takuu 2 vuotta . krs,
puh. Pelastusviranomaiset
pitävät ihmeenä, että mainittavia
henkilövahinkoja ei tullut.
. Miksei alussa?
Jäätteenmäki kysyi lauantaina
Virroilla.
Hänen mukaansa esityksen ajoituksen vuoksi siitä syntyy enemmän vaalitempun kuin vakavan
toimenpide-ehdotuksen kuva.
Itse korkean tason työllisyysryhmän perustamista Jätteenmäki piti oikeansuuntaisena. takuu 2 vuotta
. Suurimmillaan on puhuttu
jostain 7?10 promillesta. Miksi työttömyyttä ryhdytään
tosissaan poistamaan vasta vaalikauden lopussa. syvyydensäätö
KOMPRESSORI
MEC-AIR 362
. Pahin tilanne
on Pohjois-Savossa Suonenjoen ja
Karttulan alueella, Savo-Karjalan
aluejohtaja Jouni Mustonen Sonerasta kertoi lauantaina kello
18:n aikoihin.
Myös Radiolinjan ongelma-alueet ovat samoilla seuduilla; hankalinta on Mikkelin, Pieksämäen
ja Kuopion ympäristössä.
Myös lankapuhelimet ovat mykkinä samoilla seuduilla. tuotto 240 l/min
Plussaa ostoksistasi! . ruostumaton
säiliö
. Tämän vuoksi on vaikea
arvioida, kuinka paljon mies oli
todellisuudessa juonut.
. A-klinikkasäätiön johtavan ylilääkärin Rauno Mäkelän
mukaan lukemat eivät kuitenkaan ole aivan ennätystasoa,
mutta korkeimmat, jotka hän
muistaa tältä vuodelta.
. Tuomioon vaikuttavat paitsi
promillemäärä myös se, miten
ajoneuvoa on käytetty. Myöhemmin
hän pelotteli käyttävänsä ampuma-aseita, ellei poliisi luovuta.
Poliisi sai jonkinlaisen neuvotteluyhteyden mieheen. Lasinsirpaleista jotkut saivat
haavoja, ei sen pahempaa, kertoi
paloesimies Hannu Härmä Suonenjoen pelastuslaitokselta.
Koko kaupungista katkesivat
sähköt pitkäksi aikaa. Miehet olivat töissä koko yön.
Välillä on vaihdettu työntekijöitä,
kertoo myyntipalvelun päällikkö
Timo Laine Imatran Seudun
Sähkö Oy:stä.
Pisimpään sähköttä joutuivat
olemaan maaseudulla asuvat.
Laineen mukaan yksi ongelma on
se, että kaikkien mökkilinjojen
sähkönjakeluhäiriöistä ei tule ilmoitusta. Kart-
tulan Hirvijärvellä 60 lasta oli kesäleirillä, kun tuuli hetkessä kaatoi satakunta puuta ympärillä.
Lapset pääsivät suojaan sisätiloihin, eikä kukaan saanut vammoja.
Kaatuneitten puitten korjuu
työllistää pitkään.
. Näin ollen vika-alueen
laajuutta on vaikea arvioida.
SSS?STT
Tuhannet itäsuomalaiset taloudet joutuvat odottamaan sunnuntaihin saadakseen sähköt perjantai-iltaisen myrskyn jäljiltä.
Sähköt olivat poikki pahimmillaan yli 100 000 taloudelta Savossa, Pohjois-Karjalassa ja KeskiSuomen itäosissa. Lappeenrannan Energia Oy:n tulosaluejohtaja Martti Antikaisen mukaan pahimmillaan ilman sähköä
oli ainakin 10 000 taloutta. max 10 bar
PAINEILMALETKU
10 M liittimin
YHTEISHINTAAN
00
Rautia Salo
Joensuunkatu 12 Salo p. alv)
Sunnuntaina 7. laippa 35 cm
95 e
Perinteinen
TEHO
ÖLJYMAALI
9L
7,76 e/L
NAULAIN SN600
6990
e
. Taajamiin sähköt
saatiin iltapäivään mennessä.
Maaseutualueilla virtaa jouduttiin odottelemaan pitempään.
. 1
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
N:o 181
Irtonumero 1,35 . Hankalimmat korjaustyöt
jäävät alkuviikkoon.
Korjaustyöt etenivät niin, että
ensin korjattiin korkeajänniteviat
ja sen jälkeen kotitalouksiin menevät pienjänniteviat. Heistä kaksi oli sairaalaan vietäessä kriittisessä tilassa.
Onnettomuus tapahtui valtatie
9:llä Olkahisten sillalla hieman
puoli kahdeksan jälkeen aamulla.
Kuolleista toinen oli henkilöautoa
ohjannut vuonna 1983 syntynyt
mies ja toinen henkilöauton matkustajana ollut vuonna 1986 syntynyt nainen.
Henkilöautossa oli yhteensä
kuusi nuorta. Sadat asentajat uurastivat niitä kuntoon koko
lauantain ajan.
Suur-Savon Sähkön jakelualueella Etelä-Savossa oli illansuussa vielä 10 000 taloutta sähköttä.
Atro Oyj:n eli entisen Savon Voiman alueella luku oli yli 20 000.
Käyttöpäällikkö Matti Ryhänen Savon Voimasta lupasi, että
sunnuntain kuluessa valtaosa linjoista saadaan kuntoon.
Suur-Savon Sähköstä kerrottiin,
että korjaustoiminta hidastuu jatkossa, sillä vaurioiden laatu pahenee. Pitkäaikaisesta alkoholinkäytöstä kertoo myös se, että miehellä oli vielä kävelykyky tallella
tuossa vaiheessa.
. 970 W
14 e 159 e
90
VAATIVAA
N
KÄYTTÖÖN
!
KETJUSAHA BD GK 1435
71% 18 vuotta täyttäneistä kuluttajista pitää
Salon Seudun Sanomia hyödyllisenä tietolähteenä asuntokauppaa suunniteltaessa.
Mikään muu media ei tavoita kuluttajia yhtä
tehokkaasti.
VESIAUTOMAATTI
Öljypohjainen
. leikkuuleveys 23 cm
%
27 e
90
Lähde: AMT, Salon seutu 2001, Suomen Gallup-Media Oy
Tiesitkö
. 2,2 kW . Viisi muuta loukkaantui. Kaatunutta puumäärää
ei osattu vielä lauantaina arvioida.
Myrskyn aiheuttamat tuhot edelleen
kännykkäkansan riesana
SSS?STT
Rajun ukkosen jäljiltä mykistyneiden matkapuhelinten määrästä ei ole tarkkaa kuvaa, sillä sähköttä jääneiden tukiasemien hiipuminen aiheuttaa hyvin erilaisia
katvealueita.
Sekä Soneran että Radiolinjan
verkossa on huomattavia aukko-
ja erityisesti Pohjois-Savon alueella.
. Tilanne ratkesi vasta, kun poliisi otti kaasun
käyttöön. Kännykät eivät pelaa Savonlinnan, Jyväskylän, Kuopion ja
Mikkelin läheisyydessä. (02) 731 8560,
ma-pe 9-17.30, la suljettu
hintään 60 päiväsakkoa ja korkeintaan kaksi vuotta vankeutta.
. Itse kaupunkeja ongelmat eivät niinkään
koske, vaan niiden lähellä olevia
haja-asutusalueita. Karttulaan saatiin
sähköt vasta iltapäivällä. Varsinaisia promilletilastoja ei pidetä.
Lähinnä saamme tietää ennätyksellisistä lukemista tiedotusvälineistä, Mäkelä sanoo.
Rikoskomisario Jukka Myllymäki Vantaan poliisista kertoi,
että keski-ikäinen mies päästettiin vapaaksi perjantaiaamuna.
Yhtä suuria lukemia Myllymäki
ei uraltaan muista.
Miehen tuomiosta päätetään
myöhemmin. Karjatilojen kohtalo tässä on
tietysti ikävä, säälittelee Antikainen.
Imatran seudulla sähkökatkoksesta kärsi lauantaina iltapäivällä satoja talouksia.
. Törkeästä rattijuopumuksesta voidaan tuomita vä-
MODA
MODA
Palvelemme ma-to 9-17, pe 9-18, la 9-13
Myrsky pani Sisä-Savon sekaisin
SSS?STT
Unton päivän iltana raivonnut
myrsky koetteli erityisen pahasti
Sisä-Savoa. Suurin osa junista oli lähes pari
tuntia aikataulustaan myöhässä.
Matkustajia oli vähemmän liikenteessä kuin perjantaina.
. Riskiä pahentavat muun muassa kova kuumuus tai kylmyys, Mäkelä muistuttaa.
SSS?STT
Ukkosmyrskyn aiheuttamat
sähkökatkot kiusasivat myös
Kaakkois-Suomen asukkaita lauantain vastaisena yönä. 777 51 MA-PE 7-18 LA 9-14
1300 e
Ale
www.synsam.fi
Suuri
kesä-
ale!
Paljon tuotteita
-50%
-70%
Kehyksiä
Aurinkolaseja
Palvelemme myös kesälauantaisin
SALON SEUDUN SANOMAT
Turuntie 14, Salo, Aikavaraus: Optikko 7272 800, Silmälääkäri 7272 811
Palvelemme: ma-pe 9-17.30, la 9-14
Kaksi nuorta kuoli
kolarissa Tampereella
SSS?STT
Kaksi nuorta kuoli farmaritaksin ja henkilöauton rajussa nokkakolarissa Tampereella lauantaiaamuna. Onneksi liikenne ei
varmaan siihen aikaan aamulla
ollut vilkasta, Myllymäki sanoi.
Mäkelän mukaan 6,7 promilleen
pääseminen vaatii pitkällistä ja
säännöllistä ?harjoittelua?, jotta
sydän, aivot ja maksa tottuvat alkoholiin. Aluksi
mies vilautti auton ikkunasta pitkäteräistä puukkoa. Paloasema oli myös puhelinmotissa.
Äkkiä puhjennut ukkosmyrsky
säikytti ihmisiä kaikkialla. heinäkuuta 2002
71
Rautiasta kaikki!
www.sss.fi
TRIMMERI
BD GL 225S
LUHTI
PUNAMAALI
10 L
1,49 e/L
. Puita kaa-
tuili talojen katoille ja teille. Hän
antoi tukensa myös Itälän ehdotukselle, että ryhmän vetäjäksi
kutsuttaisiin presidentti Martti
Ahtisaari.
Koskinen vaatii
pakoilijoiden
noutamista oikeuteen
SSS?STT
Oikeusministeri
Johannes
Koskisen (sd) mielestä haasteen
saaneet syytetyt, jotka pakoilevat
oikeutta, on noudettava nykyistä
useammin vastaamaan teostaan.
Nykyinen tilanne, jossa tuhannet
rikosjutut peruuntuvat käräjäoikeuksissa syytetyn poissaolon takia, ei saa Koskisen mielestä jatkua.
Koskinen otti asiaan kantaa lauantain Aamulehdessä ja Helsin-
gin Sanomissa.
Ministeri katsoo, että suhteellisen vakavassa rikoksessa oikeutta pakoilevat syytetyt olisi otettava säilöön päivää ennen istuntoa.
Tämä edellyttää syytetyn olin- tai
asuinpaikan tietämistä.
Helsingin Sanomissa Koskinen
kertoo oikeusministeriön puuttuvan syytettyjen pakoiluun mahdollisesti jo alkusyksyllä.
. Etelä-Savossa vikakohtien paikantamiseen käytettiin myös helikoptereita. Aikaa piiritykseen kului
kaksi tuntia.. naulapituus 50-90 mm
. Tarkempi
tapahtumapaikka oli Mechelininkadun ja Hietaniemenkadun risteyksessä.
Poliisi joutui eristämään alueen,
sillä mies uhkaili poliiseja. Uusiakin alueita voi tulla, sillä
tukijärjestelmänä olevat akut alkavat pian vedellä viimeisiään,
Mustonen sanoo.
Ongelmat poistuvat sitä mukaa,
kun tukiasemien sähkön saanti
normalisoituu.
Jäätteenmäen mielestä
hallitus myöhässä
työllisyysryhmän kanssa
SSS?STT
Keskustan puheenjohtaja Anneli Jäätteenmäki katsoo sisäministeri Ville Itälän (kok.) ehdotuksen työllisyysryhmän perustamisesta tulevan ?vuosia liian
myöhään?.
. Töissä on oltu perjantai-illasta
saakka, ja hommat jatkuvat ensi
viikolle. säiliö 20 l
. Pohjois-Savoonkin helikopteria yritettiin hankkia, mutta niitä
ei enää ollut saatavilla.
Myrskyn jäljiltä häiriöitä oli paljon myös puhelinliikenteessä.
Kaakkois-Suomesta luoteeseen
edennyt myrsky kaatoi runsaasti
puustoa. 1400 W
. Vaikka
myrsky on ohi, saattaa puhelimia
vielä mykistyä illan aikana, elleivät sähköt pian palaa.
. Taksin kuljettaja oli
autossaan yksin.
Poliisi ei vielä ole päässyt kuulustelemaan onnettomuudessa
mukana olleita, ja onnettomuu-
den syy on vielä epäselvä. Joissain pienemmissä tuomioistuimissa noutoa on jo lisätty,
Koskinen sanoo Aamulehdessä.
Mies linnoittautui
autoon ja uhkaili poliiseja
SSS?STT
Huumepöllyssä ollut mies linnoittautui varastettuun autoon
lauantaiaamuna hieman ennen
kahdeksaa Helsingissä. Valtatie 9 piti saada nopeasti auki,
sillä Kuopioon oli menossa kiireellisiä sairaskuljetuksia.
Puustoa tuuli harvensi reilusti.
Aluepalomestari Kauko Laurila
Karttulasta arvioi, että paikka
paikoin puista meni nurin kymmenen prosenttia. Sää oli
onnettomuuspaikalla sateinen.
Valtatie 9 oli onnettomuuden
vuoksi poikki noin kaksi tuntia.
Liikenne Tampereelle ja Jyväskylään ohjattiin kulkemaan Aitolahdentietä pitkin.
5 km
STT
338
Vantaalla torstaina pidätetyn
miehen puhaltamat huikeat 6,7
promillea pyörryttävät ensikuulemalta. Neljä promillea saattaa olla jo
hengenvaarallinen tila. Myöhästymiset koskivat kuitenkin satoja matkustajia, vaikka
päivä oli hiljaisempi kuin eilinen,
VR:n liikenneohjaaja Jari Lindström sanoo.
Radoille kaatuneet puut saatiin
raivattua aamupäivän aikana.
Kolaripaikka
Näsijärvi
Kaakkois-Suomessa oli
Tuhansia talouksia myös
tuhansia talouksia sähköttä ilman sähköä Itä-Suomessa
9
TAMPERE
12
Kangasala
Vantaalla torstaina
mitattu 6,7 promillea
omaa luokkaansa
SSS?STT
Vilhonkatu 14,
Anttilan 2. Siitä tulee iso savotta, Laurila
sanoi.
Junat myöhästelivät
Junaliikenne myöhästeli koko lau-
antain Savon radalla perjantaisen
myrskyn aiheuttamien tuhojen takia. Pienempiä vikoja tulee
vielä varmaan ilmi, ennustaa Antikainen.
Pahiten ukkonen kiusasi Lappeenrannan, Lemin ja Savitaipaleen kuntia. (sis. Lauantai-iltapäivään mennessä jakeluverkosta uupui enää 700?800
taloutta.
. 250 W
. Tässä tapauksessa mies oli ajanut Kehä
kolmosella ennen tulemistaan
työmaalle
Asiaa
voitaisiin hoitaa myös korottamalla muita
eläkkeitä suhteellisesti vielä enemmän jälkeen jääneitä kansaneläkkeitä. Tätä kantaa tukee myös matala inflaatio.
EKP on perinteisesti ollut korkopolitiikassaan amerikkalaista vastinettaan varovaisempi, ja nyt tuohon varovaisuuteen on hyvä syy.
MUISTA LEHDISTÄ
EU parantaa mainettaan
Euroopan unionin johto käy
epätasaista ja kallista taistelua jäsenmaiden kansalaisten välinpitämättömyyttä ja suoranaista
epäluottamusta vastaan, toteaa
HELSINGIN SANOMAT. Päinvastoin: meteli on pannut tulostuskoneet surisemaan
entistä kovemmin. Leikissä taas ei ole
sen itsensä ulkopuolista tarkoitusta. Hänellä ei ole ollut hetkeäkään vapaaaikaa, jolloin hän olisi tuntenut olevansa vapautettu itsensä kehittämisen vaatimuksesta. Tuo alennus oli kuitenkin alun perin 445 mk/kk eli 5 340 mk vuositasolla suurimmillaan. Ja vastaavasti, jos aihetta ei
ole, voitaisiin ikävä varjo pestä pois syyttömien henkilöiden päältä.
Lisää painetta Sonera-kuvion tutkimiseksi sysää sekin, että nettiversion syytöksillä aletaan jo paukuttaa poliittista rumpua. Vielä alkuvuodesta uumoiltiin, että korot lähtisivät
nousuun jo kesällä, mutta nyt arviot liikkuvat enemmänkin syksyssä.
Vitkastelu johtuu siitä, että talouden toipuminen on ollut odotettua hitaampaa.
EKP:n pääjohtajan Wim Duisenbergin mukaan ?riskit hintavakaudessa ovat yhä enemmän ylöspäin?. Hän saa hetkeksi laskea tenttikirjat syrjään ja uppoutua työn tekemiseen. Vaan on siinä hallituksen taholta vähän eduskuntavaalienkin makua
mukana. Karkeasti yksinkertaistaen palkkatyössä jokainen hetki eletään jotain toista
hetkeä varten . Kirja poistettiin Soneran vaatimuksesta internetistä, mutta se ehti levitä niin laajalle, ettei sitä enää onnistuttu vaikenemaan
kuoliaaksi. 7702 340. Tosin
sitten jatkuvan painostuksen johdosta vähin
erin alentui. Leikissä ajasta tulee ikuista, aika pysähtyy, se katoaa. ja edesauttanut yhtiön raskasta velkaantumista epäpätevällä johtamisellaan. Itsepalveluyhteiskunnassa tehdään tosiasiassa
pitempää työpäivää kuin palveluyhteiskunnassa, kun pitkän työpäivän päätteeksi kotona odottaa ruuanlaitto, siivous ja pyykki.
Suomen kansantalous perustuu paljolti hyvin koulutettuihin naisiin, joiden työtaakkaa
olisi kohtuullista helpottaa. Ei pienemmän eläkkeen tai
muun pienen tulon saajiin.
Aika näyttää mitä tapahtuu. Alue on rikkaalla
kasvillisuudellaan ollut kuin keidas muuten
niin karsitussa ja lyhyeksi leikatussa Salossa.
Kyseisen niityn kukkaloistoon oli kuitenkin
puututtu kovalla kädellä. Siksi hän pestautuu kesätöihin.
Kesätöitä opiskelija saa tehdä kevyellä mielellä. myös vapaa-aika . Näin olisi kaikilla sama
maksu. Nyt häntä
tulitetaan niin raskaalla arsenaalilla, että asiat olisi hyvä hänen omankin etunsa takia selvittää.
Sonera selväksi
Soneran ympärillä riittää kohuja. 50 euron verran kuukaudessa. Eräänlaista teatteria sekin.
Toinen hyvä puheen- ja jatkuvan esilläpitämisen aihe, kansaneläkkeen pohjaosan poisto, ei taida olla vielä loppuun käsitelty.
Arviolta 115 000 eläkeläistä saa 5?50 euroa
(n. kukin omalla tavallaan.
Aivan ensimmäisenä tiedotusiskujen listalla on tietysti EU:n laajeneminen, joka herättää jäsenmaiden kansalaisissa hyvin ristiriitaisia tunteita
. Siksi ne ovat vakaampia kuin maailmanmarkkinoiden käänteistä
riippuva tavaratuotanto. Mistä tuo
paljon valitusta aiheuttanut ylimääräinen
maksu oikein on peräisin. Päätöstä tosin perusteltiin
sillä, että samanaikaisesti palkansaajilta perittäisiin eläkemaksua 3 prosenttia. Muistot Ahon hallituksesta kirvelevät yhä. Nyt on siis jäljellä tuo 0,4 pro-
senttia ylimääräistä maksua.
Mukava tietysti olisi veronmaksajan saada
tuo alennus, kun tasa-arvo lopultakin on luvattu toteuttaa. heinäkuuta 2002
MIELIPIDE
sss.mielipide@sss.fi
Kesä töissä
PÄÄKIRJOITUS
Soneran pääjohtaja Kaj-Erik Relander koettiin hyvin etäiseksi johtajaksi. Verorasitus kun kohdistuu sittenkin enemmän parempituloisiin. Nyt kohistaan nettikirjasta, jossa
heitellään roppakaupalla lokaa Soneran entisen pääjohtajan Kaj-Erik
Relanderin niskaan. Vuosina
1994?95 eläkeläiset maksoivat peräti 4 prosenttia korkeampia maksuja kuin työelämässä olevat. Lähetä tekstit osoitteella:
SSS/mielipide, PL 117 24101 Salo
Sähköposti: sss.mielipide@sss.fi
Sunnuntaina 7. Tämän seurauksena
MIKKO NURMISTO
Kirjoittaja on Salon Seudun Sanomien
kesätoimittaja.
***
mikko.nurmisto@sss.fi
TÄTÄ MIELTÄ
Vähävaraisia eläkeläisiä on rintamaillakin
Paljon on ollut porua eläkeläisten ylimääräisen sairausvakuutusmaksun alentamisesta
työssäolevien maksujen tasolle. 1996?2001?
47 460 mk. Jos työeläkkeen
alentaminen olisi korvattu kokonaisuudessaan, niin sen saajat tuskin puhuisivat pohjaosasta mitään. Näin saatiin valtion kassaan runsas
miljardi lisää rahaa.
Korotuksen piti olla väliaikainen. joku sanoisi raukkamaisesti. myös Relanderin . Kysymys on siitä, että hekin tulisivat itsenäisesti ja omin
avuin paremmin toimeen.
Touko Niemelä
Eläkeliiton Varsinais-Suomen
piirin puheenjohtaja
VÄLIHUUTO
Palveluja
paikallisesti
Sami Perttilä
Niittyjä ja niittykukkia enemmän Saloon, kirjoittaja toivoo.
kaupunkialueella voisi edelleenkin olla niittyjä
ja piennaralueita, joilla kukat kukkisivat ja
joilta mehiläiset ja perhoset löytäisivät ravintoa. Nyt näyttää
siltä kuin hyvä puheen- ja kirjoittamisen aihe
loppuisi. Se puolue, joka on riittävän
suurella erolla maan suurin puolue,
pääsee pääministeripuolueeksi ja tekemään valintoja.?
Lehdet luki Jorma Hautala.
Opiskelija on puurtanut opinnoissaan koko
talven. Tarkoitus on vuosittain valita muutama aihe, joista tiedotetaan entistä aktiivisemmin. Perustellusti voi sanoa, että kyllä se on eläkeläisten oman yhteistoiminnan aikaansaannos.
Kansanedustajat ovat meitäkin varten. Venäjältä tuotiin Suomeen
viime vuonna 481 000 tonnia romuterästä.. Yleisen viihty-
vyyden lisäksi nykyisen kaltainen rujo
maisemointi pilaa Salon entisen, hyvän maineen puistomaisena ja viihtyisänä kaupunkina.
Suvi Lehtonen
Salo
?Paikallisten palvelujen menekki perustuu
paikalliseen kysyntään. Kun koko talouden menestys on kiinni huippuosaajista, eikö
olisi myös kansantaloudellisesti tehokasta
edistää työnjakoa, jotta huippuosaajat voisivat keskittyä omaan työhönsä ja ostaa muuta
työtä palveluina??
Osmo Soininvaara
Suomen Kuvalehdessä
Rikostorjunta ja liikenteen sujuvuus itärajan haasteet
SSS?STT?Joni Launonen
Suomen ja Venäjän välisen liikenteen sujuvuuden ja rikostorjunnan kehittäminen
asettuivat keskipisteeksi Suomen ja Venäjän
tullien päämiesten neuvotteluissa Utsjoella.
Tullihallituksen pääjohtaja Tapani Erling
oli tyytyväinen kaksipäiväisten neuvotteluiden antiin.
Suomen ja Venäjän välisen liikenteen sujuvuuden kehittämisen painopisteeksi päätettiin elektronisten tullausmenetelmien kehit-
täminen.
. Nettikirjan mukaan Relander olisi luonut Soneraan ?pelon ilmapiirin. Parantaakseen EU:n mainetta komissio hyväksyi äskettäin yhteisen tiedotus- ja
viestintästrategian. Sitä
sitten seurasi alentamista korvaamaan tul-
leen kansaneläkkeen pohjaosankin asteittainen poisto. Vielä pari vuotta sitten Salo oli
viehättävä puistomainen kaupunki tyyliin
"englantilainen puutarha".
Juuri se ominaisuus teki Salosta viihtyisän
ja miellyttävän paikan asua ja liikkua.
Nyt on menty siihen, että nurmikot leikataan maata myöten niin, että helteellä ne palavat kellertäviksi. Myös puistojen pensaat ja
puut trimmataan viimeisen päälle. Toimitus valikoi, käsittelee ja
mahdollisesti lyhentää tekstit. Ja palkkatyössä
on pakkotyön maku.
Työ ja leikki ovat käsitteinä vastakohtia.
Työtä tehdään jonkin ulkopuolisen päämäärän tai tarkoituksen vuoksi. Kaihoten muistelemme lapsuuden kesiä, jotka
tuntuivat kestävän ikuisuuden.
Kenties vasta kun opimme ajattelemaan aikaa uudella tavalla, tulemme huomaamaan,
ettei työn ja leikin raja välttämättä kulje työja vapaa-ajan välissä.
***
Mutta voiko myös kellokorttivankilassa toteutua vapaus?
Leikissä ja työssä toteutuvat erilaiset aikakäsitykset. Työttömyydestä ja siitä
johtuvasta joutilaisuudesta on tullut painajainen, josta seuraa ahdistusta, masennusta ja
ties mitä psyykkisiä ja sosiaalisia ongelmia.
Eivätkä koneetkaan tulleet elättämään ihmistä. Tätä perusongelmaa ei ratkaise taitavinkaan yksittäinen tiedotuskampanja.
Kansalaisten luottamus on saavutettavissa vain johdonmukaisella politii-
Tuottaja: Risto Knuuttila puh. Lamatalkoisiin osallistuminen eläkeläisten puolelta.
Vaan kuinkas kävikään?
Ylimääräinen maksu pysyi ja pysyi. Tässä tapauksessa asiallinen selvitys
on paikallaan siksikin, että suomalaisilla on oikeus tietää noiden virheiden taustat.
Korot ennallaan
Euroopan keskuspankki (EKP) päätti torstaina pysyttää ohjauskorkonsa ennallaan. Sitähän eläkeläiset ovat vaatineet!
Maksu olisi molemmilla 1,9 prosenttia.
Miten tähän nyt on oikein tultu. Tuo jälkeenjääneisyys on n. pelkoja, epävarmuutta, vastustusta.
Yhteisen rahan sisäänajo sujui hyvin,
mutta mahtaako EU:n johdon olla yhtä helppo vakuuttaa pelokkaat kansalaiset itälaajenemisen eduista. Venäjän valtiollisen tullikomitean puheenjohtaja Mihail
Vanin ilmoitti, että Venäjä tulee sallimaan
romuteräksen tuonnin myös Imatran rajaaseman kautta.
Uudistus helpottaa Imatra Steelin sekä
Raahen ja Tornion terästehtaiden toimintaa.
Aikaisemmin Venäjä salli romuteräksen tuonnin ainoastaan Nuijamaan ja Vainikkalan raja-asemien kautta. Veroja lasketaan ja nostetaan. Saajia olisi ehkä liki 300 000, mikä kuvastaa asian merkitystä. Liikenteen sujuvuus sähköisten tullausmenetelmien ansiosta Suomen ja Venäjän välillä on kehittynyt merkittävästi, Erling kertaa neuvotteluiden antia. 1800-luvulla tuskin osattiin kuvitella,
että vielä koneidenkin aikakaudella työttömyys olisi ongelma kansantaloudelle.
Mikäli linux-guru Linus Torvaldsiin on uskomista, nykyaikana kehitystä eteenpäin vievät tietokonehakkerit ovat yhdistäneet työn
ja leikin. Pikemminkin päinvastoin,
koska lääkekorvauksemme eivät ole tänä päivänä eurooppalaisella tasolla.
Omasta näkökulmastani toimenpiteen kyllä
hyväksyn. Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ben Zyskowicz
ja puoluesihteeri Heikki A. Nykyiset leikatut, kellastuneet niityt ja
pientareet ovat surullista, mielikuvituksetonta
ja epämiellyttävää katsottavaa. Työtä on paljon sillä ohjelmia on muutettava ja informaatiota järjesteltävä.
Tullilla on tällä hetkellä käytössään sähköinen tullausjärjestelmä, joka välittää edifactsanomia.
Maiden yhteistyö kansainvälisen rikostorjunnan saralla todettiin hyvin onnistuneeksi.
Yhteistyöllä on saatu paljastettua merkittävä
määrä veropetoksia ja elektroniikkatuotteiden viennissä esiintyneitä kaksoislaskutustapauksia. Leikki tapahtuu
puhtaasta leikkimisen ilosta.
Myös urheilu ja kaikki pelaaminen on par-
KOLUMNI
haimmillaan leikkiä. Niin kuin
lapsi leikkii olevansa poliisi tai lääkäri, voi
opiskelijakin leikkiä, että olisi oikea työntekijä. Soneran heikkoudella on
ennenkin ollut helppo kerätä irtopisteitä: savijaloilla seisovan jättiläisen virheitä on vaikea kiistää. Ja maksukin alkaa vasta syksyllä 2003.
Eduskunnassa on korvausta käsiteltäessä
kiistelty siitä, kenen ansiota tämän osittaisratkaisun aikaansaaminen oikeastaan on. kannalta olisi parasta, että asiat tutkittaisiin ja
hutkittaisiin vasta sitten, jos on aihetta. Valtioneuvoston periaatepäätöksen mukaan eläkeläisten sairausvakuutusmaksua korotettiin 2
p ja kansaneläkemaksu 1 p/veroäyri. Edellyttäen tietysti, että eläke
ylittää kansaneläkkeen saamisen rajat. Suomeksi tämä tarkoittaa sitä, että usko talouskasvun kiihtymiseen on yhä vankka. Erling pitää yhteisten rikostorjuntaoperaatioiden toteutumista sekä liikenteen
sujuvuuden parantumista merkittävänä Venäjän kansainvälistymiskehityksessä.
. Ain laulain työtäs tee.
***
Utopiat saavat jatkuvasti uusia muotoja.
1800-luvun loppupuolella eräänä utopiana oli
työstä vapautuminen, siis eräänlainen työttömyys. kasvit oli niitetty
maata myöten.
Jäljellä ei ollut kukan kukkaa eikä niistä
mettä hakevia mehiläisiä ja perhosia . Ei tässä turhasta rutistu ole. Työ ja
vapaa-aika saavat epäilemättä sekoittua
työnantajankin mielestä silloin, kun työntekijälle työ on yhtä kuin elämä.
Näin työn käsitteestä ehkä vähitellen hälvenisi myös palkka- ja pakkotyön leima.
aika . Edessä on ollut aina se seuraava tentti.
Kun kesä tulee, opiskelija haluaa hyvitystä.
Mitä hän tekee. Opposition edustajat haluaisivat, että hallituspuolueet jäisivät nalkkiin
huonosta yhteisen omaisuuden valvonnasta. Kyllä
tässäkin maakunnassa on tuhansia toimeentulorajalla olevia eläkeläisiä. Leikkityöstä tulee palkkatyötä. Koska näin on, ei kirjan tekijältä ole päästy peräämään todisteita väitteiden tueksi. Miksi kaiken pitää olla niin muokattua ja lyhyeksi leikattua?
Ei nykyisentyyppisessä maisemoinnissa silmä lepää, eikä sitä ole mukava katsella. Rahaa
on projektiin varattu runsaasti, mutta se ei takaa tuloksia.
Niin kauan kuin EU on ollut olemassa, sillä on ollut sama perusongelma: kansalaiset eivät tunne sen instituutioita ja politiikkaa omakseen. Tätä on eduskunnassa
ajanut oppositio, mutta on siinä mukana rohjennut olla useita hallituspuolueidenkin edustajia. Näistä x-sukupolven nörteistä ei
koskaan kasvanut aikuisia. Kirjan mukaan Relander olisi myös
toiminut Sonerassa häikäilemättömästi omaa etuaan ajaen.
Nettikirja on tehty anonyyminä . Täysimääräisen korvauksen ja maksun
aikaistamisen puolesta äänesti eduskunnassa
myös osa hallituspuolueiden edustajista.
Kysymys on tietysti rahan säästöstä maksa-
Enemmän elävää maisemaa Saloon
Olen työmatkoillani usein nauttinut Viestin
urheilutalon viereisen, Perniöntiehen rajoittuvan niityn kauneudesta. Käytännössä tiedottamisen hoitaisivat jäsenmaat . Siksi
sitä ei voi parhaalla tahdollakaan kutsua onnistuneeksi.
Sama koskee niittyjä ja pientareita. Puhdas pelaamisen ilo on leikkiä.
Leikissä toteutuu vapaus, (palkka)työssä
välttämättömyys.
Näiden vastakkaisten käsitteiden yhdistäminen on ongelma. Riippumatta työn raskaudesta voi kesätyö
olla työloma, leikkiä arkisen aherruksen rinnalla.
Kunnes joskus tulee se päivä, jolloin opiskelijamme pestautuu töihin ansaitakseen jokapäiväisen leipänsä, maksaakseen velkansa,
saavuttaakseen korkeamman elintason. Hän haluaa vapautua arjen
töistään. Korkeatasoisista palveluista saatu
elintaso ei tuhoa luonnonarvoja lainkaan niin
paljon kuin tavarapaljouden paisuttaminen.
Palveluja voi maapallon tilasta huolestunutkin käyttää hyvällä omallatunnolla.
Jos emme pese toistemme paitoja, itse kukin pesee ne itse työpäivänsä päätteeksi. Vai
mitä. Olisi kai katsottava asiaa niinkin,
että nämä erityisesti vähävaraisille tärkeät
lääke-, matkakulu- ym. Suomalaiset ansaitsevat parempia ja yksilöidympiä vastauksia uudelta puheenjohtaja Anneli Jäätteenmäeltä. Eläkeläisiltäkin siis perittiin kansaneläkemaksua,
jopa korotettuna. Kaikkien
. Leikki
itse on oma päämääränsä. Etenkin näitä pettymyksiä ajatellen.
Entäpä sitten pohjaosan palautus kaikille,
joilta se on poistettu. Tunnemme toki monia yrityksiä: Työn iloa. Ja ainoastaan
sen vuoksi, että se oli heistä niin hauskaa.
Tässä kenties on jälkiteollisen yhteiskunnan työn utopia. Fax: 7702 300
kalla, jonka edut ihminen huomaa
omassa arkipäivässään.?
Onko seuraavan hallituksen
pohja sinipuna vai punamulta,
pohdiskelee ILTALEHTI.
?Kokoomuksen ja keskustan johtajien
välinen nokittelu vahvistaa mielikuvaa, ettei aitoa tahtoa porvariyhteistyöhön kesken ole puolueiden johdossakaan. Keskustan on pystyttävä antamaan hintalaput uudistuksilleen ja veronalennusohjelmalleen.
Porvarien riitely edesauttaa sosiaalidemokraatteja, joiden ei tarvitse
pelätä oppositioon joutumista. Ollila arvostelivat rajusti keskustaa populismista
ja katteettomista vaalilupauksista.
Sinällään kokoomuksen kritiikki on
aiheellista. Kyllä
jan kannalta ajatellen. Ymmärrettävää sinänsä.
Rahaa tarvitaan aikaisempaa enemmän Kelan maksamiin sairauksista johtuviin korvauksiin. Moni tulee pettymään
siihen mitä saa ja vielä enemmän siihen, että
ei saa mitään vaikka on luullut saavansa. hetkeä, jolloin työn hedelmistä, eli palkasta, päästään nauttimaan. Hallituksen esitys on, että palkansaajien sairausvakuutusmaksu nousisi 0.4
prosenttiyksikköä. Tapaus on hyvä näyttö internetin vallasta, hyvässä tai pahassa.
Olipa nettikirja huuhaata tai ei, ollaan siinä pisteessä, että jonkinlainen puolueeton selvitys kirjan väitteistä olisi paikallaan. Maksuhan menee Kelalle. Lopputulos oli todella surullista katsottavaa.
Ihmettelen yleensäkin Salon nykyistä
maisemointia. Hallitus on katsonut, että toteutus käy toisinkin. Pelin luonteeseen leikkinä viitataan, kun sanotaan, ettei väliä ole
sillä, voittaako vai häviääkö. Hän kuitenkin painottaa, että töitä tällä saralla on vielä tehtävänä.
. Tullin silmissä Venäjän WTO-kelpoisuus
on parantunut merkittävästi, hän kiteyttää.
Kaksiosaisissa neuvotteluissa lyötiin piste
Suomen ja Venäjän välejä hiertäneeseen kiistaan romuteräksen tuonnista. Ainakaan ansaitun työeläkkeen alentamisesta.
Kysymys on kaikkien kohdalla oikeudenmukaisuudesta ja pienempien eläkkeiden kohdalla myös toimeentulosta.
Nyt siis on tehty eräänlainen kompromissi.
Työeläkkeet eivät tietenkään tällä tavoin palaudu alkuperäiselle tasolleen kuin aivan
harvassa tapauksessa. Keskusta on esitellyt ison
tukun lupauksia, joita on mahdoton
toteuttaa kaikkea yhtä aikaa. Asiassa on kyllä
lähdettävä vuosikymmenen taakse. ainoastaan kuiva, maata myöten kynnetty ruoho
ja mutaiseen maahan painuneet traktorinjäljet. tuntuu kuitenkin
kuluvan nopeammin.
Leikissä aika on jakamatonta. Eli nostetaan työelämässä olevien maksuja. Keskusta ja kokoomus kisaavat demarien
suosiosta, mikä tekee Paavo Lipposen
asemasta entistä vahvemman.
Hallituspohja päätetään vasta vaaleissa ja hallitusneuvotteluissa. Nyt EU
aikoo parannella mainettaan.
?EU:n huono maine kansalaisten silmissä on alkanut huolestuttaa Brysselin ja jäsenmaiden poliittista johtoa entistä enemmän, kun oikeistopopulistiset ja EU-politiikkaan äärimmäisen
epäluuloisesti suhtautuvat liikkeet
ovat voimistuneet Euroopassa. 2
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU2
Kerro kantasi
SALON SEUDUN SANOMAT vuodesta 1919
Päätoimittaja: Jarmo Vähäsilta
Toimituspäällikkö: Kauko Mäntylä
Sähköposti: sss.toimitus@sss.fi
Kirjoita ?Tätä mieltä -palstalle nimellä tai nimimerkillä.
Nimimerkkiä käyttäessäsikin lähetä nimesi toimitukselle.
Kirjoita hyvin lyhyesti, koneella tai selkeästi käsin.
Konekirjoitusliuska on yläraja. Työtä tehdään,
jotta saataisiin palkkaa. He jatkoivat täysi-ikäisinä sitä, mitä he olivat koko nuoruutensa tehneet, eli ohjelmointia. Ei se kuitenkaan niin ole. Koneet tulisivat hoitamaan ihmisten
työt.
Nyt tämä utopia on muuttunut vastakohdakseen, dystopiaksi. Paljonko tuo alennus ja sen jälkeinen kansaneläkkeen pohjaosan asteittainen viime vuonna loppuunsaatettu poisto
ovatkaan yhteenlaskettuna v. Jos kunnanisä haluaa pitää kuntalaisten ostovoiman paikkakunnalla, hänen on syytä edistää kuntalaistensa
kulutuskysynnän suuntautumista palveluihin.
Meillä on myös vastuumme maapallon kestokyvystä. Aiheesta kun on yleisellä tasolla puhuttu paljon. Tehdä työtä, josta nauttii.
Tehdä työtä silloin, kun se itselle sopii. 30?300 mk) kuukaudessa takaisin siltä
osin kuin on kysymys pohjaosan kaksinkertaisesta poistosta eli työeläkkeen alentamisesta kansaneläkkeen pohjaosan verran. Kokoonpanoon vaikuttaa kuitenkin
olennaisesti se, miten selkeä vaalitulos on. Epävarmuutta on
kuitenkin ilmassa sen verran, ettei EKP vielä näe talouden liiallisen
lämpiämisen merkkejä. Täydessä kukassa
ja väriloistossa olleet päivänkakkarat, kissankellot, metsäapilat, hiirenvirnat, niittynätkelmät, keltanot, mäkikuismat ja näyttävät punaiset mäkikaunokit ym. Rahaa siinä tarvittaisiin tietysti lisää
maksajalta.
Me ajattelemme täällä rintamailla, että vähävaraisuus ja köyhyys ovat jonkun itäisemmän ja pohjoisemman Suomen osan jokapäiväisiä asioita. Ja jotta aikaa kyettäisiin hallitsemaan, se on työssä pilkottu pieniin osiin. korvaukset eivät saisi
ainakaan alentua
Nykyisin tilan mailla sitoudutaan luomuviljelyyn.
SSS?Laura Ahva
Sivu 12
Kaksi slagitiilistä hiiliuunia muistuttavat Kosken rautaruukin ajoista
Kiskonjoen varrella. Kylätoimikunta pohtii keinoja elinvoiman säilyttämiseksi muun
muassa pienimuotoisen matkailutoiminnan, vierasvenesataman tai leirikoulutoiminnan kehittämisestä.
Sivu 11
Kirsi Höglund
Rautaruukista
luomutilaksi
Kosken
kartano syntyi
1600-luvulla
SSS?Nina Soini
Perniön Kosken kartano sai alkunsa
Kiskonjoen varteen perustetusta rautaruukista 1600-luvun lopulla. Kylästä on tähän asti puuttunut
hyvät kokoontumistilat.
Sivu 6
Koski
Onnistunut kokeilu
kotissairaalasta
Marttila
Kuusjoki
Paimio
Halikko
+19
Pertteli
Salo
auvo
Muurla
Perniö
Kiika
Suomus
järvi
Kisko
Lehtikuva/Matti Björkman
Arsi Harju venyi jälleen kerran.
URHEILU sivu 17
MEIDÄN KESKEN sivu 8
Salossa on saatu myönteisiä kokemuksia kesäkuun alussa käynnistyneestä
kotisairaalakokeilusta. Toiminta lyhentää jonoja vuodeosastolle.
Kotisairaalassa potilaan aktiivinen
elämä kotona voi jatkua läheisten seurassa. Melkoinen mylläkkähän se oli. Piskuinen saari on lounaisin ja kaukaisin asuttu
kolkka mannermaan ja Ahvenanmaan välissä. Nyt nelisenkymmenen ympärivuotisen asukkaan yhdyskunta
on menettämässä . Ruukin aikoihin tilalla elettiin vilkasta pienyhteisöelämää, jonka sielunhoito turvattiin
rakentamalla oma kirkko kartanon pihaan.
Rautaruukin teollisuusrakennuksista
Saariston ilmailukerho kouluttaa Dragsfjärdissä uusia lentäjiä ultrakevyiden koneiden luokassa. Conny Karlsson oli
sen sijaan selvä pettymys, viides sija tuloksella 19,98.
Dragsfjärdin Genbölen kylässä sijaitsevalla pienellä lentokentällä toimii aktiivisia ilmailuharrastajia. Kaksi muuta paikkaa sinne
ratkaistaan Kalevan kisojen ja kauden muiden näyttöjen perusteella. Pelkästään Savon alueella oli
yli 20 000 taloutta ilman sähköjä vielä lauantaina illansuussa.
- Valtaosa linjoista saadaan kuntoon sunnuntain kuluessa, käyttöpäällikkö Matti Ryhänen Savon Voimasta lupasi.
Sen sijaan Kaakkois-Suomen tilanne koheni huomattavasti lauantain aikana, ja sähköttömiä koteja oli enää vajaa sata. Hänet salamurhattiin
eilen ministeriönsä edessä Kabulin keskustassa,
kertoi maan sisäministeri.
Poliisin mukaan kaksi aseistettua miestä ampui
36 konepistoolin luotia Qadiria kohti, kun tämä oli
ajamassa autolla hallintorakennuksen alueelle.
Poliisipäällikkö Basir Salangi kertoi, että kymmenen työministeriön vartijaa on pidätetty. Niiden seinät hehkuvat sinivihreinä, sillä ne, kuten karjatalousrakennuksetkin, on rakennettu
slagitiilestä. Halliin rakennetaan koulutus- ja sosiaalitiloja, jotka parantavat kerhon omaa koulutustoimintaa.
EU-hankkeen vetäjä Jorma Hakkarainen lupaa, että
muutkin alueen kerhot ja yhdistykset pääsevät hyötymään rakentamisesta. Suur-Savon sähköstä kerrottiin, että korjaaminen tulee hidastumaan jatkossa, sillä vaurioiden laatu
pahenee.
Sivu 1
Marko Mattila
Utö on viimeinen suomalaislinnake ennen avomerta ja muita maita.
Utö on yhdyskunta meren sylissä
Suomen lounaisinta koulua
uhkaa sulkeminen
SSS?Mikko Kiviluoto
Utö on neliökilometrin kokoinen pala kalliota keskellä
merta. heinäkuuta 2002
Myrskytuhot veivät
sähköt 110 000
kotitaloudelta
SSS?STT
Perjantai-iltana raivonneen myrskyn tuhot pitävät
sähkömiehet kiireisinä myös ensi viikolla. 3
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU3
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 7. Lähes kaikki Suomessa aloitetut
kotisairaalakokeilut ovat osoittautuneet
kannattaviksi niin taloudellisesti kuin
potilaankin etua ajatellen.. koulunsa ja päiväkotinsa: kouluun ei ole ilmoittautunut edes kolmea
oppilasta.
Utön opettaja Brita Willström pitää saarta keskipisteenä, vanhana turvapaikkana, jota Suomen vanhin
majakka symbolisoi. Saaren ohi kulkeva vilkas laivaväylä tekee saaresta Willströmin mielestä Suomen etuvartioston. Yksistään lauantaina eri puolilla Suomea ahersi satoja asentajia.
Myrsky vei sähköt yli 110 000 kotitaloudelta Itä-, Kaakkois- ja Keski-Suomessa.
Tuhannet itäsuomalaiset taloudet joutuvat odottamaan
sähköjä sunnuntaihin saakka. Willström saapui vuonna 1976 vuodeksi,
mutta jäi, perusti perheen ja on viihtynyt loistavasti.
Utössä toimii puolustusvoimien linnake, joka on tuo-
nut saarelle elinvoimaa. Linnakkeen henkilöstöä sekä
varusmiesten määrää ollaan supistamassa. Vahvoilla EM-kisoihin on myös alkukauden kiistaton kuulakuningas Ville Tiisanoja.
Hän oli eilen kakkonen, 20,47.
Myös Tepa Reinikainen ja Mika Halvari rikkoivat 20
metrin rajapyykin Kyröskoskella. Joki on Natura
2000 -aluetta, sillä sen vesi on EteläSuomen puhtaimpia.
Marko Mattila
Afganistanin
varapresidentti murhattu
Arsi Harju työnsi
EM-kisapaikan
Lehtikuva/Reuters/Beawiharta
Afganistanin varapresidentti Haji Abdul
Qadir ammuttiin autoon lauantaina.
KABUL?Afganistanin varapresidentti Haji Abdul Qadir on murhattu. Silti sähkömiehillä riittää töitä pitkälle ensi viikkoon, sillä yksittäisien vikojen korjaaminen vie aikaa.
. ainakin vuodeksi . Niinpä sen toivotaan jatkuvan.
Kotisairaalan puitteissa on tähän
mennessä hoidettu parikymmentä potilasta. Pellon laitaan on jo vuosi sitten noussut uusi lentokonehalli, ja nyt
Saariston ilmailukerho on aloittanut hallin sisärakennustyöt EU-rahoituksen avulla. Myös
kansainväliset Isaf-joukot tutkivat tapausta.
Pohjoisen liiton pataaneihin kuulunut Qadir nimitettiin varapresidentiksi ja työministeriksi kesäkuussa.
MAAILMALTA sivu 10
TULOSSA
+18
SSS?STT
STT?Reuters?AFP
Olympiavoittaja Arsi Harju osoitti jälleen kovia kilpailuhermoja ja upeata venymistä, kun mies pukkasi
Kyröskosken kuulakarnevaaleilla kauden parhaan
tuloksensa 20,67.
Se palkittiin kisan voitolla ja valinnalla Münchenin
elokuisiin EM-kisoihin. Jorma Hakkarainen
(oik.) ja Göran Hollsten ovat kerhon perustajajäseniä.
Lentoharrastus
löytänyt hyvän
ilmavirtauksen
Dragsfjärdissä
on jäljellä vain kaksi vierekkäistä hiiliuunia joen rannalla. Pienempiä vikoja tulee
varmaan vielä ilmi eri puolilla, Lappeenrannan Energian
tulosaluejohtaja Martti Antikainen uumoili.
Myös Savon alueella hankalimmat korjaustyöt jäävät alkuviikkoon. Slagitiiltä saatiin raudankäsittelyjätteestä.
Kartano elää yhä aktiivisesti ajassaan.
Kimröökitehtaan ja karjankasvatuksen
jälkeen tilan toiminnan luonne on osittain jälleen muuttumassa
18. Saaristo
JULKAISIJA
-
Vilhonkatu 4, Salo P. Jokinen
Rakkaan Äidin ja Mamman
kaunista muistoa vaalien
Hannele, Keijo, Laura ja Lotta
Heikki, Riitta, Suvi ja Essi
Henna-Riitta, Tapani, Ilari ja Elise
Marjatta ja Rauno
Kaipauksen kyynelin olemme saattaneet Äidin
haudan lepoon läheisten läsnä ollessa. 731 7083
Sekalaiset
Äidin siunaus tapahtui läheisten läsnä ollessa.
Kiitos kaikille muistamisesta surussamme.
Lämmin kiitos Ainolan henkilökunnalle Äidin
hellästä ja myötäelävästä hoidosta.
Pia Irmeli Saario
Heikki Ilmari
Katajainen
Rakkaamme on siunattu läheisten läsnä ollessa. 26.5.1913 Särkisalo
k. Siivonen
Söderlångvikin kartano
9.7. urheilu 770 2309
Tilaukset toimitetaan force majeureAvoinna ma-pe klo 6.30- 8.30
ALUETOIMITUS Somero
(lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkila-su klo 8.00-10.00
joiden viivästykset, yms.) varauksin.
Kiiruuntie 1, Puhelin (02) 7488 633
o.s. 040 8424 021 tai www.kemio.fi/musiikkijuhlat
REMONTTI -50%
MYYNTI
VERHO--50%
ALE
5A
JA VAHAKANKAITA
PÖYDÄSTÄ
ark. Kukkatervehdyksen sijasta
mahdolliset muistamiset toivotaan Emilin tilille: 80002437093718.
Sydän lämmin ei syki enää, sinun muistosi
pappa, iäti elää.
Amanda, Aleksi, Aki, Tomi, Akseli ja Emmi
Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos osanotosta suruumme.
Kiitämme vuodeosasto 1 henkilökuntaa.
Rakkaamme
Valto Viktor
Murtola
s. 2. klo 15
Västanfjärdin vanha kirkko
9.7. 17.6.2002 Salo
o.s. 731 3541
Aake Antero
Mäki
Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa.
Kiitämme osanotosta.
* 22.4.1925 Perniössä
. Puhelin 9800 7100
TILAUSHINNAT
TOIMITUS
Avoinna ma-pe klo 7.00-15.00
Jatkuva säästötilaus 1.11.2001 alkaen
Örninkatu 14, Salo
12
kk:n
maksuerä
156,41
?
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
6
,,
,,
79,22
?
Avoinna ma-pe klo 9.00-23.00,
4 ,,
,,
52,81 . 1.7.2002 Riihimäki
Kiittäen
vaimosi
lapset perheineen
Rakkaamme
On elon aika lyhyt kullakin.
Siis palakaamme lieskoin leimuvin,
tulessa kohotkaamme korkealle!
Maa maahan jää, mut henki taivahalle.
(Eino Leino)
Aino Aliise
Suominen
o.s. (02) 423 572,
tai ovelta tunti ennen konsertin alkua
Tiedustelut ja esitetilaukset:
p. Korotukset
koskevat myös jo tehtyjä tilauksia/ilmoitusvarauksia.
TILAUKSET ?
OSOITTEEN MUUTOKSET
770 2626
ma?pe 8.15?16.30
JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS
0204 514 333
ma-pe klo 6.00-16.00
la-su klo 6.00-12.00
PAINOPAIKKA
Salon Lehtitehdas
ISSN 0782-5404
Salo 2002. klo 15, 13.7. klo 22,
12.7. Illman
Isä, annoit matkalleni
Pyhän Hengen oppaaksi,
auttajaksi, turvakseni,
kunnes pääsen luoksesi.
Siellä laulan riemuiten
kanssa taivaan enkelten.
Niin hiljaa enkeli kulkua
johti, elon virran valkeita
rantoja kohti.
Rakkaamme
s. uutistoimitus 770 21, 770 2314
1 ,,
16,99 ?
Lohja. heinäkuuta 2002
?
4
Kuolleita
Rakkaamme
Rakkaamme
Rakkaamme
Aarre Johannes
Nurmi
Jorma August Heikki
Lähdeniitty
Saija Kaarina
Mäntylä
* 15.12.1929 Uskela
. 4.6.2002 Salo
Siunaus toimitetaan 13.7.02 klo 12 Salon Helluntaiseurakunnan tiloissa, Mököistenk. 4
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU4
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 7. ?Lohjan alueen varhaisjakelut: Leijonajakelu,
. 22.6.2002 Kuusjoki
Rakkaudella muistaen
Äiti
siskot perheineen
muut sukulaiset ja
ystävät
Siunattu hiljaisuudessa.
Lämmin kiitos kaikille.
Rakkaamme
Lähtösi vaikea kestää on,
surumme suuri ja sanaton.
Lohtuna muistot rakkaat.
Ines Ihanelma
Lehtinen
Raija Riitta
Kokko
TOIMITUSEHDOT
Laista, asetuksista tai viranomaisten toimenpiteistä aiheutuvat kustannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaantulohetkestä lukien. 7.2002
Rakkaamme
Jätti jäljen ihanan, kaaren kauniin, loistavan,
lensi syliin Jumalan.
Kaipaamaan jäivät
Sami ja pikku-Emil
äiti perheineen
isä ja veli
isovanhemmat
sekä muut sukulaiset ja ystävät
s. Rusanen
s. Puhelin 02 04514333.
23.00
Määräaikaistilaus
Ark.
klo 6.00?16.00
Telefax (02) 770 2300
12 kk
165,50 . 25.10.1913
k. Muistotilaisuus Arolammin Aittolassa.
Ratkaisevaa ei siis ole
mitä ihminen tahtoo tai ehtii
vaan se, että Jumala armahtaa.
(Room. 1.6.2002
myös hoitolan Solarium myytävänä!
Kauneushoitola Hely
Rakkaamme maanviljelijä
* 27.9.1925 Kuusjoki
. 6.2002
o.s. 11.7.1946 Raahe
k. 28.6.2002 Halikko
Rakkaamme
* 25.2.1911 Pertteli
. 6.2002 Salo
* 15.4.1944 Salo
. JAKELUPÄIVYSTYS
la klo 12.00-23.00, su klo 16.00- 3 ,,
,,
39,86 . klo 19, 11.7. Lämmin
kiitos myötäelämisestä.
Rakkaamme
* 21.4.1961
. Täydelliset ilmoitusten
toimitusehdot ja hinnasto saatavissa
asiakaspalvelustamme.
/m
LIIKE SULJETTU REMONTIN AJAN 3.-18.8.
Ilmestymispv
Maanantai
Tiistai
Keskiviikko
Torstai
Perjantai
Lauantai
Sunnuntai
Jättöaika
klo 14.00
klo 14.00
klo 14.00
klo 14.00
klo 14.00
klo 14.00
klo 14.00
ALE
LAADUKKAITA
ILMOITUSTEN JÄTTÖAJAT
Laskutuslisä alle 29 ?:n verottomasta
ilmoituslaskusta 2,5 . 26.2.1928
k. 16.6.2002
Kaivaten
Annikki
Heikki, Eija ja Tero
Teemu, Minna ja Nina
Arto, Mervi ja Marianne
Merita ja Juhana
sisaret perh.
sukulaiset ja ystävät
Tosin loppuvat kerran askeleet vaeltajain,
kukin vuorostaan on nukkuva syliin maan.
Vaan katso; kaikki he kuitenkin mukana ovat,
nekin, joiden tomu on uupunut vaeltamaan.
(Uuno Kallas)
Siunattu läheisten läsnä ollessa.
Kiitos osanotosta.
Toivo Olavi Oksanen
Anna-Liisa Syväperä
Ikävöiden
Leena ja Mauri perh.
Jarmo ja Sinikka
Anne ja Yrjö perh.
Kauko ja Paula perh.
Kalervo ja Tuulikki perh.
sukulaiset ja ystävät
o.s. 18.6.2002 Salo
3.12.1911 Johannes
29.6.2002 Halikko
Nyt ei Saaramamma
bruukkaa Salon katuja
mittailla.
Herra on minun paimeneni,
ei minulta mitään puutu.
Lepää rauhassa, tuulen
kehdossa tuoksussa
kesäisen maan.
Omaiset
Siunaus Halikon kirkossa
keskiviikkona 24.7.2002
klo 11.00, minkä jälkeen
muistotilaisuus seurakuntatalon isossa salissa.
Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että siunaus toimitetaan Helisnummen
kappelissa ke 10.7.
klo 15.00.
LT-LEVIKKI 21.910 kpl
Sanomalehtien Liiton jäsen
7-päiväinen sanomalehti
ILMOITUSHINNAT
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna ma-pe klo 8.30-16.30
?Ilmoitukset
Puhelin (vaihde) (02) 770 21
Telefax
(02) 770 2222
mustavalk.
PALVELUPISTE
Avoinna ma-pe klo 8.15-16.30
Vilhonkatu 11-13, 24100 Salo
Puhelin
(02) 770 2220
Telefax
(02) 770 2211
Tekstin jälkeen
Tekstin edellä
Tekstissä
Etusivulla
Kuolinilmoitus
?/pmm
1,12
1,12
1,12
1,40
1,12
1.1.2002 alkaen
alv
verollinen
hinta
0,25
1,37
0,25
1,37
0,25
1,37
0,31
1,71
0,25
1,37
Ilmoitusten julkaisemisessa noudatamme ilmoitusten julkaisemissääntöjä.
Kemiön kirkko
10.7. 9?17 (la sulj. Puhelin (019) 331 220
. 23.6.2002 Salo
Kaipauksella muistaen
Raili perheineen
Raija perheineen
Antti perheineen
Irja-sisar
Anna, Asta, Ansa ja Arla
Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että Aake siunataan
Riihimäen Kappelikirkossa (Kolehmaisenk. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun
määrän palauttamiseen.
Huomautukset on tehtävä 8 päivän kuluessa ilmoituksen
julkaisemisesta tai tarkoitetusta julkaisupäivästä lukien
asiakaspalvelun puhelin (02) 770 21.
pe
ma
ti
ke
to
pe
pe
Juhlapyhien yhteydessä eivät edellä
mainitut jättöajat päde. klo 15 ja klo 17
SSS sähköposti: sss.toimitus@sss.fi
(tark. 15. 23.1.2002)
ASIAKASPALVELU
Viikkomarkkinat
Puhelin
0600-91700
Puhelun hinta 2,98 ?/min +pvm
(sis. heinäk.)
LÄNSIRANTA 8 sisäpiha
SALO
SSS internetissä: http://www.sss.fi
VASTUU VIRHEISTÄ
Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan määrättyinä päivinä. Puhelin 9800 7100
(02) 770 2232
Avoinna ma-pe klo 6.00-14.00
Telefax
(02) 770 2211 ?Someron ja Koski tl:n alueen varhaisjakelut:
sss.tilaajapalvelu@sss.fi
Suomen Posti Oy,
Joensuuntie 5, Somero. 26) lauantaina
13.7. ja 11.7. klo 22
Lintu, lintu pienoinen lentää
siivet uupuen sinne,
missä siintää maa, sinne siivet kannattaa.
(Anna)
s. klo 19
Saida Bar-Lev, Marcel Bergman, Teppo Koivisto, Sonja Korkeala,
Jaakko Kuusisto, Risto Lauriala, Ilmo Ranta, Petteri Salomaa,
Mihail Slobodjanjuk, Ulla Soinne, Jari Valo, Timo-Veikko Valve
Liput: Kemiönsaarten Matkailuneuvonnasta p. klo 13.00. 22% alv)
o.s. klo 13
Dragsfjärdin kirkko
12.7. Viikonl. Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai
muista toiminnallisista syistä (esim. 10.4.1910 Hanko
k. Kiitämme osanotosta.
Valma Marjatta
Haapaniemi
TRIKOITA
8.-21.7.2002
Rakkaudella kaivaten
Pertti
Marja-Liisa ja Jorma
Kristiina, Reijo, Anni-Sofia
Eeva-Lotta, Tero, Eerika ja Juho
Laura ja Petteri
Heidi
Poissa on tuska, ohi on arki ja työ,
purjehdus on päättynyt.
Vain lempeät mainingit rantaan lyö,
Isän kotiin matkaaja palaa.
A
L 30
50
E
Kesä
OLEMME LOMALLA
s. Kiitos osanotosta.
Rakkaamme
Hiljaa heittäkää arkulle multaa,
siellä on Mamma, siellä on kultaa.
Lastenlapset, lastenlastenlapset
-
silkkipaino rauno kihlström
Siunaus toimitettu. Lämpimät kiitokset osanotosta.
%
Kaikk´ on niin hiljaa
mun ympärilläin
kaikk´ on niin hellää ja hyvää.
Kukat suuret mun
aukeevat sydämessäin
ja tuoksuvat rauhaa syvää.
Siunaus toimitettu. + alv 22 %.
Lisäväristä lähempiä tietoja ilmoitusosastolta.
Sagalundin museo
10.7. 27.6.2002 Perniössä
TILAUKSET ?
OSOITTEEN MUUTOKSET
MUUTTOMYYNTI
PUOLEEN HINTAAN
Syvästi kaivaten
Onni
isä ja Maija
Heidi, Sami, Henna ja Sini
sukulaiset ja ystävät
* 18.2.1928 Uusikirkko
. klo 6.00?12.00
Puhelin (02) 770 21 (vaihde)
6 ,,
88,97 ?
Puhelin iltaisin
4 ,,
60,38 ?
3 ,,
44,74 . Muuttuneista
jättöajoista ilmoitamme lehdessämme erikseen. 24.2.1920 Halikko
k. 3.6.2002 Halikko
Salon Seudun Sanomat Oy
Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Puhelin: (02) 770 21 (vaihde)
%
Kosmetiikkaa, meikkäjä yms.
o.s. ?Suomen Posti Oy, Turku. 24. 9:16)
Rakkaamme
Kiittäen ja rakkaudella muistaen
lapset
lastenlapset, lastenlastenlapset
täti, sukulaiset ja ystävät
Kaipauksella muistaen
Pertti, Birgitta, Katarina ja Henrik
Ulla, Timo, Sanna ja Aino
muut sukulaiset ja ystävät
Kun loistat tähtenä iltataivaan
ja katsot lapsias päällä maan.
Teit eestämme täällä niin paljon työtä,
siis kiitos Äiti ja hyvää yötä.
Lapset
On lähdön hetki saapuva,
sen kaikki kohtaa kerran.
Vaan milloin, millä tavalla,
se tiedossa on Herran.
Aire
Väntsi
?Salon alueen varhaisjakelut: Suomen Posti Oy,
(02) 770 2626
Mariankatu 12, Salo. lakko) tai asiakkaasta
johtuvista syistä kuitenkaan voida julkaista, lehti ei vastaa
ilmoittajalle mahdollisesti aiheutuvasta vahingosta. Mäkilä
Ei mikään voi kuolla, ei kukat, ei tuuli,
ei rakkaus kuolla voi.
Ohi polku vain kulkee ja kukat jää taakse
muualla tuuli soi.
Kaipauksella Lilja
Kaivaten
Tarja
Sari perheineen
Sami
veli perheineen
muut sukulaiset ja ystävät
Vain ylitse kaikkien kyynelten,
tuhat muistoa meitä lohduttaa.
Ne tallessa päivien menneiden,
tuhat muistoa kultaakin kalliimpaa.
Hiljaa saapui noutaja lauha,
hellästi irroitti kahleet maan.
Kuljetti sinne missä on rauha,
missä ei tuskaa milloinkaan.
Timo, Teuvo, Petri, Perttu ja Anne-Mari
perheineen
sukulaiset ja ystävät
Siunaus toimitettu lähimpien läsnä ollessa.
Lämmin kiitos osanotosta.
* 13.10.1976
. Julin
Rakkaudella muistaen
Jaakko
sukulaiset ja ystävät
Siunattu läheisten läsnä ollessa.
Lämpimät kiitokset osanotosta.
JAKELUTIEDUSTELUT
Saara Alice
Ekström
Rakkaamme
Kumpusi äärellä kuiskaa nyt kuusi
- kuuletko, on elo alkava uusi!
Katarina ja Henrik
Sanna ja Aino
SALON SEUDUN SANOMAT
Puhelin
Rosenlund
Länsiranta 8 SALO, p
KATTILAT
. Tsaarin hoviin liittyy valtava kaskumateriaali, Airaksinen arvioi.
Hänen mielestään Mannerheimia kohtaan osoitettu ihailu on
kuitenkin ansaittua.
. Kustantajat ja lehdistö ovat tehneet Mannerheimin uudestaan. Halosen lisäksi YK:n entinen apulaispääsihteeri Helvi Sipilä saa yhden prosenttiyksikön maininnoista.
Sekä valtiollinen elämä, sotilaat,
taiteilijat että urheilijat olivat
edustettuina esikuvien joukossa.
Elossa olevista kansallisiksi esikuviksi nousevat Halosen ja Sipilän lisäksi entinen presidentti
Mauno Koivisto, kenraali Adolf
Ehnrooth ja formulakuljettaja Mika Häkkinen.
Käytännöllisen filosofian professori Timo Airaksinen Helsingin
yliopistosta pitää Kekkosen saamaa suosiota hieman yllättävänä.
. ASTIAT
. Asianajajan toimintaa valvovat asianajoliitto ja oikeuskansleri.
Suomen asianajajaliiton jäsenten toimistot Salossa:
Asianajotoimisto AHTEE & KAUKOPURO OY
Veli Ahtee, asianajaja, varatuomari
Helena Kaukopuro, asianajaja, varatuomari
Turuntie 8 B, III krs., 24100 SALO, puh. Suomessa kaivataan
60- ja 70-lukujen yhteiskuntaan,
jossa kansa oli tasa-arvoista ja
herran kurissa ja nuhteessa, Airaksinen arvioi.
Airaksisen mukaan 1960- ja 70lukujen Suomi oli autoritaarinen
yhteiskunta. Siksi ei median
luovaa prosessia vielä tarvita, Airaksinen sanoo.
Suomalaisille esikuvan täytyy
olla Airaksisen mielestä poliitikko. Julkisuus nostaa ihmisiä esille, mutta lahjakkuudet
ja erinomaisuudet hukkuvat kaikkeen tähän virtaan, Puhakainen
sanoo.
Airaksisen mukaan kuoleman
jälkeinen maine on kestävää.
. Onhan hän merkittävä valtiomies ja kohtalainen sotapäällikkökin.
Kekkonen osa
lähihistoriaa
Mannerheim ja Kekkonen ovat
filosofin mukaan täysin päinvas-
taisia sankarihahmoja. Aristoteleen periaatteen mukaan ketään ei voi nimittää onnelliseksi tai hyveelliseksi ennen
kuolemaansa, hän sanoo.
Matkailu
Suomujärven
SUONÄPIT
ESITTÄÄ
MIES JOKA EI OSANNUT SANOA
EI
Näytösten yhteydessä esiintyy
PENTTI SIIMES
ESITYKSET:
SU 7.7 klo 14 kutsuvierasesitys
SU 7.7. Suomen kaltaisessa autoritaarisessa yhteiskunnassa valta on
tärkein asia. LAHJATAVARAT
ALE
VÄHINTÄÄN
25%
PALJON POISTOJA
LOPUT
MALLIKEITTIÖT
PALVELEMME
MA-PE 9-18,
LA 9-14
60%
SIJOITA TURVALLISESTI
Salon Seudun
Osuuskauppaan
Maksamme asiakasomistajillemme
HEINÄKUUSSA
tehdyille sijoituksille korkoa seuraavasti:
2
3
4
5
6
7
v.
v.
v.
v.
v.
v.
sijoitus
sijoitus
sijoitus
sijoitus
sijoitus
sijoitus
4,05
4,35
4,65
4,90
5,25
5,50
%
%
%
%
%
%
Korot ovat kiinteät koko sijoituskauden.
Tiedustele myös kilpailukykyisiä korkojamme
3 kk:n, 6 kk:n ja 12 kk:n sijoituksista.
Lis tietoja s
st kassapalveluista p. Urheilu on hyvin näkyvä elämän alue, sanoo filosofi, dosentti
Jyri Puhakainen Tampereen
yliopistosta.
Puhakaisen mielestä Paavo
Nurmen suosio selittyy sillä, että
hän on vanhemmalle väelle tuttu
ja ikään kuin kansallinen ikoni.
Nurmea pidetäänkin esikuvana
huomattavasti useammin yli 50kuin alle 25-vuotiaiden keskuudessa.
Urheilusankareiden ura on kuitenkin yleensä lyhyt.
. 733 3450, telefax 733 3043
Mannerheimin
kannalla
etenkin
pääkaupunkiseudun
hyvätuloiset
SSS?STT?Jaakko Salavuo
Edesmennyt presidentti Urho
Kaleva Kekkonen on suomalaisten suurin kansallinen esikuva.
STT:n Suomen Gallupilla teettämässä kyselyssä lähes viidennes
eli 19 prosenttia suomalaisista
asettaa Kekkosen ykköseksi.
Toiseksi eniten mainintoja saa
marsalkka Carl Gustav Mannerheim. Nuoret tietävät sen, mitä netistä näkyy ja mitä nuorisomediassa kirjoitetaan. LASIT
. 722 1211, fax 733 5451
sivutoim. Myös viljelijät,
pienituloiset ja vähemmän koulutusta saaneet nostavat Kekkosen
mihenkilöitä.
Miehet arvostavat sekä Kekkosta että Mannerheimia naisia
enemmän, vaikka myös naiset pitävät Kekkosta suurimpana kansallisena esikuvanaan.
Etenkin keskustaa, SDP:tä ja
vasemmistoliittoa kannattavat ilmoittavat Kekkosen esikuvakseen. He ovat korkeasti koulutettuja ja hyvätuloisia ylempiä toi-
Airaksinen: Vain vallalla merkitystä
SSS?STT?Jaakko Salavuo
Asianajotoimisto RAINER ÅKERBERG Oy
Rainer Åkerberg, oik.tiet.lis., varatuomari
Asemakatu 5, 24100 SALO, puh. Valkoinen kenraali, joka tulee tsaarin hovista. Kokoomuksen kannattajat
asettuvat useimmin Mannerheimin kannalle.
Kekkosen ja Mannerheimin takana tulevat myös presidentti
Tarja Halonen ja edesmennyt
presidentti Juho Kusti Paasikivi. 777 8610
SOMERO, Joensuuntie 13, ke 13.00-16.00, puh. Vanhanaikaista korkeakulttuuriin tai
politiikkaan liittyvää yleissivistystä ei enää ole, hän sanoo.
Urheilusankarit
harvoin esikuvina
Suomalaisten kansallisten esikuvien joukossa on myös kaksi urheilijaa. Valta ratkaisee.
. Kun kyseessä on
esikuvallisuus, ei urheilijoissa sitä yleensä ole. Kirjailijoiden, taiteilijoiden ja
poliitikkojen työllä on usein laajempi jatkuvuus. Häntä pitää kansallisena esikuvanaan 12 prosenttia suomalaisista.
Kekkonen ja Mannerheim ovat
selvästi suosituimmat suomalaisten esikuvat. Mannerheim-kulttia on viime
aikoina luotu systemaattisesti.
Erityisesti sitä ovat tehneet Renny Harlin, joka suunnittelee
Mannerheimista elokuvaa ja Helsingin Sanomat, joka on kirjoitellut hänestä isoja juttuja, hän sanoo.
. Tekniikan ihmiset eivät tule juuri lainkaan julkisuuteen.
Tällöin jäljelle jää politiikka ja
raaka valta, Airaksinen muotoilee.
Nuorten esikuvattomuus liittyy
Airaksisen mielestä yleissivistyksen murenemiseen.
. klo 19
ENNAKKOVARAUKSET:
02-738 8194, 050 327 7850
SSS internetissä:
http://www.sss.fi
Yksityishenkilöiden
ilmoituspalsta
Viikkomarkkinat
Salon seudun
tehokkain
kierrätyskeskus
Voit myydä, ostaa, vaihtaa tai
vaikka lahjoittaa.
www.sss.fi. 748 8874
www.korvenoja-niinisto.fi
Asianajotoimisto LAAKSO, LUKANDER & RUOHOLA OY
Matti Kökkö, asianajaja, varatuomari
Helsingintie 7 A, 24100 SALO, puh. Kekkosta
ei taas ole mediassa paljon näkynyt.
. Ihmiset näkevät esikuvansa
siellä, mistä he ovat kiinnostuneita. 722 1211.
Asianajotoimisto KORVENOJA & NIINISTÖ OY
Pertti Korvenoja, asianajaja, varatuomari
Jari Niinistö, asianajaja
SALO, Turuntie 7, puh. 777 8600, fax. 733 6161, fax 733 6164
Asianajotoimisto TERO SIIKONEN Ky
Tero Siikonen, asianajaja, varatuomari
Horninkatu 15 II krs., 24100 SALO, puh. Alle 25-
Lehtikuva/arkisto
Suomalaisten suurin esikuva presidentti Urho Kekkonen kuvattuna ETY-kokouksessa Helsingiss 1975.
vuotiaista 48 prosenttia ei osaa
sanoa yhtään nimeä.
Viljelijät ja eläkeläiset
Kekkosen kannalla
Kekkosen ja Mannerheimin
kansalliseksi esikuvakseen asettavien asema, koulutus ja asuinpaikka erosivat kyselyssä selvästi.
Myös maksuttomat oikeudenkäynnit ja oikeusturvavakuutuksen perusteella hoidettavat asiat
ALE!
KAIKKI ALENNETTU!
. Kekkosen esikuvallisuus saattaa liittyä keskustan nousuun ja
ehkä myöskin vahvan johtajan
kaipuuseen. PAISTINPANNUT
. Poptähdet ja
viihdehän siellä ovat esillä. 731 1561, telefax 733 3261
KUNNON KESÄ-
Kekkosta esikuvanaan pitää
tyypillisesti Pohjois-Suomessa
asuva eläkeläinen. 733 2299, fax 733 2326
Asianajotoimisto SIMO RAULA OY
Simo Raula, asianajaja, varatuomari
Horninkatu 11 B, 24100 SALO, puh. Kekkonen on vielä niin lähellä.
Ihmiset ovat nähneet Kekkosen ja
muistavat hänet. Ei tämä ole mikään
taiteen ja kulttuurin yhteiskunta,
vaan keskushallittu insinööriyhteiskunta. 02-7705210
Muista S-Tili - tuottava ostostili
korkoa kuukauden keskisaldolle 2,75 %
SALON SEUDUN
OSUUSKAUPPA
Turuntie 6, 24100 Salo
ylitse muiden.
Mannerheimia esikuvanaan pitävät asuvat usein pääkaupunkiseudulla. heinäkuuta 2002
?
5
KOTIMAA
Kekkonen suomalaisten
suurin kansallinen esikuva
Tule tekemään tosi löytöjä!
Leninkiliike
Turuntie 5,
Salo
p. ATERIMET
. Taiteella ja kulttuurilla ei ole
mitään merkitystä. Nyt on varmasti aika tavalla
erilaista olla poliitikko tai kirjailija kuin 40 vuotta sitten tai vuosisadan alussa. Heistä seuraavan,
säveltäjä Jean Sibeliuksen, asettaa esikuvakseen vain neljä prosenttia vastanneista.
Merkittävää kyselyn tuloksessa
on ainakin se, että yli kolmannes
kyselyyn osallistuneista ei kyennyt mainitsemaan yhtään nimeä.
Nuorten keskuudessa kansallisia esikuvia ei juuri ole. PERNIÖ, Haarlantie 4, ma klo 15-17, p. 731 2456
ASIANAJAJA
on asianajajaluetteloon hyväksytty
lakimies, jolla on säädetty kokemus
ja taito. Itse en ainakaan
ymmärrä, mitä esikuvallista on
Mika Häkkisessä, Puhakainen
pohtii.
Jo kuolleiden esikuvien huomattavasti suuremman määrän voi
Puhakaisen mukaan selittää ainakin sillä, että julkisuus on
muuttunut.
. 5
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU5
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 7. Kestävyysjuoksija Paavo
Nurmea piti esikuvanaan kaksi
prosenttia ja formulakuljettaja
Mika Häkkisen asetti ykköseksi
yksi prosentti kyselyyn vastanneista.
. Tekniikka on tosin hiljaista. Mannerheim on hieman koominen hahmo. Molempia pitää esikuvanaan
kolme prosenttia vastanneista.
Heidän lisäkseen yli prosenttiyksikön saavat Paavo Nurmi,
Adolf Ehnrooth ja Arvo Ylppö.
Prosenttiyksikön tai yli saaneista vain kaksi on naisia. Tasa-arvoisuuden
myytti ei hänen mielestään pidä
kuitenkaan paikkaansa.
Mannerheimin suosiota Airaksinen pitää osittain keinotekoisena.
Yhteensä 45 paikkakunnasta 20 on jo kierretty. Sumu tulee äkkiä, ja muutamassa minuutissa et näe enää mitään. Pitemmälle kehittyessään tauti tuhoaa marjan yhtä totaalisesti
kuin harmaahome, kertoo vanhempi tutkija Tarja Hietaranta
MTT:stä.
Tauti on todennäköisesti peräisin kanadalaisista taimista, joita
Piikkiöön tuotiin vuonna 2000. Ensisynnyttäjien keskimääräinen ikä on nyt vajaat 28 vuotta ja kaikkien synnyttäjien vajaat 30 vuotta. Todella moni varsinkin sisävesillä hukkunut on liikkeellä soutuveneellä ilman pelastusliivejä.
Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton Viisaasti vesillä
-kampanja jatkaa kiertämistä
Suomessa. Kovalla tuulella tai
sateella sillä ei saa lentää.
Jorma Hakkarainen (vas.) ja Göran Hollsten Saariston ilmailukerhosta ovat tyytyväisiä lentokonehalliin rakennettavasta lisäkerroksesta, johon tulee koulutustilaa.
Hukkuneiden määrä
lisääntyi alkuvuonna
SSS?STT
Suomessa on tänä vuonna kesäkuun loppuun mennessä hukkunut yhteensä 64 ihmistä. Uusia istutuksia alueelle voi tehdä vasta kolmen vuoden kuluttua.
SSS?STT
Synnytysten määrä
laskee edelleen
Synnytysten määrä on laskenut tämän vuoden viiden ensimmäisen kuukauden aikana 6 prosenttia viime vuoden vauhdista. Vuoden 2001 ennakkotietojen mukaan raskaudenkeskeytysten määrä on pysynyt edellisvuosien tasolla, mutta nuorten keskeytykset ovat yleistyneet. Kun aikanaan myin oman koneeni, ajattelin, että ultrakevyillä
jatketaan, jotta edes jotakin jää.
Olen aikanani tehnyt varmasti yli
11 000 keikkaa, joten saaristo on
tullut tutuksi, kertoo Hollsten.
Genbölessä sijaitseva lentokenttä on hyvällä paikalla: Turkuun
on linnuntietä 40 kilometriä ja
meri on aivan lähellä. Jatkuvasti kasvatettavien rajametsiköiden avulla luotaisiin
kustannustehokkaasti Etelä-Suomen metsiin ekologisia maisemakäytäviä. Turmia lisäävät lämmin
sää, huolimattomuus ja ennen
kaikkea humala.
. Synnytysten määrä laski
viime vuonna prosentin edellisvuotisesta. Hengenvaarallinen tilanne kehkeytyy esimerkiksi niin, että nuoret lyövät vetoa
siitä, pystyykö joku uimaan lähisaareen.
Tuttu ranta vie hengen
Yleensä suomalaiset hukkuvat
tutussa rannassa tai tutuilla kalavesillä. Nuorisossa on yhä enemmän
tätä extreme-henkeä, että kävellään vaikkapa sillankaidetta pitkin ja pudotaan veteen, Vartia sanoo.
Veteen putoamalla hukkui alkuvuonna 16 ihmistä, mikä on yli
kaksi kertaa enemmän kuin
vuonna 2001.
Heikoilla jäillä ja vesiliikenteessä kuoli tavallista vähemmän ihmisiä.
Naapurimaassa Ruotsissa ihmisiä on hukkunut hieman harvempaan tahtiin kuin Suomessa.
Synkin kuukausi
usein heinäkuu
Hukkumistilastojen synkin kuukausi on yleensä heinäkuu. Sumussa
on lennetty vaikka korvakuulolla,
jos on tarvinnut.
. Kylän alueelta on puuttunut
tällainen kokoontumistila, joten
meidän hankkeemme palvelee
myös koko aluetta. Ensin pitää seurata, mihin ratkaisuihin Yle päätyy. Muutama henkilö siirtyy Hackman Metoksen Sorsakosken tehtaan palvelukseen.
Designorin Sorsakosken tehtailla työskentelee yhteensä 157 henkilöä, joista astiatehtaalla 133.
SSS?STT
Sasi harkitsisi ruotsinkielisen lehdistön lisätukea
Kirsi Höglund
Ilmailukerholla on kaikkiaan neljä kevytkonetta, joista kolmea käytetään koulutuslennoilla.
Saaristolennon ei anneta hiipua Genbölessä
SSS?Laura Ahva
Genbölen kylässä Dragsfjärdin
kunnassa pidetään yllä saaristolentoharrastusta, vaikka ammattimainen pienkonelento saariston
liikenteessä onkin hiipunut. Koska se korvaa vain osan tuotannosta,
ostetaan väliaikaista tuotantokapasiteettia alihankkijoilta Suomesta ja Kiinasta.
Yhtiö pyrkii löytämään korvaavaa työtä mahdollisimman monelle
työntekijälle. Pahin yhdistelmä on humala ja huono uimataito,
Vartia korostaa. Saariston ilmailukerhossa on nykyään 40 jäsentä, joista 15 on aktiivisia lentäjiä. Kyydissä
on ollut muun muassa Vesa-Matti Loiri, Kai Hyttinen ja Sammy Babitzin.
Nykyään Hollsten lentää enää
vain harrastuksekseen, vaikka
kerhotoiminta viekin häneltä paljon aikaa. Kolme vuotta minulla kesti
oppia lukemaan harmaan eri sävyjä, muistelee Hollsten.
Mies on kokenut lentouransa aikana yhtä jos toistakin. Kolmasosa suomalaisista on
uimataidottomia. Onneksi useimmilla miehillä
on fiksu tyttöystävä. Tavallista useampi kuoli uimareissullaan tai pudotessaan veteen.
Alkuvuoden kuukausista erityisen synkkä oli toukokuu.
Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton toiminnanjohtaja Reijo Vartia on huolissaan veteen putoamalla hukkuneiden
määrän lisääntymisestä.
. Ilmailukerhon ylläpitämälle kevytlentopaikalle Genböleen on nyt rakennettu uusi lentokonehalli. Kesäisin lii-
kutaan yleensä porukassa, joten
sekin voi riittää, että yhdellä on
järkeä päässä, Vartia sanoo.
Pelastusliivit ovat edelleen erinomainen henkivakuutus.
. Vuonna 2000 tehdyistä hoidoista syntyi seuraavan vuoden syksyyn mennessä vajaat 1 400 lasta.
SSS-STT
Mies
hukkui
uimareissulla
Evijärvellä
SSS?STT
Saunasta uimareissulle lähtenyt mies hukkui aamuyöllä noin
kello viiden aikaan Evijärven
Ruurikkalassa. Kolmantena ratkaisuna ministeri pitää ruotsinkielisen lehdistön omaa uutistoimistoa.
SSS?STT
Ekometsätalouden liitto:
Hakkuita rajametsiköissä
pitäisi rajoittaa
Ekometsätalouden liitto on huolissaan Etelä-Suomen metsien tilasta. Viime
vuoden heinäkuussa hukkui peräti 62 ihmistä eli keskimäärin kaksi suomalaista joka päivä. Keski-Euroopassa esiintyvä tauti on Suomessa vielä melko harvinainen. Osa jatkaa normaalia tuotantoa, ja palon jälkiraivauksissa sekä koneiden ja laitteiden kunnostuksessa riittää
työtä useille. Periaatteessa passi takaa, että taimet täyttävät EU-direktiivin
vaatimukset. Viime vuonna vastaavana
aikana hukkuneita kuusi vähemmän eli 62.
Alkuvuonna hukkuneiden sukupuolijakauma on tuttu: miehiä
hukkui 59 ja naisia yhdeksän. Mustalaikkutauti voi kuitenkin esiintyä taimissa piilevänä, Hietaranta selvittää.
Taudin takia noin 200 mansikkalajikkeen koeviljely joudutaan
keskeyttämään. Juhannuksen aikaan 70-luvul-
la tehtiin hurjia keikkoja, kun lavatähtiä kyydittiin esiintymispaikoilta toiselle läpi yön. Uusissa tiloissa on tarkoitus
järjestää myös lennokkirakentamista, jota on jo kyseltykin, lupaa
Hakkarainen.
Jo kymmenen
vuotta ilmassa
Saariston ilmailukerho juhlii tänä vuonna myös kymmenettä toi-
mintavuottaan. Nykyään vesitasot on korvattu helikoptereilla.
. Aamulehdessä
Sasi sanoo, että maassa oltava myös ruotsinkielistä lehdistöä palveleva keskusuutistoimisto.
Hän sanoo kuitenkin ymmärtävänsä, että kaiken liiketoiminnan
on oltava kannattavaa. Liitto kirjelmöiympäristöministeri Jouni Backmanille (sd.)
avohakkuiden rajoittamisesta metsäpalstojen rajavyöhykkeillä.
. EUtuen avulla hallin toiseen kerrokseen saadaan syksyksi myös lämmintä koulutus- ja kokoustilaa.
. Toiminnassa on mukana kaiken ikäisiä lentoharrastajia, ja
joukossa on yksi nainenkin.
Liikenne- ja viestintäministeri Kimmo Sasi (kok.) olisi valmis lisäämään ruotsinkielisen lehdistön tukea, jos Yleisradio lopettaa
Suomen Tietotoimiston STT palveluiden ostamisen. Ammattilentäjänä toiminut Göran Hollsten
päätti kymmenen vuotta sitten,
että alueen lentokonetoiminta ei
saa hiipua, vaikka pienkoneiden
käyttö saariston liikennöinnissä
oli loppumassa. kesäkuuta palo, joka tuhosi 1 300 kuutiota tehtaan tuotantotilaa ja suuren osan runkolinjan koneista ja laitteista.
Tuotanto on jatkunut, koska puolivalmisteiden ja valmiiden tuotteiden varastot eivät tuhoutuneet palossa.
Aluksi rakennetaan väliaikainen korvaava linja, joka saadaan
käyttöön ensi syyskuussa. Viime
vuonna synnytyksiä oli kaikkiaan 55 900. Esimerkiksi 100 metrin rajavyöhykkeillä voitaisiin turvata monien varttuneiden metsien eliölajien elinmahdollisuuksia ja
tukea uhanalaisten suojelua, liitto perusteli.
Rajametsiköiden hakkuukiellolla voitaisiin liiton mielestä täydentää tiistaina julkistettua Etelä-Suomen metsiensuojeluohjelmaa.
Liiton huolen taustalla on etenkin avohakkuiden määrän viimeaikainen kasvu.
SSS?STT
Mansikan mustalaikkutautia Piikkiössä
Kirsi Höglund
Kirsi Höglund
Ultrakevyen luokan lentokone painaa vain 275 kiloa, joten sitä on helppo siirrellä käsivoimin. Sasi ei vielä halua sanoa asiasta mitään sitovaa.
. Jatkossa ilmailukerho voi järjestää koulutusta myös
itsenäisesti, omissa tiloissaan.
Kesän alussa teoriakurssilta valmistui 12 lentäjäkandidaattia, ja
kerhon omat lennonopettajat kouluttavat kurssilaisista lentäjiä vuoden aikana. Saariston ilmailukerho ry ei anna lentokoneperinteen kuihtua. Mielestäni
on tärkeää, että Ylen talous saadaan tasapainoon ja kestävälle pohjalle, Sasi sanoi.
RKP:n puheenjohtaja, puolustusministeri Jan-Erik Enestam esittää Aamulehdessä kolmea mallia ruotsinkielisen lehdistön auttamiseksi, mutta hän ei itsekään pidä kaikkia välttämättä toteuttamiskelpoisina.
Ensinnäkään Enestam ei halua valtion tukevan STT:tä, koska se
on voittoa tuottava osakeyhtiö. Vuonna 2000 keskeytyksiä tehtiin lähes 11 000.
Ensimmäinen lapsi syntyy aina vain myöhemmin. Etelä-Suomen ja
Oulun seudun kasvukeskuksissa lasten määrä ei vähene.
Raskaudenkeskeytysten määrä on lisääntynyt vähitellen 1990-luvun puolivälistä lähtien. heinäkuuta 2002
6
?
SALON SEUTU
SÄHKEET
Astiatehdas Sorsakoskelle
palaneen tilalle
Hackman- konserniin kuuluva Designor Oy ehdottaa Hackmanin
hallitukselle, että Leppävirran Sorsakoskella tulipalossa tuhoutuneen keittoastiatuotantolinjan tilalle rakennettaisiin uudet tilat.
Investoinnin arvo on 10?15 miljoonaa euroa. Kampanjan aikana suomalaisille opetetaan muun muassa turvallisuutta ja hätään joutuneen pelastamista vesillä.
Ratissa yli
kaksi promillea
Salossa
SSS
Poliisi otti kiinni reilusti humaltuneet kuskin Vilhonkadulla Salossa lauantaina keskellä päivää.
Kuljettaja oli liikenteessä 2,28
promillen humalassa. Tiedot käyvät ilmi Stakesin keräämistä ennakkotiedoista.
Laskusuunta on vahvin Lapissa ja Kainuussa. Kriteerinä
Leader+ -tuen saamiseen oli
muun muassa se, että muutkin tahot saavat käyttää tiloja kokouksiin ja koulutukseen, kertoo Saariston ilmailukerhon hankevetäjä
ja lennonopettaja Jorma Hakkarainen.
Aikaisemmin Dragsfjärdissä on
annettu teoriakoulutusta ilmailukerhon ja työväenopiston yhteisillä kursseilla. Tavallisesti Suomessa hukkuu
noin 200 ihmistä vuodessa, heistä
puolet eli sata kesä-, heinä- ja elokuun aikana.
Kolmen kesäkuukauden aikana
hukkuneista neljä viidestä on ollut enemmän tai vähemmän humalassa.
. Lisäksi
neljä suomalaista hukkui ulkomailla. Koulutuksessa käytetään kerhon omistamia koneita.
. Hukkunut oli
vuonna 1957 syntynyt mies.
Mies oli osallistunut Ruurikkalassa parhaillaan pidettävään
muutaman tuhannen hengen motoristikokoontumiseen.. Mitään onnettomuutta ei kuitenkaan ehtinyt tapahtua.
Vaaralliseksi kasvintuhoojaksi luokiteltua mansikan mustalaikkutautia on havaittu Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksessa MTT:ssä Piikkiössä. Vartian
mukaan nyt heinäkuu on alkanut
paremmin, sillä uhreja on ollut
vain muutama.
. Koneet huolletaan itse
ja talkoita tehdään. Vuosittain Suomessa aloitetaan noin 7 000
hedelmöityshoitoa. Taimet tulivat englantilaisen tuottajan kautta ja ne oli varustettu asianmukaisella EU:n kasvipassilla.
. Astiatehtaalla syttyi 12. Toiseksi vaihtoehdoksi Enestam ehdottaa, että ruotsinkielinen lehdistö paikkaisi rahoitusaukon, joka
syntyisi Ylen lopettaessa palveluiden ostamisen. Tauti-itiöiden hävittämiseksi noin 300 neliömetrin
viljelyalue on liekitettävä, kynnettävä ja nurmetettava. 6
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU6
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 7. Viimeisen kahden vuoden aikana
sitä on löydetty yhteensä viideltä mansikanviljelmältä.
Nimensä mukaisesti tauti muodostaa marjoihin mustia laikkuja.
. Hollstenin
ja Hakkaraisen mukaan Saaristossa lentäminen on kuitenkin hyvin erilaista puuhaa kuin mantereen päällä liitely.
. Asteittain rakennettavan linjan on määrä valmistua lopullisesti elokuussa 2003
Vuoden lopussa pisteet ynnätään yhteen.
Kärki ei usko kenenkään löytäneen kerhotoiminnan kautta itselleen uutta ammattia.
. ja kalleimmat ?
pyörät ovat joustavia, jolloin niissä
on hyvä pito. Urheilukaupoista kysellään joka päivä
jarrupaloja, pyöriä ja laakereita.
Sesonki näkyy siis myös kuluttajan kukkarossa. Sopivia paloja saattaa
kuitenkin olla vaikea löytää, sillä
jokaisella luistinmerkillä ja -mallilla on omanlaisensa jarrupalat,
standardimallia ei ole.
Turvallisuuden kannalta jarrujen
on tietysti tärkeää olla kunnossa.
Myös pyörien kuntoa pitää tarkkailla: vanhoissa luistimissa on
usein kovat pyörät, joiden pito huononee, jos on tiellä on kosteutta.
Turvallisimmat . Puoli vuotta sitten vastaajista
79 prosenttia oli Haloseen tyytyväisiä.
Keskustan kannattajista kolmasosa ei ollut Haloseen tyytyväisiä,
vasemmistossa hänen kannatuksensa oli lähes yksimielistä. Valokuvauksen opiskelijoita on
kyllä mukana.
Kärki itse arvostaa valokuvauksessa sen tapaa löytää uusia tapoja katsoa asioita.
Pukusuoja
paloi Perttelissä
Vesialueiden hallinnoinnissa
kehittämisen varaa
Suomessa on tuoreen selvityksen mukaan noin 800 000 vesialueen omistajaa ja perheet mukaan lukien noin kaksi miljoonaa henkilöä, joilla on mahdollisuus käyttää vesialuetta omistajan oikeuksin.
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (RKTL) on selvittänyt vesialueiden omistusta ja hallintoa vuosina 1999?2001. Tutkimuksesta
on juuri ilmestynyt raportti.
Tärkeimpiä toimijoita vesialueiden hallinnoinnissa ovat osakaskunnat eli entiset kalastuskunnat. Vahvasti humaltunut
mies vietiin sairaalaan paikattavaksi ja nainen poliisilaitokselle.
Halosesta kunniatohtori
tyttärensä yliopistossa
Presidentti Tarja Halonen vihitään ensi tiistaina kunniatohtoriksi Kentin yliopistossa Canterburyssä Britanniassa. Jokaisen kokouksen yhteydessä on myös kilpailu, josta jae-
taan pisteitä. 7
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU7
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 7. Kuvat tulee ottaa annetussa järjestyksessä, vain yksi kuva aihetta
kohden.
Someron kamerakerholla on
ikää saman verran kuin Somerfoto -kilpailulla, nelisen vuotta. Siinä on kaikki teknisesti oikein, ja lisäksi jokin pieni juju.
. Riihimäki muistuttaa, että
luistinten mukana tulee ostettaessa hyvät huolto-ohjeet ja internetistäkin löytyy neuvoja.
. Useat
muutkin kilpailijat ovat päätyneet samaan paikkaan. Naapuri ilmoitti asiasta poliisille, kun
hän oli nähnyt talon edustalla liikettä. Jos luistinta ei huolla, se kuluu
äkkiä. Tämä kustantaa rullailijalle noin 14 euroa. Runon ja suven päivänä.
. heinäkuuta 2002
?
Rullaluistinten huoltamisella
voi säästyä kuluilta ja vammoilta
Jarrupalat
tärkeimmät
turvallisuuden
kannalta
Huoltamoissa
kesällä kiirettä
Jos pienet työkalut eivät pysy
Jos rullaluistimen pyörät jättää
huoltamatta, ne kuluvat nopeasti
loppuun.
ne tulisi joka kerran irrottaa ja
kuivattaa, muistuttaa Salmiranta.
Huollolla
turvallisuutta
Sami Perttilä
Ari Salmirannan mukaan rullaluistimen laakereiden putsaus on melko kallista puuhaa, joten kokonaan uusien
laakereiden ostaminen on usein kannattavampaa.
omissa käsissä, voi luistimet toki
viedä urheiluvälinehuoltoon.
. Siellä
on yleensä vieraileva luennoitsija.
SSS
SÄHKEET
SSS
Sami Perttilä
Valokuvauksen
puolimaratonissa haettiin
tuoreita näkökulmia
SSS
Nuori nainen
pahoinpiteli
miehen
Seksikauppaan
murtauduttu
Salossa
SSS?Laura Ahva
Kesän rullaluisteluaika näkyy
kiireenä luistimia huoltavissa ja
myyvissä liikkeissä. Lautarakenteinen
pukusuoja paloi korjauskelvottomaksi. Kunnolliset pyörät ja
laakerit saa 50 eurolla.
Turkka Hautala
Kari Karomäki on harrastanut valokuvausta jonkin verran, Malin Karomäki on vielä alkutiellä.
. Täysiä 24 tunnin maratoneja
ei oikein enää järjestetä, näitä
puolimaratoneja lähinnä, kertoo
Manu Kärki Someron kamerakerhosta.
. Jos laakerit myös
aukaistaan, pestään ja voidellaan,
maksaa se 30 euroa.
. Se on selvästi korkeampi kuin mitä Martti Ahtisaari saavutti samassa vaiheessa
virkakauttaan. Valokuvauksessa kiehtoo se,
ettei täydellistä kuvaa löydy,
haastetta riittää.
Somerolainen Minna Kuisma
näyttää tyytyväiseltä.
. Jäsenmäärä vaihtelee vuosittain, tänä vuonna valokuvauksesta innostuneita on mukana noin 80.
. Somero soi.
Luomu. Myös laakereiden vaihtoa ja
pyörien kääntämistä kysytään
usein. Somerfotossa hän on ollut mukana joka
vuosi.
. Uusia varaosia ei
kuitenkaan tarvitse ostaa kovin
tiuhaan, jos luistimia muistaa
huoltaa: kengän voi pestä varovasti, pyörien keskinäisiä paikkoja voi vaihdella ja laakerit puhdistaa.
. Tuho huomattiin lauantaiaamuna. Hän putosi noin kymmenen metrin korkeudelta.
Kukaan ei nähnyt putoamista,
mutta omaiset kuulivat loiskahduksen. Samalla omistus on
pirstoutunut, kun rantatonttien omistajista suurin osa asuu kaupungissa ja viettää ainoastaan vapaa-aikaansa maaseudulla.
Osakaskuntien toiminta on yleensä paikallista ja painopiste on
oman osakaskunnan asioissa. Keskellä Manu Kärki.
Nuori mies hukkui pudottuaan
kallioseinämältä veteen Juvalla
myöhään perjantai-iltana.
Onnettomuus sattui Juvan
Kuosmalassa Syysjärvellä. Haloseen tyytymättömiä oli vain 11 prosenttia, kuusi prosenttia ei osannut ottaa kantaa. Mies
kuitenkin poistui samaa kautta,
kun oli havainnut liikkeessä vielä
henkilökuntaa.
Lauantaina aamuyöllä yritettiin
murtautua myös Lukkarinmäellä
sijaitsevaan omakotitaloon. Tärkeää on se, että löytää aiheeseen jonkin tuoreen näkökulman, Kärki kertoo tien menestykseen.
Kilpailemaan tullut Olli Siltanen kertoo valokuvanneensa joitakin vuosia, välillä aktiivisemmin, välillä vähemmän. Osallistujia saapui 40, Somerolta Jyväskylään asti. Sain kilpailunumeroksi kolmetoista, hän iloitsee onnennumeroaan.
Ilme ei ole yhtä valoisa, kun hän
silmäilee neljää ensimmäistä aihetta. Yliopisto on
sama, jossa hänen tyttärensä Anna Halonen opiskelee kansainvälistä politiikkaa.
Kunniatohtoruuden lisäksi Halonen voi iloita entistä suuremmasta luottamuksesta kansalaisten keskuudessa. Kilpailuun saivat osallistua kaikki kameran omistavat vaikka lainanneet. Puolimaratonissa jaetaan
kilpailijoille neljä aihetta neljän
tunnin välein, eli yhteensä 12. Muun muassa pyörien
paikkoja vaihtamalla saa niille lisää käyttöikää, koska silloin ne
kuluvat tasaisesti, neuvoo Riihimäki.
7
SALON SEUTU
Turkka Hautala
Lasse Tuominen (vas.) ja Olli Siltanen (oik.) täyttävät osallistumiskaavakkeita. Vesi on laakereiden surma.
Märällä kelillä luistelun jälkeen
Perjantai-iltana seitsemän aikaan sattui Salossa Rautatienpuistossa erikoinen pahoinpitely,
kun nuori nainen runteli häntä
vanhemman miehen sairaalakuntoon. Turussa ja Karjaalla olen käynyt myös fotomaratoneissa.
Someron kamerakerhoon itsekin
kuuluva Siltanen määrittelee hy-
Turkka Hautala
Minna Kuisma etsii inspiraatiota Somerniemen
kesätorilla.
vän otoksen oivallisesti.
. Löydettäessä nuorukainen oli kuollut. 19-vuotias nainen potki 37vuotiasta miestä päähän ja kasvoihin. Virhemarginaali on 2,5 prosenttia molempiin
suuntiin.
SSS?STT
Myös urheiluliikkeistä ostetaan
eniten jarrupaloja, sillä harjoittelun alussa ne voivat kulua jopa alle viikossa. Lääkärin mukaan
kuolinsyynä oli hukkuminen.
Tule tai soita
02-733 3046 ja varaa ilmainen
suunnittelu- ja mittauspalvelumme kotiisi ideoimaan
kanssasi uutta keittiötä.
PS. Asunnon ovet oli saatu auki
sorkkaraudalla, mutta vielä on
epäselvää, vietiinkö talosta mitään.
Nuori mies
hukkui Juvalla
rolla. Kerran kuukaudessa, paitsi
kesällä, meillä on kerhoilta. Murtautuja oli rikkonut ikkunan ja
tullut liikkeeseen sisään. Mielestäni jokainen, joka osaa
vaihtaa polkupyörän renkaan,
osaa myös huoltaa rullaluistimia.
Se on silti aikaa vievää hommaa,
kertoo Janne Riihimäki Salon
Intersportista.
Huoltaminen on siis hidasta näpertelyä, jonka vuoksi urheiluliikkeet eivät juurikaan itse tee huoltoja. Rahoitamme myös koko remonttisi.
HEINÄKUUSSA
MA-PE 10 - 14
Mariankatu 18
24240 SALO
Suunnittelusta asennukseen - takuutyönä.. Yleensä olen ollut aina lauantaisin töissä, mutta nyt päätin, että osallistun.
Kuisma ottaa toimittajan ystävällisesti mukaan kuvanmetsästykseen. Osakaskuntia laajempia malleja ovat
yhteistyö kalastusalueella eri osapuolten kanssa, osakaskuntien
paikalliset yhteistyöjärjestelyt tai pienten osakaskuntien yhdistäminen.
SSS?STT
SSS
Perttelissä Kaivolan urheilukentällä paloi perjantain ja lauantain välisenä yönä pukusuojarakennus. Suomen Kuvalehden
teettämän kyselyn mukaan 82 prosenttia suomalaisista on tyytyväisiä presidenttiinsä.
Luku on korkein Haloselle koskaan mitattu. Varmaan vuoteen en ole kyllä
ottanut yhtään kuvaa.
Kuisma on valokuvauskilpailussa mukana ensimmäistä kertaa.
. Vuosikilpailuun
kerholaiset valitsevat yhden kuvansa. Onpas vaikeat aiheet.
Kuisma kertoo kuvanneensa aiemmin enemmänkin.
. Naiset,
kaupunkilaiset, etelässä asuvat ja varttuneempi väki olivat häneen
tyytyväisimpiä.
Taloustutkimuksen tekemässä kyselyssä haastateltiin vähän yli
tuhatta vastaajaa. Mutta kuka onnistuukaan tallentamaan
kuviinsa ne pienet tärkeät jujut?
Someron kamerakerho panostaa
luentoihin ja kilpailuihin
On ollut lehtikuvaajaa, taidekuvaajaa ja kamerakerholiiton kouluttajia, valottaa kerhon johtokuntaan kuuluva Manu Kärki
toimintaa.
Toiminta pyörii paljon myös kilpailujen tiimoilla. Poliisi epäilee paloa tuhotyöksi ja ottaa tekijöistä vinkkejä
vastaan.
Puustelli palvelee
kesälläkin!
SSS?STT
SSS?Turkka Hautala
Somerfoto -kilpailu, kahdentoista tunnin valokuvauksen puolimaraton järjestettiin eilen Some-
Perjantain ja lauantain välisenä
yönä murtauduttiin Salon keskustassa seksikauppaan. Osakaskuntien toiminta on kuitenkin
hiipunut, kun maaseudun väestö on vähentynyt. Eteläsuomalainen 19-vuotias nuorukainen oli uinut mökiltä kallioseinämän luo ja lähtenyt kiipeämään ylös. Aurinkoisella, täpötäydellä Somerniemen kesätorilla tapaamme tuttuja kasvoja. Viisi euroa. Aika paljon tulee sellaisia
asiakkaita, jotka ovat ensin purkaneet luistimen pöydälle, mutta
tulevat sitten osia täynnä olevan
muovipussin kanssa liikkeeseen,
Somerfoto neljännen
kerran Somerolla
kuvailee Ari Salmiranta Pyörä
ja urheiluvälinehuolto Salmirannasta.
Kevät ja kesä ovat vilkkaimmat
ajat rullaluistinhuollossa, ja yleisin huoltotyö on jarrupalojen vaihto
Jos keskittyy liiaksi tietyn ohjelmiston tai teeman ympärille niin
se väkisinkin rajoittaa ja yksipuolistaa
ohjelmatarjontaa ja näin ollen ei kohtaa
isoa osaa yleisöstä, pohtii Rautio.
Jos halutaan löytää jotain erityistä juuri
Kemiön Musiikkijuhlista niin se voisi olla
jokavuotisen kantaesityksen tarjoaminen
yleisölle. Bachin cmolli soolosellosarja. Tulevaisuuden visioita ja haaveita juhlien johtajilla
on kuitenkin vielä jäljellä.
. Tämä on meille merkittävä
voitto, sillä kilpailu on ollut ras-
kas, kommentoi kuoroa johtava
musiikin maisteri Timo Lehtovaara varhain lauantaina.
Ensi vuonna Grand Prix -voittaja
osallistuu Ranskan Toursissa kaikille tämän vuoden Grand Prix voittajille suunnattuun kilpailuun.
Torstaina Kampin laulu sijoittui
ensimmäiselle jaetulle sijalle kamarikuorosarjassa. Jo juhlien esitystilat sanelevat raamit
esitettävälle musiikille. Valinta arvostettuun Finland festivals
-ketjuun on erittäin merkittävä huomionosoitus suhteellisen nuorille juhlillemme,
kertoo Martti Rautio, toinen juhlien taiteellisista johtajista. suomalaisten festivaalien joukossa.
. Sinä olet paljon nätimpi
kuin kaimasi." Kohottelin kulmiani. Jos nyt jotain on sanottava, niin kyllä
perjantaina Dragsfjärdin kirkossa oleva
Uutta ja Vanhaa -konsertti olisi erittäin
vaikea jättää kuulematta, tunnustaa
Rautio. Keith Jarretin
musiikin tahdissa. Uutena konserttipaikkana esittäytyvä Sagalundin museo
antaa Vanhaan hyvään aikaan -konsertissa Mozartin ja Beethovenin sävelille
autenttisen miljöön. "Esiintyykö suvussanne salapoliiseja. Minä olin siis tämä
John Holmes, mutta mikäs se sinun nimesi on?"
"Morrison. Kappaleessa ?My shining hour?, Mimmi Hammar todisti olevansa myös erinomainen
vokaalitulkitsija. Minun oli
ihan pakko tuijottaa hänen peräänsä. No, mikä sinussa nyt
sitten on niin kauhean omaperäistä?"
"Vaikka mikä. Lauantaihin kestävät juhlat ovat tänä
vuonna kokeneet ?arvonnousua. Taidokas yhtye
kärsi hieman avausesiintyjän pai-
kastaan.
Yleisö otti ruotsalaiset vastaan
lämpimästi, mutta hieman hillityin aplodein. Baritoni Petteri Salomaan ja pianisti Ilmo Rannan Lied-ilta Kemiön kirkossa edustaa juhlien vokaalimusiikkitarjontaa. Sliding Hammersin
viime vuotinen depyyttilevy on
saanut loistavat arvostelut Ruotsissa ja myös muualla. Pianotaiteen ystäville on varattuna Pianon Mestarit -konsertti.
Kaiken kaikkiaan Kemiön Musiikkijuh-
Kemiön Musiikkijuhlilla tänä vuonna kuultavan kantaesityksen on säveltänyt Jaakko Kuusisto.
Reijo Mäki: Kahdesti
kuollut kävelee jälleen
SSS:n
KESÄDEKKARI
Osa 15.
"Mikä sun nimi on?" Teki mieli
puraista kieli poikki. Vasta sitten
kuin käännyin Oton puoleen. 1900-luvun
alun ihanteita olivat veistoksellisuus, tunteen jalous ja vitaalisuus.
Näyttelyssä on esillä muun muassa Ulla Jokisalon, Harri Larjoston, Aurora Reinhardin, Sakari Viikan, Marjatta Kekin,
Petri Hytösen, Riitta Uusitalon ja Jyrki Markkasen teoksia.
SSS?STT
Kampin laululle
Grand Prixpalkinto Unkarissa
SSS?STT?Samuli Sulamäki
Helsinkiläinen
kamarikuoro
Kampin laulu on voittanut kansainvälisen Bela Bartok -kuorokilpailun Grand Prix -palkinnon perjantaina Unkarin Debrecenissä.
. Etkö sä tajuu, että
me kaikki ollaan niinku ihmisiä.
Eikä stadilaisella ja bagdadilaiselle oo - periaatteessa - mitään
eroo. Naisen juomaa mietinkin sitten tovin. Ranskalainen Yösoitto Kemiön kirkossa esittelee ranskalaisia
säveltäjiä. Kaikkiaan
kilpailussa on mukana 62 lyhyt- ja dokumenttielokuvaa.
Suomalaiskilpailijat ovat Pia Andellin Pieni elokuva sisaruussuhteista, Hari Tuukan Telakka, Jouni Hokkasen ja Ruippo Simonjukan Pyongyang Robogirl, Markku Lehmuskallion ja
Anastasia Lapsuin Elämän äidit, Lasse Naukkarisen
Miinavaara!, Kai Nordbergin Matka kohti valoa, Eija-Liisa Ahtilan Rakkaus on aarre, Zaida Bergrothin Viime hetken ostoksia,
Saara Cantellin Diagnoosi:, Kai Lappalaisen Blop, Katariina
Lillqvistin Laulu hirsipuista, Christian Lindbladin Eläköön
markkinatalous, Milla Moilasen Passage, Karoliina Niemelän
Gosh ja Heikki Prepulan Kolme pukkia.
SSS?STT
Taide ja urheilu
kohtaavat nyt Helsingissä
Urheilusuorituksia taiteen keinoin ilmaiseva Voltti-näyttely avautui perjantaina Suomen valokuvataiteen museossa Helsingissä.
Näyttely on kevään aikana kiertänyt Rauman, Jyväskylän ja Oulun
taidemuseot ja Helsingistä se siirtyy vielä Mikkeliin 27. Klassikkosävellykset olivat saaneet Karin Hammarin käsittelyssä Sliding Hammerin tyyliin istuvat sovitukset,
20-vuotias Tähtivaeltaja-lehti
kannattaa kirjastoja
Nordisk panoramaan
15 suomalaiselokuvaa
Eeva Tuomes
Ruotsalaissiskokset Karin ja Mimmi Hammar todistivat lukeutuvansa jazzin huippunimiin
olipa mukana myös osin omaa
materiaalia. Siellä
Kampin laulu sai vastaansa
muun muassa lapsi- ja nuorisokuorojen sekä nais- ja mieskuorojen parhaat.. Miten ne nyt menikään ne vokaalit siinä neitosen
kysymyslauseen vihonviimeisessä
sanassa?"
"Aijaa, että sitä ollaan nyt sellaista hiprakkanokkelaa veijoa,
vai?"
"Ei sinnepäinkään. Sehän on
yleensä ollut meidän äijien leipälaji. Venäläinen kestosuosikki lämmitti yleisön sateisessa illassa ja sai tunnelman hetkessä iloisen kepeäksi.
Mies, ääni ja vetopasuuna. Kamarimusiikkia
ei esitetä isoissa konserttisaleissa vaan
mieluummin vaikka olohuoneissa. Sävellystilaukset ja -työt tulevat ryöpsähdyksinä, viimeinen kantaesitys oli
neljä vuotta sitten, mutta seuraava on jo
ensi tammikuussa. Nelikon fiiliksellinen
yhteensopivuus ja stemmalaulu
olivat huippuluokkaa.
Pohjoismaisten lyhyt- ja dokumenttielokuvien Nordisk panorama
-festivaalin kilpailuun on valittu 15 suomalaiselokuvaa. Viikonlopun aikana konsertteja kuullaan myös Suomenniemellä.
Juhlia edeltää Viipurin linnassa, Viipurin suomalaisessa kirkossa
sekä Monrepos´ssa järjestettävä konserttisarja, mukana mm. "Ei
ne nyt ainakaan kauhean rauhanomaisia ole. Tilasin itselleni uuden Talonmiehen
vapaapäivän. Naisen silmät olivat samalla kertaa sekä rohkeat että
uteliaat. Ja niitähän
näemmä riitti. Konsertti avaa
Saimaan musiikki- ja taidejuhlat, joille on luvassa myös venäläistä
kansanmusiikkia klassisen tarjonnan lisäksi.
Ensimmäistä kertaa järjestettävä tapahtuma on syntynyt suomalais-venäläisenä yhteistyönä eteläkarjalaisen kannatusyhdistyksen
voimin. Mut tollasille toopeille se ei
vaan mee kaaliin. Varsinkin Savolainen hanureineen oli mainiossa vedossa, myös paikoitellen
Manhattan Transfer ?henkinen,
paikallista tulkintavoimaa edustava 4U oli omat Route 66:nsa
kiertänyt. Oli se. Ja vaimoväkeään
ne kohtelee nolosti."
"Voi hitto." Nainen mulkoili minua päästä jalkoihin. Verstaassa
esiintyivät Sliding Hammers,
Alexsej Kanunnikov JB, Harlem Jazz Club Stipendiates ja
Millhill Big Band.
Ensimmäisenä lavalle noussut
ruotsalainen jazzin uusi supernova, Sliding Hammers, rakentui
pitkälle taidokkaitten Hammarin
sisarusten varaan. Ja sukunimi. Kemiön Musiikkijuhlien tilauksen ansiosta sävellys
saa kantaesityksensä Dragsfjärdin kirkossa.
Kuusiston mukaan teos on sarja pieniä
osia, joka voidaan löyhästi ottaen nähdä
myös teemana ja muunnelmina. Rytmiikan
puolella on nähtävissä myös jazzin vaikutusta esimerkiksi kiperinä jazz-rytmeinä,
kertoo Kuusisto.
Kuusistoon on yksittäisenä säveltäjänä
eniten vaikuttanut Béla Bartók ja
yleensäkin unkarilainen musiikki, sen
alueen rytmisyys musiikissa.
. Olet sä itse käynyt koskaan Portossa?"
"Onko kysymys tarkoitettu arkaluontoiseksi. Olet nainen, joka on kiinnostunut turhista nippelitiedoista. Tällä yhtyeellä on loistava tulevaisuus edessään.
Svengaava loppuilta
Baltic Jazz ?konkari, viisinkertainen Taalintehtaalla kävijä
Eeva Tuomes
4U eli suoraan sinulle vas. Turku on
niin perseestä. Minä olen tällainen
äärimmäisen omaperäinen mies."
"Niinkö. Ja kaikki turkulaiset - jokainen kusipää - ne on täsmälleen tollasia saatanan taliaivoi. Sarjojen parhaat kohtasivat perjantaina
Grand Prix -kilpailussa. Hän
nyökkäsi heti hyväksyvästi.
"Ei paskempi valinta. Festariavauksen, iltapäivän juhlakonsertin jälkeen jazzin ystävät saattoivat suunnistaa joko Jazztelttaan
tai vanhaan masuuniin sijoitettuun Verstaaseen. Juhlan kunniaksi yhdistys lahjoittaa 25 helsinkiläiselle kirjastolle Tähtivaeltajan loppuvuoden numerot.
Lahjoituksellaan yhdistys haluaa tukea helsinkiläisiä kirjastoja ja
korostaa laajan kirjastoverkon merkitystä.
Tähtivaeltajan juhlanumeroon ovat kirjoittaneet muun muassa
Johanna Sinisalo sekä Puupää-hatulla palkitut sarjakuvataiteilijat Petri Hiltunen ja Kivi Larmola.
SSS?STT
Mariinskin kamarisolistit
Savitaipaleella
Pietarin Mariinski -teatterin kamarisolistit esiintyvät Savitaipaleen kirkossa heinäkuun viimeisenä perjantaina. Varsinkin duetot pianolle ja vetopasuunalle olivat nautittavaa kuunneltavaa.
Bändin muut jäsenet, pianisti
Mathias Algotsson, rumpali
Ronnie Gardiner ja basisti
Tommy Johnson tukivat upealla tavalla pippurisia Hammarin
siskoksia. "Ratsastustaidoistasi en osaa
mennä sanomaan tässä vaiheessa
yhtään mitään."
"Hei haloo. Olinko minä
todellakin jo niin reippaasti tunnelmissani, etten keksinyt yhtään
mitään tämän parempaa?
Platinanvaalea naisihminen
siirteli hieman peppuaan baarijakkaralla. Sittemmin hän on täydentänyt opintojaan Salzburgissa ja
Yhdysvalloissa ja esiintynyt ahkerasti solistina sekä kamarimuusikkona eri puolilla maailmaa.
Suomessa Gothoni on vuodesta 1998 työskennellyt Rauman Festivon taiteellisena johtajana ja Savonlinnan Aino Ackte -instituutin
opettajana.
SSS?STT
Suomalaista sotilaskulttuuria
esillä näyttelyssä
Lapualla esitellään kahden kuukauden ajan suomalaista sotilaskulttuuria 400 vuoden ajalta hakkapeliitoista rauhanturvaajiin.
Lapuan vanhassa patruunatehtaassa esillä olevan näyttelyn pääteemoja ovat muun muassa Ruotsin suurvaltakausi 1617?1721, jääkäriliike, Viron vapaussodan suomalaiset vapaaehtoiset 1919 sekä
YK- ja Nato-johtoiset rauhanturvaajat.
Näyttelyssä on esillä karttoja, aseita, sotilasasuja, lippuja, valokuvia ja muunlaista rekvisiittaa. Marion Morrison..."
"Jaa. Tällä hetkellä aika
jonka voin käyttää musiikinkirjoittamiseen on maksimissaan, Kuusisto pohtii.
Helsingin Science Fiction Seuran julkaisema Tähtivaeltaja-lehti
täyttää tänä vuonna 20 vuotta. Minä poikkean pikapikaa ruutihuoneessa."
Nainen nousi jakkaralta, nappasi käsilaukun kainaloonsa ja purjehti savuisen kapakan läpi ryhdikkäänä kuin veistos. Ohjelmisto koostui dixieland- ja swing ?tyylisestä letkeästä jazzista. Niissä käsitellään
urheiluun ja ruumiillisuuteen liittyviä sisältöjä: maskuliinisuutta
ja feminiinisyyttä, voimaa ja heikkoutta, valtaa ja aggressiota, leikkiä ja itseilmaisua.
Nykytaiteen ruumiin muokkauksen kritiikki saa rinnalleen museoarkistoista lainattua viime vuosisadan alun kuvastoa, jossa urheilu rinnastetaan taiteellisen kauneuden tavoitteluun. "Ja kukas se sitten olikaan tämä Big John Wayne?
lat tarjoavat viiden päivän aikana kymmenen konserttia sekä vielä juhlien yhteydessä järjestettävän musiikkileirin
päätöskonsertit.
Katseet jo
tulevaisuudessakin
EU-rahoituksella aloitetun musiikkijuhlan tämänhetkinen talous näyttää hyvältä. Nainen vetäisi ilmaa syvälle keuhkoihinsa. Yhteistyökumppaneita on löytynyt
EU-rahoituksen poistuessa. Kun
esitystila on tarpeeksi pieni ja intiimi,
niin myös musiikin eri vivahteet ja nyanssit tavoittavat paremmin yleisön, Rautio
miettii.
Juhlien konserttipaikkoina toimivat tänä vuonna Söderlångvikin kartano, Sagalundin museo ja Kemiönsaaren eri kirkot.
Teemoina monipuolisuus
ja jokavuotinen kantaesitys
Kemiön Musiikkijuhlat ei ole sitoutunut
varsinaisesti mihinkään teemaan.
. 9 jousikvartetille.
Suomessa varsinainen konserttikausi
tarjoaa lähinnä tietyn kaavan mukaisia
konsertteja. syyskuuta.
Voltti-näyttelyn teosten lähtökohtana on käytetty urheilusuoritusta tai liikkuvaa kehoa, fyysisyyden mielikuvaa. Sävelkieli on pitkälti samasta muotista.
. Sukunimi on muuten Holmes. Täällä Kemiössä haluamme tarjota
konsertteihin eloa ja mielenkiintoa esittelemällä yleisölle uudet muusikot jokaisessa eri teoksessa myös saman konserttiohjelman sisällä, sanoo Rautio.
Martti Rautio ei suostu nostamaan juhlien konserteista yhtäkään ylitse muiden.
. Sellainen nainen, joka tietää,
että Big John Waynen alkuperäinen nimi oli Marion Morrison ansaitsee kunnon maljapuheet ja
kiitokset."
"Jaa." Platinainen tuijotti minua arvioivasti, ohuehko hymynhäivä huulillaan. Vaiko erittäin luonnonlahjakkaita videonäyttelijöitä."
Minä katsoin naista pitkään.
Tässäpä se vasta olikin todellinen
epeli. Varsinkin
Fredrik Erlandsson kiskoi
trumpetistaan varsin maistuvia
sooloja. erilaisten sovitusten tekemiseen. Rautio johtaa juhlia
puolisonsa Katinka Korkealan kanssa.
Kamarimusiikkitapahtumaksi profiloitunut musiikkijuhla haluaa olla sitä
edelleenkin.
. Tässä konsertissa kuullaan mm.
Kuusiston kantaesitys sekä Brahmsin
B-duuri sekstetto.
Kynttiläkonsertissa Västanfjärdin vanhassa kirkossa on tarjolla mm. Sävellys on rytmikeskeistä musiikkia,
melodioita on vähemmän. Ootsä täältä?
Turkulainen?"
"Oon joo."
"Olis se pitänyt arvata. Tänä kesänä kantaesityksensä
saa Jaakko Kuusiston Dancez op. Esimerkiksi ammatinvalinta. Ei kovin
yleinen Suomessa..."
"Onko etunimi Sherlock vaiko
John?" nainen virnuili. Hieman kokeilevampaa,
mutta kuitenkin pääasiassa
mainstream-jazzia tarjoili turkulainen Harlem Jazz Club Stipendiates featurin Linn v Weyman.
Nuoret lupaavat muusikot tunnelmoivat mm. Mutta meillä taitaakin olla nyt esittelyt hiukan kesken. Red
roses for blue lady, ja yleisö oli
myyty. Koko rahalla. Mimmi ja Karin Hammar loihtivat virtuoosimaisella vetopasuunan käsittelyllään ja säteilevällä lavakarismallaan upean keikkaelämyksen.
Setti oli valittu tasapainoisesti,
keskittyen pääasiassa mainstream-jazziin. Lahti Sinfonian menestyksekkäällä virsilevyllä on
esimerkiksi paljon Kuusiston sovituksia.
Kuusistolla ei tulevaisuudessa ole aikomusta vähentää keskittymistään viulunsoittoonsa.
. Hold your horses!
Mitäs se saivartelija tuolla tarkoitti?"
"Sitä vain, että sinä olet harvinaislaatuinen nainen. 9
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU9
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 7. Mariinskin konserttiversio Puccinin Turandot-oopperasta.
Sisartapahtumien suojelijaksi on lupautunut Leningradin alueen
kuvernööri Valeri Serdukov.
SSS?STT
Mark Gothoni
professoriksi Montrealiin
Suomalainen viulutaiteilija Mark Gothoni on kutsuttu Montrealin McGill-yliopistoon vierailevaksi viulunsoiton professoriksi.
Vuonna 1967 syntynyt Gothoni on asunut vuodesta 1984 lähtien
Münchenissä, jossa hän aluksi opiskeli Ana Chumachenkon oppilaana. heinäkuuta 2002
?
KULTTUURI
9
Kemiössä soi jälleen kamarimusiikki
Kemiön Musiikkijuhlat arvostettuun
Finland festivals -ketjuun
Hans Tinell
Järjestyksessä neljännet Kemiön Musiikkijuhlat pyörähtävät käyntiin tiistaina. Haluamme tarjota kaikille vieraillem-
me mielenkiintoisia ja monipuolisia musiikkielämyksiä. Poikkeuksetta."
Stereotypiaekspertti sulki suunsa platinablondin palatessa paikalleen - ja se sopi minulle kyllä
tosi hyvin. Eikä suotta. Nainen vaihtoi polveaan toisen päälle. Rullaavan, svengaavan illan kruunasi 15th Anniversary
Cavalcade: Millhill Big Band johtajanaan Kimmo Leppälä.
Festivaalin vakiovieras hoiti
osuutensa mallikkaasti tuoden
mukanaan tuttuja tuulahduksia
festivaalivuosien varrelta eli vierailevat solistinsa Nalle Lindström(laulu),
Asa
Savolainen(hanuri),
Eje
Oscarsson(tenorisaksofoni) ja
4U-vokaalikvartetti Duke Ellington- tyylittelyineen. Pia Kulla, Sanna Strömsund, Björn Holmberg ja Anders Strömsund
Aleksej Kanunnikov sai kuulijat villeiksi ja svengaamaan tanssilattialla. Hitaasti. Sen aikana järjestetään myös näyttelyn aiheisiin liittyviä teemaluentoja.
Näyttelyn järjestäjänä toimii Lapuan kaupungin kulttuuritoimi
ja sen on koonnut Suomalaissoturit vierailla mailla -Leader+ -hanke. Tähän kaavaan kuuluu mm.
kokonaisen konserttiohjelman esittäminen samojen muusikkojen avulla.
. Ja yhtäkkiä minulla ei ollut enää ollenkaan kiire karvaisten miehenköriläiden seuraan, sinne iänikuiseen nurkkapöytäämme.
"Mitäs minä saan tarjota?" kysyin.
"Mitä lompsa kestää. Hamonen oli lyhyt kuin hyttysen elämä
ja sääret ehdottomasti priimaluokkaa. Platinainen maistoi
hiukkasen portviiniään. "Sä siis jauhat tota samaa stereotypiaa, niinku niin moni. Hyvin ovat pullat uunissa juhlien rahoituksenkin suhteen, mutta jos löytäisimme lisää yrityksiä yhteistyökumppaneiksemme niin voisimme tulevaisuudessa tuoda vaikkapa kamariorkesterikokoonpanon juhlille, sanoo Rautio, jonka
suunnitelmissa on jo muusikoiden hankkiminen kesän 2004 juhlille.
Jaakko Kuusiston
?toinen jousikvartetto?
Musiikkijuhlien kantaesityksenä
Hans Tinell
Lehtikuva-arkisto/Tor Wennström
SÄHKEET
Viulutaiteilija, Sinfonia Lahden konserttimestari Jaakko Kuusisto on viime
vuosina tullut tunnetuksi myös säveltäjänä sekä musiikkijuhlien taiteellisena johtajana.
Kemiön Musiikkijuhlien tämänvuotinen kantaesitys on Kuusiston Dancez op.
9 (jousikvartetto nro 2) jousikvartetille.
Hän sävelsi ?toisen jousikvartettonsa?
pääosin jo talvella 1997-98. Heinäkuun alussa avattuun näyttelyyn odotetaan liki 10 000:ta
kävijää ja siihen voi käydä tutustumassa syyskuun ensimmäiseen
päivään saakka.
SSS?STT
Baltic Jazz käyntiin tyylikkäästi
Taalintehtaalla
monipuolinen
esiintyjäkaarti
Eeva Tuomes
Baltic Jazz avasi Taalintehtaalla juhlavuotensa onnistuneesti.
Viidestoista jazzfestivaali tarjoili
kuulijoilleen monipuolisia ja tasokkaita sävelherkkuja. Tapahtuma
järjestetään tänä vuonna Oulussa 24.?29. Olen hakenut jousikvartetista paljon
erilaisia sointitehoja ja efektejä, sävelkielikin on atonaalisempaa kuin sävellyksissäni yleensä, sanoo Jaakko Kuusisto.
Säveltäjä kertoo, että jokaisella osalla
on oma, selkeä karakterinsa.
. Suomalaisena säveltäjänä on myös
vaikea kieltää Sibeliuksen jonkinlaista
vaikutusta omaan sävellystyöhön, tunnustaa Kuusisto.
Kuusisto on viime aikoina käyttänyt
ison osan ?musiikinkirjoitusajastaan. Hengähdin syvään. syyskuuta. Perjantaina, avajaispäivänä yleisöä
hemmoteltiin kolmen konserttitapahtuman muodossa. Paitapusero oli
hengästyttävän kireä, kuosiltaan
silmää hivelevä.
"Melko omaperäinen avausrepliikki, vai?" nainen naurahti matalasti.
"Jep. Lopulta pyysin
hänelle kuusitoista senttiä kuusitoistavuotiasta portviiniä.
"Mitä mieltä sää olet islamilaisen miehen syyllistämisestä", lausahti vieressä seisova kynittytukkainen, nykerönenäinen, totinen
kashmirhuivinainen.
"En oo kauheasti ajatellut." En
voinut kuin levitellä käsiäni
McNeillin
mukaan Yhdysvaltain sotilaskoneisiin kohdistuneesta tulituksesta on saatu kuitenkin paljon viitteitä.
Kenraali McNeill piti kiinni
amerikkalaistiedoista, joiden mukaan koneet olivat joutuneet suoran tulituksen kohteeksi pommittaessaan Talebanin entisen johtajan mullah Mohammad Omarin
kotimaakuntaa. Se kertoo riehaantumatta köyhien ihmisten elämästä sekä kulttuurista köyhyyden lomassa. Alkuperäisesti jäsenistä ovat mukana nämä kolme harrastajaa: Ulla Lintula (vas.), Urpo Heinonen ja
Ritva Avoranta.
Tiina Aalto
Aimo palaa juurilleen kotikaupunkiinsa. marraskuuta -ryhmän, piilopaikkaan, kertoivat poliisilähteet. Hänestä löytyisi temperamenttia
ja ääntä varmasti suurempaankin rooliin. Mies on
muuttunut poissaolonsa aikana ja seuraa nyt kaupungin elämää hämmentyneenä. heinäkuuta 2002
?
MAAILMALTA
10
Afganistanin varapresidentti salamurhattiin
Vartijoita syytettiin
STT?Reuters?AFP
KABUL?Afganistanin varapresidentti ja työministeri Haji Abdul Qadir murhattiin lauantaina
toimistonsa edustalla Kabulin
keskustassa, kertoi sisäministeri
Taj Mohammad Wardak. Teosta ei siis
voi syyttää turhista kaunokirjallisista lupauksista. Abu Ala alias Ahmed Qurei on yksi keskeisistä palestiinalaisneuvottelijoista ja palestiinalaisten parlamentin puhemies. Yhdysvallat ilmoitti saaneensa selville, että syrjäisessä Uruzganin maakunnassa
piileskeli korkea-arvoisia Talebanin johtajia.
Paikallisten asukkaiden mukaan pommitetussa kylässä juhlittiin häitä, joihin kuuluu perinteisesti ammuskelu.
Peresille kelpaisivat
Palestiinan kakkosjohtajat
STT?AFP
GAZA/PARIISI?Palestiinalaisnainen ja hänen kaksivuotias tyttärensä saivat surmansa lauantaina Israelin tulitettua heidän
autoaan Gazassa, palestiinalaiset
sairaalalähteet kertoivat. Yhdysvaltain ja Afganistanin yhteinen tutkijaryhmä saapui lauantaina pääkaupunkiin Kabuliin oltuaan neljä päivää alueella, joka joutui Yhdysvaltain pommituksen kohteeksi alkuviikosta.
Ryhmän mukaan alustavat tutkimustulokset vahvistivat, että
pommitukset olivat vaatineet siviiliuhreja.
Amerikkalaiskenraali
Dan
McNeill kertoi, että Uruzganin
alueella lukuisat siviilit olivat
kuolleet tai haavoittuneet alkuviikosta. Qadirin valmistautuessa lähtemään yksi varsinaisista vartijoista tuli ilmoittamaan heille tästä.
Murhan jälkeen murhaajat pakenivat taksilla eikä kukaan ministeriön vartijoista yrittänyt estää
heitä.
Sisäministeriön turvallisuusosaston päällikkö kenraali Deen
Mohammad Jurat syytti murhasta ?hallituksen vihollisia, alQaeda -järjestön jäseniä ja hallituksen vastaisia ryhmiä?.
. Kirja-Aurora 124 s.
KIRJA
Manzesen madonnat -kirjan takakansi ei lupaa oikeastaan mitään muuta kuin tarinoita tansanialaisista naisista. Bush lupasi maansa apua
murhaajien kiinnisaamiseksi. Muutamia helmiä mainitakseni on
ainakin kehaistava Ulla Lintulaa, joka näytteli
kauppiaan vaimoa. Ainakin syvempi.
Kirjan ihmiset jäävät vain kasvoiksi ihmisvilinässä.
västäräkki pujahtaa puunkoloon
kolme matoa nokassaan
kaivinkone ryskää läheisellä työmaalla
tuuli humisee
suihkarin vana halkaisee taivaan
verenpunaisina kukkivat unikot
Raija Kangasniemi. Suurin ongelma on estää terroristien pääsy Israeliin. Hänellä on ollut aikanaan edessä lupaava tulevaisuus.
Koulu sujui hyvin ja Nancy haaveili pankkivirkailijan urasta.
Hänen isänsä päätti kuitenkin
toisin; naittaa tytön kuusitoistavuotiaana rikkaalle miehelle.
Avioliitto toteutui Nancyn vastusteluista huolimatta, mutta päättyi kuitenkin eroon puolison väkivaltaisuuden vuoksi. Israelin
viranomaiset kiistivät olevansa
tietoisia tapauksesta.
Israelin joukkojen kerrottiin
avanneen tulen myös Gazan kaistan eteläosassa Khan Yunisin lä-
histöllä. Olemme varmoja siitä, ettei
hänellä ollut yhteyksiä mihinkään äärijärjestöön, serkku vakuutti uutistoimisto AFP:lle puhelimitse Kairosta.
Egyptin ulkoministeri Ahmed
Maher arvioi lauantaina, että
ammuskelijan motiivit todennäköisesti olivat ?henkilökohtaiset?.
Hän ei näyttänyt pitävän terroriiskun mahdollisuutta todennäköisenä.
Yhdysvaltain liittovaltion poliisin FBI:n mukaan mikään ei ainakaan vielä viittaa siihen, että ammuskelijalla olisi ollut kytköksiä
johonkin terrorijärjestöön.
Mies ehti surmata kentällä kaksi ihmistä ennen kuin El Alin turvamies ampui hänet.
DHAKA/MANILA/GUWATHI?Rankkasateiden nostamat tulvat
koettelevat Intiaa, Bangladeshia ja Flippiinejä.
Liki 900 000 ihmistä on joutunut eristyksiin Koillis-Intiassa Assamin osavaltiossa, viranomaiset kertoivat lauantaina. Kysyttäessä, oliko murha terroristien työtä, Bush vastasi, että murhaajat saattoivat olla terroristeja,
huumejohtajia tai pitkäaikaisia
kilpailijoita:
Pohjoisen liiton pataanisiipeä
johtanut Qadir nimitettiin varapresidentiksi ja työministeriksi
kesäkuussa. Tadzhikkienemmistöinen Pohjoinen liitto oli pääosassa
ääri-islamilaisen Taleban-hallinnon kukistamisessa viime vuonna.
Afganistanin asioihin perehtyneen pakistanilaisen lehden päätoimittajan
Rahimullah
Yusufzain mukaan Qadir oli pitkän uransa aikana kerännyt niin
paljon vihamiehiä, että murhan
takana saattoi olla kuka tahansa.
Bush lupasi apua
Yhdysvaltain presidentti George W. Peres kertoi olevansa itse valmis neuvottelemaan esimerkiksi Abu Mazenin tai Abu Alan kanssa.
Abu Mazen alias Mahmoud
Abbas on palestiinalaisten vapautusjärjestön PLO:n kakkosjohtaja ja Oslon sopimusten taustamies. Siellä hänen tehtäviinsä
Kymmeniä kuoli pommi-iskussa...
kuorin perunoita lihasoppaan
kirkonkellojen kumina
metsikön takaa
nuorukaiselle 12-vuotta vankeutta...
nuori äiti työntää lastenvaunuja
pendolino kiihdyttää vauhtiaan
5-vuotias kyselee miksi kuollaan...
kuului huolehtia baaritytöistä, sekä tarpeen vaatiessa ottaa vastaan myös itse asiakkaita. Ja täytyy myöntää,
että hämmästyttää näiden naisten sitkeys sekä solidaarisuus toisiaan kohtaan.
Jos teoksesta etsimällä etsii jonkun päähenkilön, se on varmastikin Nancy. Ja tietysti niin
käy sattumalta, Aimon itsensä tahtomatta. Vasta kun Aimo
(Urpo Heinonen) astuu näyttämölle, alkaa tapahtua. Pikemminkin se vaikuttaa aavistuksen laskelmoidulta.
Itse esityksen alku vaikuttaa rosoiselta. Sairauksista sekä elämästä
maksavien asiakkaiden, eli miesten ympärillä. Bangladeshissa on yli 150 jokea, joista monet virtaavat Intian
suunnasta.
Tulvat uhkasivat lauantaina myös Filippiinien pääkaupunkia
Manilaa. Poliisi oli jo keskiviikkona ilmoittanut löytäneensä ryhmän pääasekätkön pienen rakennuksen
kellarista.
Länttä vastustavan äärivasemmistolaisen 17. 10
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 7. Lapsia
Nancy oli saanut jo useita.
Hän karkaisi miehensä luota ja
monien raskaiden vaiheiden jälkeen nainen päätyi töihin Moshihotelliin. Miehen serkun mukaan
Hadayetilla oli kiistoja El Alin
kanssa, koska lentoyhtiö ei hänen
mukaansa ollut maksanut hänelle
kahdesta vuokralimusiinista.
. marraskuuta -ryhmän jäsenet ovat välttyneet pidätykseltä siitä saakka kun ryhmä
surmasi Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelun CIA:n Ateenantoimiston päällikön vuonna 1975.
Ryhmää epäillään myös Britannian sotilasasiamiehen murhasta
vuonna 2000.
Poliisi pääsi maanantaina ryhmän jäljille, kun sen jäseneksi uskottu pommimies haavoittui vakavasti pommin räjähdettyä ennenaikaisesti.
STT?Reuters
Tulvat koettelevat
Etelä- ja Kaakkois-Aasiaa
Afganistanin varapresidentin
Haji Abdul Qadirin salamurha
oli toinen ministerimurha Afganistanissa tänä vuonna.
Lehtikuva/EPA/John MacDougall
Yhdysvallat: Pommitus vaati Palestiinalaiset: Israel
siviiliuhreja Afganistanissa tulitti Gazan kaistalla
STT?Reuters?AFP
KABUL?Yhdysvallat lupasi lauantaina järjestää virallisen tutkimuksen Keski-Afganistaniin viikko sitten kohdistuneesta pommituksesta. Aloitamme viralliset tutkimukset selvittääksemme, mikä
aiheutti siviiliuhrit ja mitä voimme tehdä taataksemme, ettei tällainen toistu, McNeill sanoi.
Tutkimusryhmä ei löytänyt
myöskään ilmatorjunta-aseita,
mutta keräsi ammusten hylsyjä ja
kranaatin sirpaleita tarkempaa
tarkastelua varten. Mies, joka ei osannut sanoa ei, ei siis tarjoa yllätyksiä. Samalla hän
toisti Irakin vaatimuksen ?laajemmasta sopimuksesta?, johon
kuuluisi myös Irakiin kohdistuvien sanktioiden lieventäminen.
Yhdysvallat ja Irak neuvotteli-
vat aiemmin perjantaina YK:n
asetarkastajien paluusta Irakiin.
Maat eivät kuitenkaan vieläkään
päässeet sopuun.
YK:n pääsihteerin Kofi Annanin mukaan uusi neuvottelukierros on jälleen luvassa, mutta tarkemmasta ajankohdasta ei hänen
mukaansa ollut tietoa.
YK veti asetarkastajansa pois
Irakista juuri ennen Yhdysvaltojen ja Britannian ilmaiskuja joulukuussa 1998.
STT?AFP
KAIRO?Los Angelesin lentokentällä ammuskelleen miehen motiivina oli todennäköisesti taloudellinen kiista Israelin lentoyhtiön El
Alin kanssa, ei politiikka tai terrorismi, miehen perhe kertoi lauantaina.
Yhdysvaltain viranomaiset ovat
tunnistaneet ammuskelijan syntyperältään egyptiläiseksi Hesham Mohamed Hadayetiksi,
SÄHKEET
joka työskenteli limusiinin kuljettajana. Nämä ovat Washingtonin pahojen johtajien kolonialistisia unelmia, Sabri sanoi
arabialaiselle
TV-kanavalle
MBC:lle Dubaissa. Ja se on myönnettävä, että aina kun Juhana Manner on lavalla, sykähtää.
Näytelmän yhtenä lemmenparina
nähdään Milla (Kaisa Myllyrinne) sekä Aimo (Urpo Heinonen).
Helena Numminen: Manzesen madonnat. Ilmailu- ja
matkailuministeri Abdul Rehman murhattiin helmikuussa
epäselvissä oloissa Kabulin lentokentällä.
Murhat ovat vakava isku presidentti Hamid Karzain arvovallalle ja kuvastavat hänen hallituksensa ongelmia maan vakauttamisessa.
Brittihistorioitsija
Martin
McCauley arveli, että nykyisen
hallituksen kaatuminen veisi takaisin sisällissotaan, jossa vastakkain olisivat pohjoinen ja etelä.
Kreikan poliisi löysi
uuden terroristikätkön
ATEENA?Kreikan poliisi teki lauantaina jo toisen ratsian kauan
etsityn terroristijärjestön, 17. Ohjaus: Arto Nieminen. . Lavastus: Juhana
Manner.
Tiina Aalto
Suonäpit viettävät tänä vuonna 20-vuotisjuhlavuottaan. Kirja on kirjoitettu kuin
dokumentti, kliinisesti ja välttäen
turhia korostuksia. Aivan kuin
se ei oikein osaisi lähteä käyntiin. Esikoisromaani. Qadirin lisäksi Afganistanin presidentillä Hamid
Karzailla on kaksi muuta varapresidenttiä.
Qadir toimi kaupunkien kehitysasioista vastaavana ministerinä Hamid Karzain väliaikaisessa
ensimmäisessä hallituksessa.
Kyseessä oli jo toinen ministerimurha tänä vuonna. Palestiinalaislähteiden
mukaan iskussa kuoli palestiinalaismies.
Israelin ulkoministeri Shimon
Peres puolusti lauantaina seitsemän palestiinalaiskaupungin uudelleen miehittämistä.
. On vielä liian aikaista sanoa,
kuka oli murhan takana, Karzain
tiedottaja sanoi.
Myös kansainväliset Isaf-joukot
tutkivat tapausta.
Useita teorioita
syyllisistä
Silminnäkijöiden mukaan murhaajat olivat vartijoina esiintyen
odotelleet ministeriön ulkopuolella. Heidät oli nimittänyt
Qadirin edeltäjä työministerinä
Abdul Khaliq Fazal.
Presidentti Hamid Karzai
asetti viisijäsenisen komission
tutkimaan rikosta toisen varapresidentin Karim Khalilin johdolla. Vaikka näytelmässä kaikki langat päätyvät viimein yhteen, se olisi voinut tiivistyä enemmän Aimon ympärille. Jos palestiinalaiset eivät ota asiasta vastuuta, Israelin täytyy tehdä tällä
tavalla, Peres sanoi ranskalaisen
Liberation-lehden haastattelussa.
Peresin mukaan palestiinalaisten johtaja Jasser Arafat voi
syyttää itseään siitä, että Yhdysvallat on vaatinut palestiinalaisia
vaihtamaan johtoaan. Se koostuu lyhyistä tarinoista itä-afrikkalaisista naisista, joiden ainoa keino selvitä elämästään on unelmointi paremmasta. Se on hauskaa sanaleikkiä, romantiikkaa, pikkutuhmaa, musiikkia sekä juonittelua.
Ja tietysti kaiken päätteeksi nähdään onnellinen
loppu. Murhaajat pääsivät pakoon.
Poliisin mukaan kaksi aseellista
miestä ampui 36 konepistoolin
luotia Qadiria kohti, kun tämä oli
autolla lähdössä toimistostaan.
Luodit lävistivät nelipyörävetoisen auton kyljen ja tuulilasin ja
surmasivat Qadirin ja kuljettajan.
Erään nimettömänä pysytelleen
virkamiehen mukaan myös kolmas autossa ollut sai surmansa
kahden muun selvitessä vammoin.
Kabulin poliisipäällikkö Basir
Salangi kertoi, että kymmenen
työministeriön vartijaa on pidätetty, vaikka teon motiivi ei ollut
heti selvillä. Herää kysymys, tarvitseeko joka
näytelmä omat julkipahiksensa, kuten näytelmän
Isoset?
Oli miten oli, pieni suomusjärveläinen teatteriporukka voi olla tyytyväinen tasoonsa ja näyttelijäsuorituksiinsa. Samoin
Kaisa Myllyrinne ja Marjut Hernesniemi ovat
kehittyneet paljon, josta kiitos kuuluu varmasti osin
ohjaajalle. Käy kuitenkin niin,
että hämmentäjäksi joutuu hän itse. Muutamia kuolonuhreja on tullut
myös Karatshai-Tsherkessiassa, Pohjois-Ossetiassa, Tshetsheniassa, Ingushiassa ja Kabardi-Balkariassa.
Viranomaisten mukaan Pohjois-Kaukasian kesäkuisista tulvista
on joutunut kärsimään miltei 336 000 ihmistä.
STT?Itar-Tass
KULTTUURI
Perushauskaa sattumaa
Jussi Kylätasku: Mies, joka TEATTERI
ei osannut sanoa ei. McNeillin mukaan paikallisten asukkaat ilmoittivat 48 ihmisen saaneen surmansa ja 117
haavoittuneen useissa eri kylissä
1. Kirjan naiset
työskentelevät baarityttöinä, joka
käytännössä tarkoittaa, että he
ovat maksullisia naisia.
Oikeastaan kirjalla ei ole juonta
ollenkaan. Paikallisten tiedotusvälineiden mukaan monet tiet olivat
veden alla ja pysäyttivät paikoittain liikenteen.
STT?Reuters?AFP
Lehtikuva/Reuters/Romeo Ranoco
Etelä- ja Kaakkois-Aasian tulvat uhkasivat lauantaina myös Filippiinien pääkaupunkia Manilaa.
Yli sata kuollut EteläVenäjän tulvissa
MOSKOVA?Etelä-Venäjän tulvissa on kuollut tähän mennessä
104 ihmistä, ilmoitti Venäjän hätätilaministeriö lauantaina.
Stavropolin ja Krasnodarin alueilla surmansa saaneiden määräksi laskettiin yhteensä noin 65. Kaiken
takana hänellä oli unelma siitä,
että hän pystyisi kouluttamaan
omat tyttärensä.
Manzesen madonnat on näpsä
luettava, mutta se voisi olla
enemmänkin. Manzesen
madonnia voikin suositella luettavaksi juuri ennen Tansanian
KYNÄILIJÄN
NURKKA
Tiina Aalto
Vain kasvoja vilinässä
Mari Areva
matkaa. Olen sataprosenttisesti varma
näiden ihmisten (vartijoiden) osallisuudesta, koska he olivat vain
parinkolmen metrin päässä surmapaikasta eivätkä tehneet mitään sen estämiseksi, kenraali Jurat sanoi.
Kabulissa pidettiin myös mahdollisena, että murha oli Afganistania aiemmin hallinneiden talebanien kosto siitä, että Qadir liittyi Pohjoiseen liittoon, vaikka hän
kuului talebanien tavoin pataaniheimoon. Hänellä
on nimittäin yksi heikkous - hän ei osaa sanoa ei.
Samaan aikaan kuohuu valtaa pitävien kermassa.
Kaupungin päällysmiehet, jotka tosin näytelmässä
ovat naisia, ovat ahneuttaan sotkeneet raha-asiansa
ja sitä kautta menettäneet sielunrauhansa.
Näytelmää voi hyvällä syyllä sanoa kesäteatterin
peruskamaksi. Ryhmää syytetään 23 ihmisen surmaamisesta ja sen jäseniä on etsitty vuodesta 1975 saakka.
Ateenan keskustassa sijaitsevasta kerrostalosta löytyi lauantaina
iltapäivällä raketteja ja muita aseita. heinäkuuta.
Tutkimusryhmä ei pystynyt tarkistamaan kuolonuhrien määrää,
koska ruumiit oli jo haudattu.
. Suomusjärven kesäteatteri Suonäppien ensi-ilta 5.7.
Dramatisointi: Matti Kuikkaniemi, Arto Nieminen. Kumpaakin pidetään Arafatin mahdollisina seuraajaehdokkaina.
Irak:Asetarkastajat osa
Perhe: Los Angelesin
USA:n hyökkäyssuunnitelmia ammuskelijan motiivina raha
STT?AFP
DUBAI?Irakin pääministeri
Naji Sabri syytti perjantaina Yhdysvaltoja oman edun ajamisesta
YK:n asetarkastusneuvotteluissa.
Sabri sanoi Yhdysvaltojen haluavan YK:n asetarkastajien palaavan Irakiin vain edesauttaakseen
Yhdysvaltojen suunnittelemaa
hyökkäystä maahan.
Sabrin mukaan Yhdysvallat haluaa asetarkastajien avulla päi-
vittää tietojaan iskeäkseen Irakiin yhdessä Britannian kanssa.
- Tämä on unelma joka ei koskaan käy toteen. Viikon kestäneet monsuunisateet ovat aiheuttaneet vedenpaisumuksen kymmenissä tuhansissa kylissä.
Tulvat ovat aiheuttaneet suurimpia vahinkoja Dhemajin alueella,
vajaat 500 kilometriä Assamin pääkaupungista Guwahatista itään.
Bangladeshissa 100 000 ihmistä on joutunut lähtemään kodistaan
Mahdollisuuksia on, mutta riittävätkö voimavarat?
. Täällä ei tarvitse
jonottaa missään, kunhan on matkustanut
yhteysaluksella sen nelisen tuntia. Se peittää tutkan
näkyvyyden, luotsi Christian Hatanmaa
kertoo. Myös lastentarha sulkenee ovensa,
toistaiseksi. Meri,
karikot ja pohjaan painuneet hylyt pitävät
Utölle seuraa. Perheen lapsista vanhempi käy lukiota Turussa,
nuorempi yläastetta Korppoossa. Utö ei liene idylli urbanisoituneille.
. Kylätoimikunta
pohtii matkailutoiminnan kehittämistä,
suihku- ja saunatilojen tekemistä venesatamaan, leirikoulujen järjestämistä... Saari on uloin asuttu
piste mannersuomesta katsoen, noin 40 asukkaan ympärivuotinen yhdyskunta. Silti täällä on ne samat videot kuin muuallakin, sähköt, viemärit ja nyt nopein mahdollinen internetyhteys, Willström kertoo.
Yhteyteen saa pian vuokrata langattomia
liittymiä. Utössä voi ihmetellä varmaankin Suomen ainoaa sammakkovaroituskolmiota. Utöllä on suuri merkitys
Suomen uloimpana linnakkeena, Kanninen
korostaa tykkien putkien ja vanhojen linnoitusraunioiden kehystäessä rosoista maisemaa.
Koulun sulkeutuminen ei Kannisenkaan
mukaan lupaa hyvää saariyhteisölle.
. Merta pitkin pääsee maailman ympäri.
Ehkäpä niin, mutta tämä matka tehtiinkin
autolla ja julkisilla kulkuneuvoilla. Toivomme tietysti, että tänne muuttaisi lisää lapsiperheitä, Willström sanoo.
Yliluutnantti Mika Kannisen mukaan
Utön linnaketta koskee sama rakennemuutos kuin Örön, Turun ja Hangon yksiköitäkin. Lapset ehtivät kyllä aikuistua ja nähdä
muuta maailmaa. Meri ja tuuli on läsnä kaikkialla, ja se mieletön valo!
Luonto on omanlaisensa, vuodenajat vaihtuvat vahvasti, Brita Willström pohtii. Sen jatkeena oli yhteysalus, joka vei edemmäs, Rosalaan.
. Brita Willströmiä ja muita saarelaisia odottaa välivuosi, pohtimistauko.
. . Utö hiljenisi 30-40 varusmiehen ja ken-
Utö on yksi Suomen silmistä: tutkat valvovat kaikkea laivaliikennettä yötä päivää.
ties 20 kantahenkilökunnan linnakkeeksi.
Ehkä.
. Viime kesänä maantielaiva vei Dragsfjärdin
Kasnäsiin, jossa tie päättyi laituriin. Aluetta kutsutaan laivojen hautausmaaksi. Silti luotsin pitää olla
valmis ohjaamaan laiva maailman vaikeimpien väylien läpi muutaman minuutin sisällä siitä, kun on laivaan astunut.
Hatanpää ja Bergman pitävät työstään.
Työvuorossa ollaan viikon kerrallaan, sitten
on viikon loma. Hatanmaa on juuri luotsannut loistoristelijä-purjelaiva Sea Cloud II avomerelle
ja hyppää paluumatkalle seuraavana aamuna kello kuusi. Valikoimat ovat pienet, mutta sitä oppii soveltamaan. Perheelliset ovat viihtyneet täällä hyvin,
mutta heitä on armeijan kantahenkilökunnassa yhä vähemmän. Se on työn alla. Saarelle
pääsee ympäri vuoden yhteysalus Aspöllä.
Matka Turusta kestää seitsemisen tuntia,
Nauvosta nelisen tuntia, eikä se ole hinnalla
pilattu. Utöhän on portti
ulkomaille: väylää pitkin luotsataan vuosittain 2 000 laivaa.
. Toiset kaipaavat näyteikkunoita, toiset katuvilinää, kauppojen runsaita valikoimia, kulttuuririentoja. Bergmanin luotsisuku on maailmanennätysluokkaa, Hatanmaa nauraa. Tai sitten heidät haetaan Pärnäsistä, Nauvosta.
HYPPÄÄVÄT POIS UTÖN kohdalla?
Lausetta on hyvä pysähtyä miettimään: kun
myrskytuuli puhaltaa ja satametrisen laivan
runko nousee ja laskee, kun pikkuisen mutta
pippurisen luotsikutterin oranssi kylki hakkaa vasten rahtilaivaa, kun kansi kerää jäätä
ja ilmassa lentää pistäviä jääneuloja tai räntää...
. Miltä Utö tuntuu?
Miltä tuntuu seistä äärellä. Näin pienessä yhteisössä
lapsien täytyy sosiaalistua enemmän kuin
suurkaupungeissa: kavereita ei niin vain voi
valita. Talvisin vähälumista, viimaista sekä vaakasuorana lentävää
räntää . 11
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
?
Sunnuntaina 7. Toivotaan, että löytyisi oppilaita, Kanninen sanoo
Kylätoimikunta ja puolustusvoimat neuvottelevat vapautuvien tilojen jatkokäytöstä.
Utöläiset toivovat, ettei niitä myytäisi ainakaan kesäasunnoiksi: se ei toisi kaivattua
ympärivuotista elämää. Laivat,
niiden varustus ja ominaisuudet voivat olla
sangen eritasoista. Bergman myhäilee, ei kerro monettako
polvea edustaa, mutta toteaa, että laivaan
meno ja sieltä tulo on tekniikkalaji.
. Lapset hihkuvat jo kaukaa että ?koti näkyy?,
kun majakka pilkistää taivaanrannassa. Viihdyn täällä hirveän hyvin, enkä tahtoisi muuttaa pois, Willström kertoo. Luotsit tulevat Utöseen Suomesta lähtevällä laivalla,
hyppäävät pois Utön kohdalla ja palaavat
kenties Suomeen saapuvalla laivalla. Eikä täällä kasva laumasieluksi,
Willström arvelee.
Syntyperäiset utöläiset ovat kotiseuturakkaita. Utön
opettaja Brita Willström tietää paremmin,
26 vuoden kokemuksella.
. Ja pitää olla kärsivällisyyttä, jos posti
tuo kaivatun tuotteen, joka ei olekaan se oikea, Willström sanoo.
UTÖN KOULU ON Suomen pienimpiä.
Niin pieni, että ensi syksystä ei ole vielä tietoa.
Lapsia on liian vähän, ja armeijan suunnitelma vähentää väkeä tuo epävarmuutta tulevaisuudesta. Tätä kauemmas ei mahda
enää päästä?
UTÖ ON KALLIOITA, merta ja tuulta.
Aurinkoa, sadetta, sumua. Se on harvinaista: yleensä lähdetään kelissä kuin kelissä.
Utön kohdalla luotsataan parituhatta laivaa vuodessa Suomeen tai Suomesta. Kahdentoista euron meno-paluu vie
kauas arkipäivästä.
Utö on myös sammakoiden saari.. Olen iloinen, että olen voinut tarjota lapsille tällaisen asuinpaikan, sen turvan. Lisää elämää tuo Merivoimien linnakkeen viitisenkymmentä varusmiestä sekä luotsiaseman
väki.
Kesäisin Utö näyttäytyy idyllinä, etäisenä
vaan ei eristäytyneenä neliökilometrin keskuksena, jonka väkiluku nousee kolmannelle
sadalle kesäasukkaiden, veneilijöiden ja satunnaisten matkailijoiden voimin. Se on tarpeen, sillä heinä-elokuussa
poluilla pitää varoa, ettei tallaa kurnuttajia
liiskaksi. Hatanmaa on kotoisin Vaasasta. . Taustalla ulappa ja muu maailma.
puisin ollaan taas yhdessä.
. Erään arkistotiedon mukaan pisin utöläinen luotsiketju ulottuu kahdeksan sukupolven päähän. Niillä ei ole
Utössä juuri vihollisia.
Utö on Suomen lounaisin asuttu kivimöhkäle . Lumisade on pahinta. Meri erottaa,
mutta myös yhdistää.Willström tuli 1976 saarelle vuodeksi Porvoosta, mutta jäi. Ensi vuonna majakka täyttää
250 vuotta, ja on siksi saanut peitokseen rakennustelineet ja -miehet peittävän valkoisen muovikäärön: juhlavuonna on oltava paraatikunnossa.
Majakan viereen, saaren korkeimmalle kohdalle, ovat majoittuneet luotsikutterien kuskit ja saarella sukkuloivat luotsit. 7702 323
Fax: 7702 300
sss.viikonvaihde@sss.fi
VIIKONVAIHDE
Kuvat: Marko Mattila
Utön ohi luotsataan vuodessa pari tuhatta laivaa.
Brita Willström on yksi laivantuomista: hän tuli vuodeksi, mutta siitä on nyt jo 26 vuotta.
Vesitie vie Naantali
ulkosaaristoon
Piikkiö
Turku
Kaarina
Varuskunta leimaa ja tuo myös elinvoimaa Utölle.
Salo
Houtskär
Parainen
Sauvo
Kemiö
Nauvo
Korppoo
VästanDragsfjärd fjärd
Utö
25 km
Hanko
UTÖN
takana muu
maailma
Valtakunnan lounaisimmassa kolkassa on
kauppa, posti, luotsiasema, varuskunta ?
sekä laajakaistaiset internet-yhteydet
SSS?Mikko Kiviluoto
ON PÄÄSTÄVÄ TIEN päähän, äärimmäiseen kolkkaan Salosta lounaaseen. Kesäkuussa rupikonnia jo näkyi,
mutta pian ne valtaavat saaren. siitä vallitsevat lounaistuulet ja joka
puolella hyökyvä meri pitävät huolen. Sitä on hyvä ihmetellä saaren etelärannalla, juuri siellä,
missä aallot hyökyvät rantahylyn metalli-
rangan yli kallioon. Saari asutettiin vakituisesti 1740-luvulla: kruunu määräsi kaksi jurmolaista kalastajaa saarelle polttamaan
merkkitulia ja tarvittaessa toimimaan luotseina. Vasta sitten
voi erikoistua luotsiksi, kunhan opiskelee
väylät niin, että ne osaisi ajaa unissaankin.
KONNIA ON TUHOTTOMASTI.
Rupikonnia. Vielä kaksi vuotta sitten
hylyn keula työntyi pinnan yläpuolelle, nyt
meri on tasoittanut maiseman.
Vierailija ei kehtaa luonnehtia paikkaa,
jossa on ollut vain muutamia tunteja. Aallot pärskyvät yhä muutamiin
hylynkappaleisiin saaren lähistöllä.
Satama vilkastuu kesäisin veneilijöistä.
Utön maamerkki, Suomen ensimmäinen
majakka, rakennettiin ensimmäisen kerran
vuonna 1753. SAARI ON KESKIPISTE. Työ opettajana ja aviomies ja lapset ovat juurruttanut ulkosaaristoon, ja jo Porvoossa tutuksi tullut kalastus tuonnut lähemmäs vanhoja saarelaisia.
. Se on arvostuskysymys. Sen takana on aava ulappa ja
valtakunnan raja. Tämä olisi ihanneasuinpaikka luovan
työn tekijöille, jotka tarvitsevat työrauhan.
Tai etätyöläisille.
Willström kertoo saarella vierailleesta viisilapsisesta perheestä: vanhemmat saivat
muutamassa tunnissa parikin ehdotusta
saarelle jäämisestä...
VARHAISIMMAT MERKIT UTÖSTÄ
löytyvät vuodelta 1260, jolloin saari mainitaan navigointioppaassa. Vilkas laivaliikenne muistuttaa
muista, Brita Willström sanoo. Silti yhteyksien pitää jatkossakin pelata. Tämä
on turvapaikka ja majakka on sen symboli.
Satametrinen rahtilaiva lipuu avomerelle
kapeata väylää pitkin Utön länsipuolella,
vain muutamien satojen metrien päässä hylystä. Luotseiksi on tunkua, vaikka
siksi päästäkseen pitää takana olla kymmenisen vuoden työllä ja koulutuksella ansaitut merikapteenin paperit. Ulf Bergman sen sijaan edustaa ties
kuinka monennetta utöläistä luotsisukupolvea.
. Utö voi olla kaukana etuvartiossa,
mutta se on myös tietotekniikan eturintamassa.
. Syystäkin: Jurmon ja
Utön vesissä uinuu kymmeniä ellei satoja laivanhylkyjä. heinäkuuta 2002
11
Suomen vanhin
ilman kunnostusverhoiluaan.
Tuottaja
Irja Koivuniemi
Merenkulkulaitos
SALON SEUDUN SANOMAT
. Mökkejä ei vapailla markkinoilla näy myytävänä.
Kaikki kävijät eivät kuitenkaan viihdy. Tiivis yhteisö pitää huolta kaikista lapsista. Ulkosaari?
Siispä Nauvon Pärnäsin laiturille. Viikonlop-
Luotsit Ulf Bergman (vas.) ja Christian Hatanmaa Utön katolla. joku mainitsi talvipakkasilla.
Utö. Aaltojen takana ovat naapurikansat ja -valtiot.
Utö on myös ihmisiä. Utössä on kalastettu 1500-luvulta, luotsaustoimintaa on ollut
1600-luvulta lähtien. Tämän etäämmälle ei pääse.
Vaikka: . Ahvenanmaata ei itsehallintoineen
tässä lasketa. Joskus pitää jatkaa matkaa Utön ohi
seuraavaan satamaan.
Miehet kertovat, että viime syksynä asema
oli poikkeuksellisesti suljettu pariksi tunniksi: kutteri ei päässyt marrasmyrskyssä ulos
satamasta. Pitää odottaa kutterin hyppyä ylös. Saarella
vierailee vuosittain 10 000 turistia; lintupongaria ja veneilijää, mutta yösijoja on tarjolla
vain huoneellinen.
Miltä Utössä tuntuu. Sieltä
vesitie jatkuu ulkosaaristoon, Utön majakkasaarelle. Ei vesitie lopu, ei sillä ole ääripäätä, matkailijalle kerrotaan. Mökeille palataan uskollisesti kesäisin, usein talvipyhiäkin viettämään. Suomen
etuvartiosto. Laivaan hyppääminen on helppoa, sieltä poistuminen pahassa kelissä vaikeaa, Bergman
kertoo. Näillä näkymin koulua ei olla lopullisesti lakkauttamassa, mutta syksyksi ei ole
tulossa edes kolmea oppilasta, vähimmäismäärää. Utössä on ulkosaaren henki. Utökö eristäytynyt. Entäpä Utö. Luotsiperinne on jatkunut satoja vuosia katkeamattomana
Kimrööki oli
mustaa
pulveria
maalinvalmistuskäyttöön.
von Limburg Stirumin isoisän isoisä, joten tilaa asuttaa suoraan alenevasti suvun
viides sukupolvi.
Rautaruukin ympärille muodostui alusta
alkaen oma pieni yhteisönsä, joka asui ja teki työtään ruukilla. Silloinen tilanhoitajamme Bengt Silén
näki rodun Ruotsissa, ja hänen ehdotuksestaan hankimme kaksi herefordia vuonna
1967, Mariana von Limburg Stirum kertoo.
Lypsykarjanhoito oli lopetettu kolme vuotta
aiemmin, kuten tuohon aikaan oli tavanomaista. Vuonna 1822 John Jakob Julin osti velalla 35 000 hehtaaria maata, johon kuului useita ruukkeja, mm. Kimröökitehdas lopetettiin vuonna 1918.
1730-luvulla rakennettu karta-
no oli melko vaatimaton rakennus, kunnes sitä 1920-luvulla laajennettiin. Emäntä muisteleekin, miten
hankalaa oli oppia kaikki kantapään kautta. Mariana von Limburg Stirumin isoisän isä Albert
von Julinin sisar Hélène oli
naimisissa kyseisen kreivin
kanssa. Mariana von
Limburg Stirumin isä Jacob von Julin totesikin tuolloin, että vasta nyt Koskesta tuli
todellinen kartano.
Ruusupenkeistä on nykyään luovuttu, sillä
von Limburg Stirumit hoitavat pihaa pääasiassa perheen omin voimin, ja sileä nurmikenttä on ruusuja helppohoitoisempi. John Jakob Julin oli Mariana
Marsalkka Mannerheimin
isän perustama kimröökitehdas toimi
rautaruukin yhteydessä
Koskella
vuosisadan vaihteessa. Koski olikin Suomen
ensimmäisiä tiloja, jossa tuota rotua alettiin
kasvattaa. Vielä 1900-luvun alussa Kosken kartanoon kuului 6 000 hehtaaria, nykyisin noin
1 200 hehtaaria.
Agronomi Mariana von Limburg Stirumin (vas) suku on isännöinyt Kosken kartanoa jo lähes pari sataa vuotta. halikkolainen Vuorentaan kartano Halikossa, 16.6. Nykyinen emäntä
muistelee myllyn ja sahan pyörineen vielä 1950-60-lukujen vaihteessa. Talon
sisustuksessa on pyritty säilyttämään menneiden aikojen tunnelmaa, vaikka huoneita
on jouduttu remontoimaan toinen toisensa
perään talon kunnossapidon takia.
Rautaruukin historian voi nähdä heijastuvan komean navetan seiniltä valon osuessa
niihin sopivasti. Sen ympärillä
oli myös hautausmaa, josta muistuttaa erään
papin lapsena kuolleen pojan
pieni metalliristi pensaan katveessa.
Nykyään vanhoista teollisuusrakennuksista on jäljellä vain
kaksi vierekkäistä hiiliuunia ja
masuunin kivipenger.
Kimröökitehtaasta
todelliseen kartanoon
Kartanon pihatien puut ovat nähneet monta vaihetta. salolainen Fulkilan
kartano ja Breidilän tila.
toistakymmentä punamullalla maalattua taloa. Kuningas jäi tulematta ja kaappi päätyi huutokaupasta Koskelle.. Karja vaikuttaa luottavaiselta emäntänsä suhteen,
sillä hänen kutsuhuutonsa saa
lauman liikkeelle. Nurkan kaappi oli alunperin tehty Suomen kuninkaaksi aiotulle saksalaiselle prinssille. Ruukin väen yhteisöllistä luonnetta korosti oma puukirkko, joka
edelleen seisoo talon pihalla. somerolainen Långsjön kartano, 21.6. Omat kaivokset ehtyivät, ja
ajoittain tarvittava
malmi jouduttiin tuomaan Ruotsista asti.
Vuonna 1822 ruukin
osti turkulainen apteekkari John Jakob Julin, ja siitä alkaen Kosken tila on säilynyt samalla suvulla. Ja tiedättekö, kun lehmät ovat muutaman vuoden
laiduntaneet siellä, vanhat niittykukat ovat
taas palautuneet maisemaan!
Saaristossa on käynnissä samanlainen perinnemaiseman elvyttäminen.
. Nykyisin
Kosken mailla laiduntaa 150 yksilöä.
Mariana von Limburg Stirum
sanoo herefordeja elämäntyökseen. Talo seisoo
omassa rauhassaan koskemattomien metsien
keskellä. Maa- ja metsätieteellisestä tiedekunnasta valmistunut Ammeli-tytär viihtyy paikalla, kuten myös koirat Sola (vas) ja Milan.
Jo rautaruukin aikana tilalle
kehittyi muuta toimintaa. Arkkitehti Jarl
Ekelund korotti talon kaksikerroksiseksi ja
muunsi harjakaton säterikatoksi. Tällä vuosituhannella karja voidaan nähdä paitsi lypsykoneina myös maisemanhoitajina, emäntä huomauttaa tyytyväisenä.
Vapaiden
lehmien laatulihaa
Vanhan rautaruukin tiluksilla käyskentelee
hereford-nautakarjaa, josta saadaan ensiluokkaista pihvilihaa. Tuohon
aikaan mahtui monta
omistajaa tukholmalaisista keinottelijoista amsterdamilaiseen
kauppahuoneeseen,
eikä ruukin tuotto aina ollut erityisen kehuttavaa. Työläisille rakennettiin kartanon tuntumaan
omat asuntonsa, joista on vieläkin muistona
SEUDUN KARTANOITA
Varsinais-Suomessa on paljon kartanoita, joiden historia on toinen toistaan värikkäämpi.
Kesän kuluessa Salon Seudun Sanomat vierailee muutamissa seudun kartanoissa. Vaikka eläimet
ovat juuri päässeet uudelle rehevälle ruoholaitumelle, ne lönkyttävät emännän luo muhkean sonnin johdattamana.
Lihakarjankasvatus on tilalle
hyvä tulonlähde. Mariana von Limburg
Stirum muistelee, miten hänen lapsuudessaan junan tulo asemalle oli suuri tapahtuma, sitä mentiin aina pyörällä katsomaan.
Kosken kartano ei ole pysähtynyt monumentti historiasta, vaan sen toiminnan luonne on muovautunut ajan hengen mukaisesti.
Tänä vuonna tilalla on siirrytty luomuviljelyyn, joka sopii hyvin tilan lannoittamattomille, karjan laiduntamille pelloille.
Luomuajatuksen taustalla vaikuttaa entistä ympäristötietoisempi kuudes sukupolvi.
Molemmat lapsista ovat Helsingin yliopiston
maa- ja metsätieteellisen tiedekunnan kasvatteja, jotka todennäköisesti tulevat aikanaan jatkamaan sukutilansa hoitoa.
Salin kalustus on säilynyt entisellään noin 100 vuotta. Karjatalousrakennukset tehtiin 1800-luvun lopulla nimittäin sinivihreästä slagitiilestä, jota valmistettiin raudankäsittelyjätteestä.
Luontevasti luomutilaksi
Tammisaaren junaradan siirto runsas 15
vuotta sitten hiljensi Kosken aseman pienen
kylän kartanon kupeesta. Tätä ympäristöä on muokattu perinnemaisemaksi, ja me viljelemme vain heinää.
Se sopii hyvin tällaiselle karjatilalle, jossa
eläimet viettävät kesät vapaina laitumilla.
Viime vuosina virallisetkin tahot ovat alkaneet kiinnittää yhä enemmän huomiota maisemanhoitoon. Viime kesänä kerrottiin yhdentoista seudun kartanon tarina.
Tänä kesänä on esitelty 9.6. Ensimmäisiä lehmiä ostettaessa hän vielä opiskeli agronomiksi, ja valmistumisestaan
vuonna 1969 alkaen hän on asunut tilalla. sauvolainen Paddaisten kartano ja 29.6. Kosken maat eivät kuitenkaan soveltuneet kovin hyvin viljan viljelyyn kivisyytensä takia.
Tuohon aikaan liharoduista ei paljoa tiedetty Suomessa. Marsalkka Carl Gustav
Emil Mannerheim oli heidän
lapsensa ja vieraili nuoruudessaan Koskella usein.
Ruukin palon jälkeen Koskella
harjoitettiin vielä mylly- ja sahatoimintaa. heinäkuuta 2002
12
?
VIIKONVAIHDE
Perniön Kosken kartanolla eletään perinnemaisemissa
Kuvat: Marko Mattila
Kosken kartanon emäntä, agronomi Mariana von Limburg Stirum oppi karjan kutsuhuudon Kirkniemen kartanossa, jossa hän aikanaan oli harjoittelijana. Kun metsiä voi raivata laitumiksi, lehmät pääsevät uusille alueille. 12
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 7. Pankki lopetettiin
ja kaupat suljettiin. Kreivi
Carl Robert Mannerheim perusti 1860-luvulla jokirantaan
kimröökitehtaan, joka tuotti hiilestä mustaa pulveria maalinvalmistukseen. Hereford-karjan kasvatus on hänen elämäntyönsä.
Nautakarja hoitaa maisemoinnin itse
Rautaruukin ajoista muistona
sinivihreät slagitiiliseinät
SSS?Nina Soini
Perniön Kosken kartanolle tullessa tuntuu
kuin siirtyisi toiseen maailmaan. Hän on kuitenkin
tyytyväinen siitä, että sai olla mukana seuraamassa rauhallisen
rodun kehitystä läheltä toimiessaan useita vuosia hereford-yhdistyksen sihteerinä. Fiskars. Talon edustalta raivattiin talli ja vaunuliiteri pois pihaa
halkovien ruusupenkkien tieltä. Nykyinen isäntäväki vuokraa niitä kesäasukkaille.
Ruukilla työskentelivät monet ammattiryhmät, kuten sepät, puusepät, myllärit ja hevosmiehet. Suuruuden aikoina tilalla oli puolensataa hevosta, joiden yhtäaikainen töihinlähtö oli vaikuttava näky. Koko tuotantomuoto oli silloin
uusi.
. Viime vuosien
kokeilu lihan suoramyynnistä on
onnistunut hyvin ja sitä jatketaan.
Rautaruukki oli oma
pienoismaailmansa
Perniön Kosken kartano oli alkujaan rautaruukki, jonka ruot-
salainen Daniel Faxell
perusti vuonna 1680.
Rautaa taottiin kahden
sadan vuoden ajan,
kunnes ruukki paloi
vuonna 1890. Pihapiirin tuntumassa vanha silta
ylittää runsasvetisen Kiskonjoen, jonka rannalla kaksi hiiliuunia nököttää kylki kyljessä.
Niityt kumpuilevat lumpeiden peittämästä
rannasta kohti metsää, ja pihatien paksut,
sammaleen verhoamat vaahterat huokuvat
historiaa.
Kartanon emäntä, agronomi Mariana von
Limburg Stirum antaa selityksen sille, miksi maisema tuntuu niin erilaiselta kuin muualla.
Kotan kohdalta jäälle, faneriahkio
hihnasta perässä ja evästä puolen viikon verran, kiinteääkin. Enpä tarkkaan tiedä, mutta
tuskinpa kovin pitkälle Osku ahkiotaan veteli. Arkkiveisut ja kansantarinat pitivät yllä perinnettä. Valtakunnanlaissa oli menettelyohjeet ?juopumisesta ja ylönjuomuxesta. Tilanne kuolemantuomioiden osalta pysyi
tällaisena Venäjän vallan loppuun asti. Olikohan se Leppäkarin
?Aamu oli jo sarastanut,
kun Osku hinasi
ahkiollaan nyljetyt matikat
rannan lumipenkkaan?
Kuuma kahvikuppi kourassa, plyyshisohvalla lojuessa tuli mieleeni se matikannahkainen sohva. Kuparipiirroksen teki ilmeisesti Clarken oman luonnoksen pohjalta R. Vielä silloin, viimeisenä kesänä.
Viimeisenä sen vuoksi, että syksyn uistelureissulla pahansuopa meri kaatoi ruuhen ja
vei toisen heistä mennessään, sen kuusjokisen. Jos joku tietää
missä tai kenellä se mateennahkainen sohvakalusto nykyään on, olisin halukas kuulemaan.
Jos joku kiinnostuu kyselemään kyliltä, niin
voin kertoa sen historiasta sen verran kuin
tiedän.
Ajassa lienee pakko mennä jonkin verran
taaksepäin. Tapana oli, että
mestauksen jälkeen pyöveli esitteli katkaistua päätä
yleisölle ja kysyi, onnistuiko teloitus. Eväät syömättä,
onneksi ei juomatta, kourat jäisenä koppurana. Sen jälkeen hän auttoi vanhuudenheikkoa
varallisuuttakin karttui.
Englantilaista tutkimusmatkailijaa Edward Daniel Clarkea kohtasi tällainen näky Olkijoella vuonna 1799. 13
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 7. Seuraavana keväänä perniöläinen, olkoon nyt vaikka Osku nimeltään, suuntasi matikankudulle taas Särkisaloon. Paitsi virkamies hän oli myös esiintyvä
taiteilija, jonka suoritusta yleisö arvioi. Karkotukset Siperiaan tosin lakkasivat vuonna 1889.
Kuolemantuomion palauttamisesta keskusteltiin
myös vuoden 1826 jälkeen, mutta vain harvoin lainsäätäjät uhrasivat ajatuksiaan pyövelien kadonneelle ammattikunnalle. Nimi ei valehtele, sillä ainakin
yksi laillisesti hengiltä otettu pahantekijä on todella
päättänyt päivänsä Teilinummella.
Vuonna 1805 Kiikalan kirkossa luettiin kaksi kuulutusta, joilla pitäjän asukkaat määrättiin katsomaan teloitusta ja auttamaan teloituksen järjestelyissä. tai jotain sinne
päin. Kun Myrkky-Mikon
kaula katkesi, ?munt ihmist pyärtys ja puistaki putos
ales pal ihmissi?.
Näiden näytösten seremoniamestari ja itseoikeutettu
tähti oli pyöveli. Loppujen lopuksi porhallettiin kotiovelle niinkuin huru-ukot.
Niin mitkäkö hurut . Myös
Mikko Heikinpoika Kiikalasta koki tahollaan vastaavan kohtalon. Kaverikin järkyttyi sen verran, että
päätti , ettei ihan kohta ruuheen astu. Ne olivat pyövelin tärkein tulonlähde. heinäkuuta 2002
?
13
VIIKONVAIHDE
SEPPO
PELTOLA
TOSI KALANSAALIITA
1 2 3 4 5 6 7 8
Pakinasarja kertoo kirjoittajansa muuten selville saamista tai hänen kokemistaan vapaa-ajan kalastuksen
huippuhetkistä, lähinnä Särkisalon vesillä. Käytännöstä pyrittiin kuitenkin eroon.
Kuningas tähdensi kiertokirjeessään kaikille maaherroille vuonna 1699, että virkaan piti asettaa vain rehellisiä ja hyvämaineisia miehiä.
Valtakunnanlaki otti pyövelin sekä hänen perheensä
ja renkinsä kuninkaan suojelukseen. Laivakoira Ronikin yritti selvitä aamuisesta kusiretkestäään aivan kuin ruikkkaamalla. Usein pahantekijä menetti ensin oikean
kätensä ja sitten päänsä. Pani piru niihin pyydyksiinsä iskukoukut. Vuodesta 1848 myös naiset määrättiin suorittamaan pakkotyörangaistuksensa
Siperiassa. He kalastivat
yhdessä kesät ja talvet.
Toinen heistä oli Kuusjoelta, se on varmaa, ja
toinen ilmeisesti jostain
Perniönseudulta. Sukulaisia kai.
Jommalla kummalla
oli suvun kautta perintönä venepaikka Särkisalossa, Kotan rannassa. Luulisin, että paljon.
Hän palaili rantaan ahkio täynnä mateenahkoja, seassa muutama isompi matikka
nahattomana akalle vietäväksi. Mutta
siinähän se mokoma
oli.
?Hus, hus Bärttil,
päästä Roni sisään,
hus, hus.?
No, päästiin kuitenkin vahingoitta takaisin
tuvan lämpöön.
mutta se on kuulemma tehty jo kuuskytluvulla, jos ei aiemminkin.
Miltähän tuntuisi maata kalannahalla. Eipä tee mieli
merelle. Kuva julkaistiin Clarken teoksessa:Travels in various countries of Europe, Asia and Africa I-II (1819). Sakarimme paineli rantalepikkoon
ja raahasi kohta paria kuivaa lepänrunkoa
jäälle. Aamu oli jo sarastanut kun Osku hinasi ahkiollaan nyljetyt matikat rannan
lumipenkkaan. rackare).
Teloitus oli julkinen näytös
Vielä 1800-luvun alkuvuosina teloitukset olivat normaaleja ja julkisia tapahtumia.
Aivan kuin Kiikalassa vuonna 1805, teloituksia ei
vain saanut, vaan niitä suorastaan piti kerääntyä katsomaan. Vaihteleviin palkkioihin pyrittiin saamaan yhdenmukaisuutta, ja hovioikeuksien ehdotuksessa vuodelta 1727 ?kaulan katkaisu ja teilaus
yhteen tai useampaan paaluun. Vuosipalkka lisineen vastasi hyvinkin kaupunkien
alempien virkamiesten vuosituloja. Ne kertoivat kauheista tapauksista asianmukaisen opettavaisesti.
Arkkiveisu paimiolaisesta lapsenmurhaajasta Helena
Jaakobintyttärestä ja hänen mestauksestaan oli julkaistu ?kaikille suruttomille, prameille ja haurellista
elämäkertoa harjoittawaisille waroituxexi?.
Myrkky-Mikko ja tapahtumat Teilinummella muistettiin pitkään.
?Kauva sitä Teilinumme peljätti, jos joutus siit yäl
taik pimjäs ohitte menemä. Turussa hänen oli hoidettava osa julkisista piiskauksista, otettava kiinni irrallaan kuljeskelevat siat,
korjattava kaduilta eläinten raadot, haudattava itsemurhantekijät ja valvottava jätehuollosta ja pyykinpesusta annettujen määräysten noudattamista. Teloitukset olivat näytöksiä, joiden tarkoitus
oli opettaa yhteiselle rahvaalle lakien ja asetusten kunnioitusta.
Muistitietojen mukaan Kiikalassakin väkeä oli kerääntynyt paikalle suurin joukoin. Pohjanmaalla esiintyy 1700- ja 1800-luvuilla kaksikin pyövelisukua, ja Ruotsista tunnetaan Meijerien ja Skarbergien mestaajaklaanit.
Työstä piti antaa mestarinnäyte
Virkaan astuminen ei silti ollut mikään ilmoitusasia.
Mestarmannin oli annettava mestarinnäyte.
Turun pyöveli Heikki Pertunpoika pätevöityi virkaan
avustamalla vuonna 1644 Turkuun kutsuttua Hämeenlinnan pyöveliä. Näin se ainakin minulle kerrottiin
Myrkky-Mikko teilattiin Kiikalassa ja kansa katseli toimitusta
Lailliset
tappajat tekivät
julmaa työtä
Pekka Kilpinen
Vuosisatojen ajan pelätty virkamies kiersi myös Salon
seudun pitäjissä hoitamassa tehtäviään. Kalastivat sen verran mitä söivätkin. Nyt Osku alkoi viritellä pyydyksiään. Perniön asemakylällä kerrottiin seuraavana suvena varmana tietona,
että tietyn talon kamarissa on mateenahkainen sivustavedettävä sohva ja kaksi korkeaselkäistä laiskanlinnaa mateennahalla
päällystettynä. Nuotioon vain, ja siinä iloisessa loimussa hän nylki koko matikkasaaliinsa, tietysti tuppeen. Olihan kyydissä nuotiopuutkin.
Ilta tuli, hämärä painoi päälle. Kissa kovalla koolla.
Roni kunnioittaa Bärttilin sähinää ja kynsiä
sen verran, että tekee kyllä äkkijarrutuksen,
jos tuo katti makailee
meidän kynnysmatolla. Naapurin kissanlihasta mädätettyjä koukkuja sinne tänne
avantoihin. Huhtikuun 29. muisteltiin vielä vuonna
1920.
Pekka Kilpinen on Inkoossa asuva tietokirjoittaja.. Maastamme tuskin löytyy miestä, joka ammatikseen laillisesti ottaa hengen lähimmäiseltään.?
Pyöveleiden ammattikunta ja työtehtävät säilyivät
silti pitkään kansan mielissä. Sitten runneltu
ruumis sidottiin teilipyörään, pyörä nostettiin paalun
nokkaan ja ruumis jätettiin haaskalintujen syötäväksi.
Alun perin rikollisia teilattiin elävältä, mutta vähitellen Ruotsin valtakunnassa . Sopivalla tuulella ei sen parempaa säynepaikkaa ollutkaan. Ne on semmoisia, kun
menee vaan eikä oikein tiedä minne.
Päällimmäinen syy sekoiluun oli naapurin
Bärttil. Ei edes kesällä. Vuoden 1734 valtakunnanlaki määräsi kuolemanrangaistuksen 68:sta eri rikoksesta. Aivan
koko ankaruudessaan lakia ei toki sovellettu käytäntöön, ja vuosisadan loppupuolella teloitusperusteita vähennettiin.
Pyövelille kuului muitakin tehtäviä kuin vain teloituksia. Puheet loppuivat lyhyeen,
kun kukaan ei niitä nähnyt.
Syksyllä levisi Kuusjoella huhu, että joku
leski oli saanut lahjoituksena mateennahkaisen kamarikaluston, ja vielä hauen leukaluista tehdyt pöytälamput.
Näin kai se on. Metsällä on kuitenkin epätavallinen nimi, Teilinummi. Laki vakuutti, että ?ei mahda hänen vircans häpiällisnä pidettämän, ja
händä, eli nijtä cunniallisten ihmisten canssakäymisestä ulossuljettaman?, mutta edelleenkään Hänen Majesteettinsa parhaat pojat eivät aina hakeutuneet virkaan.
Esimerkiksi Turun pyöveli Josef Brage sai vuonna 1820
kuusi paria raippoja varkaudesta.
Jotkut suvut saattoivat erikoistua ammattiin. Siimat alkoivat
laueta, yksi ja toinen. Eikä istuttavaksi kaivata minkäänlaista sohvakalustoa.
ja Skutholman välissä sellainen korkea, pieni
kalliosaari. Sanat pyöveli tai mestarimies tulevat ruotsin
kielestä, jossa kuoleman ammattilaista kutsuttiin sanoilla bödel ja mästerman.
Ruotsin valtakunnassa oli kullakin läänillä oma lääninpyövelinsä, jonka maaherra nimitti virkaansa. Oivia kalamiehiä olivat. Kuulin siitä aivan vastikään,
Kirsi Höglund
Merellä ollaan turvassa ainakin Bärttilin mahdolliselta kovalta käsittelyltä. ja Skutholman
välinen salmi. Myös Kiikalan
Myrkky-Mikko pilkottiin kolmeen osaan ennen teilausta.
Kuka tahansa ei kelvannut hoitamaan mestausta ja
teilausta. Nyt noista virkatoimista muistuttavat enää muutamat paikannimet
ja talteen kerätyt kansantarinat.
Kun Salosta ajetaan ykköstietä Helsingin suuntaan ja
saavutaan Kiikalan alueelle, tien vasemmalla puolella
heti kuntarajan jälkeen näkyy aivan tavallista suomalaista mäntymetsää. Lisää seurasi: 1740-luvulla tulivat kuolemalla
rangaistaviksi luvaton arpakapulan asettaminen, murto- ja kirjevarkaus sekä setelien väärentäminen. Heikki piteli taposta tuomittua tukasta
mestauksen aikana ja naulasi sitten tämän käden kaakinpuuhun. Eikä kestänyt kauan. Taisi tulla yksinäisen kalamiehen mitta täyteen. ehdotettiin 10:n taalarin arvoiseksi suoritukseksi.
Pyövelille riitti töitä
Hämeenlinnan pyöveliä vetämään varkaan riittävän
korkealle hirsipuuhun.
Pyövelin työ oli ilmeisesti niitä raskaita töitä, jotka
vaativat raskaita huveja. Vaan eihän me pihatieltä huomattu tätä
portinvartijaa. Elämäntapa alkoi
vastata alemman porvariston yleistä elämäntapaa, ja
Töitä mestarimiehellä riitti. Vuonna 1826 niistä tehtiin kokonaan loppu.
Ammattikunta katoaa
Virkaan vaikea saada väkeä
Pyövelin pelättyyn ja halveksittuun virkaan oli vaikea
palkata väkeä. Hän on kissa. Nythän kaikki pienetkin luodot ovat
täynnä hirsipalatseja ja rannat laitureita.
Silloin kaverusten lempipaikka oli kesäisin
kuitenkin tämän ?Koppeen. Tämä ei ole ihan
varma tieto, mutta jossain niillä main kuitenkin.
Kesäisin kaverukset joka tapauksessa kalastelivat paljon Suviekholman, Skutholman
ja Tynnyrlan vesillä. Käytännössä tällaiset tehtävät hoiti yleensä pyövelin apulainen eli rakkari (ruots. Usein kuolemaan tuomitut rikoksentekijät saattoivat pelastaa henkensä ryhtymällä pyöveliksi. Väliin otti pilkkiin, taas
heti laukesi koukku.
Kuusi tuntia Osku jaksoi. Ja sitten sopivasti virtauspaikan ylle jäälle kolme avantoa ja niiden keskelle nätti klapituli. Vai mitenkähän?
Entäpä se sohva. Kaikki tarinat ovat tosia, niinkuin kalamies sen oikein ymmärtää.
Kirjoittaja on paljasjalkainen särkisalolainen.
Mateennahkainen
sohvakalusto
J
opa osasi tulla kylmä aamu. Nyt riitti.
Jos kalastus on näin rankkaa, pitää siitä
jäädä jotain pysyvämpääkin kuin matikkasoppa. Aatelissäädyn edustaja Adolf Grotenfelt
sentään epäili, että Suomesta ei enää löytyisi halukkaita ammatinharjoittajia:
?Kuinka voisimme säätää kuolemanrangaistuksen
sellaisessa maassa kuin Suomessa, jossa ei ole yhtään
pyöveliä. Ruotsin
valtakunnan itäisen osan kaupunkien, Turun, Tallinnan ja Viipurin, pyövelinvirat olivat 1700-luvun alussa
kaikki ilmeisesti saman suvun (Geidel, Keijdell, Keikeli) hallussa. Tästedes miespuoliset kuolemaantuomitut lähetettiin useimmissa tapauksissa Siperiaan pakkotyöhön. Sen koomin
ei tätä kalamiestä ole kuulemma näillä vesillä nähty. En minäkään hihnan takapäässä
yhtään jarrutellut. Muistelen, että aikanaan siitä olisi käytetty nimeä ?Koppe. Pellard Lontoossa vuonna 1819.
1826 keisari Nikolai I antoi nimittäin asetuksen, jolla
armahdettiin kuolemaantuomitut. Salon seudun pahantekijät kävi teloittamassa Turun pyöveli.
Ammattiteloittajan palvelukset eivät olleet ilmaisia.
Pyövelin vuosipalkaksi vakiintui 1700-luvun alkuvuosina 36 hopeataalaria. Pyövelin kunniaasiana oli irrottaa rikollisen pää yhdellä iskulla. jonka osa Suomi oli . T eilattu oli
tappanut humalapäissään naisen ja siitä hyvästä joutunut itse mestattavaksi ja teilattavaksi kolmeen osaan. Takatalvi se
taitaa olla jokakeväinen vitsaus parin
helteisen viikon jälkeen. In-
nokkaalle kalamiehelle jäi siis vain rantaonki- tai talvikalastusmahdollisuus.
Tosimies ei kauan sure. Kaveria ei jätetä.
Haluaisin todella uskoa, että tämä tarina on
tosi. Osku löi hanskat tiskiin. . johtuvien
virkavirheiden rankaisemisesta.
Kaikesta huolimatta 1600- ja 1700-lukujen taitteessa
tapahtui jonkinlainen käänne julkisten tappajien arvos-
tuksessa ja asemassa. Ei muuta kuin odotta-
maan. Vaan eipä ollut kukaan
vahtimassa. Muut ansiot muodostuivat vahvistetun taksan mukaisista toimituspalkkioista, matkara-
hoista, päivärahoista ja kestityksestä. Rikoksista tuomittuja ei enää hyväksytty virkaan, ja kaidalta tieltä eksyneet pyövelit
menettivät työpaikkansa.
Viranhaltijoiden vaihtuvuus oli 1700-luvulla vähäistä, ja monet pyövelit hoitivat tehtäväänsä vuosikymmeniä. päivänä kolme ihmistä myrkyttänyt talollinen
Mikko Heikinpoika mestattiin ja teilattiin asianmukaisin menoin.
Mutta mitä teilaaminen oikein tarkoitti?
Mestaukset hoiti mestarimies
Kun ihminen teilattiin, hänen jäsenensä murskattiin
kärrynpyörän näköisellä teilipyörällä. Johonkin koukkuun kuollutta silakkaa, kokeeksi. Parikiloisia
ja isompiakin säyneitä sai mättää ruuheen
sen mitä viitsi kesäpäivää häiritä.Jos tuuli
kääntyi, niin kuulemma sitten nosteltiin kiloisia ahvenia. Tai
istua kalannahkanojatuolissa. Onnistuneen suorituksen rajana pidettiin kolmea iskua.
Tällaisia tähtihetkiä osui lääninpyövelin uralle yhä
harvemmin. Tällä tavoin kolmeen osaan jaettu ruumis asetettiin lopuksi kolmen teilipyörän päälle
opiksi ja varoitukseksi muille ihmisille. teilaaminen muuttui mestauksen häpeälliseksi lisärangaistukseksi. Osku hyppi kuin mikäkin avantojen väliä. Ehdottaisin noin 1960-lukua.
Kuulemani mukaan oli kaksi innokasta kalamiestä. Hautasi kuulemma sinne.
Kukaan ei koskaan saanut Oskulta selville,
paljonko oli kiloja
Pääaine vaihtui matkan varrella filosofiasta ensin valtio-oppiin ja siitä vielä taloustieteeseen.
Ensimmäinen työpaikka Turun yliopistossa
oli assistentin tehtävä taloustieteen laitoksella. Siitä alkoi suuntautumiseni idänkauppaan, Kivikari selvittää.
Unkari vei miehen sydämen lopullisesti, kun
sieltä löytyi myös vaimo Ildiko. Vastaavasti
hänen omat opiskelijansa kuluttavat yliopistojen penkkejä muualla maailmalla.
Turistina Unkariin
Urpo Kivikari on myös Unkarin kunniakonsuli. Tuolloin hän opetti
kaikkea mahdollista aina veistoa ja laulua
myöden.
. Ihminen kai kantaa yhä geeneissään kaik-
kia ihmiskunnan kehitysvaiheita. Ohjelman laatijoina
ovat kunnostautuneet erityisesti Etelä-Afrikan tasavallan,
Nigerian ja Senegalin presidentit, jotka nähtiin kunniavieraina G8-ryhmän kesätapahtumassa.
Sen lisäksi, että G8-johtajat puhuivat kauniisti ja kannustavasti Nepad-ohjelmasta, he lupasivat köyhimmille Afrikan
maille velkoja anteeksi miljardin dollarin arvosta. Suuri hanke tällä
hetkellä on Suomenlahden kasvukolmio Suomen, Venäjän ja Viron välillä.
Miehen mielessä pyörivät Venäjän talousasiat eivät kuitenkaan häiritse vaimoa.
. 14
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 7. Merkkinä
siitä, ketkä kuitenkin hallitsivat kokouksen kulkua ja aiheistoa, on se, kuinka vähän varoja annettiin Afrikan köyhyyden
lientämiseen verrattuna Venäjän joukkotuhoaseiden hävittämiseen.
Kiinnostavaa olisi ollut kuunnella Yhdysvaltain ja Euroopan unionin johtajien puheita maailmankaupan vapauden
edistämisestä.
Yhdysvaltain
uusimpien terästullien asettamisen jälkeen G8kumppanit ovat
jälleen kauppasodan partaalla.
ESKO
POHJOLA
Kirjoittaja on
kansainvälisen
politiikan tutkija
ja tuntija.
MAAILMANPOLITIIKAN VIIKKO. Näin G7-ryhmää kutsutaan tästedes
G8-ryhmäksi. Myös Afrikan maataloustuotteiden
markkinoille pääsyn helpottamista luvattiin selvittää.
Arvatenkin Euroopan maiden johtajat painottivat myös tässä kokouksessa pohjoisamerikkalaisia enemmän köyhyyden
poistamista keinona pienentää terrorismin uhkaa. Jo 24-vuotiaana hän pääsi aloittamaan siellä myös opettajan työn, jota hän jatkoi myöhemmin kauppakorkeakoulun puolella. Jotkut unkarilaisista vieraistamme ovat lähes pettyneitä nähdessään näin tutunomaisen
talon, sillä he odottavat tietenkin näkevänsä
jotain aitosuomalaista tänne tullessaan, Kivikarit kertovat.
Sami Perttilä
Ildiko ja Urpo Kivikari viihtyvät kesäpaikallaan Vaskiolla satoi tai paistoi. Suomesta hankkeeseen osallistuu seitsemän eteläistä maakuntaa, myös Salon seutu.
Sivu 20
Koko Viro on mukana, ja Venäjältä osallistuvat
Pietari sekä Leningradin alue. Julki kerrottiin, että suuret johtajat
käsittelivät tässä aiheistossa niinkin pieniä asioita kuin lentokoneiden ohjaamojen ovien materiaaleja, paksuutta ja lukitusta.
Tavallaan terrorismin ehkäisyyn kuuluu toinen keskeinen
kokousaihe, yhteistyö Afrikan maiden kanssa. Luennot pidetään yhä useammin englanniksi, sillä suuri
osa opiskelijoista tulee ulkomailta. Takkatulen lämmössä sohvalla tai pihakeinussa on hyvä pohtia
maailman asioita. Unkariin matkataan kuitenkin säännöllisesti vuosittain, ja pariskunnan kesähuvilakin muistuttaa vaimon sukujuurista.
. Putin lupasi auliisti avata Venäjällä alan asevarastot G7-kumppanien avulla pienennettäviksi.
Samaa ja eri mieltä
Muita kokousaiheita, joista kerrottiin medialle, olivat muut
keinot taistelussa terrorismia vastaan, yhteistyö Afrikan maiden kanssa, Lähi-idän tilanne ja maailmankaupan pulmat.
Varmaan muitakin asioita käsiteltiin, mutta salattiin medialta. Ideana oli
perustaa maailman korkeatasoisin aivoriihi maailmantalouden ja maailmanpolitiikan ohjailemiseksi.
Näistä syistä Yhdysvaltain, Kanadan, Ranskan, Britannian, Saksan, Italian ja Japanin johtajat pitivätkin omasta
mielestään hyvän kesätapahtuman. Lisäksi he
lupasivat palkita neljän vuoden päästä kuudella miljardilla
dollarilla niitä Afrikan maita, jotka ovat parhaiten toteuttaneet Nepad-ohjelmaa. Tietoverkkoyhteydetkin ovat jo aika yleisiä mökeillä, professori pohtii.
Myös Kivikari itse toimii näin. Sellainen järjestettiin tänä vuonna äskettäin Kanadan Kananaskisissa, kaukana suurista kaupungeista kahdesta syystä.
Ensimmäinen syy oli mielenenosoittajien vältteleminen.
Viime vuonna Italian Genovassa maailman globalisaatiota
vastustavat mielenosoittajat varastivat samoilta kokoustajilta miltei koko show-esityksen.
Toinen syy oli alkuperäisen kokousidean elvyttäminen. G7-ryhmän jäsenet lupasivat peräti 20 miljardia dollaria Venäjän ja
muun entisen Neuvostoliiton alueen joukkotuhoaseiden hävittämiseen seuraavan kymmenvuotiskauden aikana. Nurkkilanbölessä pidetyt kissanristiäiset ovat hänelle tapahtuma siinä missä muutkin.
Veistotunneista idänkauppaan
Kivikari aloitti opettajanuransa kaksivuoti-
Sami Perttilä
Professori Urpo Kivikari nauttii lomallaan kesäisistä harrastuksista kuten kalastuksesta.
Halikonjoesta katiskaan osui hauki.
KUVARISTIKKO
sen opettajakoulutuksen jälkeen tekemällä sijaisuuksia jo ennen armeija-aikaa. Tosin tietoko-
netta kesäpaikalle ei ole tuotu, kaikki työ tapahtuu vain pään sisällä. Kun pohjoisen Amerikan maat Yhdysvallat ja Kanada nä-
tuo mukanaan.
Myös ympäristön kannalta kasvukolmio on
tärkeä, sillä se voisi mahdollistaa esimerkiksi
sähkönjakelun, liikenteen, satamien ja vesienhoidon kehittämisen yhdessä. Senttiensä vastineeksi ohikulkija saattaa hyvinkin saada
mielenkiintoista ohjelmaa, sillä paikalla on
nähty muun muassa vatsatanssiesityksiä.
Ohipyrkivien kuokkavieraiden suhteen ei kitsailla tarjoilussakaan, kuskien iltaa kirkastetaan esimerkiksi kirsikoilla.
Turhasta tärkeydestä tai jäykkyydestä Kivikaria ei siis ainakaan voi syyttää, vaikka takana on lähes 40-vuotinen ura korkeakouluissa
ja tapaamisia maailmantalouteen vaikuttavien merkkihenkilöiden kanssa. Nepadohjelman ovat muutamat Afrikan johtajat itse laatineet ja siksi sitä nyt arvostetaan.
Nepad-ohjelmassa tavoitteena on Afrikan maiden köyhyyden vähentäminen, niiden demokratisoiminen sekä hallinnon
parantaminen ja olojen vakauttaminen. Sen jälkeen ei
ole tarvinnut kantaa huolta väärinymmäretyksi tulemisesta, professori muistelee.
Omat yliopisto-opintonsa Kivikari hoiti työnteon ohella. Se on EU:n ja Venäjän
hallituksen yhteinen hanke, ja toukokuussa
viimeksi olin itänaapurissa asiaa edistämässä,
Kivikari kertoo. heinäkuuta 2002
14
?
VIIKONVAIHDE
Professori Urpo Kivikarille
kesäpaikka on paras ajatushautomo
KESÄ KAIKILLA
Viikonvaihdesivujen Kesä kaikilla -sarjassa käydään jututtamassa muutamia
Salon seudun kymmenistä tuhansista
mökkiläisistä ja lomalaisista. Olen neuvonantajana Venäjän hallituksen
uudistusohjelmassa. Monet
nykyisistä poliitikoista ovat hänen vanhoja oppilaitaan 70-luvulta, kuten esimerkiksi Ilkka
Kanerva, Maija Perho ja Sauli Niinistö.
. Kyllä hän tekee paljon myös perinteisiä
mökkitöitä täällä, hakkaa halkoja ja lupasi
korjata tuon aidankin pihalta, Ildiko Kivikari
vakuuttaa.
Kivikari konsultoi Suomenlahden kasvukolmio -hanketta
SSS?Nina Soini
Suomenlahden kasvukolmio on hanke, jonka
tarkoituksena on saada kolme erilaista, mutta
hyvin lähekkäistä aluetta yhteistyöhön keskenään. Ensi syksynä
Pietarissa järjestetään suuri tapahtuma, jossa
yrittäjät ja viranomaiset pääsevät esittämään
aiheesta käsityksiään ja tuomaan esille toivomuksensa sekä mahdolliset ongelmansa.
Suomen ja Venäjän välillä on jo suhteita, mutta on tärkeää luoda yhteyksiä myös Venäjän ja
Viron välille. Tarkoituksena tässä on, etteivät kaiken maailman terroristit saisi
näitä kemiallisia, biologisia eikä ydinaseita haltuunsa ja
käyttöönsä. Autoilijoiden on silloin syytä varautua
jonkinmoisiin siltamaksuihin. Kalastetaan, hoidetaan pihaa, palvellaan vieraita laitteiden, kuten kahvinkeittimen, avulla. Tavoitteena on hioa pois erityisesti tiedonkulkuun liittyviä sekä asenteellisia esteitä
ja luoda yhtenäinen kokonaisuus, jolla olisi hyvät mahdollisuudet päästä erilaisille markkinoille.
Professori Urpo Kivikari kirjoitti aiheesta
neljä vuotta sitten kirjan, jonka jälkeen hän
pian huomasi, että Suomenlahdella kasvukolmion toteutumiselle on hyvät mahdollisuudet.
Nyt hankkeessa on päästy jo pitkälle, sillä ajatus on saanut kannatusta niin Suomessa, Virossa kuin lopulta myös Venäjälläkin. Virolle kasvukolmio antaa myös
otollista valmennusta muutoksiin, joita maan
mahdollinen liittyminen EU:iin vuonna 2004
Putin voittajaksi
Kananaskisissa
Maailman merkittävimpien teollisuusmaiden johtajat ovat
jo 1970-luvun puolivälistä lähtien pitäneet oman kesätapahtumansa. Myyjä puhui espanjalaistyylisestä talosta,
mutta oikeastaan tämä on selkeän unkarilainen rakennus, Kivikarit arvioivat. Täällä viihtyy niin poudalla kuin sateellakin, ja usein tulemme tänne viettämään myös
jouluja. Tämä nykyinen virkaopetukseni kauppakorkeakoulussa kohdistuu entisiin sosialistimaihin ja niiden taloussuhteisiin sekä EU:n
laajenemiseen, Kivikari kertoo. Ensimmäinen vierailu Unkariin tapahtui
täysin turistina kesällä 1971. Unkarilaistyylinen rakennus muistuttaa pariskunnan yhteyksistä Unkariin.
Ihmiskunnan historia
kiteytyy mökkielämässä
Urpo Kivikari tulee aina mielellään Nurkkilanbölen rauhaan, sillä ajatukset löytävät
luonnon rauhassa aivan uusia polkuja. Väiteltyäni tohtoriksi vuonna 1972 anoin
opetusministeröltä parin kuukauden apurahaa tutkimusprojektiin. Kielenkääntäjänä työskennellyt Ildiko Kivikari on kotiutunut Suomeen hyvin. Syynä ilmaisun muutokseen
on Nepad, Uusi kumppanuus Afrikan kehittämiseksi. Teollistumisen jälkeen tuli palvelujen vuoro ja viimeksi
tietoyhteiskunta. Hyviä kokemuksia kasvukolmioista on saatu Aasiassa
muun muassa Etelä-Kiinasta, jossa Hongkong,
Kiinan kansantasavalta ja osia Taiwanista ovat
yhdistäneet voimansa.
kevät nykymaailman suurimpana ongelmana terrorismin,
sen nujertamista lienee käsitelty eniten Kananaskisin suljetuissa kokoushuoneissa. Hän on mukana myös useissa
Itämeri-projekteissa, joita hän on kehitellyt jo
kymmenen vuoden ajan. Tätä kaikkea mökkeilijä toteuttaa kesälomallaan. Alussahan
ihminen oli luonnon keskellä keräilijä, kalastaja, metsästäjä ja sitten viljelijä. Tänään
tutustutaan Urpo Kivikariin.
Pihakeinussa voi pohtia vaikka
neuvoja Venäjän hallitukselle
SSS?Nina Soini
Turun Kauppakorkeakoulun kansainvälisen
talouden professori Urpo Kivikarin kesäpaikan suuresta ikkunasta avautuu huikea kesäinen näytelmä. Kasvukolmio
vähentäisi Kivikarin mukaan epätervettä kilpailua ja vahvistaisi alueen taloutta. Eivät mielenosoittajat eikä mediakaan päässeet häiritsemään liikaa kokouksen kulkua. Mökin he
löysivät sattumalta kymmenen vuotta sitten.
Rouva ihastuikin oitis taloon, eikä kauppoja
tarvinnut kauan miettiä, sillä paikka oli kuin
tehty heitä varten.
. Kahdeksas kokoustaja oli tietenkin Venäjän
presidentti Vladimir Putin, joka jo tästä syystä palasi Kananaskisista Moskovaan voittajana, yhä arvostetumpana valtiomiehenä.
Muitakin tuliaisia hänellä oli matkalaukussaan. Pääministeri Paavo Lipponen näkee hankkeen osana pohjoista ulottuvuutta.
Virallisesti hanke perustettiin viime syksynä
Virossa. Tuorein ajatus koskettaa ihmiskunnan kehitystä ja suomalaisten innostusta mökkeilyyn.
. Kaupunkihulinan keskellä on vaikea irrottautua
arkirutiineista. Pikkulinnut pyrähtelevät edestakaisin, kirkkaan väriset kukat kukkivat kilpaa ja toisinaan naapurin kissa astelee näyttämön poikki maitokuppiaan tarkastamaan.
Taustalla on mahtava metsäinen, vihreä verhoilu.
. Filosofian cum laude- eli nykyiset
aineopinnot hän suoritti juuri apukouluaikanaan. Armeijan
jälkeen työkokemusta karttui apukoulun ja
kansakoulun opettajana. Kun
Ranskan presidentti kutsui 27 vuotta sitten kuusi kollegaansa ensimmäiseen kesätapahtumaan Galliaan, kutsuissa neuvottiin tulemaan tapaamiseen ilman ykköspukua, ilman vahvistettua asialistaa ja löysällä asiavalmistelulla. Apukouluajasta oli se hyöty, näin jälkikäteen ajatellen, että siellä oli opittava ilmaisemaan itseään todella selkeästi. Samaisen vuoden syksynä lähdin sitten Unkariin keräämään materiaalia ja kirjoitin kirjan maan talousuudistuksesta. Ennen puhuttiin paljon afrikkalaisten auttamisesta, nyt muotisanonta on
yhteistyö afrikkalaisten kanssa. Hän ihastui
maahan, ja kun hän muisti sattumalta kuulleensa käynnissä olevasta talousuudistuksesta, kiinnostus Unkariin heräsi myös tieteelliseltä pohjalta.
. Jos on lunta, niin silloin täällä vasta
kaunista onkin, Kivikari kertoo.
Halikon Vaskiolla Nurkkilanböle on pieni
kolmen talon kokonaisuus, jonka asukkaat pitävät yhtä ja kokoontuvat kyläkokouksiin.
Keskikesää kyläläiset juhlivat juhannuskarkeloilla, jotka pidetään Halikonjoen pienellä sillalla. Uusia ideoitakin keksittiin ja toteutettiin Kanadan kalliovuorilla.
Merkittävin uutuus ja lisä näiden kesätapaamisten perinteeseen on Venäjän liittäminen mainittujen seitsemän valtion
ryhmän täysjäseneksi. Vaikka professori on kesälomalla, hän miettii mielellään virkatyön ohessa
hoitamiaan projekteja.
Kilpisjärvelle vievän tien varrelta summattiin kesäkuussa kolmen lintuharrastajaporukan voimin pelkästään auton
ikkunasta yhdeksän hiiripöllöä ja
neljä suopöllöä.
Lapissa on tänä kesänä helppo
nähdä myös tunturikihuja, koska
sopuleita on riittävästi. Näin saamme kaikki
nauttia kirkkaasta ja puhtaasta
vedestä kesäisessä Suomessa.
Pidä Saaristo Siistinä ry
SSS?Elina Lahti
Salo, Halikko, Pertteli ja Muurla
aikovat tehdä oman osuutensa
kasvihuonekaasujen vähentämiseksi. Se on saanut nimekseen tarhakalliokielo, sillä taimimyymälöissä näkee sitä joskus
kaupiteltavan. Hiiripöllöjä
ja suopöllöjä on tästä johtuen
helppo nähdä. Salon seudun neljän
kunnan laskelmat valmistuvat lokakuussa. Näyte on ainakin selvästi kalliokielo, eikä ainakaan Somerolla lehtokieloa tiettävästi esiinnykään.
Lehtokielo kasvaa harvinaisena
vain Suomen rehevimmissä lehdoissa, joissa lehtokielen kavereina esiintyy joukko muita erikoisuuksia kuten esimerkiksi kotkansiipeä, hammasjuurta, haavayrttiä ja niin edelleen. Viirusirkkalintuja
surisee Joutsenossa, Alajärvellä ja
Siikalahdella.
Surullinen lintu-uutinen on se,
että eksoottinen kultasirkku on
katoamassa linnustostamme. Sinipyrstöjä laulaa useita Kuusamossa, Kainuussa ja Pohjois-Karjalas-
sa. Kalliokielon kukat ovat yksittäin tai kaksi yhdessä. Tästä luvusta
on tosin noin puolet erilaisiin hyödykkeisiin ja palveluihin sidottua
energiaa. Kasvinäytteitä
voi lähettää entiseen tapaan kuivattuina ja tukevasti pakattuina
tai tuoreina muovipussissa. Aina sykähdyttäviin harvinaisuustietoihin
mielellään valokuva mukaan.
Luonnonkasvien ja esimerkiksi
hyönteisten, nisäkkäiden tai lintujen väliset erikoiset tapahtumat
ovat tervetulleita. Myös kasvillisuuden
muuttumisesta kertovat tiedot
ovat mielenkiintoisia. Mesiangervo tuoksuu voimakkaasti rannoilla tervalepikoissa ja purojen reunoilla.
Keltamatara levittäytyy tienpientareilla ja niityillä kirkkaan keltaisena. Harvinaisia pikkukultarintoja
on Pohjois-Karjalassa kaksitoista
laulavaa koirasta. Kemijärvellä oli 21 tiibetinhanhen parvi. Tuloksena
on haalean vaaleankeltakukkainen matara, jossa on tietysti sekä
isän että äidin ominaisuuksia.
Risteymä tuntuisi yleistyvän vuosi vuodelta.
Orkideoista eli kämmekkäkasveista valkolehdokki on jo kukkinut, mutta maariankämmekkä ja
yövilkka ovat kauneimmillaan.
Kotipihani lehdokit pitivät välivuoden jättäen kukkimatta. Näin niiden soidinääntelyä
voi kuulla vielä keskikesälläkin.
Pohjoisessa on tänä vuonna paikoitellen runsaasti myyriä. heinäkuuta 2002
Tuottaja: Elina Lahti puh.7702 318 Fax: 7702 300
15
LUONTO
sss.toimitus@sss.fi
Monet lintulajit alkaneet pesiä jo toiseen kertaan
Luonnossa nyt erittäin paljon
pieniä linnunpoikasia liikkeellä
Seppo Sällylä
Lintujen pesinnät ovat lämpimän alkukesän ansiosta onnistuneet hyvin. Selvitä myös lähiseudun matonpesupaikat, sillä niissä
matot on helppo pestä ja pesuve-
sien maahan imeyttämisestä on
huolehdittu jo valmiiksi.
Pienillä mutta merkityksellisillä
teoilla voimme vaikuttaa vesistöihimme ja edistää niiden hyvinvointia. Kolmas näyttävä keskikesän kasvi on tietysti maitohorsma, joka varsinkin hakkuuaukeilla rehottaa punaisena pintana.
Myös kissankello, harakankello ja
komea kurjenkello värittävät maisemaa.
Kirkkaan keltainen keltamatara
on kylläkin valitettavasti harvi-
Matti Valta
Ketoneilikka tuntuu harvinaistuneen Lounais-Suomessa.
naistumassa, sille se risteytyy
kernaasti valkeakukkaisen paimenmataran kanssa. Mutta siinäkin
on noudatettava tiettyjä sääntöjä,
sillä matonpesu voi lisää muun
muassa levien kasvua.
Jo valitessasi pesuainetta kannattaa ympäristö ottaa huomioon.
Useat pesuaineet sisältävät fosfaatteja, jotka aiheuttavat vesis-
töön joutuessaan rehevöitymistä.
Pesuaineissa saattaa olla myös
muita vesieliöille vahingollisia aineita. Erittäin
harvinainen aavikkotylli käväisi
Lappeenrannassa. Luonnonmukaiset pesuaineet, kuten mäntysuopa, ovat suositeltavia. Pihapuutarhoissa
kasvaa siis tarhakalliokieloa.
Perniön Pohjanjärven hienosta
lehdosta ja Salon Aarnionperältä
olen löytänyt tarhakalliokieloa ja
kalliokieloa, mutta kantalajeista
lehtokielo on jostain syystä kadonnut pois.
Vastaanotamme jälleen mielellämme kaikenlaisia luonnonkasvihavaintoja. Lisäksi hän kartoittaa eläinten lukumäärän, sillä eläimistähän tulee
metaania. Noin puolet eli parikymmentä prosenttia kaikesta käytetystä energiasta kuluu lähinnä talojen ja käyttöveden lämmitykseen, kotitaloussähköön ja auton
polttoaineeseen.
Varsinais-Suomesta
14 kuntaa mukana
Kuntaliiton ilmastonsuojelukampanjassa on mukana yli 40
kuntaa, jotka asukasluvun mukaan kattavat vajaat 47 prosenttia kunnista.
Laskelmia energiatoimistossa
laskeva Anne Ahtiainen sanoo,
että ilmastosopimuksessa on Varsinais-Suomesta mukana 14.
Ahtiaisen mielestä kunnat ovat
kylläkin lähteneet innolla mukaan, mutta kovin paljon ei ole
toimittu. Osa hyönteissyöjistä ehtinee pesiä kuluvana kesänä vielä
kolmannenkin kerran, jos ilmat
jatkuvat suotuisina.
Rantakanoista rupeaa osa varhain keväällä aloittaneista luhtahuiteista ja luhtakanoista väsäämään uutta munapesää heinäkuussa. Harmi, että kaunis ketoneilikka on
hävinnyt pihakedolta kokonaan.
Ketoneilikasta on samansuuntaisia havaintoja muualtakin Lounais-Suomesta. Välimuodolla on paljon
kukkia, mutta varsi on kuitenkin
uurteinen. Mattojen pesu ja ainakin pari ensimmäistä huuhtelua tulisi tehdä
saavissa ja imeyttää pesuvedet
maaperään. Jotta tilanne ei olisi näin yksinkertainen
Salo, Halikko, Pertteli ja
Muurla lähtivät ilmastonsuojelukampanjaan
Matti Valta
Kalliokielon kukat ovat yksin tai
kaksi yhdessä.
ja selkeä, nämä lajit risteytyvät
paikoissa, joissa ne kasvavat tai
ovat joskus kasvaneet hyvin lähekkäin. Lieneekö teillä
hyvät lukijat havaintoja ketoneilikan harvinaistumisesta tai yleistymisestä?
Somerolta kysytään kalliokielosta ja lehtokielosta. Kukkia lehtokielolla on kussakin ryhmässä 2?5, useimmiten
kolme. Pohjan-, pikkuja lapinsirkkuja on mahdollista
nähdä ja kuulla, tosin poikasvaihe
hiljentää nämäkin eksoottiset laulajat. Pohjoisessa on nyt pöllöillä paljon myyriä syötävänä, joten siellä pääsee tutustumaan moneen pöllölajiin. Vastaamme tällä palstalla. 15
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 7. Amerikanhaapana on nähtävillä sekä Siuntiossa
että Lappeenrannassa. Lehtokielon
kasvupaikoilla puusto on jaloja
lehtipuita, pähkinäpensasta tai
tervaleppää.
Lehtokielo on kookas lähes metrin korkuinen komea kasvi, kalliokielo on selvästi pienempi karumpien paikkojen melko yleinen kasvi. Väestöpohjallisesti laskettuna kuntien energiansäästösopimukset kattavat suurin
piirtein saman verran kunnista
kuin ilmastonsuojelusopimuksetkin.
Ilmastomuutosta vastaan kampanjoi valtakunnallisesti myös Motiva, joka on energiansäästöön ja
uusiutuvien
energialähteiden
käyttöön aktivoiva palvelukeskus.
Motiva palvelee yrityksiä, yhteisöjä, viranomaisia ja kotitalouksia.
Motiva on laatinut myös energiansäästösopimuksia muun muassa
teollisuuden, palveluyritysten ja
kuntien kanssa.
Motiva pyrkii vaikuttamaan
myös suoraan ihmisten käyttötottumuksiin ja asenteisiin.
Työtä tehdään siis aivan ruohonjuuritasolla valistamalla tavallisia
kuluttajia energiansäästöstä.
Kotitaloudet käyttävät yllättävän paljon kaikesta Suomessa käytetystä energiasta: Varsinais-Suomen energiatoimiston mukaan
noin 40 prosenttia. Esimerkiksi Käsivarren alueella on
paljon tunturisopuleita, harmaakuve- ja punamyyriä. Lapinuunilinnun löysin laulamasta Suomussalmelta Raatteen tieltä. Kilpisjärven ja Saanatunturin maisemissa on nyt havaittu muun muassa kuusi laulavaa sepelrastasta, vuorihemppopari ja tunturihaukka.
Pitkään paikallaan olleista harvinaisuuksista ovat bongareiden
suosiossa olleet Oulun töyhtökiuru ja Ylikiimingin kuparisorsapariskunta. Muitakin
pohjoisen erikoisuuksia on nyt hyvät mahdollisuudet havaita. Kuvassa on hiiripöllön poikanen.
Vihreässä laaksossa
lasketaan kasvihuonekaasuja
Alkukesän kuivuus ei
jättänyt merkkejä kasveihin
Mesiangervo tuoksuu
Maitohorsma rehottaa
Matti Valta
Ohutmultaisetkin kedot vihertävät nyt yllättävänkin vehreinä, eikä alkukesän kuivuus jättänyt
merkkejään.
Luonnonkasveista komeimmat
ja värikkäimmät ovat nyt kukkeimmillaan. Muista lisäksi jout-
senmerkityt tuotteet, ja suosi niitä.
Pesuaineista on kuitenkin aina
haittaa vesiympäristölle. Ravinteita ei mäntysuovassa juuri ole, mutta sen
hartsihappojen tiedetään haittaavan muun muassa kalojen kidusten toimintaa. Kokkolassa oli
kesäkauden ensimmäinen punakottarainen. Lehtokielon varsi on pyöreän
liereä aina uurteeton, kalliokielon
varsi tuntuu sormin tunnustellessa selvästi särmikkäältä ja uurteiselta. Turun
lintutieteellinen yhdistys kerää-
kin isokuovihavaintoja , jotta lajin
runsaus ja esiintymisalueet saataisiin selville Varsinais-Suomessa.
Isokuovin taantuman syynä pidetään monien eri tekijöiden yh-
teisvaikutusta: maatalouden tehostumista, pienpetojen runsastumista ja ulkomailla tapahtuvaa
metsästystä.
Isokuovi on perinteisesti pelto- ja
avomaiden tunnuslintu, joka ko-
konsa ja äänekkyytensä takia on
helppo huomata.
Isokuovihavainnoista voi ilmoittaa Panu Kuntulle, p.0400-010
885 tai s-posti panu.kunttu@joensuu.fi. Lähes kaikilla pesivillä linnuilla on nyt poikaset, jopa
myöhään tulleilla satakielillä oli
lentopoikasia jo juhannuksena.
Saaristossa vesilintujen pojat ovat
varttuneet nopeasti lämmön ja
hyvän ravintotilanteen ansiosta.
Myös pikkulinnuilla ovat poikaset
hyvällä muonalla, sillä hyönteisiä
on riittävästi.
Useat lintulajit ovat heti ryhtyneet kakkospesyeen tekoon.
Muun muassa räkäteillä oli jo
kuun vaihteessa uudet munat pesissä. Niitä saataneen Suomeen lisääkin, sillä Euroopassa
on meneillään punakottaraisten
vaellus.
Harvinaisista yölinnuista on viiriäinen kuultu muun muassa
Marttilassa, Pöytyällä ja Pohjan
pitäjässä. Ainakin kunnat ovat ottaneet ensi askeleen, sillä niiden
kasvihuonekaasut kartoitetaan
sekä tehdään ennuste vuoteen
2010.
Mainitut neljä kuntaa ovat liittyneet Kuntaliiton ilmastonsuojelukampanjaan ja ne ovat tilanneet
Varsinais-Suomen energiatoimistolta energia- ja päästötaselaskelmat.
Seudun kuntien kampanja on
myös osa Vihreä laakso -hanketta.
Kun kunnat ovat saaneet laskelmat ja ennusteet, ne voivat tehdä
omat tavoitteensa päästöjen vähentämiseksi.
ovat paljon vähäisempiä kuin hiilidioksidipäästöt, metaani itse on
erittäin tehokas kasvihuonekaasu
hiilidioksidiin verrattuna.
Ahtiainen sanoo, että kunnat
laativat tietojen pohjalta itse tavoitteensa ja miten niihin päästään, mutta energiatoimisto voi
tarvittaessa olla apuna.
Päästöjä voidaan hänen mukaansa vähentää esimerkiksi liikenteessä kehittämällä joukkoliikennettä.
Lämmityksessä puolestaan kaukolämpö saastuttaa vähemmän
kuin yksittäiset lämmityspisteet,
joten kaukolämmön suosiminen
on yksi keino vähentää päästöjä.
Kasvihuoneilmiötä
yritetään jarruttaa
Kuntaliiton ilmastonsuojelukampanja pyrkii ruohonjuuritasolla siihen, mitä kaikkien toivotaan tekevän: vähentävän kasvihuonekaasupäästöjä, etenkin hiilidioksidin.
Päästöjä rajoittamalla yritetään
estää tai ainakin hidastaa kasvihuoneilmiön voimistuminen ja ilmaston lämpeneminen, mihin Suomikin on sitoutunut kansainvälisten sopimusten mukaan.
Hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi yksi keino on energiansäästö, josta puolestaan kunnat
ovat myöskin tehneet kuntaliiton
kautta sopimuksia. Osoitteemme on Irene Routio tai Matti
Valta Kakskerran kirkkotie 28
20960 Tku, puh. Lisäksi päästölaskelmia tehdään parhaillaan Turulle
ja Laitilalle.
Ahtiainen laskee seudun kunnista liikenteen päästöt, polttolaitosten päästöt, kaukolämmön ulkopuolella olevien kotitalouksien
lämmityksestä tulevat päästöt,
maatilojen työkoneiden päästöt. 258 8252 gsm
040-840
8852,
sähköposti:
irene.routio@routio.pp.fi
VIIKON EKOVINKKI
Varsinais-Suomen Agenda 21
Mattojen pesu- ja huuhteluvesiä
ei pidä päästää vesistöihin
Mattopyykki on kokonaisvaltainen nautinto, jonka soisi mökkiläisillä säilyvän. Vaikka metaanipäästöt
Lehtikuva/arkisto
Kasvihuoneilmiön voimistumisen ennustetaan tuovan mukanaan monenlaisia sääoikkuja, muun muassa runsaita sateita ja tulvia.Tästä sai esimakua naapurimaa Ruotsi parisen vuotta sitten.
Lintuyhdistys kaipaa isokuovihavaintoja
SSS
Isokuovi (Numenius arquata) on
taantunut voimakkaasti varsinkin eteläisessä Suomessa. Parikkalan Siikalahdella on äänessä peräti kuusi pikkuhuittikoirasta. Laji
ei tänä vuonna todennäköisesti
enää pesi maassamme, vaikka
laulavat koirasyksilöt löytyvät
vielä Liminganlahdelta, Kesälahdelta ja Kontiolahdelta.
Jutun harvinaisuustiedot perustuvat osin Bongariliiton Lintutiedotukseen.
Seppo Sällylä
Pöllönpoikaset ovat maastossa hauskan näköisiä menninkäisiä
16
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 7. Vaikka kipinä välillä sammuisikin, niin se syttyy usein
myöhemmällä iällä uudestaan.
Juhlapuheen Salakalliolla piti
Suomen Urheiluliiton puheenjohtaja, turkulainen kansanedustaja
Ilkka Kanerva. heinäkuuta 2002
16
URHEILU
Tuottaja: Hannu Brusila puh.7702 309. Hän aloitti sanomansa kehaisemalla Halikon Hakoniskoja valtakunnallisestikin
tunnetuksi seuraksi:
. Lopulliset luvut
tie-breakissa olivat 7?4.
Toisessa erässä Serenan varmempi peli ratkaisi sitten taiston.
Syötönmurto kuudennessa pelissä
toi 4?2-johdon, ja vaikka Venus
taisteli vielä murtoon seuraavassa
pelissä, oli peli jo henkisesti vahvemmin pelanneen Serenan heiniä.
Isosiskon kaksoisvirhe maksoi
seuraavan syötön, ja Serena vei
oman puhtaasti ja erän 6?3.
Vaikka ottelu ei noussut tasoltaan kovin korkeaksi, se ei himmentänyt uuden mestarin hehkua
palkintojenjaossa.
. Muutostahti on kova, mutta
liikunta antaa sekä yksilöille että
yhteiskunnalle äärettömän hyvät
eväät vastata alati kiihtyviin
haasteisiin.
Kanerva painotti liikunnan merkitystä liikunnan merkitystä kansanterveyden edistäjänä . Urheilussa ei pidä myöskään
olla raja-aitoja. Kahnin on oltava kärsivällinen parantumisensa suhteen. Bayern Münchenin
maalivahti on luvannut palata tolppien väliin heti kun käsi on kunnossa.
. Yhteiskunnan terveyspalvelut tulevat kuormittumaan entisestään.
Tähän saumaan tulisi urheiluseuratoiminnan . Ansiomerkkien jaon ja seuran aktiivien valmistamien esitysten ohella kuultiin tietysti myös puheita.
Tilaisuuden avasi seuran puheenjohtaja Veikko Virta. Hän
tarvitsee noin kuusi viikkoa, ennen kuin käsi toimii taas täydellisesti, Bundesliigan lääkäri Hans-Wilhelm Müller-Wohlfahrt kommentoi.
SSS?STT
Hakkarainen kärjessä
Serena Williams otti kaiken
ilon irti ensimmäisestä Wimbledon-voitostaan.
Lehtikuva/Reuters/Kevin Lamarque
Golfari Riikka Hakkaraisen peli kulki jälleen erinomaisesti lauantaina.
Hakkarainen pelasi Ruotsin Telia Tourin osakilpailun, Körunda
Ladies Openin toisella kierroksella tuloksen 68 (?4) ja nousi kilpailun ykköseksi. Ehkä tällaisia asioita kannattaisi pyrkiä selvittämään vielä enemmänkin, yliopistot kun suoltavat läjäpäin huomattavasti turhempiakin tutkimuksia.
Toisaalta on syytä muistaa
myös yksi asia. Nina Isaksson ei selvinnyt päätöskierrokselle. Halikko on kuntana ehkäpä
Varsinais-Suomen kaikkein voimakkaimmin kehittyvää aluetta.
Kun kunnat kilpailevat asukkaista, niin työpaikkojen ja asuntojen
lisäksi myös monipuolinen urheiluseuratoiminta on nousemassa
entistä tärkeämmäksi tekijäksi.
. Hänellä oli joka tilanteeseen
parempi lyönti. Nuorison yleiskunto on heikentynyt parin edellisen vuosikymmenen aikana tuntuvasti, tämä on esimerkiksi armeijan testitulosten perusteella täysin kiistaton fakta. Hän korosti puheessaan seuratyön merkitystä liikunnallisen elämäntavan edistäjänä.
. Ketään tuskin voidaan pakottaa
lenkkipolulle tai pallokentälle.
Eikä urheiluseurankaan tulisi
olla välttämättömyys liikuntaharrastukselle. hyötyliikuntaa
JUHO LINTULA
unohtamatta.
sss.urheilu@sss.fi
SÄHKEET
Lehtikuva/Reuters/Ralph Orlowski
Huippupyöräilijä Jan Ullrich keksi naurettavan selityksen kärähtämiselleen. iskeä. Se ei liene edes ihme.
Urheiluseurojen merkitys yhteiskunnallisen hyvinvoinnin luojana vaikuttaa olevan jo jonkinlainen klisee. Puttikin
upposi, niin mikäs siinä, Hakkarainen kommentoi.
Muista suomalaisista Pia Koivuranta ja amatööri Ursula Tuutti
ovat jaetulla 19. Fax: 7702 300
sss.urheilu@sss.fi
Liikunta on valtava voimavara
Ilkka Kanerva korosti Hakoniskojen
juhlissa urheiluseuratyön merkitystä
yksilöille ja yhteiskunnalle
SSS?Juho Lintula
Halikon Hakoniskat kokoontui
eilen Salakalliolle juhlimaan 70vuotista taivaltaan. Voiton oli tultava nyt tai ei koskaan, sillä pelasin kaksinkertaista
Wimbledon-mestaria vastaan. Hän nousi
WTA-rankingissa maanantaina
kärkeen ohi Venuksen, ja valtikka
näyttää nyt vaihtaneen omistajaa,
kenties pitkäksikin aikaa.
. Hän ei vaatinut B-näytteen tutkimista.
Testihetkellä Ullrich oli toipumassa polvileikkauksesta, joka tehtiin Bad Wiessen klinikalla Münchenin eteläpuolella.
Pyöräilijä kertoi saaneensa pillerit ilmaiseksi eräässä diskossa.
Hän vakuutti, ettei ole uraansa edistääkseen koskaan käyttänyt
kiellettyjä aineita.
Ullrich voi saada potkut saksalaisesta Telekom-tallista, ja lisäksi
häntä odottaa kilpailukielto.
SSS?STT
. Aika kova hyötysuhde siis.
En itse tunne kyseistä tutkimusta, mutta tulos kuulostaa jokseenkin uskottavalta. elokuuta. Kyseessä on seura, joka yhdistetään tähän paikkakuntaan kiinteästi myös valtakunnallisella tasolla.
Tästä Kanerva veti linkin urheiluseurojen merkitykseen osana
kuntien palvelurakennetta.
. Juhlapuheiden sisältö vaikutti olleen yllättävän samankaltainen kuin eilen Halikon Hakoniskojen viettäessä
70-vuotispäiviään Salakalliolla. Seuratoiminnan kautta lapsille saadaan annettua liikunnan kipinä. On
todella vaikeaa voittaa Venus täällä, Serena totesi vaatimattomasti
ottelun jälkeen.
Venus, 22, puolestaan myönsi
pikkusiskon paremmuuden.
Hewitt kohtaa loppuottelussa Nalbandian
SSS?STT
David Nalbandianista tuli lauantaina ensimmäinen argentiinalainen pelaaja, joka on päässyt legendaarisen Wimbledonin
tennisturnauksen loppuotteluun.
Nalbandian, 20, voitti välierän
Belgian Xavier Malissea vastaan
lopulta 7?6 (7?2), 6?4, 1?6, 2?6,
6?2.
Peli saatiin päätökseen vasta
lauantaina, koska perjantaina illan hämäryys keskeytti ottelun
neljän erän jälkeen.
Perjantaina kolmannen ja neljännen erän näytöstyyliin voitta-
nut Malisse ei saanut enää tarvittavaa virettä päälle, ja Nalbandian hoiti ratkaisuerän murtamalla belgialaisen kaksi viimeistä
syöttöä.
Nalbandian lähti turnaukseen
sijoitettuna 28:ksi, mutta selvisi
loppuotteluun melko helpolla suosikkien kompuroitua. ja liikunnan
yleensäkin . Hän väitti saaneensa kiellettyjä pillereitä ilmaiseksi eräästä
diskosta!
Ullrich väitti saaneensa
ilmaispillereitä diskossa
Saksalainen huippupyöräilijä, vuoden 1997 Ranskan ympäriajon
voittaja Jan Ullrich myönsi ottaneensa tyhmyyttään kaksi kiellettyä pilleriä, joiden takia hän antoi amfetamiinia sisältäneen positiivisen dopingnäytteen.
Ullrich sanoi hyväksyvänsä testituloksen jo A-näytteen perusteella. Oikeastaan olisin ollut
todella yllättynyt, mikäli Salakalliolla puhunut SUL:n Ilkka Kanerva ei olisi aiheeseen tarttunut.
Ontahtavien kliseiden taustalla on kuitenkin totinen asia. Toki myös yhteiskunnalta pitäsi löytyä resursseja, kysehän kun on terveyspalveluiden käytön kannalta ennaltaehkäisevästä työstä.
Kanerva viittasi puheessaan Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan tutkimukseen, jonka mukaan urheiluseuratoimintaan sijoitetut rahat tuottavat itsensä takaisin nelinkertaisena säästönä terveyspalveluissa. Suuret ikäluokat puolestaan aloittavat
eläkesiirtymänsä lähivuosina. Itse asiassa hyvin suurta osaa eri urheilulajeista voi harrastaa vallan mainiosti
ilman mitään järjestäytynyttä organisaatiota . Kahn loukkasi kätensä
MM-kisojen finaaliottelussa, heti Brasilian 1?0 johto-osuman jälkeen.
Saksan Bundesliiga käynnistyy 9. Toivottavasti vielä 70 vuoden
kuluttuakin voitaisiin olla ylpeitä
suomalaisuudesta.
. sijalla. Voin silmääkään räpäyttämättä sanoa, että liikunta ja urheiluseurat ovat paras mahdollinen vakuutus sille, etteivät meidän jälkipolvemme joudu väärille teille,
Kanerva jatkoi.
Hän toivoi myös, että Hakoniskojen täyttäessä kenties joskus
140 vuotta, voitaisiin Suomen lippu vetää yhä salkoon.
. Samassa yhteistuloksessa ?3 on Hakkaraisen lisäksi
Ruotsin Jessica Krantz.
Ensimmäisenä päivänä lähestymislyöntien kanssa vaikeuksissa
ollut Hakkarainen oli syystäkin tyytyväinen toisen kierroksen peliinsä.
. Täällä voittaminen on mahtavaa, Serena riemuitsi halaillessaan ensimmäistä Wimbledonmestarin pokaaliaan.
Kahn seuraa sairasvuoteelta avausta?
Saksan jalkapallomaajoukkueen maalivahti ja MM-lopputurnauksen paras pelaaja Oliver Kahn joutuu todennäköisesti seuraamaan Saksan Bundesliigan avausta sairasvuoteelta.
Kahnin oikean käden sormen revähtäneet nivelsiteet tarvitsevat
kuusi viikkoa parantuakseen pelikuntoon. Körunda Ladies Open päättyy sunnuntaina. Hän on
kohdannut vain kaksi sijoitettua
pelaajaa, puolivälierissä Ecuadorin Nicolas Lapenttin (22) ja Malissen (27).
Loppuottelussa vastaan tulee
sitten huippumies, maailman ykkönen Lleyton Hewitt Australiasta.
En ollut läsnä Perttelin Peikkojen 80-vuotisjuhlissa kolme viikkoa
sitten, mutta jutun luin. Palkintorahaa
on jaossa 150 000 kruunua.
SSS?STT. Vanhempien ei tule voida sanoa, että meidän lapsi
ei saa mennä tuohon toimintaan
mukaan tai seurassa ei saada sanoa, että tuon perheen lapsia ei
oteta, Kanerva viittasi vanhemman väen keskuudessa yhä elävään jakoon SVUL:n ja TUL:n
seurojen kesken.
Halikon Hakoniskojen ansiomerkit:
SVUL:n kultainen ansiomerkki: Reino Heikkilä, Vilho
Hornaeus, Tellervo Lehti, Kalevi
Vähäkylä.
SVUL:n hopeinen ansiomerkki: Lasse Ahvenniemi, Touko Nummila, Seppo Plihtari, Pekka Saarinen, Veikko Virta.
Suomen voimistelu- ja liikuntaseurat SVOLI, kultainen
ansiomerkki: Mirja Heikkilä,
Mervi Heino, Mirja Lintula, Seija
Paju, Tila Töyry.
SVOLI hopeinen ansiomerkki: Anja Nurmi.
SVOLI pronssinen ansiomerkki: Kristiina Laukkanen,
Viena Lundstedt.
Halikon Hakoniskat, kultainen ansiomerkki: Reino Heikkilä, Tellervo Lehti.
Halikon Hakoniskat juhlamitali: Esko Aho, Lasse Ahven-
Totisia kliseitä
Kirsi Höglund
Juhlapuheen pitänyt Ilkka Kanerva korosti urheiluseuratoiminnan yhteiskunnallista merkitystä.
niemi, Satu Alm, Risto Asikainen,
Jorma Auramo, Aune Bergfors,
Kirsi Höglund
Halikon Hakoniskojen 70-vuotisjuhlissa jaettiin 70 eri ihmiselle yhteensä satakunta ansiomerkkiä tai juhlamitalia.
NÄKÖKULMA
Tapio Breilin, Mauri Hanhisalo,
Mirja Heikkilä, Reino Heikkilä,
Mervi Heino, Ilkka Helenius, Risto Helenius, Osmo Hinkka, Vilho
Hornaeus, Saara Johansson, Tapio Järvi, Pentti Järvinen, Tapani
Korpiaho, Raimo Laakso, Hannu
Laine, Ulla Laine, Kristiina Laukkanen, Tellervo Lehti, Aarre Lehtonen, Marja Lehtonen, Matti
Lehtonen, Seppo Lehtonen, Mirja
Lintula, Viena Lundstedt, Leo
Luotio, Rauno Mäki, Liisa Mäkinen, Jouko Niemi, Jaakko Nieminen, Jarmo Niinistö, Kari Niinistö, Reijo Nikander, Touko Nummila, Anja Nurmi, Aaro Näreharju,
Hannu Ojala, Seija Paju, Teppo
Peippo, Seppo Plihtari, Pentti
Puukka, Matti Rautanen, Kauko
Ruohonen, Seppo Rytkönen, Pekka Saarinen, Ismo Sainio, Jyrki
Sainio, Anna Salminen, Reijo Salokannel, Satu Salokannel, Armas
Sauren, Matti Sireeni, Jenni
Ståhlström, Kauko Tuominen,
Touko Tuominen, Aila Töyry, Saku
Virta, Veikko Virta, Johanna Virtanen, Kalevi Vähäkylä, Kari Vähäkylä, Kaino Weckman ja Ilkka
Kanerva.
SVOLI, kultainen ohjaajamerkki: Seija Paju.
SVOLI, pronssinen ohjaajamerkki: Ulla Laine, Kristiina
Laukkanen, Liisa Mäkinen, Anna
Salminen, Jenni Ståhlström, Johanna Virtanen.
SVOLI, pronssinen harrastusmerkki: Mirja Heikkilä, Johanna Jokiniemi, Anja Nurmi.
Serena katkaisi Venuksen voittoputken
Williamsin tennisperheeseen uusi
marssijärjestys
SSS?STT?AFP
Serena Williams murskasi
isosiskonsa Venuksen toiveet hattutempusta Wimbledonin tennisturnauksen naisten kaksinpelissä.
Lauantaina pelatussa loppuottelussa 20-vuotias Serena hallitsi tapahtumia kahden edellisen vuoden mestaria vastaan, ja vei ottelun suoraan kahdessa erässä lukemin 7?6 (7?4), 6?3.
Kuukausi sitten Ranskan avointen finaalissa siskonsa voittanut
Serena Williams vahvisti voitollaan asemaansa naistenniksen
maailman ykkösenä. Kun asia on niin,
se on vain hyväksyttävä, Venus
Williams totesi.
Hän menetti tappion myötä
mahdollisuuden nousta modernin
ajan kolmanneksi naispelaajaksi,
joilla on kolme peräkkäistä kaksinpelimestaruutta Wimbledonissa.
Avauserässä kovaa syöttävät
Williamsit taistelivat kunnolla.
Serena otti edun kolmannessa
pelissä murtamalla Venuksen syötön, mutta isosisko vastasi heti
seuraavassa samalla mitalla, Serenan tehtyä kaksoisvirheen murtopallossa.
Serena mursi vielä viidennen pelin, ja sai jo erävoiton käsiinsä
päästessään syöttämään 5?3-johdossa.
Hän kuitenkin hukkasi 30?0johdon, ja Venus nousi lopulta katkaisupeliin asti.
Katkaisupelissä ratkaisu tapahtui kahdeksannessa ja yhdeksännessä pallossa, kun Serena voitti
Venuksen syötöt. Halun liikkua pitää kuitenkin lähteä aina jollakin
tasolla yksilöstä itsestään. erityisesti nyt, kun väestön keski-ikä
on jatkuvasti nousussa.
. Urheiluseurojen
toimintaedellytysten pitää olla
kunnossa.
. Miljoona kertaa parempaa lyömistä kuin perjantaina. Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan selvityksen mukaan jokainen seuratoiminnan kautta liikuntaan sijoitettu markka tuo itsensä takaisin
nelinkertaisena
Honka, PP-70 . Hän uskoo, että tekniikka löytyy sunnuntain kisaan.
. Iiro Aalto), Peter Kovacs, Mikko Innanen
(77. Siinä Jomppe oli oikeassa. 9
13?25
10?13
7?11
10?20
21
19
15
10
9
9
8
8
7
Seuraavat ottelut: 7.7. Conny Karlsson oli viides
(19,98).
Suomen EM-joukkueen kaksi
maisen voittoon naisten 100 metrillä
kauden
kärkiajalla
10,89.Kultajahdissa on Pariisin
kilpailun jälkeen yhä myös Meksikon Ana Gievara, joka voitti
naisten 400 metriä kauden kärkiajalla 50,0.
Toisen Kultaisen liigan voiton
juoksivat myös naisten 100 metrin aidat loistoajalla 12,56 voittanut Yhdysvaltain Gail Devers ja
5 000 metriä loppukirillä kuitannut Kenian Benjamin Limo
(13.02,34).
Jättipottia jahtaa edelleen myös
Marokon Hichman El Guerrouj.
Moninkertainen ME-juoksija voitti 1 500 metriä kauden kärkiajalla 3.29,96. Kuusi vauhdillista treeniä on
työnnetty sen jälkeen. Maalintekopaikkoja Hakalla ei Craven
Cottagella pelatussa ottelussa ollut kuitenkaan juuri lainkaan.
Lontoo: Intertoto-cup, 2.
kierros, 1. Pikaviestimestaruus meni Karhulan Katajaisille, kun seuran ankkuri Stefan Koivikko kukisti HIFK:n Tommi Hartosen ja
HKV:n Tuomas Näsin.
Näsi sai viimeisessä vaihdossa
viestikapulan ensimmäisenä käteensä, mutta Koivikko ja 100
metrin SE-mies Hartonen ohittivat hänet loppusuoralla. Voiton
muuta kuulantyöntäjää Arsi Harjun lisäksi nimetään Joensuun
Kalevan kisojen jälkeen.
Anna Rauhalalle
kauden kärkitulos
Kolminkertainen Suomen mestari Hankasalmen Hankaa edustava Anna Rauhala voitti Kyröskosken kuulakarnevaalin naisten
kilpailun kauden kotimaisella
kärkituloksella 16 metriä tasan.
Toiseksi sijoittui talvikauden
Yhdysvalloissa yleisurheilustipendiaattina opiskellut Keravan
Urheilijoiden Helmi Leppänen
kauden toiseksi parhaalla suomalaistuloksella 14,57. Kakkosjoukkueen
voiton pohjusti Vasala hyvällä kolmososuudella.
Naisten matkoilla pikaviesti oli
kahden kauppa. TP47, 11.7. Kraft 3?0 (1?0)
Tervarit . Yhtään ei ole lepsuiltu, mutta juhannuksena temusin liikaa
punttien kanssa ja se vei heitosta
terän, Hakkarainen kertoo.
. Dominikaanisen tasavallan Felix Sanchez kohensi 400
metrin aitojen kauden kärkiajan
47,91:een.
Marion Jones pyyhälsi ylivoi-
SSS?STT
Lehtikuva/Matti Björkman
Arsi Harju yllätti Ville Tiisanojan Kyröskoskella ja varmisti kauden parhailla työnnöillään EM-kisapaikan jo nyt.
Kisoista yksi on Joensuun Kalevan kisat, jossa Harju tavoittelee
jo uransa neljättä Suomen mestaruutta.
. Se on varmaan
joku tekniikkavirhe, sitä on ollut
muissakin kisoissa. osaottelu:
Fulham FC?FC Haka 0?0
(0?0).
yleisöä: 7 908
FC Hakan kokoonpano:
Mihail Slawuta, Juuso Kangaskorpi, Jarkko Okkonen, Juha Pasoja, Harri Ylönen (v), Lasse Karjalainen, Jukka Rantala (v), Jukka Ruhanen (69. Rakuunat 1?0 (0?0)
KooTeePee 8
FC Kuusank.7
PP-70
8
Jokerit
7
Rakuunat 9
Honka
8
HIFK
9
Viikingit 8
Gnistan 8
6
4
4
4
3
3
3
1
1
1
2
1
1
3
2
2
2
0
1
1
3
2
3
3
4
5
7
20. Jos käsi pysyy
kunnossa, niin tulokseen on mahdollista saada lisämetrejä, Ingberg sanoo.
Oslon kisassa Inbergillä oli ongelmia saada jalat toimimaan
kunnolla. Toiseksi paras oli vii-
meisellä kierroksella syntynyt
20,26.
Kolmas oli Kangasniemen Kalskeen Tepa Reinikainen kauden
parhaallaan, joka kantoi 20,43.
Pitkien harjoitustyöntöjen jälkeen Reinikainen ei ollut aivan
tyytyväinen tulokseen.
. Jokerit
. VG-62.. Lappeenrannan
Urheilu-Miesten nelikko Milla
Ranta, Ilona Ranta, Annika Kum-
lin ja Anna Saari vei voiton ajalla
46,35. Kisassa
kakkosjoukkue Jari Matinlauri,
Sheldon Monderoy, Antti Vasala ja
Juha Kukkamo kukisti ykkösryhmän Mikko Patrikainen, Mustapha Mabrouki, Mikko Purmonen ja
Wilson Kirwa. kokenut Ari Pakarinen
(77,72),
Pekka Alaräisänen
(77,82) ja akillesvaivojen kanssa
kamppaillut Kimmo Kinnunen.
Naisten kilpailussa suosikin
viittaa kantavat Mikaela Ingberg
ja Paula Huhtaniemi. 5
13. Ihan on harjoiteltu vakavissaan. Tervarit, FC
Korsholm . HIFK:n ryhmässä Hartosen ankkuriosuutta pohjustivat
Lasse Juusela, Fredrik Paul ja
Marko Gesterberg. Pariisissa hän voitti kolmiloikkakisan komealla kauden kärkituloksella 17,75.
Stefan Koivikko kukisti Tommi Hartosen
Vilpas viides
17-vuotiaissa
SSS-arkisto
Sini Pöyry
nyt EM-kilpailuiden tulosrajan
(58 m).
Slawuta torjui
Hakalle tasapelin
Edwards ja Olsson
sytyttivät yleisön
SSS?STT
Myös Pöyrylle
EM-kisalippu
vei Forssan Salama, 7.03,06.
Miesten 4x800 metrillä Lahden
Ahkera saavutti historiallisen
kaksoisvoiton. Runko onkin jo valmis.
. Kahdesta
muusta paikasta käydään tiukkaa kilpailua. Nyt on kevään ongelmien jälkeen työnnetty kuusi vauhdillista
harjoitusta. Jokerit, Gnistan . Etenkin Harri Ylönen ja Juuso
Kangaskorpi Hakan puolustuksessa sekä toisella jaksolla alemmaksi pudonnut kapteeni Lasse
Karjalainen nousivat esille.
Kaikkiaan valkeakoskelaisten
esitys oli hieno; koko joukkueen
vahva ja uhrautuvainen puolustustyöskentely maalivahti Slawutan loistopelin lisäksi, antoi Hakalle hienon lähtökohdan viikon
kuluttua sunnuntaina pelattavaan toiseen osaotteluun. Sittemmin hän on
katsellut videoilta aikaisempia
heittojaan ja tehnyt mielikuvaharjoituksia, mutta ei heittoharjoituksia.
. Aina, kun kotimaassa kilpaillaan tavoite on voitto, ja olisihan
se tietynlainen helpotus, jos EMpaikka varmistuisi, Ingberg sanoo.
Lehtikuva/EPA/Tony Harris
Hakan Lasse Karjalainen taistelee pallosta Fulhamin Louis Sahan kanssa.
Ykkönen:
Etelälohko:
HIFK . FC Kuusankoski,
19.7. 9
9. 17
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 7. Kesän mittaan jo
kuusi suomalaisnaista on ylittä-
SSS?STT
Olympiavoittaja Arsi Harju pääsee valmistautumaan Münchenin
elokuisiin EM-kisoihin erilaisissa
tunnelmissa kuin vuosi sitten
MM-kisoihin.
Harju varmisti kisamatkan jo
lauantaina voittamalla Kyröskosken kuulakarnevaalikisan kauden parhaallaan 20,67. Sitten on Kuortaneen Eliittikisat, Tuominiemi sanoo ja kertoo,
että muita kisoja ei ole vielä sovittu.
Toiseksi Kyröskoskella sijoittuneen Tiisanojan parhaaksi jäi
avaustyöntö. TP-47, RoPS . 8
9. Heitot lähtivät kaukaa
viivan takaa. Joukkue onnistui vaihdoissaan hitusen paremmin kuin Mikkelin Kilpa-Veikot, joka korjasi
toisen sijan ajalla 46,49. Pihtipudas on paikka-
FC Haka ylsi Intertoto-cupin toisen kierroksen avausottelussa
vieraskentällä Englannin valioliigan Fulhamia vastaan arvokkaaseen 0?0-tasapeliin. Käsi on hyvässä kunnossa,
mutta puntit veivät jaloista terää
ja jaloilla sitä kuitenkin heitetään, Hakkarainen sanoo.
Sittemmin Hakkarainen on jättänyt puntit rauhaan ja keskittynyt virittelemään heittokuntoaan.
. Vähän kokeilin askelmerkkejä, mutta tarkoituksella ei ole tehty heittotreenejä, kun on haluttu
antaa käden palautua kisoista
kunnolla, Ingberg sanoo. Joukkueessa juoksivat Manuela Bosco,
Katja Salivaara, Liisa Lahtonen
ja Carla Bosco. Toiseksi juoksi Lappeenrannan Urheilu-Miesten nelikko
ajalla 9.12,94.
Pihtiputaan keihäskarnevaalien
sunnuntaisten miesten ja naisten
kisojen voittajille on jaossa paikka
yleisurheilun EM-kisajoukkueeseen. Ei
voi sanoa, että kisassa olisi jäänyt
paljon tulematta. Epätarkkuus viimeistelyssä ja Slawutan hyvä peli pitivät kuitenkin numerot maalittomina vielä tauolle lähdettäessä.
Haka joutui viimeisen kaksikymmenminuuttisen aikana täysin
vetäytymään omalle kenttäpuoliskolleen ja vain Peter Kovacs
jäi vaille puolustusvelvoitteita.
Toinen jakso jatkui siitä, mihin
ensimmäinen jäi. TPS . Kolmas oli yllättäen Katri Räsänen
ennätyksellään 59,64, joka ylittää Münchenin EM-kilpailuiden tulosrajan.
Pöyrylle karnevaalikisan voitto ja 65 metrin ylitys varmistivat EM-kisamatkan. Kuopiolainen on kuitenkin
kovemmassa kunnossa, sillä keihäs kaarteli jo kevään harjoituksissa yli 80 metrin.
. Ennätys tulee kesän mittaan vielä paranemaan.
Haataisen kovin haastaja saattaa kuitenkin olla kokenut Harri
Hakkarainen, jonka keihäs on tänä kesänä kilpailussa lentänyt
77,08. Kulta jaetaan syksyllä niiden urheilijoiden kesken, jotka ovat voittaneet lajinsa kesän
liigan jokaisessa seitsemässä osakilpailussa.
Pariisissa ensi kesän MM-kisaareenalla tehtiin peräti kuusi
kauden kärkitulosta huolimatta
15 asteen kalseasta ja sateisesta
säästä.
Romanian Gabriela Szabo pysyi
mukana kultajahdissa pinkomalla 3 000 metrin voittajaksi ajalla
8.31,88. 9
6
6
4
3
2
3
2
2
2
3
1
3
1
3
0
2
2
1
0
1
0
5
3
6
5
4
6
21. HKV oli kolmas ajalla 40,97.
Salon Vilpas sijoittui 17-vuotiaiden tyttöjen 3x800 metrillä viidennneksi ajalla 7.14,68. Teknisesti hyvä työntö. Se työntö osui
kyllä kohtalaisen hyvin kohdalleen, Harju tunnusti.
Harjulle ja Tuominiemelle EMkisamatkan varmistuminen tarkoittaa, että he voivat kaikessa
rauhassa suunnitella lähiviikkojen
ohjelman. Shikolenko kiskaisi viimeisellään 64,59
ja kukisti Oslossa voittaneen kuubattaren 30 sentillä.
Kultainen liiga jatkuu ensi perjantaina Roomassa.
SSS?STT
Miesten 4x100 metrin viesti
huipentui hienoon ankkuriosuuden taisteluun Lohjalla lauantaina alkaneissa viestinjuoksun SMkisoissa. 8
13. GBK 0?4 (0?1)
VG-62 . 9
11?18
14?23
3?18
19
14
13
13
12
11
11
5
3
Seuraavat ottelut: 7.7. 3
9. Slawuta oli
kuitenkin kuin muuri maalinsa
suulla ja torjui ranskalaisen viimeistely-yritykset kerta toisensa
jälkeen.
Fulhamin vahva painostuskausi
hiipui vähitellen ottelun loppua
kohden ja Hakan vahvasti taistellut puolustus piti loppuminuuteilla kotijoukkueen lähentelyt kurissa. Hän on kuluvan kesän ainoana suomalainen, joka on
heittänyt yli 82,50:n. peliminuutin jälkeen ylärimaan ja tä-
män jälkeen parhaat paikat tulivat Steve Marlet?lle. Fulhamin kärkimies Louis Saha laukoi 50. Vuosi sitten kisalipun varmistuminen venyi viime hetkiin.
Harjulta Kyröskosken voitto oli
vankka näyttö nousevasta EMkunnosta. Honka.
Pohjoislohko:
TP-Seinäjoki . Haatainen
kiskaisi juhannuksena Euroopan
cupin superliigassa 83,25.
Onnistuneen talviharjoittelun
jälkeen Haataisen terävin heittokunto näytti löytyvän eurocupissa
Ranskassa, mutta reilu viikon
myöhemmin Sheffieldin kalseassa
säässä heitetyssä GP-kilpailussa
tulokseksi jäi 81,26.
Kuluvalla kaudella Haataisen
lisäksi vain Jarkko Koski-Vähälä
on ylittänyt 80 metriä (80,29).
Nuorukainen on valmistautunut
kauteen Esa Utriaisen valmennuksessa ja heittoon on löytynyt
uutta puhtia. Onnistuneen talven ja
kevään harjoittelun jälkeen alkukesän ohjelmiin tuli takku nivusvaivojen takia, mutta perholainen
on saanut ongelman hallintaan.
. Kvartetissa
juoksijat Esa Liukkonen, Marko
Kivimäki, Tommi Huomanen ja
Koivikko. Lisäksi on tarkoitus
työntää kolme kilpailua, Tuominiemi sanoi.
Kolmiloikan ME-miehen Jonathan Edwardsin ja lajin ruotsalaisen halli-ME:n haltijan tiukka ja
näyttävä kaksinkamppailu sai
pariisilaisyleisön syttymään jatkuneessa yleisurheilun Kultaisen
liigan osakilpailussa.
Edwards, 36, piiskasi itsensä
kauden kärkitulokseen 17,75 ja
kukisti Olssonin, 22, vain 15 sentillä.
Pariisin GP-kilpailun jälkeen
kahdeksan urheilijaa on vielä
kiinni Kultaisen liigan 50 kilon
jättipotissa. HIFK, 14.7.
KooTeePee . TPS 0?2 (0?0)
TPS
9
RoPS
8
TP-47
7
GBK
9
VG-62
8
Kraft
9
Tervarit 9
FC Korsholm8
TP-Seinäj. Kisan tilastosuosikki Ville Tiisanoja pukkasi
ensimmäisellään 20,47 ja piti sillä
kärkipaikkaa viidennelle kierrokselle.
Harjun toinen ja kolmas yritys
pitkän avauksen jälkeen olivat
rahtusen vaisumpia, mutta neljäs
(20,40) herätti jo lupauksia, ja viides naksahti kohdalleen.
. Ville Väisänen).
na hyvä, se on aina sopinut minulle, Hakkarainen sanoo.
Alustavien tietojen mukaan
miesten kisasta puuttuvat Tampereella ensi viikolla kautensa
aloittavan Aki Parviaisen lisäksi,
olkapäävammasta toipuva Matti
Närhi ja flunssan kourista palautuva Juha Laukkanen.
Mielenkiintoisia nimiä kisassa
ovat mm. Miesten kisan voittajalta valinta edellyttää 82,50 metrin heittoa ja naisten voittajalta 60 metrin ylitystä.
Miesten kilpailussa tukevimmin
EM-kisamatkassa on kiinni Harri
Haatainen. Kolmanneksi kiri
IF Kraft ajalla 47,30.
Naisten 4x800 metrillä Kokkolan Veikot oli omaa luokkaansa.
Nelikko Jaana Salmela, Niina Antila, Minna Järvenpää ja Mari
Järvenpää veivät voiton ajalla
8.56,99. Viikingit, FC Kuusankoski . heinäkuuta 2002
?
17
URHEILU
Harjun voittovire oikeaan aikaan
Karnevaalien
voitto palkittiin
EM-kisapaikalla
SSS?STT
Olli-Pekka Karjalainen ja Sini
Pöyry jatkoivat alkukauden
vahvoja esityksiä Kaustisen
moukarikarnevaaleilla.
Karjalainen voitti lauantaina
miesten kilpailun 78,72 kantaneelle heitolla ja Pöyry pyöri
naisten kisan voittoon tuloksella 66,18.
Naisten kilpailussa Pöyryn
jälkeen toiseksi sijoittui Merja
Korpela tuloksella 62,81. Tarmo Koivuranta), Sami Ristilä (62. Seura jakoi taitavasti kestävyysjuoksuvoimansa
kahteen joukkueeseen. Olisi ollut mahdollisuus aika
pitkiinkin työntöihin, mutta kuula lipsui sormista. Viikingit . TP-Seinäjoki, 14.7.
GBK . Tähän tulokseen olen sikäli tyytyväinen,
mutta paljon on vielä tekemistä,
Harju arvioi.
Kyröskoskella Harju pyörähteli
ensimmäisellä työnnöllään 21
metrin tuntumaan, mutta yritys
meni yliastutuksi. Ajateltiin Arsin kanssa, että niitä pitäisi olla kymmenen ennen kuin hommat alkavat
olla tehty. 9
23?11
16?10
12?14
10. FC Kuusankoski . Pikku hiljaa keihään pitäisi alkaa lentää. Tulos on myös kauden
ensimmäinen 3.30:n alitus.
Miesten pikamatkalla 100 metrin ME-mies, Yhdysvaltain Maurice Greene palasi voittajaksi.
Hän juoksi liki tuulettomissa olosuhteissa kovan ajan 9,99.
Naisten keihäässä Venäjän Tatjana Shikolenko pudotti Kuuban
Osleidys Menendezin jättipotin
tavoittelijoiden joukosta. Juuri
niin hyvä kuin tähän harjoitussaumaan oli mahdollista, Harjun
valmentaja Jorma Tuominiemi
kiitteli.
. Koivikko
puolestaan runnoi ohi Hartosen
vasta kalkkiviikoilla.
Katajaisten voitti irtosi 0,01 sekunnilla ajalla 40,82. Tämän kisan
perusteella tietää kuitenkin, että
kunto on hyvä, Reinikainen sanoi.
Neljänneksi Kyröskoskella työnsi Mika Halvari tuloksella 20,18.
Kemiläinen ylitti 20 metriä ensimmäisen kerran kahteen vuoteen. Valkeakoskelaisten avainmieheksi nousi puolalaismaalivahti Mihail Slawuta,
joka piti useilla loistopelastuksillaan maalinsa puhtaana Fulhamin painostaessa välillä voimakkaastikin.
Avausjakson ensimmäinen 15minuuttinen oli varsin tunnustelevaa peliä ja kotijoukkue Fulhamkin tuntui tutustuvan vastustajaansa vielä avausminuuteilla.
Jakson vanhetessa kotijoukkue
otti kuitenkin pelin ohjat yhä
enemmän hallintaansa ja pelin
painopiste siirtyi yhä selvemmin
Slawutan vartioiman Hakan
maalin suuntaan.
Ensimmäisen jakson jälkimmäinen puolisko oli käytännössä Fulhamin yhtämittaista hallintaa ja
joukkue sai 5-6 selvää maalintekopaikkaa. Kaksikosta
Huhtaniemi on kiskaissut kauden
kärkituloksen 62,35 ja olkapäävaivoista hyvin toipunut Ingberg
61,98.
Kumpikaan ei ollut parhaassa
mahdollisessa vireessä Oslon GPkisassa reilu viikko sitten, mutta
Pihtiputaalla kummankin tavoitteena on voitto ja EM-kisapaikka.
. VG-62 . Viime tiistaina 18 vuotta täyttänyt Turun Urheiluliiton Hennariikka Järvinen
pukkasi kolmanneksi omalla ennätyksellään 13,72.
Pihtiputaalta
lisää paikkoja
EM-kisoihin
SSS?STT
Lehtikuva/EPA/Francis Guillot
Jonathan Edwards, 36, jaksaa aina vaan. Itselläni on positiivinen tunne.
Pystyin jo kauden ekassa kisassa
heittämään 61,5 metriä ja toisessa liki 62 metriä. PP70, 13.7. TP-47 ?
FC Korsholm, 10.7
Lautamatin seurakaveri Tero Sopanen
on jaetulla 28. Hän tähtäsi naisten trap-finaalissa kuudenneksi.
?Ei oikein kulkenut. sijalla (43) ja Orimattilan Seudun Urheiluampujien Tuomas Miromäki jaetulla 36. kilpailu: Naisten 100 m:n voittoaika
2. TP-Seinäjoki?GBK 0?4
Tulosyhdistelmä: 1?0, 0?2, 0?4
Lopullinen kerroin: 21 404,78
Urheilussa tapahtuu
Maanantairastit 8.7.
Salo, Ilmusmäki. sijalla (36).
Poikien ilmakiväärissä Punkalaitumen Kunnon Tero Ranta ja Raseborgs Skyttar -seuran Joni Röman olivat jakamassa 42. Kvartetin aika 4x100 metrillä oli 4.27,55.
sä 50,00, ja 50:n sekunnin alitus
jäi harmittamaan hieman. Pienestä erosta huolimatta Suomi sijoittui joukkuekilpailussa vasta 18:nneksi.
SSS?STT
Skeet-vire
hukassa
Viime viikonloppuna olympiapaikan Suomelle ampunut
Maarit Lepomäki oli kaukana
parhaasta vireestään naisten
skeetin MM-kilpailussa Hollolan
Hälvälässä.
Lepomäki hiipui lopulta 75 kiekon peruskilpailussa huonoimmaksi suomalaiseksi, jaetulle 26.
sijalle. sijalla (44) ja Sipoon SG:n Lauri Leskinen jaetulla 36.
sijalla (43).
Poikien trapissa Halsuan Metsästysseuran Osmo Setälä on jaetulla yhdeksännellä sijalla (45) ensimmäisen päivän jälkeen. Tasaisen vahva finaali piti
hänet kärjessä 1,4 pisteen erolla
Ukrainan Natalia Kalnishiin.
Saksan juhlan varmisti Martina
Prekel pronssillaan.
Suomalaisista Helena Juppala
ja Marjo Yli-Kiikka ampuivat tasatahtiin tulokset 567 ja päätyivät
jaetulle 18. Sehän on maa-
kohtainen, Lepomäki muistutti.
Lahti:
Ampumaurheilun MM-kisat, 5.
päivä:
Loppukilpailut:
Naiset:
Skeet:
1) Diana Igaly Unkari 98, 2) Andrea
Stranovska Slovakia 95, 3) Elena Little Britannia 92/4, 4) Veronique Girardet Ranska 92/3, 5) Zhen Ru Chen Kiina 92/1, 6) Olga Panarina Venäjä 88,
7) Lauren Ogilvie Australia 68/4, 8) Z.
Meftakhetdinova Azerbaidzhan 68/3,
9) Diana van der Valk Hollanti 67,
...22) Marjut Heinonen Suomi ja Katja
Poutanen Suomi 63, ...26) Maarit Lepomäki Suomi 62.
Trap:
1) Jelena Tkach Venäjä 93, 2) Daina
Gudzineviciute Liettua 92, 3) Yujin
Wang Kiina 91, 4) Vanessa Majuelo
Espanja Espanja 89, 5) Maria Santasilia Italia 88/1, 6) Mopsi Veromaa Suomi 88, 7) Sonja Scheibl Saksa 66, 8)
Silke Huesing Saksa 66, 9) Roberta
Pelosi Italia 66, ...36) Satu Nummela
Suomi 58, ...44) Satu Pusila Suomi 55.
Tytöt:
Skeet:
1) Lenka Bartekova Slovakia 72, 2)
Natalia Rahman Australia 66/2, 3) Julia Nefedova Venäjä 66, 4) Ann Crozier
USA 65/2, 5) Yan Jin Kiina 65/1, 6)
Danka Bartekova Slovakia 64/2.
Trap:
1) Dongni Sun Kiina 67, 2) Tatjana
Barsuk Venäjä 64, 3) Zuzana Stefecekova Slovakia 63, 4) Emma Simson
USA 59/3, 5) Nihan Gürer Turkki
59/2, 6) Alisa Hilker USA 58/1+1.
Alkukilpailut:
Pojat:
Trap:
1) Oguzhan Tüzün Turkki 48, 2) Gio-
vanni Cernogorac Kroatia 48, 3)
Edward Ling Britannia 47, 4) Marian
Kovacocy Slovakia 47, 5) Nino Prekratic Kroatia 46, 6) Matthew Wallace
USA 46, ...9) Osmo Setälä Suomi 45,
17) Mikko Muhonen Suomi 43, ...36)
Tuomas Miromäki Suomi 36.
Skeet:
1) Vesa Lautamatti Suomi 50, 2)
Ales Hutar Tshekki 48, 3) Moritz Tyllmann Saksa 47, 4) Paul Rahman
Australia 47, 5) Balint Bokor Unkari
47, 6) Ralf Buchheim Saksa 47, ...28)
Tero Sopanen Suomi 44, ...36) Lauri
Leskinen Suomi 43.
Dramatiikkaa ja hyviä tuloksia SM-uinneissa
vaikka jäi kolmanneksi Jarno Pihlavan (28,76, kkk) ja Mäihäniemen (29,36) jälkeen.
Sievisen suunnitelmiin EM-kisoissa Mäihäniemelle kärsityt
kaksi tappiota aiheutti muutoksen. kilpailusta: 4
Päivän Pari 1
Yleisurheilu, Meeting Gaz de
France, Pariisi
1. Hirvi ampui makuulta
393, pystystä 381 ja polvelta vaatimattomasti 373.
Erän voittaja, Sveitsin Marcel Bürge tähtäsi Lahden urheilukeskuksessa lukemaan 1 162. Nyt en pääse satasellekaan,
koska hävisin Heikille täällä, Sievinen sanoi.
Sievinen oli joka tapauksessa
valmis luopumaan EM-paikastaan tällä matkalla Mäihäniemen
hyväksi, jos tämä vain alittaa EMrajan Espoossa. kilpailu: Miesten 100 m:n voittoaika
Voittoyhdistelmä:
8
(10,89?10,91)?11 (9,98?10,00)
Lopullinen kerroin: 43,35
Supertripla 1
Formula 1, aika-ajot, Silverstone
Voittoyhdistelmä: 6 Montoya J P?2
Barrichello R?1 Schumacher M
Lopullinen kerroin: 31,40
Poissa: ?
Voittajaveto 2
Jalkapallo, viiden ottelun yhdistelmä
Ottelut:
1. kilpailusta: 7
2. Hyvä päivä, Sievinen kiteytti
annin ja oli mielissään myös siitä,
että EM-joukkueen koko on SMkisoissa jo kasvanut mukavasti.
Rajan rikkojia on useita uusia.
Rintauinnissa Sievinen jäi ennätyksestään vain 0,11 sekuntia,
Kiinan Xuan Xu ampui komean maailmanennätyksen 391 naisten olympiakiväärin 40 laukauksen kilpailussa lauantaina Lahdessa. sijalle.
Hirvi ja Remes tämän
päivän täysotteluun
Vesa Lautamatti näytti lauantaina skeet-ammunnan mallia poikien MM-kilpailussa. Veromaa
ampui Hollolan Hälvälässä 75
kiekon peruskilpailussa ennätyksensä 69 ja finaalissa 19, joten tulokseksi tuli 88.
Tulos vei Veromaan uusintaan
viidennestä sijasta, jonka hän hävisi italialaiselle kilpakumppanilleen ja sijoittui viidenneksi. Ulkomailla keskittyminen pysyy selvemmin omassa suorituksessa, porilainen tunnusti.
Hänellä oli ongelmia kiekkojen
näkemisen kanssa ja myös tuuli
ehti ottaa kiinni laskeviin kiekkoihin. Multanen valmistautuu
ensi viikon nuorten EM-kisoihin.
Multasen hylkäyksen jälkeen
Kristiina Heikkinen voitti ajalla
2.44,28.
Elisa Lilja pystyi keskittymään
tehokkaasti 100 metrin selkäuinnin loppukilpailuun, vaikka hänen kaikki energiansa tuntui hävinneen perjantain kovaan rutistukseen ja EM-rajan alitukseen
50 metrin matkalla.
. Karstulan Metsästys- ja ampumaseuraa edustava Mikko Muhonen on jaetulla 17. kilpailu: miesten kuulan voittotulos
2. Villa tähtäsi
Lahdessa kahdeksanneksi pienoiskiväärin asentokilpailussa eli
3x20 laukauksen kisassa.
Villan tulos oli 667,6, joka koostui peruskilpailun 573:sta ja finaalin 94,6:sta.
. sijalle.
Veromaa ehti alkukesän aikana
jo muutaman kerran miettiä, pitäisikö haulikkoammunta jättää
sikseen. PS Kemi-Öja 2?0
Voittoyhdistelmä:
11
(K?M?K?M?K)
Lopullinen kerroin: 13,97
Päivän Pari 2
Yleisurheilu, Kyröskoski ja Jalasjärvi
Kuula- ja Kiekkokarnevaalit
1. Matkat 2.5, 4.5 ja 7 km. Punkalaitumen Kunnon Antti Mäkelä sijoittui jaetulle
64. kilpailu: Miesten 400 m aj
Voittoyhdistelmä: 2 Garcia A?8
Mesnil R?1 Sanchez F
Lopullinen kerroin: 467,58
Poissa
1. Kevään
Euroopan mestari Satu Pusila hiipui tekniikkavirheen takia 55
osuttuun kiekkoon ja päätyi jaetulle 44. Oli sekava olo vielä aamulla.
Oli vaikea uinti henkisesti. Joukkuekilpailussa Suomi jäi viimeiseksi eli kuudenneksi saatuaan kokoon tasan tuhat pistettä.
SSS?STT
Lautamatti näytti mallia
SSS?STT
Jani Sievinen
pysyy yhä
tavoitteessaan
Kiinan Xu ampui ME:n
Juha Hirvi ja Sami Remes kilpailevat sunnuntaina pienoiskiväärin 3x40 laukauksen täysottelussa ampumaurheilun MM-kilpailuissa. Lajin entinen ME oli 383, jonka Ukrainan Galina Avramenko tähtäsi tämän vuoden maaliskuussa Thessalonikin EMkisoissa.
Suomalaisista Marika Salminen oli 11:s tuloksella 364, Kosken
Eränkävijöiden Anne Aho 24:s tuloksella 341 ja Tiina Aalto 26:s tuloksella 295. Kiinalainen voitti tuloksellaan ylivoimaisesti lajin maailmanennätyksen, sillä hänen maannaisensa Xia Wang jäi kymmenen pisteen päähän. Hirvi ampui lauantain karsinnassa keskinkertaisen tuloksen 1 147 ja selvisi eränsä yhdeksänneksi. Nyt paikan vienee Mäihäniemi.
. Samassa erässä Antti Puhakka karsiutui sunnuntain kisasta ammuttuaan tuloksen 1 140. Salon Vilpas. Sunnuntaina
Sievinen osallistuu vielä kahteen
lajiin.
Lauantaina 50 metrin rintauinnissa hän oli kolmas ajalla 29,41,
ja hopeaa hän kauhoi 4x100 metrin vapaauintiviestissä Nummelan Kisaajille.
Sievisen aika 49,84 viestin ankkuriosuudella sai vihtiläisen hymyilemään tyytyväisenä. kilpailusta: 3,6
3. sijalle eli viimeiseksi tuloksella 541.
SSS?STT
PÄIVÄN PELIT
Lehtikuva/Markku Ulander
Mopsi Veromaa vastasi eilen parhaasta suomalaissaavutuksesta. heinäkuuta 2002
18
?
URHEILU
Veromaa ennätystahdilla kuudenneksi
Villa päätti
MM-kisat
finaalissa
SSS?STT
Suomen Mopsi Veromaa sijoittui
kuudenneksi naisten trapin MMfinaalissa lauantaina. Mutta sillä pääsi
MM-kilpailun finaaliin, joten ei se
ihan huono ole, Villa laskeskeli.
Finaalissa Villa teki vähän epätasaisen kymmenen laukauksen
sarjan. sijalle tuloksella 548 ja Hämeenlinnan Ampumaseuran Ville-Veikko Alanko 47. Mestaruus oli Seppälälle viides perättäinen.
Naisten 20 metrin rintauinnissa
epäonnisen Multasen aika oli
2.40,55. Pysäköinti Sirkkulan koulun pihalla. SE
49,77 on Sievisellä seitsemän vuoden takaa Wienin EM-uinneista.
Hård kauhoi kauden kärkiajan
myös satasen perhosessa, 53,77.
Konkari Vesa Hanski oli toinen,
54,96.
Miesten 200 metrin vapaauinnissa Juha Lindfors ajoi takaa
EM-rajaa 1.52,26, mutta jäi siitä
runsaan sekunnin, 1.53,68. Joukkuekilpailussa Suomi sijoittui seitsemänneksi tuloksella 188. Tulos tietää johtopaikkaa ennen sunnuntain 50 kiekkoa. Tervarit?TPS 0?2
3. Alitajunta pääsi lopussa
niskan päälle, Veromaa kuvasi finaalin päätöstä.
Lopetus ei ollut ihan parhaasta
päästä, sillä viisi viimeistä kiekkoa pysyi ehjänä. Lepomäki, 45, oli
ajatellut lopettaa kansainvälisen
uransa tähän kauteen, mutta
olympiapaikan
hankkiminen
saattaa muuttaa ajatusmaailmaa.
. Sain
kuitenkin koottua itseni loppukilpailuun, Lilja huoahti.
Liljan voittoaika oli 1.06,49.
Minna Ahonpää hävisi vain 0,01
sekuntia.
SM-kisat päättyvät sunnuntaina.
LOTTO
Oikeat numerot: 5, 8, 12, 20, 26, 30,
38.
Lisänumerot: 14, 19, 39.
Alustava voitonjako: 7 oikein 3 kpl
voitto-osuus 224 961,40 e, 6+lisänumero oikein 20 996,30 e, 6 oikein
1 179,00 e, 5 oikein 41,60 e, 4 oikein
10,30 e.
mk
JOKERI
Jokerinumero: 2 0 3 3 8 4 4.
Alustava voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein 1 kpl voittoosuus 55 614,10 e, 5 oikein 4 634,50 e,
4 oikein 534,70 e, 3 oikein 50,20 e, 2 oikein 10,80 e.
KENO
Voittonumerot: 1, 2, 3, 5, 11, 13, 14,
18, 19, 31, 42, 48, 49, 52, 57, 58, 59, 64,
65, 68.
PITKÄVETO
17 Djurgården?Elfsborg X (1?1)
3,05
18 Djurgården?Elfsborg(+1) 2 (1?2)
1,80
19 HIFK?Rakuunat 1 (1?0) 2,35
20 Tervarit?TPS 2 (0?2) 1,80
21 VG?62?Kraft 1 (3?0) 1,70
22 TP?Seinäjoki?GBK 2 (0?4) 3,05
23 PS Kemi?Öja 1 (2?0) 1,70
24 OLS?JBK X (2?2) 4,00
25 Cafe Opera?Häcken 1 (3?2) 1,85
26 Frölunda?Öster 1 (2?1) 1,75
27 Ängelholm?Åtvidaberg 2 (1?3)
3,35
28 Fulham?FC Haka X (0?0) 4,75
TULOSVETO
6 Oulu?Tyrnävä 2?1
Lopullinen kerroin: 139,05
1 Djurgården?Elfsborg 1?1
Lopullinen kerroin: 9,28
2 MahtiAnkat?Devils 11?2
Lopullinen kerroin: 261,47
VOITTAJAVETO
Päivän Trio 1
Yleisurheilu, Meeting Gaz de
France, Pariisi
1. Se oikeutti jaettuun 45.
sijaan.
Suomi keräsi joukkuekilpailussa 3 435 pistettä ja jäi 45 pisteen
päähän kultaa juhlineesta Venäjästä (3 483). Etenkin polviammunta oli mallillaan,
kuten tulos 393 osoittaa.
Sunnuntain kisaan mahtui myös Sami Remes, joka oli jaetulla 35.
sijalla ensimmäisessä erässä. 18
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 7. Mäihäniemi alitti
EM-rajan alkuerissä 0,06 sekuntia ajallaan 29,22.
Hård 50,00
Miesten vapaauintiviestissä
HSS voitti SE-ajalla 3.29,40, mutta päähuomio kiinnittyi Sievisen
huimaan ankkuriaikaan ja Jere
Hårdin räväkkään aloitukseen.
Hård ui aloittajana ennätyksen-
SSS?STT
Uinnin SM-kilpailujen kolmas
päivä Espoon Espoonlahden 50
metrin hallissa tarjosi draamaa,
jännitystä ja kelpo tuloksia.
Sanna Multanen voitti naisten
200 metrin rintauinnin ylivoimaisesti, mutta hylättiin vilppilähdön
takia, Heikki Mäihäniemen uimaasun vetoketju pamahti rikki kesken kiihkeän 50 metrin rintauinnin loppukilpailun, mutta tamperelainen runnoi silti toiseksi ja Jani Sievisen 100 SM-mitalin jahti
on edelleen elossa.
Sievinen saavutti lauantaina
kaksi mitalia, joten hänellä on
koossa 98 mitalia. Aamulla uin alkuerissä 1.08, ja tuntui, että menin ihan täysiä. kilpailu: miesten kiekon voittotulos
Voittoyhdistelmä:
11
(20,61?20,70)?12 (62,01?62,50)
Lopullinen kerroin: 34,84
Supertripla 2
Yleisurheilu, Kuulakarnevaalit,
Kyröskoski
Miesten kuula
Voittoyhdistelmä: 3 Harju A?5
Tiisanoja V?4 Reinikainen T
Lopullinen kerroin: 16,59
Poissa: ?
Superkaksari 2
Yleisurheilu, Kiekkokarnevaalit,
Jalasjärvi
Miesten kiekko
Voittajapari: 1 Tompuri T?4 Sinervo T
Lopullinen kerroin: 2,08
Poissa: 2, 3
V4-PELI JA PÄIVÄN DUO
Lappeenranta 5.7.
1.lähtö: 4 Comet Rappson , poissa
3,6
2.lähtö: 2 Cornilla Grace
3.lähtö: 10 Kihitiina , poissa 7
4.lähtö: 16 Little Red Flash , poissa
4
V4-vaihto 91421.20 e, kerroin
3555,26
Duo (10-16): vaihto 19420.00 e; kerroin 20,25
Vieremä 5.7.
1.lähtö: 5 Sombre Lullaby , poissa
11
2.lähtö: 3 Virkku-Vikkelä
3.lähtö: 1 Peikon Poika , poissa
3,9,11
4.lähtö: 1 Lovely Express
V4-vaihto 6282.40 e, kerroin 164,91
Duo (1-1): vaihto 598.00 e; kerroin
3,45
Oulu 6.7.
1.lähtö: 4 Bondeque , poissa 10,11
2.lähtö: 8 Takter Tactics , poissa 11
3.lähtö: 11 Pocono Boko*
4.lähtö: 2 Santeri Dahlia
V4-vaihto 89284.40 e, kerroin 55,83
Duo (11-2): vaihto 22670.00 e; kerroin 8,58-8,58
MONIVETO
Moniveto 2
Jalkapallo
1. Peruskilpailun tulokseen ei voi
olla tyytyväinen, ja perfektionisti
kun olen, en ole varmaan koskaan
tyytyväinen. oli enemmän
kuin paikallaan.
Lepomäki on voittanut urallaan
kolme Euroopan mestaruutta,
mutta MM-menestys antaa yhä
odottaa itseään. VG-62-Kraft 3?0
4. Anttilan Erämiehiä edustava Lautamatti rikkoi avauspäivänä kaikki ne 50 kiekkoa, jotka kiekonheittimet singauttivat hänen ampumalinjalleen. sijalle.
Kuuden parhaan finaali jäi suomalaisittain kaukaiseksi haaveeksi, sillä finaaliin pääsi tuloksella 68. TP-Seinäjoki-GBK 0?4
5. Täytyy nyt ainakin varmistaa
se, että Suomi saa käytettyä skeetin olympiapaikan. sijaa tuloksella 581. Mestaruuden vei Kiina
yhteistuloksella 202.
Lepomäki tunnusti kisan jälkeen, etteivät kotikisat ole oikein
hänen mieleensä. Opastus SaloPerniötieltä n. Tein muutaman töppövirheen.
Kolmannella laukauksella käsi teki toista kuin pää, ja tuloksena oli
7,9.
. Alle
50:n sekunnin tulos on mainio.
. 5 km Salosta. Mestaruuden voitti Venäjän Jelena
Tkatsh tuloksella 93 (70+23).
Suomen muista naisista Satu
Mäkelä-Nummela
sijoittui
36:nneksi tuloksella 58. Lepomäen tulos oli vaatimaton 62.
Marjut Heinonen ja Katja Poutanen rikkoivat yhden kiekon
enemmän ja sijoittuivat jaetulle
21. Keskittyminen
hajoaa, kun ymmärtää kaiken
ympärillä puhutun ja tulee ottaneeksi kantaa turhan moniin
asioihin.
. kilpailu: Miesten seiväs
3. Am-
muin suoraan tuuleen, kun en
huomannut, että liput olivat alkaneet heilua tähtäyksen aikana,
Villa selvitti.
Pienoiskiväärin MM-voittoon ylsi Saksan Petra Horneber, joka
johti kisaa jo peruskilpailun jälkeen. Lähdöt klo 17-19, vain emit-leimaus.
Tervetuloa. Tervarit-TPS 0?2
3. kilpailu: Miesten 110 m aj
2. Hänen voittoaikansa
26,12 jäi tuoreesta omasta SE:stä
0,17 sekuntia. sijalle tuloksella 575.
Poikien ilmapistoolissa Kauhavan Ampujien Tuomo Passi sijoittui
44:nneksi tuloksella 549, Lahden Ampumaseuran Jussi Saari jaetulle 45. Lauantaina ajatukset
kääntyivät kirkkaasti jatkamisen
puolelle, kun 21-vuotias helsinkiläinen ampui naisten trapin MMkilpailussa kuudenneksi.
Veromaalla oli Hollolan Hälvälässä loistava päivä. Remeksen tulos oli 1 148
(387+375+386). Kuudennella laukauksella tein
oikeastaan vahingossa 8,5. Peruskilpailun 75 kiekosta rikkoontui 69, mikä on sipoolaista Skyttegille-seuraa edustavan Veromaan ennätys.
Loppukilpailuun Veromaa lähti
kakkossijalta, mutta tilanne oli
nuorelle naiselle sen verran jännittävä, että sijoitus putosi kuudenneksi.
. Sievinen suunnitteli alun pe-
rin EM-kisojen ohjelman takia, että uisi 50 metrin rintauinnin välipäivinä. Neljä kutia tuotti yli 10
pistettä, mutta toisaalta joukkoon
mahtui pari vähän huonompaa
laukausta.
. HIFK?Rakuunat 1?0
2. Lindfors voitti matkan mestaruuden
jo kuudennen perättäisen kerran.
Naisten 50 metrin vapaauinnin
voitti odotetusti Hanna-Maria
Seppälä. Lopussa tuntui veren sorina
päässä. Finaalitulokseksi tuli 19.
Veromaa ei kuitenkaan jaksanut
murehtia lopun epäonnistumisiaan, vaan kasvoilla kareili onnellinen hymy.
. Nyt tätä taas jaksaa, Veromaa
iloitsi ampumaharrastuksensa
saamasta uudesta kipinästä.
Viivi Villa sai lauantaina summata tyytyväisenä saldoaan am-
pumaurheilun MM-kilpailuissa.
Myllykosken Ampujia edustava
21-vuotias juhli keskiviikkona
naisten 60 laukauksen makuukilpailun joukkuekultaa ja pääsi lauantaina ensi kertaa urallaan MMkilpailun finaaliin. Niinpä Lepomäen kommentti
SÄHKEET
Lehtikuva/Markku Ulander
Hanna Häyrynen, Anu Räikkönen, Minna Ahonen ja Tiina Elfving uivat Swimming Jyväskylälle naisten sekauintiviestin SM-kultaa Espoossa. HIFK-Rakuunat 1?0
2
Mukaan odotetaan 2 400 suunnistajaa.
Jalkapallon maailmanmestaruuden vieneen Brasilian tähtihyökkääjä ja kisojen maalikuningas Ronaldo ei ole lähdössä Espanjan liigan Real Madridiin. Interin puheenjohtaja Moratti
on jo pitkään osoittanut luottamusta minulle, ja minä olen täysin lojaali hänelle. Kainuun Rastiviikko 7.?13. Cappeli menee
kovaa, mutta muiden kärkiukkojen vauhtiin kyllä ehditään, Seliö
lupaa.
Suomalaiskuljettaja on MM-pisteissä viidentenä neljän osakilpailun jälkeen.
Lehtikuva/Erik Borg
Pasi Ikosen (kuva) ja muiden miessuunnistajien ote ei herpaannu suunnistuksen maailmancupissa. Kolmen joukkoon on hyvät
mahdollisuudet. 73.161 ?
S
EN12.3 U K
SIE 0?1 LO
SIT 3.0
TE 0
LY
Suomen naisjoukkue pääsi tavoitteeseensa ottamalla Saksan
Mülheimissa historiallisen neljännen peräkkäisen keilailun Euroopan cupin mestaruuden. Ikoselle keskimatkan voitto Ruotsin Idressä
oli jo kauden kolmas.
pailijat käyvät lähimpänä vyöhykettä noin puolen kilometrin
päässä.
Maasto on erämaatyyppistä, ja
joka päivä on erilainen maasto:
kilpailussa käytetään viittä kart-
taa. Välierän ensimmäinen sarja koitui lopulta joukkueen
kohtaloksi, kun Suomi neljällä
tyhjällä jäi tulokseen 159. Ja tällaisen kisarupeaman jälkeen saattaisi tulla pitkäksi aikaa
uusia ongelmia, mikä vaarantaisi
heinä-elokuun syksyksi tähtäävän harjoittelun.
Miehissä ovat myös mukana Pasi Ikonen, Mats Haldin, Janne
Salmi, Petteri Muukkonen ja
Jarkko Huovila. Uutuutena ovat
pudotusportit: ensimmäisen lenkin jälkeen miehissä jatkaa 60 kilpailijaa ja toisen jälkeen 50 kilpailijaa, naisia on sen verran vähän,
että yksi pudotus riittää.
Maailmancupin voittoa puolustava Jani Lakanen jättää kisan
juoksematta: jo Norjan viestissä
ollut velipoika Jonne tulee tilalle.
. 35.000 ?.
Esitt. Hp 52.000 ?.
Keilanaiset voittoputkessa
SSS?STT
Klo 13.00-13.30
SALO, HIRVENKATU 2 B 10
Kt 3h+k+kph+vh=79 m²+lasitettu
parveke. verstas/varasto n.65
m² +autok. Uudenveroinen päätyasunto!
H. jossa vuolukivitakka. Keittiön kaapistot uusittu. Maastossa näkyvät ja myös
kartalla ovat merkintöinä sodan
jäljet juoksuhautoina ja kuoppina.
Rasteja on kaikkiaan 430. Uutta vastaava
huoneisto keskustan tuntumassa.
H. En tee kompassilla mitään, ja
kun siitä ei ole turvaa, homma on
tehtävä oikein, Ikonen toteaa.
. heinäkuuta suunnistetaan Kuhmon
Saunajärven Kylmänvaarassa
talvisodan taistelutantereilla keskellä villiä ja aitoa luontoa. 73.000 ?
RT, SALO, Pahkavuori,
Supinkuja 3 C 11
OKT, MUURLA KK,
Nikulantie 4
UUSI OKT, SALO,
Tupuri, Suksikatu 10
2 h + k + vh + wc + ph + s = 66,5
m². Kon. Putkistot uusittu, yhtiössä
uima-allas. Ulkoilumahd.
lähellä.
H. Italian Serie A:ssa pelaavan Interin
25-vuotias kärkimiestä oltiin viemässä huhujen mukaan espanjalaiseen suurseuraan loistavasti
sujuneiden MM-kisojen jälkeen.
. Parempaan päin ollaan menossa. H. vaihdossa. Suomalainen
hyökkääjätähti sopi kalifornialaiseuran kanssa 1+1- vuoden mittaisesta sopimuksesta.
Jälkimmäinen vuosi on ns. Tämä oli tosi opettavaista.
Vaihtoehtoja (seuroja) oli useita ja
neuvottelutilanteeni oli hyvä, Selänne kiteytti.
. Laat.terassi lounaaseen. Nykyinen as. Katriina Kukkula, Piritta Kantola, Leena Pulliainen, Reija Lunden ja
Heidi Larnia.
MUITA KOHTEITA
KUUSJOKI, OJANPERÄNTIE 8
Hirsirunk.talo 2h+tupak=n.80 m²+
ulkorak. Mm.
varaava takka. Ammattim.-90 rak. 1 krs, keskeinen
sijainti. 98.000 e (582.700,-) Nro 244607
ESITTELY MA klo 16.30-17.00
RT, SALO, Jokipellonkatu 3 as 5
3 h + k + s + ph = 73 m² Peruskuntoinen rivitaloasunto palvelujen ja keskustan lähellä. Vaihtopenkiltä
pelejä jännitti Heta Allen.
Kaksi vuotta sitten Euroopan
cupin loppuottelussa Suomelle hävinnyt Englanti taipui välierässä
yllättävän helposti kokonaistuloksella 408?363.
Valmentaja Tiainen kehui voiton
jälkeen omiaan.
. wc + s + ph = 105 m² + autotalli ja varasto. Välierässä Suomi kukisti Englannin ja
nousi sitten finaalissa jo erittäin
Klo 13.00-13.30 Ensiesittely
SALO, LASINPUHALTAJANKATU 4 AS 5
Rt 2h+k+s=52,2m²+lämmin at.
Asunto arvostetulla alueella.
Hp. Vaikka tuli tyhjiä, luotto
säilyi, ei missään vaiheessa tuntunut siltä että tämä on menetetty.
Oli ihana fiilis koko ajan. Varaava vuolukivitakka. -95 rak.
upea koti suojaisalla omalla 2200
m² etelään avautuvalla tontilla. 28.000 ?.
HALIKKO, KARPALOKUJA 3 B 12
Kt 3h+k=75,5 m²+lasitettu parveke.
1.krs, Halikon keskustassa.
H. Tilaa asumiseen ja harrastamiseen.
H. 147.000 e (874.000,-) Nro 244596
SOVI ESITTELYSTÄ
KT, SALO, Rappula, Ristinkedonkatu 39 A
2 h + k + kph = 59,5 m². Eliittisarjojen kil-
Teemu Selänne pysyy Sharksissa
vielä varaa kasvattaa selkeästi.
Seliö odottaa hyvää tulosta sunnuntain kilpailusta. 26
m². Suomi
voitti toisen sarjan 218?215, mutta hävisi kokonaistuloksen pistein
411?377.
Finaalissa Norja kylvetti myös
Ruotsin ja nousi kultakorokkeelle.
Kokonaistulos oli Ruotsin taso
huomioiden
käsittämätön
439?337.
Klo 13.00-13.30
VASKIO, SÄÄSTÄJÄNTIE 2 AS 2
Rt 3h+k+s=78 m²+ak+var. T. 30.000 e (178.400,-)
Nro 244623. Torolf Andersson 040 537 7707
ISO TOIMISTO,
TEHOKAS MARKKINOINTI!
7311488
A
S O I Twww.kiinteistokolmio.fi
M
EN 17.0 A K
SIE 0?1 LO
SIT 7.3
TE 0
LY
Valmentaja Olli Tiainen antoi
vastuun loppupeleistä Reija Lundenille, Katriina Kukkulalle, Heidi Larnialle, Leena Pulliaiselle ja
Piritta Kantolalle. 800 m².
H.92.000 ?
kainen täytti oman ruutunsa todella hyvin. Siitäkin olen iloinen, että pääsin
käymään mielenkiintoisia neuvotteluita. H. Caskey
Jatkopestiään Sharksissa Teemu Selänne luonnehtii ?ylimääräiseksi bonukseksi?. Näin siksi, että hänen
perheensä on viihtynyt San Josessa erinomaisesti.
Klo 15.00-15.30 Ensiesittely
MUURLA, TUOHITTU, ISOSUONTIE 93
Mökki 1h+makuualkovi+s=n. Mukava
piilopirtti alle 15 km Salosta.
T. Jalkaongelmien vuoksi jäivät
pitkät juoksulenkit talvella tekemättä, joten ainakaan lopussa minulla ei olisi mahdollisuuksia kärkikamppailuun, Jani perustelee.
. H. Ensi
vuonna meidän joukkue, joka ei ole
muuttunut juuri lainkaan, on entistä
parempi kokemuksen ansiosta.
KT, SALO, Rappula, Ruuhikoskenkatu 10 A
2 h + k + kph = 55 m² Puistomaisella alueella. Mummonmökki
kauniilla n. Harjoittelematta meno
ei kuitenkaan onnistu, kuten ei
suunnistuksessa yleensäkään mikään.
Maailmancupin toinen kiertue
päättyy tänään Idren talviurheilukeskuksen rinteillä suunnistettavaan pitkään matkaan: miehet
käyttävät 27,5 kilometrin radalla
aikaa noin 2,5 tuntia ja naisilla
kuluu 17 kilometriin kaksi tuntia.
Kisa käydään kaiken lisäksi yhteislähtönä kolmena lenkkinä ilman hajontoja. Jo-
Esitt.Liisa Lähteenoja 0400-783 787
13 SU
ES.15. ja var. Keskustan 2 h + k = 62 m². Valmentajallani Eino Havaksella oli vahva usko, että lajissa
menestyy käyttämättä kompassia. 42.000 ?
Klo 15.15-15.45
SALO, HÄMMÄISTENKATU 9 AS 3
Pkt 2h+k=51 m². 727 1122
Joensuuntie 10, 31400 SOMERO Puh. H. 19
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
Sunnuntaina 7. Nytkin tällä kaudella meillä oli tosi vahva joukkue ja pudotuspeleissäkin hävisimme Coloradolle vain siksi, että
heillä oli kokeneempi ryhmä. Korkeatasoiset
materiaalit. Sisustusmateriaalit toiveittesi mukaan. Leikki-/vierasmökki. Hyvä
sijainti, peruspalvelut lähellä. Joukkueeseen kuuluivat vas. + puuvaja/pihasauna. Aiempaan tapaan Kuhmon Peurat on
vienyt tapahtuman alueelle, jolla
ei ole aiemmin järjestetty suunnistuskisoja.
Kilpailumaastot sijaitsevat lähellä Suomen ja Venäjän välistä
rajavyöhykettä. Uuden veroinen kaksio golfkentän läheisyydessä. Olen saanut hieman testattua uutta venettä ja vauhtia on
SSS?STT
Suomen miesten menestys
suunnistuksen maailmancupin
toisen kiertueen osakilpailuissa
Norjassa ja Ruotsissa on aiheuttanut hämmästystä ja luonnollisesti
ansaittua huomiota.
Etenkin Pasi Ikosen meno matkalla kuin matkalla on tehnyt vaikutuksen varsinkin ulkomaisiin
kilpailijoihin: mies kun kaiken lisäksi suunnistaa ilman kompassia, mitä monikaan ei ymmärrä.
. Joukkue pelasi tosi hyvin, pirusti tehtiin töitä koko viikko. H. Naisissa raskaaseen kilpailuun lähtevät ?vanhoista. Autokatos ja kaksi varastoa. 84.000 ?./tarjous.
Klo 13.45-14.15
HALIKKO, KURUNTIE 4 B 7
Kt 3h+k = 66,5 m²+lasitettu parveke.
1 krs. Nyt juhlitaan ja nautitaan tästä tunteesta. Italian Guido Cappelini starttaa paalupaikalta GP-sarjan viidenteen
MM-osakilpailuun.
. 43.000 e (255.700,-)
Nro 244614
EN 17.3MA K
SIE 0?1 LO
SIT 8.0
TE 0
LY
NHL-jääkiekkoilija Teemu Selänne, 32, jatkaa uraansa San Jose
Sharksin riveissä. Kai tämä on samalla täydellisyyden tavoittelua.
Ikonen otti maailmancupin kolmannen voittonsa Idressä, Ruotsissa juostulla keskimatkalla.
Jani Lakanen varmisti suomalaisten kaksoisvoiton 23 sekuntia
hitaammalla ajalla. Suuri olohuone ja tilava vaatehuone. Hyvä sijainti. 82.800 e (492.300.-) Nro 244622
4 h + k + khh + vh + 2 wc + ph + s =
148,5 m² + var + puuvaja. 55.000 ?
Klo 13.50-14.10
SALO, HELSINGINTIE 50 AS 6
Kt 1h+kk+alkovi+kph=38 m²+
parveke. Autokatos.
Hinta vain 51.000 e! (303.200,-) Nro 244616
SOVI ESITTELYSTÄ
OKT, SUOMUSJÄRVI, Kitula, Urhontie 5
Klo 14.30-15.00 Ensiesittely
SALO, SALITUNTIE 2 A 3
Kt 2h+kk=48 m²+lasitettu parveke.
Kk kaapistot uusittu, myös koneet.
Kph kaakeloitu. 113.500 e (674.800,-) Nro 244611
Nro 244571
Hakoinen 0400 828 133, Laanti 040 558 9341, Peltonen 0400 830 654, Uuttu 040 718 0937
Somero/Grönholm 040 768 9154
5 h + k + khh + vh + ph + s = 121
m². Hp. 3975 m². 56.345 ?
Turuntie 2, 24100 SALO, Puh. Hyvät paikallisliikenneyhteydet keskustaan.
H. Kaunis
suojaisa puutarhat. Remontti aloitettu. KLO
ITT 13
EL .45
Y
vaikeasta tilanteesta voittoon
Saksaa vastaan.
Klo 14.00-14.30
SALO, KETOLANKATU 13 AS 4
Rt 3h+k+s+kph+wc=82,5 m²+ak
+var.Koti hyvällä alueella.
H. Vehreä piha. Kiinnostuin itsekin asiasta ja
päätin tarkistaa väitteen todenperäisyyden. Tämä finaalipäivä oli tosi fantastinen, finaalikin alkoi kolmella tyhjällä ja
silti pystyttiin voittamaan, Tiainen myhäili.
Ankkurin paikalla voiton sinetöinyt Piritta Kantola jakoi kiitoksia koko joukkueelle.
. San Jose oli paras paketti. Tilava keittiö ja oloh. Norja
otti 37 pisteen edun kokonaistulosta ajatellen tuloksella 196.
Tuon eron kiinni ottaminen oli
sitten liian iso tehtävä, vaikka Pasi Uotilan, Sami Konsterin, Petteri Salosen, Petri Mannosen ja Mika Luodon peli toisessa sarjassa
olikin aivan toista luokkaa. Olen tosi iloinen siitä, että on
tällainen jengi jossa kaikkiin voi
luottaa. Hyväkuntoinen kaksio vankassa hissitalossa . 7480 144
ESITTELY SU klo 12.00-12.25
RT, SALO, Pahkavuori, Piisaminkatu 4 as 7
3 h + k + s = 79,5 m². Raha ei ratkaissut asiaa. 35.000 ?
PERNIÖ, ILOMÄENTIE 19 AS 4
Rt 1h+kk+s+kph=41,5 m²+parveke.
Näppärä koti rinteessä. Real Madrid on mahtava seura, yksi maailman tärkeimmistä,
mutta heillä on pelaajansa, ja minä olen jo Interin joukkueessa,
Ronaldo kertoi espanjalaiselle
Marca-lehdelle.
. Ammattimaisesti rak. ajoaika.
H. pelaajaoptio-ehtoinen, eli Selänne voi halutessaan päättää seuraavan kauden
jälkeen, pelaako hän Sharkisissa vielä kauden 2003?04.
Päättyneellä kaudella Selänne ansaitsi noin 10 miljoonaa dollaria.
Tuoreen pestin arvoa ei julkistettu.
. Rauhallinen paikka, lähellä keskustaa, urheilupuiston
läheisyydessä. Omaankin heittoon luotin ihan täysin.
Siitä olen myös iloinen, että kisojen parhaat heitot tulivat loppupeleissä, Kantola sanoi.
Miesten joukkueen finaalipäivä
ei sujunut aivan yhtä aurinkoisissa merkeissä. Sen hän joutui jakamaan sijan Norjan Björnar Valstadin kanssa.
Suomalaisten hyvän panoksen
täydensivät Mats Haldin kuudennella ja Janne Salmi kahdeksannella sijallaan. 50.000 ?.
Klo 13.30-14.00
SALO, KONTIONKATU 2 AS 10
Rt 4h+kk+s=105 m²+at ja varasto.
Toimiva 2-tasoratkaisu lähellä
keskustaa. Keskuspölynimuri. 25.000 ?.
Esitt. H. Liisa Anttila, Heli Jukkola,
Maria Hoffman ja perjantain vatsakrampista toipunut Terhi Holster.
Sairastelusta kärsineet Satu Vesalainen ja Bodil Holmström kor-
SSS?STT
vataan Ruotsissa liiton kakkosryhmän leirillä olevilla Heidi Haapasalolla ja Yvonne Gunellilla.Kilpailu jää suunnistamatta myös
cupin pisteissä kolmantena olevalta Vroni König-Salmelta: lonkkavaiva on ärtynyt niin paljon, että tarkemmat tutkimukset ovat
paikallaan.
Kainuun Rastiviikko talvisotamaisemissa
Ronaldo tyrmäsi
huhut Real-siirrosta
SSS?STT
SSS?STT
Avoin kansainvälinen 36. 2120 m². Hyväkuntoinen
asunto keskustan tuntumassa.
Uudistettu kph, 1 krs. 58.800 ?
SALO, NIITTÄJÄNKATU 3
Okt k+oh+2mh+s+kph+vh+wc= 100
m²+at+varasto+kesähuone. Antti Simonen 0400-907 772
Lehtikuva/Tor Wennström
Suomen naisjoukkue voitti lauantaina Saksan Mulheimissa neljännen peräkkäisen keilailun Euroopan cupin
mestaruuden. Mutta
kokonaisuudessaan San Josen tarjous oli saamistani ehdotuksista
kaikkein paras, Selänne luonnehti.
Selänne ei halunnut ruotia sitä,
kuinka monta ja mitkä NHL-seurat
halusivat häntä.
. Lisäksi lämmin autotalli ja
varasto.
H. Petteri Muukkonen oli yhdestoista ja Jarkko Huovila 15:s.
Maailmancupin yhteispisteissä
Ikosella on vankka johto (32 pistettä) ennen Lakasta, Valstadia ja
Haldinia.
Ikonen on suunnistanut kompassitta kolme vuotta.
. 91.000 e (541.000,-) Nro 244575
ESITTELY SU klo 14.15-14.45
OKT, KIIKALA KK, Rekijoentie 41 E
4 h + k + 2 wc + ph + s = 100 m² + at + var + erill. Kiva kerrostalokaksio rauhallisella paikalla.
hyväkuntoinen talo omalla, kauniilla puutarhatontilla.
Vankka talo, vahvat perustukset.
H. 48.270 e (287.000,-)
Nro 244586
4 h + k + khh + erill. Sijoitus oli hänen kauden parhaansa aika-ajoissa. H.44.000 ?
KIIKALA,HIRVELÄ,LAPILANTIE 18
Okt/vap.aikaan 2h+k+wc=n.60 m²
+saunarak. Todella hyvä
oma kaivo.
H. Kun minulla
oli vaikeuksia loukkaantumisten
kanssa, puheenjohtaja pysyi tukenani, enkä voi pettää häntä.
Ronaldo lomailee perheensä
kanssa kotimaassaan ennen uuden kauden alkua.
Asuntokaupan asiantuntijat
SSS?STT
Uusi koti?
ESITTELYT TÄNÄÄN
Palkkio alkaen 3 % (sis.alv)
ESITTELYT TÄNÄÄN
Salon talousalueen myytävät asunto-osakkeet,
kiinteistöt, vapaa-ajan kohteet, vuokrattavat...
Kaikki tämä ja paljon muuta!
Kiinteistövälittäjien kohteet keskitetysti samalla
sivulla joka sunnuntai ja tiistai.
ASUNTOKAUPAN ASIANTUNTIJAT
-otsikon alla
Lehtikuva/Reuters/Gary C. Remontoitu asunto
hyvällä paikalla. Salosta n.10 min. ilmanvaihto KT,SALO,Rappula,Ruuhikoskenkatu 12 C (1 krs)
lämmön talteenotolla. Paahtavassa
helteessä kaasutellaan 50 kierrosta.
. T.4800 m².
Aurinkoinen paikka taajamassa.
H. talo, erittäin suojainen
sijainti vain 0,5 km kk palveluista. laadukas
OKT. 1 ha:n puutarhatontilla. Heti vapaa.
H. 49.500 e (294.300,-)
H. Tynnyrisauna,
vierasmaja sekä navettarakennus. 155.000 e (921.600.-) Nro 244565
LOMA-ASUNTO,
HALIKKO,
Lehtiniementie 89
1 h + k + ullakkohuone =
55 m². heinäkuuta 2002
SALON SEUDUN SANOMAT
?
19
URHEILU
Ilman kompassia suunnistava
Ikonen herättää hämmennystä
Seliö kahdeksas
Italian aika-ajossa
?Kun siitä ei ole turvaa,
homma on tehtävä oikein?
Rataveneilijä Sami Seliö sijoittui kahdeksanneksi F1-sarjan
Gagliarin aika-ajossa lauantaina
Italiassa. lämm
Puh. Lähti 19, sijoittui 5: 1) Mikael Forsten?Wolf Rüdiger SORARY
Nurmijärvi 0/0/44,48, 2) Raimo Aaltonen?Harald II AURA Aura
0/0/48,28, 3) Julia Jyläs?Mario HeWi
Helsinki 0/0/48,83, 4) Sanna Salonen?Daniela Ri-Ra Riihimäki
0/0/50,46, 5) Mikael Forsten?Charleen II SORARY 0/52,48.
Tapiola Grand Prix Presented by
Land Rover -sarjan alustava TOP
TEN -sarjatilanne 2002, Savonlinnan toisen osakilpailun jälkeen: 1)
Mikael Forstén/Wolf Rüdiger 32, 2)
Pinja Immonen/Ramzez 30, 3) Raimo
Aaltonen/Harald II 29, 4) Mikael
Forstén/Barquero 27, 5) Raimo Aaltonen/Miss Speed 26, 6) Sanna Salonen/Daniela 23, 7) Mikael
Forstén/Jeffrey 20, 8) Joonas Vaahtera/Double W 18, 9) Juulia Jyläs/Mario 16, 10) Jonna Aaltonen/LÚmonia
15.
SUUNNISTUS
Oulu: 46. lähtien. Nalbandian kohtaa loppuottelussa sunnuntaina Australian Lleyton Hewittin.
UINTI
Espoo: SM-kilpailut (50 m),
3. Kolumbialainen on keskeyttänyt paalupaikalta kolme edellistä kisaa.
kauden 9/17 MM-osakilpailun Silverstonen GP-kisan aika-ajon tulokset ja sunnuntain lähtöjärjestys:
1) Juan Pablo Montoya Kolumbia,
Williams 1.18,998, 2) Rubens Barrichello Brasilia, Ferrari 1.19,032, 3)
Michael Schumacher Saksa, Ferrari
1.19,042, 4) Ralf Schumacher Saksa,
Williams 1.19,329, 5) Kimi Räikkönen
Suomi, McLaren 1.20,133, 6) David
Coulthard
Britannia,
McLaren
1.20,315, 7) Jarno Trulli Italia, Renault
1.20,516, 8) Mika Salo Suomi, Toyota
1.20,995, 9) Jacques Villeneuve Kanada, BAR 1.21,130, 10) Nick Heidfeld
Saksa, Sauber 1.21,187, 11) Felipe
Massa Brasilia, Sauber 1.21,191, 12)
Jenson Button Britannia, Renault
1.21,247, 13) Olivier Panis Ranska,
BAR 1.21,274, 14) Takuma Sato Japani, Jordan 1.21,337, 15) Allan McNish
Britannia, Toyota 1.21,382, 16) HeinzHarald Frentzen Saksa, Arrows
1.21,416, 17) Giancarlo Fisichella Italia, Jordan 1.21,636, 18) Enrique Bernoldi Brasilia, Arrows 1.21,780, 19) Eddie Irvine Britannia, Jaguar 1.21,851,
20) Mark Webber Australia, Minardi
1.22,281, 21) Pedro de la Rosa Espanja,
Jaguar 1.23,422... Talli pääsi
mukaan aika-ajoon, kun tallipomo
Tom Walkinshaw maksoi omasta
pussistaan
miljoonavelat
Cosworthille.
Minardin Alex Yoong epäonnistui toisen kerran tänä vuonna yrityksessään selvitä aika-ajoista kisaa. 7. Emme millään löytäneet autoon vaadittavaa pitoa, mutta aika-ajossa
kaikki toimi yllättävän hyvin.
Ajoin aamulla pelkästään kovemmalla rengasseoksella, koska Al-
4km B: 1) Mikaela Hollsten 38.53, 2)
Mikko Laihinen 41.17, 3) Paavo Palokangas 41.54, 4) Alina Toivola 48.01, 5)
Anja Koiranen 48.25, 6) Jouni Saarinen 48.27, 7) Antero Pyökäri 50.33, 8)
Veikko Laihinen 51.55, 9) Kyllikki Suominen 52.22, 10) Heimo Heikkilä
53.22, 11) Juhani Ovaskainen 54.07,
12) Arvo Heikkilä 54.15, 13) Ulla Rahkonen 55.11, 14) Jyrki Laine 55.56, 15)
Lasse Saarinen 57.59
4km A: 1) Juha Suominen 30.41, 2)
Ville Kivelä 34.23, 3) Matias Vanhanen
35.14, 4) Petri Koskinen 37.14, 5) Kalevi Moisio 37.45, 6) Esa Lampi 38.16, 7)
Mikko Lampi 38.22, 8) Jussi Heikkinen
40.04, 9) Jorma Paldanius 42.56, 10)
Markku Vesalainen 43.24, 11) Milla
Vehkaoja 43.49, 12) Vesa Mörsky 46.36,
13) Aleksi Toivola 47.58, 14) Lasse Sillanpää 48.35, 15) Patrick Eriksson
49.38
2 km: 1) Keijo Mörsky 24.32, 2) Matti
Aaltonen 31.13, 3) Kimi Kilkkilä 34.39,
4) Sofia Penger 57.21, 5) Tauno Linkka
58.00, 6) Pentti Punkka 58.07, 7) Henri
Jutila 1.05.50 (2 kesk. päivä:
Miehet:
100 m pu: 1) Jere Hård Swimming
Jyväskylä 53,77 (kkk), 2) Vesa Hanski
TampUS 54,96, 3) Ville Korpi TurTU
56,29, 4) Jarkko Sipiläinen TampUS
56,63, 5) Antti Karkman LaaksolV
57,87, 6) Jere Jännes TampUS 58,11, 7)
Michael Sme TapiolU 58,60, 8) Jere
Nieminen JämsänkJ 58,77.
400 m sku: 1) Aleksi Rajansuo NummelK 4.36,56, 2) Mikko Säntti OulL
4.44,20, 3) Vesa Nurmiviita KeravU
4.46,84, 4) Aki Sirkka OulUS 4.51,73,
5) Petteri Mikkonen TampNMKY
4.58,86, 6) Markus Salmela VantV
5.06,94, 7) Oleg Jauhonen HeinI
5.08,41, 8) Jari Martikainen JämsänkJ
5.10,61.
200 m vu: 1) Juha Lindfors Simmis
1.53,68, 2) Mika Varis HSS 1.56,03, 3)
Kimmo Korja KouvU 1.58,44, 4) Markus Räikkönen LappeenrU 1.59,12, 5)
Jyri Penttinen RiihimUS 1.59,81, 6)
Jarno Kaunisto ÅSK Turku 1.59,94, 7)
Tommi Paija TurTU 2.00,33, 8) Timo
Peltola TapiolU 2.01,24.
50 m ru: 1) Jarno Pihlava RaisU
28,76 (kkk), 2) Heikki Mäihäniemi
Lehtikuva/EPA/Jack Guez
Marion Jones (vas.) juoksi satasella kauden kärkijaksi 10,89 Pariisissa Kultaisen liigan osakilpailussa. Lapua?Pattijoki, Tyrnävä?Oulu, Jyväskylä?Pori,
Rauma?Vimpeli, Siilinjärvi?Peräseinäjoki.
Miesten superpesis:
Kankaanpää?Hyvinkää 0?2 (3?5,
1?4), Koskenkorva?Oulu 1?2 (1?3, 7?5,
1?1, 4?5)
Seuraavat ottelut: 7. päivä:
Loppukilpailut:
Miehet:
4x100 m: 1) Karhulan Katajaiset
40,82 (Esa Liukkonen, Marko Kivimäki, Tommi Huomanen, Stefan Koivikko), 2) HIFK 40,83 (Lasse Juusela,
Fredrik Paul, Marko Gesterberg, Tommi Hartonen), 3) Helsingin Kisa-Veikot
40,97 (Lauri Kalima, Markus Pöyhönen, Heikki Soini, Tuomas Näsi).
4x800 m: 1) Lahden Ahkera II 7.34,76
(Jari Matinlauri 1.55,9, Sheldon Monderoy 1.56,9, Antti Vasala 1.49,7, Juha
Kukkamo 1.52,3), 2) Lahden Ahkera
7.37,81 (Mikko Patrikainen 1.57,8,
Mustapha Mabrouki 1.54,8, Mikko
Purmonen 1.52,7, Wilson Kirwa
1.52,6), 3) Gamlakarleby IF 7.45,34
(Martin Kortell 1.59,2, Kim Bergdahl
1.53,1, Mikael Bergdahl 1.53,4, Kristoffer Härtull 1.59,7).
19-v. 772 2568 tai 050 534 9102.. Pakko myöntää, että olen vähän yllättynyt, sillä kaikki alkoi surkeasti ja sitten
lopputulos oli tämä, Salo sanoi.
. 7. osakilpailu: 140 cm,
perusrata ja uusinta, uusintaan 10
parasta. Salo
pystyi lauantaina ajamaan, vaikka makasi perjantaina tallin tiloissa tiputuksessa rajun vatsataudin takia.
. Ei sekään huono ollut, mutta olen aika
varma, että varsinaisella kilpaautollani olisin pystynyt ajamaan
vähän paremman ajan, Räikkönen arveli.
. Tuloksena oli kauden paras lähtöpaikka. Yllättävän hyvin meni kun ottaa senkin huomioon, että ajoin
aamulla vain 15 kokonaista kierrosta ja olo on ollut mitä on ollut.
Sen verran oli pieniä ongelmia, että yhdessä vaiheessa mulla meni
akku tyhjäksi. Teimme
muutoksia (jousitukseen) läpi aika-ajon ja aina 2?3 muutosta kerrallaan. 3x800 m: 1) IF Femman 6.03,18
(Anders Ahlbäck 2.06,0, Joakim Träskelin 1.59,0, Richard Mitts 1.58,2), 2)
IK Falken 6.03,78 (Markus Granlund
2.06,3, Christoffer Sundstedt 2.04,1,
Nicklas Sandells 1.53,4), 3) Porin Yleisurheilu 6.06,57 (Aleksanteri Vuorinen
2.01,7, Tommi Liipo 2.03,6, Mattias
Häyry 2.01,3).
,17-v: 4x100 m: 1) Karhulan Urheilijat 43,58 (Jari Paulow, Niko Viiala, Vesa Syvelä, Riku Avikainen), 2) Turun
Urheiluliitto 43,80 (Ville Leisten, Antti
Toivonen, Teemu Linkosaari, Kimmo
Haapakangas), 3) Tampereen Pyrintö
44,68 (Jussi Viita, Eero Mustalahti, Niko Niemi, Tommi Husu).
17-v 3x800 m: 1) Helsingin Kisa-Veikot 5.58,73 (Ilkka Korosuo 2.04,9, Aki
Nummela 1.57,3, Tapani Virtanen
1.56,6), 2) Turun Urheiluliitto 5.59,08
(Heikki Pesola 2.02,8, Antti Toivonen
1.59,1, Teemu Linkosaari 1.57,2), 3)
Teuvan Rivakka 6.17,38 (Jukka Rintaluoma 2.10,8, Jukka-Pekka Harju
2.06,1, Risto Ylikangas 2.00,5).
Naiset:
4x100 m: 1) Lappeenrannan UrheiluMiehet 46,35 (Milla Ranta, Ilona Ranta, Annika Kumlin, Anna Saari), 2)
TULOSPÖRSSI
KEILAILU
Mülheim, Saksa:
Euroopan Cupin mitalipelit:
Naiset:
Välierä: Suomi?Englanti 6?0
(210?198, 189?174, 399?372).
Loppuottelu: Suomi?Saksa 4?2
(189?198, 193?168, 382?366).
Suomi voitti naisten Euroopan Cupin neljännen kerran peräkkäin.
Miehet:
Välierä:
Suomi?Norja
2?4
(159?196, 218?215, 377?411).
Loppuottelu: Norja?Ruotsi 6?0
(225?179, 214?158, 439?337).
Suomelle pronssia.
PURJEHDUS
Marseille: MM-regatta:
Laser, tilanne 2 lähdön jälkeen (suluissa lähtösijoitukset): 1) Gareth
Blanckenberg Etelä-Afrikka 6 (4-2),
...9) Roope Suomalainen Suomi 13
(2-11), ...11) Fredrik Westman Suomi
15 (14-1)
470 miehet, tilanne 4 lähdön jälkeen: 1) Yosef Yogev/Shahaf Amir Israel 27 (8-7-2-10), ...21) Petri Leskinen/Kristian Heinilä Suomi 85 (1718-21-29), ...34. Silloin auto nyki
toisen vedon aikana. 20
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU2
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 7. Lopulta oikea balanssi
vain löytyi, yllättynyt Montoya
ylisti ajokkiaan.
Kauden edellisen GP-kilpailun
Saksassa voittanut Ferrarin Rubens Barrichello oli toinen 0,034
sekuntia Montoyalle jääneenä.
Kuljettajien MM-sarjaa johtava
Michael Schumacher oli kolmas
0,044 sekuntia kolumbialaista hitaampana.
Suomalaiset, McLarenin Kimi
Räikkönen ja Toyotan Mika Salo
ajoivat sijoille viisi ja kahdeksan.
Räikkönen jäi paaluajasta 1,135
sekuntia ja Salo 1,997 sekuntia.
Montoya, 26, on kuluvalla kaudella näyttänyt, että tallipäällikkö
Frank Williams tiesi mihin ryhtyi,
kun valitsi hänet talliinsa: kolumbialainen on ajanut kauden aikana paalupaikan jo viidesti ja Silverstonessa kärkipaikka oli kauden neljäs perättäinen.
Kisoissa saldo ei ole ollut aivan
yhtä mairitteleva. Me vedetään samoilla aikaajoissa ja kisoissa, Räikkönen arveli.
Mika Salo oli tyytyväinen tallinsa kaikkien aikojen parhaaseen
aika-ajosijoitukseen (8:s). Kolme viimeistä kilpailua ovat päättyneet keskeytykseen paalupaikalta. 20) Huovila 118, Muukkonen 47,
Samuli Launiainen 14.
Naiset (6,03 km): 1) Simone Luder
Sveitsi 32.47, 2) Gunilla Svärd Ruotsi
?1.58, 3) Katarina Allberg Ruotsi ?2.21,
4) Vroni König-Salmi Sveitsi ?2.30, 5)
Birgitte N. En oikeastaan tiedä mikä toi
autoon oikean balanssin. 1 ilman aikaa)
Arvontapalkinto: Jari Virtanen.
PYÖRÄILY
Luxemburg: Ranskan
ympäriajo (Tour de France):
Prologi, 7 km:
1) Lance Armstrong USA 9.08, 2)
Laurent Jalabert Ranska ?2 sekuntia,
3) Raimondas Rumsas Liettua ?3, 4)
Santiago Botero Kolumbia ?4, 5) David
Millar Britannia ?5, 6) Laurent
Brochard Ranska ?6, 7) Dario Frigo
Italia ?8, 8) Igor Gonzalez Galdeano
Espanja ?9, 9) Joseba Beloki Espanja
?13, 10) Laszlo Bodrogi Unkari ?13.
JALKAPALLO
Islanti: 17-vuotiaiden
tyttöjen PM-kisat:
Suomi?Tanska 0?1 (0?1).
GOLF
Nynäshamn, Ruotsi: Körunda Ladies Open, Telia Tour, tulokset
36/54:
1) -3 Riikka Hakkarainen Suomi 7368 ja Jessica Krantz Ruotsi 70-71, 3) -2
Susanna Berglund Ruotsi 68-74, 4) -1
Emma Zackrisson Ruotsi 73-70, Erica
Steen Ruotsi 72-71, Sofia Johansson
Ruotsi 71-72, 7) Par Mia Löjdahl Ruotsi 74-70, Sara Eklund Ruotsi 71-73,
...19) +3 Ursula Tuutti (am) Suomi 7473, Pia Koivuranta Suomi 71-76. Cutraja +6 Nina Isaksson Suomi 76-76.
AUTOURHEILU
Silverstone: Formula-ykkösten
lan (McNish) ajoi pehmeämmillä.
Päätin jatkaa niillä aika-ajossa, ja
se taisi olla oikea ratkaisu, Salo
arveli.
McLaren-tallin tilanteesta MMsarjassa kertoo paljon se, että viidenneksi ajanut Räikkönen ja
kuudenneksi sijoittunut tallitoveri David Coulthard jäivät Montoyasta 1,135 sekuntia ja 1,317 sekuntia, ja rataa pidetään tallin ko-
tiratana.
McLaren-tallin urakkaa helpotti
lauantaina Renaultin Jenson Buttonin konerikko. heinäkuuta 2002
?
URHEILU
20
Montoya jälleen Ferrareita nopeampi
Salo ajoi Toyotalle
kaikkien aikojen
parhaan lähtöpaikan
SSS?STT
Williamsin Juan-Pablo Montoya
väläytti lauantaina Silverstonen
aika-ajossa ajajan ja kilpailijan
kykyjään. Ranskan Muriel Hurtis jäi kisassa
neljänneksi ajalla 11,15.
56,30, 7) Ville-Pekka Vuorento KokemKV 53,86, 8) Harri Martti JärvPa
53,32.
Naiset: 1) Tiina Kankaanpää SeinU
58,61 (ylittää EM-tulosrajan), 2) Anita
Hietalahti JoKa 54,80, 3) Katja Strandman ViitVi 49,49, 4) Terhi Kujanpää
LiePa 47,87, 5) Tanja Mäkinen JärvPa
46,12, 6) Pauliina Aalto RaisKu 45,11.
Kaustinen: Moukarikarnevaali:
Miehet: 1) Olli-Pekka Karjalainen
TöysVe 78,72, 2) David Söderberg IFVOM 74,51, 3) Jarkko Paljakka JaalVo
69,05, 4) Dorian Collaku KuortKu (Albania) 68,23, 5) Mats Granö KronÅs
66,73, 6) Lasse Luotonen PoYU 64,03,
7) Marko Laaksomaa IkaalU 63,39.
B-kilpailu: 1) Petri Rautio AlavVi
62,11, 2) Kalle Nikula KaustPV 57,94,
3) Tuomas Huhtala TP 57,64.
Naiset: 1) Sini Pöyry KaukasVo
66,18, 2) Merja Korpela SoinSi 62,81, 3)
Katri Räsänen KarhKa 59,64, 4) Kaisa
Kiintonen LeppSi 57,03, 5) Katariina
Lahti EspTa 56,88, 6) Maria Airaksinen EsboIF 56,35, 7) Minna Koitijärvi
KärsämKa 54,44, 8) Jenni Viljanen
PoYU 53,51. Tule tutustumaan. (Kolme parasta ylittivät
EM-kilpailuiden tulosrajan.)
B-kilpailu: 1) Riikka Ahonen KivijKi
52,74, 2) Päivi Sipilä TuWe 49,43, 3)
Henna Uusitalo TP 49,04.
Lohja: Viestinjuoksun
SM-kilpailujen 1. Vielä aamulla mulla oli auton
säätämisen kanssa ongelmia. Tähän asti paras
oli Monacon yhdeksäs sija. Olli Posti/Markus
Hongisto Suomi 118 (13-varasl-2237)
470 naiset, tilanne 3 lähdön jälkeen: 1) Jenny Armstrong/Belinda
Stowell Australia 6 (1-1-4), ...23) Maria Saarikallio/Maria Diesen Suomi
61 (29-18-14).
Hanko:
49er-luokan SM-sarjan kilpailu
Lopputulokset: 1) Janne Uusi-Autti/Kasimir Johanson, 2) Thomas Johanson/Jukka Piirainen, 3) Jan
Thorström/Matias Niemeläinen, 4)
Mika Majapuro/Tom Lönnqvist, 5)
Sami Jokinen/Kalle Bask.
SM-tilanne neljän kilpailun jälkeen: 1) Johanson/Piirainen 26, 2)
Uusi-Autti/Johanson ja Thorström/Niemeläinen 23.
PYÖRÄSUUNNISTUS
Fontainebleau, Ranska:
MM-kisat:
Viestit:
Naiset: 1) Suomi 1.51.00 (Kirsi
Korhonen 42,21, Päivi Tommola
35,08, Mervi Pesu 33,31), 2) Ranska
1.51.46, 3) Tshekki 1.51.47, 4) Suomi
II 1.57,53 (Manna-Maija Mäkelä
39,49, Satu Lehto 41,45, Ingrid Stengård 36,19), 5) Saksa 1.58.54, 6)
Tshekki II 2.00.08, 7) Australia
2.03,27, 8) Sveitsi 2.11.30, 9) Italia
2.12.48.
Miehet: 1) Ranska II 2.21,56, 2)
Tshekki 2.22.14, 3) Suomi 2.22.18
(Raino Pesu 49,34, Jussi Mäkilä
Mikkelin Kilpa-Veikot 46,49 (Manuela
Bosco, Katja Salivaara, Liisa Lahtonen, Carla Bosco), 3) IF Kraft 47,30
(Jessica Smulter, Maria Bäckström,
Mikaela Pått, Camilla Wiren).
4x800 m: 1) Kokkolan Veikot 8.56,99
(Jaana Salmela 2.18,2, Niina Antila
2.12,8, Minna Järvenpää 2.11,4, Mari
Järvenpää 2.14,6), 2) Lappeenrannan
Urheilu-Miehet 9.12,94 (Maarit Salovirta 2.23,6, Birgitta Lipsanen 2.17,7,
Heli Vauhkonen 2.16,1, Hanna Ritakallio 2.15,6), 3) Lahden Ahkera
9.25,54 (Eija Aalto 2.22,3, Kaisa Lettojärvi 2.26,4, Päivi Varis 2.21,5, Marjo
Venäläinen 2.15,4).
19-v: 4x100 m: 1) Tampereen Pyrintö
48,30 (Ida-Maria Nihti, Heini Vilonen,
Ida Määttä, Anna Heiniö), 2) Turun Urheiluliitto 48,38 (Liina Aalto, Anna
Laakso, Julianna Kentala, Maiju Pyhäranta), 3) Kankaanpään seudun Leisku
48,82 (Maria Peltomaa, Elina Korjansalo, Terhi Hakanen, Saija Hietapakka).
19-v: 3x800 m: 1) Kenttäurheilijat-58
7.01,13 (Paula Jääskeläinen 2.30,0,
Riina Tolonen 2.15,7, Milla Kasurinen
2.15,5), 2) Oulun Pyrintö 7.03,01 (Mari
Iljina 2.22,6, Elina Perttunen 2.24,2,
Elina Lindgren 2.16,3), 3) IF VOM
7.14,05 (Paula Holma 2.23,8, Lotta
Storlund 2.32,8, Anna Storlund 2.17,5).
17-v: 4x100 m: 1) Tampereen Pyrintö
48,11 (Paula Menonen, Elisa Hakamäki, Laura Setälä, Jenni Tavisalo), 2)
Lappeenrannan Urheilu-Miehet 48,30
(Tea Parkko, Ilona Mantere, Maiju
Björkholm, Elina Sorsa), 3) Lahden Ahkera 49,08 (Tea Lottanen, Maisa Korri,
Paula Siltanen, Noora Pesola).
17-v: 3x800 m: 1) Forssan Salama
7.03,06 (Janica Mäkelä 2.23,6, Anni
Pura, 2.22,9, Johanna Pura 2.16,6), 2)
Liedon Parma 7.05,38 (Maija Skyttä
2.26,1, Laura Skyttä 2.20,7, Saara
Skyttä 2.18,6), 3) Haminan Ponteva
7.06,39 (Mirka Laurila 2.28,2, Linda
Tasa 2.26,6, Sanna Kaaria 2.11,6), 4)
Viipurin Urheilijat 7.11,83, 5) Salon
Vilpas 7.14,68, 6) Valkeakosken Haka
7.24,04.
Pariisi: Kultaisen liigan
kauden 2/7 osakilpailu:
Miehet:
100 m (+ 0,4 m/s): 1) Maurice Greene
USA 9,99, 2) Bernard Williams USA
10,03, 3) Mark Lewis-Francis Britannia 10,04, 4) Tim Montgomery USA
10,08, 5) Francis Obikwelu Portugali
10,12, 6) Jon Drummond USA 10,21.
800 m: 1) David Krummenacker USA
1.44,83, 2) Nicolas Wachira Kenia
1.45,49, 3)Joseph Mutua Kenia
1.45,54, 4) Nicolas Aissat Ranska
1.45,54, 5) Djabir Said-Guerni Algeria
1.45,60.
1 500 m: 1) Hicham El Guerrou Marokko 3.29,96 kk, 2) Bernatd Lagat Kenia 3.31,59, 3) Medhi Baala Ranska
3.33,55, 4) William Chirchir Kenia
3.33,62, 5) Rui Silva Portugalia 3.35,52,
6) Driss Maazouzi Ranska 3.35.71.
5 000 m: 1) Benjamin Limo Kenia
13.02,34, 2) Abderahim Goumri Marokko 13,03, 3) Mohammed Amyn Marokko 13.03,80, 4) Abraham Chebii Kenia
13.05,08, 5) Salah Hissou Marokko
13.05,58, 6) Mark Bett Kenia 13.08,76,
7) Luke Kipkosgei Kenia 13.10,72, 8) El
Hassan Lahssini Ranska 13.12,37.
110 m:n aj: 1) Anier Garcia Kuuba
13,14, 2) Terence Trammel USA 13,28,
3) Yoel Hernandez Kuuba 13,42, 4) Colin Jackson Britannia 13,44, 5) Stanislav Olijar Latvia 13,47.
400 m:n aj: 1) Félix Sanchez Dominikaaninen tasavalta 47.91 kk, 2) Chris
Rawlinson Britannia 48,26, 3) Stephane Diagana Ranska 48,28, 4) Fabrizio
Mori Italia 48,49, 5) James Carter USA
48,54, 6) Dai Tamesue Japani 48,88, 7)
Angelo Taylor USA 49,28.
3 000 m:n ej: 1) Ezekiel Kemboi Ke-
46,14, Mika Tervala 46,30), 4) Venäjä
2.24.00, 5) Tshekki II 2.44.40, 6) Slovakia 2.46.47, 7) Sveitsi 2.30.24, 8)
Latvia 2.31.00, 9) Suomi II 2.33.03
(Timo Sarkkinen 47,11, Mikko Tommola 56,10, Tuomo Tompuri 49,42).
RATSASTUS
Savonlinna: Kansallista esteratsastusta, OperaGames, GP-estesarjan II osakilpailu:
Tapiola Grand Prix presented by
Land Rover 2. Toisella vedolla moottorista
katosivat kaikki tehot ja jouduin
hyppäämään vara-autoon. Britti oli aikaajossa vasta 12:s
Mika Salolta aika-ajo onnistui
hienosti. Husebye Norja ?2.33, 6)
Heather Monto Britannia ?2.34, 7) Brigitte Wolf Sveitsi ????2.45, 8) Emma
Engstrand Ruotsi ?3.39, 9) Maria Hoffman Suomi ?3.44, 10) Tatjana Rjabkina Venäjä ?3.54, 11) Karin Hellman
Ruotsi ?4.07, 12) Heli Jukkola Suomi
?4.11, 13) Dana Brozkova Tshekki
?4.21, 14) Käthi Widler Sveitsi ?4.29,
15) Jenny Whitehead Britannia
?4.45...29) Liisa Anttila ?7.31, 30) Bodil
Holmström ?7.53, 43) Satu Vesalainen
?11.28, Terhi Holster kesk.
Tilanne maailmancupissa: 1) Luder
331, 2) Allberg 269, 3) König-Salmi 246,
4) Engstrand ja Hanne Staff Norja 231,
7) Hellman 226, 8) Svärd 222, 9) Wolf
216, 10) Anette Granstedt Ruotsi 202...
13) Anttila 166, 14) Jukkola 156, Vesalainen 98, Hoffman 60, Holster 54, Maria Rantala, Minna Kauppi ja Reeta
Kolkkala 50, Holmström 18.
Peimarin rastit Karunassa.
6km: 1) Janne Virtanen 41.35, 2) Pasi
Tölkkö 42.12, 3) Pekka Nikulainen
46.58, 4) Jukka Virtanen 50.35, 5) Jarmo Sipponen 51.24, 6) Pasi Nurmi
51.26, 7) Marko Virta 56.20, 8) Petri
Hiukka 57.47, 9) Niklas Bergman
1.02.33, 10) Jyri Huurre 1.09.00, 11)
Heikki Viinikainen 1.09.05, 12) Taisto
Nieminen 1.10.37, 13) Janne Roininen
1.12.58, 14) Pekka Salmi 1.13.07, 15)
Veijo Lämsä 1.17.38
RISTIKON RATKAISU
viides sija oli jo kauden seitsemäs.
Kaksi viikkoa sitten hän sivusi
Saksassa kauden parasta kilpailusijoistaan (3:s).
Räikkönen käytti kakkosajokkiaan kahdella viimeisellä nopealla
kierroksellaan.
. 4x100 m: 1) Helsingin Kisa-Veikot 42,34 (Henri Myöhänen, Pekka
Pirttimäki, Oki Vuonoranta, Rami Jokinen), 2) Turun Toverit 42,48 (Kimmo
Röppönen, Kalle Mykrä, Markku
Laukkanen, Juha Saarimäki), 3) Viipurin Urheilijat 43,11 (Markus Kaikkonen, Markus Vilen, Anton Panschin,
Teemu Vilen).
19-v. Kisassa uskon, että olemme lähempänä Williamseja, koska niillä on aika-ajoissa erikoismoottorit. Alkukaudesta hän ehti ajaa kolme
kakkossijaa, joten Silverstonessa
voisi olla kauden ensimmäisen
voiton vuoro.
Kimi Räikköselle Silverstonen
TULOSPÖRSSI
SUUNNISTUS
Idre, Ruotsi: maailmancup,
7/13 osakilpailu, keskimatka:
Miehet (6,77 km): 1) Pasi Ikonen Suomi 31.51, 2) Jani Lakanen Suomi ja
Björnar Valstad Norja ?23, 4) Mattias
Karlsson Ruotsi ?45, 5) Johan Näsman
Ruotsi ?45, 6) Mats Haldin Suomi ?52,
7) Jamie Stevenson Britannia ?1.00, 8)
Janne Salmi Suomi ?1.11, 9) Jörgen
Rostrup Norja ?1.17, 10) Jon Duncan
Britannia ?1.21, 11) Petteri Muukkonen Suomi ?1.26, 12) Valentin Novikov
Venäjä ?1.37, 13) Damien Renard
Ranska ?1.42, 14) Robert Banach Puola ?1.51, 15) Jarkko Huovila Suomi
?2.12.
Tilanne maailmancupissa: 1) Ikonen
289, 2) Valstad 257, 3) Lakanen 253, 4)
Haldin 231, 5) Novikov 215, 6) Salmi
194, 7) Carsten Jörgensen Tanska 171,
8) Mihail Mamlejev Venäjä 161, 9) Näsman 156, 10) Thomas Bührer Sveitsi
141... Hän iski aivan aikaajon lopulla pohja-ajan, johon harjoituksia hallinneet Ferrarin eivät
kyenneet vastamaan.
. Kahdeksas sija oli myös sikäli hyvä sijoitus, että Salo ei voinut ajaa per-
jantain harjoituksia vatsataudin
takia.
Jaguarin uusitun ajokin ensiesiintyminen ei juuri vakuuttanut: Pedro de la Rosa pääsi tekniikkamurheiden takia radalle
viime hetkessä ja selvisi 20:tenä
nipinnapin kisaan. Kalevan rastiviestit:
Miehet (8,2 + 6,3 + 3,0 + 8,2 km): 1)
Ikaalisten Nouseva Voima 1 2.22.01
(Vladimir Aleksejev, Simo Syrjänen,
Iivo otamäki, Marius Mazulis), 2)
Kalevan Rasti 2.24.23 (Petri Vainio,
Tommi Tölkkö, Janne Rossi, Simo
Martomaa), 3) Hämeenlinnan Suunnistajat 2.25.45 (Reijo Bister, Timo
Savonen, Jussi-Pekka Kauppi, Jevgeni Fadejev), 4) Rasti-Kurikka 1
2.26.41, 5) Lapuan Virkiä 2.27.49, 6)
SK Pohjantähti 1 2.27.52, 7) Ikaalisten Nouseva Voima 2 2.28.11, 8) Vetelin Urheilijat 2.36.50, 9) Rasti-Kurikka 2 2.37.33, 10) Tampereen Pyrintö 1 2.38.26.
Naiset (5,9 + 2,6 + 5,9 km): 1) Turun Suunnistajat 1.29.51 (Johanna
Hartvik, Johanna Ryynänen, Salla
Sukki), 2) Jämsän Retki-Veikot
1.43.50 (Mia ja Tia Junnola, Maaret
Rantanen), 3) Lapuan Virkiä 1.43.55
(Sari Pajula, Johanna Herttua, Johanna Heikkilä), 4) Ounasvaaran
Hiihtoseura 1.46.01, 5) Kalevan Rasti 1.46.02, 6) SK Pohjantähti 1.46.04,
7) Ylikiimingin Nuijamiehet 1.55.53,
8) Kokkolan Suunnistajat 2.16.54, 9)
Perämeren Rasti 2.20.14, 10) OK
Botnia 3.09.51.
nia 8.10,11, 2) Bouaddellah Tahri
Ranska 8.10,83, 3) John Kosgei Kenia
8.11,09, 4) Paul Kipsiele Koech Kenia
8.11,77, 5) Reuben Kogsei Kenia
8.12,13, 6) Julius Nyamu Kenia
8.14,06.
Seiväs: 1) Romain Mesnil Ranska
565, 2) Aleksandr Averbuh Israel 555,
3) Nick Hysong USA 555.
Kolmiloikka: 1) Jonathan Edwards
Britannia 17,75 kk, 2) Christian Olsson
Ruotsi 17,60, 3) Alexander Martinez
Kuuba 17,32, 4) Leevan Sands Bahamas 16,96m
Naiset:
100 m (+0,1 m/s): 1) Marion Jones
USA 10,89 kk, 2) Tayna Lawrence Jamaika 11,04, 3) Chryste Gaynes USA
11,06, 4) Muriel Hurtis Ranska 11,15,
5) Kelli White USA 11,21, 6) Debbie
Ferguson Jamaika 11,24.
200 m: 1) Kelli White USA 22,56, 2)
Muriel Hurtis Ranska 22,74, 3) Juliette
Cambpell Jamaika 23,09, 4) Sylviane
Félix Ranska 23,11, 5) Sevatheda Fynes Bahamas 23,43.
400 m: 1) Ana Guevara Meksiko
50,00 kk, 2) Lorraine Fenton Jamaika
50,47, 3) Olesia Zykina Venäjä 50,67, 4)
Jearl Miles-Clark USA 50,76, 5) Nadjila Kaltouma Tshad 51,49.
1 500 m: 1) Nicole Teter USA 4.05,52,
2) Maria Cioncan Romania 4.05,64, 3)
Kelly Holmes Britannia 4.06,15, 4)
Hasna Benhassi Marokko 4.06,46, 5)
Elena Zadorozhnaja Venäjä 4.06,76, 6)
Judith Varga Unkari 4.07,23.
100 m:n aj: 1) Gail Devers USA 12,56,
2) Anjanette Kirkland USA 12,63, 3)
Brigitte Foster Jamaika 12,68, 4) Miesha McKelvy USA 12,70, 5) Lacena Golding-Clarke USA 12,83.
400 m:n aj: 1) Jana Pittman Australia
54,58, 2) Deon Hemmings Jamaika
54,64, 3) Sandra Glover USA 54,94, 4)
Daimi Pernia Kuuba 55,24, 5) DebbieAnn Parris Jamaika 55,40, 6) Natalia
Torshina Kazakstan 55,52.
3 000 m: 1) Gabriela Szabo Romania
8.31,88 kk, 2) Berhane Adere Etiopia
8.32,31, 3) Edith Masai Kenia 8.33,94,
4) Tatiana Tomashova Venäjä 8.35,82,
5) Alesia Turova V-Venäjä 8.43,20, 6)
Leah Malot Kenia 8.44,07, 7) Kayoko
Fukushi Japani 8.44,40, 8) Zhor El Kamach Marokko 8.48,75.
Korkeus: Kajsa Bergqvist Ruotsi 197,
2) Hestrie Cloete E-Afrikka 195, 3) Marina Kuptsova Venäjä 195, 4) Blanka
Vlašic Kroatia 193, 5) Amy
Acuff USA 193.
Keihäs: 1) Tatjana Shikolenko Venäjä
64,59, 2) Osleidys Menéndez Kuuba
64,29, 3) Felicia Tilea-Moldovan Romania 62,31, 4) Nikolett Szabó Unkari
61,93, 5) Jekaterina Ivakina Venäjä
57,86.
Varpaisjärvi:
Naiten puolimaraton: 1) Pirkko
Malmstedt SavonlV 1.27.21, 2) Svetlana Bredajeva Venäjä 1.28.16, 3) Jonna
Eeva PernU 1.28.42.
2 paikkaa vapaana yksityisellä
perhepäivähoitajalla
Alhaisissa 1.8. Imatra?Ulvila, Järvenpää?Seinäjoki, Pattijoki?Kitee, Sotkamo?Kuopio.
TampS 29,36, 3) Jani Sievinen NummelK 29,41, 4) Lauri Heikkinen Swimming 30,43, 5) Matti Tikkanen TampTU 30,51, 6) Juhani Vihanto RaisU
30,55, 7) Miko Okko TapiolU 30,66, 8)
Anssi Wasenius Simmis 31,14.
4x100 m vuv: 1) HSS 3.29,40 SE (Mika Varis, Miikka Karhu, Teemu Saviola, Matti Rajakylä), 2) Nummelan K
3.31,19 (Manu Mäntymäki, Rajansuo,
Jyry Suvilehto, Jani Sievinen), 3) Tampereen US 3.32,57 (Ilkka Poutanen, Tero Räty, Mäihäniemi, Hanski), 4) Simmis 3.35,72, 5) Swimming 3.37,74, 6)
Tapiolan U 3.42,11, 7) Tampereen TU
3.44,11, 8) Laaksolahden V 3.44,40.
Naiset:
100 m su: 1) Elisa Lilja HSS Helsinki
1.06,49, 2) Minna Ahonpää Swimming
1.06,50, 3) Jane Kaljonen ÅSK Turku
1.07,21, 4) Pinja Kasvio TapiolU
1.08,46, 5) Tiina Masar KokkolUS
1.08,60, 6) Nora Peippo TruTU 1.08,85,
7) Nina Peippo TurTU 1.08,94, 8) Roosa
Säntti OulL 1.09,21.
800 m vu: 1) Annemi Sandström HyvUS 9.20,09, 2) Anna Mäkinen TurNMKY 9.20,14, 3) Henni Hellman Simmis
Hyvinkää 9.32,09, 4) Elsi Haverinen
HSS 9.38,97, 5) Veera Rosama RaisU
9.44,20, 6) Johanna Teräväinen VarkU
9.48,55, 7) Sonja Kekola SeinäjU
9.48,78, 8) Riikka Kaleva RiihimUS
9.55,18.
200 m ru: 1) Kristiina Heikkinen OulUS 2.44,28, 2) Iiris Hilvo HeinI
2.44,62, 3) Maria Lehto Vieskan U
2.45,02, 4) Eeva Saarinen TampUS
2.46,81, 5) Tiia Laihanen LappeenrU
2.50,83, 6) Venla Stång IisalmU
2.53,27, 7) Anne Suominen 2.57,48.
Sanna Multanen Simmis Hyvinkää
(2.40,55) hylättiin vilppilähdön takia.
50 m vu: 1) Hanna-Maria Seppälä
KeravU 26,12, 2) Marja Heikkilä
Swimming 26,64, 3) Riikka Majander
Swimming 26,73, 4) Susannna Salkola
TapiolU 27,49, 5) Jane Kaljonen ÅSK
27,52, 6) Minna Ahonpää Swimming
27,65, 7) Sirja Luomaniemi Simmis
27,69, 8) Riia-Rosa Koskelainen LahdUS 27,72.
4x100 m skuv: 1) Swimming 4.27,55
(Ahonpää, Hanna Häyrynen, Anu
Räikkönen, Tiina Elfing), 2) Swimming
4.31,00 (Mervi Manninen, Majander,
Annika Nieminen, Heikkilä), 3) Oulun
US 4.31,73 (Anuliisa Karjalainen, Hanna Jokinen, Tarja Pyyny, Elina Partanen), 4) Keravan U 4.32,69, 5) HSS
4.36,80, 6) Tapiolan U 4.39,81, 7) Lahden US 4.43,05, 8) Laaksolahden V
4.44,47.
4x200 m vuv (perjantain lajeja, käytiin loppuun lauantaina): 1) Swimming
8.37,73 SE (Heikkilä, Ahonpää, Elfing,
Majander, 2) Raision U 8.49,02, 3) HSS
8.54,82, 4) Swimming 8.56,23, 5) Oulun
US 9.07,84, 6) Lappeenrannan U
9.12,04, 7) Tapiolan U 9.14,56, 8) Lahden US 9.18,29.
YLEISURHEILU
Kyröskoski: Kuulakarnevaalit:
Miehet: 1) Arsi Harju PerhKi 20,67,
2) Ville Tiisanoja KU-58 20,47, 3) Tepa
Reinikainen KangasnKa 20,43, 4) Mika Halvari HKV 20,18, 5) Conny Karlsson PargIF 19,98, 6) Jani Illikainen
KarungKa 19,58, 7) Timo Aaltonen
TuUL18,80, 8) Jarkko Haukijärvi TP
18,64.
Naiset: 1) Anna Rauhala HankHa
16,00 (kkk), 2) Helmi Leppänen KeravU 14,57, 3) Hennariikka Järvinen (18v.) TuUL 13,72, 4) Maria Arokallio JalasjJa 13,71, 5) Sanna Männistö SuodennU 11,25.
Arsi Harju varmisti voitolla ja 20 m:n
ylityksellä
valinnan
elokuisiin
Münchenin EM-kisoihin.
Jalasjärvi: Kiekkokarnevaali:
Miehet: 1) Timo Tompuri SahalYUT
62,46, 2) Timo Sinervo IkaalU 62,11, 3)
Petri Hakala AskolU 59,85, 4) Jouni
Helppikangas SaarenkNSU 59,42, 5)
Janne Hummastenniemi OulunP
58,50, 6) Juha Lahdenranta NivalU
TENNIS
Lontoo: Wimbledon, kauden 3.
grand slam -turnaus, palkintoarvo
13,2 miljoonaa dollaria:
Naisten kaksinpelin loppuottelu: Serena Williams USA (2)?Venus Williams
USA (1) 7?6 (7?4), 6?3.
Miesten kaksinpelin välierä: David
Nalbandian Argentiina (28)?Xavier
Malisse Belgia (27) 7?6 (7?2), 6?4, 1?6,
2?6, 6?2. Hän ei kyennyt vaadittuun
aikaa, eikä kilpaile sunnuntaina.
Lehtikuva/EPA/Jean-Pierre Muller
Juan-Pablo Montoya aikoo tänään murskata hänelle epämiellyttävän GP-historian. Eddie Irvine
oli 19:s.
Talousvaikeuksien
kanssa
kamppailevan
Arrows-tallin
Heinz-Harald Frentzen oli 16:s ja
Enrique Bernoldi 18:s. Alex Yoong Malesia,
Minardi 1.24,785 ei selvinnyt kisaan
mukaan.
PESÄPALLO
Naisten superpesis:
Lappeenranta?Vihti 2?0 (6?0, 6?1)
Seuraavat ottelut: 7
Peniö as, vain 10 min Saloon!
P. 16.45-17.15
HALIKKO, Vaskio
Lumoava paikka puronvarrella 1,46
ha:n rinnetontilla, lampi, kasvimaa,
peltoa ja rehevää puustoa. -99 rak. Vuokra 490 e + vesi +
sähkö. Pertteli, Kaivola. 1887, pa 330 m2, määräala 1,2
ha rajoittuen Kirkkojärveen.
Somerniemen pappila, rak. 050 596
8075, 03-371 4456 (myös puhelinaikoja).
21
Moottoriajoneuvoja myytävänä
Elokuvat ja teatterit
FARMARIT
CITROEN XSARA 1.9 HDi -00
Mitsu PAJERO 2.8 TD pitkä -00 met.sin., aj. Työaika aluksi
0-2 h/pv. 70 500 e. Erill. Mökki,
vierasmaja, sauna ja grillikatos. 050 321 8250
OPEL ASTRA 1.6 Sport -01 MATKAAJA Eurohotel 2.5 T-91
pun., lisävar. P. 0400-533 815
Hei,
TEATTERISIHTEERI
1.9.2002 alkaen
Toimenkuvaan kuuluu lipunmyynti, markkinointi, palkanlasku,
kirjanpito ja muut toimistotyöt.
Kirjalliset hakemukset palkkatoivomuksineen 29.7.2002
mennessä osoitteeseen
Salon Teatteri/ hakemus
Mariankatu 3
24100 SALO
lisätietoja 040 519 9587
www.salonteatteri.com
-91 BMW 518i
MATKAILUAUTOT
ilmastointi, 99.000 mk
-96 FIAT MATKAAJA TD
-90
16.650e rek. Vapaa. 040 751 7549
Jarkko Pietilä
Tiia Puntila
0500 786 701
040 544 7181
Hämeentie 12, 31500 Koski Tl. p. -96 sähköikk., aj.100t., 85.024mk 14.300e
ilmastointi ym. 69.565mk 11.700e
pun., aj. SELVÄNÄKIJÄ
Kaarina Makkonen (20 v. 54.462mk 9.160e met.pun., aj. Heti vapaa. 040 5941056.
sinä joka hallitset hyvin
venäjän kielen ja vähintään
tyydyttävästi suomea sekä
osaat käyttää tietokonetta
ota yhteyttä. 36.000 ?. 66t., 5-ov., 79.910mk 13.440e
met.grafiitti
59.457 mk 10.000e
MAZDA 323 FORTE 1.5 -96
ESCORT 1.6 16V Farmari -96
met.sin., aj. avointa huonetilaa, parveke ja terassi. 124t. 172t. Salo-Aura tieltä Vanhaa
Tietä (Ruotsala) 0,1 km, Y-rist. saunarak., s+ph+kamari+kuisti.
Hp. 109.520mk 18.420e 1-om., aj. 736 1257 tai 044-336 1257.
TÄNÄÄN klo 17
Kuolinpesän huutokauppa
Örninkatu 12, Salo
02-733 1226
040 501 1649
SALON
HUUTOKAUPPAKAMARI
Ostamme ja otamme myyntiin
kuolin- ja muuttopesiä
Vuokrattavana
28.6.?19.7.2002
klo 19.00
(ei lauantaisin)
liput: 12
Tiedustelut: 050 5537 317
Kelloliike Heikkinen
(02) 4732 148
MANSIKKAA
Poimittuna. 040 821 7628.
Ketolankadulla. 49.944mk 8.400e
ASUNTOA
Yksiö 34 m² Salossa
RT-PÄÄTYHUONEISTO
Ostetaan
katso myös www.salonvaihtoautot.net
Simelius 0400 533 144
siisti 3h+k+s 77 m² Somero
Rantatie, Kaislaranta
H. Hyväkuntoinen.
P.0400 882 080.
Perheenlisäystä odottava pariskunta etsii
NISSAN Primera 1.6 SLX-98
PASSAT 1.9 TDi met.harm. 69.565mk 11.700e
FIAT PUNTO 1.2 16V ELX -00
VOLVO 740 2.0 GLi Farm. 1-om. p. Salosta Salaistentietä
n. 4. P. 040 570 5519/Sonja
Jyväskylästä muuttava
lapsiperhe etsii
4 h+k tai vastaava
RT-KAKSIO
P. 35 muuta hyvää vaihtoautoa
Meiltä nyt myös
uudet Solifer
matkailuautot ja -vaunut.
Tervetuloa
tutustumaan.
Salon seudulta. pikkusievä
mökki, tk+kamari, yläk. Sähkötien mansikkamaa. -91 aj. Av. 050 361 7223,
040 721 0352.
MUSTIKOITA ja
KANTTARELLEJA
-90
8.300e pun., siisti, hyväk. (02) 484 1012
@:maaseudun.notariaatti@koski.fi www.oikotie.fi
MYYTÄVÄNÄ KAKSI
KAUNISTA PAPPILAA
Somerolla, keskustassa, Pappilantie 48 ja
Somerniemellä, Jakkulan kylässä, Jakkulantie 62
Someron pappila, rak. Hyväksyttävän tarjouksen jättäneiden kanssa
sovitaan jatkoneuvotteluista.
Tiedusteluihin vastaa talouspäällikkö Seija Hakamäki, p.
02-748 8313, 050-352 0435,
seija.hakamaki@evl.fi (lomalla 22.7.-12.8.)
SalonSeudunAsunnot.net
Salon seudun kiinteistövälittäjien oma verkkopalvelu
asuntoja, kiinteistöjä, vapaa-ajan asuntoja, tontteja...
PIRKKO. 270 m2, ma 0,5
ha; molemmat jatkuvasti asumiskäytössä.
Lisätietoja www.somero.net/seurakunta
Näyttö: la 13.7. 0400 533 651.
Arkisin 10-18
La 10-14
Örninkatu 8, SALO,
p. 1902, pa. P. P. Hp.
27.000 ?. 18.00?18.30.
Asiakkaamme hakee rivitalosta 1?2 h,
Halikon alueelta, Märynummi-Vaskio.
Myydään/vuokrataan remontoitu
Rt 3h + k + kh 67 m²
autokatos, erilliset varasto ym tilat. aj. Es. vas.,
0,7 km ja vas. 297.999mk 50.120e
RENAULT MEGANE 1.4 16V -99
ASTRA 2.0i 16V Comfort -97 aj. 59.457mk 10.000e
MAZDA 626 2.0 GT
pun., rek. 050 531 2111,
050 329 1997.
ESITTELY SUNNUNTAINA 7.7.
VAPAA-AIKAAN
HALIKKO, Sampaa,
Salaistentie 1056
Aurinkoinen lievästi viettävä 3,610
m² rinnetontti. vuokr.
YKSIÖN/KAKSION
Turku/Paimio/Salo alueelta.
P. 0,1 km.
Es. 59.457mk 10.000e
-93
FORD MONDEO CLX 1.8i -93 NISSAN NX 100 1.6i
pun. 10,5 km ja vas. 7 h., 49.350mk
Klaavu Oy
0500 539 303
MUUT
Salon Teatteri ry
VOLVO 850 2.5 GL
Halutaan vuokrata
VUOKRAMATTOJA
mattopesuexpert
p. 731 9688
Varasto avoinna joka ilta klo 16-20 (ei la)
SSS internetissä:
http://www.sss.fi
Kiinteistöjä ja
huoneistoja myytävänä
KT-yksiö
Luonnonkauniissa Teijossa.
Perikunta myy. 0400 436 780
SALO MERINIITTY
- Pursimiehenkatu 9 HALLI 1300 m²
- Meriniitynkatu 4
HALLI 2400 m²
Puh. P. Somerniemen pappila klo 9-12
Someron pappila klo 13-16
Someron-Somerniemen seurakuntayhtymän yhteiselle
kirkkovaltuustolle osoitetut tarjoukset tulee jättää ma
26.8.02 klo 13. 89.800 mk 15.100e
met.pun. Voit tehdä työt
myös etätyönä kotona.
Siisti, savuton eläinalanopiskelija
+ hurmaava koira hal. 733 1550
2h + k Mököisissä
Keittiö + 2h
keskikaupungilta.
Valoisa huoneisto.
Puh. -54
rak. 49t. hieno ilmast. kesk.
590 e/kk+vesi/sähkö, vakuus.
Vapaa. P. 90 m², oma sis.k., läh. 0400 841 441
Huutokauppoja
MANSIKKAA
itsepoimien Merikulmalla
P. 041 474 4153.
Lisäksi käytettyjä
matkailuautoa!
OK-talon alak. 97t. 129t. 67t. 7+1, vesik., 99.591 mk 16.750e
Lisäksi n. 78.484mk 13.200e
Pyöreät/kanttiset vesikourut, tikkaat, tasot,
lumiesteet.
Asennus. heinäkuuta 2002
SALON SEUDUN SANOMAT
?
Luot. 050 511 6845.
52,5 m². kok., 30
min/as) Turussa ke 10.7. 117t., 139.724mk 23.500e
Vuokra 340 e/kk + 2 kk vuokratakuu. 115t., 1-om. mennessä seurakuntayhtymän taloustoimistoon, Härkäläntie 1 tai postitse PL 17, 31401 SOMERO.
Myyjä varaa oikeuden hyväksyä tai hylätä saapuneet
tarjoukset. P. 0400 741 233
Vihannestukku Öberg Oy
Raitalank. P. h.kirja 136t. 93.943 mk 15.800e
aj. 3 h+k+wc/suihku n. 21
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU2
Sunnuntaina 7. ym
8.48 Jokamiehen
tietolaari. Belgia. 8812216
12.20 Tanssia neliössä Olssonin perhe
Mölndalista Göteborgin lähettyviltä omistaa kaiken vapaa-aikansa amerikkalaiselle
kantritanssille nimeltä squaredance eli neliötanssi. 2715736
13.20 Sinun tähtesi: The Doors . 82 min. . 8142910
12.20 Tennistä: Wimbledon Kooste lauantain tapahtumista. 21.03 Matkalla Suomessa 0203-17600 jatkuu. 13.55 Urheiluradio.
14.00 Uutiset. . 12.00 Motocross: MM-kisat. Juontajana
Kirsi Pelttari. 3488991
15.25 Beckett: Sanaton näytös II
Vuonna.kirjoitettu pantomiimi, jossa on
kaksi henkilöä (A ja B) kahdessa suuressa
säkissä. MV.
Uusinta. 3765587
nia. 22.00 Aktuellt.
22.05 Väderöversikt med sjörapport.
22.15 Vegakrysset. . 8.00 Aktuellt. 8840026
9.35 TV2: Inkun päiväkirja: Ihmissusi . . 2112736
14.10 Moesha Clarkzilla. 19.00 STT:n uutiset ja sää.
19.10 Tulossa Radio Ylen Ykkösessä.
19.15 Kymmenen pientä minuuttia.
Järven syli. 47945
19.05 Laakson kuningas Osa 8/11. . 7598282
19.25 MTV3 Menu Näin tehtiin MTV3-kanavalla 8.7. 10.30 Hajk. 22.00 Koe-eläinpuisto. 97?
UK - USA 1997 . Belgia. Se mitä näemme melkein (mutta vain
melkein) seuraa tarinan yksityiskohtia.
. Tuntematon muukalainen tuo arkiseen elämään jännitystä, intohimoa ja
seksiä, ja Connie joutuu yhä syvemmälle
suhteen pyörteisiin. 1.45 Morgondagens programtablå. Etappi 1 Luxembourg. . 16.00 Uutiset ja sää.
16.05 Urheiluradio/Formula 1: Ison-Britannian osakilpailu. Ammatinvalintatestissä näyttelijä-ohjaaja Juha Turkka. 4331194
22.30 NYPD Blue Lankomies. sata kirjaa. 13.35 Veckans konsert:
Unga musiker. 297533
10.25 Formula 1 / warm up Iso-Britan-
lous. . 16.05 Seija Walliuksen seurassa. 12.30 Pip-Larssons. 11.05 Viikon luontoääni. 11.10 Kansanradio. 17.15 Sputnik 17.30
Finlandssvensk tonträff. Norjassa, Drammenissa, myönnetään joka
vuosi palkinto kaupungin kauneimmalle
puutarhalle. 8033113
13.10 Evakosta esipaimeneksi Henkilökuvadokumentti Suomen ortodoksisen
kirkkokunnan uudesta arkkipiispa Leosta.
Uusinta. 22.05 Satumaa. Ullakolle on kerätty romua ja tavaraa, jota kartanoon jättivät
Porkkalan vuokra-ajan neuvostosotilaat.
Christer Segersven hoitaa Sjundbyn maanviljelyksen ja alati rakennuksessa tehtävän kunnostustyön, mutta emännän, Margareta Segersvenin työ ja harrastus on ratsuhevosten kasvatus. . 18.00 Aktuellt. 341533
20.00 Kahdeksan uutiset . Näin Sjundby edustaa Paraisten Kuitian ja Uudenkaupungin Sundholman ohella
Suomen vanhinta aateliskartanoarkkitehtuuria, kivirakennuksia, joilla oli myös puolustuksellisia ja hallinnollisia tehtäviä.
Kartanokeitoksia-sarjassa katetaan edelleen
myös pöytä ja tehdään ruokaa, ei kuitenkaan
mitään suuria ja suuritöisiä illallisia. . 1223571
16.50 Formula 1 -studio Iso-Britannia.
GP:n lehdistötilaisuus. 17.03 Verkko soi. Ohjelmasarja puutarhanhoidolle sydämensä menettäneistä norjalaisista. 9.58 Hyvä
kysymys. 20.25 Matkalla Suomessa 0203-17600. . Suora.
13.00 Moottoripyöräily: Enduro. 17.45 Urheiluradio.
18.00 Uutiset. . 23.55 Dagens
och morgondagens programtablå. 6706769
18.35 Kakkosen kesäsää . 285084
14.40 Sinkkuhaaremi Tällä kertaa pudotetaan kaksi pois joukosta, jossa ovat Jens,
Nicklas, Jimmie ja Daniel. 15.00
Trädgårdsmästaren. 20.00 Var och
varannans värld. Jukeboksi soi.. 20.30 Moottoriurheilu:
Original Sound. 298842
15.10 Vain yksi elämä Kuka on minun
isäni. 1223668
17.15 Punainen lanka Faijan buutseissa
tiellä tähtiin. Norja. Ruotsalainen
realitysarja. 18.40 Lätt klassiskt. 1540216
9.10 Marsupilami Marsuolympialaiset.
9.25 TV2: Hupsis: Silittäminen Mat ja
9.35 Pokémon . Heille talo arvostetussa New Yorkin esikaupungissa ja 8vuotias poika ovat täydellisen elämän toteutuma. 10.30 Vegakrysset. Toiminnanjohtaja Seppo
Suokunnas saarnaa ja seurakunnan kappalainen Esko Kallio toimittaa liturgian.
Juhlakuoro, nuorisokuoro ja lapsikuoro
avustavat. 4313129
19.00 Strong Medicine Esityksiä.
. Uusinta. Pensassirkkalintu. 20.50 Har du
hört den förut?. 8.03 Väderöversikt med sjörapport. 22.00 Uutiset ja
sää. Koodien oikeellisuudesta vastaa Gemstar Development Corporation.
pureudutaan ajankohtaisiin asioihin, tavataan tunnettuja alan harrastajia ja seurataan mm. Mid Ohio, USA. 1320007
15.55 Euronews . 439804
18.00 Kuuden uutiset, sää ja Ultravioletti . . 883910
22.00 Kymmenen Uutiset . 9.10 Mot ett fjärran ljus 9.50
Favoriter ur världslitteraturen 10.00
Aktuellt med väderrapport. Siuntiossa sijaitsevalla
kartanolla on värikäs menneisyys, johon liittyvät mm. . 8.05 Radioteatteri esittää: Kantolan perhe. 9.00
STT:n uutiset ja sää. Lisäksi he olivat taitavia rakentajia ja käsityöläisiä.
Uskonto näytteli tärkeää osaa hurskaan kansan elämässä, mihin viittaavaat mm. 1.00 Yöradio/Uutiset tasatunnein.
YLE 4/Radio Vega
101,4 MHz
6.00 Väder. 22674
20.45 Urheiluruutu Stereo . Suora.
10.00 Moottoripyöräily: TT Race Isle of Man.
11.30 Moottoripyöräily: Enduro. 14.40 Musiikin ykköstuotantoa. 8.30 Trädgårdsradion 9.00 Aktuellt. 9.03 Löpsedeln. 8.45 Tuhat
vuotta . 11.03 SunnuntaiSuomi. 6.02 Herää Suomi! jatkuu. 8062804
8.55 TV2: Merirosvolaiva Uusinta.
7.40 Ostoskanava . . 21178514
SUBTV
6.00 Sub chat
7.00 Sub Mobile Games
10.00 Sub chat
12.00 Chat Show!
16.00 Mad TV
16.45 Tom Jones Show
17.10 Adventure Central
17.35 Miekan lumo
18.25 SubSuosikki: Melrose Place
19.15 Being Eve
19.40 SubSuosikki: Villi Pohjola
20.30 Jeparit
20.55 Kerava
21.00 Monty Pythonin lentävä sirkus
21.30 Popkorni
22.15 Rysän päällä
23.00 SubKultti: Bionic Woman
23.50 Touhutippa
0.15 Deittichat
. 13.00 Programtablå. 3798945
. Kahdessa kerroksessa on huonepinta-alaa
noin tuhat neliötä. 1207656
16.45 Viiden Uutiset . Pääosassa ja kuvassa Hélène
peän humoristisia kuin karmai- (Evelyne Dandry).
sevan puistattaviakin tilanteita.
Sitcomin muotoon puettu farssi
saa edetessään arvaamattomia
ja surrealistisia piirteitä. . 19.20 Aftonandakt.
19.27 Löpsedeln. 35228
23.40 Uutisikkuna . 16.05
Mitt i naturen . . 23.00 Aktuellt.
23.03 Ett liv i dur och moll . 4099736
17.00 Tv-uutiset Stereo . 50587
18.10 Ruutulippu . 3362910
15.35 Beckett: A Piece of Monologue
Monologissa puhuja kertoo palasen tarinasta, jonka aiheena on syntymä ja kuolema. Lahti. 23.25
Packat & klart . Seuraamme perheen touhuja kotonaan ja Falunin viime kesäisillä squaredance-festareilla. 6609842
Elokuva: Kyyhkyn siivet
Kyyhkyn siivet kertoo kolmen ihmisen kohtaloista Englannissa 1900-luvun alkupuolella.
Pääosissa: Helena Bonham Carter, Linus Roache, Alison Elliott, Charlotte Rampling. 1936282
11.50 Draivi Golfin makasiiniohjelmassa
. 15.30
Radio Ilona Wienissä ja Salzburgissa.
16.00 Uutiset ja sää. 21.03 Sportradion.
21.10 Tack och lov. 3767910
Pat rakentavat silitystöitä helpottamaan
itsestääntoimivan mankelin. 2289991
15.55 Ammunnan MM-kilpailut Naisten ilmapistooli. . 8.00 Uutiset ja
sää. 78842
11.00 T-Klubi Onko kalastuksesta nykymiehen viimeiseksi omaksi linnakkeeksi.
Uusinta. 12.03
Sävellahja. 95303
21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu
17.45 FST: Kesäkokit . 8307798
1.25 4deitti . Arkistomateriaaleihin perustuva dokumenttiohjelma kuvaa puolustushaaran toimintaa ja kehitystä itsenäisyyden alkuajoista 1990-luvulle. Muusikkoina Eeva-Liisa Kolonen, Ismo Pitkänen ja Kullervo Puumala.
Tv-ohjaus Jorma Vuorenoja. 20.50 Franz Lisztin
pianosovituksia Schubertin lauluista.
21.00 Joseph Haydn: Oxford-sinfonia.
21.30 Eurooppalaisia puheenvuoroja.
21.45 Kolmannen maailman puheenvuoroja. 3925945
16.45 Matkalla Kainuussa Suomalaistunut englantilainen Kazimir Kolesnik kiertää ja tutkii outoja tapoja Kainuun kesässä. 1870194
22.05 Kova laki: Erikoisyksikkö
. Uusinta. 12.15 Sjung min själ. 19.40
Sommarbolibompa: Fickkniven. 4416303
0.10 Näin tehtiin elokuva Kohtalokas
syrjähyppy Kohtalokkaan syrjähypyn
ohjaaja Adrian Lyne (Vaarallinen suhde/
Fatal Attraction, Vain yksi yö/Indecent
Proposal, 9 « viikkoa/Nine « Weeks) kutoo
uusimmassa elokuvassaan Kohtalokas syrjähyppy taidokkaasti intohimon ja tuskan
verkon. 3010465
10.00 Evankeliumijuhlat Alajärvellä
Siionin Kanteleen laulut, iloisen uskon
omistamisen sanoma ja jo yli satavuotias
lähetystyö kokoavat evankelisen kansan
kesäjuhlilleen. 807939
20.00 Antiikkia, antiikkia Wenzel ja Ulla lähtevät kesäkiertueelle pohjanmaalle.
Reissu alkaa Raahesta. 14.55 Urheiluradio/Formula 1: IsonBritannian
osakilpailu/Ammunnan
MM-kilpailut. 1094842
12.45 Pilanpäiten . 626281
20.10 Urheilu-uutiset ja Keno
. 21.00 Pappas flicka. Båtradion. 663649
23.20 Martial Law Taivaan merkit.
. 19.55 Sommarbolibompa: Den gamla gumman. Uusinta. 10.00 Uutiset ja sää. Selostajana Heikki Hedman. 298143
20.00 Clifford Kreisikomedia 10-vuotiaasta
täystuhosta. 14.30 Under ytan. 13.10 Nyhetstelegram från SVT Text. Harmonia alkaa murtua
kauhistuttavalla tavalla, kun isä
tuo kotiin rotan, josta tulee koko
perheen lemmikki.
Jokainen perheenjäsen alkaa
paljastaa niin psykologisia kuin
seksuaalisiakin perversioitaan joutuessaan kosketuksiin uuden lemmikin kanssa.
Harmoninen perhe muuttuu
häiriintyneeksi ja pahoinvoivaksi Railakas farssi vakavaraisesta perheestä, jonka jäsenet kokeyhteisöksi, jonka kipeä eheyty- vat syviä seksuaalisia ja psykologisia oivalluksia perheen isän
misprosessi laukaisee niin hil- tuotua kotiin valkoisen rotan. 15.50 Veneilysää. 14.10 Mezzojen heinäkuu: Teresa Berganza. 15.03 Formula 1: Ison-Britannian osakilpailu/
Ammunnan MM-kilpailut. 20.55 Urheiluradio.
21.00 Uutiset. Uusinta. . 7.00 Uutiset ja sää. Suora lähetys. 63755
11.05 Francois Mitterrand vallankahvassa François Mitterrand (19161996) hallitsi Ranskaa presidenttinä 14
vuoden ajan. Georg
Malmstén 100 år. Dokumentti kuvaa
Mitterrandin täydellistä antautumista elämäntyölleen, Euroopan asialle.
. Uusinta. . A:ta ja B:tä yhdistää elämiensä
järjettömyys ja loppumaton, hyödytön toiminta. 11.00 Uutiset ja sää.
11.03 LISTA. Brittidokumentti
valottaa kansan elämäntapaa laajemmin ja
osoittaa, että se oli mainettaan huomattavasti
sivistyneempi kansa.
Atsteekit asuttivat Meksikon ylängön 1100luvulla ja rakensivat pääkaupunkinsa
Tenochtitlánin nykyisen Mexico Cityn tienoille.
He loivat 1300?1400 -luvuilla korkeatasoisen
kulttuurin, joka levittäytyi Meksikonlahdesta
Tyyneenmereen. 146741
19.10 Tulosruutu . 2242649
23.30 Euronews . 28620
8.05 Raha ja rikkaus Osa 3/6: Riskita-
8.30 TV2: Teletapit: Palapeli . 20.00 Uutiset. 19.10 Väderöversikt
med sjörapport. 4867129
11.50 Kansakunnan lisämuisti: Patruunan maastoautossa Patruunan
maastoautossa. 18.03 Palloilukierros.
18.47 Taisto ja Irmeli. 12.30
Radio Fnatt 12.45 Väderöversikt
med sjörapport. 2225200
19.50 Yleisurheilua: Keihäskarnevaalit Perinteinen keihäskilpailu Pihtiputaalla. 8.20 Luontoretki.
8.35 Ruuan tähden. Elokuva alkaa rikkoa teemoja.
Hätkähdyttävän elokuvan pääosissa nähdään
sitcomille tyypillisiä konventioita hyökätessään
tekopyhiä perhearvoja vastaan ja käsitelles- Evelyne Dandry, Francois Marthouret, Marina
sään avoimesti kuoleman ja seksuaalisuuden De Van, Adrein De Van ja Stéphane Rideau.
Mainettaan paremmat atsteekit
MTV3 klo 20.00 Elokuva Clifford
Komedia vallattomasta pikkupojasta, joka jätetään vauhdikkaan poikamiessukulaisen hoitoon
vanhempien lomaillessa Hawaijilla. 0.05 Yöklassinen.
YLE 3/Radio Suomi
Turun Radio 94,3 MHz
5.30 Herää Suomi! 5.50 Merisää. Aiheesta keskustelemassa toimittaja Mattiesko Hytönen. 121736
12.50 Puutarhani Palkinnonsaaja. 9.00 Musiikkia vanhasta Euroopasta. 23.06 Novosti
po-russki. 23.00 Uutiset.
23.03 News in English. 2796595
1.45 MTV3 Chat . Vierailevina laulajina
ovat mm. 1369194
18.35 Riskiryhmä Osa 6/12: Dream Team.
19.00 Alkuperäiskansojen matkassa
Maorit. Naisten asema oli arvostettu
ja tasavertainen miesten kanssa.
Atsteekkien valtakunta kehittyi monarkiaksi
ja pääelinkeinonaan he viljelivät maissia. Käsikirjoittajat: Wille Riekkinen ja Kari Kuula. 11.50
Lukuhetki. 20303
22.50 Hyvin salainen agentti Koko ker-
. 13.10 Vapaakirkon kesäjuhla Kuopiosta. nähtävä menestyselokuva
Amistad. Uusinta.
. 968804
23.05 Urheilu-uutiset . 8336939
12.00 Iskelmäketju Komediallinen musiikkielokuva, jossa Iskelmä Oy:n johtajaa
työllistävät niin toiveikkaat nuoret laulajat kuin vanhat konkaritkin. Alkuruokana on hunajasilakkaa ja jälkiruokana karviaismarjoista tehty vispipuuro.
Rotta sekoittaa perheen
TV 1 klo 22.10
Koko perheen lemmikki (K)
Hullunkuriset perheet -otsakkeen alla esitetään tänään uuden ranskalaisen elokuvan mestariksi tituleeratun Francois
Ozonin elokuva Koko perheen
lemmikki (Sitcom). 47566866
SVT EUROPA
TV 2 klo 22.05 Kova laki: Erikoisyksikkö
Sarja palaa ruutuun 21 uuden osan voimin.
Tänään nähtävässä jaksossa etsivät Benson
(Mariska Hargitay, vas.) ja Stabler (Christopher Meloni, oik.) tutkivat rakettiasiantuntijan
outoa kuolemaa.
9.45 Programtablå. 0.15
Watts -makasiini. 1452113
11.55 Helsingin muuttuvat kasvot III
Osa 22/31: Korkeasaari, Harakkasaari ja
Pihlajasaari. Ruotsi. 20.00 Metalliliitto. 1826465
13.20 Villiä menoa Jättipytonin puristus.
Uusinta. 15.00 Ooppera.
18.00 Ruisrock Special. 9.05 SunnuntaiSuomi. 0.00
Uutiset ja sää. USA 1994 . 22.00 Uutiset ja sää. . 34543
15.10 Beckett: Näytelmä Kolmiodraama,
jossa kolme uurnassa olevaa päätä (kaksi
naista ja mies) kertovat katkeraa tarinaa
ja oman osuutensa siinä. 18.05 Tidsresan. 15.40 Musik i
bersån. . 19.10 Palloilukierros. 7.53
Herää Suomi! jatkuu. en resa i historien. 797378
18.05 Tennistä: Wimbledon Lähetys jatkuu. 3686587
17.35 Piilokamera . Sarja jatkuu kahden viikon
kuluttua. 22.05 Todellisia tarinoita. 10.03
Gänget. 17.05 Programtablå. 19.55 Urheiluradio. . 17.30
Päivän peili ja sää. 3996484
13.40 Irti arjesta Tuskainen todellisuus.
. 15.58 Båtväder. Suora.
16.15 Pyöräily: Ranskan ympäriajo, Suora.
19.00 Jalkapallo: UEFA Champions League.
Katsaus kauteen. 1.15 Lentopallo: Beach Volleyn maailmancup. 6075682
0.25 Ostosruutu . Elokuvan Suomen-ensi-ilta oli 5.7. 9751378
22.20 Tulosruutu . . 12.00 Aktuellt.
12.03 Vuxenkliv i barnskor. . 23.09 Valoa ikkunassa. 8.00 Uutiset ja
sää. Se
palaa nykyisen Meksikon alueelle, jossa Atsteekit pitivät valtaa 1000-luvun alkupuoliskolla.
Atsteekit on leimattu kautta aikojen sotaisaksi ja väkivaltaiseksi kansaksi. 19.00 STT:n uutiset ja
sää. Kaikki muuttuu, kun Connie
kohtaa tuulisena päivänä vieraan miehen
kadulla. 20.20 Melodiradion.
21.00 Aktuellt. Suora lähetys.
. Lahti. 7.02 Herää Suomi! jatkuu.
7.40 Kamurontti. 16.05 Fri
Zon . Ohjelmatietojen lopussa ?-merkin
jälkeen olevat numerot muodostavat
Show view -koodin, jolla ajastetaan
videonauhureita. . 19.30 Minns du den
sommaren.. Uusinta. Rouva Margareta on
oiva opas tässä historiaa tulvivassa kartanossa.
Sen kiviset seinät muurattiin jo 1560-luvulla.
Rakennuttajia oli Kustaa Vaasan tallimestari
Jakob Hästesko, joka halusi että kartanosta tulisi komeampi kuin Flemingien Suitiasta, naapurista. 407465
15.10 VIP Yy, Kay, koo. 15.00 Radioteatteri esittää: Ihmiskunnan tähtihetkiä, osa 1/4. 0.00
Uutiset ja sää. 12.55 Löpsedeln.
13.00 Nyheter från FNB. 2.15 Urheilu-uutiset.
NELONEN
9.50 Ostosruutu . Belgia. 10.05 Onnenpäivä.
10.54 Hyvä kysymys. . 2157200
18.40 Yleisurheilun SM-viestit Viestijuoksun SM-kisat Lohjalla. . 1780945
22.10 Koko perheen lemmikki (K) 77
min). 23571
17.05 FST: Matkalla arabimaissa
. Uusinta syksyltä.
. 16.55 Urheiluradio.
17.00 Uutiset. rytmernas smältdegel.
11.45 Melodiradion. 10.58 Formula 1:
Ison-Britannian osakilpailun lämmittelyajo. Linnamainen, kivinen päärakennus on yli 400-vuotias. Tässä poikkeuksellisessa
konsertissa kuullaan Doors-musiikkia ja
tarinoita yhtyeen elossaolevien jäsenten
Ray Manzarekin, Robby Kriegerin ja John
Densmoren voimin. 7.02 Radiomafian
viikonloppuaamu. 8.03 Sunnuntai-Suomi. . 3499007
16.10 Asteekkien jäljillä -Britannia.
. 13.05
Gudstjänst 14.00 Aktuellt. Hänen ja kuningas Erik XIV:n tytär Sigrid Vasa oli Sjundbyn
valtiatar, kuten hänen hautapaadessaan Turun
tuomiokirkon Tottien kappelissa lukee.
Eräs linnan huoneista on nimetty kuningatar
Kaarinalle, koska hän oleskeli siellä usein - milloin ei ollut Liuksialassa. Belgia. 2138736
9.00 Tv-uutiset Stereo . 9958007
20.15 Huonosti käyttäytyvät miehet
Spesiaali 2/3: Gary rakastuu. 12.55 Urheiluradio. 62945
18.15 FST: TV-nytt . 5410571
23.35 Ruutulippu . Ilmestyessään vuonna 1998 se herätti kohua anarkistisen aiheensa ja käsittelytapansa vuoksi.
Elokuvan porvarisperhe elää
näennäisesti harmonista elämää. 5.52
Herää Suomi! jatkuu. Elokuva on laajakangasversio. 7033213
21.40 Pilanpäiten . 14.03
Vägskäl. 13.40 Viikon kiertotähti: Kaseva. Suora. 11.00 Ortodoksinen
liturgia Helsingistä 12.00 ?Näistä levyistä en luovu?. 12.45 Merisää. 15.00 Uutiset. 10.03
Sunnuntai-Suomi. . Norja. 7455465
20.30 Kartanokeitoksia: Sjundby,
Siuntio Uusinta. 17.00 Sysmän Suvisoitto 2002. Emäntä Margareta Segersven on oiva opas tässä historiaa tulvivassa kartanossa.
Sjundby, kartano Siuntiossa
TV 2 klo 20.30
Kartanokeitoksia: Sjundby, Siuntio
Tänään lähdetään tutustumaan Siuntion
Sjundbyn kartanoon ja sen isäntäväkeen. 13.00 STT:n uutiset ja sää.
13.10 Naisten tunti. 434262
22.15 Viikon sää . 16.00 Aktuellt med väderrapport. Draivi etsii kesän aikana Suomen Taitomestarikilpailussa taitavinta klubipelaajaa. . 859842
21.15 Ykkösdokumentti: Luis Miguel
Dominguin Härkätaistelija Louis Mi-
guel Dominguin oli legenda jo eläessään.
. . 9.55 Aleksanterin kirkon
kellot kutsuvat. 18.30 Andetag. Suora. . 13.00 STT:n uutiset ja
sää. 19.00 Nyheter från FNB. Naiset. . 0.05 Yöklassinen.
YLE2/Radiomafia
92,6 MHz
7.00 Uutiset ja sää. 0.00 Uutiset ja sää. 7792804
11.15 mol.fi Fyysisen ja psyykkisen kunnon
merkitys työssäjaksamiselle. 15.45
Moottoripyöräily: Enduro. 17.30 VM i
speedway. 23.00 Pyöräily: Ranskan ympäriajo. 0.00 Urheilu-uutiset. Tsekkiläinen
nukkeanimaatio. 3683939
10.00 Poochini . Scott Stapp (Creed), Ian Astbury
(The Cult), Scott Weiland (Stone Temple
Pilots) ja Pat Monahan (Train). 0.10 Polis, polis potatismos. 6.03 Morgonmusik. 8.55 Radio Ylen Ykkösessä tänään. 10470262
8.00 Tv-uutiset Stereo . . 7011755
16.00 Tennistä: Wimbledon Suora lähetys. 10.00 Kansanlähetyspäivät Tampereelta. 22.15 Tredje makten. 1523246
18.00 Tv-uutiset . 92281
9.05 Sunnuntaivekkari Uusinta. . 200303
MTV3
. 82804
10.05 Avara luonto: Virtahevon kantapaikka Uusinta. Hän oli toinen Euroopan poliittisen näyttämön kulmakiviä, liittokansleri Helmut Kohlin rinnalla, ja korkeasti
arvostettu myös muiden merkittävien poliitikkojen silmissä. . 15.05 Kunskapens krona. 1.55-7.30 Nyhetstelegram från SVT Text.
Tänään tutustutaan linnamaiseen Sjundbyn kartanoon ja sen isäntäväkeen. 20.03 Urheiluradio/Palloilukierros. Porkkalan vuokra-ajan neuvostosotilaat, hakkapeliitat ja Kaarina-kuningatar. 19.30 Savonlinnan
oopperajuhlat 2002: Jorma Hynnisen
läksiäiskonsertti. 6.30
Classicas morgonkonsert. . 4228007
0.15 Ostoskanava . 15.52 Urheiluradio/Formula 1:
Ison-Britannian osakilpailu/Ammunnan MM-kilpailut. 11.30
Livslust. . Miehet. Uusinta. . . 8.10 Fysikaliska funderingar på sommarstugan. . 823
20.30 Tv-uutiset ja sää . Morrisonin muistoksi Heinäkuussa 2001
tuli kuluneeksi 30 vuotta The Doors-yhtyeen legendaarisen vokalistin Jim Morrisonin kuolemasta. 0.05 Satumaa. 22.00 Aktuellt. 1181194
8.55 Norjaa ristiin rastiin Kalamaalari.
. 19.25 Viikon luontoääni.
Pensassirkkalintu. 8378
21.00 Thilia Thalia Kisaamassa Kuopion
Kaupunginteatterin Sari Happonen ja Katri-Maria Peltola sekä United Tampere: Esko Kovero ja Esa Latva-Äijö. 83895533
EUROSPORT
9.30 Moottoripyöräily: Enduro. . 7375113
23.40 Draivi Pikauusinta. Rehti, rehellinen mies.
23.00 ?Näistä levyistä en luovu?. 12.00 Uutiset ja sää. 18.50 Merisää.
18.55 Urheiluradio/Palloilukierros/ Vakioveikkausrivi. uuden kotimaisen golfkiertueen
FGT:n etenemistä. 21.50 Merisää.
21.55 Urheiluradio. . 5663755
9.45 Kotipuutarhurin pihapiiri Osa
3/5 Kasvien alkuperä. hömånad. Uusinta.
. 19.00 Djursjukhuset.
19.30 Sommarbolibompa: Byggare Bob. 8.58 Hyvä kysymys. 0.05
Nattklassiskt.
Radio 88.2
88,2 MHz
9.55 Jumalanpalvelus. 20.30 Rapport. film. 7.20 Naturens under: Juli . 22.00 Indy
Racing League: Richmond, USA. 2100216
14.25 Itsenäisen Suomen laivasto
1918-1993 Merivoimat viettää vuosipäiväänsä 9.7. 9.08 Iskelmäradio. 17.15
Nyhetstelegram från SVT Text. 453552
18.30 Viittomakieliset uutiset Stereo
. 14.03 Tänään iltapäivällä. (86?). 1028668
19.30 Vintiöt Viihdesarja, jonka nuoret ja
rohkeat sankarit seikkailevat tilannekomiikan viidakossa. 9393736
23.10 Pää sekaisin Huono äiti. 21.30
Sportspegeln. . Reikä
lainataulussa on aiheuttaa katastrofin,
kunnes Hectorin vanha kamu pelastaa
Glenboglen pälkähästä. . Tällä kertaa kartanon keittiöön on tilattu pitokokki,
siuntiolainen Tom Ekström, joka tekee hirvihöystöä ''á la Pontique'', siis viinalla liekitettynä. Sehän sopiikin tämän kartanon perinteisiin, sillä aikoinaan siellä oli siittola, josta vietiin hevosia hakkapeliitoille Saksanmaalle 30vuotiseen sotaan. 17.55 Löpsedeln. 6.00 Uutiset ja
sää. 8.03 Persona grata: steppitanssija,
klovni Karoliina Heiskanen. 14.45 Lentopallo: Beach Volleyn maailmancupia. 11.00 Uutiset. 339200
12.55 Kuuluisat perheet Presleyt: rock?n?
rollin kuninkaalliset, osa 2/2. . Kartanon isäntänä oli tunnettu sotapäällikkö Åke Tott, jonka anoppi oli kuningatar Kaarina Maununtytär. 22.55 Retur . . 7.50 Merisää. 3936200
12.20 Paavalin jalanjäljissä Osa 3/7:
Kun elämä ei tottele. sommarspecial. näihin päiviin asti säilyneet korkealaatuiset taideteokset.
Näkyvimpänä perintönä jälkeläisilleen Atsteekit jättivät kielensä nahuan, jota puhuu yhä
noin miljoona ihmistä.
Dokumentti kertaa Atsteekkien historiaa heidän kulttuurinsa noususta aina 1500-luvulle,
jolloin he joutuivat espanjalaisten kukistamiksi.
RADIO
YLE 1/Ylen Ykkönen
89,8 MHz
7.00 Suomalainen tunti. 11.00 Andetag. Edward ja Connie Summer elävät
amerikkalaista unelmaa. 371194
18.00 Mahdoton majatalo Hätä keinot
keksii. . Piispa Wille Riekkinen selvittelee matkallaan Paavalin jalanjäljissä, mitä apostoli oppi omien kärsimystensä merkityksestä. 17.00 Aktuellt med
väderrapport. 11.15
Brasilien . 8886945
14.40 Hevosen kengissä: Hevosurheilulajeista . 540842
18.30 Motor Forum . Uusinta. 525533
19.00 Seitsemän Uutiset . 23.50 Löpsedeln.
23.55 Musik vid midnatt. heinäkuuta 2002
KANAVAT
22
TV 1
TV 2
4.00 Uutisikkuna . 20.00 Pyöräily: Ranskan
ympäriajo ja kooste. 21.00 Autourheilu: American
Le Mans -sarjaa. 22
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU2
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 7. . Aika paljon imuroitavaa! 26metrisen talon kellari on palvellut vankilana ja
varastona muun muassa talvisodan aikana
Kansallismuseon kokoelmille. 10.00 Bolibompa: Pippi
Långstrump. . Kooste. Railakas farssi vakavaraisesta perheestä, jonka jäsenet kokevat syviä seksuaalisia ja psykologisia oivalluksia perheen isän tuotua kotiin valkoisen rotan.
. 9168674
10.55 Maailmanmenoa: Eukonkannnon MM-kisat . 8882129
13.55 Ammunnan MM-kilpailut Miesten kivääri. 5677910
14.30 Formula 1: Grand Prix Ison-Britannian osakilpailu. 14.00 Uutiset ja sää.
14.03 Leila ja Annukka. 1296484
10.00 Tv-uutiset . 7764303
11.00 Tv-uutiset Stereo . 4537543
ma koolla. Ohjaus: Iain Softley.
23.00 Myöhäisuutiset . 6896397
21.05 Elokuva: Kyyhkyn siivet Henry
Jamesin romaaniin perustuva draamaelokuva. Pääosissa: Martin Short, Charles Grodin, Mary Steenburgen, Dabney Coleman.
TV 1 klo 16.10
Atsteekkien jäljillä
Sunnuntai-iltapäivän historiadokumenttina
nähdään BBC:n tuottama Atsteekkien jäljillä
(Blood and Flowers: In Search of the Aztecs)