Viime vuonna tallennuslistan kär-
keen nousivat MTV3:n Salatut
Elämät, Puumanainen, House,
Mentalisti ja Maajussille morsian.
Kolmen suurimman kanavan
yleisöistä valtaosa katsoo ohjelmansa suorana. Munamies ja
muut suositut tv-hahmot seikkailevat Facebookissa ja YouTubessa.
??Aiemmin siirrettiin samaa
sisältöä mediasta toiseen, mutta nyt televisiossa alkanut tarina jatkuu netissä, Uljas-Ahl
kiteyttää.
Tallentava digiboksi ei vienyt
kiinnostusta tosiaikaiseen katseluun
Suomalaiset katsovat edelleen
valtaosan televisio-ohjelmista
heti silloin, kun ne lähetetään.
Vaikka perheessä olisi tallentava digiboksi, tallenteina katsotaan vain 13 prosenttia ohjelmista.
Kaikkein eniten boksille tallennetaan suosikkisarjoja. Kiertueella on mukana upea valikoima BMW xDrive -malleja. X1 xDrive23dA
. X3 xDrive35iA
. Sen
jälkeen Raatikainen teki ra-
Lehtikuva/Heikki Kotilainen
Erkki Raatikainen (1931?2011)
dio-ohjelmia ja kirjoitti kirjoja
muun muassa Mauno Koivistosta ja Kalevi Sorsasta.
Raatikainen oli naimisissa
edesmenneen SDP:n kansanedustajan ja ministerin Kaisa
Raatikaisen kanssa. Repoa. klo 10-18
La 5.2. 530dA xDrive Gran Turismo
. Nelonen Median markkinointijohtaja Pia Kalsta
huomauttaa kuitenkin, että
suurin osa televisioaiheisista
keskusteluista käydään edelleen kasvokkain. KESKIVIIKKONA 2. (STT). Brittihallinnon todelliset toimijat
antavat haastatteluja ja kertovat, mitä tekisivät, jos näin
kävisi.
Muun muassa tällaiset tuttujen televisioformaattien yhdistelmät ovat tällä hetkellä
suosittuja Britanniassa. Sekunnin tuhannesosissa reagoiva xDrive tarjoaa ylivoimaisen etenemiskyvyn ja pidon kaikissa olosuhteissa,
ympäri vuoden. 044 551 2408
Vesijohtoliike Siimesvaara Oy
?????????
?????????????????
?????????????????????
????????????
???????????????????????????
????????????????????????????
???????????????????
??????????????
???????????????????
. Asia vahvistettiin STT:lle Yleisradion
viestinnästä.
Raatikainen toimi Ylen pääjohtajana vuosina 1970?1979.
Sitä ennen hän työskenteli
SDP:n puoluesihteerinä kolme
vuotta. Oikeasta elämästä näytetään yhä intiimimpiä asioita,
Sokabar ennustaa.
??Komedioiden huumori perustuu yhä perinteisiin asioihin
kuten kiusallisiin tilanteisiin,
mutta ohjelmatyyppeihin tulee
uusia yhdistelmiä.
Television katselu muuttuu
Kotimaisten tv-yhtiöiden netti-tv:tä katsotaan
48 %:ssa kodeista.
Tallentava digisovitin on 46 %:ssa kodeista.
Televisiota katsotaan (myös) tietokoneen näytöltä
27 %:ssa kodeista.
Maksullisia tv-kanavia ostetaan 26 %:iin kodeista.
Teräväpiirtokanavia ostetaan 2%:iin kodeista.
Munamies ja
muita ilmiöitä
Televisio-ohjelmat antavat paljon aihetta nettikeskusteluille,
sosiaalisen median fanisivuille
ja muulle verkkokommentoinnille. Yksi hyvitys/kotitalous.
Nuori mies tapaa ensi kertaa
tyttöystävänsä vanhemmat,
mutta näitä esittävätkin näyttelijät, ja koko tapaaminen on
piilokameraohjelmaa. Uransa hän aloitti journalistina.
Raatikainen seurasi Ylen
pääjohtajan tehtävässä radikaalia Eino S. Tule ja testaa esimerkiksi uusi BMW X3.
Kiertueautot:
. 0440 128000,
Jyrki Ikonen p. . X6 xDrive40dA
- LVI-alan asiantuntija Salossa
Myymälämme uudistuu
TALVIALE!
MYYMÄLÄN KYLPYHUONEEN
NÄYTTELYKALUSTEET -50%
KYLPYHUONEEN MATOT
- 30% - 50%
SUIHKUVERHOT
- 30% - 40%
POISTOKOREISTA TUOTTEITA
-30% -50% -70%
Tervetuloa tekemään löytöjä!
Myllyojankatu 7, Salo puh. 320dA xDrive Touring Business
. Finn-
panelin toimitusjohtaja Lena
Sandell kertoo, että näiden
kanavien ohjelmia tallennetaan paljon parhaaseen katseluaikaan samalla, kun katsotaan suorana Ylen ykköstä tai
kakkosta tai MTV3:a.
Naiset katsovat tallennettuja
ohjelmia enemmän kuin miehet.
??Miehet seuraavat naisia
enemmän urheilua, uutisia
ja muuta sellaista ohjelmaa,
jonka viehätys on siinä, että se katsotaan juuri silloin
kun se tulee. Keskimääräinen palautus oli 642 euroa. ?
?
?
?
?
?
?
???
.com
www.
www.bmw.?
Ajamisen iloa
????
ILO ON BMW xDRIVE.
???????
??????
????
????????
?
?
?
??
?
??
????
???????
??
??
?
??
?
????????
BMW NELIVETOKIERTUE NYT MEILLÄ!
Vauhdikas BMW xDrive Tour saapuu liikkeeseemme! Tervetuloa koeajamaan markkinoiden älykkäin nelivetojärjestelmä
BMW xDrive. Tietoa on tarjolla
aina kätilön instrumenteista
kullanhuuhdontaan ja työväen
teatteritoimintaan.
Käyttäjät voivat lähettää palveluun myös omia tietojaan ja
kommenttejaan. Naisten katselu
painottuu miehiä enemmän
sarjoihin, joita voi ajastaa paremmin, Sandell selittää eroa.
(STT)
Ylen entinen pääjohtaja
Erkki Raatikainen on
kuollut
Yleisradion entinen pääjohtaja Erkki Raatikainen kuoli
Helsingissä viikonvaihteessa.
Hän oli 80-vuotias. Maailmanlaajuisia televisiomittauksia tekevän Eurodata TV
Worldwiden myyntijohtaja
Yuliya Sobakar uskoo, että
vastaavanlaisia trendejä nähdään tulevissa ohjelmissa joka
puolella Eurooppaa.
??Julkisuuden henkilöt tai
tavalliset ihmiset esiintyvät
ohjelmissa yhä enemmän omana itsenään ja kokeilevat uusia
asioita. Tietokannan takana on kuusi museota
ja kaksi arkistoa.
Verkkoportaali arjenhistoria.
fi on väylä suomalaisen työelämän, tieteen, tekniikan, teollisuuden ja sosiaalihistorian tietoihin. X5 xDrive30dA
. klo 11-17
Cumulus Hotel Salo
Länsiranta 10
Ilm
Ostamme kaikenlaiset kulta- ja
arvioainen
in
kahv
hopeaesineet, myös rikkinäiset,
itarjti ja
parittomat ja kuluneet!
oilu
Ostamme nyt myös leimattua hopeaa!
Rahat tilille tai suoraan käteen!
!
tuttu
ä
t
s
:
TV
Jos se on kultaa, me maksamme siitä!
www.kultarahaksi.?/kultakiertue
Ota mukaasi tämä mainos ja saat 10. Käyttäjät voivat tehdä
ilmaisessa palvelussa hakuja
erilaisista esine-, valokuva- ja
kirjakokoelmista.
Sivuston ovat koonneet Tampereen Työväenmuseo Werstas,
Tekniikan museo, Sähkömuseo
Elektra, Helsingin yliopistomuseo, Suomen siirtolaismuseo, Kultamuseo sekä Työväen
Arkisto ja Kansan Arkisto.
Aineisto ulottuu 1800-luvulta
nykypäivään. Hänen
tehtäväkseen jäi normalisoida
Ylen kriisitilanne.
Raatikainen jäi työttömäksi
vuonna 1979, kun pääjohtajaksi valittiin TV1:n silloinen
johtaja Sakari Kiuru. Tuoreen Britanniassa ja Yhdysvalloissa
STT
tehdyn tutkimuksen mukaan
televisio-ohjelmista jutellaan
90-prosenttisesti kasvokkain
ja vain kymmenprosenttisesti
verkossa.
Sekä Kalsta että Mediatoimisto Dagmarin Katariina
Uljas-Ahl kertovat kuitenkin,
että television ja netin yhteydet
ovat saamassa uusia muotoja.
Esimerkiksi ohjelman näyttä-
minen ennakkoon netissä saattaa jopa lisätä myös television
katsojalukuja. 325iA xDrive Coupé
. Subin, Nelosen ja Yle Teeman katsojista
tallentavaan boksiin turvautuu
selvästi suurempi osa. (arjenhistoria.
fi) (STT)
Veromätkyjen toinen
osa maksettava tänään
Jäännösveron toinen erä täytyy
maksaa tänään.
Veromätkyjä sai vuoden 2009
verotuksessa liki 700?000 suomalaista.
Keskimääräinen jäännösvero
on vajaat 1?240 euroa.
Jäännösveron ensimmäisen
erän maksupäivä oli joulukuun
alussa.
Vuoden 2009 verotuksessa sai
palautuksia 3,4 miljoonaa suomalaista. ???
?????
??
?. 02 777 400
Avoinna ma-pe 8.30-17, la 9-13
Tv-vuosi tuonee mukanaan
uusia formaattiyhdistelmiä
Televisiosta alkaneet tarinat jatkuvat internetissä,
mutta eniten tv-ohjelmista jutellaan silti kasvokkain
STT | MARIA ANNALA
Ostamme kultaa ja hopeaa!
Pohjoismaiden suurin kullan ostaja saapuu
Saloon! Tule ja myy kultaa parhaaseen hintaan!
Pe 4.2. HELMIKUUTA 2011 | VIIKKO 5 | N:O 32 | www.sss.fi | IRTONUMERO 1,50 ?
SALON SEUDUN SANOMAT
BMW
xDrive
?
?
?
?
?
. Mies
osallistuu tietämättään myös
kilpailuun: jos hän kestää kauheaa perhettä kokonaisen illan,
hän voittaa lomamatkan.
Koomikko esittää tosi-tv-ohjelmassa itseään ja matkustaa
idioottimaisena turistina eri
puolille maailmaa tunnettuja
nähtävyyksiä katsomaan.
Dokumentin ja draaman
yhdistelmäohjelma eläytyy
kuvitteelliseen tilanteeseen,
jossa Britannian prinssi Harry joutuu talebanien vangiksi
sotiessaan Irakissa. 740dA xDrive
??????
???????????????????????????
?????????
????????????????????
?????????????????????????????????
????????????????????????????
????????????????????????????
?
????
?????????????????????????
Meriniitynkatu 11.
11 Rautian vieressä.
vieressä
Salon pisin lounaspöytä klo 10.30-14.30 (ark.)
?????????????????
?
?????????????????????
???????????????????????
?????????????????
???????????????????????
???????????????????????
???????????????????????????
??????????????????????????
?????????????????????????????
KESKIVIIKKONA ja
TORSTAINA
klo 9-17
Lohjanpor tin Auto Oy
TERVETULOA!
Meriniitynkatu 21, Salo www.lohjanportinauto.?
Kimmo Reimari p. kaupan päälle myydessäsi
kultaa vähintään 100?:n arvosta. Pariskunnalla on neljä lasta.
Arjen laaja historia
avautuu netissä
Arjen historiasta kertova sivusto avattiin tiistaina
Miten maataloustuet kuluttajahintaa n. Ahneet madot syöneet partukea, ja silti esimerkiksi maito halvem- haat paikat suomiomenoista ja ryömineet
paa. Lumenajoa alle. Olisiko niin, että kateelliset huomaavat
tarveharkintaan, kuten aikoinaan kato- vilkuttamattomuuden paremmissa aukorvaukset. Kuluttajan sähkölasku ei saisi
nousta puoleen eläkkeestä tai neljännekseen työtuloista, muuten se on verojakin
pahempi rahareikä. Ve-
MUUT LEHDET
sijohtoverkkojen ongelmakohtia ovat usein putket. Sairauksiin kuo-
Uutispäivä Demari
n. Nyt nämä välikädet vievät
80 prosenttia viljelijän tuottaman viljan hinnasta, mutta onhan se helppo syyllistää viljelijä, kun ei osata etsiä niitä oikeita hinnan vääristäjiä.. Lymin pusero tai paita. yhdistämäl- tulppana hyvälläkin kelillä. Suuri puhallus
veroparatiisiin menevään laivaan. Se ei voi olla keskustan
tavoite.
kiviaidastani, tosin aikoja sitten.
Johdot ovat rumasti ja huonosti sijoitettuja. Kun saneerauksia
tehdään vähemmän kuin verkkojen kunto edellyttäisi, verkostojen korjausvelka kasvaa.
?
Työryhmän
väliraportin myötä
nouseekin vääjäämättä
pintaan kysymys
korvausvastuista.
LEHTO
Sähköyhtiöitten tekemiset
otettava tarkkaan valvontaan
Sähkön tasainen saatavuus ja kohtuuhinta ovat tärkeitä asioita kuluttajille. Sittenhän
tärhikin vaikutelmaa. Kulu vaihtelee
Iltalehti
n. Noin kolmannes niistä on yli 30 vuotta vanhoja. Naapuri kaatoi omalla kustannuksellaan ison monirunkoisen vaahteran johtojen päältä, eikä edes Fortumin
sähköasentaja ollut paikalla. Viimeistään silloin saataneen tietoa
täysin odottamattomissa tilanteissa, jolloin onKaikesta huolimatta rokotusohjelmia tarvitaan
noista muista mahdollisista osatekijöistä.
nettomuusriskit lisääntyvät.
jatkossakin, koska ilman niitä vahingot olisivat
Narkolepsiaan sairastuneita uudet tutkimustuTyöryhmän väliraportin myötä nouseekin väämittavampia. Yleinen huoli ja levottomuus kuitenkin näkyi
hotellilla.
Paluulentomme olisi ollut tiistaina.
rit
a
Tekst
n. Hyvä kestää kauemmin kuin huono, mutta käyttöikänsä
on kaikella.
Rakennetun ympäristön tila -raportin mukaan
vesijohtoja Suomessa on 90?000 kilometriä ja viemäreitä 45?000 kilometriä. Kirjoittaja on Kairossa Egyptissä työs-
kentelevä teologian maisteri ja toimittaja.
pääsymaksun vuoksi kävijämäärä oli vä- kysymykseen, mitä Salon kaupunki tekee
häinen, silti näytteilleasettajilta kiskottiin Halikon sairaalalla. kristityt ja muslimit, rikkaat ja köyhät,
miehet ja naiset toimivat saumattomassa yhteistyössä yhteisen päämäärän eteen.
nn
Egyptissä asuvat suomalaiset ovat olleet
asuinalueestaan riippuen joko suhteellisen
turvassa tai keskellä kaupunkisotamaista taistelutannerta. Ihminen saattaa nukahtaa
kin odottamattoman ongelman.
elokuussa. Tiistain miljoonamarssiksi nimetty jättimielenosoitus
nosti toiveet korkealle siitä, että presidentti
Mubarak viimein astuisi syrjään.
Egyptin kansannousu sai viime viikonloppuna valitettavia käänteitä poliisin kadottua
täydellisesti Kairon katukuvasta. Jope
kuukauttakin, tai päivän. Kunnan tehtävä ei ole
hurjat paikkamaksut. Tutkimusten mukaan
Pandemrix-sikainfluenssapiikin
saaneilla 4?19-vuotiailla suomalaisilla oli muihin rokotettuihin
ikäryhmiin nähden yhdeksänkertainen riski sairastua narkolepsiaan.
miiksi?. Mikä
häpeä
Kaleva
n. Niihin
pitäisi varautua.
Yksityinen kuluttaja ei pysty paljon
säästämään sähköä, sillä lämpöä, valoa ja
kodinkoneitakin tarvitaan elämässä selviämiseen. Toisen naapurini tontilla on kallellaan oleva vanha
sähköpylväs, johon peruskivet on otettu
Arja Setälä
Kisko
Matkailija aisti Egyptissä
huolen ja levottomuuden
Palasimme mieheni kanssa myöhään
maanantaina illalla Sharm el Sheikistä.
Matkalle lähdimme viime tiistaina eli
juuri silloin kun Kairon levottomuudet
puhkesivat. No smoking
n. Lapset ja naiset sairas-
vätuloisten lapsilisän poistoa. Kokoomuksen ohjelma ottaa taas askeleen kohti tasaveroa. Ihmisten pitäisi myös
syödä hyvin ja joskus hieman törsätäkin.
Nykymeno ei jätä siihen rahaa.
Jatkossa sähkön hinnanmuodostusta ja
toimintaa sähköyhtiöissä pitäisi valvoa
todella tarkkaan. Sitten internet yhteydet
katkaistiin, samoin tekstiviestiyhteydet.
Omaiset soittelivat huolissaan hotelliin.
Tilanne oli kuitenkin rauhallinen, ja tietoa saatiin hyvin.
Seurasimme tilannetta television kansainvälisiltä uutiskanavilta, samoin suomalaiset jakoivat auliisti tietojaan. Virossa ei makseta kansallista oleva omena. Toimitus
tarvitsee tietoonsa myös nimimerkillä kirjoittavan nimen ja yhteystiedot.
Sähköpostiosoite: mielipide@sss.fi
Postiosoite: SSS/Mielipide, PL 117, 24101 Salo
Mielipidesivun tuottaja:
Risto Knuuttila,
(02)7702 340
Kommentoi
verkossa
Tätä mieltä
2.2.2011
Rokotteella yhteys narkolepsiaan
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tiistainen narkolepsiatiedote oli karua luettavaa. Ensimmäisiä viestejä levottomuuksista tippui hiljalleen viime viikon torstaina. Ok
lä rakentaa menestyksekkään varsinaisen n. Omalla kotikadullani
järjestys on säilynyt, eikä edes kauppojen näyteikkunoita ole rikottu eikä muuta
omaisuutta tuhottu. Suvisalolainen
ajaa kuin nelivetoisella autolla. Myös tuttavani
Kairossa kertoivat oman kotinsa lähellä kodinturvapartioiden löytäneen kiinni saamiltaan ryöstelijöitä poliisin henkilökortteja.
Ensijärkytyksestä selvittyään egyptiläiset
yllättivät järjestäytymällä tehokkaasti toimiviksi kodinturvajoukoiksi, jotka suojelivat
koteja ja niiden asukkaita. Ukki
toissa. Arvon naiset, oletteko huomanneet, et-
tä mitään koruja ei tarvita enää, vaan iso
kaulaliina kaulaan ihan sisätiloissa. Hotelli oli paljolti jo tyhjentynyt, koska muut maat olivat aloittaneet
evakuointilennot jo aiemmin.
Paikallista kähinää ja ryöstelyä oli ollut
Sharm el Sheikin keskustassa. Ryöstöä
omistaa turhia kiinteistöjä. Savuttelu kuriin
sa vielä hävetäkin
n. Messut oli floppi. Työryhmä arvelee kuiKOHU koettelee rokotusohjelja hyvinvoinnin laitoksen (THL) narkolepsiatyöryhmän mukaan sikainfluenssarokote yhdeksänkertenkin, että puhkeamiseen tar- Terveyden
mien luotettavuutta. Ei näin
tappaa yli 600?000 hlö/v. Yhteiskunnan osuus
valvonnassa on tärkeä jarru ahneudelle ja
moraalittomuudelle.
Sunnuntai-iltana tuli tieto, että UM:n
suosituksesta lähdetään jo maanantaina
Suomeen. Pahimmillaan matkapuhelinverkkokin oli suljettu
vuorokauden ajan.
Muutos näyttää nyt väistämättömältä, liki mahdottomasta visiosta on tullut tai on
tuloillaan totta. Voisikos Salon ja Turun messut ja ehkä autot lähtevät hitaimmin valoista ja ovat
pari muutakin ?kansanjuhlaa. Kaupunkilainen
toistaiseksi. Tämän jälkeen ratkaisut
tehdään tapauskohtaisesti.
Arkkiatri Risto Pelkosen mielestä narkolepsiasta kärsiville
perheille pitäisi maksaa korvauksia joka tapauksessa, koska sairastuminen ilmeisesti liittyy
joko sikainfluenssaan tai rokotteeseen (Ilta-Sanomat 1.2.). Yrittäjät huutavat kilpailun ja yksityis- n. Hotelliltamme sinne oli matkaa noin 20 kilometriä.
Paikalliset ihmiset olivat todella ystävällisiä ja mukavia, ja heitä tulee levottomuuksien takia sääli. Sitä mietimme, miten ne
pärjäävät, jotka sinne jäävät.
Leena Ahonen-Ojala
Salo
040 7711 777
n. Sähkön
siirtohinnat ovat viime vuosina nousseet
lähes yhtä korkeiksi kuin sähkönkin hinta. Halvin, nopein, paras
Suomenmaa
n. Uuden vedenottamon käyttöönoton jälkeen edessä on vielä iso putkistojen
puhdistusurakka, jonka jälkeen ongelmasta pitäisi päästä eroon.
Vesi on perustärkeä asia. Lukot
n. Kiskossa kiusa on tullut juomalaseihin saakka. Mies, tiesitkö: Passiivinen tupakointi
esimerkki muualla Suomessa. Halikon risteyksen liikennevaloihin pautunutta
kaksi ohjelmaa. Meni tämä elämä sairas-
n. Ihmiset patistettiin
rokotusjonoihin, eikä tällaisesta
riskistä ollut etukäteen mitään
käsitystä.
SUOMESSA havaittiin kyseisessä ikäluokassa toissa ja viime
vuonna yhteensä 60 narkolepsiatapausta, ja sairastuneista 52
oli saanut Pandemrix-rokotteen.
Narkolepsiatapausten vuoksi
perustetun työryhmän mukaan
on todennäköistä, että rokote
vaikutti sairauden puhkeamiseen. Vaan eihän
se mitään, jos pienituloiselta toimeentulotuen saajalta lapsilisä poistetaan. Täytyisi laatia laki, ettei Suomessa saa
Suomi-tapahtuman. Lais-
löä, joka on parveketupakoinnin kieltämi- kuudesta ei kyse. Kotini sijaitsee saarella,
jonka armeijan joukot yhdessä naapuripar-
n. viljasta, niin ei tukia tarvittaisi. 2
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 2. Organisointikyky
ei periaatteessa kuulu egyptiläisten parhaisiin
ominaisuuksiin, mutta nyt heistä on kuoriutunut organisointikyvyn mestareita.
Kaaosmainen tilanne sai kansan yhdeksi
rintamaksi samoin kuin mielenosoituksetkin.
Lähes ensimmäistä kertaa . Laittakaa ennem- näette, miten sairauskulut nousevat. Verkkoja on rakennettu vuosikymmenien aikana ja vaihtelevista materiaaleista. Jos viljelijälle maksettaisiin oikea hinta esim. Keskustassa on suhtauduttu liiankin
myönteisesti kokoomuksen verolinjaukseen.
Tarpeettomaan ystävällisyyteen ei ole aihetta. Liian korkean sisään- n. Kansalle
taisti lasten ja nuorten riskin sairastua narkolepsiaan. Puolueita on moitittu siitä, että ne ovat
kaikki samanlaisia ja ettei niitä erota asiakysymyksissä toisistaan. Lähes samaan aikaan alkoi organisoidulta vaikuttava
ryöstely, joka kohdistui niin rikkaiden kuin
köyhienkin koteihin.
Monet olivat yhtä mieltä siitä, että ryöstelijöiden kärkijoukko oli poliiseja ja turvallisuuskoneiston miehiä, jotka oli määrätty
aiheuttamaan sekasortoa kansan keskuudessa, jotta voitaisiin osoittaa maan tarvitsevan presidenttiä, jonka valta-asema takaa
kansalaisten turvallisuuden. Sähköverkon laittaminen maan alle ja muutenkin ajan tasalla
oleva jakeluverkosto on pääosin jäänyt
tekemättä.
Täällä Kiskon kauniissa kirkonkylässä
pylväät näyttävät pysyvän pystyssä osaksi lankojen varassa. Onko oikein, että se
tämisen nimeen niin kauan kuin kukaan jolle aiheutetaan harmia, lähteköön muuei tule heidän ?tontilleen?. Työryhmää johti osastonjohtaja Terhi Kilpi.
vittiin muitakin samanaikaisia
vakuutettiin ?sikapiikin. Kuntaliitoksen virheistä ja päätöksente- kaan tiedosta
kokulttuurista Salossa on tullut varoittava n. Kyllä nousi äläkkä, kun ehdotettiin hy- lee 165?000 lasta. Kertokaa minulle yksikin hyvä vastaus
tioiden kanssa ovat sulkeneet ulkonaliikkumiskiellon aikana ja öisin.
Olen myötäelänyt Egyptin kansan ja maassa asuvien suomalaisten arkea työmatkalta
Suomesta käsin. Niitä on jo nyt.
n. Epidemiaan kuoli 44
vahinkovakuutuspooli kiirehti tiistaina tiedottaihmistä ja heistä vain neljä oli rokotettu.
NARKOLEPSIA luokitellaan puhjettuaan pamaan, ettei sairastuneille makseta korvauksia,
Narkolepsiatutkimuksen tulos viittaa kuitenkin
rantumattomaksi tilaksi. Paljonko maksoin veroa ja työeläkettä?
En paljoakaan. Remppabudjetti 2?500 euroa, asunnon myyntihinta nousi 9?000 euroa. Omalle tontilleni en
saanut apua kaataakseni kaksi ikivanhaa
koivua, joiden runkoa hipoen sähkölinja
kulkee. Pitäisikö peiliin katsoessen puolesta. Kyynikot ja realistit voivat tietenkin
varoitella (Egyptissä) seuraavaksi valtaan
nousevista islamisteista, mutta demokratian
ja kansalaisvapauksien puolesta esiintyneellä
EU:lla ei kasvojaan menettämättä ole muuta
vaihtoehtoa kuin tukea vallankumousta.
tuvat passiivisen tupakoinnin takia miehiä useammin. Tätä ehtaa antiikkia me saamme
katsoa ja käyttää omalla riskillä, mutta
kalliilla hinnalla.
Meidän maassamme on perinteisesti
ollut lumitalvia ja pitkiä metsätaipaleita,
ja niitä tulee olemaan jatkossakin. Äänestän kevään vaaleissa sitä henki- tellen. Kun ammatti-ihminen lähtee äitiyslo- n. Jos pitää esittää va- hytnäköistä touhua
Verkosta
?Ei maanviljelijä ole syypää tukiin vaan ne välikädet. Tuloilla on ilmeisesti rahoitettu osinkoja ja bonuksia. Kirjoita mieluummin nimelläsi. Töitä tehty voinnin mukaan. THL:n mukaan epidemian huippulokset tuskin lohduttavat, mutta niistä on apua
jäämättä pintaan kysymys korvausvastuista.
aikana oli päivittäin satoja ihmisiä sairaalahoitulevien rokotusohjelmien suunnittelussa.
Vahinkovakuutusyhtiöiden muodostama Lääkedossa ja 50 tehohoidossa. Ajetaan vain hoitajat alipalkatulla alal-
ki ilman kaulasomistetta välttääkseen la ahtaalle ja kielletään sijaiset. Tehkää analyysi, minkä merkkiset
n. Kokoomukselle veronkevennyksistä on
tullut itsetarkoitus, jota pitää toteuttaa, vaikka maailma ympärillä on muuttunut täysin
tämän vaalikauden alusta.
laskevat. Putkirikkojen
ja paineenvaihtelujen seurauksena saostumat
lähtevät liikkeelle. ja ainakin ensimmäistä kertaa vuosiin tai jopa vuosikymmeniin . Fortumista vastattiin nenäkkääseen sävyyn, että heillä ei ole metsureita
työssä.
Sittemmin ilmeni, että pylväät ovatkin Destian maalla. Jos hanasta tulee
käyttökelvotonta vettä, arki on heti sekaisin. helmikuuta 2011
Perustettu 1919
Mielipide
Päätoimittaja JUKKA HOLMBERG
Toimituspäällikkö JARMO LEHTO
PÄÄKIRJOITUS
Kirjoita lyhyesti. Yksi valtion säästökohteista voisi olla Töissä Märyn rötiskössä
maataloustuet. riskittekijöitä.
tömyyttä, mutta rokote aiheuttiTyöryhmän loppuraportin on määrä valmistua
kiusallinen sairaus. Egyptiläiset toivottavasti
ovat saamassa elämäänsä perusoikeuksia ja
vapauksia, jotka meille suomalaisille ovat
itsestään selviä, mutta joista Egyptissä nuorempi sukupolvi ei arjen raadannan ja alati
läsnä olevan virkavallan pelon keskellä oikein ole osannut saati uskaltanut edes haaveilla.
n. Epäreilua
KOLUMNI
Miljoonamarssissa miljoonien toivo
Egyptiläiset ovat odottaneet ja toivoneet
länsimailta huomattavasti suurempaa tukea
vaatimuksilleen ja enemmän painostusta
presidentti Mubarakia vastaan.
nn
PÄIVIARVONEN
ARVONEN
PÄIVI
E
gyptiläiset ovat viimeisen viikon aikana osoittaneet koko
maailmalle parhaat puolensa.
Kansa on uskonnosta, poliittisesta kannasta, sosiaaliluokasta, iästä ja sukupuolesta riippumatta yhtenäisenä rintamana presidentti Mubarakin
sortovaltaa vastaan.
Koko maailmalle on tullut selväksi, etteivät
egyptiläiset mielenosoittajat luovuta, ennen
kuin valta Egyptissä vaihtuu. Ruuhkatunnistimet pidentäisivät automaattisesti ruuhkavihreän esimerkiksi kolminkertaiseksi. Tekijä jatkakoon rauhassa kiusaatraktorilla
mistaan. Se ei vaikuta elinennen kuin ?riittävät kansalliset ja kansainväliset
siihen, että lääkkeiden tutkimukseen on jäänyt
ikään, mutta on arkielämän kannalta erittäin
selvitykset sekä tutkimustulokset on saatu valaukkoja. Ja narinat sikseen. Demokratiamme madonreikiä täynnä
n. Sikasuomalainen pellemuoti: pukutak- n. Pientä pintaremonttia -ohjelma antoi
malle, sijaisen koulutus voi viedä kolme vinkin. Pankit oli suljettu.
Pankkiautomaatit olivat olleet kiinni jo
monta päivää. Jos
rokotteen ja sairastumisen välinen kytkentä varmistuu, pitäisi
korvauksia Pelkosen mukaan
maksaa kuten muistakin lääkevahingoista.
Pelkosen näkemykseen on helppo yhtyä. Usein
tukalan näköistä
n. Toimitus valikoi, käsittelee,
otsikoi ja tarvittaessa lyhentää julkaistavat
tekstit. Jos olisin ollut Kairossa,
olisin ollut huomattavasti pahemmassa
uutispimennossa, koska internetyhteydet
ovat Egyptissä olleet valtion määräyksestä
katkaistuna jo kohta viikon verran. Niiden pitäisi perustua n. Ei kun. Verotuksen painopisteistä puolueiden välillä on kuitenkin
selkeitä linjaeroja.
n. Ne on tukittava ja vastuut selvitettävä.
Vesi, välttämätön perustärkeä
Vesijohtoputkistoihin kertyneet saostumat ovat
harmittomia niin kauan kuin ne pysyvät kiinni
putkien ja laitteiden seinämissä. Kyse ei ole minun
puistani
helmikuuta 2011
www.sss.fi
Vinkkaa
uutinen!
Pääkaupunkiseudulle
suunnitellaan ruuhkamaksuja
Toni Laine voitti Salon
rahakkaan keilailukilpailun
(02) 7702 314
UUTISET 9
URHEILU 15
Aurinkoista
toimitus@sss.fi
Rokote moninkertaisti riskin
sairastua narkolepsiaan
Sairastuneille lapsille ei vielä
luvattu korvauksia
STT
Sikainfluenssarokote yhdeksänkertaisti
lasten ja nuorten riskin sairastua narkolepsiaan rokotusta seuranneiden kahdek-
Parasta paikallista
san kuukauden aikana, arvioi Terveyden
ja hyvinvoinnin laitoksen työryhmä (THL)
väliraportissaan.
Työryhmä pitää todennäköisenä, että
viime talvena annettu Pandemrix-rokote
vaikutti 4?19-vuotiaiden narkolepsian lisääntymiseen Suomessa. osa
kaupoista on sulkenut ovensa, eikä
rahaa saa nostettua automaateista.
Myöskään jätehuolto ei enää toimi.
Vaikka perhe seuraa tapahtumia lähietäisyydeltä, on tiedonkulku todella
Lumikuuro
huonoa.
??Internet ja kännykät eivät toimi.
Yritämme perheen kanssa seurata
tapahtumia televisiosta, Miia Niemi
kertoo.
Sivu 11
Puistometsistä
vähennetään
kuusta Salossa
Salon kaupunki hakkaa puistometsiään kevään aikana Halikon asemanseudulla, Iilikenmäessä ja Salon Vanutehtaanmäessä. Työt on
jo aloitettu Halikon urheilukentän
ympäristössä noin neljän hehtaarin
alueella.
Puistometsistä poistetaan esimerkiksi kuusta, joka valtaa alaa muulta
kasvillisuudelta. Ostoksille osoitteeseen:
www.sss.?/verkkokauppa
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 2. Lähtökohta pulmatilanteisiin on se, että asiat
eivät saa jäädä roikkumaan mihinkään, vaan
ne pitää ottaa esille heti! korostaa LP Viestin
joukkueenjohtaja Joni Niemi.
SIVU 14
Sähköverkkoyhtiöt parantavat johtolinjojensa säänkestävyyttä sitä mukaa, kuin linjoja on tarvetta saneerata. Opettaja oli sairastunut, mutta tunti saatiin pidettyä oman koulun opettajan voimin. Kovan
karsinnan jälkeen Sam-Koskitanner on
selviytynyt 14 parhaan joukkoon.
Hänelle ei olisi tullut mieleen ilmoittautua, mutta sisko oli toista mieltä. Tvkanava Al-Arabija perusti tietonsa
nimettömiin lähteisiin. Salon
alueella toimivalla Fortum Sähkönsiirrolla ei tällaista suunnitelmaa
ole. Yli miljoona
mielenosoittajaa vaati presidentin
eroa eri puolilla maata.
Al-Arabijan mukaan Mubarak aikoo kuitenkin pysyä vallassa vaaleihin asti, minkä ei uskota kelpaavan
mielenosoittajille.
Sivu 11
Elämä Kairossa
on nyt
haasteellista
Halikkolaislähtöisen Miia Niemen
ja hänen perheensä elämä Kairossa
on muuttunut haasteelliseksi . Koko ikäryhmästä sen sai 70 prosenttia.
Työryhmän mukaan näyttää todennäköisimmältä, että rokote lisäsi narkolepsiaa
yhdessä jonkin muun tekijän kanssa.
Jatkotutkimuksissa keskitytään muun
muassa rokotusten kanssa ajallisesti lähekkäin osuneiden infektioiden ja muiden
tekijöiden tunnistamiseen.
Sikainfluenssarokotuksen jälkeen nar-
Sää Salon seudulla
Poutaa
+1 °c
Puoliselkeää
TAKASIVU
Puolipilvistä
Yli miljoona
vaati Mubarakin
eroa Egyptissä
Epävakaista
kolepsiaan sairastuneet lapset eivät ainakaan vielä saa korvauksia, kertoo korvaushakemuksia vastaanottava Lääkevahinkovakuutuspooli.
Lääkevahinkovakuutuspoolin mukaan
pelkästään kansallisen työryhmän alustavien tulosten perusteella ei vielä ole
mahdollista ryhtyä arvioimaan tapausten
korvattavuutta.
UUTISET 5
SSS/Marko Mattila
Lumisadetta
Vesisadetta
Egyptin presidentti Hosni Mubarak
aikoi ilmoittaa puheessaan myöhään
tiistai-iltana, ettei asetu ehdolle syyskuisissa presidentinvaaleissa. Vattenfall siirtää kaikki johtonsa
muutaman kymmenen vuoden aikana maanalaisiin kaapeleihin. Metsiin yritetään
jättää mäntyä ja koivua, jotka varjostavat kuusta vähemmän.
Sivu 6
Sähköjohdot
poistuvat
metsistä hitaasti
Marian koulun 5A:n tytöt Anni Hurttila (vas.) ja Jessika Vilmunen olivat käsityötunnilla. Fortum pyrkii siirtämään johtoja
esimerkiksi teiden varsille.
Metsän keskellä kulkevat sähkölinjat ovat alttiita lumen taivuttamille
oksille ja myrskyn kaatamille puille.
Metsissä vikojen paikallistaminen
voi olla hankalaa ja niiden korjaaminen kestää kauemmin.
Sivu 10
SSS/Marko Mattila
SSS | Anneli Kajander-Ekström
SSS | HANNU BRUSILA
Joukkueenjohtaja Joni Niemi on vaikuttanut merkittävästi siihen, että LP Viestin lentopallojoukkue voi hyökätä teräkunnossa VC Kanti Schaffhausenin kimppuun tämän illan europelissä Sveitsissä.
Kun häiriötekijöitä ei ole, joukkue voi
keskittyä rauhassa itse asiaan eli menestymään lentopallossa.
Niemi joutuu toimessaan käyttämään
paljon myös psykologisia taitoja. Sairas-
tuneista 52 eli lähes 90 prosenttia oli saanut Pandemrix-rokotteen. Kambodzhasta Suomeen pakolaisena yli 20
vuotta sitten saapunut Sam-Koskitanner
on suomalaisen kotiruoan suuri ystävä ja
intohimoinen kokkaaja.
SIVU 13
U
Sambeau Sam-Koskitanner on mestarikokkikokelas Muurlasta.. Sijaisopettajaa sijaisti koulunkäyntiavustaja, koska säästöpäätös estää
sijaisten käytön.
Annin ja Jessikan opettajakin sairastui
Halikon Marian koulun henkilöstöstä lähes kolmannes vatsataudin ja kausi-influenssan kourissa
UUTISET 5
URHEILU
SSS / Hannu Brusila
KULTTUURI
Joukkueen
johtaminen
vaatii myös
psykologiaa
Jurtta pystyyn kesät talvet
KESKIVIIKKOKEITTIÖ
SSS/Sami Kilpiö
. Ryhmän mukaan
yhteys rokotteen ja narkolepsiatapausten
välillä on niin selvä, että mikään muu
taustalla vaikuttava tekijä tuskin voi selittää taudin lisääntymistä.
Suomessa sairastui narkolepsiaan viime ja toissa vuonna kaikkiaan 60 lasta ja
nuorta, jotka ovat iältään 4?19-vuotiaita.
Lapsilta löydetään normaalivuosina vain
muutamia narkolepsiatapauksia. Jurttaan tutustumassa Markku Hoikkala
ja Eliisa Savola.
SIVU 12
. Joukkueen sisälle ei saa muodostua klikkejä,
ja pelaajien suhteiden myös seuran maskuliinisiin taustoihin pitää olla kunnossa.
Mestarikokin
titteli himotti
tuhatta
Quo Vadiksen jurtta odottaa seuraavaksi katsojia Halikon Rikalanmäellä ensi viikonvaihteen kolmeen Lastentarha-näytelmän esitykseen. Vitsi, kilpailussa on kova taso! Menen
niin pitkälle kuin pääsen ilman kepulikonsteja, Sambeau Sam-Koskitanner
Muurlasta lupaa.
Nelosen MasterChef Suomi -kilpailuun
haki tuhat harrastajakokkaajaa
mami ja pappa
Lemmikille hankittava
reissussa kuuri loisia vastaan
STT | JAANA VAAHTIO
Koiran tai kissan kanssa ulkomailla matkustavan täytyy
lääkitä lemmikkinsä paikallisen eläinlääkärin luona ennen
kotiinpaluuta. Pahan suudelma, Bio Jukola, Somero klo 19
Vares . Salossa
12 vuotta
Hennariina
Jaakkola
2.2. Ladulla en 14 vuoteen ollut käynytkään, Pöllänen muistelee.
Samaisesta kaveriporukasta
osa lähtee tänäkin vuonna reissuun.
??Matkalle lähdetään aina
isommalla porukalla, Pöllänen
toteaa.
Pölläsen haaveissa siintää
osallistuminen Finlandia-hiihtoon viisitoista kertaa, jolloin
hiihtäjä palkitaan hiihtoneuvoksen tittelillä.
??Sen jälkeen voi laittaa sukset myyntiin, Pöllänen vitsailee.
4 vuotta
Tino Rantanen
2.2. Halikossa
7 vuotta
Vilppu Räsänen
2.2. Annen sakki
Aijan sakki
Äiti
Jesse 18 v
Onnittelut 70-vuotiaalle
oman elämänsä
taiteilijalle!
T. Eviran huolena on, että ne voivat
olla ihmiselle vaarallisia. Lasten laulukaupunki ry on valinnut yhdistyksen
puheenjohtajaksi Siv Ilolan.
Hallituksen varsinaisiksi jäseniksi valittiin Pirjo Sinervo,
Salla Seppälä, Pasi Nikula,
Pertti Falkstedt, Pia NummilaVäkiparta ja Maisa Pitkänen.
Varajäseniksi valittiin Sirpa
Liinakari, Pirkko Heinonen,
Karolina Blom, Erkki Falkstedt, Johanna Alm ja Heljä
Karjalainen-Manninen.
ka tapa vaan vauhti, Pöllänen
heittää.
Pölläsen mukaan hiihtoladulla kaatuminen kuuluu kuitenkin asiaan.
??Itse olen kaatunut miltei joka kerta, hän paljastaa.
Maaliviivalla
voittajaolo
Yhtenä talvena Pölläsen hiihtoa siivitti jännittävä ampuma-
hiihto, sillä hän kuuntelee hiihdon aikana korvakuulokkeista
radiota. Tammi-helmikuun vaihteessa kiireisellä
miehellä on takana noin 60
hiihtokilometriä, mikä on vain
kymmenisen kilometriä enemmän kuin yhden päivän aikana
hiihdettävä kisamatka.
??Nyt ollaan ihan hyvässä tilanteessa, sillä olen lähtenyt
Finlandiaan nollakilometreiltäkin, Pöllänen sanoo. Salossa, Perttelin seurakuntatalossa klo 18,
vieraana Martti Santakari kertomassa elämänsä tärkeistä virsistä, joita myös lauletaan yhdessä
Muita tapahtumia
Päivätanssit Someron Teeriharjulla klo 13, Juhani Virta yhtyeineen
Kesäduuni, kesätyöntekijöiden rekrytointitapahtuma Salossa,
kauppakeskus Plazassa klo 14?17
Kokouksia
Länsi-Kiskon Metsästäjät ry:n vuosikokous Suolahdessa
klo 18
Otso onnittelee
lastenpalsta@sss.fi
Salo . ja
1 vuotta Aarni Juhola 2.2. Aiemmin omistajat hankkivat usein lääkityksen heisimatoja vastaan jo
Suomessa ennen lähtöä.
??Loisten häätämiseen ei riitä
lääkitys ennen matkaa, sillä
se ei toimi rokotteen tapaan
ennaltaehkäisevästi. Pöllänen ei
ota lähestyvästä kilpailusta
suurta stressiä. Lähdin matkaan peräpäässä, eikä latua ollut jäljellä
enää käytännössä lainkaan.
Mielessä kävi monta kertaa jättää leikki sikseen. Esimerkiksi Viron ja
Suomen välillä voi matkustaa
kerran otetun lääkkeen jälkeen
vapaasti 30 vuorokautta.
Seuraavan päivän
lehteen
tarkoitettujen
onnittelukuvien on
oltava täydellisine
tietoineen
(ikä, etu- ja sukunimi, syntymäpäivämäärä, kotipaikka)
toimituksessa
edellisenä päivänä
klo 12 mennessä,
viikonlopun
(la-su-ma) lehtiin
tarkoitetut
kuvat perjantaihin
klo 12 mennessä.. helmikuuta 2011
Huomenta
päivää
Vinkkaa
juttu!
n toimitus@sss.fi
Paljon onnea
Päivän Sana
Tänään:
Suomenkielinen kalenteri:
Jemina, Lumi, Aamu
Ruotsinkielinen kalenteri:
Disa
Nousivatko eteesi tuonelan
portit, saitko nähdä
kuoleman varjon ovet?
Oletko tutkinut maan sen
ääriä myöten. Turussa
7 vuotta
Jessica Ahlfors
2.2. Salossa
5 vuotta
Karri Kakko
2.2. Salossa
7 vuotta
Matias Kanerva
2.2. Kiikalassa
10 vuotta
Jasmin Toivonen
2.2. Pahan suudelma, Bio-Salo 1 klo 19.30
Musiikki
katri.henttonen@sss.fi
Helmikuun loppupuolella järjestettävä Finlandia-hiihto on
saanut monen hiihtäjän hiomaan kiivaasti kisakuntoaan
ja ahmimaan hiihtokilometrejä. Pahan suudelma, Kino-Paimio klo 19
Vares . Halikossa
9 vuotta
Niilo Pyykkö
2.2. Ihmetystä
ovat herättäneet muun muassa
Eviran perustelut.
Vaikka lääke ei ole Eviran mukaan ennaltaehkäisevä, kuuri
on lain mukaan voimassa kuukauden. Ei se mat-
?Elämäni virret. Ne eivät yleensä
aiheuta eläimille oireita. Lääkitys
tuhoaa loiset, jotka eläin on
voinut saada matkan aikana,
perustelee ylitarkastaja Virva
Valle elintarviketurvallisuus-
virasto Eviran eläinten terveysjaostosta.
Eviran mukaan tiukentuneiden määräysten tarkoitus on
estää ekinokokkiloisen leviäminen Suomeen, sillä täällä
loista ei ole todettu. Muurlassa
6 vuotta
Aino Lehtinen
2.2. jälkikasvu
pesueineen
?Nuoruus on lahja,
mutta vanheneminen
on taidetta.?
T. Muurlassa
11 vuotta
Roosa Örling
2.2. Jonakin talvena Pöllänen on ehtinyt
hiihtää sentään 200 kilometriä
ennen kuninkuusmatkaa.
??Ensimmäinen Finlandia oli
suoraan sanottuna aivan kamala. Viimeisten viikkojen treenikalenteri on opeteltu ulkoa
ja uusi hiihtopuku on sopivasti
koekäytetty.
Salolainen Jouni Pöllänen osallistuu pitkän matkan
maastohiihtokilpailuun kahdeksatta kertaa. Hiihtokilometrejä hän kerää Salon
golfkentän hiihtoladulla.
Vaikka harjoittelu on jäänyt
muutamina vuosina kokonaan
väliin, on perinteisellä hiihtotyylillä etenevä Pöllänen selviytynyt maaliin joka kerta. Nyt
Pölläsen tavoitteena on hiihtää
noin kymmenen kilometriä
tunnissa.
??Hiihtomatka on 50 kilometriä eli noin viidessä tunnissa
pitäisi urakasta selviytyä ja
maaliin päästä, jos keli ja ladut ovat kunnossa. Kaikenkarvaiset ystäväsi
0202 Onnea!
T. Liedossa
YHDISTYKSET
TOIMIVAT
2 vuotta
Aino-Maria
Uotila
2.2. Salossa
5 vuotta Irina Juhola 2.2. Jos olet tämän
kaiken tehnyt, kerro toki!
Job 38: 17-18
Huomenna:
Suomenkielinen kalenteri: Valo
Ruotsinkielinen kalenteri:
Hugo
Yhteystiedot
Tapahtumatiedot kerralla lehteen ja nettiin
Tilaajapalveluun
Puh: (02) 7702 626, klo 8.30-15.30
Sähköposti: tilaajapalvelu@sss.fi
Ilmoita tiedot Salon seudun tapahtumista yhdellä kertaa viikkokalenteriin, päivän menotietoihin ja netin
tapahtumakalenteriin.
Perjantaina julkaistavaan viikkokalenteriin (la-pe) tiedot on toimitettava
keskiviikkoon klo 16:een mennessä.
Päivittäiseen kalenteriin tiedot ehtivät
tarvittaessa edeltävänä arkipäivänä klo
12 mennessä.
Laita mukaan merkintä ?tapahtumia?
ja yhteystietosi.
Ilmoituspalveluun
Puh: (02) 7702 610, klo 8.30-15.30
Sähköposti: ilmoitukset@sss.fi
Faxit: (02) 7702 222
Viikkomarkkina- ja rivi-ilmoitukset sekä lehden tilaukset,
keskeytykset ja osoitteenmuutokset myös verkkosivuillamme
www.sss.fi
Ladulle hiihtoneuvoksen
tittelin innoittamana
Toimituksen valitsemista tapahtumista julkaistaan tapahtuman nimi,
paikka, aika ja tarvittaessa lyhyt
kuvaus sisällöstä.
Ilmoita nettisivun kautta:
www.sss.fi/tapahtumat,
sähköpostilla: kalenteri@sss.fi
postitse: SSS / toimituksen sihteeri,
PL 117, 24101 SALO
Huom! Kaikki muutokset ja
korjaukset ylläoleviin osoitteisiin.
Tänään
kalenteri@sss.fi
Elokuvat
Sunnuntaihiihtelijä lähtee Finlandia-hiihtoon jo kahdeksannen kerran
SSS/ Minna Määttänen
SSS | Katri Henttonen
Jogi-karhu (dub.), Bio-Salo 2 klo 17.15
Jogi-karhu (3D, dub.), Bio Jännä, Salo klo 17.30
Hella W, Bio-Salo 1 klo 17.45
Hella W, Bio Jännä, Salo klo 19
The Tourist, Bio-Salo 2 klo 19
Vares . Peruskunnos-
Koululaisten tukipuhelin
vastaa kysymyksiin
Koululaisten tukipuhelin Tekstaritupu vastaa lapsia ja nuoria
askarruttaviin kysymyksiin.
Koululaiset voivat lähettää
kysymyksiä tekstiviestillä normaalin viestin hinnalla.
Salossa jo toiminut palvelu
aloittaa Jyväskylässä, Tampereella ja Keravalla.
Tekstaritupuun lähetettyihin
kysymyksiin vastataan vuorokauden sisällä kouluaikoina.
taan nuohoojana työskentelevä
Pöllänen pitää huolta sählyä ja
squashia pelaamalla.
??Myös omakotitalon kunnossapito ja kesämökin rakennustyöt ovat hyvää treeniä.
Mutta mikä ihme sai hiihtonoviisin lähtemään Finlandiaan ensimmäistä kertaa kahdeksan vuotta sitten?
??Kaveri myi minulle vanhat
suksensa ja sitten vaan jotenkin muutaman kaverin kanssa
päätimme lähteä hiihtämään
Finlandian. Silloin
on sellainen voittajaolo, Pöllänen selittää.
Suoraan sohvanpohjalta ei
Pöllänen Lahden laduille kuitenkaan lähde. Sähköpostia voi lähettää
osoitteella tekstaritupu@evl.fi.
(SSS)
Onnen hetket
ONNEA SISKO
80 vuotta
Halikon vesitorni kylpee aamuauringossa pitkästä aikaa.
Onnea Inga-äidille
ja mummille!
T. Muurlassa
n
Finlandia-hiihto järjestetään
Lahdessa 26.?27. Tartunnan voi saada esimerkiksi
lemmikin turkkiin tarttuneista
madon munista.
Suomen Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja Helena
Suni kertoo, että uusi lääkityskäytäntö on hämmentänyt
koiranomistajia. Helsingissä
10 vuotta
Jere Leman
2.2. Maaliviivan ylittämistä Pöllänen kuvailee upeaksi
hetkeksi.
??Maaliin pääseminen on aika iso juttu ainakin tällaiselle
sunnuntaihiihtelijälle. Äitiä ja montaa muuta asiaa oli matkalla
ikävä, Pöllänen naurahtaa.
Hiihdettävä matka oli tuolloin 63 kilometriä ja aikaa urakan suorittamiseen kului kuusi tuntia ja 45 minuuttia. Salossa
7 vuotta
Benjamin
Lahdenperä
2.2. Maalituuletusta on hyvä harjoitella etukäteen.
3 vuotta
Eetu Leppä
2.2. Salossa
5 vuotta
Matias
Jauhojärvi
1.2. 4
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 2. helmikuuta.
Lauantaina hiihdetään perinteisellä hiihtotavalla ja sunnuntaina on vuorossa vapaa
hiihtotyyli.
LUKIJAN KUVA
toimitus@sss.fi
Anja Leinonen
Tekstaritupun päivystäjät
ovat tehtävään koulutettuja
seurakunnan nuorisotyönohjaajia ja pappeja, jotka saavat
tehtäväänsä tukea ja ohjausta.
Salon päivystysnumero on
044 596 0030.
Tekstaritupu toimii tekstiviestien lisäksi myös sähköpostilla. Ulkomailla loinen on varsin yleinen, ja
se on levinnyt esimerkiksi Baltiaan.
Määräys koskee EU-maita
lukuun ottamatta Britanniaa,
Irlantia, Ruotsia ja Maltaa.
Ekinokokit ovat pieniä heisimatoja, jotka pesiytyvät lemmikin suolistoon. Salossa
Salolainen Jouni Pöllänen kerää hiihtokilometrejä Salon golfkentän ladulla
Influenssa B:tä
on varmistettu yli sata tapausta. Illat jäävät lyhyeksi, kun nukkumisen
ja läksyjen teon jälkeinen vapaa-aika kutistuu minimiin.
Jalat menevät toisinaan alta,
eikä lapsi pysty enää kunnolla
kävelemään. Nietokset olivat paksuimmat
maan itäosassa, jossa lunta oli paikoin yli 70 senttiä.
Puolangan Paljakalla lumipeite ylsi 83 senttiin.
Maan keskiosassa satoi lunta monin paikoin yli
puolitoistakertaisesti pitkäaikaiseen keskiarvoon verrattuna. Suoja on yli 70 prosenttia,
sanoo Kuusi.
Norovirus
aiheuttaa vatsatautia
Vatsatautia aiheuttava norovirus on tyypillinen talvitauti, ja
sitä on liikkeellä paljon.
Kuusi sanoo, että alkuvuonna on löydetty norovirusta runsaasti, muutamia kymmeniä
tapauksia viikossa..
Hankalan noroviruksen voi
saada yhä uudelleen, ja se aiheuttaa epidemioita. Horkka piti käsityötunnin 5A:n tytöille opettajan sairastumisen vuoksi. Se leviää
ja tarttuu herkästi jopa pinnoilta. Yksittäisiä oppilaiden poissaoloja on, sovittuja menoja tai
lomamatkoja. Viranomaisten mukaan narkolepsialla ja Pandemrix-rokotteella on ajallinen yhteys.
?Tammikuun 2011 lopulla THL:n ylilääkäri Terhi Kilpi sanoo VäliSuomen medialle, että jos rokotuspäätös pitäisi tehdä nyt, nykyisillä
tiedoilla olisi hyvin vaikea antaa suositusta lasten rokottamisesta.
Sikainfluenssarokote todennäköisesti lisäsi narkolepsiaa yhdessä jonkin muun tekijän kanssa. Mutta useamman päivän poissaoloja ei ole
ollut, ei henkilöstölläkään.
Viime viikkojen aikaan influenssakäyrä on ollut Suomessa nouseva. Tämä on perheille hyvin
ikävä asia, Puska sanoi.
Korvauksia tai muuta konkreettista perheille ei kuitenkaan kiiruhdettu lupaamaan.
Puska totesi korvauksien olevan Lääkevahinkovakuutuspoolin ja viime kädessä oikeuden asia.
Pooli ilmoitti arvioivansa
korvauksia vasta sen jälkeen,
kun lopulliset tutkimustulokset valmistuvat näillä näkymin
elokuussa. Sen sijaan pa-
Narkolepsiakohu leimahti viime kesänä
?Sikainfluenssarokotukset aloitetaan lokakuun 2009 lopulla. Kaivolan
koulusta on ollut useita oppilaita pois koulusta.
Osassa Salon kouluista on
Influenssa A ja B
esiintyvät
samaan aikaan
?Liikkeellä
on runsaasti
influenssaa,
mutta
muitakin
hengitystieviruksia?
Marian koulun 2B:n luokanopettaja Päivi Horkka neuvoo käsitöissä Aini Laaksoa. Mutta
eihän se millään lailla normaalia ole.
Ruotsissa pohditaan
rokotussuositusten
muuttamista
THL:n väliraportti Pandemrixrokotteesta ja narkolepsiasta
noteerattiin laajalti myös Ruotsissa.
Maan lääkeviranomainen,
Läkemedelsverket, toteaa tulosten vahvistavan epäilyä rokotteen ja narkolepsiatapausten yhteydestä.
Läkemedelsverket kertoo kotisivullaan saaneensa vuoden
2010 tammikuun puoliväliin
mennessä 60 raporttia narkolepsiatapauksista, joissa
epäiltiin olevan yhteys rokotteeseen.
Kaikkiaan noin 31 miljoonaa
ihmistä on saanut Pandemrix-
rokotuksen ympäri Eurooppaa.
Koska narkolepsia-tapauksia
on havaittu vain muutamassa
maassa, Läkemedelsverket pitää todennäköisenä, että taustalla on useampia vaikuttavia
tekijöitä.
Viranomaiset odottavat vielä
tuloksia Ruotsissa ja muualla
Euroopassa tehtävistä tutkimuksista, jotta THL:n tulokset
saataisiin vahvistettua.
Lääkevirasto kertoo aloittaneensa keskustelut maan sosiaalihallituksen kanssa siitä,
pitäisikö rokotussuosituksia
riskiryhmille muuttaa suomalaistulosten valossa.
Vatsa- ja kuumetauti riehuu Salon kouluissa
Halikon Marian alakoulussa on henkilökuntaakin sairaana
SSS/Marko Mattila
SSS | SEIJA JÄRVINEN
seija.jarvinen@sss.fi
Osassa Salon kouluja riehuu
vatsa- ja kuumetauti. Nyt aikaa menee
liikaa byrokratiaan, Puska sanoo.
Ehdotuksen tulevaisuus on
kuitenkin täysin auki.
??Ajatusta pitää arvioida tarkkaan, koska kyse on salassa
pidettävistä tiedoista, Risikko
sanoo.
?Käveleminen piti
opetella uudelleen?
STT | ANNUKKA KOSKELA
Käsien puutumista, lihaksiston
heikkoutta ja aikaansaamattomuutta. Säästöpäätökset ovat johtaneet siihen, että opettajan
sijaisia ei saa ottaa, mutta olen
joutunut silti ottamaan. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 2. Influenssaa on esiintynyt
perinteisesti viimeistään ylioppilaskirjoitusten aikaan helmikuussa, sanoo Laukkanen
ja muistuttaa vanhempia, että
kuumeen jälkeen tulisi lapsen
niin kuin aikuisenkin olla yksi
kuumeeton päivä kotona.
Perttelin Inkereen koulussa on ollut vatsatautia, mutta
rehtori Ari-Matti Mäkelän
mukaan sairaana on enää yksittäisiä oppilaita. Sen sijaan rokote
todennäköisesti lisäsi narkolepsiaa yhdessä jonkin muun
tekijän kanssa.
Puska: Byrokratia
hidasti
Alttius sairastua liittyy ilmeisesti perimän ominaisuuteen,
joka on alle kolmasosalla suomalaisista. Myös oppilaita
on poissa jonkin verran.
. Loiskeen mukaan teknisen työn
tunteja tai liikuntaa ei pysty
edes perumaan suuressa koulussa.
. Joku lapsista on ollut satunnaisesti pois, mutta henki-
löstö on terveenä, sanoo johtaja
Thua Vanhanen.
Salon Hermannin koulun rehtorin Liisa Äärilän mukaan
normaaleja oppilaspoissaoloja
on, mutta mitään epidemian
kaltaista sairastumisaaltoa ei
koulussa ole.
Armfeltin koulun rehtori
Hannu Pölönen johtaa 422
oppilaan yläkoulua Halikossa.
. Onneksi henkilökunta joustaa, hän huokaa.
Halikossa kolmen alakoulun,
Vaskion, Märynummen ja Marian koulujen terveydenhoitaja
Kristiina Laukkanen sanoo,
että kouluissa liikkuu viruksia, vatsa- ja kuumetautia sekä
kurkkukipua.
. Kuumetaudin
kourissa olleet oppilaat olivat
useamman päivän pois koulusta.
Salon Pahkavuoren päiväkoti
on säästynyt sairastumisilta.
. Taito täytyy opetella uudelleen vanhempien
kanssa.
??
Arki on raskasta. Yhteydestä
tautiin ei tuolloin ollut mitään
viitteitä.
??Olemme hyvin pahoillamme. Terveyden ja hyvinvoinnin
laitoksen (THL) työryhmän
väliraportin mukaan rokote
lähes kymmenkertaisti lasten
ja nuorten riskin sairastua tautiin.
THL piti tiistaina tiedotustilaisuuden, jossa pääjohtaja
Pekka Puska pahoitteli sairastuneiden tilannetta. Kun koulun täytyy säästää sijaisissa, niin Horkan omalle kakkosluokan tunnille saatiin koulunkäyntiavustaja. Vain pieni osa sairastuneista hakeutuu hoitoon, ja vain
osasta hoitoon hakeutuneista
otetaan virusnäyte, muistuttaa
Kuusi.
Viime talvena otettu pandemiarokotus sikainfluenssaa
SSS/Anneli Kajander-Ekström
Hyvä käsihygienia on tärkeää, jotta
virustaudit eivät leviäisi.
vastaan suojaa Kuusen mukaan kohtuullisen hyvin tartunnalta.
. THL on vastikään tehnyt sosiaali- ja terveysministeriölle esityksen
uudistuksesta, jonka mukaan
tutkijat voisivat saada riskitilanteissa oikeuden tutkia tietosuojan alaisia tietoja ilman
erillistä lupaa. helmikuuta 2011 THL arvioi, että rokotteen saaneilla oli lähes
kymmenkertainen riski sairastua narkolepsiaan.
miseen ovat ilmeisesti vaikuttaneet ympäristötekijät kuten
infektiot, joita nyt pyritään
selvittämään.
??Tapaus lisää painetta rokotteiden kehittäjille. Sademäärä oli maan keskiosassa runsaat 60
millimetriä.
Kuukauden lopulla muodostui etenkin Etelä-Savossa, Hämeessä ja Pirkanmaalla puiden oksille tykkylunta, joka aiheutti metsätuhoja ja sähkökatkoksia.
(STT)
Rokotteen ja narkolepsian
yhteys myönnettiin ensi kertaa
Viranomaiset tarjosivat perheille sympatiaa, perheet kaipasivat korvauksia
Lehtikuva/Kimmo Mäntylä
STT | PIIA LEINO, ANNUKKA KOSKELA
Sikainfluenssarokotteen ja
narkolepsian yhteydestä on
vihdoin saatu tutkittua näyttöä. Espoonlahden
terveysasemalla Espoossa jaettiin sikainfluenssarokotetta toissa syksynä.
hoiteltiin konkreettisen avun
puutetta.
??Sosiaali- ja terveysministeriön väki ja ministeri Paula
Risikko käyttäytyisivät viisaasti, jos he käynnistäisivät
vanhempien ja viranomaisten
välillä saman tien neuvottelut
korvauksista, nimettömänä
pysyttelevä isä sanoi.
Ei enää riskiä
sairastua
Suomessa sairastui viime ja
toissa vuonna kaikkiaan 60 lasta ja nuorta, jotka ovat iältään
4?19-vuotiaita. Edessä käsityötunnilla Janika Tapio.
sairastumisilta säästytty.
Onnimannista
10 hoitolasta pois
Muurlassa päiväkoti Onnimannin lastentarhanopettaja Päivi
Lindblom sanoo, että päivä
mennään kerrallaan, koska
sairastuneille hoitajille ei ole
sijaisia saatavilla.
. Vuosi on
menty päivä kerrallaan.
Kun lapsen vireystila vaihtelee paljon, hän ei aina muista,
mitä on tehnyt. Ruokatauolla pitää ottaa
ensimmäiset päiväunet, heti
koulun jälkeen toiset. Yleensä A-virus tulee ensin,
ja myöhemmin keväällä influenssa B.
Sikainfluenssaa, A-virusta on
varmistettu viikoilla 2 ja 3 noin
200 tapausta. Muutos voisi nopeuttaa rokotteiden ja sairauksien välisen yhteyden toteamista.
??Koko tietojärjestelmä vaatii
kehittämistä. Hänen
mukaansa viranomaiset toimivat kuitenkin aikanaan rokotusta suositellessaan parhaan
tietonsa mukaan. Influenssaa on
liikkeellä kohtuullisen paljon
myös Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin alueella.
Epidemiatilanteeseen perehtynyt Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ylilääkäri
Markku Kuusi sanoo, että tänä talvena molemmat influenssavirustyypit, sekä A-influenssavirus, joka on sikainfluenssavirus, sekä B-influenssavirus,
ovat yhtä aikaa liikeellä.
. Se on saanut 15 vahinkoilmoitusta Pandemrix-rokotteen jälkeen todetusta narkolepsiasta.
Peruspalveluministeri Paula
Risikon (kok.) mukaan valtio
odottaa poolin ratkaisuja.
??Niiden jälkeen katsomme,
miten on syytä puuttua asiaan,
hän sanoo.
Sairastuneiden lasten omaiset pitivät hyvänä, että rokotteen ja narkolepsian yhteys
myönnettiin. Normaalivuosina narkolepsiatapauksia on ollut vuosittain vain muutamia.
Tutkijoiden mukaan Pandemrix-rokotteen saaneiden ei
tarvitse enää pelätä sairastumista, sillä oireet ovat alkaneet
viimeistään viiden kuukauden
päästä rokotteesta.
Nyt jaossa olevan kausi-influenssarokotteen ei ole todettu
lisäävän narkolepsian riskiä.
Narkolepsiatapausten kasvua
on havaittu vain Suomessa,
Ruotsissa ja Islannissa, vaikka sama Pandemrix-rokote oli
käytössä myös Norjassa, Bri-
5
tanniassa, Saksassa ja Kanadassa.
Tutkijoiden mukaan mikään
ei viittaa siihen, että Suomeen
jaetussa rokotteessa olisi ollut
jotain vikaa. Lisäksi sairastu-
?1. Isä ja äiti ovat ymmällään, mistä heidän lapselleen
talven mittaan ilmaantuneet
oudot oireet johtuvat. Halikon
Marian alakoulussa oppilaat
ja henkilökunta kärvistelevät
sairaina.
Marian koulun rehtori Riitta
Loiske sanoo, että koulussa on
sekä influenssaa että vatsatautia.
. helmikuuta 2011
Uutiset
toimitus@sss.fi
n Uutistuottajat:
Johanna Käkönen, Jarkko Turpeinen
Vinkkaa
uutinen!
(02) 7702 314
SSS/Marko Mattila
Tammikuussa tavanomaista paksumpi lumipeite
Tammikuu oli tavanomaista lumisempi koko maassa.
Ilmatieteen laitoksen mukaan etelärannikolla ja maan
itäosissa lunta oli selvästi normaalia enemmän.
Kuun lopussa lunta oli yli puoli metriä lähes koko
maassa, vaikka Lapissa jäätiin jonkin verran alle pitkäaikaisen keskiarvon. Kehitystyössä on huomioitava entistä
tarkemmin myös esimerkiksi
eri rotujen ominaisuudet, sanoi
narkolepsiatutkija Markku
Partinen.
Puska vakuuttaa, että myös
viranomaiset ottavat tapauksesta opikseen. Nämä
ovat olleet hyvin rankkoja,
koska lääkkeet eivät kunnolla sovi lapsille ja aiheuttavat
rankkoja sivuoireita.
??Oikean lääkityssuhteen
löytäminen voi lääkäreiden
mukaan kestää jopa vuoden.
Oman lapsemme osalta on nyt
löytynyt sellainen yhdistelmä,
joiden avulla oleminen on edes
jollain lailla tolkullista. 1?2luokille yritän saada aina sijaisen, jos opettaja on pois, sanoo
Loiske.
Suuressa koulussa järjestellään opetusta, ja naapuriopettajaa pyydetään apuun. Koulun henkilökunnastakin
on seitsemän henkilöä pois, sekä opettajia että avustajia, joita
on yhteensä 32. Läksyjen
tekoon ei tahdo löytyä energiaa, ja rakas harrastus vaikeutuu.
Lopullinen romahdus tulee
keväällä, kun lapsi vaipuu umpiuneen istualtaan.
??Lääkärit olivat asian kanssa voimattomia, ja jouduimme
hyvin pitkään itse etsimään
syytä hänen tilaansa, sikainfluenssarokotteen jälkeen narkolepsiaan sairastuneen lapsen isä kertoo.
Lapsen koulunkäynti vaikeutuu. Esimerkiksi pesulla käymisestä täytyy
muistuttaa.
Isän mukaan lapsi on ollut
mukana kaikissa mahdollisissa lääkekokeiluissa. Hyvästä käsihygieniasta on apua.
Lapsilla esiintyvä rotavirus
lähtee nousuun yleensä alkuvuodesta.. Kymmenen lasta on pois,
ja kaksi aikuista neljästä on
sairaana, kertoo Lindblom.
Muurlan koulusta oli viime
viikolla kymmenen ekaluokka-
laista sairaana. Syksyn kuluessa rokotuksia laajennetaan muihinkin
riskiryhmiin.
?Sosiaali- ja terveysministeriö päättää marraskuussa, että kaikki suomalaiset saavat halutessaan rokotuksen.
?Talven 2009?2010 aikana noin puolet suomalaisista ottaa rokotuksen.
?Keväällä 2010 lasten neurologit havaitsevat hieman aiempaa
enemmän lasten narkolepsiatapauksia.
?Elokuun 2010 puolivälissä THL käynnistää selvityksen rokotteen ja
narkolepsian mahdollisesta yhteydestä.
?Loppukesän aikana ilmoitukset narkolepsiaan sairastuneiden
lasten määrästä nousevat tasaisesti.
?Elokuun lopulla sikainfluenssarokotteen antaminen keskeytetään,
kunnes narkolepsiatapaukset on selvitetty. Ensimmäisenä rokotteen saavat terveydenhuollon työntekijät ja
raskaana olevat
731 3934
www.kemikaliofresh.fi
SALON SEUDUN SANOMAT
Sanomalehtien Liiton jäsen
7-päiväinen sanomalehti
LT-LEVIKKI 22.130 kpl
(LT-levikki 2009)
SSS sähköposti:
toimitus@sss.fi
JULKAISIJA
Salon Seudun Sanomat Oy
Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Puhelin: (02) 770 21 (vaihde)
TOIMITUS
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna:
ma-pe klo 9.00-23.00,
la klo 14.45-23.00,
su klo 15.00-23.00
Salon puistometsien hoitohakkuut alkoivat tällä viikolla
Halikossa. (STT)
Telefax (02) 770 2222
Sähköposti:
ilmoitukset@sss.fi
Verkko-osoite:
www.sss.fi/ilmoitukset
Viikkomarkkinoiden ja Nettitorin
ilmoitushinnat, ohjeet ja asiointi
internetissä www.sss.fi/tori
PAINOPAIKKA:
Salon Lehtitehdas
ISSN 0782-5404
Salo 2011. Arvo 72,-
Turuntie 3, Salo,
Puh. Hiihtely
Halikon aseman urheilukentän
maastossa pitäisi lopettaa turvallisuussyistä.
??Siellä on näkynyt hiihtäjiä,
vaikka töistä on varoitettu etu-
dote radiossa ja televisiossa..
Väestöhälyttimiä testataan Varsinais-Suomen alueella kerran kuukaudessa.
Koesoitto tehdään joka kuukauden ensimmäisenä arkimaanantaina kello 12.00.
Koesoittomerkki on noin 7
sekunnin mittainen äänimerkki. Tervetuloa tutustumaan!
2 Estée Lauder-tuotteen ostajalle (toinen hoitotuote)
kaunis meikkipussi, jossa 5 erikoiskokoista tuotetta. Aseman urheilukentän ympäristössä harvennetaan
puistoa noin neljän hehtaarin
alueella.
Pääosin hakkuut tehdään mo-
nitoimikoneella. Samalla parannetaan puistojen viihtyvyyttä ja lisätään turvallisuutta. Puhelin 0200-71000
Avoinna ma-pe klo 8.00-14.00
Syyttäjä vaatii Keuruulla miehen surmanneelle kaksikolle
vankeusrangaistusta murhasta. Välillä
neuvotellaan asukkaidenkin
kanssa, mitä otetaan ja mitä
jätetään, Koli kertoo.
Asukkaat voivat esittää metsäkoneurakoitsijalle toiveitaan,
mutta urakoitsijallakin on
SSS | Päivi Malin-Perho
paivi.malin-perho@sss.fi
?Salon kaupunki teettää puistometsien hoitohakkuita kevättalven aikana Halikon asemanseudulla urheilukentän ympäristössä, Iilikenmäessä ja
Salon Vanutehtaanmäessä.
?Hakkuiden tavoitteena on lisätä metsien elinvoimaisuutta ja monimuotoisuutta. Ainoastaan auton
maalipinta kärsi vaurioita täyttöaukon yläpuolelta.
Polttoyritys tapahtui maanantai-iltana ennen kymmentä.
Poliisin mukaan tekijät
ovat tiedossa. Itäisen
ohitustien linjauksella olisi
vielä tilaa, mutta alueen pelto
on käynyt pehmeäksi raskaille
ajoneuvoille. Tiheässä kuusikossa muut lajit eivät pärjää, ja
Halikossa vanhoissa kuusissa
on lisäksi paljon lahoa, Salon
kaupungin viheraluepäällikkö
Tapio Järvinen sanoo.
SSS | Vesa Käiväräinen
Pääosa hakkuista
tehdään koneella
vesa.kaivarainen@sss.fi
Ärhäkästi elintilaa muulta
kasvillisuudelta valtaava kuusi joutuu kuritettavaksi Salon
kaupungin puistometsien hoitohakkuissa tänä keväänä.
Kuusia poistetaan puistoista
Halikon asemanseudulla, Iili-
kenmäessä ja Vanutehtaanmäessä.
Hakkuissa pyritään suosimaan
muun muassa mäntyä ja koivua,
jotka varjostavat vähemmän. (SSS)
Saloon uusia
väestöhälyttimiä
Saloon on asennettu kaksi
uutta väestöhälytintä. Hallituksessa jatkavat
keskustasta Heikki Pietilä,
Anne Niemelä-Laaksonen ja
Marja Mattila.
Kokoomusta kunnanhallituksessa edustaa edelleen PirjoLiisa Nuotio ja SDP:tä Taisto
Lehti.
Raaseporin kaupunginhallitus
valitsi päättäjiksi jokaiseen jaostoon seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi kolme miestä ja
kaksi naista.
Konsernijaostoon valittiin
puheenjohtaja Henrik Lindholm (r.), varapuheenjohtaja
Nina Wessberg (sd.), Diana
Nyberg-Lindholm (r.), Niklas Andersson (kd.) ja Jari
Salminen (sd.).
Maankäyttöjaoston jäseniksi
valittiin puheenjohtaja MajBritt Malmén (r.), varapuheenjohtaja Jari Salminen,
Sven Holmberg (r.), Tomas
Hanell (r.) ja Pirjo Rautiainen (sd.).
Henkilöstöjaostoon nimettiin
puheenjohtaja Holger Wickström (sd.), varapuheenjohtaja
Ritva Uhlbäck (r.), Ulla Lindström-Dahl (r.), Martin Stenström (r.)ja Tom Rehn (sd.).
Syyttäjä vaatii
murhatuomiota Keuruun
kirvessurmaajille
SSS | Vesa Käiväräinen
Telefax (02) 770 2300
Puhelin (02) 770 21 (vaihde)
Puhelin iltaisin
-
uutistoimitus
770 21, 770 2314
- urheilu 770 2309
RAASEPORI. Ne roikkuvat nyt lumen takia alhaalla, mutta kaapeleihin
ei saa koskea, Koli varoittaa.
Salon lumenkaatopaikka
Meriniityntien varteen
ALUETOIMITUS
Somero, Kiiruuntie 1,
Puhelin (02) 7488 656
TILAAJAPALVELU
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Myös kunnanhallituksen johto säilyy entisellään. Sen jälkeen siirrytään
Iilikenmäkeen.
??Työ on hidasta, koska metsästä poimitaan yksitellen pois
huonokuntoisia puita, lahoja ja
sellaisia, joilla on vaara kaatua
rakennusten päälle. Mies
myöntää törkeän pahoinpitelyn, mutta kiistää syytteen
törkeästä kuolemantuottamuksesta.
Syyttäjän mukaan tekijöiden
motiivina oli kosto. helmikuuta 2011
UUTISET
SSS/Sami Kilpiö
Lyhyet
Salossa yritettiin
polttaa
pakettiauto
Parkkipaikalla ollutta pakettiautoa yritettiin sytyttää
tuleen maanantai-iltana Hirvenkadulla.
Auton polttoainetankin
täyttöaukon suulle oli tungettu paperia ja sytytetty
tuleen.
Palo ei ollut kuitenkaan
levinnyt. Tiistaina Kunnallisalan kehittämissäätiön seminaarissa
puhunut Kiviniemi vertasi Suomen tilannetta Yhdysvaltoihin,
jossa presidentti Barack Oba-
ma teki aloitteen investointien
saamisesta kotimaahan.
Obama oli Kiviniemen mukaan esittänyt kilpailukyvyn
parantamisen hengessä, että
Yhdysvaltoihin pitäisi saada
laajoja yksityisen ja julkisen
puolen investointeja. Myös kevyesti sävyttävä päivävoide
kaikille ihotyypeille. (STT)
????????????????
-HOITOPÄIVÄT TO-PE 3.-4. Lisäksi syytettyjä vaaditaan
maksamaan uhrin omaisille
yhteensä 38?000 euron kärsimyskorvaukset sekä uhrin
hautajaiskulut.
Keuruulla viime elokuussa
sattunutta miehen surmaa
käsiteltiin tiistaina Keski-Suomen käräjäoikeudessa. Vanhempien kannattaisi varoittaa lapsiaan myös
urheilukentän sähkökaapeleista. Syytettynä ovat mies ja nainen, joiden
epäillään tappaneen kirveellä
34-vuotiaan keuruulaismiehen.
Miestä oli lyöty lukuisia kertoja
-
Someron ja Koski tl:n alueen
varhaisjakelut: Suomen Posti Oy,
Joensuuntie 5, Somero.
Puhelin 0200-71000
Avoinna ma-pe klo 8.00-14.00
ILMOITUSOSASTO
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna ma-pe klo 8.30-15.30,
ilmoitustilavaraukset ja valmiit
aineistot seuraavan päivän
lehteen viimeistään klo 14.00.
Puhelin (02) 770 2610
sekä kirveen hamara- että teräpuolella. Koesoitto ei edellytä
väestöltä mitään suojautumistoimia. Se otetaan käyttöön
Keskustan Riitta Honkala
jatkaa Kosken kunnanvaltuuston puheenjohtajana.
Valtuuston ensimmäiseksi
varapuheenjohtajaksi kunnanvaltuusto valitsi keskustan
Jyrki Anttilan ja toiseksi varapuheenjohtajaksi kokoomuksen Petteri Urmaksen.
Puheenjohtajiston toimikausi
on kaksi vuotta, eli Honkala
johtaa puhetta vaalikauden
loppuun.
minna.filppu@sss.fi
SSS/Sami Kilpiö
Palometsään
ajo
loppuu
perjantaina
Palveluliikenne
starttaa
viimeistään
ensi vuonna
Honkala ja Tuominen
jatkavat Kosken
ykköspaikoilla
Salon hoitohakkuut
asukkaille yksi toive.
klo 6.00-12.00
-
Uusimaa: Itellan varhaisjakeluiden jakelupäivystys:
Puhelin 0200 30011(mpm/pvm)
Avoinna ma-pe klo 6.30-16.00
la klo 7.00-12.00
su klo 7.30-12.00
JAKELUTIEDUSTELUT
-
Salon alueen varhaisjakelut:
Itella Oyj, PL 4711,
Salo. Kaupunginhallitus aikoo toteuttaa kaikille
avoimen palveluliikenteen
mahdollisimman pian ja kattavasti. Tavoitteena on metsä, jossa on eri-ikäisiä ja -lajisia puita.
?Lisätietoja ja esimerkiksi hakkuualueiden kartat löytyvät Salon kaupungin kotisivulta osoitteesta www.salo.fi.
käteen. Sinne on saatu
lisää tilaa puskemalla vanhoja
lumipenkkoja tiiviimpään ka-
Avoinna ma-pe klo 8.30-15.30
Puhelin (02) 770 2626
Telefax (02) 770 2222
tilaajapalvelu@sss.fi
Verkko-osoite:
www.sss.fi/tilaajapalvelu
Määräaikaistilaus
12 kk
6 kk
3 kk
1 kk
TILAUSHINNAT
1.12.2010 alkaen.
Jatkuva säästötilaus
12 kk:n maksuerä
6 kk:n maksuerä
3 kk:n maksuerä
235,00 ?
125,00 ?
64,50 ?
26,00 ?
Tilaukset toimitetaan force majeure- (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden
viivästykset, yms.) varauksin.
JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS
215,00 ?
110,00 ?
56,00 ?
-
Itellan varhaisjakelupäivystys
Puhelin: 0200 72822 (mpm/pvm)
Ark.
klo 6.00-16.00
saan.
Salon kaupunki etsii edelleen
uusia alueita lumenkaatopaikoiksi.
Viikonl. Kiinni juuttuneita kuorma-autoja on jo jouduttu vetämään irti.
Kaupunki aurasi tiistaina uuden lumenkaatopaikan Meriniityntien varteen Majalan taiteilijatalon lähellä sijaitsevalle
pellolle. Hallituksen puheenjohtajana jatkaa
keskustan Heikki Tuominen
ja varapuheenjohtajana keskustan Heikki Vaparanta.
Kunnanhallituksen pöytäkunta säilyy muutenkin entisellään. Molemmat
syytetyt kiistävät murhasyytteen, mutta nainen myöntää
syyllistyneensä tappoon. 6
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 2. Mies kuoli päähän
kohdistuneeseen iskuun.
Syyttäjän mukaan syytetyt
toteuttivat surman yksissä
tuumin ja erityisen julmalla
ja raa?alla tavalla. HELMIKUUTA
Estée Lauder -asiantuntijana päivillä Paula Vähämäki
ESITTELYUUTUUTENA
DayWear Advanced
Multi-Protection Anti-Oxidant
Creme SPF 15
*Tehokkain antioksidanttisuoja kasvoillesi.
*Taistelee pahimpia ihon ikääntymistä aiheuttavia vapaita radikaaleja vastaan.
*Vähentää näkyvästi ihon ikääntymisen
ensimerkkejä.
*Voide normaalille ja sekaiholle
sekä kuivalle iholle, emulsio rasvoittuvalle
iholle. Aloituksen takarajana on ensi vuoden alku.
Palveluliikenne korvaa
osan perusturvatoimen kuljetuksista, kuten sosiaalihuoltolain ja vammaispalvelulain mukaan myönnetyistä
taksikuljetuksista ja päivätoiminnan kuljetuksista.
Perusturvalautakunta kannattaa palveluliikennettä
myös siksi, että sen avulla
palveluja vaille jääneiden
syrjäkylien asukkaita voidaan kuljettaa palvelujen
luokse.
SSS | Minna Filppu
Raasepori valitsi joka
jaostoon kolme miestä
ja kaksi naista
SSS | Minna Filppu
vesa.kaivarainen@sss.fi
Salon kaupungin lumenkaatopaikka vaihtuu jälleen ensi viikonvaihteessa.
Viime viikolla käyttöön otettu
Palometsän lumenkaatopaikka
suljetaan perjantaina. Lisäksi kuusen poistolla tehdään
tilaa jaloille lehtipuille kuten
Iilikenmäessä tammelle.
??Esimerkiksi Halikon urheilukentän lähellä oleva suuri
Kiviniemi: isänmaallisuutta
investointeihin
Pääministeri Mari Kiviniemi
(kesk.) toivoo elinkeinoelämän
investoinneilta isänmaallisuutta. Urakoitsija on
halikkolainen Väinö Koli, jolla
on pitkä kokemus hakkuista.
Koli veikkaa Halikon työmaan
vievän aikaa kahdesta kolmeen
viikkoa. Aluetta aurattiin puhtaaksi
tiistaina.
viikonloppuna.
Meriniityntien kaatopaikan
täytyttyä lunta aletaan ajaa
uudelleen keskustasta Vuo-
hensaareen johtavan Satamakadun varteen. Paikat ovat Perniön paloasema
sekä Tupuri.
Hälyttimet antavat yleisen
vaaramerkin, jos väestöä uhkaa välitön vaara.
Se on yhtäjaksoisesti noin
minuutin pituinen nouseva
ja laskeva äänimerkki, jossa
nousevan jakson pituus on 7
sekuntia ja laskevan jakson
pituus samoin 7 sekuntia.
Yleiseen vaaramerkkiin
liittyy aina viranomaistie-
Väinö Kolin mukaan Halikon asemanseudun puistometsiä ei ole harvennettu ainakaan pariinkymmeneen vuoteen. (SSS)
Salon keskustan lumet ajetaan jatkossa Meriniityntien varressa sijaitsevalle pellolle. 59,50 (50ml)
Esittelyn ajan myynnissä rajattu erä
ihonhoidon erikoispakkauksia.
Kauniit kevään kausivärit, Pure Color Wild Violet -kokoelma nyt myynnissä. Puusto on monin paikoin turhan tiheää ja huonokuntoisia puita on paljon.
Salo vähentää puistoistaan
ärhäkästi leviävää kuusta
Harvennukset alkuun
Halikon urheilukentän
ympäristössä
kuusikko poistetaan lähes
kokonaan
Tällaista käytäntöä Salossa ei ole ennen
noudatettu, vaikka se on työehtosopimuksen mukainen.
Alaluusuan mukaan vielä ei
tiedetä, kuinka paljon halukkuutta vapaaehtoisiin vapaisiin
löytyy. Mäkilähtöavustin . Tekijöiden
motiiveina ovat kosto ja kunnian palauttaminen.
Koulukiusaaminen ei yksinään selitä väkivaltaisia tekoja. He ovat ilmoittaneet
tekojensa motiiviksi koston
kärsimästään vääryydestä.
Koulusurmille onkin luonteenomaista suunnitelmallisuus
ja näyttämöllisyys. minkä kolmesta mallinmukaisesta ilmoituspohjasta valitset.
Suunni?ele ilmoituksesi teks. Eiliseen saakka kokoomuksella oli
kahdeksan naisehdokasta ja
saman verran miesehdokkaita.
Innilän mukaantulo keikautti
naiset hiuksenhienoon ehdokasenemmistöön.
Turkulaisia ehdokaslistalla
oli ennen Innilää viisi. 23 %).
Ei muita kuluja.
Huollon tiepalvelu veloituksetta!
Ilmoituksia vastaanotetaan ke 9.2.2011 as?.
Aja huoletta kaikkialla läntisessä Euroopassa, sillä
tiepalvelumme huolehtii kaikista uuden Fiatin omistajista! Lue lisää: www.fiat.fi
Iloinen ystävänpäivätervehdys rakkaalle
ystävälleni Riitalle!
Grande Punto vakiona: ESP . Tavutus ei ole tarpeellinen.
Valmis ilmoituksesi.. Turku 2011 -säätiön
ohjelmajohtaja Suvi Innilä
lähtee ehdokkaaksi. Tarjoukset voimassa rajoitetun ajan. Istuvista kansanedustajista Pertti
Hemmilä, Ilkka Kanerva,
Petteri Orpo ja Anne-Mari
Virolainen hakevat jatkoon.
Salolainen Jouko Laxell jää
pois.
Eduskuntavaalit ovat huhtikuun 17. valmiiksi. Tästä salolaismies ei pitänyt.
Pahoinpitelyn ja todistajan
uhkailun lisäksi syyttäjä oli niputtanut salolaismiehen syyksi
muitakin rikoksia törkeästä
varkaudesta näpistykseen.
Käräjäoikeus tuomitsi hänet
puolen vuoden ehdottomaan
vankeusrangaistukseen.
Oikeus katsoi, ettei tuomitulle kannata enää tehdä soveltuvuusselitystä yhdyskuntapalvelua varten, koska hän on
jatkanut rikosten tekemistä aiempien vankeusrangaistusten
jälkeenkin.
Kokoomus syyttää ympäristöministeri Paula Lehtomäkeä
(kesk.) vitkuttelusta arvostelua
herättäneen jätevesiasetuksen
korjaamisessa.
Syytökset kuumensivat keskustelua, kun eduskunta pääsi
tiistaina arvioimaan haja-asutusalueiden jätevesimääräyksiin tulossa olevia muutoksia.
Kansanedustaja Timo Heinonen (kok.) antoi ymmärtää,
että sotkun annettiin jatkua
liian kauan, eikä ministeri ottanut asiaa huolelliseen omaan
valmisteluunsa. Puhelun hinta on 8,03 e / min + pvm (sis. ESP . Internetkään
ei silti ole koulusurmien syy.
Koulusurmien taustalla on
monien syiden vyyhti, ja näin
surmien välttämiseksikään ei
ole yhtä reseptiä. Matti ja
Aku-koira
Esimerkki:
Valitsemasi pohja.
7
Teks?si. www.fiat.fi
Örninkatu 3-5, SALO
puh. Lähde on useimmiten internet, josta on saatu malleja ja
josta on löytynyt surmiin kannustava yhteisö. lieven-
Varsinais-Suomen kokoomuksen ehdokaslista huhtikuisiin
eduskuntavaaleihin on nyt
täynnä. alv. Kaupunginvaltuusto
velvoitti joulukuussa hallitusta seuraamaan säännöllisesti
säästövapaiden karttumista ja
ryhtymään toimiin, jos säästöä ei kerry kesään mennessä.
Valtuusto totesi erikseen, että
toimet eivät tarkoita henkilökunnan lomautusta.
Luottamusmies
ei usko ryntäykseen
Kaupungin suurinta henkilöstöryhmään edustavan Julkisten ja
hyvinvointialojen liiton JHL:n
pääluottamusmies Marjo Ekman ei usko, että työehtosopimusta parempi etu houkuttelee
vapaille aiempaa enemmän.
. Palkattomia vapaita haetaan yleensä henkilökohtaisiin
tarpeisiin, ja sellaisia voi tulla
kenelle tahansa. Nyt katsotaan, mitä päätös vaikuttaa
halukkuuteen pitää vapaita.
Palkattomista vapaistakaan
ei välttämättä seuraa säästöä.
. Joukkiolle
oli tullut riitaa viinapullosta.
Salolaismies hakkasi somerolaismiehen niin, että tämän
päähän jouduttiin ompelemaan
useita tikkejä.
Somerolaismies oli poliisille
kertonut, mitä hänen mielestään oli tapahtunut. Esimerkiksi sosiaali- ja
terveyspuolella on mitoituksia, joista ei voi poiketa, sanoo
Salon henkilöstöjohtaja Petri
Alaluusua.
Kaupunginhallitus päätti
myös, että jatkossa esimies voi
vaatia työntekijää pitämään
vuosilomansa ennen vapaiden
myöntämistä. Säästöä ei synny, jos poissa
olevan tilalle palkataan tuuraaja. CD/MP3-radio . päivänä. Ennakkoäänestys on 6.?12. Sähköikkunat edessä . Uudetkin määräykset ovat vaikea-
selkoisia. Hän viittasi siihen, että lopulliset muutokset
sorvattiin eduskunnan ympäristövaliokunnassa.
Arto Satonen (kok.) myötäili
muistelemalla, ettei Lehtomäki ollut jupakan alkuvaiheessa
?mitenkään erityisen joustava?.
Heinonen ennusti, että keskustelu ei lopu tähän. Edessä on sekavia ja
epäselviä tilanteita. Samanlaisia puheenvuoroja heiltä ei
valiokunnassa kuultu, toiset
sanoivat.
Kiistelystä huolimatta eduskunta hyväksyy lähipäivinä ympäristönsuojelulain muutoksen.
Sen ja ympäristövaliokunnassa
sovittujen linjausten mukaisesti valmistellaan uusi, nykyistä
kevyempi jätevesiasetus.
Puhdistusvaatimukset lievenevät hieman, minkä ansiosta
jätevesikaivojen remonteissa
pääsee usein nykyistä vähemmällä.
Koulusurma on suunnitelmallinen ja julkinen kosto. Mäkilähtöavustin . moottorilämmittimen, sisäpistokkeen ja sisälämmittimen).
esp
vakiona
Soita tervehdysteks?si asiakaspalveluumme 0600-91700.
Ma-to 8.30-14.00. En usko, että
vapaita anotaan tänä vuonna
enempää kuin aiemmin. Kokoomuksella on nyt sallitut seitsemäntoista ehdokasta tavoittelemassa eduskuntapaikkaa.
Kulttuurivaikuttajana tunnettu Innilä on työskennellyt
aiemmin Turun kulttuuripääkaupunkihankkeen projektipäällikkönä.
Kokoomus joutui täydentämään ehdokaslistaansa, koska
Turun yliopiston bakteeriopin
professori Pentti Huovinen
vetäytyi ehdokkuudesta. 6 turvatyynyä (min.)
. Tiedeakatemian mukaan koulusurmaan
johtavaa kehityskulkua voidaan
kuitenkin muuttaa. Hän
kertoi kuitenkin, että jäi pois
ratkaisevasta kokouksesta.
??En voinut kaikin osin puolustaa hallituskumppanin läpirunnomaa esitystä.
?En ole
kauneusalalla?
Keskustelussa vastahankaan
ryhtyi myös valiokunnan toinen
kokoomusedustaja Sanna Perkiö. Kukaan ei halua jättää yksikkönsä muita työntekijöitä pulaan,
Ekholm arvioi.
Hän korostaa, että vastuu
yksikön toiminnasta on esimiehillä, ei vapaata anovilla työntekijöillä.
Salolaismies hakkasi ja
Kokoomus aloitti
uhkaili oikeudenkäynnin uuden jätevesisodan
todistajaa
STT | HANNU KUPARINEN
?Mene poliisille
kertomaan?, mies huusi
SSS | Lasse Kylänpää
lasse.kylanpaa@sss.fi
Salolaismies pahoinpiteli todistajan, jonka piti puhua häntä
vastaan oikeudenkäynnissä.
Todistaja ei taipunut, ja käräjäoikeus tuomitsi salolaismiehen
maanantaina vankilaan kahdeksasta rikoksesta.
Varsinais-Suomen käräjäoikeuden mukaan salolaismies
oli heittänyt somerolaismiestä
kengällä, juossut hänet kiinni,
kaatanut maahan ja hakannut
nyrkillä niskaan.
Salolaismies vaati todistajaa
muuttamaan kertomustaan
aiemmasta pahoinpitelystä,
josta mies oli joutumassa oikeuteen.
??Mene poliisille kertomaan,
mistä aikaisempi pahoinpitely
oli lähtenyt liikkeelle, salolaismies huusi.
Somerolaismies piti kuitenkin kiinni kertomuksestaan ja
todisti salolaismiestä vastaan
oikeussalissa.
Päähän ommeltiin
useita tikkejä
Tapahtumat olivat saaneet
alkunsa kolmen miehen ryyppyporukassa Somerolla jou-
lukuussa 2009. Koululaisten itse raportoimat masennusoireet
ja masennuslääkkeiden käyttö
ovat yleensäkin lisääntyneet.
Mielenterveydellisistä ongelmista ei kuitenkaan ole mitään suoraa linjaa väkivallantekoihin.
Monella koulusurmaajalla
nuoruudelle sinänsä tyypillinen aggressio on kehittynyt
väkivaltaisuudeksi, kun nuori
on kohdannut vihaa lietsovan
maailmankatsomuksen ilmauksia. Se saattaa voimistaa koulusurmiin johtavaa kehityskulkua erityisesti silloin, kun perheen ja koulun tuki puuttuvat.
Kouluissa pitäisikin vallita
kiusaamisen suhteen nollatoleranssi, Akatemia vaatii.
Koulusurmien taustalla on
mielenterveydellisiä ongelmia
ja masennusta. Olimme kaikki luottamusmiehet kuitenkin sitä mieltä,
että vanha käytäntö kohtelee
tasa-arvoisesti koko henkilöstöä, hän sanoo.
. Kuvan autossa erikoisvarustelu. Hän ihmetteli, miten valiokunta ?tuosta noin vaan. Käytä apunasi oheista
kirjainlokerikkoa, jo?a et ylitä salli?ua merkkimäärää.
Muista, myös kirjainvälit, pisteet ja pilkut tulee lai?aa omalle ruudulle.
Talvipaketti
290 ?
Nokian talvirenkaat ja Calix-autolämpöpaketti (sis. Ajotietokone Punto Evo vakiona: Ilmastointi . Ajotietokone . Salolaisehdokkaita on kolme. Sähköikkunat edessä
. 075 3040 5110
T. huhtikuuta.
Tiedeakatemia:
Koulusurma on
suunnitelmallinen kosto
STT | HEIKKI METSÄMÄKI
tää ympäristövaatimuksia.
Perkiön mielestä kauneuspisteitä ei asian käsittelystä voi
antaa.
??Ei haittaa, koska ainakin
itse olen politiikassa enkä kauneusalalla, Lehtomäki napautti
takaisin ja syytti saman tien
arvostelijoiden toista väitettä
?poskettomaksi?.
Muissa puolueissa kokoomuslaisten irtiotot tulkittiin julkisuuden kalasteluksi. Isofix-kiinnikkeet lastenistuimille
Punto-mallisto alk.: autoveroton hinta 10.385 ?, autovero 2.603,66 ?, toimituskulut 600 ?, kokonaishinta toimituskuluineen
13.588,66 ?, CO2-päästöt 110?139 g/km. Hän
asetti yliopistouran etusijalle.
Kokoomuksen lista kestää
ainakin sukupuolten välisen
tasapuolisuusvertailun. Näin katsoo Suomalainen Tiedeakatemia tiistaina julkaisemassaan
tiedotteessa. Tiedeakatemia
on koonnut yhteen tieteellisen
tiedon koulusurmista, niiden
taustoista ja ehkäisystä.
Tiedeakatemian mukaan
koulusurmaajat ovat olleet toveripiirissä kiusattuja ja eristettyjä. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 2. Nuoren pitäisi esimerkiksi saada kuulua
yhteisön, kokea oikeudenmukaisuutta ja vertaistensa tukea.
Julkaisemme ma 14.2.
Punto on valmis talveen.
punto-mallisto alk.
12.990?
Ilmoita ja ilahduta suunni?elemalla oma ystävänpäivätervehdys ystävälle tai rakkaalle.
Jätä ilmoituksesi seuraavas?:
Mie. Porkkanana on jo aiemmin noudatettu käytäntö, jonka mukaan
palkattomalla vapaalla oleva
saa vähän palkkaa.
Tilanne johtuu siitä, että
Salon kaupunki tarjoaa työntekijöille palkattomia vapaita
myöntäessään kunnallista työ-
ja virkaehtosopimusta paremmat edut.
Kunnallisessa sopimuksessa
päiväpalkka lasketaan jakamalla kuukausipalkka kalenteripäivillä, ei työpäivien määrällä.
Viikon palkka maksetaan siis
periaatteessa seitsemältä päivältä, joista viisi on työpäiviä.
Jos työntekijä on viikon eli
viisi työpäivää palkattomalla
vapaalla, häneltä vähennetään
saman työehtosopimuksen mukaan seitsemän päivän palkka.
Salossa viikon poissa oleva
menettää kuitenkin vain viiden
eikä seitsemän päivän palkan.
Kaupunginhallitus päätti
vanhan käytännön säilyttämisestä maanantaina. helmikuuta 2011
Uutiset
Salon kaupunki kannustaa
palkattomiin vapaisiin palkalla
Ohjelmajohtaja
Suvi Innilä kokoomuksen
ehdokkaaksi
SSS | Hia Sjöblom
hia.sjoblom@sss.fi
Kaupunki jatkaa työehtosopimusta parempaa käytäntöä
SSS | Asko Lehtonen
sko.lehtonen@sss.fi
Salossa yritetään tämän vuoden aikana saada työntekijöitä
pitämään vapaaehtoisia vapaita niin, että syntyisi kahden
miljoonan euron säästöt. CD/MP3-radio . Vastuuta
sysätään kunnille. Riittävä tiedotus ja sen rahoittaminen ovat
jääneet kauniiden puheiden varaan.
??Kohtuullista olisi, että uskallamme puolustaa yhdessä tekemiämme ratkaisuja, ympäristöministeri Lehtomäki vastasi.
Timo Heinonen oli ympäristövaliokunnan jäsenenä sopimassa siitä, miten kiisteltyjä jätevesimääräyksiä muutetaan
Espoon virkamiesjohdon
lahjamatkavyyhden pääkäsittely on alkanut käräjillä.
Jutussa on lähinnä kyse
Loukon koti- ja ulkomaan
matkoista, joita hän on tehnyt vuosina 2004?2008 esimerkiksi rakennusliikkeiden
ja kaupungin piikkiin. Onnettomuusautoa
kuljettanut mies menehtyi
vammoihinsa, tiedotti PäijätHämeen poliisi tiistaina.
Uhri oli syntynyt 1979 ja
asui Iitin Kausalassa.
Viranomaisten käsitys rajusta peräänajosta on tarkentunut, vaikka kuulusteluja on vielä tekemättä.
Komisario Esko Heinosen
mukaan iittiläismies ei ehtinyt torstain aamuhämärässä
juurikaan reagoida rekkaan,
joka oli hyytynyt jäisen Kouvola?Tampere-tien sivuun.
Henkilöautossa oli myös
matkustaja. 1.498 ?
9000E alk. ohjelma www-sivuiltamme!
Hae tuoreimmat vinkit ja viimeisimmät välineet
sisustamiseen, rakentamiseen ja remontoimiseen
alueen suurimmasta alan tapahtumasta.
Rakentaminen & Sisustaminen -messuilla on tarjolla
mm. Kysy lisää 0424 852 200.
Posti kulkee nyt
hiilineutraalisti
lapsia, nuoria ja vanhempia, ja
he kaikki lukivat omia juttujaan.
??Lukeminen on Suomessa osa
elämää. Suomen Takkateollisuus Oy Rajamäellä valmistaa koko- suutta et löydä. Syynä lyömätön hinta-laatusuhde sekä
320 L alk. Rakenna koko tontti
600 L alk. Valitse omasi saat toimituksen helmi-
PIHAPIIRIRAKENNUKSET
TIESITKÖ. 1.998 ?
pihapiirirakennuksineen Pilha-tuotteilla, parempaa kokonaiTIESITKÖ. 0424 852 200 (ark.) info@ultimatemarket.com
Katso heti uusia
malleja sivuiltamme.
Rakennuspiirustukset veloituksetta.
PILHA KODIT
UUSI
UPEA
MESSU
LA
O
T
RAVIN
!
U
T
AVAT
alk.
19.980?
Mukana suosittu STARKKI-halli,
ks. Vanhan radan kunnostus maksaisi noin 580 miljoonaa euroa. ei monopolipuhdistamoille ja
niistä Itämereen.
?Riista- ja petoluvat ovat paikallisesti päätettäviä asioita.
Posti kulkee nyt hiilineutraalisti koko Suomessa. Se edellyttäisi
kaksoisraiteen rakentamista
Jyväskylästä Jämsään sekä
uusia linjauksia Jämsän ja
Oriveden välille.
Oikoratavaihtoehtojen
kustannusarviot vaihtelevat
900:n ja 1 000 miljoonan välillä. Katso ja vertaa! Näet heti, että näiden
kotien arkkitehtuuri ei ole pelkkää sanahelinää vaan tilaa ja rakennuskustannuksia säästävää, järkevyydessään kaunista sekä sisällä
että ulkona. Lausuntojen
sisältöä ei valotettu julkisuuteen enempää.
Sasin mukaan valiokunta
pystyy tekemään päätöksensä
asiantuntijoiden ja Vanhasen
kuulemisten pohjalta. (STT)
Elämä ilman
silmälaseja on...
Medilaser on Suomen suurin
vaativaan laser-, linssi- ja kaihikirurgiaan erikoistunut yksityinen
vapautta nauttia
talvesta!
klinikka. (STT)
Peräänajo johti
kuljettajan
kuolemaan
Nastolan viimeviikkoinen
peräänajo on vaatinut kuolonuhrin. (02) 211 8700
&4100 r )&-4*/,* r )¨.&&/-*//" r +:7¨4,:-¨ r ,601*0 r -")5* r 4&*/¨+0,* r 5".1&3& r 563,6 r 7"/5""
KAIKKIEN AIKOJEN
SUURIN RAKENNUSALAN TAPAHTUMA
Rahoitus kaikkiin
tuotteisiin alkaen
koroitta ja kuluitta!
TURUN MESSUKESKUKSESSA
4.?6.2.
Pilha
Lomatalo 85
19.980?
1.998
?
Erkkeri Export Design
Fuego
1.698?
Basic/White/Black
2.998
?
Muotokaakeliuuni 3
TIESITKÖ. helmikuuta 2011
Uutiset
Suomi ylivoimainen ykkönen
EU:n lukutaitovertailussa
Koulutuskomissaari
Vassiliou: Lukeminen on
Suomessa osa elämää
STT | TUOMAS SAVONEN
Suomi sijoittuu ylivoimaiselle
ykkössijalle EU:n lukutaitovertailussa.
Lukutaidon matalimmalla
suoritustasolla oli vuonna 2009
suomalaisista koululaisista
vain hieman yli kahdeksan
prosenttia, kun EU:n keskiarvo
on lähes 20 prosenttia.
Toiseksi parhaiten EU:ssa
osaavat lukea virolaiset, joista
vain noin 13 prosenttia sijoittui
huonosti lukevien ryhmään.
Vertailun häntäpäässä ovat
Romania ja Bulgaria, joissa yli
40 prosenttia koululaisista luki
huonosti.
EU-komissio kertoi tiistaina
perustavansa korkean tason
asiantuntijaryhmän parantamaan eurooppalaisten lukutaitoa. Kysy pakettitarjous 0424 852 200.
vaippavaraavat Ultimate takkauunit 100% crovalmassasta ainoana
Lyömättömät
suurena valmistajana Suomessa. Vanhanen tulee valiokunnan kuultavaksi perjantaina.
Ennakkotapauksen
luonnetta
Viljanen myönsi kokouksen jälkeen toimittajille, että asiaan
liittyy isoja periaatteellisia kysymyksiä. mm
varaava takka, hormi
yhteydessä osoitteessa Herustentie 94 on laaja näyttely ja Drive In
ja ilmalämpöpumppu.
-noutomyymälä. (STT)
Meri-Lappiin ei
tule suurkuntaa
Perussuomalaisten askelia
kohti parempaa maaseutua
?Ei kiinteistöveroa pellolle tai
metsälle.
?Kiinteistöjen ulkomaalaisomistusta on rajoitettava.
?Jätevesiravinteet peltoon
. Kaikki Ultimate-energiatuotteet (ilmalämpöpumput,
ilmavesilämpöpumput, energiavaraajat, aurinkopaneelit, PeXb
lattialämmitysputket, rosterijakotukit) tulevat alansa johtavilta valmistajilta. Vassiliou kertoi kadehtivansa Turun uutta kaunista
kirjastoa.
??Kaupunkilaiset kutsuvat sitä olohuoneekseen. Julkisia palveluja on
kehitettävä yli sektorirajojen
ja yhdessä yritysten kanssa.
Lisäksi palveluita on oltava
kaikkien saatavilla ilman internetiäkin. Pilha Lomataloja ja Hirsisaunoja myydään Suomessa
Ultitherm
Ultitherm
kappalemääräisesti eniten. Uudet edistykselliset Pilha Kodit ovat Päivi ja Hannu
Heikkisen suunnittelemia. Tee tilaus nyt ja ota toimitus viimeistään 30.9.2011.
NYT UNA
IET
TALV kauksen us
Huom! Kokkolan
asuntomessuilla on
esillä täydellinen
Air-Solar järjestelmä
esimerkkinä messujen
parhaasta energiansäästöstä.
1.998?
VAPAA-AJAN RAKENNUKSET
TIESITKÖ. Hänen tilansa
on poliisin tietojen mukaan
jo vakaa. Uudet Ultitherm-multihybridivaraajat ovat kotimaisia ja
edustavat parasta alan tietämystä. Simon, Keminmaan, Tervolan ja Tornion
kunnanvaltuustot hylkäsivät
esityksen kuntaliitoksesta.
Vain Kemin valtuusto oli yh-
EROON SILMÄLASEISTA
LASERKIRURGIALLA
Jyväskylästä
Helsinkiin
kahdessa tunnissa
Matka-aika Jyväskylän ja
Helsingin välillä supistuisi
alle kahteen tuntiin, jos joku
kaavailluista oikoratavaihtoehdoista toteutuisi.
Nykyisin Helsingistä Jyväskylään pääsee nopeimmillaan kolmessa tunnissa.
Nykyisen radan merkittävällä parannuksella matka-aika
olisi 2,5 tuntia. Rakennuspiirustukset veloituksetta.
vierasmaja, leikkimökki. Useilla matkoista on ollut mukana
Loukon puoliso. Täysistunnon päätettäväksi
asia tulee näillä näkymin kuun
puolivälissä.
HULVATON HELMIKUU
Rakennussesonki on ovella ja kauppa käy jo kuumana! Helmikuussa teet meillä vielä huippuedullisia ostoksia! Katso lisää www.ultimatemarket.com, soita TIESITKÖ. Kysy lisää 0424 852 200. ei rikos.
?Turkisala kierrättää ja työllistää.
Meri-Lappiin kaavailtu viiden kunnan liitos kariutui
selvästi myöhään maanantai-iltana. Tehtaan
toimitukset sis. Näin siellä
Lyhyet
kuussa vielä rahtivapaasti / alennetulla hinnalla.
Erikoisleveä kattopaneeli ja savustuslaatikko NYT kaupanpäälle!
Perussuomalaisten mielestä maatalouden sääntelyä ja
byrokratiaa on oleellisesti vähennettävä. Puolue julkaisi
maaseutupoliittisen ohjelmansa tiistaina.
Puolue katsoo, että maaseudun palvelujen keskittämisestä
on siirryttävä niiden hajauttamiseen. - 14.8.2011 Pilha
Avantgarde Koti osoitteessa Merilokinkaari 12.
p. Asiakkailta ei peritä palvelusta lisämaksua.
Postinjakelun päästöt syntyvät lajittelusta, kuljetuksesta ja jakelusta. työnäytöksiä, keittiöitä, kylpyhuoneita,
energiaratkaisuja, tontteja, kodinkoneita,
MUKANA
SISUSTUStulisijoja ja sisustusratkaisuja yli 450
TELIJA
SUUNNIT
VOLA:
näytteilleasettajan voimin.
U
O
K
I
M
TO
INKIT!
KYSY V
Aukioloajat:
pe klo 10?19, la klo 10?18, su klo 10?18
Liput: aikuiset 14 ?,
lapset (alle 15 v.) ilmaiseksi, paikoitus 5 ?
Tutustu messuohjelmaan: www.rakennusmessut.?. Ensimmäistä kertaa
uuden perustuslain aikana
perustuslakivaliokunnassa arvioidaan ministerien toimien
lainvastaisuutta ja ministeri-
Lehtikuva/Mikko Stig
asiantuntijoiden arviointiin.
Valtakunnansyyttäjä Matti
Nissinen ilmoitti valiokunnalle
pari viikkoa sitten, että hänen
mielestään tapaus ei ylitä kynnystä syytteen nostamiseen.
Perustuslakivaliokunnan
mietinnön kirjoittamiseen menee Sasin mukaan Vanhasen
kuulemisen jälkeen noin viikko. Se on Suomelle suuri
etu, Vassiliou summasi.
Myös prinsessa Laurentienin
mukaan Suomi on loistava esimerkki muille lukutaidon saralla.
??Meidän on selvitettävä, mitä suomalaiset ovat tehneet oikein. 998 ?
Genius alk. Postin
laskelmien mukaan yhden
kirjeen jakelu tuottaa hiilidioksidipäästöjä noin 21 grammaa, mikä vastaa 140 metrin
ajoa autolla, jonka hiilidioksidipäästöt ovat 150 g/km.
Itella on pyrkinyt vähentämään postilähetysten hiilidioksidipäästöjä aktiivisesti.
(STT)
?Lähiruuan markkinoillepääsyä on helpotettava.
?GMO-vapaa Suomi (GMO=
geenitekniikalla muunnettu organismi).
?Turve on resurssi . Näe millainen puutalo on parhaimmillaan kohteessamme Kokkolan asuntomessuilla 15.7. Ultimatemarketin pihapiirirakennusvalikoima on mark0424 852 200 tai lähetä sähköpostia info@ultimate- kinoiden laajin: Grillikota, varasto, autotalli, huvimaja, paviljonki,
market.com. 1.698 ?
rakennusten sopivuus maisemaan ja toisiinsa. Helmikuun toimitukset vielä rahtivapaasti.
leik
im
Laseron esitutk)
t
?
u
maks (ar vo 194
Läntinen Pitkäkatu 13, 20100 Turku
Puh. Tukiehdot tulee
olla viljelijän ja virkamiesten
omaksuttavissa ilman konsultteja ja maa- ja metsätalousministeriö ja ympäristöministeriö
pitää yhdistää luonnonvaraministeriöksi. Huippukirurgit ja yli
50 000 tyytyväistä asiakasta.
WWW.MEDILASER.FI
ENERGIATUOTTEET
distymisen kannalla.
Pisimpään kuntaliitos puhutti Kemissä, jossa suurkunnasta päästiin äänestämään viimeisenä, vasta iltakymmenen tienoilla.
Vain Simossa liitosasia ratkaistiin ilman äänestystä.
(STT)
Myymme uutuusvaraajia rajoitetun määrän omakustannushintaan nopeimmille. 8
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 2. Mutta samalla meidän on
tutkittava, mitä huonommin
menestyneissä maissa on tehty
väärin, ja otettava oppia heidän
virheistään, prinsessa sanoi.
Perussuomalaiset:
Maatalouden sääntelyä
on purettava
Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasin (kok.) mukaan ex-pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) saattaa saada tuomion sijasta moitteita.
syytteen nostamiskynnystä.
??Ja siinä tietysti valiokunta
on luomassa uutta käytäntöä.
Ja sen takia varmasti on hyvä,
että tässä varsin perusteellisesti asiaa selvitetään.
Myös Hidén katsoi, että asia
on varsin mutkikas, ja ratkaisulla on jonkinlaisen ennakkotapauksen luonnetta myöhemmissä tilanteissa.
Viljanen kiisti, että valtakunnansyyttäjän kanta vaikuttaisi
jätä ilman kunnollista lukutaitoa, komissaari arvioi.
Komissaarin mukaan on myös
huolestuttavaa, että vajavaisesti lukevien osuus Yhdysvalloissa ja Japanissa on pienempi
kuin EU:ssa.
Vassiliou yltyi tiedotustilaisuudessaan hehkuttamaan
suomalaisten lukuinnostusta ja
äskettäistä käyntiään Turussa
kulttuurikaupunkivuoden avajaisissa. Eksperttiryhmää johtaa
lukutaitoasioihin erikoistunut
Hollannin prinsessa Laurentien, joka toimii muun muassa
Unescon lukutaitolähettiläänä.
??Puuttumalla lukutaidottomuuteen voimme löytää ratkaisuja myös monilla muilla
aloilla, kuten köyhyyden poistamisessa, työllistymisessä ja
terveisiin elämäntapoihin liittyvissä kysymyksissä, Laurentien sanoi tiedotustilaisuudessa Brysselissä.
Suomea eksperttiryhmässä
edustaa tutkija Sari Sulkunen Jyväskylän yliopistosta.
Turku teki
vaikutuksen
EU:n koulutus- ja kulttuurikomissaarin Androulla Vassilioun mukaan riittämätön
lukutaito ei ole ainoastaan koululaisten ongelma, vaan EU:ssa
on jopa 80 miljoonaa aikuista,
jotka lukevat huonosti.
??Tämä on huolestuttavaa,
sillä tulevaisuudessa yhä harvemmassa ammatissa voi pär-
Vanhanen saattaa saada
moitteet virkatoimistaan
STT | PEKKA POHJOLAINEN
Entinen pääministeri Matti
Vanhanen (kesk.) saattaa saada virkatoimistaan moitteet perustuslakivaliokunnalta, vaikka jääviystutkinta ei johtaisikaan valtakunnanoikeuteen.
Valiokunta kuuli tiistaina valtiosääntöasiantuntijoita siitä,
onko Vanhasen mahdollinen
jääviys Raha-automaattiyhdistyksen tukien jaossa niin olennainen asia, että syyte pitäisi
nostaa.
Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi (kok.)
piti kokouksen jälkeen mahdollisena, että valiokunta antaa
Vanhaselle moitteet.
??Valiokunta voi arvioida entisen pääministerin toimintaa
ja tehdä siitä omia arvioitaan,
hän selvitti.
Sasin mukaan näin on menetelty kerran aiemminkin. (STT)
Lahjamatkoista
syytetty Espoojohto kiistää
rikokset
Teknisen toimen johtaja Olavi Louko ja ex-kaupunginjohtaja Marketta Kokkonen
kiistävät jyrkästi syyllistyneensä rikoksiin, joista heille
vaaditaan sakkorangaistuksia. Hän
viittasi siihen, että ministeri
Arja Alho (sd.) sai 90-luvulla
moitteet menettelystään velkajärjestelyjä koskeneessa niin
sanotussa Sundqvist-sopimuksessa, vaikka aihetta asian viemiseen valtakunnanoikeuteen
ei ollut.
Emeritusprofessori Mikael
Hidénin ja professori VeliPekka Viljasen lausunnot
olivat Sasin mukaan samansuuntaisia, mikä helpottaa valiokunnan työtä. Puolueen mukaan
elinvoimaisia kyliä on kuollut
koulujen, postien ja kaupallisten palveluiden keskittämisen
vuoksi.
Perussuomalaiset haluaa
alentaa maaseudulla asumisen
ja liikkumisen kustannuksia.
Paikallistiet on saatava kuntoon ja polttoaineveron korotuksista on luovuttava.
Kelkkareittejä ei saa rakentaa maanomistajan tahdon
vastaisesti
Vahingonkorvausjutun ratkaisseen hovioikeuden
mukaan työnantajalla ei ollut
riittävän painavaa syytä työsuhteen purkamiseen. Korhonen sai lähtöpassit
Alma Media -konserniin kuuluvan Lapin Kansan päätoimittajan paikalta ennen kuin pesti
ehti alkaa. Hän ehti toimia poliisina 26 vuotta. Sen
tavoitteisiin kuuluvat hiilipäästöjen vähentäminen kaupunkisuunnittelun avulla ja
kokeilut passiivienergiarakentamisessa.
Toisena voittajana palkittiin
ruotsalaisen Snowpower AB:n
ja Västernorrlandin maakäräjien lumijäähdytysratkaisu.
Siinä käytetään talvella va-
rastoitua lunta jäähdyttämään
maakuntasairaalaa lämpiminä
aikoina.
Kilpailun järjestivät Suomen,
Ruotsin ja Norjan Kuntaliitot
sekä Pohjoismaiden ministerineuvosto.
Kisassa etsittiin paikallisia
keinoja estää ilmastonmuutosta. päivä Korhonen kutsuttiin palaveriin, jossa oli
mukana muun muassa Alman toimitusjohtaja Kai Telanne. (STT)
kelpaa, että työnantajaa harmittaa työntekijän perhesuhteet tai seksuaalinen suuntautuminen.
Alma Media on aiemmin perustellut potkuja juuri luottamuspulalla, joka syntyi muun
muassa siitä, ettei Korhonen
korjannut työnantajan käsitystä puolisonsa sukupuolesta
eikä kertonut tämän kuntavaaliehdokkuudesta.
Tiistaina yhtiö oli niukkasanainen.
??Ei tässä asiassa ole tullut
mitään sellaista, mitä meidän
pitäisi kommentoida, sanoi
viestintäjohtaja Rauno Heinonen STT:lle.
Aiemmin yhtiöstä on kerrottu,
että Telanteella on täysi luottamus. Aiemmasta Helsin-
gin käräjäoikeuden tuomiosta
ilmenee, että vapaalla ollut
poliisi tapasi 16-vuotiaan tytön
aamuyöllä kadulla Helsingissä
ja sai tietää tämän olevan karkumatkalla ja vailla yösijaa.
Kun mies oli näyttänyt poliisin
virkamerkkiään, tyttö oli rohjennut lähteä tämän asunnolle. Alma Median toimitusjohtajaa Kai Telannetta
syytetään työsyrjinnästä Helsingin käräjäoikeudessa.
Kiistan juuret vievät vuoteen
2008. Se arvioi, että potkujen syynä oli Korhosen
sukupuolinen suuntautuminen.
Korhonen katsoo, että nyt
lainvoimainen oikeuden ratkaisu selventää rajoja siitä, mikä
kelpaa potkujen syyksi.
??Luottamuspulan syyksi ei
Jupakan juuret tekstiviestissä ja vuodessa 2008
?Johanna Korhonen valittiin
Lapin Kansan päätoimittajaksi
kesällä 2008, ja työn piti alkaa
joulukuussa.
kun henkilöstölehdessä kerrottiin
Korhosen muuttavan Rovaniemelle miehineen ja perheineen, vaikka
Korhosen puoliso on nainen.
Korhoselle ilmoitettiin, että työsopimus on vilpillisyyden vuoksi
mitätön.
?Syyskuun 26. Tuolloin
Lähteet: Johanna Korhosen haastehakemus Helsingin käräjäoikeudelle,
käräjätuomari Tarja Honkosen yhteenveto, STT:n arkisto
Työryhmä uskoo
ruuhkamaksujen
sujuvoittavan liikennettä
Vehviläinen: Tiemaksut tulevan
hallituksen pohdittaviksi
Ruuhkamaksujen käyttöönotto parantaisi Helsingin seudun liikenteen toimivuutta ja
liikenneturvallisuutta, arvioi
asiaa selvittänyt työryhmä.
Selvitys luovutettiin liikenneministeri Anu Vehviläiselle
(kesk.) tiistaina.
Vehviläinen ei ole vielä valmis liputtamaan ruuhkamaksun käyttöönoton puolesta. Tyttö otti yhteyttä Irc-gallerian kautta
Helsingin nettipoliisiin, jonka
jälkeen asiaa alettiin selvittää.
Mies kiisti oikeudessa pääosin
syyllisyytensä.
Järjestyspoliisissa työskennellyt mies irtisanottiin jo silloin, kun jutun esitutkinta-aineisto valmistui. Keski-ikäinen poliisi houkutteli tytön asuntoonsa virkamerkillä.
Rangaistus koveni tuntuvasti,
sillä käräjillä tuomio oli ehdollista vankeutta. Heinosen mielestä tiistai
ei muuttanut mitään. Maksulle pitäisi myös löytää parempi nimi kuin ruuhkamaksu. Raiskauksen jälkeen mies otti vielä tytöstä kännykkäkameralla kuvia,
jotka tallensi tietokoneelleen.
Juttu alkoi purkautua muutama vuosi teon jälkeen. Korkein oikeus ilmoitti tiistaina, ettei se myönnä
viestintäjätille valituslupaa
vahingonkorvausjutussa, joten
hovioikeuden ratkaisu viime
maaliskuulta jää voimaan.
Samojen potkujen käsittely
jatkuu kuitenkin toukokuussa
syyttäjän ajamana erillisenä
rikosjuttuna. STT ei
tavoittanut Alman hallituksen
puheenjohtajaa, Sammon kon-
sernijohtajaa Kari Stadighia.
Alma Media on STT-Lehtikuvan toiseksi suurin omistaja.
Lehtikuva/Mikko Stig
Professori: Saattaa
rohkaista muita
Lapin yliopiston työoikeuden
professori Seppo Koskinen
arvioi, että Korhosen voitto vahingonkorvausjutussa voi rohkaista muitakin sukupuolisen
suuntautumisensa vuoksi syrjintää kokeneita oikeuteen.
??A inakin he uskaltaisivat
elää normaalilla tavalla pelkäämättä, että se kostautuu
työelämässä, toivoo Koskinen.
Enemmistö oikeudessa puiduista syrjintäepäilyistä liittyy Koskisen mukaan korkeaan ikään,
terveydentilaan ja sukupuoleen.
Hän arvioi juttujen päättyvän lähes yhtä usein työnantajan kuin
työntekijänkin voitoksi.
Johanna Korhosen mukaan päätös
selventää rajoja siitä, mikä riittää
potkujen syyksi.
9
Teinitytön raiskannut
poliisi vankilaan 2,5
vuodeksi
Teini-ikäisen tytön raiskannut
poliisi on tuomittu kahdeksi ja
puoleksi vuodeksi vankilaan
Helsingin hovioikeudessa. Kaupungin ilmastohanke palkittiin Pohjoismaiden
ja Itämeren alueen kilpailussa,
jossa oli mukana 79 osallistujaa seitsemästä maasta.
Ekotehokas Tampere -hanke
sai kehuja kunnianhimosta ja
konkreettisista toimista. helmikuuta 2011
Uutiset
Johanna Korhonen voitti Alma
Median työsyrjintäkiistassa
Alma Medialta ei kommentteja Korkeimman oikeuden päätöstä
STT | TOMI ORAVAINEN
Alma Media joutuu maksamaan toimittaja Johanna
Korhoselle 80?000 euroa parin vuoden takaisista pikapotkuista. Olisi hyvä,
että sen lastentauteja ei tarvitsisi testata Suomessa.
Lisäksi tietosuojavaltuutettu
tyrmää suunnitelmat, joiden
mukaan viranomaiset voisivat
kerätä ruuhkamaksuja ajoneuvoon sijoitettavan gps-laitteen
avulla.
??Maksu on mahdollista kerätä monella eri tekniikalla. Hovioikeudessa tuomio tuli vuonna 2006 tapahtuneen raiskauksen lisäksi
sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä ja
virka-aseman väärinkäyttämisestä. päivä Korhonen ja Alma Median viestintäjohtaja saivat tekstiviestin.
Tuntematon lähettäjä ihmetteli,
?Syyskuun 29. Tiemaksut vaatisivat ensinnäkin
mittavia panostuksia pääkaupunkiseudun joukkoliikenteeseen.
??Selvittämättä on, missä
määrin seudun kunnat ja kaupungit ovat valmiita investoimaan joukkoliikenteeseen,
ja mikä olisi valtion panos.
Huoltani on lisännyt se, ettei
Helsingin ratapihan ahtaus
mahdollista lähiliikenteen lisäämistä.
Liikenneministerin mukaan
nykyinen hallitus ei enää tee
ruuhkamaksuun liittyviä päätöksiä.
??Mutta tuleva hallitus varmasti keskustelee jo keväällä
siitä, tarvitaanko liikenteeseen
lisää taloudellisia ohjauskeinoja.
Vehviläisen mukaan pohdintaan voi tulla sekin, tarvittaisiinko Suomeen valtakunnallinen kilometrimaksujärjestelmä.
??Kun autokanta muuttuu,
nykyiseltä polttoaineverojärjestelmältä putoaa pohja pois.
Ydinvyöhyke ja
ulkovyöhyke
Nyt julkaistun selvityksen mukaan ruuhkamaksut nostaisivat Helsingin seudun joukkoliikenteen kilpailukykyä ja mat-
Ruuhkamaksuvyöhkkeet
Alueella ruuhkamaksu ruuhka-aikoina (klo 6-9 ja 15-18) 8 snt/km
Alueella ruuhkamaksu ruuhka-aikoina 4 snt/km
Ruuhka-aikojen välillä päiväliikenteessä (klo 9-15)
maksu olisi koko seudulla 4 snt/km.
Hyvinkää
Mäntsälä
Vihti
Järvenpää Pornainen
Nurmijärvi
Tuusula
Vantaa
Kerava
Sipoo
Espoo
Kirkkonummi
Kauniainen
Helsinki
STT, lähde: Liikenne- ja viestintäministeriö
kustajamääriä. Se
voisi olla esimerkiksi tiemaksu,
sanoo työryhmän puheenjohtaja Mikael Nyberg.
Tiemaksut johtaisivat
laiterumbaan?
Jos Helsingin seudulla aletaan
perua ruuhka- tai tiemaksuja,
eräs pulma on se, miten pitää
suhtautua seudulla harvoin
autolla vieraileviin.
Jos ruuhkamaksun periminen
edellyttää erillistä laitetta kuhunkin autoon, pitääkö sellainen
asentaa ajokkiin vain muutaman Helsingin-vierailun takia?
Maksua selvittänyt työryhmä
näkee yhdeksi vaihtoehdoksi
sen, että satunnainen kävijä
vapautetaan maksusta.
Toinen keino olisi järjestää
laitteiden vuokraus esimerkiksi sisääntuloväylien huoltoasemille ja satamiin.
Tampere pärjäsi Pohjoismaiden
ilmastokilpailussa
Tampere sai tunnustusta työstään ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. (STT). Myös liikenteen
ympäristöhaitat vähenisivät.
Lähtökohdaksi selvitys otti
sen, että ruuhkamaksua perittäisiin arkisin kello 6?18 koko
Helsingin seudulla. Toisin kuin käräjäoikeus
hovioikeus totesi miehen syylliseksi virka-aseman väärinkäyttöön, koska tämä oli käyttänyt
virkamerkkiään houkutellakseen tytön asuntoonsa.
Hovioikeus määräsi 52-vuotiaan Kari Olavi Kekäläisen
maksamaan tytölle 15?000 euron korvaukset psyykkisen tilan haitasta ja henkisestä kärsimyksestä.
Juttu selvisi
nettipoliisin kautta
Hovioikeus käsitteli juttua suljetuin ovin. Hieman
Kehä III:n ulkopuolella päättyvällä ydinvyöhykkeellä maksu
olisi ruuhka-aikana 8 senttiä
kilometriltä ja ulkovyöhykkeellä 4 senttiä kilometriltä.
Ruuhka-aikojen välillä päiväliikenteessä maksu olisi koko
seudulla 4 senttiä kilometriltä.
Ministeri Vehviläistä arveluttaa myös esitetty satelliittipohjainen maksujen keräys.
??Satelliittipaikannuksen jär-
jestelmää ei ole käytössä ruuhkamaksujen perimisessä vielä
missään maassa. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 2. Tyttö oli kertonut miehelle,
ettei kännykkä ollut päällä ja
ettei vanhemmilla ollut tietoa
hänen olinpaikastaan.
Asunnolla mies tarjosi tytölle
olutta, ja myöhemmin hän oli
sukupuoliyhteydessä sammuneen tytön kanssa
Linjat haluttaisiin teiden
varsille tai vielä mieluummin
maan alle.
Salonkin alueella oli pahimmillaan 1?500 taloutta ilman
sähköä, kun lumi painoi puita
sähkölinjojen päälle. Suurille yrityksille
sitä maksettiin 75 miljoonaa.
Valtion osuus
rahoista pieni
Yritystukien leikkaamista osana valtiontalouden tasapainottamista ovat esittäneet ainakin
vasemmistoliitto ja SDP:n puoluesihteeri Mikael Jungner.
Pekkarinen näkee ?paradok-
seja. Että
olisi hyvä, kun tuo meriteollisuus saataisiin Suomessa säilymään, hän piikitteli.
Myös selvitystyötä johtaneen
työ- ja elinkeinoministeriön
kansliapäällikön Erkki Virtasen mielestä verkottuneiden
yritysten tukien leikkausta tulisi välttää viimeiseen asti.
??Telakkatuilla taas on pyritty
pitämään yllä kilpailukykyä.
En näe, että meidän on syytä
heikentää kilpailukykyä, joka
ei ole muutenkaan kovin hyvä.
Enemmän rahaa
pk-yrityksille
Pekkarinen on silti valmis te-
Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen ei näe tarvetta yritystukien leikkauksille, mutta tukisi enemmän pieniä ja keskisuuria yrityksiä.
kemään hienosäätöä yritystukien rakenteeseen. Minulle muutto on mahdollista, joten
lähden. Pelkään, että meille
on syntynyt innovaatiovuoto.
Laitamme rahaa innovaatiopotentiaalin tuottamiseen, mutta
verovaroin rahoitettava osaaminen uhkaa karata tuotannoksi maailmalle.
Suomi sai pronssia EU:n innovaatiovertailussa
EU-komissio huolissaan
Yhdysvaltojen ja
Japanin etumatkasta
BRYSSEL | STT?TUOMAS SAVONEN
Suomi sijoittuu kolmanneksi
EU-komission innovaatiovertailussa Ruotsin ja Tanskan
jälkeen.
Maita vertailtiin 25:n eri mittarin avulla, muun muassa tutkimusjärjestelmien, yritysten
tutkimustoiminnan ja innovaa-
tioiden taloudellisten vaikutusten avulla.
Pohjoismaat ja Saksa muodostavat komission mukaan
oman innovaatiojohtajien luokkansa EU:ssa, kun taas Latvia,
Bulgaria, Liettua ja Romania
ovat tutkimustoiminnan kehitysmaita.
Komission mukaan on huoles-
tuttavaa, että EU ei ole kyennyt kuromaan kiinni Yhdysvaltoja ja Japania innovaatiotoiminnassa. Pisimmät
katkot kestivät yli kymmenen
tuntia.
Salon alueen sähkölinjoista
vastaava Fortum on panostanut viime vuosina linjojen raivaukseen.
. Tällä hetkellä näkemys
euroalueen kehityksestä on
toiveikas; velkakriisin jälkeen
tilanne alkaa normalisoitua, eikä kriisi juuri vaikuta suhdannekehitykseen.
Egyptin kriisin kärjistyminen
voi vaikuttaa talousnäkymiin
lähinnä öljyn hinnan kautta.
Jos öljy kallistuu 150 dollariin
tynnyriltä pitkäksi aikaa, lähtee
inflaatio reippaaseen vauhtiin.
Suomelle OP-Pohjola suosittelee, että julkiset menot pidetään tiukasti kurissa. Lamaa edeltäneeltä tasolta ollaan silti vielä kaukana.
Järjestön mukaan tilanne
yrityksissä vaihtelee merkittävästi. Linjoja siirretään maan alle
sitä mukaa kun on tarve muutoksiin tai rakennetaan uutta
verkkoa. Tämä auttaa vain osaan.
Kun johtoalueen ulkopuolella
olevat puut saavat lumikuormaa, ne taipuivat monta metriä
sivulle. muuttokuorma Riihimäkeen
Särkisalolaisen Konepaja Wiler Oy:n toiminta nykyisessä paikassa loppuu. Johtokadun ulkopuolella olevia puita sähköyhtiöllä ei
ole oikeutta mennä karsimaan,
koska ne ovat maanomistajien
maalla, kertoo Fortum Sähkönsiirron käyttöpäällikkö Mikko
Tegel.
Niin sanotun johtokadun leveys on normaalisti kymmenen
metriä.
Tegel kertoo Fortumin uusivan myös sähköverkon rakennetta siirtämällä johtolinjoja
metsistä teiden viereen. Jos elinkaarikustannukset
huomioidaan, totta kai korjauskustannuksissa säästetään.
Maakaapeliverkossa ei tule
myrskyjen ja lumikuormien aiheuttamia vikoja.
Vänskä kertoo sähköverkon
tekniseksi käyttöiäksi 40 vuotta. Ei ole itsetarkoitus
mennä maan alle. Taloudellinen optimointi on
hyvä tehdä. Useimmat sähköntoimittajat ovat toistaiseksi pi-
täneet maakaapeleita kalliina
hankkeena.
Automaatio
nopeuttaa korjausta
Fortumin Tegelin mukaan
kaikkien johtojen kaapelointi
olisi yliampuvaa. Julkisen sektorin
panostuksissa unionimaat sen
sijaan voittavat Yhdysvallat.
Niin ikään EU:n ongelmana
on tehokkaan yhteisen patenttijärjestelmän puuttuminen.
Tämä on osaltaan johtanut
siihen, että EU:n muualta
maailmasta saamat lisenssi- ja
patenttitulot jäävät perin vähäisiksi.
Suomen innovaatiojärjestelmän vahvuuksia EU-vertailun
mukaan ovat muun muassa
suomalaistutkijoiden poikkeuksellinen innokkuus laatia
yhteistutkimuksia ulkomaalaisten tutkijoiden kanssa sekä
7883,53
+1,24%
7,835
+0,19%
Nokia Oyj
Euribor
12 kk 1,660
3 kk 1,082
+0,016
+0,008
SSS | SUVI KULLA
Sähkölinjat siirtyvät hitaasti
teiden varsille ja maan alle
mikko.nurmisto@sss.fi
OMX Helsinki
suomalaisyritysten ulkomailta
saamat runsaat lisenssi- ja patenttitulot.
Kiitosta saavat myös muun
muassa yritysten keskimääräistä suuremmat tutkimuspanostukset sekä suomalaisyliopistojen rivakka väitöskirjatehtailu.
Suomen suurin heikkous on
vertailun mukaan EU:n ulkopuolelta tulevien tohtoriopiskelijoiden poikkeuksellisen
alhainen osuus. Tätä
työtä on tehty parikymmentä
vuotta.
??Meillä ei ole suunnitelmaa,
että kaikki haalittaisiin pois
(metsistä). Suhteessa
kansantuotteeseen tai asukaslukuun yritystukiin käytetään
enemmän valtion rahaa muun
muassa Ruotsissa, Tanskassa,
Ranskassa ja Saksassa, hän
huomautti.
??Merkittäviin viilauksiin en
todellakaan näe tämän raportin perusteella olevan aihetta.
Yritystuen merkittävin osa on
teknologian ja innovaatioiden
kehittämiskeskus Tekesin yrityksille maksama tutkimus- ja
kehitysrahoitus, jota maksettiin viime vuonna 230 miljoonaa euroa. Tälle vuodelle hintoihin voidaan odottaa
jo kolmen prosentin nousuvauhtia ja ensi vuodelle 2,8
prosenttia, ennakoi pääekonomisti Reijo Heiskanen.
OP-ryhmän ekonomistit
ovat nostaneet tämän vuoden
bruttokansantuotteen kasvuennusteen 3,8 prosenttiin ja
ennakoivat ensi vuodelle 3,3
prosenttia. VarsinaisSuomessakin on paljon isoja
peltoaukioita, joissa ei ole puita kaatumassa linjojen päälle.
. OP-Pohjola odottaa Euroopan Keskuspankin aloittavan korkojen
nostot nykyiseltä yhden prosenttiyksikön tasolta, kunhan
OP-Pohjolann ennuste
Kysyntä ja tarjonta
Määrän muutos, % 2010 2011 2012
BKT
3,4 3,8 3,3
Tuonti
4,8
8,9
5,9
Vienti
6,2 10,7
7,1
Yksityinen kulutus
2,8
2,7
2,5
Investoinnit
2,0
7,1
5,9
Muita keskeisiä lukuja
Inflaatio, muutos, %
1,2
3,0
2,8
Työttömyys, %
8,4
7,3
6,8
STT
velkakriisin kärjistymisen pelko hälvenee ja inflaatio alkaa
purra. Korjauspartiot joutuivat monesti etenemään maastossa hiihtäen tai
lumikengillä.
Sähköverkon automaation lisääntyminen on kuitenkin nopeuttanut vian selvittämistä.
Vian sattuessa yleensä useampi sata taloutta jää kerralla
ilman sähköjä. (SSS)
Financial Times -talouslehti mainitsi tiistaina jälleen
Suomen Pankin pääjohtajan
Erkki Liikasen mahdollisena kompromissiehdokkaana
Euroopan keskuspankin pääjohtajaksi.
Lehden kyselyssä viiden suuren EU-maan asukkaat olivat
sitä mieltä, että Jean-Claude
Trichet´n seuraajaksi sopisi
parhaiten Saksan keskuspankin pääjohtaja Axel Weber.
Liikanen oli toiseksi suosituin
vaihtoehto siinä tapauksessa,
että saksalaisen valinnasta ei
päästä sopuun ja oman maan
ehdokasta ei saa äänestää.
Tammikuun alussa tehtyyn
kyselyyn vastasi yli 5?000
Ranskan, Saksan, Britannian,
Espanjan ja Italian kansalaista.
EKP:n pääjohtaja vaihtuu
ensi syksynä, kun Trichet´n
kahdeksanvuotinen kausi
päättyy. Myös pitkälle
kehitettyjen palvelujen vienti
Suomesta ulkomaille on verrattain vähäistä.
Lyhyet
Geosentric
tarvitsee
edelleen
lisärahoitusta
Liikasen nimi
taas esillä
EKP:n johtajaveikkauksissa
Geosentric Oyj arvioi tarvitsevansa vielä vähintään 5,2
miljoonaa euroa liiketoimintansa rahoittamiseksi.
Yhtiö oli sopinut sijoittajiensa kanssa 1,8 miljoonan
euron lisärahoituksesta, josta 800 000 euroa on nostettu
aiemmin tammikuussa ja
miljoona euroa otettiin käyttöön nyt.
Yhtiö arvioi, että nyt nostettu 1,8 miljoonaa euroa riittää
toiminnan rahoittamiseen
ensimmäisen vuosineljänneksen ajan.
Geosentric kertoo olevansa
edelleen vahvasti riippuvainen keskeisten sijoittajiensa ja osakkeenomistajiensa
jatkuvasta tuesta yhtiön
rahoitustarpeiden turvaamiseksi.
Osana pitkän aikavälin rahoitusratkaisua yhtiö suunnittelee tarjoavansa kaikille
osakkeenomistajilleen mahdollisuutta osallistua rahoitukseen samoilla ehdoilla
kuin pyrkii sopimaan ja tarjoamaan sijoittajille. Ruvetaanko esimerkiksi
ennenaikaisiin investointeihin.
Viime kesänä myrskytuhojen jälkeen Vattenfall ja Fortum kertoivat kannattavansa
ajatusta kaivaa sähköjohdot
mahdollisimman pian maan
alle. Irtisanomisen valinneiden
tilalle yritys on palkannut uudelta paikkakunnalta työvoimaa.
Työnjohtaja Kari Gröhn on yksi lähtijöistä.
PÄIVÄN LUVUT
. Silloin vika-alueelle jää enää muutamia
kymmeniä asiakkaita. Viime viikolla
puuterilumi hidastutti työskentelyä huomattavasti, kun
moottorikelkalla ei tahtonut
päästä vikapaikalle.
Kiskon, Kiikalan ja Someron
alueillakin vikapaikkoja etsittiin helikopterilla. Ei tässä kirvestä kaivoon ole heitetty.
SSS/Kirsi -Maarit Venetpalo
Verkon säänkestävyyttä
parannetaan normaalin
saneeraustarpeen
yhteydessä
SSS | Mikko Nurmisto
Viimeviikkoiset laajat sähkökatkokset herättivät jälleen
vaatimuksia sähkölinjojen
siirtämisestä pois umpimetsistä. Suurille eli vähintään 250 henkilöä
työllistäville yrityksille maksettiin valtiontukia lähes sata
miljoonaa euroa.
Julkisuudessa on arvosteltu
erityisesti suurten yritysten
saamia tukia ja pohdittu niiden
tarpeellisuutta.
??Uskon, että raportti asettaa
tuet oikeisiin mittasuhteisiin.
Suurten yritysten oma innovaatiorahoitus on lähempänä
viittä miljardia euroa. Mutta jos ilmajohto
toimii hyvin, emme tee ennenaikaisia investointeja, kertoo
Vattenfall Verkko Oy:n käyttöpäällikkö Markku Vänskä.
Vänskän mukaan maakaapelointi ei ole merkittävästi
kalliimpaa kuin ilmajohtojen
rakentaminen.
. Teknologiateollisuuden etujärjestö arvioi, että
loppuvuoden tilauskehitys nostaa liikevaihdon tänä vuonna
viime vuoden tasoa korkeammaksi. Ensimmäiset nostot
nähdään talvella 2011/12.
??Vuoden 2012 lopulla ohjauskorko on 2,25 prosenttia, Heiskanen ennakoi.
Euroalueelle OP-Pohjola
odottaa keskivertoa, Suomen
vauhtia hitaampaa talouskasvua. Perävaunukauppa on ollut todella vähäistä, mutta nyt on taas laskettu tarjouksia. siinä, että poliittiset tahot
ovat valmiita leikkaamaan tukia.
??Suurelle yleisölle sitä on
hirveän helppo esittää. Kun
vika saadaan käsityönä rajattua viimeiselle johto-osuudelle,
alkavat varsinaiset korjaustoimenpiteet.
Lehtikuva/Sari Gustafsson
Pekkarinen siirtäisi yritystukia
suurilta yhtiöiltä pk-yrityksiin
Suurille yrityksille
maksettiin valtiontukia
viime vuonna lähes
sata miljoonaa
STT | KATRI KANGAS
Suuret yritykset saivat kuudesosan Suomessa viime vuonna maksetuista valtion yritystuista.
Valtion yritystukia maksettiin viime vuonna yhteensä 616
miljoonaa euroa, selviää tukia
arvioineen työryhmän tiistaina
julkistetusta raportista. Nyt heitä on seitsemän.
Kaikille nykyisille työntekijöille on tarjottu
töitä Riihimäestä. Siihen
verrattuna valtion osuus on
melko vähän, elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk.)
sanoi tiistaina raportin julkistamistilaisuudessa.
Pekkarinen arvioi kokonaissummaakin kohtuulliseksi:
Suomen yritystukien suhde
bkt:sta, 0,47 %, on hieman alle
EU:n keskiarvon.
??Määrä on Suomessa selvästi alle useimpien kilpai-
lijamaiden tason. Heiskasen mukaan
inflaation kiihtyminen ei ole
lyhytaikainen piikki, sillä ensi
vuonna hintojen nousu leviää
laajemmalle talouteen.
Vaikka yksittäisen kuluttajan
ostovoima hapertuu inflaation
myötä, kasvaa kokonaiskulutus työllisyyden kohentuessa.
OP-Pohjola odottaa työttömyyden laskevan ensi vuonna 6,8
prosenttiin.
EKP alkaa
nostaa korkoa
Inflaatio pääsee vauhtiin myös
muualla euroalueella. Maan alla
vikojen selvittäminen on hidasta ja kallista, toinen asia on
korjata ilmajohtoja.
Lumen aiheuttamia vikoja
voi metsästä olla kuitenkin
hankala korjata. Vattenfall toivoi eduskunnan vaativan tätä sähköyhtiöiltä. Osa yrityksistä on kokenut jo kestävämpää kysynnän
vahvistumista, toiset yritykset
eivät ole päässeet nousuun
juuri lainkaan mukaan.
Tilauskantatiedustelussa
mukana olevat yritykset Suo-
messa saivat uusia tilauksia
loka-joulukuussa euroilla mitattuna 13 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin
vastaavaan aikaan. Tosiasiassa varsin laajasti ollaan
sitä mieltä, että viennin ja kansainvälistymisen rahoitusta
yrityksille pitäisi lisätä. Vika-aluetta
voidaan pienentää kauko-ohjatuilla erotinlaitteilla. Vattenfall rakensi viimeisiä
ilmaverkkoja kaksi vuotta sitten. Johdon käyttö katsotaan sitä mukaa, kuin johto
tulee saneerausikään.
Linjoja myös kaapeloidaan,
jos se katsotaan järkeväksi.
Vattenfall
kaapeloi kaiken
Vattenfallilla on tavoite siirtää
vähitellen kaikki sähkölinjat
maanalaisiin kaapeleihin.
. Mutta sitä ei tiedä, miten
kaapelointi tänä aikana yleistyy. Samoin komissio
varoittaa, että Kiina on kovaa
vauhtia nousemassa unionin
rinnalle tutkimustoiminnassa.
Myös Brasiliassa ja Intiassa
panostetaan yhä enemmän innovaatiotoimintaan, mutta EU:n
itänaapuri Venäjä sen sijaan
laahaa muita jäljessä.
Tutkimusasioista vastaavan
komissaarin Maire Geoghegan-Quinnin mukaan kaikkien unionimaiden . Elinkeinoministeri haluaa nähdä lisää
pienissä ja keskisuurissa yrityksissä tapahtuvaa kaupallistamista.
??Suurten yritysten Tekesrahoitusta voidaan kohdentaa
nykyistä enemmän kasvuun
tähtäävien pk-yritysten hankkeisiin. täytyy tehdä
yhä lujemmin töitä eurooppalaisen tutkimus- ja kehitystoiminnan eteen kansainvälisen
innovaatiokilpailun kiristyessä.
??Innovaatiot ovat yhtä tärkeitä menestyvälle modernille taloudelle kuin vesi on elämälle,
irlantilaiskomissaari muotoili.
EU-firmat
laiskoja
Komission selvityksen mukaan
EU:n heikkona kohtana ovat
yksityisen sektorin vaatimattomat panostukset tutkimustoimintaan. Vahvimpina seuraajaehdokkaina pidetään juuri
Weberiä ja Italian keskuspankin johtajaa Mario Draghia.
(STT)
OP-Pohjola:
Talous kasvaa,
mutta inflaatio
asettuu taloksi
STT | NINA TÖRNUDD
Suomen talous kasvaa lähiaikoina ripeästi, mutta inflaatio
asettuu taloksi nakertamaan
kansalaisten ostovoimaa, ennustaa OP-Pohjola. 10
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 2. helmikuuta 2011
Talous
n Taloustoimitus
Suvi Kulla (02) 7702 328
Mikko Nurmisto (02) 7702 317
Vinkkaa
uutinen!
talous@sss.fi
Wiler lopettaa Särkisalossa . Terveiset
seuraavalle hallitukselle ovat,
että tasapainoa pitäisi tavoitella menokurilla, eikä veroja korottamalla. Vaihtoehtona olisi ollut kortisto.
Gröhn arvioi konepajan näkymien kirkastuvan pikkuhiljaa.
. Olen valmis katsomaan, onko suurten yritysten
innovaatiorahoituksesta mah-
dollista tehdä pientä siirtoa
vauhdittamaan kasvua pk-yrityksissä, Pekkarinen sanoi.
??Jatkossa pitää arvioida,
ovatko Suomen innovaatiopainotukset ketjussa oikeassa
kohdassa. Kestävyysvaje on
hyvällä politiikalla mahdollista
kuroa umpeen jo 2015.
Tilausvirta virkoaa
teknologiateollisuudessa
Uusien tilausten virta antaa
toivoa kasvusta teknologiateollisuudessa. Talouden kasvu on
laajalla pohjalla, sillä niin vienti, yksityinen kulutus kuin investoinnitkin kasvavat hyvin.
Suomen BKT nousee ensi vuoden keväällä ohi lamaa edeltäneen huipputason.
Korkea inflaatio johtuu tänä vuonna energian ja ruoan
hinnoista. Kaapelointia tehdään nyt
1?500 kilometriä vuodessa. Ennen lamaa työntekijöitä oli Sär-
kisalossa noin 20. Kolme on tehnyt muuttopäätöksen. Menee 30?40 vuotta vielä
Metsän keskellä kulkevat sähkölinjat ovat alttiita lumen taivuttamille oksille ja myrskyn kaatamille puille.
ennen kuin kaikki on maan
alla. myös innovaatiojohtajien . Maansiirtokuljetukseen tarkoitettuja perävaunuja valmistava konepaja muuttaa Riihimäkeen, jossa yrityksen omistava Viita-yhtiöt
toimii.
Wilerin työtilanne on ollut laman jälkeen
heikko. (STT). Joulukuun
lopun tilauskanta oli kuitenkin
47 prosenttia alempana kuin
syksyllä 2008, ennen talouskriisin alkua.
Teknologiateollisuus patistaa
hallitusta alentamaan teollisuuden energiavero EU:n
minimitasolle ja pitämään
pääomaverotus nykytasolla.
Yhtiöveroastetta on alennettava ja ylin marginaaliveroprosentti laskettava 50 prosenttiin. Vattenfallin verkon laajuus Suomessa on 60?000 kilometriä, ja
tästä sääolosuhteille erityisen
altista keskijänniteverkkoa on
noin 20?000 kilometriä.
Olemme
paiskineet mielestäni lujasti töitä aiemmin tehtyjen virheiden korjaamiseksi, hän sanoi.
Valtaan nousevat todennäköisesti
keskusta-oikeistolainen Fine Gael puolue ja keskusta-vasemmistolainen
työväenpuolue. Rahaa ei
enää saa automaateista, koska
pankit ovat sulkeneet ovensa.
Myös kaduilla partioineet poliisit hävisivät kokonaan viime
viikolla.
??Aikaisemmin poliiseja oli
joka kadun kulmassa. Islamilainen oppositio kuitenkin ilmoitti, ettei se
hyväksy häntä pääministeriksi.
Opposition mukaan Bakhit
on vastuussa vuoden 2007 vaaleista, joita oppositio pitää vilpillisinä.
??Hän järjesti Jordanian historian huonoimmat parlamenttivaalit. Perhe on ollut viime päivät levottomuuksien takia pelkästään
sisätiloissa.
??Nuorempi pojista ei vielä
ihan ymmärrä, mistä oikein
on kysymys. En usko, että hän
haluaa nähdä enempää verta,
ElBaradei sanoi.
YK:n mukaan ainakin 300
ihmistä on saanut surmansa
yhteenotoissa poliisin kanssa
viikon aikana.
Pankit ovat olleet kiinni sunnuntaista lähtien ja käteisautomaatit alkavat olla tyhjiä.
Myös polttoaineesta on pulaa
ja internetyhteydet ovat poikki.
Tv: Mubarak aikoo
väistyä seuraavissa
vaaleissa syyskuussa
KAIRO | STT?Reuters
Halikkolaislähtöinen Miia Niemi ja hänen poikansa Sami, 3, ja Oliver, 6,
ovat asuneet Kairossa viime kesästä lähtien.
Egyptin presidentti Hosni Mubarak ei aio asettua ehdolle
syyskuun vaaleissa, kertoi alArabija-televisiokanava myöhään tiistai-iltana.
Kanavan mukaan Mubarak
aikoo kuitenkin pysyä vallassa vaaleihin asti. Katrina aiheutti
valtavat tuhot New Orleansissa
Yhdysvalloissa vuonna 2005.. Meidän pitäisi antaa Mubarakille
mahdollisuus näyttää, että hän
todella kuuntelee kansaa ja tekee
välttämättömät uudistukset.
Katujen risteyksissä oli nuoria ihmisiä, jotka tarkastivat
mielenosoittajien henkilöpapereita ja kokeilivat heidän taskujaan mahdollisten puukkojen ja patukoiden varalta.
??Me haluamme kaikille egyptiläisille parempaa elämää.
Rakastamme maatamme ja
haluamme, että kaikki saavat
rauhassa osoittaa mieltään, sanoi Egyptin koptivähemmistöä
edustava elokuvaohjaaja Andrew Onsy.
Onsylla ei ollut valmista vastausta siihen, kuka voisi kor-
vata Egyptin nykyjohdon. Ensimmäisen kerran maksan ho-
tellista yli 200 dollaria yö, enkä
edes pääse sisään, puhkui nuori tanskalaistoimittaja.
Monet kairolaiset olivat pahoillaan siitä, että mielenosoittajien joukkoon soluttautuneet
ryöstelijät ovat käyttäneet
poikkeuksellista tilannetta hyväkseen.
??Minä häpeän heidän takiaan. Kairossa
perheensä kanssa asuvan Niemen arki muuttui radikaalisti
viime viikolla.
Niemi kertoo, kuinka osa
kaupoista on sulkenut ovensa
ja kauppojen hyllyt ovat tyhjenemässä. Cowen ei aio olla vaaleissa ehdolla.
??Nämä kaksi ja puoli vuotta ovat
olleet koettelemusten aikaa. Perustarvikkeita on vielä onneksi
saanut kaupasta. Tiistaina muutama liikennepoliisi oli
palannut töihin.
Liikkuminen Kairossa on par-
haillaan todella hankalaa. Suomen suurlähetystössä työskentelevä Niemi on kuitenkin päässyt turvallisesti työpaikalleen.
??Asun onneksi vain viidentoista minuutin kävelymatkan
päässä työpaikaltani. Nimettömiin
lähteisiin perustuvaa tietoa ei
vahvistettu presidentin taholta.
Al-Arabijan mukaan viikonloppuna nimitetty varapresidentti Omar Suleiman
on aloittanut neuvottelut eri
puolueiden edustajien kanssa.
Neuvottelujen aihetta ei kerrottu.
Mielenosoittajat saivat Jordaniaan uuden hallituksen
Hirmumyrsky lähestyy
Australiaa
AMMAN | STT?AFP
SYDNEY | STT?AFP?Reuters
Mielenosoitukset johtivat tiistaina hallituksen vaihtumiseen
Jordaniassa. (STT?AFP?Reuters)
Pääministeri Brian Cowen pyysi Irlannin presidenttiä Mary McAleesea hajottamaan parlamentin hallitsevan puolueen kannatuksen romahduksen takia.
Lehtikuva/AFP Photo/Mohammed Abed
Lehtikuva/AFP Photo/Patric Baz
Lehtikuva/AFP Photo/Patric Baz
Sadattuhannet kairolaiset kokoontuivat Tahririn aukiolle vaatimaan demokratiaa ja vanhan vallan vaihtoa uusiin kasvoihin. Ennen näitä
tapahtumia viihdyimme täällä
kyllä todella hyvin, Niemi kertoo.
KAIRO
K A I R O
EL GIZA
Suez Sharm
el-Sheikh
Gizan
pyramidit
6 km
Hurghada
EGYPTI
E G Y P T I
Marsa
Alam
Rautatieasema
NIILI
den varastamisesta.
i
il
Ni
Kairolaiset eivät tiistaina piitanneet kolmelta iltapäivällä
alkaneesta ulkonaliikkumiskiellosta, vaan lähtivät keskustan kaduille suurimpaan
mielenosoitukseen miesmuistiin.
??Tämä on suurin protesti,
mitä minä olen nähnyt ikinä,
kertoi Nizar Sarieddin Tahrir-aukion laitamilla.
Helikopterit pörräsivät ilmassa ja sotilaat seurasivat
ihmismassan liikehdintää sivukaduilta. Oliverille oli suuri
järkytys, kun koulu suljettiin.
??Suurin osa kansainvälisen
koulun henkilökunnasta on jo
poistunut maasta, Niemi kertoo.
Myös Niemen Malesiasta lähtöisin oleva mies Kumarathevan Muthusamy sekä pojat
lentävät mahdollisimman pian
Suomeen ja kotiin Halikkoon.
??Tähän asti olemme vielä
pärjänneet ihan hyvin, mutta
jatkosta ei ole mitään tietoa,
joten on parempi, että pojat
lähtevät maasta. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 2. Itse aion jäädä, sillä töitä on todella paljon.
Toivottavasti tilanne selviää
pian, ja perhe pääsee takaisin
Kairoon.
Niemi muutti Kairoon perheensä kanssa viime kesänä.
??Egypti oli meille aivan uusi
maa ja sopeutuminen veikin
oman aikansa. Hän ei ole oikea henki-
lö johtamaan tässä tilanteessa
ja nostamaan Jordaniaa kriisistä, sanoi islamistisen IAFpuolueen johtaja Zaki Bani
Rsheid.
Mielenosoitukset nykyhallin-
toa vastaan ovat jatkuneet Jordaniassa viikkoja.
Ne alkoivat sen jälkeen, kun
protestit Tunisiassa johtivat
presidentin ja hallituksen
eroon.
Australia evakuoi tuhansia ihmisiä hirmumyrskyn tieltä tiistaina. luki monissa
kylteissä ja lappusissa, joita
marssijoilla oli mukanaan.
Suorasanaisimmat halusivat
lähettää iäkkään presidentin
vankilaan vallan ja varakkuu-
ISRAEL
Aleksandria
L I B Y A
KAIRO | STT. He pilaavat maan maineen: meidän pitää rakentaa
maata eikä tuhota sitä, sanoi
Muhamed Morsi.
Morsin mukaan kansan tulisi
nyt pitää päänsä kylmänä.
??Ei koko järjestelmää voi muuttaa yhdellä keikauksella. helmikuuta 2011
Ulkomaat
Vinkkaa
juttu!
n toimitus@sss.fi
(02) 7702 314
11
Lehtikuva/AFP Photo/Peter Muhly
Kriisi-Irlanti päätti vaaleista
DUBLIN. Mielenosoitukset sujuivat rauhallisesti.
Oppositiojohtaja Mohamed
ElBaradei vaati Mubarakia
eroamaan perjantaihin mennessä.
??Toivon, että presidentti
Mubarak lähtee viimeistään
perjantaina Egyptistä 30 vuotta kestäneen valtakautensa
jälkeen... Useimmat marssijat halusivat päästä
eroon presidentti Hosni Mubarakista, joka on ollut vallassa 30 vuotta.
?Nyt riittää!. Hän
vastustaa ehdottomasti maan
suurinta oppositiovoimaa, kiellettyä Muslimiveljeskuntaa,
joka hänen mielestään on liian
islamistinen.
??Monet heistä ovat avoimesti
vihamielisiä meitä kopteja ja
muita kristittyjä kohtaan, hän
sanoi.
Poikajoukko Tahririn aukiolla oli kovaäänisesti sitä mieltä,
etteivät presidentti Mubarakin
ministerivaihdokset viime päivinä paljon tilannetta paranna.
??Hänhän nimitti tilalle jälleen kerran omat miehensä;
naama vaihtui, mutta sisältö
pysyi samana, pojat sanoivat.
Miia Niemen arki muuttui radikaalisti
Mielenosoittajien ja armeijan helikopterien äänet
kantautuvat perheen asuntoon Kairossa
SSS | KATRI HENTTONEN
katri.henttonen@sss.fi
Halikkolaislähtöinen Miia
Niemi seuraa aitiopaikalta
Egyptin tapahtumia. CNN:n ja BBC:n uutiset
ovat tietolähteemme, lankapuhelimesta tavoitettu Niemi
kertoo.
Perhe palaa
Suomeen
Niemen pojat, 3-vuotias Sami
ja 6-vuotias Oliver, ovat ihmeissään tapahtuneesta. Olemme
nyt kulkeneet välillä töihin yhdessä työkavereiden kanssa.
Tiedonkulku
takkuilee
Viime päivien levottomuudet
ovat saanet Niemenkin varautuneeksi.
??Egyptiläiset ovat todella
ystävällisiä, mutta koskaan ei
tiedä kuka tulee vastaan. Tunnelman suurmielenosoituksessa raportoitiin olleen lähes kansanjuhlamainen.
Kairossa vaadittiin Mubarakin eroa
suurimmassa protestissa miesmuistiin
Kaduilla oli liikkeellä arviolta yli miljoona naista, lasta ja miestä
Ryöstäjät pilaavan
maan maineen
Suurin osa väestä halusi nostaa esiin viime päivien mielenosoitusten rauhallisuutta,
mutta toista kertoivat karrelle
palanut pankkipalatsi Niilin
rannalla ja keskustan luksushotellin turvatoimet.
Jo ennen ulkonaliikkumiskiellon alkua hotelli oli sulkenut
ovensa ja tilkinnyt ne paksuilla
levyillä. Pääministeri Brian
Cowen pyysi presidentti Mary McAleesea hajottamaan parlamentin tiistaina.
Pääministeriä on painostettu jo pitkään eroamaan, koska hallitsevan
keskustalaisen Fianna Fail -puolueen
kannatus on romahtanut.
Cowenia ja hänen edeltäjäänsä Bertie Ahernia on vaadittu tilille historiallisen pahasta asuntokuplasta ja
pankkikriisistä. Eniten pelottavat asuntoryöstöt, koska kunnon vartiointia ei enää ole.
Viime viikolla perhe seurasi olohuoneensa ikkunasta,
kuinka hallintorakennus paloi.
Myös armeijan helikoptereiden
ja mielenosoittajien äänet kan-
tautuvat asuntoon.
??On todella surullista huomata, kuinka nopeasti kokonainen yhteiskunta rapautuu.
Eniten harmittaa pienituloisten egyptiläisten tilanne, kun
heidän tulonlähteensä eli lähes
kaikki ulkomaalaiset poistuvat
nyt maasta.
Vaikka Niemi seuraa Egyptin
tapahtumia lähietäisyydeltä,
on tiedonkulku todella hidasta
ja epämääräistä.
??Internet ja kännykät eivät
toimi. Kuningas Abdullah II hajotti hallituksen ja
nimitti uuden pääministerin
toteuttamaan poliittisia uudistuksia.
Kuningas nimitti uudeksi
pääministeriksi Maruf Bakhitin, joka toimi Jordanian
pääministerinä myös vuosina
2005?2007. Kaduilla kävelevillä ihmisillä on
käsissään keppejä, tavalliset
ihmiset haluavat vain turvata
omaisuutensa. Yritämme perheen kanssa seurata tapahtumia televisiosta. Myrskyn ennustetaan
iskevän Queenslandin pohjois-
rannikolle keskiviikkona.
Yasi-myrskyn pelätään voimistuvan hirmumyrsky Katrinan veroiseksi. Edes omat asiakkaat
eivät aina päässeet sisään.
??Johan on kummallista. MARITTA NYSTRÖM
Niili
Välimeri
Egyptiläinen
museo
S U D A N
400 km
Tahriraukio
1 km
STT
ElBaradei: Eroa
ennen perjantaita
KAIRO | STT?AFP?Reuters
Suurmielenosoituksia presidentti Mubarakia vastaan järjestettiin pääkaupungin Kairon
lisäksi ainakin Aleksandriassa,
Suezissa ja muissa Niilin suiston kaupungeissa. helmikuuta. Tunnelma oli alkuillasta kuitenkin leppoisa, ja
marssijoiden joukossa oli paljon
naisia ja lapsia.
??Tämä on siinä mielessä
poikkeuksellinen mielenosoitus, että kaikki sujuu rauhallisesti, kiitteli taidemuseon
johtaja Magdi Hussin Awyan.
Pelkästä kansanjuhlasta ei
kuitenkaan ollut kyse. Talouskriisin koettelemassa
Irlannissa pidetään parlamenttivaalit
25. Jätehuolto ei pelaa,
joten kadut täyttyvät vähitellen roskista.
??Osa kauppiaista on peittänyt ikkunansa mustalla muovilla ryöstelijöiden pelossa
Musiikin esitykseen tekevät
Markus Niemi ja Ramo Teder.
Syksyyn ajoittuu Salon Teatterin toinen klassikkonäytelmä. Rooleissa nähdään muun muassa Robin Svartström, Pihla Penttinen, Matti Onnismaa ja
Santtu Karvonen. Mozartin
elämäkertaan paneudutaan
huippusuorituksiin viritetyn
ihmelapsen näkökulmasta.
Bizet?n Carmen nähdään oopperaan ensi kertaa uskaltautuneen pariskunnan silmin. klo 14 ja klo
17.
Timo Mäenpää (yllä) ja Marcus Lindén Salon Teatterista katsovat tulevaisuuteen luottavaisina. helmikuuta 2011
Kulttuuri
n Kulttuuritoimitus
Veli-Matti Henttonen (02) 7702 329
Mari Areva (02) 7702 320
Vinkkaa
juttu!
kulttuuri@sss.fi
Eduskunnan täysistunnoista näytelmä Ryhmäteatteriin
Helsingin Ylioppilasteatterin Valtuusto-trilogian ohjannut Susanna Kuparinen käy seuraavaksi eduskunnan
kimppuun Ryhmäteatterissa . Saamme
espanjalaisia vieraaksemme
jo kesällä Saaren kartanoon,
jossa harjoittelemme esitystä
kuukauden päivät, Markku
Hoikkala paljastaa.
Yhteistyökuvio
laajenee Puolaan
Kansainväliseen teatteriyhteistyökuvioon on lisäksi varmuudella tulossa jo tämän vuoden
aikana zakopanelainen Teatr
Witkacego Puolasta, jonka Quo
Vadikselle esittelivät espanjalaiset. Kliseitä ravistellaan muutenkin
oikein kunnolla, kun ruoditaan
laulajien diivailua tai pönötystä lavalla. Esityksiä on lähemmäs
kymmenkunta, Hoikkala kertoo.
Hoikkalan mukaan Quo Vadiksella oli viime vuonna 74
esitystä. Toteutuessaan ilmastoa ja sen
vaikutusta ihmiseen projektiin
osallistuvissa maissa heijasteleva Klimatolgia-yhteistuotanto nähtäisiin jurttakiertueena
kaikissa osallistujamaissa.
. 12
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 2. Huumorin repiminen
klassisesta musiikista vaatii
toki osaamista. Joseph Kesselringin
1940-luvulla kirjoittama mustan komedian ja trillerin aineksia sekoittava Arsenikkia ja
vanhaa pitsiä saa Tarja Hemmingin ohjaamana ensi-iltansa
lokakuussa. Meillä kaikilla kolmella on
yhteisenä nimittäjänä innostus puolalaisen teatteriguru
Jouko Siro
Lastentarhassa ovat ja elävät Minerva Kautto (vas.), Annina Rokka, Kasperi Nordman, Mimo Pajunen-Noroila, Nina Mamia ja Tiina Pirhonen.
Jerzy Grotowskin teatterin
tekemisen muotoon, Hoikkala
summaa.
Teattereiden yhteistyökuvion tarkoituksena on valmistella EU-hanketta, joka olisi
toteutuessaan osa laajempaa
EU:n vuosiksi 2007?2013 tarkoittamaa suurprojektia. Tarjoilemme ruotsalaisille
sekä ruotsinsuomalaisille kaksikielisinä esityksinä Lastentarhan, Pelastetaan äiti sekä
Arktinen onni -esityksen. Onneksi
kaikki eivät toteudu, Hoikkalaa naurahtaa omille puheilleen rauhoittumisesta.
Tuorein kiire kohdistuu viikonvaihteen Lastentarhan
kolmeen esitykseen Rikalan-
mäellä. Eikä sanoa
jälkikäteen, ettei muka olisi
varoitettu: It?s not over until
the fat lady sings. Se esitti ensialkuun tilauksesta pienoisnäytelmiä yksityiskodeissa.
Ensimmäisenä näytelmänä oli
sattumoisin Saapasjalkakissa,
kertoo Timo Mäenpää.
Vuoden 2011 esitys toteutetaan Salon Teatterissa perinteitä kunnioittaen mutta niitä
myös muokaten. Kuluvana vuonna oli
määrää tarkoitus vähentää.
. Syksyllä on
vuorossa näyttelijätyön peruskurssi.
Teatteri on ottanut käyttöönsä uuden reaaliaikaisesti toimivan lippujen myyntijärjestelmän.
Juhlavuottaan Salon Teatteri juhlii järjestämällä syksyllä
50-vuotista taivaltaan esittelevän näyttelyn, joka toteutetaan
teatterin ohessa Salon pääkirjastossa.
50-vuotisjuhlatilaisuus järjestetään 15.10. Esimerkiksi huopaan erikoistunut taiteilija Tuula Nikulainen muuttaa esityspaikka jurtan sisustuksen uusiksi
vastaamaan tulivuorta.
. satiiri vaurauden uusjaosta saa ensi-iltansa
4. Aina välillä ehdokkaita
on valittu Suomen lisäksi myös
muista Pohjoismaista ja Baltiasta.
??Ja se käytäntö tulee jatku-
maan. Saapasjalkakissa tehdään yhdessä Salon
kansalaisopiston taiteen perusopetuksen kahden lapsi- ja
nuorisoryhmän kanssa.
Lavalla nähdään siis runsaasti monenikäisiä näyttelijöitä. Näytöksiä
on kevätkaudella Kemissä, Oulussa, Seinäjoella ja Lahdessa.
Myös Lastentarha kiertää Suomea.
Maaliskuun lopulla Quo Vadis
vierailee Madridin Teattereiden yössä jatkaen yhteistyötä
OTTO LAPPALAINEN
Mieletön oopperan historia.
Käsikirjoitus Tuomas Parkkinen. Olemme laskuissamme päätyneet tänä vuonna kuitenkin
noin 140 esitykseen. Myös
tämän Salon Teatteri tekee yhteistyössä taiteen perusopetuksen ryhmien kanssa.
Roni Lehti
Lastentarhan rooleissa nähdään muun muassa Minerva
Kautto, Annina Rokka, Kasperi Nordman, Mimo Pajunen-Noroila ja Nina Mamia.
Espoossa mukana olleen Tiina
Pirhosen korvaa Salossa Eeva-Maija Saarinen.
nn
Quo Vadiksen Lastentarha
Halikon Rikalanmäellä lauantaina 5.2. teatterin omissa
tiloissa.
SSS/Kirsi -Maarit Venetpalo
Lastentarha Rikalanmäellä
Quo Vadiksen tuorein ensi-ilta
Lastentarha nähdään tulevana
viikonvaihteena Halikon Rikalanmäellä. Mahdollisesti kansainväliseen ryhmään saadaan vielä skotlantilainen teatteri.
. Esimerkkinä on teatterissa juuri
vieraillut Uudenkaupungin
Teatteri.
Viikonvaihteessa aloittava
Tadaan tanssiesitys Kuka jää
yksin. Camp-henkisen huumorin
repiminen ei ole kuitenkaan
itsetarkoitus, vaan se korostaa
taidelajin monipuolisuutta ja
madaltaa kenties yleisönkin
kynnystä astua sisään oopperataloon.
Mielettömän oopperan historian nähneiden ei pitäisi ainakaan valittaa, etteivät perustiedot ole hallussa. Esi-
tyksen ohjaa Salon Teatterille
Housut pois -hitin ja uuden
Akkapakan tehnyt Pauliina
Salonius.
Juhlavuoteen mahtuu lisäksi
joulun alla ensi-iltansa saava
jouluaiheinen näytelmä. Siis, kuten
normaalistikin oikeassa elämässä.
TEATTERI
Hulvaton ilta oopperassa
Réplika Teatron kanssa. klo 19 ja sunnuntaina 6.2. Ja oikein ranttaliksi
pannaan, kun esittelyssä ovat
oopperoiden kuolinkohtaukset.
Melko tutuista aineksista
syntyy mukavasti koossa pysyvä ja nauruhermoja kutkuttava
paketti. Maaliskuun
alussa taikuri Aaro Sorva
vetää kaksipäiväisen alaansa
liittyvän kurssin. Teatteri täyttää tänä vuonna 50 vuotta.
Huumori ja herkkyys yhdistävät
Ars Fennica -ehdokkaita
STT | SANNA NIKULA
Huumori, herkkyys ja runous
yhdistävät vuoden 2011 Ars
Fennica -ehdokkaiden töitä.
Kaikki viisi taiteilijaa ovat
30?40-vuotiaita ja työskentelevät Suomessa, pääosin Helsingissä.
Ehdokkaat ovat Bagdadissa
syntynyt videotaiteilija Adel
Abidin, valokuvataiteilija
Pekka Luukkola sekä kuvataiteilijat Terike Haapoja,
Hannaleena Heiska ja Anssi
Kasitonni.
??He edustavat maalaustaidetta, kuvanveistoa, valokuvaa,
videotaidetta ja installaatioita
ja käsittelevät töissään omakohtaisia kokemuksia, mutta
toisaalta myös yhteiskunnan
kipupisteitä, luonnehtii valintalautakunnan puheenjohtaja,
toimitusjohtaja Leena Niemistö.
Tänä vuonna ei järjestetä ollenkaan ehdokkaiden yhteisnäyttelyä, koska Niemistön
mukaan Amos Andersonin taidemuseo sopii paremmin yksityisnäyttelyyn.
??Muuten etenemme perinteisellä tavalla eli kansainvälinen
asiantuntija valitsee ehdokkaiden joukosta Ars Fennica
-palkinnon saajan keväällä, ja
voittajan näyttely tulee esille
Amos Andersonin taidemuseoon syksyllä.
Yhdeksästoista
kerta jaossa
Henna ja Pertti Niemistön
kuvataidesäätiö myöntää Ars
Fennica palkintonsa nyt 19.
kerran. En tiennyt,
että sanonta kuvaa oopperan
estetiikkaa.
Linnateatterin Mieletön oopperan historia tarjoaa korkeakulttuuria monelta kantilta.
Muutosten
vuosi edessä
Marcus Lindén kertoo Salon
Teatterin kutsuvan juhlavuotenaan erilaisia vierailijoita. Illan
kuluessa tutustutaan taidelajin
perusteisiin ja oopperateosten
tutuimpiin helmiin. Konseptin idea on huikea: lapset
on opetettava leikkimään, sillä
leikki on luovaa työtä.
Jurtassa kansakunnan kirjo
tiivistyy. Arvioimme joka vuosi
uudestaan, että otammeko Baltian ja Pohjoismaat mukaan,
Niemistö linjaa.
Tällä kertaa ehdokkaat valitsi lautakunta, johon kuuluivat Niemistön lisäksi Svenska
kulturfondenin johtaja Berndt
Arell, taidemaalari Elina
Merenmies ja kuvanveistäjä
Matti Peltokangas.
Pohjoismaiden suurimpiin
kuuluva kuvataidepalkinto on
suuruudeltaan 34?000 euroa. kuuluu myös vierailujen
sarjaan.
Teatteri tarjoaa sekä jäsenilleen että myös kaikille kiinnostuneille kuluvan vuoden aikana
mahdollisuuden osallistua erilaisille kursseille. Lisäksi Kuparinen on
haastatellut näytelmää varten lukuisia viranomaisia ja
asiantuntijoita.
Ryhmäteatteri luonnehtii näytelmää rankaksi mutta
kipeäksi poliittiseksi komediaksi, joka on totta.
Runsaasti huomiota herättäneessä Valtuusto-trilogiassa Kuparinen tutki Helsingin kaupungin poliittis-
ta todellisuutta. huhtikuuta
Timo Väntsin käsikirjoittama
ja Arto Lindholmin ohjaama
koko perheen musiikkinäytelmä Saapasjalkakissa.
. Tuore asenne on varmaan
auttanut löytämään monia yhtymäkohtia populaarikulttuuriin. Sarja pyrkii selvittämään, miten valtaa
Suomessa todellisuudessa käytetään ja kenen taskuihin
yhteiset rahat lopulta menevät.
Eduskunta . BurningBurning, Runousoppi-sarjan kolmas osa, saa ensi-iltansa syyskuussa ja ensimmäisen esitysjaksonsa Salossa
Veturitallin yhteydessä osana
Halikon Green Art -tapahtumaa. Ohjaus Mikko Kouki.
Linnateatterin teatterisali.
Linnateatteri valtaa suositulla koostekomedian ideallaan
korkeakulttuuria uskaltautuessaan oopperan maailmaan.
Mieletön oopperan historia on
leikkimielinen opastus monien
vierastamaan taidelajiin.
Tuomas Parkkinen on käsikirjoittanut ohjelman standuptyyppiseksi lavaviihteeksi. Juhlavuoden ohjelmiston avaa 16. Salon Teatterikerho aloitti
toimintansa lokakuussa 1961
huoneteatterina. Linnateatterin
ohella tuottajana on Oopperakammari ry. BurningBurningin
ympärillä tapahtuu myös koko
ajan. ja sopivasti vaalien alla.
Eduskunta-näytelmä selvittää juurta jaksain, minkälaista
politiikkaa vaaleihin valmistautuvat kansanedustajamme ovat tehneet nelivuotisen toimikautensa aikana.
Esityksen repliikit on poimittu suoraan eduskunnan
täysistuntojen pöytäkirjoista. BurningBurningin myötä
teemme yhteistyötä madridilaisystäviemme Réplika Teatron kanssa eli käynnistämme
esitysten myötä kansainvälisen projektimme. Se
annetaan vuosittain yhdelle taiteilijalle korkeatasoisesta ja persoonallisesta luovasta työstä.
Viime vuonna tunnustuksen
sai Tampereella asuva skotlantilainen Charles Sandison, jonka palkintonäyttely nähdään Hämeenlinnan
taidemuseossa alustavasti
syyskuun lopusta seuraavan
vuoden tammikuun loppuun
saakka.. Pianosäestyksestä
vastaa säveltäjä-kapellimestari
Marko Autio.
Käsiohjelmassa ohjaaja Mikko Kouki tunnustaa tutustuneensa oopperaan laajemmassa
mitassa vasta tämän työn myötä. Kesäkuussa Quo Vadis koukkaa
Ahvenanmaan kautta Tukholmaan, jossa jurtta pystytetään
Dramatenin eteen.
. Jurttateatteriesitys
sai kantaesityksensä viime
marraskuussa Espoon kaupunginteatterissa.
Otso Kauton ja Markku
Hoikkalan kirjoittama Lastentarha tarjoilee suomalaisen
koulutusjärjestelmän uusimman vientituotteen eli Innovaatio-päiväkodin, jossa lasten
kouliminen tulevaisuuden menestyjiksi aloitetaan jo hyvissä
ajoin ennen kouluikää. Päiväkoti Suomessa
nähdään erilaisia lapsia ja aikuisia.
On paha lapsi, kuoleva lapsi, kiltti lapsi, yliälykäs lapsi,
hullu äiti, syntymätyhmä äiti,
ylihuolehtiva isä sekä kiusaajia että kiusattuja. Taitojaan niin
laulun kuin sketsiviihteen alallakin esittelevät Minna Laukkanen (mezzosopraano), Heidi Laakso (sopraano), Janne
Sundqvist (basso) ja Juha
Hostikka (tenori).
Illan isäntänä on Mika Eirtovaara. lokakuuta. maaliskuuta. Tukholma on meille promokeikka
laajempaa Pohjoismaiden kiertuetta varten, Hoikkala sanoo.
Vuonna 2012 Quo Vadiksella
on tarkoitus kiertää kaikissa
Pohjoismaissa aina Islantia
myöten.
Salon Teatteri täyttää 50 vuotta
12. (STT)
SSS/Sami Kilpiö
Salon Teatterin
juhlavuosi tarjoaa
klassikkoja
Salolaisten oma teatteri täyttää
50 vuotta lokakuussa 2011
SSS | Veli-Matti Henttonen
veli-matti.henttonen@sss.fi
Quo Vadiksen Markku Hoikkalalla riittää kiireitä ympäri vuoden. Tavoitteenamme on tarjota
samaa teatteria samanlaisena
täysin erilaisissa paikoissa.
Jurttakiertueen myötä saman
esityksen voivat nähdä ihmiset vaikkapa Kuusjoella tai
Madridissa, Markku Hoikkala
hehkuttaa.
Kuluvan vuoden esitysten
rungon muodostavat QV-klassikoksi muodostuneen Pelastetaan äidin esitykset. Ensi-iltapäivää ei
ole vielä sen tarkemmin sovittu.
Kesällä Vuohensaaren kesäteatterissa esitetään oman
aikamme suosikiksi noussut
maalaiskomedia Vain muutaman huijarin tähden. Parhaillaan teatteri valmistautuu ensi viikonvaihteen Lastentarha-esityksiin Rikalanmäellä, jossa esitykset ovat lumivapaissa sisätiloissa.
Vauhdikas vuosi edessä
Quo Vadikselta vain yksi uusi oma produktio
SSS | Veli-Matti Henttonen
veli-matti.henttonen@sss.fi
K
äsikirjoittaja ja teatteri
Quo Vadiksen toiminnassa monessa mukana oleva Markku Hoikkala
laskee, että kuluva vuosi tulee sujumaan teatterin myötä
edellisvuotta rauhallisemmin.
Viime vuonna ensi-iltoja oli
viisi, tänä vuonna ensi-iltansa
saa ainoastaan yksi uusi produktio.
Taputa tasaiseksi irtopohjavuoan pohjalle. Tiedän,
että pystyn tekemään mistä
vaan raaka-aineista hyvää ruokaa. Tyylikkäästi tamminen,
runsaan ja kypsän hedelmäinen tuoksu, trooppista hedelmää, vaniljaa
ja mausteisuutta. Laita kalat öljyyn paistumaan. Jos
ihmiset saavat kipinän, tämä
on sen arvoista. Voit pi-
ten ihanassa maassa asun. Raasta valkosuklaata
koristeeksi.
POHJOLAN PASTA
2 annosta
15 g chorizo-makkaraa
15 g kylmäsavustettua poroa
siivuina
120 g täysjyväspagettia
50 g kantarelleja
3 viipaletta aurinkokuivattua
tomaattia
2 oksaa timjamia
1 valkosipulinkynsi
1 iso punasipuli
2 rkl oliiviöljyä
10 g parmesaanijuustoa
2 kananmunaa
Koristeluun timjamin varsia.
Kuutioi kaikki ainekset ja
aseta ne erilleen toisistaan
lautaselle odottamaan kypsentämistä.
Keitä spagetti pakkauksen
ohjeen mukaisesti. Hinnaltaan se meni
jopa viisi euroa kalliimmasta.
Koska Chardonnay on lajikkeena neutraali, luonne siihen
saadaan pitkälti viininvalmistuksessa.
Laadukas ranskalainen tammi antaa hienoimman aromin,
mutta tämän viinin tekijät ovat
päässeet liki yhtä hienoon lopputulokseen paljon edullisemmin tammilastuilla.
Tausta: Hob Nob Vineyardsin taustalla on Beaujolais?n
alueen kuuluisin tuottaja Georges Duboeuf.
Tyyli: Kirkas kullankeltainen
väri. Pikkusisko Sambath ilmoitti minut mukaan. Lisää lakkasose ja sekoita.
Kaada hyytyneen kakun päälle. Huuhdo kylmässä vedessä ja kaada siivilään kuivumaan.
Kuumenna öljyä kattilassa.
Laita perunat paistumaan ja
paista kunnes perunan pinta on
rapea, mutta sisusta verraten
pehmeä. Varo paistamasta liikaa, jotta perunat eivät kuivu.
Kasta ahvenfileet kananmunaan ja ripottele päälle suolaa
ja pippuria. Ihmiset
ovat kummastel-
leet, kuinka khmerin kielen
tulkki, erityisasiantuntija ja
lukuisissa luottamustehtävissä mukana oleva nainen ehtii
myös televisioon.
. Olin yllättynyt, mutta ajattelin, että
eivät ne varmaan noteeraa. Kotimaassa koko perhe teki yhdessä ruokaa.
Kiireisen naisen haastattelu
onnistuu Veturitallissa kestävää kehitystä käsittelevän tilaisuuden päätteeksi. Kai
ne huomasivat, että kuulun
tähän joukkoon.
Eloisa nainen on hyvillään,
että on päässyt näin pitkälle.
Kilpaileminen sinänsä ei ole
tärkeää, mutta kiinnostuksen
herättäminen erinomaisiin
raaka-aineisiin on.
. Sulata voi kattilassa ja kuullota sipulisilppu
voissa. Lisää pannulle seoksen joukkoon
kananmunat ja sekoita muutama minuutti. Olen ollut aina
perheen kakkosäiti ja kunnioittanut suomalaista ruokaa. Kasta lopuksi ruiskorppujauhoissa. Sekoita varovaisesti ja kaada keksitaikinan
päälle. Lisää vaniljasokeri, tuorejuusto, mascarponejuusto sekä 150 grammaa
raastettua valkosuklaata.
Kiehauta puoli desilitraa vettä kattilassa. Lisää sitruunamehu sekä viisi ja puoli teelusikkaa liivatejauhetta. Sitten tuli kutsu. Lisää
joukkoon suola ja pippuri sekä
perunakuutiot ja purjosuikaleet. Ohjelma uusitaan
sunnuntaisin
klo 19.
Pohjolan pastassa
on kylmäsavustettua poroa.
lata maun helposti keittämällä spagetin ylikypsäksi.
Kuumenna öljy pannulla
ja kokeile lämpötilan sopivuutta laittamalla valkosipulia ja timjamin pannulle. Anna hyytyä jääkaapissa mielellään yön yli tai vähintään neljä tuntia ennen seuraavan kerroksen tekemistä.
Kiehauta puoli desilitraa vettä kattilassa. Rouhi pippurit
seoksen joukkoon.
PULLON HENKI
Laadukas
aromi
tammilastuilla
Essi Avellan
Hob Nob Chardonnay
Languedoc-Roussillon
Ranska 8,98 e
Miksi: Tyyliltään viini muistuttaa enemmän kalifornialaista kuin ranskalaista chardonnayta. Sain moitteita ainoastaan ruodoista, mutta makua
ja ulkonäköä tuomarit kehuivat, Sambeau Sam-Koskitanner hymyilee valloittavasti.
Kommentteja kilpailusta on jo kuulunut. Siirrä kulhoon ja
lisää joukkoon keitetty spagetti. Se kertoo onnis-
tumisesta.
Moitteita ruodoista,
kiitosta mausta
Television kokkikilpailussa
kaikilla näyttää olevan kiire viimeiseen sekuntiin asti.
Sambeau Sam-Koskitanner ei
säntäile, eikä myönnä jännittävänsä.
. Kun
ainekset ruskistuvat, pannu
on sopivan lämpöinen ja muut
ainekset voidaan laittaa joukkoon.
Kypsennä aineksia pannulla
kunnes sipuli on kuultavaa. Ei ole syytä juosta. Kisaan
halusi tuhat suomalaista kokkauksen harrastajaa tavoitteenaan mestarikokin titteli.
. ahventa ja varhaisperunoita.
Sambeau Sam-Koskitannerin mielestä ruoan täytyy
näyttää siltä, miltä se maistuu.
Kauniisti asetellun ruoan pitää
myös maistua hyvältä, jotta
syöjä ei pety.
Sam-Koskitannerin ohjeissa
on sekoitettu makuja ja kansainvälisiä ruoka-aineita suomalaisittain soveltaen.
VALKOSUKLAALAKKAKAKKU
100 g ruiskeksejä
50 g täysjyväkeksejä
50 g kaurakeksejä
200 g voita
200 g maustamatonta
tuorejuustoa
250 g mascarponejuustoa
2½ dl vaniljakastiketta
200 g valkosuklaata
(50 g jätetään koristeluun)
125 g mangososetta
125 g sokeroitua lakkasosetta
tai lakkahilloa
4 dl kuohukermaa
1½ dl vettä (½ dl valkoiseen massaan, ½ dl mango-lakkamassaan
ja ½ dl sitruunamehuun)
7½ tl liivatejauhetta
2 tl vaniljasokeria
½ dl sitruunamehua
Hienonna keksit murusiksi
ja sekoita pehmeän voin joukkoon. Kokeile lihalle ja kalalle ennen grillaamista tai paistamista.
Mausteseoksen voi tehdä myös itse.
CAJUN-MAUSTE
1 rkl valkosipulijauhetta
1 rkl sipulijauhetta
2 tl jauhettua valkopippuria
2 rkl rouhittua mustapippuria
1½ tl cayennepippuria
2 tl kuivattua timjamia
½ tl kuivattua oreganoa
SSS/Anneli Kajander-Ekström
keittiö
13
SSS/Marko Mattila
Cajun-mausteessa on reilusti
mustapippuria. Lisää kattilaan käristeliha ja ruskista kevyesti.
Kaada kattilaan vesi ja kuumenna kiehuvaksi. Paras
kiitos on hymy. Marjat, sienet, ruis, puhtaan veden kalat ovat tosi rakkaita. Pyynnöstä
hän on ottanut mukaansa tärkeimmät keittiötyövälineensä.
Isän tekemä huhmare nousee
kassista ensimmäisenä, sitten
esiin tulee puinen muusinuija.
Kolmas on veitsisarja.
. Kastikkeessa maistuivat lime, inki-
vääri, valkosipuli ja timjami.
. helmikuuta 2011
Keskiviikkon Tuottaja
Anneli Kajander-Ekström
(02) 7702 330
Cajun-mausteen voi sekoittaa itse
Vinkkaa
herkku!
keskiviikkokeittio@sss.fi
Cajun-mauste on voimakas ja täyteläinen
mausteseos, joka muistuttaa Yhdysvaltojen
eteläosien, erityisesti Louisianan ranskalaisperäisen väestön ruokakulttuurista.
Cajun-mausteella maustetaan muhennoksia ja riisiruokia. Raikas ja kevyt annos. Sekoita.
Raasta annosten päälle parmesaanijuustoa.
FISH AND CHIPS
SUOMALAISITTAIN
2 annosta
4 varhaisperunaa
3 ahvenfileetä
30 g ruiskorppujauhoja
1 kananmuna
½ tl suolaa
pieni nippu tuoretta tilliä
1 l rypsiöljyä
90 g kantarelleja
2 punasipulia
8 rkl kermaviiliä
2 tl sokeria
1 tl sinappia
½ tl suolaa
1 rkl sitruunanmehua
Pese varhaisperunat kuorineen ja viipaloi ne pitkiksi
tikuiksi. Pitkä, voimakas, lähes
kuiva maku.
Raakaaine: Chardonnay.
Sambeau Sam-Koskitanner hienontaa huhmaressa yrtit, juustot, siemenet ja keksit.
Huhmare on kokkikisaajan yleiskone
Sambeau Sam-Koskitanner kilpailee ja kehuu suomalaista ruokaa
SSS | Anneli Kajander-Ekström
anneli.kajander-ekstrom@sss.fi
S
ambeau Sam-Koskitanner Muurlasta on
selvittänyt tiensä MasterChef Suomi -kokkikisan
14 parhaan joukkoon. Anna tasaantua 2?4 tuntia
ennen tarjoilua.
Parhaimmillaan kakku
on tarjottavaksi seuraavana
päivänä. Tykkään nopeista autoista,
mutta keittiössä en ole kiinnostunut koneista!
Kotona hän laittaa ruokaa läheisilleen kiireettömästi. Tavallisiin ihmisiin, jotka laittavat ruokaa,
on kaikkien helppo samaistua.
Sambeau Sam-Koskitannerin
etenemistä MasterChef Suomi
-kokkikilpailussa voi seurata Nelosella tiistaiiltaisin klo 20. Hän keitti
itsensä 14 parhaan joukkoon
annoksella, jonka nimi on chatrei, paistettua kalaa.
Rucola-pedillä oli paistettua
haukea ja kasviksia floristin
taidoilla aseteltuna. Sekoita
hyvin ja anna tasaantua muutama minuutti.
Kaada sitruuna-liivateseos
massan sekaan. Näitä ei saa muualta.
Miksi suomalaiset eivät käytä
ainutlaatuista jokamiehen oikeuttaan, vaan marjat ja sienet
jäävät metsiin?
Hän muistuttaa, että ruoho ei
ole vihreämpää aidan toisella
puolella: rypsiöljy on aivan yhtä hyvää kuin oliiviöljy.
Huhmare kulkenut
matkassa aina
Kambodzhassa syntynyt Sambeau Sam tuli Suomeen pakolaisena 10-vuotiaana perheen-
sä kanssa. Lisää mangosose
ja kaksi teelusikkaa liivatejauhetta. Laita jääkaappiin odottamaan täytteen
tekemisen ajaksi.
Vispaa kerma ja vaniljakastike kuohkeaksi. Matkatavaroissa oli
alumiinikattila ja isän luonnonkivestä muotoilema huhmare.
Arvostuksen raaka-aineisiin
ja ruoan tekemiseen hän imi
äidinmaidosta. Kokkaan päässäni, ja intohimo tulee sisältä. Leveä
maku on pyöreä ja öljyinen,
raikkaat hapot. Huuhtele
kylmällä vedellä ja jätä siivilään jäähtymään.
Al dente -spagetti on tässä
ruoassa kaiken a ja o. Kun pinta on
kullanruskea, kala on valmis.
Suikaloi sipulit ja sienet ja
friteeraa öljyssä pari minuuttia.
Valmista kermaviilikastike
sekoittamalla tilli, sitruuna,
suola, sokeri ja sinappi. Sekoita hyvin ja anna
tasaantua muutama minuutti. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 2. Keitä hiljalleen noin 20
minuuttia, eli kunnes perunat
ovat kypsiä.
Pilko sulatejuusto kuutioiksi ja lisää ne keiton joukkoon.
Kuumenna keitto ja sekoita
kevyesti niin, että juusto sulaa.
Tarjoa leipäjuustokuutioiden
kanssa.
Heikki Westergård
Lakka ja juusto yhdistyvät herkulliseksi kakuksi.. Kaikki suomalaiset eivät
ymmärrä, millainen aarreaitta
heillä on. Haluan, että koko maailma
kuulee, mi-
Kaunis ruoka maistuu hyvältä
Kuvat: Karo Koskitanner
Lakka ja juusto yhdistyvät herkulliseksi kakuksi.
Fish and chips . Tarjoile kastike annoksen kanssa.
Käyttösuositus: Kokeile esimerkiksi
grillatun
tai savustetun
kalan tai
Kiovan
kanan
kanssa.
MAKUPALA
Lautasellinen
keittoa
lämmittää
MARJA-KRISTIINA VAINELA
Lautasellinen kuumaa soppaa
massuun, niin kylminkin talvipäivä tuntuu paljon siedettävämmältä.
PORONKÄRISTYSKEITTO
4 annosta
1 rkl voita
1 sipuli
300 g poronkäristyslihaa
1 l vettä
½ purjoa
5 perunaa
mustapippuria
suolaa
100 g sulatejuustoa
150 g leipäjuustoa
Huuhtele ja suikaloi purjo,
hienonna sipuli ja kuori sekä
kuutioi perunat
Otteluparin VC
Kanti Schaffenhaus?LP Viesti
voittajaa odottaa matka itäiseen Eurooppaan.
Puolivälierävastustaja on upporikas Azerrail Baku, jonka
voittokulkua Azerbaidzhanin
liigassa ei ole kyennyt pysäyttämään edes Riikka Lehtosen edustama saman kaupungin Igtisadchi Baku.
Azerrail käynnisti omat neljännesvälieränsä jo eilen Ukrainasta, missä se murhasi
Khimik Yuzhny Odessan 3?0
(25?14, 25?18, 25?13).
VC Kanti tai LP Viesti saa
aloittaa puolivälierät kotikentältään 22.?24. viimeistä piirtoa myöten kunnossa, LP Viestin joukkueenjohtaja voi niin halutessaan siirtyä
vaikkapa katsomon puolelle
eläytymään Schweizersbildhallin tunnelmaan.
Sinne VC Kanti on cupin
kahdella edellisellä kierroksella vetänyt 558 ja 620 katsojaa. kierroksen 1.
osaottelu VC Kanti Schaffhausen?LP Salo tänään Sveitsissä
Suomen aikaa klo 21.
Kultainen pusu kullalle
SSS/Sami Kilpiö
Saksalaishakkuri
erikoisvartiointiin
SCHAFFHAUSEN | HANNU BRUSILA
hannu.brusila@sss.fi
LENTOPALLO. finaalit
mukaan lukien, taustoittaa Joni Niemi.
.
Saavuttanut LP Viestissä kaksi Suomen Cupin voittoa ja kaksi liigamestaruutta sekä selviytynyt
LP Viestin kanssa kahtena peräkkäisenä kautena 2009?2011 Challenge Cupissa 16 parhaan joukkoon.
l. huhtikuuta 2010, missä LP Viesti juhli
toista peräkkäistä liigamestaruuttaan.. Kandratsyeva oli Viestin mukana jo Tshekin CEV-cupissa vuonna 2002
Vinkkaa
juttu!
urheilu@sss.fi
Salolainen lentopallojoukkue nähtiin eurocupissa ensimmäistä kertaa joulukuussa
2002, jolloin Viesti pelasi CEV-cupin toisen
kierroksen turnauksen Tshekin Olomoucissa. Siinä hän onnistui nappiin myös
parhaillaan käynnissä olevan Sveitsin-matkan osalta.
JONI KALEVI NIEMI . Mutta onneksi tämä
on minulle jo rutiinia.
Euroopan lentopalloliitto
CEV odottaa, että otteluun
määrätyt tuomarit (2) ja delegaatti (1) pitäisi järjestää
samalle lentokentälle 2?3
tunnin sisällä päivää ennen
ottelua.
. Zürich KF7
haus
tzen
Schü
t
20:15 Dinner at restauran
hof
21:00 Check in Best Western Hotel Bahn
Tuesday 1.2.2011
Breakfast
09:30 Departure to training
.
10:00-11:00 Training. Käytännössä
ainoa merkittävä muutos siinä
on ollut viime viikonlopuksi
Kisakallioon ?puskista. Olen tottunut omalla työpaikallanikin toimimaan naisten
kanssa. De
Carne oli hoitanut kultaisesta
erästä LP Viestille haastajacupin jatkopaikan Hollannin
Sliedrechtistä kolme viikkoa
sitten. huolehtii kokonaisvaltaisesti siitä, että LP
Viestin valmennusporras ja ennen muuta joukkueen pelaajat
pystyvät keskittymään sataprosenttisesti siihen kaikkein olennaisimpaan, lentopalloiluun.
Niemi joutuu käyttämään
tehtävässään myös psykologista silmää. VC Kanti on hieman kovempi joukkue kuin Sliedrecht
Sport, mutta uskon vahvasti siihen, että pystymme nyt
pelaamaan paremmin kuin
tiukaksi menneessä vierasottelussa Hollannissa.
Lentopallon naisten Challenge Cupin 4. Eli mitään hillitöntä
lentopallojuhlaa ei saliin ole
luvassa tänäänkään.
Se ei kuitenkaan liikuta Joni
Niemeä, joka päästää ajatuksensa hetkeksi lepäämään.
. Seuralla oli jo heinäkuussa
tiedossa budjettiraamit ja pelaajilla käytössään koko kauden kattavat harjoitusohjelmat,
joissa oli tietysti huomioitu
myös nämä europelit . Isossa roolissa joukkueessa
olevan saksalaishakkuri saa
puolet enemmän passeja kuin
seuraavaksi työllistetyin hyökkääjä. Silti
salolaiset jäivät liigassa kyseisenä kautena
hopealle, eivätkä hyvästä yrityksestä huolimatta selvinneet jatkoon Tshekistäkään:
tie eurocupissa tyssäsi heti alkuunsa, kun
emäntäjoukkue SKUP Olomouc tyrmäsi turnauksen päättäneessä ratkaisupelissä Viestin
puhtaasti 3?0 (25?12, 25?18, 25?20).
SSS | HANNU BRUSILA
Kaikki kunnossa .
l?
Motto: Minkä voisit tehdä huomenna, tee se jo tänään!
CHALLENGE CUP 31.1.- 3.2.2011
LP VIESTI . Tomi
Lemminkäisen kanssa.
LP Viestin kapteeniston muodostavat Hanna-Mari Arminen, Virginie De Carne ja
Riikka Arminen.
. pelaa keskiviikkona normaalisti, vakuutti fysiotareputti Lars Ellfolk eilen
illalla.
. KANTI SCHAFFHAUSEN
Monday 31.1.2011
14:00 Departure from Salohalli
05
16:50-18:55 Flight Helsinki .
tavaroihin
Euro cup
M olem mat Euro cup paid at ja
. Hou
ing
train
to
i huppari.
re
ja/ta
artu
ita
11:45 Dep
. Meidän kotiottelussamme
Suomen, Viron, Norjan ja Färsaarten välinen linkki toimii
hyvin. Sen jälkeinen aika on
ollut Niemelle omalla tavallaan
hienosäätöä valmiiden pohjien
Ranska Schaffenhausen
Itävalta
SVEITSI
Italia
Pohjois-Sveitsissä sijaitseva Schaffhausen on runsaalla 33 000 asukkaallaan kantoninsa väkirikkain kaupunki.
shortsit mukaan
Suomessa.
Sveitsissä kello 1 tuntia vähemmän kuin
. Vapaa-ajan
merkitys korostuu, koska siihen
jää niukasti aikaa etenkin tiivistempoisen eurokauden aikana.
Ammattimainen ote paistaa
läpi myös kaikessa siinä, mikä
nivoutuu LP Viestin ohjelmaan
Sveitsissä. Subbotina) kanssa.
Perheeseen kuuluu kaksi lasta: 12-vuotias poika Nuutti Niemi ja 13-vuotias tyttö Daria Subbotina.
l. Syötöt on tarkoitus suunnata libero Anderssonin sijasta
Elena Steinemanille. Juuri
16 vuotta täyttäneellä tytöllä
on tuskin suurta kokemusta
tämän tason peleistä.
8) Petra Raguz (Sveitsi), 1994/178 cm/yleispelaaja
l
9) Laura Rüegg (Sveitsi), 1987/162 cm/libero II
l
11) Ellen Orchard (USA), 1986/187 cm/keskipelaaja
l?
12) Aylin Baghdady (Sveitsi), 1993/184 cm/yleispelaaja
l?
13) Lina Sundström (Ruotsi), 1985/178 cm/passari
l?
16) Mirjana Komlenovic (Serbia), 1986/183 cm/yleispelaaja
Valmentajat: Andreas Vollmer (I, Saksa) ja Nicki Neubauer (II,
Saksa), manageri Ruth Roth (Sveitsi) ja fysioterapeutti Marianne
Räss (Sveitsi/Hollanti)
l?
Olga Niemi muisti kiittää aviomiestään Joni Niemeä Hämeenlinnassa 12. Päävalmentaja Tomi Lemminkäisellä ja kakkosvalmentaja Tuomas Alatalolla on apunaan joukko eri
alojen osaajia, joilla kaikilla on
oma tärkeä roolinsa Suomen
laadukkaimmassa lentopalloorganisaatiossa.
Fysioterapeutti Lars Ellfolk
on tehnyt ja tekee parhaillaankin pitkää päivää Sveitsin
Schaffhausenissa sen eteen, että LP Viestin pelaajien lihakset
olisivat taistelukunnossa tänä
iltana pelattavassa Challenge
Cupin ottelussa VC Kantia vastaan.
Huoltaja Auno Lindh pitää
puolestaan asianmukaisessa
kunnossa joukkueen pallot,
pullot, purkit ja pillerit.
Anssi Laaksonen ja Toni
Ruohonen ovat LP Viestin
taustoilla tietokonemiehiä, jotka vastaavat tilastoinnin ohella
vastustajien scouttaamisesta ja
näiden tarkkailutulostensa presentaatiosta.
Joukkueenjohtaja Joni Niemi on Lemminkäiselle enemmän kuin oikea käsi.
t, polvarit
reppuun. helmikuuta.
Vieraskentällä pelataan viikkoa myöhemmin, 1.?3. Videon perusteella VC Kanti
näyttää kaiken kaikkiaan hieman paremmalta ja kokeneemmalta kuin Sliedrecht Sport.
Paljon nähneet ruotsalaiset
Lina Sundström (passari) ja
Lena Andersson (libero) kuuluvat saksalaisopeilla etenevän
joukkueen avainpelaajiin.
Kantin muut ulkomaalaisvahvistukset ovat brassikapteeni
Micheli Tomazela Pissinato,
34-vuotias saksalaishakkuri
Grit Lehmann, amerikkalainen Ellen Orchard sekä
serbialainen Mirjana Komlenovic.
Joukkueen ainoa Virginie
De Carnen kokoinen (190
cm) pelaajatar on sveitsiläinen
keskitorjuja Joana Heidrich.
Pituusylivoimaa ei kotijoukkueella siis ole.
LP Viesti on muuttanut torjuntataktiikkaansa uuteen
uskoon Lehmannin pehmittämiseksi.
. Esimerkkinä siitä
ovat pelaajia koskevat pukeutumissäännökset: lennoilla Helsingin ja Zürichin välillä sekä
Schaffhausenissa tapahtuvissa
ruokailuissa pitää käyttää vain
ja ainoastaan matkapaitaa ja/
tai hupparia.
LP Viestin matka Challenge
Cupin 4. kierroksen otteluun
käynnistyi maanantaina Salohallilta klo 14. Sain koko kolmikon
Helsinki-Vantaalle siten, ettei kenenkään heistä tarvitse
odottaa siellä jatkokuljetusta
50 minuuttia pitempään, Joni
Niemi tarinoi.
Joukkueenjohtajan näkemys
LP Viestin mahdollisuuksista
illan vierasottelussa VC Kantia vastaan on tällainen:
. Hannu Brusila, Olli Mäntylä,
Juha Tuuna, (02) 7702 309
?Nata. Hän potee
yleistä urheiluvammaa, ns.
hyppääjään polvea.
Iltapäivän harjoituksissa vä-
1)
Lena Andersson (kansalaisuus Ruotsi), syntynyt 1981/
pituus 171 cm/pelirooli libero I
l?
l?
2) Joana Heidrich (Sveitsi), 1991/190 cm/keskipelaaja
3)
Micheli Tomazela Pissinato (Brasilia), 1984/184 cm/
keskipelaaja
l?
4) Elena Steinemann (Sveitsi), 1994/176 cm/yleispelaaja
l?
5) Aïda Shouk (Sveitsi), 1982/178 cm/passari
l?
6) Grit Lehmann (Saksa), 1976/182 cm/hakkuri
l?
7) Vanessa Belli (Sveitsi), 1990/180 cm/yleispelaaja
l?
kaliput.
. Harjoituksiin
14:30 Lunch at Gasthaus Adler (200m
kansainvälisyys.
leimaa paitsi ammattimaisuus myös
LP Viestin päiväohjelmaa Sveitsissä
senkätinen De Carne iski palloa lattiaan tutulla vimmalla ja
voimalla.
.
1,29CHF
=
R
1EU
gi.
Fran
tsin
Svei
.
Valuutta CHF
kapaita ja/
Wednesday 2.2.2011
atkavarustus mennen tullen: Mat
?M
sut vapaat.
Breakfast
tai huppari sekä tarvittaessa takki. Ei ongelmia polven kanssa,
tiivisti De Carne itse tilanteensa.
LP Viestillä on aivan kaupungin ydinkeskustassa sijaitsevasta hotellistaan noin
kymmenen minuutin pituinen
pikkubussimatka Kantin kotihalliin, joka häviää olosuhteidensa puolesta ainakin 6?0
Salohallille.
Käsipallon tarpeisiin rakennetun bunkkerihallin lämpötilakin on niin alhainen, että
joukkueen kylmälle herkkä
kapteeni H-M Arminen suoritti
eiliset lämmittelyt violetinvärissä lapasissaan.
Hallin minimikorkeus on sama kuin Hollannissa, seitsemän metriä.
VC KANTI SCHAFFHAUSEN 2010?2011
l
Thursday 3.2.2011
Breakfast
10:00 Check out
10:15 Departure to Airport
04
13:00-16:55 Flight Zürich - Helsinki KF7 .
club
by
y
rsda
Thu
on
h
lunc
Please note NO
. Voléro-peli kertoi, ettei vastustajan paineensietokyky ole parasta mahdollista luokkaa, arvioi De Carne.
Schaffenhausissa omana Voléro-kautenaan pelannut De Carne säästeli eilen kipeytynyttä
polveaa ja tyytyi aamupäivän
harjoituksissa jaloittelemaan
pallottelun sijasta. Minulla mat
LP Vies ti
P eliva rust eet käsi mat kata vara na
. Lehmannin harrastamat
rajalyönnit on saatava kiinni,
Lemminkäinen sanoo.
. Lähtökohta on se, että jos
pystymme pelaamaan omalla
tasollamme, ei meillä pitäisi olla
mitään hätää. Ja aika hyvin tuo ohjelma on
pitänyt kutinsa. Tämän hetkinen olinpaikka: Schaffhausen, Sveitsi
l?
Ammatti: Toimitusjohtaja vuodesta 2000 lähtien Sorv-Elektro Oy:ssä
Naimisissa vuodesta 2005 lähtien LP Viestin keskipelaajan Olga Niemen (os. Lähtökohta pulmatilanteisiin yhtä lailla siellä kuin
naisten lentopallojoukkueessakin on sama: asiat eivät saa
jäädä roikkumaan mihinkään,
vaan ne pitää ottaa esille heti!
Pohjatyö valmiina
jo heinäkuussa
Joni Niemen työ nelipäiväistä
Sveitsin-matkaa varten alkoi jo
paljon ennen kuin ?Virrie. maaliskuuta.
Mutta millainen joukkue on
Sveitsin liigassa viidentenä
keikkuva VC Kanti, joka hävisi
lauantain eurokenraalinsa vieraskentällä maan ylivoimaiselle ykkösjoukkueelle Voléro Zürichille puhtaasti 3?0 (25?15,
25?22, 25?13)?
. Schaffhausenissa kasvatetaan
riesling-viiniä, ja tunnettu kantoni on myös kelloistaan ja koruistaan.
päälle.
Faksiliikenteen aikakautena tämä taustatyö olisi tosin
poikinut LP Viestin toimistolle
miehenkorkuisen pinon paperiarkkeja.
. Tämä tarkoittaa käytännössä sitäkin, ettei hän saa
olla ?liian hyvä kaveri. Aamiaiset ja ruokailut matkapa
sa
ttaes
tarvi
i
takk
12:00-13:00 Training
illa+
kare
verk
from hotel) . Jatkopaikkaan
meillä on täysin realistiset
mahdollisuudet, pyöritteli
asetelmia päävalmentaja Tomi Lemminkäinen tiistaina
Schaffhausenissa.
Kuvat: VC Kanti Shaffhausen
Ruotsalaisväriä VC Kantin kokoonpanoon tuovat ykköspassari Lina
Sundström (vas.) ja ykköslibero Lena Andersson.
De Carne pelikunnossa
VC Kanti pelaa 19. Paluulennon
pitäisi olla perillä Helsingissä
huomenna klo 16.55.
?Viraton mies?
ottelun aikana
Mutta tänään Suomen aikaa
klo 21 alkaen Joni Niemi ryhtyy voi vihdoin ryhtyä nauttimaan itse pelistäkin. helmikuuta 2011
Urheilu
. Sveitsin
turnauksessa 2004 Viesti löi
VC Kantin 3?2 joukkueella,
johon nykykokoonpanosta kuuluivat Hanna-Mari Arminen
ja Olga Niemi.
. 14
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 2. Kunnes oma työni alkaa
taas uudestaan heti ottelun
jälkeen. Olen tässä työssäni myös pelaajien luottomies, enkä kerro
asioita eteenpäin jos jonkun tai
joidenkin kanssa näin sovitaan.
Siinä tapauksessa mahdolliset ongelmat joukkueen sisällä
ratkotaan muilla tavoin, Niemi
kertoo.
. Tienavaajina Euroopassa olivat LP Viestin
nykyjoukkueesta päävalmentaja Tomi Lemminkäinen sekä täksi kaudeksi joukkueeseen pitkän tauon jälkeen palannut valko-
venäläinen keskipelaaja, 31-vuotias Natalia
Kandratsyeva (kuvassa vuodelta 2002).
Viestillä oli silloin kasassa erittäin nimivahva joukkue, jonka kotimaisiin avainpelaajiin
kuuluivat Terhi-Maria Aurala (nykyään 33
v), Laura Tuominen (34 v), Päivi Paulsen
(35 v) sekä libero Riikka Mäki (34 v). taas kerran
SSS/Hannu Brusila
LP Viestin joukkueenjohtaja Joni Niemi
pääsee vapaalle tänään Sveitsissä klo 21
Saksa
SCHAFFHAUSEN | HANNU BRUSILA
hannu.brusila@sss.fi
Joni Niemi sanoo saavansa kicksejä työstä, jolla hän pystyy palkitsemaan LP Viestin edullisilla lennoilla ja
samalla mahdollisimman suorilla lentoyhteyksillä eurocupin vierasotteluihin. Kun pelaajat aloittavat
oman työnsä kentällä, minulla ei ole joukkueessa enää mitään virkaa, hän naurahtaa.
. järjestetty leiri, jonka ensisijaisena
tavoitteena oli keskittyminen
tulevaan eurovastustajaan.
?Minkä voisit tehdä
huomenna, tee
se jo tänään!?
Pitkällä aikajänteellä rakennettu toimintarunko takaa sen,
että LP Viestin pelaajat ovat
pystyneet hyvissä ajoin jäsentelemään myös kentän ulkopuolista elämäänsä. Kengät, pelipaidat, pelihousu
men eviin
aan
N este et/t eräv ät esin eet ruum
. peräkkäistä kauttaan maan pääsarjassa,
jossa se on leimautunut seitsemällä hopeamitalillaan ?ikuiseksi kakkoseksi?.
LP Viestin pelaaja Virginie
De Carne pitää sitä suunnilleen saman tason vastustajana
kuin kolmannen kierroksen
Sliedrecht Sportia.
Toimi 2006?2008 Someron Pallossa liigajoukkueen joukkueenjohtajana ja seuran talousryhmässä.
Sen jälkeen LP Viestin liigajoukkueessa joukkueenjohtajana ja talousryhmän johtajana.
l. Kahden päivän kylmä- ja
lämpöhoidon sekä muun perushoidon jälkeen voidaan sanoa,
että ?Virrie. taas kerran . LOHJAN LAHJA SALON NAISLENTOPALLOILULLE
l?
Syntynyt: 11.10.1970 Lohjalla perheeseen, jossa oli jo ennestään yksi poika
l?
Kotipaikka: Salo (Pahkavuori). Ball or Walking
meetings
er
play
onal
pers
ting+
mee
e
11:30 Gam
hotel)
from
m
(200
r
Adle
13:00 Lunch Gasthaus
ing
train
to
re
artu
15:30 Dep
16:00-17:30 Training
hotel)
18:45 Dinner Gasthaus Adler (200m from Hot el
O
SAL
LP
iry
inqu
2 0:30 Prel imin ary
Bahnhof (Joni&Tomi)
el Bah nho f
2 1:00 Tech nica l mee ting Hot
mi)
(Joni&To
18:15 Departure to game
. Kun
kaikki on . ?Sähköposti-Niemi. Pakko pelata hyvin, jos aiotaan pärjätä. Muistakaa PASSI mukaan. LP SALO
20:00 Game KANTI SCHAFFHAUSEN
tion hall.
peti
com
r
nea
e
gam
r
!! Dinner afte
Restaurant Hohberg.
LENTOPALLO
Sanotaan, että
Helminen uskoo nöyrään työntekoon ja jättää ?turhat näpräämiset. Tampereelta tihkuneiden tietojen
mukaan hänellä on valtavasti
annettavaa yksilön valmentamisessa, mutta kokonaisuuden
hallinnassa saattaa olla vielä
petrattavaa.
??En osaa heti sanoa mitään
yksittäistä juttua, minkä juuri
minä tuon tähän hommaan.
??Suurin haasteeni piilee kuitenkin siinä, että pystynkö antamaan ja välittämään omaa
tietouttani pelaajille. helmikuuta.
Lyhyet
Matti Tevanen (oik.) onnistui maalinteossa kuuluisassa Kirkkonummen Salamoiden ja Imatran Ketterän Suomisarjan ottelussa kaudella 2002?2003. Ei tässä kannata
kymmentä vuotta odotella, sittenhän sitä pitäisi melkein olla
muissa hommissa, 46-vuotias
legenda totesi.
Helmisen valmentajauraa
läheltä seuranneet kuvaavat
häntä positiivisella tavalla
jääräpäiseksi. Kaikki on
tällä hetkellä hyvin, tosi paljon
on tullut laskettua koko ajan,
terveenä pysytty ja trampoliinilla uusia temppuja treenattu,
freestyleammattilainen jatkaa
vielä lähtökohdistaan.
Kahdesta lajista Kemppaisen
päälaji on halfpipe, josta mies
on napsinut viime vuosina
kärkisijoja maailmancupissa.
Edellisissä MM-kisoissa kaksi
vuotta sitten Japanin Inawashirossa mies nappasi seitsemännen sijan halfpipessä,
slopestyle ei tuolloin vielä ollut
edes kisaohjelmassa. Alussa oli tosi vaikeaa. helmikuuta
kello 21.30 Suomen aikaa.
l?
AJ Kemppainen ei
kumartele ketään
MM-freestylessä
FREESTYLE. Siinä se
juttu on, Helminen korosti.
Torresista
siirtoennätys
JALKAPALLO. Venäjällä
puolestaan pelasi nuori ja kokematon joukkue. Tampereen Pyrinnön Damon Williams valittiin miesten Korisliigan tammikuun pelaajaksi. Kisassa hän heitti varsin kivikasvoisesti.
nut vähemmän, mutta nyt
kipinä on syttynyt uudelleen,
kun 15-vuotias poikanikin on
innostunut keilaamisesta, hän
toteaa.
Pudotuspeleissä Laine voitti
ensin Grankullan Olli Pakosen 246?189. Tästä kertovat
miehen summaamat mainiot
teholukemat Suomi-sarjassa
pelaamissaan 120 ottelussa. Takana ovat jo viime viikon X-Gamesit Aspenissa
Coloradossa, ja vaikka siellä
menestystä halfpipen ?isoveljessä. Merkittävän ottelusta teki se, että Hayley Wickenheiser (toinen vas.) pelasi
tuolloin ensimmäisenä naisena miesten sarjoissa.
Raimo Helmisestä pikkuleijonien päävalmentaja
STT | TUOMAS ARKIMIES
Leijonat jäi hännänhuipuksi
joulun alla Venäjällä pelatussa
jääkiekon EM-turnauksessa.
Vajaan kahden viikon kuluttua
alkavassa Ruotsin-turnauksessa Suomen onkin tarkoitus
kirkastaa kilpeään kokeneen
joukkueen voimin.
??Tältä kaudelta takana on
kaksi lähtökohdiltaan hyvin
erilaista turnausta. Myös finaali alkoi turkulaiselta vaisusti, mutta hän pystyi keskittymällä
parantamaan otteitaan kisan
edetessä.
. Lajeina freestylen halfpipe
ja slopestyle, 21-vuotias Ruka
Slalom Freestyleä edustava
Kemppainen esittelee itsensä.
Pohjoisen poika Kemppainen
on yksi suomalaistoivoista keskiviikkona Yhdysvaltain Utahin
osavaltion Park Cityssä ja Deer
Valleyssä alkavissa freestylen
MM-kisoissa. Damonin ja Antwinen . Samana päivänä Suomen ja Viron
21-vuotiaiden maajoukkueet
kohtaavat Eerikkilän urheiluopistolla. Espanjan maajoukkueen hyökkääjä Fernando
Torres siirtyi Liverpoolista
Chelseaan ennätyksellisellä
58 miljoonalla eurolla.
Summa rikkoi Valioliigan
siirtomaksuennätyksen.
(STT?AFP?Reuters)
Taitoluistelun
lumo on Vuoden
urheilukirja
Taitoluistelun lumo (Paasilinna) on valittu Vuoden
2010 urheilukirjaksi. Paikkaa miesten
Suomi-sarjaan kärkkyvä Salon
Kiekkohait vahvisti rivejään
vielä yhdellä pelaajalla ennen
kuin siirtoikkuna umpeutui
maanantain ja tiistain välisenä yönä. SM-liigakokemustakin omaava puolustaja Matti
Tevanen liittyy joukkueeseen
KJT Tuuskista.
32-vuotias Tevanen on kaiken
todennäköisyyden mukaan kovan tason pelimies Suomi-sarjakarsintaan. Tuona samana vuonna
2007 voitin myös Ballmastersturnauksessa auton. Finaaliturnauksessa kuuden sarjan
jälkeen heitettiin neljän parhaan pudotuspelit.
Alkukilpailun parhaasta tuloksesta vastasi lohjalaisen
Rännimestarien vanha tekijämies Paavo Grönmark tuloksella 1460. Tämän jälkeen
taipui halikkolainen, turkulaista Silver Clubia edustavan
ja hyvin kisassa tsempannut
Niko Kurppa 248?214.
Voittotaistelussa Laine pelasi Grönmarkin kanssa tasan
193?193, mutta pienemmällä
tasoituksella voitti kisan.
Laine siis kuittasi kisan pääpotin 2 100 euroa ja Grönmark
toisesta tilastaan 1 000 euroa.
Kolmanneksi selvinnyt Kurppa
sai vaivanpalkkaa 500 euroa
ja neljänneksi keilannut Pakonenkin vielä 250 euroa.
Perinteisesti kisassa palkit-
tiin kiertopalkinnolla myös
Salon Keilailuliiton parhaiten
sijottunut keilaaja, joka oli SaKu:n Jesse Kantonen. Viime vuonna hyvin onnistuneet kisat
saivat näin jatkoa. Voittamaan totta kai, ei
kumartelemaan, Kemppainen
myhäilee.
??X-Gamesissakin lasku tuntui ihan hyvältä, vaikken finaaliin päässytkään. Niistä kolme tuli kaudella
2000?2001 ja loput 25 kaudella
2005?2006.
Blues-kauden jälkeen mies
pelasi vuoden Ranskan pääsarjassa, vuoden Ruotsin I divisiooLehtikuva/Jarno Mela
nassa ja vuoden Suomi-sarjaa
Kirkkonummen Salamoissa.
Tevanen esiintyy ensimmäistä
kertaa Kiekkohaiden lauantaisessa kotiottelussa Järvenpään
Haukkoja vastaan.
Hyökkääjä Tomi Sykön sopimus salolaisjoukkueen kanssa ei sen sijaan jatku. Hän
oli tuloksella 1290 kisan kuudes.
Lehtikuva/Jussi Nukari
Kokenut Tevanen
liittyy Kiekkohaihin
Tomi Sykkö
ei jatka
Salossa
SSS | Olli Mäntylä
olli.mantyla@sss.fi
JÄÄKIEKKO. päivään mennessä, selvisi
20 parasta finaaliturnaukseen.
Alkukilpailussa heitettiin kuusi sarjaa keskiarvotasoituksin,
joissa nollaraja oli 210. Suomen jalkapalloilun A-maajoukkueen vastuuvalmentajana ensimmäisen joukkueensa maaotteluun
nimennyt Markku Kanerva
lähtee ensi viikon keskiviikon
A-maaotteluun Belgiaa vastaan
varsin nuorella joukkueella.
??Mukana on viisi ensikertalaista ja kolme pelaajaa, joilla
on alla yksi A-maaottelu. Lenkit 2,8-5-12 km
Osallistumismaksu 5?
TERVETULOA!
Muurlan Vihuri
Tarkemmin: muurlanvihuri.fi. Kaatojen lisäksi jätin paikattavaksi
kymppikeilan peräti 13 kertaa.
Ihme kyllä, etten vaihtanut
palloa, minkä aika herkästi
teen, vaan jaksoin uskoa sen
toimivuuteen, Laine kertasi.
Maalivahdit:
Lukas Hradecky Esbjerg fB,
Jukka Lehtovaara TPS.
l?
Puolustajat:
Veli Lampi Willem II, Juhani
Ojala HJK, Niklas Moisander
AZ Alkmaar, Jukka Raitala
SC Paderborn, Hannu Patronen Helsingborgs IF, Joona
Toivio Djurgårdens IF.
l?
Keskikenttä ja hyökkäys:
Tim Sparv FC Groningen,
Mika Väyrynen SC Heerenveen, Kasper Hämäläinen
Djurgårdens IF, Sebastian
Mannström HJK, Alexei
l?
Kilpailussa hyvin keskittyneesti keilannut TPS:n Toni Laine irrotti hymyn vasta palkinnon saatuaan. Kaikki 19 pelaajaa ovat alle 30-vuotiaita, Kanerva luonnehti tiistaina.
??Yksi Belgia-ottelun tavoitteista on katsoa vaihtoehtoja
vakiomiehille ja seurata, missä vaiheessa näiden nuorten
pelaajien kehitys on. Valinnan teki Suomen Urheilumu-
seosäätiön valintaraati.
Leena Lehtolaisen ja
Kaisa Viitasen kirjoittama
Taitoluistelun lumo esittelee monipuolisesti lajia suomalaismenestyksen avulla.
(STT)
Damon Williams
Korisliigan
kuukauden paras
KORIPALLO. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 2. sijalta tuloksella
1376. Monien ennakkosuosikiksi nostama, niin ikään
RäMe:n Mikko Hirvonen oli
toisena lukemin 1448.
Laine lähti finaalipäivään
vasta 15. Emme voi tietää, kuka on terveenä silloin ja
ketkä mahdollisesti vapautuvat NHL:stä. (STT)
Leijonien pomot tulevalle olympiadille: Aikuisten päävalmentaja Jukka
Jalonen (vas.), alle 20-vuotiaiden luotsi Raimo Helminen ja alle 18-vuotiaiden pääkäskyttäjä Jukka Rautakorpi.
JÄÄKIEKKO. Katsotaan myös sitä, pystyykö joku
mahdollisesti tunkeutumaan
A-maajoukkueeseen jo tänä
vuonna.
Kanerva painotti, että kokeneitten pelaajien puuttuminen
nyt nimetystä joukkueesta ei
merkitse sitä, että vanha kaarti olisi jättämässä maajoukkueen.
??Aika työläs rupeama tässä
MARKKU KANERVAN VALINNAT BELGIA-OTTELUUN
Tasoituksellinen
tasatulos
Laine muistetaan kolmen vuoden takaisesta hurjasta ennätyksestään, jossa hän heitti
kuuteen sarjaan ME-lukeman
1707, joka on edelleen voimassa.
. Antti-Jussi Kemppaisen nimi on suomalaiselle
urheiluyleisölle varsin tuntematon. Ottelukohtaisella kontrahdilla Haissa viime lauantaina pelannut
Sykkö ei siten enää joukkueessa esiinny siirtoikkunan sulkeuduttua.
Tärkeä hyökkääjä Aku Laaksonen joutuu puolestaan noin
kahden viikon sairaslomalle
kipeytyneen olkapään vuoksi.
Laaksonen on ollut karsintasarjassa Kiekkohaiden paras
pistemies.
on takana, kun olen kartoittanut kokeneitten pelaajien tilannetta. Raimo Helmisen
pesti alle 20-vuotiaiden jääkiekkomaajoukkueen päävalmentajaksi julkistettiin odotetusti tiistaina. Mikä mies siis on kyseessä?
??Pohjoisen poika Kuusamosta. (STT)
Eremenko jr Kilmarnock FC,
Perparim Hetemaj Brescia
Calcio, Roni Porokara KFC
Germinal Beerschot, Roman
Eremenko FC Dynamo Kiev,
Riku Riski RTS Widzew Lodz,
Mikael Forssell Hannover,
Mika Ääritalo TPS.
Joukkueenjohto:
Markku Kanerva päävalmentaja, Jari-Pekka Keurulainen
valmentaja, Antti Niemi maalivahtivalmentaja.
Belgia?Suomi pelataan Belgian Gentissä 9. Lisäksi hän on
työskennellyt Ilveksen liigajoukkueen valmennusryhmässä.
??Valmennusurani on aika
nuori ja nousu tähän hommaan
kävi aika nopeasti. Siinä on saanut olla
aika paljon puhelimessa. Pikkuleijonia
luotsaa nyt äärimmäisen intohimoinen, mutta melko kokematon valmentaja.
??Tärkeintä on, että pystyisin jotain pelaajille antamaan.
Aika näyttää, onko minusta
Ruotsiin monta MM-ehdokasta
haan mahdollisen joukkueen
Euroopasta pelaavista pelaajista ja voitimme sen. suoritusten avulla
Korisliigan kärkeen.
SSS | Olli Mäntylä
SUOMEN JOUKKUE TUKHOLMAN TURNAUKSEEN
Maalivahdit:
Hyökkääjät:
Karri Rämö Omsk, Teemu Lassila HPK
Petteri Wirtanen HIFK, Juha-Pekka Hytönen
JYP, Tommi Santala Kloten, Riku Hahl Frölunda, Petri Kontiola Magnitogorsk, Teemu Laine
HV 71, Mika Pyörälä Frölunda, Ossi Louhivaara
JYP, Antti Pihlström JYP, Lennart Petrell HIFK,
Juhamatti Aaltonen Magnitogorsk, Juuso
Puustinen HPK.
Puolustajat:
Lasse Kukkonen Magnitogorsk, Ossi Väänänen Jokerit, Mikko Mäenpää Frölunda, Jyrki
Välivaara JYP, Jere Karalahti Blues, Janne Niskala Magnitogorsk, Pasi Puistola HV 71, Sami
Vatanen JYP.
EM-sarjaan kuuluva turnaus pelataan 10.?13.
helmikuuta.
l?
MUURLA HIIHTO
PERINTEINEN LATURETKI
KI
SU 6.2.2011
Lähtö Muurlan urheilukentältä
klo 9-13 välillä. superpipessä ei tullutkaan,
niin tavoitteita Kemppaisella
ainakin Utahiin riittää.
??Turha sinne on mitään kymmenensiä sijoja lähteä hake-
maan. Tosin hän heitti kovalla
keskiarvolla 218,30, mutta 0tasoituksella. vähemmälle. 31
maalia ja 88 syöttöä merkitsevät lähes yhden tehopisteen
keskiarvoa noista peleistä.
SM-liigasta Tevanen on hakenut paikkaa läpi 2000-luvun,
ja mittariin on kertynytkin 28
liigaottelua Espoon Bluesissa. Williams
pelasi keskimäärin 34,6
minuuttia ottelua kohden,
heitti 20,3 pistettä ja otti 9,9
levypalloa.
Pyrintö nousi kahden Williamsin . Nyt Ruotsiin
on valittu lähes paras Euroopasta saatavilla oleva joukkue,
Jalonen sanoi.
Jalosen mukaan Ruotsin-turnauksessa on mukana monta vahvaa ehdokasta kevään
MM-kisoihin. Englantilaiset
jalkapallojoukkueet Liverpool ja Chelsea olivat mukana kahdessa mahtitason
pelaajakaupassa maanantaiiltana. Mutta toisaalta määhän oon jo aika
vanha mies. Kukaan kokeneista pelaajista ei
ole ilmoittanut, ettei missään
nimessä olisi jatkossa käytettävissä, Kanerva totesi.
??Nyt moni vakiomies on eri
syistä sivussa, on seurajoukkuekiireitä, pikkuvaivoja ja
muuta.
Nuoresta kaartista kaksikkoa
Teemu Pukki?Roope Riski
ei A-maajoukkueessa ainakaan
Belgia-ottelussa vielä nähdä.
??Tästä puhuimme 21-vuotiaiden valmentajan Mika
Laurikaisen kanssa ja katsoimme, että heille paras ratkaisu nyt on pelata samaan
aikaan 21-vuotiaiden riveissä
Viroa vastaan, Kanerva valotti.
Belgian ja Suomen A-maaottelu pelataan Gentissä 9. Valittujen jou-
kossa on muun muassa Jere
Karalahti, Antti Pihlström,
Petri Kontiola, Lasse Kukkonen, Janne Niskala, Juhamatti Aaltonen ja Sami
Vatanen.
??MM-pelaajien nimillä on
kuitenkin turha tässä vaiheessa spekuloida. helmikuuta myöhään illalla. Sen jälkeen olen pari vuotta keilan-
15
tähän, Helminen sanoi tuttu
polte silmissään.
Ansiokkaan pelaajauransa
keväällä 2008 lopettanut Helminen on aiemmin toiminut
nuorten maajoukkueessa apuvalmentajana. Salon Kumoojat järjesti jo toisen kerran rahakkaan
keilaturnauksen, jossa oli jaossa yli 4 000 euroa. (STT)
Freestylen MM-kisat käydään
2. helmikuuta 2011
Urheilu
Laine keilasi kaksitonnisen
Kanerva testaa alle
kolmekymppisiä
TPS:n mies onnistui mainiosti Salon Kumoojien kisan pudotuspeleissä
Jarmo Laakso
JARMO LAAKSO
KEILAILU. ?5. Suomenturnaukseen valitsimme par-
JALKAPALLO. Voittajaksi
varsin värikkäiden vaiheiden
jälkeen heitti Turun Palloseuran Toni Laine, joka tosin lukeutui jo ennakkoonkin suosikkien joukkoon.
Kisassa, jonka alkukilpailusuoritukset heitettiin joulukuun puolivälistä tammikuun
24
p.
0400-321 458
LÄMPÖPUMPUT
ilma/vesi alk. lähtö, sh 2100 m: 1) Rohee/Juha Länsimäki 33,3 (7,94), 1) Temen
Lordi/Mika Forss 35,9 (6,32), 3) Tinoteus 36,1 (15,57).4) Hirmu-Helka
37,1 x (33,75).poissa: 5. (alk. 690,Kaikki asennukset.
0400-530 819
hemanus.com
???????????????
?????????????????????
RT 3h+k+s 82,5 m2 Halikossa
Lisätiedot: www.oikotie.fi, ilm.
nro 6356851, tai 044 773 3367/
Hietanen. Blues . Kuljetus satamaan 26,- sis. Helsingistä
kuljetukset Salosta
torstaisin.
2 yötä hotellissa
la-to alk. matkat Launokorven linja-autolla perille, kansipaikat
Viking XPRS laivalla, kylpylässä maj. Sis. Toto (8/169): 3,97 2,04/2,11-4,36 15,18.
2. lähtö, lv 2100 m: 1) Romeo Karsk*/Antti Ala-Rantala
17,3 (1,58), 2) Summer Power
16,8 (10,31).3) Timothy Bird 18,1
(8,35).4) Super Tuting* 17,5 (38,03).
poissa: 14. lähtö, V4-2, sh 2100 m: 1) Jouser/Janne Ulmas 29,3a x (3,55), 2)
Hildegard 29,4a (10,34).3) Velteeni 29,5a (13,17).4) Nujutar 29,7a
(4,65).poissa: 6, 7. Lukko?JYP 2?0
3. 2 hh mukavuuksin, täysihoito,
lääkärintarkastus, 3 hoitoa/pv, ostosretket ym.
Läh. Toto (2-12-1): 3,55
1,84-2,24-5,94 19,22. Kärpät, HIFK . 040 963 6311.
kaikista paras
hinta puhelinosakkeesta!
P. 050 1221.
Nosto-ovet mittatilaustyönä
P. Toto
(9-3-11): 9,03 1,45-1,10-1,19 5,72.
V4-kerroin: 617,81. Toto (3-9-1): 1,58 1,201,73-1,40 5,63.
Pelivaihto 447?211,30 e, yleisöä
980
dratsjeva LP Viesti 108, 7) Olga Niemi LP Viesti 108, 8) Missie Stidham
Pislaploki 99, 9) Hanna-Mari Arminen LP Viesti 94, 10) Nikolina Alter
Pislaploki 90.
Torjunnat: 1) Queen Nzenwa HPK
69, 2) Jaana Kumpumäki PaKa 47,
3) Natalia Kandratsjeva LP Viesti 46, 4) Eeva Puukka OrPo 43, 5)
Heidi Horelli LiigaEura 38, 6) Sini
Nevalainen PaKa 37, 7) Nikolina Alter Pislaploki 33, 8) Noora Lainesalo
HPK 33, 9) Pihla Pelkiö HPK 32, 10)
Kourtney Edwards Pieksämäki 30.
Ässäsyötöt: 1) Hanna-Mari Arminen LP Viesti 42, 2) Rebecca Saraceno LP Kangasala 38, 3) Virginie
De Carne LP Viesti 37, 4) Hanna
Härkänen Pislaploki 35, 5) Nette
Tuominen HPK 35, 6) Missie Stidham Pislaploki 31, 7) Elina Heiskanen Pieksämäki 30, 8) Sarah
Weiland Pieksämäki 26, 9) Noora
Lainesalo HPK 26, 10) Ella Riekkinen Pislaploki 24,
Vastaanottoprosentti: 1) Saana
Koljonen OrPo 67,1, 2) Marjaana Sorokin LP Viesti 61,4, 3) Rebecca Saraceno LP Kangasala 59,5, 4) Hanna-Mari Arminen LP Viesti 58,9, 5)
Johanna Pekkarinen PaKa 57,3, 6)
Hillaelina Hämäläinen LP Viesti
56,8, 7) Tess Rogers LiigaEura 56,8,
8) Julianna Klein PaKa 56,5, 9) Missie Stidham Pislaploki 55,9, 10) Daniele Kovacs PaKa 55.
Hinattava kylvölannoitin, jpäes ja maatilakaivuri.
P. V4-kerroin: 61,09.
5. Tähti täysihoito, muut alk.
Matkatoimisto puolihoito,
hlö/H2. 16
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 2. 16.30
ma 7.2.2011 Salo Rikala, klo 18-21
ti 8.2.2011 Somero Agrimarket, klo 18-21
to 10.2.2011 Kemiö Agrimarket, klo 18-21
Cocktail ja pikkupurtavaa
OHJELMASSA mm:
Ajankohtaista
Suur-Seudun Osuuskaupasta
Ajankohtaista viljakaupasta
????????????????
SSO:n viljatulokset
kasvukaudelta 2010
Yara N-sensor
Kahvitarjoilu
Kasvuohjelmat
Lajikeuutuudet kevään kylvöille
Ajankohtaista kasvinsuojelusta
Arvontaa
Iltapala
?
Salon kaupungissa
julistetaan haettaviksi
Kehitysvammaisten asumispalveluissa
VANHANAJAN
SAVUSAUNAPALVIA
Huoletonta ajamista
Huolenpitosopimuksella varmistat autosi huolettomat
kilometrit ja tiedät mitä auton ylläpito maksaa. Kerroin: 15,65
3 HPK?Jokerit 1?2. Kerroin: 21,44
6 Tappara?TPS 2?2. lähtö, sh 2100 m: 1) Euro-Turo/
Ari Moilanen 29,2a (1,82), 2) Rituhelmi 30,0a (13,6).3) Pyrita 30,0a
(8,74).4) Keitaan Passi 30,0a (91,8).
Toto (9-3-11): 1,82 1,34-1,67-2,09
10,16.
4. lähtö, V4-4 DUO-2, lv 2100 m: 1)
Albino Star/Heikki Torvinen 17,6a
(9,03), 2) Hålebo* 17,7a (1,71).3)
Tananaa 18,0a (4,12).4) Bwt Honkaboys 18,3a (20,06).poissa: 6, 7. Pelicans, 3.2. HPK,
Ilves . Matkapeisa
www.sso.fi
ÖRNINKATU 8,
p. Kerroin: 9,36
2 HIFK?SaiPa 4?1. Toto (9-4-6): 2,43 1,211,49-1,16 9,09. 23 %)
30.150 ?
arvioitu autovero
6.797,46 ?
kokonaishinta
36.947,46 ?
ELINKEINOELÄMÄN FOORUMI 15.2.2011
* Sprinterin markkinaosuus 75,2 %, rekisteröinnit 1-12/2010
kevyet kuorma-autot, ammattiliikenne.
C02 alk. Toto (9-3-4): 6,21 1,361,24-1,74 5,05. 7 hoitajan työsuhdetta, ensisijaisena sijoituspaikkana on
maaliskuussa toimintansa aloittava Kiskon ryhmäkoti.
Hakuaika päättyy 16.2. 075 3030 3171,
Kemiö 075 3030 3200.
Tarkemmat tiedot löydätte: www.salo.fi (avoimet työpaikat) tai
Salon kaupungin viralliselta ilmoitustaululta Tehdaskatu 1:ssä
sekä palvelupisteistä.
2WJGNWP JKPVC|NCPMCRWJGNKPNKKVV[OÀUVÀ a RWJGNW
a OKP |
OCVMCRWJGNKPNKKVV[OÀUVÀ a RWJGNW
a OKP
TUOTERYHMÄVASTAAVAA
vuokra-asuntoa etsimässä
Halutaan vuokrata kolmio tai
neliö lähellä Salon keskustaa tai
keskustasta. Troikka: 679,57.
10. Kerroin: 58,46
5 Pelicans?Kärpät 1?3. Ässät, JYP . matkanjärj. Jokerit . Viton ja Sprinterin edistyksellisten
Euro5-moottorien vääntö ja mukavuus yhdistettynä taloudellisuuteen ja ympäristöystävällisyyteen takaavat
tyytyväisyyden valintaasi.
Uusi Vito luo kokonaan uuden mittapuun kokonaistaloudellisuudelle ja ajomukavuudelle. Toto (7-10-3):
23,17 6,00-4,17-1,55 82,43.
3. (02) 4260 111
??????????
Lisätietoja: www.kemionsaari.fi/elinkeinofoorum
OHJELMA:
12.30
13.00
Ilmoittautuminen, tervetulojuoma
Tervetuloa
Tom Simola, kunnanjohtaja
Christoffer Taxell
Johanna Mattila, Lounafood
Thomas Järrel, Stockholms Södra skärgård
KASVINVILJELYSEMINAARIIN
Kahvitauko
Stefan Jungell, Österbottens båtkluster
Mats Nurmio, yritysneuvoja
Mato Valtonen
n. 2009 yli 500 miljoonaa euroa ja henkilökuntaa n.1600.
AKUT EDULLISESTI!
?????????????????
Halikon Prisma hakee päivittäistavaraosastolle
249
279
289
299
309
319
329
399
279
TALLINNAAN!
Baltic Princess -risteilyt
Salosta kuljetuksin. mukaan.
Torilla
oma sauna, iso keittiö, ydinkeskustassa, vuokra 485 e/kk.
Vapaa. P. 0400 534 039
Vuokrattavana
Uutta vastaavaa,
laadukasta toimisto-,
myymälä- ja työtilaa.
90 m² = 580 ?.
130 m² = 720 ?
Tilat helposti jaettavissa
esim. Ammattikuljettajista jo kolme neljästä ajaa Sprinterillä*, mikä kertoo
Mercedes-Benzin luotettavuudesta ja monipuolisten
palvelujen toimivuudesta.
MAATALOUDEN VEROILTA
Inkereen koululla keskiviikkona 9.2.2011
klo 18.30. lähtö, TROIKKA-1, lv 2100 m:
1) Bombay/Antti Teivainen 17,4a
(3,96), 2) Eagle?s Arrow 17,6a
(17,89).3) Chocolat Kiss 18,1a
(69,32).4) Phandora 18,2a (32,62).
Toto (6-3-5): 3,96 1,57-2,77-9,04
14,57. alv. 044 927 2114 tai
044 932 9855.
Labradorinnoutajan pentuja
keltaisia ja mustia terveistä
kork.palk.vanhemmista. Pirita* 10.2., 17.2.
Risteilyt sisältävät kuljetuksen. hlö/B4)
To
10.2.
Pe 4.2.,
11.2., 25.2.
21.-23.2.,
28.2.
29 44 34
Tilaa tuliaiset menobussissa,
toimitamme ne paluupysäkillesi.
Bussi mukana Tallinnan satamassa!
Kiertoajelu Tallinnassa 7,-/hlö.
Parhaat laivat ja aikataulut!
Valitse 18 keskustahotellista
HOTELLIMATKAT TALLINNAAN!
1 yö hotellissa
su-to alk. Kerroin: 14,32
7 Ässät?Blues 3?3. Vihreä talo 10.2.
Muihin matkoihin kuljetukset Tervis 10.2.
26,-/hlö menopaluu.
Laine* 10.2.-24.2.
peri
Fra Mare* 10.2.
e
m
Em
sua!
Viimsi 10.2., 17.2.
usmak
toimit
aalien
v
Kalev 10.2.
a
u
t
Laa llisesti
Paradiis 17.2.
- edu
5pv, su-to
149 Fra Mare* 6.2.-20.2.
159 Viiking 6.2., 13.2.
164 Vihreä talo 6.2., 13.2.
164 Pirita* 6.2., 13.2.
169 Tervis 6.2., 13.2.
169 Paradiis 6.2., 13.2.
194 Viimsi 6.2., 13.2.
249 Kalev 6.2., 13.2.
189 Paradiis 20.2., 27.2.
8pv, su-su/to-to
159 Viiking 6.2.-13.2.
179 Laine* 6.2.-13.2.
189 Tervis 6.2.-27.2.
194 Pirita* 6.2.-13.2.
199 Viimsi 6.2.-13.2.
219 Paradiis 6.2.-13.2.
239 Grand Rose 6.2., 13.2.
259 Kalev 6.2.-24.4.
249 Fra Mare* 10.2., 13.2.
Salon Autosähkö
Örninkatu 8, 24100 Salo
Puh. Alustajana Liisa Lehtinen.
Tervetuloa!
MTK-Pertteli
Perinteiset makkarat ja maalaishyytelö
SALON TORILLA
TORSTAINA
KIVIKYLÄN KOTIPALVAAMO
Lappi (02) 826 0905
Rakenna autosi hintalaskurissa
www.mercedes-benz.?/pakettiautot
C02 alk. Jos et halua investoida auton
hankintaan, valintasi on huoltoleasing: autoilua yhdellä
kuukausimaksulla ilman huolia.
Tervetuloa tähtimerkin koeajolle kokemaan, mitä todellinen laatu tarkoittaa pakettiautojen maailmassa.
Vito-mallisto alkaen (sis. Tappara?TPS 2?2
2. Päivän Duo: 99, kerroin: 16,79.
8. Helsingistä
kuljetukset Salosta
torstaisin, perjantaisin.
Risteily + 1 yö Tallinnassa
su-ke alk. Kerroin: 21,36
4 Lukko?JYP 2?0. laukunkuljetuspalvelun.
03 45 800 (ma-pe klo 9-17)
SASENNU
PALVELU
Tekniikan Maailman testimenestyjät Salosta vain meiltä!
SALON AUTOTARVIKE
Kylpylämatka Pärnuun
Online-varaukset 24h
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO on läntisellä Uudellamaalla ja
Varsinais-Suomessa 10 kunnan alueella toimiva, kasvava alueosuuskauppa. lähtö, lv 2100 m: 1) Mac Duncan/Kari Venäläinen 19,4a (2,75),
2) Cold Hard Rock 19,4a (15,65).3)
Rapid Diamond 19,6a (5,59).4) Nora
Cruise 19,7a (3,7).poissa: 2. 7366388
Mercedeksen pakettiautot vakuuttavat niin tien päällä
kuin viivan alla. 23 %)
arvioitu autovero
kokonaishinta
??????????
PÄIVÄN PELIT
TULOSVETO
1 HJK?FC Honka 1?1. Tyyli perinteinen:
Miehet 35 v 5 km: 1) Pasi Saastamoinen 18.38.
Miehet 50 v 5 km: 1) Kari Raatikainen 19.01
Miehet 55 v 5 km: 1) Ari Järvinen
20.27
Miehet 60 v 5 km: 1) Risto Jokiniemi 20.04, 2) Raimo Ruokomäki
26.34
Miehet 65 v 5 km: 1) Urmas Apaja
21.50, 2) Tenho Hätönen 25.24.
Pojat 10 v 2,1 km: 1) Miika Korkiakoski 10.37, 2) Atte Saastamoinen
12.14.
Pojat 7 v 0,7 km: 1) Vilppu Räsänen 5.33, 2) Eetu Saastamoinen
9.09.
Pojat 5 v 0,7 km: 1) Hannes Räsänen 11.47.
Tytöt 12 v 2,1 km: 1) Emilia Toivanen 12.01
Tytöt 7 v 3,5 km: 1) Stiina Peltonen 33.52.
Tytöt 4 v 0,7 km: 1) Saima Peltonen 25.03.
KENO
Voittonumerot: 2, 10, 16, 19, 27, 30,
31, 34, 35, 39, 42, 43, 45, 47, 50, 52,
58, 60, 65, 69.
????????????????????????????
????????
?????????????
??????????????
. Tilaisuus on kaksikielinen.
Sitovat ilmoittautumiset viimeistään 8.2.2011 Sonja Ivarsille,
sonja.ivars@kimitoon.fi
puh. 02-7331 182
4pv, to-su
Viiking 10.2., 17.2.
www.ikaalistenmatkatoimisto.. lähtö, lv 2100 m: 1) Donato Careliano/Pertti Puikkonen 19,7 (23,17),
2) Julianna Forbes 19,0 (8,89).3)
Madde Palema 19,9 (3,22).4) If You
Dare 19,2 (41,93). 040 513 6941. KalPa, TPS . klo 12.00 mennessä.
Valitse itsellesi sopiva päivä
ja ilmoittaudu heti:
YYY UUQ TOR . 43 m² / 90 m² ym.
Katutaso, atk-verkot,
2 wc, ilmastointi / jäähdytys,
käyntiovet, pariovet,
näyteikkunaa, kaihtimet,
omat sähköistetyt
autopaikat.
Mercedes-Benz Vito ja Sprinter.
Ammattilaisen pakettiautot.
Kannattaa tutustua.
Lähemmin puh. V4-kerroin:
90,32.
6. 214 g/km, kok.paino 3000/3500 kg
klo 13.00 -18.00 Villa Landessa,
Engelsbyntie 8, 25700 KEMIÖ
Teemana: ?Yhteistyö ja verkostoituminen?
Tule kuuntelemaan eri asiantuntijoita, tapaamaan kollegoita ja
hankemaan inspiraatiota.
SALO
Joensuunkatu 15
Avoinna ma-pe 8-18, la 10-14
Leevi Laaksonen puh. (02) 731 3362
Avoinna ma-pe 8-17
Avoinna ma-pe 8-17, la 9-13
?????????????????
?????????????????
IKAALISTEN KYLPYLÄMATKAT VIROON
Viron parhaat kylpylät, laivana Tallink Star. 075 3030 1281,
Somero puh. Helppoutta ja huolettomuutta lisää koko maan kattava yli 50
korjaamon huoltoverkosto. Näyttö sop. 02 777 3917, 044 777 3920
Vapaa pääsy. Lukko.
LENTOPALLO
Miesten mestaruusliigan pistetilastot:
Pisteet: 1) Salvis Cielavs Etta
398, 2) Jussi Niemelä Piivolley 385,
3) Hermans Egleskalns Lakkapää
359, 4) Angel Pena MuurLe 353,
5) Ronald Jimenez Loimu 338, 6)
Ansis Medenis VaLePa 321, 7) Jimmy Hernandez Loimu 309, 8) Ismo
Moilanen Hurrikaani 308, 9) Ossi
Rumpunen Loimu 293, 10) Aivars
Petrusevics VaLePa 252.
Plus/miinus-tehotilasto: 1) Jussi Niemelä Piivolley 237, 2) Salvis
Cielavs Etta 197, 3) Ronald Jimenez
Loimu 174, 4) Jimmy Hernandez
Loimu 172, 5) Hermans Egleskalns
Lakkapää 168, 6) Eduard Venski VaLePa 146, 7) Ismo Moilanen Hurrikaani 141, 8) Ansis Medenis VaLePa
141, 9) Angel Pena MuurLe 132, 10)
Anssi Vesanen Isku-Volley 128.
Torjunnat: 1) Eduard Venski VaLePa 60, 2) Boris Bakalov Etta 58,
3) Tuukka Anttila Piivolley 54, 4)
Jukka Vehviläinen Hurrikaani 50,
5) Juha Mäkikokko Piivolley 49, 6)
Henri Tuomi Loimu 47, 7) Brett Dailey Lakkapää 45, 8) Fredy Cedeno
Hurrikaani 45, 9) Markus Peltonen
VaLePa 44, 10) Nerio Cedeno LiigaRiento 43.
Ässäsyötöt: 1) Atte Kyrölä MuurLe 26, 2) Henri Tuomi Loimu 25,
3) Tatu Säisä Sampo 23, 4) Ismo
Moilanen Hurrikaani 22, 5) Angel
Pena MuurLe 22, 6) Jari-Pekka
Lund Liiga-Riento 21, 7) Normunds
Veinbergs Lakkapää 21, 8) Jouni
Palokangas Piivolley 21, 9) Tuomas
Tihinen Isku-Volley 21, 10) Salvis
Cielavs Etta 20.
Vastaanottoprosentti: 1) Eerik Jago Piivolley 74,2, 2) Tommi Roininen
Isku-Volley 71,2, 3) Davor Brcic Sun
Volley 69,3, 4) Timo Tolvanen Sampo
67,9, 5) Dustin Watten Loimu 67,7,
6) Matti Ollikainen Isku-Volley 67,4,
7) Lauri Hakala Etta 67,3, 8) Olli
Huovinen Sampo 67,1, 9) Toms Smedins Etta 66,9, 10) Jesse Mäntylä
Piivolley 66,5.
Naisten mestaruusliigan pistetilastot:
Pisteet: 1) Virginie De Carne LP
Viesti 323, 2) Marina Skender HPK
323, 3) Tess Rogers LiigaEura 311,
4) Rebecca Saraceno LP Kangasala
264, 5) Missie Stidham Pislaploki
247, 6) Sarah Weiland Pieksämäki
216, 7) Queen Nzenwa HPK 209, 8)
Hanna-Mari Arminen LP Viesti 175,
9) Nikolina Alter Pislaploki 173, 10)
Essi-Sofia Koskinen LiigaEura 170.
Plus/miinus-tehotilasto: 1) Virginie De Carne LP Viesti 232, 2) Marina Skender HPK 201, 3) Queen
Nzenwa HPK 151, 4) Tess Rogers
LiigaEura 130, 5) Rebecca Saraceno
LP Kangasala 118, 6) Natalia Kan-
RAVIT
TEIVO
1. etusivun tapahtumat.
Voit ilmoittautua myös
puhelimitse:
Salo puh. HPK?Jokerit 1?2
Tulosyhdistelmä: 2?2, 2?0, 1?2
3 oikein kerroin: 15 626,58
2 oikein kerroin: 48,41
Tilava
Salo, Meriniitty
MAASTOHIIHTO
Salon Vilppaan III sarjahiihdot
Maalussa. 190 g/km, kok.paino 3050 kg
Kemiönsaaren kunta ja KÖLI-hanke järjestävät
27.600 ?
4.100,79 ?
31.700,79 ?
Sprinter-mallisto alkaen (sis. asti
kuljetukset Turusta
torstaisin.
39
49
37. alv. SSO toimii viidellä päätoimialalla päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, matkailu- ja ravitsemiskaupassa, rauta-, maatalous- ja
puutarhakaupassa sekä liikennemyymäläkaupassa ja autokaupassa.
Asiakasomistajia SSO:ssa 58 000, liikevaihto oli v. Puh 044 0105091
tai 044 0111054
Vastuualue on non-food tuoteryhmä.
Työ on kokoaikainen ja toistaiseksi voimassa oleva.
Odotamme:
- myyntihenkisyyttä
- työskentelytavoilta yhteistyökykyä ja joustavuutta
- ahkeruutta ja asiakaspalveluhenkisyyttä
Tarjoamme:
- mielenkiintoisen ja haastavan työn menestyvässä tiimissä
- SSO:n ja koko S-ryhmän kattavat henkilöstöedut ja
kehittymismahdollisuudet
Sähköiset hakemukset 9.2.2011 mennessä
^^^ ZZV Ä työpaikat /avoimet työpaikat.
Lisätietoja Heikki Keskinen 044 7705 516.
Estonia kylpylään 3.-9.4.2011, 378,reittiä Taalintehdas - Kemiö - Sauvo - Piikkiö - Turku - Paimio - Salo
- Perniö. 3995,ilma/ilma alk. Kerroin: 17,09
yksiö
?????????
TAITOLUISTELU
Turku, junioreiden aluemestaruuskilpailut:
1) Erika Koivisto, SalPa 55,55, 2)
Silja Karjalainen, SalPa, 52,83, 4)
Ida Vänttinen, SalPa 51,06.
MONIVETO
Moniveto 4
Jääkiekko
1. lähtö, V4-1, lv 2100 m: 1) Grimaldi/Jari Kinnunen 17,3a (6,21),
2) Zoogina 17,3a (1,76).3) Global Ladylove 17,6a (8,52).4) Trinity Kemp
18,1a (21,51). Helsingistä 15.2. Silja Collin, puh. V4-kerroin: 148,31.
7. Tappara, SaiPa
. helmikuuta 2011
TULOSPÖRSSI
Jääkiekko
SM-LIIGA
Ässät?Blues 3?4 (2?0, 1?2, 0?1, 0?0, 0?1)
Tappara?TPS 2?3 (1?1, 0?1, 1?0, 0?0, 0?1)
Pelicans?Kärpät 1?3 (0?0, 1?1, 0?2)
Lukko?JYP
2?0 (0?0, 2?0, 0?0)
HPK?Jokerit
1?2 (0?0, 0?2, 1?0)
HIFK?SaiPa
4?1 (2?1, 0?0, 2?0)
JYP
47 33 1 3 10 151?75 104
Ässät
48 23 10 6 9 136?109 95
HIFK 47 23 5 11 8 150?109 90
HPK
48 22 3 7 16 129?125 79
Lukko 48 21 5 3 19 142?129 76
Jokerit 47 19 6 7 15 128?116 76
KalPa 48 18 9 1 20 118?116 73
Blues
47 18 6 6 17 116?111 72
Ilves
47 16 7 3 21 129?151 65
Tappara 48 16 4 6 22 120?139 62
Kärpät 47 16 5 4 22 113?133 62
SaiPa 48 13 3 7 25 107?147 52
Pelicans 47 13 1 4 29 102?139 45
TPS
47 9 7 4 27 108?150 45
Seuraavat ottelut: 2.2. Vast. Toto (39-6): 2,75 1,43-2,37-1,68 19,40.
9. lähtö, V4-3 DUO-1, lv 2100
m: 1) Mr Journey/Esa Holopainen 17,6a (2,43), 2) Wind Of West
17,9a (10,08).3) Vertical Limit 17,9a
(2,75).4) Little Cone 17,9a (13,57).
poissa: 5, 8
P. 731 6920 www.salonfysioterapia.fi Hämeentie 14, Salo
www.hierontakeidassacrum.com
Hierontapiste Hyväolo
Gynekologit
Salon Vanha Apteekki
Vilhonk. P. 044 216 2016, www.endogyne.fi
Hornink 7
050 917 2914
Liikevirta
koulutettu hieroja, urheiluhieroja
Ilkka Virtanen
020 789 0860, www.liikevirta.fi
Koulutettu urheiluhieroja
Jonna Hellberg-Pitkänen
wwww.hierontahoitolatuokio.fi
p. 731 1345
Hierontakeidas Sacrum
Koulutettu hieroja
Rummunlyöjänk. 02 721 3360
Lääkäriasema
Salon Lääkintälaboratorio Oy
Rummunlyöjänk. krs. 7 A, 3. 7, p. krs
p. 040 504 3643
Turuntie 26, p. parillisen viikon keskiviikko
Sinunkin yrityksesi palvelut kuluttaja löytää helposti SSS-palveluhakemistosta. 736 2020
Kotihoitoa
Kotihoito Kodinonni
Kotipalvelua, kotisairaanhoitoa ja
omaishoitajan lomitusta.
P. 727 6550
hieronta. 02-721 3360, 044 721 3360
Seniorineuvola
SALVAN seniorineuvola
terveydenhuollon palveluita ikäihmisille Palvelukeskus Ilolansalossa. 7 A, 3. 0400 618 405
Fysioterapeutti Ella Höyhtyä
Ateriapalvelut
Soita puh. krs, p. 733 7737
palvelu-numero 0300 20200
(0,4 e / min + pvm/mpm)
Asumispalvelut
Palvelukeskus Ilolansalossa
palveluasumista ja tehostettua
palveluasumista vanhuksille ja
vammaisille.
Lisätietoja p. 8-16. ark. 7, 2. 777 6480
ma-pe 9-16.30, to 9-17
Kuninkaantien Eläinklinikka
Halikko, p. 0400 509 513 www.uniqbody.fi
Ajan Terapia Rummunlyöjänk. 733 5545
Taina Niemi
Asemak. Peltonen
Puutarhak. 14B
Ajalin-Laapotti Hillevi
P. 02-737 1502 Ark. 733 2113
Jalkahoitolat
Jalkaterapiakeskus
Naviculare Pirkko Vuorinen
Raatihuoneenk. helmikuuta 2011
Alojensa ammattilaiset esittäytyvät
17
Terveyden, kauneuden ja muodin
ammattilaiset Salkkarissa
joka toinen keskiviikko.
Ilmoituksen hinta vain 3,00 euroa
+ alv / rivi / ilm.kerta.
Julkaisukertoja vähintään neljä.
Terveys, kauneus ja muoti
Apteekit
Halikon Apteekki
Eläinlääkärit
Eläinlääkäri Jerina Wallius.
Prismant. 02-721 3355
John Sjöblom Halikon Vanha Turunt. Rask
Rannantie 82, Muurla.
P. Soita ja lisää tietosi palveluhakemistoon p. 730 0511
www.omt-fysiosyke.fi
Salon Fysioterapia Oy
Hierojat
A. 041 502 4624
Ateriapalvelu vanhuksille
Kauneushoitolat
Bettina Allos ja Outi Pietilä
Romsilant 424, Pertteli
Helsingint. 736 2133
Lyhytaikaishoitoa
Kotihoito Merivire
Tmi P. 050 587 0979, 02 734 9894
Länsiranta 8, Salo, p. 739 1519, 0440 663 413
OMT-Fysiosyke
Turunt. 7312300
av. P. 14, Salo. 7 A, 3. 733 2761
Lyhytaikaishoitoa vanhukselle
Ilolansalon Kammarissa
Optikkoliikkeet
salolaisille vanhuksille ja vammaisille tilauksesta. Puh. 040 701 9414.
Katso: www.salonseudunpalvelut.fi
Asiakaslähtöistä hoivaa ja hoitoa.
Kotiintuotettuna palveluna.
Palvelusetelituottaja.
P. 77 021 / ilmoitukset.
B.
V
I
R
T
A
N
E
N
V
I
I
V
I
J
A
W
A
G
N
E
R
I
P
A
N
A
V
A
L
T
A
F
I
N
G
E
R
P
O
R
I
R
E
T
U
T
E
I
N
I
L
E
E
N
A
L
A
S
S
I
J
A
L
E
E
V
I
J
E
R
E. 722 1221
www.kuninkaantienelainklinikka.fi
Salon Eläinlääkärikeskus
Hornink. ma-pe 8-20, la 8-18, su 12-16
Kiskon fysikaalinen hoitolaitos
Tuula-Anneli Penttilä
Yliopistonkatu 11 a B 31, Turku.
P. 02 721 3350,
044 721 3350
Tammilehdon palvelukeskus
palveluasumista sekä tehostettua
palveluasumista vanhuksille.
Lisätietoja puh. 727 2800
(esim. 7311250, 050 3250683
Salon Silmälasikeskus Synsam
Turunt. 11 A 10, 4.krs, p. 733 7772, 0400 749 642
Avain Fysio
Timo Hirvonen, Tyrynt. 8 Plaza. Lisätiedot ja varaukset
p. 7 A, 3. Tervetuloa!
SALVAn kotihoito, kotipalvelua,
kotisairaanhoitoa sekä omaishoitajan lomitusta myös ilta-aikaan
Länsirannan
Hammaslääkärit
Fysioterapeutti Jari Pelli
Hornink. 777 6400
Av. 02 727 8302
myös koekäyttöön!
Salva ry:ltä. 731 9631 PlusTerveys - HymyDent
Vilhonk. 733 7868 Hammas-Syke Plaza 3. Salo.
P. 733 2211
Fysioterapiaa ja kuntoutusta
ikäihmisille
Palvelukeskus Ilolansalosta,
myös kotona annettuna.
Lisätietoja ja tilaukset
P. 77 021 / ilmoitukset.
terveys- ja kauneudenhoito-palvelut:
. Urheiluhieroja Toni Aaltonen
3 A, ajantil. 02-721 3352
Vanhustentalot
Vanhustentalo Hopealehto
Viihtyisiä vuokra-asuntoja
vanhuksille Halikossa.
Tiedustelut puh. 1, 3.krs. 733 3677
Ajanvaraus ma-pe klo 8-19
Nettiajanvaraus www.selk.fi
Erik.hammastekniikot
Yliopiston Apteekki
Vilhonk. parittoman viikon keskiviikko
Kriisiapua
Kriisikeskus Etappi
Rummunlyöjänkatu 7B.
Yht.otot ma-pe klo 10-15.
Tukea aikuisille ja nuorille
erilaisiin elämän kriisitilanteisiin.
p. 02-721 3356, 044-721 3358
Sari Vihervuori
Helsingint. p. 0400 583 779
p. krs.,
Saija Niinivaara p. 02 7278 301
Palveluhakemistojen
aikataulu:
Asemakatu 7, Tanglen/Priman
yhteydessä.
P. vaihde 727 4100
Tammilehdon päivähoito
Kymmenen vuoden kokemuksella
päivähoitoa vanhuksille.
Lisätietoja puh. P. P. 3, p. Anneli Kivijärvi-Lehti
Mäyränk. 8 Hermorata-, klassinen ja int.pääp. krs, p. 5as.2,
Hammaslääkärit
Pertteli, p. 4, p. Salo, p. 731 4959
Hoitola-Kemikalio Aleksiina Ky
Halikko. 02 727 8301
Lääkärintie 4, Kisko
Ajanvar. 8, p. p. (02) 727 4100
www.sallab.fi
Päivähoito
Laadukasta ja yksilöllistä
päivähoitoa
Lääkärit
vanhuksille Ilolansalo Päiväkammari.
Lisätiedot p. 045 319 8311, www.marisolas.fi
Fysioterapiaa
Tero Sirkiä Helsingintie 7, Salo
P. 8.30-18.00, la 8.30-14.00
www.kuninkaantienapteekki.fi
Kuusjoen Apteekki
p. omaishoidettavalle tai
sairaalasta kotiutuvalle)
Lisätiedot ja varaukset
P. 044 542 7800 tai 02-733 3424/
osaamiskeskus avoinna TORSTAISIN
klo 15-18, Torikatu 3, Salo. kosm. 14, Salo. Lisätietoja ja tilaukset,
ma-pe p. 02-721 3355, 721 3353
Dipl. 0400 828 576
Kuninkaantien Apteekki
Länsiranta 8, 24100 Salo,
p. 2, Halikko.p. 0400 616 551
Fysioterapeutti Airi Nummi
Palvelukeskus Ilolansalossa.
Myös kotiintoimitettuna.
Lisätietoja ja tilaukset,
ma-pe p. Avoinna joka päivä Erikoishammasteknikko
Marko Rosendahl
8.00-21.00.- Valtakunnallinen
Helsingint. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 2. 11?13, 2. 3, Salo.
P. 4, katutaso, p. 02-721 3352
Turvapuhelimet
Lääkäriasemat
Turvapuhelinvuokrausta
vanhuksille ja vammaisille
Lääkäriasema
Salon Lääkintälaboratorio Oy
Rummunlyöjänk. 7273 700 www.ssmts.fi
muut palvelut:
. 044 359 2050
Koulutettu hieroja-urheiluhieroja
Mari Solas Salon uimahalli
P. krs, p. krs, Vilhonk