10?) käyttöön, pääset seuraavilla
kerroilla näköislehteen "siirry sisään" -linkkiä klikkaamalla.
Vaalivuosina paineet ulkopuolisen rahoituksen hankintaan kasvavat
Lehtikuva / Mikko Stig
STT | ANNU MARJANEN
SDP:n puoluesihteeri Ari Korhonen vakuuttaa, ettei ammattiliitoilta saatu kunnallisvaaleissa ja EU-vaaleissa
yhtään senttiä lisäavustusta vuosittaisen toiminta-avustuksen päälle.
puolueelta yhdellekään ehdokkaalle. Jos resistenssi leviää, on
mietittävä, millä aikataululla
toista lääkettä saadaan hankittua lisää, toteaa Eskola.
Kansalaisten resistenssion-
Lääkkeen tehon heikkeneminen vaikuttaisi todennäköisesti siihen, missä määrin kansalaisia ensi syksynä rokotetaan
sikainfluenssaa vastaan, arvelee Terveyden ja hyvinvoinnin
laitoksen rokoteosaston johtaja
Terhi Kilpi. Rokottamisen hyödyt on myös arvioitu haittoja
suuremmiksi.
-50%
-60%
SDP:n tulovirroissa säilyy
sitkeänä ammattiliittojen raha
SDP:n vaali- ja puoluerahoituksen pääpiirteet ovat näkyvillä,
mutta yksityiskohtia voi jokainen vain arvailla. Toisaalta tautikin on ainakin toistaiseksi osoittautunut
odotettua lievemmäksi.
? En vielä yöuniani menetä
tämän yhden tapauksen vuoksi. Tartunnan saaneet
on laitettu karanteeniin hyttei-
hinsä ja heitä on hoidettu Tamiflu-viruslääkkeellä. Loppuosa saadaan pääosin jäsenmaksuista ja ulkopuolisesta avustuksesta.
Ammattiyhdistysliikkeen tuki vasemmistopuolueille on ollut tiedossa jo pitkään. SDP:n
puoluesihteeri Ari Korhosen
mukaan toiminta-avustuksen
historiallinen tausta ulottuu
70-luvulle saakka.
Keväällä selvisi, että ay-liikkeen vuosittainen tuki SDP:lle
on noin 400 000 euroa. (sis.alv)
www.sss.fi
Keittiöt | Komerot | Kylpyhuoneet | Kodinhoitohuoneet | Liukuovijärjestelmät | Kaikki kodin kiintokalusteet
HALVEMPI
Keittiö
heti
varastosta
mukaan!
Kotimaiset
kalusterunkomme
valmistaa Martelakonserniin kuuluva
Kidex Oy!
Rungot
koottuina,
komerot
osina!
KUVAN KEITTIÖ VAIN
1490?
Hinta ei sisällä kodinkoneita eikä hanaa. (STT)
Luvaton
rajanylitys
katkaisi liikenteen
Vaalimaalla
Venäjän viranomaiset katkaisivat liikenteen Torfjanovkan
rajanylityspaikalla tiistaina.
Liikenne ruuhkaantui myös
Suomen puolella Vaalimaalla.
Liikenteen katkaiseminen
johtui epäillystä luvattomasta rajanylityksestä Suomeen.
Suomen ja Venäjän puolella
tehdyissä etsinnöissä rajaviranomaiset saivat kiinni yhden miehen. (STT)
Valvontakameran
kuva ratkaisi Oitin
pankkiryöstön
Kantahämäläisen Oitin perjantainen pankkiryöstö on
selvinnyt valvontakameran
kuvien avulla.
Törkeästä ryöstöstä epäiltynä on pidätetty riihimäkeläinen 26-vuotias mies, joka
ei ole aiemmin ollut juurikaan poliisin kanssa tekemisissä.
Mies ilmoittautui itse Riihimäen poliisiasemalle tiistaina, kun poliisi oli jo etsimässä häntä.
Valvontakameran hyvälaatuisten kuvien julkistaminen
toi runsaasti yleisövihjeitä.
Poliisin mukaan mies myönsi jo ensimmäisessä kuulustelussa käyneensä puukon
kanssa Hausjärven Oitin
taajaman Osuuspankissa.
Hän halusi rahaa maksaakseen velkansa. (STT)
Lyhyet
Tallitytöt
pelastivat
hevosia liekeistä
Tallitytöt pelastivat kahdeksan hevosta tallipalosta Hämeenkyrössä Pirkanmaalla.
Tiistaina iltapäivällä syttynyt palo tuhosi L-kirjaimen
muotoisesta hevostallista
noin puolet. Käyttö edellyttää
vain rekisteröitymistä
Salon Seudun Sanomien
näköislehden käyttäjäksi.
KIUKAAN
TEHO 6,9 kW
ESPOO, JYVÄSKYLÄ, KEMI, KUOPIO, OULU, PIETARSAARI, SALO, TAMPERE, TORNIO, TURKU, HUITTINEN
?
kesäale
i
ilmaisen nettilehtietus
KIINTOKALUSTEIDEN
OSTAJALLE
KAUPAN
PÄÄLLE!
SALO, Myllyojankatu 14, Avoinna: 09-17, kesälauantait suljettu.
Puh. Palon syttymishetkellä tallissa oli kahdeksan hevosta sekä kaneja.
Yksi kaneista jäi ilmeisesti
liekkeihin.
Palon epäillään saaneen
alkunsa kuivike- ja heinävarastosta. arvoisen
Harvia Kivi -sähkökiukaan.
SAUNAN KOKO 6-10 m3
SISÄLTÄÄ 100 KILOA
KIVIÄ - TARJOAA
MUHKEAT LÖYLYT
ota tilauslaskustasi talteen asiakasnumerosi, mene osoitteeseen
www.sss.fi/nakoislehti ja rekisteröidy näköislehden käyttäjäksi.
Kallistu halvempaan
Otettuasi ilmaisen 10-kortin (norm. Niitä odotetaan loka-marraskuun tienoilla, mutta koko
satsia ei saada heti. Tarkoituksena on saada
Suomeen kaksi annosta kaikil-
le kansalaiselle.
Tarkkaa tietoa ei ole siitä,
milloin rokotteet saadaan maahan. Toimitus
asennusvalmiina jopa vuorokaudessa.
HARVIA KIVI
- SÄHKÖKIUKAAN ARVO:
700?
KEITTIÖ
ANTAA PARHAAT
LÖYLYT
Osta omakotitalosi laadukkaat
kiintokalusteet halvemmalla.
Kun ostat vähintään 8000 ?
arvoiset kiintokalusteet, saat
kaupan päälle 700 . Hänen mukaansa
päätökseen vaikuttaa, kuinka
paljon rokotetta on saatavilla
ja miten vakavasta epidemiasta on kyse. (STT)
Avoinna ma-to 9-17.30, pe 9-18, la 9-14
Poliisin raiskaustuomio lieveni
tuntuvasti hovissa
Itä-Suomen hovioikeus lievensi tuntuvasti alaikäisen raiskauksesta tuomitun, vuonna
1954 syntyneen suonenjokelaisen poliisimiehen rangaistusta.
Kuopion käräjäoikeus oli tuominnut ylikonstaapelin kahden
ja puolen vuoden vankeuteen
raiskauksesta ja lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Hovioikeus katsoi oikeudenmukaiseksi rangaistukseksi
vuosi ja 10 kuukautta vankeutta ehdollisena. Laivan muut
matkustajat ja miehistö ovat läpäisseet terveystarkastuksen.
Laivassa oli 3 243 matkustajaa
ja 1 201 miehistön jäsentä.
Ensimmäinen sairastuminen
todettiin aluksella jo kesäkuun
18. Summaan ei sisälly ay-liikkeen
vuosittaista toiminta-avustusta, sillä se ohjataan varsinaiseen puoluetoimintaan.
?Keskusta käytti vaaleihin lähes täsmälleen saman verran rahaa. Pelastuslaitoksen mukaan kadonneen näki viimeksi tämän kaveri.
Tällöin miehen pää oli vielä
veden pinnan yläpuolella.
(STT)
Kyyjärvi haluaa
oman sheriffin
Keskisuomalainen Kyyjärven kunta pohtii sheriffin
palkkaamista.
Kunnanhallitus päätti
maanantaina selvittää kunnanjohtaja Matti Muukkosen ajatusta kunnallisesta
järjestyksenvalvojasta.
Muukkosen mukaan asiaa selvitetään ja jalostetaan
yhdessä Joensuun yliopiston
oikeustieteiden laitoksen
kanssa.
Kunnanjohtajan mukaan
ajatuksen pohjana on ollut
stetsonihattuinen jenkkisheriffi, mutta kehitteillä oleva
malli on kuitenkin täysin kotikutoinen sovellus.
Kunnallisena järjestyksenvalvojana voisi toimia esimerkiksi eläköitynyt poliisi,
upseeri tai palomies. Työnantaja päättää viran kohtalosta lopullisesti, kun tuomio saa lainvoiman.
Jutussa on mahdollista pyytää
vielä valituslupaa korkeimmalta oikeudelta. Keskustalla ulkopuolisen tuen osuus oli 580 000 euroa.
Tamiflun tehon väheneminen lisäisi rokotuspaineita
Tanskan tapaus
ei aiheuta vielä
suurta huolta
gelman riskiä lisäävä lääkehamstraus vaikuttaa onneksi
laantuneen. Venäjän
johtavan terveysviranomaisen
Gennadi Onishenkon mukaan sairastuneet eivät tarvitse sairaalahoitoa. Pestiä
kaavaillaan palkkioperusteiseksi ja luottamushenkilöpohjaiseksi. Jos rokotuksiin ylipäätään päädytään,
on mietittävä myös suositus,
missä järjestyksessä kansalaisia rokotetaan, sanoo Kilpi.
Helsingistä käyneeltä risteilijältä
löytyi sikainfluenssaa
Helsingistä Pietariin matkanneella risteilyaluksella on todettu H1N1-virustartuntoja.
Asiasta kertoi venäläinen Ria
Novosti -uutistoimisto.
Pietariin maanantaina saapuneen yhdysvaltalaisen Emerald
Princess -risteilijän 13:lla miehistön jäsenellä ja yhdellä matkustajalla on todettu sikainfluenssa. SDP:n kokonaistuloista leijonanosa tulee
valtion myöntämästä puoluetuesta. Syttymissyytä ei
vielä tiedetä.
Paloa oli sammuttamassa
14 yksikköä neljästä eri kunnasta. (STT)
Pälkäneellä
kadonnut mies
löytyi hukkuneena
Pirkanmaalla Pälkäneen
Isolla Hirvijärvellä kadonnut
mies on löydetty hukkuneena. Tarkempia tietoja tivatessa sekä ammattiliitot että puolue pitävät
suunsa kiinni.
Korhonen suostuu kertomaan, että summaa ei ohjata
-30%
-40%
Salon Seudun Sanomien
kestotilaajana saat lukea
ilmaiseksi lehden näköislehden netin kautta 10
kertaa kalenterivuoden
aikana. 075 326 7800, www.keittiöjätti.. Tämä näkyy myös SDP:n
tilinpäätöksessä: eduskuntavaalivuonna tulos oli alijäämäinen pitkälti vaalirasituksen
takia.
Korhonen vakuuttaa, ettei
ammattiliitoilta saatu kunnallisvaaleissa ja EU-vaaleissa
yhtään senttiä lisäavustusta
vuosittaisen toiminta-avustuksen päälle. Sitä on hillinnyt
sekä ministeriön tiukat ohjeet
että myös se, että tauti ei ole
toistaiseksi osoittautunut kovin ärhäkäksi.
STT | SINIKKA SUOSALMI
Rokotteet ehkä
loka-marraskuussa
Tiedot ensimmäisestä Tamiflu-lääkkeelle vastuskykyisestä sikainfluenssatapauksesta
ei aiheuta vielä suurta huolta
asiantuntijoiden keskuudessa.
Resistenssiongelman laajeneminen lisäisi kuitenkin paineita kattavaan rokotussuunnitelmaan, arvioi ylijohtaja Juhani
Eskola Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.
Viruksen muuntumiseen
vastustuskykyiseksi onvarau-
duttu, ja sen vuoksi on myös
pyritty lisäämään korvaavan
lääkkeen, Relenzan, varastoa.
Sitä ei kuitenkaan olisi riittävästi korvaamaan kokonaan
Tamifluta pandemiatilanteessa. Asiaan on odotettavissa muutoksia syksyllä,
kun puoluerahoitusta pohtiva
työryhmä saa esityksensä valmiiksi.
? Järjestelmä ei voi olla sellainen, että ilmoitusvelvoitetta
hankkimiseen kasvavat rajusti.
Korhosen mukaan kampanjointi on puolueille erittäin raskasta. Tarjous on voimassa 20.6.?17.7.2009 tai niin kauan kuin tavaraa riittää.
Salon Seudun Sanomien
KESTOTILAAJA, OLETKO
JO HYÖDYNTÄNYT
Tällä haavaa rokotetilanne
näyttää hyvältä, ja rokotteen
valmistus on hyvässä vauhdissa. SALON SEUDUN SANOMAT
N:o 177
Keskiviikkona 1. Käytännössä tukea tulee liitoista, joissa puoluepoliittisten ryhmien
toiminta on aktiivista. heinäkuuta 2009
Irtonumero 1,50 . päivänä, jolloin alus oli uutissivusto Fontankan mukaan
vielä edellisellä matkallaan.
Kun risteilijä saapui Pietariin,
16 ihmistä oli jo ehtinyt parantua sairaudesta.
Laivan oli tiistaina määrä
jatkaa matkaansa Tallinnan
kautta Norjaan ja sieltä lähtöpaikkaansa Kööpenhaminaan.
Suomessa asiasta uutisoi ensimmäisenä Iltalehti. Rajavartiolaitos
tutkii tapausta valtionrajarikoksena.
Poikkeustoimet aiheuttivat
Vaalimaalle noin puolen kilometrin henkilöautonjonon,
mutta liikenne palautui normaaliksi iltapäivällä. SDP on palkannut potin
hoitamiseen muun muassa aysihteerin.
? Tällä on pyritty siihen, että
se raha on henkisesti korvamerkittyä nimenomaan tällaiseen ay-painotteiseen toimin-
taan.
Korhosen mukaan kyseinen
toiminta tarkoittaa tilanteita,
joissa SDP ja ammattiyhdistykset ajavat samaa asiaa.
Esimerkkinä on kevään eläkekiista, jossa ammattiliitot ja
demarit vastustivat molemmat
rajusti hallituksen päätöstä
eläkeiän nostamisesta.
hannut kymmeniä tuhansia
euroja tuottaneita seminaareja
kansanedustaja Maria Guzenina-Richardsonille, ja kansanedustaja Päivi Lipposen
takana seisoo arvoituksellinen
Phoebus ry.
Kansanedustajien tukijoina
on myös puoluetta lähellä olevia historiallisia yhteisöjä, kuten työväenyhdistyksiä, joilla
on merkittävää kiinteistöomaisuutta.
Yhdistysten ja tukipiirien rahalähteet pysyvät toistaiseksi
pimennossa. Pelastuslaitos löysi vähän yli 20-vuotiaan miehen
tiistaina yhden aikaan iltapäivällä.
Ilmoitus miehen katoamisesta tehtiin maanantaina
alkuillasta. Uhri oli 15-vuotias.
Hovioikeus alensi myös uhrille
määrätyn 8 000 euron kärsimyskorvauksen 5 000 euroon.
Rikokset tapahtuivat kymmenen vuotta sitten.
Mies on ollut virasta pidätettynä esitutkinnan ja oikeudenkäynnin ajan. Potin
suuruutta voi suhteuttaa SDP:n
kokonaistuloihin, jotka olivat
vuonna 2007 noin kymmenen
miljoonaa euroa.
Ay-raha kiertää SDP:lle pääosin ammattiliittojen poliittisten ryhmien kautta. Lisäksi mies
tuomittiin 70 tunnin yhdyskuntapalveluun.
Hovioikeus perusteli ratkai-
suaan sillä, että käytetty väkivalta oli verrattain lievää ja
että teko tapahtui lähellä suojaikärajaa. (STT). Eduskuntavaaleista
hän ei ryhdy puhumaan lainkaan.
? Olen vasta vuosi sitten tullut puoluesihteeriksi, enkä lähde sen takia menneitä aikoja
avaamaan, enkä ole aidosti niitä tässä vaiheessa ehtinyt edes
läpi käymään.
Korhonen ei pidä siitä, että
demarien suhtautumista rahoitukseen pidetään vaitonaisena.
? Tässä ei ole kyse vaitonaisuudesta vaan siitä, että prosessi on kesken, hän sanoo ja
viittaa puoluerahoitusta pohtivaan työryhmään, joka aikoo
jättää esityksensä syksyllä.
Keskeneräistä
ei kommentoida
Keskusta ei
kelpaa malliksi
Vaalivuosina puolueiden paineet ulkopuolisen rahoituksen
Demarikansanedustajat saavat
apua kummallisilta tukipiireiltä
SDP:n kansanedustajien vaalikampanjoiden takana on lukematon määrä kaikenkarvaisia
kannatusyhdistyksiä ja tukipiirejä.
Vaalirahoitusilmoituksissa
etujärjestöt on usein ilmoitettu nimettöminä, muta nimien
kertominen tarjoaa mielikuvitukselle vain enemmän tilaa:
Euroopan Magu ry on puu-
voidaan kiertää, SDP:n puoluesihteeri Ari Korhonen painottaa.
Korhosen mukaan puoluetta
tai vaaleja rahoittavan sivuyhdistyksen rahalähteiden pitää
olla samojen pelisääntöjen mukaan julkisia kuin puolueiden.
? Minun mielestäni kaikki
varmaan pitävät tätä politiikan
sisällä itsestään selvänä.
Demarit perustelee linjaansa
toistuvasti sillä, että pelisääntöjen täytyy olla kaikille samat.
Korhosen mielestä SDP:n ei
tarvitse nöyrtyä keskustan sotkujen edessä.
? Emmehän me ole ottaneet
keskustalta mallia myöskään
vaalirahoituksen hankkimisessa, hän sivaltaa.
Avoimuuden puutteessa on
kyse osin myös siitä, että ulkopuolisten rahalähteiden
avaaminen on aina kahden
kauppa.
Julkisuudessa ja muissa
puolueissa on spekuloitu ammattiliittojen jäsenten suhtautumista siihen, että heidän
jäsenmaksuillaan rahoitetaan
poliittisten puolueiden toimintaa.
Oman rahakirstun päällä istuminen ei ole estänyt demareita räksyttämästä innokkaasti
keskustan vaalirahasotkuille.
Korhonen kiistää painokkaasti,
että puolue olisi työntämässä
lokaa keskustan niskoille.
? Tiedotusvälineet ovat kaikista eniten pyrkineet siihen,
että kommentoi jotenkin tätä
ja kommentoi jotenkin tuota.
Itse en ole missään vaiheessa,
eikä meidän puolueesta kukaan muukaan ole, tuonut aktiivisesti esiin sitä.
LEIJONANOSA TULOISTA PUOLUETUESTA
?Puolueen kokonaistuotot ovat vuosittain noin 10 miljoonaa euroa.
Valtion myöntämästä puolue- ja lehdistötuesta saadaan 8 miljoonaa euroa
ja jäsenmaksuista 800 000 euroa.
?Ay-liikkeen vuosittainen toiminta-avustus SDP:lle on noin 400 000
euroa.
?SDP käytti eduskuntavaaleihin vajaat 1,5 miljoonaa euroa, josta ulkopuolisen avustuksen osuus oli 200 000 euroa
Kas, niin monet
autoilijat luulevat, että ympyrästä voi lähteä vilkkua näyttämättä eikä jalankulkija
tiedä, milloin voi lähteä suojateiltä katuja
ylittämään.
Vai hajottavatkohan autoilijoiden tarkkaavaisuutta liikenneympyrän rautalevyt,
jotka kuulemma kuvaavat Mököistenmäen taloja. Fillarilla pääsee
n. Kuitenkin jokainen puolue ja n. On laskettu, että 0,5 barin
alipaine merkitsee 0,3 litran lisäkulutusta
sadalla kilometrillä. Suomalaiset eivät siis tunnu ostavan,
vaikka vakuuttavat ostohalujaan.
Kuluttaja saattaa ostaa yhtä paljon kuin ennen, mutta halvempaa.
Ristiriidassa on osin kyse tunvempaa. Toivomme niille kasvuvoimaa.
Vähäjoen rantapuistoon Mököistenmäen alapuolelle on tehty polku, kaadettu
lahot puut ja istutettu uusia, joten siitä
siistin joenuoman kanssa on saatu avara reitti. Arkemme on kovin
kaukana luonnosta, ja ymmärrys siitä, miten asiat luonnossa tapahtuvat, on kadonnut.
Vaikka suomalaiset ovat eurooppalaisittain katsottuna ihan maalaiskansaa, asuu
iso osa suomalaisista taajamissa. Kaikki jatkuu niin kuin enedustajan palkastaan puolueelleen ns. Kaikilla aivoilla sitä ei haluta ymmärtää
n. Pakata sen sijaan aamulla kunnon eväät ja painua lasten
kanssa päiväksi metsään. Vaikka oppia ahdetaan päähän vuosikausia tuntuu siltä, että monta arkisen tärkeää asiaa jää koulussa
oppimatta.
Yksi itseäni harmittanut puute on se,
etten tunne kunnolla suomalaisia kasveja ja kukkia. Neuvoa odottava. Näin meillä
on vaikea päästä. heinäkuuta 2009
Perustettu 1919
Päätoimittaja JUKKA HOLMBERG
Toimituspäällikkö JARMO LEHTO
Mielipide
Kerro i
kantas
PÄÄKIRJOITUS
Kirjoita lyhyesti. Olisi tietysti virkistävää vaihtelua äänestää hajotusvaaleissa, joita ei ole järjestetty
sitten Urho Kalevan Kekkosen väkevien päivien. Kaupassa tartutaan
TALOUDESTA ylipäätään on tihkunut viime
herkästi tavallista halvempaan vaihtoehtoon ja
aikoina useita pieniä viestejä, joiden mukaan pakalleimpia tavarahankintoja siirretään.
hin notkahdus olisi ohitettu. Sinisen talon puoleisella
kulmalla korkeiden puiden katveessa on
yksi kaupungin harvoista näköispatsaista, juuri tähän puistoon lahjoituksena
saatu hirvipatsas. Suunnitelma harmitti lähistön
asukkaita, sillä elävöittäähän vähäinenkin
virtaus ympäristöänsä.
Iloksemme suunnitelma hylättiin, ja
Vähäjoki on saanut virrata vapaana, sadekesinä vuolaanakin, mutta rannoiltaan
vaikeasti hoidettavana.
Kun rannat on nyt komeasti kivetty, lahonneet puut kaadettu ja uudet istutettu
tilalle, kasvaa viherkaupungille viihtyisä
kevytväylä keskikaupungilta aina urheilupuistoon saakka, tasamaata kaipaaville
lenkkipoluksi ja sunnuntaikävelijöille
ihasteltavaksi.
Kun kauneus on katsojan silmässä ja
silmiä on kovin monenlaisia, on turha
arvailla, kenen silmässä on se oikea kauneus. Itse saan valita milloin teen, milloin
en tai kuinka paljon teen. Mittauksen mukaan peräti 40 prosentissa renkaista oli liian vähän ilmaa.
Tuloksista voi päätellä, ettei suomalainen autoilija jaksa kantaa huolta ajokkinsa rengaspaineista. Tehkää maauimala Vuohensaareen! puolueveroa. Yrityksissä uskotaan kohenemiseen vasta, kun niissä
saadaan ensimmäiset merkit
uusista tilauksista.
Mikäli tiedot Kiinan talouden
ennakoitua paremmasta kehityksestä pitävät kutinsa, sarastaa idässä jo hienoisesti aurinko. Paineet tarkistetaan liian harvoin, vaik-
MUUT LEHDET
ka renkaitten merkitys autoilun turvallisuudelle
on moneen kertaan todistettu.
Väärät rengaspaineet eivät ole pelkkä turvallisuuskysymys. Toiseen suuntaan samanlaisia ei ole ollutkaan.
Sillalta käyskentelijän kannattaa nousta
Sibeliuspuistoon, sillä ohi ajeltaessa sen
komeaksi kasvaneet puut ja sinivalkoisena kukkivat perennat jäävät helposti
huomaamatta. Bkt
maailman kärjessä ja kansa köyhää kuin n. Nekku
n. Kyse on myös polttoainetaloudesta eli rahasta. Miksi sitten nuoret peittoavat puheenjohtajapelissä iäkkäämmät ja kokeneemmat?
Paljolti kyse on puheenjohtajan ulkoisen
olemuksen synnyttämästä mielikuvasta.
Nuori valittu johtaja viestii puolueen uudistuskyvystä ja vitaalisuudesta.
n. Näyttöpääteorjuuden ja sisätöiden vastapainoksi
metsässä kulkeminen on parasta mahdollista akkujen lataamista.
Kaikille mahdollisuus päästä uimaan. siinähän talot seisovat vieressä parempikuntoisen näköisenä kuin ?ruostunut romurauta. Tom
Hämeen Sanomat
n. Kaukurintien Toijan puoleinen pätkä naapuria huomioida
se vasta hirveässä kunnossa on. Ai miksikö perjantaina keskustassa n. Kai sähköperämoottoriveneen kuljetta- huutava pula sijaisistakin. Jos maa
aidosti elpyy, se alkaa vetää
muuta maailmaa perässään.
Yhdysvalloissakin usko elvytyksen vaikutuksiin kasvaa, mikä lisää toiveita
paremmasta huomisesta.
HENKISTÄ käännettä seuraa reaalitalouden
käänne. Matkassa on vain yksi mutta tai oikeastaan kaksi: hankkeelta puuttuvat juridiset ja
parlamentaariset edellytykset.
Vähäjokivarressa riittää kirjoittajan mielestä nyt katsottavaa moneen makuun.
Turun Sanomat
n. Kuunnella
tuulen huminaa latvustossa ja ihmetellä
alati pesäänsä rakentavia muurahaisia.
Kun lapsen tutustuttaa metsään, niin samalla tulee antaneeksi lapselle hienon perinnön. Kiukkuinen alue eikä katu. Ei valittamista
n. Herrat nauraa, kansa köyhtyy. Ymmärrys siitä, että luonnossa
kaikki muuttuu jatkuvasti on kadonnut.
Toisaalta moni kokee metsän jo niin vieraaksi ympäristöksi, että siellä kulkeminen suorastaan pelottaa. Kylmä totuus
syntyprosessia. Toimitus valikoi, käsittelee,
otsikoi ja tarvittaessa lyhentää julkaistavat
tekstit. 2
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 1. Lisäksi alipaineisten renkaitten pinta on alttiimpi kulumiselle, mikä
sekin tarkoittaa pitkällä jänteellä lisää kustannuksia.
Pannaan siis paineet kohdilleen, niin saamme
monenlaista säästöä!
Vähäjoella on monta ilmettä
Marja Airio
Yrityksistä kantautuva viesti
ei välttämättä näytä sopivan
yksiin kuluttajien ajatusten
kanssa. Äskettäin ympyrään
istutettiin sadoittain perennojen taimia,
varmaankin pakokaasuja kestäviä lajikkeita. Vilkkua käyttäen kadun reunasta lähtevälle on hyvä ja kohteliasta ann. Lapsi osaa ottaa ilon
irti kasveista, puista ja kivistä. Ainakin taatusti paremmin kuin
tällainen peruskoulussa teoreettisen opinsilauksensa saanut ihminen, joka vieläkin
ihmettelee, että koska tarvitsee niitä kaik-
040 7711 777
?Arkemme on kovin kaukana
luonnosta, ja ymmärrys siitä,
miten asiat luonnossa
tapahtuvat, on kadonnut.?
kia omituisia koulussa opetettuja asioita.
nn
Koska kasvien edes auttava tunnistaminen on mielestäni osa yleissivistystä, olen
yrittänyt paikata tietojani nyt aikuisena.
Hyllyssä on kasvikirjoja, ja aina joskus tulee katsottua, että mikä se tämäkin kukka
lienee.
Vaikka kesän aikana jokusen kasvin ehkä
oppiikin, on tahti kovin hidas. Sama edullisemman suosiminen näytnelmista. Vasemmistoliitto on tällä vauhdilla näivettymässä yhä pienemmäksi vaikuttajaksi,
ellei kolmikymppinen puheenjohtaja löydä
uutta yhteistä säveltä puolueelleen.
Forssan Lehti
KOLUMNI
Metsän ihmeitä etsimään
S
uomalaiset istuvat koulun penkillä melkoisen pitkän tovin
ennen kuin astuvat ulos edes
peruskoulusta. Sen symboliikan
ymmärrän nyt, mutta sen kaikkia kauneusarvoja en ole vieläkään saanut silmääni
asettumaan.
Jos käyskentelijä haluaa jatkaa Vähäjoen
vartta Perniöntien toisella puolella, saa
huomata, ettei liikenneympyrä tuonut
tien ylittämiseen jalankulkijalle helpotusta vaan päinvastoin. Kiina näyttäisi massiivisella elvytyksellä potkaisseen
talouteensa vauhtia. Vaikka omassa kukkarossa on rahaa,
täisi pätevän tavarakauppaankin. Tarkkasilmäiselle katselijalle Vähäjoen tuntumassa löytyy kyllä aika mukavasti katseltavaa.
Sinisen talon sillalta Kuninkaantielle
katsellessa huomaa, miten idylliseksi aivan rantaviivalla kasvavat vanhat puut
uoman hämärtävät. Jos kaksi talouden jättiä alkavat tervehtyä, saa Eurooppakin ennen pitkää surkeuteensa
vetoapua.
Vain aika näyttää, miten toiveet toteutuvat.
Jos käänne syksyllä voimistuu, ottaa sittenkin
aikansa ennen kuin sen virkistävät vaikutukset
ulottuvat suomalaiseen yrityskenttään.
?
Kiina näyttäisi
massiivisella
elvytyksellä potkaisseen
talouteensa vauhtia.
Jos maa aidosti elpyy,
se alkaa vetää muuta
maailmaa perässään.
Siitä saattaapi olla jo kohta kolmekymmentä vuotta, kun Salon asemakaavasuunnitelmissa esitettiin Vähäjoki pantavaksi putkeen katurakentamisen tieltä
suunnilleen samalta matkalta kuin se on
nyt kivetty. Lapsi saa ikioman metsäsuhteen,
josta voi olla aikuisena paljon iloa. Koska se
korjataan. Useimmat kuluttavat koulun penkkiä vielä
peruskoulun jälkeenkin. Näin kauppoeikä työpaikka ole uhattuna, on varovaisuus
jen euromääräinen myynti on laskenut.
näissä oloissa inhimillistä. Emme lainkaan käsitä, minkä roska- mitettävää! Eskimo
sakin olemme äänestäneet valtaan. Paljonko kansanedustajat maksavat näytelmään. Toimitus
tarvitsee tietoonsa myös nimimerkillä kirjoittavan nimen ja yhteystiedot.
Sähköpostiosoite: mielipide@sss.fi
Postiosoite: SSS/Mielipide, PL 117, 24101 Salo
Lähetä tekstari numeroon 040 7711 777.
Viestin enimmäispituus on 160 merkkiä.
Tekstiviestin hinta on operaattorin tekstiviestistä perimä maksu.
Mielipidesivun tuottaja: Risto Knuuttila,
(02)7702 340
Tätä mieltä
1.7.2009
Syksy on ladattu odotuksilla
Suomalaisten kuluttajien luottamus talouden kehitykseen on
ollut viime viikkoina nousussa.
Tämä näkyy Tilastokeskuksen
tuoreimmissa kuluttajabarometreissa. Noen saa pois tiilestä kostealla sanoma- taa tilaa ja joustaa, koska muuten sieltä
lehdellä ja tuhkalla. Tällaisen äkkinäisen johtopäätöksen voi tehdä öljyalan ja Autoliiton kesäkuun puolivälissä järjestämän mittauksen perusteella.
Noin 30 huoltoasemalla järjestetyssä mittauksessa katsottiin paineet yli 700 autosta ja 2 900
renkaasta. Et- päänsisäistä maailmaa. Monet ihmettelevät miksi . Varsinkin monelle nuorelle ja
lapselle metsä on jäänyt kovin vieraaksi.
Ehkäpä tänä kesänä kannattaisikin jättää
huvipuistoreissu tekemättä. Sinä kaunissilmäinen mies sairaalan
kirkon rotat. (Teksti kivessä kaipaisi
vahvistusta, maalausta siis.)
Vapaudenpatsas puistossa on näkyvämpi. nenkin. Kenties media on
Ruokakaupassa tilanne näkyy niin, että kuantanut niille kokoaan enemmän tilaakin, koska
luttajat ostavat yhä enemmän niin sanottuja
kysyntä hyville uutisille on kova. No siksi, että kaikki me- leva oikeutettu ajamaan oikealta tulevana
telöijät tulevat tänne Ollikkalaan! Täällä kaikkien eteen. Pitkin tienvieriä ja
ojanlaitoja kulkiessa ja kasveja keräillessä
he, luultavasti oppivat kasvien nimet tehokkaasti. Miksei
n. Turha semmoisesta valittaa
n. Ajamaan. Nuoremman
sukupolven kasvitietämys on yhtä heikko,
vaikka biologia olisikin ollut koulussa suosikkiaine ja opettajakin innostava ja hyvä.
Joskus tunnen ihan kateutta niitä vähän
vanhempia ihmisiä kohtaan, jotka joutuivat
kouluaikana keräämään kasveja ja kuivattamaan niitä vihkoihin. Ei tarvinnut
ja ja matkustajat ovat nähneet nakuja, jos kuin kysyä
eivät, niin hyvä kun nyt. Muista kylmä vesi
sä ja kotona usein vasta klo 18:n jälkeen.
Ajan ruohon juuri silloin kun huvittaa,
n. Monella alalla
n. Onko entiseltä Lidlin parkkialueelta tu-
ihanan hiljaista. Tietäisin ainakin yhden kurssista kiinnostuneen.
nn
Erikoistoimittaja VIRPI LIETZÉN
virpi.lietzen@sss.fi
Huono kasvien ja luonnon tuntemus kertoo tietysti omaa kieltään nykyisestä elämänmuodostamme. Hyvää huomenta salolaiset! Mukava kuitenkin ennen klo 21:tä. Kahvit tarjoaisin.
n. Kaikki tuet julkisiksi. Olen arkisin töistee tuhkalla. Kylmälähteenpuiston kohdalla
pääsee sitten ihailemaan ruohorantoja.
Siellä oli nokkospehkoja aina aidaksi
asti. Nuoret poliitikot innokkaita pyrkyreitä
uskoen sinisilmäisinä vielä politikan huvin. Vuosia sitten kuulin asiantuntijan
selostuksen patsaasta. Tällä viikolla julkistetun mittauksen jälkeen on
laskettavissa, että kuluttajien
odotukset ovat kohentuneet
toista kuukautta.
SUOMALAISET kuluttajat
pitävät aikaa otollisena ostosten tekemiseen, ja heillä on
keskimäärin vankka usko oman
taloutensa hyvään kehitykseen.
Hassua tilanteessa on se, että
samaan aikaan kauppa raportoi
laskeneesta myynnistä. Kiitos sinulle, joka toimitit pudottamani avaimet kirjastoon. Jatketaan keskenämme tap- parkkipaikalla, liikennekäyttäytymisesi
pelua pilkusta
oli niin hienoa, että kruunasit päiväni! Annoit ilon
n. Elämyksiä on tarjolla takuuvarmasti. Tietääkseni se on pihaei poliiseja näy, valitettavasti. Onko sääntöjä naapuritontin suhteen,
edustaja niitä saavat. Sitten huuhdo. Ihmettelen valitusta, ettei töitä löydy.
jälkeen tullut kuntalaisille yhä uusia ja Itse hoidan kolmea työtä sijaisena koko
uusia maksuja. Onnellinen naapuri. Lomautukset
pyörivät ja irtisanomisia mietitään. Luonnonkukkapäiviä jo järjestetään, mutta miksei
vaikkapa kansalaisopistossa voisi joskus olla kurssia nimeltä Suomen yleisimmät kukat ja kasvit. Mutta tässä puistossa on varmaan
kaupungin komeimmat kukkaistutukset.
Siellä on upeakukkaisia perennoja ja monia ruusulajeja kukkimassa keväästä syksyyn. Noki läh- n. Kasta kulunut kar- Tuli hyvä mieli
hunkielisieni ensin veteen ja sitten tuhkaan ja hankaa. Rira halusi esisi asuntoa, johon rahasi riittävät. Luonto on
lähellä mutta jo pois arkisesta elämästä.
Luonnosta erkaantuminen näkyy monella
tavalla. Läpinäkyvää
miten puut ja pensaat saavat rehottaa ja
estää suoja-aidan kasvua rajalla. Salossa tämä ei pelaa
n. Vihreiden konkareiden hutilaukaus.
rit
a
Tekst
Karjalainen
n. Kasviharrastajien iloksi on nimilaput kaikille kasveille.
Onnittelut Vähäjokivarren suunnittelijoille! Vettä kun vielä saisitte uomaan
lisää! Toivottavasti leikkikenttäkin palautetaan.
Rauha Vanhanen
Salo
SSS/Marko Mattila
LEHTO
n. Eikä tunnu koulu miksikään
muuttuneen vuosien varrella. Ei aina tellä suomalaisuuden ja tämän kulttuurin
saa, mitä haluaisi. Kaiken vaalirahajupakoinnin keskellä
on ilo huomata, että salolaisilla ei ole pin. Sekoittaa
n. konsanaan, kuten niitä kansan
suussa kutsutaan. Veturitalli esittelee vain
harvojen
jos kerran tulosi ovat vain 850 euroa. Niin tai näin,
kauppojen omia merkkejä, jotka ovat perinteimonien ekonomistien viesti kielii keskimäärin
siä merkkituotteita edullisempia. Koski kuljettaa lukiolaisetkin kouluun
yli kuntarajojen, Suur-Salossa on liitoksen n. Revi siitä
herätä aurinkoiseen aamuun. Loppuisi nykyinen salailu. Tilauskirjat ovat edelleen ohuet, ja teollisuustuotanto on ollut alkuvuonna reippaassa laskussa. Mikä Suur-Salo
ajan. Kirjoita mieluummin nimelläsi. Esimerkiksi metsää voidaan mystisesti ihailla ja haluta säilyttää kaikki koskemattomana. Järki hoi! Miksi etsit asuntoa 600e/kk, n. Ostetaan ehkä
samasta: toipuminen voi kohta alkaa.
määrällisesti yhtä paljon kuin ennen, mutta hal-
Pannaan paineet kohdilleen
Melkein joka toisessa Suomen teillä liikkuvassa
autossa on väärät rengaspaineet
Hänen osaltaan vauhtia piisaa myös talvella,
sillä Ahonen pyörsi mäkihypyssä lopettamispäätöksensä vuoden kilpailutauon jälkeen.
TALOUS 8
Teini selvisi
lentokoneen
syöksystä
valtamereen
Aurinkoista
Alastarolla
kiihdyttää
mielenkiintoisia
Lumisadetta
nimiä
Kolmannes Suomen kanatiloista saattaa
luopua tuotannostaan lähivuosina, arvioidaan Maa- ja metsätaloustuottajain
keskusliitto MTK:sta. Pitkään taukoa
lajista pitänyt Anita Mäkelä tekee
paluun kotimaan radoille ja lienee
heti mukana voittotaistelussa.
Kiihdytysauton puikkoihin asettuu
myös Janne Ahonen. Lama tuntuu myös maataloudessa, muttei samalla tavalla kuin muilla
aloilla. Paimio tahtoo silti katsoa asian
loppuun asti ja jättää sen siksi korkeimman hallinto-oikeuden ratkaistavaksi.
TALOUS
KESKIVIIKKOKEITTIÖ
UUTISET 5
Lehtikuva/AFP Photo/Richard Bouhet
Suomessa pantiin
Kesäkeittiössä
tammi?toukokuussa syntyy näyttävä
vireille 1 456
salaatti
konkurssia, mikä
SSS | Annina Vainio
on kolmanneksen
Maija Manner loihtii kesäkeittiössään
enemmän kuin
Suomusjärvellä herkullisia ja näyttäviä
salaatteja. Kananmunien tuotanto
ei kuitenkaan välttämättä vähene, sillä
suurien yksiköiden määrä kasvaa.
Kananmunia päätoimisesti tuottavia tiloja on nyt noin 600. Kurppa
teki läpimurtonsa viime vuonna, jolloin hän saavutti 14-vuotiaiden poikien SM-kilpailuissa kaksi mitalia.
Tälle kesälle nuori urheilija hakee
jälleen ennätysparannuksia. Tuskin he lähtevät
investoimaan, jos resursseja ei ole, Manninen arvelee.
Hän ennustaakin, että seuraavien vuosien aikana osa pienistä yksiköistä tippuu pelistä pois. Hän on
vangittuna.
Sivu 7
Samu Kurppa
hamuaa taas
mitaleita
Hallinto-oikeus kumosi Paimion Oinilan kaavoja
Oinila IV:n länsiosan asemakaava kumottiin kokonaisuudessaan ja itäosan asemakaavasta kolme asuinkorttelia Fortumin
pellolta.
Hallinto-oikeuden mielestä ei ole sopivaa sijoittaa asutusta valtakunnallisesti
arvokkaaksi maisemaksi luokiteltuun
Paimionjokilaaksoon. Ervelä pääsi palaamaan Brysselin askareisiin.
Sivu 14
Somerolainen Heikki Tuominen on
hankkinut tilalleen virikehäkkien lisäksi uudet kanalaan tarkoitetut lamput.
Jemeniläisen matkustajakoneen mereensyöksystä on viranomaisten mukaan selvinnyt hengissä 14-vuotias tyttö.
Kone syöksyi Intian valtamereen lähellä Komorien saariryhmää varhain tiistaiaamuna. Lisäksi
häntä epäillään kahdeksasta murhan yrityksestä, ja joitakin tapauksia
on yhä selvittelyn alla.
Kuusikymppinen nainen kiistää
syyllistyneensä rikoksiin. Oinila on tärkeä alue Paimion ydinkeskustassa eikä sitä ole huvin
vuoksi kaavoitettu, tekninen johtaja Outi
Pekkala sanoo.
Hän muistuttaa, että riittää tonttiva-
rantoa muuallakin, joten Oinilan kaavojen kumoaminen ei estä kaupungin kehitystä. Paimion kaupunki
halua edelleen hyödyntää jokivarsimaisemat tarjoamalla niitä asukkaille, joten se
valittaa päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
UUTISET
? Meidän mielestämme asutus ei pilaisi
maisemaa. Nyt pitää tehdä päätöksiä siitä, aikooko investoida vai lopettaa tuotannon.
Monen tuottajan toiminta on kannattamattomalla pohjalla. Hän on hyötypuutarhuri, joka
vuosi sitten.
on kokeillut kymmeniä eri salaattilajikkeita.
Tämä merkitsee
Manner panostaa ruokien visuaalisuuteen.
kiirettä talous. Monen tuottajan on uudistettava tuotantoaan, koska perinteiset
häkkikanalat ovat kiellettyjä vuoden
2012 alusta lähtien.
. Asiantuntija Marjukka Manninen kertoo, että moni tila
pohtii lopettamista heikon kannattavuuden takia.
Tuottajien taloudellista tilannetta heikentää kananmunien alhainen tuottajahinta, joka ei kata tuotantokustannuksia.
Lisäksi paineita tuo kanaloiden investointipakko. Mandaatin
uusinta vaati kierroksen ministeriön
ja EU:n ministerineuvoston kautta
ennenkuin mandaatti saatiin virallisesti taas kuntoon. Kanapaikat jopa lisääntyvät uusien virikehäkkien ansiosta, hän sanoo.
Kanaloiden uusiminen työllistää myös
kanahäkkejä valmistavaa koskelaista
Triotec Oy:tä.
Turun hallinto-oikeus on kumonnut osan
asemakaavoista, jotka Paimion kaupunginvaltuusto marraskuussa hyväksyi Oinilaan.
26 °c
Sivu 5
SSS | Annina Vainio, Oona Ståhlström
SSS | MINNA FILPPU
Puolipilvistä
Sauvolainen
Risto Ervelä
sai mandaattinsa
Epävakaista
Brysseliin takaisin
SSS/Marko Mattila
Somerolainen
Heikki Tuominen
jatkaa
tuotantoa
uusitussa
kanalassa
Sää Salon seudulla
Avustusvälinelastissa ollut lentokone lähti ranskalaiselta Reunionin saarelta etsimään mereen
syöksyneen koneen matkustajia.
SIVU 8
Hyötypuutarhuri Maija Mannerin kesäpaikan pihalla Suomusjärvellä on viihtyisä kesäkeittiö, jossa hän valmistaa
näyttäviä salaatteja.
Salon Vilppaan yleisurheilulahjakkuus Samu Kurppa on urallaan
mielenkiintoisessa vaiheessa. Lisäksi koneessa oli ainakin
Komorien kansalaisia. Airbus A310-300matkustajakone oli matkalla Jemenin
pääkaupungista Sanaasta Komorien pääsaarelle Moronin kaupunkiin.
TAKASIVU
Puoliselkeää
Viikonvaihteessa Alastarolla käytävissä kiihdytysajon EM-osakilpailuissa on mukana suurta yleisöä kiinnostavia urheilijoita. Salaatin pitää olla kaunis sekä lautasella että puutarhassa, hän kiteyttää.
rikosten tutkijoille
ja syyttäjille.
SIVU 11
MORONI/PARIISI | STT?AFP?DPA?Reuters
SIVU 9
Sauvolainen valtuutettu ja kunnanhallituksen puheenjohtaja Risto
Ervelä (kesk.) päätyi neljäksi kuukaudeksi EU-byrokratian rattaisiin.
Pitkään alueiden komiteassa toiminut Ervelä menetti mandaattinsa jäätyään pois Varsinais-Suomen
maakuntavaltuuston puheenjohtajan
paikalta vuoden alussa. Päälajeiksi ovat valikoitumassa pituushyppy sekä sadan metrin juoksu.
Sivu 12
SSS/Marko Mattila
Puol
Vesi. heinäkuuta 2009
www.sss.fi
Vinkkaa
uutinen!
toimitus@sss.fi
(02) 7702 314
Linna tutuksi
puhelinopastuksella
Dragsvikin varuskunta-alueelle
kerrostaloja merinäköalalla
UUTISTET 6
UUTISET 5
Kolmannes Suomen kanatiloista
saattaa lopettaa lähivuosina
Hoitajaa
epäillään jo
viidestä murhasta
Helsinkiläiseen perushoitajaan liittyvät rikosepäilyt ovat laajentuneet.
Poliisin mukaan hoitajaa epäillään
viiden hoidossaan olleen vanhuksen
murhaamisesta lääkkeillä. Koneessa oli 142 matkustajaa ja
11 miehistön jäsentä.
Matkustajista tiettävästi liki 70 oli
ranskalaisia. Mannisen karkea arvio on, että vuonna 2012 tiloja olisi enää
400.
Somerolainen Heikki Tuominen on
investoinut uuden direktiivin mukaisiin
virikehäkkeihin ja aikoo jatkaa kananmunien tuottamista.
. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 1
Koulutoimenjohtajan tehtävässä toteutuu nyt ajatus johtajuudesta ja
taloudesta.
? Elämä on vienyt niin, että
Loimaalla kasvanut Mirja
Rautavuori-Lehtinen tuli Kosken lukioon tekemään vuoden
kestävää äidinkielen opettajan
sijaisuutta 25 vuotta sitten.
Sitä seurasi vakinainen virka,
vuonna 1992 hänestä tuli rehtori. Tapauksesta kertoi oregonilainen
Baker City Herald -lehti. Pormestari-kyltti
on muisto tämän kevään
abeilta.
Lukijan kuva
toimitus@sss.fi
Tarja Saarenpuu-Härmälä
Fulton ei muistanut, että hän
oli kadottanut omaisuuttaan.
Niinpä oli täysi yllätys, kun
koulun työntekijä kiikutti kukkaron hänen kotiovelleen.
Nahkapussin sisältöä ei ilmeisesti ollut pengottu. Havaintoja kerätään siksi, että Suomi
on mukana pikkuvalaita suojelevassa kansainvälisessä sopimuksessa.
Kuka tahansa voi ilmoittaa havainnostaan netissä osoitteessa
www.pyoriainen.fi. Salossa
2 vuotta
Oiva Tuominen
1.7. 14: 5
Yhteystiedot
Tapahtumatiedot kerralla lehteen ja nettiin
Tilaajapalveluun
Puh: (02) 7702 626, klo 8.30-16.30
Sähköposti: tilaajapalvelu@sss.fi
Ilmoita tiedot Salon seudun tapahtumista yhdellä kertaa viikkokalenteriin, päivän menotietoihin ja netin
tapahtumakalenteriin.
Perjantaina julkaistavaan viikkokalenteriin tiedot on toimitettava
keskiviikkoon klo 16:een mennessä.
Päivittäiseen kalenteriin tiedot
ehtivät tarvittaessa edeltävänä arkipäivänä klo 12 mennessä.
Laita mukaan merkintä ?tapahtumia?
ja yhteystietosi.
Ilmoituspalveluun
Puh: (02) 7702 610, klo 8.30-16.30
Sähköposti: ilmoitukset@sss.fi
Faxit: (02) 7702 222
Viikkomarkkinat, palvelunumero 0600 91700 (2,98 ?/min + pvm)
(viikkomarkkinat avoinna ma?to klo 8.30?16.30, pe klo 8.30?14.00)
?Tässä kunnassa ei stressaannu?
Kosken lukion rehtori rakastaa opettamista mutta viihtyy myös koulutoimenjohtajana
SSS | PÄIVI MALIN-PERHO
paivi.malin-perho@sss.fi
Kosken lukion rehtorin Mirja
Rautavuori-Lehtisen työhuoneen sivupöydältä löytyy
puinen kyltti, jossa lukee pormestari. Halikossa
3 vuotta
Casper Lindholm
1.7. Salossa
5 vuotta
Hilma Raikaa
1.7. Loppujen lopuksi
tunne ja järki ovatkin minussa
suunnilleen tasan.
Rautavuori-Lehtinen tunnetaan rehtorina, joka viihtyy oppilaiden keskellä.
? Onneksi en ehdi istua rehtorin työpöydän takana. Vain tuore vuosikasvu jää jäljelle muuten
paljaaksi syötyyn puuhun.
Pyöriäishavainnon
voi ilmoittaa
netissä
Ympäristöviranomaiset toivovat taas havaintoja pyöriäisistä. ?Kuntsarille. Perniössä
Seuraavan päivän lehteen tarkoitettujen onnittelukuvien on oltava
täydellisine tietoineen (ikä, etu- ja
sukunimi, syntymäpäivämäärä, kotipaikka) toimituksessa edellisenä
päivänä klo 12 mennessä, viikonlopun (la-su-ma) lehtiin tarkoitetut
kuvat perjantaihin klo 12 mennessä.. Erikoisammattitutkinnon tuoreet
paperit ovat nyt taskussa.
? Koulutus todella kannatti.
Se pisti miettimään konkreettisesti muun muassa sitä, millainen johtaja itse on.
Hän kohtasi koulutuksessa
myös yllätyksen.
? Olen aina pitänyt itseäni
enemmän tunne- kuin järkiihmisenä. Kemiössä
11 vuotta
Joonatan Lindholm
1.7. Kyltti on viime kevään
abien muisto rehtorille.
? Heilutan aina lähteville
abeille työhuoneeni parvekkeelta. heinäkuuta 2009
Huomenta
päivää
n toimitus@sss.fi
Vinkkaa
juttu!
Paljon onnea
Päivän Sana
Tänään:
Suomenkielinen kalenteri:
Aaro, Aaron
Ruotsinkielinen kalenteri:
Kasimir
Huomenna:
Suomenkielinen kalenteri:
Maria, Maija, Mari, Meeri,
Marika, Maiju, Maaria,
Maikki, Kukka-Maaria
Ruotsinkielinen kalenteri:
Maria, Marika, Maja
Minä parannan heidät heidän uskottomuudestaan.
Minä rakastan heitä omasta
tahdostani, vihani on väistynyt heistä pois.
Hoos. Ne
ovat tällä hetkellä Lapiosalmen
eräoppaan hyvässä hoidossa.
Tuulihaukka on Suomessa
harvinainen ja rauhoitettu laji.
(STT).
Otso onnittelee
? Rehtorin ja koulutoimenjohtajan työssä toteutuu
molemmat nuoruuden haaveeni, iloitsee Mirja Rautavuori-Lehtinen, joka sai
juuri valmiiksi myös johtajuuden erikoisammattitutkinnon. Kun liikuntasalia alettiin remontoida,
lompakko tuli esiin.
SSS/Päivi Malin-Perho
molemmat nuoruuden toiveet
ovat toteutuneet.
Kahden työn hoitaminen on
myös aikatauluttunut hyvin.
? Tulen aamulla kahdeksalta
lukioon. (STT)
lastenpalsta@sss.fi
1 vuotta
Salla Honkanen
1.7. Tähän asti on
menty vuosi kerrallaan, mutta
elokuun alussa virka muuttuu
sivuviraksi, johon RautavuoriLehtinen on valittu.
Voisi kuvitella, että keskellä
hellettä lukion työhuoneessaan
istuvan naisen kasvoilta näkyisi jotakin stressistä tai väsymyksestä, mutta mitä vielä.
? Olen aina tykännyt hirveästi olla opettajana ja tykkään
hirveästi olla koulutoimenjohtajana. Hän nauttii olostaan
yhtä lailla kuvataideyhdistyksen ja Kulttuurirahaston luottamuselimissä kuin paikallisen
pankin hallituksessa.
Rehtorin aamut on pyhitetty
sanomalehdille. Hän nousee
joka aamu kuudelta, jotta ehtii
tutustua päivän lehtiin ennen
töihin lähtöä: viiden tilatun sanomalehden lukeminen vaatii
oman aikansa.
Tänään
kalenteri@sss.fi
Elokuvat
Ice Age 3: Dinosaurusten aika, Bio Jännä, Salo klo 17
Transformers: Kaatuneiden kosto, Bio Jännä, Salo klo 19
Ice Age 3: Dinosaurusten aika, Bio-Salo 1 klo 17.30 ja 19.30
Ice Age 3: Dinosaurusten aika, Bio Salo 2 klo 16.30
Enkelit ja demonit, Bio-Salo 2 klo 19
Musiikki
Iltapäivän musiikkituokiot Salossa, Halikon Rikalanmäellä
klo 13, 14 ja 15, solistina kesämuusikko Onni Lonka
Muita tapahtumia
Paimion parantolan opastetut kierrokset Alvar Aallon suunnittelemassa funkkisparantolassa klo 10 ja 14
Kädentaito-tapahtuma Raaseporissa, Billnäsin ruukkialueella
1.?5.7.
Kokouksia
Leppälahden yksityistien tiekokous Leppälahdentie 227:ssä
klo 18
Turistit pelastivat
pesästä pudonneet
haukanpoikaset
Turistit löysivät kolme tuulihaukanpoikasta pesäpuun
juurelta maanantai-iltana Lapiosalmen erämatkailukeskuksessa Posiolla.
Lapiosalmessa vierailevat
sveitsiläissiskokset toimittivat
puun juurella kirkuneet poikaset henkilökunnan hoitoon. Kyltti oli ripustettu
parvekkeen kaiteeseen, joten
heilutus oli kuin hallitsijalta
ikään, nauraa Rautavuori-Lehtinen.
Kyltin sanoma on osuva, sillä
viimeiset kolme vuotta Rautavuori-Lehtinen on hoitanut
rehtorin töiden ohella Kosken
ja Marttilan koulutoimenjohtajan tehtäviä. Pienten lukioiden puolustaja luottaa Kosken lukion tulevaisuuteen.
? Meillä on noin sata oppilasta eli saman verran kuin minun
tullessani tänne. siirryn
puolenpäivän jälkeen.
Äidinkielen opettaja naurahtaa ihastuneensa kirjastotoimenjohtajan kuntsari-sanaan,
joka tarkoittaa tässä kohtaa
kunnantaloa.
Toimituksen valitsemista tapahtumista julkaistaan tapahtuman nimi,
paikka, aika ja tarvittaessa lyhyt
kuvaus sisällöstä.
Mäntypistiäisen toukat syövät edellisvuotisen vuosikasvun neulasia. Hän sai takaisin
lompakkonsa, jonka oli hävittänyt 15-vuotiaana vuonna 1946.
Lompakko löytyi hänen entisen koulunsa liikuntasalista,
jonne se oli aikoinaan pudonnut katsomon alle. 4
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 1. Pyöriäisen tunnistaa
parhaiten selkäevästä, mutta
homma vaatii tarkkuutta.
? Sen voi sekoittaa hylkeeseen. Sieltä löytyi
edelleen Fultonin henkilöllisyystodistus ja pyöräilylupa. Uhanalainen pyöriäinen
on ainoa valaslaji, jota tavataan suomessa säännöllisesti.
Eläin voi liikkua sekä yksin
että parvissa.
Pyöriäishavaintoja on kerätty
vuodesta 2001, minkä jälkeen
Suomessa on nähty runsaat parikymmentä eväkästä. Tällä hetkellä
on aiempaa helpompaa mainostaa pientä lukiota: sitä ei enää
kyseenalaisteta samalla tavalla kuin muutama vuosi sitten.
Kosken lukion suosion säilymisestä iloitessaan hän muistaa myös johtajuusopintojen
viestin.
? Ei saa tuudittautua nykyhetkeen ja jäädä vain nauttimaan siitä, että kaikki on nyt
hyvin. Yksi poikasista oli loukkaantunut
niin pahoin, että se jouduttiin
lopettamaan. Salossa
9 vuotta
Reetta Laaksonen
30.6. Kaksi muuta virkosivat saatuaan ensiapua ja
ruokaa.
Erämatkailukeskuksen toi-
minnanjohtaja Heikki Ketola
uskoo, että poikaset lähtivät
emonsa perään ja tippuivat
lentotaidottomina pesästä.
Emohaukasta ei ole vielä toistaiseksi tehty havaintoja.
Selvinneet tuulihaukanpoikaset nimettiin Askoksi ja Uskoksi.
Heikki Ketolan mukaan Asko ja
Usko toipuvat hyvää vauhtia. Marttilassa
10 vuotta
Julia Friberg
1.7. (STT)
Onnea 30 v.
Kiitos
4.6.09 ½ vuosisataa
täyttänyt Pirjo
Huom! Kaikki muutokset ja
korjaukset ylläoleviin osoitteisiin.
Don Quijote ja mainio aseenkantaja Salon Teatteri, Vuohensaaren kesäteatterissa klo 19
Jazztyttö, musiikkinäytelmä Paimion Kesäteatterissa Museomäellä klo 19
Tankki täyteen, Teatteri Provinssin komedia Salossa, Halikon
Rikalanmäen kesäteatterissa klo 19 (lm)
Tunteen palo, musiikkinäytelmä Tauno Palosta Somerniemen
Musiikkiteatterissa klo 19
Ulvova mylläri, Kirakan kesäteatteri Salossa, Perniön Ylönkylässä klo 19
Viimeiset Mohikaanit, SuoNäpit Salossa, Suomusjärven kesäteatterissa klo 19
Onnen hetket
T: Äiti ja pikkuveli sekä
pikkusisko & kumppani
Ilmoita nettisivun kautta:
www.sss.fi/tapahtumat,
sähköpostilla: kalenteri@sss.fi
postitse: SSS / toimituksen sihteeri,
PL 117, 24101 SALO
Teatteri
Pientä helpompi
puolustaa
Miehen lompakko
löytyi 63 vuoden jälkeen
Yhdysvaltalainen Bill Fulton,
78, koki mojovan yllätyksen
viime viikolla. Salossa
3 vuotta
Roope Talviniemi
1.7. Oppilaat
tietävät, että minut löytää käytävältä, jos huone on tyhjä.
? Pidän edelleen äidinkielessä
lehtityön ja luovan kirjoittamisen kursseja, jotta side nuoriin
ja opetukseen säilyy.
Toisaalta hän on innoissaan
myös taloudesta ja luvuista.
? Lukion jälkeen hain myös
kauppakorkeaan ja pohdin
pitkään, lähdenkö sinne vai
lukemaan suomea. Elämä on koko ajan
täynnä uusia haasteita.
Kun puhutaan työssä jaksamisesta, Rautavuori-Lehtinen
ojentaa suuret ruusut Kosken
kunnalle.
? Tämä on uskomaton paikka.
Täällä luotetaan ja annetaan
vastuuta, mutta myös apua ja
neuvoja saa, ennenkuin ehtii
kunnolla edes pyytääkään.
? Tällaisessa kunnassa ei voi
stressaantua, hän naurahtaa.
Kahden erilaisen maailman
kohtaaminen näkyy myös Mirja Rautavuori-Lehtisen harrastuksissa. Suurin todennäköisyys
törmätä niihin on Saaristomerellä. Mutta jos on kokenut
merenkävijä, sekaannuksia
tuskin tulee, uskoo ylitarkastaja Penina Blankett ympäristöministeriöstä.
Viime vuonna Suomen merialueilla havaittiin kuusi pyöriäistä. Vuodet ovat myös opettaneet, että tekee sen minkä
ehtii ja yrittää tehdä sen mahdollisimman hyvin.
Tunnetta mutta
myös järkeä
Mirja Rautavuori-Lehtinen on
muiden töiden ohessa istunut
kaksi vuotta koulun penkillä
opiskelemassa johtajuutta
Itämeren alueen kehityksessä on panostettava myös
metropolien ulkopuolelle, Varsinais-Suomen Keskustan toiminnanjohtajana työskentelevä Risto Ervelä sanoo.
?Jäseniä 344 ja yhtä monta varajäsentä
?Puheenjohtaja belgialainen Luc van den Brande ja 27 varapuheenjohtajaa
?Antaa lausuntoja
?Edustaa kuntien ja alueiden näkemyksiä
?Neljän vuoden toimikausi (katkolla 2010)
?Suomen valtuuskunta: Risto Ervelä (kesk.), Pauliina Haijanen (kok.),
Auli Hyvärinen (kesk.), Risto Koivisto (sd.), Veikko Kumpumäki (vas.), Elina
Lehto-Häggroth (sd.), Antti Liikkanen (sd.), Britt Lundberg (kesk.Ahvenanmaa) ja Jyrki Myllyvirta (kok.)
Dragsvikiin tulee
kerrostaloja merinäköalalla
Entisen varuskunta-alueen
kaavoitus alkaa Kruunuasuntojen pyynnöstä
SSS | MINNA FILPPU
minna.filppu@sss.fi
Raaseporin kaupunki alkaa
kaavoittaa asumista entisille
Dragsvikin varuskunta-alueille nykyisen varuskunnan eteläpuolella. Avoimelle pellolle Paimionjoen tuntumaan
oli osoitettu uusia asuinkortteleita sekä Oinila IV:n länsiosan
asemakaavassa sekä itäosassa
Fortumin alueella. Kiinteistö sijaitsee Bäljarsin teollisuusalueen
lähellä.
Kaupunki luovuttaa
maita nelikaistaiselle
Raaseporin yhdyskuntatekninen lautakunta hyväksyy Uudenmaan tiepiirin ehdotuksen
muuttaa valtatie 25 nelikaistaiseksi keskikaidetieksi Meltolan ja Mustion välillä. Edessä olevan kauden
SSS/Kirsi Höglund
Sauvolainen Risto Ervelä (kesk.)
johtaa nyt Suomen valtuuskuntaa
EU:n alueiden komiteassa.
ykköstehtävä tulee olemaan
lausunnon rakentaminen
Itämeri-strategiasta. Epäilty helikopteri oli
noin kaksi kilometriä Suomen puolella neljän minuutin ajan.
Jos asialla oli Yhdysvallat,
kyseessä olisi tiettävästi ensimmäinen kerta, kun Suomen ilmatilaa on loukannut
yhdysvaltalainen ilma-alus.
(STT)
Kuula-aseilla
leikkineet lapset
aiheuttivat
poliisihälytyksen
Kuula-aseiden kanssa liikkuneet lapset ovat aiheuttaneet
useita hälytyksiä poliisille
Pohjois-Savon alueella. Valtuuston
päätöksestä valittivat hallintooikeuteen Turun maakuntamuseo, Paimion seudun ympäristöyhdistys, Paimio-Seura ja lä-
hes 30 paimiolaista etunenässä
arkkitehdit Viri Teppo-Pärnä
ja Seppo Pärnä.
?Oinila on tärkeä alue
ydinkeskustassa?
Paimion kaupungin tekninen
johtaja Outi Pekkala ryhtyi
heti tiistaina hahmottelemaan
Risto Ervelä törmäsi EU-byrokratiaan
ja odotti uutta toimintalupaa kuukausia
Sauvolainen valtuutettu saa taas jatkaa työtään alueiden komiteassa Brysselissä
SSS | Hia Sjöblom
hia.sjoblom@sss.fi
Sauvolainen valtuutettu ja
kunnanhallituksen puheenjohtaja Risto Ervelä (kesk.)
törmäsi alkuvuodesta EU-byrokratian rattaisiin oikein perusteellisesti. Soinin neuvotteli
jäsenyydestään pisimpään nyt
valitsemansa ryhmän sekä brittiläisten ja itäeurooppalaisten
konservatiivien muodostaman
uuden ryhmän kanssa. Muutos
kiersi kuntaliiton, ministeriön,
valtioneuvoston ja lopulta EU:
n ministerineuvoston kautta.
Lopullinen päätös tuli toukokuun lopulla. (STT)
Rekasta
pudonneesta
lastista syyte
kuolemantuottamuksesta
Rauman käräjäoikeudessa
luettiin tiistaina syyte rekkakuskille törkeästä kuolemantuottamuksesta ja törkeästä
liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Tammikuun alussa Harjavallan ja Uudenkaupungin
välisellä tiellä sattui kuolemaan johtanut onnettomuus,
kun kuorma-auton puoliperävaunusta irtosi suuria teräskappaleita osuen vastaantulevan auton kuljettajaan.
Mies kuoli välittömästi.
Syyttäjän mukaan syytetty laiminlöi kuormaamisen
ja lastinsa varmistamisen
siten, ettei vaaraa sen tielle
putoamisesta ole. Lähes 800
kilon painoiset teräskappaleet olivat matkalla Nakkilasta Tanskaan.
Vastaaja kiisti syytteet.
(STT)
Ilmatilan
loukkaajaksi
epäillään vahvasti
Yhdysvaltoja
Rajavartiolaitoksen epäilyn
mukaan Suomen ilmatilaa
viime lauantaina loukannut ilma-alus oli Yhdysvaltojen laivaston Sea Hawk -helikopteri.
Varmaa tietoa kopterin
kansallisuudesta ei anneta.
Tapahtuma-aikaan Suomenlahdella on kuitenkin ollut
liikkeellä Yhdysvaltojen laivaston hävittäjäluokan alus.
Loukkaus tapahtui noin 45
kilometriä Hangosta lounaaseen. Mandaatilla vain oli väärä
nimi.
. Nyt saan taas
käydä työskentelemässä Brysselin työhuoneessani, Ervelä jo
naureskelee.
. Tie-
Timo Soini
EU-kriittiseen
ryhmään
piirin on tarkoitus aloittaa parannustyöt syksyllä. Ryhmä kertoo
tänään tarkemmin uudesta nimestään ja ohjelmastaan.
Itsenäisyys ja demokratia
-ryhmä oli 24 edustajanpaikallaan väistyvän EU-parlamentin
pienin ryhmä. Oinilan maisemat kiinnostaisivat rakentajiakin ja olemme halunneet
Raju tulipalo tuhosi omakotitalon korjauskelvottomaksi
tiistain vastaisena yönä Orimattilan keskustan liepeillä.
Talon isäntäväki oli parhaillaan lomamatkalla.
Hälytyksen tekivät naapurit, jotka havahtuivat tulipalon ääniin ennen puoli kahta
yöllä.
Pelastuslaitokselta kerrotaan, että palon vahingot
lienevät 170 000?200 000
euroa. Ranta-alueelle
taan maapohja sekä ollaan yhteydessä museovirastoon, josta
varmistetaan, että alueelle todella saa rakentaa, hän toteaa.
Kaupunki ostaa
52 hehtaaria
voidaan osoittaa myös pientaloja. Komission mukaan
keskiverto auringonottaja käyttää vain
puolet tästä määrästä.
Komissio muistuttaa myös, että aurinkovoiteet ovat vain yksi keino ultraviolettisäteilyn haittojen vähentämiseksi.
Terveyskomissaari Androulla Vassiliou
kehottaa EU-kansalaisia suojautumaan
ultraviolettisäteilyltä muun muassa
riittävän peittävällä pukeutumisella
sekä pysyttelemällä mahdollisuuksien
mukaan poissa auringosta voimakkaimman uv-säteilyn eli yleensä kello
11?15 välisenä aikana. Ensin tehdään luontokartoitus ja tutki-
Raasepori ostaa Västervikistä vajaan 52 hehtaarin alueen asuinaluetta varten, jos
kaupunginhallitus hyväksyy
yhdyskuntateknisen lautakunnan esityksen. Viimeksi tiistaina Lapinlahdella poliisi sai hälytyksen, jonka mukaan mies liikkui kylänraitilla rynnäkkökivääriä
muistuttavan aseen kanssa.
Hälytystehtävään lähti
useita poliisipartioita, kunnes selvisi, että kyseessä oli
kymmenen hengen poikajoukko, joka soti keskenään
kuula-aseilla.
Poliisi kehottaakin vanhempia valvomaan, että lapset käyttäisivät kuula-aseita
asiaankuuluvalla tavalla.
(STT). Syynä on, että
entinen puheenjohtaja Risto
Koivisto (sd.) jää eläkkeelle.
Täysillä Itämeren
strategian kimppuun
Nyt kun byrokratia on hoidettu
ja mandaatti päivitetty, Ervelä
jatkaa täysillä alueiden komiteassa. Nyt se on saatu
kuntoon ja Ervelä pääsi neljän kuukauden tauon jälkeen
tarkistamaan työpöytänsä
Brysselissä. Onnettomuuteen
ei epäillä liittyvän rikosta.
(STT)
Työntekijä kuoli
ojan seinämän
sorruttua päälle
Närpiössä
Keski-ikäinen mies kuoli työtapaturmassa tiistaina Närpiössä. Minut oli nimetty alueiden
komiteaan nimen omaan maakuntavaltuuston jäsenenä. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 1. Suomen valtuuskunnan
paikat jyvitetään silloin viime
vuoden kuntavaalien tuloksen
perusteella.
Tilanteet myös muuttuvat.
Ervelä valittiin Suomen valtuuskunnan johtoon niin ikään
kesken kauden. Alue sijaitsee Tammisaaressa lähellä
Eke Golfin rataa Baggöntien
varrella.
Yhdyskuntatekninen lautakunta päätti ostaa Karjaalta
vajaan kuuden hehtaarin kiinteistön 46 400 eurolla asuin- ja
liiketonteiksi. Syynä oli mandaatin
epäselvyys. Se sai
alkunsa, kun Ervelä jätti Varsinais-Suomen maakuntavaltuuston puheenjohtajuuden.
. Närpiöläinen mies oli
pelastuslaitoksen mukaan
ollut tekemässä putkitöitä
parimetriä syvässä ojassa,
kun yksi seinämistä oli sortunut hänen päälleen.
Maamassan alle hautautunut mies oli saanut huudettua apua. Aurinkovoidetta
tulee komission mukaan muistaa käyttää riittävästi: normaalikokoisen aikuisvartalon voitelemiseen tulisi käyttää 36
grammaa eli noin kuusi teelusikallista
aurinkovoidetta. heinäkuuta 2009
Uutiset
toimitus@sss.fi
n Uutistuottajat:
Johanna Käkönen, Jarkko Turpeinen
Vinkkaa
uutinen!
(02) 7702 314
5
EU-komissio evästää: Aurinkovoidetta kuusi teelusikallista
EU-komissio patistaa eurooppalaisia
suojautumaan liialliselta auringonsäteilyltä kesälomillaan. Raaseporin
yhdyskuntatekninen lautakunta hylkäsi tiekunnan
pyynnön.
Ringlabrontie yhdistää Brasbyntien Kasabyntiehen, joten
tiellä on läpiajoa. Kaupunki
luovuttaa maksutta omistamansa alueet, jotka tarvitaan
tien rakentamiseen ja osallistuu hankkeen kustannuksiin
rautatiesillan rakentamisen ja
vesijohdon siirtämisen osalta
yhteensä 114 000 eurolla.
Raasepori haluaa, että kiihdytyskaistan rakentamista
valtatien 25 eteläpuolelle Mangårdintien liittymästä itään
harkitaan sekä tutkitaan nopeusrajoituksen nostamista
sataan kilometriin tunnissa. Päätöksen mukaan kaavat eivät täytä asema- eivätkä
yleiskaavan maankäyttö- ja rakennuslain sisältövaatimuksia.
Paimion kaupunginvaltuusto hyväksyi Oinilan länsiosan
asemakaavan viime vuoden
marraskuussa äänin 23?12.
Paimionjoesta hieman etäämpänä sijaitsevan metsäisemmän itäosan kaava hyväksyttiin yksimielisesti. Pistettiin vain kaikkein tarpeellisin. Maininta kunnanvaltuuston jäsenyydestä kertoo, että
edustaja on vaaleilla valittu ja
täyttää edellytykset toimimiseen alueiden komiteassa.
. Ervelä
odottaa, että toinen varsinaissuomalainen komitean jäsen,
laitilalainen Pauliina Haijanen (kok.) saisi vastuulleen
Itämeri-lausunnon.
Ervelä tahtoo maakuntien ja
kuntien äänen kuuluvan lausunnossa.
. Lautakunta ei pidä sen aiheuttamaa
haittaa huomattavana.
SSS | Minna Filppu
Omakotitalo paloi
Orimattilassa
isäntäväen
lomaillessa
EUROOPAN UNIONIN ALUEIDEN KOMITEA
EU:n alueiden komitean lasipalatsin seinien sisäpuolelle Brysselissä mahtuu myös aimo annos byrokratiaa. Kesäkuun alussa
hänet valittiin alueiden komitean Suomen valtuuskunnan
puheenjohtajaksi.
Tässä vaiheessa Ervelää jo
naurattaa koko soppa. Tonttivarantoa
on Paimiossa muuallakin ja muita kaavoja tehdään koko ajan.
Lyhyet
Ringlabrontien
läpiajo jatkuu
RAASEPORI. (STT)
Mies hukkui
Kiimingissä
Kiimingin Alakylästä Salvatinsaaren edustalta löytyi maanantaina hukkunut mies. (STT)
hyödyntää jokivarsimaisemat
asutukseen, hän painottaa.
Kaupunki osasi odottaa valituksia ja varautua siihen, että
alueen mahdollinen rakentaminen menee pitkällekin.
? Onhan meillä jalat olleet
maassa koko ajan. Heimoksen?Ringlabron yksityistielle ei tule
läpiajokieltoa. Kuolinpesän
kanssa on sovittu, että kauppahinnasta maksetaan puolet
eli 200 000 euroa tänä vuonna
ja loput ensi vuonna. Se
haluaa myös turvata tieyhteyden Mangårdintieltä Meltolan
jätevedenpuhdistamolle.
Perussuomalaisten euroedustaja Timo Soini on liittynyt
EU-kriittiseen parlamenttiryhmään europarlamentissa.
Ryhmä toimi edellisellä toimikaudella Itsenäisyys ja demokratia -nimellä, mutta Soinin
mukaan ryhmä on nyt vaihtamassa nimeään. Jos olisin jäänyt valitsematta kuntavaaleissa, olisinkin pudonnut komiteasta kokonaan
ja tilalleni olisi noussut varajäsen, Ervelä selostaa monimutkaisia kuvioita.
Rajatilanteita tulee, kun
suomalaisten kuntavaalien ja
alueiden komitean vaalikausien katkot eivät satu samoihin vuosiin. Sitä lähdettiin sitten saattamaan ajan tasalle. Ervelä on toiminut EU:n alueiden komiteassa
vuodesta 1996 ja on yksi sen
varapuheenjohtajista.
Alkuvuodesta toiminta keskeytyi. Oulun poliisiin epäilee, että vuonna 1952 syntynyt mies hukkui
maanantaina alkuillasta.
Miehen tiedetään liikkuneen ennen onnettomuutta
veneellään, joka löydettiin
ajelehtimasta Salvatinsaaren edustalla Kiiminkijoessa.
Uhrin koira oli löytöhetkellä
edelleen veneessä.
Poliisi tutkii onnettomuuden syytä. Seuraava komitea
valitaan ensi vuoden alkupuolella. Alu-
eiden komiteaan voidaan valita
vain alueellisissa tai paikallisissa vaaleissa valittuja luottamushenkilöitä tai sellaisia,
jotka ovat vastuussa vaaleilla
valituille elimille, Ervelä kertaa kuukausien toimintakatkokseen johtaneita kiemuroita.
Mandaatilla
oli väärä nimi
Kuntavaaleissa Ervelä valittiin Sauvon valtuustoon, joten
mitään mandaattiongelmaa ei
periaatteessa olisi pitänyt ollut. (STT)
Turun hallinto-oikeus kumosi osan Paimion
Oinilan kaavoista ja vetosi maisema-arvoihin
Kaupunki haluaa jokivarteen asutusta ja valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen
SSS | MINNA FILPPU
minna.filppu@sss.fi
Turun hallinto-oikeus kumosi
Paimion Oinilan länsiosan asemakaavan kokonaisuudessaan.
Itäosan asemakaavasta se kumosi niin sanotun Fortumin
pellon kolmen asuinkorttelin
osalta, mutta hylkäsi valituk-
set muilta osin.
Turun hallinto-oikeus toimitti
asiassa katselmuksen ja totesi
päätöksessään, että Paimionjokilaakso on luokiteltu valtakunnallisesti arvokkaaksi maisema-alueeksi. Komitea edustaa alueiden ja kuntien
näkemyksiä unionin päätöksenteossa.
Turun hallinto-oikeuden päätöksestä valitusta korkeimpaan
hallinto-oikeuteen.
? Oinila on tärkeä alue Paimion ydinkeskustassa eikä sitä
ole huvin vuoksi kaavoitettu.
Meidän mielestämme asutus ei
pilaisi maisemaa. Noin 150-neliöinen,
tiilivuorattu talo oli rakennettu 1970-luvulla ja sitä oli
remontoitu hiljakkoin.
Poliisi tutkii palon syytä.
Jälkien perusteella se näyttää lähteneen liikkeelle keittiön vaiheilta. Itäosan asemakaavassa oli lisäksi asuinkortteli, joka rajautui mainitulta pellolta nousevaan kallioharjanteeseen, joka on maisemaaluerajauksen sisällä.
Hallinto-oikeuden mielestä asemakaavoissa osoitettu
rakentaminen on mainituilta
osin maakuntakaavan aluevarausten vastaista eikä edistä
valtakunnallisten alueiden
käyttötavoitteiden toteuttamista. Työkaverit olivat
hälyttäneet apua ja yrittäneet auttaa puristuksissa ollutta miestä tuloksetta.
Pohjanmaan poliisi tutkii
onnettomuutta työtapaturmana. Alueen omistavan
Kruunuasunnot Oy:n tavoitteena on rakentaa alueelle pääosin kerrostaloja merinäkymät
huomioiden. Sen verran tässä opittiin,
että turhia meriittejä ei manSSS/Hia Sjöblom
daatteihin kannata kirjata.
Nyt jätettiin pois jopa maininta
siitä, että olen Sauvon kunnanhallituksen puheenjohtaja. Myös Senaattikiinteistöt
haluaa osallistua kaavoitukseen.
Yhdyskuntateknisen lautakunnan puheenjohtaja Berndt
Mannström (sd.) kuvaa aluetta hienoksi paikaksi vesi- ja viheralueiden läheisyydessä.
? Alue on ollut tähän asti niin
sanotusti suljettua
Joka viides näistä
matkoista tehtiin Viroon.
SSS/Kirsi Höglund
? Opastus on jaettu kolmeen
osaan. Tunturimaastossa kulkevalla radalla voitaisiin
kuljettaa henkilöitä, malmia ja
kalaa. Ylen Lapin Radion mukaan
Käsivarren Lapista lähtevä
rata kulkisi Kolarista Norjan
Skibotteniin. Porissa kaikki oli niin tasaista, että jo halikkolaisen pururadan mäet
ihmetyttivät, naurahtaa Niini.
Niini näyttäisi vieraalleen
myös Kokkilan uimapaikan sekä Salon torin.
? Salon tori on kokemisen
arvoinen paikka, myös muulloinkin kuin iltatoripäivinä,
heittää Niini.
Juha Ilvonen listaa mielenkiintoisia matkailukohteita kotipaikkakunnaltaan Kiskosta.
? Orijärven kaivos, Kiskon kivimakasiini, kirkko ja kunnan
uimapaikat.
Ilvosen mukaan Saloon ja
ylipäätään Suomeen tulevien matkailijoiden kannattaisi
tutustua Suomen kauniiseen
luontoon.
Uskelan kirkonmäki
näkemisen arvoinen
Paljasjalkaiset salolaiset Orvokki ja Antti Lehmusvirta
joutuvat miettimään hetken
salolaisia nähtävyyksiä.
? Kyllä ainakin Vuohensaarta
kehtaa matkailijoille esitellä.
Vuohensaari on myös itselleni
mieluinen paikka, jonne ensimmäisiä kertoja kuljettiin höyrylaivalla, kertoo saaren rannoilla uimakoulua 1930-luvulla
Lapista Norjaan
suunnitellaan
rautatietä
Suomen ja Norjan välille suunnitellaan rautatien rakentamista. Tuore salolainen
veisikin oman vieraansa luontomatkalle.
Suomalaisten kotimaanmatkailu väheni
SSS | KATRI HENTTONEN
Raaseporin linnanraunioista
on saatavilla opastus pelkällä
puhelinsoitolla. Myös hän näyttäisi
Saloon tulevalle matkailijalle
Vuohensaaren.
? Myös Salon keskusta on
kiva ja kertoo salolaisesta elämästä, Salonen pohtii.
Maaseudulta Salonen ei puolestaan keksi näkemisen ja
kokemisen arvoisia nähtävyyksiä.
? Eipä siellä juuri mitään ole,
vinkkaa Perttelin rajalla asunut Salonen.
Kuvat:SSSS/Sami Kilpiö
Salolaiset Orvokki ja Antti Lehmusvirta veisivät matkailijat katsomaan
Uskelan kirkonmäkeä ja Vuohensaarta.
Tuore salolainen
ihastui Teijoon
Salon Matkailuneuvonnassa
työskentelevän Helena Peisan mukaan Salossa on monipuolisesti nähtävää ja koettavaa.
? Riippuu paljon vierailijasta
mitä me suosittelemme. Nyt ne ovat muuttuneet, Räsänen sanoi.
Hän lupasi tiedottaa ratkaisusta viimeistään keskiviikkona aamupäivällä.
Päätöksillä onkin kiire, koska
europarlamentissa aloitetaan
valiokuntapaikkojen jako torstaina.
klo 6.00-16.00
Sähköinen potilastietojärjestelmä on tuonut uusia riskejä
potilasturvallisuuteen. Lisäksi hän
Halikkolainen Sanna Niini veisi
vieraansa Halikon vesitorniin.
Salolainen Kristian Salonen näyttäisi Saloon saapuvalle matkailijalle Salon keskustan.
Kiskolainen Juha Ilvonen esittelisi vieraalleen kiskolaisia nähtävyyksiä.
veisi Saloon saapuneen vieraansa kesämökilleen.
Salon kaupungin markkinointiassistentin Jonna Vettenrannan mukaan seudulta
löytyy monipuolista tekemistä
niin lapsille kuin vanhemmillekin.
? Kaunis luonto, kartanot,
kesätapahtumat, iltatori, kult-
tuuritapahtumat ja erilaiset
muut aktiviteetit, kuvailee Vettenranta salonseutulaista matkailutarjontaa.
Vasta kolme kuukautta Salossa asunut Vettenranta kertoo
itse ihastuneensa Teijon retkeilyalueeseen. Tammisaaren
Snappertunassa sijaitsevat
linnanrauniot on ensimmäinen
suomalainen nähtävyys, jossa
palvelu on käytössä.
Nauhoitetun opastuksen
kuulee soittamalla numeroon
+358-6-3223232. Uuden oppiminen vie
aina oman aikansa, ja järjestelmätkin voivat olla aika hankalia käyttää, sanoo Saranto.
Kansainvälisten selvitysten
mukaan näitä kasvukipuja on
ollut kaikissa maissa, joissa sähköisiin järjestelmiin on siirrytty.
? Yleensä muutokset aiheuttavat vastarintaa. Samaan aikaan
EPP:stä brittikonservatiivien
johdolla irrottautunut EU-kriittisten ECR-ryhmä oli valmis
toivottamaan suomalaiskristillisdemokraatin tervetulleeksi.
Telefax (02) 770 2300
Puhelin (02) 770 21 (vaihde)
Puhelin iltaisin
- uutistoimitus
770 21, 770 2314
- urheilu 770 2309
ALUETOIMITUS
Somero, Kiiruuntie 1,
Puhelin (02) 7488 633
TILAAJAPALVELU
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Kristillisdemokraattien puoluejohtaja Päivi Räsänen
kävi tiiviitä neuvotteluja eilen
myöhään yöhön. Nyt hiotaan useita yksityiskohtia. heinäkuuta 2009
UUTISET
Saloon tulevalle vieraalle löytyy näytettävää:
Vuohensaari, Halikon vesitorni tai Salon tori
SSS | KATRI HENTTONEN
katri.henttonen@sss.fi
Halikkolaisen Sanna Niinin
ei tarvitse pitkään miettiä,
minne hän veisi Saloon tulevan
matkailijan.
? Se on Halikon vesitorni. Vanhat
työtavat ja uudet tietojärjestelmät eivät toimi yhteen, joten
työtapoja on uudistettava, sanoo professori Kaija Saranto.
Hän korostaa, että jokaisen potilasta hoitavan ammattilaisen
on tiedettävä, mistä potilasta
koskevat ajantasaiset tiedot
löytyvät.
Aiemman työnjaon mukaan
lääkäri määrää lääkkeen ja
sairaanhoitaja antaa sen potilaalle. Tätä onkin yllättäen
ollut vaikea toteuttaa sähköiViikonl. 6
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 1. Ehdottomasti, toteaa Porista 11
vuotta sitten työn perässä Saloon muuttanut Niini.
Halikon vesitorni kiehtoo salolaistunutta naista upean näköalan takia.
? Luonto on Salon seudulla
todella kaunista. Puhelin 0200-71000
Avoinna ma-pe klo 8.00-14.00
sissä järjestelmissä.
? Ongelmia syntyy etenkin
siirtymävaiheessa, jos kaikki
eivät käytä uutta järjestelmää,
ja ajantasainen tieto ei näin
päivity. Matkoja
hia.sjoblom@sss.fi
Tuore europarlamentaarikko
Sari Essayah (kd.) oli vielä eilen illansuussa ilman poliittista
kotia uudessa työssään. Ennen
eurovaaleja näytti aika selvältä, että Essayah liittyy europarlamentissa EPP-ryhmään
(European People´s Party).
Samaan ryhmään kuuluvat
suomalaiskokoomuslaiset eivät ottaneetkaan Essayahia
avosylin vastaan omaan dele-
SALON SEUDUN SANOMAT
Sanomalehtien Liiton jäsen
7-päiväinen sanomalehti
LT-LEVIKKI 22.216 kpl
(LT-levikki 2008)
SSS sähköposti:
toimitus@sss.fi
JULKAISIJA
Salon Seudun Sanomat Oy
Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Puhelin: (02) 770 21 (vaihde)
TOIMITUS
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna: ma-pe klo 9.00-23.00,
la klo 14.45-23.00,
su klo 15.00-23.00
gaatioonsa. Yksittäisiä kiinnostavia kohteita
voisivat olla esimerkiksi Veturitalli tai Teijon retkeilyalue.
Myös mökkejä löytyy seudulta
paljon, Peisa kertoo.
Peisan henkilökohtainen suosikki on iltatori. Kuvio oli vaalien
aikana muuttunut. Ihmisiä on tullut
lisää, pohtii Antti Lehmusvirta.
Myös salolainen Kristian
Salonen on asunut Salossa koko ikänsä. Hän haki neuvotteluvaltuuksia puoluehallitukselta.
Ennen lopullista ratkaisua
käytiin vielä tarkistava puhelinkokous.
Räsänen kertoi neuvottelevansa suoraan EPP-ryhmän
johdon kanssa. Kymmenisen
minuuttia kestävä opastus on
lyhennetty versio normaalista
opastuksesta.
Ulkomaille suomalaiset tekivät toukokuussa 478 000
yöpymisen sisältänyttä vapaaajanmatkaa. Kokoomuksen
kanssa asia oli jo selvitetty.
. Esimerkiksi henkilökohtaisesta
terveyskertomuksesta voisi
katsoa omalta kotipäätteeltä
lääkkeensä, allergiansa ja rokotuksensa.
Telefax (02) 770 2222
Sähköposti:
ilmoitukset@sss.fi
Verkko-osoite:
www.sss.fi/ilmoitukset
Viikkomarkkinat
Puhelin 0600-91700
Puhelun hinta 2,98 ?/min +pvm
(sis. Ne, jotka
eivät sitoudu uudistuksiin,
väittävät potilasturvallisuuden
vaarantuvan, koska aika menee tietojärjestelmien opette- Someron ja Koski tl:n alueen
varhaisjakelut: Suomen Posti Oy,
Joensuuntie 5, Somero.
Puhelin 0200-71000
Avoinna ma-pe klo 8.00-14.00
ILMOITUSOSASTO
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna ma-pe klo 8.30-16.30,
ilmoitustilavaraukset ja valmiit
aineistot seuraavan päivän
lehteen viimeistään klo 14.00.
Puhelin (02) 770 2610
luun, sanoo Saranto.
Periaatteessa sähköinen järjestelmä voi kuitenkin tuoda
myös suurta helpotusta hoitotyöhön.
? On huikea etu, kun päästään eroon epäselvistä, käsinkirjoitetuista lipuista ja lapuista, sanoo Saranto.
Sähköiset menetelmät voivat
tulevaisuudessa avata mahdollisuuksia myös potilaille, jotka
haluavat pysyä tolkussa omien
terveystietojensa kanssa. Ennen vaaleja ohjelmiemme
linjaukset olivat täysin yhteensopivia. 22% alv)
PAINOPAIKKA:
Salon Lehtitehdas
ISSN 0782-5404
Salo 2009. Ne liittyvät linjauksiin,
Räsänen muotoili.
.
klo 6.00-12.00
- Uusimaa: Postin varhaisjakeluiden jakelupäivystys:
Puhelin 0200 30011(mpm/pvm)
Avoinna ma-pe klo 6.30-16.00
la klo 7.00-12.00
su klo 7.30-12.00
JAKELUTIEDUSTELUT
- Salon alueen varhaisjakelut:
Suomen Posti Oy, PL 4711,
Salo. Viimeistään siihen mennessä parlamentaarikkojen
pitäisi tietää, kenen joukoissa
seisovat.
Avoinna ma-pe klo 8.30-16.30
Puhelin (02) 770 2626
Telefax (02) 770 2222
tilaajapalvelu@sss.fi
Verkko-osoite:
www.sss.fi/tilaajapalvelu
Määräaikaistilaus
12 kk
6 kk
3 kk
1 kk
TILAUSHINNAT
1.12.2008 alkaen.
Jatkuva säästötilaus
12 kk:n maksuerä
6 kk:n maksuerä
3 kk:n maksuerä
215,00 ?
115,00 ?
60,00 ?
24,00 ?
Tilaukset toimitetaan force majeure- (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden
viivästykset, yms.) varauksin.
JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS
201,00 ?
103,00 ?
52,00 ?
- Postin varhaisjakelupäivystys
Puhelin: 0200 72822 (mpm/pvm)
Ark. EPP:ssä oli
rukattu sääntöjä niin, että sen
edustajilta edellytetään sekä
Lissabonin sopimuksen että
tiivistyvän yhdentymisen kannattamista.
EU-kriittisyydestään tunnettu Essayah ei sopinutkaan tähän joukkoon. Strömin
mukaan samankaltaisia opastuksia on tarkoitus tehdä noin
Tammisaaren Snappertunassa sijaitseviin linnanraunioihin voi jatkossa tutustua matkapuhelimen välityksellä.
Raaseporin linnan suuren salin alkuperäinen lattia on ajan myötä sortunut ja tilalle on rakennettu puiset portaat
ja lattia.
15 samankaltaiselle nähtävyydelle läntisen Uudenmaan alueella vuoteen 2011 mennessä.
? Opastuksien on myöhemmin tarkoitus kehittyä kuvien
ja äänen lataamiseen kännyk-
kään sekä lyhyiden videoleikkeiden katselemiseen internetin kautta.
Sari Essayahin euroryhmästä
väännettiin myöhään yöhön
Sähköisissä potilastiedoissa
on turvallisuusriskejä
Päivi Räsänen neuvotteli suoraan EPP-johdon kanssa
STT | SINIKKA SUOSALMI
SSS | Hia Sjöblom
YKSITYINENnPALVELEVA
ilmaismajoitusmatkoja omalle
mökille, sukulaisten tai tuttavien luokse tai matkalla käytettiin muuta ilmaista majoitusta.
Pikaopastus kuunneltavissa
kolmella eri kielellä
katri.henttonen@sss.fi
Tervetuloa!
tehtiin kahdeksan prosenttia
vähemmän kuin vastaavana
aikana vuosi sitten.
Tilastokeskuksen mukaan
yli 80 prosenttia matkoista oli
Raaseporin linnanraunioista saa opastuksen
puhelinsoitolla
????????????????
Koot 32-60
Ikä 14-99
Suomalaisten kotimaanmatkailu väheni alkukesän aikana.
Suomalaiset tekivät liki 2,2 miljoonaa vapaa-ajanmatkaa kotimaassa toukokuussa. Ensimmäisessä osassa
kerrotaan linnan historiasta,
toisessa osassa linnan asukkaista ja kolmannessa osassa
linnasta ennen ja nyt, hankkeen
johtaja Annette Ström kertoo.
Opastus on kuunneltavissa
aluksi kolmella kielellä: suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.
Palvelu maksaa normaalin kotimaan matkapuhelun hinnan.
Opastus linnanraunioista on
kesän pilottiprojekti. (STT)
käynyt Antti Lehmusvirta.
Orvokki Lehmusvirta puolestaan haluaisi näyttää vieraalleen Helisnummen kappelin ja
Uskelan kirkonmäen.
? Uskelan kirkonmäki on aina niin siisti ja hyvin hoidettu.
Lisäksi mäeltä löytyy sankarihauta, joka kiinnostaa varmasti ainakin vanhempia matkailijoita, Orvokki Lehmusvirta
pohtii.
Jo 58 vuotta naimisissa olleet
Lehmusvirrat kertovat viihtyneensä Salossa erinomaisesti.
? Kaupunki on toki aika lailla
muuttunut
Nyt on havaittu, että tekijät otetaankin uuteen käyttöön.
Tutkimus on julkaistu Science
Signaling -lehdessä tiistaina.
Löytöjen arvellaan vaikuttavan lääkekehitykseen ja syöpätutkimusten suuntaamiseen
tulevaisuudessa.
? Tutkimuksemme on hyvä
esimerkki, kuinka muuntautumiskykyinen syöpä on ja jaksaa
aina yllättää. Valvontamaksun suuruuteen vaikuttaa myyntipisteiden
lukumäärä.
Viimeistään tiistaina lupaa
hakeneet saavat jatkaa myyn-
tiä ainakin maaliskuun loppuun. Poliisi ei ole ottanut kantaa
lääkkeiden laatuun mutta on
sanonut, ettei kyse ole insu-
liinista. Jos nykyinen tyyli jatkuu, menetämme
paljon metsää. (STT)
Kaskeala puolusti
asevelvollisuutta
viimeisessäkin
puheessaan
Tutkija: Karjatilojen kaltaiset talot luksusasumisen uusin trendi
STT | MAUNU ANHAVA
Pauligin kahvisuvun riita perheen nimen käyttöoikeudesta
on kääntynyt päälaelleen Helsingin hovioikeudessa.
Oikeus päätti tiistaina, etteivät sukuyhtiöstä irtautuneen
Robert Pauligin yhtiöt saa
vastedes käyttää The Robert
Paulig Coffee Family Productstai Robert Paulig -tunnuksia
isoilla kirjaimilla kirjoitettuina.
Hovioikeuden mukaan tunnusten käyttö on harhaanjohtavaa ja loukkaa Paulig-yhtiöiden Suomessa rekisteröimiä
tavaramerkkejä.
Robert Paulig tulkitsee hovioikeuden päätöstä niin, että
hän saa edelleen käyttää nimikirjoitustaan ja muotoilua by
Robert Paulig tavallisilla painokirjaimilla.
? Minua ei häiritse se, jos kirjoitan vaikkapa Coffee Family
Products by Robert Paulig. (STT). Se on hyvä kysymys, Savolainen pohtii.
Puolustusvoimain komentaja
Juhani Kaskeala piti tiistaina todennäköisesti viimeisen
julkisen puheensa ennen eläkkeelle siirtymistä. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 1. (STT)
? Kun ihmiset haluavat tehdä
kodin seinien sisällä yhä enemmän asioita, se ruokkii tilan
tarpeen kasvua. Oikeus katsoi toissa vuonna, etteivät sukuyhtiöt voi kieltää tunnusten
käyttöä.
Se langetti sukuyhtiöiden
maksettavaksi Robert Pauligin
26 000 euron oikeuskulut.
Robert Paulig ei vielä tiistaina osannut sanoa, aikooko hän
valittaa hovioikeuden tuomiosta. heinäkuuta 2009
Uutiset
Helsinkiläista hoitajaa epäillään
viiden vanhuksen murhasta
Poliisi tutkii myös
kahdeksaa murhan yritystä
Helsinkiläiseen perushoitajaan
liittyvät rikosepäilyt ovat laajentuneet. Kuntiin on saapunut kirjallisia hakemuksia,
jotka eivät ole vielä kirjautuneet Valviran tietoihin.
7
tä kotitalouksilla on koko ajan
yhä enemmän käytettävissä
olevia tuloja.
? Omistusasumisen määrä on
historiallisesti Suomessa ollut
suhteellisen korkea. Ilta-Sanomat kertoi
toukokuussa, että ainakin osa
niistä olisi huumausaineeksi
luokiteltuja ja että joukossa olisi rauhoittavia.
Tuomio ei
katkaissut uraa
Hoitaja on tuomittu uransa
aikana rikoksista, mutta hän
on silti saanut jatkaa työssään
vanhusten parissa.
Kolme vuotta sitten hoitaja
sai sakkoja muun muassa lääk-
keiden varastamisesta työpaikaltaan sairaala Mehiläisestä.
Viime vuonna hän sytytti tulipalon Meilahden sairaalan
hississä ja sai tuomion tuhotyöstä.
Helsingin käräjäoikeuden
laamannin Eero Takkusen
mukaan työssä tapahtuneesta
lääkevarkaudesta olisi pitänyt
ilmoittaa hoitoalan työntekijöitä valvovalle viranomaiselle.
Näin ei kuitenkaan tapahtunut, vaan Valvira sai tiedon tapauksesta vasta vuonna 2009.
Laamanni totesi taannoin
oikeusministeriölle osoittamassaan kirjeessä, että syynä
katkokseen tiedonkulussa oli
inhimillinen erehdys.
Tuorein oikeusjuttu on toukokuulta, jolloin hoitaja tuomittiin Helsingin käräjäoikeudessa potilaansa korujen varastamisesta.
Viiden kuukauden ehdollinen
vankeustuomio tuli törkeästä
varkaudesta. Amiraali ylisti voimallisesti
yleistä asevelvollisuutta.
? Tehokkaasta ja edullisesta
suomalaiskansallisesta puolustusratkaisusta ei ole järkevää
luopua vain sillä perusteella,
että asevelvollisuudesta on luovuttu useissa muissa Euroopan
maissa, Kaskeala painotti Mikkelissä tiistaina.
Yleistä asevelvollisuutta koskevaa keskustelua on vilkastuttanut Ruotsin äskettäinen
päätös ammattiarmeijaan siir-
tymisestä.
Kaskealan mukaan yleinen
asevelvollisuus takaa ammattiarmeijaa laadukkaammat joukot, sillä reserviläiset tuovat
arvokasta siviiliosaamista ja
ammattitaitoa.
? Mitä korkeampaa teknologiaa Puolustusvoimat hankkii
käyttöönsä, sitä enemmän tarvitaan reserviläisten korkeatasoista erityisosaamista, Kaskeala huomautti.
Komentajan mukaan yleinen
asevelvollisuus on kustannustehokas ratkaisu, minkä vuoksi myös uutta puolustusmateriaalia pystytään hankkimaan
riittävästi. Meillä on
jo pitkään ollut paljon sellaisia
ihmisiä, jotka kuluttavat miettien jälleenmyyntiarvoa ja arvon säilyvyyttä.
Hajautuva kaupunkirakenne
kuormittaa ympäristöä etenkin
liikennemäärien kasvun takia.
Uudenmaan maakuntajohtajan
Ossi Savolaisen mukaan yhtenä syynä kaupunkirakenteen
hajoamiselle on, että kunnat
kilpailevat monesti asunto- ja
työpaikkarakentamisella rahakkaista veronmaksajista.
Kun kunnat himoitsevat
vaikkapa suuria kauppakeskuksia piittaamatta maakuntakaavoista, aluesuunnittelusta puuttuu yhtenäisyyttä.
Lisäksi useat kunnat kauppaa-
vat tontteja huippuedullisesti
houkutellakseen alueelle uusia
asukkaita.
? Jos ajatellaan maakuntakaavaamme, lähtökohtana on,
että ensin tiivistetään, täydennetään, hyödynnetään olemassa olevia asioita ja sitten vasta
rakennetaan uutta. Se
on aivan sama. Rikosylikomisario Juha
Rautaheimo Helsingin poliisista kertoo, että nainen kiistää
syyllistyneensä rikoksiin.
Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet vuosina 2004?2009. Tutkinnan aikana on muun muassa avattu hauta Hietaniemen
hautausmaalla, jotta saataisiin
tietoa vainajassa olevista lääkkeistä.
Hoitajan kotoa löytyi viime
talvena kassikaupalla lääkkeitä. Tiistaina kerrottiin,
että häntä epäillään nyt jo kahdeksasta murhan yrityksestä.
Lisäksi joitakin epäselviä tapauksia on yhä poliisin selvittelyn alla. Auto tekee
ilmastolle pahaa, mutta puu
tekee hyvää, Kauppi selventää.
Metsät ovat tärkeä osa ilmastonsuojelua, sillä ne imevät hiilidioksidia ilmakehästä. Tämä johtuu siitä, et-
Urpilainen haluaa
Suomen puhuvan
aseidenriisunnasta
SDP:n puheenjohtaja Jutta
Urpilainen kaipaa Suomelta
jämäkämpää otetta aseidenriisunnassa.
Urpilaisen mukaan Suomi
ui vastavirtaan lisätessään
puolustusmenoja samaan aikaan kun muu maailma pohtii
turvallisuuden vahvistamista
aseidenriisunnan avulla.
? Suomessa on ilmeinen tyhjiö asevalvontaa ja -riisuntaa
koskevassa keskustelussa.
Tämä tyhjiö tulee nyt täyttää,
Urpilainen penäsi Mikkelissä
tiistaina.
Urpilainen kaivoi samalla
esiin myös moitteet turvallisuus- ja puolustuspoliittisen
selonteon linjauksista.
Oppositiojohtaja on suivaantunut siitä, että hallitus esittää huonossa taloustilanteessa
kahden prosentin vuotuista
tasokorotusta puolustusmäärärahoihin.
Urpilaisen mukaan kallistuvan aseteknologian kustannuksia voisi säästää tekemällä
yhteisiä hankintoja muiden
Pohjoismaiden ja muun Euroopan kanssa. Muun muassa Euroopassa,
Yhdysvalloissa ja Kiinassa
puuston määrä lisääntyy.
Tropiikin metsät ovat kuitenkin suuri haaste. Kauppiaiden tuli hakea tupakalle
myyntilupaa viimeistään tiistaina.
Tiistaina iltapäivään mennessä lupahakemuksia oli saapunut runsaat kymmenentuhatta, kertoi sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto
Valvira.
Lakia valmisteltaessa arvioitiin, että tupakkaa myytiin
30 000?40 000 paikassa.
? Hakemuksia on kyllä tullut odotettua vähemmän, kun
arvio oli niin korkea, sanoo ylitarkastaja Johanna HaapalaMrena.
Haapala-Mrena arveli hakemuksia kertyvän kaikkiaan
10 000?15 000. (STT)
Tarjoilija Inkatuuli Heikkinen täyttää tupakkahyllyä helsinkiläisravintoiloissa. Tupakanmyynnin muuttuminen luvanvaraiseksi karsi savukkeet
paikoista, joista tupakkaa ostetaan vain harvoin.
? Ruokapaikat myivät tupakkaa kovin vähän, ja lupamaksujen jälkeen se saattaisi
olla tappiollista, sanoo matkailu- ja ravintola-alan edunvalvojajärjestö MaRan varatoimitusjohtaja Veli-Matti
Aittoniemi.
Aittoniemi arvioi, että tupakanmyynnin jätti satoja tai jopa tuhat alan yritystä.
? Jos pienet ruokaravintolat
sen jättävät, lukumäärä kasvaa isoksi.
Luvan vaatimisen tarkoituksena on, että alaikäisten laiton
tupakanosto vaikeutuisi. Tiistaina julkistettiin
Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan
maakuntien arkkitehtuuripoliittinen ohjelma, johon on
koottu tavoitteita rakennetun
ympäristön kehitykselle.
Halava pitää kuitenkin selvänä, että ensi vuosikymmenellä
etenkin omakoti- ja pientaloasumisen suosio kasvaa entisestään. Aihe oli tuttu. Syöpähoidossa on
ollut suurimpana ongelmana,
ettei etäpesäkkeitä ole kyetty
tarpeeksi hyvin hoitamaan,
Ivaska sanoo. Monista ravintoloista ei enää huomenna saa ostettua savukkeita.
Tutkija korvaisi haitalliset materiaalit nopeuttamalla talousmetsien kasvua
Ilmastonsuojelu Suomessa paranisi, kun puu kiertäisi nykyistä nopeammin metsistä
rakennuskäyttöön. Kaupin
mukaan keinoja ovat huolellisempi taimien istuttaminen ja
nuorten metsien tarkempi hoitaminen.
Vastapainona professori toivoo perustettavan luonnonsuojelualueita, joilla olisi runsaasti
sekä eläviä että kuolleita puita.
Kauppi kuvaa metsiä ilmastonsuojelussa ?luonnon auttavaksi kädeksi?.
Robert
Paulig:
Ei tulossa
suuria
muutoksia
VTT:n ja Turun yliopiston tutkimusryhmä on löytänyt keuhkosyövistä mekanismin, jota
syöpäsolu käyttää levitessään
elimistöön etäpesäkkeinä.
Yhteistyössä Heidelbergin yliopiston kanssa tehdyssä tutkimuksessa on löytynyt syöpien
leviämistä säätelevä tekijä.
Tutkijat kykenevät nyt soluviljelyolosuhteissa estämään
syöpäsolujen liikettä.
Tutkimusryhmää johtanut
professori Johanna Ivaska
sanoo, että löytö on merkittävä,
koska sen perusteella voi olla
mahdollista kehittää uusia syöpää torjuvia lääkkeitä.
Uudet löydöt ovat aiempien
käsitysten vastaisia.
Puurakentaminen tekee ilmastolle hyvää
STT | IIRO-PEKKA AIROLA
Pauligin sukuyhtiöt
voittivat
nimikiistan
Turkulaistutkijat
löysivät uutta tietoa
syövän leviämisestä
Lupahakemuksia
runsaat 10 000
Tupakanmyynti muuttui luvanvaraiseksi lailla, joka astui
voimaan huhtikuussa. Kauppiaan täytyy lupaa hakiessaan
kertoa, miten hän huolehtii
ikärajan valvomisesta.
Luvanvaraisuudella yritetään
myös vähentää tupakointia sekä estää laittomasti maahantuotujen tupakkatuotteiden levitys laillisten jakelukanavien
kautta.
Kunnat perivät myyntiluvista
maksun. (STT)
Ruokaravintolat sulkivat tupakkahyllyjään
Laki näyttää karsivan tupakan myyntipaikkoja odotettua reippaammin
Lehtikuva/Martti Kainulainen
STT | HETA LIEVONEN
Tupakka kuuluu keskiviikosta
alkaen enää harvan ruokaravintolan valikoimaan. Nämä Texasin osavaltiosta tutut karjatilojen kaltaiset kodit ovat luksusasumisen
uusin trendi Suomessa ainakin,
jos on uskominen tulevaisuuden tutkija Ilkka Halavaa.
? Aiemmin luultiin, että syöpäsolut kulkeutuvat muihin kudoksiin menettäessään tekijät,
joilla ne sitoutuvat kasvaimen soluihin. Jos hakemus myöhästyi
takarajasta, tupakkaa ei saa
myydä ennen kuin kunta on
myöntänyt vähittäismyyntiluvan.
? Suomessa on noin kaksi
miljoona autoa, mutta noin 65
miljardia puuta. Helsingin
yliopiston ympäristötieteen
professori Pekka Kauppi lisäisi puurakentamista, koska
sillä korvattaisiin luonnolle
haitallisten materiaalien, kuten muovin, käyttöä.
Tähän päästäisiin, jos talousmetsät saataisiin kasvamaan
entistä nopeammin. Iäkkäät uhrit ovat
pääosin naisia, mutta joukossa
on myös miehiä.
Noin 60-vuotias perushoitaja
on ollut vangittuna keväästä
asti. Se lisää riskejä,
kuten kuivuutta, arvioi professori Wolfgang Cramer.
Saksalaisen Potsdamin ilmastovaikutuksen instituutin professori Cramer on yksi Helsingin kansainvälisen ekosysteemikonferenssin pääpuhujista.
Kaikkiaan Helsingissä on 400
tutkijaa 33 eri maasta.
STT/Pihla Lehmusjoki
Miltä tuntuisi asua upouudessa
omakotitalossa korkeiden muurien ympäröimänä niin jättimäisillä tiluksilla, ettei portilta
olisi suoraa näköyhteyttä kartanolle. Tupakkakauppiaiden
on maksettava kunnasta riippuen 100?200 euron suuruinen
kertaluonteinen summa sekä
vuosittainen valvontamaksu,
jonka suuruus on 50?150 euroa. Esimerkiksi
Brasiliassa ja Indonesiassa
paljon pitäisi muuttua, ettei sademetsää menetettäisi.
? Tilanteen siellä pitäisi
muuttua hallitummaksi ja
suojelun parantua. Arkkityyppinä
Texas-talot symboloivat sitä,
että kaikki on suurempaa ja
että käytännöllinen nautinnollisuus on päällimmäisenä asiana, Halava maalailee.
Kaupunkikeskusten liepeille
on rakennettu viime vuosina
entistä enemmän unelmakämppiä, mutta nyt Etelä-Suo-
Hiilidioksidia imevät metsät ovat tärkeä osa ilmastonsuojelua.
messa yritetään suitsia hajaasutuksen hallitsematonta paisumista. Hoitaja on valittanut ratkaisusta, ja juttu on
menossa hoviin. Mutta miten kaikki kunnat saataisiin
sitoutumaan tämänkaltaiseen
toimintaan. Vaikka
maapallon hiilidioksidipäästöt
asukasta kohden kasvavat, metsien ja merien nielut imaisevat
niistä nykyisellään lähes puolet.
Kauppi toivoo, että metsien merkitys otetaan vahvasti
huomioon myös syksyllä Kööpenhaminassa järjestettävässä
ilmastokokouksessa.
? Asiaa voi ajatella jopa Suomen näkökulmasta: kun meidän metsäala on taloudellisissa
vaikeuksissa, metsien vahva
rooli ilmastosopimuksessa toisi tännekin piristystä, Kauppi
sanoo.
Iloinen uutinen on, että maailman metsäkato on hidastumas-
sa. Tämä aiheuttaa
hyvin vähän muutoksia, Robert
Paulig sanoi STT:lle.
Robert Pauligin yhtiöt muun
muassa valmistavat kahvia ja
teetä sekä pyörittävät Robert?s
Coffee -kahvilaketjua.
Coffeelings ja Contest joutuvat maksamaan tavaramerkkioikeuden ja toiminimioikeuden
loukkauksesta kahvisuvun yhtiöille nimellisen korvauksen.
Lisäksi niiden ja Gilvarian pitää maksaa vastapuolen lähes
200 000 euron oikeuskulut.
Oikeus määräsi myös hävitettäviksi yhtiöiden hallussa olevat tuotepakkaukset, liikeasiakirjat ja mainosmateriaalit,
joissa käytetään sukuyhtiöiden
oikeuksia loukkaavia tunnuksia.
Robert Pauligin mukaan tällaisia pakkauksia on vain hyvin vähän.
Sukuyhtiöiden kanne ei menestynyt aiemmin Helsingin
käräjäoikeudessa. Poliisi epäilee hoitajaa viiden hoidossaan olleen
vanhuksen murhaamisesta
lääkkeillä
(STT)
Altia
irtisanoo 14
Alkoholijuomien valmistaja
Altia irtisanoo 14 työntekijää. Se
ei kata tuotantokustannuksia,
kuten muun muassa rehu- ja
poikaskuluja.
Mannisen mukaan esimerkiksi A-luokan häkkimunan
hinta on nyt 82?83 senttiä
munakiloa kohti, mikä on noin
kymmeneksen vähemmän kuin
vuosi sitten.
. Kalleimmillaan
öljyn hinta kävi 147 dollarissa
tynnyriltä. Työtilanne on erittäin hyvä. Vaaditut
liikennemaksut olivat noin
kaksi miljoonaa euroa.
Vantaan käräjäoikeus
hylkäsi vaatimukset viime
vuonna. Yhtiö tiedotti tiistaina,
että yt-neuvottelut Suomentoiminnoissa on saatu päätökseen.
Altia selvisi ennakoitua
pienemmillä vähennyksillä.
Yhtiö ilmoitti toukokuussa,
että henkilöstövähennykset
voivat koskea 80:tä henkilöä.
Neuvotteluiden piirissä oli
yli 650 henkilöä Rajamäen ja
Koskenkorvan tehtailla sekä
Helsingin pääkonttorissa.
Altian mukaan merkittävä
osa säästötavoitteesta voidaan toteuttaa muilla kuin
henkilöstöön kohdistuvilla
kustannussäästöillä. Vanhat häkit olivat huomattavasti pienempiä. Ennusteeni
on, että lähivuosina suuria yksiköitä tulee enemmän ja osa
pienistä tippuu pelistä pois.
Mannisen mukaan kananmu-
nien tuotanto tuskin kuitenkaan merkittävästi vähenee,
sillä isojen yksiköiden tuotantomäärät korvaavat suurelta
osin lopettajien jättämän aukon.
Viime vuonna Suomessa tuotettiin noin 58 miljoonaa kiloa
kananmunia. EU-maiden
yhdenmukaistetulla kuluttajahintaindeksillä mitattuna
kuluttajahinnat nousivat 1,5
prosenttia eli selvästi koko euroaluetta nopeammin.
Useissa maissa inflaatio pysyi
suhteellisen nopeana yleisestä
hidastumisesta huolimatta.
Norjan kuluttajahinnat nousivat 3,0 prosenttia, Australian
2,5 prosenttia ja Britannian
2,2 prosenttia. Ensi vuonna määrän ennakoidaan kasvavan edelleen noin 4 000:een.
Suomessa ei kuitenkaan
taota ennätyksiä kuten monissa muissa maissa. Heistä 17 suhtautuu kielteisesti Lindénin
ehdotukseen.
Edustajat korostavat Ylen
olevan julkisen palvelun laitos, jota tulee valvoa kansan
valitsemat edustajat. Se
eroaa aiemmista häkeistä kokonsa puolesta.
Uudesta, EU-direktiivin mukaisesta häkistä pitää löytyä
myös virikkeitä, kuten pesä,
orret, kynsiviilat ja kuopsutustila.
. Myös kaikki
virikeosat kuuluvat direktiiviin. (STT). Tänä vuonna
määrän arvioidaan tippuvan
54 miljoonaan kiloon.
Salmonellasta
kallis lasku
Manninen sanoo, että kananmunantuotanto on vähentynyt
alkuvuonna noin kahdeksan
prosenttia. Määrä on noin 33
prosenttia enemmän kuin viime vuoden tammi-toukokuun
aikana.
Suomessa konkurssien määrä
kasvaa Euler Hermesin mukaan hieman hitaammin kuin
euromaissa keskimäärin.
Taantuma koettelee tällä hetkellä kovimmin hongkongilaisia ja hollantilaisia yrityksiä.
Euler Hermes arvioi, että konkurssit lisääntyvät tänä vuonna Hongkongissa ja Hollannissa yli 70 prosentin vauhtia.
Myös Norjassa, Espanjassa,
Isossa-Britanniassa, Irlannissa, Slovakiassa ja Latviassa
konkurssiin ajautuvien yritysten määrän ennustetaan
lisääntyvän 50 prosenttia tai
enemmän tänä vuonna.
Sen sijaan Yhdysvalloissa
maksukyvyttömyyteen ajautuvien yritysten määrän kasvun
ennakoidaan kääntyvän hienoiseen laskuun tänä vuonna.
Suomessa konkurssitilastoa
synkistävät etenkin rakennusyhtiöt. (STT)
Nivalaan nousee
biopolttoaineilla
toimiva
voimalaitos
Vapor Finland rakentaa Nivalaan bio- ja kierrätyspolttoaineilla toimivan voimalaitoksen. Päivän lainaus
Myös näihin tarvitaan standardit, kiitos!
Kaikkiin kännyköihin kelpaa kohta yksi laturi, kun
Eu-viranomaiset ja kännykkävalmistajat pääsivät sopuun laturistandardista. Niissä on kaikki, mitä uudessa direktiivissä vaaditaan.
Jokaiselle kanalle on enemmän
tilaa. Rehusiilojen menekki on
pysynyt samana vuosikaudet,
joten niilläkin on kysyntää.
Maanviljelyssä lama ei näy.
Ihmisten on kuitenkin pakko
syödä, hän tiivistää.
Tuominen on samaa mieltä.
Hänen mukaansa lama tuntuu
myös maataloudessa, muttei
samalla tavalla kuin muilla
aloilla.
Heikki Tuominen itse aikoo
jatkaa munien tuottamista.
Kanapaikat jopa lisääntyvät
uusien virikehäkkien ansiosta.
. Niitä on kodeissa kymmeniä
erilaisia, eivätkä ne toimi ristiin. Irlannin kuluttajahinnat laskivat toukokuussa kuluttajahintaindeksillä
mitattuna 4,7 prosenttia ja
yhdenmukaistetulla indeksillä mitattuna 1,7 prosenttia.
Yhdysvaltain kuluttajahinnat
laskivat 1,4 prosenttia ja Japanin ja Sveitsin1,1 prosenttia.
Hintataso laski myös Portugalissa, Espanjassa, Ranskassa ja
Belgiassa.
Suomen kuluttajahinnat pysyivät kuluttajahintaindeksillä
mitattuna toukokuussa edellisvuoden tasolla. Olen ollut alalla
jo kymmenen vuotta ja aion jatkaa direktiivistä huolimatta.
Lukuisat kanatilat kärsivät
heikosta taloudellisesta tilanteesta. Euromaiden inflaatio hidastui jo toukokuussa
nollille.
Myös teollisuusmaiden inflaatio hidastui OECD:n mukaan nollaan toukokuussa.
Yhdysvaltain ja Japanin kuluttajahinnat laskivat runsaan
prosentin vuotta aiemmasta.
Inflaation hidastuminen johtui
energian hinnan voimakkaasta laskusta vuoden takaisista
huippulukemista.
Kuluttajahintojen lasku jatkuu todennäköisesti vielä muutaman kuukauden ajan. Elämme jännittäviä hetkiä.
Munantuottajien pitää tehdä
päätös siitä, investoivatko ne
vai lopettavatko. On ihan
kannattamatonta hommaa, jos
kustannukset ovat suuremmat,
kuin mitä tuottajalle jää käteen, Manninen toteaa.
Tuottajien lompakkoa rasittaa
myös EU:n niin sanottu häkkidirektiivi. (SSS)
SSS | OONA STÅHLSTRÖM
Vuonna 2012 voimaan tuleva
kanahäkkejä koskeva direktiivi työllistää koskelaista Triotec
Oy:tä.
Vanhat häkit on vaihdettava
uusiin häkkeihin, joissa kanapaikkojen määrä on maksimoitu kanojen hyvinvointia unohtamatta.
. Kaikki muutkin laturit yhteensopiviksi.
4.. Syynä
on viime vuoden vertailulukujen korkeus. Tuottajille häkki-investoinnit tietävät lisämenoja.
tuotannon laskun vauhdittaja.
. Langattomat verkot esimerkisi bluetoothiin,
3G:hen ja vaikka mihin.
5.. 1990-luvun
lama oli Suomessa niin syvä ja
poikkeuksellinen, että konkurssien määrä jää noin puoleen
huippuvuoden 1993 luvusta.
2006
2007
2008
2009
STT, lähde: Tilastokeskus
Hermesistä.
Tilastokeskus kertoo, että toukokuuhun mennessä pantiin
vireille lähes 1 460 konkurssia
Suomessa. Hinta oli reaalisesti korkeampi kuin kertaakaan
aiemmin.
Teollisuusmaiden kulutta-
Alhainen tuottajahinta, salmonella ja investoinnit
rasittavat munantuottajien kukkaroa
SSS | Annina Vainio
10.44
STT | HEIKKI KARKKOLAINEN
Monta kanatilaa kiusaa heikko taloudellinen tilanne
annina.vainio@sss.fi
-1,90%
Euribor
12 kk 1.504
3 kk 1.099
Kuvat: SSS/Marko Mattila
Heikki Tuominen
on vaihtanut tilalleen
uudet virikehäkit
5607.68
Nokia Oyj
Uusi kanaladirektiivi tuo työtä
koskelaiselle häkkivalmistajalle
oona.stahlstrom@sss.fi
PÄIVÄN LUVUT
SSS/Marko Mattila
200
150
Hitaammin kuin
keskimäärin
100
500
Euler Hermesin Suomea koskeva arvio on 32 prosenttia.
Yhtiö ennakoi, että Suomessa
ajautuu tänä vuonna vararikkoon tai yrityssaneeraukseen
noin 3 800 yritystä. (STT)
Pekkarinen
ottaisi rohkeasti
lisää valtionvelkaa
Elinkeinoministeri Mauri
Pekkarinen (kesk.) varoittaa, että talous voi taantua
vielä ennakoitua enemmän.
Pekkarinen toteaa tiistain
Turun Sanomissa ja VäliSuomen sanomalehdissä,
että hallituksella on oltava
rohkeutta ottaa lisää velkaa,
jos työttömyys kasvaa 11 prosenttiin.
Elinkeinoministeri olisi valmis nostamaan Suomen velkaantumisasteen 68 prosenttiin bruttokansantuotteesta,
mikä on yli viime laman tason.
Elvyttäminen ja työttömyyden torjuminen tulee Pekkarisen mukaan halvemmaksi
kuin työttömyyden hoitaminen. Inflaatiovauhti hidastui puoli prosenttiyksikköä huhtikuusta. Se on todella vähän. Liian alhainen kananmunien tuottajahinta, salmonella ja kalliit investoinnit
tekevät ison loven munantuottajien kukkaroon.
Asiantuntija Marjukka
Manninen Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitosta
(MTK) kertoo, että moni tuottaja pohtii lopettamista heikon
kannattavuuden vuoksi.
Yksi iso syy ongelmien takana on matala tuottajahinta. Direktiivi määrää, miten
paljon tilaa yhtä kanaa kohden
häkissä pitää olla. 8
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 1. Häkkirivienväli pitää olla
90 cm, kertoo Rita Paavola.
Heikki Tuominen on hankkinut omalle tilalleen Somerolle uudet virikehäkit ja on niihin
erittäin tyytyväinen.
. Virikehäkit ovat lähes viisi kertaa
pidempiä ja kaksi kertaa syvempiä.
Rita Paavola kertoo, että kysyntä on tällä hetkellä suurinta
koko Triotec Oy:n lähihistorian
aikana. Islannin inflaatio pysyi toukokuussa lähes 12
prosentin vauhdissa.
Lyhyet
Virikehäkeistä löytyvät kuopsutustilat, pesät, orret ja kynsiviilat. Kierrätyspolttoaineina Nivalassa
käytetään pääasiallisesti
metsähaketta, jyrsinturvetta
ja purkupuuta. Laitoksen
konepajatyöt tehdään Nivalassa Vaporin konepajalla.
Voimalaitoksen toiminta
perustuu energiatehokkaaseen leijupetitekniikkaan,
joka mahdollistaa laajan uusiutuvien ja kotimaisten polttoaineiden valikoiman. Osaltaan kehityksen selittää se, että untuvikkoja tuotettiin viime vuonna aiempaa vähemmän. MTK:n linja on, että saneerauslaskut ja
tuotannon menetykset tulee
korvata tuottajille täysimääräisesti. Tilastokeskuksen mukaan Suomessa pantiin tammitoukokuussa vireille kolmanneksen enemmän konkursseja
kuin vuosi sitten.
Saksalaiseen Allianz-vakuutusjättiin kuuluva luottovakuutusyhtiö Euler Hermes arvioi
puolestaan, että konkurssien
määrä kasvaa tänä vuonna 35
prosenttia maailmanlaajuisesti.
? Maailmantalous on sukeltanut syvemmälle kuin osasimme ennakoida. Samanlaiset muistikortit kaikkiin muistikortteja
vaativiin laitteisiin.
3.. Kaukosäätimet. Energia halpeni
toukokuussa 16,2 prosenttia ja
elintarvikkeet kallistuivat 2,7
prosenttia.
Voimakkainta deflaatio eli
yleisen hintatason lasku oli
Irlannissa. (STT)
Kansanedustajat
säilyttäisivät Ylen
hallintoneuvoston
Kansanedustajat tyrmäävät
viestintäministeri Suvi Lindénin (kok.) pohdinnat Ylen
hallintoneuvoston lakkauttamisesta.
Lindén esitti maanantaina
sanomalehti Kalevan haastattelussa, että hallintoneuvosto voitaisiin korvata ulkopuolisella valvonnalla.
Lehti tavoitti hallintoneuvoston 21 kansanedustajajäsenestä 19. Salmonella vaikuttaa tuotantoon pitkään, koska mukana oli muutamia isoja tiloja.
Lisäksi tuotannosta tulee normaalia epätasaisempaa.
Alkuvuoden salmonellakohu
on sekin syönyt tuottajien euroja.
. Yleiskaukosäätimet
eivät ole käyttökelpoisia, sillä niissä on keskimäärin
OMX Helsinki
200 nappulaa.
2.. 20 megawatin laitos
tuottaa ensi vuoden lopussa
sekä lämpöä että sähköä Nivalan Kaukolämmölle.
Tilauksen arvo on nion 16
miljoonaa euroa. heinäkuuta 2009
Talous
n Taloustoimitus
Suvi Kulla (02) 7702 328
Mikko Nurmisto (02) 7702 317
Vinkkaa
uutinen!
talous@sss.fi
. Raakaöljyn hinnan nousu taittui vasta viime
heinäkuussa. Peliohjaimet, jotka pelaavat kaikkien pelikonsoleiden kanssa. Tuottajahintaa pitäisikin
nostaa, jotta munantuottajilla
olisi varaa tehdä tällaisia in-
Triotec Oy:n tuotepäällikkö Kari Nummilahti esittelee uusia virikehäkkejä.
vestointeja, Manninen vaatii.
Hänen mukaansa alhainen
tuottajahinta johtuu ylituotannosta ja pakkaamojen kovasta
kilpailusta.
?Pienet tippuvat
pelistä pois?
Jopa kolmannes munatiloista
saattaa lopettaa vuoteen 2012
mennessä. Saneeraukset ovat tosi kalliita toimenpiteitä. Kauppalehden siteeraama
PC World vaatii standardeja myös seuraaviin laitteisiin:
1.. Manninen korostaa,
että kyseessä on vain arvio.
Nyt päätoimisesti kananmunia
tuottavia tiloja on noin 600.
. Salmonella
on kuitenkin yksi merkittävä
Konkurssien määrä kasvaa
Vireille pannut konkurssit
tammi-toukokuussa 2006?2009
tammi
helmi
maalis
huhti
toukokuu
400 kpl
350
8
7
6
5
4
3
2
1
0
tuhatta
Konkurssit yhteensä
88 90 92 94 96 98 00 02 04 06 08
300
250
STT | ANTTI AUTIO
Maailmanlaajuinen taantuma
kaataa yrityksiä kiihtyvään
tahtiin. Osa vähennystarpeesta hoidetaan
eläköitymisten kautta. Nyt meillä on 8 000 kanapaikkaa, joka on hieman entistä enemmän. Käsillä oleva
taantuma on globaalisti pahin
sitten toisen maailmansodan.
Tämä näkyy myös konkurssitilastoissa, joissa saavutetaan
ennätyslukuja useissa maissa
tänä vuonna, ennustaa maajohtaja Timo Nisumaa Euler
-0,006 %
-0,009%
Kuluttajahinnat
laskivat euroaikana
ensimmäisen kerran
OECD-maiden
inflaatio
pysähtyi
toukokuussa
jahinnat nousivat toukokuussa vain 0,1 prosenttia, kertoi
OECD tiistaina. Eurostatin tiistaina
julkistaman pikaennakon mukaan euromaiden kuluttajahinnat laskivat keskimäärin
0,1 prosenttia. Yritykseen on jopa palkattu viisi uutta työntekijää.
. Meillä ei ole tällä hetkellä
lamasta tietoakaan. Ilman
energiaa ja elintarvikkeita
kuluttajahinnat nousivat 1,7
prosenttia. Tehtävä on vakuutusyhtiöiden sekä Rehuraision,
josta salmonella oli peräisin,
Manninen linjaa.
Taantuma niittää yrityksiä kiihtyvään tahtiin
Konkurssien määrä
lisääntynyt
kolmanneksella
vuoden aikana
-2,88%
Euroalueen kuluttajahinnat
laskivat kesäkuussa ensimmäisen kerran yhteisvaluutan
aikana. Tilastokeskuksen mukaan rakennusalalla pantiin
alkuvuoden aikana vireille 351
konkurssia.
Konkurssiin haetuissa yrityksissä työskenteli kaikkiaan yli
6 400 henkeä, mikä on yli 2000
enemmän kuin vuosi sitten.
Viranomaisille
voitto Flying Finn
-kiistassa
Ilmailuviranomaiset voittivat kiistan halpalentoyhtiö
Flying Finnin vuokrakoneista myös hovioikeudessa.
Helsingin hovioikeus hylkäsi
tiistaina kahden ulkomaisen
yhtiön kanteet, joissa vaadittiin Ilmailulaitokselta ja Ilmailuhallinnolta miljoonien
eurojen korvauksia.
Kiista liittyy Flying Finnin
konkurssiin vuonna 2004.
Jupakassa oli kyse muun
muassa siitä, että Caymansaarille rekisteröityjen yhtiöiden piti maksaa Flying Finniltä rästiin jääneitä maksuja, jotta saivat koneensa pois
Helsinki-Vantaalta. Kaikki
vanhanmalliset kanahäkit on
vaihdettava EU-direktiivien
mukaisiin joulukuun 2011 loppuun mennessä, kertoo Triotec Oy:n toimitusjohtaja Rita
Paavola.
Triotec Oy:n tuotepäällikön
Kari Nummilahden mukaan
kyseinen häkki on ensimmäinen isompi häkki, jonka yhteen
osastoon mahtuu 25 kanaa. Koska vuoden 2012
alusta lähtien kananmunia ei
saa enää tuottaa perinteisissä
häkkikanaloissa, pitää monen
tilan vaihtaa tuotantomuotoaan.
Virikehäkkeihin tai lattiatuotantoon siirtyminen taas vaatii
kalliita investointeja.
Kuolonuhrien määrän pelättiin
edelleen nousevan raivaustöiden edetessä.
Suurin osa turman uhreista
oli lähialueen asukkaita.
? Kuulin räjähdyksen, ja menin ulos. Airbus
on ilmoittanut lähettävänsä
asiantuntijansa Komoreille
selvittämään turman syytä.
Komorien saariryhmä sijaitsee
Afrikan itärannikolla Madagaskarin ja Mosambikin välissä.
Lehtikuva / AFP Photo / Str
Suurin osa uhreista oli
radanvarren asukkaita
Pohjois-Italian tuhoisan säiliöjunaturman syy oli tiistai-iltana yhä mysteeri.
Ainakin 13 ihmistä kuoli ja
kymmeniä loukkaantui, kun
nestekaasua kuljettanut juna
suistui raiteilta ja räjähti lähellä Viareggion kaupunkia.
Kiskoilta kaatuneista vaunuista pääsi vuotamaan nestekaasua, joka räjähti silmänräpäyksessä.
Kovalla kuumuudella raivonnut tulimeri runteli kymmeniä
lähellä olevia taloja.
Ainakin kaksi rakennusta
romahti kokonaan, ja lukuisat
kadunvarren autot syttyivät
tuleen.
Turman syy oli hämärän peitossa. Kelaa! Kestävä kulutus ja elämänlaatu -hanke ja MINWA-hanke/Valonia. Zelaya suunnittelee matkaavansa Hondurasiin
torstaina.
Armeija kaappasi Hondurasissa vallan sunnuntaina, ja
presidentti Zelaya pakotettiin
maanpakoon Costa Ricaan.
Muun muassa YK, Yhdysvallat
ja Amerikan maiden järjestö
OAS ovat vaatineet Zelayan
palauttamista valtaan. Vielä tiistai-iltana alue
oli tiukkaan eristetty.
Satojen palomiesten työtä
vaikeutti pelko siitä, että use-
YK:n yleiskokous
vaati Zelayan
palauttamista
virkaansa
YK:n yleiskokous vaati tiistaina Hondurasin syrjäytetyn
presidentin Manuel Zelayan
välitöntä palauttamista virkaansa.
Vaatimus esitettiin hieman
ennen Zelayan puhetta yleiskokouksen kriisi-istunnossa.
Yleiskokous kehotti jäsenmaitaan myös tunnustamaan vain
ja ainoastaan Zelayan hallituksen.
Hondurasin syrjäytetty presidentti Manuel Zelaya aikoo
palata takaisin kotiin haastamaan vallan kaapanneet sotilaat.
Säiliöjunan räjähdys tappoi ainakin 13 Italiassa
VIAREGGIO | STT?AFP?Reuters
kointikieltoa tukee 77 prosenttia eurooppalaisista ja baarien savuttomuutta 61 prosenttia kansalaisista.
Komission mukaan savulta suojautumiselle on tarvetta, koska tupakka on
EU:n suurin yksittäinen ennenaikaisten
kuolemien ja sairastumisten aiheuttaja.
(STT)
NEW YORK | STT?Reuters?AFP
Moroni/Pariisi | STT?AFP?DPA?Reuters
Jemeniläisen matkustajakoneen mereensyöksystä on viranomaisten mukaan selvinnyt hengissä 14-vuotias tyttö.
Muista eloonjääneistä ei ollut
tiistai-iltana tietoa.
Pelastunut tyttö voi tiistaiiltana hyvin. Irakin
hallitus ja kurdit kiistelevät
Kirkukin hallinnasta. Merestä löydettiin
tiistaina joitakin ruumiita sekä
koneen kappaleita.
Matkustajista tiettävästi liki 70 oli ranskalaisia. Lisäksi
koneessa oli ainakin Komorien
kansalaisia. Ministeri
sanoi, että Airbusin asiantuntijat osallistuivat tarkastukseen,
joka oli kansainvälisten säännösten mukainen.
Airbusin mukaan turmakone
oli valmistettu vuonna 1990 ja
se oli ollut Yemenia Airin käytössä kymmenen vuotta. Autopommin
räjähdyksessä haavoittui
poliisin mukaan ainakin
80 ihmistä. Näin liekkimeren ja
hiiltyneen ruumiin, joka makasi liikkumattomana kadulla. Minun
piti hypätä veteen pelastamaan
hänet, mies kertoi.
Komorien kuljetusministeriön mukaan tyttö oli vedestä
nostettaessa tajuton ja hänet
jouduttiin elvyttämään. (STT?
AFP)
Järkyttyneet omaiset ottivat vastaan suru-uutiset. EU-komissio ehdottaa, että
kaikki jäsenmaat laativat vuoden 2012
loppuun mennessä lainsäädännön suojaamaan kansalaisia tupakansavulta.
Nykyisin 10 EU-maalla 27:stä on tupakoinnin vastainen lainsäädäntö.
Tiukimmat lait ovat Britanniassa ja Irlannissa, missä tupakointi on täysin
Vinkkaa
juttu!
n toimitus@sss.fi
(02) 7702 314
kielletty suljetuissa julkisissa tiloissa, julkisissa liikennevälineissä ja työpaikoilla.
Suomen tupakkalaki kieltää polttamisen näissä paikoissa lukuun ottamatta
erikseen merkittyjä tupakointitiloja.
Komission mukaan 84 prosenttia EUkansalaisista kannattaa työpaikkojen
savuttomuutta. Kova
merenkäynti vaikeutti pelastustöitä. Zelayan oli määrä osallistua tiistaina myös OAS:n erikoiskokoukseen.
Lyhyet
Pommi-isku
varjosti
Yhdysvaltojen
lähtöä Kirkukissa
BAGDAD. Al-Qaida uhkaa kostaa
Ranskalle maan presidentin
burkavastaisen asenteen.
Verkoston pohjoisafrikkalaisen siiven kerrotaan esittäneen internetissä vaatimuksia kostosta Ranskalle.
Asiasta kertoi islamistien
sivustoja valvova yhdysvaltalainen SITE-järjestö.
Ranskan presidentti Nicholas Sarkozy sanoi kesäkuussa, etteivät islamilaiset,
päästä varpaisiin ulottuvat
burka-asut ole tervetulleita
Ranskaan.
Algerialaisperäinen al-Qaidan Pohjois-Afrikan siipi on
viime kuukausina tehnyt
useita iskuja Saharan alueella ja Algeriassa. (STT?AFP?DPA)
Ruotsin hallitus
ajaa osittaista
kieltoa
nastarenkaille
TUKHOLMA. Airbus A310-300matkustajakone oli matkalla
Jemenin pääkaupungista Sanaasta Komorien pääsaarelle
Moronin kaupunkiin.
Silminnäkijät kertovat nähneensä, kuinka turmakone keskeytti laskeutumisen ja lähti
lentämään merelle ennen katoamistaan.
? Näin koneen lähestyvän ja
sitten lähtevän uudelleen pois.
En voinut ymmärtää sitä, kertoo maan entinen puolustusministeri Houmed Msaidie, joka
oli tullut lentokentälle anoppiaan vastaan.
Onnettomuuden syytä ei vielä
Al-Qaida uhkaa
Ranskaa
burkan takia
DUBAI. Ruotsin hallitus
haluaa antaa kunnille oikeuden kieltää nastarenkailla ajamisen teillä, joilla on
runsaasti ilmansaasteita.
Kieltoa perustellaan terveyssyillä, sillä nastarenkaat
kuluttavat tien pintaa ja nostattavat ilmaan terveydelle
haitallisia hiukkasia.
Hallitus kääntyy nyt EUkomission puoleen saadakseen hyväksynnän nastarenkaiden paikalliselle kiellolle,
kertoi Ruotsin radio tiistaina.
Infrastruktuuriministeri
Åsa Torstenssonin mukaan
kielto voi tulla voimaan jo
ensi talvena.
Hallitus haluaa myös lyhentää nastarenkaiden sallittua käyttöaikaa keväisin
kahdella viikolla. Lääkärit
onnistuivat pelastamaan
lapsen keisarileikkauksella.
Espanjan terveysministeriön
mukaan lapsella ei ole virustartuntaa.
Yhteensä neljä sikainfluenssaan sairastunutta ihmistä on kuollut Euroopassa.
Aiemmat kuolemat Britanniassa. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 1. Kiina lykkää kiivasta
arvostelua herättäneen internetsuodatinohjelman käyttöönottoa. Hän
kellui pelastusliivin varassa
kovassa aallokossa, kun laivaston partiovene pelasti hänet.
Yemenia Air -lentoyhtiön kone syöksyi Intian valtamereen
lähellä Komorien saariryhmää varhain tiistai-aamuna.
Koneessa oli 142 matkustajaa
ja 11 miehistön jäsentä. (STT?AFP)
Manner-Euroopan
ensimmäinen
sikainfluenssauhri
kuoli Espanjassa
ammat säiliövaunut voisivat
räjähtää.
? Hätätilanne ja vaara eivät ole ohi. Tyttöä
pidettiin kuitenkin yhä sairaalassa.
Yksi pelastajista kertoi Ranskan radiolle, että tyttö löytyi
uimasta ruumiiden ja rojun
seassa.
? Heitimme hänelle pelastusrenkaan, mutta tyttö ei kyennyt tarttumaan siihen. Alue on eristetty,
ja etsintöjä sekä pelastustöitä
jatketaan, sanoi pelastustöistä vastaavan viraston johtaja
Guido Bertolaso.
MADRID. (STT?
AFP)
JÄTEVESIKESÄKIERTUE
TO 2.7 Särkisalo, Kirkonkylän satama, Tiirantie
TO 9.7 Perniö, Lupajantie 1
Tietoa haja-asutuksen jätevedenkäsittelystä,
esillä laitteita ja vinkkejä mökkeilyyn, klo 11-15
Palava nestekaasu runteli kymmeniä taloja pohjoisitalialaisessa Viareggiossa.
? Veturi täyttyi savusta, mutta me onnistuimme pakenemaan. Kyseessä on
Manner-Euroopan ensimmäinen sikainfluenssaan liittyvä kuolemantapaus.
Marokkolainen 20-vuotias
nainen menehtyi H1N1-viruksen aiheuttamiin hengitystieoireisiin sairaalassa Madridissa. Se
oli kammottava näky, jota en
unohda koskaan, eräs silminnäkijöistä kertasi kokemuksiaan.
Junan molemmat kuljettajat
selvisivät onnettomuudesta.
9
saapuessaan seitsemännellä
kuulla raskaana. Listalle
päätyneet lentoyhtiöt eivät saa
liikennöidä unionin alueella.
Tajani ilmoitti tiistaina, että
EU haluaa koota maailman kaikki turvattomina pidetyt lentoyh-
tiöt samalle mustalle listalle.
Jemenin liikenneministerin
mukaan turmakone oli tarkastettu toukokuussa. Olemme elossa, se on
ihme, toinen heistä sanoi.
Säiliöjuna oli matkalla länsirannikkoa pitkin pohjoisesta
La Speziasta Pisan kaupunkiin, joka sijaitsee parikym-
mentä kilometriä Viareggiosta
etelään.
Kyseessä oli Italian historian tuhoisin junaturma sitten
vuoden 2005, jolloin 17 ihmistä
kuoli matkustajajunan ja rahtijunan törmäyksessä Bolognassa.
Järj. Yemenia Air
oli muutenkin ranskalaisviranomaisten erityistarkkailussa.
Turmakone oli joutunut myös
EU-tutkimuksiin samoihin
aikoihin. Viranomaiset
pelkäsivät uhriluvun vielä
kasvavan yön aikana, sillä
räjähdys aiheutti valtavaa
tuhoa torilla.
Pommi-isku tehtiin pohjoisirakilaisen Kirkukin kurdikaupunginosassa vilkkaimpaan kauppa-aikaan. Sikainfluenssaan
sairastunut nainen on kuollut Espanjassa. Vilkkaalla torilla
tehty pommi-isku tappoi tiistaina jopa 30 ihmistä Kirkukissa Irakissa. Lentokoneen putoamisen jäljiltä on kateissa yli 150 ihmistä.
tiedetä, mutta sää oli myrskyinen.
Lentoyhtiö Ranskan
erityistarkkailussa
Ranskan liikenneministeriön
mukaan turmakoneessa oli
havaittu runsaasti puutteita
Ranskassa kaksi vuotta sitten
tehdyssä tarkastuksessa, minkä
vuoksi sillä ei ollut lupaa lentää
maan ilmatilassa. Punaisen Ristin
mukaan sairaalaviranomaiset
kertoivat, että 14-vuotiaalla
tytöllä ei ollut hätää. Italian valtiollisen rautatieyhtiön mukaan turmajuna ei
törmännyt mihinkään.
Uutistoimisto Ansan mukaan
tutkijat selvittivät mahdollisuutta, että vaunut olisivat
suistuneet raiteilta katkenneen
akselin vuoksi.
Viranomaiset evakuoivat onnettomuusalueelta yli tuhat ihmistä. Naisella oli
astma ja hän oli sairaalaan
?Kammottava
näky?
Turmassa loukkaantui ainakin
50 ihmistä, joista yli 30 sai vakavia vammoja.
Kaikkiaan 16 ihmistä kuljetettiin sairaalaan kriittisessä
tilassa, heidän joukossaan kaksivuotias lapsi.
Useat loukkaantuneista saivat pahoja palovammoja. heinäkuuta 2009
Ulkomaat
Komissio haluaa EU-maat savuttomiksi kolmessa vuodessa
BRYSSEL. Ravintoloiden tupa-
14-vuotias selvisi jemeniläisen
lentokoneen mereensyöksystä
Lehtikuva/Reuters/Anne-Christine Poujoulat
Kadoksissa
yli 150
Zelayan tukena ovat ilmoittaneet matkustavansa Amerikan
maiden järjestön OAS:n johtaja
Jose Miguel Insulza ja Argentiinan presidentti Christina
Fernandez. (STT?TT)
Kiina lykkää
kiisteltyjä
nettisensuuriohjelmaa
PEKING. EU:n liikennekomis-
saarin Antonio Tajanin mukaan yhtiö vältti EU:n mustalle listalle joutumisen, koska se
läpäisi tarkastukset. Aiemmin Kiina
vaati, että ohjelma tulee olla
asennettuna kaikkiin maassa myytäviin tietokoneisiin
heinäkuun alusta lähtien.
Uutistoimisto Xinhua kertoi kuitenkin tiistaina, että
takarajaa on siirretty. Xinhuan mukaan syynä on, että
tietokonevalmistajat tarvitsevat lisäaikaa asennusten
toteuttamiseen.
Esto-ohjelma aiotaan kuitenkin ottaa alkuperäisen
aikataulun mukaisesti käyttöön muun muassa kouluissa
ja nettikahviloissa
Suvisoitto päätulkomaisille
tyy lauantaina. Aivan oma
juttunsa oli toteuttaa kappale
Mathildedalista, sen historiasta ja ihmisistä. Tästä huolimatta verbaalisesti sujuvan iskevä tarina
pitää jälleen kerran Vareksen
(kesä)ystävän sopivasti pauloissaan.
Kirakan kesäteatterin mylläri kohkaa ja ulvoo
TOMMI AITIO
Arto Paasilinna: Ulvova mylläri. heinäkuuta 2009
Kulttuuri
n Kulttuuritoimitus
Veli-Matti Henttonen (02) 7702 329
Mari Areva (02) 7702 320
Vinkkaa
juttu!
SSS/Veli-Matti Henttonen
. Nyt näytöksiä on kaksi
enemmän. Vaikka hahmot tuntuvat kärjistyneiltä, on Ikolan
suorituksissa harrastajanäyttelemisen standardit ylittävää
heittäytymistä ja oikea-aikaista koomista rytmitystä.. Niiden parissa ei
tarvitse turhaan miettiä syvällisiä, vaan antaa tarinan
viedä mennessään. (STT)
SSS/Veli-Matti Henttonen
SSS | Veli-Matti Henttonen
veli-matti.henttonen@sss.fi
Salon Teatterin kesänäytelmä
Don Quijote ja mainio aseenkantaja saa ensi-iltansa tänään keskiviikkona Vuohensaaren kesäteatterissa. Vanhemman
materiaalin soitoista vastaavat
muun muassa Jarmo Nikku,
Anssi Nykänen sekä Bruno
Lähteenmäki.
Näytelmässä musiikin esittää
livenä duo, jossa Witkan (haitari) ohella soittaa Masa Saloranta (kitara).
Laulelmaperinne
levyllä arvossaan
Witka sanoo niin näytelmän
laulujen kuin myös loppujen
sävellysten edustavan musiikkia, joka ei edusta mitään
pintagenreä. Tänä kesänä Marin
ja Villen rooleissa nähdään
nuoret Jonne Karonen ja Johanna Parkkinen. Loput laulut ovat
7?8 vuoden takaa. Niitä ei ole
aiemmin julkaistu, mutta ne
sopivat mielestäni hienosti
näytelmän laulujen jatkoksi,
Ville Witka esittelee levyään.
. Tästä nimenomaisesta Hilja Virtasesta ei ollut huippumalliksi, ei sinkkuäidiksi eikä edes maajussin morsiameksi.?
Pakinoitsija Jukka Ukkola aloittaa Kohutavis-pakinansa
Suomen Kuvalehdessä.
kulttuuri@sss.fi
. Aki Mannelin laulaa
lisäksi levyn nimikappaleella.
. Esitykset ajoittuvat
heinäkuun kolmelle ensimmäiselle viikolle.
Näytelmän oheen on kehitetty tänä kesänä erilaisia oheistoimintoja. Kari aloittaa 30 konsertin
kiertueen Savonlinnasta 9.
heinäkuuta kolmella esityksellään, minkä jälkeen hän
konsertoi Pohjois-Suomessa.
Myöhemmin syksyllä häntä
kuullaan myös muun muassa Turussa, Lahdessa ja Helsingissä.
Koukussa Pianoon -kiertueen ohjelmisto koostuu Pauli
Karin omista suosikeista sekä hänen sävellyksistään ja
improvisaatioista.
Konserteistaan huippuarvosteluja saanut Kari toimii
myös säveltäjänä, tuottajana, taiteellisena johtajana ja
näyttelijänä. Laulelmaperinnettä kunnioittavat kappaleet
kestävät tekijänsä aikaa. Varsinaiset lavasteratkaisut on pidetty äärimmäisen niukkina ja enemmänkin
viitteenomaisina . Loput levylle
päätyneet tekstit ovat Witkan
kynästä. Ruukin avain
on kappaleena omanlaisensa,
ainutkertainen juttu.
Näytelmässä uusi pääpari
Ruukin avaimen toinen näytäntökausi alkaa Meri-Teijon
makasiineilla Mathildedalissa
tulevana lauantaina. Musiikki näytelmästä Ruukin avain
-cd:llä on lisäksi mukana vanhempaa Witkan säveltämää
musiikkia.
. Olemme saaneet mielestämme aikaiseksi hyvän esityksen, kertoo ohjaaja Hanna
Mäkinen.
Vuohensaaren kesäteatteri on
muuttunut tällä kertaa espanjalaiseksi maalaiskyläksi, jonne hidalgo Don Quijote ratsastaa yhdessä aseenkantajansa
Sancho Panzan kanssa. Levyn kymmenestä laulusta neljä olen varta vasten säveltänyt Mathildedalissa vuosi
sitten ensi-iltansa saaneeseen
näytelmään. Vares-sarjan kahdeskymmenes romaani
Valkovenäläinen uppoaa tähän
jatkumoon mitä parhaiten.
Tällä kertaa Jussi Vareksen
arjen työllistäjänä toimii lähipiirissä tapahtunut kuolema. (STT?Reuters)
SSS/Marko Mattila
Ville Witkan uutuuslevy
Ruukin avaimen hengessä
Teosto maksoi
nionvirran ja Virtaankosken
maisemassa. Maaseutufestivaalin yleisö oli niin
haltioissaan tuoreesta näkökulmasta tangoon ja Piazzolaan, että ZUM! houkuteltiin
tänä vuonna uudelleen Sysmään.
Toinen Suvisoiton kansainvälisesti tunnettu esiintyjä
on Euroopan ja muun maailman kamarimusiikkifestivaaleilla paljon esiintynyt
brittisellisti Robert Cohen.
Kotimaisia kärkirivin taitelijoita ovat viulisti ja kapellimestari Sakari Oramo,
sopraano Anu Komsi ja
jazzmuusikko ja saksofonisti
Jukka Perko.
Sysmän Suvisoiton konserttipaikat Virtaan VanhaKartano ja Virtaan Kartano
sijaitsevat kulttuurihistoriallisesti merkittävässä Tai-
Turkulainen konserttipianisti Pauli Kari käynnistää
Suomen oloissa harvinaisen
laajan kiertueen ensi viikolla. (STT)
Ryijyt esillä
Designmuseossa
Helsingin Designmuseossa on kesän ajan avoinna
näyttely, jossa esitellään
monipuolisesti suomalaisia
ryijyjä. Kaksikko tuntuu
jotenkin tutulta; kovanaamoja
molemmat mutta samalla hieman tumpeloita sellaisia.
Valkovenäläinen on sujuva
tarina, jos kohta mäkimäisittäinkin turhan rönsyilevä. Näytelmä
noudattelee melko tarkoin viime kesän versiota.
. Pinjan kanssa on aina mukava työskennellä, Ville Witka
tiivistää ja korostaa samalla,
ettei tuore levy ole mikään Ville ja Pinja -duon comeback.
Ville ja Pinja nautti runsas
kymmenen vuotta lyhyen mutta intensiivisen suosion. Eniten
tilityksiä lähti Yhdysvaltoihin, Britanniaan, Ranskaan, Saksaan ja Ruotsiin.
Ulkomailta Suomeen maksettiin viime vuonna yhteensä kolme miljoonaa euroa
esityskorvauksia noin 40
maasta. Ohjaus ja dramatisointi: Tarja Saikkonen. Ennen esitystä ja
Lyhyet
Lontoon tangoa
Suvisoitossa
Ville Witkan Ruukin avain -näytelmämusiikki on päätynyt levylle, jolla
kuullaan myös vanhempia samanhenkisiä lauluja.
väliajalla alueen käsityöläiset
ja yhdistykset muun muassa
esittelevät ja myyvät ajan henkeen sopivia tuotteita ja palveluja torikojuissaan.
nn
Ruukin avain . Otava 480 s. Erityisesti
kummastuttaa näyttelijöiden
tapa suorittaa sisääntulot juoksemalla, ikään kuin rajummanpuoleinen kohkaaminen jotenkin lisäisi draamaan kierroksia.
Maanisesta juoksentelustaan
huolimatta Jyrki Nurmi selviää kunnialla Gunnar Huttusen
roolista, johon askelmerkit aikoinaan piirsi Vesa-Matti Loiri Jaakko Pakkasvirran ohjaamassa Ulvovan myllärin elo-
kuvaversiossa. Suurimmat hitit ovat
olleet kappaleet Krokotiili ja
Seitsemän päivää. Jäniksen vuodessa, Onnellisessa miehessä ja
Ulvovassa myllärissä . Ryijy näyttäytyy niin
kansankudonnaisena kuin
taideteoksenakin.
Esillä on muun muassa Uhra Simberg-Ehrströmin 40
neliömetrin suuruinen Metsä, joka valmistettiin Montrealin maailmannäyttelyyn
vuonna 1967. Oikea dekkarikirjailija on tuonut
mukaan liki kaiken mahdollisen potentiaalisen porukan,
jolla saattaisi olla kaunoja romaanin dekkarikirjailijaa kohtaan. Mitään turhia paineita hän ei sano ottaneensa tästä,
vaan kaikki on sujunut hyvin
alkuun oudon, mutta nyt jo varsin tutun työryhmän kanssa.
Mäkisellä on ollut ohjattavana sekä Salon Teatterissa
pitkään vaikuttaneita että aivan uusia teatterilaisia. Se selviää aikanaan, sillä Jacksonin viime aikojen harjoituksista on tallessa 100
tuntia materiaalia.
Se ainakin on varmaa, että Michael Jackson harjoitteli tosissaan Lontoon 50 esiintymistä kattavaa konserttisarjaa varten. Huttunen leimataan hulluksi, vaikka hän mielisairauden sijasta näyttääkin potevan
vain vilkasta mielenlaatua.
Yksitotisessa kyläyhteisössä
kuitenkin pelkkä erilaisuus
riittää tuomioon eikä asiain
tolaa juuri paranna Huttusen salasuhde maatalousneuvoja Sanelma Käyrämöön.
Tyylillisesti Kirakan Ulvova
mylläri vaappuu jossain trage-
dian ja farssin välimaastossa
kurkotellen vaihtelevasti molempiin suuntiin. Ensi-ilta Vuohensaaren kesäteatterissa
keskiviikkona 1.7. Hanna
Mäkisen ohjauksessa Don Quijoten myötä majatalot muuttuvat lumotuiksi linnoiksi, tuulimyllyt jättiläisiksi, tytöt sioiksi
ja siat tytöiksi.
Teatteri-ilmaisun ohjaajaksi
toukokuun lopulla valmistuneelle Hanna Mäkiselle Don
Quijote ja mainio aseenkantaja
on ensimmäinen kesäteatteriohjaus. Näytelmän ohjaa Hanna Mäkinen (toinen oik.).
myös pitkään poissa ollut Johanna Joutsela. Duo
julkaisi tuolloin kaksi pitkäsoittoa. Esityksiä
on alkuperäistä vähemmän.
Reijo Mäki: Valkovenäläinen. Mukana on
tutun perusjoukon ohella muun
muassa jälleen uusi rikolliskaksikko Samuli Sekametsä
ja Icke Istid . Samalla ensi-ilta siirtyi
heinäkuun alkuun.
. Sitä
kaikkein kokeneempaa kaartia Vuohensaaressa edustavat
Lasse Virtanen, Juhana
Manner ja Pasi Mäenpää.
Don Quijoten myötä paluun salolaiseen teatterielämään tekee
KIRJA
Murha kaveripiirissä
SSS | Veli-Matti Henttonen
veli-matti.henttonen@sss.fi
Vuohensaaressa ovat Don Quijoten tekemisiä sotkemassa heinäkuun aikana eri tavoin muun muassa Johanna Joutsela (vas.), Elina Yrjä (taustalla), Anna Virtanen ja Pasi Mäenpää. Kukaan hänen ystäväpiirissään ei
kuitenkaan tiedä tätä.
Vares joutuu jälleen tekemään parhaansa niin murhaa
tutkiessaan kuin omaa elämäänsä turkulaisjuottoloiden
Iltapäivälehtien viimeaikaisen
Arto Paasilinna -raportoinnin kuohuissa tuppaa unohtumaan se, että Paasilinna
oli joskus hieno kirjailija ja
aivan Veikko Huovisen tasoinen kirjallinen korpifilosofi.
Paasilinnan keskeisissä romaaneissa . Tätä levyä tehdessä tuntui
tosi hienolta tehdä musiikkia
teatteriesitykseen. klo 19.
kautta etsiessään. Lisäksi mukaan on
tullut muutamia pieniä rooleja.
Lisäksi kokonaisuus on hioutunut viimekesäistä paremmaksi,
kertoo näytelmän tuotantovastaava Marcus Lindén.
Suurin muutos, sitten viime kesän, on näytelmän uusi
pääpari. Esitystä
on toteuttamassa yhteensä 12-
Don Quijote taistelee yhdessä
Sancho Panzan kanssa tuulimyllyjä vastaan Vuohensaaressa heinäkuun aikana yhteensä
19 kertaa.
nn
Don Quijote ja mainio
aseenkantaja. Useita rooleja näyttelevä Joutsela kertoo
palaavansa mielellään salolaisen teatterin pariin.
SSS/Mari Areva
Don Quijoten roolissa vuorottelee kaksi varsin erilaista
näyttelijää, Rauno Saarinen
ja Anna Virtanen. näyttämöä
ja katsomoa ympäröivä maisema luo draamalle kehykset.
Tarja Saikkosen dramatisointi keskittyy alkuperäistekstin
kovaan ytimeen: Gunnar Huttusen erilaisuuteen suhteessa
yhteisön suvaitsemattomuuteen. Itse asiassa tästä vanhemmasta tuotannosta Rakkain
Maire päätyi myös näytelmään,
Witka naurahtaa.
Uusilla lauluilla soittavat
Witkan ohella myös sovittajana toiminut Pasi Kerkoila ja
Edu Kettunen. Juho Malinin
hoitaja lataa rauhoittavia Petra Laurilan tulkitsemaan potilaaseen.
henkisen näyttelijäryhmä.
Don Quijote ja mainio aseenkantaja kestää väliaikoineen
runsaat pari tuntia. Dekkarikirjailija on murhattu keväisessä Turussa!
Valkovenäläinen seurailee
mäkimäisen keveän humoristisella, jos kohta myös tutun
jännittävällä tavalla niin Vareksen etenemistä murhatutkimuksissa kuin myös takautuvasti Oxbackan elämää
murhaa edeltävänä syksynä.
Tällöin Oxbacka vieraili rajan
takana; siis Venäjällä, minkä
jälkeen mikään ei hänen kohdallaan ollut entisellään. Michael Jackson ei uransa
aikana julkaissut livealbumia. Huhujen mukaan harjoitusmateriaalista saisi helposti
kokoon parikin livelevyä. Kaikki on komeasti hallussa. Mukana on
myös presidentinlinnan vanha ryijy.
Ryijy oli alun perin vene- ja
retkipeite, mutta siitä kehittyi taidetekstiili. Nurmen ja Sanelma Käyrämöä pienieleisesti
näyttelevän Salla Niemen
kahdenkeskisissä kohtauksissa on lämpöä ja myötäelämistä.
Näyttelijätyön farssiosastosta
huolehtii Toni Ikola, joka tekee antaumuksella useammankin Kummeli-tyyppisen roolihahmon. Päivän uutinen
Oliko Michael Jacksonilla ihan oikeasti mahdollisuus tehdä kelvollinen comeback. (STT)
avain on näin ollen Ville Witkan ensimmäinen oma levy.
. Päivän lainaus
?Vielä äsken Hilja Virtanen oli Suomen harvinaisin ihminen.
Hänen nimeään ei löytynyt mistään, vaan ne 492 Hilja Virtasta, jotka Google löysi, olivat muita Hilja Virtasia. Levyn avaava Koutokuona on peräisin Kalevalasta.
Ruukin avain -näytelmän lauluissa toisena solistina on Witkan vanha duetto-tuttu Pinja
Hanski. 10
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 1. klo 19.
Don Quijote valmiina tyylimyllyjä vastaan
Vuohensaaren kesäteatterin ensi-ilta tänään
Lontoolainen ZUM! vieraili
pari vuotta sitten ensimmäistä kertaa Sysmän Suvisoitossa ja hurmasi. Kaksikko
on harrastanut teatteria muun
Teatteri Provinssissa ja Salon
Teatterissa.
Tulevat näytelmät jatkavat
viime kesänä alkanut kuusivuotiseksi tarkoitettua kesäteatteriproduktiota, jossa seurataan eri vuosisatoina Matildedalin ruukin historiaa. Ruukin
viime vuoden aikana Suomessa esitetyistä teoksista.
Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto ry maksoi esityskorvauksia lähes
sataan maahan. 24,95 e.
Reijo Mäen Vares-dekkarit
ovat mitä parhainta kesälukemistoa. (STT)
musiikintekijöille
15 miljoonaa euroa Turkulaispianisti
Pauli Kari
Teosto maksoi ulkomaisille
musiikintekijöille 15 mil- kiertueelle
joonaa euroa korvauksia
Näytelmän uusintaensi-ilta lauantaina
SSS | Veli-Matti Henttonen
veli-matti.henttonen@sss.fi
M
uusikko Ville Witkan Ruukin avain
-näytelmään säveltämä musiikki on päätynyt samannimiselle levylle. yksilö
ajetaan vastahankaan järjestäytyneen yhteiskunnan
kanssa. Esitystä on valmisteltu
poikkeuksellisen jännittävissä
tunnelmissa, sillä näytelmä sai
uuden ohjaajan runsas kuukausi
sitten. Viime
kesän esityksiä seurasi lähes
3000 henkeä.
Vuosi sitten esityksiä oli yksitoista. Erityisen taidokkaasti Paasilinna kuvaa ihmisen
sulautumista maisemaan,
usein aivan kirjaimellisesti.
Ulvovassa myllärissä ahdaskatseisten kyläläisten takaaajama Gunnar Huttunen pa-
kenee metsään ja katoaa sinne.
Kirakan kesäteatterilta Ulvova
mylläri on onnistunut valinta,
sillä Kirakan miljöö lampineen
ja vanhoine rakennuksineen luo
asianmukaiset puitteet Paasilinnan surumieliselle veijariromaanille. Niitä
ei ole tarkoitettu päivähiteiksi.
Mutta jos joku lauluista nousee
sellaiseksi, niin Ville Witkalla
ei ole mitään sitä vastaan.
Ruukin avaimen kirjoittanut
ja ohjannut teatteriohjaaja Johan Storgård on myös osin
sanoittanut näytelmää varten
sävelletyt laulut. Aatelin aikaan ensi-ilta Meri-Teijon
makasiineilla Mathildedalissa lauantaina 4.7. Kirakan
kesäteatteriesitys Salossa.
NÄYTELMÄ
Ulvovassa myllärissä käväistään myös mielisairaalassa. Jackson treenasi Lontoota varten vielä päivää ennen kuolemaansakin.
Treeninauhat saattavat olla myös melkoinen kultakaivos. Muutamia asioita on tehty
uusiksi. Dekkarikirjailija Juhani Oxbackan
elämä on päättynyt merkeissä,
joihin tämä ei ole itse vaikuttanut
Salaattiinkin voi tulla himo,
Juhana Manner naurahtaa.
Laaja salaattivalikoima
mahdollistaa sen, ettei pääse
kyllästymään. Kotona tehdyssä jäätelössä
kananmuna pitää jäätelön koossa, tehdasvalmisteisessa munan korvaavat
stabilointiaineet. Hauduta
kannan alla miedolla lämmöllä noin kymmenen minuuttia.
Täytä lämmitetyt tortilla jauhelihatäytteellä, tacokastikkeella, salaatilla, tomaatilla ja
juustoraasteella. Lajikkeet vaihtelevat.
. Leikkaa leivästä
sopivia paloja ja paista ne rapeiksi öljyssä pannulla. Mausta ja laita piirakkapohjan päälle.
Sekoita munat ja kerma.
Mausta seos ja kaada nokkossipulisilpun päälle. Teen myös
paljon kokeiluja. Freesaa eli kuullota
ne öljyssä pannulla sipulisilpun
kera. Salaatin
pitää olla kaunis sekä lautasella että puutarhassa, Manner
kiteyttää.
Visuaalisuus on toiminut ruokahalun herättelijänä. Kun
tarjoan vieraille salaattia, voin
leikkiä tekemällä kummallisia
asetelmia. Täksi vuodeksi
Manner on kylvänyt noin kymmentä eri lajiketta. Lisää
mausteseos ja vesi. Vaivaa taikina nopeasti sekaisin ja laita muovi-
pussissa jääkaappiin ainakin
tunniksi. Mausta ripauksella suolaa ja pippuria.
Täytä lämmitetyt tortillat
kastikkeella. Mihin jäätelöön tarvitaan vanilja-aromia, jos siinä on jo vaniljaa. Se syödään yleensä
täytettynä, ja täyttämiseen voi
käyttää melkein mitä tahansa.
Esimerkiksi kasvikset, liha,
jauheliha, broileri, riisi, pavut,
katkarapu, juustoraaste sekä
erilaiset kastikkeet, kuten salsa ja guacamole, maistuvat tortillan sisällä.
Tortilloissakin on nykyään
vaihtoehtoja; valikoimissa on
tavallisten ja tulisten lisäksi
esimerkiksi täysjyvätortilloja.
Myös kokoja on erilaisia.
JAUHELIHATÄYTTEISET
TORTILLAT
400 g jauhelihaa
0,5 rkl öljyä
1 pussi tacomausteseosta
1,5 dl vettä
8 vehnätortillaa
Lisäksi:
tacokastiketta tai salsadippiä
suikaloitua salaattia
2?3 kuutioitua tomaattia
2 dl juustoraastetta
Ruskista jauheliha. Manner
kertoo saaneensa lapsensa aina
syömään salaattia.
. Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liiton
toiminnanjohtaja Hannu Salo nimittäin kertoo, että satoa
saadaan nyt hyvin koko Varsinais-Suomessa.
Mansikkalajikkeistamme suosituimpia ovat Honeoye ja
Polka. Laitan sitä maahan ensimmäisenä. Revi
salaatinlehdet.
Kokoa salaatti ja lorauta kastike päälle.
CAESAR-SALAATTI
roomansalaattia
katkarapuja, kanaa tai
kylmäsavulohta
Kastike:
2 munankeltuaista
1 rkl sinappia
2 rkl sitruunamehua
1 tl Worcester-kastiketta
1 valkosipulinkynsi
1 dl oliiviöljyä
2 anjovisfileetä
suolaa
mustapippuria
krutonkeja
parmesanlastuja
Laita roomansalaatin sekaan
katkarapuja, kypsää kanaa tai
kylmäsavulohta.
Hienonna anjovisfileet haarukalla tai tehosekoittimella. Eivätkös kaikki reseptit ole
muilta lainattuja. Riittää, kun asettelee ne
houkuttelevasti lautaselle. Kesällä
Maija Manner ja hänen miehensä Juhana Manner syövät
salaattia joka päivä.
. Tarjoa lisäksi salaattia, kuutioitua kurkkua ja
tomaattia.
Vinkki: Voit valmistaa täytteen myös broilerisuikaleista.
Tortillat on helppo valmistaa ja ottaa mukaan esimerkiksi piknikille.. Ne ovat vallanneet yhdessä kaksi kolmannesta Suomen mansikkapinta-alasta.
?Jäätelöpurkkien tuotesisällön lukeminen on valaisevaa ja jopa aavistuksen
järkyttävää puuhaa: jopa gourmetjäätelöksi laskettuihin merkkijäätelöihin
lisätään väriaineita, emulgointiaineita ja aromiaineita. Suupala
Tällä viikolla vietetään mansikkaviikkoa, jonka on nimennyt
Kotimaiset kasvikset. Hän
ei syö talvella lainkaan salaattia.
Viihtyisä
kesäkeittiö
Manner laittaa usein ruokaa
viihtyisässä kesäkeittiössään.
Muun muassa itse tehdyt krutongit valmistuvat näppärästi
kaasuhellalla. Koska minulla ei ole
kukkia, salaatit toimivat myös
koristeina.
Ryppyinen
ja rapea
Mannerin ensimmäiset salaatit
ovat valmiita nautittaviksi toukokuun lopussa, ja omaa satoa
riittää lokakuulle asti. Teen arvosteluja ja katson
syksyllä muistiinpanoista, mitkä salaatit ovat olleet hyviä.
Maija Manner haluaa, että
sato on omasta maasta. Koristele
mintunlehdillä.
FRISÉE-SALAATTI
frisée- eli kähäräendiivisalaattia
paistettua pekonia
keitettyjä munia
krutonkeja
pinjansiemeniä
persiljaa
Kastike:
2 tl sinappia
2 rkl valkoviini- tai
balsamico-etikkaa
2 tl sitruunamehua
hyppysellinen suolaa
hyppysellinen mustapippuria
0,5 dl oliiviöljyä
Sekoita kastikeainekset keskenään mainitussa järjestyksessä. Lisää kasariin vesi ja hauduta
lihasuikaleita kannen alla miedolla lämmöllä noin 45 minuuttia.
Sekoita joukkoon kasvikset ja
tuorejuusto. Aluksi
hän kasvatti lähinnä suomalaisia lajeja, mutta on sittemmin
siirtynyt tilaamaan salaatinsiemeniä Ranskasta asti. Jaa täyte neljälle tortillalle, jotka kääritään rullaksi
pellille leivinpaperin päälle.
Käytä pannulle jäänyt marinadi tortilloiden voitelemiseen.
Pane rullat uuniin 200 asteeseen noin 15 minuutiksi tai
kunnes ne saavat väriä. Keitä kananmunat ja
paista pekoni. Viikon kasvis
. Ahkera kokki
sekoittaa salaatit milloin mistäkin.
. Kauli sen jälkeen taikina irtopohjavuokaan (noin 28
senttiä), vuoraa foliolla ja pane
painoksi esimerkiksi kuivia papuja.
Laita uuniin 200 asteeseen
noin kymmeneksi minuutiksi.
Poista sen jälkeen folio papuineen ja pane vuoka takaisin
uuniin vielä kahdeksaksi minuutiksi, jotta pohja vähän
ruskistuu.
Huuhtele, ryöppää ja silppua
nokkoset. Tästä mielenkiintoinen osoitus on uutuusviini Tandem Syrah Marokosta.
Alueella on toki ollut tuotantoa aiemminkin.
Tausta: Alain Graillot tunnetaan Crozes-Hermitagen
huipputuottajana. Tämän filosofian mukaan ruokaa
valmistaa hyötypuutarhuri ja
salaattiharrastaja Maija Manner, jolla on hyötypuutarha
Suomusjärvellä.
Omaa puutarhaa jo 30 vuotta
pitänyt Manner on kokeillut
elämänsä aikana kymmeniä
eri salaattilajikkeita. heinäkuuta 2009
11
. Raikas maku on
täyteläinen ja tanniineiltaan miellyttävän kypsä. Varo,
etteivät tortillat pala. Kuoresta on tarkoitus tulla mukavan
makea ja rapea.
TULISET TORTILLAT
neljälle
1 sipuli
1 paprika
1 rkl oliiviöljyä
400 g naudan paistisuikaleita
1 dl vettä
200 g tomaatti-chilituorejuustoa
ripaus suolaa
ripaus rouhittua
mustapippuria
Lisäksi:
4 tortillaa
salaatinlehtiä
kurkkua
tomaattia
Suikaloi sipuli ja paprika.
Kuumenna öljy paistokasarissa ja kuullota siinä kasvikset.
Siirrä hieman pehmenneet
kasvikset lautaselle.
Ruskista paistisuikaleet. Ja tiesittekö, että pistaasi- tai minttujäätelön väri tulee usein
pinaatista?
toimittaja Hanna Jensen Oliviassa
Kuvat: SSS/Marko Mattila
Pullon henki
Hedelmäinen viini
Marokon lämmöstä
Tandem Syrah, Domaine des Ouleb Thaleb, Marokko
12,05 e.
Miksi: Ilmastonmuutoksesta huolimatta viinimaailma voi
laajeta myös kohti lämpimämpiä alueita. Ryppyinen ja rapea frillice,
joka on nopea ja helppo kasvattaa. Tortilloista on helppo valmistaa evästä esimerkiksi
mökille tai piknikille, kunhan
muistaa pakata ne hyvin.
Tortilloista voi loihtia myös
välipalan tai kunnon aterian.
Illanviettoihin ne istuvat mainiosti, sillä käsin syöminen
ja annosten rakentaminen on
mukavaa puuhastelua vieraillekin.
Tortilla on ohut leipä, joka
on valmistettu vehnästä tai
maissista. Ne ovat hyvin tehtyjä, hedelmäisiä ja raikkaita sekä vähätammisia viinejä.
Tyyli: Syvä rubiininpunainen väri. Revi salaatinlehdet, pilko tomaatti ja
käytä pikaisesti salvian lehtiä
öljyssä kuumalla pannulla.
Kokoa kaunis salaatti ja lorauta kastike päälle. Valitsen eri lajeja huvin
vuoksi. Voit lisätä myös sokeria,
jos haluat makeamman kastikkeen. Laita päälle
juustoraastetta ja piirakka uuniin noin 30 minuutiksi, kunnes pinta vähän ruskistuu.
HEDELMÄTORTILLAT
4 vehnätortillaa
Täyte:
1 tuore ananas kuorittuna
ja paloiteltuna
2 banaania paloiteltuina
4 säilykepersikan puolikasta
tai 2 tuoretta persikkaa
paloiteltuina
1 rkl margariinia
2 rkl fariinisokeria
Paista pannulla pilkottuja
hedelmiä, margariinia ja fariinisokeria, kunnes hedelmät
hieman pehmenevät ja saavat
Kuvat: SSS/Annina Vainio
Hedelmätortillat ovat makeita ja
meheviä.
väriä. On kiva katsoa, millaiseksi ne kasvavat. Pitkä ja
hedelmäinen jälkimaku.
Rypäleet: Syrah.
Käyttösuositus: Hyvä yleisviini grillatuille lihoille, kuten
lammasmakkaralle ja entrecôtelle.
Essi Avellan
Täytetyistä tortilloista
evästä piknikille
SSS | Annina Vainio
Suomusjärvellä hyötypuutarhaa pitävä salaattiharrastaja Maija Manner kertoo rakastuneensa eri salaatteihin Ranskassa 19-vuotiaana.
Salaattiinkin voi tulla himo
Hyötypuutarhuri Maija Manner syö salaattia kesällä joka päivä
SSS | Annina Vainio
annina.vainio@sss.fi
Salaatin on oltava paitsi herkullista myös näyttävää. Kääri tortillat
rullalle.
Vuohenjuustosalaatti
laita lopuksi sekaan krutongit
ja pinnalle parmesanlastuja.
NOKKOSPIIRAKKA
Pohja:
4,5 dl vehnäjauhoja
0,5 tl suolaa
2 hyppysellistä sokeria
100 g voita
3 rkl kasvisrasvaa
5 rkl kylmää vettä
Täyte:
noin 3 l nokkosen
latvuksia tai lehtiä
2 sipulia
4 kananmunaa
3 dl kermaa
muskottia, suolaa,
mustapippuria
1,5 dl juustoraastetta
Nypi pohjan ainekset ryynimäiseksi seokseksi ja lisää
kylmä vesi. Sekoita keltuaisiin voimakkaasti
vatkaten ensin sinappi ja sitten
muut ainekset.
Kääntele kastike salaattiin ja
Meksikosta maailmalle levinneet tortillat ja muut texmexruoat sopivat myös suomalaisten suuhun. Sekoitan esimerkiksi kastikkeet kokeile ja
maista -tekniikalla.
Kauniilla ilmalla on mukava
kokata ulkona kesäkeittiössä,
mutta toisaalta sateisella säällä salaatit kasvavat loistavasti.
Manner toivookin usein taivaalta vettä silloin, kun muut
kaipaavat aurinkoa.
Mutta mikä on intohimoisen
salaattiharrastajan suosikkilajike?
. Se
lisää vaihtoehtojen kirjoa.
Kasvimaalta löytyykin pääasiassa suomalaisille hieman
lehtisalaattia eksoottisempia
lajikkeita, kuten pitkälehtistä cressonette marocainea,
suurikeräistä ja kirjavaa rou-
ge grenobloisea, punertavaa
grenoblea tai ruusumaista salanovaa.
. Valtaosan
taimista hän kasvattaa kasvihuoneessa. Myös frisée kuuluu
lempisalaatteihini.
Frisée-salaatti
VUOHENJUUSTOSALAATTI
vuohenjuustoa grillattuna
erilaisia salaatinlehtiä
tomaattia
salviaa
Kastike:
3 rkl makeaa chilikastiketta
1 valkosipulin kynsi
1 hienonnettu salottisipuli
loraus soijakastiketta
koristeeksi mintunlehtiä
Sekoita kastikeainekset keskenään. Ajankohta teemaviikolle osuu nappiin
ainakin Salon seudulla. Grillaa tai paista vuohenjuusto pannulla. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikko-
keittiö
n Tuottaja
Annina Vainio
(02) 77021
Vinkkaa
herkku!
keskiviikkokeittio@sss.fi
Keskiviikkona 1. Maahantuoja vakuutti Marokon olevan
oiva kasvupaikka Graillot?n viljelemälle Syrah-lajikkeelle.
Syntyi yhteistyöprojekti Tandem, jonka viinit ottavat esikuvansa Rhônesta. Lempeän mausteisessa tuoksussa on karhunvatukkaa, Välimeren yrttejä,
lakritsia sekä parfyymisiä kukka-aromeja
Italian jalkapalloliigan mestarijoukkue Inter
Milan vahvistaa hyökkäystään argentiinalaiskärki
Diego Militolla, joka siirtyy
seuraan neljän vuoden sopimuksella. Englannin alle 21vuotiaiden maajoukkue hävisi
nöyryyttävästi 0?4 Saksalle
EM-kisojen loppuottelussa
maanantaina, mutta jalkapallomaailman lainalaisuuksien
vastaisesti valmentaja Stuart
Pearcen pää ei joudu vadille.
Päinvastoin, Pearce sai kahden vuoden jatkoajan valmennussopimukseensa. Hän
(Williams) pitää nurmella pelaamisesta, eikä minulla ole
mitään hävittävää. (SSS/STT)
Kitaristi Kurppa kurkottaa kauas
Vilppaan lahjakas juniori satsaa pituushyppyyn ja sataselle
HARRI SULONEN
YLEISURHEILU. minuutilla Mesut
Özil sekä 79. Ne
lupaavat hyvää jatkoon. Olen kokeillut tietysti muitakin lajeja, mutta kyllä pituus
ja satanen ovat jo pari vuotta
olleet ykkösiä. elokuuta klo
17.30 ottelulla Belgiaa vastaan, lauantaina
kohdataan klo 15.00 Saksa ja sunnuntaina
samaan aikaan Venäjä. Hannu Brusila, Jussi Rasimus,
Juha Tuuna, (02) 7702 309
Vinkkaa
juttu!
urheilu@sss.fi
Lehtikuva/Heikki Saukkomaa
Lentopallon MM-karsintaohjelma selvillä
Lentopallon miesten MM-karsintaturnauksen otteluohjelma Tampereen Hakametsän
jäähallissa on varmistunut. Laitapakki
siirtyy ilmaisella siirrolla
lancashirelaisseuraan Evertonista.
Jacobsen, 29, korvaa Blackburnissa Andre Ooijerin,
joka lähti PSV Eindhoveniin
aiemmin kesällä. Militon 24 liigamaalia nostivat yllätysjoukkue Genoan viime kaudella
Eurooppa-liigaan oikeuttaville sijoille, mikä herätti milanolaisjätin kiinnostuksen.
(STT?Reuters). Naisten maailmanykkönen Dinara Safina ylsi ensimmäistä kertaa urallaan Wimbledonin grand slam -turnauksen välieriin, mutta odotettua
pidemmän kaavan kautta. (STT?Reuters)
Laurikainen
jättää Jaron
Venus Williams on ollut viime vuosina suvereeni Wimbledonissa. Brasilialaishyökkääjä Grafite takoo maaleja Saksan bundesliigaseura
Wolfsburgissa myös jatkossa.
Grafite pidensi sopimustaan
mestarijoukkueen kanssa yh-
dellä vuodella. Onko kertaakaan
kauden aikana tullut ikävää takaisin mustavalkoraitapaitaan?
. Uusi sopimus
pitää brassin Wolfsburgissa
vuoteen 2012 saakka.
? Grafite on laatuhyökkääjä ja valtavan tärkeä joukkueellemme, Wolfsburgin tuore
valmentaja Armin Veh totesi.
Grafite voitti Bundesliigan maalikuninkuuden 28
maalillaan ja muodosti yllätysmestarin tappavan tehokkaan kärkiparin yhdessä
bosnialaisen Edin Dzekon
kanssa. 2010. 2?0-johtomaalinsa Saksa sai kuin lahjaksi, kun Englannin varamaalivahti Scott Loach haparoi
Özilin kierteisen vapaapotkun
verkkoon.
Pelikieltojen vuoksi varamiehisen Englannin puolustus joutui varsinkin toisella puoliajalla kovan paineen alle, kun Saksa iski vastaiskuhyökkäyksiä.
Wagnerin kaukaa Loachin ohi
ampuma 4?0 lukeutuu turnauksen hienoimpiin maaleihin.
Saksa voitti laukaukset maalia kohti 6?2 ja kaikki laukaukset 17?8. Mauro Berruton (kuvassa) valmentama Suomi aloittaa turnauksen perjantaina 7. Miesten maailmanlistan ykköspelaaja Rafael
Nadal jää pois Espanjan
Davis cup -mittelöstä Saksaa
vastaan. Jokaisesta turnauksesta kaksi
parasta maata pääsee MM-lopputurnaukseen Italiaan 23.9.-10.10. Saksan maalit
tekivät 23. Nadal on kärsinyt
niveltulehduksesta polvissaan ja joutui jäämään sivuun myös käynnissä olevasta Wimbledonin grand slam
-turnauksesta.
Espanjan kapteeni Albert
Costa valitsi heinäkuun toisena viikonloppuna Marbellassa pelattavaan otteluun
Fernando Verdascon,
Tommy Robredon, David
Ferrerin ja Feliciano Lopezin. Jos he
saavat katkoja heti ylhäällä, niin olemme kusessa. Pituutta voi ehkä pitää päälajina, jonka rinnalla 100 metriä sopivasti kulkee, miettii Laurin yläastetta
käyvä Samu Kurppa.
?Erinomainen
sauma voittaa?
SSS | Juha Tuuna
Saarijärven kisoissa Vilppaan lahjakas Samu Kurppa (vas.) löysi itsensä nimekkäästä seurasta. Meidän pitää pelata prässilinjan ohi palloa ylemmälle
keskikentälle. Siitä tietää, missä
kuljetaan, naureskelee Pekka
Kurppa.
Toimivaa
valmennusta
Molemmat vakuuttavat, että
isä-poika -valmennussuhde
toimii perheessä erinomaisesti.
Kumpikin kuuntelee toista. Olen ollut Salossa todella
tyytyväinen. Jos
Samu esittää omia ehdotuksiaan, Pekka ottaa ne tosissaan
ja sovittaa asiat tarvittaessa
ohjelmaan.
Kurpat tietävät, että harjoitusmäärää voisi nostaa neljäs-
tä viikoittaisesta lajiharjoituksesta suuremmaksi. (SSS)
pereen MM-karsinnoista kaikki Suomen
ottelut, joista lauantain ja sunnuntain pelit
nähdään suorina lähetyksinä. Tiistaina hän päihitti Agnieszka Radwanskan
ja kaikkiaan hän on voittanut Lontoon nurmilla jo 32 erää peräkkäin.
paikan helposti. Opistossa ohjelmassa on
klassista kitaraa, mutta kotona revittelen mielelläni myös
sähköistä soitinta, sanoo huhtikuussa 15 vuotta täyttänyt
Samu Kurppa.
Isä Pekka tuntee jo soitannasta poikansa mielialan.
. 12
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 1. Hän nimittäin
harrastaa vakavissaan kitaransoittoa, jota nuorukainen
opiskelee Salon Musiikkiopistossa.
Pearce jatkaa
tappiosta
huolimatta
JALKAPALLO. Yhteensä kaksikko
laukoi liigassa 54 maalia.
Dzeko on ollut vahvasti italialaisen AC Milanin tähtäimessä. Williams on
nyt voittanut jo 32 peräkkäistä
erää Wimbledonissa.
? Siitä ei tule helppoa. Varon sitä, ja
se ehkä sotki vähän rytmiäni.
Syöttö kyllä toimii, nyt on vain
saatava aivotkin toimimaan.
Samanlaiseen virhesumaan
ei ole varaa välierässä, jossa
vastaan asettuu Wimbledonin
viisinkertainen voittaja Venus
Williams. No se on ollut pienestä kiinni. Nyt jos koskaan suvikelejä
kaivattiin, sillä kausi kääntyy
kovaa vauhtia kohti huippukohtiaan.
Juniorisarjoissa salonseutulaisittain eräs mielenkiintoisimmista nimistä on Salon Vilppaan lahjakas Samu Kurppa.
Monipuolinen nuori mies löi
itsensä lopullisesti läpi vuosi
sitten, kun hän kahmi 14-vuotiaitten SM-kisoissa kaksi mitalia. Meillä on ollut vähän epäonnea ja vastustaja on useasti tehnyt ensimmäisen maalin
vaikka olemme painostaneet.
Olet tehnyt 75 prosenttia SalPan tämän kauden maaleista (6/8). Sen verran
sairaus vaikutti, että oman
seuran toukokuisten Track
Gamesin aikaan Kurppa veti
isänsä Pekan valmennuksessa
vielä puhtaasti peruskuntokautta.
Oikea sävel kesään on löytynyt sopivasti ennen kiihkeintä
kisakautta.. (STT?DPA)
Jacobsen
Blackburniin
JALKAPALLO. Emme saa jäädä sen prässin edessä pieneen
tilaan, vaan meidän on pelattava palloa nopeasti ylös. (STT?DPA)
Lehtikuva/Reuters/Darren Staples
Stuart Pearcen ohjeet eivät auttaneet enää Saksaa vastaan. Surkeasti kauden ensimmäiset kymmenen kierrosta jalkapallon Kakkosessa esiintynyt Salon Palloilijat on
huomenna kovan paikan edessä, kun helteiseen Urheilupuistoon saapuu B-lohkon kärkijoukkue FC Espoo.
Espoolaiset ovat pelanneet yhden ottelun karsintaviivan
alapuolella majailevaa SalPaa vähemmän ja keränneet yhdeksän pistettä enemmän.
Voidaanko puhua pakkovoitosta, SalPan tehohyökkääjä Antti Hakala?
. Kaksi viime kautta
seuraa valmentanut Mika
Laurikainen on päättänyt,
ettei jatka joukkueen peräsimessä enää ensi kaudella.
Alun perin Laurikaisen
sopimus kattoi myös ensi
kauden, mutta hän päätti
olla jatkamatta sopimuskautensa loppuun saakka enää
pietarsaarelaisjoukkueen peräsimessä.
Laurikaisella ei ole omien sanojensa mukaan uutta
työnantajaa ensi kaudeksi.
(STT)
Grafite jatkaa
Wolfsburgissa
JALKAPALLO. Toivottavasti salolaisia tulee paljon paikalle ja me pystyisimme tarjoamaan hyvää futista ja kotivoiton.
Vastaan tulee todennäköisesti rajusti ylhäältä, jopa neljällä pelaajalla prässäävä vierasjoukkue. Yksi ongelmamme alkukaudella on juuri ollut se, ettemme ole olleet
tarpeeksi suoraviivaisia.
Mistä homma on oikein kiikastanut?
. Pituudessa Kurppa hyppäsi mestariksi tuloksella 616,
ja 100 metriltä heltisi pronssia
ajalla 11,84.
Pituustulos jäi kirjoihin myös
Samun ennätyksenä, kun taas
satasella Samu sai parhaallaan
11,83.
. Sinnikkäästi vastaan hangoitellut
sijoittamaton saksalaispelaaja
Sabine Lisicki taipui lopulta
luvuin 6?7 (5?7), 6?4, 6?1.
? Tämä oli henkisesti kova ottelu, venäläistaituri kommentoi kahden ja puolen tunnin
taiston tauottua.
Safinan hankaluuksista kertoivat 15 kaksoisvirhettä. Millä
asein pisteet jäävät Saloon?
. minuutilla
ottelussa kahdesti osunut Sandro Wagner. Nykyinen
rytmi tuo kuitenkin tarvittavia
tuloksia mukanaan, ja mikä
tärkeintä: Samu Kurppa on
säästynyt loukkaantumisilta.
Viisaalta säästölinjalta ei
kannata poiketa ahnehtimaan
liian aikaisin.
Williamsit helposti välieriin
Safina vaikeuksien kautta voittoon
TENNIS. Englanti jäi finaalissa lopulta vaille mahdollisuuksia.
. ja 84. Siis henkilökohtaisesti tyytyväinen. Ei meillä mitään pakkoa ole, vaan erinomainen sauma
voittaa. Avauserässä hän teki yhdessä ainoassa pelissä kolme kaksoisvirhettä, ja myös katkaisupelin
hän hävisi kaksoisvirheellä.
Safina kuitenkin luottaa syöttöönsä yhä.
? Minulla on ollut vaikeuksia
polveni kanssa. Flunssa riepotteli ja sotki
harjoitusohjelmia viiden viikon
ajan. Italian Francesca Schiavone jäi jalkoihin
luvuin 6?2, 6?2, eikä nelossijoitettu Dementjeva ole menettänyt erääkään tämän vuoden
turnauksessa.
Dementjeva hävisi viime vuoden Wimbledonin välierässä
Venus Williamsille, ja nyt vastaan samassa vaiheessa tulee
Williamsin siskoksista nuorempi eli Serena. Kakkossijoitettu
ja turnauksen kaksinkertainen
voittaja Serena pääsi lähes
yhtä helpolla kuin Venus, kun
kahdeksanneksi sijoitettu Valko-Venäjän Viktoria Azarenka kaatui 6?2, 6?3.
? Tämä on täysin erilainen tilanne kuin vuosi sitten. kenties Pearcen onneksi . Palautuminen on sujunut
kuitenkin hyvin. YLE televisioi Tam-
Perjantaina ja lauantaina pelattavat rullakiekon
SM-liigan loppuottelut saavat ennakkohuomiota television Urheilukanavalla. Oletko henkilökohtaisesti tyytyväinen alkukauteesi?
. Euroopassa
pelataan MM-karsintojen kolmannella kierroksella neljä turnausta, joissa on kussakin
neljä maata. Haluan
nauttia ja näyttää parasta
osaamistani, Safina mietti.
Maannaisensa Safinan tavoin
uransa ensimmäistä grand
slam -voittoa hakeva Jelena
Dementjeva selvitti välierä-
Lehtikuva/AFP/Carl De Souza
JALKAPALLO. minuutilla Gonzalo
Castro, 48. Jos pystymme hyvään esitykseen ja voittoon, niin
joukkue saa siitä todella paljon itseluottamusta. jo
ennen Ruotsin EM-kisojen välieriä. Se on vaan harmi, ettei pelit ole kääntyneet meille niistä maaleista, enkä
ole pystynyt tekemään kahta
Marko Mattila
maalia samassa pelissä.
Pelasit viisi edellistä
kautta Turun Palloseurassa. Englannin
nuoret jatkavat entisen maajoukkuepuolustajan alaisuudessa vuoden 2011 EM-turnaukseen.
Jatkosopimus allekirjoitettiin
. Saarijärvellä Samu
Kurppa juoksi 100 metriä koleassa säässä 11,86 ja hyppäsi
pituutta lennokkaasti 628. Özil sai tililleen
kaksi syöttöpistettä.
Peli kääntyi alun tunnustelun
PALLO HALLUSSA?
juha.tuuna@sss.fi
Kitarakin vie
oman aikansa
Vilppaan lupaus ehti hypätä
talvella hallissa 636 ja juosta 60-metrisen huippuaikaan
7,43, mutta sitten tuli takaisku. Se päästi turnauksen
viidessä ottelussaan vain yhden maalin. heinäkuuta 2009
Urheilu
. (STT?AFP)
Inter pestasi
Militon
JALKAPALLO. Koleassa kelissä viihtyivät nimittäin myös keihäänheiton takavuosien ME-mies Janis Lusis
(oik), Kurikan hiihtojätti Juha Mieto ja kotimaiseen keppieliittiin kuulunut maailmanmestari Kimmo Kinnunen Äänekoskelta.
järjestetään Harjavallassa.
Jos ovat Kurpan nuotit hallussa kentällä, niin yhtä hyvin
ne kulkevat mukana toisessa
harrastuksessa. Tanskasta
lähtönsä jälkeen Jacobsen on
pelannut Evertonin lisäksi
Saksassa HSV:n ja Nürnbergin joukkueissa. Silloin
oli hienoa olla välierissä, mutta
nyt kohtaan erilaisen pelaajan.
Haluan nähdä, kuinka kova pystyn olemaan Serenaa vastaan.
Haen hyvää taistelua, viimeksi
grand slam -finaalissa vuonna
2004 (Ranska, USA) pelannut
Dementjeva mietti. Meillä on hyvä
joukkuehenki ja olen saanut
tutustua uusiin tyyppeihin.
Joukkueessa todella kovat
odotukset kauden loppupuoliskosta.
Antti Hakala on osunut tällä
SalPa-FC Espoo huomenna kaudella maalipuiden väliin jo
kello 18:30 Urheilupuistossa kuudesti.
Lyhyet
Nadal jää pois
Davis cupista
TENNIS. Toimittaja Pauli
Salokangas kävi alkuviikolla kokoamassa rullakiekkoaineistoa toisen finalistin, Someron Pepe
Rollerin harjoituksista.
Lähes varttitunnin mittainen rullakiekko-osuus
sisältyy kello 18 alkavan Peli-illan ohjelmistoon
joko torstaina tai perjantaina. Viime viikolla täyteen kukkaan puhjennut kesä
tuli tervetulleena lahjana myös
yleisurheilijoille, jotka koko
kesäkuun alun kipristelivät
kohtuuttoman koleilla kentillä. Englannin valioliigaseura Blackburn vahvisti puolustustaan Tanskan
maajoukkuepuolustaja Lars
Jacobsenilla. Maalien puolesta
kyllä, ei voi olla siinä mielessä tyytymätön. Kausi
huipentuu elokuun lopussa 15vuotiaitten SM-kisoihin, jotka
Pepe Roller Urheilukanavalla
jälkeen Saksalle, kun kentän
ja turnauksen paras pelaaja
Özil hienosti oivaltaen syötti
rangaistusalueelle leikanneen
Castron maalintekoon. (STT)
Tiistain tulokset:
Palkintoarvo 14,7 miljoonaa euroa:
Naisten kaksinpelin puolivälierät:
Venus Williams USA (3)?Agnieszka Radwanska Puola (11) 6?1, 6?2,
Dinara Safina Venäjä (1)?Sabine Lisicki Saksa 6?7 (5?7), 6?4, 6?1, Jelena Dementjeva Venäjä (4)?Francesca
Schiavone Italia 6?2, 6?2, Serena
Williams USA (2)?Viktoria Azarenka
Valko-Venäjä (8) 6?2, 6?3.
Välieräparit torstaina: Venus Williams?Safina ja Dementjeva?Serena
Williams.
JALKAPALLO. Amerikkalainen
kolmossijoitettu tarvitsi vain
reilun tunnin Puolan Agnieszka Radwanskan kaatamiseen
6?1, 6?2 tiistain ensimmäisessä puolivälierässä. Joskus tulee rauhallista
melodiaa, joskus taas rajumpaa tavaraa. Isäntämaa Ruotsin Englanti pystyi vielä raivaamaan
tieltään rangaistuspotkukilpailussa, mutta loppuottelussa
Saksa sai englantilaiset näyttämään koulupojilta.
? Jos olisimme voittaneet
mestaruuden, en olisi silti ollut
maailman paras valmentaja.
Häviäminen syö minua, mutta
se myös kannustaa minua pyrkimään paremmaksi valmentajaksi, Pearce totesi.
? Nautin työstäni, pidän
alaisistani ja pelaajista, joiden
kanssa työskentelen. Miksi
kääntäisin selkäni tälle kaikelle?
Saksa nöyryytti Englantia
loppuottelussa. Veikkausliigassa
kuudentena oleva Jaro joutuu etsimään itselleen uuden
valmentajan kauden päätteeksi
SuutariPekka, Euromarket, p. 10, p. 11, p. 02-7333440
Mainosvakka Ky
Salon Mopo ja Pyörä
Talouspäällikköpalvelut.
p. 0400 534 613
TV-Huollot
Verhoomo Toppatuoli
Ollikalank. erik.laatoitukset Salon Laatulämmitys
P. Soita ja lisää tietosi palveluhakemistoon p. 1, p. Laite- ja tarvikemyynti.
Esiintymislavat. 0400 534 036
LVI-asennus Teemu Toivonen
Helsingint. 59
Halikon LVI-Asennus
Myös uima-altaat ym. 6, Salo. 14, 24100 Salo
p. 731 7362
Täydellinen suutari-, ortopedi-,
avain- ja teroituspalvelu
Kaiverruspalvelu ovikilpiin, postilaatikkoihin, kaulapantoihin
Hedvig p.040 554 3624
J.&R. 733 3366
tai 0400 808 430
Tilitoimisto Salotilit Oy
Turunt. 044 584 3480
Laattojen myynti ja asennus,
kylpyhuonekalusteet
Vuokrataan pakettiautoja, esim.
muutot, pienkuljetukset, vapaa-ajan
käytöt. Myllyojank. 0400 769 644 palvelut. 13 Torin varrella
P. 727 7100
Salo/Antti Rontti AIT:
P. 736 2044.
www.paulikurppa.fi
Pinjasto Oy / Saari Keittiöt
Kulta-/kelloliikkeet
Kello ja Kulta Jokinen
Turunt. 0400 224 095
Tv- ja Videohuolto Hänninen Oy
Helsingint. Vuorela Oy
Helsingint. 727 5700
Rummunlyöjänk. 777 8600
www.korvenoja-niinisto.fi
Asianajotoimisto
varatuomari Timo Havia
Hornink. 733 5727
Linnapellont. 6 A 3, Salo.
P. 727 5700
Paljeovi ja Kaihdintuote
Kauralant. P. 731 2899
Lounais-Suomen
Rakennussaneeraus Oy
Salon Parveke- ja Terassilasitus p. P. 22, Salo. 731 6820
Ollikalank. 0440 863 380
Pelti-Saari Oy Rakennusalan
peltityöt. 722 1144
SISA Oy / SISA-keittiö
K. 731 6234
Autokorj. 02-731 4700
www.ykkoskeittio.fi
Salon Huutokauppakamari
Kaakelitehtaankatu 2, p. 738 8260
Olli Hämälistö
Raitalank. 0400 224 095.
SSP asennus Oy
p. Kurki
Siivouspalvelut
Katin siivouspalvelu
Koti-, toimisto- ja rakennusten
loppusiivoukset. 735 2412, 0400 223 697
Kahvila-Konditoria
Kultainen Tuoksu
Kuvaus, editointi, ohjelmatuotanto.
Erilaiset DVD-toteutukset.
P. 0400 223 857, 734 1262
Kaivuu- ja maansiirtotyöt.
Piha/vihertyöt, salaojakaivuut,
www.mp-tec.fi P. Suoramarkkinointituotteet
P. 22, Salo p. Pihakiven Lasiliike Ky
Kaikki remontit ja julkisivukorjaukset
P. 13. 7, 2.krs, Salo, 733 3322
Sahat/sahauspalvelut
Tilitoimisto Tietotilit Ky
Turunt. 010 366 0400 www.oikeus.fi
puhallusvillaa. 727 292
Salon Tilipalvelu Oy
T:mi Petri Palenius
Kengityspalvelut
P. 045 127 7734,
www.meidan.fi
Koirahoitola Jetsanis
P. 727 7100
Asianajopalveluja
Koirahoitola Faderviken, Särkisalo
Myös trimmaukset, kurssit, leirit,
agility... 733 5535
Hanskin Mainos Ky
Pianokartano Oy
Ketomaank. 737 1700, fax 737 1214
Salon Seudun
OP-Tilikeskus
Helenank. P. 044 284 8996
Helsingintie 5. 0440 749 129
Salon Autosähkö
Perämiehenk. 731 2908
Äänentoistopalvelut
Suomen Esityspalvelu ky
8 h tilataksi inva/paarivarustein.
Äänentoisto-, valaistus- ja ohjelmaTaksi Ari Hillgen P. 02-731 2525
Pertteli kk. 040 756 4146,
040 742 1385
p. 044
577 0553
www.puunainen.fi
p. 77 021 / ilmoitukset.
Kodinkonehuollot
Rulla- ja säleverhot, palje- ja taiteRummunlyöjänkatu 7, Salo
ovet, pystylamellikaihtimet, APOLLO- P. 253 1532, fax 253 1533
Salon Lehtitehdas
Örnink. tasokas bussi,
p. 733 1923
Salon Autopesu & Fixaus Oy
Autojen sisä- ja ulkopuhdistukset,
kesto / takuupinnoitteet.
Joensuunk. 727 7101
Jäähdytinkorjaamot
Jussin Auto ja Kenno
Autoverhoiluliikkeet
Jukka Lehti
p. bussi, 1+8h. 777 710, myös päivystys
Salon Kylmäpojat
Kailiniituntie 2, Halikko
P. 050 571 2389
Pertteli/Kirsi Mäkinen:
P. 040 744 5683/Kiikala
Öljypoltinhuollot
Poltinhuolto Ahonen
p. 26, p. P. 113, p.7485814
www.kaihdin-lehtonen.fi
Painovirjamo Oy
Joensuunk. 050 330 5696
jetsanis@gmail.com
Metsäpihan Koirahoitola
P. 02 7336198,
0440 780 357
matkapuhelimesta 02-10041
1+8 hengen, invavarustein
Pertteli. 2 A, p. P. P. Lasse Pelkonen
Vilhonk. 0400 554 587
Salonjokilaakson OPKiinteistökeskus Oy ISA
Puusepänliikkeet
Mökkihuolto P.Kirves
Kylpyhuoneremontit täydelllisinä.
Kiinteistökorjaukset
Örnink. Pursimiehenk. 777 350. 38 p. 0500 527 559 (Salo, Halikko,
Paimio) Edustaja Juhani Kokko
P. 0400 590 667
www.ristotuovinen.com
T:mi Jarkko Nikander
VTT:n hyväksymä märkätila-asentaja
Laatoitukset, saneeraukset ja
Tulikivi-uunien muuraukset.
P. Sandberg Oy
Helsingint. 10041,
Taksi Seppo Virtanen
p. 044 733 5001 fax 733 1682
Rengas Japi Oy Piisitie 3B,
Asemak. 0440 534 926, 731 9696
ServPro Oy Poltinhuolto Vuorinen
P. Sanomalehdet,
. Tuomi
Kotityöpalvelu Marja Kanerva
Myös hionnat ja lakkaukset,
Salo, p. 0400 530 960
P. 7, 24130 Salo.
P. 3, p. 733 7303
Antiikki/keräily
Aarnion Raha ja Antiikki Oy
Antiikki- ja keräilytavaroita
os. 1, Vaskio
p. 040 502 3548, Kuusjoki
Kuusjoki P. P. 8. 8
Kurppa Keittiöt Oy Piisit. 0400 534 641
www.markunpelti.fi
Leimasimet
Talonmiespalvelut
Nurmexi
Mökki- ja ok-talotalkkari,
pienkonehuollot.
P. 731 7362
Eristäminen
Lukkoliikkeet
Salon Kylmäapu
Ratak. 727 3500
LVI-asennukset/huolto,
lämpöpumput: myynti, asennus,
huolto. 4, Salo, p. 0400 165 931, 0400 536 931
Ikkunoiden, -ovien ja huonekalujen
entisöintiä. 0500 530 441 Mika Helenius
Turunt. 22, 24240 Salo
P. 731 3743, 0400 560 043
Markiisit ja markiisien korjaus,
säleverhot, rullaverhot, taiteovet, ym.
Mittaus- ja asennuspalvelu
Majavank. 727 4660, fax 727 4669
Aluepäällikkö Tuomas Kunnari
P. taksi invavarustein. 10. 721 2600
P. 0400 252 819
Heimo Ketola Liipolant. 2 p. 733 3999
www.lakisalo.net
Turunt. 731 2905
Autotarvike
Örninkatu 8, p. 731 6096
Pihasuunnittelua
www.ekopiha.info
Taksit
Pitopalvelut
Hellbergin Pidot
p. 733 1226, 040 501 1649
VM-Autolasi Oy
Kaikki autolasitukset,
yli 15 vuoden kokemuksella.
Salitunk. 045 675 9011
www.kakenkaihdin.com
Salon Oikeusaputoimisto
Vakio-Puhallus Oy
Kirkkokatu 1-3 A
P. 8, p. 733 8400
Vesijohtoasennus Atte Rauhala
Höyläyspalvelut siirtohöylällä.
p. 3, P. 02-7357293
www.painovirjamo.fi
Salon Painokeskus Reiote Oy
Fribölent. 733 1202
Autovuokraamo JS-Rent Ay
Ohjelmapalvelut
Jari Auranen
Asianajotoimisto Timo Savolainen Mainoset & Maigrafi
Jätekuljetukset
Autotarvikeliikkeet
LVI-Palveluja
Kengitysseppä Juha Säde
Autosähkökorjaamot
Salon Moottorihuolto
Mökkitalkkarityöt
P. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 1. 731 2151, 0440 533 393
Tuolin Henki p. 4, Salo
Asennustyöt ja kalusteet
Ykköskeittiö, Joensuunk.4, Salo
Muuttolaatikkovuokraus.
p. 734 6450
Kumikorjaamo
Niemelä & Niemelä
Auktorisoitu taloushallintoliiton
jäsentoimisto Laskuri Oy,
Hornink. 040 706 2737, 731 1243
Lakiasiat
Asianajotoimisto
Korvenoja & Niinistö Oy
Puusepänliike Matti Pentikäinen
Tmi Iisilastu. 0400-22 55 65
Isännöintipalveluja
Salon Lukkopalvelu
LVI-Palvelu Alanko
& Salminen Oy Ratak. 040 523 8796
www.mainoskeskus.com
P. P. 0500 128 956
Salon Hyötykäyttö
T:mi Timo Mynttinen
Satamakatu 31, p. 731 3004, 050 331 3300
Salon Mainosbrodeeraus Oy
Kaiken maailman brodeeraukset
p. (02) 731 7240
Erikoisliike on asiantuntija.
Paperinkeräyksiä
Tapio Suonio
Sahattua ja höylättyä puutavaraa
p. 13 C 16, Salo
p. 21, p. (02) 731 7240
Erikoisliike on asiantuntija.
Suoraan valmistajalta
Lupin Oy
Lemminkäisenk. 7,
Halikko, p. 8, p. 47, Somero, p.748 6406
www.easynetti.com/paljeovijakaihdintuote
Kaiverruspalvelut
Ovikil., postil. ja lemmikit. 040 730 8712
hellbergin.pidot@gmail.com
www.hellberginpidot.fi
Perhejuhlat, muistotilaisuudet, kokous- ja koulutustila sekä tarjoilu.
Juhlapalvelu Marja Kankare
Perniönt. (02) 731 3971 www.mainoset.fi
p. 2-4, Halikko kk
p. 731 7366, 040 514 0548
Ompelukoneita
LVI J.Vasankari Oy
Vanutehtaanmäki
p. 733 5881
p.7276200
Siirrettävällä kenttäsirkkelillä
Tulos-Forum Oy, Salo
LVI-Vihiniemi Oy
Suomusjärvi, p. Pasi Niini
Säästäjänt. 11?13, p. 040 522 6325
Koskinen Seppo
Salo, Somero, p. 770 1660
Tilitoimisto Tihahe Oy
Turunt. 0500 534 938
Auktorisoitu Taloushallintoliiton
jäsentoimisto TiliWahlsten Oy
p. 733 5693
Autokorj. 733 1494
Warmia Oy
Kaihdinliikkeet
Autovuokraamot
Säleverhoja, rullaverhoja, markiisit
taite- ja paljeovia, ym.
Mittaus- ja asennuspalvelu
Kaihdin-Lehtonen Oy Somero,
Jaatilant. 22 p. 0440 121 715
Huonekaluliikkeet
Autokorjaamot
Kalustemyynti A. 10, www.valoset.fi
Kattotyöt, muut peltityöt
Markunpelti Oy, P. P. joka toinen keskiviikko
muut palvelut: . 728 0772, 050 566 8863
Matti Tulonen P. 0500 901 747
Taksiautoilija Harri Ketokoski
www.suomenesityspalvelu.fi
Salon seutu / Pertteli
P. p. 045 7840 2145
Autohinaus Oy
p. 0400 842 808
p. P. 733 2685
Örninkatu 8. 42, Turku
P. 727 3500
Salon Seudun Ympäristöhuolto Oy p. 23, p. 727 3377 www.vaarna.com
Vilhonk. 041 504 9488, harriketokoski.com Ääni ja Media Oy
Äänentoisto-, valaistus-, djTaksi ja Tilausliikenne Keijo
ja karaokepalvelut.
Räsänen Salo 17h. 727 3100
Brodeerausta
Brodeman
Brodeeraus ja paitojen painaminen
www.brodeman.fi
p. 050 495 4665
www.sisa.fi, www.sisa-keittio.net
Salon Kylmäapu
P. 0440 627 559
Salon Ulataksi p. 727 3636
Koirahoitolat
Kaivuu-ja maansiirtotyöt Laatoitustyöt
Autolasitukset
Soita puh. 721 2300, fax 721 2310
Mainospalvelut
Adpartner Oy
Pianokuljetuksia
Harventajank. 731 6535
www.hanskinmainos.fi
Suutari Tauno Lempinen
Jussi Salomaa P. P. 045 129 9123 Koski Tl
Videokuvausta
MH-Media
Örnink. P. P. 044 543 9426
www.autofiksaus.com
Tmi Autopesu
Ratak. 4, 24100 Salo
P. 733 1182
Halikon RKT Ky
Juomakuljetukset
Salon Juomatukku
p. P. 050 530 9525
Pianoliikkeitä
Sähkölaitekorjaamot
Halikon Huoltosähkö Oy
Sähkökj. p. 044 556 2910 www.ilaksi.com
Myynti ja huolto, kaikki merkit.
Vilhonk. 0500 720 058 Koski tl
Liukuovikaapistot
TIKO-isännöitsijä Esa Ojanen
Liikkuvalla kalustolla.
P. Salo, p. 0400 530 433, fax 731 3306
1+14h. 727 666
Tilitoimistot
Joensuunk. heinäkuuta 2009
Alojensa ammattilaiset esittäytyvät
PALVELUHAKEMISTO
Antenniasennuksia
Jussi Salomaa P. 4-6, Halikko as.
Avestia
p. 050 378 6509
www.rakennussaneeraus.fi
Rengasliikkeet
Bikeservice Oy
Lakiasiaintoimisto Jorma Tammi
Kiinteistöremontti
Heikki Koponen
T:mi Samuli Pylkkänen
Kaakeliliikkeet
Tieisännöitsijät
Tilitoimisto Simo Vuori Ky
Tehokas ja joustava mainostalo.
P. 040 724 1345
LVI-asennus Yliräisänen
Kuusjoki, p. 724 0195
Puunainen Oy
P. 727 6100,
24910 Halikko As. 0440 532 085
Kailinniituntie 3, 24800 Halikko,
p. 727 444, myös päivystys
Ostetaan ja myydään kuolinpesiä
p. 731 2325.
Kaikki alan korjaustyöt,
Polar-huoltopiste
Kylmälaitekorjaamot
Huolto-Järvi Oy
p. 733 3079
Vikström
pitopalvelu ja eineskeittiö
Torikatu 3, p. Lintula p. 14, p. 050 440 9414
Salon Siivouslikat
Lämpöpumput
Peltisepänliikkeet
Koti-, toimisto-, porras- ja
rakennusten loppusiivoukset.
P. 040 510 8457
Siivouspalvelu, vaatehuolto, ym.
kotityöt. 733 4855, 0400 644 955
ServPro Oy Poltinhuolto Vuorinen
P. 7, Salo
p. 045 121 1655
Meriniitynkatu 21. Hornink. 045 124 7282, www.satamo.net
Keittiökalusteet
Avance-keittiöt p. 0400 125 915
Tilauksesta täyte- ja voileipäkakut.
Nyt myös pitopalvelu.
Inkerink. 045 7840 2146
Pasi p. 731 1556,
0400 531 647
Sähkö-ja valaisinliikkeet
Ello
Turunt. 7 C 6, Salo
p. 5, 24100 Salo
puh. 8, 2. Siren p. 10. 3, Salo p. 731 1951, 0400 745 391
Ilaksi Oy
Saneeraus- ja rakennustyöt
P. 0400 891 653
Palveluhakemistojen aikataulu:
terveys- ja kauneudenhoitopalvelut: . 733 7313
Höyläämöjä
Okko Hämälistö
Autopuhdistukset
Salon Autoehostus Oy
Käsinpesut, moottorinpesut,
teflonvahaukset, sisäpesut, ym.
HUOM! Puh.luettelon etuseteli
Myllyojank. Puusepäntyöt. 777 710, myös päivystys
markiisit. 22 % / rivi/ilm.kerta.
Julkaisukertoja vähintään neljä.
T:mi Kaken Kaihdin,
Dieselkorjaamot
Mariank. 736 2244, 044 517 2244
P. 0440 742 125
Vesijohtoliike V. P. 731 7761
Sähköliike Valoset
Verhoiluliikkeet
Hämeent. 040 716 1537
Salon Jätehuolto Oy
Satamakatu 31, p. 040 847 5649
Laatoitus- ja vesieristystyöt
K. 02-7333440
Pianokartano Oy
Kotisivut & kauppapaikat
0400 741 177
Mp-korjaamot
Vaarna Oy Talousasiaintoimisto
Suutarit
Suutari-Pekka, Euromarket,
Metsäpalvelut
P. 8, p. 731 3362
Mökkipalvelut
p. 040 731 3462
Salon Seudun Ympäristöhuolto Oy p. 050 349 6235
Manacor Oy
Inkerink. 0400 745181, 736 2477
Risto Tuovinen Oy
Rakennus- ja saneerauspalvelu
P. P. krs, p. 040 580 3545
Salon Kaakeli Oy
Myllyojank. 731 8227
13
Louhintapalvelut
Warrock Oy, Sammatti
P. 731 2151, 0440 533 393
Elämysohjelmat ja melontapalvelut
viemärien videokuvausta
p. 37, p. P. 8,
p. 040 548 4116
Lattialämmitykset
Salon Kilpi ja Kaiverrus Ky
Kirjapainot
Euromaster Oy
mika@aarnio.com
Lasitusliikkeet
Yksityisteiden hallintopalvelut,
Leppä Jussi
P. 77 021
. 10. 13, 24260 Salo
p. 733 6100
Halikon Hinaus
p. p. 044 300 4400
Perniö/Juhani Loimulahti:
P. 0400 783 047
Huutokauppoja
Muuttopalveluja
Huolto Järvi Oy
Salon Lukko- ja helahoito
Katuhaukka Oy
Kaakelitehtaankatu 2, p. 736 2110, 040 501 0090
www.extremefun.org,
p. P. 0400 831 993
Kiinteistöhuollot
Salon Kiinteistöhuolto Oy
Satamak. Asennus- ja mittauspalv.
Jussin Diesel Oy
Salon Moottorihuolto
Palveluhakemisto julkaistaan joka toinen keskiviikko.
Ilmoituksen hinta vain 2,60 euroa
+ alv. 12, Salo, p. P. 18, Salo p. 0400 954 836 (Salo + lähikunnat) Matti Jokinen Metsäpalvelut
p. 77 021 / ilmoitukset.. 731 3375, Örninkatu 10
myös viemärien avaukset
p. 1, Salo.p. 9, p. 733 3906, 0500 127 863
Annank. 0400 812 000
p. 040 566 0429
Hinauspalvelut
ATK-palvelut
Tietotekniikkapalveluja
www.saloplan.fi
Lassi p. joka toinen keskiviikko
Sinunkin yrityksesi palvelut kuluttaja löytää helposti SSS-palveluhakemistosta. 0400 532 459
P. 0400 812 000
Meriniityn Varaosahuolto
Ford-osat ja -tarvikkeet
p. 040 715 7949
Parkettityöt
Kotipalvelu Näpsäkkä
Parkettiasennus K. 734 4806
Jukka Lehti
p
Toto (2-4-10): 3,71 1,74-5,16-6,96 29,95.
Päivän Duo: 8-2, kerroin: 7,23.
9. lähtö, sh 2100 m Hööks Hevosurheilu -lähtö, Monté SM-karsinta:
1) Huituli/Jenni Nevalainen 28,1
(2,22), 2) Nötö Kasper 29,9 (6,34), 3)
Mikupas 30,8 (129,56), 4) Viuru 28,8
(47,73). Kiihdytysajojen myötä tullut kyky hallita nopeita tilanteita auttaa mäkihypyn puolella. Suomalaispari hävisi kaikki kolme
lohkovaiheen otteluaan ja jäi
turnauksen jämäsijoille 37?48.
Maanantain ottelussa Nyströmit olisivat tarvinneet
murskavoiton meksikolaisparista Bibiana Candelas/Maya Garcia, eikä sekään olisi
välttämättä vienyt heitä jatkootteluihin. Ilmoita
0505005577 tai poliisille.
Julkisivurappaukset
Salon Taloelementti Oy
0400 823 734
?????????????????
?????????????????
??????????
TÄNÄÄN
Paasilinna - Saikkonen
ULVOVA MYLLÄRI
26.6., 28.6. Viikonloppuna
Alastarolla ajettavan EM-sarjan osakilpailun myötä kiihdytysautoilija Anita Mäkelä
tekee paluun suomalaisille radoille kilpailutilanteessa. Lähdöt klo 17-19. -5.7.
klo 19, su myös klo 14.
Lippuvaraukset: 045 1213900
www.kirakankesateatteri.fi
????????????????
Intuitiivinen näkijä
SEIJA HOLM
ratkaisee vaikeatkin ongelmasi
jo yhdellä puhelinsoitolla!
Erityisalana ihmissuhdekriisit,
ahdistus ja masennus.
2.29 min + pvm 0700-9-2838
Poste Restante 10601 T:saari starr.m.s.
?????????????????
(ALUTAANVUOKRATA24
H K SAUNA. Vuoden tauon
myötä kovassa rasituksessa
hyppyuran aikana ollut mäkimiehen kroppa on saanut tarvitsemaansa lepoa ja tulokset
ovat parantuneet.
Vaikka vuoden tauon jälkeen
TULOSPÖRSSI
BEACH VOLLEY
Stavanger, Norja, MM-kilpailut,
lohkovaihe:
Emilia Nyström/Erika Nyström
Suomi (39)?Bibiana Candelas/Mayra
Garcia Meksiko (34) 15?21, 13?21.
Nyströmit hävisivät kaikki kolme
lohkovaiheen otteluaan ja jäivät sijoille 37?48.
GOLF
Naisten maailmanlista:
1) Lorena Ochoa Meksiko 13,34
(edellisen viikon sijoitus 1), 2) Yani
Tseng Taiwan 9,52 (2), 3) Jiyai Shin
Etelä-Korea 8,35 (4), 4) Paula Creamer USA 7,44 (3), 5) Cristie Kerr
USA 7,24 (5), 6) Suzann Pettersen
Norja 6,71 (6), 7) Angela Stanford
USA 6,62 (7), 8) In-Kyung Kim EteläKorea 5,58 (8), 9) Karrie Webb Australia 5,16 (10), 10) Helen Alfredsson
Ruotsi 5,11
JALKAPALLO
M35 piirisarja
Wilpas?LTU 5?1 (5?0). Suomusjärven Sisu.
Maajoukkuejalkapallokoulu 6-12
v tytöille ja pojille urheilupuistossa 3-7.8.
Lue lisää : http://www.jalkapallojuniorit.salpa.net
Mäkelä ei missään vaiheessa
tehnyt virallista lopettamis-
päätöstä. lähtö, V4-3, lv 1600 m: 1) Simb
Chaplin*/Antti Teivainen 12,4a
(1,83), 2) Aamos Paukku 12,6a
(20,96), 3) Lonestar Kosmos 13,2a
(6,54), 4) Maxi Kingsize 13,2a (10,33).
Toto (2-1-8): 1,83 1,17-1,70-1,59 9,96.
V4-kerroin: 109,91.
7. 0400-543 928
??????????
PALKKIO!! Tietoja pun. V4-kerroin:
??????????????
SANEERAUS- JA UUDISRAKENNUSTYÖT
P. Kun
muualla Norjassa sataa niin
täällä paistaa aurinko. 1-0 Jari Niinivaara (Pasi Lindberg), 2-0 Krister
Lahtinen rp., 3-0 Lindberg (Niinivaara), 4-0 Mika Koskinen, 5-0 Koskinen
(Niinivaara)
Ryhti?Wilpas 2?1 (1?0). Florican
19,4 (48,45). (STT)
RAVIT
103,06.
6. Toto (6-9-11):
2,57 1,28-1,39-4,00 4,23. Lentopallojaoston puheenjohtajan Markus Itkosen mukaan uusista
sopimuksista tiedotetaan todennäköisesti jo tällä viikolla.
Sampo empi pitkään, osallistuuko se lainkaan ensi kauden liigaan. lähtö, sh 2120 m: 1) Svarttis/Ari
Moilanen 33,0 (5,64), 2) Sorjaliina
33,3 x (20,79), 3) Hyttelin Tyttö 33,3
(42,62), 4) Diktaattori 33,0 x (20,54),
poissa: 8, 10, 16. Turnaus
päättyy sunnuntain finaaleihin. Ja teinkin. Lasten
kanssa touhuaminen on mukavaa vastapainoa futikselle, Malaska nauroi.
menestyshalut kovat jo kauden
toisessa EM-sarjan kisassa.
? Alla on nopea ja kestävä
auto, mutta kilpailutilanne
on aina omanlaisensa. lähtö, TROIKKA-1, lv 1600 m: 1)
Speedspider/Janne Ranta-Krenkku
14,1a (2,89), 2) Rockefeller Jr 14,6a
(24,45), 3) Fakir Style* 14,9a (11,41),
4) Havanna?s Beth 14,9a (12,88),
poissa: 8, 9. (STT)
Nyströmien taival päättyi
Anita Mäkelä uskoo mahdollisuuksiinsa Alastaron EM-sarjan osakilpailussa. Jossittelut saivat
jäädä, kun Candelas ja Garcia
paukuttivat tylyt erälukemat
21?15, 21?13.
? Fiilikset olivat vähän alhaalla lähtökohtien takia, ja
se tarvittava taistelu puuttui.
Syöttö ei kestänyt ruudussa ja
oli kaikkiaan huonoa, Emilia
Nyström analysoi.
? No, ei tätä nyt passaa jäädä
murehtimaan sen enempää.
MM-turnauksen lohkovaiheen 36 parasta paria jatkaa
pudotuspeleihin, jotka käynnistyvät perjantaina. Toto (4-1-2):
5,46 2,23-2,17-4,40 17,06. lähtö, V4-4 DUO-1, lv 2100 m:
1) Massimo Fling*/Ari Moilanen
15,4a (3,07), 2) Sydney?s Duke 16,0a
(14,85), 3) Freezy Wind 16,0a (17,92),
4) Kenzo* 16,3a (5,78), poissa: 12. Entistä lyhyemmällä matkalla lähdön merkitys on suuri.
Mäkelä tekee paluun Alastarolla
Kiihdytysautoilija on ollut sivussa radoilta viisi vuotta
STT | RIKU TEISKONLAHTI
KIIHDYTYSAJO. 2-1 Mika
Koskinen (Kim Ilola)
JOUSIAMMUNTA
Loimaa, maastoammunan SMkilpailut:
Naiset talja: 1) Leivonen Sanna Ascella 1020, 2) Kleemola Raija Ascella
858
Miehet talja: 1) Kullström Rasmus
Sinisulat 1067,...4) Kleemola Juha
Ascella 842
Miehet talja 65: 1) Rantanen Pauli
Tap-Erä 1003, 2) Leivonen Keijo Ascella 886
SUUNNISTUS
Maanantairastit Paarskylässä
Järjestäjänä Rasti-Perniö
A, 7.00 km (10 osallistujaa): 1)
Hellberg Timo, R-P, 54.02, 2) Elovaara Vesa, AngA, 54.36, 3) Virta
Marko, 1.03.04, 4) Jaatinen Marko,
Hand 1 A, 1.06.37, 5) Ranta-Ojala
Timo, 1.09.49, 6) Uutela Jari, Amada,
1.12.38, 7) Suvitie Juri, 1.16.34, 8)
Frilander Heikki, 1.17.59, 9) Fredriksson Jan-Erik, 1.18.21, 10) Turtiainen Reima, R-P, 1.35.41.
B, 5.00 km (42): 1) Kinnunen Sa-
palaaminen vaatiikin työtä, ei
Ahonen kadu välivuottaan.
? Vuosi sitten uskoin tehneeni oikean päätöksen. Viisi
vuotta sivussa ollut Mäkelä
palasi täksi kaudeksi kilpailemaan, ja sijoitus Britanniassa
ajetussa kuninkuussarja Top
Fuelin EM-sarjan avauskisassa oli lupaavasti seitsemäs.
Mäkelä tippui kisasta hävittyään Risto Poutiaiselle, joka
sijoittui lopulta Englannissa
toiseksi ja on mukana myös
Alastarolla.
Mäkelä arvioi, että autot eivät
ole muuttuneet järin paljoa sen
jälkeen kun hän viimeksi kilpaili. lähtö, lv 2100 m: 1) Allstar Birdland/Markku Nieminen 18,7 (4,18),
2) Incredible Sound 19,2 (3,21), 3)
Zoggie 18,6 (14,62), 4) L.P. Pelejä on tarjolla runsaasti myös Norjan liigassa.
Meillä on nyt myös enemmän
nopeutta, vuoden 2005 kisoissa
pelannut Malaska arvioi.
Grimstadissa
paistaa aina aurinko
Helsinkiläisessä kaupunginosajoukkueessa Toukolan Teräksessä ensi kosketuksensa
jalkapalloon saanut Malaska
on ehtinyt pelata jo neljän
maan pääsarjassa.
? Espanjassa peli oli aivan
erilaista kuin Pohjoismaissa.
Ruotsissa ja Norjassa taso on
selvästi kovempi kuin Suomessa. Sen takia on
tullut paljon loukkaantumisia,
Malaska harmitteli.
Keskikentällä viihtyvä monipuolinen Malaska on toipunut
sitkeästä polvivammasta, joka
piti hänet sivussa maajoukkueen
edustustehtävistä. Ei
maajoukkuetta koko ajan ajattele, mutta kyllähän kisat välillä käyvät mielessä. Sen sijaan kisamatka on
lyhentynyt 300 metriin, jolloin
lähdön merkitys nousee valtavan suureksi.
? Virheitä ei saa noin lyhyellä matkalla yhtään anteeksi.
Yleisesti mitataan 60 jalan (n.
18 metriä) aikaa. Ahonen
on hypännyt muovilta noin
sata hyppyä, mikä on kaksinkertainen määrä verrattuna
aiempiin kesiin.
Myös kuntotestitulokset lupaavat hyvää. lähtö, DUO-2, lv 1600 m: 1)
Duran Boy/Hannu Hietanen 14,8a
(3,71), 2) Bluesky 15,0a (16,54), 3)
Arrow?s Jackpot 15,0a (61,86), 4)
Hundredntenpercent 15,2a (7,29). Täältä on pitkä matka joka paikkaan, joten pelireissut tehdään lentokoneella. Toto (8-11-4): 3,07 2,06-2,36-4,82 7,27.
V4-kerroin: 133,42.
8. Myös muutamia uusia
pelaajia on haussa. lähtö, V4-2, lv 2100 m: 1) Nepal
Rose Nova/Kari Rosimo 15,3a (5,46),
2) Tindra Farming 15,3a (5,44), 3)
Bam Wictoria 15,7a (20,05), 4) Multi
Marigold 16,0a (13,03). Rauhalliset
kaverit pärjäävät molemmissa
lajeissa, Ahonen arvioi.
mi, 45.53, 2) Lietzen Jaakko, 45.54,
3) Kallio Risto, 47.49, 4) Gustafsson
Risto, R-P, 47.54, 5) Kurppa Matti,
SalComp, 48.32, 6) Salminen Esko,
49.00, 7) Knaapinen Eero, R-P, 51.13,
8) Grönholm Timo, 53.30, 9) Mäntylä Jussi, 53.38, 10) Eskelinen Ville,
Roamers, 54.02, 11) Ölander Ralf,
PIF, 54.14, 12) Lindeman Jorma, RP, 54.17, 13) Honkanen Raimo, AngA,
55.15, 14) Laine Erkki, AngA, 56.40,
15) Ventomäki Hannu, 57.24
C, 4.00 km (57): 1) Sjöholm Kalevi,
Loglift, 38.33, 2) Nurminen Eero, SuSi, 40.43, 3) Holmberg Tapani, 42.05,
4) Kurppa Pauli, SalVie, 42.11, 5)
Salminen Rauno, UK-Delta, 44.08,
6) Rantala Timo, UK Delta, 44.44,
7) Ratia Paavo, KemKi, 47.42, 8) Karilainen Kimmo, 47.53, 9) Matinaho
Veijo, UK-Delta, 49.38, 10) Lehtonen
Esko, 50.04, 11) Manner Mika, 50.14,
12) Haavisto Pentti, 51.25, 13) Järvinen Mika, 52.08, 14) Penttilä Pekka,
SomEsa, 52.33, 15) Lehtonen Mikko,
52.49.
D, 2.50 km (52): 1) Rannisto Suvi,
28.39, 2) Peltomäki Ilpo, 31.40, 3)
Elmiö Tuula, 32.05, 4) Laine Pasi,
32.06, 5) Lintula Kunto, AngA, 32.33,
6) Oksanen Elina, 33.14, 7) Laasonen Lasse, 33.35, 8) Willgren Mika,
34.05, 9) Vigelius Seija, SalVie, 34.21,
10) Vigelius Kari, SalVie, 34.25, 11)
Helander Seppo, Eräpirka, 34.33,
12) Tammi Eila, SalVil, 35.44, 13)
Sjöholm Anu, TK-TEAM, 36.09, 14)
Von Schoultz Katja, 36.54, 15) Vuori
Emilia, 37.09.
MIESTEN SUPERPESIS
Oulu?Sotkamo
(7?3, 1?0)
Nurmo?Vimpeli
(2?6, 2?3)
Kouvola?Hyvinkää
(5?5, 8?1)
Kitee?Joensuu
(7?1, 2?3, 0?0, 2?0)
BEACH VOLLEY. Emilia ja Erika
Nyströmin taival MM-kisoissa Norjassa oli lohduton. Tuntuu, että Suomessa
naisten liigan taso on pudonnut
viime vuosina, kun niin moni
pelaaja on lähtenyt ulkomaille.
Suomessa Malaska on voittanut kaksi mestaruutta HJK:n
paidassa. Toto (4-5-2): 2,89 1,513,87-3,02 43,90. Voiton
edellytykset ovat kuitenkin olemassa, Mäkelä lupaa.
Myös Ahonen
kiihdyttämässä
Paluutaan mäkihyppykisoihin
valmistelevan Janne Ahosen
kesä on kulunut tiiviisti mäkiharjoitusten parissa. Sammon
osallistumista liigaan vauhditti
kansankokous, joka esitti voimakkaan vetoomuksen Pielaveden säilyttämisestä pääsarjassa. Vetäytyminen kauden 2003 jälkeen johtui siitä,
että Mäkelä huomasi vauhtia olevan liikaa. Neljä rataa.
Tervetuloa. Toto (15-8-2): 2,22 1,37-1,4915,38 6,93.
4. Elokuun jalkapallon EM-kotikisoihin valmistautuva Sanna Malaska tietää
mitä on kiivas pelitahti. Valitsin kodin ja se oli hyvä päätös.
Nyt lapset ovat 10 ja 11 vuotta.
He kulkevat mukana kisamatkoilla ja tämä on koko perheen
yhteinen harrastus.
Lasten lisäksi kiihdytysautoilevaan perheeseen kuuluu
Mäkelän aviomies Tommi
Haapanen, joka on kilpaillut
myös Mäkelän ollessa pois kilparadalta. Norjan
ylimmällä sarjatasolla, Toppserienissä Amazon Grimstadia
edustava Malaska myöntää
hurjan pelitahdin vaikuttaneen
joukkueen iskukykyyn.
? Pelitahti hirvittää! Meillä on EM-kisojen takia pelejä
kahdesta kolmeen viikossa, mikä on aivan liikaa. Opastus välillä Toija-Kitula. Tutuksi ovat käyneet
myös Ruotsin sarja Sunnanån
riveissä, espanjalainen Transporters Alcaine, ja nyt tukikohta löytyy Grimstadista.
? Tämä Grimstad on aika pieni paikka. Kotikisat
ovat niin upea juttu.
Suomi yllätti kaikki edellisissä EM-kisoissa vuonna 2005
Englannissa ja selvisi aina välieriin asti.
? Tavoitteenamme on nytkin
päästä vähintään välieriin,
ja uskon, että siihen on hyvät
mahdollisuudet. Yhteensä kesän kilpailut jäävät
kahteen.
? Mäkihypyssä ja kiihdytysajossa vaaditaan paljon samanlaisia ominaisuuksia, kuten
nopeita reaktioita. Siitä tietää
jo, onko lähtö onnistunut ja
meneekö kisa hyvin, Mäkelä
sanoo.
Lapset mukana
kisamatkoilla
Janne Ahonen kilpailee tänä kesänä vain kahdesti kiihdytysautoilussa.
Mäessä tapahtumia piisaa sen sijaan jälleen välivuoden jälkeen.
PÄIVÄN PELIT
KENO
Voittonumerot: 6, 11, 13, 14, 16, 18,
27, 29, 46, 47, 49, 52, 55, 60, 61, 64,
65, 66, 67, 70.
MONIVETO
Moniveto 1
1 Kitee?Joensuu 9?4
2 Kouvola?Hyvinkää 13?6
Tulosyhdistelmä: 9?4, 13?6
Kerroin: 28 582,41
PITKÄVETO
01 Safina?Lisicki 1 1,30
02 V.Williams?A.Radwanska 1 1,04
03 Azarenka?S.Williams 2 1,15
04 Schiavone?Dementieva 2 1,20
05 Kitee?Joensuu X (1?1) 2,70
06 Kitee?Joensuu 1 (2?1) 1,35
07 Kouvola?Hyvinkää 1 (1?0) 1,50
08 Kouvola?Hyvinkää 1 (1?0) 1,15
09 Nurmo?Vimpeli 2 (0?2) 2,25
10 Nurmo?Vimpeli 2 (0?2) 1,50
11 Oulu?Sotkamo 1 (2?0) 5,15
12 Oulu?Sotkamo 1 (2?0) 2,95
VEIKKAUSBINGO
Tiistai 30.6.
Ensimmäiset vaakabingot:
66, 2, 38, 16, 53, 75, 19, 62, 8
Vaakabingot:
66, 2, 38, 16, 53, 75, 19, 62, 8, 71,
24, 43, 73, 69, 68, 59, 6, 11, 39, 10, 31,
49, 74, 67, 20, 44, 1, 60, 5, 45
Voitonjako:
Ensimmäiset vaakabingot ei yhtään kappaletta, Vaakabingot 30 kpl
voitto-osuus 6,30 e.
???????????????????
Ykkössuunnat tänään Kurkelassa. Toto (2-6-4): 5,64
2,35-5,31-11,34 17,86.
2. Pelivaihto
446 617,80 e, yleisöä 1 800.
TEIVO
1. lähtö, lv 2100 m: 1) Carmen
Laukko/Ari Kela 17,6 (2,57), 2) Mountain Magic 17,7 (3,29), 3) Åbo Queen
18,3 (20,57), 4) Mirella Del Oro 18,5
(14,48), poissa: 10. 4-vuotiaan kanssa asiat kävivät liian
vaikeiksi, eikä sen ikäisten lasten paikka ole varikolla. Ensi viikonloppuna Alastarolla Ahosen
jalka on tiukasti kiihdytysauton kaasupolkimella. Kotikisoissa
kaiken pitäisi olla kunnossa.
? Maajoukkueen päävalmentaja Michael Käld on käynyt
täällä katsomassa pelejäni. Molempien
sopimukset ovat yksivuotisia.
Riihimäki, 31, aloittaa kolmannen kautensa Sammossa.
Aiemmin hän pelannut liigassa
Jyväskylän Metso-Lentiksessä,
kuopiolaisessa KuPS-Volleyssä
ja Salon Piivolleyssä.
Sampo jatkaa neuvotteluja
viime kauden runkopelaajien
kanssa. Troikka: 208,41.
10. Päätös syntyi pari
viikkoa sitten, jolloin lentopallojaosto päätti ottaa vastuun
liigajoukkueen vetämisestä.
Liigamiehistöstä aiemmin vastannut osakeyhtiö ei halunnut
jatkaa tehtäväänsä. Opel
h-autosta, pakeni kolaripaikalta la-su yönä Hähkänällä. Nyt taas tuntuu siltä, että
paluupäätös on oikea.
Heinäkuun helteillä Ahosella
on tilaisuus kokeilla toista itselleen rakasta lajia. heinäkuuta 2009
Urheilu
Kuvat: Lehtikuva/Martti Kainulainen
Riihimäki jatkaa
Sammon passarina
LENTOPALLO. Tämä
on Norjan aurinkoisin kunta.
? Viihdyn täällä todella hyvin
ja toivottavasti voisin jatkaa
täällä ensi vuonnakin. Ahonen
kilpailee Top Fuel -luokan EMsarjan Suomen osakilpailussa.
Ahonen ajaa Alastarolla kesän
ensimmäisen kilpailunsa. Välillä
pää meinaa hajota, kun elämä
täällä Grimstadissa on pelkkää
futista. Ei sellaista kestä kukaan, joten teen silloin tällöin
vuoroja lastentarhassa. Joukkueemme on nyt monipuolisempi kuin
viime EM-kisoissa, joissa pelaajat olivat aika samantyyppisiä.
Sanna Malaska lukeutuu Suomen maajoukkueen avainpelaajiin tulevissa
koti-EM-kisoissa. Liian kovaa
eivät liikkuneet kuitenkaan
autot, vaan alle kouluikäiset
lapset.
? Vauvaikäisten kanssa varikolla oli vielä helppoa. Haapanen oli viime
vuoden EM-sarjassa kuudes.
Vaikka tauon jälkeen ajotuntuman hakeminen onkin
ottanut oman aikansa, ovat
Norjan liigan pelitahti
hirvittää Sanna Malaskaa
?Suomella hyvät mahdollisuudet välieriin?
Lehtikuva/Jussi Nukari
STT | MARI PUDAS
JALKAPALLO. Toto
(11-5-12): 2,85 1,63-3,35-10,30 17,56.
V4-kerroin: 31,36.
5. Toto (5-1-14): 4,18 1,731,71-2,87 8,43.
3. Auto
vaurioitunut etuosasta. Miesten lentopalloilun hallitseva mestari Pielaveden Sampo on allekirjoittanut
ensimmäiset pelaajasopimukset ensi kaudeksi.
Passari ja kapteeni Aki Riihimäki jatkaa joukkueessa.
Passari Matti Mustonen, 21,
pelasi viime kaudella Sammon
reservimiehistössä ja nousee nyt
liigajoukkueeseen. lähtö, V4-1, lv 2100 m Black
Horse amatööri-oppilasliiga: 1) La
Liga/Samu Sundqvist 17,2a (2,85),
2) Nobodypaymybills* 17,2a (12,48),
3) Just Allright 17,2a (83,24), 4) Hot
Male 17,3a (3,12), poissa: 7, 9. 14
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 1