkustaa Poriin, Kettunen
konkretisoi maantieteen kritiikkiään.
Salon kirjastot
suljettuina tänään
Salon kaupunginkirjaston
kaikki toimipisteet ovat suljettuina tänään tiistaina 1.6.
henkilökunnan koulutus- ja
virkistäytymispäivän vuoksi.
Myöskään kirjastoautot eivät
kulje tänään.
SSS | Tuomas Reinikainen
Kari Karjalaisesta
Joensuun
kaupunginjohtaja
Raision kaupunginjohtaja
Kari Karjalainen, 52, on
Joensuun uusi kaupunginjohtaja. (STT). (STT)
Diakin viestintä
Turun amkkiin
Opetusministeriön tavoitteena
on tehostaa ammattikorkeakoulujen toimintaa esimerkiksi
nostamalla opetuksen tasoa.
Ajatuskulkuun kuuluu keskittäminen isompiin yksiköihin.
Ministeriössä ehdotus on
puettu numeroiksi. Kaupunginvaltuusto
valitsi hänet virkaan maanantaina
Kari Karjalainen seuraa
kaupunginjohtajana Juhani
Meriläistä, joka jää eläkkeelle marraskuun alussa.
Meriläinen on johtanut Joensuuta vuodesta 1995. Salolainen pääsee junalla esimerkiksi Pasilassa olevaan HaagaHelian ammattikorkeaan puolessatoista tunnissa. Turun
ammattikorkea nielaisisi Diakin 42 aloituspaikkaa ehkä jo
ensi vuonna ja vähentäisi niitä
samalla kolmeenkymmeneen.
Lyhyet
Turun ammattikorkeakoulun runsaasta yhdeksästätuhannesta opiskelijasta lähes tuhat opiskelee Salon yksikössä.
. Opetusministeriö patistaa sitä kehittämään
yhteistyötä Porissa toimivan
Satakunnan ammattikorkean
kanssa.
Rehtori Kettunen sanoo, että
yhteistyön kuvioita haetaan.
Käytännössä se näkyy esimerkiksi niin, että aivan samojen
asioiden tekemistä naapuriammattikorkeissa vältellään.
. Entä sitten Salosta. SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 1. Myöhemmin selvisi,
että henkilö oli vaihtanut liittymää omaistenkin tietämättä.
Salolla on käytössä myös gsmpuhelimen kanssa toimiva turvalaite.
? Ongelmista päästään turvalaitetta vaihtamalla, mutta
liittymien avaamiseen saattaa
kulua muutama päivä, jolloin
turvapalvelu ei ole käytössä.
Gsm-liittymään vaihtavalla
pitää olla kaksi sim-korttia,
joista toinen menee tavalliseen
puhelimeen ja toinen turvalaitteeseen, Vähäkangas valaisee.
Vähäkangas kehottaakin
kaikkia liittymää vaihtavia
vanhuksia tai heidän omai-
siaan ottamaan yhteyttä kotihoidon tiimivastaavaan ennen
liittymätyypin vaihtamista.
Vähäkankaan mukaan väärinkäsityksiä lisää se, että
gsm-puhelimet muistuttavat
erehdyttävästi perinteisiä lankapuhelimia.
? Ikäihmiselle ei välttämättä
tule edes mieleen, että turvapalveluissa olisi jotain ongelmia, kun operaattorin hankkima uusi puhelin muistuttaa
SSS/Sami Kilpiö
?Turvapuhelin
on ihan
hyvä juttu?
Salolainen Kyllikki Koskenniska, 88, esittelee makuuhuoneessaan olevaa turvapuhelinta. Näillä näkymin Salo on ja
pysyy, rehtori Kettunen vakuuttaa.
Turun ammattikorkeakoulu
on valtakunnan kolmanneksi suurin opiskelijamäärällä
mitattuna. Turvapalvelun hankkimiseen patistivat omaiset.
? En minä tällaista laitetta it-
täysin vanhaa puhelinta, Vähäkangas toteaa.
Vähäkangas on huolissaan
vanhuksille kaupattavista
tuotteista.
? Puhelimen toisessa päässä
oleva ihminen saattaa kuulostaa aivan normaalilta, mutta
kyseessä voikin olla esimerkiksi jostain muistisairaudesta
kärsivä ihminen, joka ei välttämättä ymmärrä sopimuksen
sisältöä.
se olisi hankkinut, mutta lapset
halusivat, kun heillä oli hätä
mummun puolesta. Mies
loukkaantui törmäyksessä ja
menetti tajuntansa. (STT)
Aula haluaa
jatkaa lapsiasiavaltuutettuna
Lasten ja nuorten mielipiteen
kuuleminen ja arvostaminen
heitä koskevissa asioissa on
kasvanut, arvioi lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula.
Myös eri tahojen yhteistyö on
lisääntynyt.
Viisi vuotta lapsiasiavaltuutettuna työskennellyt
Aula ei kaipaa politiikkaan.
Aiempi kokemus valtakunnan politiikasta on kuitenkin
auttanut nykytyössä.
Uusi toimikausi alkaa syksyllä. Gsm-liittymiä
on kaupattu myös vanhuksille,
joilla on käytössä kaupungin
tarjoama turvapalvelu.
? Meidän tietoomme on tullut
lyhyen ajan sisällä kymmenen
tapausta, jossa iäkäs ihminen
on vaihtanut puhelinliittymää.
Vanhuksella ei kuitenkaan ole
ollut tietoa, että vanha turvapuhelin ei toimikaan gsmpuhelimen kanssa samassa
verkossa, kertoo kaupungin
kotihoidon aluejohtaja Marjo
Vähäkangas.
Turvapalveluiden yhdyshenkilönä toimivan Vähäkankaan
mukaan vanhusten turvapalvelukatkoksista on tähän mennessä onneksi selvitty vain säi-
kähdyksellä.
? Yhdessäkin tapauksessa
turvapalveluiden toimimattomuus tuli ilmi siinä vaiheessa,
kun vanhus oli kotiutumassa
sairaalasta ja turvalaitetta testattaessa huomattiin, ettei se
toiminut. Koordinointiajatus on olemassa, mutta täytyy myöntää
asian olevan vielä ?hieman vaiheessa?.
Kettunen selittää innottomuuttaan muun muassa maantieteellä.
SSS/Minna Määttänen
. Ei tyttärellä aina ole mitään asiaa,
se on sellainen tarkistussoitto,
Koskenniska naurahtaa.
Suurimmalla osalla
ON YHÄ lankaliittymä
?Salolla on noin 300 turvapalveluasiakasta. Lisäksi hänellä on turvaranneke.
Rehtori Kettunen vakuuttaa Salon yksikön
säilyvän ammattikorkeiden myllerryksessä
Turku ei syty yhteistyöstä Porin kanssa, mutta nielaisee mieluusti Diakin viestintäopetuksen
SSS | Hia Sjöblom
hia.sjoblom@sss.fi
Turun ammattikorkeakoulun
rehtori Juha Kettunen sanoo
Salon yksikön pitävän paikkansa korkeakoulujen rakenneuudistuksen myllerryksessä.
. Tavoitteena on nykyisen 25 ammattikorkeakoulun vähentäminen
esimerkiksi yhdistämisillä
kahdeksaantoista.
Myllerrykset liippaavat myös
Turun ammattikorkeakoulua.
Rehtori Kettusen mukaan Diakonia-ammattikorkeakoulun
viestinnän opetusta ollaan siirtämässä Turun ammattikorkeakoulun alaisuuteen
Nuorisotyöntekijöitä huolestuttavat alaikäisten yli 18vuotiaat kaverit, joiden luo
voidaan mennä aika vapaasti.
Nuorten vanhempien kannattaa olla tietoisia, missä nuoret
liikkuvat, Hietanen sanoo.
Koulujen päätösviikonloppuina, markkinaviikonloppuna,
vappuna ja muiden isompien
tapahtumien aikaan selviämisasema ja katupartiointi toimivat edelleen. Omin jaloin -toiminnassa
tapaamiskertoja on viisi ja viimeisellä kerralla mukana ovat
myös nuoren vanhemmat.
. Harvinaisia ovat
viikonloput, jolloin poliisi ei saa
yhtään hälytystä naapureilta
riehakkaista kotibileistä.
Vanhempi konstaapeli Toni
Elo tietää nuorten kokoontuvan jonkun verran myös koulujen ja päiväkotien pihoilla sekä
leikkipuistoissa.
. Romuyrittäjä Yrjö Tuominen joutui
piehtaroimaan ojassa saadakseen itsensä sammumaan.
? Oikeasta kädestä on kaikki nahka lähtenyt, Tuominen
kertoi ambulanssista matkalla
sairaalaan iltapäivällä.
Tuominen purki Someron Romun pihalla vanhaa autoa, jossa ei pitänyt olla polttoainetta.
Jostain kotelosta Tuomisen kädellä valui kuitenkin bensiiniä,
joka syttyi palamaan.
? Menin läheiseen ojaan ja
pyörin ja tahkosin siellä itseäni,
että sain käden sammumaan.
Yleensä minulla on pitkät hanskat kädessä, mutta nyt ei ollut.
Tuominen arveli, että bensiini
saattoi syttyä kipinästä. Kavereiden tykö voi mennä,
vaikka vanhemmat ovat koto-
na. Vaikuttaa tuloksekkaalta.
Toiminta ohjaa nuorta miettimään nykyhetkeään, haaveitaan ja tulevaisuutta, Hietanen
sanoo.
Kolmas uudistus on nuorisotyö Facebookissa.
. Nuorisotyöntekijät
ja vapaaehtoiset aikuiset par-
muodossaan loppuu syksyllä.
Katutyötä tehdään paikoissa,
joissa nuoret liikkuvat, esimerkiksi kauppakeskuksissa.
Katujen hiljaisuus
tioivat kaduilla ja korjasivat
herättää kysymyksiä
heikoimmassa kunnossa olevia
selviämisasemalle. Nyt nuoret bilettävät enemmän keskenään ja
vastuu kaverista on suuri.
. Nuorisotyö on luonut tätä kautta uusia yhteyksiä ja saanut hyvää palautetta
nuorilta.
?Keskustassa ei ole kiva viettää viikonloppua?
Salon keskusta ei houkuttele
nuoria viikonloppuna. Tilastoissa
vuosi 1997 oli huippu: asemalla
paransi oloaan 90 nuorta.
Viime vuosina tilanne on
muuttunut radikaalisti. Kaksi muuta
ovat Kouvola ja Seinäjoki.
Kolmikko on valittu tutkimukseen, koska kaikissa
maaseutualueiden määrä moninkertaistui kuntaliitoksen
yhteydessä. Silloin täällä on paljon porukkaa ja paljon eri-ikäisiä humalaisia.
Poliisi: Katukuva
siistiytynyt, nuoret
juhlivat muualla
Poliisin kahden viikon tehostettu alkoholivalvonta toukokuussa osoitti julkijuopottelun
vähentyneen Salossa selvästi.
Tehovalvonta toteutettiin koko
Varsinais-Suomen poliisilaitoksen alueella.
. Se on ok.
Salon keskustaan Sonja tulee kavereiden kanssa, kun on
jotain erikoista, esimerkiksi
markkinat.
. 6
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 1. Toimialajohtajan paikka
vapautui Rikumatti Levomäen lähdettyä johtamaan Turku
Science Parkia. kesäkuuta 2010
UUTISET
Selviämisasemasta
tuli tarpeeton Salossa
KEHITTÄMIS- JA ELINKEINOTOIMI KAHTIA
Kaupunginjohtaja
Strategisen
kehittämisen osasto
IAT
OAS
EIN
INK
EL
Kehittämis- ja
elinkeinotoimi
Sosiaali- ja
terveystoimi
Sivistystoimi
Tekninen toimi
KAAVOITUS
Huonossa kunnossa olevia
nuoria ei enää liiku kaduilla
SSS | Anneli Kajander-Ekström
anneli.kajander-ekstrom@sss.fi
Vielä kymmenen vuotta sitten
Salon keskustassa kuhisi viikonloppuisin. Valomerkki tarjoaa
nuorelle yhden tapaamiskerran. Erityisviikonloppuina nuorisotyö tekee yhteistyötä SPR:n kanssa.
Walkersin kahvilatoiminta
jatkuu jälleen syksyllä normaalisti.
Työntekijät menevät
nuorten joukkoon
Katu- ja selviämisasematoiminnan loppuminen aiheuttaa
kolmen erityisnuorisotyöntekijän töiden uudelleenjärjestelyä.
Ensimmäinen uusi toiminta on
jo alkanut, kun työntekijät ovat
jalkautuneet nuorten joukkoon
kauppakeskuksiin.
Seuraavaksi on käynnistymässä Omin jaloin -toiminta.
Siihen malli ja koulutus saadaan Lohjan nuorisotoimesta.
Omin jaloin on jatkoa Valomerkki-toiminnalle, jossa ammattiauttajat puuttuvat varhaisessa vaiheessa nuorten päihteiden käyttöön ja rikolliseen
toimintaan.
klo 6.00-16.00
Viikonl. Se on tietenkin hyvä asia, mutta liian
rohkea päätelmä on, että nuorten alkoholin käyttö olisi vähentynyt, komisario Stephan
Sundqvist Salon poliisista
summaa.
Poliisi kirjoitti kahden viikon
SSS/HL
aikana Salossa 16 rikesakkoa
yläkouluikäisille alkoholin hallussapidosta. Hänen nykyinen vakanssinsa lakkautetaan.
Aluekehittämisyksikön päällikkö Janne Hyvärinen jatkaa uudistuksen jälkeen kehityspäällikkönä uudella strategisen kehittämisen osastolla.
Osastolle siirretään myös
viestintä ja kansainvälisten
asioiden tehtävät, jotka nyt
ovat hallinto-osaston alaisuudessa.
Hannu Salmisesta tulee Salon strategisen kehittämisen
osaston johtaja.
Kehittämis- ja elinkeinotoimessa ollut kaavoitus siirtyy
kaupunkisuunnitteluosastolle
teknisen toimen alaisuuteen.
Samalla kehittämis- ja elinkeinolautakunnan nimi muuttuu
kaupunkisuunnittelulautakunnaksi.
Elinkeino-osaston tehtävät
siirtyvät kaupunginhallitukselle. Tavoite oli löytää alaikäisiä,
joilla on alkoholia hallussaan,
mutta saalis oli laiha. Kaupungeilla on
Salolaiset Iida Pyörre (vas.),
Sonja Johansson, Roosa
Torkkel ja Emmi Nuutinen kokoontuvat perjantaisin koulun
jälkeen kauppakeskukseen.
Ella Laitinen (kolmas vas.)
viettää viikonloput kavereiden kanssa Kiskossa.
Telefax (02) 770 2300
Puhelin (02) 770 21 (vaihde)
Puhelin iltaisin
- uutistoimitus
770 21, 770 2314
- urheilu 770 2309
ALUETOIMITUS
Somero, Kiiruuntie 1,
Puhelin (02) 7488 633
TILAAJAPALVELU
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Purettavana ollut romuauto
hulmahti yllättäen tuleen Somerolla maanantaina. Olen piipahtanut, mutta ei
houkuta. Puhelin 0200-71000
Avoinna ma-pe klo 8.00-14.00
- Someron ja Koski tl:n alueen
varhaisjakelut: Suomen Posti Oy,
Joensuuntie 5, Somero.
Puhelin 0200-71000
Avoinna ma-pe klo 8.00-14.00
ILMOITUSOSASTO
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna ma-pe klo 8.30-16.30,
ilmoitustilavaraukset ja valmiit
aineistot seuraavan päivän
lehteen viimeistään klo 14.00.
Puhelin (02) 770 2610
ollut tarve etsiä uusia toimintatapoja ja käytäntöjä, joilla
parannetaan maalla asuvien
vaikutusmahdollisuuksia.
Tutkimuksen tavoitteena on
vertailla käytäntöjä eri kaupungeissa, selvittää asukkaiden kokemuksia sekä tunnistaa toimivat osallistumisen
tavat. Lisäksi selvitetään kuntien halukkuutta luoda ja testata uusia vuorovaikutuksen
muotoja.
Tutkimusta rahoittavat mukana olevat kaupungit sekä
maa- ja metsätalousministeriö.
Telefax (02) 770 2222
Sähköposti:
ilmoitukset@sss.fi
Verkko-osoite:
www.sss.fi/ilmoitukset
Viikkomarkkinoiden ja Nettitorin
ilmoitushinnat, ohjeet ja asiointi
internetissä www.sss.fi/tori
PAINOPAIKKA:
Salon Lehtitehdas
ISSN 0782-5404
Salo 2010. En myöskään halua liikkua
yksin, koska se on pelottavaa.
Tyttöjen mielestä sopiva koti-
bileikä on aikaisintaan 15-vuotiaana.
17-vuotias Sonja Johansson
Kiskosta viettää viikonloppuja
kavereiden luona. Jos liikkuu myöhään kau-
Kuvat: SSS/Minna Määttänen
Salon hallinto
tiivistyy kahden
johtajan verran
SSS/Kirsi Höglund
SSS | Vesa Käiväräinen
vesa.kaivarainen@sss.fi
Salon kaupungin hallinto tiivistyy ja kaksi johtajan paikkaa
jää täyttämättä heinäkuussa
voimaan astuvan organisaatiouudistuksen myötä.
Salon kaupunginhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi
kaupunginjohtaja Antti Rantakokon ajamaa muutosta, jolla kehittämis- ja elinkeinotoimi
lopetetaan ja sen tehtävät jaetaan muille toimialoille.
Toimialajohtajan virka lakkautetaan, samoin hallintoosastolla ollut kehitysjohtajan
virka. Salon keskusta ei vedä puoleensa.
. Metelistä ja roskaamisesta tulee
hälytyskeskukseen asti ilmoituksia.
SSS | Vesa Käiväräinen
vesa.kaivarainen@sss.fi
Salo on mukana Helsingin
yliopiston Ruralia-instituutin
tutkimuksessa, jossa selvitetään ihmisten osallistumisen
ja paikallisdemokratian järjestämistä kolmessa uudessa kuntaliitoskunnassa. Joillekin se on varmaan ollut hyödyllinen.
Salolaiset Iida Pyörre, Sonja Johansson, Roosa Torkkel
ja Emmi Nuutinen kokoontuvat perjantaisin koulun jälkeen
kauppakeskus Plazaan. Kehitysjohtaja
Pekka Kymäläinen puolestaan jää eläkkeelle.
Salminen johtaa
kehittämisen osastoa
Uudistuksen jälkeen elinkeinoasiat ja strateginen kehittäminen ovat suoraan kaupunginjohtajan alaisuudessa omassa
yksikössään.
Strategisen kehittämisen
osastoa johtamaan siirtyy nykyinen elinkeinokehitysyksikön päällikkö Hannu Salminen. Ahdistavaa ja tuntemattomia tyyppejä, Eetu perustelee.
Myös Jami ja Oskari ovat
mielellään pienessä kaveriporukassa. Aiemmin nuoret tiesivät aikuisten katupartioinnista ja osasivat tulla hakemaan apua. Keskustassa ei ole kiva liikkua.
Omassa porukassa juhlitaan
välillä, eikä kellään ole ollut
valittamista.
Salossa 15 vuotta toimineesta
selviämisasemasta pojat eivät
ole kuulleet, mutta eivät vähättele sen tarvetta.
. Aika paljon porukkaa.
Useimmat polttavat ja juovat.
Se näyttää tyhmältä.
Sonja on linja-autoasemalla
saanut varoa aikuisia humalaisia.
.
klo 6.00-12.00
- Uusimaa: Itellan varhaisjakeluiden jakelupäivystys:
Puhelin 0200 30011(mpm/pvm)
Avoinna ma-pe klo 6.30-16.00
la klo 7.00-12.00
su klo 7.30-12.00
JAKELUTIEDUSTELUT
- Salon alueen varhaisjakelut:
Itella Oyj, PL 4711,
Salo. Kirkkokadulla Walkers-toiminnan
alaisuudessa olevalla selviämisasemalla on ollut kävijöitä
yksi tai korkeintaan viisi. Facebook on helppo tapa tiedottaa, sillä nuoret eivät lue kaupungin nettisivuja, ilmoitustauluja tai tapahtumakalentereita.
Facebook on tätä päivää kuten
katutyön siirtyminen kauppakeskuksiin, Hietanen sanoo.
Facebook on ollut käytössä
kuukauden. Talvella ollaan sisällä ja kesällä ulkona.
. Nuoriso biletti
kaduilla, puistoissa ja torilla
kuka paremmassa, kuka huonommassa hapessa.
15 vuotta sitten tilanne oli
niin paha, että nuorisotoimi
aloitti katu- ja selviämisasematyön. Pihat eivät ole paras mah-
SALON SEUDUN SANOMAT
Sanomalehtien Liiton jäsen
7-päiväinen sanomalehti
LT-LEVIKKI 22.130 kpl
(LT-levikki 2009)
SSS sähköposti:
toimitus@sss.fi
JULKAISIJA
Salon Seudun Sanomat Oy
Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Puhelin: (02) 770 21 (vaihde)
TOIMITUS
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna: ma-pe klo 9.00-23.00,
la klo 14.45-23.00,
su klo 15.00-23.00
Salossa tutkitaan
maaseudun ihmisten
vaikutusmahdollisuuksia
dollinen paikka, sillä asiaton
oleskelu on niissä kielletty.
Leikkipuistoissa voisi olla rauhallisesti, mutta usein kokoontumiseen liittyy alkoholi. Mistä
kipinä olisi voinut tulla, sitä
hän ei osannut sanoa.
? Ehkä porakoneesta.
Pelastuslaitos sammutti palavan auton ja esti tulen leviämisen romuliikkeen halliin.
Avoinna ma-pe klo 8.30-16.30
Puhelin (02) 770 2626
Telefax (02) 770 2222
tilaajapalvelu@sss.fi
Verkko-osoite:
www.sss.fi/tilaajapalvelu
TILAUSHINNAT
1.12.2009 alkaen.
Jatkuva säästötilaus
12 kk:n maksuerä
6 kk:n maksuerä
3 kk:n maksuerä
Määräaikaistilaus
12 kk
6 kk
3 kk
1 kk
226,00 ?
120,00 ?
62,00 ?
25,00 ?
Tilaukset toimitetaan force majeure- (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden
viivästykset, yms.) varauksin.
JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS
208,00 ?
106,50 ?
54,00 ?
- Itellan varhaisjakelupäivystys
Puhelin: 0200 72822 (mpm/pvm)
Ark. Maaseutuyksikkö ja lomituspalveluyksikkö siirtyvät
hallinto-osastolle ja maaseutulautakunnan alaisuuteen.
Jatkossa myös tietohallinto
liittyy osaksi hallinto-osastoa.
Tietohallintojohtajaksi siirtyy
nykyinen tietohallintopäällikkö Marko Tanska, jonka nykyinen vakanssi lakkautetaan.
Tietohallinnon projektinjohtajan Timo Pohjolan määräaikainen työsuhde päättyy vuoden lopussa.
Organisaation mylläämisen
yhteydessä rakennusvalvonta-,
ympäristönsuojelu- ja ympäristöterveydenhuolto-osastot
kootaan yhdeksi osastoksi, jota
johtaa rakennusvalvonnan johtaja Reima Rae.
Romuyrittäjä sai
käsilleen palavaa
bensiiniä Somerolla
SSS | Lasse Kylänpää
lasse.kylanpaa@sss.fi
Eetu Sadeharju (vas.), Jami Spännäri ja Oskari Vahala viihtyvät viikonloppuisin kaveriporukassa jonkun kotona.
pungilla, ei koskaan saa olla yksin. Kaveriporukassa kotona tai jonkun
luona on mukavampaa, vakuuttavat galluppiin poimitut
nuoret.
Eetu Sadeharju, 17, Jami
Spännäri, 16, ja Oskari Vahala, 16, Halikosta viihtyvät viikonloppuisin jonkun kotona. Tänä
vuonna ei vielä yhtään.
Liikunta- ja nuorisolautakunnan päätöksellä toiminta nyky-
Katujen hiljaisuus mietityttää nuorisotyön koordinaattori
Rea Hietasta. Lisäksi poliisi antoi tukun huomautuksia.
Sundqvist sanoo katukuvan
siistiytyneen, koska nuoret
osaavat juoda alkoholijuomansa muualla. 11?13
-vuotiaat tytöt tapaavat kavereita ja hengailevat.
Iida, Roosa ja Emmi ovat käyneet myös Kiffarin nuorisotilassa, mutta heistä kauppakeskus
on mukavampi paikka.
Kauppakeskuksesta mennään kotiin tai kaverin luo,
kaupungilla kukaan ei saa olla
myöhäiseen.
Kotimatkalla Roosa on tehnyt
ainakin yhden havainnon kaupungilta.
Gerges
sanoi olevansa pettynyt ja
järkyttynyt poliisin aloitettua
jälleen käännyttämisen.
? Kun keväällä järjestimme
samantyylisen tilaisuuden,
meille annettiin ymmärtää,
että mummot saavat jäädä
Suomeen. Muistathan aineettomat lahjamme kesän juhliin
ja merkkipäiviin: hyvanmielenlahjat.?
Keräyslupa OKU 975A
ilmoitus
ilmoitus
Vatsa- ja suolistovaivat huolestuttavan yleisiä
Joensuulaisen Raija Hyttisen
(kuvassa) yli 20 vuoden vatsavaivat hellittivät. (STT)
VR:n lähiliikenteen aikataulut
muuttuvat 7. (STT)
VR siirtyy ensi viikolla
kesäaikatauluihin
Nelisensataa mielenosoittajaa vaati egyptiläisen ja venäläisen isoäidin käännytyspäätöksen kumoamista maanantaina Helsingin keskustassa.
Mummojen käännytystä
vastustettiin musiikilla
Helsingin keskustassa
Nelisensataa ihmistä kokoontui maanantaina Helsingin
keskustaan vastustamaan
egyptiläisen ja venäläisen isoäidin käännytystä Suomesta.
Viranomaisten mukaan mummojen täytyy lähteä maasta
lähiaikoina.
Mielenosoituksessa asiaa
ryyditettiin tavanomaisten
puheiden lisäksi musiikkiesityksillä. Se sisältää ruuansulatuskanavan hyvinvoinnin kannalta
optimaalisen koostumuksen luonnollisia
probiootteja, prebiootteja, ternimaitoa sekä Gamma Oryzanolia.
Apteekeista,
luontaistuotekaupoista ja
tavarataloista.
lue lisää: www.harmonia.fi. (STT)
Riikka Manner houkuttelee nuoria ja naisia Väyrysen tueksi
viniemellä on parhaat edellytykset nostaa puolue uuteen
nousuun.
Europarlamentaarikko opastaa, että kun kokoomus ratsastaa toivolla ja demarit keksivät
rakkauden, jonkun pitäisi hoitaa asiatkin.
? Keskustan vastaus kilpailijoille olkoon asialinja: hellää
huolenpitoa kaikista suomalaisista!
Jäätteenmäen mielestä nyt
ei kaivata puheenjohtajaa, joka kertoo, mitä hallitus teki ja
tekee. Rajavartiolaitos ja poliisi
tehostavat kalastuksenvalvontaa koko jokialueella kesäkuussa. Hänestä nyt meneillään
olevassa puheenjohtajakisassa
on kiinnitetty liikaa huomiota
sukupuoleen ja ikään eikä arvioitu ehdokkaita asiakysymysten kautta. kesäkuuta keskustan puheenjohtajaksi.
? Uskon, että tulen valituksi,
ellen suoraan ensimmäisellä,
niin toisella kierroksella, Väyrynen sanoi.
Keskustan kunniapuheenjohtaja kehaisi muita puheenjohtajaehdokkaita muun muassa siitä, että Mauri Pekkarinen on vahvaa luottamusta
maakunnissa nauttiva henkilö ja Mari Kiviniemellä on
erinomainen kielitaito sekä
kansainvälinen kokemus.
? Kaikilla on omat vahvuutensa. Siinä toisessa
keskustassa toimivat ovat tavallisia ihmisiä, kunnon kansalaisia, jotka kukin omassa lähi-
tajaksi. Hänestä keskusta
on tässä lähtenyt imagopolitiikan tielle.
Manner on mukana Väyrysen
puolesta käynnistetyssä Facebook-kampanjassa, jolla kootaan nuoria ja naisia tukemaan
Väyrysen valintaa keskustan
puheenjohtajaksi.
? Sen tarkoituksena on osoittaa, että myös nuoret ja naiset
voivat äänestää miestä, Man-
Huvialukset törttöilivät
kaasuputken raivausalueella
Itämeren kaasuputken vaatima
ammusten raivaus jouduttiin
viikonloppuna keskeyttämään
huviveneiden takia. Lisäksi
niistä on jäänyt puuttumaan
keskustan kipeästi kaipaamaa
tulevaisuusorientoituneisuutta.
? KOL joutuukin valitettavasti toteamaan, ettei se löydä
ehdokasnelikosta henkilöä,
jonka takana tulevaisuuteen
luotaava keskustalainen opiskelijasukupolvi voisi yhdessä
rivissä seistä, järjestö totesi tiedotteessaan.
? Enimmäkseen puheenjohtajakandidaatit latelevat tyhjiä
korulauseita, mikäli saapuvat
paikalle. Olen vuokoko ajan yskiä ja tuskailla.. Rajavartiolaitoksen mukaan ne lipuivat
raivausaluksen ja raivattavan
kohteen välissä.
Raivattava alue on lähellä
Suomen talousvyöhykkeen ul-
korajaa Helsingin Kasuunista
lounaaseen. HS:n kysely osoitti,
että Pekkarisella on vahvempi
kannatus varttuneiden miesten keskuudessa, ja juuri heillä on merkittävä rooli uuden
puheenjohtajan valinnassa.
Keväällä julkistetun selvityksen mukaan kaksi kolmasosaa
keskustan puoluekokousedustajista on ollut viime vuosina
miehiä ja enemmistö yli 56vuotiaita. Tämä antanee suuntaa myös ensi viikon edustajien profiilista.
Kiviniemi on erityisesti
eteläsuomalaisten naisten
suosikki uudeksi puoluejoh-
?Viihdettä, mutta
kannustavaa?
Kiviniemi suhtautuu gallupmenestykseen varovasti. Myös
kaukoliikenteen aikatauluissa
on joitakin muutoksia. Vatsavaivat ovat historiaa eikä ilmakaan
kerry enää vatsaan kuten ennen.?
Gastronel+ on uuden aikakauden maitohappobakteerivalmiste. Hänen
elämänlaatunsa parani kohisten kun syömisen tarkkailu ja
rajoittaminen loppuivat.
ta ruuasta: ?Aikoinaan kun oli vieläkin huoAutokauppias Ville Haarala Lahdesta (ku- nommat elämäntavat niin pekonilautanen
vassa) tietää miltä tuntuu kun vatsaa polt- tuplapekonilla räjäytti vatsassa todellisen
pommin.?
?Viime keväänä tutustuin uuteen Gastronel+ -nimiseen tuotteeseen. Järjestö huomautti
maanantaina, että puheenjohtajaehdokkaiden näkemykset
keskustan ja Suomen tulevaisuudesta ovat osoittautuneet
sisällöltään tyhjiksi. (STT)
Avun ketju
alkaa sinusta.
Haitin maanjäristyksen uhrien auttaminen ei olisi ollut
mahdollista ilman lahjoittajia. (STT)
Laanisen kannattajat Laanisesta
?Keskustan puoluesihteeriehdokkaan Timo Laanisen kannattajat Laanisen hyvistä puolista:
rehellisyys, yhteistyökyky ja aatteellisuus
Jäätteenmäki haluaa Kiviniemen keskustan johtoon
Keskustan entinen puheenjohtaja Anneli Jäätteenmäki tukee hallinto- ja kuntaministeri
Mari Kiviniemeä keskustan
puheenjohtajaksi. Vetoankin
päättäjiin, joilla on valtaa,
Gerges sanoi. MTV3:n keskustan piiritoimikuntien jäsenille tekemässä kyselyssä Kiviniemi oli
suosituin 46 prosentin osuudella. Ensimmäinen keskusta
on Laanisen mukaan se porukka, joka on viime ajat hallinnut julkisuutta: epämääräisten
liikemiesten kanssa veljeilevä
puolirikollinen poppoo, joka kähmii vaalirahoja sieltä sun täältä
ja suhmuroi kuntakaavoja.
? Sitten on se toinen keskusta,
johon minulla on ollut tilaisuus
tutustua, kun olen kiertänyt
ympäri Suomea. Aluksi hieman epäilin, mutta huomasin hyvin nopeasti, että valmiste auttaa
ja nykyisin pystyn taas syömään vaikka mitä. Porin liikenteeseen sen sijaan tulee kaksi
lisävuoroa.
Lisäksi routavaurioiden korjaustyöt aiheuttavat liikennejärjestelyjä etenkin Pohjois- ja
Itä-Suomessa. SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 1. Raivaus jatkuu
kesäkuulle.
Merivartiosto kehottaa veneilijöitä tarkkaavaisuuteen
ja pysyttelemään tarpeeksi
kaukana raivausaluksesta
vaaratilanteiden välttämiseksi. Pahin kilpailija, elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen sai tyytyä 25 prosenttiin.
Helsingin Sanomien julkistamassa tutkimuksessa yli tuhat
keskustan kannattajaa rankkasi Kiviniemen ykköseksi 44
prosentin osuudella. viitaten puoluesihteerikaudelleen
jatkoa tavoittelevaan Jarmo
Korhoseen. Sen sijaan tarvetta olisi
puheenjohtajalle, joka keskustelee ja kertoo keskustan
tavoitteista paremman yhteiskunnan rakentamiseksi. Myös
myöhäisillan junaliikennettä
supistetaan vähäisen kysynnän vuoksi. Kaikkiaan puoluekokouksen odotetaan vetävän paikalle noin
3 500 ihmistä.
Hallinto- ja kuntaministeri Mari Kiviniemi vaikuttaa johtavan keskustan puheenjohtajakisaa, mutta elinkeinoministeri Mauri Pekkarisella on vahvempi
kannatus varttuneiden miesten keskuudessa, ja juuri heillä on merkittävä rooli uuden puheenjohtajan valinnassa. Ihmiset
ovat hänen mukaansa turhautuneita ja masentuneita siitä, että
julkisuudessa ollut keskusta
tuntuu niin vieraalta.
Uskottavan muutoksen saaminen vaatiikin myös kasvojen
vaihtamista, hän totesi . Hän uskoo,
että ehdolla olevista Mari Ki-
Laaninen: Keskusta
on jakaantunut
suhmuroijiin ja
kunnon ihmisiin
Keskustan puoluesihteeriehdokas Timo Laanisen mielestä
puoluekokoukseensa valmistautuva keskusta on jakautunut
kahtia. (STT)
ner sanoi Väyrysen vieressä
istuessaan.
Keskustan puheenjohtajakisassa on mukana yksi nainen ja
kolme miestä.
?Kehittämiskohtia: uusien
toimintatapojen kehittäminen
erityisesti nuorten tavoittamiseksi,
kentän kiertäminen ja jäsenten innostaminen puoluetyöhön ja puolueen järjestöllinen uudistaminen
Väyrynen: Minussa
ehdokkaiden kaikki
vahvuudet yhdistyvät
Ulkomaankauppaministeri
Paavo Väyrynen (kesk.) ei
aio ottaa kantaa kenenkään
muun keskustan puheenjohtajaehdokkaan puolesta, jos
häntä ei valita puolueen puheenjohtajaksi ensi viikon lauantaina puoluekokouksessa.
Väyrynen sanoi maanantaina
tiedotustilaisuudessaan, että
ei aio ottaa vastuuta kenenkään muun valinnasta.
Väyrynen on tosin täysin
varma, että hänet valitaan
lauantaina 12. Ville sai aivan sien aikana testannut kaikki markkinoiden
erityisen paljon oireita kahvista, hampuri- närästysvalmisteet, mutta lähellekään yhlaisista, majoneesista ja muusta rasvaises- tä hyvää en ole löytänyt.?
Nyt voin syödä mitä tahansa! Apua närästykseen
Raijan vatsa ei sietänyt ennen sieniä, ruisleipää, perunoita ja omenoita, mutta tätä
nykyä hän pystyy popsimaan niitä ilman
vatsanväänteitä: ?Kunhan vain muistan
ottaa hiukan ennen syömistä pari tiettyä
kapselia.?
Raijan hyvä ystävä suositteli Gastronel+
-valmistetta pari vuotta sitten: ?Hän suorastaan pakotti minut ostamaan Gastronelia. Puheenjohtajan on myös kyettävä
innostamaan ihmisiä, europarlamentaarikko kirjoittaa.
Väyrynen ei
ihmetellyt tukea
Yksi puheenjohtajaehdokkaista, ulkomaankauppaministeri
Paavo Väyrynen ei pitänyt
Lehtikuva/Kimmo Mäntylä
kummoisenakaan Jäätteenmäen asettumista Kiviniemen
taakse. Kaksikon kaula ulkomaankauppaministeri Paavo
Väyryseen ja kansanedustaja
Timo Kaunistoon on ollut
viimeaikaisissa kyselyissä
varsin selvä.
7
vaan maanantaina. Hän
uskoo, että moni puoluekokousedustaja tekee ratkaisunsa vasta Lahdessa.
? Gallupit ovat siinä mielessä vähän viihdettä, että eivät
ne kerro sitä lopputulosta.
Mutta tottakai menestys on
luonut kampanjaan hyvää fiilistä ja sellaisen tunteen, että
kampanjaa on tehty oikealla
otteella, Kiviniemi kommentoi
STT:lle sunnuntaina vahvalla
alueellaan Laihialla Etelä-Pohjanmaalla.
Hänen mukaansa gallupmenestys ei ole vaikuttanut kampanjointiin.
? Tämä ei ole muuttanut mitään, vaan tuntuu, että tällä
menolla voidaan jatkaa puoluekokoukseen asti.
Äänivaltaisten edustajien kokoonpano nähdään lopullisesti
vasta paikan päällä Lahdessa.
Paikalle voi tulla ilman ennakkoilmoittautumisia, mutta
puolue odottaa heitä saapuvaksi paikalle noin 2 200:aa. Jokainen heistä kyllä
puhuu puolueen uudistamisen
ja aatteen puolesta, mutta kukaan ei anna kummallekaan
sen tarkempaa sisältöä, sanoi
KOL:n puheenjohtaja Marjaana Hoikkala.
Järjestö vetoaakin puheenjohtajaehdokkaihin, että he
ottaisivat vielä hyvissä ajoin
ennen puoluekokousta selkeästi
kantaa siellä käsiteltäviin politiikkakysymyksiin. Siinä oli maitohappobakteereja, ternimaitoa ja jotain
uusia ihmeaineita, jotka ruotsalaiset tiedemiehet olivat yhdistäneet?, Ville kertoo
ja jatkaa: ?Nappaan nykyisin tabletin kolmasti päivässä, yhden aamulla, toisen loutelee: ?Voimathan siinä lähtevät kun pitää naan kanssa ja kolmannen illalla. kesäkuuta. Bassobaritoni Oskari Nokso-Koivisto esitti
haitarin säestyksellä improvisaation ulkomaalaislaista ja
etenkin sen oleskelulupaosiosta.
Egyptiläinen Eveline Fadayel, 65, ja venäläinen Irina Antonova, 82, eivät olleet
mielenosoituksessa mukana,
mutta heidän omaisiaan ja tukijoitaan oli.
Fadayelin miniän Tarja
Gergesin mukaan omaiset
veivät Eveline Fadayelin tur-
piirissään hoitavat vakavasti ja
vastuullisesti yhteisiä asioita.
Tätä uutta keskustaa haluan
olla rakentamassa, Laaninen
sanoi maanantaina Helsingissä
tiedotustilaisuudessa.
Laanisen mukaan tuskatila
kentällä on vahva kahden keskustan olemassaolosta. Laittomat
pyydykset olivat niin sanottuja
ootto-onkia, jotka oli asetettu jokeen pyyntiin ilman valvontaa.
Laittomat kalastusvälineet
löytyivät Pellon ja Kolarin väliseltä alueelta viidestä eri paikasta. Hän sanoi maanantaina
tiedotustilaisuudessaan, että
hänestä ei ole kovin iso uutinen,
että naisjärjestön puheenjohtaja Jäätteenmäki ottaa kantaa
naisehdokkaan puolesta.
Ehdokkaiden sukupuolen korostamista vähätteli samassa
tiedotustilaisuudessa europarlamentaarikko ja Väyrysen tukiryhmän jäsen Riikka Manner. Sattuu vain olemaan
niin, että minussa nämä
kaikki vahvuudet yhdistyvät.
(STT)
Laitonta kalastusta
Tornionjoella
Lapin rajavartiosto on takavarikoinut kahdeksan laitonta
pyydystä Tornionjoesta viime
viikonlopun aikana. Pekkarinen sai 30 prosenttia.
Ensi viikon puoluekokous voi
silti kääntää asetelmat päälaelleen. Timo Kaunisto, Mari Kiviniemi, Paavo Väyrynen ja Mauri Pekkarinen saman pöydän ääressä Keskustan puheenjohtajakiertueen tapahtumassa Laihialla sunnuntaina.
Keskustaopiskelijat haluavat lisää sisältöä
Keskustan Opiskelijaliitto KOL
on pettynyt keskustan puheenjohtajakisan tähänastiseen
sisältöön. Ehdokkaan
on ensisijaisesti oltava kiinnostunut puolueen puheenjohtajuudesta eikä pätkäpääministeriydestä, Jäätteenmäki
kirjoittaa Ylen uutisten nettikolumnissaan.
Jäätteenmäen mielestä puoluejohdossa tarvitaan nyt nuorennusleikkaus. Kesäaikataulut ovat voimassa 15.
elokuuta asti.
Kaukoliikenteessä aamun
junaliikennettä on supistettu eri puolilla Suomea. Kiitos avustasi.
Auta meitä auttamaan, lahjoita katastro?rahastoon:
221918 - 68000 lahjoita.?
P.S. kesäkuuta 2010
Uutiset
Kiviniemi johtaa kisaa, mutta
ensi viikko voi tuoda yllätyksen
Lehtikuva/Beni Köhler
Keskustan puheenjohtajan
valitsee joukko,
jossa painottuvat
varttuneet miehet
STT | SUSANNA JÄÄSKELÄINEN
Hallinto- ja kuntaministeri
Mari Kiviniemellä näyttää
olevan tukeva johtoasema keskustan puheenjohtajuudesta,
kun valintaan on aikaa puolitoista viikkoa.
Kiviniemi on vienyt voiton
kahdessa viime viikkojen
suuntaa antavassa tutkimuksessa. Miten siis voi tapahtua tällaista, että muutetaan suuntaa
takasiv
u
DNA Kaupan
liitelehti on ilmestynyt,
tarkkaile postiasi tai
nouda myymälästämme!
SSS | Hia Sjöblom
hia.sjoblom@sss.fi
Europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen (kok.) vastaa
maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttilalle
(kesk.) esittämällä, että maaja metsätalousministeriön tehtävät voitaisiin nyky-yhteiskunnassa hajauttaa seuraavaa
hallitusta muodostettaessa
esimerkiksi työ- ja elinkeinoministeriöön, ympäristöministeriöön ja osin sosiaali- ja terveysministeriöön.
Pietikäinen toteaa, että maatalousministeriölle ei ole enää
entisen kaltaista yhteiskunnallista tarvetta, koska maatalous
työllistää enää alle neljä prosenttia Suomen väestöstä.
. Miehen epäillään
ampuneen entisen avopuolisonsa äidin viime helmikuussa.
Syyttäjän mukaan Kuusamon poliisilaitoksella ei ollut
luvattomasta ampuma-aseesta sellaisia tietoja, joiden perusteella kotietsintä olisi voitu tehdä. 70 ¤
UPEAT KOSKETUSNÄYTTÖPUHELIMET NYT PIKKURAHALLA!
S3370
KATSO
HINTAA!
Tuotehinnat voimassa 27.6.2010 saakka tai niin kauan kuin tuotteita riittää. Hän
onkin tässä hommassa vanha
tekijä, sillä eduskuntavaaliehdokkuus on hänelle jo viides.
. Hintaiset kotimaan
puhelut ja tekstarit
0,069
¤/min & kpl
0,90 ¤/kk. Avaus 2,90 ¤.
Voita rallimatka Espanjaan!
Täytä kisakuponki myymälässämme
ja osallistu DNA Rallimatka
-arvontaan.
* DNA Kimppa (24 kk): Esimerkkilaskelmassa DNA Into (0,90 ¤/kk, avaus 2,90 ¤) ja Nokia 5230 (4 ¤/kk) = 120,50 ¤. -07...ml.48tkm ...
Mitsubishi Colt 95
Invite Cool ................................................. -08...ml.36tkm ...
Nissan Primera
1,6 80 Visia 5-ov. kosketusnäyttö.
2 megapikselin kamera,
Nokia Musiikkikauppa, Ovi Kartat.
4¤/kk
2¤/kk
DNA Kimppa -sopimuksella 4 ¤/kk*
(24kk) tai kertamaksulla 96 ¤.
Lisäksi esim. SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 1. Puhelin voi olla SIM -lukittu.
DNA Into: norm. Avaus 2,90 ¤. 50 ¤
norm.
m. -06...ml.33tkm ..
BMW 318 d E91
Touring ..................................................... 7.
/kk
DNA Kimppa
(24kk) tai -sopimuksella
Lisäksi esim.kertamaksulla 2 ¤/kk
48 ¤.
DNA Into
0,90 ¤/kk.
DNA In *
to
0,069
Norm. -04.ml.100tkm ...
Volvo S40 T5
Summum Geartronic (2006).................... Niille piirikokous äänesti
kaupunginvaltuutettu Anneli
Suomisen sekä yrittäjät Sanna Leivosen ja Klaus Hemanuksen.
Ylitarjontaa oli myös Uudenkaupungin, Turun ja Laitilan
ehdokkaista, joista lopulliset
listalle päässeet valittiin äänestämällä.
Piirin puheenjohtaja, mart-
kansalle valjennut valtapuolueiden tukema täydellinen puhallus, piirikokouksen julkilausumassa todetaan.
. DNA Into vain 0,90 ¤/kk.
Puhelin ilman liittymää 149 ¤.
DNA Kimppa -sopimuksella 2 ¤/kk*
(24kk) tai kertamaksulla 48 ¤.
Lisäksi esim. Hän oli saanut varoituksia sen olemassaolosta
epäillyn lähipiiriltä. Lisätiedot www.dna.?
Asiakaspalvelunumero
044 033 8000, ark. Tämä on viime kuukausina
1.3 megapikselin kamera,
FM-radio, 2,6. Helppokäyttöinen sähköposti
. FM-radio
. Hintaise
t kotimaa
n puhelut
ja tekstar
it
0,90 ¤/kk.
¤/min &
Avaus 2,90
kpl
¤.
Kaupan
puheluit päälle
a
3000m jopa
in/kk*
ks. -06...ml.50tkm ...
tilalainen Lauri Heikkilä on
niin ikään ehdokkaana. Olin ensimmäisen kerran
ehdokkaana vuoden 1995 eduskuntavaaleissa. -06...ml.86tkm ...
Audi A6 2,4 V6
130 kw multitronic-automaatti ................ FM-radio, kelloradio
. Haastamme tämän lyhytnäköisen valtaeliitin!
Ehdokkaat
Perussuomalaisten VarsinaisSuomen eduskuntavaaliehdokkaat: Kike Elomaa Masku,
Ilpo Haalisto (Nousiainen),
Antti Hautamäki (Turku),
Lauri Heikkilä (Marttila),
Klaus Hemanus (Salo), Tuija Ketonen (Loimaa), Erkki
Koskinen (Turku), Sanna Leivonen (Salo), Maria Lohela
(Turku), Veijo Nummi (Uusikaupunki), Sirke Peltokorpi
(Raisio), Seppo Rinne (Laitila),
Kari Salminen (Nousiainen),
Kimmo Sjöholm (Turku), Anneli Suominen (Salo), Kari
Yrjänäinen (Kaarina) ja Torsti
Äärelä (Aura).
Lauri Heikkilä
Klaus Hemanus
Anneli Suominen
Sanna Leivonen
Pietikäiseltä
vastaehdotus
Anttilalle
Kesäka
talogi
UPEAT KOSK
ETUSNÄYT
TÖPUHELIM
ET NYT
?Maa- ja
metsätalousministeriö
voitaisiin
hajauttaa?
PIKKURAHA
LLA!
2 mega
pikselin
kamera,
Nokia
Musiikkika
Ovi Karta uppa,
t.
S3370
1.3 mega
kamera, pikselin
FM-radio,
2,6. 9-18, la 10-15
HALIKKO
SALO
Prismantie 2
(Prisman kauppakäytävällä)
Ark. koske
näyttö. 1kpl/asiakas. tus-
4 . Silloin puolueen nimi oli vielä Suomen
Maaseudun puolue, Heikkilä
kertoo.
. Erinomainen äänenlaatu
kaiuttimen kautta
. Yksi puolue voi asettaa
vain 17 ehdokasta, koska Varsinais-Suomen vaalipiirillä on
täytettävänään vain sen verran
kansanedustajan paikkoja.
Salon perussuomalaisesta
valtuustoryhmästä eronnut
kaupunginvaltuutettu Kalevi
Satopää olisi halunnut mukaan ehdokaslistalle, mutta jäi
sen ulkopuolelle äänestysten
jälkeen.
Piirikokous päätti, että salolaisilla on listalla kolme paikkaa. Erikseen 149 ¤ + 24,50 ¤ = 173,50 ¤. Kestävä akku
. DNA Into vain 0,90 ¤/kk.
Puhelin ilman liittymää 219 ¤.
Norm. DNA Into vain 0,90 ¤/kk.
Puhelin ilman liittymää 129 ¤.
MONIPUOLINEN
UPEA PAKETTI!
3,2 megapikselin kamera,
yhteisöpalveluiden ja sähköpostin
käyttö helppoa, suuri näyttö.
Sis. Maatalousyhteiskunnan
tarpeita varten luotu hallintorakenne ei vastaa enää nykyyhteiskunnan tarpeita, Pietikäinen perustelee.
Ministeri Anttila esitti ympäristöministeriön tehtävien
yhdistämistä maa- ja metsätalousministeriöön. Syyttäjän mukaan
epäily aseesta perustui vain
toisen käden tietoihin eikä kukaan ollut nähnyt asetta.
Epäillyn entinen avopuoliso
kertoi ilmoittaneensa poliisille ampuma-aseesta ennen
surmaa. Säästösi 53 ¤. Ei jälleenmyyjille. ...................................... 10-19, la 10-15
Linjuri
Vilhonkatu 14
Ark. 2?
/kk
DNA Kimppa
(24kk) tai -sopimuksella
Lisäksi esim.kertamaksulla 4 ¤/kk
96 ¤.
DNA Into
0,90 ¤/kk.
Osallist
u
-arvonta DNA Rallimatka
an ja voit
rallimat
a
ka Espa
njaan!
Kilpailu
kuponk
i s. Pietikäinen
tekisi toisenlaiset yhdistelykuviot.
Esimerkiksi vesivaratehtävät, metsä-, riista- ja kalavarojen hallinta sekä eläinten
hyvinvointi ja koe-eläimiä koskevat asiat sekä maanmittaus
sopisivat Pietikäisen kaavailuissa ympäristöministeriöön.
Elintarvikevalvonnan voisi
alistaa sosiaali- ja terveysministeriölle.
Syyttäjä:
Luvatonta
asetta ei
tarvinnut
takavarikoida
Lapin syyttäjänviraston kihlakunnansyyttäjän mukaan
Kuusamon poliisi ei toiminut
väärin, kun se jätti takavarikoimatta luvattomaan aseen
henkirikoksesta epäillyltä
mieheltä. Halukkaita ehdokkaita oli enemmän kuin paikkoja
listalla. -07...ml.65tkm ...
Volkswagen Golf GTI 2,0 turbo
147 kw FSI DSG-aut.................................. (STT)
RADIO AINA
MUKANASI.
KOMPAKTI
JA TYYLIKÄS!
. DNA Into vain 0,90 ¤/kk.
Puhelin ilman liittymää 115 ¤.
DNA
Into
*
DNA Kimppa -sopimuksella 8 ¤/kk*
(24kk) tai kertamaksulla 192 ¤.
Lisäksi esim. Kamera ja kirkas värinäyttö
. -05...ml.81tkm ...
Citroen C4 1,6i 16v
VTR Vision Coupé .................................. Taskulamppu
. 0,90 ¤/kk. Ei puhelinvarauksia.
Mercedes-Benz Clk 200
Kompressor A Elegance .......................... 2GB MicroSD-muistikortin.
3,2 megapikselin kamera, uudistunut
käyttöliittymä, Active Sync -sähköpostiohjelma, GPS, Google Maps.
Värit: musta ja valkoinen.
4¤/kk
8¤/kk
DNA Kimppa -sopimuksella 4 ¤/kk*
(24kk) tai kertamaksulla 96 ¤.
Lisäksi esim. Ovi Mail -palvelu
35¤
48¤
norm.
m. Perussuomalaisten kannatus on kasvanut niin, että tällä kertaa uskon meillä olevan
mahdollisuuksia jopa kahteen
kansanedustajaan tästä piiristä, Heikkilä sanoo.
Vaaliteemoja hiotaan vielä,
mutta Heikkilä pitää tärkeänä,
että esiin nostetaan suomalaisilla työmarkkinoilla töitä
tekevät ulkomaiset firmat ja
työntekijät, jotka välttelevät
verojen maksamista Suomeen
ja pääsevät sitä kautta polkemaan hintoja.
. 10-19, la 10-18, su 12-16
9. -07...ml.39tkm ...
Peugeot 206 SW
Trendy 1,4 ................................................. hintaiset kotimaan puhelut ja tekstarit 0,069 ¤ min/kpl. kesäkuuta 2010
UUTISET
Satopää äänestettiin ulos
persujen ehdokaslistalta
Marttilan Lauri Heikkilä
pyrkii viidettä
kertaa eduskuntaan
Automyynti:
Sami Rahkonen
Aleksi Hovila
Leevi Laaksonen
Henri Jokinen
777
777
777
777
3915
3957
3917
3903
Joensuunkatu 15, 24100 Salo
39.500 ?
27.500 ?
24.900 ?
23.500 ?
19.500 ?
15.500 ?
14.900 ?
12.500 ?
11.650 ?
SSS | Hia Sjöblom
hia.sjoblom@sss.fi
Perussuomalaisten piirikokouksessa oli draamaa, kun
rakennettiin ehdokaslistaa
ensi kevään eduskuntavaaleja
varten
Samalla kuitenkin konkurssiyritysten henkilökunnan määrä oli suurempi
kuin vuosi sitten vastaavaan
aikaan.
Tammi-huhtikuussa pantiin
vireille noin tuhat konkurssia,
mikä on 14 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden vastaavana aikana.
Vireille pantujen konkurssien määrä väheni teollisuuden,
rakentamisen, kaupan, majoi-
tus- ja ravitsemistoiminnan
sekä muiden palveluiden päätoimialoilla.
Konkurssit vähenivät eniten
muiden palveluiden päätoimialalla.
Konkurssien määrän supistuminen viestii myös siitä,
että talouselämä alkoi toipua
edellisen finanssikriisin seurauksista.
Henkilökunnan määrä kaikissa konkurssiin haetuissa
yrityksissä oli kaikkiaan lähes
5 500, mikä on 350 enemmän
kuin vuotta aiemmin. Sata kilowattituntia maksaa tanskalai-
Finda Oy*
26 %
Kuopion
Puhelin Oy
10 %
Oulun
Puhelin
Holding Oyj
22 %
PHP
Liiketoiminta Oyj**
20 %
Oulun Puhelin
Holding Oyj
18 %
* Lännen Puhelin Oy ja Satakunnan Teletieto Oy yhdistyvät Lännen Teletieto Oy:ksi vuonna 2008.
Yhtiö muutti nimensä Finda Oy:ksi keväällä 2010.
Sanoma
Television Oy
21 %
** entinen Päijät-Hämeen Puhelin Oyj
STT, lähde: DNA
kaapelitelevisiotoimijaksi yli
40 prosentin markkinaosuudella.
? Siinä mielessä tämä on ymmärrettävä diili, että yhtiöiden
toiminnoissa ei ole juurikaan
päällekkäisyyttä tarjonnaltaan eikä maantieteellisesti.
Aiemmin DNA:n ydinbisnes
on ollut enemmän mobiilipuolella, mutta nyt se voi kehittää
myös kaapelitelevisio- ja maksu-tv-toimintaa, kommentoi
osakeanalyytikko Maria Wikström Handelsbanken Capital
Marketsista.
Sanoman osake ponnahti voimakkaaseen nousuun maanantaina aamupäivällä pian yrityskaupan julkistamisen jälkeen.
? Sanomassa liiketoiminnan
rakenne selkiytyy samalla,
kun on mahdollisuus keskittyä
enemmän ydinliiketoimintaan.
Jos Welho olisi tulevaisuudessa yrittänyt laajentaa pääkaupunkiseudun ulkopuolelle,
se olisi vaatinut Sanomilta
merkittäviä investointeja tietoverkkoihin, Wikström huomautti.
DNA:lla on nyt noin 800 ja
Welholla noin 200 työntekijää.
Tiuraniemi lupaa, ettei irtisanomisia ole odotettavissa ainakaan lähitulevaisuudessa.
Myöskään DNA:n ja Welhon
asiakkaiden elämään yrityskaupan ei pitäisi lähikuukausina vaikuttaa, sillä kaikki pal-
Teollisuuden sähkönhinta
e / 100 kWh
Kuluttajien sähkönhinta
e / 100 kWh
Kypros
14,94
Tanska
25,54
EU-keskiarvo
10,26
16,45
Suomi
6,83
12,89
Bulgaria
6,38
Bulgaria
8,16
Halvin maa
*heinä-joulukuu 2009
Lähde: Eurostat
sille 25,54 euroa eli lähes kaksi
kertaa enemmän kuin suomalaiskuluttajille.
velut ja kampanjaedut säilyvät
yhdistymisessä ennallaan.
? Welhon laskuihin lisätään
tosin pikaisesti DNA:n logo,
Tiuraniemi hymyili.
Vieläkin vaimeampia vaikutuksia yhdistymisellä on
Tiuraniemen mukaan DNA:n
mahdolliseen muuttumiseen
pörssiyhtiöksi. Nyt tämä
asuntolainoissa yleisesti käytettävä viitekorko on alle 1,3
prosentissa.
Viime viikkoina Kreikan talouskriisin keskellä euriborit
ovat värähdelleet aavistuksen
ylöspäin. Kevät on yleensä vilkasta aikaa, ja asemalla on
melkein jatkuvasti vähintään
yksi auto käsittelyssä.
. Lakonuhka on ollut tiedossa, joten ajokokeisiin ei ole
toistaiseksi annettu kesäkuulle
aikoja.
Konkurssit
vähenivät
tammi-huhtikuussa
Sähkön hinnat EU:ssa*
Kallein maa
Lakko viivästyttää
ajokortin suorittamista
A-katsastus katsastaa esimiesvoimin Salossa
PHP
Liiketoiminta Oyj**
16 %
Suomen teollisuus maksaa
sähköstään EU:n neljänneksi vähiten
BRYSSEL | STT
Muut
omistajat
7%
Ostovoimaan suhteutettuna
suomalaiskuluttajat maksavat
sähköstään EU:n vähiten.
Konkurssiin haettujen yritysten määrä väheni tammihuhtikuussa selvästi vuotta
aiemmasta. Tietokoneella tehtäviin
teoriakokeisiin sen sijaan pystymme antamaan aikoja, Salon
A-katsastusasemien päällikkö
Henrik Heijari sanoo.
Lakko koskee A-katsastus
Oy:tä sekä sen tytäryhtiöitä
Yksityiset K-asemat Oy:tä ja
Ajovarma Oy:tä. Korkojen nousu jää maltilliseksi
seuraavan vuoden aikana, arvioi viisi pankkien ja ennustelaitosten ekonomistia STT:lle.
Alhainen korkotaso elvyttää
taloutta, mutta uhkaa ylikuumentaa asuntomarkkinoita.
Ekonomistit arvioivat keskimäärin, että 12 kuukauden
euribor on vuoden päästä noin
1,7 prosentissa. 10
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 1. Jos lakko jatkuu useita viikkoja, on selvä että koko kesä
menee pienessä ylipaineessa.
Normaali kesälomakausikin
on alkamassa, ja miehitys on
muutenkin ohuempaa.
A-Katsastus Oy on tavoitellut
kevään työehtosopimusneuvotteluissa siirtymistä toimialan
yleissitovaan valtakunnalliseen työehtosopimukseen talokohtaisen sopimuksen sijasta.
Työtaistelussa on kysymys
työehtosopimuksen sisällöstä.
Yritys haluaa työehtoihin joustoa muun muassa lauantaiaukioloihin. DNA:n on jo
pitkään huhuttu listautuvan
pörssiin, mutta taloudellinen
taantuma mutkisti aikoinaan
suunnitelmia.
? Kaupalla ei ole mitään
vaikutuksia listautumissuunnitelmiin, Tiuraniemi tyytyi
toteamaan.
Sanoma on STT-Lehtikuvan
suurin omistaja.
SSS | Mikko Nurmisto
mikko.nurmisto@sss.fi
Lakko uhkaa viivästyttää
kuljettajatutkintokokelaiden
ajokortin saamista Salossa.
Tänään tiistaina alkavan, Akatsastuksen yhtiöitä koskevan lakon aikana ajokokeita ei
kaupungissa järjestetä.
. Ajovarma vastaanottaa kuljettajatutkintoja
Salossa Perämiehenkadulla.
Heijarin mukaan tavallisesti
ajokokeita järjestetään Salossa päivittäin yhdeksän kappaletta. kesäkuuta 2010
Talous
n Taloustoimitus
Suvi Kulla (02) 7702 328
Mikko Nurmisto (02) 7702 317
Fortum epäilee väärinkäytöksiä tytäryhtiössään
Energiayhtiö Fortumin tytäryhtiötä epäillään taloudellisista väärinkäytöksistä. Kauppa tosin edellyttää
vielä kilpailuviranomaisten ja
valtioneuvoston hyväksyntää,
ja päätöksiä odotetaan todennäköisesti jo reilun kuukauden päästä. Ajovarma ei voi ottaa muilta paikkakunnilta asiakkaita
yhtään, kun omiakin töitä jää
rästiin, Heijari huomauttaa.
Lakko sulkee A-katsastuksen
Salon Enolan katsastusaseman
kokonaan. Suomen Handelsbankenin pääekonomisti Tiina Helenius uskoo, että 12
kuukauden euribor on vuoden
päästä 1,5?1,8 prosentin haarukassa.
? Mikäli euroalueen talouskriisi heikentää luottamusta
euroalueen pankkisysteemiin,
voimme nähdä euriborkoroissa
tuntuvia riskilisiä. Katsastuspäällikkö Tero Lehto
kertoo aseman varautuneen
siihen, että asiakkaita saattaa tulla asemalle normaalia
enemmän.
OECD arvostelee
julkista hallintoa
siiloutumisesta
Suomen julkinen hallinto on
taloudellisen yhteistyöjärjestön
OECD:n mukaan liian siiloutunutta eli omiin sektoreihinsa
keskittyvää. Politiikasta päättäminen koko hallituskauden kattavissa ohjelmissa on jäykkää. Omistus siirtyy
Sanomalle suunnatun osakeannin kautta.
Kyseessä on suurin kotimaisten yhtiöiden yrityskauppa, joka on tänä vuonna toteutettu.
?Ymmärrettävä
diili?
DNA nousee yrityskaupan myötä myös Suomen suurimmaksi
Salolainen Erkka Tammi ehti ajokokeeseen maanantaina. Tästä sopiminen on
ollut yksi erimielisyyden aihe
henkilöstöjärjestöjen ja työnantajan välillä.
K1-Katsastajien katsastusasema Salon Meriniitynkadulla on auki normaalisti. Mahdollisista väärinkäytöksistä
on aloitettu poliisitutkinnan ohella sisäinen
tarkastus.
Helsingin poliisi ei halunnut maanantaina
PÄIVÄN LUVUT
täsmentää rikoksesta epäiltyjen lukumäärää
tai sitä, mihin he ovat mahdollisesti syyllistyneet. Tämä tekee
euriborkorkojen arvioimisen
tällä hetkellä vaikeaksi, Helenius toteaa.
Euriborien liikkeitä ohjaavat
odotukset Euroopan keskuspankin ohjauskoron muutoksista.
Kreikan kriisi ja euroalueen
talouden vaisu elpyminen
näyttävät lykkäävän EKP:n aikomuksia nostaa ohjauskoron
nostosta. Perämiehenkadun
katsastusasemalla katsastuksia hoidetaan esimiesvoimin.
. Jossain vaiheessa tulee maksukyky vastaan
ja patoutunut kysyntä alkaa
markkinoilla olla purettu, hän
arvioi.
?Maksukyky
tulee vastaan?
Pellervon taloustutkimuksen
PTT:n ekonomistia asuntojen
hintojen nousu jo vähän hirvittää.
DNA sai haluamaansa
kasvua ostamalla Welhon
Taka-alalle jättäytynyt
Sanoma hakee
omistajuuden kautta
kumppanuutta
STT | MAUNU ANHAVA
Teleoperaattori DNA ja viestintäkonserni Sanoma yhdistävät
voimiaan, kun DNA ostaa kaapeliyhtiö Welhon liiketoiminnan. Kuljettajatutkinnon vastaanottaja Sanna Varpula harmitteli lakon alkamista ja ajokokeiden keskeytymistä Salossa.
Sanomasta DNA:n toiseksi suurin omistaja
Ilmarinen
3%
Muut
omistajat
9%
Ilmarinen
2%
Finda Oy*
33 %
Kuopion
Puhelin Oy
13 %
Suomen teollisuus maksaa
sähköstään EU:n neljänneksi
vähiten, käy ilmi Eurostatin
tuoreesta sähkönhintatilastosta.
Suomen teollisuutta vähemmän sähköstään maksavat
Bulgarian, Viron ja Ranskan
yritykset. Suomalaiskuluttaja maksaa sähköstään 12,89 euroa
sadalta kilowattitunnilta, kun
EU-maissa keskimäärin kuluttajat joutuvat pulittamaan
samasta sähkömäärästä 16,45
euroa.
Vähiten sähköstään joutuvat
maksamaan bulgarialaiskuluttajat, kun taas selvästi eniten
sähköstään joutuvat maksamaan tanskalaiset. (STT)
OMX Helsinki
6490.40
+0.05%
8.370
+0.84%
Nokia Oyj
Euribor
12 kk 1.260
3 kk 0.701
+0,002
+0,002
SSS/Sami Kilpiö
Asuntolainaa pitäisi saada
parilla prosentilla vielä vuoden
Ekonomistit pelkäävät
alhaisen korkotason
kuumentavan
asuntomarkkinoita
STT | OLLI KUIVANIEMI
Asuntovelallisen korkotaakka
pysyy edelleen kevyenä. Pyrimme katsomaan jälkitarkastukset ja ajokieltoon menevät henkilö-ja pakettiautot.
Kun normaalivahvuus on kuusi henkilöä katsastuspuolella
ja 2?3 toimistohenkilöä, lakon
aikana kokonaisvahvuus tulee
olemaan 2?3, Heijari kertoo.
Heijarin mukaan lähes kaikki asiakkaat tulevat nykyisin
katsastukseen ilman ajanvarausta. Keskushallinnon
ja aluehallinnon suuri haaste
onkin OECD:n arvion mukaan
poikkihallinnollisuuden ja nopean reaktiokyvyn kehittäminen.
Hallinnon ketteryyttä on
OECD:n asiantuntijoiden mukaan pystyttävä merkittävästi
parantaman ikääntymisen aiheuttamiin suuriin yhteiskunnan
muutoksiin sopeutumiseksi.
Suomen hallinto on raportin mukaan korkeatasoinen ja
hallinnon kehittämishankkeet
kattavia ja kunnianhimoisia.
Niiden tavoite on kuitenkin suurelta osin tehostaa ja edelleen
kehittää nykyistä kokonaisuutta sen sijaan, että sitä muutettaisiin.
OECD arvostelee hallintoministeri Mari Kiviniemen
(kesk.) tilaamassa raportissa
hallinnon strategista ohjausta
heikosta reaktiokyvystä. Eniten sähköstään
joutuvat pulittamaan kyproslaiset firmat.
Keskimäärin EU-maiden yritykset joutuvat maksamaan
sähköstään 10,26 euroa sadalta kilowattitunnilta, kun vastaava lukema Suomessa jää
6,83 euroon.
Eurostatin tilastot perustuvat viime vuoden loppupuoliskon tietoihin.
Suomalaisten kuluttajien
sähköstään maksama hinta on
EU:n kahdeksanneksi edullisin. (STT). Tilastokeskuksen
ennakkotietojen mukaan tammi-maaliskuussa vanhojen
kerros- ja rivitaloasuntojen
hinnat nousivat koko maassa
11,3 prosenttia viime vuoden
vastaavasta ajasta. Tutkinnanjohtaja Sami Kalliomaan
mukaan tutkinnassa on ollut pidätettynä
yksi epäilty, mutta hänet on jo päästetty
vapaaksi.
Kalliomaa arvioi, että jutun tutkinta saataneen valmiiksi syksyyn mennessä. (STT)
Lakon aikana lähin paikka
ajokokeiden suorittamiseen olisi Turku, mutta lakko nipistää
työvoimaa sielläkin.
. Ekonomisti Timo Hirvonen OP-Pohjolasta arvioi,
että EKP nostaa ohjauskorkoa
vasta ensi vuonna.
Samoilla linjoilla on Sampo
Pankin pääekonomisti.
? EKP aloittanee ohjauskoron
varovaisen noston vasta ensi
vuoden kesällä, Lauri Uotila
haarukoi.
Marginaalit
valuvat alaspäin
Asuntovelallisia hyödyttää
Historiallisen matala korkotaso kuumentanut asuntomarkkinat
12 kuukauden euriborkorko
5,5
5,0
4,5
4,0
3,5
3,0
2,5
2,0
1,5
1,0
Vanhojen kerrostaloasuntojen reaalihintaindeksit I/1970?I/2010
%
220
1970=100
Koko maa
Pääkaupunkiseutu
200
180
160
140
12 kuukauden
euriborin
ennustetaan
olevan vuoden
päästä 1,7
prosentissa
120
100
80
60
2005 2006 2007 2008 2009 2010
1970 1973 1976 1979 1982 1985 1988 1991 1994 1997 2000 2003 2006 2009
STT, lähteet: Nordea, OP-Pohjola, Handelsbanken, Sampo, PTT, Tilastokeskus
myös lainamarginaalien varovainen alamäki. Uusissa asuntoluotoissa marginaalit ovat
monessa tapauksessa jälleen
lähempänä puolta prosenttiyksikköä kuin yhtä.
Asiakkaan maksama korko muodostuu viitekorosta ja
pankin omasta marginaalista.
Uusien asuntolainojen kokonaiskorot nousevat siis vasta
hitaasti yli kahden prosentin
sen mukaan, mikä viitekorko
luottoon on valittu.
Ilmeisesti juuri alhainen
korkotaso ja kotitalouksien tulojen vakaa kehitys ovat lämmittäneet asuntomarkkinat
toden teolla. Helsingin poliisi tutkii satojentuhansien eurojen suuruisia epäselvyyksiä Hexivon ja sen
venäläisen omistajayhtiön välisessä rahaliikenteessä.
Fortum teki tapauksesta tutkintapyynnön
pari viikkoa sitten. DNA ja Sanoma kertoivat
pyrkivänsä vahvaan kumppanuuteen, sillä kaupan myötä
Sanoma nousee DNA:n toiseksi suurimmaksi omistajaksi 21
prosentin osuudellaan.
DNA:n toimitusjohtaja Riitta Tiuraniemi korostaa, että
yhtiö saa Welhon avulla merkittävän osuuden pääkaupunkiseudun laajakaista- ja tv-liiketoiminnasta.
? Suurimmat muutokset
näkyvät kuitenkin lyhyellä
aikavälillä itse asiassa pääkaupunkiseudun ulkopuolella,
jossa tarkoituksena on monipuolistaa tarjontaa, Tiuraniemi sanoi lehdistötilaisuudessa
maanantaina Helsingissä.
Sanoma Entertainmentin
toimitusjohtaja Anu Nissinen
puolestaan uskoo, että nykytilanteessa uutta liiketoimintaa
voidaan kehittää entistä tehokkaammin.
? Sisältöjen paketointi uusilla tavoilla eri päätelaitteille
tarjoaa runsaasti yhteistyömahdollisuuksia, Nissinen
kuvaili.
Welhon liiketoiminnan kauppahinta on 200 miljoonaa euroa. Pääkaupunkiseudulla nähtiin peräti
vajaan 16 prosentin hintaloikka.
? Vaikka emme PTT:ssä ikinä ole uskoneet mihinkään
asuntomarkkinoiden suureen
ylikuumenemiseen, niin siitä
huolimatta pikkuisen hirvittää, miten asuntojen hinnat
jatkavat koko ajan nousuaan,
Petri Mäki-Fränti toteaa.
Mäki-Fränti ennakoi, että
hintaralli voi vielä jatkua muutaman kuukauden.
? Uskon, että loppuvuonna tilanne alkaa viimeistään
tasaantua. Yhtiö omistaa asiantun-
Vinkkaa
uutinen!
talous@sss.fi
tijapalveluita tarjoavasta Hexivosta reilun
puolet ja venäläisyhtiö loput.
Epäselvyydet alkoivat Fortumin mukaan jo
vuonna 1998 ja ovat jatkuneet näihin päiviin saakka. Ohjelmia ei
myöskään pystytä muuttamaan
olosuhteiden muuttuessa
kesäkuuta 2010
Ulkomaat
Vinkkaa
juttu!
n toimitus@sss.fi
(02) 7702 314
11
Ennätysmäiseksi ennustettu hirmumyrskykausi alkaa
Presidentti Köhler eroaa Afganistan-kohun vuoksi
WASHINGTON. Joidenkin
tietojen mukaan kuolleita olisi
jopa 19. Myös Suomen ulkoministeri Alexander
Stubb (kok.) oli iskusta hyvin
järkyttynyt.
Lehkuva/Reuters/DHA
lasse.kylanpaa@sss.fi
Kansainvälisen oikeuden emeritusprofessori Lauri Hannikainen pitää Israelin iskua
laittomana. Kahden tilasta tai olinpaikasta ei ollut selvyyttä.
Dagens Nyheterin mukaan
viidelle ruotsalaiselle on annettu uhkavaatimus, joka heidän on allekirjoitettava. (STT)
Saksan täytyy puolustaa taloudellisia etujaan myös sotilaallisesti.
Presidentinkanslia ilmoitti myöhemmin, että Köhler viittasi kommentillaan
esimerkiksi merirosvouksen vastaiseen
operaatioon Adeninlahdella. Se on koko väestön näännyttämistä.
Hannikaisen mukaan kukaan
ei osannut odottaa tällaista voimankäyttöä, vaikka Israel olikin uhannut estää alusten pääsyn Gazaan. Kiivaimmat taistelut käytiin Mavi Marmaralla.
? Kaikki siviileihin kohdistuva väkivalta on tuomittava.
Tällaista ei saisi tapahtua,
Stubb sanoi STT:lle.
Ruotsin ulkoministeri Carl
Bildt piti iskua tuomittavana
ja vakavana. Liki kaikki
kuolleet olivat turkkilaisia.
Israelilaiskommandot kertoivat itse, että heidän kimppuunsa hyökättiin heti sen jälkeen,
kun he olivat laskeutuneet helikopterista köysillä yhden saattueeseen kuuluvan aluksen,
Mavi Marmaran, kannelle.
? Kimppuumme hyökättiin,
ja meitä hakattiin metallitangoilla ja puukotettiin. ja vaati
sotilasliitto Natoa koolle.
Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu perui tapaamisensa Yhdysvaltain presidentin
Barack Obaman ja palestiinalaisten presidentin Mahmud
Abbasin kanssa. Köhler jättää tehtävänsä Afganistan-operaatiota koskevista kommenteista nousseen kohun vuoksi. Köhler
joutui arvosteluryöpyn kohteeksi hiljattaisella Afganistan-matkallaan sanottuaan, että ulkomaankaupasta riippuvaisen
Syynä tähän on myrskyjen syntyalueella Afrikan länsirannikolla oleva harvinaisen lämmin
vesi.
Alueella riehuva hurrikaani voi levittää lahdella olevaa öljyä laajalle alueelle, ja myrskyihin usein liittyvät vesimassat voivat nostaa öljysaastetta hyvinkin pitkälle rannikolle. Useissa Ruotsin
kaupungeissa oli mielenosoituksia hyökkäyksen vuoksi.
Venäjän ulkoministeriön mukaan Israelin hyökkäys on törkeä rikos kansainvälistä oike-
Professorin mukaan
ylisuuri väkivalta on
Israelille tyypillistä
SSS | LASSE KYLÄNPÄÄ
Lehtikuva/AFP Photo/Cihan News Agency
utta vastaan.
Hyökkäys on kirvoittanut
Israelin-vastaisia mielenosoituksia useissa muslimimaissa.
Arabiliitto sanoo iskun olevan
rikos, ja palestiinalaisten presidentti Mahmud Abbas kuvaili
hyökkäystä verilöylyksi.
Gazaa hallitseva Hamas-ääriliike on kehottanut maailman
muslimeja nousemaan vastarintaan.
Verinen hyökkäys nostatti mielenosoitusten ja vastalauseiden myrskyn
eri puolilla maailmaa, etenkin Turkissa ja Istanbulissa (kuva).
Ulkoministeriö tavoitti liki
kaikki Gazan saattueen ruotsalaiset
TUKHOLMA | STT?TT
Ruotsin ulkoministeriö kertoi
maanantai-iltana, että ainakin yhdeksän Gazan avustussaattueessa olleesta yhdestätoista ruotsalaisesta on kun-
nossa. LCD-monitori/TV
Israel asetti Gazan saartoon
kesäkuussa 2007.
? Israelin mukaan saarto on
vastaus Gazasta eteläiseen Israeliin suunnattuihin rakettihyökkäyksiin. Suomalaisia ei aluksilla tiettävästi ollut.
Ainakin osa aluksista hinattiin välikohtauksen jälkeen
Ashdodin satamakaupunkiin
Israeliin.
Diplomaattinen
hirmumyrsky
Kun tieto Israelin hyökkäystä
levisi maailmalle, alkoi diplomaattinen myrsky. Maan pääministeri
Recep Tayyip Erdogan syytti illalla Israelia ?epäinhimillisestä valtioterrorista. 20000:1 kontrasti, 5ms ja
vasteaika ja tuki MPEG4-formaatille! Kuvasuhde:
16:9, resoluutio: 1920x1080, vasteaika: 5 ms,
Kontrasti: 20000:1, kaiuttimet: 2 x 3W, väri:
musta, liitännät: DVI-D, HDMI, Scart, VGA-SUB
SSPNET
Plaza
Vilhonkatu 8, II krs. Saksan presidentti Horst Köhler eroaa. Obama esitti
kutsun vain muutamaa päivää
ennen maanantaista iskua.
? Israel ei tällaista laivaoperaatiota varmaan toivonut,
mutta ei tämä ole ensimmäinen kerta, kun Netanjahu
viestittää Obamalle, että Israel
tekee niin kuin se itse haluaa.
Israel on tehnyt selväksi, etteivät muiden mielipiteet vaikuta
ratkaisevasti sen omaan toimintaan, Hannikainen sanoo.
Suuret ja helppokäyttöiset näppäimet / Kaksitaajuus / Bluetooth/ VGAkamera ja videotallennus / Kirkas 1,8
tuuman värinäyttö / FM-stereoradio/
Sähköposti / GPRS, EDGE / 32 Mt
sisäistä muistia / Kulujen hallintasovellus / Myyntipakkauksessa
stereokuulokkeet
48 ?
NOKIA-PÄIVÄ
Plazan myymälässämme to 3.6.
Lapsille ilmapalloja
3.6. Niistä seitsemän voi voimistua
erittäin tuhoisaksi hurrikaaniksi.
BERLIINI. Avustussaattueen
järjestäjiin kuului muun muassa turkkilaisia ihmisoikeusjärjestöjä. Hannikainen tosin
huomauttaa, että Israel käyttää
asevoimiaan hanakasti.
? Israelille on tyypillistä reagoida ylisuurella väkivallalla.
Jos Israel ryhtyy sotilaalliseen
operaatioon, se on aina massiivista.
Israel tekee niin
kuin se itse haluaa
Turun yliopiston emeritusprofessorin mukaan tapauksesta
on vielä ?vaikea sanoa mitään
kovin varmaa, sillä kaikki tiedot eivät ole vielä koossa?. Hän huomauttaa,
että ensin Israel miehitti Gazaa
laittomasti ja on sen jälkeen
saartanut Gazaa laittomasti.
? Iskulle ei ole perusteita.
Pysyvä saarto on laitonta ja
epäinhimillistä. Sen
Hannikainen kuitenkin sanoo,
että hänen on hyvin vaikea uskoa väitteitä, joiden mukaan
laivasaattueesta olisi ammuttu.
? Vastarinta laivalla ei ole voinut olla kovin kovaa. YK:n turvallisuusneuvoston oli määrä vielä illalla
kokoontua Israelin hyökkäystä
koskevaan hätäistuntoon.
YK, EU, Yhdysvallat ja Venäjä vaativat Israelilta selvitystä
siitä, mitä merellä tapahtui.
EU vaatii selontekoa sekä
humanitaariselle avulle vapaata pääsyä Gazaan. | ma?pe klo 9?20, la 9?18, su 12-16
Somero
Heikintie 4 | ma?pe klo 8-12 ja 13-16:30
Lisätietoja ja tarjouksia: www.sspnet.?
- liukukannellinen pieni puhelin
- 3,2 mpix kamera
- sähköposti aina mukanasi
129 ?
Asiantuntija paikalla klo 12-18
Tule katsomaan ja kokeilemaan Nokia uutuuksia!
Saarto jatkunut
kolme vuotta
Tarjoukset voimassa 13.6.2010 asti tai niin kauan kuin tuotteita riittää
Nokia 7230
ASUS K50AD
Käyttöjärjestelmä Windows 7 Home Premium 64
bit / Prosessori AMD athlon II DualCore M300
(2,0 GHz) / Keskusmuisti 4096 MB / Näytönohjain
ATI Radeon HD4570 512Mb / Kiintolevy 500
GB / DVD Super multi DL / WLAN 802.11 b/g/n /
Näyttö 15,6. (1366x768) / Takuu 2 vuotta
499 ?
199 ?
Nou hätä.
Meiltä myös
lahjakortit!
auttaa.
puh. klo 10-18
21.5. (STT?AFP?
DPA?Reuters)
Israel pysäytti merellä verisesti
Gazaan pyrkineen avustussaattueen
Lehtikuva/Reuters/Emrah Dalkaya
Lehkuva/Reuters/DHA
Turkkilaislaiva Mavi Marmara aloitti matkansa kohti saattuetta ja Gazaa
Istanbulista toissa lauantaina.
Israelilaisen sotalaivan valonheitin kuvattuna avustussaattueeseen kuuluvalta alukselta.
Tulituksessa kuoli
ainakin kymmenen
ASHDOD/ANKARA/JERUSALEM |
STT?AFP?Reuters
Israelin erikoisjoukkojen hyökkäys Gazaan matkalla ollutta
avustussaattuetta vastaan Välimerellä päättyi verenvuodatukseen varhain maanantaina.
Ainakin kymmenen ihmistä
kuoli tulituksessa ja seitsemän
sotilasta haavoittui, yksi heistä
vakavasti.
Tiedot kuolleiden määrästä ja
tapahtumien kulusta vaihtelivat vielä illallakin. Sotilaiden oli ensi sijassa tarkoitus
käyttää värikuula-aseita.
Sotilaat nousivat myös muihin aluksiin, mutta pahimmat
yhteenotot tapahtuivat Mavi
Marmaralla.
Saattueeseen kuului kuusi
alusta, joissa oli yhteensä satoja ihmisiä. Asiantuntijat
ovat ennustaneet, että Atlantilla syntyy yli kaksikymmentä myrskyä, joista jopa 14 yltyy hirmumyrskyksi. Todellisuudessa
saarto ei kuitenkaan kohdistu
palestiinalaisten aseellisiin
ryhmiin, vaan rankaisee koko
Gazan väestöä rajoittamalla
ruuan, lääkkeiden sekä opetusja rakennustarvikkeiden tuontia alueelle, toiminnanjohtaja
Frank Johansson Amnesty
Internationalista korostaa.
Joulukuussa 2008 Israelin armeija moukaroi Gazaa raskailla aseilla: arvioijasta riippuen
1 000 ? 1 400 palestiinalaista
kuoli. Sen sijaan
Netanjahu lähti välittömästi
Kanadasta kohti Israelia.
YK:n pääsihteeri Ban Ki
Moon on järkyttynyt veriteosta
ja vaatii Israelilta pikaista selvitystä asiasta. SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 1. Kansainvälisen Punaisen Ristin mukaan Gazan jälleenrakentaminen on saarron
takia lähes mahdotonta.
M227WDP-PC, Full HD, DVB-T, HDMI/DVI/VGA
Tyylikäs LG:n monitori, jossa sisäänrakennettu
DVB-Tviritin! Full HD -tarkkuuden omaavassa
näytössä on mm. Atlantin tiistaina alkavasta
hirmumyrskykaudesta pelätään muodostuvan
yksi viime vuosien pahimmista. Vedin pistoolini
esiin, eikä minulla ollut muuta
vaihtoehtoa kuin ampua, täydensi toinen.
Israelin mukaan osa laivan
valtaukseen osallistuneista
sotilaista paiskattiin laivan
yläkannelta alemmalle kannelle ja jotkut joutuivat hyppäämään mereen pelastaakseen
henkensä.
Israelin armeijan mukaan
kommandoilla oli tuliaseet vain
itsepuolustusta varten. Saattueessa oli mukana
myös 11 ruotsalaista, heidän
joukossaan kuuluisa kirjailija
Henning Mankell. 0600 305 555 1,48?/min + ppm/mpm. Turkki veti
suurlähettiläänsä Israelista ja
varoitti, että iskulla on kohtalokkaat seuraukset maiden
suhteille. Jossain
vaiheessa meitä myös ammuttiin, kuvaili yksi hyökkäykseen
osallistuneista kommandoista.
? He ryntäsivät päälleni, hakkasivat minua kepeillä ja veivät kiväärini. Israelin armeija vahvisti kuitenkin vain kymmenen
ihmisen kuoleman. Laivojen
matkustajina on kansanedustajia ja julkisuuden henkilöitä.
Varma en voi tietenkään olla,
mutta olisin kauhean hämmäs-
Televisiokuvassa israelilaisjoukot lähestyvät avustussaattueen laivoja.
Lehtkuva/Reuters/Leonhard Feonhard
Saattue
TURKKI
Saattueen reitti
KREIKKA
6 laivaa
700 ihmistä
10 000 tonnia
avustustarvikkeita
KYPROS
Agios
Nikolaos
Kreeta
Välimeri
Israelin kommandot iskivät ennen
auringonnousua saattueeseen
kumiveneistä ja helikoptereista.
Laivat saatettiin tämän jälkeen
Ashdodin satamaan.
Ashdod
Gazan kaista
150 km
STT/SGB, lähde: www.witnessgaza.com
Iskujoukkoja laskeutui myös helikopterista Mavi Marmaran kannelle. Allekirjoittamisen jälkeen viisikko
karkotetaan Israelista.
Uhkavaatimuksen saaneiden joukossa on myös kirjailija
Henning Mankell.
Mikäli uhkavaatimuksen
saajat eivät suostu allekirjoittamaan, he joutuvat myöhem-
min oikeuden eteen.
Neljä ruotsalaista on viety
Beersheban vankilaan.
Kaksi kadoksissa olevaa ruotsalaista olivat DN:n mukaan
turkkilaislaiva Mavi Marmarassa.
Viihdy vapaalla, nauti haasteista!
NOKIA
2330 Classic
tynyt, jos laivan väki olisi käyttänyt tuliaseita.
Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun oli määrä
tavata Yhdysvaltain presidentti Barack Obama tänään
Washingtonissa
Tämä taisi
olla konsertin ainoa a cappella
-esitys, ja kirkkaat sopraanot,
sekä matalat altot ihastuttivat
varsin puhtain soinnuin.
Anne ja Matti Siekkisen
duetto Oskar Merikannon
tuttuakin tutummassa laulussa, sekä Heli Hautamäen yksin
Kesäkulkureina tanssivat kesäkuussa eri puolilla Varsinais-Suomea Sinikka Strömmer (vas.), Elsa Heikkilä ja Annastiina Saastamoinen.
DVD
Suomeen tulevia
ja jo menneitä
vieraita
SSS | Veli-Matti Henttonen
veli-matti.henttonen@sss.fi
BILLY IDOL: In Super Overdrive
Kesäkuun alussa Suomeen saapuva Billy
Idol on yhä kunnossa. Samanniminen vuonna
1977 taltioitu keikka kuuluu samaan sarjaan dvd-rintamalla.
Vuonna 1981 osana saksalaista Rockpalast-sarjaa varten taltioitu Are You Ready?
osoittautuu myös täysin kelvolliseksi Thin
Lizzy -taltioinniksi. Yhdessä tämä porukka teki aikanaan monta kevyen musiikin klassikkoa.
Niin Cliff Richard, 69, kuin myös sähkökitaran pioneeri, Shadowsin johtohahmo
Hank B. Kaasin esiintymisessä on samaa karismaa, jos
kohta tietoisemmin esitettynä.
Kabaret on tyylikäs liki kaksituntinen
nostalgiapaketti, jolla eletään aidon kabareen tunnelmissa. ja rakeisuus.
PAUL MCCARTNEY: Good Evening
New York City
Beatlesin esiintyminen New Yorkin
Shea-stadionilla elokuussa 1965 muutti
maailmaa; konsertti oli rockhistorian ensimmäinen stadionkonsertti. Tänä vuonna Aurinkojuhlan teemana
on leikin ja juhlan paikat. Vaikka ne suuren
yleisön suosimat hitit ovat jo elettyä elämää, tarjoilee tämä legendaarinen bändi
yhä maukkaita keikkoja . Kurssille otetaan
suulaita ja esiintymishaluisia
salolaisia. Myös bassoon on löytynyt sitten viime kuuleman lisää syvää miesäänten voimaa.
Heti ensimmäisissä esityksissä, Lasse Heikkilän kahdessa
laulussa kuului kuorotyön viimeistelty tulos, kaunis legato,
pitkien äänten volyymin hieno
eläminen, samoin kuin koko
fraseerauksen luontevuus.
Onnistuneista pienyhtyeistä
nimeän tässä vain itseäni eni-
ten liikuttaneet kolme esitystä.
Kvintetti Marjut Similä, Saara Jaarmo, Satu Perttula
sekä Rina ja Heli Hautamäki
lauloivat tunnetun kuoromiehen
Kari Ala-Pölläsen kaksi negro
spiritual -sovitusta, joista etenkin By an. Living Doll, Move It,
The Young Ones ja se kaikkein kuuluisin
. Keikalla kuultiin mmm. Ohjaajana toimii
tamperelainen stand up -koomikko Anitta Ahonen.
Kurssilla opetetaan muun
muassa dramaturgiaa, ilmaisua ja kontaktin ylläpitoa.
Kurssin päätteeksi sille osallistuneet kilpailevat keskenään
itse kirjoittamillaan teksteillä
paikallisessa ravintolassa.
Stand up -kurssi järjestetään
Salon Teatterissa 12.?13.6. kesäkuuta Somerolla
ja 17. Kannustamme
Vinkkaa
juttu!
kulttuuri@sss.fi
kaikkia järjestämään kekkereitä lähellään, ja
perinteisen Aurinkojuhlan sijaan kylvämme
pikkujuhlia kaikille pihoille, kertoo työryhmän jäsen Anu Suosalo.
Uusien Aurinkojuhlien järjestäjien toivotaan
myös keksivän tapahtumalleen omanlaisensa nimen. Status Quo taitaa yhä rokkinsa ja tekee sen kaiken lisäksi uskottavasti.
Hyvä dvd kaikille Status Quon ja ikiaikaisen perusrockin ystäville.
CLIFF RICHARDS AND THE SHADOWS: The Final Reunion
Viime marraskuussa Suomessa ensimmäistä kertaa yhdessä vieraillut Cliff
Richard And The Shadows tarjoaa The
Final Reunion -dvd:llä lämminhenkisen
matkan nyt jo turvallisen, mutta aikanaan
rajuksi luokitellun musiikin pariin. Pikkukatsomo,
kevyt rekvisiitta ja näppärä
puvustus takaavat teatterin illuusion eri tiloissa.
. myynyt sieluaan juurikaan muulle kuin perusrock?n?rollille.
Tämä näkyy ja myös kuuluu viime heinäkuussa Montreux?ssa taltioidulla dvd:llä
Live At Montreux 2009.
Status Quo ikijäsentensä Francis Rossin
ja Rick Parfittin johdolla tarjoaa tällä liki
kaksi ja puolituntisella taltioinnilla pitkän
uransa huippuhetkiä mukaanlukien se pakollinen ohari. Salossa kiertue esiintyy torstaina 17. Toteutukset
ovat tyylikkäitä eikä niissä
kuulu turhia kikkailuja. Kokoonpanossa tär-
keimmän lenkin muodostivat tällöin Phil
Lynottin jälkeen kitarapartio, jossa tunnistettavan soundin takasivat Scott Gorman ja Snowy White.
Ääni dvd:llä on kelvollinen. (SSS)
Kesäkulkurit tanssii
Varsinais-Suomessa
Kiertue 2. Menneinä vuosina Aurinkojuhlien
tytärtapahtumiksi ovat jo syntyneet Someron Kukkajuhla ja Mustion Luontojuhla.
SSS/Kirsi Höglund
Aurinkojuhlan järjestämisestä kerrotaan
keskiviikkona Meri-Halikon päiväkodin pihamaalla kello 17.30. Yleisömäärä Kiikalan
KiPiNöiden oli viime vuonna
1 178.
Stand up -kurssi
Salon Teatterissa
Salon Teatterissa järjestetään
kesä?heinäkuussa kahden
viikonlopun mittainen stand
up-kurssi. Vaan onpa miehellä tähän myös
varaa.
Laadullisesti tuore Good Evening New
York City -dvd ynnä samansisältöiset cd:t
ovat täyden kympin arvoisia.
PATRICIA KAAS: Kabaret
Sensuellin Patricia Kaasin Kabaret-dvd
on juuri niin tyylikäs, mitä ranskalaislaulajattaren esiintynmiset ovat. Se on sitä, vaikka bändi ei enää tällöin ollutkaan se legendaarisen maineen luonut nelikko.
Vajaan parin tunnin mittainen keikka
tarjoaa tuttuja vetoja bändin uralta setin
painottuessa sinne 70-luvun puolivälin
jälkeisiin vuosiin. Settiin mahtuu
niin Beatles-klassikkoja, Wings-kappaleita
kuin myös näytteitä soolotuotannosta.
Paketin ytimessä ovat luonnollisesti lukuista Beatles-kappaleet. Olisin kuitenkin halunnut kuulla Leevi
Madetojan laulun Oi Jeesus,
kiitos nimellesi sun säveltäjän
itsensä tuottamassa asussa.
Nyt laulun sujuva hartaus ei
täysin toteutunut.
Mielestäni Oi katsele lintua
oksalla puun on yksi kauneimmista hengellisistä lauluista.
Tertsetin esittämänä sen har-
ras linjakkuus kärsi liian hitaasta temposta.
Christianus-kuoron esitys
ei ole milloinkaan ilmeetöntä
läpilaulantaa, se peilaa laulamalla tarkoin johtajansa tahdon mukaisesti. hittibiisejä.
Kakkosdvd on hajanaisempi, sillä biisien
lomaan on ujutettu murteellisella englannilla kyselevän fransmannin tekemiä
pätkiä. Kuvausteknillinen
kikka, jossa laulajaa ja lavatekemisiä kuvataan suoraan ylhäältä päin, toimii hienosti.. George Harrisonin hienon Something sekä yhteislauluna kuultava John
Lennonin alati ajankohtainen Give Peace
A Chance.
Kukapa voisi vastustaa Maccaa, tätä
loistava viihdyttäjä, joka tekee yhä kaiken
tosissaan. Myös musiikki
toimii (liki) nuoruuden voimalla.
Lontoon huipputyylikkäällä 02 Arenalla taltioidulla keikalla tarjoaa muhkean
hittiputken. Konsertin lopussa kuoro intoutui
vielä mukaansa tempaavaan
svengiin sävelmällä Koko luomakunta nyt laulaa.
Angela Saarinen hoiteli tyylikkäästi pianolla kuoron säestykset, ja nuori sellisti IinaSofia Tinell vahvisti hienosti
bassopuolta vuoroin pizzicatollaan ja jousta käyttäen.
Varsinaisen yllätyksen Tinell tarjosi ylimääräisellä, kun
kuoro näytti parhaita taitojaan
johtajansa sovituksena Israelin
menestyksekkäästä euroviisusta, Kobi Oshratin sävellyksellä Halleluja, nyt laulakaa.
Läntisen tanssin aluekeskuksen
ideoima Kesäkulkurit-kiertue
starttaa ensimmäinen kesäkuuta.
Kiertue aloittaa Turusta tiistaina ja jatkuu Varsinais-Suomen alueella koko kesäkuun
ajan ja se pysähtyy taajamissa
ja kyläkeskuksissa. Tanssijoista kaksi
kerrallaan on tien päällä.
Riikka Campomanes
Kevätkonsertin iloa ja kiitosta
REIJO ANTTILA
Christianus-kuoro johtajanaan Arto Tinell Halikon
kirkossa 30. 42 biisiä tarjoan keikan klassikkoja ovat mm. näistä pahin on
In The Army Now . eikä vain laulaa lähes
entisaikojen malliin, vaan myös tarjota
laulunsa tutulla energisyydellä.
Chicagossa viime heinäkuussa taltioitu reilun tunnin mittainen setti tarjoaa
kaksitoista kappaletta. Vuotta
aiemmin Teatteri Provinssi
sijoittui samalla listalla sijalle
yhdeksän 9 700 katsojallaan.
Provinssin ykköstykki oli ravintolashow Revanssi, jonka
näki 5 000 katsojaa, kesäteatterinäytelmä Tankki täyteen
teki osaltaan ennätyksen 3 200
vieraallaan.
Alueen kävijämääränsä ilmoittaneista teattereista seuraavaksi eniten yleisöä houkutteli Salon Teatteri, jonka
esityksiä seurasi viime vuonna
8 233 katsojaa. Paimion kesäteatterin Jazztyttö-esityksen
näki 6 200 vierasta.
Sauvon Elävän Kulttuurin
Seuran kesänäytelmän katsoi
2 441 harrastajateatterista pitävää. harrastajateattereiden
esityksistä seurataan sisänäyttämöiltä, vaikka isoimmat yksittäiset yleisömenestykset ovatkin
yleensä kesäteatteriesityksiä.
Harrastajalähtöisiä teattereita on Suomessa monella
tavalla toimivia. Pysähdyspaikkoja voivat olla mitkä tahansa julkiset tilat, palvelutalot, päiväkodit, uimarannat tai
markkinat.
Turun jälkeen autolla liikkuva kiertue pysähtyy keskiviikkona 2. Kabaret on
taltoitu Kaasin kotikentällä eli Pariisin
Kasinolla.
Kaas on tyylilleen uskollinen viileän pienieleinen chansonlaulaja, joka vertautuu
näin maannaiseensa Edith Piafiin. Tarjolla on
ammattijohtoisista ja ammat-
tilaisia muutenkin runsaasti
käyttävistä teattereista aina
yhden produktion pienimuotoisiin talkootöihin perustuviin
pienryhmiin. ja
3.?4.7. Tosin mukaan on mahtunut myös
muutama ohari.
Mutta sellaiset biisit kuin White Wedding, Rebel Yell ja Eyes Without a Face pitävät huolen, että Billy Idolin tulevaa Suomen konserttia kannattaa fanien odottaa.
In Super Overdrive on toteutettu huolella. Tuoreella In Super
Overdrive -keikkadvd:llä trimmattuvartaloinen Idol osoittaa myös edelleenkin
osaavansa laulaa . kesäkuuta Salossa
SSS | Veli-Matti Henttonen
veli-matti.henttonen@sss.fi
Tankki täyteen -kesänäytelmä oli yksi Teatteri Porvinssin viime vuoden kassamagneeteista. By tehosi. Kabaret-dvd
on jatkoa joulukuussa 2008 julkaistulle
samannimiselle levylle, jonka tiimoilta
Kaas vieraili myös Suomessa. tai ainakin tunnetuin . Spirituaali Go down Moses oli siitä
yksi esimerkki. päivä ainakin
iltatorilla. Kun Paul
McCartney esiintyy 45 vuotta myöhemmin
samalla paikalla, mutta nyt tyystin uudella Citi Field -stadionilla, on kyseessä jälleen historiallinen hetki. Järvenpäässä tavataan 3. Jälki dvd:llä on sekä kuvan
että musiikin puolesta ajanmukaisen hyvä.
Harvalla nuorisomusiikkia soittavalla
porukalla on enää runsaan 40 vuoden soittamisten jälkeen sama draivi päällä kuin
näillä herroilla. 12
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 1. Mukana on omien vetojen lisäksi myös
hyvä versio Hey Joesta.
Tervetuloa Suomeen, ZZ Top. kesäkuuta 2010
Kulttuuri
n Kulttuuritoimitus
Veli-Matti Henttonen (02) 7702 329
Mari Areva (02) 7702 320
Westersin Aurinkojuhlassa välivuosi
Suuren suosion saavuttanutta lastenkulttuuritapahtuma Aurinkojuhlaa ei järjestetä
tänä kesänä Kemiön Westersissä.
Sen sijaan Aurinkojuhlan työryhmä opastaa ihmisiä järjestämään ekologisia ja luonnon antimiin nojaavia tapahtumia omassa
lähimaastossaan.
. Samalla kävijät voivat
tutustua päiväkodin leikkipihaan ja saada
vinkkejä omien leikkipihojen rakentamiseen.
Tapaamiseen neuvotaan ottamaan mukaan eväitä, viltti ja säähän sopivat varusteet. Taltiointi miehen
tuoreimman Devil´s Playground (2005)-levyn avausraidalla Super Overdrive, joka
hyvävauhtisena näyttää suuntaa tuleville
biiseille. rautalankabiisi
Apache.
Hitit soivat tällä tyylillä toteutetulla yli
kaksituntisella dvd:llä kuten pitääkin.
Kappaleita ei ole sovitettu tämän päivän
vaatimuksia noudattaen.
THIN LIZZY: Are You Ready?
Thin Lizzyn Live And Dangerous on yksi
parhaimmista livealbumeista, vaikkei levy
todellisuudessa mikään oikea keikkataltiointi olekaan. Marvin, 68, näyttävät likipitäen
yhtä nuorekkailta tällä dvd:llä kuin aikanaan hittejään tehdessään. Teatterin tiedotuskeskuksen keräämien
tietojen mukaan viime vuonna niillä oli vähän yli 854 000
katsojaa. Näytelmässä Arto Nieminen oli kyläpoliisi Reinikainen ja Joonas Suominen Sulo Vilén.
Suurinta osaa . Kuvaa vaivaa osin jo ajan tuoma ?harmaus. (SSS)
Harrastajateattereilla yli 850 000 katsojaa
Teatteri Provinssi vuonna 2009 Salon alueen yleisöykkönen
SSS/Minna Määttänen
SSS | Veli-Matti Henttonen
veli-matti.henttonen@sss.fi
H
arrastajateatterit ovat
Suomessa katsojien
mieleen. Toiseksi jäi täpärästi Uudenkaupungin Teatteri 14 788
katsojallaan. Esityksen kesto on noin
vartti, Campomanes selittää.
Kesäkulkurien nuoret tanssitaiteilijat Annastiina Saastamoinen, Elsa Heikkilä ja
Sinikka Strömmer tarjoavat
katsojille hetkellisiä kohtaamisia ja arjen rikkovia ilonpilkahduksia. 79:ää prosenttia . heinäkuuta.
STATUS QUO: Live At Montreux 2009
Maaliskuussa Suomessa kolme keikkaa
soittanut brittibändi Status Quo ei ole
muutamaa hairahdusta . Myös maisemia vilahtelee ohitse.
Musiikkinsa puolesta tämäkin yhdentoista
biisin näyttö vuodelta 2008 on täyttä asiaa. Ja kaikkea tältä
väliltä.
Kysytyimmät näytelmäkirjailijat harrastajateattereissa
olivat viime vuonna Sirkku
Peltola ja Heikki Luoma.
Suomenkielisten harrastajateattereiden omien tulojen
osuus rahoituksesta oli 74 prosenttia ja avustusten 26 prosenttia.
esittämä herkkä tulkinta Heikkilän laulusta Kädetön rakkaus
olivat kaunista kuultavaa.
Arto Tinell oli sovittanut
useimmat laulut taidolla kuorolleen sopiviksi. toukokuuta,
Angela Saarinen, piano ja
Iina-Sofia Tinell, sello.
KONSERTTI
Christianus-kuoro edustaa
Salon kuorokulttuurin eliittiä.
Taitavan johtajansa pitkäaikaisella työllä kuoro on saavuttanut ilahduttavan taiteellisen
tason. Kuoron naisäänistä
löytyy laulajia, jotka kelpaavat
solisteiksi ja pikku yhtyeiden
jäseniksi. kesäkuuta Somerolla.
Ensimmäinen esitys on heti
aamusta klo 9.15 Päiväkoti
Leivonpesässä. Esityksiä oli neljässäsadassa teatterissa ympäri
maata.
Suurimman suomenkielisen
harrastajateatterin tittelin saa
vuoden 2009 katsojamäärien
perusteella Nokian Työväen
Teatteri, jolla oli 14 964 katsojaa. Tarjolla on tyylikäs ja näyttävä kokonaisuus.
ZZ TOP: Double Down
Järvenpään Puistobluesiin saapuva ZZ
Top elää ja voi hyvin. Nuorekkaat äänet ta-
kaavat yhtenäisen ja raikkaan
soinnin. Kolmas oli Forssan
Teatteri 13 595 yleisömäärällä.
Salon alueen ykkösteatteri on
vuoden 2009 tilastojen mukaan
Teatteri Provinssi, jonka näytöksissä kävi 12 934 katsojaa.
Määrällä sijoitutaan aivan tilaston kärkeen viidenneksi. McCartney avaa
uuden stadionin megakonsertit.
Good Evening New York City tarjoaa keikan yhden dvd:n ja kahden cd:n pakettina.
Tarjolla on runsaan kolmenkymmenen biisin, jotka enemmän tai vähemmän muuttivat maailmaa, paketti. Kesäkulkurien ohjelmistossa on kolme erilaista raikasta
ja yllätyksellistä nykytanssiesitystä. Tämän jälkeen
ovat vuorossa Joensuun koulu
ala-aste, Kirkonmäen koulu,
kaupungin keskustassa sijaitseva suihkulähde sekä päätteeksi klo 12.15 kaksi esitystä
palvelukoti Tervaskannossa.
Kesäkulkurit nähdään lisäksi
muun muassa Salossa ja Paimiossa. aina tyylikästä
jalkatyöskentelyä myöten.
Tupladvd-paketti Double Down tarjoaa
kaksi konserttia vuosilta 1980 ja 2008.
Keikoista ennakkoon odotetumpi on Rockpalast?taltiointi vuodelta 1980, jolla kuullaan peräti 22 tuttua ZZ Top -vetoa ajalta
ennen ?koko kansan. Paimiossa Kesäkulkurit nähdään lauantaina 19.
päivä.
Riikka Campomanes Läntisen tanssin aluekeskuksesta
kertoo, että Kesäkulkurien
esitystila rakennetaan mihin
tahansa mukana kulkevan katsomon ansiosta. Amerikkalaisessa laulussa On armo suuri
ilo ja kiitos soivat ylimmillään,
ja Marjut Similä lauloi soolonsa suurella tunteella
Kisapallo on kelvoton, täysin kelvoton. Jabulani on järjestyksessään yhdestoista Adidaksen suunnittelema kisapallo.
Ensimmäinen oli Meksikon
vuoden 1970 kisoissa käytetty
Telstar.
Monien mielestä ainoassa oikeassa kisapallossa, legendaarisessa Telstarissa, oli ensimmäisenä mustat viisikulmiot
valkoisella pohjalla. (STT?AP)
Rantala selvitti pitkän matkan karsinnan
SSS/Marko Mattila
Angelniemen Ankkurin Maria Rantala sai neljännen rastin jälkeen juonesta kiinni ja se toi EM-finaalipaikan pitkällä matkalla.
SUUNNISTUS. Myös Brasilian ja Inter
Milanin veräjänvartija Julio
Cesar antoi täystyrmäyksen
kisapallolle.
. Kunnon tuloksia ei tämän vuoden puolella voi edes odottaa. (STT)
Lehtikuva/Reuters/Sergio Perez
kuulunut Portugalin maajoukkueen vakiomiehistöön kolmen
vuoden ajan siirryttyään Real
Madridiin Portosta.
Portugali avaa MM-turnauksensa 15. Päättyneellä
kaudella Real oli Espanjan liigassa toinen. Vierasvoittoon riitti
Hakan toisen puoliajan toisella
minuutilla tekemä oma maali.
Haka olisi noussut voitolla
Veikkausliigan kärkeen HJK:n
ja Hongan rinnalle. Siitä lähtien pallojen materiaalia
on muutettu kevyemmäksi ja
ikävästi leijuviksi.
Jabulani koostuu kahdeksasta kolmiulotteisesta paneelista, jotka ovat valettu valmiiksi
pallon muotoon ja jotka ovat
liitetty yhteen kuumasaumauksella. Oulun NgambeNgambe pääsi vapaasti syöttämään maalille, jossa Joonas
Pennanen, 22, sijoitti varmasti debyyttiliigamaalinsa verkkoon.
Aivan jakson lopulla Niko
Kukka antoi vapaapotkun
maalille, jossa maalivahti David Monsalve epäröi ulostulossaan ja Janne Hietanen puski maaliin. Joonas Pennanen (Ngambe
Jean Fridolin Ngambe) 0?1, 45. Nyt puolivälierävastus on jo niin kovaa
luokkaa, että viimevuotisen
saavutuksen uusiminen olisi
sensaatio. Nämä uuden sukupolven pallot ovat erittäin
nopeita, ja myös muut kuin
maalivahdit valittavat niistä,
maalivahti Iker Casillas latasi.
Real Madridissa pelaava
maalivahti kuvasi Jabulania
enemmän ranta- kuin jalkapalloksi. Ensin Henri Lehtonen
menetti pallon selvitettyään
jo tilanteen. Kaunis
asia ei ole pelata Real Madridissa tai valmentaa Real Madridissa, vaan voittaa Real Madridissa.
Mourinho on seuran yhdestoista valmentaja sitten vuoden 2003. Yksi kotimaisen jalkapallon suurimmista
maalivahtilupauksista, SalPan
Santeri Aaltonen pitää palloa
myös kovin ikävänä.
. Topparin
oikea polvi vääntyi pahasti Espanjan liigan ottelussa, ja hän
joutui leikkaukseen.
Pepe, 27, on yksi maailman
parhaista puolustajista. Kaikkiaan SM-kauteen kuuluu viisi osakilpailua, joista neljäs ajetaan elokuussa Särkisalon Förbyssä.
SSS | JUHA TUUNA
Jabulani . Tuolloin maailman johtava urheiluvälinevalmistaja, saksalainen
Adidas ei säästellyt korusanoja
kehuessaan pitkän kehitystyön tuloksena syntynyttä kisapalloa.
Adidas kertoi tiedotteessaan
pallon tarjoavan maailman
parhaille pelaajille pallon, jonka ?lentorata on poikkeuksellisen vakaa ja pinta tarjoaa parhaan mahdollisen kosketuksen
olosuhteista riippumatta?.
Totuus on kuitenkin täysin
päinvastainen.
Surullisen kelvoton
?ruokakauppapallo?
MM-kisojen suurimman ennakkosuosikin Espanjan pelaajat haukkuivat Jabulania liian
nopeaksi ja vaikeaksi hallita.
Lehtikuva/AFP Photo/Joe Klamar
10
PÄIVÄÄ
MM-JALKAPALLOON
? On surullista, että MMkisojen kaltaisessa tärkeässä
tapahtumassa on näin mädäntynyt pallo. Kymmenen suomalaista on mukana EM-kisojen
pitkän matkan finaalissa lauantaina Primorskossa Bulgariassa.
Maanantain karsinnassa ei
tullut yhtään ratavoittoa, mutta Merja Rantanen sijoittui
toiseksi, Tero Föhr kolmanneksi, Minna Kauppi neljänneksi ja Angelniemen Ankkuria
seuratasolla edustava Maria
Rantala viidenneksi.
Vesa Taanilaa ja Topi Anjalaa lukuunottamatta kaikki
suomalaiset selvittivät karsinnan. (STT?AP?AFP)
Lehtikuva/AFP Photo/Patrick Kovarik
Jose Mourinho oli espanjalaismedian piirityksen kohde maanantaisessa
lehdistötilaisuudessa.
Real Madrid vahvisti
Jose Mourinhon pestin
JALKAPALLO. Radan
voittaneesta Venäjän Natalia
Novikovasta hän jäi 54 sekuntia.
? Olisi se suunnistus saanut
paremminkin mennä, sillä
meno oli monessa paikassa
epävarmaa. Rata oli raskas ja
varsinkin ylämäet puuduttivat
menoa eikä hellekään mitenkään ollut hyväksi.
? Tarkoitus oli juosta rennosti, mutta vauhtia piti virheen
jälkeen hieman kiristää, joskaan täysillä en edennyt, Ran-
tanen kertoi.
Föhr puolestaan selviytyi
radasta virheettä. Mutta meidän on
sopeuduttava siihen niin pian
kuin mahdollista, Xavi kertoi
maanantaina Itävallassa joukkueen viimeistelyleirillä.
Maalivahdit
narrin roolissa
Espanjan Andres Iniestalla on vielä kymmenen päivää aikaa tottua
kiistanalaiseen kisapalloon.
Eikä nurina rajoitu vain nykyisiin supertähtiin. Hänen aikansa
alittaa selkeästi Barcelonan
EM-kisarajan 51,20.
Hanian kisan voitti Jamaikan Josef Robertson (50,21)
ja toiseksi tuli Kreikan Sotiris
Iakovakis (50,47).
? Paras aloitus kaudelle ikinä
ajan puolesta. Radan voittajaa Ruotsin Peter Öbergiä
hän oli 49 sekuntia hitaampi.
? Pitkillä väleillä oli epävarmuutta. 24:nneksi sijoitetun Belluccin kohtaloksi koituivatkin hänen omat
syöttövuoronsa, sillä brassi
menetti syöttönsä kahdeksan
kertaa kolmessa erässä.
Viimeinenkin amerikkalainen
sai lähtöpassit miesten kaksinpelistä, kun kolmossijoitettu
Novak Djokovic kaatoi Robby
Ginebrin erin 3?1. (STT). 24 ottelua. Hän kohtaa ykkössijoitetun Serena Williamsin,
joka pyyhki Shahar Peerin
tieltään 6?2, 6?2.
? Ketään vastustajaa ei tule
aliarvioida, ja Sam on loistava
massapelaaja, Williams ennakoi.
Nadal sai 200
massavoittoa täyteen
Turnauksen kakkossijoitettu,
espanjalainen Rafael Nadal
kirjautti uransa 200. Se leijaa ilkeästi. (STT?DPA)
Jussi Heikkilä avasi
kautensa mallikkaasti
Justin Henin kärsi ensimmäisen tappionsa Ranskan avoimessa 24 otteluun.
YLEISURHEILU. pelipallosta.
Kisojen virallinen pelipallo
Jabulani lanseerattiin näyttävin menoin joulukuussa. Tämä ei ollut Interin huonoutta, vaaan meidän hyvyyttä.
Pakotimme Interin pelaamaan
pitkää palloa, mikä ei sovi heille, selvitteli AC Oulun valmen-
taja Juha Malinen.
Interin sairaslistaan tuli taas
lisäys, kun maalivahti David
Monsalve reväytti jalkansa.
Turkulaisten alamäki näkyy
myös katsojamäärässä, kun
erinomaisissa olosuhteissa katsomossa oli vain reilut 1 200
henkeä.
Kärkipaikka jäi
Hakan haaveeksi
Valkeakosken Haka kohtasi
maanantai-illan myöhäisottelussa kotikentällään Myllykosken Pallon. Myllykoskelaiset sen sijaan nousivat
voitolla sarjataulukossa kaksi
sijaa kahdeksanneksi. Päätöserässä hän pääsi
4?3-johtoon, mutta sortui itselleen epätavallisiin virheisiin
ratkaisuhetkillä.
? Ei ole helppoa pelata näin
monena päivänä peräkkäin.
Välipäivä olisi ollut tervetullut.
On vaikeaa tehdä paluuta tälle
tasolle, Henin selitti.
Pariisi on Stosurille mieleinen paikka, sillä hän ylsi viime
vuonna välieriin. Pallon lentorata vaihtelee luonnottomasti
ja sitä on vaikea arvioida myös
keskityspalloissa. ?
Kimi Räikkösen kartanlukija Kaj Lindström vaatii MTV3:n
nettisivuilla entiselle F1-mestarille työrauhaa rallin MM-sarjassa.
Riku Virtanen, 13, aloitti kautensa voitolla
Salon Pursiseuraa edustava lupaava moottoriveneilijä Riku Virtanen aloitti SM-kautensa viikonloppuna Forssan Kuivajärvellä voitokkaasti. Hannu Brusila, Jussi Rasimus,
Juha Tuuna, (02) 7702 309
SSS/Marko Mattila
. Janne Hietanen (Niko Kukka) 0?2.
Yleisöä: 1 212.
Haka?MYPA 0?1 (0?0)
47. päivä Puolan Bydgoszczissa ja 14.
päivä Tshekin Prahassa. Puolivälierässä Djokovic kohtaa itävaltalaisen Jürgen Melzerin, joka
voitti omassa ottelussaan Teimuraz Gabashvilin niin ikään
neljässä erässä. kesäkuuta Norsunluurannikkoa vastaan. Ja juoksunakin
ihan ok avaus, Heikkilä totesi.
Viipurin Urheilijoiden aituri
taisteli jopa kisan voitosta ja
huomattavasti paremmasta
loppuajasta, mutta askeleet
eivät aivan sopineet viimeiselle
aidalle.
? Hyvät suoritukset tulevat
aina tekemisen kautta, ja pari
juoksua lisää, niin ei rytmikään
pääse enää katkeamaan.
Heikkilä ei vielä tiedä milloin
juoksee ensi kertaa Suomessa.
Hän kilpailee kesäkuun 6. (STT)
Veikkausliiga:
Inter?AC Oulu 0?2 (0?2)
28. Idea, että maalimääriä pyritään nostamaan palloa kehittämällä ja samalla saadaan maalivahdit näyttämään huonoilta
on täysin väärä.
SalPa käyttää kotiotteluissaan ja harjoituksissaan Jabulania.
Legenda-Telstarista
leija-Fevernovaan
Jabulani jatkaa kiistanalaisten
MM-kisapallojen sarjaa. Kotijoukkue Jaron katsottiin puolestaan rikkoneen turvallisuusmääräyksiä,
koska se ei poistanut huutajia,
vaikka nämä jatkoivat herjaavia huutojaan. SJ 15
-luokkaa ajava Virtanen, 13, voitti avauskisan kolmesta kilpailuerästä kaksi
ja oli kerran toinen.
Virtasen seuraava kisa on vuorossa kahden viikon kuluttua Uudessakaupungissa. Hän on
AC Oulu lisäsi
Interin tuskaa
JALKAPALLO. Real
joutui maksamaan sopimuksen
purkamisesta 16 miljoonaa euroa.
? En tiedä, synnyinkö val-
mentamaan Real Madridia,
mutta olen varma, että synnyin
olemaan jalkapallovalmentaja,
Mourinho runoili lehdistötilaisuudessa.
? Olen valmentaja ja pidän
vaikeista haasteista. Veikkausliigan
häntäpään välienselvittelyssä
Turun Interin ja AC Oulun välillä kotijoukkueen sarjatilanne
muuttui yhä mustemmaksi,
kun AC Oulu vei Kupittaalta
pisteet 2?0-tuloksella.
Vieraat pääsivät johtoon ensimmäisellä puoliajalla Interin
kahden puolustusvirheen avulla. Kiva sitä tietty itse on potkaista, Aaltonen hymähtää.
Aaltosen mukaan nykysuuntaus on maalivahdin näkökulmasta onneton.
. (STT)
Heninin kuuden vuoden voittoputki poikki
Sijoittamaton Stotsur
yllätti väsyneen belgialaisen
TENNIS. Tuollaisia palloja
ostetaan ruokakaupoista, Cesar murahti globo.comin mukaan.
Casillas ja Espanjan keskikentän sielu, FC Barcelonaa
edustava Xavi muistuttivat
kuitenkin, että kaikilla on vielä aikaa opetella uuden pallon
niksit.
? Tähän palloon on totuttava. Tarkkanahan siellä sai olla
notkojen kanssa.
Lauantain finaalissa ovat suomalaisista myös Jörgen Wickholm (13.), Petteri Muukkonen (14.), ja Mats Haldin (9.)
sekä Bodil Holmström (9.),
Anni-Maija Fincke (6.) ja Anne-Mari Leskinen (15.), eli
kaikki naiset.
Yllätyksiä karsinta ei tuonut,
ja kaikki suosikit ovat lauantaina lähtöviivalla. Portugalilaisvalmentaja allekirjoitti neljän
vuoden sopimuksen, mikä tuo
hänelle arvioiden mukaan
kymmenen miljoonan euron tilin vuodessa.
Halvalla Mourinho ei myöskään irronnut edellisestä seurastaan Interistä, jonka hän
johdatti toissa viikolla Mestareiden liigan voittoon. Oli sellainen olo, että
tämä voi mennä hyvin tai sitten huonosti. Espanjan suurseura
Real Madrid vahvisti maanantaina odotetusti uuden päävalmentajansa Jose Mourinhon
sopimuksen. Kahdeksan vuotta sitten Japanissa
ja Etelä-Koreassa järjestettyihin MM-kisoihin lanseerattiin
merkittävästi uudistunut kisapallo nimeltään Fevernova. Oma maali 0?1.
Eremenko juniorin
herjaamisesta sakkoja
USA 94
AZTECA
saavat väännettyä jotakin juhlinnan aihetta ovat nykyajan
pehmeät kiiltokuvahyökkääjät,
13
JALKAPALLO. Toisella puoliajalla
Oulu puolusti rauhallisesti
johtoaan pitäen palloa hallussaan.
. Vuoden
1978 Argentiinan kisoissa
käyttöön otettiin Tango Rosario
-pallo, joka pysyi kisapallona
minimaalisin uudistuksin viidet MM-kisat aina Fevernovaan asti.
Jabulani on muuten isizulun
kieltä ja se tarkoittaa ?juhlimista?.
Silti ainoat, jotka Jabulanista
Viralliset MM-kisapallot 1970 Meksikosta 2010 Etelä-Afrikkaan
TELSTAR
TEAMGEIST
FEVERNOVA
Meksiko 70
TELSTAR DURLAST
Saksa 06
Etelä-Korea
ja Japani 02
JABULANI
ETELÄ-AFRIKKA 2010
TRICOLORE
Saksa 74
TANGO
Ranska 98
QUESTRA
Argentiina 78
TANGO ESPANA
ETRVSCO
Italia 90
Espanja 82
Meksiko 86
STT/Reuters
Lähde: Adidas, Bayer MaterialScience
jotka tarvitsevat pallonvalmistajan apua maalien tekoon.
Terveisiä vaan Drogballe,
Kakálle, Robbenille, Ronaldolle ja Torresille.
Pöytä on teille katettu.
Pepe sai luvan pelata MM-kisoissa
Portugalin jalkapallomaajoukkue sai hyviä uutisia MM-kisojen alla, kun toppari Pepelle
annettiin lupa osallistua peleihin.
Real Madridin pelaaja on kuntoutunut polvivammasta, joka
on pitänyt hänet sivussa kentiltä joulukuusta asti. Päivän lainaus
Vinkkaa
juttu!
urheilu@sss.fi
?Pitää muistaa, kuinka monta rallia hän on eläessään ajanut.
Tämä on vähän sama asia, kuin että miksei Ville Peltonen
voita taitoluistelun maailmanmestaruutta ensimmäisenä
vuonna. kesäkuuta 2010
Urheilu
. Etelä-Afrikassa järjestettävien MM-kisojen lähestyessä kuukauden mittaisen
spektaakkelin pääosan esittäjät ovat aloittaneet valitusvirren tutusta aiheesta . Vuosien 2005?07 turnausvoittaja lopetti uransa keväällä
2008, mutta palasi kentille 20
kuukauden tauon jälkeen.
Heninin pitämä paussi ei vie
kuitenkaan pohjaa pois Stosurin saavutukselta. Palloliiton kurinpitovaliokunta määräsi molemmille
seuroille 500 euron sakkorangaistuksen.
Palloliiton kurinpitovaliokunnan mukaan VPS:n kannattajat herjasivat Eremenko
junioria rasistisin huudoin 16.
toukokuuta pelatussa Jaro?
VPS-ottelussa.
Palloliiton mukaan huutelu
oli jatkunut, vaikka ottelun
järjestyksenvalvojat olivat kehottaneet huutelijoita lopettamaan.
Palloliitto katsoi VPS:n rikkoneen turvallisuusmääräyksiä, koska seuran kannattajat
huusivat rasistisia ja herjaavia
kommentteja. Kimillä on rallista kokemusta hyvin rajallisesti. Jussi Heikkilä avasi yleisurheilukautensa
Kreikan Haniassa juosten 400
metrin aitakisassa kolmanneksi kauden kotimaisella kärkituloksella 50,60. Belgialainen Justine
Henin kärsi kuuteen vuoteen
ensimmäisen tappion Ranskan
avoimessa mestaruusturnauksessa, kun seitsemänneksi
sijoitettu australialainen Samantha Stosur päihitti hänet
erin 2?6, 6?1, 6?4.
Vaikka Heninin vuodesta 2004
jatkunut tappioton putki oli ajallisesti hämmästyttävän pitkä,
sisälsi se lopulta ?vain. On totta, että se on erittäin nopea. Kyseessä
oli 26-vuotiaan australialaisen
uran makein voitto, vaikka
normaalisti seitsemänneksi
sijoitetun voittaessa tennisturnauksessa 22:nneksi sijoitetun
ei kukaan puhu yllätyksestä.
Henin oli vakuuttava turnauksen alussa, voitti kolmannella kierroksella Venäjän Maria
Sharapovan ja Stosuriakin
vastaan ensimmäisen erän,
mutta menetti otteensa yllättävästi. Eikä pallosta
saa ikinä hyvää pitoa.
. SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 1. voiton
massa-alustalla lyödessään
Brasilian Thomaz Belluccin
kaksinpelin neljännellä kierroksella 6?2, 7?5, 6?4. Mitenkään pirteää meno ei ollut, mutta onneksi
pystyin juomaan joka juomarastilla.
Kaupilta ei mennyt nytkään
hyvin, kuten hän asian ilmaisi.
Häviötä tuli radan nopeimmalle, sprintin jo voittaneelle Ruotsin Helena Janssonille 1.07.
? Kakkosrastin katsoin ojanotkoksi, mutta se olikin nenä
ja vieläpä ojan toisella puolella,
Kauppi manasi.
Rantala teki kakkosella ja nelosella yhteensä 3,5 minuutin
virheet.
? Sitten sain juonesta kiinni. Hänen edeltäjänsä
Manuel Pellegrini ehti hoitaa
pestiä vain vuoden ja sai potkut viime viikolla. Veikkausliigaseura VPS:n kannattajien Alexei
Eremenko juniorille huutamat herjaavat kommentit toivat sakkoja sekä VPS:lle että
Jarolle. Vaikka peli
meni poikki suoraan kolmessa
erässä, antoi brasilialainen nelinkertaiselle Ranskan avointen
mestarille kelpo vastuksen.
Bellucci mursi Nadalin syötön
neljästi, mitä voi pitää hyvänä
suorituksena massakenttien
ykkösmiestä vastaan. Taanilalle ja Anjalalle
sattui liikaa virheitä, joskin
Taanila kuvasi suunnistustaan
enemmänkin selviytymiskamppailuksi.
Radallaan kakkoseksi suunnistanut Rantanen teki yhden
virheen kakkosrastilla. täysin mätä leija
Julio Cesar, Iker Casillas ja Santeri Aaltonen haukkuvat kisapallon lyttyyn
SSS | JUHA TUUNA, STT, AFP
JALKAPALLO
Kisa käydään suurkaupungin ytimessä,
aivan pääkatu La Ramblan
tuntumassa ja Jarkko Kinnunen sekä muut Euroopan kärkikävelijät kiertävät vain kilometrin mittaista kadunpätkää.
? Reitti on tosiaan puolet lyhyempi kuin normaali kisareitti. Tapauksen vuoksi erä keskeytettiin ja aloitettiin myöhemmin
uudestaan.
? Ajoin kymmenentenä, kun
huomasin ison, radan yli yltävän mainoskaaren kaatuvan.
Uskoin ehtiväni alta pois, mutta se rysähti suoraan päälle.
Sinne jäin metallisen taulun ja
oman pyöräni alle makaamaan.
Onneksi en satuttanut itseäni,
Kullas kertoi.
Molemmat lähdöt Glen Helenissa voitti ranskalainen MMsarjaa johtava Marvin Musquin.
Isommassa MX1-luokassa italialainen MM-kärki Antonio
Cairoli voitti ensimmäisen
erän ja uusiseelantilainen Ben
Townley toisen. Joukkueet kohtaavat uudelleen tiistaina.
EM-esikarsintaa Suomi pelaa
11.?13. Päävalmentaja Harri
Rindellin apuna toimivat
Pasi Arvonen, Petteri Hirvonen ja Hannu Nyqvist.
Arvonen ja Hirvonen solmivat Kerhon kanssa 1+1-vuotiset sopimukset. Lentiskansaa
kiinnostaa erityisesti hallitseva olympiavoittaja USA:n
ja Suomen kohtaaminen.
USA-peleihin on lippuja myyty jo reilut 2 500 kappaletta.
Maailmanliiga alkaa Suomen osalta lauantaina ja
sunnuntaina Tampereen
Hakametsän jäähallissa pelattavilla otteluilla Egyptiä
vastaan.
SSS | JUHA TUUNA
Nieminen pelaa
tällä viikolla
Tshekissä
TENNIS. Stadionsäätiön mielestä Olympiastadionia kannattaisi hyödyntää
enemmän kuin nykyisin.
? Olympiastadionilla voisi olla paljon enemmän toimintaa
kuin nykyään. Hallitseva SM-liigamestari TPS solmi maanantaina kolme jatkosopimusta omien junioreidensa
kanssa. Hänen sijoituksensa maailmanlistalla on 953:s, kun Niemisen vastaava on 69:s. Brittiajaja Dario Franchitti voitti sunnuntaina ajetun Indianapolis
500 -ratakisan.
Voitto tuli sekä taidolla että
tuurilla, kun 199 kierroksen
jälkeen uhkasi polttoaine
loppua. (STT?AP). SM-liigassa hopeaa päättyneellä kaudella saavuttanut HPK täydensi ensi
kauden valmennusryhmäänsä. Jokerien SM-liigajoukkueen uusi toimitusjohtaja Jarmo Kekäläinen
teki maanantaina ensimmäisen hankintansa seurassa.
Valmennustiimiin liittyy
Ben Eaves, joka muistetaan
kausilta 2007?09 Espoon
Bluesin pelaajana.
Eavesin, 28, vastuulla Jokereissa on fysiikkavalmennus,
jota hän vetää yhteistyössä Timo Lounion kanssa.
Amerikkalaisvalmentajalla
on urheilu- ja liikuntatieteiden tutkinto Minnesotan
yliopistosta. Toivomme, että valtio
olisi voimakkaasti sitoutunut
kunnostamiseen ja että kaupunki osallistuisi siihen jollakin
osuudella, Lehtipuu totesi.
EM-kisaremontti
käynnissä
Olympiastadionilla on parhaillaan meneillään remontti, jossa laajennetaan muun muassa
kentän nurmialuetta jalkapallon kansainvälisten vaatimusten mukaiseksi. 14
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 1. Modric, 24, siirtyi Tottenhamiin kesällä 2008.
Valioliigassa päättyneellä
kaudella neljänneksi sijoittunut lontoolaisseura pääsee
tavoittelemaan paikkaa Mestareiden liigassa karsintojen
kautta. (STT)
Eaves Jokerien
valmennustiimiin
Viron Sten-Erik Lepp oli vaikeuksissa Teemu Tammisen kanssa.
Italia. Kaikkien sopimukset
kattavat ensi kauden.
Kolmikko pelasi viime kaudella pääasiassa Mestistä ja
nuorten SM-liigaa. Stadion-säätiön
mukaan hankkeen rahoitus
kuuluisi lähinnä valtiolle.
? Stadion on tällä hetkellä
Helsingin kaupungin omistama,
mutta se on kansallinen monumentti. Kauden pääkisa sanelee kaikki
muut kauden kilpailut.
Tavoitteet 26-vuotiaalla Kinnusella ovat korkealla jo Barcelonan EM-kävelyssä, vaikka
pitkällä tähtäimellä uran huipennusta yritetään saada osumaan Lontoon olympialaisiin
2012.
? Kauden alussa valmentaja
Kari Ahosen kanssa mietittiin, että mitä tuosta ennätyksestä (3.47.36) voisi riipaista
pois. Päädyttiin siihen, että
viisi minuuttia olisi kaiken
onnistuessa mahdollisuuksien
rajoissa.
? Jos ajallisesti on EM-kisoissa 3.40?3.42:n kunnossa, niin
siinä kiikutellaan jo mitalin
syrjässä kiinni.
Barcelonassa hinkataan kilometrin pätkää
Yleisurheilun Barcelonan EMkisojen 50 kilometrin kävelyssä
saattaa tulla ahdasta. Moritziin, ja palaan sieltä
heinäkuun puolivälissä. Jarkko Nieminen
osallistuu tällä viikolla Tshekin Prostejovissa tenniksen
ATP-haastajaturnaukseen.
Ensimmäisen kierroksen
ottelussaan turnauksessa
viidenneksi sijoitettu suomalainen kohtaa isäntämaan
Robert Rumlerin, 16. Seurassa jatkavat
puolustajat Mikael Aaltonen ja Markus Palmroth
sekä hyökkääjä Mikko Laine. Jarkko Kinnunen sahaa lanteet keinuen
Vanhaa Lahdentietä edestakaisin.
Suomen ykköskävelijä tekee
Vantaalla intervalliharjoitusta, jollaisia on sattuman sanelemana kuulunut jalasjärveläisen kevääseen tavallista
enemmän.
Kinnunen käveli huhtikuun
alussa kauden avauskisassaan
Portugalissa 20 kilometrin
ennätyksensä 1.24.43. (STT)
HPK nimesi
Rindellin apurit
JÄÄKIEKKO. Kroatialaispelaaja Luca Modric jatkaa Englannin valioliigaseura Tottenhamissa kuuden vuoden
mittaisella jatkosopimuksella. (STT)
JÄÄKIEKKO. Helsinkiläinen joutui keskeyttämään
ensimmäisen finaalierän konerikon vuoksi ja oli toisessa
kymmenes.
Myös toisessa erässä Kullaksella oli epäonnea, sillä hän jäi
kovassa tuulessa kaatuneen
suuren mainostaulun alle. Osa-aikaisena maalivahtivalmentajana seuraan saapuva Nyqvist
on valmentanut viime vuodet
Sveitsissä. Kun askel alkaa painaa, niin pitää olla tarkkana,
ettei tuomareiden laikat nouse.
Paikan päällä Kinnunen ei ole
vielä käynyt kävelemässä, mutta on ehtinyt tutustua reittiin
internetissä.
Stadion-säätiö haluaa
Olympiastadionista
monitoimiareenan
Helsingin Olympiastadionia
isännöivä Stadion-säätiö suunnittelee Olympiastadionin
muuttamista ympärivuotiseksi
monitoimiareenaksi. Se tietää samalla myös, että
siinä on kaksi kertaa enemmän
käännöksiä, Kinnunen pohtii.
Kun väsy iskee kävelijään
kisan loppuvaiheessa, saattaa
tekniikka helposti hajota nimenomaan käännöksissä.
? Varmasti voi aiheuttaa lisähylkäyksiä, kun mutkia on tuplasti lisää. kesäkuuta Georgian
Tbilisissä, jossa vastaan tulee
isäntämaan lisäksi Latvia ja
Lehtikuva/Heikki Saukkomaa
LENTOPALLO. Ottelu
pelataan tänään.
Ranskan avoimesta tennisturnauksesta Nieminen putosi ensimmäisellä kierroksella. Lähden reilun
kahden viikon päästä leirille
St. (STT?Reuters)
Franchitti Indy
500 -ajon nopein
RATA-AUTOILU. Vain lohkovoittaja jatkaa karsinnan seuraavaan vaiheeseen. Espanjalainen Alejandro Valverde sai kahden
vuoden maailmanlaajuisen
kilpailukiellon kytköksistään
vuonna 2006 Espanjassa
paljastuneeseen Operaatio
Puerto -nimellä kulkevaan
dopingvyyhteen.
Valverde ei koskaan antanut positiivista dopingnäytettä, mutta Madridin
poliisin ottama DNA-näyte
yhdisti hänet lukuisia urheilijoita kattaneeseen veridopingrinkiin.
Urheilun välitystuomioistuin CAS ei kuitenkaan
mitätöinyt Valverden viimeaikaisia saavutuksia, kuten
Espanjan ympäriajon voittoa
viime vuodelta. Aaltonen
ja Laine tekivät lisäksi debyyttinsä SM-liigassa. Harri Kullaksen
viikonloppu motocrossin MMsarjan MX2-luokan Yhdysvaltain-osakilpailussa ei sujunut
suotuisissa merkeissä. Remontissa
parannetaan stadionin olosuhteita myös vuoden 2012 yleisurheilun EM-kisoja silmällä
pitäen.
Noin 12 miljoonaa euroa maksavat remonttikustannukset
jaetaan Helsingin kaupungin
ja Opetusministeriön kesken.
(STT)
Teemu Tamminen
teki kymmenen,
mutta Viro vei voiton
KÄSIPALLO. Riihimäen Cocksin Teemu Tamminen heitti
kymmenen maalia Viron verkkoon, mutta etelänaapuri haki
voiton Suomesta luvuin 32?24
(15?12) Kauniaisissa pelatussa
käsipallomaaottelussa.
Tamminen oli hyökkäyspään
kovatehoisin pelaaja, mutta
Viro laittoi palloja laajemmalla
rintamalla ohi suomalaismaalivahtien Ville Nordqvistin ja
Petter Forsströmin.
Suomen toiseksi paras maalintekijä, Espanjassa pelaava
Andreas Rönnberg teki neljä
osumaa.
Suomi pelaa Kauniaisissa Viroa vastaan kaksi tuleviin EMesikarsintoihin valmistavaa
maaottelua. Ideoita erilaisista tapahtumista olisi, mutta
niiden vastaanottaminen edellyttäisi stadionin ja sen ympäristön uudistamista, sanoi Stadion-säätiön hallituksen puheenjohtaja Otto Lehtipuu.
Säätiön kaavailemissa muutostöissä Olympiastadion saisi
katteen ja sen ympäristö suunniteltaisiin Töölönlahden kokonaisuuteen liittyväksi Olympiapuistoksi.
Vuosille 2010-2020 suunniteltu perusparannustyö maksaisi
ensiarvioiden mukaan noin 130
miljoonaa euroa. Viikonloppuna
paikkansa vuoden 2011 EMkisoissa varmistaneen Suomen miesten maajoukkueen
loisto-otteet ovat vauhdittaneet myös tällä viikolla alkavan Maailmanliigan lipunmyyntiä.
Tällä hetkellä lippuja on
myyty ja varattu lähes 7 000
kappaletta. Kisan
jälkeen Kinnusen pakaralihaksessa tuntui kireyttä, mikä
lopulta yhdessä Islannista pössähtäneen tuhkapilven kanssa
pyyhki harjoitusohjelmasta
reilun kolmen viikon mittaisen korkean paikan leirin Yhdysvaltain Flagstaffissa.
? Vuoristossa olisi ollut tarkoitus treenata enemmän
määrää, mutta nyt tuli enemmän intervallityyppistä, kuten
tänäänkin, Kinnunen selvittää.
Berliinin MM-kisoissa 50
kilometrillä yhdeksänneksi
yltänyt Kinnunen käveli maanantaina 20 kertaa 400 metrin
matkan. kesäkuuta 2010
Urheilu
Kinnunen korvaa määrän laadulla
Tähtäimessä viiden minuutin ennätysparannus EM-Barcelonassa
Lehtikuva/Markku Ulander
STT | LAURI JAAKKOLA
YLEISURHEILU. (STT?AP)
Lyhyet
Maailmanliigan
lipunmyynti
myötätuulessa
Mitali ei
ole utopiaa
Yksi Barcelonan EM-kisojen mahdollinen suomalaisyllättäjä, kävelijä Jarkko Kinnunen harjoitteli maanantaina Vantaalla Vanhan Lahdentien pauhussa.
Kaikki Kinnusen tekeminen
tähtää kesän päätavoitteeseen,
Barcelonan EM-kisojen 50 kilometrin kävelyyn heinäkuun 30.
päivä.
Tähän mennessä kahteen
kisaan tällä kaudella osallistunut kävelijä ei enää kilpaile
ennen Barcelonaa.
? Ei oikein ole sopivia kisoja välissä, kun EM-kisat ovat
kuukautta ennen kuin arvokisat tavallisesti. Tarkoituksena oli hakea kävelyyn rytmiä ja rentoutta.
? Tein testit viime viikolla,
ja sain huomata, että kuuden
viikon aikana on tullut hyvä
hyppäys eteenpäin. Hän aloitti valmentajan työt jo tammikuussa AHL-seura Norfolk Admiralsissa. (STT)
TPS kiinnitti
omia kasvattejaan
JÄÄKIEKKO. (STT?AP)
Pyöräilijä Valverde
kilpailukieltoon
PYÖRÄILY. Mike Conwayn ja
Ryan Hunter-Reayn kolari
päätöskierroksella kuitenkin pelasti Franchittin, joka
pääsi maaliin lähestulkoon
viimeisellä bensatipalla kolarivaroituslippujen jäädytettyä tilanteen. Eli ei tämä
harjoittelun muutos ainakaan
huono ratkaisu ole ollut.
Konerikko ja tuulessa kaatunut mainostaulu hyydyttivät Harri Kullaksen
hymyn Glen Helenin kisaviikonloppuna.
Harri Kullas jäi
mainostaulun alle
MOTOCROSS. (STT)
Luka Modric
pysyy pitkään
Tottenhamissa
JALKAPALLO