Nyt seitsemän kuusijäsenistä työvuoroa pääsee koulutusjaksolle, joka kestää yhdeksän viikkoa. Kaupunginhallitus vastustaa Pohjolan Liikenteen suunnitelmia vähentää Raaseporin linjaautoliikennettä. Tammisaaressa ja Pohjassa kaukolämpötoiminta on jo kaupungin hallussa. sähkö- ja putkiasennuksista on yli puolet valmiina. Valintatyöryhmä haastattelee valitsemansa hakijat ensi viikolla. Vaalipäivänä 22. Mustat ruudut viestivät siitä, että olemme vasta siirtymässä testivaiheesta koulutukseen. säteilyturvakeskus (stuk) saa hankintaketjun tutkintaan liittyvän parannuksista kertovan yhteenvedon syyskuun lopussa.
lehtikuva/petri puromies
Ennakkoäänet voi antaa Kotolassa
KARJALOHJA. Kotola on avoinna äänestäjille maanantaina kello 16-18 ja muina päivinä kello 1012. SSS | Minna Filppu
Elämässä pitää olla extraa!
Nopein, varmin ja tehokkain tapa piristyä ja uudistua. Samaa asianajajaa käyttää Metsähallitus, joka on jo nostanut korvauskanteen.
Kahdeksan haki kunnansihteeriksi
KARJALOHJA. Lisäksi muiden haja-asutusalueella ja kylissä asuvien kuntalaisten liikennepalvelut huononevat. SSS | Minna Filppu Trollbölen ja Tammisaaren välillä sekä Tammisaaren, Koverharin, Lappohjan ja Viskon välillä. KESKIVIIKKONA 7. (02) 770 2214 , Pia Peltola p. Kaupunki menetti kartellin takia puunmyyntituloja arviolta 810 000 euroa. Ilmoniemen kylässä presidentin kesämökin yläpuolella sijaitsevan kiinteistön omistajan on itse vastattava puiden kaatamisesta ja haettava lupa rakennusvalvonnalta. Simulaattorin valmistuminen tarkoittaa askelta kohti kolmannen ydinvoimalan käyttöönottoa. Ensin harjoitellaan voimalan käynnistämistä ja alasajoa. tammikuuta äänestetään Karjalohjan koululla. Presidentinvaalien ennakkoäänet voi käydä antamassa vanhustentalo Kotolan alakerrassa. RAASEPORI. Yhtiö aikoo lopettaa vuorot Skogbyn,
sujuu hyvin. (02) 770 2215, Virve Ruissalo p. Reaktorilaitoksen rungon rakennustyöt ovat pääosin valmiit, ja pääkomponentit ovat paikoillaan. Sitten vuorossa seuraa häiriötilanteiden hallinta.
Olethan mukana!
Ilmoiaja, anna omat vinkkisi syksyn teemasivuillamme!
Ilmoitusvaraukset teemaan viimeistään 13.9. Olkiluodon saaren keskellä sijaitsevassa koulutuskeskuksessa on lähes hilpeä tunnelma. Jos automaatiossa ilmenee edelleen viivästyksiä, voi nyt ilmoitettu aikataulu jälleen venyä. (02) 770 2218, Pirkko Pelander (02) 770 2225
Simulaattorin käyttöönotolla on Olkiluoto 3:n projektijohtaja Jouni Silvennoisen mukaan suuri symboliarvo, vaikka koulutusta annetaan vielä varsinaisen voimalan ulkopuolella. Yhden ohjaajan työpisteessä on mukava tuoli ja kahdeksan seurattavaa monitoria, joista osa on vielä pimeinä. Kuntaliitto on kehottanut kuntia tekemään yhteistyötä korvauskanteiden ja vahinkojen selvittämisessä. Kunnanhallitus myönsi kiinteistönomistajalle luvan kaataa puita kunnan omistamalta maalta, koska puut varjostavat hänen puutarhaansa ja vievät sen maaperästä ravinnon. Reaktorin polttoaineen lataus alkaa ensi vuoden lopussa. SSS | Minna Filppu
Somero valmistautuu oikeudenkäyntiin Metsäliiton, Stora Enson ja UPM-Kymmenen raakapuukartellin takia. tammikuuta. Teemasivut löydät myös Salon Seudun Sanomien verkkosivuilta, osoieesta www.sss.fi
OLkiLuOtO 3:ssa asennetaan vauhdiLLa
Ydinvoimalan työmaavahvuus on noin 3 400 henkeä. klo 12 mennessä ilmoituskonoriimme, Örninkatu 14, Salo tai sähköposin: ilmoitukset@sss.fi. SSS | Minna Filppu
Lisäetoja ja ilmoitusvaraukset: ilmoitusmarkkinoin p. Kokonaisuudessaan ydinvoimalatöistä on nyt valmiina kaksi kolmannesta. Kunnanhallitus sai kahdeksan hakemusta kunnansihteerin virkaan. Uuden ydinvoimalan valmistuminen ajoittuu tällä hetkellä 2013 loppupuolelle, jos kaikki
Mika Mäkinen esittelee simulaattoria.
Kaupunki vastustaa bussivuorojen vähentämistä
taamiseen tarvitaan vuosi. Kaupunki rahoittaa Fortum Power and Heat Oy:n kanssa tehtävän kaupan Tammisaaren Energian kassavaroilla. Kaupunginhallitus päätti antaa toimeksiannon Asianajotoimisto Krogerukselle. Someron kaupungin myynnit olivat kahdeksan vuoden kar-
naa euroa. Oman työnsä ohella sihteerin töitä hoitava kunnanjohtaja Henri Partanen toivoo uuden kunnansihteerin aloittavan mahdollisimman pian. Kartellin tarkoituksena oli keskinäisen kilpailun rajoittaminen ja yhteisen raakapuuhinnan hallinta. Suunnittelu, dokumentointi ja luvitus pitää saada kuntoon kuluvan vuoden loppuun mennessä, sillä järjestelmän tes-
E in erä ALpa55%! r
40
ALE58r% le ä
50 k p
ALE4l6r% p e ä
40 k. Ennakkoäänestys järjestetään 11.17. SSS | MINNA FILPPu Osuuskunta, Stora Enso Oyj tellin aikana noin 2,7 miljoo- totesi, että useamman kunnan
minna.filppu@sss.fi
Lyhyet
Kaupunki ostaa Fortumilta Karjaan Kaukolämmön osakkeet
RAASEPORI. Kaupunginhallitus painottaa lausunnossaan Uudenmaan Ely-keskukselle, että erityisesti koululaisten kulkeminen vaikeutuu, sillä linjoja käyttää päivittäin yli 80 koululaista. Kun päävalvomon henkilökunnan koulutus lähipäivinä alkaa, ei mustia ruutuja enää ole, lupaa simulaattorikouluttaja Charles Karlsson. Kaupunginhallitus ostaa Fortumin osuuden Karjaan Kaukolämpö Oy:stä, jotta kaupunki voi itse ohjata Karjaan kaukolämpötoiminnan kehittymistä ja taata kestävän ja edullisen energiantuoton uusiutuvalla polttoaineella kaupungin tarpeisiin. Markkinaoikeus totesi kaksi vuotta sitten, että Metsäliitto
ja UPM-Kymmene Oyj syyllistyivät vuosina 19972004 kiellettyyn hintayhteistyöhön ja hintatietojen vaihtoon raakapuun hankinnassa. Yleisten arvioiden mukaan kartellin aiheutti puunmyyjille 30 prosentin vahingot käypään markkinahintaan verrattuna. SYYSKUUTA 2011 | VIIKKO 36 | N:O 244 | www.sss.fi | IRTONUMERO 1,50
SALON SEUDUN SANOMAT
Somero vaatii puukartellilta korvauksia
-teema Kaupunki menetti puunmyynnissä arviolta 810 000 euroa to 15.9. SSS | Minna Filppu
Kiinteistönomistaja saa kaataa puut kunnan maalta
KARJALOHJA. Reaktorilaitoksen automaatiotyö on vielä pahasti kesken. Vinkit löydät syksyn muo ja trendit -teemasta.
Olkiluoto 3:n käyttöä treenataan jo simulaationa
STT | SOILA OJANEN
Kolme valtavaa näyttöä tuuppaavat tietoa ydinvoimalan toiminnasta ydinvoimalan valvomolta näyttävässä tilassa. Karjalohja tarvitsee kunnansihteeriä ensi vuoden loppuun saakka, jonka jälkeen kunta yhdistyy Lohjaan. (02) 77021
Janne Leivo p. Someron kaupunginhallitus
yhteisen asiamiehen käyttämisellä saadaan etua oikeudenkäynnin ja mahdollisen sopimusneuvottelujen hoitamiseen
Väekkäin heimo warfallat yritti jo vuonna 1993 syöstä Gaddafin vallasta maghara-heimolaisten avustamana, mutta he epäonnistuivat ja saivat tuta diktaattorin kovaa keppiä.
n Kirjoittaja on ammatiltaan diplomaatti.
ten voitte olla noin rasistisia. On hyvä pitää mielessä, että Suomi elää ja niin haluavat. yleensäkin, mutta huonoissa suhdanteissa eriketeista käydään mitä ilmeisimmin kiihkein ää-
Somero ei lipsahda Saloon eikä Forssaan
Päivi Malin-Perho pohdiskelee kolumnissaan (SSS 1.9.), lipsahtaako Somero Forssaan vai Saloon. Sosiaaliluu- ja pyydän häntä avuksi sitä tarvitessani. Vapauden
T
tomaatteja toistensa päälle. Pois tutumpaa. tehtävissä oleva, jotta uusi lamakuoppa vältetKeskeneräisten perustuslakiuudistusten täisiin. Vihattujen yksinvaltiaiden kaatamisessa ovat onnistuneet jo tunisialaiset, egyptiläiset ja viimeksi libyalaiset. Tea täältä on lähdettävä
n Espanjalaiset leikkivät heittelemällä tää, kun tiellä on lapsia. Saako kaupunki
da laittaa hämäräkytkintä. Kaiken kukkuraksi juuri kiinteistöpalvelualalle maahanmuuttajat ovat erityisen tärkeä työvoimavara, koska alan työvoima eläköityy vauhdilla. exit-mallin mukaan selkein perustein. Tähän ottaa kantaa ministeri Henna Virkkunen myöhemmin, enkä usko hänen tekevän ainakaan Salon isäntäkuntamallin mukaista pakkoliitosta. Omistanet pankin osakkeita, jos
Uutispäivä Demari
n Populistipuolueiden riemumarssi on yleensä jäänyt lyhyeksi. Työtön on henkilö, joka saa työttömyyspäivärahaa ja kuuluu työnvälitystoimiston listalle. Valot päälle laisten ennakkoluuloisuus n Junttila mikä junttila. Ette mitenkään! Hävettää Ymmärrettävää n Hyvä Salon omakotiasujat, näytitte ja huolestuttaa evakkotien kulkijaa. Turkulainen
n Kiitos hyvästä kirjoituksesta Helena vät vasta ennen klo 22. Poliittista ja hallinnollista jännitystä on yhä paljon kahden suurimman väestönosan, berberien ja arabien kesken. Kuka sanoo, etteikö Someron terveyskeskus voi jatkaa sellaisenaan nykymallin mukaisesti, vaikkakin kaikki tuntuvat uskovan, että se lakkaa olemasta ja sen toiminta vesitetään ympäristökuntien poliittisten halujen mukaisesti. Esittämälläni läheisyyskriteerien käyttämisellä saavutettaisiin todella paras palvelu Salon/Someron ja muun ympäristön asujamistolle. Lahjoittaisi- haa jälkeä. Hän piti Tripolissa maan heimoille hallitusvallan osto- ja myyntiliikettä, jossa tarjottiin keppejä ja porkkanoita. Vastaukseni on: ihmisen ahneuden, kaiken omistamisen halun ja turhamaisuuden takia. Mitä iloa on nähdä eläintä vankeudessa. Jopa 20 000 asukkaan rajapyykki on mahdollista saavuttaa, kun huomioidaan terveydenhuoltolain muutoksen suoma uusi vaihtoehto (läheisyyskriteeri). Sen lisäksi, että puoli vuotta maata raunioittaneen sisällissodan aineelliset vahingot on korjattava, muutosneuvoston suurin työ on yhdistää monenkirjava ja eriseurainen kansa omaksumaan yhteiset arvot ja tavoitteet ja toimimaan niiden puolesta. nousuun. Ei ole rahaa eikä ennen pitkää oikein haluakaan, kun myös päätösvalta keskittyy keskuksiin.
LEHTO
Suomenmaa
n Suomessa kunnilla on itsehallinto, mutta myös isot palveluvelvoitteet. Ensi kertaa alueen historiassa arabikansat ovat kaataneet hallitsijoita, jotka ovat tukahduttaneet vuosikymmeniä alamaistensa ihmisoikeuksia. Kun keskeinen käyttövoima on tyytymättömyys ja protestihenki, turhautuminen voi helposti saada vallan.
nelle! Mitä merkitystä sillä on, lakaiseeko pihanne tumma- tai valkoihoinen. Itse hän kuului pienehköön gadhavaheimoon ja suosi eniten omiaan. Koripallo- ja jal- n Bussikuskit eivät saa tulla pysäkiltä
n Jos tiellä on paljon irtokiviä ja nopeus
VESA JAAKOLA
änä vuonna arabimaailma on muuttunut valtasuhteiltaan enemmän kuin koskaan. Parlamenttiparlamentarismin henkeen, mutta ilman niitäPoliittinen päätöksenteko kietoutuu talouteen väännöt Kreikan ja muiden kriisimaiden apupakin Suomi toki toimii. Sähköpostiosoite: mielipide@sss.fi Postiosoite: SSS/Mielipide, PL 117, 24101 Salo
Kirjoita lyhyesti. Keskustelusta ei latausta puutu. Tuo on osa surullista uutista eläintarhasta. Jospa evakkoon esittely olisi vienyt pohjan huhupuheilta. syyskuuta 2011
SALON SEUDUN SANOMAT
Perustettu 1919
Vastaava päätoimittaja JUKKA HOLMBERG Päätoimittaja VILLE POHJONEN Toimituspäällikkö JARMO LEHTO
Mielipide
otsikoi ja tarvittaessa lyhentää julkaistavat tekstit. Kyse ei ole vain suvaitsevaisuuden tarpeesta, niin tärkeää kuin suvaitsevaisuus onkin. Nyt on tehtävä kaikki politiikan keinoin meenpanoa. Maahanmuuttajia syytetään usein työhaluttomuudesta, mutta hyvä ei näytä olevan sekään, kun työt kelpaavat. Useimmassa suomalaisessa asuu pieni tekopyhä perussuomalainen." Santtu. Yksinvaltiaiden kaatamisen jälkeen kysytään, millaisia yhteiskuntia diktatuurien tilalle halutaan ja aletaan rakentaa. Kunnioitusta toisten elämään sen verran, että annatte elää ja tehdä töitä. Hyvä laisviha velloo päivittäin. Nyt tällaisen tyrannian raunioille on rakennettava kansanvallan instituutiot: kansan valitsema valtiojohtaja, parlamentti, aluehallinto ja poliittisista päättäjistä riippumaton oikeuslaitos. En liioin ilahtunut tultuamme maakarhujen karhuvankiloiden kaltereitten taakse. Jos minulla olisi valta, vapauttaisin kaikki linnut häkeistään ja akvaariokalat akvaarioistaan. Ainakin puolet kansasta luottaa yhä enemmän omiin heimojohtajiinsa kuin edes nykyisen muutosneuvoston johtajiin. Hävettää salo- tästä paljonkin säästöjä. Terveyslain vappuna voimaan tullut muutos sallii edellä mainittujen Salon osien vaihtaa terveyskeskuksen palvelut Somerolle. Juhlan jälkeen palaa arki noissakin maissa. Someron palvelut ovat ylivoimaiset samasta pisteestä tarjottuna (SSS 1.7.). Hyvä niin, siltavaalit pidettiin kuukautta lä talous on nyt eduskunnankin aiempaa myöhemmin ja halykkösasia. Eikös se sentään ole ihan hyvä asia. Aikuisena olen työni puolesta joutunut käymään eläintarhoissa ja erityisen surulliseksi on minut saanut vierailu tropiikin lintujen lintutaloissa. Hallituksen sopimat päätökset odottavat jäsenmaissa toipohtimat kuntien pakkoliitokset ovat keskustaltyisesti. Se on nyt johtava poliittinen toimija ja eräänlainen hallituksen vastine maassa, joka on yhä paljolti heimoyhteiskunta. Millä ih- tyksen tapaus osoitti sen jälleen. Vääryys voittakoon
n Epäreilua urheilua. Pakettiauto vat ne kuivaan Somaliaan. Rivari
n Sairauseläkkeellä olevat eivät ole työttömiä. Sairauseläkkeellä oleva n Salon omakotiyhdistyksen jäsenet, min Omakotiyhdistys mokasi, kun ei esi- ilmaa minkäänlaista. Ilmeinen vastaus "lipsahdukseen" on: Somero ei lipsahda kumpaankaan! Ei ole mitään tarvetta ja uskon, että järki voittaa poliittiset intohimot ja olisin valmis tukemaan Someron terveyskeskuksen itsenäisyyttä tulevaisuudessakin. Kuka voisi häntä siitä moittia. Someron valtuusto teki yksimielisen päätöksen ns. Olen arvioinut Someron reuna-alueiden lähipalvelutarpeiden kattavuutta väestöpohjan mukaan. Keskusta tempaisi ikään, ja EU:n velkamaiden Talousturbulenssi pyörittää pääministeri Jyrki Kataisen hallitusta ja koko eduskuntaa tänä syksynä. Asukkaiden kannalta palveluvelvoitteiden toteutuminen mahdollisimman tasapuolisesti on tärkeämpää kuin puhuminen itsehallinnosta.
a Tekst
rit
040 7711 777
et välitä työttömiksi joutuvista ihmisistä. Moniarvoisen vaalidemokratian rakentaminen on vaikeinta siellä, missä sitä ei ole koskaan aitona ollut. Pitkien, tyhjäkäynniltä hensä syyskuun puolivälissä. Vapauttaisin elefantit, leijonat, tiikerit, karhut, kaikki villieläimet häkeistään. jo aloitteen: puolue lähtee väakuutti kriisi jatkuu vaaralliselikysymyksellä vastustamaan na. Omakotiyhdisn Omakotitalkkarikysymys. Näin on todennut alan suomalainen toimialajärjestö. Mikä ihmeen kaupankäynti on nyt muka käynnissä. Kirjoita mieluummin nimelläsi. le mieluisa ase. Tyks on ja pysyy yliopistollisena keskussairaalana Someron osalta. Libyalaiset vapautti Muammar Gaddafin tyranniasta kapinallisten rintama, joka on järjestäytynyt Kansalliseksi muutosneuvostoksi. Nykyään jokaiselle meistä on tarjolla hienoja eläinohjelmia televisiossa ja elokuvissakin. Tilanne on siis se, että me tarvitsemme maahanmuuttajia siinä kuin hekin meitä.
"
Keskustelusta ei latausta puutu.
MUUT LEHDET
n Jättikuntien kiinnostus hoitaa syrjäkyliensä asioita putoaa nopeasti nollaan. Diktaattoria tukeneet saivat porkkanoita öljyvaroista tullutta aineellista hyvää. sition käsissä. Siellä alhaalla se uiskenteli pienessä altaassaan. Oppositiopuolueiden yhteinen taina eduskunnalle ilmoituksen ajankohtaisesVienti supistui näet noina kuukausina lähes pääluku riittää eduskunnassa kaatamaan uuta taloustilanteesta. Tällainen maa on ennen muita Libya. Muistan, kun pienenä poikana isän kanssa kävimme Helsingin Korkeasaaressa ja ensi töiksemme rantaan tultuamme kävimme katsomassa jääkarhua. Vuoden viimeiset kuukaudet nan eteen hallituksen esitykeletään maailmanlaajuisessa set heti vuoden alussa toimeen epävarmuudessa. kulleko heidät siis halutaan ja sitten taas Niin teen valitetaan siitäkin. Samalla on kyse siitä, miten valta uudessa Libyassa jaetaan. kautensa aloittanutta edusHallitus istuu budjettiriikuntaa. Menettely on harvinainen, seitsemän prosenttia vuoden takaiseen verrattudistukset, mikäli perussuomalaiset ja keskusta mutta erittäin tarpeellinen. Nyt ne sytty-
Iltalehti
n Vuorotteluvapaiden leikkauksella hallitus sahaa omaa oksaansa. käynnistyy kunnon talouskeskustelulla. Miksi villien luonnoneläinten vieläkin on kärsittävä vangitun elämää vieraassa ja luonnottomassa ympäristössä ja olosuhteissa saamatta toteuttaa niille kuuluvia tarpeita ja vaistoja. tullen hälvenneet taloustaivaalBudjetissa tulevat eduskunta. malaiset ja keskusta hakevat Euroalueen talous hyytyy niin asemiaan. Hävettävää taas mallia muulle Suomelle. Toimitus tarvitsee tietoonsa myös nimimerkillä kirjoittavan nimen ja yhteystiedot. tuntuneiden kuukausien jälkeen Tavanomaisesta aikataulusta kotimainen päätöksenteko pääollaan jäljessä, kun eduskunsee taas vauhtiin. Diktaattori Gaddafi harjoitti koko 40-vuotisen valtakautensa ajan hajota ja hallitse -politiikkaa. Kaikki muu on spekulaatiota. litusneuvottelut venyivät pitSynkät pilvet eivät ole syksyn källe kesään. Kaavailtu 7,5 miljoonan euron säästö on mitätön, mutta leikkauksen poliittinen hinta on kova.
Varjus-Järvinen (SSS 6.9.). helppo listata: Väittely säilytettävistä ja leiPörssikurssit heilahtelevat kattavista palveluista jatkuu edelleen levottomasti. tasolle asti. Äskettäisinä Eid el-Fitr-juhlapyhinä diktatuurin ikeestä vapautettujen ilo ja riemu näkyi uutiskuvista koko maailmalle. Lähipalvelu on koko seutukunnan edun mukaista, toisin kuin poliittiset intohimot
Jorma Vapaa Someron vanhusneuvoston jäsen
Eläintarhat joutaisi jo lopettaa
Kahdeksan kuukauden ikäinen leijonanpentu jouduttiin lopettamaan Korkeasaaressa vakavien hermostollisten oireiden vuoksi. lähtö osuisi kohdallenne yllättäen, kuinka sen kestäisitte. Hän ei ilkeyttään n Salon Omakotiyhdistys: vastenmielistä! valitse suomalaista, se vain on hänelle Rumat asukkaat hienoissa taloissa. Puheissa muuka-
Ilta-Sanomat
KOLUMNI
Millainen uudesta Libyasta tulee?
tunne on ollut huumaava Tunisissa, Kairossa ja Tripolissa. Vapaiden ja vilpittömien vaalien järjestäminen on neuvoston merkittävin, muttei helpoin tehtävä. Kivistä tulee pa-
Verkosta
nn
Yhtenäisyyden rakentamista vaikeuttaa eniten se, ettei maan kaikkien heimojen lojaalius ole koskaan yltänyt keskushallinnon
"Maahanmuuttajien syrjintä on todellisuutta ympäri Suomea. En kehtaisi olla jäsenenä yhdistyksessä! Uskomaton juttu Nyky-Suomessa! Hävetkää eteen enää silloin, kun ohittava auto on jo rinnalla! Tosiaan bussitorvi 50 km/h tietöiden takia, voisi edes hiljen-
kapallosäännöt mahdollistavat tuomarin huijaamisen virhetuomioihin, jotka usein ratkaisevat voittajan ja tätä vieläpä arvostetaan. Matka ei olisi n Vanhus asuu ok-talossa yksin ja tarvitpitkä see talonmiehen apua. Otanpa meellä maahan muuttajat työllistetään, selvää somalimiehen puhelinnumerosta elleivät he saa tehdä työtä. Yhdysvaltakuuvarmasti tämän vuoden tojen kansantalous ei vain pääse jälkeenkin. Saathan paremman katteen sijoituksellesi. Vaalidemokratia olisi sielläkin paras tapa jakaa valta kansan tahdon mukaisesti. Kiinan tilastot osoittavat sikäläisen teollisuuden notOPPOSITIOSSA perussuokahtaneen. 2
Keskiviikkona 7. Esitetyt perustuslain muutokset sopivat hyvin voi hyvin nimenomaan silloin, kun vienti vetää. Rehellisiä, työteliäitä ja eteenpäin yrittäviä maahanmuuttajia karsastetaan, minkä keritään milloin milläkin tekosyyllä. Haasteena siis on muuttaa heimoyhteiskunta kansakunnaksi. Sen oireita on pantavista säästötoimista. Häntä vastustaneet saivat keppiä ihmisoikeuksien riistoa, vankeutta, kuolemaakin. Someron terveyskeskus on taloudellisesti hyvin toimiva yksikkö ja tarjoaa parhaan mahdollisen lähipalvelun jopa Salon Someron-puoleisille reuna-alueille, Kiikalan ja Hirvelän sekä kolmasosalle Kuusjoen asujamistosta. Kuinka minua säälittikään nähdä jääkarhu rannan vankina kivisessä linnassaan. EU:n kesähuippukokouksen kuntauudistusta. Ääriesimerkkinä ovat tuaregit, paimentolaiset. Myös käärmeiden näkeminen ankeissa ja ahtaissa oloissa lasiseinien takana on ollut ahdistavaa. SUOMEN talous kasvoi vielä huhtikesäkuuspresidentin vallan kaventamisen ja vaalipiisa, mutta yksityiskohtaisista luvuista voi lukea rimuutosten kohtalo on käytännössä oppoPÄÄMINISTERI Jyrki Katainen antaa torsosviittaa riskeistä. Suomessa olisi korkea aika tajuta, ettemme yksinkertaisesti tulevaisuudessa pärjää ikärakenteemme kanssa ilman maahanmuuttajien apua. Toimitus valikoi, käsittelee,
Mielipidesivun tuottaja: Kauko Mäntylä, (02)7702 319
Kommentoi
verkossa
PÄÄKIRJOITUS
7.9.2011
Tätä mieltä
Talous on eduskunnan ykkösasia
Talousasiat työllistävät syysnenpainoin. Salo voisi parantaa yhteistyöasemiaan luopumalla typerästä, nyt jo haudatusta isäntäkuntamallista (SSS 1.7.). Poliittinen syksy na. Heidän perinteinen tunnuslauseensa hallintoasioissa on, että paras hallitus olisi sellainen, ettei sitä koskaan näkisi eikä kokisi. Työhaluiselta maahanmuuttajalta jäi väärän ihonvärin takia työpaikka saamatta. Hävettävää n Ei salolaisilla ressukoilla ole arvomaatellyt julkisuudessa työntekijäänsä. Voimme nähdä eläimet niiden oikeassa ympäristössä ja ennen kaikkea vapaudessa.
Juhani Pettersson Salo
Lyhytnäköistä syrjintää
Somalitaustaisen omakotitalkkarin kohtalo on karua kertomaa maahanmuuttajavastaisen asenteen ilmentymästä Salossa (SSS 6.9.). Esitin aiemmin (Somero-lehti 18.8.) Lieto-himmelirakenteen purkamista Kosken ja Marttilan osalta. Ei-osakas
n Miksi Pahkavuoren katuvaloihin ei voi-
n Herätkää jo salolaiset tälle vuosituhan- n 650. En myöskään usko hänen liittävän Someroa Forssaan, koska terveyskeskuksella on ylivoimainen palvelujen kirjo alueellaan, minkä olen tuonut esille monessa mielipidekirjoituksessani. Vaikka Gaddafi tekeytyi usein berberiksi, joskus paimentolaiseksikin, telttoineen ja kameleineen, hän suosi juonitteluissaan eniten arabiheimoja
Muissa maissa on ymmärrys lisääntynyt sen suhteen, että Suomi on tässä vakuusasiassa ehdoton, totesi Urpilainen. Suomen vaatimus Kreikalta saatavista vakuuksista on mutkistanut tuntuvasti neuvotteluja Kreikan uudesta tukipaketista ja herättänyt närkästystä useissa euromaissa.
Sivu 7
NYT MATKAAN! Sauvolainen kansanedustaja Esko Kiviranta (vasemmalla) starttasi tiistaina kuormaautolla Salon torilta kohti eduskunnan syksyn ensimmäistä istuntoa. Käytännössä näen asian kuitenkin erittäin hankalana. Kuljettajana oli sauvolainen UUTISET 6 kuljetusyrittäjä Petri Nurminen.
UUTISET UUTISET URHEILU
Paavo Väyrynen ei kelpuuta työssäkäyntialuetta kunnaksi
SSS | aSko lehtonen
Keskustan presidenttiehdokkaaksi pyrkivä Paavo Väyrynen lyttää Jyrki Kataisen (kok.) hallituksen kuntaliitossuunnitelmat. Toinen on sitten yhdenvertaisuuslaki, joka pätee yleisesti syrjintään myös työpaikkojen ulkopuolella. SSS uutisoi tiistaina, että omakotiyhdistys lopetti maahanmuuttajataustaisen omakotitalonmiehen työsuhteen koeajalla, koska asiakkaat eivät hyväksyneet häntä ihonvärin takia. Erityisesti miehiä kaivataan mukaan toimintaan. En minä enää mitään muuta työtä tekisikään, sillä tämä on niin mukavaa.
Sivu 4
Syövän hoito Suomessa muita Pohjoismaita halvempaa
Syövän hoito on Suomessa väkimäärään suhteutettuna hieman halvempaa kuin muissa Pohjoismaissa. Viestintäviraston laskelmien mukaan kännykässä puhuminen on loivassa kasvussa. Syrjintä on rikoksena
sellainen, että syyttäjällä on velvollisuus toimia, vaikka joku muu kuin syrjitty tekisi rikosilmoituksen. Usein uskotaan, että koeajan irtisanomiselle ei tarvitse sanoa perusteluita, mutta kyllä lain mukaan tarvitsee. Työsuojeluviranomainen pyytää työnantajalta selvitystä, jonka jälkeen asiasta voidaan tehdä rikosilmoitus. Hänen tilalleen on palkattu uusi, suomalainen talkkari. Puhumisen väheneminenkin on mahdollista, kun älypuhelinten käyttäjäkunta laajenee ja yhä useampi on muilla keinoin nopeasti tavoitettavissa, sanoo Elisan liittymäliiketoimintajohtaja Henri Korpi.
Sivu 8
"Koeajallakaan työntekijää ei saa irtisanoa epäasiallisella perusteella."
apua työsuojelusta. Esitutkinta koskee yt-lain rikkomista.
SIVU 7
Suomi jäi maaleitta
SIVU 13
Lehtikuva/Jussi Helttunen
SIVU 5
Noin 10 000 asukasta on sopiva koko kunnalle, sanoi Paavo Väyrynen Sauvossa. Tässä näyttäisi syynä olevan ihonväri, joka ei tietenkään ole sovelias syy, kommentoi aluehallintoviraston tarkastaja Hannu Laaksonen. Koeajallakaan työntekijää ei saa irtisanoa epäasiallisella perusteella. Hän on tyytyväinen valintaansa ja nauttii ihmisläheisestä työstä. Kiellot ovat kuitenkin ehdottomia, Ullakonoja toteaa. On vaikea toimia, jos syrjitty itse ei tee ilmoitusta. Toinen on työsopimuslaki, joka kieltää työntekijän eriarvoistamisen esimerkiksi rodun perusteella. Jos lakia on rikottu, asia menee tuomioistuimeen. Hän on Keminmaan valtuuston jäsen, ja Keminmaalla on 8 500 asukasta.
Kohusiirron saksalaisseura Schalkeen tehnyt jalkapalloilija Teemu Pukki pääsi ensimmäisen kerran urallaan avaukseen arvokisakarsinnoissa, kun Suomi kohtasi eilen Hollannin Olympiastadionilla.. Nämä lait menevät osittain päällekkäin. Erotettu talonmies aikoo tehdä rikosilmoituksen potkuista. Salolainen Harri Wallander vaihtoi alaa ja siirtyi metallitöistä avustajaksi 21-vuotiaalle, auto-onnettomuudessa vammautuneelle miehelle. syyskuuta 2011
www.sss.fi
Vinkkaa uutinen!
toimitus@sss.fi
Poliisien saamat alennukset selvitetään
UUTISET 7
Kurpitsat ovat kasviskaunottaria
KESKIVIIKKOKEITTIÖ 11
Sää Salon seudulla
Sadetta
(02) 7702 314
18 °c
TAKASIVU
Salolaisen maahanmuuttajatalkkarin työsuhde lopetettiin ehkä laittomasti
Mies aikoo tehdä asiasta rikosilmoituksen
SSS | Sanna Ikola
Salon omakotiyhdistys rikkoi maahanmuuttajatalkkarin työsuhteen lopettamisessa mahdollisesti kahta lakia. Väyrysen mukaan työssäkäyntialue on keinotekoinen peruste kuntarajoille. Pohjoismaisen tutkimuksen mukaan myös syöpien seulonta on Suomessa muita Pohjoismaita edullisempaa. Omakotiyhdistyksen puheenjohtaja Jaakko Korpela ei halua kommentoida, rikottiinko irtisanomisessa lakia. Teleyhtiö DNA:ssa uskotaan, että puhe- ja tekstariliikenteessä ei ole luvassa enää voimakasta kasvua. Nelosen uutisten mukaan myös Varsinais-Suomen poliisi aikoo selvittää miehen irtisanomisen syitä.
UUTISET 5
SSS/Pyry Krappe
Saloon kaivataan lisää vammaisten avustajia
Salon seudulla on pulaa vammaisten henkilökohtaisista avustajista. Kuntien muodostaminen työssäkäyntialueen mukaan merkitsee, että rahat kootaan keskuksen kehittämiseen, sanoi Väyrynen tiistaina Sauvossa, josta hän aloitti päivän kestäneen Varsinais-Suomen kiertueensa. Ullakonojan mukaan syrjitty voi pyytää
Älypuhelinkansa kulkee vielä luuri korvalla
Suomalainen puhuu edelleen kännykkään, vaikka nopeasti yleistyneet älypuhelimet mahdollistaisivat nopean yhteydenpidon muillakin tavoilla. Tuoreimmat paikalliset
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 7. Väyrynen varoittelee myös blogissaan hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkusta (kok.) astumasta poliittiseen miinaan kuntauudistuksessa.
Eija Bamberg
Syyttäjä on aloittanut Suojelupoliisia koskevan esitutkinnan. Työssä käydään yleensä kaupunkikeskuksissa, ja ne saavat jo nyt hyödyn työpaikkojen ja virastojen sijoittumisesta. Toisaalta täällä korvataan taudin aiheuttamia tulonmenetyksiä potilaille muita maita vähemmän.
Sivu 7
Urpilainen uskoo yhä vakuussopuun
Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen sanoi Saksassa tiistaina olevansa optimistinen sen suhteen, että ratkaisu vakuusasiassa löytyy. Näin sanoo Lounais-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen lakimies Vesa Ullakonoja. Syyttäjä epäilee Supon rajoittaneen laittomasti yhden työntekijänsä kulku- ja käyttöoikeuksia
Wallanderit kertovat, että vammaisen avustajana pärjää ihminen, joka on sosiaalisesti lahjakas, täsmällinen ja ehdottomasti rehellinen. Vaikka yleiset talousnäkymät vaikuttavat taas synkiltä, Hildénin mukaan kesällä ei vielä puhuttu taantumasta. Muuten teemme yhdessä kaikkea, mitä kaveri haluaa. Leenan ja Tarjan suhde on niin läheinen, että Leena kutsuu Tarjaa toiseksi äidikseen. Silmäsairaudesta kärsivä Särkinen tarvitsee apua esimerkiksi ostosreissuilla ja kodin siivouksessa.
Wallanderit auttavat sydämellään
Vammaisten avustaminen on vaativaa, mutta ihmisläheistä työtä
leeni.salonen@sss.fi
1 vuotta Matias Leppäkoski 7.9. Erityisesti miehiä on ollut vaikea saada mukaan toimintaan. Viikonlopun (la-su-ma) lehtiin tarkoitetut kuvat perjantaihin klo 12 mennessä.
Sisävesiristeilyillä meni hyvin
Kaunis sää ja parantunut taloustilanne auttoivat sisävesien matkustajaliikennettä kasvuun kuluneena kesänä. Harrille on esimerkiksi sanottu, että avustajana työskentely ei ole miehekästä ja ihmisten avoin tuijotus kadulla harmittaa. Nimestä järjestettiin keväällä neuvoa-antava kansanäänestys, johon osallistui yli puolet asukkaista. Harri esimerkiksi kuskaa avustettavaansa fysioterapiaan, puhe- ja ratsastusterapiaan ja kerran viikossa työpajalla. syyskuuta 2011
SALON SEUDUN SANOMAT
Paljon onnea
Tänään: Suomenkielinen kalenteri: Miro, Arho, Arhippa Ruotsinkielinen kalenteri: Regina, Roy Huomenna: Suomenkielinen kalenteri: Taimi Ruotsinkielinen kalenteri: Göte, Göta
Päivän Sana
Daavid otti sauvansa, valitsi joenuomasta viisi sileää kiveä ja pani ne paimenlaukkuunsa, jossa hän piti tavaroitaan. Salossa
1 vuotta Elli Koskinen 7.9. Avustaminen on aikaisemmista ammateistamme poiketen todella ihmisläheistä. Nyt matkustajia on yli 80 000, kun määrä vuosi sitten oli 77 000. 4
Huomenta päivää
n toimitus@sss.fi
Keskiviikkona 7. Vammaisten avustajille riittäisi työtä, mutta työvoimasta on jatkuvasti puutetta. Länsi-Turunmaa on saaristokunta, jonka naapurina on muiden muassa Turku. Hallituksen ehdottama Parainen sai 25 ääntä, kun vastaehdotus Länsi-Turunmaa sai 17 ääntä. Salossa
5 vuotta Edith Grönfors 7.9. Leena on aikaisemmin työskennellyt kirjanpitäjänä ja Harri metallitöissä. Ilmoita nettisivun kautta: www.sss.fi/tapahtumat, sähköpostilla: kalenteri@sss.fi postitse: SSS / toimituksen sihteeri, PL 117, 24101 SALO Huom! Kaikki muutokset ja korjaukset ylläoleviin osoitteisiin.
Vinkkaa juttu!
Kuvat: SSS/Pyry Krappe
Tänään
Elokuvat
Autot 2 (dub), Bio-Salo 2 klo 17.30 Smurffit (3D), Bio Jännä, Salo klo 18 Smurffit (dub), Bio-Salo 1 klo 18 Smuffit (dub), Paimion Kino klo 19 Morsiusneidot, Bio-Salo 2 klo 19.30 Pussikaljaelokuva, Bio-Salo 1 klo 20
kalenteri@sss.fi
Muita tapahtumia
Muistiklubi: Miten muisti toimii Salossa, Halikon Ikäkeskus Majakassa (Hornintie 3) klo 1314.30 Tietoa laihduttamisesta ja painonhallinnasta Salossa, Moision koulun auditoriossa klo 18, lääkäri Saila Hookana-Järvi ja ravitsemusterapeutti Tuulikki Vanhapelto Elämäni virret, Marika Huhtasalo kertoo Salossa, Perttelin seurakuntatalossa klo 18 Wiurilan varjot -visuaalinen esitys Salossa, Wiurilan kartanon ympäristössä klo 20, tarinoita kuvataiteen ja teatterin keinoilla, yleisö vaeltaa tapahtumapaikalta toiselle kartanon puistossa ja talousrakennuksissa, esitys on osa Salon kaupungin Turku 2011 kulttuuripääkaupunkiohjelmaa
Otso onnittelee
lastenpalsta@sss.fi
1 vuotta Wilma Simelius 7.9. Wallanderit joutuvat monesti kohtaamaan työssään ihmisten ennakkoluuloja. Kallansiltojen uusimisen jälkeen osa aluksista pääsee myös Pohjois-Kallavedelle ilman, että kääntösilta pitää avata ja katkaista vilkkaan moottoritien liikenne. Laita mukaan merkintä "tapahtumia" ja yhteystietosi. Viidellä laivalla liikennöivän varustamon perusasiakkaita ovat firmat, mutta yksittäisiä lomalaisiakin oli runsaasti liikkeellä. Kun aloitin työni, niin avustettavani oli pyörätuolissa. Kallavedellä on liikuttu enti-
YHDISTYKSET TOIMIVAT
Falkön selän suojeluyhdistys valitsi puheenjohtajaksi Lars Paqvalénin, varapuheenjohtajaksi Ulla Ylisirniön ja hallituksen jäseniksi Martti Lehtisen, Mirja-Liisa Jauhon, Leif Lindgrenin, Kauko Pietikäisen ja Martti Murron.
Järvimatkailua Pielisellä Pohjois-Karjalassa.. Yhtiöllä on yksi laiva Lappeenrannassa. Kukaan ei tule kertomaan, mitä seuraavaksi pitäisi tehdä, vaan ne asiat täytyy osata itse päättää, Harri miettii.
4 vuotta Veeti Rokka 7.9. Tarjan luona Leena on neljä tuntia päivässä. Sitten hän lähti linko kädessä astumaan kohti filistealaista 1. Perttelissä
10 vuotta Kalle Ahonen 7.9. Yksi valtuutettu äänesti tyhjää. Välillä ulkoilemme, välillä pelaamme tietokoneella. Salossa
5 vuotta Nestori Aaltonen 7.9. Olen päättänyt, että hoidan Tarjaa hänen elämänsä loppuun saakka.
Leena Wallander (oik.) avustaa kolmatta vuotta Tarja Särkistä. Perniössä
SSS | Leeni SaLonen
Leena ja Harri Wallander työskentelevät vammaisten henkilökohtaisina avustajina Salon seudulla. Samaa kertoo Päijänne Risteilyjen toimitusjohtaja Eija Hildén. Nyt hän kävelee. Länsi-Turunmaan kaupunginvaltuusto äänesti nimestä tiistaina. Matkustajamäärät kasvoivat selvästi esimerkiksi sisävesien suurimmilla toimijoilla Suomen Hopealinjalla ja Runoilijantiellä, jotka liikennöivät Tampereen seudulla. Lähes kaikki Nauvon, Korppoon, Houtskarin ja Iniön saarten asukkaat äänestivät LänsiTurunmaan puolesta. 17: 40
Yhteystiedot
Tilaajapalveluun Puh: (02) 7702 626, klo 8.30-15.30 Sähköposti: tilaajapalvelu@sss.fi Ilmoituspalveluun Puh: (02) 7702 610, klo 8.30-15.30 Sähköposti: ilmoitukset@sss.fi Faxit: (02) 7702 222 Viikkomarkkina- ja rivi-ilmoitukset sekä lehden tilaukset, keskeytykset ja osoitteenmuutokset myös verkkosivuillamme www.sss.fi
Tapahtumatiedot kerralla lehteen ja nettiin
Ilmoita tiedot Salon seudun tapahtumista yhdellä kertaa viikkokalenteriin, päivän menotietoihin ja netin tapahtumakalenteriin. Heinäkuussa matkustajamäärä kasvoi kymmenen prosenttia. Matkustajia kertyy noin 30 000, kun määrä sadekesänä 2008 oli alle 25 000. sillä reiteillä, mutta ensi kesänä on luvassa uusia maisemia. Kokonaisluku on vajaat 40 000. Oikein hyvä ja kiireinen kesä. Työ on vaihtelevaa. Tilausristeilyt vetivät oikein hyvin, mutta kokonaisuutena matkustajia oli hieman vähemmän. Länsi-Turunmaa muodostettiin vuonna 2009 Paraisten kaupungista ja Nauvon, Korppoon, Houtskarin sekä Iniön kunnista. Sam. Tietenkin myös juttelemme jutuista,
lämmittäminen ja yhteiset kauppareissut. Mukana visitiillä on tällä kertaa myös Harri Wallander.
Ennakkoluulot harmittavat auttajia
Wallanderit työskentelevät Salon seudun potilas- ja vammaisyhdistysten yhteistyöyhdistyksen, SYTY ry:n, palveluksessa.
jotka nuorta miestä kiinnostavat, esimerkiksi naisista. Seuraavan päivän lehteen tarkoitettujen onnittelukuvien on oltava täydellisine tietoineen (ikä, etu- ja sukunimi, syntymäpäivämäärä, kotipaikka) toimituksessa edellisenä päivänä klo 12 mennessä. Kaupungissa asuu runsaat 15 000 ihmistä. Heinäkuun sää oli hyvä, mutta elokuu oli runsasvetinen. Tietynlaista selkärankaakin täytyy avustajalta löytyä. Espoossa
3 vuotta Tilda Teder 7.9. Viisivuotiaana tehty harmaakaihileikkaus kavensi näkökentän lähes sokeuden asteelle ja miehensä kuoleman jälkeen Tarja on kaivannut entistä enemmän apua. Tuolloin Länsi-Turunmaan kaupunki ottaa nimekseen Parainen. Työt pitää tehdä aina autettavan toiveiden mukaisesti. Särkinen on nähnyt huonosti koko elämänsä ajan. Halikossa
Henkilökohtainen avustaja Harri Wallander auttaa Tarja Särkistä kahville. Viihdymme yhdessä todella hyvin. Lopulliset sisävesien tulosluvut selviävät vasta loppuvuodesta, sillä kausi jatkuu jäiden tuloon saakka tilausristeilyillä. Harri työskentelee 21-vuotiaan, auto-onnettomuudessa vammautuneen miehen apuna. Ensi kaudesta ei sitten tiedä. Jatketaan viidellä laivalla. Perjantaina julkaistavaan viikkokalenteriin (la-pe) tiedot on toimitettava keskiviikkoon klo 16:een mennessä. Palkkakin saisi olla hieman suurempi. Tässä työssä saa antaa itsestään paljon ja toimia koko sydämellään, Harri miettii. Parainen voitti lähes 60 prosentin kannatuksella. En kuitenkaan enää tekisi muuta työtä kuin tätä, Harri
sanoo. (STT)
Lehtikuva/Martti Kainulainen
Parainen palaa vuodenvaihteessa kuntakartalle
Parainen palaa vuodenvaihteessa Suomen kuntakartalle. Tässä työssä on oman itsensä herra. Kaksi edellistä kesää olivat hiljaisempia. Toimitusjohtaja Pekka Räsäsen mukaan nousu johtuu siitä, että yritysasiakkaat ovat olleet vilkkaasti liikkeellä. Saimaan Risteilyjen toimitusjohtaja Pentti Kokki oli ainoa STT:n haastattelema laivuri, joka kertoi matkustajamäärien hieman notkahtaneen. Leena on avustanut kaksi
vuotta silmäsairaudesta kärsivää 73-vuotiasta Tarja Särkistä. Investoinnit ovat tällä alalla kalliita. Päivittäiseen kalenteriin tiedot ehtivät tarvittaessa edeltävänä arkipäivänä klo 12 mennessä. Yhtiöillä on yhteensä yhdeksän laivaa, tunnetuimpana yli satavuotias höyrylaiva Tarjanne. Kuusjoella
Otso onnittelee -palstalla julkaistaan tasavuosia täyttävien 112-vuotiaiden lasten onnitteluja. On tietenkin hyvä, että avustajalta löytyy myös kodinhoidon perustaitoja ja hän osaa laittaa ruokaa, siivota ja saunottaa. Ikäviäkin puolia työstä tosin löytyy. Suomusjärvellä
2 vuotta Petrus Aalto 7.9. Paraisten saarella asuu kuitenkin suurin osa kaupungin väestä, joten heidän äänensä ratkaisivat. On ollut hienoa seurata hänen kehitystään ja edistymistään. Pikkujouluristeilyjäkin tehdään, ellei ankara alkutalvi yllätä. Toimituksen valitsemista tapahtumista julkaistaan tapahtuman nimi, paikka, aika ja tarvittaessa lyhyt kuvaus sisällöstä. (STT)
Kuopiossakaan ei valittamista
Myös Kuopiossa kolmella laivalla liikennöivän Roll Risteilyjen toimitusjohtaja Noora Kivi sanoo, ettei voi valittaa. Leenan työtehtäviin kuuluvat muun muassa Tarjan kodin siivoaminen, saunan
Joskus mietimme, miten Suomessa voi olla niin paljon työttömyyttä, mutta silti meille ei löydy riittävästi työntekijöitä, Leena miettii
Salon omakotiyhdistyksen puheenjohtajan Jaakko Korpelan mukaan asiakkaat eivät halunneet omakotitalkkarina toiminutta tummaihoista miestä töihin, ja yhdistyksestä erosi jäseniä. Kunnanhallitus ei halua selvitellä seudullista ympäristönsuojeluorganisaatiota. Jos hän enää tällaisen kohtelun jälkeen haluaisi palata töihin. Sosialidemokraattien johdolla olisi voitu koota hallitus, jossa perussuomalaisetkin olisivat mukana, mikä olisi ollut vaalituloksen mukaista. Tiistaina asiaa puitiin internetin keskustelupalstoilla. Nyt Lipponen pyrkii SDP:n ja Niinistö kokoomuksen presidenttiehdokkaaksi.
Vähämaa ja Majuri valmistelevat jätelautakuntaa
MaRTTIla. Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen Turun seudun jätepolitiikasta. Hannu Salo (sd.) nousee ensimmäisen varavaltuutetun paikaltaan kaupunginvaltuuston varsinaiseksi jäseneksi Jonna Mäkelän muutettua elokuussa pois paikkakunnalta. Aiempien vuosien kokemuksen perusteella vajaa puolet heistä on saanut joko liian pientä tai suurta eläkettä. Muuten meitä viedään liittovaltioon, arvioi Väyrynen. Hänen mukaansa tilanne on harvinainen. Vene vietiin 28.8.3.9. Laittomasta irtisanomisesta joutuu maksamaan vahingonkorvauksia ja yhdenvertaisuuslain rikkomisesta hyvityksen. Kunnanhallitus päätti pitää valtuustoseminaarin 3. Hän syyttää Sauli Niinistöä (kok.) ja Paavo Lipposta (sd.) siitä, että Suomi vietiin yli kymmenen vuotta sitten perustuslain vastaisesti ja ilman kansanäänestystä rahaliittoon ja nyt maa on sen takia vaikeuksissa. Aluehallintoviraston lakimies
Vesa Ullakonoja pitää tapausta niin ikään harvinaisena. Väyrynen kulkee nyt pitkin maata ja hakee keskustan kentän tukea ehdokkuudelleen. MOT.
Iso moottorivene varkaille Pohjassa
Raaseporin Pohjasta, Åminneforsista on varastettu aidatulta alueelta Bella 600 Twin -merkkinen moottorivene. Hän on ollut presidenttiehdokkaana 1988 ja 1994, ja kun häntä kuuntelee, tuntuu, että hänet on kahdesti melkein valittu. En tosin odottanutkaan, että Salossa olisi fiksumpia ihmisiä kuin Hesassa. Veneen rekisteritunnus on T 57198. Vähemmistövaltuutettu ei kuitenkaan käsittele työelämän syrjintää, vaan asia kuuluu aluehallintovirastolle. Kelasta otetaan yhteyttä, jos eläkettä pitää korjata suuntaan tai toiseen. Kunta palkkaa Asianajotoimisto Esko Tamminen Oy:n ajamaan korvausvaatimustaan oikeudessa. Kela tekee vuosittain tietokoneajoja ja vertaa kansaneläkkeen saajien muualta kuin Kelasta maksettuja eläkkeitä ja korvauksia niihin tietoihin, joiden perustella kansaneläke maksetaan. Mitenhän se mustan kolaama lumi on huonommassa kasassa kuin valkoisen. Syrjitty voi tehdä itse rikosilmoituksen poliisille tai olla yhteydessä työsuojeluun. Olisiko tasavallan presidentin pitänyt vaikuttaa niin, että kaikki vaihtoehdot olisi käyty
Riikka Ojanperä sai Paavo Väyryseltä vastauksen kysymykseen Suomeen irtautumisesta EU:sta: on vaikea irrottautua, eikä EU-jäsenyys sinänsä ole paha asia.
läpi. Uutta sopimusta alkavat neuvotella kaupunginjohtaja Leo Haltsonen, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Ilkka Koivuniemi (kesk.) sekä jäsenet Matti Härkönen (kok.) ja Antti Kotti (sd.). Luulin, että olin jo integroitunut hyvin Suomeen ja yhteiskuntaan, mutta ei, reilu parikymppinen mies sanoo. Oma kannatukseni käännettiin laskuun mediapelillä viimeisenä päivänä ennen vaaleja, muistelee Väyrynen. Kaupunginhallitus korotti kaupunginjohtaja Leo Haltsosen sopimuspalkkaa 200 eurolla kuussa syyskuun alusta, koska hänen palkkansa on jäänyt jälkeen yleisestä kaupunginjohtajien palkkakehityksestä. Tänä vuonna on tarkistettu jo lähes 90 000 eläkkeensaajan eläketulot. Mutta ilman muuta tässä on nyt toimittu lainvastaisesti, Laaksonen sanoo. Laaksosen ja Ullakonojan mukaan irtisanomisessa on rikottu mahdollisesti kahta lakia: työsopimus- sekä yhdenvertaisuuslakia. SSS | Minna Filppu valtuusto ja kunnanhallitus, lautakuntien puheenjohtajat sekä lautakuntien sihteerit. Talon pääasiallisin käyttäjä on kansalaisopisto. Eurosta irrottautumista pitää harkita. Mauno Koivisto valittiin presidentiksi valitsijamiesäänin 1988, ja 1994 Martti Ahtisaari voitti suoran vaalin toisella kierroksella Elisabeth Rehnin (r.). Nyt mies aikoo tehdä työsuhteen lopettamisesta rikosilmoituksen. Hänen mukaansa syrjintäjutut käsittelevät yleensä ulkomaalaisten työntekijöiden palkkausta. Silloin euroon oli otettava mukaan myös vanhoja Etelä-Euroopan EU-maita, joiden talous ei ollut niin hyvässä kunnossa kuin Suomen, sanoo Väyrynen. Hän myöntää kohdanneensa joskus syrjintää, mutta ei tällä mittapuulla. Hänen mukaansa Suomi on euromaana väärässä seurassa; oikeaa seuraa olisivat Ruotsi, Tanska ja Iso-Britannia. Toivottavasti kaveri hankkii itselleen asianajajan ja vie jutun oikeuteen. Meihin jos ottaa yhteyttä, niin työnantajalta pyydetään selvitys asiasta. Nyt ei annettu edes mahdollisuutta antaa tekojen puhua. Maakunnassa presidenttiehdokkaan käynti on uutinen, hän tietää. Korpela myönsi, että vaikka irtisanominen tapahtui koeajalla, paineet irtisanomisesta tulivat kentältä. Suurimman eduskuntaryhmän edustajan kuuluu käynnistää hallitusneuvottelut. On syrjintää ja epäasiallista toimintaa, kun työhaluista nuorta kohdellaan noin. SSS | Minna Filppu
SSS | aSko lEhTonEn
Paavo Väyrysen mielestä presidentti Tarja Halonen olisi voinut puuttua viime eduskuntavaalien jälkeen hallituksen muodostamiseen. Väyrynen tavoittelee keskustan presidenttiehdokkuutta. Kunta teki keväällä taksiautoilijan toiminnasta rikosilmoituksen Varsinais-Suomen poliisilaitokselle. Kunta- ja palvelurakennehankkeen Turun kaupunkiseudun ohjausryhmä on tiedustellut kuntien halukkuutta seutuyhteistyöhön ympäristönsuojelussa. Hänen tilalleen on jo palkattu uusi suomalainen
talkkari. Someron Liikunta ry:n vuosikokoukseen kaupungin edustajaksi menee Mäkelän sijaan Antti Kotti. Kannattaako odottaa marraskuulle, kun vaalityö voidaan aloittaa jo syyskuussa. Nyt kokoomuksen puheenjohtajalla Jyrki Kataisella oli samalla valta muodostaa maahan minkälainen hallitus vain, Väyrynen arvostelee. Mikä teitä ihmiset vaivaa!. Kunnanhallitus pyysi syyttäjää esittämään korvausvaatimukset tuomioistuinkäsittelyssä, mutta syyttäjä ilmoitti ajavansa oikeudessa vain rikosasiaa. Olen menestynyt hyvin molemmilla kerroilla vaikeissa olosuhteissa. Salon omakotiyhdistys ei saa taipua muutaman rasistisen omakotiyhdistyksen jäsenen painostuksesta ja sen on jatkettava työsuhdetta. syyskuuta 2011
5
Uutiset
toimitus@sss.fi
Kela tarkistaa kansaneläkkeiden oikean koon
Kela tarkistaa tämän syksyn aikana, että kansaneläkkeen saajat saavat oikean suuruisen eläkkeen. SSS | Minna Filppu
SSS | Sanna Ikola
Salon omakotiyhdistyksen talkkarinhommista potkut saanut maahanmuuttaja on erittäin pettynyt tilanteeseen. Jos on epäily, että asiassa on toimittu laitto-
masti, voidaan tehdä rikosilmoitus, ja sitten lopuksi juttu menee mahdollisesti tuomioistuimeen, Ullakonoja kertoo.
Korpela: Mies tiesi, missä mennään
Ullakonoja luettelee kolme syrjinnästä seuraavaa mahdollista rangaistusta. (STT)
SSS/Marko Mattila
(02) 7702 314
n Uutistuottajat: Johanna käkönen, Jarkko Turpeinen
Vinkkaa uutinen!
"Olen pettynyt tilanteeseen ja suomalaiseen yhteiskuntaan"
Tummaihoista talonmiestä ei haluttu töihin Salossa tilalle palkattiin suomalainen
sanna.ikola@sss.fi
lyhyet
Kunta palkkaa asianajajan peräämään taksisaataviaan
SaUVo. Kunnanhallitus totesi, että kiinteistö on yleishyödylliseksi katsottavan toiminnan käytössä. Euroopan unionin jäsenyyttä entinen europarlamentaarikko ei pidä pahana, vaikka "EU:ssa tehtävät ratkaisut heikentävät Euroopan maiden kilpailukykyä maailmalla". Noin 1 500 eläkeläisen tiedot syynätään tarkemmin. Viime vuosien aikana syntynyt virheellinen laskutus koskee vammaispalvelulain mukaisia kuljetuksia. Tuntuu, että nyt on toimittu hätiköidysti. Väyrynen sanoo niin Lipposen kuin Niinistön kannattavan Suomen Nato-jäsenyyttä ja EU:n muuttamista liittovaltioksi. SSS | Minna Filppu
Paavo Väyrynen pysähtyi tiistaina Sauvossa. Selvempää esimerkkiä perusteettomasta ja syrjivästä irtisanomisesta saa hakea. Tiistaina Sauvossa puhunut Väyrynen toisti esityksensä, että Suomen pitäisi irrottautua eurosta ja ottaa markka taas valuutaksi. SSS | Minna Filppu
Väyrysen mielestä Kataisella oli liikaa valtaa hallitusta kootessaan
Presidenttiehdokkaaksi pyrkivä Väyrynen aloittaisi kampanjoinnin ennen puoluekokousta
asko.lehtonen@sss.fi
Kuvat: Eija Bamberg
Kaupunki neuvottelee uuden sopimuksen Liikunta ry:n kanssa
SoMERo. Kaupunginvaltuuston on valittava itselleen uusi ensimmäisen varapuheenjohtaja. Yhdistys on vastannut Someron liikuntapaikoista ja -palveluista vuodesta 1995. Muutin Saloon viime vuonna. Sauvon kunnan kustannusosuus olisi ollut 225 euroa 25 000 euron selvityksestä. Täysin selvä enemmistö kirjoittajista oli tuohtuneita talonmiehen kohtelusta. Toistaiseksi hän ei ole saanut kilpailijaa, joten näillä näkymin jäsenäänestystä ei tule. Kansaneläkkeen saajan ei tarvitse itse tehdä asialle mitään. Helmikuun lopussa Someron perusturvajohtajana aloittaneen Taru Nordlundin tehtäväkohtainen kuukausipalkka nostettiin puolen vuoden koeajan jälkeen 3 680 eurosta 4 150 euroon. Kuusi vuotta Suomessa asunut ja hyvää suomea puhuva
mies työskenteli talkkarina heinäkuun alusta asti. Kyllä nolottaa tällainen rasismi. Olen huomannut, että pitkä kampanja on hyvä, sanoo Väyrynen. Väyrynen kyllä uskoo. Vaikka jäseniä eroaisikin, olisi pitänyt odottaa niin kauan, että taloudellinen tilanne pakottaisi irtisanomaan työntekijän. Alustavien selvitysten jälkeen päätetään esitutkinnan mahdollisesta aloittamisesta. Salon Seudun Sanomat uutisoi eilen nuoren maahanmuuttajan saamista potkuista, ja aihe nousi valtakunnalliseksi puheenaiheeksi. Nyt yhdistys voi
joutua syytteeseen laittomasta irtisanomisesta.
Syyllistyttiinkö rotusyrjintään?
Lounais-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen tarkastaja Hannu Laaksonen on yllättynyt maahanmuuttajan potkuista. Korotuksen jälkeen Haltsonen saa 7 018 euroa kuussa. Myös sivistyslautakunta saa uuden varsinainen jäsen. Hävettää.
Turun seudun ympäristönsuojelu ei innosta
SaUVo. Mahdollisia silminnäkijöitä pyydetään ottamaan yhteyttä Raaseporin poliisin päivystykseen numeroon 071 8736 246. Kaupunki neuvottelee Someron Liikunta ry:n kanssa uuden yhteistyösopimuksen. Nykyinen yhteistoimintasopimus on vuodelta 2007 ja vaatii uudistamista ensi vuonna valmistuvan uimahallin ja sen henkilöstötarpeen takia. Ihmistä, joka pyrkii elämään omalla työllään tulee kannustaa, olipa ihonväri mikä tahansa. (STT)
Yhteistalo vapautuu kiinteistöverosta
SaUVo. Sen keskeisenä tavoitteena on ohjata seudullista yhteistyötä toimintasuunnitelmineen ja jätehuoltomääräyksineen. Suomessa on aina opetettu että teot puhuvat puolestasi. Pahinta rasismia ikinä. Biaudet toivoo, että Salon omakotiyhdistyksen hallitus peruisi irtisanomisen ja ottaisi talonmiehen takaisin töihin. Sauvon Yhteistalo Oy:n ei tarvitse maksaa 112 euron kiinteistöveroa omistamastaan Ruonan entisestä kansakoulukiinteistöstä. lokakuuta Marttilan kunnantalolla. Vain tekemällä todellisia rasismin vastaisia tekoja voimme muuttaa asenteita. On pakko kiertää, sanoo Väyrynen, sillä keskustan ehdokkaan on vaikea saada valtakunnallista julkisuutta. Moottoriveneessä oli kiinni Honda BF 135 hevosvoiman perämoottori. Omakotiyhdistyksen puheenjohtaja Korpela ei ota kantaa siihen, ovatko he rikkoneet lakia. Hän kiertää maata keräämässä kannatusta presidenttiehdokkuudelleen.
He halusivat Suomen EU:n ytimeen. Martti Ahtisaaren (sd.) kannatus oli 1993 yli 50 prosenttia, mutta vaaleihin mennessä hän putosi muiden tasolle. Molemmissa kielletään syrjintä muun muassa rodun vuoksi. Kesällä 1987 kannatukseni oli viisi prosenttia, mutta tammikuussa 1988 voitin Harri Holkerin (kok.). He eivät luota tummaihoiseen, nimettömänä pysyttelevä mies sanoo. Kyllä olisi omakotiyhdistyksen hallituksen pitänyt pysyä päätöksensä takana ja antaa tummaihoisen talkkarin jatkaa hommiaan. Varmasti tällaista rotusyrjintääkin on, mutta meillä ei ole yhtään tapausta vireillä. Keskustan ylimääräisen puoluekokouksen on määrä nimetä puolueen presidenttiehdokas marraskuussa. Seminaariin kutsutaan kunnan-
Oikaisu
Jutussa (SSS 6.9.) Atelier Tanja Lahden yrittäjä on Tanja Aalto.
ASKO LEHTONEN
asko.lehtonen@sss.fi. SSS | Minna Filppu
Haltsosen palkka nousee 200 euroa
SoMERo. Gallup-suosikki haluaa Suomen Natoon, mutta se ei ole hyväksi Suomelle eikä Euroopalle.
Väyrysen on pakko kiertää kyliä
Kun keskustan VarsinaisSuomen piirin toiminnanjohtaja Risto Ervelä toivotti tiistaiaamuna Hakkisherkussa Paavo Väyrysen tervetulleeksi Sauvoon, hän totesi, että tuskin perjantaihin mennessä tulee muita keskustaehdokkaita kuin Väyrynen. Nordlund jää äitiyslomalle syksyn aikana. Todella noloa ja kapeakatseista. Hallitus valitsi teknisen johtaja Raimo Vähämaan ja kunnanhallituksen puheenjohtaja Jaana Majurin (kesk.) Marttilan kunnan edustajiksi Turun seudun jätepoliittista yhteislautakuntaa valmistelevaan työryhmään. Ensin höykätään, että maahanmuuttajat elävät suomalaisten siivellä, ja sitten ei anneta mahdollisuutta, kun joku haluaa kotoutua ja tehdä töitä. Sauvo vaatii taksiautoilijalta ajamattomista kilometreistä 42 840 euroa korkoineen. Väyrynen itse totesi, että kukaan muu ei ole uskonut pärjäävänsä. Ruonan kylätoimikunta järjestää tiloissa maksuttomia tilaisuuksia kaikille kyläläisille. Kisaan voi ilmoittautua perjantaihin asti. välisenä aikana. Kebab kelpaa syötäväksi, mutta musta mies ei talkkariksi. Hänen mukaansa maahanmuuttajan irtisanominen on tapahtunut kaikessa yhteisymmärryksessä ja potkut saanut mies on tiennyt, missä mennään. Netissä kerätään nimiä adressiin, jossa vaaditaan irtisanotulle maahanmuuttajalle työtä takaisin.
Demarien Hannu Salo nousee valtuustoon
SoMERo. Biaudet pitää tapausta surullisena, mutta näkee sen käsittelyssä sosiaalisessa mediassa paljon hyvää. Uskomatonta! Kai porukka muistaa, että etnisin perustein työsuhteen purku koeajallakin on laitonta. Hävetkää kaikki te, jotka erositte moisen takia yhdistyksestä tai keille palvelut eivät kelvanneet. (SSS)
NÄKÖKULMA
Valtuustoseminaari järjestyy kunnantalolla
MaRTTIla. Mäkelän varajäsenenä toimii Anne Viander. Lisäksi hänelle maksetaan toimialajohtajuudesta 250 euroa kuussa. Nelosen uutisten mukaan Varsinais-Suomen poliisi aikoo selvittää miehen irtisanomisen syitä. SSS | Minna Filppu
Kommentoi
verkossa
Verkosta
Nämä samat vikisijät valittavat jos maahanmuuttaja on työtön, mutta työn suorittajaksi ei myöskään erivärinen ihminen kelpaa. Nyt vertailussa ovat mukana ne eläkeläiset, jotka ovat alkaneet saada kansaneläkettä viimevuotisen tietokonevertailun jälkeen tai joiden eläkkeessä on tapahtunut sen jälkeen muutoksia. Lipponen oli tuolloin pääministeri ja Niinistö valtiovarainministeri. Työryhmä listasi seudullisen organisaation perustamisen reunaehdoiksi muun muassa ympäristönsuojelun resurssien vahvistumisen ja paikallisten palvelupisteiden säilyttämistarpeen selvittämisen. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 7. Mihin aikaan on Salossa jääty. SSS | Minna Filppu
RiKoTTiinKo näiTä laKeja?
Työsopimuslaki: "Työnantaja ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa työntekijöitä eri asemaan iän, terveydentilan, kansallisen tai etnisen alkuperän, sukupuolisen suuntautuneisuuden, kielen, uskonnon, mielipiteen, perhesuhteiden, ammattiyhdistystoiminnan, poliittisen toiminnan tai muun näihin verrattavan seikan vuoksi." Yhdenvertaisuuslaki: "Ketään ei saa syrjiä iän, etnisen tai kansallisen, alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden, sukupuolisen suuntautumisen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella." Lähde: Finlex
Biaudet toivoo, että mies otettaisiin takaisin
Vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet sanoo, että hänen saamiensa tietojen valossa salolaisen omakotitalkkarin työsuhteen lopettamisessa oli päivänselvästi kyse syrjinnästä. Työsyrjintärikoksesta työnantajan edustaja saa päiväsakkoja sen mukaan, miten törkeäksi syrjintä katsotaan. Iäkkäät ihmiset eivät halunneet minua töihin
Hänen mielestään Kosken ja Marttilan toimiva kouluyhteistyö on hyvä lähtökohta laajemmallekin yhteistyölle. 6
Keskiviikkona 7. Se me säästetään perussuomalaisille.
"Päätökset nopeasti"
Sasi toivoo, että hallituksen budjettiriihi sujuu nopeasti ja ilman, että valtiovarainministeriön ehdotukseen ryhdytään tekemään suurempia muutoksia. Se tietysti petaa keskustalle jossain määrin vaikeuksia. Hemmilällä oli kuitenkin vielä jonkinlaista uskoa tulevaisuuteen. Länsi-Suomen kuljetusyrittäjien toimitusjohtaja Tero Siitonen (vas.) oli saattelemassa matkaan kuljetusyrittäjä Ralf Hellsbergiä ja Petri Nurmista sekä kansanedustaja Esko Kivirantaa, Katja Taimelaa ja Pertti Hemmilää sekä kuljetusyrittäjä Hannu Vuorista.
Kaikki maksua vastaan tapahtuva kuljetus tulisi tehdä luvanvaraiseksi ja hämäräperäiset urakkahommat olisi saatava loppumaan, Siitonen sanoi.
Kuljetusyrittäjiä huolestuttavat myös kuljetusten hintoja nostava polttoaineveron korotus, jonka he pelkäävät vaikuttavan haitallisesti jopa Suomen vientiin.
Kansanedustajien kyydityksistä vastasivat SKAL:n jäsenyrittäjistään nimeämät niin sanotut kuljetuskummit, jotka pitävät yhteyttä edustajaan koko eduskuntakauden ajan.
SKAL tarjosi tiistaina kaikkiaan 60 kansanedustajalle kuorma-auto- tai rekkakyydin lentokentille, rautatieasemille tai Arkadianmäelle.
Eduskunnassa odotetaan värikästä ja vaikeaa syksyä
Keskustan Lintilä: Meillä on sekasortohallitus, kokoomuksen Sasi: Keskusta kääntää kelkkansa
STT | HannU KUPaRinen
Millainen taisto vielä saadaan aikaan kriisimaiden uusista tuista ja Kreikka-lainojen vakuuksista. Myös tulevan vuoden budjetti ja leikkaukset huolestuttavat. Hallitus esittää, että Suomen jalkaväkimiinavarastot hävitetään Ottawan sopimuksen velvoitteiden mukaisesti viimeistään vuonna 2016. Velkaelvytys on ollut suuri virhe. Hemmilä pelkäsi, että Euroopan taloustilanne on kurjistumassa kriisiksi. Länsimaat ovat eläneet pitkän aikaa yli varojensa ja se tie on käyty loppuun. Yhdistyksen tempaus oli valtakunnallinen. Kunnan 150 työntekijästä 60 on sosiaalipuolella. Ensimmäiselle vaalisijalle asetettiin Tikkurilan seurakunnan kappalainen Pirkko Yrjölä ja toiselle Pukkilan seurakunnan kirkkoherra Hannu Tiainen. Mielestäni on pöyristyttävää, että kuntia halutaan väkisin yhdistää ja paikallishallintoa rapauttaa. Joku saattaisi sanoa, että hölmöläisten hommaa, enkä lähtisi häntä lausumastaan arvostelemaan, totesi hallituksen yksimielisestä esityksestä Janne Sankelo (kok.). Jatkuva säästötilaus 12 kk:n maksuerä 6 kk:n maksuerä 3 kk:n maksuerä
maalaamon rakentamiskustannuksiksi. Hakkarainen on perustellut vaatimustaan sillä, että muissakaan kuntaliitoksissa entisten kunnanjohtajien palkkoja ei ole laskettu. Tuleva syksy tuntui vaikealta. En muista kuin 1990-luvulta, jolloin oli vastaavantyyppisiä vaikeita tilanteita, valtiovarainvaliokunnan jäsen Jouko Skinnari (sd.) vertaa. Raaseporin kaupunginhallitus mielestä valitus pitää edelleen hylätä. Olen ilahtunut siitä, että uudessa hallituksessa on ministereitä, jotka ottavat asian vakavasti. Uskon, että meillä on edessä hyvin värikäs syksy, valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi (kok.) sanoo. Hänenkin mukaansa tilanne on kuitenkin talouden kannalta poikkeuksellisen huono ja edessä on varmasti leikkauksia.
Sauvolaisilta perittävä tulovero voi nousta ensi vuodeksi nykyisestä 19,5 prosentista 19,75 prosenttiin. Jos budjettiriihi taas venyy ja aletaan miettiä ehdotettujen säästöjen purkamista, se petaa eduskunnalle sellaisen syksyn, että se peli jatkuu eduskunnassa ja budjetin kokoaminen muodostuu huomattavasti vaikeammaksi. Hörkkö esitti kesäkuun valtuustoaloitteessaan, että naapurukset alkaisivat tiivistää yhteistyötään joko kuntaparina tai yhdistymällä. Vaikeusaste on harvinaisen suuri. klo 6.00-16.00. Puhelin 0200-71000 Avoinna ma-pe klo 8.00-14.00
mäistä sijaa ja valitti ensin tuomiokapituliin ja sen jälkeen Helsingin hallinto-oikeuteen, joka piti voimassa kapitulin päätöksen. Uskon, että Suomessa pärjätään, sillä asenne työhön ja yrittäjyyteen on täällä terveellä pohjalla. (STT)
Raaseporin kehitysjohtaja Jyrki Hakkarainen on valittanut palkastaan korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Hän myös vaatii kaupunkia vastaamaan oikeudenkäyntikuluistaan korkoineen. Varastokatos muutetaan tuotantotiloiksi kolmen vuoden sisällä.
Telefax (02) 770 2300 Puhelin (02) 770 21 (vaihde) Puhelin iltaisin - uutistoimitus 770 21, 770 2314 - urheilu 770 2309 ALUETOIMITUS Somero, Kiiruuntie 1, Puhelin (02) 7488 656 TILAAJAPALVELU Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Kunnanvaltuusto päätti kesällä maksaa varastokatoksen muutostyöt, kunhan rakennuskustannukset ovat enintään 139 500 euroa. Lintilä vastaa, että keskusta jatkaa oppositiossakin "asialinjalla". Toisaalta se voi merkitä myös
Teksti: SSS | Leeni Salonen, kuvat SSS | Pyry Krappe
Kiivailua jalkaväkimiinojen kiellosta
Jalkaväkimiinoista luopuminen repii hallituspuolueiden välejä eduskunnassa. sitä, että eduskunnassa kiisteltäväksi niitä jää sitten vähemmän. Korson kirkkoherranvaalin järjestäminen venyy todennäköisesti alkuvuoteen 2013. Muun muassa eduskunnan valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi (kok.) arvioi, että Puolustusvoimiin kohdistuvat säästöt oikeuttavat arvioimaan uudelleen miinoista luopumisen aikataulua. SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jouni Backman ihmetteli keskustelua, koska miinoista luopumisesta on päätetty jo kahteen otteeseen. Olemme erityisen huolissamme siitä, kuinka kustannusten nousu ja harmaa talous nakertavat alan kannattavuutta, kertoi Länsi-Suomen kuljetusyrittäjien toimitusjohtaja Tero Siitonen. Hörkkö perustelee yhteistyön tiivistämistarpeita erityisesti sosiaali- ja terveystoimella, sillä sen menot ovat yli 60 prosenttia Kosken kunnan budjetista. Tulopuolta on vielä vaikea arvioida. Meillä on kuuden puolueen hallitus, joka syntyi kovan väännön jälkeen. Yhteispalaverin jälkeen asia menee kunnanhallitusten kä-
sittelyyn, Brander toteaa. Ecomp eli entinen Kospa on jo aiemmin päättänyt muuttaa 342 neliön varastokatoksen tuotantotilak-
si, mutta haluaakin ensin tehdä maalaamon nykyisen hallin jatkeeksi. Yhteiskuntaan kaivattaisiin myös rakenneuudistusta, jotta ylimitoitettua hallintokoneistoa pystyttäisiin keventämään.
minna.filppu@sss.fi
SSS | Minna FiLPPU
"Keskusta ja perus-keskusta"
Kun yleensä hallituksella on ollut eduskunnassa vastassaan yksi isompi oppositiopuolue ja muutama pienempi, nyt isomman kokoluokan puolueita on kaksi. Uskon, että se on yhtenäinen, mutta jää nähtäväksi. Kotimaisesta talouspolitiikasta ensimmäinen yhteenotto nähdään torstaina, kun pääministeri Jyrki Katainen (kok.) antaa eduskunnalle selvityksen taloustilanteesta ja tulevista näkymistä. Oman varjonsa kaiken päälle heittää talousnäkymien synkentyminen. Keskusta sen sijaan joutuu kääntämään kelkkansa siitä politiikasta, mitä se edusti vielä hallituksessa ollessaan. Positiivista asiassa on se, että politiikka on tullut politiikkaan eli nyt puhutaan todella merkittävistä asioista.
Mitkä ovat syysistuntokauden tärkeimmät asiat?
Kosken johtoryhmä kutsuu Marttilan kunnan johtoryhmän palaveriin syyskuussa ruotimaan yhteistyömahdollisuuksia. Hauskoihin sutkautuksiin tai kaiken tasaiseksi ampuvaan oppositiopolitiikkaan emme lähde. Raaseporin henkilöstöjaosto vahvisti keväällä 2009 Pohjan entisen kunnanjohtaja Hak-
karaisen palkaksi 5 500 euroa eli hänen palkkansa laski noin 500 eurolla. Pahinta on, että velkamaiden tukemisella kuvitellaan saavutettavan pysyvää taloudellista vakautta. Puhelin (02) 770 2610
Marttila kustantaa maalaamon Ecompin teollisuushallin jatkeeksi
minna.filppu@sss.fi
SSS | Minna FiLPPU
Marttilan kunta kustantaa Ecomp Oy:n laajennuksen rakentamisen. Varmasti kaikkien asioiden vaikeusaste on tavattoman suuri. Odotan mielenkiinnolla sitä, millainen on eduskunnan työskentelyilmapiiri. Kiviranta ei halunnut kommentoida taloustilannetta ennen lokakuun alkua, jolloin eduskunta saa valtioneuvostolta talousarvioesityksen ensi vuodeksi. Sen mielestä Hakkaraisen olisi pitänyt vaatia liittotason neuvotteluja saadakseen muutosta paikallisesti neuvoteltuun virka- ja työehtosopimuksen soveltamiseen.
Someron Ojakoski jatkaa valittamista
Vantaan Korson seurakunnan kirkkoherranvaalin valituskierros jatkuu, sillä Someron kirkkoherra Asko Ojakoski on jättänyt valituksen vaalin ehdokasasettelusta korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Sauvon kunnan taseessa oli viime vuoden lopussa kattama-
tonta alijäämää noin 560 400 euroa eli 184 euroa asukasta kohden. Mielestäni oppositiossa on haluttu ymmärtää Paras-uudistus väärin.
Esko Kiviranta, kesk.
Aloitan syysistuntokauden hyvällä, mutta kriittisellä mielellä. klo 6.00-12.00 -Uusimaa: Itellan varhaisjakeluiden jakelupäivystys: Puhelin 0200 30011(mpm/pvm) Avoinna ma-pe klo 6.30-16.00 la klo 7.00-12.00 su klo 7.30-12.00 JAKELUTIEDUSTELUT -Salon alueen varhaisjakelut: Itella Oyj, PL 4711, Salo. Rahasta puhutaan enemmän kuin koskaan. Kunnan tulopohja-arvio täsmentyy syksyn aikana, kun valtio tekee kuntien valtionosuuksia koskevat linjauksensa.
Edustajille tarjottiin kyytiä ja tietoa
Salon torilta kohti Helsinkiä startanneet kansanedustajat saivat kuorma-autokyytinsä aikana mahdollisuuden tutustua kuljetusyrittäjän arkeen. Se riippuu siitä, miten paljon saamme valtiolta apua, hallintojohtaja Sami Suikkanen toteaa. Ecompin tuotanto on kasvanut ja se otti jo neljä vuotta sitten varastokatoksesta tuotantokäyttöön 720 neliötä.
Määräaikaistilaus 12 kk 6 kk 3 kk 1 kk
Muutostöiden jälkeen kunta perii yhtiöltä nykyisen vuokran lisäksi uusista tiloista vuokraa, joka on kuusi prosenttia toteutuneista rakennuskustannuksista.
Viikonl. Sasin mielestä uuden hallituksen sisäinen kestokyky testataan budjetin eduskuntakäsittelyssä syksyn mittaan. He siirtyvät Liedon kunnan palkkalistoille, kun sosiaali- ja terveystoiminnot yhdistetään. Puhelin 0200-71000 Avoinna ma-pe klo 8.00-14.00 ILMOITUSOSASTO Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Avoinna ma-pe klo 8.30-15.30, ilmoitustilavaraukset ja valmiit aineistot seuraavan päivän lehteen viimeistään klo 14.00. Sasi ennustaa, että perussuomalaiset pääsevät helpommalla. Helsingin hallinto-oikeus hylkäsi kesäkuussa Hakkaraisen vaatimukset. Hallituksen mielestä palkan ratkaisee tehtävien vaativuus. Nyt mitataan, kuinka yhtenäinen hallitus todella on eduskunnassa. Kaikki opposition edustajat eivät ole yhteistyöhaluisia kuntauudistuksen suhteen. Koskella ja Marttilassa on samankaltainen hallinto ja muu kulttuuri, hän lisää.
Raaseporin kehitysjohtajan palkka eteni korkeimpaan hallinto-oikeuteen
Katja Taimela, sd.
Syksy tulee olemaan haasteellinen. Palkka määräytyi 2 0003 000 euroa pienemmäksi kuin mitä Tammisaaren ja Karjaan entiset kaupunginjohtajat kuittasivat uusista tehtävistään kuntaliitoksen jälkeen. Sekasortohallitus ei pysty sellaiseen vastuunkantoon, mitä tässä tilanteessa tarvittaisiin, valtiovarainvaliokunnan keskustalainen jäsen Mika Lintilä heittää. (SSS)
SALON SEUDUN SANOMAT
Sanomalehtien Liiton jäsen
7-päiväinen sanomalehti
235,00 125,00 64,50 26,00
LT-LEVIKKI 21.828 kpl (LT-levikki 2010) SSS sähköposti: toimitus@sss.fi JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) TOIMITUS Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Avoinna: ma-pe klo 9.00-23.00, la klo 14.45-23.00, su klo 15.00-23.00
Tilaukset toimitetaan force majeure- (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, yms.) varauksin.
Telefax (02) 770 2222 Sähköposti: ilmoitukset@sss.fi Verkko-osoite: www.sss.fi/ilmoitukset Viikkomarkkinoiden ja Nettitorin ilmoitushinnat, ohjeet ja asiointi internetissä www.sss.fi/tori PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2011 ISSN 0782-5404
JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS 215,00 110,00 56,00 -Itellan varhaisjakelupäivystys Puhelin: 0200 72822 (mpm/pvm) Ark. Korson edellinen kirkkoherra Kari Pekka Kinnunen jäi eläkkeelle huhtikuun alussa. Kunnallisveroprosentin tarkistus sisältyy ohjelmaan. Perussuomalaisten politiikka on selkeää ja johdonmukaista. Oppositiosta sekä perussuomalaiset että osa keskustaa haluaisi myös lykätä jalkaväkimiinoista luopumista. Eduskunnassa odotellaan jännityksellä, millaiseksi alkava syksy on muodostumassa. Länsitaloudessa on tulossa suuri romahdus, jonka laskun pelkään jäävän tuleville
sukupolville. Kuntatalouden uhat kasvavat ja merkittävä osa kuntien henkilöstöstä jää eläkkeelle lähivuosina, joten Hörkkö uskoo, että tehtävien uudelleen järjestely olisi helpompaa tehdä yhdessä. Nyt kunnanhallitus hyväksyi saman summan
Avoinna ma-pe klo 8.30-15.30 Puhelin (02) 770 2626 Telefax (02) 770 2222 tilaajapalvelu@sss.fi Verkko-osoite: www.sss.fi/tilaajapalvelu TILAUSHINNAT 1.12.2010 alkaen. Poikkeuksellinen taloustilanne vaatii eduskunnalta kovaa työtä.
Pertti Hemmilä, kok.
Toivon, että vakavista rikoksista annettaisiin kovemmat rangaistukset. Kosken hallintojohtaja Marja-Leena Brander ja Marttilan hallintojohtaja Heini Luoma epäilevät, että tavoite voi jäädä aluillaan olevan kuntauudistuksen jalkoihin. Erityisesti kuntauudistus mietityttää. Skinnarin mukaan laaja hallituspohja merkitsee sitä, että päätöksenteko hallituksessa voi olla tavallista vaikeampaa. Nyt on laitettava suu säkkiä myöten, Hemmilä sanoi. Miten uusi kirjava hallitus selviää ensimmäisen budjettiesityksensä kanssa. Yhtiö rakentaa 295
neliötä lisätilaa kunnan omistamaan teollisuushalliin Ekotiellä maalaamoa varten. Meillä on keskusta ja peruskeskusta, Sasi kuvailee tilannetta. Kunnanhallitus keskusteli asiasta käsitellessään alustavasti ensi vuoden talousarvion laadintaa. Perussuomalaisia hiillostettiin siitä, että puolueen puheenjohtaja Timo Soini ei irtisanoutunut hankkeesta. Sillä ajetaan porukkaa (hallituspuolueiden kansanedustajia) ruotuun ennen hallituksen budjettiriiheä, Lintilä tulkitsee. Sauvon kunnanvaltuusto hyväksyi elokuussa talouden tasapainotussuunnitelman seuraavan kolmen vuoden ajaksi. Tuomiokapituli arvioi keväällä 2010 järjestetyissä vaaleissa Ojakosken kolmannelle vaalisijalle. Hakkarainen vaatii korkeinta hallinto-oikeutta kumoamaan Raaseporin henkilöstöjaoston ja kaupunginhallituksen sekä Helsingin hallinto-oikeuden päätökset ja vahvistamaan palkkansa 5 995,68 euroon maaliskuun 2009 alusta. Uskon, että eduskunnassa puhutaan tänä syksynä rahasta enemmän kuin koskaan aikaisemmin, mietti Taimela ennen kyydin lähtöä. Harmaata taloutta haluttaisiin suitsia erityisesti uudella lupajärjestelmällä, jotta useita vararikkoa peräjälkeen tehneet konkurssikeinottelijat saataisiin kuriin.
Kosken ja Marttilan johtajat pohtivat syyskuussa yhteistyötä
minna.filppu@sss.fi
SSS | Minna FiLPPU
Kansanedustajat pääsivät kuorma-autokyydillä eduskunnan ensimmäiseen syysistuntoon. Kunta on hakenut vajaat puoli miljoonaa euroa kuntien harkinnanvaraista valtionosuuden korotusta. Salolaiset kansanedustajat Pertti Hemmilä (kok.) ja Katja Taimela (sd.) sekä sauvolainen Esko Kiviranta (kesk.) saivat tiistaiaamuna kuorma-autokyydityksen Salon torilta eduskunnan syyskauden ensimmäiseen istuntoon Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:ltä. Kumpi ottaa oppositiossa johtavan roolin, keskusta vai perussuomalaiset. Ojakoski peräsi ensim-Someron ja Koski tl:n alueen varhaisjakelut: Suomen Posti Oy, Joensuuntie 5, Somero. Kokoontuminen juontuu Kosken kunnanvaltuutettu Juhani Hörkön (kesk.) aloitteesta, jossa perättiin naapurikunnille yhteistä tulevaisuutta. Erityisesti Euroopan talousmarkkinat ovat vaikeassa tilanteessa. syyskuuta 2011
SALON SEUDUN SANOMAT
UUTISET
Talousvaikeudet varjostivat eduskunnan ensimmäistä syyspäivää
Kansanedustajat kyyditettiin Salostakin rekalla Arkadianmäelle
SSS/Pyry Krappe
Sauvolaisten tulovero noussee 19,75 prosenttiin
minna.filppu@sss.fi
SSS | Minna FiLPPU
leeni.salonen@sss.fi
SSS | Leeni SaLonen
Talousasiat olivat päällimmäisinä mielessä eduskunnan syysistuntokauden aloittavilla salonseutulaisilla kansanedustajilla. Yrittäjät halusivat esitellä kansanedustajille alan epäkohtia, esimerkiksi harmaata taloutta ja polttoaineveron korotuksia
Tämäntyyppistä toimintaa on tullut esille kausityöhön liittyen muun muassa maataloustyössä. Hoitokustannuksia nostaa sekin, että vielä hoidon jälkeen entiset rintasyöpäpotilaat saattavat joutua käyttämään pitkäaikaisia lääkkeitä. Odotamme, että Kreikka tekee kotiläksynsä. Poliisi eristi alueen ja sulki osan vilkkaasti liikennöityä Hannikaisenkatua sekä Väinönkatua. Hallitus laatii tiukan säästösuunnitelman apupaketin rinnalle. Keulaan tuli painaumia ja pieni repeämä. Kreikkaa kohtaan Westerwellen linja oli vähemmän ymmärtäväinen. Tutkintaan päätyneet paritusjutut eivät ole Koskisen mukaan laajoja kokonaisuuksia vaan "pienimuotoisia" juttuja. Ensi tieto 59 koiran laumasta tuli poliisille tiistaina iltapäivällä. Niidenkin yksityiskohdista tiedottaminen on tutkinnanjohtajien harteilla paikallispoliisissa. Henkilöauto oli Mäntäntiellä matkalla Juupajoelta Oriveden suuntaan, kun se suistui tien oikealle puolelle, luisui pitkän matkan pitkin piennarta ja pyörähti lopuksi ympäri. (STT)
Junaliikenne sujui viime kuussa alkuvuotta täsmällisemmin. 80-metrinen alus juuttui karikkoon sunnuntaina, kun se oli ajanut merimerkin väärältä puolelta. Toinen on ravintola-ala, Koskinen sanoo menemättä työsyrjintäepäilyjen yksityiskohtiin. Hän on eri tavoin katsonut tulleensa väärin kohdelluksi suojelupoliisissa vuosien saatossa. Kiskonnantapaisessa työsyrjinnässä voi olla esimerkiksi kyse siitä, että työntekijän tietämättömyyttä säädöksistä on käytetty hyväksi ja hänelle on maksettu liian pientä palkkaa. Seuraavaksi kalleimpia ovat suolistosyövät ja eturauhasen syöpä. Etukäteen ei odotettu, että toiminta olisi erityisen mittavaa. Jokaisella maalla on vuorotellen tärkeitä asioita. Sosiaaliaseman henkilökunta soitti hätäkeskukseen tunnistamattomasta salkusta iltapäivällä ennen kello yhtä. Syöpäjärjestöjen mukaan Suomessa on niin sanottuja kalliita syöpiä suhteellisen paljon, mutta yksikkökustannukset ovat pienet verrattuna muihin maihin. Ne ovat sellaisia työyhteisön sisäisiä asioita, minkä osalta en katso, että olisi syytä epäillä vähäisimmässäkään määrin, että olisi joku rikos tapahtunut, kertoo Mäkinen. Nämä kolme tautia kuuluvat myös Pohjoismaiden yleisimpiin syöpiin. MethodDraine Detox Express -pakkaus sisältää seitsemän pikkupulloa, jotka sekoitetaan veteen aina aamuisin. Korot laskevat aluksi, mutta voimistuva kritiikki ja epävarmuus paketin läpimenosta sysää korot uuteen nousuun. Poliisihallitus on Ylen mukaan selvittänyt keväästä lähtien ilmaismatkoihin liittyviä käytäntöjä ja tämän saman selvittelytyön yhteydessä ruoditaan nyt myös ruoka- ja muita alennuksia. (STT)
7 päi pikak vän uuri
VAHVA JA TEHOKAS
UUTUUS
Aktivoi elimistön oma puhdistusprosessi, pääset eroon myrkyistä ja kuona-aineista sekä muutamasta ylimääräisestä kilosta. Tohmajärven kunta joutuu järjestämään ylimääräisiä koulukuljetuksia villikoirien pelosta. Tämän jälkeen hänellä ei ole ollut laillista oikeutta toimia sairaanhoitajan tehtävissä. Surmansa saanut oli vuonna 1993 syntynyt orivesiläinen mies. Hoidon pituus ja monimutkaisuus sekä kalliit täsmälääkkeet nostavat rintasyövän hoitokustannuksia. Saksa ja Hollanti kuuluvat Suomen lailla parhaan luottoluokituksen AAA-maihin, jotka ovat avainroolissa euroalueen velkakriisin ratkaisussa. Vertion mukaan yleisistä syövistä ainakin suolistosyövän kustannukset nousevat tulevaisuudessa. Helsingissä lippu vedetään salkoon sekä torstaina ja perjantaina, Turussa vain perjantaina. Toistaiseksi ei tiedetä, kantavatko koirat jotain sairauksia, kuten raivotautia. Urpilainen ei osannut arvioida, kuinka kauan vakausratkaisun löytymiseen menee. Henkilöautoa kuljettanut vuonna 1992 syntynyt paikkakuntalainen mies puhalsi 2,88 promillen lukemat. Me teemme työtä saman päämäärän saavuttamiseksi, Westerwelle sanoi ulkoministerien tiedotustilaisuudessa. Tutkintaa johtaa syyttäjä, koska rikosepäily koskee poliisia. Sen mukaan poliisi voi tehdä päätöksen, jos eläin aiheuttaa vaaraa ihmisen terveydelle tai huomattavaa omaisuusvahinkoa. Laivan lastina oli 1 700 tonnia puuta. Poliisi purki eristysnauhat puoli neljältä iltapäivällä. Eniten rahaa kului sairaalahoitoon, ja pienempiä kulueriä olivat sairaaloiden ulkopuolella käytetyt lääkkeet ja seulonnat. Urpilainen vieraili tiistaina Berliinissä neuvottelemassa vakuuskysymyksestä Saksan ja Hollannin valtiovarainministerien kanssa. Epäiltyjen joukossa on sekä suomalaisia että ulkomaalaisia. Elokuussa peruttiin noin 300 junaa konduktöörin puuttumisen takia. Syöpien seulonta maksaa vuodessa yhdeksän euroa asukasta kohti. EU:n ja IMF:n sopima tukipaketti rauhoittaa sijoittajat, ja Portugalin lainojen korot ovat laskusuunnassa.
Liput salkoon Itävallan presidentin vierailun kunniaksi
Sisäministeriö suosittaa yleistä liputusta Itävallan liittopresidentin Heinz Fischerin valtiovierailun vuoksi. Noin neljännes korvauksista johtui rintasyövästä. Ei ole mitenkään poikkeuksellista, että Suomikin on joskus jossain asiassa todella tiukkana ja pitää kiinni kannastaan loppuun asti.
Lyhyet
Jyväskylän epäilyttävässä salkussa ei ollut pommia
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan sosiaaliaseman tiloista tiistaina löytynyt salkku ei sisältänyt räjähteitä tai muuta ihmisille vaarallista ainetta. Korot pysyvät silti noususuunnassa vielä kuukausien ajan.
KEVÄT 2011 Portugali joutuun pyytämään apua talousvaikeuksiinsa. Poliisin puolesta ollaan ihan tyytyväisiä tuohon lukemaan, että se on näinkin kohtuullinen, sanoo rikosylikonstaapeli Petri Koskinen keskusrikosrikospoliisista. Julkisuudessa on viime päivinä keskusteltu vilkkaasti virkavallan saamista etuuksista ja alennuksista. Eniten luvattomasti oleskelevia tai työskenteleviä oli VarsinaisSuomessa, Pirkanmaalla ja Etelä-Karjalassa. Sen avulla hoitoja on kehitetty, mutta tutkimus on kallista, kertoo Syöpäjärjestöjen pääsihteeri Harri Vertio. Syyttäjä on aloittanut Supoa koskevan esitutkinnan. Lipun voi laskea auringon laskiessa. Lisäksi virkavalta löysi kaksi ihmistä, jotka olivat etsintäkuulutettuja maasta käännyttämisen tai karkottamisen vuoksi. (STT) Pohjois-Pohjanmaalla elokuun 2007 ja syyskuun 2009 välisenä aikana. Pohjoismaissa käytettiin neljä vuotta sitten 4,1 prosenttia terveydenhuollon varoista syöpien hoitoon. Asia selviää poliisin elokuun puolivälissä pitämän valvontaviikon tuloksista. Poliisi päätti tyhjentää rakennuksen, koska sosiaaliasemaan oli aiemmin kohdistunut uhkauksia. VR:n mukaan junat kulkivat elokuussa lähes tavoitteiden mukaisesti huolimatta esimerkiksi konduktööripulasta. Tästä huolimatta hän oli työskennellyt tilapäisesti sairaanhoitajan tehtävissä ja sairaanhoitajan sijaisena
Nuori mies ajoi juovuksissa ojaan matkustaja kuoli
Henkilöautossa matkustajana ollut nuorukainen kuoli tiistain vastaisena yönä rajussa ulosajossa Orivedellä Pirkanmaalla. syyskuuta 2011
7
"Ymmärrys Suomen vakuusvaatimuksia kohtaan kasvanut"
Saksan ulkoministeri patisti Kreikkaa ripeämpiin vakautustoimiin
BERLIINI | STTTUOMAS SAVONEN
Valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd.) mukaan ymmärrys Suomen vakuusvaatimuksia kohtaan on lisääntynyt muissa euromaissa. Muissa maissa ymmärrys sen suhteen on lisääntynyt, että Suomen kanta on ehdoton, Urpilainen sanoi Berliinissä ennen illan ministeritapaamista. Liputus alkaa aamulla kello 8. Iltalehti uutisoi maanantaina, että Satakunnan Osuuskauppa myöntää poliiseille ABCravintoloissaan 50 prosentin alennuksen ruoasta. Lähijunien täsmällisyysluvuissa on otettu huomioon konduktööripulan takia perutut junat. (STT)
Kreikka
KEVÄT 2010 EU-maat ja IMF sopivat ensimmäisestä apupaketista Kreikalle. Kihlakunnansyyttäjä Tapio Mäkinen kertoo, että tutkintapyynnön teki rajoitusten kohteeksi joutunut ylitarkastaja, joka on nykyään eläkkeellä. Pelastuslaitoksen mukaan kyse oli inhimillisestä erehdyksestä. Suomessa syövän hoidon osuus terveysmenoista on noin 5 prosenttia. Näitä ovat muun muassa sairausvakuutuskulut ja työkyvyttömyyseläke. Solidaarisuus ei ole yksisuuntaista, vaan aina kaksisuuntaista. Tiedottaminen niistä kuuluu paikallispoliisille. EU-maiden valtiovarainministerit tapaavat seuraavan kerran ensi viikolla Puolan Wroclawissa, mutta Urpilainen ei uskaltanut luvata ratkaisua vielä tuolloin. (STT)
Färsaaret
STT, lähde: Pohjoismaiden syöpäunioni NCU
tehdään Suomessa paljon muita Pohjoismaita halvemmalla. Tautia on myös tutkittu paljon. Tapauksesta ei tehdä rikostutkintaa. Saksa ja Suomi edustavat molemmat samanlaista vakauden kulttuuria. Syyttäjä epäilee Supon rajoittaneen laittomasti yhden työntekijänsä kulku- ja tietojärjestelmien käyttöoikeuksia joulukuussa 2010. Valvontaviikolla paljastuneiden epäselvyyksien määrä ei tullut virkavallalle yllätyksenä. Tutkimuksen mukaan kustannukset
kasvavat vuoteen 2025 mennessä vajaat 30 prosenttia.
"Halvat" syövät yleistyvät
Syöpäjärjestöt arvioivat, että tulevina vuosina kustannukset kasvavat hitaammin kuin uusien syöpien määrän perusteella voisi olettaa. Kaiken kaikkiaan syövän kustannukset olivat Pohjoismaissa vuonna 2007 noin 3,3 miljardia euroa eli 121 euroa asukasta kohti. Tavoite on 97,5 prosenttia. Urpilainen arvioi ennen tiistai-illan neuvotteluja, etteivät keskustelut Saksan Wolfgang Schäublen ja Hollannin Jan Kees de Jagerin kanssa vielä tuo ratkaisua vakuuskysymykseen. Tavoite on 90 prosenttia. Ei missään tapauksessa,
Suomi ja Saksa keskustelivat euroalueen tilanteesta tiistaina myös ulkoministeritasolla, sillä asia oli esillä myös ulkoministeri Erkki Tuomiojan ja hänen saksalaisen virkaveljensä tapaamisessa.
Harva ulkomaalainen kausityöläinen luvatta maassa
Ulkomaalaisista kausityöntekijöistä ja rakennusalan työntekijöistä noin joka sadas oleskelee maassa laittomasti. Nainen sai 320 euron sakot luvattomasta terveydenhuollon ammattitoimen harjoittamisesta. Valtion virastot ja laitokset liputtavat sekä torstaina ja perjantaina. Asian ovat todenneet sekä Suomen että Venäjän rajavartiolaitokset. Komisario Kimmo Wetterstrand kertoi, että käytännössä jahdin toteuttavat paikalliset metsästäjät Tohmajärven riistanhoitoyhdistyksestä. Olen optimistinen sen suhteen, että ratkaisu asiaan löydetään. Sisäministeriö selvittää puolestaan, kohteliko Supo väärin osastopäällikköä Paavo Seliniä. Taustalla on se, että kohtuullisin kustannuksin hoidettavat syövät yleistyvät enemmän kuin kallista hoitoa edellyttävät syövät. Ihmiset kokoontuivat ratapihan ylittävälle kävelysillalle nähdäkseen tapahtumat paremmin. Lukuihin päästiin, koska VR teki elokuun puolivälissä muutoksia täsmällisyyden parantamiseksi. Kreikan kykyä selvitä veloistaan epäillään yhä vahvemmin.
KESÄ 2011 Kreikan lainakorot nousevat uusiin ennätyksiin, ja EU-maat valmistelevat uutta tukipakettia. Urpilaisen mukaan Suomen lähtökohta on edelleen se, että Kreikan toisessa tukipaketissa ollaan mukana vain jos Suomi saa Kreikalta vakuudet. Kalleimmat kustannukset ovat Norjassa. Tutkimuksen mukaan rintasyövän hoito aiheutti suurimmat korvaukset tulojen menetyksistä. Nainen oli opiskellut sairaanhoitajan tutkintoa, mutta hänen opinto-oikeutensa oli päättynyt elokuussa 2007. (STT)
Sairaanhoitajana ilman laillista oikeutta työskennellyt sai sakot
Sairaanhoitajan tehtävissä ilman laillista oikeutta työskennellyt nainen tuomittiin sakkoihin Oulun käräjäoikeudessa. Poliisi uskoo, että sosiaalitoimiston asiakas oli unohtanut salkun. Kreikan on täytettävä lupauksensa, Westerwelle kuittasi.
Lehtikuva/AFP Photo/Soeren Stache
Poliisien alennukset selvitetään pikavauhtia
Poliisien saamat alennukset syynätään nopealla tahdilla. Tutkimus tehtiin Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Islannissa ja Färsaarilla. Syöpien hoito on Suomessa väkimäärään suhteutettuna hieman muita Pohjoismaita halvempaa. Turun yliopiston rikosoikeuden professori arvioi samassa lehdessä, että menettely on laiton ja että ruokaedun tarjoaminen täyttää selvästi lahjuksen antamisen kriteerit. Kreikan valtionyhtiöiden yksityistäminen ei ole edennyt vaaditulla vauhdilla ja maalla on muutenkin vaikeuksia saavuttaa talouspolitiikalle asetetut tavoitteet. Poliisin mukaan auton vaurioista voi päätellä, että kuljettaja oli myös ajanut rajua ylinopeutta. (STT)
Rintasyöpä on Pohjoismaiden kallein syöpä
Tauti hoidetaan Suomessa halvemmalla kuin muualla pohjolassa
STT | ANNUKKA KOSKELA
Rintasyövän hoitoon kuluu Pohjoismaissa eniten rahaa verrattuna muihin syöpiin, ilmenee pohjoismaisesta tutkimuksesta. Se on ensimmäinen yhteispohjoismainen vertailu syövän kustannuksista.
Poliisi määräsi villikoiralauman lopetettavaksi
Pohjois-Karjalan poliisi on määrännyt lopettavaksi villikoiralauman, joka on saapunut Tohmajärvelle Venäjältä. harmonia.fi
ILMOITUS
VR: Junat lähes aikataulussaan elokuussa
PUHTAANA JA
HOIKKANA
KOHTI SYKSYÄ
PAASTO ILMAN PAASTOA. Monien muiden euromaiden tavoin myös Hollanti kritisoi elokuussa Suomen ja Kreikan kahdenvälistä vakuussopimusta. Tunnelma Jyväskylän keskustassa oli rauhallinen, mutta liikenne ruuhkautui. Yli 15 minuuttia oli myöhässä vain 4 prosenttia junista. Pelastuslaitoksen mukaan irtaantumista auttoi myös sopiva tuuli. Valvontaviikko johti siihen, että poliisi kirjasi muutamia rikosilmoituksia muun muassa kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä ja parituksesta. (STT)
Kokous ei ollut painostusta
Urpilaisen mukaan Schäublen koolle kutsuma Berliinintapaaminen ei ollut luonteeltaan painostuskokous, jonka tarkoituksena on saada Suomi ruotuun. Toisaalta Suomessa korvataan syövän aiheuttamia tulonmenetyksiä potilaille huomattavasti vähemmän kuin Ruotsissa ja Norjassa. Raskaisiin suojavarusteisiin pukeutuneet poliisit menivät rakennukseen tarkistamaan salkun. (STT)
Varkauden haverialus irtosi karilta
Varkaudessa karille ajanut iso rahtilaiva irtosi tiistaina omin konein, kun sen lastia oli kevennetty. KESÄ 2011 Irlanti näyttää vakuuttaneen sijoittajat sen korot ovat laskeneet selvästi.
STT, lähde: OP-Pohjola / Reuters
Portugali Irlanti Espanja Italia Suomi Saksa
2011
Solidaarisuus on kaksisuuntaista
Suomi ja Saksa keskustelivat euroalueen tilanteesta tiistaina myös ulkoministeritasolla, sillä asia oli esillä myös ulkoministeri Erkki Tuomiojan (sd.) ja hänen saksalaisen virkaveljensä Guido Westerwellen tapaamisessa. Liki yhtä moni työskentelee luvattomasti. Luontaistuotekaupoista, apteekeista ja tavarataloista. Tyypillisiä kausityöläisten töitä ovat esimerkiksi marjanpoiminta sekä puutarha- ja maataloustyöt. Tauti on kallis hoidettava, koska sairaalapäiviä kertyy paljon. Alus jäi ankkuriin odottamaan merenkulkuviranomaisten lupaa päästä jatkamaan matkaansa etelään. Tilastojen mukaan kaukojunista 88,7 prosenttia saapui asemalle viiden minuutin tarkkuudella. Westerwellen mukaan Saksasta löytyy ymmärrystä Suomen linjauksille. Suomen vaatimus Kreikalta saatavista vakuuksista on mutkistanut tuntuvasti neuvotteluja Kreikan uudesta tukipaketista ja herättänyt närkästystä useissa euromaissa. Pohjoismaiden syöpäunionin teettämä tutkimus paljastaa myös, että syöpien seulonnat
Syövän aiheuttamat kustannukset Pohjoismaissa
140 120 100 80 60 40 20 0 Suomi Norja Ruotsi Tanska Islanti Euroa/asukas/vuosi Sairaalahoito
Lääkkeet
Supoa epäillään yt-lain rikkomisesta
Suojelupoliisia epäillään ytlain rikkomisesta. (STT)
Sijoittajien usko Kreikkaan lopussa
Näin markkinoiden hermoilu on näkynyt kymmenen vuoden valtionlainojen koroissa 20 18 16 14 12 10 8 6 4 2 0 2009 2010 % LOPPUVUOSI 2010 Irlanti pyytää apua talousvaikeuksiinsa. Poliisihallituksen kehitysjohtaja Tomi Vuori sanoi tiistaina Ylen uutisille, että selvitys valmistuu tämän syksyn aikana. Päätös lopettamisesta tehtiin poliisilain perusteella. Lähijunista 94 prosenttia oli lähtö- ja määräasemilla kolmen minuutin tarkkuudella. Urpilainen kiisti toimittajan arvion. SALON SEUDUN SANOMAT
UUtiset
Keskiviikkona 7. Korot laskevat ensin rajusti, mutta lähtevät pian uuteen, nykivään nousuun. Suposta kerrottiin tiistaina, että he odottavat syyttäjän ratkaisua ja haluavat antaa hänelle tutkinnassa työrauhan. Rajan lähellä Suomen puolella lauma on tappanut ainakin yhden lampaan. Rikosjuttuja on tutkinnassa ainakin eteläisessä Suomessa. Öljyvuodon vaaraa ei ollut missään vaiheessa. Syöpäjärjestöjen mukaan seulontakuluja painaa Suomessa alas muun muassa se, että kohdunkaulan syövän seulontaväli on viisi vuotta, mutta teho sama tai jopa parempi kuin tiheämmin seulovissa maissa. Muun muassa euroryhmän puheenjohtaja Jean-Claude Juncker ja EU-presidentti Herman Van Rompuy ovat arvioineet, että euromaat ovat jo hyvin lähellä ratkaisua tukipakettineuvotteluissa. Poliisi tutkaili valvontaviikolla lähemmäs kahdentuhannen ulkomaalaisen maassa oleskelua ja heihin kohdistuvaa väärinkäyttöä. Lue lisää: www. Taudin hoito jatkuu nykyään pitkään ja aiheuttaa siksi monenlaisia poissaoloja, Vertio selvittää
Tarkastukset tehtiin Helsingissä sijaitseviin pääkonttoreihin sekä Matkahuollon Tuusulantoimipisteeseen. 8
Keskiviikkona 7. Griditin omistaa kahdek-
MTT: Maatalouden kannattavuus putoaa
Maatalouden kannattavuus heikkenee tänä vuonna alimmilleen 2000-luvulla, ennustaa Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT. Vähennystä saa vain työn osuudesta, ei esimerkiksi materiaaleista. siivouspalvelu maksaa vuodessa reilut 1 800 euroa. Näkymien synkkeneminen johtuu tuotantokustannusten noususta. Kiristyslistassa tämä kohta on erityisen heikosti perusteltu. (STTAFP Reuters)
72% 71% 68%
30 % 40 % 50 % 60 % 70 %
12% 15% 19%
80 %
15% <1% 13% <1% 13% <1%
90 % 100 %
Matkaviestinverkon puhepalvelut
osuus kotitalouksilta tulevasta liikevaihdosta
Kiinteän verkon puhepalvelut
Tekstiviestit
Multimediaviestit
MOBIILILAAJAKAISTA KIINNOSTAA KULUTTAJAA
Matkaviestinverkon puhelut Kiinteän verkon laajakaistapalvelut Kiinteän verkon puhepalvelut
Osuus (%) kotitalouksien telepalvelukulutuksesta 2008 48 26 13 9 2 2 <1 2009 46 28 10 9 5 2 <1 2010 46 26 8 10 7 3 <1
Mitä maksaa kolmen minuutin puhelu?
DNA Onni S Saunalahti Norppa TeliaSonera Finland Minun Sonera Tele Finland Perus
Tekstiviestit
Snt
20,7 20,7 28,8 20,9
LounaisSuomen Osuuspankille kunniaa
Paimiossa toimiva LounaisSuomen Osuuspankki on valittu maan parhaaksi jäsenen palkitsijaosuuspankiksi viime vuonna. Tänä vuonna pariskunta maksaa vain yhden 100 euron omavastuuosuuden, koska koko remontti mahtuu yhdelle ihmiselle sallitun vähennyksen rajoihin. syyskuuta 2011
SALON SEUDUN SANOMAT
Talous
n Taloustoimitus Suvi Kulla (02) 7702 328 Kirsi Siekkinen (02) 7702 332
Nokia etsii kilpailulla uutta Nokia Tunea
Nokia haluaa uusia maailmankuulun Nokia Tune -soittoäänensä kilpailun kautta. Kääriäinen toivoo, että Kilpailuviraston selvitys tuo selkeyttä joukkoliikennelain ja kilpailunrajoitusten suhteeseen. Korhoselta löytyy kuitenkin ym-
märrystä poliitikoille. LVI-Tekniset Urakoitsijat ry:n toimitusjohtaja Jari Syrjälä sanoo, että kotitalousvähennys on ollut hyvä keino vähentää pimeinä tehtyjä pieniä korjaus- ja remonttitöitä. Ensi vuonna vähennys pienenee 725 euroon. Kotitalous- ja remonttialan ammattilaiset pelkäävät vähennyksen supistumisen johtavan harmaan talouden kasvuun. Kilpailu on avoin kaikille. Rakennusliiton tiedotuspäällikkö Heikki Korhonen sanoo, että kotitalousvähennyksen käyttöönotto oli laman keskellä merkittävä piristysruiske rakennusalalle. Tilastokeskuksen tulonjakotilaston mukaan kotitalousvähennyksen käyttö on yleisintä iäkkäissä ikäryhmissä. Veronmaksajien keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen on hämmentynyt kotitalousvähennyksen leikkaamisesta, sillä hallitusohjelmassa luvataan toimia harmaan talouden torjuntaan. Hänen mukaansa tapaus on kuitenkin "isommasta päästä". Linja-autoliitto on bussiliikenteen yrittäjien etujärjestö ja Matkahuolto sen omistama tytäryhtiö. Tämä lysti kustansi meille jokaiselle keskimäärin 14,80 euroa kuukaudessa viime vuonna. Linja-autoliiton toimitusjohtajan Heikki Kääriäisen mukaan uuden joukkoliikennelain toimeenpanosta ei ole yhtenäistä ohjeistusta. Raportin mukaan vähennyksen piirissä olevien palveluiden hinnat eivät kuitenkaan ole kasvaneet merkittävästi enemmän kuin esimerkiksi kauneudenhoitopalveluiden hinnat. Töiden osuus remontin hinnasta on 5 200 euroa. Tekstareita tyypillinen kanssasisko tai -veli näpyttää 55 kappaletta yhden kuukauden aikana. Syytteen mukaan yritykset ovat vastaanottaneet tekaistuja laskuja useilta muilta yrityksiltä. Viestintäviraston kyselytutkimuksen mukaan 6 prosentilla työnantaja maksaa myös henkilökohtaiset puhelut. Protecmaticin alaa ovat muun muassa työkoneiden korjaukset, hydrauliikkaalan työt ja tarvikemyynti. Keskusliikkeenä toimii kahdeksan paikallisen verkkoyhtiön omistama Gridit Oy, joka tekee sopimukset palveluntarjoajien kanssa. Tuotteet välitetään paikallisten lähiverkkokauppojen kautta. Eläkeläinen maksaa siis siivouksestaan 275 euroa enemmän tai jättää neljä siivouskertaa väliin. Tänä vuonna he saavat kotitalousvähennystä yhteensä 3 000 euroa. Kilpailuviraston tarkastusmääräyksessä viitataan kilpailunrajoituslain neljänteen ja kuudenteen pykälään, joissa käsitellään kilpailijoiden välistä kiellettyä yhteistyötä ja määräävän markkina-aseman väärinkäyttöä. Lehden mukaan Kilpailuvirasto teki viikko sitten tiistaina yllätystarkastuksen Linjaautoliittoon ja Matkahuoltoon. Uskon, että kännykkäpuheluiden ja -tekstiviestien määrä on saavuttanut huippunsa. Kilpailuviraston apulaisjohtaja Timo Mattila ei kommentoi tarkemmin tarkastusta. Jos remontti teetetään ensi vuonna, vähennyksen määräksi jää 2 125 euroa. Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) raportin mukaan nykyiset tilastot ovat riittämättömiä vähennyksen vaikutusten kattavaan arviointiin. Viestintäviraston laskelmien mukaan kännykässä puhuminen on loivassa kasvussa. Kännykkäpuheluiden hinnat ovat jatkuvasti laskeneet hieman. Kunnallistaloudessa on paineita, joten sieltä ei ehkä liikene lisää resursseja kotipalveluun, sanoo ekonomisti Malinen.. Kesämökkien
Kotitalousvähennys yleistyi nopeasti 2000-luvulla
400 000 350 000 300 000 250 000 200 000 150 000 100 000 50 000 0
19 97 19 98 19 99 20 00 20 01 20 02 20 03 20 04 20 05 20 06 20 07 20 08 20 09
STT, lähde: Verohallinto
Kotitalousvähennyksen saajien määrä
Kaikki Palkansaajat Eläkeläiset
Kemiön Puhelin mukaan Griditin myyntiketjuun
Griditin uusimpana lähiverkkokauppiaana aloittaa syyskuussa Kemiön Puhelin Oy. Voittajaversion tekijä saa 10 000 dollaria ja hänen sävelmänsä pääsee yli 100 miljoonaan Nokia-puhelimeen, kertoo Digitoday-sivusto. Mukana ovat muun muassa SSP Yhtiöt Oy, Karjaan Puhelin Oy ja Kemiön Puhelin Oy. Ne toivovat verkkokaupassa myytävien digitaalisten palvelujen kirittävän kuituyhteyksien myyntiä. Vähennystä saa kotitalous- ja hoitotyöstä, kunnossapito- ja peruspalvelutyöstä ja tietotekniikan asennus- ja neuvontapalveluista. Osuuspankkien parhaiden jäsenten palkitsijoiden vertailu on julkaistu Osuustoiminta-lehden Vuosikirjassa. Valtaosa suomalaisista myös maksaa itse oman kännykkälaskunsa. Suomen yrittäjien ekonomisti Petri Malinen uskoo, että heikon talouskasvun aikana kotitalouspalveluiden käyttöä vähennetään. Alkuvuodesta kasvuvauhti oli vielä 0,8 prosenttia. Suomalaisten kännykkälaskua on selvittänyt Viestintävirasto, joka kerää tietoja teleyhtiöiden antamista luvuista. Sen sijaan asiakkaat ovat enenevässä määrin kiinnostuneita kiinteähintaisista datapaketeista, Korpi jatkaa. Eniten vähennystä hyödyntävät yli
KaTTOrEMONTTI KaNNaTTaa TEETTÄÄ TÄNÄ VUONNa
Pariskunta teettää kattoremontin. Kiinnostuneet voivat ladata kilpailun verkkosivulta Nokia Tune Remix Kit -työkalun, joka sisältää muun muassa vanhat versiot Nokia Tune -soittoäänestä. Pariskunta maksaa siis remontista 875 euroa enemmän. Tuomaristo ratkaisee voittajan 7. Keskimääräisessä kännykkälaskussa on mukana puhelut ja tekstiviestit. (STT)
KOTITaLOUsVÄHENNysTÄ PITÄÄ HaKEa ITsE
Kun ostaa palveluita kotiin tai mökille, osan kuluista voi vähentää verotuksessa kotitalousvähennyksenä. Väisänen uskoo, että puheja tekstariliikenteessä ei ole luvassa enää voimakasta kasvua. Kuitilla tekeminen käy kannattamattomaksi, mikä taas heikentää työntekijöiden sosiaaliturvaa, Lehtinen huomauttaa. Laajemmin yhtiö tunnetaan kuormia suojaavista hydraulisista kuormapeitejärjestelmistään. Yrityspuhelinten osuus kaikista kännykkäliittymistä on ollut laskusuunnassa ainakin teleyhtiö Elisassa. Erilaiset puhe- ja viestipaketit ovat yleisemmin vain nuorten suosiossa. Kilpailun järjestää Nokia ja suomalainen musiikkialan yhteisö Audiodraft. Elvytysvälineet eivät voi olla pysyviä, joskus niistä on luovuttava. Yksi helppo tapa säästää on vähentää ulkopuolisten ihmisten apua kotitaloustöissä. Jos valtiovarainministeriön tahto toteutuu, kotitalousvähennyksen enimmäismäärä kutistuu ensi vuonna 2 000 euroon nykyisestä 3 000 eurosta. (STT)
75-vuotiaat. Viime vuoden loppupuoliskolla suomalaiset soittivat kännykällä 2,6 miljardia puhelua. Työmahdollisuudet vähenevät, ja osa yrittäjistä joutuu varmasti lopettamaan toimintansa. Kuinka moni pärjää vielä
kotona, jos avun hankkiminen kallistuu. Myös työn vähennysprosentti pienenee. SSS | Johanna KäKönen
Mobiililaajakaistapalvelut Muut matkaviestinverkon tiedonsiirtopalvelut Multimediaviestit
Rakennusalan kuittikauppavyyhdessä 15 syytettyä
Rakennusyritysten laajan kuittikauppavyyhden pääkäsittely alkoi KemiTornion käräjäoikeudessa tiistaina. Leikkauksen ajoitus on haastava. Siksi lakia soveltavien viranomaisten menettelytavat ovat kirjavia. Kotitalousvähennyksen vastustajat sanovat, että verohyöty nostaa palveluiden hintoja. Nokia Tune -soittoäänenä tutuksi tullut katkelma on osa espanjalaisen Francisco Tárregan vuonna 1902 säveltämää Gran Vals -sävelmää.
SSS | Johanna KäKönen
4,322
PÄIVÄN LUVUT OMX Helsinki
5335,07
Nokia Oyj Euribor 12 kk 2,066 3 kk 1,534
-0,72 % +2,42 % -0,005 -0,003
Vinkkaa uutinen!
talous@sss.fi
Suomalainen puhuu ja tekstaa 15 eurolla kuukaudessa
Netin käytöstä puhelimella tulee päälle vielä kympin lisälasku
johanna.kakonen@sss.fi
Lyhyet
30-vuotias Protecmatic uusiin tiloihin Koskella
Tasavuosia tänä syksynä täyttävä Protecmatic on muuttanut uusiin isompiin tiloihin Koskella. Euroopan talousalueen kasvuprosenttia veti alas etenkin Saksan talouskasvun raju hyytyminen. Vähennyksen nos-
tamista voisi harkita taas, jos lama iskee. Teetetyt työt ilmoitetaan veroilmoituksessa. Vuoden takaiseen verrattunakin kasvua kertyi huhtikesäkuussa vain 1,6 prosenttia, kertoo EU:n tilastoviranomainen Eurostat. Ensi vuonna yhden ihmisen vähennyskatto tippuu 2 000 euroon. Kilpailutyöt on toimitettava 2. SSS | Johanna KäKönen
SSS | JOHAnnA KäKönen KÄNNYKKÄPUHELUIDEN OSUUS KOTITALOUKSIEN TELEYRITYKSELLE MAKSAMISTA EUROISTA KASVAA
2010 2009 2008
0% 10 % 20 %
Suomalainen puhuu matkapuhelimeensa keskimäärin kolme ja puoli tuntia kuukaudessa. Keskimääräinen kännykkälasku on laskettu siitä, kuinka paljon teleyhtiöt ovat keränneet tuloja suhteessa matkapuhelinten käyttömääriin. lokakuuta mennessä, jonka jälkeen valitaan jatkoon menijät. Se oli Viestintäviraston selvitysten mukaan viime vuonna keskimäärin 10,90 euroa kuukaudessa. Voittajia ovat siis kuluttajien sijaan yrittäjät. lokakuuta. Tutkimuslaitoksen mukaan yrittäjäperheelle jää tänä vuonna yrittäjätuloa yli neljännes vähemmän kuin viime vuonna. Siitä kertoo esimerkiksi se, että viime jouluna tekstariliikenne ei enää kasvanut. Vähennys myönnetään sinä vuonna, jona työt on maksettu. Hinnat ovat laskeneet, mutta samalla puhelimen käyttö on lisääntynyt. Jutussa on kaikkiaan viisitoista syytettyä, ja syyttäjän mukaan rikoshyödyt ovat useita miljoonia euroja. Se vaikuttaa vääjäämättä varsinkin pienten yritysten tulevaisuuteen. Osa siitä on siirtynyt sosiaaliseen mediaan.
Kodin kohentamisen veroetu kutistuu
Kotitalousvähennyksen leikkaus uhkaa lisätä pimeitä töitä
STT | SAARA KOHO
Kodin remontit kannattaa tilata mahdollisimman pian, sillä palveluiden teettäminen on kallistumassa. Malisen mukaan taantuma tekee kuluttajista entistä varovaisempia. Kotitalousvähennystä pitää hakea itse. Teleyhtiöiden antamista tiedoista ei ole kuitenkaan mahdollista erottaa sitä, tuleeko lasku tiedon lataamisesta älypuhelimeen tai esimerkiksi mokkulan käytöstä kotikoneella.
Euroalueen talouskasvu yskii
Euroalueen talous kasvoi toisella vuosineljänneksellä vain 0,2 prosenttia edelliseen neljännekseen verrattuna. Siksi pariskunta joutuu maksamaan remontista kaksi omavastuuta. yksin asuva eläkeläinen teettää 70 euroa maksavan siivouksen joka toinen viikko vuoden ajan. Tekstiviestit, multimediaviestit ja
lankapuhelut muodostavat vain pienen osan liikevaihdosta. Eurooppa ei kyennyt nousemaan yhtä rivakasti kuin Yhdysvaltojen tai Japanin talous samalla ajanjaksolla. Näistä kertyi kaikkiaan 8 miljardia minuuttia kännykkä
korvalla. Tänä vuonna eläkeläinen saa kotitalousvähennystä 1 000 euroa. Päätekijöiksi epäillään kahta yrittäjää, joille syyttäjä vaatii liiketoimintakieltoa. (STT)
Maksu menee käytön mukaan
Suomalainen maksaa kännykkäpuheluistaan yleensä käytön mukaan. Kovaa vauhtia yleistyvä mobiililaajakaistan lasku ropsahtaa tämän summan päälle. Protecmatic perustettiin vuonna 1981 Korjauspaja Kalervo Petterssonin nimellä, mutta yrityksen nimi muutettiin vuonna 1994 tuotemerkin mukaiseksi. Lähde: Veronmaksajien keskusliitto
lehtrikuva7Pekka Sakki
Kotitalousvähennys on ollut hyvä keino vähentää pimeinä tehtyjä pieniä remontteja.
ja omakotitalojen kunnostaminen lisääntyi, ja pimeät työt saatiin verotuksen piiriin. Uutta tulovir-
taa teleyhtiöille on tullut myös mobiililaajakaistojen myynnistä, sanoo DNA:n kuluttajaliiketoiminnan johtaja Pekka Väisänen. Lounais-Suomen Osuuspankissa bonukset ja osuuspääoman korot olivat keskimäärin 198 euroon jäsentä kohti. Tuloa syntyy 17 500 euroa vuodessa. Kotitalousvähennyksellä on Suomessa vielä lyhyet perinteet. Esimerkiksi digiboksin asentaminen kelpaa vähennykseen. Uusien tilojen avajaisia vietetään Kuovin teollisuusalueella perjantaina. Miesten epäillään syyllistyneen yrityksissään törkeisiin kirjanpitorikoksiin ja törkeisiin veropetoksiin. Toiseksi parhaaksi nousi Rantasalmen Osuuspankki 195 eurolla. Suunnan syynä on se, että moni hankkii myös henkilökohtaisen puhelimen yrityspuhelimen rinnalle.
Lähde: Viestintäviraston Markkinakatsaus 2/2011
SSS/HL
Vuodessa viisi miljardia puhelua
Teleyhtiöiden suurin rahavirta kotitalousasiakkailta tulee kännykkäpuheluista. Lähiverkkokauppoja on tällä hetkellä kahdeksalla paikallisella puhelin- ja sähköyhtiöllä. Yrityksessä tehtiin sukupolvenvaihdos vuonna 2008, jolloin Kalervo Pettersson luovutti ohjat Mika Petterssonille. Ylivoimaisesti eniten käytetään minuuttihinnoiteltua veloitusta käytön mukaan. Viime vuonna suomalainen maksoi matkapuhelimen käytöstä vajaan euron vähemmän kuin vuonna 2009. Noin 75 prosenttia asiakkaistamme käyttää tätä, kertoo Elisan liittymäliiketoimintajohtaja Henri Korpi. Lannoitteet, rehut ja polttoaineet ovat kallistuneet reilusti viime vuodesta. Vertailun on tehnyt analyytikkotiimi Osuuspankkien vuosikertomusten ja Osuuspankkikeskuksen Taloushallintopalvelujen ja Paikallisosuuspankkiliiton tietojen perusteella. Laskutoimitukset teki Veronmaksajien keskusliiton pääekonomisti Minna Punakallio.
Linja-autoliikenteessä epäillään kartellia
Linja-autoliikenteessä epäillään kilpailun rajoittamista, kirjoittaa Helsingin Sanomat. VATT:n mukaan yksi selitys eläkeläisten vähennysintoon on se, että ostettavilla palveluilla korvataan kuntien vanhuspalveluita. Jutun muista syytetyistä isoa osaa epäillään muun muassa avunannosta törkeään veropetokseen. SSS | Suvi Kulla san paikallista verkkoyhtiötä
Tilauksesta työskentelevät rikollisjengit ovat aiemminkin varastaneet kalojani ja myrkyttäneet lampeni. (STTReuters AFP) vastaisena yönä epäiltyä asetehdasta Gazassa. Etelä-Filippiineillä krokotiilinmetsästäjät ovat saaneet kiinni jättimäisen, yli tonnin painoisen krokotiilin. Ohjuksen ympärillä parveilee uteliaita paikallisia, ja joku heistä kuvaa sitä. Tuoreimman ennusteen mukaan Katia myös heikkenee matkallaan koilliseen. Gaddafin edustaja vakuutti tiistaina, että hyväkuntoinen Gaddafi on edelleen Libyassa ja jatkaa taistelua. Varkaat saivat vuoden vankeutta ja pääsivät ulos kuuden kuukauden jälkeen.
350 000 euroa yhdestä Kalasta
Koikarpit voivat elää jopa 60-vuotiaiksi ja kasvaa possun kokoisiksi. Jätän ne sitten karanteeniin 40 päiväksi. Flanderin tunnustetut karpinkasvattajat pelkäävät, että kaloista huolehtiminen kallistuu, kun kasvattajien on kiristettävä turvatoimia. Nuori hirviuros ryntäsi ylämäkijuoksuun osallistuneen 39-vuotiaan naisen kimppuun tämän yritettyä hätistellä sitä kauemmas kilpailuun osallistuneista lapsista. Väliaikaishallinto kertoi edelleen uskovansa, että kaupunki voidaan vallata ilman verenvuodatusta.
Taktinen ohjus jäi paikalleen, kun syrjäytetyn johtajan Muammar Gaddafin joukot pakenivat kapinallisia.
Varkaat himoitsevat kallisarvoisia karppeja Belgiassa
Japanilaiskalan hinta on tuhansissa euroissa
DENDERMONDE, BELGIA | STTAFP
Belgiassa on viime aikoina koettu koristeellisten koikarppien ryöstelyaalto. Atlantilla on jo kehittymässä seuraava mahdollinen hirmumyrsky, jonka nimeksi tulisi Maria. Kahden vuoden ikäiset karpit käyvät läpi uuden seulan. . Kun tuon omani takaisin Japanista, matka kestää kaksi päivää ja se on kaloille hyvin stressaava. Joskus
ne makaavat lammen pohjalla ja näyttävät kuolleilta viikon ajan, eivätkä edes syö. Vasta ambulanssihelikopterin saapuminen karkotti hirviuroksen pois juoksureittinä toimineelta laskettelurinteeltä.
"Kalat kauhistuvat"
Annie Van Alboom on huolissaan myös siitä, miten varkaat kohtelevat karppeja. Kalojen vakuuttaminen ei käytännössä kannata, koska vakuutusmaksut ovat niin korkeita.
"Appi sai sydänkohtauksen"
Jakobsin mukaan varkaudet tapahtuvat yleensä ennen suuria koikarppinäyttelyjä, joita järjestetään säännöllisesti. Varkaat eivät karppien hyvinvoinnista välitä. Krokotiilin nappaamiseksi tarvittiin noin 30 miestä. Kärjessä voi olla jopa tonni ainetta, jota voitaisiin käyttää omatekoisiin pommeihin ja muihin räjähteisiin. Gaddafin vastustajien muodostama väliaikainen neuvosto on vakuuttanut, että se yrittää parhaansa mukaan valvoa aseita. Perisic kiisti kaikki syytteet. He eivät voineet tehdä mitään! hän sanoo. Japanilaiset jalostajat aloittavat kauneimpien koikarppien valikoimisen, kun kalat ovat viikkojen ikäisiä. Algeria on koko konfliktin ajan ollut kauhuissaan tämänkaltaisista varastoista, siitä, että räjähteitä viedään Libyasta ja ne joutuvat Pohjois-Afrikan al-Qaida-verkoston haltuun, Joshi kuvaa.
STT
Taistelijat halutaan pois kaduilta
Huoli aseiden viemisestä ulkomaille sai maanantaina vahvistusta, kun EU:n edustaja sanoi, että Pohjois-Afrikan alQaida on päässyt Libyan sekasorrossa käsiksi maan asevarastoihin. Palestiinalaisen uutistoimiston Maanin mukaan iskussa ei haavoittunut kukaan. Metsästäjät joutuivat käyttämään lähes sentin paksuista rautalankaa, koska krokotiili katkoi ohuemmat ansalangat. Myrskyn varoitetaan kuitenkin ajavan itärannikolle vaarallisen voimakkaita merivirtauksia. Derbekin tukikohta on kuitenkin 15 kilometrin päässä eikä paikalla ole pysyvää vartiota. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 7. EU:n terrorismitorjunnan koordinaattorin Gilles Kerchoven mukaan kyse on mahdollisesti jopa ilmatorjuntaohjuksista, jotka al-Qaidan käsissä olisivat uhka alueen lentoliikenteelle. Hyökkäyksen jälkeenkään se ei paennut paikalta vaan jäi seuraamaan pelastustöitä. (STTAFP)
Vinkkaa juttu!
(02) 7702 314
Libyan aseiden pelätään päätyvän vääriin käsiin
Yksinäinen ohjus todistaa vartioinnin vaikeudesta
TRIPOLI/BRYSSEL | STTReutersAFP
Libyassa yksinäinen Scud-ohjus seisoo laukaisualustallaan 25 kilometriä kaakkoon Tripolista. Kerran löysimme karppimme näyttelystä vuosi varkauden jälkeen. Valioyksilöitä pidetään Picasson taulujen kaltaisina taideteoksina. Ympäriltä hiekasta löytyy muutama henkilömiina. Muiden osallistujien mukaan hirvi oli seurannut kilpailua lähietäisyydeltä aivan rauhallisena jo pitkään. Taktinen ohjus jäi paikalleen, kun syrjäytetyn johtajan Muammar Gaddafin joukot pakenivat kapinallisia. Tavoitteena on päästä eroon esimerkiksi Tripolin kaduilla partioivista eri ryhmittymien aseellisista taistelijoista. Kärki sojottaa kohti pääkaupunkia. Joidenkin tietojen mukaan myös Interpol olisi hälytetty paikalle. Silti ilman laukaisuakin Scudin räjähde olisi arvokasta materiaalia mille tahansa terroristiryhmälle. Hylätty Scud todistaa kuitenkin, miten vaikeaa kunnon valvonnan järjestäminen on. Appeni sai sydänkohtauksen ja kuoli, kun huomasimme toisen ryöstön. Paikalliset viranomaiset ovat suunnitelleet, että krokotiili päätyy nähtävyydeksi luonnonpuistoon. Entinen Jugoslavian armeijan esikuntapäällikkö Momcilo Perisic sai tiistaina 27 vuoden tuomion Haagin sotarikostuomioistuimessa. Tilaa maksuton kartoituskäynti.
Laaja valikoima pianoja alk aen
300
8,00 Ikkuna t ja
Smurffit -elokuva. Syrjäisessä Bunawanin kaupungissa kiinni saatu suistokrokotiili on 6,4 metriä pitkä ja yli 50 vuoden ikäinen. He kantavat kaloja vedellä täytetyissä muovipusseissa, joissa happi loppuu nopeasti.
He naaraavat ensimmäisen karpin kepissä kiinni olevalla isolla verkolla, mikä saa muut kalat kauhistumaan. Libyan uudelleenrakentamisesta raporttia laativa Martin myöntää, että tehtävä ei ole yksinkertainen. Stressi vapauttaa myrkkyjä ja aiheuttaa tuhoa kalojen terveydelle pitkällä aikavälillä, kertoo Van Alboom.
ko uaisit isen Hal rvo a 1000 TKAMA . Hirmukrokotiilin on pelätty syöneen paikallisen maanviljelijän ja aiheuttaneen tuhoa alueen karjaeläimille. Kapinallisjoukkojen eversti Abdelhamid Omar Derbek kertoo käyvänsä miestensä kanssa paikalla useita kertoja päivässä. Bani Walidin tilanteen ratkaisemisesta neuvoteltiin jälleen tiistaina. Kasvattaja Annie Van Alboom kertoo puolestaan, kuinka kymmenen vuotta sitten
varkaat veivät ensin 17 karppia ja seuraavana vuonna 38. Värikkäät japanilaiset kalat voivat olla arvoltaan tuhansia euroja. Kalat ovat suosittuja erityisesti hyvätuloisten aasialaisten keskuudessa. Yleisen sekasorron vähen-
tämiseksi Libyan väliaikaishallintoa on patistettu perustamaan oikeat poliisivoimat ja armeijan. Näyttää siltä kuin ne olisi siroteltu ympäriinsä kiireessä. kusi -50% ! edullisemmin Käy a! Nämä ja monet muut tarjoukset löydät www.salonseudunpalvelut.fi e u tarjo e w salonseudunpal l atsomass k
Onko kotisi eristykset kunnossa. syyskuuta 2011
Lehtikuva/AFP Photo
9
Ulkomaat
n toimitus@sss.fi
Metsästäjät saivat kiinni 6,4-metrisen hirmukrokotiilin Filippiineillä
MANILA. (STTReutersAFP)
Lehtikuva/AFP Photo/Knut Haavard Solberg
Israel pommitti epäiltyä asetehdasta Gazassa
JERUSALEM. Koko ohjusjärjestelmän varastamista pidetään kuitenkin epätodennäköistä, sillä ohjuksen ampumiseen tarvitaan paitsi tiettyä polttoainetta myös teknistä osaamista. Nyt asialla on varmaankin joku, joka haluaa ylellisyystavaroita, mutta jolla ei ole niihin varaa. Kuulin tästä eilen ja halusin tulla katsomaan ja ottamaan valokuvan, kameran haltija sanoo. Yhdysvaltain itärannikon edustalla riehuvan Katia-myrskyn uskottiin tiistaina kääntyvän poispäin rannikosta. (STTAFP)
LIBYA
MAURITANIA BURKINA
FASO
NIGER
Niamey
Ouagadougou
alan tutkimuslaitoksen asiantuntija Shashank Joshi. Partioin täällä -- ja on myös toinen ryhmä, joka käy täällä, Derbek selvittää Reutersin toimittajalle. ORTIN K LAHJA V
huonekaulut araa liiton Eläke kuntoon Xtravaganza vanh nyt a. Pahoja haavoja ja ilmeisesti myös murtuman reiteensä hirven potkuista saanut nainen joutui sairaalahoitoon. Israelin ilmavoimat pommittivat tiistain
Gaddafin huhuttiin paenneen Nigeriin ulkoministeri kiisti
BENGASI/TRIPOLI/AGADEZ | STTReuters
Libyan syrjäytetyn johtajan Muammar Gaddafin olinpaikka oli tiistaina edelleen hämärän peitossa. Gaddafi saattaa olla myös Libyassa: esimerkiksi piiritetyssä Bani Walidin kaupungissa tai kotikaupungissaan Sirtessä. äsenille j ojen ennen talvea painonhallint u päivä ritanssisenio Pyydä tarjou ! vuok mismaks Liitty s! rapu n loma 77 . Nigerin ulkoministeri Mohamed Bazoum myönsi, että maahan oli tullut saattue, mutta Bazoumin mukaan se oli paljon väliaikaishallinnon kertomaa pienempi, eikä mukana ollut merkittäviä henkilöitä. Pitäisi edetä tästä tilanteesta, jossa on paljon aseistautuneita taistelijoita, tilanteeseen, jossa on yksi turvallisuudesta huolehtiva voima ja kunnon valtionarmeija, kuvasi YK:n Libya-erityisneuvonantaja Ian Martin. Flanderin alueen poliisivoimat on valjastettu selvittämään ryöstöjä, mutta johtolankoja ei toistaiseksi ole. Jälkimmäisellä kerralla kalojen arvo oli 75 000 euroa, hän sanoo. Se johtuu talouskriisistä, sanoo Veerle Jakobs, jonka kalatilan altaissa uiskentelee parhaimmillaan 6 000 karppia. Israelin armeijan mukaan isku tapahtui sen jälkeen, kun palestiinalaisalueelta ammuttiin raketti kohti Israelia. Tuomioistuimen mukaan kenraali Perisic on syyllinen sotarikoksiin ja rikoksiin ihmisyyttä vastaan Bosnian ja Kroatian sodissa 90-luvulla. Korkeimmillaan koikarpista on maksettu 350 000 euroa.
Hirvi hyökkäsi naisen kimppuun tämän yritettyä hätistellä sitä kauemmas. Hylätty ohjus tekee omalta osaltaan ymmärrettäväksi kansainvälinen yhteisön pelon Libyan asearsenaalin ajautumisesta vääriin käsiin. Paikallisen luonnonsuojeluviraston johtajan Josefina de Leonin mukaan kyseessä on todennäköisesti suurin elävänä napattu krokotiili. Väliaikaishallinnon mukaan Nigerin rajan ylitti noin 200 sotilasajoneuvon saattue. Jokainen kala on yksilö, mutta kun poliisi vertasi valokuvia, he sanoivat, ettei musta raita ollut samankokoinen. Katia on edelleen voimissaan: Viisiportaisella asteikolla se oli tiistaina vielä kolmosluokan myrsky. Hyökkäyksen jälkeen eläin jäi seuraamaan pelastustöitä.
Hirvi pahoinpiteli juoksijan Norjassa
ROTNES, NORJA | STTNTB
Juoksukilpailuun osallistunut nainen loukkaantui viikonvaiheessa Norjassa harvinaisessa välikohtauksessa. Se on mahdollista, vakuuttaa brittiläisen turvallisuusLehtikuva/AFP Photo/Carl De Souza
Tripoli
lyhyet
Hirmumyrsky Katia ei uhkaa Yhdysvaltoja
MIAMI. Esikuntapäällikkönä hän johti Jugoslavian armeijaa vuodesta 1993 vuoteen 1998. Päivällä ehdittiin jo kertoa, että Gaddafi poikineen olisi paennut sotilassaattueessa Libyasta naapurimaa Nigeriin, mutta Nigerin viranomaiset kiistivät tiedon. Tämä ei ole helppoa millekään yhteiskunnalle, saatikka sitten sellaiselle, joka on vapautumassa 42 vuotta kestäneestä sortojärjestelmästä.
Entinen Jugoslavian armeijan päällikkö 27 vuodeksi vankilaan
HAAG. Neuvostoalkuperää olevan Scud-ohjuksen voi ampua jopa 300 kilometrin päähän
11. 10 pidettävässä tapahtumassa esiintyy liki 30 sarjakuvataiteilijaa. Käsikirjoitus: J. Kun ei vielä tiedä, onko hallitusta enää tuolloin olemassa. Sokerisaaren rytmejä kuullaan viitenä iltana ajalla 29. lokakuuta), stand up -komiikkaa, konsertteja, teatterivierailuja sekä estradiviihdettä. Kaksi vanhaa lavatuttua
SSS/Veli-Matti Henttonen
Kuorosodan neljännen kauden uusina artisteina ovat muun muassa Ressu Redford (vas.), Lordi ja Jussi Selo.
Vanhukset ja nuoret
Teatteri Provinssin ohjaajat eivät malta pysyä paikoillaan tauollakaan. Lisäksi Buena Vista Social Club esiintyy Finlandia-talossa 30. lokakuuta. Messukeskuksessa 27. 30. lokakuuta. On tärkeää tuoda ihmisten tietoisuuteen, kuinka paljon yksinäisiä vanhuksia on Suomessa ja varsinkin Lapissa, jossa välimatkat ovat pitkät, Lordi perustelee. Mattilan tilalla laulaa ranskalainen sopraano Karen Vourc'h. Kaksi nyt sovittua lisäkonserttia soivat 29. Pakarista harmittaa lukea lehdistä, etteivät resurssit riitä nuorten auttamiseen.
Ressu Redfordin kuoron voittopotin kohde olisi Turun yliopistollisen keskussairaalan syöpätautien klinikka. 12. Ulkomaista sarjakuvaa edustavat Helsingin kirjamessuilla muiden muassa Aku Ankka -piirtäjä Don Rosa, islantilainen Hugleikur Dagsson ja virolainen Joonas Sildre. Syksyn aikana teatterin kolmella estradilla nähdään yhteensä 81 esitystä. Animoinnin menetelmät muistuttavat taannoisesta Jogikarhusta (2010), mutta Smurffeissa ideaa ja katsottavaa on aavistuksen verran enemmän kuin yksitotisen tylsässä karhutarinassa. Arto Niemisen kirjoittaman ja ohjaaman tarina on vielä luonnollisesti levällään pitkin maailmaa tRabanttin ensiesitys on Rikalassa 5. Kaksi viimeksimainittua jatkaa viime keväältä. Leikkaus: Sabrina Plisco. Vieras näkee muun muassa Pinokkion lavastussuunnitelman vuodelta 2005 ja tekniikan ajoohjeen Pesulan likkoihin vuodelta 1996. Esillä on kuvien ohella yksi Linnan kirje ohjaaja Mauno Blomqvistin kanssa käydystä tekstien vaihdosta. Mattilan oli määrä esiintyä Radion sinfoniaorkesterin solistina keskiviikkona ja torstaina. Ensi-ilta on 1. Kertaalleen nähtävä Shakespearen kootut esitetään 29. 11.4. Anti on monipuolinen. Näyttely kiinnostaa varmaan isoa joukkoa salolaisia, sillä viiden vuosikymmenen aikana varsin moni salolainen on joko näytellyt, ollut lavan takana tai sitten ollut katsomassa Salon Teatterin esityksiä, teatterin nykyinen puheenjohtaja Mia Kuisma kertoo. Niinpä 40 000 euron voittopotti ohjataan ykköseksi yltävän kuoron vetäjän valitsemaan kohteeseen. lokakuuta tarjoillaan koko perheen tilaisuutena Hevisauruksen esiintyminen, Suominen kertoo.
Provinssin omaa tuotantoa
Provinssin oma pääjuttu eli teatterin tekeminen on vahvassa roolissa tulevana syksynä. Jo nyt esimerkiksi vierailunäytelmänä toistamiseen Salossa nähtävä Lukkosulaa ja lumpeenkukkia on loppuunmyyty. Syksyn uutuuksina ovat Tom Pöystin koulutustilaisuus sekä Tähtitanssit. Ohjaaja Gosnellkaan ei ole ensimmäistä kertaa asialla, sillä jo hänen muista syistä epäonnistuneessa Scooby-Doossa (2002) ihminen kohtasi animaation. Mittelössä kuorot pääsevät jatkoon tai putoavat kussakin ohjelmassa katsojien äänillä. syyskuuta soittaa Neljänsuora. Kirjaston sisääntuloaulan näyttelytilasta löytyy muun muassa Ihmemaa Ozista tutun Peltimiehen puku viime vuodelta. Arenassa pidetään myös yksi iso konsertti, 16. Pikanttina yksityiskohtana voi mainita, että Vourc'h meni naimisiin maanantaina. Suominen uskoo, että alue kestää nykyisen tarjonnan, sillä ennakkokysyntä on ollut hyvää. Tähtitanssit pidetään uudessa Astrum Arenassa. Syyskuun ajan esillä olevassa näyttelyssä on lisäksi nähtävä muun muassa valokuvia sekä muutama
rooliasu. Sarjan neljännen kauden kuoroja johtavat Lordi, Kaija Koo, Jonsu, Hanna Pakarinen, Ressu Redford ja Jussi Selo. Syksyn teatterivieraista Seppo Suomisen oma suosikki on KOM-teatteri. Kirjastossa on nähtävänä runsaasti valokuvia kesäteatteritoiminnan alkuvuosilta. Brittilistan kakkosena on nyt David Guettan Nothing But The Beat. 12. Haluamme olla paitsi Salon seutukunnan niin samalla myös laajemmin maakunnan teatteri ja esitysten tuottaja, tuottaja Seppo Suominen tiivistää. Pääosissa: Hank Azaria, Neil Patrick Harris, Jayma Mays, Sofia Vergara jne. Puku tarjoaa teatteri-illuusiota parhaimmillaan, sillä pelti on farkkukangasta, Kuisma
esittelee. 11. Eräänlaisena seurueena eli
huoneteatterina kerho toimi aina vuoteen 1981. Kirjaston näyttely on tuolloin esillä teatterin nykyisissä tiloissa.
sen ihmispariskunnan kanssa, mutta veri vetää lopulta takaisin taikametsään kunhan Gargamelia on ensin kurmuutettu lakisääteinen määrä ei siis mitään uutta narratiiviselta rintamalta. Ikääntymisen ei pitäisi olla häpeä vaan kunnia. Konserteista kolme viimeksi mainittua on loppuunmyyty.
Konkaribändi nousi brittien listakärkeen
Yhdysvaltalainen pitkän linjan menestysbändi Red Hot Chili Peppers nousi viikonvaihteessa brittien albumilistan kärkeen levyllään I'm With You. Pirkko Saisio
ja Marja Packalén nähdään Odotuksen rooleissa lokakuun lopulla. Sen sijaan suomalaisen miehen mielenmaisema säilyy, Nieminen sanailee. Bio Salo 1 ja Bio Jännä. Ohjaus: Raja Gosnell. Syövän tuloa ei voi estää omilla elämänvalinnoillaan. Jos Hanna Pakarisen kuoro vie kisan voiton, rahapotin kohde on Lappeenrannassa toimiva Nuorten vastaanotto Sihti. Lordin hyväntekeväisyyskohde on Rovaniemen Punaisen
Ristin ystävätoiminta. Uniklubin Jussi Selo kertoo olevansa Kuorosodassa "sydämen asialla", hän ohjaisi voittopotin Pirkanmaan Sydänlapset ry:lle.. Musiikki: Heitor Pereira. Lordin luotsaaman Rovaniemen kuoron haastajiin lukeutuvat Kaija Koon vetämä Tuusulan kuoro ja Hanna Pakarisen johtama Lappeenrannan kuoro. Tällöin se sai käyttöönsä oman teatteritilan, entisen rukoushuoneen, joissa tiloissa Salon Teatteri yhä toimii. (STT)
Vinkkaa juttu!
SSS/Eija Bamberg
Lyhyet
Karita Mattila peruutti esiintymisensä Musiikkitalossa
Karita Mattila on peruuttanut flunssan takia tämän viikon esiintymisensä Helsingin musiikkitalossa. Siksi on tärkeää tietää taudista ja sen syntytavoista enemmän. Koko talven jatkuvien tanssien vieraita ovat tämän vuoden puolella vielä muun muassa Charlies, Markku Aro sekä Matti ja Teppo. Tv-kuorosota alkaa 21. Kohde on tärkeä, koska ihmisen kuuluu saada vanheta arvokkaasti. Sata vuotta täyttävän suomalaisen sarjakuvan kunniaksi Kirjamessut avaa Viivin ja Wagnerin luoja Jussi "Juba" Tuomola (kuvassa). syyskuuta 2011
SALON SEUDUN SANOMAT
SSS/Kirsi -Maarit Venetpalo
Kulttuuri
kulttuuri@sss.fi
n Kulttuuritoimitus Veli-Matti Henttonen (02) 7702 329 Mari Areva (02) 7702 320
Sarjakuva vahvasti esillä Helsingin kirjamessuilla
Helsingin Kirjamessuilla on ennätysmäärä sarjakuvaan liittyvää ohjelmaa. Kerhon, tai tuolloin paremmin teatteriseurueen, perusti joukko Salon Työväennäyttämöstä eronneita jäseniä ja uusia harrastajia. Smurffien uutuus on teknisesti moitteettomassa animoinnissa, jossa siniset satuhahmot sulautuvat ihmisten maailmaan. Hän haluaa Kuorosodan avulla myös lisätä tietoisuutta lähisuhteissa tehdystä väkivallasta sekä auttaa lisäämään resursseja sen ehkäisyyn ja uhrien auttamiseen. Tuleva syksy näyttää sen, kuinka paljon erilaista teatterin kautta tuotettavaa ohjelmaa Salon seutukunta vetää. Omaa tuotantoa edustavat Jarmo Hämerannan ohjaamat Heinähattu, Vilttitossu
ja Littoisten riiviö, Vaimoni on toista maata sekä Shakespearen kootut. Helsingin Finlandia-talossa ja 3. Esimerkiksi erilaista rekvisiittaa, kuten asuja, on olemassa vasta aivan viime vuosilta. Asu on osa 50-vuotisjuhlavuottaan viettävän teatterin näyttelyä Salon kirjastossa.
Juhlasyksy käynnistyy näyttelyllä
Salon kirjastossa matka Salon Teatterin 50 vuoteen
veli-matti.henttonen@sss.fi
SSS | Veli-MAtti Henttonen
S
alon Teatteri täyttää kuluvana vuonna 50 vuotta, kun Salon Teatterikerho ry aloitti toimintansa 12. Suurta huomiota ympäri Suomea herätti 1967 esitetty Täällä pohjantähden alla, johon itse Väinö Linna teki uuden sovituksen salolaisia varten. Arto Niemisen käsialaa on puolestaan tuttu loppuvuoden hitti, ravintolashow, joka tällä kertaa tuntee nimen tRabantti. 12. Indican Jonsu antaisi 40 000 euroa Espoon Turvakodille. Kaija Koo puolestaan antaisi potin Tuusulan palvelukeskus Tuuskodolle. 12. Oman mielenkiintoisen osionsa muodostaa Kurkistus kulisseihin. Pikkuväki tykkää, mutta aikuiskatsojalle Smurffit jää kovin tyhjäksi kekseliäisyyden ero vaikkapa Autot kakkoseen (2011) on dramaattinen.
Provinssi huomioi syksyllä eri yleisöjä Neljännen tv-kuorosodan
Tulevan syksyn aikana 81 esitystä kolmella estradilla
veli-matti.henttonen@sss.fi
taistot alkavat pian
Suosittu Kuorosota taistellaan tv-ruuduissa tänäkin vuonna. lokakuuta, ja voittajakuoro saadaan selville joulukuun alussa.
Lehtikuva/Seppo Samuli
SSS | Veli-MAtti Henttonen
Salolaisen Teatteri Provinssin ja teatteriin liittyvän ohjelmatoimisto Posetiivin syksy on kiireinen. Monet kuvista ovat suorastaan näyttäviä, kuten smurffit matkustamassa keltaisen taksin katolla Times Squaren värivaloja ihmetellen. lokakuuta vuonna 1961. Näyttelyä kootessaan teatterilaiset törmäsivät isoon joukkoon materiaalia, jota voisi käyttää esimerkiksi teatterin
Eteen tuli myös isoja aukkoja eli teatterin historiasta kertovaa materiaalia on paljon hävinnyt. Rabalaisina nähdään ja kuullaan aiemmilta vuosilta suurimaksi osaksi tuttua joukkoa. Orkesteria johtaa Sakari Oramo. lokakuuta. Tampere-talossa. ja 2. marraskuuta. Pappasmurffi ja muut sankarit luonnollisesti ystävystyvät suurkaupunkilaiMia Kuisma ja Salon Teatterissa viime vuonna nähdyn Ihmemaa Ozin Peltimiehen farkkukankainen peltiasu. Raja Gosnellin ohjaamassa lastenseikkailussa pienet siniset smurffit eksyvät taikametsästään New Yorkiin, jonne heitä seuraa myös smurffien arkkivihollinen Gargamel (Hank Azaria) Ronttikissoineen. Lisäksi näyttelyssä on julis-
teita, flyer-kortteja ja käsiohjelmia vuosien varrelta. Provinssin suojissa tarjotaan ennen vuodenvaihdetta kirjailijailtoja (Laaksosen ohella Sofi Oksasen ja Maija Kaunismaan yhteinen Liian lyhyt hame 4. Tv:n Nelosen kisaan saadaan kuoroja eri puolilta Suomea. Koko perheen näytelmä Heinähattu, Vilttitossu ja Littoisten riiviö pääsee ensimmäiseksi esitykseen. Indica-yhtyeen Jonsu puolestaan laulattaa Espoon, Ressu Redford Turun ja Uniklubi-yhtyeen Jussi Selo Hämeenkyrön kuoroa. Shakespeare on tarkoitus pitää hengissä mahdollisimman pitkään, ohjaaja naurahtaa. (STT)
Buena Vista -konsertteja lisää Suomeen
Kuuban konkariyhtye Buena Vista Social Club soittaa Suomessa lisäkonsert-
ELOKUVA
Pienet siniset suurkaupungissa
toMMi Aitio
SMURFFIT (The Smurfs, USA 2011). Kotimaisista sarjakuvatekijöistä messuille saapuvat myös esimerkiksi Pertti Jarla, Tuuli Hypén, Tommi Musturi, Milla Paloniemi ja Ville Tietäväinen. Eri yleisöt on huomioitu ohjelmistoa suunniteltaessa. Salon Teatterin 50-vuotisjuhla on lokakuun puolessa välissä. David Stem, David N. Weiss, Jay Scherick ja David Ronn. Kuvaus: Phil Meheux. Muun muassa nämä tiedot ovat luettavissa Salon kirjastoon pystytetyn Salon Teatterin toimintaa esittelevän näyttelyn tekstiosioista. (STT) teja suuren lippujen kysynnän vuoksi. 10
Keskiviikkona 7. Kuorosota-ohjelman juontaa tälläkin kertaa Kristiina Komulainen. Hyvin ovat ennakkoon myyneet lisäksi joulukuinen Heli Laaksosen, niinikään toinen vierailu tänä vuonna Saloon, Tervessi Peippometäst -ilta sekä Vesa-Matti Loirin joulukonsertti. Jarmo Hämerannalta (vas.) nähdään Provinssin syksyssä kolme näytelmää, Arto Niemiseltä yksi.
on joka tapauksessa tältä erää poissa lavalta: Anu Keronen vastaa nyt laulujen ohjaukses-
ta, ja Bruno Lähteenmäki ei ole tällä kertaa mukana orkesterissa.
Kuorosota on hyväntekeväisyysohjelma. sekä Lahden Sibeliustalossa 4. Avajaisissa 17. Animointia ja ihmisnäyttelijöitä yhdistelevän Smurffien tarinallinen perusidea seuraa klassista Tarzan suurkaupungissa kaavaa (1934), jossa metsänasukki tempaistaan metropolin humuun ja koomiset yhteentörmäykset johdetaan kulttuurien täydellisestä vastakkaisuudesta. Teatteriravintola Asemasta siirtyvä Vaimoni on toista maata saa ensiesityksen Provinssin päänäyttämöllä 19
Maan edullisten tuotantokustannuksien takia 15 eurolla saa jo erinomaisia punaviinejä. Touriga Nacional lukeutuu lajikkeista arvostetuimpiin. Lisää sinihomejuustoa, soseuta ja mausta. Kypsä sisus muistuttaa spagettia, joka kaavitaan ulos haarukalla. Koloon voi laittaa soijarouhetta, tomaattimurskaa, mausteita ja juustoa. Aviomies Timo Tammi arvioi, että suurin, vielä pulskistuva kurpitsa painaa jo vähintään 35 kiloa. Näin se pumppaa veret pois. Pitkä, tiivis ja lämmittävä maku. fi tai Salon Seudun Sanomat/Keskiviikkokeittiö/PL 117, 24101 Salo.. Paksun kuoren sisältä paljastuu vaalea, kellertävä, miedon makuinen malto. Soseuta ja anna jäähtyä. Kasvikset pidetään kaksi päivää painon alla huoneenlämmössä ja siirretään tämän jälkeen kylmään. Paistosohjeet ovat Seija Saarisen keittiöstä.
KULTAINEN KURPITSAPAISTOS Keitä pari litraa kurpitsakuutioita vähässä, juuri ja juuri kuutiot peittävässä vedessä. Mausta kasvisliemijauheella ja pippuril-
la. Keitä, kunnes sokeri on sulanut. Lisää sokeri, kardemumma ja kananmunat. Lisää jäähtyneeseen seokseen vähän kermaa ja 34 kananmunaa. Solakoita, muodokkaita, pulskia ja upean värisiä. Hän istuttaa siemenet toukokuussa ruukkuihin ja kesäkuussa taimet voi siirtää avomaalle. Koristele persiljalla tai viininsuolaheinällä.
PULLON HENKI
KYSY KEITTIÖSTÄ
Luonteikas ja ryhdikäs punaviini
ESSi AvEllAn
Quinta da Garrida Touriga Nacional, Dáo, Portugali 14,98 euroa. Siellä ne kasvavat kuin itsestään. Älä päästä liian kypsäksi, meloni on parasta pureskeltavana.
urpitsat ovat ihastuttavia kasviskaunottaria. Tarjoile aavistuksen viilennettynä suurikokoisista viinilaseista. Kaada uunivuokaan ja paista 175200 asteessa niin, että seos hyytyy ja saa vähän väriä.
KURPITSA-SINIHOMEJUUSTOKEITTO Keitä kurpitsakuutioita, perunakuutioita ja sipulia kypsäksi. Säilytä viileässä ja pimeässä.
Seija Saarinen ei ole raaskinut vielä rikkoa turbaani-kurpitsaa.
pitsoja Saarinen täyttää ja kypsentää uunissa. Mausteinen tuoksu on runsas ja vivahteikas. Turvatakseen ankeriaiden matkan Ely-keskus suunnittelee rakentavansa Perniön Kosken voimalaitoksen ohittavan kalatien.
nnn
Lähetä kysymyksesi osoitteeseen keskiviikkokeittio@sss. Vuosia sitten alkanut harrastus paisui niin, että hän rupesi lahjoittamaan kurpitsoja. Oikea tapa on katkaista pyrstö 1015 sentin päästä. Ankeriaan voi kypsentää myös 200-asteisessa uunissa leppälastupedillä. Seija Saarinen salolaisesta kasvis-kalaravintola Krassista hyödyntää kurpitsoja ruoanlaitossa päivittäin. Nopea ja herkullinen heitto. Kurkun ja melonin sukulaisiin kuuluva kurpitsa on monikäyttöinen kasvis, vaikka ensimmäinen mielleyhtymä on oranssinkeltainen, etikalla kirpeytetty kurpitsapikkelssi. Mittaa piimä tai jogurtti kulhoon. Kaada vuokaan vähän kasvislientä. Tausta: Daon alue PohjoisPortugalin rannikolla tuottaa raikkaita, mineraalisia ja ryhdikkäitä punaviinejä. Savustusaika on tuplaten muihin kaloihin verrattuna. Pilko kurpitsojen päälle tuoretta basilikaa, tomaatinpaloja ja parmesaania. Ensin se täytyy saada hengiltä. Kurpitsat ovat Maritta Tammen mielestä helppoja kasvatettavia. MEHUKAS OMENATORTTU 2 lasia piimää tai luonnonjogurttia 2 lasia sokeria 2 kananmunaa 2 tl soodaa 2 tl kardemummaa 50 g voita ½ dl oliiviöljyä 1 lasi grahamjauhoja 2 lasia vehnäjauhoja Pinnalle iloisenvärisiä omenaviipaleita kotimaisista omenoista Sulata voi. Ankerias on lämpimän veden kala, joten pyyntiaikaa on vielä kuukauden verran.
Ankeriaat kutevat ainoastaan Sargassomerellä Atlantilla. Se on tuttu komponentti sekoiteviineissä mutta siinä on riittävästi persoonaa myös yksistään. Spagettikurpitsaa voi käyttää myös patoihin, keittoihin ja muhennoksiin.
Hyvä kurpitsavuosi
Kurpitsat ovat edullista raaka-ainetta läheltä. HILLOTUT KURPITSAT 2 l kurpitsakuutioita 600 g sokeria 2 dl väkiviinaetikkaa 3 dl vettä kanelipalanen 8 neilikkaa Pese, halkaise ja kuori kurpitsa. Lisää hillosokeri vähitellen ja keitä 1520 minuuttia. Raasta omenat ja kesäkurpitsa hienoksi raasteeksi. Lisää lopuksi voi-oliiviöljyseos. Pitäisikö ankeriaat jättää rauhaan. Paista 200-asteisessa uunissa noin puoli tuntia. Parhaimmillaan, hyvässä kellarissa, sato säilyy käyttökelpoisena yli joulun. Mikä on paras tapa valmistaa ankeriasta, iktyonomi Ville Toivonen Ely-keskuksesta. Kala laitetaan ämpäriin ja
kansi päälle tai suljetaan muovipussiin. Keittoon sopii myös vuohenjuusto
Uuni kesyttää kurpitsan erilaisiksi paistoksiksi. Kehikoissa on hevosensontaa, multaa ja hiekkaa. Kasvikset keitetään vähäsuolaisessa, vähässä vedessä pureskeltaviksi ja joukkoon lisätään muutama lusikallinen hapankaalin lientä. Saarinen valmistaa kurpitsoista keittoja, paistoksia ja lisukkeita. Raaka-aineet: Touriga Nacional.
Kuinka ankeriasta laitetaan?
anneli.kajander-ekstrom@sss.fi
SSS | AnnEli KAjAndEr-EKSTröm
Varsinais-Suomen Ely-keskus istutti kesällä Kiskon Kirkkojärveen 25 000 ankeriasta, jotka ovat pyyntikelpoisia noin viiden vuoden kuluttua. Nautitaan lisäkkeenä. Entuudestaan järvessä on täysikasvuisia ankeriaita. Miksi: Portugalin paikallislajikkeista tuotetaan luonteikkaita punaviinejä. Ankerias on rasvainen, paksunahkainen ja voimakkaan makuinen kala, joka sopii parhaiten savustettavaksi. syyskuuta 2011
11
keittiö
n Tuottaja Anneli Kajander-Ekström (02) 7702 330
Omenapiirakan aika on nyt
Puutarhat ovat pullollaan aineksia ihanaan omenapiirakkaan. Kotimaiset kesäkurpitsat kypsyvät juhannuksen aikoihin ja nyt tarjolla on värikkäiden talvikurpitsojen kavalkadi. Ankeriaiden istuttaminen
perustuu EU:n velvoitteeseen hoitaa Suomen vähälukuista ankeriaskantaa. Kuori tuntuu kovalta, mutta terävä veitsi pystyy siihen hyvin. Välineinä käytetään pitkäsiimaa ja pohjaonkea. Lado siivut voideltuun vuokaan ja sipaise päälle öljyä. Taimien päälle laitan ruohosilppua. Suolaaminen onnistuu parhaiten suolavedessä. Lisää kurpitsakuutiot ja keitä ne pienellä lämmöllä läpikuultaviksi, 510 minuuttia. Tölkitä kuumiin lasitölkkeihin. Kaada raaste ja sitruunamehu kattilaan ja kuumenna. Korvaa osa rasvasta oliiviöljyllä, joka tekee piiraasta mehukkaan ja antaa hiukan väriä. Kesäkurpitsaa voi pakastaa sellaisenaan siivuina ja paistaa puolikohmeisena pannulla. Myös Kirkkojärveen istutettujen poikasten toivotaan vaeltavan sinne 810 vuoden kuluttua lisääntymään. Valitse värikkäitä lajikkeita, äläkä kuori niitä. Valmis sose käy keittoihin ja laatikoihin. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja lado päälle omenaviipaleet. Leikkaan kannen pois ja koverran sisustan. Poista pehmeä sisus ja leikkaa kurpitsa kuutioiksi. Pelkkä kurpitsa on mauton hillona, mutta sen kanssa voi sekoittaa porkkanaa, puolukkaa tai omenaa. Mittaa sooda jauhojen joukkoon ja sekoita käsivispilällä hyvin taikinaan. KURPITSATOMAATTIPAISTOS Kuori ja viipaloi kurpitsat tukeviksi siivuiksi. Käyttösuositus: Grillatulle entrecotelle tai lammasmakkaralle. Jos kellaria ei ole, kurpitsaa voi keittää soseeksi ja pakastaa. Ihanaa saada viedä niitä muille. Itse teen niistä vähän ruokaa. Se imee maut hyvin itseensä, Saarinen sanoo, ja neuvoo rohkeasti käymään käsiksi jättikurpitsaan. Anna hillon jäähtyä noin 20 minuuttia. Purkita lämpimiin tölkkeihin ja sulje heti. Tyyli: Syvä tummanpunainen väri. Hapanvihannesten joukossa kurpitsa on omiaan esimerkiksi paprikan, kaalin ja porkkanan seurassa. Spagettikurpitsa halkaistaan ja puolikkaat keitetään suolalla maustetussa vedessä. (SSS)
Vinkkaa herkku!
keskiviikkokeittio@sss.fi
Muodokkaat kurpitsat imevät maut itseensä
Monikäyttöinen kasvis, jonka laitossa on vaikea epäonnistua
anneli.kajander-ekstrom@sss.fi
SSS | AnnEli KAjAndEr-EKSTröm
Kuvat: SSS/Pyry Krappe
tai fetajuusto. Kala leikataan paloiksi lohimedaljongin tapaan ja asetetaan nahkapuoli ylöspäin lastuille. Paista 175200 asteessa noin 20 minuuttia. Kurpitsaa voi lisätä myös makeisiin leivonnaisiin kosteutta ja mehevyyttä tuomaan. Kypsennysaika on noin 40 minuuttia. Kurpitsa on monipuolinen ja kiitollinen. Tammi sanoo kuuman ja kostean kesän olleen mainion kurpitsan kasvattamiseen. Voi olla iloinen, jos ankeriaan saa, sillä sitä ei osata pyytää. Karhunvatukkaa, hilloa ja vaniljaa. Mittaa kattilaan sokeri, etikka ja vesi sekä lisää sideharsotilkkuun sidotut mausteet. Keväällä pelkästään ulkonäön perusteella valitut yhdeksän lajiketta ovat tuottaneet komeasti satoa. Maailman luonnonsäätiön (WWF) kalasuosituksissa ankerias on listattu uhanalaiseksi lajiksi, jota ei pitäisi pyytää lainkaan. Hauskanmuotoisia, lentävää lautasta muistuttavia patissionkur-
K
Marttojen ohjeilla kurpitsahilloa
OMENAKURPITSAHILLO 500 g happamia omenia 500 g kesäkurpitsaa 1 sitruunan mehu 500 g (6 dl) hillosokeria Poista omenoista siemenkodat. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikko-
Keskiviikkona 7. Niitä riittää pyydettäväksi vapaa-ajankalastajille. Krassin keittiöön kurpitsat tulevat Perniön Ylikulmalta, jossa niitä viljelee Maritta Tammi.
Tämä on puhtaasti huvi- ja terapiaviljelyä, Tammi nauraa
010 228 7300 Erik Lönnblad AIT, ISA 0400 823 945 Hannele Arttila-Seisto 040 565 8885 sposti: salo.isp@realia.fi www.realiaisannointi.fi
Halikon RKT Ky Ilaksi Oy
p. 0400 891 653
Tarjoilu toiveittenne mukaan. 0400 554 587
Vesijohtoliike V. 731 2325. 0400 165 931, 0400 536 931 Saneeraus- ja rakennustyöt P. 02 721 3355, 02 721 3300
TV-Huollot
Jannen Huoltomyynti
Video-stereo-hifi -huollot Helsingint. 0400 945 267
Kengityspalvelut
Kengitysseppä Juha Säde
P. 040 510 8457
Tilintarkastajat
Kulmala Kari HTM
Paukkulank 1, Salo P. ja lemmikit. 42, Turku P. 0500 829 902 P. Pasi Niini Tm Ari Kainulainen
Vaskio. 7, 2.krs, Salo, 733 3322
Antennit/tarvikkeet
Jannen Huoltomyynti
Digiantennit, sateliitit ja alan tarvikkeet. 731 7761
www.mainoskeskus.com
Kotisivut & kauppapaikat 0400 741 177
Sähkölaitekorjaamot
Halikon Huoltosähkö Oy
Sähkökj. 010 255 1344 Pertteli/Juha Leino p. 2 A
Tj Leif-Johan Lagerroos 02 72 72 911 Hannu Kallio 02 72 72 901 Taina Niemi 02 72 72 902
Siivouspalvelut Peltisepänliikkeet
Pelti-Saari Oy Katin siivouspalvelu
Koti-, toimisto- ja rakennusten loppusiivoukset. P. Pihakiven Lasiliike Ky
Kailinniituntie 3, 24800 Halikko, p. Niemi
Leimasimet
Salon Kilpi ja Kaiverrus Ky
p. 040 763 5307 Kiikala
Verhoiluliikkeet
Hedvig p.040 554 3624 J.&R. P. p. Soita puh. 0400 224 095 Tv- ja Videohuolto Hänninen Oy
Helsingint. 13, 24260 Salo p. 040 580 3545
Tehokas ja joustava mainostalo. 731 7362
T:mi Reijo Korvenoja
Autopuhdistukset
Salon Autoehostus Oy
Käsinpesut, moottorinpesut, teflonvahaukset, sisäpesut, ym. Laite- ja tarvikemyynti. 731 1951, 0400 745 391
1+14h. P. 0400 831 993
Laatoitustyöt
Laatoitus- ja vesieristystyöt K. taksi invavarustein. 040 537 5087
P. 11, p. 736 2244, 044 517 2244
Salon Tilipalvelu Oy
Salon Autopesu & Fixaus Oy
Autojen sisä- ja ulkopuhdistukset, kesto / takuupinnoitteet. Tuomi
Myös hionnat ja lakkaukset Salo, p. 02-7357293 www.painovirjamo.fi
Jannen Huoltomyynti
Helsingintie 13. 010 255 1354, Sari Mellin p. 734 6450 Kumikorjaamo Niemelä & Niemelä
Salon OP-Kiinteistökeskus Oy OP-Taloushallinto
ServPro Oy Poltinhuolto Vuorinen
P. 731 6234
Katkiluodonkatu 6, Salo. 8
Turunt. P.050 378 6509.
Lakiasiat
Asianajotoimisto Korvenoja & Niinistö Oy
Salo, p. 733 5881
Asemak. 0440 534 926, 731 9696
LV-asennus Marko Willem
P. 040 776 1526 Salo www.lvmjw.nettisivu.org
Turunt. 040 572 5813
P. (02) 731 7240 Erikoisliike on asiantuntija.
Auktorisoitu taloushallintoliiton jäsen p. 010 255 1429, Perniö/Juhani Loimulahti p. 0400 945 267
Mp-korjaamot
Salon Mopo ja Pyörä
p. 044 549 1501 Tapettia seinille, maalia pinnoille, päällystettä lattioille ja kodin muita kunnostustöitä.
Hanskin Mainos Ky
Ketomaank. 733 2685 Örninkatu 8. 6, 3 krs, Salo p. 7, Halikko. 0400 745181, 736 2477
Suutari A. 2-4, Halikko kk p. P. Julkaisukertoja vähintään neljä. 727 3500
Koirahoitolat
Koirahoitola Faderviken, Särkisalo
Myös trimmaukset, kurssit, leirit, agility... 0400 539 744
Palveluhakemistojen aikataulu:
terveys- ja kauneudenhoitopalvelut: · joka toinen keskiviikko muut palvelut: · joka toinen keskiviikko
Saari Keittiöt / Pinjasto Oy
Huonekaluliikkeet
Kalustemyynti A. 0400 923 498 www.puunkaato.info
Juhlapalvelu Marja Kankare Oy
Perniönt. 7211800 Rummunlyöjänkatu 7, Salo P. 02-731 2525
Poltinhuolto Ahonen
Kauralant. 47, Somero, p. P. 733 1923
P. 37, p. Nyt myös pitopalvelu. Sandberg Oy Helsingint. 8, p. 0500 534 938
Ääni ja Media Oy
Koskinen Seppo
myös viemärien avaukset p. P. Mittaus- ja asennuspalvelu Kaihdin-Lehtonen Oy Somero, Jaatilant. P. Turuntie 21 p. 045 127 7734, www.meidan.fi
Vikström pitopalvelu ja eineskeittiö
Torikatu 3, p. 12
Keskiviikkona 7. 733 4855, 0400 644 955
Maansiirtokuljetukset, hiekkaa, sepeliä, mursketta. syyskuuta 2011
SALON SEUDUN SANOMAT
Alojensa ammattilaiset esittäytyvät
Antenniasennukset
Jussi Salomaa P. Kurki
Matti Tulonen P. 0400 534 036
Salon Jätehuolto Oy
Satamakatu 31, p. 10041,
matkapuhelimesta 02-10041
Ketis-Trans
Muutot ja kuljetukset P. 23, p. 733 5535
T:mi Jarkko Nikander
Autolasitukset
VM-Autolasi Ky
Kaikki autolasitukset, 18 vuoden kokemuksella. P. Puusepäntyöt. Ilmoituksen hinta vain 3,00 euroa + alv / rivi / ilm.kerta. 8, p. www.kurppakalusteet.fi
Putkiasennus Anssi Kirkkomäki
P. 0400 533 083
Muuttopalvelut
Katuhaukka Oy
Muuttolaatikkovuokraus. Helsingintie 13 p. 0400 590 667 www.ristotuovinen.com
Risto Tuovinen Oy
Suutarit Mainospalvelut
Adpartner Oy
Harventajank. 21, 2 kerros p. 733 1202
Pihasuunnittelut
www.ekopiha.info
Myös avaimet ja kaiverrukset Halikon Prisma P. 0400 530 960
Tapio Suonio
Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsentoimisto TiliWahlsten Oy p. 0207 940 220. 77 021 / ilmoitukset.
Imuautopalvelut
Kuljetus Juha Sirkiä Salon Imuautot Oy
Loka-auto. Kirves
Mökkitalkkarityöt P. 13. P. 721 2300, fax 721 2310 P. 0201 222 677 www.ompelukonekauppa.fi
Heimo Ketola Kaukolankuja 1 Pertteli kk. 044 331 4750, 044 331 4760 www.ykkoskeittio.fi
Salon Kylmäpojat
Kailiniituntie 2, Halikko P. 18, Salo p. P. 8, Kotipalvelu Näpsäkkä p. P. Inkerink. 040 550 4521
Salo Isännöinti Oy
Turuntie 8B, 2 krs. Pursimiehenk. 777 710
Salon Putkityö Oy
p. 731 2905 Harri Nurmi, ITS 040 7246 831 Kari Virtanen, IAT 050 3810 772 Timo Ollikkala, IAT 050 3810 773 Kalle Lönnqvist, MITS 050 5481 061 sähköposti: etunimi.sukunimi@salontilipalvelu.com
Kirjapainot
Painovirjamo Oy
Joensuunk. 727 3500
Sahat/sahauspalvelut
Leppä Jussi
Liikkuvalla kalustolla. 733 6100
Keittiökalusteet
Avestia
p. Hannu Borenius ITS 02-721 7264 Erkki Kaskela AIT, ISA 02-721 7265 Marianne Ketokulta AIT, ISA 02-721 7266 Matti Rouvari RI 02-721 7267 www.saloisannointi.fi
Kuusjoki, p. 0400 596 713 Tuolin Henki p. 22 p. 0400 533 083 - lokakaivojen ja umpisäiliöiden tyhjennykset - viemärien avaukset, pesut ja sulatukset - imuautopalvelut
T:mi Petri Palenius
P. 040 553 0286 Pitopalvelu, lounasruokala, lounas myös mukaan.
Taksit
Taksi Jaakkola
henkilöautot ja pikkubussi p. 044 279 3149
Ikkunoiden, -ovien ja huonekalujen entisöintiä. 0400 842 808 Arto Breilin t:mi
p. 113, p.7485814 www.kaihdin-lehtonen.fi Rulla- säleverhot, palje- ja taiteovet, pystylamellikaihtimet, markiisit. 736 2044. 3, p. 0400 530 433 www.aanijamedia.com
Tilitoimistot Öljypoltinhuollot
Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsentoimisto Laskuri Oy, Katrineholmink. 14, p. p. 0440 121 715
Piisit. 044 279 3149
Jussi Salomaa P. 12. SuutariPekka, Euromarket, p. 733 3366 tai 0400 808 430
Vesijohtoasennus Atte Rauhala
p. 041 504 9488, harriketokoski.com
Puusepänliikkeet
Puusepänliike Matti Pentikäinen Tmi Iisilastu. erik.laatoitukset P. 731 7366, 040 514 0548
Maalauspalvelut
Kalustemaalaamo
Rakennusalan peltityöt. 748 6406 Lehtosaari Vesa
p. 040 502 3548, Kuusjoki
Salon Parveke- ja Terassilasitus p. 0400 532 459
T:mi Timo Mynttinen
LVI-asennukset/huolto, lämpöpumput: myynti, asennus, huolto. 0500 968 645
LVI-Palvelut
Jari Auranen
p. 040 566 0429.
Kaiverruspalvelut Kulta-/kelloliikkeet
Ovikil., postil. 727 3636
Salon Ulataksi p. P. 731 3375, Örninkatu 10
Salon Tilipalvelu Oy
Öljysäiliöhuollot
www.neliopinnoitus.fi
p. 777 710
Manacor Oy, Inkerink. 738 8260
Lämpöpumput
Ilma- ja maalämpö IVT.fi
Parkettityöt
Parkettiasennus K. 0400 293 576
Halikon Hinaus
Kurppa Kalusteet Oy
Kylmälaitekorjaamot
Huolto-Järvi Oy
Kaakelitehtaankatu 2, p. 010 366 0400 www.oikeus.fi
Sahattua ja höylättyä puutavaraa p. 0400 252 819
Taksi ja Tilausliikenne Keijo Räsänen Salo 17h. 010 255 1345, Oili Välikangas p. p. P. HUOM! Puh.luettelon etuseteli Myllyojank. P. Salitunk. 736 2110, 040 501 0090
Nosturipalvelut
Nostofantti
Nostot/laitteet p. 040 548 6398
Örnink. P. 0440 749 129
Turunt. 0500 128 956
Vaarna Oy Talousasiaintoimisto
Talouspäällikköpalvelut. 040 847 5649
Äänentoistopalvelut
Suomen Esityspalvelu ky
Äänentoisto-, valaistus- ja ohjelmapalvelut. 0440 742 125
Tilitoimisto Simo Vuori Ky Tilitoimisto Tietotilit Ky
Turunt. 044 556 2910 www.ilaksi.com
Asianajotoimisto varatuomari Timo Havia
Hornink. 731 1556, 0400 531 647
Suutari-Pekka, Euromarket,
Hämeent. 040 730 8712 hellbergin.pidot@gmail.com www.hellberginpidot.fi Perhejuhlat, muistotilaisuudet, kokous- ja koulutustila sekä tarjoilu.
Valaisinliikkeet
Ello
Turunt. (02) 731 7240 Erikoisliike on asiantuntija.
Ykköskeittiö, Joensuunk.4, Salo
P. 724 0195
Kotityöpalvelu Marja Kanerva
Kiinteistöremontti Heikki Koponen
Ismo Peltonen
P. 044 0689 164 kari.kulmala.ky@gmail.com
Asianajotoimisto Timo Savolainen
Helsingintie 5. P. Niemi
Halikon Prisma P. kotityöt. 26, p. 737 1700, fax 737 1214
LVI-asennus J-P Kivelä
P. 12. P. P. 040 523 8796
P. 0440 532 085 Kaikenlaiset rakennus- ja saneeraustyöt p. Asennus- ja mittatilauspalvelu.
Halikon LVI-Asennus
TIKO-isännöitsijä Esa Ojanen
Dieselkorjaamot
Jussin Diesel Oy
Mariank. P. 044 733 5001 www.salontilipalvelu.com P. 2 p. 38 p. 0400 783 047 Muurla. 22, 24240 Salo P. www.saarikitchen.com
Salon Kylmäapu
Rummunlyöjänk. 7211800 P. 045 129 9123 Koski Tl
Salon Imuautot Oy
Autotarvikeliikkeet
Autotarvike
Örninkatu 8, p. 044 543 9426
Tmi Autopesu
Meriniitynkatu 21. 044 549 7305 Vakio-Puhallus Oy
puhallusvillaa. 0400 812 000
Lukkoliikkeet
Salon Lukko- ja helahoito
K. 733 3999 www.lakisalo.net Turunt. 253 1532, fax 253 1533
Tilauksesta täyte- ja voileipäkakut. tasokas bussi,
Jäähdytinkorjaamot
Jussin Auto ja Kenno
Vanutehtaanmäki p. 22, Salo. Myllyojank. 0400 224 095.
Palveluhakemisto julkaistaan joka toinen keskiviikko. 9, p. 050 440 9414
Autokorjaamot
Autokorj. 733 1182
P. 77 021 / ilmoitukset.. P. 13 C 6, Salo p. 4, Salo
p.7276200
Ompelukoneliikkeet
Bikeservice Oy
Myynti ja huolto, kaikki merkit. 0500 901 747 www.suomenesityspalvelu.fi
Puunainen Oy
Avainpalvelut
Suutari A. 1, p. 040 5726152 LVI-asennus Yliräisänen P. 0440 536 033
Olli Hämälistö
Suomusjärvi, p. 727 7100
Lounasruokailut
www.ruokasalo.net
- Salon parhaat lounaslistat netissä!
Kalkkitie 2. 0400 223 857, 734 1262
Salon Seudun Ympäristöhuolto Oy p. 731 8227
Kuljetukset
Autoilija Lasse Lehmusvirta
Sopimus-, jakelu-, pika- ja muuttokuljetukset umpikuorma- ja pakettiautolla. 044 7371 530
Peräkärryliikkeet
Tekno-Trailer
Peräkärryt ja venetrailerit p. 731 6820
T:mi Samuli Pylkkänen
Levysoittimet
Levysoitinkorjaukset, neulat ja äänirasiat, ym.
Mainoset & Maigrafi
Kuusjoki P. 040 724 1345
Eristämiset
Salon Sellurakenne Ky
Puhallusvillaa.
Paljeovi ja Kaihdintuote
www.paljeovi.fi
LVI-asennus Teemu Toivonen
Rengasliikkeet
Euromaster Oy
Joensuunk. 010 255 1428
VTT:n hyväksymä märkätila-asentaja Laatoitukset, saneeraukset ja Tulikivi-uunien muuraukset. 040 530 3175 www.lasselehmusvirta.fi
viemärien videokuvausta p. 5, 24100 Salo puh. 777 350. P. 1113, p. 0400 534 613
Krassin juhlapalvelu
Warrock Oy, Sammatti P. P. 0400 532 392, 040 557 2171
P. P. 777 8600 www.korvenoja-niinisto.fi
Salon Aluesähkö Oy Salon Kylmäapu
Joensuunk. P. 731 2908
Salon Seudun Ympäristöhuolto Oy p. P 040 537 5087
Rakennus- ja saneerauspalvelu P. 8, p. 040 548 4116 Siirrettävällä kenttäsirkkelillä
Tilitoimisto Tihahe Oy
Turunt. Soita ja lisää tietosi palveluhakemistoon p. P. 727 444, myös päivystys
ServPro Oy Poltinhuolto Vuorinen
Sinunkin yrityksesi palvelut kuluttaja löytää helposti SSS-palveluhakemistosta. Örninkatu 15. 731 6535 www.hanskinmainos.fi
Suutari Tauno Lempinen
Vilhonk. 21, 2 kerros p. 02 7334 228 www.krassi.fi
Ruokala Margit Heinä
Salon Moottorihuolto
Ratak. 050-581 0000
Lakiasiaintoimisto Jorma Tammi
T:mi Marko Kari P. p. 735 2412, 0400 223 697
Korkeapainepesut
VMT Kiinteistöhoito Oy
p. 050 530 9525 www.toppatuoli.fi
P. 040 537 5087
mika@aarnio.com
Varastotilat
Minivarastoja 2-250m2
Liukuovikaapistot
Suoraan valmistajalta
Metsäpalvelut
Pihapuiden kaato, myös ongelmapuut. 1, Salo.p. 731 3362
Louhintapalvelut Kodinkonehuollot
Huolto Järvi Oy
Kaakelitehtaankatu 2, p. Vilhonk. 040 715 7949
Salon Laatulämmitys
P. Tilaukset: p. P. 727 4660, fax 727 4669
Isännöintipalvelut Asianajopalvelut
Salon Oikeusaputoimisto
Kirkkokatu 1-3 A P. 0440 433 366/Virtanen 040 867 9273/Salonen P. 02 7336198, 0440 780 357 Kahvila-Konditoria
Salon Hallitilat Oy
Salon Lehtitehdas
Lupin Oy
Kultainen Tuoksu
Sähkötyöt
Salon Aluesähkö Oy Salon Sähkötyö Oy
Joensuunk. 7, Salo p. Lintula p. 731 7362
LVI-Palvelu Alanko & Salminen Oy Ratak. p. 727 5700
MS-Putki Huolto
M.Suosaari 0400 863 705
p. P. 731 2899
salolaisille vanhuksille, vammaisille ja veteraaneille. 728 0772, 050 566 8863
Mökkihuollot
Mökkihuolto P. 040 731 3462
Paperinkeräykset
Salon Hyötykäyttö
Satamakatu 31, p. Kaikki alan korjaustyöt, Polar-huoltopiste
Raitalank. Tmi Mikko Pajuniemi P. p. 0400 812 000
Myös uima-altaat ym. 10, p. Vuorela Oy
Helsingint. Siren p. 02-731 2905 Auktorisoitu taloushallintoliiton Rengas Japi Oy Piisitie 3B, jäsentoimisto 24910 Halikko As. 0400 581 552 www.pikkutalli.fi
Siivouspalvelu, vaatehuolto, ym. 044 584 3480
Realia Isännöinti Oy, ISA
Atk-palvelut
Tietotekniikkapalveluja
www.saloplan.fi
Soita: 045 7840 2146
Helsingintie 14, 3.krs p. 8. 733 7313
Salon OP-Kiinteistökeskus Oy ISA OP-Isännöinti, Salo
Turuntie 8, II kerros Kirsi Mäkinen p. Hermansson Oy
Lasitusliikkeet
P. 044 577 0553 www.puunainen.fi
Tieisännöitsijät
Yksityisteiden hallintopalvelut,
Kaihdinliikkeet
Säleverhoja, rullaverhoja, markiisit taite- ja paljeovia, ym. P. 040 822 9236
SALVAn siivous, kotisiivousta
Rakennusliike J. 727 5700
Jätekuljetukset
Kuljetus Juha Sirkiä
WC-tankkien ja sakokaivojen tyhjennys. P. 010 255 1378
Kello ja Kulta Jokinen
LVI-Vihiniemi Oy
Hinauspalvelut
Autohinaus Oy
p. 77 021 Sanomalehdet, Suoramarkkinointituotteet
Lemminkäisenk. 7, 24130 Salo. P. bussi, 1+8h. (02) 731 3971 www.mainoset.fi
Pitopalvelut
Hellbergin Pidot
p. P. Esiintymislavat. 0400-780737
Rakennuspalvelut
Muurlantie 546. 040 706 2737, 731 1243
Rakennus ja saneeraus Kemppinen Marko
Äänentoisto-, valaistus-, dj- ja karaokepalvelut. 727 3377 www.vaarna.com
Kiinteistökorjaukset
Chloris Oy
Kaikki remontit- ja rakennustyöt Sisällä ja ulkona. 733 3079
Autosähkökorjaamot
Salon Autosähkö
Örnink
Seuraavan kerran Suomi pelaa lokakuun 10. lähtö, lv 1600 m: 1) Bocanegra/ Ari Moilanen 14,9a (2,81), 2) Timothy Bird 15,4a (6,91).3) Expressive Sala 15,6a (27,05).4) Trouble of Space 15,7a (35,04).poissa: 6. Kerroin: 10,54 3 Blues - Pelicans 4-2. Moisander piti Moldova- ja Hollanti-otteluiden antia vahvasti positiivisina. Simpson voitti kilpailun toisella uusintareiällä. Kerroin: 28,29 4 Plzen - Pardubice 4-3. Luuk de Jong).
l l
Erotuomari: Manuel Gräfe, Saksa. Me halusimme voittaa ja jokainen antoi kaikkensa kentällä. minuutilla), ja siitähän MM-hopeamaa heti sitten rankaisi. 1. 9. Viime aikoina maajoukkueessa maalitehtailuun äitynyt Kasper Hämäläinen oli jälleen Suomen vaarallisin pelaaja hollantilaissilmin katsottuna, Mikael Forssellin ja Teemu Pukin jäädessä oranssipihteihin. minuutilla ja Roope Riski tuplasi maalisaldon juuri ennen päätösvihellystä. Suomen hyvin kontrollissa pysynyt puolustuspeli lässähti ensimmäisen 45-minuuttisen aikana oikeastaan vain kerran (29. Olympiastadionin illassa nähtiin tuoreempi, nuorempi Suomi kuin vuosi sitten Rotterdamissa. Hollanti, Espanja ja Saksa ovat tällä hetkellä maailman kolme parasta maajoukkuetta. Vain Hetemaj'n melko heppoinen ulosajo esti Suomea räjäyttämästä todellista pommia. Muutama lyhyt tilaa antava syöttö keskialueella, Wesley Sneijderin täydellinen syöttö taustalta nousseelle PSV:n Kevin Strootmanille, joka latasi vasurillaan
pallon ilmasta henkeäsalpaavan kauniisti Lukas Hradeckyn taakse takanurkkaan.
Olihan se loistava syöttö Sneijderiltä. Puolustamaan lähtenyt, ja siihen myös pakotettu Suomi sai pidettyä oranssipaidat kohtuullisen hyvin kurissa jo läpi avausjakson, jolloin hollantilaispyöritystä pelättiin. Toki varsinaiset maalipaikat menivät 51 Hollannille, mutta kotitappio pitää laittaa perspektiiviin. Nolla pistettä, joka tapauksessa. 5. Seuran toimitusjohtaja Jukka Valtanen kertoi HS:lle, että Stadion-säätiö ei antanut lupaa tapahtuman järjestämiseen. Vain hetki loistopassinsa jälkeen koitti sitten Hetemaj'n synkkä hetki. Ottelu houkutteli Olympiastadionille 36 664 katsojaa. Lauri Dalla Valle 01, 44. Toto (8-9-10): 2,26 1,653,54-4,52 16,75. 8. Helmikuulle suunnitellun tapahtuman järjestelyistä olisi vastannut HIFK. Toto (5-3-4): 2,04 1,21-1,68-1,51 6,60. 6. Helsingin pelastuslaitoksen mukaan materiaalia ei voi käyttää aiotussa tarkoituksessansa, koska tulipalotilanteessa se aiheuttaa vaaraa turvallisuudelle. (STT)
Kannustuslakana ei läpäissyt testiä
Suomen jalkapallomaajoukkueen kannattajat ry:n kannustuslakanoissaan eli ns. Kuka enää muistaa, miten sekaisin Suomi oli vain kolme kuukautta sitten Tukholman Råsundalla. tifoissa käyttämä muovimateriaali ei läpäissyt paloturvallisuustestiä. Kerroin: 32,52 5 Suomi - Hollanti 0-2. lähtö, sh 2100 m: 1) Ilon Ari/Heidi Ahonen 33,6 (7,41), 2) Pimun Vihu 31,9 (9,76).3) Vismeeti 34,5 (61,62).4) H.S. Tiistain ohjelmaan olisi kuulunut muun muassa hallitse-
van mestarin Rafael Nadalin neljännesvälierä luxemburgilaista Gilles Mülleriä vastaan sekä kaksi naisten puolivälieräottelua. Jos keskittyminen olisi pysynyt täydet 90 minuuttia... Ensin Lauri Dalla Valle iski jo 10. Alempi keskikenttämies Kevin Strootman ei pahemmin ylös pyrkinyt ottelun aikana, ja se ehkä hämäsi suomalaiset. Edellisessä kuudessa maaottelussaan yhteensä viisi osumaa viimeistellyt Hämäläinen haki mainiosti tyhjän paikan 58. On hienoa olla tällaisen joukkueen SUOMIHOLLANTI 02 (01)
l
kapteeni. Maaliin pallo ei kuitenkaan ikinä pomppinut hollantilaispuolustajan ehtiessä tilanteeseen ennen maaliviivaa. Kannattajat kritisoivat kieltoa viime viikonlopun Moldova-ottelussa. Sirella 32,8 (42,86). "Kallu" (Kari Arkivuo) oli vähän myöhässä, mutta
Lehtikuva/Martti Kainulainen
Ahdasta Stadikalla: Klaas-Jan Huntelaar (vas.) yritti epäurheilijamaisesti raivata pelitilaa Niklas Moisanderin ja Joona Toivion (oik.) selustasta.
luulin, että Strootman ottaa pallon haltuun ja pääsen tilanteeseen väliin. EM-kisapaikkansa tiistaina varmistanut Hollanti on hävinnyt viimeksi yli vuosi sitten MM-finaalissa jatkoajalla Espanjalle. No, maalivahti Lukas Hradecky joutui toki venymään jo avausminuutilla, ja näyttävästi myös supertähti Wesley Sneijderin vapaapotkuun vartin kohdalla. AMPUMINEN Belgrad, haulikkolajien MMkilpailut: Miesten trap, 125 kiekkoa + 25 kiekon finaali: 1) Massimo Fabbritzi Italia 149 (125+24) (sivuaa ME:tä), 2) David Kostelecky Tshekki 146 (122+24), 3) Stephane Clamens Ranska 145 (122+23)...57) Janne Kirvesmäki Suomi 117. 4. No, tuo maali näytti minkälainen joukkue on vastassa, Moisander myönsi Olympiastadionin verryttelysuoralla. Myös taktiikkamme toimi, sillä Hollantia vastaan ei ole mitään järkeä lähteä prässäämään tuon ylempää. Pelivaihto 414 767,90 e, yleisöä 1 302
RAVIT
TEIVO 1. Olympiastadionin nurmialusta ei välttämättä toivu tapahtuman rasituksesta ajoissa jalkapallomaajoukkueen tarpeita varten. Päävalmentaja Mixu Paatelainen ja uskolliset kannattajat saivat otteluista juuri sitä mitä halusivat. Toiselle puoliajalle tuli joltisenkin aktiivisempi Suomi, pakosta tietenkin. Varsinkin, kun avauskokoonpanosta löytyi myös kokeneen Petri Pasasen nimi.
En tosiaan tiennyt kun tulimme stadionille kuka on kapteeni, kunnes huomasin pukukopissa mun paikalla viirin. Kaiken kaikkiaan olen pisteisiin tyytyväinen. lähtö, V4-3 DUO-1, sh 2100 m: 1) Marimin/Arto Hammar 25,3a (2,04), 2) Vokukka 25,6a (8,43).3) Kromi 26,0a x (8,67).4) Aino-Ilona 26,3a (41,14).poissa: 6. Muista pelipaikoista on riittävän kova kilpailu, varsinkin nyt, kun avainpelaajat ovat päässeet omissa seurajoukkueissaan tärkeään rooliin. Tuomari sanoi tilanteen jälkeen, että oli varoittanut "Perpaa" filmaamisesta kahdesti jo avauspuoliskolla. Vaan eipä siinä kaikki vielä "Perpan" ja erotuomari Manuel Gräfen välillä illan aikana... Toto (1-3-10): 2,73 1,21-1,44-1,31 6,24. Maanantaina osapuolet tapasivat ja sopivat uudesta paloturvallisuustestistä. Tosiaan. Luuk de Jong 02.
Suomen kokoonpano: Lukas Hradecky; Petri Pasanen (78. (STT)
Sade pysäytti US Openin
Niklas Moisander (oik.) näki aitiopaikalta, kun Luuk de Jong niittasi ottelun viime hetkillä Hollannin toisen osuman ohi Suomen maalivahdin Lukas Hradeckyn.
Ulosajo tappoi Suomen pelin
Hollannilla yllätysratkaisijat Helsingissä: Kevin Strootman ja Luuk de Jong
STT | JANNE LEHIKOINEN
JALKAPALLO. Yleisöä: 21 580.
l. Avauspuoliajan toinen tilastomerkintä oli Perparim Hetemaj'n katselema keltainen kortti. Tämän päivän Hollanti on verrattavissa Van Bastenin ja Gullitin tai Cruyffin ja Neeskensin aikojen superjoukkueisiin. Kolmea pistettä lähdettiin hakemaan ja kolme pistettä saatiin, maajoukkuevalmentaja Mika Laurikainen tuumi. Etenkin asenne ja yritys, totesi päävalmentaja Mixu Paatelainen. Kaikki tiistain ottelut Yhdysvaltain avoimessa tennisturnauksessa jouduttiin perumaan sateen takia. Toto (11-5-2): 2,56 1,40-3,551,78 20,61. Suomella on nyt koossa 68 pelaajan permanentti. minuutilla, ja yhtä mainio oli Hetemaj'n syöttö. Keskiviikkona 211 kilometrin etappi.
Maalit: 29. 800 metrillä Sarhola juoksi hopeaa oululaisen Kai Koljosen vanavedessä. 3) Niklas Moisander on Suomen kapteeni, jonka ympärille tulee rakentaa puolustuslinja. Gräfe ei epäröinyt toisen keltaisen ja sen perään punaisen nostoa Hetemaj'n kalasteltua rikettä näyttelijöille ominaisin tekniikoin. PSV:n nuori mies viimeisteli maalin komeasti suoraan ilmasta Sneijderin syötöstä, mutta osumaa avitti myös laitapakki Kari Arkivuon ja toppari Niklas Moisanderin puuttuminen tyystin tilanteesta. Ja molemmissa sinnikästä peliä ja yritystä. 7. V4-kerroin: 31,83. Ja kauaksi ei jäänyt se toivottu tasoitus. Toto (4-2-9): 2,57 1,63-3,48-8,72 11,52. Eljero Elia), Wesley Sneijder, Dirk Kuyt; Klaas-Jan Huntelaar (68. V4-kerroin: 25,11. Jatkossa on turha enää yllättyä, sillä Moisanderilta ei kapteeninnauhaa pois oteta pitkiin aikoihin.
69+64+72+66, Luke Donald USA 66+70+68+67, Jason Day Australia 67+69+67+68, 272 (12): Jim Furyk USA 69+69+66+68. SM-kisojen päätöspäivänä Sarhola sai kaivatun mestaruutensa 1500 metriltä. (SSS)
Vinkkaa juttu!
urheilu@sss.fi
Lehtikuva/Jussi Helttunen
Roope Riski ja Lauri Dalla Valle kaatoivat Maltan
JALKAPALLO. Päivän Duo: 5-2, kerroin: 10,79. Mika Väyrynen); Mikael Forssell (86. syyskuuta 2011
Lehtikuva/Kimmo Mäntylä
13
Urheilu
Hannu Brusila, Olli Mäntylä, Juha Tuuna, (02) 7702 309
Olympiastadionilla ei pelata kiekkoliigaa ensi talvena
Jääkiekon SM-liigan ottelua HIFKJokerit ei pelata Olympiastadionilla ensi talvena, kertoi Helsingin Sanomat tiistaina. 271 (13): Brandt Snedeker USA
SSS | JUHA TUUNA
Suomen kapteeniksi syyskuun karsintaotteluissa noussut AZ Alkmaarin keskuspuolustaja Niklas Moisander oli tappiosta huolimatta tyytyväinen kotijoukkueen esitykseen. Jukka Raitala), Joona Toivio, Niklas Moisander (c), Kari Arkivuo; Roman Eremenko, Alexander Ring; Kasper Hämäläinen, Perparim Hetemaj (v+v=ua 60.), Teemu Pukki (61. lähtö, lv 2100 m: 1) Butch Super Tex/Seppo Markkula 17,6a (2,73), 2) Dumbledore 18,2a (3,72).3) Peakhill's Dance 18,4a (5,49).4) Vertigo Kemp 18,4a (13,1).poissa: 7, 9. Minä muistan, mutta en tämän illan jälkeen enää välitä.
PÄIVÄNPELIT
TULOSVETO 1 Malta U21 - Suomi U21 1-2. päivä Turussa, kun Ruotsi saapuu vierailulle. Kerroin: 23,51 13 HPK - HIFK 0-3. Sade on tuttu ongelma Yhdysvaltain avoimissa. SM-liigan ensimmäinen "Talviklassikko" JokeritHIFK pelattiin helmikuussa. Harmi, että punainen kortti tavallaan tappio pelin, Moisander manasi. Troikka: 101,58. (STT)
(9,46).4) Jolie 18,3 (20,52).poissa: 8, 12. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 7. 3 000 metrillä marssijärjestys oli tismalleen sama. Kerroin: 10,53 2 Venäjä - Irlanti 0-0. Hollantilaisärsyttäjä Mark van Bommelin kaataminen toi merkinnän erotuomarin kirjaan, ja samalla Hetemaj'lle vapaapäivän karsintojen kotipäätökseen Ruotsia vastaan kuukauden päästä toisena karsintavaroituksena eli pelikieltona. Kaksi tappiota, mutta yhteismaalit "vain" 14. Palloliitto kielsi tifot jo aiemmin. Vaihtopenkillä riittää siis nälkää, taitoa ja realistisia vaihtoehtoja toteuttamaan vaativaa pelitapaa. Se tappoi lopullisesti Suomen takaa-ajon ja samalla katkesi se viimeinenkin teoreettinen sauma EM-lopputurnaukseen. Muutaman viikon kuluttua 26 vuotta täyttävä TPS:n kasvatti ei halunnut kommentoida Perparim Hetemaj'n ulosajon oikeellisuutta. GOLF Boston, PGA-kiertueen kilpailu, palkintoarvo 8 miljoonaa dollaria: Lopputulokset 72 reiän jälkeen, par 71: 269 lyöntiä (15 alle parin): Webb Simpson USA 69+68+67+65, Chez Reavie USA 67+68+68+66. Kevin Strootman 01, 90. lähtö, V4-2, lv 2100 m: 1) Rainbow Xara/Mikael Kopola 17,1 (2,57), 2) Irene Max 17,3 (9,94).3) My Love 17,3 (67,71).4) Dream of Rose 16,8 (74,84).poissa: 5, 6, 11. 3. Toto (3-6-4): 11,86 2,73-2,01-3,19 13,15. Kerroin: 9,38 KENO Päiväarvonta: Voittonumerot: 5, 8, 9, 11, 12, 18, 19, 25, 28, 29, 34, 38, 44, 51, 52, 54, 55, 56, 69, 70 Ilta-arvonta: Voittonumerot: 3, 4, 11, 15, 16, 21, 23, 27, 28, 29, 31, 34, 38, 43, 46, 51, 54, 58, 59, 67
NÄKÖKULMA
JUHA TUUNA
juha.tuuna@sss.fi
Tuore kapteeni oli tyytyväinen joukkueeseensa
juha.tuuna@sss.fi
TULOSPÖRSSI
JALKAPALLO Corradino, alle 21-vuotiaiden EM-karsintaa: MaltaSuomi 12 (02) 10. Toto (1-115): 7,41 3,15-2,65-11,24 21,39. Terence Vella 12. Sen sijaan kapteenin rooli yllätti. Toto (7-11-1): 2,81 1,51-2,19-4,75 11,36. Hollanti kaksi, Suomi nolla. Vieläkin tärkeämpää oli Suomen pelillinen ilme Hollantia vastaan. V4-kerroin: 81,30. Lukas Hradeckyn iltaa se ei enää rumentanut, maalivahti oli Suomen paras läpi pelin.
TENNIS. V4-kerroin: 38,28. Daniel Sjölund).
l
Hollannin kokoonpano: Maarten Stekelenburg; Gregory van den Wiel, John Heitinga, Joris Mathijsen, Erik Pieters; Marc van Bommel (c), Kevin Strootman; Robin van Persie (68. 2. Viimeisinä kolmena vuotena miesten kaksinpelin finaali on jouduttu siirtämään sunnuntailta maanantaille sääolojen takia. PYÖRÄILY Haro, maantiepyöräilyn Espanjan ympäriajo: Etappi 16/21, Villa Romana la OlmedaHaro, 203,6 km: 1) Juan Jose Haedo Argentiina 4.41.56, 2) Alessandro Petacchi Italia sama aika, 3) Daniele Bennati Italia sama aika, 4) Vicente Reynes Espanja sama aika, 5) Leigh Howard Australia jäljessä 2 sekuntia, 6) Koen de Kort Hollanti 2, 7) Lloyd Mondory Ranska 2, 8) Nikolas Maes Belgia 2, 9) Chris Sutton Australia 2, 10) Juan Jose Cobo Espanja 2. Suomi iski avauspuolikkaalla kahdesti. Ja nuoruus kantoikin "kunniakkaaseen" tappioon, johon vaadittiin puolustusvirheestä tullut osuma ja lisäajan lerpsahdus väsyneenä. Muovimateriaali syttyi palamaan ja tiputti maahan sulaa muovia, Palloliitto tiedotti. Eron maailman jalkapalloykkösen (Hollanti) ja maarankingissa sijalla 79 olevan (Suomi) välillä kuvittelisi olevan suurempi, mutta samapa tuo lienee. lähtö, V4-4 DUO-2, lv 2100 m: 1) Willy Wanton/Antti Teivainen 17,9 (7,16), 2) Roberto Junior 17,9 (59,08).3) Energetic Kemp 17,4
Rohkea olematta tyhmä
Moldova- ja Hollanti-ottelut palauttivat vuoden päivät kateissa olleen uskon Suomen maajoukkueeseen. Puolen tunnin pelin jälkeen Hollanti teki todellisen highlight-maalin. Hollantilaistilastot (kahdeksan peliä, kahdeksan voittoa, maalit nyt 345) kaunisteli sitten vielä ottelun viimeisellä potkulla vaihtomies Luuk de Jong. Roope Riski 02, 80. (STT)
Sarholalle kolme mitalia
Kiskon Kiskojia edustava Jarmo Sarhola sai kaikilta juoksemiltaan matkoilta mitalin vammaisurheilun SM-kilpailuissa Seinäjoella. Ja mainio oli vielä Hämäläisen nostokin yli maalivahti Maarten Stekelenburgin. Toto (2-3-10): 7,16 2,42-10,23-4,13 81,57. lähtö, lv 2100 m: 1) Roxanne Ås/ Kari Venäläinen 18,1 (2,26), 2) Boogie Woogie 18,4 (19,3).3) Madonnas Classic 17,8 (27,31).4) Striking Hall* 18,7 (6,84). Maltan ainokaisen viimeisteli Terence Vella. Paatelaisen Suomi oli rohkea olematta tyhmä. 2) Aleksander Ringin liike ja pelirohkeus riittävät keskikentän kolmikkoon Perparim Hetemaj'n ja Suomen pelin sielun, Roman Eremenkon rinnalle. Toto (6-9-8): 1,72 1,13-3,23-2,17 15,37. Pelien odotetaan jatkuvan keskiviikkoaamuna. lähtö, lv 2100 m: 1) Endless Riddle/Esa Holopainen 18,6a (11,86), 2) Electric Cash 18,6a (3,52).3) Incredible Point 18,7a (16,23).4) The Boy 18,8a (13,17).poissa: 5, 8. Tiistaina aamulla tehdyssä testissä tifo sytettiin tupakansytyttimellä. Mixu tietää nyt kolme tärkeää asiaa: 1) Kasper Hämäläisen paikka on joulukuusimuodostelmassa yksinäisen kärkihyökkääjän takana. Jalkapallomaajoukkueen on määrä pelata stadionilla kesäkuun alussa. 10. Käytännössä testitulos tiesi sitä, ettei kannattajayhdistys saanut käyttää tifoja eilisillan EM-karsintaottelussa Hollantia vastaan. lähtö, TROIKKA-1, lv 2100 m: 1) Titicaca Brick/Harri Koivunen 17,1a (1,72), 2) Blue Pine Noel 17,5a (16,18).3) Monopoly* 17,9a (13,1).4) Rail Mondo 18,0a (5,55). Ari Jokinen Suomi keskeytti. ponilähtö, ponilähtö 2100 m Young Power lähtö: 1) Pohjan Sonja/ Veera Pietiläinen 2,37,5 x, 2) Nemo II 2,42,8 x.3) Linnestofta Skywalker 2,43,7 x.4) Invito 2,44,3.poissa: 6. Tosi pettynyt tietysti olen, mutta ottelussa oli kuitenkin paljonkin positiivista. Tilanne kokonaiskilpailussa 16/21 etapin jälkeen: 1) Cobo 64.39.14, 2) Chris Froome Britannia 20, 3) Bradley Wiggins Britannia 51, 4) Bauke Mollema Hollanti 1.41, 5) Maxime Monfort Belgia 2.42, 6) Denis Mentshov Venäjä 3.06, 7) Jakob Fuglsang Tanska 3.08, 8) Vincenzo Nibali Italia 3.49, 9) Jurgen van den Broeck Belgia 4.03, 10) Wout Poels Hollanti 4.18. lähtö, V4-1, sh 2100 m Nuorten Sarja 2011: 1) Jorken Loisto/Hannu Hietanen 28,7 (2,56), 2) Sakari 29,9 (12,98).3) Nopsan Vauhti 31,4 x (4,25).4) Vilman Vili 30,7 (28,9).poissa: 6. New Yorkissa satoi aamusta alkaen, eikä olosuhteisiin ollut luvassa parannusta illallakaan. Suomen alle 21-vuotiaiden jalkapallomaajoukkue haki maukkaan voiton 21-vierasvoiton Maltasta ikäluokan EM-karsinnoissa tiistaina
9 km. Viime kaudella 86-kiloinen Holloway pelasi täyden kauden Tsekin pääsarjassa Brnon NBL-liigan joukkueessa kes-
kiarvoilla 10,4 pistettä, 3,2 levypalloa, 1,7 riistoa ja 2,3 syöttöä. Pelitilanneheittojen onnistumisprosentti: 1) Virtanen 80,0 (4/5), 2) Lee 57,9 (22/38), 3) Koivisto 45,2 (14/31), 4) Huff 43,8, 5) Kotti 42,9, 6) Salin 41,7, 7) Muurinen 39,3, 8) Koponen 38,3.
l
Halutaan vuokrata
Okt Salosta, keskustaan 1-15 km, vuokra 300-600e. 2012 tulevan uuden jätehuoltolain vaikutuksesta talouksiimme. Lisäksi Dettmannin käsiin on kypsynyt lahjakkuus koripalloilun tärkeimmälle pelipaikalle. 040 766 3844 Turku
Henkilökohtaista
Kokenut näkijä Raija Oja 0700 868 80 katsoo tulevaisuutesi. Välierät: USA 2-j.USA 1-j. P. kierrosta: KontinenAndrea Agazzi Italia 46, 64, 64. HuKu kohtaa silloin klo 10 Sheriffsin, klo 14 JoKan ja raskaan päivän päätteeksi klo 17 KuRyn. Paras suomalaispari Nina Manninen ja Krista Pöllänen sijoittui 20:nneksi ja jäi välieräpaikasta selkeät 263 pistettä. Koponen saa aina halutessaan luotua heittopaikan itselleen ja hänen edestään on erittäin vaikea tehdä koreja. klo 17.00 alkaen SAUNA/MAKKARA ILTA Märynummella Hehkun majalla. 426) Joonas Granberg Suomi 0,40,... Salaisuus on se, että Suomen puolustus pakottaa hyökkääjät pois heidän totutuista ratkaisuistaan. 2 780 New Hui Fen 1 364, Jazreel Tan 1 416), 4) USA 1-j. syyskuuta mennessä. Harmonikka.com. Esimerkin tästä antoi Yhdysvaltain kultajoukkue Pekingin olympiakisoissa. Kilpailussa ajetaan neljä etappia.
Vilppaan päävalmentaja Mikko Tupamäki luottaa jo nyt nähdyn perusteella John Fieldsiin ja Dwight Colemaniin (penkin päässä oikealla).
vuotta Illinois Staten yliopistossa keskiarvoilla 10,3 pistettä, 4,0 levypalloa ja 2,8 syöttöä. Leandro Damiao 10. 2 855
men pelaajistosta ja jonka hän on juurruttanut myös juniorimaajoukkueisiin. GeorgiaSuomi, Makedonia Slovenia, KreikkaVenäjä, 12. Holloway valittiin Saksassa vuoden puolustuspelaajaksi. Otteluparit ovat BC JyväskyläForssan Koripojat, ToPo Akatemia, HelsinkiÄänekosken Huima, Säynätsalon RientoKSLL, Jyväskylä ja Honka Akatemia, EspooPerniön Urheilijat. Tervetuloa SuSi.
Adam Scott Australia 5,83 (8)...307) Mikko Ilonen Suomi 0,58,... Syy näin aikaiseen vaihtoon löytyy ensisijaisesti Jukka Katajan valitettavasta loukkaantumisesta. 044 917 0140.
Halutaan ostaa
Kaikista paras hinta puhelinosakkeesta! P. Nyt Suomen koripallomaajoukkue on pelannut EM-kisojen alkulohkossa sellaisen sarjataulukon, että Suomen majapaikan, Druskininkain kylpylähotellin käytävillä, kaikuivat riemukkaat "Makedonia!"-karjahdukset myöhään maanantaina. Kaskistonnummi klo 17.00-18.30. C, 4.00 km (79 osallistujaa): 1) Nurminen Eero, SuSi, 40.19, 2) Kurppa Pauli, SalVie, 42.19, 3) Laine Erkki,
Inter pestasi Diallon ja Gnabouyoun
JALKAPALLO. SloveniaSuomi, KreikkaGeorgia, VenäjäMakedonia. Emmanuel Holloway oli Vilppaan hankintalistalla jo kesäkuussa, mutta tuolloin takamiehen hintalappu oli aivan liian korkealla salolaisseuran budjettiin nähden. Osin kyse oli pakon sanelemasta valinnasta, mutta myös maailmanlaajuisen trendin oikeasta haistamisesta: nykykoripalloilu on moniosaajien peli, jossa vauhti kasvaa koko ajan. (SSS)
SUUNNISTUS Maanantairastit Pöylässä, järjestäjänä Angelniemen Ankkuri. KEILAILU Hongkong, Naisten MM-kilpailut: Parikilpailu, lopputulokset: 1) USA 1-j. Neljä joukkuetta eteni välieriin. Koposen ansiosta Suomi ei ole kärsinyt, vaikka Teemu Rannikon hienon uran kääntyminen loivaan alamäkeen on tullut näkyviin EM-kisoissa. PYÖRÄILY Guerville, Ranska, kv. Vaihdon kanssa on edetty varsin nopealla aikataululla, ja seurassa odotetaan Hollowayn saapumista innolla. syyskuuta: Suomi: Jarkko Nieminen (ATP-rankingin 49:s), Henri Kontinen (ATP 290), Harri Heliövaara (ATP 295), Micke Kontinen (ATP 707). St.Remy de Provance, Ranska, ATP-haastajakiertueen kilpailu (42 500 dollaria): Kaksinpelin karsinta: 1. kierroksella (voittajat pääsarjaan) KontinenAndre Begemann Saksa.
Myytävänä
ALE 30-50% uudet ja käytetyt. Puola: Jerzy Janowicz (ATP 141), Grzegorz Panfil (ATP 441), Mariusz Furstenberg ja Marcin Matkowski (nelinpelin ATP-rankingin 13:s). 3. 24 sarjan jälkeen jaetaan all events -mitalit. 9. B, 4.90 km (48 osallistujaa): 1) Heinonen Heikki, 46.04, 2) Ratia Tuomo, SuSi, 49.28, 3) Kuusisto Juha, 49.48, 4) Nummi Esko, 50.19, 5) Uutela Jari, Amada, 51.17, 6) Raute Kaj, 51.17, 7) Angle Timo, 51.19, 8) Kirmula Hanna, 51.21, 9) Sipponen Markku, PR, 51.47, 10) Koskinen Markku, SoE, 55.51, 11) Räsänen Tuomas, 56.08, 12) Paatero V-P, TurVU, 56.32, 13) Kinnunen Sami, 59.57, 14) Aavasalo Asko, SalVie, 1.00.17, 15) Luoma AriPekka, Roamers, 1.00.46. 995) Roope Kakko Suomi 0,05. Dettmannilla on iso osuus yllättävässä menestyksessä, sillä hän on rakentanut pelitavan, jolla hän on saanut kaiken irti Suo32. Dettmann valitsi jo useampi vuosi sitten linjakseen sen, että Suomi rakentaa pelinsä nopeuden, ei koon varaan. Junnut Piirisarjaa T98 9v9 divari: TuPy-Wilpas 1-6. 0205552620.
Riistot: 1) Kotti 1,8, 2) Muurinen 1,0, 3) Rannik-
Vapaaheitot: 1) Koivisto 100 (2/2), 2) Koponen 83,3 (15/18), 3) Virtanen (3/4) ja Antti Nikkilä (3/4) 75,0, 5) Rannikko 68,8, 6) Kotti 63,6.
l
TULOSPÖRSSI
GOLF Maailmanlistat: Miehet: 1) Luke Donald Englanti 10,41 keskiarvopistettä (edellisen viikon sijoitus 1), 2) Lee Westwood Englanti 8,16 (2), 3) Martin Kaymer Saksa 7,03 (5), 4) Rory McIlroy Pohjois-Irlanti 6,88 (6), 5) Steve Stricker USA 6,84 (3), 6) Dustin Johnson USA 6,75 (6), 7) Jason Day Australia 6,09 (10), 8) Phil Mickelson USA 5,84 (9), 9) Matt Kuchar USA 5,84 (7), 10)
Urheilussa tapahtuu
Ykkössuunnat tänään 7.9. 25-vuotias Holloway pelasi junioricollegen jälkeen kaksi
HuKu:n cup Salohallissa
SALIBANDY. Amerikkalaiset pelasivat pitkiä toveja viisikolla, jonka pisin mies oli kaksimetrinen LeBron James. Tällä kertaa kysynnän ja tarjonnan laki kohtasivat toisensa. Pöllänen on 12 sarjan jälkeen sijalla 15, kun 16 jatkaa 24 sarjan jälkeen. Kun Dettmann viisi vuotta sitten esitti kysymyksensä, Suomen taisteli EM-karsintojen Bsarjassa Islannin kaltaisia koripallokääpiöitä vastaan pääsystä edes pelaamaan kisapaikasta. Seuraavat Maanantairastit 12.9.2011 Maalussa, järjestää Salon Viesti. Mahtavat rahoitusehdot alk. 9. Tuore Euroopan mestareiden cupin voittaja on ainoana selviytymässä henkilökohtaisen kisan finaalipeleihin. Reisivammasta kärsivä Ingram oli pettymys TUL:n mestaruusturnauksessa, jossa hänen teholukemat olivat 10/1 ja 15/5. Pelaajan taustat lupaavat paljon, toteaa Poutiainen. TENNIS Joukkueet Davis cupin Eurooppa-Afrikan ykkösryhmän putoa-
miskarsintaotteluun SuomiPuola Espoossa 16.18. 9. Pelinjohtaja Petteri Koponen on osoittanut, että hän pystyy pelaamaan vähintään tasaväkisesti ketä tahansa NBA:n ulko-
puolista pelinjohtajaa vastaan. Telefon Tre.
P O I S T O M Y Y N T I
Sesonki- ja näyttelytuotteet sekä kaikki 2-laadut pois nurkista käsittämättömän edullisesti!
Järeitä takkauuneja · Ilmalämpöpumppuja · Energiavaraajia · Ilma-vesilämpöpumppuja · Grillikotia · Paviljonkeja · Pihavarastoja · Lomataloja · Hirsisaunoja · Autotalleja · Skoottereita · Pieniä rib-veneitä ym. 050 1221.
2 pisteen heitot: 1) Lee (22/38) ja Huff (11/19) 57,9, 3) Muurinen 47,6 (10/21), 4) Salin 45,5, 5) Koivisto 44,4, 6) Kotti 42,9, 7) Rannikko 40,0, 8) Koponen 35,0.
l l
Päävalmentaja Henrik Dettmann on sisäistänyt sen, että nykykoripalloilu on moniosaajien peli, jossa vauhti kasvaa koko ajan.
Levypallot: 1) Kotti 5,8, 2) Salin ja Huff 4,0, 4) Muurinen 2,6, 5) Rannikko ja Lee 2,4, 7) Koponen 2,2, 8) Koivisto 1,6.
l l
3 pisteen heitot: 1) Virtanen 80,0 (4/5), 2) Koivisto 45,5 (10/22), 3) Koponen 45,0 (9/20), 4) Möttölä 44,4, 5) Salin 40,0, 6) Huff 23,1.
Työsuorituksia
Rakennus-, remonttija huoltotyöt
pienkiinteistöt ok-talot/mökit ym. 792) Mikko Korhonen Suomi 0,11,... (New Hui Fen, Jazreel Tan), 3) USA 2-j. Tilaisuudessa järjestöpäällikkö Juha Saarimäki, Omakotiliitosta, kertoo v. Hän lentää takaisin kotimaahansa jo tänään. 306) Ursula Wikström Suomi 0,33 (306),... 4 rataa. (SSS)
Fields ja Coleman vakuuttivat
Vilppaan takamies vaihtuu: Emmanuel Holloway korvaa Elijah Ingramin
SSS/Marko Mattila
Krista Pöllänen Suomen toivo
KEILAILU. A, 7.00 km (21 osallistujaa): 1) Nummi Ilari, 56.31, 2) Paulin Joonas, 1.09.16, 3) Moisio Vili, 1.13.11, 4) Kallio Risto, AngA, 1.16.12, 5) Hellberg Timo, Salo, 1.16.51, 6) Honkasaari Jukka, PiKa, 1.17.12, 7) Grönholm Timo, HLF, 1.18.43, 8) Mäntylä Jussi, MuVi, 1.19.55, 9) Karro Markku, Salo, 1.20.12, 10) Härkönen Marjo, SalVil, 1.26.24, 11) Järvelä Simo, Medivire, 1.28.39, 12) Särmäntö Päivi, Perniö, 1.31.44, 13) Saarinen Pertti, 1.34.46, 14) Lukander Harri, 1.37.30, 15) Pukki Ari, Wipro, 1.37.39. (SST)
42.56, 4) Salminen Rauno, UK-Delta, 43.08, 5) Virta Aare, 44.00, 6) Honkanen Raimo, 44.05, 7) Räsänen Teemu, Vilpas, 44.36, 8) Rapakko Timo, 44.43, 9) Toivonen Pasi, Roamers, 45.34, 10) Ratia Paavo, KemKi, 45.48, 11) Antikainen-Pauna Heli, PIF, 46.14, 12) Alhoke Timo, Salon ka, 46.25, 13) Hannus Reijo, 46.50, 14) Sjöholm Kalevi, Mesera, 47.01, 15) Amper Anu, 47.07. syyskuuta 2011
SALON SEUDUN SANOMAT
UrheilU
lyhyet
PeU jatkaa koripallocupia Espoossa
KORIPALLO. 2,30e+pvm. 044 706 2720.
Vuokrattavana
Auto viikonlopuksi alk. 2. Tervetuloa jäsenet perhekunnittain mukaan. 2 780 (Pluhowsky 1 401, Johnson 1 379), ...20) Suomi 3-j. etappiajo: Prologi, 2,4 km aika-ajo: 1) Emilia Fahlin Ruotsi 3.09,10, ...5) Pia Sundstedt Suomi 3.13,15. SaksaEspanja, TurkkiRanska, SerbiaLiettua, 9. kierrosta: Micke Kontinen SuomiNiels Desein Belgia (3) 60, 64. tapahtumista. SerbiaTurkki, RanskaEspanja, LiettuaSaksa. EspanjaSerbia, SaksaTurkki, LiettuaRanska, 11. Vanha totuus tarkoittaa sitä, että menestys tuo julkisuutta tehokkaammin kuin mikään mainoskampanja. P. Lisäksi 16 pääsee henkilökohtaisen kilpailun finaaliin. GeorgiaMakedonia, SuomiVenäjä, SloveniaKreikka, 10. 79 e. Ulosajot:
(Kjeldsen 1 383, Mai Ginge Jensen 1 472), 3) Singapore 2-j. Opastus tieltä SaloHelsinki tie 110 2 km Salosta. Ottelut: 8. 454391. (Kamilla Kjeldsen, Mai Ginge Jensen). HuKun vastustajat toisella kierroksella ovat kakkosdivisioonalaiset Kaarinan Sheriffs, Joutsenon Kataja sekä Kurikan Ryhti. Shanghai, Kiina, ATP-haastajakiertueen kilpailu (palkintoarvo 50 000 dollaria): Kaksinpelin 1. (Shannon Pluhowsky, Liz Johnson), 2) Singapore 2-j. JALKAPALLO Lontoo, miesten maaottelu: BrasiliaGhana 10 (10) 45. Cupin kolmannella kierroksella pelaa kahdeksan joukkuetta, jotka selvittävät keskinäisen paremmuutensa lauantaihin 17. Senegalilainen toppari Babacar Diallo ja ranskalaishyökkääjä Guy Gnabouyou liittyivät jalkapalloliigassa pelaavan turkulaisen Interin miehistöön loppukaudeksi. Vaikka Suomen vastustajat ovat tienneet suomalaisten taktiikan, he ovat silti sortuneet pallonmenetyksiin sitä vastaan. 9. Seuraavaksi on vuorossa triokilpailu (3x6 s), jonka finaali on torstaina.
KORIPALLO Vilna, Liettua, Miesten EMkilpailut, jatkolohkot E ja F (kummastakin lohkosta neljä maajoukkuetta etenee puolivälieriin, jotka pelataan 14. 9. Paikalla hallituksen jäseniä vastaamassa kysymyksiin jäseneduista, talkkaripalveluista, sähköenergia sopimuksista, vuokralaitteista ja retkistä yms. Hertz Autovuokraamo P. 636) HannaLeena Salonen Suomi 0,03 (631). 2-4. D, 2.30 km (36 osallistujaa): 1) Liski Eero, LHR, 30.31, 2) Marjanen Torsti, SalVil, 30.42, 3) Peltomäki Ilpo, 31.52, 4) Kurppa Matti, R-P, 31.53, 5) Vienonen Tommi, 32.09, 6) Rannikko Jari, 32.26, 7) Laasonen Lasse, 33.28, 8) Kovala Mari, 35.42, 9) KalevoRannikko Sanna, 36.10, 10) Penttilä Pekka, SomEsa, 36.16, 11) Riikonen Margit, PePe, 36.42, 12) Lähde Milja, 36.52, 13) Hämälistö Sanna, 38.47, 14) Knaapi Jouko, SalVie, 40.17, 15) Moukolainen Aulis, R-P, 41.05. (STT)
hannu.brusila@sss.fi
SSS | HANNU BRUSILA
KORIPALLO. 514) Riikka Hakkarainen Suomi 0,07 (509),... 345) Kaisa Ruuttila Suomi 0,25 (452),... Kahvitarjoilu ! Tervetuloa ! Hallitus.
Halikon Pienkiinteistöyhdistys tiedottaa:
Petteri KoPonen Pistetilaston Kärjessä Koripallomaajoukkueen tilastoja EM-lopputurnauksessa alkulohkon jälkeen (keskimäärin per ottelu): Pisteet: 1) Petteri Koponen keskimäärin 14,0 pistettä ottelua kohden (5 ottelua/peliaika keskimäärin 30,8 min), 2) Gerald Lee jr 10,8 (5/19,8 min), 3) Sasu Salin 8,8 (5/21,8 min), 4) Mikko Koivisto 8,0 (5/14,4), 5) Tuukka Kotti 7,4 (5/24,6), 6) Shawn Huff 7,0 (5/24,8), 7) Hanno Möttölä 6,5 (4/12,5), 8) Petri Virtanen 5,0 (3/8,3).
l
ko 0,6, 4) Salin ja Koponen 0,4, 6) Möttölä 0,3. 419 455, Singapore 2-j.Tanska 3-j. 9. Dettmannin Suomi tuplaa eli lähettää toisen puolustajan pallollisen korinaluspelaajan kimppuun päätyrajan puolelta.
Idea on, että apu tulee hyökkääjän pimeältä puolelta. 50e. ja 15. Tilanne henkilökohtaisessa kilpailussa sarjan 12/24 jälkeen: 1) Mai Ginge Jensen Tanska 2 958 (keskiarvo 246,5), 2) Caroline Lagrange Kanada 2 861, 3) Shayna Ng Singapore 2 860, ...15) Pöllänen 2 727, 16) Lisa John Englanti 2 725, ...57) Pöntinen 2 563, ...66) Lundén 2 536, 74) Manninen 2 518, 112) Nurmilo 2 397, 116) Impola 2 385. Dettmann halusi kuulla mediaväeltä, miten koripalloilun asemaa julkisuudessa voitaisiin parantaa. Vallon Pont Darci, Ranska, maantiepyöräilyn naisten kv. Salon Vilpas reagoi nopeasti Jukka Katajan lauantaiseen loukkaantumiseen ja päätti luopua heti kättelyssä takamieheksi hankitusta Elijah Ingramista. P. Kaaren takaa hän upotti palloja koriin 39 prosentin osumatarkkuudella.
Hollowayn ensimmäinen ammattilaiskausi sujui Saksan ProA-liigassa UBC Hannover Tigersin riveissä. Ja se on minulle valmentajana se kaikkein tärkein juttu, hy-
kertelee Vilppaan päävalmentaja Mikko Tupamäki. Suomen ykköspelaaja Pöllänen on ollut odotusten veroinen. (Carolyn Dorin-Ballard, Kelly Kulick) ja Tanska 3-j. Koposen ansiosta Sasu Salinin ja Mikko Koiviston kaltaisten heittäjien ei tarvitse käsitellä palloa, vaan he voivat keskittyä heittopaikkojen etsimiseen. Taktiikka suojaa myös puolustuksen keskustaa, jossa Suomella ei ole heitontorjujaa. Kim Etelä-Korea 7,41 (8), 9) Paula Creamer USA 7,32 (9), 10) Brittay Lincicome USA 7,16 (10)...229) Minea Blomqvist Suomi 0,58 (227),... Nyt aikaa ei ole hukattavaksi, sillä Korisliiga käynnistyy jo kolmen ja puolen viikon kuluttua Kauhajoella. 2 460 (Hannele Impola 1 165, Roosa Lundén 1 295), ...47) Suomi 1-j. (Opastus Hirvitieltä) Kilpailuja, kahvittelua ja mukavaa yhdessä oloa. Diallo, 22, pelasi viimeksi Turkin toisella sarjatasolla Güngören Belediyesporissa. Alk. Luovutuksella koripallon Suomen Cupissa jatkoon päässyt Perniön Urheilijat joutuu kovan paikan eteen 3. Loppuottelu: USA 2-j.Singapore 2-j 453 (Pluhowsky 206, Johnson 247)392 (Fen 177, Tan 215). syyskuuta): Lohko E: Ranska 4, Serbia 2, Espanja 2, Turkki 2, Liettua 2, Saksa 0 Ottelut: 7. Mitalit karkasivat suomalaisilta ulottumattomiin myös parikilpailussa naisten MM-keilailuissa tiistaina Hongkongissa. 14
Keskiviikkona 7. syyskuuta. Viisi vuotta sitten Koripalloliitto ja Suomen miesten maajoukkueen päävalmentaja Henrik Dettmann kutsuivat joukon urheilutoimittajia illalliselle. Opastus tieltä KitulaKiikala/Oinasjärventie n. Gnabouyou, 21, edusti viime kaudella Ranskan kolmannen sarjatason Orleansia ja Paris FC:tä. maantiepyöräily, Guervillen gp (125 km): 1) Samuel Plouhinec Ranska 3.05.45, 2) Stephane Rossetto Ranska, sama aika, 3) Benoit Daeninck Ranska jäljessä 55 sekuntia, ...25) Mikko Paajanen Suomi. 16.10. Kysymystä seurasi kiusaantunut tauko, jonka jälkeen yksi pitkän linjan urheilutoimittaja vastasi Dettmannille: "Paras mainos on sarjataulukko". Alkukilpailu, 2x6 sarjaa: 1) USA 2-j. Diallo ja Gnabouyou kävivät näytillä Interissä jo aiemmin, mutta sopimukset vahvistuivat vasta elokuun siirtoajan viime hetkillä. Naiset: 1) Yani Tseng Taiwan 15,57 (1), 2) Suzann Pettersen Norja 12,22 (2), 3) Cristie Kerr USA 11,58 83), 4) Na Yeon Choi Etelä-Korea 9,18 (5), 5) Jiyai Shin Etelä-Korea 9,00 (4), 6) Sun Ju Ahn Etelä-Korea 8,06 (6), 7) Ai Miyazato Japani 7,56 (7), 8) I.K. Wilpas: Noora Halava 3+1, Milla Sainio 2+1,Katariina Sarttila 1+0, Laura Halava 0+1 ja Anniina Ruuskanen 0+1. 2 402 (Mari Nurmilo 1 101, Marjo Pöntinen 1 301). Turnaus pelataan puolentoista viikon kuluttua sunnuntaina 18. Koripallon harjoitusottelu Vilpas VikingsLoimaa Bisons torstaina Salohallissa klo 19.
Henrik Dettmann saa kaiken irti pelaajistaan
Suomen koripallomenestys ei ole rakennettu koon, vaan nopeuden varaan
Lehtikuva/Heikki Saukkomaa
STT | RAIKO HÄYRINEN
KORIPALLO. Tapahtumaan osallistui 184 suunnistajaa. Huvinsa Kullakin (HuKu) jatkaa salibandyn naisten Suomen Cupia kotikentällään Salohallissa. ilman korkoja ja kuluja!
MYYNTI 0424 852 200. kierrosta: Harri Heliövaara SuomiLu Yen-Hsun Taiwan (1) 62, 63. klo 15.00 SYYSVUOSIKOKOUS Halikon Virastotalon kahviossa, Hornink. Huutojen syynä oli se, että Makedonian voitto Bosnia-Hertsegovinasta auttoi suomalaiset kahdentoista parhaan joukkoon maailman toiseksi harrastetuimman urheilulajin EM-kisoissa. Tilalle tulee kahdeksan senttiä häntä pitempi Emmanuel Holloway, jonka on tarkoitus debytoida salolaisseurassa jo perjantaina Forssan turnauksessa ottelussa FoKoPoa vastaan. kierroksella. 435) Jenni Kuosa Suomi 0,13 (469),... Lohko F: Makedonia 4, Venäjä 4, Slovenia 2, Kreikka 2, Georgia 0, Suomi 0. Koeajalla olevat John Fields (204 cm) ja Dwight Coleman (200 cm) ovat sen sijaan vakuuttaneet seurajohdon jo tässä vaiheessa kautta. Tällaista taktiikkaa käyttivät Chicago Bullsin NBA-mestarijoukkueet 1990-luvun alussa hyvällä menestyksellä. Su. Joukkue matkaa Espooseen, missä perniöläisten vastustaja on Honka Akatemia. Atlantasta kotoisin oleva takamies oli liigan kakkonen pisteissä (21,1)
ja riistoissa (2,4) sekä viidenneksi paras syötöissä (4,9). Daniel Opare, Ghana. ym.
Mene heti sivuille poistotuotteisiin ja osta. Hän on sivussa pitkään, ja tarvitsemme takakentälle hieman toisentyyppisen miehen kuin mitä Ingram oli, kertoo seuran puheenjohtaja Keijo Poutiainen. Rannikon edessä oleva fyysinen vastamäki on jyrkentynyt niin, että hänen heittoprosenttinsa alkusarjassa oli alle 20 eikä hän enää kyennyt hankkimaan tuomareilta mieleisiään vihellyksiä aivan entiseen tahtiin.
Sekalaiset
Ke 14.9. 2 517 (Nina Manninen 1 134, Krista Pöllänen 1 394), ...33) Suomi 2-j. 2 901 (Dorin-Ballard 1 428, Kulick 1 473), 2) Tanska 3-j
määräaikana, siirtyy se Salon kaupungin omistukseen. 229 Grand Rose 15.9.-29.9. 194 Tervis 15.9., 29.9. älä lannistu.
t ämä lannist aa v äkisinkin.
hei!
poika! älä ä heit ruokaa! se on rumaa!
Ajoneuvojen siirtopäätös
Ajoneuvojen siirtämisestä annetun lain n:o 828/2008 perusteella alla luetellut hylätyksi arvioidut ajoneuvot on siirretty Salon kaupungin keskusvarastolle os. Tiedustelut: puh 044-778 5408
Huutokaupat
HUUTOKAUPPA TÄNÄÄN KLO 17
Raitalankatu 18. laukunkuljetuspalvelun.
KYLPYLÄMATKATVIROON
Viiking 11.9.-25.9. kuljetuksen satamaan. asti, hlö/H2/B2 Hki Kuljetukset ti, ke, pe, la 28,- mp.
29
31
Portus + Central Euroopa Forum
Baltic Princess alk. Tarkemmat tiedot myytävästä omaisuudesta sekä myyntiehdoista ilmenevät laaditusta myyntiesitteestä, ja ne myös ilmoitetaan huutokauppatilaisuuden alussa. Myös välittömästi tapahtuva tilillepano virkavaraintilille hyväksytään. 010 362 5084, 050 541 6934 Myyntiehdot: Tarjoukset esitetään huutokaupassa suullisin nostotarjouksin. Rikalavolleyn Hallitus. Eino Pauli Kihlakunnanvouti Varsinais-Suomen ulosottovirasto
F I N G E R P O R I
T E I N I L E E N A
tulitko ihailemaan minua "nakkimaailman" komeudesnäyt ät sani. hlö/H2
42 47 56 66
44 47 64 69
48 59 69 79
Ei voimassa 12., 22., 25.9.
49
2 yötä hotellissa - lähdöt Salosta ti-la Laivana su-ke to, la perjantai
59 89 74
IKAALISTEN Matkatoimisto
www.ikaalistenmatkatoimisto.fi
Viiking 15.9.-29.9. Oikeus ajoneuvoon on noudettaessa selvitettävä sekä maksettava siirtokulut. Tähti täysihoito, muut alk. 219 Pirita* 11.9.-25.9. 229 Pirita* 22.9., 29.9. Omaisuus on ulosmitattu ja se myydään ulosottomiehen toimittamalla huutokaupalla noudattaen ulosottokaaressa säädettyjä yleisiä huutokauppaehtoja. 274 Fra Mare* 18.9.-30.10. Lisämaksulliset kuljetukset 28,-/hlö mp.
Emme toimit peri u maks sua!
Bussi mukana Tallinnassa. 269 Kalev 11.9.-9.10. 354
03 45 800 ma-pe 9-17 Ei toimitusmaksua!
V I R T A N E N
Paikkoja avoinna
Salon kaupungissa julistetaan haettavaksi
Varhaiskasvatuksessa 1 hoitajan (varahenkilön) toistaiseksi voimassa oleva työsuhde Piritan päiväkodissa Sähköinen haku: www.salo.fi/opetustoimi Hakuaika päättyy 19.9. Toimituksiin kutsun mitattavan alueen tai sen osan omistajat ja rajanaapurit sekä siihen kohdistuvan rasite-, vuokra- tai muun nautintaoikeuden haltijat ja kehotan heitä ottamaan mukaansa toimituksen kohteena olevaa aluetta koskevat kartat sekä asiakirjat ja esittämään selvityksen omistus- tai muusta oikeudestaan. Toimitusinsinööri Eveliina Ylitalo Kiinteistö- ja mittauspalvelut, Hornintie 2-4, Halikko. Kuljetus satamaan 28,- sis. Ajoneuvot ovat lunastettavissa virka-aikana 30 päivän kuluessa kuuluttamispäivästä lukien. 209
5pv, su-to
8pv, su-su/to-to
Viiking 11.9., 18.9. 314 Pirita* 11.9.-25.9. Asianosaisen poissaolo ei estä toimituksen suorittamista. su-ti
4pv, to-su
su-ti -lähdöt 11.9.-27.9. Satamakatu 9, koska niitä ei ole siirretty pois annetun määräajan kuluessa. 219
Risteilyt sis. klo 8-14 Päivän tarjous hintaan! 10 litran ostajalle ämpäri kaupan päälle! Tervetuloa! Veera - 041 545 6769
Hyvää, kypsää Puolangan
Kunnat tiedottavat
J A W A G N E R
Kutsu kiinteistötoimitukseen
Kiinteistöjen muodostamista, rajojen määräämistä, rajamerkkien, yhteisten alueiden, rasitteiden ja oikeuksien käsittelemistä tarkoittavien mittaustoimitusten kokoukset pidetään SALON KAUPUNGISSA seuraavasti: Kokouspaikka: Kiinteistö- ja mittausosasto, osoite: Hornintie 2-4, Halikko YLEISEN ALUEEN MITTAUS Torstaina 22.09.2011 klo 10:00 Kaupunginosassa 9 (Enola) Enolan kadut -nimisen katualueen osa Ristinummenkatu, joka muodostetaan tiloista 734-423-1-31 LEPOLA ja 734-423-1-32 TYYNELÄ sekä määräaloista 734-423-132-M601 ja 734-423-1-32-M602. 184 Laulasmaa 15.9.-29.9. Ostajan on heti suoritettava käsirahana 20 prosentin osuus kauppahinnasta ellei ostajaa arvioida selvästi maksukykyiseksi. 259 Viimsi 11.9.-6.11. 369 Grand Rose 11.9.-25.9. Kuljetus Salosta su, to ja la, 28,-/hlö. 229 Paradiis 15.9.-27.10. Käsirahaa ei voi maksaa luottokortilla.Mikäli korkein tarjous hyväksytään, ostaja saa tarvittaessa maksuaikaa 09.11.2011 saakka. ke-to pe-la
Matkailu
B.
TALLINNAAN
Baltic Princess -risteilyt
Salosta kuljetuksin su, ti, ke, pe, la.
Viron parhaat kylpylät, laivana Tallink Star. 219 Tervis 11.9., 25.9. hlö/H2 Hki. Kirkkokatu 1-3 24100 Salo. Kiertoajelu 7,-/hlö.
HOTELLIMATKAT
1 yö, alk. - kohde: Kiinteistö Kiinteistötunnus 761-402-1-503 Tila MÄENPÄÄ RN:o 1:503 Kunta SOMERO Kylä HIRSJÄRVI Osoite: Kiperänkulmantie 112, 31400 Somero Ainesosat ja tarpeisto: Sisältyy ulosmittaukseen Headex Service Oy toiminimenä muutettu 02.04.2009 Rockpool Horses Oy:ksi Esittely: 14.9.2011 kello 13-14 Tiedustelut ja myyntiesite: Kihlakunnanulosottomies Hannu Reunanen, puh. 359 Paradiis 11.9. puolihoito, hlö/H2. Ellei varastoalueelle siirrettyä ajoneuvoa noudeta em. syyskuuta 2011
15
Matkailu
Matkailu
Parhaat laivat ja aikataulut! Valitse 20 keskustahotellista. Tarkempia tietoja Salon kaupungin keskusvarastolta puh. klo 12.00 Tarkemmat tiedot: www.salo.fi (Salo-tietoa/avoimet työpaikat) tai Salon kaupungin viralliselta ilmoitustaululta Tehdaskatu 1:ssä sekä palvelupisteistä.
I P A N A V A L T A
Tapahtumat
R E T U
Torilla KIVIKYLÄN PALVIVANKKURI SALON TORILLA HUOMENNA
KIVIKYLÄN KOTIPALVAAMO Lappi (02) 826 0905
L A S S I J A L E E V I
V I I V I
PUOLUKKAA
Salon torilta huomenna to 8.9. alkaen hlö/B4 12.9., 25.9.
Risteily + 1 yö Tallinnassa
Su-to -lähdöt 28.9. hyv t äl ä kaikissa univormuissa.
teen näit ä hommia v ain niin kauan, ett löydän ä muit a t öit ä.
j a löydät myös. 209 Viimsi 15.9.-10.11. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 7. 379 Kalev 11.9.-25.9. Käsirahaksi kelpaa käteinen raha, pankkishekki ja pankkivekseli. (02) 7785342 tai (02) 7785304.
EL J- 296 MITSUBISHI LANCER TEHDASKATU SALO HONDA CIVIC SAIRAALA P-PAIKKA NOKANKATU SALO
85
Kokouksia
Rikalavolleyn
J E R E
sääntömääräinen vuosikokous pidetään torstaina 15.9.2011 klo 18.00 Armfeltin koulun kotitalousluokassa. 394 Fra Mare* 15.9.-30.10. Reinhold!
Varsinais-Suomen ulosottovirasto
MYYTÄVÄ OMAISUUS Huutokauppa - aika: 28.09.2011 kello 11:00 - paikka: Varsinais-Suomen ulosottoviraston Salon toimipaikka os. 249 Paradiis 11.9.-25.9. 329 Tervis 11.9., 25.9. TONTIN LOHKOMINEN Tiistaina 27.09.2011 klo 10:00 Kaupunginosassa 5 (Kauniainen) tontti 734-5-6-25, joka muodostetaan tonteista 734-5-6-11, 734-5-6-12, 734-5-6-13 ja 734-5-6-14, osasta yleistä aluetta 734-5-9901-0, tilasta 734-423-1-44 MÖKÖINEN sekä määräalasta 734-426-1-56-M601. 7.9., 14.9., 21.9., ei voimassa 28.9