Kadonneen
koiran perään kysellään herkästi, kissojen ei niinkään.
Eläinten
viikko
Eilen maanantaina vietettiin
maailmanlaajuista eläintenpäivää. Makkarat ovat minulla tallessa. Toisen eläimen ampuminen
ei koskaan ole laillista, Aho
muistuttaa.
Ulkomaalainen osaaja
törmää yhä kielimuuriin
STT | PEKKA POHJOLAINEN
Ulkomaalainen korkeasti
koulutettu osaaja törmää töitä Suomesta hakiessaan yhä
usein kielimuuriin tai muunlaisiin kulttuurisiin ennakkoluuloihin.
Toimittaja Aira Vehaskarin
Elinkeinoelämän valtuuskunnalle laatima tuore raportti
osoittaa, missä ongelmia syntyy. He haluaisivat tilat keskustasta niin kuin kaikki muutkin. Millä kielellä
kokoukset pitäisi pitää. Mies ampui
kiväärillä yhden laukauksen
noin 50 metrin etäisyydeltä.
Heti laukauksen jälkeen puiden takaa astui esiin hirvi,
joka kaatui kuolleena maahan.
Mies ilmoitti vahingonlau-
kauksestaan alueella metsästäneelle hirviseurueelle,
joka hälytti tapahtumapaikalle poliisin.
Peräpohjolan poliisi tutkii
tapahtumaa metsästysrikoksena. Kuluva viikko on eläinten
viikko. näitä aiheita pohditaan teemasivuilla
torstaina 7.10.
Hyvä ilmoittaja, anna Salon Seudun Sanomien
lukijoille omat vinkkisi sijoitus- ja raha-asioissa.
Salon seudun eläinsuojeluyhdistyksen aktiivit kaipaavat uusia tiloja, joissa häkkien pesu onnistuisi. Aikuinenkin koira kotiutuu kuulemma hyvin, kunhan sitä
kohtelee hyvin.
Lyhyet
Mies ampui
hirven
metsona
Keminmaassa
Keminmaalainen 50-vuotias
mies ampui sunnuntaina hirven, jota hän luuli metsoksi. lokakuuta 2010
Irtonumero 1,50 . Ma-To 9-17, Pe 9-18, La 9-14
MAKSA JOUSTAVASTI KK-ERISSÄ,
JOTKA VOIT ITSE VALITA! Sopimuksen teet
suoraan kätevästi nettikaupassamme!
Joensuunkatu 10, 24100 Salo, p. Miehen ase ja patruunat takavarikoitiin. Voi olla, että ne ovat
vain pudonneet joltakin koirankouluttajalta, Aho sanoo.
Hänen mukaansa suurin osa
koirien ja kissojen myrkytystapauksista syntyy rotanmyrkyn
huolimattomasta käytöstä.
Kotipihalta poistuva kissa
voi joutua ammutuksi.
. Tarvittaessa
kieliopintojen tarjoaminen voi
olla erinomainen veto.
Suomalainen työelämä pohjaa Vehaskarin mukaan pitkälle myös esimerkiksi jo opiskeluaikoina luotuihin hyvä veli
-verkostoihin, joihin ulkomaalaisen voi olla vaikea päästä
sisään.
Ulkomaalaisten perheidenkin
integroitumisessa on ongelmia,
ja osaajien puolisot kokevat
usein itsensä turhautuneiksi
kotiäideiksi tai -isiksi.
Kolkuttavalle ei avata . Niitä pidetään löytöeläinkodissa 15 vuorokautta.
Suurin osa löytää sen jälkeen
uuden kodin. Jos
vielä päivän päätteeksi pitäisi
ajaa jonnekin kauas pesupaikan perässä, sitä ei jaksa, Morka sanoo.
R
ER
WE
C
GLARODU
POWTTSS
NS
P
Eläinsuojelijat kunnon kotia vailla
SUORAAN MAAHANTUOJALTA www.kone-glans.fi
MIKSI MAKSAISIT LIIKAA...
HINTAPOMMI!
NURKAT
PUHTAAKSI... Ulkomaalaisten työntekijän työhakemus
edessä voi olla helppo nähdä
vain ongelmia. Hän kertoo myös Perniönseudun Lehden viimeviikkoisesta yleisönosastokirjoituksesta, missä kerrottiin kissan saaneen ampumahaavan
jalkaansa.
. Kiinnostavat
työmahdollisuudet jäävät tavoittamattomiin.
Ranskanbuldoggi Veeti sai muutama vuosi sitten Heidi Morkan luota
uuden kodin. Jos joku löytää kodittoman
eläimen tai epäilee, että jossakin pidetään eläimiä huonosti,
Salon Seudun Eläinsuojeluyhdistykseen voi ottaa yhteyttä.
Löytöeläimet toimitamme Kemiön Brusabyssä sijaitsevaan
löytöeläinkotiin, Morka kertoo.
Suurin osa löytöeläimistä on
kissoja. Tapahtumassa Salon ja Perniön seudun
eläinsuojeluyhdistykset esittelevät toimintaansa. (02) 770 2225
asko.virtanen@sss.fi
Mikko Ruosteenoja p. (STT)
Kadonnut
nainen
löytyi kuolleena
Riihimäellä
Riihimäellä kadonnut 72vuotias nainen löydettiin
sunnuntaina kuolleena suolta.
Vainajan löysi marjastamassa ollut mies iltapäivällä.
Poliisin mukaan tapaukseen
ei liity rikosta.
Hausjärveläinen nainen
katosi perjantaina aamupäivällä. Toimitukset koko maahan. Vähintäänkin lakitekstien käännöspalveluita pitäisi olla paremmin saatavilla.
Vehaskarin raportin mukaan
suomalaisilla työnantajilla on
usein epärealistiset odotukset
suomen kielen taidosta, erityisesti sektoreilla, joissa työkielenä on englanti.
? Pienemmät yritykset
usein yksinkertaisesti pelkäävät haasteita. Auton mittariin saattaa tulla toistasataa kilometriä päivässä eläimiä kuljettaessa. (02) 770 2218
Pia Peltola p. Kuinka he toimivat
asiakkaiden ja työntekijöiden
kanssa?
Vehaskarin mielestä työnantajien pitäisi harkita tarkkaan,
onko täydellinen suomen kielen hallinta olennaista tehtä-
vässä, johon ulkomaalainen
hakija on tarjolla. 0403 00 1050
Tilaa helposti nettikaupastamme www.kone-glans.fi
Salon Autoalan Yhdistyksen
MERKKILIIKKEET
Seudun paras merkkivalikoima ja
laadukkaat vaihtoautot tämän päivän
AUTOILUSIVUILLA
Kaupungin näkökulmasta
eläinsuojeluaktiivien tilaongelma on pattitilanteessa.
. Se tapaus on edennyt poliisitutkintaan, Aho
sanoo. 129?
ERÄ
-silppuritoiminto
-kantohihna
25,4 cc 2-tahtim.
UUTTA, NETTILUOTTO! Jo 55 vuotta luotettavaa konekauppaa. Paikalla
on myös Roxy-koira eläinten
edustajana.
Eläintä voi myös vihata
Rakkauden lisäksi eläimet herättävät myös muita tunteita.
Eri puolilta Suomea löytyy
silloin tällöin myrkytettyjä
makkaroita, joiden toivotaan
päätyvän eläinten suuhun.
Salossa ilmiöön ei ole Heidi
Morkan mukaan törmätty.
Perniön Seudun Eläinsuojeluyhdistyksen eläinsuojeluvalvoja Leena Aho sen sijaan
kertoo viikko sitten löytäneensä Lupajantieltä lauantaimak-
karan palasia.
. Jotkut matkustavat
etelään, hän pelastaa eläimiä.
Palkkaa hän ei löytö- ja muiden eläinten eteen tekemästään työstä saa, mutta matkustamisesta aiheutuvat kulut
kaupunki korvaa. Nykyään teen sen omalla pihallani, mikä ei tautivaaran vuoksi
ole kovin mukavaa, kertoo
Salon Seudun Eläinsuojeluyhdistyksen varapuheenjohtaja
Heidi Morka.
Hänen mukaansa kaupunki
tarjosi yhdistykselle viime keväänä Mäenalan koulua varastokäyttöön, mutta se on liian
kaukana. Morka
itse sanoo, että kyseessä on elämäntapa. SALON SEUDUN SANOMAT
N:o 272
Tiistaina 5. (02) 770 2215
Kaisa Järvi p. Matkaa
vainajan löytöpaikasta sairaalaan on pari kilometriä.
(STT). kolme tapausta
Victorialla on tuore bisnestutkinto Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta sekä sujuva
venäjän ja englannin taito.
Hänellä on erinomainen Suomen tuntemus ja kova motivaatio työskennellä Suomessa.
Oleskeluluvan päättyminen ja
työmarkkinoiden jäykkyys vei-
vät kuitenkin hänet takaisin
Moldovaan kuusi kuukautta
valmistumisen jälkeen.
Tiffany on amerikkalaisesta
huippuyliopistosta valmistunut geologi. Puutteellinen suomen kielen taito esti kuitenkin
rekrytoinnin kiinnostavaan
tehtävään, vaikka työkielenä
olisi ollut englanti.
Susan on työskennellyt vuosia Suomessa merkittävässä
yrityksessä, mutta törmännyt
kielitaitoon liittyviin ennakkoluuloihin ja ongelmiin verkostoitumisessa. Toistaiseksi niitä ei ole
tutkittu. Löytöeläinten kiinniotossa
tarvittavat häkit ja tarvikkeet
pitää pestä ja desinfioida jokaisen käyttökerran jälkeen. Hän oli poistunut Riihimäen sairaalasta. Usein koti on
kuitenkin toinen kuin se, mistä
kissa on lähtöisin. Yhdistys kerää rahaa
muun muassa pitämällä kirpputoria Asemakadun tiloissa.
Jos uusi tila on kaukana keskustasta, kirpputorin pitäminen ei onnistu.
. klo 12, valmiit aineistot ke 6.10.
klo 14 mennessä.
Virve Ruissalo p. (sis.alv)
Kuvat: SSS/ Minna Määttänen
Sijoittaminen
& oma talous
-teema to 7.10.
Minkälainen korko on edullisin
asuntolainaa mietittäessä?
Sijoitatko antiikkiin ja tiedätkö mistä
antiikin hinta muodostuu?
Mm. (02) 770 2214
SSS | Asko Virtanen
Pirkko Pelander p. Eläinsuojeluvalvojaa Salon yhdistyksellä ei
toistaiseksi ole, sillä se vaatisi
kurssin käymisen.
. Av. Raportti esittää myös joitakin keinoja niiden kitkemiseksi.
Pullonkauloina on kielitaitoon liittyvien epäluulojen lisäksi usein myös suomalainen
monimutkainen byrokratia, joka jättää maan virallisia kieliä
taitamattomat oman onnensa
nojaan.
Vehaskarin mukaan ulkomaalaiset osaajat tarvitsivat
oman lobbausorganisaation,
joka toimisi sillanrakentajana
viranomaisten, suomalaisten
työnantajien ja ulkomaisten
osaajien välillä. Lintu
kuitenkin lähti kaksi kertaa
lentämään, eikä mies päässyt ampumaan sitä.
Kolmannella koiran haukuntakerralla metsästäjä
havaitsi kuusen oksilla tumman hahmon, jonka hän
mielsi metsoksi. Lauantaina Salon kirjastossa järjestetään Eläinten
päivä -tapahtuma. Keskustassa tiloja taas ei
ole, kertoo Salon tilapalvelun
johtaja Harri Elomaa.
Muutamien
harteilla
Eläinsuojelutyötä tehdään
Salossa vapaaehtoisvoimin.
Jäseniä yhdistyksessä on kolmisensataa, mutta aktiiveja
vain puolenkymmentä. Elokuun puolivälissä Per-
niössä ammuttiin kissa aivan
oman kotipihan konehallin
nurkalta. Mistä
tiedät, jos ulkomaalainen työntekijä on ymmärtänyt jotakin
väärin. Erikoinen tapaus sattui
puolenpäivän jälkeen Keminmaan Puukkokummun
maastossa.
Mies kertoi ampumisen jälkeen poliisille, että hän sai
koiran haukunnan avulla
havainnon metsosta. REPPUPUHALLIN
63,3 cm3 2-tahtimoottori
2,7 KW / 3,7 hv /6800 rpm
- mahtava ilmamäärä 2016 cm3
- paino 11 kg
199?
NYT ERÄ
EB-650
299?
MARKKINOIDEN PARAS
HINTA/LAATUSUHDE.
Vuosien hyvät kokemukset!!!
POLTTOMOOTTORIPUHALLIN-IMURI
NYT TEHOKKAIN 2500 W
SÄHKÖ-PUHALLIN/IMURI
LAZER 2500
-roskapussi 40 L
-säädettävä ilmanopeus
max 270 km/t
-kätevä
nokkapyörä
ERÄ
KIO
SH KAAN
HINT
EBV-260
NOPEA APU
LEHTIEN, RISUJEN
JA MUIDEN
ROSKIEN SIIVOAMISEEN PIHOILTA
JA PUUTARHOILTA.
49. Nyt Hedi Morka pesee niitä omalla kotipihallaan.
Ilmoitustilavaraukset ja aineistot valmistettaviin ilmoituksiin
viimeistään tiistaina 5.10. (02) 770 2203
Salon Seudun Eläinsuojeluyhdistyksen aktiivit haluaisivat
toimintaansa paremmat tilat.
Yhdistyksellä on tilat Salon
Asemakadulla, mutta niihin ei
tule juoksevaa vettä ja juuri sitä tarvittaisiin.
. Organisaatio
voisi toimia esimerkiksi palkansaajakeskusjärjestöjen tai
elinkeinoelämän suojissa.
Tärkeimmät viranomaisasiakirjat, kuten verokortit pitäisi
niin ikään mahdollisimman
pian saada tarjolle englanninkielisinä
Vihreät ajavat avoioli vihreiltä oiva taktinen veto.
muutta ja maahanmuuttajaysSuunnilleen samoilla kannatävällistä politiikkaa. Koet- n. Ilman suo
jeluyhdistyksen aktiivisia hoitotoimen
piteitä, jotka käsittävät toisaalta veden
laatuun vaikuttamisen ja toisaalta kala- ja
rapukannan tarkoituksenmukaisen hoi
don ja uudistamisen, tilanne olisi vielä
huonompi.
Lehmijärven veden laatuun vaikuttaa
ratkaisevasti ulkoinen kuormitus, joka
käsittää mielipiteessä mainittujen mök
kiläisten ja kaupungin rannan kävijöi
den käytöksen lisäksi sadevesien vaiku
tuksen, johon vain rajoitetusti voimme
vaikuttaa. Veronkorotus on tasapuolinen ja mafia
sosiaalinen ratkaisu ongelmaan. Rahaa. Iloisia uutisia! Meille tulee lehti jokaise-
na aamuna laatikkoon. Käy sääliksi kaupungin päättäjiä. Toimitus
tarvitsee tietoonsa myös nimimerkillä kirjoittavan nimen ja yhteystiedot.
Sähköpostiosoite: mielipide@sss.fi
Postiosoite: SSS/Mielipide, PL 117, 24101 Salo
Lähetä tekstari numeroon 040 7711 777.
Viestin enimmäispituus on 160 merkkiä.
Tekstiviestin hinta on operaattorin tekstiviestistä perimä maksu.
Mielipidesivun tuottaja: Risto Knuuttila,
(02)7702 340
Tätä mieltä
5.10.2010
Kyläkoulu tarvitsee oppilaansa
Kova kilpailu kakkossarjan voitosta
Ensi kevään eduskuntavaalien
ennakkoasetteluissa on puhuttu
kahdesta pääkysymyksestä: mikä kolmesta suuresta puolueesta voittaa pääministerin paikan
ja keneltä perussuomalaisten
jatkuvasti nouseva kannatus on
eniten pois.
puolue. Karkkijuhlat. Kerran vuodessa uusittava puhelin
maksoi Teinilandiassa siivoojaäidin puolen
kuukausipalkan verran.
Itsekkäät keskenkasvuiset lallerot säätivät
perheen yhteisen ajankäytön makaamalla
Kokemattomat pikkumussukat olivat ko
via harrastamaan viinaa, huumeita ja tupak
kaa.
Teinilandian rättiväsyneet, puolipöhnäiset
vanhemmat olivat jo antaneet asiassa perik
si: joka toisen pennun vanhemmat ostivat
perilliselleen siidereitä ja oluita. Se kartuttaisi
pitäisi tulla jotain tulosta. Vanhem
pien mielestä nimittäin juuri heidän omat
pilttinsä olivat niin nerokkaita, että osasivat
n. Leluina
käytettyihin ns. Jälkimmäisen kävijöiden käyt
täytymisestä on myös tämän lehden si
vuilla ollut joitain hälyttäviä kirjoituksia.
Peseytymissääntöjen lisäksi viemäröin
tijärjestelyt ovat veden laadun kannalta
tärkeitä.
Tämä oli syynä siihen, että yhdistys
teetti pari vuotta sitten tonttikohtaiset
viemäröintisuunnitelmat mökkiläisille,
joita nyt on sitten tarkoitus alkaa toteut
taa. Näin sinne pääsisi useampi
on kustannettava asukkaiden kulutus- yrittäjä ja syntyisi aitoa kilpailua. Töyssy
Jäykkiä solkia riviin istuinselkänojan ran. Kavereita
on silloin jo ehkä liikaakin, ja ainakin
asiantuntijoiden myötä niitä ongelmia
kin saattaa tulla lisää. Muodissa on nyt kutistaa rakennusten
energiankulutus äärimmilleen. Pyydämme kau
niisti kaikkia tulevien ekaluokkalaisten
vanhempia miettimään uudelleen, jos
olette jo ajatelleet, että lapsi pistetään
kirkonkylään, vaikka lähikoulu löytyisi
paljon lähempää.
Susanna Holm
Mussaaren ala-asteen
vanhempainyhdistyksen pj.
Elina Muuri
Ylikulman kyläyhdistyksen pj.
Lehmijärven suojelutoimissa
nojataan tutkittuun tietoon
Kiitän nimimerkki Rantakiveä (SSS
25.9.) pääosin rakentavasta kritiikistä
Lehmijärven suojelutoimenpiteisiin.
Asiat, joita mielipiteessä käsitellään, ovat
kyllä päivän polttavia suojeluyhdistyk
sen tämän hetkisessä toiminnassa. Kokoomukselle on tässä mielessä tärkeämpää pitää vihreät hallituksessa, jotta citynuoriso ei vuoda
heihin. Nämä pääsivät
Hallituksen rungon muodostavat kaksi suurta
kan. Useimpien talousvedet, vaikkakin
ovat vähäisiä, menevät tällä hetkellä joko
suoraan tai kiertotietä järveen. puhelimiin liitettiin koko
ajan joutavia toimintoja, joita ei tarvittu mi
hinkään. Miten tulevaa kaupungintaloa hyödyn-
alkoi virallisesti syksy. Kyllä ensin paikkojen huutokauppaan. Markkinoistamme saisi houkutteleroa. 2
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 5. Teinilandian
lasten tunnuslause oli: ?Kaikki muutkin saa
vat tehdä niin?.
nn
Heräsin kylmässä hiessä. Oi niitä aikoja
Iso S
Turmeluksen turuilla Teinilandiassa
JUHA RUUSUVUORI
U
040 7711 777
pealla silattuja kujia ja tutustuin tuohon ou
toon maahan:
Ymmärtämättömät piltit päättivät omista
nukkumaanmenoajoistaan. Se
oli valtio, jossa varhais
nuoret päättivät omien
asioidensa lisäksi kaikki
perheidenkin asiat.
nn
Harhailin toivottomana Teinilandian ho
Kaiken kiiltävän perässä juoksevat na
tiaiset päättivät sen, kuka perheessä sai uu
simman ja hienoimman kännykän. Näiden yhteisvaikutuksesta
veden laadun kehitykseen on vaikeaa
tehdä sellaista johtopäätöstä, että veden
huonontuminen johtuu kaupungin ran
nan lisääntyneestä kävijämäärästä. Autot ovat turvallisia
perusteilla niitä myönnetään ja jos niin
kuinka vähän. Hyvää
syksyä kaikille! Saariston Sirkka
n. Millä perusteella. Kirjoita mieluummin nimelläsi. Olisiko aika palata takaisin markkina-
palkkoihin. Luultavasti
Nurkkilan koulun alueella on samanlai
nen tilanne.
Syitä siihen, että vanhemmat ovat lap
sensa laittaneet Mussaaren tai Nurkkilan
sijaan kirkonkylän tai Saurun kouluihin,
on varmaan monia. Myös yksityiskohdista
on vedetty liian yleistäviä johtopäätöksiä
kuten yhden vuoden tilinpäätöksen yh
destä rivistä.
Lehmijärven veden laatu on selvästi
myös tutkimusten perusteella heikenty
nyt, mutta edelleen se täyttää hyvän ja
kirkasvetisen järven kriteerit. Kun pistää mieleensä ja säilyttää sydä- n. yhteisten asioi
den hoitoa . Samalla puolue on nousVaaleissa sittenkin ehdolle lähtevä eduskunkamppailussa on kyse nimenomaan hallitusvalsut asemaan, jossa muut joutuvat ottamaan sen
taryhmän puheenjohtaja Ville Niinistö rinnasti
lan jaosta. Maahantusprosenteilla keikkuva vamuuttokritiikillään suosioon
semmistoliitto sen sijaan on
nousseet perussuomalaiset
vaarassa jäädä unohduksiin
Puheenjohtaja Anni Sinnemäki (vas.) ja varapuheenjohtaja Mari Puoskari tapasivat torikansaa lauantaina Tamedustavat Sinnemäen mukaan pereella.
SDP:n varjoon.
muutoinkin vanhaa, ihmisten
Timo Soinin johtama peruspeloilla ratsastavaa umpisuosuomalaiset on ohittanut gallumalaisuutta.
SUOMESSA perussuomalaisten ja vihreiden
peissa vihreät selvästi. Maksan kaupungin omistamas- koon. Niitä
on kuitenkin mielestäni käsitelty mökki
läisten ja Salon kaupungin kannalta vää
rässä valossa: johtopäätökset perustuvat
nimimerkin henkilökohtaisiin havaintoi
hin ja tuntemuksiin, eivät objektiivisiin
tutkimuksiin ja tosiasioihin, joihin suo
jeluyhdistys yli 30-vuotisen toimintansa
on perustanut. Puheenjohtaja Anni
Sinnemäki haastoi perussuomalaiset kaksintaisteluun vaalien
kakkossarjan voitosta.
Sinnemäki ilmoitti, että äänestäjien on valittava avoimen
PERUSSUOMALAISTEN
Suomen ja suljetun Suomen
nostaminen ykkösvastustajaksi
väliltä. Myös
mökkien käyttöasteen pienentymistä on
vaikeaa todentaa.
Sen sijaan omaan käyttäytymiseen
mökkiläiset voivat vaikuttaa samalla kun
kaupunki hoitaa oman osansa rantansa
suhteen. Sille osalle
kansaa, joka ei politiikkaa . Rakentavaa olisi kaiken keskellä kysyä,
mikä olisi oikea aika nostaa kansanedustajia
ylös selvästä palkkakuopasta. ja kansanedustajan työtä arvos
ta, aika on aina väärä.
Hämeen Sanomat
n. Esimerkiksi Mussaaren koulussa
olisi toistakymmentä lasta enemmän
kuin nyt, jos kaikki koulupiirin alueel
la asuvat lapset opiskelisivat heille alun
perin tarkoitetussa koulussa. Ei puutu kuin so- netään iltaisin. Kun vaalit on käyty, eduskuntaan valitut
kansanedustajat eivät pitkään pääse hymiste
lemään onneaan. Palvelujen turvaaminen koko maassa on
yksi yhteiskunnan tärkeimmistä tehtävistä.
Tästä syytä kansalaisten yhdenvertainen
kohtelu taataan perustuslaissa.
Maaseudun Tulevaisuus
n. Tai etääm
mäksikin. Turvavyöt kehitettävä helppokäyttöi-
säädellä juomakulutustaan. Haluamme kiit
tää opetuslautakunnan jäseniä erityisesti
tästä mahdollisuudesta jatkaa Perniön
alueella opiskelua Mussaaren ja Nurkki
lan kyläkouluissa.
Koulujen jatko on nyt kuitenkin niiden
kuntalaisten käsissä, jotka asuvat näiden
koulupiirien alueella. Vanhemmat
eivät uskaltaneet sammuttaa valoja lasten
huoneista. Yhdistykset myös sinne.
keritehtaan tuoksu. Ei päättäjä
mille urheilussa! Sanoo vanha kansa. Vai vielä tuloksellisuuserä kaupungin n. Vuokraa 650 e/vuosi
vammat, jos yrittäjälle suotaisiin vain yksi
n. Muun
muassa viime vuoden kesällä kävijämää
rät olivat merkittävästi pienemmät, mutta
veden laatu ei siitä ole parantunut. Julkisuuteen tihkuneiden tietojen mukaan mahdollisia kohteita olivat etenkin Pariisi, Berliini ja Lontoo.
Tietoja terrori-iskun kaavailuista oli saatu
Afganistanissa kuulustellulta islamistilta. Suomessa on tehty tähän saakka saatujen tietojen pohjalta arvio, että
meillä uhka on edelleen vähäinen.
Euroopassa matkaavia kehotetaan valppauteen
ja tarkkaavaisuuteen, mitä se sitten käytännössä tarkoittaakin.
?
Puolueiden linjat
ovat niin erilaiset,
että niitä on
vaikea kuvitella
samaan hallitukseen.
LEHTO
n. Mistä rahat sosiaaliturvaan,
kun täystyöllisyyttä ei kuitenkaan saavuteta?
Etelä-Saimaa
n. Ne ovat kiristäneet ulkomaalaiskantojaan.
muiden puolueiden ja median vieroksunnasta
puoluetta. Salo-lisä
päätettiin säilyttää ja Perniön koulujen
sulkeminen torjuttiin. Pennut eivät siis saaneet riittä
västi unta, heidän kasvunsa ja älyllinen ke
hityksensä hidastui.
nn
kaiken ylimääräisen aikansa tietokoneen si
sällä. Turvallista matkaa. Miksi Salon kaupungin työntekijöiden myyntipiste. Ollaan vain ja kaupungin pohjatonta kassaa. Näistä on
päätetty yksimielisesti yhdistyksen vuo
sikokouksessa.
Lopuksi Rantakivi arvostelee, ettei
veden hoitoon ole panostettu, vaan on
tehty kalliita ja osin turhia kala -ja rapuis
tutuksia. SDP:lle ja keskustalle
taas olisi tärkeää sitoa niiden
kannatusta syövät perussuomalaiset yhteiseen hallituspolitiikan vastuuseen.
VIHREÄT iskivät tähän asetelmaan kiinni viikonloppuna
valtuuskuntansa kokouksessa
Nokialla. Hieman ih
metyttää, jos perhe asuu vapaaehtoisesti
keskellä kauneinta maaseutua, mutta
upea mahdollisuus pienemmästä kylä
koulusta jätetään käyttämättä.
Lisäksi muistutamme, että mikäli
Nurkkilan ja Mussaaren koulut sulje
taan, niin kirkonkylän koulun ryhmä
koot väistämättä kasvavat. On tartuttava kiireesti tär
keisiin asioihin. Käyttämiemme vesi-ja kalaasiantuntijoiden mukaan veden hoitoon
ja suojeluun kuuluu oleellisena osana ta
sapainoisen kala-ja rapukannan ylläpito.
Todettakoon lopuksi, että juuri suorit
tamamme koeravustus ei tuottanut yh
tään rapua. Nälkäjonot tuolla strategialla varmasti pitenevät. Lomautetvaaditaan lisää
tava
n. lokakuuta 2010
Perustettu 1919
Mielipide
Päätoimittaja JUKKA HOLMBERG
Toimituspäällikkö JARMO LEHTO
Kerro i
kantas
PÄÄKIRJOITUS
Kirjoita lyhyesti. Työtön. Markkinat olivat ja menivät, ja Salossa n. Vähävaraisten
asialla
n. Mutta jos ainoa syy
on se, että pelkää koulun loppumista tai
sitä että pienessä koulussa ei ole tarpeek
si kavereita, laadukasta opetusta, opetus
välineitä tai jotain vastaavaa, niin silloin
voimme suoraan oikaista tuollaiset syyt.
Koulun loppuminen tai kavereiden puu
te olisivat ainoastaan seuraus siitä, jos
lapsia ei pienempään kouluun laiteta.
Opetus on aivan varmasti yhtä laadukas
ta kaikissa Salon alueen kouluissa. Kiitos siitä lehdenjakajalle. Suomalainen umpioitu huoneilma
tuskin kelpaa sentään vientiin.
Iloksemme olemme saaneet lehdestä
lukea kerrankin iloisia ja inhimillisiä
uutisia kaupungin päätöksistä. Viemä
röintijärjestelyt eivät ole kalliita, vaan
pienimuotoisia parannuksia nykyisiin
imeytys- ja muihin kaivoihin. Takapenkin soljet vaikeakäyttöisiä.
on autokoulu täysin tarpeeton. Parempi prosentti taiteessa kuin pro-
takaa löytää jotain hyvää. Miten turvatonta
likko
oli 20 vuotta sitten ajaa uudella autolla
n. Jos perussuomalaiset
tulostaa nykyisen gallupkannatuksensa vaaleissa, sitä on
vaikea hallitusneuvotteluissa
ohittaa.
Hallitus on myös hyvä paikka
populismilla hankitun kansansuosion kuluttamiseen. Perheen yhteisiä aterioita ei ollut, vaan
kaikki söivät styroxaskista koneen katvees
sa.
Ajattelemattomat naperot päättivät omista
vaatehankinnoistaan ja ostivat turhia rie
puja, joita samanikäiset aliravitut naperot
ompelivat heille Tehdaslandiassa kaukana
Teinilandiasta.
nn
neksuin tässä yönä muu
tamana Teinilandiasta. Puolueiden linjat ovat niin erilaiset, ethuomioon politiikkansa sisällössä.
perussuomalaiset Ruotsin äärioikeistolaisina pitä niitä on vaikea kuvitella samaan hallitukseen.
Suuret puolueet ovat valinneet myötäilytaktiidettyihin ruotsidemokraatteihin. Kirjailijalle tyy
pillinen liian vilkas mielikuvitus oli siis taas
tehnyt tepposet.
Käänsin kylkeä ja huokaisin helpotuk
sesta: en Luojan kiitos elänyt missään
Teinilandiassa, vaan Suomen tasavallassa,
jossa viisaat vanhemmat olivat aina päät
täneet itse sen, mikä heidän lapsilleen oli
parasta.
Täällä Suomessa ei kyllä kukaan antaisi
kolmetoistavuotiaiden päättää omista asiois
taan, kotiintuloajoistaan ja juomisestaan.
Eihän.
n Kirjoittaja on taalintehtaalainen kirjailija.
messään palstalta saadut liikennesäännöt, siksi. Ope
tusvälineissä on ehkä heittoa eri koulu
jen välillä, mutta sitä ei varmaan kannata
nostaa tärkeimmäksi kriteeriksi lapsen
lähikoulua valittaessa.
Jos kuljetusoppilaille on mahdollisuus
valita 5?10 minuutin taksimatka Mus
saaren tai Nurkkilan kouluun ja se muu
tetaan 15?40 minuutin taksimatkaksi
kirkonkylään, niin mikä logiikka van
hemmilla on ollut käytössä. Selvitykset rapukannan mah
dollisesta tuhoutumisesta ja sen syistä
ovat meneillään.
Mikko Palkonen
Lehmijärven suojeluyhdistyksen pj.
Aamulehti
rit
a
Tekst
KOLUMNI
n. Toimitus valikoi, käsittelee,
otsikoi ja tarvittaessa lyhentää julkaistavat
tekstit. Pro Ha- n. Yhdellä kädellä
ta tontista sekä vuokraa, että kiinteistöve- n. Afganistan on muutenkin terroriuhkan taustalla.
MUUT LEHDET
Siellä taistelevat valtiot ovat suurimmassa iskuvaarassa.
Kansainvälinen terrorismin vastainen taistelu
toimii myös niin, että tietoja isku-uhkista vaihdetaan valtioiden kesken. He tekevät hienoa työtä. Tuekseen ne tarvitsevat kaksi pienemPienemmät, kuten RKP ja vihreät, hakevat huohuolimatta parlamenttiin, mutta jäävät vaille
pää puoluetta, joista toinen on yleensä RKP.
miota olemalla perussuomalaisten kanssa eri
hallitusvaltaa.
Etusijalla on vaaleissa paremmin menestynyt
mieltä.
Eurooppa hälytysvalmiudessa
Kansainvälisen terrori-iskun uhka kohosi Euroopan ylle, kun Yhdysvallat varoitti viikonloppuna kansalaisiaan terroristiverkosto al-Qaidan
suunnitelmista iskeä johonkin eurooppalaiseen
suurkaupunkiin. Ennen kuin otat kantaa oikeis- lapsi kyydissä, jos samat nyt ovat turvatton antamiin tukiin, niin ota selville, millä tomia. Olemme vahvasti
sitä mieltä, että nyt jos koskaan on todel
la sekä kaupungin että koulupiirin asuk
kaiden asia ohjata lapset oikeisiin kou
luihin
lokakuuta 2010
www.sss.fi
Vinkkaa
uutinen!
Savi saa muodon
Kiikalassa
(02) 7702 314
KOTISIVU 4
toimitus@sss.fi
Sää Salon seudulla
Swivelin ja kumppanien
tiloista neuvotellaan
Aurinkoista
10 °c
TAKASIVU
Aurinkoista
UUTISET 6
Salon kaupunki aloittaa neuvottelut
henkilöstömenojen leikkaamisesta
Rantakokon lista hallituksessa läpi porvariäänin, kokoomus hyväksyi veron korotuksen
SSS | Asko Lehtonen
Salon kaupunki aloittaa neuvottelut
henkilöstömenojen leikkaamisesta. Äänestystulos oli tiukin
mahdollinen, 7?6.
Kaupunginhallitus hyväksyi myös Rantakokon esityksen, että ensi vuoden kaltainen ohjelma viedään läpi myös vuonna
2012.
UUTISET 5
SSS/ Minna Määttänen
Salon seutu
haluaa osansa
EAKR-rahoista
Salon seutu haluaa varmistaa mahdollisuutensa Euroopan aluekehitysrahaston tukien hakuun myös
äkillisen rakennemuutosstatuksen
loppuessa. 02-727 7100
Tiistaina 5. Nyt mies miettii, minne hän perustaa uuden keilahallin vai myykö hän radat
eteenpäin.
Hannu Riihimäki osti konkurssin
kaatamat keilaradat Paimiosta
TALOUS 10
Naisten lentopallon Mestaruusliigassa Oriveden Ponnistus horjutti
tosissaan kotiparketillaan LP Viestin
pitkää voittoputkea.
Hyvin taistellut OrPo taipui lopulta
kolmannen erän lopussa Hanna-Mari Armisen pitkässä syöttöputkessa.
Lopullisesti OrPo romahti neljännessä erässä, jossa se sai kasaan vain
kahdeksan pistettä. Omakotiasukkaat ovat kunnostaneet sitä, mutta
rannalle ei ole tieyhteyttä. Demarit saivat tuekseen vasemmistoliiton ja vihreät. Keilauslaitteet on purettu Paimiosta pois varastoon. SDP oli myös valmis henkilökunnan
tyky-rahan poistamiseen ja koulutusrahan leikkaamiseen.
Äänestyksessä kokoomus ja keskusta
olivat kaupunginjohtajan esityksen takana. Tämän vuoden elokuussa hyb
ridiautoja oli rekisterissä 2 556 kappaletta.
Lisääntyneen tarjonnan lisäksi hybridin
hankintaan houkuttavat alhainen keskikulutus ja alhaiset hiilidioksidipäästöt.
Ajoneuvovero perustuu auton päästöille.
Hybridiauton voimanlähteenä on sekä
sähkö- että polttomoottori.
SIVU 8
Hybridiauton mittaristo
poikkeaa totutusta.
Puo
Ep. Kaupunginhallitus hyväksyi kokoomuksen ja
keskustan muodostamalla enemmistöllä
kaupunginjohtaja Antti Rantakokon
esityksen ensi vuoden talousarvion tasapainottamisesta.
Tasapainotusohjelman mukaan henkilöstömenoja vähennetään tähän vuoteen
verrattuna kymmenen miljoonaa euroa.
Tästä kuusi miljoonaa euroa kostuu kahden viikon palkkaa vastaavasta summasta. perättäisen liigavoittonsa erin 1?3.
Sivu 13
KULTTUURI
UUTISET
AUTOILU
Kukkien kuuntelija sai muistonäyttelyt
Suomen
ulkoministeriö ei
toistaiseksi anna
yleistä matkustus
varoitusta
Eurooppaan.
Ruotsi on
kehottanut
Euroopassa
matkustavia
kansalaisiaan
olemaan varuillaan
julkisilla paikoilla.
Hybridiautojen suosio kasvaa
SSS/Marko Mattila
SSS | Mari Areva
Taiteilija Eva von Weissenbergin maalausmatkat ulottuivat Kenian auringon
alta Strömmän kanavan kirpeisiin kevätsäihin.
Kemiönsaarella on parhaillaan esillä
kaksi muistonäyttelyä, joissa esitellään
pitkän uran tehneen taiteilijan öljyvärija akvarellituotantoa.
. Näin salolaiset
nappasivat jo 45. Ostoksille osoitteeseen:
www.sss.fi/verkkokauppa
SALON SEUDUN SANOMAT
Lämmittää auton missä
tahansa, ei vaadi tolppapaikkaa eikä sähköä!
Ratakatu 3,
24100 Salo,
p. Kaupungin johto ja henkilöstöryhmien
edustajat neuvottelevat keskiviikkona
ensimmäisen kerran, miten leikkaus voidaan toteuttaa.
Hyväksyttyyn ohjelmaan sisältyy myös
veroprosentin korotus puolella prosenttiyksiköllä 18,5:een.
Kaupunginjohtaja valmistelee oman talousarvioesityksensä kaupunginhallituksen hyväksymän ohjelman mukaisesti.
Sosialidemokraatit esittivät maanantaina hallituksen kokouksessa vaihtoehtoista pakettia, jossa palkkoihin ei olisi
koskettu, vaan esimerkiksi kunnallisvero
olisi nostettu jo ensi vuonna 19 prosenttiin. Äidin lempiaihe olivat kukat, ne puhuivat hänelle eniten, kertoo taiteilijan
tytär Vivica von Weissenberg.
Muistonäyttelyt ovat esillä Kemiön Villa Landessa sekä Taalintehtaan virastotalossa.
SIVU 12
Vivica von Weissenberg
viimeistelee ripustusta äitinsä
Eva von Weissenbergin
muistonäyttelyssä.
SIVU 7
SSS/Marko Mattila
SSS | Pia Viman
Hybridiautoja kulkee Suomen teillä jo
kymmenenkertainen määrä vuoteen 2006
verrattuna. Ratkaisu olisi pääseminen
mukaan haasteellisten seutukuntien
listalle EAKR-ohjelmakauden välitarkastuksen yhteydessä.
? Salossa on nyt yli 3 000 työtöntä.
Uusien työpaikkojen luominen vie
aikaa, eikä tilanne ole korjattavissa
kahdessa vuodessa, kaupunginjohtaja
Antti Rantakokko perustelee.
Sivu 6
Suurpetoja
kuljeskelee
Kemiönsaaressa
Kemiönsaaressa on viime viikkoina
tehty useita havaintoja sekä karhusta
että sudesta. Aikuisen suden tassunpainallukset mitattiin viikko sitten
Lumisadetta
maanantaina Sandössä,
ja päivää myöhemmin sienestäjä kertoi nähneensä
karhun jäljet Rekon kylän lähellä.
Ilveskanta Kemiönsaaressa on jo
vanhastaan vahva.
Sivu 6
Kyyrän asuinalue
odottaa omaa
uimarantaa
Somerolla
Kyyrän asuinalueella Somerolla odotetaan uimarantaa ja puistoa, jotka
kaupunki kaavoitti alueelle jo 2000luvun alussa. Kyyrän
alueella asuva Raimo Hallikainen
sanoo, että yleistä uimarantaa käyttäisivät sekä Kyyrän että jo rakentuneen Känkäsen alueen asukkaat.
Sivu 5
LP Viesti oli
helisemässä
Orivedellä
Pitkän linjan keilaajavaikuttaja Hannu Riihimäki osti keilaradat ja -laitteiston konkurssiin menneeltä Peimarin Keilahallilta. Muutama vuosi sitten
Iso-Pappilan toiselle puolelle lähemmäs Someron keskustaa kaavoitettu
Elonpellon alue on jo saanut kävelytiet ja sen uimapaikalle luvataan laituri ensi vuodeksi.
Kyyrän alueen uimarannalle on varattuna kaunis paikka
Nyt olemme kesäisin olleet aika paljon Turun
saaristossa eri kohteissa. Kulho kestää
niin uunissa, mikrossa kuin astianpesukoneessakin.
Asiakkaat ovat
työn suola
Tammet ovat kiitollisia työstä,
jossa on kaksi täysin erilaista
vaihetta. Mitä
vastaatte kysymykseen: Kaivetaanko Talvivaarassa maata ministerin jalkojen alta?
?Joo, tätä casea pitää lähestyä piirikäsitteen ongelmatiikan suunnalta. 4
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 5. Salossa
6 vuotta
Eetu Laine
4.10. Salossa
14.7.10 syntynyt poikamme (3750g, 52cm)
sai 29.8.10 kasteen yhteydessä nimen
Aarni Eemeli
Kasteen toimitti Timo Viitanen
Kummeiksi lupautuivat
Sanna ja Jonny Ruokomäki
Marko Ahlgren
Onnelliset vanhemmat
Päivi & Ville Elomaa
VALMISTUNEITA
Salon seudun aikuisopistossa
ovat laitoshuoltajan ammattitutkinnon suorittaneet Tuula Puska, Tuija Saari ja Jenni Merilä.
Siivoustyönohjaajan erikoisammattitutkinnon on suorittanut
Paula Hallikainen.
Lehtiä puhalletaan jo Salon kaupungin puistoissa.
lastenpalsta@sss.fi
8 vuotta
Eemeli Ruohonen
5.10. Myös Kalle Tammen
puoliso Soile Tammi tuli mukaan työhön jo lähes kolmekymmentä vuotta sitten. Ehtii sitä ekologiaa miettii
sit joskus myöhemminkin.
Mut jos mun pitää ottaa
kantaa tohon alkuperäseen
kysymykseen, et oliks se sisäpiirii vai eikse ollu, niin
en mä panis uraani, enkä
ees nikkeliäni, pantiks niinku kummankaan mielipiteen
puolesta. Toisaalta silloinkin
Eero Ketola
4 vuotta
Selma Helenius
5.10. 18: 10
Tilaajapalveluun
Puh: (02) 7702 626, klo 8.30-16.30
Sähköposti: tilaajapalvelu@sss.fi
Ilmoita tiedot Salon seudun tapahtumista yhdellä kertaa viikkokalenteriin, päivän menotietoihin ja netin
tapahtumakalenteriin.
Perjantaina julkaistavaan viikkokalenteriin (la-pe) tiedot on toimitettava
keskiviikkoon klo 16:een mennessä.
Päivittäiseen kalenteriin tiedot ehtivät
tarvittaessa edeltävänä arkipäivänä klo
12 mennessä.
Laita mukaan merkintä ?tapahtumia?
ja yhteystietosi.
Ilmoituspalveluun
Puh: (02) 7702 610, klo 8.30-16.30
Sähköposti: ilmoitukset@sss.fi
Faxit: (02) 7702 222
Viikkomarkkinat, palvelunumero 0600 91700 (2,98 ?/min + pvm)
Ilmoituksia vastaanotetaan palvelunumerossa ja asiakaspalvelussa
torstaihin klo 16.00 asti. Helsingissä kävin kaksikymmentä vuotta säännöllisesti kauppatorilla kesäisin
myymässä. Ympäristöministerin perhe vaan haluu
sijoittaa koviin arvoihin, koska uskoo, et ne nousee koviin
arvoihin. Salossa
10 vuotta
Matilda Luojus
5.10. Videopätkän lopussa
mainostetaan lottohuijareiden
bändiä. Eihän tää kuitenkaan
oo mikään pyramidihuijaus
vaan ihan perinteinen maan
tapa. Monet torit on tullut käytyä. Työnjako
on sellainen, että Kalle Tammi
tekee kulhot, vatit, kupit ja
muut esineet, jotka tehdään
Onnea Mummi
60v.
h:lla Veeti, Aaro, Virpi
ja Osku
dreijaamalla. Tämä meni hyvin näin.
Olen pitänyt savenvalamisesta
koko ajan ja kun esineet ovat
vielä menneet kaupaksikin,
niin valinta oli oikea, miettii
Tammi.
Tammen perheessä savenvalajan ammatti on valittu kaksi
kertaa. Kävimme pohjoisessa ihan
Nuorgamissa asti. Salossa tuntuu olevan paljon kukkopillien kerääjiä, jotka
etsivät uusia kukkoja kokoelmiinsa. Kyllä käsityöläisyys on
verenperintöä. Siellä
on kesällä vilkasta, kertoo Kalle Tammi.
Tammien lapset ovat jo aikuisia ja kun koti ei enää sido
entiseen tapaan, on pariskunta
tehnyt koko Suomen kattavia
myyntikierroksia. Ilmoitukset
on jätettävä perjantaina klo 14 mennessä.
Kuvat: SSS/ Minna Määttänen
Toimituksen valitsemista tapahtumista julkaistaan tapahtuman nimi,
paikka, aika ja tarvittaessa lyhyt
kuvaus sisällöstä.
Ilmoita nettisivun kautta:
www.sss.fi/tapahtumat,
sähköpostilla: kalenteri@sss.fi
postitse: SSS / toimituksen sihteeri,
PL 117, 24101 SALO
Huom! Kaikki muutokset ja
korjaukset ylläoleviin osoitteisiin.
Tänään
kalenteri@sss.fi
Elokuvat
Prinsessa, Bio Jännä, Salo klo 17
Wall street . Isälle kuuluu
kiitos siitä, että päädyin tälle
alalle. Ennen pillin lasittamista ja maalaamista tarkastetaan, että
pilli soi.
Savesta tuli elämän mittainen työ
Kiikalalaiset Kalle ja Soile Tammi luovat punasavesta astioita ja kukkopillejä
SSS | Virpi Lietzén
virpi.lietzen@sss.fi
Kiikalalainen Kalle Tammi
on tyytyväinen, että elämässä
kävi niin kuin kävi. Halikossa
Seuraavan päivän lehteen
tarkoitettujen onnittelukuvien on oltava täydellisine
tietoineen
(ikä, etu- ja sukunimi,
syntymäpäivämäärä, kotipaikka) toimituksessa
edellisenä päivänä klo 12
mennessä, viikonlopun (lasu-ma) lehtiin tarkoitetut
kuvat perjantaihin klo 12
mennessä.. Kalle Tammi on 56-vuotias
ja Soile Tammi 54-vuotias.
. Soile Tammi on
puolestaan kukkopillien tekijä.
Myyntiä hoidetaan yhdessä.
Punasavi on vanha
suomalainen materiaali
Tammien savipaja sijaitsee
omakotitalon alakerrassa Kiikalan Kruusilassa. Keräilijällä voi olla tuhatkin kukkopilliä, kertoo Soile
Tammi.
Käsityöläisyys
verenperintönä
Kalle Tammesta ei tullut sattumoisin savenvalajaa. Rovaniemen elokuiset markkinat olivat
puolestaan tunnelmaltaan varsinainen elämys, kertoo Soile
Tammi.
Salon markkinoilla Tammet
ovat olleet tuttu näky yli kolmenkymmenen vuoden ajan.
. Viimeksi
auton mittariin tuli reissusta
4?500 kilometriä.
. Näin on aina ennenkin
tehty ja tehdään niinku varmaan hamaan tappiin asti.?
Otso onnittelee
LUKIJAN KUVA
toimitus@sss.fi
Voiko lähipiiri muodostaakin
sisäpiirin. Käyttöesineiden lisäksi Tammet valmistavat kukkopillejä sekä erilaisia pieniä koruja, eläinhahmoja
ja koriste-esineitä.
. Perjantaina Iltalehden
kannessa ja lööpissä esiteltiin
lottovoittajana väärä mies.
Sunnuntaina internetin Youtube-palveluun ilmestyi myös
video, jossa turbaanipäinen
mies tunnustaa al-Qaida-videoiden tapaan ?mediaterrorijekkuiskun?. Halikossa
7 vuotta
Julius Rokka
5.10. Äiti Paula Tammi on
puolestaan maalannut tauluja.
. Money never sleeps, Bio-Salo 1 klo 18.30
Miesten vuoro, Bio-Salo 2 klo 19
Toy Story 3 (dub), Kino-Paimio klo 19
Täällä Pohjantähden alla 2, Bio Jännä, Salo klo 19
Muita tapahtumia
Turinatupa Salossa, Paunalan seurakuntakodissa klo 14
Kansainvälisellä avaruusviikolla tähtinäytöksiä Salossa,
Halikon vesitornin tähtitornilla klo 20?22 (säävaraus), Salon
seudun tähtitieteellinen yhdistys UrSalo
Kokouksia
Kiikalan VPK:n syyskokous paloasemalla klo 19, hallitus klo
18.
TOSIKKO
Onko uraani
lähi- vai sisäpiirin
loppusijoituskohde?
Kalle Tammi valmistaa saviesineitä dreijaamalla. On hienoa
olla kesäaikaan paljon ulkona
ja nähdä asiakkaita. Salossa
2 vuotta
Mikael Sallinen
5.10. Kaikkein klassisin esine
taitaa olla vanhanajan kulho.
Sillä on oma ostajakuntansa.
Malli on vanha suomalainen
kansanmalli. Hänen
isänsä somerolainen Reino
Tammi tekee pienessä verstaassaan savitöitä harrastuksenaan. Esineiden tekeminen
kotona on antoisaa, kun joka
päivä näkee työnsä jäljen. Salossa
1 vuotta
Mariella Aaltonen
4.10. Samanlaisia kulhoja näkee suomalaisissa 1930ja 1940-luvun elokuvissa tuvan
pöydällä, kertoo Kalle Tammi.
Sen verran nykyajan kulho
poikkeaa vanhasta edeltäjästään, että kulho on lähes kokonaan lasitettu. Esineistä
vain 10 prosenttia menee tukkumyyntiin. Savesta syntyy esineitä
kulhoista viilikippoihin, uuniastioihin, mukeihin, kahvikuppeihin, lautasiin, pikareihin ja
kynttilänjalkoihin. Siitä se lähti, kun isän
verstaassa tutustuin saveen.
Eläkepäiviin on Tammen pariskunnalla vielä jonkin matkaa. Asia ei vielä ole ajankohtainen mutta en usko, että jään
aikanaan kokonaan eläkkeelle.
Jos vaan terveenä pysyn, niin
kyllä tätä työtä olisi mukava
jatkaa vielä iäkkäämpänäkin.
Vanhimmat kollegat toreilla
ovat 90-vuotiaita, joten eihän
tässä vielä ole mitään kiirettä,
hymyilee Kalle Tammi.
huijaus onnistuvat.
Juttuvinkki väärästä lottovoittajasta lähetettiin netin
kautta molempiin iltapäivälehtiin, mies kertoo. Tällaiseen
kysymykseen osaa vastata
vain huippuammattilainen ja
sellainen meillä myös on kommenttia antamassa.
Arvostettu ja kokenut pörssiguru, 19-vuotias kauppatieteiden abiturientti Konsta Pykänen, mikä on teidän viestinne
sijoittavalle kansalle. En mä tiiä. Jos
taas ei voida katsoa, ei voida
myöskään nähdä.
Jos jossain infotilaisuuksissa
ministeriössä on pidetty nikkelit paljaana, mutta uraania
ei ole edes vilauteltu, kaikki
on okei, mutta jos jotain on
kerrottu ja kaupat on tehty
vasta sitten, se on oikeesti aika paha. Pitää pohtia,
onks lähipiiri verrattavissa
sisäpiiriin tai päinvastoin.
Jos näin vois katsoo niinku
olleen, ministeri on saattanut
menetellä epäsopivasti. Toisaalta päivät voisivat käydä
Lottohuijaus oli
tarkkaan suunniteltu
Viime viikon lottovoittajahuijaus ei ollut yhden miehen päähänpisto, vaan kaveriporukan
päiväkausia suunnittelema
keltaisen lehdistön jekutus,
kertoi Keskipohjanmaa-lehti
maanantaina.
Kalajoelta kotoisin olevan
miehen mukaan porukan ajatuksena oli kokeilla, miten katteettoman vinkin antaminen ja
?Hiukkasista elämän on suuret ihmeet luotu.
Lahja kaikkein arvokkain on iloksemme suotu.?
yksitoikkoisiksi ja yksinäiseksi, jos työ rajoittuisi vain savipajaan.
. Sitä ekologiaahan
se puolustaa palkkatyössään
niinku ansaitakseen rahaa leipään, sijoitustuottojen haussa
on ihan eri periaatteet.
Mun mielestä se on just
niinku tosi okei, et ympäristöministerin perhe sijoittaa
uraaniin. Uraani on jees,
opiaatit on jees, sademetsien
parturointi on jees ja sou on.
Ainut mikä ratkasee on tuotto. Työn ehdoton suola on se,
kun saa myydessä olla ihmisten
kanssa tekemisissä. Nettitori: www.sss.fi/tori. Parasta
on tietysti se, kun asiakas tulee
uudelleen ostoksille, sanoo Kalle Tammi.
Tammet kiertävät myymässä
tuotteita ympäri koko Suomen.
. Punasavi taipuu kokeneen tekijän käsissä haluttuun muotoon.
Soile Tammen vastuulla on kukkopillien tekeminen. Ja onks
sillä oikeesti ees merkitystä?
Toiset rikastuu, toiset köyhtyy. (STT)
on kyseessä ollut Perätön tiedotustilaisuus. Talvivaaran
toimitusjohtaja Pekka Perähän on nimenomaan ilmoittanut, että hän on kertonut
hankkeesta etukäteen vain
kauppa- ja teollisuusministeri
Pekkariselle, mahdollisia laajempia infoja on sitten pitänyt
joku muu.
Mut voihan tää olla ihan
viatonkin juttu. Sitä pohditaan
laajasti nyt, kun paljastui,
että ympäristöministerin perheenjäsenet ovat sijoittaneet
satojatuhansia euroja Talvivaaran malmiosakkeisiin samaan aikaan kun louhinnan
laajentamispäätöstä uraaniin
oltiin tuomassa julkisuuteen.
Onko kyseessä normaali
sijoitustoiminta kiinnostaviin osakkeisiin, niin kuin
ministeri sanoo, vai onko
sittenkin ollut käytettävissä
sisäpiiritietoa, jonka hyväksikäyttö osakemarkkinoilla
on lainvastaista. Käsistään
kätevä nuori mies kouluttautui
puusepäksi, mutta elämän mittainen leipäpuu löytyi savenvalajan työstä.
. Jos sä näät hyvän
diilin, sä otat sen. lokakuuta 2010
Huomenta
päivää
Vinkkaa
juttu!
n toimitus@sss.fi
Paljon onnea
Päivän Sana
Yhteystiedot
Tapahtumatiedot kerralla lehteen ja nettiin
Tänään:
Suomenkielinen kalenteri:
Inkeri, Inka
Ruotsinkielinen kalenteri:
Ingrid, Inger
Huomenna:
Suomenkielinen kalenteri:
Pinja, Minttu
Ruotsinkielinen kalenteri:
Bruno
Katsokaa, ettette halveksi
yhtäkään näistä vähäisistä.
Sillä minä sanon teille: heidän
enkelinsä saavat taivaissa joka
hetki katsella minun taivaallisen Isäni kasvoja.
Matt. Vartin päästä
vinkin lähettämisestä toimittaja soitti. Loput 90 prosenttia pariskunta myy itse toreilla
ja erilaisissa tapahtumisssa
sekä nykyisin talviaikaan myös
ostoskeskuksissa.
Tammet käyttävät punasavea. Et sä voi
alkaa tuumiin, ett mistä siin
on kysymys
Marttilan kunta
aikoo hankkia Suvirannan
palvelukeskukseen ilmalämpöpumput.
Marttilan sosiaalijohtaja
Liisa-Anneli Holmberg
kertoo, että vanhusten palvelukeskuksen lämpötilat
nousevat kesäisin liian korkeaksi. Kyyrän alueen tontteja myy Kyyrän perikunta.
Elonpellon alueen tontit ovat
olleet pääosin Elon perikunnan, pankkien ja seurakunnan
omistuksessa.
Elonpellon alue
saa uimalaiturin
Kyyrän perikuntaa edustava
Jaakko Kyyrä toteaa, että
Somerolle rakentuvien uusien
asuinalueiden maanomistajat
ovat eriarvoisessa asemassa.
Kaavoitussopimusta tehtäessä Kyyrän perikunta vaihtoi
kaupungin kanssa rantakaistaleen ja tiepohjat alueen
kunnallistekniikkaan. Koski nostaa ensi
vuonna jumppamaksuja.
Maksuihin tulee euron korotus eli uudet maksut ovat
kolme euroa.
? Maksu on edelleen niin
alhainen, että vapaa-aikalautakunta katsoi korotuksen olevan kohtuullinen, kun
yleiset kustannukset ovat
kuitenkin nousseet, huomauttaa vapaa-aikasihteeri
Päivi Peuranto.
Eläkeläisten jumpat pysyvät edelleen ilmaisina. Lisäksi se olisi
poistanut tyky-rahan ja vähentänyt henkilökunnan koulutusta. Piiroinen Oy, Salo
Puheenaiheet ovat ajankohtaisia ja lähes kaikkia alueemme
yrityksiä koskevia liittyen mm. Täyttölupamenettely valmistellaan niin,
että jatkossa hallitus päättää,
palkataanko pois lähtevät tilalle uusi työntekijä vai ei.
Leikkausten ja veronkorotusten taustalla on yhteisövero-
Poimintoja vuoden 2011
tasapainotusohjelmasta
?Kahden viikon palkkasummaa vastaava leikkaus, 6 Me
?Virkojen täytön ja sijaitsen käytön rajoittaminen, 4 Me
?Kaupungin omistamien kiinteistöjen vähentäminen, 0,5 Me
?Kuntayhtymien palvelujen vähentäminen, 1 Me
?Kunnallisveron korottaminen 18,5 prosenttiin, 4 Me
tuottojen romahtamisesta johtuva kaupungin heikentynyt
talous. Yksityiset maanomistajat ovat ruopanneet rantaa,
ajaneet sinne hiekkaa ja rakentaneet kaksi laituria.
? Rannassa voi kuka tahansa
käydä uimassa, sillä laiturit
ovat kaupungin maalla ja kaavassa alue on yleistä uimarantaa, rakennustarkastaja Petri
Vastamäki vakuuttaa.
Kosken jumppamaksut nousevat
eurolla
Yhteisen nuorisoohjaajan toimipiste Koskelle
15.00 Tervetuloa!
- Jyrki Sjöholm, Salon Yrittäjät pj, Työmaa Oy tj
Yleinen uimaranta sijaitsee
Emmantien tonttien alapuolella
Someron kaupunki omistaa
noin 25 metrin kaistaleen
Kyyrän alueen rannasta. Ilman korotuksia verotuloja arvioidaan ensi vuonna
kertyvän yli 20 miljoonaa euroa
vähemmän kuin tänä vuonna.
SDP: Verot ylös,
ei lomautuksia
SDP oli valmistellut maanantaiseen hallituksen kokoukseen vaihtoehtoisen mallin, jossa kunnallisvero olisi korotettu
heti ensi vuonna 19 prosenttiin.
Demarien mielestä henkilöstön
lomauttaminen ei ole järkevää,
koska siten ?kaupungin palvelutoiminta ajettaisiin kaaokseen kahden vuoden ajaksi?.
SDP:kin esitti rekrytointien
rajoittamista ja sijaisten vähentämistä. Teijo-talot Oy, Perniö
to 14.10. Kosken vapaa-aikalautakunta haluaa, että Kosken
ja Marttilan yhteisen nuoriso-ohjaajan toimipiste on
Koskella. (STT)
Salo korottaa ensi vuonna veroja
ja leikkaa henkilöstömenoja
Verotuksen kiristäminen kelpasi kokoomukselle
SDP esitti oman vaihtoehto-ohjelmansa
SSS | Asko Lehtonen
asko.lehtonen@sss.fi
Salon kaupunki korottaa ensi
vuonna kunnallisveroa ja leikkaa henkilöstömenoja. Sen sijaan Elonpellon rannassa jo
vuosia kovassa käytössä olleelle uimapaikalle aiotaan
ensi vuonna rakentaa uimalaituri.
Jouni Elo huomauttaa, että
Elonpellon uimaranta palvelee myös sen yläpuolella sijaitsevaa Okkerin asuinaluetta.
?Rannalle olisi
paljon käyttöä?
Pari vuotta Sulontiellä asuneet
KOSKI. Kaupungin rantakais-
MARTTILA. Se palvelee koko seutua, Elo selventää.
KY YRÄNTYÖ
KSE
I
AUL
Yleinen
uimaranta-alue
Hyvä yrittäjä, yrityksen yhteyshenkilö ja
yhteistyökumppanimme!
Aloita aamusi 12.-14.10 kanssamme yrittäjätreffeillä
klo 8.15-9.45. Kaavassa alueelle on merkitty puisto ja kävelytie.
Kaupunginjohtaja Leo Haltsosen mielestä on eduksi, jos
omakotiasukkaat huolehtivat
hoitamattomista ranta-alueista. Mikäli vastakkainasettelu
ei laimene parin kuukauden
sisällä, joulukuun budjettivaltuustossa äänestettäneen ainakin henkilöstömenoista.
Veroprosentin korottaminen
on ollut kokoomukselle viimeinen keino kohentaa taloutta.
Nyt se kelpasi. Vihreiden
tukemanakin he hävisivät äänestyksen 7?6.
Tasapainotusohjelman puo-
lesta äänestivät kokoomuksen
Juhani Nummentalo, Juha
Punta, Elina Suonio-Peltosalo ja Anne Passi sekä keskustan Päivi Pölönen, Timo
Lehti ja Esa Ojanen.
Vasemmiston esityksen takana olivat SDP:n Jorma Elovaara, Piia Keto-oja, Hannu
Ranta ja Riitta Nieminen,
vasemmistoliiton Soile Nurminen ja vihreiden Anu Suosalo.
Säästöt etenevät
porvarien tuella
Tasapainotusohjelman läpimeno tarkoittaa, että Rantakokko
ja johtoryhmä valmistelevat
sen pohjalta kaupunginjohtajan talousarvioesitystä. Kattoluukut on pidettävä
lukittuina. En
minä laiturista ole päättämässä. Venevalkaman vierestä, Emmantien omakotitonttien alapuolelta on varattu tilaa yleistä uimarantaa varten. SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 5. Tekemisen aika on nyt!
Puistoalue
Puheenvuoroja pitävät paitsi Yrityssalo ja Salon kaupunki
myös te yritysmaailman edustajat ja yhteistyökumppanit.
Tervetuloa mukaan avoimeen ja erittäin ajankohtaiseen
dialogiin.
Ilmoittaudu mukaan viimeistään päivää ennen
yrityssalo@yrityssalo.. Taksilupa
siirrettiin entisestä Kuusjoen
kunnasta Salon Muurlaan.
(SSS)
15.15 Suuntana kuluttajamarkkinat ja
kukoistavat asiakassuhteet
- Mika Raulas, Digitaalisen markkinoinnin ja
asiakkuuksien asiantuntija, ICMI Oy
16.35 Digitaalisia ja aitoja asiakaskohtaamisia
- Patrick Stara, toimitusjohtaja, Stara HRD
17.45 Pysytkö asiakkaittesi perässä?
- Jyrki Sjöholm, Salon Yrittäjät sekä Kenneth Jönsson, yrittäjä
18.00 Tilaisuus päättyy.
Jatkoa seuraa ke 27.10. Ilman muuta tilan-
Raimo Hallikainen ja Eeva
Metsänen toivovat asuinviihtyvyyden takia, että kaupunki
laittaisi Kyyrän alueen uimarannan ja puiston kuntoon.
? Olihan se kivempi, jos puskat olisivat hoidossa. Piha-alue
kannattaa aidata ja valaista ja ulko-ovet, jätekatokset ja varastot
lukita. Syyskuussa tuhopolttoja oli yli 200.
SPEK korostaa, että tuhopolt-
toja voidaan ehkäistä. Kaupunki asennutti alueen rantaan venelaiturin viime viikolla, mutta luvattua yleistä uimarantaa sen
paremmin kuin puistojakaan ei
ole rakennettu.
Pari vuotta sitten kaavoitetulle Elonpellon asuinalueelle
tehtiin kävelytiet ennen kuin
edes asuinrakennusten pohjia
oli alettu kaivaa. Pitäisihän
sinne olla myös tieyhteys, Hallikainen painottaa.
Maanomistaja Jaakko Kyyrä ihmettelee, miksi kaupunki teki Kyyrän asuinalueelle
venelaiturin ennen puistoa ja
uimarantaa, joista olisi iloa
useammille asukkaille. Parhaillaan sapettaa jo
2000-luvun alussa kaavoitetun
ja hiljalleen rakentuneen Kyyrän alueen virkistysalueiden
puuttuminen. Someron kaupunki omistaa noin 25 metriä leveän rantakaistaleen.
laski siihen vuoteen 1976 asti.
?Toteuttamista
täytyy tutkia?
Jaakko Kyyrä sanoo, että kaavoitussopimukseen liittyvistä
maanvaihdoista neuvoteltaessa
kaupunginjohtaja lupasi uimarannalle ja puistolle mahdollisimman nopeaa toteutusta.
? Kaikki lupaukset pitäisi kirjata paperille, hän harmittelee.
Kaupunginjohtaja Leo Halt-
sonen muistuttaa, että kaavaa
toteutettaessa puntaroidaan
kokonaisuutta.
? Kaavassa on erilaisia varauksia, mutta alueiden rakentamisesta tehdään aina erilliset
päätökset. Haapasaari Works Oy, Kiikala
ke 13.10. Alueen
vetovoiman lisäämiseksi kaupunki lupasi rakentaa rantamaille yleisen uimarannan,
SSS/Minna Filppu
venevalkaman ja puistoa.
Viime viikolla alueelle tuli
venelaituri, mutta kaupungin
tilakeskuksen päällikkö Jouni Elo toteaa, että puistoja ja
uimarantaa ei ole aikomusta
toteuttaa lähiaikoina. Kyyrän alueella niistä on
huolehdittu niin hyvin, että pihat näyttävät jatkuvan rantaan
asti. Samalla
linjalla jatketaan näillä näkymin myös vuonna 2012.
Kaupunginhallitus hyväksyi porvarienemmistön äänin
kaupunginjohtaja Antti Rantakokon esittämän talouden
tasapainotusohjelman. tai puh (02) 778 73
Tervetuloa!
Omarantaiset tontit
Kyyrän asuinalue Someron
Pappilan kylässä.
E
NTI
Kaupungin
venevalkama-alue
KIRKKOJÄRVI
Ilmoittaudu yrityssalo@yrityssalo.?
tai puh (02) 778 73 / Yrityssalo
Osallistuminen on ilmaista, mutta edellyttää
ennakkoilmoittautumista 5.10. Molemmat
asuinalueet sijaitsevat Pappilan kylässä Someron keskustan tuntumassa Kirkkojärven
rannassa. Hän on pettynyt
kaupungin toimintaan.
? Härskiä toimintaa ja selvää
kotiinpäin vetoa: Elonpellon
alueen virkistysalueet rakennetaan ensin, vaikka Kyyrän
alue on kaavoitettu aiemmin.
Kyyrä viittaa Elon perikuntaan, johon tilakeskuksen päällikkö on kuulunut. Peuranto korostaa, että nuoriso-ohjaaja työskentelisi myös Marttilassa mutta
toimipiste olisi Koskella.
SSS | Päivi Malin-Perho
Perniöön
uusi taksilupa
Salon Perniöön on myönnetty yksi uusi taksilupa.
Varsinais-Suomen Elykeskus myönsi taksiluvan
entisessä Perniön kunnassa
lopettaneen autoilijan tilalle.
Myönnetty lupa on henkilöautolle.
Ely-keskus on myös muuttanut yhden taksiluvan asemapaikkaa kuntaliitoksesta
johtuvan taksiliikenteen
muutoksen takia. Se
ulottuu Auliksentien päähän
rakennetusta venevalkamasta
Emmantien tienoilla sijaitsevalle jätevedenpumppaamolle
asti. Valitse sopivin paikka ja ajankohta seuraavista:
ti 12.10. Myös kiinteistöverotusta
kiristetään.
Henkilöstömenoja karsitaan
tähän vuoteen verrattuna
kymmenen miljoonaa euroa.
Palkoista leikkaamisen lisäksi
sijaisten käyttöä vähennetään
ja vapautuvia vakansseja jätetään täyttämättä. Ohjelman mukaan kunnallisvero nostetaan
ensi vuonna 18,5 prosenttiin ja
seuraavana vuonna 19 prosenttiin. mennessä.
netta ja toteuttamisjärjestystä
nyt tutkitaan, hän lupaa.
Kyyrän alueelle kaavoitettiin
aikoinaan yli 20 tonttia, joista
on rakentunut neljännes. SDP ja
vasemmistoliitto esittivät vaihtoehtoa, jossa palkkoihin ei olisi kajottu lainkaan. klo 15.
Paikka: Hilkansali, Vilhonkatu 2, Salo
Kohderyhmä:
kuluttajakauppaa tekevät yritykset
Kyyrän alueen venelaituri asennettiin paikalleen Auliksentien alapuolelle viime viikolla. Koski
poisti tänä vuonna eläkeläisiltä jumppamaksut tukeak-
KOSKI. En ollut kaavoituksessakaan mukana, vaan jääväsin
itseni siitä.
Elo huomauttaa, että Kyyrän
alueen ranta voi olla uimakäyttöön kyseenalainen:
? Terveyskeskuksen viemäri
Marttila viilentää
palvelukeskusta
lämpöpumpuilla
Huipputasoisen seminaarisarjan tavoitteena on herättää
uudenlaisia ajatuksia ja ylivertaisia ideoita yritysten
tulokselliseen kasvuun, kehittämiseen ja johtamiseen.
Puheenvuorot on räätälöity juuri Salon elinkeinoelämän
tarpeisiin.
EMMANTIE
SSS | Minna Filppu
Lyhyet
5. äkillisen rakennemuutoksen
mahdollisuuksiin sekä siihen millä keinoin Salo alueena
pärjää tulevaisuudessakin. Tässä
on isot asuinalueet ympärillä,
joten uimarannalle olisi paljon
käyttöä, jos ihmiset tietäisivät
sen olemassa olosta. Demarit laskivat pakettinsa arvoksi 14,3 miljoonaa
euroa.
Maanomistajat ja asukkaat suomivat
Someroa alueiden eriarvoisesta kohtelusta
Kyyrän alueella katsellaan vierestä, kun Elonpellon alue saa kävelytiet ja uimalaiturit
minna.filppu@sss.fi
Asukkaat ja maanomistajat
pitävät uusien asuinalueiden
kohtelua eriarvoisena Somerolla. Kosken ja Marttilan vapaa-aikalautakunnat
ovat esittäneet, että kunnat
palkkaavat ensi vuonna yhteisen nuoriso-ohjaajan.
Kosken vapaa-aikasihteeri
Päivi Peuranto perustelee
lautakunnan kantaa sillä,
että Koskella sijaitsevat yläkoulu ja lukio, joissa myös
marttilalaiset nuoret opiskelevat. Alueelle on noussut omakoti- ja
rivitaloja.
SULONTIE
Kaupunki rakensi venelaiturin ensin
taleelle on tehty hämäävästi
tonttirajauksilta näyttäviä istutuksia. Jouni Elo
tyrmää väittämän tyystin ja
sanoo, ettei enää edes omista
tontteja alueelta.
? Uusi tekninen johtajamme
valmistelee talousarvion. Jäteastiat tulisi puolestaan sijoittaa riittävän etäälle
asuinrakennuksista, jotta tulipalo
ei pääse leviämään niistä taloon.
Ehkäisy tehoaa, koska tuhopolttajat sytyttävät paloja useimmiten hetken mielijohteesta silloin,
kun tilaisuus koittaa. Se
tarkoittaa myös, että keskiviikkona kaupungin johto ja henkilöstöryhmien edustajat aloittavat neuvottelut kahden viikon
palkkaa vastaavan summan
leikkaamisesta.
Kaupunginjohtaja sai niukan
enemmistön ohjelmansa taakse. Tilakeskuksen päällikkö Jouni
Elon mukaan venepaikkojen
kysyntä on ollut vilkasta.
Ainakaan toistaiseksi Kyyrän
alueen venelaiturille ei pääse
autolla.
? Veneenlaskupaikka on Härkälän puolella. Pumpuilla varmistetaan, että tilojen lämpötilat
saadaan pysymään aisoissa
myös helteillä.
Viime kesän hellejaksolla
Suvirannan palvelukeskuksessa mitattiin noin 30 asteen lämpötiloja.
Marttilan sosiaalilautakunta ehdottaa, että palvelukeskukseen ostetaan ilmalämpöpumput.
SSS | Päivi Malin-Perho
seen ikääntyvien toimintakyvyn säilyttämistä.
SSS | Päivi Malin-Perho
Ohjelma 6.10.2010 klo 15-18:
?Härskiä toimintaa
ja kotiinpäin vetoa?
Jaakko Kyyrä muistuttaa, että Kyyrän alueen uimaranta
palvelisi myös sen yläpuolelle jo rakentunutta Känkäsen
asuinaluetta. lokakuuta 2010
Uutiset
toimitus@sss.fi
n Uutistuottajat:
Johanna Käkönen, Jarkko Turpeinen
Vinkkaa
uutinen!
(02) 7702 314
Lähes 3 000 tulipaloa sytytetään tahallaan joka vuosi
Suomessa sytytetään tahallaan
vuosittain lähes 3 000 tulipaloa,
kertoo Suomen pelastusalan keskusjärjestö SPEK
Somero jatkaa erillisen kannustinpalkan maksamista terveyskeskuksen
lääkäreille. Viljan
myynnissä Salo oli viime
vuonna ykkönen. Etelä-Suomen aluehallintovirasto antoi helmikuussa Nord Stream
-yhtiölle luvan Venäjän ja
Saksan välisen kaasuputken rakentamiseen Suomen
talousvyöhykkeelle. (STT)
Avoinna ma-pe klo 8.30-16.30
Puhelin (02) 770 2626
Telefax (02) 770 2222
tilaajapalvelu@sss.fi
Verkko-osoite:
www.sss.fi/tilaajapalvelu
TILAUSHINNAT
1.12.2009 alkaen.
Jatkuva säästötilaus
12 kk:n maksuerä
6 kk:n maksuerä
3 kk:n maksuerä
? Saarella pyörii karhu joka
vuosi.
klo 6.00-12.00
- Uusimaa: Itellan varhaisjakeluiden jakelupäivystys:
Puhelin 0200 30011(mpm/pvm)
Avoinna ma-pe klo 6.30-16.00
la klo 7.00-12.00
su klo 7.30-12.00
JAKELUTIEDUSTELUT
- Salon alueen varhaisjakelut:
Itella Oyj, PL 4711,
Salo. Työt sai
aloittaa heti. Kokoomuslaiset
toivovat, että valtio puuttuisi
vielä asiaan.
? Jäljelle jää toive, että valtioneuvosto vie kerjäämiskiellosta tehdyn lakialoitteen päätökseen ja näin vähennetään
kerjäläisten halukkuutta tulla
Suomeen ilman työtä, sanoi kokoomuksen valtuustoryhmän
puheenjohtaja Laura Räty.
(STT)
EU:n ruoka-apu kasvaa
Ylen alueväki tyrmistyi
maakuntauutisten leikkauksista
Ylen maakuntaradioiden työntekijät ovat tyrmistyneet yhtiön
suunnitelmista vähentää lähetysaikoja alueilla.
Suunnitelmien mukaan sekä
radio- että tv-uutiset lähetettäisiin tulevaisuudessa vain nykyisiltä alueellisia tv-uutisia lähettäviltä paikkakunnilta. Vaasan hallintooikeuden päätöksestä valitti
kolme virolaista ympäristöjärjestöä.
Vaasan hallinto-oikeus
hylkäsi kaasuputken rakentamisesta tehdyt valitukset
syyskuun alussa. Puhelin 0200-71000
Avoinna ma-pe klo 8.00-14.00
kuntaa tuli siitä, että tunteja
pidettiin useammassa eri rakennuksessa, mutta mihinkään hauskaan ei ollut mahdollisuutta.
Mahtoiko johtua tästä, että
kävimme usein parhaan kaverini kanssa koulun jälkeen
kyytiä odotellessa laskemassa
läheisessä leikkipuistossa mäkeä ja roikkumassa köysissä.
Olipa se kivaa.
Joka paikassa toitotetaan,
että nuoret liikkuvat liian
vähän. Salon kaupunginhallitus ei vielä maanantaina
päättänytkään Piazza Brassin, Salon taiteilijaseuran ja
Swivelin tiloista. Someron kaupunginhallitus päätti, että
lisää maksetaan ainakin seuraavat kaksi vuotta.
Vakinaiset lääkärit saavat
päivystyksessä hoidetuista
potilaista viiden euron ylimääräisen palkkion potilasta
kohden.
Kannustinlisän syynä on
Someron terveyskeskuksen
lääkärivaje. lokakuuta 2010
?????????
Rakkaamme
Eero Olavi
Tammi
s. Sienestämässä ollut Eila Ekbom
kertoo nähneensä karhun jäljet
Rekun metsässä viikko sitten.
? Tassunpainallus oli isompi kuin kämmeneni. Pelivälineiden
tuomisen välitunnille ja taas
talteen keräämisen voisivat
hoitaa koulupäivän aikana esimerkiksi tukioppilaat.
Peuranto uskoo, että yläkouluikäiset nuoret saadaan
kyllä lähtemään liikkeelle,
kun siihen vain annetaan tilaisuus.
? Ei se varmasti tapahdu heti
joukolla, sillä joidenkin pitää
ensin avata tietä. 6
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 5. 29.7.1941 Halikko
k. Kihlakunnansyyttäjä
Juha-Mikko Hämäläinen ei
kommentoi syytteen sisältöä,
koska se ei ole vielä julkinen.
Helsingin ortodoksisen seurakunnan tiedottajan Timo
Mertasen mukaan mahdolliset korvausvaateet selviävät
myöhemmin.
? Ei ole ollut toistaiseksi keskustelua tästä, viittasi Mertanen ikonin ja korujen rahalliseen arvoon. Tilakysymyksistä neuvotellaan vielä yhdistysten kanssa.
Esitys oli, että kaupunki ei
enää maksaisi yksityisten tiloissa keskustassa toimiville
yhdistyksille vuokratukea,
vaan tarjoaisi niille vuokrattavaksi kaupungin omia
tiloja, muun muassa entisiä
kunnantaloja ja tyhjiä kouluja.
SSS | Asko Lehtonen
SOMERO. Sosiaalijohtaja Liisa-Anneli Holmberg huomauttaa,
että bakteerien lisääntyminen
vaatii lisää työvoimaa.
? Suojautuminen ja hygi
eniasta huolehtiminen vievät yhä enemmän aikaa, kun
hoitajat siirtyvät asukkaiden
huoneista toiseen, huomauttaa
Holmberg.
Marttilan vapaa-aikalautakunta ehdottaa puolestaan panostamista nuorisotyöhön.
Lautakunta esittää kunnanhallitukselle, että kunta
palkkaa yhteisen nuoriso-ohjaajan Kosken kunnan kanssa.
Nuoriso-ohjaajan palkkakulut
jaettaisiin kuntien kesken puoliksi.
SALON SEUDUN SANOMAT
Sanomalehtien Liiton jäsen
7-päiväinen sanomalehti
LT-LEVIKKI 22.130 kpl
(LT-levikki 2009)
SSS sähköposti:
toimitus@sss.fi
JULKAISIJA
Salon Seudun Sanomat Oy
Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Puhelin: (02) 770 21 (vaihde)
TOIMITUS
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna: ma-pe klo 9.00-23.00,
la klo 14.45-23.00,
su klo 15.00-23.00
säksi Turku, Tampere, Lappeenranta, Jyväskylä, Vaasa, Kuopio
ja Oulu.
Ohjelmatyöntekijöiden edustajan mukaan voidaan ennustaa,
että pelkkiä päivittäislähetyksiä
lähettävissä toimituksissa työntekijätarve olisi pienempi kuin
toimituksissa, jotka lähettäisivät
päivittäisohjelman lisäksi myös
Telefax (02) 770 2300
Puhelin (02) 770 21 (vaihde)
Puhelin iltaisin
- uutistoimitus
770 21, 770 2314
- urheilu 770 2309
ALUETOIMITUS
Somero, Kiiruuntie 1,
Puhelin (02) 7488 633
TILAAJAPALVELU
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
uutisia.
? Vaikka henkilöstövähennykset tehtäisiinkin pääasiassa eläköitymisten kautta, tultaisiin
epäilemättä joillekin työntekijöille ehdottamaan muuttoa toiselle
paikkakunnalle, sanoi ohjelmatyöntekijöiden tiedotteessa AriPekka Sirviö, alueen toimitusosaston puheenjohtaja. Rantakokon mukaan
liiton johto suhtautui asiaan
nihkeästi.
Salon seudun pyrkimyksiä
saattavat vastustaa myös nykyisin listalla ovat Loimaan
seutu, Vakka-Suomi ja Turunmaa.
Niille tukipotin jakaminen
useampaan osaan tarkoittaisi
automaattisesti rahallista menetystä.
Puujalkoja, hyppyruutuja ja lyhyitä välituntilenkkejä
Koskella puhalletaan
puhtia yläkoululaisten
välitunteihin
SSS | Päivi Malin-Perho
paivi.malin-perho@sss.fi
Kosken vapaa-aikasihteerin
Päivi Peurannon tuomio on
tyly, kun hän miettii Kosken
koulukeskuksen eli yläkoulun
ja lukion pihaa:
? Ei siellä ole välitunneilla
kuin kaksi vaihtoehtoa, joko
seisoskelet tai istut penkillä,
sanoo Peuranto.
Peuranto korostaa ja samalla
pahoittelee sitä, miten suuri
muutos välituntien vietossa
tapahtuu, kun lapsi siirtyy
alakoulusta yläkouluun.
? Alakoulussa lapset pelaa-
vat, hyppivät ja juoksevat innolla, yläkoulussa he eivät voi
tehdä pihalla mitään muuta
kuin seisoskella.
Risusavotalla
kävelylenkki
Päivi Peuranto on nyt käärinyt hihansa, jotta Koskella
saataisiin muutosta aikaan.
Hän on pyytänyt Kosken koulukeskuksen opettajilta ja
oppilaskunnilta palautetta ja
vinkkejä siitä, miten homma
olisi paras toteuttaa ja mitä
kaikkea välitunneilla voisi
tehdä.
Peuranto heittää jo peliin
muutamia ehdotuksia: jalkapallo, koripallotelineet, frisbeegolfrata, puujalat.
? Myös hyppyruudukot voisi
maalata koulupihan asfalttiin. Sen takia tuki
yritysten investointi- ja kehi-
tyshankkeille on varmistettava
tulevaisuudessakin.
? Jos halutaan pitkäkestoisesti vaikuttaa teollisuusrakenteen kehittämiseen ja esimerkiksi koulutukseen, sitä ei
pystytä tekemään ilman rahaa.
Jos rahoitus katkeaa ensi vuonna, olemme ihan eri asemassa
kuin muut alueet maakunnassa, kaupungin elinkeinoyhtiön
Yrityssalo Oy:n toimitusjohtaja
Kari Vähä säestää.
Vähä nostaa esimerkiksi
EAKR-rahoilla aloitetun Invest
in Salo -hankkeen, jonka tavoitteena on yrittää saada Saloon
uusia yrityksiä maailmalta.
? Se on vasta käynnistynyt.
Tulosten saaminen voi kestää
useita vuosia, hän sanoo.
Muut alueet
voivat vastustaa
Salon seutu voidaan ottaa
haasteellisten alueiden joukkoon EAKR-ohjelmakauden
välitarkastuksen yhteydessä.
Sen aika on ovella.
Antti Rantakokko sanoo, että asia otetaan puheeksi parin
viikon päästä kokoontuvassa
maakunnan yhteistyöryhmässä ja myöhemmin maakuntahallituksessa.
Pohjustusta tehtiin jo maanantaina, jolloin VarsinaisSuomen liiton virkamies- ja
luottamusmiesjohtoa vieraili
Salossa. Kokoomus ja RKP olisivat halunneet ottaa asian käsittelyyn,
mutta vihreiden, SDP:n, keskustan ja vasemmistoliiton
jäsenet eivät. Turku
on hankaluuksissa telakkateollisuuden takia. Seuraavaksi eniten
apua saavat Puola ja Espanja,
joita molempia avustetaan 75
miljoonan euron edestä.
Viime vuonna EU-apua sai
noin 13 miljoonaa ihmistä.
Elintarvikeapuohjelman piirissä on 20 EU-maata.
Sen ulkopuolelle jäävät
muun muassa Ruotsi, Tanska,
Saksa, Hollanti ja Britannia.
(STT)
Viikonl. Unioni käyttää vähävaraisimmille kansalaisille
tarkoitettuun ruoka-apuun
ensi vuonna yhteensä noin 500
miljoonaa euroa. (STT)
UUTISET
Salon seutu haluaa jatkossa
osansa aluekehitysrahoista
Äkillisestä rakennemuutoksesta haasteelliseksi alueeksi?
SSS | Vesa Käiväräinen
vesa.kaivarainen@sss.fi
Vuosi sitten äkilliseksi rakennemuutosalueeksi hyväksytty
Salon seutu yrittää varmistaa,
että tukirahahanat pysyvät auki myös jatkossa.
Salon seutu haluaa mukaan
Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) haasteellisten
alueiden joukkoon VarsinaisSuomessa.
Listalla ovat tällä hetkellä
Loimaan seutu, Vakka-Suomi
ja Turunmaa, mutta eivät Salon seutu ja Turun seutu.
Kaksikko ei ole joukossa, koska niillä meni hyvin takavuosina, jolloin haasteellisia alueita
määriteltiin.
Nyt tilanne on toinen. Ek-
Ekbom kertoo jo keväällä löytäneensä Rekun alueelta suonsilmäkkeestä valkohäntäpeuran
ruhon, jota oli vähän peitelty.
Metsässä oli myös ollut puoleksi kaivettuja muurahaispesiä.
? Näin läjiä, jotka olivat kuin
lehmänläjiä, mutta pienempiä,
Ekbom toteaa.
Metsäalue avautuu Ström-
Marttilan kunta pohtii
lisäväen palkkaamista
SSS | Päivi Malin-Perho
Marttilan kunta pohtii lisäväen palkkaamista. Uskon, että ainakin 7.
luokan tytöistä löytyisi hyppijöitä.
Koulupihan tuntumaan olisi
mahdollista tehdä pieni kävelylenkki.
? Lyhyen kävelylenkin saamiseen ei pitäisi tehdä muuta kuin raivata vähän risuja
pois. Pitkää lenkkiä ei voi
tehdä, mutta siinä tulisi jo kilometri täyteen, kun kiertäisi
250 ? 300 metrin lenkin muutaman kerran.
Peuranto korostaa, että valvonnan mahdollisuus asettaa
omat rajansa, kun välituntien
liikkumista pohditaan.
? Kiusaamisen ja tupakoimisen estämiseksi oppilaiden on
oltava näkyvissä.
Isoja rahoja
ei tarvita
Päivi Peuranto korostaa, että
välituntien liikkumismahdollisuutta voi lisätä pienillä toimilla.
? Isoja rahoja ei tarvita siihen, että saadaan joitakin välineitä koulukeskukseen välitunteja varten. Minä olen usein miettinyt sitä, mitä ihmeellistä
tapahtuu sen kesän aikana,
kun lapsi on jättänyt alakoulun taakseen. Ne käyvät täällä syksyisin marja-aikaan ja poistuvat
jonnekin muualle talvilepoon,
Kemiönsaaren riistanhoitoyhdistyksen petoyhdyshenkilö
Kaj Eriksson kertoo.
Erikssonin mukaan Villskärissä karhu oli jälkien perusteella
ylittänyt pellon elokuussa. Eniten apua
saa Italia, johon elintarvikeMääräaikaistilaus
12 kk
6 kk
3 kk
1 kk
226,00 ?
120,00 ?
62,00 ?
25,00 ?
Tilaukset toimitetaan force majeure- (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden
viivästykset, yms.) varauksin.
JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS
208,00 ?
106,50 ?
54,00 ?
- Itellan varhaisjakelupäivystys
Puhelin: 0200 72822 (mpm/pvm)
Ark. Aikuinen susi, Eriksson kertoo.
Erikssonin mukaan sudesta on tehty luotettavia näköja jälkihavaintoja Tjudassa,
Pungbölessä, Villskärissä ja
Labbölessä.
Romanileiriä ei
häädetä Helsingin
Kalasatamasta
Hoitaja ja nuoriso-ohjaaja listoilla
paivi.malin-perho@sss.fi
man kanavan jälkeen Kemiöön
johtavan tien pohjoispuolella.
Suomi saa EU:lta ensi vuonna
elintarvikeapua 5,7 miljoonan
euron arvosta, EU-komissio
kertoi maanantaina.
Avustussumma kasvaa tämänvuotisesta, sillä tänä
vuonna Suomi saa elintarvikeapua 4,6 miljoonan euron
edestä. Näitä
paikkakuntia ovat Helsingin li-
Sudesta monta
havaintoa
Kaj Eriksson ei usko, että
karhuja talvehtisi Kemiönsaaressa.
Kemiönsaaressa on elokuusta
lähtien kirjattu useita havaintoja myös sudesta. Itse luotan
siihen, että 2 ? 3 vuoden aikana asiaan totutaan ja pelailusta ja muusta liikkumisesta on
tullut normaali juttu.
Liian suuri liikkumaan?
Hienoa, mahtavaa Päivi Peuranto. (SSS)
Uspenskin
kesäkuinen
ikonivarkaus
on ehkä
selvinnyt
STT:n tietojen mukaan ainakin
yhtä Uspenskin katedraalin
pieleen menneestä murrosta
kiinni jäänyttä epäillään myös
aiemmin tapahtuneesta ikonin
anastuksesta.
Ihmeitä tekeväksi luonnehdittu ikoni ja sen ympärillä olevat
rukoilijoiden lahjoittamat korut vietiin kesäkuussa.
Elokuussa rikolliset iskivät
helsinkiläiskatedraaliin taas.
Silloin epäillyt saatiin kiinni
verekseltään. Alakoulussa on
välkillä pelattu jalkkista, hypätty narua ja ruutua, talvella
tehty lumilinnoja ja kumpuja.
Yläkoulussa seisoskellaan tai
istutaan penkeillä, jos niitä
sattuu pihalla olemaan.
Muistan, kun oman esikoisen vuotta vanhempi kaveri
siirtyi alakoulusta yläkouluun.
12-vuotias poika kertoi parin
viikon jälkeen pettyneenä, kun
välitunnilla ei voi muuta kuin
seisoskella asfalttipihalla.
Ihan outoa, hän totesi.
Muistan myös hyvin omilta kouluajoiltani yläasteen
tylsän pihan. Kaupunginjohtaja Antti Rantakokko
veti asian pois hallituksen
esityslistalta. Viidestä lääkärin virasta on saatu vakinaisesti täytetty vain kolme.
Lisällä halutaan turvata se,
että vakinaiset lääkärit eivät
joudu palkan osalta määräaikaisia lääkäreitä huonompaan asemaan.
SSS | Päivi Malin-Perho
Saloon tehdään
Kaasuputken
maatalouden
rakentamisesta
kehittämisohjelma
valitettiin
SALO.
klo 6.00-16.00
apua toimitetaan ensi vuonna yli sadan miljoonan euron
arvosta. Eläin oli jolkutellut Kemiönsaaren luoteiskulmassa Sandössä.
? Tassunjälki oli kooltaan 9
kertaa 11 senttiä. Saloon laaditaan maa- KHO:hon
talouden kehittämisohjelma.
Kaupunki tekee sen yhdessä
maatalousyrittäjien, elintarviketeollisuuden ja muun
muassa Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen
kanssa.
Salo on Suomen suurimpia maatalouskuntia. (STT)
Telefax (02) 770 2222
Sähköposti:
ilmoitukset@sss.fi
Verkko-osoite:
www.sss.fi/ilmoitukset
Viikkomarkkinoiden ja Nettitorin
ilmoitushinnat, ohjeet ja asiointi
internetissä www.sss.fi/tori
PAINOPAIKKA:
Salon Lehtitehdas
ISSN 0782-5404
Salo 2010. Silti yläkoulujen välitunneilla, jotka kuuluvat
oleellisena osana 13 ? 16-vuotiaiden nuorten arkeen, on
edessä vain tyhjää, harmaata
asfalttia.
Kuuluuko nuorten liikkuminen vain seurojen sisään,
jossa liikutaan vetäjän johdol-
la ja tiettyinä kellonaikoina?
Eikö spontaanille pelailulle,
hyppelylle tai pallon pompottelulle kavereiden kanssa ole
enää 13-vuotiaana sijaa. Sormeni
bomit olivat ihmetelleet, kun
liiketunnistin oli sytytellyt pihavaloja, vaikka ketään ei ollut
näkynyt.
Puolikkaita
muurahaispesiä
eivät ylettyneet kynnenjälkiin
asti, Ekbom kuvailee.
Hetkeä aiemmin Ekbom oli
kuullut edestään ryskettä nuoressa koivumetsässä. Sikatalouden, kananmunantuotannon
ja metsätulojen perusteella
Salo kuuluu kymmenen suurimman kunnan joukkoon.
Kaikkiaan maatalouden
myyntitulot olivat vuonna
2009 maan kolmanneksi
suurimmat.
SSS | Asko Lehtonen
- Someron ja Koski tl:n alueen
varhaisjakelut: Suomen Posti Oy,
Joensuuntie 5, Somero.
Puhelin 0200-71000
Avoinna ma-pe klo 8.00-14.00
ILMOITUSOSASTO
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna ma-pe klo 8.30-16.30,
ilmoitustilavaraukset ja valmiit
aineistot seuraavan päivän
lehteen viimeistään klo 14.00.
Puhelin (02) 770 2610
Itämeren kaasuputken rakennuslupa käsitellään vielä
korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Pakollista lii-
Kemiönsaaressa liikkuu sekä karhu että susi
?Tassunpainallus oli
isompi kuin kämmeneni?
SSS | Lasse Kylänpää
lasse.kylanpaa@sss.fi
Kemiönsaaressa on viime viikkoina tehty havaintoja sekä
karhusta että sudesta. Se on aivan liian lyhyt
aika korjata esimerkiksi työllisyystilannetta.
Uusia työpaikkoja syntyy
ajan kanssa. Kiilan suunnalla karhun uskotaan
liikkuneen syyskuussa.
Helsingin kaupunginhallitus
päätti maanantaina, että se ei
ota käsiteltäväkseen nuorisolautakunnan tekemää päätöstä
Kalasataman kerjäläisleiristä.
Tämä tarkoittaa sitä, että romanileiriin ei puututa.
Päätös syntyi äänin 9?6. Ekbom
oli pitänyt ryminän aiheuttajaa
ensin hirvenä.
Seuraavana yönä Ekbomin
mansikkamaalla oli kaivettu
ylös maa-ampiaisen pesä ja levitetty kennot ympäriinsä. Eriksson
kävi itse mittaamassa suden
jäljet viikko sitten. Ikoneja tai muuta
omaisuutta ei ehditty varastaa.
Törkeän varkauden yritystä
puidaan ensi viikon maanantaina Helsingin käräjäoikeudessa. Salon seudulta
taas on kadonnut 3 000 työpaikkaa.
Tulokset vaativat
useita vuosia
Salon kaupunginjohtaja Antti
Rantakokko muistuttaa, että
äkillisen rakennemuutosalueen
status on seudulla vain kaksi
vuotta. Lautakunnat esittävät ensi vuoden
talousarvioehdotuksissaan lisäkäsiä vanhustenhuoltoon ja
nuorisotyöhön.
Marttilan sosiaalilautakunta
ehdottaa kunnan ensi vuoden
talousarvioon yhtä lisähoitajaa
Suvirannan palvelukeskukseen. 6.9.2010 Lohja
Olen siirtynyt vain
rauhaan lempeään,
silti teidän olen,
lähellenne jään.
Tallentakaa menneen
parhaat muistot,
muiden olla antakaa,
kuin ennen voimissani,
te minut muistakaa.
Kaivaten
Pirkko
Pirjo
Pentti
Pekka perheineen
siskot perheineen
veli perheineen
sukulaiset ja ystävät
Siunaus on toimitettu
läheisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos osanotosta.
SAK:n
VarsinaisSuomen aluetoimikuntaan
uudet jäsenet
Turussa kokoontunut SAK:n
Varsinais-Suomen aluekokous
on valinnut Varsinais-Suomen
aluetoimikunnan jäsenet tulevalle kaksivuotiskaudelle
2011?2012.
Salon seudulta varsinaiseksi jäseneksi valittiin Raimo
Nieminen Salosta (ML), Arto
Sintonen Somerolta (ML) ja
Simo Vesa Salosta (PAU) sekä
varajäseneksi Hilkka Lindholm Salosta (JHL).
Aluetoimikunnan puheenjohtajana jatkaa turkulainen Marja Vyyryläinen (JHL). Sehän se vasta hauskaa on.
NÄKÖKULMA
PÄIVI MALIN-PERHO
paivi.malin-perho@sss.fi
Lyhyet
Salo neuvottelee
vielä kulttuuriyhdistysten
tiloista
Somero jatkaa
lääkärien
kannustuslisää
SALO. Syytettynä on kolme
romanialaista miestä.
Syytteen sisältö ei
vielä julkinen
Rikosnimikkeissä näkyy myös
törkeä varkaus, ja STT:n hankkimien tietojen perusteella
kyse olisi ihmeitä tekevästä
ikonista
(STT)
25
30
35
Näiden tulosten valossa miesten toivottaisiin lisäävän kasvisten osuutta energiansaannissaan ja pudottavan alkoholin kulusta naisten lukemiin. Jotkut tutkijat pelkäävät, että jos
lihominen jatkuu, se vaikuttaa
eliniänodotteeseen.
Milloin näin käy?
En osaa arvioida, mutta lihavuus aiheuttaa sairauksia,
joista yleisin on aikuisiän diabetes, joka lisääntyy hurjaa
vauhtia. Jälkikäteen
isku voidaan sitten kytkeä joihinkin päämääriin tai ajankohtaan.
Sampo Pankin
tilisiirrot taas
myöhässä
Tilisiirrot viivästyivät Sampo
Pankissa myös maanantaina. Kaupunki on pyytänyt
selvitystä Attendo MedOne yhtiöltä, joka vastaa kyseisestä
osastosta.
Kaupunki tivaa selvitystä
MTV3:n uutisten vuoksi. Leivontatuotteista pitäisi kumpienkin vähentää viinerien syöntiä.
Liikkuvan naisen päivittäinen energiakulutus on noin 1900?2000 kilokaloria ja miehen vastaava 2400?2500 kilokaloria. Yleensä ihminen syö perusoloissa grammoina aika saman määrän
ruokaa. SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 5. UIkopoliittisen instituutin tutkijan Toby
Archerin mukaan tavallisella
kansalaisella ei kuitenkaan
juuri ole keinoja päätellä, onko
uhka todella olemassa.
? Emme voi oikeastaan mistään tietää, kuinka vakava
uhka on. lokakuuta 2010
Uutiset
Suomalainen juo lenkkeillyt
kalorit alkoholina takaisin
?Jotkut tutkijat pelkäävät,
että lihomisen jatkuminen
vaikuttaa eliniänodotteeseen?
STT | TOMI ORAVAINEN
Miksi suomalaiset lihovat,
ravitsemustieteen dosentti
Mikael Fogelholm Suomen
Akatemiasta?
Syödään enemmän kuin kulutetaan. Toki kaikki ovat kohteita,
joilla on valtava symboliarvo,
mutta toisaalta myös vartiointi
niissä on huippuluokkaa, Archer tuumii.
Varoitukset saattavat kuitenkin hillitä amerikkalaisten ja
brittien halua tulla vanhalle
mantereelle. Nyt ravitsemussuositus on seitsemästä kymmeneen
prosenttia, kun se aiemmin oli
kymmenen prosenttia. Korisliigan ottelu Pyrintö?Vilpas pelataan vasta
lauantaina 9. Niissä kerrottiin sunnuntaina, että
monissa kuntien ulkoistamissa
terveyskeskuksissa ja vuodeosastoilla tavoitellaan tulosta
potilasturvallisuuden kustannuksella.
Hatanpään puistosairaalan
U3-osasto oli esimerkkinä jutussa. Samaan aikaan varsinkin
työikäisten sydäninfarktikuolleisuus on vähentynyt 80 prosenttia. (STT)
Viinanmyynti
alaikäiselle sulki
Järvenpään Alkon
alkuviikoksi
Järvenpään Prisman Alko on
suljettu perjantaiaamuun asti. Toisaalta kyseessä on myös poliittinen varotoimenpide: jos jotain
sattuu, voidaan aina todeta,
että kyllähän me varoitimme,
Archer aprikoi.
Nykyisten varotuksien tiimoilta Archeria kummastuttaa
se, että Euroopassa ei ole tehty
terroripidätyksiä.
? Yleensä ensimmäinen asia,
josta saamme kuulla, on tieto
pidätyksistä, mutta nyt sellaisista ei ole kerrottu.
Lista täynnä
turistikohteita
Amerikkalaisen Fox News
-yhtiön mukaan Afganistanissa
Suojelupoliisi: Suomeen
kohdistuva uhka vähäinen
Poliisihallituksen mukaan
terrorismin uhka Suomessa ei
ole kasvanut. Osalla pankin asiakkaista
maksusuoritukset eivät näkyneet tileillä aamun ja aamupäivän aikana.
Viimeisetkin viivästyneet
maksusuoritukset saatiin pankin asiakkaiden tileille maanantaina noin kello 11:een
mennessä. Pieksämäen kaupunginjohtaja Tapio Turunen
sanoi maanantaina STT:lle, että kaupunki mitä todennäköisimmin valittaa korkeimpaan
hallinto-oikeuteen. Hänen mukaansa
ympäristöministeriö ja ministeri Jan Vapaavuori (kok.)
ovat laittaneet kapuloita rattaisiin.
? On omituista, että ministeri on ottanut kantaa yhden liikemiehen bisneksiin. (STT)
Taalintehtaan
suomenkielinen
koulu sai
vanhempainyhdistyksen
KEMIÖNSAARI. Liian rasvainen
ruoka ei voi olla syy, sillä keskimäärin suomalaiset eivät syö
enää rasvaista ruokaa.
Onko alkoholilla osuutta
asiaan?
Kyllä. Myymälä menetti alkoholin
myyntilupansa maanantaista
torstaihin myytyään alkoholia
alaikäiselle.
Alkon viestintä- ja markkinointijohtaja Mika-Pekka
Miettisen mukaan 17-vuotias
nuori osti myymälästä väkevää
alkoholijuomaa kesäkuussa.
Viranomaiset ilmoittivat myyntiluvan viemisestä määräaikaisesti joitakin viikkoja sitten,
sanoi Miettinen.
Järvenpää ei jää kokonaan
vaille pitkäripaista, sillä paikkakunnalla on toinenkin Alkon
myymälä.
Myyntiluvan menettäminen
on Alkon myymälöille harvinaista. Monilla hallituksilla
on ikään kuin byrokraattinen
pakko antaa tällaisia varoituksia, vaikka tiedustelupalvelujen hankkima tieto ei aivan
yksiselitteistä olisikaan. luokan kirje kulkee vastaanottajalle ?kahden yön
yli?, kun kulkunopeus on nyt
?kolmen yön yli?.
Lisäksi uudistettua 2. Hovioikeuteen vedotaan, koska Päijät-Hämeen
käräjäoikeuden perusteluissa on epäselvyyksiä.
. Ruokatottumuksemme
ovat menneet kohti jatkuvan
syömisen mallia. Miten suomalaiset sen
tekevät?
He ehkä täyttävät sen kolmannes, kolmannes ja kolmannes.
Syömme liian vähän hedelmiä ja vihanneksia.
Sydänliitto vähentäisi kovan rasvan saantia
Sydänliitto kehottaa uudessa suosituksessaan hieman
vähentämään kovan rasvan
saantia. Se perustuu sekä
kotimaiseen että ulkomaiseen
tutkimusnäyttöön.
Lehtikuva/ Maria Airio
Tutkija: Matkustusvaroitus
ei suoraan kerro uhasta
STT | HANNU AALTONEN
20
Energiaosuudet ovat peräisin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen haastattelututkimuksesta vuodelta 2007, jossa suomalaiset kertovat syömisestään,
yleensä hieman alakanttiin.
kannalta kannattaa syödä paljon kasviksia ja hedelmiä. Tarkoitus ei ole paikata
puutteita kuntien varsinaisessa
perhevalmennuksessa.
Perheryhmät on tarkoitettu
ensimmäistä kertaa vanhemmiksi tuleville. Vaikka suomalaiset
ovat lisänneet vapaa-ajan liikuntaa, lisääntynyt energian
kulutus on saatu takaisin juomalla.
Milloin suomalaisten lihomisesta tuli ongelma?
1980-luvulla se lähti liikkeelle. Myös esimerkiksi sydän- ja verisuonitaudit sekä
korkea verenpaine ovat vähentyneet. Painonhallinnan
Lyhyet
Etelä-Suomen
Sanomien
toimittajapotkut
hovioikeuteen
Elintarvikeluokkien osuudet energian päivittäisessä saannissa
Miehet, 25?64 vuotta
Naiset, 25?64 vuotta
%
Kasvikset, kasvisruoat
%
Kasvikset, kasvisruoat
Peruna ja perunaruoat
Peruna ja perunaruoat
Hedelmät, marjat, -ruoat
Hedelmät, marjat, -ruoat
Vilja- ja leivontatuotteet
Vilja- ja leivontatuotteet
Levitteet, öljyt, kastikkeet
Levitteet, öljyt, kastikkeet
Kalaruoat
Kalaruoat
Kananmunaruoat
Kananmunaruoat
Liharuoat
Liharuoat
Maitovalmisteet
Maitovalmisteet
Sokeri, makeiset
Sokeri, makeiset
Sekalaiset
Sekalaiset
Juomat
Juomat
Alkoholijuomat
Alkoholijuomat
0
5
10
15
20
25
30
35
0
5
10
15
Monet Eurooppaan aikoneet
amerikkalaisturistit ovat jo
terrori-iskun pelossa päättäneet jättää passin piironginlaatikkoon ja varahammasharjan
kylpyhuoneeseen. Normaalisti tilisiirrot valmistuvat aamulla kello
neljän ja kuuden välillä.
Sampo Pankilla ei ollut maanantaina iltapäivällä tietoa ongelmien syystä. Ulkoministeriön
mukaan ruotsalaisten tulee
Euroopassa matkustaessaan
olla erityisen valppaina.
Suomen ulkoministeriöstä
kerrottiin STT:lle, että uusien
matkustustiedotteiden tarvetta
arvioidaan aikaisintaan tiistaina. Suomessa painon nousu on
ollut monia muita maita, kuten
Britanniaa, maltillisempaa.
Milloin ryhdyttiin antamaan ravintosuosituksia?
Voimaperäisenä se alkoi 1970luvulla. Tutun
keltaisen laatikon rinnalle
saapuva sininen laatikko on
tarkoitettu 1. Kasvisten
osalta miesten pitäisi syödä keskimäärin noin puolitoista salaattiannosta enemmän. Tähän
ei vaikuta, paljonko kaloreita
ruoka sisältää. Jos haluaa laihduttaa energian
saanti pitäisi olla noin 400 kilokaloria vähemmän.
STT, lähde: THL, kuva: Timo Jaakonaho/Lehtikuva
Mikä vaikuttaa kylläisyyden tunteeseen?
Välitön kylläisyys johtuu
pitkälti siitä, mikä määrä mahalaukussa on ruokaa. lokakuuta.
Ministeriö torppasi
Pieksämäen Ideaparkin
STT | PIRKKA SILTARI
Nykyisin noin joka kymmenes pari eroaa ennen kuin vauva on täyttänyt vuoden.
Neuvoloiden
perhevalmennus
saattaa saada jatkoa
Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) kehittää yhdessä
kuntien kanssa jatkoa neuvoloissa annettavalle perhevalmennukselle. Käytännössä
työtä tehdään iltaisin kokoontuvissa perheryhmissä, joita
neuvoloiden terveydenhoitajat
vetävät.
Hankkeessa on tällä hetkellä
mukana 12 kuntaa eri puolilta
maata. (STT)
Etelä-Karjalan
räjähdekeräys
oli menestys
Poliisin ja Puolustusvoimien
räjähdekeräys onnistui järjestäjien mukaan erinomaisesti Etelä-Karjalassa.
Viranomaiset noutivat räjähteitä koko viime viikon
ajan yksityiskodeista eri puolilla maakuntaa. Selvästi näillä ravitsemusmuutoksilla on ollut iso
merkitys.
Elinikä kuitenkin nousee
lihomisesta huolimatta.
Miksi?
Meillä on samaan aikaan
tapahtunut muita terveyden
kannalta edullisia muutoksia.
Miesten tupakointi on vähentynyt. Lisäksi talteen otettiin muun muassa
21 asetta ja kaksi käsikranaattia.
Räjähdekampanjan aikana
ihmiset ilmoittivat etukäteen
viranomaisille haltuunsa
syystä tai toisesta jääneistä
räjähteistä, ja kerääjät hakivat ne sovittuina aikoina.
(STT)
Oikaisu
Maanantain lehden (SSS
4.10.2010) urheilusivuilla oli
virhe. Noin joka toinen viikko kokoontuvat ryhmät
käynnistyvät, kun vauva on
noin neljän kuukauden ikäinen.
Perheryhmämalli pyrkii muun
MLL loi Suomen neuvolajärjestelmän
? Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on 90-vuotisen toimintansa aikana tehnyt paljon kehitystyötä lapsiperheiden hyväksi. Taalintehtaan
suomenkieliselle koululle perustettiin viime viikolla vanhempainyhdistys.
Vanhempainliittoon liittyvän yhdistyksen tavoitteena
on koulun ja kotien välisen
yhteistyön tiivistäminen,
koulun harrastustoiminnan
tukeminen ja aktiivinen toiminta koulun tulevaisuuden
turvaamiseksi.
Vanhempainyhdistyksen
hallitukseen valittiin puheenjohtajaksi Keijo Arfman,
varapuheenjohtajaksi Veijo
Lücke ja jäseniksi Sanna
Saramo, Outi Haanpää,
Johanna Vähätalo ja Erkki Hakola.
SSS | Minna Filppu
Siniset
postilaatikot
nopeuttavat
postin kulkua
Posti ottaa käyttöön helmikuun alusta uuden, sinisen
postilaatikkomallin. Tuolloin alkoi myös
teollisuuden voimakas automatisoituminen, autoistuminen,
alkoholin kulutuksen kasvu
sekä tietotekniikan kehitys. (STT). Tilalle
tulisi ottaa kasvis- ja kalaras-
voja. Muitten,
kuten Ikean, hankkeet etenevät. Pitää
välttää liiallista rasvankäyttöä ja sokeria, valkoista viljaa
eli vaalea leipää ja pullaa. Jos tämä lihavuus
edelleen lisääntyy väestössä,
se vaara on olemassa.
Kylläisyys grammoista,
ei kaloreista
Miten pitäisi syödä, että
eläisi terveenä, Pertti Mustajoki?
On monta tietä syödä terveellisesti. Asiasta ensimmäisenä
kertoneen Helsingin Sanomien
mukaan alkoholiasioita valvovan Valviran tiedossa on viiden
vuoden ajalta vain kaksi tapausta. Juttuun
oli haastateltu osaston sairaanhoitajia.
Hatanpään U3-osastolla käytettävät lääkkeet maksaa kuitenkin kaupunki eikä MedOne.
Kaupunki on myös seurannut
U3-osaston toimintaa normaaliin tapaan koko ajan, eikä potilasvahinkoja ole ilmoitettu.
Osastolla hoidetaan lähinnä
ensiavusta lähetettyjä potilaita. Ei
olekaan mahdollista sitoa lihomista yhteen ainoaan asiaan.
Olen edelleen myös sitä mieltä,
ettei pidä paikkansa väite, että
ruokasuositukset olisivat lihottaneet suomalaisia.
Onko ravintosuosituksilla
ollut tehoa lihavuustutkija, sisätautilääkäri Pertti
Mustajoki?
Suomalaisten kolesteroli on
pudonnut 1970-luvulta hurjasti. Ne
vievät vatsassa tilaa energiapitoisemmilta ruuilta. MLL kertoo, että mukaan valittiin sellaisia kuntia,
joissa perhevalmennus toimii jo
hyvin. Asunnoista
haettiin muun muassa 147
kiloa patruunoita, yli 1 200
nallia ja yli 800 metriä tulilankaa. Sokerista saisi tulla korkeintaan kymmenesosa energiasta.
Sydämelle hyvää tekevä ruoka sisältää paljon kasviksia,
marjoja, hedelmiä ja täysjyväviljaa.
Kalaa tulisi syödä säännölli-
sesti ja suolaa käyttää niukasti. Ja kun joukkoon
lisätään vielä maanantaina
matkustusvaroituksen antanut
Japani, puhutaankin melkoisista rahasummista.
Pariisiin matkustanut kalifornialainen Janet Souza, 51,
ei varotuksista piitannut.
? Mehän emme suunnitelmiamme muuta. Kun energiaa
tarvitaan jonkin verran vähemmän kuin aiemmin, niin tässä
on lopputulos. Ministeriön mukaan
uusi kaupan suuryksikkö muun
muassa hajauttaisi yhdyskunta- ja palvelurakennetta.
Lisäksi se heikentäisi merkittävästi keskustakaupan
kehittämismahdollisuuksia.
Lähiasutuksen puuttuessa asiointi perustuisi pelkästään yksityisautoiluun ja näin lisäisi
ympäristöhaittoja.
Sekä Pieksämäen kaupunki
että liikemies Toivo Sukari
arvostelevat päätöstä voimakkaasti. Janojuomaksi liitto suosittelee vettä tai kivennäisvesiä,
jotka sisältävät vain vähän
natriumia.
Säännölliset ateriat ja kohtuullisen kokoiset annokset
auttavat pitämään painon ku-
rissa.
Sydänliiton puheenjohtaja
Matti Uusitupa toteaa, etteivät viime aikojen rasvaväittelyt ole vaikuttaneet suosituksen sisältöön. Tutkimuksista
tiedetään, että isosta annoksesta tai pakkauksesta syödään enemmän.
kuulusteltu saksalais-pakistanilainen mies olisi paljastanut
terroristien iskulistan, jolla
ovat muun muassa Eiffel-torni ja Notre Damen katedraali
Pariisissa sekä Brandenburgin portti, rautatieasema ja
Alexanderplatzin televisiotorni
Berliinissä.
? Lista vaikuttaa kovin ilmeiseltä. Vastuu monista palveluista on vuosikymmenien kuluessa siirtynyt järjestöltä kunnille.
?Jo 1920-luvulla MLL perusti Lastenlinnan sairaalan, käynnisti äitiys- ja
lastenneuvolat sekä koulutti terveyssisaria.
?Sodan jälkeen MLL rakennutti yli 500 terveystaloa, jotka ovat nykyisten terveyskeskusten edeltäjiä.
?MLL on muun muassa aloittanut tukioppilastoiminnan kouluissa, käynnistänyt koululaisten iltapäiväkerhot ja avannut Lasten ja nuorten auttavan
puhelimen.
?Nykyvanhemmat saavat tukea esimerkiksi MLL:n perhekahviloista ja
Vanhempainnetistä.
muassa tukemaan tasavertaista vanhemmuutta ja vahvistamaan vanhempien kykyä
ymmärtää vauvan viestejä ja
tarpeita.
Huomiota kiinnitetään myös
vanhempien parisuhteeseen.
Nykyisin noin joka kymmenes
pari eroaa ennen kuin vauva on
täyttänyt vuoden. Jos sillä tavalla tekee, antaa samalla periksi
terroristeille, uhosi Souza uutistoimisto AFP:lle.
Archerin mukaan mikään erityinen syy ei puolla sitä, että
islamistit iskisivät juuri nyt.
Toisaalta, mikään ei myöskään
välttämättä puhu sitä vastaan.
? Yleensä terroristit iskevät
silloin kun voivat. luokan kirjettä voi lähettää
myös yksittäiskappaleina,
kun niitä voi nyt lähettää
vain vähintään 20 kappaleen
erissä. Suojelupoliisin
ylläpitämän Suomea koskevan
uhka-arvion mukaan Suomeen
kohdistuvien terroritekojen uhka on vähäinen ja tilanne tältä
osin hyvin rauhallinen.
Muun muassa Yhdysvaltain
ja Britannian antamat matkustusvaroitukset eivät aiheuttaneet muutoksia suojelupoliisin
uhka-arvioon.
Suojelupoliisi seuraa kuitenkin tarkasti tilanteen kehitty-
mistä ja raportoi siitä tarvittaessa poliisihallitukselle ja
ylimmälle valtiojohdolle.
Myös Ruotsi antoi maanantaina kansalaisilleen matkustusvaroituksen. Kukaan ei ole torpannut
Ikean tuloa Kuopioon ja Tampereelle, Sukari sanoi.
Ympäristöministeriö jätti
maanantaina samoilla perusteilla vahvistamatta Etelä-Savossa myös Juvan Vehmaan,
Mikkelin Itäportin ja Savonlinnan Länsiportin vähittäiskaupan suuryksiköt.
Sen sijaan Savonlinnan Nojanmaan ja Mikkelin Länsisillan suuryksikkövaraukset
vahvistettiin.
Uutisjuttu sai Tampereen
setvimään sairaalan toimia
Tampereen kaupunki tutkii
väärinkäytösepäilyt, jotka koskevat Hatanpään sairaalan
osastoa. Pitäisi rohkeasti syödä riittävän usein, mutta vain
sen verran että nälkä lähtee.
Jos on liian pitkiä ateriavälejä, tulee ahmittua liikaa seuraavalla.
Lihooko toinen helpommin kuin toinen, Mikael
Fogelholm?
Ilman muuta. Siinä kerrottiin, että
esimerkiksi potilaiden lääkehoidosta säästetään. Hätäraketteja, ilotulitteita ja ruutia kerääjät
saivat 85 kiloa ja räjähdysainetta 34 kiloa. Pankki kuitenkin korosti, että kyseessä eivät
olleet viime perjantain tapaan
clearing-pulmat. Lisäksi sairauksia
osataan hoitaa paremmin. luokan kirjepostille.
Eri puolille maata sijoitetaan kaikkiaan 316 sinistä
postilaatikkoa.
Paikoilla, joihin sinistä laatikkoa ei tule, kaikki posti
pistetään keltaiseen postilaatikkoon.
Helmikuun alusta lähtien
2. Niissä alkoholin myynti
alaikäiselle johti myymälöiden
väliaikaiseen sulkemiseen Helsingissä ja Rovaniemellä. Nyt
suurentuneet annoskoot ovat
iso ongelma. Tässä vaiheessa ei ole
keskusteltu sovinnosta eikä
toisaalta valmiudesta viedä
riita korkeimpaan oikeuteen,
totesi Ottela maanantaina
STT:lle.
Käräjäoikeus katsoi viime
viikolla kustantajan syrjineen ikääntyneitä toimittajia, kun irtisanottavia valikoitiin kevättalvella 2009.
Kuusi toimittajaa oikeutettiin saamaan vuoden palkka
työsopimuslain rikkomisesta
ja 5 000 euroa yhdenvertaisuuslain mukaisena hyvityksenä. Hanke oli
merkitty Etelä-Savon maakuntakaavaan.
Turunen sanoi olevansa erittäin pettynyt.
Turusen mukaan käsittely
KHO:ssa kestänee puolisen
vuotta.
Liikemies Toivo Sukari kertoi jo alkuvuodesta luopuvansa
uusista Ideapark-hankkeistaan ainakin suunnitellussa
laajuudessa.
Hän sanoi maanantaina, että
jos Ikea tulee Kuopioon, täysimittaisen Ideaparkin rakentaminen Pieksämäelle on mahdotonta .
? Korkeintaan mini-Ideapark
on Pieksämäellä mahdollinen,
jos Citymarket ja Prisma sinne
tulevat.
Sukarin mukaan isot Ideaparkit eivät toteudu, koska
kaavoituspolitiikka ei ole liikahtanut. (STT)
Ympäristöministeriö on jättänyt vahvistamatta suunnitellun Pieksämäen Ideaparkin
kaavan. Toisen puolen selittävät ihmisen
omat elintavat.
Pääaterialla lautanen
suositellaan täytettäväksi:
puolet kasviksia, neljäsosa
perunaa, riisiä tai pastaa
sekä neljäsosa lihaa tai kalaa. (STT)
7
Etelä-Suomen Sanomien toimittajien joukkoirtisanominen menee Kouvolan hovioikeuden harkittavaksi.
Esan Kirjapaino on päättänyt valittaa ikäsyrjintätuomiosta, joka tiesi yhtiölle noin
300 000 euron lisälaskua.
Toimitusjohtaja Jukka
Ottelan mukaan yhtiön hallitus arvioi riitaa porras kerrallaan. Perimä selittää meidän lihavuuden välisistä eroista lähes puolet
Vakuutusmaksu määräytyy
toistaiseksi vielä kaikille autoille merkin, mallin, rekisteröinti
kunnan ja moottoritilavuuden
mukaan, sanoo Pohjolan liikennevakuutusasiantuntija Kyösti Talsi.
Myös Lähivakuutuksessa,
If:ssä, Tapiolassa ja Turvassa
vakuutus määräytyy kaikkiin
autoihin samoin perustein.
Vakuutusyhtiö If:n ajoneuvovakuutusten asiantuntija
Mikko Pöyhönen sanoo tulevaisuuden näyttävän tullaanko
vakuutuksia eriyttämään energiantuottomuodon perusteella.
. Akkuja
voidaan ladata 220 V verkkovirralla.
Koska auto ei vielä ole markkinoilla,
sille ei ole tehty EuroNCAP-testejä. Dieselhybridissä verorasitteena tulee kuluttajalle ainakin
vielä toistaiseksi käyttövoimavero, mikä tekee sen bensiinihybridiä kalliimmaksi vaihtoehdoksi. Hybridiautojen hiilidioksidi- eli CO2-päästöt ovat melko
alhaiset. Autom.
55 tkm
-07 Skoda Octavia 2.0 TDI Eleg. Ei näissä mitään ihmeellistä tosiaan ole ollut.
Vakuutusyhtiöt
odottavalla kannalla
Soittokierros vakuutusyhtiöihin osoittaa, etteivät hybridin
ajoneuvovakuutukset maksuineen poikkea pääsääntöisesti
tavallisen bensa-auton vakuu-
tuksista.
. Hybriditekniikka
ei tuo autoon mitään erityistä
lisähuollon tarvetta tai murheita, toteaa Tuomela.
Konepellin alainen maailma
on hybridissäkin yhtä mystinen
kuin muissa uusissa autoissa.
Itse sähkömoottori löytyy vaihteiston ja moottorin välistä, joten sitä ei näe. Koska ajoneuvovero
Suomessa perustuu päästöille,
on se hyvä kannustin pohtia
hybridin hankintaa, sanoo liikenteen energiankulutuksen
asiantuntija Vesa Peltola Motiva Oy:stä.
Hybridiautossa voimanlähteenä on sekä sähkö- että
polttomoottori. 8
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 5. Vuonna 2006 autoja oli rekisterissä 224 ja viime vuonna
1?997 kappaletta. 101 tkm
-04 Peugeot 307 1.6 Wagon
71 tkm
-04 Peugeot 406 ST Executive 2.0 HDI GW 102 tkm
-07 Volvo V70 2.4d Classic
40 tkm
-02 Volvo V70 2.4T Sportwagon Autom.
171 tkm
-06 VW Jetta 2.0 TDI 103 kw Sportline DSG 110 tkm
-08 Toyota Corolla 1.6 Dual VVT-i Sol
49 tkm
-08 Toyota Corolla Verso 2.2 D4D Sol Sport 181 tkm
-06 Toyota Avensis 2.0 VVT-i Sol Eleg.
80 tkm
-04 Toyota Avensis 2.4 VVT-i Sol Eleg. Täyshybriditekniikka toimii
optimaalisesti pienillä kierroksilla, jolloin polttomoottorissa
syntyy hukkakierroksia kuten
kaupunkiajossa.
Hyötyjen haastava
sekamelska
Autoa hankkiessaan tärkeää
onkin verrata useampien normiautojen ja hybridiautojen
hankintahintaa, kulutusta ja
päästöjä. Ero on siinä, että mikro- ja
kevythybridissä sähkömoottori avustaa polttomoottoria
ja täyshybrideissä voidaan alhaisilla nopeuksilla ajettaessa
käyttää pelkkää sähkömoottoria, vertaa Peltola.
Hybrideissä keskikulutus on
selkeästi alhaisempi kuin vastaavan kokoluokan bensa-autoissa.
. Täyshybrideissä
sähkömoottori hoitaa tätä vaihetta, Peltola selventää kulutuseroa.
EU-keskikulutus ja päästöt
mitattaessa huomioidaan ajossa kolmasosa kaupunkiajoa ja
kaksi kolmasosaa maantieajoa.
. 189 tkm
-09 Hyundai 130 1.6 Comfort 5d
10 tkm
-03 Hyundai Getz 1.3 GLS 5d AC
85 tkm
-07 Kia Sportage 2.0 4WD Cross
82 tkm
-07 Kia Ceed 1.6 LX 5d
84 tkm
-08 Mazda 6 2.0 STW Elegance
36 tkm
-07 Nissan Primera 1.6 Xe Traveller
52 tkm
-07 Nissan Primera 1.8 ESP Traveller
106 tkm
-06 Audi A3 Sportback 1.9 TDI Attraction
152 tkm
-05 Ford Mondeo 1.8 Trend Sportdeck
78 tkm
-06 Fiat Punto 60 Dynamic 3d
69 tkm
-02/12 Nissan Pick-up 2.5 Dl King Cab 4x4 130 tkm
Service
22.900?
25.900?
21.700?
23.900?
17.900?
13.900?
15.900?
17.900?
17.500?
13.500?
14.500?
8.900?
11.900?
9.000?
9.900?
7.900?
6.500?
5.700?
14.900?
9.700?
11.700?
31.900?
13.900?
17.000?
17.500?
16.500?
17.000?
14.900?
17.900?
36.900?
37.900?
32.500?
12.500?
10.500?
15.900?
15.900?
12.500?
17.500?
5.900?
17.500?
11.900?
21.900?
13.500?
10.500?
15.700?
10.900?
6.700?
13.900?
SALON AUTOTALO
Perniön Auto Smolander Oy
Meriniitynkatu 8, p. Hankinta- ja käyttökustannusten lisäksi pitää huomioida
myös ympäristövaikutukset,
joita on vaikea muuttaa rahaksi, Peltola listaa.
Myös verotus muuttuu koko
ajan vähäpäästöisempiä autoja
tukevaksi, mikä hyvittää tulevaisuudessa lisää hankintahintojen erotusta.
Käytettyjen hybridiautojen
jälleenmyyntiarvot ovat bensiiniautoihin verrattuna melko
korkeat. HB
2 tkm
-07 Skoda Superb 1.9 TDi Active
135 tkm
-03 Skoda Superb 1.8T Comfort
154 tkm
-04 Skoda Superb 1.8T Comfort Autom.
76 tkm
-06 Skoda Octavia 2.0 FSI Eleg. Sähkömoottorin käyttämää virtaa tuotetaan
akkuun polttomoottorin voimin
suurempien nopeuksien aikana.
Välillisesti täyshybridinkin perusvoimanlähde on polttoneste.
Tekniikka lataa akkuja myös jarrutuksesta syntyvällä energialla.
?Plug in -hybridin akku on
suurempi kuin tavallisen täyshybridiauton akku ja sitä voidaan ladata
ulkoisesti tavallisella kotitaloussähköllä. Valmistajat ovat
lupailleet malleja vuodeksi 2012.
10 eniten rekisteröityä
henkilöautomallia 9/2010
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
8.
9.
10.
Merkki
Volkswagen Golf
Toyota Avensis
Ford Focus
Nissan Qashqai
Kia Ceed
Toyota Yaris
Opel Astra
Skoda Octavia
Toyota Auris
Toyota Corolla
Hyundai 130
Yhteensä
Muut
Kaikki yhteensä
Matkailuautot
Henkilöautot yhteensä
kpl
493
466
356
345
260
260
255
229
225
221
177
3 287
6 311
9 598
89
9 687
osuus (%)
5,1
4,9
3,7
3,6
2,7
2,7
2,7
2,4
2,3
2,3
1,8
34,2
65,8
100,0
Lähde: Trafi
. Hondalla on hybriditekniikalle kahdeksan vuoden tai
160?000 kilometrin takuu, kertoo huoltoneuvoja Jussi Tuomela Salon Astrum Autosta.
Huoltoväli esimerkiksi Hondan Insight hybridillä on vuosi
tai 20?000 kilometriä.
. Hybriditekniikka ei tuo autoon mitään lisähuolia ja murheita, sanoo huoltoneuvoja Jussi Tuomela Salon Astrum Autosta. Honda Insightissa sähkömoottori on
moottorin ja vaihteiston välissä näkymättömissä.
Hybridi ei syö kertyneitä säästöjä
huoltokustannuksina
Uusi teknologia aiheuttaa helposti epäilyjä kestävyydestään.
Hondalla on ollut hybridiautoja
markkinoilla jo yli kymmenen
vuoden ajan ja Toyotalla 14
vuoden ajan. Uuden ajoneuvotekniikan li-
sääntyessä pohditaan varmasti
sen tarpeiden sekä mahdollisten riskien vaikutuksia.
Vakuutusyhtiö Fenniassa
osamaksurahoituksella tai
leasing-sopimuksella rahoitusyhtiön kautta rahoitetuille henkilöautoille on tarjolla
erikoistuote, jonka vakuutusmaksu perustuu auton päästöarvoille.
. lokakuuta 2010
Autoilu
. Tämän vuoden elokuussa niitä oli jo 2?556.
. Molemmilla on
myynnissä myös useampia hybridimalleja.
Kokemus näyttää osoittaneen, ettei hybriditekniikka
lisää huoltotarvetta. Peugeot
esittelee tässä kuussa Pariisin
autonäyttelyssä 3008 Hybrid4
-mallinsa, joka saadaan markkinoille ensi keväänä.
. Isommissa
nopeuksissa polttomoottori toimii
voimanlähteenä. Näin ajateltuna hybridin valinta ei olisi
kukkarolle hyvä valinta. Hybrid-tekniikkahan ei ole
yhtä paljon toiminnassa suuremmilla nopeuksilla kuten
maantieajossa. Akut on sijoitettu takaistuimien alle.
Myös Toyotalla kokemus on
osoittanut, ettei hybridiauton
huoltoväli poikkea bensa-autosta.
. Huoltotarve on kuten normiautossa. 129 tkm
-05 Subaru Forester 2.0i NA 4WD
58 tkm
-09 Subaru Legacy 2.5 Sport CVT Wagon
2 tkm
-10 Subaru Outback 2.0TD
2 tkm
-10 Subaru Forester 2.0TD
2 tkm
-06 Citroen C5 2.0 Exclusive
104 tkm
-07 Citroen C3 1.4 Exclusive
61 tkm
-03 Honda CR-V 2.0i Vtec
103 tkm
-08 Hyundai i30 1.6 CRDi 66kw Classic
16 tkm
-06 Hyundai Trajet 2.0 CRDi GL AC AT 7-p. Polttoainetta kuluu eniten
liikkeelle lähdettäessä pienillä
nopeuksilla. Autoesittely
PEUGEOT iOn
Vinkkaa
juttu!
n Teematoimitus
Liisa Käiväräinen (02) 7702 323
Pia Viman (02) 7702 219
autoilu@sss.fi
Peugeot esittelee tässä kuussa Pariisin
autonäyttelyssä nollapäästöisen taajama-autoksi tarkoitetun täyssähköauton.
Auton energiakustannuksiksi valmistaja
ilmoittaa 1,50 euroa sadalla kilometrillä. Yhtenä syynä jälleenmyyntiarvon säilymiseen lienee
merkkien hyvä maine ja hybridiautojen kasvava kysyntä.
NÄIN SE TOIMII
?Rinnakkais- ja sarjahybridi
-nimityksillä tarkoitetaan moottorien välisen voimansiirron toimintasuhteita.
?Mikrohybridi osallistuu
pelkästään auton sammutus- ja
käynnistystoimintoon.
?Hybridissä (kevythybridi)
sähkömoottori tukee polttomoottorin toimintaa esimerkiksi liikkeelle lähdettäessä ja kiihdytettäessä.
?Täyshybridi pystyy kulkemaan hiljaisilla nopeuksilla pelkän
sähkömoottorin voimin noin
pari kilometrin verran. DSG HB
167 tkm
-04 Skoda Fabia 1.4-16V Choice Combi
62 tkm
-07 Skoda Fabia 1.4 TDI PD Fun Combi
120 tkm
-05 Skoda Fabia 1.2 HTP Ambiente
64 tkm
-05 Skoda Fabia 1.4 Ambiente Combi
82 tkm
-03 Seat Cordoba 1.4 Stella Autom.
62 tkm
-03 Seat Cordoba 1.4-16 V Signo 100
140 tkm
-02 Seat Ibiza 1.4 2d
62 tkm
-06 Saab 9-3 1.8t Linear Sport Sedan Autom. Autossa on
myös etu-, sivu- ja yläturvatyynyt. Näin
pienemmän ajoneuvoveron ja
polttoainemaksujen tuomaa
hyötyä ei tarvitse hukata huoltokustannuksiin.
. Polttomoottori
saa voimansa bensiinistä, sillä dieselhybridi tekee vasta
tuloaan markkinoille. Konepellin alla on maallikolle muutenkin tuntematon maailma. Vakuutus ei huomioi siis
erityisesti auton hybridi-ominaisuutta, mutta vähäpäästöisen hybridin omistaja hyötyy
maksun määräytymistavasta,
vakuutuspalvelujen päällikkö
Juha Marjanen Fenniasta
kertoo.
MITSUBISHI
HUOLTO
Vaihtoautoja esim.:
-10 Skoda Yeti 1.2 TSI Active
2 tkm
-10 Skoda Fabia 1.4 TSI RS DSG
1 tkm
-08 Skoda Octavia 1.9 TDi Ambiente Combi
39 tkm
-10 Skoda Octavia 1.4 TSI Eleg. Valmistajan tavoitteena on neljä tähteä.
Hybridiautojen myynti kymmenkertaistunut
Päästöperusteinen verotus ja kasvava tarjonta lisäävät kiinnostusta
Kuvat: SSS/Marko Mattila
SSS | Pia Viman
pia.viman@sss.fi
Hybridiautojen markkinoille
tulo on muutamien viime vuosien aikana kymmenkertaistunut. 721 2100 www.salonautotalo.fi. Markkinoilla ei toistaiseksi
ole yhtään plug in -hybridiautoa
sarjatuotannossa järjestelmän
kalleuden vuoksi. Hybridit maksavat
yleensä hiukan alta kymmenentuhatta euroa enemmän
kuin vastaavat bensiini- tai
dieselautot.
Suomessa auto poistetaan
käytöstä keskimäärin 19,3 vuoden kuluessa. Paikalta lähdettäessä auto kiihtyy 50
kilometrin tuntivauhtiin 5,9 sekunnissa.
Neljäasentoinen vaihteenvalitsin muistuttaa automaattivaihteistoa vastaavaa.
Auton turvavarustukseen kuuluvat
ajovakautus, elektroninen jarruvoiman
jako ja hätäjarrutehostin. Keskiarvollisilla
määrillä laskettuna voidaan
arvioida, että hybridi maksaa
itsensä takaisin parissakymmenessä vuodessa. Ympäristöä ajatellen
dieselhybridi on mielenkiintoinen tulokas, Peltola sanoo.
Hybridi pihistelee
kaupunkiajossa
Hybridimalleja alkaa olla lähes
jokaisella autonvalistajalla.
Vaihtoehtoja on mikro-, kevyt- ja täyshybridejä. Jos siis kau-
punkiajoa on enemmän kuin
tuo kolmannes, on hybridin
pieni kulutus vielä suurempi
etu, laskeskelee Peltola.
Autoliiton internet-sivuilta
löytyy kustannuslaskuri, jolla
voi laskea oman käyttönsä mukaiset kulut uudelle autolle ja
vertailla millainen voimanlähde omaan autoon kannattaa
valita.
Useissa dieselautossa on
partikkelisuodatin, jolla pyritään minimoimaan haitalliset
hiukkaspäästöt lähes nollalukemiin.
Jos ajo on pääasiassa maantieajoa, jolloin hybridiauton
ympäristöystävällisyys ei pääse oikeuksiinsa, hiukkassuodattimella varustettu diesel on
ehkä parempi valinta.
Peltola sanookin, ettei ole yhtä yksittäistä totuutta, mikä
olisi paras valinta.
. Peltola muistuttaa, ettei vertailu
ole niin yksioikoista tässäkään
tapauksessa.
. Toimintasäteeksi luvataan normien mukai-
sesti 150 kilometriä, mutta pohjoissa
olosuhteissa täysillä akuilla lupaillaan
130 kilometrin ajovalmiutta. DSG
138 tkm
-06 Skoda Octavia 1.6 Ambiente HB
97 tkm
-05 Skoda Octavia 2.0 TDI Eleg. Autom. Polttomoottoripuoli tarvitsee tietysti samat huoltovälit
kuin tavallisessakin autossa.
Uuden Priuksen hybriditekniikalle takuuajat ovat viisi vuotta tai 100?000 kilometriä, Salon
Passeliauton huoltopäällikkö
Jaakko Mäenpää kertoo.
Hän miettii hetken ja löytää
sitten yhden lisähuoltokohteen.
. Invertterin eli moottorei-
Akut sijaitsevat tavaratilan lattian alla.
den välillä kulkevan jännitteen
muuntajan jäähdytysneste pitää vaihtaa 240 000 kilometrin
välein, muttei liene merkittävä
lisä, Mäenpää hymyilee.
Käytetyn hybridin ostoon ei
Mäenpään mielestä liioin liity
mitään erityistä.
. Plug in
-hybridit vasta tekevät tuloaan
sarjatuotantoon.
-07, 55 tkm 17.900,-
SALO . Rajoitettuun erään autoja nyt panoraamakatto puoleen hintaan.
Mallisto alkaen:
autoveroton suositushinta 20 150 ?, arvioitu autovero 5 999,23 ?, arvioitu kokonaishinta 26 749,23 . Lue lisää
osoitteesta delta.?
Delta 24h
tiepalvelu
Ostamme
autosi.
Soita ja tarjoa!
040 342 7202
Osaava
ja kokenut
Kia cee´d 1.6
CRDi LX Sporty Wagon
vm. (sisältää autoveron 2672,6 ?)
Täysin uusi Toyota Verso laajentaa mukavuuden uusiin ulottuvuuksiin. SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 5. 19.500 ?
-08
ml 84 tkm, ABS/EBD, aluvant., Ilmastointiautomatiikka 14.700 ?
Toyota Avensis 2,0 D-4D 126 Linea Sol Technical -06
ml 102 tkm, ABS+EBD, huoltokirja, Ilmastointi, koukku
www.ppauto.fi
-08
22.900 ?
ml 81 tkm, ABS + EBD, autom.-ilmastointi, vak.nop.sääd. Meriniitynkatu 15
Automyynti: 0207 408 611
ma 9-17, ti 9-18, ke-pe 9-17, la 10-14.
Kia, Mazda
Huolto: 0207 408 612
palvelemme arkisin 8-16.
Alfa Romeo, Fiat,
Kia, Lada, Lancia, Mazda
Soittajahinta 0207-alkuisiin numeroihimme on lankapuhelimesta 3,2 snt/min + 8,28 snt/puhelu (alv 23 %) ja matkapuhelimesta 19,2 snt/min (alv 23 %).
MISTAJAASIAKASO
TARJOUS
Verso.
fiat 500 pop
kampanjahintaan
S-ETUKORTILLA
20
Omaa tilaa, yhdessä.
13.990?
erä!
auton
+ toimituskulut 600 ?, yhteensä 14 590 . Mutta pisinkään takuu ei auta, jos
matka katkeaa yllättäen vaikkapa rengasrikkoon. lokakuuta 2010
Ilmoitustilat ja verkkomainonta:
myynnin yhteyshenkilöt
www.sss.fi/ilmoitukset
www.sss.fi/autoilunmaailma
Nyt Deltan takuuvaihdokkeihin:
24h tiepalvelu
kaupan päälle!
Parhailla vaihtoautoillamme on peräti kahden vuoden Täystakuu. 0403 066 275
9. Moottorivaihtoehtoina edistykselliset
1.6 ja 1.8 Valvematic tai vahvat dieselit, 2.2 D-CAT ja uusi 2.0 D-4D. ja sisäpist.
Myllyojankatu 11, Salo
ma-pe 8-18, la 9-14
www.passeliauto.com
-00
9.500 ?
-04
8.950 ?
-04
8.900 ?
-07
8.800 ?
-03
ml 90 tkm, ABS, huoltokirja, lohkolämmitin ja sisäpistoke 6.400 ?
Lisää vaihtoautoja www.passeliauto.com
SSO:n autoliikkeistä
Bonusta jopa 5%
-04
10.400 ?
ml 69 tkm, 1 omistaja, ABS+EBD, huoltokirja, Ilmastointi
BMW 316 i Touring 1,8
16.900 ?
-03
13.500 ?
ml 134 tkm, ilmastointi, 2xrenk., lohkolämmitin, koukku
-07
18.900 ?
Toyota Avensis 1,6 VVT-i Linea Terra Liftback
takuu 3 vuotta / 100000 KM
SALO, Örninkatu 3-5
-07
-06
14.200 ?
Ford Focus 1,6i 100hv Trend Limited Wagon
Peugeot 307 XR 1,4 16V 3d
ml 28 tkm, ABS+EBD+BA, autom.-ilmastointi, VSC-ajonvak.
www.?at.?
ml 45 tkm, 2 x renkaat, ABS+EBD, ilmastointi
Toyota Corolla 1,6 Dual VVT-i Linea Sol Plus
Toyota Auris 1,6 Dual VVT-i Linea Sol
kaupunki 6,4 | maantie 4,3 | yhdistetty 5,1
ml 131 tkm, ABS/EBD, ilmastointi, Webasto kellolla
Volvo S40 2,0
ml 55 tkm, ABS & EBD, autom.-ilmastointi, vak.nop.sääd. Ajonautinnon täydentää 6-portainen automaatti
tai täysin portaattomasti vaihtava Multidrive S-vaihteisto.
Tervetuloa koeajolle nyt meille. -07, 54 tkm 18.900,-
Fiat- ja
Kia-huolto:
0207 408 612
Mazda6 1.8
Sport Wagon Active
vm. 20.900 ?
Fiat 500 Pop varustelu:
ESP-ajonvakautus
kaksivaiheiset turvatyynyt edessä
sivuturvatyynyt edessä
turvaverhot (ikkuna turvatyynyt)
kuljettajan polviturvatyyny
isofix kiinnikkeet lastenistuimille
ml 87 tkm, automaatti-ilmastointi, vakionopeussäädin 24.800 ?
ml 92 tkm, automaatti-ilmastointi, takuu, vak.nop.sääd. Tiepalvelu varmistaa nopean avun jo paikan
päällä, korvaa tarvittavat kuljetukset ja helpottaa matkan jatkamista mahdollisimman nopeasti. Ainutlaatuisen istuinjärjestelmän ansiosta
käytössäsi on hetkessä 5, 4, 3 tai 2 hengen matkustamo sekä tavaroille jopa 1099 litran tasalattiainen tila.
Ja seitsemänpaikkaisena versiona muunneltavuus vain kasvaa entisestään. 0403 066 280
Huolto puh. moottori 1.2 8V 69hv
. Co2 119g / km
. 23.800 ?
LISÄETUNA:
*Esimerkkilaskelmassa maksuaika 60 kk,
viimeinen suurempi erä 4400,00 ?
Ksl:n mukainen vuosikorko 4,47%, Ksl:n mukainen luottohinta 16650,92 ?
ajotietokone
CD-radio
ilmastointi
kaukosäätoinen keskuslukitus
sähkötoimiset ikkunat
kevytmetallivanteet
36.550 ?
ml 15 tkm, automaattivaihteisto, takuu voimassa
Myynti puh. Siksi annamme jokaiseen takuuvaihdokkiimme lisäetuna kattavan Delta 24h tiepalvelun vuodeksi veloituksetta. Takuu 3 vuotta/100.000 km, korin puhkiruostumattomuustakuu 12 vuotta.
ALUEEN PARAS VAIHTOAUTOVALIKOIMA YLI 100 AUTOA MISTÄ VALITA.
-09
Kia Ceed 1,6 CRDi EX Hb 5d
Toyota Corolla Verso 2,2 D-4D 136 CP LS Plus
-07
Toyota Corolla 1,4 D-4D 90 Linea Terra
Toyota Corolla Verso 1,8 VVT-i Linea Sol Plus 7p
-08
Toyota Corolla 1,6 VVT-i Linea Sol AC
Toyota Prius HSD Premium 5ov
rahoitustarjous
KÄSIRAHA 500?
KORKO 2,99%*
KK-ERÄ 199?
(Kuvan auto erikoisvarustein)
TALVIRENGASPAKETTI
Continental 175/65/14 + vanteet
399?
vain!
Toyota Avensis 1,6 VVT-i Linea Terra Wagon
ml 31 tkm, 1 om., ABS + EBD, ilmastointi, TRC, VSC
Fiat 500 Pop turvallisuus:
Fiat 500 Pop tekniset tiedot:
?
?
?
?
?
?
?
?
?
?
?
?
. kulutus EC1999/100
Ford Focus 1,8TDCI 115hv Trend M5 Wagon
ml 100 tkm, huoltokirja, ilmastointi, vetokoukku
Automyynti
Huolto
Varaosat
075 3040 5110
075 3040 5130
075 3040 5140
*Puhelun hinta lankapuhelinliittymästä 0,0821 e/puhelu + 0,0147 e/min, matkapuhelinliittymästä 0,0821 e/puhelu + 0,1642 e/min
ml 90 tkm, aluvanteet, ilmastointi, Control Blade-takajousitus
-07
Hyundai Getz S 1,1 GL 5d
-04
Renault Clio 1,4 16V Expression 5d
15.300 ?
ml 297 tkm, ASC+T luistonvalvonta, huoltokirja, Ilmastointi
ml 68 tkm, Ilmastointi, 2xrenk,, lohkolämm. -09, 39 tkm 18.900,-
Kia SPORTAGE
2.0 4wd EX 5d
vm. sis.tk.
EU-yhdistetty kulutus 5,6-7,0 l/100 km, CO2-päästöt 146-178 g/km
Siitä huolimatta Irlannin hallituksen ei keskuspankin mielestä pidä vetäytyä tiukoista säästötoimista,
joita tarvitaan, jotta Irlannin
talouteen ulkomailla kohdistuvat epäilyt hälvenisivät.
Irlannin budjettivaje on nyt
EU-maiden suurin. Lisämaksut
kaikesta ylimääräisestä palvelusta nostavat hintaa ja matkustaminen syrjäisille kentille
vie aikaa.
? Joillekin matkustajille ne
voivat sopia, mutta liikematkustamiseen ne eivät sovellu,
Wagner arvioi.
+0,004
+0,001
Lyhyet
johanna.kakonen@sss.fi
Finnairin tempaus valita neljä
laaduntarkkailijaa on saavuttanut ensimmäisen tavoitteensa . kerätä yhtiölle julkisuutta
ja näkyvyyttä. krs
029 707 0160
Salo
Vilhonkatu 8
Kauppakeskus Plaza 2. Keskuspankki arvioi nyt, että Irlannin
talous kasvaa tänä vuonna
vaivaiset 0,2 prosenttia, kun
aiempi ennuste oli 0,8 prosenttia.
Keskuspankki varoitti
myös, että ensi vuoden kasvunäkymät ovat epävarmalla
pohjalla. krs
029 707 0140
myynti.loimaa@netratkaisut.?
Salo
Tehdaskatu 6
029 707 0130
myynti.salo@netratkaisut.?
turku
puistomäenkatu 49
029 707 0180
myynti.turku@netratkaisut.?
Forssa
Hämeentie 2, 2. Laitoksen kolme
keskeistä tutkimusaluetta
ovat työmarkkinat, julkinen
talous sekä makrotalous ja
talouspolitiikka. keräsi
valtavan julkisuuden
Finnairin laaduntarkkailuoperaatiolla on esikuva toisella
puolella maailmaa.
Viime vuonna Australian
Queenslandin osavaltion turistitoimisto sai valtavan julkisuuden, kun se pani netissä
hakuun ?maailman parhaan
työpaikan?.
Hommaan kuului viettää puoli
vuotta trooppisella Hamiltonin
saarella, snorklata ja blogata
ja kuvata. Pariskunta kartoittaa lähiaikoina yli tuhannen neliön tiloja, jollaisen uuden keilahallin perustamiseen vaatii.
käsittääkseni pulaa keilailupaikoista.
Kahdeksan radan keilahalli
vaatii 1 000?1 500 neliön tilat.
Peimarin keilahallin entiset
tilat Paimiossa omistaa Ari
Mikkonen. Hakemuksia
kertyi kolmessa viikossa 5 200
kaikkiaan 89 maasta. Salon keilahal-
lin tuotosta yksi neljäsosa tulee
hohtokeilailusta.
Hohtokeilaus on myös tärkeä
väylä uusien harrastajien saamiseksi lajin pariin.
. Tärkeintä ei ole niinkään koneet ja tekniikka, vaan
se miten matkustaja otetaan
huomioon ja kohdataan.
Petraamista olisi esimerkiksi
tiedottamisessa. Sitä kautta
lajista ovat innostuneet uudet
ihmiset ja ryhmät, Riihimäki
kuvailee.
Finnair metsästää julkisuutta laaduntarkkailulla
Liikemies ja kolme toimittajaa kiertävät Finnairin kohteissa ja kirjoittavat blogia kokemastaan
kassa ja saavat työrupeamastaan palkkaa.
Lentoyhtiö ei kelpuuttanut
laaduntarkkailijaksi yhtään
suomalaista tuhansien hakijoiden joukosta.
Neljä valittua ovat valokuvaaja ja toimittaja Christina
Lund Sorensen Tanskasta,
toimittaja Ella Marshall Britanniasta, toimittaja Warren
Singh-Bartlett Libanonista
sekä pääomasijoittaja Wolfgang Wagner Saksasta.
Viestintäjohtaja Christer
Haglundin mukaan laaduntarkkailijat saavat vapaasti arvioida ja kommentoida kaikkea
kokemaansa lennoilla, kentillä ja kohteissa. Tavoitteena on saavuttaa nopeampaa kasvua etenkin operaattoriliiketoiminnassa.
F-Securen mukaan sen taloudellinen tulos kehittyi heinä-syyskuussa aiemmin kerrotun arvion
mukaisesti. 10
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 5. (STT?Reuters)
Konkurssiin menneen Peimarin Keilahallin keilaradat on
ostanut salolainen pariskunta
Raija ja Hannu Riihimäki.
Hannu Riihimäki tunnetaan
Salon keilahallin pyörittäjänä
ja Salon keilailuliiton toiminnanjohtajana. (STT)
Kauppalehti:
Norske Skog
muuttaisi paperin
hinnoittelua
Norjalaisen metsäyhtiön
Norske Skogin toimitusjohtaja Sven Ombudstvedt ehdottaa Kauppalehdessä, että
nykyiset kalenterivuoden
kattavat hintasopimukset on
korvattava kvartaali- eli neljännesvuosittain uusittavilla
sopimuksilla.
Sanomalehtipaperin kysyntä alenee Ombudstvedtin
mukaan Euroopassa vuosittain 1?2 prosenttia.
Metsäteollisuus on viime
aikoina pyrkinyt tuotantoa
keskittämällä ja yritysjärjestelyin varmistamaan alan
kannattavuutta. ainakaan näillä näkymin. Se saattaa tänä vuonna levähtää jopa 32 prosenttiin bruttokansantuotteesta.
Tämä johtuu muun muassa siitä, että maa on joutunut
satsaamaan kymmeniä miljardeja euroja pankkien pelastamiseen. Valmistuttuaan
hotelli tarjoaa työpaikan parille sadalle ihmiselle.
Pääurakoitsija on NCC Rakennus. Riihimäet pitävät Paimiota
yhtenä mahdollisena sijoituspaikkana keilahallille.
. Palkkakin oli varsin
tuntuva, lähes 80 000 euroa.
Turistitoimiston nettisivusto
kaatui valtavasta kävijämäärästä.
Työpaikkaa haki lopulta
35 000 ihmistä, ja kampanja sai
valtavasti julkisuutta ympäri
maailman.
Brittiläinen Ben Southall
tuli valituksi, mutta pätkätyö päättyi sairaalareissuun,
kun häntä pisti myrkyllinen
irukandji-meduusa. krs
029 707 0140
myynti.forssa@netratkaisut.?
Yrittäjäpalvelupisteet
Loimaa
Heimolinnankatu 18, 2. He kiertävät
reissunsa aikana 12?15 eri
kohteessa ja kirjoittavat kokemuksistaan blogia Finnairin
nettisivuille.
Netissä voi kommentoida blogia ja äänestää parasta tarkkailijaa.
Valituista Wolfgang Wagner
on kokenut liikematkustaja ja
uskoo, että tästä taustasta on
hyötyä myös laaduntarkkailussa. Hän
on Salon keilailuliiton toiminnanjohtaja, ja liitto pyörittää
Salohallissa vuokralla toimivaa
keilailuhallia. Riihimäki myös
valmentaa junioreita.
Hän jatkaa työssään entiseen
tapaan.
Saloon pariskunta ei ole pystyttämässä kilpailevaa keilauspaikkaa . Yhden tai kahden oluen
nauttiminen on olennainen osa
hohtokeilausta. Lisäksi ulkomailta saatetaan yhtiön johdon
arvion mukaan vähentää noin 30 työpaikkaa.
Kesäkuun lopussa F-Securen palveluksessa oli
yhteensä noin 850 ihmistä.
Vinkkaa
uutinen!
n Taloustoimitus
Suvi Kulla (02) 7702 328
Mikko Nurmisto (02) 7702 317
talous@sss.fi
Mikk
o Nu
rmis
-0,86 %
7,330
-1,54 %
Keskuspankilta
kalsea ennuste
Irlannin
talouskasvusta
DUBLIN. Irlannin keskuspankki pudotti maanantaina
reilusti arviotaan maan kasvunäkymistä. (STT)
Osaaminen + Palvelu + Paikallisuus =
Bootstrap Oy, FSP yritysmyynti ja SSP yritysmyynti yhdistivät voimansa.
Nyt voimme palvella sinua entistäkin paremmin.
Löydät meidät läheltä, tutuista toimipaikoistamme Forssassa, Loimaalla ja Salossa.
Tarjoamme sinulle kaikki tarvitsemasi ICT-palvelut suunnittelusta ylläpitoon.
Oli sitten kyse it-ympäristöstä, tietoverkoista tai tietoliikenteestä, meillä on Ratkaisu.
yritysmyynti
Forssa
hämeentie 2, 2. Hakusivulla oli 300 000 kävijää.
Hakijoista valittiin neljä, jotka kiertävät Finnairin kohteissa maailmalla kahden kuukauden ajan. Ykkösvaihtoehto on,
että he laittavat keilahallin
pystyyn jonnekin päin Suomea. (STT)
?Maailman paras
työpaikka. Jos ongelmia
on, pitää matkustajien saada
tietää mitä tapahtuu.
Finnairista Wagnerilla ei ole
ollut aikaisempaa kokemusta.
Parasta palvelua saa hänen
mielestään Aasian ja Lähi-idän
lentoyhtiöillä.
? Amerikkalaiset lentoyhtiöt
kohtelevat matkustajiaan kuin
karjaa. (STT)
Salolaispari etsii Paimion entisille
keilaradoille uutta paikkaa
Radat saattavat jopa palata
paimiolaisten keilaajien iloksi. Huoneita hotelliin
tulee 170. (STT)
Jyväskylän
Lutakkoon
nousee hotelli
Lutakon alueelle Jyväskylään rakennetaan yhdeksänkerroksinen hotelli.
Osuuskauppa Keskimaan
kolmannen Sokos-hotellin
rakennustyöt alkavat tämän
kuun aikana. krs
029 707 0150
www.netratkaisut.?. Lentokilometrejä kertyy tosin vähemmän kuin vilkkaimpina aikoina.
? Enimmillään lensin ehkä
40 viikkoa vuodessa, Wagner
arvioi.
Wagnerin mielestä lentomatkustaminen voi kaikista lentoyhtiöiden säästöistä ja turvatoimien tiukennuksista huolimatta olla edelleen miellyttävä
kokemus. lokakuuta 2010
Talous
Tietoturvayhtiö F-Secure aloittaa koko Suomenhenkilöstöään koskevat yt-neuvottelut, jotka
saattavat johtaa noin 50 ihmisen vähentämiseen. Kaksi kol-
masosaa hallista on kuntoiluyrityksen käytössä.
Riihimäki jatkaa
toiminnanjohtajana
Hannu Riihimäellä on pitkä
tausta keilailun saralla. Mikkosen mukaan kiinteistössä on nyt 500
neliötä tyhjää tilaa. Vaimo on Salon
keilahallin kahvion yrittäjä.
Paimion radat pariskunta
on ostanut yksityishenkilöinä oman yrityksensä nimiin.
Kauppasummaa Riihimäet eivät paljasta.
Hannu Riihimäki kertoo, että parilla ei ole vielä tarkkaa
suunnitelmaa keilaratojen
käyttöön. Peimarin Keilahalli sijaitsi
suhteellisen kaukana kaupungista. Hohtokeilaus on pelastanut
Suomen keilahallit. Paimio on yksi mahdollisuus, jos sopiva paikka aivan keskustasta löytyy, sanoo
Hannu Riihimäki.
Pariskunta aikoo kartoittaa
ratojen tulevaa käyttöä ensi
viikon aikana.
. Euroopassa taso vaihtelee, mutta on paranemaan päin,
ja paras taso löytyy pohjoisesta.
Aasialaisilla ja Lähi-idän lentoyhtiöillä on enemmän henkilökuntaa, mikä näkyy palvelun
laadussa.
Wagner on kokeillut myös halpalentoyhtiöitä, mutta ei ole
niistä innostunut. krs
029 707 0160
loimaa
heimolinnankatu 18
2. Tosin jos Salon kaupungin urheilutapahtumiin tulisi
alkoholitarjoilun rajoituksia,
tilanne muuttuisi. Toinen vaihtoehto on
myydä radat jollekin toiselle
yrittäjälle Suomessa. Esimerkiksi Turussa on
PÄIVÄN LUVUT
SSS/
F-Secure aloittaa yt-neuvottelut
sessa.
Palkansaajien tutkimuslaitos on vuonna 1971 perustettu itsenäinen tutkimusyksikkö, jonka rahoituksesta
vastaavat palkansaajakeskusjärjestöt SAK, STTK ja
Akava. Tarjoilun rajoittaminen tarkoittaisi Riihimäkien mukaan käytännössä
hohtokeilailun loppumista ja
isoa aukkoa keilahallin tulonmuodostukseen.
. On selvää, että ratkaisu
pitää tehdä melko nopeasti.
Ratojen varastointi maksaa
ja niissä on kiinni iso summa
rahaa.
Hannu Riihimäen mukaan
Lounais-Suomeen mahtuu
edelleen uusia keilaratoja.
. 25 miljoonaa
maksava hotelli valmistuu
vuoden 2012 kesäksi.
Uusi majoitusliike tukee
Lutakon alueella toimivan
messu- ja kongressikeskus
Jyväskylän Paviljongin liiketoimintaa. Myös Virosta on otettu yhteyttä, sillä
siellä on kiinnostusta keilaamiseen.
Ilmakunnas
Palkansaajien
tutkimuslaitoksen
johtoon
Paimio on yksi
mahdollisuus
Palkansaajien tutkimuslaitoksen PT:n uudeksi johtajaksi tulee Seija Ilmakunnas.
Hän aloittaa vuodenvaihteessa ja siirtyy tehtävään
Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen VATT:n ylijohtajan paikalta.
PT:n johtajan paikka vapautui, kun Jaakko Kiander
elokuun lopulla nimitettiin
johtajaksi eläkevakuutusyhtiö Ilmariseen.
Ilmakunnas, 52, on valtiotieteiden tohtori ja väitellyt
kansantaloustieteen alalta.
Hän on aiemminkin työskennellyt PT:ssä ja lisäksi muun
muassa Eläketurvakeskuk-
Raija ja Hannu Riihimäki ovat purkaneet Peimarin Keilahallin pari vuotta käytössä olleet laitteet varastoon odottamaan seuraavaa sijoituspaikkaa. Tarkkailijat lentävät
sekä turisti- että business-luo-
7061,44
Euribor
12 kk 1,468
3 kk 0,953
SSS/ Minna Määttänen
SSS | Johanna Käkönen
OMX Helsinki
Nokia Oyj
Raija ja Hannu Riihimäki kartoittavat mahdollisia keilahallipaikkoja Suomessa
STT | NINA TÖRNUDD
to
Yhtiö perustelee vähennystarvetta sillä, että sen
organisaatiorakennetta ollaan muuttamassa
Viime kesänä hän
teki osan ajasta kahta työtä yhtä aikaa.
Iso stipendi
on lottovoitto
Monille nuorille erilaiset stipendit, lainat ja apurahat ovat
ainoa tapa rahoittaa yliopistoopiskelu. Koska suuri osa erilaisesta opintoavusta on sidottu
opintomenestykseen, arvosanat on vaikeuksista huolimatta
pidettävä korkeina.
? Otan koko ajan ylimääräisiä kursseja, jotta voin pitää
stipendini, Gonzales kertoo.
Osa nuorista aloittaa yliopisto-opinnot avoimen yliopiston
kaltaisissa community collegeissa. Valmistumisen jälkeen lainan maksuerät eivät
saa nousta yli 10 prosenttiin
maksajan tuloista.
Julkisen sektorin työntekijät
saavat loppulainat anteeksi
kymmenen vuoden työuran
jälkeen, jos lainat on hoidettu
siihen saakka mallikelpoisesti.
Lisäksi monissa osavaltioissa julkisten yliopistojen lukukausimaksut on jäädytetty.
Samalla yliopistot ovat kuitenkin hinanneet ylöspäin muita
kuluja, kuten asumisen ja ruokailun hintaa.
Yhdysvalloissa valtaosa
yliopisto-opiskelijoista asuu
kampuksilla, jotka ovat usein
kuin pieniä kaupunkiyhteisöjä
omine poliiseineen, terveyskeskuksineen ja posteineen.
Obama on muistuttanut, että
yliopistojen pitäisi keskittyä
opintojen laatuun, ei erilaisten
kalliiden palvelujen tarjoamiseen.
? Ette mene yliopistoon päästäksenne kylpylään, presidentti huomautti taannoisessa
puheessaan opiskelijoille.
STT/Päivi Sinisalo
Palkinnon arvo
10 miljoonaa euroa
Deanna Gonzales tekee lujasti töitä voidakseen pitää stipendinsä.
Kallista ja vieläkin kalliimpaa
Yliopisto-opiskelu Yhdysvalloissa maksaa jopa kymmeniätuhansia euroja vuodessa.
Edullisinta opiskelu on julkisin varoin rahoitetuissa yliopistoissa, joissa lukuvuosimaksut
ovat 5 000?9 000 euroa. Sen jälkeen maailmassa
on syntynyt keinohedelmöityksen avulla liki neljä miljoonaa
lasta.
on yli 31 000 euroa.
Lukuvuosimaksujen päälle
tulevat muut kulut.
Esimerkiksi kampusasuminen maksaa helposti yli 7 000
euroa ja kirjat yli 700 euroa
vuodessa.
Nobel-komitean perusteluissa
Edwardsin panosta kuvattiin
virstanpylvääksi modernin lääketieteen kehityksessä.
85-vuotias Edwards ei edustajansa mukaan kommentoi palkintoa mitenkään, koska hänen
terveytensä on hyvin huono.
Edwards on aiemmissa haastatteluissa kertonut, että lapsettomuudesta kärsivien pariskuntien auttaminen on hänelle
Lääketieteen Nobel
Lääketieteen Nobel-mitali
Palkittu 2010
Robert Geoffrey Edwards (Britannia)
Edwardsin työ mahdollisti ensimmäisen
koeputkilapsen synnyn vuonna 1978.
Sen jälkeen maailmassa on syntynyt
keinohedelmöityksen avulla liki neljä
miljoonaa lasta.
Aiemmin palkitut
Palkintojen määrä (1901?2009)
100
Palkinto
jaettu
kolmen
henkilön
kesken
32
kahden
henkilön
kesken
31
37
yksi
palkittu
Palkitut maittain
USA Britannia Saksa
65
21
19
195
tärkein kannustin tutkimustyössä.
Palkinnon arvo on 10 miljoonaa kruunua eli reilu miljoona
euroa.
Tervetuloa toteamaan Euromarketin halvat hinnat!
Tarjoukset voimassa ti-to 5.-7.10.2010. Taloustaantuman
myötä vanhempien tulot ovat
laskeneet.
? Ryhdyin asuntolani valvojaksi yliopistolla. Siitä huolimatta jouduin anomaan lisää stipendejä
kattaakseni muut kulut, jotka
nousevat yli 10 000 dollariin
vuodessa, Gonzales kertoo.
Gonzalesin isä kuoli yllättäen
viime vuonna, mikä tiukensi
hänen tilannettaan entisestään. Joukkueen valmentaja
kielsi suojateiltaan pääsyn oluen mekkaan huonosti alkaneen
kauden vuoksi. 02 727 1081
2
kpl
Eldorado kakkupohja
400 g (1,89/kg)
2
pkt
1.
50
Muut
78
STT/Reuters, lähde: Nobel-säätiö
TURHA KIERRELLÄ,
EUROMARKET ON HALPA!
EUROTARJOUS
Ranska
12
ERÄ!
yht.
yksittäin 2,29 pkt (5,73/kg)
(XURPDUNHW. Community collegen jälkeen hän aikoo jatkaa opintoja
varsinaisessa yliopistossa.
? Olin kaksi vuotta osapäivätöissä, asuin kotona ja opiskelin community collegessa. Sen ansiosta
saan asua asuntolassa ilmaiseksi ja myös ateriat ovat ilmaisia, Bowen kertoo.
Bowen laskee, että näin hän
säästää 32 000 dollarin eli runsaan 23 000 euron vuosittaisesta opiskelulaskustaan lähes
9 000 dollaria. Oluen kyytipoikana juhlijat söivät 117
härkää, 59 vasikkaa ja tuhansia
kananpoikia, kertoi festivaalin
johtaja Gabriele Weishäupl.
Festivaali vietti tänä vuonna
200-vuotisjuhlaansa.
11
Perinteistä poiketen juhlilla
ei tänä vuonna nähty Bayern
Münchenin jalkapallojoukkueen
pelaajia. Ei jälleenmyyjille!
Atria ohukaiset
2.
50
yht.
2
rs
yksittäin 1,35 rs (3,38/kg)
EUROTARJOUS
Maistuva
Kotimainen meetvursti
1.
250 g
59
pkt
(6,36/kg)
EUROTARJOUS
Whiskas
Kissan ruokalajitelma
12x100 g
3.
50
prk pkt
(2,92/kg)
EUROTARJOUS
YkkösBonus-kortilla
porkkana, pinaatti, veri ja ohukainen
400 g (3,13/kg)
Vaasan Koulunäkki
1.
400 g (3,98/kg)
59
pkt
ilman korttia 1,89 pkt (4,73/kg)
EUROTARJOUS
YkkösBonus-kortilla
Valio
Aamupala-viipaleet
360 g (8,86/kg)
3.
19
pkt
ilman korttia 3,74-3,76 pkt (10,39-10,44/kg)
EUROTARJOUS
Tyynysetti Uni
valkoinen, 50x60 cm
päällinen 100% puuvillaa,
täyte 100% polyesteripallokuitu 450 g/tyyny
14
95
kimppu
MA?PE 7?21, LA 7?18
SU 12-18
Hämeentie 37, Salo
puh. Jopa julkisin varoin rahoitetut opinahjot ovat
useille opiskelijoille ylivoimaisen kalliita.
Andrew Bowenin, 20, vanhemmat maksavat poikansa
opiskelun Delawaren osavaltion
yliopistossa. Marylandissa asuva
Deanna Gonzales, 19, kuuluu niihin onnekkaisiin, joiden
opintomaksut kuittaa stipendi.
? Tunsin olevani kuin lotto-
voittaja kun sain stipendin kalliiseen yksityiseen yliopistoon.
Stipendi kattaa lukukausimaksut. Obaman kaudella opintolainan
saamista on helpotettu ja apurahoja lisätty.
Obaman läpi runnoman uuden lain ansiosta pankit eivät
enää saa periä kuluja opintolainojen myöntämisestä ja käsittelystä. Nyt
minun on otettava opintolainaa
vain kahdeksi vuodeksi, Harrison, 20, selittää.
Obamalta ei
luksuspalveluille
Presidentti Barack Obama
on yrittänyt helpottaa opiskelijoiden talousahdinkoa. (STT?AFP)
Kalliit yliopisto-opinnot jäävät
yhä monelle haaveeksi USA:ssa
Nobel-voittajan
nimi vuoti
julkisuuteen
Taloustaantuma on syventänyt opiskelijoiden ahdinkoa
TUKHOLMA| STT?TT
WASHINGTON | STT?PÄIVI SINISALO
Monen amerikkalaisnuoren yliopisto-opinnot kaatuvat huonojen arvosanojen sijasta rahan
puutteeseen. Bowen myös tienaa kaikki omat käyttörahansa
kesätöissä. Yk-
sityisissä yliopistoissa vuosi
maksaa keskimäärin 19 500
euroa.
Kallein amerikkalainen yliopisto on New Yorkin osavaltiossa sijaitseva Sarah Lawrence
College, jonka lukuvuosimaksu
Tieto brittitutkija Robert Edwardsin palkitsemisesta tämän vuoden lääketieteen nobelilla vuoti julkisuuteen tunteja
etukäteen.
Tarkoin varjeltu salaisuus julkaistiin jo maanantain Svenska Dagbladetissa . lokakuuta 2010
Ulkomaat
Vinkkaa
juttu!
n toimitus@sss.fi
Lehtikuva/AFP Photo/Sebastian Widmann
Oluenjuonnissa uusi ennätys Oktoberfestillä
BERLIINI. Niissä voi suorittaa
kaksi vuotta yliopistokursseja
suhteellisen edullisesti.
Tämän reitin on valinnut
muun muassa Drew Harrison. vaikka tieto
julkistettiin virallisesti vasta
aamupäivällä.
Nobel-komitean sihteeri Göran K Hansson ei halunnut
kommentoida tietovuotoa.
Svenska Dagbladetin toimituspäällikkö Martin Jönsson
sanoi puolestaan, ettei lehti
epäröinyt julkistaa palkinnon
saajaa saatuaan varman tiedon
luotettavista lähteistä.
Lääketieteen Nobelin saaneen
brittitutkija Robert Edwardsin
työ mahdollisti ensimmäisen
koeputkilapsen synnyn vuonna
1978. SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 5. Münchenin Oktoberfestillä on tehtailtu uusi oluenjuonnin ennätys.
Tämänvuotisille olutfestivaaleille osallistui noin 6,4 miljoonaa ihmistä, jotka joivat ennätysmäiset seitsemän miljoonaa
(02) 7702 314
litraa ohrajuomaa
Hän toimi pitkään Kemiössä myös kuvaamataidon ja
musiikin opettajana.
Idea muistonäyttelystä syntyi
Kemiönsaaren taideyhdistyksessä. Vuonna
1911 syntynyt von Weissenberg
tunnetaan vuosikymmenten
mittaisen uran tehneenä taiteilijana. Henson, Wenwen
Hang, Zhengwei Wang jne.
Bio Salo 2.
Alkuperäinen Karate Kid
(1984) oli jonkinlainen pikkulapsille kohdistettu tulkinta
nyrkkeilyelokuvien klassikosta
Rockysta (1976): vaikka elämä
potkii, kirjaimellisesti, päähän
täytyy vain uskoa itseensä,
kuului molempien opetus.
Harald Zwartin ohjaama
uudelleenlämmitys seuraa suhteellisen tarkasti ensimmäisen Karate Kidin juonilinjaa,
mutta tapahtumat on siirretty
Kiinaan. Kiertue päättyy
Kokkolan Snellman-saliin
14. Koska tämä on ristiriidassa yhden imagomme kulmakiven kanssa, ei ole enää
mahdollista, että hän on osa
Lordi-yhtyettä, bändi ilmoittaa tiedotteessaan. Kiitämme Kitaa vuosista,
jolloin hän oli tärkeä osa yhtyettämme ja menestystämme, ryhmä kiittelee. Valitsin kuitenkin
fysioterapian, hän kertoo.
Myöhemmin Vivica von Weissenberg muutti nykyiseen kotipaikkaansa Hollantiin ja on
toiminut noin kolmen vuosikymmenen ajan joogaohjaajana.
Esityksen ohjauksesta vastaa Saana Lavaste. Vanhan Karate
Kidin parasta antia oli teinielokuvien klassisen harminaiheen
Billy Zabkan uljas roolisuoritus päähenkilön arkkivihollisena, mutta Zwartin elokuvassa
tuota virkaa hoitava kiinalaispoika ei missään vaiheessa yllä Zabkan pallinaamaisuuden
tasolle.. Levyllä on mukana Churchillin tunnetuimpia puheita toisen maailmansodan ajoilta.
Samalla Churchill tuli antaneeksi köniin Eric Claptonille, jonka albumi Clapton
jaksoi kiivetä ainoastaan listasijalle seitsemän.
Listan kärjessä on The
Script albumillaan Science
& Faith. Pääosissa:
Jaden Smith, Jackie Chan,
Taraji P. Lordi,
Amen, Awa ja Ox.
Yhtye painottaa, että se
jatkaa vanhaan malliin maskeissa ja kostyymeissä ?yhtyeenä, joka koostuu hirviöhahmoista.. Siihen sisältyy myös kouluille
suunnattu ilmasto- ja teatterikasvatusprojekti, joka lähtee kiertueelle Willensaunan
näytäntöjen jälkeen.
Ei Ateneumiin,
vaan joogakurssille
Villa Landessa näyttely on
esillä rakennuksen toisessa
kerroksessa, käytävämäisessä
tilassa.
. lokakuuta.
Konsertin järjestäjä sai viime torstaina Princen edustajilta ilmoituksen,
jonka mukaan konsertin lipunmyyntiä
ei vielä saa aloittaa lavarakenteiden sijainnin epäselvyyksien vuoksi.
Myöhään sunnuntaina tuli uusi ilmoitus. lokakuuta 2010
Kulttuuri
n Kulttuuritoimitus
Veli-Matti Henttonen (02) 7702 329
Mari Areva (02) 7702 320
Vinkkaa
juttu!
kulttuuri@sss.fi
Princen konsertti siirtyy
Yhdysvaltalaisen rocksuuruuden Princen Suomen-konsertti siirtyy. (STT)
Globen uupuneet
-näytelmä kertoo
ilmastoasioista
Kansallisteatterin Willensaunassa saa perjantaina ensi-iltansa Globen uupuneet, joka
porautuu tekijöidensä mukaan ilmastonmuutokseen.
. Tällä oli iso
merkitys esimerkiksi Hurriganesille ihan niiden koko juttuun, Dave Lindholm kehuu
kirjassa Järvisen soittotaitoa.
Kovamaineisen Ganes-troikan taitavimman muusikon
imago huokui arvoituksellisuutta. Vain 40vuotiaana kuollut Järvinen ei
elinaikanaan säästellyt rahaa
eikä itseään.
Järvisen elämää valotetaan
perusteellisesti John Fager
holmin ja Jaakko Riihimaan
Lehtikuva/Ari Ojala
450-sivuisessa elämäkerrassa
Albert Järvinen (Johnny Kniga).
?Tiäl et
tiivaile?
Järvisen suoraviivaiset rocksoolot kumpusivat vankasta
bluestaustasta. Viimeisinä vuosina kukat
tulivat fyysisestikin lähimmäksi aiheeksi, maalaus luonnossa
ei enää onnistunut. lokakuuta. Ohjelmassa
on muun muassa Sibeliuk
sen ja Mahlerin sävellyksiä.
Kiertue alkaa Kemijärven
liikuntahallista 9. 1969 pariskunta
osti vanhan osuuskaupan talon
ja muutti Strömman kanavalle.
Niissä maisemissa kokoontuivat myöhemmin von Weissenbergille tärkeät taiteilijaryhmät Groupe de Canal ja
Centrum.
Sodan jälkeisinä vuosina kuuden lapsen äiti ei pahemmin
ehtinyt maalata. Leik
kaus: Joel Negron. Tällä kertaa esiintyminen on ainakin toistaiseksi vain siirretty, mutta
uudesta ajankohdasta ei ole tietoa.
(STT)
Töitä oman kodin kokoelmasta
Taiteilija Eva von Weissenbergia muistetaan kahdella näyttelyllä
SSS | Mari Areva
mari.areva@sss.fi
Kemiönsaarella avautuu tänään kaksi Eva von Weis
senbergin taidetta esittelevää muistonäyttelyä. Äitien saatto -työssä kohtaavat taiteilija, hänen äitinsä ja isoäitinsä.
Alkuperäisen Karate Kidin uudelleenlämmitys perustuu oppipojan ja
mentorin suhteen kuvaukselle. Sen soolot olivat
suurimmaksi osaksi hyvin
selviä ja selkeitä. Hänen siviiliminäänsä kuvaillaan kiltiksi ja
ujoksi, mutta kun mies tutustui päihteisiin, ottivat demonit
hänestä niskalenkin. albumi Reach For
The Skies nousi brittilistalla
neljänneksi. lokakuuta. (STT)
RSO kiertää
Suomea
Radion sinfoniaorkesteri
esiintyy lokakuussa Suomessa viidellä paikkakunnalla.
Kiertueen johtaa ylikapellimestari Sakari Oramo.
Solisteina esiintyvät klarinetisti Kari Kriikku ja sellisti
Marko Ylönen. Aluksi näyttelyä puuhattiin vain Taalintehtaalle,
mutta Kemiön keskustakin
halusi oman näyttelynsä, kertoo taiteilijan tytär Vivica von
Weissenberg.
Näyttelyt ovat tavallaan Eva
von Weissenbergin räätälöimiä
otoksia, sillä esillä olevat työt
on lainattu taiteilijan kotoa.
Esimerkiksi Villa Landen öljyväritöiden kattaus kertoo, mitkä työt taiteilija halusi jättää
lähelleen.
Aihepiireissä esiintyvät
muiden muassa ikonimaiset,
hengelliset työt ja kukka-asetelmat, jotka lukeutuivat elokuussa edesmenneen Eva von
Weissenbergin suosikkiaiheisiin. Musiikki:
James Horner. Siellä syntyi
paljon akvarelleja, joita oli
helppo kuljettaa mukana.
Eva von Weissenberg valmistui 1930-luvun alussa Ateneumin mainosgrafiikkalinjalta.
Samaan aikaan taidekoulua
kävivät myös Kylli-tätinä myöhemmin tunnettu Kylli Koski
ja muotoilija Kaj Franck.
Kemiössä taiteilija asui Wijkin kartanossa, ensin vanhempiensa ja myöhemmin aviomiehensä Dan von Weissenber
gin kanssa. Sen ovat
allekirjoittaneet ryhmän
muut jäsenet Mr. (STT?Reuters)
ELOKUVA
nn
Hääpari-öljyvärityö kuvaa taiteilija
Eva von Weissenbergia ja hänen
puolisoaan.
Eva von Weissenbergin ak
varellimaalauksia on esillä
Taalintehtaan virastotalon
valtuustosalissa ja öljymaa
lauksia Kemiön Villa Lan
dessa 25. 12
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 5. Talonmies-mentorin hiljaisesta
viisaudesta ei ole paljoa jäljellä
Karate Kidin loppuhuipennuksessa, joka on erittäin väkivaltainen ja erittäin etäännytetty,
sillä brutaalin mäiskimisen
seurauksia ei näytetä juuri
lainkaan.
Jackie Chan on roolissaan
hyvä, Jaden Smith lähinnä mitäänsanomaton. Tulevaan kiertueeseen Kitan poistuminen
riveistä ei vaikuta.
Tiedotteensa lopussa yhtye
toivottaa rumpalilleen onnea
ja menestystä.
. Kunnollista galleriatilaa ei ole tarjolla
missään päin keskustaa, Vivica
von Weissenberg ihmettelee.
Hänen mukaansa kukaan
kuudesta lapsesta ei hakeutunut töihin kuvataiteiden pariin.
. Minä tosin kävin Ateneumin
pääsykokeissa tekstiilipuolella.
Tunku oli silloin kova ja melkein hyvänä olisin päässyt iltakurssille. Kodinhoito ja
raskaat työt veivät aikaa. Ohjaus:
Harald Zwart. Princen
oli määrä esiintyä Helsingin Areenassa
ensi viikon perjantaina 15. Äiti oli uskonnollinen jo kotikasvatukseltaan, mutta hänen taiteessaan
kuvataan henkisyyttä maallisen realismin kautta, tytär
kertoo.
Maalausretkiä
Keniaan ja kotirantaan
Taalintehtaalle puolestaan on
kerätty esille noin parin sadan
akvarellin kokoelma. Princen kiertuehenkilöstö ei antanut tarkempaa perustelua tai syytä
päätökseen.
Prince on aiempina vuosina perunut
kaikki Suomeen suunnitellut konserttinsa. (STT)
Winston Churchill
päihitti
Eric Claptonin
brittilistalla
Britit läpi toisen maailmansodan veren, hien ja kyynelten luotsannut pääministeri
Winston Churchill päihittää brittien uudella albumilistalla jopa itsensä Eric
Claptonin.
Kuninkaallisten ilmavoimien orkesterin . Silloin
Eva von Weissenberg vei lapsikatraansa läheiseen rantaan
tammien alle, ja seisoi telineen
takana maalaamassa lasten
leikkiessä rannan hiekassa.
. 12-vuotias isättömäksi jäänyt detroitilaispoika (Ja
den Smith) muuttaa äitinsä
kanssa Beijingiin ja saa heti
ensimmäisenä päivänä uudella
pihamaallaan köniinsä kungfua taitavalta kiinalaispojalta.
Koulukiusattu uudisasukas
tutustuu vaitonaiseen talonmieheen (Jackie Chan), joka
ryhtyy opettamaan uudelle
ystävälleen todellista kungfua,
jossa paras tappelu on vältetty
tappelu. Sen jälkeen ovat vuorossa
Rovaniemen kirkko, Kemin
Tervahalli ja Oulun Madetojan sali. Hän on
myös kirjoittanut näytelmän
yhdessä Emilia Pöyhösen
kanssa. Hänen varhaisia esikuviaan olivat muun
muassa Eric Clapton ja Pe
ter Green.
? Bluesissa yhdellä äänellä
yritetään sanoa mahdollisimman paljon, eikä se kauheasti
räpeltänyt. Vivica von Weissenberg muistaa
kuitenkin joitakin koko päivän
kestäneitä picnic-retkiä. Esityksen jokainen
osatekijä lavastuksesta kiertuekuljetuksiin ratkaistaan
ympäristövaikutukset huomioiden, tekijät painottavat.
Esitys on suunnattu erityisesti nuorelle yleisölle. päivänä.
Tiistai-iltana Helsingin Tavastia-klubilla esiintyy merkittävä otos kotimaisen rockin
tunnettuja muusikoita 1960?
80-luvuilta.
Edesmenneen kitaristi Albert
Järvisen tuoretta elämäkertakirjaa juhlistaa ennakkotietojen mukaan 36 soittajaa, joista
on koottu yhdeksän kokoonpanoa tulkitsemaan Järvisen
uran eri vaiheita.
TOMMI AITIO
KARATE KID (The Kara
te Kid, USA 2010). The Central Band of the Royal Air
Forcen . Vaikutelmaa tehostivat tummennetut silmälasit.
Kirjassa kerrotaan, kuinka
keikkareissulla Savossa joku
Albert Järvinen keikkailee Hurriganesin kanssa Sörkän vankilassa vuonna 1979.
nainen tempaisi pöydässä istuneelta Järviseltä lasit päästä ja
rikkoi ne.
? Tiäl et tiivaile, nainen tu-
hahti.
Tummat lasit eivät kuitenkaan olleet silkkaa diivailua,
vaan Järvinen tarvitsi niitä,
koska hänen silmänsä olivat
valonarat.
Mestarikitaristi pystyi loihtimaan kulloisistakin instrumenteista omintakeisen Järvis-soinnin, vaikka kitara ja
vahvistin eivät olisikaan olleet
hänelle entuudestaan tuttuja.
Tätä poikkeuksellista kykyä
ihastelevat teoksessa useat aikalaismuusikot.
? Sil oli niin helvetinmoinen
lihasvoima sormissa, et siitä
jo syntyi se Järvisen käsiala,
jonka tunnistaa missä vaan.
Normaali-ihmisellä puutuis
kolmessakymmenessä sekunnissa paikat tai menis hapoille.
Järvinen pystyi runttaan puolitoista tuntii, hämmästelee Pa
ve Maijanen soittokumppaninsa lyhyitä, paksuja sormia.
Järvisellä oli vientiä myös
kansainvälisiin ympyröihin.
Roadrunnerista innostunut
brittimuusikko Nick Lowe airueineen ehdotti vuonna 1977
Albert Järvistä englantilaisen
rhythm and blues -kombo Dr.
Feelgoodin uudeksi kitaris-
tiksi bändin jättäneen Wilko
Johnsonin tilalle.
? Työlupa- ja muiden juttujen
takia niiden oli pakko ottaa
englantilainen kitaristi, harmitteli Järvinen myöhemmin.
Vaikka kansainvälinen menestys jäi haaveeksi, Järvisen
musikaalinen perintö elää
suomalaisessa rocktraditiossa.
Moni 1970?80-lukujen aloitteleva musikantti sai hänen ansiostaan kipinän tarttua sähkökitaraan.
Sydänkohtaukseen Lontoossa kuollut Albert Järvinen olisi täyttänyt 60 vuotta tämän
kuun 25. Äiti kävi monena vuonna
maalausmatkoilla Keniassa,
jonne yksi veljistäni oli muuttanut asumaan. Kaikki
eivät tosin ole kehyksissä, vaan
selailtavina kansioissa.
. Globen uupuneet pyrkii
olemaan mahdollisimman
hiilidioksidineutraali taideteos. Äidin suosikkeihin lukeutui
myös keväinen maisema, kun
sula vesi kohtaa jään ja puihin
alkavat ilmestyä ensimmäiset elämän merkit, Vivica von
Weissenberg kuvailee.
Lyhyet
SSS/Marko Mattila
Lordin rumpali
ei jatka yhtyeen
riveissä
Lordin rumpali Kita ei enää
jatka yhtyeen jäsenenä.
Kita eli Sampsa Astala
on tehnyt päätöksen jatkaa
musiikillista uraansa omana
itseään, ilman hirviömäistä
Kita-hahmoa.
. Jackie Chanin esittämä vaitonainen
kungfu-mestari on elokuvan keskus.
Kitaristi, joka eli täysillä
Pikkulasten Rocky
Albert Järvisen musikaalinen kädenjälki on tärkeä osa Suomen rockperinnettä
STT | JUKKA ANNALA
? Mä en oo enää Pekka Järvi
nen, mä oon Albert Järvinen,
virkkoi nousukiidossa oleva kitaravirtuoosi ystävälleen 1970luvun taitteessa. Kukka-asetelmille tyypillinen piirre on voimakkaan
värinen ja usein graafisesti kuvioitu tausta.
. Erikoista, että Kemiöön on
rakennettu hieno monitoimitalo, mutta huomioon ei ole otettu
kuvataiteen tarpeita. Viesti on ristiriitainen, sillä pikkupojan uudet ja
hämmentävän nopeasti opitut
taistelutaidot valjastetaan välittömästi tappelukäyttöön.
Karatekakara saavuttaa potkimalla vihamiestensä kunnioi
tuksen ja saa siinä sivussa
kiinalaisen tyttöystävän. Järvinen oli
mieltynyt uuteen taiteilijanimeensä, jonka rumpali Ed
ward Vesala antoi lahjakkaalle parikymppiselle muusikolle.
Liikanimen syynä oli se, että
Järvinen jaksoi illanistujaisissa väsymättä hehkuttaa amerikkalaisen blueskitaristin Al
bert Kingin soittotyyliä.
Albert Järvinen (1950?1991)
nousi 1970-luvulla Hurrigan
esin riveissä tarunhohtoiseksi
kitarasankariksi. marraskuuta asti.
Vivica von Weissenbergin on helppo nimetä oma suosikkinsa äitinsä Eva von Weissenbergin töiden joukosta. Nyt viestin sisältö oli, että
koko konsertti siirtyy toiseen ajankohtaan. Käsikirjoi
tus: Christopher Murphey.
Kuvaus: Roger Pratt
mitali karkaamassa
Sarjajumbon viitan harteiltaan karistaneen FC Lahden Eero Korte (oik.)
onnittelee tasoitusmaalin tehnyttä Rafaelia.
JALKAPALLO. Helsingin Jalkapalloklubin historian 23. Uskon, että meillä on kotikentällä
kaikki mahdollisuudet Honkaa
vastaan ottaa pisteitä, valoi
Hakan valmentaja Sami Ristilä uskoa tulevaisuuteen.
Hakan ylivoimaisesti paras
mies oli maalivahti Saku Pesonen. Nyrkkeilyn punnitustilaisuudessa vaa?at osoittautuivat epäluotettaviksi. Kaksi australialaista nyrkkeilijää
kävi vaa?alla ennen varsinaista punnitusta.
? Asteikon mukaan he olivat 700 grammaa
yli sarjansa painorajan. (STT)
Punnitus meni pahasti pieleen Delhissä
Kansainyhteisön mestaruuskilpailuissa Intian
Delhissä paljon porua herättäneistä järjestelyistä löytyi yhä epäkohtia. Tämä hyppääminen
on ruokaa mielelle, ettei ihan
mene kattoon syljeskelemiseksi koko talvi, Koivuranta linjasi
tiedotustilaisuudessaan Helsinki-Vantaan lentokentällä.
?Oslo tulee
turhan äkkiä?
Toissa kaudella yhdistetyn
maailmancupin voittanut Koivuranta on erinomainen mäkimies.
Tästä kertovat muun muassa
talvella 2009 voitettu suurmäen SM-kulta ja tuoreempana
saavutuksena sunnuntainen
kolmostila Continental cupin
kisasta Puolan Wislasta, jossa
hän myös saavutti osallistumisoikeuden mäkihypyn maailmancupiin. Kapteeni HannaMari Arminen näytti kovaa
esimerkkiä, kun LP Viesti Salo
kasvatti liigaotteluidensa voittoputken jo 45 otteluun kaatamalla maanantain tv-ottelussa
Oriveden Ponnistuksen 3?1.
Erät olivat tasan 1?1 ja OrPo johti kolmatta 16?12, kun
toisen erän 16?9-tilanteessa
vaihtoon tullut Arminen palasi
kentälle Tatsiana Lapukhinan tilalle. Halikon Hakoniskojen kaksi hyvää erää ei
riittänyt 2-sarjan avauksen
voittoon. Aika moni joukkue olisi
tuossa kolmannen erän tilanteessa jo luovuttanut, Viita
sanoi.
Pisteet ja +/OrPo:
Sanna-Mari Perkiö 7/+1,
Eeva Puukka 10/+4, Anni
Mäkinen 15/+6, Heidi Hietala
0/-1, Merja Korhonen 8/-2,
Eveliina Koljonen 4/+2, Katre
Laanes 6/+1, Vappu Ritala
1/+1
l?
Libero Saana Koljosen vastaanottoprosentti: 77
l?
LP Viesti:
Hanna-Mari Arminen 9/+3,
Natalia Kandratsyeva 9/+3,
Riikka Arminen 1/+1, Sini
Häkkinen 13/+8, Olga Niemi
13/+12, Virginie De Carne
16/+12, Noora Mäki 2/+1,
Tatsiana Lapuhkina 5/0.
l?
Libero Hillaelina Hämäläisen
vastaanottoprosentti: 73
l?
Sairaus ajoi Koivurannan mäkimieheksi
Yhdistetyn suomalaistähti keskittyy tulevalla kaudella vain hyppäämiseen
Lehtikuva/Pekka Sakki
STT | LAURI JAAKKOLA
YHDISTETTY. Eikä janoisten katsojien houkuttelu
maan yhteen parhaaseen kaljakatsomoon olisi kovin vaikeaa.
Siinä olutta hörppiessä Kakkosen ja SalPan arvostus nousisi
satunnaiskatsojan silmässä sen ansaitsemalle tasolle.
Tätä kannattaisi kokeilla edes jossain muodossa.
Ylipäätään salolaisseurojen tulisi tehdä enemmän töitä yleisön houkuttelemiseksi. Keikan tunnelma
olisi ollut normaalihintaisilla lipuilla melko kolkko. Hannu Brusila, Olli Mäntylä,
Juha Tuuna, (02) 7702 309
Nieminen nousi sijalle 48
Vinkkaa
juttu!
urheilu@sss.fi
Jarkko Nieminen on maanantaina julkaistulla tenniksen maailmanlistalla sijalla 48. Mäkipuolen harjoittelua sairastelu ei ainakaan
toistaiseksi ole suuremmin
rajoittanut, joten Koivuranta
sai mahdollisuuden hankkia
kaivattua kilpailusisältöä talveensa.
? Pääpointti tässä on, että
annetaan kropalle aikaa palautua. Nyt yhtye ja yleisö syttyivät tapahtumaan normaalia paremmin.
Sama ilmiö toteutuisi palloilussa. Hanna tuli peliin myös
siksi, että on kova tsemppaamaan muita. Koivurannan ikäisellä urheilijalla ei olisi varaa välivuosiin.
? Tietyllä tavalla tämä osui
yhdistetyn uraa ajatellen ikävään saumaan, mutta tähän
saakka tehty työmäärä ei häviä sieltä mihinkään. Hän nousi listalla 12 sijaa viime viikkoon
verrattuna kiitos finaalipaikan Bangkokissa.
Miesten ATP-listan kärjessä ei tapahtunut juuri muutoksia.
Rafael Nadal on ykkösenä ennen Novak Djokovicia ja Roger
Federeriä. Jos minä olisin vastustajan
puolella, niin en missään vaiheessa peliä olisi varma voitosta. Ei 12 pistettä ole yhtäjaksoisten syöttöjen ennätykseni.
Harjoitusottelussa Kangasalaa
vastaan tulin syöttämään, kun
meillä oli 8 pistettä ja syötin
erän loppuun saakka, Arminen
sanoi.
Helpon avauserän voiton
jälkeen toisen erän alku oli
yllättävän heikko koko joukkueella.
. Keskimäärin noin paristasadasta katsojasta harva ostaa täysihintaisen pääsylipun, joten taloudellinen menetys olisi minimaalinen. Etta kohtaa kotiavauksessaan joensuulaisen
Riennon.
Ajacciossa pelaa myös Suomen
maajoukkueessa liberon tehtäviä hoitanut Pasi Hyvärinen.
(STT). Salohalliin vastustajaksi saapunut Liedon Parma
oli viimeisessä erässä 15?8 väsähtänyttä halikkolaismiehistöä parempi ja vei pistepotin
mennessään lukemin 3?2.
. He palasivat saunaan
Kapteeni Arminen Viestin hahmo
Lopussa romahtanut OrPo oli aiheuttaa salolaisille pistemenetyksen
ORPO?LP VIESTI
1?3
(17?25, 25?22, 19?25, 8?25)
JUHA AALTONEN
LENTOPALLO. Salo haluaa koko ajan voit-
taa. Lemminkäinen oli melko
tyytyväinen avausminuutteihin.
. Tilanne on vaikea, mutta
kirvestä ei heitetä kaivoon. Pelasin huo-
nosti, Arminen ruoski itseään.
Ei peliaikaa
ilman ansioita
Lapukhina tuli Saloon perjantaina. Viime
viikonloppuna sali oli pois käytöstä tulipalon takia, mutta ensi viikonlopuksi saliin saadaan
sähköt ja valot. Viesti vei erän lo-
pun 13?3.
Sen jälkeen neljäs erä oli läpihuutojuttu, sen keskellä Arminen syötti tilanteesta 4?7
tilanteeseen 4?19.
. Esimerkiksi Hannu Manninen ja
Felix Gottwald pitivät pitkän
tauon ja palasivat menestyksekkäästi kilpaladuille, mutta
heillä olikin vuosien treenin
tuoma fyysinen pohja valmiina. Eikä
keskimääräinen tiketin hinta nouse kausikorttien sekä firma-, junnu- ja vapaalippujen jälkeen kuin jonnekin kuudenseitsemän euron hujakoille.
Mutta miksi padota varma rahavirta?
Kelaa saapui kuuntelemaan useita ensikertalaisia, jotka
kenties saapuvat toistekin miehen keikalle. Anssilla
on jo kovat pohjat hiihtopuolella ja lähtötilanteeseen on mahdollista päästä takaisin melko
pian, Koivurannan valmennuksessa mukana oleva Jani
Klinga arvioi.
FC Lahti löi viimeisen sinetin
HJK:n Suomen mestaruudelle
Hongan ?varma. Kentällä esiintyneistä miehistä
passari Kaius Peltonen lienee kakkossarjan korkeimmalle rankattu pelinpyörittäjä.
HaHan peliä pyöritti LP
Viestin kakkosvalmentajanakin tunnettu Tuomas Alatalo. Liigaa
on jäljellä kaksi kierrosta.
Inter ei säälinyt
Hakaa
Liigan peräpäässä tukalassa
tilanteessa oleva Haka ei pystynyt Turussa saalistamaan
pistettäkään Interiltä. Pelaajat syttyvät helpommin suuren yleisön
edessä ja yleisö syttyy helpommin kun
kanssahuutajia on
tuplamäärä. minuutilla, kun
John Weckström ampui 1?0.
Kotijoukkueen oljenkorsi SMkamppailussa oheni kuitenkin
entisestään 33. Olisin ollut vihainen, jos Tomi ei olisi ottanut minua pois
toisessa erässä. Kolmas erä oli hyvä esimerkki tästä, Arminen sanoi.
OrPon valmentaja Juhani
Viita myönsi vieraiden paremmuuden.
. (STT?AP?
Reuters)
NÄKÖKULMA
Pääsylipunrepijät
puffettipöydän taakse?
Eksyin pari viikkoa sitten rankkasateisena tiistai-iltana Turussa Anssi Kelan keikalle.
Keikan pihvi ei ollut Suomen luovimman rockartistin hittikimara, vaan vapaaehtoinen pääsymaksu. Joukkueen passaritilanne
on hyvä ja huilivuorolainen
Kalle Virtanen saanee tervetullutta kipinää pelipaikalle
ilmaantuneesta haastajasta.
Samaa lohkoa leipova Perniön Sisu korkkaa kautensa
ensi lauantaina jolloin sen vieraaksi saapuu Loimu.
Halikko?Perniö-vääntöä
pääsee seuraamaan Salohallissa ensi viikon lauantaina.
Etta menettää Jukka
Lehtosen Ranskaan
LENTOPALLO. Keskitorjuja Jukka
Lehtosen liigapelit oululaisessa Ettassa jäivät tänä syksynä
yhteen. Kelalle
yhtyeineen yhtälö ei ole pidemmän päälle kannattava, mutta kun kuunteli loistavassa vireessä ollutta yhtyettä ja aisti
täyden keikkasalin luoman tunnelman syksyisen märkänä
tiistaina, mieleen juolahti loistava idea.
Mitä jos salolaiset palloiluseurat perisivät yleisöltä vapaaehtoisen pääsymaksun?
Nykyisellään pääsylipputulot kattavat LP Viestin, Piivolleyn ja Vilppaan tulobudjeteista noin kymmenyksen. minuutilla, kun
Rafael laukaisi 1?1-tasoituksen.
Hongan oljenkorsi katkesi,
kun Drilon Shala ampui 73.
minuutilla komeasti saksipotkulla ottelun voittomaalin.
Honka toimitti pallon FC Lahden maaliin toisella puoliajalla
vapaapotkun jälkitilanteesta,
mutta maali hylättiin paitsioosumana.
Voitollaan FC Lahti nousi
sarjan viimeiseltä sijalta pisteellä ohi JJK:n. Tai vastaavasti miksi Piivolley ja LP
Viesti eivät voisi pelata kotiotteluitaan samana superlauantaina. Lehtonen vaihtaa kotimaisen liigan Ranskan kenttiin,
ja hänen uusi seuransa on Ajaccio.
Lehtonen perusteli seuran
vaihtoa sillä, ettei voinut hylätä
hienoa tarjousta. Eturiviin pääsi
maksutta ja keikan jälkeen kerättiin bändille kolehti. SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 5. Tanjalla on vain
yksi harjoitus alla, hän pelasi
enemmän kuin oli tarkoitus.
Nyt on vajaat kaksi viikkoa
taukoa ja päästään harjoittelemaan, Lemminkäinen sanoi.
Arminen on pelannut Sini
Häkkisen kanssa monta vuotta hyvällä menestyksellä. Kun he tulivat
takaisin, he painoivat vaa?an mukaan vielä
kaksi kiloa enemmän, australialaisvalmentaja
Don Abnett kertoi.
Vaaka tarkistettiin asettamalla sille 50 kilon
paino. Puhumattakaan,
että Viesti veisi muuten niin
pakkopullamaisen cupottelunsa Urheilutalolle kunnioittaakseen seuran perinteitä tai
ihan vaan piristäkseen murs- JUHA TUUNA
juha.tuuna@sss.fi
kavoittojen täyteistä arkea.
?Kahvin, pullan, limsan ja
toki oluenkin myynti on
suoraan verrannollinen
yleisömäärään.?
HaHa jaksoi
vain kaksi erää
Rennonoloisesti esiintynyt Anssi Koivuranta ilmoitti maanantaina Helsinki-Vantaan lentokentällä pidetyssä tiedotustilaisuudessa pitävänsä välivuoden yhdistetystä.
Välivuosi
huonoon saumaan
Koivurannasta voi kehkeytyä
Suomen mäkimaajoukkueelle
arvokas lisä talven kisoihin,
mutta tuskin niin korkean profiilin tähteä kuin mitä hän parLehtikuva/Pekka Sakki
haimmillaan oli yhdistetyssä.
Hannu Manninen ja Janne
Ryynänen näyttävätkin jäävän kovin yksin suomalaisen
yhdistetyn tulevan talven toivoina.
Koska infektion lopullista
kellistämisaikataulua ei ole
tiedossa, on vaikea arvioida,
miten kova kolaus pitkä tauko
hiihtoharjoittelusta on Koivurannan uran kannalta. Kolmas ja neljäs erä
kulkivat hyvin ja viidennessä
kesäterä tuli esiin, paketoi
HaHan penkin päässä istunut
Juha Tuomaala.
Parman nimekkäin peluri
löytyy valmentajan tontilta.
Eero Alatalon komennuk-
sessa nuorehko joukkue pelasi
melko virheetöntä peliä. Hän aloitti hyvin, mutta
kolmannessa erässä alkoi lipsumaan. Resurssit ovat toki kovin rajalliset,
mutta miksi esimerkiksi Vilpas ei järjestäisi koko päivän tapahtumaa Salohallissa, jossa
kentällä pelaisivat vuoronperään A- ja B-junnut, naiset ja
koko päivä huipentuisi edustuksen liigaotteluun. Kesästä saakka
vaivannut infektio jätti Anssi
Koivurannalle lopulta kaksi
vaihtoehtoa: joko keskityt yhdistetyn sijasta mäkihyppyyn
tai pidät tyystin välivuoden.
Joutenoloa vihaava kuusamolainen valitsi luonnollisesti liikunnallisemman ratkaisun.
Mykoplasmainfektio vaikuttaa voimakkaasti erityisesti
hapenottokykyyn, joten kestävyyspuolta Koivuranta ei pysty
tällä hetkellä harjoittamaan
lainkaan. Samalla itse peli ja siitä
saatu elämys paranisi . Tappion lisäksi joukkue
menetti yliajalla otetulla toisella varoituksella Toni Lehtisen ulosajoon ja pelikieltoon
seuraavassa ottelussa.
. Hakan
saamattomuudesta kertoo, että
tilastoihin ei saatu yhtään Hakan laukausta kohti maalia.
. lokakuuta 2010
Urheilu
. Ekaksi peliksi yllättävän
hyvä vaikka pieniä käynnistysvaikeuksia olikin havaittavissa. Kyllä me aika selvästi peliä
hallitsimme ja pidimme palloa,
mutta hyökkäyskolmanneksella oli vaikeuksia, myönsi Interin kapteeni ja paras maalintekijä Henri Lehtonen. Kelan keikalla myytiin taatusti normaalia tiistaita
enemmän olutta ja myös Salohallissa kahvin, pullan, limsan
ja toki oluenkin myynti on suoraan verrannollinen yleisömäärään.
Runsaslukuisemman yleisön palveleminen paranisi entisestään, kun tehtävistään vapautuvat lipunmyyjät, lipunkannanrepijät ja muut järjestysmiehet valjastettaisiin puffettipöydän taakse minimoimaan puoliaikaruuhkat.
SalPa voisi huoletta luopua ensi kaudella pääsymaksuista
kokonaan. Koivuranta lähtee
mäkeen silti maltillisin tavoittein.
Esimerkiksi Oslon MM-kisat
eivät välky 22-vuotiaan urheilijan silmissä.
? Oslo saattaa tulla vähän
turhan äkkiä, mutta maailmancupissa olisi tarkoitus
päästä hyppäämään. Turkulaiset voittivat itselleen merkityksettömän ottelun 1?0.
Ottelun ratkaissut maali meni verkkoon Hakan Quincy
Osein jalasta Mika Ojalan
keskityksen jälkeen.
Interillä oli ottelussa maalipaikkoja tusinoittain. Vaa?an mukaan se painoi 51,4 kiloa.
Punnitus järjestetään uudestaan. Ettalle Lehtosen lähtö on menetys, ja joukkueen muut keskimiehet Markku
Huuskonen ja Boris Balkov
joutuvat nyt ottamaan enem-
män vastuuta keskipelistä.
Etta pelaa ensimmäisen kotiottelunsa ensi lauantaina
Oulun urheilutalossa. Liigan viimeinen putoaa pääsarjasta
suoraan, viimeistä edellinen
karsii sarjapaikastaan. Kuala Lumpurissa voittanut venäläinen Mihail Juzhni
kohensi sijan kahdeksanneksi.
Naisten listan kärjessä Serena Williamsin ja Caroline Wozniackin ero on supistunut 310 pisteeksi. (STT)
TOMI PAJU
LENTOPALLO. Kovassa otteluruuhkassa
voidaan toki kierrättää pelaajia muutenkin, Lemminkäinen
sanoi.
Salon 45 liigavoiton putki
on Armiselle vain positiivinen
asia.
. Suomen
mestaruus sai maanantaina lopullisen sinettinsä, kun Espoon
Honka hävisi kotikentällään
FC Lahdelle 1?2 (1?1).
Hongan tappio merkitsi sitä,
että mestaruutensa viime vuodelta uusineen HJK:n lähin
uhkaaja liigassa on TPS, joka
on kärkeä jäljessä tavoittamattomat seitsemän pistettä.
TPS:n kanssa tasapisteissä on
KuPS, ja Honka on neljäntenä
kahden pisteen päässä kakkossijasta.
Honka meni sarjapaikastaan
taistelevaa Lahtea vastaan
johtoon jo 4. Jos ei
muuten, niin kotimaan kisoissa kansallisessa ryhmässä.
13
hikoilemaan ylimääräistä pois. Hänen pitää ohittaa kova
kaksikko ja myös Noora Mäki. siitähän koko urheilussa on kyse.
Taloudellista vajetta paikkaisi oheismyynti. Lemminkäinen ei lupaa Lapukhinalle peliaikaa ilman ansioita.
(STT?
AFP?Reuters)
Lehtikuva/Reuters/Eddie Keogh
Hellman juniorin
vauhti kohdallaan
RALLI. USA 15,5?12,5
l?
l?
2004: USA?Eurooppa 9,5?18,5
l?
2006 (Irlanti): Eurooppa?USA 18,5?9,5
l?
Vuoden 2001 Ryder cup siirtyi vuodella New
Yorkin terrori-iskujen takia, ja ottelua alettiin
pelata parillisina vuosina.
Veikkausliiga:
Inter?Haka
1?0 (0?0)
66. TPS.
Veikkausliigan maalipörssi
maanantain ottelujen jälkeen:
15 maalia: Juho Mäkelä HJK
sa toisena Sauber-kuljettajana jatkaa Japanin Kamui
Kobayashi.
Perez, 20, sijoittui toiseksi
tämän kauden GP2-sarjassa.
Perezin myötä Sauber saa
sponsorikseen meksikolaisen
teleliikennealan yrityksen
Telmexin. Hyökkääjä Normio pelaa jo tiistain Kärpätottelussa.
Hämeenlinnan Pallokerho
vuokraa HIFK:lta puolustaja
Eddie Del Grosson. Salolaiskuski Kalle
Hellman ajoi uransa parhaan rallin Naantalissa
lauantaina. Meksikolainen
Sergio Perez korvaa Saksan Nick Heidfeldin ensi
kaudella Sauber-tallin toisena kuljettajana. Suomalainen
ajattelee joukkueen etua.
? En ole asiaa hirveästi miet-
Lyhyet
osoittautui ratkaisevaksi, sillä
USA vei kaksinpeleistä seitsemän pistettä Euroopan viittä
vastaan. Ryder cupin yleisö kahlasi
monta päivää lahkeet kurassa
walesilaisen Celtic Manorin
golfkentän reunustoilla. päättänyt maan
liigan sulkemisesta.
Nigerian panna kansainvälisiltä kentiltä kestää siihen
saakka, kunnes maan jalkapalloviranomaiset saavat
hoitaa tehtäviään häiriöttä.
(STT?Reuters?DPA)
JÄÄKIEKKO. VJS, Ilves
. Jalkapallokatsomoista tutut laulut raukuivat ja jo
pelaajien harjoitussvingeille
hurrattiin mailan heilautusten
tahdissa.
Kannustus sai palkinnokseen
Euroopan voiton, mutta rieha
pääsi valloilleen vasta viimeisen kaksinpeliparin tultua 17.
viheriölle. Kansainvälinen
jalkapalloliitto Fifa sulki
Nigerian maanantaina kansainvälisestä kilpailutoiminnasta. 14
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 5. Samalla
McDowell kukisti Mahanin 3/1
ja toi Euroopalle voittoon tarvittavan pisteen.
? Tämän kisan tunnelmaa
on vaikea kuvata. (STT)
12: Roope Riski TPS
11: Henri Lehtonen Inter
9: Tamas Gruborovics IFK Mariehamn, Jonatan Johansson TPS,
Jami Puustinen Honka, Tommi Kari
JJK
8: Frank Jonke AC Oulu, Mikko
Paatelainen IFK Mariehamn, Maxim Votinov MyPa, Papa Niang Jaro
NELONEN
SaTo?PiPS
KaaRe?JIK
VG-62?FC RP
MynPa?UPK
TPK 2?ÅIFK 2
Ponteva?TuWe
VG-62
22 18 2 2 96?15
PiPS
22 14 4 4 72?38
MynPa 22 12 4 6 69?44
TuWe
22 11 5 6 54?36
UPK
22 11 4 7 64?51
TPK 2
22 10 5 7 40?56
ÅIFK 2 22 9 3 10 42?50
FC RP
22 7 5 10 42?62
SaTo
22 8 1 13 41?50
JIK
22 4 5 13 37?58
Ponteva 22 4 2 16 38?82
KaaRe
22 4 0 18 26?79
5?2
3?2
7?0
4?2
0?4
1?5
56
46
40
38
37
35
30
26
25
17
14
12
SARJA ON PÄÄTTYNYT.
VG-62 Naantalista nousee Kolmoseen.
Ponteva ja KaaRe putoavat Vitosen ylälohkoon. Päätöserässä NHLammattijoukkue ryhdistäytyi
edes vähän.
? Ei viimeisellä erätauolla
mitään ihmeellisiä puheita pidetty. Henkilökohtainen
kunnia on hänelle kuitenkin
sivuseikka.
? Tavoitteet menevät ihan
käsi kädessä joukkueen kanssa eli pudotuspeleihin pitäisi
päästä. Viime kaudella
Theodore pelasi runkosarjan
voittaneessa Washingtonissa,
mutta pudotuspeleissä päävastuun kantoi venäläinen Semjon Varlamov.
Bäckström ei uutta seurakaveria hätkähdä. (SSS)
Perez Heidfeldin
tilalle Sauberilla
FORMULA 1. Maanantaina ainakin eurooppalaiset katsojat päättivät nauttia
cupin tunnelmasta koko vaivan
edestä. Klubi-36, TPS . Tasapeleihin
pelasivat Pohjois-Irlannin Rory McIlroy ja Italian Edoardo Molinari, joka tosin menetti selvältä näyttäneen voittonsa
häviämällä Rickie Fowlerille
kolme viimeistä reikää. Turun Palloseuran puolustaja Miika Huczkowski ei pysty pelaamaan
enää tämän kauden SMliigassa. Tuolloin
SoPan maalareina toimivat
Henri Korteniemi (2), Antti Majuri, Juha-Matti Vuorela ja Laaksonen.
JUHA LAAKSO
TPS-puolustajan
kausi päättyi
JÄÄKIEKKO. TamU, FC Lahti . Samanmoinen
seinä hänen on oltava Wildin
paidassa, jos joukkue mielii
jatkaa kauttaan runkosarjan
jälkeen.
Wildin kapteeni Mikko Koivu
piti Ilves-ottelua tarpeellisena
Minnesota Wildin kapteeni
Mikko Koivu piti etenkin
aikaeroon tottumisen ja pelirytmin löytymisen kannalta
tärkeänä, että vierasjoukkue
pelasi maanantaina Tampereella jääkiekko-ottelun Ilvestä
vastaan.
Vaikka Wild voitti ottelun
5?1, etenkin kaksi erää oli hakemista. Liigassa viimeisenä oleva TPS etsii hänen
tilalleen korvaavaa pelaajaa.
(STT)
Normio Ässiin,
HPK vuokraa Del
Grosson HIFK:lta
JÄÄKIEKKO. Lauantaina HIFK:n
jyrän alle maalein 11?3 jäänyt
Ässät vahvistaa SM-liigajoukkuettaan kokeneella Teemu
Normiolla. Kisa
oli aluksi Yhdysvaltain ja Britannian välinen,
mutta muun Euroopan pelaajat pääsivät mukaan vuonna 1979.
l?
2002 (Englanti): Eurooppa. Yhteensä 13 miesten maaottelua pelannut Kataja valittiin
vuoden liigatulokkaaksi kaudella 2001?2002.
SSS | JUHA TUUNA
?Theodore auttaa
joukkuetta?
Kuuden miljoonan dollarin mies Niklas Bäckström kuuluu NHL:n ehdottomaan maalivahtieliittiin. SalPa, HJK . Kuuden miljoonan
dollarin vuosipalkkaa Minnesota Wildin NHL-joukkueessa ansaitseva Niklas Bäckström on mies, johon katseet
kääntyvät, kun mietitään seuran menestysmahdollisuuksia.
Bäckströmille, 32, kausi on
viides NHL:ssä, ja samalla alkaa toinen kausi hänen muhkeasta nelivuotisesta sopimuksestaan. Voittoa puolustaneelle
Yhdysvalloille olisi riittänyt 14
pistettä cupin säilyttämiseen.
? McDowellin laittaminen
ankkuriksi oli perusteltua.
Hän voitti kesällä Yhdysvaltain avoimen mestaruuden, ja
hänen itseluottamuksensa on
kohdallaan, Euroopan kapteeni Colin Montgomerie kiitti
pohjoisirlantilaista.
McDowellin lisäksi kaksinpelivoittoon ylsivät eurooppalaisista englantilaiset Luke
Donald ja Ian Poulter sekä
joukkueen ikäpresidentti, 46vuotias espanjalainen Miguel
Angel Jimenez. TiPS,
HooGee . MYPA,
HJK . Voiton
hetkellä sellaisia ei muisteltu.
? En lyönyt tässä kisassa
yhtään lyöntiä, mutta olen uskomattoman ylpeä voitosta,
Montgomerie sanoi.
Woods ja Mickelson
tsemppasivat
Yhdysvaltalaispelaajat kiri-
vät kaksinpeleissä vahvasti,
ja etenkin joukkueen suuret
nimet Tiger Woods ja Phil
Mickelson puhdistivat nelinpeleissä ja nelipallo-otteluissa
tahraantunutta joukkuepelaajan mainettaan. Saamme vähän lisää kokemusta tänne.
Wildin viime kausi meni pilalle, eikä joukkue selviytynyt
pudotuspeleihin toisena peräkLehtikuva/Kimmo Mäntylä
Mikko Koivun mukaan aikaeroon tottuminen vei parhaan terän Wildin esityksestä maanantaina Tampereella.
käisenä kautena. Nigerian urheiluministeriö on mm. Kahtena viime kautena
ne ovat jääneet väliin, Bäckström miettii.
? Jos pysymme terveinä, siihen pitäisi olla kaikki mahdol-
lisuudet.
Vastuuta luvassa
Carolinaa vastaan
Theodore liittyy Wildin ryhmään vasta joukkueen palattua
Pohjois-Amerikkaan. oltava Minnesotan muuri
Wildin suomalaismaalivahdin ainoa tavoite on pudotuspeleissä
Lehtikuva/Pekka Sakki
STT | IIRO KEURULAINEN
Kataja ylitti 1 000
levypallon rajan
KORIPALLO. Pojan vauhti on
kasvanut nopeasti ja paljon,
iloitsi ?tiimipäällikkö. FF Jaro, su 17.10.
AC Oulu . Jos
homma toimii ja saa kiekkoja
kiinni, saa varmaan myös pelata. Yhdysvaltain Hunter Mahan sössi pahemman
kerran lähipelissään, ja Euroopan ankkuri Graeme McDowell voitti reiän. Torstaina taas meillä
on täysin erilainen peli, Bäckström sanoi. MIFK, ma 18.10. Voiton vei
samanlaisella autolla näyttelijänä paremmin tunnettu
Sami Sarjula, jolle kaksikko jäi 5,3 sekuntia.
. Torstaina ja perjantaina Backström yrittää kantaa joukkuettaan Helsingin areenassa Carlolina Hurricansia vastaan.
tinyt, hän sanoo.
? Itse en häntä vielä tunne,
mutta olen kuullut, että kyseessä on mukava kaveri. KMF, VIFK . Mutta iso kaukalo tekee
pelin erilaiseksi ja pari erää
haettiin sitä rytmiä. ja Kallen isä Juha Hellman. FC Honka, KuPS . Woods nousi
tappioasemasta 4/3-voittoon
Francesco Molinarista, ja
Mickelson kukisti Ruotsin Peter Hansonin 4/2.
Woods näytti kaksinpelissään viimein maailmanlistan
ykkösen tasoiselta pelaajalta.
Tähtihetki osui 12. Haka
. Hyvä
vain, että saimme hänet auttamaan joukkuetta. Piikkiön PS:n sekä Salon Toverien ja JIK:n tilanne riippuu Kakkosesta putoavien Turun piirin joukkueiden
määrästä.
B-TYTÖT SM-SARJA
VJS?PK-35
2?1
SalPa?Klubi-36
1?1
HooGee?JyPK
0?6
Ilves?HJK
3?1
TiPS?TPS
2?1
KMF?VIFK
3?1
KMF
10 7 2 1
22?9 23
VJS
10 6 2 2
19?7 23
TPS
10 6 1 3 29?14 19
JyPK
10 5 3 2 26?10 18
Klubi-36 10 5 2 3 21?16 17
HJK
10 5 1 4 12?16 17
Ilves
10 4 2 4 17?18 16
VIFK
10 3 2 5 10?13 11
PK-35
10 2 3 5 23?21 9
TiPS
10 2 2 6
6?17 8
SalPa
10 2 2 6 10?27 8
HooGee 10 1 2 7
8?35 5
Viimeiset ottelut: su 10.10. Olen todella positiivisesti
yllättynyt. Oikein hyvä tulos. Kun yrittää
voittaa joukkuekaveriensa puolesta tällaisen yleisön edessä,
tunnelma on aivan erityinen,
31-vuotias McDowell herkistyi saatuaan pelikavereiltaan
samppanjakylvetyksen.
Eurooppa voitti cupin äärimmäisen niukasti pistein 14,5?
13,5. Vilppaan Jukka
Kataja ylitti lauantaina pelatussa Vilpas?ToPo-ottelussa tuhannen levypallon rajan. Parittain pelatuista nelinpeleistä ja nelipalloista hankittu kolmen pisteen etumatka
Fifa sulki Nigerian
kansainvälisestä
kilpailusta
JALKAPALLO. Huczkowski loukkaantui syyskuun lopulla
Ässät-ottelussa, ja vamma
osoittautui pahaksi.
Ortopedi Janne Sarimo
leikkasi Huczkowskin polven
ja arvioi toipumisennusteeksi 6?12 kuukautta.
Huczkowski ehtii kuntoutua pelivireeseen vasta ensi
kaudeksi. (STT)
Eurooppa palasi valtaan Ryder cupissa
Amerikkalaisten kiri jäi
puoli pistettä vajaaksi
GOLF. väylälle,
jolla hän löi lähestymislyönnillään pallon reikään ja teki
eaglen.
? Pääsimme aika lähelle,
mutta emme ihan riittävän
lähelle, Yhdysvaltain kapteeni Corey Pavin ihasteli
pelaajiensa taistelua.
Euroopan kotitaika piti yhdysvaltalaisten hyökkäyksestä huolimatta loppuun asti.
USA ei ole voittanut Euroopassa pelattua Ryder cupia sitten
vuoden 1993.
Ryder cup on yksi harvoista
urheilulajeista, jossa Eurooppa kilpailee omana joukkueenaan.
Kilpailun painoarvosta kertoi maanantaina sekin, että
EU-komission puheenjohtaja
José Manuel Barroso lähetti
Montgomerielle ja Euroopan
joukkueelle onnittelusähkeen,
jossa hän kiitteli pelaajien intohimoa, päättäväisyyttä ja
hyvää urheiluhenkeä. Valmentajat tekevät päätökset, ja itse on vain oltava
niin hyvä kuin mahdollista.
Bäckström sai seuraan uuden
kilpakumppanin, kun vakavasti loukkaantuneen varamaalivahdin Josh Hardingin paikkaajaksi hankittiin kokenut
Jose Theodore.
Theodore valittiin NHL:n
parhaaksi pelaajaksi vuonna
2002, mutta viime vuodet ovat
olleet vaisuhkoja 34-vuotiaalle
kanadalaiselle. Salolaisnuorukainen toi kartanlukijansa
Riku Hakolan kanssa VW
Polon maaliin Rally Trophy luokan kakkosena. JyPK
. (STT?DPA)
SoPa avasi
pistetilinsä
JÄÄKIEKKO. Bäckströmille on siis luvassa vastuuta
molemmissa Helsingissä pe-
lattavissa otteluissa Carolinaa
vastaan.
Kärpissä pelatessaan Bäckström voitti mestaruuksia ja
sai oululaisfanit ylistämään itseään muuriksi. Syynä on Nigerian
hallituksen sekaantuminen
maan jalkapalloiluun.
Tiedotteessaan Fifa perusteli rangaistusta sillä, että
poliitikot ovat toimillaan
estäneet Nigerian jalkapalloliittoa hoitamasta tehtäviään. JJK, VPS . oma maali 1?0.
Yleisöä: 1 047.
Honka?FC Lahti 1?2 (1?1)
4. Valmentajaa
ja toimitusjohtajaa toissa kesänä vaihtanut seura eli muutosprosessia, ja on nyt valmis
haastamaan muut joukkueet
paremmin.
Bäckström oli toissa kauden
jälkeen ehdolla NHL:n parhaan
maalivahdin Vezina-palkinnon
voittajaksi. John Weckström (Jaakko Lepola)
1?0, 33. Etenkin
maalien takana on paljon tilaa,
se oli erikoista, Koivu sanoi.
? Aikaeroon tottuminen on
isompi juttu kuin mitä he Kanadassa oikein tajuavatkaan.
Joukkue otti tänään paljon jää-
hyjä, sekin kertoi jotain missä
mennään, Koivu arvioi.
Suomalaiskolmikosta maalivahti Niklas Bäckström pääsi helpolla, vain Jyrki Jokipakka onnistui maalinteossa
toisen erän alussa.
? Toivottavasti yleisö viihtyi,
paransimme loppua kohden.
Jääkiekko on yksinkertainen
peli, ja kolmanteen erään yksinkertaistimme peliä, Bäck-
ström tiivisti.
Tampereen hallissa SM-liigassa Kärppien paidassa juhlinut Bäckström kehui nuorta
Ilvestäkin.
? He pelasivat rohkeasti ja
fiksusti, olivat intoa täynnä.
Hekin oppivat, kun vastustaja
on vähän erilainen kuin SMliigassa. Ollaan
kuitenkin ajettu niin vähän
vasta rallia, Hellman totesi.
. MM-sarjas-
PÄIVÄN PELIT
KENO
Voittonumerot: 5, 6, 7, 12, 18, 19,
24, 30, 35, 39, 43, 49, 52, 58, 59, 61,
62, 65, 67, 70
TULOSVETO
1 SaPKo?K-Laser 3?3
Kerroin: 19,50
2 FC Honka?FC Lahti 1?2
Kerroin: 10,63
3 FC Inter?Haka 1?0
Kerroin: 9,82
4 Happee?Classic 7?8
Kerroin: 99,65
7 Ilves?Minnesota 1?5
kerroin: 23,54
VOITTAJAVETO
Voittajaveto 2
Veikkausliigan voittaja 2010
(Pelattu 15/2010)
Voittaja: 1 HJK
Kerroin: 3,40
JALKAPALLO
Ryder cupin päätöspäivää väritti suuren urheilujuhlan tapaan hassunhauska viuhahtaja.
Ryder cupin voittajat 1991?2010
l?
1991: USA?Eurooppa 14,5?13,5
1993 (isäntämaa Englanti): Eurooppa?USA
13?15
l?
l?
2008: USA?Eurooppa 16,5?11,5
l?
2010 (Wales): Eurooppa?USA 14,5?13,5
l?
1995: USA?Eurooppa 13,5?14,5
l?
1997 (Espanja): Eurooppa?USA 14,5?13,5
l?
1999: USA?Eurooppa 14,5?13,5
Ryder cupia on pelattu vuodesta 1927. Someron Pallo
avasi pistetilinsä kolmosdivisioonan ylemmässä alkusarjassa, kun se kävi sunnuntaina hakemassa 7?7-tasapelin
Loimaan Rocketsin kotihallista.
SoPa aloitti lohkojohtajan
vieraana terävästi, mutta
hukkasi 7?5 johtonsa viimeisen neljän minuutin aikana.
Juha Laaksonen ja Severi
Niilo iskivät somerolaisille
kaksi maalia mieheen, Paavo Tiiri, Ville Vuori ja Olli
Lindberg yhden kukin.
Perjantaina SoPa kärsi 5?
7-vierastappion säkyläläiselle Lännen Kiekolle. Hän on vielä tämän
kauden seuran palkkakuningas, kunnes Mikko Koivun
uusi sopimus astuu voimaan
vuoden päästä.
Vaikka Bäckström on palkkansa puolesta joukkueensa
kiistaton ykkösmaalivahti, hän
tietää joutuvansa näyttämään
kykynsä jokaisessa pelissä.
? Ihan sama, missä sarjassa
sitä pelaa, aina on tunkua tälle pelipaikalle. FC Inter . PK-35.. Rafael (Hugo Miranda) 1?1,
73. Amerikkalaispelaaja on lainapestillä ainakin ottelut SaiPa?
HPK ja HPK?Jokerit.
Del Grosson vuokraaminen
tuli ajankohtaiseksi, kun
kolme HPK:n puolustajaa on
samanaikaisesti loukkaantuneena. Katajalla on nyt koossa
liigauraltaan 1 004 levyriä,
joiden kaapimiseen hän käytti 225 ottelua.
Forssalaislähtöinen Kataja,
28, on pelannut liigassa syksystä 2001 lähtien ja edustanut Vilppaan lisäksi Forssan
Koripoikia, Torpan Poikia
sekä Kouvolan Kouvoja. Aina on muita
pelaajia, jotka siihen haluavat,
Bäckström tiedostaa.
? Sama juttu täälläkin, eikä
auta kuin mennä päivä kerrallaan ja tehdä omat jutut niin
hyvin kuin mahdollista. lokakuuta 2010
Urheilu
?Niken. Drilon Shala (Jarkko Värttö) 1?2.
Yleisöä: 2 755.
HJK
24 14 7 3 41?17 49
TPS
24 12 6 6 43?26 42
KuPS
24 13 3 8 41?34 42
FC Honka 24 12 4 8 41?31 40
FF Jaro 24 11 5 8 40?30 38
FC Inter 24 10 5 9 32?30 35
TamU
24 9 4 11 34?43 31
MYPA
24 7 9 8 33?36 30
MIFK
24 7 6 11 36?40 27
Haka
24 7 6 11 26?37 27
AC Oulu 24 7 6 11 28?41 27
VPS
24 7 6 11 24?37 27
FC Lahti 24 5 10 9 23?33 25
JJK
24 7 3 14 31?38 24
Seuraavat ottelut: la 16.10
Eura . SIF, HIFK
. Pyrintö II, pe 8.10. Maksu kät. Kiekkohait . TuKV, UJK . 045 112 5015
PIKKUJOULUA
?????????????????
???????????
Osakkeita esim. Campus,
su 10.10. ÅIFK, HC West
. Vilppaan pisteet/levypallot: Jenna Hellman 0/2, Veera Mäenpää 4/6, Sofia
Pelander 7/18, Reetta Hämeenoja
10/4, Miina Junkkarinen 6/6, Mari
Rintakoski 4/2, Aino Härkki 8/8.
Vilpas?LoKoKo 72?52 (33?20)
Vilpas: Hellman 6/2, Mäenpää 10/4,
Pelander 15/13, Emmi Iivonen 5/1,
Hämeenoja 12/9, Junkkarinen 8/4,
Rintakoski 14/5, Härkki 0/3, Essi
Iivonen 4/2.
Vilpas?Catz 69?34 (29?14) Vilpas:
Hellman 0/7, Mäenpää 9/5, Pelander
20/8, Emmi Iivonen 4/2, Hämeenoja
18/8, Junkkarinen 10/7, Rintakoski
0/6, Härkki 8/4, Essi Iivonen 0/5.
ToPo?Vilpas 89?43 (49?18) Vilpas: Hellman 0/0, Mäenpää 3/5,
Pelander 19/15, Emmi Iivonen 4/6,
Hämeenoja 9/6, Junkkarinen 7/7,
Rintakoski 0/3, Härkki 0/1, Essi Iivonen 1/2.
SM?sarjaan ToPo ja RaPy 1, valtakunnalliseen I-divisioonaan Vilpas ja
LoKoKo.
KÄSIPALLO
MIESTEN SM-LIIGA
Cocks
4 4 0 0 144?98 8
HC West 4 4 0 0 124?83 8
Atlas
3 3 0 0 83?58 6
SIF
3 2 0 1 90?69 4
BK-46
3 1 0 2 79?91 2
ÅIFK
4 1 0 3 97?114 2
Akilles
4 1 0 3 86?134 2
Dicken
3 0 0 3 59?77 0
HIFK
4 0 0 4 89?127 0
Seuraavat ottelut: pe 8.10. HPK . www.fenestra.?
Ota yhteyttä: Merja Mäkeläinen 050 344 3626
Salossa 6.10.2010 Satamakatu 40 klo 17.00. vesi),
sähkö kulut. Kuusamo,
10.10. Ryder cup -reikäpeliottelu:
Loppupisteet: Eurooppa?USA
14,5?13,5.
Päätöspäivän kaksinpelit: Steve
Stricker USA?Lee Westwood Eurooppa 2/1, Rory McIlroy Eurooppa?Stewart Cink USA tasan, Luke
Donald Eurooppa?Jim Furyk USA
1/0, Dustin Johnson USA?Martin
Kaymer Eurooppa 6/4, Ian Poulter
Eurooppa?Matt Kuchar USA 5/4,
Jeff Overton USA?Ross Fisher Eurooppa 3/2, Miguel Angel Jimenez
Eurooppa?Bubba Watson USA 4/3,
Tiger Woods USA?Francesco Molinari Eurooppa 4/3, Edoardo Molinari
Eurooppa?Rickie Fowler USA tasan,
Phil Mickelson USA?Peter Hanson
Eurooppa 4/2, Zach Johnson USA?
Padraig Harrington Eurooppa 3/2,
Graeme McDowell Eurooppa?Hunter
Mahan USA 3/1. Dicken . 12.00
Ikkunat ja ovet
. ÅIFK
. SBS Pori,
KoPo . KaKo, SalPa . koti-irtain mm. Cocks
. IKA, RunU . 3) Jussi Pinomäki Suomi, Ford.
SALIBANDY
II-DIVISIOONA, MIEHET
FBC Turku 2?SBS Masku
4?9
Campus?KoPo
7?8
KaKo?SBS Rupu
5?4
Ruoska?SBS Pori
17?2
SalPa?SBS Wirmo
10?9
SalBa?TPS 2
12?6
Ruoska
3 3 0 0 34?11 6
SBS Masku 3 3 0 0 24?12 6
KaKo
3 2 0 1 15?15 4
KoPo
3 2 0 1 16?18 4
SalBa
3 2 0 1 20?15 4
SBS Wirmo 3 1 0 2 26?22 2
Campus 3 1 0 2 17?17 2
SalPa
3 1 0 2 19?31 2
SBS Rupu 3 1 0 2 16?18 2
TPS 2
3 1 0 2 21?22 2
SBS Pori 3 1 0 2 13?31 2
FBC Turku 2 3 0 0 3
9?18 0
Seuraavat ottelut: to 7.10. Tied. USiKi . Hinta 25e. Myynti sisällä hallissa.
Kyselyt 044 521 4421.
Tule tutustumaan tai tarkistamaan muistikuviasi
Kahvitarjoilu Tervetuloa!
Salon Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys
Suomen suurin standup-kiertue Salossa!
Parempaa palvelua.
????????????????
Makuliha Oy on lihajalosteita valmistava perheyritys Tammelassa. Ilmoittautumiset 28.11.mennessä Raimolle puh. Chiefs, su 10.10. KYSport, su 10.10. Tervetuloa!
Kuvassa Pilha 125 Lomatalo.
LINJA-AUTOT LAIVARISTEILYLLE
tiistaina 12.10. 5.980 ?
vietetään Lehmirannassa sunnuntaina 5.12.2010. Sparta.
??????????????
Salon Euromarketin
I
P
A
N
A
V
A
L
T
A
H
A
R
A
L
D
Keskiviikkoisin
Viialan kotileipomo
15
J
E
R
E
Ke 20.10. mennessä Harri Aho puhelimitse 0500 646 072
tai sähköpostitse harri.aho@makuliha.fi
V
I
I
V
I
J
A
W
A
G
N
E
R
F
I
N
G
E
R
P
O
R
I
R
E
T
U
T
E
I
N
I
L
E
E
N
A
H
I
R
M
U
I
N
E
N
pihassa 9-13.
NAISTEN SM-SARJA
HIFK
4 4 0 0 93?80 8
Sparta
4 3 0 1 102?73 6
SIF
4 3 0 1 104?85 6
GrIFK
4 1 0 3 90?95 2
BK-46
4 1 0 3 74?99 2
ÅIFK
4 0 0 4 78?109 0
Seuraavat ottelut: la 9.10. lokakuuta 2010
Seuraavat ottelut: to 7.10.
TaNMKY . 050 3376377
??????????????
alk. Kiekko-67, pe 8.10. (viitta huutokauppa) Myyd. BK-46 . TuTo
. p. mukaan, vuokravakuus 1 kk. Ruoska.
2-divisioona, naiset
SBS Rupu?KaKo
IKA?RunU
KaKo?Campus 2
RunU?SBS Rupu
SalBa?SBS Wirmo
SalPa?Campus 2
SBS Wirmo?HuKu
HuKu?IKA
SalPa?SalBa
4?7
4?2
4?2
3?1
0?8
2?1
3?2
2?1
6?5
SBS Wirmo 2 2 0 0
11?2 4
KaKo
2 2 0 0
11?6 4
SalPa
2 2 0 0
8?6 4
IKA
2 1 0 1
5?4 2
HuKu
2 1 0 1
4?4 2
RunU
2 1 0 1
5?5 2
Campus 2 2 0 0 2
3?6 0
SBS Rupu 2 0 0 2
5?10 0
SalBa
2 0 0 2
5?14 0
Seuraavat ottelut Huittisissa la
16.10.: SBS Rupu . Valmistamme korkealaatuisia
palvituotteita sekä täyslihajalosteita vaativalle
asiakaskunnallemme, päämarkkina-alueenamme
Etelä-Suomi. UJK.
III-divisioona, ylempi alkusarja
Rockets?SoPa
7?7
LäKi?ParSport
5?2
KJK?Rockets
1?4
LäKi?SoPa
7?5
ParSport?KuKi
7?4
Rockets
4 3 1 0 27?10 7
LäKi
4 2 1 1 18?23 5
ParSport 3 2 0 1 17?13 4
KuKi
3 1 0 2 16?15 2
KJK
3 0 1 2 11?18 1
SoPa
3 0 1 2 14?24 1
Seuraavat ottelut: pe 8.10. SBS Rupu, HuKu
. Campus 2.
TENNIS
Maailmanlistat maanantaina:
Miesten ATP-maailmanlista: 1) Rafael Nadal Espanja 12 070 (edellisen
listan sijoitus 1), 2) Novak Djokovic
Serbia 7 145 (2), 3) Roger Federer
Sveitsi 6 735 (3), 4) Andy Murray
Britannia 5 035 (4), 5) Robin Söderling Ruotsi 4 910 (5), 6) Nikolai Davydenko Venäjä 3 945 (6), 7) Tomas
Berdych Tshekki 3 760 (7), 8) Mihail
Juzhni Venäjä 3 500 (9), 9) Fernando
Verdasco Espanja 3 330 (8), 10) Andy
Roddick USA 3 180 (10),...48) Jarkko Nieminen Suomi 950 (60), 221)
Henri Kontinen 220 (243), 317) Timo
Nieminen 131 (330), 339) Harri Heliövaara 122 (365), 427) Juho Paukku
85 (423).
Naisten WTA-maailmanlista: 1)
Serena Williams USA 6 995 (1), 2)
Caroline Wozniacki Tanska 6 685
(2), 3) Venus Williams USA 5 795 (3),
4) Vera Zvonareva Venäjä 5 715 (4),
5) Kim Clijsters Belgia 5 325 (5), 6)
Francesca Schiavone Italia 5 005 (8),
7) Jelena Jankovic Serbia 4 780 (6),
8) Samantha Stosur Australia 4 772
(7), 9) Jelena Dementjeva Venäjä
4 445 (10), 10) Viktoria Azarenka
Valko-Venäjä 3 910 (11),...270) Emma
Laine Suomi 185 (265).
?????????
Myydään Vähän ajetut Bridgestone talvirenkaat 185/65/15
aluvanteilla 4x100,Toyota Jaris
0443270106
Hyvä valikoima
leipomotuotteita,
edulliset torihinnat.
MESTARUUSLIIGA NAISET
ROTUKISSA MISKA
1?3
LP Viesti 2 2 0 0 0
6?1 6
Kuusamo 1 1 0 0 0
3?0 3
Kangasala 1 1 0 0 0
3?1 3
OrPo
2 1 0 0 1
4?4 3
Pislaploki 1 0 0 0 1
1?3 0
P-mäki 1 0 0 0 1
1?3 0
Eura
1 0 0 0 1
0?3 0
HPK
1 0 0 0 1
0?3 0
Seuraavat ottelut: pe 8.10. BC Sisu . lähtevät Halikosta klo 18.45. Toinen auto ajaa reittiä
Toijalanmäki-Halikontie-Vanha Turuntie jatkaen Hajalan kautta. Aloitamme
jouluaterialla klo 14.00, minkä jälkeen ohjelmallinen tuokio ja tanssia. Osta lokakuussa,
maksa vasta tammikuussa 2011.
PAIKALLISHISTORIAA VIIDELTÄ
VUOSIKYMMENELTÄ
v. RunU, SBS Wirmo . 0400-440046
MATHILDEDALISSA puutalossa tupakeittiö+mh+kh+s, oma
pieni piha, 350 e/kk (sis. TuUL 2
. FBC Turku 2, pe 8.10. Tower sohvapöytä, Tower tv/videotaso,
taulu-tv, ym. Viesti.
RALLICROSS
Millville, New Jersey
Rallicrossin Yhdysvaltain mestaruussarjan kilpailu:
Lopputulokset: 1) Tanner Foust
USA, Ford,... SBS Rupu, HuKu . KaKo . 050 300 9049
LENTOPALLO
OrPo?LP Viesti
??????????
?????????????
Yksiö, Inkere 300eur/kk, 1kk
vakuus. TuKV . Toinen auto lähtee Postintien ja Lautamiehentien risteyksestä ajaen
reittiä Vaskiontie-Kuruntie-Hurtintie-Prestkullantie-Märy-VaskioKumio. SalBa . Näyttö 1h ennen. SALON SEUDUN SANOMAT
TULOSPÖRSSI
GOLF
Newport, Wales
Miesten 38. 728 5225.
Oletko hankkimassa omakotitaloa, lomataloa, hirsisaunaa, grillikotaa, autotallia, monikäyttöhallia, pihavarastoa tai vierasmajaa?
VARAA RAKENNUKSESI NYT!
Nopeat toimitukset, pakattu
säänkestävästi. Atlas . Pomppu . Haluat tarjota asiakkaillemme parasta palvelua.
Tarjoamme myytäväksesi korkealaatuiset lihajalosteet, tueksesi kannustavan myyntiorganisaation ja perehdytyksen tehtäviin.
Kysy lisätietoja 15.10. SalPa, Campus 2 . SBS
Masku, la 9.10. Matka omilla autoilla. Asiakkaitamme ovat palveluun erikoistuneet ruokakaupat.
Haemme Salon alueelle toiminimellistä yrittäjä-
TUOTE-ESITTELIJÄÄ
Irtaimen HUUTOKAUPPA!
Ostan/myyn osakeyhtiöitä.
P. SBS Rupu . Yritys vuokralaisena, takuut ok.
Soita 09 425 00581
Halutaan ostaa tai vuokrata
rivitalo kaksio salon alueelta. SoPa
. 044 957 8957.
Etsimme yksiötä tai kaksiota
Nokian läheltä. maksu
Lippupisteestä ja Ärrältä
tapahtumanro 22560. RaiPS.
A-tytöt SM-karsinnan 2. 1960 - 2009
Kysy lisää 0424 852 200 tai
info@ultimatemarket.com.
Tee tilaus, katso tarkemmat
tiedot, tilaa esite tai viralliset
rakennuslupakuvat sivuiltamme
www.ultimatemarket.com.
Edesmenneen kaupunkineuvos
Reino Breilinin leikekirjat esillä
SALON TYÖVÄENTALON JUHLASALISSA
Vilhonkatu 9
Lauantaina 9.10.2010 klo 10.00 . NVW,
TuNMKY . PeU-Basket, la 9.10. SalBa, KaKo
. 736 0658 tai 0400 765 145. Rockets.
NHL:n harjoitusotteluiden suomalaistilastot:
Washington?Nashville 0?3 (0?0, 0?
1, 0?2) N: Pekka Rinne 22 torjuntaa.
Calgary?Edmonton 1?0 (1?0, 0?0,
0?0) C: Miikka Kiprusoff 27 torjuntaa.
Anaheim?Los Angeles ja. + toim. klo 19.00, KIVA
Liput 20/15 . p. Pislaploki . SalPa, SBS Wirmo . UU
. TPS 2
. BK-46, su 10.10. kierros:
Rapy 1?Vilpas 75?39 (39?24). ParSport . TarU . KJK, la 9.10. SSP.
Eläkeliiton Halikon yhdistyksen
Maalaus, tapetointi ja muut
rak.- ja saneeraustyöt suoritetaan pitkällä kokemuksella.
Yht. GrIFK, su 10.10. Pisteet: Eurooppa
5?USA 7.
JÄÄKIEKKO
II-divisioona lohko 6
Karhu HT?USiKi
UJK?Chiefs
TarU?RNK Hoci
Chiefs?Kiekko-67
8?1
6?4
3?2 (VL)
12?1
Karhu HT 2 2 0 0 0
15?2 6
UJK
2 2 0 0 0
12?9 6
Chiefs
2 1 0 0 1
16?7 3
Kiekkohait 1 1 0 0 0
8?6 3
TarU
1 0 1 0 0
3?2 2
RNK Hoci 2 0 0 1 1
7?9 1
TuKV
1 0 0 0 1
1?7 0
USiKi
2 0 0 0 2
7?16 0
Kiekko-67 1 0 0 0 1
1?12 0
Seuraavat ottelut: to 7.10. Kuusamo, la 9.10. Kangasala.
MIESTEN 2-SARJA, lohko 7
HaHa?Parma
2?3
Loimu?TuTo
0?3
TuTo
1 1 0
3?0
2
Parma
1 1 0
3?2
2
PeSisu
0 0 0
0?0
0
HaHa
1 0 1
2?3
0
Loimu
1 0 1
0?3
0
Seuraavat ottelut: la 9.10. otot p. HIFK.
Seuraavat ottelut: to 7.10. IKA, SalBa . 3?2 (1?0,
0?0, 1?2, 1?0) A: Teemu Selänne 1+0
(voittomaali ajassa 61.03).
KORIPALLO
MIESTEN II DIVISIOONA
PeU-Basket?BC Sisu
RaiPS?UU
NVW?PirVi
KY-Sport?TaNMKY
Pyrintö II?Pomppu
Pyrintö II 1
KY-Sport 1
RaiPS
1
PeU-Basket 1
PirVi
1
TuNMKY 0
NVW
1
BC Sisu 1
UU
1
TaNMKY 1
Pomppu 1
B.
V
I
R
T
A
N
E
N
1
1
1
1
1
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
1
1
1
1
1
93?34
85?61
97?77
72?61
62?59
0?0
59?62
61?72
77?97
61?85
34?93
72?61
97?77
59?62
85?61
93?34
2
2
2
2
2
0
0
0
0
0
0
Tiistaina 5. SIF, la 9.10. Mainitse samalla,
jos tarvitset kuljetusta. Loimu.
NAISTEN 2-SARJA, lohko 12
Loimu Jun?TuUL 2
3?2
KoKa?HaHa
0?3
HaHa
1 1 0
3?0
2
Loimu Jun 1 1 0
3?2
2
Viesti
0 0 0
0?0
0
TuUL 2 1 0 1
2?3
0
KoKa
1 0 1
0?3
0
?????????????????
?????????????????
Täysharmaa
Penttijaakontiellä.
P. Pekalta puh. Työllistämme tällä hetkellä 40
henkilöä. USiKi, RNK
Hoci . p.
0405857263
??????????
LOMATALOT
Olet oma-aloitteinen, ulospäin suuntautunut ja positiivisesti elämään
asennoituva. KoKa, HaHa . Karhu HT, la
9.10. HaHa, PeSisu