Oikeusministeriö on lähettänyt isyyslain muutoksia koskevan arviomuistion lausuntokierrokselle, ja hankkeen jatkovalmistelusta päätetään syksyllä.
LAkiin kAAvAiLLAAn Myös nÄitÄ uudistuksiA
Avomies voisi tunnustaa isyytensä ennen lapsen syntymää, jos mies sairastuu vakavasti tai saa komennuksen vaaralliseen työtehtävään, kun kumppani on raskaana. Kataisen mukaan tapahtumista voisi oppia sen, että hyvinvointiyhteiskunnan rinnalla korostetaan myös kansalaisten omaa vastuuta viranomaisten vastuun rinnalla. Ministeriö ei kuitenkaan eh-
KODIN KAIKKI MATOT
KEITTIÖÖN tai ETEISEEN
Natura
· Kevyt, pölyämätön polypropyleenmatto alk.
Yläkoululaiset kirjoittavat rumasti ruotsista ja maahanmuuttajista
Äidinkielen opetuksessa esiin nouseva vihapuhe ei ole uusi ilmiö
STT | HANNA NISSINEN
Internetin keskustelupalstojen vihapuhe kuohuttaa, mutta aihe nousee esiin myös peruskoulujen ja toisen asteen koulutuksen äidinkielen oppitunneilla. Oppilas ei aina ymmärrä, että joku voi suhtautua mielipiteisiin eri tavalla tai nähdä ne vaarallisina.
30
MUISTATHAN
KONE-RUUSKASEN SYNTTÄRIJUHLAT
TÄNÄÄN 3.8. Hänen mielestään terroriiskujen tekijöiden toiveena on, että yhteiskunnasta tehdään yksiarvoinen poliisivaltio, mutta sellaiseen ei pidä mennä. Mies, joka katsoo olevansa lapsen oikea isä, voisi nostaa kanteen aviomiehen isyyden kumoamiseksi. Jo yläkouluissa kirjoitetaan entistä enemmän eri tekstilajeja, kuten uutisia ja raportteja, Harmanen selittää. 14.2 megapixelin DX-kokoinen CMOS -kuvakenno. Politiikka ja lainsäädäntö ovat erikseen. Nuoret kuitenkin avautuvat yhä toisinaan omista vaikeista kokemuksistaan tai etäännyttävät ne ja kuvailevat asioita kertomuksen avulla. Kyllä monet opettajat sanovat, että heti seitsemännen luokan alusta voi nähdä asioita, jotka ovat oppilaille ongelmia. Aviopuolisoiden, jotka ovat epävarmoja siitä, onko aviomies lapsen isä, olisi mahdollisuus pyytää isyyden selvittämistä.
Salon Seudun Sanomien
Isyyslaki vanhentunut
Isyyttä säätelevä isyyslaki on laadittu 1970-luvun puolivälissä. Äidinkieltähän on pidetty sellaisena oppiaineena, jossa voi kirjoittaa ja puhua henkilökohtaisista asioista. Siellä on pohdittu tunnustamisen yksinkertaistamista, mutta mitään sairaalassa tapahtuvaa pikatunnustamisesta ei ole ainakaan
-teema 9.8.
Ilmoitusaineistot teemaan
torstaina 4.8. Me arvostamme ihmisyyttä ja kunnioitamme erilaisuutta. ELOKUUTA 2011 | VIIKKO 31 | N:O 209 | www.sss.fi | IRTONUMERO 1,50
SALON SEUDUN SANOMAT
Isyyden tunnustamista halutaan helpottaa
Avioliiton ulkopuolella syntyy lähes puolet lapsista
STT | SAILA KIUTTU
Avoliitossa elävien miesten pitäisi voida tunnustaa isyytensä jo synnytyssairaalassa, arvioi Lasten oikeuksien tuki ry:n puheenjohtaja Mikael Jämsänen. Minna
Yläkoululaiset ilmaisevat itseään joskus hyvinkin kovasanaisesti. · D-video - Full HD (1 920 x 1 080) -elokuva
6/2010
TM 12/2011
Nikon D3100 + AF-S 18-55 VR + AF-S 55-300 ED VR : 849
Norm. Euroopan neuvoston ministerikomitea on määritellyt vihapuheeksi kaiken sellaisen ilmaisun, jolla levitetään, yllytetään, edistetään tai oikeutetaan rotuviha, muukalaisviha, antisemitismi tai muunlainen viha, joka perustuu suvaitsemattomuuteen.
Lehtikuva/Jussi Nukari
Koot: 120ø, 120x170, 140x200, 160x230, 190x285
39,
MATOT JULKISIIN TILOIHIN
·Keskilattiamatot ·Käytävämatot STAU ·Kuramatot MIT ELU V PAL ·Sisalmatot ·Kokolattiamatot
- toimistoon -kauppaan jne.
Tunteiden ilmaisu aiempaa sallitumpaa
Tämän päivän yläkoululaiset ovat kasvaneet liikkumaan internetissä sujuvasti. Isyys pitää käydä tunnustamassa lastenvalvojan luona, jos lapsi syntyy äidille, joka ei lapsen syntymähetkellä ole naimisissa. Tunnustamisen pitäisi olla mahdollista synnytyksen ohessa, kun perhe on muutenkin koossa, hän sanoo. Kyseessä on samantapainen ilmiö kuin vihakirjoittelu netissä. Lapsi saisi heti isän, eikä siihen menisi kuukautta. Kuvassa seinäkirjoituksia Vantaan Hakunilan koulusta vuodelta 2000.
MA-PE 10-18 LA 10-14
Valuri Savenvalajankatu 3, P. · Nopea ja helppokäyttöinen kameran sisäinen avustaja. Sen mielestä isyyden tulkinnassa saattaisi tulla virheitä, joita jouduttaisiin korjaamaan myöhemmin. 535.-
Nikon Coolpix S5100
Nikon järjestelmäkameran ostajalle kaupanpäälle: Nikon laukku + 4 GB SDHC-kortti Arvo yhteensä 68
· 12 megapixelin kuvakenno · 5-kertaisella zoomilla varustettu NIKKOR-laajakulmaobjektiivi · Viisi epätarkkuudenestotekniikkaa · HD-videokuvaus · Pikakuvaustila.
Tarjous
Synttäripäivänä konekaupan tehneille YLLÄTYSLAHJA! Laaja valikoima varusteita sekä tarvikkeita TARJOUSHINNOIN!
ARK. Nyt on aika paljon tekstilähtöisiä tehtäviä, jotka vähemmän ehkä mahdollistavat oman avautumisen. 8.30-17.00 LA 9.00-14.00
Kameran ostajalle kaupanpäälle
Nikon nahkalaukku + 4 GB SDHC-kortti Arvo yhteensä 48
429
Norm. Avoliitolla kun ei ole yhtä selkeätä alkamis- ja päättymisajankohtaa kuin avioliitolla. Tärkeimpänä syynä vihapuheen näkymiseen hän pitää kuitenkin käytös-
kulttuurin muutosta. Harmasen mukaan vaikeista asioista avautuminen johtaa toisinaan jatkotoimenpiteisiin. Ministeriö ei myöskään näe, että isyyttä voitaisiin tunnustaa postitse tai sähköisesti. Harmasen mukaan ilmiö ei ole uusi, vaan esimerkiksi ruotsin kielestä on kirjoitettu kärkkäästi jo useiden vuosien ajan. Äiti ei voisi enää estää isyyden selvittämisen jatkamista. Nykynuoret ilmaisevat tunteitaan paljon reippaammin kuin ennen. Siellä voidaan olla eri mieltä, mutta ihmisoikeuksista, ihmisyyden kunnioittamisesta ei voi olla eri mieltä, koska se on ylipäänsä demokraattisen, kansalaisvapauksia korostavan yhteiskunnan peruspilari, Katainen sanoi tiistaina. Katainen piti mahdollisena, että myös vihapuheiden vastustamisella tehdään politiikkaa. Oikeusministeriössäkin on huomattu, että isyyslaki on vanhentunut. Koulussa tietysti kirjoitetaan aina omalla nimellä ja se hillitsee monia. Opettajan pitää mielestäni olla tässä suhteessa aika tarkka, sillä oppilaan kirjoituksissa näkyvät usein ne oman taustan ja oman yhteisön mielipiteet, joita hän toistaa. Maistraatti vahvistaa isyyden parin viikon päästä.
Lehtikuva/Sari Gustafsson
dota täydellistä luopumista isyyden tunnustamisesta avoliitoissa. Oppilaat saattavat arvostella teksteissään ankaraan sävyyn esimerkiksi etnisiä vähemmistöjä, sanoo äidinkielen opettajien liiton puheenjohtaja, lehtori Minna Harmanen. Ministeriö on sen sijaan valmis harkitsemaan, voitai-
siinko vahvistusoikeus antaa sosiaaliviranomaiselle sellaisissa yksinkertaisissa tapauksissa, joissa pari on asunut yhdessä ennen lapsen siittämistä ja asuu edelleen sen syn-
tymän jälkeen.
Tunnustus säilynee
Julkisuudessa nousee ajoittain
esille kysymys siitä, eikö isyyden tunnustamisesta voitaisi jopa kokonaan luopua avoliitoissa syntyneiden lasten osalta. Tämä riippuu kuitenkin paljon siitä, voiko opetusryhmässä tuoda asiaa esille. Jos tehtävä arvioidaan jotenkin, liittyvät opettajan asia-argumentit mielipiteiden perusteluihin ja ilmiön kuvailuun. Molempien vanhempien tulee käydä valvojalla henkilökohtaisesti. Kouluissa on usein nykypäivänä myös muita ammattilaisia, kuten koulupsykologeja. hinta 649
499 ,
Husqvarna 445
·45,7cm³ · 2,1 kW Helposti käynnistyvä
! Tervetuloa
sh. Jämsäsen mielestä nykykäytäntö on turhan byrokraattinen sellaisia perheitä kohtaan, joissa vanhemmat asuvat yhdessä mutta eivät ole naimisissa. Myös huoltajiin voidaan tarpeen vaatiessa olla yhteydessä.
Viihdetaiteilija, sahataiteilija, maahantuojanedustaja, arvontaa, kahvia, täytekakkua, grillimakkara, hyviä tarjo akkara, tarjouksia!
Tavallista paremmalla kuvanvakaajaoptiikalla. Heille sallitaan ehkä negatiivista käytöstä enemmän kuin aiemmille sukupolville. klo 8.30-17.00
KESÄN MUISTOT TALTEEN
Nikon D3100 + AF-S 18-55 VR
· · · ·
Paras hintalaatusuhde
Vaikeista kokemuksista kirjoittaminen on vähentynyt
Yläkoulu- ja lukioikäiset nuoret kirjoittavat äidinkielentunneilla nyt aiempaa vähemmän kipeistä, henkilökohtaisista aiheista, sanoo äidinkielen opettajien liiton puheenjohtaja, lehtori Minna Harmanen. Tarttuvatko opettajat havaitsemaansa vihapuheeseen. Hallintovaliokunnan puheenjohtajan Jussi Hallaahon (ps.) asema on Kataisen mielestä perussuomalaisten oma asia, koska paikka on heille jyvitetty.
Palvelemme: ma-pe 9-20, La 9-18
Tilaa kuvat, kuvakirjat, canvas taulut ja lahjatuotteet nyt kätevästi myös netin kautta www.kuva-jarvinen.com. Oppilaan kanssa keskustelu on tietysti ensimmäinen asia. Oppilaiden kovasanaisimmat tekstit ajoittuvat yläkouluihin, sillä lukiossa mielipiteitä pitää jo osata perustella monipuolisesti. Tietysti oppilaalta voi kysyäkin, ajatteleeko hän oikeasti näin ja herättää samalla keskustelua. EXPEED 2 -kuvankäsittelyjärjestelmä. klo 15 mennessä ilmoituskonoriimme, Örninkatu 14, Salo tai sähköposin ilmoitukset@sss.fi
Jos äiti ei ole lapsen syntymähetkellä naimisissa, isyys pitää käydä tunnustamassa lastenvalvojan luona.
kirjattu muistioon. Avomies voisi tunnustaa isyytensä, vaikka lapsi ehtisi kuolla ennen kuin hän on ehtinyt tunnustaa. Suuri ISO-herkkyys (100-3 200) laajennettavissa arvoon ISO 12 800. Harmanen kertoo, että monet opettajat eivät kuitenkaan haluaisi leimata oppilasta hänen mielipiteistään. Isyyslain säätämisen aikaan avioliiton ulkopuolella syntyi vain noin 10 prosenttia lapsista, kun nykyään lapsista 40 prosenttia syntyy avioliiton ulkopuolella, useimmiten avoliittoon. Oppilailla on joistakin asioista tiukkoja mielipiteitä, joita ei perustella. KESKIVIIKKONA 3. Perhemuodot ovat kuitenkin muuttuneet huomattavasti noista ajoista. Ehtona olisi, että mies olisi elänyt perhe-elämää lapsen ja tämän äidin kanssa lapsen syntyessä ja sen jälkeen. 731 3402
Harmasen mielestä verkkokirjoittelu vaikuttaa jonkin verran myös koulutehtävien
kirjoitustyyliin. Perinteisiä aiheita ovat esimerkiksi negatiivinen suhtautuminen ruotsin opiskeluun, maahanmuuttajiin ja erilaisiin ihmisiin. Harmasen käsityksen mukaan äidinkielenopettajat törmäävät oppilaiden yksityiselämän ongelmiin useammin kuin monien muiden aineiden opettajat. hinta 249
149,
"Ihmisyyden kunnioituksesta ei voi olla eri mieltä"
Pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) mielestä vihapuhekeskustelussa olisi erotettava, mikä on moniarvoisen pohjoismaisen yhteiskunnan kannalta olennaista
Kukkaismuori torilta n Jouni Eskola kirjoitti täyttä asiaa. Yrittäjän, asukkaan tai veronmaksajan näkökulmasta kyse on aina jonkinlaisesta taloudellisesta kustannuksesta. Hirmutekoihin tottakai pitää reagoida, mutta ei näin. On korkea aika pohtia, mihin uudenlaisella kielenkäytöllä oikein pyritään ja mihin on jo tultu. n Kapitalistiselle yhteiskunnalle ei riitä Sanoisin, että niissä kodeissa, missä asei- markkinatalousyhteiskunta, vaan siitä ta on, niitä tarvitaan paljon enemmän on tehty tehoyhteiskunta, eikä tehoyhteiskuin armeijassa. Olet oikeassa, mutta luu- n Eläkeläiset, antakaa työt nuorille, kun letko ettei tällä palstalla saada riitaa ai- ette kerran jaksa tehdä töitä. Onko siitä pelkkä kasvu itseisarvo sinänsä. Näin on. Pihamaalla siirrellään ja istutetaan kasveja, kuskataan kiviä ja maa-ainesta, ohjaillaan vesien vir-
L
Kaikkea rakennetaan kuin salaista puutarhaa tai piilopaikkaa
taamista. Saattohoito on jäänyt paitsioon lääkäreiden ja hoitajien koulutuksessa, vaikka parempaan suuntaan ollaankin menossa.
LEHTO
Liikenne on pahin ongelma
Kiitokset Pentti Katajalle hänen asekirjoituksestaan (SSS 26.7.). Puheiden ja valistuksen tie on jo kuljettu loppuun.
Eilo Vuorisalo Perniö
Keskisuomalainen
Satakunnan Kansa
a Tekst
rit
040 7711 777
n Petturuus tulee ilmi ennemmin tai myöhemmin. Näin torilla n Yleinen suruliputus on osoitus uhrien n Poliisin pitäisi ymmärtää, että poista- muiston kunnioittamisesta, myötätunnos-
n Vehnänvaalee. Jälleen kokataan luonnon antimista mökkiruokia, kestitään vieraita, ehkä tiskataan ja pyykätäänkin vadissa. Ei henkilökohtainen suru. Poliisi sanoi, että siitä on ihmisiä valistettu. On nähty patsas. soveltaneet etenkin eräät perussuomalaisten Kansanedustaja Teuvo Hakkarainen sai keväällä kansanedustajat. Tutkija n Onko Tähtitorninmäen vappupiknikille n Mansikka. Edustaja Halla-aho antoi esimerkin omasta kielenkäytöstään kuvaamalla SDP:n puoluesihteeriä Mikael Jungneria alhaiseksi matelijaksi (Ilta-Sanomat 1.8.). Henkilöautojen ja moottoripyörien tehoja olisi vähennettävä reippaasti. Heidän edellytetään käyttäytyvän asemansa mukaisesti: monen ja James Hirvisaari ovat Norja-yhteykvakaasti ja arvokkaasti. Tuokion kuluttua on kahvit katettu kaikille, kutsu käy ja on syytä ahtautua piskuisen pöydän ääreen. Suomalaisella yhteisöllä on käsissään ongelma, johon tulee suhtautua vakavasti. Loogisuuden vuoksi myös edustajakolmiNorjan tapahtumien myötä Suomessa väitellään poliittisesta kielenkäytöstä. eduskuntaryhmältä huomautuksen käytöksesJussi Halla-aho sekä kansanedustajat Olli Imtään. Herrajumala, että minä pelästyin, kun jostain yhtäkkiä iso koira ryntäsi päin. Kuvat ja kertomukset viime viikonlopun ilkivalta-aallosta Salossa (SSS 2.8.) näyttävät, että vähättelyyn ei ole mitään syytä. n Jos jossain niin torilla kukkii harmaa Ketä kävely häiritsee, muuttakoon metsätalous. Kaikkia perussuomalaisia ei pidä leimata Hallaahon ja hänen hengenheimolaistensa vuoksi. Ryhmittymään lasketaan kuuluvan ainakin seitsemän edustajaa. Puheenjohtaja Timo Soinin olisi pidettävä joukHuonoon suuntaan vievää kielenkäyttöä ovat konsa aisoissa ja tuomittava tällainen puhetapa. Aikuisella on touhuissaan se etu, ettei yleensä kukaan käske häntä keskeyttämään noin vain, siirtämään tai peräti purkamaan pois kaikkea aikaansaatua. Puistattavaa ja sopimatonta.
otsikoi ja tarvittaessa lyhentää julkaistavat tekstit. Lin Maapallo on kaikkien yhteinen koti. En tiedä tarkkoja tilastoja, mutta liikenne tappaa paljon ihmisiä vuosittain. Heitä, jotka varmasti ymmärtävät ihastella.
nn
Mökille rakentuu vähitellen pieni onnela, aikuisen puuhamaa, jonka tyyli voi olla aivan toinen kuin arkielämässä. Leikin henkeen kuuluu tietysti kehua vuolaasti luonnon aineksista kyhättyjä tarjoomuksia sekä kaikkea muutakin silmiin osuvaa hivenen muodollisesti jutustellen. Edustajan arvokkuusissä käyttäneet puheenvuoroja, joissa on ollut teen kuuluvat tavanomaisen sivistyksen mukaivihapuheen piirteitä. Hukkuneitakin taitaa olla enemmän kuin ammuttuja. Jätetään aseharrastajat ja metsästäjät rauhaan. Siksi olisi niin koko yhteiskunnan kuin perussuomalaisten ja Soinin kannaltakin viisasta, että hallaaholaiset lohkeaisivat omaksi puolueekseen.
Ilkivallan kaksi puolta
Ilkivaltaan, kuten ikkunoiden rikkomiseen, tavataan suhtautua hieman vähätellen: sattuuhan niitä, humalaisten päähänpistoja. Olin ison aukean paikan keskivaiheilla. Ilkivallan estämisessä ja tekijöiden kiinni saamisessa valvontakamerat ovat hyvä apu. Nukensängyn petivaatteet roikkuvat pyykkinarulla, sisältä kuuluu astioiden kolinaa. En uskaltanut päätäni nostaa, kun en tiennyt, onko koira kiltti vai ärhäkkä. Kohtuutonta tista edes pyytäessäni. Kenelle kuuluu sen ympäristön n Nuori asukas. Ilmeisesti määrä haettu tarvittavat luvat ja onko järjestyksitten ratkaisee. Aikuisetkin haluavat leikkiä, tosin sitä kutsutaan hienosti vapaa-ajan vietoksi. Sinne ne n Tyttökulta, älä liioittele. Toimitus tarvitsee tietoonsa myös nimimerkillä kirjoittavan nimen ja yhteystiedot. Jyrki
Lehtikuvaaja MINNA MÄÄTTÄNEN minna.maattanen@sss.fi
malla yksityisten aseet vaikutetaan te- ta omaisille sekä ilmaisu siitä, että sivishokkaasti rikoksentekovälineiden saata- tysvaltiossa emme hyväksy massamurvuuteen. Politiikan kielenkäyttöä ei saa päästää liukumaan kohti suvaitsemattoman vihapuheen äänenpainoja. Häpeä, huovoi ollakaan, jonka järjestyssäännöt määlimattomuus räävät ilman kenkiä kulkemaan rapussa. taja eikä se hänen salolaista ampumaseu- Hd raansa pätkääkään kiinnostanut! Lisää vaan olutta ja krapulassa ampumaan. Niistä kaksi oli vapaana. Ei kukaan vä- eurot menevät. Paljonko kasvaa rikollisuus. Kielellinen muutos löi itsensä läpi huhtikuun vaalimullistuksen myötä. Mitä järkeä on, että auto kulkee kahtasataa ja ylikin, kun suurin sallittu maantienopeus on 120 km tunnissa. Puhellaan niitä näitä jälleen sopivan muodollisesti, vaikka kaupassa varmasti tiedetään mökkiläisestä hyvinkin paljon.
nn
Lapsi on terve kun se leikkii, sanotaan. Se n Väestö kasvaa Salossa. Metsästäjä kunta ole ihmistä varten. Selvää ottanut rillipää litä, kuljetko paljain jaloin vai kengät ja- n Oli uskomattoman upea kirkkokonsertlassa. Näkyville paikoille askarrellaan tai hankitaan veikeitä mökkitunnelmaan virittäviä koristuksia, puunataan ja ehostetaan paikkoja jonkin mielikuvan mukaan. Ketään ei näkynyt mailla eikä halmeilla. luu kansanedustajille. Onneksi kuului komento "tänne!" Koira lähti. Olen vieläkin siitä järkyttynyt.
Raili Hämeenaho Salo
SSS/Minna Määttänen
PUHEENJOHTAJA Soini sanoi (Yle Uutiset 1.8.), että hän ei ole perehtynyt Hommaforumin sisältöön. Jos puoliso ei riitä, eroa ensin. Hommaforumin keskustelujen yleissävynä on jyrkkä, osin vihamielinen maahanmuuttajavastaisuus. Itselläni ei olekaan kuin kopisevia ti sunnuntai-iltana Koskella. sää tällaisia Juuri Norjan joukkosurmaajan kaltaisista n Eikö kaupungilla ole koulujen ilkivaltulee muita kansan ryhmiä suvaitsemat- taa vastaan vakuutusta. Aikuisena sama leikki jatkuu, sillä leikkimökki vaihtuu monella oikeaan mökkiin, joka sekin on perinteisesti pieni ja herttainen. Hän sanoi, että kyllä metsässä saa pitää vapaana. Valivali kaiseksi myös säästä! Tuntuu, että aina joku suuttuu jostain. Vielä voisi lisätä sen, että kun pienet yritykset n Ex-mieheni oli alkoholisti ja aseharras- ajetaan vaikeuksiin, on työttömiä tuplasti. 2
Keskiviikkona 3. Maailman suurinkaan kansantalous ei voi automaattisesti luottaa siihen, että se voi huoletta kasvattaa valtionvelkaansa ja jättää puuttumatta rakenteisiin. Päättäjät, pistäkää mietintämyssy päähänne ja ajatelkaa ennen kuin teette uusia lakeja. Sähköpostiosoite: mielipide@sss.fi Postiosoite: SSS/Mielipide, PL 117, 24101 Salo
Kirjoita lyhyesti. Kovat hinnat eikä tietoakaan kui- mökkiin. Kirjoita mieluummin nimelläsi. Toimitus valikoi, käsittelee,
Mielipidesivun tuottaja: Kauko Mäntylä, (02)7702 319
Kommentoi
verkossa
PÄÄKIRJOITUS
3.8.2011
Tätä mieltä
Soinin pidettävä joukkonsa aisoissa
Oli erittäin hyvä, että Suomessa käynnistyi Norjan tapahtumien jälkeen väittely uudesta poliittisesta puhetavasta. Ei sellaista taloyhtiötä hoito. ERITYINEN vastuu tässä kuu- sopimatonta kieltä on käyttänyt muun muassa Jussi Halla-aho. Jos tuo on totta, hänen tulee viipymättä korjata puute. n Yhdysvaltain täytyy tehdä 14,3 biljoonan dollarin velalleen jotain. Logiikka haa. elokuuta 2011
SALON SEUDUN SANOMAT
Perustettu 1919
Päätoimittaja JUKKA HOLMBERG Toimituspäällikkö JARMO LEHTO
Mielipide
kolle kuuluisi nyt sama kohtelu. Kaikkea rakennetaan kuin salaista puutarhaa tai piilopaikkaa, jonne kutsutaan vain harvoja ja valittuja. Ruohojen alle peittyy. Pienet sinvaltiaita. Ei ole kukaan valittanut Vesanen ja kumppanit sekä järjestäjät. n Eutanasiaa tärkeämpää olisi pohtia saattohoidon tilaa Suomessa. Miksi ei reagoida myös pahimpaan ongelmaamme, liikenteeseen. Ennemmin 500 miljoonaa vanhusten hoitoon kuin ylimääräisenä kyntäjille. Heidän ajattelunsa pohjautuu pitkälti Hommaforum-nimisen nettisivuston ajattelutapaan. Jokaisella ilkivallan teolla on myös se toinen puolensa. Aika pysähtyy menneeseen jähmettyen, sillä vanhan torpan aika pysyy muuttumattomana ja kultaantuneena. Omistaja tuli siihen kaikkiaan kolmen koiran kanssa. Perussuomalaisten voitto avasi väylää. Omaisuuden rikkominen ja sotkeminen aiheuttavat korjaamista ja siivoamista, monenlaista vaivannäköä. Sen tien päässä voi ääritapauksissa olla väkivalta. Inhimillisyys n Uimavalvoja. Valistus ei vain ole mennyt perille. Minun piti oikein mennä poliisilaitokselta kysymään. Ei saa tuolla tavalla pelästyttää omissa oloissaan mustikoita noukkivaa ihmistä. Historia opettaa ja heikot kärsivät n Seitsemän vuotta puolustusvoimissa. Onko sitä tutkittu. Itsekuri
Etelä-Suomen Sanomat
n Arkkiatri Pelkonen on oikeassa korostaessaan sivistyneen saattohoidon merkitystä. Kasvatuksellisesti parasta olisi, jos tekijät tunnustaisivat hölmöilynsä, korvaisivat tekonsa ja pyytäisivät anteeksi.
"
Edustajan arvokkuuteen kuuluvat tavanomaisen sivistyksen mukaiset hyvät käytöstavat.
Irrallaan juossut koira säikäytti mustikkametsällä olleen kirjoittajan. Itse vaivun mökillä nostalgiaan kuin roolileikkiin, ja pari päivää oltuani farkut vaihtuvat mökin arkussa piilottelemaani kirpputorimekkoon. Siellä sanottiin, että pururadoilla koiria ei saa pitää vapaina. Miten sitten suu pannaan. HALLA-AHO on perussuomalaisten sisällä toimivan ryhmittymän henkinen johtaja, epävirallinen ideologi. Sanoin, ettei koiraa saa pitää vapaana ja että pelästyin pahasti. Olin kumarassa poimimassa, ja koira työnsi naamansa parin sentin päähän omastani. Leikkiä siitä tulee silloin, kun ei oikeastaan tarvitse mitään, kunhan vain huvikseen katselee muutamaan hyllyyn aseteltua sekalaista tavaraa ja ostaa sitten vaikkapa jäätelön. Matkaradiosta saa mieluusti soida iskelmä, ruusukuvioiselle vahakangasliinalle on somaa nostaa kiisselikulho, ja vanhat, vuoden 1948 Valitut Palat jaksavat huvittaa kerrasta toiseen. Silmälasien halpaketjut ovat englantilaisia ja hollantilaisia. Lopputuloksen huvi ja hyöty ovat onneksi hyvin venyviä käsitteitä, sillä pöhköimmistäkin päähänpistoista muut saavat aina värikästä kerrottavaa, toisinaan lehtiä tai Kymmenen uutisten loppukevennystä myöten.
n Rillipää. Bottella tapauksessa ei sitten välttämättä saa edes n Halikkoon laitettiin komea Armfeltin sitä kriisiapua automaattisesti. Arkipäivässäni en juurikaan näistä piittaa, kiisseliä lukuun ottamatta. Uutta, ajoittain kansanedustajalle
Koira pelästytti pahasti
Olin viime perjantaina poimimassa mustikoita Salon Isohärjänmäen metsässä, pururadan lähistöllä. Kiitos Katri kenkiä. Kyse on verorahojen säästämisestä ja oikeudenmukaisesta käytöstä. Miksi aina laptomia kiihkomielisiä diktaattoreita ja yk- silta pois, jos ulkopuoliset rikkovat. Aiemmasta netin marginaaliryhmien puhetavasta tuli yhtäkkiä merkittävä poliittinen väline. Moni jatkaa lapsuuden harrasteitaan aikuisen resurssein, tai järjestää mitä kekseliäimpiä tempauksia hauskanpidon nimessä. Siihen kuuluvat oleellisena osana mahdollisimman kivuttomat viimeiset hetket.
Pohjalainen
KOLUMNI
Leikkimökki ja mökkileikki
apsi leikkii ja häärää kotipihan leikkimökissä onnellisen keskittyneesti. Syntyy myös mielipahaa ja turvattomuuden tunnetta, vaikka rikkominen olisikin täysin satunnaista ilman sen järjellisempiä motiiveja. Hän vetoaa, että koiranomistajat pitäisivät koiransa kiinni.
MUUT LEHDET
n Pahimmassa tapauksessa ylivelkaantuneen (Yhdysvaltojen) valtion uhkana on umpikuja eli kyvyttömyys selviytyä velvoitteista. Olen täysin samaa mieltä. set hyvät käytöstavat. Muu on tahallista silmien ummistamista. Mikäli lähistöllä on kyläkauppa, voi mökkileikin ohessa muistella lapsuuden kaup-
paleikkiä. Yksittäisessä kuolemansenvalvojia riittävästi
Viiden tunnin kyttäys kilpailujen aikana tuottaa monesti huip pukalastajillekin olemattoman saaliin harppuunalla ei kisan aikana saada ka lan kalaa. USA:n pörssit avautuivat lievään las kuun. Osa asiakkaista taas hakee maitoa silkasta nostalgian kaipuusta. Vaikka asuntojen haku on ollut käynnissä jo viikkoja, on asuntolassa yhä vapaana seitsemisen soluhuoneiston huonetta. Käsittelemättömän maidon maku ja navetan tuoksut tuovat muistoja, Pirttilä kertoo.
Sivu 11
Anastasia Trach saapui LP Viestin testattavaksi
LP Viestin lentopallojoukkueen tuo rein testipelaaja Anastasia Trach saapui Saloon eilen. Kauppaministeriö kertoi, että yksityinen kulutus kääntyi kesäkuussa laskuun ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen. Syyrian hallitus ei kuitenkaan aio taipua muutoksiin, joita mielen osoituksissa vaaditaan. Aitoa ruokaa kaipaavien asiakkaiden määrä on kasvussa. Investoijat siirsivät ra hojaan turvasatamiin, mikä näkyi kullan hinnan nousuna. Talouden yskiminen asettaa paineita nyt Yhdysvaltain keskuspankin Fedin suuntaan. Salolaiset nuoret miehet innostuivat tästä harvinaisemmasta liikuntamuodos ta joitakin vuosia sitten. Kiintiöt säilyvät toistaiseksi ainakin seuraavat kymmenen vuotta, vuoteen 2020. SIVU 9
USA:n senaatti hyväksyi velkakaton noston
HElSinKi | SttREutERSAFP
Yhdysvaltain senaatti hyväksyi tiistai na liittovaltion velkakaton noston äänin 7426. Sunnuntain verilöylyssä kuoli yli 80 ihmistä. Sopimus nostaa Yhdysvaltojen velka kattoa 2 400 miljardilla dollarilla. Viljelijät voivat nyt rauhassa katsoa ja odotella EU:n maatalousuudistuksen esi tyksiä. Silloin tiedetään jo enemmän. elokuuta ja päät tyisi varhain saman viikon lauantai na. Fed on aiemmin ilmoittanut olevansa valmis rahapoliittiseen elvytykseen, eli lisäämään rahan määrää markkinoilla, talouden piristämiseksi.
SIVU 8. UUTISET 6
URHEILU ULKOMAAT
Tapio Salakari
TALOUS
Sukelluskalastus on tarkkaa puuhaa
SSS | olli mäntylä
Sukelluskalastus on urheilulaji, joka kuulostaa kohtalaisen helpolta, mutta on kaikkea muuta. Siitä eteenpäin ei kukaan tiedä. Äänestyksen jälkeen luottoluokittaja Fitch ilmoitti pitävänsä USA:n parhaassa AAAluokassa. En kä ole kuullut, että mitään sen tyyppistä olisi tulossakaan, joka johtaisi siihen, et tä tuet poistuisivat tai tulisi jotain muuta olennaista muutosta nykytilaan, Koski nen sanoi. Tällä hetkellä ei ole tiedossa mitään niin radikaaleja muutoksia. 23vuotiaan ja 186senttisen Trachin koeaika päättyy ensi viikol la, 10. Osa opiskelija-asunnoista uhkaa jäädä tyhjilleen tänä vuonna. Kenelle?
KULTTUURI 10
Sää Salon seudulla
Aurinkoista
(02) 7702 314
23 °c
TAKASIVU
Ministeri Jari Koskinen tyrmää MTT:n sokeritiedotteen uhkakuvan
"Sekä kiintiöt että kansalliset tuet pysyvät EU:n maatalousuudistuksessa"
SSS | HiA Sjöblom
Maa ja metsätalousministeri Jari Koskinen (kok.) rauhoittelee juurikkaan viljelijöitä Maa ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen eilisen tiedotteen aiheuttamasta tyrmistyksestä. Euroopassa pörssikurssit olivat laskussa. En tiedä, mistä tutkimus on lähtenyt liikkeelle. Senaatin äänestyksen jäl keen sopimus vietiin presidentti Barack Obaman allekirjoitettavaksi. Nyttemmin juuri mikään ei saa Salon Tovereita edustavia harppuunoitsijoita pysymään poissa ve destä. Tällainen uhkakuva on tekaistu. elokuuta 2011
www.sss.fi
Vinkkaa uutinen!
toimitus@sss.fi
Uudesta Vares-elokuvasta löytyi rooli salolaisnäyttelijälle. elokuuta. MTT:n tuoreen tutkimusraportin mu kaan EU:n maatalouspolitiikan uudis tukseen liitetty kansallisten tukien poisto tai leikkaaminen lopettaisi juurikkaan viljelyn ja sulkisi myös Suomen ainoa so keritehtaan Säkylässä. Koskinen tyrmäsi myös olettamuksen sokerikiintiöiden lopettamisesta. Salon sokeritehdas lopetti toimintansa 2006.
Katainen: Halla-ahon asema omiensa käsissä
Pääministeri Jyrki Kataisen mie lestä on perussuomalaisten omissa käsissä, kuka heitä edustaa edus kunnan hallintovaliokunnan puheen johtajana. Katainen lisäsi, että hallituksella on enemmistö hallintovaliokunnas sa ja se pystyy viemään esityksensä läpi.
Sivu 7
UUTISET 5
SSS/Sami Kilpiö
Lennot vaarassa lakkouhan takia
Lennonjohdon tekniikasta vastaavat työntekijät uhkaavat lakolla. Sopimus meni jo aiemmin läpi edusta jainhuoneessa. Asunto löytyi
Halikon opiskelija-asuntolasta. Ukrainalaisnainen pystyy pelaamaan tarvittaessa joko hakkurina tai yleispelaajana.
Sivu 13
MAIjU VAIHTOI MAISEMAA. Mi nulla ei ainakaan ole mitään tietoa maa talousuudistuksen yksityiskohdista. Markkinoilla oli ennen äänestystä epä varmuutta. Pastöroimaton ja homogenoimaton tinkimaito on monen asiakkaan mie lestä terveellisempää kuin kaupan käsitelty maito. Ne tulevat lokakuun puolessavä lissä, kun viimeisiä juurikkaita nostetaan pelloista. Kuusamolainen Maiju Koramo muutti pohjoisesta Saloon koulun takia. Nykyisen puheenjohtajan Jussi Halla-ahon asema on kyseenalais tettu tämän nettikirjoitusten takia. Sukelluskalastuksen hienoudet ovat, että siinä pystyy toteuttamaan metsäs tysviettiään, ja toisaalta myös fyysinen kunto kasvaa kohisten, sanoo SaTo:n su kellusjaoston puheenjohtaja Jouni Lehtelä.
SIVU 12
Sukelluskalastuksessa pitää pyrkiä olemaan mahdollisimman pitkään mahdollisimman pohjassa mahdollisimman liikkumattomana.
Jo 1 600 syyrialaista on surmattu ja tuhansia on vangittu. Tuoreimmat paikalliset
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 3. Katainen sanoo, että jokainen kan sanedustaja on itse vastuussa teois taan ja koko ajan kansalaisten ja me dian arvioitavissa. Luottoluo kittajat ovat uhanneet pudottaa luoki tusta, jos maa ei pysty rajoittamaan vel kaantumista tarpeeksi. Teknisen lennonvarmistuksen työ ehtosopimuksesta on neuvoteltu yli puoli vuotta.
Sivu 6
Aitoa maitoa suoraan tankista
Somerolainen maitotilallinen Kaija Pirttilä myy tinkimaitoa suoraan tankista. Ilman sitä maa ei olisi enää pystynyt maksa maan velkojaan, mikä olisi laskenut sen luottoluokitusta. Velkakaton nosto ei tarkoita vielä sitä, että Yhdysvallat on kuivilla. Viisipäiväinen työnseisaus alkaisi maanantaina 15. Jo tänään hän esiintyy ensimmäistä kertaa otte lutamineissa, kun LP Viesti kohtaa Salohallissa pelattavassa harjoitus ottelussa LP Kangasalan. Ehkä asioita on arvioitu sillä perusteella, että jos kansalliset tuet leikattaisiin, niin sit ten tapahtuisi jotain, ministeri Koskinen sanoi
Perjantaina julkaistavaan viikkokalenteriin (la-pe) tiedot on toimitettava keskiviikkoon klo 16:een mennessä. Nikin mielestä terveidenkin kannattaisi uhrata ajatus hoitotahdolle. Näin sanoo lahtelainen Marja Nikki, joka sairastaa parantumatonta lihasrappeumasairautta ALS:ää. LATAUKSEEN paras akkukin on välillä laitettava. Ulkoministeriö kohdensi jo alkuvuonna 8,8 miljoonaa euroa apua Afrikan sarven maihin. Katja Taimela (sd.) siivoaa ja kaipaa piilopirtin rauhaan. Lauri Heikkilä matkustelisi maisemia ihaillen ja nähtävyyksiä katsellen. (STT)
Lehtikuva/AFP/Mustafa Abdi
suunnittelemisella. Kuoleman muistaminen antaa elämään syvyyttä, kun tajuaa, että elämä on nyt.
1 vuotta Lauri Oksanen 3.8. Suomessa kuolinapu ei ole sallittu, joten hoitotahto on ainut mahdollisuus vaikuttaa loppuunsa. Se kertoo myös omaisille, mikä on potilaan viimeinen toive. Siinä helposti hukkuu ajatus, mikä on potilaan etu. Teemmekö me ehkä pahaa potilaalle hoitamalla häntä hurjan hyvin. Katja Taimela nauttii spontaaneista ajatusvirroista vapaa-ajallaan ja iloitsee liikkumisesta ympäristössä, missä kukaan ei välttämättä tunnista häntä kansanedustajaksi. Toimituksen valitsemista tapahtumista julkaistaan tapahtuman nimi, paikka, aika ja tarvittaessa lyhyt kuvaus sisällöstä. Kotiin tupsahtavat yllätysvieraat saattavat myös sekoittaa vapaapäivän aatokset ja suunnitelmat. Sataprosenttisella varmuudella löydän aina kotoa jonkun siivouskohteen, mutta sekin käy unelmasta perfektionistille, Taimela kertoo. Se helpottaa lääkärin päätöksentekoa.
4 vuotta Elli Räisänen 3.8. Esko Kiviranta (kesk.) poimii mustikoita ja kirjoittaa. Siksi kysyimme Salon seudun neljältä kansanedustajalta vapaa-ajan ajatuksia, tapoja ja kikkoja akkujen lataamiseen. Nyt Nikin elämään kuuluu seuraavaa: Hän ei puhu eikä liiku itsenäisesti, ravinnon hän saa letkulla suoraan vatsaan. Ei luulisi. Muutama sormi liikkuu vielä. Katja Taimela sisällyttää lomaunelmaansa perheen, ystävät, uimarannan ja hyvän ruuan, kevyttä lukemista ja huipentumana kesäteatteripläjäyksen. Lauri Heikkilä tunnustaa, että tekemättömät työt varjostavat vapaapäivää ja saattavat
pilata sen. Lääketiede muuttuu yhä teknisemmäksi, ja me kykenemme hoitamaan ihmisiä yhä pidempään. Hoitotahto haastaa miettimään hoidon etiikkaa. Lauri Heikkilä kertoo kokoavansa virtaa ja herätteitä uutisista, keskusteluista tuttujen ja tuntemattomien kanssa.
Nälänhädästä kärsitään muun muassa Somaliassa.
Otso onnittelee
lastenpalsta@sss.fi
Toiveena hyvä kuolema
Parantumattomasti sairas Marja Nikki patistaa tekemään hoitotahdon
STT | TiiNa SUomalaiNEN
Kun elää alituiseen lähtöviivalla, hyvää kuolemaa joutuu ajattelemaan päivittäin. Sinä olet hylännyt Herran sanan, ja siksi Herra hylkää sinut: et saa olla Israelin kuningas." 1. Nälänhädästä kärsitään useissa osissa Somaliaa, Etiopiaa ja Keniaa. Diagnoosin varmistuttua vuonna 2002 Nikki laati itselleen hoitotahdon, jossa hän linjaa hoitoa elämänkatsomuksensa mukaisesti. Samalla voi tällaisena erinomaisena mustikkavuona poimia marjat mustikkapiirakkaa varten. Ilmoita nettisivun kautta: www.sss.fi/tapahtumat, sähköpostilla: kalenteri@sss.fi postitse: SSS / toimituksen sihteeri, PL 117, 24101 SALO Huom! Kaikki muutokset ja korjaukset ylläoleviin osoitteisiin.
Vinkkaa juttu!
Kansanedustajan vapaapäivä
hia.sjoblom@sss.fi
Tänään
Elokuvat
kalenteri@sss.fi
SSS | Hia Sjöblom
SSS/Hanna Laurikko
Kesä kääntyy pikkuhiljaa kohti kypsyyttä. Ne kuuluvat syvään suveen. Avustusten yhteissumma nousee 13,8 miljoonaan euroon. Äänestäjäkansan yhteydenotot voivat sattua sopimattomaan aikaan. Muurlassa
7 vuotta Enni Talviniemi 3.8. Päivittäiseen kalenteriin tiedot ehtivät tarvittaessa edeltävänä arkipäivänä klo 12 mennessä. Tuore kansanedustaja Lauri Heikkilä kertoo pohtivansa uuteen työhön liittyviä käytännön järjestelyjä. Ennusteen mukaan elinaikaa piti olla kahdesta viiteen vuotta. 15: 26
Yhteystiedot
Tilaajapalveluun Puh: (02) 7702 626, klo 8.30-15.30 Sähköposti: tilaajapalvelu@sss.fi Ilmoituspalveluun Puh: (02) 7702 610, klo 8.30-15.30 Sähköposti: ilmoitukset@sss.fi Faxit: (02) 7702 222 Viikkomarkkina- ja rivi-ilmoitukset sekä lehden tilaukset, keskeytykset ja osoitteenmuutokset myös verkkosivuillamme www.sss.fi
Tapahtumatiedot kerralla lehteen ja nettiin
Ilmoita tiedot Salon seudun tapahtumista yhdellä kertaa viikkokalenteriin, päivän menotietoihin ja netin tapahtumakalenteriin. Halikossa
4 vuotta Jessica Lindholm 3.8. Nikki kieltää hengityskoneen käytön, antibiootit, ruokinnan ja nesteytyksen sitten, kun keuhkokuume lopulta vääjäämättä iskee. Esko Kivirannan unelmavapaapäivä saattaa olla myös täynnä tohinaa ja puheitten pitämistä. Oireita helpottavan hoidon hän sallii. Nikki on aikoinaan hoitanut syöpäpotilasta, jonka omaiset päättivät raskaasta leikkauksesta, vaikka uupunut sairas toivoi jo kuolemaa. Se on myös tapa ladata akku-
ja, joiden "virtatason on hyvä olla suht tapissa koko ajan". Omaa kuntoakin pitäisi ehtiä hoitaa.
Isäntämies Esko Kiviranta hakee latausta menemällä metsään. Salossa
Mustaherukkapensaassa on yksi oksa punaherukkaa. He käyvät moikkaamassa äänestävää kansaa, kuulemassa ruohonjuuritason juttuja, näkemässä ja näkymässä. Vastauksista näkyy, että olemme valinneet edustajiksemme ihan tavallisia ihmisiä. PILALLE vapaapäivänsä voi saada ihan itse, ellei jokin ulkopuolinen ja yllättävä tapahtuma onnistu sitä tekemään. Esko Kivirannan mielestä vapaapäivän voi pilata liialla
Eduskunnan istuntokausi alkaa vasta syyskuussa. Lääkärin kannalta paras on hoitotahto, jossa potilas ottaa kantaa keinotekoiseen elämän ylläpitämiseen, esimerkiksi siihen, haluaako hengityskoneeseen. Kolmannen kauden kansanedustaja Esko Kivirannan parhaat loma-ajan ajatukset
pulpahtavat mieleen, kun hän kiertelee sauvolaistilansa peltoja ja rakentaa seuraavan kauden viljelysuunnitelmaa. Pertti Hemmilä (kok.) vaalii lomarauhaansa, eikä vastannut kyselyyn. Nikki puhuu kommunikaattorin avulla ja pystyy käyttä-
mään tietokonetta. Jaksaako sitä ilman oikeita, aitoja ja vilpittömiä vapaapäiviä. pohtii ylilääkäri Eero Vuorinen Kymenlaakson keskussairaalan kipupoliklinikalta. AJATUKSISSA pyörivät poliittisen syksyn haasteet. Mutta vielä on kesätapahtumia, festareita, teattereita, pelejä ja pelimanneja. Heiltä ei ole hoitotahtoa kysytty, koska kuolema on tabu. UNELMA on kansanedustajallekin usein kiireettömyyttä. Sam. Historiantunnilla opittiin
Hoitotahto eli hoitotestamentti kertoo, miten ihminen haluaa itseään hoidettavan, jos hän ei itse kykene sitä enää ilmaisemaan. Tämä haastattelu on tehty sähköpostitse. Halikossa
Hoitotahto törmää todellisuuteen
Marja Nikki on kirjannut hoitotahtoonsa, ettei halua keinotekoista elämän pitkittämistä.
Raskasta mutta tarpeellista
71-vuotias Nikki sairastui vuonna 1996. Afrikan sarven maat kärsivät pahimmasta kuivuudesta vuosikymmeniin. Viikonlopun (la-su-ma) lehtiin tarkoitetut kuvat perjantaihin klo 12 mennessä.. Punaherukan oksa on ilmeisesti versonut mustaherukan juurelle.
Otso onnittelee -palstalla julkaistaan tasavuosia täyttävien 112-vuotiaiden lasten onnitteluja. Sekin on suhteellista, sillä moisen vapaa-ajan ihmeen hän kuitenkin aikoo käyttää päivittämällä metsäverotusta käsittelevää kirjaansa. Se ei saisi olla! Ihmiset elävät yhä vanhemmiksi, ja hoitoresurssit ovat, mitkä ovat.
Lehtikuva/Mikko Stig
LUKIJAN KUVA
toimitus@sss.fi
Markku Mannermetsä
"memento mori" eli muista kuolevaisuutesi. Kiivaan vaalikevään ja alkukesän jälkeen Salon seudun edustajat lataavat akkujaan juuri niin kuin ketkä tahansa muutkin suomalaiset; uivat, syövät, kuljeskelevat luonnossa, pelaavat, kirjoittavat, lukevat, kalastavat, poimivat mustikoita tai yrittävät pysytellä visusti piilossa julkisuudelta.
Roskisprinssi, Bio-Salo 1 klo 17.30 Harry Potter ja kuoleman varjelukset osa 2 (3D), Bio-Jännä, Salo klo 18 Harry Potter ja kuoleman varjelukset osa 2, Bio-Salo 2 klo 19 Pirates of the Caribbean Vierailla vesillä, Kino Paimio klo 19 Super 8, Bio-Salo 1 klo 19.30
Teatteri
Ozmaan velho, Raaseporin kesäteatteri Snappertunassa (esityskieli ruotsi) klo 19 Rakas lotta, sota-ajan näytelmä, näytelmäpiiri SuoNäpit Salossa, Suomusjärven kesäteatterissa klo 19 Salomaan sankarit, Teatteri Puutaivas Salossa, Halikon Vaskion Perinnemäellä klo 19
Musiikki
Kesäillan konsertti Someron kirkossa klo 20
Muita tapahtumia
Arkeologiset yleisökaivaukset Salossa, Pukkilan Sinivuoren kivikautisella asuinpaikalla klo 915, Salo-Uskelan Seura Työpajat liiterissä Raaseporissa, Fiskarsin museossa klo 11 15, pajoissa tutustutaan miesten ja naisten työhön Ylä-ruukissa 1900-luvun taitteessa Europa, kemiönsaarelais-dresdeniläisen työryhmän katuteatteriesitys, eläinten ja ihmisten elämästä arkilla suuren vedenpaisumuksen jälkeen Kemiönsaaressa, Taalintehtaan torilla klo 12 Taikateatteri 13 Raaseporissa, Pohjan Fiskarsin vanhalla paloasemalla tasatunnein klo 1316, taikurit Tatu Tyni ja Heikki Harha Muistojen rantkulma, Sauvon kylämatka -esitykset Sarapiston lavalla klo 18
Suomelta lisäapua Afrikan kuivuuden uhreille
Suomi antaa Afrikan sarven kuivuuden uhreille humanitaarista apua viiden miljoonan euron verran. Hän kaipaa muutaman päivän ilman mitään ohjelmaa. Salossa
1 vuotta Anni Mäki 3.8. Perttelissä
8 vuotta Lauri Järvinen 3.8. Halikossa
7 vuotta Santtu Nikander 3.8. Kansan edustaminen ei ole kellokorttityötä. Kun se on tehty, vapautuu valtavasti energiaa
jaksamiseen.
Mitä minä toivon?
Hoitotahto sitoo hoitohenkilökuntaa ja lääkäreitä. Surullisia tarinoita epäinhimillisissä olosuhteissa kituvista vanhuksista riittää. Seuraavan päivän lehteen tarkoitettujen onnittelukuvien on oltava täydellisine tietoineen (ikä, etu- ja sukunimi, syntymäpäivämäärä, kotipaikka) toimituksessa edellisenä päivänä klo 12 mennessä. 4
Huomenta päivää
n toimitus@sss.fi
Keskiviikkona 3. YK:n alaiselle Maailman elintarvikeohjelmalle menee 3 miljoonaa euroa, Suomen Punaiselle Ristille 1,1 miljoonaa ja Kirkon Ulkomaanavulle 900 000 euroa. Uutiset syytävät lomailulle uhkia. Lauri Heikkilä (ps.) rupattelee ja kalastelee kavereitten kanssa. elokuuta 2011
SALON SEUDUN SANOMAT
Paljon onnea
Tänään: Suomenkielinen kalenteri: Nea, Linnea, Neea, Vanamo Ruotsinkielinen kalenteri: Linnea Huomenna: Suomenkielinen kalenteri: Veera Ruotsinkielinen kalenteri: Vera
Päivän Sana
Samuel sanoi Saulille: "Minä en lähde takaisin sinun kanssasi. Ulkoministeriön myöntämä tuki ohjataan perille avustusjärjestöjen kautta. Arasta aiheesta kuitenkin vaietaan. Laita mukaan merkintä "tapahtumia" ja yhteystietosi. Hoitotahdon laatiminen on äärettömän raskas prosessi. Nikki haluaa herätellä keskustelua hoitotahdosta ja kuolemasta, sillä kukaan ei selviä elämästä hengissä. Pitää asettua kuoleman kanssa kasvokkain. YK on arvioinut, että 12,4 miljoonaa ihmistä on kiireellisen hätäavun tarpeessa. Siinä tarvitaan Taimelan mielestä ystäviä, keskittymistä Leevi-pojan harrastuksiin, ripaus täysin omaa aikaa ja viipyminen isän luona piilopirtissä. Kansanedustajan työn ja vapaa-ajan raja on kuin veteen piirretty viiva. Myös kansanedustajat käyvät niissä
Lähde:Mela ja Lomituspalvelulaki
tusta väärin perustein.
alussa Ypäjän kunnan hoidettavaksi.
Summasta neuvotellaan
Tarkastukset kuuluvat kuvaan Melan jättämät korvausvaatimukset koskevat useamman vuoden lomituksia. Salolainen maanviljelijä Juhani Ali-Melkkilä aloitti syysvehnän puimisen Perniössä tiistaina. Valtionosuus on palautettava, jos paikallisyksikkö on antanut lomituspalveluja tai maksanut korvausta itse järjestetystä lomituksesta säännösten vastaisesti. Silen sanoo, että viljelijöiden määrä Perniössä on pudonnut muun muassa ikääntymisen takia noin kuuteenkymmeneen. Ketomäenkadulta autokatoksesta vietiin vaaleansininen VW Transporter -pakettiauto, jonka rekisteritunnus on AXF528. (STT)
SSS | Päivi Malin-Perho
lomittajan apuna on toiminut toinen kokeneempi lomittaja.
Maatalousyrittäjien eläkelaitos Mela perii Somerolta takaisin maatalousyrittäjien lomitukseen myönnettyjä rahoja. Uudistusta lähdettiin rakentamaan tilanteessa, jossa oli sokerin ylituotantoa. Edellinen ennätysvuosi oli 2008. Ihminen voi saada myyräkuumetartunnan vain myyrän ulosteista. Mitä sen jälkeen tapahtuu, siitä ei tietenkään nyt ole tietoa, Koskinen kommentoi. Someron kaupunginjohtaja Leo Haltsonen kertoo, että iso osa korvausvaatimuksista koskee tilanteita, joissa uuden
"Tällainen on ohje"
Olemme tulkinneet, että tällainen on ohje, mutta näin ei nyt sitten olisikaan, Haltsonen sanoo. Varkaat pääsivät alueelle tekemällä reiän aitaan. Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen (kok.) rauhoittelee viljelijöitä. Sehän tarkoittaisi tukien poistamista kaikelta muultakin tuottamiselta, kuten maidolta.
Kommentoi
verkossa
Parlamentti äänestää vielä kiintiöistäkin
Usko kiintiöjärjestelmän jatkumiseen on päinvastoin vahvistunut. Yhteiskuntatieteiden maisteri Järvinen on toiminut yrittäjänä ja työskennellyt toimittajana pääasiassa Yleisradiossa. Henkilöautoa kuljettanut mies sai surmansa kolarissa. Sekä kiintiöt että tuet jatkunevat suunnilleen nykyisellään ainakin vuoteen 2020. Myllymäki ei myöskään usko kansallisten maataloustukien katoamiseen. Liiton mukaan viljelykasvien kehitys on viikon edellä tavanomaisesta aikataulusta. Takaisin perittävä summa selviää vasta Melan ja kaupungin neuvottelujen jälkeen. (STT)
Perniöläinen maanviljelijä Juhani Ali-Melkkilä aloitti syysvehnän puimisen tiistaina.
Mela vaatii Somerolta 400 000 euron korvauksia lomituksesta
Kaupungin epäilleen saaneen lomitukseen perusteetta valtiolta rahaa
paivi.malin-perho@sss.fi
Pääministerit Katainen ja Putin tapaavat ensi kertaa
KunniLLe ei KuLuja LoMituKsesta
Maatalousyrittäjien lomituksesta ei tule kunnille kuluja. Hän kertoo jakavansa jäsenistön tavoitteet vanhempainvapaiden kustannusten tasapuolisesta jaosta ja yrittäjyyden tehokkaista kannustimista. Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira kehotti Smart-tupakkaa valmistavaa yritystä lopettamaan ilmoituslappujen lisäämisen askeihin. (STT)
SSS | hia SJöbloM
Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliiton MTK:n juurikasvaliokunnan puheenjohtaja Pekka Myllymäki tyrmistyi maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen MTT:n tiistaisesta tiedotteesta. Lahin toteaa, että tulkintaerojen mahdollisuutta lisää lomitusta koskevien lakien ja säädösten monimutkaisuus.
Myyräkuumeen tartuntamäärät korkealla
Myyräkuumetartuntoja on tänä vuonna erityisen paljon, kirjoittaa sanomalehti Ilkka. Yrittäjänaisten Keskusliitto ry on vuonna 1947 perustettu edunvalvontajärjestö. Korvaus on palautettava valtiolle, jos kirjanpitoon on sisältynyt lomituskustannuksiin kuulumattomia kustannuksia tai lomituskustannuksista ei ole vähennetty saatuja tuloja. Stubb on Suomen ja Venäjän hallitustenvälisen talouskomission toinen puheenjohtaja. Järvinen toimi vihreiden kansanedustajana vuosina 2007 2011. Kaikkiaan Varsinais-Suomen poliisilaitoksen tietoon tuli maanantain ja tiistain aikana seitsemän autovarkautta. Näyttää entistä tärkeämmältä säilyttää sokerin tuotantoa useissa maissa. Kauppojen sokerihyllyt ovat tyhjentyneet esimerkiksi
Irlannissa ja Portugalissa. Hyvät satonäkymät yhdessä selkeästi kasvaneen sokerituotannon kanssa maailmalla, antaisi ounastella myös tuottajan kannalta suotuisaa hintakehitystä. Yhtiö ei saa myöskään tiedottaa kuluttajille pakkausten uudistumisesta esimerkiksi korostamalla uudistusta pakkauksessa olevin sanallisin tai kuvallisin viestein. Pia Lahin kertoo, että Somerolla on lomitusten tarkastus tehty, mutta ei halua kommentoida yksittäisen kunnan tilannetta erikseen.. Vaunusta varastettiin erilaisia työkaluja ja -koneita. Someron maksettavaksi jäävä lopullinen lasku ei siis ole vielä tiedossa, Haltsonen korostaa. Liikenne ohjattiin kiertotielle. Sen mukaan suomalainen juurikkaanviljely on vaarassa ja viimeistä suomalaista sokeritehdasta uhkaa sulkeminen. (STT)
Tupakka-askissa ei saa mainostaa paketin ulkonäkömuutosta
Tupakka-askin kyljessä ei saa mainostaa, että pakkauksen ulkonäkö tulee muuttumaan. Somero hoiti vuodenvaihteeseen saakka maatalouslomituksen hallinnon itse. Hyvän sadon edellytys on, että säät suosivat edelleen ja sato saadaan hyväkuntoisena talteen. Siksi hän pitää puheita ainoan Suomessa toimivan tehtaan olemassaolosta ja jatkosta vähintään kummallisina.
SSS/ Minna Määttänen
Syksyn viljasadosta tulossa hyvä
STT, SSS | Sanna iKola
Syksyn viljasadosta on tulossa hyvä, arvioi ProAgria-keskusten liitto. Ovi oli väännetty auki sorkkaraudalla ja asunnosta viety muun muassa grilli, kaasupulloja, sähkötyökaluja ja alkoholia. Joissakin tapauksissa kunnat voivat hakea korvauksia yksittäisiltä tiloilta. Kunnan velvollisuus on palauttaa lomitukseen perusteetta saamansa valtion korvaus. Tällainen tilanne tulee esimerkiksi kysymykseen, jos tila on antanut vääriä tietoja. Imperial Tobacco Finland on kiinnittänyt ainakin kevään aikana askeihin lappuja, joissa kerrottiin, että pakkaukset tulisivat uudistumaan lähiaikoina. Europarlamentin mielipide on selkeästi kääntynyt sille kannalle, että kiintiöt on säilytettävä. Väärin perustein myönnet-
tyjen lomitusten kulut voidaan lain mukaan myös jättää perimättä tilalta takaisin, jos niiden periminen olisi kohtuutonta, Lahin sanoo. Myös tuorevihannesten valikoima alkaa olla laajimmillaan. Kosken ja Someron rajalla murtauduttiin työmaavaunuun 21.7.1.8. Myyräkuumetartuntojen huippuvuodet kulkevat myyräkantojen määrän vaihtelun mukaan. Osa vihanneksista on hyötynyt lämpimästä säästä, ja sato on valmistunut arvioitua nopeammin.
Autovarkaat iskivät Salossa
Sunnuntain ja maanantain välisenä aikana Salosta varastettiin kaksi ajoneuvoa. Sillä on noin 6 000 jäsentä eri puolilla maata. Näin alussa on vielä hieman hankalaa arvioida laatua, mutta sanotaan nyt niin, että ainakin tyydyttävä sato on tulossa. Metsäeläintieteen professori Heikki Henttonen Metsäntutkimuslaitokselta sanoo, että myyräkannat ovat vahvimmillaan kolmen neljän vuoden välein. Myllymäki arvostelee EU:n edellistä sokerireformia ja sanoo, että siinä oli alunperinkin valuvika. Keskusteluissa ovat esillä ainakin Suomen ja Venäjän väliset suhteet, kansainvälinen taloustilanne sekä EU:n ja Venäjän välinen yhteistyö. Muualta saadun tiedon mukaan valtio perii Somerolta takaisin myös korvauksia, jotka ovat syntyneet, koska joillekin tiloille olisi myönnetty lomi-
Asiantuntija Pia Lahin Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen lomituspalveluista kertoo, että kunnissa tehdään säännöllisesti tarkastuksia lomitukseen ohjattujen valtionosuuksien käytöstä. välisenä aikana. Korvausasia on vielä kesken, sillä Someron kaupunki on jättänyt Melan selvityspyyntöön omat vastineensa. Veneestä vietiin kaksi 20 litran bensiinikanisteria ja kalastusvälineitä. Näillä näkymin pääministeri Katainen yöpyy Venäjällä ja palaa Suomeen ensi viikon keskiviikkona. Nyt sokerin kulutus maailmalla on kasvanut, eikä kehityssokeria virtaakaan Eurooppaan.
Perniössä uskotaan yhä juurikkaaseen
Eurooppalainen sokeripula ja tämän vuoden hyvät satonäkymät vahvistavat suoma-
laisten juurikkaanviljelijöiden tahtoa tuottaa suomalaista sokeria, julistaa MTK:n juurikasvaliokunnan perniöläisjäsen Urban Silen. Pääministerin seurueessa Venäjälle matkustaa myös eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb (kok.). Valviran mukaan yhtiö yritti vaikuttaa siihen, että polttajat tunnistaisivat merkin tuotteet myös jatkossa ja ettei myynti laskisi pakkausuudistusten vuoksi. Tämä on erit-
täin tärkeää suomalaiselle sokerituotannolle, EU:n sokerineuvotteluissa asiantuntijana toimiva Pekka Myllymäki perustelee. Kesken olevissa neuvotteluissa on kuitenkin
tarkoitus sopia sokerin tuottamisesta seuraavaa kautta varten. Pelastuslaitokselta kerrottiin, että nuoren miehen kuljettama henkilöauto ajautui jostain syystä vastaantulevan liikenteen kaistalle ja törmäsi asuntovaunua vetävään pakettiautoon. (STT)
(02) 7702 314
n Uutistuottajat: Johanna Käkönen, Jarkko Turpeinen
Vinkkaa uutinen!
MTT:n tiedote sokerintuotannon alasajosta tyrmistytti viljelijät
Ministeri Jari Koskinen: Sekä kiintiöt että kansalliset tuet säilyvät ainakin vuoteen 2020
hia.sjoblom@sss.fi
Lyhyet
Varkaat liikkeellä Somerolla ja Koskella
Kaupungin laituriin kiinnitettyyn Vator-merkkiseen veneeseen murtauduttiin keskiviikon ja maanantain välisenä aikana Someron Härkäläntiellä. Haluttiin tehdä tilaa kehitysmaiden sokerille eurooppalaisille markkinoille. Muut onnettomuusautoissa olleet eivät loukkaantuneet kolarissa. Viimeinen havainto Ellimaari Sipilästä on viime lauantailta Kotkan torilta. Hän putosi eduskunnasta yhden kauden jälkeen kevään vaaleissa. Pitkämäentieltä vietiin samalla aikavälillä valkoinen Chrysler-henkilöauto, jonka rekisteritunnus on AFL575. elokuuta 2011
Lehtikuva/Timo Jaakonaho
5
Uutiset
toimitus@sss.fi
Heli Järvinen yrittäjänaisten liiton johtoon
Vihreiden entinen kansanedustaja Heli Järvinen on nimitetty Yrittäjänaisten Keskusliiton toimitusjohtajaksi. Hän on varovainen arvioidessaan satoa. Tarkastukset ovat tarpeellisia, sillä takaisinperintään joudutaan silloin tällöin, Lahin huomauttaa. (SSS)
Poliisi etsii kadonnutta 15-vuotiasta Kotkassa
Kymenlaakson poliisi kaipaa yleisöltä tietoja 15-vuotiaasta tytöstä, joka on kadonnut Kotkassa runsas viikko sitten. Parhaillaan korjataan muun muassa erilaisia kaaleja, porkkanaa, avomaan kurkkua ja kesäkurpitsaa. Hän aloittaa tehtävässä syyskuun alussa ja jättää puoluepolitiikan. Näin kävisi, jos sokerikiintiöt lopetettaisiin ja kansallinen tuki juurikkaanviljelijöille lopetettaisiin. Mela on jättänyt Someron kaupungille kaksi eri korvausvaatimusta, joiden yhteissumma on noin 400 000 euroa. Kyseessä on pääministerien ensimmäinen tapaaminen. Laituri sijaitsee aidatulla alueella. Heinäkuussa ukkoskuurot ovat paikoitellen aiheuttaneet tuhoja viljoille ja perunakasvustoille sekä murjoneet vihannes- ja marjasatoa. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 3. Poliisin mukaan hän saattaa liikkua Kotkan ja Kymenlaakson alueella. EU:n maatalousuudistuksesta on odotettavissa esitys vasta lokakuun puolessavälissä. Valviran mukaan kyse on myynninedistämisestä, joka on tupakkalaissa kielletty. Perusteetta maksettu valtion korvaus voidaan jättää perimättä takaisin osittain tai kokonaan, jos sen määrä on vähäinen tai jos takaisinperimistä on pidettävä kohtuuttomana. Maatalousyrittäjät maksavat lomituskustannuksista noin 11 prosenttia, loput maksaa valtio. Onnettomuus sattui puolenpäivän aikaan valtatiellä 12. Onnettomuuspaikka sijaitsee noin 14 kilometriä Rauman keskustasta itään. Vastikään tartunnan saanut myyrä levittää tautia herkimmin sekä toisiin myyriin että ihmisiin. Lomitusyksiköiden suurentamisen myötä somerolaistilojen lomitukset siirtyivät tämän vuoden
Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) tapaa Venäjän pääministerin Vladimir Putinin ensi tiistaina Sotshissa Venäjällä. Imperial Tobacco Finlandia uhkaa 150 000 euron sakko, jos se jatkaa tiedottamista. Valtio korvaa myös hallintokulut. Lisäksi Katainen ja Putin nauttivat työlounaan sekä tapaavat leh-
distön edustajia. Someron Somerniemellä murtauduttiin vapaa-ajanasuntoon sunnuntain ja maanantain välisenä aikana. Tämän vuoden satonäkymät ovat hyvät, Myllymäki vielä muistuttaa. Perniössä on perinteisesti viljelty vahvasti juurikasta. Kevätviljojen puinnit ovat vähitellen käynnistymässä koko maassa. Ministeri totesi Salon Seudun Sanomille, että EU:n maatalouspoli-
tiikan uudistusesityksissä ei hänen tietääkseen ole sellaisia esityksiä ollenkaan. Tie onnettomuuspaikalla oli iltapäivällä useita tunteja suljettuna liikenteeltä raivaustöiden ja onnettomuuspaikan tutkinnan vuoksi. Pekka Myllymäki sanoo, että sokerin toimialaneuvotteluissa ollaan päinvastoin etenemässä vahvasti. (SSS)
Henkilöauton kuljettaja kuoli kolarissa Raumalla
Nuori mies kuoli tiistaina liikenneonnettomuudessa Raumalla. Kolariin osui mukaan vielä tietä pitkin lähestynyt täysperävaunullinen rekka, joka ei ehtinyt pysähtyä ajoissa. (STT)
Ohjeiden vastaisesta toiminnasta syntyneet lomituskustannukset jäävät kunnan maksettavaksi. Jos tarkastuksissa ilmenee, että kunta on saanut perusteetta valtionosuuksia, peritään ne kunnalta takaisin. Juurikashehtaareiden määrä alueella sen sijaan on säilynyt samana, vaikka Salon sokeritehdas lopetettiin vuonna 2006. Esimerkiksi tällä hetkellä juuri niissä maissa, joissa sokerin tuotannosta luovuttiin edellisessä reformissa ollaan kärsimässä sokeripulasta ja korkeista hinnoista. Yrittäjänaisten johdossa yhdistyvät osaamiseni, kokemukseni ja tavoitteeni, toteaa Järvinen. Virossa sokerin hinta on noussut huimasti, Myllymäki sanoo. Silen sanoo uskon juurikkaaseen ja sokeriin elävän vahvana. Koko maassa tartuntoja on havaittu tähän mennessä ainakin 880, kun viime vuonna samaan aikaan sairaustapauksia oli vain 361. Myyrää itseään tauti ei vaivaa, mutta pysyy kantajassaan koko elämän
Siirto avovankilaan tapahtui tämän vuoden huhtikuussa, noin vuosi ennen oletettua vapautumista. Lähes puoli vuorokautta kestäneen neuvottelurupeaman aikana sovittiin muun muassa palkka- ja taukoasioista. Ennen muuttoaan hän ei ollut edes käynyt kaupungissa. Suomen 3 300 vankilapaikasta on avovankiloissa noin tuhat. Teknisen lennonvarmistuksen työehtosopimuksesta on neuvoteltu yli puoli vuotta. Määrällisesti emme ole tavanneet työnantajaa kovinkaan montaa kertaa. Rivitalo ei ollut vielä kokonaan valmis, mutta osassa huoneistoista oli jo asukkaat. Myös uusi asunto miellyttää opiskelijaa. Kukaan ei saanut vakavia vammoja, mutta yksi asukkaista vietiin terveyskeskukseen tarkastettavaksi. Työntekijät julistivat ylityökiellon jo kesäkuussa.
Lennonjohtajille palkankorotuksia
Lennonjohtajat ja työnantajapuoli löysivät puolestaan sovintoratkaisun työehtokiistaansa tiistain vastaisena yönä. Työ- ja elinkeinoministeriön raportin mukaan taantuma vaikeutti tuntuvasti työllistymistä työllistämistoimien avulla. Murhatuomiosta huolimatta Tervashonkaa kohdeltiin vankeinhoidollisesti kuten ensikertalaista, sillä paloittelumurhan tuomio oli jo kärsitty ja vapautumisen jälkeen yli kolme vuotta oli sujunut ilman vankeusrangaistuksia. Palanut rakennus on osa yksityistä Hoivakoti Kaarihovia. Jatkuva säästötilaus 12 kk:n maksuerä 6 kk:n maksuerä 3 kk:n maksuerä
Vanhusten hoivakoti paloi Hämeenkyrössä
Vanhusten hoivakoti paloi pahoin tiistai-iltana Hämeenkyrön keskustassa. elokuuta 2011
SALON SEUDUN SANOMAT
UUTISET
SSS/Sami Kilpiö
Teknisten työntekijöiden lakko uhkaa lentoja parin viikon päästä
Myöhästymisiä voi tulla, jos laitteita ei pystytä korjaamaan
Stt | MatiaS ÅBerG
Lentomatkustajien huolet eivät ole ohi, vaikka lennonjohtajien työkiistaan löydettiin sopu alkuviikosta. Tavoitteeksi asetetusta 40 prosentista jäätiin kauas. Siksi asuntoasiat ovat vielä vähän auki. Työllistyneiden määrä tosin putosi noin kolmanneksella edellisvuodesta. Vaikka asuntojen haku on ollut käynnissä jo viikkoja, on Halikon opiskelija-asuntolan soluhuoneistossa yhä vapaana seitsemisen huonetta. Raportissa huomautetaan, että vertailu ei tee oikeutta maahanmuuttajille, koska työllistämistoimenpiteinä toteutettava kielikoulutus tai muu maahanmuuttajakoulutus ovat ulkomaalaisten työllistymisessä usein vasta ensiaskelia. Tällä hetkellä tilaa on enimmäkseen tyttöjen puolella. Tavallisesti asuntoja ei juuri jää tyhjilleen, mutta nyt ei tiedä, miten käy, kertoo Salon Kunta-asunnot Oy:n asukasvalitsija Sirpa Vaaranmaa. Asunnossa ei ollut toimivaa palovaroitinta. Ylijohtaja Asikainen vakuuttaa, ettei siirtoihin ja tiedottamiseen liity mitään poikkeuksellista. Valtakunnansovittelija Esa Lonkan on tarkoitus kutsua kiistan osapuolet sovitteluun lähiaikoina. Osa sekaantuu päihteisiin tai joutuu muutoin tekemisiin poliisin kanssa.
SALON SEUDUN SANOMAT
Sanomalehtien Liiton jäsen
7-päiväinen sanomalehti
235,00 125,00 64,50 26,00
LT-LEVIKKI 21.828 kpl (LT-levikki 2010) SSS sähköposti: toimitus@sss.fi JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) TOIMITUS Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Avoinna: ma-pe klo 9.00-23.00, la klo 14.45-23.00, su klo 15.00-23.00
Tilaukset toimitetaan force majeure- (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, yms.) varauksin.
Telefax (02) 770 2222 Sähköposti: ilmoitukset@sss.fi Verkko-osoite: www.sss.fi/ilmoitukset Viikkomarkkinoiden ja Nettitorin ilmoitushinnat, ohjeet ja asiointi internetissä www.sss.fi/tori PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2011 ISSN 0782-5404
JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS 215,00 110,00 56,00 -Itellan varhaisjakelupäivystys Puhelin: 0200 72822 (mpm/pvm) Ark. Nyt olen käynyt pyörähtämässä kylillä ja ihan kivan oloinen paikka tämä on. EU-maista tulleet maahanmuuttajat sijoittuivat avoimille työmarkkinoille paremmin kuin EU:n ulkopuolelta tulleet ja useimmiten myös paremmin kuin suomalaiset työttömät. Samalla joidenkin kenttien lennonjohtajille aletaan maksaa kohdennettuja korvauksia. Ensi vuoden syksyllä lennonjohtajien palkkoja korotetaan uudelleen 2,8 prosentilla. Järvelänpolun soluasunnoissa on huoneita vapaana vielä sekä pojille että tytöille. Hakemuksia tosin tulee vielä nytkin, Vallenius toteaa.
HÄMEENLINNA Vanajavesi
3
Katumajärvi
290
Hattelmala Vanajan vankila
3 km
STT/Logica/MML
Työllistämistoimet toivat töitä toissa vuonna viidennekselle
Varsinais-Suomessa ja Etelä-Savossa suhteellisesti eniten työllistyneitä
Stt | Katri KanGaS
Vajaat 23 prosenttia työttömien työllistämistoimiin osallistuneista työllistyi avoimille työmarkkinoille vuonna 2009. Koramo on tyytyväinen Halikosta löytyneeseen opiskelija-asuntoon.
Osa Salon opiskelija-asunnoista uhkaa jäädä tyhjilleen
Koulu toi Maiju Koramon Kuusamosta Halikkoon
satu.virtanen@sss.fi
Vankila kohteli henkirikoksen uusijaa ensikertalaisena
Murhatuomio nollautui kolmen nuhteettoman vuoden jälkeen
Stt | MerJa ÅKerLinD
Kahdesta kohutusta surmasta tuomittu Terhi Tervashonka, 29, on ollut viranomaisilta kateissa kohta kaksi viikkoa. Voi olla, että opiskelijat ovat alkaneet haluta asuntoa lähempää kouluaan, Vaaranmaa arvelee.
Salonkadulla tilaa pojille
Halikon opiskelija-asuntolan huoneistot on jaettu tyttöjen ja poikien asuntoihin. Palo alkoi talon rakenteilla olleesta osasta. Salonkadun opiskelija-asunnoissa tilanne on sen sijaan päinvastainen.
Salonkadulla on vielä joitakin huoneita vapaana, mutta valinnanvaraa niissä ei kauheasti ole. Neljän hengen soluasunnossa on tällä hetkellä tosin vasta yksi asukas Koramon lisäksi, ja hänkin on nyt matkoilla. klo 6.00-12.00 -Uusimaa: Itellan varhaisjakeluiden jakelupäivystys: Puhelin 0200 30011(mpm/pvm) Avoinna ma-pe klo 6.30-16.00 la klo 7.00-12.00 su klo 7.30-12.00 JAKELUTIEDUSTELUT -Salon alueen varhaisjakelut: Itella Oyj, PL 4711, Salo. Ammatilliseen työvoimakoulutukseen osallistuneista ja tukityöllistettyinä olleista työllistyi seuraavan kolmen kuukauden kuluessa vajaat 31 prosenttia. Poikien paikkoja löytyy vielä, mutta tyttöjen puoli on aika täynnä, kertoo kiinteistösihteeri Elina Vallenius Salonkadun ja Ollikkalan Järvelänpolun opiskelijaasuntoja isännöivästä Salon OP-kiinteistökeskuksesta. Seuraavaksi vajaan kahden viikon päästä lakkoon uhkaavat mennä lennonjohdon tekniikasta vastaavat työntekijät. elokuuta. Kuluvan vuoden alkupuoliskolla avovankiloista "katosi" 40 vankia, kun lukema oli koko viime vuonna 63. Kun työllistämistoimenpiteen jälkeen suomalaisista työllistyi kolmessa kuukaudessa 24,4 prosenttia, ulkomaalaisista työllistyneitä oli 12,5 prosenttia. Suhteellisesti eniten työllistyneitä oli Varsinais-Suomessa ja Etelä-Savossa. Pelastuslaitoksen mukaan paikalla oli kolme asukasta. Ikäryhmistä parhaiten työllistyivät 2034-vuotiaat, huonoimmin yli 50-vuotiaat. Koramon taival Halikkoon oli pitkä, sillä hän tuli Saloon Kuusamosta. Työntekijäpuoli haluaisi parannuksia muun muassa koulutus- ja projektikorvauksiin sekä sopimuksen soveltamisalan kirjaamiseen. Evakkoon joutuneet asukkaat pääsevät hoivakodin muihin tiloihin tai terveyskeskuksen vuodeosastolle. Tykkään kyllä asua solussa siinä tutustuu ihmisiin, sillä nyt en vielä tunne Salosta ketään.
Halikossa vapaana seitsemän huonetta
Myöhään liikkeellä oleva opiskelija löytää vielä katon päänsä päälle. (SSS)
Viikonl. Useimmin työllistyivät starttirahan saaneet ja oppisopimuskoulutetut. STT ei tiistaina tavoittanut Finavian edustajaa kommentoimaan asiaa. Vaaranmaan mukaan kolmen vuoden takainen Halikon Käsija taideteollisuusoppilaitoksen muutto pois opiskelija-asuntolan naapurista on saattanut hiljalleen vaikuttaa tilantee-
seen. Puhelin 0200-71000 Avoinna ma-pe klo 8.00-14.00
Luvaton poistuminen yleistynyt
Ilta-Sanomien tiistainen uutinen vangin palaamatta jäämisestä on herättänyt keskustelun siitä, miten murhasta ja taposta tuomittu nainen voi olla avovankilassa. Useimmat palaavat vähän suunniteltua myöhemmin. Lennonjohtajien uusi työehtosopimus on voimassa toukokuun puoliväliin 2013.
Maiju Koramo muutti Kuusamosta ventovieraaseen Saloon opiskellakseen Salon seudun ammattiopistossa. EU:n ulkopuolelta tulleilla työllistyminen jäi noin puolta pienemmäksi kuin EU-kansalaisilla.
Avoinna ma-pe klo 8.30-15.30 Puhelin (02) 770 2626 Telefax (02) 770 2222 tilaajapalvelu@sss.fi Verkko-osoite: www.sss.fi/tilaajapalvelu TILAUSHINNAT 1.12.2010 alkaen. Asukas
Määräaikaistilaus 12 kk 6 kk 3 kk 1 kk
EU-kansalaiset työhön muita paremmin
Kaikista työvoimapoliittisen toimenpiteen vuonna 2009 päättäneistä 14,7 prosenttia oli ulkomaan kansalaisia. Neuvotteluissa ollaan alkutekijöissä. Avoimille työmarkkinoille niiden jälkeen sijoittuneiden
Telefax (02) 770 2300 Puhelin (02) 770 21 (vaihde) Puhelin iltaisin - uutistoimitus 770 21, 770 2314 - urheilu 770 2309 ALUETOIMITUS Somero, Kiiruuntie 1, Puhelin (02) 7488 656 TILAAJAPALVELU Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
kuljetettiin ambulanssilla tarkistukseen. Asuntoja hakeneet ovat olleet laiskoja vahvistamaan, ottavatko he asunnon vaiko eivät. Nainen on istunut tuomion Hyvinkään paloittelumurhasta vuodelta 1999, ja hänellä on vankeustuomio Vaajakosken vesuritaposta vuodelta 2007. Kerrostaloasunnon asukas oli tapahtumahetkellä asunnossa, joka täyttyi runsaasta savusta. Oppisopimuskoulutuksen päättäneistä työllistyi kolmessa kuukaudessa keskimäärin lähes puolet. Valmentavaan työvoimakoulutukseen ja työharjoitteluun työmarkkinatuella osallistuneista työllistyi samassa ajassa noin 12 prosenttia. Puhelin 0200-71000 Avoinna ma-pe klo 8.00-14.00 ILMOITUSOSASTO Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Avoinna ma-pe klo 8.30-15.30, ilmoitustilavaraukset ja valmiit aineistot seuraavan päivän lehteen viimeistään klo 14.00. elokuuta ja päättyisi varhain lauantaina 20. Työntekijäpuolen mukaan lakko voi myöhästyttää lentoja, jos lennonjohdon rikkoutuneita laitteita ei saada korjattua ja liikennettä joudutaan rajoittamaan. Salon seutu on Koramolle ennestään täysin vieras. Palokunnan tullessa paikalle rakennus oli jo ilmiliekeissä. Kiireisin asunnonhakuaika oli heinäkuussa, kun monet saivat tiedon opiskelupaikastaan. Tervashongan jälkimmäinenkin tuomio oli puolittumassa, koska hän oli noudattanut sovittua rangaistusajan suunnitelmaa. Lakkovaroitus on lähinnä meidän hätähuutomme neuvotteluajan saamiseksi, sanoo Ilmailutietoteknisten puheenjohtaja Pekka Martin. Kun vankien kokonaismäärä on laskenut, avovankiloihin pääsee vaikeampia tapauksia kuin ennen. Työttömien aktivointiaste eli työllistämistoimien piirissä olevien osuus laski 29:stä 24 prosenttiin, kun työttömyys kasvoi, eikä työllistämistoimia saatu lisättyä samassa tahdissa. klo 6.00-16.00. Lisäksi on hämmästelty sitä, ettei katoa-Someron ja Koski tl:n alueen varhaisjakelut: Suomen Posti Oy, Joensuuntie 5, Somero. Viisipäiväinen työnseisaus alkaisi maanantaina 15. Vankien sijoitus- ja siirtopäätökset tekee alueellinen arviointikeskus, joita on Suomessa kolme.
Aulanko
10
SSS | Satu Virtanen
Suunnitteluassistentin opinnot Salon seudun ammattiopistossa aloittava Maiju Koramo on juuri tuonut tavaransa Halikon opiskelija-asuntolan soluhuoneistoon. Rakennus on rivitalo, jonka seitsemästä asunnosta lähes kaikki paloivat asuinkelvottomiksi. Työllistyminen vaihteli myös alueellisesti. Se saattaa selittää poistumisten ja palaamatta jäämisten lisäystä. osuus ulkomaalaisista jäi noin puoleen Suomen kansalaisiin verrattuna. Ymmärrän kyllä, ettei rikoslain kolmen vuoden sääntö vastaa kaikkien oikeudentajua, kun on kyse näin vakavista henkirikoksista, pohtii Rikosseuraamuslaitoksen ylijohtaja Tuula Asikainen. Ollikkalassa tilanne sen sijaan on parempi. Mikroaaltouuni oli sytyttänyt myös sen alla olleen pöydän. Täältä löytyy
kaikki tarvittava helposti, Koramo kiittelee. Lisäksi työntekijöille maksetaan kertaluontoinen 500 euron suuruinen korvaus, jonka on tarkoitus korvata pitkittyneiden neuvotteluiden takia viivästyneitä palkankorotuksia. Saattaa jopa olla, että osa Salon opiskelija-asun-
noista jää tyhjilleen. Ylijohtajan mukaan avovankiloihin sijoittamista on tietoisesti lisätty, koska vankeja halutaan auttaa takaisin normaaliin arkeen. 6
Keskiviikkona 3. En tykkää kovin isoista kaupungeista, joskin on Salo Kuusamoa suurempi. Puhelin (02) 770 2610
misesta kerrottu viipymättä julkisuudessa. (STT)
3
Mikroaaltouuni syttyi palamaan Raaseporissa
Kuikkakujalla Raaseporissa mikroaaltouuni syttyi palamaan tiistaina alkuillasta. Olen aiemmin asunut 12 hengen huoneistossa. Poikien puolella on joku yksittäinen huone vapaana, loput huoneet ovat tyttöjen puolella, toteaa Sirpa Vaaranmaa. Työllistyminen myös väheni edellisvuodesta. Raaseporin päivystävän palomestarin mukaan oli hyvin lähellä, että palo olisi ehtinyt laajeta ja saattaa asukkaan sekä muut talossa asuvat todelliseen hengenvaaraan. Avovankila tekee poistuneista ilmoituksen poliisille, mutta heitä ei etsintäkuuluteta julkisesti. Paikalle kiirehtinyt pelastuslaitoksen yksikkö murtautui asuntoon ja sammutti sekä mikron että pöydän. Lennonjohtajien palkkoihin tulee saman tien 2,9 prosentin yleiskorotus. Hän ei palannut Vanajan avovankilaan puistotöistä Hämeenlinnan keskustasta. Tulin tänne osittain siksi, että täällä ylioppilaspohjainen suunnitteluassistentin tutkin-
to on kaksivuotinen, kun monessa muussa kaupungissa se kestää kolme vuotta, Koramo perustelee. Aineellisia vahinkoja ehti palon aikana syntyä muutaman tuhannen euron edestä
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen tosin lievensi kokouksen jälkeen maanantaisia puheitaan Kataisen toimista toissa viikon EU-huippukokouksessa. Soini sanoi, että hänellä on jonkin verran ymmärrystä Kataisen toimille, joita hän kuvasi jo huippukokouksen jälkeen arvosanalla tyydyttävä. Varsinais-Suomen poliisi tiedotti tiistaina, että Turun keskustassa sijaitsevasta kerrostaloasunnosta löydetty henkirikoksen uhri oli 41-vuotias yksin asunut turkulainen mies. Meillä ei ole vielä mitään käsitystä mitä se mahtaa tarkoittaa, mutta se on todella, todella megaluokan poliittinen kysymys, Katainen sanoi.
fiat Bravo. Tulipalo sattui Väransbyn ulkoilualueella, jossa on paljon asuntoautoja ja -vaunuja vierekkäin. 075 3040 5110 puh. (STT)
Mies sai palovammoja asuntovaunun tulipalossa Kirkkonummella
Mies loukkaantui asuntovaunun sytyttyä tuleen Kirkkonummella varhain tiistaiaamuna. Olennainen asia on se, että EU-kriisin hoitamista tehdään väärällä tavalla, Soini sanoi. Hän katosi lauantain ja sunnuntain välisenä yönä lähdettyään ajamaan nuortenjuhlista Tampereen Villilästä skootterillaan kotiinsa Lentävänniemeen. Tutkimus Euroopan 25 johtavan automerkin CO2-päästöistä (g/km) todellisten myyntimäärien mukaan laskettuna vuonna 2009. Yhdyimme keskustan lausumaan tässä kritiikissä, mutta se ei ole olennainen asia. Ne päätökset, jotka eivät
menneet aivan Suomen kannan mukaan, niihin sisältyy parlamenttivarauma eli asia tulee vielä eduskunnan käsittelyyn, Katainen sanoi.
Katainen torjui arviot, että tehdyillä päätöksillä unionia olisi vielä viety liittovaltion suuntaan. Maahantuoja: AutoFennica Oy, Ristipellontie 5, Helsinki. elokuuta 2011
7
Katainen: Syksyn esitykset megaluokan poliittinen kysymys
STT | OLLI KEMPPAINEN
Perussuomalaiset päätyi tiistaina peesaamaan EU-linjaansa tiukentanutta keskustaa eduskunnan suuressa valiokunnassa. suuksia voiko näin urheilullisen henkilöauton CO2-päästöt olla alkaen mäkilähtöavustin, ilmastoinKyllä voi. 30-vuotias turkulaismies ilmoittautui itse poliisille viime viikolla, ja hänet on vangittu todennäköisin syin epäiltynä taposta. SALON SEUDUN SANOMAT
UUtiset
Keskiviikkona 3. Bravo! ti, lukkiutumattomat ABS-jarrut ja ESP ajonvakauden hallintajärjestelmä. 18.489
EU-keskikulutus 5,7 l/100 km, CO2-päästöt 132 g/km. Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini osoitti jopa ymmärrystä pääministeri Jyrki Kataiselle (kok.), jota keskusta taas syytti neuvotteluvaltuuksien ylittämisestä Kreikan tuesta sovittaessa. Skootteri löytyi sunnuntaiaamuna tieltä ulos ajettuna läheltä Villilää. Puh. käsiraha 3.100 , rahoitettava osuus max. Radio/CD-/MP3-soitinta hallitset kätevästi n
Wella Saatnahkaisen ohjauspyörän* painikkeilla. Kun konepellin alla sykkii esimerkiksi 1,4-litrainen, 150 hevosvoiman T-Jet-bensiinimoottori, Bravo kiihtyy nollasta sataan vain 8,2 sekunnissa! Höysteenä loistava vakiovarustelu ja kutkuttavat Fiat Punto Evon Torino-mallissa on paljon ajomukavuuttasi ja -turvallisuuttasi parantavia ominaivarustepaketit. Pääministeri toimii tietenkin poliittisen selkänojan varassa. Myös asuntovaunu tuhoutui palossa. Voimassa 30.4.2010 saakka.
Tyhjennämme
Ergonomiset koeaja Fiat!sisätilat on viimeistelty miellyttävillä verhoilumateriaaleilla ja tyylikkäillä kromiyksityiskohdilla. Tuli ei kuitenkaan ollut leviämässä muihin ajoneuvoihin, sillä palanut asuntovaunu sijaitsi sen verran etäällä muista. 11.880 km. 075 3040 5100. Kukaan ei loukkaantunut palossa. Ennen anastusta varkaat ovat urkkineet uhrien tunnusluvut pankkiautomaatilla. Kadonnut on noin 165 cm pitkä, ruskeatukkainen ja hoikka. Kansanedustaja Vesa-Matti Saarakkala (ps.) kävi suuren valiokunnan kokouksen kuluessa selittämässä tiedotusvälineille, että keskusta pelaa kaksilla korteilla ja kalastelee perussuomalaisten vesillä.
Perussuomalaiset peesasi keskustaa Kreikka-kritiikissä
Lehtikuva/Jussi Helttunen
Lyhyet
Poliisi selvitti Turussa surmatun miehen henkilöllisyyden
Turussa viikko sitten surmattuna löydetyn miehen henkilöllisyys on selvitetty. Syttymissyystä ei ole tietoa. He ovat tyhjentäneet tilit ja vinguttaneet myös luottopuolta rankasti. * 4.029,43 , autoveroton 1.4 3D alk: Hintoihin lisätään paikkakuntakohtaiset toimituskulut. Kuvan autossa erikoisvarustelu. Noin 53-vuotias mies sai tulipalosta palovammoja ja hänet vietiin ambulanssilla sairaalaan hoidettavaksi. Kuvan autossa erikoisvarustelu. Tutkinnassa on ilmennyt, että mies surmattiin teräaseella edellisenä iltana tai sitä seuraavana yönä. 60 kk,
Kaikki pois! tä päivää! s
Näitä alennuksia ei kannata ohittaa.
Asko Salo, Helsingintie 70, avoinna ke-pe 10-18, la 10-15, su 12-18 Tuotteita rajoitetut erät
nykyisen sisustustavaratalon viimeistä jakkaraa myöten mahtavin alennuksin.
Arvioitu autoveroPunto Evo Torinohinta 14.460,00 . *) Ei 90 hv -mallissa. Juridiseen virheeseen Katainen ei hänen mielestään sentään sortunut. Tule nyt koeajolle lähimmälle jälleenmyyjälle! www.fiat.fi
alk.
149 /kk*
www.fiat.fi
Fiat Bravo alk. (STT)
Pääministeri Jyrki Katainen torjui arviot unionin viemisestä liittovaltion suuntaan. Kolmekymppisen, ulkomaalaisen miehen epäillään anastaneen kahden rikostoverinsa kanssa lompakoita ainakin kymmeneltä ihmiseltä. Takuu 3 vuotta/100 000 km. Hinta alkaen: autoveroton hinta 11.555,00 , autovero 2836,06 sekä jälleenmyyjän toimituskulut 600 ,kokonaishinta toimituskuluineen 14.991,06 . Pienet päästöt takaa Euroopan puhtain automerkki**. 020 547 71
mei vii isi Vi
Örninkatu 3-5, SALO Örninkatu 3-5, SALO puh. (STT)
Viisi pelastettiin palavasta veneestä Raumalla
Viisi ihmistä evakuoitiin merellä palamaan syttyneestä huviveneestä Rauman edustalla tiistaina. Puhtaasti urheilullinen.
Suuret ominaisuudet, pieni hintalappu
alk.
Salon Askossa 10-18
391 14.
Varustepaketti nyt vain 290
MUUTTO
loppuunmyynti
Muutamme kauppakeskus Valuriin.
varuste-Etusi jopa 2.000
· Kitka- tai nastarenkaat · Moottorilämmitin asennettuna · Sisäpistoke ja sisätilanlämmitin asennettuna
Tarjous koskee uusia FIAT-henkilöautojen asiakastilauksia. Poliisi sai tiedon henkirikoksesta viikko sitten. Pelastuslaitos sai aamupäivällä hälytyksen palosta, joka oli syttynyt merellä olevassa veneessä Kuuskajaskarin saaren lähellä. (STT)
Lompakkovaras poliisin taskuun Helsingissä
Siviilipukuiset poliisit nappasivat maanantaina Helsingin rautatieasemalla ammattimaisen lompakkovarkaan. Syksyllä on tulossa esityksiä
komissiolta ja Eurooppa-neuvoston puheenjohtajalta erityisesti, joissa mietitään miten eurooppalaista kriisiä ja euroalueen vakautta voitaisiin paremmin
hallita. Keskustan käsityksen mukaan sopu meni ohi sen mihin Suomessa oli varauduttu, Tiilikainen sanoi. Taustalla Kimmo Sasi ja Kimmo Tiilikainen (oik.).
Pääministeri Katainen torjui keskustan väitteet valtuuksien ylittämisestä yksiselitteisesti vääränä. Fiat-malliston CO2-keskiarvo 127,8 g/km. tuotepaketin . Autoja rajoitettu erä. Takuu 3 vuotta/100 000 kk-erät (1-59) 149 , luottoaika max * Bravo Dynamic 1.6 MultiJet 16v 105 hv. viimeinen erä 4.000 , korko 1,9 %, kiinteä vuosikorko 1,92 %, luottohinta 15.891 . (STT)
15-vuotiasta tyttöä etsitään Tampereella
Poliisi pyytää yleisön apua 15-vuotiaan tamperelaisen Karoliina Kestin löytämiseksi. (arvo 31,80 ) Fiat Punto Evo Torino
Jo pelkkä vilkaisu Bravon linjakkaan kompaktiin ulkomuotoon tuo mieleen vauhdin, voiman ja suorituskyvyn. Miehen koira kuoli tulipalossa. Koko malliston päästöt 119155 g/km. Teosta epäillään 30-vuotiasta turkulaismiestä, jonka asunnossa surma tapahtui. ** Lähde: JATO Dynamics. Jos hallitusryhmät katsovat, että pääministerin neuvotteluissa saavuttama tulos mahtui heidän käsitykseensä neuvottelumandaatista, niin se on hallitusryhmien asia. Uuden auton ostajille sekä määräaikaishuollon teettäjille HUOLLON TIEPALVELU VUODEKSI VELOITUKSETTA. Pelastuslaitos sai hälytyksen tulipalosta hieman neljän jälkeen. Rikokset on tehty kesäheinäkuun aikana asemalaiturilla tai junissa. Saat tyylikkäästi sisältä sekä ulkoa muotoillun Punto Evo Torinon 3- tai 5-ovisena. Mutta vakiovarusteena, kuten ajotietokone, CD/MP3/radio,vain 119 g/km*
Sähköisten tietojärjestelmien ja verkkopankkien myötä nukkuviin pankkitileihin törmää yhä harvemmin. Toiminimestä osakeyhtiömuotoon yritys siirtyi vuonna 2003. Strategian muutoksen jälkeen Nokian osakekurssi on ollut tuntuvassa laskussa. 30-vuotista taivalta juhlitaan myymälän tiloissa keskiviikkona 3.8. On olemassa vaara, että itsepäisyys ja kompromisseista kieltäytyminen nähdään haluna estää kansakunnan vakavien ongelmien ratkaiseminen. Systeemi toimii. Samalla se varoitti, että Nokian luokitusta voidaan laskea uudelleen vielä tämän vuoden puolella, ellei yhtiön toiminnallinen tulos parane. (STTAFP)
Nokia Oyj Euribor 12 kk 2,175 3 kk 1,605
-2,88 % -1,44 % -0,002 -0,004
Vinkkaa uutinen!
talous@sss.fi
Surkea sopu velkakatosta vainoaa USA:n puolueita
Demokraatit myivät periaatteensa, republikaanit tulevat äänestäjänsä
WASHINGTON | STTReuTeRSAFP
Yhdysvaltain velkakriisin lopettanut sopimus saattaa jäädä historiaan kaikkien aikojen huonoimpana poliittisena kompromissina. Kaikkiaan Nordeassa voi siis maata unohtuneilla tileillä yli kymmenen miljoonaa euroa. Republikaanien oikeistosiiven ilo siitä, että puolue pystyi torjumaan veronkorotukset, saattaa vielä kääntyä puoluetta vastaan. Hämmennys voi johtua siitä, että pankit siirtävät usein nukkuvien tilien talletukset yhteiselle koontitilille keventääkseen ylläpitokustannuksia. Toimintaajatuksena oli laadukkaiden moottorisahojen ja metsurivarusteiden myynti sekä puutarhakoneiden myynti ja huolto. Jo edellisviikolla julkaistu mittaus kertoi, että 31 prosenttia amerikkalaisista piti republikaaneja pääsyyllisenä talouden um-
pikujaan, presidentti Barack Obamaa syytti 21 prosenttia ja demokraatteja 9 prosenttia. Aasian kasvu on menestystarina. Vaikka republikaanien ja ennen kaikkea sen oikeistosiipeä edustavan Teekutsuliikkeen katsotaankin selvinneen kuukausien kiistasta voittajina, saattaa surkea sopimus nousta vainoamaan heitäkin viimeistään tulevissa vaaleissa. elokuuta 2011
SALON SEUDUN SANOMAT PÄIVÄN LUVUT OMX Helsinki
5810,96 3,832
Talous
n Taloustoimitus Suvi Kulla (02) 7702 328 Mikko Nurmisto (02) 7702 317
Nokian luottoluokitus putosi jälleen
Luottoluokittaja Standard & Poor's alensi tiistaina matkapuhelinyhtiö Nokian luottoluokitusta. (STTAFP)
miljoonia euroja
Nukkuvat tilit vähentyneet sähköisten järjestelmien myötä
Orionin liikevaihto ja voitto ennen veroja kasvoivat
Lääkeyhtiö Orion kertoi tiistaina liikevaihtonsa kasvaneen vuoden toisella neljänneksellä 9,5 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Orion säilyttää arvionsa ennallaan tälle vuodelle ja odottaa liikevaihtonsa ja liikevoittonsa kasvavan edelleen hieman. Markkinatkaan eivät sovusta innostuneet. (STT) mässä lännestä itään, kertoo HSBC:n Aasian ja Tyynenmeren johtaja Peter Wong. Pienenä valonpilkahduksena presidentin risukasassa on se, että nyt hyväksytty velkakatto riittää myös ensi vuoden tarpeisiin. Pankki suunnittelee myös palkkaavansa lisää väkeä Brasiliassa, Argentiinassa ja Meksikossa. Yhtiötä kiinnostaa etenkin Aasian kasvava finanssisektori. Yhtiön voitto ennen veroja kasvoi 9 prosenttia. roskalainaraja Indonesia, Egypti, Bangladesh
nesotalainen politiikan tutkija Steven Schier. Muut niput ovat uusia teräväpiirtokanavia varten, ja niitä varten järjestettiin täydennyshaku. Toimilupia hakivat BBC Worldwide, MTV, Sanoma Entertainment Finland, Walt Disney Company, TV 5 Finland, Discovery Networks Nordic ja Brilliance Communications. Laukkasen mukaan pankki pyrkii selvittämään tilien omistajia vuosittain tavatessaan asiakkaitaan.
Lyhyet
Televisiotoimiluvat kiinnostavat seitsemää hakijaa
Televisiotoimilupia on hakenut seitsemän yritystä, liikenne- ja viestintäministeriöstä kerrottiin tiistaina. Luottoluokituskin saattaa vielä pudota, sillä uuden velkasovun menoleikkaukset ovat erittäin takapainoitteisia ja alkavat vaikuttaa täysimääräisesti vasta vuosien kuluttua. Obaman ei siis tarvitse käydä samaa vääntöä uudelleen juuri kun vaalikampanja on kiivaimmillaan. Peli voi olla likaista, mutta homma toimii.
AA+ AA AAA+ A ABBB+ BBB BBBBB+ BB BBB+ B BCCC+ CCC CCCCC SD D
Aa1 Aa2 Aa3 A1 A2 A3 Baa1 Baa2 Baa3 Ba1 Ba2 Ba3 B1 B2 B3 Caa1 Caa2 Caa3 Ca C
AA+ AA AAA+ A ABBB+ BBB BBBBB+ BB BBB+ B BCCC+ CCC CCCCC, C DDD DD, D
Kambodzha, Albania, Argentiina, Valko-Venäjä, Pakistan
Kreikka
STT, lähde: luokituslaitokset
Suomalaisten osuus valtionvelasta puolet pienempi kuin yhdysvaltalaisten
Velka henkeä kohti euroina, eurooppalaisten maiden luku 2010 lopussa, USA:n luku heinäkuun lopussa 2011
USA:n valtionvelka kasvaa koko ajan.
malla odottamassa, että talous lähtisi lentoon, mutta kuukausi toisensa jälkeen saamme kuulla, että nousu vain viivästyy, analysoi Bankrate com. Nukkuvalle tilille ei kuitenkaan kerry korkoa: lain mukaan pankkien ei tarvitse maksaa korkoa tilille, joka on ollut käyttämättä yli kymmenen vuotta.
169,Puuvaja Laiturit
Kartanoryhmä
Valk. Yksikönjohtaja Ville-Veikko Laukkanen huomauttaa, että suurelta kuulostava määrä täytyy suhteuttaa pankin kaikkien tilien määrään, joita on useita miljoonia. Maanantaina julkaistun mielipidemittauksen mukaan 42 prosenttia amerikkalaisista sanoi luottavansa nyt vähemmän republikaaneihin kuin ennen velkakriisiä, Teekutsuliikkeen kohdalla luku oli vain hieman parempi, 37 prosenttia. Yhtiö laski Nokian pitkän aikavälin luottoluokitusta yhdellä pykälällä. Jääräpäisyys saattaa lopulta viedä republikaaneilta juuri ne äänet, joita puolue tarvitsee vallatakseen takaisin senaatin ja saadakseen ehdokkaansa Valkoiseen taloon.
"Homma toimii"
Obamalle syntynyt sopu oli katkera pala, sillä monet demokraateista katsoivat presidentin lopulta myyneen viimeisetkin periaatteensa saadakseen kompromissin aikaiseksi. Pankkisalaisuus estää tällaisen rekisterin pitämisen. HSBC ilmoitti vain päivää aikaisemmin leikkaavansa 30 000 työpaikkaa osana toimintojen uudelleenjärjestelyjä ja säästöohjelmaa. Tästä toipuminen vie vuosia. Pankin 300 000 työntekijästä yli kolmannes on Aasiassa. Pankkien käytäntö on ollut, että ne maksavat pääoman ja koron, joka on tilille kertynyt, tähdentää Vesa Sainio Vakuutus- ja rahoitusneuvonnasta. 02 733 4488, 050 5555 278 info@puukulma.fi Avoinna: MA-PE 7.30-16.30 LA 9-14
alk.
PUUKULMA
Palveleva puu- ja rakennustarvikeliike. Velkaista taloaan ja ruosteista avolavapakettiautoaan tuijotteleva köyhä amerik-
kalainen haluaa tietää, kenen syytä talouden onneton tila on. Kokonaisasiakas- ja tilimäärään suhteutettuna näitä tilejä on erittäin vähän ja kyse on pienistä summista, ilmoittaa Sampo Pankin viestintäpäällikkö Teppo Havo. Uudet toimiluvat ovat voimassa ainakin vuoden 2016 loppuun saakka. Esimerkiksi isovanhemmat ovat voineet perustaa jälkipolvilleen säästötilejä tai kuolinpesä voi törmätä piirongin laatikosta löytyvään pankkikirjaan. Yhtiön voitto ennen veroja oli huhti-kesäkuussa 65 miljoonaa euroa 227 miljoonan euron liikevaihdolla. Euroopan suurin pankki HSBC ilmoitti tiistaina palkkaavansa 15 000 uutta työntekijää kehittyvillä markkinoilla seuraavan kolmen vuoden aikana. Se pitää kuin salapoliisityönä selvittää niistä asiapapereista, joita on käytössä, kertoo Vesa Sainio Vakuutus- ja rahoitusneuvonnasta. Unohtuneilla pankkitileillä voi kuitenkin maata yhteenlaskettuna huomattavia summia. Luokittajan mukaan syynä ovat Nokian surkeat myyntiluvut ja vaikeaksi mennyt strategian muutos. Rahat eivät minnekään katoa. Myös kaksi muuta isoa luottoluokittajaa, Moody's ja Fitch ovat laskeneet Nokian luokitusta. mänty
väh.
-20%
ovh:sta
HSBC aikoo rekrytoida 15 000 kehittyvillä markkinoilla
HONG KONG. -yhtiön talousasiantuntija Greg McBride. Unohtuneita tilejä ei ole aina helppo löytää, sillä koottua rekisteriä suomalaisten perustamista tileistä ei ole. Nokia ilmoitti helmikuussa ottavansa Microsoftin Windows Phonen ensisijaiseksi käyttöjärjestelmäksi älypuhelimissaan. Sopimus on kuin sokerikuorrutteinen sämpylä Saatanalta. Mistään Amerikan-tätien nukkuvista tileistä ei ole kyse, Laukkanen hymähtää. Jos täytettä vilkaisee, ei sisällöstä todellakaan pidä, kiteytti edustajainhuoneen demokraattijäsen Emanuel Cleaver. Maailma on siirty-
Kone-Ruuskanen täyttää 30 vuotta
Perheyritys Kone-Ruuskanen täyttää 30 vuotta. Nordea-pankissa nukkuvia eli yli kymmenen vuotta käyttämättä olleita tilejä on muutama sata tuhatta. Toimilupia oli haettavana neljään kanavanippuun. Kone-Ruuskasen perusti Turuntielle Kauko Ruuskanen vuonna 1981. Noin kolmannes Orionin liikevaihdosta muodostuu Parkinson-lääkkeistä, joiden tärkeimmät patentit päättyvät keskeisillä markkinoilla vuosina 20122013. Aika ajoin julkisuuteen putkahtaa tapauksia, joissa asiakas ihmettelee pitkään käyttämättä olleen tilinsä katoamista. Peräänantamattomuus saattaa toimia lyhyellä aikavälillä, mutta se ei välttämättä vetoa äänestäjiin enää vaaleissa. Yritys työllistää nykyään kuusi henkilöä. Hänen mukaansa tileillä on talletuksia keskimäärin joitakin kymmeniä euroja. (STT)
29,-
Pöytä 39,-
säänkestävää polyrottinkia
Sussi-tuoli
49,-
Pöytä 140 x 80 polyrottinki / nonwood 199,-
On myös pankin etu, että tiedot saadaan ajan tasalle, hän tähdentää.
Kaikki polyrottingit
Satamakatu 7, SALO, puukulma.fi
Nukkuvalle tilille ei kerry korkoa
OP-pankista ja Sampo Pankista ei ole saatavilla tietoa käyttämättömien tilien määrästä tai niillä lepäävistä varoista. 8
Keskiviikkona 3. Vaikka kaikki tuntuivat maanantaina olevan valmiina kaatamaan sulaa lyijyä päälleen, edustajainhuoneen puhemies John Boehner jaksoi olla optimistinen. Pörssikurssit jatkoivat laskuaan, varsinkin kun Yhdysvaltain teollisuustuotannosta saatiin jälleen maanantaina huonoja uutisia. Ymmärtääkseni juna lähti nyt asemalta, mutta se kulkee täysin väärään suuntaan, täydensi Cleaverin puoluetoveri Jim Moran. Yhtiö odottaa niiden myynnin laskevan lähivuosina. Se on todellinen riski republikaaneille, muistutti min-
25 400 e
29 100 e
30 500 e
32 800 e
33 100
13 900 e
15 100 e
16 300 e
19 600 e
Espanja
Portugali
Suomi
EU keskim.
Saksa
Kreikka
Italia
USA
Irlanti
STT, lähteet: eurostat, treasurydirect.gov
ALE -90%-60
JOPA LOPPUVIIKON HUIPPUTARJOUKSET: Vegas-tuoli
säänkestävää polyrottinkia
PUUKULMASTA KAIKKI KESÄÄN!!! Unohtuneilla -20% -30% tileillä -50% -40% makaa jopa % kymmeniä
STT | ANNu MARJANeN
Unohtuneet pankkitilit herättävät aika ajoin päänvaivaa pankkiasiakkaille tai heidän omaisilleen. Uudet työpaikat ovat resurssien uudelleenallokointia. (SSS)
790,www.puukulma.fi
5m
3
alk.
1059,Salon Puukulma Oy, Satamakatu 7 SALO puh. Kone-Ruuskasen edustamia merkkejä ovat muun muassa Husqvarna, Honda ja Klippo. Säästöt tehdään pelkästään menoleikkauksilla, eivätkä demokraattien halajamat rikkaiden veronkorotukset ja sosiaalisten ohjelmien jättäminen kokonaan leikkausten ulkopuolelle menneet läpi. Tavallisten digitaalilähetysten kanavanipusta vapautui paikka, kun Yleisradio yhdisti ruotsinkielistä ohjelmistoa. Yhtiö aikoo karsia kustannuksia 1,72,4 miljardia euroa vuoteen 2013 mennessä. Samalla yhtiö haluaa vetäytyä maista, joissa kilpailutilanne on vaikea. Istuskelemme lentoaseLehtikuva/AFP Photo/Andrew Burton
Pohjoismaat luotetuimpia lainanottajia
Eräiden maiden luokitukset Standard & Poor´sin mukaan Erinomainen luottokelpoisuus Erittäin hyvä luottokelpoisuus Vahva luottokelpoisuus Välttävä luottokelpoisuus Takaisinmaksu todennäköinen Korkea luottoriski Hyvin korkea luottoriski Lähellä maksuhäiriötä Maksuhäiriössä Luottoluokituslaitosten arviointiasteikko Standard & Poor´s Moody´s Fitch AAA Aaa AAA
Investointitaso Spekulatiivinen taso Erittäin spekulatiivinen taso Suuren maksuhäiriöriskin taso Luokitukset Maksuhäiriötaso 1.8.2011 Australia, Britannia, Hollanti, Itävalta, Kanada, Lichtenstein, Luxemburg, Norja, Ranska, Ruotsi, Saksa, Singapore, Suomi, Sveitsi, Tanska, USA Uusi-Seelanti, Belgia, Espanja, Taiwan, Japani, Kiina Etelä-Korea, Etelä-Afrikka, Italia Viro, Malesia, Puola Brasilia, Irlanti, Venäjä, Intia, Islanti, Portugali Ns. Yritys muutti nykyisiin toimitiloihinsa Helsingintielle vuonna 1987
Israel on valmis aloittamaan uudet rauhanneuvottelut palestiinalaisten kanssa, kertoi lähde Israelin hallituksessa tiistaina. Tuolloin presidentti Assadin isä, Hafez al-Assad, kukisti islamistikapinan tappamalla 20 000 ihmistä. Juntankaan hallintoon ei olla tyytyväisiä, ja jotkut ovat jo alkaneet muistella Mubarakin kautta vanhoina hyvinä aikoina. Tuomari Ahmed Refaatin mukaan istunnot televisioidaan suorana ja käsittelyä jatketaan
päivittäin, kunnes lopputulos on saavutettu. Se on viestittänyt ulkovalloille, ettei se aio taipua muutoksiin, joita arabimaiden mielenosoituksissa on tänä vuonna vaadittu. (STTAFP)
Lehtikuva/AFP/Carl De Souza
Vinkkaa juttu!
(02) 7702 314
Syyria ei pelkää vuodattaa verta
Hallitus ei halua, että Hamasta tulee kapinan symboli
NEW YORK | STTReuters
Tankkien lähettäminen Haman kaupunkiin saattoi olla kohtalokas päätös Syyrian presidentiltä Bashar al-Assadilta. Vaikutus saattoi kuitenkin olla päinvastainen, sillä historiallisesti Hama muistetaan kapinan linnakkeena. Syyrian hallitus on pysynyt kuitenkin uhmakkaana. Oppositiojohtajan mukaan Putinin kommentti uhkaa jo Valko-Venäjän itsenäisyyttä. Neuvottelujen pohjana käytettäisiin vuoden 1967 rajoja. Levottomuudet puhkesivat viime viikolla, kun Kosovo lähetti albaanipoliiseja kahdelle Serbian ja Kosovon väliselle rajanylityspaikalle. Sanomalehti Guardianin mukaan pidätys tuli epäillylle ilmeisesti yllätyksenä. Valko-Venäjän ulkoministeriöstä ei tiistaina haluttu kommentoida Putinin avausta. Se kertoo siitä, että me sijoitamme maahamme, vaikka muualla kuohuu ja tapahtuu jopa vallankumouksia, hän sanoi. Tankkeja ja Hamaa ei voi mainita yhdessä ilman muistoja joukkomurhasta. Emme tiedä, kuinka moni näistä ihmisistä on todellisuudessa oikeutettu tukeen, lähde kertoi. Häntä on hoidettu sydänvaivojen takia Sharm el-Sheikhin sairaalassa, mutta tarkempi kunto riippuu siitä, ketä uskoo. Ex-presidentillä on myös yhä kannattajia Egyptissä, eivätkä kaikki naapurimaatkaan välttämättä suhtaudu myönteisesti vaikutusvaltaisen johtajan tuomitsemiseen. Kansan keskuudessa tunteet ovat niin ikään ristiriitaiset. Vetoamme ilmailuteollisuuteen, jotta saisimme kuljetuksia ilmaiseksi tai huomattavalla alennuksella toimittaaksemme ruokaapua Afrikan sarven lapsille, jotka kuolevat ilman sitä, sanoi YK:n lastenjärjestön Unicefin tiedottaja Marixie Mercado. Nimettömän lähteen mukaan neuvottelujen ehtona on, että palestiinalaiset luopuvat aikeistaan hakea valtiolleen YK:n jäsenyyttä. Niiden toteuttaminen merkitsisi kuitenkin sitä, että hänen pitäisi puhdistaa Syyrian hallinto liittolaisistaan ja muista vaikutusvaltaisista kavereistaan. Se valmistui viime vuonna. Tornitaloon valmistuu muun muassa hotelleja, ravintoloita ja luksusasuntoja. Ainut keino on toteuttaa uudistuksia, sanoo Human Rights Watch -ihmisoikeusjärjestön edustaja Nadim Houri. Assadin huolena on lisäksi poliittisen ja taloudellisen vallan mureneminen. Kuljetus maksaa melkein yhtä paljon kuin rahti itse. Tämä ei kuitenkaan ratkaise ongelmaa vaan lujittaa kapinaa entisestään, sanoo puolestaan Lähiidän-tutkija Rami Khouri.
Lehtikuva/AFP/Adem Altan
"Merkittävä pidätys" News of the Worldin salakuuntelujupakassa
LONTOO | STTAFPReuters
Britannian poliisi kertoi tiistaina tehneensä merkittävän pidätyksen kohulehti News of the Worldin salakuuntelututkimuksissa. EU ilmoitti tiistaina asettavansa Syyrian puolustusministerin ja neljä muuta korkea-arvoista syyrialaisviranomaista matkustuskieltoon.
Lyhyet
Israel valmis rauhanneuvotteluihin vuoden 1967 rajoista
JERUSALEM. BBC:n mukaan May-Bowles joutuu istumaan vankilassa kolme viikkoa ja maksamaan yhteensä 265 puntaa (noin 304 euroa) korvauksia. Jotkut asiantuntijat epäilevät, että Mubarak yksin-
kertaisesti tietää liikaa, jotta hänet uskallettaisiin tuomita. Prinssi Alwaleed bin Talal julkisti tiistaina projektin, jonka tavoitteena on rakentaa yli kilometrin korkuinen pilvenpiirtäjä. Mies pidätettiin tiistaina, kun hän saapui ennalta sovittuun tapaamiseen lontoolaiselle poliisiasemalle. Hallitus ei halua, että Hamasta tulee symboli ja inspiraation lähde muille kaupungeille, sanoo Houri. Vedomosti-lehden mukaan Venäjä on tehnyt Syyrian kanssa asekauppasopimuksia neljän miljardin dollarin edestä. Lakimiehensä mukaan Mubarakilla on vatsasyöpä ja hän on vajonnut hetkeksi koomaan, sairaalalähteistä on vihjattu hänen olevan masentunut ja menneen syömälakkoon, ja terveysministerin mukaan hän on oikein hyvässä kunnossa.
Mies joka tiesi liikaa?
Myös oikeudenkäynnin uskottavuus on ollut koetuksella. Presidentti Mahmud Abbasin palestiinalaishallinto on kaavaillut jäsenhakemuksen jättämistä YK:hon ensi kuussa. Israel ja länsimaat pelkäävät, että seurauksena olisi uusia väkivaltaisuuksia. Valko-Venäjä itsenäistyi vuonna 1991 Neuvostoliiton hajotessa. Kysymyksiä oikeudenkäynnin ympärillä kuitenkin riittää. Brittimedian mukaan kyseessä on News of the Worldin ja sen omistajan Rupert Murdochin mediaimperiumin johtoon pitkään kuulunut henkilö. Putin sanoi puheessaan Kreml-nuorten leirillä, että toivoo ValkoVenäjän palaavan Venäjän yhteyteen neuvostoaikojen tapaan. Prinssin mukaan ennätysrakennus kertoo Saudi-Arabian vahvuudesta sekä taloudellisesta ja poliittisesta vakaudesta. Hän uskoo, että demokratiavaatimukset voidaan murskata raa'alla voimalla. Tuomioja painottaa kansainvälisen yhteisön Syyrialle antaman viestin merkitystä. (STTAFP)
Nato lähettää lisäjoukkoja Kosovoon
PRISTINA. Prinssi Alwaleedin pilvenpiirtäjä nousee Saudi-Arabian toiseksi suurimpaan kaupunkiin Jeddaan Punaisenmeren rannalle. Mediamiljardööri Rupert Murdochia vaahtopiiraalla heittänyt brittimies on tuomittu kuuden viikon vankeusrangaistukseen pahoinpitelystä. Assad on lupaillut uudistuksia valtaantulostaan lähtien. Suomi tuomitsee myös laajamittaiset ja summittaiset pidätykset.
kaupunki hallintaan ennen ramadanin alkua, jotta protesteilta vältyttäisiin muslimien pyhän kuukauden aikana. Sunnuntaina toteutettu hyökkäys Hamaan oli Hourin mukaan hallituksen yritys saada
Syyrialaiset vaativat mielenosoituksissa poliisivaltion ja Assadin suvun ylivallan purkamista, vapaita vaaleja ja korruption kitkemistä.
Tuomioja: YK:n puututtava väkivaltaan
Suomi tuomitsee jyrkästi siviiliväestön surmaamisen ja väkivallan Syyriassa, sanoi ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) tiistaina. Murdoch oli poikansa Jamesin kanssa parlamentin kuultavana liittyen epäilyihin, että hänen omistamansa News of the World -lehti on hakkeroinut ihmisten puhelinvastaajia. (STTAFPReuters)
Nujerrettu Mubarak marssitetaan oikeuden eteen
Entisen hallitsijan tuomitseminen on vaikea pala Egyptin sotilasjuntalle
KAIRO | STTAFP
Harva olisi vielä vuodenvaihteessa uskonut, että tämä olisi mahdollista: Egyptiä kolme vuosikymmentä rautaisella otteella johtanut Hosni Mubarak oikeuden edessä murhista ja korruptiosta syytettynä. Tällä hetkellä maailman korkein rakennus on Arabiemiraateissa Dubaissa sijaitseva 828-metrinen Burj Khalifa. Hänen mukaansa Suomi tukee täysin myös EU:n yhteisten kantojen toimeenpanoa, mukaan lukien päätöksiä pakotteista. Yhdessä Mubarakin kanssa syytettyjen penkille joutuvat hänen poikansa Alaa ja Gamal, ex-sisäministeri Habib al-Adiy ja kuusi turvallisuuspalvelun johtajaa. Siksi niitä seuraa vastaisku, arvioi Houri. Asiantuntijat uskovat, että ramadanin rukousten yhteydessä kuullaan kehotuksia vastarintaan.
Hallinto kavereita täynnä
Assadien suku tuskin vastaa levottomuuksiin muutoksilla, joita syyrialaiset kaipaavat. Silti rikolliset halutaan tilille. Prinssi Alwaleed on kuningas Abdullahin sisarenpoika ja Saudi-Arabian rikkaimpia ihmisiä.
Parhaat paikalliset osoitteessa Salonseudunkaupat.fi
TULE OSTOKSILLE!
VERKKOKAUPAT
Satoja sokeita samalla saarella Kreikan viranomaiset epäilevät petosta
ATEENA | STTAFP
Kreikassa erään saaren asukkaiden epäillään kavaltaneen näkövammaisille tarkoitettuja sosiaaliavustuksia, hallituslähde kertoi tiistaina. Juttua käsittelevä Kairon rikostuomioistuin on vakuuttanut, että oikeudenkäynti hoidetaan ripeästi ja reilusti. YK:lla on varastoissaan Euroopassa 5 000 tonnia ruokaa, mutta sen kuljettaminen apua tarvitseville on hyvin kallista. Sotilasliitto Nato ilmoitti tiistaina lisäävänsä joukkojensa määrää Kosovossa. elokuuta 2011
9
Ulkomaat
n toimitus@sss.fi
Murdochia vaahtopiiraalla paiskanneelle kuusi viikkoa vankeutta
LONTOO. Länsimaat haluavat neuvostolta päätöslauselman, joka tuomitsee Syyrian väkivaltaisuudet. Verilöylyssä kuoli yli 80 ihmistä. Uhka on todellinen, sanoi oppositiopoliitikko Rigor Kastusev. Rakennustöiden arvioidaan vievän viitisen vuotta. Hyökkäys Hamaan on merkki kontrollin menettämisestä, arvioi Bassma Kodmani, joka johtaa Arab Reform Initiative -tutkimusverkostoa. Mielenosoituksissa on vaadittu
poliisivaltion ja Assadin suvun ylivallan purkamista, vapaita vaaleja ja korruption kitkemistä. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 3. Hallitus ei ole ymmärtänyt, ettei protestiliikkeelle ole sotilaallista ratkaisua. Kosovon mukaan sen omien poliisivoimien serbipoliisit eivät valvoneet Serbialle asetettua tavaroiden tuontikieltoa. Poliisi ei paljastanut pidätetyn henkilöllisyyttä, mutta kertoi, että hän on 71-vuotias mies. Naton Kfor-joukkoja on Kosovossa tällä hetkellä lähes 6 000 sotilasta. Näyttelijä on puolustellut tekoaan sillä, ettei se ole mitään verrattuna Murdochin väärinkäytöksiin News Corp -yhtiön johdossa. Turvallisuuspalvelu ja armeijan eliittijoukot ovat Assadin sukulaisten komennosta.
Presidentin ote armeijasta ei kuitenkaan ole välttämättä niin luja kuin ensi silmäyksellä vaikuttaa, sillä monet sotilaat ovat kieltäytyneet ampumasta mielenosoittajia. Esimerkiksi yksi Kreikan suurimmista näkövammaisten järjestöistä kertoo, että sillä on jäseniä koko maassa noin 5 000. YK vetoaa lentoyhtiöihin avun toimittamiseksi kuivuudesta kärsiviin Afrikan sarven maihin. Hän on kuin kuka tahansa ihminen, hänet on tuomittava rikoksistaan, kommentoi kairolainen kengänkiillottaja Hussein Sabra.
Saudi-Arabiaan tulossa yli kilometrin korkuinen pilvenpiirtäjä
RIAD | STTAFP
Miljardööriprinssi aikoo rakentaa maailman korkeimman rakennuksen Saudi-Arabiaan. Syytteet ovat kovat: joukkion epäillään syyllistyneen miljoonien dollarien kavaltamiseen ja yli 800 mielenosoittajan surmaan alkuvuoden protestiaallossa. Häntä ennen jo kymmenen ihmistä on pidätetty liittyen epäilyihin News of the Worldin harjoittamasta salakuuntelusta ja poliisien lahjonnasta.
Turvallisuusneuvoston Syyriakeskustelut venyivät
YK:n turvallisuusneuvosto jatkoi tiistaina neuvotteluja Syyrian tilanteesta toista päivää. Mutta vaikka 1 600 syyrialaista on tapettu ja tuhansia on heivattu tyrmään, protestit ovat jatkaneet leviämistään kaupungista toiseen. On selvää, että hallitus on valmistautunut käyttämään rajatonta voimaa. Sanomalehti Ethnosin mukaan suurin osa saaren tuensaajista on nostanut tukea lapsesta lähtien. Nämä tahot ovat Assadin vallan perusta. Maata johtava sotilasjuntta koostuu Mubarakin entisistä kenraaleista ja sen johtaja Hussein Tantawi toimi pari vuosikymmentä puolustusministerinä. Pelkästään 100 tonnin lennättäminen jumbojetillä Ranskasta Keniaan maksaa 250 000 euroa. Venäjä haluaa käyttää hyväksi Valko-Venäjän tämänhetkisiä talousongelmia. Tarkemmassa tarkastelussa on muun muassa paljastunut, että valtio on maksanut miljoonien eurojen edestä eläkkeitä kuolleille ihmisille.
Yrittäjä, sinäkin voit tehdä kauppaa netissä!
Ota yhteyttä!
Erja Kalliola p.0400 825 337 Liina Seppo p.040 485 1069
www.salonseudunkaupat.fi. Talouskriisin kanssa painiskeleva Kreikka yrittää saada sosiaalimenojaan kuriin ja järjestykseen. (STT AFP)
YK pyytää lentoyhtiöitä viemään apua Afrikan sarveen
GENEVE. Palestiinalaiset tyrmäsivät tiedot Israelin neuvotteluhaluista tuoreeltaan. Hanke on kuitenkin kohdannut neuvostossa vastustusta, ja Venäjä ja Kiina ovat uhanneet kaataa päätöslauselman veto-oikeudellaan. Myös rama-
dan on symboliikkaa täynnä, ja ihmiset kokevat hallituksen toimet loukkaavina. Keskiviikkona historiallisen oikeudenkäynnin on kuitenkin määrä alkaa. Viranomaisten epäilykset heräsivät, kun selvisi, että saaren 30 000 asukkaasta yli 600 saa sokeille tarkoitettua tukea. Suomi odottaa YK:n turvallisuusneuvoston puuttuvan Syyrian tilanteeseen. Määrää on tarkoitus kasvattaa noin 500:lla sotilaalla, jotka ovat pääosin saksalaisia ja itävaltalaisia. Koomikko Jonathan May-Bowles, 26, sinkosi vaahdolla kuorrutetun paperilautasen Murdochia päin kesken parlamentin kuulustelun viime kuussa. Valko-Venäjä ei lämpene Venäjän pääministerin Vladimir Putinin haaveelle, että maa yhdistyisi Venäjän kanssa. Venäjä ilmoitti tiistaina, että se on valmis tuomitsemaan väkivallan mutta vastustaa pakotteita ja painostusta. Naton mukaan lisävahvistuksia ei tarvita Pohjois-Kosovossa tapahtuneiden levottomuuksien vuoksi vaan helpottamaan paikalla jo olevien sotilaiden työtä. Lähde ei paljastanut, mistä Joonianmeren saaresta on kyse. Vielä aattonakaan ei ollut varmuutta siitä, mikä on Mubarakin terveydentila. Osa hallinnon tukijoista on ottanut etäisyyttä väkivaltaisuuksien alettua. Samalla se on vakuuttanut syyrialaisille, että se on valmis kahlaamaan veressä pysyäkseen vallassa. Miestä epäillään salakuuntelusta ja korruptiosta. Yhdysvaltojen ja EU:n asettamat pakotteet ovat alkaneet purra, minkä lisäksi turismista saatavat tulot ovat romahtaneet.
Putin toivoo Valko-Venäjän liittyvän Venäjään
MINSK. (STTAFP)
Hama on kapinan linnake
Bashar al-Assad peri vallan isältään vuonna 2000. Yhdysvallat, EU ja Turkki ovat toistuvasti varoittaneet Assadia siitä, ettei Hamassa 80-luvulla toimeenpantu joukkomurha saa toistua. Mubarakin läheinen liittolainen, liikemies Hussein Salem on syytteessä poissaolevana. Seurauksena voi olla jopa hirttotuomio
Hahmon Varekselle antaa näyttelijä Antti Reini. Kunnaksen opukset lisäksi antavat paljon tietoa Suomen kulttuurista, historiasta ja nykyajasta. Kirjassa ei muistella menneitä, vaan katsotaan tulevaisuuteen. Sukkanauhakäärmeen ohjaa Lauri Törhönen, sarjan seuraavan osan Anders Engström. Sarjakuva ei ole minkään taiteen lajityyppi, vaan se on oma ilmaisukeinonsa. elokuuta. Kirjat kertovat jotakin tästä meidän Suomestamme, sen varjoista ja valoista, Wirta muotoilee. Wirran Fjäderille luoma hahmo perustuu sekä Mäen kirjaan että käsikirjoittajan, näyttelijän ja ohjaaja Lauri Törhösen tulkintoihin. Oopperakausi alkaa perjantaina lähes loppuunmyydyllä Richard Wagnerin Nibelungin sormus -sarjalla. Ilmari Vainion vuonna 1911 ilmestynyttä Professori Itikaisen tutkimusretkeä pidetään yleisesti ensimmäisenä suomalaisena sarjakuvakirjana. Mutta elättääkö sarjakuva Suomessa. (SSS)
Oma taiteen muoto
Menneinä vuosikymmeninä sarjakuvan merkitystä vähäteltiin. (SSS)
SSS/Marko Mattila
Vinkkaa juttu!
Ari Wirrasta tuli dekkarin konna
Vares-vuosi jatkuu kolmannella ensi-illalla
mari.areva@sss.fi
Lyhyet
Suomi-koulut palkitsevat Mauri Kunnaksen
Ulkomailla toimivat Suomikoulut palkitsevat kirjailija Mauri Kunnaksen. Se ei ole kuvataidetta, ei kirjallisuutta eikä elokuvaa. Kokonaisuus kuroutuu eheäksi viipyilevän hitaasti, mutta niin se taitaa mennä to-
Ari Wirta näyttelee aseeseen turvautuvaa rikollista uudessa Vares-filmissä. Nimiosaa esitti Meri Kotamäki (kuvassa). Molemman palkinnon suuruus on 9 000 euroa. Kirja on osa nykytaiteen museossa Kiasmassa ensi maaliskuussa avattavaa näyttelyä. Matti Puurtisen säveltämän musiikin ohjauksesta vastasi Outi Ollila. Sen sijaan en soittanut Mäelle ja kysynyt, miten Fjäderiä pitäisi esittää. Sitä ennen lukija ja kuulija saa kahlata läpi aikamoisen määrän tuskaa. Sarjakuvan mahdollisuuksia ei ole vielä käytetty täysimääräisesti. Römpötin mukaan kyse on samasta kuin kaikissa taiteenlajeissa; joku pärjää hyvin, joku toinen ei niin hyvin. Lähes kaikki kirjassa mukana olevat taitelijat osallistuvat tähän suomalaisen nykysarjakuvan katselmukseen.
Veturitallikin juhlii sarjakuvaa
Suomalaisen sarjakuvan merkkivuosi muistetaan myös Salon taidemuseo Veturitallissa. Koekuvaukseen ei kuulemma tarvinnut tulla, mutta pyysivät otetta viimeisimmästä tv- tai
elokuvatyöstä. Kovasti myös traagista ja ahdistavaakin, sillä Liiton ihmisten elämässä ilonaiheita on vähän ja äkkiä nuokin satunnaiset onnenhetket riistetään romaanin ihmisiltä pois. Sarjakuva-asiantuntijat Ville Hänninen ja Harri Römpötti ovat toimittaneet kirjan Päin näköä (Like) juhlavuoden kunniaksi. Seuraavat kolme Vareselokuvaa tulevat ensi-iltaan ensi vuonna, Kaidan tien kulkijat heti tammikuussa.
Kamarimusiikki soi jälleen Raumalla
Vuotuinen Rauman Festivo -kamarimusiikkifestivaali alkaa Raumalla torstaina. Tuomas Kyrö rakentaa romaaniinsa kerroksellisen ja verrattain monimutkaisenkin rakenteen, jossa keskushenkilöt ja äänenpainot risteilevät ja ajassakin seilataan edestakaisin. kerran. Lompakon lihotuksessa kolmossijan vei koomisten roolien osaaja Adam Sandler (40 miljoonaa dollaria), jonka jälkeen listalta löytyvät Will Smith ja Tom Hanks. Pariskunnalle syntyy ensin poika ja sitten tyttö ja molemmat heiltä otetaan ennen aikojaan pois. Wirran mukaan hahmon luominen on vähän kuin pullapitkoa letittäisi. (STT)
SSS | Mari areva
alossa pitkään asunut näyttelijä ja ohjaaja Ari Wirta on päässyt kokeilemaan, miltä tuntuu esittää täysveristä pahista elokuvakameran edessä. Liitossa kuolema on läsnä kaikkialla. Wirta ohjaa Vuohensaaren kesäteatterissa kantaesitysversion brittiläisestä tv-sarjasta Oi ihana toukokuu. Henkilökohtaisessa elämässä ja maailmassa tapahtuu asioita, jotka pitävät jalat maassa silloinkin, kun roolityön onnistuminen vähän leijuttaisi.
SSS/Mari Areva
Anna-Elina Lyytikäinen ja Seija Holma palkittiin teatteriteoista
Ohjaaja-näyttelijä ja näytelmäkirjailija Anna-Elina Lyytikäinen sekä dramaturgi Seija Holma saivat tänä vuonna Suomen Kulttuurirahaston Olavi Veistäjän rahaston palkinnot. Sarjakuvantekijätammattijärjestössä on jo satakunta jäsentä. Teatterissa olen saanut tehdä rooleja laidasta laitaan, mutta elokuvassa Fjäder on ensimmäinen kriminaalini. Sivubisneksenä Fjäder myy kasvuhormoneita asiakkailleen, ja vähitellen Varekselle alkaa paljastua suurempikin huumekuvio. Hieman alle viikon kestävän Rauman Festivon konserteissa kuullaan muun muassa Mozartin ja Schubertin sävellyksiä. Opettajat korostavat, että Kunnaksen kirjoja lukiessa ei heikkokaan kielitaito ole ongelma: kuvitus on niin mukaansatempaavaa, että tarinan käänteissä on helppo pysyä mukana. Viime vuoden huh-
S
tikuussa Wirta oli kuitenkin vielä autuaan tietämätön siitä, että kuuden Vares-elokuvan filmaaminen työllistäisi häntäkin. Kunnas saa ensimmäistä kertaa jaettavan kirjailijapalkinnon, jonka jakaa Suomi-koulujen tuki ry. Kirjoittavat uskovat vakaasti, että sarjakuvan arvostus on noussut. Jo aiemmin kesällä Forbes rankkasi elokuva-alan parhaiten tienanneet naisnäyttelijät. Reinin Vareksissa ote on aiempaa realistisempi. Joka tapauksessa hänen mielestään sarjakuva elättää yhä useamman. Liitto vahvistaa mielikuvan Tuomas Kyröstä vanhan, niin juuri, vanhan liiton miehenä, joka jatkaa komeasti Meren ja Haanpään ja miksei Linnankin jylhää proosaperinnettä.. Tuon listan kärkitilan jakoivat Angelina Jolie ja Sarah Jessica Parker 30 miljoonan dollarin tuloillaan. Palkinnot luovutettiin Tampereen teatterikesän avajaisissa tiistaina. Wirtaa ei näy Kakola-kohtauksissa, mutta on hänkin vankilassa esiintynyt vuonna 1979, sketsiroolissa ja elämänsä toista kertaa teatterin lavalla.
Larkinien kanssa Vuohensaareen
Ari Wirta on tottunut matkustamaan ohjaustöiden perässä ympäri Suomea, ja ensi vuonna tuuli puhaltaa jälleen Saloon päin. Tämä tärppäsi, mutta on niitä hukkareissujakin tullut koekuvauksiin tehtyä, Wirta kertoo.
Kuin pullapitkoa letittäisi
Wirran roolihahmo on Voitto Fjäder, Reijo Mäen alkuperäisen kirjan mukaan noin 130 senttiä pitkä kuntosaliyrittäjä. Oikeastaan hän oli juuri saanut muuttokuorman valmiiksi. Ajattelen, että tapahtumien alkaessa vyörymään Vode kokee, ettei hänelle jää muita vaihtoehtoja kuin toimia kuten hän toimii, Wirta pohtii. Kaikkien taiteilijoiden kohdalla työ pyörii kuitenkin enemmän tai vähemmän sarjakuvan ympärillä. Se sopii Wirralle. Hahmon kohtalosta kertonee jotakin se, että rooli jäi kuuden filmin sarjassa ainoaksi.
100-vuotias sarjakuva voi hyvin
Yhä useampi elää sarjakuvalla
STT | riSTO JUSSiLa
Suomalainen sarjakuva on elänyt jo 100 vuotta. (STTReuters)
Kansallisoopperan kausi alkaa jo tällä viikolla
Suomen kansallisoopperan syyskausi alkaa jo kuluvalla viikolla melkeinpä varaslähdöllä. (STT) ria, Siegfried ja Jumalten tuho esitetään kahteen otteeseen Leif Segerstamin johdolla. Yksityisetsivä Jussi Vareksen hahmon on luonut turkulainen kirjailija Reijo Mäki. Vuoden ajanjaksolla DiCaprio ansaitsi 77 miljoonaa dollaria ja Depp 50 miljoonaa taalaa. Olavi Veistäjän palkinto jaetaan valtakunnallisesti merkittävästä tuoreesta ja ajankohtaisesta teatteriteosta. Miestähtien listan kärkiviisikossa kaikki tienasivat enemmän kuin Jolie tai Parker. Sarjakuviin erikoistunut toimittaja Ville Hänninen luennoi Veturitallissa keskiviikkona 17. Siihen se tuttuus sitten jääkin, hän jatkaa.
Kun valmistautuu esittämään oikeasti elänyttä henkilöä, sitä lukee kaikki hänestä kertovat kirjat ja pyrkii haastattelemaan aikalaisia. Siitä on helppo olla samaa mieltä. Leffa on jo peräti kolmas tänä vuonna valmistunut yksityisetsivä Jussi Vareksen seikkailuista kertovassa sarjassa. Liki monumentaalimittaisen romaaninsa loppuun Tuomas Kyrö varaa pienen lohdun ja toivonkin mahdollisuuden. Reilut pari vuosikymmentä Salossa olivat vaihtumassa Savoon. Vareksen lisäksi Sukkanauhakäärme nostaa pääosaan Turun kaupungin, Wirta kuitenkin luonnehtii. Musikaalin näki kaikkiaan 5 953 katsojaa, mikä on uusi yleisöennätys Paimion Kesäteatterin 32-vuotisessa historiassa. Joku kuolee vanhuuteen tai muuten vaan ja rintamalla kaatuu kauppiaanpoikaa sun muuta kylänmiestä siihen tahtiin, ettei lukua ehdi pitää. Myrskyluodon Maijan ohjasi EijaIrmeli Lahti. (STT)
DiCaprio ja Depp tienasivat Hollywoodtähdistä eniten
Leonardo DiCaprio ja Johnny Depp ovat Hollywoodin parhaiten palkatut näyttelijät, ilmenee aikakauslehti Forbesin kokoamalta listalta. Jossain kaukana kotoa käydään sotaa, mutta rintamatapahtumat ovat vain etäisiä kaikuja kun kotipuolessa asiat menevät solmuun ihan ilman sotaakin. Suomessa on nykyisin sarjakuvantekijöitä enemmän kuin koskaan. Roolituspalvelusta soittivat, ja kertoivat roolista. Elokuva vie katsojansa myös Kakolan vankilan muurien sisäpuolelle. Samoin kuin pullapitko, hahmo muodostuu kolmesta eri näkemyksestä. Rauman Festivo päättyy 10. Huomionarvoista on, että sekä DiCaprio että Depp tekevät ison budjetin elokuvien lisäksi myös halvempia independent-filmejä. Vieläkin monet pitävät sitä usein lasten huvina Hänninen ja Römpötti kirjoittavat, että aiemmin puhtaasti viihteenä pidetystä sarjakuvasta on tullut elinvoimainen taiteen laji, joka
sielämässäkin: ihmisen elämä on valmis vasta kun muutama syli multaa putoaa päälle ja saattoväki on kahvinsa juonut. WSOY. Wirran ohjauksen pohjana toimii Jussi Tuomisen uusi suomennos.
Ennen Antti Reinin tähdittämän kuuden Vareksen sarjaa yksityisetsivää ehti valkokankaalla esittää Juha Veijonen. Wirta esittää huumekauppoihin sekaantuvaa kuntosaliyrittäjää perjantaina ensi-iltaan tulevassa Sukkanauhakäärmeelokuvassa. Ilman peruutusta katsojamäärä olisi noussut reilusti yli 6 000 katsojan. Kaikessa on toki vissi logiikkansa, mutta varsinkin äänikirjan äärellä Liitto edellyttää yleisöltään keskittyneisyyttä. Kuuden Vares-elokuvan ohjaus on uskottu kahdelle ohjaajalle. Näiden taiteilijoiden töitä ei juuri päivälehdissä nähdä. Äänikirja. Sarjakuva on oma juttunsa. Sillä reissulla soi puhelin. Festivon aloittaa torstaina Rauma-salissa pidettävä avajaiskonsertti, jossa esiintyy nuorista suomalaismuusikoista koostuva Jousia Ensemble -orkesteri Janne Nisosen johdolla. Valmistautuminen täysin fiktiivisen hahmon rooliin on hyvin erilaista kuin olemassa olleen henkilön esittäminen. 10
Keskiviikkona 3. Edellinen yleisöennätys on vuodelta 2003, jolloin Museomäellä esitettiin Jääkärin morsian. Festivaali järjestetään nyt 28. Konsertteihin odotetaan yhteensä noin 2 000:ta kävijää. Muutamia ensimmäisiä, muutamia vuosia sitten. Yksi uskaltaa haaveilla mahdottomia ja maailman karu todellisuus lyö kerran toisensa perään märällä rätillä päin naamaa, toinen kuvittelee ettei tavallisella tallaajalla ole lupaa unelmiin ja kolmas vain uneksii eikä tee elettäkään unelmiaan edistääkseen. Filmissä Turku päästetään esittelemään parhaita puoliaan ilmakuvissa ja jokirannan tunnelmissa, keskustan tutuissa baareissa ja hämyisillä kujilla. hakee edelleen rajojaan. Suomi-koulujen opettajien mielestä Kunnas on kirjailija, jonka teokset ovat eniten auttaneet heitä työssään sekä innostaneet lapsia ja nuoria lukemaan suomen kielellä. Myrskyluodon Maijan hyvin sujunut näytöskausi koki ikävän takaiskun toiseksi viimeisessä esityksessä, kun näytös jouduttiin perumaan ukkoskuuron aiheuttaman sähkökatkon vuoksi. Taidemuseon kesänäyttely Telttaretki esittelee sarjakuvaoriginaaleja ja sarjakuvien innoittamaa taidetta kahdeltatoista taiteilijalta. Kirjassa esiintyvillä sarjakuvataitelijoilla on myös muita tehtäviä. Mäen dekkarit ovat hyvää kesäluettavaa, mutta se ei tarkoita, että ne olisivat kevyitä. Siitäkin Wirralla on kokemusta, esimerkiksi Masa Niemenä Kulkuri ja joutsen -elokuvassa.
Turku nousee pääosaan
Valmiin elokuvan onnistumista Wirta ei lähde arvioimaan, se on katsojien tehtävä. Kovasti inhimillistä, siis. Sitten toi-
votaan, että lopputulos olisi mahdollisimman hyvä, Wirta hymyilee Aurajoen rannalla roolihahmonsa puvustosta hankitut farkut yllään. Larkinien suurperheen elämästä kertova sarja hurmasi suomalaistenkin tv-katsojat ensin 1990-luvun alussa ja uusintojen myötä viimeksi tänä keväänä. elokuuta 2011
SALON SEUDUN SANOMAT
Kulttuuri
kulttuuri@sss.fi
n Kulttuuritoimitus veli-Matti Henttonen (02) 7702 329 Mari areva (02) 7702 320
Myrskyluodon Maija toi Paimion kesäteatteriin ennätysyleisön
Paimion Kesäteatterin tämän kesän näytelmä Myrskyluodon Maija osoittautui teatterille nappivalinnaksi. Sitä ennen piti kuitenkin vielä käydä ikuistamassa kuviin kaunis Latokartanon kosken maisema. 8 cd-levyä. Osa saa lisätuloja opetuksesta, osa kuvataiteesta. Kirja esittelee 16 suomalaista sarjakuvataiteilijaa ja heidän töitään. Römpötti korosti kirjan julkistamistilaisuudessa, että sarjakuva on viime vuosikymmenten kuluessa monipuolistunut. elokuuta asti. Luento alkaa kello 18 ja sille on vapaa pääsy. Nibelungin sormus on Kansallisoopperan kaikkien aikojen mittavin tuotanto. Telttaretki-näyttely on avoinna 28. Taustalla on se, että sarjakuvien laatukin on noussut. elokuuta. Unelmista kai Tuomas Kyrön romaanissa on pohjimmiltaan kysymys. Tapasin kirjailijan ensimmäisen kerran vasta, kun kohtaukset oli kuvattu, Wirta kertoo.
KuuSi VareSta
Vares-elokuva Sukkanauhakäärme tulee ensi-iltaan tämän viikon perjantaina. Tämän suurtuotannon neljä osaa Reininkulta, Valkyy-
ÄÄNIKIRJA
Kyrö on vanhan liiton mies
TOMMi aiTiO
Tuomas Kyrö: Liitto. (STT)
Varjoista ja valoista
Sukkanauhakäärme-kirjan lukeminen kuului Fjäderin rooliin valmistautumiseen, mutta Wirta kertoo lukeneensa muitakin Mäen kirjoja. Fjäderin kanssa minulla on yhteistä sen verran, että tiedän miltä painojen nostelu tuntuu ja aseet muistan armeijasta
Karviais kastike maistuu mainiolta esi merkiksi maksapihvin tai vaik ka lihan kanssa. Kaija Pirttilän uunijuusto ternimaidosta 1 litra ternimaitoa ripaus suolaa Sekoita ternimaito ja suo la. Vadelmavaahto 4 dl vadelmia 1 dl kuohukermaa 1 dl ranskankermaa ½ dl sokeria 1 liivatelehti vadelmia koristeluun Soseuta vadelmat sauvase koittimella. Tinkimaidon lisäksi myös terni maito on ollut niin suosittua, että asiak kaiden ennakkovarauksista huolimatta olen joutunut myymään usein eioota. Tulevaisuuden suun nitelmissa onkin myydä täällä myös lähitilojen tuottamaa ternimaitoa. Vaivaa lopuk si mukaan pehmeä voi. Silppua sipulit pieneksi, ja kuullota ne voissa. Kypsennä uunijuustoa uunissa 170:ssä asteessa noin 30 minuuttia, kunnes juus to on hyytynyt pehmeän kiinteäksi ja saanut kau niin värin pintaansa. Kun taikina on kohonnut, ota se leivinpöydälle ja vaivaa siitä ilma pois. Sanonta hillon keittämisestä "hymyillen", eli juuri ja juuri pinta liikahdellen, pitää siis paikkansa.
SSS | Leeni SaLonen
S
omerolainen maitotilallinen Kaija Pirttilä myy tinkimai toa suoraan tankista asiak kaan astiaan. Mausta halutessasi karde mummalla. elokuuta 2011
11
keittiö
n Tuottaja Leeni Salonen (02) 7702 336
KYSY KEITTIÖSTÄ
SSS/Leeni Salonen
Mistä ternimaito tulee?
Ternimaitoa voidaan lypsää lehmästä heti poikimisen jälkeen. Pullataikina ternimaidosta 5 dl ternimaitoa 50 g tuorehiivaa 12 tl suolaa 12 dl sokeria 1 rkl kardemummaa noin 15 dl puolikarkeita vehnäjauhoja noin 100 g voita tai margariinia Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Kaada seos voideltuun uunivuokaan. m y ö s p e r heen pienim mät. Pehmitä liivatelehteä kylmäs sä vedessä noin viisi minuut tia. Käytä parhaana sesonkina marjoja myös mahdollisimman paljon päivittäisessä ruoanlai tossa ja leivonnassa. Alusta loput jauhot joukkoon. Nosta palat pystyyn muffinivuokiin. Kaada seos leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Pirttilä kertoo huomanneensa, kuinka monet lapset ovat ny kyään vieraantu neet luonnosta. Suoramyyntitilojen lisäksi ternimaitoa myydään myös pakasteena ruokakaupoissa.
Kuvat: SSS/Leeni Salonen
Vinkkaa herkku!
keskiviikkokeittio@sss.fi
Ternimaito muuttuu uunissa juustoksi
Pannukakku ternimaidosta Pannukakusta voi jättää kananmunat pois. Monet kokevat esimerkiksi vatsavaivojensa hel
pottaneen tinkimaitoon siirtymisen jälkeen. Paista pannukakkua 225 asteisessa uunissa noin puoli tuntia. Maidon maku ja navetan tuoksut tuovat muistoja. Pehmeä tuoksu on puhtaan hedelmäinen, persikkainen ja sitruksinen. Leveä maku on runsas ja kevyen mausteinen. Herukkabriochit 2 ½ dl maitoa 30 g hiivaa 1 tl suolaa 1 dl sokeria 2 munaa 89 dl vehnäjauhoja 100 g voita 6 dl riivittyjä herukoita 1 dl sokeria Lämmitä maito haaleaksi ja liuota siihen hiiva. Tehtyjen tutkimusten mukaan esimer kiksi jo pelkästään mansikan halkaisu puolikkaiksi saa aikaan huomattavan Cvita miinihävikin, puhumattakaan tuoresoseeksi survomisesta. Kuluttajat kaipaavat aitoa ja käsittelemätöntä ruokaa, ja Pirttiläkin on tilallaan huo mannut asiakasmäärien kasvaneen viime aikoina. Kohota ja voite le munalla. C vitamiinin on todettu säilyvän paremmin marjoissa, joissa on pieni sokerilisä. Lisää rasva alustami sen loppupuolella. Kääri rullalle ja leikkaa kolmen neljän sentin paloiksi. Kahdeksankymmenen lypsylehmän tilan emäntä kokee te kevänsä tärkeää työtä. Yhdistä kaikki ainekset varovaisesti sekoitellen. Tuoreina syötyinä saamme hyödyksemme kaikki marjo jen runsaat tehoaineet. Käyttösuositus: Kanttarellikeitolle ja graavi lohileiville. Hilloissa marjojen tehoaineet säilyvät sitä paremmin, mitä lyhyemmän aikaa ja miedom malla lämmöllä hillon keittää. Mitä pidempään marjat ovat huo neenlämmössä tai paahtuvat toripöydällä alttiina valolle, sitä enemmän niistä häviää esimerkiksi Cvitamiinia. Sitä saadaan noin kolmella ensimmäisellä lypsykerralla. Pirttilä uskookin, että maitotilalla vierailleet ihmiset oppivat arvosta maan tilallisen työtä. Purista kuivaksi ja lisää tilkkaan kiehuvaa vettä. Kohota taikinaa lämpimässä, vedottomassa paikassa, kunnes taikina on kohonnut kaksinkertaiseksi. Riittää, kun noudatamme terveyskehotusta syödä viittä väriä päivässä. Pastöroimaton ja homogenoima ton tinkimaito on monen asiakkaan mielestä terveellisempää kuin kau pan käsitelty maito. Lisää suola, sokeri, toinen munista ja osa jauhoista vatkaten. Ternimaito on tarkoitettu vasikan ensimmäiseksi ruuaksi, joten se sisältää tavalliseen maitoon verrattuna runsaasti vitamiineja, hivenaineita, proteiinia ja rasvaa. Kaada vaahto annosmaljoi hin ja anna tekeytyä jonkin aikaa jääkaapissa. Keskipitkä, kuiva, mutta makean hedelmäinen maku. Lajikkeen valkoviinien pyö reys ja öljyinen rakenne sovittaa sen rasvaisille kaloille, kuten lohelle sekä sieni ja kasvisruoil le. Valmiissa marjajo
Puutarhamarjoista suolaista ja makeaa herkkua
eLiiSa HoLSTikko-ojanen
Nyt on aika herkutella puutar han marjoilla säilönnän lomas sa. Terroirs Vi vants on erikoistunut orgaaniseen tuotantoon. Maitoa on niin helppo hakea kaupas ta, että kuluttaja helposti unohtaa, mistä ja millaisen työn kautta sitä tuotetaan. Kun tilaa pa kastimessa on vähän, on hou kutus survoa ja pilkkoa marjat sen sijaan, että pakastaisi ne kokonaisina. Paista 225 asteessa noin 10 minuuttia. Leivo taikinasta haluamasi muotoisia pullia. Ei parane lisäkypsytyksen myötä mutta säilyy hy vin vuoden verran.. Maitoa myydään joka päivä iltalypsyn aikaan kello neljän ja viiden välillä.
Lapset vieraantuneet maaseudusta
Pirttilä on myynyt tinkimaitoa vii
tisen vuotta. Moni terveysintoilija kaihtaa lisäämästä pakastemarjoi hin rippusta sokeria, mutta se taas kannattaa tehdä. Vatkaa kerma kuohkeaksi vaahdoksi. Uu nijuuston kanssa voi tarjota hilloa ja kylmää maitoa.
SS
iS een S/L
alo
nen
Maitotilallinen Kaija Pirttilä ei juo käsiteltyä maitoa. Ripottele herukat ja sokeri tai kinalevyille. Ternimaitoa voidaan käyttää ruokana muun muassa uunijuustoihin tai sitä voi juoda sellaisenaan. Kun marja irrotetaan luonnollises ta kasvuympäristöstään, vita miinihävikki alkaa heti. Osa asiakkaista taas hakee maitoa silkasta nostalgiankaipuusta. Lehmän näkeminen voi olla lapsel le hämmästyt tävä kokemus ja maidon al kuperä hämä rän peitossa. Lisää kermavaah toon ranskankerma ja sokeri. Ei tämä mikään kultakaivos ole. Tausta: Chardonnay ei lukeudu tämän hetken trendirypäleisiin, mutta ruokapöydässä sillä on kiistaton paikkansa. Monet suuriin ikäluokkiin kuulu vat ovat haltioissaan huomatessaan, että heidän lapsuutensa maitoa on saatavilla, Pirttilä kertoo. Painele lopuksi sose lusikalla siivilän läpi, jotta saat soseesta kivet poistetuik si. Sekoita sipuli jäähtyneenä karviaisten joukkoon. gurteissa marjaa voi olla alle viisi prosenttia, ja sekin luul tavasti teollisen prosessin lä pikäyneenä menettänyt omat luonnolliset tehoaineensa.
Aitoa maitoa ilman välikäsiä
Kuluttajien mielestä tinkimaito on terveellistä ja nostalgista
leeni.salonen@sss.fi
Pakasta kokonaisina
Marjasesonki on kuitenkin ly hyt, joten meidän pitää säilöä kesän vitamiineja ja makuja talven varalle. Mausta aniksella, sitruunan kuorella, suolalla ja muskottipähkinällä. Tähänkin viiniin hento tammen vaniljainen aromi antaa syvyyttä. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikko-
Keskiviikkona 3. Suosiosta huolimatta pääosa Pirtti län tilan maidosta menee meijerille ja lostettavaksi, ja vain pieni osan myy dään suoraan tankista asiakkaille. Maku aistimme kiittää, ja teemme samalla hyvän teon hyvinvoin nillemme. Jaa taikina kah tia ja kauli osat suorakaiteiksi. Kokonaiset vaa tivat enemmän tilaa, mutta ne säilyttävät paremmin vita miininsa ja muut tehoaineen sa hyödyksemme. Jos tottuu tinkimaidon makuun, maistuu kaupan maito ihan vedeltä.
Parasta terveysruokaa
eLiiSa HoLSTikko-ojanen
Raikkaimmillaan marjat ovat tuoreina ja vastapoimittuina. Mei dän ei tarvitse muistaa näiden aineiden nimiä ja vaikutuk sia. Ra vitsemustutkijat kehottavat, että meidän pitäisi palata lähemmäksi entisaikoja, siis syödä ruokaaineet mahdolli simman vähän käsiteltyinä ja mieluimmin kokonaisina. Kaupan maito mais tuukin mielestäni ihan vedeltä, jos on tottunut juomaan rasvaisempaa raa kamaitoa. Jäähdytä keitettyjä marjoja jonkin ai kaa. Kohota lämpimässä. Tyyli: Vaalea sitruunankeltainen väri. 1 litra ternimaitoa 1 tl suolaa 3 dl vehnäjauhoja 2 rkl sokeria 1 tl jauhettua kardemummaa Sekoita ternimaito, suola ja jauhot. Marjaaikaan kannattaa vaikkapa sekoitella itse aamiaisjogurtti luonnon jogurtista ja parista kouralli sesta tuoreita marjoja. Harva on milloinkaan käynyt tuotantotilalla, sillä tarkat hygienia määräykset rajoittavat vierailuja. Raaka-aineet: Chardonnay. Pannukakusta tulee ternimaidon ansiosta kiinteää ilman niitäkin. Asiakkaat myös kehuvat, kuinka tinkimaito maistuu makeam malta ja vaniljaiselta, joten se sopii hyvin las ten makuun. Koriste le lopuksi valmiit annokset tuo reilla vadelmilla.
Lohen, sieniruokien ja luonnon ystävä
eSSi aveLLan
Reserve Naturelle, Chardonnay Terroirs Vivants, Languedoc-Roussillon, Ranska 9,99 e Miksi: EteläRanskan LanguedocRoussillon on lämpimän välimerellisen ilmastonsa johdosta maan luomuviinintuotannon kehto. Rahaa tärkeämpää on mielestäni se, että ihmiset näkevät, mistä maito tu lee ja millainen paikka maitotila on. Sekoita maidon jouk koon suola, sokeri ja kardemumma. Maidon myy minen suoraan tilalta ei tuo suuria taloudellisia voittoja, mutta maitoa ostaessa ihmisten tietoisuus ruuan alkuperästä kasvaa. Lisää jauhoja vähän ker rallaan ja alusta taikina hyvin vaivaten. Suurten ikäluokkien edustajien lisäksi maitotilasta hurmaantuvat
Syö tuoreena
Kun pistämme tuoreen mar jan poskeemme, popsimme lukemattomia bioaktiivisia aineita, kuitua, vitamiineja, flavonoideja, fenolihappoja, antosyanideja ja muita. Sokerin kans sa ei kuitenkaan pidä liioitella. Karviaiskastike 1 l karviaisia 1 ½ dl vettä ½ dl sokeria 34 pientä sipulia 1 rkl voita ½ tl rouhittua anista raastettu sitruunan kuori suolaa ripaus muskottipähkinää Nypi karviaiset puhtaaksi ja keitä marjoja sokeriliemes sä neljännestunti
Sukelluskalastuksen kausi kestää säistä riippuen maalis huhtikuusta aina lokamarraskuulle asti. 500 eurolla saa perusvarusteet, joilla pääsee taatusti alkuun. 12
Keskiviikkona 3. Milloin nähdään ensimmäinen salolainen taistelemassa maailmanmestaruusmitaleista. elokuuta 2011
SALON SEUDUN SANOMAT
Urheilu
Hannu Brusila, Olli Mäntylä, Juha tuuna, (02) 7702 309
Liigatähti Jari Niemi Ilveksen paitaan SalPan lohkossa
Jalkapalloilun Kakkosessa pelaava Tampereen Ilves vahvistaa rivejään tuntuvasti, kun Jari Niemi (kuvassa) liittyy joukkueeseen. Toisaalta mahdollisuuksia on suuriinkin kaloihin: Salon Toverien seuraennätystä pitää hallussaan Martti Pykäri 13 kilon hauellaan. Toki tähän harrastukseen saa halutessaan poltettua isojakin summia, sillä varusteita löytyy monennäköisiä ja -kokoisia, Jouni Lehtelä toteaa. Nikkanen summasi tuloksen 428, jonka hän ylitti ensimmäisellään. sukellus toi kalan
Kalojen saaminen sukeltamalla on kaikkea muuta kuin yksinkertaista puuhaa. Suomen edustuspaikat ratkeavat kotimaisten kilpailunäyttöjen perusteella. Oikeastaan kaksi asiaa nousee yli muiden: se, että saa toteuttaa metsästysviettiään ja toisaalta se, että lajissa kehittyy ja kasvaa myös fyysinen kunto. Sopimus kattaa myös kauden 2012. Kyllä mahdollisuuksia on; jotkut ovat aloittelijoina saaneet yhden kilpailun aikana montakin kalaa. Kokeneimmatkaan kilpailijat eivät voi olla koskaan täysin varmoja siitä, että tulosta tulee. SM-kilpailut käytiin Hangossa, toisin sanoen Itämeressä. Kaloja ei saisi säikäyttää, ja se tapahtuu parhaiten sukeltamalla pohjaan asti, jos vain mahdollista. liikkeelle laitesukelluskurssilta vuonna 2007. Tämä fakta kertoo paljon lajin haas-
tavuudesta, sillä jokainen kyseisestä kolmikosta on harrastanut sukelluskalastusta jo useamman vuoden ajan.
Myös näkyvyys tuo haastetta
Pakosta lyhyihin sukellusai-
koihin yhdistyy monesti heikko näkyvyys. Kun kalastuksen ja sukeltamisen yhdistää, on kyseinen liikuntamuoto kuitenkin ajoittain rajua extreme-touhua. Kaikki saman lajin kalat punnitaan kerrallaan (= vain yksi yhteispaino per laji).
l l
Kehittyä voi nopeastikin
Parhaat harrastajista selviävät myös lajin MM-kisoihin, jotka järjestetään tänä vuonna Por-
Laitesukelluksen kursseilta liikkeelle
Salolaisten lajiharrastus lähti
Myös kalalajeista saa bonuspisteitä. Esimerkiksi heinäkuun alussa järjestetyissä SM-kilpailuissa valtaosa kisaajista jäi kokonaan ilman saalista; ensimmäisenä kisapäivänä vain kymmenen kilpailijaa 33:sta onnistui saalistamaan edes pienen sintin. Skandinaviassa Suomi on ykkönen ainakin sen perusteella, että maa voitti tänä vuonna Pohjoismaiden mestaruuden. Oman taitonsa vaatii myös valokuvaaminen vedenalaisissa olosuhteissa. Paljon riippuu tietysti kunkin kilpailupaikan olosuhteista ja siitä, mitä kaloja järvestä tai merestä ylipäänsä löytyy, Suomela kuittaa.
l
l
l
l
l
l
Kalapisteiden lisäksi annetaan painopisteitä; yksi piste jokaiselta alkavalta sadalta grammalta. Hyppääjän kisa alkoi takellellen, sillä aloituskorkeus meni yli vasta kolmannella hypyllä. Kalojen tulee olla tietyn mittaisia, jotta ne lasketaan kilpailukelpoisiksi. (SSS)
Vinkkaa juttu!
urheilu@sss.fi
Sata sukellusta muutaman kalan tähden
Salon Toverien urheilijat tietävät, että sukelluskalastus on ajoittain extreme-touhua
Liikunnan
Vesa-Matti Väärä
KKAA SOTII EK Salossa 1 2 3 4 5
SSS | Olli Mäntylä
olli.mantyla@sss.fi
SUKEllUSKAlAStUS. Myös Salon Palloilijat pelaa Ilveksen lohkossa. Me sukellamme suurimmaksi osaksi Salon alueen järvissä, joissa kalat eivät ole niin arkoja kuin merissä, Lehtelä kuittaa.
SUKELLUSKALASTUKSEN SM-KISAT 2011 1) Pertti Laakso 93 pistettä (kaksipäiväisen kisan aikana saaliina viisi ahventa, joiden yhteispaino 695 grammaa)
l
3) Eliel Kilkki 48 (yksi ahven, 175 g).
l
2) Kim Jaatinen 60 pistettä (neljä kampelaa, yht. SalPaIlves on ohjelmassa Salossa kauden päätöspelinä 1. Lisäksi kaikki kilpailut ja suorituspaikat ovat aina uudenlaisia haasteita veden virtaus määrittelee loppujen lopuksi paljolti suoritusten onnistumisen, Lehtelä miettii. Jaa-ah, erittäin vaikea kysymys. Neljällä eri lajilla saa 25 pistettä.. Mitä jos lajia kokeilee ensimmäistä kertaa. Kisoja kierretään kauden aikana kymmenkunta, ja niistä saatavat rankingpisteet määrittelevät edustussukeltajat. Lisäksi eri kalalajeista saa oheisen faktalaatikon mukaisesti eri määrän pisteitä. Toisaalta tässä lajissa voi kehittyä pikaisellakin aikataululla, joten emme toki sulje pois nopeitakaan MM-kisaedustuksia, Lehtelä ja Suomela naurahtavat. Tämä kaikki yhden kilpailun aikana jopa sata kertaa yleensä vain muutaman kalan tähden. Sama pätee varustearsenaaliin, joka on sukelluskalastuksessa varsin mittava.
SSS/Minna Määttänen
Jouni Lehtelä
KALOJEN PISTEYTYS Kampela 10/minimimitta 25 cm
l l
Piikkikampela 10/30 cm Ahven 10/22cm Lahna 0/35cm Hauki 0/42cm Säynävä 0/30cm Kiiski 6/18cm Ankerias 6/40cm Silakka 6/20cm Sorva 6/22cm Särki 6/22cm Turska 6/30cm Made 6/30cm Kuha 6/37cm Nokkahauki 6/42cm Muut särkikalat 6/22cm Siika 25/30cm Kirjolohi 25/30cm Taimen 25/50cm Lohi 25/60cm
Kalan saaminen ei ole helppoa pitkään sukelluskalastusta harrastaneelle aloittelijasta puhumattakaan. Tämän jälkeen tahti kuitenkin parani, sillä 416 meni 428:n tavoin ensimmäisellä yli. Maallikon korvaan liikuntamuoto kuulostaa helpolta. Mikä sitten vie sukelluskalastuksessa mennessään. Luovimmat liikkujat ovat yhdistäneet nämä kaksi asiaa ja ryhtyneet sukelluskalastajiksi. Sarjan muut lajit: jo ilmestyneet aikido, curling ja ampumajuoksu sekä sarjan päättävä melonta.
Sauli Suomela (vas.) ja Jouni Lehtelä ovat valmiina uusiin haasteisiin. sukellus tuotti Hangos-
Sukelluskalastus on tarkkaa puuhaa. Aivan Itämerelle asti lajiin viehättyneen ei toki tarvitse lähteä. Lajin, joka koostuu kahdesta melko vähän fyysistä kuntoa tarvitsevasta suorituksesta. Heidän kalastuskokemuksensa rajoittui sitä ennen lähinnä onkimiseen ja viehekalastukseen. Korkeudesta 440 hypätyt kolme yritystä eivät kuitenkaan tuottaneet tulosta. Kilpailuaikaa on viisi tuntia. Sekin vaati oman opettelunsa. Edellä on kuvailtu kiteytetysti sukelluskalastus-nimisen lajin kilpailusuoritus. Se on täysin makuasia, eivätkä edes ammattilaiset pyydystä yhtä tiettyä kalaa. (SSS, STT)
Nikkasen seivästulos Saksassa: 428
Someron Esan seiväshyppääjä Minna Nikkanen sijoittui yhdeksänneksi Beckumin kansainvälisessä seiväskarnevaalissa Saksassa. tugalissa. Niemi esiintyy Ilveksen paidassa jo tänään, kun Ilves kohtaa TPV:n. Sen olosuhteet eivät tunnetusti ole kirkkaimmat mahdolliset rehevöitymisen vuoksi. Niin Lehtelä, Suomela kuin kolmaskin Toverien edustaja Martti Pykäri jäivät SMkisassa ilman tulosta. Käytännössä sitä voi siis harrastaa koko avovesikauden ajan. 770 g)
l
Salon Toverien Jouni Lehtelä, Martti Pykäri ja Sauli Suomela jäivät ilman tulosta.
l
Milloin Salosta tulee ensimmäinen MM-kävijä?
Sukelluskalastuksen ihannesäätila: 1220 astetta alemmissa lämmöissä tulee kylmä, ylemmissä rupeaa hikoiluttamaan
Sukellusseuroja on Suomessa lähes 180, urheilukalastusta harrastavia seuroja niin ikään satoja. Mikäli onnistuu saamaan kolme erilaista kalaa, kuittaa 15 lisäpistettä. Onko aloittelijalla mitään mahdollisuuksia kalansaaliiseen, SaTon sukellusjaoston jäsen Sauli Suomela. Toiseksi vedessä
ei saisi hievahtaakaan, muuten kalat helposti karkaavat, sanoo SaTon Sauli Suomela, SM-kisakävijä hänkin. Salon Toverien kilpailijoiden näytöt eivät ole toistaiseksi riittäneet MM-kisapaikkoihin. Vesa-Matti Väärän tyylinäyte kuvaamisesta Hangon SM-areenalla.
sa tulosta. Jos taas asteita on yli 20, on kyseessä jo sellainen pätsi, jossa rupeaa hikoilemaan. Olemme Suomen rankingeissa hieman 30. Siinä ajassa pitäisi pystyä pysymään pohjassa liikkumatta niin, että kalojen pyydystäminen olisi ylipäätään mahdollista. Maailmalla laji on luonnollisestikin melko pieni, mutta etenkin Välimeren rannoilla Italiassa ja Espanjassa harrastajia piisaa melko mukavasti. Sauli Suomelaa on ajoittain onnistanut, vaikka taannoisissa SM-kisoissa tulos jäikin nollaan.
l
l
l
l
l
l
l
l
MITÄ JOS...?
l
l
l
l
Voiko ensikertalainen saada kalansaalista?
Saaliin saaminen sukelluskalastuksessa on kaikkea muuta kuin helppoa. lokakuuta. Sukeltaminen harppuunan, märkäpuvun, snorkkelin, puukon ja räpylöiden kanssa mieluiten pohjaan asti mahdollisimman pitkäksi ajaksi. Pikainen palaaminen pintaan, hetki happitankkausta ja uudelleen veden alle. Kun siinä ajassa sukeltaa siinä ajassa kymmeniä kertoja, ui monta kilometriä ja syö viiden tunnin aikana korkeintaan pieniä määriä lakritsia tai suklaata, on suorituksen jälkeen välillä todella väsynyt, sanoo Salon Toverien sukellusjaoston puheenjohtaja ja sukelluskalastusta harrastava Jouni Lehtelä.
Vain joka 25. Keskimäärin vain joka 25. Itsekin olen käyttänyt samaa pukua jo useamman vuoden ajan, joskin melko pian täytyy kyllä hankkia uusi. Mitä kaloja amatöörin kannattaa harppuunallaan tähdätä. Lajin pisteytyksissä käytetään monimutkaiselta näyttäviä laskukaavoja. Toki useammin tuloksena ovat tyhjät kädet. Niemi, 34 on pelannut urallaan 23 A-maaottelua ja tehnyt niissä kolme maalia. Ensiksikin sukelluksissa pystyy olemaan korkeintaan puolitoista minuuttia kerrallaan. Se on kuitenkin kaikkea muuta; kalojen kyttääminen kun on viimeisen päälle haastavaa puuhaa. Suomessa sumeus usein myös estää kovin syvälle sukeltami-
sen. Tampere Unitedin kapteeniksi valittu Niemi jäi työttömäksi, kun TamUn osallistuminen liigaan evättiin. Emme olleet kalastaneet aiemmin harppuunalla lainkaan. Kotimaista jalkapalloliigaa on kertynyt tilille 278 ottelua, joissa on syntynyt 61 täysosumaa. sijan heikommalla puolella, joten matkaa kisapaikoille on. Jos veden lämpötila on alle 12 astetta, alkaa tulla kylmä. Viisiosaisessa juttusarjassa esitellään Salossa harrastettavia urheilu- ja liikuntalajeja, jotka eivät nouse usein sanomalehtien tai muiden tiedotusvälineiden otsikoihin. Näiden lukujen väliltä löytyvät siis ihannelämpötilat, kertoo Sauli Suomela
Alkuviikosta Lång päätteli Pajulahden-leiriä. Katukoriksen voitti viime vuonna joukkue, jossa pelasivat Sami Himberg, Roope Ahonen, Ville Keto-oja, Antti Järveläinen ja Lauri Järvinen. elokuuta ja sitten seuraavina päivinä Raisiossa ja Forssassa. Osallistuakseen ei tarvitse olla koripallon pelaaja, sillä sarjoja tänä vuonna on kolme. Näissä peleissä tuloksilla ei ole niin paljon väliä. Peliaikaa Englannin mestaruussarjan Leedsissä ei irronnut, eikä myöskään lainapestillä Skotlannissa. Tämän vuoden turnauksessa on varauduttu jopa kahteen altaaseen, mikä tietää melkoista urakkaa altaiden täyttäjille, sillä vettä tarvitaan yli 50 kuutiota. Långin kesä ja valmistautuminen MM-tapahtumaan ovat sujuneet hyvin. Pitkämäen lisäksi neljä muutakin miestä on ylittänyt MMkisojen A-tulosrajan. Tärkeää on kuitenkin jatkaa omaa peliä loppuun asti. viisiviikkoinen reissu Thaimaan ja Malesian kautta Venäjälle. Päätökset hänen jatkostaan LP Viestissä tehdään 10. Pitkämäen vaisuutta selittänee verikokeiden löydös, jonka pohjalta heittäjän lääkäri Jussi Jouppila määräsi Pitkämäen viikon kilpailutauolle. Ennen Hollanti-otteluita Suomella on edessä vielä kolme epävirallista ottelua Moskovassa, jonne joukkue matkaa torstaina. Nilkkavammasta hiljalleen toipuva Sorsa pääsi kentälle tunnin pelin jälkeen. Ukrainalaispelaaja reissasi kotikaupungistaan Dnipropetrovskista ensin junalla tuntikausia lentokentälle, jonka jälkeen ohjelmassa oli pitkähkö lento. Viime kaudella pelimäärä jäi vähäiseksi kolhujen vuoksi. Ottelun voittajaa odottanee toisella kierroksella malesialainen Chong Wei Lee, joka komeilee maailmanlistan kärjessä. Ihan pelimies. elokuuta kilpailtaviin Eliittikisoihin mennessä. Me pystyttiin vahingoittamaan heidän puolustustaan ja aiheuttamaan sille päänvaivaa.
Lehtikuva/Mirva Helenius
LEnTOPALLO. Järjestelyt: Salon Vilpas ry / yleisurheilu ja Salon Osuuspankki. Hän kohtaa avauskierroksella ensi tiistaina kanadalaisen David Sniderin.
Lehtikuva/Pekka Sakki
Ilmoittautumiset viimeistään pe 5.8. Takana on mm. Aivan kaikkea ottelu ei kuitenkaan paljasta, sillä salolaisjoukkueen testissä oleva Trach ei voi olla vielä aivan täydessä pelilatingissa maanantain kovan matkustamisrupeaman jälkeen. Hän piti kuitenkin keskikesällä lähes kuukauden tauon pakaravaivan takia ja palasi vaisusti kilpailuihin viime perjantaina. Aika huono on arpaonni ollut. Ollaan menty eteenpäin, Sorsa pohdiskelee. Suurin ero Besiktas- ja Partizan-peleihin oli, että me
Sebastian Sorsa kärsi nilkkavammasta onnistuneen alkukauden jälkeen. Parempi arpa kuin viime vuonna, mutta ei tämäkään mikään hyvä ole, Lång sanoi. Tänään pelattava LP Viestin ja LP Kangasalan välinen harjoitusottelu kertoo osviittaa siitä, tuleeko Anastasia Trachista LP Viestin lentopallon naisjoukkueen kolmas ulkomaalaisvahvistus. Keihäänheittäjä Tero Pitkämäen näyttö nykykunnostaan jää viimeisen valintakilpailun varaan. Kaksi viikkoa ennen tätä leiriä meni jättimäisen hyvin. Pitkämäki on voittanut urallaan viisi Suomen mestaruutta, viimeksi vuosi sitten Kajaanissa. Sitten on paha paikka, jos hän saa lyönteihinsä sen itseluottamuksen. Tästä joukkueesta tiedän yhden, joka ei kuitenkaan enää pelaa, Trach kuittaa viitaten maannaiseensa, uransa keväällä 2010 LP Viestissä päättäneeseen Oksana Pasternakiin. Vieraspelissä HJK joutuu ottamaan riskejä. Ottelut ovat osa valmistautumista 10. Lento ei kuitenkaan riittänyt, ja kroatialaiset veivät Mestareiden liigan karsintaottelun ensimmäisen osan 21. Arvonta ei ollut kovin armelias tälläkään kertaa. Tule mukaan iloiseen kisaan! Yhdessä hyvä tulee.
Urheilussa tapahtuu
Ykkössuunnat tänään keskiviikkona 3.8. Sorsan mukaan pelaajat uskovat jatkoonpääsyyn. Melkein tyyliin voittolyönti tai virhe, Lång kuvaili. Pelissä näkyi pelirohkeus, ja se, ettei lähdetty kentälle kumartelemaan, Sorsa kertoo. Joukkue sai kotiyleisön siivittämänä lentävän lähdön ja siirtyi ottelussa johtoon. Turussa kilpailtavat Suomen mestaruuskilpailut eli Kalevan kisat hän joutuu kuitenkin jättämään väliin. Chen voitti ja jatkoi maailmanmestariksi asti. Tapahtuma ei ole mikään vakavahenkinen, vaan viihdyttävä ja mukaan toivotaan leikkimieltä, muistuttaa Henna Laakso Hoodista. Lahnajärvellä. Edellisestä ottelusta hänellä on aikaa kolmisen kuukautta. (STT)
Viime kauden esitykset heikompia
Vaikka Dinamo Zagrebille hävittiinkiin ensimmäinen ottelu, Sorsa näkee joukkueessaan kehitystä viime kaudesta. Pitkämäen tämän kesän paras tulos on 85,33, jonka hän heitti toukokuun puolivälissä Kiinan Shanghaissa. Vaikka Pitkämäki on toipilaana, hän pystyy harjoittelemaan kevyesti. Tulos on pitänyt pintansa kauden kotimaisena kärkilukemana. Aivan varmasti löytyy itseluottamusta kotipelin jälkeen. Kaksi allasta mahdollistaa sen, että edellisvuosien 16 joukkueen kaaviota voidaan laajentaa esimerkiksi 24 joukkueeseen, kuvailee Kimmo Tuominen Toriterassilta. Lång ei ole aiemmin kohdannut Rumbakaa eikä ole livenä nähnyt tämän pelaavan. elokuuta 2011
13
Pitkämäki ei Kalevan Kisoihin
Arvuuttelua keihästähteä piinaavasta taudista: infektio, allergia?
YLEISURHEILU. Pitkämäki, 28, on ylittänyt keihään A-tulosrajan 82 metriä kolmesti tällä kaudella. Uskon, että jos saadaan ensimmäinen maali, sillä on hirveän suuri henkinen merkitys. 4 rataa. alustava aikataulu). Maailmanmestaruuskilpailut ovat tavanneet päättyä Ville Långilta pikaisesti. Lassi Etelätalo heitti toukokuussa Leppävirralla 84,41, Ari Mannio kesäkuun alussa Saksassa 83,57, Teemu Wirkkala Shanghaissa 82,39 ja tuoreimpana Antti Ruuskanen Lapinlahdella 82,29. Olen hieman väsynyt, mutta keskiviikkona varmasti valmis pelaamaan, hän vakuutteli ottaessaan ensituntumaa Salohallin parkettiin. Lentopallon naisten harjoitusottelu LP ViestiLP Kangasala tänään keskiviikkona kello 18.30 Salohallissa.
SSS/Pyry Krappe
Salolaisyleisö saa tänään maistiaisia siitä, riittääkö Anastasia Trachin tatsi sopimukseen LP Viestissä.
Hollanti miesten lentopallomaajoukkueen vieraaksi
LEnTOPALLO. Tapahtumat tosin ovat takapihojen puolella. Samalla saat lisätietoa (esim. Kroatialainen suurseura tulee todennäköisesti kotikentällään täydellä höyryllä päälle alusta lähtien, joten vastahyökkäysten tulee onnistua, jos HJK mielii jatkoon.
Jarmo Laakso
Dinamo varmaan pyrkii hyökkäämään ja hallitsemaan peliä enemmän. Rumbakan aikeiden estämiseksi Lång suunnittelee prässiä, joka pitäisi vastustajan poissa liian hyvistä iskupaikoista. Kaikkiaan mittariin kertyi 21 tuntia matkalla, joka päättyi Saloon saapumiseen maanantain ja tiistain välisenä yönä. Hänelle on takanaan rupeama Brittein saarilla kolme vuotta sitten. Keihäs lensi tuolloin Tukholmassa vain 77,82. Tervetuloa! SuSi
Parasta paikallista
Ville Lång on kierrellyt jälleen runsaasti ulkomailla MM-kisoihin valmistautuessaan.. Jo eilen aamukymmeneltä Trach oli kuitenkin valmiina harjoituksiin. Voi mennä vaikeaksi. Pitkämäki yrittää toipua Lappeenrannassa 13. SALON SEUDUN SANOMAT
UrheilU
Keskiviikkona 3. 1990-luvulla hurjasta menestyksestä nauttinut ja nyt uutta nousua havitteleva Hollanti saapuu Suomen miesten lentopallomaajoukkueen vieraaksi elokuun puolivälissä. Tuolloin eurokentiltä tuli lähtö, kun serbialainen Partizan Belgrad oli Mestareiden liigan karsinnassa parempi tylyin yhteisluvuin 51, ja turkkilainen Besiktas kylvetti HJK:n yhteislukemin 60 Eurooppa-liigan karsinnassa. HJK lähtee keskiviikon toiseen osaotteluun Kroatiaan vaikeasta tilanteesta: kovan vastustajan verkkoon olisi iskettävä vieraissa ainakin kaksi maalia. Lähdöt 17.00-18.30. Yleensä olen pelannut aika hyvin, mutta kaveri on ollut vaan parempi, Lång summasi. Suomen päävalmentaja Daniel Castellanilla on otteluille selvä perustelu. (STT)
Selittyvätkö Tero Pitkämäen vaisut heitot sairaudella?
Lehtikuva/AFP/Jonathan Nackstrand
Anastasia Trachin tulikaste LP Viestissä tänään Salohallissa
Koeaika päättyy 10. Peli aaltoili normaalisti. Hänen edelliset kautensa ovat vierähtäneet Ukrainan kahdeksan joukkuetta kattavassa superliigassa.
Olen harjoitellut keväällä melko paljon ja myös pelannut beach volleytä alkukesän aikana, Trach kertoo Kysymyksiin "mitä tiedät Suomesta?" ja "tunnetko ketään pelaajaa LP Viestistä?" saa ukrainalaiselta varsin odotetut vastaukset. Järjestäjinä toimivat salolaisravintolat, kun Rockin'Hood isännöi lauantaina toista Hood Streetbasket Tournamentia ja sunnuntaina Toriterassi jo neljättä Poolvolley-turnausta. syyskuuta Suomen osalta alkaviin EMkisoihin. EM-turnaukseen valmistautuva Suomi kohtaa Hollannin kolmessa ottelussa 18.20. Långin paikka on 45. Kunkin sarjan ja lajin kolme parasta palkitaan mitalilla, kaikille osallistujille lahja. Viihdyttävät ja hauskahenkiset tapahtumat alkavat molempina päivinä kello 12.00.
Kahvio avoinna.
VAPAA PÄÄSY!
HIPPO -kisat
Salon urheilukentällä la 13.8. Loppukausi ja sitä kautta HJK:n kolmas peräkkäinen mestaruus siintävät kuitenkin edessä.
pystyttiin luomaan paljon paikkoja. Viime vuonna Lång joutui avauskierroksella kiinalaisen Jin Chenin kyytiin. Aina on tavoite pelata niin hyvällä tasolla kuin mahdollista.
Futispelaajan ura on niin lyhyt, että olen aina avoin sitä kohtaan, 27-vuotias Sorsa pohtii. 186-senttinen ja 23-vuotias nainen pystyy pelaamaan niin hakkurina kuin yleispelaajanakin. Lisäksi uusia pelaajia, kuten liberon paikalla pelaavaa Pasi Hyväristä on tarkoitus ajaa sisään joukkueeseen. Kauden päätavoite on yhä Daegun MM-kisoissa, joissa Pitkämäki tavoittelee toista mitaliaan MM-tasolta. Hän menee keskiviikkona uusiin verikokeisiin. elokuuta, kun testijakso päättyy. Helsingin Jalkapalloklubin laitalinkki Sebastian Sorsa seurasi penkiltä joukkueensa ensimmäisen puoliajan esitystä kroatialaista Dinamo Zagrebia vastaan viime keskiviikkona. Lång kohtaa ensi viikon maanantaina Lontoon olympianäyttämöllä Wembley Arenalla indonesialaisen Dionysius Hayom Rumbakan. Kilpasarja, harrastesarja ja naiset. Sorsa palasi Helsinkiin toissa kaudeksi. elokuuta. Lyö pahoja ja yrittää tehdä nopeita pisteitä. MM-kisat kilpaillaan elo-syyskuun vaihteessa. Pitkämäen toiveena on vetreytyä Lappeenrannan kisoihin mennessä. Lähinnä vain joulupukin. konttoreihimme tai Palvelupisteeseen, Plaza 2. Seitsenkertainen Suomen mestari Lång on edennyt toiselle kierrokselle vain kerran. Ensimmäisessä osaottelussa vastustajan rutiini kaatoi lopulta
Klubin, Sorsa arvioi.
Vauhtikone haaveilee yhä ulkomaille
Jalkapalloliigan nopeimpiin pelaajiin kuuluva HJK-laitalinkki Sebastian Sorsa lähtisi vielä ulkomaille pelaamaan, jos mahdollisuus aukeaisi. En saanut jalkoja toiminaan, Sorsa manaa. Poolvolley-turnauksen on kolmena edellisenä kertana voittanut pari Petri SalomaaTopi Luukkala. Peli on vielä paremmassa kuosissa kuin siellä reissussa. Hollannin Suomi kohtaa ensin Loimaalla 18. Hmm, Suomesta... Turnauksessa oli kaikkiaan 15 joukkuetta, joista kolme oli naisjoukkuetta. Opastus maantie 110. krs. Tärkeämpää on kehittää meidän omaa systeemiä. Ainoastaan videolta olen katsellut. elokuuta
olli.mantyla@sss.fi
SSS | OLLI MänTYLä
HJK:n pukukopissa riittää yhä uskoa
Dinamo Zagrebin vieraana on pystyttävä tekemään ainakin kaksi maalia
STT | OLLI VESALA
JALKAPALLO. Tykkään valmistautumisjaksolla treenauttaa lajia ja fysiikkaa, mutta myös pelata, koska se on hyvä tapa testata missä mennään. Me saadaan vauhti päälle, ja vastustaja voi mennä kilpeensä. Pitkämäki saattaa potea infektiotaudin jälkitilaa tai allergista reaktiota. Loukkaantuminen on aina ärsyttävää ja vaatii työtä, että saa pelituntuman takaisin, Sorsa kertoo.
Salohallissa TÄNÄÄN
HARJOITUSOTTELU
klo 18.30
LP Viesti - LP Kangasala
Salon terassit viikonloppuna: katukorista ja allaslentistä
JARMO LAAKSO
Salon katukuvassa on viikonloppuna säpinää, kun Rummunlyöjänkadulla pelataan katukorista ja Torikadulla allaslentopalloa. Vuonna 2007 hän voitti Osakassa kultaa, mutta kaksi vuotta sitten Berliinissä hän joutui tyytymään viitossijaan korvatulehduksen riivaamana. Suomen urheiluliitto (SUL) nimeää Lappeenrannan kisojen iltana joukkueen yleisurheilun MM-kilpailuihin EteläKoreaan. Långin lisäksi MM-kilpailuihin lähtee Suomesta vain Eetu Heino. klo 11.00
Sarjat tytöille ja pojille, lajit alle 4 v (2008 ja jälkeen syntyneet) 4 v (s 2007) 5 v (s 2006) 6 v (s 2005) 7 v (s 2004) 8 v (s 2003) 9 v (s 2002) 10 v (s 2001) 11 ja 12 v (s 1999 ja 2000) HIPPO-juoksu, ei kilpasarja 40 m juoksu 40 m juoksu pituushyppy, 40 m juoksu pallonheitto, 60 m juoksu pituushyppy, 60 m juoksu pallonheitto, 60 m juoksu korkeushyppy, 600 m juoksu korkeushyppy, 600 m juoksu
Petri Salomaa (vas.) ja Topi Luukkala ovat toistaiseksi olleet voittamattomia Poolvolleyssä.
Långilla parempi MM-arpa kuin viime vuonna
Dionysius Hayom Rumbakanin asettama haaste silti kova
SULKAPALLO. Hyvin olen täällä viihtynyt.
Erinomaisen toissa kauden jälkeen laituria ovat kiusanneet loukkaantumiset. Tällä kaudella nilkkavamma sattui kauden hektisimpään vaiheeseen. Heistä Wirkkala on loukkaantumisen takia sivussa MM-kisakoneesta, johon mahtuu kolme keihäsmiestä. Olin pettynyt omaan peliini. Rumbaka pitää maailmanlistalla sijaa 22. Pelasimme erittäin hyvää peliä
Tähti täysihoito, muut alk. saat
Riikin teollisuusalueen asemakaavan muutoksen valmisteluvaiheen kuuleminen
Salon kaupunkisuunnitteluosastolla on valmisteltavana asemakaavan muutos, joka koskee Halikon asemanseudun kortteleita 1155 ja 1156 sekä rakennuskaavatiealuetta. Baltian matkoihin kuljetukset Salosta 28,-/hlö mp.
349 3 pv 4 pv 5 pv 349 134 164 194 379 Hinnat alkaen hlö/H2 399 429 329 389 Hotellimatka, 4 päivää
3pv, su-ti ja ti-to 4pv to-su, 5pv su-to
PÄRNU KOLMÅRDEN TALLINNAAN
Risteilymatka Turusta, 3pv, Siljalla
Viimeiset paikat 8.8. Asianosaisilla on mahdollisuus toimittaa kirjallinen mielipiteensä viimeistään 17.8.2011 ympäristönsuojeluyksikköön tai postitse osoitteella Salon kaupunki, ympäristönsuojeluyksikkö / PL 77, 24101 Salo tai sähköpostitse ymparistotoimi@salo.fi. Tahko jätti Kiteen Pallon kahdeksanneksi keskinäisen ottelun voitolla lukemin 20 (43, 72). alhoke@salo.fi ja maankäyttöinsinööri Hannu Koisti (02) 778 5110, hannu.koisti@salo.fi.
Koulut ja kurssit
MELKKILÄN RATSUTALLILLA alkavat to 4.8.2011 UUSI ALKEISKURSSI alkaa ke 17.8. (klo 17.30): KiteeSotkamo, HyvinkääVimpeli, KankaanpääRaahe, KoskenkorvaKouvola. traktori ja peräkärryjä, 3-siipiset kääntöaurat, perunannostokoneita, lumilinko jne... Hyväksymme vain käteisen rahan. puolihoito, hlö/H2. Viiking 14.8. Niklas Helin PerttPei 4,11, 4) Vennu Lähteenmäki SalVil 4,01, 12) Arsi Virta SomE 3,16, 15) Johannes Mäkelä MarttMu 3,11, 16) Niklas Palohonka SalVil 3,06 P10 Kiekko: 1) Antti Pajuniemi MaarMa 25,54, 3) Viljami Morander SomernVei 18,08, 7) Johannes Mäkelä MarttMu 15,72 P9 40 m: 1) Daniel Salminen TurWei 6,76, 2) Eemil Palohonka SalVil 6,78, 8) Eetu Tervo SomE 7,20 P9 Korkeus: 1) Toni Mattila KoskKai 108 P9 Kuula: 1) Eemeli Aarnio NaantLöy 7,63, 10) Eetu Tervo SomE 6,02. Mahdolliset kannanotot on jätettävä kirjallisena osoitteeseen Salon kaupunki, Kaupunkisuunnittelu, PL 77, 24101 Salo viimeistään 2. Torstai 18. + 5,9 snt/minuutti lankaverkosta tai 16,9 snt/minuutti matkapuhelinverkosta.
KIVIKYLÄN KOTIPALVAAMO Lappi (02) 826 0905
SALON TORILLA KE JA TO
Puolivälierät (neljällä voitolla välieriin): Sunnuntai 7. Tiistai 16. Lauantai 13. YLEISURHEILU Turku, Paavo Nurmen stadion, pm-sisulisäkilpailut: P15 Kuula: 1) Tuukka Söderström KirjA 12,17 P14 Korkeus: 1) Lauri Kosonen TuUL 168 4. Luonnokset ovat virallisesti nähtävillä Halikon Virastotalossa, Hornintie 2-4, viraston aukioloaikana sekä tutustuttavissa internetissä osoitteessa http://www.salo.fi/yleiskaavat Kunnan jäsenillä, maanomistajilla sekä niillä, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa (osalliset) on oikeus mielipiteen esittämiseen kaavaluonnoksista. Ranta-asemakaavan muutos käsittää Salon kaupungin (734) Salmen kylässä (735) kokonaan tilat 1:5 Niemi, 1:56 Huilistola, 1:57 Kaislaniemi ja 1:60 Kuusiniemi. (klo 18.00): KiteeSotkamo, HyvinkääVimpeli, KankaanpääRaahe, KoskenkorvaKouvola. FC Kärsy Salo RFC, Kisko Pertteli. 0453415100/Laiho.
tikaudellaan 4+24 juoksua lyönyt mynämäkeläiskasvatti Marttila (5/10). Reinhold!
http://www.sss.fi
HUUTOKAUPPA LAUANTAINA 6.8.2011 KLO 10.00 PURSIMIEHENKATU 3, SALO (Meriniitty) Myydään maatalouskalustoa mm. 8. huonekaluja esim. alk. elokuuta 2011
SALON SEUDUN SANOMAT
Tahko halusi ja pääsi Vimpelin pudotuspelivastustajaksi
PESÄPALLO. (klo 17.30): Sotkamo Kitee, VimpeliHyvinkää, Raahe Kankaanpää, KouvolaKoskenkorva. salo.fi/asemakaavat/ Kaikilla alueen maanomistajilla ja kiinteistöjen haltijoilla sekä niillä, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa sekä viranomaisilla, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään, on mahdollisuus lausua mielipiteensä luonnoksista. Lisätietoja saa ilmoittajan lisäksi ympäristönsuojeluyksiköstä (02) 778 7805, sähköposti: ymparistotoimi@salo.fi.
Perinteiset makkarat ja maalaishyytelö
VANHANAJAN SAVUSAUNAPALVIA
Varaukset: finnlines.com tai 010 343 4500 *
*8,21 snt/puh. T11 Kiekko: 1) Milla Antikainen KaarUra 23,31, 5) Emilia Söderström KirjA 18,20, 10) Ida Tuominen PaimU 16,05, 12) Reetta Laaksonen MarttMu 14,58, 17) Venla Hulden SalVil 13,20 T10 60 m: 1) Milja Heikura RaisKu 9,11, 3) Venla Määttänen PerttPei 9,46 T10 1000 m: 1) Milja Heikura RaisKu 3.32,4h, 4) Janina Kautto SalVil 3.47,7h, 14) Annika Jalo PaimU 4.06,5h T10 Korkeus: 1) Salla Lindgren LiedPa 124, 4) Heidi Nevala KoskKai 121, 8) Pilke Kössi PaimU 105 T10 Kiekko: 1) Maria Vähätupa KalVa 22,69, 2) Heidi Nevala KoskKai 21,44, 6) Siiri Sutinen PernU 14,36, 7) Annika Jalo PaimU 13,69, 8) Matilda Laurila SomernVei 13,03 T9 40 m: 1) Johanna Kylmänen RaisKu 6,73, 7) Ilona Vuori MarttMu 7,12 T9 Korkeus: 1) Julia Vuolli KoskKai 113, 3) Alise Rauhanen PaimU 110, 14) Lotta Kukkonen PaimU 085 T9 Kuula: 1) Valentina Eskelinen VehmKi 6,49, 2) Ilona Vuori MarttMu 6,27, 9) Lotta Kukkonen PaimU 5,10.
Huveja
JOKA KESKIVIIKKO LÄPI KESÄN!
inen Legendaarke joka ao r Penan Ka alkaen. 8: VimpeliHyvinkää (klo 13.00), SotkamoKitee (17.00), RaaheKankaanpää (17.00), KouvolaKoskenkorva (17.00). Tarjolla myös paljon muuta hyvää tavaraa. Pihkalassa kotijoukkue Tahko himoitsi enemmän seitsemättä sijaa, koska se takasi vastustajaksi etäisyydellä mitaten useita satoja kilometrejä helpomman puolivälierävastuksen. PESÄPALLO 21 (113, 810, 10) KiriNurmo 20 (31, 60) KankaanpääRaahe 10 (22, 73) JoensuuKouvola 02 (12, 210) HyvinkääKitee 20 (43, 72)
Sotkamo 26 19 4 2 1 293120 Vimpeli 26 15 7 3 1 336127 Raahe 26 8 9 2 7 193161 Kouvola 26 8 6 4 8 183195 Koskenkorva 26 9 4 2 11 188181 Kankaanpää 26 5 9 4 8 224241 Hyvinkää 26 6 4 4 12 189244 Kitee 26 6 3 3 14 187246 Nurmo 26 5 3 2 16 132250 Kiri 26 3 5 3 15 146194 Joensuu 26 1 4 5 16 107219 RUNKOSARJA ON PÄÄTTYNYT. Muumit laivalla!
Parhaat laivat ja aikataulut! Valitse 20 keskustahotellista.
ke-to pe-la
HOTELLIMATKAT su-ti 1 yö
Emm toim e peri mak itussua!
99
Aikuinen alk.
119
Baltic Princess -risteilyt!
Salosta kuljetuksin ma-pe, bussi mukana Tallinnassa. Pertteli 8 8 0 0 399 24 Kuusjoki 9 7 1 1 377 22 IBK Meda 7 7 0 0 353 21 Perniö 8 5 2 1 249 17 Kisko 7 5 0 2 368 15 AC Jari 9 5 0 4 3917 15 MJP 10 4 1 5 2029 13 Wikurit 8 4 0 4 2321 12 FC Kärsy 8 3 1 4 1819 10 Salo RFC 8 2 0 6 1431 6 OolUnited 8 2 0 6 1130 6 Drivers 9 2 0 7 2259 6 Las Vegas 9 1 1 7 1041 4 KirjAlku 8 0 0 8 752 0 Seuraavat ottelut: 4.8. hlö/H2
31 8.8., 9.8., 36 10.8., 11.8.
Portus + Central Bern Radisson + Forum
Alk. 89
su-ke -lähdöt alk.
2 yötä hotellissa Lähdöt joka päivä!
Alk. Kuruntie 7, 24800 Halikko. Tervis 7.8.-28.8. Oli iso juttu ansaita jatkopelejä, lopetti KiPan pelinjohtaja Vesa Varonen kyselyt runkosarjan voittajan Sotkamon sopimisesta vastustajaksi. 8: VimpeliHyvinkää (klo 13.00), SotkamoKitee (17.00), RaaheKankaanpää (17.00), KouvolaKoskenkorva (17.00). Meklarina Lasse Virtanen
Isokylä Toijala Tavolan yleiskaavan luonnokset A ja T nähtävillä, laatimisvaiheen kuuleminen
Salon kaupungin Isokylä Toijala - Tavolan osayleiskaavaluonnokset (päivätty 11.5.2011), vaihtoehdot A ja T, pidetään MRA 19 §:n nojalla nähtävillä 4.8.2.9.2011 välisen ajan. Kaavaluonnosta koskevat kannanotot pyydetään toimittamaan kaupunkisuunnitteluosastolle osoitteeseen Hornintie 2-4, 24800 Halikko tai sähköisesti osoitteeseen kaupunkisuunnittelu@salo.fi maanantaihin 5.9.2011 klo 16 mennessä Lisätietoja kaavoituksesta antavat keskustayksikön päällikkö Päivi Liuska-Kankaanpää (02) 778 5106, paivi.liuska-kankaanpaa@salo.fi ja kaavasuunnittelija Leena Lehtinen (02) 778 5108, leena.lehtinen@ salo.fi
Halutaan ostaa
Kaikista paras hinta puhelinosakkeesta! P. Tervis 7.8. Fra Mare* 7.8. 050 1221.
HUIPPUHINTA SSP:N OSAKKEESTA!
p. syyskuuta 2011 klo 14.45 mennessä. klo 19.00 Tiedustelut ja ilmoittautumiset 040-561 0636 TERVETULOA! www.ratsutalli.net
RATSASTUSTUNNIT
Terveyspalvelut
Osteopaatti/kiropraktikko 25v kokemuksella Juha Kontro P. KPL:stä tilastojaan parantelivat ahkerimmin neljästi kotiuttanut Sami Joukainen (5/11) ja mailaa tehokkaasti vaihtotilanteissa heiluttava kahden tuodun juoksun Matti Latvala (9/11). Kalev 7.8.-28.8. Laulasmaa 11.8.-25.8. Paradiis 7.8. Pirita* 11.8. Fra Mare* 11.8.-1.9. Alkaen henkilö/C4-hytti. Laine 14.8.
234 239 279 294 399 229 234
8pv, su-su/to-to
Viimsi 7.8. Kiteeläisten onnistujia olivat kertaalleen kotiuttanut lukkari Toni Laakso (4/6) ja kunnarin tyhjään kenttään sivaltanut jokerietenijä Sami Mielonen (4/5). Päivän selkeä tavoite oli saada Vimpeli vastustajaksi, koska se merkitsee suuntaa kohti liki 300 kilometrin helpotusta, korosti kahdesti kotiuttanut Tahkon ykköspalkittu Juha Korhonen. Tahkon palkitut olivat kakkosvahti Korhonen (5 kärkilyöntiä/8 yritystä) ja debyytP11 1000 m: 1) Taneli Vuori MarttMu 3.28,23, 3) Valtteri Peltola SalVil 3.30,56, 8) Niilo Helkama PernU 3.42,63 P11 Pituus: 1) Kalle Stylman LiedPa 4,79, 16) Santeri Penttilä PaimU 3,17 P11 Kiekko: 1) Aaro Leinonen RymSoi 41,11, 8) Santeri Penttilä PaimU 14,83 P10 60 m 1) Jeremy Rouvali TuUL 8,96, 5) Niklas Helin PerttPei 9,31 P10 1000 m: 1) Tuukka Koski NaantLöy 3.38,01, 8) Lauri Lietzen KuusjHu 4.00,77 P10 Pituus: 1. 8. Tervetuloa! Lisätietoja: kaavoitusinsinööri Timo Alhoke (02) 778 5113, timo. Miesten Superpesiksen runkosarjan päätöskierroksen merkittävimmät ottelut pelattiin tiistaina Hyvinkäällä ja Joensuussa. Junnut: Piirisarja P99 7v7: SalPa -00TPV 31 SalPa: Miko Parikka 2+1, Elmo Hyytiäinen 1+0, Aleksi Toivonen 0+2. 67 62 44 40 37 37 30 27 23 22 16
Myytävänä
· räystäskourut · kattoturvatuotteet · tikkaat · hormiputket · piipunhatut
Torstaina Salon torilla klo 9-12 Asennustyöstä kotitalousvähennys -60 %
HUOLTO, JÄLKIMARKKINOINTI, MYYNTI
Oletko innokas ja ahkera, meillä on paikkoja vapaana NYT!
Varsinais-Suomen alueella
Salmenniemen ranta-asemakaavamuutosluonnos, laatimisvaiheen kuuleminen
Salon kaupungin Salmenniemen ranta-asemakaavan muutos (päivätty 22.5.2011), pidetään MRA 30 §:n nojalla nähtävillä 4.8.2.9.2011 välisen ajan. Pirita* 7.8.-28.8. hlö/H2
179
Tukholman hotellimatka, 4pv, Siljalla 17.8., 18.8... Eetu Virta SalVil 147 P13 Pituus: 1) Miro-Petteri Perko TuUL 4,76, 5) Markus Mäkitalo PaimU 4,23 P13 Kuula: 1) Ville Nummila SomernVei 11,58, 7) Timi Nikkilä MarttMu 8,15 P13 Keihäs: 1) Erkki Laiho LaitJy 44,46, 8) Sami-Janne Tuominen KuusjHu 28,74 P12 60 m: 1) Santeri Hurula RaisKu 8,44, 4) Oscar Varalahti SalVil 8,95 P12 1000 m: 1) Christian Vänttinen RaisKu 3.09,61, 11) Juho Mattila KoskKai 4.00,14 P12 Korkeus: 1) Oscar Varalahti SalVil 136, 3) Juho Mattila KoskKai 133 P12 Pituus: 1) Jani Vuotinen RuskY 4,62, 9) Niko Kytösaho PaimU 3,53 P11 60 m: 1) Kalle Stylman LiedPa 8,65, 3) Taneli Vuori MarttMu 8,85
Moottoriajoneuvoja myytävänä
KIERRÄI
ITÄMER
koko
man stat useam Kun matkusat ensimmäisestä ak reitin, m mukaan, seuraavista hinnaston20% alennuksen. Kalev 7.8. 050 365 9935 HUUTOKAUPPA TÄNÄÄN KLO 17
1500 - 3000/kk
050-560 9280
Huutokaupat
itsepoimittuna ja suoramyyntinä Ylönkylässä Perniössä.
Varaa oma haastatteluaikasi:
Tapahtumat
SSS internetissä:
Raitalankatu 18. yhdistelmävaunuja. Tarvittaessa: Sunnuntai 14. Pühajärve 11.8.-25.8. Lisätietoja: maankäyttöinsinööri Hannu Koisti (02) 778 5110, hannu.koisti@salo.fi
ALAN KOURU p. Paradiis 11.8., 18.8.
209 219 224 224 229 239 309
5pv, su-to
Fra Mare* 7.8. puusepän tekemät isot ruokapöydät, tuolit ja paljon muita huonekaluja ja irtaimistoa. Kuljetus satamaan 28,- sis. Salon Seudun Ampujien mestaruuskilpailu: Olympiapistooli 30+30ls: Sarja Y: 1) Jaakko Nousiainen 511, 2) Mika Liimatainen 428 Sarja Y60: 1) Pertti Toikka 353 JALKAPALLO Salon Mestaruussarja: Oolelaisuus UnitedHC Las Vegas 52 Oolelaisuus Unitedin maalit: Jesse Oksanen, Marko Lindholm, Jussi Savolainen, Alex Hellsberg 2 HC Las Vegasin maalit: Matti Saario 2 Erotuomari: Pasi Lehtonen Salo RFCKisko 27 Salo RFC:n maalit: Stanislav Teyder 2 Kiskon maalit: Jerry Frid, Jarno Vaara, Jesse Laaksonen, Dany Rask, Daniel Lindström 2, Jonne Heinonen Erotuomari: Pasi Lehtonen KuusjokiAC Jari 20 Kuusjoen maalit: Aku Kesänen 2 Erotuomari : Ville Inkinen MJPDrivers 41 MJP:n maalit: Taneli Tuukkanen 2, Janne Saari, Jesse Saari Driversin maali: Oskari Jokinen Erotuomari: Ville Inkinen. Sarjan jumboksi jäänyt koti-
joukkue Joensuun Maila antautui Koplalle 02 (12, 210). JoMan mahalaskuun päättyneen kauden viimeiset palkitut olivat yhden juoksun tuonut ykköskärki Joni Nousiainen (6/8) ja sieppari Juha-Matti Sirviö (3/6). Grand Rose 28.8.
Risteilyt sis. Luonnos on virallisesti nähtävillä Halikon Virastotalossa, Hornintie 2-4, viraston aukioloaikana ja Suomusjärven palvelupisteessä, Kitulantie 1, palvelupisteen aukioloaikana sekä internetissä osoitteessa http://www.salo.fi/rantaasemakaavat Kunnan jäsenillä, maanomistajilla sekä niillä, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa (osalliset) on oikeus mielipiteen esittämiseen kaavaluonnoksesta. Ilta-arvonta Voittonumerot: 1, 2, 6, 10, 12, 18, 22, 25, 31, 35, 36, 41, 46, 47, 50, 52, 55, 57, 59, 67
IKAALISTEN Matkatoimisto
Viimsi 11.8. 0400 451 888
PENSASMUSTIKKAA P. hlö/B4 Tilaa tuliaiset ennakkoon! 15.8., 16.8.,
RIIKA
0345800 ma-pe 9-17
Ei toimitusmaksua!
Torstaisin 25.8., 1.9... Kaavamuutosalue sijaitsee Halikon asemanseudulla Linnamäentien varrella. 8. klo 20
Vuokrattavana
Vuokralle tarjotaan Perniössä Siisti 1h+k+kph n.40m2 345kk 1h+kk n.18m2 185kk Autotalli n.30m2 55kk puh.041-5070456 Salo,Ylhäinen;RT-kaksio 50neliöm.2h+k.+ s;vuokra 600/kk+vesi+sähkö ja 2kk:n vuokratakuu.Puh. Asemakaavan muutoksesta on valmistunut luonnos, joka on valmisteluvaiheen kuulemista varten (MRA 30§) nähtävillä 4.8.5.9.2011 kaupunkisuunnitteluosaston ilmoitustaululla Halikon virastotalolla (Hornintie 2-4, II krs) sekä kaupungin kotisivuilla osoitteessa www. (STT)
Discossa joka KE FREIXENET CLUB! Musasta vastaa: DJ MARTZA
Avoinna 23-04,
24 asti ilmainen sis.pääsy!
Kuulutuksia
Paikkoja avoinna
TULOSPÖRSSI
AMPUMAURHEILU Belgrad, EM-kilpailut: Naiset: Trap, 75 kiekkoa + 25 kiekon finaali: 1) Fatima Galvez Espanja 95 (72+23), 2) Jelena Tkatsh Venäjä 94 (71+23), 3) Delphine Racinet Ranska 94 (71+23)...11) Satu Mäkelä-Nummela Suomi 68, ...19) Mopsi Veromaa Suomi 66. 040 501 4926 Helsingintie 17, Salo
Matkailu
Torilla
Se tuttu PÖLYPUSSIKAUPPIAS torstaina Salon torilla, myös iltatori.
RUOTSIIN
AUTOPAKETTI
VimpeliSotkamo
MIESTEN SUPERPESIS
120
NAANTALIKAPELLSKÄR
Alkaen kaksi henkilöä päivävuorolla, ateriat ja auto.
Ilmoitus melua aiheuttavasta tilapäisestä toiminnasta Särkisalossa
Salon kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisella on vireillä seuraava ympäristönsuojelulain 60 §:n mukainen ilmoitus (meluilmoitus): Ilmoittaja: Salon Pursiseura ry, Kivistönrinne, 24130 Salo, yhteyshenkilö 040 565 4594 Tapahtuma: Särkisalon Meripäivät 13.8.2011 klo 9.00 11.00 Förby Race moottorivenekilpailu, klo 20.001.20 tanssiorkesterin musiikki ja 14.8.2011 klo 9.0014.00 Förby Race Meluilmoitus pidetään nähtävänä 17.8.2011 saakka Salon kaupungin ympäristönsuojeluyksikössä Halikon virastotalossa, Hornintie 2-4, Halikko. syyskuuta 2011 klo 14.45 mennessä. Runsaasti lasten tarvikkeita mm. Kaavaluonnoksia esitellään yleisötilaisuudessa ke 10.8.2011 klo 18.0020.00 Halikon Armfeltin koulun isossa auditoriossa, os. Tervis 11.8.-25.8. Grilli ja kahvipannu kuumana koko päivän!!! Otamme / ostamme tavaraa huutokaupattavaksi 0400 438 971 tai 045 671 1119. Päätöskierroksella jaossa olleen viimeisen puolivälierien kotiedun kaappasi Kouvolan Pallonlyöjät, jolle riitti nelossijaan pistekin Mehtimäeltä. (klo 18.00): Sotkamo Kitee, VimpeliHyvinkää, Raahe Kankaanpää, KouvolaKoskenkorva. hlö/H2 Hki 8.8. 14
Keskiviikkona 3. 8. Mahdolliset kannanotot on jätettävä kirjallisena osoitteeseen Salon kaupunki, Kaupunkisuunnittelu, PL 77, 24101 Salo viimeistään 2. Torstai 11. alkaen, hlö/H2/B2 Hki Kuljetukset Salosta ma-to 28,- mp.
49
64 torstai -lähdöt alk. Tiistai 9. Tutustuminen alkaa tuntia ennen huutokauppaa eli klo 9.00. Kuljetukset 28,-/hlö joka päivä.
49 54 59 68 74
53 62 68 74 79
59 69 69 84 89
Enemmän aikaa Tallinnaan
Maanantaisin
89
Tilaa tuliaiset menobussissa toimitamme ne paluupysäkillesi!
Risteily + 1 yö Tallinnassa
to-su -lähdöt 14.8. Pirita* 7.8., 11.8. Viiking 14.8. 8. (klo 17.00): Kitee Sotkamo, HyvinkääVimpeli, KankaanpääRaahe, KoskenkorvaKouvola. alk. alkaen. hlö/H2 Hki 8.8. kuljetuksen satamaan. Lähdöt maanantaisin ja torstaisin
Torstaisin
TUKHOLMA
84
alk. Lapsi alk. laukunkuljetuspalvelun.
KENO
Päiväarvonta Voittonumerot: 2, 10, 11, 13, 15, 16, 18, 24, 26, 28, 30, 33, 36, 44, 45, 47, 55, 58, 61, 69. 040 701 7475/www.otc.fi
KYLPYLÄMATKAT VIROON
4pv, to-su
Viron parhaat kylpylät, laivana Tallink Star. Katso tarkemmin www.suomensuurmyynti.fi. T15 100 m: 1) Johanna Matintalo LiedPa 13,00, 6) Miisa Simola KoskKai 14,19 T15 200 m aj: 1) Ronja Kivistö NaantLöy 32,99, 3) Ilona Aalto MarttMu 34,86 T15 Kiekko: 1) Anne Hakala MarttMu 34,37, 4) Katri Laaksonen MarttMu 24,94 T15 Moukari: 1) Anne Hakala MarttMu 43,50, 2) Sanni Verho SomE 40,27, 5) Katri Laaksonen MarttMu 23,79 T14 100 m: 1) Eeva Paavilainen LiedPa 12,91, 3) Pinja Kössi PaimU 13,40 T14 200 m aj: 1) Elina Kakko PerttPei 31,65 T14 Seiväs: 1) Noora Paavola RaisKu 290, 2) Minttu Turunen SalVil 280 T14 Pituus: 1) Elina Kakko PerttPei 5,39, 3) Pinja Kössi PaimU 4,76, 6) Essi Koskinen PaimU 3,94 T14 Kiekko: 1) Krista Uusi-Kinnala LaitJy 37,62, 3) Annina Pura PerttPei 35,00 T14 Moukari: 1) Anniina Simola SomE 42,52, 3) Annina Pura PerttPei 37,03 T13 60 m: 1) Jenny Sirén TuUL 8,24, 6) Essi Alanko SalVil 8,82, 8) Laura Sirkiä SalVil 9,00 T13 Seiväs: 1) Wilma Murto SalVil 320, 2) Essi Alanko SalVil 225, 3) Miraliina Tamminen MarttMu 220, 4) Laura Sirkiä SalVil 210 T13 Kuula: 1) Erika Virtanen UudKK 11,81, 5) Olivia Mäkelä PaimU 10,01, 6) Wilma Murto SalVil 8,92, 12) Ronja Heikkiniemi SalVil 7,98 T13 Keihäs: 1) Erika Virtanen UudKK 36,97, 5) Sonja Ahlqvist SalVil 27,86, 6) Olivia Mäkelä PaimU 25,89, 9) Ronja Heikkiniemi SalVil 20,63 T12 60 m: 1) Elina Määttänen PerttPei 8,82 T12 1000 m: 1) Essi Rantanen MynämI 3.23,48, 5) Sara-Elise Ruokonen KuusjHu 3.30,75, 8) Jonna Pakola KoskKai 3.36,54 T12 Pituus: 1) Säde Honkala MietMP 4,58, 9) Tuuli Kukkonen PaimU 3,71, 14) Pihla Kössi PaimU 3,34, 15) Alexandra Merilä SalVil 3,20 T12 Kuula: 1) Elina Määttänen PerttPei 9,90, 5) Sanni Sutinen PernU 8,07 T12 Keihäs: 1) Iida-Sofia Marttia TurWei 34,99, 6) Tuuli Kukkonen PaimU 21,03, 7) Sanni Sutinen PernU 19,14 T11 60 m: 1) Malin Eriksson TuUL 8,89, 2) Sanni Kettunen KuusjHu 9,05, 5) Sofia Pohjaranta SomE 9,29, 6) Amanda Jack PaimU 9,33 T11 1000 m: 1) Nelly Lehtilä LiedPa 3.20,80, 13) Reetta Laaksonen MarttMu 4.28,54 T11 Korkeus: 1) Sanni Kettunen KuusjHu 138, 7) Veera Mäkelä PaimU 114, 11) Elina Tötterström SalVil 109, 15) Amanda Jack PaimU 109, 17) Piitu-Liina Tervo SomE 109. 69 pe, la -lähdöt alk. Suunnittelualue sijaitsee moottoritien eteläpuolella rajoittuen idässä Vanhaan Perttelintiehen, etelässä likimääräisesti asemakaavoitettuun alueeseen, lännessä Vaskiontiehen ja pohjoisessa moottoritiehen rajaavat tiet mukaan lukien. alkaen.
omaishoidettavalle tai sairaalasta kotiutuvalle) P. 0400 509 513 www.uniqbody.fi
Turunt. Julkaisukertoja vähintään neljä.
Soita puh. Hieronta ja kuntoutus Pekka Kurppa Kotiintuotettuna palveluna. p. 731 6920 www.salonfysioterapia.fi Liikevirta klo 15-18, Torikatu 3, Salo. P. 0400 828 576
SALVAn fysioterapia ja kuntoutus
Palvelukeskus Ilolansalosta, Ilolank. Puh. 02-721 3356, 044-721 3358
Hierojat
A. 739 1519, 0440 663 413
Länsiranta 8, 24100 Salo, p. 7 A, 3. 045 319 8311, www.marisolas.fi Yliopistonkatu 11 a B 31, Turku. 722 1221 www.kuninkaantienelainklinikka.fi
Hierontapiste Hyväolo
Hornink 7 050 917 2914
OMT-Fysiosyke
SALVA ry:ltä, myös koekäyttöön! vanhuksille Ilolansalo Päiväkammari. P. 8 Plaza. kuuntele nyt. krs. 24100 Salo Palvelusetelituottaja. Turuntie 7, 3. 1113, 2. en kuuntele.
55
L A S S I J A L E E V I
J E R E. 77 021 / ilmoitukset.
B. 8, p. krs. 733 5545
muut palvelut: · parillisen viikon keskiviikko
Hornink. 733 7737
Romsilant 424, Pertteli Hermorata-, klassinen ja int.päähieronta. 02 721 3300 www.salva.fi Erikoishammasteknikko
Pertteli, p. Rask
Optikkoliikkeet
Salon Silmälasikeskus Synsam
Turunt. P. 733 2761
Bettina Allos ja Outi Pietilä PlusTerveys - HymyDent Helsingint. 02-721 3360, 044 721 3360
Fysioterapeutti Ella Höyhtyä Fysioterapeutti Jari Pelli
Turuntie 26, p. 731 4959 Hoitola-Kemikalio Aleksiina Ky Halikko. p. 02-737 1502
Terveyden, kauneuden ja muodin ammattilaiset Salkkarissa joka toinen keskiviikko.
Ilmoituksen hinta vain 3,00 euroa + alv / rivi / ilm.kerta. 11 A 10, 4.krs, p. 733 3677 Ajanvaraus ma-pe klo 8-19 Nettiajanvaraus www.selk.fi
Kuusjoen Apteekki
p. 727 6550
Jalkahoitolat
Raatihuoneenk. 733 2211
Kauneushoitolat
Dipl. P. Tervetuloa! koulutettu hieroja, urheiluhieroja Ilkka Virtanen SALVAn kotihoito, tilapäistä 020 789 0860, www.liikevirta.fi kotipalvelua ja kotisairaanhoitoa vanhuksille ja vammaisille. 02 727 8301
3 A, ajantil. 14, Salo. 777 6400 Av. 777 6480 ma-pe 9-16.30, to 9-17
Salon Vanha Apteekki
Vilhonk. p. Katso: www.salonseudunpalvelut.fi
Lääkäriasemat
Lääkäriasema Salon Lääkintälaboratorio Oy
Rummunlyöjänk. myös kotiin annettuna. P. 14, Salo. 731 1345
Kotihoitoa
Kotihoito Kodinonni
Kotipalvelua, kotisairaanhoitoa ja omaishoitajan lomitusta. t ämä voi toimia. ma-pe 8-20, la 8-18, su 12-16
Yliopiston Apteekki
Vilhonk. Salo, p. 7312300 av. Naviculare Pirkko Vuorinen Länsirannan Hammaslääkärit
Palveluhakemistojen aikataulu:
terveys- ja kauneudenhoito-palvelut: · parittoman viikon keskiviikko
Ajalin-Laapotti Hillevi P. 7 A, 3. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 3. Avoinna joka päivä 8.00-21.00.- Valtakunnallinen palvelu-numero 0300 20200 (0,4 e / min + pvm/mpm)
Asiakaslähtöistä hoivaa ja hoitoa. p. krs., osaamiskeskus avoinna TORSTAISIN p. Peltonen
Puutarhak. P. p. krs, p. 1, 3.krs. 041 502 4624
Sari Vihervuori Taina Niemi
Helsingint. pahint a on toni. 3, p. 0400 616 551
Timo Hirvonen, Tyrynt. 044 542 7800 tai 02-733 3424/ Rummunlyöjänk. Salon Fysioterapia Oy Puh. 8.30-18.00, la 8.30-14.00 www.kuninkaantienapteekki.fi
Halikko, p. mit ä?
etsimme sinulle univormun jost ain... Koulutettu hieroja-urheiluhieroja P. 8-16. 736 2133
Jalkaterapiakeskus John Sjöblom Halikon Vanha Turunt. 7311250, 050 3250683
Tammilehdon palvelukeskus
palveluasumista sekä tehostettua palveluasumista vanhuksille. P. Lisätietoja puh. 02 727 8302
Vanhustentalot
Vanhustentalo Hopealehto
Viihtyisiä vuokra-asuntoja vanhuksille Halikossa. 2, Halikko.p. vaihde 727 4100
Kymmenen vuoden kokemuksella päivähoitoa vanhuksille. sitten hengailet asemalla j esit a ät... 7273 700 www.ssmts.fi
Ilolansalossa. Yht.otot ma-pe klo 10-15. 02-721 3352 Lisätiedot p. miten kerron hänelle etten olekaan?
et kerro. 02-721 3353
Avain Fysio
Länsiranta 8, Salo, p. 02-721 3355 Mari Solas Salon uimahalli Tuula-Anneli Penttilä P. 14B Hammas-Syke Plaza 3. 02 7278 301
Gynekologit
Erik.hammasteknikot Asumispalvelut
Palvelukeskus Ilolansalossa
palveluasumista ja tehostettua palveluasumista vanhuksille ja vammaisille. 02-721 3352
Hammaslääkärit Fysioterapiaa
Ajan Terapia Rummunlyöjänk. hän rakast aa sit ett olen paloä, ä mies. krs,
Vilhonk. p. kosm. krs, p. Lisätietoja puh. 5as.2, Tmi P. 736 2020
Lyhytaikaishoitoa
Lyhytaikaishoitoa Ilolansalon Kammarissa
(esim. 7, p. 4, p. krs, p. 730 0511 www.omt-fysiosyke.fi
Kotihoito Merivire
Tammilehdon päivähoito
Lääkärit
Lääkäriasema Salon Lääkintälaboratorio Oy
Rummunlyöjänk. 040 701 9414. 6. Tukea aikuisille ja nuorille erilaisiin elämän kriisitilanteisiin. elokuuta 2011
15
Alojensa ammattilaiset esittäytyvät
Terveys, kauneus ja muoti
Apteekit
Halikon Apteekki
Prismant. krs p. 0400 945 132 P. 02 721 3360
Salon Eläinlääkärikeskus
Hornink. 727 2800
Seniorineuvola
SALVAN seniorineuvola terveydenhuollon palveluita ikäihmisille Palvelukeskus
Marko Rosendahl
Helsingint. 733 7772, 0400 749 642
Ateriapalvelut
Ateriapalvelu vanhuksille
Ravintola Ilolansalosta, Ilolankatu 6 D, lounas joka pävä klo 11.00-13.30 p. ark. 733 7868 Vilhonk. Tiedustelut puh. Salo. P. 733 2113
Sinunkin yrityksesi palvelut kuluttaja löytää helposti SSS-palveluhakemistosta. 731 9631 Asemak. P. 3, Salo. Soita ja lisää tietosi palveluhakemistoon p. V I R T A N E N
V I I V I J A W A G N E R
I P A N A V A L T A
F I N G E R P O R I
R E T U
T E I N I L E E N A
Alatko siis etsimään t öit ä?
se on helppoa. 044 216 2016, www.endogyne.fi Tero Sirkiä Helsingintie 7, Salo P. 7 A, 3. 7 A, 3. 7, 2. 8 p. 0400 618 405
Kriisiapua
Kriisikeskus Etappi
Rummunlyöjänkatu 7B. 77 021 / ilmoitukset.
Eläinlääkärit
Eläinlääkäri Jerina Wallius
Ark. Anneli Kivijärvi-Lehti Mäyränk. (02) 727 4100 www.sallab.fi
Päivähoitoa
Laadukasta ja yksilöllistä päivähoitoa
Turvapuhelimet
Turvapuhelinvuokrausta vanhuksille ja vammaisille
Kiskon fysikaalinen hoitolaitos
Kuninkaantien Apteekki
Kuninkaantien Eläinklinikka
Lääkärintie 4, Kisko Ajanvar. 4, katutaso, p