voim. 100Hz huippu-tv
NORMAALIHINTAISET NAISTEN, MIESTEN
-50%
-25%
Lasitori
539;
Myllyojankatu 11, P. 02-7320051
10-19
TYÖPÖYTÄ
Supertrade
. asennus
ilman
liimaa
LAMINAATTI
P. Auto jäi tullin haaviin, kun tullimies kiinnitti huomiota autolla matkustaneiden virolaismiehen ja naisen
käyttäytymiseen ja pysäytti heidät.
Pariskuntaa puhuteltiin, jonka
jälkeen ajoneuvo tarkistettiin.
Tarkastukseen osallistui Tornion
tullin lisäksi Ruotsin tullilaitoksen henkilöstöä. Tämä tarkoittaa sitä, että kunkin hallituksen ja ministerin kohdalla voitaisiin erikseen harkita, onko poliittisen valtiosihteerin nimittämiseen tarvetta.
Valtiosihteeri toimisi ministerin
lähimpänä apuna poliittiseen ohjaukseen ja asioiden valmisteluun
liittyvissä tehtävissä. Esitys on tarkoitus
antaa eduskunnalle niin pian kuin
mahdollista. Hän muistutti, että kyse on hallituksen politiikan noudattamisesta. Valtiosihteeri voisi toimia ministerin sijaisena erilaisissa asioiden valmisteluun liittyvissä tehtävissä.
Nikulan mielestä valtiosihteerin
keskeinen tehtävä olisi helpottaa
ministerin työtaakkaa seuraamalla ja valvomalla asioiden valmistelua ministeriöissä. 1
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
N:o 271
Irtonumero 1,35 . valtioneuvoston organisaatiosta ja ministeriöiden toimialajaosta.
Uudessa laissa on tarkoitus
myös vahvistaa pääministerin
asemaa. (sis. tyylikäs hopea
. Täysin
välkkymätön 100Hz huippukuva . soutuveneille
rä
ettu e
Rajoit
58,90 mk
(945e)
9
kpl
Syyshappening Muurlassa la-su 5.-6.10.
Edullisesti
UUTTA
SYKSYKSI
?
?
?
?
Halloween
Ulkotulet
Ulkolyhdyt
Kynttilät
Laadukkaita kotimaisia
kori- ja puutuotteita
KUKKAPISTE
Syksyn värikkäät kukat
iloksi itselle ja muille
RUNEBERGIN
MAKEISTUKKU
riisisuklaa 250g
(11.96 kg)
LIHATEAM
Metsästyskausi on alkanut,
tuoretta peuranlihaa
HALLINKAUPPA
Perniön maalaispalvia
TANJAN
KOTIRUOKA
LAHJATALO
HALLINMÄKI
Syysmarkkinatarjous
Kotileipomot, maatilatuotteet,
luomuvilja-tuotteet, jauhomyymälät,
lihakauppa, käsityöosastot,
makeismyymälät, lahjatavarat,
kotiruokakahvio,
hallinkauppa, kukkapiste
Isokahvi ja kotitekoinen
korvapuusti vain 1,70e
Tarj. Toimikuntakin lähtee siitä, että johtojärjestelmää vahvistetaan.
Sijaisena EU:n
ministerineuvostossa
Valtiosihteeri voisi edustaa ministeriä myös erilaisissa kansainvälisissä kokouksissa ja tapaamisissa. Salakuljetusyritystä
tutkitaan törkeänä huumausainerikosta. 525 500, ma-pe 8-18, la 9-14
Myllyojankatu 11,
11, P.
P. Kokemuksia tästä järjestelmästä on kerätty valtioneuvoston kansliasta, jossa poliittisen valtiosihteerin järjestelmää on käytetty jo pitkään.
Vaihtoehtoina poliittisille valtiosihteereille olivat esimerkiksi varaministerijärjestelmä sekä ministerien lukumäärän ja ministeriörakenteen uudistaminen.
Jos jokaisella ministerillä olisi
valtiosihteeri ja ministerien määrä olisi nykyinen 18, olisivat valti-
osihteerien vuotuiset kustannukset 2,0?2,3 miljoonaa euroa. vain la klo 10-16
p. Auton tavarasäiliön tarkastuksessa selvisi, että
välipohjaa oli käsitelty. Uudistus on tarkoitus saattaa voimaan jo ensi vuonna, kun vaalien jälkeen nimitetty
uusi hallitus aloittaa toimintansa.
Tornion tullissa tehtiin sunnuntaina 29. lev.
100
cm
. Mietintöön sisältyy
kaksi eriävää mielipidettä.
Poliittisista valtiosihteereistä on
puhuttu vuosia. syyskuuta Suomen suurin maarajoilla tapahtunut hasistakavarikko. Nicam-stereo . Käytännössä se on muodostunut kahdesta eri laista.
Kummastakaan ei ole jäljellä juuri mitään alkuperäistä.
Monet muutoksista ovat teknisluonteisia. Rajan yli
yrittänyt virolaiskaksikko on
vangittuna. Nykyinen laki
valtioneuvostosta on 80 vuoden
takaa. Lakiin kirjattaisiin pääministerin tehtävä valvoa hallitusohjelman toimeenpanoa, toimia lakisääteisten ministerivaliokuntien puheenjohtajana sekä
huolehtia EU:ssa päätettävien
asioiden valmistelun ja käsittelyn
yhteensovittamisesta valtioneuvostossa.
Myös ministerivaliokuntien asema tiettyjen keskeisten valtioneuvostossa ratkaistavien asiaryhmien valmistelussa vahvistettaisiin.
Hallitus neuvottelee esityksestä
lähiaikoina. Toimikunnan laskelmien mukaan
apulaisministerijärjestelmän kustannukset olisivat tätä suuremmat.
Pääministerin asemaa
vahvistetaan
Tarkoituksena on säätää uusi
valtioneuvostolaki. (02) 728 020
Avoinna 8.30-20.00
joka päivä
Muurlantie 9
PALVELU PELAA
ma-pe 9-18 la 9-15
MERKKIVAATTEITA
JA -KENKIÄ
MUKAVILLA HINNOILLA
Ministereiden avuksi ehdotetaan
poliittisia valtiosihteereitä
Pääministerin
asemaa
on tarkoitus
vahvistaa
Rautia Salo
Joensuunkatu 12 Salo p. kosteuden kestävä runko
KAHVITARJOILU
Rajut tarjoukset
Desing
Ristomatti Ratia
ja Juhani Palmu
Joka viidennellekymmenennelle tuotteiden
ostajalle 20e LAHJAKORTTI
Kahvila klo 11-16.00
Stroganoff ja
salaattipöytä
Lapsille nakit
tai lihapullat
7,50e
3e
71V102 MC . Aineen
alkuperä on Heikan mukaan Marokosta, jossa tuotetaan noin 90
prosenttia Euroopassa myytävistä kannabistuotteista.
Pohjoisen tullipirin apulaisjohtaja Seppo Laitamaa arvioi, että jutun taustalla on todennäköisesti järjestäytynyt rikollisuus.. 525
525 500,
500, ma-pe
ma-pe 8-18,
Myllyojankatu
8-18, la
la 9-14
9-14
KORI- JA
ROTTINKITYÖ
VALKEAKOSKI
3204mk
Lehtikuva/Kimmo Mäntylä
Valtioneuvostolakitoimikunta luovutti mietintönsä toimikunnan puheenjohtaja oikeuskansleri Paavo Nikulan, toinen vasemmalla, johdolla pääministeri Paavo Lipposelle aina Helsingissä.Työryhmän jäsenet Tuija Brax ja Susanna Rahkonen tervehtivät pääministeriä.
asiansa.
. Jutun esitutkinnassa
on selvinnyt, että vangitulla pariskunnalla on taustallaan
omaisuusrikoksia Virossa.
Takavarikoidun huume-erän
matkareitti on kulkenut pohjoiseen Keski-Euroopasta, todennäköisimmin Saksan kautta. pyökki, tammi
. Ei pidä kuvitella, että taakka
tässä mielessä kevenisi.
Lipponen luonnehti, että keskustelu valtiosihteereistä on hieman ylikuumentunut. Toimikunta luovutti puheenjohtajansa oikeuskansleri Paavo Nikulan johdolla
mietintönsä perjantaina pääministeri Paavo Lipposelle (sd.).
Toimikunta ehdottaa, että ministerin avuksi voidaan asettaa
valtiosihteeri. lokakuuta 2002
lauantaishokki lauantaishokki
NOPEA
SUPER teksti-tv ym.
.
s
2048
9
90
Venetela
. alv)
Lauantaina 5. Tämä koskisi myös Euroopan unioniin liittyvää yhteydenpitoa ja toimintaa, joihin ministerin
ei tarvitsisi henkilökohtaisesti
osallistua.
Valtiosihteeri voisi siten osallis-
tua esimerkiksi EU:n ministerineuvoston kokouksiin. 732 0050
JOKA PÄIVÄ
Höylättiin hintoja!
HALLINOSTURI
K-tech
2.99e
KURAMATTO
. 2000 kg
9e
90
/tuote
kpl/m²
. Super-nopea teksti-tv, 2048 sivun muisti . Polttoainesäiliön yläosasta löytyi 30 vakuumiin pakattua hasispakettia.
Takavarikoidusta erästä olisi
tullitarkastaja Alvi Heikan mukaan
lohjennut
noin
60 000?100 000 annosta. Kuitenkin valtiosihteeri ottaisi myös poliittista vastuuta ministerin puolesta erilaisissa neuvotteluissa ja kokouksissa.
Ottaessaan vastaan mietinnön
pääministeri Lipponen mainitsi,
että toimikunta oli tehnyt viisaasti jättäessään valtiosihteerijärjestelmän harkinnanvaraiseksi. kevytmalli,
esim. Tornion etelätullissa
pysäytettiin Suomeen pyrkinyt
saksalaisin rekisterikilvin varustettu farmarimallinen Ford Sierra-henkilöauto, jonka polttoainesäiliöstä löytyi 30 noin kilon painoista hasispakettia. Nykyisin
ministerin sijaisena toimii Suomen pysyvä edustaja Brysselissä.
Toimikunta ei ollut valtiosihteerijärjestelmän ehdottamisessa yksimielinen. käyttöluokka 31
. Lakiin on koottu keskeiset säännökset mm. Lipposen vankan näkemyksen mukaan ministerin pitää vastakin olla vastuussa siitä, että hän osaa
30 kiloa
hasista
tullille
Torniossa
SSS?STT?Joni Launonen
SSS?STT
Plussaa ostoksistasi!
Turuntie 4
entinen Vesseli
HOUSUT, FARKUT,
KÄVELYKENGÄT,
AVOKKAAT
-40%
Omat lasituotteet
Finlux 28. Käytännössä
tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi
perehtymistä loputtomaan muistioiden ja mietintöluonnosten vyöryyn. Muutostöiden lähempi tarkastelu osoitti,
että myös auton polttoainesäiliötä oli peukaloitu. 777 51 MA-PE 7-18 LA 9-14
Ja olet perillä asioista.
Tilaa Salon Seudun
Sanomat.
Kätevästi osoitteesta:
www.sss.fi
Suomeen on tulossa poliittisten
valtiosihteerien järjestelmä, jos
valtioneuvostolakitoimikunnan
ehdotus toteutuu. Lastin
hinta olisi katukaupassa ollut
300 000?500 000 euroa. kotimaista huippulaatua
l erä
10 kp
STOCKPORT
TORSTAI-LAUANTAI
KAIKKI
Kiuas tuoksulyhty
-25%
ALENNUKSELLA!
Tervetuloa!
P. useita värejä
Monissa seurakunnissa on tehty rankasti työtä, että ehdokkaita on löytynyt tarpeellinen määrä.
Pienessä seurakunnassa saatetaan selvitä sopuvaaleilla, mutta
isommissa käydään vaaleihin kamppailu mielessä.
Vain harvat äänestävät seurakunnassa. Mies on sika.
En näe siinä kovin erikoislaatuista uutta.
Kautta aikojen meitä on sanottu sioiksi. Terveessä taloudessa
vuosikatteen pitäisi olla vähintään poistojen
suuruinen. Mitä niiden
lisäksi. Salo-Uskelan
seurakunnassa pääsi kirkkovaltuustoon viimeksi kahdellakymmenellä äänellä.
Seurakuntien kirkkovaltuustoissa tehdään päätöksiä isoista asioista. Ikivanhoista sarjoista saa elämyksiä, Viivistä ja Wagnerista vain hölmistyneen olon. Olin loppukesästä kunnostanut sen
aumaukseen sopivaksi: kova pohja mahdollistaa rekan kuormaamisen tiealueen ulkopuolella. Tämä suuntaus
aiheuttaa kunnille suuria paineita omien verotulojensa lisäämiseen, joka yleensä on mahdollista vain nostamalla kunnallisvero- ja
kiinteistöveroprosenttia.
Tämä kehitys on saavuttanut sellaisen kestämättömän pisteen, että on syytä lähteä selkeyttämään valtio- ja kuntasuhdetta siitä, kenen vastuulla ja millä tuloilla uuden lainsäädännön aiheuttamien palveluiden rahoittaminen hoidetaan.
Jyrki Toivonen
kaupunginhallituksen puheenjohtaja (sd.)
Salo
Vaarallisia risteyksiä riittää
Sain kuluneella viikolla jämäkän puhelinsoiton tieliikennelaitoksen Salon piirin edustajalta. Äänestysprosentti ei isoissa
seurakunnissa tahdo nousta edes kahteenkymmeneen. Ehkäpä albumit ovat parempia. Periaatteesta. Mutta uusi moottoritie vie
varmasti kaiken ajan. Seurassa on vaikea vaatia, ellei kotona vaadita. Moni yhteiskunnallisesti aktiivi, joka olisi voinut olla
myös seurakunta-aktiivi, on saanut riitelystä tarpeekseen ja eronnut
kirkosta. Molempien hankkeiden osalta on
lähdetty valmistelussa siitä, että kaupunki ei
tule toteuttamaan niitä yksin. Myös saven tulo maantielle vähentyisi
huomattavasti.
Tein myös liittymän (joka myöhemmin tietenkin osoittautui laittomaksi), joka olisi
mahdollistanut rekkaliikenteen joustavuuden. Miksi tällaista sarjakuvaa
ihannoidaan ja ylistetään?
Aikanaan kriitikot nostivat sarjan valtiksi
sen, että siinä ei ole varsinaista jujua! Näinkin voi saada sarjakuvan hohdokkaaksi kun
sen tekee iso lehti. Siksi että kun jostakusta tehdään tähti maan
johtavassa lehdessä, hänestä tulee suuruus.
Perustelut ovat mielenkiintoisia.
Ensinnäkin siis se sikajuttu. Jos käyttötalousmenojen kasvu ja investoinnit ovat viime vuosien tasolla, syömme kerätyt säästöt muutaman vuoden sisällä.
On selvää, että nyt joudutaan erittäin tarkkaan harkitsemaan kaikkien uusien toimintojen käynnistämistä ja ainakin sellaisten
hankkeiden, jotka aiheuttavat merkittävää
nettokustannusten lisäystä käyttötalouteen
ja joita mm. Näillä näkymin Salo pyrkii tulemaan toimeen nykyisellä keskitason alapuolella olevalla veroprosentilla, ettemme
joudu ottamaan lainaa emmekä supistamaan
mitään toimintaa. Siitä on hyvä ponnistaa eteenpäin. Kirkkovaltuustot naisistuvat ja ikääntyvät. Näistä joka
viides kuoli sodassa.
Raportissa todetaan, että kuolintapa liittyy elintasoon. Rikkaat lähtevät sotaretkille köyhempien maaperälle. Usean syynä oli ikä.
Oli myös muita syitä.
Somerolla demariehdokkaat jäivät pois seurakuntavaaleista kokonaan. Seurakunnan jäsenyys on ehdokkuuden edellytys.
Kirkollisen demokratian tulevaisuus ei ole ongelmatonta. Myös
kunnallisteknisten palveluiden tulee toimia,
koska ilman niitä mikään edellä mainituista
ei voi olla olemassa. En tiedä
moniko lukijoista tietää sarjakuvan Viivi ja
Wagner. Spontaani valmentajan reaktioni tähän oli ottaa poika ?puhutteluun. Vaalien jälkeen tilanne on toinen ja varsinkin nyt ennen vaaleja,
jolloin voidaan esittää lähes millaisia
lupauksia tahansa. Jos sarja olisi jossakin pienessä lehdessä,
siitä ei tietäisi kukaan mitään.
JORMA HAUTALA
Kirjoittaja on Salon Seudun
Sanomien toimitussihteeri
***
jorma.hautala@sss.fi
TÄTÄ MIELTÄ
Päätöksenteon aika kulttuurihankkeista ei ole vielä
Salon Seudun Sanomat teki mittavan kyselyn kahden kulttuurihankkeen, elektroniikkamuseon ja kulttuurikeskuksen, tarpeellisuudesta Salossa. Seurakuntalaisen pitäisi tietää äänestäessään, antaako äänensä sellaiselle, joka todella tahtoo vaikuttaa seurakunnan tulevaisuuteen vai sellaiselle, jota kiinnostaa enemmän vallan keruu.
Köyhät kuolevat
Maailman terveysjärjestö WHO on antanut raportin, joka kertoo 1,6
miljoonan ihmisen kuolleen väkivaltaisesti vuonna 2000. Se
selvinnee aikanaan, ja toivottavasti jo
pian. Ei ole yhdentekevää, miten niitä hoidetaan.
Samalla kun eduskuntavaaliehdokkaiksi haluavia on Salon seudulla
joissakin puolueissa yli varsinaisen tarpeen, ovat seurakuntavaaleihin ehdokkaita keränneet joutuneet anelemaan ja houkuttelemaan.
Yleinen linja tuntuu olevan, että se joka tahtoo politiikassa eteenpäin,
sen kuuluu haluta myös kirkkovaltuustoon. Kysyttäessä, mistä hän näki
kuka oli menestyjä ja kuka ei, hän vastasi, että se oli helppoa: Ne lapset, jotka kantoivat itse reppunsa, muodostivat voittajajoukkueen.
Lapset, joiden repun vanhemmat kantoivat
leirille, hävisivät.
Nyt joku tietenkin ajattelee, että pitääkö
LEHTO
menestyksen ja voittamisen sitten olla niin
tärkeää junnuille. Elämässäkin
pitää joskus voittaa.
Mikko Viitanen
Salon Vilpas Koripallo
junioripäällikkö
juniorivalmentaja
Vain uusia nimiä
Kansalaisia ovat viime vuosina puhuttaneet eri alojen päättäjien ja virkamiesten monenlaisista palveluista saamien valtavien optioiden, kultaisten kädenpuristusten, bonusten ja ?laskuvarjojen. elektroniikkamuseo ja kulttuurikeskus edustavat.
Yhä useammin on syytä myös miettiä, mitä
tehdään itse ja mihin haetaan yhteistyökumppaneita. 7702 340. Vastuullista harkintaa
päättäjiltä tarvitaan siihen, kuinka paljon
voimme antaa toimintamme kasvaa ja mitä
uutta uskalletaan investoida.
Valtiovalta on päätöksillään edellyttänyt
kunnilta uusia yhteiskunnallisia palveluja
antamatta niiden hoitamiseen riittävästi lisää taloudellisia resursseja. Kassin isä kiltisti juoksi kiinni
ja otti olalleen. oikeutukset.
Allekirjoittaneelle on muodostunut sellainen käsitys, että näille usein hyvinkin huomattaville rahalahjoituksille on keksitty uudet, kansalaisia hämäävät nimitykset. Nyt rekka joutuu peruuttamaan tieltä
aumapaikalle lähellä risteystä ja notkoa.
Niin, se puhelinsoitto! Siinä jyrkästi kiellettiin käyttämästä aumapaikkaa risteyksen
näkemäalueella.Tämä siis väistämisvelvolliselta Kuttilan tieltä katsottuna. Kirkkovaltuusto on tietenkin mainio ponnahduslauta politiikan portaille, jos niille tahtoo
päästä kiipeilemään.
Seudun kirkkovaltuustoihin on luvassa vaihtuvuutta. Salo on kerännyt kohtuullisen
puskurirahaston, jotta voidaan pitemmällä aikavälillä sopeuttaa menot uudelle tulotasolle.
Kaupunki on tekemässä vuodelle 2003 talousarviota, jossa tulot riittävät vain toiminnan pyörittämiseen eli vuosikate jää nollaksi.
Vaarana on, että tulos jää jopa miinusmerkkiseksi, jolloin kulutetaan enemmän kuin tienataan.
Vuosikate on se raha, joka jää investointeihin. Hesarin sarjakuvat ovat pelkästään
tylsiä.
JORINAT
Miksi tällaista kirjoitan. Nuoria ei kiinnosta.
Kirkkovaltuustoissa pääsee kiinni vallan kahvaan. Työväenyhdistys
yritti saada ehdokaslistaa kootuksi, mutta halukkaita ei vaan kertakaikkiaan ollut. Vain se siis mietityttää miten Hesari on todellinen tähden teki-
Tutkitaan loppuun asti
Supolle tulee tällaisessa tapauksessa
uusi tiedonantovelvoite.
Kaikkien osapuolten ja myös esitutkintaan joutuneiden oikeusturvan
kannalta olisi parasta, jos jutun yltä
jo nyt poistettaisiin Supon levittämät
salaisuuden verhot.?
KANSAN UUTISET piikittelee
pääministeri Paavo Lipposta, joka valitsi henkilökohtaisen vaalikampanjansa avausteemaksi lapsilisien korotuksen.
?Vaalit lähestyvät, kilpalaulanta
lapsilisistä alkaa taas kuten niin
monta kertaa aikaisemminkin. Miehessä tiivistyvät muka sikamaiset ominaisuudet, naisissa hyvät arvot. Sitä ei pahemmin arvostella, onhan
se laatulehti. Poistot kuvaavat sitä, miten olemassa oleva infra on vanhentunut, jolloin tämä summa tulisi käyttää pääasiassa saneerauksiin tai vanhan korvaamiseen uudella eikä uuden toiminnan käynnistämiseen.
Terveydenhuolto-, sosiaali- ja koulusektorit
ovat niitä peruspalveluita, jotka tulee kaikissa olosuhteissa hoitaa laadukkaasti. Risteyshän
on vaarallinen, mutta oikeastaan aivan toiseen suuntaan. Ja sen kyllä huomaa.
On risteyksiä, joihin on annettu istuttaa koivurivistöjä ym. Koulussa ja kotona lapsen
tosin on pakko olla, seurassa ollaan vapaaehtoisesti.
Meidän vanhempien tulisi antaa seuralle ja
koululle lähtökohdat tärkeässä kasvatustyössä vaatimalla lapsilta perusasioita. Olen itse vuosia sitten
puuttunut valmennustyössäni vastaavaan
reppuasiaan. Mutta kovasti se on ennakkoluuloja vahvistava ja kliseinen. Ne ovat kuitenkin kokoluokaltaan ja kustannusrasituksiltaan sellaisia,
että niiden toteuttaminen ei ole yksinkertainen asia. Kuinka ollakaan, köyhissä maissa väkivaltaisesti kuolleita on tuplasti enemmän
kuin vauraissa maissa. Alpo Rusin maine puhdistuu . Kun lapsi
oppii kantamaan oman reppunsa, on hänen
samalla mahdollista oppia muitakin tärkeitä
taitoja . Kun edes joskus löytyisi se juju! Aamun alun hauskutus.
Kaikkein hauskinta oli lukea kriitikolta, että sarja on liian rohkea Amerikan markkinoille! Sikäläiset konservatiivit eivät kestä että
nainen asuu sian kanssa, on liian rohkeaa!
Jospa selitys olisi niin yksinkertainen, että
sarja ei huvita amerikkalaisia!
Ehkä se huvittaa joitakin, mutta tunnustaudun niin tylsäksi että Viivissä ja Wagnerissa
ei kolauta minua mikään. Lehti edellyttää, että
Supo antaa asiasta tiedot julkisuuteen viimeistään silloin, kun
tutkinta on valmis.
?Jos Alpo Rusi on täysin väärä kohde Supon vakoojajahdissa, sekin asia
lienee parasta selvittää perinpohjaisissa tutkimuksissa. Meidän miesten on syytä suuttua
että meistä liikkuvia ennakkoluuloja vahvistetaan, vaikka mehän olemme fiksuja ja moderneja!
Onhan Wagnerissakin pohjimmiltaan se
pehmeä puoli. Monet nykyiset kirkkovaltuutetut luopuivat ehdokkuudesta. Kun lukee uutisia ja katsoo maailman karttaa,
on helppo nähdä, että sodat yleensä käydään köyhissä maissa. taitoja elämää varten. Fax: 7702 300
Luin aikakauslehdestä viestintäpäällikkö/
pappi/kotiäiti Marianne Heikkilän kuuleman
kertomuksen huippujääkiekkoilijan vetämästä junnuleiristä, jossa tämä oli jakanut junnut heti kahteen ryhmään.
Toinen joukkue voitti kaikki pelatut keskinäiset ottelut. Koulussa on vaikea vaatia, ellei
kotona vaadita. 2
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU2
Kerro kantasi
SALON SEUDUN SANOMAT vuodesta 1919
Päätoimittaja: Jarmo Vähäsilta
Toimituspäällikkö: Kauko Mäntylä
Sähköposti: sss.toimitus@sss.fi
Kirjoita ?Tätä mieltä -palstalle nimellä tai nimimerkillä.
Nimimerkkiä käyttäessäsikin lähetä nimesi toimitukselle.
Kirjoita hyvin lyhyesti, koneella tai selkeästi käsin.
Konekirjoitusliuska on yläraja. Mitä
muuta nämä oikeastaan ovat kuin aivan tavanomaisia lahjuksia?
Kaj Kairenius
tullitarkastaja evp
Kemiö
VÄLIHUUTO
Stasin
merkitystä
liioitellaan
Jos Stasi oli maailmanpoliittisestikin niin
mahtava kuin väitetään, mitkä ovat sen suuria voittoja?
Stasi pystyi järjestämään Länsi-Saksaan
muutaman vakoiluskandaalin. ja
sanoa hänelle, että pelimies kantaa itse oman
kassinsa.
Huomasin isän kasvoilla tyytyväisen virneen ja hänen vielä tokaisevan pojalle: ?Siinäs kuulit?.
Repputeoriat ovat kasvattava kokemus, kun
ne siksi ottaa. Toimitus valikoi, käsittelee ja
mahdollisesti lyhentää tekstit. Kyselyn yhteenveto on varmaan suuntaa-antava, mikä päättäjien on hyvä tiedostaa.
Hankkeiden merkitys Salon palvelurakenteen ja myönteisen kuvan parantajana on varmasti kiistaton. Toimittajat ihastuvat aina aiheisiinsa.
Todellisuutta ei pitäisi silti vääristää.
Markku Peltonen Hämeen Sanomissa. Yhteistyökumppaneiden tulee olla todella potentiaalisia, jotta rahoitus ja toiminta kokonaisuutena
olisi mahdollista hoitaa.
Valtion verojen tasausjärjestelmän muutos
tulee asettamaan Salon talouden uuteen tilanteeseen, johon toki on jossain määrin osattu
varautuakin. Ja ollut sitä jo kymmeniä vuosia!
Tiepiirin heräämistä vasta nyt voi vain ihmetellä.Tai ei sentään, onhan heillä 2 000 risteystä Salon alueella. Seurakunnilla on omaisuutta ja varallisuutta. Syynä ovat seurakuntaa myllertäneet riidat. jos juttu hänen osaltaan kuivuu kokoon . parhaiten siellä
missä se on vaurioitunutkin, Ratakadulla. Jos se lyö jonkun lyttyyn, voi sitä parkaa! Jos se nostaa jonkun arvoonsa, onnen pekka! Lehdellä on valtaa, sen kaikki tietävät.
Nyt mennään sarjakuvapuolelle. Lähetä tekstit osoitteella:
SSS/mielipide, PL 117 24101 Salo
Sähköposti: sss.mielipide@sss.fi
Lauantaina 5. Ahaa-
elämys on sarjakuvasta saatava, ajatuksia,
virikkeitä. Pitempään politiikkaa seuranneiden mielissä on varmaan SDP:n ex-puoluesihteerin, nykyisen EU-komissaarin, Erkki Liikasen toteutumaton vaalilupaus lapsilisien kolminkertaistamisesta vuodelta
1987.?
Lehdet luki Kauko Mäntylä.
jä. Minusta jujun puute kertoo vain mielikuvituksen puutteesta. Itä-Saksan kuoppaaminen paljasti kaikessa alastomuudessaan urkintajärjestelmän tehon.
Näin siinä kävi: Itä-Saksan romahdus oli
jättisuuri yllätys ennen muuta Stasille!
Kyllä olivat huippuvakoilijat ajan hermolla?
Stasi-hysteria ampuu Suomessa pahan kerran yli, koska sekä itäsaksalaisen vakoilun
että suomalaisten stasilaisten merkitystä estoitta liioitellaan.
Aivan totta: tiusaset sun muut ovat Stasin
juoruämmäosastoa. Mies on siis sika, nainen
Viivi on vihertävä fiksu, Wagner mies, kaikkien ennakkoluulojen kasautuma.
Ymmärrän tavallaan. Minusta se on tyypillinen Helsingin
Sanomien nostama kulttisarja. Harvoin on toisinpäin.
Helsingin Sanomat on arvonsa tunteva instituutio. Arkistokuva juurikkaannostotöistä Sauvossa.
Pelimies kantaa itse oman kassinsa
MUISTA LEHDISTÄ
KESKISUOMALAINEN katsoo,
että juttu on tutkittava kunnolla
loppuun. Mietin kovasti
onko se sen arvoinen.
Kun sarja alkoi ilmestyä, Helsingin Sanomien kulttuuritoimitus teki siitä ihmesarjan.
Oli aivan tavatonta, että nainen seurustelee
ja asuu sian kanssa. Sekä Suomen maine oikeusvaltiona että Alpo Rusin oma selkeä etu
vaativat, että tutkimus nyt viedään
loppuun.?
Tuottaja: Risto Knuuttila puh. Näin
saattoi moni ajatella, kun tv-uutiset
kertoi pääministeri Paavo Lipposen
valinneen henkilökohtaisen vaalikampanjansa avausteemaksi jälkeenjääneet lapsilisät.
Lipponen on koko nykyisen hallituskauden torjunut tiukasti lapsilisien
korottamisen, koska sellaisesta ei ole
hallitusohjelmassa nimenomaan sovittu. -aineksia. Mutta viranomaisillekin voi
tulla erittäin vakavia virheitä.
?Syntynyt tilanne ei vaadi tutkimusten keskeyttämistä, vaan nimenomaan niiden huolellista saattamista
päätökseen. Asia koski Vähähiidentien Kuttilan
risteystä sivuavaa sokerijuurikkaan aumauspaikkaa. Idea on ainutlaatuinen, mutta kun koskaan en saa oivalluksen
iloa sarjakuvista. Kyllä olisi hyville työmiehille
ja vesureille töitä. lokakuuta 2002
MIELIPIDE
Kirkkovaltuustoissa päätetään isoista asioista; seurakunnan toiminnasta ja varojen käytöstä.
Kirkosta vauhtia
Luterilaisissa seurakunnissa on asetettu ehdokkaat seurakuntavaaleihin. Voittamisesta ei tietenkään saa muodostua liian tärkeä asia liian
varhain eikä siitä nyt suoranaisesti olekaan
kysymys.
En malttanut kirjoituksen luettuani olla
tarttumatta kynään. Sanomattakin on selvää, että
sss.mielipide@sss.fi
Miksi en voi pitää Viivistä ja Wagnerista?
PÄÄKIRJOITUS
HELSINGIN SANOMAT kommentoi Supon vakoilututkintaa.
Lehden mielestä professori Olli
Rehn ei osoita hyvää arvostelukykyä. Juuri näin tehdään tekotaiteellista
hölynpölyä. Esitutkinnan yhtäkkinen keskeyttäminen jättäisi ilmaan leijumaan spekuloitavia ?jospa
sittenkin. Vakoilu on aina maanpetturuutta,
mutta ei tämä tosiasia oikeuta asioiden paisutteluun.
Onko Rusi-jutussa kyse järeästä vakoilusta,
sen näyttää vasta aika.
Liioittelulle on aivan ymmärrettäviä selityksiä. Investoinnit voivat olla uusia kohteita tai
vanhan korjaamista. Harjoitusten jälkeen korisjunnu
heitti pelikassinsa liukuun koulun eteisen
lattiaa pitkin. Mutta nyt tuli
stop!
Hannu Tahkokallio
maanviljelijä, koneurakoitsija, autoilija
Pertteli
SSS-arkisto/Kirsi Höglund
Kirjoittajalla on asiaa tiepiirille, joka on puuttunut sokerijuurikkaan aumauspaikkaan ja pitää sitä
liikenteelle vaarallisena. Onhan siinä viherliuskoissa suunnittelemista ja tekemistä.
Toivottavasti tämä risteys tuli nyt turvallisemmaksi, kun aumausta rajoitettiin.Toivottavasti virkamies myös palatessaan asemapaikalleen Saloon huomasi matkan varrella
olleet muutkin vaaralliset risteykset, niitä on
useita.
Kyseinen yksityinen aumauspaikka on kyllä kelvannut tielaitoksen tiekarhuille ja kuorma-autoille levähdyspaikaksi. Kaikki nämä välttämättömät toiminnat aiheuttavat paineita käyttötalouteen, joka edellä kuvatun mukaan jo nyt
alkaa olla äärirajoilla. Kovin on vanhanaikaista ajattelua. Jos Alpo Rusi on joutunut
täysin syyttömänä epäillyksi ja julkisuuden riepottelemaksi, viranomaisille on tapahtunut erittäin vakava virhe ja Rusille hyvin suuri vääryys. Mistään muusta ei ole
näyttöä. Kilometritolkulla arkistopaperia,
joista osa juoruilua ihmisten yksityisasioista.
Jos Stasilla oli niin paljon valtaa, miksi Berliinin muuri kaatui
Salon käräjäoikeus määräsi miehen vangittavaksi perjantaina uusien rikosten estämiseksi.
Poliisin mukaan suurin osa omaisuusrikoksista
koskee bensiinivarkauksia. Mies ajoi milloin kenen-
Valtioneuvostolakitoimikunta luovutti mietintönsä toimikunnan puheenjohtaja oikeuskansleri Paavo Nikulan johdolla pääministeri
Paavo Lipposelle perjantaina Helsingissä.
KOTIMAA sivu 1
SSS
Viikonloppuna alkavasta naisten lentopalloliigasta odotetaan edellisvuosia tasaisempaa. Poliisi kertoo,
että mies oli hiippaillut salolaisen myymälän varastoon ja alkanut juoda siellä olutta kaupan aukioloaikana. 727 4 erikoislääkäri-,
- ja
o
Yleislääkäri lut, Askel-klinikka/Sal
ve
al
op
ri
laborato
Ark. Taidepalkinnon saivat Salon Lasten
Laulukaupunki ja Turun taidegraafikot.
Sivu 18
Metsälle pääsee kohtuuhinnoin
SSS?Jussi Saarela
Metsästys on vielä kansan harrastus. Ilman 106 miljardin euron huutokauppatuloja julkisen talouden
alijäämä olisi ollut 0,2 prosenttia EU:n bruttokansantuotteesta.
Huutokaupat mm. Kirjauksia saattaa vielä tulla lisää.
Teleoperaattoreiden taloudelliset toimintaedellytykset raunioittaneet kolmannen sukupolven umts-huutokaupat turvasivat Euroopan unionin julkisen talouden ylijäämän
vuonna 2000. Metsästysluvatkin ovat vielä kohtuuhinnoissa. 7277800
Tiedustelut p. Silloin
julkista liikennettä käyttävien ei tarvitsisi olla päivääkään ilman lämmintä odotushuonetta.
Sivu 5
SSS
Salon poliisi epäilee 48-vuotiasta salolaismiestä
liki neljästäkymmenestä eri rikoksesta tänä vuonna. Tanssiesitykset ja mietiskelyhetket pysähdyttävät hetkeksi messuvieraat.
Kirjailijavieraat, monet seminaarit, näyttelyt ja lasten oma maailma
nan taidepalkinnot sekä kolme kulttuuriteko-tunnustuspalkintoa. syyskuuta. pelastivat Saksan julkisen talouden alijäämältä, leikkasivat Italian
julkisen talouden alijäämän kolmannekseen
ja kasvattivat Britannian julkisen talouden
ylijäämää roimasti.
Sivu 10
Natalia Kopkina
Vietnamilainen Tien Vo (vas.) ja taiwanilainen Jessica Suotmaa kertovat kulttuuristaan sanoilla, kurdi Laila Hajipour ja venäläinen Alena Smirnova tanssimalla.
Kulttuurit lyövät kättä Kirjamessuilla
SSS?Anneli Kajander-Eksröm
Eilen alkaneilla Turun Kirjamessuilla ovat vahvasti esillä eri kulttuurit.
Monikulttuurinen basaari on
koonnut suojiinsa maahanmuuttaja-
tarjoilivat messuvieraille kuultavaa
ja katsottavaa kolmipäiväisten messujen alkajaisiksi. Edellisen kerran hänet tuomittiin Salon käräjäoikeudessa 20. syyskuuta
muun muassa varkauksista ja törkeistä rattijuopumuksista. Esillä on muun muassa käsitöitä, musiikkia sekä kirjoja. Kustannuksista on kaksi alustavaa vaihtoehtoa, joista molemmat
liikkuvat kahden miljoonan euron tasolla.
Teollisuusalueen yleissuunnitelmaluonnos
on valmistunut SCC Viatek Oy:n ja teknisen viraston yhteistyönä.
Metsäjaanun 55 hehtaarin suuruinen
alue rakennetaan ykköstien eteläpuolelle
Karjaskylän ja Rouskiksen jäteaseman väliselle alueelle. Valtiosihteeri toimisi ministerin lähimpänä
apuna poliittiseen ohjaukseen ja asioiden
valmisteluun liittyvissä tehtävissä.
Hirvenmetsästyskausi on Suomessa jo virallisesti käynnissä, mutta Salon seudulla on sovittu, että
hirvenmetsästys aloitetaan vasta 12. Välillä miehellä oli myös kanistereita, jotka
hän tankkasi täyteen. Onko alus
eksynyt, vai mistä on kyse?
Viikonvaihdesivuilla kerrotaan, miksi
väylämiehet Jan-Erik Österlund ja
Reijo Luhtala ovat ajelleet Salon eteläistä merialuetta ristiin rastiin. Kolme mestaruutta voittanut Hämeenlinnan Tarmo saa vahvat haastajat Salon
Viestistä ja Someron Pallosta. 8-20, pe 8-16, su 11-15
Lauantaina 5. 3
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU3
PEKKA PUUPÄÄ JA PÄTKÄ
Hauska koko perheen musiikkinäytelmä
Halikon Rikalanmäen teatterissa
sunnuntaina klo 15
LIPUT 6/9 E
TEATTERI
Lippuja tuntia ennen ovelta
tai Info-kirjakauppa Plaza
p. joulukuuta.
Kauriin metsästyskausi alkoi syyskuun alussa ja
peuran 28. Teollisuusalueen kupeeseen jää myös Salon uusi maankaatopaikka Korvenmäessä.
. Ajokorttia hänellä ei ole.
Yksi varkauksista koskee olutta. Sen jälkeen mies ehti tehdä jo ainakin kolme uutta rikosta.
kin autolla huoltoasemalle, tankkasi ja lähti maksamatta. Oikeuskansleri Paavo Nikulan johtaman valtioneuvostolakitoimikunnan tuoreessa mietinnössä ehdotetaan, että ministerin avuksi
voidaan tarvittaessa asettaa valtiosihteeri.
Tämä tarkoittaa sitä, että kunkin hallituksen ja ministerin kohdalla voitaisiin
erikseen harkita, onko poliittisen valtiosihteerin nimittämiseen tarvetta. Ilman umts-huutokaupoista
saatuja tuloja unionin julkinen talous olisi
pysynyt alijäämäisenä.
Umts-huutokauppojen ansiosta EU:n julkisen talouden ylijäämä nousi vuonna 2000
yhteen laskien yhteen prosenttiin bruttokansantuotteesta. elokuuta ja kestää vuoden loppuun.
kustannukset ovat kuitenkin kohtuulliset.
Metsästäjä pääsee uransa alkuun 14 euroa maksavalla metsästäjäntutkinnolla ja metsästyksen
oikeuttavalla 25 euron metsästyskortilla. Soneran 4,3
miljardin euron kirjaukset. Poliisi epäilee miestä kaikkiaan 37:sta
Naisten lentopalloliigassa uudet tuulet
SSS?STT
Lehtikuva/Kimmo Mäntylä
Sivu 10
Salolaismies vangittiin epäiltynä
kymmenistä rikoksista tänä vuonna
Poliittiset valtiosihteerit suunnitteilla Suomeen
Suomeen on suunnitteilla poliittisten
valtiosihteerien järjestelmä. Kunnallistekniikan rakentamista ei ole
ajoitettu kovin tarkkaan. Enimmillään mies vei kerralla 80 litraa bensiiniä. Varusteet
maksavat paljon rahaa, mutta ne myös kestävät
kauan. Kaikkia varusteita ei tarvitse hankkia kerralla. Uskonto ja Elämänkatsomus-messuilla kysyttiin
Onko ihminen muuta kuin eläin?
Messujen avajaisissa myönnettiin
Varsinais-Suomen taidetoimikun-
yhdistyksiä, jotka esittelevät toimintaansa. Pieksämäki
kärkkyy sekin tiukasti mitaleille.
Tarmo menetti kovia nimiä, ja ulkomaalaisiinsa nojaava Somero sekä Laura Tuomisen myötä entisestään vahvistunut Viesti
ovat monien ykkössuosikkeja finaalipariksi.
Salon seudun molemmat joukkueet aloittavat sarjan vieraskentällä: sunnuntaina Viesti kohtaa Euran ja Somero MesTon.
URHEILU sivu 20
TULOSSA
+4
SSS
Kristel Kungla ja Eva Ljubetski vahvistavat
Someron Pallon rivejä.
eri rikoksesta.
Miehellä on useita aikaisempia tuomioita
omaisuusrikoksista. Hirvimetsästäjänkin
Marko Mattila
Matkahuollossa on vipinää
Salon Matkahuollon työntekijän Kristiina Ihamäen on pystyttävä muuntumaan moneksi.
Hänen asiakaspalvelutehtäviinsä sisältyvät yhtä hyvin niin myynti, neuvonta kuin paikan
siisteydestä huolehtiminen.
Nyt Matkahuolto olisi valmis kokeilemaan Salossa myös viikonloppuaukioloja. Molempien metsästyskausi
loppuu tammikuun viimeinen päivä. 050-569 2301
Provinssi
A
RIASEM
RIO OY
TO
LÄÄKKÄ
RA
BO
LA
INTÄ
SALON SEUDUN SANOMAT
SALON LÄÄ
, 3 krs Salo
änkatu 7 A
Rummunlyöj
4100
120, 727
Puh. Hirvimetsästäjän lupamaksuihin ja varusteisiin kuluu enemmän rahaa kuin sorsastajan,
jolle riittää periaatteessa pelkkä maastopuku,
haulikko ja metsästyskortti. lokakuuta ja
lopetetaan 15. Korvenmäkeen
saakka menee vesijohto, johon pystytään
liittämään aluksi muutamia tontteja, sanoo kaupunginarkkitehti Jarmo Heimo.
Runkoviemärin vetäminen on edessä,
kun alueen rakentaminen etenee.
Sivu 5
Teleoperaattoreilla jo
40 miljardin euron
umts-alaskirjaukset
Umts käänsi
monen
valtion
alijäämän
ylijäämäksi
SSS?STT
Teleoperaattorit ovat tehneet tähän mennessä yli 40 miljardin euron alaskirjaukset
kolmannen sukupolven umts-bisneksistään.
Miljardeihin mahtuvat mm. lokakuuta 2002
Metsäjaanun teollisuusalueen
kunnallistekniikka maksaa
noin kaksi miljoonaa euroa
Runkoviemärin rakentaminen
tulee eteen muutaman vuoden päästä
SSS?Seija Järvinen
Salon kaupungin Metsäjaanun teollisuusalueen kunnallistekniikan rakentaminen on kallista. Sorsastuskausi alkoi 20. Jo nyt
voidaan paljastaa, että taustalla on hanke, joka tutkii Salon syväväylän ja kaupunkisataman mahdollisuuksia.. Halvimmillaan kiväärin tai haulikon saa jo reilulla 400
eurolla.
Tälle metsästyskaudelle on myönnetty Salon
seudun riistanhoitoyhdistyksen alueelle 130 hirvenkaatolupaa, 290 peurankaatolupaa ja 43 metsäkauriinkaatolupaa.
Koski
So
Marttila
Kuusjoki
Paimio
Halikko
+4
Pertteli
Salo
uvo
Muurla
Perniö
Kiikala
Suomusjärvi
Kisko
ki l
MEIDÄN KESKEN sivu 7
Miksi Halikonlahdella
liikkuu pieni lautta?
Viimeisen kahden viikon aikana tarkkasilmäinen on voinut havaita piskuisen
teräslautan sahaavan Halikonlahtea
tuntitolkulla edestakaisin
Wuorelle lähettämää kirjettä, jossa Kekkonen
epäili Virolaista ?saatanan hulluksi?, kun tämä lähti samaan
Kekkosen nimittämään hallitukseen Väinö Leskisen (sd.) kanssa.
- Virolaisen osuus minua surettaa. Kekkosen Suomen Moskovan-lähettiläälle Eero A. Mutta ennen kuin
hän voi olla maalle hyödyksi, hänellä täytyy olla osanaan Neuvostoliiton johdon luottamus vilpittömyyteen, Kekkonen kirjoitti.
Seppisen mukaan kirje oli luonteeltaan selittelevä ja muita syyt-
VASTUU VIRHEISTÄ
Ilmestymispv
Maanantai
Tiistai
Keskiviikko
Torstai
Perjantai
Lauantai
Sunnuntai
Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan määrättyinä päivinä. He ovat sairaanhoitajia, terveydenhoitajia tai kätilöitä, opettavat tai opiskelevat
alaa.
SDP:n ja keskustan
kannatus lähes tasoissa
SSS?STT
Sosiaalidemokraattien ja keskustan kannatus on lähes tasoissa, ilmenee Ylen radiouutisten Taloustutkimuksella teettämästä mielipidemittauksesta.
Syyskuussa
SDP:tä kannatti 22,8 prosenttia ja
keskustaa 22,7 prosenttia haastatelluista.
Muuten puolueiden kannatus ei
ole suuresti muuttunut elo- ja syyskuun välillä. Virolaisen omat idänsuhteet
kestivät näiden aikojen yli.
Virolainen ei tutkijan mukaan
kuitenkaan koskaan saanut vahvistusta sille, että Urho Kekkonen
todellakin pelasi häntä vastaan itse. Puhelin 02 04514333.
23.00
Määräaikaistilaus
Ark.
klo 6.00?16.00
Telefax (02) 770 2300
12 kk
165,50 . Ervasti totesi tuolloin Rehnille, että Ilta-Sanomissa
julkaistu uutisreferaatti sisältää
olennaisen ja keskeisen muistiosta, eikä muistiota ole vuodettu julkisuuteen ?osin väärin?.
Rehn halusi erityisesti tietää,
onko IS:n saamassa muistiossa
kohta, jossa Jukka Rusi kiistää
ottaneensa asiapapereita veljeltään Alpo Rusilta ja välittäneensä
niitä eteenpäin.
Ilta-Sanomien mukaan kyseinen kohta on muistiossa, mutta se
ei sisältynyt lehden uutisreferaattiin.
Lehtikuva/Tor Wennström
Suomalaiset isännät tutustuttivat korkean vieraansa paikalliseen kuntoiluerikoisuuteen perjantaina Helsingissä. Vesistöön
rajoittuvat peltojen suojakaistat täytyy olla keskimäärin 3 metriä.
Kaikki tervetuloa katsomaan onko omilla pelloilla vesistöalueita.
Kiikala 4.10.2002
Kiikalan Maatalouslautakunta
SALO?
SINUN
KAUPUNKISI
RAKENNUSMESTARIN TOIMI
on
sisustuksen
aika
Salon kaupungin isännöitsijäntoimistossa julistetaan haettavaksi rakennusmestarin toimi. urheilu 770 2309
Tilaukset toimitetaan force majeureAvoinna ma-pe klo 6.30- 8.30
ALUETOIMITUS Somero
(lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkila-su klo 8.00-10.00
joiden viivästykset, yms.) varauksin.
Kiiruuntie 1, Puhelin (02) 7488 633
Puhelin
on väärin vuodettu, Rehn kirjoittaa.
Rehn ei kerro, mitä olennaista
julkisuudessa ei ole tullut ilmi.
Hän sanoo, ettei voi valitettavasti
suostua tiedotusvälineiden pyyntöihin luovuttaa laatimansa kirje
ja muistiot niiden käyttöön, koska
on tarkoittanut ne vain viranomaisille.
Yhdelletoista päättäjälle toimittamansa muistion saatesanoissa
Rehn vaati, että esitutkinta professori Alpo Rusin osalta keskeytettäisiin ja Rusi todettaisiin syyttömäksi. Olen kuljettanut häntä kuin
kädestä, sillä maalaisliitto tarvitsee ulkopoliittisen johtajansa.
Hän on mielestäni ollut lujasti oikeilla linjoilla. Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai
muista toiminnallisista syistä (esim. 4
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU4
SALON SEUDUN SANOMAT
Lauantaina 5. Toimen tehtäväkohtainen palkka on
tällä hetkellä 2.039,47 e/kk.
Hakemukset opinto- ja työtodistuksineen tulee jättää Salon kaupungin
teknisen viraston kansliaan, os. Länsisuuntaus
säilyi kuitenkin yli yöpakkasten
karikkojen, mutta toisin viritettynä Neuvostoliiton vaikutusvallan
uudelleen lisääntyessä Suomessa.
Kekkosen osuus oli tutkijan mukaan yöpakkasten syntymisessä
aivan keskeinen. 778 4892.
Tutustu museokauppaan!
Kahvit ja leivonnaiset
Kahvila Venkipöytä
ti-su 11-17 ja sop. Suomi oli vapauttanut ulkomaankauppansa ja devalvoinut 39
prosentilla syyskuussa 1957. Suomalaisten
nuorten lisäksi palkitaan Virosta
ja Karjalan tasavallasta saapuneita avarttilaisia.
Yöpakkaset eivät tuoneet Virolaiselle Kremlin kirousta
SSS?STT
Tohtori Jukka Seppinen haluaa romuttaa vuosikymmenet vallinneen käsityksen siitä, että ulkoministerinä toimiminen vuoden
1958 ns. Rehn sanoo, että muistio on vuodettu lehteen, mutta osin väärin.
Muistiossa väitetään, että vakoiluun syyllistyi Alpo Rusin veli
Jukka Rusi. Hallituksen nimittämisestä seurasi neuvostosuhteiden jäätyminen. 1996 tehtäväkohtaisen palkkauksen mukaisesti. 10.30 naisten voimistelu
klo 13.00 . JAKELUPÄIVYSTYS
la klo 12.00-23.00, su klo 16.00- 3 ,,
,,
39,86 . Seppisen
perjantaina ilmestyneessä Virolais-tutkimuksessa päätellään, että Virolaisen aseman määritteli
1960-luvun alussa presidentti Urho Kekkonen, ei Neuvostoliitto.
Seppisen teoksessa Isänmaan
asiat - Johannes Virolaisen elämänkerta nostetaan esille Kekkosen toiminta yöpakkashallituksen
pystyttämisessä. 10.30 veteraanien tuolijumppa
klo 13.00 . Kekkonen
ei kyennyt enää syksyllä 1958
vastustamaan naapurin luomaa
laaja-alaista painetta, joka uhkasi
häntä itseäänkin. Nuoret
ovat lukeneet vanhuksille palvelutaloissa ja hoitaneet kierrätyspisteitä. Virolainenkin sai tuntea ne
nahoissaan tuon tuostakin. Rehn toimitti perjantaina STT:lle tiedotteen, jossa
hän vakuuttaa julkisuudessa olleiden tietojen hänen kirjoittamastaan muistiosta pitävän paikkansa, mutta olevan puutteellisia.
Rehn kertoo tiedotteessa lukeneensa Ilta-Sanomissa torstaina
julkaistun jutun hänen luottamuksellisesta muistiostaan, jonka
hän sanoo voivansa esittää valaehtoisena todistuksena. Puhelin 9800 7100
TILAUSHINNAT
TOIMITUS
Avoinna ma-pe klo 7.00-15.00
Jatkuva säästötilaus 1.11.2001 alkaen
Örninkatu 14, Salo
12
kk:n
maksuerä
156,41
?
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
6
,,
,,
79,22
?
Avoinna ma-pe klo 9.00-23.00,
4 ,,
,,
52,81 . 15.00 kerho Alhaisten vanhustentalolla.
Ruokailu klo 11.00 . 778 3163, hinta ½ tuntia
8 euroa, 1 tunti 11 euroa
TO klo 9.45 . Fagerholmin kolmas hallitus oli hänen
mukaansa maan länsisuuntauksen kannalta loppujen lopuksi
erinomaisen hyvä hallitus.
Yöpakkasten vaikutukset tuntuivat koko Kekkosen ajan hallitusten kokoonpanoja suunniteltaessa. ?Suomen Posti Oy, Turku. 778 4893.
Sekalaiset
Huom!
Taidemuseo ja kahvila ovat
suljettuina 21.10.-1.11.
näyttelyn vaihdon johdosta.
Anne Alho
30-vuotisjuhlanäyttely
OIKEUTTA ELÄKELÄISILLE HALIKON
SEUDUN OSASTO TIEDOTTAA
Eläkeläisosastomme ILTAPÄIVÄKERHO Ti 8.10. ?Lohjan alueen varhaisjakelut: Leijonajakelu,
. Muuttuneista
jättöajoista ilmoitamme lehdessämme erikseen. Puhelin 9800 7100
(02) 770 2232
Avoinna ma-pe klo 6.00-14.00
Telefax
(02) 770 2211 ?Someron ja Koski tl:n alueen varhaisjakelut:
sss.tilaajapalvelu@sss.fi
Suomen Posti Oy,
Joensuuntie 5, Somero. Viikonl. Lehdellä on hallussaan
koko muistio täydellisenä.
Ilta-Sanomien mukaan muistiota on referoitu normaalein journalistisin perustein. Luonnollisesti vakoiluepäilyt
on selvitettävä perin pohjin senkin takia, että syyttömien maine
voidaan puhdistaa. 12.30 hinta 3,50 euroa, kahvi klo 14.00 hinta 1
euro, hintaan kuuluu myös pulla.
Toivomme omaisten tai ystävien apua niiden vanhusten saattamisessa, jotka eivät itse pääse kulkemaan.
Rumpalissa on avoimet ovat maanantaista perjantaihin. Opintohaluja perustellaan toiveella paremmasta palkasta ja sillä, että haaveena on jo
alun perin ollut lääkärin ammatti.
Jäsenkysely tehtiin kesäkuussa.
Kysely lähetettiin 1 500 jäsenelle,
joista 714 vastasi.
Sairaanhoitajaliittoon kuuluu
46 000 jäsentä. Prinssi Edward kummasteli
hieman kävelysauvoja ennen lenkillelähtöä.
Sairaanhoitajilla vähän
haluja lääkärikoulutukseen Avartti kannustaa
SSS?STT
Sairaanhoitajien into kouluttautua lääkäriksi on varsin vähäistä.
Sairaanhoitajaliiton tuoreen kyselyn mukaan 15 prosenttia liiton
jäsenistä on kiinnostunut tästä
muuntokoulutuksesta.
Opetusministeri Maija Raskin
ajamasta muuntokoulutuksesta ei
näytä liiton mukaan olevan ratkaisuksi syrjäseutujen lääkäripulaan. lakko) tai asiakkaasta
johtuvista syistä kuitenkaan voida julkaista, lehti ei vastaa
ilmoittajalle mahdollisesti aiheutuvasta vahingosta. Hän tarjosi sen
muodostamismahdollisuutta jopa
SDP:n Väinö Tannerille, vaikka
tämä oli punainen vaate Neuvostoliitolle.
Yöpakkaskriisin taustalla oli
Suomen eteneminen Kekkosen
johdolla pitkälle länsi-integraatiossa. Toivon, että
tämä tehdään niin ripeästi kuin
mahdollista, Rehn kirjoittaa tiedotteessaan.
Rehn sanoi perjantai-iltana
STT:lle, että hän toivoo esitutkinnan tekemistä ripeästi ja sitä, että
Alpo Rusia ei tutkittaisi enää
epäiltynä, jos tämän syyttömyys
varmistuu tutkinnassa.
?Jukka Rusin paperit
eivät Alpo Rusilta?
STT:n saamien tietojen mukaan
Rehnin muistiossa todettaisiin,
että Jukka Rusi on sanonut useita
kertoja, ettei hän ole saanut koskaan veljeltään mitään asiapapereita.
Suojelupoliisi on kuullut Jukka
Rusia toukokuussa ja uudelleen
viime tiistaina.
Rehnin ohella myös Alpo Rusin
asianajaja on toimittanut jutun
yhteydessä asiapapereita mm.
suojelupoliisille.
Suojelupoliisista ei perjantaina
kommentoitu vakoilujutun tutkintaa mitenkään.
Ilta-Sanomat kiistää
Rehnin väitteet
SSS?STT
Ilta-Sanomien mukaan sen torstaina julkaisemat tiedot professori Olli Rehnin laatimasta Rusimuistiosta eivät ole puutteellisia,
eikä uutisesta ole osoitettavissa
virheitä. Pienin eduskuntapuolue eli perussuomalaiset
keräsivät 1,6 prosentin kannatuksen.
Tutkimuksen virhemarginaali on
kaksi prosenttiyksikköä suuntaan
tai toiseen.
Puolueiden kannatus
EKvaalit
1999
%
EK-vaaliarviot
2002
kesä elo syys
SDP
22,9 25,0 23,7 22,8
KESK
22,4 24,0 22,9 22,7
KOK
21,0 18,5 19,3 19,4
VAS
10,9
8,3
9,7 10,1
VIHR
7,3 12,3 12,1 12,8
RKP
5,1
4,3
4,0
4,7
SKL/KD 4,2
4,4
4,4
4,2
PERUSS 1,0
1,3
1,0
1,6
MUU
1,9
2,9
1,7
4,1
Otos n. Avartti ei ole järjestö, mutta
me kyllä ohjaamme nuoria heidän
itse valitsemiensa juttujen pariin.
Avartissa ideana on tarjota elämyksellisiä seikkailuja, Varesmaa
luonnehtii.
Suomalaisnuoret ovat Varesmaan mukaan ahkeria tekemään
myös vapaaehtoistyötä. Lääkäriksi kouluttautumi-
nen kiinnostaa eniten Uudenmaan, vähiten Kainuun, PohjoisKarjalan ja Lapin sairaanhoitajia.
. Nuorisotyötä jo 50-luvulta
saakka järjestänyt ohjelma kokoaa viikonlopuksi Helsinkiin Avartin suunnittelijoita ja tekijöitä Euroopasta, Välimeren alueelta ja
arabivaltioista. Virolainen pantiin ulkopoliittiseen
paitsioon, mutta vain Kekkosen
ansiosta ja valtapoliittisista syistä. Toimen pätevyysvaatimuksena on suoritettu
teknisen koulun talonrakennuksen opintosuunnan loppututkinto tai
vastaava insinöörin tutkinto.
Tehtäviin kuuluu mm. Tehdaskatu 6, 24100 Salo, viimeistään 25.10.2002 klo 15.00.
Lisätietoja antaa isännöitsijä Heikki Wiirilinna, puh. Jutun tiedot pitävät paikkansa, mutta siitä toisaalta myös
puuttuu olennaisia seikkoja professori Alpo Rusiin kohdistuvien
epäilyjen kannalta, miltä osin se
taidemuseo veturitalli
20.10. Nyt Rehn vaatii vakoiluepäilyjen selvittämistä.
. Kokoukseen osallistuu myös Avartti-ohjelman
kv.puheenjohtaja
prinssi
Edward, Wessexin jaarli.
Ylitarkastaja Mikko Varesmaa opetusministeriöstä kertoo,
että Avartti-ohjelmassa halutaan
luoda mielekästä tekemistä 1425-vuotiaille nuorille. yöpakkashallituksessa
olisi murentanut Johannes Virolaisen ulkopoliittisia asemia
Kremlin näkökulmasta. Hän ei kuitenkaan seissyt loppuun saakka
oman politiikkansa takana, vaan
valitsi tien, joka ei vaarantaisi hänen omaa asemaansa.
TOIMITUSEHDOT
Laista, asetuksista tai viranomaisten toimenpiteistä aiheutuvat kustannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaantulohetkestä lukien. toimia talonmieskeskuksen työnjohtajana, osallistua kaupungin omistamien kiinteistöjen vuosi- ja peruskorjauksiin.
Lisäksi edellytetään kokemusta atk:n käytöstä.
Palkkaus määräytyy teknisen sopimuksen 1995 . 778 4725
SALON SEUDUN SANOMAT
JULKAISIJA
Salon Seudun Sanomat Oy
Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Puhelin: (02) 770 21 (vaihde)
?
KOTIMAA
4
TILAUKSET ?
OSOITTEEN MUUTOKSET
JAKELUTIEDUSTELUT
?Salon alueen varhaisjakelut: Suomen Posti Oy,
(02) 770 2626
Mariankatu 12, Salo. ilm.
Mariankatu 14, Salo,
puh. Yleisten syiden poltinmerkki piti hänet
Kekkosen ajan loppuun saakka
muissa kuin virallisissa ulkopoliittisissa tehtävissä.
SSS internetissä: http://www.sss.fi
ILMOITUSTEN JÄTTÖAJAT
Laskutuslisä alle 29 ?:n verottomasta
ilmoituslaskusta 2,5 . klo 13
Märyn paloasemalla.Kahvitarjoilu. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun
määrän palauttamiseen.
Huomautukset on tehtävä 8 päivän kuluessa ilmoituksen
julkaisemisesta tai tarkoitetusta julkaisupäivästä lukien
asiakaspalvelun puhelin (02) 770 21.
pe
ma
ti
ke
to
pe
pe
Jättöaika
klo 14.00
klo 14.00
klo 14.00
klo 14.00
klo 14.00
klo 14.00
klo 14.00
Juhlapyhien yhteydessä eivät edellä
mainitut jättöajat päde. Kekkosen politiikan seurauksena syntyi nopeasti vajetta itäkaupassa.
LT-LEVIKKI 21.910 kpl
Sanomalehtien Liiton jäsen
7-päiväinen sanomalehti
ILMOITUSHINNAT
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna ma-pe klo 8.30-16.30
?Ilmoitukset
Puhelin (vaihde) (02) 770 21
Telefax
(02) 770 2222
mustavalk.
PALVELUPISTE
Avoinna ma-pe klo 8.15-16.30
Vilhonkatu 11-13, 24100 Salo
Puhelin
(02) 770 2220
Telefax
(02) 770 2211
Tekstin jälkeen
Tekstin edellä
Tekstissä
Etusivulla
Kuolinilmoitus
?/pmm
1,12
1,12
1,12
1,40
1,12
1.1.2002 alkaen
alv
verollinen
hinta
0,25
1,37
0,25
1,37
0,25
1,37
0,31
1,71
0,25
1,37
Ilmoitusten julkaisemisessa noudatamme ilmoitusten julkaisemissääntöjä.
Kekkonen peitteli
omaa syyllisyyttään
Teoksessa lainataan mm. Mitään Virolaiselle asetettua
Neuvostoliiton kirousta ei ollut.
Kun yöpakkashallitusta eli Fagerholmin kolmatta muodostettiin, Kekkonen tähtäsi enemmistöhallitukseen. 02 - 778 5501.
Salossa 2. Kekkonen kirjoitti varsin
järjestelmällisesti eri tahoille kirjeitä, joiden motiivi oli oman syyllisyyden peittäminen, Kekkonen
syyllistyi virhearvioon politiikassa, koska aliarvioi Neuvostoliiton
reaktion eikä hallinnut toimiensa
seurauksia.
- Perustan kriisille loi Urho
Kekkonen, joka sitten myöntyi
varsin helposti ja kovalla hinnalla
Kremlin vaateisiin ja hylkäsi laillisen ja vahvaan parlamentaariseen tukeen nojanneen hallituksen, Seppinen kirjoittaa. päivänä lokakuuta 2002
Salon kaupungin tekninen palvelukeskus
RUMPALI TIEDOTTAA
Uutta
Syyskotiin
Sunnuntaina
12-16
VANHUSTEN VIIKKO RUMPALISSA 7.-11.10.2002
MA klo 9.45 . 15.00 askartelua
jalkahoitaja sopimuksen mukaan, puh. 14.00 tietokoneen opetustunti Rea-Riitta Breilin
KE klo 13.00 . Tampereella nuoria on
lähdössä vapaaehtoistyöhön Tansaniaan.
Varesmaan mukaan Avartti-ohjelma on suunnattu kaikille, myös
syrjäytyneille nuorille.
. Avartissa on työpajoja esimerkiksi pitkään työttömänä olleille
ja päihdeongelmaisille nuorille
yhtä lailla, kun on niin sanotuille
tavallisillekin nuorille, opetusministeriöstä kerrotaan.
Helsingissä koolla olevan kansainvälisen Avartti-ohjelman toimijat Wessexin jaarlin johdolla jakavat Suomessa tunnustuspalkinnot nuorille. asti
Dimensio
Yleisöopastukset
keskiviikkoisin
klo 16.00
Avoinna
ti-pe ja su 11-19, la 11-17.
Liput 3/1 . Arvontaa. Tekstin julkaiseminen kokonaisuudessaan ja
sellaisenaan ei ole mahdollista tekijänoikeudellisista syistä ilman
sen laatijan lupaa.
Muistiouutisen kirjoittanut IltaSanomien politiikan toimituksen
esimies Pekka Ervasti kertoo,
että Rehn otti asiassa yhteyttä
torstai-iltana. klo 6.00?12.00
Puhelin (02) 770 21 (vaihde)
6 ,,
88,97 ?
Puhelin iltaisin
4 ,,
60,38 ?
3 ,,
44,74 . Nuoret voivat yksin, yhdessä omien harrastekerhojensa kanssa tai koululuokissa liikkua, harrastaa kädentaitoja sekä vapaaehtoistöitä.
. mukaan.
Puh. 22% alv)
Tutkijan mukaan tämä kaikki
tarkoitti Suomen parasta, länsimaisen Suomen vahvistamista.
Kekkosella oli ollut 1950-luvulla
vaihtoehto jatkuvalle myönnytysten saralle neuvostopolitiikassa.
Niin kauan kuin tämä linja piti,
Virolainen oli ihanteellinen ulkoministeri.
Neuvostoliitto näki vahvassa
länsisuuntauksessa uhkan, jonka
päässä kajasti jopa Suomen vieminen Naton jäseneksi. 778 3163, hinta 17 euroa
TI
klo 13.00 . Fagerholmin kolmas kaatui Neuvostoliiton
painostukseen muutaman kuukauden ikäisenä.
Seppisen päätelmien mukaan
Kekkonen pyrki peittelemään
omaa osuuttaan kriisin synnyssä
ja teki Virolaisesta syntipukin. Kannanottolomakkeet
palautetaan Kiikalan maataloustoimistoon ennen marraskuun
loppua.
Vesistömäärittely vaikuttaa viljelijän ympäristötukeen. 15.00 bingo, hinta 1 euro
hieroja sopimuksen mukaan, puh. Täydelliset ilmoitusten
toimitusehdot ja hinnasto saatavissa
asiakaspalvelustamme.
tävä. 434 0000
www.ruola.com
ma 10-19, ti-pe 10-18, la 10-15
Urheilupuiston massapintaisten ulkotenniskenttien kausi on päättynyt.
Arkipäivisin kentät ovat vielä avoinna kello 16.00 saakka.
Tarkemmat tiedustelut p. 14.00 hartaus
PE parturi paikalla klo 9.00 alkaen, hinta naiset 10,10 euroa ja
miehet 8,45 euroa
klo 13.30 . 778 3163.
TERVETULOA MUKAAN RUMPALIN TOIMINTAAN!
LIIKUNTATOIMISTO TIEDOTTAA
Ihalantie 9, Raisio, p. lokakuuta 2002
Matkailu
Olli Rehn valmis vakoiluepäilyjen
selvittämiseen perin pohjin
Rusi-muistio oli
?väärin vuodettu?
SSS?STT
Rusin veljeksiin kohdistetut vakoiluepäilyt on selvitettävä perin
pohjin, sanoo Alpo Rusin puhemiehenä toimiva professori Olli
Rehn (kesk.). Rumpalin toiminnasta voi kysellä puh. Tervetuloa!
Ilmoitus
Lounais-Suomen Ympäristökeskus on tehnyt
luonnoskartat vesialueista, joita voidaan pitää vesistöinä.
Viljelijöitä pyydetään marraskuun puoleen väliin mennessä
kommentoimaan ja katsomaan karttoja, jotka ovat näytillä
maataloustoimistossa Kiikalassa. Korotukset
koskevat myös jo tehtyjä tilauksia/ilmoitusvarauksia.
TILAUKSET ?
OSOITTEEN MUUTOKSET
770 2626
ma?pe 8.15?16.30
JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS
0204 514 333
ma-pe klo 6.00-16.00
la-su klo 6.00-12.00
PAINOPAIKKA
Salon Lehtitehdas
ISSN 0782-5404
Salo 2002. Väite perustuu tunnustukseen, joka muistiossa on
kirjattu Jukka Rusin kertomaksi.
. Puhelin (019) 331 220
. Hyvällä syyllä voidaan kysyä,
lähtevätkö sairaanhoitajat pois
Uudeltamaalta lääkäriksi kouluttauduttuaan, toteaa liiton puheenjohtaja Katriina Laaksonen.
Muuntokoulutuksesta kiinnostuneista joka kolmannella on peruskoulutuksena kansa-, keskitai peruskoulu ja lopuilla ylioppi-
lastutkinto. Kokoomusta kannatti
19,4 prosenttia, vihreitä 12,8 prosenttia ja vasemmistoliittoa 10,1
prosenttia haastatelluista.
Ruotsalaisen kansanpuolueen
kannatus oli kyselyn mukaan 4,7
prosenttia ja kristillisdemokraattien 4,2 prosenttia. + alv 22 %.
Lisäväristä lähempiä tietoja ilmoitusosastolta.
- Hän veti Fagerholmin hallitukselta maton alta ja syyllisti Virolaisen, Seppinen kirjoittaa.
SSS sähköposti: sss.toimitus@sss.fi
(tark. uutistoimitus 770 21, 770 2314
1 ,,
16,99 ?
Lohja. alle 18 v. 23.1.2002)
ASIAKASPALVELU
Viikkomarkkinat
Puhelin
0600-91700
Puhelun hinta 2,98 ?/min +pvm
(sis. 1 900, virhemarginaali ± 2 %-yks.
STT, lähde: Taloustutkimus/YLE, radion uutistoiminta
nuoria harrastamaan
Prinssi Edward
jakaa palkintoja
suomalaisnuorille
SSS?STT
Kansainvälinen Avartti-ohjelma
kokoaa Suomessa vuosittain viisikuusisataa nuorta harrasteiden
ja vapaaehtoistyön pariin ympäri
maata
Mukava olisi
päästä sisään lämmittelemään
silloin, kun satun myöhästymään
aikaisemmasta vuorosta ja joudun odottamaan iltaseitsemän
bussia.
Kristiina Ihamäki, Salo
Ennen kuin aukioloa pidennettiin nykyiselleen, jotkut töissä
käyvät valittelivat sitä, etteivät
ehdi ostamaan matkalippuja Matkahuollosta. Yleensä tulen niin jämptisti tänne, että juuri ja juuri ehdin
bussiin, joten odotusaikaa ei jää.
Lipunkin ostan aina bussista.
SSS?Irmeli Suvenmaa
Antti Nousiainen, Salo
En ole elämässäni paljon bussia
käyttänyt. Salon seudulta on kolme ehdokasta.
Jäämme odottamaan viestiä, haluaako Salon seutu pitää kiinni kolmesta vai jotain muuta.
Jäsenäänestyksen äänestysprosentti nousi hiukan yli 64 prosentin.. Hänen sijaluvukseen tuli 9. Ykköstien pohjoispuoli jätetään muun muassa virkistyskäyttöön, sanoo Heimo.
Teollisuusalueen kunnallistekniikan rakentamisessa on vertailtu kahta mallia, joissa ei kuitenkaan ole suuria rahallisia eroja.
Kustannukset ovat parin miljoonan euron luokkaa.Yhden korttelin, korttelin 8 alueella oleva jyrkkä mäki on hyödynnetty toisessa
mallissa rakentamisen käyttöön.
Mäen leikkaamisesta on laskettu
tulevan ylijäämämassoja noin
150 000 kuutiota.
. Viikonlopun aukiolo
palvelisi maaseudulta tulevia bussinodottajia. Sillä on mahdollisuus
muuttaa listan kokoonpanoa maksi-
missaan kolmen ehdokkaan osalta.
Perusteluna muutoksiin voi olla esimerkiksi jäsenäänestystuloksen vinoutuma tavalla tai toisella.
Sosiaalidemokraattien VarsinaisSuomen piirin toiminnanjohtaja
Ilkka Kero ei ole innokas heti jäsenäänestyksen jälkeen ottamaan
kantaa, löytyykö tämänkertaisesta
16:n listasta jonkinlaista vinoutumaa.
. Alem-
Katri Saarinen, Taivassalo
Opiskelen Saktassa ja menen
bussilla Taivassaloon viikonloppuisin. Palvelualue pyritään toteuttamaan niin, että se voidaan ottaa
käyttöön samanaikaisesti moottoritien kanssa eli vuoden päästä.
Paikalle rakentaa Salon Seudun
Osuuskauppa ABC Piihoviksi nimetyn palvelualueen.
Kaupunginhallitus käsittelee
maanantaina kaavaa, jossa alueelle on osoitettu rakennusoikeutta
1 500 neliömetriä. Salon palvelualueelle
ajettaisiin Helsingin suunnasta
tultaessa Somerontien ylitse. Annan tuloksen mielellään kypsyä muutaman viikon ensin. Aseman
sotatut seinät ja pylväät maalataan uudestaan, kunhan maalitehtaan kanssa on löydetty väri,
joka saadaan pintaan tarttumaan.
Myös aseman valaistuksen parantamisesta tehdään suunnitelmia.
Matkahuollon paikallispäällikkö
Jari Suvitie sanoo, että linja-autoaseman aukiolon lisääminen on
kiinni vain tarvittavan henkilöstön saamisesta ja kouluttamisesta
sen jälkeen, kun kaupunki on päätöksensä tehnyt. Ensi vuosi on rahoituksen
kannalta tiukka, mutta vuosi kerrallaan edetään, tuumaa Heimo.
2
3
Metsäjaanun alue sijaitsee kau-
Mökkimurto
Kiskossa
SSS
Murtovarkaat ovat alkaneet jälleen liikkua kesämökeillä. Salon linja-autoasemaa pyöritetään nyt yhdeksän hengen voimin. Viimeinen alennettu paluulento
on 16. Teollisuusalueen suunnittelu keskittyy vain eteläpuolelle.
. lokakuuta tirolilainen työnantajien edustaja haastattelee
Itävaltaan halukkaita työntekijöitä ja 23. lokakuuta on tarkoitus
rekrytoida Ranskaan työhön aikovia henkilöitä.
SSS?STT
Nuorten selkäkivut
lisääntyneet
Nuoret kärsivät aiempaa useammin selkäkivuista. Alueella on rakennusoikeutta 1 500 nelimetriä, josta viidennes myymälätiloja. Kesäasunnosta on viety ainakin kiikari, kalastusvälineitä ja
kirves. Jo puolen tunnin aukiolopidennyksestä oltiin helpot-
Som
ero
ntie
Salon linja-autoaseman Salon moottoritieliittymän
aukioloaikaa pidennetään palvelualue lähtökuopissa
Perniöläinen Jukka Roos, salolainen Jyrki Toivonen ja halikkolainen Lauri Salminen pääsivät
kuudentoista mahdollisen demarikansanedustajaehdokkaan listalle
eilen päättyneessä Varsinais-Suomen suomenkielisten demareitten
eduskuntavaaliehdokkaitten jäsenäänestyksessä. Se
alkaa Karjaskylässä Tielaitoksen
varikon kohdalta ja jatkuu Rouskiksen jäteasemalle saakka.
Pohjoispuolen alue on noin 13
1
hehtaaria, ja eteläpuolen noin 55
hehtaaria. Finnair yrittää piristää kotimaan lentoliikennettä myymällä syyskaudella 100 000 paikkaa kotimaan lennoille alennuksella.
Kampanjassa Suomi on jaettu viiteen hintavyöhykkeeseen. Tarkoitus on, että teollisuusalueen sisällä pääsee myös
ajamaan sen läpi alueelta toiselle
poikkeamatta ykköstiellä.
Uusi suunniteltu Itäinen ohikulkutie tulee myös helpottamaan
lännestä ja pohjoisesta suuntautuvien ajoneuvojen reittiä alueelle
ohi Salon keskustan.
Teollisuusalueen Salon puoleiseen päähän on Heimon mukaan
suunniteltu pienteollisuustontteja
ja työpaikkapainotteista korttelia,
josta rakentaminen voi käynnistyä vuoden kahden sisällä. Raskaampi teollisuus keskittyisi kauemmaksi kaupungista.
. Kahvilatiskiltä ostetaan limsaa ja karkkeja. Itävaltaan hiihtokeskuksiin hotelli- ja
ravintola-alalle sekä matkailua palveleviin tehtäviin, Ranskaan Pariisin Disneylandiin sekä Irlantiin hotelli- ja ravintola-alalle.
Kansainvälisen työnhaun teemapäivät järjestetään kolmena päivänä. Rouskis jäteasemalle käännytään liittymän 3 jälkeen oikealla näkyvästä tieliittymästä.
Keskusrikospoliisi aloittaa esitutkinnan nimettömän tekijän internetissä julkaisemasta Sonerakirjasta. palveluihin
kuuluvat varsinaisen huoltoaseman ja taukopaikkamyymälän lisäksi raskaan liikenteen ja bus-
sinkuljettajien tauko- ja sosiaalitilat, tielaitoksen infopiste, E18-infonet ja mahdollisesti myös Salon
kaupungin infopiste. Risteykseen on suunniteltu liikennevalot.
Tielaitos on antanut kaavasta
lausunnon, jossa sanotaan, ettei
Ruoksmäentien liittymän varaan
tule kaavoittaa tämän jälkeen
enää uutta maankäyttöä.
Salon kihlakunnan poliisilaitos
on antanut risteyksen liikenneturvallisuudesta lausunnon, jossa
katsotaan, että kantatien (Salon?Someron ) nopeusrajoitus tulisi risteyksen tuntumassa alentaa
50?60 kilometriin tunnissa. Hänelläkin on lähes 1 400 kannattajaa
koko Varsinais-Suomessa. Lauri Salmista kannatti
jäsenäänestyksessä yhteensä 1 826
ja heistä 74 kannatti häntä ykkösehdokkaanaan, mikä toi hänelle
12:nnen tilan.
Salonseutulaisista ehdokkaista
juuri viivan alle jäi Salon ay-väen
ehdokas Kimmo Tuominen. Tiettyä
keskittymää tietenkin on näkyvissä
joittenkin paikkakuntien osalta. Tiistaina 8. suoraan rampista niin kuin
Salossa. Ääntenlasku kestää kuitenkin
yli viikonvaihteen. Autopaikkoja kaavaan on merkitty yksi kymmentä neliötä
kohti.
pi rajoitus olisi tarpeen risteysalueen suurten liikennemäärien ja
näkyvyyttä haittaavan moottoritien ylittävän sillan kaarevuuden
vuoksi. Hän sai ykkösääniä enemmän kuin Roos: 203,
mutta hänen kokonaisäänisaaliinsa
jäi 5 180:een.
Jyrki Toivosen kokonaispotti nousi hieman yli 2 000:n, tarkkaan ottaen 2 126:een. Tosin tällä hetkellä
vain maanantaista perjantaihin
kello 7.30?17.30. Roos kipusi jopa
äänillään kolmostilalle heti nykyisten istuvien kansanedustajien Heli
Paasion ja Virpa Puiston kannoille. 5
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU5
SALON SEUDUN SANOMAT
Lauantaina 5. ulkomailla työskentelyssä tarvittavia tärkeitä tietoja. Talvisaikaan muutamia
valituksia kuulin siitä, ettei viikonloppuisin päästy lämmittelemään sisälle.
Tuula Leino, Espoo
Käyn silloin tällöin Salon seudulla ja toisinaan käväisen Salosta Somerolla. Finnairin
mukaan alennuspaikkoja myydään päivittäin lähes kaikkiin kotimaan kohteisiin.
Alennusmatkat tulevat myyntiin ensi maanantaina ja ensimmäinen alennuslento on 14. IsoKisko -järven rannalla olevaan
mökkiin on murtauduttu Kiskossa. Tarjolla on rajallinen määrä paikkoja valikoiduille lennoille. Matkahuolto on maksanut vuokraa
linja-autoaseman tiloista 247 500
markkaa (41 600 euroa) vuodessa.
Linja-autoaseman toiminta on ollut tappiollista, vaikka Matkahuolto on vuokrannut edelleen
osan tiloistaan. lokakuuta 2002
?
Salon teollisuus keskittyy
jatkossa ykköstien varteen
Kärkän alueen varaus jää
Viitannummen asuinalueen
vuoksi pois suunnitelmista
SSS?Seija Järvinen
Salon pien- ja keskisuuri teollisuus keskittyy lähitulevaisuudessa ykköstien varrelle suunnitellulle Metsäjaanun 55 hehtaarin suuruiselle teollisuusalueelle. Kylmillä ilmoilla olisi mukava päästä sisälle lämmittelemään. Kysyimme eilen aseman polttopisteessä olleilta, onko
paikan parin tunnin jatkoajalle
päivittäin ja viikonlopun aukiololle perusteita.
Sen sijaan takaisin tullessa sunnuntaisin voisi joskus olla tarpeellista minulle ja joillekin muillekin,
jos paikka olisi vielä illalla auki.
tuneita. Siinä myös vihjaillaan hänen syyllistyneen taloudellisiin väärinkäytöksiin.
SÄHKEET
Ulkomaalaiset työnantajat
etsivät työvoimaa seudulta
Ulkomaalaiset työnantajat hakevat Turun seudulta työntekijöitä
Turun työvoimatoimiston lokakuussa pidettäviltä kansainvälisen
työnhaun teemapäiviltä. Yleensä
ehdin jo ennen Matkahuollon sulkemisaikaa bussille. Halvimmalla pääsee Tampereelle ja Turkuun, kalleimpia lennot ovat Ivaloon ja Kittilään. Ykkössijalla häntä piti
136 äänestänyttä. Kun pieni tauko yleisöpalvelussa tulee, Ihamäki pyörähtää
poimimaan lattialle heitettyjä roskia roskikseen ja siistimään pöytiä.
Tiskin vieressä kilisevät eurokolikot peliautomaattiin, kun eläkeläiset viettävät omalla tavallaan
vapaa-aikaansa. lokakuuta annetaan työvoimatoimiston
JobCaféssa mm. Käytännössä kyse olisi kahdesta?kolmesta viikosta. Teknisen toimen ensi vuoden
talousarvioehdotuksessa on varattu 120 000 euroa kaupungin
osuudeksi alueen viemäröintiin.
Osuuskauppa maksaa yksinään
mm. Kaiken
kaikkiaan linja-autoaseman sisätilat sykkivät hyvin monipuolista
toimintaa. Rasila lupailee linja-autoaseman ulkoiseen il-
meeseenkin kohennusta. Kärkän teollisuusalueen varaukset ovat käyttökelvottomia,
koska alueen taakse rakennetaan
Viitannummen asuinalue. Relander pyysi keskusrikospoliisia
selvittämään kirjan kirjoittajan
tai kirjoittajat sekä ryhtymään
lain edellyttämiin toimiin.
Nettikirjassa väitetään Relanderin johtaneen Soneran sisäiseen kaaokseen. Tutkintaa ollaan parhaillaan aloittelemassa, vahvistettiin krp:stä perjantai-iltana.
Soneran entinen toimitusjohtaja
Kaj-Erik Relander jätti krp:lle
tutkintapyynnön nettikirjasta pari viikkoa sitten. Välillä Matkahuollon työntekijä Kristiina Ihamäki kiirehtii
lipunmyyntitiskille myymään
matkaan lähtijöille bussilippuja
(myös sujuvalla englannilla ulkomaalaisasiakkaalle) tai neuvoo aikataulujen kyselijöitä tai palvelee
rahtitavaravälityksessä tai yleisöwc:n avauksessa ja rahastuksessa. Sen jälkeen ja
viikonloppuisin on ollut turha pyrkiä sisälle. Roos keräsi kaikkiaan 5 271
ääntä, joista ykköstilalle annettuja
ääniä oli lähes 200. Uudessa kaavassa huoltoasemarakennusten korttelialuetta on laajennettu ja rakennusoikeutta nostettu. Kaupunki maksaa
linja-autoaseman tiloista yhtiövastiketta 133 400 markkaa (22 400
euroa).
Salon kaupunginjohtaja Matti
Rasila esittää kaupunginhallitukselle, että linja-autoaseman aukioloaikaa lisättäisiin kokeiluna
puolen vuoden ajan. WC:täkin varmasti tarvittaisiin.
Kaavassa on rakennusoikeutta 1 500 neliötä
Kaupunki ja SSO maksavat
tarvittavan viemärin puoliksi
SSS?Leena Savikko
Moottoritien ja Somerontien liittymään tuleva palvelualue on saamassa asemakaavan Salossa. Meriniityllä vielä käyttämättöminä olevat tontit ovat varattuja mahdollisia laajennuksia varten.
pungin itäosassa nykyisen ykköstien vieressä hyvien kulkuyhteyksien varrella. Lisäksi selkäkipukokemukset vaikuttavat yleistyvän iän myötä, tutkimuksessa todettiin.
Terveystieteiden laitoksella tehty tutkimus perustui Nuorten terveystapatutkimusten sekä Kouluterveyskyselyiden aineistoon 1980luvulta alkaen.
SSS?STT
Finnair myy 100 000
kotimaan lentoa alennuksella
Kotimaassa lentäminen on loppuvuonna tavallista halvempaa tietyillä vuoroilla. lokakuuta. Liittymä 1 on Salosta ykköstietä
Helsinkiin päin Tielaitoksen varikon liittymän kohdalla, liittymä 2 on täysin uusi ja liittymä 3 sijaitsee entisen metsäautotien kohdalla. Omilla mersuilla olen
ajellut niin, että yli neljä miljoonaa kilometriä on niskan takana.
Tämmöinen eläkeläinen ajankulukseen joskus käy pelaamassa
pajatsoa
Matkahuollossa.
Olisihan se mukava, jos sellainen
mahdollisuus olisi viikonloppuisinkin.
Moot
toritie
Moottoritieliittymän palvelualue on merkitty karttaan ruudutuksella. Edestakaiset lennot Helsingistä toiseen kotimaan kohteeseen tai päinvastoin maksavat 50 eurosta 150 euroon. Rakennusala on sijoitettu kaavassa aivan moottoritien ja Somerontien
kainaloon. joulukuuta.
SSS?STT
Matkahuolto pitää ovet auki myös
viikonloppuisin, jos saa olla vuokratta
SSS?Leena Savikko
Salon linja-autoaseman odotussali pidetään avoinna myös viikonloppuisin ja arkisin nykyistä pidempään, jos kaupunginhallitus
hyväksyy sen, että Matkahuolto
saa olla tiloissa vuokratta.
Linja-autoaseman aukioloajasta
on jätetty Salossa valtuustoaloite,
jossa Sampo Saarioja (kok) ja 14
muuta valtuutettua ovat halunneet kaupungin neuvottelevan linja-autoaseman avoimeksi myös
viikonloppuisin.
Neuvottelujen tuloksena Matkahuolto on esittänyt, että aukioloaikaa voidaan koeluontoisesti lisätä,
jos Matkahuolto saa olla puolen
vuoden kokeilun ajan tiloissa
vuokratta ja lisäksi kaupunki
maksaa asemalle vartiointiliikkeen palvelut.
Vartiointi maksaisi kuukaudessa
80 euroa ja lisäksi veloitettaisiin
erikseen hälytyskäynneistä. Asuinalue jäisi pahasti teollisuusalueen
taakse, selvittää kaupunginarkkitehti Jarmo Heimo.
Vielä viime syksynä pienteollisuutta oli tulossa Kärkän suuntaan, jossa sijaitsee ennestään pari pienyritystä: puutarhaan ja
puutavaran varastointiin keskittyneet yritykset.
Ykköstien eteläpuoli
teollisuudelle
5
SALON SEUTU
SCC Viatek Tampere
Salon kaupungin Metsäjaanun teollisuusalueesta ykköstien eteläpuolella on valmistunut yleissuunnitelmaluonnos. Moni kulkija
vain oikaisee Matkahuollon kautta samassa talossa olevan tavaratalon puolelle tai ulos. Alueesta on valmistunut tamperelaisen
SCC Viatek Oy:n ja Salon kaupungin teknisen viraston yhteistyönä laatima yleissuunnitelmaluonnos.
?Salolla on puute vapaista, isommista teollisuustonteista, joita ei
Meriniityltä enää löydy. Haku on nyt päällä Itävaltaan, Ranskaan
ja Irlantiin.
Työntekijöitä tarvitaan mm. Hänen
kannoillaan seuraavana oli perniöläinen Krista Gustafsson hieman
yli 1 300:lla kokonaisäänimäärällään.
Ruotsinkielisten demariehdokasäänestys päättyi niin ikään eilen. Aukioloajan lisääminen merkitsisi parin?kolmen osa-aikaisen
työntekijän lisäystä.
Maaseudulta tuleva matkustaja
palelee suljettujen ovien takana
Jatkoajalla
olisi stressiä
vähentävä
vaikutus
SSS?Irmeli Suvenmaa
Iltapäivän tiettyinä tunteina Salon linja-autoaseman yhdistetyssä
kahvila-odotustilassa on kuhinaa.
Tuolit miltei loppuvat kesken, kun
raskaan päivätyön tehneet koululaiset tulvahtavat sisään. Murto on tehty kahden viikon sisällä.
Poliisi muistuttaa, ettei kesämökeille jätettäisi varkaita houkuttelevaa tavaraa talven ajaksi.
Krp aloittaa
esitutkinnan
Soneranettikirjasta
SSS?STT
. Vasta maanantaina selviää voittaako kemiöläinen
Eva-Stina Hellbom taisteluparinsa, paraislaisen Stig Engmanin.
Lopullisen Varsinais-Suomen demareiden ehdokaslistan lyö lukkoon
syyspiirikokous, joka kokoontuu
runsaan kolmen viikon kuluttua, 26.
lokakuuta. Tampereen yliopiston tutkimuksen mukaan nuorten selkäkivut ovat lisääntyneet
tasaisesti kaikissa ikäluokissa 1990-luvulta lähtien.
Elinikäisiä selkäkipuja esiintyy tällä hetkellä 31?50 prosentilla
nuorista. Tutkintapyynnön
nimike oli kunnianloukkaus. Murske sopii katujen ja teiden
rakennekerroksiin, esimerkiksi
itäisen ohikulkutien mahdollisen
rakentamisen yhteydessä käytettäväksi, sanoo Heimo.
Nykyinen ykköstie muuttuu
seututieksi, kun moottoritie otetaan käyttöön ensi vuoden syksyllä, ja seututie mahdollistaa teollisuusalueelle johtavien useampien liittymien rakentamisen ykköstielle. tieliittymäjärjestelyt.
Ilman sopimusta kaupunki olisi
vastuussa kunnallistekniikan ja
liittymäjärjestelyjen rakentamisesta asemakaavoitetulla alueella.
Salon seudulta kohosi kolme demaria
jäsenäänestyksessä ehdokaslistalle
Mieskolmikon alustava marssijärjestys:
Roos, Toivonen, Salminen
Tiia Käkönen, Somero
Opiskelen Halikossa Haktossa.
Käyn siellä Somerolta. Tienvarsimarketia Salon liittymään ei haluta.
Kaavoitusarkkitehti Päivi Liuska-Kankaanpää pitää kaavaa
muutoin tyypillisenä, mutta sanoo, ettei tielaitos normaalisti hyväksy yhteyttä palvelualueille
tms. Vuoden 1997
kaavassa oli rakennusoikeutta 900
neliömetriä.
Rakennusoikeudesta 300 neliötä
saa käyttää myymälätiloja varten.
Tarkoituksena on, että palvelualue
on tarkoitettu vain tienkäyttäjien
palveluja varten . Paasion ykkösti-
lasaalis oli runsaat 300.
Roosin joutui päästämään edelleen nykyinen kansanedustaja
Marjaana Koskinen. Yleisin 12?18-vuotiaiden nuorten kokema selkäkipu on
niska- ja hartiakipu, mutta alaselkäkipukaan ei ole harvinaista.
Tytöt kärsivät selkäkivusta useammin kuin pojat. Alue jakaantuu valtatien pohjois- ja eteläpuolelle. 22. Liikennevalot ovat paikalla tarpeen poliisinkin mielestä.
Erityistä huomiota halutaan kiinnitettävän ramppien toimivuuden
takaamiseen myös huonossa säässä; raskaan liikenteen sujuvuus
tulisi turvata myös lumisateessa ja
jääkelissä, koska raskaan liikenteen pysäyttäminen liikennevaloihin saattaisi silloin tukkia koko
liittymän.
Viemäri puoliksi
Moottoritien risteyksen palvelu-
alueesta on tehty maankäyttösopimus, jonka mukaan kaupunki
ja Salon Seudun Osuuskauppa
maksavat puoliksi palvelualueen
kunnallistekniikan kuten Citymarketin pysäköintijärjestelyssäkin
Kirjastotoimen esitys
ei ihan pysynyt raamin sisällä:
menot nousivat 204 000 eurosta
208 000 euroon. Aiemmin rakennetut rampit on jo loppuun
käytetty. Nykyisellään diskot
tuottavat kuitenkin liikaa ongelmia. Ammattiyhdistysliike ei ole
vaatimuksissaan ottanut huomioon ainakaan pienyrityksen olosuhteita. Halusin päästä julkishallinnossa haastavimpiin tehtäviin,
Pieniniemi sanoo.
Kahden lapsen äiti teki töitä ja
opiskeli. Olen aina viihtynyt täällä.
Tänne oli todella helppo tulla, kun
talo ja ihmiset olivat tuttuja, Leena Pieniniemi sanoo kaupunginsihteerin pöydän takaa.
Halu haasteisiin
ajoi yliopistoon
Leena Pieniniemi ei hypännyt
isännöitsijän pallilta suoraan
kaupunginsihteeriksi. Pieniniemi haluaa olla
toimialajohtaja, joka kuuntelee
työntekijöitä ja ottaa toiveet myös
mahdollisuuksien mukaan huomioon.
. Nuorilta pyydetään ehdotuk-
sia siitä, miten diskoillat saadaan
rauhoitettua.
. Sitä varten pitäisi varata
16 000 euron määräraha. Hähkä-
nän ja Inkereen välille esitetään rakennettavaksi
uutta yhdyslatua varten 2,5 kilometrin verran latupohjaa. Opiskelemaan lähtiessäni mielessäni oli nimenomaan kaupunginsihteerin tehtävät. Selvää
on, että kunnan nuorisotoimi ei voi
järjestää diskoja, elleivät häiriöt
vähene, Peuranto painottaa.
Carita Forsman-Rudels kertoo,
että lautakunta halusi kokeilla
rajojaan ja näyttää, että vuosi
vuodelta ei tyydytä vain samaan.
Kulttuurilautakunnan budjettiesitys merkitsee käytännössä sitä,
että Dragsfjärdin kirjaston, työväenopiston ja muun kulttuuritoimen palvelut ja toiminta pysyvät
ennallaan. Kuntalaisten etu on se, että
kaupungin työntekijät viihtyvät
mahdollisimman hyvin työssään.
Pieniniemi sanoo iloitsevansa
kaupunginsihteerin työn monipuolisuudesta.
. 6
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU6
SALON SEUDUN SANOMAT
Lauantaina 5. Ongelmia on sen sijaan ollut keskustassa kauppojen ja torin tuntu-
massa.
. Tieto
auttaa myös pitämään huolta
henkilökunnan jaksamisesta.
. Hän rutisti hallintotieteiden
kandidaatin paperit loppusuoralla
nopeasti valmiiksi.
. Kunnon pertteliläinen 2002 -arvonimi päätettiin myöntää kunnan vapaa-aikasihteerille Päivi Raskille. Paikkakuntaa en silloin vielä miettinyt, mutta hyvä näin.
Pieniniemi valittiin kaupunginsihteerin virkaan yksimielisesti.
Sitä voi pitää myös hyvänä työtodistuksena isännöitsijän tehtävien hoidosta.
. Runsas vuosi sitten hänet valittiin Mellilän kunnansihteeriksi.
. Pieniniemi
aloitti kaupunginsihteerin virassa
maanantaina, mutta virasto on
hänelle tuttu talo. Keskustassa hillutaan kaljakassien kanssa ja juodaan kaljaa
näkyvästi, rikotaan pulloja, virtsataan nurkille, häiriköidään ja
melutaan, Peuranto kuvailee.
Peuranto korostaa, että valtaosa
diskoissa käyvistä nuorista käyttäytyy hyvin. Budjettiin ei sisälly
myöskään mitään merkittäviä investointeja.
Budjettiesitys varautuu siihen,
että musiikkiopistoon tulee
Dragsfjärdin kunnalle nykyisten
20 oppilaspaikan päälle yksi paikka lisää. Minä en tunne vetoa politiikkaan, mutta kaupunginsihteerin
työssä pääsee politiikan ulkopuolelta seuraamaan läheltä asioiden
valmistelua ja päätöksentekoa.
Tämä on näköalapaikka.
Leena Pieniniemi ei ota paineita
siitä, että hän on Someron kaupungin johtoryhmässä ainoa nainen.
. Kosken vapaa-aikalautakunta perustelee valintaa Lehden suurella panoksella
nuorten ohjaajana. Itse koin aina, että tulin täällä
ihmisten kanssa hyvin toimeen.
Mukava jos myös muut ovat sitä
mieltä, että asiat toimivat.
Pieniniemen perhe on jo muuttanut Loimaalta takaisin Somerolle.
Kiinnostava
näköalapaikka
Leena Pieniniemen työhön kuuluvat Somerolla hallinto- ja henkilöstöasiat. Tällä hetkellä tilanne on sellainen, että osa vanhemmista pelkää päästää nuoriaan diskoihin.
Peurannon mukaan diskojen
järjestämiseen on otettu vilkkaasti kantaa.
. reitistön opasteet ja kartat, lisävalaistus 1,4 kilometrin matkalle sekä lumilautailun harjoitusrinne.
SSS?Päivi Malin-Perho
Järventaus:
Irtisanomissakko
heikentäisi työllisyyttä
SSS?STT
Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Jussi Järventaus varoittaa
työllistämisen kynnyksen nostamisesta irtisanomissakolla.
Järventauksen mielestä palkansaajajärjestöjen tupo-vaatimus irtisanomissuojan parantamiseksi erityisellä irtisanomis-
korvauksella heikentää työllisyyttä, ja kävisi päinvastoin kuin
vaatimuksen alkuperäisenä tavoitteena on ollut.
. Kulttuuritoimen hoidossa jo usean vuoden pyörineen Bio
Ponyn toimintaa halutaan kehittää ja lisätä: tavoitteena on ensi
vuonna 45 elokuvaesitystä. Määrärahaesitys pinnoitukseen on 16 800
euroa.
Perttelin nykyiseen latuverkostoon toivotaan saatavan hiukan lisäkilometrejä vuonna 2005. Kasvua tästä vuodesta on 3,1 prosenttia. Tavoitteena on saada henkilöstötilinpäätökset, joiden avulla voidaan seurata mm. Vapaa-ajanlautakunta päätti
esittää ensi vuoden budjettiin muun muassa, että
Kajalan jalkapallokentälle raivattaisiin uusi pelikenttä, joka päällystettäisiin siirtotekonurmella.
Raivauksineen, tasoituksineen ja katteineen hakkeeseen arvioidaan kuluvan 165 000 euroa.
Kaivolassa palaneen huoltorakennuksen tilalle esitetään rakennettavaksi ensi vuonna uusi, noin 45-50
neliön huoltorakennus. Isännöitsijän työssä toimin
paljon miesten kanssa, eikä se ollut koskaan mikään ongelma.. Minulta ei edes kysytty jäsenkirjaa
tai poliittista kantaa, Pieniniemi sanoo ja kertoo seuraavansa mielellään päätöksentekoa läheltä politiikan ulkopuolelta.
rin viran hakuaika päättyi seuraavana maanantaina, Pieniniemi naurahtaa.
Leena Pieniniemi huomauttaa
asettavansa itselleen mielellään
päämääriä. Yökahvilassa
voi seurustelun lisäksi kuunnella musiikkia tai pelailla erilaisia pelejä. Nuoret saavat yhdessä miettiä
sääntöjä, joita diskoiltoina tulisi
noudattaa. Diskot
ovat loppuneet kello 23.30.
. Mellilä oli todella hyvä koulu
Someron kaupunginsihteerin työtä ajatellen, Pieniniemi pohtii kokemuksiaan vajaan 1 300 asukkaan kunnasta.
Sitten avautui Someron kaupunginsihteerin paikka, ja Leena
Pieniniemi pisti opintoihin vauhtia. Uudessa virassaan
hän saavutti yhden.
. Marraskuussa pidetään disko, mikäli
nuorilta tulee sitä ennen toteuttamiskelpoisia ehdotuksia häiriöiden poistamisesta.
. Vapaa-aikalautakunnan ensi
vuoden talousarvioesityksessä painotetaan kuntoliikunnan edistämistä. Kaikkien kunnan kenttien
ympärivuotisiin huoltotöihin pitäisi hankkia uusi
pientraktori.
Vuodelle 2004 lautakunta esittää Kajalan urheilualueelle tehtäväksi asvaltoidun kentän skeittailijoita
varten. Nuoret ja nuoret aikuiset haluavat, että diskoja järjestettäisiin,
vanhempi väki vastustaa. Vanhemmat, järjestysmiehet ja poliisi eivät pysty valvomaan kaikkia. Rahaa esitetään myös Hevonlinnan hiihto- ja ulkoilukeskukseen. On valitettavaa, että tämän
pienen häiriköivän joukon vuoksi
kaikilta nuorilta joudutaan nyt
mahdollisesti viemään diskot.
Koskella keskusteltiin diskon
ongelmista myös viime syksynä,
kun syksyn ensimmäinen disko
näkyi katukuvassa häiriöinä.
Peurannon mukaan talvi meni paremmin, mutta keväällä ongelmat
tiivistyivät.
Kosken diskojen alaikäraja on
ollut 13 vuotta eli ala-asteikäisiä
ei diskoihin ole päästetty. Tällöin kenttä sopisi tenniksen ja katukoripallon
pelaamiseen. Koponen on antanut kunnioitettavan vapaaehtoistyöpanoksen mm.
suunnistuksessa ja hiihdossa.
Investointeja ei ole tulossa
SSS?Heikki Yli-Mattila
Dragsfjärdin kulttuurilautakunta laati ensi vuoden budjettiesityksensä tiukan budjettiraamin
Janne Lehti vuoden
seuratyöntekijä
SSS?Päivi Malin-Perho
Kosken vuoden 2002 seuratyöntekijä on Janne Lehti. Määrärahaa arvioidaan tarvittavan 64 000 euroa.
Kunnan tunnetusti hyvää junioriurheilua kannustetaan eteenpäin kohdeavustuksin. Ongelmia aiheuttaa
hyvin pieni vähemmistö.
. Vuoden seuratyöntekijä arvo myönnettiin tällä kertaa pertteliläiselle monitoimimiehelle Visa Koposelle. Tärkeää olisi, että vanhemmat
hakisivat nuorensa pois diskon
päättyessä, jotta nuoret eivät jäisi
kadulle hillumaan, Peuranto sanoo.
Kantoja puolesta
ja vastaan
Kosken vapaa-aikalautakunta
keskusteli diskojen tilanteesta kokouksessaan yli tunnin. Nyt nuorten pitäisi
ottaa vastuuta, että he katsovat
toinen toisiaan, Kosken vapaa-aikasihteeri Päivi Peuranto huomauttaa.
Peuranto kertoo, että lokakuus-
sa ei diskoa järjestetä. Päivi Peuranto kertoo, että itse diskoissa ei
ole ollut suurempia ongelmia. Niitä
jatketaan myös Rosalassa.
KOTIKUNTA
Koski panostaa
kuntoliikuntaan
Kosken vapaa-aikatoimi panostaa kunto- ja harrasteliikunnan kehittämiseen. Kirjastonhoitaja
hyvin hankala.
. Pertteli pystyy tällaisen paikan tarjoamaan tänäkin syksynä Pyrinnön urheilutalolla, jossa nuorten yökahvila avaa
ovensa aina perjantai-iltaisin kello 19. Kosken vapaa-aikasihteeri Päivi Peuranto kertoo, että menot
jäävät jopa hieman kunnanhallituksen vapaa-aikatoimelle antaman raamin alle.
Vapaa-aikalautakunta esittää, että jääkiekkokaukalo päällystetään ensi vuonna. 13 vuotta sitten
nuori nainen tuli kaupungintalolle töihin konekirjoittajan sijaiseksi. Lautakunta
päätti myöntää tämän vuoden kohdeavustukset, vajaat 6 000 euroa, nimenomaan junioritoimintaan.
Pertteli tarjoaa
nuorille paikan
Kaikkien aikojen nuoret ovat halunneet aina edes
jonkun paikan, johon voi kokoontua kaikessa rauhassa samanikäisten seuraan. Jokaisena kokoontumisiltana
kahvilassa on valvojina neljä vapaaehtoista aikuista.
Vapaa-ajanlautakunnalla on ollut jälleen tilaisuus
antaa kiitosta ja kunniaa pertteliläisille esimerkillisille vaikuttajille. Hallinto mielletään usein kuivaksi, mutta se on hirveän keskeinen asia yhteiskunnassa.
. Janne Lehti
valmentaa Kosken Kaiun yleisurheilijoita ja on tuttu valmentaja
myös lentopallon puolella.
sisälle . Yhdyslatu olisi tarkoitus myös valaista. Viime kevään diskoiltoina tapahtuneiden
häiriöiden vuoksi Kosken kunnan
nuorisotoimessa pohditaan diskojen lopettamista.
Kosken vapaa-ajanlautakunta ei
vielä ottanut kantaa diskojen jatkumiseen, vaan heitti pallon nuorille. Toinen painopistealue on Loimaan
seutukunnan yhteistyöhön osallistuminen vapaa-aikaKoski
toimessa.
Kosken vapaa-aikatoimen käyttömenot ovat ensi vuonna vapaaaikalautakunnan kunnanhallitukselle esittämän talousarvion mukaan vajaat 126 000 euroa. Päivi
Peuranto toteaa, että tilanne on
Perttelin urheilukentille Dragsfjärdin
ehdotetaan kohennusta kirjasto yrittää
Nuorten yökahvilaa
raamin ylitystä
pyöritetään jälleen
SSS?Irmeli Suvenmaa
Perttelin jo tähän asti mainetta keränneen urheilutoiminnan edelleen kehittymisen turvaamiseksi
kunnan eri kentille esitetään monenlaisia parannuksia tulevana vuonna. . henkilökunnan
hyvinvointia ja työkykyä. Ellei homma toimi, loppuu diskojen pitäminen tasan siihen, Peuranto painottaa.
Ongelmat itse
diskon ulkopuolella
Kosken nuorisotoimi on pitänyt
diskoja kerran kuussa. yhtä poikkeusta lukuunottamatta. lokakuuta 2002
6
?
SALON SEUTU
Nuorisodiskot vaakalaudalla Koskella
Häiriköinti ja kaljottelu
keskustan riesana diskoiltoina
SSS?Päivi Malin-Perho
Nuorisodiskojen jatkuminen on
vaakalaudalla Koskella. Suunnitelmissa on mm. Sain kandidaatin paperit ulos
torstaina, kun kaupunginsihtee-
Päivi Malin-Perho
Leena Pieniniemi valittiin Someron kaupunginsihteeriksi yksimielisesti. Pieniniemi tuntee myös muut
kaupungin talot ja asunnot, sillä
konekirjoittajan töiden jälkeen
hän toimi niin kaupungin asuntosihteerinä kuin isännöitsijänä.
. Muutama
vuosi sitten ylioppilasmerkonomi
haki ja pääsi Tampereen yliopistoon.
. Tutkimusten mukaan
palkansaajan työsuhdeturva on
pienessä yrityksessä kunnossa.
Leena Pieniniemi palasi
tuttuun taloon uudelle tuolille
Someron
uusi
kaupunginsihteeri
tuntee
kaupungin
asunnot
kuin omat
taskunsa
SSS?Päivi Malin-Perho
Someron
kaupunginsihteeri
Leena Pieniniemi astuu tottuneesti Someron kaupungintalon
ovesta pihamaalle. Jos marraskuun disko pidetään, on se koe. Toisaalta nuoret tarvitsivat
näitä omia juttuja, jossa heillä olisi kivaa ja jossa he voisivat tavata
toisiaan
lokakuuta 2002
Alusta alkaen
KÄYTTÖTAVARATARJOUKSET
OVAT VOIMASSA
LA
sopivan hintaiset!
5.10.2002.
Naisten
RINTALIIVIT
B- ja C-kupit
19
95
tuote
118,62 mk
Naisten
ALUSHOUSUT
koot: S?XL
7
95
tuote
47,27 mk
Naisten
PITKISALUSHOUSUT
puuvillaa, koot: S?XXL
Naisten
RINTALIIVIT
tai lasten ALUSHOUSUT
puuvillaa, koot: 120-170 cm
A-, B- ja C-kupit
19
95
95
4
tuote
118,62 mk
Naisten
ALUSHOUSUT
tuote
9
95
tuote
59,16 mk
29,43 mk
Naisten
PITSILIIVIT
A-, B- ja C-kupit
95
Miesten
ALUSHOUSUT
puuvillaa,
koot: S?XXL
6
71
tuote
15
tuote
94,83 mk
39,90 mk
B- ja C-kupit
19
50
Lasten
SUKKAHOUSUT
koot: 88/92?
134|140 cm,
puuvilla/polyamid/
lycra
koot: S?XXL
4
50
95
tuote
38,65 mk
pkt
29,43 mk
tuote
115,94 mk
Naisten
ALUSHOUSUT
Naisten
ALUSHOUSUT
väri: sininen
väri: punainen
9
95
tuote
59,16 mk
Miesten
BOXERIT
6
Naisten
RINTALIIVIT
7
Naisten
ALUSHOUSUT
95
11
50
tuote
47,27 mk
tuote
68,38 mk
Naisten
Silky 3D
SUKKAHOUSUT
20 den
kolmiulotteinen
jousto, kevyesti
tukeva sääriosa
3
Naisten
TUKISUKKAHOUSUT
20 den
50
pkt
(4,50)
7
15
20,81 mk
pkt
(7,95)
42,51 mk
Miesten
ALUSHOUSUT
puuvilla/elastan,
koot: S?XXL
4
50
tuote
26,76 mk
3
/PKT
PARIA
Miesten
SUKKAPAKETTI
3
Naisten
TUKISUKKAHOUSUT
40 den
Naisten
kaarituettomat
PUUVILLALIIVIT
50
pkt
20,81 mk
9
7
95
95
pkt
pkt
(8,95)
47,27 mk
59,17 mk
SALO
Hämeentie 24-30,puh. 02-777 800.
Plussaa ostoksistasi.
Avoinna:
ma-pe klo 8?21, la 8-18,
www.citymarket.fi. 8
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU8
8
SALON SEUDUN SANOMAT
Lauantaina 5
Naisten muodikkaat
STRETCHSAAPPAAT
Naisten VENYKEKÄVELYKENGÄT
24
90
pari
(34,90)
Naisten
suomalaiset KÄVELYKENGÄT
148,05 mk
NESTESAIPPUAT
300 ml
pumppupullot
59
90
väri: musta
pari
49
pari
296,69 mk
356,15 mk
Uutta!
Uutta!
Uutta!
kaksi mallia
49
Uutta!
90
pari
pl
10,88 mk
Big Ball roll-on
DEODORANTIT
5. Norlyn
Paletti 3D
SUKKAHOUSUT
50 den
8
95
pkt
53,21 mk
4. lokakuuta 2002
9
Suuresta enemmän valinnan varaa!
1.
2.
4.
3.
4.
Citymarketista löydät
monipuoliset suurvalikoimat laatutuotteita.
Tässä muutama hyvä
esimerkki joilla säästät
talousmenoissasi.
5.
Naisten
AVOKKAITA
useita malleja,
väri: musta
5.
90
29
pari
Uutta!
1. 9
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU9
SALON SEUDUN SANOMAT
Lauantaina 5. Norlyn
Net Fancy
VERKKOSUKKAHOUSUT
20 den
kärkivahvikkeet
9
95
pkt
(10,95)
59,15 mk
3. Naisten nahkaiset
KÄVELYKENGÄT
90
58
46,80 ?/l
50
pari
177,78 mk
pari
347,83 mk
2
34
kpl
13,91 mk
SITEET
0,11?0,27 ?/kpl
2
67
1.
2.
3
12,60?15,75 ?/l
3
15
pl
18,73 mk
296,69 mk
Naisten AVOKKAAT
29
1
83
4. Norlyn
LIITURAITASUKKAHOUSUT
50 den
mattapintainen sääriosa,
kärkivahvikkeet
9
95
pkt
(10,95)
59,16 mk
HANKAUSNESTE
500 ml
6,02 ?/l
3
01
pl
17,90 mk
Naisten
SUKKAHOUSUT
Naisten
SUKKAHOUSUT
20 den
15 den
1
00
pkt
5,95 mk
4
20
pkt
24,97 mk
SALO
Hämeentie 24-30,puh. Naisten
NILKKURIT
Uutta!
3.
90
6,10 ?/l
SHAMPOOT
250 ml ja HOITOAINEET 200 ml
4.
pkt
15,88 mk
MUOTOILUSUIHKEET 200 ml
20,25 ?/l
4
05
kpl
24,08 mk
Perinteinen
HUUHTELUAINE
1,5 l
0,66 ?/l
0
99
pl
5,89 mk
VIM
YLEISPUHDISTUSAINE 1 l
sitruuna
1
67
Uutta!
Uutta!
Syksyn uudet ja muodikkaat
kuviosukkahousut viimeistelevät
asukokonaisuutesi.
Paljon erilaisia suurvalikoimista!
Norlyn
1. 02-777 800.
Plussaa ostoksistasi.
Avoinna:
ma-pe klo 8?21, la 8-18,
www.citymarket.fi. Mikrofishnet
VERKKOSUKKAHOUSUT
20 den
rajaton housuosa,
kärkivahvikkeeton
pl
9,93 mk
9
95
pkt
59,16 mk
2. Naisten sirot
SAAPIKKAAT
177,78 mk
väri: musta
49
90
pari
296,69 mk
2
Suurimmat
summat ovat kertyneet Saksassa
umts-luvan omistaneesta E-Plus yhtiöstä, mutta mukana on myös
alaskirjauksia Hollannissa toimivasta tytäryhtiöstä KPN Mobilesta ja Britanniassa toimivasta
osakkuusyhtiöstä
Hutchison
3G:stä.
KPN Mobilen tasearvo on laskenut peräti 10 miljardia euroa miinukselle, KPN kertoi keskiviikkona. France Telecom
(Ranska), 11,1 miljardia euroa
. yli 8 miljoonan euron bonuksilla, koska he ovat tehneet hyvää työtä Telia-fuusion eteen. lokakuuta 2002
10
Tuottaja: Jarmo Lehto puh. Jotkut hirviporukat maksavat
lisäksi vuokraa metsästysmaista.
Se on tosin harvinaista, Aaltola
sanoo.
Aikuisen peuran ja kauriin kaatolupa maksaa 16 euroa ja vasan
kahdeksan euroa.
Tälle metsästyskaudelle on myön-
netty Salon seudun riistanhoitoyhdistyksen alueelle 130 hirvenkaatolupaa, 290 peurankaatolupaa ja 43
metsäkauriinkaatolupaa.
. Se kasvoi vuonna 2001
noin 40 prosenttia nousten 4,3
miljoonaan.
. Sorsastajan
päänaamioverkko
17
. Kallein hyllystä löytyvä hirvikivääri maksaa noin 1 700 euron
verran. Hirvenkaatolupa
100
. Säännöllisten
internet-käyttäjien määrä on
vain noin kolme prosenttia koko
väestöstä.. 10
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Lauantaina 5. Salon
riistanhoitoyhdistys
järjestää
kaksi kertaa vuodessa metsästäjäntutkintoon valmistavan 12
tuntia kestävän kurssin, joka
maksaa 25 euroa.
. Julkista alaa koskevat neuvottelut ovat vielä auki.
ETK laskee tehtyjen ratkaisujen merkitsevän sitä, että vuonna
2050 eläkkeelle siirrytään noin
kolme vuotta nykyistä myöhemmin eli noin 62-vuotiaana.
Asiantuntijat kehottavat juuri
nyt investoimaan Venäjälle. Sen jälkeen siitä on
kehittynyt itsenäinen toimiala,
jolla toimii jo noin 10 000 tietotekniikka- ja tietoliikennealan
yritystä. tämä uusi bonus ja entiset optio-ohjelmat . lokakuuta ensimmäistä kertaa järjestettävä ?Kunnon Kumppani. Syynä miinusmerkkiseen arvoon ovat emoyhtiön antamat osakaslainat, joita ilman tytäryhtiön
tasearvo olisi positiivinen.
KPN Mobilesta tuli myös tuorein alaskirjaus, kun japanilainen
NTT DoCoMo ilmoitti keskiviikkona 4,7 miljardin euron arvonalennuksista. Ulkomaiset yritykset ovat menestyneet hyvin siellä viime vuosina
ja aikovat lisätä työvoimaansa.
Maan talousministeriön mukaan iso osa investoinneista
suuntautuu nyt korkean jalostusasteen aloille, mm. Telealan romahduksen jälkeen monet kaupoista
näyttävät ylihintaisilta,
ja osassa yhtiöistä on
myös paljastunut väärinkäytöksiä. Saksan kuudesta umts-yhtiöstä kolmesta on jo
aiheutunut huomattavia alaskirjauksia.
E-Plussan ja Mobilcomin ohella
Soneran ja espanjalaisen Telefonican Quam-yhtiö on kolmas arvonsa menettäneistä luvanhaltijayhtiöistä.
Telefonica teki yhteensä 4,9 miljardin euron ja Sonera 4,3 miljardin euron alaskirjaukset heinäkuussa. Salon seudun riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja
Pasi Aaltola sanoo.
Metsästyksen oikeuttava, vuosittain hankittava metsästyskortti maksaa 25 euroa. lokakuuta ja lopetetaan
15. Umts-luvista on maksettu Euroopassa lähes 120 miljardia euroa, joten yli kolmannes
lupien arvosta on pyyhitty pois.
Pankkiiriliike Evlin telealaa
seuraava analyytikko Matti Riikonen arvioi, että lisää alaskirjauksia saattaa olla vielä tulossa.
. Kumisaappaat
huopavuorella
60
. Nylkypuukko
46
. Lisäksi jokaisen tulisi hankkia
20 euroa maksava metsästäjän
opas. Hirvikiväärin panokset
1
. Termospullo
19
. Koe maksaa
seitsemän euroa suoritusyrityskertaa kohti. Metsästäjän tutkintoon
valmistava kurssi
25
. Ruhon säilyttäminen on myös helpompaa
kylmällä ilmalla.
Kauriin metsästyskausi alkoi
syyskuun alussa ja peuran 28.
syyskuuta. ETK:n laskelmassa heitä oli noin 3 prosenttia ja keskimääräinen vähennys
jäi olemattomaksi.
. Hirvimetsäs-
täjän on lisäksi suoritettava hirviammuntakoe, joka on kolme
vuotta voimassa. Sonera kirjasi heinäkuussa pois kokonaan Saksan ja
Italian umts-luvista aiemmin taseeseensa kirjaaman arvon.
Kaikkein rajuimmat alaskirjaukset eurooppalaisoperaattoreista on tehnyt hollantilainen
KPN, joka on poistanut tappiollisia kännykkäsijoituksiaan 20 miljardin euron arvosta. elintarvikkeisiin perinteisen raaka-ainesektorin ohella.
Professori Arto Lahti Helsingin kauppakorkeakoululta selvitti Venäjän talousnousua Aleksanteri-instituutin tilaisuudessa
Kouvolassa perjantaina.
Neuvostoliiton romahtaessa informaatioteknologiaa oli käytössä hallinnossa ja etenkin sotilassektorilla. Sorsapilli
6
. IT-alan kehitysnäkymät, työpisteratkaisut ja tietoturva.
Tapahtumaan osallistuu useiden alan yritysten lisäksi mm. Käyttäjämäärän
kasvusta huolimatta uuden
verkkomedian peitto on yhä vaatimaton Venäjällä. tuovat ikävästi mieleeni säästöpankkikriisin aikaisen ?moral hazard. vasan
8
Metsästystarvikkeiden hinnat
ovat suuntaa antavia arvioita
yleisestä hintatasosta.
SSS
Yritän olla syyllistymättä pääministeri Paavo Lipposen arvostelemaan populismiin, mutta minun on pakko sanoa, että Soneran
johdon uusimmat bonukset haisevat mädältä!
Sonera palkitsee ?avainhenkilönsä. Haulikon hinta
lähtee 530 eurosta ylöspäin.
Asekauppiaiden liitto ry:n puheenjohtaja Turkka Toivola kertoo, että kaksi kolmasosa Suomessa myytävistä kivääreistä on kotimaisia ja haulikoista lähes kaikki
ulkomaisia.
Metsästyksen kuluja
. Goretex-maastopuku
419
. Metsästäjän opas
20
. Alaskirjausten kohteeksi
joutuneen Hutchison 3G -yhtiön
pääomistaja
hongkongilainen
Hutchison Whampoa ilmoitti, ettei se näe syytä kirjata brittityttärestään arvonalennuksia kuten
KPN ja NTT DoCoMo ovat tehneet.
YLIJÄÄMÄ
Eikö mikään riitä, Sonera?
Yhdysvalloissa monet
teleyritykset ovat velkaantuneet lähinnä yritysostojen vuoksi. Kaksipäiväisen tapahtuman asialistaa
keventävät Teatteri Provinssin esitykset.
SSS
Kilpailuvirasto hyväksyy
Avena-kaupan ehdollisena
Kilpailuvirasto hyväksyy Lännen Tehtaiden ja Suomen valtion
toukokuussa sopiman Avena Oy:tä koskevan kaupan ehdollisena.
Kilpailuviraston ehtojen täyttämiseksi Lännen tehtaat ja valtio
ovat sopineet, että Avena Siilot Oy:n omistus rajataan järjestelyn ulkopuolelle erottamalla se omaksi yhtiökseen.
Osakekauppa on tarkoitus toteuttaa marraskuussa. Sonera (Suomi), 4,3
SSS-arkisto/Marko Mattila
Soneran osalta umts-alaskirjaukset ovat olleet 4,3 miljardia euroa.
miljardia euroa
Metsästämään pääsee vielä kohtuuhinnoin
Hirvenmetsästys alkaa
Salossa viikon päästä
SSS?Jussi Saarela
Metsästys on vielä kansan harrastus. Salon
Seudun Kehittämiskeskus. Heitä löytyy eri ammattikunnista, johtaja Hannu Uusitalo sanoi perjantaina Eläketurvakeskuksen raporttia esitellessään.
Vertailun mukaan eläkkeen
nousu jäisi keskimääräistä pienemmäksi ns. Peuran- ja kauriinkaatoluvat
16
. NTT DoCoMo (Japani), 4,7 miljardia
euroa
. Useimmat näistä ovat
alle sadan työntekijän yrityksiä.
Vuonna 2000 Venäjällä oli noin
7 000 työssä olevaa ohjelmoijaa
ja ennuste viime vuodelle oli ainakin 20 000.
. Ilmeisesti sisäinen sulle-mulle-politiikka kuuluu nykyaikaisen valtio-omisteisen teleyhtiön ydinbisneksiin?
Aikanaan Soneran johdon optioitten ja nyt näiden bonusten väitetään kuuluvan olennaisesti markkinatalouteen. Hirviliivi
15
. Hirvimetsästäjän lupamaksuihin ja varus-
teisiin kuluu enemmän rahaa
kuin sorsastajan, jolle riittää periaatteessa pelkkä maastopuku,
haulikko ja metsästyskortti. Eläkemenoja taas
saadaan rajattua, koska eläke
leikkaantuu automaattisesti, jos
suomalaisten keskimääräinen
elinikä pitenee jatkossakin.
Uudistus pienentäisi hyvin pienen joukon eläkettä. Lämpösukat
25
. Konkurssimenettelyä ovat joutuneet hakemaan mm.
WorldCom, Global Crossing ja KPNQwest.
Suuret
kirjaukset:
Suurimpia alaskirjauksia teleyhtiöistä
ovat viime kesästä
lähtien tehneet seuraavat yhtiöt:
. Voi olla, että joitakin alaskirjauksia tulee, Riikonen sanoi.
Alaskirjaus tarkoittaa sitä, että
yhtiö laskee tai poistaa kokonaan
taseestaan jonkin omistuksensa
arvon. Sen jakavat noin
70 ihmistä, todennäköisesti palkkojensa suhteessa.
Bonusmiljoonilla halutaan kuulemma sitoa Soneran johtoporukka
fuusioprosessiin. Julkinen suuttumus optioita kohtaan oli kasvanut niin isoksi, että ministerin oli
pakko toimia tai menettää poliittiset kasvonsa.
Nyt bonusasiassa pääministeri tyytyy sanomaan, ettei asia kuulu
maan hallitukselle. Aseöljy
10
. Sorsan houkutinlintu
8
. ilman vanua
349
. Sorsastaja saa haulikon Intersportissa noin 420-500 eurolla
ja Lintulan mukaan ikuisen haulikon saa noin 1 700 eurolla.
Turkulaisessa Classic Fieldsportissa perushirvikivääri maksaa
650 euroa.
. Hirvimiehen radiopuhelin 300
. ongelman. joulukuuta.
. vasan
34
. Hirvilakki
41
. 7702 331 Fax: 7702 300
TALOUS
sss.talous@sss.fi
Umts-tappiot kasvoivat huikeiksi
Operaattorit ovat jo
poistaneet taseistaan
40 miljardin omaisuuden
SSS?STT?Antti Autio
Teleoperaattorit ovat tehneet jo
yli 40 miljardin euron alaskirjaukset kolmannen sukupolven umtsmatkapuhelinlupia ostaneista yhtiöistään. Metsästyskortti
25
. Soneran johto ansaitsee ylimääräiset
miljoonakorvaukset?
Eipä voi muuta sanoa, kuin etJARMO LEHTO
tä Sonera teki sen taas! Kolisteli
jarmo.lehto@sss.fi
kohtuuttomuuden pohjat.
SÄHKEET
?Kunnon Kumppani. NTT DoCoMo kirjasi KPN Mobile -omistuksensa arvottomaksi ja teki lisäksi arvonalennukset Hutchison 3G:stä sekä
amerikkalaisesta AT&T Wirelessista.
Saksa ja Britannia
kalleimmat umts-maat
Hollantilaisyhtiön lisäksi jättiläismäisen alaskirjauksen on tehnyt France Telecom, joka kertoi
syyskuussa 11,1 miljardin euron
arvonalennuksista. Käsite tarkoitti sitä, että pankinjohtajat ottivat mielettömiäkin riskejä, koska tiesivät yhteiskunnan viime kädessä maksavan viulut.
Soneran johdolle puuhattiin uusia ?takuuoptioita?, kun yhtiön toiminta oli luisumassa katastrofiin. Tilattavilla kivääreillä ei
ole periaatteessa hintaylärajaa.
Kiikareiden hinnat vaihtelevat
Intersportissa 170-1 700 euron välillä. Lämpökerrasto
12?95
. Nämä luvut ovat kuitenkin
kaukana todellisesta potentiaalista, sillä maassa on noin
1,3 miljoonaa potentiaalista ohjelmoijaa. On kuulemma kyse Soneran ?operatiivisesta
asiasta?. elokuuta ja kestää vuoden loppuun.
Metsästysaseissa iso
hintahaitari
Esko Keski?Vähälä
Salon Intersportin myyjä Mika Kerkola kertoo hirvikiikareiden myynnin nousevan aina syksyn pimeyden edetessä.
Salon Intersportin asemyyjä
Olavi Lintula kertoo hyvän perushirvikiväärin maksavan noin 1
000 euroa.
. nousevalla palkkauralla eli silloin kun, palkka
nousee selvästi eläkevuosiin asti.
Vastaavasti suurimmat hyötyjät
löytyvät niiden joukosta, joiden
palkka kääntyisi noin 0,5 prosen-
tin laskuun 45 ikävuoden jälkeen.
Uusitalon mukaan ei ylipäätään
pitäisi puhua hyötyjistä ja häviäjistä, koska muutokset koskevat
tulevaisuuden eläkeläisiä.
Täysimääräisesti muutokset tulevat voimaan vuosikymmenien
kuluttua. Hirvimetsästäjänkin kustannukset
ovat kuitenkin kohtuulliset.
Kaikkien metsästäjien on hankittava metsästäjän uraansa
aloittaessaan metsästäjäntutkinto, joka maksaa 14 euroa. Sorsastuskausi alkoi
20. Helsingintien Toimistopalvelutalossa järjestettävän tapahtuman luentoaiheina ovat mm. Hirviä kaadetaan kuitenkin
noin 200, sillä yhdellä aikuisen
hirven luvalla saa kaataa kaksi
vasaa, Aaltola toteaa.
Hirvenmetsästyskausi on Suomessa jo virallisesti käynnissä,
mutta Salon seudulla on sovittu,
että hirvenmetsästys aloitetaan
vasta 12. Haulikko
420?1700
. Salon seudulla on peittoinen
maasto, olemme odottaneet lehtien tippumista puista. Hirvimiehen reppu
55
. -tapahtuma keskittyy toimistoalan tuotteiden ja
palvelujen esittelemiseen. Porukka saa pitää tileille jo tupsahtaneet rahat,
vaikka fuusio karahtaisi kiville.
Soneran touhut . Haulikonpanokset
0,6
. Goretex-hirvilakki
65
. Suomi allekirjoitti sopimuksen
ensimmäisenä EU:n jäsenmaana.
Euroopan aluekehitysrahasto
EAKR on Suomen valtion ohella
rahoittamassa Finnveran lainojen
korkotukea ja osallistuu investointilainojen riskin jakamiseen.
Finnveran EU:lta ja valtiolta saama rahoitus on vuositasolla 15
miljoonan euron suuruusluokkaa.
Keväästä 2001 alkaen tähän asti Finnveran EU-toimintaa on toteutettu esisopimuksen nojalla.
Suomen EU-ohjelmista saamillaan varoilla Finnvera on myöntänyt lähes 3 000 lainaa lainapääomaltaan yhteensä noin 160 miljoonaa euroa.
Huhtikuusta 2001 kesäkuuhun
2002 Finnveran EU-rahoitteiset
lainat olivat vaikuttamassa noin 1
000 uuden yrityksen syntymiseen
Suomen tavoite 1- ja tavoite 2alueilla.
Finnveran EU-rahoituksella on
luotu kaikkiaan yli 3 000 työpaikkaa viime vuoden huhtikuun ja
tämän vuoden kesäkuun välisenä
aikana.
Raportti: Eläkeremontti hyödyttää
lähes kaikkia edunsaajaryhmiä
SSS?STT?Ulla-Maija Hamunen
Vastikään sovitut eläkeratkaisut ovat tuoreen tutkimuksen
mukaan tuomassa suurimmalle
osalle tulevaisuuden eläkeläisistä
nykyistä paremman eläkkeen.
Keskimäärin nousu olisi yksityisillä aloilla noin 15 prosenttia.
Samalla uudistus kutistaisi eläkemenoja.
Eläketurvakeskuksen mukaan
lähes kaikkia ja itse järjestelmää
hyödyttävä yhtälö on mahdollinen, koska ratkaisussa on eri
suuntaan vaikuttavia tekijöitä.
Eläkettä parantaa eläkkeen laskenta koko työuralta, eläkkeen
kertyminen nykyistä pidemmältä
ajalta ja karttuman nousu 53 vuoden jälkeen. Samaan aikaan 200
yliopistoa kouluttaa uusia alalle
soveltuvia henkilöitä, Lahti totesi.
Venäläiset ohjelmoijat osaavat
hyvin työnsä, mutta käytännön
liike-elämä on heille vieraampaa. Pientä ja keskisuurta yritystoimintaa ja vientiä edistävä valtion erityisrahoitusyhtiö Finnvera on ollut keväästä 2001 mukana Suomen EUohjelmissa.
Sopimuksen allekirjoittivat Suomen puolelta kauppa- ja teollisuusministeriö ja Finnvera sekä
EU:n komission puolelta aluepolitiikan pääosaston pääjohtaja Guy
Crauser.
Lainamuotoista EU-rahoitusta
on jo aiemmin käytetty muutamissa EU:n jäsenmaissa, mutta
vasta viime keväänä EU:ssa voitiin sopia yhteisistä pelisäännöistä. Varusteet maksavat paljon
rahaa, mutta ne myös kestävät
kauan.Kaikkia varusteita ei tarvitse hankkia kerralla. Kallein, mitä yleisesti myydään, maksaa noin 4 000 euroa.
Paljon kalliimpiakin myydään, jos
asiakas tilaa, asekaupan yrittäjä
Petri Oinonen kertoo.
Haulikot maksavat Oinosen liikkeessä 650 eurosta ylöspäin.
Kemiön Metsästyspuodin yrittäjän Matias Dahlberg kertoo, että
kiväärikauppa on ollut tänä vuonna aika hiljaista, mutta haulikoiden ja kiikareiden kauppa on käynyt paremmin.
Perushirvikivääri maksaa Kemiön metsästyspuodissa 445 eurosta ylöspäin. Mm. Ihmettelen! Millaiseen markkinatalouteen kuuluu miljarditappioista palkitseminen?
Todellisuudessa kyse lienee silkasta ahneudesta, jolla turvataan
pienen porukan turvaverkko, menipä kokonaisuus heidän päätöksillään syteen tai saveen.
Iso joukko palkittavista henkilöistä oli mukana, kun Sonerassa
luotiin syyt valtion tukimiljardien tarpeeseen ja pohja tulevalle
umts-katastrofille. kertoo
toimistotrendeistä Salossa
Salossa 10.?11. Aikuisen hirven kaatolupa maksaa hirviporukalle 100
euroa ja vasan 34 euroa.
. KPN (Hollanti), 20
miljardia euroa
. Telefonica (Espanja), 4,9 miljardia euroa
. Nykyisin katto on 60
prosentissa, mutta todellisuudessa osuus on jäänyt viime vuosiin
saakka tätä selvästi alhaisemmaksi; yleensä eläke on ollut noin
50 prosenttia palkasta.
Uudistus toisi keskimäärin 15
prosentin korotuksen eläkkeeseen sekä miehille että naisille.
Jos mukaan otetaan myös julkinen ala, keskimäärin nousu olisi
16 prosenttia, mutta naisille uudistus toisi hieman suuremman
korjauksen. Alustava
kauppahinta Avenan osakkeista on 40 miljoonaa euroa, jota kuitenkin tarkistetaan osakekaupan toteuttamisen yhteydessä.
Avena-kaupan myötä Lännen Tehtaista tulee Suomen johtava
teollisten rehujen valmistaja ja merkittävä toimija viljakaupassa.
SSS?STT
Asiantuntijat pitävät
tätä aikaa otollisena
investoida Venäjälle
SSS?STT
Finnveran EU-rahoitus
sovittiin neuvotteluissa
SSS?STT
Finnvera Oyj:n EU-rahoituksesta allekirjoitettiin sopimus Oulussa perjantaina. Lakipaketti on tarkoitus saada eduskunnalle tämän
kuun aikana.
Pitkä ura nostaisi
eläkettä tuntuvasti
Koska uudessa mallissa eläkekertymä nousee portaittain työuran loppua kohden, pitkään
töissä jaksavat ja pitkän työuran
tehneet voisivat nostaa eläkkeensä jopa yli 80 prosenttiin palkasta.
Keskimääräisellä 35?36 vuoden
pituisella uralla eläkkeen osuus
palkasta vaihteli 45:stä 64 prosenttiin. Saksan lisäksi summaan
sisältyy Mobilcomilla Italian,
Sveitsin ja Itävallan sekä Soneralla Italian umts-luvista syntyneitä
tappioita.
Saksan ohella Britannia on toinen maa, joka keräsi huomattavan summan umts-lisensseillä.
Britanniassa viisi lisenssiä maksoi yhteensä lähes 40 miljardia
euroa. Tuolloinen liikenneministeri kaatoi optiot kalkkiviivoilla Soneran yhtiökokouksessa. Suurin osa
niistä kertyi Saksassa umts-lisenssin omaavasta Mobilcomista,
joka hoippuu konkurssin partaalla.
Saksa oli Euroopan kallein
umts-maa, sillä se keräsi vuonna
2000 peräti 50,5 miljardia euroa
huutokaupassa myymistään kuudesta lisenssistä. Perushirvikivääri
445-1000
. Erityisesti myynti ja markkinointi tuottaa vaikeuksia, selvitti Lahti.
It-alan yritysten kannattavuus
on Lahden mukaan ollut erinomainen Venäjän muuhun pksektoriin verrattuna.
Internet-käyttäjissä
on huima kasvu
Venäjän it-alan kasvusta kertoo myös internetiä käyttävien
määrä. Molempien metsästyskausi loppuu tammikuun viimeinen päivä. Heille ei ole yhteistä tunnuspiirrettä. Metsästäjän tutkinto
14
. Uusi suuntaus Venäjän internet-kehityksestä oli ulkomaalaisten kävijöiden suureksi paisunut osuus. Potti on
vanhassa rahassa melkein 50 miljoonaa markkaa. Vaikkei Sonera olisikaan toiminut umts-kuvioissa taitamattomammin kuin
muut, niin ei siellä totta vieköön
isompikaan järki loistanut.
Soneran fuusioituminen Teliaan tapahtuu enemmän tai vähemmän pakon sanelemana.
Tästä lähes selvitystilaan ajetun
firman ?saattohoidostako
ABS, EBD-elektroninen jarruvoiman jako, EVA-hätäjarrutustehostin, ESP-ajovakauden hallintajärjestelmä, ASR-luistonesto,
Hydractive 3-jousitus...Mallisto alk. 11
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Lauantaina 5. Auto-Keto
Raitalankatu 18
Joensuunkatu 6
Örninkatu 3-5
Joensuunkatu 10
Joensuunkatu 15
Myllyojankatu 11
Meriniitynkatu 15
Katso edullinen rahoitustarjous tämän liitteen sivulta 4
Vaihtoautot myös netissä: salonmerkkiliikkeet.net
TULE JA TUTUSTU LAAJENNETTUIHIN TILOIHIMME!
Citroën C5. PasseliAuto
1. lokakuuta 2002
SALON MERKKILIIKKEIDEN YHTEINEN SUURI
Vaihda parempaan - Vaihda turvallisesti - merkkiliikkeessä!
LS
IN
KI
IN
UUN
TURK
U
UUNKAT
JOENS
U
KAT
IAN
MAR
La 10-14, Su 11-15
HE
TU
R
U
N
TI
E
2
TU
KA
YN
IT
NI
RI
ME
VAIHTOAUTOVIIKONLOPPU
1
5
4
3
6
7
tulla.
Meille on helppo sta
rta
ka
ti
in
ja
si
o
Kats
allisja suunnista turv
lle
oi
up
ka
to
au
ille
n.
merkkiliikkeesee
2. PP-Auto
7. 28.000 e + toim.kulut 500 e = 28.500 e.
EU-normin mukainen keskikulutus 5,7-10,4 l/100 km, CO ² -päästö 147-244 g/km. 26.500 e + toim.kulut 500 e = 27.000 e, Break-mallit alk. Tilaa esite 08001 8340. www.citroen.fi
CITROEN BERLINGO 1.9 D MULTISPACE 86 tkm, -99
16.700
MITSUBISHI PAJERO WAGON 340 tkm, -92
14.900
CITROEN XSARA 1.8i-16 SX Break 74 tkm, -99
14.950
NISSAN ALMERA 1.6 GX 4d 52 tkm, -96
13.000
NISSAN MICRA 1.0 AVEC 3d 15 tkm, -00
11.400
FIAT BRAVA 80 SENSAZIONE 5d 89 tkm, -98
9.900
FIAT MAREA 100 SX COOL 4d 93 tkm, -99
12.900
NISSAN PRIMERA 1.6 SI SPORTDECK 70 tkm, -98 16.600
MAZDA 626 1.8i SED GL 4d 122 tkm, -96
12.700
PEUGEOT 405 GTX 2.0 4d 73 tkm, -95
11.900
MERCEDES-BENZ C 220 DSL 4d 215 tkm, -98
28.100
PEUGEOT 406 SV 2.0 4d A 45 tkm, -97
18.200
MERCEDES-BENZ E 290 TDSL 4d A 358 tkm, -98 32.000
RENAULT SCENIC RT 2.0 5d 56 tkm, -99
17.800
MERCEDES-BENZ E 300 DSL 4d 265 tkm, -96
SKODA OCTAVIA 5d COMBI 1.9 TDI 38 tkm, -01 24.000
33.500
MITSUBISHI CARISMA 1.8 LX GDI 5d 149 tkm, -98 13.600
TOYOTA AVENSIS 1.6 TERRA 4d 28 tkm, -01
21.800
MITSUBISHI COLT 1.3 GL 3d 23 tkm, -99
VOLVO S80 2.4 4d 125kw A 96 tkm, -99
34.500
13.900
Automyynnin palveluajat: ma-to 9-18, pe 9-17, la 10-14
Järvinen 777 3905, Rahkonen 777 3915, Peltonen 777 3903, Österlund 777 3904
Joensuunkatu 15, 24100 Salo
11. Salo Automyynti
6. Keskusautohalli
4. Traktoauto
5. Citroën C5 on iso edustava
eurooppalainenauto, jonka ajo-ominaisuudet ovat loistavat.
Myös varustelultaan ja tekniikaltaan C5 on
automaailman eliittiä.
Tule testaamaan voittajan voima! Citroën C5.
Mallista riippuen mm. *1-8/01 vs 1-8/02, AKE, Tietopalvelut.
Maahantuoja Auto-Bon Oy. Myynnin kasvu 80,7%
Citroënin suosio kiihtyy kovalla vauhdilla.
Citroën C5:n myynti kasvoi hurjat 80,7% kahdeksan
ensimmäisen kuukauden aikana*. AstrumAuto
3
SAE 10W-40
Maatalouskoneet
Helsinki
09 6155 8633
www.se-makinen.fi
ALL THE WAY
Ohittamaton
osoite
autoa etsivälle!
Nyt löydät itsellesi sopivan auton ja autollesi sopivan
rahoituksen helposti netistä.Tervetuloa koeajolle osoit-
RENKAAT AUTOON
KUIN AUTOON!
Talvirengaspaketin
ostajalle
auton käsinpesu
KAUPAN PÄÄLLE
teeseen www.mainio.net. SAE 10W-40
Shell Helix Standard
Edullinen osasynteettinen laatuöljy. lokakuuta 2002
YHTEISTYÖSSÄ MERKKILIIKKEIDEN KANSSA:
salon m e r kki l i i k k eet.net
Salon merkkiliikkeiden autot
löydät myös internetistä !
Autoista värikuvat ja tiedot.
AstrumAuto
MB, Honda, Citroen
Auto-Keto
Mazda, Saab, Seat
Keskusautohalli
Volvo, Renault
PasseliAuto
Toyota
PP-Auto
Opel, Peugeot, Lada, Fiat
Salon Automyynti
Ford
Traktoauto
Volkswagen, Audi
haku
voit hakea vaihtoautoa omilla
hakukriteereilläsi
suunnittelu ja toteutus Lehto-Media Oy
Kaikkien
aikojen öljy.
SE Mäkinen
SHELL
HELIX.
Koko maan kattava autojen
jakelu- ja siirtojärjestelmä sekä
maatalouskoneiden toimitukset
Shell Helix Ultra
Täyssynteettinen huippuöljy kaikkiin henkilöautoihin,
ympärivuotiseen käyttöön SAE 5W-40
Shell Helix Plus
Asiakaspalvelutoimistomme
Autot
Hanko
019 2804 701
Helsinki
09 6155 8631
Turku
02 4155 721
Puolisynteettinen kaikki laatuvaatimukset täyttävä
Shell-öljy. 7-18, la 9-14
7311705. Opas toimii hyvänä
muistilistana, mihin kaikkeen kannattaa
kiinnittää huomiota auton arvioinnissa.
Salon
katsastusasema
Perämiehenkatu 7, puh. 12
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
12
SALON SEUDUN SANOMAT
Lauantaina 5. 0204 88 2560
www.sauk.fi
SALITUNKATU 3
ark. (02) 275 8085 tai Salon Seudun Osuuspankista.
Autorahoituksen järjestää
OP-Rahoitus Oy.
Vaihda huoletta.
Autotohtori Vaihtotarkastus on tehty
helpottamaan käytetyn
auton ostoa ja myyntiä.
Se on nopea ja kattava
tarkastus, joka antaa
kokonaisvaltaisen arvion
käytetyn auton nykykunnosta.
VA I H TO TA R K A S T U S
antaa Sinulle tarkastuspöytäkirjan lisäksi
Autotarkastusoppaan. Suojaa tehokkaasti kulumiselta SAE 10W-40
Shell Helix Diesel Plus
Erikoisöljy henkilöautodieseleihin, myös turbodieseliin. Henkilökohtaista palvelua
rahoitusasioissa saat Jan Sundbergilta OP-Rahoituksesta,
puh
13
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
Lauantaina 5. lokakuuta 2002
SALON SEUDUN SANOMAT
13
Suuret sisätilat, ensiluokkaiset ajo-
ominaisuudet sekä kaiken kattava ja loppuun asti hiottu laatu, jonka näet ja tunnet pienimmissäkin
yksityiskohdissa. 17 tkm, huoltokirja, 1-om.,
aluvanteet, cd-soitin, vetok.,
vanerointi, hyllyt, webasto
sis. 42 tkm, lyhyt, airbag, vanerointi, sivuikkuna, sisäpistoke
sis. rahoitettava osuus:
5.000 euroa / 36 kk, kk-erä 151,00e, korko 5,5 %, ei muita kuluja
8.500 euroa / 36 kk, kk-erä 256,70e, korko 5,5 %, ei muita kuluja. 132 tkm, lyhyt, vetokoukku,
sis. lokakuuta 2002
UUDEN SUKUPOLVEN COROLLA. Sen laatu huomataan. alv. 82.050 mk 13.800 e
Toyota Hiace GX 4d pitkä-95
ml. 14
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
14
SALON SEUDUN SANOMAT
Lauantaina 5. 156.970 mk 26.400 e
-97
ml. alv. Siinä se, millä Corolla on noussut nopeasti luokkansa suosituimmaksi autoksi. 123 tkm, takaspoileri, soitin,
Corolla 1.4 VVT-i Fx
-00 lohkolämm., keskuslukitus
82.646 mk
13.900 e
ml. Takuu 3 vuotta/ 100.000 km, korin puhkiruostumattomuustakuu 12 vuotta.
Corolla Hatchback, Sedan, Wagon, Verso ja T Sport. 68 tkm, ilmastointi, cd-soitin, kaukosäätölukitus,
tehtaan takuu, 1-om., huoltok., lohkolämmitin, huoltokirja, ABS
kaukolukitus, ABS, 2x airbag,
14.800 e
sähköikkunat, lohkolämmitin, 87.997 mk
cd-audio/ajotietokone, 2x renk.,
33.900 e Carina 1.6 E Elegance -97
201.560 mk
ml. Mallisto alkaen 20.140 e
(sisältäen toimituskulut)
EU-yhdistetty 5,7 - 8,3 l/100 km, CO2-päästöt 152 - 198 g/km.
Mitsu Pajero 2.8 TD GLS -98 Fiat Brava 100 SX 1.6 5d -00
Intercooler, ml. 384tkm, soitin, karjapuskuri, 86.210 mk
sähköikkunat, lohkol., 2x renk.
138.540 mk
23.300 e Toyota Yaris 1.3 Luna 5d -00
ml. alv. 73 tkm, 2x renkaat, soitin,
vetokoukku, hälytin, lohkolämm.
21.400 e
127.240 mk
Toyota Hiace 4d 2.4 Dsl -99
ml. 133 tkm, pitkä, karjapuskuri,
webasto, lisävalot, vetokoukku
sis. 99 tkm, huoltokirja, soitin,
2x renkaat, ajonestolaite
9.600 e
57.080 mk
Ford Escort 1.4 Wagon -95
ml. 117.130 mk 19.700 e
Peugeot Boxer 2.5 HDi -01 Ford Transit 2.5 100
ml. 158 tkm, airbag, 2x renkaat,
soitin, ohjaustehostin., lohkol.
12.300 e
73.130 mk
ml. alv. 117 tkm, 1-om., huoltokirja,
Toyota LandCruiser TD -91 aluvanteet, 2x airbag, ABS,
sähköikkunat, varashälytin
HDJ80 4.2 suora kutonen,
14.500 e
ml. 139.130 mk 23.400 e
ml. Antero Jokinen 525 5285, Matti Kallio 525 5286
Petri Niemelä 525 5288 Vaihtoautot värikuvina www.passeliauto.net
NYT MYÖS EDULLINEN
RAHOITUSTARJOUS
Näyttelyviikonloppuna
tehtyihin vaihtoautokauppoihin korko vain
,
5
5
%
Ei muita kuluja
Esim. 196 tkm, airbag, kattokaaret,
vetok., 2x renk., ajonesto ym.
7.200 e
42.810 mk
Xtra Cab, ml. 52 tkm, 2x airbag, cd-audio,
ABS, ajotietokone, lohkolämm.,
täydellinen huoltokirja
16.000 e
95.130 mk
VW Polo 1.9 SDi Classic -99 Toyota Hiace 2.4 TDsl -00
ml. 11 tkm, 4x airbag, cd-soitin, aluvanteet, huoltokirja, 2x renk.
ABS, tehtaan takuu 1/2005 asti, 83.240 mk
14.000 e
ajonesto, sisäpistoke, 1-omist.,
2x renkaat, sähköikkunat
19.000 e Seat Toledo 1.9 GL Dsl -99
112.969 mk
ml. 141.510 mk 23.800 e
Opel Astra 1.6 GLi 16V -96
Toyota Hilux 4WD TDsl -99
Fiat Punto 60 S 4d
Toyota Hiace 4d pitkä -99
ml. 70 tkm, Linea Terra, 2x renk.,
4WD, ml. 94 tkm, pressu,
lavasuoja, soitin, vetokoukku
sis. Toyota
Corolla. 38 tkm, ilmastointi, airbag,
tehtaan takuu, huoltok., soitin,
ABS, sisäpistoke, 2x renkaat
89.186 mk
15.000 e
Toyota RAV4 2.0 VVT-i -01 Toyota Corolla 1.3 LB -99
ml. 119 tkm, airbag, huoltok.,
vetokoukku, 2x renkaat, soitin
9.700 e
57.670 mk
-00
ml. 117 tkm, airbag,
aluvanteet, vakionopeussäädin,
vetokoukku, sähköikkunat, soitin
230.694 mk
38.800 e
ml. alv. 8-18, la 9-14 puh. 187 tkm, ohj.tehostin, vetok.,
2x renkaat, soitin, keskuslukitus
67.780 mk
11.400 e
Myllyojankatu 11, Salo, ark. 64 tkm, tehtaan takuu, 1-om.
Suzuki Liana 1.6i
-02 ajotietokone, cd-audio, 2x airbag
ml
Corp. Berg Sicav Far East (USD)
-1,0
A. T/100
Nordea Obligaatio.fi K/1000
Nordea Obligaatio.fi T/1000
Nordea Pro Corp. High Inc.
-0,1
Franklin H. Yhtiö
ilmoitti ostavansa yhdysvaltalaisen kuntolaitevalmistaja Precorin 180 miljoonan euron kauppahinnalla. B/10
Tapiola Rahamarkkina
175,40
208,91
103,02
106,08
20,91
110,23
17,60
22,83
99,94
108,54
24,17
9,42
15,85
2695,40
17,26
30,71
29,44
11,73
19,70
91,89
105,29
1938,01
1809,45
103,69
101,13
101,13
10196,35
10207,18
10169,02
11459,10
11278,86
112,50
104,15
196,25
180,47
8,55
7,93
100,18
100,18
18,83
0,1
18,46
115,10
110,48
20,68
198,51
177,53
20,69
20,69
21,22
18,98
8,22
1,12
19,73
17,50
10,78
2,8
3,0
3,1
3,2
3,1
3,7
3,4
3,1
3,1
3,3
-0,5
-0,9
3,1
3,0
3,1
3,0
2,9
3,2
2,3
2,2
2,6
2,5
3,3
3,2
3,1
3,1
1,6
2,9
3,2
3,0
3,1
3,5
3,4
3,0
3,3
3,1
3,2
Keskipitkän koron rahastot
A. Luvut vaimensivat kurssilaskua vain hieman, sillä
uusien työpaikkojen määrä oli selvä pettymys. Gold & Mining
MLIIF W. K
Sampo Valtionoblig. Europa
1,2
Handelsbanken Global IT
-2,3
Handelsb. Markets Equity A -USD-1,3
JPMF Eur. Balanced
MLIIF Euro Triple A 30
MLIIF Euro Triple A 50
MLIIF Euro Triple A 70
MLIIF USD Gl. America (USD) -1,1
A. Yield Bond
MLIIF Euro Gl. A
Seligson HEX 25 -ind. Bond A
0,1
Gyllenberg Eur. A
-2,9
Evli U.S. Th.
-1,4
Invesco GT WW Tech.
-2,8
Invesco GT WW Telec.
1,6
JF China A
-1,9
JF India A
-0,6
JF Asia Equity A -USD
-0,7
JF Greater China A USD
-1,1
JF Hong Kong A USD
-0,9
JF Japan Eq J USD
-1,0
JF Japan Equity A -USD
-1,1
JF Japan Small Cap A -USD
-0,2
JF Pacific Bal. T/1000
Mandatum Neutral K
Mandatum Neutral T
Mandatum Omega T
Mandatum Safeguard K
Mandatum Safeguard T
MLIIF Euro Gl. Berg Optimal B/100
A. Small Cap Eur. A/10
Seligson Rahamark. T/1000
Mandatum Nord IT Sm F K
Mandatum Baltic K/1000
Mandatum Batit T/1000
Mandatum BioTech+ K
Mandatum BioTech+ T
Mandatum Em. Dynamic A -USD
JPMF Global Equity A -USD
JPMF Global Financ. Res. Berg Europe A/100
-2,2
A. 2020 K/1000
Sampo T. Select Equity A
JPMF Gl. Berg Euro Korko B/100
A. Berg Optimal A/100
A. Soc. Bond B
0,1
Gyllenberg High Y F A
-0,1
Gyllenberg High Y F B
-0,1
Handelsb. America
-2,7
Handelsb. Em. O. A
JPMF Latin Am. K/1000
Mandatum E Yrit T/1000
Mandatum K Konv T/1000
Mandatum US Bond K
Mandatum US Bond T
MLIIF Eur. T/1000
Sampo Valtionoblig. USA Index K
Pictet Targ. Em. Em. Indexed C
-2,2
Conventum Euro 50 Plus A
-3,5
Conventum Euro 50 Plus B
-3,5
Conventum US 500 Plus A
-0,6
Conventum US 500 Plus B
-0,6
Credit Agricole Asian Gr.
-0,9
Credit Agricole Asian R.
-0,6
Credit Agricole Europe
3,2
Credit A. Ent.
-1,4
Invesco GT Asean
0,9
Invesco GT Cont. Eq. Euro Active B
Aurator Luotsi
Aurator Tellus
Carnegie Optimi
Carnegie Plus
Carnegie Sijoitus+
Conventum Korko+Osake A
Conventum Korko+Osake B
Conventum Vision A
Conventum Vision B
Evli Euro Mix A
Evli Euro Mix B
Evli European Alloc. Painorajoitettu
portfolioindeksi selvisi Soneran ja metsäsektorin nousun ansiosta 0,4 prosentin
miinuslukemilla. Sopimus käsittää sairaalan puhelinvaihteen päivityksen, 800 johdotonta puhelinta, tukiasemia sekä puhelinjärjestelmään liittyvän hälytyksensiirtojärjestelmän.
Uusi järjestelmä on käytössä ensi kesään mennessä sekä kantasairaalassa Turussa että Paimion
sairaalassa.
. Markets
Templeton Euro M. 2030 K/1000
Sampo T. Disc.
-2,0
Franklin Technology
-3,6
Franklin U.S. Smaller Comp. Talermon mukaan Precorin tavoite
on pitää yllä nykyinen laatutaso.
Varsinaisia säästöjä yrityskaupasta ei synny.
. Berg Finland HPI B/100
-1,3
A. K
Op-Euro Obligaatio A
Op-Euro Obligaatio B
OP-Euro Yritysl. Berg Sicav Switzerland (CHF) -1,2
A. Yhd. K. Bond
MLIIF European Bond
MLIIF Sterling Reserve
MLIIF USD Global Bond
MLIIF USD Reserve
Nordea Euro Obl. A
WIP Market Leaders Gl. Growth
Trevise Glob. Pro A/100
A. Berg Norden (Sicav) (SEK)
-1,5
A. Markets
-0,2
Baring Global Equity
-0,7
Baring Global Resources
-0,3
Baring H. Capital Appr. K/1000
Sampo Komp. Laskua kertyi kuitenkin
raskaat 24 prosenttia, ja päätöshinta jäi
osakkeen kaikkien aikojen alimmaksi.
Isompien osakkeiden ykkösnousija oli
isosta yrityskaupasta kertonut Amer. Ent.
-0,9
Invesco GT Cont. B
-2,2
Evli European Growth A
-1,8
Evli European Growth B
-1,8
Evli IT-Informaatioteknol. AustralAsia K
Pictet TF Japan Index P
Pictet TF Pacific Index P
Pohjola Euro Kasvu A
Pohjola Euro Kasvu B
Pohjola Euro Value A
Pohjola Euro Value B
Pohjola Finland Kasvu A
Pohjola Finland Kasvu B
Pohjola Finland Value A
Pohjola Finland Value B
Pohjola Pharma A
Pohjola Pharma B
Pohjola Tekno A
Pohjola Tekno B
Roburs Contura/100
Roburs Amerika/100
Roburs Japanfond/100
Roburs Kommunikations/100
Roburs Östeuropa/100
Roburs Pacificfonden/100
Roburs Privatiserings/100
Roburs Råvarufond/100
Roburs Ryssland/100
Roburs Skogsfond/100
Roburs Småbolag. Equity A
JPMF Latin Am. O. Berg Optimal Eur. S. A
-1,7
Handelsb. Eur.
-0,5
ABN AMRO Gl. Eur. Mark. Berg Finland A/100
-1,5
A. Income
-1,1
Invesco GT Str. Eur. High Yield B
-0,1
FF Euro Bond Fund
-0,1
FF Internat. Esimerkiksi
juoksumatto
on
suosituin aerobinen kuntolaite
Yhdysvalloissa.
Kuntolaitemarkkinat ovat urheiluvälinealan suurin liiketoiminta-alue Yhdysvalloissa. Berg Sm. Plus K/100
Nordea Am. Value A
JPMF Europe Technology A
JPMF Germany Equity A
JPMF Gl Select Eq D -USD
JPMF Gl Soc Resp A
JPMF Gl. M. Berg Euro Oblig. Equity D
JPMF US S. Berg Euro Yhd.korko B
Ålandsb. USD
-0,3
ABN AMRO Glob. I. Equity A
-1,2
JPMF Europe Dynamic A
0,6
JPMF Europe Equity A
0,7
JPMF Europe Small Cap A
-0,6
Arvo
euroa
569,82
5,70
6,71
6,31
18,84
6,77
4,37
10,14
6,11
11,04
13,31
6,57
14,02
7,41
15,00
9,73
22,67
8,78
14,12
16,86
19,68
25,57
16,37
19,44
4,93
2,41
9,59
8,34
6,34
7,80
7,24
7,47
7,74
6,55
5,84
7,58
3,32
4,13
7,31
9,05
6,90
6,13
6,14
5,81
2,96
3,48
2,04
2,24
3,98
2,54
54,02
60,98
78,64
93,49
154,53
190,64
64,59
64,59
118,02
147,19
4,97
22,58
11,80
33,66
6,74
6,74
21,40
4,64
59,85
2,08
21,08
5,29
16,42
5,29
1,40
44,71
37,70
73,17
73,17
70,19
70,19
83,37
83,37
79,98
79,98
64,25
64,25
564,34
392,11
584,03
330,47
372,21
494,56
145,71
26,15
225,67
214,31
325,16
169,82
208,07
639,19
221,90
190,95
696,78
438,52
116,29
904,55
735,85
304,03
24,57
327,61
119,74
256,42
611,42
445,88
290,79
153,44
308,90
117,37
10,22
29,41
35,95
60,88
9,19
8,08
4,78
6,37
4,14
31,80
6,91
7,46
43,45
7,49
20,28
5,01
14,34
14,04
10,51
7,63
10,60
12,10
37,74
605,00
242,00
2,91
13,98
6,44
6,78
8,93
2,75
6,64
8,35
28,68
4,18
2,42
2,57
9,40
10,93
18,94
7,83
13,65
8,63
16,01
5,87
14,64
31,90
4,99
6,60
9,20
51,66
6,56
56,06
40,39
91,17
81,02
13,56
54,18
12,29
6,94
547,24
97,89
26,08
7,45
7,94
25,93
17,51
Tuotto-%
12 kk
-20,1
-24,9
-15,2
-34,7
57,8
-30,3
-30,0
-25,1
-16,9
1,5
-42,8
-38,5
-28,3
-34,6
-25,4
-24,9
-33,6
-33,4
-2,2
-1,9
-13,0
-12,8
-34,4
-30,7
-20,3
-17,3
6,1
-22,7
-25,6
-23,7
-21,4
-21,4
-16,9
-16,9
-0,6
-0,4
-17,5
-17,3
-17,2
-31,0
18,7
-26,6
-21,4
-35,6
-28,0
-23,5
-23,5
1,9
-27,7
-30,4
-7,3
-31,5
-27,9
-5,5
9,0
14,5
18,3
3,6
-14,8
-14,3
6,2
-1,5
18,5
1,4
20,4
-21,7
-22,0
-8,4
-28,7
35,5
48,8
15,1
-18,0
15,1
-1,2
-16,6
-8,3
JPMF Europe Strat. Growth A
JPMF Europe Strat. Chance/Risk
SEB Lux Euro Equity
SEB Lux Global Fund
SEB Lux Japan Fund
SEB Lux Nordic Fund
SEB Lux Norge Aksjefond
SEB Lux North America
SEB Nordam. Ind. Sm. Gr.
Templeton Glob. K
Pictet Targ. Bond A
215,26
271,18
107,16
111,43
18,73
41,00
20,44
20,44
9,79
1,60
7,54
18,51
62,49
1073,00
1106,01
1080,85
1192,11
97,42
105,91
101,73
115,15
104,85
109,28
22,34
28,17
86,58
90,35
11,47
0,95
0,28
5,99
8,86
7,60
92,68
105,86
81,37
90,08
19,83
12,01
25,81
25,81
20,80
6,59
10,54
4,82
11,27
10,08
9,15
12,18
5,23
5,12
88,51
99,93
93,12
93,12
2076,31
1897,69
17,28
256,92
115,32
104,84
104,84
31,04
20,46
74,56
14,32
273,42
11,26
3,75
1,96
4,84
12,31
0,93
9,72
97,08
126,85
6,16
2,62
862,44
131,25
10,45
12,79
11,33
112,42
144,57
95,74
124,51
6,5
6,7
6,9
7,0
6,2
6,3
-0,1
Pitkän koron rahastot
27,5
-30,0
-10,6
-40,7
-22,7
-31,2
-10,3
-24,9
-34,1
11,3
-19,1
-29,2
-17,0
-34,5
-12,6
-24,6
-38,8
-25,5
23,0
18,2
-26,6
-21,4
-20,1
-20,8
4,2
-28,5
-28,3
-18,2
-18,0
-13,6
-13,6
13,5
13,9
-24,4
-24,1
-47,8
-47,6
-34,4
-31,9
-21,1
-38,8
18,2
4,6
-9,5
-3,9
31,1
-6,5
-23,8
-16,6
-16,8
-27,4
-27,5
-15,0
-21,4
-21,7
-20,2
-20,4
-29,4
-29,6
-23,1
-23,3
-21,8
-22,0
-9,9
-10,1
-8,3
-8,6
7,1
5,3
8,2
7,0
5,1
13,1
0,1
0,1
4,1
4,3
5,3
5,5
6,5
6,6
-1,7
-1,5
1,3
3,8
2,9
4,1
0,2
1,9
2,1
-5,3
-4,4
4,3
5,6
1,2
-1,7
6,2
6,2
6,1
5,9
0,4
12,7
5,9
Muutos-%
1 pv
JPMF EUR Gl. henkilöä
35
60
Kuntosalien ikäjakauma, %
1987
2001
50
30
40
25
20
20
10
15
10
1990 1993 1997 1999 2000 2001
0
< 17
18-34
35-54
55 -
Precorin liikevaihdon jakautuminen
Kuntosalit 65 %
Muu maailma 20 %
Kodit 35 %
Pohjois-Amerikka 80 %
-8,9
STT, lähde: Amer
26,0
25,8
3,1
3,0
-2,4
-2,4
-13,6
-6,9
-13,6
-18,3
-8,2
-5,5
-7,7
-13,2
-18,9
-22,3
-20,0
-20,3
-12,8
-12,8
-28,1
-28,1
-26,3
-26,6
-22,3
-22,3
-15,1
Lounet myy
puhelinjärjestelmän
TYKS:lle
Laitteet Turkuun
ja Paimioon
-16,4
-1,5
-20,1
-13,7
-11,7
-11,4
3,9
4,3
3,9
4,0
-7,3
-7,5
-16,7
-16,9
-19,6
-19,8
-0,6
-0,9
-15,8
-9,7
-9,9
-19,4
-19,6
-23,6
-23,8
-20,3
-5,5
-5,7
3,1
3,1
-15,1
-9,3
-11,8
-13,2
-16,0
-13,5
-6,2
-22,0
-21,8
Hedge rahastot
0,7
-14,0
Amer osti käteisellä
amerikkalaisen
kuntosalilaitteiden
valmistajayhtiön
-0,5
10,3
10,3
3,8
3,8
3,6
0,1
2,1
3,8
3,6
jestelmän. Index A
Opstock Finl. USD
ABN AMRO Latin Am. Value A -USD
JPMF US Technology A -USD
Mandatum Eur Gr K/1000
Mandatum Eur Gr T/1000
Mandatum Gl Tech K/1000
Mandatum Gl Tech T/1000
Mandatum MediL. Euro-Obl. Corp. Cap Eur. Bolags.
SEB Norden Småbolags.
SEB Östersjöfond
Seligson Eurooppa 50 A
Seligson Eurooppa 50 B
Seligson APS Far East
Seligson Euro-area 50 A
Seligson Euro-area 50 B
Seligson Global Brands A
Seligson Global Brands B
Seligson Global Pharma A
Seligson Global Pharma B
Seligson HEX 25 -ind. T
MLIIF Asian Em. K/1000
Sampo Oblig. ex-US S. K/1000
Sampo Komp. Bond
Pictet EUR Bonds
Pictet Glob. New Finance K
Pictet Global Telecom K
Pictet Global Water K
Pictet Targ. Os. Debt
Pictet USD Bonds
Pohjola Euro Yrityslaina A
Pohjola Euro Yrityslaina B
Pohjola Obligaatio A
Pohjola Obligaatio B
Roburs Obl.fond/100
Sampo Oblig. A/100
A. B
-1,7
Handelsb. B
Evli Finland Mix A
Evli Finland Mix B
Evli Global Multi M 40 A
Evli Global Multi M 40 B
Evli Global Multi Man. Eur. Bond K
Nordea Pro Corp. Multimarket
Invesco GT Eur. Large Cap A -USD
-2,2
JPMF Am. juoksumatot, kuntopyörät, stepperit sekä venyttelyja voimaharjoittelulaitteet. B
Seligson Euro Corp. Health C
-0,3
Firstnordic Gl. Berg Finland B/100
-1,5
A. Näin mittavia puhelinjärjestelmähankkeita on melko harvoin
kilpailutettavana tällä alueella,
huomauttaa Lounet Oy:n toimitusjohtaja Olavi Johansson.
SSS
Lounet Oy toimittaa Turun yliopistolliselle keskussairaalalle
(TYKS) langattoman puhelinjär-
Sairaaloissa puhelimet tulevat
lääkäreiden, hoitajien sekä laitteiden kunnossapidosta vastaavien henkilöiden käyttöön.
Svedala-kaupan edut
odotettua suuremmat
SSS?STT
Metso-konsernin mukaan viime
vuoden syyskuussa ostetun ruotsalaisen Svedala-yhtiön hankinnan
myötä saavutetut synergiaedut
ovat selvästi suuremmat kuin yhtiössä alun perin arveltiin. A
JPMF USD Global Bal. Balanced
MLIIF USD Triple A 30
MLIIF USD Triple A 50
MLIIF USD Triple A 70
Nordea 3 Private A
Nordea 3 Private B
Nordea Graniitti K/100
Nordea Graniitti T/100
Nordea Korko Plus K/100
Nordea Korko Plus T/100
Nordea Optima.fi K/1000
Nordea Optima.fi T/1000
Nordea Optima Plus K/100
Nordea Optima Plus T/100
Nordea Pro Balance K/100
Nordea Pro Balance T/100
Nordea yksit. Y.
-0,7
Carnegie Euro Korko
0,1
CDC Euro Bonds C
-0,2
CDC Global Bonds C
-0,5
Credit Agricole Euro B.
-0,3
Credit Agricole E Corp. Yhd. Berg Europe B/100
-2,2
A. Yhtiö
osti perjantaina amerikkalaisen
Precorin, joka on alallaan yksi Yhdysvaltain suurimmista.
Amerin toimitusjohtajan Roger
Talermon mukaan yhtiö oli etsinyt ostettavaa fitness-laitteiden
valmistajaa jo pitkään ja tarttui
tilaisuuteen heti, kun sopiva yhtiö
tuli myyntiin.
Precorin entinen omistaja, teollisuustyökaluja valmistava ITW
(Illinois Tool Works Inc.) päätti
keskittyä ydinliiketoimiinsa ja
luopua kuluttajatuotteiden tekemisestä.
Amer maksaa ostoksestaan 180
miljoonaa euroa käteisenä, mikä
Talermon mukaan on kohtuuhinta, kun otetaan huomioon kuntosalilaitteiden markkinaodotukset.
Etenkin Yhdysvalloissa kuntosalilaitteiden kysyntä kasvaa
reippaasti, kun yksityiset ihmiset
ja hotellit rakentavat minisaleja
julkisten salien ohella. Euro Active
3,4
Handelsb. Med. Berg Global B/100
-1,4
A. A
-2,4
Evli IT-Informaatioteknol. K/1000
Mandatum I-Eur. Instit.
4,4
Credit Agricole Global Eq.
-0,5
Credit Agricole Japan
-1,6
Credit A. B. Bond T
Nordea Pro Euro Obl. K
Mandatum Osake K. Tech. K/100
Sampo Eur. Bond A
0,4
JPMF Eur Aggr Bond A
0,2
JPMF Eur. Eur.
1,0
Gartmore SICAV Em. A
JPMF USD Gl. Index K
Pictet Targ. Sm. B. Yield (Euro)
-0,2
G S Euro Fixed Inc Portf A
-0,1
G S European Spec Portf A
-1,0
G S Global Em M Debt Portf A
0,4
G S Global Fixed Inc Portf A
0,2
G S Global High Yield Portf A
-0,2
G S US Fixed Inc Portf A
0,1
Gartmore SICAV Eur Bond
-0,2
Gartmore SICAV Eur C Bond
Gyllenberg Eur. Micro Cap A -USD
-1,6
JPMF Am. T/100
Nordea IT K/100
Nordea IT T/100
Nordea Itä-Eurooppa.fi K/100
Nordea Itä-Eurooppa.fi T/100
Nordea Japani K/100
Nordea Japani T/100
Nordea Kasvuyhtiö Plus K
Nordea Kasvuyhtiö Plus T
Nordea Kaukoitä.fi K/100
Nordea Kaukoitä.fi T/100
Nordea Lat. Os. Eurooppa Aggr.
-1,7
Handelsbanken Osake
Hiisi Euro 50
-4,0
Hiisi Kasvu
-3,5
ICECAPITAL Global Cyc A
-2,1
ICECAPITAL Global Cyc B
-2,1
ICECAPITAL Global Fin A
-2,3
ICECAPITAL Global Fin B
-2,3
ICECAPITAL Global NCyc A
-0,1
ICECAPITAL Global NCyc B
-0,1
ICECAPITAL Global U & E B
0,3
ICECAPITAL Global U & E A
0,3
IECAPITAL Global Info A
-0,5
IECAPITAL Global Info B
-0,5
ING (L) Invest Australia P
ING (L) Invest Bank & I P
-3,3
ING (L) Invest Biotech P
1,0
ING (L) Invest C Tech P
-1,9
ING (L) Invest Chemic P
-0,2
ING (L) Invest Energy P
-0,9
ING (L) Invest Eur B & I P
-2,7
ING (L) Invest Eur Eq P
-1,5
ING (L) Invest Eur F& B P
0,9
ING (L) Invest Eur H C P
-0,2
ING (L) Invest Eur IMMO P
-0,3
ING (L) Invest Eur Sh P
-3,3
ING (L) Invest Euro H Y P
-1,6
ING (L) Invest F & B P
0,7
ING (L) Invest Gl Br P
-1,2
ING (L) Invest Greece P
-2,4
ING (L) Invest Health C P
-0,1
ING (L) Invest India P
-0,4
ING (L) Invest Indonesia P
-0,1
ING (L) Invest Internet P
-4,9
ING (L) Invest Korea P
-0,5
ING (L) Invest Met & M P
-0,5
ING (L) Invest Nasdaq Eur P
-0,5
ING (L) Invest Nasdaq P
-1,9
ING (L) Invest Portugal P
ING (L) Invest Prest & L P
-1,5
ING (L) Invest Shopping P
-1,3
ING (L) Invest Sing & M P
ING (L) Invest Telecom P
2,3
ING (L) Invest Top 30 Eur P
-2,0
ING (L) Invest Utilities P
-0,5
ING (L) Invest World P
-1,6
Invesco GT Amer. Kesäkuun lopussa Metso Mineralsin palveluksessa oli
hieman yli 11 000 henkeä.
Uudelleenjärjestelyjen kertaluontoiset kustannukset jäävät
Metson mukaan alun perin arvioidulle noin 70 miljoonan euron
tasolle.
Oman ilmoituksensa mukaan
Metso Minerals on Svedala-kaupan jälkeen maailman markkinajohtaja kivenmurskauslaitteistojen alalla.. Cap
Handelsb. Ind. A
JPMF Gl. Biot.
-3,2
Firstnordic Gl. Euro Bond A
Ålandsb. K
Sampo Suomi Yhteis. Pro A/100
0,1
A. Em. 2010 T/1000
Sampo T. Markets
-0,1
CDC Hong Kong Renaissance C 0,5
CDC Japanese Equities C
-1,2
CDC Pacific Rim Equities C
0,4
CDC US Eq. Berg Eettinen A
A. Bond (USD)
FF Sterling Bond GBP)
-0,4
FF US Dollar Bond (USD)
FF US High Yield (USD)
-0,1
Fidelity European High Yield Fund-0,3
Fides Eurobond A
-0,2
Fides Eurobond B
-0,2
Fides High Yield B A
-0,2
Fides High Yield B B
-0,2
FIM Euro
0,2
Firstnordic EMU Bond A
Firstnordic Euro Korko A
Firstnordic Euro Korko B
Firstnordic Gl. T/1000
Sampo Euro Value T
Sampo Glob. Osake pinkoi viiden
prosentin vauhdissa 27,3 euroon.
Pankkisektoria painoi vanhojen luottotappiopelkojen ohella Bank of New Yorkin torstainen tulosvaroitus. Precor on hyvässä kunnossa
eikä sitä tarvitse lähteä saneeraamaan, Talermo sanoo.
Precorin tämän vuoden arvioitu
liikevaihto on noin 195 miljoonaa
euroa ja liikevoitto noin 24 miljoonaa euroa. Em. Berg Euro Ob. K
Mandatum S. Berg Small Cap A/100
-1,9
A. Internat. Nokia jäi päätöksessään lähes kuusi prosenttia miinukselle 13,49 euroon. Europe Value A
-2,4
Ålandsb. Eq. A
Seligson Euro Obl.ind. Opport.
MLIIF Japan
MLIIF Japan Opport.
MLIIF Latin America
MLIIF New Energy
MLIIF North Am. A
-0,9
JPMF Em. Bond
SEB Lux Euro Bond
SEB Lux Internat. B
-0,2
Evli Euro 50 A
-2,3
Evli Euro 50 B
-2,3
FF America Fund (USD)
-2,9
FF American Growth (USD)
-2,2
FF Asean Fund (USD)
-0,1
FF Asia Technology (USD)
-1,7
FF Asian Special Sit. Equity A
JPMF US Select Eq. Chance/Risk
SEB Lux Contin. High Yield Bond A
JPMF Euro F. Equity A
-0,7
JPMF Asia Sel Eq D USD
-0,7
JPMF Eastern Europe Equity
0,1
JPMF Em. Plus T/100
Nordea Amerikka T/100
Nordea Avanti K/100
Nordea Avanti T/100
Nordea Biotekniikka K/100
Nordea Biotekniikka T/100
Nordea Euroland K/100
Nordea Euroland T/100
Nordea Eurooppa Plus K
Nordea Eurooppa Plus T
Nordea Eurooppa.fi K/100
Nordea Eurooppa.fi T/100
Nordea Fennia K/1000
Nordea Fennia T/1000
Nordea Fennia Plus K
Nordea Fennia Plus T
Nordea Foresta K/1000
Nordea Foresta T/1000
Nordea Global Mob. ex-Europe
MLIIF Global Equity
MLIIF Global. (Ma) T/1000
Sampo Suomi Os. Pro B/100
Aktia Likvida/100
Aurator Likvidi
Carnegie Likvidi
Evli Euro Korko
Evli Money Manager+ A
Evli Money Manager+ B
FF Austr. K/1000
Sampo Aas. T/1000
Sampo P-Am. Kaupan arvo on 730
000 euroa. Keskihintaiset laitteet
liikkuvat 1 000. Berg Avkastningsfond (SEK)
Evli Euro Yhd.korko A
Evli Euro Yhd.korko B
Nordea Euro Midi Korko K
Nordea Euro Midi Korko T
Pohjola Sininen Korko
Sampo Komp. Berg Euro Ob. T/1000
Sampo K. B. Bond A
JPMF Gl. Growth A -USD
JPMF US Strat. Equity A
0,9
JPMF Eur. Em. S. World Bond
-0,2
Baring USD Corp. M. Bond
Invesco GT USD Liquidity
JPMF Em. Eurost. D
JPMF US Strat. Japan
-1,4
Handelsb. Eurokorko A/1000
Handelsb. Yhtiö varoitti torstaina liikevaihtonsa jäävän yleisen markkinatilanteen vuoksi aiemmista arvioista.
Orion jatkoi selvässä laskussa, kun rapakon takaa kantautunut Schering-Ploughin
tulosvaroitus takasi myyntipaineita myös
perjantaiksi.
Muutos-%
1 pv
FIM Mondo T
-0,7
FIM Nordic
-0,7
FIM Rento
-0,1
FIM Rohto
0,2
FIM Russia
1,0
FIM Tekno
-1,3
FIM Unioni
-1,4
FIM Visio
0,1
Firstnordic Europe
-1,1
Firstnordic Eur. Equity A -USD
JPMF Mid. (JPY)
-1,1
FF Korea Fund (USD)
FF Latin America (USD)
-1,7
FF Malaysia Fund (USD)
-0,4
FF Nordic Fund (SEK)
-1,1
FF Pacific Fund (USD)
-0,8
FF Singapore Fund (USD)
0,3
FF South East Asia (USD)
-0,8
FF Switzerland Fund (CHF)
-2,8
FF Taiwan Fund (USD)
-1,8
FF Thailand Fund (USD)
0,4
FF United Kingdom (GBP)
-0,5
FF World Fund (USD)
-2,0
Fidelity Consumer Industries Fund-1,2
Fidelity European Mid Cap Fund -0,9
Fidelity Financial Services Fund -3,9
Fidelity Health Care Fund
-1,2
Fidelity Industrials Fund
-1,5
Fidelity Technology Fund
-2,3
Fidelity Telecommunications Fund 0,3
Fides Consumer A
-0,4
Fides Consumer B
-0,4
Fides Financial A
-3,9
Fides Financial B
-3,9
Fides Healthcare A
-1,2
Fides Healthcare B
-1,2
Fides Industrial A
-0,9
Fides Industrial B
-0,9
Fides New Media A
-2,3
Fides New Media B
-2,3
Fides Telecom A
-0,6
Fides Telecom B
-0,6
FIM China
0,1
FIM Fenno
-1,0
FIM Mondo K
-0,7
108,78
47,68
20,88
30,32
35,78
39,55
32,87
29,52
21,30
106,49
61,59
50,01
61,40
12,39
13,44
15,25
17,97
60,47
62,34
23,20
23,20
8,36
9,51
12,89
13,70
50,74
58,45
457,95
576,62
82,04
82,81
52,77
54,71
2115,11
35,38
44,55
114,85
104,27
162,17
170,45
5946,00
162,71
248,46
127,36
150,45
69,57
78,95
147,00
45,59
21,73
21,62
37,08
23,57
0,89
20,50
9,04
5,36
10,03
10,22
162,19
20,25
8,18
5,90
7,59
5,53
44,87
47,17
245,46
16,14
9,56
32,44
9,92
39,99
45,90
11,58
12,68
2,18
3,23
32,54
10540,13
6282,51
6304,72
163,46
27,50
165,39
7380,64
85,46
66026,00
874,05
639,57
64,02
64,02
70,32
70,32
775,98
832,53
623,30
449,05
651,55
64753,00
643,16
18,08
5,92
6,47
38,38
41,74
3,92
4,50
6,17
7,03
14,96
16,27
5,93
7,70
14,67
15,37
5,56
7,32
13,00
14,94
10,50
12,10
2,70
15,71
7,35
7,04
7,64
20,93
5,04
7,97
9,22
6,87
5,75
9,53
17,33
11,70
39,83
18,72
3,09
17,20
15,04
121,40
916,60
6,09
5,36
13,37
292,10
7,87
12,32
1,47
18,84
4,59
6,48
1,07
7,17
12,87
12,04
12,87
13,08
14,57
4,22
4,00
84,14
84,14
63,57
63,57
69,22
69,22
68,90
68,90
11,99
14,95
27,84
35,07
7,01
44,01
569,82
33,2
-14,4
-44,4
Osakerahastot
14,1
-20,1
-7,7
1,0
1,1
-22,8
-22,8
-23,7
-23,7
-34,7
-34,7
-54,0
-54,0
-29,8
-29,6
-20,0
-19,7
-31,3
-31,2
-6,8
-6,5
-30,2
-30,1
-23,2
-6,2
-5,9
55,7
7,7
-38,3
-23,6
-15,4
-23,8
-24,4
-22,4
-22,2
-29,1
-28,9
-38,4
-29,4
-21,1
-16,8
25,7
-11,1
-30,1
-14,8
-10,2
-7,0
-29,6
-30,6
-37,2
-14,6
-19,3
16,6
19,9
-11,0
-21,5
-42,3
-22,0
-2,7
-17,1
5,8
-20,7
12,1
-5,0
-25,6
-31,9
-20,4
-20,4
-16,7
39,0
-57,8
-57,7
-28,3
-28,1
-35,0
-34,8
-19,4
-19,2
-36,6
-36,5
-11,0
-10,9
-57,8
-57,8
-28,7
-28,6
-7,4
-7,3
-28,4
-28,3
-17,0
-4,9
9,9
14,5
-7,9
9,4
-14,1
-21,8
-28,9
-10,0
-24,9
-31,0
-37,8
0,8
-14,9
33,5
-22,0
-12,1
-9,4
-5,1
42,5
-16,2
8,1
-26,3
-2,0
0,8
12,6
-31,0
8,3
28,0
-19,1
-23,4
-16,9
-19,2
-19,9
-29,9
-8,8
-30,6
-39,5
-56,1
-55,9
-45,0
-44,8
15,7
-20,1
Muutos-%
1 pv
keskeytysneuvottelujen tulosvaikutusta.
Osake hakattiin tiedotteen jälkeen alimmillaan jo 0,43 euroon eli yli kolmanneksen
torstain päätöksen alle. de Din. Kasvuos. A USD
-0,1
JF Pacific Equity A -USD
-0,3
JF Pacific Technology A
-1,8
JF Singapore A USD
JF Taiwan
-2,2
JPMF America Equity A -USD
-2,0
JPMF Am. Berg Sicav N. B
Gyllenberg Forum A
Gyllenberg Forum B
Gyllenberg Foundation A
Gyllenberg Foundation B
Gyllenberg International A
Gyllenberg International B
Gyllenberg Optimum A
Gyllenberg Optimum B
Handelsb. B
Pictet EUR High Yield
Pictet Global Bonds
Pictet Glob. 25 K/1000
Sampo Komp. B/100
0,1
A. Berg Sm. Swedish Bond
-0,2
Hiisi Yrityskorko
0,1
ICECAPITAL Euro Inv Gr A
ICECAPITAL Euro Inv Gr B
Invesco GT Asia Ent.
-0,6
Invesco GT Bond
-0,1
Invesco GT dollar Reserve
Invesco GT Em. T
Schroder Asian Bond C
Schroder Em M Debt C
Schroder Eur Bond C
Schroder EURO Bond C
Schroder EURO ST B C
Schroder Global Bond C
Schroder Global Corp C
Schroder USD Bond C
SEB Lux Corp. International
-1,2
Handelsb. B
Seligson Osakesalkku A
Seligson Osakesalkku B
Seligson Phoebus A
Seligson Phoebus B
Seligson Phoenix A
Seligson Phoenix B
Seligson Prosperity Russia
Seligson Topix Core 30 A
Seligson Topix Core 30 B
Sp-Osakerahasto B/100
State Street Balzac USA
Tapiola Hyvinvointi
Tapiola Instituutio
Tapiola Kehitt. K
Pictet Targ. 2020 T/1000
Sampo T. 75 A
Evli Global Multi Man. Countries
-0,6
Invesco GT Nippon Ent.
-1,5
Invesco GT Nippon G.
1,3
Invesco GT N. K
Sampo Yhteisöoblig. Smaller Comp. Bond D
Mandatum E Yrit K/1000
Mandatum K Konv. Inv. Markkinat
Tapiola Trendi
Tapiola Tulevaisuus
Tapiola USA
Tapiola Ympäristö
Templeton Eastern Europe Fund
Templeton Em. Eq. T/1000
Sampo S. Bond
-0,1
Invesco GT Eur. K/1000
Sampo Glob. Eurokorko B/1000
Hiisi Lyhytkorko
ICECAPITAL Euro Mo Man A
ICECAPITAL Euro Mo Man B
JPMF Euro Enh Yield B
JPMF Euro Enh Yield X
JPMF Euro Enh Yield C
JPMF Sterling Liquidity A
JPMF USD Liquidity A
Nordea Eurokorko K/100
Nordea Eurokorko T/100
Nordea Korko.fi K/1000
Nordea Korko.fi T/1000
Nordea Pro Euro Korko K
Nordea Pro Euro Korko T
OP-Cash Manager A
OP-Cash Manager B
Op-Euro A
Op-Euro B
Pictet Euro Cash Plus
Pictet USD Cash Plus
Pohjola Likvidi
Sampo Korko K/1000
Sampo Korko T/1000
Sampo Likvidi Kasvu
Sampo Likvidi Tuotto
Sampo Yhteisökorko K
Sampo Yhteisökorko T
Schroder European Def B
SEB Lux Euro Short Bond
Seligson Rahamark. Berg Optimal Norden (SEK)
Aktia Folkhälsan A/100
Aktia Folkhälsan B/100
Aktia Secura A/100
Aktia Secura B/100
Aktia Solida A
Aktia Solida B
Ålandsb. Euro Bond B
A. A/1000
-0,1
Handelsb. Småbolagsfond
SEB Internetfond
SEB Lux (F) Europafond
SEB Lux (F) Läkem./Biotek.
SEB Lux (F) Miljöfond
SEB Lux (F) Sverige Off.
SEB Lux (F) Teknologi
SEB Lux Asia Fund
SEB Lux Cap. Bond A
JPMF USD Gl. B
WIP Pikkujättiläiset
WIP Value Visions A
WIP Value Visions B
-0,2
-1,5
-1,7
0,1
-0,9
-1,0
-1,0
-2,3
-1,1
-0,8
-0,8
-2,7
-0,8
-0,7
2,6
0,3
1,2
0,8
-0,9
-1,2
2,4
2,3
-0,1
1,1
-0,3
2,0
-0,2
2,1
0,6
-1,3
0,5
0,8
-0,6
-1,5
-0,9
0,3
-2,7
-2,8
0,5
-3,3
-3,3
-0,5
-0,5
-0,1
-0,1
-1,5
-1,5
-0,4
-0,3
-0,7
-0,7
-0,5
-0,5
-0,1
1,7
1,8
-0,9
0,2
-0,3
-1,2
-1,0
-1,1
-0,3
-2,9
-1,7
0,5
-0,1
1,9
-0,4
0,1
0,8
-0,1
0,1
-0,2
-0,1
-1,0
-1,0
-1,0
Arvo
euroa
12,12
8,56
5,75
17,92
49,48
644,91
6,76
46,65
3,68
7,24
0,95
17,48
30,35
1,58
1,27
0,27
1,22
2,51
0,57
1,90
1,27
2,69
773,85
2,07
1,05
0,92
0,68
0,10
0,52
0,67
1,40
0,46
2,66
0,89
3,12
71,21
0,84
0,91
1,25
1,14
11,19
5,46
5,46
1,84
1,69
7,87
7,19
1,44
1,33
6,53
6,27
9,96
9,58
8,29
8,00
15,90
3,56
3,43
52,32
142,46
6,68
7,56
7,16
7,97
4,59
6,87
7,09
9,22
10,32
8,90
9,52
122,82
127,50
91,49
70,82
11,64
10,31
37,05
18,72
16,59
Tuotto-%
12 kk
-18,1
-37,7
-22,6
-26,2
-24,9
-24,5
-36,6
9,6
-18,4
-25,1
4,5
29,1
1,3
-49,5
-31,6
-22,9
-27,5
-19,6
-15,6
-15,1
-32,7
-19,3
-18,4
-14,6
-28,2
-28,5
23,2
-31,5
-31,5
-13,3
-13,4
-30,7
-30,8
-10,9
-11,1
-17,9
-18,1
-17,1
-17,2
65,9
-24,2
-28,5
-25,5
-22,9
-20,1
-10,7
-28,6
19,3
6,0
-22,7
-20,2
-28,9
14,4
-22,6
-25,7
16,6
-10,2
-13,7
Lyhyen koron rahastot
A. A/100
-1,1
A. Berg Sicav Germany
-3,6
A. Index A
2,9
Gyllenberg Eur. Berg Sverige (SEK)
0,1
Aurator BioMed
-0,3
Aurator Nexus
-1,8
Baring Asia Growth
-1,2
Baring Australia
-0,7
Baring Eastern Europe
-0,3
Baring Emerging World
-1,2
Baring Europa
2,6
Baring Gl. Eur/100
Sampo Aas. T/1000
Sampo Eur. A
-0,2
Evli Eur. O. (Ma) K/1000
Sampo S. C. B
Opstock Fin. Wireless
SEB Lux Gl. Equity
-2,9
G S Asia Portfolio A
-0,7
G S Europe Core Eq Portf A
0,6
G S Gl Financial S Portf A
-1,4
G S Glob Health Sc Portf A
-0,7
G S Global C Growth Portf A
-0,1
G S Global Em M Eq Portf A
-0,4
G S Global Eq Portf A
-0,6
G S Global Europe Portf A
0,7
G S Global Infra and Res Portf A 0,3
G S Global Tech Portfolio A
-2,6
G S Internet Tollk Portf A
-2,4
G S Japan Portfolio A
-1,1
G S Japan Sm CAP Portf A
-1,5
G S US Core Eq Portf A
-1,4
G S US Growth Eq Portf A
-1,3
G S US Growth Opp Portf A
-2,8
G S US Res Sel Portf A
-1,2
Gartmore SICAV Cont. Em. Berg Eettinen B
A. B/100
A. Viime
vuonna kaupassa liikkui 3,6 miljardia dollaria ja viime vuosikymmenen aikana vuotuinen kasvuvauhti on ollut seitsemän prosentin luokkaa.
Kuntosaleilla käy kaikkiaan 34
miljoonaa amerikkalaista, mutta
jatkossa alan kasvu on Amerin arvion mukaan nopeinta Yhdysvaltain ulkopuolella.
Talermo huomauttaa, että esimerkiksi Kiinan markkinoilta
odotetaan ripeää kasvua lähivuosina, kun maahan alkaa syntyä yksityisiä kuntosaleja.
Precorin tuotteet kuuluvat hinnaltaan markkinoiden ylimpään
kastiin eli ne maksavat yli 2 000
dollaria. M.
-1,1
Gartmore SICAV Eur. Grade B
Evli Euro Valtionobl. Ind. 2 000 dollarissa
ja halvimmat maksavat alle tuhat
dollaria. 2010 K/1000
Sampo T. Healthscience
MLIIF World Energy
MLIIF World Mining
MLIIF World Technology
MLIIF World Telecoms
MLIIF World Utilities
Nordea 1 - European Value
Nordea 1 - Far Eastern Value
Nordea 1 - North Am Val
Nordea 3Pro Global Eq A
Nordea 3 Pro Global Eq B
Nordea Amerikka K/100
Nordea Am. Sel. USA:n työttömyysaste painui syyskuussa 5,6 prosenttiin elokuun 5,7 prosentista, kun sen uskottiin kohonneen 5,9 prosenttiin. Kaupankäynniltään
päivä oli viikon hiljaisin, osakevaihtoa kertyi 450 miljoonaa euroa. 15
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Lauantaina 5. Pacific
-1,1
Handelsb. Small Cap A -USD
-2,9
JPMF Asia S. Markets
0,2
Invesco GT Energy
Invesco GT Euroland
-2,0
Invesco GT Financial Services -4,5
Invesco GT Gl. Opp.
MLIIF North American
MLIIF United Kingdom
MLIIF W. China Opp.
0,3
Invesco GT Healthcare
Invesco GT Hong Kong
Invesco GT India
-0,1
Invesco GT Investment
-1,2
Invesco GT Italia
-1,2
Invesco GT Japan
1,0
Invesco GT Japan Ent.
-1,2
Invesco GT Japan OTC S.
-1,6
Invesco GT Korea
-0,1
Invesco GT Latin Am.
0,8
Invesco GT Leisure
-0,2
Invesco GT N. A
Opstock Global Bal. K/1000
Sampo Eur. Smaller Comp.
-2,0
FF France Fund
-2,6
FF Germany Fund
-2,2
FF Greater China (USD)
-1,4
FF Iberia Fund
-1,0
FF Indonesia Fund (USD)
-0,4
FF International Fund (USD)
-2,3
FF Italy Fund
0,5
FF Japan Fund (JPY)
-1,4
FF Japan Sm. K/100
Nordea Euro Obl. A
JPMF Europe Bond A
0,1
JPMF FF Em. T
Sampo Yhteisöoblig. (Eur.) T/1000
Sampo S. Europe Value B
-2,4
A. Berg Portfolio A
-1,5
A. Bond A
JPMF Sterling Bond A -GBP
JPMF US Bond A
JPMF US D Enh Yield A
JPMF USD Gl. Bond
-0,2
Baring Japan
-1,6
Baring Japan Sm. Equity A
JPMF US Disc. Berg Portfolio B
-1,5
A. Index B
Opstock Global Eq A
Opstock Global Eq B
Pictet Country Germaval K
Pictet Country Indiaval K
Pictet Country UK Val K
Pictet Country ValFrance K
Pictet Country ValJapan K
Pictet Global Biotech K
Pictet Global Equities
Pictet Global Leisure K
Pictet Gl. Pro B/100
0,1
Aktia Interest A
0,1
Aktia Interest B
0,1
Ålandsbanken Corp B A
Ålandsbanken Corp B B
Baring Euro Bond
-0,2
Baring Sterl. Bond
Seligson Euro Obl.ind. Sweden
1,9
Handelsb. East. O. Tech
-2,5
Firstnordic Global
-1,5
Firstnordic Myriadi
-1,0
Firstnordic Nordic
-2,1
Firstnordic US
-1,1
Fondita 2000+ A
-0,1
Fondita 2000+ B
-0,1
Fondita Equity Spice A
-2,1
Fondita Equity Spice B
-2,1
Fondita Nord. Fund kasvu
Trigon Baltic Fund
Trigon C and E Eur
Veritas Star
WIP Market Leaders Gl. Eur. Berg Sicav Global (USD)
-1,1
A. Bond
MLIIF Euro Reserve
MLIIF Euro Reserve
MLIIF Euro ST Gl. K/1000
Sampo Suomi Os. Yhd. Enh. USD
-0,9
ABN AMRO Gl. kasv.T
Op-Pirkka A
Op-Pirkka B
Op-Spektri A
Op-Spektri B
Op-Tuotto A
Op-Tuotto B
Opstock Global Bal. Arvo K/1000
Sampo K. Amer.fi T/100
Nordea Maailma K/100
Nordea Maailma T/100
Nordea Medica LS K/100
Nordea Medica LS T/100
Nordea Nordia K/100
Nordea Nordia T/100
Nordea Nordic SC K/100
Nordea Nordic SC T/100
Nordea Pro Eurooppa K/100
Nordea Pro Eurooppa T/100
Nordea Pro Suomi K
Nordea Pro Suomi T
Odin Finland
Odin Kiinteistö
Odin Maritim
Odin Norden
Odin Norge
Odin Offshore
Odin Sverige
Op-Aasia A
Op-Aasia B
Op-Amerikka A
Op-Amerikka B
Op-Britannia A
Op-Britannia B
Op-Delta A
Op-Delta B
Op-Euro Kasvu A
Op-Euro Kasvu B
Op-Euro Osake A
Op-Euro Osake B
Op-Focus A
Op-Focus B
Op-Itä-Eurooppa A
Op-Itä-Eurooppa B
Op-Kiina A
Op-Kiina B
Op-Medical A
Op-Medical B
Op-Metsä A
Op-Metsä B
Op-Suomi Kasvu A
Op-Suomi Kasvu B
Op-Teknologia A
Op-Teknologia B
Op-Trendi A
Op-Trendi B
Opstock Euro Index A
Opstock Euro Index B
Opstock Finl. B. Ind. H. Aasia K
Mandatum Em. Bond
0,1
-0,1
0,1
0,1
0,1
0,3
0,3
-0,2
0,1
0,1
0,1
0,2
-0,2
-0,2
0,3
0,3
0,1
0,1
0,4
0,4
0,3
0,3
-0,7
-0,3
-0,2
-0,3
0,3
0,2
0,2
0,2
0,2
0,2
0,2
0,2
0,2
0,3
0,1
0,2
0,5
0,4
0,2
0,1
-0,1
-0,2
0,1
0,1
0,2
-0,2
Arvo Tuotto-%
euroa
12 kk
115,25
1,07
140,05
114,88
133,21
105,42
191,62
1218,30
172,96
1158,64
1034,51
1034,51
5,36
16,38
8,97
68,20
10,81
14,27
158,49
16,48
138,04
5,10
4,62
245,50
222,68
115,94
103,57
10,84
12,16
22,52
21,84
106,46
103,26
114,51
111,07
113,76
110,34
89,65
108,72
113,09
317,15
105,69
405,04
104,22
104,22
20,21
24,08
1332,52
220,52
186,04
22,16
20,22
22,17
18,69
8,11
15,45
6,92
11,15
5,45
6,64
5,47
12,55
1,04
1,04
17,86
2,04
1,87
10,70
10,12
11,01
9,63
6,64
6,5
4,5
13,4
4,3
13,1
-19,3
1,8
-4,8
2,7
0,1
1,0
3,5
1,0
1,6
6,0
5,9
6,3
6,1
3,5
3,1
6,0
6,4
6,0
3,1
7,4
6,6
4,0
6,7
4,8
8,3
6,5
6,7
7,5
5,6
5,3
6,5
6,2
6,2
5,9
5,5
0,3
7,1
7,0
6,5
6,2
5,2
5,4
Yhdistelmärahastot
A. Index B
2,9
Gyllenberg Eur. Instit.
-1,2
Elite-rahasto
0,5
Evli Emerging Tech. Eq.
-1,2
ABN AMRO Gl. A/100
0,1
A. Global Value B
-1,5
Ålandsb. Berg Euro Yhd.korko A
A. K/1000
Sampo P-Am. Aasia T
Mandatum Eurooppa T
Mandatum Eurooppa K
Mandatum Europe Enhanced K
Mandatum Europe Enhanced T
Mandatum Global K
Mandatum Global T
Mandatum North America K
Mandatum North America T
Mandatum Osake K. Berg Global A/100
-1,4
A. Paniikkia herätti erityisesti
se, ettei Aldata kyennyt vielä ennakoimaan
Muutos-%
1 pv
Arvo
euroa
Tuotto-%
12 kk
Vipurahastot
Conventum Focus A
Conventum Focus B
Gyllenberg Momentum A
Gyllenberg Momentum B
Mandatum Kontra K
Mandatum Vipu Kasvu
SEB Optionsrätter Europaf.
-5,8
-5,7
-1,2
-1,2
1,9
-3,4
1,8
4,83
5,82
106,54
134,09
17,59
17,49
80,60
-57,7
-57,5
-11,5
-11,3
14,3
-22,0
-35,3
ABN AMRO East. Viikossa osake ennätti halventua 13
prosenttia. Tech. Small C.
-0,8
Firstnordic Far East
-0,8
Firstnordic Gl. B/1000
-0,1
Handelsb. K. Ent.
-0,4
Invesco GT PRC
-0,1
Invesco GT Taiwan Gr.
-0,7
Invesco GT Technology
-2,8
Invesco GT Telecom
1,5
Invesco GT US Smalls Co
-1,6
Invesco GT WW Dyn. Markets
SEB Lux Eq. B
0,1
Evli Eur. S. Comp. Euroopan pankkilaskettelua
johti edelleen keskiviikkona tulosvaroittanut Credit Suisse First Boston.
Tietoliikennesektorilla Okmetic jatkoi sukellustaan vaipuen lähes kahdeksan prosentin alamäessä uusiin kaikkien aikojen
pohjiinsa 2,05 euroon. Euro Active A
Ålandsb. Yhd. Berg Euro K. B
Opstock Euro B. Teletech A
JPMF Glob Healthtech D
JPMF Global 50 Equity A
JPMF Global Div Eq A
JPMF Glob. Eastern Europe
-0,5
Handelsb. Os. C.
-1,2
Baring Latin America
-1,0
Baring Leading Sector
-2,3
Baring North America
-2,4
Baring Pacific
-1,2
Carnegie Aksje Norje
0,7
Carnegie East-European
-0,6
Carnegie Eurooppa Osake
0,7
Carnegie Medical
-2,5
Carnegie Monirahasto
0,1
Carnegie Nordic Markets
-0,1
Carnegie Suomi Osake
-1,3
Carnegie Småbolag
-1,6
Carnegie Sverige
-1,0
Carnegie Teknologia
0,5
Carnegie Worldw Em Gr
0,3
Carnegie WorldWide
0,3
CDC Emerging Asia C
0,1
CDC Emerging Europe C
1,1
CDC Emerging Latin America C -1,1
CDC Europe Equities C
3,0
CDC Europe NM C
1,7
CDC Europe Small Cap C
-0,1
CDC Glob. M. America
-1,4
Invesco GT Pacific
0,3
Invesco GT Pan Eur.
-2,0
Invesco GT Pan Eur. A
Gyllenberg Eur. L. Yhtiön liikevaihdosta
viidennes tulee Pohjois-Amerikan
ulkopuolelta.
Yhtiön kotipaikka on Seattle,
jossa sijaitsevat sen kaksi tehdasta. Healthtech A
JPMF Gl. Europe
SEB Baltic Smaller Comp.
SEB Lux Eastern Europe
SEB Lux Emerg. B.
-0,5
Invesco GT Global Bond
Invesco GT Gilt
-0,2
Invesco GT max. Precorin toiminta-ajatus onkin
nivelystävällisten kuntolaitteiden
valmistus, Talermo sanoo.
Precorin tuotevalikoimaan kuuluvat mm. Cap Eur. Bonds
-0,1
Handelsb. Bal. Cap A
JPMF US Sel. lokakuuta 2002
?
15
TALOUS
S I J O I T U S R A H A S TOT
Finansium Oy
Viikko päättyi vaisusti
Helsingin pörssissä viikon viimeinen päivä
pistettiin pulkkaan alavireessä, kun Alcatelin arviot telealan näkymistä varjostivat Nokiaa, ja pankit painuivat muun Euroopan finanssisektorin perässä. Europe Equity A -USD 0,9
JPMF Em. B
Tapiola Korko
Tapiola Riskikorko
Templeton Glob. Global Value A
-1,4
Ålandsb. Eq. Amer.fi K/100
Nordea Lat. K/100
Nordea Global Mob. Päivän edetessä
ostajat hieman rohkaistuivat ja kurssi korjasi 0,52 euroon. Berg Russia (SEK)
1,2
A. Warrant
JPMF Balanced Fund A
JPMF Gl Capital Pres. ex-US Bond A
0,1
JPMF Gl. A -USD
JPMF International Equity A
JPMF Jap Sel Eq D - JPY
JPMF Japan S. Yield Bond
-0,5
Baring Hong Kong China
-1,6
Baring Int. Bond
0,3
Invesco GT Euro Reserve
Invesco GT Eurol. Eq. Grade A
Evli Eur. High Yield A
-0,1
Evli Eur. A
-2,2
Evli Emerging Tech. 2030 T/1000
SEB Lux International A
Seligson Joustosalkku A
Seligson Joustosalkku B
Seligson Vakaasalkku A
Seligson Vakaasalkku B
Sp-Yhdistelmärahasto B/100
Tapiola 2010
Tapiola 2015
Tapiola 2020
Tapiola 2025
Tapiola Maailma
Tapiola Tasapaino
Templeton Global Bal.
Turun yliopiston rahasto A
Turun yliopiston rahasto B
Veritas Maxi 75
Veritas Midi 50
Veritas Mini 15
-0,2
-0,2
-0,6
-0,6
-0,9
-0,9
-0,1
-0,3
-0,3
-0,6
-0,6
-0,1
-0,1
-1,2
-1,2
0,9
-1,6
-0,2
-0,8
-1,2
-2,1
-1,4
-1,4
-0,8
-0,8
-1,1
-1,1
-0,5
-0,4
-0,4
-0,4
-0,7
-0,7
-0,9
-0,2
-1,9
-1,9
-0,8
-1,7
-1,7
-0,1
-0,1
-0,1
-0,2
-0,3
-0,3
-0,7
-0,7
1,8
1,8
-0,7
-0,8
-0,8
-0,8
0,9
-0,3
-0,2
-0,6
-0,4
-0,6
-0,6
-0,1
-0,1
-0,9
-0,3
-0,9
-1,3
-0,6
-0,1
-0,3
-0,9
-0,3
-0,7
-0,7
-0,7
-0,7
-1,3
-1,3
-1,3
-1,3
-1,3
-1,3
-2,4
-2,4
-2,0
-2,0
-0,9
-0,9
-1,5
-1,5
-0,6
-0,6
-2,2
-2,2
-0,6
-0,7
-0,3
-0,1
-1,2
-1,2
-3,0
-1,3
-1,3
-1,3
-1,3
-0,3
-0,3
-0,7
-0,7
-1,0
-1,0
-1,0
-1,1
-1,1
-1,6
-1,6
-2,1
-2,1
0,2
-0,2
-0,2
-0,6
-0,4
-0,4
-0,4
-0,4
-0,3
1,0
-1,7
-1,7
0,1
93,33
93,33
269,71
346,66
121,78
146,13
133,43
86,08
94,31
27,90
33,87
102,19
102,19
11,79
13,39
88,13
101,55
14,72
19,18
17,25
1,69
1,90
55,98
67,39
8,53
9,76
63,12
76,31
2,24
2,92
86,63
90,30
64,51
73,21
9,06
6,17
9,07
8,82
8,14
57,50
78,39
69,56
9,14
90,15
94,85
74,31
78,18
60,36
63,44
66,77
76,92
93,96
108,65
66,14
79,69
91,33
113,80
155,09
195,96
17,32
2,23
5,95
856,51
90,85
868,65
102,37
90,45
1007,42
965,01
21,90
21,04
21,40
19,07
18,59
8,73
7,62
6,30
5,28
15,71
7,81
6,71
5,65
3,05
2,19
75,90
69,14
999,92
999,92
215,05
200,77
56,21
54,51
73,92
61,13
628,97
600,68
38,79
37,62
59,56
57,77
24,50
23,76
14,81
14,36
71,33
69,19
53,24
60,26
25,84
33,47
18,43
22,03
79,55
91,42
184,61
158,35
25,43
140,20
120,25
107,93
97,38
929,20
838,70
861,14
818,31
777,53
738,99
544,69
917,14
783,07
758,81
639,69
662,57
551,15
17,70
9,20
8,47
11,04
11,04
61,76
9,05
8,67
8,44
8,04
8,47
8,85
11,36
36,30
40,22
77,72
87,24
99,03
-1,6
-1,4
-14,3
-14,1
-13,7
-10,0
-7,3
-9,7
-7,0
2,8
2,8
-17,3
-17,0
-5,2
-19,3
-1,5
-10,1
-10,1
-10,4
-8,0
-7,7
-8,5
-8,4
-19,2
-18,9
-4,4
-4,2
-11,1
-10,9
-12,7
-2,7
-13,7
-20,3
-6,9
-21,7
-21,6
-8,9
-7,8
-1,6
-1,6
-6,5
-6,5
-11,7
-11,7
-12,8
-12,8
-0,9
-0,6
-13,8
-13,8
-16,2
-16,2
-8,0
-7,7
-17,6
-4,5
4,0
3,3
3C Alpha
Avenir A
Avenir B
3C Gamma
Evli Citius A
Evli Citius B
Mandatum Omega K
Mandatum Vega T/1000
Opstock RM Optimus A
Opstock RM Optimus B
Seligson Phalanx A
Seligson Phalanx B
0,1
104,79
1216,60
1216,60
0,6
105,22
99,43
103,59
21,83
-3,1
448,09
-0,2
100,66
-0,2
97,63
0,5
2,59
0,5
2,24
Seattlelaisyhtiön
hinta on 180 milj.e
SSS?STT?Arja Joenpolvi
Urheiluvälinevalmistaja Amer
laajentaa tuotevalikoimaansa
kuntosalilaitteiden puolelle. Dollar C (AUD)
FF Euro Cash Fund
FF Euro Currency
FF Japanese Yen C (JPY)
FF Sterling C (GBP)
FF Swiss Franc C (CHF)
FF US Dollar C (USD)
FF US Dollar Cash (USD)
FIM Likvidi
Gyllenberg Money A
Gyllenberg Money B
Handelsb. Berg Euro Oblig. A
JPMF Global Life Sci. kasv. M.
0,2
Invesco GT Global Ent.
-1,2
Invesco GT Gl. Nordic
3,1
Handelsb. S. Synergiaetujen arvioitiin aluksi olevan
70 miljoonaa euroa vuodessa, mutta nyt niiden suuruudeksi arvioidaan 90 miljoonaa.
Arviota saavutettavista synergiaeduista on voitu Metson mukaan
nostaa, koska valmistuskapasiteetin uudelleenjärjestelyn ja jakeluorganisaation yhdistämisen edut
ovat olleet odotettua selvemmät.
Metso arvioi saavuttavansa jo tänä vuonna 45 miljoonan euron synergiaedut, kun alun perin yhtiön
arvioitiin hyötyvän yhdistymisestä
vasta ensi vuonna.
Metso Minerals on sulkenut tai
sulkee vielä tämän vuoden aikana
yhteensä 12 tuotantolaitosta pääasiassa Pohjois-Amerikassa. K
Nordea yksit. Markets
MLIIF Eur. Value
-0,6
Invesco GT G. A
Seligson Euro Corp. B
Opstock Private A
Opstock Private B
Pohjola Euro Forte A
Pohjola Euro Forte B
Pohjola Forte A
Pohjola Forte B
Pohjola Solid A
Pohjola Solid B
Pohjola Tummansininen
Pohjola Vaaleansininen
Sampo Eur. Berg Optimal Eur. Lukumäärältään laskijoita
löytyi selvästi nousijoita enemmän.
Kaupan alan ohjelmistoja valmistavan Aldata Solutionin kurssi romahti yhtiön kerrottua järjestelmäprojektinsa ranskalaisen
Grand Vision Information Servicesin kanssa kariutuvan. A
0,1
Evli Euro Valtionobl. Os. H. East Equity A -USD
JPMF UK Equity A -GBP
JPMF US Disc. Small Cap B
0,2
Franklin Biotech. Berg Euro K. Ind. Europe K
Pictet Targ. A
JPMF Gl. Debt A -USD 0,2
JPMF FF Global Bond A -USD
0,3
JPMF FF USD Bond A -USD
JPMF Gl. USD
-2,2
ABN AMRO Soc. Inv. Eur. D
Mandatum I-Eur. Berg Sicav Japan (JPY)
-1,3
A. Sm. Bond A
-0,1
JPMF Gl. Arvo T/1000
Sampo Komp. A
Opstock Euro B. N.Am. Bal. (Eur.) K/1000
Sampo S. B.
-0,3
Credit Agricole Global B.
-0,3
Evli Altius A
-0,1
Evli Altius B
-0,1
Evli Corporate Bond A
Evli Corporate Bond B
Evli Eur. B/100
-1,1
A. Tech. Kaikkiaan Precor työllistää lähes 500 henkilöä ja yhtiön toimitusjohtajana jatkaa Paul Byrne.
USA:n kuntosalimarkkinat
40
Kuntosalien jäsenmäärä
USA:ssa, milj. Y. 25 T/1000
Sampo Kompassi 50 K
Sampo Kompassi 50 T
Sampo Kompassi 75 K
Sampo Kompassi 75 T
Sampo Kultapossu K/1000
Sampo T. T/1000
Sampo Suomi Yhteis. Lisäksi yhtiö on sulkenut noin 70 jakelu- ja huoltoyksikköä toimintojen yhdistämisen seurauksena.
Mainitut päätökset vähentävät
Metso Mineralsin henkilöstöä vuoden loppuun mennessä noin 1 800
henkilöllä. A
JPMF Global Bal. Mark K
Pictet Targ. Bal. Bond
Invesco GT Eur. T
Nordea Pro Euro Obl. T/100
Sampo Euro Value K
Sampo Japani Kasvu
Sampo Japani Tuotto
Sampo Komp. Halvimmat laitteet hallitsevat Yhdysvaltain massamarkkinoita, mutta ainakaan
aluksi Precor ei Amerin johdolla
tälle alueelle ole pyrkimässä. Berg Finland HPI A/100
-1,3
A. Em. B
-2,9
Evli Global A
-0,9
Evli Global B
-0,9
Evli Eur. Markets
MLIIF Digital Europe
MLIIF Emerging Europe
MLIIF Emerging Markets
MLIIF Eur. H. Berg Euro Korko A/100
A. R. Value B
-0,8
Gyllenberg Finlandia A
-1,0
Gyllenberg Finlandia B
-1,0
Gyllenberg N Am Index B
-2,5
Gyllenberg N Am Index A
-2,5
Gyllenberg Small Firm A
-1,5
Gyllenberg Small Firm B
-1,5
Handelsb. B
-2,4
Evli Nordic Smaller Com A
-1,1
Evli Nordic Smaller Com B
-1,1
Evli Nordic TMT A
-1,3
Evli Nordic TMT B
-1,3
Evli Select A
-1,5
Evli Select B
-1,5
Evli U.S. A
Evli European Alloc. A
OP-Euro Yritysl. Maaseudun ulkopuoliset työpaikat
vähenivät 43 000 kappaleella, kun odotukset olivat 6000 työpaikan kasvussa.
Hex-yleisindeksi päätyi 2,9 prosentin laskussa 5175,56 pisteeseen. Kasvua on
odotettavissa myös siksi, että Yhdysvalloissa kuntosaleissa kävijöiden määrä lisääntyy ja yhä
useampi kävijä on keski-ikäinen
tai sitä vanhempi.
. Large C. S. Eur.
-1,7
Invesco GT Dev. USA:n työllisyystilastojen julkistus oli päivän päätapahtuma,
mutta ristiriitaisesti tulkitut luvut eivät tarjonneet päivään helpotusta. Ind. Berg Small Cap B/100
-1,9
A. Euro-Obl. T/1000
0,1
0,1
0,1
0,1
0,1
0,2
0,1
0,1
100,07
113,00
18,27
19,81
1000,65
18,12
21,11
113,35
106,91
23,85
1145,58
1055,97
4,5
4,8
4,7
4,9
3,8
4,3
4,4
4,0
3,9
5,1
4,8
4,7
A. A
1,3
JPMF Euroland Equity A
0,9
JPMF Europe Conv. T
Mandatum S. Helsingissä heikoin
paperi oli viiden prosentin laskullaan Nordea. Eq. Kasvuos. K/1000
Mandatum MediL. A
Opstock Fin. Eq. Small Cap A
0,2
Fondita Nord. Aggressive
-1,8
FF Euro Blue Chip Fund
-1,5
FF Euro STOXX 50 Fund
-2,1
FF European Growth Fund
-0,6
FF Europ. (USD)
-0,8
FF Australia Fund (AUD)
FF Emerging Market (USD)
-0,8
FF Eur. Opportunities
MLIIF European
MLIIF Gl. USD
-0,2
ACM GI -Gl Gr Trends P
-1,3
ACM GI -Am Growth P
-1,6
ACM Int. T
Schroder Em Europe C
Schroder Em Markets C
Schroder Eur Eq Sigma C
Schroder Eur Equity C
Schroder Eur Sm Co?s C
-0,4
-0,9
0,8
-0,9
-0,2
-1,0
-1,0
-0,9
-0,2
-1,4
-1,2
-0,6
-1,7
-1,6
-1,0
-1,4
-1,4
-1,5
-1,0
-0,6
0,3
-2,4
-2,4
-2,0
-2,4
-2,4
-1,5
-2,1
-1,6
-0,8
-0,8
-1,1
-1,1
0,4
0,4
-1,4
-0,7
-0,7
0,5
0,5
-2,5
-2,5
-1,1
-1,1
-0,8
-0,8
-0,9
-0,9
-2,4
-2,4
-0,7
-3,5
-0,3
-0,6
-0,2
-1,7
0,4
-2,5
-1,1
-2,0
-1,0
-0,9
11,8
-1,5
-2,2
-2,2
-0,5
0,4
-0,1
-0,2
19,5
0,6
0,2
0,5
-2,2
-0,4
-3,0
-2,7
-2,7
-3,0
-1,1
-1,1
-3,2
-3,2
-1,6
-1,6
-0,3
-0,3
-1,0
-1,0
-0,6
-0,6
-0,6
-0,6
-1,3
-1,3
0,2
0,2
-0,7
-0,8
1,3
1,3
0,5
0,5
-2,2
-2,2
-1,5
-1,5
-2,0
-2,0
-1,7
-1,7
-2,1
-2,1
-1,1
-1,1
-1,1
-1,1
-1,0
-1,0
-0,5
-0,5
-1,0
-0,6
0,4
1,1
2,0
-1,9
-0,9
-0,9
-2,6
-2,6
0,1
0,1
-2,6
-2,6
-1,5
-1,5
-3,6
-3,6
-2,6
-2,6
-1,8
-1,8
-0,9
-0,9
-3,4
-3,4
-1,9
-1,9
-4,1
-4,1
-2,2
-2,2
-3,4
-3,4
-2,2
-2,1
-2,3
-2,3
2,0
-0,7
2,2
3,4
-1,1
-2,0
-0,7
0,4
-1,4
0,1
1,6
0,7
-0,7
3,3
2,8
0,1
-2,3
-0,7
-1,3
-0,3
-2,8
-2,8
-3,3
-3,3
-1,5
-1,5
-1,5
-1,5
-1,0
-1,0
-1,9
-1,9
-0,3
0,1
-0,9
1,1
0,5
-0,5
1,2
1,2
1,6
-0,6
0,8
0,8
-2,9
-2,9
-3,0
1,2
1,2
-1,8
-1,8
-0,7
-0,6
-2,5
-2,5
-1,4
-1,4
-2,2
-2,2
-2,2
-2,2
-0,3
-0,6
-0,4
-0,2
-1,6
Arvo
euroa
Tuotto-%
12 kk
4,89
9,00
4,21
4,01
75,34
4,37
99,95
75,15
74,71
21,10
79,17
67,83
438,28
7,70
13,49
69,53
5,46
39,52
8274,00
6378,00
45,12
7,76
6,33
5,78
56,23
68,92
56,71
97,72
72,37
4,62
8,42
2,99
59,01
52,98
75,03
67,18
506,96
477,06
3,66
144,25
133,98
10,71
9,48
16,30
14,29
10,54
12,31
915,37
915,37
17,91
16,02
918,05
918,05
773,56
739,44
9,65
8,70
11,57
1,64
25,06
6,80
8,90
31,74
40,01
5,49
65,55
12,96
13,33
25,63
11,16
3,28
51,87
46,08
31,23
13,53
8,91
7,54
12,57
8,20
4,70
6,34
195,95
82,25
242,57
3,14
2,49
14,73
608,13
608,13
13,78
3,76
3,55
444,27
436,92
158,77
149,22
585,76
582,63
17,95
16,91
541,46
506,53
685,61
659,32
309,59
289,50
248,28
244,28
29,57
27,75
876,96
870,38
12,92
12,11
443,75
436,55
647,96
639,02
507,59
500,82
13,93
13,09
80,68
75,52
4,73
4,45
110,38
106,07
74,92
67,31
19,25
17,10
166,40
-13,6
-10,0
-39,9
-26,7
18,44
43,47
62,82
5,71
49,86
69,40
67,31
59,85
58,05
71,50
69,35
65,13
63,17
86,96
84,34
10,80
10,47
80,99
78,56
88,25
85,60
78,31
78,31
71,14
69,01
36,10
35,01
80,25
77,84
18,54
17,98
54,78
53,13
63,96
62,04
15,32
14,86
16,61
16,11
67,33
65,84
93,42
302,32
4169,88
127,32
49,64
53,74
56,22
47,75
81,06
107,89
137,90
313,12
68,88
221,14
61,74
76,30
7932,33
82,80
16,45
19,81
48,65
55,06
27,62
27,62
52,14
62,78
77,56
93,37
12,77
14,46
764,14
213,10
71,26
137,21
91,69
148,03
150,91
119,31
64,07
279,72
90,37
88,04
79,80
12,93
11,08
26,67
715,09
680,68
429,42
387,59
76,98
69,21
816,04
671,42
737,37
600,37
125,90
103,01
18,40
15,23
6,18
3,11
9,47
106,02
9,21
-17,5
-6,0
-20,3
-29,5
-24,6
-17,0
-15,0
-15,6
-26,2
-15,6
-41,9
-39,5
-39,7
-43,1
-43,3
-35,7
-35,9
-33,5
23,8
23,5
-39,2
-39,5
3,2
3,0
-23,3
-23,1
-26,1
-26,3
9,3
9,1
-34,3
-34,5
20,9
-44,0
33,4
7,8
-20,0
-26,4
-15,7
-25,9
-14,4
-20,8
-14,2
-22,4
-52,4
-13,6
-20,5
-15,6
71,5
-19,0
-0,8
29,6
-38,8
-21,6
-29,4
-34,0
-34,5
-34,5
-28,4
-28,5
-42,3
-42,2
-25,9
-25,9
-24,7
-24,7
-25,2
-25,2
-4,2
-4,2
-5,1
-5,1
-4,2
-4,2
-56,6
-56,6
-46,7
-46,7
20,4
20,4
-24,2
-24,2
-42,9
-42,9
-5,3
-5,3
-21,9
-21,9
-33,2
-33,2
-30,3
-30,3
-22,2
-22,2
-14,2
-14,2
-24,7
-25,0
-2,6
-2,9
16,6
-2,0
-12,6
-23,6
-24,9
3,8
-9,2
-27,2
-15,5
-8,8
-10,8
-32,8
Muutos-%
1 pv
Schroder EURO Equity C
Schroder Gl Eq Sigma C
Schroder Global Tech C
Schroder Italian Equity C
Schroder Japan Sm C C
Schroder Japanese Eq C
Schroder Latin Am C
Schroder North Am Eq C
Schroder Pacific Eq C
Schroder Portfolio (USD) B
Schroder Portfolio B
Schroder Swiss Equity C
Schroder U.S.S Co?s C
Schroder UK Equity C
SEB Eur. M. Health Care
0,8
ACM International Tech
-3,4
Aktia Capital A/100
-1,0
Aktia Capital B/100
-1,0
Aktia Euro A/100
-1,7
Aktia Euro B/100
-1,7
Aktia Global A/100
-0,6
Aktia Global B/100
-0,6
Aktia Medica A/100
-0,5
Aktia Medica B/100
-0,5
Aktia TMT A/100
-1,2
Aktia TMT B/100
-1,2
Ålandsb. 75 B
FF Euro Balanced Fund
FFPS Defensive Fund
FFPS Global Growth (USD)
FFPS Growth Fund
FFPS Moderate Growth
Fides Portfolio A
Fides Portfolio B
FIM Forte
FIM Piano
Gyllenberg 20 A
Gyllenberg 20 B
Gyllenberg 50 A
Gyllenberg 50 B
Gyllenberg 80 A
Gyllenberg 80 B
Gyllenberg Eur. Value A
-0,8
Gyllenberg Eur. Nord. C
-1,9
Gartmore SICAV Jap.
-2,2
Gartmore SICAV N Am
-2,2
Gartmore SICAV Pan Eur.
0,8
Gyllenberg Eur
He sanovat itse, ettei heillä ole muita ystäviä kuin vuoret.
Persianlahden sodan päättyessä
runsaat kymmenen vuotta sitten
Yhdysvaltain silloinen presidentti
George Bush vanhempi kehotti
Irakin kansaa nousemaan kapinaan presidentti Saddam Husseinia vastaan. Reidin kerrottiin julistaneen itsensä myös Yhdysvaltain viholliseksi.
Viranomaisten mukaan brittiläistä Reidiä, 29, rangaistaan vähintään 60 vuoden ja enintään elinkautisella vankeusrangaistuksella.
American Airlinesin matkustajat ja miehistö estivät Reidiä 22.
joulukuuta 2001 laukaisemasta jalkineisiin kätkettyjä räjähteitä
Miamin-lennolla, joka oli lähtenyt Pariisista. Sillä on mm.
oma tv-asema Lontoossa. Tuuli on sen sijaan myötäisempi Bushin suunnitelmille Yhdysvaltain kongressissa. . Tulokset saattavat vaikuttaa myöhempään EU:n suhtautumiseen.
EU:n ja Turkin välillä on ollut
hankausta aiemminkin. 16
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Lauantaina 5. Länsiliittouma syyttää Irakia lisäksi
yrityksistä ampua alas Yhdysvaltain ja Britannian taistelukoneita
lentokieltoalueilla Irakin etelä- ja
pohjoisosissa.
Kurdien
parlamentti
kokoontui
PohjoisIrakissa
STT?AFP
RETHYMNO?EU:n puolustusministerit varoittivat perjantaina Yhdysvaltain johtamasta
sodasta Irakia vastaan ilman YK:n tukea.
EU:n ulkopoliittinen edustaja Javier Solana
sanoi, ettei hallituksen vaihtaminen Bagdadissa ole EU:n tavoite.
. Poliisi odotti perjantaina erittäin varuillaan uutisia mahdollisista
uusista tapauksista.
SSS?STT
USA: Irak pyrkii
piilottamaan aseitaan
STT?Reuters?AFP
Kenkäpommimies
tunnusti syyllisyytensä
Maryland etsii
sarjamurhaajaa
Bush saamassa
kongressin tuen
sotasuunnitelmilleen
STT?AFP?Reuters?DPA
DELHI?Intia testasi perjantaina Akash-ilmatorjuntaohjusta yhdeksän tuntia sen jälkeen, kun Pakistan oli tehnyt oman ohjuskokeensa. Siinä
Bushille annetaan valtuudet
käyttää Yhdysvaltain asevoimia
?välttämättömäksi ja soveliaaksi
katsomallaan tavalla. Hänen
mukaan Irak-päätöslauselma on
?presidentin ylimielisen uhon tuote?.
Ruoka kallista Euroopassa
EU:n ulkopuolella
AP
Kreikan puolustusministeri Yiannos Papantoniou , oikealla, keskusteli Rethimnonin kokouksessa NATOn pääsihteeri George Robertsonin kanssa.
EU:n puolustusministerit
varoittavat sodasta Irakia vastaan
sää ensi viikolla. Norjan, Sveitsin ja
Islannin hinnoista on pitkä harppaus alaspäin Tanskaan, missä on
EU:n korkeimmat hinnat: ne ovat 28 prosenttia EU:n keskitason
yläpuolella.
Myös Suomen ja Ruotsin elintarvikkeiden hinnat ovat jonkin verran EU:n keskitason yläpuolella. lokakuuta 2002
?
MAAILMALTA
16
EU saamassa 10 uutta jäsenmaata
Bulgaria ja Romania
tulossa jäseniksi
vuonna 2007
SSS?STT?Marko Ruonala
BRYSSEL?EU:n komissio aikoo
odotetusti esittää 10 uuden valtion liittymistä unioniin vuodesta
2004 alkaen. 15-vuotisen sodan aikana
keskushallinnon suosima poltetun
maan taktiikka hävitti tuhansia
kurdikyliä.
PKK:n johtaja Abdullah Öcalan istuu nykyisin turkkilaisessa
vankilassa, mutta PKK on edelleen
hyvin järjestäytynyt Euroopassa,
vaikka järjestö onkin kielletty Saksassa ja Ranskassa. Kurdipuolueiden kamppailu on vaikeuttanut parlamentin toimintaa edelleen sen jälkeen, kun rauhasopimus solmittiin Washingtonissa
syyskuussa 1998. joulukuuta.
WASHINGTON?Presidentti
George W. Vihanpidossa
on kuollut arviolta 3 000 ihmistä.
KDP:n johtaja Barzani kiitti
perjantaina Yhdysvaltain, Britannian ja Turkin hallituksia kurdialueiden suojelemisesta. Uhrit olivat täysin satunnaisesti valittuja, ja heidät oli ammuttu kaukaa varmalla tarkka-ampujatyylillä.
. Vuosia jatkuneet kahnaukset riistäytyivät sodaksi 1994. Irak oli kuitenkin
solminut sopimuksen Iranin shaahin kanssa, eikä apua tullut.
Kurdien kapina hiipui, ja kosto
oli taas kerran verinen. Turkki
katkaisi suhteitaan unioniin, kun
sitä ei kelpuutettu jäsenehdokkaaksi 1997 Luxemburgin huippukokouksessa. Etelän kurdit puhuvat pääasiassa sorania,
pohjoisen kurdit kurmanjia, ja näiden lisäksi on olemassa muita
murteita, jotka muistuttavat Iranissa puhuttavaa farsin kieltä.
Valtaosa kurdeista on sunnimuslimeja, mutta Turkin kurdeista osa
kuuluu shiiamuslimien alevi-lahkoon.
Kurdistan jaettiin
Kurdien historia on sorrettujen
historiaa. Bushin vaatimukset
uudesta jyrkkäsanaisesta Irakpäätöslauselmasta ovat olleet vastatuulessa YK:ssa. Se oli rutiinikoe, sanoi puolustusministeriön edustaja. Hän sanoi uskoneensa aikanaan yhtiötä, kun se kertoi, ettei ollut todisteita siitä että tupakointi aiheuttaa syöpää.
STT?Reuters?AFP
Saddamin hallinto on jo kaadettu Pohjois-Irakissa
Kurdit ovat maailman
suurin maaton kansa
Tabriz
Zakhu
STT?AFP?Reuters
IRAN
Van
R
BOSTON?Pommi-iskun yrittämisestä syytetty Richard Reid
myönsi perjantaina aikoneensa räjäyttää kenkiinsä piilotetut räjähteet matkustajakoneessa viime joulukuussa.
Reid tunnusti kaikki häntä vastaan nostetut kahdeksan syytettä,
joiden mukaan hän osallistui muun muassa ääriverkosto al-Qaedan
toimintaan. Sen
jälkeen kurdien poliittiset tavoitteet on tukahdutettu Iranissa tehokkaasti, oli vallassa sitten shaahi tai ajatollahien uskonnollinen
hallinto.
Turkissa kurdeja on sorrettu erityisen kovalla kädellä. Kreikassa, Portugalissa ja Espanjassa on EU:n halvimmat hinnat.
Alkoholittomien juomien hintojen ero Norjan ja EU:n välillä on kokonaista 64 prosenttia. He eivät tunnu olevan kenenkään vihollisia, he ovat vain satunnaisia uhreja, sanoi Montgomeryn kunnan poliisipäällikkö Charles
Moose.
Kaksi uhreista oli naisia, kolme miehiä, eikä heitä yhdistänyt sen
kummemmin ihonväri kuin uskontokaan. Uskomme, että Intia on tehnyt kokeen aloittaakseen asevarustelukilvan Pakistanin kanssa, sanoi Pakistanin tiedotusministeri
Nisar Memon uutistoimisto AFP:lle.
Intia kertoi kokeensa onnistuneen. Poliisipäällikkö Moose luonnehtii ampujaa ?taitavaksi?. Turkista tuli kandidaatti vasta 1999 Helsingissä.
Hakijamaiden yksi nopeimpia
neuvottelijoita on ollut kahtiajakautunut Kypros. Yhtiö ilmoitti aikovansa valittaa tuomiosta.
Sama kalifornialainen valamiehistö oli jo aiemmin tuominnut naiselle 850 000 miljoonan dollarin suuruisen korvauksen.
Kanteen nostanut nainen alkoi tupakoida 17-vuotiaana. Ottomaanien valtakunnan sorruttua Yhdysvaltain silloinen presidentti Woodrow Wilson
antoi tukensa kurdien itsemääräämisoikeudelle, mutta itsenäistä
valtiota ei perustettu. Alueella keskiviikkoiltana ja torstaiaamuna
tapahtuneet ampumiset vaativat viisi uhria. Se huipentui Saddamin ehkä pahamaineisimpaan tekoon: yli 5 000 kurdin
joukkomurhaan sinappikaasulla
Halabjan kylässä 1988.
Lähteet: Guardian, CNN. Antautumisehto-
jen mukaan Irak sai pitää taisteluhelikopterinsa, eikä se aikaillut
ryhtyessään kurittamaan kapinallisia.
Kurdit pakenivat vuorille, Irakin
Kurdistanina tunnetulle alueelle,
jossa heidän uskotaan eläneen jo
yli 4 000 vuotta sitten. ja että Iraktoimet eivät vaaranna Yhdysvaltain julistamaa ja käymää sotaa
terrorismia vastaan.
Senaatissa hyväksyttiin torstaina äänin 95?1 päätös aloittaa kiireisesti keskustelu Irak-päätöslauselmasta. Kurdeilla on omat poliisijoukot, oma
rajavalvonta, oma hallinto ja jopa
oma valuutta.
Kurdeilla on sotaisa maine. Sentapaisia tehdään hänen mukaansa
käytännöllisesti katsoen joka viikko, eikä se liittynyt Pakistanin kokeeseen. Pakistan syytti heti Intiaa asevarustelukilvan aloittamisesta. Intia puolestaan sanoi Pakistanin ylireagoineen tietoon Akashohjuksen testauksesta.
. Tuhannet kuolivat Kurdistanin demokraattisen
puolueen KDP:n ja Kurdistanin
isänmaallisen liiton PUK:n taisteluissa, jotka taukosivat 1998 Yh-
dysvaltain puututtua asiaan.
Kurdien yhteinen identiteetti ei
perustu yhtenäiseen kieleen tai uskontoon. He olivat väärään aikaan väärässä paikassa, sanoi Moose.
Poliisin ainoat johtolangat ovat toistaiseksi kuvaus valkoisesta
pienestä kuorma-autosta ja asetyyppi, joka on voimakas tarkkuuskivääri. Tätä perinnettä ovat jatkaneet myös monarkian vuonna
1958 syrjäyttäneet kansallismieliset hallitukset.
Mutta Irakissakin kurdit joutuivat veristen vainojen kohteeksi.
Kurdijohtaja Mustafa Barzani pyysi 1970-luvulla apua Yhdysvaltain
silloiselta ulkoministeriltä Henry
Kissingeriltä. Komissaari Verheugenin tiedottaja totesi
perjantaina, että ministeri Lanotten näkemys ei edusta Belgian virallista kantaa.
Verheugen pelkää myös, että
EU:n suosio hakijamaissa romahtaa. Barzani
viittasi erityisesti Pohjois-Irakin
lentokieltoalueisiin, joita Irakin
hallinto ei ole tunnustanut. Irak oli Britannian mandaattialue, ja kurdit
nauttivat osittaista kulttuurista
vapautta. Ensimmäistä kertaa
myös Bulgarialle ja Romanialle
ehdotetaan liittymisajankohdaksi
vuosi 2007. tulkittiin separatismiksi.
PKK voimissaan
Kurdien työväenpuolue PKK
aloitti sissisodan Turkkia vastaan
1984. Verheugen sanoi aiemmin tällä viikolla
STT:lle, että EU ei neuvottele
maiden kanssa, jotka eivät täytä
poliittisia kriteereitä.
. Ajoitus
tyydyttää varsinkin Romaniaa.
Sen jäsenneuvottelut ovat sujuneet selvästi kymmenikköä hitaammin.
Hollanti
Ruotsi
Suomi
Portugali
Espanja
11
12
13
14
15
Italia
Kreikka
Itävalta
Saksa
Luxemburg
STT/Reuters
Liittyvät EU:hun 2004
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
Turkki odottaa
neuvotteluja
Puola
Unkari
Tshekki
Slovakia
Liettua
Latvia
Viro
Slovenia
Kypros*
Malta
22
21
5
2
16
14
4
26 Romania
27 Bulgaria
20
6
1
15
Liittyvät
EU:hun 2007
Turkin kanssa ei aiota aloittaa
vielä jäsenneuvotteluja. maan ihmisoikeustilanteen vuoksi)
24
* Täysjäsenyys kattaisi vain saaren eteläosan, Kyproksen kreikkalaisväestön asuttaman alueen.
Epäilyt voimistuvat
monissa maissa
Liittymisen kynnyksellä laajentumisen vastustus on lisääntymässä monissa maissa. Myös toisen nimettömänä pysyneen turvallisuuslähteen mukaan Yhdysvalloilla on näyttöä joukkotuhoaseiden kätkemisestä Irakissa.
Yhdysvaltain ja Britannian mukaan Irak on jatkanut kemiallisten, biologisten ja ydinaseiden kehittelyä vuonna 1991 käydyn Persianlahden sodan jälkeen. Viranomaisten mukaan räjähteet olisivat riittäneet tekemään reiän koneen kylkeen.
STT?AFP?Reuters
WASHINGTON?Yhdysvaltain poliisi etsii yhä kuumeisesti johtolankoja Marylandin osavaltiossa Montgomeryn kunnassa tapahtuneeseen sarjamurhaan. Hänen
mukaansa tupakkayhtiö salasi asiakkailtaan todisteita tupakoinnin
ja syövän välisistä yhteyksistä. Maa valmistautuu vaaleihin 3. Hänen mukaansa kurdit eivät uhkaa
minkään valtion turvallisuutta
tai tasapainoa.
taan olisi vakavia poliittisia ja taloudellisia
vaikutuksia maailmanlaajuisesti. Ja Bagdadin
kosto oli ankara. En osaa sanoa,
kuinka kauan se kestää, Verheugen totesi.
8
7
18
13
3
23
19
17
26
27
11
9
28
10
28 Turkki
Turkkilaiset tiedotusvälineet
ovat ennakoineet, että neuvottelut
alkaisivat 2005. Puolustusministeriö Pentagon ilmoitti perjantaina, että
Irakin hallinto on ryhtynyt toimiin aseohjelmiensa salaamiseksi
hyväksyttyään YK:n asetarkastajien paluun maahan.
Pentagonin tiedottaja Victoria
Clarke syytti Irakin johtajaa
Saddam Husseinia petoksesta
ja lupasi, että asiasta kerrotaan li-
publikaanit olivat sopineet. marraskuuta. Suositus sisältyy hakijamaiden edistymisraporttiin, joka julkistetaan ensi viikolla.
Laajentumiskomissaari Günter
Verheugenin mukaan komissio
lähtee siitä, että uudet maat täyttäisivät jäsenehdot 1. Komissio aikoo
kohdella Kyprosta 10 maan joukossa muiden tavoin, vaikka kiista saaren turkkilaisen ja kreikkalaisen osan välillä on yhä avoin.
EU valmistautuu ottamaan jäseneksi vain etelänpuolisen kreikkalaisosan, jos ratkaisua ei löydy.
Saari haluttaisiin liittää kokonaisuutena unioniin.
12
(ei määräaikaa,
sillä Turkin ei
25
katsota olevan vielä EU-kelpoinen mm. Näin tekivätkin sekä
pohjoisessa elävät kurdit että etelässä asuvat shiiamuslimit.
Järkytys oli syvä, kun länsi ei tukenutkaan kapinaa. Eri murteita puhuvat
kurdit eivät pysty edes ymmärtämään toistensa kieltä. Kongressin uskotaan hyväksyvän ensi viikolla päätöslauselman, joka antaa presidentille valtuudet sotilaallisiin toimiin Irakia
vastaan.
Bushin puolueella, republikaaneilla, on enemmistö kongressin
toisessa kamarissa, edustajainhuoneessa, kun taas demokraattisella puolueella on enemmistö senaatissa.
Edustajainhuoneen kansainvälinen valiokunta hyväksyi torstaina Irak-päätöslauselmaluonnoksen, jonka sanamuodosta Valkoinen talo ja edustajainhuoneen re-
WASHINGTON?Yhdysvaltain
mukaan Irak pyrkii paraikaa piilottamaan todisteita joukkotuhoaseista. Verheugenin mukaan
ei-tulos voi viivyttää laajentumista.
Kymmenen hakijamaan odotetaan päättävän liittymisneuvottelut vuoden loppuun mennessä.
EU:ssa kannetaan erityistä huolta
väliajasta neuvottelujen päättymisen ja itse liittymisen välillä. Hän sanoi
toivovansa, että Yhdysvallat pehmentäisi suhtautumistaan Irakiin.
Myös Belgian puolustusministeri Andre
Flahaut varoitti sotilaallisesta toiminnasta ilman YK:n päätöstä.
Britannian puolustusministeri Geoff Hoon
ei halunnut vastata kysymyksiin saapuessaan
kokoukseen myöhässä.
OSLO?Norjassa, Sveitsissä ja Islannissa on Euroopan kalleimmat
elintarvikkeet, ilmenee Norjan tilastokeskuksen tutkimuksesta.
Noiden maiden elintarvikkeiden hinnat olivat viime vuonna keskimäärin 50 prosenttia kalliimmat kuin EU:ssa. Kurdeja
asuu Euroopassa noin miljoona,
valtaosa heistä Saksassa.
Irakissa kurdien tilanne oli ensimmäisen maailmansodan jälkeen hieman parempi. Ainoastaan demokraattinen senaattori Robert
Byrd vastusti päätöstä. Korkeasti verotetut tuotteet kuten alkoholi
ja tupakka nostavat edelleen Norjan hintatasoa.
STT?NTB
Amerikkalainen tupakkayhtiö
tuomittiin suurkorvauksiin
NEW YORK?Amerikkalainen tupakkayhtiö Philip Morris tuomittiin perjantaina maksamaan ennätysmäiset 28 miljardin dollarin
vahingonkorvaukset keuhkosyöpään sairastuneelle 64-vuotiaalle
naiselle. Naisen mukaan tupakkayhtiö ei ollut varoittanut häntä tupakoinnin vaaroista. Koe tehtiin Intian itärannikolla.
STT?AFP?Reuters
SSS?STT?Meiju Malmberg
Kurdeja on eri arvioiden mukaan
20?25 miljoonaa. kuten kurdien kieli . Varsinaisen ajankohdan vahvistavat nykyiset EUmaat.
Komission odotetaan suosittelevan, että jäseniksi otetaan Kypros, Latvia, Liettua, Malta, Puola,
Unkari, Slovakia, Slovenia,
Euroopan unioni laajenee
Euroopan komissio esittää unioniin kymmentä uutta
jäsenmaata, joiden liittyminen tapahtuisi vuonna 2004.
EU-maat
Britannia 6
Irlanti
7
Ranska
8
Belgia
9
Tanska 10
1
2
3
4
5
Tshekki ja Viro.
Aiemmin ei ole virallisesti puhuttu Bulgarian ja Romania tarkasta liittymisvuodesta, mutta
2007 vastaa odotuksia. Meidän tavoitteenam-
Kurdien asuttamat alueet
Kurdialue
100 km
AZERBAIDZHAN
ARMENIA
Erzincan
Erzurum
AZ.
TURKKI
K
U
Diyarbakir
D
I
S
Ourumiyeh
T
Mosul
36°
A
N
Mahabad
Arbil
Salaymaniyah
IRAK
TURKKI
Kirkuk
Sanandaj
Tigris
IRAK
IRAN
Eu
SAUDIARABIA
t
EGYPTI
fra
ARBIL/WASHINGTON/BAGDAD?Kurdien parlamentti kokoontui perjantaina ensimmäistä
kertaa kuuteen vuoteen käsitelläkseen Yhdysvaltain välittämää
sovintoesitystä. Kemal
Atatürkin uusi Turkin tasavalta
toivotti tosin kurdit tervetulleiksi,
mutta kaikki turkkilaisesta poikkeava . Neuvostoliitto lakkautti Azerbaidzhanin kurdien itsehallinnon vuonna
1929.
Toisen maailmansodan päätyttyä, ennen kylmän sodan alkua,
Iranin kurdit perustivat Neuvostoliiton tuella Mahadadin tasavallan,
mutta Teheranin keskushallitus
murskasi unelman nopeasti. Kurdiedustajat
hyväksyivät Arbilissa Pohjois-Irakissa yksimielisesti sopimuksen,
joka lopettaa kahden suurimman
kurdiryhmän valtataistelun.
Yhdysvaltain ulkoministeri Colin Powell ilmaisi parlamentille
välittämässään viestissä tukensa
Kurdistanin demokraattisen puolueen (KDP) ja Kurdistanin isänmaallisen liiton (PUK) yhteistyölle. Hän on erityisen huolestunut
Irlannin kansanäänestyksestä,
jossa maa ottaa kantaa Nizzan sopimukseen. tammikuuta
2004 alkaen. Lähi-idässä he
ovat neljänneksi suurin kansanryhmä.
Noin puolet kurdeista elää Turkissa, mutta heitä on myös Syyriassa, Iranissa, Irakissa ja entisen
Neuvostoliiton alueella. Huolenamme ovat joukkotuhoaseet ja se,
kuinka niitä valvotaan. Yhdysvaltain turvallisuusetujen puolustamiseksi ja YK:n päätöslauselmien
toteuttamiseksi.
Päätöslauselmassa aiotaan tiettävästi kuitenkin vaatia, että presidentti on ennen sotilaallisia toimia ?käyttänyt loppuun diplomatian mahdollisuudet. He ovat lukumääräisesti suurin kansa, jolla ei
ole omaa valtiota. Pelkona on sovittujen uudistusten pysähtyminen, kun jäsenyys varmistuu.
Laajentumisen aikataulu vahvistetaan Kööpenhaminan EU-huippukokouksessa 12.-13. Turkin tapauksessa niitä ei ole
kokonaan täytetty. Belgian flaami-
SÄHKEET
Intia teki ohjuskokeen
laista sosialistipuoluetta edustava
varapääministeri Johan Vande Lanotte sanoi tällä viikolla, että laajentumista ei saa tapahtua ilman
muutosta unionin säännöissä.
Sosialistipuolue lykkäisi laajentumista, kunnes EU-rakenteiden
uudistuksista on sovittu. Irakin keskushallituksen viranomaiset vetäytyivät alueelta 1992. Sen sijaan
Ranska ja Britannia jakoivat ottomaanien aikaisen Kurdistanin
Turkin, Syyrian ja Irakin kesken.
Jako sinetöitiin Lausannen sopimuksessa 1923.
Yksikään kurdien ?isäntämaista?
ei ole kohdellut kurdiväestöään erityisen helläkätisesti.
Jo 1924 Turkki oli kieltänyt kur-
dikulttuurin ja kurdien kielen sekä
kurdinkieliset paikannimet. Siellä he
ovat nyt tavallaan onnistuneet siinä, missä länsi ei, eli syrjäyttämään Saddam Husseinin hallinnon.
Pohjois-Irak on Irakin lentokoneilta suljettua aluetta, jossa kurdeilla on vankka itsehallinto. KDP:llä on 51 ja PUK:lla 49
paikkaa kurdien hallintoelimessä.
Sekä KDP:n johtaja Massoud
Barzani että PUK:n johtaja Jalal Talabani osallistuivat istun-
SYYRIA
me ei ole nyt hallituksen vaihtaminen, Solana
sanoi puolustusministerien epävirallisessa kokouksessa Kreetalla.
Solana tähdensi, että on YK:n turvallisuusneuvoston asia sopia asiasta.
Solana ei halunnut kommentoida kysymystä
mahdollisesta Yhdysvaltain toiminnasta ilman
YK:n päätöstä.
Saksan puolustusministeri Peter Struck
varoitti, että millä tahansa sodalla Irakia vas-
BAGDAD
STT
toon, jota luonnehdittiin yhtä
merkittäväksi kuin parlamentin
valintaa 1992.
KDP:n ja PUK:n riitely keskeytti 1990-luvun puolivälissä kurdiedustajien työskentelyn.
Remasteroidulla uusversiolla
keikkasetti täydentyy yli 70-minuuttiseksi
yhdeksän biisin mittaiseksi kokonaisuudeksi. Koska
Bowien julkisuuskuva oli koko
ajan liikkeessä, seksuaalinen häilyvyys sopi täydellisesti hänen
imagoonsa.
Daruden Sandstorm valittiin
parhaaksi singleksi USA:ssa
Daruden vanha Sandstorm on valittu parhaaksi singleksi Yhdysvalloissa järjestetyssä 2002 Golden Turntable DJ Awards -gaalassa.
Voittajista äänestivät 1 300 DJ:tä ja amerikkalainen klubikansa.
Palkinto luovutettiin torstain vastaisena yönä New Yorkissa pidetyn
Clubnation-tapahtuman yhteydessä. Esimerkiksi Laylan kaunis kappaleen
lopettava pianokuvio on poistettu kokonaan.
Niin ikään Free Bird häivytetään ennen kappaleen loppuhuipentumaa!
SCARS: Scars (Sanctuary)
Gary Moore
on piiloutunut
salanimen
Scars taakse.
Vaikka Scars on
bändi, trio sellainen, on Moore sen itseoikeutettu pomo
ja täten luonnollisesti eniten
äänessä oleva muusikko.
Scars-cd:llä kuultava musiikki on kirjattu
Mooren tekemäksi. Kiistämätöntä kuitenkin
on, että Bowie on mitä keskeisin
henkilö, kun jäljitetään parin viime vuosikymmenen brittipopin
tyylittelyn ja identiteeteillä leikittelyn juuria.
"Yhdessä punk rockin kanssa
Bowie räjäytti rockin aikakauden
ja jätti sen nykytilaansa: täyteen
tyylilliseen vapauteen, monimuotoiseen kulttuuriin."
Bowien perinne näkyy - ja usein
myös kuuluu - lukemattomissa
musiikintekijöissä Sex Pistolsista Suedeen.
tä mm. Pepperin kanssa
samana päivänä julkaistu levy onkin tahdikkaasti sivuutettu. Sen ilmoittaa soitimekseen peräti viisi muusikkoa. Nyt tämä
kivijalan. Projektista tehty dokumentti nähdään TV1:ssä jouluaattona.
Timo Rautiainen ja Trio Niskalaukaus lähtee puolestaan marraskuun lopussa Suomen kiertueelle. Lisäksi levyllä vieraileva Bob Bird on kitaristi.
Tyylillisesti The Regulators kuuluu Molly
Hatchet -koulukuntaan eli kitarat soivat sähköisinä ja raskaan soundein. T.S. toinen
vanha kettu, Who-kitaristi Pete
Townshend. 1920- ja 30-lukujen alkuperäinen amerikkalainen mustien blues soi tällä levyllä nautittavan kuuloisena.
All I Want kannattaa kaikkien bluesfriikkien
metsästää. Levyltä löytyy
mm. Buckleyn mukaan tämä uusi
naamio oli hänen siihenastisen
uransa keinotekoisin.
Aidoin Bowie
Buckleyn pääväittämä onkin, että juuri tietynlainen aitouden puute on aidointa Bowieta. Euroopassa hänet on palkittu jo
useita kertoja. "Valkoisimmillaan" levy
soi paljossa mm. Ja mikä parasta,
Bowie ei kaipaa menneitä 70-luvun aikoja, vaan on tehnyt vain
yksinkertaisesti hyviä kappaleita
sisällään pitävän levyn.
Sen verran triviaa uutuuslevyltä, että sillä vierailee mm. Täyteen ahdetuilla levyillä
(kummankin pituus yli 79 minuuttia) löytyy
yhteensä 43 kappaletta rockin historiasta ja liki tästä päivästä kertovia, vahvasti kitaravetoisia biisejä.
Jotta ilmakitarointi onnistuisi aloittelijaltakin, kansilehdykkä tarjoilee muutamia peruskuvioita, joilla soiton saa käyntiin. Mukana on lisäksi
demoversioita sekä muissa yhteyksissä julkaistuja, samoihin aikoihin äänitettyjä lauluja. Eikä mies myöskään pidä missä
mielessä työkaluaan "sängyn
alla" piilossa,
vaan
antaa
kaikkien välittömästi kuulla, minkä sortin mies hän on.
Tässä mielessä jo pitkän soolouran tehneen
Nugentin uusin levy Craveman on täyttä asiaa
alusta loppuun koko 56 minuutin edestä. Mestarin tyylittelyä
voidaan kuulla Slow Burn -raidalla.
Brittibluesin toinen aalto
TEN YEARS AFTER: Undead (Deram), Stonedhenge (Deram)
Ten Years After kuului 60ja 70-lukujen vaihteessa toisen aallon brittibluesbändeihin, jotka seurasivat Alexis
Kornerin ja John Mayallin
viitoittamalla tiellä bluesin
popularisoijina.
Kitaristi Alvin Leen johtama TYA-kvartetti ei ollut
uransa alkuaikoina pelkkään bluesiin tyytyvä bändi, sillä se soitteli varsinkin keikoilla
myös paljon jazziin päin kallellaan ollutta
musiikkia. Kokoelma kattaa ajanjakson yhtyeen muusikoiden levytyksistä ennen Deep Purplea aina vuonna 1976 tapahtuneeseen hajoamiseen asti. Bowien monet roolihahmot, Aladdin Sane, Thin White
Duke ja etenkin seksuaalisesti
monimielisesti poseeraava Ziggy
Stardust, käänsivät päälaelleen
käsityksen siitä, mitä on olla
rocktähti.
Buckleyn tulkinnan mukaan Bowie pohjimmiltaan parodioi popja rock-tähteyttä esittäessään
rocktähteä, joka muuttui koko
ajan paitsi musiikillisesti myös
imagollisesti.
Alamäki
Buckleyn - ei edes kovin omaperäisen - tulkinnan mukaan Bowien taiteellinen alamäki alkoi
vuoden 1983 jälkeen, jolloin hän
Deep Purplelta 6 cd:n boksi
SSS-arkisto/Paul Hackett
David Bowie on aina tykännyt kulkea edistyksen kärkijoukoissa. Kitaristi Toshihiro Sumitomo
soittaa kuten pitääkin, erityisen maukasta on
miehen sliden käsittely.
The Savoy Truffle ei edes tyydy kaikkein ilmeisimpään southern rockiin. Aika kuluu, ja Bowien ensimmäisen huippukauden huipentumasta on jo 30
vuotta.
Ziggy Stardust tai kuten levyn
koko kuuluu: The Rise And Fall
Of Ziggy Stardust And The Spiders From Mars, oli aikanaan
melkoinen hitti ja tiennäyttäjä kokonaan uudenlaiselle rockin teke-
miselle. Bowie on Buckleylle hippiajan kriitikko, joka ei niinkään
pyrkinyt olemaan kaupallinen tuote vaan osoittamaan, että kaiken
rockin pohjalla oli kaupallisuus.
Saattaa olla, että Buckley fanina, toki kriittisenä sellaisena, yliarvioi Bowien kulttuurisen merkityksen. Mielenkiintoinen yksityiskohta Bowien karriäärissä on se tosiseikka, että hänen music hallista ja muusta kevyestä viihteestä vaikutteita saaneessa esikoislevyssään vuodelta
1967 ei oikeastaan mikään viitannut tulevaan suuruuteen. Levy piti sisällään
useita upeita lauluja, joiden kautta niin Bowie kuin hänen bändinsä etunenässä kitaristi Mick Ronson, pääsi näyttämään osaamisensa. Pia-
taa levyllä TYA:n versiot
Rock Your Mamasta ja Standing At The Crossroadsista.
TYA:n kolmas levy, Stonedhenge, kuulosti aikanaan oudolta. Pari biisiä on merkitty koko bändin nimiin. Siksi hän on voinut jälleen tehdä ulkoisesti
periaatteessa yksinkertaiselta kuulostavia
kappaleita, jotka ovat kuulijaystävällisiä eivätkä mitään ns. Tuoreelta levyltä aistii hyvinkin mm. Bowielevyjen uudelleenjulkaisuohjelmissa tuo Sgt. Siinä
välissä kuullaan mm. Levyvihkonen tarjoaa mukavan aikamatkan 70-luvun alkupuolen Bowie-maailmaan.
Heathen on puolestaan näyte
Bowien tekemisistä 30 vuotta
myöhemmin. Siitä vain
soittelemaan ilmakitaraa ja myös kuuntelemaan tätä tuplaa, sillä ilman ilmakitarointiakin tämä tupla tarjoaa täyttää asiaa.
Levylle on osunut myös muutama kappaleita
kokonaisuuksin ajatellen pahemman sortin
moka. Deep Purplen nykyisenä kitaristina
vaikuttava Steve Morse omilla soololevyillään.
Näiden herrojen instrumentaaleja on nautinto
kuunnella.
ROBBEN FORD: Blue Moon (Concord)
Jazzin ja rhythm&bluesin ynnä fuusion parissa sujuvasti luoviva Robben Ford on tehnyt
uusimmalla levyllään Blue Moon isoa musiikkia. Bowie on
kirjoittajalle satiirikko, joka kyseenalaisti popkulttuurissa 60-lu-
Pääosassa kitara
LEVYT
SSS-Veli-Matti Henttonen
ERI ESITTÄJIÄ: From Clarksdale To
Heaven (Eagle)
Ässät pöytään
heti kättelyssä!
Muutama vuosi
sitten kuolleen
bluesveteraani
John Lee Hookerin kunniaksi
toteutettu From
Clarksadale To
Heaven
-tribuuttilevy on
erinomainen.
Tälle täyspitkälle cd:lle on saatu koottua lähinnä brittiläistä vanhemman polven muusikoista koostuvia bändejä, jotka sitten vuoron
perään tekevät paitsi kunniaa yhdelle bluesin
suurista, niin tekevät myös paljossa komeita
versioita Hookerin tunnetuksi tekemistä kappaleista.
Levy alkaa Hookerin tyttären Zakiyan versiolla I Want To Hug Yousta ja päättyy ennenjulkaisemattomaan maestron itsensä yhdessä
Booker T Jonesin ja Randy Californian kanssa
esittämään Hendrix-biisiin Red House. Tunnin mittaiselta levyltä löytyy kaikkea: outoa, kaunista ja
sitä itseään eli runsain mitoin hyvää musiikkia.
Satriani on opettajaguruna mies, jonka ei
enää tarvitse vakuuttaa kuulijoita kikkailuilla. ensimmäistä keralan konkareista koottu kvartetti lukuisine
vieraineen näyttää, miltä hyvin tehty ja rivakasti soitettu southern rock (paino jälkimmäisellä sanalla) 2000-luvulla kuulostaa.
SRA:n musiikissa soi siinä mukana olevien
muusikoiden aiempien bändien musiikki. Vaikka
väitöskirjaan pohjautuva teos
käytännössä elämäkerta onkin joskaan ei maestron itsensä auktorisoima - se pyrkii valottamaan
ja tulkitsemaan nimenomaan Bowien taiteellista uraa ylä- ja alamäkineen, ei mässäilemään kohuilla, vaikka artistin urassa sellaiseenkin aineksia olisi.
Bowien musiikillisesti kunniakkaimmat päivät ajoittuvat pääosin 70-luvulle, varsin vakiintuneen tulkinnan mukaan vuosiin
1972-1983.
Bowien ura alkoi kuitenkin jo
60-luvun lopulla. Mukana ovat nyt mm. Siihen Nugent ei vieläkään syyllisty, että tekisi turhanaikaista heviä, vaikka meno
onkin osin äärimmäisen raskasta.
Nugent trioineen on sanansa sanonut. Bändi on taatusti kuunnellut yhtä tämän hetken mielenkiintoisinta alan yhtyettä; Nipponin pojat ovat
tyylistään velkaa Gov't Mulelle.
SOUTHERN ROCK ALLSTARS: Danger
Road (Record Heaven)
Southern Rock Allstars antaa kakkoslevyllään Danger Road enemmän katetta nimelleen
kuin mitä debyytillään Crazy Again. Vaikka Ziggyn ja
Heathenin välissä on mittava ja
taatun rankka ja raadollinen ura,
ei Bowie kuulosta uudella levyllä
yhtään väsyneeltä.
Päinvastoin. Tästä keikka-TYA:sta antaa hyvän kuvan bändin kakkoslevy Undead, joka
ilmestyi alunperin vuonna 1968.
Tällä lontoolaisella Klooks Kleek -klubilta
äänitetyllä vinyylillä kuultiin alunperin viisi
biisiä, mm. Itse asiassa Mooney hoitelee homman tyylikkäästi kotiin vanhaa akustissähköistä bluesia soitellen.
Jo yksin se, että miehen yhdeksi soittimeksi
on mainittu vuodelta 1931 peräisin oleva "National Steel Standard" -kitara kertoo tämän levyn sisällöstä. lokakuuta kuuden cd:n paketissa Listen, Learn, Read On. Bändi on
täyttä kovemman sortin southernrockia alusta
loppuun.
Levykansien mukaan seitsenmiehisen bändin perustyökalu on kitara. Darude valmistelee parhaillaan seuraavaa albumiaan,
joka on tarkoitus julkaista ensi keväänä.
SSS?STT
Askeleen edellä
70-luvulla Bowie oli kilpailijoitaan koko ajan askeleen edellä,
mutta 80-luvun alkuvuosien jälkeen hänestä alkoi tulla yhä
enemmän eilispäivän tähti, kunnes 90-luvun puoliväliin mennessä hän lunasti takaisin osan aiemmasta arvostuksestaan.
Buckley kohottaa etenkin vuoden 1995 Outside-levyn Bowien
uran kiinnostavimpiin kuuluvaksi, vaikka sen tehnyt Bowie olikin
jo enemmän vain tyylitajuinen
trendien seuraaja kuin niiden luoja, mitä hän oli ollut kaksi vuosikymmentä aiemmin. Mutta jotenkin nyt tuntuu siltä, että Moore on kitaristinakin vaihteeksi lähellä omia, aitoja tekemisiään.
JOE SATRIANI: Strange Beautiful Music (Epic)
Kitaristiässien
eliittiin
kuuluva
Joe
Satriani on tehnyt viime vuosina - jopa vuosikymmeninä upeata instrumentaalimusiikkia, jota sitten muut kitaristit ovat enemmän tai vähemmän häpeilemättä plagioineet tai jalostaneet omiin tarkoituksiinsa.
Miehen uusin, jo kesällä ilmestynyt levy
Strange Beautiful Music on täyttä totta nimensä mukaisesti sen kaikilta osin. Skandaalikirjoilla on toki oma kiehtovuutensa, mutta kohteidensa musiikista tai muusta taiteesta tällaiset kirjat eivät kerro juuri mitään.
David Buckleyn rocktähti David Bowieta käsitelevän kirjan
lähestymistapa on toinen. Sataprosenttisen
aidolta
alan bändiltä
kuulostava viisikko on näet
kotoisin nousevan auringon maasta, Japanista.
Kvintetin "hämäys" onnistuu täydellisesti.
Keikkataltiointi Live On Our Way potkii ja vikuroi kuten kunnon aito southern rock -levy
ikään.
Laulaja Monji Kadowaki on uskottava ääntämyksessään. sittemmin bändin Woodstockin
kautta maailmanmaineeseen nostaneen I'm
Going Home -kappaleen ensimmäinen levytetty versio. Levyn ajanmukaisuus oli kuitenkin melko
ajatonta, toisin kuin esimerkiksi
Earthling-seuraajan.
Merkittävin ajanjakso Bowien
uralla sijoittuu kuitenkin siis 70luvulle. Hannu Tervaharju. Varttituntisessa esityksessä kuullaan vierailevina solisteina herroja Jarkko Martikainen, Toni Wirtanen ja
Ismo Alanko. Kuudelle cd:lle on saatu koottua runsaasti harvinaista tai kokonaan ennen julkaisematonta materiaalia. 17
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Lauantaina 5. Kyllähän Hooks kitaroinnit hoitaa komeasti
(esim. ep:n, joka on bändin tulkinta kaikkien tuntemasta joulunäytelmästä. Näytelmän neljännen roolin laulaa itse Timo Rautiainen. I'm Going Homen vain kolme ja puoliminuuttinen singleversio sekä jo vuonna
1968 äänitetty mutta vasta 1972 Alvin Lee &
Company -levyllä julkaistu liki 15-minuuttinen Boogie On.
Levyn kansilehdykkeet pitävät sisällään
mukavasti tarinaa ja triviaa Ten Years Afterin uran alkuajoilta.
nisti Chris Turbis tuo raskaaseen mättöön mukavasti kevyemmän vivahteen; ei sentään mitään Allman-tyyliä, mutta lähemmäs Lynyrd
Skynyrd -tunnelmia.
TED NUGENT: Craveman (Spitfire)
Ted Nugent,
jos kuka, on todellinen
kitarasankari. 28 ?.
KIRJA
Rocktähdistä kirjoitettujen kirjojen on usein tapana olla sensaatioaineksilla hekumoivia elämäkertoja, joissa on usein totta vain
toinen puoli, jos sitäkään. Tätä
levyä kuunnellessa ei tarvitse (välttämättä)
pohtia elämän perimmäisiä arvoja.. Kun rytmiryhmäksi vaihtuu Jimmy Earl ja Vinnie Colaiuta, tulee musiikkiin enemmän fuusiorockin
elementtejä
TREY ANASTASIO: Trey Anastasio
(Elektra)
Phis- ja Oysterhead -bändeissä vaikuttava kitaristi-laulaja-lauluntekijä Trey Anastasio tulee ns.
suuresta tuntemattomuudesta
ja tekee todella
maukkaan levyn. Molly
Hatchetin (Dave Hlubek kitaroissa) ja Blackfootin (Jackson Spires rummuissa) tyylien sekoituksen.
Vielä kun soppaan lisätään muusikkoja mm.
Lynyrd Skynyrdistä, Allman Brothers Bandista, Charlie Daniels Bandista ja Blackfootista,
on soppa mitä muhevin.
Neljätoista kappaletta sisällään pitävä Danger Road on hyvä ja ajoittain jopa erinomainen
southern rock -levy.
THE REGULATORS: Above The Law
(Record Heaven)
The Regulators näyttää jo ulkoisella olemuksellaan levyn kannen kuvissa, mistä bändissä
ja Above The Law -levyllä on kyse. Jokaisessa meistä
asuu pieni rocktähti, joka mielellään tarttuu
kitaraan.
The Best Air Guitar Album In The World...
Ever -tuplacd on juuri tätä varten toteutettu
levy, jolla harrastustaan voi toteuttaa biisi toisensa perään. Menosta ja hyvistä fiiliksistä tällä levyllä käy erinomaisena biisinä
kertakaikkisen vangitseva ja mukaansa tempaava Push It 'til the Day.
Trey Anastasion levy on komea kokonaisuus,
jonka tarjoama musiikki luo uskoa perinteen
ja elävän musiikin voimaan.
JAY HOOKS: Red Line (Provogue)
Jenkkikitaristi Jay Hooks soittaa uudella
Red Line -levyllään karhean rupista
rhythm&bluesia ja paljossa kitaraorientoitunutta nopeata bluesia. Ja sitä se on vieläkin.
Bändi haki selvästikin jotain
uutta musiikkinsa, mutta se
ei oikein tiennyt mitä.
Tästä johtuen levylle koottiin erityylisiä, keskeneräisen tuntuisia kappaleita, joilla bändi "kunhan vain" soittelee jotain. Vuoden 1976 jälkeisiä lämmittelykierroksia
kokoelma ei noteeraa. Steely Dan ja osin myös Chicago (kuka muistaa?) -vaikutteisesti.
Levyllä soittava perusbändi on iso. pariin otteeseen trioa
Gary Moore, Jack Bruce ja Gary Husband. Sellaiset laulut kuin Starman, Hang On To Yourself, Suffragette City Ziggy Stardust ja Moonage Daydream muodostavat
edelleenkin tämän Bowien uran
yhden hienoimman levyn tukevan
mutta sielukkuus itse esityksessä ei ole sittenkään aivan samaa luokkaa kuin parhaimmilla
tyyliniekoilla.
Vaikka Hooks soittaa trioineen kovaa ja
vauhdilla, osaa mies myös tyylitellä. Akustinen soolokitarakappale Wicked Wayward Son
on näyte miehen keinoista julkituoda itseään
myös "riisutummassa" muodossa.
JOHN MOONEY: All I Want (Blind Big)
Tässäpä yllättävä levy ja artisti. Kaverin omalla nimellä kulkeva levy Trey
Anastasio on yksi vuoden parhaista svengilevyistä.
Lähes tunnin mittainen paketti pitää sisällään miehen omaa musiikkia, joka kuulostaa
varsin "mustalta" svengi- ja groovevaihteen ollessa suurimmillaan. McPheen
(Grounghogs) yhdessä Dick Heckstall-Smithin
(Colosseum) kanssa duetoima akustinen
Ground Hog Blues on yksi mainion levyn parhaimmista biiseistä.
ERI ESITTÄJIÄ: The Best Air Guitar Album In The World... Ever (EMI)
Ilmakitaransoitto kuuluu taatun varmasti jokaisen rockia kuuntelevan julkisiin tai ainakin
salaisiin harrastuksiin. 639 s. Toki
mukaan mahtui myös kunnon kappaleita,
joista varsinkin Hear Me Calling nousi yhdeksi bändin myöhempien aikojen keikkabravuureista.
Myös tälle levyn uusmasteroinnille on saatu mukavasti lisämateriaalia. Anastasion lisäksi lauteilla on kahdeksan soittajan
perusbändi, josta löytyy mm. Kokonaisuuden täydentää 120-sivuinen Deep Purplen vaiheista kertova kirja.
SSS?STT
Bowien taika säilyy
LEVY
SSS?Veli-Matti Henttonen
DAVID BOWIE: Ziggy Stardust - 30th Anniversary (EMI),
Heathen (Columbia)
Paitsi, että David Bowien ura on
pitkä, on se myös monisyinen nousuineen ja laskuineen. Tästä johtuen Fordin tyylikirjo
laajenee tällä levyllä myös funkin ja menevän
grooven suuntaan.
Kun Ford soittaa peruskvartetin kanssa, jossa mukana luottorytmiryhmä Roscoe Beck ja
Tom Brechtlein sekä kosketinsoittaja Neil Larsen, on musiikissa paljon bluesia. Craveman tarjoilee tuhtia kitaranvääntöä sieltä raskaimman rockin hienoimmasta päästä. Ford itse soittaa terävästi ja kuulijalle tarjotaan paljon hyviä sooloja.
Normaalisti pienen kokoonpanon kanssa
työskentelevä kitaristi hyödyntää nyt osassa
levyn kappaleita isompaa, puhaltimin tukevoitettua bändiä. vaikeita tiluttelubiisejä.
Kuunnelkaapa vaikka korvia hivelevän kaunis
Chords of Life.
Satriani tekee omilla levyillään paljossa samantyylistä ja nautittavaa musiikkia kuin mi-
vulta lähtien vaalitun aitouden
idean. lokakuuta 2002
?
17
KULTTUURI
Tuottaja: Veli-Matti Henttonen puh.7702 329 Fax: 7702 300
sss.kulttuuri@sss.fi
Muodonmuutosten mestari
SÄHKEET
Timo Rautiaiselta tiernapoikalevy
David Buckley kirjoitti
pätevän Bowie-elämäkerran
Kai Miikkulainen
David Buckley: David Bowie.
Suom. Jälkikäteen sen laulujen teksteistä
tosin on löydettävissä ulkopuolisuuden kaltaisia Bowien myöhemmin jalostamia teemoja.
Nykyään 55-vuotiaan brittipopin vanhemman valtiomiehen
uran kiinnostavimpia piirteitä on
kuitenkin se, että hänen huonotkin levynsä heijastavat samaa kokonaisideaa: lähes pakonomaista
muuttumisen tarvetta, joka parhaimmillaan on tuottanut poikkeuksellisen mielenkiintoista ja
mielikuvituksellista popmusiik-
Timo Rautiainen ja Trio Niskalaukaus julkaisee marraskuun
alussa Tiernapojat . Toki se blues soi edelleen
siellä taustalla. Kuvassa tähti esiintymässä pari vuotta sitten järjestetyssä ja internetissä nähdyssä
NetAid-konsertissa.
alkoi Let's Dance -levyn menestyksen myötä muokata tähtihahmoaan yhä enemmän yleisviihdyttäjän suuntaan.
Uransa aallonpohjan hän saavutti Tin Machine -projektin
myötä leikkiessään perinteistä kitararock-sankaria.
80-luvulla Bowie hyväksyi suurten levy-yhtiöiden käsityksen
rockista, mikä näkyi muun muassa sliipatumpina videoina ja imagona, jossa korostuu aiemmalle
täysin päinvastaisesti normaalius. Ulkoisesti
rajun näköisen
ja entuudestaan
tuntemattoman
John Mooneyn
voisi helposti
kuvitella soittavan rajun rankkaa bluesia tai
sähköisen rytmikästä isoveljeään.
All I Want -cd kumartaa kuitenkin vahvasti
perinteen puoleen. Eikä
tämä tässä tapauksessa merkitse
mitään moderneja kikkailuja.
Heathen on toki tehty modernia
tekniikkaa hyödyntäen, mutta
musiikin sydän on vahvasti vanhassa Bowiessa. Armoa ei anneta, jos Nugent sitä on edes keneltäkään pyytelemässä.
Craveman pitää sisällään neljätoista suurimmaksi osaksi Nugentin itsensä säveltämää ja hm - sanoittamaa hardrockiksi luokiteltavaa
biisiä. Niin ikään ykkösvokalisti Ronnie Farrell laulaa voimalla. Tästä huolimatta eräs aikansa suurimmista ellei peräti suurin kitarasankari pyörii melko varmaan haudassaan tätä levyä kuunnellessaan, siksi tarkkaan Moore on Hendrixinsä kuunnellut. Pariin otteeseen jopa kappaleiden rakenne on
tunnistettavissa täysin Hendrix-vetoisiksi.
Mutta kun nämä "lainat" ja tyylikikat unohtaa ja kuuntelee levyä musiikkina muiden levyjen joukossa, on Gary Moore tehnyt pitkästä
aikaa hyvän levyn. Vertaus Stevie Ray
Vaughaniin on lähellä totuutta, mutta ei tee
sittenkään aivan täyttä kunniaa Vaughanille.
Hooks ei sittenkään ole samalla tavalla karismaattinen kitaristi ja tulkitsija, mitä esimerkiksi Stevie Ray parhaimmillaan oli. Kyseessä on Daruden ensimmäinen palkinto Yhdysvalloista. Jeff
Beckiltä on pari versiota kuten myös Gary
Brookerilta (Procol Harum). Periaatteessa rockmusiikki ei ole vieläkään ?toipunut?
siitä teatraalisuudesta, minkä Bowie toi estradeille kuvitteellisen
avaruushahmonsa myötä.
Ziggy Stardust ei ollut teema-albumi, vaikka sen kappeleita leimasikin saman asian ympärillä
pyöriminen. Last Stand ja Half Hell & Half Voodoo),
Raskaan rockin klassikoihin lukeutuvan Deep Purple -yhtyeen arkistojen aarteet julkaistaan 28. Like. neljän hengen
puhallinsektio, joka tekee ajoittain melkoisesti
töitä palkkansa eteen. Bowie vaikuttaa ja
kuulostaa tällä levyllä huomattavasti ikäistään nuoremmalta. Ziggyn juhlaversion
kakkoscd:llä kuullaan muun
muassa Arnold Corns -nimellä
tehdyt alustavat versiot Moonage
Daydreamista ja Hang On To
Yourselfistä. Kokoonpanoa on kiertueella vahvistamassa Nightwishin säveltäjä/kosketinsoittaja Tuomas Holopainen.
SSS
kia.
Jonkinlaisena kotikutoisena
folk-trubaduurina aloittanut Bowie löi itsensä lopullisesti läpi 70luvun alun glam rockilla, muuttui
myöhemmin sinisilmäsoulsankariksi vaihtaen tyylinsä pian modernistiseen elektroniseen musiikkiin, minkä jälkeen hän pani
jalkaansa punaiset tanssikengät.
Ja niin edelleen.
Tarve muodonmuutoksiin näkyy
sekä Bowien musiikissa että hänen koko tähtikuvassaan, johon
ainakin vielä 70-luvulla liittyi keskeisesti biseksuaalisuus. Jahti kannattaa, sillä levy pitää sisällään runsaan 40 minuutin edestä aitoa
bluesia ilman turhia koristeita.
THE SAVOY TRUFFLE: Live On Our
Way (Record Heaven)
The
Savoy
Truffle on outo
bändi southern
rockia soittavien kokoonpanojen joukossa
Kysyjälle selviää, että "autiomaan laiva" on Somalian karulla maaseudulla korvaamaton.
Mohamed Olow on huolestunut somalilapsista, joilla
ei ole muistoja juuriltaan.
. Meerin osalle lankeaa huolehtiminen
vanhemmistaan ja aikuisten lastensa tarpeista.
Keski-ikäisen Meerin yritykset
saada edes säällisiä hanttihommia ovat tuhoon tuomittuja. Oppilailla, opettajilla
sekä koulun muulla henkilökunnalla on tällöin mahdollisuus tuoda
oma suosikkikirjansa kouluun sekä tutustua toisten unohtumattomiin lukuelämyksiin.
Mielikirjapäivän tavoitteena on innostaa kaikkia lukemaan ja
nauttimaan kirjojen maailmasta. Uskon, että Snellman on
tehnyt tässä tietoisen valinnan:
Hän on pyrkinyt tuomaan esiin
yhteiskunnallisia asioita yrittämättäkään panostaa monipuoliseen psykologiseen ihmiskuvaukseen.
Romaanissa harvinainen lähdeluettelo Safari Clubin malliin on
vaikuttava. Tahdomme heidän poimivan
Somaliasta ja Suomesta parhaat puolet. Joutavia Snellman ei vielä koskaan ole kirjoittanut.
*
Anja Snellman vierailee tänään Turun kirjamessuilla klo
14.40.
Mika Ronkaiselle
pääpalkinto Pietarista
SSS?STT
Veli-Matti Henttonen
Kuhmon kamarimusiikin toiminnanjohtaja Tuulikki Karjalainen tietää kokemuksiinsa perustuen, että jokainen
paikkakunta ja sen ilmapiiri on tärkeätä kulttuurin tekemisen kannalta. Kun tä-
hän soppaan heitetään vielä nuori
miestaiteilija, niin Meeri koirineen tarjoaa suvulle ja tuttaville
kovan luun purtavaksi. Alueiden omat resurssit tehdä
ja tarjota kulttuuria ja kyky käyttää kulttuurintekijöitä, ratkaisevat tätä nykyä paljon. Toimitus on osa Sanomalehti opetuksessa eli Slop-toimintaa.
nan Mari Kinnunen totesi, että Raamattu ei juurikaan käsittele ihmisen ja luonnon suhdetta. Nykyisin tapahtuma on kansainvälinen.
Palkinnon vastaanottanut Alla Bergen sanoi arvostuksen tuntuvan hienolta. Kulttuuripalvelut ovat monen alueen tärkeä strateginen tekijä.
Karjalainen korosti alustuksessaan muun muassa sitä, että monille ihmisille uuden asuinpaikan
yhtenä valintakriteerinä on se,
mitä kulttuuripalveluja kyseisellä
paikkakunnalla on tarjota.
. Yhdeksättä kertaa järjestetyn kilpailun tulos julkistettiin Turun kirjamessuilla perjantaina. 1980) on voittanut tämänvuotisen Runo-Kaarina-kilpailun kokoelmallaan Purut ja paperit. lokakuuta 2002
18
?
KULTTUURI
Basaarissa näyttäytyy kulttuurien kirjo
Ville Sutinen voitti
yhdeksännen Runo-Kaarinan
Kamelinkelloja,
romanipukuja ja
meditaatiohetkiä
Kirjamessuilla
Helsinkiläinen Ville Sutinen (s. Hän on
kirjoittanut vakavissaan kolmisen vuotta, mutta ei ole aiemmin
osallistunut kilpailuihin. Kulttuuri on vuorovaikut-
Mielikirjapäivänä
hurraahuuto kirjoille
Suomen kouluissa vietetään Mielikirjapäivää 10.10. Jäntevä,
ohjattu ja pitkäaikainen työ kantaa aina hedelmää.
Laulukaupunki järjestettiin Salossa tänä vuonna jo
12. Kaikki kulttuuritoiminta lähtee aluksi aina yksilöistä ja pai-
SÄHKEET
kallisuudesta. Koulut voivat juhlistaa päivää
kutsumalla kirjailijavieraan kertomaan työstään ja omasta mielikirjastaan.
Lukukeskus on tuottanut Mielikirjapäivän toteutuksen tueksi
vihjemateriaalin, jonka jokainen voi tulostaa käyttöönsä Mielikirjapäivän verkkosivuilta, osoitteesta www.lukukeskus.fi/mielikirjapaiva. Elokuvia festivaaliin oli kelpuutettu viitisenkymmentä 17
maasta.. Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivänä. Nuorten kysymykset jäivät kuitenkin sivuosaan, ja paneelissa olleet eri uskontokuntien edustajat esittivät omia näkemyksiään.
Uskontojen välisistä suurista eroista huolimatta keskustelun osapuolet olivat pääasioissa samaa mieltä. Kilpailutoimikunnan johtajan, kirjailija
Harri Raittiin mukaan taso oli edellisvuosiin verrattuna erittäin
korkea.
Sutinen opiskelee kirjallisuutta Tampereen yliopistossa. Uudessa romaanissaan Äiti ja koira Snellman ottaa erikoissuojelukseensa
keski-ikäiset vaimot ja äidit.
Tarina on klassinen: Puolessa
välissä kuuttakymmentä vuotta
Ahti, professorimies, löytää parikymppisen neitokaisen sulostuttamaan elämäänsä. Grönroos kyseenalaisti ihmisen
kehittyneisyyden; kaikki eläimet ovat kehittyneet omalla tavallaan omaan suuntaansa, eikä mitään niistä voi väittää toista
kehittyneemmäksi.
Lasten Laulukaupunki sai taidepalkinnon
LÖYTÖ
Emmi Keskisarja
Valvova silmä katsoo Niklas Mannfolkia.
Salon Lasten Laulukaupunki palkittiin eilen pitkäjänteisestä työstään Varsinais-Suomen taidetoimikunnan taidepalkinnolla. Keskittyneesti nousee käsi, sitten toinen käsi hitaan Falun Gong- harjoituksen tahdissa. Tällä kertaa
maalitauluna on erityisesti bioteknologia Ahdin tutkijayhteisön
myötä.
Veronica Pimenoff käsittelee
samaa aihepiiriä erinomaisessa
Finlandia-ehdokkaassaan Maa ilman vettä (Tammi 1999). Mikä
aiheuttaa eron eläimen ja ihmisen välillä?
Swamin mukaan kysymykset henkisestä
olemassaolosta ovat tämä ratkaiseva tekijä. Toinen samansuuruisen palkinnon saaja
on Turun Taidegraafikot.
Lisäksi Kirjamessujen avajaisissa myönnettiin kolme Varsinaissuomalainen kulttuuriteko -tunnustuspalkintoa. Turun Tuomiokirkkoseurakun-
Valvova silmä
Pi
irr
os
:M
ar
ia
Ra
nt
as
al
o
Ihmisen vastuu korostui
koululaiskeskustelussa
Kirjava on Turun Sanomien,
Salon Seudun Sanomien ja Åbo
Underrättelserin yhteinen Kirjamessutoimitus, jonka toimittajina ja kuvaajina työskentelee
oppilaita alueen lukioista. Toimituksen tapahtumia voi seurata osoitteessa www.turunsanomat.fi/kirjava.
eläimet eivät tee juuri muuta kuin syövät,
nukkuvat, taistelevat ja parittelevat. Omaa ajatusmaailmaansa hän kuvaa sekoitukseksi erilaisia ajatussuuntia, joista päällimmäisiksi hän nostaa Arthur Schopenhauerin pessimistisen teorian tahdosta ja
Sören Kierkegaardin eristäytyneen filosofian.
SSS?STT
Maria Rantasalo
Nainen istuu Turun messukeskuksen lattialla. Hän tahtoo korjata väärinkäsityksiä
ja ennakkoluuloja kulttuurien välillä ja oppia itse suo-
Sinikka Suontakanen keskittyy energiavirtojen avaamiseen missä vain.
malaisuudesta. 18
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Lauantaina 5. On niin hankalaa elää yhdessä, jos emme tiedä mitään toisistamme. Taidetoimikunta toteaa tapahtumaa kehitetyn määrätietoisesti sävellyskilpailusta monipuoliseksi tanssi- ja musiikkikatselmukseksi. Kaikki pyritään hoitamaan
niin sanotusti sivistyneesti. Monet kunnat ovat viime vuosina livenneet
aiempaa enemmän vastuustaan
tarjota kuntalaisille perustavaakin
laatua olevia kulttuuripalveluja.
Tuulikki Karjalaisen kanssa samoilla linjoilla oli Turun yliopiston
kulttuurihistorian professori Kari
Immonen. Jotkut kaipaavat
vain kuuntelevaa korvaa.
Ilkka Remeksen trilleri
aloittaa maanantaina tv:ssä
MTV3:n maanantain draamapaikan valtaa maanantaista 7. Kulttuurirakentaminen ja
kulttuuritoiminnan kehittäminen
ei saa olla ristiriidassa esimerkiksi sosiaalipalvelujen kehittämisen
kanssa. Hänen päiviinsä ei
opiskelun ja Falun Gongin lisäksi juuri muuta mahdu.
Järvinen käyttää kahdeksankin tuntia päivästään
Falun Gongin toimintaan parituntiset harjoitukset ja
liikkeen kirjan opiskelu mukaan lukien. Palkinto tuli täytenä
yllätyksenä.
. 24.90 ?.
KIRJA
Anja Snellman oli viime vuonna ilmestyneessä Safari Club -romaanissaan (Otava 2001) naisten
ja eläinten asialla. Lähes kaikki esineet liittyvät kameliin. kertaa. Elämisen laatu ratkaisee yhä
useimmin, Karjalainen kiteytti.
Karjalaisen mukaan kulttuurin
sijoitettu raha ei ole hukkaanheitettyä. Tämä onnistuu messujen lisäksi
muunmuassa kirjallisuuden välityksellä, sillä hän on
huomannut, etteivät suomalaiset tule suoraan keskustelemaan.
Somaliyhteisö kertoo itsestään kojun pöydälle levitetyn laajan kirja- ja lehtimateriaalin, valokuvien ja pukujen lisäksi taidokkailla ja koristeellisilla puisilla ar-
kiesineillä. Eikä vain paikka, vaan
myös monella tavalla uudistunut,
kulttuuriystävällinen kunta.
Karjalainen näki valtiolta yhä
enenevässä määrin kuntien kontolle siirtämässä kulttuuritarjonnassa myös vaaransa. Kamerat ovat kytänneet
milloin kahvinkeitintä, milloin akvaariota,
milloin jonkin kaupungin vilkkainta katua.
Nyt Kirjava-sanomalehtiprojektin toimitus
Turun messuhallissa on siirtynyt nettiin.
Päivän löytö on webbikameramme, joka tarkkailee lukiolaistoimittajien hääräämistä tietokoneidensa ääressä. Luonnonsuojelu on
Tuovisen mukaan osa ihmisen älyllistä
prosessia. Kinnusen mukaan sen kautta tulee valinta hyvästä ja
pahasta. Psalmin 104 ajatus muistuttaa kuitenkin hyvin paljon edellisiä mielipiteitä: ihminen on osa luomakuntaa, mutta hänellä on myös vastuu luonnosta.
Maallisempaa näkökulmaa esittelivät
Animalian Sari Vaihinen ja Metsola-yhteisön Marko Grönroos. Vaimo Meeri on
tehnyt tehtävänsä ja saa mennä.
Avioerojen luvattuna aikana
Bergmanien ero ei tule yllätyksenä. Hänestä näkee, että
Kirjamessuilla ensimmäistä kertaa aloittavan Monikulttuurisen Basaarin järjestäjät ottavat tilaisuutensa
tosissaan.
Parinkymmenen järjestäjän basaarityyliin kokoamat kojut odottavat rohkeita messuvieraita kiertelelemään ja kyselemään.
Lattialla voimisteleva nainen ei voimistele, vaan liikkeiden tarkoitus on henkinen, kertoo Falun Gongin
toinen esittelijä Hannu Järvinen. Tässä teoksessaan
Snellman näyttäytyy myös naurujen tarjoajana herkullisen sarkasminsa myötä. Mitä sen jälkeen
tapahtuu on, sitten jo aivan eri
asia, Karjalainen selitti ja jatkoi:
. Äly ja henki luovat ihmisen suhteen Jumalaan. Näitä
kahta kirjailijaa pidänkin älyllisen ja yhteiskuntakriittisen sanataiteellisen kirjoittamisen huippuina Suomessa.
Safari Clubiin verrattuna Äiti ja
koira on henkilöhahmojensa osalta ohut. Projektin tärkein tavoite on antaa maahanmuuttajanaisille paikka, johon tull, korostaa Lyydia Bazaleva.
Kulttuuri-iltojen ja kurssien lisäksi tarjolla on apua
suomalaiseen yhteiskuntaan pääsemiseen ja naisten
omien ongelmien selvittelemiseen. Vaihinen totesi,
että ihminen ei pärjää ilman luontoa, mutta luonto pärjää ilman ihmistä. Suomalaisten suhtautumista kulttuurin historian
kautta analysoineessa alustuksessaan Immonen päätyi siihen, ettei
kulttuuripolitiikka saa nyky-yhteiskunnassa olla alisteista muille
politiikan alueille:
. Karjalaisen kanssa samaa mieltä on Turun musiikkijuhlien toiminnanjohtaja Alarik Repo.
teista, se on koko ihmisen olemassa olon perusta, professori Immonen sanoi.
Tilaisuuden Turun Akatemiata-
lolla avannut maaherra Heikki
Koski painotti osaltaan, että yhteistyö on voimaa kulttuurin alueella. Boheemi KRP:n
profilointiyksikön päällikkö Raimo Erkkilä (Kari Sorvali) ryhtyy selvittämään sieppausta.
SSS?STT
Basaari tahtoo lähentää kulttuureja
Natalia Kopkina
Monen esittelijän kanssa messuvieras voi kokea antoisan ja syvällisenkin keskusteluhetken, mutta se
vaatii usein hieman kielitaitoa.
Vuoden Suomessa asunut somali Mohamed Olow
valottaa englanniksi motiivejaan esitellä kulttuuriaan
messuilla.
. Falun Gongin
toiminta on keskittynyt varsinkin sen Kiinassa kohtaamista vainoista tiedottamiseen.
Appelsiinipuuprojektia edustavat inkeriläinen
Lyydia Bazaleva ja japanilainen Megumi Hayashi.
. Lapset tunkevat asumaan Meerin
kaksioon, ja tyttärenpojan hoito
lankeaa luontevasti isoäidille.
Meeri on alamaissa, mutta kun
hän hommautuu vieraan ihmisen
yksinäisen koiran ulkoiluttajaksi,
alkaa tapahtua kummia.
Mainosfirma tarvitsee Meerin
ikäisen siivoojan esittäjän ja koiran huippumainoksiinsa. Suuremman
älykkyytensä ja henkisen tasonsa vuoksi
ihmisellä on vastuu suojella muita olentoja.
Myös bahai-yhdyskunnan edustaja Marja Tuovinen uskoi ihmisen olevan fyysisesti eläinkuntaa. Onko ihminen muutakin
kuin eläin, pohdittiin eilen kirjamessujen
koululaiskeskustelussa. Hare Krishnan
edustaja Kavicandra Swami aloitti keskustelun toteamalla, että kaikki ihmiset ja
eläimet ovat Jumalan lapsia. lokakuuta klo 20.05 lähtien Ilkka Remeksen tarinaan perustuva neliosainen moderni trilleri Paholaisen tytär.
Minna Virtasen ohjaaman trillerin pääosissa nähdään Outi Mäenpää, Mats Långbacka ja Kari Sorvali. Grönroosin
järjestö on ateistinen ryhmittymä. Kulttuuri laajasti
ymmärrettynä on päinvastoin
kiinteä osa jokapäiväistä, monella
tasolla vaikuttavaa toimintaa.
Kasvuvoimaa kulttuurista -tapahtumassa alustaneen Kuhmon
kamarimusiikin toiminnanjohtaja
Tuulikki Karjalaisen mukaan
kulttuurinäkemyksen pitäisi tätä
nykyä läpäistä koko yhteiskunta.
Näin ihmiset ja asiat ymmärtäisivät toisiaan paremmin.
. Päinvastoin, se on investointi tähän aikaan ja tulevaan.
Karjalainen kertoi osuvasti esimerkkinä hyvin tuntemansa Kuhmon ja sen kamarimusiikkijuhlien historiasta valikoituja paloja.
Kunta, jossa ei periaatteessa tapahtunut kulttuurin parissa 70luvun alussa juuri muuta kuin ns.
pakollisen kulttuuririennot, on tätä nykyä yksi merkittävimpien
kotimaisten kulttuurijuhlien pitopaikka. Grönroosin mielestä erona on oppiminen, kommunikointi, työkalujen käyttäminen ja kyky ymmärtää asioita.
Keskustelussa puhuttiin jonkin aikaa
juuri kehittyneisyydestä. Ne saivat kuvataideopettaja Hanna Niiranen-Niittylä Paimion Nummenpään koulusta,
kuvataideopettaja Elise Salo Piikkiön Niemenkulman koulusta sekä Turun Seikkailupuisto.
Taidetoimikunta halusi tällä kertaa antaa tunnustusta lasten hyväksi tehtävälle kulttuurille. Tahdomme näyttää heille, että heillä on oma kulttuurinsa ja kotimaansa. Verkkosivuilla on myös nettipaikka, jossa jokainen voi kertoa
omasta mielikirjastaan.
SSS
Hylätyn perheenäidin oikeudet
Tuula Taskinen
Anja Snellman: Äiti ja koira.
Otava 270 s. Kuinka ollakkaan, raha on erittäin tervetullut,
naurahti Bergen.
Hän tietää jo, että palkintosummalla voidaan toteuttaa ensi vuoden Laulukaupunkiin laulukatselmus-näytelmä.
Kasvuvoimaa kulttuurista
Turussa keskusteltiin
kulttuurin nykytilasta
SSS?Veli-Matti Henttonen
Maakunnalliset
kulttuurin
päättäjät ja asiantuntijat pohtivat
perjantaina Turussa maakunnallisen kulttuurin voimaa ja kehittämismahdollisuuksia.
Tilaisuuden alustusten yhteydessä korostui useaan otteeseen
se, ettei kulttuuri ole enää tänä
päivänä irrallinen yhteiskunnan,
elitistinen osa. Nuori
mies ja vanhempi nainen: Holhoajahan naiselle pitää asettaa.
Snellman jatkaa Safari Clubin
tapaan nyky-yhteiskunnan menon kritisointia. Kaarinan kaupungin kulttuuritoimi kustantaa voittajakokoelman.
Valtakunnalliseen esikoisrunoilijoille tarkoitettuun kilpailuun lähetettiin 118 kokoelmaa. Palkinnon suuruus on
3365 euroa. Näin ehkä luodaan uusi, parempi kulttuuri.
Nuorten ajatukset jäivät taka-alalle
Tiinamaria Rinne
Ihmisillä ja eläimillä on monia eroja ja
yhtäläisyyksiä. Hänen
mukaansa ihmisen tietoisuus perustuu
täysin biologiaan eikä mihinkään korkeampiin voimiin.
Monissa puheenvuoroissa todettiin, että
SSS-Anneli Kajander-Ekström
Tiinamaria Rinne
Internetissä on jo vuosien ajan voinut seurata livenä kuvaa jostakin paikasta webbikameroiden kautta. Eikä tämä koske yksin-
omaan alueellista kulttuuria,
vaan myös yhä enemmän kansalliset rajat ylittävää kulttuuriyhteistyötä.
Elokuvaohjaaja Mika Ronkaisen dokumentti Viimeiset Vuotoksella on voittanut Pietarin Green
vision - ympäristöelokuvafestivaalin pääpalkinnon.
Viimeiset Vuotoksella kertoo
Vuotoksen altaan hukutettavaksi
aiotulla alueella elävän viimeisen
pariskunnan Veikko ja Impi
Schroderuksen sitkeästä taistelusta kotinsa puolesta.
Tuomaristo kiitti elokuvan syvää humaania ja taiteellista näkemystä sekä ohjaajan kykyä päästä intiimin lähelle niin kuvattaviaan kuin Pelkosenniemen luontoa.
Seitsemännen kerran järjestetty
festivaali on osa Pietarin kaupungin monipuolista ympäristöviikkoa. Käsikirjoituksesta vastaa Ilkka Remeksen alkuperäistarinan pohjalta Harri Virtanen.
Tarinassa suunnitelmallinen ja taitava kidnappaus saa sekä pörssimaailman että poliisin erikoisjoukot liikkeelle
Enempään eivät kunnan rahkeet riitä. Kaikki nauroivat
hänelle ja se oli hänen
omaa syytään, miksi hän
oli pitänyt mennyt kertomaan Leenalle ikinä mitään. Saa kai sitä silti yrittää. Sen päivän kun vielä näkisin, mutisi Karppinen.
Jere makoili pulpetillaan ja pohti asioita. Hei, äly hoi älä jätä, please! Se jätkä on ujo nuija, joka ei älyä pätkän vertaa sanoista kommunikaatio tai tyttö. 8, koska se aukeaa itsestään aina välillä.
Terveiset: Terkkui sukulaisille ja Elinalle.
SALON KOULUT: ma: kinkkumakkara?perunapannu, tuoresalaatti, ti:
lihakastike, perunat, tuoresalaatti, ke: broileria, yrttijuustokastike, riisi,
tuoresalaatti, to: jauhelihapihvi, perunasose, tuoresalaatti, pe: kalakeitto,
leikkele, hedelmä.
KISKON KOULUT: teemaviikko Marco Polon matkassa: ma: spaghetti
bolognese, porkkanasalaatti, ti: kuminalla maustettu porsaspata, peruna,
kaaliraaste, ke: vihannes-katkarapukeitto, tuore leipä, to: curry-mandalay
(broiler), pähkinäriisi, appelsiini-sipulisalaatti, pe: pizzaa piazzalla, tomaattisalaatti, pestokastike.
MUURLAN KOULU: ma: nakkikastike, perunat, paprikasalaatti, ti: jauhelihapihvit, perunasose, tomaattisalaatti, ke: ohrarouhepuuro, marjakeitto, leikkele, to: lihakeitto, tuore leipä, juusto, hedelmä, pe: kirjolohikiusaus,
kukkakaali?omena?kiinankaalisalaatti
HALIKON KOULUT: ma: lihapyörykät, kastike, perunat, tuoresalaatti,
ti: kalakeitto, sämpylä, juusto, hedelmä, ke: nakkikastike, perunat, tuoresalaatti, to: broilerkiusaus, raaste, pe: lihakastike, riisi, yrttiporkkanat,
tuoresalaatti.
PERNIÖN JA SÄRKISALON KOULUT: ma: kasvispastavuoka, vihersalaatti, ti: hernekeitto, jälkiruoka, ke: broileria sitruunakastikkeessa, perunat/ riisi, tuoresalaatti, mustaherukkahillo, to: lihapyörykät, perunasose,
kiinankaali?paprikasalaatti, pe: silakkaa talon tapaan, perunavuoka, juuresraaste.
KOSKEN KOULUT: ma: jauhelihakastike, spagetti, juustoraaste, salaatti, ti: hernekeitto, juusto, pehmeä leipä, hedelmä, ke: lindströmin pihvit,
perunasose, salaatti, to: hauskat kalapihvit, perunat, kastike, salaatti, pe:
broilerikiusaus, salaatti, jäätelö.
MARTTILAN KOULU: ma: juustokala, perunat, salaatti, ti: jauhelihakastike, spagetti, salaatti, ke: possunlihakastike, perunat, salaatti, to: kinkkukiusaus, kurkku, tomaatti, pe: hernekeitto, juusto, ohukaiset ja hillo.
SOMERON JA KIIKALAN KOULUT: ma: jauhemaksapihvit, perunat,
kastike, puolukka, salaatti, ti: broilerkastike, riisi, mustaherukkahillo, tuoresalaatti, ke: pinaattiohukkaat, perunat, munakastike, tonnikalasalaatti,
to: makaronilaatikko, porkkanaraaste, maustekurkku, pe: jauhelihakeitto,
juusto, pehmeä leipä, mehu.
PERTTELIN KOULUT: ma: jauhelihakastike, spagetti, tomaatti, ti: kalakeitto, grahamlihapiirakka, kiisseli, ke: broilerpyörykät, perunat/riisi,
currykastike, salaatti, to: kinkkukiusaus, kaalisalaatti, pe: uunimakkara
tai nakit, perunasose, salaatti.
KUUSJOEN KOULUT: ma: jauheliha?makaronipata, raastesekoitus, ti:
suikalepaisti, perunat, salaatti, ke: hernekeitto, sämpylä, to: juustokala, perunat, salaatti, pe: lihamureke, perunat, salaatti.
SUOMUSJÄRVEN KOULU: ma: jauhelihapihvi, perunasose, tuoresalaatti, ti: broileria, yrttijuustokastike, riisi, tuoresalaatti, ke: lihakastike, perunat, porkkanaraaste, to: kalakeitto, leikkele, hedelmä, pe: kinkkumakkara?perunapannu, tuoresalaatti.
KEMIÖN JA VÄSTANFJÄRDIN KOULUT: ma: porsaspata, ti: kala,
ke: lasagne, to: peruna?purjokeitto, pe: puuro.
DRAGSFJÄRDIN KOULUT: ma: kala, ti: jauhelihakastike ja spagetti,
ke: broilerrisotto, to: lihaperunalaatikko, pe: tilliliha.
SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ/Ammattioppilaitos: ma: kinkkurisotto, kerroskiisseli, ti: kalakeitto, mannapuuro, ke: suikalepaisti, omenakukko ja vaniljakastike, pyttipannu, suklaakiisseli, to: lihamakaronilaatikko, herukkakeitto, pe: broilerleike, aprikoosivaahto.
SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ/Hyvoninkatu: ma:
jauhelihapata, perunat, salaatti, ti: nakit, kastike, perunasose, salaatti, ke:
pippuriporsas, perunat, salaatti, to: janssoninkiusaus, kasviskiusaus, punajuuriviipaleet, salaatti, pe: juustobroileri, riisi, salaatti.
. Se jätkä yksinkertaisesti
vaan kiinnostaa mua.
Ei kai se mun ongelma ole, jos se on vähän hiljainen.
. Leena ihan varmasti sanoo sille
jotain. Forget it, my dear
friend ja hanki parempaa seuraa, selitti
Leena kärsivällä äänensävyllä.
. Mutta tuo oli kyllä
totta, sä juokset aina kark...
. Miten hän
ikinä olikaan mennyt sanomaan mitään Leenalle?
Miten hän oli voinut uskoa salaisuutensa sille ihmiselle. Sini Saarenaho,12.
Millainen oli ensimmäinen koulureppusi?
. Kuten kuvasta näkyy, parun ja sätin itteäni. Nyt meillä on aina noin parikymmentä tyyppiä täällä, joskus jopa
kolmekymmentä, Sofia kehaisee.
Ikähaitari venyy noin kolmestatoista kahdeksaantoista.
. Mun pikkusiskoa.
Oletko nimennyt reppusi?
. Mä olen idiootti.
. Ai.
. Olisikin vain vähän hiljainen, mutta
kun se on paljon hiljainen. Eihän se rukka ole vielä
edes huomannut, että sä olet kusessa siihen. Pienessä kunnassa on pakko tyytyä vähempään.
Sitä paitsi nuorisotila on iso. Samaan aikaan Jere vilkaisi taakseen ja hymyili pienesti.
Esko Keski?Vähälä
Kun nuorisotilaan syttyvät valot, löytävät nuoret heti paikalle. Edes joskus, Saija toivoo.
Nyt on nimittäin talvi tulossa ja viikonloppuiltojen vietto pihalla ei oikein mieltä ylennä.
Tytöt ovat kuitenkin yhtä mieltä siitä, että parempi saada edes jotakin kuin ei mitään. Ja sitä paitsi, se on taas sopivan kaukainen tyyppi mulle, mahdottomista mahdottomin. Saija Hyytiäinen pitelee
ovesta, vierellä Sofia Ahtineva.
Pienessä kunnassa on tyydyttävä
vähempään vaikka enempääkin voisi toivoa
?Kyllä vanhemmat voisivat tehdä asioita enemmän nuorten kanssa?
SSS?Tiina Aalto
. Samassa hän kuuli
jonkun nousevan rappusia ylöspäin.
. Mietin.
. Joo joo, me ollaan hiljaa, lupasivat tytöt nätisti hymyillen.
. Iloja
ja suruja nuorten maailmasta.
Mikäli haluat tehdä ilmiannon vapaana viilettävästä hyvästä juttuideasta, ota yhteyttä.
tiina.aalto@sss.fi
KOULURUOKA
Reetta Ekström & Hanna Suominen
Hyvää yötä,rakas.
Hyvää yötä,ikuinen mysteerini.
Hyvää yötä,vuosisadan rakkaustarina.
Hyvää yötä...
Princess
Unikuvia sinusta;
tikarin pistoja sydämeeni,
kovia ja kuolettavia.
Onnellisuus voidaan saavuttaa
vain luopumalla kaikesta
uteliaisuudesta ja tunteesta.
Princess
Reetta Ekström
Sini Saarenaho
Nimi & ikä?
. Sähän olet jo pari
kuukautta huokaillut
Jeren perään tai pitäiskö sanoa perää?
. Mitä varten sä sätit itteäs?
. Markus Pettersson (vas.) ja Juho Syvähuoko liikkeellä mopoillaan ja nuorisotilan valvojat oven raossa. Miten se olikaan..., Leena aloittikin heti osoittaen
Jereä.
Sara punastui hetkessä varpaista päälaelle saakka ja Jerenkin
kasvot punoittivat tämän älytessä Leenan sanat. Koulutavaroita ja kotiavaimia.
Mitä et missään nimessä haluaisi unohtaa repustasi pois?
. Mistäköhän, vastasi
Jere tylysti ja lähti itsekin
pois.
Mä olen idiootti! Täydellinen idiootti!, raivosi Sara itsekseen. Pieni
keittiökin löytyy.
Tosin tytöt myöntävät, että paikka on vielä vähän vaiheessa, sillä seinille ei ole eksynyt vielä
yksikään juliste.
. Mutta mitä sä
täällä teet?
. Kuka se sieltä tulee, Sara hei, puhuttiinko me tuosta jätkästä
viime tunnilla. Hei, kuulit sä. Itse asiassa täällä käy enemmän porukkaa
kuin kävi aikanaan Kiskolassa. Sama paikka seuraavalla välitunnilla, Jere kysyi nopeasti.
. Siis anteeksi, mutta meni vähän ohi. Kaksikon punastelu aiheutti ympärillä olijoissa ensin hämmästystä, mutta nopeasti se kääntyi suureksi hilpeydeksi.
. Eikä sitä paitsi olisi vanhempiakaan jotka innokkaasti lähtisivät viemään
eteenpäin esimerkiksi yökahvilatoimintaa.
Tällä hetkellä nuorisotila on käytännössä Sofian ja Saija Hyytiäisen hanskassa, eikä heidän
kokemuksellaan voisi edes kuvitella mitään yöriekkujaisten valvontaa.
. Kenen mielestä?
. Ne kaikki oikeastaan jäivät Kiskolaan, eli entiseen nuorisotilaan, Sofia kertoo.
Mutta vaikka paikkaa ei vielä olekaan täytetty
kuvilla, on väkeä riittänyt.
. Yläkerrassa on teeveehuone. 19
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Lauantaina 5. En ole. Hetken
kuluttua hän lösähti takaisin makaamaan pulpetille ja laski päänsä käsiensä päälle.
. Leena ja Sara! Oletteko te sattuneet huomaamaan, että te olette oppitunnilla. Kunpa Jere juoksisi edes karkuun. Mitä...Mitä sä täällä
teet, oli ainoa mitä Jere sai suustaan nähdessään Saran istumassa
ikkunalaudalla.
. Mutta ei me täällä ruveta keneltäkään papereita kyselemään, Saija naurahtaa.
REPPUSYYNI
POSTI
Kyläluuta vierailee Salon seudun kunnissa ja etsii luutaansa
nuorisotyöntekijöitä ja nuoria,
sekä ilmiöitä niiden takaa. Kuitenkin mä
vetäisin taas puihin ja mokaisin koko jutun, jos se yrittäisi jotain
muuta kuin karkuun juoksemista.
. Ei sillä ole mitään merkitystä, kaikki käy.
Mitä tavaroita kannat repussasi?
. Elämää.
. Tai että ympärillänne on ihmisiä, jotka pyrkivät
seuraamaan opetustani, eikä teidän juorukerhonne keskusteluja,
keskeytti lehtori Karppinen naureskellen.
. Apua!, kirkui Sara mielessään.
. Joku päivä tuo jätkä vielä juttelee vapaaehtoisesti mun kanssani, vannoi Sara mielessään katsoessaan Jeren perään koulun käytävällä.
Huokaisten hän kääntyi ympäri ja lähti kävelemään toiseen päähän koulurakennusta omalle tunnilleen. Sä siis roikut siinä jätkässä vieläkin. Usko nyt, ei teistä ikinä tule mitään, ei ikinä.
. Joo-o, kyllä vanhemmat voisivat tehdä asioita
enemmän nuorten kanssa,
Kiskolainen Sofia Ahtineva pohtii.
Istumme Toijan keskustassa, entisessä Kiurunpesässä joka toimii tätä nykyään kiskolaisten
nuorisotilana.
Ovet ovat avoinna kaksi kertaa viikossa, keskiviikkona ja sunnuntaina. Joka lukuvuosi.
Pitääkö repussa mielestäsi olla paljon vai vähän taskuja?
. Outo, tokaisi Matias ja kääntyi taas punastellen tuijottelemaan
viereisessä pulpetissa istuvaa ruskeahiuksista tyttöä.
Sä olet outo, ajatteli Jere itsekseen ja otti jälleen hyvän asennon
tuolillaan jatkaen pohtimista.
Vaikka koulun reilut 300 oppilasta ryntäilivät pitkin ruokalaa,
niin löysi Sara vielä paikan itselleen ja kavereilleen. Sarako kusessa meidän
pikku Jeremiukseen. Mitä sä siinä kiemurtelet, suhahti Matias Jeren takaa.
Jere oli hiljaa ja mietti vastausta.
. On. Hän oli juossut suoraapäätä koulun
ylimpään
kerrokseen,
missä harvemmin oli ihmisiä. lokakuuta 2002
?
Tuottaja: Tiina Aalto puh.040 748 9271 Fax: 7702 300 tiina.aalto@sss.fi
Nuorten postin osoite: Salon Seudun Sanomat nuorten sivu, PL 117, 24101 Salo
19
NUORET
VIERASKYNÄ
Sä vielä puhut
. Mä tosiaan hankin kohta parempaa
seuraa jollet sä lopeta. Sä et ole idiootti vaan ihan jotain muuta, sanoi Jere nätisti
hymyillen juuri ennen kuin kellot soivat seuraavan tunnin alkamisen merkiksi.
. TPS-reppu.
Kuinka usein ostat uuden koulurepun?
-. Eiku mitä sä mietit?
. Kuule Sara, tuo Jere on sitten vähän kokematon niissä hommissa, että ole kärsivällinen, hekotti Matias.
Hetken kuunneltuaan Sara ryntäsi pois ruokapöydästä viskaten
tarjottimensa lattialle ja jätti muun porukan pöytään tuijottamaan
ihmeissään hänen kulkuaan.
. Hetken kuluttua, Saran kauhuksi, Jerekin saapui porukoineen istumaan samaan pöytään.
Ei, se ei voi tulla istumaan tähän. Tulin miettimään.
. Toisaalta minä kyllä ainakin pitäisin ajatuksesta, että jonkunlainen yökahvila nuorille saataisiin. Onko noin, Sara kysyi nostaen katseensa Jeren silmiin.
. Mitä sä kiemurtelet, kysyi Matias uudestaan tällä kertaa tehostaen kysymystään tönäisemällä kynällä Jereä selkään.
. Neliöitä riittää
kahteen kerrokseen asti. Alhaalla on iso aulatila
jossa on biljardi, mankka, pleikkarit ja sohvat nojatuoleineen. Aina välillä hän hymyili pien siristäen silmiään hassusti, kunnes lopulta hän nousi kunnolla istumaan tuolilleen päättäväinen ilme kasvoillaan. Mun mielestä ainoa idiootti oli Leena, et sä.
. Ja sana seurustelu on ihan täyttä hepreaa sille. Wow, nauroi joku jätkistä.
. Jere hei, muista sitten, että pussata ei saa ilman lupaa!
. Mistä se nyt suuttui, ihmetteli Matias silmät pyöreinä.
. Nytkin hän sai olla
ylhäisessä yksinäisyydessään ja hävetä. Joo, nähdään, vastasi Sara onnellisena.
--aca--. Kotiavaimiani.
Mitä et missään nimessä kantaisi repussasi?
. Ja ehheeheehehe,
naurattaa niin paljon
nuo sun vitsisi. Mutta jos sillä ois joku nimi, niin se olis varmaan Peppu.
Anna repullesi arvosana 1-10, perustelut.
. Luultavasti aika monenkin tuon äsköisen jälkeen.
Joukkueenjohtaja:
Rauno Nieminen. Joukkueenjohtaja: Simo
Tuuri. Valmentaja: Keijo Vihavainen. Kun Viesti kaappasi Joensuusta myös sarjan parhaan (?)
vastaanottajan Elena Sozinan,
kolmannen liigakautensa aloittava salolaisseura on paperilla suorastaan järkyttävän ylivertainen
muihin nähden.
Urheilun suola on onneksi siinä,
ettei pelejä ratkaista paperilla
vaan kentällä.
Lemminkäinen itse pitää monipuolistunutta ja pelaajamateriaaliltaan leventynyttä joukkuetta lähes ?täydellisenä?.
. Hän tuo nälkäiseen nippuun kovuutta, kokemusta ja voittamisen kulttuuria.
Eli juuri niitä elementtejä, joita
Viestiltä jäätiin kaipaamaan etenkin alakanttiin sujuneen viime
kauden aikana.
. Valmentaja: Tomi Lemminkäinen.
Kakkosvalmentaja: Jani Nuolimo.
Naisten lentopalloliiga pähkinänkuoressa
Someron Pallo 2002?2003
(pelinumero, nimi, synt.aika, pituus, rooli, SM-kausia
Hämeenlinnan Tarmo-Volley
(viime kaudella 1.)
Liigajoukkueen budjetti: 250
000
Virallinen tavoite: Mitalipeleihin
Joukkueen vahvuudet: Kokemus ja nuoruuden into
Joukkueen heikkoudet: Selviävät kauden aikana
Mitalisuosikit: Salo, Pieksämäki, Somero, Hämeenlinna
Valmentaja: Teemu Sarna
Omat odotukset tämän kauden
liigasta: Oman joukkueen kehittyminen ja kovat pelit
Joukkueen avainpelaaja(t): Kokeneet pelaajat tuovat vahvuutta
joukkueeseen ja ovat nuorille pelaajille hyvä kasvuympäristö.
Joensuun Prihat (2.)
Liigajoukkueen budjetti: 110 000
Virallinen tavoite: Kuuden joukkueen runkosarjassa
Joukkueen vahvuudet: Nuoruus
ja yllätyksellisyys, hyökkäys
Joukkueen heikkoudet: Kapea
materiaali, torjunnassa ei ole ehditty tehdä paljoa töitä
Mitalisuosikit: Hämeenlinna,
Salo, Pieksämäki, Somero. Avainpelaajiksi passari Irina
Astafuevan tueksi seura hankki
keskitorjujat Sirpa Lehtimäen
Prihoista sekä Katri Laaneksen
Kajosta. Se ei ole mikään ihme, koska Kermisellä on voimassa oleva jatkosopimus Meston kanssa ja sen rikkominen suomalaisessa mittakaavassa aivan liian kallista Tarmolle.
Pahimmassa tapauksessa
siirtosotku saattaa merkitä sitä, ettei 25-vuotias Kerminen
pelaa alkavalla kaudella lainkaan liigaa.
Se olisi kiusallinen takaisku
vajaalukuiselle naisten pääHANNU BRUSILA
sarjalle, jossa suomalaissyntyisss.urheilu@sss.fi
set väriläiskät ovat muutenkin
vähissä.
Salon Viesti 2002-2003
(pelinumero, nimi, synt.aika, pituus, rooli, SM-kausia
1 Natalia Kandratsheva
2 Päivi Paulsen
3 Suvi Tuomaala
044 Svetlana Krivulko
5 Elena Sozina
6 Mirka Toppari
8 Taru Alho
9 Riikka Mäki
10 Terhi-Maria Aurala
11 Tuuli Anttila
12 Jenni Petäjäjärvi
15 Laura Tuominen
040979
160975
051077
130467
030673
240279
190485
080376
230877
130276
261084
250976
185
182
181
176
179
182
178
182
182
180
172
180
keskitorjuja
yleispelaaja
yleispelaaja
passari
yleispelaaja
yleispelaaja
libero/yl.pel
libero/yl.pel
keskitorjuja
yleispelaaja
passari
yleispelaaja
?
6
2
9
1
7
2
5
6
7
?
6
Yhdyshenkilö: Rauno Nieminen. Uusi tuttavuus, puolalaishakkuri Ewa Kalinowska on
Paul Lipiäinen
Irina Zukovska (edessä) ja Terhi-Maria Aurala olivat seurojensa SoPan ja Viestin mannekiineja lentopallon SM-liigaristeilyllä. On tajuttu, että tämä ajattelu on eduksi koko lajille.
Rintamasta lipeämisiä tapahtuu. Joukkueessa on hirvittävä
määrä hyviä yksilöitä, jotka ovat
tehneet hirvittävän määrän töitä
ennen kautta. Liigakarsintaan vajoaa alemman jatkosarjan jumbo, jonka
vastustajina ovat ykkössarjan
kaksi parasta joukkuetta.
Kaksinkertaisen karsinnan kaksi parasta pelaavat 10-joukkueiseksi laajentuvassa liigassa kaudella 2003-2004.
Kolminkertaisena pelattavasta
runkosarjasta kullekin joukkueelle kertyy 24 ottelua.. Julkisuutta karttavan Vodek
Sadalskin puuttuminen paikalta oli enemmän odotettua kuin yllättävää.
Liigahallitus voisi samasta syystä rangaista myös naisten liigassa karsintojen kautta säilynyttä Mestoa, jonka valmentaja on virallisten papereiden mukaan mies nimeltä Kari Puntila.
Mesto tuntuu muutenkin olevan melkoinen mysteeri liigakartalla. 20
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU2
SALON SEUDUN SANOMAT
Lauantaina 5. Liigatason vahvistuksia ovat myös paluumuuttaja Eva Ljubetski (Pieksämäki), Heli Mantila (Kajo) sekä
Olga Subbotina (Viesti).
Vihavaisen huolenaiheena kauden alla ovat olleet joukkueen kapea pelaajamateriaali sekä pelilupaongelmat, jotka ovat koskeneet
hänen ykköstykkiään Zukovskaa
(os. ja osin keskiviikkonakin . Siinä tapauksessa voimme puhua vähintään finaalista. (Kosonen) on siellä mukana. Tiina Hamunen on löytänyt uudelleen harjoit-
telumotiivin
Someron Pallo Lentopallo
(3.)
Liigajoukkueen budjetti: 115
000
Virallinen tavoite: Parempi kuin
viime vuonna
Joukkueen vahvuudet: Kokemus ydinpelaajilla
Joukkueen heikkoudet: Kapea
materiaali
Mitalisuosikit: Somero, Salo,
Hämeenlinna
Valmentaja: Keijo Vihavainen
Omat odotukset tämän kauden
liigasta: Tasainen kärki ja pari
joukkuetta sen takana. Sopeutumiseni Saloon on senkin puolesta sujunut
erinomaisesti, hykertelee Aurala
kauden aattohetkillä.
Svetlana ?Sveta. ikävä kyllä?vieläkin.
Savonlinnalainen East Volley jätti organisaatiostaan ohuen kuvan, kun seuraesittelyyn oli saatu vain joukkueen englantia vääntävä tehohakkuri Ruslan Zhbankov. Jos hän loukkaantuu, SoPan
on hälytettävä hätäavuksi vain
kerran joukkueensa kanssa harjoitellut toinen ex-viestiläinen
Riikka Arminen.
Naisten liigan avausviikonvaihde: tänään Pieksämäki?LiigaEura, huomenna Hämeenlinna?Prihat, Kajo?Pieksämäki, LiigaEura?Viesti ja Mesto?Somero.
Kotiavauksessa Viesti kohtaa keskiviikkona Meston ja Somero samaan aikaan (klo 18.30) Hämeenlinnan.
Kaalikeitosta
kansainvälisyyteen
Lentopalloilu nosti selkeästi julkisuuskuvaansa kauden viime
tiistaina . Kärkikvartetin kaksi
muuta lenkkiä tulevat olemaan
Pieksämäki Volley sekä Hämeenlinnan Tarmo-Volley.
Sen jälkeen liigapakasta löytyy
ison läjä jokereita.
Kaikkein tukevimmilla eväillä
kultajahtiin hyökkää Salon Viesti,
jonka muutenkin vahva joukkue
vahvistui entisestään Laura Tuomisen tulon myötä.
Joukkueen henkinen johtaja on
kolmea viimeistä mestaruutta
Hämeenlinnan riveissä juhlinut
Terhi-Maria Aurala. Jännä nähdä myös miten
Hämeenlinna pelaa, kun joukkue
on muuttunut
Joukkueen avainpelaaja(t): Natalia Vasiljeva, kultakimpale on
yksi parhaista ulkomaalaisista
pelaajista liigassa. Ensimmäinen tavoitteemme
on pelata tällä joukkueella yksi
hyvä ottelu. Cinderellan kannella oli kaunista, mutta tuulista.
NÄKÖKULMA
tässä vaiheessa kautta vielä hienoinen kysymysmerkki.
. lokakuuta 2002
20
?
URHEILU
Mestaruudella neljä ottajaa
Viesti, Somero ja Pieksämäki
valmiita katkaisemaan
Hämeenlinnan kultaputken
SSS?Hannu Brusila
Salon Viestin ja Someron Pallon
ei tarvitse peitellä tavoitettaan tänään käynnistyvässä naisten lentopalloliigassa.
Molemmille seuroille kelpaa kevään kiihkeistä ratkaisupeleistä
vain paras mahdollinen, Suomen
mestaruus. Viestin kellistäminen
pronssiottelusarjassa kertoi myös
siitä, että Vihavainen sai joukkueen puhkeamaan parhaaseen
kukkaansa kauden tärkeimpään
aikaan.
Noista ansioista Salossa asuva
valmentajavelho olisi voitu palkita viime kauden päätteeksi vuoden naiskomentajana.
Muut kärkijoukkueet kokevat
SoPan jälleen pelättynä ja arvaamattomana haastajana. Tiiviissä liigassa ei ole mukana
turhia joukkueita
Joukkueen avainpelaaja(t): Irina Zukovska, todella kova ammattilainen
Salon Viesti (4.)
Liigajoukkueen budjetti: 145
000
Virallinen tavoite: SM-kulta,
Suomen Cupin voitto
Joukkueen vahvuudet: Hyökkäyspeli, passari
Joukkueen heikkoudet: Uusiutunut joukkue
Mitalisuosikit: Somero, Pieksämäki, Hämeenlinna, Salo
Valmentaja: Tomi Lemminkäinen
Omat odotukset tämän kauden
liigasta: Kärkijoukkueet ovat kovempia kuin viime kaudella ja
keskitason joukkueen myös vahvistuneet, joten odotan parempaa
sarjaa
Joukkueen
avainpelaaja(t):
Svetlana Krivulko, sarjan paras
passari, tuo kokemusta joukkueeseen. Pieksämäki ottaa varaslähdön liigaan jo
tänään, kun joukkue kohtaa kotipelissään LiigaEuran.
Uutuutena naisten lentopalloliigassa on se, että runkosarjasta
pääsee kaksi parasta joukkuetta
suoraan välierävaiheeseen.
Uutta on myös se, että pudotuspeleihin kelpuutetaan vain kuusi
ensimmäistä joukkuetta aikaisemman kahdeksan sijasta.
Puolivälierissä kohtaavat kolmanneksi ja kuudenneksi sekä
neljänneksi ja viidenneksi runkosarjassa päätyneet joukkueet.
Välierät ja loppuottelusarja pelataan kolmesta, puolivälierät ja
pronssiottelusarja kahdesta voitosta
Runkosarjassa sijoille 7-9 sijoittuneet pelaavat keskenään alemman jatkosarjan lähtöpistein 2, 1
ja 0. Seura on luvannut tiedottaa tänään, pelaako sen maajoukkueportteja kolkutteleva ykköstykki Milla Kerminen joukkueessa.
Eli vain päivää aikaisemmin joukkueen huomista liiga-avausta
Someron Palloa vastaan ja vain neljää päivää aikaisemmin ennen
joukkueen ensimmäistä vierasottelua Salon Urheilutalolla.
Kermisen piti siirtyä täksi kaudeksi Tampereelta Hämeenlinnaan, mutta Tarmo-Volley on sittemmin sanoutunut hankkeesta
irti. Sitä
alemmaksi emme ole voineet asettaa tavoitetta viime kauden jälkeen.
Puuta Vihavainen toivoo koputtavansa etenkin Kunglan puolesta. Krivulkoa valmentaja Tomi Lemminkäinen pitää edelleen sarjan parhaana passarina. Se voi kestää aikansa,
koska ryhmässä on seitsemän
uutta pelaajaa, tiivistää Kosonen
joukkueensa sarjavalmiuden.
SoPa ei kestä
loukkaantumisia
Someron valmentaja Keijo Vihavainen sai viime kaudella joukkueestaan irti lähes kaikki mahdolliset tehot. Silloin kauteen lähdettiin kaalikeittoa syömällä ja ynnäämällä niitä pääsarjaseuroja, jotka jäivät syystä tai toisesta saapumatta syksyn tärkeimpään kokoontumiseen.
Sen jälkeen seurat ovat itse ottaneet itseään niskasta kiinni ja
ryhtyneet aidosti puhaltamaan yhteen hiileen. Tyytyväinenkin olen myös siihen, että
jokaisella pelaajalla on nyt oma,
selkeä roolinsa kentällä. Oma
joukkue kasvaisi ja vähentäisi virheitä
Joukkueen avainpelaaja(t): Passari Maria Tuominen, pelityylin
sydän!
Mesto Tampere (10.)
Liigajoukkueen budjetti: 88 000
Virallinen tavoite: Nostaa joukkueen osaaminen liigatasolle
Joukkueen vahvuudet: Vahva sitoutuminen omaan urheiluseuraan ja sen tavoitteisiin
Joukkueen heikkoudet: Vähäinen yhteenlaskettu kokemus
Mitalisuosikit: Pieksämäki, Salo, Somero
Valmentaja: Kari Puntila
Omat odotukset tämän kauden
liigasta: Valmennusmenetelmäni
alkavat purra.
Joukkueen
avainpelaaja(t):
Yleispelaajien ja liberon roolit kaiken A ja O
Irina Zukovska
Mia Mattila
Eva Ljubetski
Kristel Kungla
Vitalia Politshuk
Marjaana Sorokin
Heli Mantila
Kaisa Kannuksela
Pia Laaksonen
Olga Subbotina
290978
281273
250175
281174
040383
021179
270475
060984
250885
071273
182
178
180
176
184
176
176
183
173
186
hakkuri
keskipelaaja
hakkuri
passari
yleispelaaja
libero/yl.pel
keskipelaaja
yleispelaaja
yleispelaaja
keskipelaaja
2
4
4
6
2
4
5
?
?
3
Yhdyshenkilö: Kari Kulta. Orivesi musta hevonen
Valmentaja: Onni Tahvanainen
Omat odotukset tämän kauden
liigasta: Jännä katsoa miten Pieksämäki pärjää, kun ?Renne. Petrova) sekä Politshukia.
Vihavaisen huojennukseksi molemmat ovat edustuskelpoisia
huomisessa Mesto-vierasavauksessa.
. Mutta jos ryhmä pysyy
terveenä, ei meille ole mikään
mahdotonta, lataa Vihavainen.
. Huippupassari on tietysti yksi
menestyksen kulmakivistä. Avainpelaajien loukkaantumiskierrettä ei joukkue kestä,
vaikka se onkin viimevuotista
vahvempi. Kahden
viime kauden aikana paikkoja on
jouduttu vaihtelemaan liiankin
kanssa.
Puolenkymmentä avainpelaajansa talousvaikeuksien seurauk-
sena menettänyt Prihat putoaa
naislentopallon eliitistä tukevasti
keskikastiin. Vaihtuvuus joukkueessa on Viestin tavoin ollut suuri, sillä viime kauden mitalisteista Somerolle jäivät
vain Irina Zukovska, Mia Mattila,
Vitalia Politshuk sekä Marjaana
Sorokin.
Kristel Kungla korvaa passarina
maannaisensa Terje Palun. Kakkosvalmentaja: Tommi Mikkonen.
SSS
Kaksi parasta
suoraan välieriin
SSS?Hannu Brusila
Paul Lipiäinen
Keskitorjuja Sirpa Lehtimäki on naisten liigaan siirtyneen lentopalloikoni
Reino Kososen luottopelaaja. Hyvä, ettei ole tämän enempää joukkueita. Mitä
hän tuo miesten puolelta naisten
liigaan. Terhi-Maria Aurala, joukku-
een henkinen johtaja, oppinut
voittamaan
Pieksämäki Volley (5.)
Liigajoukkueen budjetti: 200
000
Virallinen tavoite: Pelata yksi
hyvä ottelu
Joukkueen vahvuudet: Torjunta
ja kuviopeli
Joukkueet heikkoudet: Kuusi
uutta pelaajaa
Mitalisuosikit: Salo, Somero,
Hämeenlinna
Valmentaja: Reino Kosonen
Omat odotukset tämän kauden
liigasta: Tasainen liiga
Joukkueen avainpelaaja(t): Passari Irina Astafueva (kuviopeli),
keskitorjujat Katri Laanes ja Sirpa Lehtimäki.
Oriveden Ponnistus (6.)
Liigajoukkueen budjetti: 85 000
Virallinen tavoite: Parempi kuin
viime kaudella eli sijat 1?5
Joukkueen vahvuudet: Ei yleiseen tietoon
Joukkueen heikkoudet: Niitähän ei tietystikään ole
Mitalisuosikit: Pieksämäki, Salo, Somero
Valmentaja: Jukka Koskinen
Omat odotukset tämän kauden
liigasta: Pienellä budjetilla menestykseen
Joukkueen
avainpelaaja(t):
Kaikki, koska kyseessähän on
joukkuepeli
Valkealan Kajo (8.)
Liigajoukkueen budjetti: 95 000
Virallinen tavoite: Pudotuspelipaikka
Joukkueen vahvuudet: Passari
Joukkueen heikkoudet: Koke-
1
2
4
5
7
8
9
10
11
13
maton, paljon uusia pelaajia
Mitalisuosikit: Hämeenlinna,
Salo, Pieksämäki
Valmentaja: Mika Alanko
Omat odotukset tämän kauden
liigasta: Kuuden joukkoon, haastamme neljä kovaa
Joukkueen
avainpelaaja(t):
Anzela Trofimova + muu joukkue.
LiigaEura (9.)
Liigajoukkueen budjetti: 100
000
Virallinen tavoite: Pudotuspelit
Joukkueen vahvuudet: Tasaisuus ja monipuolisuus
Joukkueen heikkoudet: Tasaisuus
Mitalisuosikit: Salo, Hämeenlinna, Pieksämäki, Somero
Valmentaja: Reima Antola
Omat odotukset tämän kauden
liigasta: Tasaisia pelejä. Entisellään ei ole
Hämeenlinnakaan, jonka uutena
vastuuvalmentaja toimii Antti
Paanasen paikalle pestattu Teemu Sarna.
Miesten pääsarjasta yhdeksän
Suomen mestaruutta kuitannut
Reino Kosonen on Pieksämäen
uutena vastuuvalmentajana pelaajilleen äärettömän kova auktoriteetti.
Savossa on viiden mitalittoman
vuoden jälkeen kova halua menestyä. avanneella meriristeilyllä.
Tyylikäs tilaisuus todisti, että tämän päivän lentopalloilu on jurrikkamaista mainettaan huomattavasti kansainvälisempi ja ulospäinsuuntautuneempi laji.
Lämminhenkinen ja rempseä avajaisristeily oli aivan jotain
muuta kuin mihin media oli totutettu takavuosina
erä: 16.52 Sami Torkki (Janne Siivonen) 1?0.
2. lokakuuta paikallisvastustaja Salon Viesti.
sa kolmen parhaan joukossa.
Myös Viesti jatkaa kakkossarjaa
nimellisesti kovalla sakilla. Hän
oli liikkeellä toisena autona, joten
jarrutuspaikat ja ajoura oli hieman puhdistunut Grönholmin
mentyä. Joutsan Pommi
3. 2?0, 50. kierros, 1. Koulukatu, Salo
P. Kuka kuuluisa suomalainen autourheilija oli F-1 -mestari
Jochen Rindtin appiukko?
Kysymykset on laatinut halikkolainen Timo Virtanen. 0400 857 336
1H+K+S n. Sloveniassa
9. "Kenen" valmentajana on toiminut suomalainen Jori Turja?
4. ovat ohjelmallisia.
Salon Jääliikuntahalli Oy
Tahkonkatu, Urheilupuisto, Salo
sarjassa toisena olevan Burns ja
neljäntenä olevan Gilles Panizzi
eivät kuro inkoolaisen etumatkaa
alle 21 pisteeseen.
Uuden-Seelannin ralli päättyy
varhain sunnuntaina Suomen aikaa.
Salo HT:n vahva panostus naiskiekkoiluun näkyy myös tyttöjen
Länsirannikko/Uusimaa -aluejoukkueen valinnoissa. 0500 535 653
MAAILMAN YMPÄRI
Oikea rivi: 3, 4, 5, 6, 7, 8, 11, 12, 17,
19, 21, 22, 23, 26, 27, 28.
Onnennumero: 7.
Alustava voitonjako: 16 oikein ei yhtään kappaletta, 15 oikein 6 kpl voitto?osuus 739,30 e, 14 oikein 30,80 e, 13
oikein 6,90 e.
Kupongin onnennumero oikein = pelitositteen hinnan suuruinen voitto
(1,20 e, 2,40 e tai 3,40 e).
Edullisesti
KENO
Voittonumerot: 4, 8, 9, 11, 12, 21, 23,
24, 28, 32, 34, 36, 37, 41, 46, 50, 61, 64,
65, 67.
Vapaita
TENNIS
Tokio: Miesten 800 000 dollarin
ATP-turnaus, puolivälierät:
Magnus Norman, Ruotsi?Magnus
Larsson, Ruotsi 7?6 (7?5), 7?5, Paradorn Srichaphan (8), Thaimaa?Lleyton Hewitt (1), Australia 6?4, 6?3,
Kenneth Carlsen, Tanska?Anthony
Dupuis, Ranska 6?3, 6?2, Vince Spadea, USA?Feliciano Lopez, Espanja
6?3, 6?0.
Moskova: WTA- ja ATP-kiertueen kv. Matkaa n. Mitkä ovat nämä kolme?
8. Mustapha Bidoudane 1?0, 28.
Bouabid Bouden rp. Othmane
El Assas 3?0, 70. erän jälkeinen tilanne (1X2)
Voittaja: 9 (1?2?2)
Alustava kerroin: 35,88
TULOSPÖRSSI
Piivolley: Kausikorttimyynti
jatkuu Salon Seudun Puhelimen
myymälässä Plazan 2. ja 14.12. Annica Sjölund 1?0, 76. Viesti avaa puolestaan
pelin tänään Naantalissa VG:tä
vastaan.
PÄIVÄN PELIT
PITKÄVETO
74 Burghausen?Braunschweig 1
(4?2) 1,40
75 Lukko?JYP 2 (1?3) 2,95
TULOSVETO
10 Viking?Chelsea 4?2
Lopullinen kerroin: 105,45
11 Lukko?JYP 1?3
Alustava kerroin: 38,51
12 Gunners?OLS 8?4
Alustava kerroin: 29,95
Esko Keski-Vähälä
Kolmossarjasta viime keväänä pykälää ylemmäksi singahtanut Perttelin Peikot pelaa kotiottelunsa Hermannin
liikuntasalissa Salossa. Siinä
liigakokemusta omaavat pelaajavalmentaja Thomas Svenlin, Juha
Kontio, Sami Harjula, Ville Virtanen, Eero Leino sekä Singapores-
ta työkomennukselta ruotuun
marraskuussa palaava Markku
Rajala.
Tero Nikanderin pelaaminen on
tässä vaiheessa kautta vielä hämärän peitossa.
Naisten kakkossarjan Salon
ASIAKASOMISTAJAPERHE!
Tervetuloa luistelemaan tänään 5.10. Kauden aikaisemmissa kisoissa vastaava öljyvuoto on merkinnyt järjestelmän
liki täydellistä lamaantumista.
. Niiden mukaan Janne Korsimo ruokkisi siellä passarina Loimun entisiä liigapelaajia eli Rantasen molempia veljeksiä, Ville
Kakkoa sekä Harri Nevalaista,
tietää pääkaupunkiseudulta kotikonnuilleen palannut peikkoluotsi Juha Leimu.
. Italialaisravuri Varennen
4. Lisäksi SoPasta
on valittu mukaan Minna Paija ja TPS:n naisjoukkuessa pelaava
salolainen Nina Tikkinen.
SSS
Alppihiihdon maailmancup Leville
Peikot lentopallon kakkossarjan nousijakandidaatti
Lohkon muut yhdistelmät ovat
Tammisaaren Sysäys, Turun Toverit sekä Varissuon Urheilijat,
jonka ympärillä on liikkunut syksyn aikana hurjia huhuja.
. Lisäksi
kutoslohkossa iskevät Hämeenlinnan Tarmo 2, Koijärven Kunto,
Lapin Narvipallo, Raision Loimu,
Ruskon Pallo-67 ja Valkeakosken
Koskenpojat.
VOITTAJAVETO
Voittajaveto 2
Jääkiekko, Lukko?JYP
Ottelun 1., 2. ottelu: 13. krs.
Kaikki kauden ottelut 100e.
DARTS
Salo-ranking, syyskuu:
Miehet: 1) Tomi Lindström Salon
Birra DC, 2) Janne Mäki Sepän Tikka, 3) Henri Sirkiä Sepän Tikka, 4)
Petro Väyrynen, 5) Harri Nordström
Salon Birra DC, 6) Ville Sirkelä Salon
Birra DC, 8) Marko Vainio Salon Birra DC, 8) Marko Mäkinen Sepän Tikka, 9) Marko Erkkilä Sepän Tikka, 10)
Timo Kuisma Salon Birra DC.
Naiset: 1) Eija Axelsson Salon Birra
DC,
2) Johanna Lahti Salon Birra DC, 3)
Mervi Pentikäinen Sepän Tikka, 4)
Taina Malinen Salon Birra DC, 5) Rana Iscimen Sepän Tikka.
Salon Tikan syyskuun kuukausikilpailut:
Puolimaraton
Miehet: 1) Martti Kiskonen 939 2)
Jari Alenius 935 3) Jouko Ruuskanen
904 4) Tuomo Poikela 851.
Veteraanit: 1) Teppo Laaksonen 942
2) Ossi Mäkelä 882 3) Ermo Kalevo
868 4) Erkki Kinnunen 801 5) Pentti
Palkkinen 736.
Naiset: 1) Aune Kalevo 944 2) Merja
Mattila 899 3) Hilkka Palkkinen 894
4) Seija Pirttimäki 863 5) Virpi Vireä
790.
Nuoret: 1) Hanna Ranta 643.
2x5x5
Miehet: 1) Marko Latva-Kiskola 358
2) Martti Kiskonen 355 3) Jouko
Ruuskanen 319.
Veteraanit: 1) Pentti Palkkinen 312
2) Ossi Mäkelä 300 3) Erkki Kinnunen 296.
Naiset: 1) Aune Kalevo 363 2) Merja
Mattila 355 3) Seija Pirttimäki 343 4)
Hilkka Palkkinen 326 5) Virpi Vireä
311.
Nuoret: 1) Tomi Kalevo 272 2) Tuomas Suominen 236 3) Hanna Ranta
220.
Maanantairastit. MM-sarjaa johtava
Grönholm varmistaa MM-tittelin
jo Uudessa-Seelannissa, jos MM-
Tyttöjen jääkiekon aluejoukkueessa vahva edustus
seudun edustajat ovat Kosken
Kaiku ja Vartsalan Sauva. 040 504 0123,
0400 203 902.
TALLIPAIKKOJA
ratsuhevosille Piikkiössä,
Raadelmassa, vanhan
Helsingintien varrella.
Maneesi 20x65 m, ilmava talli,
isot karsinat.
Kouluratsastusvalmennusta.
Yht. 050 592 9847
Vuokralle tarjotaan
3H+K+S, 86 m²
paritalosta.
P. Popedan Pate Mustajärvi
7. marraskuuta.
VAKIO
Vakio 3
Oikea rivi: 211 1X1 111 12
Alustava voitonjako: 11 oikein 14 kpl
voitto?osuus 2 875,40 e, 10 oikein
98,40 e.
V4-PELI JA PÄIVÄN DUO
Ylivieska 4.10.
1.lähtö: 10 Ripkin?s Boy, poissa 3,5,8
2.lähtö: 10 Chauncey Nella, poissa 1
3.lähtö: 10 Ihanne Prinssi
4.lähtö: 15 Bwt Magic, poissa 3,7,9
V4-vaihto 5164.00 e, kerroin 1161,90
Duo (10-15): vaihto 718.00 e; kerroin
11,96
Pori 4.10.
1.lähtö: 11 Stagecoach* 12 Every
Dam Dam, poissa 10
2.lähtö: 4 Frendi Bay, poissa 11,12
3.lähtö: 6 Kihin Jyly, poissa 4
4.lähtö: 3 Moneytalks, poissa 10
V4-vaihto 9469.00 e, kerroin 933,88
Duo (6-3): vaihto 2249.00 e; kerroin
120,51
SPEDEN SPELIT
Oikea rivi: 131 114 1211.
Alustava voitonjako: 10 oikein ei yhtään kappaletta, 9 oikein 4 kpl voitto?osuus 1 036,90 e, 8 oikein 50,00 e, 7
oikein 6,90 e, 6 oikein 3,20 e.
Matti Loikala) 1?3 tm.
Jäähyt yht: Lukko 7x2 min = 14
min, JYP 5x2 min = 10 min.
Torjunnat: Petri Vehanen L
3+10+18=31 (pois 59.16?59.36), Juha
Pitkämäki J 13+2+10=25.
Tuomarit: Juha Repo (Sami Seppälä
ja Kim Åberg).
Yleisöä 2 965.
?56,9, 8) Freddy Loix Belgia, Hyundai
?1.19,0, 9) Juha Kankkunen Suomi,
Hyundai ?1.22,1, 10) Carlos Sainz Espanja, Ford ?1.22,2,
11) Toni Gardemeister Suomi, Skoda
?1.30,9, 12) Armin Schwarz Saksa,
Hyandai ?1.30,9, 13) Gilles Panizzi
Ranska, Peugeot ?1.43,0, 16) Kristian
Sohlerg Suomi, Mitsubishi ?4.09,1 (Nryhmän johdossa) 28) Juuso Pykälistö
Suomi, Mitsubishi ?5.54,2 (N-ryhmän
10:s).
JALKAPALLO
Keuruu: Tytöt 19-v., EM-karsintaturnaus:
Suomi?Viro 2?0 (1?0)
42. Urheilijamme ovat tehneet pitkäjänteistä työtä ja sen kautta
nousseet täysivaltaisiksi jäseniksi
maailman alppihiihtoeliittiin. Lähdöt klo 10-12.
Matkat 2,5 km, 4 km, 5 km ja 7
km. Lisätietoja antavat kunnanjohtaja Jari Jussinmäki, puh. Missä maassa sijaitsee Planican lentomäki?
9. Minä vuonna pelattiin ensimmäisen kerran jääkiekon MM-kisat Suomessa?
5. erä: Lukko aikalisä 45.37, JYP aikalisä 55.00, 59.36 Pihlman (Jani-
Urheilussa tapahtuu
olemme saaneet tulosta myös toisella sektorilla, Leskinen iloitsi.
. Pari hävisi ongelman takia 11,15 kilometrin erikoiskokeella kärjelle 14,8 sekuntia.
Perjantain nopein kuljettaja oli
viisi pohja-aikaa kahdeksalla erikoiskokeella ajanut Burns. 32
2. (02)
4740 100 tai jari.jussinmaki@sauvo.fi
ja kaavanlaatija, toimistopäällikkö
Pasi Lappalainen Suunnittelukeskus
Oy:stä, puh. Vastaukset sivun alalaidassa.
SÄHKEET
Lehtikuva/Reuters/Richard Robinson
Skottikuski Colin McRae ei enää taistele MM-tittelistä. Pirkko Juva,
p. 4?0, 78. Itse olen pettynyt, jos emme ole
tässä seitsemän joukkueen lohkos-
koi jäähdyttäjän, McRae harmitteli.
MM-sarjassa kolmantena oleva
skotti ei näin ollen enää taistele
MM-tittelistä. Märynummella. Vierumäellä pidettävään Leijona-turnaukseen osallistuvat HT:stä
maalivahti Anna-Kaisa Piiroinen, puolustajat Pauliina Heinonen ja
Minna Puhakka, sekä hyökkääjäpelaaja Tiia Virta. Sergei Bubka on osallistunut olympiakisoihin "kolmen eri lipun alla". Vauhtia hidasti myös tien pinnalle oleva irtosora, mutta hän porhalsi yön
tauolle kolmantena ja varmisti
hyvän lähtöpaikan lauantain etapille.
Kilpailua johtaa Grönholmin
Peugeot-tallitoveri Richard Burns
18 sekunnilla ennen tallin kolmatta kuljettajaa Harri Rovanperää. Missä lajissa on Norjan edesmennyt kuningas Olavi edustanut
maataan olympiakisoissa?
10. Mikä on hiihtäjä Mika Myllylän uusi seura?
3. Asia vahvistui perjantaina Kansainvälisen hiihtoliiton
(FIS) alppihiihdon maailmancupkomitean kokouksessa Zürichissä.
Laji on naisten pujottelu ja ohjelmassa on kaksi osakilpailua.
Alppilajien lajijohtaja Janne
Leskinen ei luonnollisesti voi kuin
myhäillä tyytyväisenä:
. Sen
eteen on tehty vahvasti töitä ja
nyt edessä on historiallinen tilanne: omat huippumme käyvät
kamppailuun maailmancup-pisteistä kotirinteellään Levillä helmikuussa 2004, Leskinen jatkoi.
Innoissaan asian varmistumisesta on myös Levin Hissien toimitusjohtaja Jouni Palosaari.
. Näyteikkuna Eurooppaan on auki, Ropponen hehkuttaa.
Tulevana talvena Levillä kilpaillaan miesten Eurooppa cupin osakilpailut 27.?30. Sanna
Talonen 2?0.
Wales?Turkki 3?0 (1?0)
Sarjatilanne (2):
Wales 6 (7?0), Suomi 6 (3?0), Turkki
0 (0?4), Viro 0 (0?6).
Viimeiset ottelut: 6. 200
e/talvikausi. , 2.11., 16.11., 30.11. 050 569 1485
Kylmää säilytystilaa veneelle
tai asuntovaunulle. 47 m²
Turunt. erä: 27.55 Tuomas Pihlman (Jarkko Immonen) 1?1, 38.14 Eric Perrin
(Jääskeläinen) 1?2 av.
3. 10. Suunnittelualue käsittää
Sauvon kunnan merenrannat sekä
kunnan alueella olevien järvien ja saarien ranta-alueet lukuun ottamatta voimassa olevia asema- ja ranta-asemakaava-alueita sekä Rantolan aluetta.
Kunnan jäsenillä ja osallisilla on oikeus tehdä muistutus kaavaehdotuksesta. Ensimmäiset
1,5 kilometriä mentiin ryömintävauhtia, kunnes se alkoi toimia,
Rautiainen kertoi. Harmittaa, että tällaiset tekniikkamurheet, joita on ollut pitkin kautta ovat yhä kiusana, kun
ratkotaan MM-titteliä. Meille ja koko Suomen talvimatkailulle maailmancup on ennen kaikkea mahtava markkinointipaikka, Palosaari tietää.
TV-näkyvyyttä kisoille onkin luvassa, tietää Suomen alppihiihtomaajoukkueen markkinoinnista
vastaava Roope Ropponen.
. 040 587 4437
Kuulutuksia
KUULUTUS
Sauvon
rantaosayleiskaava
Sauvon rantaosayleiskaavaehdotus on
maankäyttö- ja rakennusasetuksen 19
§ mukaisella tavalla julkisesti nähtävillä 7.10.?6.11.2002 Sauvon kunnanvirastossa. Turku HCD?Kehra.
SALIBANDY
Miesten salibandyliiga:
Gunners?OLS 8?4 (2?2, 3?2, 3?0)
AUTOURHEILU
Rallin 12/14 MM-osakilpailu, Uuden-Seelannin ralli, tilanne 1. 18.-20.10. Inkoolaisen
ajokin hydrauliikkajärjestelmä ja
kytkin oikuttelivat. Kuinka monta mustaa ruutua on shakkilaudassa?
2. Mahdolliset muistutukset on
tehtävä kirjallisesti viimeistään
6.11.2002 mennessä Sauvon kunnanhallitukselle, Vahtistentie 5, 21570
SAUVO. Marjo Matikaisen
6. Nyt selvittiin pienellä lukkojen oikuttelulla.
Toki sekin vaikutti vauhtiin, kun
sai koko ajan pelätä järjestelmän
pettämistä, Grönholmin kakkoskuljettaja Timo Rautiainen kertaili.
Uudelleen Grönholm oli vaikeuksissa viidennen erikoiskokeen alussa. turnaus, palkintoarvo yhteensä 2,2 miljoonaa dollaria:
Naiset, kaksinpelin puolivälieriä:
Amelie Mauresmo Ranska (4)?Maja
Matevzic Slovenia 7?6 (7?1), 6?3,
Magdalena Malejeva Bulgaria?Nathalie Dechy Ranska 6?4, 6?2, Amanda
Coetzer Etelä-Afrikka?Nadia Petrova
Venäjä 6?2, 6?1.
Miehet, puolivälieriä: Sjeng Schalken Hollanti (7)?Nicolas Escude
Ranska 6?4, 6?7 (4?7), 6?3, Paul-Henri Mathieu Ranska?Rainer Schüttler
Saksa 4?6, 6?2, 6?3.
Vastaukset lauantain
kymppiin
1. 050 328 7972
Siisti, viihtyisä 1 h + k + kh
= 37 m² rivitalo,Terhinkatu
P. Yhden pohja-ajan ajoivat
myös Grönholm, Subarun Petter
Solberg ja Mitsubishin Jani Paasonen.
Muista suomalaisista Subarun
Tommi Mäkinen on neljäntenä 46
sekuntia kärjestä, Hyundain Ju-
1. 10. 479 6083, 0400 676 681
Ostetaan
Ostetaan
ORAPIHLAJAN
MARJOJA 1,5e/kg
Vast.otto osoitt.: Nikunkatu 2, 24280 Salo
Lisätietoja: Olli Sjöberg, p. Djibo Hamidou 6?1.
Yleisöä: 10 000.
KÄSIPALLO
Tallinna: Euroopan cupvoittajien cup, miehet, 2. H. tied. syyskuuta 2002
Sauvon kunnanhallitus. Normaalisti on pitänyt vaihtaa
manuaalikaasulle, vaihdelaatikko
ja tasauspyörästön lukot ovat lakanneet toimimasta. Omar Hassi 5?0, 83.
Hicham Zerouali 6?0, 89. ja 14.12.
Luisteluvuorot 19.10. Mohamed Jabrane
rp. 8 km Salosta.
Tervetuloa! AngA
JÄÄKIEKKO
SM-liiga:
Lukko?JYP 1?3 (1?0, 0?2, 0?1)
1. Olemme pystyneet osoittamaan, että Suomessa on olosuhteet myös huipputason alppihiihtokilpailujen järjestämiselle. Suomi?Wales, Turkki?Viro.
Rabat: Maaottelu:
Marokko?Niger 6?1 (2?0)
9. Kytkin alkoi luistaa heti lähdössä. Kartta
vuodelta 2002. klo 15-17
Salon uuteen jääliikuntahalliin, SSO-HALLIIN!
Ilmaiset kahden tunnin luisteluvuorot ovat koko
asiakasomistajaperheen käytettävissä
joka toinen lauantai klo 15-17 jatkossa seuraavasti:
19.10. (02) 2798 750 tai pasi.lappalainen@suunnittelukeskus.fi.
Sauvossa 25. Kuka esittää laulun "Mää ja Tapparan miäs"?
7. ottelu:
HC Kehra Viro?HC Dennis Turku 23?32 (13?15)
HCD: Jan-Bert Pustonski 6, Sebastian Aarnio 5, Tommi Sillanpää 5,
Christer Lundqvist 4, Ari-Pekka Tuomi 4, Margus Varik 4, Jyri Welling 4.
2. veneet, as.
vaunut ym. Tämä on meille hirmusuuri
luottamuksen osoitus ja mahdolli-
suus. 1965 Tampereella
5. Neuvostoliitto, Itsenäisten Valtioiden Yhteisö ja Ukraina
8. Grönholm on jäänyt kärjestä
37 sekuntia, joten hänellä on yhä
kaikki mahdollisuudet tavoitella
sunnuntaina päättyvän rallin
voittoa.
. 14. lokakuuta 2002
SALON SEUDUN SANOMAT
?
21
URHEILU
Marcus Grönholmilla onnikin matkassa
Mestaruustaisto jatkuu
kolmannelta sijalta
Marcus Grönholmilla oli onnea
matkassa Uuden-Seelannin rallin
perjantain etapilla. 0400 720 902.
KT 1h+k+kh+vh, 35,5 m²
pienkerrostalossa Kirkkok.
P. päivän 8/26 ek:n jälkeen:
1) Richard Burns Iso-Britannia,
Peugeot 1.15.31,6, 2) Harri Rovanperä Suomi, Peugeot ?18,3, 3) Marcus
Grönholm Suomi, Peugeot ?37,9, 4)
Tommi Mäkinen Suomi, Subaru ?46,7
5) Jani Paasonen Suomi, Mitsubishi
?47,6, 6) Petter Solberg Norja, Subaru
?47,7, 7) Markko Martin Viro, Ford
Vuokrattavana
1h + kk Salossa 30 m²
Puh. 21
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU2
Lauantaina 5. . Maailmancupin televisioinnista on sovittu jo nyt yli kymmeneen
maahan ja Eurosportin näkyvyys
sen lisäksi. Vain emit-leimaus käytössä.
Opastus rasteille Halikko-Aura
-tieltä. P. ja 3. Esim. Vuokra 450 e/kk.
P. Purjehduksessa
10.Curt Lincoln
SSS?STT
LAUANTAIN ?KYMPPI?
VARASTOTILAA
Somerolla. Nyt
SSS?Hannu Brusila
Myös lentopallon alasarjat
käynnistyvät viikonvaihteessa.
Pääsarjojen varjossa kauden
mielenkiintoisimpiin tuttavuuksiin kuuluu Perttelin Peikot, joka
kuuluu vitoslohkossaan vankkoihin nousijasuosikkeihin.
Näin voisi päätellä ainakin joukkueen pelaajamaterialista, jonka
tukipylväät ovat Viestin entiset
pääsarjapelurit Mikko Pakaste,
30, Erik Breilin, 29, ja Riku Vanhanen, 30.
Nipun muut salonseutulaisjoukkueet ovat Salon Viesti ja Paimion
Yritys, jonka nousijajoukkue Peikot kohtaa vieraissa heti huomenna klo 15. Siellä Peikkojen avausvastustaja on 19. P. Kristian Sohlberg johtaa Mitsubishillä
N-ryhmää ja Juuso Pykälistö on
ryhmässä 10:tenä.
Fordin Colin McRae keskeytti
ulosajoon neljännelle erikoiskokeella rallin kuudennelta sijalta.
Hän kuuli nuotin väärin, ajoi kakkosvaihteen mutkaan kolmosella
ja auto kellahti ojaan.
. Kauden viimeiset Maanantairastit juostaan
poikkeuksellisesti sunnuntaina
6.10. 731 2110, 0400 531 139.
Uudehko YKSIÖ
opiskelijalle,
os. Kenen suomalaisen olympiavoittajan toinen etunimi on Tuulevi?
6. Onneksi
nyt selvittiin ilman suuria ajanmenetyksiä, Grönholm huokaili.
Grönholmin ja Rautiaisen naamat kalpenivat toisen erikoiskokeen lähdössä, kun ajokin hydrauliikkajärjestelmästä alkoi roiskua
öljyä tuulilasiin. Auto jäi aivan tien viereen,
mutta tien reunalla ollut pysti rik-
SSS?STT
Levillä lasketaan alppihiihdon
maailmancupia
kaudella
2003?04. Uuden-Seelannin ralli keskeytyi ulosajoon neljännellä erikoiskokeella kuudennelta sijalta.
ha Kankkunen yhdeksäntenä
(?1.22) ja Skodan Toni Gardemeister yhdentenätoista (?1.30)
0400 993 784.
Klapietupesä.
P. P.
0500 569 921.
Hyvää latokuivattua Timotei-heinää ja ohranolkea pienpaaleissa.
Puh. P. 390 e.
P. 30 euroa.
Puh. 5.5 pitkä, 80 kork.
P. 0400 705 325.
Hyväkuntoiset talvirenkaat vanteilla 155 SR 12. Ajamiseen tehty.
1.
Su: Jumalanpalvelus, ehtoollinen klo 11, Kari Ketoja, Pertti
Valittu, nuortenryhmä. 50e. 0440 532 860.
Langaton hiiri ja näppäimistö
Logitech, lähes käyttämätön,
80 e. Siisti, hyväkuntoinen. Aj. 044 271 5071.
Siisti porinmatti. 040 759 8932.
Ford Orion 1.4 CL -86 Sedan, 2
renk., radio, vetok., lohkolämm.
+ lisäpist., siisti, kats., verot ok.
H. 0400 823 206.
Toyota Carina 2.0 Td. ym. h. 0400 942 715.
Citroen Xantia farmari 2.0i vm.
96 vihreä vet.k., soitin, 2xrenk
siisti, hp.11200euroa.
Puh.0400 765 297.
Mercedes Benz 300D farmari
-83, erittäin hyvä ja siisti,
hp. 040-590 7133.
Jatkettava lasten pinnasänky.
P. 300e. Pl 34, 24101 Salo tai
e-mail: chulthu@suomi24.fi
Niittosilppuri.
P. P. SALLITTU LAPSILLE 6,5?
SPIRIT, SADE JA PIKKUPURO. 90
tkm, vetokoukku. 950 e.
Puh. Kangaspuut 1900-luvun
alusta, hinta 280 e.
Puh. P. H. 044
737 5022.
Punaruskea, siisti nahkasohvakalusto 3 + 1 + 1 + pöytä.
P. 735 6180.
Ford Escort Express -88, 1.3
bens., käytännöllinen pikkupaku, katsastettu, hp. 041-577 1673.
Mazda 323 1.8 F -92, 2 renkaat,
radio, (sportmalli).
P. P.
050 522 0886.
Suzuki PV 50, vm. 050 306 5994.
Lastenhuoneen kalusteita, mm.
pöytä + tuolit ja keinutuoli.
Tarjoa p. sohva 100 e,
vihr. valaisimia, pieni funkkiskirjahylly,
vanha tupakkapöytä, irtopöytiä, tuoleja, vanhaa tinaa ja kuparia, vanhoja
pistimiä, taidetta ym. P. Kuljetus tarvittaessa. P. P. 040 543 1948.
Keittiökalusteet valk. Ajettu
3000 km, hp.1200 euroa.
Puh. Sora-alue 7 ha, soraluvat on.
P. 0400-879 313,
02-748 3004.
Astianpesukone Siemens, otettu
käyttöön -98, h. Matala korko: Kysy edullista
korkotarjousta!
BIO JÄNNÄ
PE ja ARK 20.00
LA ja SU 19.00
2. N. 0400-424 223.
Arkkupakastin, mielellään iso.
Saa olla vanha, huomioidaan
viallinen. Suorituskykyä,
taloudellisuutta ja
ympäristöystävällisyyttä.
Hinta alk.
24.695 EUR
(sis.toim.kulut)
Kulutus 7,4 l/100 km,
CO2 171 g/km
3.
Tur vallinen korirakenne:
Euro NCAP -testissä 3+
tähteä.
4.
Ergonomia: Carismassa
viihtyvät kaikki.
5. sunnuntaisin)
Kuivaa koivu- tai sekaklapia kotiintuotuna. 220 e. Hp. 130
tkm, lohkolämmitin, koukku,
2 renkaat, hp. aluvanteet,
uusi tai uuta vast. 15500e.
Suzuki Swift 1.6 i 16 V -90, ml.
174, h. väri-TV.
P. 0400-505 226.
Nissan Bluebird 1.6 LX -88, kats.
26.9.2002, 5-vaihde rikki.
H. punnitus max 500 kg.
P. H. alk. 0400-875 885.
Takavetoinen Toyota bensa tai
diesel pakettiauto, kilvetönkin
käy. 5 turvattua vuotta:
3 vuoden täystakuu 2
vuoden jatkoturva/
150 000 km 420 EUR.
PE, LA, SU. 200e.
P. P. 30 e. 10 e.
P. Ihanaluonteiset ja terveet vanhemmat. ma-to 8.30-16.30, pe 8.30-14.00.
Avoinna ma-pe 8.30 - 16.30. P.
050 2128.
MYYDÄÄN
Puutarhaja maatalous
Peugeot 405 15. P. 0500 826 920.
Rosenlew RTF 801, autom.,
edestä
täytettävä
pyykinpesukone, hp. lokakuuta 2002
?
22
Kiinteistöjä ja
huoneistoja myytävänä
Huutokauppoja
Hengellisiä kokouksia
Kokouksia
Koe, aja, vakuutu. 040 767 6294.
Mazda 626 2.0 -88, katsastettu,
täyd. 14500 e. P. Ilmoituksen hinta 5e
Ilmoituksen hinta 5e
sss.fi
Viikkomarkkinailmoituksia
vastaanotetaan perjantaihin
klo 14 asti.. P. Uutta vastaava. 1700 e. käyttövarma musta Ascona, v. 3700
e/tarjoa. 02- 732 0147.
Traktori Nuffield Universal DM4,
h. 734 6314.
Peugeot 206 1,4 XR -98/99
hop.harmaa, 1 om, 2 renk.
81 t km, h. 050 361 4271.
As.auto Fiat Dethleffs -90, aj.
286500 km, katsastettu 26.9.02,
siisti ja hyvässä kunnossa,
h. 0400 445 632.
Toyota Hiace 2.4 D, lyhyt malli,
5 ov. 040 545 4851.
Fiat Uuno -88, aj.130.000 km.
Hinta 1.000 e. 3300. 57 tkm,
j. 300 e, Halikko kk.
P. 0407040660.
Lada 2105 -96, beige, aj. 0400 532 459.
Toyota Liteace diesel -86, aj.
250 tkm, siisti, katsastettu,
esim. P. 3700 e. tavaraa runsaasti. 050 522 2075
Halikon nuorisoseurantalolla (Näyttö tuntia ennen)
Rummunlyöjänkatu 7 A 3 krs. 0400 746 621.
VW Caddy D -86, siisti,
h. 1 m h. P. 050 575
3950.
Nissan Sunny Vacon -86 1.7 diesel, kulutus 5 l, tekniikaltaan erit.
hyvä ja siisti kunt. Tosi siistit.
P. H. 040 729 3960.
Talvirenkaat 13. 100 cm,
h. 0440 930 930.
Ostetaan Suzuki PV. 2700 e. H. Uudet renkaat, rattaat,
ketjut, laakerit, takajarruk.
Hp. Hp. 200 m², tontti 5700 m²,
valm. 7/-02,
h. P. 27.9.-02.
Asiallinen. HUOM! osoite Tervetuloa!
www.Henotes.com
syyskokous pe 11.10.
klo 19 Salon Seudun
Osuuskaupan
Agrimarketissa, Mariankatu.
Johtokunta klo 18.30.
Kokouksessa käsitellään
sääntömääräiset asiat.
Lisäksi käsitellään
sotainvalidien syyskeräystä.
Tervetuloa Johtokunta
HUUTOKAUPPA SU 6.10. 320 e. 20 e. Hyvä kunt. P. H. 4/02. H. H. klo 18. P. 044 728 8111.
Toyota Corolla -83 varaosiksi 1.8
d hyvä kone, koko auto 500e.
P. 1650 e. farm. 040 760 0627.
Kangaspuut 1940-50- luvulta,
140 e. 041 573 5282.
Volvo 460 1.7i GL -90, aluvant.,
2 renk., soitin, vetokoukku,
ohj.tehostin, keskuslukko ym.
Siisti. siisti kunto, h. 734 5013, 0400-533 117.
Masio hm3500 jyrsin, munankeruulaite pinnakuljettimella, ketjuruokkija, rehusiilo spiraalilla. Valaisimia.
P. Hinta 120 e.
P. 1000 e. Hp. P. Kats. 1200e.
P. 734 1132.
MYYDÄÄN
Eläimet ja
tarvikkeet
Phalenen (luppakorvainen perhoskoira) suloiset, kaunisväriset
pennut. Molemmat vanhemmat nähtävissä.
P. P. vm-2000 tytöllä ollut. 15-25 hv.
P. 400 e. P. 1900e. Ohjauspulpetti
ja hydrauliohjaus. Purjeet, masto ja köli
edelliseen. 050-338 6892.
Sisustuspanelia n. 733 4487.
Jämerä kivitalo, Sauvo,
n. 040 523 8358.
Kesy rotta ja iso kanin häkki tarvikkeineen. 0400-644 930.
OSTETAAN
Hierontapöytä, jonka saa helposti koottua ja kuljetettua.
P.040-759 8932.
Vanhoja postikortteja, suomalaisia salapoliisiromaaneja ja vinyylilevyjä. 040 595 0916 klo 12. H. 731 7901,
044 547 2395.
Fazer-piano. Ehkä vaihto.
H. 180
tkm, kats. Narvipuukiuas 15 kW, h. 02-731 5543,
0400-783 738.
MYYDÄÄN
Muut moottoriajoneuvot ja -tarvikkeet
Moposkootteri Piaggio typhoo
n. 040 767 1593.
Sanyo autom. H.50e. -87, hp. 041-577 1673.
Pieni ponin nahka- tai lännensatula. 040 531 0824.
Valmet 359 D -59, siisti peli, 3syl- D, isot renk. 80 e.
0400 426 730, 0400 785 891.
Hyvälaatuista kuivaa koivu-, seka- ja hirsiklapia, katon alta kotiinne, myös itse nouto. 180 t, h-kirja, koukku, 2 renkaat + hyvät varust., h. 0400 533 666.
Pumppukärryt sekä koukkuvaaka. 736 0271, 050 352 3448.
Viikkomarkkinat on lauantaisin julkaistava yksityishenkilöiden ilmoituspalsta, 2-4 riviä, riviin mahtuu 28 merkkiä, myös välit ovat merkkejä.
Soita: palvelunumero 0600-91700
Tuo: SSS Palvelupiste, Vilhonkatu 11-13
Internetin välityksellä: www.sss.fi
Hinta 2,98e/min.+pvm. Varaosiksi tai käyttöön.
P. 1300 e. 09/02, hp. 0400 746 621.
Kats. P. 044 291 2399.
VW Caddy -84, kats., 2 renkaat,
kevytkate, h. 0400 464 764.
Peugeot 405 1.6 gr farmari -90.
Kats., vetok., radio, 2xrenk.,
katk., kesk.l., h. 990 e. 1350e. Fleetspecial
?alumiini-vanteet . Nahkasohva, priimakuntoinen, 100 e. P. 690
e. P. 040 583 5862.
Edullinen, käytetty, hyväkuntoinen naisten polkupyörä.
P. 040
512 4958.
Sohvaryhmä 2+3, h. ym. P. 36 000 e. 0500 888 287.
Soutuvene Terhi 375, vaatii laittoa 35 e. siisti, valoisa
huoneisto palveluiden lähellä,
iso parveke, kph kaakeloitu.
P. 7341132, 0400-611949
David Brown 1210, hyvällä etukuormaajalla. P. vaihto auto/mp. P.
0500 326 535.
Myytävänä 120 cm lev. Singer. 050 582 8685.
Halutaan lahjoituksena peltoauto. Ti: Rukousilta klo 19.
To: Kypsyvät Tähkät klo 13.
Pe: Nuortenilta klo 19. 733 4507.
Rt yksiö 37,5 m² saunalla, pesuhuone kaakeloitu, Koski Tl:ssä.
Puh. Tarpeettomana, h. kauko-ohjattava keskuslukitus . 50 e. Hp.
1300 e. 22
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU2
SALON SEUDUN SANOMAT
Lauantaina 5. 731 7966.
MYYDÄÄN
Autot
Kats. omakotirakentajalle. 040 588 9927.
KT-yksiö Kiskon Toijassa
SSS internetissä:
http://www.sss.fi
Myydään matkailuvaunuja ja veneitä
Moottoriajoneuvoja
myytävänä
a
s yyt ä
7
lit a
va
35 m², 1-krs, tod. koko 165x13. 900 e/tarjoa.
P. 46.000 e.
Puh. JUKO sj-nostokoneen
ketjuelev. hopeanväriset
mittariston ja keskipanelin
kehykset sekä ovenkahvat.
2. 7/02, 2
renk., ohjaustehostin ym. Siisti.
H. 040 817 5875.
Ford 4000 -71, h. P. 35e. P.
040 704 0660.
PS2 tai X-box, 2 ohjainta, pelejä. P. P. P. Isommille lapsille
pyhäkouluhuone ja äideille ja pienimmille
oma huone. P. 0400 229 168.
Hyvä kuntoinen miesten maastopyörä 21 vaiht., kahvavaihteet
ja etujousitus. 40mm vetorattaat.
P. -97,
aj. 800
e. 040 752 3437.
Yksiö tai kaksio Salosta, rivi- tai
kerrostalo.
Tarjoa p. 50e. 2400 e, myös
vaihto asuntovaunuun, traktoriin
tai veneeseen. 040 730 3590.
Saab 9000 CD -93, erittäin siisti,
2 renkaat, metalliväri, aj. 4200e. P. P. 123000 km, siisti,
hp. Kuljetus sisältyy hintaan. Varma kunto, hyvät varusteet, käyttöturva takuu annetaan. P. 990 e. P. P. 825 e.
P. 728 5703, 040 829 1937.
MYYDÄÄN
Renault Clio 1.4 i RT -92, aj. 040-703 3921.
VAIHDETAAN
Rakennussirkkeli perämoottoriin. P. Arto Paasilinnan romaanista
DOLBY STEREO Esko Salminen KYMMENEN RIIVINRAUTAA
PE. Puh. 0400 464 764.
Pieni arkku- tai kaappipakastin.
P. 600 e. 0400 426 730, 0400 785 891.
Kulmasohva, siniharmaa/beigekuviollinen, h. P. P. hyväk +
toimivat kodinkoneet remontin
alta pois, hp. sähköliesi. Ruostevaurio. 0500
569 921.
Traktorikaivuri Ford 4550 -75 +
3 kauhaa. Olet
tervetullut! Huom! 13.-15.10.
Täyden Evankeliumin illat,
Annikki ja Pentti Yli-Rämi.
Fleet-varustelu: . 90 euroa. 11.500:Puh. 041 438 7686.
Myydään keittiöpöytä + tuolit,
sohvapöytä, pesukone, tv-taso,
korituoli, 29" ja 14" tv, nahkasohvat, mikro. 040 555 1217.
Halutaan ostaa 2-kerroksinen
ok-talo Salosta tai Halikosta.
040 558 5863 tai 0400 785 263.
Hevosen heinää sekä kauran
olkea pienpaaleissa.
Kauraa myös omiin säkkeihin.
P. 040 534 2768.
Ostetaan 4-veto traktori etukuormaajalla. Uusi Carisma.
Perttelissä, talo, navetta, suuli, halli. 0400 561 803.
Talvirenkaat 155R13 vanteineen,
1 talvi ajettu. Maksan hyvin.
P. 0400 920 272.
Rönqvist 17 vm -90 + Honda 30
hv -98 nelitahti. 040 531 0824.
Autopaikka parkkihallista, Mököisissä. huoll., yks.käyt., 2 renk., toiset
al., cd, kesk.l. Hp. Loistokuntoinen paketti. h. 120 cm, valkoinen (ei lastulevyä), h. 6900 e. 040-828 0691.
Puutavaraa, ikkunoita, ovia, liimapalkkeja ym. Puh. 1000e. 0400-411 130.
Omakotitalo, ala-asteen läheisyydestä, enitään 10 km Salon
keskustaan. 0400 534 045.
Uusi hirsimökki ja grillikatos ja
puucee. Su 6.10. 019-245 4587.
Pesulavuaareja 2 kpl hanoineen
+ solarium. 040-757 2994.
Sierra 1.8 CL -88, lisävalot, soitin, vetok., 2xhyvät renkaat, ehjä, ruosteeton, siisti, kats. Pyörät
alla, h. 0400-371 223.
Opel Corsa 1.2 S -87, ml. 044 093 0930.
Tunturi Super Sport -mopo,
pientä laittoa, h. 0500 884 883.
LAHJOITETAAN
Nymfipapukaijapari tarvikkeineen. hyvä,
h. 041-434 1258.
Toyota Corolla DX 1.3 -82, aluvant, stereot, lisävalot, kats.,
siisti, hp. P. 0400 744 200.
BMW 518 i -86, aluvant., 2 renkaat, lohkolämm., juuri kats., h.
1700 e. -83, tarvitsee remonttia, halvalla.
P. 650 e.
P. 500e. 5x120 700 e,
vanhemmat 5-puola vant. Tarjoa kaikenlaisia. P. Vanha
kustavilainen sohvakalusto, vanha chippendale ruokasalinkalusto, kistu,
renginkaappi, Art Deco astiakaappi, siro vanha vaatekaappi, vanha sohva,
vanha naulakko, kattokruunuja ym. 040 510
9835.
Tiskikone Candy, valk., muutaman kerran käytetty, uudenveroinen, h. 040 754 2596.
Tummanruskea sohva + 2 nojatuolia, puiset käsinojat. 130 e.
P. 0400 993 784.
Hoitopöytä. P. P. P. 9000 e. P. 200 e.
P. Ma: Äitilapsi -piiri klo 10. Puukiuas 30
l:n vesisäiliöllä. P. P. 040-828 0691.
Runkopatjasänky 120x200 cm +
valkoinen, kaunis metallipääty.
Hp. 733 2290
liput 7,5 e/K15
Viikkomarkkinat
MYYDÄÄN
Sekalaiset
Kruunukalusteen sohvakalusto
100 e. P. 0400-424 467.
VW Trp 1.9 TD -2000, aj. 050 320 4579.
Asuntovaunut
ja veneet
Honda Civic 1.5, -86, 2 renkaat ,
lohkolämmitin, soitin, kats., hp.
700 e/tarj. 732 0072.
Kyntöaurat 2-4 siip. nastarenkailla, uuttavast. 732 0042.
Kuusi kpl betonisia rumpuputkia
1000x350 10 e/kpl. 733 1720, 045 679 1267.
Ihanat kääpiöpystykorvan pennut huippuisästä!
P. 02-734 5542
Vanha moottoripyörä 50-luvulta,
epäkuntoisetkin huomioidaan.
P. korinväriset
taustapeilit . 120 e. 050 409
0517.
Ylivuotista kuivaa koivu- ja sekaklapia. P. 02 734 2112.
Honda Monkey, myös
epäkuntoiset huomioidaan.
Puh. 300e.
Indesit-pesukone, h. 1 kpl kaivonrengas halk. 0400 743 437.
Juko juurikkaan kylvölannoitin,
Tume-mono kylvöyksiköillä, riviruisku, saso etuhara. Hp. JÄNNITYSTÄ!
K-7/5Sandra Bullock NUMEROMURHA
PE, LA, SU klo 19.15, Ark.18.15 VIIM.KERTA TORST! K-11 7,5?
?Täysvallaton ukkomies. P.
050 522 0886.
Toyota Corolla -85, siisti ja hyväkunt, 2 renk., lohkol., CD-soitin,
kats., huollettu. 0400 746 621.
Talbot 1510 gls vm. lautaa 20
cm/juoksumetri.
P. Lähetyspiiri
klo 14. 040 716 7457.
Kats. sähköikkunat edessä . 206tkm,
met.musta, h. 40e.
P. 040 741 4075.
Nissan Primera -91, 1.6, k.lukko,
2 renkaat ym., siisti, hp. P. P. P. P. h-kirja, v-koukku, ohj.teh.,
lohkol., aluvant., siisti. 044 558 6938.
Mazda 626 -87, juuri katsastettu, ruosteeton, eritt. -87, hp. sohva 20 e.
P. P. Yst. esim. 140 e.
P. 050 517 7769.
Toyota Carina 1.6 -85. Juuri katsastettu. ilmanpuhdistin,
kaukosäädöllä / liiketunnistimella, hiljainen käyntiääni, h. 1700 e.
P. 600 e.
Puh. 100e.
P. Puutavaraa 2x4?.
P. 0500 533 587.
MB 190E 2.6 -87, aj. 040 752 3437.
Salossa Rt yksiö 30 m², kaakeloitu pesuhuone, erit. nastarenkailla 450 e. Klo 17.30. P. Moottori: 1.6 MPI
. 45e.
80x200 runkop.sänky (siisti), h.
40e. 0400 795 445.
Mitsu Lancer 1.5 GLX -88, uudempi korimalli, kats. 0400 700 649.
Hyväkuntoinen, valk. 290 tkm.
P. 570 e.
P. 734 9640.
Volvo 240 gl -85, stereot, koukku, kats., h. 2000e.
P. H. 050
575 3950.
Piikkirenkaat 80 krossipyörään,
rengaskoko 14/17. 660e. 2300 e.
Puh. P. ilmastointi
. 300 m. VILLIHEVOSEN LOISTAVA TARINA!
DOLBY DIGITAL PUHUMME SUOMEA! SPIRIT - villi ja vapaa
VAIN PE, LA, SU, klo 19 K-15 7,5. 215 tkm, siisti ja hyväkunt., Hp. 0500
535 306, ilt. 044-569 6072.
Lahjoitetaan toimiva 20. 15?. Ehjä ja edullinen autotalliteltta. P. P. P. Valkoinen, kaapilla
ja kahdella hyllyllä. klo
18.00. 5500 e.
P. 738 6212.
Amerikancockerspanielin pentuja, luovutus 17.10. P. 02- 736 0287.
Chicco Magic yhdistelmävaunut, paljon lisävar., 90 e. Vanhakin käy, vaikka itsepurkaen. 0400 823 206.
Nissan King Cap 2.3 D -87
kats. 044 291 2399.
Opel GT -69. Edullisesti. H. 040 708 3379.
Upo mankeli, jal. 2600e.
P. Äänettömyys: Kuiskaavan
hiljainen.
PE ja ARK 18.00
LA ja SU 17.00
7. 317
tkm, h. 040-701 2657.
Toyota Corolla 2.0 dsl farmari,
vm.1997, aj. nastoilla, vähän
käytetyt. Pöytiä ja kirjoja. 900W digitaalimikroaaltouuni Panasonic.
Hp. Paljon uutta.
Toimii loistavasti. 0400
881 532.
Honda Monkey -95 hyväkuntoinen, vakio , 850 e.
P. 02-738 8215, 040 553 0003.
Traktorin kipilliset peräkärryt peltipohjalla ja perävedolla. 1100 e. Puh. Pitkä minkkiturkki. 100 e. Puh. 06/02, kahdet renkaat,
cd-soitin, hp. 040 559 0348.
Koivu ja sekapuuta, klapina ja
halkona. 0400-780 520.
Nissan Bluebird 2.0 -91, juuri
katsastettu. 900 e.
P. 0500 534 609.
Öwerum, 3-siipiset automaattipaluuaurat. 842 3869.
Ay-hiehoja 10 kpl.
P. P. 2-ist. kääntöaurat, hyväkuntoiset. 0500 795 427.
Leipäkone Melissa, vähän käytetty, siisti, hintap. 041 575 5196.
Lasihiontakone Kristall 2000 S
tehdaspakkauksessa.
P. 0400 426 730, 0400 785 891.
RT yksiö 40 m² saunalla Halikon
kk:lla. hyvä pitkä Hiace v. 20 e. 3900 e.
P. Graco Duo kaksostenrattaat , peräkkäin ist., 70e.
0400 426 730, 0400 785 891
Kaappipakastin, pieni, n. viikko
TÄNÄÄN 10-14!
Hyvien merkkien täyden palvelun autotalo.
Autonvaihto mielessä?
www.salonvaihtoautot.net/salonautotalo
liput 6,5 e/S
SALON AUTOTALO
www.salonvaihtoautot.net
Meriniitynkatu 8, p. P. 041 461 8472.
Corolla 1.6 LB -87. 100 l.
Puh. Sohvapöytä lasikannella, erit.siistit.
P. Roskalava n. halvemmat
ja keskuslämmityskattila ja Porinmatti. 040 001 1245.
Överum 3-s. Sohvapöytiä.
P. H. Polj. 14400 e.
P. H. 0400 795 445.
Toyota Hiace 2.2 dsl avolava
(alumiini lava) 2xrenk., soitin, 2om., aj. 200e. 731 8109.
BMW alu-vanteet 15. P. 0500 916 668.
Keittiökoneita, pöytiä ja tuoleja
edullisesti . Puutarhajyrsin Stiga 5 hv. 3000 e.
P. P. 60e.
P. 22?
väri-TV, h. 050 373 3124.
Porin Matti, kork. 0400-608 604.
Tyylikäs tumma ruokaryhmä,
pöytä 150x90 + 6 tuolia (vaalea
verhoilu). 3900 e.
P. 0400 533 323.
Peugeot 305 kristal 1.6 -86. 040 588 4124.
Saab 900 -87, juuri katsastettu.
Puh. 050 550 4541.
Sinikettuturkki, puolipitkä, koko
38. P. Koivuinen
ovaali sohvapöytä, h. Maksuehdot: kät., pankki- ja
luottokortit.
Kahvio.
Meklarina Kari Laine 0400 590 930
Elokuvat ja teatterit
Vuoden 2003 Mitsubishi Carisma. Matka väri-TV, h. 600 e. 100e. 728 3120,
0400-208 883.
Iskun luonn.valk. 9000e.
P. -86,
2 renkaat, hp. 040
7206429 (Miel. 044 557 7740.
Liukuovikomero 2-os., valkoinen, 94x180 cm, yläkomero
94x55 cm, hp. Hp. valkoinen rautasänky+Askon Lux-patja + sijauspatja, yht.hintaan 80 e.
Vaikka mökille. 040 5152285.
ISDN puhelin Ascom Eurit 22,
erittäin vähän käytetty, hp. 050-566 0616.
Omset-syöttötuoli, koivua, taittuu tuoliksi ja pöydäksi. siisti Fiesta, 2 renkaat,
v. tarj.
p. Ark. 1998, hp 150te.
Puh. KLO 14
Kuvan auto Carisma Fleet 1,6
-
HALIKON
RESERVILÄISET RY
va h va
Maatilarakennukset
Myydään useista eri pesistä tullutta laadukasta tavaraa mm. Viritetty + huolto
suorit. Mauri Koskipalo ja puhujia eri
seurakunnista. P. 050 599 7256.
Uudenveroinen sänky + patja,
lev. 050 524 5326.
Talvirenkaat vanteineen Volvo
740 koko 185x15, Fiat Regata,
Uno ym. 11.10 Tom Claneyn bestseller: PELOISTA PAHIN
6. P. 050-338 6892.
Vapaa-ajan tontti, syyshintaan,
rakennuslupa on ja uimalampi.
Mahd. 02-737 4231.
Turvaistuin autoon Maxi Cosi 918kg, 150e. 040 555 1217.
Levitettävä puusänky kannella.
Parisänky. 040 739 3522.
Kompressori lohko männät
Ø 2x150 mm, hinta 150e.
Puh. uutta vast., Chis Design.
H. 400 e.
P. 040 532 1792.
Astianpesukone, liesi, liesituuletin, teräksinen tiskipöydän päällinen. 0440 430 000
Suzuki PV -96. jälkeen.
Ascona 1.6 Exlusive -88
kats. H. -94, vakio,
siisti, hp
050-5544126
LAUANTAISHOKKI!!
LEHTIPUHALLIN/
IMURI Greenpeak
?teho 1800W
?imuteho 8,16m³/h
?puhallusnopeus 60m/s
?säkki 30 l, silppuri
Vakiona käyttöä PIKAJAKOhelpottava
ERÄ
nokkapyörä ja
TÄNÄÄN
kantohihna
LAUANTAI
POLTTOMOOTTORIPUHALLIN/IMURI
65E
H
www.ms-svan.fi
A-oikeudet
SUNNUNTAILOUNAS
VUOHENSAARESSA
KLO 12-18
Alkuruoka 1
Alkuruoka 2
- siianmätiä
- tomaattibasilikasalaatti
Jokirapu Skågen Härkäcarpaccio
Pääruoka 1
Savustettua
porsaanfilettä
Uudet talvi-
RENKAAT
meiltä edullisesti
?
?
?
?
?
NOKIA
MICHELIN
KUMHO
GISLAVED
KLEBER
ym. lokakuuta 2002
SALON SEUDUN SANOMAT
?
23
Työsuorituksia
!Pihapuiden kaatoa
ammattitaidolla
Vakuutukset on. erä
TYÖNNETTÄVÄ 3,5hv/40 cm 199e
288E
Helsingintie 12, Salo
P. TULE KAUPOILLE!
SYNTTÄRI- TARJOUS
A-oikeudet l Tervetuloa!
I
P
A
N
A
V
A
L
T
A
HONGISTON TAIMISTO
LATINO
Palvelemme 14-04
Asemakatu 15, 24100 Salo
puh. Tilaa tai nouda.
Koneurakointi Arvo&Arvo Ay p. asti
Huveja
H H H H HH H H
Nyt meiltä 5 vuoden
takuu kaikkiin
pyykinpesukoneisiin,
kuivausrumpuihin ja
astianpesukoneisiin
merkistä ja mallista
riippumatta!
Etu voimassa
31.10.2002 saakka.
Plussaa ostoksistasi
TÄNÄÄN 9-13
SOKERIMULTAA
Puusepän mäntyä 50x100-250
mm, Haapalankkua 75x175250 mm ja myös koivulankkua
kuivaa. erä
?työleveys 46 cm
A LEVEÄMPI 53cm MALLI
335E
SHOKKIHINT
raj. 02-727 6813/ Metsiö.
UUDET
HERKUT
HOFFISSA!
Etu ruokailijoille
Tällä lipukkeella 4 hlön seurue saa ravintolassa
a la carte-listalta ruokailtaessa ruokajuomaksi
pullon Asiakasomistaja punaista tai valkoista
veloituksetta.
Koskee ainoastaan uusia varauksia.
Pidätämme oikeuden muutokseen.
KORJAUS OSOITTEESEEN
Turrintie 3, 25360 PERTTELI,
KAIVOLA. 150 km säteellä Salosta.
Vastaukset arkisin klo 1114.30. P. ark. P. 731 5444, 050 349 6742
varasto + remontti tilaa
Salosta tai lähistöltä.
P. 0400 974345
HEI, MYYNTIVAUNUMME TÄNÄÄN
SALON TORILLA
Tervetuloa palviostoksille!
PERNIÖN SAUNAPALVI
M
O
K
A
N
E
N
L
A
S
S
I
J
A
L
E
E
V
I
R
E
T
U
T
E
I
N
I
L
E
E
N
A
L
Ä
T
S
Ä
V
E
L
H
O
?moottori 24cc
?puhallusnopeus 298 km/h
?ilmamäärä 654m³/h
?kerääjä 45 l
?silppuri, olkahihna
169E
Ä
TÄNÄÄN ER
TODELLINEN ILMATYKKI! Huippuluokan VETÄVÄ
JA KERÄÄVÄ
REPPUPUHALLIN
Uusi
RUOHONLEIKKURI
?5hv väkivahva moottori
HUIPPUTEHOKAS ja nykyaikainen,
ammatti- tai vaativaan käyttöön
VERTAA TEHOA/LAATUA/
HINTAA, JA NOUDA HETI
?moottori 61,3cm³/4.5hv
?ilmamäärä 1200m³/h
?ilmanopeus 324km/h
?paino 9,4 kg
469E
www.antiqlook.net
Maahantuojan
varastosta
satoja erilaisia
siirtomaatyylisiä
uusvanhoja
huonekaluja!
nurmikoille ja istuksille. lautaa
Halutaan vuokrata
TARJOUS
TAPETTIA
Lattiaklinkkeri
33x33 cm
90
,
9
e/m²
5,-
e/jm
24,-
e/m²
TAPETOINTISETTI
e/kpl
9,30
PARKETTI
PYÖKKI 14 mm
e/rll
50
,
6
Hudson
KURAMATTO
CLICKLAMINAATTI
käyttöluokka 31
990
e/m²
SISUSTUSMAAILMA
www.teesi.fi
MA-PE 9-19
LA
9-15
Hämeentie 35, Salo puh (02) 733 1067.. 7744 120
alk. 484 5205, 0400 474 545.
AUTOTALLI
Mikonrinne-Perniöntie-keskusta,
pienelle autolle, vaikka vaatimaton. 040 595 8258.
MUUTTO
7 333 100
Runkobingo aloittaa
talvikauden Perniössä
Nurkkilan työväentalolla
aina maanantaisin
klo 19.00 alkaen 7.10.
Ensimmäisellä illalla
Jack-pot on 59 vedolla
arvoltaan 120 euroa ja
kahvipotti on 6 kg.
Tervetuloa!
TY RUNKO
OHO!
Sammatissa
SU 6.10. ym. 731 3123, 731 3107
www.kone-glans.fi
VÄRISILMÄSSÄ ON
PERJANTAINA JA LAUANTAINA
1-VUOTIS SYNTTÄRIT. taimia
TÄNÄÄN BAARISSA
KARAOKEH
Vilhonk. P. 041 572 8823
0-150 m² edullisesti Salo+10 km.
Puh. 733 4088
Voimassa 31.10. 734 6450
Av. 484 5205,
0400 474 545.
MARKKINAT
50-100 m² lämmintä
Lämmintä varastotilaa
LAATIKOT VIIKOKSI,
VUODEKSI EDULLISESTI
4?-5?-6. klo 9-14
Yritys haluaa vuokrata työntekijöilleen mökin kalustettuna, mukavuuksilla kesäksi 03 järven tai meren rannalta.
N. Myös saumaripa ja
muita kokoja edullisesti. Marttila, P. 0500 228 721
HULLUTUSHINTAAN
?kaksoiskuulalaakeripyörät
?helppo korkeudensäätö
?voidaan käyttää
ilman kerääjää
vain raj. 23, Salo, p. 02-734 6265
Hongistontie 889, Koski Tl
puh. 3 Salo p. Marttila P. Vast. 18.30
B.
V
I
R
T
A
N
E
N
Puiden,
pensaiden,
köynnösten
ym. 23
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU2
Lauantaina 5. 731 2008
Örnink. myös vanteita
Linnanpellontie 22, Halikko as.
0400 740 574 tai 0400 528 869
pe 10-17, la 10-14
INKAN PÄIVÄN
TARJOUS!
Normaalihintaiset
TAIMET
-15%
Rengasliike
VIHER-INKA OY
Pertteli kk, p. 0500-616114
SSS internetissä:
http://www.sss.fi
vajaa särmä. 8-17, la 9-13
ma-pe 9-17, la 9-14, su suljettu
Heimo Ketola
PUUTARHAMYYMÄLÄ
Pääruoka 2
Rapeaksi paistettua ahvenfilettä
- juurespyttipannu - kurpitsaperuna- tummaa kanttarelli- sosetta
kastiketta
- piparjuurivoisulaa
Kahvi sis.annoksiin
Alku- ja
pääruoka
19 e
P
41679
8.25 TV2: Veturi . 8766322
3.00 MTV3 Deitti . 17.00 Uutiset. . . 22.15 Lotto.
22.25 Helgmålsringning. Mitä uudet tutkimukset kertovat alkoholismin periytymisestä.
Sukellamme myös Suomenlahden simpukkatutkijoiden maailmaan. 959637
19.00 Seitsemän Uutiset . 18.00 Ehtookellot. Kuvassa vas. 13.10 Maakuntaradio. 22.55 Urheiluradio/Uuden-Seelannin MM-ralli (Auckland). 77006231
. 0.00 Nyrkkeily: Kevyen
keskisarjan ottelu Chicago, USA. 654330
19.10 Tulosruutu . 16.00 Uutiset
ja sää. Jari käyttää itsestään nimeä
Il Capitano, Minna on hänen sotilaansa. . 1149196
11.30 Näin tehtiin Stuart Little 2 Suo-
Lauleskeleva nallekarhumme seikkailee
jälleen ystävineen uudessa tarinassa.
. 8553582
10.45 Tarzan Tarzan ja leopardikuningatar.
. 1.10 Skeppsholmen. 19.55 Urheiluradio/Jääkiekkoilua/ Vakioveikkausrivi. 2.57 Uuden-Seelannin MMralli. 4827489
16.15 V75 ravit . Esimerkiksi suomi-hiphop on monen artistin mielestä pulassa juuri piratismin takia. 7.00 Uutiset ja
sää. 2.02
Yöradio. 16.10 Kirppis. 16.10 A-xplock.
16.55 Löpsedeln. 13.00 STT:n uutiset ja sää.
13.10 Musiikin ykköstuotantoa. Kooste Nurmeksessa järjestetystä seikkailu-urheilukilpailusta. 1.45 Soutu: World Sprint Lontoo
Englanti. 40132
20.45 Lotto . 1266563
11.30 Prisma Studio Tieteen ajankohtaismakasiini. 2.45 Uutiset.
Tiikerihai asuu Havaijin vesillä
TV 1 klo 18.45
Avara luonto: Monikasvoinen tiikerihai
Tiikerihai on tuttu vanhasta iskelmästä, mutta millainen eläin se todellisuudessa on. Kolmiloikkaa ja koulukirjoja: Heli
Koivula. Samalla James McCready on saanut luvan valittaa tuomiostaan. Tutkimuksen edetessä Northin ja Walkerin suhde joutuu
vaaraan. 98389
19.00 Estradilla: Sinun Silmiesi Tähden Kari Tapio ja Paula Koivuniemi yh-
teiskonsertissa! Sata-Häme Soi -tapahtumassa taltioitu Valkea Ruusu -konsertti,
jossa nämä viihteen konkarit kohtaavat
samalla estradilla. Käsikirjoitus: Lynda La Plante. 228495
9.00 Ti-Ti Nalle Yksinäinen lumikinos.
. Toinen etappi Etelä-Espanjasta Sueziin. 11.03
Jälkikaiku. 6854018
18.45 Avara luonto: Monikasvoinen
tiikerihai Tiikerihai on yksi merten pelätyimmistä olennoista. Toimittajat Inari Uusimäki, Sakari Heiskanen ja Jari Vesa. Jari ja Minna pakenevat hautausmaalle, jossa he surmaavat perheen isän ja
äidin sekä heidän teini-ikäisen poikansa.
Elokuva Il Capitano kertoo tarinan poliisikuulustelujen kautta. 0.45 Xtreme-urheilu: YOZ makasiini. . 10.00 Uutiset. Uutiset 8.00, 9.00 ja
10.00. 6885327
10.00 Elämää rahtilaivalla Osa 2/4. 14.05 Mat.
14.45 Cleo. Jos levyt eivät
myy, miten musiikkia on varaa enää julkaista. 8.25 Finlandssvensk tonträff. 18.05 Lauantain toivotut levyt. 22.00 Aktuellt. 7685650
11.15 Katkonen . 21.00
Akta rygg. . 8558211
12.20 Elämä lapselle Special Tunnelmia ja parhaita paloja stadionin suuresta
hyväntekeväisyyskonsertista 28.8.02. 20.45 Sportnytt. 479747
23.35 Lotto ja Jokeri . 3751360
11.00 Tv-uutiset Stereo . 7.00 Aktuellt med
väderrapport. 1.57 UudenSeelannin MM-ralli. Selostus Marika
Aho, tv-ohjaus Tapani Parm. 8271940
17.50 Tv-uutiset . Kaksi nuorta idealistia
kohtaa kovan maailman ensimmäisen
maailmansodan taisteluissa. 2631780
1.15 Uutisikkuna . lokakuuta 2002
KANAVAT
24
TV 1
TV 2
MTV3
NELONEN
4.00 Uutisikkuna . 5.32 Morgonmusik.
6.00 Aktuellt med väderrapport. koko kansan
?Heguli?. 20.00 Uutiset. 8.00 Uutiset ja sää. Selostus Timo Lievemaa. 10.00 Aktuellt med väderrapport. . Helsinki.
. Amerikkalainen maalauskurssi.
Oppaana Roman Schatz. 8.00 Uutiset ja
sää. 10.57 Uuden-Seelannin MMralli. 18.55 Anslagstavla. 18.50 Melodiradion. Mukana mm. 49143
16.10 Klaani Sarjan neljäs tuotantokausi,
osa 190. 7648419
1.35 4deitti . Elokuvan on tuottanut ruotsalainen Panfilm Ab,
Ruotsi ja Villealfa Filmproduction Oy.
RADIO
YLE 1/Ylen Ykkönen
89,8 MHz
6.00 Uutiset ja sää. 4895872
13.50 Tilt.tv . Ohjelmasarja elämästä maailman suurimmalla konttialuksella. 15.55
Urheiluradio. Dilbert saa tehtäväksi
suunnitella söpön Juju-nuken. Katso kenet Satumaa
värväsi mukaan! . 10.03 Lördax
12.00 Tolvslaget från Åbo domkyrka.
12.01 Aktuellt. . North ryhtyy tutkimaan uudestaan kahdeksan vuotta vanhaa
murhaa, josta tuomitun miehen syyttömyydestä on uusia todisteita. 85266211
9.00 TV2: Jauhon kauppa: Riidankarkoitusloitsu Annikin hurja loitsu kar-
7.00 Ostoskanava . Uutiset 12.00,
14.00, 15.00 ja 16.00. Australia
1981 . 282679
20.00 BumtsiBum! Seppo Hovin joukkueessa kilpailevat Eero Raittinen ja Cay
Karlsson, Esa Niemisen joukkueessa Jore
Marjaranta ja Jiri Nikkinen.. 8.03 Helmenkalastajat. 13.35 Plus. 14.50 Radioteatteri
esittää: Hauvaneidin tapaus. . 838495
12.45 FST: Käskystä naimisiin
. Ympäristö-seurakunnat tiedottaa.
Amerikan office 8.30, 9.30, 10.30, 11.30
ja 12.30. 7.03 Morgonjazz 7.55
Löpsedeln. Pikakirjoituksen salat. 24
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU2
SALON SEUDUN SANOMAT
Lauantaina 5. 2996785
17.10 Salatut elämät Osa 632. 3.57
Uuden-Seelannin MM-ralli. 18.03 Ulmanen. 21.04 Iskelmäkaruselli pyörii edelleen. 19.15 Iltahartaus. 303394
Vauhdikas toimintajännäri ammattirikollisesta, joka joutuu kaverinsa pettämänä
vankilaan ja järjestettyään itsensä vapaaksi joutuu uudestaan yhteistyöhön saman lieron kanssa. Olisiko tämä saattanut väärentää todisteita?
Walker hyllytetään virasta ja raivostuneena
hän palaa juurilleen Glasgow'hun. . Klo.14:39 Skin Deep. . . 21.00 Purjehdus: Louis
Vuitton Cup Uusi Seelanti Auckland.
22.00 Snooker: World Trickshot Skotlanti Glasgow. 10.00 Aamu oopperassa Beniamino Giglin seurassa. 13.08
Sää. 6.03
Classicas morgonkonsert. 22.00 Norppa. 11.30 Musiikkia maailmalta. 70835
13.05 Sota-ajan virtuaalikoti Miten
Englannin kotirintamalla elettiin sotavuosina 1939-45. . 80174186
SUBTV
Kuvat, jotka muuttivat maailmaa kirjailija
Jari Tervon silmin. Tutkimuksen
edetessä Northin ja Walkerin suhde joutuu koetukselle. . 7.03 Aamusoitto.
7.40 Hartaita säveliä. 23.03 News in English. Pitkällä matkalla on
mukana 6 600 konttia ja 19 hengen tanskalaismiehistö. . Lyhytelokuva Norsunluurannikolta. 4.00 Matti Puhtila.
YLE 3/Radio Suomi
Turun Radio 94,3 MHz
5.30 Herää Suomi! 5.50 Merisää. Ruotsalaisohjaaja Jan Troell teki aiheesta elokuvan Il Capitano (Il Capitano) vuonna 1991. Vastakkain Valtiaat Ylöjärveltä sekä Tornadot Valkeakoskelta.
. 7939834
23.55 Heitä mami junasta Musta komedia kahdesta miekkosesta, jotka päättävät
auttaa toisiaan harmillisten ihmisten murhaamisessa. 16.15 Verkko soi. 22.30-23.15
Goïkväll. 8.00 Aktuellt. 93940
17.05 FST: Närbild Svenskfinland
. 7236698
8.30 Sinisen talon nalle Hyvänen aika.
9.40 Ostosruutu . Vantaa. . Esittelyssä tanssillinen aerobictunti. 21.03 Lotto. Kuinka nykyajan mukavuuksiin tottunut perhe selviäisi sota-ajan elintarvikesäännöstelystä ja
pimennysmääräyksistä. 6.00 Uutiset ja sää.
6.03 Herää Suomi! jatkuu. . 3.02 Yöradio. 117230
0.35 Ostosruutu . 15.00 Ra-
dioteatteri esittää: Linnunradan käsikirja liftareille, osa 15/25. 0.00 Uutiset ja
sää. 22.05
Aikamme pianotaiteilijoita: Andras
Schiff. 18.00
Aktuellt. 15.03 Ajan sävel. 18.03 Jääkiekkokierros/Jalkapalloilua. Kanadalainen dokumentti. 23.00 Uutiset. . . 23.00 Aktuellt.
23.03 Löpsedeln. 17.45 Päivän peili ja sää. 19.35 Se suuri traktorisavotta. 18.05 Ett ord inför helgen.
18.07 Det godmodiga paradiset . 5.57 Uuden-Seelannin MM-ralli. . 40414
11.05 Opinportti Kokopäiväkoulu arjen
avuksi. 3.00 Uutiset. 12.05 Radio Ilona.
12.35 Lääketieteen ajankohtaisohjelma
Reseptori. . 0.05 Nattklassiskt.
Radio 88.2
88,2 MHz
8.00 Lauantain aamuvirkut. 5272308
23.30 Urheilu-uutiset . . . 9444785
11.30 Zorro Legendan synty, osa 2/4.
. . 509376
18.30 Kymppitonni . Myös Esa
Putkella on mielipide asiasta. . 144360
14.45 Dilbert Juju. 15.00 Ooppera. Gordon ja Rosemary
työskentelevät samassa mainostoimistossa
ja viettävät päällisin puolin sopusointuista
elämää. 16.30 Soutu: World Sprint Lontoo Englanti. 21.10 Wiikend 22.00 Aktuellt.
22.05 Väderöversikt med sjörapport.
22.15 Swingsalabim. 5766
10.30 Kotimaa.Nyt . Arrakoski. 15.00 Jalkapallo: UEFA Cup
Europe. 8.10 Melodiradion. 4.02 Yöradio. Kalifornien och John Steinbeck. Tiikeri-
hain raakuus kiehtoo tiedemiehiä, jotka ovatkin alkaneet päästä yli viisimetrisen jättiläisen
elämäntavan jäljille.
Yhdysvaltalaisdokumentti Monikasvoinen tiikerihai (Tiger Sharks) tutustuu lähemmin lämpimissä vesissä viihtyvän tiikerihain elämään
ja paljastaa sen olemuksen monipuolisuudessaan.
Vaikka valtamerten kuningasta pidetäänkin
miltei hirviönä, on sen olemassaolo välttämätön
luonnon tasapainon ylläpitämiseksi.
. 8.55 Radio Ylen Ykkösessä
tänään. 13.00 STT:n uutiset. 955056
19.40 Hetty ratkaisee Osa 6/6: Syrjintää.
. . akustinen matkakertomus. Kun tuoreita todisteita ilmenee, hän saa
puolelleen alahuoneen jäsenen asianajaja Robert Rylandsin (Corin Redgrave), joka lämmittelee mediakiinnostusta valitusoikeuden hake-
misen ympärille.
Pat huomaa, että alkuperäisiä murhatutkimuksia johti hänen miehensä ja kollegansa
Michael Walker (David Hayman). 14.00
Lasten tunti. 9805698
11.55 Popstars Tuomariston päätös on valmis, yhtye on valittu. Siellä hänen
tarkoituksensa on kohdata menneisyyden haamut. 14.00 Uutiset. . . 11.20 Fixat. Heitä mami junasta
Owenin (Danny De Vito, kuvassa) ongelmana on hirviömäinen äiti. 5327679
20.50 Urheiluruutu Stereo . 3766698
16.40 Salatut elämät Osa 631. 17.03 Jääkiekkokierros/Jalkapalloilua. 12.00 Lauantai-iltapäivää.
Studiossa Nina Tila. 3441899
22.25 Il Capitano (K) Jan Troellin puolueettomuudessaan tinkimätön ja käsittelyltään mestarillinen elokuva (1991) suomalaisnuorten päämäärättömästä ryöstömatkasta, joka päättyi Pohjois-Ruotsissa tapahtuneeseen järkyttävään kolmoissurmaan. 3997563
21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu
. 5770312
9.45 TV2: Sätkyjä ja tärinöitä: Tuttu
TV:stä TV:tä taukoamatta tuijottava poi-
ka joutuu television nielemäksi. 13.00 Nyheter från FNB. 751637
12.25 Timon ja Pumba Leijonakuningaselokuvasta tutut rakastettavat mangusti
Timon ja pahkasika Pumba nyt oman animaatiosarjan sankareina. 830263
9.15 Pokémon Ystävä vai vihollinen?.
. 20.03 Urheiluradio/Jääkiekkoilua.
20.20 Lauantai-illan iskelmäkaruselli.
20.55
Urheiluradio/Jääkiekkoilua.
21.00 Uutiset. 7967501
17.30 FST: SICSAC . 23.10 Musik vid midnatt. 144 800. . 14714982
Lynda La Planten neliosainen trilleri. 12.00 Uutiset ja sää. 2.00 Uutiset. 4203698
9.00 Tv-uutiset Stereo . Britannia. 17.30 Päivän peili ja sää. Miehet haluavat päästä riesoistaan eroon ja Hitchcockin
klassikon innoittamina he päättävät vaihtaa murhia keskenään. 16.00 Uutiset ja sää.
16.05 Urheiluradio/75-rivi. . 875327
21.00 Lotto ja Jokeri . 19.25 Elämää Radion sinfoniaorkesterissa. 8283698
17.05 Viiden Uutiset . 9.04 Sää. . 6252698
ton Englanti. 4978414
0.10 Teko ja tuomio Lynda La Planten neliosainen trilleri. 10.15 Ralli: MM-kilpailu Uusi Seelanti. 22.05 Mitä Suomi
soitti. 14.03 Alivaltiosihteeri. Aloittelevan runoilijan
tie ei kuitenkaan ole ruusuinen eikä Rosemarynkaan mitta kestä loputtomiin. 0.05 Yöklassinen.
YLE2/Radiomafia
92,6 MHz
7.00 Radiomafian Viikonloppuaamu.
10.00 Uutiset ja sää. 20.00 Sången är din.
20.30 Rapport. Wilifredo Riviera ÿ Alfredo Cuevas. . 1.55 Morgondagens programtablå.
2.05-9.00 Nyhetstelegram från SVT.
TV 1 klo 00.10
Teko ja tuomio
Lynda La Planten neliosainen trilleri Teko ja
tuomio (Trial and Retribution IV) uusitaan
TV1:n lauantai-illoissa. 14.00 Lasten sävel on vapaa / 09 . Japanilainen aamu-tv-sarja.
Klo.14:19 Watt. 18.00 Uutiset ja sää. . 23.06 Novosti po-russki. 21.55 Urheiluradio/Jääkiekkoilua.
22.00 Uutiset ja sää. 8.03 Maakuntaradio. . 9535056
17.05 Eron lait Sukupolvet. Osa 2/5. Venäläinen sitcom-sarja.Klo.15:27 The Joy of
Painting. Pat on varma, että Walker peittelee jotain. 5.52
Herää Suomi! jatkuu. McCready on koko ajan sanonut, että puukotus oli onnettomuus. Elokuva tutkii pahuuden
olemusta ja sen pääroolien näyttelijät Antti Reini (Jari) ja Maria Heiskanen (Minna) saivat
paljon kiitosta roolisuorituksistaan.
Jari ja Minna matkustavat Tanskaan, jossa
he elättävät itsensä pikkurikoksilla. 3955389
13.50 FST: Strömsö . 17.45 Ekumenisk vesper med påven Johannes Paulus II. 17.15 Danscafét. 5.00 Uutiset ja sää.
5.02 Yöradio.
YLE 4/Radio Vega
101,4 MHz
5.30 Sjörapport. 9.08 Maakuntaradio. 10.03 Maakuntaradio. 8.03 Väderöversikt med sjörapport. lördag. 5107495
0.35 Wall Streetin pörssihait Hätä ei
lue lakia. 12.45 Merisää. Alallaan uria aukoneeseen tutkijapersoonaan yhdistyi rohkea
yhteiskunnallinen osallistuja, jota on sanottu laatuaan viimeiseksi harmaaksi eminenssiksi. Hymerin viisihenkinen perhe eli yhdeksän viikkoa sotavuosien autenttisissa oloissa ja heidän aikamatkansa taltioitiin viisiosaiseksi ohjelmasarjaksi. Klo.15:02 FM&CO. 490105
22.15 Tulosruutu . 17.00 Aktuellt med
väderrapport. 20.03 Jazz.vega fortsätter. 27872
18.35 Ykköskatsomo Yksi tämän syksyn
teemoista Ykkösellä on arki. rikoskomisario
Patricia North (Kate Buffery),rikostarkastaja Walker (David Hayman),rikosylikonstaapeli Dave
Satchell,(Dorian Lough).
Brittitrilleri uusintana yömyöhällä
6.00 Deittichat
7.00 Peliputki: Bumber Cars
10.00 Sailor Moon
10.25 Joogamatto
10.55 Lekuri
11.10 Chat Show!
14.45 New Music
15.10 StarTV
15.35 Robot Wars
16.25 Tilt.tv
16.55 Miekan lumo
17.45 SubSuosikki: Ritari Ässä
18.35 Pepsi Chart
19.00 Bänd-X
19.55 Virta
20.25 Mad TV
21.10 Saturday Night Live
22.00 Puhutaan Siitä
22.25 SubLeffa: Teinityttöraportti
(K)
23.55 SexTV (K)
0.20 Sextaasi
0.45 Exploitica
1.35 Sub chat
SVT EUROPA
TV 2 klo 23.55. 7953834
11.45 Peliuutiset . 3249105
10.00 Tv-uutiset . 1495
18.00 FST: Pohjoismainen videolista
. 19.00 Nyheter från FNB.
19.10 Väderöversikt med sjörapport.
19.20 Folk! 19.30 Jazz.vega 20.00 Aktuellt. 438230
18.00 Karpolla on asiaa . 19.10
Tulossa Radio Ylen Ykkösessä. Englantilainen dokumentti sotavuosien 1939-45 siviiliväestön arjesta tulee väistämättä kritisoineeksi myös nykyistä kulutusideologiaa. . 10.25 Karamelli. 5931360
11.20 Hot Sport Nuorison oma urheilumakasiini, joka ei vierasta hurjimpiakaaan
extreme-lajeja. 19.00 STT:n uutiset ja sää. Jukebox soi ilonanne.. Mukana vakioveikkauskierroksen tulosten seuranta. 557124
16.00 Sohva Katsaus Suomen virallisen albumilistan tapahtumiin. 14.03 Tänään iltapäivällä. 6.40 Andlig
musik. Gordon päättää kuitenkin heittäytyä täysipäiväiseksi runoilijaksi ja jättää
hyvin palkatun työnsä mainostoimistossa.
Rosemary on kauhuissaan, mutta lupaa
tukensa Gordonille. 3028582
18.00 Jalkapallon Veikkausliiga Allianssi - MyPa jatkuu. 19.30 Lauantain teatteri-ilta: Helge Herala . 7.50 Merisää.
7.53 Maakuntaradio. 12.00 Uutiset ja sää.
12.03 US & UK Top 40. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö
12. 12.15 Fokus. 650650
18.05 Elokuva: Sotaisa rakkaus George Orwellin klassikkoon Keep the Aspidistra Flying perustuva romanttinen komedia, jossa nuorenparin onni on muutaman mutkan takana. 12.4513.00 Nyhetstecken . 20.00 LG Super Racing Weekend: Championship Doning-
13.15 UEFA Champions League -viikkomakasiini Tulevien ottelujen tausto-
7.00 Nyhetstelegram från SVT Text. 18.47 Taisto
ja Irmeli. USA 1952 . 46124
9.15 TV2: Hetkinen Kolmasluokkalaisten
oma tietokilpailu. 21.45 Johannes Brahms: Alttorapsodia. Ketkä kuuluvat Suomen Popstars-yhtyeeseen. Jamie Rixin menestyskirjaan perustuva englantilainen animaatiosarja. 23.20 Veckans konsert. 9.15 Bolibompa: Tweenies.
9.40 Bolibompa: Noaks ö. Lajin todellista
olemusta tutkitaan Havaijin vesillä ja
Australian Shark Bayssa. 0.00
Uutiset ja sää. 6867389
22.05 Kama sutra 1500-luvun Intiaan sijoittuva melodraama prinsessasta ja palvelijattaresta, jotka varttuvat yhdessä mutta
aikuisina päätyvät toistensa kilpailijoiksi.
Letterbox. . 795018
14.20 Seikkailu-urheilua Karelian
Odyssey. . 10.55 Tiden före
Tim. 1.15 Ralli: MM-kilpailu Uusi Seelanti. 7109544
1.30 Ostoskanava . . 8947582
15.40 Tequila & Bonetti Yön kuningatar.
Transvestiittipiireissä kuolemantapaus
seuraa toistaan ja Bonetti joutuu tutkimaan tapausta valepuvussa. 7816582
ja, tähtihaastatteluja ja joukkueiden esittelyjä. 4143
12.00 Etälukio: Erilaisia etäopiskelijoita . 5271679
23.40 Candy Club Äpärä. 16.45 Hem till byn. Studiossa
Johanna Kankare. Elämä on
villiä ja vapaata. Asiasta puhuvat mm. 152389
14.50 Elixir Sport Uintimaajoukkue opettaa rintauintia. 15.15 Världsmästarna. 2734360
22.00 Kymmenen Uutiset . . 310834
14.45 Talonpoikaisakateemikko Akateemikko Kustaa Vilkuna oli talonpoikaiselle taustalleen uskollinen perinteisen
kansanelämän tutkija. 4.00 Uutiset. . 166582
15.20 Draama hotellissa Newyorkilaiseen hotelliin sijoittuva trilleri lentäjästä,
joka ihastuu muodokkaaseen lapsenvahtiin, tietämättä että tämä vakavasti häiriintynyt. 0.15
Rapport. 32345766
8.00 Tv-uutiset Stereo . USA 1994 . 17.00 Uudet levyt. 12.55 Urheiluradio. 21.00 Aktuellt. Kun
Jari joutuu vankilaan, Minna yrittää pärjätä itsekseen, mutta on riippuvainen aggressiivisesta poikaystävästään.
Vapauduttuaan vankilasta Jari tavoittaa
Minnan ja pari lähtee kohti Ruotsia. Ohjelmatietojen lopussa ?-merkin jälkeen olevat numerot muodostavat
Show view -koodin, jolla ajastetaan videonauhureita. 2418940
14.15 Sporttipalat Urheilun koko kirjo
puolen tunnin paketissa. 14:03 Konoha-luonnonlapsi. 23.09 Valoa ikkunassa.
23.57 Uuden-Seelannin MM-ralli. 0.05 Iltatähti. 697056
20.10 Urheilu-uutiset . 20.30
Vägskäl. 21.50 Merisää. 85501
10.05 Lauantaiseura Keskusteluohjelma
yhteiskuntaelämän ja politiikan ajankohtaiskysymyksistä. 2797389
21.30 Uutisvuoto Vieraina Irina Krohn ja
Heikki Hela. 11.00 Uutiset. Remix . 16.05 Todellisia tarinoita. Onko heistä lunastamaan paikka suomalaisella tähtitaivaalla. Jore Marjaranta, Aki Sirkesalo,
Tiktak, Ronan Keating, Bomfunk MC?s,
Laura, Nylon Beat ja Def Leppard.
. 18.55 Urheiluradio/Jääkiekkokierros/ Jalkapalloilua.
19.00 STT:n uutiset ja sää. 349211
21.15 Itse valtiaat . Lajin todellista olemusta tutkitaan Havaijin vesillä ja Australian Shark Bayssa.Tiikerihailla on tärkeä rooli luonnon tasapainon ylläpitämisessä.
20.00 Kahdeksan uutiset ja sää
22.30 LauantaiAction: Pakotie (K)
EUROSPORT
7.15 Moottoripyöräily: Grand Prix Pacific Motegi Japani. 7063476
12.15 Satumaa Suomen Punaisen Ristin
Nälkäpäivä-keräys järjestettiin 22. Musta komedia Heitä mami junasta (Throw Momma from the Train, USA 1987) on myös Danny De Viton ohjaama.
Tiikerihai on yksi merten pelätyimmistä olennoista. 12.04 Lördax. HJK:n Mika Lehkosuo tekee maukasta futisruokaa. 7032143
10.45 Itse valtiaat . Teemoissa on hyytävää
kylmäverisyyttä, mutta myös nuoren ihmisen
Rooleissa: Antti Reini (kuvassa), Maria Heiskanen, Berto Marklund, Antti Vierikko, Harri Mallenius, Marjut Dahlström, Eva Stellby, Matti Dahlberg ja Christina Frambäck.
herkkyyttä riippuvuuteen. Arjen pyöreteisiin johdattelee Jasmiini Lappalainen.
. 0.30 Taxa. 9.03 Fri
Zon . Salo-Uskelan seurakunta tiedottaa. Mietelause. 9.00 Radioateljee esittää: Moottoripyörällä . 6243341
1.05 Euronews . 6.03 Aamun sävel.
6.15 Aamuhartaus. . 6.25 Nousutahdit.
7.00 Uutiset ja sää. Joel Melasniemi ja Kapasiteettiyksikkö. Kieltenopiskelua aamujunassa. 16.55 Urheiluradio. Kaksostutkimus alkoholitutkijoiden apuvälineenä. 11.00 Uutiset. 525211
15.15 Karavaanarit Onnelliset kanat.
. 20.00 Koe-eläinpuisto. 217389
12.00 Digimon Kaverukset rientävät auttamaan loukkuun jäänyttä Hikaria. 2899834
16.35 Villit ja vapaat Luonnon arvoituksia. 10.03 Pietarinkadun Oilers Go-Go. 19.10 Jääkiekkokierros. 2858582
13.35 FST: Hauska tutustua . Tutkimusten edetessä hänen
suhteensa mieheensä joutuu koetukselle.
James McCready (James Wilby) tuomittiin
mieskumppaninsa murhasta. var mans fritidsradio. 1226747
13.20 Piilokamera . (Den vida naturen). . Rooleissa nähdään
mm. 1.02 Yöradio. 7014105
20.15 Bergerac Anteeksiantamisen synti.
Uusinta. 558698
18.00 Kuuden uutiset ja sää . 18.00 Uutiset. 559501
20.15 Voimistelun SVOLI-Games Kooste aerobic-kilpailuista. 0.30 Uutiset. Klo. 14.55 Urheiluradio.
15.00 Uutiset. 10.10 Teckenlådan. Koodien oikeellisuudesta vastaa Gemstar Development
Corporation.
kottaa riidat ja saa rosvotkin rehellisiksi.
Käsikirjoittaja Annukka Kiuru, ohjaaja Olli Mononen. 0.20 Dagens och morgondagens
programtablå. . 62650
9.05 Lauantaivekkari Ajankohtaista aamupäivää. 17.45
Urheiluradio/Jääkiekkokierros/ Jalkapalloilua. 13.05 Trafikmagasinet. 21.03 Sportradion. 6326308
19.15 Kuutamolla Tänään ovat mukana
Ile Jokinen, Mariko ja Heta Hyttinen.
. 9268018
13.55 Matkalla Yrjänä Sauroksen ja Pedro
Hietasen kiertue mielen maisemissa. 7309292
15.45 Rallin MM-sarja: Uuden Seelannin ralli Toisen ajopäivän huippuhetket. . Uusinta keskiviikolta. 17.30 Tennis: ATP turnaus
Moskova Venäjä. 1308056
13.45 MTV3 Menu: Smallville Uusi, legendaarisesta Teräsmiehen tarinasta mukaeltu nuorisosarja alkaa 22.10.
. 1.00 Uutiset ja sää. Lopulta Gordonin on tehtävä valintansa.
Englanti 1997 . 7944650
17.00 Tv-uutiset Stereo . 5336650
23.25 Myöhäisuutiset . -Active Oy. 883650
18.30 Viittomakieliset uutiset Stereo
. 8.45 Radioteatteri esittää: Onnenkauppaa.
9.00 STT:n uutiset. Onko parittajasta isäksi?. 15.45
Diggiloo. . . 23.55 Yö ja unet. North ryhtyy tutkimaan
uudestaan kahdeksan vuotta vanhaa murhaa, josta tuomitun miehen syyttömyydestä on uusia todisteita. 850563
21.05 Viettelysten saari Tositarkoituksella. 5207056
sikkihiiri Stuart Littlen jatkoseikkailut.
. 22.00 Uutiset ja sää. 13.05
Lördax. Urheiluohjelma. 9.05 Uuden-Seelannin MM-ralli. 7.50 Aamuhartaus. Studiovieraana räppääjä Skandaali. Tiikerihailla on
tärkeä rooli luonnon tasapainon ylläpitämisessä. . 14.00 Aktuellt. Nyt alkaa todellinen treffikumppanien etsiminen. Tarina
muulista ja käyttäjästä. Pat North (Kate Buffery) ryhtyy tutkimaan kahdeksan vuotta vanhaa
murhaa, josta tuomitun miehen syyttömyydestä
on uusia todisteita. 9136853
12.50 Max Steel Amerikkalainen nuorisoanimaatio sarjojen MIB ja Godzilla ideoijilta. kerran.
Satumaan tehtävä oli etsiä uusia tahoja
kerääjiksi sekä selvittää keräysten historiaa ja nykyisyyttä. 11.45 Eurooppalaisia puheenvuoroja. Salo-Uskelan seurakunta tiedottaa. Berto Marklund, Antti Vierikko, Harri
Mallenius, Marjut Dahlström, Eva Stellby,
Matti Dahlberg ja Christina Frambäck. 18.50 Merisää. 13.55 Urheiluradio. Nukelle kehittyy kuitenkin yllättäviä piirteitä.
Uusinta. 14.00 Uutiset ja
sää. 4655921
10.05 Ihana Aamu Ihanassa aamussa
suunnataan katse kohti viikonloppua.
. Universumin synty. 69056
22.05 Frasier Vuosipäivän opetukset.
. 12.55 Lördax. 8264563
17.35 Salatut elämät Osa 633. Larry (Billy Crystal) puolestaan kärsii ex-vaimonsa tempauksista. 9.00
Programtablå. 15037
18.15 FST: TV-nytt . 6868414
21.15 Elokuva: Gallipoli Vaikuttava
draamaelokuva. 11.50 Programtablå.
12.00 Teckenlådan. 930698
20.50 Siska Vihan sokaisema. 680105
16.35 Tiikeri Levypiratismi eli laittomien
levyjen kopiointi ja myynti on lisääntynyt.
Piratismi uhkaa levyteollisuutta ja artistien toimintaa vakavasti. 7.03 Maakuntaradio. 6.57 UudenSeelannin MM-ralli. 14.03 Kaffekvarnen 15.00 Fritt fram 16.00 Aktuellt
med väderrapport. Avara
luonto matkustaa toiselle puolelle maapalloa
Havaijin vesille ja Australian Shark Bayhin tutustumaan mystiseksi jääneeseen hailajiin.
Tiikerihai on saanut merten pelätyimmän
olennon, armottoman ja säälimättömän saalistajan maineen - eikä vähiten siksi, että se on
hyökännyt useasti ihmisen kimppuun. 8.50
Morgonandakt 9.00 Aktuellt. Pikkurikosten tie jatkuu, kunnes eräänä päivänä he
varastavat polkupyörän, jonka omistaja ei halua luopua siitä vähällä ja lähtee ajamaan takaa pariskuntaa. 7211
13.00 Tv-uutiset Stereo . 5872
12.30 Etälukio: Psykologia . 19.00 Aktuellt.
19.15 Landet runt. Huippupelaaja
Kasperi Salo opettaa sulkapallojen virittämisen. 61619
8.05 Haastattelijana Mirja Pyykkö
8.00 TV2: Teletapit: Jalmari Korouomassa . 12.45 Väderöversikt med sjörapport. 5628766
9.40 Cubix Dondonia päivälliseksi.
. 12.15 Maakuntaradio. . 3741969
14.00 Toisten-tv Katso, mitä toiset katsoo!
Mitä muualla maailmassa ihaillaan, vihataan ja katsotaan. 10.45 Moottoripyöräily: Grand Prix Pacific Motegi Japani.
12.00 Tennis: WTA turnaus Moskova
Venäjä. 11.03 Maakuntara-
dio. 102124
21.13 Keno . 6.55 Andrum. Onnistuuko Walker
pelastamaan suhteensa ja maineensa?
Neliosaisen ohjelmasarjan on tuottanut
isobritannialainen La Plante International.
Pikkurikollisen tie kolmoismurhaajaksi
TV 1 klo 22.25
Il Capitano (K)
Kolmoissurma kuohutti Ruotsia ja Suomea
1980-luvun lopulla. 725853
16.50 Jalkapallon Veikkausliiga Allianssi - MyPa. 7477230
20.30 Tv-uutiset ja sää