Samaan Keskiseen monikansalliseen prikaatiin Suomen kanssa kuuluva Norjan pataljoona
muuttuu runsaan 20 000 sotilaan
vahvuisen Kfor-joukon taktiseksi
reservijoukoksi. Sasin mielestä asiasta olisi
pitänyt päättää jo hallitusneuvotteluissa, sillä istuvat ministerit eivät hänen mukaansa ryhdy helposti
kaventamaan omia toimivaltuuksiaan.
Pekkarinen sen sijaan uskoo siihen, että poliittinen päätös keskittämisestä syntyy ja uusi omistajaohjaus otetaan käyttöön jo vuoden 2005 alusta. 10-17, la 9-14
PALJON PARKKITILAA
MYYMÄLÄN EDESSÄ.
ALUMIINIVENEET
Kysy
paketti-
tarjousta
JA PERÄÄN TIETYSTI
2003 BUSTER- mallisto
esillä uudessa venehallissa
TULE TUTUSTUMAAN!
Myllyojank. 7331 638
www.salonkaakeli.fi
Lehtikuva-arkisto/Sari Gustafsson
EU:n toiminta ei saa perustua vahvimman lakiin, sanoi pääministeri Matti
Vanhanen eurooppalaisten liikkeenjohtajien kokouksessa Helsingissä.
kee sen johdosta määräenemmistöpäätösten lisäämistä, mutta suhtautuu epäillen uusien
toimielinten perustamiseen.
EU:n tehokkuutta ulkosuhteissa pitää vielä
lisätä, Vanhanen esitti. Suomi tu-
-50%
Myymälässämme uutta
mallistoa esillä!
Myllynojank. 777 7037 ark. EU:n toiminta ei saa perustua vahvimman lakiin, Vanhanen perusteli.
Vanhanen sanoi Suomen odottavan, että EU
toimii tehokkaasti ja tasapuolisesti. Se kehittyy ajan myötä uusien
tarpeiden mukaiseksi, hän ennusti.
. Hän
lupaa tuoda uuden periaatepäätöksen valtion omistajapolitiikasta valtioneuvostoon vielä tämän vuoden aikana.
STT/Joni Malkamäki
Suomalaisten rauhanturvaajien vastuualueella asuu yli 200 000 ihmistä. ark. Sen sijaan Valtion eläkerahasto voi omistaa osakkeita kuten mikä tahansa sijoittaja, Sasi sanoo lauantain Turun Sanomissa.
Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen (kesk.) puolestaan sanoo pitävänsä valtiota uskottavana omistajana. 731 2325
. Määrä
vähenee syksyllä suunnitellusti
noin 700 henkilöön, kun Suomen
pataljoonan C-komppania kotiutetaan ja alue siirtyy irlantilaisille.
Samalla Suomen pataljoonan nimi vaihtuu suomalais-irlantilaiseksi taisteluosastoksi.
Ex-ministeri Sasi myisi
valtion pörssiyhtiöt
SSS?STT
Lehtikuva-arkisto/Kimmo Sasi
Kimmo Sasin mielestä valtion tehtäviin ei kuulu pörssiyhtiön omistaminen. alv)
Sunnuntaina 6. Unionin vaikutusvalta
maailmalla ei ole suhteessa sen talouden kokoon.
EU:n neuvoston työssä Vanhanen halusi painottaa kansallisten parlamenttien tahtoa ja
ohjausta, jotta neuvosto heijastaisi unionin perusluonnetta kansallisvaltioiden yhteenliittymänä.
. Helsingin Sanomien mukaan osa hakijoista sai tietokonevirheen vuoksi liikaa pisteitä työkokemuksesta.
Kouluun pääsystään jo tiedon
saaneet opiskelijat saavat kuitenkin pitää paikkansa. Yksittäisistä ongelmista ei
saisi hänen mielestään vetää liian pitkälle meneviä
johtopäätöksiä.
Valtio omistaa yksitoista pörssiyhtiötä.
Nykyisen hallituksen tavoitteena on valtion omistajaohjauksen keskittäminen yhdeksästä ministeriöstä yhteen paikkaan. Väärin perustein valitut opiskelijat otetaan
sisään ylimääräisinä, eivätkä he
siis vie kenenkään toisen paikkaa.
Virhe havaittiin eräässä ammattikorkeakoulussa keskiviikkona sattumalta. Uudella alueella, kuten muuallakin Kosovossa, on kiinnitettä-
vä erityistä huomiota järjestäytyneen rikollisuuden vastaiseen toimintaan, Alén jatkoi.
Syksyllä uusi
taisteluosasto
Muutos ei välittömästi vaikuta
suomalaisten rauhanturvaajien
kokonaismäärään. Arkistokuva elokuulta 2002
Kansanedustaja ja entinen liikenne- ja viestintäministeri Kimmo Sasi (kok.) panisi kaikki valtion
pörssiyhtiöt myyntiin.
. 4 Salo P. Vanhanen sanoi eurooppalaisten liikejohtajien kokouksessa Helsingissä lauantaina,
että Suomi aikoo jatkaa tukea vahvalle komissiolle.
. Muutos tuo sotilaille kolmasosan lisää partioitavaa aluetta. 731 2386
Avoinna ma-pe 9-20, la 9-16
Irtonumero 1,35 . saat lisää energiaa
250 ml
74 e/l
175 e
Kauppakeskus Plaza
Vilhonkatu 8 P. Valtion tehtävä ei ole toimia omistajana pörssiyhtiöissä. Uusi vastuualue on
siitä harvinainen, että se on puhtaasti albaanien asuttama, joten
etnisiä levottomuuksia ei ole odotettavissa, Suomen rauhanturvajoukon komentaja eversti Hannu
Alén totesi.
. 8-16.30
Vanhanen haluaa
vahvan EU-komission
SSS?STT
Pieniä
poistoeriä
laattoja
Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) haluaa EU:n komissiolle vahvan ja itsenäisen aseman, jotta unionin toiminta pysyisi tasapuolisena. 733 1494
Palvelemme ark. 731 7831
S
VARASTON SIIVOU
Av. Kosovossa palvelee noin 820 sotilasta. EU:lla on oltava kyky katsoa unionin kokonaisetua. Virallisesti muutos tapahtui lauantaina.
Glogovacin kaupungissa sekä
ympäröivissä kylissä asuu noin
67 000 henkeä, ja kunta on pintaalaltaan 350 neliökilometriä.
Kaikki asukkaat ovat etniseltä
taustaltaan albaaneja.
Muutoksen myötä suomalaisten
valvoma alue kasvaa Kosovossa
noin 1 000 neliökilometriin. 12 Salo p. 1
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
N:o 182
Tunnistat liikkeemme
Annankadulla
Sinun Kaupat tunnuksesta!
Meillä on
HINTAHULINAT!
Kesän Parhaat tarjoukset
Sointu Leppämäki
Fytonomi
899 e
-lehden tarjoukset voimassa vielä tämän viikon
394 e
Nauti kesästä hoikempana ja virkistyneenä
Nyt 3 viikon puhdistuskuurilla
keho ja mieli kesäkuntoon!
?Siitepölyallergiaan
?Jalkojen
turvotukseen
COLON TONIC
253 e
559 e
Kesän lahjat kultasepältäsi
Turuntie 10, Salo
P. 9-18, kesä la sulj.
PUH. kehosta poistuu
kuona-aineita
. ihosi puhdistuu
. Osa sotilaista saa koulutuksen erittäin vaativiin joukkojenhallintatehtäviin.. Kaikkiaan neljän kunnan alueella on
207 000 asukasta, joista serbejä
on runsaat 12 000 ja romaneja
noin 4 500.
Kolmasosa
lisää aluetta
Muutoksen taustalla on Natojohtoisen
Kfor-rauhanturvajoukon osittainen uudelleenjärjestely. EU-politiikka ei ole meille ulko- vaan sisäpolitiikkaa.
Vanhanen arvioi, että EU:sta tuskin koskaan
tulee valmista. Osa kouluista
oli tuolloin jo ehtinyt julkaista va-
lintatulokset internetsivuillaan,
ja moni hakija oli saanut tiedon
opiskelupaikastaan suoraan sähköpostilla tai tekstiviestillä.
Opetushallitus joutuu nyt tarkistamaan kaikki ammattikorkeakoulujen opiskelijavalinnat.
Toistaiseksi on epäselvää, kuinka
suurta opiskelijajoukkoa virhe
koskee.
irlantilainen taisteluosasto
SSS?STT?Joni Malkamäki
LIPLJAN?Kosovossa palvelevien suomalaisten Kfor-rauhanturvaajien vastuualue laajeni jälleen heinäkuun alussa, kun Suomen pataljoona sai vastuulleen
Glogovacin kunnan alueen norjalaisilta rauhanturvaajilta. heinäkuuta 2003
Pycnogenol
18,50
60 tabl. VAIN
(27,-)
(21,80)
Muista! Kuivalle kesäiholle
Jättihelokkiöljy Gla+E
400 kpl
VAIN
19,90
19,90
(27,65)
Terveyskauppa
ALE ALE ALE
NYT MYYMME
KAIKKI TUOTTEET
-50%
HOROSKOP OY
MUODIKAS TEHTAANMYYMÄLÄ
Turuntie 37, SALO
Annankatu 7, Salo, p. Vaarallisinta olisi, jos jäykistäisimme lähes
500 miljoonan asukkaan talousalueen kyvyttömäksi uudistumaan, Vanhanen sanoi.
Tietokonevirhe sotki Suomen rauhanturvajoukon
ammattikorkeiden
vastuualue laajeni Kosovossa
Syksyllä aloittaa
opiskelijavalinnat
toimintansa suomalaisSSS?STT
Osa ammattikorkeakouluun hakeneista sai tällä viikolla väärän
ilmoituksen opiskelupaikan saamisesta. vartalo kiinteytyy
. Glogovacin alue on pinta-alaltaan erittäin suuri. (sis. Norjalaisten alue
jaetaan suomalaisten ja ruotsalaisten kesken.
Päätettiin siis
laittaa saunaan savupiippu, ja läksimme tiiliä
hakemaan. lahjakkaita.
Koska oppilaiden lahjakkuuksia ei tunneta,
järjestetään opetus kaikille samalta pohjalta.
Lapsi pannaan oppimaan asioita, jotka eivät
ole hänen taipumustensa mukaisia. Kaikissa tapauksissa toimituksen tietoon on kerrottava
kirjoittajan nimi ja yhteystiedot.
Kirjoita hyvin lyhyesti, koneella tai selkeästi käsin. Sen enempää yliopistoissa kuin
maatalousoppilaitoksissakaan ei näistä asioista 1960-luvulla juurikaan puhuttu . Pärjäämistä voisi helpottaa osoittamalla enemmän mielenkiintoa oppilaan lahjoihin, kykyihin, taitoihin, motivaation ja
asenteeseen. Paljon
minä yksinäni tein näitä matkoja ja saatoin
kuorman päällä vetää torkutkin, hevonen kyllä tunsi tien, enkä monta autoa matkalla nähnyt. Pikaasutus vei siis pappilan maat. Jos yksi puoli seksibisnestä kriminalisoidaan, miksi ei
siinä tapauksessa toistakin, myyntiä?
Seksin myymisen lainvastaisuus olisi ainakin omiaan siivoamaan tiettyjen hotellien ja ravintoloiden ilmastoa. Siihen aikaan kuorma-autoja ei mistään saanut muuttokuormia kus-
SSS-arkisto/Minna Filppu
Kirjoittaja muistelee, miten hevosen voima ja vauhti ennen töissä ja toimissa riittivät.
kaamaan, vaan kaikki muutto oli hevosten
kanssa tehtävä. Kävimmekin kaikissa matkan varrella olevissa kaupoissa, ja eräästä kaupasta sitten
saimmekin hiivaa. Fax: 7702 300
maksaa arviointikustannuksia. Ja vaikka
koulussa pärjäisikin, ei välttämättä pärjää
elämässä. Näihin asioihin
saadaan jatkossa parannusta ja niitä käsitellään mm. Mielikuvat lähtevät liikkeelle herkemmin kuin tosiasiat. Samaa kulttuuri- ja kesätapahtumien korkeasuhdannetta on eletty tällä alueella jo useita vuosia, eikä paineita laskusuuntaan ole. Syyt poikien huonoon menestykseen peruskoulussa ja
LEHTO
lukiossa ovat a) poikien myöhäisemmässä
kehityksessä b) koulutuksen teoria- ja tietopainotteisuudessa ja c) opettajiston naisvaltaisuudessa. Silloin oli myös kova pula hiivasta. Samalla toimitimme
myös naapurille ?nisujauhoja?. Harva seksiä ostanut pystyisi kotona keksimään uskottavaa
selitystä sille, miksi joutuu sovittamaan kuukausien vankeustuomiota.
Esitetty lakimuutos näyttää kuitenkin muotopuolelta. Katsottiin sitten,
että isästäni ei ole enää paikan pitäjäksi,
vaikka vuokra-aikaa oli vielä jäljellä. Toimitus valikoi, käsittelee, otsikoi ja tarvittaessa lyhentää tekstit.
Lähetä kirjoitukset osoitteella:
SSS/mielipide, PL 117 24101 Salo
Sähköposti: sss.mielipide@sss.fi
MIELIPIDE
sss.mielipide@sss.fi
Mitä maalla, sitä merellä
PÄÄKIRJOITUS
Jan-Erik Enestam
Kemiönsaaren Musiikkijuhlat on yksi osa heinäkuun alun laajasta tapahtumatarjonnasta. Nykyisen hallituksen tavoitteena on
edelleen kehittää näitä ohjelmia ja turvata
maaseudun elinvoiman säilyminen kestävällä
tavalla.
Vanhasen hallituksen ohjelmaan sisältyy
myös useita yksittäisiä maatalouden ympäristönsuojelua sivuavia kohtia. EU:n laajentuminen tuo omat haasteensa, ja WTO:n neuvottelut jatkuvat. Meillä oli Kiikalassa savusauna, ja joka kerta kun saunottiin, minä sain itkeä, sillä
silmiäni kirveli niin kovasti. Kesäjuhlia ja
niiden sisältöä ideoitaessa kukkivat hyvin kirjavat kukat. Tähänkin viikonvaihteeseen osuu niitä useita, mainittakoon vain Someron Suviheinä,
Kiikala-päivä sekä Uudenkirkon pitäjäjuhla Salossa. Olen armeijanikin suorittanut tykistön ratsurina.
Ennen ei lapsityövoimasta pidetty lukua, ja
niinpä olen jo seitsemänvuotiaasta asti tehnyt
hevosen kanssa monenlaisia peltotöitä. Kemiön musiikkijuhlat laajentavat vaikutuspiiriään; konsertteja pidetään kirkoissa ja kartanoissa viiden eri
pitäjän alueella. viime keväänä luovutetussa ehdotuksessa kansalliseksi biojätestrategiaksi.
Aikanaan maataloudelle haluttiin suunnitella erilaisia taloudellisia ohjauskeinoja
päästöjen vähentämiseksi. Jälkimmäisiin ikävä kyllä kuuluu se, että EU on kieltämässä mäntytervan
käyttämisen puunsuoja-aineena.
Asian tekee Suomen kannalta nolommaksi se, ettei kysymys ole vain
Brysselin byrokraattien pahanilkisyydestä. Nykyisillä edellytyksillä poikien
oppimistulokset ovat tyttöjä huonompia myös
tulevaisuudessakin.
Opetus peruskouluissa ja lukioissa perustuu vieläkin ajatukseen, että opettaja siirtää
tietoa oppilaan päähän ja että kaikki oleellinen tieto löytyy oppikirjoista. Nämä ovat sellaisia
asioita, jotka eivät tule toistumaan, vaikka
sanotaan, että historia toistaa itseään. Salossa vireillä on vielä neljä eri haaraa. Tällaisia matkoja teimme useampia.
Hevonen oli siihen aikaan tärkeä vetopeli.
Me teimme isäni kanssa monet myllyreissut
Saloon Koskisen myllylle, ja joskus myöskin
Lahjakkuuskaan ei riitä
Olen pyrkinyt keskustelemaan nimimerkki
Sotaveteraanin kanssa koulussa pärjäämisestä ja lahjakkuuksien eri ulottuvuuksista.
Olen yrittänyt osoittaa, että asiat eivät ole
niin yksinkertaisia ja mustavalkoisia kuin
Sotaveteraani väittää. Esimerkiksi maanmuokkausta, haravakoneen
ajoa ja harahevosen talutusta. kotimaisen
uusiutuvan energian tuotannon ja käytön lisääminen, ja siten fossiilisten polttoaineiden
käytöstä aiheutuvien kasvihuonekaasupääs-
töjen vähentäminen, bioenergian tuottaminen
sekä lannan kaasujen talteenotto ja käyttö.
Uuden viljelytekniikan, kuten esimerkiksi
minimimuokkaus ja suorakylvö, käyttöönotto
vähentää myös kasvihuonekaasupäästöjä.
Itämeren suojeluohjelmaan sisältyy keskeisesti maatalouden ravinnekuormituksen vähentäminen samoin kuin valtioneuvoston periaatepäätökseen vesiensuojelun tavoitteista
vuoteen 2005 sekä siihen liittyvään toimenpideohjelmaan. Se keräsi päivän mittaan yli 1 500 ihmistä seuraamaan laitteita, eläimiä ja työnäytöksiä. Aamulla aikaisin lähdettiin ja iltamyöhällä en-
nen puoliyötä oltiin perillä.
Loppumatkalla jouduttiin lepäämään, lehmät makasivat ja ne sekä hevoset juotettiin ja
syötettiin. Ei
suinkaan siinä, että opetusmenetelmät eivät
toimi tai oppilaan lähtötaso ja taipumukset
Ylhäisten myllylle, kun pullajauhoja ja mannaryynejä piti saada. 7702 340. Minun piti olla isän apuna viljasäkkejä nostamassa. Ajatellaanpa vain Someron Mäkilän traktorimuseolla torstaina pidettyä Ol´hollilla-tapahtumaa. Lisäksi on niin, että oppilaiden tunne-elämän sekä tiedollinen ja sosiaalinen kehitys etenevät eri aikatauluissa.
Nämä tosiasiat pitäisi huomioida opetuksessa
ja oppimisen ohjaamisessa.
Koulussa pärjääminen on monipiippuinen
juttu. markkinat kuitenkin
kuivettuivat, kun rutto lykkäsi pyhiinvaellusta.
Matkamuistoseikkailun jälkeen Gutenberg
jatkoi projektiaan kahden rahoittajan tuella,
mutta rahantarpeesta ei tullut loppua, tuloksia saatiin odotella ja oikeussalit ehti tulla tutuksi.?
Juha Virkki GViestissä. Sekin on erinomainen etuisuus kulttuurin kesäkuluttajalle: mitä lyhyempi matka, sitä matalampi kynnys myös klassisen
musiikin kuunteluun.
Monipuolisia kesätapahtumia riittää niin ikään. Suomen viranomaisilla olisi ollut tilaisuus hoitaa terva-asia kuntoon, mutta tilaisuuteen ei tartuttu.
Ministeriöiltä ei löytynyt pikkurahaa
Tuottaja: Risto Knuuttila puh. Suomenlahden rannikkoalueilla ja saaristomeren alueella maatalouden
osuus on ollut noin puolet fosforikuormituksesta ja noin neljännes typpikuormituksesta.
Tehostetut toimenpiteet erityisesti näillä
alueilla parantavat rannikkovesien tilaa huomattavasti.
Maatalouden jätehuollon järjestäminen on
vielä kesken: esimerkiksi luvattomia, pieniä
kaatopaikkoja on maatiloilla vielä paljon.
Maatalouden kiinnostus yhdyskuntien ylimääräisen orgaanisen jätteen hyödyntämiseen saisi mielellään kasvaa. Kun silloin oli
sota-aika, minullakin piti olla henkilöllisyystodistus, jota voitiin tarvita kauppalan rajoilla.
Kerran lähdimme sitten talviaikaan kahden
hevosen kanssa Somerolle muuritiiliä hakemaan. Konekirjoitusliuska on
yläraja. Ja painottaen sitä, että tämän
päivän epäonnistuja voi olla huomisen menestyjä.
Päätän keskustelun Sotaveteraanin kanssa
tähän.
Jeremy
Kun riskirahoittaja
kirjanpainaja
Gutenbergin petti
?Brittihistorioitsija John Man piirtää kirjassaan The Gutenberg Revolution kirjapainotaidon isästä realistisemman kuvan, Gutenberg ei ollutkaan sivistyksen ja kansanvallan
soihdunkantaja, vaan paremminkin liikemies, joka ennen kaikkea ajatteli lyövänsä
rahoiksi uudelta keksinnöllään.
Historiankirjoissa ei kerrota usein sitäkään, että Gutenbergille kävi samalla tavalla
kuin monille myöhäsyntyisemmille hengenheimolaisilleen reilut puoli vuosituhatta
myöhemmin uusmediabisneksessä: pääomasijoittaja käänsi rahahanat kiinni ennen kuin
tuote oli valmis ja innovaattorille jäi luu käteen.
Gutenbergin tarinaa lukee kuin uusmediafirmojen lyhyitä histiroita. Monista syistä juttu ei ole edennyt valmistelua pidemmälle.
Valtion etua ajava toimielin ei ole suostunut neuvotteluihin sovitteluratkaisusta. Hänelle ei anneta
mahdollisuutta menestyä ja onnistua omien
taipumustensa pohjalta.
Pelkkä lahjakkuuskaan ei riitä. Ykköstiekin oli silloin hiekkatie, jossa oli
kolme pyörän uraa, ja hevonen käytti vain yhtä, joten autot hujahtivat ohi eikä niistä ollut
huolta.
Tämä oli sitä aikaa, kun ihmisillä ei ollut
kiirettä. Olen
itsekin kirjoitellut näitä vanhoja asioita, ja
kun Kaino Laaksonen kirjoitti hevosista, tuli
mieleeni, kuinka paljon itse olen hevosten
kanssa töitä tehnyt. Tutkimuksin osoitettiin, että haja-asutus ja varsinkin maatalous oli ravinteiden suhteen laskettuna suurin vesien kuormittaja.
Ympäristötietoisuuden kasvaessa maata-
KOLUMNI
loustuotanto alkoi valitettavasti yksipuolistua ja teknistyä 1980-luvulla ja näin ollen aiheuttaa toisenlaisia ongelmia, kuten mm.
maan tiivistymistä, maisemien yksipuolistumista ja luonnon monimuotoisuuden vähentymistä. Vanha maatalousyhteiskunta
kiinnostaa, sillä monilla suomalaisilla on agraaritausta vielä kovin lähellä.
Kymmeniä museoita, kymmeniä taidenäyttelyitä, muita tapahtumia, tuhansien ihmisten iltatoreja viikoittain... Opintomenestykseen vaikuttavat monet muut asiat:
mm. Vakituisella asukkaalla ja kesäasukkaalla riittää taatusti lähiseudulla valittavaa, olipa lomalla tahi ei.
Sovinnon hakuun
Entisen Lounais-Suomen Säästöpankin sortumisen jäljiltä on käyty
oikeudenkäyntejä Salossa ja muuallakin kohta 10 vuotta. Hyvä niin.
Heinäkuun alku saattaa olla kaikkein vauhdikkain jakso, keskikesän huipentuma Salon alueella. Tietoa ja teoriaa
kyllä päntätään, mutta käytännön taitojen
oppimiseen kiinnitetään vähän huomiota. Ne olivat töitä,
joita lapsi hyvin pystyi tekemään. Se, joka otti ympäristöasiat
esille, sai nopeasti radikaalin tai jollain tavalla poikkeavan maineen. Näin jutun ratkaisu uhkaa pitkittyä edelleen vuosilla.
Ulkoa päin katsoen näyttäisi, että sovintoratkaisun teko olisi ainakin
hallitusjäsenten tapauksessa kaikkien osapuolten etu.
MUISTA LEHDISTÄ
EU tahriutui tervaan
Euroopan unionin aikomus kieltää tervan käyttö puunsuojana on
virhe, jonka suomalaisten viranomaisten olisi pitänyt pystyä pysäyttämään alkuunsa, sanoo KALEVA.?
Euroopan unionilla alkaa olla Suomessa käyttöä hyvälle PR-toimistolle.
Mikään ei pilaa EU:n mainetta tehokkaammin kuin se, että Brysselistä tulevat jotkut direktiivit näyttävät samaan aikaan sekä täysin tarpeettomilta että terveen järjen vastaisilta.
Yksikin ilmeinen ajattelemattomuus
hautaa alleen tusinan tarpeellisia ja
hyödyllisiä säädöksiä.
Grilliruokien kieltämisessä kysymys oli väärästä hälytyksestä niin
kuin yleensä tämäntapaisissa väitteissä on. Illalla tietysti oli väsynyt, mutta kun kylän pojat tulivat pesäpalloa pelaamaan, niin sitä ihmeesti
virkistyi.
Vanhempani olivat Perniössä pappilan
vuokraajina. Samaan aikaan tosin luomuviljely alkoi kiinnostaa entistä enemmän.
Suomen liittyminen Euroopan unioniin on
tuonut maatalouteen ympäristön kannalta
myönteisiä piirteitä. Naapurin
isäntä oli sodassa kaatunut. Niinpä lopputulos on se, että terva on päätymässä kiellettyjen lahonsuoja-aineiden listalle.?
Seksin ostamista ollaan säätämässä rangaistavaksi. Eduskunnan apulaisoikeusasiamies
Petri Jääskeläinen kiinnitti keskiviikkona julkistetussa päätöksessään huomiota siihen, että kauimmin kestäneessä, laajassa vahingonkorvausprosessissa ollaan ylittämässä Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukainen kohtuullinen oikeudenkäyntiaika.
Jutussa on valtion nostamiin 135 miljoonan euron korvausvaatimuksiin vastaamassa suuri joukko entisiä pankin toimihenkilöitä ja hallitusjäseniä. eikä
niitä opetettu. Hän alkoikin hevosen kanssa ajella pitkin maakuntaa ja sai ostettua Kiikalasta maatilan. oppilaan itsetunto, motivaatio, asenne
koulutukseen, perhetausta asenteineen sekä
vanhempien kyky tukea lapsen oppimista ja
erityisesti läksyjentekoa vaikuttavat paljon
koulusuorituksiin. Jos seksin
ostaminen on laitonta, miksi ei
myös myyminen, kysyy KARJALAINEN.
?Lakiehdotus seksin ostamisen kriminalisoinnista on siis sinänsä oikeaan osuva. Valita voi kymmenkunnan esityksen joukosta eri
puolilta seutua.
Musiikin kohokohdat tavoittaa Kemiönsaarelta, jossa jaksetaan vuodesta vuoteen rakentaa kaksi korkeatasoista kesätapahtumaa, Baltic
Jazz sekä klassista musiikkia tarjoavat Kemiön musiikkijuhlat. Kaikkeen tähän liittyvät
kiinteästi myös ympäristönsuojelun näkökohdat.
Maatalouden ympäristönsuojelusta alettiin
Suomessa varsinaisesti keskustella vasta
1970-luvulla. Hevosia jätimme kuitenkin kaksi
kappaletta, joten meillä kumpaisellakin miehellä oli hevonen. Nyt nämä puheet
ovat kuitenkin laantuneet, koska suuri osa
asioista on tullut tavallaan hoidetuksi ympäristötuen ja sen valvonnan kautta. Tämän tason toimintojen järjestäminen edellyttää taustalleen sinnikkäitä puurtajia ja luonnollisesti taloudellista tukea.
Baltic Jazzilla on menossa kuudestoista vuosi, ja paikalle odotetaan
viittä-kuuttatuhatta kuulijaa. Se ei sovellu kaavaan ¼ ½, ¼. Taloudellista ohjausta ja erilaisia rahoitusinstrumentteja tulisi kehittää niin, että ne tukevat ympäristösuojelun kannalta myönteisiä kehityssuuntia. Arkistokuva vuoden 2001 Musiikkijuhlista, musisoimassa Arvid Engegård (vas.), Laura Mikkola ja Tuulia Ylönen.
Kesän korkeasuhdanne
Pikainenkin vilkaisu tapahtumakalentereihin osoittaa, että salonseutulaisen ei sovi väittää kesää hiljaiseksi ja tapahtumattomaksi.
Rientoja riittää erittäin moneen makuun. Sihtimyllyä ei lähempänä ollut. Äitini oli kyllä kotona leivinpulverin kanssa tehnyt jonkinlaista kuohkeaa pannukakkua, jota sitten kahvin kanssa
söimme.
Vuonna 1945 muutimme jälleen Perniöön.
Nyt matkaa oli 55 km, joten karja kuljetettiin
osuusteurastamon autolla, mutta muuta tavaraa kuljetettiin kyllä vielä hevosilla. Siksi päätän keskustelun seuraavilla toteamuksilla.
Sotaveteraanin mielestä vain 25 prosenttia
ikäluokasta on sopivaa lukiokoulutukseen.
Jos tämä käytännössä toteutettaisiin, lukiossa opiskelisi vain muutama poika. Maataloussektorin toimenpiteitä ovat mm. Meillä kumpaisellakin oli elokärryjen takana kaksi lehmää, ja kärryillä oli pienempää karjaa. Kesäteatterit vetävät väkeä katsomoihinsa täyttä häkää. Siihen aikaan pyhätkin pyhitettiin
aina, koska työt kyllä ehdittiin arkenakin tehdä.
Aimo Niemi
Perniö
VÄLIHUUTO
ovat jääneet huomioimatta. Esimerkiksi jättikokoisten tehdasmaisten kotieläintuotantoyksiköiden syntyminen ei taida olla meillä viljelijöiden eikä
ympäristönkään edun mukaista.
Yhteiskunnan tehtävänä on tarjota ihmisille puhdas ja terveellinen ympäristö sekä luoda myös maaseutuelinkeinojen harjoittajille
edellytykset toimia näiden päämäärien saavuttamiseksi.
Kirjoittaja on
ympäristöministeri ja
RKP:n puheenjohtaja.
TÄTÄ MIELTÄ
Vain yksi hevosvoima riitti moneen työhön
Olen mielenkiinnolla lukenut SSS:n mielipidesivulta Kaino Laaksosen vanhoista ajoista
kertovia kirjoituksia. Isäni haavoittui talvisodassa
vaikeasti, kun konepistoolisarja meni läpi
vioittaen monia sisäelimiä. 2
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU2
Kerro kantasi
SALON SEUDUN SANOMAT vuodesta 1919
Päätoimittaja: Jarmo Vähäsilta
Toimituspäällikkö: Kauko Mäntylä
Sähköposti: sss.toimitus@sss.fi
Sunnuntaina 6. Ainakin pojat tarvitsevat oppiakseen toiminnallisia menetelmiä ja käytäntöihin perehtymistä.
Peruskoulu ja lukio eivät huomioi eri tavalla
lahjakkaita oppilaita. Minä olin silloin 10-vuotias lapsi, joten en pystynyt asioita
hoitamaan.
Isäni oli kuitenkin niitä sen ajan vahvoja
maajusseja, joiden fyysinen kunto oli kova.
Niinpä hän alkoi toipua. Lehmätkin oli kävellen vietävä, ja matkaa oli 45 kilometriä.
Kuljetuksiin meni aina kaksi päivää, yksi
päivä tuloon ja toinen menoon. Uuden teknologian kehittäminen on aina ollut kallista ja
vaatinut pääomaa. Reilusti yli 90 prosenttia
sekä viljelijöistä että peltoalasta kuului ensimmäisen maaseudun kehittämisohjelman
ja siihen liittyvän ympäristötukiohjelman piiriin. Jos tieto ei siirry oppilaan päähän, on vika oppilaassa. Vaikka olisi naiivia uskoa,
että seksibisnes kriminalisoinnilla
loppuisi, lainsäädäntö olisi moraalinen viesti. heinäkuuta 2003
Kirjoita Tätä mieltä -palstalle mielipiteesi nimellä tai nimimerkillä, mieluimmin nimellä. Toisaalta maatalouden aiheuttama ympäristökuormituskin oli
vielä tuolloin vähäistä ja tuotantorakenne
monipuolisempi.
Maatalouden ympäristöpolitiikasta tuli vesiensuojelupolitiikkaa 1970-luvun lopulla,
kun huomattiin, ettei vesien tila parantunut,
vaikka yhdyskuntien ja teollisuudenkin jätevedenpuhdistamoja oli rakennettu. Opetuksen järjestäjillä
ei ole paljonkaan tietoa siitä, ketkä ovat kirjallisesti, matemaattisesti, musiikillisesti, liikunnallisesti, sosiaalisesti jne. Tästä muutosta
sinne vuonna 1941 minä nyt kerron.
Jouduimme vähentämään karjaa, koska tila
oli pieni. Tällaisella toiminnalla riistetään lapselta mielenkiinto ja innostus oppimiseen. Kaikki miehetkään eivät pidä
suorista tarjouksista, eivätkä naiset
siitä, että heidät sekoitetaan ammatin harjoittajiin.?
Lehdet luki Toivo Kekkonen
Suomen maatalous kohtaa tällä hetkellä
monia tärkeitä haasteita: EU:n yhteistä maatalouspolitiikkaa kuten kansallisia tukijärjestelmiäkin arvioidaan uudelleen. Niinpä Gutenberg yritti
kerätä itselleen alkupääomaa valmistamalla
oheistuotteita Aacheniin vuonna 1439 odotetuille pyhiinvaeltajille. Mutta keskustelu on
mennyt jankkaamiseksi
Taalintehdas tunnetaan Jazzeista, toteaa Dragsfjärdin kunnanjohtaja Klas Nyström.
Ravintolapäällikkö Sylvan Fagerholm
Taalintehtaan Portside-ravintolasta arvioi vii-
konlopun olevan vuoden kiireisin.
. Syytettyjen
määrän nousua selittää lisääntynyt julkinen keskustelu.
Sivu 11
10 km
Sivu 8
STT
Vanhanen kannattaa
vahvaa ja itsenäistä
EU-komissiota
SSS?STT
Pääministeri Matti Vanhanen (kesk) tahtoo turvata EU:n toiminnan tasapuolisuuden
vahvan ja itsenäisen EU-komission kautta.
. Ja saunan voi viedä
sinne missä haluaa maisemia katsella.
Näin ainakin halikkolainen Markku Niemi, jonka 15-metrisessä Merine-veneessä
on ahdas, mutta viihtyisä sauna.
Jopa talvisaikaan merellä viihtyvälle seilorille sauna onkin mieluisa lämmittelypaikka.
. Useita samanhenkisiä on osunut samaan
kuntaan, Juha-Pekka Valta toteaa.
Moni ajoneuvoalan yritys on saanut sysäyk-
hantuojia. Jurmo on Utön majakkasaaren jälkeen Suomen
eteläisin asuttu saari, jonka asutushistoria vie
kauas rautakaudelle. Viikonlopun myynti tulee olemaan noin
kaksikymmentä prosenttia normaalia viikonloppua parempi, kertoo myymäläpäällikkö
Anu Keskinen Taalintehtaan S-marketista.
Jazzeille odotetaan tänä vuonna yhteensä
viidestä kuuteentuhanteen kävijää.
Sivu 5
Marko Mattila
Takana on kaksi hulinaviikkoa, nyt on hetken hiljaisempaa. Jurmon sataman Kaffelassa eli pullobaarissa Inka Karamäki (takana vasemmalla), Klas Mattsson, Liina Johansson, Salli-koira sekä Anna Karamäki ehtivät hetken lepuuttaa jalkojaan.
Jurmo työntyi merestä ja tapettiin kerran
taa Vaasa katkaisi verisesti.
Kun kesän kiireet taukoavat, Jurmon nuori
isäntä Klas Mattsson kunnostaa, laajentaa ja
suunnittelee. Silloisen asutuksen Kus-
työtä ympäri vuoden matkailualalla sekä kymmenittäin kotieläimiä. EU:n toiminta ei saa perustua vahvimman
lakiin, Vanhanen perusteli eilen eurooppalaisten liikejohtajien kokouksessa Helsingissä.
Vanhanen totesi Suomen tukevan määräenemmistöpäätösten lisäämistä, mutta suhtautuvan epäillen uusien toimielinten perustamiseen.
Pääministeri arvioi, että EU:sta tuskin koskaan tulee valmista. Kun ilma on kostea ja kylmä, silloin
sauna lämmittää mukavasti, kiittelee
kommodori.
Markku Niemen pieni venesauna
lämpiää jopa talvella.
VIIKON VAIHDE sivu 13
Koski
So
Marttila
Kuusjoki
Halikko
+20
Pertteli
Salo
Sauvo
ö
ärkisalo
Muurla
Perniö
+18
Sivu 6
TULOSSA
+20
Paimio
sen harrastuksesta: Tapio Kylänpäätä ovat aina kiinnostaneet saksalaisautot ja Kari Saarta
jenkit; Erkka Kylänpään ura kilpamoottoripyöräilijänä alkoi 1980-luvun puolivälissä.
Kiikala
Suomusjärvi
Kisko
MEIDÄN KESKEN sivu 7
Pääsykokeen tulosten
tarkastaminen kannattaa
Pisteellä tai parilla sisäänpääsyrajan alapuolelle jääneen opiskelupaikkaa hakevan
kannattaa pyytää omat valintakoevastauksensa tarkastettavaksi. Tämän viikonlopun aikana käy noin 2000
ruokailijaa ja olutta myydään paljon.
Myös kaupan ovet käyvät tiuhaan tahtiin.
. Ei ihme, ettei ikänsä Jurmossa asunut Klas Mattsson kaipaa mantereelle eikä kaupungin vilinään.
Sivu 9
Maailman autot ja moottoripyörät
kulkevat Marttilan kautta Suomen teille
SSS?Minna Filppu
Kirsi Höglund
Salolaiset Eero ja Marjo Jousinen vuokrasivat perheelleen viikoksi mökin Kemiönsaarelta jo neljäntenä vuonna peräkkäin Baltic Jazzien aikaan.
Lehtikuva/AFP/Jean-Loup Gautreau
Kimi Räikkönen jäi Ralf Schumacherille 0,514
sekuntia.
Moottoriajoneuvot tekevät kauppansa Marttilassa. Jos vastausten arvostelusta löytyy virhe, asiasta voi
jättää oikaisupyynnön. Marttilan moottoriajoneuvokauppa
alkoi tuonnin myötä laajentua 1990-luvun lopussa. 3
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU3
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 6. Yksi haavoittuneista kuoli sairaalassa kerrottiin illalla
Moskovan televisiossa.
Venäjän sisäministeri Boris Gryzlov syytti iskusta tshetsheenikapinallisia.
?Selvittämisessä
edelleen ongelmia?
SSS?Minna Passi
Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön selvittämisessä on edelleen ongelmia. heinäkuuta 2003
Ilmoituksia lasten seksuaalisesta
hyväksikäytöstä aiempaa enemmän
Pommi-iskuja
Moskovassa
Kuolleita ainakin 17
Sheremetjevon lentokenttä
Pommi-isku
SSS?STT
Ainakin 17 ihmistä kuoli lauantaina Moskovanssa rockkonsertin ulkopuolella tehdyssä kahdessa itsemurhaiskussa.
Venäjän sisäministeriön ja turvallisuuslähteiden mukaan kaksi naista räjäytti itsensä
lentokentällä, jonne kymmenet tuhannet ihmiset olivat kokoontumassa kuuntelemaan
rock-konserttia.
Sairaalaan kuljetettiin yli 20 henkilöä, joista muutamien tila on vakava. Tutkimuksia tehdään edelleen joissakin paikoissa virheellisillä menetelmillä tai väärässä järjestyksessä.
Stakes eli Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus julkaisikin toukokuussa uudet ohjeet ammattilaisille, jotka
joutuvat työssään tekemisiin lasten seksuaalisen hyväksikäytön kanssa. Ostajat tietävät, että Marttilaan kannattaa tulla niin auto- kuin moottoripyöräostoksille, koska kunnassa toimii useita maa-
toja tuova Juha-Pekka Valta sekä uusimpana pienimuotoisempaa autotuontia harrastava
Jarkko Kanasuo.
. Ja tietysti meri, joka
ympäröi ainutlaatuista Salpausselän synnyttämää kivisaarta, sekä kaukainen joka puolelle avoin horisontti. Kesällä on toisin: Jurmossa kävi viime
vuonna 13 000 matkailijaa ja veneilijää. Viranomaisten toimintaa on arvosteltu kaikkial-
M O S K O VA
Kreml
la länsimaissa.
Psykologin ja tutkijan Katarina Finnilän mukaan Suomessakaan tilanne ei ole vielä hallinnassa. Menettely voi johtaa opiskelupaikkaan ylimääräisenä opiskelijana.
Kahden viikon oikaisupyyntöaika on
määrätty yliopistoasetuksessa, ja vastaava
oikeus on myös ammatillisiin oppilaitoksiin pyrkijöillä.
Valmennuskursseilla neuvotaan oikaisupyyntöoikeuden käyttämistä.. Mersumiehenä tunnettua Tapio Kylänpäätä ovat seuranneet moottoripyöriä tuova Erkka Korpiaho, Harley Davidsoneihin
keskittynyt Kari Saari, erilaisia pyöriä ja au-
Räikkönen toiseen
riviin Ranskassa
Sauna seuraa
saaren rantaan
SSS?STT
SSS?Atte Kääminen
Kimi Räikkönen starttaa toisesta rivistä neljänneltä lähtöpaikalta Ranskan formula 1-luokan GP-kilpailuun sunnuntaina. Suomalainen McLaren-kuljettaja hävisi aikaajojen nopeimmalle Williamsin Ralf Schumacherille 0,514
sekuntia.
Williams-tallilla meni lauantaina todella hyvin, sillä toiseksi nopein oli saman tallin kolumbialaiskuljettaja Pablo
Montoya, joka jäi tallitoveristaan vain 0,117 sekuntia..
Kolmanneksi nopein oli Ferrarin hallitseva maailmanmestari ja MM-pistejohdossa oleva Michael Schumacher,
joka hävisi nuoremmalle veljelleen 0,461 sekuntia.
Räikkösen tallitoveri David Coulthard oli viidenneksi nopein 0,609 sekuntia paalupaikasta.
URHEILU sivu 17
Atte Kääminen
Merellä voi nauttia näkymistä myös saunanikkunasta käsin. Finnilä tekee väitöskirjaa lasten seksuaalisen hyväksikäytön tutkimuksista Turun
yliopistoon.
. Baltic Jazz on kunnalle tärkeä tavaramerkki. Ohjeissa painotetaan erityisesti eri viranomaisten
yhteistyön tärkeyttä sekä oikeiden tutkimusmenetelmien käyttöä.
Poliisin tietoon tuli vuonna 2002 560 lapsiin kohdistunutta
seksuaalirikosta. Viime talvesta lähtien apuna saman katon alla on ollut espoolaisesta ulkosaaristolaiseksi muuttunut Anna Karamäki.
Nuorella parilla on oma, itse rakennettu talo,
Miljoonien kivien saaren suosio kasvaa
SSS?Mikko Kiviluoto
Siellä asuu seitsemän ihmistä ympäri vuoden. Se kehittyy ajan myötä
uusien tarpeiden mukaiseksi, hän ennusti.
Sivu 1
Baltic Jazz on tärkeä
tapahtuma Dragsfjärdin
elinkeinoelämälle
SSS?Minna Passi
Baltic Jazz on merkittävä tapahtuma
Dragsfjärdin kunnalle ja myös kunnan elinkeinoelämälle.
. Lukemassa ei ole merkittävää muutosta viime vuosiin verrattuna.
Sen sijaan lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä syytettyjen
määrä lisääntyi vuodesta 1997 vuoteen 2001 61 prosenttia.
Suurimmassa osassa tapauksia syyttäjä ei kuitenkaan vienyt
asiaa eteenpäin näytön puutteellisuuden vuoksi
klo 16.30.
TERVETULOA VIRKISTÄYTYMÄÄN!
* 26.12.1912 Suomusjärvi
. lakko) tai asiakkaasta
johtuvista syistä kuitenkaan voida julkaista, lehti ei vastaa
ilmoittajalle mahdollisesti aiheutuvasta vahingosta. Puhelin 0200-71000
ALUETOIMITUS Somero
(lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankki- Avoinna ma-pe klo 8.00-14.00
joiden viivästykset, yms.) varauksin.
Kiiruuntie 1, Puhelin (02) 7488 633
Puhelin
(02) 770 2626
(02) 770 2232
(02) 770 2211
sss.tilaajapalvelu@sss.fi
SSS?STT
Vuonna 1969 syntynyt mies todettiin kuolleeksi Suonenjoen poliisiasemalla lauantaina.
Poliisi oli pidättänyt miehen
perjantai-iltana häiritsevän käytöksen vuoksi ja hänet oli laitettu
juopumussäilöön. ?Salon alueen varhaisjakelut: Suomen Posti Oy,
Mariankatu 12, Salo. Täydelliset ilmoitusten
toimitusehdot ja hinnasto saatavissa
asiakaspalvelustamme.
STT:n perjantaisessa jutussa
sähkön markkinahinnan noususta oli nimivirhe. 21.8.1948 Halikko
k. Onnettomuuspaikalle
lähetettiin neljä pelastuslaitoksen yksikköä sekä ympäristöviranomaisia.
Öljy saatiin kaivurin avulla korjattua pois parissa tunnissa.
o.s. 21. Lehtinen
s. 6.2003 kotonaan Salossa
Kaivaten ja kiittäen
Ulla ja Reino
Pekka, Tarja, Ronja ja Elena
Jukka, Pirkko, Jenni ja Johanna
Salme, Riitta ja Mervi
Risto perh., Marja perh.
muut sukulaiset ja ystävät
Kolopirtillä perjantaina 11.7.2003 klo 13-20
Ohjelmassa hanurimusiikkia, laulua, kahvia,
limsaa, makkaraa, saunomista ja uimista.
Linja-auton aikataulu: U-Hirvelä, Ruha 12.00, Hirvelä 12.10, Ihamäen th. 4
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU4
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 6. Lämmin kiitos ystäville
muistamisesta syvässä surussamme.
Arvoisat pankkimme jäsenet ja asiakkaat
YLEISÖPÄIVÄ
Heikki Anselm
Lehmusoja
o.s. 11. klo 6.00?12.00
. 9.10.1938 Halikossa
k. 28. urheilu 770 2309
Tilaukset toimitetaan force majeureJoensuuntie 5, Somero. Trukin päällä ollut pönttö
kaatui, ja siitä valui maahan noin
tuhat litraa karkaisuöljyä.
Onnettomuus tapahtui perjantaina illalla hieman ennen puoli
yhdeksää. heinäkuuta 2003
?
4
Kuolleita
Kaipauksella muistaen
Vuokko Lemmitty
Tuominen
* 20.5.1918
. 12.40, Rekijoki, kyläkauppa 12.45, Kiikala,
kunnant. Moottoripyörä
törmäsi auton perään.
SSS?STT
Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Suomusjärven kirkossa 11.7.2003 klo 12, minkä jälkeen
on muistotilaisuus seurakuntatalossa.
Terttu Tellervo
Uotila
Rakkaamme
SSS?STT
Öljyä valui
maahan
Pohjassa
Pappa, meillä on ikävä sinua.
Riku ja Niko
Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos osanotosta.
Siunaustilaisuus Hangon
Uuden hautausmaan
kappelissa la 12.7.2003
klo 11.30, jonka jälkeen
muistotilaisuus Seurakuntakodissa, Puistokatu 7.
Sekalaiset
Sylvi Amanda
Korento
Hän lähti, mutt´ on vielä lähellämme
tuhansin sitein meihin liittyen.
Ja kotihin ja liki sydäntämme jäi
kaiku askeleitten rakkaitten.
Hiljaa, hiljaa voimat uupui,
lähdön hetki läheni.
Väistyi vaivat, tuli rauha,
uni kaunis ikuinen.
Siunaus toimitettu. uutistoimitus 770 21, 770 2314
1 ,,
17,70 . Matti Vilemon
saatoin sinut satumaahan,
sateenkaaren tuonnepuolen.
Anja
LT-LEVIKKI 21.739 kpl
Sanomalehtien Liiton jäsen
7-päiväinen sanomalehti
ILMOITUSHINNAT
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna ma-pe klo 8.30-16.30
?Ilmoitukset
Puhelin (vaihde) (02) 770 21
Telefax
(02) 770 2222
Sähköposti: sss.ilmoitukset@sss.fi
mustavalk.
PALVELUPISTE
Avoinna ma-pe klo 8.15-16.30
Vilhonkatu 11-13, 24100 Salo
Puhelin
(02) 770 2220
Telefax
(02) 770 2211
SSS sähköposti: sss.toimitus@sss.fi
(LT-levikki 2002)
ASIAKASPALVELU
Viikkomarkkinat
Puhelin
0600-91700
Puhelun hinta 2,98 ?/min +pvm
(sis. 29.6.2003 Hanko
sisaret, veljet ja muut sukulaiset ja
tuttavat
s. + alv 22 %.
Lisäväristä lähempiä tietoja ilmoitusosastolta.
Ilmoitusten julkaisemisessa noudatamme ilmoitusten julkaisemissääntöjä.
SSS internetissä: http://www.sss.fi
ILMOITUSTEN JÄTTÖAJAT
Jättöaika
klo 14.00
klo 14.00
klo 14.00
klo 14.00
klo 14.00
klo 14.00
klo 14.00
Juhlapyhien yhteydessä eivät edellä
mainitut jättöajat päde. 12.20,
Rekijoen Op 12.30, Tiaisen th. 15.6.2003
Matti, Liisa, Jaana ja Marko
Katja, Rami, Lassi ja Saija
sukulaiset ja ystävät
Sydämiimme jäi kaipuu sanaton,
hän poissa on.
Kiitos ihanasta ajasta.
Lassi ja Saija
Siunattu hiljaisuudessa.
Lämmin kiitos osanotosta.
Rakas poikani ja veljemme
Rakas äitimme, mummomme ja anoppimme
Seppo Pellervo
Kylänpää
Aili Aliisa
Liukkonen
* 18.11.1957 Kuusjoki
. ?Someron ja Koski tl:n alueen varhaisjakelut:
. Kiitämme osanotosta.
Omaiset
Ikävöiden, kaivaten
Arja
Timo
Anu ja Asko
Liisa ja Unto
Leila perh.
Lea perh.
Tapani
sukulaiset ja ystävät
Rakkaamme
Syvästi kaivaten
Anneli
Jarkko ja Suvi
Jari
Maarit ja Jarmo, Riku ja Niko
Äiti ja Isä
Ritva
Raili ja Niilo
muut sukulaiset ja ysätävät
Syvästi kaivaten
Aarno perheineen
Veikko perheineen
On kotipiha tyhjä ja hiljainen
ei kuulu askelees poluilla sen.
Sinä aina autoit ja ahersit
ja paljosta huolta kannoit.
Sua kiitämme äitimme kaikesta
ja siunaamme muistoas kaunista.
Siunaus toimitettu hiljaisuudessa.
Lämmin kiitos osanotosta.
Rakkaamme
s. 22% alv)
ulosajossa
Lahdessa
SSS?STT
Kolme ihmistä loukkaantui auton ajauduttua tieltä ojaan ja päin
puuta Lahden Ahtialassa varhain
lauantaiaamuna.
Pahimmin loukkaantui vuonna
1987 syntynyt tyttö, joka toimitettiin sairaalaan tehohoitoon. Lohjan alueen varhaisjakelut: Leijonajakelu,
TILAUSHINNAT
TOIMITUS
Lohja. 19.6.2003 Halikko
s. 26.6.2003
Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Vaskion kirkossa 12.7.2003 klo 11.00, jonka jälkeen
muistotilaisuus Vaskion seurakuntakodissa.
Muistelemme toisiamme:
kesälehti kolmantena.
Kaivaten Terhi
SSS?STT
SSS?STT
Imatra Steelin tehtaalla uusmaalaisessa Pohjan kunnassa tapahtui öljyvahinko perjantaina illalla. Hänen edellään ajanut henkilöauto oli kääntymässä vasempaan ja pysähtyi. Lauantaiaamuna miehen todettiin kuolleen. 19.10.1919 Perniö
k. Hänellä ei kuitenkaan tiettävästi ole
enää hengenvaaraa.
Auton kuljettaja ja kolmas autossa ollut henkilö loukkaantuivat lievästi.
Oikaisu
Lämmin kiitoksemme Teille, jotka kunnioititte tätimme
SALON SEUDUN SANOMAT
JULKAISIJA
Mies kuoli
putkaan
Suonenjoella
Tupakka sytytti Kolme
yksiön Porissa loukkaantui
Muistelet sinä minua:
lepinkäiset lentelevät
pääsi päälle istumaan.
Tiedän mä, rauha on mullassa suotu.
Etsijän tielle lepo lempeä luotu.
Jäi meille vain voimaton kaipuu.
Lepää rauhassa rakas pappa.
Peppi, Saija ja Sussu
Noin 55-vuotias uusikaupunkilainen mies löytyi surmattuna
Uudenkaupungin keskustassa sijaitsevasta kerrostaloasunnosta
perjantai-iltana.
Poliisin mukaan surman tekovälineenä oli käytetty muun
muassa teräasetta.
Poliisi on ottanut kiinni tapauksen tutkinnan yhteydessä asunnon haltijan, noin 30-vuotiaan
uusikaupunkilaisen miehen.
* 1.10.1921
. 6.2003 Kuusjoella
Syvästi kaivaten
Äiti
siskot ja veljet perheineen
Siunaus toimitettu.
Lämmin kiitos osaanotosta
Syvällä kaipauksella ja rakkaudella muistaen
Esko
Eeva ja Seppo
Marko
sukulaiset ja ystävät
Oli sydän sulla, niin lämmin hellä.
Oli paikka siellä, meillä jokaisella.
Sinä meitä muistit ja huolta kannoit.
Turvan parhaan annoit.
Sinusta millään ei luovuttu ois,
mutta, tahtoa Herran, mikään muuttaa ei vois.
Naismotoristi
loukkaantui
kolarissa
Kaarinassa
Tuli lähtösi niin odottamatta,
kaikki kiitokset jäivät lausumatta.
Sinä poissa olet nyt keskeltämme,
mutta koskaan et sydämistämme.
Saatoimme Teuvon Halikon kirkkomaahan
läheisten läsnä ollessa. 27. Suomen Posti Oy,
. 1.1.1929 Uskela
k. Puhelin 0200-71000
Puhelin (02) 770 21 (vaihde)
6 ,,
92,50 ?
Avoinna ma-pe klo 8.00-14.00
Puhelin iltaisin
4 ,,
62,80 ?
3 ,,
46,50 . Laine
Erkki Olavi Relavuo
Moottoripyörällä ajanut noin
20-vuotias nainen loukkaantui
pahoin liikenneonnettomuudessa
Kaarinan Voivalassa lauantaina.
Moottoripyöräilijä oli ajamassa
Piikkiön suunnasta Turkuun
päin. Mamma yksin hiljaa
ikkunassa vilkuttaa, vaan ei kuitenkaan, kun
uudelleen katsoo ikkunaan kyllä se papan
käsikin hiljaa heilahtaa ja uskomme,
hän meille jaksaa kyllä aina vilkuttaa.
Tuula, Amanda ja Veikko
Muistelen minä sinua:
satakielet soittelevat
yössä hämärtyvässä.
Syvästi kaivaten
Arja, Tapio ja Kimi
Sari, Taito, Niko, Fiia ja Julia
Sami, Maarit, Ria ja Riku
Merja, Keijo, Johanna ja Emilia
sukulaiset ja ystävät
SSS?STT
Oli sulla sydän lämmin hellä,
paikka siellä meillä jokaisella.
Mitään et pyytänyt, kaikkesi annoit,
meitä muistit ja huolta kannoit.
Muistosi kaunis voimaa antaa,
surun raskaan hiljaa kantaa.
Tupakointi vuoteessa aiheutti
tulipalon porilaisessa kerrostaloyksiössä lauantain vastaisena
yönä yhden jälkeen.
Ennen nukahtamistaan tupakoinut keski-ikäinen mies heräsi
vuodesohvan sytyttyä palamaan.
Mies pääsi pakenemaan neljännessä kerroksessa sijaitsevan
asuntonsa parvekkeelle, mistä
hänet pelastettiin tikasautolla.
Tuli ei päässyt leviämään laajalle, mutta yksiö kärsi huomattavia
savuvahinkoja.
Palo ei aiheuttanut vaaraa
muille kerrostalon asukkaille.
Luona taivaan enkelten
on meidän mammamme kultainen.
Lastenlapset ja lastenlastenlapset
Lämmin kiitos Teille kaikille, jotka kunnioititte rakkaamme
Toivo Mannisen
muistoa ja otitte osaa suruumme.
Omaiset
Omaiset laskivat hiljaa papan nukkumaan.
Lämpimin ajatuksin meitä surussa
muistaneille.
Salon Seudun Sanomat Oy
Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Puhelin: (02) 770 21 (vaihde)
TILAUKSET ?
OSOITTEEN MUUTOKSET
Saara Amalia Hurmeen
muistoa.
Kiitämme Paimion kaupungin kotisairaanhoidon, Askalan palvelutalon ja Sauvo-Paimion terveyskeskuksen henkilökuntaa
tätimme hyvästä hoidosta.
Omaiset
JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS
?Suomen Posti Oy, Turku.
Puhelin: 020 451 4333
Ark.
klo 6.00?16.00
Telefax
Viikonl. Saarimaa
* 7.12.1930 Nivalassa
. 6. 6.2003 Salo
o.s. Samassa säilössä oli toinenkin henkilö.
Miehelle tehdään oikeuslääketieteellinen ruumiinavaus kuolemansyyn selvittämiseksi. 25.12.1926 Suojärvellä
k. 10. TT:n energiapoliittisen asiamiehen nimi on Jouni Punnonen, ei Jouni Puttonen.
TOIMITUSEHDOT
Laista, asetuksista tai viranomaisten toimenpiteistä aiheutuvat kustannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaantulohetkestä lukien. Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai
muista toiminnallisista syistä (esim. Korotukset
koskevat myös jo tehtyjä tilauksia/ilmoitusvarauksia.
TILAUKSET ?
OSOITTEEN MUUTOKSET
770 2626
ma?pe 8.15?16.30
PAINOPAIKKA
Salon Lehtitehdas
ISSN 0782-5404
Salo 2003. 17.6.2003 TYKS
o.s. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun
määrän palauttamiseen.
Huomautukset on tehtävä 8 päivän kuluessa ilmoituksen
julkaisemisesta tai tarkoitetusta julkaisupäivästä lukien
asiakaspalvelun puhelin (02) 770 21.
pe
ma
ti
ke
to
pe
pe
Laskutuslisä alle 29 ?:n verottomasta
ilmoituslaskusta 2,5 . Tutkimuksissa ei ole todettu mitään rikokseen viittaavaa.
Sairaalassa
häiriköinyt
kuoli putkaan
Helsingissä
Kuusikymmentävuotias mies
kuoli Töölön säilytyssuojan putkaan Helsingissä lauantaina päivällä.
Mies oli tuotu putkaan Marian
sairaalan poliklinikalta, jossa hän
oli häiriköinyt ja käyttäytynyt aggressiivisesti. Putkan tarkastuskierroksen aikana iltapäivällä
mies todettiin elottomaksi. Paikalle hälytetty sairaankuljetushenkilökunta totesi miehen kuolleeksi.
Miehen kuolema aiheutui todennäköisesti sairauskohtauksesta.
jr. JAKELUTIEDUSTELUT
23.00
Määräaikaistilaus
Telefax (02) 770 2300
12 kk
172,00 . Muuttuneista
jättöajoista ilmoitamme lehdessämme erikseen. 6.2003 Suomusjärvi
?Niinkuin muuttolintusen tie,
taivasta kohti kulku vie.
Kuin unelma kiitävi elämä pois
kirkkausrantahan kodista maan.?
Rakas äitimme, mammamme ja
isomammamme
s. Paluukuljetus n. Lehto
Tuula ja Heikki
Jarno, Katri
Janika ja Jussi
Teuvo Antero Aalto
Eino Olavi
Degerström
Salme Lemmikki
Österlund
Hannele ja Martti
Jenny, Juha, Matti
Mieheni, isämme
Rakkaamme
Äitimme
Rakkaudella muistaen
Markku
Ei auttanut hoito ihmisten
ei toiveet, ei halu elämän.
Yksi tieto kuitenkin lohduttaa
on kaikki kivut poissa.
Suruun syvyyttä sanat ei kertoa voi.
Mies
surmattiin
Uudessakaupungissa
Tekstin jälkeen
Tekstin edellä
Tekstissä
Etusivulla
Kuolinilmoitus
?/pmm
1,16
1,16
1,16
1,40
1,16
1.1.2003 alkaen
alv
verollinen
hinta
0,26
1,42
0,26
1,42
0,26
1,42
0,31
1,71
0,26
1,42
VASTUU VIRHEISTÄ
Ilmestymispv
Maanantai
Tiistai
Keskiviikko
Torstai
Perjantai
Lauantai
Sunnuntai
Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan määrättyinä päivinä. 12.55, Kolopirtti 13.10. 2003 Salossa
Vuosikymmenet yhdessä matkaa teimme,
tyynet ja myrskyt eespäin veimme.
On niin vaikeaa yksin jatkaa.
Pyydänkin sinua nyt, tulen perässä milloin?
Ole varmasti vastassa silloin.
Helli
On niin vaikeaa mamman luota lähteä pois,
kun on niin tottunut, että molemmat ikkunassa
vilkuttamassa ois. Puhelin (019) 331 220
Jatkuva säästötilaus 1.11.2002 alkaen
Örninkatu 14, Salo
Avoinna ma-pe klo 6.30- 8.30
12
kk:n
maksuerä
163,00
?
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
la-su klo 8.00-10.00
6
,,
,,
82,50
?
Avoinna ma-pe klo 9.00-23.00,
4 ,,
,,
55,00 ?
la klo 12.00-23.00, su klo 16.00- 3 ,,
,,
41,50
5
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU5
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 6. Simolan mukaan tarjoilijan hommat ovat alkaneet melko kiireisissä merkeissä.
Kenneth Nordell (vas.) ja Hans Tinell Baltic Jazzin organisaatiosta toivoivat viikonlopuksi lämpimiä ja aurinkoisia ilmoja.
Dragsfjärdiläinen Vivan Lindén osti salolaiselta torikauppiaalta Marja Hietaselta mansikoita. Hietasen mukaan mansikat käyvät hyvin kaupaksi.
Virolaisveljekset
vahvimpia
eukonkantajia
SSS?STT
Eukonkannon MM-kisat Sonkajärvellä
olivat virolaisten juhlaa.
Voiton 253,5 metriä pitkällä taipaleella
vei Margo Uusorg parinsa Egle Sollin
kanssa ajalla 1.00,7. Joka vuosi tapahtumaan lähdetään koko perheen voimin. Voisi sanoa, että Dragsfjärdissä joka perheestä tai ainakin joka suvusta on joku järjestämässä
Jazzeja, kertoo Baltic Jazzin toiminnanjohtaja
Hans Tinell.
Baltic Jazz on suunnattu koko perheelle. Majoituspaikkoja on Taalintehtaalla hyvin rajallisesti. Järjestyshäiriöt ovat todella harvinaisia. Tapausta selvitettyään poliisi on pidättänyt puukotuksesta epäiltynä 38-vuotiaan naisen.
SSS
Salama sytytti hirsisaunan tuleen perjantain ja lauantain välisenä yönä Perniössä Torttilan kylässä.
Salama iski sähköpääkeskukseen, josta se eteni kuivurin kautta saunaan. Alue lakaistaan joka yö festivaalitapahtumien
päätyttyä.
Hyvä musiikki ja vanhat
tutut vetävät festareille
Erikssonin-perhe Paraisilta on käynyt Baltic
Jazzeissa jo kolmetoista kertaa. Yksi traktorin renkaista paloi ja traktorin
perään liitettävä puimuri kärventyi. Tilat ovat
todella upeat, toteaa Ralf Eriksson.
Baltic Jazz -viikonlopun aikana Taalintehtaan
vierasvenesatamassa vierailee 150-200 venettä.
Suuri osa festivaalivieraista majoittuukin ve-
Kirsi Höglund
Erikssonin-perhe on käynyt Baltic Jazzeissa jo kolmetoista kertaa. 02-7705210
Muista S-Tili - tuottava ostostili
korkoa kuukauden keskisaldolle 2,5 %
SSO-YHTYMÄN TALOUSHALLINTO
ON MUUTTANUT!
PALVELEMME SINUA SÄÄSTÖKASSAJA SIJOITUSASIOISSA OSOITTEESSA
TURUNTIE 1, 3. Salama sytytti saunarakennuksen tuleen myös eilen iltapäivällä Sauvon keskustassa. Toki täällä tapaa myös
paljon tuttuja, kertoo perheen isä Ralf Eriksson.
Taalintehtaan uusittu vierasvenesatama saa
Erikssoneilta kiitosta.
. Nykyään juhla on paisunut kuudentuhannen ihmisen
jazz-tapahtumaksi, jonne saavutaan niin veneillä
kuin autoillakin.
Tapahtuma on kasvanut niin suureksi, että
kasvunvaraa ei enää ole.
. Suuren ulkorakennuksen sauna ja
pesutila vaurioituivat, mutta palokunta pystyi estämään tulen leviämisen muualle rakennukseen.
Muuallakin paloi
Varsinais-Suomessa riehunut
ukkonen työllisti myös Turun hätäkeskusta lauantaina.
Laitilassa ja Karinaisissa salama iski omakotitaloon. Uusi satama on erinomaisen hyvä. Kauppa on käynyt tasaiseen tahtiin aamusta
asti. Kuivuri ei syttynyt
palamaan, mutta joitain johtoja
ukkonen tuhosi.
Palo havaittiin myöhäisessä vaiheessa, joten sauna paloi lähes
täysin. Toiseksi tuli Uusorgin
nuorempi veli Madis Uusorg parinsa Ivi
Löömetsin kanssa. Pysäköintitilan puute on toinen ongelma. Yleisöä oli
paikalle saapunut jopa 8 000. Toiseksi tulivat Jouni ja Tiina Jussila ajalla
1.16, 2. Veljesten välinen ero
oli 3,9 sekuntia. Tanskalaiset
jäivät hopeasta vain kaksi kymmenystä.
Suomalaispari Taisto Miettinen - Eija
Stenberg selvisi neljänneksi.
Uutena mukana oli myös Classic-sarja,
jonka säännöt poikkeavat siinä, että kannettavan pitää olla oma vaimo, ja kantamisen pitää tapahtua perinteisellä tyylillä
reppuselässä. Joukkoon mahtuu toki myös nuoria, mutta tunnelma
on paljon rauhallisempi kuin rock-festivaaleilla.
. Osa vieraista majoittuu mökeissä ja loput
hotelleissa, teltoissa tai asuntoautoissa.
Festariruokaa ja mansikoita
Baltic Jazz tarjoaa festivaalivilinää koko per-
heelle. Tapahtumaan on
tultu joka vuosi veneellä koko perheen voimin.
. Kolmanneksi tuli tanskalainen Henrik Ammitzboll, joka kantoi
Charlotte Skaunsgaardia. Musiikkitarjontaa on lapsille ja aikuisille.
Tunnelmaa luovat myös kojut, joista saa festariruokaa, koruja, käsitöitä ja vihanneksia.
Salolainen torikauppias Marja Hietanen oli
tänä vuonna ensimmäistä kertaa Baltic Jazzeis-
sa myymässä mansikoita, herneitä, perunoita ja
muita kasviksia.
. Kolmannelle sijalle ylsivät Kari ja
Eija Lindroos.
Sonkajärven kahdeksannet eukonkannon
MM-kisat olivat yleisömenestys. kerros, Salo.
SALON SEUDUN
OSUUSKAUPPA
Turuntie 1, 24100 Salo. Tavallisessa sarjassa saa
kannettava nainen olla oma, lainattu tai
varattu, kunhan on 17-vuotias.
Classic-sarjassa kultaa veivät Viron Jaanus ja Anneli Undrest ajalla 1.12,7. heinäkuuta 2003
?
Matkailu
5
KOTIMAA
Baltic Jazz on rauhallinen koko perheen festivaali
Terassit täyttyivät
ja jäätelö maistui
SSS?Minna Passi
Baltic Jazz oli aluksi veneilijöiden juhla. Festivaali on tällä hetkellä hyvän kokoinen,
kertoo hallituksen puheenjohtaja Kenneth Nordell Baltic Jazzin järjestävästä yhdistyksestä.
Tapahtumaa on järjestämässä parisataa vapaaehtoistyöntekijää ympäri Kemiönsaarta.
. Ukonilma
aiheutti myös kymmenkunta aiheetonta automaattihälytystä.
SIJOITA TURVALLISESTI
Salon Seudun
Osuuskauppaan
Maksamme asiakasomistajillemme
HEINÄKUUSSA
tehdyille sijoituksille korkoa seuraavasti:
2
3
4
5
6
7
v.
v.
v.
v.
v.
v.
sijoitus
sijoitus
sijoitus
sijoitus
sijoitus
sijoitus
2,25
2,55
2,95
3,30
3,65
4,00
%
%
%
%
%
%
Korot ovat kiinteät koko sijoituskauden.
Tiedustele myös kilpailukykyisiä korkojamme
3 kk:n, 6 kk:n ja 12 kk:n sijoituksista.
Lis tietoja s
st kassapalveluista p. Hyvä musiikki on pääsyy, miksi Jazzeille tulee lähdettyä joka vuosi. Mansikoita ja herneitä menee eniten, kertoo
Hietanen.
Festarikansalle maistui hyvin myös jäätelö, sillä lauantaina ilma oli mukavan lämmin ja aurinko paistoi.
Kaikesta päätellen myös olut teki kauppansa,
sillä Taalintehtaan terassit olivat täynnä ihmisiä.
Kirsi Höglund
Kirsi Höglund
Kirsi Höglund
Dragsfjärdiläinen Sabina Simola tarjoili lauantaina Taalintehtaalla ravintola Portsidessa vasta
neljättä päivää. Tuli vahingoitti myös vieressä ollutta traktoria. Keskimääräinen kävijä on noin 40?60-vuotias. Viime vuonna emme joutuneet kertaakaan pyytämään apua poliisilta, kertoo Nordell.
Valituksia ei Nordellin mukaan ole tullut melusta tai roskistakaan.
. Myös median
edustajia oli paikalla runsaasti.
Ravintolan vahtimestaria Salamat
puukotettiin Laukaassa sytyttivät kaksi
saunapaloa
SSS?STT
Laukaassa, Keski-Suomessa, puukotettiin perjantain ja lauantain välisenä yönä ravintolan vahtimestaria.
44-vuotias vahtimestari oli poistanut Laukaan Tiituspohjassa sijaitsevasta ravintolasta yhden henkilön, jolloin tämän seurueeseen kuuluneiden henkilöiden ja vahtimestarin välille oli syntynyt riitaa ja häntä oli lyöty puukolla.
Paikalta poistunut seurue otettiin myöhemmin kiinni. Kuvassa ovat vasemmalta Marie, Jenny, Karita ja Ralf Eriksson sekä perheen Emma-koira.
neissä
Kuitenkin paikallisten harteille jäävät kaikki turismin haitat: ympäristöongelmat, sosiaaliset ongelmat ja vieraantuminen
omasta kulttuurista.
Voitot yhteisten luonnonvarojen
ja infrastruktuurin käytöstä menevät muihin taskuihin. Jo ennen sitä
yritämme jakaa tietoa siitä, mitä
yksittäinen kuluttaja voi tehdä
vaikka ollessaan seuramatkalla:
miten ympäristöä huomioidaan,
miten kulttuuria kunnioitetaan ja
miten taloudellinen hyöty jakautuu tasaisemmin, sanoo yhdistyksen puheenjohtaja Mari Mero.
Merkin saisivat matkanjärjestäjät, jotka toimivat kansainvälisesti määriteltyjen kriteerien pohjalta. En-
nen Erkka Korpiahoakin liikkeelle ehti marttilalaisen ajoneuvotuonnin uranuurtaja, Tähtiauton
Tapio Kylänpää, joka on tuonut
autoja viiden vuoden ajan. Kulttuurin itseisarvon kunnioittaminen. Autojen maalaus- ja korjaustoimintaa
hän on harjoittanut omana bisneksenään jo 1980-luvun alkuvuosista.
. Reilun kaupan kumppanuus
sijoittajien ja yhteisöjen välille.
Oikeudenmukainen kilpailu ulkoja kotimaisten sijoittajien välillä.
. Fakta
kuitenkin on, että ihmiset haluavat matkustaa ja olla individualisteja. Mikään ei
kuitenkaan ole kestävää, jos ihmisillä ei ole mahdollisuutta toimeentuloon. Pahimmillaan paikallisten ihmisten entinen elinkeino häviää.
. tilin saldo, Visa-kortin saldo, laskunmaksu) missä
ja milloin vain, kun sinulla on Osuuspankin verkkopalvelusopimus. Eivät turistit sellaista halua.
He haluavat pysähtyä ja saada
toisenlaisen näkökulman eteläafrikkalaiseen elämäntapaan,
arvioi matkanjärjestäjä Mtutu
Njezula. Ympäristökuormituksen vähentäminen lomakohteessa. Olen aina harrastanut saksalaisia tuontiautoja. Voidaan kysyä, säilyykö
mikään kulttuuri kuitenkaan.
Olennaista on, että annetaan ihmisille mahdollisuus valita, miten
he haluavat olla mukana, ja mahdollisuus hyötyä siitä tasapuolisesti.
Matkakohteella ei ole reiluuden
kannalta merkitystä, vaikka ajatus on lähtenyt kehitysmaiden yhteiskunnallisesta
tilanteesta.
Matka Torremolinokseen voi olla
aivan yhtä reilu kuin reissu syrjäiseen afrikkalaiskylään.
. EU-rahoitteisen verkoston
työhön on osallistunut 150 tahoa
talouselämästä, yliopistoista ja
kansalaisjärjestöistä.
Paikallisille
pelkät haitat
Varsinkin kehitysmaissa matkailu on yksi tärkeimmistä ulkomaanvaluutan tuojista. Toiminnasta pitäisi tulla järjestäytyneempää, myös kansainvälisesti.
. Jos puhdasta vettä ei ole riittävästi, ei pysty juottamaan karjaa
tai kastelemaan viljelyksiä. 6
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU6
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 6. Tapio Kylänpää tilaa autoja myös asiakkaan toivomuksesta. Viime vuosikymmeninä on oltu sen harhan vallassa, että kestävä kehitys toteutuu pelkästään
ympäristön ehdoilla. Hyvien kulkuyhteyksien
päässä sijaitsevalle Marttilalle on
hänen mukaansa luontaiset edellytykset alan kaupalle.
. Reilusti voi
matkailla Suomessakin.
Reilun matkailun
aakkosia
SSS?STT
Lomalla, matkalla, mökillä
Hoidat helposti pankkiasiasi (esim. Lisäksi kunnassa on tarjolla korjaamo- ja autosähköpalveluja, erikoisöljyjen myyntiä ja
muuta alan toimintaa.
Ajoneuvokauppiaat ovat syntyjäänkin marttilalaisia. Meron mukaan se on vaarallinen asenne.
. He tuovat paikalle lastin turisteja, pyytävät
paikallisia esiintymään, ja nämä
tekevät sen ilmaiseksi tai minimaalista korvausta vastaan.
Vaikka he eivät ole koulutettuja,
heillä on paljon tarjottavaa ja he
ansaitsevat siitä oikeudenmu-
kaisen korvauksen.
Mustien alueille on pikku hiljaa nousemassa lisää majataloja,
myymälöitä ja ruokapaikkoja.
Njezulan mukaan koulutusta
tarvitaan, jotta paikallisyhteisöt
voivat ottaa johdon omiin käsiinsä.
Jotta turismi voisi auttaa alueita enemmän kuin nappikauppa,
Njezula perää matkanjärjestäjien verkostoitumista. Hän
laskeskelee olleensa alalla
20 vuotta. Tuon etupäässä japanilaisia
pyöritä ja sellaisia autoja, joille
tiedän olevan kysyntää.
Tuoreimpana moottoriajoneuvo-
jen tuojien marttilalaiseen joukkoon on liittynyt Jarkko Kanasuo, jonka perheellä on aikoinaan
ollut autoliike Salossa. Tavoitteena on uusia road racingin Suomen mestaruudet Supersport 600- ja Superbike 1000-luokissa:
. Tavoitteena on, että nykyistä suurempi osuus kehitysmaiden matkailussa liikkuvista miljardeista
ohjautuisi sijoittajien kassakaapeista paikallisten ihmisten taskuun.
Suomessa merkkiä ideoi keväällä perustettu Reilun matkailun
yhdistys. Paikallisten tuotteiden ja palveluiden suosiminen kansainvälisten ketjujen sijaan.
. Kyrössä sijaitsevaan, perheen vihannesjalostamoon keskittynyt Kanasuo
kertoo tuoneensa tänä vuonna
hiukan yli 30 autoa myyntiin.
Marttilalaisyrittäjien asiakaskunta tulee ympäri Suomea.
. Opastamme sinua
helppokäyttöisten sähköisten palvelujen hyödyntämisessä.
www.osuuspankki.fi wap.osuuspankki.fi pda.osuuspankki.fi
Puhelinpalvelu 0100 0500
Kansainvälinen matkailuverkosto on määritellyt reilulle matkailulle muun muassa seuraavia
tavoitteita ja arvoja:
. Moottoripyöriä hän tuo jonkin verran hyödyntäessään tuomiensa pakettiautojen tavaratilaa.
Asiakaskuntaa
ympäri Suomen
Jenkkiautoja pitkään harrasta-
Minna Filppu
Erkka Korpiaho ehtii yhä ajaa kilpaakin. Kansainvälinen matkailuverkosto on kehittänyt reilun matkailun konseptia vuodesta 1999 alkaen. Vuodet moottoripyöräilyn ammattilaisena maa-
ilmalla olivat tuottaneet hyviä
kontakteja pitkin Eurooppaa, joten tuontipuoli sai heti hyvin tulta
alleen.
Vanhojen vehkeiden
parsimisesta tuontiin
Harrastuneisuus on vaikuttanut
muidenkin yritysten syntyyn. Pahimmissa tapauksissa ei ole polttopuuta, koska kaikki saatavilla
oleva puu menee turistien suihkujen lämmittämiseen.
Hurskaasti voisi sanoa, että ekologisinta olisi keskittää kaikki turistimassat tiettyihin kohteisiin.
Sitäkin parempi olisi, jos ihmiset
eivät matkustaisi mihinkään.
. Ympäristönäkökohdat tekevät asiasta
monimutkaisen.
Reilu voi olla, vaikkei lähtisi
merta edemmäs.
. Toki kaikki voisivat katsoa internetistä, minkälaista maailmalla on ja sen jälkeen käydä solariumissa ruskettumassa. Pitkän aikaa pihalla oli
yksi tai kaksi autoa odottamassa
ostajaa, sitten viisi, kohta kymmenen ja nyt 25, Tapio Kylänpää kuvaa kotitilallaan harjoittamansa
toiminnan laajenemista.
. Emme halua sanoa, että lakatkaa menemästä massakohteisiin,
mutta sielläkin hyötyjen ja haittojen pitäisi jakautua oikeudenmukaisemmin.
. Kun kansainväliset sijoittajat
rakentavat suuria turistighettoja,
paikallisten hyöty jää minimaaliseksi. Ennen EU:ta ei kokonaista autoa kannattanut ulkomailta Suomeen tuodakaan, vaan ne piti paloitella ja koota täällä uudestaan.
Olin 20 vuotta korjannut ja parsinut vanhoja ja mädäntyneitä vehkeitä, joten uudemmat Mersut alkoivat kiinnostaa, kun EU muutti
homman.
Puhelimitse löytyi Pietarsaaresta luotettava yhteistyökumppani,
jolla oli suhteita Saksaan. Heitä on hyvä olla
eri puolilla Saksaa, sillä kallein
vaihtoehto on lähteä itse paikalle.
Tämän tästä joku MercedesBenz uiskentelee Suomenlahdella
Saksasta kohti Suomea. Samojen kanssa olemme tekemisissä yhä lähes päivittäin.
Uusiakin välittäjätarjokkaita tulee koko ajan. Valitse juuri
sinulle sopiva tapa: internet, pda, gsm, wap, automaattinen puhelinpalvelu ...
Tule Salon Seudun Osuuspankkiin ja tee verkkopalvelusopimus. Paikallisten luonnonvarojen ja
materiaalien käyttö, missä mahdollista.
. Ympäristönsuojeluun sijoittaminen ja toimet paikallisympäristön tilan parantamiseksi.
STT
Mtutu Njezula näkee matkailuelinkeinossa toiveita paremmasta toimeentulosta köyhillä alueilla.
Nappikaupasta
reiluun kauppaan
SSS?STT?Anu Pyyhtiä
. Rahavirtojen jakautumisen
kannalta voidaan ajatella, että
matka on reilumpi silloin, kun ollaan tekemisissä paikallisyhteisöjen kanssa. Reilu osuus matkailun voitoista paikallisille ihmisille.
. Nyt potin jakavat kansainväliset ketjut, matkanjärjestäjät ja hotellit.
. Moottoripyöriä Saksasta tuova Erkka
Korpiaho arvelee, että toisista on
otettu oppia: pienellä paikkakunnalla on nähty, miten homma toimii ja apinoitu onnistuneesti.
. Mutta jos kaikki miljardi turistia vuodessa ryntäisivät
neitseellisille alueille, niin eihän
se toki mitään reilua olisi. Paikallisten asukkaiden työllistäminen ja kouluttaminen johtamaan paikallista matkailuelinkeinoa.
. Ensimmäiset
toin itselleni, mutta sitten alkoivat naapurit ja sukulaiset innostua niistä. Tuon moottoripyöriä ja myös
autoja jenkeistä, Saksasta, Hollannista, Belgiasta, Luxemburgista ja Itävallasta, Kari Saari listaa.
Leipätyökseen taksia ajava sekä renkaita ja vanteita myyvä
Juha-Pekka Valta toi ennen autoveromuutoksia varaosia Suomeen ja teki korinvaihtoja. Tuplahintahan sille lopulta veroineen tuli, mutta vain
20 000 markkaa enemmän kuin
Suomessa kaupatuille Mersuille.
Tuonti-Mersujen myynti laajeni
nopeasti, sillä vähän ajetuille ja
ruosteettomille autoille riitti kyselijöitä.
. Asiakaskuntaa on aasta ööhön
ja kansanedustajista nuohoojiin,
Kari Saari kuvailee.
Kunnanjohtaja Juhani Tynjälä
toteaa moottoriajoneuvojen ostajien löytävän tiensä Marttilaan
helposti ja internetin auttavan
asiaa. Kyllä ala antaa varmasti leivän meille kaikille, hän tuumaa.
Parikymmentä vuotta moottoripyöräkilpaurheilijana ollut Erkka
Korpiaho perusti kotitilalleen korjaamon kymmenen vuotta sitten
ja on tehnyt siitä asti myös autoja moottoripyöräkauppaa.
. Suurten tuloerojen Etelä-Afrikassa köyhä väestönosa on hänen mielestään ansainnut osansa jatkuvasti kasvavan matkailuelinkeinon rahavirroista. Perinteisesti bussit ajavat
mustien asuinalueen läpi ovet ja
ikkunat kiinni, niin kuin safarilla. Aina kun kulttuurit kohtaavat, jotakin häviää ja jotakin tulee
tilalle. heinäkuuta 2003
6
?
SALON SEUTU
Marttilasta kasvoi yllättäen
moottoriajoneuvokaupan mekka
Saksasta ui
Marttilaan
autoja ja
moottoripyöriä
Pienellä
paikkakunnalla
on otettu
toisista oppia
SSS?Minna Filppu
Pikkuisesta Marttilan kunnasta
on 2000-luvulla kasvanut eräänlainen moottoriajoneuvokaupan
mekka kuten kunnanjohtaja Juhani Tynjälä innostuneesti kuvailee. Aina ihmiset jostain
ottavat elantonsa.
Reilusti voi matkailla
Suomessakin
Kulttuurien kunnioittaminen
menee äärimmillään siihen, että
ylhäältä katsoen halutaan suojella kehitysmaiden ihmisiä turismilta. Marttilassa on useita yrityksiä, jotka tuovat maahan autoja ja moottoripyöriä sekä niiden
varaosia. Silti odotetaan, että paikalliset palvelut ja reitit ovat automaattisesti ilmaiseksi matkailijoiden käytettävissä. 50 kilometrin etäisyydellä
Marttilasta asuu noin 400 000 ihmistä ja moottoriajoneuvojen ostajat ovat tottuneet liikkumaan,
Juhani Tynjälä muistuttaa.
Reilu matkailija reissaa vaikka Torreen
Matkailualalle kaivataan
omaa reilun kaupan merkkiä
SSS?STT?Anu Pyyyhtiä
Matkailubisnekseen halutaan
oma reilun kaupan merkki. Mari Meron mielestä olennaisin asia on taloudellinen oikeudenmukaisuus.
. Koko päivän sai olla puhelimessa, jos sunnuntai-Hesariin
laittoi ilmoituksen. Nyt hän on keskittynyt sydäntään
lähinnä
olevien
Harley Davidson-moottoripyörien
tuontiin.
. Ennen rotuerottelun lakkauttamista vuonna 1994 Etelä-Afrikan turismi oli valkoisissa käsissä.
Mustat asuinalueet ovat edelleen
musta aukko Kapkaupungin turistikartalla, vaikka siellä asuu
65 prosenttia kaupungin väestöstä.
Njezula on reilun matkailun
puolestapuhuja. Suuret yhtiöt voivat helposti
ryöstää yhteisöjä. Tapio
Kylänpää muistaa ensimmäisen
itselle tuodun Mersun maksaneen
alkujaan 60 000 markkaa:
. Palkat ja työolot vastaamaan
kansainvälisiä standardeja YK:n
Ihmisoikeuksien julistuksen puitteissa.
. Yhteisölle voitaisiin antaa ennalta määrätty reilu prosenttiosuus matkanjärjestäjien tuotoista. Suomi oli laman kourissa ja jotain piti keksiä. Ihanne on, että saataisiin aikaiseksi selkeä merkki, jonka perusteella kuluttajat voivat matkavalintansa tehdä. Se toisi toimintaan jatkuvuutta ja motivoisi yhteisöä panostamaan elinkeinoon.. Kulkumuodon, palvelutason ja matkaohjelman mukauttaminen paikallisiin ympäristöolosuhteisiin
soveltuviksi.
. Meron
mukaan on kuitenkin harha, että
matkailu automaattisesti auttaa
kolmannen maailman maita.
. Esimerkiksi Lappiin matkustetaan usein omat eväät ja varusteet mukana, eikä turistin käynnistä jää alueelle välttämättä euroakaan. Neljä vuotta sitten Juha-Pekka Valta alkoi tuoda moottoripyöriä ja sittemmin myös autoja lähinnä Saksasta ja Belgiasta.
. Ilmastointi, automaattivaihteet, metalliväri, yksi omistaja ja ajokilometrit 100 000:n molemmin puolin, Tapio Kylänpää luettelee kriteerejä, joita hän
Suomeen tuotaville Mercedeksille pyrkii asettamaan.
jennustakin hahmotteleva mies
kertoo.
Suomen nopeimman moottoripyöräilijän yrityksen pääartikkeliksi ovat luontevasti nousseet
moottoripyörät, joita Erkka Korpiaho alkoi tuoda urakalla maahan vuonna 1999. Tapio Kylänpää päätti jatkaa yksin ja otti yhteyttä saksalaisiin yhteistyökumppaneihin.
. Hän kuljettaa turisteja
mustaan Kapkaupunkiin.
Kielletyn ja vaarallisen alueen
leimaa on vaikea karistaa. Pääkoppahan tässä räjähtäisi.
nut kauppiassukuinen Kari Saari toi jo 1990-luvun alussa Yhdysvalloista joitain autoja ja moottoreita. Nyt korjaamo
työllistää lisäkseni neljä muuta
ihmistä ja liikevaihto on jo kolmen
miljoonan euron paikkeilla, laa-
Minna Filppu
. Sadan kyselijän joukosta löytyivät aina ostajatkin, Tapio Kylänpää kertoo.
Hän ehti tehdä pietarsaarelaisen kanssa yhteistyötä vuoden
päivät ennen kuin kaveri sai sydäninfarktin matkalla Marttilaan. Kysymys on vain siitä,
miten he sen tekevät.
Vaikka ympäristöstä huolehtiminen kuuluu reiluun matkailuun, se ei ole synonyymi ekoturismille. Paikallisia riittejä
ja uskonnollisia menoja ei saa
kaupallistaa turistiviihteen nimissä.
. Työ olisi liian rankkaa, ellei mitään vastapainoa olisi. Ajatusta on tarkoitus soveltaa matkailuun laajemminkin.
Yleinen välinpitämättömyys elinympäristön
surkeasta tilasta näkyy ja haisee
kaikkialla. Tarkastuksia tiukennettiin kaikkien
yleisötilaisuuksien ovilla.
Moskovan kaupunginjohtaja
Juri Luzhkov kertoi kuitenkin,
ettei räjähdyksen johdosta aiota
peruuttaa yhtään yleisötilaisuutta.
Konsertti jatkui
Vaaleja vastaan
Lauantaina räjähdysten jälkeen
konserttia jatkettiin, eivätkä tu-
Uusia terrori-iskuja osattiin
odottaa, sillä Venäjän valtiovalta
Taiwankin pois
sars-listalta
on juuri aktivoinut toimiaan
oman valtajärjestelmänsä luomiseksi Tshetsheniaan.
Perjantaina presidentti Vladi-
mir Putin allekirjoitti asetuksen,
jonka mukaan presidentinvaalit
pidetään Tshetsheniassa 5. Albaniassa puuttuu lähes kokonaan avoin, selkeä ja vapaa yhteiskunnallinen keskustelu.
Vuoropuhelu ja laajakaistainen,
selkeä näkökulma puuttuu siitäkin huolimatta, että yksipuolueAlbanian kansalaisjärjestöt
yhdistyivät viestittääkseen,
että vahingollisesta kehityksestä ja yleisestä piittaamattomuudesta on saatu kylliksi.
Eero Ketola
joukko, joka on valmis iskuihin
Tshetsheniassa ja myös muualla
Venäjällä. Harva uskoi
kuitenkin, että rauha koittaisi
pian.
STT?AFP?Reuters
ZÜRICH . Sars-epidemia on saatu hallintaan,
sanoi WHO:n pääsihteeri Gro-Harlem Brundtland.
Taiwan pääsi pois listalta, koska uusia tautitapauksia ei
ollut todettu 20 päivään. Seitsemän ihmistä kuoli ja 20 haavoittui Irakin länsiosassa poliisiaseman liepeillä sattuneessa räjähdyksessä lauantaina aamulla. Gazan alueella
juutalaissiirtokuntaan ammuttiin kranaatteja ja panssarintorjuntaohjus, ja toisen siirtokunnan lähellä olevaa armeijan asemapaikkaa tulitettiin.
Rafahissa puolestaan armeijan asemiin heitettiin kranaatti ja Jeninissä sotilaat ja palestiinalaiset ammuskelivat toisiaan. Se oli viimeinen alue sars-listalla. Koska
myöskään äskettäin kansalaisoikeudet saaneet eivät saa äänestää, on äänioikeus vain 15
prosentilla maan väestöstä.
Vaalikampanjaa toisiaan vastaan ovat käyneet länsimieliset
liberaalit ja vahvassa asemassa
olevat islamilaiset. Konsertti
päätettiin kuitenkin lopettaa pari
tuntia suunniteltua aikaisemmin.
Yleisö kuljetetaan linja-autoilla
läheiselle metroasemalle.
Kentällä oli aurinkoisessa säässä kaikkiaan lähes 40 000 nuorta
ja räjähdysten seuraukset olisivat
olleet paljon tuhoisammat, jos naiset olisivat päässeet kentälle.
Moskovassa tiukennettiin räjähdysten jälkeen turvatoimia huomattavasti. Kukaan
ei tiettävästi haavoittunut välikohtauksissa.
STT?AFP?Reuters
Yritykset varuillaan
krakkeri-iskun vuoksi
WASHINGTON . On saatu tarpeeksi verikostoista! Riittää alati huononeva
terveydenhoito ja koulutuksen taso. Putin
pyrkii saamaan rauhan kapinalliseen tasavaltaan syrjäyttämällä
itsenäisyyteen pyrkivän kansanosan kaikista tulevaisuutta koskevista keskusteluista.
Tshetsheniassa on nyt tarkoitus
luoda nopeasti ?normaalit. Useiden korkeiden upseerien mielestä Afrikassa on monia piileviä uhkia.
. Olimme lippujonossa, kun aivan lähellä kuului valtava pamaus, kertoi RTR-television uutislähetyksessä nuori mies, joka
on ammatiltaan ambulanssilääkäri. Kanadan Toronto poistettiin listalta keskiviikkona.
Taiwanissa on saanut sars-tartunnan kaikkiaan 674 ihmistä, ja kuumeeseen on kuollut 84 taiwanilaista. Krakkerit ovat ilmoittaneet järjestävänsä kilpailun, jossa
pyritään sabotoimaan mahdollisimman monen yrityksen sivustoja.
Monien asiantuntijoiden mukaan kyse saattaa kuitenkin olla pelkästä uhkauksesta.
Sivusto, jolla krakkerit ilmoittivat kisasta, on poistettu internetistä. Nämä ryhmät ovat samankaltaisia kuin al-Qaida. Terrori-iskujen voidaan olettaa
jatkuvat sekä Tshetsheniassa että
muualla.
Monet Venäjän arvovaltaiset poliitikot ovat sanoneet, että
Tshetshenian täydelliseen itsenäisyyteen pyrkivät ihmiset pitää ottaa mukaan neuvotteluihin, joita
tasavallan tulevaisuudesta käydään.
Putin ei kuitenkaan halua näin
tehdä. Moskovan uusin
pommi-isku on ennen kaikkea isku presidentti Vladimir Putinin
Tshetshenian politiikalle. Virallisten tietojen
mukaan 17 ihmistä kuoli lauantaina Moskovan luoteisosassa
rockkonsertin ulkopuolella tehdyssä kahdessa itsemurhaiskussa.
Sairaalaan kuljetettiin yli 20
henkilöä, joista muutamien tila on
vakava. Kummallakin
naisista oli noin puoli kiloa räjähteitä vartalon ympärille kiedottuina.
Toiselta iskun tekijöistä löydettiin henkilöllisyystodistus, jossa
vuonna 1983 syntyneen naisen
kotipaikaksi
oli
merkitty
Kurtshalan kylä Tshetsheniassa.
. Yksi haavoittuneista kuoli sairaalassa kerrottiin illalla
Moskovan televisiossa.
Suomen Moskovan suurlähetystöstä kerrottiin illalla, ettei Venäjän ulkoministeriön tietojen mukaan kuolleiden tai haavoittuneiden joukossa ole yhtään ulkomaalaista.
Kuolleet ja haavoittuneet olivat
lähinnä nuoria alle 20-vuotiaita,
jotka olivat pyrkimässä Tushinon
lentokentälle suureen rockkonserttiin.
Tushinon lentokenttä on tarkoitettu pienkoneliikenteelle, mutta
alueella järjestetään myös lentonäytöksiä ja ulkoilmakonsertteja.
ARBIL . Lauantain vaalit ovat
itsenäisen Kuwaitin kymmenennet.
GAZA . Maantieryöstöt ovat lisääntyneet rajusti LänsiRuotsissa. Muut pääsivät kotiin heti
tai myöhemmin illalla.
SÄHKEET
Lehtikuva/AFP Photo/Tatiana Makeeva
Kahden naisen itsemurhaisku teki eilen tuhoisaa jälkeä Moskovassa,Tushinon lentokentällä järjestetyssä rock-konsertissa
hannet kentällä olleet tienneet
terrori-iskusta mitään. Ramadin poliisipäällikkö Jaadan Mohammed kertoi, että räjähdyksestä epäillään ex-presidentti Saddam Husseinille uskollista ryhmittymää.
STT?Reuters?AFP
Kurdien joukkohauta
löytyi Irakissa
STT?Pekka Lehtonen
MOSKOVA . WHO kuitenkin varoitti, että
sarsia on pidettävä tarkoin silmällä jatkossakin.
. Äänestys Kuwaitin
parlamenttivaaleissa on käynnistynyt. Maa
on tämän jälkeen kulkenut anarkiasta ja kriisistä toiseen kurottuen nyt innokkaana kohti Eurooppaa ja NATOa unohtamatta
omaa, ainutlaatuista identiteettiään. lokakuuta tasavallassa pidetään presidentinvaalit. valtiovallan elimet, jotka johtaisivat tasavaltaa samalla tavalla kuin
muita Venäjän liittovaltioon kuuluvia tasavaltoja johdetaan.
Tshetsheenisissit ovatkin tehneet kansanäänestyksen jälkeen
useita iskuja eri puolilla Tshetsheniaa ja myös aivan Groznyin keskustassa. Parlamentissa on vain miehiä, naisilla ei
ole edes äänioikeutta. Tämä ei vielä merkitse sarsin loppua, mutta on silti
Mjaft! Nyt riittää!
Eero Ketola
Albaniassa alkoi useiden kansalaisjärjestöjen yhteinen kampanja
joka näkyy katukuvassa ja kuuluu
radiossa. Yritykset eri puolilla maailmaa ovat viikonloppuna hälytysvalmiudessa tietokonekrakkerien esittämien uhkausten takia. 3 miljoonaa Albanian
rajojen sisällä asuvaa albaniaa ja
myös miljoonat ulkoalbanialaiset.
Kampanjassa käytettään hyödyksi kaikkia joukkotiedotusvälineitä.
Radiosta ja televisiosta on ostettu
runsaasti aikaa. Kurdit ovat ilmoittaneet useista joukkohaudoista Pohjois-Irakissa.
STT?AFP
Gazassa rauhatonta
Portilla ja torilla
Ensimmäinen räjähdys tapahtui
lentokenttäalueen portilla. Hallitus johtaa
Afrikan sarvessa sijaitsevaa Somaliaa seuraavat neljä vuotta.
. Virallisten tietojen mukaan
valtava enemmistö hyväksyi uuden perustuslain. Riittää byrokratia, kaameat
tiet, ammottavine kuoppineen ja
talvikuukausien mutakylpyineen.
Riittää toiminta joka on pysäyttänyt yhdentymisen, integraation ja
halvaannuttaa kansainvälisen, rajoja ylittävän keskustelun ja vuoropuhelun.
Kampanjalla halutaan tavoittaa
kaikki 2,5 . Ainakin vaaleihin asti
iskujen odotetaan jatkuvan.
järjestelmä ja diktatuuri väistyi jo
yli kymmenen vuotta sitten. Hän sanoo, ettei keskustele
terroristien kanssa. Terroristeille
on siten jäänyt vain yksi keino
kertoa omasta mielipiteestään.
tärkeä merkkipaalu. Uusia ilmoituksia tehdään poliisin mukaan
päivittäin.
Kaikki ryöstöt on tehty yöaikaan matkustajien nukkuessa. Riittää vesikatkot ja pimeät yöt. Maaliskuusta lähtien ryöstöjä on tehty satakunta LänsiGötanmaalla, Hallandissa ja Skoonessa.
Erityisesti ryöstetään asunto- tai pakettiautolla matkustavia saksalaisia ja tanskalaisia. Kampanjan yhteinen sanoma on lyhyt, selvä ja voimakas:
Nyt saa jo riittää! Albaniaksi
Mjaft! Joka tarkoittaa kylliksi,
tarpeeksi tai riittää.
Kansalaisjärjestöt ja niiden eri
puolilla Albaniaa asuvat jäsenet
ovat kerrassaan kyllästyneet
maan tilanteeseen ja yleiseen,
apaattiseen ja pessimistiseen ilmastoon jota kaivertaa korruptio,
ammattirikollisuus ja yleinen piittaamattomuus laista. Taisteluissa haavoittui kolme hallituksen sotilasta.
Sotilaat ottivat yhteen NPA-sissien kanssa maan pääkaupungin
Manilan pohjoispuolella.
Perjantaina kolme hallituksen taistelijaa haavoittui sissien iskussa.
STT?AFP
Lehti: USA haluaa lisää
sotilasvoimia Afrikkaan
WASHINGTON . He ovat pahoja ihmisiä ja heitä on pidettävä silmällä, sanoi
lehden haastattelema kenraali Charles Wald.
STT
Maantierosvot liikkuvat
Länsi-Ruotsissa
GÖTEBORG . Uhrit näyttävät olleen naisia ja lapsia.
Haudan uskotaan olevan vuodelta 1988.
Asukkaiden mukaan alueella haudattiin joukkohautoihin noin
300 kurdisiviiliä 1980-luvun lopulla. lokakuuta.
Venäjän sisäministeriön saamien tietojen mukaan tshetsheenien sissijohtajalla Shamil Basajevilla on 36 henkilön itsemurha-
Isku Putinin Tshetshenian politiikalle
STT?Pekka Lehtonen
MOSKOVA . Saddam Husseinin uhreiksi joutuneiden kurdien
hauta löytyi läheltä Mosulin kaupunkia, kurdilainen tv-asema KTV
kertoi perjantaina.
Television mukaan haudan löysivät paikalliset asukkaat Yhdysvaltain joukkojen avustuksella. Samalla
järjestö ilmoitti, että maailmanlaajuinen sars-epidemia
on nyt saatu hallintaan. Volokolamskin valtatie, joka johtaa Tushinosta keskustaan, suljettiin kokonaan. Kaksi
naista yritti päästä sisälle alueelle, mutta he joutuivat niin kuin
muukin yleisö turvatarkastukseen. Äänestyksen
korkea osanottoprosentti herätti
kuitenkin monissa tarkkailijoissa
epäilyksiä, ettei tulos vastannut
todellisuutta.
Äänestämässä käyneet sanoivat
kuitenkin silloin kannattavansa
uutta perustuslakia, jos se jotenkin toisi rauhan maahan monen
sotavuoden jälkeen. Kukaan ei tiettävästi haavoittunut räjähdyksessä.
Yön aikana tapahtui myös muita yhteenottoja. Viisitoista kommunistikapinallista sai surmansa erillisissä yhteenotoissa lauantaina Filippiineillä. Selkeä ja kansan suuria rivejä koskettava, moderni ja yksilön
arvoa nostava toiminta joka johtaisi koko yhteiskunnan vakauteen puuttuu, on olematon tai kehitys on katkennut heti alkuunsa.
Kansalaisjärjestöt, etunenässä
koko maata käsittävä, Albanian
nuorten yhteisö ja Albanian kansallinen keskusteluyhdistys, viestittävät, rajusti, pysäyttävästi ja
kuuluvasti: ?Mjaft!. Jaossa on 50 edustajanpaikkaa, joita tavoittelee
noin 250 ehdokasta. Peruskoululaisiin ja
Yliopistonuorisoon halutaan vaikuttaa luennoilla jotka korostavat
tosiasioita maan nykytilasta.
Valtavia julisteita on liimattu talojen seinille, suurille kankaille
kirjoitettu tunnussana ulottuu
kaupunkien pääkatujen yli. Putin perusteli kiireistä aikataulua sillä, että vaalien jälkeen
tilanne hänen mukaansa rauhoittuisi.
Nyt tehdyt Moskovan itsemurhaiskut osoittavat, etteivät kaikki
tshetsheenit aio hyväksyä Putinin
ja hänen kannattajiensa ratkaisuja. Tähän mennessä haudasta on löydetty 30 kurdin jäänteet. 8
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU8
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 6. Maailman terveysjärjestö WHO on poistanut
Taiwanin sars-vaarallisten alueiden listaltaan. Ne eivät ole
yhtä kehittyneitä tai laajalle levinneitä, mutta tavoitteet ovat samat. Kaduilla ihmisillä on vaatteissa rintamerkkejä joissa lukee ?Mjaft!?
STT?Reuters?AFP
KUWAIT . Maailmanlaajuisesti sars on vaatinut yli 800 ihmisen hengen.
Kuwaitin
parlamenttivaalit
käynnistyivät
Maaliskuussa Tshetsheniassa
pidettiin tätä päämäärää silmällä
pitäen kansanäänestys perustuslaista. Silloin toinen heistä laukaisi
ympärillään olleet räjähteet.
Toinen itsemurhaiskun tekijöistä räjäytti pommin hetkistä myöhemmin lähistöllä sijaitsevan torin tuntumassa. Somalijohtajat sopivat lauantaina liittohallituksen
perustamisesta rauhankokouksessaan Nairobissa. Useissa tapauksissa matkustajien tainnuttamiseksi on käytetty jonkinlaista kaasua.
STT?TT
Somalijohtajat suostuivat
liittohallitukseen
NAIROBI . Pohjois-Irakista on löytynyt kurdien ruumiita sisältävä
joukkohauta. Toiminta pyrkii
muuttamaan yleisen ilmapiirin.
Järjestöt ovat sitä mieltä, että nyt
saa riittää korruptio, väkivalta,
vastuuton politikointi, ihmissala-
kuljetus ja elinympäristön tuhoaminen. Yhdysvaltain viranomaiset ja atk-turvallisuudesta vastaavat
asiantuntijat ovat kehottaneet kuitenkin yrityksiä varmistumaan
järjestelmiensä kestävyydestä.
Kansainvälisen kilpailun on kerrottu alkavan sunnuntaina.
STT?AFP
15 kapinallista kuoli
taisteluissa Filippiineillä
MANILA . Yksi palestiinalaismies kuoli ja ainakin yksi haavoittui
räjähdyksessä Gazan eteläosassa sijaitsevan Khan Younisin kaupungin liepeillä, kertoivat palestiinalaisten turvallisuus- ja sairaalalähteet lauantaina.
Palestiinalaisten mukaan miehen kuoleman aiheutti armeijan
asettama räjähde.
Samalla seudulla, lähellä Sufan rajanylityspaikkaa, räjähti lauantain vastaisena yönä pommi armeijan partion kulkureitillä. Olemme suostuneet muodostamaan siirtymäajan liittohallituksen ja 351-jäsenisen parlamentin, sanoi Somalian Puntlandin osavaltion oikeusministeri Ahmed Awad Ashra.
Nairobin kokous on tuonut yhteen satoja edustajia eri somalialaisryhmittymistä.
STT?AFP. Tähtäimessä
on totaalinen asenneilmaston
muutos.
Yleisen mielipiteen
muuttajat
Järjestöt haluavat korottaa äänensä ja kohottaa kansan ajatusmaailmaa positiivisemmaksi, ystävällisemmäksi ja lähimmäisistä
huolehtivaksi. Hän itse sai lieviä haavoja
käteen.
Yhdestä sairaalasta, jonne oli
tuotu 12 haavoittunutta, kerrottiin kahden vammojen olleen vakavia. heinäkuuta 2003
?
MAAILMALTA
8
Itsemurhaiskut rock-konsertissa
tappoivat ainakin 17 Moskovassa
Räjäyttäjiksi
epäillään
tshetsheeniseparatisteja
Useita kuoli
räjähdyksessä Irakissa
BAGDAD . Lisäksi kymmenkunta ihmistä sai lievempiä vammoja räjähdyksen aiheuttamassa paineaallossa. Ryhmiä ei ole virallisesti tunnustettu Kuwaitissa,
mutta ne saavat toimia ilman
rajoituksia.
Naiset aikovat järjestää yhtäaikaa vaalien kanssa omat varjovaalinsa protestina epätasaarvolle. Yhdysvallat haluaa lisätä sotajoukkojensa
määrää Afrikassa, kertoi sanomalehti New York Times lauantaina.
Yhdysvaltojen mielestä Afrikassa on nykyisellään liiaksi turvapaikkoja terroristiryhmille.
Lehti siteeraa artikkelissaan Pentagonin tekemää laajaa arviota
siitä, minne Yhdysvaltain joukkoja tulisi sijoittaa. Venäjän armeijan pahamaineiset puhdistukset ovat edelleen jatkuneet.
Perjantaina presidentti Vladimir Putin allekirjoitti asetuksen,
jonka mukaan 5. Räjähdys tapahtui
Ramadin kaupungissa noin sata kilometriä Irakin pääkaupungista
Bagdadista länteen.
Poliisin mukaan kuolleet ja haavoittuneet olivat Yhdysvaltain armeijan paikallispoliisiin värväämiä irakilaisia. Molemmissa
rintamissa uskotaan, että Irakin entisen presidentin Saddamin Husseinin valtakauden
päättyminen mahdollistaa laajemman demokratian.
Varsinaisia poliittisia puolueita ei Kuwaitissa sallita, mutta
kuusi islamilaista ja liberaalia
ryhmää on kuitenkin asettanut
ehdokkaita. Seminaareja ja
kansalaisfoorumeja järjestetään
etelän Sarandasta pohjoiseen
Shkoderiin
Peruskoulun aikaan oli
asuttava viikot Korppoossa, Paraisilla kaksi
vuotta ammattikoulussa metallilinjalla, ja armeija sujui naapurisaari Utössä. Monille käynti Jurmossa
kuuluu kesän purjehdussuunnitelmiin, vuosi
vuoden jälkeen.
Inka Karamäen mukaan kaikki kysyvät pullojen määrää. Jää suli, maa nousi särkäksi pinnan yläpuolelle noin 3000 vuotta sitten. Näistä Mattssonin perhepiirissä kolme. Osan
se oli tuonut Porin seudulta, sellaisia
punertavia. Miksi muuttaisi. Takaisin kotisaarelleen Klas Mattsson palasi heti kun pystyi. Miljoonilla pyöreillä kivenmurikoilla kyllästetty Jurmo kohosi merestä
syntyjään erikoisena, ainutlaatuisena, osana
kolmatta Salpausselkää, joka työntyy merelle
60 kilometriä pitkänä, kilometrin leveänä ja
keskimäärin 10-18 metriä korkeana. Ja kolmas vakiokysymys on: ?Oletkos tyhjentänyt ne kaikki itse?. Niitä täytyy olla tuhansia.
. heinäkuuta 2003
Tuottaja
Mikko Kiviluoto
. Ympäri
vuoden Jurmoa asuu seitsemän ihmistä. Ja Jurmo
kohoaa merestä yhä, tosin aiempaa hitaammin, noin 40 senttiä sadassa vuodessa.
Kun Jurmo oli noussut vedestä ja tekeytynyt
aikansa sen seitsemän kilometrin pituiseksi,
vähän päästä tulivat Mattssonit.
. Sinnehän sitä oli muutettava.
Saaren uusi isäntä, Perin ja Pirjon poika Klas
Mattsson, on asunut saarella koko ikänsä, neljännesvuosisadan. Aallot
sekä tuuli jatkoivat kivitehtailua, hioivat pois
särmiä ja työstivät horisonttiin katoavia kivipenkereitä nykyisenlaisiksi.
Sellaisiksi, mitä ei muualla Saaristomerellä
eikä Suomessa näe. Ja ihmettelevät, mikseivät ne
ole täysiä. 9
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU9
Sunnuntaina 6. Meidän suku on asunut täällä aina. Pidempään kuin kirjoitettu historia kertoo, Jurmon
nuori isäntä Klas Mattsson kertoo pullobaarissa, tai virallisemmin Kaffelassa Jurmon vierasvenesataman ytimessä.
Kaffelan nimen vääntyminen pullobaariksi
on ymmärrettävää: sen seinillä, kattoparrujen
päällä ja itse asiassa joka puolella on tyhjiä
pulloja. Eräs pikkupoika laski ne: niitä on 3020, Inka Karamäki kertoo. Karamäki on yksi Jurmon kesätyöläisistä, Kaffelan pyörittäjä.
Tyhjät viinapullot ovat kaikki erilaisia, eri
puolilta maailmaa saapuneita. Työt
Turussa jäivät, kun löytyi mies, Per Mattsson,
joka sattui asumaan ulkosaaristossa. Eikä aio muuttaa kotisaareltaan minnekään. Vieraita riittää,
Jurmo on yksi Saaristomeren suosituimpia
vierasvenesatamia. Keräilyn aloitti
Jurmon kevättalvella edesmennyt isäntä Per
Mattsson, ja veneilevät kesävieraat ovat kartuttaneet sitä vuosikausia. Palveluammatissa kun ollaan, kolmatta kesää, kysymykseen vastataan kohteliaasti naurahtaen: ?Ei,
en tietenkään.. Joka kerta, jokaiselle yksilöllisesti.
Ei merta edemmäs
Jurmo on Utön ja majakkasaari Bengtskärin
ohella Suomen eteläisin asuttu saari. 7702 341
Fax: 7702 300
sss.viikonvaihde@sss.fi
9
SALON SEUDUN SANOMAT
VIIKONVAIHDE
SSS?Mikko Kiviluoto
N
eljättä kilometriä paksu mannerjää pysähtyi ja rupesi tekemään kiviä. Minne?
(Jatkuu seuraavalla sivulla)
Kuva: Marko Mattila. Pirjo
Mattsson on asunut saarella 25 vuotta
Mikä sai jäämään. Jurmon väkiluku yli kaksinkertaistui, kun saale peräti outo.
relle saatiin sähköt 1996. Klas Mattsson muistuttaa, että internet-yhteys on
nopein mahdollinen: saariston Skärgårdsnet-valokaapeli vedettiin Jurmoon viime keväänä. Ne
ennenkin.
heita keskustelunavauksille.
ovat lapsiperheiden
Marko Mattila
Anna Karamäen ja Klas Mattssonin, miksei Tilda-vuohenkin, kesät ovat kiireisiä: Jurmo on vakiokohde sadoille Saaristomerellä kesiään viettävillä
veneilijöille.
Saarella asuttiin
jo rautakaudella.
Nyt Jurmossa
vierailee 13 000
ihmistä vuodessa.
Marko Mattila
Pirjo Mattsson on asunut saarella 25 vuotta.Tiistaina Ahti antoi kolmattasataa kalaa Jurmon lähivesiltä.
Haru-ukkoja ja mereen kävelijöitä
avustetun kampelan tuoksu täyttää rantakahvilan. Klas Mattsson
arvioi, että kerran neljässä vuodessa lumi jää
maahan ja meri jäätyy. Eivät mene modemit enää tukkoon.
mieleen, mutta on niissä hoitamistakin. Monipuolinen luonto koostuu istutetun mäntymetsän ja pienen lehdon ohella pääasiassa nummista ja niityistä. Klas Mattssonin mukaan saaren ainutlaatuinen luonto kestää vierailijat,
mikäli nämä pysyvät poluilla ja ovat muutenkin ihmisiksi, eivät
roskaa.
Saari joka tapettiin
Jurmo mainitaan ensimmäisen kerran tanskalaisessa käsikirjoituksessa 1200-luvulla. Se kertoo siitä, että Jurmon joka kulma
on vuosisatojen varrella hyödynnetty elannon saamiseksi.
Eläimistön suhteen Jurmo on etenkin lintubongareiden paratiisi. Anna Karamäki
kuvailee rutiinia:
. Kummittelee. On vuokramökkien rakentamista (nyt niitä on kolme), vierasvenesataman parantamista ja kunnostamista, tilan rakennusten korjailua, eläinten hoitoa, mökkivuokralaisten kuskaamista... Siinä saarta nimitettiin Iurimaksi, joka
?sijaitsee äärimmäisenä etelässä merta lähinnä?. Salakuljetus
tö suurimmillaan, 70
antoi lisätuloja, eikä siihmistä. Suomessa pesivistä
425 lintulajista 293 on bongattu Jurmossa.
Saari on muuttajille houkutteleva pysähdyspaikka, monipuolisine kosteikkoineen. Tuolloin kaksi saarella kasvanutta
Väestönsiirrosta huolimatta jurmolaiset eivät olleet aivan viattomuutti puolisoineen
mia myöhempinä aitakaisin.
koinakaan. Seuraavalla
tä pidetty suurena synvuosisadalla väkimäätinä ulkosaaristolaisrä laski 40:een, ja
ten keskuudessa. Jurmo on erilainen, ei tällaista ole muualla. Kuningas lähetti saarelle nihtinsä,
jotka tappoivat sen asukkaat naisia ja lapsia myöten ja polttivat
saaren metsät. Karun
saaren asukkaat etsivät oma-aloitteisesti lisätienestiä sytyttämällä merkkitulia laivoille, jotka karahtivat jollekin Jurmon lähivesien tuhansista vedenalaisista kareista tai riutoista.
Pitihän niiden arvokas lasti kerätä mereen vajoamasta.
Mistäpä vierailla vesillä seilanneet laivurit
olisivat tienneet, mitkä loistoista olivat virkaluotsien sytyttämiä, mitkä toisin motiivein liekkeihin puhallettuja.
Kustaa Vaasan mielestä asukkaiden omatoimisuus meni liian pitkälle ja piti heitä rantarosvoina. Joku mielenhäiriö, ja Klasin lahjonta, Anna Karamäki nauraa.
Annan myötä saarelle on tullut muutakin:
sisko Inka pitää kesällä kahvilaa, ystävätär
hoitaa sataman kioskia ja toinen eläimiä.
Jurmo on nuortunut.
Anna Karamäki ihmettelee, että Jurmossa
asumista pidetään ylipäätään eriskummallisena.
. Ei kylläkään yksin, sillä viime talveksi laiva toi saarelle Anna Karamäen. Harvoin on tuuletonta. 10
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 6. 1500-luvulta kerrotaan, että kuningas
Kustaa Vaasa oli hyvinkin tietoinen pienestä
saaresta kauppalaivareittien varrella. Vuonkarjanhoidon ja muun
na 1537 jurmolaisia
muassa hylkeenpyynkerrotaan olleen kaknin ohessa luotsattiin
sikymmentä. Ja sitä ihmetellään, mitä täällä voi tehtä talvisin, luullaan että tämä on kuin asuisi Alaskassa! Ei
elämän erilaisuus täällä liity Jurmoon vaan
elämäntapaan yleensäkin, Karamäki sanoo.
Keskitalvella on hiljaisinta. Omaa venettä ei matkaan tarvita, yhteysalus Aspö käy saarella kesäisin viidesti viikossa. heinäkuuta 2003
10
VIIKONVAIHDE
?
Klas Mattsson kalastaa kampelaa
ja matkailijoita, eikä kaipaa kaupunkiin
. Kun se ainokainen oli jatkuvasti varattu, piti myydä eioota parhaimmillaan satakin venettä vetävän
sataman vieraille. Pitäisi rakentaa uusia, Mattsson sanoo.
Uuden vuokramökin Mattsson rakensikin, mutta päätti sitten
jäädä sinne itse asumaan. Sama ongelma koskee vuokramökkejä. Yhteydenpito jatkui, kun Anna työharjoitteli Saaristomeren kansallispuistossa ja soitti mieleen jääneelle jurmolaismiehelle. Ja jos lähtee tästä etelään, joutuu ulkomaille, Klas Mattsson pohtii.
. Ovat1930-luvulla 20:een.
pa Jurmon miehet kerVuodesta 1998 asuktoneet olleensa mukakaita on ollut seitsena legendaarisen Agi
män.
Niskankin pirtuveSen lisäksi tulevat
neillä, matkalla meren
kymmenet kotieläiyli Eestiin ja sieltä tamet: viisi hevosta, 25
kaisin.
lammasta, kolme koiNe ajat ovat takana.
raa, kolme kissaa,
Nyt Jurmo elää matkaksi ankkaa, viisi kakailusta - ja tietysti
naa, kukko, neljä kamerestä, kuten aina
Marko Mattila
Inka Karamäki hoitaa sataman Kaffelaa, jonka somistus antaa kävijöille luontevia ainia sekä vuohi. Verkot
tuovat myytävää, etenkin kampelaa, joka savustetaan rannassa.
Tiistaiaamuna kaloja oli kolmatta sataa.
Viime vuonna Jurmossa vieraili 13 000 matkailijaa, mikä on
kaikkien aikojen ennätys. Muun muassa
Sandvikharussa Jurmon vieressä majailee Haru-ukko, ystävällinen haamu, joka on merenkulkijoiden ystävä, sydvestipäinen
vanha merimies.
. Vielä aamulla kampelat uivat meressä. Tarvitaan kärsivällisyyttä. Saa tehdä mitä haluaa, ja silloin kun haluaa, Klas Mattsson vakuuttaa.
Projekteja Mattssonilla on riittävästi. 1700-lulaivoja valtakirjoilla sevulla oli Jurmon väeskä ilman. Takaisin ei pääse samana päivänä.
Paljon muita haittapuolia Jurmossa asumisessa ei nuoripari
keksikään. Klas Mattssonin mukaan kiireisimpinä kesäpäivinä noustaan ylös kotona mutta herätään vasta satamassa, sen jälkeen kun eläimet on koottu ja
kuljetettu kilometrinen matka tilalta satamaan. Se on nähty siellä keskellä päivääkin, vilkuttamassa, Mattsson kertoo.
Ja saaren itäpäässä Österrevetin kivisärkällä on nähty myös
kummia: kolme miestä on kävellyt pitkin kapenevaa särkkää jonossa, kävelleet suoraan mereen ja hävinneet sinne.
. Syysmuutolla heinä-elokuussa Jurmo on yksi
Suomen parhaista kahlaajapaikoista.
Jurmon eläimistöön kuuluu pikkunisäkkäitä, kuten pelto- ja metsämyyriä, metsähiiriä,
jäniksiä ja vaivaispäästäisiä. Viikonloppureissut tihenivät.
. Henkiä täällä kyllä riittää, täällä kummittelee, kertoo Anna
Karamäki. Sitä edeltävänä hän kuvitti Annan äidin Riitta Karamäen kirjoittaman
sadun Iurimasta, Jurmon kivipeikosta. Täällä voi järjestää omat asiansa, mutta
sama se on yrittäjillä muuallakin. Siitä tietää kuulemma Pirjo Mattsson
enemmän.
Pirjo Mattsson savustaa siikaa rantakalliolla. Saarella ei ole luontaista metsää, nummia sitäkin enemmän.. Laitumien saamiseksi
nummia on kulotettu, viimeksi 1920-luvulla.
Vapaasti kehittyessään nummi muuttuu vähitellen mäntymetsäksi.
Marko Mattila
Perusjurmolainen maisema on avoin horisonttia myöten. Täytyisikin käydä kairaamassa kelosta näyte iän selvittämiseksi, Klas Mattsson innostuu kertoessaan saaren historiaa.
Kustaa Vaasan sotilaiden verisen vierailun jälkeen saarelle siirrettiin kuninkaallisella käskyllä kurinalaisempaa väkeä PohjanKiireistä ja eläimellistä
maalta. Kello soi, mutta siihen ei herätä vaan odotetaan että tulee kiire, sännätään ulos etsimään vuohi, kerätään hevoset, etsitään
vuohi uudestaan, kuljetetaan elikot rantaan, keitetään kahvia,
leivotaan ja siivotaan, juostaan ympäriinsä ja sovitaan asioita
päällekkäin, lämmitetään saunoja, kerätään eläimiä ja kuljetetaan niitä takaisin, kaadutaan sänkyyn keskiyöllä... Muualla saaressa on nummia ja niittyjä, idempänä lehtoakin, mutta perusjurmolainen maisema on avoin horisonttia myöten.
Ja se ainokainen ikivanha mänty, Jurmon tunnus vuosikaudet,
joka näkyi ensimmäisenä idästä tulijoille horisontissa, senkin
taittoi marrasmyrsky vuonna 2001. Ja seuraavana päivänä sama uudestaan.
On helppo uskoa, ettei tekemisestä ole puutetta.
Klas Mattssonin päivärutiiniin kuuluu vielä kalastus. Kirja ilmestyi kesäksi
2002, tuotto käytetään Jurmon kehittämiseen.
Klas Mattssonin mukaan Jurmossa asumisen tekee erilaiseksi
ainutlaatuisen luonnon lisäksi lähinnä etäisyys: lähimpään rautakauppaan on aika pitkä matka, jos sattuisi tarvitsemaan lisää
nauloja. Inka ja Anne Karamäki tekeS
vät kääröjä kaupunkilaisveneilijöille, jotka ostavat savukalan
ohella kelluviin lomakoteihinsa pienen palasen saaristoidylliä.
Klas Mattsson lepuuttaa jalkojaan kiireisen viikon rauhallisimpana päivänä Kaffelan nurkassa.
Tulee mieleen kysyä, mikä on kanta-asukkaiden mielestä Jurmon henki.
. Kenties Mattssonit polveutuvat sieltä asti, 1500-luvulta.
Klas Mattssonin lapsuudessa saarella asui vain kolme ihmistä:
Ei ihme, että ajatus muualle muuttamisesta on Klas MattssonilKlas, isä ja äiti. Hän myöntää, että tarinoita jurmolaiskummituksista liikkuu. Olen asunut täällä vasta 25 vuotta, en ole vielä nähnyt näitä
saaren kummituksia, Pirjo Mattsson sanoo.
Jurmo on lintusaari
urmoon on Turusta vajaa sata kilometriä,
Nauvon Pärnäsistä kolmisen tuntia yhJteysaluksella.
Taalintehtaalta matkaa on
noin 40 kilometriä lounaasen.
Saaren erikoinen luonto on vetänyt puoleensa tutkijoita jo pitkään. Niitäkin kysytään enemmän kuin voi tarjota.
. Täällä on kaikenlaista tekemistä, talvi ei tahdo riittää kaikkeen. Männyn tiedetään olleen
siellä jo 1700-luvulla.
. Jurmolle tunnusomaiset
nummet ovat syntyneet lampaiden ja lehmien laiduntamisesta. Talvisin kunnostetaan ja rakennetaan.
Muutakin voi tehdä: viime talvena Pirjo Mattsson maalasi öljyväritöitä, jotka ovat nyt koottu näyttelyyn satamaan. Klas Mattssonin viimeisin urakka oli viime viikolla lauteita vaille valmis, venesatamaan
rakennettu toinen sauna. Kolmen kerrotaan piiloutuneen ja selvinneen
hengissä.
Saarella ei kasvakaan luontaisesti mäntyjä: Jurmon keskellä
sinnittelevät hongat ryhdikkäinä suorissa riveissään, ne istutettiin 1940-luvulla. Saarella on Turun lintutieteellisen yhdistyksen tukikohta. Muun muassa
saaren nimistö on ennennäkemättömän laaja: piskuiselta saarelta löytyy 550 paikannimeä. Siitä se
alkoi. OmavaraisSeitsemän ihmistä ei
talouden, kalastuksen,
silti ole paljon. Saarella pesii noin 80 lajia, muun muassa harvi-
Turku
Salo
Taalintehdas
Jurmo
Hanko
STT
nainen etelänsuosirri. Anna Karamäen mukaan
haittapuolena on, että mantereelle matkatessa pitää aina yöpyä
jonkun tutun luona. Tällä kertaa muuttokuorma oli pakattu mukaan.
Espoo vaihtui ulkosaaristoon
Pari tapasi toisensa keväällä 2001, kun espoolainen Anna Karamäki oli opiskeluporukan kanssa linturetkellä Jurmossa. Petolinnut,
käärmeet ja ketut pitävät kantoja kurissa.
Saarelta on löydetty 360 kasvilajia
Tämä helpottaisi yhteistyötä, kertoo Finnilä.
Selvitysprosessista tehdään lausunto, johon
liittyvät vanhempien haastattelut ja lapsen
Minna Passi
Lasten seksuaalisen hyväksikäytön tutkimuksissa tehdään Suomessa edelleen virheitä.
tutkimukset. Kun ilmoitus tulee terveydenhuollolle, poliisi toivoo, että se otettaisiin aikaisessa vaiheessa mukaan. Ilmoituksia tehdään ihan pienistä-
Rautaisia esineitä
ruukkien masuuneista
Suomessa rautakauden katsotaan alkaneen
2500 vuotta sitten. Oikea järjestys on tärkeä, jotta voidaan
miettiä vaihtoehtoisia selityksiä lapsen oireilulle. Nauloja, nappeja, neuloja, akseleita, saranoita, heloja, luk-
koja ja aseita.
Vielä 1700-luvulla rauta oli kallista, perunkirjoihin kirjattiin kaikki rautaesineet avaimesta työkaluihin aina uuninvetopeltiin asti.
Seppä on eräs vanhimmista miehisen käsi-
Kari Toivonen/Perniön museo
Pukinsarvisarana, taottu 1600-1700 -luvuilta.
työläisammatin harjoittajista.
Keskiaika oli taontatyön huippukautta, joka meillä jatkui vielä 1700-luvulle asti. Koko
ajan pyritään siihen, että lapsen oma kertomus tulisi esiin ilman, että lasta ohjataan mi-
hinkään suuntaan.
Haastattelutilanne poikkeaa paljon myös
hoitotilanteesta.
. Olen henkilökohtaisesti vakuuttunut, että
vääriä tuomioita on tullut useita. Tällöin esi-isämme hallitsivat raudan erottamisen suo- tai järvimalmista. Tutkimusta on tehty ja tietoa on ollut olemassa. On todella vaikeaa yhtäkkiä
muuttaa koko tyyliä tehdä asioita, toteaa Finnilä.
Stakesin uudet ohjeet, jotka pohjautuvat tämän hetkiseen tutkimustietoon, on jaettu
ammattilaisille toukokuussa.
. Lausunnon pitäisi olla valmis ja
poliisilla kolmen kuukauden sisällä ilmoituksesta.
Ohjeissa kiinnitetään huomiota myös tutkimusten oikeaan järjestykseen ja oikeisiin tutkimusmenetelmiin.
. Ongelma onkin siinä, mistä juristi voi tietää, onko tutkimus tehty hyvin.
Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön
selvittämisessä on ongelmia
vaikka nämä menetelmät on osoitettu epäluotettaviksi.
Lapselle tehdään yleensä myös somaattinen
lääkärintutkimus.
Lapsen haastattelu pitäisi aina tehdä vanhempien haastattelun ja lapsen peruspsykologisten tutkimuksien jälkeen. Käytäntö
saattaa valitettavasti usein olla toinen.
. Se on oikeuspsykologinen haastattelu, joka poikkeaa paljon tavallisista lapsen haastatteluista psykologin kanssa.
Strukturoidussa haastattelussa lapsen
kanssa ei puhuta mitään johdattelevaa. Nykyään yhtäkkiä tällainen normaali käyttäytyminen lasketaan lapsen seksualisoituneeksi käyttäytymiseksi ja aletaan tehdä ilmoituksia. Selkeät ohjeet ovat puuttuneet siitä, missä vaiheessa poliisin pitäisi tulla prosessiin
mukaan, Finnilä toteaa.
Finnilän mukaan pahin virhe, jonka ammattilainen voi prosessissa tehdä, on kuitenkin lähteä ennakko-oletuksesta, että hyväksikäyttö on tapahtunut, kun epäily ilmoitetaan.
. Lapsen
seksuaalisesta hyväksikäytöstä syytettyjen
määrä lisääntyi 61 prosenttia vuodesta 1997
vuoteen 2001.
. Kuva, joka
saadaan tapahtuneesta,
ei ole enää puolen vuoden
päästä luotettava. Aina ei tiedetä, missä pitäisi tutkia ja kenen pitäisi tutkia, kertoo psykologi ja tutkija Katarina Finnilä. 1800-luvun alkupuoli.
kin asioista.
. Suomessa
rautaruukkitoimintaa kokeili ensimmäiseksi
Suitian kartanonherra Eerik Fleming 1500-luvun alussa Siuntion Kvarnbyssä.
Tulokset eivät olleet mainittavia, mutta sen
sijaan hänen aloittamansa Lohjan Ojamon
kaivostoiminta vaikutti hänen jälkeensä
Mustion koskien partaille perustettujen Mustion- (1616) ja Antskogin (1630) ruukkien perustamiseen.
Tällaiseen masuunimenetelmään perustuvia rautaruukkeja syntyi 60 kappaletta vuoteen 1900 mennessä, jolloin viimeisetkin niistä vanhanaikaisina vähitellen lopetettiin.
Ruukit tuottivat jatkojalostukseen menevän
kankiraudan lisäksi valuraudasta patoja, uuninluukkuja ja -peltejä, silitysrautoja, mortteleita, rakennusten koristeita, tykkejä, ja
1700-luvulla muotiin tulleita kartanoiden ul-
ANTIIKKIA &
AARTEITA
Antiikin asiantuntija Kari Toivonen kertoo antiikin kiehtovasta maailmasta viikonvaihdesivuillamme. Taustatietoa pitää olla olemassa, ettei
lasta lähdetä ihan sokkona haastattelemaan,
kertoo Finnilä.
Tärkeää on myös, että tutkimus tehtäisiin
nopeasti.
. heinäkuuta 2003
?
11
VIIKONVAIHDE
Tutkija Katarina Finnilä:
SSS?Minna Passi
Lasten seksuaalinen hyväksikäyttö kuuluu
asioihin, joihin me emme osaa suhtautua objektiivisesti ja rauhallisesti. Yksi yleinen virhe on, että keskustellaan
pelkästään äidin kanssa, eikä oteta ollenkaan
yhteyttä isään. Nyt kun ollaan tultu tietoiseksi siitä, että
tällainen ongelma on ja siitä puhutaan paljon, aletaan katsomaan ja kyttäämään ihan
kaikkea. Jokaisen haastattelukerran jälkeen luotettavuus laskee. Ennen uusia ohjeitakin tietoa on ollut
ja koulutuksia on järjestetty jo kauan, toteaa
Finnilä.
?Mittasuhteet
unohtuneet kokonaan?
Ilmoitukset lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ovat lisääntyneet hurjasti. Se on
täysin kohtuutonta, toteaa Finnilä.
. Alapuolelta liehtottiin
nahkapalkeilla ilmaa uuniin, jotta lämpötila
nousisi. Valutekniikan kehittyminen muutti osan takotöistä valetuiksi.
Salon Seudun Sanomat
viikonvaihdetoimitus
PL 117 24101 Salo
Kari Toivonen valitsee esineistä mielenkiintoisimmat ja kertoo niistä lehdessämme. Asiat eivät ole Suomessa hallinnassa. Se ei ole tuomioistuinten vika vaan
terveydenhuollossa toimivien asiantuntijoiden.
Sen takia on todella tärkeää tutkia asiantuntijuutta ja selvittelijöiden
päätöksentekoprosessia.
Eihän juristeilta voi
odottaa, että he asioista
tietäisivät vaan heidän
on voitava luottaa asiantuntijoihin, toteaa Finnilä.
Finnilän mukaan on toki myös paljon paikkoja, joissa tutkimukset tehdään hyvin.
. Haastattelijan oma epävarmuus on ollut niin voimakasta, että lasta on
haastateltu liian monta kertaa.
Usein mietitään liian kauan myös sitä, tehdäänkö asiasta rikosilmoitus vai ei.
. Ajatellaan,
että hän olisi syyllinen, vaikka mitään ei ole
vielä todistettu.
Lapselle tehdään usein peruspsykologiset
tutkimukset, joissa arvioidaan psyykkistä
yleistasoa ja vointia.
Hyväksikäyttötapauksesta lapselle tehdään
haastattelu.
. Miettimiseen ja tutkimiseen voi mennä kaksikin vuotta aikaa. Finnilä
tekee väitöskirjatutkimusta Turun yliopistoon lasten seksuaalisen hyväksikäytön tutkimuksista. Haastattelumenetelmä, jota lapsen haastattelussa pitäisi käyttää on strukturoitu
haastattelu. Keski-Euroopassa jo
1400-luvulla suurennettiin menetelmää, joka
toteutettiin tehdasmaisesti rautaruukeissa.
Tuotettiin runsashiilistä harkko- eli takkirautaa, joka soveltui valutuotteisiin.
Osa jatkojalostettiin takomalla vesirattaiden
käyttämillä kankivasaroilla kankiraudaksi ?
se oli jo arvokasta kauppatavaraa. Mittasuhteet ovat unohtuneet kokonaan, harmittelee Finnilä.
Sepän taidonnäytteet: putkilukko 1600-1700 -luvuilta ja ovenlukko kaksoislukituksella 1700-luvulta.. Se on ainoa luotettava tapa. Kun malmi osittain suli, rauta alkoi
pelkistyä ja painavana painui pohjalle, mistä
kakkara otettiin ulos ja taottiin harkoksi.
Tämä oli talonpoikaisrautaa, josta paloittelemalla, kuumentamalla ja takomalla saatiin
aseita ja työkaluja. Lähetettyjä kuvia emme palauta.
Kari Toivonen/Perniön museo
Kari Toivonen/Perniön museo
Valurautapata niin sanottu kolmijalka avotakassa (piisissä) keittämistä varten. Jo pelkän termin
kuuleminen herättää suuria tunteita.
Suurin ongelma on, että ammattilaiset, jotka asian kanssa joutuvat työskentelemään,
eivät aina osaa suhtautua tapauksiin oikein.
. Riippuu tietenkin siitä, onko
isä epäilty vai ei. Joissain paikoissa tutkimukset ovat venyneet ja venyneet. Ongelma onkin ollut, että ihmiset, jotka
haastatteluja tekevät, on koulutettu hoitotilanteita varten. Aletaan
esimerkiksi hakea pelkästään sellaista aineistoa, joka tukee epäilyjä.
?Olen
henkilökohtaisesti
vakuuttunut,
että vääriä
tuomioita on
tullut useita?
Selvityksissä tehdään
edelleen räikeitä virheitä
Lapsen seksuaalisessa hyväksikäyttötapauksessa tutkimusprosessi voi edetä monella tavalla riippuen siitä, kuka epäilyn nostaa.
Tapaus voidaan ilmoittaa ensin perheneuvolaan, lastenpsykiatriaan, lastensuojeluun tai
poliisille. Aikaisemmin ihmisten keskuudessa tiedettiin, että lapset puhuvat pippelijuttuja ja
nauravat, ottavat housut pois ja niin edelleen.
Ennen tätä pidettiin täysin normaalina ja
ymmärrettiin, että näin lapset toimivat. Hän on luvannut myös
etsiä taustoja ja vastauksia kysymyksiin sekä kaivaa tietoja esineistä, joita lukijoiden
kotoa ja kätköistä löytyy.
Lähetä kiinnostavan esineen kuva sekä yhteystietosi (nimi, osoite, puhelinnumero)
osoitteella
Kari Toivonen/Perniön museo
Keihäänkärki, merovinki- viikinkiaika noin 600-1100.
kokukkaruukkuja.
Takoraudasta taottiin teriä kirveisiin, lapioihin, kuokkiin, auroihin ja muihin talonpidossa tarvittaviin työkaluihin. Jos isää epäillään, usein
häntä suljetaan tilanteesta pois. Se tapahtui seuraavasti: sorarinteeseen kaivettiin suppilomainen kuoppa, jonka
seinät vuorattiin kivillä ja savella. Jos lähdetään ennakko-oletuksesta liikkeelle, se johtaa muihin virheisiin. Hän on alalla yksi maamme johtavia asiantuntijoita.
. Stakes eli Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus onkin tehnyt uudet ohjeet ammattilaisille, jotka
joutuvat työssään tekemisiin lasten seksuaalisen hyväksikäytön kanssa.
Uusissa ohjeissa on kiinnitetty huomiota
muun muassa siihen, missä vaiheessa poliisi
pitää ottaa tapauksen tutkintaan mukaan.
. Kuoppaan
tehtiin hyvät tulet, päälle asetettiin kuivattuja malmikappaleita. Lapsen muistikuvat muuttuvat todella nopeasti ja lapsi myös unohtaa nopeasti. Sen jälkeen aletaan miettiä, miten
lasta pitäisi alkaa tutkia.
Se, miten tutkimus tehdään, vaihtelee paljon.
. Valitettavasti
erilaisia nukkeja ja piirustuksia on käytetty
ja käytetään edelleen joissakin paikoissa,
Uudet ohjeet Stakesilta
Lasten seksuaalisen hyväksikäytön tutkimukset ovat Finnilän sanojen mukaan olleet
aikamoinen soppa. Pienillä paikkakunnilla voi olla ongelmia resurssien puutteen takia. 11
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 6. Siksi on niin uskomatonta, että hyväksikäyttötutkimuksia tehdään edelleen
väärin. Olen nähnyt todella monta tapausta, joissa lasta on lähdetty tutkimaan aivan normaalin lapsen seksuaalisen käyttäytymisen takia, kertoo Finnilä.
. Ennätys on, että lasta
on haastateltu 21 kertaa,
kun suositusten mukaan
pitäisi haastatella kerran
tai kaksi
Vesipuhvelit ja aasit
ovat tärkeitä työjuhtia ja aasi- ja hevoskärryt yleinen kulkuväline myös kaupungin keskustassa. Egyptissä jokainen tietää paitsi paikkansa myös arvonsa.
Egyptiläiset lukuina
. Uskonnollisen kiinnostuksensa vuoksi hän joutuu nykyään
elämään jatkuvassa pelossa, sillä perhe ei hänen valintaansa hyväksy. Kovalla työllä
Fatnan äiti on onnistunut kouluttamaan kaksi nuorinta
lastaan yliopistossa. Noin puolet 15 vuotta täyttäneistä kansalaisista
on lukutaitoisia. Hyvin yleinen käsitys Egyptissä on edelleen,
etteivät yksin matkusta kuin maksulliset naiset. Hänen akateeminen loppututkintonsa koostuu lähinnä psykologian opinnoista.
Gehanin elämä vähemmistön edustajana muslimimaassa ei kuitenkaan ole ollut aina helppoa. Kairolaiset - miehet, naiset, lapset, kristityt, muslimit, eläimet ja autot
Tyypillinen kairolainen elämäntapa
Yleistäminen on kaikista epäkohdistaan huolimatta joskus paikallaan. Suurissa kaupungeissa naiset ovat maaseutua useammin ja yleisemmin ansiotyössä.
Akateeminen siivooja
22-vuotias Fatna on monessa suhteessa tyypillinen kairolainen nuori nainen. Valtaosa, 94 %, egyptiläisistä edustaa islamin
maltillisemman suunnan, sunnan, kannattajia.
Loput, noin kuusi prosenttia kansasta, on kristittyjä kopteja. Länsimaisen naisen täydellisestä
vapaudesta ja itsenäisyydestä he eivät välttämättä edes
haaveile. Hän ei tiedä tulevasta puolisostaan ammatin ja sukutaustan lisäksi juurikaan muuta kuin sen, ettei mies tule
hyväksymään vaimonsa työntekoa ja vaatii tätä pukeutumaan perinteiseen muslimiasuun. Suurinta syrjintää hän koki yliopistossa. Valtaosa hotelliasukkaista on joko rentoihin loma-asuihin sonnustautuneita
turisteja, moitteettomaan pukuun tai perinteiseen islamilaiseen pitkään kaapuun pukeutuneita miehiä tai naisia.
Länsimaisen yksin liikkuvan naisen liikkeitä seurataan
tarkkaan, osaksi kiinnostuksesta, osaksi hotellin maineen takia. Eräs yhdistävä ja länsimaisesta
näkökulmasta ehkä yllättäväkin tekijä on myös se, ettei
parinkymmenen miljoonan asukkaan keskellä ole mahdollista elää anonyymiä kaupunkilaiselämää. Mutta millaista on Esma
Egyptiläisen tai Khalid Kairolaisen elämä. Kristityksi kääntyminen on monelle muslimille periaatteessa mahdollista,
mutta käytännössä hyvin vaikeaa ja vaarallista. Fatnan äiti on ollut pitkään käytännössä yksinhuoltaja, koska ei hyväksy puolisonsa uutta vaimoa. Hän on syntynyt varakkaiden koptikristittyjen vanhempien ainoaksi lapseksi ja
saanut elää hyvinkin etuoikeutettua elämää, jopa opiskella vuoden ulkomailla. 12
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 6. Koptikirkko itse ilmoittaa kristikuntansa laajuudeksi 12 miljoonaa, josta miljoona elää Egyptin ulkopuolella.. Suomen tilannetta kuvaillessa Maija Meikäläinen tai Pertti Perusinsinööri kuvaa suhteellisen hyvin keskivertosuomalaista. Egyptissä pukeutumista ei säädellä lailla, toisin
kuin monissa muissa arabimaissa. Suomalaisessa yhteiskunnassa ei ainakaan enää ole selkeästi havaittavissa
luokkaeroja. Väenpaljoudesta huolimatta Kairo on kuin kokoelma pieniä kyliä.
Kairon
monet kasvot
Miljoonakaupunki on sekoitus
luksusta ja roskaista basaaria
Kairo on kokoelma pieniä kyliä
Päivi Arvonen
Ydinkeskustan modernia loistoa ilta-auringossa Niilin suistossa.
sukkuloivat tässä urbaanissa viidakossa tottuneesti ja
kohteliaasti muut huomioiden.
Päivi Arvonen
Kairo on monien vastakohtaisuuksien kaupunki. Egyptiläisen musliminaisen asu on joko kaiken alleen peittävä musta kaapu
mustine käsineineen ja sukkineen, kasvot tai silmät avoimeksi jättävä väljä vaate tai ainoastaan huivi tavallisten
vaatteiden kanssa. Kerran isoveljet löysivät häneltä arabiankielisen kristillisen kirjan ja pahoinpitelivät hänet
niin, että häneltä murtui solisluu. Varakkaalle yläluokan naiselle
työssäkäynti voi olla joko mukava eksoottinen harrastus
tai suuri intohimo - joka tapauksessa se on naisen oma valinta, joka vaatii suvun miesten hyväksynnän. Ainoa ehdottoman
varma kaikkia kairolaisia yhdistävä tekijä on se, että missään ei voi välttyä kuulemasta viidesti päivässä moskeijoiden minareeteista kaikuvia rukouskutsuja eikä missään pääse pakoon kaupungin jatkuvaa liikenteen melua
ja kadulla lojuvia roskia. Lisäksi hän toimii
emäntänä kirkon tärkeille vieraille ja organisoi tutustumisretkiä kehitysprojekteihin eri puolille maata.
Kohtaamisia
Eräs egyptiläisiä yhdistävä tekijä on luontevuus, jolla
eri yhteiskuntaluokista tulevat ihmiset kohtaavat toisensa ja kommunikoivat keskenään. Työmahdollisuudet etenkin hyvin koulutetuille kristityille ovat Egyptissä rajalliset.
Muslimivoittoisissa työyhteisöissä ja organisaatioissa
kristityn etenemismahdollisuudet ovat usein käytännössä minimaaliset. Huivin
ja muslimiasun käyttö on Egyptissä viime vuosina voimakkaasti lisääntynyt ja huivia ovat siirtyneet käyttämään myös monet koulutetut ja kansainväliset musliminaiset.
Egyptiläisistä naisista suhteellisen harvat käyvät ansiotyössä kodin ulkopuolella. Isossakin kerrostalossa keskikaupungilla
vähintäänkin alakerrassa ulko-ovella päivystävä bawab,
portinvartija, takuulla tietää tarkalleen kuka talossa on
kotona ja kuka asioilla kaupungilla, kuka matkoilla. Asia onnistuukin varmimmin paikallisen agenttitoimiston kautta.
Itsenäistä naista jopa säälitään
Päivi Arvonen
Kaikkia Kairon asukkaita yhdistää ainakin se, ettei missään pääse pakoon kaupungin jatkuvaa liikenteen melua,
minareettien rukouskutsuja tai kadulla lojuvia roskia.
Egyptiläisen naisen elämänvaiheet ovat pitkälti suvun
ja perheen miehen käsissä . Ainoa heidän Fatnalle sallima vaihtoehto on työ kotiapulaisena ulkomaalaisessa perheessä.
Toisin kuin monet muut, Fatna suunnittelee itsenäistä
elämää, mutta ainoastaan olosuhteiden pakosta. Hän on syntynyt kuopuksena
alemman keskiluokan muslimiperheeseen, jossa on viisi
lasta. uskonnosta ja yhteiskuntaluokasta riippumatta. Hän haluaisi etsiä koulutustaan vastaavaa työtä, mutta sitä ei äiti eivätkä veljet hyväksy. Kuuluminen vähemmistöön aiheuttaa syrjintää yliopistossa ja työmarkkinoilla.
näkökulmastaan itsenäisyys ja yksinäisyys merkitsevät
suvun ja perheen hylkäämistä eli siis suurta häpeää.
Musliminaisen pukeutumisesta kodin ulkopuolella
päättää pääsääntöisesti joko puoliso tai miespuolinen sukulainen. Suurimmalle osalle naisista ansiotyö kodin ulkopuolella on taloudellisen tilanteen sanelema pakko. Arviot Kairon asukasluvusta vaihtelevat 16,8
miljoonan ja 22 miljoonan välillä.
?Koko Egyptin väkiluvuksi on arvioitu 70,7 miljoonaa (kesäkuu 2002, CIA The World Factbook).
. heinäkuuta 2003
12
?
VIIKONVAIHDE
Päivi Arvonen
Liki parinkymmenen miljoonan asuttama Kairo on suurta rikkautta ja köyhyyttä. Samat tiedot osaa antaa esimerkiksi kadunkulmassa lehtiä,
juomaa tai paperinenäliinoja kauppaava pienyrittäjä tai
kulmakaupan apteekkari.
Anonyymius onnistunee ehkäpä ainoastaan keskustan
suurissa liikemieshotelleissa ja sielläkin vain jos sulautuu
muuhun hotelliasukasjoukkoon. Parhaiten elämä kristittynä onnistuu entiselle muslimille muuttamalla kauas toiselle puolelle maata tai maailmaa ja silloinkin on elinikäisenä seuralaisena jatkuva pelko suvun
kostosta.
Koptikirkon pr?nainen
Kolmekymppiselle Gehanille kristinusko on erottamaton ja luonnollinen osa arkea. Juuri
tästä johtuen esimerkiksi niinkin yksinkertaiselta tuntuva asia kuin hotellihuoneen varaaminen puhelimitse paikan päällä voi yhden hengen huonetta varaavalle naiselle
osoittautua lähes mahdottomaksi tehtäväksi. Jos heillä on päässään huivi,
siitä löytyy taatusti maailman muodinluojien logo. Lapsikuolleisuus Egyptissä on 59 kuollutta tuhatta syntynyttä lasta kohden.
?Keskimääräinen elinikäennuste on 64 vuotta.
. Silti tuntuu kuilu ?herrojen ja duunarien?
välillä olevan paljon syvempi ja kynnys luontevaan kommunikointiin olevan paljon korkeampi kuin Egyptissä.
Koptikirkon kehityshankkeita koordinoivan delegaation
vierailua Kairon slummialueen köyhimmistä köyhimpään kotiin voisi asiatasolla verrata vaikkapa sosiaaliministeriön virkamiesten vierailuun Helsingin ns. Tällä hetkellä Fatna
saa käyttää länsimaisia vaatteita, mutta hiukset tulee olla peitettynä kodin ulkopuolella.
Kaikkein suurin ilon mutta myös murheen lähde Fatnan elämässä on hänen uskonnollinen vakaumuksensa.
Hän on ulkomaalaisen työantajansa kautta tutustunut
kristinuskoon ja kääntynyt sisimmässään kristityksi. Työtilannettaan tyytymättömämpi Fatna on äidin puolen suvun hänelle valitsemaan tulevaan aviopuolisoon. Satunnaiselle matkailijalle Kairo näyttäytyy toisaalta modernina eurooppalaishenkisenä miljoonakaupunkina tasokkaine loistoluokan hotelleineen, toisaalta afrikkalaisena
ruuhkaisena ja roskaisena perinneasuihin pukeutuneiden arabien kuhisevana muurahaispesänä. Heidän
Päivi Arvonen
Gehan on koptikristitty muslimimaassa. Hänen työtehtävänsä koostuvat hallinnollisten rutiinien lisäksi yhteydenpidosta lehdistöön ja päättäjiin. Varakkaat yläluokan
naiset eivät juuri käytä kaapumaisia vaatteita vaan he
pukeutuvat joko länsimaisiin väljiin vaatteisiin tai takkimaisiin desing ?mekkoihin. Kairossa tilanne soljuu eteenpäin ystävällisen ja luontevan keskustelun kohteliaassa ilmapiirissä hymyjen siivittämänä. Kahdenkymmenen eri sektorin päällikön joukossa Gehan on silti ainoa nainen. Fatna on suorittanut alempaa korkeakoulututkintoa vastaavan opintokokonaisuuden matemaattisella alalla. Periaatteessa yhteiskuntaluokan voi
päätellä myös pukeutumistyylistä. Naisten kohdalla lukutaito on
miehiä alhaisempi, 38 % naisista ja noin 60 %
miehistä on lukutaitoisia.
. Kotona asuu Fatnan lisäksi enää yksi isoveli. Koptikirkko ei Raamattuun vedoten hyväksy naispappeutta, mutta suhtautuu esimerkillisen
edistyksellisesti naisten työpanokseen kirkossa opettajina ja jopa johtajina. Valtaisan basaarialueen syrjäisillä kujilla voi sukeltaa lähes keskiaikaiseen Lähi-idän tuoksujen ja makujen maailmaan.
Maaseudulla Niilin vehreässä suistossa aika tuntuu pysähtyneen satojen vuosien taakse. Kristittyjäkin työnantajia toki etenkin
Kairosta löytyy lukuisia, muun muassa Egyptin suurin
matkapuhelinverkko Mobinil on kristitty perheyritys.
Gehan on pitkälti sukunsa suhteiden kautta saanut työpaikkansa koptikirkon sosiaali- ja yhteiskuntatyön
pr?päällikkönä. Riippuu täysin siitä, mihin yhteiskuntaluokkaan ja millaiseen perheeseen hän on sattunut syntymään. ongelmalähiön kerrostalon vuokrakaksioon. Kihlajaiset on jo vietetty ja häät suunnitteilla. Mies asuu uuden
perheensä kanssa maaseudulla eikä osallistu millään tavoin aiemman perheensä elatukseen, vaikka hän islamin
lain mukaan olisikin velvollinen huolehtimaan kaikista
vaimoistaan ja lapsistaan tasapuolisesti. Etenkin monille muslimeille länsimaisen naisen
vapaus päättää itse asioista ja ennen kaikkea matkustaa
yksin on enemmänkin säälin kuin kateuden aihe. Fatna on tavannut kihlattunsa viisi kertaa ja aina esiliinojen valvonnassa. Kairossa ei
myöskään juuri kukaan asu ja elä yksin.
Yhteiskuntaluokasta riippumatta lapset muuttavat lapsuudenkodistaan pois vasta avioiduttuaan ja vanhukset
asuvat laitosten sijaan lastensa tai lastenlastensa kanssa.
Koostaan ja asukasluvustaan huolimatta Kairo on kasvottoman miljoonakaupungin sijaan kuin kokoelma yhteen kasvaneita pieniä kyliä, joissa ihmiset tuntevat hyvin toisensa
Hän on säädättänyt parlamenttienemmistöllään lakeja, joiden mukaan hänen mahdollisesti tekemänsä talousrikokset
ovat äkkiä vanhentuneet. heinäkuuta 2003
?
13
VIIKONVAIHDE
SAUNAHULLUT SUOMALAISET
Saunat ovat persoonallisuuksia. Pidän touhuamisesta. Sitten on pursiseuran
paikat, joissa tulee käytyä paljon. Kiuas kihisee ja
kuumenee. Ihminen saa parantamisriitissä yhteyden universumiin, mikä helpottaa toipumista.
Itse sana löyly juontaa juurensa suomalais-ugrilaiseen vanhimpaan
sanastoon 7000 vuoden taakse, missä se ei tarkoita vain kiukaalta nousevaa höyryä, vaan yhtä ihmisen sieluista, jonka elämän ikä on sidoksissa hengittämiseen.
Nykyäänkin saunomiseen liittyy jos minkälaisia riittejä. Mitään vahinkoja ei ollut tullut, vaikka viime talvena veneen alla oli jäätä 80
senttiä.
Niemi viettää kesäiset vapaa-aikansa veneillen, ja
hän saattaa vähäjäisenä talvena seilailla pitkin saaristoa jääriitteen seassakin. Joskus sitä hakee
rauhallisen paikan, jossa voi vaikka maalata kantta
kaikessa rauhassa.
Vene oli maissa viimeksi kaksi viikkoa sitten. Saunan lämmitys on harrasta puuhaa, eikä löylyissäkään pidä hötkyillä.
Lähteinä mm. Niillä on oma tuoksunsa, omanlainen löylynsä ja oma tunnelmansa. Kiviä kiukaassa on paljon.
. Siihenkin tarkoitukseen sauna on erinomainen asia.
Vene keinuu hiljalleen ja lokit huutavat kiivaasti.
Kiuas ratisee ja sauna kuumenee. Ja sitten kun kivet ovat kuumat, ei mikään saa
löylyä lannistumaan.
Sauna on lopulta yllättävän suuri. Aurinko laskee
mailleen Dragsfjärdin Lövössä. Kannella voi
oleskella aurinkoisella säällä.
. Yhteistä nykyriiteille ja ikiaikaisille on ainakin tilanteen rauhallisuuden korostaminen. Keväällä viihdyn veneellä
joskus ihan yksin. Tämänkin kiistan aikana
Silvio Berlusconi on osoittautunut
epäluotettavaksi ja itsekkääksi toimijaksi. Kaakeloidussa betonilattiassa on lämmitys, joten lauteen alle pakatut polttopuut pysyvät kuivina.
KUVARISTIKKO
Markku Niemi
Merine on 15-metrinen komistus.
Veneessä voi
asua pitempäänkin
Niemi on nyt viettänyt viikonloppuja veneessä, samalla kun hän on työskennellyt tuttavan mökin rakennusmaalla saaristossa.
. Silloin vain pitää muista välillä katsoa ikkunasta ulos, että suunta
on oikea.
Ilman kierron estämiseksi kiukaan pohja on umpinainen, joten sauna ei kuumene liian kuumaksi. Aivan
näinä päivinä hän on lähdössä perheensä kanssa
Gotlantiin. tai televisiokanavan?
VESA JAAKOLA
Kirjoittaja on lähetystöneuvos.. Kauempanakin on käyty. Sauna veneessä ei
olekaan mikään huonompi juttu!
. Veneessä kaikki
tila onkin käytetty mahdollisimman tarkkaan käytännöllisesti hyväksi. Piskuiselta Luxenburgilta ei odotetakaan yhtä pontevaa johtajuutta kuin suurelta Ranskalta.
Suurinta haittaa EU:lle koituu siitä, jos unionin johtoon
sattuu tulemaan vääränlainen mannekiini. Meillä suomalaisillakin on hänen kanssaan kiista EU:n
elintarvikeviraston sijainnista meneillään. Italiassa äänestäjien
enemmistö oli tuolloin kyllästynyt puoli vuosisataa jatkuneeseen kristillisdemokraattien vallankäyttöön ja varsinkin
vallan väärinkäyttöön korruptioineen ja skandaaleineen.
Vuoden 1994 vaalikampanjassa televisiokanaville marssitettiin uusi poliittinen voima, Berlusconin puolue Forza Italia, muka puhdistamaan maa poliittisesta saasteesta. Hyötyä on se, että kansalaiset kiinnostuvat maanosamme yhdentämisestä tavallista enemmän ainakin puheenjohtomaassa, kuten Suomessa vuonna 1999
nähtiin.
Haittaa taas koituu siitä, että puheenjohdon laatu unionissa vaihtelee paljonkin puolivuosittain. Populistinen puolue voitti vaaleissa niin, että Berlusconista tehtiin pääministeri.
Toisen kerran Berlusconin puolue liittolaisineen voitti vuoden 2001 vaaleissa niin, että hänestä tuli uudestaan pääministeri. Aika täyttyy olemisesta ja leppoisasta puuhailusta. Löylyä kutsuttiin Suistamolla ?Väinämöisen hieksi?. Vanhaan aikaan loitsuttiin tauteja pois.
Tärkeää oli yksityiskohtien hallinta, kuten poltettavien puiden laji ja
vihtomisen järjestys: selkä ensin, sitten jalat, muuten kylmyys menee
ruumiiseen.
Tästä perinteestä on lähtöisin sananparsi ?jos ei terva, viina ja sauna
auta, on tauti kuolemaksi.?
Saunoissa kuten kaikissa tulisijallisissa rakennuksissa asui kansanuskon mukaan haltija, joka vahti tapakäyttäytymistä ja rankaisi rikkomuksista. Etenkin saunan merkitys sairaiden parantamisessa oli tärkeää: Kansanomainen lääkintätietous (1957) kertoo, että
?siellä pestiin ja kylvetettiin kaikkein vaikeimmatkin taudit?, suoritettiin hieronnat ja kuppaukset. Siihen vesi otetaan satamien vesipisteistä
tai veneen kannelle tulevasta sateesta. Ostaisiko yksikään EU-kumppani häneltä käytetyn auton . Jos laittaa autopilotin päälle,
voi saunoa veneen ollessa liikkeessä. Uusin saavutus MAAILMANPOLITIIKAN VIIKKO
hänen poliittisessa puolustustaistelussaan on
pääministerin syytesuoja, jonka hän onnistui saamaan parlamentilta kesäkuussa vähän ennen EU-puheenjohtajuutta.
Euroopan unionin perussopimuksissa ja uudessa perustuslakiluonnoksessa tähdennetään korkeimpina arvoina ja
asioina terveesti toimivaa kansanvaltaa ja poliitikoista riippumatonta oikeudenkäyttöä montesquelaisen vallan kolmijaon opin mukaan. Rautavene kestää. Se on saunatiheyden maailmanennätys.
Saunahullut suomalaiset -sarjassa tutustutaan seudun saunapersoonallisuuksiin ja kunnioitetaan ikiaikaista löylyn henkeä.
Sauna on pyhä riitti
Myyttejä ja totuuksia
saunan takaa 1 2 3 4 5 6 7 8
SSS?Mikko Kiviluoto
Atte Kääminen
Atte Kääminen
Pieni venesauna lämpenee nopeasti ja pysyy pitkään kuumana. Se on vuosien varrella hioutunut, hikipisara hikipisaralta täydentynyt. Pienen saunan lisäksi pesutiloissa on myös suihku, joka saa vetensä 400 litran
säiliöstä. Ensitulen sytyttäjä oli valittava erityisen huolella, sillä
hänestä tulisi uskomusten mukaan saunatonttu tai -henki. Vaalivoittoon Berlusconia auttoi valtava mediakampanja, jota hän itse televisiokanavien omistajana johti.
Samaan aikaan Italian oikeusviranomaiset tutkivat syytteitä siitä, että miljardiomaisuutta kerätessään Berlusconi
olisi syyllistynyt talousrikoksiin ja lahjontaan. Kun Milanon tuomarit eivät olleet lahjottavissa, hän alkoi tavoitella poliittisella vallalla
oman käden oikeutta, esitettyjen syytteiden mitätöimistä ja
lopulta syytesuojaa.
Italian yhteiskunnan
ja oikeuslaitoksen tilasta kertoo se, että näissä
tavoitteissaan
Berlusconi on paljolti onnistunut. Susan Walimaa: Sauna ja Kalevala; Juha Pentikäinen: Löylyn henki (teoksessa Löylyn henki: Kolmen mantereen kylvyt,
Rakennustieto Oy, 2000)
Euroopan unionilla uudenlainen mannekiini
Kiertävästä puheenjohdosta on Euroopan unionille sekä
hyötyä että haittaa. 13
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 6. Siinä hän menestyikin italialaisittain varsin hyvin. Saunan ja ohjaushytin lisäksi siinä on
oleskelutila sekä kolme makuuhyttiä. Berlusconin toiminta kotimaassaan vähentää
EU:n arvovaltaa ja uskottavuutta kansainvälisenä toimijana.
Myös EU:n sisällä Berlusconi on kiistoja synnyttävä johtaja. Sitten
hän näki isomman veneen, jossa oli sauna. Niin hei,
unohdinko sanoa, että sauna keinuu.
Halikkolainen Markku Niemi on tehnyt veneeseensä saunan.
. Sitä
ennen se oli lionnut meressä kolme vuotta.
. Jos joku sairastui saunan jälkeen, sen
uskottiin johtuvan siitä, että tervehdys oli unohtunut.
Löyly on saunan pyhin elementti: se niveltää saunan tuonpuoleiseen,
kuten shamaanin nuotion savu yhdistää pyhän tilan ihmisineen tuonpuoleisen piiriin ja sen asujiin. Itse asiassa olen ollut kovin tyytyväinen, tiivistää
kommodori Niemi.
Kahdessa vuodessa
15-metrinen vene
Markku Niemi teki vuonna
1976 Merina-veneen. Saunapuut otetaan mukaan kotimaasta.
Vene on luonut ympärilleen elämää, jossa on ollut
mukana paljon ihmisiä. Jäsenmaat ovat kovin erilaisia keskenään. Eikä sitten muuta
kuin omaa tekemään! Kaksi
vuotta ja kaksi kuukautta siihen meni, mutta lopulta vuonna 1990 kellui meressä uusi
Atte Kääminen
Merine.
Suihkuun saadaan vettä veneen kannelta, josta vesi valuu reiän kautta sau. Liiketoimiltaan Berlusconi ei ole kai ehtinyt näihin oppeihin perehtyä - tai mikä pahempaa, ei niistä
välitä.
Suhteissaan moniin kehitysmaihin EU on joutunut arvostelemaan hallitsijoita, jotka ovat rikkoneet vallan kolmijakooppia vastaan ja ottaneet itselleen niin lainsäädäntövallan,
toimeenpanovallan kuin oikeudenkäyttövallankin. Silloin
veneen sauna on ollut todella
tarpeen.
. Saunan tunnelma syntyy löylystä,
arkkitehtuurista ja etenkin saunojista.
Saunojia Suomessa riittää viitisen miljoonaa. Ilman Kalevalaa sauna olisi varmaankin
säilynyt, mutta menettänyt yhteytensä sen suojissa vuosisatojen ajan
lausuttuihin parantaviin loitsuihin.
Menneen ajan rituaalinen keskus oli sauna, jonka suojissa kylvettiin,
parannettiin sairaita, synnytettiin lapsia ja valmisteltiin kuolleet hautausta varten. Saunan voimaa tarvitaan, sillä kilpakosijana on itse Väinämöinen.
?Annikki hyvänimikkö, lämmitti saloa saunan, puilla tuulen taittamilla, Ukon ilman iskemillä...?
Saunan itsestäänselvyys Kalevalassa kertoo sen keskeisestä roolista
Suomen varhaishistoriassa. Heinäkuun
alusta unionin johtoon tuli tällainen puheenjohtaja, Italian
pääministeri Silvio Berlusconi.
Vuoteen 1994 asti Berlusconi toimi pääasiassa liikemiehenä. Sellainen on puheenjohtaja, joka valtionsakin johdossa toimii toisin kuin
EU:n yhteiset arvot ja tavoitteet edellyttävät. Aika menee tosi hyvin omassa
rauhassa.
Niemi on kiertänyt liikkuvalla kesämökillään Suomen, Ruotsin ja Viron rannikoilla. Aiemmin hän teki
kaikuluotainmittauksia ja etsi uusia reittejä lähinnä
Hiittisten vesillä. Pitkällä matkalla ihmiset haluavat olla välillä
myös omissa oloissaan. Se oli yhteisön hyvinvoinnin, sosiaalisten suhteiden ja
siirtymäriittien pyhättö. Saunassa
tuli varautua pyhään tilaan ja siellä piti olla hiljaa ettei saunan haltija
tai tonttu suuttuisi. Nykyään myytti saunatontusta on lähinnä hyväntahtoinen lapsille kerrottava tarina, mutta vuodesta toiseen elinvoimainen.
Löylyn henkeä pelättiin niin, että saunaan mentäessä usein lausuttiin tervehdys saunan haltijalle tai itse löylylle. Olen valikoinut vakiopaikkoja, joissa tulee käytyä enemmän. Syytteet
osoittautuivat niin vakaviksi, että pääministeri haastettiin
oikeuden eteen Milanoon.
Puolustustaistelua
Silvio Berlusconi ajatellee, että rahalla saa kaikkea, ensin
valtaa ja sitten oikeuttakin. Työmäärä vastasi kahta nan vesisäiliöön.
Ratkaisu sivulla 18
Kalevalassa saunotaan ahkerasti. Joinakin vuosina hän on
ollut ystäviensä kanssa vastaanottamassa uutta
vuotta veneellä liikkuen. Kun ilma on kostea ja kylmä, silloin sauna lämmittää
mukavasti.
omakotitaloa, kun kaikki tehtiin hartiapankkina.
Tein lopulta melkein kaiken itse.
Laivamaiseen 15-metriseen veneeseen mahtuu
kaikenlaista. Ennen, kun tulin saaren rantaan, piti tarkistaa
toinenkin ranta. Jokaisella
lienee omansa. Markku Niemi rakensi saunan sekä koko veneen pääosin itse kahdessa vuodessa.
Veneen tekniikka vaatii oman taitonsa.
Keinuva sauna vie saariston idylliin
Markku Niemi
rakensi saunan
omaan veneeseen
SSS-Atte Kääminen
Saunassa tuoksuu terva ja savu. Aiemmin veneessä olikin
paljon ihmisiä ja elämää, mutta nyttemmin Niemi
on alkanut arvostaa myös omaa rauhallista oloa.
. Veneessä vain viihtyy. Voi saunoa, istua kannella
ja katsella maisemia. Kansalliseepoksen ensimmäinen
sauna on runossa 18, jossa Annikki lämmittää saunaa veljelleen Ilmariselle, joka on lähdössä kosimaan Pohjolan mahtiemännän Louhen tytärtä. Lauteille
mahtuu hädin tuskin neljä ihmistä, ja kapeilla lauteilla istuminen onkin aikamoista taiteilua. Kahdesta pienestä ikkunasta voi tiirailla
ulos ja nauttia kauniista merimaisemasta. Nyt
unionin johdossa on puheenjohtaja, joka on syyllistynyt lähes samaan. Silloin olen
ulkoluodoilla kuvannut lintuja
ja hylkeitä sekä valon vaihtelua. Veneessä sitä tekemistä
sitten riittääkin aina. Nyt vanhempana tietää jo mitä toisella puolella on. Hänestä oli tullut muun muassa kahden valtakunnallisen televisiokanavan ja kuuluisan jalkapalloseuran AC Milanin
pääomistaja.
Sitten hän kiinnostui politiikasta. Heillä on käytössään
yli 2 miljoonaa saunaa
hilla oli vakava ehdokas,
kun Lapille valittiin maakuntakasvia. Rakeiden sulaminen kesti toista vuorokautta.
ta suuresta peltirummusta oli
syöksynyt vettä alavirtaan kuin
vesivoimalasta.
Uskoimme ja vähän toivoimmekin moisen hävitysilman tuhonneen suurimman osan lentoky-
kyisistä hyttysistä. Ulpukkaan verrattava
kukka on kirvoittanut seuraavia
esimerkkejä: mäkiulpukka, klupukka ja pulpukka. Suomalaiset ovat kiinnostuneita etenkin melonnasta ja vaellusratsastuksesta.
. Vierailijan
laulu on taitavaa ja monipuolista, mutta ääni hiljaisempaa kuin
kotoisen laululintumme. Leinikkikasvien tapaan
myös kullero on myrkyllinen. Täällä etäisillä
äärirajoillaan se olisi syytä jättää
kasvusijoilleen. Retkeilijä
maksaa ilomielin kanootti- ja
pyörävuokraamoille, matkailumaatiloille, kioskeille ja kahviloille leppoisasta luontolomasta.
Pienyrittäjyyttä ja luontoa on soviteltu yhteen.
Etelä-Viron ja Salon seudun
luonnolla on yllättävän paljon
Jaakko Heinonen
Juhannusaaton iltapäivä kääntyi Koskella ennen näkemättömän hurjaksi näytelmäksi. Voiton vei kuitenkin kullero, jota on runsaasti ainoastaan
Lapissa. Lisäksi linnun rinta on tasaisen
vaaleahko, eikä siinä ole hailakkaa täplitystä niin kuin satakielellä. Matkaan valmistautuminenkin on helppoa, sillä internetistä löytää kosolti tietoa luontokohteista ainakin englanniksi.
Mallia Salon seudulle
NÄKÖKULMA
Työssäkäyvä tallinnalaispariskunta aloitti kesälomansa juhannuksen alla. Tulokkaana se
esiintyy monilla eteläisillä kasvupaikoilla.
Komea ?kultapallo. Metsä oli valkoinen vielä vuorokausi raekuuron
jälkeen. Muutenkin alkuperäisluonto näyttää selviävän rakeita yllättävän hyvin. Puronotkossa, metsäautotien sillan takana, oli ollut
muhkea tulvajärvi, suurempi kun
olen koskaan nähnyt edes keväisin. Muistikuvissa ei
ole mitään vastaavaa.
Rakeet eivät olleet erityisen suu-
ria, mikä paljolti pelasti kasvillisuustuhoilta. Kuivuudesta usein kärsivät ja siksi
ruskeasävyiset kedot rehottavat
nyt poikkeuksellisen vehreinä.
Suomen flooran kenties viehkeimmät kasvit näkyvät hyvin kedoilla, joissa heinäkasvien tukahduttava vaikutus jää vähäiseksi.
Mäkitervakko lopettelee parhaillaan kukintaansa ja tilalle tulevat kauniit, valkeakukkaiset sikoangervo ja nuokkukohokki. Myös entistä useampi suomalainen ohittaa
Tallinnan ostosparatiisit ja matkustaa luonnon helmaan etelään.
. Kullero onkin
täällä kärsinyt kovasti siirroista.
Nykyisin jalostettuja tarhakulleroita saa ostaa taimistoista. Jotkut
matkailumaatilat tarjoavat täydellisiä paketteja majoituksineen,
toiset taas pelkästään tutustumista yksittäiseen luontokohteeseen.
. Herbaarioita tutkimme mielellämme
ja toimitamme eteenpäin Turun
Yliopistolle. Etelänsatakieli lymyilee laulaessaan
pensaikkojen kätköissä.
Tulokas viihtyy hyvin tiheissä
pensaikoissa, lehdoissa ja puronvarsien pöheiköissä. Kukan pyöreää muotoa kuvannevat seuraavat:
kultapallo, keltakakkara, mollonen tai pumpula.
Etelässä luonnonvaraista kulleroa tavataan rehevissä puronvarsistoissa, rantalehdoissa ja vesijättöruohostoissa. Hiljaisuus palaa Ahjajoelle Etelä-Virossa. Patikoinnin ja vaeltamisen
suosio kasvaa koko ajan, Viron
metsähallituksen luonnonhoitotoimiston päällikkö Marge Rammo sanoo.
Rammon mukaan metsähallitus
on kunnostanut jo 450 kilometriä
vaellus- ja patikkapolkuja eri puolille maata. Pohjoisimmat paikat,
joissa tulokas on vieraillut, ovat
Hailuoto ja Siikajoki. Myös
kissankello, päivänkakkara, huopakeltano, matarat, poimulehdet
ja vähenevä ketoneilikka kuulu-
vat varsinaissuomalaisen kedon
vakiolajistoon.
Harakankello, kurjenkello ja
metsäapila ovat rehevänpuoleisen
niittymäisen kasvupaikan kukkia. Hitaasti liikkuva ukkospilvi pimensi
taivaan ja runsaan puolen tunnin
ajan ryöppysi rakeita uskomattomalla voimalla. Muutenkin kesän eteneminen on edelleen selvästi myöhässä. Kulleroa toki tavataan
myös muualla maassamme, mutta sen määrä niukkenee selvästi
etelää kohden. Nyt kannattaa kuljeskella kedoilla katselemassa kasveja.
Valkovuokko kukki
vielä juhannuksena
Harvassa ovat tällaiset kesät,
jolloin valkovuokko kukkii juhannuksena! Sekin ihme on nyt tullut
todistettua. Yhteistyö suosii
näin molempia osapuolia.
Näyttävälle kullerolle on kertynyt kansan suussa kosolti lempinimiä. Tammen lehdissä on edelleen vaaleanvihreä keväinen sävy.
Sireenit kukkivat vasta juhannuksena.
Otamme tänäkin kesänä mielellämme vastaan kaikenlaisia havaintoja luonnonkasveista. Niiden suojaan sijoittuvat sisemmät kielimäiset mesilehdet. Melojat antavat leppoisan virran viedä kanoottia, kunnes on
taas väisteltävä jokeen rojahtaneita puunrunkoja.
Viro on pieni valtio, mutta maan
luonto on monipuolinen. Harvinaisuustietoihin mielellään valokuva mukaan. Puron pohjasta mitaten vettä
oli ollut kolmatta metriä. Siitä lähtien havaintoja on kertynyt parikymmentä eli lintu on ottanut tavakseen vierailla meillä melkeinpä
vuosittain. Linnun varsinaiset pesimäalueet ovat kuitenkin Etelä- ja
Keski-Euroopassa.
Etelänsatakieli
muistuttaa
suuresti kotoista satakieltämme,
mutta tulokkaan pyrstö on kirkkaamman ruosteenruskea. Pölvamaalla, Valgamaalla
ja Vörumaalla voi patikoida,
pyöräillä ja meloa kymmenissä
opastetuissa kohteissa. heinäkuuta 2003
14
?
VIIKONVAIHDE
Tuottaja: Lasse Kylänpää puh.7702 324 Fax: 7702 300
sss.toimitus@sss.fi
Luontomatkailun suosio kasvaa Virossa
Itämeren saaret
ja Etelä-Viro ovat
ehtymätön
retkikohde
MAAKUNTAKASVIT
TUTUIKSI
Hannu Kulmala
SSS?Lasse Kylänpää
Peukaloinen täräyttää terävän
rätinän joenrannan juurakolla.
Töpäkkä lintu tekee selväksi, että
tämä kuusikko on sen koti. Roskaamista ei näy ja
palvelut toimivat. Tuttu satakielemme laulelee kovaäänisesti aamu- ja iltahämärissä, etelänsatakieli lauleskelee pitkin päivää. Kahdes-
Lapille tunnusomainen ?rahakasvi. Etelän hyvällä puutarhamaalla se innostuu kasvattamaan satakukallisia kukintoryhmiä.
Kulleron kukinta keskittyy alkukevääseen, touko-kesäkuulle.
Lapissa sitä tapaa kukkivana vielä heinä-elokuun vaihteessakin.
Kulleron palleromainen kukinto
koostuu kymmenkunnasta keltaisesta kehälehdestä. Niitä tapaa nyt selvästi tavanomaista enemmän ja ne ovat varreltaan
ja kukinnoltaan kookkaita. Niistä saa vaivatta uskollisen kevätkukkijan kosteanpuoleiseen, hieman varjoisaankin pihan perennaryhmään. On tärkeää, että yrittäjä ymmärtää kestävän kehityksen ja
turismin rajat. Sieltä matkan oli tarkoitus jatkua muihin luontokohteisiin.
Etelä-Virossa on helppo ja mukava tehdä vaikkapa vain tunnin patikkalenkkejä, jos ei halua
samoilla parin päivän vaelluksella. Meillä etelänsatakieli ei ole pesinyt.
Matti Valta
Nuokkukohokkeja kukkii nyt tavallista enemmän.. Vastalahjaksi kullero suo kärpäsen munia joihinkin siemenaiheisiinsa,
joissa kullerokärpäsen jälkikasvu
sitten varttuu. Kasvinäytteitä voi lähettää entiseen tapaan kuivattuina
ja tukevasti pakattuina tai tuoreina muovipussissa. Pienten kukkakärpästen lisäksi sen
kukkaan on erikoistunut kasvista
nimensäkin saanut kullerokärpänen. Suomalaisten määrä on kuitenkin
Timmon mukaan kasvussa. Etelä-Viro tai Itämeren saaret ovat luonnosta nauttivalle suomalaiselle
ehtymätön retkikohde. Puh.
258 8252, gsm 040 840 8852, sähköposti irene.routio@routio.pp.fi
VIIKON LUONTOÄÄNI
Etelänsatakieli käy Suomessa
lähes vuosittain
Elina Elosuo
Kesäkuussa 1971 saatiin maassamme ensimmäinen havainto
etelänsatakielestä (luscinia megarhynchos). Tarhakulleroa on
helppo lisätä jakamalla.
yhteistä: Yksittäiset luontokohteet voivat olla pieniäkin, mutta
silti kiehtovia.
Suurin ero Salon seudun ja
Etelä-Viron välillä tuntuu olevan siinä, että virolaiset myös
viettävät aikaansa luonnossa.
Salon seudun olisi syytä ottaa
mallia Etelä-Virosta!
LASSE KYLÄNPÄÄ
lasse.kylanpaa@sss.fi
Hannu Kulmala
Kullero (trollius europaeus) on perennaryhmän alkukesäinen katseenvangitsija.
Kuivat kedot rehottavat nyt
poikkeuksellisen vihreinä
Keskikesän
raekuuro
kuritti Koskea
Hyttyset
kestivät
rajuilman
Lapin maakuntakukka
kasvaa koko maassa
Valkovuokkoja kukki
vielä juhannuksena
Matti Valta
Jaakko Heinonen
Rankan raekuuron jälkeen metsä on kuin juuriharjalla pesty. kuuluu leinikkikasvien monilajiseen ryhmään. Lilliputti pyrähtää takaisin metsän
kätköihin samantien, kun intiaanikanootti on lipunut ohi. Tosiasiassa hyttysiä
oli metsässä ainakin yhtä paljon
kuin ennen raekuuroa., mikä on
yhtä uskomatonta kuin koko rajuilma. Opastetut luontoretket, melonta, ratsastus, pyöräily, kalastus
ja metsästys, Eesti Maaturismyhdistyksen toimitusjohtaja Margus Timmo luettelee jäsenyritysten tarjontaa.
Valtaosa Viron luontomatkaili-
joista on edelleen virolaisia. Jokaiselle paikalle
on erikseen määritelty, paljonko
turisteja sinne voidaan ottaa, jotta
luonto kestää eikä häviä, Timmo
sanoo.
Esimerkiksi Saarenmaalla voi
päästä ravustamaan, kunhan
maatila hankkii tarvittavat luvat.
Lupien tarkastajat kiertävät ravustusaikaan rannoilla.
Viron Metsähallitus korostaa,
että myös retkeilijöiden on ymmärrettävä vastuunsa ja kunnioitettava luontoa.
Omatoimimatkailijalle Viron
luontoon tutustuminen on vaivatonta. Luonnonsuojelualue kattaa 200 hehtaaria metsää,
jonne muurahaiset ovat rakentaneet komeimmillaan yli kaksimetrisiä pesäkekoja.
Melonta vetää
suomalaisia
Yhdeksäntoista virolaisyrittäjää
perusti vuonna 2000 yhdistyksen,
jonka tarkoituksena oli kehittää
ja markkinoida luontomatkailua.
Nyt Eesti Maaturism-yhdistyksessä on jäseniä jo liki 300. 14
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 6. Tiheä kasvillisuus onkin tarpeen, sillä varsinaisilla asuin- ja pesimäseuduillaan etelänsatakieli rakentaa
pesänsä lähelle maanpintaa,
pensaikon syliin. Pölvamaan, Valgamaan ja Vörumaan
maakunnat ovat metsien, järvien,
jokien, soiden, kukkaniittyjen ja
peltojen kumpuilevaa mosaiikkia.
Mäet ovat yllättävän korkeita, jokien ja järvien rannat pitkälti rakentamattomia.
Keväällä tehdyn tutkimuksen
mukaan puolet virolaisista käy
metsässä vähintään kerran kuussa. Sukunsa selvästi komeimpana edustajana se kohottautuu rehevissä
puronvarsiviidoissa jopa metrin
mittaiseksi. kekomuurahaisten
suojelemiseksi. Esitteitä
on saatavilla runsaasti, paikat
on merkitty karttoihin, tienviitat johdattavat autoilijan perille,
polut vievät kulkijaa eteenpäin
ja opastaulut kertovat kohteiden
luonnosta, historiasta ja kulttuurista. Myös kasvillisuuden
muuttumisesta kertovat tiedot
ovat mielenkiintoisia. Niiden yhteyteen on
rakennettu yli sata kämppää sekä
leiri- ja nuotiopaikkaa.
Korvayököistä
kekomuurahaisiin
Virossa on yli sata turisteille
avointa luonnonsuojelualuetta.
Pölvamaalla voi pistäytyä vaikkapa Piusan hiekkakiviluolastossa
ja Aksten luonnonsuojelualueella.
Piusassa talvehtii parhaimmillaan jopa tuhansia lepakoita. Monien kesäkasvien latvat olivat poikki, osa
puolukan kukkasista maassa ja
vanamon varret ilman nuppuja
kuin silmäneulan piikit.
Metsissä oli vielä runsaasti rakeita, kun sateesta oli kulunut jo
vuorokausi. Heti ensimmäisenä lomapäivänään he matkasivat Etelä-Viroon melomaan ja
kalastelemaan idyllisellä Ahjajoella. Kuivimmilla tunturirinteiden lumenviipymämailla tai
avoimilla lähteenreunoilla sille
kertyy mittaa puolisen metriä vähemmän.
Alkuperäisillä pohjoisen kasvupaikoillaan tulvaniityillä ja lehtokorvissa kullero on selvästi yksivartinen. Kukan hieman sulkeutunut ulkomuoto ei
suosi suurempia pölyttäjiä. Tuntuuhan
mahdottomalta niin hentojen
olentojen selviytyä moisesta pommituksesta. Ukkospilven pahimman raekirnun kohdalla kuusimetsä oli kuin hiekkapuhallettu. Perhosiakin lenteli
juhannuspäivänä, eivätkä edes
niiden siivet olleet rikki!
Sopivin väliajoin kastelua antaneet ukkoskuurot ovat kasvattaneet kalliokedoille ja jokivarsiniityille upean kukkaloiston. Etelänsatakieli pyrähtää Suomeen lämpimien ilmavirtausten kannattele-
mana. Pikkukärpänen tekee samalla suurimman pölytystyön. Luonnonkasvien ja
esimerkiksi hyönteisten, nisäkkäiden tai lintujen väliset erikoiset tapahtumat ovat kertomisen
arvoisia. Kelta-apila, kevätsara, papelorikko ja vaikeasti havaittava
nurmilaukka ovat erikoisuuksia
ja hirvenkello ja laukkaneilikka
suuria harvinaisuuksia. Suurin osa puiden jäkälistä
maassa, metsäojissa valtavien
syöksyvesien jäljet. Varsinaissuomalaiselta keskivertokedolta löytää helposti nelisenkymmentäkin kasvilajia, vaikka osa
keltanoista ja poimulehdistä
jäisikin nimeämättä. Samalla kävi ilmi, että vastaajat ovat huolissaan maansa metsien tulevaisuudesta. Vastaamme
tällä palstalla.
Osoitteemme on: Irene Routio/Matti Valta, Kakskerran kirkkotie 28, 20960 Turku. Katosta riippuu pää alaspäin pohjanlepakoita vesisiippoja, lampisiippoja, isoviiksisiippoja, ripsisiippoja ja korvayökköjä.
Lasse Kylänpää
Valgjärven lehto Pölvamaalla huokuu satoja vuosia vanhojen tammien rauhaa.
Akste Looduskaitseala on puolestaan perustettu varsin erikoisesta syystä
Leikkaus:
Wayne Wahrman. Ronkaisen ohjaama ja käsikirjoittama
dokumentti kertoo oululaisesta Mieskuoro Huutajista ja sen johtajasta Petri Sirviöstä.
Marseillen festivaaleille tarjottiin lähes tuhatta elokuvaa, joista
kansainväliseen kilpailuun valittiin 20. Pääosissa:
Cameron Diaz, Lucy Liu,
Drew Barrymore, Bernie Mac,
Crispin Glover, Justin Theroux, Robert Patrick, Demi
Moore, Matt LeBlanc, John
Cleese, Robert Forster, Bruce
Willis jne. Pääpalkinnon voitti
kiinalaisen Wang Bingin ohjaama, yli 300-minuuttinen elokuva
Tie Xi Qu, joka seuraa koilliskiinalaisen teollisuusalueen taloudellista luhistumista usean vuoden aikana.
Elokuvafestivaali sai hieman harmillisen lopun, sillä palkintojenjakoseremonia jäi lakkoilun vuoksi pitämättä. Minä, Maija Plisetskaja -kirja kertoo tanssijan urasta ja vaikeasta elämästä neuvostoaikana.
Plisetskaja saapuu Suomeen kirjan julkistamistilaisuuteen, joka
pidetään Helsingin kirjamessujen yhteydessä.
Kirjan suomentaa Päivi Tuomi-Nikula ja kustantaa Atena.
SSS?STT
SSS?Mari Areva
Auvo Lehtosaaren maisemamaalausnäyttely on avoinna
Salon kahvila Toscassa 26.7.
saakka.
Moderneja kirkkoja
pikseleinä ja maalauksina
NÄYTTELY
Salolaisessa kahvila Toscassa on
parhaillaan esillä näyttely maisemamaalauksen ystäville. heinäkuuta valittua pianistia.
Semifinaaliin osallistui 17 pianistia, jotka oli valittu eri puolilla
Eurooppaa järjestetyissä karsintakilpailuissa. On todennäköistä, että englanninkielinen sarjakuvaKalevala julkaistaan jo ensi vuonna, Huitula toteaa.
Huitulan mielestä kotimainen sarjakuva on viime aikoina herättänyt runsaasti kiinnostusta myös Suomen rajojen ulkopuolella.
. Ajatuskirjat 152 s.
24.50 ?.
KIRJA
Metropoliitta Johanneksen
jäätyä eläkkeelle ortodoksikirkon
päämiehen paikalta Suomessa,
häneltä ilmestyy jo toinen eläkeaikana kirjoitettu kirja.
Aihe on kiinnostava. Haluamme tavoittaa lisää yleisöä ja
lisätä festivaalin ulottuvuutta sekä tarjota vaihtelevia konserttipaikkoja, joka on ollut tapahtuman teemana aikaisemminkin,
Rautio kertoo.
Vanhoista tutuista konserteista
paikkansa on säilyttänyt esimerkiksi jo neljättä kertaa järjestettävä suosittu Kynttiläkonsertti Västanfjärdin kirkossa.
Yleisöystävällisyyttä
ja tunnelmaa
Kemiön Musiikkijuhlat tunnetaan yleisöystävällisestä ohjelmastaan, ja sillä linjalla taiteelliset johtajat haluavat jatkaa edelleen.
. Ne eivät ole vain musiikin asiantuntijoille, vaan kaikille, jotka musiikkia rakastavat,
Rautio kiteyttää.
Raution mukaan konserttien
vertaaminen toisiinsa on taiteelliselle johtajalle kuin omien lapsien
Antti Siirala Vendome Prize
?pianokilpailun finaaliin
LONTOO?Helsinkiläinen 24-vuotias pianisti Antti Siirala on
valittu kansainvälisen Vendome Prize ?pianokilpailun finaaliin, joka soitetaan Lissabonissa 12.?15. Asiaa kuulemma kysytään aina joka tapauksessa.
Kiskossa lapsuutensa viettänyt
Lehtosaari maalaa mielellään sekä vanhoja että nykyisiä asuinseutujaan. Jälki on mielenkiintoinen ristisiitos mainoksia,
musiikkivideoita ja päättömintä
animaatioelokuvien estetiikkaa.
McG on onnistunut virittämään myös näyttelijänsä samalle
absurdin huumorin taajuudelle.
Erityisesti Cameron Diaz tekee
häpeilemätöntä pilaa oman tähtistatuksensa kustannuksella
heittäytyen estoitta milloin tyhjäpäisen bimbon ja milloin miesmäisen kuolinsyytutkijan rooleihin.
Myös Demi Moore mustiin pukeutuvana naispaholaisena tekee vaikuttavimman roolisuorituksensa
vuosikausiin.
Sivuosien esittäjistä huomion
kerää niin valkokankaalla kuin
yksityiselämässäänkin onnistuneesti seinähullua esittävä Crispin Glover. Mukana
on myös kaksi uutta runoa.
Kun normaali runokirjan myyntimäärä on noin 200?300, niin vii-
me vuonna julkaistu Laaksosen
Raparperisydän on myynyt noin
28 000 kappaletta ja Pulu Uis-kokoelmia maailmalta löytyy noin
26 000.
Samassa yhteydessä turkulainen
Kustannusosakeyhtiö Sammakko
julkaisi myös kaksi muuta uutta
runokirjaa. Suurin osa taiteilijoista on kutsuttu tapahtumaan ensimmäistä
kertaa jo kaksi vuotta sitten. Myös Rene
Gothoni on kuvannut keski-ikäisen miehen tuntemuksia matkoiltaan Athokselle.
Tässä kirjassa käsitellään monia tuttuja asioita. Vendome Prize -kilpailu järjestettiin
ensimmäisen kerran vuonna 2000. Eikä suomalaisella sarjakuvalla mitään hävettävää olekaan, se
on jo saavuttanut varsin korkean kansainvälisen tason. Kemiön Musiikkijuhlien
taiteellisina johtajina toimivat aiempien vuosien tapaan viulisti
Katinka Korkeala ja pianisti
Martti Rautio, joista molemmat
myös esiintyvät tapahtumassa.
Musiikkijuhlien ohjelmaan kuuluu kamarimusiikin klassikoita
sekä jälleen kantaesitys. Musiikki:
Edward Shearmur. Bio Jännä.
ELOKUVA
Hollywoodin menestyselokuvien
reseptit ovat yksinkertaisia, mutta jatko-osien kaava se vasta
simppeli onkin: ladataan käsikirjoitus täyteen ykkösosan toimivimpia aineksia, keksitään pari
uutta jippoa ja satsataan loput ra-
hat näyttävään markkinointiin.
Yleensä lopputulos on elokuvallisesti onneton ja usein myös taloudellisesti. Juttu salamoi eteenpäin kirjaimellisesti täydellä kaasulla.
Salaperäisen Charlien johtama
supertyttöjen kolmikko pystyy mihin tahansa mikä on draaman
kannalta hiukan ongelmallista.
Käsikirjoittajat ovat ratkaisseet
solmun asettamalla enkelien vastustajaksi kaidalta tieltä hairahtaneen entisen Charlien enkelin
Madison Leen (Demi Moore), joka osaa samat temput ja vähän
enemmänkin kuin nykyenkelit.
Näin elokuvan juoniaines säilyttää edes näennäisen jännitteensä.
McG:n kuvallinen kerronta on
Runoa taiteillaan
katuun Turussa
Eino Leinon päivänä
SSS?STT
Kirjailijat ja kuvataiteilijat viettävät Turussa sunnuntaina Eino
Leinon päivää rakentamalla Turun Itäiselle Rantakadulle kuvaa
ja sanaa yhdistäviä teoksia.
Seitsemän taiteilijaparia laativat kadulle yhteistyössä kymmenkunta teosta.
Maalaukset ja runot jäävät ka-
tuun kunnes ne kuluvat pois.
Myös yleisö voi osallistua katurunotapahtumaan kirjoittamalla
katuun vaikkapa Eino Leinon
kauneimpia säkeitä tai omia runojaan.
Katurunotapahtuma jatkaa Turun kirjakahvilan aloittamaa perinnettä, jossa nuoret runoilijat
ovat lukeneet Eino Leinoa ja omia
tekstejään.
Charlien enkelien parasta antia.
Hän ei tunne minkäänlaisia estoja tai noudata klassisen kuvakerronnan alkeellisimpiakaan sääntöjä, vaan kehittää aivan omat
lainalaisuutensa. Toscaan
öljyväreillä toteutettuja maisemamaalauksiaan on ripustanut suomusjärveläinen Auvo Lehtosaari. heinäkuuta. Perjantain
Grande Finalessa kuullaan kamarimusiikin suuria nimiä ja Chopin-illassa puolestaan esiintyy legendaarinen Chopin-pianisti
Gergely Bogányi, listaa Rautio.
Lastenkonserteissa puolestaan
teemana ovat eläimet. Kalmankalpeaksi
meikattu ja mitään puhumaton
Glover on Charlien enkeleissäkin
tutun vangitseva ilmestys.
SÄHKEET
teologia on tuottanut runsaasti aiheeseen liittyvää materiaalia.
Retriiteissä on paljon luettu katolisten isien tuotantoa mm. Uudet esityspaikat
löytyvät Sauvosta ja Särkisalosta.
Sauvon kirkossa vietetään tors-
tain Chopin-iltaa ja Sauvon seurakuntatalolla järjestetään keskiviikkona toinen lastenkonsertti.
Särkisalon Kanervalassa puolestaan kuullaan keskiviikon Romanttinen kahvikonsertti.
. Sekä taiteilijan tyylissä
että aiheissa on vahva perinteen
tuntu.
. Järjestyksessä
viidensiä Musiikkijuhlia on toteutettu tapahtumalle tyypillisessä
leppoisassa hengessä ja mukaan
mahtuu myös muutamia uudistuksia. Katolinen
Charlien enkeleiden kakkososan pääosissa nähdään Lucy Liu (vas.), Cameron Diaz ja Drew Barrymore.
Täydellä kaasulla
Tommi Aitio
Charlien enkelit: Kurvit suoriksi (Charlie?s Angels: Full
Throttle, USA 2003). Muutamat konsertit ovat jo lähes loppuunmyytyjä. Lissabonin kilpailu on järjestyksessä toinen.
SSS?STT
laittamista paremmuusjärjestykseen. Jos johonkin
tiettyyn konserttiin haluaa, on
siis syytä hankkia lippu samantien, hän kertoo.
Kemiön Musiikkijuhlille odotetaan tänä kesänä noin paria tuhatta musiikinystävää.
Mezzosopraano Monica Groop esiintyy Kemiön musiikkijuhlien avajaiskonsertissa tiistaina.
Erämaan hiljainen ääni
Pentti Kokko
Metropoliitta Johannes: Hiljaisuus. Elokuva nähdään myös elokuussa Helsingin KesäKino Engelissä.
SSS?STT
Maija Plisetskajan
muistelmat suomeksi
Auvo Lehtosaari
toi pitkästä
aikaa töitään
näytteille Saloon
Maailmankuulun venäläisen ballerinan Maija Plisetskajan
muistelmat ilmestyvät ensi syksynä suomeksi. Hän valmistui musiikin maisteriksi toukokuussa.
Vendome Prize -kilpailun rahoittaa yhdysvaltalainen Alexis Gregory Foundation. Kun
edellinen äänikirja oli suunnattu
näkövammaisille, niin uudella
cd:llä haetaan selvästi laajempaa
kuuntelijakuntaa. ja toisen kokoelmansa julkaisseen Henry Lehtosen kokoelman nimi on ?Kosaani?.. Tavoitteena on ollut, että näihin konsertteihin ihmisten on
helppo tulla. Maalaan nykyään ateljeessani, en niinkään luonnossa. Itseäni puhutteli tässä rauhan ajatuksen läpikäyminen sakramenteissa.
Hiljaisuus-kirjassa Johannes
kuvaa myös omia kokemuksiaan
hiljaisuudesta: nuoruus meren äärellä Turussa, myöhemmin matkat Siinain Pyhän Katariinan
luostariin ja käskyjen vuorelle sekä veljesluostarin muistot Patmos-saarelta.
Maisemamaalauksia
salolaiskahvilassa
Huutajat-elokuvalle
kunniamaininta Marseillessa
Mika Ronkaisen elokuva Huutajat - Screaming Men on saanut
kunniamaininnan Marseillen kansainvälisillä dokumenttielokuvafestivaaleilla viime viikolla. Paljon on luettu Valamon
isien kirjoja, opetusta askeesista
ja herran rukouksesta.
Uudessa Valamossa on lahjakkaita nuoria tutkijoita, jotka ovat
kääntäneet useita erämaan kilvottelijoitten teoksia. Murrerunoilijan ääntä
voidaan kuulla nyt nimenomaan
äänikirjaksi tehdyltä cd:ltä, jossa
huomiota on kiinnitetty erityisesti
myös äänimaailmaan.
Viime vuonna Heli Laaksonen
Reuters/Fred Prouser-Files
Barry White kuoli 58-vuotiaana.
sai vastaanottaa Näkövammaliiton tunnustuksen vuoden parhaasta näkövammaisille suunnatusta
äänikirjastaan ?Pulu uis?. Finaalissa kilpailee
seitsemän Lontoon semifinaalissa 3.?4. Joskus maalaan myös muistikuvia, saatan siirtyä kävelyretkeltä suoraan maalauksen ääreen, Lehtosaari kertoo.
Moderni suomalainen kirkkoarkkitehtuuri kohtaa digitaalisen
kuvan ja öljyvärimaalauksen Galleria Beckerin näyttelyssä Jyväskylässä. Lentosaaren tunnelmallisten maisemataulujen yhteydessä kerrotaan, mistä kuva
on maalattu. Pohjoismaiden karsinta järjestettiin huhtikuussa Sibelius-Akatemiassa, ja voiton siinä
veivät molemmat osallistuneet suomalaispianistit Antti Siirala ja
Juho Pohjonen.
Antti Siirala on opiskellut Sibelius-Akatemiassa professori Matti
Raekallion oppilaana. Kuvaus:
Russell Carpenter. Taiteilijat ovat saaneet osallistua voimakkaasti ohjelmiston valintaan,
Rautio kertoo.
Musiikkijuhlien uutuuksia ovat
tänä vuonna kaksi uutta esityspaikkaa sekä kaksi omaa konserttia lapsille. Vain omaperäisyyden avulla voi erottua massasta. Käsikirjoitus: John August, Cormac Wibberley ja Marianne Wibberley. 15
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 6. On tärkeää
uskoa omiin ainutlaatuisiin kulttuurisiin lähtökohtiin. Aikaisemmin
aiheina ovat olleet graffitijunat, kansainvälinen funkkisarkkitehtuuri ja lapsen kasvu koko ajan kasvavan informaatiomäärän näkökulmasta.
Lukkarisen aiempiin teoksiin on voinut tutustua muun muassa
Kerma-klubilla Helsingissä. Festivaalin alueelliseen laajenemiseen on kaksi pääsyytä. White oli odottanut munuaisensiirtoa
viime syksystä asti.
Texasilaissyntyinen White tunnetaan
parhaiten muun muassa hiteistään Can?t
Get Enough of Your Love ja You?re The
First, The Last, My Everything.
Raketin lailla suomalaisen runon myyntitilastojen kärkeen
noussut Heli Laaksonen julkaisi
uuden cd-äänikirjansa ?Jänes
pussis. Muutamia poimintoja hän
kuitenkin suostuu ohjelmasta tekemään.
. Konserteista vastaa musiikkijuhlien yhteydessä järjestettävän nuorten musiikkileirin opettaja Tuulikki
Järf. heinäkuuta 2003
?
15
KULTTUURI
Kamarimusiikki soi Kemiössä ensi viikolla
Viidennet Kemiön Musiikkijuhlat
jatkavat yleisöystävällisellä linjalla
SSS?Mari Areva
Kemiön Musiikkijuhlat alkavat
jälleen tiistaina. Kristian Huitula kiteyttää.
SSS?STT
Mari Areva
Suomusjärveläinen Auvo Lehtosaari maalaa mielellään Salon seudun
maisemia.
Lehtosaari.
Moni salonseutulainen tunnistaa Lehtosaaren töistä kotimaisemiaan. Festivaalin tekninen
henkilökunta liittyi jo viikon kestäneeseen Ranskan kulttuuritapahtumien työntekijöiden lakkoon juuri ennen palkintojenjakotilaisuutta keskiviikkoiltana.
Huutajat-elokuva sai teatteriensi-iltansa Suomessa viime helmikuussa. Maalaukseni eivät ole jääneet
nurkkiin pölyyntymään ja olen
tehnyt tilaustöitä, joten tarvetta
näyttelylle ei juuri ole ollut, toteaa
Suomalaista sarjakuvaa on ensimmäistä kertaa esillä Yhdysvaltojen suurimmassa sarjakuvatapahtumassa San Diego Comic-Conissa 17.?20. Tähän sääntöön
Charlien enkelien (2000) kakkososa Kurvit suoriksi tekee ilmiselvän poikkeuksen.
Mainosvelhona pätevöityneen
nimimerkki McG:n ohjaama
Charlien enkelit: Kurvit suoriksi
kohottaa alkuteoksen absurdin
komiikan ja räiskyvän mainosestetiikan toiseen ja kolmanteen potenssiinsa. Markku Innon yhdestoista runokokoelma on nimeltään ?Hyvä yö. Kilpailun ensimmäinen palkinto on 25.000 dollaria ja voittajalle järjestetään esiintymistilaisuuksia Euroopan pääkaupungeissa ja New Yorkissa. Tänä
vuonna kantaesityksenä kuullaan
perjantain Grande Finale -konsertissa Mark Gothònin sävellys
jousitriolle.
Muuten Rautio kuvailee ohjelmaa saman tyyppiseksi kuin aikaisempina vuosina.
. Ohjaus:
McG. Kirkkoja-näyttely on esillä 16. heinäkuuta saakka.
SSS?STT
Soultähti
Barry White
kuollut
Heli Laaksosen äänikirja
julki Runoviikolla
STT?Reuters?AFP
SSS?STT
LOS ANGELES?Yhdysvaltalainen soultähti Barry White on kuollut Los Angelesissa 58-vuotiaana.
Palkittu laulaja kuoli perjantaina sairastettuaan pitkään munuaisen vajaatoimintaa. lauantaina Kajaanin Runoviikolla. Salossa Lehtosaaren töitä on
ollut esillä viimeksi kuusi vuotta
sitten.
Vanhin näyttelyn töistä on vuodelta 1997 ja mukana on myös tämän vuoden tuotantoa.
. Lopullisissa maalauksissa olen pyrkinyt löytämään tasapainon
arkkitehtuurin, digitaalisen kuvan ja maalauksen välille, Lukkarinen sanoo.
Lukkarinen kirkkoarkkitehtuurisarja on jatkoa digitaalisen kuvan ja maalaustaiteen suhdetta tutkivalle projektille. Äänikirja on
koottu Laaksosen Pulu Uis ja Raparperisydän teoksista. Maalauksissa on myös
dokumentoitu vanhoja rakennuksia ja siltoja, joita ei välttämättä
enää ole. Juuri venäjäksikin ilmestynyt sarjakuva-Kalevala on herättänyt kiinnostusta amerikansuomalaisten keskuudessa ja eri puolilla
Eurooppaa. Leirin päätöskonsertti puolestaan kuullaan lauantaina Kyrkobyn koululla.
Kristian Huitulan sarjakuvat
näytillä Yhdysvalloissa
Ennakkomyynti
vilkasta
Raution mukaan Musiikkijuhlien ennakkomyynti on tänä vuonna ollut huomattavasti aikaisempia vuosia vilkkaampaa.
. Henry
Nouwenin ja Stinissenin kirjoja.
Ortodoksisella puolella on pitkä
askeesiin ja hiljaisuuteen liittyvä
traditio. Luonnosta kuvat siirtyvät kotiin kameralla. Esimerkiksi Monica Groop
avajaiskonsertissa on kaikille tuttu ja loistava laulaja. Sami Lukkarisen maalauksissa esiintyy 1950?1980-luvuilla rakennettuja lähiökirkkoja eri puolilta Suomea.
Maalausten lähtökohtina ovat kirkoista otetut digikuvat.
. heinäkuuta.
Sarjakuva-Kalevalan tekijä ja tuottaja Kristian Huitula osallistuu näytteilleasettajana Comic-Coniin, jossa sarjakuva-albumien
ohella voi tutustua myös Huitulan scifi-aiheiseen maalaustaiteeseen.
Suomalainen johti seuraavaa syöttövuo-
roaan jo 40?0, mutta ei pystynyt
kääntämään kyseistä peliä voitoksi. Sijoittamaton venäläinen nosti pelitasoaan
läpi ottelun ja voitti ottelun lopulta suoraan kahdessa erässä.
17-vuotias Laine ei jäänyt kui-
tenkaan murehtimaan tappiota.
. aika?ajot, Magny?Cours,
Ranska
Voittoyhdistelmä: 4 R.Schumacher?3
Montoya JP?1 M.Schumacher
Lopullinen kerroin: 17,44
Poissa: V4-PELI JA PÄIVÄN DUO
Vieremä 4.7.
1.lähtö: 9 Gets My Goat
2.lähtö: 3 Emu Koukutar
3.lähtö: 8 My Master
4.lähtö: 5 Yöjuttu, poissa 2
V4-vaihto 7449.20 e, kerroin 809,13
Duo (8-5): vaihto 913.00 e; kerroin
36,03
Oulu 5.7.
1.lähtö: 3 Red Speeder, poissa 5
2.lähtö: 10 Murron Titaani, poissa 1
3.lähtö: 3 David Raymond, poissa 6
4.lähtö: 6 Viesker
V4-vaihto 86532.60 e, kerroin 116,68
Duo (3-6): vaihto 16906.00 e; kerroin
1,29
Hankasalmi 5.7.
1.lähtö: 5 Mr Game Over, poissa 11
2.lähtö: 6 Sysmän Linta, poissa 8,15
3.lähtö: 3 Ebba Bess, poissa 11
4.lähtö: 12 Tähti-Tili, poissa 4
V4-vaihto 4988.60 e, kerroin 654,75
Duo (3-12): vaihto 698.00 e; kerroin
43,62
V75?RAVI
Oulu
Oikea rivi:
1. Fax: 7702 300
URHEILU
sss.urheilu@sss.fi
Serena otti omansa Wimbledonissa
Williamsin sisarusten välinen
finaali laimeni loppua kohti
SSS?STT
USA:n Serena Williams uusi
Wimbledonin tennisturnauksen
kaksinpelimestaruutensa. En pelannut omasta mielestäni erityisen huonosti. lähtö: 11 Rahtari, poissa: 1
3. kilpailusta: 2. Ilmapistoolia päälajinaan
pitävä ja siitä tunnettu Salo pitää
vapaapistoolia kädessään käytännössä vain muutaman kerran kesässä.
. Ehrnrooth ratsasti orillaan Angard lähes
virheettömän ohjelman lauantain toisessa osakilpailussa Helsingissä. Klüft
voitti tämän lajin tuloksella 186.
Kuulantyönnössä voimakkaampi Lewis löi Klüftin yli kahden
metrin erolla tuloksin 15,54 ja
13,24, mutta 200 metrillä nuori
ruotsalainen saavutti jo kolmannen lajivoittonsa upealla ajalla
23,45 Lewisin hävittyä lähes kaksi sekuntia.
Suomalaiset kilpailivat kvartetilla Tiia Hautala, Susanna Rajamäki, Niina Kelo ja Maija Kovalainen, joka on asettanut tavoitteekseen nousun superliigaan.
Tämä edellyttää sijoittumista Tal-
linnassa kahden parhaan joukkoon. Sanoin vain itselleni, että katso palloa, äläkä ajattele mitään
muuta, Serena Williams kertoi ottelun jälkeen.
. Serenan isosisko Venus Williams kaatui lauantaina tiukan kamppailun
jälkeen erin 4?6, 6?4, 6?2. Siihen riitti tulos 104, kun
Hovila ampui 103,5. Näin peli ailahteli, ja jatkuvasti nähtiin helppoja
virheitä tai uskomattomia palloralleja.
Asiantuntijoiden mukaan kumpikaan pelaaja ei ollut parhaimmillaan. Avauspäivän jälkeen vain
Britannia ja Hollanti ovat Suomen edellä.
Maajoukkueeseen
palannut
vuoden 2000 olympiaedustaja Rajamäki on henkilökohtaisessa kilpailussa hienosti kuudentena pistein 3 516. Monen
yllätykseksi hän kuitenkin her-
Tämä oli viides kerta kuudessa
viime grand slam -turnauksessa,
kun Williamsit kohtasivat loppuottelussa. Etenijäjokerina pelaava Suutarinen hankittiin kuopiolaisjoukkueeseen paikkaamaan loukkaantunutta Niko Lappia.
Lapilla on jalassaan pohjeluun rasitusmurtuma. kilpailu: Miesten keihäs
Voittoyhdistelmä: 10 Miles D?1 Lebedeva T?8 Zelezny J
Lopullinen kerroin: 340,31
Poissa
1. Tämän
jälkeen Serena Williams pystyi pitämään oman syöttönsä kahdesti
ja mursi vastustajansa syötön siirtyen jo 5?1 johtoon. lähtö: 6 Viesker, poissa: 7. Roller Eagles kukisti Nokialla pelatun lopputurnauksen loppuottelussa Grankulla IFK:n maalein 4?3. Ilonen pelasi kolmannen
kierroksensa tulokseen 73, eli yhden lyönnin yli kentän mittatuloksen ja putosi kilpailun terävimmästä kärjestä jaetulle 27. Mitchell
Mikko Ilosen sijoitus putosi Irlannissa ammattilaisgolfin Euroopankiertueen kilpailussa Smurfit Openissa. Ottelu
kesti kaksi tuntia ja kolme minuuttia.
Wimbledonin grand slam -turnaus on sujunut viime vuosina
Williamsien komennossa. Tämä oli vain
yksi kisa eikä tuloskaan mikään
kehuttava, ynnäsi Salo iloisena sijoituksestaan.
Oikeastaan pistoolilajeissa vain
olympiapistoolissa voittotulos oli
hyvää kansallista tasoa. Williams?V. heinäkuuta 2003
16
?
Tuottaja: Paul Lipiäinen puh.7702 309. Kilpailua johtaa Walesin
Philip Price tuloksella ?14.
Ilosen lauantain kierros K Clubin
kentällä, kulki jokseenkin samoja
latuja kuin perjantaina. Vuorossa ovat pienoiskiväärin täysottelu, riistamaalilajit ja
pistoolilajit.
JOKERI
Jokerinumero: 4 4 2 6 5 2 6
Alustava voitonjako:
7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein
ei yhtään kappaletta, 5 oikein 12 kpl voitto?osuus 5 064,90 e, 4 oikein 510,70 e, 3
oikein 50,40 e, 2 oikein 11,00 e.
PITKÄVETO
35 S. Venus
Williams voitti kaksinpelitittelit
vuosina 2000 ja 2001.
Serena on nyt voittanut seitsemän Williamsien 12 kohtaamisesta ja samalla kuusi viime ottelua.
Aiemmissakin
kohtaamisissa
avauserän voittaja oli myös lopulta voittanut koko ottelun.
Serena Williams voitti ottelun
heti ensimmäisessä ottelupallossa. Jännittävä rupeama, joka sujui kyllä melkoisella sykkeellä, naurahti Juppala kisan jälkeen.
Salon Ampumakisat jatkuvat tänään. Kaiken kaikkiaan täytyy olla
tyytyväinen onnistuneeseen turnaukseen, hän lisäsi.
Juniorien maailmanlistalla
12:nneksi sijoitettu Laine on
vain kerran aikaisemmin pärjännyt grand slam -turnauksessa
yhtä hyvin. Venus Williams saa tappiosta huolimatta lähes 390 000 euroa.
Carlona Klüft
ennätysvauhdissa
SSS?STT
Ruotsalainen 20-vuotias hallitseva Euroopan mestari Carolina
Klüft aloitti moniotteluiden Euroopan cupin ykkösliigan Tallinnassa upeasti. Hienon ensimmäisen erän jälkeen Venus Williamsin liikkuminen vaikeutui, eikä hän noussut enää yhtä aggressiivisesti verkolle.
. Vaikka polvi on tuntunutkin jo
paljon paremmalta, on se vielä jotenkin tuolla takaraivossa, vieläkin
särkylääkkeitä syövä Ilonen totesi.
Johdossa olevaa Pricea uhkaavat
voittotaistelussa lähinnä kolmen
lyönnin päässä olevat Pohjois-Irlannin Darren Clarke, lauantaina
huiman nousun tehnyt Argentiinan
Angel Cabrera, Zimbabwen Mark
McNulty, Skotti Alastair Forsyth
sekä imatralaissyntyinen, nykyään
ruotsia edustava Jarmo Sandelin.
Einari Vidgrenin voittokone E.V. Kuudennen grand slam -kaksinpelimestaruutensa jälkeen hän
antoi kaiken kunnian vastustajalleen.
. Perjantain
kierroksella Ilonen tehtaili heti alkuun peräti 11 perättäistä par?ia, ja
lauantain kierroksella niitä syntyi
kahdeksan.
Ilosen birdieputit (yksi alle väylän
mittatulos) eivät löytäneet millään
tietään reikiin, eikä tulosta näin
syntynyt.
. Halusin pelata, sillä kannattajani ansaitsivat nähdä minun pelaavan loppuottelussa, Venus Williams sanoi.
Venus Williams pelasi myös
Ranskan avoimessa tennisturnauksessa tänä vuonna, vaikka
hänet tutkinut lääkäri kielsi amerikkalaista pelaamasta.
Molemmat hermoilivat
Serena Williams, 21, lähti otteluun ennakkosuosikkina. Timo Nurmoksen valmentama ja Jorma
Kontion ajama ori ravasi 2140 metriä aikaan 13,5 ja sai palkintorahoja 200 000 kruunua.
E.V. Rajamäki teki sekä
korkeushypyssä (165) että 200
metrillä (24,54) parhaat tuloksensa kolmeen vuoteen. lähtö: 5 Sylen, poissa: 4
Alustava voitonjako:
7 oikein 196 kpl voitto?osuus 747,60 e,
6 oikein 10,00 e, 5 oikein tuloksia oli niin
runsaasti, että ne jäävät voitto?osuudetta.
MITALIPELI
Kulta: 3, 4, 1, 2, 5
Hopea: 4, 3, 1, 2, 5
Pronssi: 1, 4, 5, 2, 3
KENO
Voittonumerot: 5, 6, 7, 11, 13, 18, 22, 26,
28, 30, 31, 33, 34, 35, 41, 42, 51, 53, 63, 65. Cane piti
varmasti kärkipaikan. Joukkueen tehokkain oli Topi Riutta, joka teki yhden ja
syötti kaksi maalia. Lappeenranta?Oulu, N12?6
Lopullinen kerroin: 264,26
2. Venus loukkasi jalkansa
välierässä Belgian Kim Clijstersia
vastaan, eikä pystynyt harjoittelemaan perjantaina. OLS?VPS 1?0
Lopullinen kerroin: 16,00
VOITTAJAVETO
Päivän Pari 6
Yleisurheilu, Golden League, Pariisi
1. Venus vei erän lopulta 6?4.
Upeassa eräpallossa lyötiin palloa
16 kertaa.
Läpi ottelun molemmat pelaajat
syöttivät suhteellisen epävarmasti ja pyrkivät tekemään ratkaisuja
voittolyönneille. kilpailu: Miesten kilpailun voittotulos (A?kilpailu)
Voittoyhdistelmä: 2 Reinikainen T?9
(20,31?20,40)
Lopullinen kerroin: 34,51
Poissa
1. Välieräottelussa Ketola kohtaa Ranskan Nicolas
Mahutin (ATP 190).
SSS?STT
moili ensimmäisen erän alussa, ja
Venus Williams karkasi 3?0 johtoon. Puolivälieräottelussa Ketola voitti turnauksen ykköseksi sijoitetun Espanjan Albert Portasin 6?2, 6?2.
Voitto oli Ketolalle arvokas, sillä espanjalaisen ATP-ranking on 85
ja Ketolalla 180. Lappi ei ole kyennyt pelaamaan kahta viimeistä sarjaottelua vamman vuoksi.
PuPe aloitti pelikauden hyvin ja kuului sarjan kärkijoukkueisiin.
Hyvä ote on kuitenkin kirvonnut, sillä kahdesta viimeisestä ottelusta kuopiolaisjoukkue ei ole saanut pistettäkään häviämällä ne 0?2.
SSS?STT
PÄIVÄN PELIT
LOTTO
Oikeat numerot: 2, 7, 18, 19, 31, 33, 38
Lisänumerot: 15, 26, 34
Alustava voitonjako:
7 oikein ei yhtään kappaletta, 6+lisänumero oikein 10 kpl voitto?osuus 22
401,90 e, 6 oikein 1 645,50 e, 5 oikein
47,40 e, 4 oikein 11,70 e.
Jarmo Laakso
Päivän parhaasta pistoolituloksesta vastannut Kotkan Petri Federley
(vas) ja toinen edustusampujamme Lehtimäen Marko Talvitie onnittelemassa yllättäjä Jaana Saloa hyvästä tuloksesta.
jien Suomen kärkimies, Juha Hirvi kisaa takavasemmalta.
. Kolmessa muussa lajissa Hautala teki tasaisen varmaa
jälkeä.
Tuore Suomi?Ruotsi-maaottelun voittaja Niina Kelo kohensi
100 metrin aitajuoksussa oman
ennätyksensä alle 14 sekunnin
13,97:ään ja pukkasi kuulaa erinomaisesti 14,39. Klüft kokosi lauantaina 3 922 pistettä ja johtaa naisten 7-ottelua ottelua murskaavalla 268 pisteen etumatkalla.
Klüft voitti avauslajin 100 metrin aitajuoksun omalla ennätyksellään 13,22. Viimeksi Ranskan Roland avoimissa
belgialaiset Clijsters ja Justin Henin-Hardenne onnistuivat pudottamaan siskokset loppuottelusta.
Wimbledonissa maailmanlistan
ykköseksi sijoitetun Serenan ja
neljänneksi sijoitetun Venuksen
ylivoima tuntui murskaavalta.
Turnauksen voittanut Serena
Williams kuittasi palkintorahoja
reilun 835 000 euron edestä. Tästä alkoi alamäki, ja
Tshakvetadze nousi tappioasemasta hienoilla peruslyönneillä
erävoittoon.
Toinen erä alkoi epäonnisesti,
kun Tshakvetadze mursi Laineen ensimmäisen syöttövuoron
ja siirtyi 2?0-johtoon. Kova
treeniviikko on kyllä takana ja
ampuminen ei ollut oikein irtonaista, arvioi Hirvi, joka jäi tuloksella 590 kisan kymmenenneksi.
Kärki karkasi Iloselta
SSS?STT
Ketola jo välierissä
Tuomas Ketola on selviytynyt välieriin Espanjan Cordobassa pelattavassa tenniksen 75 000 euron haastajaturnauksessa. Serena Williams on
voittanut kaikki kohtaamiset. Cane otti vuoden neljännen täysosumansa lauantaina Ruotsin Halmstadin V75-kierroksella ajetussa Kultadivisioonassa. EM-kisoihin valmistautuva Peltonen voi Salon kisojen jälkeen hyvillä mielin keskittyä Plzenin matkaan.
Hyvän tulostason saavuttaneen
pienoiskiväärin makuukisan voiton ampui Kotkan Juha Peltonen.
Tasaisen varmalla ampumisella
mies päätyi finaalin jälkeen tasatulokseen 700.
. Hän ampui finaalin korkeimman tuloksen 104,5 ja
piti sijansa yhteistuloksella 697,5.
. Kotkan
Petri Federleyn 581 on kovaa valuuttaa Suomessa, mutta sillä ei
välttämättä vielä kansainvälisessä kisassa olla kovinkaan korkealla.
Hirvi yllättäen ulos
kiväärifinaalista
Pienoiskiväärissä koettiin sitten
päivän toinen yllätys. Vastustaja oli vain parempi tänään,
Laine kommentoi ottelun jälkeen.
. Cane juoksi ensimmäistä kertaa Kultadivisioonassa ja voitti heti.
SSS?STT
Serena Williams on nyt voittanut seitsemän Williamsien 12 kohtaamisesta ja samalla kuusi viime ottelua.
Emma Laineen tie päättyi välieriin
SSS?STT
Suomen nuori tennislupaus
Emma Laine kärsi tappion Venäjän Anna Tshakvetadzelle Wimbledonin tennisturnauksen tyttöjen sarjan välierässä. Vuoden 2000 olympiavoittaja englantilainen Denise
Lewis hävisi peräti 0,58 sekuntia.
Korkeushypyssä Klüft aloitti kilpailun vasta korkeudesta 174, joka jäi Lewisin tulokseksi. Loppusuoralla E.V. Venäläinen
vei ottelun luvuin 6?4, 6?2 ja eteni loppuotteluun.
Laine aloitti ottelun hyvin ja
siirtyi avauserässä 3?1-johtoon
murtamalla Tshakvetadzen syötön kahteen otteeseen. kilpailu: Naisten kolmiloikka
3. Williams 1 (2?1) 1,20
36 Kaskö IK?KPV-j X (5?5) 3,90
37 FC Pantterit?Kings 2 (0?2) 1,45
38 PS Kemi?VIFK 1 (4?1) 1,15
39 OLS?VPS 1 (1?0) 2,60
42 Örgryte?Nice 1 (3?2) 2,15
TULOSVETO
12. PuPe:sta arvioitiin, että mies on vielä pari viikkoa sivussa. kilpailu: Naisten 100 m voittoaika
(A?erä)
2. kilpailusta: Supertripla 2
Formula 1, 2. Petri Puron valmentama Blus Office kiri
kakkoseksi. lähto: 3 David Raymond, poissa: 6
6. Vuokrasopimus on solmittu kuuden ottelun
ajaksi. lähtö: 3 Red Speeder, poissa: 5
4. Cane pääsi jo alkumatkalla keulaan, kun sisäpuolelta lähtenyt suosikki Tag The Devil laukkasi. kilpailu: Miesten 100 m voittoaika
(A?erä)
Voittoyhdistelmä: 8 (11,01?11,02)?9
(10,05?10,06)
Lopullinen kerroin: 68,33
Päivän Trio 1
Yleisurheilu, Golden League, Pariisi
1. sijalle.
Kolmen kierroksen jälkeen Ilonen
on lukemassa kolme alle kentän
par?in. Kun kahdeksan parasta järjestäytyi ampumaan finaalia, seurasi kiväärila-
Elisabet Ehrnrooth ja
Angard vahvistivat asemiaan
Elisabet Ehrnrooth kasvatti lauantaina johtoaan kouluratsastuksen SM-kilpailun kärjessä. Harjun voittotulos eilen
547 ja Salon kakkossija heltisi tu-
loksella 546.
Miehisessä lajissa melkoinen
suoritus, kun tulos tuli vieraassa
lajissa. Cane voitti
Kultadivisioonan
Lehtikuva/Reuters/Jeff J. Serena Williams
siirtyi erässä ratkaisevaan 5?2
johtoon, kun Venus Williams teki
kahdeksannen kaksoisvirheensä.
Sisaruksille vain
taivas kattona
SÄHKEET
Jarmo Laakso
Kotkan Juha Peltonen näytti tasaisella ampumisellaan kovahermoisuutensa. Aika outoa oli, kun naiset eivät
yleensä finaaleja ammu. kilpailu: Miesten seiväshyppy
2. Siskoksista helppoja virheitä Serena teki 30 ja Venus 25.
Toinen erä alkoi kolmella perättäisellä syötönmurrolla. Venus Williams ei luovuttanut, vaan nousi
tappioasemasta pelin päähän 4?5tilanteeseen. Serena Williams
kuitenkin onnistui keskittymään
tiukassa tilanteessa ja voitti erän
6?4 Venus Williamsin kämmenlyönnin kaartaessa pitkäksi.
Kolmannessa erässä Venus Williams alkoi ontua, ja hänen syötöistään katosi pituus ja voimakkuus. Nyt ratsastettavassa Intermediare I+ -luokassa on mukana elementtejä grand prix-tasolta, kuten piaffe ja
passage.
SSS?STT
Puijon Pesis vuokrasi
Suutarisen Sotkamosta
Miesten superpesiksen Puijon Pesis vuokrasi Lauri Suutarisen
Sotkamon Jymystä. 16
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 6. lähtö: 11 Peach Pride, poissa: 4
2. kilpailusta: 7
3. kilpailusta: 2. Hyvä keli, eikä kesken kaiken
tullut pieni sadekaan häirinnyt.
Tämä on kyllä Suomen ykkösratoja, ja sen kertoo jo päivän tulostasokin, kiitteli Peltonen Hevonpään suorituspaikkaa.
Perussarjan jälkeen finaaliin
lähti kärjessä tuloksella 596 kolme ampujaa: Jarmo Perttunen
SMY, Peltonen KAS ja Tero Hovila
PuKu.
Finaalissa Peltonen nousi voittoon. Perttunen
sortui viidenneksi tuloksella
698,2, kun ohi tulivat vielä Tammisaaren Kennet Kurman 699 ja
Kouvolan Kari Pennanen 698,4.
Joensuun Ampujia edustava Helena Juppala lähti finaaliin kuudennelta sijalta. Loukkaantumisten
vaivaaman
harjoituskauden
vuoksi vähiin jäänyt lajiharjoittelu kostautui teknisenä epävarmuutena. Kun pelaan Venusta vastaan,
hän tuo minusta pelaajana parhaat puolet esille, Serena lisäsi.
Venus Williams, 23, pelasi ottelun vasen reisi vahvasti teipattuna ja myös hänen lonkkansa oli
kipeä. Hänen ykkössyöttönsä osuivat ruutuun alle 50 prosentin
tarkkuudella. Myös tämän vuoden
Australian avoimessa tennisturnauksessa hän selviytyi välieriin. Wimbledonissa tyttöjen
sarjan suomalaisista on voittanut Birgitta Lindström vuonna
1966.
Laine suuntaa Wimbledonista
kotikaupunkiinsa Lahteen. kilpailusta: 1
Voittajaveto 2
Tennis, Wimbledon, naisten kaksinpelin voittaja
Pelattu viikolla 25/03
Voittaja: 1 S.Williams
Lopullinen kerroin: 1,79
Poissa: 5, 8, 30
Päivän Pari 1
Yleisurheilu, Kuulakarnevaalit, Kyröskoski
1. Lähes kaksi kuukautta maailmaa
turnauksissa kiertänyt Laine
harjoittelee ensi viikolla, ja samalla alkaa keskittyminen kahden viikon kuluttua alkaviin juniorien EM-kisoihin.
Peltonen kiväärikisan ykkönen
Jaana Salo lähellä
yllätystä pistoolissa
Jarmo Laakso
Salon Seudun Ampujien perinteitä rikkaat Salon Ampumakisat
alkoivat eilen varsin näyttävästi.
Kisa oli kerännyt ilahduttavasti
ennätysmäärän ampujia Hevonpään radalle.
Salon kisoja oli ampujien toivomuksesta siirretty aiemmaksi ja
se tuotti viime vuosiin verrattuna
melkoisen määrän lisää ampujia.
Kisojen uusi ajankohta, pari
viikkoa totutusta aiemmin, toi
paikalle tukun maamme kärkiampujia viimeistelemään kuntoaan ennen vajaan kahden viikon kuluttua alkavia Tshekin
EM-kisoja.
Päivän ensimmäinen yllätys tuli
naisille vieraassa lajissa, vapaapistoolissa, kun Poliisien Ampumaseuran Jaana Salo oli yllättää
lähes kaikki edustusampujamme.
Vain Orimattilan Tomi Harju
pystyi pitämään Salon pisteen takanaan. kilpailu: Miesten kilpailun voittaja
(A?kilpailu)
2. PS Kemi?VIFK 4?1
Lopullinen kerroin: 16,14
1. Janne Bergh ratsulla Chimkent on toisena ennen viimeistä osakilpailua.
Lilli Luoma luotsasi Mozartin kolmanneksi lauantaina, mutta kokonaistilanteessa kolmantena on ratsukko Heidi Svanborg-Lodman/Billnäs Ossian perjantaina hankitun suuremman piste-eron
vuoksi.
SM-kilpailuun osallistuu tänä vuonna ainoastaan kahdeksan ratsukkoa, mikä sai kärkikolmikon ratsastajat pohtimaan luokkien
vaikeustason valintaa. Roller
Eagles takoi kaikki maalinsa ottelun ensimmäisessä erässä, jonka
se vei 4?1. 100 metrin
aitajuoksussa hän teki kauden
parhaan aikansa 13,80 ja työnsi
kuulaa komeasti 13,86.
Kokenut Tiia Hautala epäonnistui kuulantyönnössä jäämällä alle
12 metrin. Suomen joukkueen kuopus Maija Kovalainen venyi päivän päätteeksi 200 metrillä omaan ennätykseensä 26,00.
Roller Eagles vei
rullakiekon mestaruuden
Uusikaupunkilainen Roller Eagles vei tänä vuonna rullakiekon
Suomen mestaruuden. En osunut tänään avauksillani
väylille, ja näin lähestymislyönnitkään viheriöille eivät onnistuneet
niin hyvin, että olisin saanut niitä
birkkuja aikaiseksi, Ilonen harmitteli.
Ilosen riesana on ollut vihoitellut
polvi.
. Roller Eaglesien maalivahti Matias Valavuo valittiin SM-runkosarjan parhaaksi maalivahdiksi ja pudotuspelien
arvokkaimmaksi pelaajaksi.
Pronssiottelussa Nokian Näätä Rollers oli turkulaista Kiekko 67:ää selvästi parempi maalein 13?4.
SSS?STT
E.V. Kyllähän nuo miehet yleensä
minut päihittävät. lähtö: 10 Murron Titaani, poissa: 1
5. Pieniä virheitä, jotain oli. E.V
Samalla matkalla sodan runteleman Irakin jalkapallojoukkue pelaa myös toisen ottelun
australialaista sarjajoukkuetta vastaan.
Irakin maajoukkuetta valmentaa entisen Itä-Saksan maajoukkueen päävalmentaja Bernd Stange. Toivotaan, että menestys jatkuu. TuWe, FC Boda . Siirtoa pidetään Belgiassa kuitenkin jo varmana asiana.
. Hämeenlinna . TPK,
Vilpas . Rankkasateessa kisan kolmanneksi työnsi Conny Karlsson,
ja olympiavoittaja Arsi Harju sijoittui neljänneksi.
. 90 -sarjassa SalPa otti niinikään voiton,
kun se voitti FC Halikon 3?2. Jääkiekkokaukalostakin tunnetun Silfverin potkut jäivät maalivahti Toni Nurmen
ulottuville. Kisa-Veikkojen menestyksekkään päivän kruunasivat
15-vuotiaat tytöt, jotka tekivät
4x80 metrin aitojen SE:n 48,29.
Edellinen, Kankaanpään seudun
Leiskun vuonna 1999 juoksema
SE parani 0,33 sekuntia.
Vilppaan tytöt
pronssille
Lehtikuva/Veli-Matti Parkkinen
Lahden Ahkera uusi viime vuotisen 4x800 metrin mestaruuden. TuTo, 29.7. Tuomio tuli veropetoksesta. HammIK . Vasta äskettäin
akillesjänneleikkauksesta toipunut Mari Järvenpää, Jaana Salmela ja Jenni Nikula petasivat
Minna Järvenpäälle selvän johtoaseman, joka piti, vaikka Turun
Urheiluliiton kovakuntoinen ankkuri Johanna Risku taisteli rajusti.
Helsingin Kisa-Veikkojen neljänneksi sijoittuneessa joukkueessa nähtiin ensimmäistä kertaa tällä kaudella radalla Suvi
Myllymäki, joka loukkasi selkänsä viime marraskuussa pahasi
voimaharjoituksessa. Lapua . OLS, Kraft . JyTy,
HammIK . Olisin mieluummin ottanut kolmannen ruudun kuin
neljännen, sillä rata on sillä puolella rataa puhtaampi, ja siitä
pääsee todennäköisesti paremmin
liikkeelle, Räikkönen tunnusti.
. Kierros oli kokonaisuudessaan
kohtuullisen hyvä, joskin viimei-
Suomen Kimi Räikkönen ja Britannian David Coulthard joutuvat
formula ykkösten MM-sarjassa toistaiseksi tulemaan toimeen
McLarenin viimevuotisella autolla. IFFK . Sarjassa 91?92 voitto kirjattiin FC
Halikolle, kun se finaalissa voitti
Kiskon Kiskojat maalein 4-2.
Jarmo Laakso
SalPan Jadien Harry Silfverin potku oli hieman ruosteessa. Lappeenrannan Urheilu-Miehet voitti
kolmannen mestaruutensa peräkkäin ajalla 47,10, Oulun Pyrintö
otti hopeaa 31 sadasosaa hävinneenä, ja pronssi meni Tampereen
Pyrinnölle.
Lahden Ahkera oli odotetun ylivoimainen miesten 4x800 metrillä
johtaen sitä lähes koko matkan
joukkueella Francis Kirwa, Jari
Matinlauri, Antti Vasala, Juha
Kukkamo. Radan
loppupuolen tiukat kurvit ja lopun
shikaani sujuivat kuitenkin pikkuveljeltä ja Montoyalta vauhdikkaammin, joten viisinkertaisen
maailmanmestarin oli tyytyminen
hänelle vaatimattomaan kolmanteen lähtöruutuun.
Ferrarilla on ehkä huolia uuden
kalustonsa kanssa, sillä Michael
Schumacherin tallitoveri Rubens
Barrichello oli vasta kahdeksanneksi nopein.
Ralf hiipii takaa
Astelemat kauden formulasirkuksessa alkavat Williams-tallin
piristymisen myötä olla mielen-
Someron Suviheinäturnaus
Wanhan Jaatilan heiniä
Somerolla pelattiin viikonloppuna jalkapallon Suviheinäturnaus.
Joukkueita oli mukana komeasti 25 ja pelaajia 270, jotka tahkosivat perjantaina ja lauantaina läpi 63 ottelua.
Voiton vei Wanha Jaatila, joka loppuottelussa kukisti Rubikin
Kuutiot rangaistuspotkukisassa 6?5. Michael ja
Kimi ajavat kuitenkin omassa
kastissaan, siirtää Ralf Scumacher paineita kilpailijaleirien
suuntaan, vaikka on itse selvässä
nosteessa. 17
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 6. Nyt itseluottamusta uhkuva Reinikainen voi rauhassa
keskittyä tuleviin kilpailuihin kotimaassa.
Suomen kuulantyöntöjoukkueella on vielä kaksi paikkaa auki
MM-kisoihin.
13
13
12
13
13
13
13
13
13
14
12
10
7
8
5
4
6
4
3
0
0
0
2
4
1
4
6
1
2
1
2
1
0
1
1
0
2
0
2
1
1
0
2
3
JyTy
ÅIFK
KaaRe
FC Boda
UPK
TPK
IFFK
TuWe
Vilpas
Lieto
TuTo
HammIK
11
11
11
11
10
11
10
11
11
11
11
11
8
8
7
7
5
4
4
3
3
2
1
1
0?2 (0?0)
0
0
3
2
3
2
2
3
3
2
3
1
3
3
1
2
2
5
4
5
5
7
7
9
37?18
30?12
26?16
22?11
22?22
30?24
17?16
18?25
13?21
23?34
13?22
11?41
24
24
24
23
18
14
14
12
12
8
6
4
Seuraavat ottelut: 6.7. Turun Urheiluliiton Tomas Johansson ankkuroi joukkueensa hopealle.
Loppuajat eivät nousseet puuskatuulisessa, mutta lämpimässä
säässä aivan odotetulle tasolle.
HKV:n voittoaika 40,56 on 49 sadasosasekuntia heikompi kuin
TuUL:n vuonna 1998 juoksema
seurajoukkueiden Suomen ennätys. Uskon, että se toimii täälläkin, joten
en ole huolissani, Räikkönen lisäsi.
Suomalainen oli aika-ajoonsa
tyytyväinen.
. Viikingit, TP-47 ?
GBK, Kuusank . David Coulthardin sijoittuminen viidenneksi
osoitti McLarenin kalustoasioiden
olevan jälleen kunnossa.
Alkukaudesta hyviä otteita esittäneen Renaultin kuljettajat
starttaavat ruuduista kuusi ja
seitsemän, jotka olivat Renaultkuljettajien Jarno Trullin ja Fernando Alonson sijoitukset.
Ranskalaisten oma suosikki,
Toyota-kuljettaja Olivier Panis oli
Magny-Coursin radan yleisölle
hienoinen pettymys, sillä Panis oli
kymmenes. Kyllä, tilanne alkaa olla todella mielenkiintoinen. heinäkuuta 2003
?
17
URHEILU
Williamsit jyräsivät paalulle
SÄHKEET
Ron Dennis: Uusi auto
ei ehdi Britannian gp:hen
Räikkönen tyytyväisenä
toiseen lähtöriviin
SSS?STT
Kimi Räikkönen starttaa toisesta rivistä neljänneltä lähtöpaikalta Ranskan formula 1-luokan GPkilpailuun sunnuntaina. Kannattajat olisivat
nähneet Panisin mielellään vielä
kärjempänä, mutta kymmenes sija oli Toyota-tallille hyvä saavutus.
HKV vei pikaviestin SM-kullan Tampereella
SSS?STT
Helsingin Kisa-Veikot voitti
Tampereen SM-viestinjuoksujen
ensimmäisen päivän odotetuimman lajin, miesten 4x100 metriä.
HKV:n ankkuri Markus Pöyhönen
sai juosta loppusuoran melko rauhassa mestaruuttaan puolustaneen Karhulan Katajan epäonnistuttua viimeisessä vaihdossa. Ajamme sillä (kahdella autolla) tärkeän testin ensi viikolla
Barcelonassa. Edellisvuosien pettymykset unohtuvat
tämän onnistumisen myötä, hän
jatkoi.
Aiemina vuosina Reinikainen on
jäänyt täpärästi kisakoneen ulko-
puolelle. Nyt autot kulkevat niin kuin
niiden pitääkin, Montoya uhitteli.
Ei suuria yllätyksiä
Aika-ajojen kärkikaartissa ei ollut yllätyksiä, mutta järjestyksessä ehkä kuitenkin. Rakuunat . TP47, GBK . Nyt tallin ykköskuljettaja
ajoi jo kauden kolmannen paalupaikkansa, ja hyvin on tietysti vielä muistissa Nürburgringin hieno
voitto viikko sitten.
Asetelmat ovat sunnuntaina samat kuin Kanadan osakilpailussa,
kun Williams-tallin kuljettajat
miehittivät eturivin. Voiton
vei Lappeenrannan UrheiluMiehet ajalla 49,02.
Kisat jatkuvat Vilppaan tyttöjen
osalta tänään 4x300 ja 4x400 metrin viesteillä.
Tepa Reinikainen
lunasti paikan MM-kisoihin
SSS?STT
Suomalaisista kuulantyöntäjistä ainakin Tepa Reinikainen nähdään elokuun lopussa yleisurheilun MM-kisoissa Pariisissa. Pori.
Salon
golfkentällä
maanantaina
7.7. Onnistuin lähtemään rennosti
viimeiseen työntöön, ei mennyt
yliyrittämiseksi, tyytyväinen Rei-
Ajax hankki maalitykin
Belgian maajoukkueen vakiokalustoon kuuluva hyökkääjä Wesley
Sonck siirtyy suomalaisseura Ajaxiin Jari Litmasen ja Petri Pasasen seuratoveriksi. VG-62 . PP-70, Korsholm . IFFK, 26.7. klo 14 - 18
Wilson t
Power Fi
driver
399,-
Horninkatu 7, puh.7777681
Avoinna ma-pe 10-17, la 10-14. Belgian liigan päättyneen kauden maalikuningas Sonck on pelannut Genkin joukkueessa.
Sonck, 24, on pelannut Belgian maajoukkueessa 21 kertaa ja tehnyt niissä seitsemän maalia. Lapua,
Oulu . Lapua,
Rauma . Siilinjärvi, 8.7. Näin Vilpas voitti ottelun 4?3.
Junioriotteluissa 88?89 -sarjan
voiton otti SalPa 1 voitettuaan
tetti paransi 4x100 metrin alkuerissä 21 vuotta vanhan SE:n
44,99:ään.
Loppukilpailussa
HKV:n toinen vaihto meni pitkäksi, ja mestaruuden vei Hämeenlinnan Tarmo.
HKV:n 19-vuotiaat miehet kohensivat aiemmin tällä kaudella
juoksemaansa 3x800 metrin SE:tä
peräti 5,47sekuntia aikaan
5.48,33. Michael Schumacher
johtaa (58 pistettä) yhdeksän osakilpailun jälkeen seitsemällä pisteellä Kimi Räikköstä. Tuska sydämessäni olen sanonut hänelle jo hyvästi, Genkin
joukkueen toimitusjohtaja Jos Vaessen vahvisti kaupan.
SSS?STT
Irak kohtaa Australian
Irakin jalkapallomaajoukkue kohtaa Australian alle 23-vuotiaiden maajoukkueen marraskuussa Perthissä. ÅIFK,
12.7. JyTy, IFFK . Ajaxin ja Sonckin välinen sopimus
on tarkoitus julkistaa vasta maanantaina. Toiseksi selvisi Wilpas Terot seitsemällä ja kolmanneksi SalPa A kolmella pisteellä.
Finaalissa Kuusjoki pystyi kuitenkin tekemään viisi maalia vastustajan neljää vastaan. UPK . Ajaksi he kellottivat 51,28. RoPS.
Kakkonen:
Itä:
TP-Lahti?SäyRi 1?1 (1?1)
Pantterit?Kings 0?2 (0?0)
Pohjoinen:
PS Kemi?VIFK 4?1 (1?1)
KaIK?KPV-j 5?5 (2?1)
NAISTEN SUPERPESIS
Lappeenranta?Oulu
2?0 (7?2,
5?4)
Hämeenlinna?Tyrnävä 0?2 (3?10,
0?7)
Lehtikuva Veli-Matti Parkkinen
Tepa Reinikainen ylitti kuudella sentillä MM-kisojen A-rajan.
nikainen sanoi kisan jälkeen.
. TuTo, 27.7. Meillä on kaikki saumat voittaa. Näin
Kuusjoki korjasi ensimmäisen
Rankkarikisan voiton.
Näytösottelussa SalPan ja Vilppaan veteraanipelaajat ottivat
yhteen omassa kisassaan. Irakin jalkapallomaajoukkueen
komento oli ennen sotaa Saddam Husseinin pojan Udayn käsissä.
Hänen on kerrottu pahoinpidelleen pelaajiaan, jos joukkue hävisi
tai pelasi muuten huonosti.
SSS?STT
Jalkapallovalmentajalle viisi
vuotta vankeutta Brasiliassa
Brasilialainen jalkapallovalmentaja Wanderley Luxemburgo on
tuomittu kotimaassaan viideksi vuodeksi vankeuteen ja lisäksi lähes 148 000 euron suuruisiin sakkoihin. Kisan voitti Haminan Ponteva
ajalla 6.50,88.
17-vuotiaat ylsivät myös 4x100
metrin loppukilpailuun, jossa he
olivat seitsemänsiä. Lappeenranta, Tyrnävä
. McLarenin tallipäällikkö Ron
Dennis kertoi Magny-Coursin varikolla, että tallin uusi auto ei ehdi
kilpailukäyttöön Britannian gp:hen mennessä.
. UPK . Joukkueessa olivat Miia Kurppa, Julia
Virkkala, Karoliina Uotila ja
Jenni Niittonen. Siilinjärvi, 10.7. Lieto, KaaRe . Toisaalta meidän automaattinen lähtöjärjestelmämme toimi
erittäin hyvin viikko sitten. Kolmessa edellisessä
kisassa nuorempi Schumacher on
ollut neljäs, toinen ja voittaja .
. Alkuerissä nelikko pyyhälsi ajan 50,34. ÅIFK.
Naisten SM-sarja:
United?SC Raisio 1?2 (1?1)
MPS?FC Espoo 1?0 (0?0)
Honka?Ilves 1?3 (0?0)
Junioriklubi?Sport 9?0 (3?0)
DEMO DAY
PESÄPALLO
Jyväskylä
Tyrnävä
Peräseinäjoki
Siilinjärvi
Lapua
Pori
Lappeenranta
Rauma
Oulu
Pattijoki
Hämeenlinna
Kolmonen:
HammIK?ÅIFK
0
1
3
2
3
4
6
8
11
11
9
145?43
151?53
135?60
95?58
115?74
93?57
82?77
81?100
37?190
69?205
48?134
35
30
26
25
24
22
17
12
4
4
3
Seuraavat ottelut: 6.7. Oulu, Peräseinäjoki . Ralf Schumacher on kolmantena kahdeksan pisteen päässä suomalaisesta.
. Pronssia voitti Kauniit ja Rohkeat. Pattijoki, Rauma . Korsholm,
12.7. Vilppaan Tipsujen Rauli Halava ja
Tipsu Nummela tekivät kaksi
maalia mieheen ja voittivat SalPan Jadit.
Jadien Vesa Kallio pystyi myös
kahteen maaliin ja Pekka Leinonen yhteen. Tiukan vastuksen vaikeissa
olosuhteissa antoi Ville Tiisanoja,
joka sijoittui toiseksi tuloksella
20,08. Reinikainen voitti Kyröskosken kuulakarnevaalin kauden parhaalla
työnnöllään 20,36 ja ylitti samalla
kuudella sentillä kisojen A-rajan.
Kangasniemen Kalsketta edustava Reinikainen matkustaa ensimmäisiin ulkokauden arvokisoihinsa.
Raja ylittyi viimeisellä työnnöllä. Hämeenlinna . En näe mitään syytä, miksi
se ei voisi jatkua, selvästi tyytyväinen Ralf Schumacher naurahti.
Samaa mieltä oli tallitoveri
Juan Pablo Montoya.
. Sunnuntaina on luvassa vielä tätäkin
lämpimämpää, joten sen suhteen
en ole lainkaan huolissani, jatkoi
Räikkönen.
Williamsit vireessä
Williams-talli ja varsinkin Ralf
Schumacher ovat löytäneet oivan
vireen alkukauden takkuilun jälkeen. Paalupaikan vallannut saksalainen on MM-sarjassa kolmantena kahdeksan pisteen päässä Räikkösestä.
kiintoiset. Seuraavat
sijat menivät Ciwalle, Adibakselle ja Rantatuvalle.
Voittajajoukkueessa pelasivat Vesa Riepponen, Heikki Lehtinen,
Tuomo Lehtinen, Martti Lehtinen, Hannu Manninen, Ismo Valve,
Janne Aaltonen, Jarkko Ihalainen, Marko Raitanen, Mika Rantala
ja Teemu Lindholm.
SSS
Lehtikuva/AFP/Jean-Loup Gautreau
Ralf Schumacher on hyvässä nosteessa. Peräseinäjoki,
9.7. Myllymäki
juoksi kolmososuuden aikaan
2.12,1, mutta kykeni kirimään
viimeiset 200 metriä lupaavan
näköisesti.
Vilppaan jalkapallojuniorien järjestämän uusimuotoisen jalkapalloturnauksen Rankkarikisan ensimmäiseksi voittajaksi saatiin
Kuusjoki.
Alkulohkossa Kuusjoki voitti
lohkonsa kahdeksalla pisteellä.
Lohkon kakkosena oli Tuomarit
kuudella ja kolmantena Kisko viidellä pisteellä.
Finaalivastustaja Team Kempes
voitti puolestaan toisen lohkon
reilusti 12 pisteellä. Wilson Kirwa lähti
ankkuriosuudelle vasta neljäntenä, mutta nosti kovalla loppukirillään Ahkeran kakkosjoukkueen
hopealle.
Ahkeran ykkösen voittoaika oli
7.35,18, ja kakkosjoukkue hävisi
sille 3,10 sekuntia. Takana seuraavat Vesa Kallio, Rauli Halava, Tapio Nummela,
Pekka Leinonen ja Matti Silén.
Salon Vilppaan 19-vuotiaat tytöt
nappasivat pronssimitalit 3x800
metrin viestissä ajalla 7.01,07.
Joukkueessa juoksivat Pipsa Ilola, Jasmiina Aalto ja Riikka Aakula. VPS . Se oli parasta, mitä autollamme pystyi näissä olosuhteissa ja
valitsemallamme bensamäärällä
tekemään. Ankkuriosuuden juossut Juha Kukkamo (vas.)
sai kapulan Antti-Antro Vasalalta.
Kuusjoki Rankkarikisan ykkönen
Jarmo Laakso
HKV vastasi kaikista lauantain
kolmesta Suomen ennätyksestä.
Sen 15-vuotiaiden poikien kvar-
SalPa 2:n finaalissa 4?3. IFFK . Vaikka testi menisi kuinka hyvin tahansa, en usko,
että saamme autot kilpailukäyttöön Britannian osakilpailuun
(20.7.), joka oli yksi tavoitteistamme, Dennis totesi.
Uuden auton käyttöönotto-ohjelmaa ovat hidastaneet kaksi onnettomuutta testeissä, jotka molemmat johtuivat kuljettajien tekemistä virheistä. Hän sai potkut lokakuussa 2000, kun Brasilia uhkasi heikosti sujuneiden MM-karsintojen jälkeen jäädä rannalle vuoden 2002 lopputurnauksesta.
SSS?STT
JALKAPALLO
Ykkönen:
OLS?VPS 1?0 (1?0)
42. Tyrnävä, Pori . Oikeus myöntyi kuitenkin erityisjärjestelyyn, että Luxemburgo
voi käydä päiväsaikaan töissä ja yöpyä vankilassa.
Luxemburgo otti valmennusvastuun Brasilian maajoukkueessa
vuoden 1998 MM-lopputurnauksen jälkeen. Silloin kuitenkin kokenut ratakettu Michael
Schumacher tuli takaa ja vei täyspotin.
Michael Schumacher näytti
alussa vievän aika-ajon voiton, sillä hän johti väliajoissa ensimmäisessä mittauspisteessä. Renkaat toimivat kuitenkin hyvin ja
lämmin sää sopi meille. Varsinainen peliaika oli päättynyt maalittomana. Kraft, RoPS . Jussi Roiko (Jarno Tenkula) 1?0.
Erotuomari: Heikki Pajunen.
Yleisöä: 251.
TP-47
Viikingit
VG-62
AC Oulu
OLS
VPS
GBK
Honka
RoPS
PP-70
Kraft
Kuusank
Rakuunat
Korsholm
8
8
9
8
10
10
9
9
8
9
8
9
8
9
5
4
4
4
4
4
3
3
3
3
3
2
1
1
3
3
2
2
2
2
4
3
3
3
2
2
3
0
0
1
3
2
4
4
2
3
2
3
3
5
4
8
11?5
12?11
16?9
13?7
19?17
12?10
11?12
13?7
11?7
13?13
9?11
8?17
3?9
4?20
18
15
14
14
14
14
13
12
12
12
11
8
6
3
Seuraavat ottelut: 6.7. HKV:n joukkueessa juoksivat Pöyhösen lisäksi Oki
Vuonoranta, Tuomas Näsi ja
Kalle Simpanen.
Yksi naisten pikaviestin suurimmista mitaliehdokkaista putosi jo
alkuerissä, kun Mikkelin KilpaVeikkojen viimeinen vaihto ei pysynyt sääntöjen rajoissa. Kahden kauden aikana Sonck teki
Genkissä 52 maalia 59 ottelussa. Suomalainen McLaren-kuljettaja hävisi
aika-ajojen nopeimmalle Williamsin Ralf Schumacherille 0,514 sekuntia.
Williams-tallilla meni lauantaina todella hyvin, sillä toiseksi nopein oli saman tallin kolumbialaiskuljettaja Juan Pablo Montoya, joka jäi tallitoveristaan vain
0,117 sekuntia.
Kolmanneksi nopein oli Ferrarin
hallitseva maailmanmestari ja
MM-pistejohdossa oleva Michael
Schumacher, joka hävisi nuoremmalle veljelleen 0,461 sekuntia.
Räikkösen tallitoveri David Coulthard oli viidenneksi nopein 0,609
sekuntia paalupaikasta.
Räikkönen jäi ainoastaan 0,053
sekuntia vanhemmasta Schumacherista ja kolmannesta lähtöruudusta.
. Kokkolalainen
Gamlakarleby IF otti pronssia 27
sadasosaa kakkostilasta.
Mestareiden parhaan yksityisajan 1.51,7 juoksi Kukkamo,
mutta Kirwa paineli oman osuutensa peräti 1.48,3:een.
Naisten 4x800 metrin mestaruus meni Kokkolan Veikoille
ajalla 8.58,24. Rakuunat, 13.7. Niihin sortuivat Barcelonassa Räikkönen ja Jerezissä
testikuljettaja Alexander Wurz.
SSS?STT
sellä sektorilla auto vähän puski
mutkissa ja oli hieman levoton ratareunuksien yli ajettaessa. Jyväskylä . Oulu,
Lappeenranta . Nyt on hieno fiilis. Stefan Koivikko ei saanut kapulaa
ajoissa Marko Kivimäeltä, ja Pöyhönen pääsi karkuun
+ ak. 75.000 ?
Klo 13.15-13.45
SALO, OLLIKKALANKATU 6 C 8
Pkt 1h+k=31 m²+oma piha-alue.
Ensimmäinen krs, huoltoyhtiö
hoitaa lumityöt. 8)
Rubens Barrichello Brasilia, Ferrari
1.16,166. LO
SIT19.0
TE 0
LY
2 h + k + ph = 52 m² + käyttöullakko
+ terassi/patio. H. 73.000 ?
Klo 14.15-14.45
Ensiesittely
SALO, PIISAMINKATU 8 A 1
Rt 2h+k+s=56Tm²+ulkovar+ak.
YY
Uudenveroinen
MY päätyasunto
golf-kentän reunalla.
H. Sopii varttuneemmallekin. Vain mustelmia
saaneen Latvalan vointi tarkistettiin sairaalakäynnillä, ja 18-vuotias rallilupaus pääsi pois saman
tien. Upea 2400 m²
istutettu puutarhatontti. Laadukkaasti tehty talo
jossa tilavat huoneratkaisut, lisäksi
suuri katettu terassi. 3975 m².
H. Peruskuntoinen ja remonttia vaativa talo. päivä:
M50, 5 000 m: 2) Heimo Kärkkäinen
16.54,85.
M75, kuula: 2) Yrjö Mäkelä 11,25.
M80, kuula: 2) Valto Mäkelä 9,46.
Suomen mitalisaalis 13 (3 kultaa, 4
hopeaa, 6 pronssia). 13) Cristiano
da Matta Brasilia, Toyota 1.17,068.
14) Jenson Button Britannia BAR
1.17,077. 15 min ajomatka. Kaunis
ensimmäisen kerroksen asunto
hyvällä paikalla. H. Nätti rinnetontti.
Pihasauna. Jukka Pirinen Suomi Honda.
RATSASTUS
Helsinki: Kouluratsastuksen
SM-kisat:
Seniorien tilanne ennen sunnuntain
finaalia: 1) Elisabeth Ehrnrooth/Angard Saksa 92 /HR /137.33, 2) Janne
Bergh/Chimkent Venäjä/HR /132.10,
3) Heidi Svanborg-Lodman/Billnäs
Ossian /HR /127.77, 4) Lilli
Luoma/Mozart II 79 /TSR /125.25, 5)
Laukkanen yritti vielä jatkaa
kilpailua, mutta hänen ajokkinsa
vaurioitui törmäyksessä sen verran pahasti, että kilpailu oli pakko jättää kesken. 7480 144
14 SU
ES .00. Torolf Andersson 040-537 7707
SOITA
Klo 15.00-15.30 Ensiesittely
MUURLA, TAKAPELLONTIE 6 B
Kesämökki 3h+k = n. 3) Michael
Schumacher Saksa, Ferrari 1.15,480.
4) Kimi Räikkönen Suomi, McLaren
1.15,533. 8) Klüft 13,25/743.
Muut suomalaiset: Kovalainen
12,78/713, Hautala 11,99/660.
200 m: 1) Klüft 23,45/1 034, 2) Sotherton 24,07/974, 3) Rajamäki
24,54/929, 4) Rutti Luksepp Viro
24,55/929, 5) Wisse 24,61/923.
Muut
suomalaiset:
Hautala
25,77/817, Kelo 25,99/798, Kovalainen
26,00/797.
Tilanne 1. 31.000 ?
SALO, OTSONKATU 9 D 30
Kt 3h+k+vh+wc=76 m². 144084
OKT Kartanotyylinen suuri päärakennus n. 20) Maija Kovalainen Suomi
2421 (14,47, 165, 12,78, 26,00).
Euroopan cup, tilanne 1. Selityksenä kuitenkin on, että kuume ja vatsatauti ovat vaivanneet Koivistoa
viikon aikana.
MM-kisoihin jo valitut uimarit
pitivät kaikki hyvin pintansa. päivä:
Miesten 10-ottelu:
100 m: 1) Mikk Joorits Viro
10,59/954, 2) Chiels Warners Hollanti
10,76/915, 3) Erki Nool Viro 10,79/908,
4) Joost van Bennekom Hollanti
10,93/876, 5) Krzystof Andrzejak Puola 10,98/865.
Pituus: 1) Warners 769/982, 2) Xaver
Weibel Sveitsi 761/962, 3) Nool
756/950, 4) Janis Karlivans Latvia
746/925, 5) Michal Modelski Puola
739/908.
Kuula: 1) Andrzejak 14,73/773, 2)
Warners 14,53/761, 3) Egons Lacis
Latvia 14,45/756, 4) Modelski
14,32/748, 5) Philipp Huber Sveitsi
14,24/743, ... 17)
Giancarlo Fisichella Italia, Jordan
1.18,431. Remontoitu siisti perheasunto maaseudun rauhassa. Hp. 144086
RT, SALO, Moisio,
Terhinkatu 16 as 1
ESITTELY SU
KLO 13.15?13.45
EN
SIE SO
SITVI
TE
LY
1 h + kk + kph = 30,5 m². Sillä pysyi sentään konkariuimari
Vesa Hanski hyvin takana.
. Toimiva kokonaisuus.
H. 36.000 ?
SALO, SAALISKATU 2 D
Rt 2h+k+s = 55 m²+var.+ak.
Hyväkuntoinen asunto vehreässä
asuinympäristössä. 18) Ralph Firman Britannia,
Jordan 1.18,514. 7?8) Nool 13,98/727.
Korkeus: 1) Oscar Gonzales Espanja
206/859, 2) Andrzejak 206/859, 3) van
Bennekom 203/831, 4) Auguntin Felix
Espanja 203/831, 5) Modelski ja Janis
Skrastins Latvia 200/803.
400 m: 1) Joorits 47,46/935, 2) Warners 47,91/913, 3) Nool 48,18/900, 4)
Andrzejak 49,13/855, 5) Anthony Sawyer Britannia 49,19/852.
Naisten 7-ottelu:
100 m aj: 1) Carolina Klüft Ruotsi
13,22/1 091, 2) Margherita Nicolussi
Italia 13,51/1 049, 3) Yvonne Wisse
Hollanti 13,58/1 039, 4) Karin Ruckstuhl Hollanti 13,65/1 028, 5) Kelly
Sotherton Britannia 13,73/1 017, ...
7?8) Susanna Rajamäki Suomi
13,80/1 007.
Muut suomalaiset: Niina Kelo
13,97/983, Tiia Hautala 14,10/964,
Maija Kovalainen 14,47/913.
Korkeus: 1) Klüft 186/1 054, 2) Viktorija Zemaityte Latvia 183/1 016, 3)
Julie Hollman Britannia 180978, 4)
Liliana Viana Portugali ja Ruckstuhl
177/941.
Suomalaiset: Hautala 174/903, Kelo,
Kovalainen ja Rajamäki 165/795.
Kuula: 1) Austra Skujyte Liettua
15,72/909, 2) Denise Lewis Britannia
15,54/897, 3) Kelo 14,39/820, 4) Laurien Hoos Hollanti 14,27/812, 5) Rajamäki 13,86/785, ... Päivän ainoa
Suomen ennätys syntyi miesten
4x100 metrin vapaauintiviestissä,
jossa Helsingfors Simsällskap paransi kymmenyksellä omissa nimissä ollutta ennätystään aikaan
3.29,30.
Jere Hårdin aika 100 metrin
perhosuinnissa oli vain 54,76. 32) Simo Kirssi Suomi
KTM, ... Karsiutuivat: . Maakellari, 3 varastoa, leikkimökki.
Hp. 400 m². Keskustan
1 krs:n, juuri kokonaan remontoitu
asunto. Rak.ala 177 m² + terassi/patio + leikkimökki. 89.500 ?
Klo 15.15-16.15
Ensiesittely
VASKIO, ONNENPERÄNTIE 350
Maatila 19,431 ha, josta n. 144069
Laanti 040 558 9341, Peltonen 0400 830 654, Somero/Grönholm 040 768 9154
ESITTELY TÄNÄÄN
ESITTELYT TÄNÄÄN
ESITTELYT TÄNÄÄN
Klo 12.45-13.15
SALO, SILLANPÄÄNPOLKU 4 A 7
Kt 3h+k+kph = 71 m² + lasitettu
parveke. 63.500 . Ajattelin, että tämä on se laji,
jossa voin vielä panna nuoremmat
ojennukseen, naureskeli iloinen
Koivisto uintinsa jälkeen. Se oli sellainen keskinkertainen uinti. Reitillä oli oikealle
kääntyvä mutka, jonka vastakkaisessa laidassa olleeseen valliin
Laukkanen ja Latvala osuivat.
Y, makuun 2-kisa: 1) Juha Hirvi
KAS 594, 2) Juha Peltonen KAS 594,
3) Kari Pennanen KouMAS 593, 4)
Jouko Forsten SA 592, 5) Jarmo Perttunen SMY 592, 6) Tero Hovila PuKu
592.
Yhteistulokset: 1) Peltonen 1190, 2)
Perttunen 1188, 3) Hovila 1188, 4)
Pennanen 1188, 5) Forsten 1185, 6)
Hirvi 1184.
T14: 1) Taina Ruokolainen HlAS
297, 2) Elina Hongisto PuKu 289, 3)
Juho Ojainmaa PuKu 288.
T12: 1) Petra Liljeberg KSF 197, 2)
Aino Hongisto PuKu 193, 3) Antti
Hongisto PuKu 191.
Trap:
Y: 1) Sauli Turpeinen ESF 94, 2)
Harri Hakala NMA 92, 3) Ari Simola
SaSA 91, 4) Kari Aalto KarkkA 91, 5)
Kari Vilen SSG 88, 6) Matti Tupola
LoA 88.
Y20: 1) Annukka Eerola RSA 81, 2)
Sirpa Halminen ESF 63.
Y50: 1) Pauli Eerola RSA 95, 2) Tapio Uronen LoA 89, 3) Juhani Manninen SaSA 89 4) Kauko Vehma NAME88 89.
Y60: 1) Juhani Jauhiainen SaSA 94,
2) Tapio Ahola RASSI 88, 3) Jussi Haramaa NAME-88 85, 4) Lasse Heinonen KMY 84, 5) Seppo Malmikankare
SaSA 82.
Villikarju, normaalijuoksut:
Y: 1) Reino Uuttu TSA 577, 2) Ville
Häyrinen LuhA 576, 3) Mikael Flinck
RS 575, 4) Henrik Holmberg RS 575,
5) Timo Ristimäki SMY 571, 6)
Marcus Bäckman RS 567, 7) Juho Säteri TSA 567, 8) Vesa-Matti Sallinen
K-64 563.
N: 1) Marika Salminen KoE 569, 2)
Anne Aho KoE 548, 3) Tove Holmström RS 547, 4) Maria Keskitalo V-SA
505, 5) Mervi Hannula KoE 476.
Y17: 1) Tarmo Koskela BS-PA 581,
2) Mårten Westerlund RS 489, 3) Daniel Hindersson RS 445.
Y20: 1) Juhani Aho LSA 573, 2) Seppo Koskela BS-PA 571, 3) Janne Lehtonen TSA 569.
Y50: 1) Jarkko Tani MSA 336.
Y60: 1) Taisto Kähkönen K-64 347,
2) Antti Wirman TUA 346, 3) Lasse
Nummi SA 343.
Hirvi, parilaukaukset:
Y: 1) Reino Uuttu TSA 367, 2) VesaMati Sallinen K-64 354, 3) Timo Ristimäki SMY 353, 4) Janne Lehtonen
TSA 351, 5) Ossi Kohijoki P-HA 344,
6) Henrik Holmberg RS 325.
Y60: 1) Lasse Nummi SA 322, 2)
Taisto Kähkönen K-64 298, 3) Antti
Wirman TUA 256.
TENNIS
Lontoo: Wimbledonin tennisturnaus:
Naisten kaksinpelin loppuottelu:
Serena Williams USA (1)?Venus
Williams (4) 4?6, 6?4, 6?2.
Tyttöjen kaksinpelin välierä:
Anna Tshakvetadze Venäjä?Emma
Laine Suomi (11) 6?4, 6?2.
Lohja: Miesten yleisen luokan
SM-kilpailut:
Kaksinpelin loppuottelu:
Tommi Lenho LVS?Janne Ojala
HVS 6?3, 6?2.
Helsinki: 23. 19) Marko Kovalainen Suomi Kawasaki.
Luokka 650 ksm:
1) Cedric Melotte Belgia Honda, 2)
Joel Smets Belgia KTM, 3) Francesco
Carcia Vico Espanja KTM, 4) Antti
Pyrhönen Suomi Yamaha, 5) Mark
Eastwood Britannia Honda,
... Liisa Lähteenoja 0400-783 787
ASUNTO-OSAKKEITA
SALO, OLLIKKALANKATU 14 B 9
Kt 1h+kk+vh+kph=34 m². 4200 m². Voidaan myydä
sopivina osakokonaisuuksina.
H. Bermuda-hyväntekeväisyysturnaus:
Loppuottelu: Markus Ketterer/Ville
Peltonen?Janne Niinimaa/Antti Törmänen 7?5.
Mestaruus oli Kettererille kolmas ja
Peltoselle ensimmäinen.
GOLF
Lemont, Illinois: PGA-kiertueen
osakilpailu, tilanne 2. 115.000 . päivän jälkeen (100 m aj,
korkeus, kuula, 200 m):
1) Carolina Klüft Ruotsi 3 922 (13,22
oe, 186, 13,24, 23,45), 2) Denise Lewis
Britannia 3 658 (13,80, 174, 15,54,
25,39), 3) Karin Ruckstuhl Hollanti
3 608 (13,65, 177, 12,99, 24,73), 4) Kelly Sotherton Britannia 3 601 (13,73,
174, 12,70, 24,07), 5) Austra Skujyte
Liettua 3 578 (14,29, 174, 15,72,
25,65), 6) Susanna Rajamäki Suomi
3 516 (13,80, 165, 13,86, 24,54)
. H. kierroksen
jälkeen (par 72):
1) Tiger Woods USA 133 (63-70), 2)
David Toms USA 134 (65-69), 3) Cliff
Kresge USA 135 (67-68) ja Scott Verplank USA 135 (70-65).
Lehtikuva/Andy Lyons
Tiger Woods johtaa Illinoisin PGA-kiertueen osakilpailua 2. 144030
OKT, SALO, Pahkavuori,
Helsingintie 87
4 h + k + s + ph 102,5 m² + autotalli
ja varasto. 33.000 . 133.500 . 155.000 ?
140102
M
EN 18.3 A K
SIE 0. 92.000 ?
7 3 11 4 8 8
SUUNNISTUS
Perjantairastit Kollinnummella:
7 km: 1) Visa Koponen SuSi 56.03, 2)
Jaakko Lietzén Kisko 1.00.19, 3) Mikko Mannonen 1.05.04, 4) Timo Rapakko 1.09.20, 5) Esko Kaski SalVie
1.09.20, 6) Kari Vigelius Nokia
1.09.42, 7) Jukka Manner PePe
1.20.45, 8) Pertti Saarinen Nokia
1.30.47.
5 km: 1) Jouko Visa SuSi 44.34, 2)
Jouko Alm PePe 46.34, 3) Eero Nurminen SuSi 48.13, 4) Seppo Repo 50.06,
5) Matti Leijola HiKi 52.35, 6) Jukka
Kyllönen NMP 54.35, 7) Tapani Laakso PePe 54.45, 8) Hannu Koisti SuSi
55.15, 9) Matti Kurppa Salcomp 55.24,
10) Jarkko Tuomola SomEsa 56.08,
11) Mika Leinonen 57.38, 12) Toni
Lehmussaari SSO 57.57, 13) Arto Sinnelä SuSi 59.48, 14) Rauno Riikonen
PePe 59.57, 15) Seppo Vigelius SalVie
1.01.06.
3 km: 1) Ari Heikkilä HLS 21.53, 2)
Pauli Kurppa SalVie 26.26, 3) Asko
Aavasalo SalVie 27.37, 4) Timo Tammi
SalVil 30.42, 5) Kaisa Jääskeläinen
SuSi 30.46, 6) Pekka Penttilä SomEsa
33.39, 7) Jouko Knaapi SalVie 34.29,
8) Elina Laakso SuSi 34.36, 9) Tuomo
Ylikoski SalVie 35.06, 10) Armas Sauren HaHa 37.40, 11) Margit Riikonen
PePe 40.10, 12) Raili Laaksonen SuSi
40.12, 13) Paula Jääskeläinen SuSi
40.20, 14) Alpo Lähde PePe 42.11, 15)
Tauno Laaksonen SuSi 43.19.
1,5 km: 1) Jenni Iltanen PePe 32.07,
2) Pirkko Sarkki PePe 36.14.
Ratamestari Pekka Määttänen.
Osanottajia 93, arvontapalkinnon
voitti Pertti Saarinen.
AMPUMINEN
SaSA:n 150 m kiväärikilpailu 3 x
20 ls:
Y: 1) Markku Haklin 563
Y50: 1) Jorma Uusitorppa 549, 2)
Jorma Koski 547, 3) Veikko Laine 540,
4) Uolevi Piispanen 507
Y60: 1) Olli Silanto 513
3 x 10 ls:
Y60: 1) Kauko Luojus 247
Y70: 1) Pekka Sirola 198, 2) Eero
Nygren 197, 3) Orvo Muukkonen 188,
4) Pentti Rosenberg 184, 5) Alpo Louhikoski 177
Salon 35. + k + khh + 2 wc + ph + s
+ var.= 101,8 m² + parv. Kuitenkin tunne oli paljon parempi kuin edellisenä päivänä, jossa 200 metrin sekauinti
ei sujunut ollenkaan, Sievinen
pohti.
Jarno Pihlava palasi vasta juhannuksena korkean paikan leiriltä Sierra Nevadasta ja valitti
paikkojen olevan vielä tukossa.
. LO
SIT14.0
TE 0
LY
Turuntie 2, 24100 SALO, Puh. H. 7) Fernando
Alonso Espanja, Renault 1.16,087. päivän jälkeen: 1) Britannia 10 759, 2) Hollanti
10 551, 3) Suomi 10 256, 4) Italia
10 081, 5) Ruotsi 9 926, 6) Liettua
9 873, 7) Viro 9 820, 8) Portugali
8 449.
Kaksi parasta nousee superliigaan
ja kaksi viimeistä putoaa kakkosliigaan.
Puerto rico: Veteraanien MM-kisat, 3. 62.000 ?
SALO, LISTIJÄNKUJA 5 AS 1
Pt 4h+k+kph+wc+vh=105 m²+
yhteiset saunatilat. Aurinkoinen länsiranta. Iso
katettu terassi. Monet
uinnit ovat ilmeisesti herkistäneet kuntoa, vaikka olenkin yrittänyt myös harjoitella kovaa, ettei
herkistely pääsisi tulemaan liian
aikaisin, Seppälä kertoi.
SSS?STT
Lehtikuva/Antti Aimo-Koivisto
Hanna-Maria Seppälä voitti 50 meterin selkäuinnin.
TULOSPÖRSSI
Asuntokaupan asiantuntijat
AUTOURHEILU
Magny-Cours, Ranska: Formula1-luokan Ranskan GP:n aikaajot:
1) Ralf Schumacher Saksa, Williams
1.15,019. 55.000 ?
HALIKKO, VASKIO, PAIMIONTIE 107
Okt tupak+2h+s+kph+wc =
n.100 m²+ulkorakennus+ulkos.
+leikkimökki+ak. 7. 144087
RT. Toimiva hyväkuntoinen kokonaisuus.
H. 2,5 ha ja oma
vesialue n. Viihtyisä
t. Heti vap.
huon. MMsarjan tehdaskuljettajana tänä
vuonna ajava Latvala oli yhteispisteissä viidentenä.
Kira Kanerva/ Tarantel Ruotsi/TSR
/119.74, 6) Tiina Rikkonen/Guadalupe
1253 /PR /119.58.
SM-finaali ratsastetaan sunnuntaina.
Lauantain muita kilpailuja:
Luokka 3:
Prix St. 6 km Salosta. 2) Juan Pablo Montoya Kolumbia, Williams 1.15,136. Oma
puutarhamainen tontti. 22) Samuli Aro Suomi KTM. LO
SIT18.1
TE 5
LY
EN 12.4SU K
SIE 0. KLO
ITT 15
EL .45
Y
OKT, HALIKKO,
Ketunpesäntie 5
EN 13.3SU K
SIE 0. asti.,. 144082
OKT, HALIKKO, HAJALA,
Villantie 14
M
EN 17.3 A K
SIE 0. 20) Justin
Wilson Britannia, Minardi 1.19,619.
Uusi koti?
Salon talousalueen myytävät
asunto-osakkeet, kiinteistöt,
vapaa-ajan kohteet, vuokrattavat...
Kaikki tämä ja paljon muuta!
Kiinteistövälittäjien kohteet keskitetysti samalla sivulla
joka sunnuntai ja tiistai.
ASUNTOKAUPAN ASIANTUNTIJAT
Valmistuva OKT,
SALO, Myllytie 21
3 h + k + psh + aula = 101 m². T. omalla tontilla. Haluan
oman perheen! Ei lienee liikaa vaadittu! Tulkaa ja eläkää, sitä tässä tarvitaan, ihan tavallista perhe-elämää!
H. 144076
EN 17.0SU K
SIE 0. Erittäin viihtyisä ympäristö. Koiviston aika 1.05,83 oli sekunnin verran heikompi kuin pari viikkoa
sitten tehty tulos. Hp. Geroges: 1) Kikko Kalliokoski/Sir Newton Brd./HR /815 (67.92), 2)
Kikko
Kalliokoski/Sir
Newton
Brd./HR /804 (67.00), 3) Timo Rokkanen/Lobos Loving Art Dk./HR /798
(66.50).
Luokka 4, FEI, vaativa B: 1) Minna
Kauppinen/Fridolin Ruotsi/TR /742
(63.42), 2) Mikaela Ruuth/Lagoon Hollanti/KuoR/730 (62.39), 3) Anna von
Wendt/Washington Saksa/KiRy /721
(61.62).
Luokka 5, seniorien SM-osakilpailu
II, avoin: 1) Elisabeth Ehrnrooth/Angard Saksa 92 /HR /1458 (69.43), 2)
Janne Bergh/Chimkent Venäjä
/HR/1407 (67.00), 3) Lilli Luoma/Mozart II 79/TSR/1343 (63.95).
YLEISURHEILU
Hämeenkyrö: Kyröskosken kuulakarnevaali:
Kuula: 1) Tepa Reinikainen KangasnKa 20,36 (ylittää MM-kilpailuiden A-rajan), 2) Ville Tiisanoja KU-58
20,08, 3) Conny Karlsson PargIF
19,47, 4) Arsi Harju PerhKi 19,13, 5)
Jarkko Haukijärvi TP 18,88, 6) Janus
Robberts Etelä-Afrikka 18,66, 7) Timo
Aaltonen TuUL 18,59, 8) Robert Häggblom VasaIS 17,53.
Tallinna: Moniotteluiden Euroopan cupin ykkösliiga, 1. 35 m²+s
+varastotiloja. H. H. 144083
KOTI ETSII IHMISTÄ
4 h + k + s + ph + khh = 103/116 m²
+ ak/varasto 48 m².Vuokratonti 945
m². 14) Tiia Hautala Suomi 2 527 (14,10, 174, 11,99,
25,77) . paikalla lähellä keskustaa jossa mm vanhoja omenapuita. Timo Parttimaa 040-506 9426
Klo 12.00-12.30
PERNIÖ, LUPAJANTIE 18
Okt 4h+k+wc/kellarissa s+kellaritilat+var.=78+60 m²+at. LO
SIT13.0
TE 0
LY
KT, HALIKKO , KESKUSTA,
Vanha Turuntie 10 B 15
5 h + työh. 12) Niina Kelo Suomi 2 598 (13,97
oe, 165, 14,39, 25,99) . + k + khh + ph + s = 125 m²
+ a-talli + var. f i
Suomalaiskuljettajien Tapio
Laukkasen ja Jari-Matti Latvalan
matka päättyi ulosajoihin Britannian rallisarjan neljännessä kilpailussa Edinburghin lähistöllä.
Sekä Laukkanen että Latvala
ajoivat ulos erikoiskokeella 6,
mutta eivät loukanneet itseään.
Subarua kuljettanut Laukkanen ja Fordia ajanut Latvala törmäsivät samassa paikassa kivivalliin ek:lla 6, Kimmerghamen
yli 13 kilometrin mittaisella pikataipaleella. Remontoitu päätyasunto rauhall. Kaukolämpö ym. Viihtyisä
?85 rak. Saloon n. Rak.
oikeutta jäljellä. 19) Jos Verstappen
Hollanti, Minardi 1.18,709. 33.000 ?
PERNIÖ,KIVILINNANTIE 439
Okt 4-5h+k+s=n.100 m². 165.000 ?
Esitt. 65.000 ?
SALO, KUKKAVUORENKATU 6 AS 2
Rt 1h+kk+kph+vh = 28,5 m².
Rauhallinen sijainti lähellä
keskustaa. Tilava koti
mukavalla paikalla lähellä
keskustaa. 727 1122
Joensuuntie 10, 31400 SOMERO Puh. 5) David Coulthard Britannia, McLaren 1.15,628. 13 ha. 19) Juha Salminen Suomi KTM,
... kierroksen
jälkeen.
KUVARISTIKON RATKAISU
MOOTTORIPYÖRÄILY
Uddevalla, Ruotsi: MM-motocross, osakilpailu 7/12, aika-ajot:
Luokka 125 ksm:
Karsintaerä 1:
1) Marc De Reuver Hollanti KTM, 2)
Andrea Bartolini Italia Yamaha, 3)
Steve Ramon Belgia KTM.
Karsintaerä 2:
1) Mickael Maschio Ranska Kawasaki, 2) Stefan Everts Belgia Yamaha,
3) Erik Eggens Hollanti KTM.
Luokka MotocrossGP:
1) Mickael Pichon Ranska Suzuki, 2)
Stefan Everts Belgia Yamaha, 3) Joel
Smets Belgia KTM, 4) Brian Jörgensen Tanska Honda, 5) Claudio Federici Italia Yamaha,
... 12) Jacques Villeneuve
Kanada, BAR 1.16,990. Okt 4h
+ k = n. palveluja. 10) Olivier Panis
Ranska, Toyota 1.16,345,
11) Antonio Pizzonia Brasilia, Jaguar 1.16,965. 72.000 ?
Esitt. läh. Hyvä taloyhtiö.
H. H. 89.000 . 67.500 ?
TAMMISAARI, BROMARV
Merenrannalla lomamökki 2h+k
n. Hyväkuntoinen huoneisto
Ammattikorkeakoulun lähellä.
Hp. 67.000 ?
Klo 13.30-14.00
SALO, KÖSSINKATU 2 As 4
Kt 3h+k+kph=69 m²+at. keskustaa. 155.000 . Kodinkoneet + vesihanat uusittu,
huoneet tapetoitu. 110 m²+ avoin vintti.
Navetta, lato, puuvaja/verstas,
ulkosauna/autotalli. Valoisa,
1.krs, siistikuntoinen. 50 m²+rantas.+varastorak.
Todella kaunis lahtipoukama.
Tie perille, sähköt+porakaivo.
Tontti 5020 m². kesk.1,3 km. k i i n t e i s t o k o l m i o . LO
SIT17.3
TE 0
LY
15 SU
ES .15. Koivisto kuittasi tililleen kultaisen mitalin 100 metrin selkäuinnissa.
. SALO Tyynelä,
Hellmanninkatu 13 C 3
3 h + työh. Sen sijaan Latvalan brittikartanlukija Carl Williamson
loukkaantui lantionseudulta.
Laukkanen oli keskeytyshetkellä kilpailussa neljäntenä ja Latvala kuudentena. Jani Sievinen voitti 200 metrin vapaauinnin, Jere Hård 100 metrin
perhosen ja Jarno Pihlava 50 metrin rintauinnin. tontilla läh. Talo on ammattilaisen tekemä
ja valmistuu kymmenien talojen kokemuksella 1.10.03 mennessä.
Hyvä varustelutaso.
H. 100 m². MM-kisat jatkuvat 13. Hyväkuntoinen päätyasunto lapsiystävällisellä alueella.
Kannattaa tutustua. ampumakisat, Hevonpää:
Olympiapistooli:
Y: 1) Petri Federley KAS 581, 2)
Marko Talvitie LehA 575, 3) Jari Olkkonen RASSI 574, 4) Jussi Laukkanen AsAs 566, 5) Juha Savolainen
PAS 550, 6) Paula Viitasaari PAS 537.
Vapaapistooli:
Y: 1) Tomi Harju OrJy 547, 2) Jaana
Salo PAS 546, 3) Teemu Lahti LAS
542, 4) Jari Koivu P-HA 542, 5) Veikko Alanko HlAS 541, 6) Tapio kaitila
V-SA 539.
Y50: 1) Heikki Lipsanen JuvA 537,
2) Markku Rytkölä IitA 536, 3) Heikki
Kotiranta LL 528.
Y60: 1) Paavo Palokangas OrJy 550,
2) Paavo Pohjonen HanA 499, 3) Esko
Käki A-SA 495.
Vakiopistooli
Y: 1) Jari Koivu P-HA 568, 2) Petri
Federley KAS 566, 3) Marko Talvitie
LehA 565, 4) Janne Kuvaja PAS 564,
5) Teemu lahti LAS 563, 6) Teemu
Tuunainen LAS 558.
Y50: 1) Paavo Palokangas OrJy 574,
2) Heikki Lipsanen JuvA 547, 3) Pentti Laihanen SA 536.
Vakiopistooli:
N: 1) Jaana Salo PAS 537, 2) Paula
Viitasaari PAS 530, 3) Sirpa Papinaho
KokMAS 528.
T14, tuki: 1) Niko Manninen HlAS
192.
T12, tuki: 1) Joonas Ranta HlAS
369.
Pienoiskivääri 60 ls +finaali:
Y: 1) Juha Peltonen KAS 700,0
(596+104,0), 2) Tero Hovila PuKu
699,5 (596+103,5), 3) Kennet Kurman
RS 699 (595+104), 4) Kari Pennanen
KouMAS 698,4 (595+103,4), 5) Jarmo
Perttunen SMY 698,2 (596+102,2), 6)
Helena Juppala JA 697,5 (593+104,5),
7) Heikki Ranne SäSA 693,3
(592+191,3), 8) Jouko Forsten SA
692,0 (593+99,0).
Y20: 1) Joni Rönman RS 593, 2)
Anssi SInkkonen KAS 581, 3) Johan
Fagerström RS 580, 4) MArkus Manninen KlAS 570.
Y17: 1) Visa Villa MyA 588, 2) Olli
Ruokolainen HlAS 585, 3) Heikki Juhe PuKU 580, 4) Mikko Ollikainen
PuKu 577, 5) Tomi Huuhka SaSA
574.
Y50: 1) Torsti Hellman K-64 590, 2)
Jouko Forsten SA 588, 3) Pekka Röppänen SäSA 588.
Y60: 1) Kauko Kaartinen RS 592, 2)
Johan Elfving L-75 588, 3) Olavi Sjöberg TSA 587.
N: 1) Viivi Koivu MyA 594, 2) Hanna Etula LAS 594, 3) Jenni Ranta
RSA 587.
N20: 1) Maria Keskitalo V-SA 582.
N17: 1) Petra Hollström KSF 574, 2)
Janni Ingman HlAS 568, 3) Johanna
Rinne PuKu 555.
OMAKOTITALOJA
SALO, LOPENTIE 79
Remontoitava hirsirunkoinen okt
n.100 m². Upea t. 145.000 . 58.500 . heinäkuuta 2003
18
?
URHEILU
Tapio Laukkanen ja
Jari-Matti Latvala
ajoivat rajusti ulos
Britannian rallissa
Anu Koivisto nappasi
uintimestaruuden
SSS?STT
Äitiyslomalta takaisin kilpauintiin palannut Anu Koivisto ei lähtenyt Turun SM-uinneista ilman
mestaruutta. Tämä
pitää nähdä ! H. 18
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 6. H. Runsaspuustoinen ja puistomainen tontti n. Luhti ja piharakennus. rauhall. 175.000 ?
Lisätietoja tai sovi esittelystä
0400-802 846 Reijo Tuominen
ME VÄLITÄMME TEHOKKAASTI:
Andersson Torolf
040-537 7707
Jalonen Teppo
041-455 3152
Lehti Olli
0400-828 699
Lähteenoja Liisa
0400-783 787
Parttimaa Timo
040-506 9426
Tuominen Reijo
0400-802 846
Tuomisto Heikki
0500-535 560
Vanhanen Markku
0400-533 344
w w w . Minun seinieni sisäpuolelle mahtuu isokin perhe ja pihapiirini
suorastaan kutsuu leikkimään hippaa, piilosta ja kirkonrottaa. Halpa vastike. perheasunto omalla rauhall. Ota ja omista!
H. Pesuhuone ja sauna remontoitu, puu- ja sähkölämmitys. Aika meni huonoksi, koska sekä lähtö että maaliintulo hieman
epäonnistuivat, manasi Pihlava,
joka kisojen päätöspäivänä sunnuntaina ottaa yhteen Jani Sievisen kanssa 200 metrin rintauinnissa.
Hanna-Maria Seppälän kova vire jatkuu. 73.000 ?
Esitt. 80 m²
+ var. Ihan mukava tulos. Kph laatoitettu, lattia kirsikkalaminaattia, kiintokalusteet ja
ovet uusittu. Nyt tarjolla todellinen harvinaisuus!! H 327.000 ?
ESITTELY SU
KLO 14.30?15.00
OKT, HALIKKO, Rikalantie
4 h + s + ph = n. 6) Jarno Trulli
Italia, Renault 1.15,967. H. 3200 m², hyvä
sijainti n. 9) Mark Webber Australia,
Jaguar 1.16,308. Upea ympäristö kirkonkylän keskustassa. 16) Heinz-Harald
Frentzen, Saksa Sauber 1.17,562. KLO
ITT 14
EL .30
Y
-otsikon alla
OKT, SALO, TUPURI,
Vainukatu 7
HALIKKO, VARTSALA
3 h + k + s + khh = 131,7 m², rak.ala
144, 8 m². 15) Nick Heidfeld Saksa,
Sauber 1.17,445. Seppälä ui 50 metrin
vapaassa jopa Suomen ennätyksen tuntumaan ajallaan 25,86.
. Lähdin liikkeelle aika varovasti, koska halusin säästää voimia
myös viestiin, kertoi Hård.
Jani Sievinen kellotti 200 metrin vapaassa ajan 1.51,42.
. 2 kpl ulkorakennuksia.
H. Palvelut läh. 68.000 ?
PERTTELI, OJANPERÄNTIE 8
Okt/vap.aikaan tupak+2h n. H. H. 1910 -luvulla rakennettu
idyllinen talo. 10 ha
peltoa ja 7,4 ha metsää. Uuden
veroinen erittäin tasokas ja valoisa
as. Rinnet.
2646 m², jolla omenapuita,
pensaita. Laukkanen johti
Britannian avointa rallisarjaa ennen viikonlopun kilpailua. H. vain 25.000 ?.
Klo 14.00-14.30
SALO, SAHRANKATU 22 B 8
Rt 4h+k+s = 92 m²+iso parveke
ja piha
040 582 1797
Vuokrattavana
Siisti yksiö
Salon keskustassa.
P. / yösähkö, erill. 050 348 9672, klo 16 jälkeen
2-3h+k, 63 m², Salonk. ilmastointi, var. tulee sisälle, viemäri, sähköt uus., sisällä sähkösauna. 119 m², 4h+k+s-os. Alak. porakaivo, sisä wc. Fabia Combi kestää hiilostavankin
vertailun sulamatta.
Kokouksia
Voit myydä, ostaa, vaihtaa tai
vaikka lahjoittaa.
www.sss.fi
Kiinteistöjä ja
huoneistoja myytävänä
Huutokauppoja
OKT -89, 4h+k+th+khh+at+
var. Pihapiiriin kuuluu grillikatos. Lähtö klo 18.30
Länsirannalta. paikkakuntakohtaiset toimituskulut)
Erikoisvarusteltu erä Fabia Combeja on saapunut ?koda-liikkeisiin:
lämpötilan pitävä ilmastointi, jäähdytetty hansikaslokero, vahva
perheauton moottori (1.4 16V, 55 kW/75hv) sekä turvallinen ja
käytännöllinen Life-varustelu. hyväkunt.
Tied. Virka täytetään 4 kk:n koeajalla.
Virkaan valitun on ennen vaalin vahvistamista toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan 30 päivän kuluessa
valintapäätöksen tiedoksisaannista.
Tiedustelut sivistystoimenjohtaja Pia Setälä puh. 040 578 1908
Hirsimökki saunalla
Myydään poissiirrettäväksi
SAUNA
mukav. 420e + vesi + sähkö.
P. 09-17.30, ilta k. 5
500e/kk, vapaa.
2 kk:n takuu. hlö. (050) 4629 522.
Hakemukset, joihin tulee liittää kelpoisuuden osoittavat todistukset
ja ote nimikirjasta tai oikeaksi todistettu ansioluettelo, osoitetaan
sivistystoimenlautakunnalle ja toimitetaan:
Perniön sivistyslautakunta, Lupajantie 1, 25500 Perniö.
Hakuaika päättyy 18.07.2003.
Valittujen on toimitettava nähtäväksi lain nro 504/2002 (lasten
kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä) mukainen
rikosrekisteriote 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista.
Perniössä 04.07.2003
Sivistystoimi
(s+p+pkh) n. Talo rak. Yläk. -89 valm. 731 1191, 050 571 2681
Kt 2 h+kk+kph
lasit. Em. parveke, 46,5 m², keskustasta, vap. valk. Tied. 040 562 7823/Erkki Haavismaa
Huveja
VUOHENSAAREN KESÄTEATTERIIN
Vesibussikuljetus M/S Stella Polaris
Halutaan vuokrata
Sertifioitu asentaja
B-oikeudet
ti 8.7., ke 9.7., ti 15.7 ja ke 16.7. V. 734 6248 / 044 534 6248
TÄNÄÄN klo 17
Kuolinpesän huutokauppa
Örninkatu 12, Salo
1226
SALON 02-733
040 501 1649
HUUTOKAUPPAKAMARI
Ostamme ja otamme myyntiin
kuolin- ja muuttopesiä
OK-TALO KOSKI TL VINARI
V. 0400 782 111/
Suominen.
Es. 050 543 0049, 02-721 3321.
2h+keittiö, 56 m², Torikatu,
Salo. H. SALO
03.
t 66% v. 0,12 ha.
Tiedustelut p. Työ keskim. ja varaukset 0400 974 345
Meno-paluu 7e
Säävaraus
Salon Jokisuiston Pirtuvene Oy
suorittaa kylpyhuoneremontit
ja laatoitukset. 20
?kodan myynti noussu
?kodaFabia Combi
ILMASTOITU ERIKOISERÄ.
NYT VIILEÄÄN KESÄHINTAAN.
Viikkomarkkinat
Salon seudun
tehokkain
kierrätyskeskus
?koda Fabia Combi ilmastoinnilla 18 190 e
(sis. 1314 e/kk. peruskorj. 19
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
Sunnuntaina 6. Oma tontti n. 041 546 8920.
Elokuvat ja teatterit
Yksityishenkilöiden
ilmoituspalsta
KT 2h + k 57,5 m²
+ ovellinen autokatos, Inkereellä.
Vuokra 320e/kk + vesi ja sähkö.
Takuu 1 kk.
P. 0400 554 587.
Yksiö Salon keskustasta.
P. 36 m². 733 2290 www.salonautotalo.fi
R
A
N
T
A
N
P
L
A
N
PIRKKO. P. Puh. P. = 114 / 161 m², Inkere,
p. mm. 19 000 e.
Hyväkunt., tilava kolmio omalla
saunalla. P. xnikkari@netti.fi P. at
+ var.rakennus n. heinäkuuta 2003
SALON SEUDUN SANOMAT
?
19
Pahkavuori, Majavankatu 2
3h+k+s+p, 77 m², hp. 40 t/viikk. viikko 120 e,
kk 300 e. mukaan. Salosta 14 km, ympärillä upea luonto,
rauhallinen paikka. 040 717 5623
Isompi omakotitalo Ollikkalasta tai lähiympäristöstä.
P. P. + khh, 2 wc,
koneell. 731 1892, 731 3309.
PERNIÖN KUNNAN SIVISTYSTOIMESSA
julistetaan haettavaksi vakinaista täyttämistä
varten 01.08.2003 lukien
luokanopettajan virka
(0142)
Sijoituspaikkana Laiterlan koulu. Kiinteistöhaavi LKV, Tre.
P. klo 18.50-19.15
Turun Neuvonta- ja Kiinteistöpalvelu LKV[A], Linnakatu 8 E.
Muurlassa Piiljärven rannassa
maatilan talouskeskus
Tilan p-ala 1050 ha. ajok. 30-l
valm. päärak., jossa 8090-l vaiht. tupa, mh+s. hirsirunk. kiint. Laita tekstiviesti tai mailaa, otan yhteyttä. 1.8.2003, 450 e/kk (2 kk takuu). tehty täyd. 3 mh
+olesk./tv-aula, iso piharak., jonka
päässä pihasauna. 1998. 18m², höylähirsi 92 mm,
eniten tarjoavalle. Näyttö ti 8.7.,
lähtö Perniön ABC-asemalta klo 18.00.
Näyttö myös sop. 18-23. n. Tilalla sij. om. työhön kykenevä, riippumaton, tunnollinen/kunnollinen saa
paikan. euroa
Teho (kW/hv)
Kulutus EU-yhd.
(l/100km)
Huippunopeus km/h
Akseliväli
Leveys 165
Pituus cm
Tavaratila l VDA
Ilmastointi euroa
Yhteensä euroa
Hinnanero euroa
17 700
55/75
17 700
55/75
18 330
59/80
18 700
62/86
6,5
170
246
165
422
426
vakio
17700
6,4
173
244
170
403
315
910
18610
+910
6,7
163
248
169
402
337
990
19320
+1620
6,5
165
250
386
390
1600
20300
+2600
Tiedot tarkistettu 21.5.2003 maahantuojien internet sivuilta
Myynti-Huolto-Varaosat-Leasing-Peltikorjaamo
SALON AUTOTALO
Meriniitynkatu 8, p. tiili/puuverh. tiistaina 8.7. P.palkk. (Halikko/Iilike) 2 vuoroa, päivä k. 0400 680 174.
Kuvat www.kolumbus.fi/printplan.
Hevosmiehet huom! Heinää
suoraan seipäältä Kiikalassa.
P. takka, vesikesk. lämm. 0400 703 079.
AVUSTAJAN TOIMI
25-50 v. 050 60422.
SOHVAKALUSTOJA
Matri-Kalusteen
tehtaanmyymälästä
Myllyojankatu 18, p. ym. mm.
vesi omasta porak. Tiimi/itsenäiseen
-kotital. Pienellä
rahalla kiinni omaan asuntoon,
kysy ehtoja p. 733 7999
Moottoriajoneuvoja myytävänä
Kuvan auto erikoisvarustein
Osaomistusas. 0400-828 315.
Vertaa itse!
?kodaFabia
Combi
1,4 16V
Peugeot
Ford
Toyota
206 SW
Fusion
Yaris Verso
1.4 X Line 1.4 Trend 1.3 L.Terra
Hinta svh
Tiina Uusiniitty ja Tony
Melville tutustuvat Hankasalmella mm.
revontulien saloihin. 12849
10.05 Sota-ajan virtuaalikoti Miten
Englannin kotirintamalla elettiin sotavuosina 1939-45. Osa 10/20.
. 14.03
Sunnuntai-Suomi. 98254858
TV 1 klo 22.00 Koko totuus
Hilde Rohm (Doris Schade) kertoo pojalleen,
asianajaja Peter Rohmille tappaneensa kaksi
ihmistä natsivallan aikana.
. . . . 15.00 Vår gemensamma nordiska historia: Joker, ess och
kung. 8238612
10.40 Folken matkassa . 12.03 Vuxenkliv. . Hoffman - H. Jaksossa nähdään
myös sisukas jalaton urheilija, kuminauhakävelyä ja paljastavaa lateksimuotia. 44718656
distyvät ja muuttavat uudelle saarelle.
Uusinta. 17.30 Päivän
peili ja sää. 13.00 STT:n uutiset ja
sää. . 727612
0.30 Draivi Pikauusinta. 8.55 Urheiluradio. 21.03
Sportradion. 334. 3.00 Uutiset. 22.00
Uutiset ja sää. 8.03 Väderöversikt med sjörapport. . 18.30 Hengellisen musiikin toivekonsertti. 475612
21.00 Elokuva: Oman elämänsä sankari John Irvingin samannimiseen kirjaan perustuva draamaelokuva. -tv s. 6882728
10.30 Tarinoita Suomesta Resiinalla
mies ja unelma. 5709032
23.30 Urheilu-uutiset . . . 9.00 STT:n uutiset ja sää. 72612
11.05 Ykkösdokumentti: Missä olet
isä. 677273
11.00 Taidekeskus Salmelan kesää
. 7.03 ?Näistä levyistä en luovu?. 12.45 Merisää. 17.45 Urheiluradio. 4540235
22.05 Hupiklubi . 0.05 Tusenårsresan.
0.55 Bosse bildoktorn. 13.30 Kansanmusiikkia. 8709
18.00 Tv-uutiset . 52148
11.00 Pyhät ja Pahat Hekumallisuuden
syntiin ja Rakkauden vastahyveeseen
syöksyvät tänä iltana esikoiskirjailija Arno
Kotro, seksuaalikasvattaja Susanna Ruuhilahti ja teologi Jaakko Heinimäki. GP:n
lehdistötilaisuus ja kisakooste. 13.00 Musik i själ och hjärta. 23.03 Musik vid midnatt. 579322
17.45 FST: Olivia Twist . 11.55 Urheiluradio.
12.00 Uutiset ja sää. 14.03 Vägskäl. 15.30 Dokumentären: Pesten. Kuinka
runoilijasta tuli tohtori ja kirjastonhoitajasta Finlandia-palkittu romaanikirjailija.
Henkilökuva palkituimmasta suomenruotsalaisesta kirjailijasta. Entäs me. 16.05 SunnuntaiSuomi. 8621032
13.55 Ammatti: Suomalainen kirjailija . 19.10 Sunnuntain
tähtisolisti: pianotaiteilija Till Fellner.
20.00 ?Näistä levyistä en luovu.. 2232506
9.00 TV2: Eskimomummo ja jääkarhunpentu . . 0.00 Uutiset ja sää.
0.05 Yöradio.
YLE 3/Radio Suomi
Turun Radio 94,3 MHz
4.00 Uutiset ja sää. 6719457
9.50 Cocco Bill Onnenpoika. 8.00
Aktuellt. Tutkijat ovat vakuuttuneita siitä,
että Caralin ikivanha pyramidikaupunki on rakennettu kutakuinkin samoihin aikoihin Egyptin pyramidien kanssa. Osa 1/10. Linnan vanha
herra Hector on poissa,
mutta elämä jatkuu ja
vas. Ystävyyssuhteita koetellaan, kun susiperheen naapurina asuu
jänisperhe. . 255896
14.50 Formula 1: Grand Prix Ranskan
osakilpailu. 11.00 Uutiset. 2413631
17.30 Maailman hauskimmat . 64631
8.05 Avara luonto: Hirvien paratiisi
8.30 TV2: Lasten aamu Jari miettii, mi-
Sarekin kansallispuiston sydämessä sijaitseva laakso on yksi Euroopan parhaimpia
hirvialueita. Dokumentissa Caralin
kadonneet pyramidit (Lost Pyramids of Caral)
pohditaan uuden löydön valossa mm. 10.30 Bolibompa: Den vilda familjen
Thornberry. 1848235
11.00 Tv-uutiset . 22.15 Vegakrysset. 9393693
0.15 Mikämikä-tvpeli . 3.02 Yöradio.
YLE 4/Radio Vega
101,4 MHz
7.00 Väderöversikt med sjörapport.
7.03 Naturens under: Ett rött geni. 349419
19.30 Paristo . 11.03
Sunnuntai-Suomi. 18.55
Löpsedeln. . 12.00 Uutiset ja sää. . 5231983
18.40 Laakson kuningas Uudet jaksot
alkavat. 1918186
23.25 Myöhäisuutiset . Jonotus puhelimessa saattaa kestää tuntikausia, ja kun
asiakas viimein pääsee linjojen läpi, ei hoitajilla
ole tarjota vapaata lääkärin aikaa. Selostus
Bror-Erik Wallenius, tv-ohjaus Tapio Holappa. Pääosissa:
Tobey Maguire, Charlize Theron, Delroy Lindo, Paul Rudd, Michael Caine, Kathy Baker. 13.13 Moninainen. Sarja
päättyy. 5458032
18.30 Motor Forum . 427896
17.25 Viiden Uutiset . 15.55 Urheiluradio/Formula 1: Ranskan osakilpailu.
16.00 Uutiset ja sää. 19.00 Nyheter från FNB.
19.10 Väderöversikt med sjörapport.
19.20 Aftonandakt. 8459728
23.50 Ruutulippu . 18.00
Uutiset. 6416849
22.20 Tulosruutu . Studioisäntänä Sasha Ikonen. 2312070
11.45 Kesämakupalat Siikaa grillissä.
Teksti-tv s. 11.00
Hamnens ljus. Tiedemiehet ovat nyt vakuuttuneita siitä, että Caralin ikivanha pyramidikaupunki on rakennettu kutakuinkin samoihin aikoihin Egyptin pyramidien kanssa.
. . 9.03 Sten skall spela,
sand skall sjunga 9.45 Löpsedeln. Mutta Golly ei ideasta
Morsiamelleen yllätykseksi Archie palkkaa uu- ihastu, ja näyttää siltä, että Archie joutuu turden taloudenhoitajan, Irenen. 1.00 Uutiset ja sää.
1.02 Yöradio. ihmiskunnan alkukodin sijaintia.
Caralin rauniot löydettiin ensimmäisen kerran jo lähes vuosisata sitten. 14.00 Leila ja Annukka. 12.40 Viikon
luontoääni. 17.00 Aktuellt med väderrapport. 13.10 Sunnuntai-Suomi. . 0.05 Yöklassinen.
YLE2/YleX
92,6 MHz
7.30 Kuun Lapset. Kuka selviytyy voittajaksi?Toimittajat Paul Segersvärd ja Heikki Vasamies. 15.03 Sunnuntai-Suomi. 22815
20.45 Urheiluruutu . 17033674
MTV3
ten auringolta voi suojautua. 953051
23.20 Big Brother . Kestääkö rakkaus erilaisuuden, kulttuurierot ja ennakkoluulot?
Anne Flinkkilän vieraina ravintoloitsija
Merja Tuominen-Gialitaki, kirjailija Marianne Backlen ja näyttelijä Tuija Piepponen. . 23.00 Uutiset.
23.03 Kovan päivän ilta. 796896
22.00 Koko totuus Puhutteleva jännitysja oikeussalidraama, jossa Auschwitzin
?kuolemanenkeli. 7286902
16.40 Inhimillinen tekijä Vieras mies tuli taloon. Mutta Lexie rai- vautumaan Duncanin apuun.
BBC:n tuottaman brittisarjan pääosissa näytvostuu, häät ovat vaarassa, ja Ireneltä vaaditaan muutakin kuin kulinaarisia taitoja Lexien televät Alastair MacKenzie (Archie), Susan
Hampshire (Molly), Hamish Clark (Duncan),
saappaiden täyttämiseksi.
Rahapula on edelleen suuri ongelma Glenbog- Dawn Steele (Lexie), Alexander Morton (Golly),
len väelle, sillä linnan ylläpito nielee omai- Julian Fellowes (Kilwillie) ja Rebecca Lacey
suuksia. 21.00
Hyvän päivän jatkot. 0.00 Rapport. Taikureiden Kuningas -kilpailussa Keke Pulliainen haastaa Janne
Tuppelan. 16.25 Tänään 50 vuotta. . . 1178964
16.00 Tennistä: Wimbledon
Suora lähetys miesten kaksinpelin finaalista. 7547216
0.15 Uutisikkuna . Toisen maailmansodan mainingit
synnyttivät Hollantiin brittisotilaiden jäljiltä jopa 7.000 sotalasta, jotka saivat kannettavakseen isättömyyden häpeän.
. 2258438
19.30 Konttori 12 osaa ennennäkemätöntä
riemua - juuri ennen maanantaita, jolloin
pomo hyydyttää hymyn työpaikalla. 6.00 Uutiset ja sää.
6.03 Ylen aamu. 14.04 Rytmiallakka
Ruisrockista. Perhe Kärkinen. . 20
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU2
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 6. . Diddy
19.20 Vetelehtijät
20.10 Rysän päällä
21.00 Muukalaiset
21.45 Amerikan tyhmimmät rikolliset
22.10 RAW (K)
23.00 SmackDown! (K)
23.50 Hollywoodin Paparazzit
0.20 Kameleontti
1.05 Yanky Panky
1.45 StarTV
2.10 Media Television
2.35 Deittichat
Perusta vajaa 10 vuotta sitten tehty arkeologinen löytö hämmästyttää asiantuntijoita. 334. Aiheena
mm lapsettomuuden hoito. 15.50 Veneilysää.
15.52 Sunnuntai-Suomi. 18.05 Tidsresan.
18.40 Melodier i sommarkvällen. 8.10 Byggstenar . 23.00 Aktuellt. . Selostus Mikko Hannula, tv-ohjaus Tuukka Ristimäki. 7438
21.30 Markus Kajon ihme pätkiä Osittain väri; osittain muu, eri. 12.03 Sävellahja. . 6.30 Suomi soi. . Uusinta viime
syksyltä. 15.00 Pyöräily: Ranskan ympäriajo Ranska Suora. 385235
22.15 Viikon sää . Selostajana Heikki Hedman.
. Suora lähetys. Aikuistumisen kynnyksellä Homer kuitenkin tarvitsee
oman etsikkoaikansa ja jättää taakseen kaiken tutun ja turvallisen.Työpaikka omenatilalla avaa
Homerin silmät elämälle: on aika löytää omat säännöt ja alkaa elää niiden mukaan. Uusinta. 8.00 Uutiset ja sää. Uusinta. 16.42
Ajankohtaista tänään. 14.03 Tänään iltapäivällä. . 4.02 Ylen aamu.
5.00 Uutiset ja sää. 61717254
8.00 Tv-uutiset . 21.55 Tähtihetki. 22.00
Sumo: Grand Sumo turnaus (Basho).
23.00 Pyöräily: Ranskan ympäriajo. Teknikens
historia. 10.00
Uutiset ja sää. 290728
17.40 Audrey Hepburnin tarina Tähti
on syntynyt. 12.35 Historier ur Guds hus. . 12.45 Väderöversikt
med sjörapport. 15.00 Sysmän Suvisoitto 2003.
16.30 Carl Philipp Emanuel Bachmin
musiikkia. tohtori Mengele, yksi etsityimmistä natsirikollisista, antautuu viranomaisille kertoakseen oman totuutensa. 419
20.30 Tv-uutiset ja sää . 22.05 Todellisia tarinoita. . Enää tarvitaan vain eläintarhojen tarja kuuluu nyt selkeästi yläkerran väen pariin. 5112612
11.55 Kolme vuodenaikaa: Uhanalaiset kasvit Sarja Suomen kasveista.
Asiantuntijana kasvitieteilijä Kari Lahti.
. 3701254
9.00 Sinisen talon nalle . 6978780
17.00 Tv-uutiset . 1.15 Indycar: Indycar Series Richmond USA. Agentti joka
tuuppasi minua Kreisikomedia superagentista, joka palaa ajassa taaksepäin
svengaavalle 1960-luvulle saadakseen takaisin varastetun mojonsa sekä tietysti pelastaakseen maailman suurrikollisten
juonilta. 22.55 Novosti po-russki.
23.00 Johann on Bach! 0.00 Uutiset ja
sää. 3207945
1.55 4deitti . on suomalainen kysymys
- miten meidän käy, kun maailma muuttuu
ja meille tulee muukalaisia. 22.00
Aktuellt. . 21.30 Sportspegeln. Tampere. 2766964
8.55 TV2: Luontovaunu: Vuoden
ötökkä Hyönteiset valitsevat keskuudestaan vuoden ötökän. 13.05 Gudstjänst
14.00 Aktuellt. Uusinta. . 477235
19.00 Seitsemän Uutiset . Amerikkalainen viihdeohjelma.
. 34047
16.10 Caralin kadonneet pyramidit
Perusta vajaa 10 vuotta sitten tehty arkeologinen löytö hämmästyttää asiantuntijoita. 15.40 Lätt klassiskt. . Tiedemiehet
ovat nyt vakuuttuneita siitä, että Caralin ikivanha pyramidikaupunki on rakennettu kutakuinkin samoihin aikoihin Egyptin pyramidien kanssa.
Perun pyramidikaupunki
on yli 4000 vuotta vanha
TV 1 klo 16.10
Caralin kadonneet pyramidit
Perussa vajaa 10 vuotta sitten tehty arkeologinen löytö hämmästyttää asiantuntijoita: löydetty kaupunki sekoittaa aikaisemmat historiankirjoitukset Etelä-Amerikan varhaisista sivilisaatioista. 20.00 Metalliliitto. 35815
21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu
. heinäkuuta 2003
KANAVAT SUNNUNTAI
20
TV 1
TV 2
4.00 Uutisikkuna . 14.55 Urheiluradio. . . 12.03 Sunnuntai-
Suomi. 18.00 Trafikmagasinet sommar. 2550983
10.00 Tv-uutiset . 20.00-20.27 Rallycross:
SM-serien Kalix. 302322
20.00 Terve menoa, rakas USA 1995.
Pääosissa: Matthew Modine, Randy Quaid,
Paul Reiser, Janeane Garofalo, Rob Reiner,
Amy Brenneman, Lindsay Crouse, Eliza
Dushku, Ed Flanders, Maria Pitillo.
. . 5457
21.00 Katso pois Koko perheen maaginen
kesäshow Särkänniemen aurinkoiselta lavalta jatkuu. Båtradion. 9.50
Favoriter ur världslitteraturen 10.00
Aktuellt med väderrapport. 16.30
Europafinal för unga dansare. 4718709
12.55 Perusterveydenhuollon kriisi
Ruotsissa Lääkärin ajanvaruas, voitteko
odottaa. 13.00 Moottoripyöräily: Master of
Endurance Spa-Francorchamps Suora.
13.30 Motocross: MM-kilpailu Ruotsi Uddevalla Suora. Käsikirjoitus Kavo Laurila. Sarjadokumentti tanskalaisesta Holbækin lähiöstä, jossa asuu väkeä 23 maasta - ja sopu on enimmäkseen hyvä. 4708438
10.00 Musiikkijumalanpalvelus Espoon Leppävaaran Helluntaiseurakunnan
Lähetyskappelissa jumalanpalveluksen
toimittaa ja saarnaa pastori Seppo Partti.
Avustajana Raija Hänninen. 6927341
20.35 Yllytyshulluimmat Autostop. Kuitenkin yhä
useampi törmää terveyskeskukseen soittaessaan tuttuun nauhoitteeseen "Lääkärin ajanvaraus, olkaa hyvä ja odottakaa...". Kesti vuosia ennen kuin tutkijaryhmä oli
kaivanut ikivanhan kaupungin koko perustuksen esiin. 19.30 Solen dansar
med Avanti! 21.00 Aktuellt. . 17.03 Sunnuntai-Suomi.
17.10 Roihan kesäkirja. Akinwande. Toiminnallaan järjestö haluaa
kertoa erityisesti koralliriuttojen ja surffirantojen heikentyneestä tilasta. 7.53 Sunnuntai-Suomi. alkaen. Kun pariskunta tulee eri kulttuureista, on kyseessä paljon muutakin kuin
kahden kauppa. 2342761
12.15 Ikuinen liekki Koskettava draama
arkkitehdistä ja herttuattaresta, joiden
rakkaus näyttäisi toteutuvan vain fantasian maailmassa. Kuvassa:Tobey Maguire (Homer Wells), Charlize Theron (Candy Kendall).
EUROSPORT
SUBTV
4.00 Autourheilu: World Series Cleveland
Suora. 21.00 Fleksnes fataliteter. 12.00 Uutiset ja sää. 18.03 Luontoilta 0203-17600.
18.50 Merisää. 20.50 Har
du hört den förut?. 2569419
0.05 Euronews . 948728
19.10 Tulosruutu . Selostajana Heikki
Hedman. 12.03 Kansanradio. Osa 5/5. mobiilipeli
. 6779032
20.05 Ruutulippu . 3607235
16.00 Euronews . 22.00 Uutiset ja
sää. 8.00 YLEX Aamu
Remix. 6707612
10.05 Koirani on Fang Syvä joki.
. 18.30 Push up.
19.00 Jorden är platt. 716167
19.20 Sää ja luonto . . 505322
21.15 Ykkösdokumentti: Vankilasta
vapauteen Jon Venables ja Robert
Thompson olivat 11-vuotiaita, kun heidät
vuonna 1993 tuomittiin vankilaan 2-vuotiaan James Bulgerin murhasta. 81604303
SVT EUROPA
7.00 Nyhetstelegram från SVT Text. 473867
23.35 Usko tai älä Uskoisitteko, että mies
selviäisi hengissä päänsä lävistäneestä
metsästysveitsestä. 13.00
Nyheter från FNB. 135612
14.05 Kesäillan valssi 5/11. Koodien oikeellisuudesta vastaa Gemstar Development Corporation.
NELONEN
6.30 Ostoskanava . 9.15 Pyhäaamun
musiikkia. . 13.30 La
regina di Turku - Drottningen av Åbo.
14.00 Danska kungahuset 202. 55728
18.35 Lyhyesti: Sagadi Viron Sagadi: palatsi, linna, kartano vai muuten salaperäinen. 0.00 Uutiset ja
sää. 10.20 Programtablå. . 8.03
Nadjan huone. . 17.10 Finlandssvensk tonträff. Useat uskovat Caralin näytelleen merkittävää osaa eteläamerikkalaisten sivilisaatioiden
kehityksessä tai olleen jopa alkukaupunki
muutokselle.
Perusterveydenhuolto
on kriisissä Ruotsissa
TV 1 klo 12.55
Perusterveydenhuollon kriisi Ruotsissa
Mistä on kyse, kun terveyskeskuksen ajanvarauksessa tarjotaan "ei oota". 10.03 Vegakrysset. Hän on kasvanut orpokodissa tohtori Wilbur Larchin (Michael Caine) omaperäisessä ?
mutta rakastavassa . Sentään lyhyt.
. 8.30 Classicas morgonkonsert.
9.00 Aktuellt. 67186
17.05 FST: Strömsö . 7.55 Löpsedeln. 7.50 Merisää. 12.00
Aktuellt. 8629544
9.35 Ankantahtiin . 19.00 Uutiset ja sää. 8.42 Ajankohtaista tänään. 7.45
Sommarmelodier. . Kouvolan
Tykkimäessä aidon lavatunnelman takaavat vieraileva Tomi Markkola & Fernet sekä kotijoukkue Teemu Harjukari ja Taivaanrannanmaalarit. 14.30
Pusselbitar på mitt livs rundhorisont.
14.45 Lätt klassiskt. 8736341
17.30 Pallo Hallussa Pelastakaa aallot.
Brittidokumentti näyttää kansainvälisen
Surfrider-järjestön taistelua merien suojelemiseksi. . . Pyramidikaupunki jäi kuitenkin tutkimatta perusteellisemmin,
sillä sieltä ei löytynyt kultaa tai muita rikkauksia. 10.45 Annikas undror. 22.00 Top 40. 13.00 Radioteatteri esittää: Anton
Tsehovin kirjeitä. 11.35 Radioteatteri
esittää: Kotikatu. 18.00 Aktuellt. 506
20.00 Sisaret Likaista peliä. 11.40 Visstunden. 21.10 Tack och lov. 0.15 Autourheilu: American Le
Mans Series Atlanta. Selostajana Tomi Tuominen, kommentaattorina Jyrki
Järvilehto, varikkotoimittajana Timo Pulkkinen. 3234167
9.50 TV2: Hurrikaanin salamaja:
Myrkytetty kakku Kakkukilpailun
tuomarit ovat vaarassa! Lisäksi opetellaan
Jarin kanssa luontoon tehtäviä koodimerkkejä. 8045254
9.00 Tv-uutiset . 8727070
16.45 Formula 1 -studio Ranska. Osa 4/4. Ennakkotunnelmat ennen GP:n starttia. Syntistä menoa ohjailee studiossa taustapiru
Mikko Malm. 14.00 Uutiset. USA 1999
. . 10896
9.05 Sunnuntaivekkari Vieraina Soili ja
Timo Vainionpää Haapaluomalta. 334. 16.00 Aktuellt med väderrapport och båtvädret.
16.07 Fri Zon . Tanssi-iltaa emännöi
Sari Tamminen. 19.03 Luontoilta 0203-17600. . 22.05 Väderöversikt med sjörapport. 3499344
13.35 Monikulttuurinen lähiö 3/3. Teksti-tv s. 2786728
8.31 TV2: Peukaloisen retket: Villihanhien kilpailu . 7.00
Uutiset ja sää. 12.30 Om döden. 19.30 Bolibompa:
Anki och Pytte. Kuvaus
ja ohjaus Erkki Tiihonen. 4833341
19.25 Keihäskarnevaalit Perinteinen
keihäskilpailu Pihtiputaalla. 1.25 Programtablå.
1.35-7.30 Nyhetstelegram från SVT Text.
Nelonen klo 21.00 Elokuva: Oman elämänsä sankari
Kahdella Oscarilla palkittu Oman elämänsä sankari kertoo elämänvalinnoista ja säännöistä,
jotka on tehty rikottaviksi. Ajankohtainen
dokumentti Perusterveydenhuollon kriisi Ruotsissa (Dokumenti Inifrån: Läkare...var god dröj)
kysyy miksei terveydenhuolto miljardipanostuksista huolimatta toimi.
Jokaisella ruotsalaisella on oikeus päästä
omalääkärinsä vastaanotolle. 579612
20.10 Urheilu-uutiset ja Keno
. 2.00 Uutiset. 5069419
20.15 Tosi-tv Tosi-TV:n Venäjä-spesiaali.
. 2910273
0.20 Ostoskanava . Ohjelman on koonnut Andràs Csuka, itsekin
meille sopeutunut, unkarilainen toimittaja. Ohjaus:
Lasse Hallström. 3608099
13.15 Suositut Ongelmakimppuja kerrakseen. 9.45
Programtablå. Heidän
tuomionsa on nyt kulumassa loppuun,
mutta poikien vapauttaminen on nostanut
Britanniassa valtavan myrskyn. 126964
15.25 Vanavedessä Tom Pöysti vetouistelemassa Aake Kallialan kanssa Mikkelin
lähivesillä Saimaalla. Onko kalastamisen
päätarkoitus kalan saanti vai hyvän kalajutun kertominen. 2.02 Yöradio. 16.10 Naurun aika. 10.00 Pelastusarmeijan jumalanpalvelus, Porvoo 11.00 Horisontti. 11.00 Rapport. . 83821
18.10 Kakkosen kesäsää . . . 19.00
STT:n uutiset ja sää. 594761
9.25 Hilarius-hiiren seikkailut
8.40 Ostosruutu . 19.55 Urheiluradio.
20.00 Uutiset. . 18.30 Rantalentopallo: World Tour Norja. . 0.05 Yöradio. 16.00 Moottoripyöräily: Master of Endurance SpaFrancorchamps Suora. Caralin kaupunkikulttuurin kukoistusaikana Etelä-Amerikassa oletettiin elävän vain metsästäjä-keräilijäkansoja.
BBC:n tuottamassa kiehtovassa dokumentissa seurataan tutkijoita, jotka yrittävät selvittää
ketkä kaupungissa asuivat ja mitä heille tapahtui. Kirjailija Ritva
Haavikko kertoo elämäkerran kirjoittamisprosessista sekä rohkaisee ja antaa neuvoja aloittelevalle elämäkerran kirjoittajalle.
Toimittaja Irja Rautvuori. 5.50 Merisää.
5.52 Ylen aamu. 19.30 Nyrkkeily: Ylemmän välisarjan Ranskan titteliottelu Hussein Bayram - Serge Vigne.
20.00 Nyrkkeily: Ylemmän keskisarjan
EM-ottelu Danilo Häussler - Rachid Kanfouah. 8.00 Uutiset ja sää. Homer Wells (Tobey Maguire) on orpo, jolta ei kuitenkaan puutu perhettä. 0.00
Uutiset. 12.03 Top
40. 18.00 Uutiset ja sää.
18.03 Hard Rock Club. 23.00 Segling: Swedish
Match. mobiilipeli
. 5.02 Ylen aamu.
5.35 Tänään 50 vuotta. Esineiden lumous. Lexie (Dawn Steele), Archie (Alastair Mackenzie), Molly
Molly on valmis katso- Kuvassa
(Susan Hampshire), Kilwillie(Julian Fellowes), Duncan(Hamish Clark),
maan eteenpäin.
Irene (Rebecca Lacey) ja Golly (Alexander Morton).
Koska Lexie on menossa naimisiin Archien kanssa, joutuu hän myös rustaa eläintarhan houkutellakseen uusia viehyväksymään uuden roolinsa linnan emäntänä raita. Turkkilaista Gynilliä kiinnostaa opettajan ammatti enemmän kuin perheenäidin rooli. 1112051
9.45 Taito-tv: Minun elämäni Osa 4/4.
Elämäkerran kirjoittaja. 2322
9.30 TV2: Herkulliset naapurit: Mistä
tunnet ystävän. 11.10 Perspektiivi.
11.25 Multajussi. Miljardipanostuksista ja aikaisempaa suuremmista resursseista huolimatta järjestelmä ei toimi.
Ohjelman aikana tilanteesta esittävät oman
versionsa hoitajat ja lääkärit, jotka joutuvat
päivittäin tekemässään työssä törmäämään aina samoihin ongelmiin - työajat venyvät ja tahti kiihtyy, mutta lääkärin aikojen tarjonta ei silti vastaa kysyntää.
Viimeisimmän EU:n toimeenpaneman Eurobarometri-selvityksen (1998) mukaan ruotsalaisista vain noin 46 % oli tyytyväisiä tai erittäin tyytyväisiä terveydenhuoltopalveluihinsa.
Hiljattain Tukholmassa tapahtuneet poikkeukselliset häiriköinti- ja pahoinpitelytapaukset
ovat herättäneet keskustelua myös mielenterveyshoitojen riittävyydestä.
Ruotsin television tuottama ajankohtainen
dokumentti tarjoaa lähtökohtia myös kotimaisen terveydenhuollon tilasta käytyyn keskusteluun
Glenboglen linnan väellä
on uusia ongelmia
TV 1 klo 18.40
Laakson kuningas
Laakson
kuningas
(Monarch Of The Glen) sarjan neljännen tuotantokauden kymmenen
uuden jakson myötä palaamme
Skotlannin
upeisiin
maisemiin
Glenboglen linnaan.
Siellä tapaamme monta vanhaa tuttua, ja kuitenkin kaikki on muuttunut. 13.42 Ajankohtaista tänään.
13.50 Kimurantti. 9574896
10.55 Sata sanaa: Polkupyörä Esko
Salminen kertoo Suomen sanojen syntyhistoriasta ja sukulaissuhteista. 18.55 Luontoilta 020317600. 12.55 Löpsedeln. Kuvasuhde 16:9. Vähitellen
keskustelu laajeni, joskus kuumeni. 17.20 Mitä-mitä-mitä. 22.00 Aktuellt.
22.15 Hotellet. 14.30 Pyöräily: Ranskan
ympäriajo Suora. 17.00 Päivän peili ja sää.
17.15 YLE news. 565200
0.50 Astronautti . 15.03
Alivaltiosihteeri. 17.30 Seijan seurassa taiteilija
Liisamaija Laaksonen. 14.00 Uutiset. 436148
22.00 Kymmenen Uutiset . He huomasivat hämmästyksekseen,
että huolellisesti rakennettu kaupunki ulottui
yli 80 hehtaarin alueelle.
Kaupungin todellinen arvo ymmärrettiin kuitenkin vasta muutama vuosi sitten, kun radiohiilikokeet määrittivät sen iäksi yli 4000 vuotta.
Sensaatiomainen löytö kirjoitti uusiksi varhaisen Etelä-Amerikan historian: ensimmäinen
tunnettu eteläamerikkalainen sivilisaatio on
1000 vuotta nuorempi. Nyt Archie aikoo hankkia susia ja pe- (Irene Stuart).
RADIO
YLE 1/Yle Radio 1
89,8 MHz
7.00 Uutiset ja sää. 7.03 Suomi soi. 459273
20.30 Villi elämys Megan McCormick tekee löytöretken Dominikaaniseen tasavaltaan, jossa hän pääsee mukaan voodoo-rituaaliin ja kiipeää Karibian korkeimmalle
vuorelle. 15.00
Uutiset. kastajan hyväksyminen. 9652842
0.55 Ostosruutu . 0.00
Löpsedeln. 20.03 Iskelmäradio.
21.00 Uutiset. 17.40 Per Spelman. 16.15 Pyöräily:
Ranskan ympäriajo Suora. 12.20 Programtablå. 7166544
12.05 YLE Teema: T-klubi Miten muuttuva työ muuttaa työn tekijää - ihmistä?
Historioitsija Jukka Relanderin vieraina
työelämän kouluttaja ja konsultti Mari Aulanko, sosiologian dosentti Harri Melin ja
tutkija Jussi Vähämäki. 257322
18.30 Viittomakieliset uutiset . Jokaisella ruotsalaisella on oikeus
päästä omalääkärinsä vastaanotolle.
. 7395964
11.30 Draivi . Amerikkalainen viihdeohjelma.
Uusinta. 10.03 Sunnuntai-Suomi.
10.05 Onnenpäivä. 8.03 Sunnuntai-Suomi. 542148
13.00 Tennistä: Wimbledon Kooste lauantain finaaleista. 21.00 Nyrkkeily: Raskaansarjan
ottelu T. 16.55 Urheiluradio/Formula 1: Ranskan osakilpailu.
17.00 Uutiset. 20.30 Rapport. 14.30 Debatt. 11.15 Nyhetstelegram från SVT
Text. 1724902
14.40 Rovaniemen markkinoilla Reino
Helismaan kupletin pohjalta tehty komedia kolmen kullankaivajan seikkailuista
Lapin konnien ja donnien parissa.
. 12.55 Sunnuntai-Suomi. 215457
20.00 Kahdeksan uutiset ja sää
. 2.15 Uutiset.
6.00 Peliputki: Water War 2
9.00 Peliputki: FusionX
11.00 Peliputki: Tiedä ja valtaa
12.00 Peliputki: Zap
13.00 Peliputki: Polttopallo
14.50 Robot Wars
15.35 Futurama
16.00 Kesäklubi 2003
17.00 Saturday Night Live
17.45 Mad TV
18.30 Popkorni: P. 8.10
Luontoretki. 8955983
14.55 Kansakunnan lisämuisti: Entäs
me. 4972419
15.05 Unelmastartti Uusi suunta.
. 3397099
18.15 Viestijuoksun SM-kilpailut Päätöspäivänä ratkaistaan pitkien viestien
SM-mitalien kohtalo. Eksoottiset seikkailu- ja elämysmatkat jatkuvat. suojeluksessa. Pystyykö seisomaan paikallaan, kun auto ajaa
vauhdilla kohti. Bo Carpelan Unen ja muistin kirjaaja liikkuu ajassa ja paikassa. 10.00 Bolibompa: Ole Alexander filibom bom bom. 4343070
14.00 Titus Tuuliviiri-Titus. 11.03 Programtablå. 22.05 Päivä tunnissa.
22.51 Musiikkiuutiset. Ohjelmatietojen lopussa ?-merkin
jälkeen olevat numerot muodostavat
Show view -koodin, jolla ajastetaan
videonauhureita. Vajaa kymmenen vuotta sitten eräs perulainen arkeologi kiinnostui raunioista uudelleen. . 9.30 Moottoripyöräily: Master of
Endurance Spa-Francorchamps Suora.
11.00 Rantalentopallo: World Tour Norja.
12.00 Rantalentopallo: World Tour Norja
Suora. . 9.05 Iskelmäparatiisi. 2361896
15.55 Vuoristolääkäri Kirous tuonpuoleisesta. MV. 6006506
22.30 Fastlane Isän poika. 9.00 Radioteatteri esittää: Kantolan perhe. 679631
12.00 Seikkailu Robinson Joukkueet yh-
. 4546419
22.20 Austin Powers . 678902
11.30 Kuvajokeri . 45865167
19.00 Usko tai älä / Wimbledon finaali jatkuu
Kehonmuokkaajien guru, elävä lapsijumalatar, kaupunki maan alla ja erikoisia ruokalajeja. 15.00
YLEX Tänään. 551896
14.00 Matkalla Kaliforniaan Jaksossa
vierailee Barry Corbin (Villi Pohjola). Matkalla Kaliforniaan uusitaan
11.8. 322934
14.30 Formula 1 -studio Ranska. 79902
18.15 FST: TV-nytt . 0.05 Nattklassiskt.
Radio 88.2
88,2 MHz
9.55 Jumalanpalvelus.. 21.03 Iskelmäradio.
21.35 Urheiluradio/Vakioveikkausrivi.
21.50 Merisää. Mitä vesistö Aakelle
merkitsee