selvisi
hengissä
Finnfotopalkinto
professori
Merja Salolle
Hotelliala uskoo synkän
tilanteen hellittävän
STT | MIKKO GUSTAFSSON
PAIKALLISET uutiset ja
tapahtumat löydät
Salkkarista
Kirjoittaja on STT:n kirjeenvaihtaja Brysselissä. Kreikan pääministeri Alexis Tsipras
Lehtikuva/Sami Halinen
Varmana keväänmerkkinä Salon Seudun Sanomat
julkaisee Elävä maaseutu ?teeman, joka tarjoaa mielenkiintoista luettavaa vireästä maaseudustamme.
Ilmoitusvaraukset ja aineistot
perjantaihin 6.3. Ilmeisesti mieheen oli osunut
junan kylki.
Palomestari kertoi, että
miehen seurassa oli myös
toinen rollaattoria käyttänyt mies. Twitter
@AnnuMarjanen
Rollaattorin kanssa junarataa ylittänyt iäkäs mies
loukkaantui tiistaina Äänekoskella Keski-Suomessa tavarajunan törmättyä häneen. Ennen
Kreikan vaaleja kaavailtiin,
että toisen tukiohjelman jälkeen Kreikalle rakennettaisiin ikään kuin apukellukkeet, joiden avulla se voisi
totutella paluuta normaaleille lainamarkkinoille. Poliisin mukaan mies
löytyi tiistain vastaisena
yönä maastosta. KESKIVIIKKONA 4. Puolue on ilmoittanut, että se ei halua
uutta tukipakettia. Esimerkiksi Scandicin Suomen toiminnanjohtajan Aki Käyhkön mukaan
uusista hotelleista ei ole ainakaan toistaiseksi mitään
kerrottavaa.
Käyhkö uskoo uusien hotellien keskittyvän lähinnä
pääkaupunkiseudulle.
??Hotellibisnes näyttää lähes yhtä hankalalta kuin
muu taloudellinen tilanne.
Kysyntä ei ole vähentynyt,
mutta hintataso on heikentynyt. mennessä.
Mediamyynnissä Sinua palvelevat
Heli Valanne 02 770 2216
Pia Peltola 02 770 2215
Minna Ihanmäki 02 770 2212
Kaisa Järvi 02 770 2214
Virve Ruissalo 02 770 2218
Lisäjakelu
6200 kpl
Sähköpostit muotoa etunimi.sukunimi@sss.fi
Valmiit aineistot ilmoitukset@sss.fi
Hotelliala toivoo, että kotimaan matkailu lisääntyisi.
juuri tänään?
Ketjut saavat kilpailijan norjalaisesta
Nordic Choice Hotelsista.
Hotellialalta löytyy yhä uskoa parempaan, vaikka alan
keskihuonehinnat eivät ole
vieläkään palautuneet taantumasta vuoden 2007 tasolle.
Tiistaina norjalaisketju
Nordic Choice Hotels kertoi
virallisesti rakentavansa
ensimmäisen hotellin Helsinkiin ensi vuoden loppuun
mennessä.
Muihin kasvukeskuksiin
yhtiö aikoo rakentaa kymmenen uutta hotellia viidessä vuodessa.
??Uskomme, että Suomen
pisin taantuma muuttuu
kyllä paremmaksi. Syynä voi
olla kinastelu, johon Espanja
ja Kreikka ovat viime päivinä ajautuneet. Näin voi toistaiseksi ollakin, sillä ministereillä on
käsissään tukku välittömiä
huolenaiheita. Palomestari
kuvaili miehen vammoja
keskivaikeiksi.
Palomestari totesi, että
miehellä oli onnea matkassa. | KESTOTILAUKSENA 0,76 ?/päivä
SALON SEUDUN SANOMAT
Kreikka tuskin selviää
ilman kolmatta tukipakettia
Syriza on tehnyt markkinoille paluun entistä vaikeammaksi.
UUTISANALYYSI
Elävä
maaseutu
-teema
keskiviikkona 11.3.
S
BRYSSEL | STT?ANNU MARJANEN
Espanja nosti ensimmäisenä
kissan pöydälle. Liikematkustamisen
osuus pienenee, mikä aiheuttaa kustannuksia, koska
matkailu keskittyy lomakausiin.
Liikematkojen osuuden vähentyminen johtuu Käyhkön
mukaan esimerkiksi video-
palaverien lisääntymisestä
ja firmojen säästöpaineista.
Lomamatkustamisessa internet on lisännyt tarjontaa
esimerkeiksi Airbnb:n kaltaisten yritysten vuoksi, joiden kautta yksityishenkilöt
voivat vuokrata asuntojaan
matkailijoille.
Ketjujohtaja Gabor Pusztai Restelin IHG:stä uskoo
matkailun jakaantuvan esimerkiksi aasialaisten suosimaan ryhmämatkailuun ja
toisaalta pieniä erikoishotelleja vaativiin asiakkaisiin.
Pusztai oli tiistaina avaamassa 120 huoneen Hotel
Indigoa Helsingin Bulevardilla. Osa
suunnitelmista on tosin yhä
aivan pilven reunalla, Vihmo sanoo.
Kotimaan
turismi jäissä
Vihmon mukaan kotimaan
matkailu ei ole lisääntynyt,
vaikka esimerkiksi suomalaisten matkustelu esimerkiksi Aasiaan on vähentynyt.
??Kotimaan matkailu on
valunut Viroon ja halvempiin maihin.
MaRan Vihmo toivoo, että
myös kotimaan matkailu lisääntyisi. Suomen
hallitukselle on iso helpotus,
että päätös tulee eteen vasta
eduskuntavaalien jälkeen.
Euroryhmän puheenjohtajan Jeroen Dijsselbloemin
mukaan kolmas tukipaketti
ei ole euroryhmässä pöydäl-
alo ympäristökuntineen muodostaa elinvoimaisen maaseutualueen, jossa odotetaan jo
kevätkylvöjen alkua ja muita kevään töitä.
lä. Kellukkeisiin ei aiottu pumpata
uutta rahaa, vaan niihin
käytettäisiin aiemmasta ohjelmasta yli jääneitä varoja.
Tarkoituksena oli vahvistaa markkinoiden luottamusta tarjoamalla Kreikalle
valmiusluottoa, johon maa
voisi turvautua tarpeen vaatiessa.
Vasemmistopuolue Syrizan valtaannousu sekoitti
suunnitelmat. Hän oli ehtinyt
alta pois ennen junan tuloa ja selviytyi tilanteesta
ilman fyysisiä vammoja.
Palomestarin mukaan
onnettomuudesta ei koitunut juuri haittaa raideliikenteelle. Tapauksessa ei poliisin
mukaan epäillä rikosta.
(STT). Kreikan pitäisi toteuttaa lupaamansa
uudistukset, jotta nykyinen
tukiohjelma saataisiin maaliin ja viimeinen lainaerä vapautettua.
Miksi Espanja sitten nosti
kiusallisen aiheen pöydälle
ennen aikojaan. (STT)
Kaarinassa
kadonnut
löytyi
kuolleena
Kaarinan Littoisissa kadonnut iäkäs mies on löytynyt kuolleena, kertoo poliisi. Palkinnon rahoittaa Suomen
Messusäätiö. Sijoittajien luottamus
on karissut sitä mukaa kun
Syriza on puhunut lainaehtojen purkamisesta ja uudistusten perumisesta.
Sekä markkinoilla että
euroryhmässä yleinen näkemys on, että Kreikka tarvitsee lisäapua, kun nykyinen lainaohjelma päättyy
kesäkuun lopussa. Samaan
aikaan Syriza on tehnyt normaaleille lainamarkkinoille
paluusta entistä vaikeampaa. Lisäksi Restel avaa
180 huoneen Cumulus-hotellin Helsinkiin ensi vuonna.
MaRan Vihmon mukaan
mistään investointibuumista ei ole kyse, vaikka hotellirakentaminen ei täysin jäissä olekaan.
??Joku kourallinen uusia
hotelleja on tulossa. Asia on
kuitenkin poliittista dynamiittia, sillä se vaatisi hyväksynnän avustajamaiden
parlamenteissa. Hän arvioi junan
vauhdin olleen noin 50 kilometriä tunnissa. On helpompi rakentaa hotelli nyt
ja olla valmiina talouden
kääntyessä nousuun, sanoo
toimitusjohtaja Torgeir Silseth Nordic Choice Hotelsista.
Sekä Silseth että ekonomisti Jouni Vihmo matkailu- ja ravintola-alan etujärjestöstä MaRasta pitää
investoimista järkevänä.
Viime vuonna venäläisten
yöpyjien määrä väheni 20
prosenttia, mutta kumpikaan ei usko tilanteen jäävän pysyväksi.
??Venäjä ja Aasia luovat
Suomelle hyvät matkailunäkymät, vaikka Venäjän
lähiaikojen tilanteesta onkin hankala sanoa mitään,
Vihmo sanoo.
Hotellibisnes
keskittyy
Kaikki hotelliketjut eivät
tunnu jakavan Nordic Choice Hotelsin valloitusmielialaa. Hänen mukaansa
sekä ulko- että kotimaisen
turismin vähentyminen johtuu kilpailukyvyn menettämisestä.
Ulkomaisten turistien houkuttelua vaikeuttaa hänen
mukaansa myös valju maakuva, saavutettavuus ja tunnettavuus.
??Käytämme matkailumarkkinointiin rahaa kolmasosan siitä, mitä muut
Pohjoismaat.
?Tampereen tornihotelli kiinnostaa omaleimaisuudellaan?
Lähde: KMT Alueellinen 2013 (TNS Gallup)
Juna törmäsi
rollaattorilla
rataa
ylittäneeseen
. Maan valtiovarainministeri Luis de
Guindos sanoi maanantaina, että neuvottelut Kreikan
kolmannesta tukipaketista
ovat alkaneet. Palkinnon myöntää Suomen
valokuvajärjestöjen keskusliitto Finnfoto, ja se on
3?000 euron arvoinen.
Palkintoperusteiden mukaan Salo on moniottelija,
joka on kattavan opetusja tutkimusuran ohella
tuottanut runsaasti valokuvaa ja valokuvausta
käsitteleviä artikkeleita
sekä toteuttanut omia valokuvanäyttelyitä.
Palkinto
luovutetaan
perjantaina
Kuva&Kamera 2015 -tapahtumassa Helsingin
Messukeskuksessa. (STT)
Koski Tl, Marttila,
Somero
MIKÄ ON
TÄRKEÄÄ
syytti viikonloppuna Espanjaa ja Portugalia siitä, että
ne johtavat Kreikan vastaista rintamaa maan lainaneuvotteluissa.
Espanjan johto hermostui.
Uudesta tukipaketista puhuminen saattoi olla keino
läimäistä Tsiprasia kasvoille: Syyttely ei kannata, ette
ole vapaita velkojien kahleista vielä pitkään aikaan.
Lokakuussa Tampereella avatulla tornihotellilla
riittää asiakkaita, sanoo
hotellinjohtaja Mikko
Kankaanpää. Paketin koko
olisi 30?50 miljardia euroa.
Uusi tukipaketti on roikkunut ilmassa pitkään, mutta
euromaat eivät ole halun-
neet puhua siitä. Miehen
löysi vapaaehtoisen pelastuspalvelun koirapartio
poliisin kanssa tehtyjen
etsintöjen jälkeen.
Mies ilmoitettiin kadonneeksi maanantaina illalla. Hänen mukaansa hotelli kiinnostaa
ihmisiä omaleimaisilla piirteillään.
Yhtenä vetovoimatekijänä
Kankaanpää pitää tamperelaista henkeä, jota ilmentää esimerkiksi manserock.
Näköala kiinnostaa niin
ikään.
Suomen korkeimmassa
hotellissa on 25 kerrosta,
joten useimmista huoneista näkee pitkälle keskustan
yli.
??Meillä on myös mielenkiintoinen arkkitehtuuri,
joka yhdistää 140-vuotiaan
veturitallin huippumoderniin torniin.
Tampereella on Kankaanpään mukaan varsin kova
kilpailu hotellitoimialalla.
Hän kuitenkin arvioi, että
alalla pärjää persoonallisuudella ja palveluiden jonkinasteisella räätälöinnillä
tietyille asiakasryhmille.
Solo Sokos Hotel Tornissa
on 305 huonetta ja 730 vuodepaikkaa.
??Asiakkaita on riittänyt
sekä arkisin että viikonloppuisin, ja hotelli on kiinnostanut yritysasiakkaitakin.
Torni oli julkisuudessa
myös luvattoman base-hypyn takia marraskuussa.
Kattoterassi avattiin uudeksivuodeksi turvallisuuden parantamisen jälkeen.
Finnfoto-palkinnon saa
tänä vuonna Aalto-yliopiston kuvallisen viestinnän
ja valokuvauksen professori Merja Salo. MAALISKUUTA 2015 | VIIKKO 10 | N:O 61 | www.sss.fi | IRTONUMERO 2,10
Tarkempia yksityiskohtia emme voi esille tuoda, koska haluamme suojella jokaisen osallisena olleen
alaikäisen lapsen yksityisyyttä.
Tarinan todenperäisyyttä ei tarkistettu,
ja silti meidän nuoria sekä vanhempia on
arvosteltu ja uhkailtu useilla palstoilla
ympäri maatamme. Ja kolmas fakta. Nyt esitetty tuen rajaus vähentäisi kotimaisen metsähakkeen käyttöä energiantuotannossa
ja nostaisi entisestään uusiutumattoman
energian, kuten ulkomaisen kivihiilen
käyttöä.
Metsäteollisuus pelko, että metsähakkeen tuki vähentäisi kuitupuun saatavuutta tai nostaisi kuitupuun hintaa, on
aiheeton. Hämmästeyhtään tasakattoa enää saisi tehdä. Sinä pyöräilijä voit laittaa nastat alle tai perään, kun me muut reuna-alueiden asukit
kävellä, pyörä ei ole talviväline. Monet esille tuodut ongelmatapaukset ovat
yksittäistapauksia. Eikö lee salonpoika. Hän on rikkonut tabuja kritisoimalla niin uskontoa kuin vaikkapa
naisten sukuelinten silpomista jo aikana,
jolloin rangaistuksena oli vankeustuomio
ja äärijärjestöjen tappolistalle päätyminen.
Vankilassa El Saadawi kirjoitti muistelmia
kulmakarvakynällä vessapaperille.
Saparomaisine vitivalkoisine letteineen
El Saawadi muistuttaa jopa ulkoisesti Peppi Pitkätossua etenkin säkenöivine mustine silmineen, joista ei katso vanhus vaan
ikinuoren tytön sielu. Uudemmissa suomennoksissa Pepin isä on muuttunut neekerikuninkaasta ?hottentottien
kuninkaaksi?.
nn
Sanavalmis ja epäsovinnainen Peppi on
naurattanut jo useampia sukupolvia. Toivoisin SSS:n tuovan esille
myös tyytyväisten asiakkaiden näkemyksiä asiasta. Miten kauan valtiovalta aikoo katsoa
kuntien harrastamaa vanhusten hautaan
edistämää hoitoa. Egyptissä on yhä edelleen harvinaista, että nuori uhmaisi vanhempiensa
tai sukunsa mielipidettä aviopuolison tai
vaikkapa ammatin valinnassa.
Pahimmassa tapauksessa vastoin suvun
rit
nn
Epäsopivaa käyttäytymistä ei Egyptissä
valvo tai paheksu vain suku vaan myös yhteiskunta. Hyvä suomalaiset. Aivan Kremlin
muurin vieressä tapahtunut
veriteko herätti heti arvioita
syistä ja tekijöistä.
Motiiveista ensimmäisinä
nousivat keskusteluun poliittiset päämäärät. Todellisen arjen Peppi Pitkätossuja ei Egyptissä ole montaa. 2
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 4. haluamme
antaa vastineen somessa levinneeseen
Salon Moision koulussa tapahtuneeseen
kiusaamiseen.
Jokaisella kertomuksella on kaksi puolta . Pelkästään 2000-luvulla metsiin on kerääntynyt varovaisesti arvioiden 180 miljoonan kuutiometrin hakkuusäästöt. Aina ennen on sanottu, että kilpailu lasn. Onko äiti saanut
tukea tarpeeksi. Mistään puupulasta on todellakin turha puhua.
Lasse Lahtinen
Kenttäpäällikkö, metsälinja, MTK
teen nyt sellaisena, että meidän on heidän
maineensa puhdistettava, koska esille ei
ole tullut mitään, mikä viittaisi rajuun
koulukiusaamiseen. Pikkutyttönä
hän olisi varmasti innokkaasti fanittanut
Peppi Pitkätossua, jos olisi saanut käsiinsä
Pepistä kertovan kirjan.
Peppi Pitkätossun viehätysvoiman salaisuuden tärkeä osa on Pepin ajatuksenjuoksun yllätyksellisyys ja arvaamattomuus.
Ajattelun rajojen rikkominen on usein paitsi tarpeellista myös terveellistä.
n Kirjoittaja on Kairossa työskentelevä
teologian maisteri ja toimittaja.
Verkosta
?Salon Seudun Sanomat on käyttänyt paljon palstatilaa Kela-kyytien
ongelmista kirjoittamiseen. Toimitus valikoi, käsittelee,
otsikoi ja tarvittaessa lyhentää julkaistavat
tekstit. SSS:ssä otsikko: Kuopiolainen äiti kiisti
syytteet lapsenmurhista. Voit lisätä
sitten myös muihinkin ruokiin. Pepin
tarina syntyi jo 1940-luvulla. JM
n. Eli kun jonoa kertyy n. Eivät
n. Voisin tulla lalta. Ei näköjään päde lounaaseen.
se suurin syyllinen on. Jos haluat vaikka 4 rusinaa li-
sää, osta samalla rusinapaketti. Aivan kuin
kauppoja K-kaupan ja jätti-Prisman oheen. Kantasalolaiset surkuttelevat vaakunan
n. Nuorten huoli ystävästään sekä neuvottomuus on nyt julmalla tavalla käännetty heitä vastaan. Mitkä ihmisoikeudelliset
kriteerit ovat Suomessa käytössä. Lindgrenin laajaa lastenkirjatuotantoa on käännetty yli 70 kielelle. Onko näin Suomessakin asia ymmärretty. Melkein kaksi eri asiaa. Meihin suurimpaan osaan vanhempiin ei otettu yhteyttä, vaan saimme
tietää asiasta vasta, kun se julkaistiin Facebookissa.
Olemme selvittäneet tätä monen eri
tahon kanssa eikä mitään koulukiusaamiseen liittyvää ole tullut ilmi. Toivomme, että tämä kohu vihdoin laantuisi
ja asiat oikaistaan jokaisen asianosaisen
taholta.
Toivomme, että nuorten loattu maine
puhdistetaan ja heiltä pyydetään anteeksi
sekä toivomme myös, että jokainen nuori saa nyt rauhassa jatkaa opintojaan ja
opettajien on mahdollista keskittyä heille
sitä opetusta antamaan.
PÄIVI ARVONEN
Arabikulttuurissa Peppi on
lähes mahdoton hahmo
R
akastettu klassikko, Astrid
Lindgrenin luoma Peppi
Pitkätossu, herää eloon Helsingin kaupunginteatterin
kevään musikaalina. Tilanne on päinvastainen, sillä
erityisesti kuitupuun kysyntä on nytkin
erityisen heikko. Loistava valinta. Tänä vuonna
84 vuotta täyttävä kirjailija ja naisasiaaktivisti Nawal El Saadawi pääsee lähelle
kaikelle ja kaikille ilkikurisesti sanailevaa
henkistä peppimäisyyttä.
El Saadawi ei ole mahtunut valmiisiin
muotteihin. Uskon niitä aivan
varmasti olevan.?
Markku Axelsson
Terveisin välittävät vanhemmat
a
Tekst
toiveita toimiminen johtaa yhteisön ja
perheen ulkopuolelle sulkemiseen. Älkää luottako
n. Kirjoita mieluummin nimelläsi. Venäjän opposiEnnuste murhan todellisten syyllisten saamiLitvinenkon surmaamisesta. Euroviisuihin sävelletään ja siellä esite-
tään kunkin maan parasta, kevyttä musiikkia. Tytöt
kasvavat ja heidät kasvatetaan miellyttämään vanhempiaan ja myöhemmin aviopuolisoa. Viinan myyntiin raja
n. Voi rusina
sentäs
kai harjakaton tekeminen on kalliimpaa,
mutta tuleeko korjaus sitten halvemmaksi,
kun joudutaan lähes koko rakennus purkamaan. Pettynyt. Kuka tai ketä
he eivät ota niistä mitään vastuuta. Elämä
ilman suurperheyhteisön ja suvun tuomaa
sosiaaliturvaa on lähes mahdotonta ilman
suurta henkilökohtaista varallisuutta, mikä
taas on äärettömän harvojen etuoikeus.
040 7711 777
n. Kumpi tärkeämpi, palvelu vai joutsen?
luistellen töihin
n. Hevosen ja
apinan kanssa elävä, ilkikurinen mutta hyväsydäminen tyttö oli jo syntyessään rajoja
rikkova hahmo.
Peppi Pitkätossun satumaailma on leimattu anarkistiseksi ja rasistiseksi. Doctor
n. Nemtsov oli
tunnettu oppositiojohtaja, joka vastusti kärkevästi presidentti Vladimir Putinia.
Viime aikoina Nemtsov oli
keskittynyt Ukrainan sodan
arvostelemiseen, ja hänen väitettiin keränneen tietoa venäläissotilaiden vahvasta mukanaolosta Ukrainan kriisissä.
Putinin hallinnon arvostelu on osoittautunut hengenvaaralliseksi, mikä
voi suitsia opposition äänekkyyttä. VPK on sankari silloin, kun kyseessä on
taakse, voisivat väistää vaikka linja-auto- tuotantoeläimen pelastus. Ja siitä johtuen ei Raaka-aineetkin halpuutettuja. Toivoisin Salon Seudun Sanomien toimitukselta objektiivisempaa otetta asian käsittelyssä. Pettynyt. Toki näemme tilan-
LEHTO
Mielipidesivun tuottaja: Risto Knuuttila,
(02)7702 340
teiskunnan kannalta ylivoimaisesti kustannustehokkainta muihin uusiutuviin
energiamuotoihin verrattuna. Heikon itsetunnon omaava henkilö hui- kisesti vahvempia, kun ei opetettu minulle
jaa myös itseään käyttäen narsistin sanaa nyt ja kaikki heti ja rajat oli selvät. He seuraavat nyt
vaalikeväänä poikkeuksellisella mielenkiinnolla, mitä vaihtoehtoa heidän kansanedustajansa äänestävät.
Tuen kohdentaminen vain tiettyihin
energiapuujakeisiin tai leimikkotyyppeihin aiheuttaisi raskaan seuranta- ja raportointimenettelyn lisäkustannuksineen
sekä suuria uhkia puumarkkinoiden toimivuudelle.
Metsähakkeella tuotettu energia on yh-
Me ?kiusaajien vanhemmat. Kärryt ja joudumme luopumaan palveluista pala parollaattorit eivät kulje sepelissä. Myös
Venäjää vastaan suunnatut pakotteet alkavat vähitellen syödä luottamusta Putinin hallintoon.
Joitakin johtopäätöksiä
voi vetää siitä, että kymmenettuhannet ihmiset
marssivat Moskovan kaduilla Nemtsovin muistoksi.
MURHAN tutkintaa seurataan tarkkaan myös
ulkomailla. Silloin lapset olivat henn. Politkovskajan
kaja ammuttiin.
Aivan Moskovan ytimessä tapahtuva opposiampumisesta on tuomittu kuusi miestä, mutta
tiojohtajan ampuminen on teko, jonka selvitiskun tilaajaa ei ole vieläkään löydetty.
PRESIDENTTI Putinin hallinnolle oppositiotämiseen ja syyllisten rankaisemiseen Venäjän
Syyllisiä etsitään edelleen myös Venäjän turjohtajan surma on kiusallinen, mutta tuskin
hallinnon pitää keskittää tarpeeksi voimia.
vallisuuspalvelun entisen agentin Aleksandr
aiheuttaa nopeita seurauksia. Ei mitään uutta, sitä on tapahtunut
kautta historian. Lisäisi arvostusta heitä kohtaan, nimetön
kun huomioisivat muun liikenteen. Milloinkahan mopoautoilijat tajuavat, edes tiedä, missä sellaiset kiinteistössä on.
että he kuuluvat tiellä samaan nopeusluok- Omavalvonta
kaan kuin traktorit. Söin hernekeittoa, en huoman- myyttä. Kurikka
n. Ajattelet yksinkertaisesti.
Samalla kun olut Alkoon myös viinan myyntiin raja. Ihmettelen
n. Toimitus
tarvitsee tietoonsa myös nimimerkillä kirjoittavan nimen ja yhteystiedot.
Sähköpostiosoite: mielipide@sss.fi
Postiosoite: SSS/Mielipide, PL 117, 24101 Salo
PÄÄKIRJOITUS
Kommentoi
verkossa
KOLUMNI
4.3.2015
El Saadawi on yksi Egyptin
tunnetuimmista feministeistä ja
monen nuoren naisen idoli.
Nemtsovin murhalla voi olla seurauksia
Lehtikuva-AFP/Dmitry Serebryakov
Oppositiojohtaja Boris Nemtsovin raaka murha nosti taas
Venäjän epävakauden ja väkivaltaisuudet koko maailman
tietoisuuteen. niin myös tällä. Ei tällä palstalla kannata haaveilla mis- palotarkastajan tekemään raporttiin kiintään tai kenestäkään. El Saadawi on yksi
Egyptin tunnetuimmista feministeistä ja
monen nuoren naisen idoli. Tuskin
n. Totta-
kesta, kun kone lähti tunti sitten. Rusina
tamalla jalkapallokentän pohjan hiekka
n. Pettynyt. Vesi, sehän kee hintoja. sillä oikeasti olisi merkitystä. Laitetaan 100?000 lisää rahaa vaihnut laskea herneitä. läpi, kuten tarinassa on tuotu julki. Kokki
matkalla
n. Harrastavatko opettajatkin kiusaamista
ja eriarvoiseen asemaan koululaisia asettamista. Olisin minäkin
pysäkille. Täällä saa vaan mie- teistössänne olevista kattoturvalaitteista,
lipiteensä esiin. Toimittaja
Anna Politkovskajan surma
on edelleen selvittämättä, vaikka siitä on kutiin Lontoossa samana vuonna kuin Politkovsmissä.
lunut jo yli kahdeksan vuotta. Pari faktaa. Ei voi kun ihmetellä tämän maan tyhn. Näkökanta. Kännyomatoimisista, henkisesti vahvoista ihmi- kät pois koulusta
sistä. Metsävaramme mahdollistavat kestävien hakkuiden lisäämisen noin 20 miljoonalla kuutiometrillä
vuodessa. Harjakatto
n. Omakotitalon omistajat. Toisaalta taas
kansan kyllästyminen salamurhiin voi lisätä opposition kannatusta. Verot alas
ni riittää. Maksalaatikko ja rusinasoppa niistä ole jo tarpeeksi kokemuksia. Oppositiojohtajan väkivaltainen kuolema ei paranna yhtään
presidentti Putinin asemaa muun maailman sil-
NEMTSOV on uusi luku Venäjän synkässä salamurhien
sarjassa, joiden tutkinta on Ihmiset jonottivat oppositiojohtaja Boris Nemtsovin muistotilaisuudessa Moskovassa tiistaina.
jäänyt puolitiehen. Kyllä on kiva herätä lentoaseman uniput- n. Olemme
myös rikkoneet nuortemme yksityisyyttä
lukemalla heidän whatsapp-viestejään sekä puhutelleet heitä yhdessä ja erikseen,
tiukoinkin sanoin.
Me vanhemmat pidämme nuoriamme
samanlaisina sekä tasavertaisina kuin
muitakin nuoria emmekä katso heitä
?vaaleanpunaisten lasien. Kauppoja riittävästi
n. Pak-
ko herätä
n. Asia tuli yllätyksenä
meidän nuorille, kuten meille vanhemmillekin. Moni suosittu hahmo
kuten Katto Kassinen tai esimerkiksi elämän suuria kysymyksiä käsittelevä Veljeni
Leijonanmieli sulautuu paljon Peppiä paremmin myös konservatiiviseen arabikulttuuriin.
Vahva ja itsenäinen tyttö, vaikkakin satuhahmona mielikuvitusmaailmassa, on monien vanhempien mielestä liian erikoinen
teema lasten käsiteltäväksi maassa, jossa
hyvin harva aikuinenkaan nainen elää itsenäisessä taloudessa yksin.
Egyptissä kuten monessa muussakin konservatiivisen arabikulttuurin maassa lapset,
etenkin tytöt, oppivat jo varhain roolinsa.
Tyttöjen on oltava kilttejä ja nättejä. maaliskuuta 2015
Perustettu 1919
Päätoimittaja VILLE POHJONEN
Mielipide
Kirjoita lyhyesti. Halikon keskustaan ei tarvita enää uusia toiseen samanlaiseen hiekkaan. Joskus kanVähän matkan päässä jo yksi Lidl, mielestä- nattaisi liikuntatoimessa edes vähän yrittää käyttää päänupin sisustakin. Hänet myrkytettiolle vaikutukset voivat olla kahdensuuntaisia.
sesta tuomiolle on kuitenkin kovin heikko.
TÄTÄ MIELTÄ
Metsähakkeen käyttöä
ei saa jarruttaa
Kiusaamistapauksessa
on kaksi puolta
Eduskunta on tekemässä päätöstä hallituksen esityksestä, jossa ehdotetaan
laskettavaksi hakkeella tuotetun sähkön
tuotantotukea 60 prosenttiin nykyisestä,
kun hake on peräisin järeän puun hakkuukohteilta.
Satojentuhansien metsänomistajien sekä tuhansien kone- ja energiayrittäjien ja
hakeketjussa työtä tekevien hartaana toiveena on, että eduskunta tekisi päätöksen
kotimaisen uusiutuvan energian ja toimivien puumarkkinoiden hyväksi ja hylkäisi hallituksen esityksen
Esimerkiksi paikallista
sopimista on lisättävä erityisesti pienyrityksissä, hän sanoo.
Kauppatieteitä opiskellut Valkonen on
ehtinyt olla töissä sekä Turun yliopiston
että Managements Eventsin taloushallinnossa ennen kuin aloitti vuonna 2013
työt eduskunnassa Pia Kauman (kok.)
avustajana.
SIVU 5
Ville Valkosesta tuli viime vuonna Kokoomuksen eduskuntaryhmän talouspoliittinen sihteeri..
UUTISET 4
Suunnistuksen suurtapahtumaan Jukolan viestiin kaivataan lisää talkoolaisia.
Paimiossa kesäkuussa järjestettävään tapahtumaan on ilmoittautunut
tähän mennessä noin 800 talkoolaista,
mutta paikkoja on auki vielä 900 vapaaehtoiselle. Vastausta odottaa myös Rauha Merikanto.
Kokoomuksen kansanedustajaehdokas
Ville Valkonen madaltaisi työllistämisen kynnystä ja pienentäisi työnantajan
riskejä. Ankka-aiheiseen näyttelyyn tutustui kesällä
2003 yhteensä 11 300 katsojaa.
Sivu 11
Lakivaliokunta
hylkäsi kansalaisaloitteen rattijuoppoudesta
Eduskunnan lakivaliokunta on hylännyt kansalaisaloitteen rattijuoppojen rangaistusten kiristämisestä.
Valiokunta kuitenkin ehdottaa, että
eduskunta hyväksyisi kuusi aloitteeseen liittyvää lausumaa muun muassa alkolukon käytön lisäämisestä.
Valiokunnan mukaan hallituksen
pitäisi laatia selvitys rattijuopumuksen rangaistuskäytännöistä.
Sivu 5
Haglund
hämmästelee
Venäjän
kommenttia
PLOP, SANOO LEVITEANKKA. Venäjän ulkoministeriö moittii
verkkosivuillaan Suomea siitä, että
se sallii etäisyysmittareiden viennin
Ukrainaan. Toimitsijana oleminen
ei edellytä suunnistusharrastusta eikä
taustatietoa lajista tai tapahtumasta.
??Louna-Jukolassa on tarjolla töitä
laidasta laitaan, sanoo kilpailunjohtaja Janne Virtanen.
Sivu 13
SSS/Minna Määttänen
Nick Brandtin
Afrikka-kuvat
kiinnostavat
Salossa
Nick Brandtin Afrikka-kuvat ovat
rikkomassa Salon taidemuseon kävijäennätyksen. Määrä
on kasvanut hiukan viime vuodesta.
ISOT TYÖLLISTÄVÄT. Kaiken
pohja on makujen tasapaino, jonka taitava
kokki onnistuu loihtimaan.
Valkonen: Työllistämisen riskejä täytyy pienentää
Maustetaanko lisää, Sirpa Rouhikoski kysyy Mayuree Heinolta. maaliskuuta 2015
www.sss.fi
Vinkkaa
uutinen!
toimitus@sss.fi
Rahat ovat nyt
tiukassa maatiloilla
(02) 770 2314
Sää Salon seudulla
Tämä logo ei lupaa
ainakaan korijuhlaa
Pilvistä
2 °c
TAKASIVU
URHEILU 13
UUTISET 4
Yhä useampi salolainen yritys
palkkaa kesätyöntekijöitä
TÖITÄ NUORILLE.
UUTISET 6
KESKIVIIKKOKEITTIÖ
Puolustusministeri Carl Haglund
(r.) pitää Venäjän ulkoministeriön
syytöksiä Suomen puuttumisesta
Ukrainan konfliktiin varsin merkillisinä. Mitä suurempi yritys, sitä todennäköisemmin se palkkaa
nuoren töihin, selvisi kyselystä. Määrä on kasvanut viime
vuodesta runsaalla sadalla. Hän pidentäisi työntekijän koeaikaa ja helpottaisi määräaikaisten työsuhteiden käyttöä. Suomalaiskeksintö korvaa sotkuiset ja epähygieniset leviterasiat annostellen rasvaa sopivan määrän leipäviipaleelle. Tom Lindberg ja Henna Lindström annostelijalla, joka sai iloisen vastaanoton. Suurin
osa alle 10 hengen yrityksistä ei aio ottaa nuorta töihin.
Louna-Jukola
kaipaa lisää
vapaaehtoisia
Paimioon
KAUPUNGIN KESÄTYÖT KIINNOSTAVAT.
Salon kaupungilta haki kesätöitä lähes
900 nuorta. 40 prosenttia Salon
Seudun Sanomien ja Q-tutkimuksen kyselyyn vastanneista yrityksistä aikoo palkata kesätöihin nuoren tai nuoria. Kiskon Toijan koulussa otettiin tiistaina koekäyttöön annostelija, Foodduck, joka pulauttaa nokareen levitettä suoraan leivälle. Haglund toteaa olevan
ilmiselvää, että Venäjä on itse omilla
toimillaan horjuttanut Euroopan vakautta ja turvallisuutta.
Sivu 4
UUTISET
Mausteista,
makustelivat
martat thai-ruokaa
SSS/Anneli Kajander-Ekström
SIVU 12
Sami Perttilä
SSS | MINNA FILPPU
SSS | ANNELI KAJANDER-EKSTRÖM
Thaimaalainen ruokakulttuuri avautui Särkisalon martoille maanantaina seurakuntakodissa.
Aito kokki, Thaimaasta Särkisaloon muuttanut Mayuree Heino, opasti naisia osterija kalakastikkeen, yrttien ja kasvisten maukkaaseen maailmaan.
. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 4. Hyvää, aika vahvaa ja mausteista, kommentoivat martat tyytyväisinä itse valmistamansa aterian äärellä.
Thaimaalaisen ruoan makuja ovat tulinen,
makea, suolainen, kirpeä ja hapan. Paimiolainen
Valkonen korostaa, että Suomen talous
on saatava kasvuun.
??Tarvitaan useita työllisyyttä parantavia toimenpiteitä. Ensimmäisen kuukauden aikana Brandtin näyttelyyn on
tutustunut jo 8 000 kävijää.
Veturitallin näyttelyiden yleisöennätystä pitää toistaiseksi hallussaan
Kaj Stenvall ankkoineen. Kesätyöt arvotaan tänään. Valkosen mielestä sairastamisen kustannuksia ei pidä sälyttää
pelkästään työnantajalle
Ei ole töitä tarpeeksi.
. Varsinaiset kuulustelut aloitettiin tiistaina turkin kielen tulkin
avustuksella. Kauppoja ei kuitenkaan lopulta syntynyt.
Yrityksen valmistamia etäisyysmittareita on Koskisen
mukaan myös Suomen Puolustusvoimien käyttämissä
valvontalaitteissa.
Maksuvaikeudet uhkaavat monia maatiloja
Lehtikuva/Mikko Stig
Ministeri Orpo uskoo pankkien
joustavan velkojen maksussa.
STT | RAISA KIVILAHTI-LEPPÄNEN
Moni maatila voi ajautua
maksuvaikeuksiin ensi syksynä, varsinkin jos Venäjän
maataloustuotteille asettama tuontikielto jatkuu,
pelkää maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo
(kok.). Paikalle
tullut sivullinen mies oli
saanut pahoinpitelijän
lopulta rauhoittumaan.
Poliisi otti miehen kiinni. Kommunikaatio pelasi
ja kampanjalla oli tarpeeksi
näkyvyyttä, kommentoi yksi
yrittäjä.
Kampanjan näkyvyyttä kiiteltiin myös monessa
muussa vastauksessa. Saavat
myös rahaa käyttöön sekä
Aikooko yrityksenne
työllistää tulevana
kesänä nuoren/nuoria?
Venäläiset
supistavat
öljyntuotantoa
MOSKOVA | STT?REUTERS
Työllistikö yrityksenne
viime kesänä
nuoren/nuoria?
60+65
40 +35
kyllä
40 %
kyllä
ei
60 %
35 %
ei
65 %
SSS
voivat mahdollisesti tutustua itseä kiinnostavaan työhön.
. Hänen
mukaansa lasermittareita
voi kuitenkin käyttää osana
aseita, ja siksi ne ovat puolustustarvikkeita koskevan
lupamenettelyn piirissä.
Hänen mielestään Suomella ei ole mitään syytä vastata Venäjän ulkoministeriölle,
koska lupamenettely on ollut
täysin avointa.
??Se on kaikkien arvioitavissa ja katsottavissa kotimaassa ja ulkomailla. Tilojen ahdinkoa lisää
se, että uuden tukijärjestelmän myötä maataloustukien maksatukset voivat
viivästyä. Resurssit eivät aina tahdo riittää kunnolliseen kouluttamiseen.
Venäläinen öljyntuotanto
vähenee uutistoimistolähteiden mukaan seuraavan
kahden vuoden aikana
noin kahdeksan prosenttia, koska yhtiöt vähentävät tuotantoaan huonon
hinnan ja sanktioiden
vuoksi.
Huolimatta öljyn halvasta hinnasta maan öljytuotanto nousi viime vuonna
neuvostoajan jälkeiseen
ennätykseensä 10,58 miljoonaan barreliin päivältä.
Venäjä on yksi suurimmista öljyntuottajamaista
Saudi-Arabian ja Yhdysvaltojen kanssa, ja sen
merkitys on kasvanut
vuodesta 2009 saakka.
Venäläinen Lukoil raportoi nettotuottonsa vähentyneen 39 prosenttia
vuonna 2014. Sinne menevä vienti
voi tuoreen arvion mukaan
kasvaa muutamassa vuodessa yli 300 miljoonaan
euroon, kun Venäjän tuontikieltoon tyssännyt vienti oli
noin 270 miljoonaa.
Sikatilat
ovat ahtaalla
Ministeri Petteri Orpon mukaan keskeiset maataloutta rahoittavat pankit ovat luvanneet tulla maatiloja vastaan.
elintarviketeollisuuden ja
kaupan voimin. Viime kesänä
näistä yrityksistä 35 prosenttia eli 47 oli palkannut
nuoren.
Yritykset perustelivat
nuoren palkkaamista paitsi
lomantuuraajien tarpeella
myös esimerkiksi sillä, että
omille ja työntekijöiden lap-
sille pitää antaa mahdollisuus. Ne voivat
halutessaan myöntää lykkäystä valtion tukemiin lainaohjelmiin.
??He kehottivat tiloja ottamaan ajoissa yhteyttä pankkiin, jos vaikeuksia tulee.
Heidän intressissään ei ole
laittaa tiloja Suomessa nurin, Orpo tulkitsi pankeilta
saamaansa viestiä.
Pankkien edustajia oli mukana maa- ja metsätalousministeriön tilaisuudessa,
jossa ruokaketjun ongelmia
puitiin tuottajajärjestöjen,
vuonna melkein kolme prosenttia, ja lasku jyrkkeni
loppuvuonna. Yrittäjät näkivät tärkeäksi myös työkokemuksen tarjoamisen nuorille.
. potki ja
löi naisia
Ravintolassa seuraa vaille jäänyt mies pahoinpiteli naisia myöhään maanantai-iltana Hämeenlinnassa.
Mies oli lyöttäytynyt
kahden naisen seuraan
ravintolassa Ahvenistonkadulla. Jotta nuoret pääsevät tekemään töitä ja näkemään
millaista työnteko on.
Yritykset, jotka eivät
palkkaa nuoria, perustelivat asiaa muun muassa
seuraavasti:
. Naiset olivat
pyytäneet miestä poistumaan, mutta mies ei ollut suostunut lähtemään
naisten pöydästä.
Tämän jälkeen naiset
olivat lähteneet ulos ravintolasta ja tilanneet
taksin, mutta mies oli
seurannut ulos ja alkanut lyömään ja potkimaan naisia. Laitteet myyvän Noptelin toimitusjohtaja Markku
Koskinen kertoo, että kauppojen toteutuminen ei kuiten-
kaan ole vielä täysin varmaa.
Noptel on myymässä tuhat
etäisyyttä mittaavaa laitetta
ukrainalaiselle Thermal Vision Technologies -yritykselle.
Mittari kytketään Koskisen
mukaan kiikarisovelluksiin.
Thermal Vision Technologiesin verkkosivuilla on videoita, joissa pimeänäkökiika-
reita käytetään metsästyksessä. Poliisin kuvailun
mukaan mies ?riehui
pubissa kirveen kanssa?.
Poliisi kertoo, ettei miehen toimista aiheutunut
vammoja kenellekään.
Poliisi tutkii asiaa tapon yrityksenä. Yhdessä videossa on
myös kuvattu, miten aseelta
näyttävää esinettä pitelevä
ihminen näyttäytyy eri etäisyyksien päästä.
Minkälainen tausta Thermal Vision Technologies -yrityksellä on, onko syytä uskoa,
että Noptelin laitteita käyte-
tään vain valvontaan?
??Lähtökohtaisesti kyllä,
koska he valmistavat nimenomaan näitä valvontalaitteita, toimitusjohtaja Koskinen
vastaa.
Tilaus on suomalaisyritykselle merkittävä, suuruudeltaan 1,9 miljoonaa euroa.
Koskisen mukaan Noptel ei
itse tee arviointia siitä, onko
mahdollista, että heidän laitteitaan käytetään sotatoimissa.
??Me emme halua ottaa siihen suoraan kantaa, vaan
haemme aina vientiluvan.
Poliittisen päätöksenteon
mukaan toimitaan.
Noptel on saanut valtioneu-
vostolta aiemminkin Ukrainan-vientiluvan, joka koski
etäisyysmittareiden vanhempaa mallia. Talous
Vähemmistö kyselyyn vastanneista
salolaisfirmoista kesätyöllistää nuoren
SSS | JARKKO TURPEINEN
jarkko.turpeinen@sss.fi
Salolaiset nuoret saanevat
ensi kesänä töitä suunnilleen viimevuotiseen tahtiin
tai hieman enemmän. Poliisista
todetaan, ettei se voi tutkinnallisten syiden takia
kertoa tapauksesta tässä
vaiheessa enempää. (STT)
Urheiluliike
XXL:lle
vaaditaan sakkoja
markkinoinnista
Kuluttaja-asiamies on
vienyt urheiluliike XXL
Sports & Outdoorin
markkinaoikeuteen harhaanjohtavasta markkinoinnista.
Kilpailu- ja kuluttajaviraston tiedotteen
mukaan urheiluliike on
käyttänyt markkinoinnissaan hintalupausta ilman, että se olisi varmistanut omien hintojensa
olevan edullisempia kuin
kilpailijoilla. Myös hintojen alennuksesta ja tarjousten kestosta on kerrottu lainvastaisesti.
Kuluttaja-asiamiehen
mukaan yritys on mainostanut tarjouksen lyhytaikaisuutta ja luonut
vaikutelmaa tarjouksen
ainutkertaisuudesta.
Todellisuudessa mainostettua tuotetta on myyty
samaan hintaan tarjousajan jälkeenkin.
Kuluttaja-asiamies vaatii, että kieltoja tehostetaan 200 000 euron uhkasakolla. (STT)
Kommentoi
verkossa
prosenttia oli alle kymmenen työntekijän yrityksiä.
Suurimmat toimialat olivat
teollisuus (23 prosenttia vastaajista) ja rakentaminen
(15 prosenttia).
Kampanjaan
oltiin tyytyväisiä
Suuri palkkaa
todennäköisemmin
Yli 90 prosenttia viime vuonna nuoria palkanneista yrityksistä palkkasi heitä 1?5.
Mitä suurempi yritys, sitä
todennäköisemmin se palkkaa nuoren. Yhtä mieltä
oltiin Orpon mukaan siitä,
että suomalaisen ruokaket-
jun tilanne on nyt erittäin
vaikea, mutta ei toivoton.
Suomen elintarviketeollisuuden tuotanto laski viime
Maataloustuotteiden tuottajahintoja painavat tuotannon kasvu, taantuma ja Venäjä. Kesätyöllistämistä pidettiin tärkeänä, mutta
ongelmiakin nähtiin.
. Kuitenkaan peräti 40 prosentille
vastaajista kampanja ei ollut
tuttu, ja seitsemän prosenttia ei pitänyt sitä hyvänä.
. Venäjän
ulkoministeriö kritisoi nettisivuillaan Suomea siitä, että
Suomi on hyväksynyt laseretäisyysmittareiden viennin
Ukrainaan.
??En usko, että yhteydenottoa tuleekaan. Olisi hienoa, mutta alan
markkinakuopalle ei mahda
mitään.
. Yle
kertoi maanantaina illalla,
että Venäjältä olisi tullut
Suomelle asiasta nootti.
Tuomiojan mukaan Suomen ulkoministeriö on lukenut vain tiedotusvälineistä
siitä, mitä Venäjä on ulkoministeriönsä sivulla asiasta kirjoittanut. Sunnuntaisessa veriteossa kuolivat pitserian
omistajapariskunta ja
pitseriassa työskennellyt
nainen.
Epäilty on työskennellyt samassa ravintolassa
uhrien kanssa. Kannatamme avoimuutta kaikissa tällaisissa kaupoissa.
Suurin kysymys onkin Tuo-
miojan mielestä se, mistä
Ukrainan separatistit ovat
saaneet varsin kehittyneet
ja raskaat asejärjestelmänsä.
??Pienistä asioista on helpompi puhua kuin suurista
kysymyksistä.
?Ei vakava
reaktio?
Puolustusministeri Carl
Haglund (r.) sanoo suoraan,
että Venäjä on rikkonut kansainvälistä oikeutta liittämällä Krimin itseensä sekä
aktiivisesti tukemalla ja toimittamalla aseita ja sotilaita
Itä-Ukrainan separatisteille.
??Tämän valossa pidän Venäjän ulkoministeriön kommenttia, jossa Venäjä kutsuu
Ukrainan kriisiä sisäiseksi
konfliktiksi ja syyttää muita
valtioita puuttumisesta kon-
Etäisyysmittari kantaa 3 kilometrin päähän
Ukrainaan on lupa viedä Suomesta tuhat LRF200-etäisyysmittarimoduulia
- Maksimietäisyys: 3 km
- Tarkkuus: 1 m
- Laite painaa noin 66 g
- Valtioneuvoston viime
viikolla antama
maastavientilupa
koskee tuhatta laitetta.
- Suomalainen Noptel on
erikoistunut optoelektroniikan tuotteisiin,
jotka mittaavat etäisyyttä
ja sijaintia.
- Noptel on ollut
vuodesta 2011 osa
kansainvälistä,
sotatarvikkeita
valmistavaa
Herstal-konsernia.
STT, kuva: STR / LEHTIKUVA Markku Ruottinen
fliktiin, varsin merkillisenä,
Haglund kommentoi.
Tuomiojan mielestä Venäjän reaktio lasermittareiden
vientilupaan kertoo siitä,
että Venäjä seuraa kaikkia
Ukrainaan liittyviä päätök-
siä hyvin tarkasti. Ei ole rahallisesti mahdollisuutta.
. Heistä
homoparien vihkimistä
vastusti 49.
Kansalaisaloitteesta alkunsa saanut sukupuolineutraali avioliittolaki
tulee voimaan vuonna
2017. Tämä käy ilmi Salon Seudun
Sanomien ja Q-tutkimuksen kyselystä.
Kyselyyn vastanneista
134 yrityksestä 40 prosenttia eli 53 aikoo palkata nuoren tai nuoria työntekijäksi
ensi kesänä. Näkemys on suunnattu niitä mai-
ta vastaan, jotka harkitsevat
aseiden vientiä ja sitä Suomi
ei ole tekemässä.
Tuomiojan tiedossa ei ole,
että Venäjä olisi koskaan aiemmin puuttunut Suomen
vientikauppoihin.
Suomalaiset laitteet ovat menossa ukrainalaiselle yritykselle
STT | ANNIINA LUOTONEN
Suomalaisyrityksen Ukrainaan myymät etäisyysmittarit ovat menossa Kiovassa
toimivalle ukrainalaisyritykselle. Tuottajien saama
maataloustulo saattaa tänä
vuonna jopa puolittua, Orpo
arvioi.
Ministerin mukaan keskei-
set maataloutta rahoittavat
pankit ovat luvanneet tulla
maatiloja vastaan. Työllistämme työttömän
vanhemman.
Osassa yrityksiä oli asiantuntijatehtäviä, jotka eivät sovellu kokemattomille
nuorille. Tapausta tutkitaan
pahoinpitelynä. Pellervon taloustutkimuksen PTT:n maatalousekonomisti Tapani Yrjölä
arvioi, että tulojen laskusta
kärsivät varsinkin sikatilat,
joista osa alkaa olla todella
tiukoilla.
??Myös maidon tuottajahinnat ovat nyt laskeneet paljon, mutta olivat sitä ennen
pari vuotta aika korkealla.
En voi nähdä, että maitopuolella olisi mikään erityinen
kriisi, Yrjölä sanoi STT:lle.
Hän arvioi, että sekä maidon, lihan että viljan maailmanmarkkinahinnoissa jyrkin lasku alkaa jo taittua.
Orpo vetoaa kuluttajiin,
jotta he ostaisivat lisää kotimaista ruokaa. 4
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 4. Hän ei
pidä reaktiota lainkaan vakavana.
??Tämä on osa heidän näkemyksiään koskien yleensä
Ukrainan tilannetta. Poliisista
todetaan, että kuulustelun sisällöstä ei kerrota
tutkinnallisista syistä.
Laukaan henkirikoksia
tutkitaan kolmena tappona. maaliskuuta 2015
Uutiset
Salon seutu . paljon
melua tyhjästä.
?Resurssit eivät
riitä kouluttamiseen?
Yrittäjille tarjottiin myös
mahdollisuus avoimiin vastauksiin nuorten kesätyöllistämisestä. On hyvä asia että nuoret
pääsevät katsomaan työelämää ja huomaavat miten
palkka ansaitaan. Alle 10 hengen
yrityksistä 69 prosenttia ei
aio palkata nuorta tulevana
kesänä.
Vastanneista yrityksistä 80
Viimekesäistä Salon yrittäjien kesäduunikampanjaa
kiitti 52 prosenttia vastanneista.
. (STT)
Homoparien
vihkiminen
vastatuulessa
Enemmistö Ylen kyselyyn vastanneista kirkolliskokouksen edustajista
ei hyväksy samaa sukupuolta olevien vihkimisiä.
Kirkolliskokous on
evankelisluterilaisen kirkon ylin päättävä elin.
Siihen kuuluu 109 edustajaa, joista Ylen kyselyyn vastasi 84. Kotimaa . (STT)
Mies ei saanut
seuraa
ravintolassa
. Öljytulot
muodostavat merkittävän
osan Venäjän valtion budjetista.
Venäjältä ei ole tullut
Suomelle noottia lasermittareista
Ulkoministeri Tuomioja korostaa,
että Suomi ei toimita aseita Ukrainaan.
STT | SANNA NIKULA
Venäjältä ei ole tullut minkäänlaista yhteydenottoa tai
noottia Suomeen lasermittareiden viennistä Ukrainaan,
painottaa ulkoministeri
Erkki Tuomioja (sd.). Joku oli myös jo
palkannut nuoren pysyvään työsuhteeseen.
Lyhyet
Laukaan
pitseriasurmista
epäiltyä esitetään
vangittavaksi
Laukaan pitseriasurmista epäiltyä miestä esitetään todennäköisin syin
vangittavaksi keskiviikkona iltapäivällä, kertoo
poliisi.
Poliisin mukaan epäiltyä 36-vuotiasta miestä
on puhutettu useaan kertaan. Myös julkishallinto voisi lisätä kotimaisten elintarvikkeiden
hankintaa jopa sadoilla miljoonilla euroilla, jos koulujen, päiväkotien ja sairaaloiden hankinnoissa painotettaisiin laatua ja tuoreutta.. Lopetteleva yritys.
. Suomi ei
toimita aseapua Ukrainaan.
Viime lokakuussa on myön-
netty vastaava vientilupa,
mutta siihen ei kiinnitetty
mitään huomiota, Tuomioja
sanoi tiedotustilaisuudessa.
Tuomioja sanoo, että sen
perusteella, mitä tilaajasta ja tarvikkeiden käytöstä
on kerrottu hakemuksessa,
lasermittareita ei käytetä
Ukrainassa aseisiin. (STT)
Poliisi pidätti
kirveen kanssa
pubissa
riehuneen
Lammilla
Poliisi on pidättänyt miehen, jota epäillään kirveen kanssa riehumisesta Hämeenlinnan Lammilla viime lauantaina.
Poliisin mukaan mies
saapui lauantaina iltakahdeksan maissa Lammilla sijaitsevaan pubiin
kirveellä aseistautuneena. Ajatus hyvä, toteutus tyypillinen salolainen . Ilta-Sanomien tietojen mukaan
epäilty oli vasta aloittanut työnsä ravintolassa.
Iltalehti kertoi tiistaina,
että surmat tehtiin vasaralla. Uutta kasvua
haetaan muun muassa Kiinasta
Mainittavaa haittaa Natosta ei olisi.
?Suomi tarvitsee ennen kaikkea
tehokkaan hallituksen, jolla on riittävän yhteinen näkemys siitä, miten
Suomea kehitetään. It-
selläni ei ole nykyään enää
minuuttiakaan aikaa pelata.
Ville Valkosen isä Kimmo
Valkonen vaikutti aikoinaan kristillisdemokraatti-
na Paimion kunnallispolitiikassa, mutta on sittemmin
liittynyt kokoomukseen.
Kalastuslaki närästää eduskunnassa loppuun saakka
STT | PEKKA POHJOLAINEN
Mittava kalastuslain uudistus herättää eduskunnassa
vastustusta loppuun saakka.
Maa- ja metsätalousvaliokunta sai valmiiksi mietintönsä uudistuksesta tiistaina.
Keskusta ja perussuomalaiset esittävät vastalauseissaan uudistuksen hylkäämistä. Valtion ydintehtäviä
on pitää huolta turvallisuudesta.
Puolustusliitto Naton jäsenyys
lisäisi Suomen turvallisuutta, koska
pääsisimme turvatakuiden piiriin.
Jäsenyys myös selkeyttäisi Suomen
kansainvälistä asemaa ja parantaisi
vaikutusmahdollisuuksia. Kunnat ja
valtio velkaantuvat hurjalla vauhdilla. leveyspiirin
pohjoispuolella verkkokalas-
tusta ei kuitenkaan rajoiteta
elinvoimaisten kalakantojen
ja saamelaiseen perinteeseen
kuuluvan kotitarvekalastuksen vuoksi.
Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö kiittelee
kannanotossaan verkkokalastuksen rajoittamista merkittäväksi periaatteelliseksi
uudistukseksi. Ihmisten ihonvärillä oli valtava merkitys.
Namibiassa Valkonen tapasi paljon eri kansalaisuuksia ja oppi englannin
alle kouluikäisenä. Perhe
muutti Namibiaan vuonna
1990.
??Maassa oli paljon jännitteitä. Kielten osaaminen on tärkeää,
mutta niiden opiskelun tulisi perustua aitoon mielenkiintoon ja vapaaehtoisuuteen. Teknologiaa tulee käyttää
apuna uusin, luovin tavoin. Valkosen mielestä Suomen pitäisikin liittyä Natoon.
??Valtion ydintehtävä on
pitää huolta asukkaittensa
turvallisuudesta.
Koulutielle
Namibiassa
Ville Valkonen aloitti koulunkäyntinsä Namibiassa,
jossa hänen vanhempansa
tekivät kehitysyhteistyötä
vajaat kuusi vuotta. Konkretiaa Sonninen kaipaisi
silti enemmän.
??Tulisi asettaa laki, että
ensimmäisestä rattijuoppoustapauksesta lähtien
pitää ottaa alkolukko käyttöön, hän vaatii.
Sonninen menetti 11-vuotiaan tyttärensä rattijuopon aiheuttamassa onnettomuudessa 2012. Hän
sanoo ajan vaikuttaneen
häneen kokonaisvaltaisesti,
mutta kasvattaneen etenkin yhteiskunnallista tiedostamista ja avointa suhtautumista erilaisuuteen.
??Aika kirkasti ajatusta
siitä, miten hyvä maa Suomi on ja että sitä kannattaa
puolustaa ja kehittää.
Perheen palattua Paimioon, Valkonen kävi peruskoulun Paimiossa ja kansainvälisen lukion Turussa.
Hän on opiskellut Turun
kauppakorkeakoulussa laskentatoimea, rahoitusta ja
KAHDEKSAN KYSYMYSTÄ KANSANEDUSTAJAEHDOKKAALLE
Millä keinoilla lisäisit
työpaikkoja ja vähentäisit
työttömyyttä?
Miten kehittäisit
vanhusten
palveluja?
Pitäisikö
päivähoito-oikeutta
rajata?
Pitäisikö Suomen
muuttaa maahanmuuttopolitiikkaansa?
?Työllistämisen kynnystä tulee
madaltaa ja riskejä pienentää.
Työntekijän koeaikaa tulee pidentää, ja sairastamisen kustannukset
on jaettava reilummin. Sellainen tilanne kohtelee kurjimmin juuri heikommassa asemassa olevia.
Valkosen vaaliteemoihin
kuuluu myös niin Suomen
valtion kuin ihmisten arjen
turvallisuus. Äidinkieli olisi suomi tai
ruotsi. Vanhusten parissa
työskentelevien byrokratiaan käyttämä aika on minimoitava, jotta
aikaa palvelutyölle jää mahdollisimman paljon. Vielä
vaikeampaa sitä olisi jatkaa.
?Tarvitaan ennen kaikkea kattava
kansainvälinen ilmastosopimus,
jotta suuret saastuttajat kuten Kiina,
USA ja Intia vähentävät päästöjään.
Suomessa pitää hoitaa oma osuutemme. Heitä tulee houkutella
Suomeen mm. Haluan vaikuttaa ja tunnen yhteiskunnallista vastuuta, mutta mielestäni nämä asiat ovat myös valtavan mielenkiintoisia. Nyt olemme
jämähtämässä ankeisiin
kasvunäkymiin ja siksi tarvitsemme rohkeita uudistuksia. Omasta
puolustuskyvystä tulee aina pitää
huolta. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 4. Tällöin oppimistuloksetkin olisivat luultavasti parempia.
Säilyttäisin kahden vieraan kielen
pakollisuuden peruskoulussa,
mutta toisen saisi valita. Puolueiden ohjelmien perusteella kokoomuksen ja
keskustan varaan rakentuva hallitus
olisi paras mahdollinen. Kiistellyimpiä kohtia on
ammattikalastuksen salliminen ely-keskuksen päätöksel-
lä ilman vesialueen omistajan
lupaa.
Valiokunta päätti kuitenkin
äänin 10?6 puoltaa hallituksen esitystä. Tarvitaan älykkäämpiä
energiajärjestelmiä. Myös tämä osio urapolusta täytyy kokeilla. Liikenteessä
tarvitaan sähköautoja sekä biopolttonesteitä.
SSS
kansantaloustiedettä.
??Graduni käsittelee sijoittamista peliprojekteihin. Väestöliitto on
koonnut nettiin Lapsi
ja seksuaalisuus -tietopankin vanhempien ja
ammattilaisten tueksi.
Liiton mukaan myönteistä seksuaalikasvatusta
tarvitaan muun muassa,
kun lapsi pohtii, mitä
erilaisia sukupuolielimiä
on.
. (STT)
Verkkoon
avattiin
tietopankki
lapsen seksuaalikasvatuksesta
Miten vastata lapsen
ikään sopivasti, kun lapsi kysyy, mistä vauvat
tulevat. Tuotannossa
tarvitaan laaja energiapaletti, mikä
tarkoittaa rutkasti enemmän aurinkovoimaa, bioenergiaa ja ydinvoimaa sekä jonkin verran enemmän
vesi- ja tuulivoimaakin. laadukkaalla koulutuksella ja uramahdollisuuksilla. Järjestön mielestä kahdeksan verkon enimmäismäärä venekuntaa kohti
on kuitenkin yhä liian korkea.
Eduskunnan lakivaliokunta tyrmäsi tiistaina
kansalaisaloitteen rattijuopumustuomioiden kiristämisestä ja promillerajojen
laskemisesta. Siihen ei tullut
eduskunnassa merkittäviä
muutoksia.
??Tähän ei ollut oikein kukaan tyytyväinen, valiokunnan keskustalainen puheenjohtaja Jari Leppä arvosteli.
Uudistuksen myötä nykyinen kalastuksenhoitomaksu
ja viehekalastusmaksu yhdis-
tetään yhdeksi kalastonhoitomaksuksi, joka oikeuttaa
viehekalastukseen yhdellä
vieheellä koko maassa. Kaikilta Suomeen tulevilta tulee vaatia panostusta yhteiskuntaan ja lakien noudattamista.
Onko ruotsin kieli
pidettävä pakollisena
kouluaineena?
Pitäisikö
Suomen liittyä
Natoon?
Mikä puolue olisi
sinulle mieluisin
hallituskumppani?
Mikä olisi paras
keino hillitä
ilmastonmuutosta?
?Ei. Tarvitaan paljon erilaisia toimia.
?Ikääntyneistä huolehtiminen
on erittäin tärkeää ja kunnia-asia
yhteiskunnalle. maaliskuuta 2015
n Uutistuottaja:
Jarkko Turpeinen
toimitus@sss.fi
(02) 770 2314
Vinkkaa
uutinen!
5
PÄIVÄN LUVUT
OMX Helsinki
Purevasti paikallista
8872,22
-0,72 %
7,205
-0,62 %
Nokia Oyj
Euribor
12 kk 0,233
Ville Valkonen ajaisi rohkeilla
uudistuksilla talouskasvuun
-0,005
Kansalaisaloitteen
tekijä pettyi
rattijuoppopäätökseen
Sami Perttilä
SALON SEUDUN
KANSANEDUSTAJAEHDOKKAAT
Eduskunnan lakivaliokunta ei
kannata promillerajojen laskua.
?Salon Seudun Sanomat esittelee levikkialueen kansanedustajaehdokkaat.
STT | ANTTI AUTIO, PIIA LEINO
?Aikaisemmin esitellyt: 23.2.
Heikki Tamminen (ps.), 25.2. Kalevi
Kallonen (kesk.), Meri Rawstorne
(1.3.)
SSS | MINNA FILPPU
minna.filppu@sss.fi
Kokoomuksen kansanedustajaehdokas Ville Valkonen
lähtee vaalikampanjaan talouspoliittisin argumentein.
Eduskunnan kaikkein tärkeimpänä asiana paimiolainen pitää talouskasvun edistämistä, koska hyvä talous
luo pohjan terveelle yhteiskunnalle,
??Käymme nyt läpi pisintä laskukautta 150 vuoteen. Valtion kestämätön
velkaantuminen on vaarallista. Kotona asumista on
tuettava mahdollisimman pitkään.
Kotona on parempi olla kuin laitoksessa. 16-vuotias tytär loukkaantui vakavasti.
Kansalaisaloite rattijuopumustuomioiden tiukentamisesta keräsi yli 62?000
allekirjoitusta.
Liikenneturvan toimitusjohtaja Anna-Liisa Tarvainen kertoo, että Liikenneturva on eri mieltä
keinoista rattijuopumuksen vähentämiseksi kuin
kansalaisaloitteessa esite-
tään. . Viimeksi vastaava oli
1870-luvulla. Talouspolitiikka on intohimon kohteeni, koska hyvä talous on hyvän yhteiskunnan edellytys.
äkkijarrutus kuten Kreikalla. Monet
rattijuopumukseen syyllistyneet ovat kuitenkin
töissä ja tarvitsevat autoa
töissä pysymiseksi, hän
huomauttaa.
Lyhyet
Asepalvelukseen
haki lähes
ennätysmäärä
naisia
Vapaaehtoiseen asepalvelukseen haki tänä
vuonna 796 naista, mikä
on lähes ennätysmäärä.
Vain viime vuonna asepalvelukseen on hakenut
enemmän naisia, kun halukkaita oli 818.
Suurin osa hakijoista
määrätään huhtikuun
kutsunnoissa palvelukseen ensi vuoden aikana.
Eniten vapaaehtoisia oli
Uudellamaalla, jossa yli
200 naista haki asepalvelukseen.
Naisilla on ollut mahdollisuus hakea asepalvelukseen vuodesta 1995.
Silloin palvelukseen haki
793 naista, jota enemmän naishakijoita on
ollut vain viime ja tänä
vuonna.
Vapaaehtoisen palveluksen suosio oli alimmillaan vuosina 2005 ja
2006, jolloin palvelukseen haki noin 430 naista. Terveydenhoidossa painopistettä tulee
siirtää ennaltaehkäisyyn.
?Kyllä. Mikään yksittäinen
lottovoitto tai maailman talouden piristyminen ei nosta
meitä tästä.
Valkonen suuntaa katseensa työmarkkinoihin, verotukseen ja sääntelyyn.
??Tarvitaan useita työllisyyttä parantavia toimenpiteitä kuten paikallista
sopimista, työllistämisen
esteiden madaltamista, hintakilpailua, palkkamalttia ja
kannustavaa sosiaaliturvaa,
hän listaa.
??Niin vahvaa kasvua ei ole
luvassa, etteikö myös julkista sektoria pitäisi kehittää.
Tarvitsemme myös sosiaalija terveyspalvelujen uudistuksen. Sitä täydennettäisiin tarvittavalla määrällä muita puolueita. Liittymisajankohta tulee
harkita tilanteen mukaan. Joissakin tapauksissa maksun periminen
ei myöskään ole oikeudenmukaista.
??Omassa rannassa katiska
ja verkko saa valtakunnallisen viehekortin maksun,
vaikka isännän nurkassa ei
koko virveliä löydy.
Tähän saakka laissa rajaamaton verkkokalastusoikeus
kotitarpeisiin rajataan kahdeksaan 30 metrin pituiseen
verkkoon. Kaupalliseen
kalastukseen tarkoitettuja
pyydyksiä saavat käyttöön
jatkossa vain ammattilaiset.
Lapissa 67. Toinen olisi
englanti. Energiatehokkuutta pitää
parantaa. Aikuiset
joskus aristelevat sitä,
jos he ajattelevat asiaa
aikuisnäkökulmasta, sanoo asiantuntijalääkäri,
lastenpsykiatri Raisa
Cacciatore.
Hänen mukaansa usein
uskotaan sen riittävän,
että vastaa jos lapsi kysyy. 1990-luvun
lama oli paha, mutta silloin lähdettiin nopeasti uuteen nousuun. Niitä ovat muun
muassa pyrkimys lisätä alkolukkojen käyttöä. Suomi tarvitsee monien kielten osaajia. (STT)
Pohjoismaiden
kiinnostavimmista
start-upeista
neljä Suomesta
Neljä suomalaista yritystä on kivunnut BusinessInsider -lehden 24
kiinnostavimman startup-yrityksen listalle.
Korkeimmalle listalla
pääsi peliyhtiö Rovio, joka on listan viides. Lapsen seksuaalikasvatus on ihan tavallista kasvatusta. Vaikka pakollisuudesta
luovuttaisiin, ruotsin suosio olisi silti
todennäköisesti suuri.
?Pitäisi. Paikallista
sopimista on lisättävä erityisesti
pienyrityksissä. Maksu on 39 euroa, ja sen joutuu maksamaan jokainen
18?64-vuotias kalastaja kalastustavasta riippumatta.
Onkiminen ja pilkkiminen sekä niin sanottu silakan litkaus olisivat kokonaan maksuttomia yleiskalastusoikeuksia.
SDP:n Kari Rajamäki
valitteli sitä, että lakiin ei
tullut useamman vavan lisäviehemaksua ja kelaonginta
jäi jokamiehen oikeuksien
ulkopuolelle. Vasemmistopuolueilla
ei valitettavasti näytä olevan riittävän hyvää tilannekuvaa Suomen
haasteiden vakavuudesta, joten hallitusyhteistyö on ollut vaikeaa. Hän on enemmänkin
lakivaliokunnan linjoilla
asiassa.
Tarvainen arvioi, että kysymys on ennen kaikkea
alkoholin suurkuluttajista.
Alkoholiongelmaisiin pelkät sakot tai vankeus eivät
pure, vaan tarvitaan hoitotoimia.
??Rangaistusten kiristäminen tai promillerajojen
alentaminen eivät ole ensisijaisia ratkaisuja tähän
asiaan, hän painottaa.
Liikenneturva
pidentäisi ajokieltoja
Valiokunta katsoo, että rattijuopumuksia voidaan ehkäistä ennen kaikkea edistämällä alkolukon käyttöä,
liikennevalvontaa ja päihdeongelmien hoitoa.
Liikenneturvan Tarvainenkin painottaa alkoholiongelmien hoidon lisäksi
alkolukkoja ja liikennevalvontaa, jopa niin, että ihmiset ilmiantaisivat rattijuopumuksesta epäilemiään.
Hänestä ajokieltoaikoja
voisi myös pidentää.
??Jos ajokieltoaika olisi
riittävän pitkä, se houkuttelisi entistä useamman asennuttamaan autoonsa alkolukon, Tarvainen arvioi.
Pitkän ajokiellon vaihtoehtona voisi hänen mukaansa olla alkolukon
asentaminen ja lupa ajaa
alkolukkoautolla. Jäsenyys
ei korvaisi uskottavaa omaa puolustusta, vaan täydentäisi sitä. Humanitaarisessa maahanmuutossa
suurimmat ongelmat liittyvät kotoutumiseen. Ely-keskus voi tosin myöntää poikkeusluvan
sallittua määrää useampien
verkkojen käyttämiseen esimerkiksi kalastusperinteen
ylläpitämiseksi tai kalavesien
hoitoon liittyen. Näissä kaikissa on
kehitettävää. Julkiseen talouteen kohdistuu valtavia paineita. Silloin tulee rehellisesti arvioida,
mitkä ovat kaikkein tärkeimpiä
palveluja, jotka täytyy hoitaa.
Päivähoito-oikeuden rajaaminen
on mielestäni kohtuullista, jos esimerkiksi vanhempi on itse kotona
syystä tai toisesta.
?Jokainen on tervetullut Suomeen
tekemään töitä. Miehitys ja apartheid
olivat juuri päättyneet. Nämä ovat vain muutamia
esimerkkejä. Valiokunta
edellyttää kuitenkin, että
hallitus laatii selvityksen
rattijuopumuksen rangaistuskäytännöistä sekä promillerajojen tarkoituksenmukaisuudesta.
??Kuulostaa pettymykseltä, että kansalaisaloite
on hylätty, sanoi aloitteen
laatinut Jorma Sonninen
tuoreeltaan.
Hänen mukaansa lakivaliokunnan päätös sisältää kuitenkin myös hyviä
esityksiä. Sivukulut voisi porrastaa työntekijämäärän
mukaan. Cacciatore kertoo
kuitenkin, että lapsen
oikeudet ja taidot pitäisi
opettaa, vaikka lapsi ei
kysy.
. Tarvitsemme enemmän eri alojen erityisasiantuntijoita
sekä kyvykkäitä, ahkeria uussuomalaisia. Tärkeää on myös itse
avata keskustelu, jotta lapsi uskaltaa kysyä.
(STT). Supercell löytyy sijalta kahdeksan.
Vähemmän tunnetuis-
ta suomalaisista startupeista löytyy Cabforce
sijalta 11, joka mahdollistaa työ- ja lomamatkalaisille taksin tilaamisen
etukäteen ulkomailta.
Listan perää pitä Yoogaia, joka on keskittynyt
online-joogaan.
Asiasta kertoi ensimmäisenä Suomessa Talouselämä. Vanhemmuuden
kustannukset tulee jakaa tasaisesti
kummankin vanhemman kesken.
Määräaikaiseen työsuhteeseen on
voitava palkata vapaammin. Siinä kielen oppiminen, työllistyminen ja koulutus ovat
avainasemassa. Jos emme saa laitettua
julkista talouttamme kuntoon, voi lopulta edessä olla
VILLE VALKONEN
?Ammatti: talouspoliittinen
sihteeri
?Työpaikka: Kokoomuksen
eduskuntaryhmä
?Ikä: 27
?Perhe: naimaton
?Koulutus: kauppatieteiden
kandidaatti, joka viimeistelee töiden ohella maisteriopintojaan
?Harrastukset: liikunta, kirjoittaminen, lukeminen, elokuvat,
maanpuolustustyö
?Miten asut: kerrostalossa
?Nykyiset luottamustehtävät:
Paimion kaupunginvaltuutettu ja
valtuustoryhmän puheenjohtaja,
Paimion sosiaali- ja terveyslautakunnan varapuheenjohtaja, Paimion Kokoomuksen puheenjohtajan
Varsinais-Suomen Kokoomuksen
piirivaltuuston jäsen
?Vaalibudjetti: 20?000?30?000
euroa riippuen sponsorituen onnistumisesta
Ville Valkonen päätti kansanedustajaehdokkuudestaan jo siinä vaiheessa, kun hän teki kauppatieteiden opiskelujen jälkeen päätöksen lähteä yhteiskunnalliselle
uralle
Kymmenen kertaa vähemmän jätettä kuin rasioista, Sorsavirta konkretisoi.
Määräaikaistilaus
16,00?/kk
Tilaukset toimitetaan force major
-varauksin (lakko, tuotannolliset
häiriöt, alihankkijoiden viivästykset,
tms.).
JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS
Arkisin
klo 6.00-16.30
Viikonlop. Ainakin osasyy
tähän on pitkittynyt taantuma.
Sen sijaan eläkeuudistus
näyttää saavuttavan sille
asetetut tavoitteet. Esimerkiksi keliaakikko ei voi ottaa levitettä rasiasta, jossa on ruisleivän mu-
JULKAISIJA
Salon Seudun Sanomat Oy
Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Puhelin: (02) 770 21 (vaihde)
etunimi.sukunimi@sss.fi
TILAAJAPALVELU
Puhelin: (02) 770 2626
Avoinna klo 8.00-16.00
tilaajapalvelu@sss.fi
www.tilaajapalvelija.fi
rusia. Levitepöytä on näyttänyt
samalta viimeiset 30 vuotta.
Toivottavasti he pitävät 20
vuoden päästä leviteautomaattia luonnollisena laitteena, Sorsavirta sanoo ja
viittaa ruokailuaan lopetteleviin eskarilaisiin.
. Kokonaissäästöjä vähentää lisäksi se,
että osa kuntien tehtävistä
on siirretty valtion vastuulle.
Samaan aikaan, kun kuntien tehtäviä on yritetty karsia, niitä on toisaalla lisätty.
Toiveet säästöistä ovat osoittautuneet ylioptimistisiksi.
??Emme onnistuneet niin
kuin olisi pitänyt, kunta-
Toijan koulussa innostuttiin heti pilottina olemisesta.
anneli.kajander-ekstrom@sss.fi
Tempoileva kuntauudistus on vaikuttanut erittäin
kielteisesti kuntien ja valtion väliseen suhteeseen.
Näin arvioi hallintotieteen
professori Jari Stenvall,
jonka johtama riippumaton tutkimusryhmä selvitti
vuosien 2011?2014 kuntamuutosten valmistelun vaikutuksia Suomessa.
??Suunnittelu on koettu
arvaamattomaksi, heikkolaatuiseksi ja epäselväksi.
Kuntauudistusta verrattiin kunnissa Stockmannin
Hulluihin päiviin ja arvioitiin, että prosessia ei ole
johtanut kukaan, Stenvall
tylyttää.
Kuntakenttään suunnitelluissa muutoksissa on
otettu heikosti huomioon
kuntien näkökulmat. Melkeinpä taaksepäin
on menty neljässä vuodessa . Rasiaan jäänyt
margariini kaavitaan biojätteeseen.
Rasvan menekkiä seurataan koulussa kolme kuukautta kestävän kokeilun
ajan. Margariinikustannukset eivät ole
raaka-aineiden kärkipäätä,
joten valtavista säästöistä ei
ole kysymys, kaupungin ruokapalveluohjaaja Mari Portaala kertoo.
Rasioissa hävikkiä syntyy
jonkun verran. Kun levitteen joukkoon menee leivänmurusia, purkkien loppuja
ei voida käyttää ruoanvalmistuksessa. Kone tiristää kilon muovipussin aina
tyhjäksi, eikä hävikkiä tule.
. ainakin kevään ajaksi.
Epäsiistit leviterasiat ja veitset ovat vaihtuneet yhteen siistiin
painallukseen.
Muut alueet (ei Uusimaa):
Lounais-Suomen Tietojakelu Oy
Puhelin: (02) 269 3434
Uusimaa:
Itellan varhaisjakelupäivystys
Puhelin: 0200 30011 (mpm/pvm)
ma-pe klo 6.30-16.00
la
klo 7.00-12.00
su
klo 7.30-12.00
ASIAKASPALVELU
- yksityishenkilöiden ilmoitukset
Örninkatu 14, 2.krs.
ma-pe klo 8.30-15.30
Puhelin: (02) 770 2610
ilmoitukset@sss.fi
Löytölaari: sss.mainostaja.com
Otso onnittelee:
lastenpalsta@sss.fi
Onnenhetket-palstan
ilmoitushinnat, ohjeet ja asiointi:
sss.mainostaja.com
MEDIAMYYNTI
- yritysasiakkaiden ilmoitukset
sssmedia.fi
ministeri Paula Risikko
(kok.) sanoo.
Risikon mukaan kuntien noin 500 tehtävästä on
vaikea karsia, sillä ne kohdistuvat usein hädänalaisten ihmisten auttamiseen.
Hänen mielestään kuntien
noin 900 velvoitteen karsimisessa taas olisi pitänyt
päästä pidemmälle.
Työvoiman liikkuvuutta
ja työvoimapalveluja on tehostettu lailla, mutta työurat eivät ole pidentyneet
tavoitellusti. koskesta sumaan. (KMT S2013/K2014)
Rasvan menekkiä seurataan koulussa
kolme kuukautta kestävän kokeilun ajan.
Kokemusten perusteella päätetään,
laajeneeko vuokrattavien automaattien
käyttö Salon ruokapalveluissa.
Automaatti on säädetty
sylkäisemään kerralla 7
grammaa levitettä. (STT)
Uutistoimitus: (02) 770 2314
toimitus@sss.fi
Urheilu: (02) 770 2309
ALUETOIMITUS
Kiiruuntie 1, Somero.
Puhelin: (02) 770 2562
PAINOPAIKKA:
Salon Lehtitehdas,
Salo 2015
ISSN 0782-5404. Selvitys on
osa Kuntaliiton uutta tutkimusohjelmaa.
Kuntien tehtävien
vähentämisessä ei
päästy tavoitteisiin
Kuntien tehtävien ja velvoitteiden karsimisessa ei
päästy tavoitteisiin, toteaa
hallituksen talouspoliittinen
ministerivaliokunta.
Rakennepoliittisen ohjelman loppuraportissa todetaan, että kuntien menoja
oli tarkoitus vähentää miljardilla eurolla, mutta säästöjä puuttuu vielä yli 700
miljoonaa euroa. Tosin
vaihtaisin sen Oivariiniin,
joka on lapsille terveellisempää, mutta kalliimpaa, kuulemma.
. Kuntaministeri
Paula Risikko (kok.) osasi
odottaa raportista kritiikkiä.
??Kuntien parempi kuuleminen on ihan oikeutettu
pyyntö, Risikko sanoo.
Valtion toimet asiassa on
nähty kunnissa ylimielisiksi ja määräileviksi. Professori Stenvall muistuttaa,
että kunnatkaan eivät ole
olleet viattomia viime vuosien kuntarakenne- ja soteskismoissa.
??Myös siellä on ollut pelaamista. Jopa se
näyttää paljolta. Vieressä istuu Roni Lintunen ja takana Taneli Hemmilä.
Leviteannostelija
säästää rasvaa ja
roskan määrää
SSS | ANNELI KAJANDER-EKSTRÖM
. Valtioneuvostossa
tarvitaan asennekoulua sekä poliittisen päätöksenteon että virkamiesten osalta, professori sanoo.
Risikko muistuttaa, että
sote-uudistus ja kuntarakenteiden uudistus ovat
poikkeuksellisen vaativia
yhteiskunnallisia hankkeita, joissa on paljon erilaisia
intressejä.
??Vähälle huomiolle on jäänyt, että olemme saaneet
aikaiseksi esimerkiksi kuntalain kokonaisuudistuksen
sekä valtionosuusuudistuksen, Risikko sanoo.
Rehtori Risto Hemmilän haave hygieenisestä leipä- ja levitepisteestä on toteutunut . Jatkossa
kerta-annos on 5 grammaa.
Opettaja Jaana Kotavuopio pitää automaattia hyvänä.
. Hän kehuu
salolaisia edistyksellisiksi:
Toijan koulu on ensimmäinen koulu koko maassa, jossa laite on käytössä.
. Silti voi sanoa, että valtion tempoilu
on jähmettänyt kuntien
omaa suunnittelua.
Jyrki Kataisen (kok.)
hallituksen käynnistämän
kuntauudistuspaketin valmistelua selvitti Tampereen ja Lapin yliopistojen
tutkijaryhmä. Leipä laitetaan
annostelijaan, joka lykkää
levitettä pienen kökön.
. 10% alv.)
12 kk:n maksuerä
277,00 ?
6 kk:n maksuerä
141,00 ?
3kk maksuerä
73,30 ?
Määräaikaistilaus (sis. Peruttavien
listalla ovat myös kaikki
Skandinavian pääkaupunkien väliset lennot.
Norwegianin verkkosivujen mukaan Suomenlennoista perutaan ainakin
aamulennot Helsingistä
Tukholmaan ja Kööpenhaminaan.
Norwegianin lakko on laajentumassa huomenna 70
ilmoitukset@sss.fi
Valmistettavat ilmoitukset:
materiaali 2 arkipäivää ennen
julkaisua.
Painovalmiit aineistot: edellisenä
arkipäivänä klo 14.00 mennessä.
www.sss.fi/ilmoitukset
TOIMITUS
ma-pe klo 8.30-23.00
la klo 14.45-23.00
su klo 15.00-23.00
lentäjästä 650 lentäjään.
Yhtiön tiedotteen mukaan
lakon laajentuminen vaikuttaa yli 35?000 asiakkaan
lentoihin Skandinaviassa.
Syynä työtaisteluun on
Norwegianin säästöohjelma. Annostelijan ydin on
ekologisuus. Siinä syy, miksi rehtori
Risto Hemmilä halusi ehdottomasti koulusta annostelijan pilottikohteen.
. Isoista
uudistuksista sote on yhä
kesken.
Norwegian peruu
sittenkin myös
lentoja Suomesta
Lentoyhtiö Norwegian peruu lentäjien lakon vuoksi
kaikki Norjan, Ruotsin ja
Tanskan sisäiset lennot
keskiviikosta alkaen, yhtiö kertoi tiistai-iltana tiedotteessaan. On paljon kivampi saada
puhdasta margariinia. Vielä sitä on Portaalan
mielestä enneaikaista arvioida.
Foodduck Oy:n saman niminen annostelija on suomalainen innovaatio, jota
valmistetaan Naantalissa.
Laitteen Suomen ja maailman valloitus on alkamassa,
toimitusjohtaja Timo Sorsavirta kertoo. Uudistusten ilmapiiri on lisäksi
kääntynyt kielteisemmäksi
valmistelun edetessä.
??Se yllätti, että kunnista tuleva kritiikki on vielä
jyrkempää kuin olin pelännyt. 6
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 4. 10% alv)
12 kk
366,00 ?
3kk
101,05 ?
1kk
34,00 ?
Digilehtitilaus (sis. Tähän viittaa tiistaina julkaistun raportin otsikko
Kunnat ajopuina . takana on nyt riitaisa
prosessi. Osa kunnista on
tehnyt töitä sen eteen, ettei
niiden tarvitsisi kehittää
toimintaansa. Lentäjät ovat epäilleet,
että Norwegian voisi jopa
ajaa norjalaisen tytäryhtiönsä konkurssiin, mutta
yhtiö kiistää konkurssiaikeet. maaliskuuta 2015
UUTISET
Kuvat: SSS/Minna Määttänen
Tempoileva
kuntauudistus on
kylvänyt eripuraa
Tutkija: Valtioneuvostossa
tarvitaan asennekoulua.
STT | PERTTI MATTILA, MIKKO ISOTALO
Severi Santasaari haukkaa näkkäriä, jolle automaatti on hänen mielestään lykännyt juuri sopivasti margariinia. Säästyy
aikaa, entinen tapa oli aikaa
vievää, Severi arvioi.
Taneli Hemmilästä laite
työntää levitettä hauskasti.
Määrä riittää yhdelle leivälle, eikä hän yleensä enempää ota.
Aikaisemmin levite otettiin 400 gramman rasiasta
veitsellä. Leipäpöytä on nyt huomattavasti siistimpi. Levitepakkaukseen kuluu 10 prosenttia
materiaalia rasian vaatimasta määrästä ja alumiini
on kokonaan pois.
Levitepakkaus on kierrätettävää muovia. Näppärää ja siistimpää,
kun rasioita ei ole, koulun
ruokapalveluvastaava Tuula Sarhola toteaa. Nyt pärjätään yhdellä
margariinilla, joka maidoton
ja laktoositon.
Toijan koulu on
maan ensimmäinen
. Rasva-annostelijan ehdoton etu on siisteys. Hänestä vaikuttaa, että uusi laite
houkuttelee oppilaita syömään leipää aikaisempaa
enemmän.
Ruoka-aineallergioiden takia tarjolla on ollut useampi
rasia. Kokemusten perus-
TILAUSHINNAT PAPERILEHTI
Jatkuva säästötilaus (sis. Siisti!
Severi Santasaaren kommentti koulun ruokalaan ilmestyneestä leviteannostelijasta kertoo kaiken.
Syömään kiiruhtaneet oppilaat ottavat linjastosta ensin ruokaa ja lopuksi leipää
sekä maitoa. Viimeisten tullessa
syömään rasia ei näyttänyt
enää kauniilta tai hygieeniseltä. Sopua on yritetty yhtiön mukaan neuvotella
tuloksetta.
Lakko koskee Norwegianin norjalaista tytäryhtiötä.
klo 6.00-12.00
Salo:
Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy
Puhelin: (02) 269 3434
Muutos silti
välttämätön
Kuntaliiton toimitusjohtaja
Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma pitää varmana, että
seuraava hallitus joutuu
pyörittämään samoja kuntauudistuksen kysymyksiä
kuin nykyinenkin. Lapsia
neuvotaan ja ohjataan, mutta silti rasia on aina epäsiisti, ja kaikki ottavat levitettä
liikaa, Hemmilä sanoo ja silmäilee tyytyväisenä ruokailun etenemistä.
SALON
SEUDUN
SANOMAT
Sanomalehtien Liiton jäsen
7-päiväinen sanomalehti
Kokonaistavoittavuus 58 000
Painettu lehti ja sen digitaaliset
näköisversiot. Sopiva määrä. 24% alv.)
Säästötilaus
13,90?/kk
teella päätetään, laajeneeko
vuokrattavien automaattien
käyttö Salon ruokapalveluissa
34,50 ?/kk
24 kk yht. (norm. Lakipisteensä se
saavutti heinä-syyskuussa 2013.
Applen lisäksi Samsungille aiheuttavat harmaita hiuksia alemman hintaluokan kiinalaiset valmistajat, kuten Xiaomi ja
Huawei.
Samsung esitteli uudet
mallinsa maanantaina.
(STT?Reuters)
Nokia ja
korealaisyhtiö
kehittämään
esineiden välistä
viestintää
Nokia ja korealainen KT
ovat allekirjoittaneet aiesopimuksen esineiden
välisen langattoman
teknologian kehittämiseksi.
Nokian toimitusjohtajan Rajeev Surin
mukaan yhteistyö KT:n
kanssa mahdollistaa
uusien ratkaisujen tarjoamisen muun muassa
autojen väliseen kommunikaatioon.
Vuonna 1981 perustettu
KT on alun perin EteläKorean valtion teleyhtiö.
(STT)
Oikaisuja
Tiistaina lehdessä olleessa lounasruokalajutussa
(3.3.) oli virhe. 595,20 ?
SAMSUNG
GALAXY ACE 4
129 ?
Edullinen 4G-puhelin
Super AMOLED
-näytöllä
+
24 kk
Voit vapaasti valita paketin puhelimen vaikkapa näistä:
IPHONE 6 64 Gt
Deezer Premium+
-musiikkipalvelu
(jatko 9,99 ?/kk)
ARVO YHT. Yhtiön myynti nousi viimeisellä vuosineljänneksellä
49 prosenttia vuoden takaisesta.
Samsungin myynti puolestaan romahti lähes
12 prosenttia. Hän itse
ei ollut listalla.
??Jäi vaikutelma, että rekisteri on ollut valmistautu-
hoinpitelystä ja toinen pahoinpitelyn yrityksestä.
?Tapauksen poliisitutkintaa ja oikeuteen päätymistä hidasti se, että yksi yleisötilaisuuteen tunkeutujista onnistui pakoilemaan poliisia marraskuulle 2014 asti.
?Tappeluun ja puukotukseen liittyvistä käräjäoikeuden tuomioista on valitettu hovioikeuteen.
??Laitonta henkilörekisteriä pitänyt mies ei saanut
tuomiota pahoinpitelystä, vaan muun muassa avunannosta poliittisten toimintavapauksien loukkaamisen
yritykseen.
mista johonkin, sanoo Matti
Vesa Volanen, yksi tilaisuuden järjestäjistä.
Tuomittu
ehkä valittaa
Sakko on syyttäjän vaatimuksen mukainen 50 päiväsakkoa, jota syyttäjä luonnehti
tuntuvaksi sakkorangaistukseksi. Apple myi lokajoulukuussa enemmän
älypuhelimia kuin Samsung ensimmäistä kertaa
sitten vuoden 2011, kertoo markkinatutkimusyhtiö Gartner.
Applen menestyspuhelimia olivat uudet suurinäyttöiset iPhone 6 ja
iPhone 6 Plus -mallit. Kaksi järjestäjien edustajaa pysäytti heidät.
?Syntyneessä tappelussa yksi tunkeutujista löi
järjestäjäpuolen edustajaa puukolla. Mikäli määräaikainen sopimus irtisanotaan, asiakas on velvollinen maksamaan DNA:lle jäljellä olevat puhelinta koskevat
kuukausimaksut ja saadun alennuksen. Koivulaakso on
toinen Äärioikeisto Suomessa -kirjan kirjoittajista, jota
käsitelleessä tilaisuudessa
puukotus tapahtui.
Kun tietojen keruu ja sen
järjestelmällisyys ja pitkäaikaisuus tulivat tietoon, moni ihminen otti Koivulaaksoon yhteyttä ja kyseli, mitä
pitäisi tehdä.
??Keruun kohteeksi joutui
moni ihminen, jolla ei ole
julkista toimintaa. Määräajan jälkeen liittymäsopimus on
voimassa toistaiseksi hinnaston mukaisella hinnalla. Tarjous voimassa 31.3.2015 asti tai niin kauan kuin kaiuttimia riittää. 1017 ?). On huolestuttava piirre, että kansalaisjärjestössä toimiva ihminen joutuu rekistereihin,
Koivulaakso sanoo. Listalla oli lähes
300 tunnistettua henkilöä,
osa heistä alaikäisiä.
Useat listalle joutuneista katsoivat, että tuomitun
vaikuttimena oli pyrkimys
aiheuttaa heille vahinkoa.
Käräjäoikeuden mukaan
mies syyllistyi henkilörekisteririkokseen, mutta ei ole
näyttöä siitä, että hän olisi
Perustuslakivaliokunta antanee torstaina lausuntonsa
siitä, onko viimeisin esitys
sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta perustuslain mukainen. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 4. 219 ?
789 ?
Nopea, tyylikäs ja
tehokas iPhone
entistä suuremmalla
Retina-näytöllä
Tutustu laitevalikoimaan ja uusiin paketteihin DNA Kaupassa tai osoitteessa dna.?/kunnonverkko
Esimerkkilaskelma: Samsung Galaxy S4 mini + liittymä + kaiutin 24 kk määräaikaisella sopimuksella, kokonaishinta 764,20 . (STT)
Apple suisti
Samsungin
valtaistuimelta
NEW YORK. Syyksilukemisen lopputulos ei ollut sinänsä hänelle yllätys, mutta
korvaussumma oikeudenkäyntikuluineen käytännössä
romahduttaa hänen taloutensa, sanoo Artimo.
Valio-konsernin viime
vuoden loppupuolisko oli
täynnä koettelemuksia.
Valion mukaan Venäjän
tuontikiellon vaikutukset
kohdistuivat Suomessa
yksittäisistä yrityksistä
eniten siihen.
??Hyvin kasvanut Venäjän-vienti romahti elokuun alkupuolella tuontikiellon takia, ja satojen
miljoonien litrojen maitomäärät jouduttiin jalostamaan maailmanmarkkinoille teollisuusvoiksi
ja maitojauheeksi, joiden
hinnat olivat ennätyksellisen matalat, Valiolta
kerrotaan.
Myös Suomen markkinoilla takkuili. Tuomitun tuloilla sakkosumma jää kuitenkin 300
euroon.
Sakkojen lisäksi tuomittu joutuu maksamaan noin
50 ihmiselle 300 euron va-
hingonkorvauksen kullekin.
Muut rekisteriin joutuneet
eivät vaatineet korvauksia.
Tuomittu harkitsee tuomiosta valittamista, kertoo hänen
asianajajansa Tero Artimo.
Etenkin vahingonkorvaukset
vaikuttavat hänen mukaansa
kohtuuttomilta.
??Päämieheni haluaa vielä
nukkua yön yli. Puheenjohtaja Johannes Koskisen
(sd.) mukaan valiokunta
ottanee lausunnossaan kantaa myös prosessiin.
Kunnissa on hermostuttu
siitä, että kunnilta pyydet-
tiin kannanottoja kahden
päivän sisällä eli keskiviikkoon mennessä.
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja
Anneli Kiljunen (sd.) kiisti, että kuntien kuuleminen
olisi ollut puutteellista. Hänen mukaansa kuntia on
kuultu sote-uudistuksesta
aiemmin, eikä nyt ole mahdollisuutta samanlaiseen
kuulemiseen kuin hallituksen esityksen valmistelussa.
Valiokunnan kuultavina
olleet valtiosääntöasiantuntijat sanoivat, että itse
esityksessä on perustuslaillisuuden kannalta menty
eteenpäin, mutta ongelmattomalta se ei näytä.
Va l t i o s ä ä n t ö o i k e u d e n
emeritusprofessori Mikael
Hidénin mukaan uusi esitys on esimerkiksi kuntien
vaikutusmahdollisuuksien
kannalta edellistä parempi,
mutta ongelmia on jäljelläkin.
KIRJASTOPUUKOTUS TAPAHTUI TAMMIKUUSSA 2013
?Tammikuussa 2013 Jyväskylän kaupunginkirjastossa järjestettiin tilaisuus, jonka aiheena oli hiljattain
julkaistu kirja suomalaisesta äärioikeistosta.
?Kolme miestä yritti tunkeutua tilaisuuteen ja keskeyttää sen. Vuodesta
2011 markkinoita hallinneen Samsungin myynti on pudonnut nyt viisi
vuosineljännestä peräkkäin. Hänet tuomittiin
tammikuussa 2015 puolentoista vuoden ehdolliseen
vankeuteen törkeästä pahoinpitelystä.
?Järjestäjien edustajat saivat sakkoja: toinen pa-
Jyväskylän kirjastopuukotukseen
liittyvällä listalla satoja ihmisiä.
STT | ELINA KORKEE, PÄIVI SEPPÄLÄ
Kunnat hermostuivat
kommentointiajasta
levittänyt tietojaan.
Moni ollut
huolissaan
Tietokirjailija ja vasemmistopoliitikko Dan Koivulaakso
sanoo, että tietojen keruu ei
vaikuta hänen toimintaansa
mitenkään. Tapaus
liittyy parin vuoden takaiseen kirjastopuukotukseen
Jyväskylässä. Valion
markkinaosuus perusmaidoissa laski alle 30 prosentin.
Valion mukaan liikevaihdon ja tuotteiston kannattavuuden lasku johtivat
tuottajahintojen laskuun
ja Valion henkilöstön vähentämiseen. Julkisuus, riittävä asianosaisten kuuleminen, ehdotuksen toimivuuden arviointi, vaikutusten arviointi,
Viljanen listaa.
Hänen mielestään normaali toimintatapa näin ison uudistuksen kanssa olisi se, että annetaan hallituksen uusi
esitys tai vähintään täydentävä esitys.
Vakaumusten ja
etnisten taustojen
keräily toi sakkoja
Sadoista ihmisistä tietoja kerännyt mies sai tiistaina sakkotuomion Keski-Suomen
käräjäoikeudessa. Kaupan päälle Deezer Premium+ -musiikkipalvelu 2 kk ajan toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella. Rajaton 4G -liittymän enimmäisnopeus
150 Mbit/s (norm. maaliskuuta 2015
UUTISET
Sote-esityksen pikamenettely
hämmästyttää asiantuntijoita
Lyhyet
Loppuvuosi
oli Valiolle
harvinaisen
hankala
Uudessakin mallissa nähdään ongelmia . Rawstorne (kd.) oli ehdokkaana
vuonna 2007.
Jos etsit uutta puhelinta ja pidät musiikista,
pidät tästä tarjouksesta!
Meiltä löydät sinulle sopivan luurin, kunnon 4G-yhteyden ja saat vielä kaupan päälle mahtavia lisätarvikkeita!
MUSAPAKETTI
SAMSUNG
GALAXY S4 MINI
KAUPAN PÄÄLLE
Samsung Multiroom
M3 -kaiutin (arvo 199 ?)
169 ?
(ilman liittymää 189 ?)
80
Norm. Lisätietoja: www.dna.fi/kunnonverkko
SAMSUNG
GALAXY S4 4G+
299 ?
Älykäs puhelin
monipuolisilla
toiminnoilla
SAMSUNG
GALAXY ALPHA
499 ?
Tyylikäs ja ohut
puhelin täynnä
yksityiskohtia
7. menettely ?täysin poikkeuksellinen?.
STT | SUSANNA JÄÄSKELÄINEN,
PEKKA POHJOLAINEN, MIKKO ISOTALO
Menettely tavattoman kiireen kanssa valmisteltavan
sote-uudistuksen kanssa ihmetyttää perustuslakiasiantuntijoita.
Turun yliopiston valtiosääntöoikeuden professori
Veli-Pekka Viljanen pitää
tilannetta ?äärimmäisen
poikkeuksellisena?.
??Eduskuntahistoriasta ei
oikeastaan tämmöistä tapa-
usta löydy, että hyvin keskeisessä asiassa valmistellaan hallituksen esityksestä
poikkeava ratkaisu vajaan
viikon valmistelulla, Viljanen sanoi oltuaan perustuslakivaliokunnan kuultavana
tiistaina.
Tilanne on johtanut muun
muassa siihen, että nyt käsittelyssä olevalta sosiaalija terveysvaliokunnan laatimalta esitykseltä puuttuvat
kunnolliset perustelut.
Viljasen mielestä kiire on
johtanut ongelmiin hyvin
monen lainsäädäntöprosessiin kuuluvan keskeisen
osan kanssa.
. Luvaton tietokokoelma löytyi puukotuksen tutkinnan yhteydessä.
Tuomittu liitti ihmisiin tietoja muun muassa näiden
etnisestä taustasta, poliittisesta vakaumuksesta tai uskonnosta. Terhi Almin lounas- ja juhlapalvelu Salotti sijaitsee Kalkkitiellä, ei Kiertokadulla.
Meri Rawstornen haastattelussa (1.3.) sanottiin
hänen olevan ensimmäistä kertaa eduskuntavaaliehdokkaana. vaihteluväli 5?80 Mbit/s)
02 727 8302
Asiantuntevaa ja turvallista
päivähoitoa vanhuksille
k auneudenhoiTo,
kampaamoT ja parTuriT
p. 8
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 4. Stoltenbergin on
kutsunut pääministeri
Alexander Stubb (kok.).
Stubb ja Stoltenberg
keskustelevat tapaamisessaan muun muassa
Suomen ja Naton kumppanuusyhteistyöstä, Ukrainan tilanteesta sekä
EU:n ja Naton yhteistyöstä.
Stoltenberg tapaa vierailunsa aikana myös ulkoministeri Erkki Tuomiojan (sd.), puolustusministeri Carl Haglundin (r.) ja eduskunnan
puhemies Eero Heinäluoman (sd.). 02 731 6920
salonfysioterapia@ebaana.net
www.salonfysioterapia.fi
SALVAn kuntoutus ja fysioterapia
p. 02 774 1400
www.mehilainen.fi
Ilolankatu 6, Salo
p. 044 784 2222
Kotikäyntipalveluina.
Tmi Saarinen Hanne
Turuntie 1, 3. 02 727 8301
Lisätietoja p. enemmän kuin minä, perusteli aviomies paikalle tuloa.
Henriikka Vilanderin mielestä Ruotsin ja muidenkin
maiden monarkiat puolustavat paikkaansa seremoniallisina instituutioina.
??Ei Kaarle Kustaalla ja
Silviallakaan liene valtaa
vähään aikaan ollut, mutta
heidän edustustehtävänsä
on merkittävä.
Kuvataiteet
kiinnostavat
Alkujuhlallisuuksien jälkeen kuningas ja presidentti
jäivät Linnaan keskustelemaan, mutta Silvia ja Jenni
Haukio jatkoivat taidemuseo
Ateneumiin, jossa oli niin
ikään paikalla fanijoukko.
Arvovieraat kuuntelivat sä-
Fysioterapeutti
Ella Höyhtyä
Vilhonkatu 23, 24240 SALO
p. 044 722 3360
beautystudioanna@gmail.com
www.beautystudio.fi
Kauneushoitola Hely Rosenlund
Annankuja 5, Salo
p. alojensa ammattilaiset julkaistaan joka toinen keskiviikko (parittomat viikot) . Varsinaiset . 044 797 9007
Kääriäisentie 10, Halikko
sv.koskinen@gmail.com
koTisairaanhoiTo ja
Turuntie 14, Salo
p. Soita p. Veteraaneille
Kelan suorakorvausmenettely käytössä.
Kuningas Kaarle XVI Kustaa ja kuningatar Silvia lopulta vilkuttivat yleisölle Linnan parvekkeelta yhdessä tasavallan presidentti
Sauli Niinistön ja Jenni Haukion kanssa.
veltäjä Jean Sibeliuksen tuotantoa esittelevän konsertin
ja tutustuivat museonjohtaja Susanna Petterssonin
opastuksella Sibelius-näyttelyyn.
Hammaslääkäri Taina Niemi
Asemakatu 7, 2 krs
p. 02 733 2211
www.plusterveys.fi/hymydent
hierojaT
Hieronta ja lymfaterapia
Raija Lindegren
Länsiranta 8, Salo. Kauneus- ja terveysalan ammattilaiset parillisilla viikoilla.
. 010 235 3500
www.sairaalaneo.fi
Terveystalo Salo
Turuntie 12 B, II krs, 24240 Salo
P. 050 917 2914
Koulutettu hieroja/
luontaishoitaja Tarja Pölönen
Kauneushoitola Rosmarinus
Asemakatu 7 (sisäpiha), Salo
p. HymyDent
Turuntie 1, 3. 02 731 1041
www.sarianne.fi
Parturi aina ilman ajanvarausta!
Haluatko mukaan hakemistoon. 02 733 7868
info@avainfysio.fi www.avainfysio.fi
Lehtikuva/Vesa Moilanen
kanssa.
Kauppatorin yleisön keskiikä näytti olevan neljänkympin paremmalla puolella,
mutta joukossa oli jonkin
verran myös nuoria ja lapsia,
kuten lähiseutujen ruotsinkielisten päiväkotien ryhmiä.
Varttuneempaa kuninkaallisten fanikuntaa edusti
kuopiolainen Arja Sipponen,
joka oli ajoittanut edellisen
viikon Saksan-lomansa siten, että ehti viipyä välietapissaan Helsingissä vielä
valtiovierailun alun ajan.
??Aiemmin en ole heitä
nähnyt, mutta Tukholmassa
olen käynyt kuninkaanlinnassa, Sipponen kertoi.
Hieman nuorempien seuraajien joukkoon lukeutui
helsinkiläispariskunta Rami ja Henriikka Vilander.
??Vaimo tykkää kuninkaallisista . krs, Salo
p. (STT)
tuulle.
Kirjoittajat uskovat, että Suomi voitaisiin nostaa teknologian kehittämisen kärkimaaksi, jos
tutkimus- ja kehitystoiminnan osuus bruttokansantuotteesta nostettaisiin 4,5 prosenttiin.
Suomen asemaa datakeskittymänä voitaisiin
kirjoittajien mukaan
vahvistaa pitämällä datakeskukset alennetussa sähköveroluokassa ja
sähkön hinta kilpailukykyisenä.
Sosiaali- ja terveyspalveluissa ehdotetaan etälääkärikokeilua, jossa
perusterveydenhuolto
hoituisi mahdollisimman
pitkälle etäyhteyden
kautta.
Suomi teknologian kärkimaaksi 2020 -pamfletti
on tehty kansanedustaja
Sanna Lauslahden ja
Jukka Kopran johdolla.
(STT)
Salon Silmälasikeskus Synsam
koTihoiTo ja
asumispalveluT
asumispalveluT
Hoitokoti Kuusjoen Kotisatama Oy
Kuusjoenperäntie 7
p. 041 502 4624
hoyhtya.ella@hotmail.com
Fysioterapeutti Jari Pelli
Horninkatu 11 A 10, 4. Toiveet
säästöistä ovat osoittautuneet ylioptimistisiksi.
Työvoiman liikkuvuutta
ja työvoimapalveluja on
tehostettu lailla, mutta
työurat eivät ole pidentyneet tavoitellusti. 8.30?18.00, la 8.30?14.00
www.kuninkaantienapteekki.fi
Kuusjoen Apteekki
p. Yhteystiedot + yrityksen toiminnan kuvaus (max 100 merkkiä)
hinta 15 euroa + alv / ilm.kerta. krs, p. krs, Vilhonkatu 8
p. 02 730 0511
www.omt-fysiosyke.fi
Salon Fysioterapia Oy
Rummunlyöjänkatu 7 A, 3 kerros
p. 02 777 6480
Avoinna ma-ke, pe 9?16.30, to 9?17
Salon Vanha Apteekki
Vilhonkatu 8, Plaza, p. 0400 616 551
Hierontapiste Hyväolo
Horninkatu 7
p. 02 733 5545
Koulutettu hieroja/urheiluhieroja
Ilkka Virtanen
Länsirannan Hammaslääkärit
Katrineholminkatu 6 p. krs
p. 02 727 6550
www.medgroup.fi
PlusTerveys . Salo
p. 02 7311250, 050 325 0683
Kokoomuksen eduskuntaryhmä esittää pamfletissaan, että teknologian
hyödyntämiseen ja kehitykseen liittyvät asiat
siirrettäisiin hallituksessa yhden ministerin vas-
Pohjois-Atlantin liiton
Naton pääsihteeri Jens
Stoltenberg saapuu
keskiviikkona kaksipäiväiselle vierailulle Suomeen. Yhteystietojen (nimi, osoite, puhelinnumero, sähköpostiosoite ja www-sivu) hinta 10 euroa + alv / ilm.kerta . 02 721 3300, 044 721 3350
www.salva.fi
Tehostettua palveluasumista,
palveluasumista ja lyhytaikaishoitoa.
Myös sotainvalidien laitoshoitoa.
Tiedustelut p. 02 777 6400
Avoinna ma?pe 8?20, la 8?18, su 12?16
Yliopiston Apteekki
Vilhonkatu 14, Salo
Valtakunnallinen palvelunumero
0300 20200 (0,49 e/min/pvm/mpm)
Avoinna joka päivä 8.00?21.00.
FysioTerapia
Ajan Terapia
Ajalin-Laapotti Hillevi, Martti Mikkola,
Routamaa Jenni
Rummunlyöjänkatu 14 B
p. 044 263 6441
info@hannesaarinen.fi
www.hannesaarinen.fi
Jalkojen hoidon at
Sairaala NEO
Astrum-keskus, Salorankatu 5-7
p. 040 738 0749
www.kehonhyvinvointikeskus.com
Helsingintie 4
p. 02 733 2113, 050 522 2025
tainaniemi@ebaana.net
Petterssonin mukaan kuningatar on kiinnostunut
kuvataiteista sekä Sibeliuksen musiikista ja sen vaikutuksista.
??Sibeliuksen luontoteemo-
Koulutettu hieroja/
osteopatiaan erikoistuva
Joonas Koski
Hammaslääkäri Sari Vihervuori
Kirkkokatu 16 A Salo p. 0400 945 132
pekkakurppa57@gmail.com
Jalkaterapiakeskus
Naviculare Pirkko Vuorinen
Kuntien tehtävien ja velvoitteiden karsimisessa
ei päästy tavoitteisiin,
toteaa hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta.
Rakennepoliittisen ohjelman loppuraportissa
todetaan, että kuntien
menoja oli tarkoitus vähentää miljardilla eurolla, mutta säästöjä puuttuu vielä yli 700 miljoonaa euroa.
Kokonaissäästöjä vähentää lisäksi se, että osa
kuntien tehtävistä on siirretty valtion vastuulle.
Samaan aikaan, kun
kuntien tehtäviä on yritetty karsia, niitä on
toisaalla lisätty. P. maaliskuuta 2015
UUTISET
Kuninkaalliset päihittivät
tihkusateen Helsingissä
Lyhyet
Kuntien
tehtävien
vähentämisessä
ei päästy
tavoitteisiin
Kaarle XVI Kustaan ja Silvian valtiovierailu jatkuu torstaihin asti.
STT | HANNA ANTTILA
Harmaa sää ja tihkusade
eivät häirinneet niitä muutamia satoja kansalaisia,
jotka olivat saapuneet tiistaiaamupäivänä seuraamaan Ruotsin kuningasparin valtiovierailun alkamista
Helsingin Kauppatorilla.
Ensimmäisen vierailupäivän
minuutintarkka aikataulu
petti hieman, mutta odotus palkittiin, kun kuningas Kaarle XVI Kustaa ja
kuningatar Silvia lopulta
vilkuttivat yleisölle Linnan
parvekkeelta yhdessä tasavallan presidentti Sauli Niinistön ja Jenni Haukion
RUOTSIN
KUNINGASPARIN
OHJELMAA
TÄNÄÄN
?Aamulla tapaaminen suomalaisten start-up-yritysten kanssa
Ruotsin suurlähetystössä Helsingissä
?Aamupäivällä vierailu Espoon
yrityskylään ja nuorten järjestövaikuttajien seminaari Hanasaaressa
?Lounas Helsingin kaupungintalolla
?Iltapäivällä kuningatar Silvia
ja Jenni Haukio tapaavat nuoria
muotoilijoita Design Forumissa
?Samoihin aikoihin kuningas
Kaarle Kustaa ja presidentti Niinistö vierailevat Santahaminan
varuskunnassa
?Illalla päivällinen Säätytalossa
Terveys ja hyvinvoinTi
apTeekiT
Kuninkaantien Apteekki
Länsiranta 8, 24100 Salo. krs
Vilhonkatu 8, 24100 Salo.
P. 02 77021/mediamyynti
. 044 542 7800 tai 044 0427900
Turvallinen ja asiakasta arvostava
hoivapalvelutuottaja.
Toimisto avoinna to klo 15?17.
kotihoito.merivire@kolumbus.fi
www.kotihoitomerivire.fi
SALVAn kotihoito
kotihoito p. 731 2300.
Avoinna ark. krs
p. 02 727 8301
Vuokra-asuntoja vanhuksille
jalkahoiTolaT
Mehiläinen Salo
Palvelukeskus Ilolansalo
Personal trainer/urheiluhieroja
Sami-Ville Koskinen
opTikkoliikkeeT
Raatihuoneenkatu 3, Salo
p. 02 733 2761
Plazan Hammaslääkärikeskus
Plaza, 3. 02 734 7750, 050 490 7331
www.kuusjoenkotisatama.fi
Tehostettua palveluasumista vanhuksille.
Myös lyhytaikaishoitoa.
hoivapalveluT
Kotihoito Kodinonni
p. 02 736 2020
www.aleksiina.fi
kampaamoT ja parTuriT
Parturi-kampaamo Sarianne
Asemakatu 5 24100 Salo
p. 02 733 7772, 0400 749 642
info@ajanterapia.fi
www.ajanterapia.fi
Avain Fysio
Bettina Allos, Mia Oksanen,
Outi Helkama, Taija Tomberg
Rummunlyöjänkatu 11, p. 040 718 7486
www.sypressi.fi
Koulutettu hieroja/urheiluhieroja
Mari Solas
Salon uimahalli p. 02 731 9631, 040 551 1517
Kiskon Fysikaalinen hoitolaitos
Fysioterapeutti Hanna Kossila
Lääkärintie 4, 25460 Kisko
Ajanvaraus: 02 739 1519, 0440 663 413
OMT-Fysiosyke
Turuntie 1, 3. 020 789 0860
www.liikevirta.fi
Länsiranta 8, Salo
p. 02 727 4100
www.sallab.fi
Kokoomuslaiset
esittävät
pamfletissa
teknologiaministeriä
Naton
pääsihteeri
saapuu tänään
Suomeen
Vanhustentalo Hopealehto
personal Trainer
Turuntie 6, 2. Lisärivit 5 euroa + alv.. (STT)
kauneudenhoiTopalveluT
lääkäripalveluT
Helsingintie 14, 3. Kolmipäiväinen valtiovierailu jatkuu keskiviikkona
Helsingissä ja Espoossa sekä
torstaina Lappeenrannassa.
kalevalainen jäsenkorjaus
muuT Terveyden- ja
Leo Laakso
hyvinvoinnin palveluT
Vita Plaza 02 731 5242
www.kansanlaakintaseura.fi
Kriisikeskus Etappi
Marjo Lehtonen
Turuntie 19, Salo, 050 511 5815
www.kansanlaakintaseura.fi
Sanna Nikula
Salo, 050 441 3370
www.kansanlaakintaseura.fi
Heli Sarparanta
040 504 3329
www.kansanlaakintaseura.fi
www.salonjoogakeskus.fi
Rummunlyöjänkatu 7 B
p. 040 701 9414, 040 968 8090
kodinonni.jonna@gmail.com
kodinonni.marianne@gmail.com
Monipuoliset kotihoito- ja hoivapalvelut.
Myös omaishoitajien lomitukset.
Kotihoito Merivire
Helsingintie 4, 24100 Salo
p. Ainakin
osasyy tähän on pitkittynyt taantuma.
Sen sijaan eläkeuudistus näyttää saavuttavan
sille asetetut tavoitteet.
Isoista uudistuksista sote
on yhä kesken. krs, Salo
p. 02 733 7737
nettiajanvaraus:
www.erikoishammasteknikkosalo.fi
Uudet hammasproteesit, proteesien
pohjaukset ja korjaukset. 044 721 3357
seniori- ja muistineuvola
p. 045 319 8311
www.marisolas.fi
Kuntohoitaja/hieroja
Pekka Kurppa
jen kautta puhuimme luontosuhteesta, puista ja kukista, museonjohtaja kuvailee.
Tiistain ohjelmaan kuuluivat myös esimerkiksi kuningasparin vierailu eduskun-
tatalossa ja seppeleenlasku
Hietaniemen hautausmaalla. 050 550 4541
www.helyrosenlund.fi
Kosmetologinen hoitola-kemikalio
Aleksiina Ky
Vanha-Turuntie 1, Halikko
p. kerros, 24100 Salo
p. 044 721 3364
www.salva.fi
Luotettava, turvallinen ja
ympärivuorokautinen.
Länsiranta 8, 2 krs. 02 721 3358, 044 721 3358, 02 721 3300
Anu Kannari, ft, Johanna Raittila, ft,
Emilia Paasi, tt
Veteraaneille, sotainvalideille ja vaikea
vammaisille lääkärin lähetteellä ja itse
maksaen.
hammashuolTo
Erikoishammasteknikko
Marko Rosendahl Oy
Helsingintie 4, katutaso
p. 02 727 2800
Tarja Riikonen
Tammilehdon palveluasunnot
Tammilehdon päivähoito
Beauty Studio Anna
Lääkäriasema Sallab
Kauppakeskus Plaza, 3. P. 030 6000
www.terveystalo.com
lisätietoja p. 02 727 3700
www.ssmts.fi
Yht.otot ma?pe klo 10?15
Maksutonta tukea elämän kriisitilanteisiin
sairaanhoitaja ja jalkahoitaja
p. 040 968 2271
Hieroja Timo Hirvonen
Tyryntie 5 as 2, 25360 Pertteli
p
Sen jälkeen
siirrymme terveysjärjestelmän paikkaamiseen, Johnson Sirleaf sanoi Brysselissä.
EU-komission mukaan uusia avustuslupauksia tärkeämpää on saada liikkeelle
tuki, joka on jo luvattu. Tahdon
yhä uskoa valoisaan tulevaisuuteen, mutta tällaiset
tapahtumat uhkaavat tappaa toivon, Voljev sanoo.
Jonottajista suurin osa on
keski-ikäisiä tai eläkeläisiä.
Voljev on yksi harvoista sisään pyrkivistä nuorista.
Juuri heihin oppositiojohto nojaa kuitenkin nyt toiveensa.
?Hänestä
tulee symboli?
Ihmiset jonottavat saliin,
jonka seinille on ripustettu Nemtsovin kuvia. Huolena
on, että niitä on tullut ilmi
tunnettujen tautiketjujen ulkopuolella, jolloin tartunnan
jäljittäminen ja ehkäisy on
vaikeampaa.
??Ei voida tuudittautua
mukavaan tunnelmaan, että
tauti on hoidettu ja voidaan
siirtyä seuraavaan kriisiin,
sanoo Suomen ebola-erityisedustaja Tiina Jortikka-Laitinen.
Marshall-apua
Afrikkaan
Liberian presidentin Ellen
Johnson Sirleafin mukaan
epidemian torjumiseksi tarvitaan vastaavaa tukea kuin
Marshall-apu, jota Yhdysvallat toimitti Euroopan jälleenrakentamiseen toisen
maailmansodan jälkeen.
Ebolan jälkihoito tartuntaalueilla vie pitkään, sillä
tauti on runnellut rajusti
maiden taloutta ja yhteis-
kuntarakenteita.
Maailmanpankin arvion
mukaan epidemia syö tänä
vuonna 12 prosenttia Guinean, Sierra Leonen ja Liberian yhteenlasketusta bruttokansantuotteesta.
??Ensimmäinen päämäärämme on saada uudet tartunnat nollaan. Tefft välitti
Nemtsovin omaisille suruvalittelut itse Barack Obamalta ja Riian pormestari
Nils Usakovs kertoi koko
Latvian olevan pahoillaan.
Myös Suomi oli edustettuna, sillä Suomen Venäjän-suurlähettiläs Hannu
Himanen osallistui EU:n
yhteiseen vierailuun muistotilaisuudessa.
Muistotilaisuudesta osa
edustajista jatkoi Trojeku-
rovskojen hautausmaalle,
missä Nemtsovin hautapaikka oli valmisteltu jäähyväisiä varten. Hänestä tulee symboli vielä monille sukupolville: niille, jotka nyt käyvät
koulua tai opiskelevat yliopistoissa, Jashin sanoo.
??Me tahdomme saattaa
päätökseen työn, jonka hän
aloitti.
Jashinin mukaan Nemtsov
oli vain pari päivää ennen
kuolemaansa kertonut aikovansa tavata Ukrainassa
kuolleiden venäläissotilaiden vanhempia. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 4. Häntä pidettiin yleisesti Jeltsinin seuraajana, mutta Nemtsov joutuikin talouskurimuksen pyörteissä jättämään
hallituksen.
?Nemtsov perusti oman SPS-puolueensa ja toimi sen kansanedustajana duumassa vuosina 1999?2003. Palo syttyi varhain aamupäivällä kontissa yli
800 metrin syvyydessä. Sen sijaan Kremlin
ihmisoikeusneuvoston
mukaan hän voi kuolla
minä päivänä hyvänsä.
Venäjä syyttää Savtshenkoa osallisuudesta
venäläistoimittajien kuolemaan raketti-iskussa
Itä-Ukrainassa viime keväänä. Intialaisen opiskelijanaisen joukkoraiskauksesta tuomittu mies
syyttää uhria siitä, että
tämä oli liikkeellä myöhään illalla.
??Kunnon tyttö ei kuljeksi ulkona kello 21:n
tietämissä, Mukesh
Singh sanoo yleisradioyhtiö BBC:n dokumenttielokuvassa. Nemtsovin oli opposition mukaan
määrä julkaista pian myös
raportti, joka todistaisi venäläissotilaiden läsnäolon
Ukrainassa.
??Mutta en tiedä, näkeekö tämä raportti koskaan
päivänvaloa. Vuonna 1991 hän
aloitti nousunsa politiikkaan, kun hänet valittiin Nizhnyi Novgorodin kuvernööriksi.
?Nemtsov oli Venäjän ensimmäinen varapääministeri presidentti Boris
Jeltsinin kaudella vuosina 1997?1998. Nainen kuoli myöhemmin vammoihinsa.
Singh tuomittiin kuolemaan, mutta hän on
valittanut tuomiostaan.
Hän sanoo ajaneensa
bussia, mutta ei myönnä
osallisuuttaan raiskaukseen.
BBC lähettää dokumenttiohjelman sunnuntaina kansainvälisenä
naisten päivänä. ( STT?AFP). Vuoden 2003 vaaleissa hän jäi kuitenkin
rannalle.
?Nemtsov toimi lyhyen aikaa Ukrainan Oranssin vallankumouksen
vanavedessä presidentti Viktor Jushtshenkon talousneuvoantajana Ukrainassa.
?Politiikkaan Nemtsov palasi vasta vuonna 2008 uuden Solidaarisuus-oppositioliikkeen riveissä. Reilun tunnin kuluttua
kaikki oli saatu evakuoitua. Brysselissä pidetyssä
kokouksessa Suomea edusti
kehitysministeri Sirpa Paa-
tero (sd.).
??Vaikka saataisiin tauti
tämän epidemian osalta taltutettua, riski siihen että se
voi tulla uudelleen, on todella suuri, jos maiden yhteiskunnat jätetään nykyiseen
tilaan, Paatero sanoi STT:lle.
DELHI. Muun muassa Yhdysvaltain Venäjän-suurlähettiläs John F. Venäläisvankilassa nälkälakossa oleva
ukrainalaispilotti Nadja
Savtshenko saatetaan
päästää sairaalahoitoon,
vankilaviranomaiset kertoivat tiistaina.
Viranomaisten mukaan
yli 80 päivää nälkälakossa olleen Savtshenkon
tila on tällä hetkellä vakaa. Tuhannet ovat
saapuneet jättämään jäähyväiset myöhään perjantaiyönä murhatulle Boris
Nemtsoville.
Joukossa on myös tuttuja
kasvoja . Nemtsovin työtä jatketaan, vaikka se vaikeaa
olisikin.
Myös Suomi
edustettuna
Venäläisten seassa muistotilaisuuteen puikkelehtivat
myös monet ulkomaiden
edustajat. Ruotsissa selvittiin tiistaina säikähdyksellä Taalainmaalla sijaitsevassa kaivoksessa syttyneestä
palosta. Jo perjantaiiltana murhatutkijat keräsivät kaikki Nemtsovin doku-
mentit hänen asunnoltaan
ja toimistoltaan, ja myös
hänen tietokoneensa on tutkijoiden hallussa, Jashin
sanoo.
Joka tapauksessa yhtä
mieltä Jashinin kanssa olivat muutkin oppositiojohtajat . Avoin
arkku odottaa kukkia kes-
kellä pientä tilaa ihmisten
virratessa sen ohi ja ulos takaovesta.
Takapihalla Nemtsovin
hyvä ystävä Ilja Jashin on
jo käynyt muistotilaisuudessa.
??Boris Nemtsov on symboli taistelulle demokratian
ja vapauden puolesta maassamme. ??Tyttö on
paljon enemmän vastuussa raiskauksesta
kuin poika.
Singhin mukaan uhrin
ei olisi pitänyt vastustella. maaliskuuta 2015
Ulkomaat
Ruotsalaisesaa kaivoksessa paloi . Siirtyminen
sinne alkoi kahden aikaan
iltapäivällä, kun muistotilaisuus päättyi ja arkku suljettiin.
Ennen sitä Dasha Voljev
ehti vielä jättää hyvästinsä.
Portilta saamansa kynttilän
hän laski maahan muistotilaisuuden ovelle muiden
kynttilöiden viereen.
Ruumisauton lähdettyä
paikalle jäi meri pieniä toiveikkaita liekkejä.
Lehtikuva/AFP/Alexander Utkin
JELTSININ MANTTELINPERIJÄ
JA PUTININ KIIVAS VASTUSTAJA
?Tiistaina haudattu Boris Nemtsov syntyi Sotshissa vuonna 1959.
Hän oli koulutukseltaan fysiikan tohtori ja matemaatikko. Hän julkaisi vuotta myöhemmin yhdessä entisen ministerikollegansa Vladimir Milovin kanssa kirjoitetun kirjan Putinismi
ja Venäjän rappio.
?Boris Nemtsov ammuttiin perjantaina aivan Moskovan keskustassa.
Lähteet: BBC, AFP, TT, Newsweek
Lehtikuva/ Iida Tikka
Boris Nemtsov murhattiin myöhään perjantaina Moskovassa, kun hän käveli Kremlin tuntumassa sijaitsevalla sillalla naisystävänsä kanssa.
Dasha Voljev jätti jäähyväiset Boris Nemtsoville.
Lehtikuva/Cellou Binani
Ebolan nujertamisessa
riittää edelleen työtä
Joukkoraiskaaja
syyttää uhria
Intiassa
Epidemia laantuu, mutta oudot
tartunnat ja jälkihoito herättävät huolta.
BRYSSEL | STT?ANNU MARJANEN
Ebolan runtelemat LänsiAfrikan maat vetoavat kansainväliseen yhteisöön, jotta
maiden avustamista ei lopetettaisi epidemian laantuessa.
Liberian, Sierra Leonen ja
Guinean johtajat osallistuivat tiistaina Brysselissä
korkean tason kokoukseen,
jossa pyrittiin sitouttamaan
avustajatahoja jatkamaan
työtä ebolan selättämiseksi.
Maailmalla on huokaistu
viime aikoina helpotuksesta, sillä tauti on saatu hallintaan. Se on maan vanhin kaivos, jossa louhitaan muun muassa sinkkiä, kuparia ja hopeaa.
Palon syttymissyystä ei tuoreeltaan ollut tietoa.
(STT?TT)
RUOTSI
Tukholma
Gotlanti
TANSKA
STT
LIETTUA
Tuhannet venäläiset muistivat murhattua
oppositiojohtaja Nemtsovia Moskovassa
HELSINKI/MOSKOVA | STT?IIDA TIKKA
Kaksi naista sytyttää kynttilöitä ja ojentaa niitä aidanraosta metallinpaljastimet läpäisseille saapujille.
Surijat ovat odottaneet jo
kauan, sillä kadulla luikerteleva jono on lähes satametrinen. ??Hänen olisi vain pitänyt olla hiljaa ja antaa
raiskauksen tapahtua.
Singh on yksi viidestä
miehestä, jotka saivat
tuomion 23-vuotiaan
opiskelijanaisen bussiraiskauksesta vuonna
2012. Virkamieslähteiden mukaan
ebolan torjuntaan on luvattu
kansainvälistä apua kaikkiaan liki viisi miljardia euroa.
Vasta puolet siitä on toimitettu perille.
Kansainvälisiä korkean tason kokouksia on tarkoitus
pitää kuluvan vuoden aikana useita, jotta avustajata-
Lyhyet
Maailmalla on huokaistu viime aikoina helpotuksesta, sillä tauti on saatu hallintaan.
hot eivät unohtaisi lupauksiaan. Viranomaisten mukaan
Vinkkaa
juttu!
n toimitus@sss.fi
(02) 770 2314
9
NORJA
Garpenberg
kenenkään henki ei ollut vaarassa eikä kukaan loukkaantunut.
Garpenbergin kaivos sijaitsee Hedemorassa Taalainmaalla Keski-Ruotsissa. monet tulijoista ovat jo jättäneet kukkia
Nemtsovin surmapaikalle
lauantaina sekä sunnuntain marssin yhteydessä.
Viimeiset kukat he haluavat laskea oppositiojohtajan
avoimelle arkulle.
Myös Dasha Voljev osallistui sunnuntain marssille.
Jos hän silloin vielä oli toiveikas opposition tulevaisuuden puolesta, nyt tilalla
on vain suru.
??Toivon hyvin paljon, että
ihmiset kiinnostuvat vihdoin tapahtumista. (STT?
AFP)
Vangittu
ukrainalainen
lentäjä saattaa
päästä sairaalaan
MOSKOVA. Kaivos täyttyi savulla.
Kaivoksessa oli tuolloin noin 160 ihmistä, jotka siirtyivät aluksi pelastustiloihin. Tilastojen mukaan
viikoittaiset tartunnat ovat
pudonneet kymmenesosaan
epidemian rajuimmasta vaiheesta.
Uusia tartuntoja ilmenee
kuitenkin yhä useita kymmeniä viikoittain. 160 ihmistä evakuoitiin
TUKHOLMA
Ei tarvitse mennäkään.
Tulemme kaveriksi, lupasivat Tuula ja Taisto.
Jo puhelimessa oli lääkäri
kertonut, miten nyt tekohampaat tehdään nopeasti.
Sanoin jo puhelimessa, että
tehdään nopeimman kaavan
mukaan.
Niinhän siinä kävi, että
omat hampaat pellolle ja tekohampaat tilalle. Espoo
9 vuotta
Iida
Koskinen
4.3. Salo
Tänään
kalenteri@sss.fi
Elokuvat
Risto Räppääjä ja Sevillan Saituri Bio Jukola, Somero klo 17
Luokkakokous Bio Stara klo 17.15
Paavo Pesusieni Kuivalla maalla Bio-Salo 1 klo 17.30
(3D,dub)
Paavo Pesusieni Kuivalla maalla Vistan Kino, Paimio klo
17.30 (3D)
Risto Räppääjä ja Sevillan Saituri Lumo 2 klo 18
Luokkakokous Lumo 1 klo 18.30
Fifty Shades of Grey Bio-Salo klo 18.30
Luokkakokous Bio Jukola, Somero klo 19
Luokkakokous Bio Jännä klo 19
Fifty Shades of Grey Bio Stara klo 19
The Duff Vistan Kino, Paimio klo 19.15
Vares-Sheriffi Bio-Salo 1 klo 19.15
Pirteyttä Päiviin - jumppa Ikäkeskus Majakassa (Hornintie
3, Halikko) klo 10?11, ohj. Tiedän myös mis-
Otso onnittelee
1 vuotta
Ella
Määttänen
4.3. Leena Savolainen
Tuolijumppaa ja tasapainoharjoittelua ikäihmisille
Ikäkeskus Reimarissa (Heikkiläntie 10, Perniö) klo 14.45?
15.45, järj. Siinä kohtaa tulee se oikea kulttuurishokki. Nyt vain
suunnittelemaan uutta
reissua!
Alisa
Nieminen
Kirjoittaja
on salolainen
kahdeksasluokkalainen, joka opiskeli
vaihdossa Itävallassa.
lastenpalsta@sss.fi
5 vuotta
Veeti
Ilander
3.3. Aino Männikkö
Runoryhmä Valopilkku Ikäkeskus Majakassa (Hornintie 3,
Halikko) klo 13?15, ohj. Salon srk
FinFami - Salon seudun mielenterveysomaiset klo 18
suljettu omaisryhmä toimistolla (Turuntie 8, 4. Salo
7 vuotta
Gabriel
Koskinen
4.3. Kun tulee lisää
kokemusta, ihminen muuttuu.
Omat ajatukseni muuttuivat
matkan aikana, ja opin elämään yhden päivän kerrallaan,
vaikka haluaisinkin koko ajan
löytää itseni jostain muualta
kuin Suomesta. krs)
Ekopaastohartaus Halikon kirkossa klo 18, teemana ?Pitääkö kaikkea omistaa??
Keidas-ilta Salo-Uskelan seurakuntatalossa klo 18 (Kirkkokatu 6), klo 18.30 vieraana muusikko ja lauluntekijä Jukka
Salminen, teemana ?Sinun kanssasi huomiseen?; lauluja ja
tarinoita parisuhteen riemusta ja rosoisuudesta
Lauluilta Perniön kirkossa klo 18, Nuoren seurakunnan veisukirja 2015 tutuksi yhdessä laulaen
SPR:n Salon osaston Ystävien kerhoilta klo 18 Aputuvalla.
Aiheena ?Ikääntyvän ihmisen kodin turvallisuus?
Länsi-Kiskon Metsästäjät ry:n vuosikokous Suolahdessa
klo 18
Saaren Metsäpojat ry:n vuosikokous Kaisan baarissa (Mariankatu 18) klo 18
Vasemmistoliiton Salon kunnallisjärjestön vuosikokous
Hehkun Majalla (Sotilasmestarintie 12, Märynummi) klo 18
korvillekin
HILMA
Olin hammaslääkärillä.
Hän sanoi, että otetaan röntgen, varmuudeksi. Ulkomailla
tutustuu uusiin kulttuureihin
ja muutenkin näkee maailmaa.
Kun näkee maailmaa, tulee lisää kokemusta. Veripalvelun videolla taiteilija
Eili-Kaija Kuusniemi
kertoo kuvan keinoin veren
monivaiheisen matkan.
Veripalvelu käyttää videota uusien verenluovuttajien
rekrytointiin, mutta prosessin kuvaaminen muistuttaa myös säännöllisesti
verenluovutuksessa käyviä
siitä, mitä verelle tapahtuu
luovutuksen jälkeen.
??Video konkretisoi verenluovuttajan avun. Salosta
ei taidakaan löytyä ihan Alppien veroisia vuoristoja. Tapahtuma järjestetään kaupungintalon valtuustosalissa.
Tilaisuudessa puhuu muun
muassa UKK-instituutin
johtaja Tommi Vasankari,
joka on yksi Suomen johtavista terveysliikunnan asiantuntijoista.
Puheenvuoron pitävät
myös kuntoutuspalveluiden
ylilääkäri Sofia MaleikeRuohola, liikunnanohjaaja
Virpi Lehto ja vs. Mietin tulevaisuuttani ottaen huomioon
myös kansainväliset mahdollisuudet, jotka ovat
alkaneet kiinnostamaan
vielä enemmän. Haluan olla
nyt oppimestarina ja sanoa,
että mieluummin tekohampaat kuin aikapommi suussa
oman terveyden uhalla.
Tässä sitä nyt ollaan. liikuntapalveluiden esimies Saku Nikkanen. Kaverit näyttivät
lähes samalta kuin ennenkin,
toimivat samalla tavalla ja olivat yleisestikin ihanat samanlaiset itsensä. Myös kaksi
liikuntaneuvottavaa kertoo
kokemuksistaan. Helsinki
5 vuotta
Emma
Ketonen 4.3.
Märynummi
sä korkeatasoisesta koulusta ei
ole tietoakaan, vaikka sitä niin
hehkutetaan. maaliskuuta kello 17.30-19.30. Suhtaudun
Suomen kouluun paljon kunnioittavammin. 10
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 4. Jos tulehdus menee tekoniveleen,
niin siinä onkin hyvät neuvot
tarpeen.
Sen verran kiristin lapsiani, kun olivat yhdessä minua
taivutelleet, että kieltäydyin
menemästä yksin.
. Lisäksi sovelluksesta näkee talviuinnin
viralliset kisasäännöt ja
tekniikkavinkit. Salo
9 vuotta
Luna
Lehtinen
4.3. Myös Salon seudulta
on lähdössä useita kilpailijoita.
Maksuton applikaatio on
ladattavissa Play-kaupasta
ja AppStoresta. Se on varma.
# MAAILMALLA
Rankin vaihe onkin paluu
Moni ajattelee, että jos muuttaa ulkomaille, kulttuurishokki tulee siinä, kun yrittää
sopeutua uuteen elämäänsä.
Kun sitä ei tulekaan, ajattelee,
että enpä taidakaan joutua sitä kokemaan. (SSS)
Salossa puhutaan
liikunnan tärkeydestä
Salossa puhutaan ensi viikolla liikunnan tärkeydestä.
Salon kaupungin liikuntapalvelut järjestää yhteistyössä terveyspalveluiden ja
UKK-instituutin kanssa Terveemmäksi liikkumalla -illan torstaina 12. 32: 27
Huomenna:
Suomenkielinen kalenteri:
Leila, Laila
Ruotsinkielinen kalenteri:
Leila, Laila
Vinkkaa
juttu!
n toimitus@sss.fi
Paljon onnea
Yhteystiedot
Tapahtumatiedot kerralla lehteen ja nettiin
Tilaajapalveluun
Puh: (02) 7702 626, klo 8.30-15.30
Sähköposti: tilaajapalvelu@sss.fi
Ilmoita tiedot Salon seudun tapahtumista yhdellä kertaa viikkokalenteriin, päivän menotietoihin ja netin
tapahtumakalenteriin.
Perjantaina julkaistavaan viikkokalenteriin (la-pe) tiedot on toimitettava
keskiviikkoon klo 16:een mennessä.
Päivittäiseen kalenteriin tiedot ehtivät
tarvittaessa edeltävänä arkipäivänä klo
12 mennessä.
Laita mukaan merkintä ?tapahtumia?
ja yhteystietosi.
Ilmoituspalveluun
Puh: (02) 7702 610, klo 8.30-15.30
Sähköposti: ilmoitukset@sss.fi
Faksi: (02) 7702 222
Löytölaari- ja rivi-ilmoitukset sekä lehden tilaukset,
keskeytykset ja osoitteenmuutokset myös verkkosivuillamme
www.sss.fi
Viikkoristikko
Ratkaisu sivulla 15
Jorma Kemppainen 2015
KIELLETTY
oli Salo
vuonna
1955
ra
do
ITÄSAAMELAISIA
do
VA-N
R
A KI
TEN
LINTSSAA
El
Olet
upea
ukko!
aukio Vanhassa
Raumassa
TVkanava
Ou
ti
piikki
Yök!
ennen
euroa
T
-konna
y
poika
keskimmäiset
vaihtaenkin
?Hitler?
McCo
melodioita
dd
S
URRO
U
Rääk-
-1.
SYY
mauste
Randelin
Tuukka
äitejä
Kela
?
Tervo
HELMIKUU
hypo-?
erikoinen
suuattu
teesi
MELSKEISTÄ
nytkin
?Aatu?
huppeleita
lyödä
Tollo!
ei
valmis
uittopuita
PÄRE
elokuvalla
tiin.
Melkein suututin lapsetkin, kun huusin, että en
mene enää hammaslääkärille, jos siellä revitään hyvät
hampaat pois. Miten lienee-
kään sattunut niin, että joka puolella puhuttiin, miten
vaarallista on pitää suussaan hampaita, jos juuressa
on piilevä mätä.
En muista miten monta ihmistä kuolee vuosittain Suomessa hoitamattomien hampaiden takia. Vaikka
olisin kuinka pitkään poissa,
muilla samat rutiinit jatkuvat.
Yhden ihmisen lähtö ei horjuta
muiden rutiineja, vaan ne jatkuvat samoin kuin ennenkin.
Kun palaa takaisin, ne jatkuvat edelleen. Elämä muualla muuttaa ihmistä, kokemus
muuttaa. Kotiin päästyä ajattelee, että on ihanaa olla takaisin tutussa ja turvallisessa.
Jännittää, että miten koti on
muuttunut poissa ollessa. Siitä se
rumba sitten alkoikin.
Ei minulla ollut aavistustakaan pommista, kun ei ollut
kipua eikä mitään oireita,
että hampaiden juurissa oli
mätäpesäkkeitä. Samanlainen tiilirakennus edelleen. Heräsi kysymys,
että kävinkö jossain, olinko
edes poissa. Kotona
tuoksui kodilta, ja kaikki näytti samalta kuin ennenkin. Sen sai nuori mieslääkäri aikaan. Saan
vipeltää vielä monta kertaa
hammaslääkärille, mutta yksin en mene. Kavereista tuntui,
että olisin vasta juuri lähtenyt.
Tässä kohtaa herään. Salon kaupunki, liikuntapalvelut Maritä Säilä
Juttukammari klo 15?17 Salotossa (Kirkkokatu 5), mielenvirkistystä, vertaistukea mielen hyvinvointiin ja lähihoitajaopiskelijoiden suunnittelemaa ohjelmaa, järj. Ei se ollutkaan. Lääkäri sanoi, että nyt on tehtävä se,
että hampaat on otettava
pois ja tehtävä tekohampaat.
En olisi jäärä, jos olisin sovinnolla luopunut hampaistani. Oulun Raatinsaaressa. Uuden sovelluksen avulla saa tietoa talviuinnin terveyshyödyistä
sekä oppii oikean tekniikan
talviuintikilpailuja varten.
Talviuinti-sovelluksesta
löytyy informatiivisia videoita talviuinnin terveyshyödyistä. (SSS)
YHDISTYKSET TOIMIVAT
Salon Reumayhdistys
ry:n puheenjohtajana toimii Pirjo Randell ja varapuheenjohtajana Hannu
Niemi. Hän
soitti kaksi kertaa ja sanoi,
että sinun elämänlaatusi paranee, kun piilevä mätä poistuu suustasi.
Eikä sekään ollut pikku-
asia, kun maanittelun pontimena oli tekopolvi. En ottanut kuuleviin
korviinikaan ehdotettua operaatiota, vaan panin hant-
Huom! Kaikki muutokset ja
korjaukset ylläoleviin osoitteisiin.
Kokouksia
Tässä sitä ollaan
Jos ihmistä kehutaan, niin
olisihan se ihme, jos jotakin
lirahtaisi nuppiin. (SSS)
SPR teki videon
veren matkasta
Suomen Punaisen Ristin
Veripalvelun uusi video
kertoo veren matkan luovuttajalta potilaalle. Kilpailuihin odotetaan ainakin 700 osallistujaa. Se ei tule silloin, kun
totuttelee itseään uuteen, vaan
silloin, kun joutuu totuttamaan
itsensä takaisin vanhaan. En vieläkään
myöntänyt, että oikeasti
suussani vaanii pahapeikko.
Viimein taivuin sen verran,
että lupasin mennä käymään
lääkärin luona. Pakostahan ihminen muuttuu,
kun muuttaa pois. En minä
lirahtamista itse huomannut, mutta hyvältä se tuntui,
kun suku yhdestä suusta
sanoi, että sinulla on suvun
parhaat hampaat.
Tosi se onkin, että olin perinyt isältäni hyvät hampaat.
Kaikilla minua nuoremmillakin on tekohampaat. Mutta Jaakob
sanoi: ?En päästä sinua, ellet
siunaa minua.?
1. Vuorotellen ovat lapset olleet tukenani, kun olen istunut retuutettavana.
Tuntuuhan se vähän hevosenleikiltä, kun vertavuotavaan suuhun työnnetään sinne kuulumatonta esinettä.
Kyllä siinä yökkäiltiin useampaan kertaan, mutta sisulla pidin hampaat suussa.
Sitä lääkäri ihmetteli, kun
ikenet alkoivat parantua
niin nopeasti. Hallituksen muut
jäsenet ovat Päivi Rockas,
Salme Säilä, Riitta Nurmi,
Margit Laine, Marjo Hulvela, Marjo Mäkelä ja Eila
Saarni (sihteeri).. Näistä rutiineista
irtaantuu ja palatessa niihin
sulautuu takaisin. Sieltä
se putkahtaa esille, kun sitä
vähiten odottaa.
tulentekokin
11
oppi
Ilmoita nettisivun kautta:
www.sss.fi/tapahtumat,
sähköpostilla: kalenteri@sss.fi
postitse: Salon Seudun Sanomat/
kalenteri, PL 117, 24101 SALO
Muita tapahtumia
tuokkonen
töhriviä
Tea
Hausjärveä
tileiltä
tarmo
Gates
pääkaup.
Toimituksen valitsemista tapahtumista julkaistaan tapahtuman nimi,
paikka, aika ja tarvittaessa lyhyt
kuvaus sisällöstä.
Otso onnittelee -palstalla julkaistaan tasavuosia
täyttävien 1?12-vuotiaiden lasten onnitteluja.
Seuraavan päivän lehteen tarkoitettujen
onnittelukuvien on oltava täydellisine tietoineen
(ikä, etu- ja sukunimi, syntymäpäivämäärä,
kotipaikka) toimituksessa edellisenä
päivänä klo 12 mennessä.
Viikonlopun (la-su-ma) lehtiin tarkoitetut kuvat
perjantaihin klo 12 mennessä.
Mobiilisovelluksesta
vinkkejä talviuintiin
Suomen Latu on julkaissut
mobiilisovelluksen talviuinnista. Video löytyy
osoitteesta www.veripalvelu.fi. Kiikala
7 vuotta
Ella
Lahti
4.3. Hyötysi-
sällön lisäksi sovelluksesta
löytyy myös talviuintipeli.
Suomen Latu ja Oulun
talviuimarit ry järjestää
Avantouinnin SM-kilpailut
6.?8.3. Minä
olen porskutellut omillani.
Pukinsorkka saattaa piileskellä näkymättömissä. Ajan kulkua ei
huomaakaan ja pian onkin jo
takaisin kotona. Odotukset koululta olivat tietyllä
tavalla suuret, vaikka mihin
se viiden kuukauden aikana
olisi muuttunut. Sitten kun on kotona, huomaakin,
että mikään ei ole muuttunut.
Vain itse on muuttunut.
Ensimmäisenä kotiin päästyä
ihmettelin, kuinka kaikki ennen kovin jyrkät mäet ja kukkulat olivat loiventuneet roimasti, ja kotiovelle kävellessä
ei tarvinnutkaan nousta ylös
pystysuoraa rinnettä. maaliskuuta 2015
Huomenta
päivää
Päivän Sana
Tänään:
Suomenkielinen kalenteri:
Ari, Arsi, Atro
Ruotsinkielinen kalenteri:
Adrian, Atle
Mies sanoi hänelle: ?Päästä
minut menemään, sillä päivä
valkenee.. Moos. Yksi
luovutus auttaa kolmea
potilasta ja voi pelastaa
hengen, kertoo Veripalvelun markkinointipäällikkö
Anne Lind.
Kolmeminuuttisen tarinan on toteuttanut Dynamo & Son
taizé-laulut
eli pyhiinvaelluslaulut. Aivan upea, oli molempien
kommentti näyttelystä.
. Nämä eivät kuitenkaan ole Hoitureiden kohdalla uusi juttu,
sillä kuoro on pitänyt omia
taizé-laulu -tilaisuuksia.
Toinen kerta
Uskelan kirkossa
Uskelan kirkko on Hoitureiden uralla perin arvokas
esiintymispaikka. Tämä on kuoronjohtajan mukaan vain eduksi. Kysynnän
vuoksi järjestetään myös
lisäkeikka, jonka liput
ovat jo myynnissä Lippupisteessä.
Kiertueen päätöskonsertti on 17. Henkilöitten
keskustelut liikkuvat ylimalkaisella tasolla ja nykyisen puhekielen kliseitä
lainataan aivan liian usein.
Ne eivät istu vähääkään
muinaisten sankareitten
suuhun.
Auerin ja Jokisen idea kirjoittaa Kalevalaan liittyvää
fantasiaa on varsin mielenkiintoinen. Tarjolla on tällöin
maksuton yleisöopastus sekä mahdollisuus saada keskustelukumppaniksi taidemuseon Ystävä-yhdistyksen
näyttelykaveri.
Niina (vas.) ja Leena Nikkanen tutustuivat tiistaina Nick Brandtin valokuvanäyttelyyn. Halusin johtaa sekakuoroa, en naiskuoroa, Helenius
naurahtaa ja kertoo kuorossa olleen alussa puolentusi-
naa mieshoituria.
Tätä nykyä kuoron kirjavahvuus on 24. Sammon ryöstö on sen
kakkososa.
Pääosassa seikkailee nuori, kuolematon sankari,
jonka nimi on trilogian nimestä huolimatta Nikolas,
Hän lähtee siilinsä kanssa
suorittamaan isänsä aikanaan antamaa tehtävää.
Sen suorittaminen sujuu
helposti, mutta ennusunet
ohjaavat soturia eteenpäin.
Pian seuraan liittyy keijukainen Sara, joka käy jonkinasteista vispiläkauppaa
Nikolaksen kanssa.
Louhen ja Kalmattaren
kätyrit vainoavat alati kolmikkoa, joka päättää etsiä
Ilmarisen takoman Sammon kannen. Jokinen: Nicholas North,
Sammon ryöstö. Ensimmäisen konsertin
me pidimme Hermannin
Afrikka-kuvat rikkovat
kävijäennätyksen
SSS | VELI-MATTI HENTTONEN
veli-matti.henttonen@sss.fi
Valokuvataiteilija Nick
Brandtin On This Earth, A
Shadow Falls -näyttelystä
on tulossa Salon taidemuseon menestynein näyttely.
Tulijoita on ollut näyttelyyn
ajoittain jonoksi asti ja se
tulee rikkomaan museon aiemman kävijäennätyksen.
Ensimmäisen kuukauden
aikana Brandtin näyttelyyn
on tutustunut peräti 8 000
kävijää. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 4. Lähetystä katsoi keskimäärin
657?000 ihmistä, ja parhaimmillaan katsojia oli
lähes 750?000.
Kilpailun voitti punkbändi Pertti Kurikan Nimipäivät, joka lähtee toukokuussa Itävallan Wieniin
kisaamaan euroviisuvoitosta. Lähes kaikki ovat edelleen oikeasti hoitureita.
nn
Hoiturit-kuoron 30-vuotisjuhlakonsertti Uskelan
kirkossa sunnuntaina 8.3.
klo 17.
SSS/Veli-Matti Henttonen
oli hänelle mieleen ja näyttelyripustus erittäin onnistunut.
Stenvallin ankat
vielä suosituimmat
Veturitallin näyttelyiden
yleisöennätystä pitää hallussaan Kaj Stenvall ankkoineen. 29,95 e.
Kirjailija Ilkka Auer ja
käsikirjoittajan sekä ohjaajana työskentelevä Antti J.
Jokinen ovat yhteistyössä kirjoittaneet nuorisolle
suunnatun fantasiatrilogian. Täydellisiä kuvia, itse valokuvausta opiskeleva Niina
Nikkanen täydensi.
Muun muassa maalaamista harrastavalle Leena Nikkaselle Veturitalli on tuttu
paikka, sillä hän pitää itseään museon vakiovieraana.
Tyttärelle vierailu Salon
taidemuseossa oli ensimmäinen. Otava
269 s. Kamariorkesteri esiintyy ensi lauantaina Seuraintalolla.
Vuonna 1992 perustettu Virtuosi di Kuhmo
on vakiinnuttanut asemansa yhtenä tämän hetken taidokkaimmista kamariorkestereista. Afrikan luonnon
kauneudesta ja toisaalta sen
villieläimistön uhanalaisuudesta kertova näyttely on
avoinna vielä runsaan parin
kuukauden ajan 17. Kuoronjohtaja Riitta Helenius (takana keskellä) laittamassa Hoiturit-kuoroa oikeille paikoilleen Uskelan kirkossa tulevaa juhlakonserttia harjoiteltaessa.
Hoiturit on enemmän kuin kuoro
Salolaiskuoro osaa viihdyttää ja vakavoitua tilanteen mukaan.
SSS | VELI-MATTI HENTTONEN
veli-matti.henttonen@sss.fi
S
alolaista Hoituritkuoroa alusta lähtien
johtanut Riitta Helenius kertoo naureskellen, että hän oli vasta
kolmas, jolta kysyttiin kolme
vuosikymmentä sitten mahdollisuutta tulla johtamaan
uuden uutukaista kuoroa.
Hän lähti mukaan ja on sen
jälkeen yhdessä kuorolaisten kanssa tehnyt Hoitureista salolaisen kuoromusiikin
käsitteen. lokakuuta Helsingin
areenalla. Se on
esiintynyt tärkeimpien suomalaisten kaupunkien
ja musiikkijuhlien lisäksi suurimmissa Euroopan
maissa ja Japanissa. Helenius
muistelee, että edellisen ja samalla ainoan kerran kuoro on
esiintynyt kirkossa lähemmäs
neljännesvuosisata sitten.
. Aluksi vain
yhden vuorokauden mittaiselle, sillä kuoronjohtaja uskoo siinäkin olevan ryhmälle
tekemistä; olla hiljaa.
Hoiturit oli
alussa sekakuoro
Monikaan ei välttämättä tiedä, että alun perin Hoiturit
oli sekakuoro. Kuoro on samalla
kertaa omaleimainen ja persoonallinen mutta tarvittaessa myös asiallisen vakava.
Tulevassa 30-vuotisjuhlakonsertissaan ensi sunnuntaina Hoiturit esittäytyy to-
sissaan, vakavana kuorona.
Jo konserttipaikka, Uskelan
kirkko, asettaa tässä mielessä omat rajansa.
Mutta aivan perinteisin
kuoromenoin Hoiturit eivät
juhlakonserttiaan toteuta.
Helenius kertoo, että hän on
suunnitellut tilaisuudesta
juonellisen tapahtuman ?
kuten niin usein Hoitureilla
on viime vuosina ollut tapana tehdä konserttejaan.
Kuoron lisäksi mukana
ovat Minna Karppinen ja
Samuli Takkula. Karppinen hoitaa konsertin juonnot, Takkulan vastatessa
säestyksestä.
Kuoronjohtaja kertoo konsertin sisältävän Hoitureiden historiasta tuttuja, pääosin hengellisiä kappaleita.
Mukaan mahtuu myös vartavasten konserttiin harjoiteltuna useita uusia lauluja.
Oman piristeensä konserttiin tuovat ns. Kirjoittajat
ovat ottaneet vapauden
muokata noita henkilöitä
omien tarkoitusperiensä
mukaan. Museon interiööri
koulun ruokalassa. Koulun
juhlasali olisi ollut meille liian arvokas esiintymispaikka, Helenius kertoo.
Hoiturit tekee myös toisen
juhlakonsertin. Haloo Helsinki! jää areenakeikkojen
jälkeen vuoden tauolle.
(STT)
Pekka Puupää
-näyttely aukeaa
Helsingissä
Suomalaiselle sarjakuvaklassikolle Pekka Puupäälle omistettu näyttely
aukeaa torstaina Galleria Sarjakuvakeskuksessa Helsingissä.
Toto Fogelberg-Kaila
(1924?2013): Puupäätä sukupolvelta toiselle
-näyttely luotaa 90-vuotiaan Pekka Puupää
-sarjakuvan alkuperäisaineistoja ja sen tekijöiden elämäntyötä.
Puupää sai alkunsa
sarjakuvataiteilija Ola
Fogelbergin kynästä.
Fogelberg piirsi hahmoa 27 vuotta. Toki lisää väkeä
on haalittu menestyneitten
fantasiakirjojen galleriasta.
Juoni on lähtökohdiltaan
vähintäänkin kelvollinen,
mutta sen kuljettaminen
osoittautuu kömpelöksi.
Uskottavan fantasian raja
ylitetään tavan takaa ja väkivaltaiset kohtaukset jäävät teennäisiksi.
Kielenkäyttö ei ole erityisen joustavaa. Perustajajäsenistä mukana ovat edelleen Leena Laukkanen ja
Eila Mäkinen. (STT)
Tästä se lähtee. Virtuosi di Kuhmon kokoon-
pano: Elina Vähälä, viulu, Anna-Leena Haikola,
viulu, Atte Kilpeläinen, alttoviulu, Riitta-Liisa Ristiluoma, alttoviulu, Mikko Ivars, sello ja Tomas
Nunes-Garcés, sello.
Virtuoso di Kuhmon konsertti Fiskarsin Seuraintalolla alkaa lauantaina 7.3. Se
on joukko samanhenkisiä,
hyvällä huumorilla varustettuja naisia, jotka haluavat
kokeilla uutta ja puurtaa
railakkuuden avulla.
Kuoron draamalliset esitykset kuten Unelmamies,
Äänitehdas ja Piikalikka
Sinisessä talossa esitettyinä ovat jääneet historiaan
yhdessä tuumin tehtyinä ir-
tiottoina perinteisestä kuorolaulusta.
Helenius paljastaa, että
kuorolaiset ovat menossa ensimmäistä kertaa hiljaisuuden retriittiin. Orkesteri on tähän mennessä
tehnyt seitsemän levytystä jotka ovat kaikki olleet
arvostelumenestyksiä.
Kamariorkesteri esittää Fiskarsissa Mozartin
Grande Sekstetto KV 364:n ja Brahmsin Jousisekstetto G-duuri op.36:n. Käytännössä
mukana on nyt 22 laulajaa.
Helenius ei ollut perustamassa kuoroa. Hänen
jälkeensä Pekka Puupää jatkoi seikkailujaan
Fogelbergin tyttären
Ruth Elisabeth ?Toto?
Fogelberg-Kailan piirtämänä.
Fogelberg-Kaila sai
ensimmäisen jaetun
Puupäähattu-palkinnon.
Sarjakuvakeskuksen
näyttely keskittyy eritoten Puupää-sarjakuvaan
Fogelberg-Kailan kaudella. Mäkinen oli
tosin poissa muutaman vuoden kuorosta.
Kuorolaisten ikä vaihtelee
kolmekymppisestä eläkeikäiseen. Erilainen
juhlakonsertti toteutetaan
vapunpäivänä ilottelun merkeissä Sinisessä talossa.
Kuoronjohtaja ei malta olla kehumatta Hoitureita. Ääniä finaalissa annettiin yhteensä 146?166.
Katsojien ja äänestäjien lisäksi ohjelma innoitti
tviittaajia. Vaikka tuo
fantasia on suunnattu nuorisolle, tekstistä jää hieman
sellainen maku, että lukijoitten ymmärrystä ja mielikuvitusta aliarvioidaan.
Karkeus ja kömpelyys
ovat ominaisuudet, jotka
tästä romaanista nousevat
ensimmäisinä mieleen.. (STT)
KIRJA
Karkeaa fantasiaa
MAURI MÄKYNEN
Ilkka Auer. Se
on enemmän kuin kuoro. Salon taidemuseon näyttely oli heille mieluinen.
Viisukarsinta kiinnosti
aiempaa enemmän
Suomen euroviisuedustajan valintaan huipentuneen Uuden Musiikin
Kilpailun (UMK) finaali
kokosi aiempaa enemmän
katsojia.
Ylen mukaan finaali sai
nelivuotisen historiansa
isoimmat tv-yleisöt. lokakuuta, ja
lisäkonsertti järjestetään
16. Iso taistelu on
edessä ja se päättyy tietysti
tilanteeseen, josta tarinaa
on helppo jatkaa.
Kirja pohjautuu löysästi
Kalevalaan ja sen henkilöhahmoihin. toukokuuta saakka.
Veturitallin tornissa on samanaikaisesti esillä Mats
Anderssonin Intimations ?
Aavistuksia -valokuvanäyttely.
Tiistai-iltapäivällä näyttelyyn olivat tutustumassa
Leena Nikkanen ja tytär
Niina Nikkanen lapsineen.
Leena Nikkanen on asunut
jonkin aikaa Salossa, tytär
oli kyläilemässä Meksikosta.
. Antti J. klo 18.
SSS/Veli-Matti Henttonen
SSS | VELI-MATTI HENTTONEN
Lyhyet
Vilho Välttilä
menestyi Turussa
Turussa viikonvaihteessa järjestetyssä nuorten
harmonikkakilpailussa
tuli enemmänkin menestystä Salon seudulle,
kun somerolainen Vilho
Välttilä voitti 9?11 -vuotiaiden standardibassosarjan.
Välttilän opettajana toimii Sanna Rantanen.
Samassa sarjassa kolmanneksi tullut somerolainen Tuukka Nummila opiskelee Ari-Matti
Sairan johdolla.
Kilpailun järjesti Turun
Soitannollinen kerho.
(SSS)
Haloo Helsingin!
areenakeikka
saa jatkoa
Suomirockyhtye Haloo
Helsinki! tekee myös toisen areenakonsertin.
Levy-yhtiö Sony Musicin mukaan yhtyeen kiertueen päätöskeikka Helsingin areenalla varattiin saman tien loppuun,
kun liput tulivat myyntiin tiistaina. Tätä vaihetta
kesti kuoron kaksi ensimmäistä vuotta.
. maaliskuuta 2015
Kulttuuri
n Kulttuuritoimitus
Veli-Matti Henttonen (02) 7702 329
Vinkkaa
juttu!
kulttuuri@sss.fi
11
Virtuoso di Kuhmo vierailee Fiskarsissa
Kevät tuo Fiskarsin Ruukkiin maailmanluokan musiikkia Virtuosi di Kuhmon myötä. Sää voi muuttua, minä
en -näyttelyyn tutustui kesällä 2003 yhteensä 11 300
henkilöä.
Salon taidemuseossa vietetään ensi perjantaina 6.3.
museoperjantaita, jolloin Veturitallin näyttelyihin on vapaa pääsy. Ylen mukaan
illan aikana #UMK-tunnisteella lähetettiin 44?000
viestiä
Kypsennä 200 asteessa 10?15
minuuttia.
Halkaise jäähtynyt kakkupohja kahteen osaan. Virta päälle ja
CASHEWPÄHKINÄ-BROILERI
500 g maustamatonta broilerin rintafileetä
3 rkl öljyä
100 g suolaamattomia cashewpähkinöitä
1 paprika
1 valkosipulinkynsi
1 rkl sokeria
3 rkl osterikastiketta
(1?2 tuoretta chiliä)
Paahda pähkinät kuivalla vokkipannulla
kullanruskeiksi. Leivoin sen vuokaan, jonka halkaisija on 24 senttiä.
Pohjasta tuli niin matala, että sitä ei pystynyt halkaisemaan. Voit käyttää myös puista perunasurvinta.
Lisää tomaatit sekä kaali- ja porkkanaraaste ja survo ne notkeaksi salaatiksi.
Mausta sitruunamehulla ja aromisuolalla.
Tarkista maku.
Harva nauttii
riisinsä yksin
. Kakun kuva ja kalorimäärä, 150 kcl/100 g,
houkuttelivat reseptin kokeiluun. (SSS)
RUOKAKIRJA
Hyvää vähän kevyemmin
SSS | ANNELI KAJANDER-EKSTRÖM
anneli.kajander-ekstrom@sss.fi
Mikä: Sydänruokaa-keittokirja. Mayuree Heinon
hyväksymä, tuoksuva jasmiiniriisi on matkannut
Kososen mukana Hakaniemen Aasia-marketista.
. Tarkoitus ei ole, että ruoka on vain
tulista.
SOM TAM -SALAATTI
2 dl hienoksi pilkottua kaalia
2 pientä tomaatti lohkoiksi leikattuna
1 dl porkkanaraastetta
1 valkosipulin kynsi hienonnettuna
1 rkl fariinisokeria
2 rkl sitruunamehua
1?3 pientä chiliä pilkottuna tai chilijauhetta
aromisuolaa
hienonnettua pähkinää
(1 rkl kuivattuja katkarapuja)
Laita huhmareeseen valkosipuli, chili,
pähkinät, katkaravut ja fariinisokeri. Sekoita puolukkasose, rahka ja sokerit. Taustalla Lilja Kinnunen-Riipinen.
Osterikastike ja valkosipuli ovat thai-ruoan perusmausteita.
Tiivis tunnelma kuin thai-keittiössä
Särkisalon martat kokkasivat korianterin ja kalakastikkeen höyryissä.
SSS | ANNELI KAJANDER-EKSTRÖM
anneli.kajander-ekstrom@sss.fi
M
aukasta, kaunista ja tuoksuvaa. Perusmausteet ovat kalakastike,
osterikastike, paikallinen
aromisuola ja sokeri.
. Jasmiiniriisi on pitkäjyväistä. Sen paikka
on myös ruokapöydässä.
Sirpa Muuri (vas.) on pesunkestävä martta ja yhdistyksen puheenjohtaja Kirsi Kunnari vakuutta marttojen olevan rock, aina
uutta oppimassa. Se kestää säilytystä useita päiviä.
Kakku on hyvä vaihtoehto perinteiselle täytekakulle. Yksi osa riisiä, kaksi
osaa vettä. Harvoin näkee ketään yksin
syömässä, Kirsti Kosonen
kertoo.
Ruokajuomana on vettä maan tavan mukaan.
Veden rinnalle ovat kiilanneet virvoitusjuomat
ja suurimmissa juhlissa
nautitaan myös paikallista
Mekong-viskiä.
PUOLUKKAINEN JUUSTOKAKKU
16 annosta, á 100 grammaa
Pohja
2 kananmunaa
1 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
½ tl leivinjauhetta
Täyte
6 liivatelehteä
2?2½ dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
4 dl puolukoita
500 g maustamatonta rahkaa
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 rkl sitruunamehua
Koristeluun
2 dl puolukoita
½ dl tomusokeria
Vaahdota munat ja sokeri. Anna kakun hyytyä
jääkaapissa seuraavaan päivään.
Irrota irtopohjavuoan reunus kakun ympäriltä ja nosta
kakku tarjoiluvadille. Pese vuoka ja laita toinen kakkulevy vuoan pohjalle.
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen 10 minuutiksi.
Vaahdota vaniljakastike kuohkeaksi vaahdoksi. Kääntele joukkoon jauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe. Lisäksi kuluttajat haluavat ostaa tuotteita suoraan yrittäjiltä joko tilapuodin, lähiruokarenkaan tai ruokapiirin kautta. Halkaisijaltaan 20 sentin vuoka olisi parempi, mutta
täytettä on niin paljon, että vuoka saattaa olla liian matala.. Veistä ei käytetä.
hakastiketta.
Thaimaalainen ruoka on
maailmankuulua.
. Kaverina
on Annele Hakala. Sivustolta löytyy liki 400 tilamyyntikohdetta ympäri Suomea.
Salon ja Someron lähiruoalla on oma SaloFood.fi -sivusto, jonne on koottu tietoja paikallisista tuotteista ja tuottajista. Kakku oli raikas, ei liian makea
ja sopivasti kostea. Kun laitetaan
oikeassa suhteessa raakaaineita ja mausteita, ruoan
koostumus on sellainen, että siitä tulee hyvää.
Kirsti Kosonen korostaa
makujen tasapainoa. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 4. (SSS)
Kuvat: SSS/Anneli Kajander-Ekström
SSS/Anneli Kajander-Ekström
12
Leipominen on terapeuttista. Jos syö yksin, se tuo epäonnea. Palkaksi
saa hyvän mielen ja maun.
Aitoja makuja
läheltä tuottajaa
Koko Suomen kattavalla aitojamakuja.fi -sivustolla esittäytyvät paikalliset lähi- ja luomuruoan yritykset ja tuottajat. Koristele sokeroiduilla puolukoilla.
SSS/Anneli Kajander-Ekström
Sokerikakkupohja on keksipohjaa kevyempi.
Cashewpähkinä-broilerissa maistuu osterikastike.
Kommentti. Survo ne sekaisin. Se on tottumiskysymys!
Menussa on viisi ruokaa:
jasmiiniriisiä, som tam
-salaattia, cashewpähkinäbroileria, laab-liharuokaa
ja banaaniveneitä.
Som tamiin kuuluvaa
raakapapaijaa ei ole saatavilla, vaan se korvataan
makumaailmaltaan lähellä
olevilla lantulla ja porkkanalla.
Mehukkuus syntyy murskaamalla kasvikset valtavassa morttelissa. Potkua
antaa pikkuriikkinen chilipalko.
Soveltaminen on sallittua, mutta riisin laadusta
ei tingitä. Sinne kokoonnutaan aina ja tehdään
yhdessä ruokaa, Mayuree
Heino kertoo marttojen
ympäröimänä.
Thaimaassa syntynyt ja
Särkisalossa vuodesta 2009
perheineen asunut nainen
valmistaa päivittäin thairuokaa. Ruskista suikaleet pannulla kypsiksi ja laita syrjään odottamaan.
Leikkaa porkkanat, sipulit ja paprika
ohuiksi suikaleiksi. Uskomuksen mukaan
riisi tuo onnea. Lopputulos oli odottamani kaltainen, jopa parempi. Mahdottoman kivaa tutustua eri kulttuuriin, valkosipulia pilkkova Liisa
Troberg sanoo. Mausta sokerilla ja halutessasi kalakastikkeella. Se johtuu siitä, että kaikki raaka-aineet ovat siellä
kasvatettuja. Makeita leipovat hiukan
enemmän nuoret ja lapsiperheet.
Myös leivonnaisten koristelu lasten
kanssa on suosittua.
Suolaisia leivonnaisia leipovat hiukan iäkkäämmät ja toisaalta myös
nuoret, lapsettomat henkilöt. Purista liivatelehdet vedestä ja liota ne kuumaan mehuun. Raakaaineet ovat perusraakaaineita.
Hyvää: Kirjassa kerrotaan Sydänmerkistä. Kaada seos voideltuun ja jauhotettuun irtopohjavuokaan. Lisää broileri, osterikastike ja pähkinät. Juhlassa tarjoiltavan kakun voi koristella puolukoita näyttävämmin esimerkiksi valkosuklaakonvehdeilla tai -lastuilla.
Ohjeessa ei kerrota minkä kokoiseen vuokaan pohja leivotaan. Maku ja tuoksu
ovat pehmeät, tiedän heti,
jos on jotain muuta riisiä.
Hän lataa kaksi riisinkeitintä. Laita väliin toinen kakkulevy
ja kaada loput päälle loput täytteestä. Jokainen sydämelle ystävällinen
raaka-aine on myös erikseen merkitty. Taulukolle olisi ollut tilaa reseptisivulla.
Lupaus: Toisin kuin joskus luullaan, hyvä ja terveellinen syöminen ei ole kallista.
Sirpa Rouhikoski (vas.), Rauha Merikanto, Sirkka Muuri, Mayuree Heino ja Annikki Johansson vokkaamassa.
Norsu on thaimaalaisten kansalliseläin ja työjuhta. Hakupalvelu auttaa löytämään myös paikallisen
ruoan ostopaikkoja.
Aitojamakuja.fi -sivusto avattiin syksyllä 2008 ja nyt sivustolla esittäytyy yli 2 000 pientä tai keskisuurta elintarvikeyritystä. Toisinaan alle kouluikäiset lapset toivovat
myös muuta: makaronilaatikkoa ja perunoita sekä li-
Lusikkaa ja haarukkaa käytetään ottimina ja
ruokailuvälineinä. Hienonna valkosipuli.
Laita pannulle ja kuullota muutama minuutti. Ei pala
pohjaan, eikä kiehu yli.
Herkullinen ruoka on
valmista pöytään nostettavaksi ja nautittavaksi.
Thaimaassa tyypillinen
kysymys kuuluu:?Joko olet
syönyt riisisi.?
. maaliskuuta 2015
Keskiviikko-
keittiö
n Tuottaja
Anneli Kajander-Ekström
(02) 7702 330
Joka kuukausi on leipomiskuukausi
Vinkkaa
herkku!
keskiviikkokeittio@sss.fi
Yli puolet suomalaisista leipoo
kuukausittain, ilmenee Meiran tekemästä kyselystä. Raakaaineiden esivalmistelu on
ratkaisevaa.
Keittiössä on kuuma, mutta tunnelma on lämmin.
. Reseptit ovat
yksinkertaisia ja ohjeistus
seikkaperäinen. Mitä parempi kokki, sitä
parempi tasapaino. Kuvat houkuttelevat haukkaamaan, mutta kuvat kärsivät niiden päälle sijoitetuista
ravintosisältötaulukoista. Kyselyyn osallistuneista 18?69-vuotiaista 53
prosenttia kertoi leipovansa kuukausittain.
Vähintään muutaman kerran vuodessa leipomaan intoutuu jopa 76
prosenttia suomalaisista.
Makeita ja suolaisia leivonnaisia
leivotaan tutkimuksen lähes yhtä
paljon. Nosta lautaselle odottamaan.
Pilko broileri suikaleiksi. Lisää vaniljavaahto.
Kuumenna sitruunamehu kiehuvaksi. Julkaisija Sydänmerkki, 144 sivua, 22
euroa.
Kenelle: Kaikille ruoanlaitosta ja sydämestään
välittäville. Sivusto on kattava tietolähde, kun halutaan
löytää lähialueen paikallisia yrityksiä, jotka tuottavat ja
valmistavat lähiruokaa.
. Sellaista on
thaimaalainen
ruoka, kuvailevat vuosia lähetystyötä maassa tehneet
Lilja Kinnunen-Riipinen
ja Kirsti Kosonen Särkisalon martta-illassa.
Johdatus aiheeseen käy
toteen, sillä pian seurakuntakodissa tuoksuvat
viekoittelevasti valkosipuli,
korianteri, riisi ja paistettu
liha.
Nopsat kädet raastavat ja
suikaloivat paprikaa, punasipulia, kurkkua, porkka-
naa, lanttua ja chiliä odottamaan pääsyä vokkipannulle ja mortteliin. Tarjoile jasmiiniriisin kanssa.
keitin hoitaa loput. Toimituskunta Eeva Hietalahti, Kenneth
Nars, Mari Olli, Laura
Toivola. Mausteinen ruoka on molemmille hiukan vierasta, mutta
Raili Landen rohkaisee.
. Suolaista ja makeaa, tulisuutta
ja kirpeää hapanta. On todella hienoa, että monivuotisen valtakunnallisen yhteistyön tuloksena sivustolla esittäytyy näin paljon
lähi- ja luomuruokayrityksiä, iloitsee Aitoja makuja II
-hankkeen projektipäällikkö Päivi Töyli.
Kyselyjen mukaan suurin osa kuluttajista haluaa ostaa
lähiruokaa marketista tai lähikaupasta. Soseuta
puolukat. Kaada puolet täytteestä kakkupohjan päälle. Ihan kuin thaimaalaisessa keittiössä. Lisää liivateliemi
rahkatäytteeseen koko ajan sekoittaen. Sivustoa ylläpitää Yrityssalo Oy. Kaikista resepteistä kerrotaan ravintosisältö
Lindström on parhaana ruotsalaisena miesten maailmancupin kokonaiskilpailussa sijalla 14. Ruotsalaiskilpailijoiden aseet olivat jääneet matkalle. pa-
kettiin maalein 7?2 (2?1,
2?0, 3?1). Vuori oli Kauhajoen
vuosinaan Ari Tammivaaran pelitavan ankkuri ja
Mäkäläinen pimensi aikoinaan Vantaalla Suomi-paidassa Israelin NBA-pelaaja
Omar Casspin totaalisesti.
Vuosimallia 1986 oleva
kaksikko on löytänyt tällä
VIISI POINTTIA
Kuka Vilppaan neljästä
amerikkalaisesta on
huilausvuorossa?
l?
Riittääkö vaivaiset 65
pistettä voittoon?
l?
Jatkaako Vesa Mäkäläinen
kolkkiralliaan Salohallin
koreihin?
l?
Onko Jukka Katajan pihdit
kiinni Kevin Tiggsissä?
l?
Löytääkö Susijengin ja
Namika Lahden kiistelty
fanipäällikkö Risto Virtanen
torvineen Salohalliin?
l?
kaudella uuden ulottuvuuden hyökkäyspelaamiseensa: Kumpaakin pidetään
kohtalaisena tai jopa heikkona kaukoheittäjänä, jolle voi
jättää kaarta vapaaksi.
Tällä kaudella kummankin kolmosprosentti on yli
40. Kotivoitto
vankisti HuKun asemaa
sarjataulukon kuudentena, kun 21 kierrosta
on pelattu. Suorituksen kokonaiskesto oli noin neljä ja
puoli sekuntia.
Töölön Kisahalli on nähnyt
paljon, mutta ei montaa vastaavaa suoritusta.
Fernando Alonson paluu
McLareniin alkoi surkeasti.
saolo suhteellisen hidasvauhtisen ulosajon jälkeen
on epätavallista. James Hardenin potku LeBron
Jamesin jalkoväliin toi
Houstonin tähtipelaajalle yhden ottelun pelikiellon, NBA-liiga tiedotti.
Potku nähtiin Houstonin ja Clevelandin välisen ottelun kolmannella
neljänneksellä, kun kahden puolustajan ahdistama Harden kaatui maahan ja potkaisi samalla
Jamesia.
Tiukka ottelu päättyi
Houstonin 105?103-jatkoaikavoittoon. Eikä paremmin olisi kuvaus voinut
osua.
Korisliigan helmikuun
pelaajaksi valittu Hilliard
teki viime kuussa viidessä
ottelussa 18,6 pisteen, 5,2
levypallon ja 4,0 syötön keskiarvot. Uuden hallin saanut HPK:n keskiarvo oli
566 ja kolmanneksi suurimpana Woman Volleyn
549.
LP Viestin ykköstilan
pohjana oli lokakuussa
pelattu Salon Seudun
Sanomien perinteinen
etuottelu WoVoa vastaan, joka houkutteli
Salohalliin peräti 1 420
katsojaa.
Miehissä runkosarjan keskiarvo oli ennen
tiistai-illan Hurrikaani?
Tiikerit-ottelua 572, joka
on lähes identtinen verrattuna viime kauteen.
(SSS)
HuKu pisti
Grankulla IFK:n
pakettiin
SALIBANDY. Omintakeisella tyylillä
heittävästä Mäkäläisestä on
tullut 28-vuotiaana kolmosuhka. Myös itse
ulosajo vaikutti epätavalliselta, sillä Alonso luisui
seinään radan poikki ilman
näkyvää syytä.
Syyksi on huhuttu muun
muassa auton ERS-järjestelmästä tullutta sähköiskua, sillä McLaren vahvisti
Alonson menettäneen ulosajossa hetkeksi tajuntansa.
McLaren on kiistänyt sähköiskuteorian ja vakuuttanut, että autossa ei ollut
mitään ongelmaa. Edellisessä kahdessa
kohtaamisessa Vilpasta vas-
taan Hilliard on nakuttanut
kummassakin 20 pistettä ?
viimeksi maanantaina Loimaalla.
Tähän astisen liigakauden
komein kori syntyi myös Hilliardin toimesta 20. McLarenin espanjalaiskuljettaja Fernando
Alonso huilaa lääkärien
neuvosta F1-kauden avauskisan Australiassa ensi viikolla. Huvinsa Kullakin ei antanut mitään
mahdollisuuksia Grankulla IFK:lle tiistai-iltana Salohallissa pelatussa
naisten I divisioonan ottelussa.
HuKu pisti ?Granin. Tavoitteena pitää
pelitempo mahdollisimman
alhaalla. Kartat
ovat A3- tai A2-arkkikokoa
eli karttoja tulee aika kasa.
Kilpailualueelle
rakennetaan silta
Kilpailukeskuksen rakentaminen maastoon alkaa
toukokuussa. Alonsoa paikkaa tallin tanskalainen testikuski
Kevin Magnussen.
Alonson poisjäännin syynä on hänen raju ulosajonsa Barcelonan testeissä
toissa sunnuntaina. Toista McLarenia
ajaa Jenson Button.
Lyhyet
Naisten
Mestaruusliigassa
yleisöennätys
Tasapainoa, työntekoa, terveyttä ja
vain 74,6 pistettä omiin ottelua kohti.
juha.tuuna@sss.fi
FORMULA 1. (STT). Suunnistuksen
suurtapahtumaan Jukolan
viestiin kaivataan lisää talkoolaisia. Lähimmät
uhkaajat ovat neljän pisteen päässä.
Voitto myös vankisti
Emma Launiaisen asemaa pistepörssin kärkinaisena. Paikalle tulee
muun muassa 60 metriä pitkä väliaikainen silta, joka
pystytetään yhdessä Puolustusvoimien kanssa.
??Suurin kuhina alkaa sitten toukokuun lopulla, kun
muun muassa telttoja ale-
taan pystyttää. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 4. HuKulla on
matkaa viidenteen sijaan
viisi pistettä. Näin MM-kisajoukkue menetti käytännössä
yhden harjoituspäivän.
??Harmillista. Kuvassa vuoden 2006 Jukolan Viestin miesten lähtö.
??Jokaiselle löytyy ihan
varmasti sopiva homma, hän
jatkaa.
Jopa 40?000
karttaa tulostetaan
Virtanen toivoo, että Salossa vuonna 2006 järjestetyssä Jukola Viestissä mukana
olleet talkoolaiset tulisivat
nytkin mukaan suunnistustapahtumaan.
??Heillä on hyvä kokemus
tällaisen kilpailun järjestä-
misestä, hän toteaa.
Virtasen mukaan Salosta
on jo ilmoittautunut vapaaehtoisia.
??Vapaaehtoisia tulee
ympäri Suomen. Ei lähelläkään.
Vesa Mäkäläisestä
on tullut kolmosuhka
Tänään Salohalliin saapuva
Ilkka Palviaisen valmentama Namika Lahti on yksi
suosikkijoukkueistani tämän kauden Korisliigassa.
Joukkueen lahtelainen voimakaksikko, pelintekijä Ilkka Vuori ja kaksimetrinen
laituri Vesa Mäkäläinen,
on tunnettu lähinnä loistavina yksi vastaan yksi -puolustajina. Tapahtuman kilpailukeskus rakennetaan
Turku-Helsinki-moottoritien
varteen, ajoharjoitteluradan
ja hiihtoputken läheisyyteen.
Virtasen mukaan rakennustyöt on jo aloitettu Paimiossa. Hillliard oli myös
avainasemassa, kun Bisons
voitti helmikuussa neljä
ottelua kuudesta VTB-liigassa. Anthony on todellinen peto!
Näin kuvaili Loimaan Bisonsin päävalmentaja Greg
Gibson laituriaan Anthony Hilliardia kaksi viikkoa
sitten Salohallissa. Toimintaan voi lähteä mukaan
heti tai vain kisaviikonloppuna, hän sanoo.
Tapahtumassa on tarjolla
töitä laidasta laitaan.
??Talkoolaisia tarvitaan
muun muassa liikenteenohjaukseen, ruuan jakamiseen,
rahastukseen, rakennus- ja
purkutöihin, Virtanen listaa.
Louna-Jukolaan kaivataan lisää talkoolaisia. Nöyrä, työteliäs ja
hyvin roolitettu ulkomaalaiskolmikko. Hilliard
nappasi puolustuslevypallon, juoksi 12 askeleella kentän toiseen päähän, hyppäsi
noin viiden metrin päästä
koria ilmaan ja donkkasi
206-senttisen Carl Lindbomin yli. Kilpailukeskus pyritään purkamaan kisojen jälkeisellä viikolla.
Tapahtuman suunnittelu
aloitettiin jo vuonna 2008.
Kilpailuun odotetaan jopa
18?000 osanottajaa. Louna-Jukolan kilpailunjohtajan Janne Virtasen mukaan tapahtumaan on
ilmoittautunut tähän mennessä noin 800 talkoolaista.
??Louna-Jukolan onnistuneet järjestelyt tarvitsevat
kuitenkin noin 1?700 henkilön talkooapua eli 900 talkoolaista kaivataan vielä,
hän sanoo.
Toimitsijana oleminen ei
edellytä suunnistusharrastusta eikä taustatietoa lajista tai tapahtumasta.
??Vapaaehtoisilta edellytetään vain runsaasti talkoohenkeä ja iloista mieltä. Suurin syy
Namikan menestykseen on
kuitenkin ollut joukkueen
terveystilanne.
Loukkaantumisherkät Mäkäläinen ja Vuori sekä Gonzalvez ovat pelanneet jokaisen ottelun, Wrightilta on
jäänyt väliin vain yksi ottelu.
Myös Perttu, Ojala ja Heinonen ovat olleet terveitä.
Ero Vilppaaseen on merkittävä.
Vaikka asiaa on puitu tämänkin lehden palstoilla
jo lukuisia kertoja, on se
pakko nostaa esiin: Olisiko
Vilpas nyt Namika Lahden
Erikoinen
onnettomuus
Alonson onnettomuus on
herättänyt paljon kummastusta ja spekulaatioita.
Kolmen päivän sairaalas-
Vilpas ja Namika Lahti kohtasivat Salohallissa marraskuussa. Olli Mäntylä ja
Juha Tuuna (02) 7702 309
13
MM-KISOIHIN YKSI PÄIVÄ
urheilu@sss.fi
Ruotsin ampumahiihtäjät saapuivat alkuviikosta MM-kisapaikkakunta Kontiolahdelle tyhjän pantiksi. Kokeneet ja
äärimmäisen fiksut suomalaiskonkarit omasta kylästä.
Ärsyttävä vastustaja etenkin komeassa kotisalissaan.
Hyvin valmennettu ja voittava koripallojoukkue.
Tätä kaikkea on kauden
2014?2015 Namika Lahti.
Tätä kaikkea kauden
2014?2015 Vilpas voisi olla ?
mutta ei ole. Harden
on sivussa keskiviikkona, kun Houston matkustaa Atlantan vieraaksi. (STT?TT)
Paikka auki 900 talkoolaiselle
Louna-Jukolan kilpailun johtaja toivoo Salo-Jukolan vapaaehtoisia mukaan.
SSS-arkisto/Esko Keski-Vähälä
?Täysin terve?
Alonso jättää MMavauksen väliin
McLaren
turvautuu
testikuskiin.
Lehtikuva/AFP/Jorge Guerrero
STT | ANSSI RULAMO
101 PÄIVÄÄ
LOUNA-JUKOLAAN
SSS | KATRI HENTTONEN
katri.henttonen@sss.fi
SUUNNISTUS. Kilpailukeskuksen
aitaelementtejä tehdään
parhaillaan sisätiloissa ja
karttojen tulostus alkaa
maaliskuun puolivälissä.
??Karttojen tulostus on iso
urakka. Onneksi sukset ja sauvat sentään tulivat mukana, sanoi miesten MM-joukkueesta
Fredrik Lindström.
Ruotsi valmistautuu torstaina alkaviin MM-kilpailuihin maltillisin odotuksin. Nyt McLarenin tiedotteessa kuitenkin
vahvistettiin tieto aivotärähdyksestä.
Alonso siirtyi McLarenille täksi kaudeksi viiden
Ferrari-kauden jälkeen.
Espanjalainen otti tallissa
nimenomaan Magnussenin
paikan. Eilen tehot 2+1
merkkauttanut Launiainen on kerännyt tällä
kaudella tehot 35+25.
Muista HuKun maaleista vastasivat Hanna
Orrenmaa kahdesti,
Kati Launiainen, Marja Levänen ja Szilvia
Darai.
HuKun kausi jatkuu
lauantaina Kaarinan
Sheriffsin vieraana.
SSS | JUHA TUUNA
Hardenin potku
Jamesin haaroihin
toi pelikiellon
KORIPALLO. helmikuuta Helsingissä. Kilpailunjohtaja toivoo Salossa vuonna 2006 järjestetyssä Jukolan Viestissä mukana olleita talkoolaisia nyt Paimioon. kesäkuuta. Tiivis joukkuepuolustus. Naisten Mestaruusliiga teki uuden
katsojaennätyksensä tämän kauden runkosarjassa. Jukolan
viestissä vapaaehtoisena
toimiminen on monelle kesäharrastus, moni on ollut
mukana talkooporukassa jo
vuosien ajan.
Louna-Jukola suunnistetaan Paimiossa 13.?14. Se on monipuolistanut
Namikan peliä, ja tehnyt
joukkueesta entistä vaarallisemman.
Korin alla päivystävä väkivahva 111-kiloinen kanadalainen Ryan Wright, takamies David Gonzalvez ja
ahnaimmin heittävä laituri
Kevin Tiggs täydentävän
hyvin Mäkäläisen ja Vuoren ympärillä tasapainoisen
aloitusviisikon.
Palviainen pystyy pyörittämään vahvaa kahdeksan
pelaajan rotaatiota, kun
penkiltä löytyy kolme kokenutta liigapelaajaa: Matias
Ojala, Vesa Heinonen ja
Atte Perttu. Tuolloin Ilkka Vuori (oik.) ja Vesa
Mäkäläisen johtama Namika-puolustus jätti Ville Hännisen VIlppaan 61 pisteeseen.
tuntumassa, jos joukkueen
kuusi avainpelaajaa olisivat
olleet koko kauden terveinä,
ja sillä seitsemännellä olisi
jäänyt vain yksi ottelu pelaamatta?
Yleisöä ei ole
piisannut
Yksi asia Vilppaalla on sentään Namika Lahtea huomattavasti paremmalla tolalla.
Vaikka Vilpas rämpii sarjan hännillä, ja Namika
pelaa voittavaa koripalloa
liigan uusimmassa ja ehkä
hienoimmassa hallissa, on
Vilppaan katsojakeskiarvo
peräti 234 katsojaa suurempi (1019?785).
Millainen ero olisikaan, jos
Vilpaskin pelasi joskus voittavaa koripalloa?
Korisliigaa Vilpas?Namika
Lahti Salohallissa tänään
kello 18.30
4,5 sekuntia Töölön
Kisahallissa kruunasi
Hilliardin helmikuun
. Edellinen ennätys
oli kaudelta 2012?2013,
jolloin runkosarjan pelejä
seurasi keskimäärin 399
katsojaa.
Eniten yleisöa runkosarjassa keräsi LP Viesti,
jonka katsojakeskiarvo
oli 573. Joukkue on päästänyt selvästi
vähiten pisteitä kaikista liigajoukkueista: vain 74,6 ottelua kohti. Yleisöä
paikalle saapunee kymmeniä tuhansia.
??Tällä hetkellä tapahtumaan on jo ilmoittautunut
1?270 Jukola- ja 1?040 Venlajoukkuetta eli 13?000 osallistujaa yhteensä 17 eri maasta, Virtanen kertoo.
SSS-arkisto/Minna Määttänen
Namika Lahti on sitä
mitä Vilpas voisi olla
SSS | JUHA TUUNA
KORIPALLO. maaliskuuta 2015
Urheilu
Ruotsin MM-ampumahiihtäjät unohtivat aseet matkasta
Vinkkaa
juttu!
. Tallin
mukaan ulosajon aiheutti
todennäköisesti kova sivutuuli.
McLaren-pomo Ron Dennis sekoitti pakkaa vielä
viime viikolla Barcelonassa pitämässään lehdistötilaisuudessa väittäessään,
ettei Alonsolla ollut edes aivotärähdystä. Niitä tulostetaan
kaikkiaan noin 35?000?
40?000 kappaletta. Katsojakeskiarvo
nousi viime vuodesta 11
prosenttia 419 katsojaan. Espanjalainen sai onnettomuudessa aivotärähdyksen ja
vietti kolme päivää sairaalassa, minkä jälkeen häntä
ohjeistettiin jättämään väliin viime viikon testit.
McLarenin julkaisemassa
tiedotteessa vakuutettiin
moneen kertaan, että Alonso, 33, on täysin terve eikä
häneltä ole löydetty tutkimuksissa mitään vammoja.
Lääkärien mielestä hänen
pitäisi kuitenkin välttää
riskiä saada uusi aivotärähdys niin nopeasti edellisen jälkeen.
??On rankkaa olla menemättä Australiaan, mutta
ymmärrän suositukset.
Toista iskua alle 21 päivässä ei saa tulla, Alonso tviittasi.
Alonso uskoo pystyvänsä
ajamaan maaliskuun lopun
Malesian gp:ssä.
LENTOPALLO. Vilppaalla sama
luku on 79,6.
Terveyttä on
piisannut
Hyvä roolitus, tasapaino ja
hyvä joukkuepuolustus ovat
siis avainasiat Namikan
loistokaudessa. Taso ei putoa,
vaikka joku aloitusviisikosta
vetäisikin vihkoon.
Namika on voittanut tällä
kaudella 29 ottelustaan 15,
ja taistelee vankasti runkosarjan kutossijasta
Reijo Ran-
tanen Nasta Tampere 1322(126) (31)
(210) 5. lähtö, Toto4-2, lv 2100 m PHH:n
Säätiön lähtö: 1) Don Corleon/Hannu
Torvinen 16,6a (1,63), 2) Made In Shade 16,7a (7,16).3) Laurila?s Denethor
16,8a (7,77).4) Trade A Photo 17,0a
mään Minskin 1?0-johdon
Jokerien eduksi.
Aaltosen tasoitus 1?1:een
syntyi ajassa 25.39 onnekkaasti, kun hänen laukauksensa kimposi Minskin puolustajasta korkealle ilmaan
ja yli maalivahti Dmitri
Miltshakovin verkkoon.
Jokerien 2?1-johtomaalin
iski Niklas Hagman ylivoimalla paluukiekosta.
Jokerien maalia vartioi
ensimmäistä kertaa pudotuspeleissä Riku Helenius, joka pysäytti 17 laukausta. Tarja Harju Salottaret
Salo 1242 (35) (180) 2. lähtö, lv 2100 m: 1) Moonlight
Angel/Peter Lindroos 18,6a (3,07),
2) Enrique Box 19,0a (33,09).3) Pixy
Destroyer 19,0a (43,11).4) Witch
Queen 19,1a (28,45). Raili Tuominen Porin
Sannat Pori 1193(132) (19) (158) 3.
Ritva Laaka Bay Lahti 1184 (54) (20)
(212) 4. Pentti Laine RC Pori 1420 (30) (46) (228) 2.
Torsti Kurko Kasi-Viis Kotka 1370
(48) (31) (214) 3. Osa hänen kilpailuominaisuuksistaan on
sisäsyntyistä, mutta asian
kanssa on tehty tosi paljon
työtä ja saatu onnistumisiakin. HIFK?Lukko, HPK?Ilves, JYP?TPS,
Ässät?Blues.
Valmentaja Jussi Ihamäen ja aitajuoksija Nooralotta Nezirin yhteistyö on kantanut jo nyt hedelmää. lähtö, lv 2100 m: 1) Frank The
Tank/Hannu Kamppuri 20,6 (4,79),
2) Capo Birdland 20,0 (2,07).3) Mr
North Gate 21,0 (27,24).4) Avatar 20,3
(12,34).poissa: 2, 5, 8. lähtö, sh 2100 m: 1) Viano/Seppo
Sarkola 32,7 (10,92), 2) Säveri 31,9
(12,14).3) Varjostella 33,1 (23,2).4) Sikermä 33,6 (27,07).poissa: 16. Ihamäen
analyysistä voi viekkaasti
päätellä, että täydellisellä suorituksella ajasta voi
nirhaista sekunnin kymmenyksen, ylikin.
Se on pienestä kiinni. Pirkko Hämäläinen PiLa
Hanko 1174 (48) (25) (227) 5. Jukka
Niemelä Cocktail Salo 1110 (26) (180)
6. Reetta Neuvonen SalKei Salo 959 (12) (170) 2. Maanantain ohjelmassa oli varsin kova puntti ja
tiistaina aitajuoksun tekniikkaharjoitus.
??Tämä ei ehkä ole kaikkien mielestä oikein, mutta
Nooralotalla pitää olla kilpailuissa vahva fiilis, siksi
voimatreeni tehdään näin
lähellä kisoja.
tyivät syksyllä mukavasti.
Etukyykystä tulee nyt sarjaa 200 kilolla, takakyykystä
hän puskee 240 kiloa ja vippipenkistä menee 210 kiloa.
Samalla kolme loikkaa tasatassulla on kehittynyt 9,65
metriin.
??Voimassa annan vielä
parhaille aika paljonkin tasoitusta, mutta tekniikka on
pysynyt niin hyvässä kunnossa, että lisävoima korreloi nyt tulosten kanssa, Kangas kertoo.
Prahan EM-hallikisoissa
Kangas yrittää pitää mielessään ennätystyöntönsä tuntemukset.
??Hallikauden muut suoritukset ovat olleet perustyöntöjä. Hellevi Sairanen
OB Helsinki 1147 (96) (15) (165) 10.
Seija-Liisa Middleton URA Porvoo
1145 (84) (20) (201) 11. Ritva Aaltonen Salottaret Salo 1062 (20) (200) 2. 14
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 4. kierroksen 1. Se on jo lähellä
ihanteellista 38?40:tä astetta, valmentaja Matti Yrjölä
kertoo 20,09 metrin ennätyssuorituksesta.
??Se oli myös rytmillisesti
aika hyvä työntö, Yrjölä jatkaa.
Kankaan voimat kehit-
TULOSPÖRSSI
JÄÄKIEKKO
Liiga:
Ässät?HPK
TPS?Pelicans
Sport?HIFK
Lukko?Blues
Kärpät?SaiPa
JYP?Tappara
Ilves?KalPa
6?3 (3?1, 1?1, 2?1)
2?1 (0?0, 1?1, 1?0)
2?1 (0?0, 2?0, 0?1)
4?3 (1?1, 2?1, 1?1)
2?0 (1?0, 0?0, 1?0)
3?4 ja.
(0?1, 1?1, 2?1, 0?1)
2?1 (1?0, 1?0, 0?1)
Kärpät 56 29 9 4 14 153?115 109
Tappara 56 26 6 8 16 146?118 98
JYP
56 26 5 8 17 165?142 96
Lukko 56 22 7 16 11 156?142 96
Blues
56 23 11 3 19 152?140 94
KalPa 56 24 7 5 20 127?107 91
SaiPa 56 22 9 7 18 147?134 91
HIFK 56 22 9 6 19 163?139 90
Ilves
56 22 5 5 24 139?152 81
Ässät
56 20 6 9 21 137?132 81
HPK
56 14 12 7 23 137?153 73
Pelicans 56 15 6 8 27 119?152 65
TPS
56 15 3 8 30 112?161 59
Sport
56 13 4 5 34 112?178 52
Seuraavat ottelut: huomenna KalPa?
SaiPa, Pelicans?Sport, Tappara?Kärpät,
6.3. Kari Melava
HeHa Salo 1099 (20) (196) 3. Liisa Pitkänen Saagat
Tornio 1125 (30) (18) (168) 15. Pirkko Lehmuskoski Salottaret Salo 1086 (36) (22) (226)...30.
Ulla Vaaherkumpu aCat Hyvinkää
1082 (96) (17) (173).
Miehet Luokka M-D, 1. ottelussa peräkkäin. Kummankin joukkueen kausi
päättyy runkosarjaan.
Yleisökin oli paikalla Turkuhallissa vaivaiset 3 145
katsojaa.
Silti illasta tuli merkityksellinen salolaislähtöiselle
Jasper Lindstenille, joka
iski ottelun ja liigauransa
avausmaalin ajassa 31.06.
Eilinen ottelu oli 20-vuotiaalle Lindstenille kauden
kahdeksas ja liigauran
21:s.
Hän on saanut viime aikoina muiden nuorten TPSpelaajien tavoin runsaasti
peliaikaa. lähtö, lv 2100 m: 1) Falk de Vandel/Peter Lindroos 18,8 (4,32), 2)
Aspenhill?s Alex 19,2 (27,7).3) Sus
Cruising 18,6 (35,19).4) Glamorous
Girl 18,6 (16,07). Ottelun voittomaalin laukoi
reilut neljä minuuttia ennen ottelun loppua Jakub
Nakdalal.
??Joukkueelta löytyi hyvin
energiaa. Liiallisuuksiin ei saa mennä, vaan
pitää olla järki mukana,
mutta Nooralotankin kehi-
tys on osoittanut, että todella kovaa pitää harjoitella,
Ihamäki pohtii.
??Olemme valinneet hitaasti kiiruhtamisen. Toto (7-12-1):
4,79 1,65-1,30-3,96 5,45.
1. lähtö, Toto4-3 DUO-1, lv 2100 m
Satavarma-lähtö: 1) Excellent Flash/
Jukka Torvinen 17,6 (28,54), 2) Russian Roulette 17,7 (3,27).3) Grainfield
Olivia 17,8 (5,76).4) Ariel Hope 18,0
(8,37).poissa: 11. Siinä mielessä hallikauden ensimmäiset kilpailut toivat yllättävänkin
hyviä aikoja, Ihamäki paljastaa.
Neziri ja Ihamäki ottavat
toki tosissaan välitavoitteetkin, kuten EM-hallikisat.
Hallikauden kunto optimoidaan alkuviikon harjoituksissa. Kaksikon katseet ovat edelleen
kaukana horisontissa.
??Olen miettinyt todella
paljon, miten kovaa urheilijan pitää treenata. Juhani
Paijo HeHa Salo 1075 (19) (136) 4.
Kalervo Bertin HeHa Salo 1052 (13)
(197) 5. henkisestä ja fyysisestä. putki piti
Ville
Myllymäki
60 m
Nooralotta
Neziri
60 m aidat
Minna
Nikkanen
Seiväs
Aikataulu ajat Suomen aikaa
Torstai 5.3.
17.30 N Kuula, k
18.00 M Pituus, k
19.00 M Kuula, k
21.00
Avajaiset
Perjantai 6.3.
10.45 N 60 m aidat, 5-ottelu
11.00 M Kolmiloikka, k
11.05 N 60 m aidat, ae
11.15 M Seiväs, k
11.32 M 60m aidat, ae
12.00 N Korkeus, 5-ottelu
12.20 N 400 m, ae
12.48 M 400 m, ae
13.15 N Pituus, k
13.20 N 800 m, ae
13.41 M 800 m, ae
14.15 N Kuula, 5-ottelu
14.25 N 3000 m, ae
17.00 N 60 m aidat, ve
M miehet
17.05
17.10
17.15
17.25
17.40
18.10
18.25
18.35
18.55
19.00
19.35
19.55
N
N
N
M
M
N
M
N
M
M
N
M
Korkeus, k
Pituus, 5-ottelu
Seiväs, k
60 m aidat, ve
400 m, ve
400 m, ve
Kuula, F
800 m, 5-ottelu
Pituus, F
3 000 m, ae
60 m aidat, F
60 m aidat, F
Lauantai 7.3.
11.00 N 60 m, ae
11.05 N Kolmiloikka, k
11.21 M 60 m, ae
11.49 N 1 500 m, ae
12.10 M Korkeus, k
12.50 M 1 500 m, ae
13.00
17.30
17.35
17.45
18.00
19.00
19.15
19.25
19.30
19.40
19.50
20.10
20.30
20.45
M
N
M
N
M
N
N
M
M
M
N
N
M
M
Wilma
Murto
Seiväs
Kristiina
Mäkelä
Kolmiloikka
Rauman Lukon hyvä vire
liigan huippujoukkueita
vastaan jatkui tiistaina.
Lukko kukisti kotonaan
kuntopuntaria hallinneen
Bluesin 4?3. Pirkko
Raitanen Porin Sannat Pori 1125 (84)
(17) (165)...20. Asia varmistui, kun Ilves voitti tiistaina KalPan 2?1. Toto4 voittoosuus: 2,80.
6. TPS:n ja Pelicansin välisessä liigaottelussa
tiistaina ei ollut enää juurikaan merkitystä. Kalevi Tuominen Cocktail Salo 1212 (26) (211) 4. Tappio oli
suorasta pudotuspelipaikasta taistelevalle KalPalle jo neljäs peräkkäinen.
Ässät pullautti HPK:n
ulos pudotuspeleistä
Porissa kotijoukkue Ässät käytännössä pullautti
HPK:n pois pudotuspeleistä ottamalla 6?3-voiton.
Kymmenentenä eli viimeisellä avauskierroksen pudotuspelipaikalla olevasta
Ässistä on eroa sijalla 11
olevaan HPK:hon kahdeksan pistettä.
Runkosarjaa on jäljellä
neljä kierrosta.
Jokerit enää voiton
päässä jatkopaikasta
JÄÄKIEKKO. Kurt
Stjernberg HIFK Helsinki 1275(144)
(24) (192) 13. Mauri Hakonen
Cocktail Salo 993 (14) (165) 7. Sudet?JoKa,
ÅIF?Crackers, SPV?FBT Karhut, O2-Jkylä?Hatsina, GrIFK?PIsku, Sheriffs?
HuKu.
RAVIT
TEIVO
1. Kunkkunumero: 6.. klo 18.30
KORISLIIGAA SALOHALLISSA
vs.
SSS | JUHA TUUNA, STT
Puntista tulee
vahva fiilis
Kangas pyrkii
Prahassa finaaliin
Liput: Norm.
14/10 ?
S-Etukortilla
13/9 ?
Lapset 7-15 v
7/6 ?
Otteluisäntänä:
Muista myös Salkkarin maksuton lapsiparkki 3-7-vuotiaille!
Jasper Lindsten
teki liigauransa
avausmaalin
Sadasosia hupenee
leijailuun
Ihamäki puhuu paljon voimasta . Päätähtäin on kuitenkin vasta
vuodessa 2020.
Alkukaudesta Neziri on
haastanut tasapäisesti Euroopan parhaat. Jos se lähtee
185 sentistä, voimaa menee
hukkaan. Toto (15-7-5): 15,88
5,22-1,97-3,83 19,95. Toto4
voitto-osuus: 62,90. Eero Vasanko HeHa Salo
1047 (22) (185) 6. Sportin sankari oli
sen molemmat maalit tehnyt Charles Bertrand.
Voitto oli Sportille vasta
toinen 14:ssä viime ottelussa.
Ilves varmisteli asemiaan
ensimmäiselle pudotuspelikierrokselle (sijat 7?10),
kun se kukisti kotijäällä
KalPan 2?1. Leena LoimarantaBertin Salottaret Salo 1105 (54) (13)
(180)...28. Tuija Merikukka SalKei Salo 976 (16) (166) 4. Silti
Neziri on jo Euroopan huipun tuntumassa.
??Nooralotta ei ole vieläkään tilanteessa, jossa tehoja voidaan ottaa ulos. Toto (5-610): 1,85 1,26-1,69-3,66 3,31. Sen
hän todisti SM-hallikisoissa
kiepauttamalla kuulan yli
20 metrin.
Kankaan voimat siirtyivät
Tampereella kuulaan, kun
pyrähdykset ajoittuivat jengoilleen.
??Tutkijat kuvasivat suorituksen sivulta. Kunkkunumero: 9.
Ilta-arvonta: 3, 6, 10, 12, 21, 22, 23,
25, 31, 32, 34, 36, 42, 47, 48, 58, 62,
65, 66, 69. Ari Palm
SalKei Salo 1135 (24) (167) 5. Esko Nybakka RC
Pori 1322 (42) (41) (228) 4. Seppo Koukonen GK
Lahti 1293 (78) (37) (245) 10. Ratkaisumaalin teki kolmannessa
erässä Olavi Vauhkonen.
Sandra
Eriksson
3 000 m
N naiset k = karsinta, ae = alkuerä, ve = välierä, F = finaali
Pituus, 7-ottelu
Korkeus, F
Kuula, 7-ottelu
Pituus, F
Seiväs, F
800 m, ve
Kuula, F
800 m ve
Korkeus, 7-ottelu
Kolmiloikka, F
3 000 m, F
400 m, F
400 m, F
3 000 m, F
16.12
16.30
16.40
16.45
17.05
17.10
17.25
17.30
17.55
18.15
18.35
18.55
N
M
M
M
N
N
N
M
N
M
N
M
800 m, F
800 m, F
Korkeus, F
1 000 m, 7-ottelu
Seiväs, F
1 500 m, F
Kolmiloikka, F
1 500 m, F
60 m, F
60 m, F
4x400 m, F
4x400 m, F
Sunnuntai 8.3.
12.30 M 60 m aidat, 7-ottelu
13.40 M Seiväs, 7-ottelu
15.40 N 60 m, ve
15.57 M 60 m, ve
STT, grafiikka: Simon Varisto, kuvat: Lehtikuva
Lehtikuva/Mika Kylmäniemi
Liigakauden komeettoihin kuuluva Ilveksen Tapio Laakso pelaa joukkueensa kanssa suurella varmuudella tämän kevään pudotuspeleissä. Eilen Lindsten
pelasi yli 12 minuuttia.
Ottelu päättyi lopulta
TPS:lle maalein 2?1. Hän on
Euroopan tilaston kolmas
ja maailmanlistalla kuudes,
vaikka syyskaudella harjoittelu painottui perusvoimaan
ja yleiseen juoksuharjoitteluun.
??Kaikki on tehty kesää
varten. Mitalista tulisi kiitettävä, jopa Ihamäeltä.
22-vuotias Neziri on ensi
kerran urallaan mitaliehdokas aikuisten arvokisoissa.
??Olen kuitenkin korostanut Nooralotalle, ettei
kukaan anna hänelle finaalipaikkaa eikä mitalia. lähtö, Toto4-1, lv 2100 m: 1) Global Option/Erkki-Pekka Mäkinen
16,0a (2,02), 2) Ravi de France 16,2a
(31,67).3) Enmyy 16,5a (13,43).4)
Classic Frido 16,6a (38,56).poissa:
10. osaottelu:
Zenit, Pietari?Himki 84?86
Himki: Petteri Koponen 11/3/7s
LENTOPALLO
Miesten Mestaruusliiga:
Hurrikaani?Tiikerit
1?3
(19?25, 24?26, 25?21, 23?25)
Tiikerit 31 25
VaLePa 31 22
Hurrikaani 31 17
Loimu 29 16
Sampo 32 13
Etta
31 13
LEKA-V 30 13
Isku
30 10
Korso 30 8
Lakkapää 31 5
Riento 31 5
Särkät 31 1
1
4
5
5
6
3
2
5
0
3
0
2
2 3
2 3
2 7
3 5
3 10
3 12
2 13
4 11
6 16
4 19
3 23
2 26
82?28
84?27
73?44
71?40
68?54
60?55
54?58
56?61
42?69
40?75
28?81
22?88
79
76
63
61
54
48
45
44
30
25
18
9
Eetu Koski kokosi Lukosta 1+2 pistettä.
Lukko kukisti viime viikolla kärkipään joukkueista kotonaan peräjälkeen
Kärpät ja KalPan. Aune Perholehto aCat
Hyvinkää 1130 (96) (20) (150) 13.
Terttu Juntson Bay Lahti 1128(126)
(13) (180) 14. Se
mitali.
Halli-yleisurheilun EM-kisat 5.?8.3.
Suomen joukkue
Arttu
Kangas
Kuula
Hanna-Maari
Latvala
60 m
Lukko voitti ja
?Hirson. Seppo Järvinen City B
Helsinki 1270 (42) (36) (214) 14. Hannu
Himberg Keilax Turku 990 (19) (148).
Luokka C: 1. Elvi Takatupa R-4 Turku 1151 (60) (18) (200) 8.
JÄÄKIEKKO. Toto (1-9-10):
1,63 1,22-1,73-1,78 4,90. Eila Mäkelä R-4 Turku
1163 (54) (15) (182) 7. Ensin
urheilijasta pitää rakentaa
valmis, jotta hän kestää
kunnon harjoittelua.
Ruuvia ei ole vielä alettu
edes kunnolla kiristää. Jorma Ruohonen JP Helsinki 1266 (42)
(32) (233) 15. lähtö, Toto4-4 DUO-2 TROIKKA-1, lv 2100 m: 1) Armani Cates/
Antti Teivainen 15,1a (1,85), 2) Rapido Streamline 15,5a (5,49).3) True
Blue 16,3a (22,4).4) Goldshoe Rolei
16,3a (12,68).poissa: 1, 12. Rauli Eterma Keilax
Turku 1266 (42) (32) (223)...30. (STT)
(15,05).poissa: 3, 8. Toto (3-2-1): 28,54
6,22-1,31-1,68 39,04. Eevi Palm
SalKei Salo 748 (14) (100).
KORIPALLO
Eurocup, pudotuspelien 1. Pekka
Suominen HHB Salo 936 (14) (163) 6.
Pirkko Lehmuskoski Salottaret Salo
871 (18) (147).
Luokka D: 1. maaliskuuta 2015
URHEILU
Hitaasti
kiiruhtaen
Lehtikuva/Juha Sorri
Merkityksetön
ilta sai
merkityksen.
Jussi Ihamäen aitajuoksukoulussa ei ole hyppytunteja.
STT | PASI REIN
YLEISURHEILU. Toto4 voittoosuus: 57,40.
7. nuoret-lähtö, 2100 m: 1) Vagabondo/Oiva Käsnänen 20,6, 2) Pope
20,6.3) Clearest Crystal 21,4.4) Dollar
Express 21,8.poissa: 5.
9. Onneksi nyt on yksi sellainen kokemus, mitä olen
odottanut.
Kuulantyönnön finalistit karsitaan torstai-iltana.
Loppukilpailuun lasketaan
vain kahdeksan parasta.
??Tavoitteena on finaali,
mutta se on kova tavoite.
Hyvin pitää onnistua, sen
verran olen katsonut tilastoja.
KHL:n puolivälierät
Itälohko (3/7 otteluita):
Avtomobilist Jekaterinburg?Ak
Bars Kazan 2?0 (1?0, 0?0, 1?0)
Voitot 1?2
Traktor Tsheljabinsk?Sibir Novosibirsk 3?7 (2?1, 0?5, 1?1) S: Jonas
Enlund 1+1
Voitot 1?2
Salavat Julajev Ufa?Metallurg
Magnitogorsk 1?2 (1?0, 0?2, 0?0) M:
Oskar Osala 1+0
Voitot 1?2
Barys Astana?Avangard Omsk 3?0
(1?0, 1?0, 1?0) Voitot 2?1
Länsilohko (4/7 ottelut):
Dinamo Minsk?Jokerit 1?2 (0?0,
1?2, 0?0) Jokerit: Juhamatti Aaltonen, Niklas Hagman
Voitot 1?3
HK Sotshi?Moskovan TsSKA 2?6
(1?3, 1?0, 0?3)
Voitot 0?4
Torpedo Nizhni Novgorod?SKA
Pietari 1?3 (0?1, 0?2, 1?0) S: Mikko
Koskinen 28/29 torjuntaa
Voitot 1?3
Lokomotiv Jaroslavl?Moskovan
Dinamo 0?3 (0?0, 0?2, 0?1) M: Janne
Jalasvaara 0+1
Voitot 2?2
TÄNÄÄN KE 4.3. Toto (3-1-9): 3,07
2,25-8,26-10,01 39,77.
Toto4 pelivaihto 123 763,36 e, voittoosuus 62,90 e
Pelivaihto 388 685,66 e, yleisöä 889
KENO
Päiväarvonta: 9, 15, 20, 26, 27, 29,
31, 33, 34, 38, 39, 52, 54, 57, 58, 61,
63, 64, 67, 68. Olavi Laukkanen Purilaat Savonlinna 1301 (18)
(33) (255) 7. lähtö, sh 2100 m: 1) Ruskatar/
Jouko Tarvainen 30,8a (4,66), 2) Manageri 30,9a (17,46).3) Valoilmiö 31,0a
(11,3).4) Pimun Plikka 31,1a (3,9). Siinä voi hävitä
30 senttiä joka aidalla.
Nezirin tuore Suomen
ennätys on 7,98. Toto (6-2-8): 4,32
2,28-5,36-5,68 55,71.
3. Kärpät johtaa Liigaa 11 pisteellä ennen Tapparaa, joka kukisti vieraissa JYPin
Markus Kankaanperän
jatkoaikamaalilla 4?3.
Liigajumbo Sport yllätti kotihallissaan HIFK:n
2?1. Turkulaislähtöinen ikitaistelija Laakso on tehnyt tällä kaudella liigauransa ennätystehopisteet 17+16.
KEILAILU
Suomen joukkue Aalborgissa 4.13.6. Hirschovits on
kolmen ottelun päässä Ilveksen Raimo Helmisen
kaikkien aikojen ennätyksestä.
Runkosarjan voittoa kohti kulkeva Kärpät kukisti
kotonaan SaiPan 2?0. Simo
Kiskonen Cocktail Salo 1042 (22)
(155) 3. Martti Hölsö Atria Seinäjoki 1283 (66) (28) (170) 12. Reijo Patjas Misterit Kouvola 1296(102)
(30) (192) 9. Toto4 voitto-osuus: 2,40.
5. Seija Nurmi Kaisat-Turku Turku 1141(132)
(13) (191) 12. Toto (7-11-1): 2,02 1,36-3,07-2,82
25,05. Vesa Lehmusvyöry Jyrä Helsinki 1239
(66) (32) (204).
Salon Keilailuliitto, Hanhivaaran Keilahalli, viikon 9 jaksokilpailu 6 sarjaa
Luokka M-A: 1. Seija Salminen
SalKei Salo 956 (9) (167) 5. Jos
ponnistus lähtee 190 senttiä
ennen aitaa, lantio toimii
oikein ja ponnistus suuntautuu eteen. Troikka: 41,87.
Päivän Duo: 3-5, kerroin: 74,92.
8. Seppo Koivunen Titaanit Pori 1060 (25) (168).
Luokka B: 1. Meillä oli hyvä
alku, sitten vähän heikompaa, mutta vahva kolmas
erä ja saatiin ratkaisu aikaan, tyytyväinen TPS-valmentaja Jarno Pikkarainen kertoi.
Katri Vendelin Finnair Helsinki 1148
(48) (24) (176) 9. Jokerit eteni voiton päähän KHL-liigan pudotuspelien toisesta kierroksesta lyömällä Dinamo
Minskin 2?1. Toto (9-10-12): 4,66 2,35-3,70-2,32 30,03.
4. Antero Immonen GK Lahti
1310(120) (28) (205) 6. Mika Huttunen
KK-Turistit Salo 1264 (38) (173) 2.
Paavo Haukilahti Cocktail Salo 1222
(29) (183) 3. Leena
Metso Kaisat-Turku Turku 1167 (78)
(19) (181) 6. Jokerit johtaa
ottelusarjaa 3?1 ja voi katkaista sarjan torstaina Helsingissä.
Jokerit oli vaihtanut Juhamatti Aaltosen Niklas
Hagmanin ja Niko Kapasen rinnalle ykkösketjuun,
ja siirtänyt Tommi Huhtalan Petteri Wirtasen
ja Jere Sallisen rinnalle.
Jokerien ykkönen onnistui
toisessa erässä kääntä-
Seuraavat ottelut: tänään VaLePa?Isku, Loimu?Tiikerit, Korso?LEKA-V.
SALIBANDY
Naisten I divisioona:
HuKu?GrIFK
7?2 (2?1, 2?0, 3?1)
O2-J-kylä 21 17 2 2 141?67 36
Crackers 21 17 0 4 129?65 34
JoKa
21 17 0 4 114?58 34
ÅIF
21 13 1 7 125?104 27
Sheriffs 21 13 1 7 89?71 27
HuKu
21 11 0 10 126?101 22
Hatsina 21 9 0 12 99?103 18
SPV
21 9 0 12 70?95 18
FBT Karhut 21 8 1 12 68?97 17
GrIFK
21 6 0 15 89?111 12
Sudet
21 2 0 19 65?145 4
PIsku
21 1 1 19 60?158 3
Seuraavat ottelut: 7.3. Toto (211-5): 10,92 3,70-4,18-6,48 39,99.
2. Tapio
Tikander Starmen Lahti 1288 (66)
(32) (213) 11. Marjaleena Satuli Kasi-Viis Kotka 1202 (66)
(20) (183) 2. Silti taustalla on vielä
arkuutta, ja voitontahto on
otettava kaivamalla esiin,
Ihamäki kertoo.
Tiistain tekniikkaharjoituksessa Ihamäki haluaisi
saada Nezirin samaan rytmiin kuin Teneriffan harjoitusleirillä joulukuussa.
??Hallikauden juoksut
ovat olleet takapainoisia.
Ponnistus on mennyt liian
lähelle aitaa, Ihamäki todistaa.
??Se on pienestä kiinni. Seppo Järvinen Veijarit
Tampere 1299 (48) (35) (191) 8. lähtö, TROIKKA-2, sh 2100 m:
1) Kantri/Kari Lehtonen 28,0 (15,88),
2) Rilon Taika 29,3 (3,16).3) Mylverin Eko 30,4 (23,57).4) Vesker 30,7
(12,57).poissa: 8. Molemmissa on parantamisen varaa.
??Myös Nooralotan ominaisuuksia kilpailijana voi vielä kehittää. Kävi ilmi,
että kuula lähti 37 asteen
kulmaan. Troikka: 892,43.
10. Tappio
oli Bluesille vasta toinen
15:ssä viime ottelussa.
Bluesin Kim Hirschovitsin pisteputki jatkuu.
Kaksi maalia syöttänyt
Bluesin kapteeni ylsi vähintään yhteen tehopisteeseen 19. Kilpailussa pitää olla vahva,
Ihamäki kertoi ennen alkuviikon viimeistelyharjoituksia.
Valmentaja on koulinut
nuorten arvokisoissa mitalimenestykseen tottunutta Neziriä kohti maailman
huipputasoa poikkeuksellisen pitävällä otteella. Pertti Mikola RC Pori 1088 (25)
(179) 7. Pitkän
tähtäimen suunnitelma on
vuodessa 2020, paljastaa
valmentaja.
?Se on kova
tavoite.?
Kuulantyöntäjä Arttu Kangas harjoitteli syksyn terveenä.
Harjoituskauden jäljiltä
hän astelikin hallikaudella
kuularinkiin vahvempana ja
jaloistaan kimmoisana. käytäviin EM-kisoihin:
Joonas Jehkinen, Kuopio
Joonas Jähi, Helsinki
Kimmo Lehtonen, Espoo
Olli Pakonen, Helsinki
Osku Palermaa, Göteborg
Juhani Tonteri, Vantaa
Salon Keilailuliitto, Hanhivaaran Keilahalli, Veteraanien SMkilpailut, karsinta 6 sarjaa
Naiset Luokka M-D, 1. Aitajuoksija
Nooralotta Neziri on käynyt 13-vuotiaasta valmentaja Jussi Ihamäen vaativaa
koulua huippu-urheilijaksi.
Perjantaina hän saa Prahan
EM-hallikisojen kolmesta
kovasta juoksusta välitodistuksen
maaliskuuta 2015
TULOSPÖRSSI
GOLF
Maailmanlistat
Miehet: 1) Rory McIlroy Pohjois-Irlanti 11,27 keskiarvopistettä (edellisen viikon sijoitus 1), 2) Bubba Watson USA 7,21 (2), 3) Henrik Stenson
Ruotsi 7,05 (3), 4) Jason Day Australia 6,75 (4), 5) Adam Scott Australia
6,65 (5), 6) Jim Furyk USA 6,01 (7),
7) Sergio Garcia Espanja 6,00 (6), 8)
Justin Rose Englanti 5,75 (8), 9) Jordan Spieth USA 5,57 (9), 10) Martin
Kaymer Saksa 4,87 (10).
Suomalaiset: 60) Mikko Ilonen
2,22 (57), 431) Mikko Korhonen 0,38
(432), 453) Roope Kakko 0,35 (448),
914) Jaakko Mäkitalo 0,08 (912).
Naiset: 1) Lydia Ko Uusi-Seelanti
10,60 (1), 2) Inbee Park Etelä-Korea
9,19 (2), 3) Stacy Lewis USA 8,79 (3),
4) Shanshan Feng Kiina 6,11 (4), 5)
Suzann Pettersen Norja 5,68 (6), 6)
Michelle Wie USA 5,66 (5), 7) HyoJoo Kim Etelä-Korea 5,33 (8), 8) SoYeon Ryu Etelä-Korea 5,32 (7), 9)
Karrie Webb Australia 5,01 (9), 10)
Amy Yang Etelä-Korea 4,78 (16).
Suomalaiset: 300) Noora Tamminen 0,28 (319), 345) Minea Blomqvist-Kakko 0,19 (340), 404) Ursula
Wikström 0,14 (399), 519) Krista
Bakker 0,07 (515), 570) Elina Nummenpää 0,05 (555), 704) Linda Henriksson 0,02 (694), 804) Kaisa Ruuttila 0,01 (797), 824) Sanna Nuutinen
0,01 (819), 852) Sohvi Härkönen 0,01
(844).
KORIPALLO
C-pojat I divisioona Läntinen
alue:
Vilpas?Ura 79?65 (43?34)
Vilppaan pisteet: Taneli Lindström
1, Leevi-Matias Taimela 2, Linus
Lähteenlahti 5, Jerry Räkköläinen
22, Patrik Poutiainen 26, Pyry Rautila 5, Eemeli Ruohonen 10, Akusti
Aaltonen 1, Oskari Tunnela 2, Tuuk-
ka Aaltonen 5
Pyrintö-Vilpas 81?64 (38?26)
Vilppaan pisteet: Lindström 8,
Taimela 15, Lähteenlahti 1, Räkköläinen 16, Poutiainen 13, Rautila 6,
Ruohonen 3, Aaltonen 2
UINTI
Salon Uimareiden kevätuinnit:
Uimarin seura SalU, jos ei muuta
mainittu.
N 4x50 m VU: 1) RaisU 1:48.56, 2)
SalU naiset 1 2:01.91, 3) SalU naiset
2 2:16.82,...6) SalU Tytöt 1 2:44.21.
M 4x50 m VU: 1) RaisU 1:40.35, 2)
SalU Miehet 1:52.34, 3) Raus Miehet
RaUS 2:15.93.
N 400 m SKU: 1) Hilla Kortetjärvi RaisU 4:53.13, 2) Janna Ovaska
RaisU 4:54.63, 3) Ronja Mehtonen
5:24.80,...6) Aino Räike 5:36.92
M 400 m SKU: 1) Roope Lehtonen
RaisU 4:36.22, 2) Juho Grönblom
RaisU 4:39.38, 3) Emil Martikainen
RaUS 4:43.68,...10) Markus Äijälä
5:20.83
T10 50 m VU: 1) Maja Wiberg ESS
40.27, 2) Tiitu Koskinen ÅSK 40.53,
3) Ellen Kaituri ÅSK 40.95,...5) Silja
Villanen 42.09,...8) Malva Salmelin
44.72, 9) Roosa Tuomainen 45.18,
10) Essi Pyykkö 50.54.
T11 50 VU: 1) Ella-Noora Haanpää
RaUS 28.35, 2) Natalia Holm RaUS
28.64, 3) Nea-Maria Laitervo RaisU
29.11,...7) Heidi-Susanna Ylönen SomE 30.25,... 0440-520 260
myynti@teatteriprovinssi.fi
www.teatteriprovinssi.fi
Salon Seudun Rintamaveteraanit ry.
50-VUOTISJUHLA
pidetään Ravintola Rikalassa 28.3.2015
klo 12.00. 80 liinaa
Valtra-ilmaistuin
5?
1.190 ?
(ovh 1.696 )
Kylmä-/
lämpölaukku
30 ?
(ovh 39,90)
> VALTRA-MYYJÄSI, AGCO SUOMI OY
Puh. klo 19
PANIIKKI KOMEDIA
pe 13.3. Kiskon apteekista proviisori
Riitta Vuori ja piirin edustaja paikalla.
Kahvitarjoilu ja arvontaa.Tervetuloa!
Hallitus
I
P
A
N
A
V
A
L
T
A
L
A
S
S
I
J
A
L
E
E
V
I
15
2015
KONE
KIERROSSalon Luustoyhdistys ry
S
.3.
5
O
T
A
S
S
ALO
5.3. Huom! Katso malli.
Ostokset www.villakoira.com
Tikka
KIVIKYLÄN
Maan mainiota savusaunapalvia,
maistuvaa maalaishyytelöä
ja perinteiset makkarat.
saLoN torI
torstaIsIN
www.kivikylan.fi
ERIKOKOISIA
TOIMITILOJA
TARPEEN
MUKAAN
30?300 m²
Edullisesti,
hyvä paikka.
SOITA hETI
p. 20.3.2015.
Johtokunta
Uusi hotelli
Ahvenanmaalla!
Uusi Hotelli Pommern
Maarianhaminan keskustassa avataan 2.3.2015.
95 täysin uutta huonetta,
korkeatasoinen ravintola
ja viinibaari kutsuvat
viihtymään.
Kevätkokous Kiskolassa 11.3.15 klo 12.
Esillä sääntömääräiset asiat. klo 19 ISÄLTÄ POJALLE
KARI TAPION ja JUNNU VAINION musiikkia
esittävät pojat JANI JALKANEN ja
ILE VAINIO + muut artistit
Passione
ELÄMÄNMAKUINEN KONSERTTI la 2.5. klo 17 SYTYn Sali, Helsingintie 6 Salo kevätkokous
sääntömääräisine asioineen. Jorma Uotinen,
Marika Krook, Helena Lindgren ja orkesteri SUSANNA HAAVISTO
Lippumyymälä ti-pe klo 11-15 Salorankatu 5-7
Salo/Astrum keskus
puh. 018-15400 . Kutsuvieraiden vastaanotto klo 12.30.
Ilm. Tervetuloa!
Luustoyhdistyksen hallitus
ESITTELYSSÄ UUSI T-SARJA
UUDISTETTU FENDT 700 ?SARJA
RUNKO-OHJATTU VALTRA N
Lyhytloma
hotelli Pommernissa
. LAULAJA . Pirkolle 044 363 7245 viim. info@alandhotels.fi
www.alandhotels.fi
Salitunkatu 6, 24100 Salo
Traktorit: Mauri Kuisma 040 486 3675
Tuomas Ventomaa 040 673 4916
Varaosat: 040 573 5134
Valtra is a worldwide brand of AGCO.
Valtra Engine E
10W/30, 20 L
Rajoitettu erä,
vain 5.3.2015.
59 ?
YOUR
WORKING
MACHINE
ET. Yöpyminen uudessa
hotelli Pommernissa
sis. 045 112 5015
SSP:N OSAKKEITA
HYVÄÄN HINTAAN!
www.otc.fi
p.044 35 35 300
V
I
I
V
I
J
A
W
A
G
N
E
R
F
I
N
G
E
R
P
O
R
I
R
E
T
U
R
A
U
T
A
R
E
E
T
T
A
953
J
E
R
E
to 5.3. Sen
jälkeen luento polvikivuista
ja niitten hoidoista, fysioterapeutti
Tuire Ranki. aamainen
. 10) Fiia Pyykkö 31.60,
11) Iiris Yli-Jama 33.24,...20) Enni
Nisula 44.52,...22) Erika Korpela
46.71, 23) Sara Korpineva 47.77.
P11 50 m VU: 1) Jesper Isomaa
LUS 37.25, 2) Olli Havia 38.41, 3)
Joona Pohjola 41.12, 4) Philippe Abi
Abdallah 41.63,...6) Veeti Salminen
SomE 45.07,...11) Kalle Yli-Jama
1:02.09.
M 50 VU: 1) William Wihanto RaisU 23.98, 2) Eetu Soini RaisU 24.64,
3) Janne Rissanen RaisU 24.86, 4)
Johannes Lindroos RaisU 24.95,...9)
Ali Lindberg 28.82,...12) Ville Kai-
painen 31.27,...20) Davi-Esra Pesonen 38.94,...23) Henry Vaga 43.57,
24) Oskari Suominen 45.22, 25) Aku
Hyrsylä 47.60.
T12 200 m SKU: 1) Aino Villanen
3:04.99, 2) Snezhana Ilcheva SomE
3:07.68, 3) Mimosa Rintala RaUS
3:09.90,...5) Riikka Silander SomE
3:20.76,...9) Liina-Milana Isotalo
3:43.96.
N 200 m SKU: 1) Riikka Yli-Jama
2:58.51, 2) Elli Koivunen UiKaa
2:58.75, 3) Ada Saarikko 3:07.88, 4)
Oona Saarikko 3:10.58.
P13 200 m SKU: 1) Veeti Verronen
RaUS 3:03.71, 2) Viljami Kuosmanen RaUS 3:09.59, 3) Vilho Verronen
RaUS 3:26.33, 4) Verneri Lehtovaara
3:35.48.
M 200 m SKU: 1) Eemil Varho
RaUS 2:12.53, 2) Emil Martikainen
RaUS 2:13.29, 3) Vilppu Penttilä
RaisU 2:17.53,...6) Oskari Hynynen
2:35.98.
T12 100 m PU: 1) Iiris Yli-Jama
1:30.30, 2) Linnea Ström UiKaa
1:47.25, 3) Aino Kallio LUS 1:47.69
N 100 PU: 1) Laura Mäki RaisU 1:04.04, 2) Natalia Holm RaUS
1:08.27, 3) Irene Ruuskanen RaisU
1:10.06,...6) Fiia Pyykkö 1:24.28.
P13 100 m PU: 1) Vilho Heino RaUS 1:25.32
M 100 PU: 1) Janne Rissanen
RaisU 57.33, 2) Gustav Carlsson
RaisU 58.44, 3) Oskari Soini RaisU
59.43,...7) Markus Kuisma 1:09.00
T10 50 m RU: 1) Ellen Kaituri ÅSK
51.19, 2) Tiitu Koskinen ÅSK 51.69,
3) Maja Wiberg ESS 52.69,...7) Silja
Villanen 56.16,...12) Roosa Tuomainen 1:00.15, 13) Essi Pyykkö 1:02.42.
T12 50 m RU: 1) Snezhana Ilcheva
SomE 44.79, 2) Riikka Silander SomE 51.55, 3) Sara Laivo Ui-Va 52.07.
N 50 m RU: 1) Ida Metsämäki
37.91, 2) Maarit Vainio AUi 40.44, 3)
Julia Huhtala UiKaa 41.66,...6) Ada
Salokannel 44.78.
P11 50 m RU: 1) Jesper Isomaa
LUS 52.58, 2) Joona Pohjola 53.18,
VIIKKORISTIKON RATKAISU
T
A
L
V
E
N
T
E
O
S
B.
V
I
R
T
A
N
E
N
E
T
O
A
A
P
O
L
L
O
E
R
I
K
O
K
O
I
S
E
T
K
A
I
P
M A
O
N E
O
K
K A
I K
N E
A
T U
A
A
L
H
O
U
L
A
P
P
A A
N
D E
Y L
I
A N
N
S O
S
I L
P
E
I
P
O
T
S
Ä
V
E
L
M
Ä
T
P
A
S
L E
M
R A
U
P O
I T
O
A T
N
O K
P A
I T
T I
3) Olli Havia 53.25,...5) Veeti Salminen SomE 56.16, 6) Philippe Abi
Abdallah 56.22, 7) Verneri Lehtovaara 57.02,...11) Roope Tuomainen
1:12.08.
P13 50 m RU: 1) Topias Vaahensalo RaUS 53.05, 2) Oskari Suominen
1:01.80, 3) Aku Hyrsylä 1:06.97
M 50 m RU: 1) William Wihanto
RaisU 28.55, 2) Johannes Lindroos
RaisU 31.21, 3) Roope Lehtonen RaisU 31.67,...6) Ville Kaipainen 41.08.
T12 100 m SU: 1) Aino Villanen
1:25.45, 2) Mimosa Rintala RaUS
1:25.46, 3) Aada Taiponen STRiksu 1:29.68,...9) Liina-Milana Isotalo 1:48.20,...14) Sara Korpineva
1:54.88, 15) Erika Korpela 1:57.28.
N 100 m SU: 1) Hilla Kortetjärvi RaisU 1:03.22, 2) Janna Ovaska
RaisU 1:03.39, 3) Vilma Iisalo RaisU 1:11.59, 4) Aino Räike 1:11.95, 5)
Aleksandra Ockenström 1:12.08,...9)
Heidi-Susanna Ylönen SomE
1:14.87,...14) Maisa Mielikäinen
1:23.91.
P13 100 m SU: 1) Vilho Heino RaUS 1:20.14, 2) Santeri Kinnunen UiKaa 1:23.85, 3) Viljami Kuosmanen
RaUS 1:26.45,...6) Davi-Esra Pesonen 1:44.53,...8) Henry Vaga 2:00.34.
M 100 m SU: 1) Henri Hellström
RaisU 59.86, 2) Eemil Varho RaUS
1:00.49, 3) Juho Grönblom RaisU
1:01.30.
N 200 m RU: 1) Mette Hyvärinen
UiKaa 3:16.10
M 200 m RU: 1) Vilppu Penttilä
RaisU 2:29.64, 2) Emil Martikainen
RaUS 2:39.61, 3) Eemil Varho RaUS
2:52.09, 4) Markus Äijälä 2:56.81
N 100 m VU: 1) Sara Kazi RaisU
59.09, 2) Laura Mäki RaisU 59.47,
3) Natalia Holm RaUS 1:02.16, 4)
Aleksandra Ockenström 1:02.79,...7)
Ronja Mehtonen 1:04.80,...9) HeidiSusanna Ylönen SomE 1:06.18,...11)
Fiia Pyykkö 1:10.68,...13) Maisa Mielikäinen 1:13.51,...14) Iiris
Yli-Jama 1:13.75,...16) Ada Salokannel 1:15.64, 17) Oona Saa-
rikko 1:15.72,...20) Aino Villanen
1:19.93, 21) Riikka Silander SomE
1:21.84,...29) Silja Villanen 1:30.86.
M 100 m VU: 1) Gustav Carlsson
RaisU 52.94, 2) Johannes Lindroos
RaisU 54.27, 3) Roope Lehtonen
RaisU 54.39, 4) Eetu Soini RaisU 54.52,...15) Oskari Hynynen
1:00.00, 16) Markus Äijälä 1:01.58,
17) Markus Kuisma 1:02.76,...19)
Ville Kaipainen 1:09.56,...26) Verneri Lehtovaara 1:29.09, ...28) Olli
Havia 1:31.38, 29) Joona Pohjola 1:35.41,...31) Oskari Suominen
1:42.30,...33) Aku Hyrsylä 1:48.09
T12 200 m SU: 1) Sini Salmi UiKaa 3:22.71
N 200 SU: 1) Sanni Kalliomäki
RaisU 2:33.15, 2) Ella-Noora Haanpää RaUS 2:35.09, 3) Mari Ääri AUi
2:35.34
M 200 m SU: 1) Emil Martikainen
RaUS 2:14.06, 2) Eemil Varho RaUS
2:17.06, 3) Joona Haanpää RaUS
2:26.96
T12 100 m RU: 1) Aada Taiponen STRiksu 1:35.41, 2) Snezhana Ilcheva SomE 1:37.88, 3) Sonja
Ylösmäki LUS 1:42.55,...7) Riikka
Silander SomE 1:47.34, 8) Erika
Korpela 1:47.47,...11) Liina-Milana
Isotalo 1:51.12,...19) Sara Korpineva
2:07.05
N 100 m RU: 1) Ida Metsämäki 1:23.33, 2) Vilma Iisalo RaisU 1:23.67, 3) Riikka Yli-Jama
1:28.99,...8) Ada Saarikko 1:40.72.
P13 100 m RU: 1) Aapo Huhti
LUS 1:43.72, 2) Vilho Verronen RaUS 1:49.17, 3) Davi-Esra Pesonen
1:58.54
M 100 m RU: 1) Emil Martikainen
RaUS 1:11.53, 2) Eemil Varho RaUS
1:15.68, 3) Joona Haanpää RaUS
1:16.21,...5) Ville Kaipainen 1:28.60
N 800 m VU: 1) Sara Kazi RaisU
9:51.32, 2) Vilja Kaukinen RaisU
9:59.29, 3) Aino Räike 10:05.83
M 800 m VU: 1) Sakari Levola
PoPy 9:17.12, 2) Oskari Hynynen
9:37.80
L
U
V
A
T
O
N
R
A
S
K
Y
A
K
L H O
A
L
S A T
K A
I T T
S I
T I L
A V A
I S
Ä T K
I
E
J Ä N
Ä
T
T U O
A L
O
A P
P
B U
I
L A
L I
H
K E
Ä
N S
N Ä
I L
T E
A
K
S
E
L
I
T
I
Ä
T
I
L
T
A
O
S
O
N
N
E
L
L A
O
A A
T L
K
A U
I L
H U
I K
O U
R
E
E
T
P
I
N
N
A
R
I
R
O
V E
E R
Ä
O T
T A
V I
A T
T O
Eläkeliiton Kiskon Yhdistys ry
PÖLYPUSSIKAUPPIAS
SALON TORILLA
torstaina 5.3.
Pölypusseja, letkuja, suulakkeita ja suodattimia imureihin
sekä liesituulettimiin.
Teriä Philips ja Braun partakoneisiin. Osaston jäsenet puolisoineen
tervetuloa. 3-ruokalajin saaristopäivällinen
alk 94?
VARAOSAT
ARJOUK
S
Agriwipes
-puhdistuspyyhkeet
. klo 19, ensi-ilta
HULVATON SALON HISTORIA
pe 6.3. Laivamatkat Viking
Linella m/p
. OLAVI VIRTA
AMADEUS LUNDbERg, HANNU LEHTONEN,
la 14.3.2015 klo 19. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 4. 0440 533 985
Järvenpään yksityistien tiekunnan kokous pidetään Perniön
Ylikulman yhteistalon ravintolasalissa torstaina 19.3.2015 klo
18.00. Esillä kokoukselle kuuluvat asiat.
Hoitokunta
Osakkeita LOUNEA ym
Ostan/myyn osakeyhtiöitä.
P. klo 19, la 7.3