Painajaiset
voivat olla hyvin kokonaisvaltaisia ja vahvoja kokemuksia. Saat paperilehden lisäksi myös digilehden.
Voit antaa 1 kk lehdet (paperi tai digi) veloituksetta lahjaksi henkilölle,
jolle Salkkari ei vielä ole tuttu. Edulliset rahoitustarjoukset
facebook.com/Keittiojatti
MYLLYOJANKATU 14, SALO . . Keittiöt rungot koottuina
. Toistuvat painajaiset ovat harvinaisia kaikissa ikäryhmissä,
mutta eniten niitä näkevät
vaihdevuosi-ikäiset naiset ja
eläkeikäiset miehet ja naiset.
??Tiedetään, että naiset
yleensä muistavat paremmin uniaan ja ovat niistä
enemmän kiinnostuneita. Ilmainen keittiöiden mittaus- ja suunnittelupalvelu
. Testosteronitason
lasku iän myötä selittäisi
sen, miksi painajaiset yleistyvät miehen vanhetessa.
Tutkimuksessa huomattiin,
että monet sotaveteraanit
näkivät vielä 30?40 vuoden
kuluttua sodasta jatkuvasti
painajaisia.
??Valitettavasti meidän sotaveteraanejamme ei voi enää
auttaa. Kestotilaajille keskeytysaika
hyvitetään jatkamalla lehden tilausjaksoa vastaavalla ajalla.
Kesällä voit tilata Salon Seudun Sanomien rinnakkaistilauksen
toiseen asuntoosi tai mökillesi muita edullisemmin.
Pääset kestotilaajille suunnattuihin tapahtumiin ilmaiseksi tai muita edullisemmin.
* Edun voi antaa samalle henkilölle vain kerran vuodessa.
Nämä edut VAIN kestotilaajallemme!
Kestotilaajan kuukauden etu vain tällä kupongilla:
Puutarharyhmä kahdelle
Teräsrunkoinen polyrottinkiryhmä
terassille tai parvekkeelle.
Pöytä: 46 X 40 cm, 5 mm
karkaistulla lasilla.
Tuolit: 70 X 86 X 68cm.
Istuinpehmusteet.
199,(490,-)
VAPAA-AJAN ERIKOISLIIKE
I OISLI
Nimi*
Osoite*
Puhelinnumero
Sähköposti
*) pakollinen tieto / Kuponki voimassa 31.7. Pomo antaa potkut. Säpsähdys.
Painajaiseen herääminen
on tuttua lähes jokaiselle.
Terveyden ja hyvinvoinnin
laitoksen THL:n ja Turun
yliopiston tuoreen tutkimuksen mukaan puolet suomalaisista näkee painajaisia
ainakin silloin tällöin.
THL:n ja Turun yliopiston psykologian tutkija Nils
Sandman kertoo, että satunnaisista painajaisista ei
tarvitse kantaa huolta, ei
vaikka sama painajainen
toistuisikin silloin tällöin.
Jatkuva painajaisten näkeminen kuitenkin haittaa elämää.
??Painajaisista on haittaa,
jos niistä kärsii. Tieteellisesti ei voida
sanoa, että tämä liittyy lamaan, mutta yksi mahdollinen selitys se on.
Naiset näkevät enemmän painajaisia kuin miehet.
Hyvän unen resepti
?Hyvää unta ei voi millään taata. (02) 4341 800 . Todella nopeat toimitukset
. Keittiöt myös asennettuina
. Etenkin traumaattisesta kokemuksesta johtuvia posttraumaattisia painajaisia voidaan hoitaa terapialla.
Lähteet: THL:n ja Turun yliopiston tutkija Nils Sandman ja THL:n tutkimusprofessori Timo Partonen
Naiset näkevät enemmän
painajaisia kuin miehet. Ihminen voi olla
tolaltaan pitkään ja välttää
nukkumaan menoa ja olla
ahdistunut.
Naisten unet
levottomampia
Painajaiset vaikuttavat lisääntyvän yleisen pahoinvoinnin kasvaessa.
??Tutkimuksen tuloksista
nähdään, että satunnaisten painajaisten näkemisessä huippuvuodet olivat
1992?1997. PUH. Se ei tarkoita, että heti olisi sairas.
THL:n ja Turun yliopiston
tutkimus perustuu THL:n
kyselytutkimusaineistoon.
Kyselyt toteutettiin vuosina
1972?2007, ja niihin vastasi
70?000 suomalaista.. Määrä laskeutuu 2000-luvun vaihteessa
ja lähtee taas uudelleen nousuun. Jatkuva univaje voi
nostaa verenpainetta ja painoa sekä altistaa aikuisiän
diabetekselle, kertoo THL:n
tutkimusprofessori Timo
Partonen.
??Siitä kannattaa jo huolestua, jos yöunen jälkeen ei
tunne oloaan virkistyneeksi
ja väsymys jatkuu päivällä.
Syitä huonoon nukkumiseen
täytyy etsiä, jos sama toistuu monena yönä viikossa
usean viikon ajan.
Partonen muistuttaa, että elämäntilanne heijastuu
unen laatuun.
??Uni häiriintyy herkästi,
jos on mieltä painavia asioita mielessä. | KESTOTILAUKSENA 0,73 ?/päivä
SALON SEUDUN SANOMAT
Jo 500?:n
ostoksella!
Italian matka
kaupan päälle!
Jo 500?:n ostoksella tarjoamme Sinulle vain muutamalla kympillä upean
neljän päivän loman romanttisessa Venetsiassa tai tunnelmien Toscanassa...
Lue lisää verkkosivuiltamme: www.keittiojatti.?/matkajytky
Kuvan WC-kalusteiden
rungot valmiiksi koottuina!
ERÄ!
A
J
A
A
L
I
T
O
T
S
E
K
N
A
H
T
A
T
S
I
U
M
I
S
U
T
E
Ä
Ä
T
N
HYÖDY
VAKUUTUSYHTIÖN
SUOSITTELEMA
Kiiltävän valkoinen
KYLPPÄRIRYHMÄ
PEILIKAAPPI 600x640x183
KOMERO 300x1810x317
ALLAS ja KAAPPI 500x680x390
ALLAS ja KAAPPI 600x680x390
64?
110?
189?
192?
Vakiona vedenkestävät
kalustesokkelit.
Mattavalkoinen vakiona ilman
lisäveloitusta!
VIIDEN TÄHDEN PALVELUMME:
. HEINÄKUUTA 2013 | VIIKKO 27 | N:O 178 | www.sss.fi | IRTONUMERO 2,10 . Joku ajaa takaa, ja
edessä on pudotus. AVOINNA 9-17, LA sulj. Iän
myötä ero pienenee. Seuraavat keinot kuitenkin saattavat
auttaa.
?Vältä liikaa alkoholinkäyttöä, kahvia ja tupakointia.
?Liiku ainakin 2?3 kertaa viikossa 45?60 minuuttia siten, että syke nousee. Silloin nukkuu
huonommin, jos on taloudellinen ahdinko tai muu mieltä rasittamassa. Etu jopa 31 ?. asti Puutarhatukku Salo.
Joka toinen näkee painajaisia ainakin toisinaan.
Lehtikuva/Antti Aimo-Koivisto
STT | ANNA LEPPÄVUORI
Olet aina automaattisesti mukana kaikissa arvonnoissamme.
Soita Tilaajapalvelu 02 770 2626
Pahoina aikoina
nähdään pahoja unia
Myllyojankatu 20, Salo,
ma-pe 9-17, la 10-14,
puh. *
Voit halutessasi muuttaa tilauksesi laskutusjakson pituutta.
Voit keskeyttää lehtesi jakelun milloin haluat. Palaa takaisin, kun tunnet itsesi taas väsyneeksi.
?Kysy apua terveydenhuollosta, jos painajaiset tai muut uniongelmat
haittaavat elämää. WWW.KEITTIÖJÄTTI.FI
Hyvä päivä alkaa
sanomalehdellä.
Ilmoituksia ilmaiseksi ja alennettuun hintaan.
Kaksi Viikkomarkkina-ilmoitusta veloituksetta vuosittain.
Ilmoituksia nettitorille veloituksetta ilman määrärajoitusta, kun
tarjottavan/tarjottavien tuotteiden yhteishinta/ilmoitus ei ylitä 40 euroa.
Sandaalit
ja Crocsit
-20%
Onnen hetket -ilmoitus puoleen hintaan kerran vuodessa.
Soita henkilöasiakkaiden ilmoittajapalvelu 02 770 2610
Tilausetuja itselle ja ystävälle.
SSS Plus -tilaus vain 3 ?/kk. *
Voit tehdä lahjatilauksen edulliseen hintaan määräaikaistilauksena. Ei
ole mahdotonta, että naiset
vain raportoivat enemmän
unistaan. Tämä on kansainvälinen muistutus siitä, että
pahoinvointia voi olla vielä
vuosikymmeniä myöhemmin,
jos siihen ei puututa.
Huono uni
on terveysriski
Toistuva painajaisiin herääminen voi johtaa univajeeseen. KESKIVIIKKONA 3. Vältä rasittavaa liikuntaa 3?4 tuntia ennen nukkumaanmenoa.
?Jos heräät kesken painajaisen etkä saa unta, nouse sängystä ja tee jotain rauhoittavaa. Toinen fakta on,
että naisilla on enemmän
unettomuutta ja masennusta, ja painajaiset usein liittyvät niihin.
Sandmanin mukaan on
mahdollista, että mieshormoni testosteroni suojaa painajaisilta. 040 577 7102,
www.puutarhatukku.fi
Juna menee silmien edestä
eikä tärkeään tapaamiseen
ehdi
Ovatko Sirkkulan yläkouluikäiset muka invalideja, kun
eivät mielestäsi voisi bussilla Perniöön matkustaa?
Suursalon laitamilta lähtee
koululaisia kauemmaskin
yläkouluun, huonommin
kulkuyhteyksin, ilman
katuvaloja tai pyöräteitä!
Turvallista koulumatkaa
pieleen. Hoitajat tekevät sen
minkä pystyvät. Muistisairasta ei saa jättakana. Paikalla viihtyi. Petopelko on vääristy- lei hoidon laatu ole riittävä.
nyt. Ostovoiman alueellinen heikentyminen puree.
Kyseessä ei kuitenkaan ole
pelkkä seudullinen ilmiö, sillä rautakaupan meno on hiipunut valtakunnallisestikin.
mukaan huhtikuussa koko
maassa lähes viidenneksen
vuoden takaiseen nähden.
Tämäkin kielii rakentamisen
ongelmista.
Salossa taantuma on näkynyt niin, että tammi-huhtikuussa täällä myönnettiin
ennätyksellisen vähän uusia
rakennuslupia. Joka vuosi budjetti ylitetty. Olen Juuson kanssa samaa mieltä, meillä on todella edustava presidenttin. Toinen ABC:n kohdalle ja
toinen lähempänä kirkonkylän keskustaa olevaan liittymään. Pettynyt sirkkulalainen.
hittymistä, toisilla ei yksin- Kyllä Sirkkulasta on paljon
kertaisesti ole rahaa. Toimitus valikoi, käsittelee,
otsikoi ja tarvittaessa lyhentää julkaistavat
tekstit. Parhaan kevätsesontointien käynnistämiseen kaivattaisiin valtion
gin aikana toukokuussa kotimainen myynti laski
ASUINRAKENNUKSIIN myönnettyjen lutäsmäelvytystä, sillä rakentamisen hyvät heijasperäti kymmenisen prosenttia viime vuodesta.
pakuutioiden määrä laski Tilastokeskuksen
tusvaikutukset ovat laajat.
MUUT LEHDET
LEHTO
n. Trafin luvalla, poliisi vastaa.
Taksin kesänastat olivat luvallista testaamista
Salon Seudun Sanomien tekstaripalstalla
(SSS 27.6.) on ihmetelty Turussa liikenteessä olevien taksien nastarenkailla ajoa.
Kyllä näillä takseilla, jotka ajavat tähän
aikaan nastarenkailla, on nastarenkaiden käyttöön virallinen lupa. Vähän
lisää omaa vastuuta jokaiselle. Salo
nousuun
n. Anonyymisti näin. Milla
odota jätevesilaitteiden ke- n. Kyse on kuitenkin täysin arkipäiväisestä ja kunniallisesta asiasta: selviytymisestä, toimeentulemisesta ja itsensä elättämisestä.
Yksilöllistyminen vie persoonan askelta pidemmälle: minä en ole vain ihminen,
henkilö, luonnonkappale. Jumissa
RAUTAKAUPAN alamäki
olleen luototuksen käynnison jouduttu panemaan mertyminen voi merkitä rauta- ja
Rakentamisen hiljentyminen syö kotimaista rautakauppaa. Suojateiden lisääminen myös poistaisi häiritsevän pihan läpi kulkemisen
Haarlantie 19:n kohdalla.
Taro Turtiainen
Perniö
antiperspirantit, jos haiset
jo kävellessä, tai sitten et
peseydy. Kierrosten
tippuminen on välittynyt
paikalliseen rautakauppaan,
vaikka korjausrakentaminen
jollakin tasolla rullaakin.
TOIVOA tilanteeseen tuo
paikallisten pankkien viesti, jonka mukaan asuntolainojen kysyntä olisi viime
aikoina virinnyt Salossa uudelleen (SSS 26.6.). Kumma juttu, että kännykkään huutavat ovat aina naisia, ja poikkeuksetta
blondeja. Miksi
framille nostetun toimittajan ajatukset olisivat yhtään sen merkityksellisempiä kuin
naapurin Eila-mummon?
Brändäyksessä kyse ei ole niinkään asioiden merkityksellisyydestä, vaan siitä, miten
tylsistäkin asioista tehdään kiinnostavia ja
rahanarvoisia.
Äärimmäisesti yksinkertaistaen voisi todeta, että jokaisella meistä on oma brändi . Suurin ja vaarallisin Realisti
peto istuu ohjauspyörän n. Hieno tanssilava Särki- hän äijät tällaisia lue. Suurista toiveista ja yrityksen johdon
lennokkaista puheista huolimatta yhtiö ei ole pystynyt kirjaamaan kännyköissä viime aikoina juuri muuta kuin markkinaosuuksien menetyksiä ja tappioita.
Kaleva
n. Mikä on yhtiön ydinliiketoimintaa, puhelinten vai verkkolaitteiden valmistus?
rit
a
Tekst
Savon Sanomat
040 7711 777
n. Minä teen töitä, ja
minullekin tulee hiki, silti
en ?tuoksahda?. Tosin se valtuutettu luki kirjoitukon luvallista, onnettomuu- sen. On aika pelottavan näköistä, kun lastenrattaiden kanssa
puikkelehditaan vilkkaan liikenteen keskellä. Liiketoiminnan kasvu tapahtuu lähivuosina 4G-verkkojen avulla ja niiden vanavedessä. Uudet verkot kasvattavat myös laitekysyntää.
Toimittaja
JONNA
VÄLIKANGAS
Toimittaja
HANNA
KÄRPPÄ
jonna.valikangas@sss.fi
hanna.karppa@sss.fi
Minä olen tuote
K
un tavaraa on maailma
pullollaan, ihmiset alkavat
myydä itseään, näkökulmiaan ja persoonaansa.
Tämä kuulostaa suunnilleen siltä, että menisi myymään itseään
kadulle kuin halpaa makkaraa. Kriitikkojen mielestä Nokian strategia sumentuu kaupan
myötä entisestään. Alkavat nämä Salon tuppukäpykylän säästötoimet
mennä vähän liian pitkälle,
pääkirjasto parhaimpaan
aikaan toista kuukautta
suljettuna. Kyllä on päätä ruvennut huimaamaan. Samalla tapaa nekin
rahat olisi tuhlattu. Tanssiin hurahtaneet
n. Somero, Paimio ja Loimaa pitäisi saada liitettyä
Saloon velkataakkaamme
pienentämään. Seuraukset näjen otteesta auton takaa suo- kyvät jo
raan ajoradalle Vilhonkadul- n. Työnantaja on myös
asiakas, joka tilaa ja ostaa työntekijöiltä
tietynlaisia kategorisoituja asioita: ravintolan omistaja tilaa kokilta intialaisia ruokaannoksia, naistenlehden päätoimittaja toimittajalta kauneusartikkeleita.
Minä näytän tältä, koska se on osa brändiäni. Kirjoita mieluummin nimelläsi. Tähän
brändiin kuuluivat mustat poolopaidat,
vanhanaikaiset silmälasit, risuparta, tiukka
katse ja iso ego. heinäkuuta 2013
Perustettu 1919
Mielipide
Päätoimittaja VILLE POHJONEN
Toimituspäällikkö JARMO LEHTO
Kirjoita lyhyesti. Luvataan
niiden kunnanisille 10 vuoden irtisanomissuoja. Brändääminen näkyy kaikkialla: vaateteollisuudessa, ruokaketjuissa ja silmiinpistävimmin viihdeteollisuudessa sekä mediassa.
Sama kehityssuunta hivuttautuu vähitellen Suomenkin lehdistöön, kun toimittajille annetaan niin uutisten kuin kolumnien
yhteydessä kasvot. siis oma, kaupallistettu persoonansa.
Sinulla, minulla, meillä kaikilla. Toimitus
tarvitsee tietoonsa myös nimimerkillä kirjoittavan nimen ja yhteystiedot.
Sähköpostiosoite: mielipide@sss.fi
Postiosoite: SSS/Mielipide, PL 117, 24101 Salo
PÄÄKIRJOITUS
Mielipidesivun tuottaja: Risto Knuuttila,
(02)7702 340
Kommentoi
verkossa
KOLUMNI
3.7.2013
Näytän tältä, koska se on
osa brändiäni.
Epävarmuus pehmitti rautakaupankin
SSS-arkisto/Marko Mattila
Suur-Seudun Osuuskaupan
suunnitelma yt-neuvotteluiden aloittamisesta rautakaupassaan on huolestuttava
merkki Salon alueen taloustilanteesta (SSS 2.7.). Koska Salossa aletaan salossa, uusi kaunis lava, tovat vain vitsejä torilla.
säästää suurimmasta ku- hyvää tanssimusiikkia, Tämän kirjoitin miehenä. Siihen kuuluvat esimerkiksi mukaammattimaiset pöllölasit, vastapainonaan
empaattisen höpsö blondi-look sekä toivon
mukaan siistit ja asialliset vaatteet.
Steve Jobs oli brändi itsessään. Liittymiin
olisi saatava pikimmiten kärkikolmiot
ja kielletyn ajosuunnan merkit. Ei mitään järkeä
taaskaan
n. Television roskaohjelmat
lisäävät väkivaltaa, koska
heikot yksilöt ottavat niistä mallia. Jospa heitä ei
huomata muuten, ja siksi
kiljuvat puhelimeen. Mistä lyhyempi matka Perniöön,
rahat, kun lainaakaan ei kuin Perniöstä Raaseporiin
saa. Kaikki eivät pelkästään pari. Hieno tapahtuma, upeita hevosia, jännitystä ja nähtävää koko
perheelle. Epävarmuus on johtanut rakentamisen hiljentymiseen, mikä syö rakennusalan lisäksi
kaupan työllisyyttä.
Yt-neuvottelut eivät ole
olleet osuuskaupan arkea,
joten poikkeuksellisesta tilanteesta on kysymys. Maanantainen uutinen merkitsee sitä, että Nokiassa painoa siirretään toimialalle, jota se pystyy viemään eteenpäin
terveeltä pohjalta. 2
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 3. Ärtynyt naapuri
Perniöläinen
n. Jobs ei ollut vain osa Applea, hän oli Apple.
Ajatusleikki herättää myös kysymyksen:
onko Stephen Elop onnistunut olemaan
merkittävä osa Nokiaa?
nn
Brändääminen on kiinnostavaa Salonkin
tulevien vuosien hyvinvoinnin kannalta:
kuka tästä joukosta myy itsensä parhaiten
ja nousee taloudellisen ahdingon yläpuolelle. Salo konkurssissa, mut-
ta torilla esiintyy Suomen
kallein laulaja.Lopettakaa
jo iltatorin ilmaiskonsertit!
Ei varaa ilmaiseen
n. Liittymät ovat ilman
minkäänlaista liikenteen ohjausta, eikä
vaaratilanteilta ole vältytty. Se ei
heikennä Nokian mahdollisuuksia, vaan voi pikemmin vahvistaa niitä. Nokia Siemens Networksin siirtyminen kokonaan
Nokian omistukseen toi pitkästä aikaa positiivista virettä
Suomen tieto- ja viestintäteknologian (ict) näkymiin.
Keskisuomalainen
n. Kiire kiire muutama, he naisia. Kern. Kuka on sellainen tuote, jolla on jotakin
uutta tarjottavaa ja kykyä myös myydä se?
Yhdysvalloissa itsensä brändääminen on
ollut itsestäänselvyys jo vuosikausia, sillä
jokainen on oman onnensa seppä. Näissä takseissa, joissa on nastarenkaat kesäaikana, on ajoneuvossa
asiaan liittyvä virallinen Trafin myöntämä lupa.
Nastarengaskokeilussa on ollut kaiken
kaikkiaan kymmenkunta taksia, mutta
tällä hetkellä kokeilussa on mukana enää
muutama. Ensi vuotta odotellen
n. dattamaan omat jätökseni.
Ikionnellinen äiti
Mikähän on taas mennyt
n. Tasaarvoisina ne aivan varmasti aiheuttavat
kolareita tulevaisuudessa.
Omituiselta ratkaisulta näyttää myös
kaupan ja viereisen asuintalon yhteinen
liittymä. Hautausmaalla kaipasin
haravaa, joten vein autossa
kotoa haravan. Miten pitkälle oma
brändini venyy tulevan työnantajani vaatimusten puitteissa?
Työnantaja ei ole enää ainoastaan ylhäältä holhoava johtaja. Kärsijöinä vanhukset. Köyhä
tai Perttelistä Somerolle.
n. Kyseessä ei siis ole poliisin
valvomattomuus tai että poliisit ajaisivat
taksia sivutyönään.
Simo Savioja
ylikonstaapeli
Varsinais-Suomen poliisilaitos
liikenneturvallisuus
Liikenne tökkii
Osuuskauppa valtaa markkinapaikkoja,
ja viimeisin SSO:n monumentti avattiin
Perniöön.
Muutaman päivän olen seurannut kaupan pihaan menevää ja sieltä tulevaa
liikennettä. Veikkaan, että vain
den nimikkeellä. Minä olen tuote.
nn
Kerron työhakemuksessa ominaisuuksistani, pääosin hyvistä, sillä kyseessä on tuotteen markkinointiprosessi. Kuluttajat raotden lisäksi kaupantekoon vaikuttaa parhaillaan
Kesäkuussa julkistettujen lukujen mukaan
tavat kukkaroitaan tavallista varovaisemmin,
kuntien ahdinko, joka näkyy erityisen selvänä
keskolainen rautakauppa supistui tammi-toukoSalossa. Yhteiskunnan
pitäisi kieltää väkivaltaohjelmat ennen kuin on liian
n. Jos veroa olisi nostettu
2008, ei mitään olisi säästössä. Tämä asia
liittyy nastojen valmistukseen liittyviin
testeihin. Kysymys
kuuluukin: mitä aiot tehdä oman brändisi
valjastamiseksi?
Kauppalehti
n. Parempi muuttaa pois
terveystoimesta. Kuskin nopea jarrutus tonttini vieressä on peltoa,
pelasti ja säikähdyksellä on- johon maajussi levittää
neksi selvittiin. Joissakin töissä tärkeintä on ulkoinen olemus, toisissa puolestaan
sisäinen substanssi. Parkkialue on ahdas, ja liikenne suorastaan kaoottista.
Kaupan pihaan pääsee kahdesta liittymästä sisään ja ulos. Sen tappamia ih- tää yksin ja eristäytymään.
misiä on moninkertaisesti Olisi kiva tietää, moniko
verrattuna suteen. Siinä hätähousuille sattuu pian
vahinko, kun talon pihasta tuleva kääntyy oikealle ja kaupan pihasta tuleva
kääntyy vasemmalle.
Myös kaupan parkkialueelle tulisi saada ajosuuntamaalaukset tiehen. Iso kiitos Salon ratsastusseuralle. Tässä on kuvallinen todiste siitä, että minä olen olemassa.
Suomalainen lukija tuhahtaa ja kääntää
sivua. Mikä tuokin on olevinaan. Minä joudun suokerralla olemme viisaampia. Vali vali. Ylemmältä taholta tulee käsky
säästämiseen, joten viikonloppuisin vähän henkilökuntaa ja lyhyemmät
työvuorot. Kiitos, ensi lannat. Pitkittyneen taantuman merkit näkyvät laakille myös yli kolmannesta jalti.
rakennuskaupankin asteitalan kotimaisista markkitaista piristymistä.
noista hallitsevassa KeskosEurokriisi heijastuksineen on lietsonut SuoKotitalouksien varovaisuusa.
menkin epävarmuuden tilaan. Sinulla väärät luerästä eli sosiaali- ja kerrassaan mainio tunnel-
TÄTÄ MIELTÄ
SSS /Kirsi Maarit Venetpalo
Tekstarissa ihmeteltiin, millä luvalla taksi Turussa ajoi juhannusviikolla nastarenkailla. Päättäjät ne olisi pitänyt vaihtaa 2008. No mä vaan
n. Omaisella oikeus
ryhtyä omaishoitajaksi, eln. Kunnissa rakennus- ja korjausinvesvaikka palkka edelleen juoksisi.
kuussa viitisen prosenttia. Pikkutyttö pääsi isonvel- myöhäistä. Nyt siellä autot pyörivät holtittoman näköisesti
ympäriinsä.
Lisäksi Haarlantielle tulisi saada jopa
kahdet suojatiet pyöräilijöille ja jalankulkijoille. Säästöä
ma. Ja palatessa tietysti luulivat minun
vievän seurakunnan haravan. Rosvokansa säästää
haravoissa
n. Eivät-
n. Kenelle tarjoan
itseäni. Ja ilmaiseksi.
Mahtavaa joukkoa ja talkoohenkeä. Miksi minä edustaisin hyvin juuri
tämän tietyn segmentin, esimerkiksi parikymppisten naisten, ajatuksia?
Kiinnostuneet asiakkaat ottavat yhteyttä
ja kutsuvat minut haastatteluun tarkempaan tarkasteluun. Minä asun maalla, ja
la. Puhdas
n. Yhdysvaltain kahden vuoden etumatka 4G-verkkoteknologiassa ajaa amerikkalaisia
operaattoreita kilpailemaan Euroopan markkinoista
Tavoitteena on
1,5 miljoonan säästöt, ja irtisanomisuhan
alla on 20 työntekijää. Nyt ollaan korjausrakenta-
misen varassa. Syynä on taantuma ja ostovoiman heikentyminen Salon
seudulla.
Salon K-Rauta Passelin toimitusjohtaja Tiina Kaarto-Alanko viittaa SSO:n
kuulumisiin ja toteaa, että rautakaupan
tilanne on samansuuntainen koko kentällä.
. Rauta-, rakennus- ja sisustustarvikekaupan myynti on vähentynyt koko
maassa, ja Salossa sukellus on vielä keskimääräistä syvempi.
??Rautakaupan huono kehitys on seurannut Salossa Nokian jalanjälkiä. Rakentaminen reagoi hyvin nopeasti tällai-
siin muutoksiin. Silläkin saralla on
kuitenkin nyt aika maltillista.
Suur-Seudun Osuuskauppa ilmoitti
maanantaina aloittavansa ensi viikolla
rauta-, maatalous- ja puutarhakauppaa
koskevat yt-neuvottelut. Öljyvärituubit kertovat töiden värimaailmasta.
Kuusjokelainen Maija Martti leipoo aina nimipäiväkseen mansikkakakkua.
Näin on ollut jo ainakin 50 vuotta. Teknisen lautakunnan puheenjohtaja Jouko Elo (sd.) arvostelee rajuin sanoin kaupunginjohtaja
Leo Haltsosen myöntämää koulutusmatkaa. Pyrimme siihen, ettei kukaan
omaishoitaja jäisi yksin, vaikka kriteerit tuen saamiseksi eivät täyttyisi,
sanoo Tarja Agiander Salon seudun
omaiset ja läheiset ry:stä.
Sivu 6
Suomessa
Snowdenia ei voi
auttaa erikoisjärjestelyillä
Sisäministeri Päivi Räsäsen (kd.)
mukaan tietovuotaja Edward
Snowdenia ei voida auttaa Suomessa poliittisella päätöksellä. Lainsäädäntö velvoittaa kohtelemaan jokaista turvapaikanhakijaa tasavertaisesti, eikä esimerkiksi Räsäsellä ole
toimivaltaa puuttua turvapaikkahakemuksiin.
Sivu 9
Raatikainen ei
halua tyrmätä
Kuortanetta
suoralta kädeltä
Lentopallon naisten Mestaruusliigan
runkosarjassa pelaa ensi kaudella
yhdeksän joukkuetta, kun Kuortaneen valmennuskeskuksen joukkue
nostettiin sarjaan. heinäkuuta 2013
www.sss.fi
Vinkkaa
uutinen!
Ammatillinen kuntoutus
pitäisi aloittaa aiemmin
Komeetta-Lisicki vaivatta
välieriin Wimbledonissa
(02) 770 2314
UUTISET 7
URHEILU 14
toimitus@sss.fi
Sää Salon seudulla
Poutaa ja
aurinkoista
+20°c
Rakentamisen tyrehtyminen
rasittaa salolaista rautakauppaa
Uudisrakentaminen Salossa on vähentynyt murto-osaan entisestä.
SSS | Talvikki Salin
Salolainen rautakauppa kärsii taantumasta. Nyt lähinnä kunnostetaan ja remontoidaan vanhaa. Uudisrakentaminen on laskenut
merkittävästi siitä, mitä se on ollut Salossa ennen. On ennenkin aallonpohjia ollut, mutta nyt ollaan kyllä selvässä
aallonpohjassa, sanoo rauta-, maatalousja puutarhakaupan toimialajohtaja Jouni Oksanen Suur-Seudun Osuuskaupasta.
??Rakennusprojekteja ei kauheasti ole
vireillä. Tulos pitää koota pienistä virroista.
Ja kilpailu on myös kovaa.
UUTISET 4
SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo
TAKASIVU
Someron
maksama
Amerikan-matka
kummastuttaa
Teknisen johtajan koulutusmatka
Yhdysvaltoihin kummastuttaa osaa
päättäjistä Somerolla. Teknisen johtajan Marko Mäkisen matkan kulut ja palkan matkan ajalta maksaa
kaupunki. Salon Kodin Terran sisustamisen myyntipäällikkö Tommi Lammervo esitteli Noora Niemelle laattauutuuksia.
KULTTUURI
Sivu 13
KESKIVIIKKOKEITTIÖ
Rippikoulutuvasta
tuli ateljee
SSS/Mari Areva
Maijan
nimpparikakussa
maistuvat
mansikat
SSS/Jonna Välikangas
SSS | Jonna Välikangas
SSS | Mari Areva
Kiikalan vanha pappila on muuttunut
taiteilijakodiksi.
Puolitoista vuotta taloa asuneet Seppo
ja Taina Lagom avaavat heinäkuuksi
pappilan ovet ja kutsuvat ihmiset katsomaan Seppo Lagomin taidetta.
Pappilan vanha rippikoulutupa toimii
nykyään taidemaalarin työhuoneena.
Siellä ovat syntyneet ekspressiiviset värimaalaukset, joihin Lagom on siirtynyt
pitkän maisemamaalauskauden jälkeen.
SIVU 11
Taidemaalari Seppo Lagom tekee töitä Kiikalan pappilan entisessä rippikoulutuvassa. Lapsenlapsenlapsi Minttu Martti on mielissään leipomisista.. Toivotaan, että markkina
lähtee elpymään, hän toteaa.
Oksanen huomauttaa, että Salon seudulla on paljon vapaa-ajan asuntoja, mikä tukee vähän laskevaa markkinaa ja
tasoittaa kuoppaa. Tänä
vuonna Martti kokosi kakun kääretorttupohjalle ja täytteenä maisteltiin kermavaahtoa, mansikkasurvosta sekä tietenkin tuoreita mansikoita.
Martti vinkkaa, että vaikka kahvi
yleensä maistuisikin maidon kera, on
kermainen mansikkakakku parasta mustan kahvin kanssa nautittuna. LP Viestin päävalmentaja Kari Raatikainen ei halua
tyrmätä suoralta kädeltä Kuortaneen tuloa liigaan.
Hän tosin sanoo, ettei joukkue ole
pelaajiston osalta ihan vielä liigatasoa.
Uudisrakentaminen on tällä hetkellä Salossa vähissä, mikä verottaa rakennustarvikkeiden myyntiä. Vieraat
osaavat saapua mansikkakakulle jo ilman erillistä kutsua.
SIVU 12
Kuusjokelaisen Maija Martin mansikkakakkua on nautittu Maijan päivänä jo vuosikymmeniä. Pieni kauppa ja kuluttajakauppa käy
ihan ok, mutta volyymikauppa ei, koska
Salossa ei tällä hetkellä rakenneta mitään. Haltsonen puolestaan
korostaa matkan olevan osa laajempaa koulutusta.
Sivu 5
Salossa joka
kahdeksas
omaishoitaja on
tuen piirissä
Salon seudun omaiset ja läheiset ry
arvioi Salon seudulla olevan noin
4 000 kotona omaistaan hoitavaa.
Viime vuonna omaishoidon tukea
saaneita oli yhteensä 482 henkilöä.
. SALON SEUDUN SANOMAT
Alojensa ammattilaiset löydät osoitteesta
Keskiviikkona 3
Kuluttajat ovat varovaisia ja harkitsevat hankintojaan tarkasti, mikä on
ihan ymmärrettävää. Yt-neuvottelujen
piirissä on koko konsernin
henkilöstö. Tiistaina iltapäivällä
yhtiön osakekurssi oli pahimmillaan 13 prosentin
alamäessä. Hän
toteaa, että ilman kristallipalloa on vaikea ennustaa
sitä, milloin tuuli kääntyy.
??En jaksa uskoa, että syksyllä vielä ihmeitä tapah-
tuu. Päivän päätteeksi osake jäi yli 10 prosenttia
Talvivaaran kaivos tuottaa nikkeliä lähinnä Euroopan markkinoille. Uskon, että tämä syksy täytyy vielä sinnitellä.
Tuleva talvi
arveluttaa
Salon Rautian kauppias
Tuomo Erjala sanoo, että
rautakauppa käy suunnilleen samaan tahtiin kuin viime vuonna. (STT)
Lapsi kuoli
traktoriturmassa
Pielavedellä
Yhdeksänvuotias poika
sai surmansa jäätyään
puristuksiin traktorin
alle tiistaina Pielavedellä Pohjois-Savossa. Sitä täytyy
toivoa.
Heikot markkinat koettelevat Talvivaaraa
Kuopion
huhtikuinen
kaupparyöstö
on selvitetty
Nikkelin maailmanmarkkinahinta on pudonnut
25 prosenttia tammikuusta.
Poliisi on selvittänyt
Kuopiossa huhtikuussa
tapahtuneen kaupparyöstön. Ne ovat kuitenkin kärsineet eurokriisistä.
pakkaselle.
Nikkelin kysyntä on alhaalla, koska ruostumattoman teräksen markkinat
ovat hyvin heikot.
Ruostumaton teräs muodostaa noin neljä viidesosaa
nikkelin kysynnästä. (STT)
Mies kuoli
mönkijäturmassa
Kuopiossa
Mies kuoli mönkijätur-
massa pihatiellä Kuopion
Karttulassa maanantaina.
Hätäkeskus sai illansuussa tiedon, että kaatuneen traktorimönkijän
alla makaa mies. Pelkään, että yt-uutisia
tulee vielä lisääkin, muun
muassa kaupungin taholta,
ja se luo alueelle negatiivista imagoa ja ajattelumallia.
Mutta onneksi ympärillä on
vauras maaseutu, joka pitää
alueen hengissä. Kesken ajon etukuormaimeen kiinnitetyt paalipihdit irtosivat.
Traktori pyörähti paalipihtien yli ja kaatui. Poliisin mukaan
noin 25-vuotias mies
ryösti kaupan kassan teräaseella uhaten ja sai
saaliikseen jonkin verran
rahaa.
Mies on myöntänyt teon. Kemiönsaarelainen Hillevi Pekkala kävi tiistaina Passelissa katselemassa puutarhatuotteiden kesäalennusmyyntiä. Talous
SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo
Somerolaisnuori
kuoli pakettiauton
ja moottoripyörän
kolarissa
17-vuotias somerolaispoika
sai surmansa maanantaiiltana kevytmoottoripyörän
ja pakettiauton kolarissa
Somerolla. Puola (?44) oli kolmanneksi heikoin.
Itämeren suojelukomission toimintaohjelmalla pyritään saavuttamaan Itämerelle hyvä ekologinen tila
vuoteen 2021 mennessä.
Itämeren maat pitävät
Kööpenhaminassa lokakuussa kokouksen, jossa
arvioidaan toimintaohjelman etenemistä. Kotimaa . Lisäksi onnettomuudessa
loukkaantuivat traktoria
ajanut isoisä ja seitsenvuotias poika. Sen
kysyntään on puolestaan
vaikuttanut maailmanlaa-
juinen heikko taloustilanne.
Erityisesti Euroopan
markkinat ovat olennaiset
teräkselle, ja se on kärsinyt eurokriisistä. Heistä yli puolet
ehti olla lomautettuna, kun
lomautukset peruttiin toukokuussa.
Perän mukaan nikkelin
tuotanto on pysynyt alkuvuoden odotetulla tasolla.
Yhtiö on ilmoittanut tämän
vuoden tuotantotavoitteekseen 18?000 tonnia.
Markkinoilla Talvivaaran
ilmoitus nähtiin dramaattisena. Aikataulun mukaan toteutetusta toimenpiteestä selvisi
nollalla pisteellä.
Suomi sai 25 miinuspistettä. STT ei tiistaina tavoittanut yhtiön varapääluottamusmiestä kommentoimaan neuvotteluja.
Vähennysten kohteena ovat
kaikki yhtiön toiminnat.
Yhtiö ilmoitti jo alkuvuonna lomauttavansa lähes 200
Lehtikuva/Kimmo Rauatmaa
Nikkelin hintakehitys vuoden alusta
20
tuhatta dollaria/tonni
18 590,0
4.2.
17,5
13 677,5
28.6.
15
12,5
10
tammi
helmi
maalis
huhti
touko
kesä
STT, lähde: Lontoon metallipörssi LME
työntekijää. (STT)
Vehmersalmen
turmakoneen
moottori löytyi
Vehmersalmen turmakoneen irronnut moottori
löytyi tiistaina illansuussa. Pieni kauppa ja kuluttajakauppa käyvät ihan ok,
mutta volyymikauppa ei,
koska Salossahan ei tällä
hetkellä rakenneta mitään.
Tulos pitää koota pienistä virroista. 4
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 3. Hän
aikoo tehdä englantilaisen puutarhan.
Rautakaupan syksykin
näyttää Salossa synkältä
Kuluttajat ovat varovaisia, ja uudisrakentaminen on vähissä.
Sisustus- ja puutarhakauppa käyvät kohtalaisesti.
SSS | Talvikki Salin
talvikki.salin@sss.fi
Suur-Seudun Osuuskaupan
maanantainen ilmoitus ytneuvotteluiden aloittamisesta rauta-, maatalous- ja
puutarhakaupassa oli osoitus siitä, että rautakaupalla on Salossa vaikeat ajat.
Salon K-Rauta Passelin toimitusjohtaja Tiina
Kaarto-Alanko toteaa,
että tilanne on koko alalla
samansuuntainen.
. Hänen
pelastamisekseen ei ollut
mitään tehtävissä.
Poliisin mukaan onnettomuus oli tapahtunut
tunteja aiemmin. Osa
myös siirtää hankintojaan
eteenpäin.
Meller arvelee, että tilanne
jatkuu samansuuntaisena
vielä vähän aikaa.
??Jospa ensi keväänä olisi
jo tilanne toinen. Onneksi toiminta-alueemme
on kuitenkin laaja ja ulottuu
Turkuun sekä ohi Forssan.
Turkukin on entistä hiljaisempi, mutta maaseutualueilla tehdään kuitenkin tasaisesti jotakin koko ajan.
Mellerin mukaan huono taloustilanne näkyy kuluttajien varovaisuutena.
??Tehty kauppa on tiukkaa
kauppaa, eli se ei synny itsestään. heinäkuuta 2013
Uutiset
Salon seutu . Asiaa
selvitetään kuolemansyyn tutkintana. Hänen mukaansa rahat menivät elämiseen.
Epäilty on syyllistynyt
aiemminkin liki vastaavaan tekoon Kuopiossa.
Myöhemmin mies saa
vastata oikeudessa syytteeseen törkeästä ryöstöstä. Onnettomuus
tapahtui Helsingintien ja
Rantatuvalle vievän tien
risteyksessä.
51-vuotias somerolaismies ajoi Helsingintietä
Salon suuntaan ja oli kääntymässä vasemmalle Kaupparannan suuntaan, kun
samaan aikaan Helsingintietä Salon suunnasta tullut moottoripyörä törmäsi
kääntyvän pakettiauton
keulaan.
Moottoripyörällä liikkeellä ollut nuori menehtyi saamiinsa vammoihin
heti. Yhtiö
ilmoitti tiistaina pohtivansa
enimmillään 250 työntekijän
irtisanomista tai lomauttamista.
Irtisanomisuhan alla on
siis lähes puolet yhtiön noin
600 työntekijästä.
??Nikkelin varastotasot
ovat nousseet 30 prosenttia.
Samaan aikaan hinta on pudonnut. Joitakin
omakotitalojen työmaita
alueelta löytyy, mutta raken-
nusurakoitsijoiden työmaat
ovat muualla kuin Salossa ja
varsinkin julkinen rakentaminen on nollassa.
??Viime talvi oli hiljaisempi, ja pelonsekaisin tuntein
odotamme ensi talvea. Pelastuslaitos sai hälytyksen
Kuhmon Kangasjärvelle
iltakahdeksan aikaan.
Kainuun poliisin mukaan toinen miehistä
löytyi laiturin vierestä ja
toinen etsintöjen jälkeen
etäämmältä järvestä.
Hukkuneet olivat noin
60-vuotiaita ja ulkopaikkakuntalaisia.
Poliisin tämänhetkisten
tietojen mukaan paikalla
ei ole ollut muita.
Tapauksessa ei epäillä
rikosta, vaan sitä tutkitaan kuolemansyyn tutkintana. Liettua
(?50) oli melkein yhtä huono. WWF:n mielestä kaikkien yhdeksän maan tulos
on huono, mutta Suomi on
maista paras.
Raportissa arvioidaan
56:ta Itämeren hyväksi
sovittua toimenpidettä. (STT)
Lyhyet
Kaksi miestä
hukkui Kuhmossa
Kaksi miestä hukkui
Kuhmossa Kainuussa
maanantai-iltana. Rautanet Kosken myymäläpäällikkö Tomi Meller
kertoo, että ennen heiltä toimitettiin paljon rakennustarvikkeita Salon talousalueelle, mutta ei enää.
??Rautakauppa käy kohtuullisesti, mutta Salon
suunta on hiljentynyt. Maatalouskauppa käy hyvin, ja se on
meille tärkeä juttu.
Salon tilanne
näkyy Koskellakin
Salon heikko rakentamistilanne heijastuu Koskelle
asti. Toiseksi parhaiten
pärjäsi Saksa 33:lla ja kolmanneksi parhaiten Viro
37 miinuspisteellä.
Surkeimman tuloksen
sai Venäjä, jolle tuli peräti
51 miinuspistettä. Ja kilpailu on
myös kovaa, Kaarto-Alanko
kuvailee.
Sisustus-, puutarha- ja
työkalupuolella kauppa
sujuu Kaarto-Alangon mukaan kohtalaisesti, mutta
rakennustarvikepuolella
tämän hetken heikko taloustilanne näkyy.
??Eikä tämä ole yksin Salon K-Raudan tilanne, vaan
koskee muitakin K-Rautoja, Kaarto-Alanko muistuttaa.
Tilanne on ollut tällainen
Kaarto-Alangon mukaan
viime syksystä lähtien. Hän toteaa, että
rautakaupan alamäki alkoi
syksystä 2008.
??Meillä on tehty sopeutustoimia jo aikaisemmin, hän
sanoo viitaten SSO:n uutisiin.
Hänkin toteaa, että Salossa
suurin tekijä on nyt rakentamisen vähäisyys. Niiden vuoksi pitää
miettiä, mikä on järkevin
tapa toimia, että pystymme
elämään hintaolosuhteissa,
yhtiön toimitusjohtaja Pekka Perä sanoo.
Nikkelitonnin maailmanmarkkinahinta on pudonnut
25 prosenttia tammikuun yli
18?000 dollarista nykyiseen
alle 14?000 dollariin.
Mahdolliset henkilöstövähennykset ja lomautukset
ovat osa yhtiön tehostamisohjelmaa. Sukeltajat nostivat
ylös myös potkurin ja koneen akun.
Onnettomuustutkintakeskuksen erikoistutkijan Tii-Maria Siitosen
mukaan koneen suuret
vauriot osoittavat, että
nopeus törmäyshetkellä
oli vähintään 160 kilometriä tunnissa. Molemmat
toimitettiin Kuopion yliopistolliseen sairaalaan.
Onnettomuus sattui
puoliltapäivin Lehdonmäentiellä, kun pojat
olivat lähteneet ukkinsa
kanssa ajamaan traktorilla. Tuolloin malmintuotanto oli keskeytetty
avolouhokseen joutuneen veden vuoksi. (STT)
Puutarhakauppa käy Salon K-Rauta Passelissa viime vuoden tapaan. Rakentamisessahan tehdään
kesällä ulkotöitä ja perustuksia ja talvella sisätöitä.
Jos kesällä ulkotöiden osalta
on hiljaista, se tietää, että
talvellakin on hiljaista, Erjala selittää.
??Ei Salossa kauheasti voi
parempia odotuksia luoda,
ainakaan lyhyellä tähtäimellä. Pakettiautoa kuljet-
tanutta miestä epäillään
kuolemantuottamuksesta
ja liikenneturvallisuuden
vaarantamisesta.
Poliisin mukaan alkoholilla ei ollut osuutta asiaan.
Paikalla oli satanut rankasti juuri ennen turmaa.
??Tutut tiet ovat aina vaaranpaikkoja, kun niitä ajetaan vanhasta muistista,
ylikonstaapeli Antti Olkinuora Salon poliisista huomauttaa.
Onnettomuudella oli silminnäkijöitä läheisessä
rantaravintolassa, ja poliisi pyytääkin heitä ottamaan yhteyttä Salon poliisin yleisöpäivystykseen
(0718748200) virka-aikana.
(SSS)
WWF:ltä sapiskaa
Itämeren
suojeluohjelmalle
WWF Suomen raportin
mukaan Itämeren suojeluohjelman toteutus matelee. Markkinoilla arvioidaan,
että ylituotanto jatkuu seuraavat kaksi vuotta.. (STT)
STT | NIKO VARTIAINEN
Nikkelin heikko kysyntä ja
alhainen maailmanmarkkinahinta kurittavat kaivosyhtiö Talvivaaraa. Toisaalta hintaa on painanut alas
myös liika nikkelin tuotanto. Vanhempi poika jäi traktorin
alle
??Ei se ole tyhmä, joka pyytää, vaan
se joka myöntää, Elo mukailee vanhaa sananlaskua. Univet
aloitti jo 2008.
Happonen arvioi ketjuuntumista jarruttaneen sen,
että koko alan liikevaihto
on suhteellisen pieni, vain
parinsadan miljoonan euron
luokkaa. Teknisen lautakunnan
puheenjohtaja kummastelee, mitä yhteistä on Manhattanilla ja Somerolla.
SSS | Päivi Malin-Perho
SSS-arkisto/Sami Kilpiö
SSS-arkisto/Kirsi-Maarit Venetpalo
paivi.malin-perho@sss.fi
Teknisen johtajan koulutusmatka Yhdysvaltoihin
kummastuttaa osaa päättäjistä Somerolla. päivän jälkeen säätyypin muututtua. (SSS)
Järvet kesäkuussa huippulämpimiä
Järvien pintavedet olivat
kesäkuun lopulla harvinaisen lämpimiä. (STT)
Ikäihmisten
määrä paloissa
kuolleista
huomattava
Vuoden alkupuoliskolla
tulipaloissa kuolleista
huomattavan moni on ollut yli 65-vuotiaita.
Alkuvuonna on Suomen
pelastusjärjestön keskusliitto SPEK:in tietojen
mukaan tulipaloissa kuollut 32 ihmistä. Tämä on kuitenkin melkoinen satsaus,
kun samaan aikaan suunnitellaan ensi vuodelle nollabudjettia. Aiemman koulutuksen hintaa en muista, Haltsonen huomauttaa.
Haltsonen painottaa, että
kyseessä on laaja-alainen
Teknisen lautakunnan puheenjohtaja Jouko Elo (sd.) ihmettelee koulutusasiassa ennen kaikkea kaupunginjohtajan toimintaa. Esimerkiksi Univetin
Espoon eläinsairaalaan tulee ympäri Suomea Rovaniemeltä asti eläimiä vaativiin
ortopedisiin leikkauksiin tai
ihosairauksien hoitoon.
Animagin yksi erikoislaji
on hevoslääketiede. Kakku kuitenkin
kasvaa koko ajan, mikä houkuttaa alalle uusia toimijoita.
??Eläimet alkavat olla
ydinperheen jäseniä, joiden
terveyteen käytetään rahaa
yhtä lailla, oli kyseessä lapsi, koira tai kissa, Happonen
sanoo.
Kalliiden eläinlääkäripalvelujen käyttöä helpottaa
myös se, että lemmikkieläinten vakuuttaminen on viime
vuosina yleistynyt.
Pohjoismaalainen muotiketju Cubus avaa myymälän Salon kauppakeskus
Plazaan syksyllä.
Cubuksella on yli 300
liikettä kuudessa eri
maassa. Elo toimi tuolloin sivistyslautakunnan puheenjohtajana.
??Lautakunta esitti, että
kaupunki olisi maksanut
luokanopettajalle 3?000 euron tuen erityisopettajan
pätevöittämiskoulutusta
?En keksi, mikä voisi
olla kauempana
somerolaisesta
todellisuudesta, kuin
käydä tutustumassa
Manhattanin
rakentamiseen.?
Teknisen lautakunnan
puheenjohtaja Jouko Elo
??On sovittu, että Marko Mäkinen ei pääse pitkään aikaan
muihin maksullisiin koulutuksiin, Leo Haltsonen korostaa.
Kaupunginjohtaja
Leo Haltsonen
Matka on osa
pidempää koulutusta
Leo Haltsonen korostaa, että
Yhdysvaltojen matka on osa
teknisen johtajan pidempää
koulutusta.
??Olen myöntänyt jo aiemmin palkallista virkavapaata koulutuspäiviin, ja kaupunki on maksanut kurssien
kulut. Meillä
on tiivis kurssiohjelma, jossa käsitellään muun muassa energiatehokkuutta ja
rakennuttamisen trendejä
USA:ssa.
Somero selvittää
koulutuksen pelisäännöt
Keskeiset päättäjät ovat samaa mieltä siitä, että
periaatteet on syytä käydä perinpohjin läpi.
Someron kaupunki tarkistaa
pelisäännöt siitä, millaisiin
koulutuksiin työntekijöille
myönnetään palkallisia vapaita. Olen
saanut kurssista uusia työkaluja oman tehtäväni hoitamiseen.
Mäkinen painottaa, että
tutkinnon suorittamiseksi
on tehtävä paljon töitä.
??Meillä on ollut kymmenkunta koulutuspäivää.
Lisäksi on saatu tehtäviä,
jotka olen tehnyt iltaisin ja
viikonloppuisin.
Rakennuttamisen johtaminen -koulutus maksaa
noin 7?000 euroa. Ketju panostaa
naisten, miesten ja lasten
vaate- ja asustemallistoihin. SPEK:illä
oli tietoa 26 kuolleen iästä. Kaupunginhallitus
epäsi kuitenkin tuen.
??Voi vain kysyä, kummasta olisi Someron kaupungille
enemmän hyötyä: pätevästä
erityisopettajasta vai teknisen johtajan USA-matkasta.
Elo perää Someron kaupungille selkeitä pelisääntöjä henkilöstön koulutukseen.
??Keskeisen kriteerin on
oltava se, millaista hyötyä
kaupungille on koulutuksesta.
5
sivauhtia, ja tänä vuonna
tavoite ylittyy.
Animagi pyrkii siihen, että
sillä olisi loppuvuodesta yli
30 klinikkaa.
Toimitusjohtaja AnnaMaria Mäkelä arvioi ketjuuntumisen houkuttavan
eläinlääkäreitä, koska se
tarjoaa resursseja kehittää
toimintaa.
??Pieni klinikka ei voi yksin samalla tapaa investoida kalliisiin laitteisiin tai
koulutuksiin, Mäkelä sanoi
STT:lle.
Myös Univetin toimitusjohtaja Pekka Happonen pitää
ketjuuntumisen etuna sitä,
että se avaa mahdollisuudet
tarjota kattavaa erikoisosaamista. Yli 20 työntekijän
yrityksiä on parisenkymmentä, lähinnä suurissa
kaupungeissa.
Ketjuuntuminen on tuore ilmiö, sillä esimerkiksi
Animagi perustettiin vasta
viime marraskuussa. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 3. Kun
alkukuussakin oli ollut
lämmintä, pintaveden
keskilämpötila oli useilla
maan etelä- ja keskiosan
järvillä korkeampi kuin
koskaan aiemmin kesäkuussa, kertoo Suomen
ympäristökeskus.
Kesä-heinäkuun vaihteessa maan etelä- ja keskiosassa sekä Kainuussa
pintavedet olivat yleisesti
18?24 astetta.
Kesäkuun alussa järvien
pintavedet olivat ajankohtaan nähden hyvin lämpimiä. Cubuksen palveluksessa on kaikkiaan yli 2
500 työntekijää. (STT). Kaupunki myös maksaa
New Yorkiin ja Washingtoniin suuntautuvan matkan
runsaan 3?000 euron kulut.
Matkan aiheena on rakennuttamisen johtaminen ja
kiinteistökehittäminen.
Teknisen lautakunnan puheenjohtaja Jouko Elo (sd.)
kertoo, että kuuli koulutusmatkasta sattumalta viime
viikolla.
??Tämä tuntuu uudelta linjapäätökseltä. Kaupunginjohtaja Leo Haltsonen
myönsi kesäkuun alussa
Marko Mäkiselle palkallisen vapaan seitsemän päivää kestävän matkan ajaksi. Mäkisen
koulutukseen saatiin valtion tukea, joten hinta on
ilman vapaaehtoista päätösmatkaa noin 4?000 eu-
roa.
Marko Mäkinen kertoo,
että suurin osa kurssin paristakymmenestä osallistujasta on lähdössä runsaat
3?000 euroa maksavalle Yhdysvaltojen matkalle.
??On hyödyllistä kuulla,
miten toisessa maanosassa
toteutetaan asioita. Heistä peräti 12 oli yli
65-vuotiaita.
SPEK:illä oli tietoa 28
kuolleen sukupuolesta.
Kolme neljästä oli miehiä.
Viime vuonna vastaavaan aikaan palokuolemia oli 41 ja toissa vuonna 35. Yhdysvaltojen matkan
osuutta en voi arvioida, koska en ole nähnyt ohjelmaa.
?Nykyaikaan kuuluu
koulutus ulkomailla?
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kati FonsellLaurila (kok.) pitää teknisen johtajan koulutusta perusteltuna, koska se liittyy
tämän omaan toimialaan.
Fonsell-Laurila painottaa, että nykyajan nopeasti muuttuvaan maailmaan
kuuluu lisäopin hakeminen
myös ulkomailta.
??Minusta on hyvä asia, jos
työntekijällä on motivaatiota
hakea lisää asiantuntemusta ja pätevyyttä koulutuksen
kautta, hän korostaa.
Myös Fonsell-Laurila pitää
hyvänä, että kaupungin kustantaman koulutuksen periaatteet käydään lävitse.
??Teknisen johtajan matkan
vuoksi tarkistusta ei tarvita,
mutta yleisesti se olisi var-
masti hyvä asia.
?Poikkeuksellinen
päätös?
SDP:n kaupunginhallitusedustaja Antti Kotti kuvailee teknisen johtajan koulutusmatkaa ?aika poikkeukselliseksi päätökseksi?.
??Henkilökohtaisesti kannatan henkilökunnan kouluttamista. Ketjuun
kuuluu nyt kolme hevosklinikkaa ja neljäs avataan ensi keväänä Seinäjoelle, Mäkelä kertoi.
Eläimen hoito saa
maksaa
Suomessa on nyt noin 220
yksityistä eläinlääkäriasemaa, joista suurin osa on
pieniä, parin lääkärin yrityksiä. Cubus
tarjoaa Salossa muutamia
kaupan alan työpaikkoja.
Plazassa on aiemmin
tänä vuonna avattu Parturi-kampaamo Potero,
tanskalainen life-style ja
sisustusliike Tiger-store
sekä Punnitse ja Säästä,
joka myy herkuttelu- ja
erikoisruokavaliotuotteita. SSO palautti
viime vuonna asiakasomistajilleen keskimäärin
265,50 euroa. Kesälomalta tavoitettu Mäkinen
kertoo käyneensä viime
syksystä saakka KIINKO:n
järjestämää rakennuttajan
lisätutkintoa.
??Se on hyvä koulutus,
jossa käydään läpi isojen
hankkeiden hallintaa. heinäkuuta 2013
n Uutistuottajat:
Johanna Käkönen, Jarkko Turpeinen
toimitus@sss.fi
(02) 770 2314
Vinkkaa
uutinen!
PÄIVÄN LUVUT
OMX Helsinki
Purevasti paikallista
5966,41
Nokia Oyj
2,982Euribor
12 kk 0,534
Teknisen johtajan koulutusmatkasta
Yhdysvaltoihin nousi kohu Somerolla
Matkan hyväksynyt kaupunginjohtaja korostaa koulutuksen hyötyä. Helsingin
Sanomien tekemän selvityksen mukaan S-ryhmän
osuuskauppojen asiakkailleen palauttamissa
summissa on suuria eroja.
Listan häntäpäähän sijoittuva pääkaupunkiseudun HOK-Elanto palautti
vain 130 euroa, kun taas
listan kärjessä olevan
Pohjois-Savon Osuuskaupan PeeÄssän asiakasomistajille kertyi runsaan
270 euron summa.
S-ryhmä jakoi viime
vuonna palautuksina runsaat 400 miljoonaa euroa.
Investointeihin se käytti 570 miljoonaa euroa.
(SSS)
Muotiketju
Cubus avaa
Salon Plazassa
?Koulutuksesta on
varmasti paljon
hyötyä yksityiseltä
puolelta tulleelle
tekniselle johtajalle.?
varten. Matka on taas
yksi osoitus Leo Haltsosen
tavasta toimia.
Kotti pohtii, onko esille
noussut tapaus kaupungin
linjan mukainen. Mielenkiintoista nähdä, mihin tällainen linjaus jatkossa johtaa
muun henkilöstön koulutushakemusten kohdalla, Elo
pohtii.
Hän ihmettelee, mitä hyötyä Someron kaupungille on
matkasta.
??Itse en keksi, mikä voisi
olla kauempana somerolaisesta todellisuudesta kuin
käydä tutustumassa Manhattanin rakentamiseen.
Tuntuu kovin kaukaa haetulta, ellei Somerolle sitten
aleta suunnitella 300 metrin
taloja, Elo sanoo.
Elo nostaa vertailuun opettajan koulutusta koskevan
asian vuodelta 2007. Hän korostaa, että koulutuspäätöksissä pitää työntekijöitä kohdella tasapuolisesti.
??Somerolla on ollut hieman
vaikea päästä koulutukseen.
Periaatteet pitää selventää,
jos samaan aikaan yksi pääsee hyvin komeasti ja kaupunki maksaa kaikki viulut.
Suunnitelmallisuus
puuttuu?
Perussuomalaisia kaupunginhallituksessa edustava
Matti Härkönen korostaa,
että kaikkia työntekijöitä on
kohdeltava samalla tavalla
koulutukseen pääsyssä.
??En ole varma, onko nyt
tapahtunut näin, hän sanoo.
Härkönen kaipaa päättäjien tiedoksi vuotuisia koulutussuunnitelmia.
??Seurakunnan puolella tiedot koulutuksista ja niihin
osallistujista tuodaan päättäjille tiedoksi joka vuosi, mutta
kaupungin puolella suunnitelmallisuus puuttuu kokonaan.
Eläinlääkäriasemat keskittyvät kahteen ketjuun
Animagi ja Univet
tähtäävät kovaan kasvuun.
STT | RAISA KIVILAHTI-LEPPÄNEN
Ihmisten terveydenhuollosta
tuttu ketjuuntuminen etenee myös eläinten hoitoon.
Markkinoista kisaa kaksi
isompaa eläinlääkäriasemaketjua, Univet ja Animagi.
Univetilla on 16 toimipistettä eri puolilla Suomea,
Animagi-ketjulla 23 klinikkaa 16 paikkakunnalla.
Molemmilla ketjuilla on kovat kasvutavoitteet. Keskeiset päättäjät
ovat yhtä mieltä siitä, että
periaatteet on syytä käydä
läpi.
Kaupunginvaltuuston puheenjohtajan Jani Kurvisen (kesk.) mukaan on ensiarvoisen tärkeää, että eri
toimialojen välillä on yhteiset selkeät pelisäännöt koulutuksista.
??Eri toimialoilla ei saa olla
eri käytäntöjä, hän painottaa.
Kurvinen on tiennyt teknisen johtajan koulutuksesta.
??Kyseessä on pitkä koulutus. Taustalla perussuomalaisten Matti Kultanen ja Matti Härkönen.
koulutus, jossa osallistujat
joutuvat tekemään paljon
työtä.
??Siitä on varmasti paljon
hyötyä yksityiseltä puolella
tulleelle tekniselle johtajalle.
On myös sovittu, että Mäkinen ei pääse pitkään aikaan
muihin maksullisiin koulutuksiin.
Haltsosen mielestä luokanopettajan tapausta ei voi
verrata esillä olevaan koulutukseen.
??Nyt on kyse omaan tehtävään liittyvän ammattitaidon kehittämisestä, kun
taas luokanopettaja olisi
kouluttautunut uuteen ammattiin.
Marko Mäkinen korostaa
koulutuksen hyötyä työssään
Someron tekninen johtaja
Marko Mäkinen korostaa
kohun kohteeksi nousseen
koulutuksen hyötyä. Univet
aikoo kasvattaa verkkoaan
tasaisesti 7?8 klinikan vuo-
+0,22%
+1,08%
0,000
SSO maksoi
toiseksi eniten
bonuksia
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO maksoi alueosuuskaupoista toiseksi eniten
palautuksia asiakasomistajilleen. Meillä oli tuolloin
kova pula pätevistä erityisopettajista, ja opettaja olisi
sitoutunut työskentelemään
Somerolla vähintään kolme
vuotta. Lämpötilat kuitenkin romahtivat kesäkuun
10. Kun mietitään hyötyä,
pitää katsoa koko koulutusta
Määrä
on kasvanut yhdellä maanantaista, jolloin asiasta
uutisoi Helsingin Sanomat.
Hyksin infektiolääkärin
Mari Kanervan mukaan
noin 90 potilasta on altistunut bakteerille. Monet eivät edes tiedosta
olevansa omaishoitajia. Kisan jälkeen on mahdollisuus tutustua yhdistyksen toimintaan
omaishoitajien hyväksi.
Kynnys omaishoitajaksi
hakeutumiselle on korkea
Salon seudun omaiset ja
läheiset ry:n projektityöntekijä Tarja Agianderin
mukaan kynnys omaishoitajaksi hakeutumiselle saattaa
joskus olla korkea. 10% alv)
12 kk:n maksuerä
259,00 ?
6 kk:n maksuerä
132,00 ?
3 kk:n maksuerä
68,50 ?
Verkon toimivuus
keskeistä käyttäjälle
Operaattorin kannalta on
myös tärkeää, miten verkkojen kapasiteetti saadaan
kasvatettua jopa tuhatkertaiseksi ja samalla laitteiden
energiankulutus pidetään
ennallaan.
Käyttäjälle verkon toimivuus on keskeinen tekijä,
koska viimeistä huutoa olevasta älypuhelimesta ei ole
iloa, jos verkko toimii huo-
Tilaukset toimitetaan force majeure- (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden
viivästykset, yms.) varauksin.
JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS
Salo:
Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy
Puhelin: (02) 269 3970
Elintarviketurvallisuusvirasto Evira antoi viime
vuonna 25 markkinointikieltoa ja kymmenisen
kirjallista huomautusta
siemenkauppalain rikkomuksista. Perustaja Ren
Avoinna ma-pe
la
su
klo 6.30-16.00
klo 7.00-12.00
klo 7.30-12.00
ILMOITUSOSASTO
Örninkatu 14, Salo
Zhengfei palveli aikanaan
armeijassa insinöörinä.
Yhdysvaltojen kongressi
suositteli siksi viime syksynä, että amerikkalaisoperaattorit eivät hankkisi laitteitaan Huaweilta.
Vakoiluepäilyn esitti äskettäin myös Britannian
parlamentin tiedustelu- ja
turvallisuusvaliokunta.
Myös kilpailurintamalla
on ongelmia. (STT)
7-päiväinen sanomalehti
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Puhelin: (02) 770 21 (vaihde)
TOIMITUS
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna: ma-pe klo 9.00-23.00,
Yhdysvaltoihin.
Verkkolaitemarkkinoilla NSN ja muut pyrkivät
tiiviiseen yhteistyöhön
operaattorien kanssa. Asiakkaat
voivat karata kilpailijoille,
jos operaattori ei tarjoa viimeisimpiä laitteita ja kilpailukykyisiä hintoja.
klo 6.00-12.00
Verkkolaitteiden markkinoilla tapahtui viime
syksynä mullistus, kun
ruotsalainen Ericsson menetti johtoasemansa kiinalaiselle Huaweille. Sellaisia, joita voi tavata kaupan
kassajonossa. Samalla se kertoo siitä, että
yhtiön johdossa luotetaan
verkkoyhtiön kykyyn pärjätä kovasti kilpailluilla
markkinoilla suuria aasialaisia vastaan.
Nokia Siemens Networks
on maailman verkkomarkkinoilla kolmanneksi suurin, markkinajohtajien
Huawein ja Ericssonin jälkeen.
NSN on vuoden 2011 strategianmuutoksensa jälkeen
satsannut kokonaan mobiiliverkkoihin. EU:n komissio epäilee, että Huawei
saa valtion tukia, jonka
avulla se on voinut polkea
hintojaan.
Huawei ilmoitti joulukuussa perustavansa tutkimuskeskuksen myös Suomeen.
Puhelin (02) 770 2610
Telefax (02) 770 2222
Sähköposti: ilmoitukset@sss.fi
Verkko-osoite: www.sss.fi/ilmoitukset
Viikkomarkkinoiden ja Nettitorin
ilmoitushinnat, ohjeet ja asiointi
internetissä www.sss.fi/tori
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
usimaa: Itellan varhaisU
jakeluiden jakelupäivystys:
Puhelin 0200 30011(mpm/pvm)
Avoinna ma-pe klo 8.30-15.30,
ilmoitustilavaraukset ja valmiit
aineistot seuraavan päivän
lehteen viimeistään klo 14.00.
PAINOPAIKKA:
Salon Lehtitehdas,
Salo 2013
ISSN 0782-5404.
klo 6.00-16.00
Viikonl. Ala
pyrkii kehittämään tekniikoita, joilla verkon käyttäjät pidetään tyytyväisinä ja
sitä kautta uskollisina operaattorilleen.
??Uskollisuutta tukevat
paremmat laitteet ja paremmat hinnat. He voivat auttaa omaishoitajaa etsimään
tukea. He ovat yhden hengen
huoneissa kosketuseristyksessä, Kanerva sanoo. (STT?Reuters)
SSS/Hammu Varjonen
SSS | Hammu Varjonen
hammu.varjonen@sss.fi
Salon seudun omaiset ja läheiset ry rakentaa turvaverkkoa omaisiaan kotona hoitaville, joilla ei ole virallista
omaishoitajan asemaa. (STT)
Amerikkalaiset
ja britit epäilevät
Huaweita vakoilusta
nosti. Torikadulla
sijaitsevassa omaishoitokeskuksessa on päivätoimintaa tiistaisin ja keskiviikkoisin.
Kommentoi
verkossa
kunnallisen Omaishoitajat
ja läheiset -liitto ry:n laskelmien mukaan jokainen
omaishoidossa oleva potilas
tuo kunnalle 30 000?50 000
euron vuosittaisen säästön.
. Hän kritisoi LounaisSuomen aluehallintoviraston taannoista tulkintaa,
jonka mukaan käytäntö
loukkaa tietosuojaa ja on
lainvastainen.
Hänen mukaansa samalla logiikalla voisi pitää on-
Joka kahdeksas
siemenkaupan
tarkastus johti kieltoon
Tarja Agiander seuraa, kun Timo Poikela ja Martti Mäkinen pelaavat sisäpetankkia Salon seudun omaiset ja läheiset ry:n omaishoitokeskuksessa. Seulontaa
jatketaan kunnes tapauksia ei enää löydetä. Agiander sanoo,
että jotkut saattavat kokea
omaishoidon tuen köyhäinapuna, toisille taas vieraiden
ihmisten kuten sijaishoitajien päästäminen kotiin nostaa kynnystä.
. Tarkoitus on, ettei
kukaan jää yksin taakkansa
kanssa, sanoo projektityöntekijä Tarja Agiander Salon
seudun omaiset ja läheiset
ry:stä.
Salon seudun omaiset ja läheiset hakee yhteensä tusinaa
vapaaehtoista lähettilästä toimimaan Salossa. Hän on
jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen siitä,
mihin toimiin se aikoo ryhtyä varmistaakseen, että
nykyinen käytäntö jatkuu
vastedeskin. Toiset taas ovat niin uupuneita,
etteivät jaksa etsiä apua.
Omaishoidon tukea on ensin haettava kunnalta, minkä jälkeen tukikäsittelijä
arvioi, onko omaishoitajan
statukselle tarvetta. Status myönnetään virkamiespäätöksellä, minkä jälkeen
kunta tekee omaishoitajan
kanssa palvelusopimuksen.
Omaishoidon tuen lisäksi
omaishoitajille on tarjolla muitakin lakisääteisiä
etuuksia kuten kolmen päivän kuukausittainen loma.
Nokia Siemens Networks laskee
nopeiden verkkojen kasvun varaan
4G kasvaa, mutta katse siirtyy
jo seuraavaan sukupolveen
STT | NINA TÖRNUDD
Nokian päätös ostaa verkkolaiteyhtiö Nokia Siemens
Networks (NSN) kokonaan
itselleen voi ennakoida uusia rakennemuutoksia. Yhdistykset ovat
tärkeä linkki kaupungin ja
omaishoitajien välillä. 6
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 3. Mutta vahvin ase operaattorin
arsenaalissa on 4G, arvioi
operaattorien IT-ratkaisuja
la klo 14.45-23.00,
su klo 15.00-23.00
Telefax (02) 770 2300
Puhelin (02) 770 21 (vaihde)
Puhelin iltaisin
- uutistoimitus
770 21, 770 2314
- urheilu 770 2309
ALUETOIMITUS
Somero, Kiiruuntie 1,
Puhelin (02) 7702 562
TILAAJAPALVELU
Örninkatu 14, Salo
toimittava Tecnotree julkistamassaan raportissa.
Operaattorit ympäri maailman odottavat nopeaan
LTE-tekniikkaan perustuvan 4G:n läpimurtoa, koska
sen luotetaan kasvattavan
asiakkaiden kuluttamaa rahamäärää.
Mahdollisuudet ovat huimat. Tämän
jälkeen tilannetta seurataan ainakin kuukausi.
??Potilaat ovat oireettomia. Jos odotettavissa on
esimerkiksi, että tiettyä
uutis- tai musiikkivideota
katsotaan ahkerasti tietyllä
alueella, NSN:n tukiasema
voi varastoida sen valmiiksi,
jolloin se latautuu käyttäjille
nopeammin.
ark ja vkl klo 06.00 ?11.00
Muut alueet: (ei Uusimaa)
- Itellan varhaisjakelupäivystys
Puhelin: 0200 72822 (mpm/pvm)
Ark. 10% alv)
12 kk
289,00 ?
6 kk
153,10 ?
3 kk
82,70 ?
1 kk
31,60 ?
TILAUSHINNAT
1.5.2013 alkaen.
Jatkuva säästötilaus (sis. Osa paikoista
on edelleen täyttämättä, ja
tulevaisuudessa aiotaan kouluttaa lähettiläille myös työparit.
. Siemenkauppaa
valvovat viranomaiset tekivät parisen sataa valvontatarkastusta.
Markkinointikiellot annettiin sertifioimattoman
siemenperunan torimyynnistä sekä tarkastamattoman siemenen myynnistä
lehdissä ja internetissä.
Huomautukset napautettiin pääasiassa sertifioimattomasta lehti-ilmoittelusta ja internetmainonnasta.
Lisäksi markkinointikieltoon asetettiin punajuuren
ja kesäkurpitsan siemeneriä, jotka eivät täyttäneet
itävyysvaatimusta.
Pelto- ja puutarhakasvien
kylvösiemeneksi saa Suomessa markkinoida vain
sertifioitua eli virallisesti tarkastettua siementä.
(STT)
Superbakteeria Espoossa
kahdeksalla potilaalla
Kahdeksalta potilaalta on
löytynyt superbakteeriksi
kutsuttua CPE-sairaalabakteeria Espoon Puolarmetsän sairaalassa. Lisää haetaan vielä.
Heitä on tarkoitus kouluttaa
elokuussa. Valta-
Zyskowicz: Potilas pitää
voida kutsua nimellään
vastaanotolle
Potilaan kutsuminen nimellä lääkärin vastaanotolle on käytäntö, josta ei pidä
luopua, sanoo kokoomuksen kansanedustaja Ben
Zyskowicz kannanotossaan. Mielestäni omaishoito
on yksi edullisimmista ja
joustavimmista hoitomuodoista. Salon
seudulla on noin 3 500 omaistaan kotona hoitavaa, jotka
eivät ole omaishoidon tuen
piirissä.
Nelivuotinen Omaishoidon
lähettiläät -hanke on ensimmäinen laatuaan Suomessa.
Hankkeen tavoite on luoda
koko Saloon tukihenkilöiden
verkko, joka tarjoaa omaishoitajille ohjausta ja neuvoja.
. Toimivuus näkyy esimerkiksi siinä, miten nopeasti yhteys syntyy ja toimii,
näkyvätkö videot pätkimättä
ja toimivatko yhteydet myös
suurissa väkijoukoissa.
NSN esitteli helmikuussa
Barcelonan mobiilimessuilla
Liquid Applications -nimellä kulkevan alustan, jonka
avulla verkon tukiasemia
voidaan käyttää älykkäämmin. Verkon pitää silti toimia edullisesti ja
sujuvasti.
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna ma-pe klo 8.30-15.30
Puhelin (02) 770 2626
Telefax (02) 770 2222
tilaajapalvelu@sss.fi
Verkko-osoite:
www.sss.fi/tilaajapalvelu
Määräaikaistilaus (sis. Toiminta päästään
aloittamaan lokakuun paikkeilla.
Toive on, että neljässä vuodessa saadaan aikaan omalla
painollaan eteenpäin menevä järjestelmä, joka joustaa
paikallisten olosuhteiden
mukaan. He tiedustelevat, voisiko
omaisen yhteystiedot kenties välittää meille yhteydenottoa varten, Agiander
selvittää.
Salon seudun omaiset ja
läheiset ry järjestää torstaina iltatorilla kahvinryystämisen SM-kilpailut. Tällä
hetkellä hahmottelemme yhteistyön malleja, toteaa Salon sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtaja Saku
Nikkanen (sd.)
Käynnissä olevaan yhteistyöhön kuuluu niin kutsuttu
kotiuttamistiimi. NSN ennustaa, että
vuonna 2020 keskiverto mobiiliverkon käyttäjä saattaa
käyttää jopa gigan verran
dataa päivässä. Se tarkoittaa
nyt painotusta nopeisiin
4G-verkkoihin ja maihin,
joissa LTE-tekniikka on
edennyt pitkälle, kuten
Etelä-Koreaan, Japaniin ja
SALON SEUDUN SANOMAT
Sanomalehtien Liiton jäsen
LT-LEVIKKI 20.603 kpl
(LT-levikki 2012)
SSS sähköposti:
toimitus@sss.fi
JULKAISIJA
Salon Seudun Sanomat Oy
Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen
gelmallisena sitä, että joku
näkee ja tunnistaa toisen
ihmisen, joka on menossa
terveydenhuollon vastaanotolle.
Zyskowiczin mukaan viraston tulkinta ei perustu
terveeseen järkeen. Kello
18 iltatorin lavalla alkavan
kisan tarkoitus on valaista
omaistaan kotona hoitavien
tilannetta Salossa. LTE-tekniikalla toimivat verkot voivat tarjota
jopa 100 megan nopeuksia.
Samalla kun 4G:n läpimurtoa odotetaan, verkkoyhtiöt
ovat alkaneet jo kehitellä
seuraavaa verkkojen sukupolvea. Nokia
Siemens Networks, ranskalais-amerikkalainen Alcatel-Lucent ja kiinalainen
ZTE kilpailevat seuraavista sijoista.
Huawein nousu on merkittävä, koska yhtiö on joutunut jättäytymään pois
Yhdysvaltojen markkinoilta. heinäkuuta 2013
UUTISET
?Kaikki halutaan
hopealangan päähän?
Korealaislehti:
STX:lle ehkä lisäapua
tänä vuonna
Korealaisen STX-konsernin velkojat saattavat antaa yhtiölle lisärahoitusta.
Korea Economic Daily uutisoi tiistaina, että yhtiö
voisi saada vuoden loppuun
mennessä ylimääräisen yli
700 miljoonan euron lainaerän. Olemme myös pyrkineet tuomaan muita toimijoita kuten seurakuntia mukaan yhteistyöhön, Agiander
kertoo.
Yhteistyö on myös kaupungin etujen mukaista. Olemme ojentaneet kättämme kaupungin suuntaan. Tällä hetkellä meillä on
kuusi vapaaehtoista varmistettuna. Kiinalaisyhtiötä syytetään tiedon luovuttamisesta kiinalaisille tiedustelupalveluille, koska yhtiöllä
on läheiset suhteet Kiinan
armeijaan. Salon seudulla toteutettavan pilottihankkeen
päätyttyä vuonna 2015 hanke
aiotaan ottaa valtakunnalliseen kokeiluun.
Halu tiivistää
yhteistyötä
. Ensimmäisiä lähettiläitä koulutettiin jo
viime keväänä. Aviopuolisoille muutos
puolisosta hoitajaksi on
usein hyvin kipeä. Lähettiläät voivat
myös itse lähestyä omaisiaan
hoitavia. Tilanne
voi tulla eteen todella yllättäen. Lähettiläiden on tarkoitus olla paikallisia, tuttuja ja
helposti lähestyttäviä. Etenkin vanhemmilla
ihmisillä sitoutuminen ni-
menomaan avioliittoon on
vahvaa, mikä vaikeuttaa sopeutumista.
Joillain ongelmaksi nousee haluttomuus ottaa apua
vierailta. Se koostuu
kaupungin työntekijöistä,
jotka selvittävät sairaalasta kotiutuvien tarvetta
omaishoitoon.
. Lisäksi velkojat aikovat lehden mukaan antaa
toisen suunnilleen samankokoisen lainan vuosina
2014?2017.
Omaishoidon lähettiläät -hankkeella halutaan luoda
turvaverkko kaikille kotona omaisiaan hoitaville.
STX Offshore & Shipbuildingin päärahoittaja Korean valtion kehityspankki
KDB vahvisti, että velkojat
tapasivat maanantaina,
mutta ei kertonut tapaamisen yksityiskohdista.
STX:n edustaja ei kommentoinut asiaa.
Huhujen jälkeen yhtiön
osakkeet lähtivät yli 12
prosentin nousuun EteläKoreassa. Monesti
omaisen on vaikea tunnustaa asetelman muuttuminen.
Nämä kaikki etuudet
haetaan eri paikoista. (436,25/kg)
Kaupan päälle
Luusto D!
(arvo 13,90)
Nivelten liikkuvuuteen
NivelTeho
Luusto D:n kalkin kanssa lihaksille, sidekudoksille ja luustolle.
1890
-50
Kaunis rusketus
Life Aurinko Plus
Vahvistaa ja suojaa ihoa.
Hellä iholle, tyly
ihokarvoille
2350
Sabi Luonnonaineilla tasa-
painotettu ihokarvojen poistovoide.
60 tabl. Kuntoutuksen
tarkoitus on työkyvyn ylläpito, työelämässä pysyminen
tai sinne palaaminen. Sen kesto on
enintään kuusi kuukautta.
Tavoitteena on joko paluu
entiseen työhön tai siirtyminen uusiin tehtäviin.
Jos sairaus uhkaa työky-
Pysyviä tuloksia
Naiselliseen hyvinvointiin
Kramppeja, suonenvetoja?
anna rasvan palaa!
Karpalouute ja maitohappobakteerit
samassa kapselissa.
Magnesiumsitraatti takaa maksimaalisen imeytymisen.
Tonalin Ota paino hallintaan ja
Karpalact Strong
2050 3490
60 kaps. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 3. (426,98/kg)
20 pss (119,05/kg)
60 kaps. Kuntoutus jakautuu työkokeiluun, työhönvalmennukseen
ja ammatilliseen koulutukseen.
Pitkän sairausloman jälkeen työhönpaluuta voidaan
helpottaa työkokeilulla,
jossa etsitään sopiva tapa
tehdä töitä. Keskustelu
kärjistyy uhkaukseksi, että
poliisiksi väitetyn ?työporukan. So-
Työntekijällä on oikeus ammatilliseen
kuntoutukseen
Uudelleenkoulutus ei välttämättä tarkoita tulotason laskua
. (706,90/kg)
Hyödyllinen hiiva
Suolistoflooran vahvistamiseen ja normalisointiin.
120 kaps. (189,52/kg)
Boulardii
kyä, työhönvalmennuksella
tuetaan uuteen työtehtävään siirtymistä. Hän esimerkiksi kysyy, ?onko tässä
kohtaa mun nostettava laittomasta uhkailusta syyte?.
Nuori mies teki rikosilmoituksen maanantaina.
Koska se koskee poliisia,
jatkotoimia harkitaan toisessa kihlakunnassa eli
tässä tapauksessa Itä-Uudenmaan syyttäjänvirastossa.
Nauhalla poliisi viittaa
nuorukaisen tekemiin tyhmyyksiin. Se tarkoitti uuden ammatin hankkimista.
??Tuli mieleen, että mitä sitä nyt seuraavaksi. Syitä ovat
muun muassa työssäjaksamisen ongelmien vähättely,
eri järjestelmien jäykkyys ja
yhteistyön ongelmat.
Työterveyslaitoksen vanhempi asiantuntija Pirjo
Juvonen-Posti puolestaan
sanoo, että työeläkelaista
puuttuu varhaisen ammatillisen kuntoutuksen mahdollisuus.
??Aika paljon on pitänyt
menettää (työkyvystä), jot-
ta saa oikeuden kuntoutukseen.
Työeläkeyhtiö Varman ylilääkäri Jukka Kivekäs sanoo, että lain mukaan kuntoutuksen taustalla pitää
olla työkyvyn menettämisen
uhka.
??Kuntoutuksen käynnistämiskriteeriä olennaisempi
asia on, että kuntoutuksen
tarve ylipäätään huomataan
jossain.
Kivekäs on kuitenkin samaa mieltä siitä, että kuntoutusjärjestelmä on liian
monimutkainen.
??Järjestelmässä on monta
toimijaa ja yhteistyö on huonoa. Hän aloitti opinnot
ammattikorkeakoulun yrittäjyyspuolella, johon hän sai
myös tukea.
Keski-Hakunin tapaus on
esimerkki siitä, kun asiat sujuvat hyvin. jäsenet voisivat hakata miehen.
Soukolan mukaan teko
saattaisi olla laiton uhkaus, virkavelvollisuuden
rikkominen tai jopa virkaaseman väärinkäyttö.
pe?la 5.?6.7.
2690
1500
2290
150 kaps. Määrä on yli 20 kertaa
enemmän kuin tilastoinnin
aloitusvuonna 1992.
N
A
!
U
I
L
H
HEINÄ
1990
150 kaps. Näistä työelämässä oli vajaat 53?000 ja työelämän ulkopuolella reilut 22?000 vakuutettua. Apulaispoliisipäällikkö Kimmo
Pekkalan mukaan poliisimiestä ei ole päästy kuulemaan, koska hän on jäänyt
sairauslomalle.
??Niin kuin viisaat professoritkin ovat julkisuudessa
todenneet, tapauksessa ei
ehkä ole edellytyksiä virasta pidättämiseen.
??Olemme siinä rajalla.
Otetaan rauhallisesti ja
odotetaan myös syyttäjän
esitutkintaratkaisua, arvioi Pekkala STT:lle.
Kihlakunnansyyttäjä
Soukola on toistaiseksi
nähnyt tallenteen vain Youtubessa.
??Sen perusteella on vaikea arvioida, että se olisi
joku muu kuin poliisimies.
Dialogi on sellaista, siinä
puhutaan kuulusteluista
ja muista poliisitutkintaan
Tutkija: Järjestelmästä puuttuu varhaisen kuntoutuksen mahdollisuus.
STT | ANTTI TIRI
Toinen ranneleikkauspäätös
sinetöi Elina Keski-Hakunin uran parturi-kampaajana neljä vuotta sitten.
Hänen oikeassa ranteessaan
veri ei päässyt edelleenkään
kiertämään kunnolla, joten
edessä oli ranteen jäykistäminen leikkauksella. Noin 5?000 vakuutetun ammattia ei voitu
luokitella tai tieto puuttui.
?Lähteet: www.tela.fi www.tela.fi
STT, koonnut: Antti Tiri, grafiikka: Heikki Väliaho, lähde: Ilmarinen
siologian professori Asko
Suikkanen ja tutkimuspäällikkö Jari Lindh Lapin yliopistosta ovat muun
muassa korostaneet, että
järjestelmän sijaan huomion pitäisi olla enemmän itse
kuntoutujassa.
Eläketurvakeskuksen tutkimuksen mukaan työelämästä kuntoutukseen tulleista kaksi kolmasosaa arvioi kuntoutuksensa alkaneen
liian myöhään. Viisi vuotta
parturikampaajana
toimineella
26-vuotiaalla
henkilöllä on
vaikeuksia
jatkaa
työssään
käsiongelmien
vuoksi.
. (180,00/kg)
Närästääkö
grilliruoka?
Gastronel+
Tukee koko maha-suolistokanavan hyvinvointia!
Life Halikko Prisma, Prismatie 2, Puh. Eläketurvakeskuksen viime vuoden
tilastot eivät ole vielä valmistuneet, mutta vuonna
2011 työeläkekuntoutuksessa oli vajaat 11?000 ihmistä. (532,56/kg)
ja esitutkintaan liittyvistä
termeistä, Soukola sanoo.
Videossa poliisiksi väitetty mies kyselee autossa istuvalta nuorukaiselta, mitä
tämä teki pari viikkoa sitten Hauholla. Raportin on määrä
olla valmis lokakuun lopussa.
Elina Keski-Hakuni ei osaa
arvioida, olisiko esimerkiksi
varhainen kuntoutus voinut
pelastaa työkyvyn parturikampaajana.
??En ole varma, eihän sitä
ikinä tiedä.
Nykyisin hän tekee toimistotyötä osto- ja myyntireskontrassa ja kertoo olevansa
ihan tyytyväinen työelämäänsä.
??Tässä työssä on paremmat etenemismahdollisuudet.
Työeläkekuntoutuksessa
kolme vaihtoehtoa
Työeläkekuntoutuksella
tarkoitetaan työeläkevakuuttajien järjestämää ja
kustantamaa ammatillista
kuntoutusta. (313,33/kg)
Maksaläiskät kuriin!
990
4500
100 g (99,00/kg)
Suomalainen
Koivusokeri
Koivusokeri
Makea vaihtoehto!
Raitalankatu 10
(02) 733 1890
ark. 050 370 7001, ma-pe 9-20, la 9-18, su 12-18
www.life.fi | Tarjoukset ovat voimassa 21.7.2013 saakka.
7
SU U R I KE SÄALE!. Kaikkiaan Suomessa oli työkyvyttömyyseläkkeellä noin 200?000 henkilöä.
?Kelan tilastojen mukaan kuntoutusta sai viime vuonna yhteensä
80?500 vakuutettua. Ranteen
jäykistäminen oli siinä vaiheessa kuitenkin helpotus,
koska käsi oli ollut pitkään
paketissa, hän muistelee.
Seinäjoella asuva KeskiHakuni hakeutui työeläkekuntoutukseen, ja syksyllä
2009 parturi-kampaajan
työt vaihtuivat opiskeluelämään. Ohessa
työeläkeyhtiö
Ilmarisen
laskema
arvio eri
työpoluista.
Parturi-kampaajan työstä vanhuuseläkkeelle
Palkka ennen sairastumista: 1 600 ?/kk
Eläke 65-vuotiaana
Palkkatulo 65-vuotiaaksi
?Työeläkelakien mukaan alle 63-vuotiaalla työntekijällä on oikeus
saada työkyvyttömyyden estämiseksi tai työ- ja ansiokyvyn parantamiseksi
ammatillista kuntoutusta.
Nuorena työkyvyttömyyseläkkeelle
?Työkyvyttömyyden uhka tarkoittaa, että ilman ammatillista kuntoutusta työntekijälle pitäisi lähivuosina myöntää täysi tai osatyökyvyttömyyseläke.
740 000 ?
1 100
?/kk
+ indeksit
Eläke 26-vuotiaana
Eläketulo 65-vuotiaaksi
1 000 ?/kk
470 000 ?
Uudelleenkouluttautuminen ja työuralla vanhuuseläkkeelle asti
Kolmen vuoden kuntoutusraha: 44 000 ?
Palkka kuntoutuksen jälkeen: 2 800 ?/kk
Eläke 65-vuotiaana
Ansiotulot 65-vuotiaaksi
1 700 ?/kk
1 300 000 ?
?Työeläkevakuuttaja Telan mukaan viime vuonna Suomessa työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyi työeläkejärjestelmästä yli 22?000 henkilöä. Auttaisi, jos näitä asioita saataisiin hieman keskitettyä.
Ministeriö tarkentaa
parhaillaan kriteerejä
Epäselvään tilanteeseen
saattaa tulla muutoksia.
Osastopäällikkö Outi Antila
sosiaali- ja terveysministeriöstä kertoo, että ammatillisen
kuntoutuksen kriteerejä tarkennetaan parhaillaan työryhmässä. Jos terveydentilan vuoksi työpaikalta
ei löydy sopivaa työtä, edessä voi olla kouluttautuminen
uuteen ammattiin.
Suurin osa kuntoutuksesta
tapahtuu työpaikalla joko
työkokeiluna tai työhön valmennuksena.
Kuntoutusmenot ovat vuodesta 1996 lähtien yli seitsenkertaistuneet. Ihminen saattaa tarvita
Kelasta psykoterapia-apua,
työeläkelaitoksesta työkokeilua ja työhallinnosta palkkatukea. (630,00/kg)
Tallenteen mukaan myös
20-vuotias nuorukainen
hallitsee poliisitermistön
varsin hyvin. Kuntoutusta tarjoavat muun muassa työeläkeyhtiöt, Kela ja työhallinto.
Huomio järjestelmästä
kuntoutujaan
Kritiikkiä on tullut myös
tutkijoilta ja käyttäjiltä. 9?17, la 10?14
Pycnogenol Strong
Punkit vihaavat valkosipulia!
100 ml (210,00/l)
www.lahetystorit.fi
Estä UV- säteilyn
aiheuttamat ihovauriot
Kyolic
2100
60 tabl. Soukola päättää mahdollisesta esitutkinnan aloittamisesta, kun
saa alkuperäisen aineiston
loppuviikosta.
Kanta-Hämeen poliisijohto ratkaisee aikaisintaan
ensi viikolla, aiheuttaako
sosiaalisessa mediassa levinnyt video välittömästi
kurinpitotoimia kyseistä
poliisia vastaan. Komisario Ilkka
Iivarin mukaan KantaHämeen poliisin tutkittavana ei ole nuorukaiseen
kohdistunutta rikosilmoitusta.
%
Pidä punkit loitolla!
Diasporal Magnesium 400 Extra
Nuorukaista
ei tutkita
VAATTEET
90 tabl. Aina näin ei ole.
Valtiontalouden tarkastusvirasto kritisoi toukokuussa
työkykyä ylläpitävää kuntoutusjärjestelmää muun
muassa monimutkaiseksi ja
osin tehottomaksi.
Työeläkeyhtiö Ilmarisen
ylilääkärin Seppo Kettusen mukaan tarkastusvirasto niputti epäreilusti yhteen
kaikki kuntoutusta järjestävät tahot. heinäkuuta 2013
Uutiset
Ammatillinen kuntoutusjärjestelmä kerää kritiikkiä
Syyttäjä pitää Hauhon
uhkausnauhalla
puhuvaa poliisina
STT | MERJA ÅKERLIND, PIIA LEINO
Kihlakunnansyyttäjä Krista Soukola arvelee, että
Hauholla kuvatuksi kerrotulla uhkausnauhalla puhuu poliisi
Tarjous voimassa 10.7.2013 saakka tai niin kauan kuin tavaraa riittää. Opettaja oli
kosketellut lapsia takapuolesta ja selästä.
Viime vuonna rehtori teki
poliisille tutkintapyynnön,
kun oppilaiden vanhemmat
kertoivat opettajan panneen käden lapsen collegepaidan sisään.
Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi vuonna 1962
syntyneen miehen puolentoista vuoden ehdolliseen
vankeuteen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Yhteensä asianomistajia eli
uhreja oli 23. samanaikaisten käyttäjien määrästä, yhteyden laadusta ja päätelaitteesta. 8
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 3. 3G-verkon ulkopuolella EDGE- ja GPRS-nopeudet. Slunga-Poutsalo
mukaan osa järjestöistä toimii esimerkiksi SMP:n, perussuomalaisia edeltäneen
puolueen, tavoilla, kun taas
osa yhdistyksistä on vasta
aloitellut toimintaansa.
??Toivon, että kenttä kokisi,
henkilöiden ei tarvitse rakastaa yltiöpäisesti toisiaan
tehdäkseen yhdessä hyvää
politiikkaa.
Slunga-Poutsalo sanoo itsekin olevansa vahva, suorapuheinen ja jääräpäinen
akka.
??En ole koskaan ollut
naisasianainen ja varauksella suhtauduin [puolueen]
naisjärjestöön. Lisäksi opettajan
katsottiin syyllistyneen
virkavelvollisuuden rikkomiseen.
Käräjäoikeuden mukaan
miesopettaja muun muassa
kosketteli lapsia opetustilanteessa. Tuolloin
rehtori oli jäänyt käsitykseen, että koskettelu ei
vaikuttanut seksuaaliselta
teolta eikä opettajalle tullut seuraamuksia.
Seuraavan kerran oppilaat valittivat koulun terveydenhoitajalle opettajasta vuosina 2008 ja 2011.
Jälkimmäisellä kerralla
järjestettiin myös palaveri,
jossa opettajaa kiellettiin
jatkamasta koskettelua.
Ehdollisen tuomion lisäksi miehelle langetettiin 30
tuntia yhdyskuntapalvelua.
Kela lahjoitti
äitiyspakkauksen
Catherinelle ja Williamille
Cambridgen herttuatar
Catherine saa Kelalta
äitiyspakkauksen hänen
ja Britannian prinssi Williamin yhteistä vauvaa
varten. (STT)
"Käytä kunnon verkkoa
näillä edullisilla laitteilla."
NETTILIITTYMÄ
TABLETTEIHIN
DNA. Opettaja myönsikin oikeudessa pääosin
syytteet. Oikeus katsoi, että
jatkuvaan kosketteluun
oli ollut pakonomainen
tarve, eikä tällöin voida
olettaa, että kyse oli ajattelemattomuudesta tai
työtavoista.
Huomautettu
aiemmin
Koulun rehtori oli saanut
tiedon opettajan käytöksestä jo vuonna 2007. Sen sijaan hänen
poliittinen profiilinsa on perussuomalaiseksi jyrkkä sen
suhteen, että ihmisten on saatava asua missä haluavat ilman viranomaisten holhousta.
Westisen STT:lle erittelemä analyysi perustuu kan-
sanedustajaehdokkaiden
MTV3:lle antamiin vaalikonevastauksiin viime eduskuntavaaleissa.
Tutkijan mukaan SlungaPoutsalo on hieman konservatiivisempi moraali- ja kulttuuriarvoiltaan kuin puheenjohtaja Timo Soini ja puolueen
muut kansanedustajat keskimäärin.
??Hän on ehdottomasti maahanmuuton kasvua ja homoavioliittoja vastaan. Puoluesihteeriksi
hänet valittiin järjestösihteerin paikalta.
Seuraavia eduskuntavaaleja ajatellen SlungaPoutsalo ei halua tehdä
listauksia kiinnostavista
hallituskumppaneista, vaan
asiakysymyksistä. Kun ensimmäisen kerran tulin naisjärjestön kokoukseen, katsoin,
että siellä oli ihan samanlaisia vahvoja, tavallisia naisia
kuin minä.
Pitääkö perussuomalaisissa sitten olla vahva nainen
pärjätäkseen?
??Tilanne on muuttunut
niin, ettei tarvitse enää sellainen olla. Tarkista kuuluvuus www.dna.fi
dna.fi/kaupat. Hän perusteli tekojansa sillä, että ne olivat
liittyneet opetustilanteisiin.
Oikeuden mukaan opettaja oli jatkanut koskettelua huomautuksista huolimatta. Silloin kun kannatus oli 2,8 prosenttia ja
ihmiset vaihtoivat kadunpuolta toritapahtumissa, se
vaati luonnetta olla julkisesti perussuomalainen.
Tutkija: Slunga-Poutsalo
erottuu kansanedustajista
ympäristöasioissa
Perussuomalaisten uusi puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo sanoo, että perussuomalaisten
sisällä ei ole ongelmia yhteistyössä.
että heidän äänensä oikeasti
kuuluu ihan sinne puolueen
johtaviin elimiin saakka,
Slunga-Puotsalo kertoo tavoitteistaan.
Politiikkaa asiakysymykset edellä
It-alan yrittäjänä toiminut
Slunga-Poutsalo liittyi perussuomalaisiin vuonna
2008 vaikuttaakseen kotikaupunkinsa Lohjan erityisopetukseen lapsensa takia.
Perussuomalaisissa häneen
kolahtivat ennen muuta arvot: oikeudenmukaisuus sekä työ- ja yrittäjäkeskeisyys.
Pari vuotta sitten Slunga-
Poutsalon harrastuksesta
tuli työ. He olivat tapahtuma-aikana 7?13-vuotiaita. Nopeus voi vaihdella riippuen mm. Avausmaksu
3,90 ?. Kela vahvisti asian tiistaina STT:lle.
BBC kertoi viime kuussa
suomalaisesta äitiyspakka-
uksesta. Tarkempien toimenkuvien jako on
vasta ideatasolla.
??Matti Putkosesta tuli
alaiseni tässä pari päivää
sitten, Slunga-Poutsalo kuittaa.
Ensi töikseen Slunga-Poutsalo aikoo lähteä Suomenkierrokselle selvittämään,
missä jamassa puolue on.
Nopeasti kasvaneen puolueen toimintatavat vaihtelevat radikaalistikin eri
puolilla Suomea ja tiedonkulussa on ilmennyt ongelmia,
esimerkiksi rahankäytön
suhteen. Eihän
täällä yksin kukaan pysty
mitään saamaan aikaiseksi,
ellei saa ehdotonta enemmistöä.
Ei rakkautta,
vaan yhteistyötä
Perussuomalaisten sisällä
yhteistyössä ei ole SlungaPoutsalon mukaan ongelmia, vaikka esimerkiksi
Helsingin piirin kiistoja on
puitu oikeudessa asti.
Slunga-Poutsalon mielestä
luottamusongelmat kulminoituvat siihen, etteivät vahvojen persoonien henkilökemiat kohtaa eikä tieto kulje.
??Täytyy muistaa, että politiikka on sellaista, että
Perussuomalaisten tuoreen
puoluesihteerin Riikka
Slunga-Poutsalon poliittinen profiili edustaa puolueen
maalaisjuuria ja kuntakeskeisyyttä.
Åbo Akademin yhteiskuntatutkimuksen laitoksen
tutkijan Jussi Westisen
tilastoanalyysin perusteella puoluesihteeri suhtautuu
keskittämiseen ja tiukkoihin
ympäristönormeihin vielä
huomattavasti kriittisemmin
kuin puolueensa kansanedustajat.
??Slunga-Poutsalo ei eroa
perussuomalaisten eduskuntaryhmästä ratkaisevasti moraali- ja maahanmuuttokysymyksissä. DNA Veppi Tabletti ilman kk-maksua, käyttömaksu 0,99 ?/vrk veloitetaan vain jos tiedonsiirtoa käytetään. Matti Putkoselle, on vielä auki. Tuntui mukavalta
lähettää paketti näytille,
Liesivesi sanoo. Hän
ehti jo ennen puoluekokousta moittia eritoten perussuomalaisten ohutta organisaatiota.
Slunga-Poutsalon ajatuksena on, että kaikkea ei tarvitsisi kysellä aina puheenjohtaja Timo Soinilta.
??Puoluesihteeri on aika
pitkälle esittelijän tehtävissä ja käytännön organisoija.
Nykyaikainen puoluesihteeri myös näkyy. Enimmäisnopeus 21 Mbit/s on saavutettavissa rajoitetusti 3G-verkossa (norm. Lisäksi
hän on erittäin huolestunut
perinteisten moraaliarvojen
heikkenemisestä, Westinen
luettelee.
Slunga-Poutsalo on puoluetoveriensa tavoin myös
äärimmäisen EU-kriittinen.
Yhdessä asiassa hän kuitenkin eroaa maltillisuudellaan
perussuomalaisten eduskuntaryhmästä.
??Tuore puoluesihteeri ei halua heikentää ruotsin kielen
asemaa ratkaisevasti.
Miesopettajalle
ehdollista 23 lapsen
hyväksikäytöstä
STT | PÄIVI PIHLAJARINNE,
MIKKO NIEMELÄ
Rehtori ja terveydenhoitaja huomauttelivat vuosien ajan miesopettajalle
oppilaisiin kohdistuneista
kosketteluista. Kunnon verkko kuuluu kaikille.
dna.fi/kunnonverkko
Maksuaikaa jopa 36 kk, todellinen vuosikorko 0 %. vaihteluväli 0,4?15 Mbit/s). heinäkuuta 2013
Uutiset
Perussuomalaisten uusi
puoluesihteeri aikoo näkyä
Riikka Slunga-Poutsalo jakaa rootelit kaikille puoluetoimistolla.
Lehtikuva/Vesa Moilanen
STT | KAARINA VAINIO
Perussuomalaisten vastavalittu puoluesihteeri Riikka
Slunga-Poutsalo ryhtyy
selkeyttämään puolueen johtajiston toimenkuvia. Kelan tiedottaja
Heidi Liesivesi kertookin
tämän olleen äitiyspakkauksen lähettämisen syy.
??Äitiyspakkaus oli saanut
positiivista huomiota, ja
herttuaparin laskettu aika
lähestyi. Hänen
mielestään muutosta tarvitaan muun muassa kuntien pakkoliitoskaavailuihin,
Suomen asemaan EU:ssa ja
maahanmuuttajien kotouttamiseen.
??Pystymme asiakohtaisesti tekemään yhteistyötä
kenen kanssa vaan. Ei sinne
puoluetoimiston lokeroon ole
tarkoitus piiloutua.
Siihen, minkälaisen roolin
puoluesihteeri aikoo antaa
puolueen vaikutusvaltaiselle
?työmiehelle. Asiakkaat saavat tietoa DNA:n ja sen yhteistyökumppaneiden tuotteista, asiakaseduista ja tarjouksista (SMS/MMS/sähköposti). Asiasta kertoi ensimmäisenä BBC
Venäjällä lähes
20 ihmistä sai tiistaina
surmansa helikopterin
syöksyttyä maahan. Venäjän hätätilaministeriö ei vahvistanut kuolonuhrien määrää, sillä pelastushenkilökunta ei ollut tiistaina
alkuiltaan mennessä
päässyt onnettomuuspaikalle. Armeija antoi
maanantaina Mursille 48
tuntia aikaa kansalaisten
vaatimusten toteuttamiseen,
ennen kuin armeija julkistaa omat suunnitelmansa
tulevaisuutta varten. Järistys katkoi teitä ja aiheutti tuhoisia maanvyöryjä noin 320 kilometrin päässä Acehin
pääkaupungin Banda Acehista.
??Järistys tuntui rajuna 15 sekunnin
ajan. Mallistot vaihtelevat myymälöittäin.
0
?
9. Sähkökatkot
ovat päivittäisiä ja bensan
saanti takkuilee, säännöllisesti Egyptissä vieraileva
Schielke kertoo.
??Ihmiset odottivat, että
asiat paranisivat edellisen
vallankumouksen jälkeen.
AL
Uusimme koko malliston
PALJON MERKKIKEHYKSIÄ
SALO Kauppakeskus Plaza, 1.krs, 020 760 8620*
Palvelemme ma?pe 9?20, la 9?18
Lähes 20 kuoli
helikopteriturmassa
Venäjällä
MOSKOVA. Iskut tapahtuivat
Diyalan maakunnassa
Bagdadin pohjoispuolella.
Muqdadiyahin kaupungissa shiiamuslimien rukoushuoneella pidettyihin hautajaisiin tehdyssä
iskussa kuoli ainakin
23 ihmistä. YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon vetosi tiistaina sisällissodan
osapuoliin, jotta asukkaat pääsisivät pakoon.
Ban toisti myös vaatimuksensa asekuljetusten
lopettamisesta Syyrian
armeijalle ja kapinallisille. Imagonrakennus on kuitenkin tepsinyt.
??Ihmiset, jotka puolitoista
vuotta aiemmin vastustivat
sotilasvaltaa, iloitsevat nyt
siitä, että viisas armeija ymmärsi puuttua tilanteeseen.
Myös aseellisen konfliktin
vaara on olemassa, Schielke
uskoo. alk. Armeijalta se annettiin vaaleilla eteenpäin
Muslimiveljeskunnalle ja
nykyiselle presidentille
Mohamed Mursille, jota
kansa nyt sankoin joukoin
vastustaa.
Aseellinen konflikti
mahdollinen
Egyptin armeija aikoo puuttua tilanteeseen keskiviikkona, jos Mursi ei siihen
mennessä ole vastannut
miljoonien mielenosoittajien
vaatimuksiin.
Tutkija Samuli Schielke berliiniläisestä Zentrum
Moderner Orient -tutkimuslaitoksesta sanoo, että on
vaikea arvioida, mitä uhkavaatimuksen antanut armeija aikoo.
??Egyptin armeija esiintyy
puolueettomana ja isänmaallisena, jolla on mielessä
kaikkien yhteinen etu.
Armeija ei Schielken arvion mukaan silti välttämättä
halua uudelleen valtaan kuten vuonna 2011. Se on
nostanut pintaan pelot uudesta yksinvaltaisesta järjestelmästä, jossa Schielken
mukaan ?rukoillaan enemmän, mutta kyseessä on silti
korruptoitunut diktatuuri?.
Kummankaan asiantuntijan mukaan Egyptin kuohunta ei johdu islamilaistumisen vastustamisesta.
Schielke muistuttaa, että
suuri osa oppositiosta on
konservatiivisia uskovaisia,
ei sekularisteja.
??Toki ideologia on merkittävää poliittisessa mobilisaatiossa, mutta uskonnollinen ideologia ei sinänsä ole
kriisin syy, Laakso sanoo.
Tilanteen kärjistivät molempien mielestä ennemmin
käytännön ongelmat. Muslimiveljeskunta
kehotti tiistaina egyptiläisiä
olemaan valmiina, jotta vallankaappaus ei onnistuisi.
Veljeskunta järjesti myös
mielenosoituksen presidentin puolesta.
??Estämällä vallankaappa-
uksen voimme antaa korvauksen edellisen vallankumouksen marttyyreille, sanoi
liikkeen edustaja viitaten
Hosni Mubarakin vastaisissa mielenosoituksissa
kuolleisiin.
Mursi ilmoitti, että ei aio
taipua Egyptin armeijan painostuksessa. (STT?AFP)
Autopommi
surmasi
seitsemän
ihmistä Kabulissa
KABUL. Isku oli suunnattu
ulkomaalaiseen yritykseen, joka varustaa sotilasliitto Naton joukkoja.
Taleban-liike ilmoittautui iskun tekijäksi.
Kabulin poliisipäällikön
mukaan hyökkääjät ajoivat räjähteillä lastatun
kuorma-auton yrityksen
pysäköintialueelle ja räjäyttivät sen. Optikon tekemä näöntarkastus kaupan päälle silmälasien ostajalle (norm. heinäkuuta 2013
Ulkomaat
Lehtikuva/AFP/Reza Juanda
Järistys romahdutti moskeijan Indonesian Acehissa
BANDA ACEH. Jos armeija syrjäyttää Mursin, Muslimiveljeskunnan liittolaiset saattavat
tarttua aseisiin.
Kriisin syy arkisissa
ongelmissa
Uusille kuohuille on monia
syitä. Kehykset erityismallistosta (norm. (STT?AFP)
Snowden ei saa turvapaikkaasiassa erityiskohtelua
Lyhyet
Suomessa ei käsitellä ulkomailla tehtyjä hakemuksia lainkaan.
HELSINKI/MOSKOVA | STT?Reuters?AFP
Ti e t o v u o t a j a E d w a r d
Snowdenia ei voida auttaa
Suomessa poliittisella päätöksellä, sanoo sisäministeri
Päivi Räsänen (kd.). Läheisessä
Baquban kaupungissa
shiiamuslimien asuinalueella sijaitsevaan kahvilaan tehdyssä iskussa
kuoli ainakin kymmenen
ihmistä.
Lisäksi kahdeksan entistä sunnitaistelijaa
kuoli asemiesten hyökättyä heidän kimppuunsa.
(STT?AFP?Reuters)
Venäläinen
kuljetusraketti
syöksyi maahan
ALMATY. Hallitus ei ole täyttänyt odotuksia, talous on rapakunnossa
ja tulonjako yhtä epäoikeudenmukaista kuin Mubarakin aikana. Järistyksessä kuoli kaikkiaan
ainakin 11 ihmistä ja kymmeniä louk-
Vinkkaa
juttu!
n toimitus@sss.fi
(02) 770 2314
kaantui.
Maanjäristyksen voimakkuus oli 6,1.
Sen keskus oli sisämaassa noin kymmenen kilometrin syvyydessä. Miehittämätön venäläinen kuljetusraketti
on syöksynyt maahan heti lähdön jälkeen Baikonurin avaruuskeskuksessa Kazakstanissa. Muslimiveljeskunta
on muun muassa saanut väkeään moniin yhteiskunnan
tärkeisiin asemiin. Suomen Venäjän-suurlähetystö
vastaanotti Snowdenin turvapaikkahakemuksen maanantaina faksilla.
Suomen lainsäädäntö velvoittaa kohtelemaan jokaista turvapaikanhakijaa tasavertaisesti, eikä esimerkiksi
Räsäsellä sisäministerinä
ole toimivaltaa puuttua turvapaikkahakemuksiin.
Sisäministeriön mukaan
ulkomailla tehtyjä turvapaikkahakemuksia ei käsitellä lainkaan.
??Meidän lainsäädäntömme
näkökulmasta Snowden ei
ole edes jättänyt turvapaikkahakemusta, vaan kirjeen,
joka koskee turvapaikkaa,
Räsänen sanoo.
Räsänen huomauttaa
myös, että Suomella on Yhdysvaltojen kanssa tehty
luovutussopimus.
Yhdysvallat syyttää Snowdenia vakoilusta, sillä hän
paljasti turvallisuusvirasto
NSA:n urkintaohjelmat. Se
putosi tulipallona maahan lähelle lähtöalustaa.
(STT?Reuters?AFP)
Kymmeniä
islamisteja
vankilaan Arabiemiraateissa
ABU DHABI. 129 ?). Kaksi itsemurhapommittajan iskua surmasi yli 30 ihmistä Irakissa myöhään maanantaina. Suunnitelmaan kuuluisi muun
muassa parlamentin hajottaminen.
Sunnuntaina alkaneet
suurprotestit Mursia vastaan kuitenkin jatkuivat.
GENEVE. Laakson mukaan diktatuurin tai yksipuoluejärjestelmän jälkeen ensimmäisiä vapaita
vaaleja seuraa aina erittäin epävakaa 1?3 vuoden
ajanjakso.
??Vasta kolmansien, vaalilain mukaan järjestettyjen vaalien jälkeen voi
uskoa uuden järjestelmän
vakauteen.
Egyptin vallankumous vuonna 2011 syrjäytti edellisen presidentin
Hosni Mubarakin. Ainakin In-
tia, Puola ja Hollanti hylkäsivät hakemuksen saman tien. Useita taloja romahti
voimakkaassa maanjäristyksessä Acehin alueella Indonesiassa tiistaina. Ei muita alennuksia. 35 ?), ei koske piilolinssinäöntarkastusta. Seuraa mielenosoituksia ja
lakkoja. Kuusi
lasta kuoli ja useita muita jäi loukkuun,
kun moskeija luhistui kesken Koraanin
lukemisen. Useat maat, kuten Suomi, Islanti ja Norja,
ovat huomauttaneet, että
turvapaikkahakemus pitää tehdä valtion sisällä.
Myös Snowdenia auttanut Ecuador ilmoitti, ettei
ulkomailla tehtyä hakemusta oteta huomioon.
Samalla presidentti Rafael Correa katui myöntämäänsä väliaikaista
matkustusasiakirjaa, jonka avulla Snowden pääsi
lentämään Hongkongista
Moskovaan.
Snowden veti Venäjälle
jättämänsä turvapaikkahakemuksen takaisin sen
jälkeen, kun presidentti Vladimir Putin vaati
häntä lopettamaan paljastuksensa. Onnettomuus sattui Jakutiassa Siperian itäosissa.
Kopterissa oli 25 matkustajaa, joista 11 oli lapsia, sekä kolme miehistön
jäsentä.
Ainakin yhdeksän ihmistä selvisi turmasta
hengissä. Hän ilmaisi syvän
huolensa taisteluiden
jatkumisesta erityisesti
Homsissa.
YK:n mukaan Syyriassa on surmattu yli
100 000 ihmistä sitten
jatkuu
maaliskuun 2011, jolloin
kansannousu presidentti
Bashar al-Assadia vastaan alkoi. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 3. Noin 2 500 siviiliä
on jäänyt loukkuun taisteluiden keskelle Syyrian
Homsissa. Kymmeniä ihmisiä on tuomittu vankilaan vallankaappauksen
suunnittelemisesta Arabiemiraateissa.
Paikallisen television
mukaan kaikkiaan 56
syytettyä sai tuomiot,
jotka vaihtelevat kolmesta vuodesta 10 vuoteen.
Kahdeksan tuomittiin
poissaolevina 15 vuoden
vankeuteen. Kukaan
ei kuitenkaan loukkaantunut onnettomuudessa.
Pian laukaisun jälkeen
raketti hajosi osiin taivaalla ja syttyi tuleen. Ainakin seitsemän
ihmistä sai tiistaina surmansa autopommi-iskussa Kabulissa Afganistanissa. Ihmiset juoksivat paniikissa ulos
kodeistaan, kuvaili kansallisen katastrofiviraston edustaja.
Vuonna 2004 erittäin voimakas järistys ja tsunami vaativat Acehissa noin
170?000 ihmishenkeä. Armeija kaappaa
vallan ja esiintyy oikeutettuna ja suosittuna.
??Sotilasvalta merkitsee
kuitenkin aina kansalaisoikeuksien kaventumista
ja mahdollisesti uutta diktatuuria, Laakso sanoo.
Vastaavaa on nähty esimerkiksi Latinalaisessa
Amerikassa. Valta
siirtyi sotilashallinnol-
le. Syytettynä
oli yhteensä 94 ihmistä.
(STT?AFP?Reuters)
Optikon
näöns
tarkastu
?50% ?30%
ERÄ AURINKOLASEJA
AJANVARAUS: 09 3154 9700
*Puhelun hinta lankapuhelimesta 8,28 snt/puh + 7 snt/min tai matkapuhelimesta 8,28 snt/puh + 17 snt/min
Tarjous voimassa 1.-14.7.2013 ostaessasi kehykset ja linssit. (STT?
AFP?Reuters)
YK: 2 500 siviiliä
loukussa Syyrian
Homsissa
Presidentti Mohammed Mursin kannattajat kerääntyivät Rabaa El-Afaweyan moskeijan ulkopuolelle Kairossa.
Mursin tukijat osoittivat mieltä
Presidentti M o h a m e d
Mursin tukijat vannovat
estävänsä ?vallankaappauksen?. Raketti kuljetti mukanaan kolmea navigaatiosatelliittia, kertoivat venäläiset
mediat tiistaina. (STT?Retuters?AFP)
Itsemurhaiskuissa kuoli
yli 40 Irakissa
BAGUBA. Venäjä ei kuitenkaan aio luovuttaa Snowdenia Yhdysvalloille.
Vain Venezuela asettui
tuoreeltaan Snowdenin
puolelle.
??Hän ansaitsee maailman suojeluksen, sanoi
Moskovassa vieraillut presidentti Nicolas Maduro.
Snowden palasi julkisuuteen viikon hiljaiselon
jälkeen. Räjähdyksen jälkeen jäljelle jääneet hyökkääjät aloittivat tulitaistelun Afganistanin turvallisuusjoukkojen jäsenten kanssa.
Kaikki hyökkääjät saivat
lopulta surmansa. Hän väitti vuotosivusto Wikileaksille antamassaan lausunnossa Yhdysvaltojen painostaneen
muita maita hylkäämään
turvapaikkahakemuksen.
Yhdysvaltain presidentti
Barack Obama on tehnyt
selväksi muille valtioille,
että turvapaikan myöntämisellä olisi seuraamuksia.
Armeija valmistautuu väliintuloon
kuohuvassa Egyptissä jo tänään
Lehtikuva/AFP/Gianluigi Guercia
STT | JULIA HUOVINEN
Kuohuvaa Egyptiä saattaa odottaa sarja populistisia hallituksia ja sotilasvallankaappauksia,
uskoo demokratisoitumista tutkinut dekaani Liisa
Laakso Helsingin yliopistosta.
Syklin aikana populistinen puolue saa vallan
vaaleissa, muttei pysty toteuttamaan lupauksiaan
ja turvautuu korruptioon
pysyäkseen vallassa. EU
tutkii väitteitä, joiden mukaan Yhdysvallat olisi vakoillut unionia.
Venezuela Snowdenin
puolella
Moskovan lentokentällä jumissa oleva Snowden haki
alkuviikosta turvapaikkaa
yhteensä paristakymmenestä maasta
Pekka
nauksessa oli myös Tomi Pietinen KäpSK 4. Pertti Anttila
kolla
niin ikään
Naantalissa
UudSK 4.
RISTIKKO
2 VIIKKOA
SITTEN
pelattavaan avoimeen SMHSL-turnaus 28.?30.6:
turnaukseen. Lauluja Tanskasta ja suomalaisesta sydämestä Raaseporissa, Fiskarsin Vanhalla Paloasemalla 2.?7.7. Saapuminen
yhteislähdössä torin ympyräparkista klo 17.45 tai suoraan
tapahtumapaikalle.
Suven iltahetki Särkisalon kirkkopihassa klo 19
Kirjosieppo ruokkimassa poikastaan Muurlassa.
Näädän poikanen kesäretkellä Salon Tupurissa.
6 vuotta
Torsti Nikander
3.7. Kolmanneksi turna- turnaus 30.6:
uksessa tuli KäpSK:n PekA-ryhmä: 1. Colorado
9 vuotta
Eelis Myllymäki
3.7. Arvo Valkama
Sekä Kiik että Tocklin osal- TSY 5/7, 2. Salo
11 vuotta
Lauri Koivisto
3.7. Levän myrkyllisyyttä
ei kuitenkaan pysty analysoimaan.
Vesinäytteitä analysoidaan
Lalla Vindessä (Engelsbyntie 8) toripäivinä 12.7., 26.7.
ja 9.8. Jälkimmäinen tuli
tunnetuksi muun muassa
turkistarhauskieltoon tähdänneestä aloitteesta. Ratkaisu julkaistaan perjantaina 19.7.
RISTIKKO 21.6. klo 19.30, Tiia Kotkas laulu, Janne Storm kitara
SHAKKI
Kiik voittoon
Naantalissa
Muita tapahtumia
Televisioristikko
Sivuvaunut vauhdissa
Kavilannummella
viikonloppuna
Kopioi Oudon valon selite tähän.
Salon Kavilannummella
kaasuttelee lauantaina iso
joukko sivuvaunuja.
Sivuvaunucrosspäivään
osallistuu ajajia ympäri Suomea ja maailmaa. (STT)
Toimituksen valitsemista tapahtumista julkaistaan tapahtuman nimi,
paikka, aika ja tarvittaessa lyhyt
kuvaus sisällöstä.
Ilmoita nettisivun kautta:
www.sss.fi/tapahtumat,
sähköpostilla: kalenteri@sss.fi
postitse: SSS / toimituksen sihteeri,
PL 117, 24101 SALO
Huom! Kaikki muutokset ja
korjaukset ylläoleviin osoitteisiin.
Tänään
kalenteri@sss.fi
Elokuvat
The Lone Ranger, Bio Fix, Villa Lande Kemiö klo 18
Man of Steel (3D), Bio Jännä, Salo klo 18.30
The Lone Ranger, Bio Jukola, Somero klo 19
The Lone Ranger, Bio-Salo 1 klo 19
Kauhea kankkunen 3, Bio-Salo 2 klo 19.30
Teatteri
Aatamin puvussa ja vähän Eevankin, Salon Teatterin komedia, Vuohensaaren kesäteatterissa klo 19
Grease, Somerniemen musiikkiteatterissa (Koivulankulmantie 1) klo 19
Hulvaton hotelli, Kirakan kesäteatterissa, Perniön Ylönkylässä (Kirakantie 240) klo 19
Matias Joentuoma, Paimion kesäteatterissa, Museomäellä
klo 19
Nelinpeli, farssi Raaseporissa, Mustion Linnan kesäteatterissa klo 19
Rovaniemen markkinoilla, Teatteri Provinssin kesäteatterissa, Halikon Rikalanmäellä klo 19
Musiikki
Rakkauden siirtolainen . heinäkuuta kello
11?16. Vastauksen täytyy olla perillä viimeistään 15.7.
Osoite: Valo, PL 327, 33101 Tampere. Kimmo Ailasmaa
listuvat myös kuluvalla vii- EurSK 4,5, 3. (SSS)
VALMISTUNEITA
Halikon Hajalassa
perinteinen
Trömperi-päivä
LUKIJAN KUVA
Levätutkija analysoi
vesinäytteitä
Kemiönsaaressa
Levätutkija Satu Zwerver
analysoi kesän aikana vesinäytteitä Lalla Vindessä Kemiönsaaressa.
Vesinäytteen voi tuoda pullossa paikalle, ja tutkija selvittää, onko näytteessä sini-
Poistokirja tapahtuma Someron kirjastossa klo 11?19
Päivätanssit Someron Esakalliolla klo 13?17, Kari Piironen
& Caminito
Harrasteajoneuvojen kokoontuminen Salon torilla klo
17?21
Suviheinä-match show, Someron Haukkukalliolla klo 18
Vihtatalkoot Salossa, Nakolinnassa Meriniitynpuistossa klo
18, Salo-Uskelan Seuran tapahtumassa mahdollisuus tutustua, myös seuran historiallisiin kuvakokoelmiin. Kollissa pelatun nopean shakin mannen kierroksen tasapeturnauksen.
li ja neljännen kierroksen
Kiik hallitsi seitsenkierrok- harmittava tappio kuitensista turnausta alusta alka- kin veivät mahdollisuudet
en, eikä hän lopulta hävin- ryhmän voittoon. 12: 3
Huomenna:
Suomenkielinen kalenteri:
Ulla, Ulpu
Ruotsinkielinen kalenteri:
Ulrika, Ulla, Ulrik
Yhteystiedot
Tapahtumatiedot kerralla lehteen ja nettiin
Tilaajapalveluun
Valo | 27
Puh: (02) 7702 626, klo 8.30-15.30
Sähköposti: tilaajapalvelu@sss.fi
Ilmoita tiedot Salon seudun tapahtumista yhdellä kertaa viikkokalenteriin, päivän menotietoihin ja netin
tapahtumakalenteriin.
Perjantaina julkaistavaan viikkokalenteriin (la-pe) tiedot on toimitettava
keskiviikkoon klo 16:een mennessä.
Päivittäiseen kalenteriin tiedot ehtivät
tarvittaessa edeltävänä arkipäivänä klo
12 mennessä.
Laita mukaan merkintä ?tapahtumia?
ja yhteystietosi.
Ilmoituspalveluun
Puh: (02) 7702 610, klo 8.30-15.30
Sähköposti: ilmoitukset@sss.fi
Faxit: (02) 7702 222
Viikkomarkkina- ja rivi-ilmoitukset sekä lehden tilaukset,
keskeytykset ja osoitteenmuutokset myös verkkosivuillamme
www.sss.fi
Uusi verkkopalvelu
kuntalaisaloitteille
avautuu
Kuntalaisten vaikutusmahdollisuudet helpottuvat syksyllä, kun oikeusministeriö
avaa Kuntalaisaloite.fi-palvelun.
Oikeusministeriöstä kerrotaan, että verkkopalvelussa
kuntalaisaloitteen voi tehdä
maksuttomasti suomeksi ja
ruotsiksi niille kunnille, jotka ovat liittyneet palveluun.
Palvelussa voi myös kannattaa ja seurata muiden tekemiä aloitteita. Jaakko
kolmas Helsingissä
Alamäki LprSK 3,5. Kalle Kiik
ka Pietinen.
SalSK 6/7, 2. Salo
ajaja, joka on ollut mukana
vuodesta 1975 asti, jolloin
laji esittäytyi ensimmäistä
kertaa Salossa.
Tapahtuman järjestetään
Salon Kavilannummella lauantaina 6. Miikka MäkiHaanilan.
Uuro MatSK 3,5, 3. Ville Seppänen 4,5/5,
konloppuna toi Keijo Riek- 2. Kaukaisin
osallistuja Sauli Virtanen
asuu nykyisin Australiassa.
Mukana on myös muutama
turnauksen C-ryhmässä.
Riekkinen taisteli ryhmänSalon Shakkikerhon viro- sä kärkisijoista turnauksen
laisvahvistus Kalle Kiik alusta asti voittamalla kaksi
voitti sunnuntaina Naanta- ensimmäistä peliään. 10
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 3. B-ryhmä:
Tocklin, jonka turnaus su- 1. kerran perinteinen Trömperi-päivä.
Trömperi-päivän ohjelmaan kuuluu muun muassa Halikon kansallispuvun
esittely, pelimanni Raimo
Tuomisen esitys, tanhua,
Paras halikkolainen pihapiiri -tunnustuspalkinnon
4 vuotta
Caspar Alho
3.7. Halikko
9 vuotta
Sofia Sinda
3.7. Valon palkinnon saa xxxx xxxx xxxxx.
NIMI
VALOMERKKI
Paljon onnea
Päivän Sana
Tänään:
Suomenkielinen kalenteri:
Arvo
Ruotsinkielinen kalenteri:
Egil, Ejvind, Öjvind
Minä siunaan niitä, jotka
siunaavat sinua, ja kiroan ne,
jotka sinua kiroavat, ja sinun
saamasi siunaus tulee siunaukseksi kaikille maailman
kansoille.
1. (SSS)
köstä ohjelmistotuotantolinjalta tietotekniikan insinööriksi.
jako, VPK:n toiminnan
esittelyä, pihaleikkejä, lelujen ja kirjojen vaihtopiste
sekä kesätori.
Trömperi-päivää vietetään Trömperin kestikievarissa (Vanha Turuntie
1326) sunnuntaina 14.
heinäkuuta kello 12?16.
(SSS)
toimitus@sss.fi
OUTO VALO: MARTTI VASAMAA
Jesse Toivonen Salosta on
valmistunut Turun ammattikorkeakoulusta Salon yksi-
Halikon Hajalassa järjestetään jo 37. Mukaansa SaA-ryhmä: 1. Teemu
Tiinanen HSK 3,5. Kuusjoki
Otso onnittelee -palstalla julkaistaan tasavuosia täyttävien 1?12-vuotiaiden lasten onnitteluja.
Seuraavan päivän lehteen tarkoitettujen onnittelukuvien on oltava täydellisine tietoineen
(ikä, etu- ja sukunimi, syntymäpäivämäärä, kotipaikka)
toimituksessa edellisenä päivänä klo 12 mennessä.
Viikonlopun (la-su-ma) lehtiin tarkoitetut kuvat perjantaihin klo 12 mennessä.. B-ryhmä:
1. Juha Laajo TSY 5, 3.
B-ryhmässä neljä pistettä ja Kalevi Lehtosaari EurSK
sijoittui ryhmänsä puolivä- 4,5,.., 5. C-ryhLisää salolaismenestystä vii- mä: 1. C-ryhmä: 1. Helsinki
10 vuotta
Väinö Helenius
3.7. Joose Norri
losta he saavat lisäksi Erkki HSK 3,5/5, 2. Seppo Järvinen LauttSK
kinen, joka sijoittui kolman- 4, 3. Lisäksi viisi prosenttia kunnan äänioikeutetuista voi tehdä kunnalle
aloitteen kansanäänestyksen järjestämisestä.
Kuntalaisaloitepalvelu on
Kansalaisaloite.fi:n sisarpalvelu. Salo
7 vuotta
Viivi Ellfolk
3.7. Salo
7 vuotta
Daniel Romu
3.7. Keijo Riekkinen SalSK
neksi Helsingin Shakkiliiton 3,5.
RISTIKKO 2 VIIKKOA SITTEN
OUTO VALO: MARTTI VASAMAA
Juho Pelto
Taina Niemi
Otso onnittelee
lastenpalsta@sss.fi
Annalea Suominen
Kopioi Oudon valon selite tähän.
levää. heinäkuuta 2013
Huomenta
päivää
toimitus@sss.fi
OSOITE
Vinkkaa
juttu!
RISTIKKO 5.7. Tomi Tocklin SalSK
liin.
4. Moos. kello 13?14. Jyrki Alkkiomäki TSY
jui myös mainiosti. Hän otti 5/7, 2. Salo
7 vuotta
Justiina Jylhänmaa
3.7. Leif Nyström ESK 3,5/5, 2.
Riekkinen
Leif Nymän X 3,5, 3. Viiden voiton pelin voitto kuitenkin päätti
ja kahden tasapelin turvin Riekkisen turnauksen hiehän jätti toiseksi sijoittu- nosti palkintosijaan.
neen Velhojen Tapani SamTuloksia:
malvuon kokonaisen pisteen
Naantalin nopean shakin
päähän. Turku
9 vuotta
Akseli Ruuskanen
3.7. Viimeisen
nyt peliäkään. Kuoreen tunnus
?Ristikko
5.7.?. Palvelun testiversio on jo avattu.
Kuntalain mukaan kaksi
prosenttia kunnan äänioikeutetuista asukkaista voi tehdä aloitteen, jonka valtuusto
käsittelee. Tapani SamSalolaisista mukana tur- malvuo Velhot 5, 3. Oikean ratkaisun lähettäneiden kesken
n
arvomme palkinnon
Vai voiko rikosten
syynä olla arvokkaan kadonneen käsikirjoituksen
metsästys?
Matilainen käyttää rikostutkinnan kuvauksessa
vanhan mestarin ja innokkaan apulaisen asetelmaa,
mutta ei tavoita Econ romaanin Holmesia ja Watsonia muistuttavan parin
dynaamisuutta. Firenzessä eletään 1420-lukua, jolloin tuomiokirkon kupoli
on saamassa nykyäänkin
ihaillun mahtavan muotonsa.
Kahden mahtisuvun ?
Medicien ja Albizzien
. heinäkuuta 2013
Kulttuuri
n Kulttuuritoimitus
Veli-Matti Henttonen (02) 7702 329
Somerolainen lasten näytelmäkerho tekee oman kantaesityksen
Somerolla toimiva lasten näytelmäryhmä Kisällikerho on valmistanut oman satunäytelmän. Sen hallinta
vaatii erilaista taitoa, jota
Lagom nyt työhuoneellaan
Kiikalassa harjaannuttaa.
Maalaustavan vaihto esittävästä ekspressiiviseen oli
Lagomille iso harppaus.
. Mekaanisen kurinalainen ja tarkka
palettiveitsi on vaihtunut
siveltimeen. Atena 299 s.
Pekka Matilainen (s.
1946) on pitkän linjan toimittaja ja kulttuurihistorioitsija. Pääpaino
kääntyykin alkuvaiheiden
jälkeen oikeudenkäynnin
yllätyksiin ja renessanssin synnyttämän uuden
eurooppalaisen kulttuurin
intohimoihin.
Humanismin nimen saaneilla aatteilla on myös
synkän raadolliset puolensa. Uudet värimaalaukset ovat pääsalissa, mutta
esillä on myös vanhempaa
tuotantoa.
Lagomilla on säästössä
maisemamaaluksiaan vain
rajoitetusti, sillä vuonna
2004 hänen Helsingissä
sijainnut työhuoneensa tuhoutui tulipalossa. (STT)
Mew ja
French Films
lämmittelevät
Musea
Brittiyhtye Musen lämmittelijöiksi Helsingin
Olympiastadionilla ovat
varmistuneet tanskalaisyhtye Mew ja suomalainen French Films.
Bändit konsertoivat stadionilla lauantaina 27.
heinäkuuta.
Muse saapuu Helsinkiin The 2nd Law -maailmankiertueensa merkeissä. Palosta
toipuminen sysäsi taiteessakin alkuun uuden kauden.
Esittävästä maiseman kuvaamisesta luopuminen ei
ollut helppoa. heinäkuuta asti. Keijujen, men-
Vinkkaa
juttu!
kulttuuri@sss.fi
ninkäisten ja metsäneläinten tehtäväksi tulee
pelastaa kuningas ja palauttaa järjestys taikametsään.
Kuningas kateissa -näytelmän on käsikirjoittanut ja sen ohjaa näytelmäkerhon vetäjä
Olla-Riitta Aarikka. Perjantaista
sunnuntaihin kestävä tapahtuma on maksuton ja
ikärajaton.
Finnconissa vierailevat
muun muassa kirjailijat
Peter Watts, Aliette de
Bodard ja J. Viime
hetkellä kunnanisät haluavat tarjota elävöittävää
rakentamista oman paikkakunnan asukkaille, mutta
nämä jo ihan periaattees-
takin vastustavat. Jännittävintä verkkaisen parituntisen mittaan on, kasteleeko
sadepilvi vai ei.
Kiikalassa nähdään tänäkin kesänä tuttuja kasvoja.
Muodonmuutoksen kiukuttelevasta teinistä kuhertelevaksi lähihoitajaharjoittelijaksi kokee Riina Aapio,
jonka lauluakin kuullaan
yhden yllättävän kappaleen
verran.
Leila Virtasen komediennen kykyjä saadaan ihailla
harmillisen lyhyesti, mutta Ritva Avoranta pysyy
näyttämöllä pidempään.
Hieman irralliseksi hahmoksi jää Jouko Juvosen
yksinäinen eläkeläiskertoja,
joka hommailee omiaan etunurkassa koko näytelmän
ajan. Taidenäyttely on
hyvä tapa avata rakennus.
Jos Lagomin pariskunnan
suunnitelma toteutuu, ensimmäinen näyttelykesä ei
jää pappilan viimeiseksi.
. Kiikalan
Kipinöiden toinen esitys
Kiikalan ampumaradan
kesäteatterissa 1. Italiassa
maalatuissa maisemissa
ovat läsnä sekä oranssit että violetit, mutta hillittyinä,
maanläheisinä sävyinä.
Väripaletin kirkastumisen
lisäksi Lagom on vaihtanut
maalausvälinettä. Tarinaan punoutuvien historian henkilöiden
perustiedot löytyvät lopun
liiteosasta. heinäkuuta.
Kuntaliitos on tulossa, ja
iso Kivikaupunki nielaisee
pian Kirkonkylän. (SSS)
SSS/Mari Areva
Lyhyet
Tuska veti
odotetusti,
Rock the Beach
yli odotusten
Ensimmäistä kertaa järjestetty Rock the Beach
-festivaali keräsi kolmen
päivän aikana 51?000 kävijää, kun tapahtuman
tavoite oli 45?000.
Festivaali järjestettiin
Helsingin Hietaniemessä
viime keskiviikkona, perjantaina ja lauantaina.
Nimekkäimpiin esiintyjiin lukeutuivat muun
muassa Green Day, 30
Seconds To Mars ja
Rammstein.
Viikonloppuna tapahtuman kanssa kilpaili
metallifestivaali Tuska,
joka keräsi kolmessa päivässä tavoitteena olleet
25?000 kävijää Helsingin
Suvilahteen. Tuntuu, että nyt vastaa
maalaan ilman sordiinoa.
Sielu ja ja sisäiset tunteet
ovat pääosassa, Lagom sanoo.
Seppo Lagom
?Syntynyt 1941 Helsingissä.
?Vapaa taiteilija vuodesta 1990. Varsinainen jäsen vuodesta
1996.
?Muutti puolisonsa Taina Lagomin kanssa Vantaalta Kiikalan vanhaan
pappilaan puolitoista vuotta sitten.
?Tavoitteena luoda pappilaan taidenäyttelyperinne.
Esittävästä ei
helppo luopua
Kiikalan vanhan pappilan
pari vuotta sitten ostanut
Lagom on pystyttänyt tilan
päärakennukseen tuotantoaan esittelevän taidenäyttelyn. Sodan, tautien ja yllättävän
kuoleman uhka on aina läsnä.
Vastapainona on taiteen
ja muun kulttuurin kukoistus. Tapahtuman järjestäjät luonnehtivat heitä
scifi-kentän ääripäiksi,
joita yhdistää kuitenkin
tieteiskirjallisuuden tär-
kein ydin, eli ihmisyyden
tarkastelu tieteellisten ja
vaihtoehtohistoriallisten
kehysten kautta. Rikossarjan ratkaisijan
apulaiseksi pestautuva Toni
perehdyttää minäkertojana lukijan kiehtovasti niin
kaupungin kuin maaseudunkin elämään ja oman
perheensä tunnelmiin. Lagom ei voi-
nut olla miettimättä, millaisen vastaanoton erilaiset
työt saisivat.
. Rooleissa mm.
Jorma Kutila, Ritva Avoranta, Markku Mäkilä,
Riina Aapio. Toivomme, että näyttelyistä tulee perinne. Kuningas kateissa tulee ensi-iltaan torstaina. Pekka Mäkelä. keskinäinen nahistelu
ei kaihda salamurhien ja
väärien tuomioiden järjestämistä. Rooleissa on yhdeksän
lapsinäyttelijää ja kolme aikuista.
Näytelmä saa kantaesityksensä torstaina
Vaahteramäessä Jaatilantiellä kello 18.
Kisällikerho tuottaa tällä viikolla myös aikuisille suunnatun Havukka-ahon ajattelija -monologin Vaahteramäessä. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 3. Kupoli on hänen
esikoisromaaninsa, joka
käyttää rohkeasti Umberto Econ maineikkaan
Ruusun nimen keinoja.
Kupoli on häkellyttävä
kudelma, jossa kuvitteellinen murhasarja ja sen ratkaisu nojautuvat tietoihin
historiallisista henkilöistä
ja tapahtumista. Kauniin kirjan
sisäkansiin jäljennetyn värikkään perspektiivimaalauksen hauskat yksityiskohdat heräävät eloon myös
itse romaanitekstissä.. Myöhemmin aion kutsua mukaan myös kollegoita, Seppo
Lagom sanoo.
nn
Sielun tunteilla -näyttely
on esillä Kiikalan vanhassa pappilassa 28. (STT)
KIRJA
Ruusun nimen
jäljillä
OTTO LAPPALAINEN
Pekka Matilainen: Kupoli. Kupolin rakentaminen
ei ole pelkkää värikästä
ajankuvaa. Väkisinkin mietin, että
ihmiset eivät ehkä pidä, jos
maalaan omalla raivokkaalla värimaailmallani, Lagom
sanoo.
Hän nimeää öljyvärityönsä niiden valmistumispäivän ja kellonajan mukaan.
Lagom ei halua ohjata nimellä katsojan omaa tulkintaa, mutta toisaalta nimeämättä jättäminenkään
ei ole hänestä hyvä vaihtoehto.
Näyttelyistä
perinne
Taina ja Seppo Lagomin tavoitteena on ollut kotiutua
Kiikalaan. Lipunmyynti
konserttiin on käynnissä
Lippupalvelussa ja Tiketissä. Kallio sai legendanumeron 25 ja Heikkinen numeron 26, kun heidät palkittiin Imatra Big
Band Festivalilla.
Suomen Big Band -yhdistys, Suomen jazz- ja
poparkisto sekä Imatra
Big Band Festival ovat
vuodesta 2001 saakka
palkinneet vuosittain
merkittäviä suomalaisen
jazzin tekijöitä Suomen
jazzlegenda -palkinnoilla.
Palkinnon saamisen
edellytyksinä ovat merkittävä ura jazzmusiikin
soittajana, säveltäjänä,
sovittajana tai kapellimestarina, noin 60 vuoden ikä ja aktiivinen
esiintyminen. Siihenkin kätkeytyy oma salaisuutensa.
Matilaisen vahvuutena on
keskiaikaisen arkielämän
uskottavan rehevä kuvaus. Vastarintaan noustaan
toki, mikäli sydämenasioilta
joudetaan, ja vitsinväännöltä.
Kiikalan Kipinöiden Asema
kahdelle on juuri tällaista
leppoisaa kyläteatteria, jossa varsinainen juoni on sivuosassa.
Hauska sanailu, väärinkäsitykset ja rakkauspulmat
ovat tärkeämpiä, ja vitsit
tuntuvat parhaiten aukenevan kylänmiehille ja näyttelijöiden tuttaville. Lauantaina 6. Näyttely
on auki kuutena päivänä
viikossa, maanantaisin
suljettu.
Kiikalan kipinät/Mirka Aapio
KESÄTEATTERI
Taistelu jatkuu kirkonkylissä
KIRSI HIETANEN
Asema kahdelle. Ilman taustasaarnaakin tarina todennäköisesti
aukenisi.
Insinöörit Paula (Hilkka Jauhanen) ja Risto (Kari Viitasalo) saapuvat Kirkonkylään mittailemaan junaradan paikkaa Kiikalan
Kipinöiden kesänäytelmässä.
Tieteisfiktioon, fantasiaan ja kauhuun keskittyvä Finncon-tapahtuma
pyrkii houkuttelemaan
viikonloppuna Helsingin
kaapelitehtaalle yli 7?000
kävijää Suomesta ja ulkomailta. (STT)
Ilpo Kallio ja
Esko Heikkinen
nimettiin
jazzlegendoiksi
Pitkän linjan muusikot,
rumpali Ilpo Kallio ja
kapellimestari-trumpetisti Esko Heikkinen
ovat uudet Suomen jazzlegendat. Käsikirjoitus ja ohjaus Juhani
Vilander. Näytelmää esitetään yhteensä kolme
kertaa.
Näytelmässä Mustikkanoita on taikonut
Vattukuninkaan kadoksiin. Juna, asema vai
lähiliikenneratako siitä nyt
tuleekaan?
Virkamiehillä on mielessä
aivan muut asiat kuin rakennusprojektit. Tuskassa
esiintyivät muun muassa
King Diamond, Kreator ja Nightwish.
Rock the Beach rokotti
Tuskaa vain vähän, sillä
viime vuonna Tuskassa kävi 26?000 ihmistä.
(STT)
Finncon odottaa
tuhansia
fantasiafaneja
Helsinkiin
Seppo Lagom päästää uusimmissa maalauksissaan väripalettinsa hehkumaan.
Sordiino pois päältä
Kiikalaan kotiutunut taidemaalari Seppo Lagom uskalsi päästää värit irti.
SSS | Mari Areva
mari.areva@sss.fi
P
apaija, mango,
Paul Gauguinin
Tahiti.
Samat kirkkaat,
syvät oranssit,
keltaiset ja punaiset vastaväreinään siniset, violetit ja
vihreät hehkuvat taidemaalari Seppo Lagomin ekspressiivisissä maalauksissa.
Näitä värejä Lagom on aina
rakastanut, mutta vasta viime vuosina hän on uskaltanut päästää ne ja tunteensa
valloilleen.
Vuonna 1990 vapaaksi taiteilijaksi heittäytynyt Lagom tunnetaan erityisesti
palettiveitsellä maalatuista maisemistaan. Vaikka kaksisa-
taa vuotta vanha pappila on
nyt yksityisomistuksessa,
Lagomit eivät halua sulkea
sen ovia. Sitä ennen ura kirjapainoteollisuudessa.
?Taideopinnot vapaassa taidekoulussa 1960?1963.
?Taidemaalariliiton kokelasjäseneksi 1989. Kun vielä
riuskan rakennusmiehen sijaan paikalle ilmaantuukin
nainen, ovat monen kaksilahkeisen pasmat sekaisin.
Samaan aikaan rivitalossa
keitellään kahvit, kaivataan
karannutta vaimoa, saunotaan ja filosofoidaan.
Kolmen vuoden päästä
kuntaliitos on tosiasia, ja
keskusta haluaa viedä tuhkatkin syrjäseutulaisten pe-
11
sistä. Hanke
tuntuu kovin epämääräiseltäkin. heinäkuuta nähtävän monologin esittää Hannu
Väyrynen
Tällä välin puhdista
liemestä otetut kalat. Lisää paloiteltu
fetajuusto muiden ainesten
joukkoon.
Hienonna yrtit ja sekoita
ne kevyesti kastikkeen ainesten kanssa. Nosta
mansikat jäähtyneeseen
siirappiin ja anna maustua
hetki. Sekoita kuivat
ainekset keskenään ja lisää ne varovasti taikinaan
siivilän läpi. Pane kalat kattilaan, kaada vesi päälle
ja lisää suola sekä paloiteltu sipuli. heinäkuuta 2013
Keskiviikko-
keittiö
n Tuottaja
Anneli Kajander-Ekström
(02) 7702 330
Vinkkaa
herkku!
keskiviikkokeittio@sss.fi
. Vieraat osaavat tulla
mansikkakakulle jo kutsumattakin. Tarjoa heti.
Kuusjokelainen Maija Martti valmistaa mansikkakakkupohjaksi tavallisen kääretorttupohjan. Tarjoilen kakun metalliselta tarjottimelta enkä laita
alle mitään paperia, se vain
hankaloittaa leikkaamista,
Martti huomauttaa.
Hän leikkaa kakkupohjan
kahtia ja nostaa toisen osan
tarjottimelle. Lisää joukkoon pähkinät ja hienonnettu basilika. Suupala
Onkimiehen kalasoppa
1 kg pieniä onkikaloja
1 sipuli
1 ½ l vettä
suolaa
5?6 perunaa
ruohosipulia
Perkaa kalat, jätä päät paikoilleen ja poista kidukset. On meillä Maijan päivänä yleensä vähän muutakin
tarjoilua, mutta kakku on se
pääjuttu.
Martti kuvailee reseptiä
takuuvarmaksi, eli epäonnistumisen riski on hyvin pieni.
Kananmunien kanssa hän
kertoo kuitenkin kokeneensa
pienen takaiskun.
. Kääretorttupohja kun on niin helppo ja
nopea tehdä.
jonna.valikangas@sss.fi
Pikkuruinen Minttu Martti, 11 kuukautta, ihmettelee
keittiön tapahtumia. Lajikkeen nimi
ei jäänyt Martin mieleen ?
tärkeintä oli, että marjat
maistuivat sopivan makeilta.
. Allergisille lapsille
on tarpeen tullen leivottu
omat leivoksensa, mutta kukaan ei ole koskaan jäänyt
ilman herkkuja.
. Välillä on leivottu pyöreä, paksu kakkupohja, mutta tänä vuonna
kakku tehdään kääretorttupohjalle.
. 12
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 3. Maija
Martti on leiponut nimipäiväkseen mansikkakakkua jo
niin pitkään, ettei hän muista tarkalleen, milloin perinne alkoi. Kostutukseen
käytetään sokerista maitoa
sekä mansikkasurvosta.
. Martti kuitenkin huomauttaa, että nykypäivänä mansikkakakkua
voi leipoa vaikka helmikuussa.
. Lisää perunat paloiteltuna liemeen ja keitä kypsäksi. Uunipellille
kaadettava taikina saa olla
200-asteisessa uunissa vain
pienen hetken, 8?10 minuuttia.
Lähiseudun
mansikoita
Martti laittaisi kakkuunsa
mielellään rahkaa, mutta
jättää sen pois, koska isäntä
ei ole rahkasta järin innois-
saan. Anna fileiden vetäytyä folion alla
viisi minuuttia ennen tarjoamista.
Perkaa mansikat ja lohko
ne. Olen ennen käynyt itse poimimassa esimerkiksi
Vartsalassa ja Angelniemel-
Mansikkakakun väliin voisi laittaa myös rahkaa. Ruskista halloumiviipaleita pannulla
niin, että ne saavat kauniin
värin.
Puolita mansikat ja paloittele vesimeloni, kurkku
sekä tomaatit. Ainakin 50 vuotta
sitten.
. Kuumenna hitaasti kiehuvaksi ja hauduta 15 min. Kostuta sopivasti maidolla, johon on lisätty sokeria. Revi jääsalaatti ja rucola tarjoiluvadille.
Lisää muut ainekset niiden päälle kerroksittain.
Sekoita kastikeainekset
ja valuta kastike salaatin
päälle.
Nauti salaatti sellaisenaan tai tarjoa se grillatun
lihan kanssa.. Myös Mintulle annetaan
mansikka maistettavaksi, ja
tyttö laittaa marjan nopeasti
suuhunsa.
. Onneksi perinteisen
mansikkakakun reseptissä
on paljon pelivaraa omien
sovellusten toteuttamiseen.
. Tarkista
maku.
Resepti: Martat
Kuvat: SSS/Jonna Välikangas
Mansikka ja
suolainen juusto
sopivat toisilleen
MARJA-KRISTIINA VAINELA
Mansikan makeus yhdistettynä juuston kermaiseen
suolaisuuteen. Levitä päälle mansikkasurvosta
ja viipaloi mukaan tuoreita
mansikoita. Hänellä on
tapana tehdä kakkua jo juhannukseksi.
. Levitä loput kermavaahdosta kakun
päälle ja sivuille. Koristele
kakku mansikoilla.
Maijan vinkki! Toisin kuin
tomusokeri, lumisokeri ei
sula mansikoiden päälle,
vaan säilyy kauniin valkoisina kiteinä.
BROILERIA
KERA MANSIKAN
400 g broilerifileitä
1 tl rouhittua
mustapippuria
ripaus suolaa
Mansikka-fetasalaatti:
½ litraa mansikoita
300 g kirsikkatomaatteja
2 uutta sipulia varsineen
100 g fetajuustoa
Kastike:
2 rkl hienonnettua
persiljaa
1 rkl hienonnettua
minttua
1 ½ rkl oliiviöljyä
1 rkl punaviinietikkaa
Grillaa broilerifileet kypsiksi ja mausta. Koko satsi meni piloille,
Martti harmittelee.
Riskin voi välttää rikkomalla jokaisen munan ensiksi lasiin ja kaatamalla sen leivontakulhoon vasta, kun muna
on osoittautunut hyväksi.
Myös tytär leipoo
mansikkakakkua
Kakun päällimmäinen kerros kostutetaan pelkästään
maidolla. Kaada kastike salaatin päälle.
Viipaloi broilerifileet ja
tarjoile salaatin kanssa.
Halloumia ja mansikkasalaattia on vaikea vastustaa.
HALLOUMISALAATTI
250 g halloumijuustoa
4 tomaattia
½ l mansikoita
pala vesimelonia
½ kurkkua
1 ruukku jääsalaattia
1 ruukku rucolaa
Kastike:
3 rkl oliiviöljyä
1 rkl vaaleaa balsamicoa
tupsu tuoretta minttua
silputtuna tai
½ tl kuivattua
¼ tl suolaa
¼ tl mustapippuria
½ tl sokeria
Leikkaa halloumi noin
puolen sentin paksuiksi
viipaleiksi. Maito sopii mansikoiden
kanssa hyvin yhteen. Levitä mansikkakerroksen päälle vielä makeaa kermavaahtoa.
Nosta toinen puolikas paikoilleen ja kostuta sekin varovasti maidolla. Kaada taikina
leivinpaperin päälle uunipellille ja paista 200-asteisessa
uunissa 8?10 minuuttia. Katsos, kyllä tiesi mihin se kuuluu laittaa, Maija
Martti huomaa tyytyväisenä.
Martin tytär Sanna Martti leipoo mansikkakakkua
myös mielellään. Viimeisessä munassa, jonka laitoin kulhoon, olikin verta. Martin mansikat on haettu Perttelistä.
hilloa ja on siellä joskus vadelmiakin ollut, Martti luettelee.
Joinakin vuosina mansikat
eivät ole kypsyneet Maijan
nimipäivään mennessä, joten mielikuvitukselle on
ollut tarvetta. Tänä juhannuksena kakun mansikat eivät kyllä
tainneet olla kotimaisia, kun
MAIJAN MANSIKKAKAKKU 2013
Pohja:
4 munaa
1 ½ dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 ½ tl leivinjauhetta
Täyte:
Kostutukseen maitoa ja sokeria
Mansikkasurvosta
Vispikermaa, sokeria
Tuoreita mansikoita
Koristeluun lumisokeria
Vatkaa munat ja sokeri
vaahdoksi. Makea taikina
ja ihana kerma tuoksuvat.
Tänään on mansikkakakkupäivä.
Minttu on Maija Martin
lapsenlapsenlapsi. Perhepäivähoitajana työskennellyt
Martti huomauttaa, että
hoitolapsille on aina tarjottu
kakkua. 11 kuukautta vanha Minttu Martti pääsi myös osallistumaan isoisoäitinsä mansikkakakun leivontaan.
Joka puolelle mansikoita,
mansikoita pitää olla
Camembert ja mansikat ovat herkullinen yhdistelmä.
Maija Martti on leiponut nimipäiväkseen mansikkakakkua yli 50 vuotta.
SSS | Jonna Välikangas
olivat niin vetisiä, Sanna
Martti miettii.
Hän kertoo tekevänsä perinteistä täytekakun pohjaa
enää harvoin. En
kuitenkaan laita sitä paljon, koska en ollenkaan tykkää liian kosteasta kakusta.
Myös mansikkasurvos kosteuttaa kakkupohjaa.
Martin mansikat ovat peräisin Somerontien varrelta
Perttelistä. Martti viipaloi survoksen päälle huolellisesti mansikoita siten, ettei yksikään
paikka jää tyhjäksi.
Mansikoiden päälle levitetään lopuksi vielä makeaa
kermavaahtoa.
. Nosta salaatti juuston
päälle ja tarjoa.
MANSIKKABRUSCHETAT
6 viipaletta vehnäleipää
2 rkl voita
Täyte:
100 g maustamatonta
tuorejuustoa
2 rkl crème fraîchea
Hillosiirappi:
4 rkl mansikkahilloa
1 rkl vettä
Päälle:
250 g mansikoita
Paahda leipäviipaleet rapeiksi grillissä tai keskilämpöisellä pannulla liedellä voissa.
Valmista täyte sekoittamalla ainekset keskenään.
Tee hillosiirappi.
Mittaa hillo ja vesi pieneen kattilaan. Martti levittää
kakun päälle ja sivuille paksulti kermavaahtoa ja alkaa
sitten latoa päälle mansikoita. Martti kuitenkin käyttää kermaa, sillä talon isäntäväki ei perusta rahkasta.
lä, mutta nyt on laiskuus iskenyt, Martti sanoo.
Takuuvarma
resepti
Kun pohja on kostutettu ja
sen päälle on levitetty mansikkasurvosta, on aika laittaa mukaan tuoreet mansikat. Lisää lopuksi keittoon
kalat ja hienonnettua ruohosipulia. Pöydällä on valtava laatikollinen punaisen pullukoita
mansikoita. Pese ja halkaise kirsikkatomaatit.
Pese ja viipaloi sipulit
varsineen. Minttu on tänään meidän
kunniavieraamme, onnellinen Maija Martti hymyilee.
Leivonnassa
luovuus kehiin
Maijan mansikkakakku ei
ole ollut vuodesta toiseen
samanlainen. Maailma on mennyt niin
paljon eteenpäin!
Martti vatkaa kakkupohjan munia ja sokereita sähkövatkaimella ja lisää kuivia
aineksia pikkuhiljaa siivilän
läpi taikinaan. Ota
pari suurinta kalaa pois reikäkauhalla, murskaa loput kalat ja hauduta vielä 10 minuuttia.
Siivilöi liemi. Toimii!
Kesäpöydän näyttävä juhlaherkku on sopivan kypsä,
lähes valuva camembertjuusto, jonka päällä on mehevässä siirapissa marinoituneita mansikoita.
Arkisellekin aterialle sopii
raikas salaatti, jossa mansikka kaveeraa fetan tai
halloumi-juuston kanssa.
CAMEMBERT
MANSIKOILLA
2?3 camembert-juustoa
kokonaisena kiekkona
Mansikkasalaatti:
500 g mansikoita
tuoretta basilikaa
100 g pähkinäsekoitusta
Siirappi:
2 dl siideriä
1 ½ dl fariinisokeria
1 kanelitanko
1 vaniljatanko
2 rkl valkoista balsamicoa
Ota juusto huoneenlämpöön hyvissä ajoin ennen
tarjoamista.
Keitä siiderin aineksia
kokoon noin 15 minuuttia.
Anna jäähtyä.
Pilko mansikat. Anna jäähtyä.
Leikkaa valmis, jäähtynyt
pohja kahtia ja nosta toinen
puolikas tarjottimelle. Levitä
leipäviipaleiden päälle tekemäsi täyte.
Ripottele mansikat päälle
ja viimeistele hillosiirapilla. He ilmoittavat
erikseen vain, jos eivät pääse paikalle, Maija Martti
kertoo.
Hän on iloinen, ettei perheessä kukaan ole mansikoille allerginen. Täytteenä on joskus ollut
ahomansikoita, mansikka-
Kakun väliin mansikkasurvoksen päälle viipaloidaan tuoreita
mansikoita. Lämmitä
hetki sekoittaen, kunnes
hillo muuttuu juoksevaksi.
Kokoa bruschetat
17-vuotiaiden
Suomen ennätys 13,53 syntyi Singaporessa nuorten
olympialaisten pronssimitalijuoksussa kolme vuotta
sitten. Monenlaisia tuntoja ratkaisu toki
herättää, mutta ei heidän
mukanaoloaan voi lähteä heti tyrmäämään, Raatikainen
linjaa.
Raatikaisen mukaan pelit kertovat sen, jääkö pohjanmaalaisporukka lopulta
täysin statistin rooliin liigassa.
. 19-vuotiaiden SE:n
13,61 hän pinkoi viime kesänä junioreiden MM-kisojen välierissä Barcelonassa.
Finaalissa irtosi viides sija
ajalla 13,62.
Kuluvan kesän tavoite on
onnistua ensi viikon keskiviikkona Ratinan kentällä
alkavissa EM-kisoissa.
??Tampereella tavoitteena
on päästä finaaliin ja juosta
13,60:n aika, Kanervo sanoo.
Hallikauden jälkeen Kanervo laskeskeli, että kun 60
metrin aidat kulkivat sisäratakaudella 7,84:ää, elokuisten Moskovan MM-kisojen
110 metrin aitojen B-tulosraja 13,50 on mahdollisuuksien rajoissa.
??Nyt olen sulkenut Moskovan kisat pois mielestä. Naisten liiga
on kärsinyt viime vuosina
turhan suurista tasoeroista,
eikä pikaisesti mietittynä
vuonna 1995 ja 1996 syntyneistä tytöistä koottava ryhmä auta tätä asiaa tippaakaan.
. Taraflexissä ei ole
mitään järjen hiventä, jos
mattoa ei pystytä hyödyntämään taloudellisesti mainospaikkana, luotsi alleviivaa.
Kanervo ja Halmela yllätyskortit EM-kisoissa
Lehtikuva/Juha Sorri
YLEISURHEILU. Sen
etu on siinä, että mattoon
pystyy laittamaan mainoksia ja vähentämään viivoja.
Mutta jos taraflex asennetaan ja siinä on viivoja satamäärin, ei se ole sen pa-
rempi pelialusta kuin hyvä
puulattia.
Raatikaisen mielestä taraflex-alusta onkin saanut
liian ylikorostetun aseman.
??Ehdottomasti. Suomen
maajoukkueen kapteenille alkava kausi
on seitsemäs perättäinen ulkomailla.
??Kuukauden verran kieltäydyin tarjouksista, mutta nostelivat sitten niitä
sopivasti. Kilpailu kertoi, että
alkukauden jumissa ollut
juoksu alkaa aueta.
??Ne toivat hyvän fiiliksen
Tamperetta ajattelen, Halmela sanoo Jämsän-hypyistään.
Porissa fysioterapiaa opiskeleva hyppääjä toivoo kahdeksan metrin rajan rikkoutuvan tänä kesänä. (STT)
Lyhyet
Alanko siirtyy
Wiesbadeniin
LENTOPALLO. (STT)
Arttu Halmela ponkaisi viikonlopun Jämsän
karnevaaleilla 764.
YLEISURHEILU. ainakin
alkuvaiheessa. Saman seuran Jarno Reiman sijoittui toiseksi M30-sarjassa ajalla
54,08. Sen
jälkeen tuli joku ihme fiilis,
johon ei koskaan löytynyt
mitään syytä, Kanervo muistelee.
??Jalat tuntuivat ihan
makaroneilta. Kanervo on
pituushyppääjä Arttu Halmelan kanssa kisojen potentiaalinen suomalaisyllättäjä.
Viime kesänä 784 ponnistanut Halmela, 21, venytti
Jämsässä viikonvaihteessa 764. Laajenemisella saamme kuitenkin
pelaajia paremmin tavoitteellisemman valmennuksen
pariin ja sitä kautta mukaan
kovempaan kilpailutoimintaan, Paananen summaa.
Raatikainen: Taraflex ei ole
puulattiaa parempi pelialusta
Kuortaneen osallistuminen
naisten Mestaruusliigan ei
jää olosuhteista kiinni. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 3. Parhaalla mahdollisella
kokoonpanolla mennään, sillä sehän antaa Kuortaneen
tytöille todellisen kuvan siitä, kuinka kaukana he ovat
kotimaan kärkijoukkueesta,
Raatikainen muistuttaa.
Ei supistamisen vaan
laajenemisen kautta
Kuortaneen on tarkoitus
jatkaa liigassa myös sen
jälkeen, kun sarjan joukkuemäärää kasvatetaan
kahdeksasta kymmeneen.
Kaudella 2014?2015 naisten
liigassa palloilee kaikkiaan
siis yksitoista eri joukkuetta.
??Se on varma, että pelit
ovat epätasaisia . Olympiavoiton dopingkäryn takia menettänyt maileri Rashid
Ramzi palaa kilparadoille
keskiviikkona Punessa,
Intiassa alkavissa Aasian
yleisurheilumestaruuskisoissa.
Marokkolaissyntyinen,
mutta Bahrainia edustava
Ramzi ei ole juossut kansainvälisissä kilpailuissa
sitten vuoden 2008. Hänet on valittu
kauden liigatulokkaaksi
keväällä 2012.
Wiesbadenissa on suomalaisista pelannut myös
passari Noora Lainesalo
kaudella 2009?2010.
SSS | Tuomas Reinikainen
Jyrälle neljä
SM-mitalia
AMPUMAURHEILU. Tuli sellainen tunne,
ettei tämä ollutkaan tässä,
niin kuin kesäkuussa välillä
tuntui, Kanervo sanoo.
?Finaaliin
ja 13,60?
Kanervo on huippulahjakkuus, joka on kehittynyt rivakasti ja tavannut onnistua
arvokisoissa. Joukkue pelaa
liigassa ensi kaudella ylimääräisenä. Norrena,
39, oli alun perin palkattu TPS:n maalivahtivalmentajaksi, mutta hän
palasikin pelaajaksi kesäkuun alussa.
Mittavalla urallaan
muun muassa NHL:ssä
ja KHL:ssä kiekkoillut
Norrena ei lähde SM-liigaan jäähdyttelemään.
??Haluan olla SM-liigan
paras maalivahti ensi keväänä.
STT | TUOMAS ARKIMIES. Leivon ykköstilaan riittänyt aika oli
41,73. Pointtina
on viedä lupaavia pelaajia
eteenpäin urallaan. Korisliigaseura
Uudenkaupungin Korihait on tehnyt ensi kautta koskevan jatkosopimuksen laitahyökkääjä
Pyry Rainamaan kanssa. Alangon joukkue
on VC Wiesbaden, joka
kertoo siirrosta internetsivuillaan.
20-vuotias Alanko kuuluu Suomen maajoukkueeseen. Olisiko oikea
paikka ykkössarjassa. Kävin
kahdesti Malagassa treenileirillä ja juoksu kulki lujempaa kuin koskaan. Sen näkee oikeastaan
vasta sitten, kun on nähty,
mille tasolle heidän pelaamisensa asettuu. Keskityn vain Tampereen kisoihin. Ei jaksanut
treenata, eikä tehdä mitään
muutakaan. Y60-sarjassa
Hannu Jyrä pokkasi
henkilökohtaisen Suomen mestaruuden luokassa nallilukkorevolveri
sekä hopeaa yleisen sarjan patruunarevolverissä
ja alkuperäisessä nallilukkorevolverissä.
Pronssia Jyrälle tuli Y60sarjassa vapaakivääristä.
Y60-sarjassa puolestaan Risto Pilvi tähtäsi
pronssia nallilukkopistoolissa. Sitä kesti kuu-
13
kauden.
Ensimmäiset merkit paremmasta Kanervo, 20, sai
vasta viikonvaihteessa Jämsänkoskella pika- ja aitajuoksukarnevaaleilla, kun
110 metrin aidat kulki ennätysaikaan 13,88.
??Se oli iso henkinen boosteri. Hän
voitti Helsingissä vuoden
2005 MM-kisoissa 800
ja 1?500 metriä. Haluamme
nostaa kokonaistasoa naisten
puolella ja näemme niin, että
se tapahtuu ennemmin laajenemisen kuin supistamisen
kautta, Paananen perustelee.
Hän uskoo, että naispelaajia riittää tulevaisuudessa
lähes tusinaan pääsarjajoukkueita.
. Habanero
Mountainbikersin Petteri Leivo otti voitton
alamäkiajon Suomi-Cu-
pin osakilpailun M16sarjassa Tampereen Hervannassa. Naisten Mestaruusliigassa hopealle
viime kaudella päätynyt
LP Kangasala kokee ison
menetyksen, kun joukkueen ykköspassari Kaisa
Alanko siirtyy Saksan
liigaan. (SSS)
Leivo voittoon
Suomi-Cupissa
MAASTOPYÖRÄILY. Korihailla on nyt neljä pelaajasopimusta ensi
kaudeksi.
Rainamaa, 22, sai viime
kaudella peliaikaa 23,4
minuuttia ottelua kohti.
Keskimäärin hän teki 7,8
pistettä ja otti 3,3 levypalloa. Hypyssä
on vielä pientä viilaamista,
mutta suorituskyky on kohdallaan.
??Olen paljon paremmassa
kunnossa kuin silloin, kun
hyppäsin 784, Halmela sanoo.
Hän uskoo, että Jämsän
hypyn teknisten virheiden
oikominen yhdessä Ratinan
Mondo-pinnan kanssa tuo
hyppyyn kaivatut 10?20
senttiä lisää.
??Jämsässä tulin hyppyyn
pitkällä viimeisellä askeleella. Itse en näe sitä
ykkösasiana lentopallossa,
Raatikainen painottaa.
. Nyt
he ovat kuitenkin liigassa ja
sitä päätöstä meidän täytyy
kunnioittaa, luotsi pohtii.
Koko runkosarjan pelaava
Kuortane tulee ensi kaudeksi liigaan virolaisjoukkue
Viljandin tilalle.
??Meidän pitää muistaa
tähytä jatkossa silti myös
ulkomaiden suuntaan. Sitten
olin puolitoista viikkoa kipeänä kesäkuun alussa. Estejuoksija
Sandra Erikssonilla on
mykoplasma. Vapaa jalka tuli hitaasti
nostattamaan hyppyä. Olli Mäntylä,
Tuomas Reinikainen ja
Juha Tuuna (02) 7702 309
urheilu@sss.fi
Maajoukkueen kippari Antti Siltala valitsi Ajaccion
Antti Siltalan (kuvassa) lentopalloura
jatkuu Korsikan saarella pelaavan Ranskan liigan Ajaccion riveissä. Mitä kovempi vastus, sen parempi,
Paananen paaluttaa.
Mestaruusliigan toiminnanjohtaja Jussi Jokinen
myöntää, että keskusteluissa oli puhetta mahdollisista
pelaajarajoituksista, kun
liigaseurat kohtaavat Kuortaneen.
??Emme kuitenkaan halunneet rajoittaa ulkomaalaispelaajien käyttöä Kuortane-
otteluissa. Jussi Kanervo
uskoo, että alkukesän vaikeuksien jälkeen kolea sää
voisi tasoittaa hänen tietään
22-vuotiaiden EM-kisoissa
Tampereella.
??Jos olisi sellainen 15 astetta lämmintä ja sataisi vettä, se ehkä olisi meikäläiselle pieni etu, Kanervo sanoo.
Helsingin IFK:tä edustava
torniolaisjuoksija ei nauti
vesikelistä, mutta kesäkuun
alussa iskenyt mystinen
vaiva teki loven juoksuharjoitteluun. Parhaimman ja heikoim-
man välisen pelaajan tasoero tulee olemaan iso. heinäkuuta 2013
Urheilu
Vinkkaa
juttu!
. Vaikeuksien ilmeisen syyn paljastuttua mykoplasmaksi
hän aloitti tiistaina antibioottikuurin, jonka hän
toivoo vaikuttavan ennen
universiadeja.
Eriksson on tällä kaudella
juossut 3?000 metrin esteet
parhaimmillaan aikaan
9.47,76. (STT)
Hyvä vai paha Kuortane?
Erikssson sairastaa
mykoplasmaa
Lentopalloliiton Antti Paananen: Nuori, mutta kilpailukykyinen joukkue.
LP Viestin päävalmentaja Kari Raatikainen: Ei vielä ihan liigatasoa.
SSS | Tuomas Reinikainen
tuomas.reinikainen@sss.fi
LENTOPALLO.?Kuortaneen valmennuskeskuksen joukkueen tulo naisten Mestaruusliigaan aiheuttaa paljon
kysymyksiä. Bakteeri todettiin hänellä vain kuusi
päivää ennen Venäjän Kazanissa pidettävien universiadien karsintakilpailua,
mutta Eriksson ei ole muuttanut suunnitelmiaan. Katsotaan sen jälkeen
mitä tapahtuu.
Halmelan hyppy
löytymässä
Suomen joukkueen mitalisuosikit Tampereella ovat
pika-aituri Nooralotta Neziri ja keihäänheittäjä Sanni Utriainen. Niin ikään Habaneroa edustava Samuli
Mattila varmisteli Elitesarjassa murtuneesta
rystysestä huolimatta sijan 11 ajalla 44,03. Ensi kaudeksi joukkue
on tehnyt sopimuksen muun muassa
205-senttisen slovakialaisen keskitorjujan Michal Cervenin sekä Toursissa
mestaruuden voittaneen yleispelaaja
Emmanuel Ragondetin kanssa.
??Ranskan liiga on erittäin tasainen.
Kuka tahansa voi voittaa kenet tahansa,
29-vuotias Siltala sanoo. Pekingin olympialaisissa kolme
vuotta myöhemmin hän
voitti 1?500 metriä, mutta menetti olympiakullan,
kun hänen todettiin käyttäneen epo-hormonin johdannaista ceraa.
Ramzin, 32, kahden vuoden kilpailukielto päättyi jo
vuonna 2011.
Lehtikuva/Martti Kainulainen
Rashid Ramzi
??Elokuussa on MM-kilpailut Moskovassa, joten
Aasian mestaruuskilpailut
ovat hänelle hyvä testikilpailu, Bahrainin yleisurheiluliiton johtajistoon
kuuluva Mohammed Jalal totesi Ramzista Gulf
Daily Newsille. Taraflex-alusta ei ole lajia eteenpäin vievä asia. Pitää muistaa, että Kuortane ei ole hakemassa Suomen mestaruutta. Tulos alittaa Moskovan MM-kisojen B-rajan.
(STT)
Dopingpannan
kärsinyt Ramzi
palaa kilparadoille
Kuortaneen urheiluopistolla on ehditty pelata tyttöjen maajoukkueotteluita, ja ensi kaudella hallissa nähdään myös naisten Mestaruusliigan kamppailuja.
Ulkomaalaispelaajien
käyttöä ei rajoitettu
Ikäluokkansa maajoukkuepelaajista koostuva Kuortaneen yhdistelmä joutuu
liigassa sinänsä epäreiluun
asemaan, sillä vastustajajoukkueilla on kotimaisten
pelaajien lisäksi käytössään
ulkomaalaisvahvistukset.
. Moni jääkiekkoa seuraava yllättyi,
kun kuuli Fredrik Norrenan paluusta TPS:n
maalivahdiksi. (STT)
Norrena haluaa
olla paras vahti
JÄÄKIEKKO. Siinä mennään nyt takapuoli edellä
puuhun. Myös
Eliittikisat ja elokuun Kalevan kisat pysyvät toistaiseksi hänen kalenterissaan.
??Saan harjoitella ja kilpailla normaalisti, kunhan
kroppa kestää sen. Seurat voivat toki
miettiä, onko heidän pakko
peluuttaa parhaita voimiaan
Kuortanetta vastaan, Jokinen pyörittelee.
LP Viestissä tällainen armopala ei kuitenkaan tule
kysymykseen.
??Valmentajana lähden
siitä, että kentällä on joka
kerta iskukykyisin nippu.
Jokainen sarjapiste on arvokas. Menestyminen
voisi siten olla helpompaa
jos Tampereella ei kilpailla
huippuolosuhteissa.
??Kevät meni hyvin. (SSS)
Rainamaa jatkaa
Korihaissa
KORIPALLO. Porvoon Tarmon kasvatti keräsi kotiyleisön
suosiota myös hanakalla
puolustuspelillään. Salon Seudun Ampujien edustajat
saalistivat viikonloppuna
kasan SM-mitaleita Mustaruudin SM-kisoista
Sipoossa. Vähän nopeammin jalka lankulle ja hyvä tulee. Pelaajalistan perusteella Kuortane ei ole ihan vielä liigatasoa. Ranska on tällä hetkellä aika
turvallinen paikka mennä tässä taloustilanteessa, Siltala sanoo.
Päättyneellä kaudella Ajaccio sijoittui
14 joukkueen Ranskan A-liigassa kymmenenneksi. Joukkue on nuori, mutta
pisteautomaatiksi se ei jää.
Kuortane ei ole varmaankaan liigan kärjessä, mutta
uskon sen antavan muille
joukkueille ihan kilpailukykyisen vastuksen, Lentopalloliiton huippu-urheilupäällikkö Antti Paananen
vakuuttaa.
LP Viestin päävalmentajan
Kari Raatikaisen mukaan
on vielä liian aikaista sanoa,
oliko Kuortaneen nostaminen liigaan oikea ratkaisu
vai ei.
. Jotta saisimme potkua naisten lentopalloon Suomessa,
täytyy meidän tehdä tulevaisuudessa sarjayhteistyötä myös Ruotsin ja Baltian
maiden kanssa, Raatikainen
näkee.
YLEISURHEILU. Toivottavasti en tarvitse harjoittelutaukoa, Eriksson sanoo.
Juoksija kertoo tunteneensa vilustumisen oireita toukokuusta lähtien.
Kilpailuissa Eriksson on
tuntenut väsymystä. Harva pika-aituri toivoo arvokisoihin viileää keliä. Urheiluopistolla puitteet ovat
kohdallaan, ja lentopalloa
varten käytössä on aina
myös taraflex-pelialusta.
LP Viestin päävalmentaja
Kari Raatikainen penää
kuitenkin malttia keskusteluun taraflexista.
??En tiedä, mikä taraflex-
keskustelu liitossa on meneillään
Kauneus- ja terveysalan ammattilaiset
parittomilla viikoilla.
. 02 774 1400
www.mehilainen.fi
Horninkatu 7
p. + alv.
Kysy lisää Pirko Pelander 02 7702 225 tai Seija-Riitta Hänninen 02 5888 908. Toto5 voittoosuus: 171,50.
7. heinäkuuta 2013
Urheilu
Vain neljä on jäljellä
Lehtikuva/AFP Photo/Ben Stansall
Ranskan Bartoli, Belgian Flipkens, Saksan Lisicki
ja Puolan Radwanska Wimbledonin naisten välieriin.
TENNIS. Toto5
voitto-osuus: 302,00.
8. Kahdesti sateen
vuoksi keskeytetty ottelu
kesti kaksi tuntia ja 43 minuuttia.
??Pariin viimeiseen päivään on mahtunut liian
paljon tennistä. Toto (4-3-1): 2,20 1,261,62-1,33 7,55. lähtö, Toto5-3, lv 2100 m: 1) Bottoms Up/Ari Moilanen 16,3a (14,98),
2) Aku Birdland 16,4a (1,89).3) Bobo
Håleryd* 16,8a (31,06).4) Force One
18,2a x (4,43). lähtö, sh 1600 m: 1) Mylverin
Eko/Jukka Lintula 26,3a (1,66), 2)
Apilan Pallosalama 26,4a (5,12).3)
Femma 26,8a (29,75).4) Temsin Tili
29,2a (24,68).poissa: 9. Kaksi
vuotta sitten mestaruutta
juhlinut Kvitova uuvahti
pelin edetessä.
Viidenneksitoista sijoitettu Bartoli voitti Sloane
Stephensin erin 6?4, 7?5.
Stephensin tappion myötä
tämän vuoden kaksinpeleistä putosi viimeinenkin yhdysvaltalainen pois. Toto5 voitto-osuus:
3,20.
5. LPS.
Märyntie 5, Märynummi
p. Tommi Saarinen 1?1.
EIF
12 8 3 1
18?9 27
GrIFK
13 6 3 4 21?15 21
BK-46
13 7 0 6 21?17 21
Gnistan 13 5 5 3 20?15 20
SalPa
13 6 2 5 21?17 20
Klubi 04 13 6 2 5
9?11 20
Pallohonka 12 4 4 4 15?14 16
KäPa
13 3 4 6 14?18 13
EsPa
13 3 3 7 11?21 12
LPS
11 1 2 8
7?20 5
Seuraavat ottelut: 5.7. 02 7311250, 050 325 0683
MUUT TERVEYDEN- JA
Ilolankatu 6, Salo
p. Ensin
on tiedettävä haluaako osakeyhtiömuotoinen SM-liiga
ylipäätään jatkaa 14 joukkueen sarjana.
Mestiksen ja Vaasan Sportin puheenjohtajan Heikki
Hiltusen mielestä mahdollisuus liiganousuun olisi
positiivinen ruisku Mestisseuroille.
??Jos liigaa ei täydennetä,
se olisi isku vasten kasvoja.
Mestiksessä on kuitenkin
4?5 seuraa, jotka tekevät
päämäärätietoisesti töitä
sen eteen, että voisivat pelata liigassa, Hiltunen sanoo.
Hiltunen ei halua vielä
tässä vaiheessa ottaa kantaa siihen, kuinka mahdollinen täydennysmenettely
tulisi suorittaa.
Myöskään Mikkelin Jukureiden puheenjohtaja
HIEROJAT
TERVEYS JA HYVINVOINTI
APTEEKIT
Kuninkaantien Apteekki
Länsiranta 8, 24100 Salo. Mestis-seurat eivät vielä ole käyneet
asiasta virallisia keskusteluja, mutta Hiltunen ei
usko periaatepäätöksen
muuttuvan.
RAVIT
Koulutettu hieroja/urheiluhieroja
Reijo Koivisto
Koulutettu hieroja/
luontaishoitaja
Tarja Pölönen
Kauneushoitola Rosmarinus
Asemakatu 7 (sisäpiha), Salo
p. 02 721 3353
www.salva.fi
Tammilehdon päivähoito
Lisätietoja p. Pallohonka, Klubi 04 . 02 733 7737
Uudet hammasproteesit, proteesien
pohjaukset ja korjaukset. Yhteystietojen (nimi, osoite, puhelinnumero, sähköpostiosoite ja
www-sivu) hinta 10 euroa + alv / ilm.kerta*.
. lähtö, Toto5-5 DUO-2, sh 2100
m Tupla-Tonni -lähtö: 1) Tähen Topelius/Pauli Raivio 24,3a (1,91), 2)
Vilkkaan Virke 24,5a (12,32).3) Kriisi
24,5a (9,39).4) Dominik 24,6a (6,18).
poissa: 11. 02 733 7868
info@avainfysio.fi www.avainfysio.fi
HAMMASHUOLTO
Erikoishammasteknikko
Marko Rosendahl Oy
Helsingintie 4, katutaso
p. krs
p. 731 2300.
Avoinna ark. 040 718 7486
www.sypressi.fi
Koulutettu hieroja/urheiluhieroja
Ilkka Virtanen
Katrineholminkatu 6
p. Osaamiskeskus
avoinna torstaisin klo 15?18. 020 789 0860
www.Liikevirta.fi
Salon terveys- ja hyvinvointipalvelut
Tarja Riikonen
p. Tasaisen ottelun kolmannesta
erästä oli tulla läpijuoksu,
mutta ratkaisuhetkillä Li
selvitti monta tukalaa paikkaa ennen kuin taipui.
??Hän pelasi uskomatonta
tennistä, ja minulla oli ollut
jo kaksi kovaa ottelua, joten
olen erittäin onnellinen pää-
systä välieriin, Radwanska
sanoi.
Kahdeksas ottelupallo
toi ratkaisun
Radwanska ratkaisi vasta kahdeksannella ottelupallollaan. 02 7333 885, 045 145 8330
salonapuvaline@gmail.com
OPTIKKOLIIKKEET
Salon Silmälasikeskus Synsam
Turuntie 14, Salo
p. kerros, 24100 Salo
p. 02 731 9631, 040 551 1517
Kiskon Fysikaalinen hoitolaitos
Fysioterapeutti Hanna Kossila
Lääkärintie 4, 25460 Kisko
Ajanvaraus: 02 739 1519, 0440 663 413
Salon Fysioterapia Oy
Rummunlyöjänkatu 7 A, 3 kerros
p. krs
p. 02 721 3300, 044 721 3350
www.salva.fi
Tehostettua palveluasumista,
palveluasumista ja lyhytaikaishoitoa
HYVINVOINNIN PALVELUT
Tammilehdon palveluasunnot
Jalkinemuutokset
Suutari Antti Niemi
lisätietoja p. SM-liigaan jää
suuri aukko, kun Jokerit
suuntaa itäisen Euroopan
Urheilussa tapahtuu
Ykkössuunnat tänään ke Lahnajärvi-Kettulan maastossa, jonne opastus 110 tieltä 1km Lahnajärveltä H:kiin päin. Alajärvi, Kankaanpää . 02 727 8302
Asiantuntevaa ja turvallista
päivähoitoa vanhuksille
Vanhustentalo Hopealehto
Tiedustelut p. Toto (7-10-2): 3,50 2,16-5,54-7,41 29,98.
3. Tervetuloa! SuSi
KHL-liigaan syksyllä 2014.
Helsinkiläisten jättämää
näkyvyysaukkoa ei korvata
helposti, mutta ehdokkaita
sarjapaikan perijän saappaisiin riittää.
Tosin Mestis-seurat odottavat vielä tässä vaiheessa
SM-liigan päätöksiä. lähtö, lv 2100 m: 1) Kennie/Jeroen van Craen 17,3 (3,5), 2) Geena
Ale 18,6 (11,19).3) Barbiero 19,0
(44,16).4) Superiore 19,1 x (9,55). Toivakan mielestä asiassa pitäisi tehdä pitkäjänteinen
ratkaisu, jos Jokereiden
lähdöllä on vaikutusta liigakarsintajärjestelmään.
??Ei pitäisi tehdä nopeaa
hömppäratkaisua, jossa
yksi seura nostettaisiin liigaan saman tien, hän sanoo.
??Järkevintä olisi tarkastella tässä yhteydessä sitä,
tarvitaanko jokin sellainen
järjestelmä, jossa useammalla seuralla olisi mahdol-
Hieronta ja lymfaterapia
Fysioterapeutti
Ella Höyhtyä
Turuntie 26
p. Vuorokausi jättiyllätyksen jälkeen
Lisicki voitti Viron Kaia
Kanepin 6?3, 6?3 ja eteni
Wimbledonin turnauksen
kaksinpelin välieriin.
Lisicki tarvitsi Kanepin
kaatamiseen vain tunnin ja
viisi minuuttia.
??En kokenut paineita eilisen voiton jälkeen, Lisicki
kertoi voiton ratkettua.
??Piti kääntää keskittymi-
nen nopeasti tämän päivän
otteluun, ja sen minä tein.
Minusta hoidin hommani
hyvin tänään.
Myös kaksi vuotta sitten
Lisicki pääsi Wimbledonissa
välieriin, mutta hävisi Maria Sharapovalle.
??Oloni on paljon tuoreempi, vahvempi ja parempi
kuin kaksi vuotta sitten, Lisicki kuvaili.
Radwanska
joutui koville
Lisicki kohtaa seuraavaksi
Puolan Agnieszka Rad-
wanskan. Tulevana syksynä täytyy ottaa
näihin kantaa.
TULOSPÖRSSI
Hieroja
Katja Hakanen
Asemakatu 7, 2 krs
p. Raahe..
TENNIS
Wimbledon, kauden 3/4
grand slam -turnaus:
Naisten kaksinpelin puolivälierät: Agnieszka Radwanska Puola (4)?Li Na Kiina (6) 7?6 (7?5),
4?6, 6?2, Sabine Lisicki Saksa
(23)?Kaia Kanepi Viro 6?3, 6?3,
Kirsten Flipkens Belgia (20)?
Petra Kvitova Tshekki (8) 4?6,
6?3, 6?4, Marion Bartoli Ranska
(15)?Sloane Stephens USA (17)
6?4, 7?5.
SALVAn kotihoito
Kotipalvelu, päivähoito p. GrIFK . lähtö, Toto5-1, lv 2100 m: 1) Edwin Ice/Joni-Petteri Irri 15,3a (2,2),
2) Miss Barbenette 15,5a (15,19).3)
Magnat 15,5a (3,92).4) Arizona?s Gold
15,9a (8,44). 02 777 6480
Avoinna ma?pe 9?16.30, to 9?17
Salon Vanha Apteekki
Vilhonkatu 8, Plaza
p. 02 777 6400
Avoinna ma?pe 8?20, la 8?18, su 12?16
Yliopiston Apteekki
Vilhonkatu 14, Salo
Valtakunnallinen palvelunumero
0300 20200 (0,4 ?/min/pvm/mpm)
Avoinna joka päivä 8.00?21.00.
FYSIOTERAPIA
Ajan Terapia
Ajalin-Laapotti Hillevi
Rummunlyöjänkatu 14 B
p. Lisärivit 5 euroa + alv.
KENO
Päiväarvonta: 3, 4, 6, 7, 16, 18, 23,
25, 26, 33, 34, 38, 41, 42, 47, 49, 57,
68, 69, 70
Ilta-arvonta: 3, 9, 12, 13, 27, 30, 31,
33, 35, 36, 40, 46, 53, 54, 55, 57, 59,
62, 63, 68
KOTIHOITO JA
Savipajankatu 2B, Salo
p. Toto (2-10-11):
1,66 1,61-1,84-2,11 4,36.
4. Toto (9-10-1): 4,56 2,16-1,72-3,40 15,04.
2. lähtö, Toto5-4 DUO-1, lv 2600
m Tupla-Tonni -lähtö, Martti Keskisen Ajajamestaruus: 1) Zemeckis/
Markku Nieminen 16,8a (4,38), 2)
Treasure Me 16,8a (11,49).3) Metternich 17,3a (9,08).4) Nightless Sky
17,7a (58,6).poissa: 2, 5, 8. Toto5 voitto-osuus: 16,40.
6. Gnistan . 02 733 7772, 0400 749 642
info@ajanterapia.fi
www.ajanterapia.fi
Jukka Toivakka ei halua
hätäillä asian kanssa. Tervetuloa!
Kosmetologinen hoitola-kemikalio
Aleksiina Ky
KAMPAAMOT JA PARTURIT
Parturi-kampaamo Sarianne
Asemakatu 5 24100 Salo
p. 02 727 4100
www.sallab.fi
Halikon Prisma, p. 02 77021/mediamyynti
. 0400 875 567
Länsirannan Hammaslääkärit
JALKAPALLO
Kakkonen, etelälohko:
Pallohonka . Koskenkorva . lähtö, sh 2100 m: 1) Jylhävili/
Antti Teivainen 33,9 x (4,56), 2) V.H.
Usva 34,4 x (4,9).3) Soman Soria 35,3
(6,67).4) Tuiskupoika 35,6 (30,77). 02 727 8301
Vuokra-asuntoja vanhuksille
KOTIHOITOPALVELUT
K AUNEUDENHOITO,
KAMPAAMOT JA PARTURIT
Kotihoito Kodinonni
p. 02 733 2113, 050 522 2025
tainaniemi@ebaana.net
Helsingintie 4
p. 4 rataa.
Lähdöt 17-19. 02 731 1041
www.sarianne.fi
Parturi aina ilman ajanvarausta!
Kiinnostaako yritystäsi
näkyvyys netissä?
Varsinaiset.fi on Salon Seudun Sanomien ylläpitämä nettihakemisto, joka tarjoaa yrityksellesi
loistavan mahdollisuuden kertoa laajemmin toiminnasta, tuotteista ja palvelusita.
Mukaan voi liittää kuvia ja sivun päivittäminen on helppoa!
Kuukaudessa vain 25 . alojensa ammattilaiset julkaistaan
joka toinen keskiviikko (parilliset viikot).
. 14
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 3. 0400 616 551
Hierontapiste Hyväolo
Inkereentie 1022, Pertteli
p. 044 721 3357
Kotisairaanhoito, seniorineuvola
p. 02 721 3358, 044 721 3358, 02 721 3300
Anne Lehtinen, ft ja Anu Kannari, ft
Veteraanikuntoutus sekä lääkinnällinen
kuntoutus Ilolansalossa ja kotona
Avain Fysio
Bettina Allos, Mia Oksanen,
Outi Helkama, Outi Pietilä
Helsingintie 7 A, 3 krs p. 02 727 8301
Hieroja
Timo Hirvonen
Tyryntie 5 as 2, 25360 Pertteli
p. Varsinaiset . lähtö, Toto5-2, lv 2100 m Nuorten
Sarja 2013, Martti Keskisen Ajajamestaruus: 1) Benjamin Fame/Mika
Forss 16,1a (4,6), 2) Callela Colibri
16,1a (5,21).3) Enrico La Renta 16,1a
(17,78).4) Marciano Meisels 16,3a
(8,96). Tuomas Mustonen 0?1, 26. 02 736 2020
www.aleksiina.fi
Torikatu 3, Salo
p. Saksalainen nouseva
tenniskyky Sabine Lisicki
osoitti tiistaina, ettei sensaatiomainen voitto Serena
Williamsista sekoittanut
hänen päätään. 040 968 2271
Länsiranta 8, Salo
p. krs, Vilhonkatu 8
p. 02 733 2761
PlusTerveys . 044 263 6441
info@hannesaarinen.fi
www.hannesaarinen.fi
Jalkojen hoitoon erikoistuva kosmetologi
LÄÄKÄRIPALVELUT
Lääkäriasema Sallab
Helsingintie 14, 3. 040 548 5279
Hammaslääkäri Sari Vihervuori
Plaza, 3. Toto (11-410): 4,38 2,12-3,66-3,37 26,23. EIF . Suunnitelma saattaa hyvinkin
muuttua Jokereiden päätöksen jälkeen. krs
Vilhonkatu 8, 24100 Salo.
P. ponilähtö, ponilähtö 1100 m Horze Ylöjärvi Poni-Meeting -karsinta:
1) Candy Man/Riia Myllymäki 2,49,2
x, 2) Bernoban Pepper 166 SH 2,49,8
x.3) Joose Goose 2,47,1 x.4) Marjaleena 1190 SH 2,45,2 x.
1. 02 733 2211
www.plusterveys.fi/hymydent
Haluatko mukaan hakemistoon?
Soita p. Toto (8-2-11): 14,98
2,88-1,43-3,62 10,97. 040 701 9414
Yksilöllistä sekä luotettavaa
hoitoa ja kotipalvelua.
Palvelusetelituottaja.
KAUNEUDENHOITOPALVELUT
Kotihoito Merivire
Vanha-Turuntie 11, Halikko
p. KäPa, 6.7. Yhteystiedot + yrityksen toiminnan kuvaus (max 100 merkkiä)
hinta 15 euroa + alv / ilm.kerta. Pitäisi
tarkastella sitä, mikä se järjestelmä voisi olla ja millä
aikataululla siihen mentäisiin, Toivakka kertoo.
Mestis ilmoitti aiemmin
sarjan muuttuvan 10 joukkueen sarjaksi kahden
vuoden kuluessa. Hyvinkää, Kouvola ?
Jyväskylä, Joensuu . BK-46, 7.7. 02 727 6550
www.hammassyke.fi
Tero Sirkiä
TEIVO
1. (STT?
AFP?Reuters)
SM-liigan vältettävä ?hömppäratkaisu?
STT | PEKKA PERNU
JÄÄKIEKKO. 041 502 4624
hoyhtya.ella@hotmail.com
Fysioterapeutti
Jari Pelli
Horninkatu 11 A 10, 4. Toto5 voitto-osuus: 319,50.
Päivän Duo: 11-2, kerroin: 7,00.
Kauppakeskus Plaza, 3. P. 044 721 3368
Ravintola Ilolansalo p. 044 279 3149
Ortopediset korjaukset, korotukset, venytykset, venykkeet ja alan erikoistuotteet
nopeasti ja asiantuntevasti
Kriisikeskus Etappi
Rummunlyöjänkatu 7 B
p. Toto (5-8-12): 4,60 2,53-2,093,20 16,26. 044 721 3364
Turvapuhelinvuokraus p. Nelossijoitettu
Radwanska ja huippukuntoinen Lisicki ovat suursuosikkien pudottua kohonneet
vahvimmiksi mestariehdokkaiksi.
Radwanska voitti kuutossijoitetun kiinalaisen Li
Nan 7?6 (7?5), 4?6, 6?2. 044 721 3352
Salvan Siivous p. 02 727 3700
www.ssmts.fi
Yht.otot ma?pe klo 10?15
Maksutonta tukea elämän kriisitilanteisiin
Salon Apuväline
Turuntie 37, 24240 Salo
p. 044 784 2222
sairaanhoito- ja jalkahoitopalvelut
kotikäyntipalveluina
Salonterveysjahyvinvointipalvelut.fi
Tmi Saarinen Hanne
Turuntie 1, 3. HymyDent
Turuntie 1, 3. P. Siksi jalkani alkoivat painaa tänään,
Radwanska myönsi.
Toisessa välierässä koh-
Kirsten Flipkens pitää yllä Belgian naistennismainetta tämän
vuoden Wimbledonin turnauksessa.
taavat Belgian Kirsten
Flipkens ja Ranskan Marion Bartoli.
Turnauksessa 20:nneksi
sijoitettu Flipkens hävisi
tiistaina avauserän Tshekin
Petra Kvitovalle, mutta
kiri lopulta ansaittuun 4?6,
6?3, 6?4 -voittoon. 02 731 6920
salonfysioterapia@ebaana.net
www.salonfysioterapia.fi
SALVAn kuntoutus ja fysioterapia
p. 0400 509 513
www.uniqbody.fi, tero.sirkia@uniqbody.fi
ASUMISPALVELUT
Mehiläinen Salo
ASUMISPALVELUT
JALKAHOITOLAT
Jalkaterapiakeskus
Naviculare Pirkko Vuorinen
Raatihuoneenkatu 3, Salo
p. Gnistan 1?1 (1?1)
3. 050 917 2914
Hammas-Syke
??Haluamme edelleen tiivistää Mestistä ja saada sitä kilpailukykyisemmäksi.
Kymmeneen joukkueeseen
meno voi vauhdittua, jos
yksi joukkue lähtee liigaan,
Hiltunen kertoo.
Toivakka ei ota kantaa aikatauluun, mutta avoimia
kysymyksiä riittää.
??Täytyy ainakin ratkaista, onko liigaseuroja jatkossa 13, 14, 15 vai 16, voiko
liigasta pudota ja mikä on
Mestiksen oikea koko. 02 733 5545
lisuus pelata liigaa. Toto (2-1-8): 1,91 1,37-2,502,50 8,75. 02 727 2800
Palvelukeskus Ilolansalo
LENTOPALLO
Tijuana, Meksiko, alle 19-vuotiaiden MM-kisat, C-lohko:
Venäjä?Suomi 3?0 (25?14, 25?15,
25?20)
PESÄPALLO
Miesten Superpesis:
Seinäjoki?Joensuu 1?2
(6?5, 4?5, 0?1)
Raahe?Kouvola 1?2
(7?1, 2?5, 0?0, 2?3)
Jyväskylä?Vimpeli 0?2
(0?1, 1?4)
Kitee?Koskenkorva 1?0
(5?5, 7?3)
Hyvinkää?Sotkamo 0?2
(0?7, 2?3)
Alajärvi?Kankaanpää 0?2
(4?5, 0?4)
Sotkamo
14 10 2 2 0 150?41 36
Vimpeli
14 8 4 1 1 152?63 33
Joensuu
14 6 3 0 5 112?84 24
Raahe
14 3 7 1 3 101?83 24
Kouvola
14 4 4 2 4 87?115 22
Seinäjoki
14 3 3 4 4 84?87 19
Koskenkorva 14 4 2 1 7 97?126 17
Kitee
14 4 1 3 6 118?96 17
Hyvinkää
14 3 2 3 6 99?132 16
Kankaanpää 14 1 3 4 6 70?118 13
Jyväskylä
14 1 2 3 8 60?105 10
Alajärvi
14 0 4 0 10 58?138 8
Seuraavat ottelut: 4.7. 8.30?18.00, la 8.30?14.00
www.kuninkaantienapteekki.fi
Kuusjoen Apteekki
p. 044 542 7800 tai 02 733 3424
Asiakaslähtöistä hoivaa ja hoitoa.
Kotiintuotettuna palveluna.
Palvelusetelituottaja. krs, Salo
p. Veteraaneille
Kelan suorakorvausmenettely käytössä.
Hammaslääkäri Taina Niemi
Raija Lindegren
Länsiranta 8, Salo
259
Viimsi 7.7.-4.8.
379
Pühajärve 7.7., 21.7. Takkatehtaan näyttely ja Drive
In myymälä Rajamäellä! Katso lisää!
Tied./esitteet 02 2590 200
info@ultimatemarket.com
Tavoittelemamme henkilö on insinööri tai diplomi-insinööri
ja hänellä on vankka, vähintään 3 vuoden tuotekehityskokemus
mieluummin venttiili- , putkisto . asti
BALTIA
299
84
RIIKA
104
109 159 179 199
Lähdöt joka päivä 8.8. SALON SEUDUN SANOMAT
PYÖRÄILY
Ranskan ympäriajo:
4. tai pumppuliiketoiminnassa.
Lisätietoja: Mikko Salmela 040 5025523
arkisin 08:00 - 12:00 heinäkuun aikana.
JOKA PÄIVÄ TALLINNAAN!
Europa -risteilyt
4.7., 11.7., 18.7.,
23.7. hlö/C2/H2
Lillehammer - Geirangervuono - Oslo, 7 päivää
7.7., 14.7., 21.7.
ja 4.8.
2 yötä hotellissa
Lähdöt joka päivä!
Su, ke
31.7. etappi, joukkueaika-ajo, 25 km:
1) Orica Australia 25.56, 2) Omega
Pharma-Quick-Step Belgia jäljessä
1 sekunti, 3) Team Sky Britannia ?3,
4) Saxo-Tinkoff Tanska ?9, 5) Lotto
Belgia ?17, 6) Garmin Yhdysvallat,
7) Movistar Espanja ?20, 8) Lampre
Italia ?25, 9) BMC Racing Yhdysvallat ?26, 10) Katusha Venäjä ?28.
Kokonaistilanne 4/21 etapin jälkeen:
1) Simon Gerrans Australia 12.47.24,
2) Daryl Impey Etelä-Afrikka sama
aika, 3) Michael Albasini Sveitsi, 4)
Michal Kwiatkowski Puola ?1, 5)
Sylvain Chavanel Ranska, 6) Edvald
Boasson Hagen Norja ?3, 7) Chris
Froome Britannia, 8) Richie Porte
Australia, 9) Nicolas Roche Irlanti ?9,
10) Roman Kreuziger Tshekki.
Seuraava etappi: 3.?7. 239
Meriton 11.7.-25.7. Cagnes-surMer?Marseille 228,5 km.
Halutaan ostaa
Mökki tai pieni ok-talo
luonnon läheisyydestä, rauhalliselta paikalta, kaikki huomioidaan. P. hlö/H2, Hki 4.8. Uusi tehtaamme avattiin 2010 Örninkadulla.
Osta suoraan tehtaalta!
T U N TI
TAKKAUUNI
999?
norm.
1.598?
Etsimme joukkoomme lisäarvoa tuottavaa
TUOTEKEHITYS- JA LAATUPÄÄLLIKKÖÄ
Laaja valikoima varaavia, suoria,
pyöreitä, erkkeri- ja muotokaakeliuuneja. muistelua ja historiaa PRUUKIN ajoilta
. Tervetuloa!
http://www.sss.fi
KIVIKYLÄN
Kiikala-Seura
PALVIJUNA
PALVELEE
Salon Tori
Liikekeskus Valuri
A-AIKA V
LA klo 8-17
PE klo 9-17
Salon tori
8
Tervetuloa!
Högfors Oy on nykyaikainen läppä- ja teollisuusventtiilitehdas Salossa.
Meitä högforsilaisia on 38 ja liikevaihtomme on 16M. 279
Grand Rose 11.7., 18.7. Myös suoraan tilalta.
Itsepoimintaa klo 10-18.
Kotiin,
konttoriin,
autotalliin
130 m2 asti.
150 ?
Vedenjakelun keskeytys
Vesijohtovuodon takia vesi on suljettuna Kaivolassa
torstaina 4.7.2013 n. asti, alk. 0400 533 600
MANSIKKAA
Myytävänä
A
Halutaan vuokrata
Kokouksia
AIN
YLEISURHEILU
Suomen joukkue 22-vuotiaiden
EM-kilpailuihin Tampereelle 11.?
14. 0400 451 888
TO Salon torilla klo 9-12
Asennuspalvelu
Valurin kesäkioskista
Päivittäin 5 kg:n mansikkalaatikoita,
lajike Polka. 0503443768
B.
V
I
R
T
A
N
E
N
I
P
A
N
A
V
A
L
T
A
R
E
T
U
Somerontie 717, Salo.
P. 449
Baltian matkoihin
kuljetukset 30,-/hlö mp.
03 45800 ma-pe
03 45800
9-17
ma-pe 9-17
ikaalistenmatkatoimisto.fi
Laine* 7.7.
Viimsi 7.7.-4.8.
Tervis 7.7.-4.8.
8 päivää, su-su
259
259
319
V
I
I
V
I
J
A
W
A
G
N
E
R
F
I
N
G
E
R
P
O
R
I
R
A
U
T
A
R
E
E
T
T
A
tiesitkö, että isoisäsi oli
täällä hengenpelastajana aivan niinkuin sinäkin?
tiesin.
flirttailin
hänenkin
kanssaan.
hän on
kertonut
minulle siitä.
todellako?
siten
ryhmäterapia
toimii.
517
L
A
S
S
I
J
A
L
E
E
V
I
J
E
R
E. 279,-
7.7., 22.7. räystäskourut . naurisäijä tarinoi ja laulaa ym.
Myytävänä lohisoppaa, Kiikala-tuotteita, arpoja ym. 02-7331787
YLITALON TILA
Toshiban inverter teknologia.
Salosta kuljetuksin ma-to, bussi
mukana! Kiertoajelu 7,-/hlö. heinäkuuta 2013
37 /B4
39 /B22
Tilaa tuliaiset mennessä,
toimitamme ne paluupysäkillesi!
Risteily + 1 yö Tallinnassa
Su-ke 1.8. heinäkuuta:
Miehet:
100 m: Eetu Rantala Oulun Pyrintö.
200 m: Jani Koskela Tampereen
Pyrintö.
1?500 m: Marco Bertolotti Turun
Urheiluliitto.
10?000 m: Arttu Vattulainen Joensuun Kataja.
110 m aj: Jussi Kanervo Helsingfors IFK.
400 m aj: Don-Zheni Ekoebve Helsingfors IFK.
Pituus: Arttu Halmela Honkajoen
seudun Urheilijat.
Kuula: Arttu Kangas Kankaanpään seudun Leisku.
Kiekko: Olli-Pekka Korhonen Kaavin Kaiku.
Moukari: Ilmari Lahtinen Noormarkun Nopsa, Jesse Lehto Kaustisen Pohjan-Veikot, Juho Saarikoski
Noormarkun Nopsa.
Keihäs: Joel Karjalainen Kerimäen
Urheilijat, Sami Peltomäki Alajärven Ankkurit, Toni Sirviö Sulkavan
Urheilijat -41, Rasmus Maukonen
Jyväskylän Kenttäurheilijat (kotiin
jäävä varaedustaja).
10-ottelu: Juuso Hassi Oriveden
Ponnistus, Otto Ylöstalo IF SibboVargarna.
20 km kilpakävely: Aleksi Ojala Turun Weikot Yleisurheilu, Veli-Matti
Partanen Lappeenrannan UrheiluMiehet.
4x100 m: Arttu Halmela Honkajoen seudun Urheilijat, Jussi Kanervo
Helsingfors IFK,
Markus Koivula Tampereen Pyrintö, Jani Koskela Tampereen Pyrintö,
Eetu Rantala Oulun Pyrintö, Hannes
Siitonen Helsingin Kisa-Veikot.
Naiset:
100 m: Jenni Jokinen Nakkilan Vire, Maria Räsänen Kuopion Reipas.
200 m: Jonna Berghem HIK Friidrott.
100 m aj: Lotta Harala Tampereen
Pyrintö, Nooralotta Neziri Turun Urheiluliitto.
3?000 m ej: Sofie Lövdal Vasa IS,
Viivi Rantanen Nummen Kipinä, Camilla Richardsson Vasa IS.
Korkeus: Senni Ronkainen Karhulan Urheilijat.
Seiväs: Erica Hjerpe IF Femman.
Pituus: Emmi Mäkinen Jyväskylän
Kenttäurheilijat.
Moukari: Ilse Kaaja Espoon Tapiot,
Jenni Penttilä Kaustisen PohjanVeikot.
Keihäs: Jenni Kangas Seinäjoen
Seudun Urheilijat, Piia Pyykkinen
Saarijärven Pullistus, Sanni Utriainen Tampereen Pyrintö.
7-ottelu: Tiina Säily Helsingin Kisa-Veikot.
20 km kilpakävely: Elisa Neuvonen
Kiteen Urheilijat.
4x100 m: Jonna Berghem HIK
Friidrott, Lotta Harala Tampereen
Pyrintö, Jenni Jokinen Nakkilan Vire, Emmi Mäkinen Jyväskylän Kenttäurheilijat, Nooralotta Neziri Turun
Urheiluliitto, Maria Räsänen Kuopion Reipas.
MATK
TULOSPÖRSSI
Keskiviikkona 3. tikkaat . 329
Laine* 18.7., 25.7. ja 25.7.
29
/C4
Salon seurakunta ja kaupunki
Paikkoja avoinna
TO klo 8-20
*88,,335 sn
snt/t/t/puuh.h. tänä vuonna.
Päämarkkinamme ovat Kiina , Venäjä ja Suomi lähes 90% menee
suoraan vientiin. 249
Pirita 11.7.-1.8.
249
Tervis 11.7.-1.8. 050 563 9811
Tied./esitteet 02 2590 200
info@ultimatemarket.com
KIIKALA-PÄIVÄ 7.7.2013
Kotiseutujumalanpalvelus klo 11 kirkossa
Kotiseututapahtuma museonmäellä klo 13
Huveja
SSS internetissä:
NAANTALI?KAPELLSKÄR
TAI PÄINVASTOIN
Lisätietoja ja varaukset:
finnlines.com tai
010 343 4500 *
. muk., Uuttelantie 12,
Halikko. 044 951 4279.
Osakkeita esim. P. puolihoito, hlö/H2.
Kuljetus satamaan 30,- sis. kello 8.00-16.00 Kaivolantie-Liipolantieurheilukentän välisellä alueella.
Vedenjakelu voi palautua normaaliksi ilmoitettua aiemmin.
Varatkaa vettä!
Liikelaitos Salon Vesi
Tapahtumat
Järvenkyläntie 843 21570 Sauvo
p. laukunkuljetuspalvelun.
4 päivää, to-su
Alk. 850 ?)
Lomailemme
13.7.-5.8.
Turuntie 21, Salo, p. harmonikkamusiikkia
. Käsitellään
sääntöjen määräämät asiat.
Hallitus kokoontuu klo 18.30.
Hallitus
Sekalaiset
2h + k + sauna = 83 m²
Pankin kiinteistössä, 2 krs
Hyväkuntoinen, pintaremontti 2012 Vuokra 465 ?
(sis lämpö)+ sähkö+vesi
Heti vapaa !
Tiedustelut:
OP Kantrisalo/ Timo Aalto
p. 045 634 5500
poimittuna koko
satokauden ajan.
ILMALÄMPÖPUMPPU
Matkailu
MANSIKKAA
KURJEN TILA
Romsilantie 608, Pertteli.
Puoleen hintaan rajoitetusti!
Vuokrattavana
KIIKALAN KIRKONKYLÄ
Poimittuna sekä
itse poimien
MANSIKKAA
Vihmalon
vesiosuuskunnan
Ostan/myyn osakeyhtiöitä.
P. asti.
Enemmän aikaa
Tallinnaan
To, 8.8. 269
Viiking 11.7.-1.8. asti
(ei 5.7.)
NORJA
Baltian kierros, 6 päivää
Tartto-Vilna-Riika, alk. hlö/E4
Hotellimatkat Turusta, 4pv
8.7., 15.7., 29.7. asti
3pv
4pv
5pv
Lentäen Turusta elokuussa, 4pv alk. 045 112 5015
2H,K,KPH 58 m² + parveke.
Vuokra 500e/kk+vesi ja sähkö
kulutuks. hormiputket . hlö/H2, Tervis. 409
Fra Mare* 7.7.-28.7. Katso kaikki tarjoukset ja
tilaa. Toimialamme on venttiilien suunnittelu myynti ja
valmistus. asti
(ei 4.7.)
Pe, 9.8. 0400 523 932 tai 734 6696
Tmi KARI RANNE p. SSP.
vuosikokous Perttelin VPK:n
kerhohuone, Turrintie 1,
10.7.2013 klo 19.30. asti!
3pv
179 4pv 219
5pv
259 6pv 299
199
Pohjoismaiden suurin eläinpuisto
Risteilyt Turusta, 3pv
5.7., 8.7., 15.-16.7... piipunhatut
399
?
(n. alkaen hlö/H2
KYLPYLÄLOMAT VIROON
PÄRNU Lähdöt joka päivä 9.8. kattoturvatuotteet
. Kuljetukset 30,-/hlö.
KOLMÅRDEN
Hotellimatka lentäen Turusta, 4pv
17.7. ja 22.7. hlö/C2/H2
Tähti täysihoito, muut alk. + 6,000 sn
snt/t/t/mi
m n lalank
mi
nkav
nk
avver
erko
koststs a
ko
taai 177,1, 7 sn
snt/mi
snt/
t//mi
m n ma
matktkap
apuh
ap
u elelinininve
v rkkos
ve
ostatat .
Parturi-kampaamo
15
Kunnat tiedottavat
Niemelän tila
Tilausjärjestyksessä nopeimmille.
2 aiiku
kuis
isstaa, aauutoo ja aatter
eria
iaat al
iat
a ka
kaen
en
en
suoraan tilalta, joka päivä
SÄHKÖTIEN
MANSIKKAMAA
Pertteli Kaivola.
P.050 5955018
. ja 29.7.
alkaen hlö/H2
479
VILNA
289
Hotellimatka bussilla, 5pv
15.7. hlö/C2/H2
Kuljetukset 30,-/hlö.
1 yö hotellissa su-ti
su 64
Portus ???
Central ???
78
Euroopa ????
79
Radisson ????+ 89
Forum ????
94
59
ke-to
10.7.,
84,-
74
82
88
94
99
Joka päivä Salosta, alk. Alkaen hlö.
SALON
NOBLESSE
P. aik./E4/H2
109 IKAALISTEN
199 Matkatoimisto
5 päivää, su-to
Viimsi 11.7.-8.8
Rahoitettava määrä esim. w w w . Ksl.muk.vuosikorko 3,78 %, ksl.
muk.luottohinta 16.165,33 ?, sisältää luotonperustaminen 185 . vaihtoautoja.
Vaihtoautomme löydät helposti osoitteesta www.ppauto.fi.
Yli 300 tarkastettua vaihtoautoa!
Tervetuloa!
Ilmastointilaitteen
kesähuolto
Nyt
vain
95 ?
Huolletaanhan Sinunkin autosi takuulla ja varmasti?
Alueen monipuolisin merkkihuolto
palveluksessasi!
Ilmastointityö sisältää ilmastointilaitteen puhdistuksen,
tiiviystestin, öljyn sekä kylmäaineen täytön.
Tarjous voimassa 31.7. sekä eräkohtainen käsittelykulu 8?/kk. Hyvitys autosta kuin autosta vähintään 1500 ?!**
. f i. KESÄMARKKINAT
SSO:n autoliikkeistä
Bonusta jopa 5%
JATKUU KOKO HEINÄKUUN!
Nyt reilut edut
vaihtoauton
ostajalle!
.
. saakka.
Koskee kaikkia henkilöautoja, joihin
soveltuu R-134A kylmäaine.
Salo
Huolto 075 3040 5130
SSO:n autoliikkeistä
Bonusta jopa 5%
Varaosat 075 3040 5140
SALO, Örninkatu 3-5
LOHJA, Maksjoentie 8-9
Puhelun hinta: 8,35 snt/puh + 12,09 snt/min. 15 000 . Hyvitys autosta kuin autosta vähintään 1500 ?!**
o
k
r
o
k
u
s
Osamak
%
9
,
1
*
Tarjousta ei voi yhdistää muihin voimassa oleviin tarjouksiin.
**riittää kun autosi on ajokuntoinen, varustettu kaksilla renkailla ja katsastus voimassa vähintään 4 kk. ja maksuaika 48 kk. Nauti lyhennysvapaasta kesästä!
Maksuaikaa jopa 60 kk!
Auton saat ajoon heti ja ensimmäinen erä vasta syyskuussa!
*
Rahoitettava määrä
Aika
5 000 ?
10 000 ?
15 000 ?
20 000 ?
48 kk
120 ?/kk
228 ?/kk
336 ?/kk
445 ?/kk
60 kk
99 ?/kk
186 ?/kk
273 ?/kk
360 ?/kk
*Oheisessa taulukossa ksl.muk.todellinen vuosikorko 3,22 % - 7,47 %. p p a u t o . Tarjous koskee yli 5000
/ kk
kestotilaus
Määräaikainen 16 ?/kk
Tilaa digilehti:
KliKKaa sisään TäsTä
tai soita Tilaajapalveluumme
02 770 2626 (ma-pe klo 8-16)
!!!
Luettavinasi on myös arkistomme
lehdet kesäkuusta 2011 alkaen.. Tilaa nyT
digilehTi!
13,90