Heinäkuussa
tilaukset laskivat 2,2 prosenttia.
Volkswagenin päästöhuijausjupakan vaikutukset Saksan teollisuuteen ja talouteen näkyvät vasta myöhemmin.
(STT?Reuters)
Ympäristöjärjestö Greenpeace on kiinnostunut
ostamaan Ruotsin valtion omistamalta Vattenfallilta sen ruskohiilikaivokset ja -voimalaitokset
Saksassa.
Vattenfall ilmoitti syyskuussa panevansa ruskohiililiiketoimintansa
myyntiin. paperilehden ja digilehden)
. Uusia
omakotitaloja aloitetaan
vain 6?000, mikä on tilastohistorian pienin määrä.
Määrän ei odoteta kasva-
van ensi vuonna.
Uustuotanto painottuu
pieniin kerrostaloasuntoihin ja vapaarahoitteisiin sekä valtion tukemiin
vuokra-asuntoihin. Vaikuttavan yritysjohtajauran Koneessa ja Nokiassa tehneen
Matti Alahuhdan mielestä yritysten kannattaa vaikeinakin aikoina panostaa
henkilöstönsä kehittämiseen.
??Jos yrityksellä on yhtään
taloudellista liikkumavaraa,
niin kannattaa panostaa
henkilöstön kehittämiseen.
Varsinkin vaikeina aikoina
se on erittäin tärkeä signaali
ihmisille, että heitä pidetään
silloinkin tärkeänä, Alahuhta sanoi tuoreen kirjansa julkistuksen yhteydessä.
Alahuhta kertoo kirjassa,
kuinka Kone varautui ennakkomerkkien perusteella
vuoden 2008 finanssikrii-
SUOMEN ARVOSTETUIMPIA YRITYSJOHTAJIA
?Alahärmässä 1952 syntynyt tekniikan tohtori Matti Alahuhta on tehnyt
pitkän ja näyttävän uran yritysjohtajana.
?Alahuhta oli näkemässä ja tekemässä Nokian häikäisevää nousua, Nokia
Telecommunicationsin toimitusjohtaja 1993?1998 ja Nokia Mobile Phonesin toimitusjohtaja 1998?2003.
?Vuonna 2005 Alahuhta siirtyi hissiyhtiö Koneen toimitusjohtajaksi.
Alahuhdan johdolla Kone pystyi petraamaan rajusti markkinaosuuttaan ja
tulostaan. Asuntorahastot ovat kasvattaneet asuntokantaansa tänä
vuonna yli 5?000 uudella
vuokra-asunnolla.
Painopisteen muutos näkyy myös keskimääräisen
pinta-alan pienenemisenä.
Vuonna 2008 uusien asuntojen keskipinta-ala oli 130
neliötä, tänä vuonna 105
neliötä. (STT)
Lyhyet
Saksan
teollisuuden
tilaukset
kääntyivät
yllättäen laskuun
Greenpeace
tarjoutuu
ostamaan
hiilikaivoksia
Saksassa
Euroopan talousmoottori Saksa käy odotettua
hitaammin. Maan teollisuuden uudet tilaukset
kääntyivät vastoin odotuksia laskuun elokuussa, ilmoittaa maan talousministeriö.
Markkinoilla oli odotettu, että tilaukset olisivat
kasvaneet 0,5 prosenttia,
mutta tuloksena olikin
1,8 prosentin kutistuminen. Koskee kaikkia uusia kokonaisia keittiötilauksia ovh. Huonojen uutisten
tuojia ja vastakkaisten näkemysten esittäjiä pitää rohkaista ja kannustaa. Alahuhta sanoo, että hänen on mahdoton kommentoida tutkimusta mitenkään, sillä hän ei enää tuolloin työskennellyt Nokiassa.
??Kun itse olin Nokialla 26
vuotta, siellä ollut henki oli
koko ajan positiivinen yhteisen tekemisen meininki.
Amerikkalaiset viranomaiset saattavat vaatia
TeliaSoneralta jopa 750
miljoonan euron korvaukset muun muassa Uzbekistanin korruptiojupakan
vuoksi, kirjoittaa Svenska
Dagbladet.
Yhtiö yrittää nyt neuvotella korvausvaatimukset
pienemmiksi.
TeliaSoneran ja sen
kumppanien epäillään
maksaneen satoja miljoonia dollareita välikäsille,
joita hallitsee Uzbekistanin presidentti Islam Karimovin tytär Gulnara
Karimova.
TeliaSonera ilmoitti syyskuussa, että muuttaa strategiaa ja aikoo vetäytyä
Euraasiasta kokonaan.
Tarkoitus on jatkossa keskittyä Euroopan ja Ruotsin toimintojen kehittämiseen.
TeliaSonera ei kommentoi Svenska Dagbladetin
tietoja. LOKAKUUTA 2015 | VIIKKO 41 | N:O 273 | www.sss.fi | IRTONUMERO 2,10 . Anna lehti lahjaksi ystävälle.
Lahjatilaus ilahduttaa aina!
. 8.00-16.00)
Nyt kaikki IDEAL-OVET
-50%
*
idealkeittiöt.fi
SALO MYLLYOJANKATU 14 P. Saksan hiilitoiminnan takia
Vattenfallin päästöt ovat
suuremmat kuin koko
Ruotsin.
Greenpeace ei kerro,
kuinka paljon se olisi valmis maksamaan Vattenfallille. yli 1000 . Ei muita alennuksia.
laskutusjakson pituutta
. Urallaan
hän on välttänyt suuria otsikoita ja antanut tekojen
puhua puolestaan. Tarjolla myös
monenlaista ajanvietettä
sudokusta täsmäsäähän.
missä, miten
ja millä
Perinteisesti
paperilla
itse haluat.
Salkkarin paperiversio kotiin
kannettuna. (STT)
Yhdysvallat saattaa
vaatia TeliaSoneralta
jättikorvaukset
Elinkeinoelämän Keskusliiton EK:n hallituksen puheenjohtaja, yritysjohtaja Matti Alahuhta toteaa, että johtamisessa ei ole mitään mystiikkaa, vaan se on arkista, määrätietoista työtä.
Huippujohtajan teesit: Selkeys,
yksinkertaisuus ja johdonmukaisuus
Alahuhdan mukaan henkilöstöön kannattaa panostaa vaikeinakin aikoina.
STT | OLLI KUIVANIEMI
Talouden alakulo on vetänyt
monet yritykset tiukkaan
prässiin kamppailemaan
tulevaisuudestaan. Muussa
tapauksessa koko organisaatioon leviää kaunistelun
ja salailemisen kulttuuri.
Silloin on aivan varmaa, että ylin johto kuulee huonot
uutiset viimeisenä.
Viime viikkoina on näyttävästi ollut esillä vuosia
2005?2010 koskenut tutkimus, jonka mukaan yhtenä
syynä Nokian romahdukseen vaikutti pelon ilmapiiri
yhtiössä. Yhtiön markkina-arvo kuusinkertaistui. Greenpeace
haluaisi ostaa sen, jotta
kaivosten ruskohiili jätetään kaivamatta ja polttamatta.
Greenpeace varoittaa,
että jos Vattenfallin ruskohiili myydään jollekin
toiselle toimijalle, saatetaan Saksassa avata jopa
viisi uutta kaivosta. Alahuhta on kirjoittanut kirjan yhteistyössä
Martti Häikiön ja Pekka
Seppäsen kanssa.
Suuri paljastuksia kirjasta
ei löydy, vaan se on Alahuhdan johtamisuran kokemuksiin perustuva kirja johtamisesta, niin uuden luomisesta
kuin kriiseissä toimimisesta.
Hänen mukaansa johtamisessa ei ole mitään mystiikkaa, vaan johtaminen on arkista, määrätietoista työtä.
Olennaisinta on yksinkertaisuus, selkeys ja johdonmukaisuus.
Menestyneeksi yritysjohtajaksi hieman yllättäen Alahuhta nostaa kirjassa esille
myös sen, että työelämä on
tärkeä osa elämää, mutta
kuitenkin vain yksi osa sitä.
Hän kirjoittaa, että ihminen,
jonka elämä koostuu pelkästä työelämästä, elää vain yhtä osaa elämästään.
??Kiinnostus omaan työhön
on aina hyväksi, mutta työn
ei saa antaa temmata liikaa
mukaansa. 02 4341 800
AVOINNA MA-PE 10-18 LA 10-14
IDEAL-KEITTIÖSI MYY
Lehtikuva/Antti Aimo-Koivisto
Suomeen rakennetaan
enemmän, mutta
pienempiä asuntoja
Suomessa aloitetaan tänä
vuonna 27?000 uuden asunnon rakentaminen, kertoo
Rakennusteollisuus. Työn ja muun
elämän tasapaino on säilytettävä, Alahuhta kirjoittaa.
Johdon näytettävä
esimerkkiä
Alahuhtaa pidetään yhtenä
arvostetuimmista yritysjohtajista Suomessa. Muuta laskutuksen eräpäivää tai
*Tarjous voimassa 31.10.15 asti. Nauti tuoreeltaan
heti aamiaispöydässä
tai päiväkahviseurana.
Salon Seudun Sanomat tarjoaa
parasta paikallista tuoreimmista
uutisista viimeisimpiin tarjouksiin.
Digilehti
Valitse itse miten sinä haluat
Painetun lehden koko sisältö
digitaalisena tietsikalla,
iPadillä tai iPhonella.
lukea Salkkarisi heti aamulla.
Tilaajapalvelija .fi
www.
Keittiöt
Lehtiperheemme tilausasiointisivusto uudistui!
Hoida nyt kaikki tilaamiseen liittyvä asiointi
kätevästi verkossa!
. Alahuhta
toimi Koneen toimitusjohtajana kevääseen 2014 asti, ja
Alahuhdan aikana Koneen
markkina-arvo nousi noin
2,5 miljardista eurosta noin
16 miljardiin.
Kirjassa Alahuhta toteaa, että ylimmän johdon on
näytettävä omalla esimerkillään, että avoimuus ja suo-
ruus eivät ole pelkkiä korulauseita. Tee osoitteenmuutos tai keskeytä lehtesi jakelu
. ja varastomalleja. Kirkas suunta
ja ihmisten voima julkaistiin
tiistaina. Hän toimi Koneen toimitusjohtajana kevääseen 2014 asti.
?Nykyisin Alahuhta toimii muun muassa Elinkeinoelämän keskusliiton
hallituksen puheenjohtajana ja Outotecin hallituksen puheenjohtajana.
siin lisäten tietoisesti panostuksia henkilöstön kehittämiseen. 770 2626 (ark. Ministeriön mukaan
taustalla on euron ulkopuolisten maiden heikentynyt kysyntä ja pyhäpäivien vaikutus.
Ministeriö korjasi myös
heinäkuun tilauslukua
alaspäin. Se osoittautui
erinomaiseksi ratkaisuksi,
sillä Kone selvisi kolhuitta
finanssikriisistä.
Alahuhta toimii nykyisin
muun muassa Elinkeinoelä-
män keskusliiton puheenjohtajana. Pitkän
Nokia-taipaleen jälkeen Alahuhta siirtyi Koneen toimitusjohtajaksi 2005. Määrä
on kasvanut viime vuodesta noin kolme prosenttia,
mutta uudet asunnot ovat
nykyään pienempiä kuin
aiempina vuosina keskimäärin.
Samalla omakotitaloja rakennetaan vähemmän kuin
aiempina vuosina. Hänen kirjansa
Johtajuus . Tilaa lehti, tilaa digilehti tai tee Plus-tilaus
Meiltä
edulliset
KODINKONE*
PAKETIT!
(sis. Tutustu tilaajan vuosittaisiin etuihin ja
käytä niitä hyödyksesi
Tilaajapalvelu palvelee sinua myös puhelimitse
02 . | KESTOTILAUKSENA 0,76 ?/päivä
SALON SEUDUN SANOMAT
SSS.fi
Salkkarin voit lukea
Päivän uutiset ja keskustelut
löydät netistä. KESKIVIIKKONA 7. (STT)
Tuovatko pakolaiset rahasäkit tullessaan. Sekoittaa monen ihmisen elämän, ei tä sisätiloissa korvissa soi ja tyhjäkäyntiä
yksin synnärin henkilökunnan. Kyllä on oikea talonpojan hyvät tilat. sista. Kirjoita mieluummin nimelläsi. Maalaisjärki. Duunari
Tilan voisi antaa ilmaiseksi vaikka rokki- n. Kaikki talkoisiin. Laittakaa hyvät yrittäjät puhelinluette-
loon tai mainokseenne lähiosoite, jotta avun
tarvitsija voi ottaa yhteyttä lähimpään yrittäjään. Niinpä eniten sijoitettiin kalusteita ja laitteita mm. Keskustelussa
menee usein pahasti ristiin siirtolaisuus,
pakolaisuus ja evakkoon lähteminen. kuvankäsittelylaitteistoa Salon kaupungin nuorisopalvelun tiloihin ja heidän mediapajaansa. Joskus näyttää unohtuvan, että yhteiskunnan aivan
keskeinen arvo on uskonnonvapaus. Päät- settaa
täjiä ei tulla hyvällä muistelemaan
n. Subjektiivinen lasten hoito-oikeus, ketä
se palvelee. Kalustus teknisine laitteineen
on hyödynnetty kaupungin kohteissa.
Materiaalin loppusijoituksen selvittäminen annettiin Salon kulttuuripalvelujen tehtäväksi. Haluavat kaupat auki
24/7. Salo ei tarvitse Riran tiloja mutta ei saa jalle. Totuuden perässä. Helsingintiellä katuvalot suojateiden
bändien harjoituspaikaksi. Vain vahvimmat pääsevät pakoon ja tänne pohjolan
perukoille. Erdoganin esitunionin alueelle juuri Turtämä turvavyöhyke mahTurkin presidentti Recep Tayyip Erdogan neuvottelee EU:n johtajien kanssa pakolaiskriisin hoidoskin kautta.
ta. Monet heistä asuvat suurilla pakolaisleiturvallisuus. Ahvenanmaalla,
missä on enimmäkseen ollut työvoimapula, on nyt muutaman prosentin työttömyys ja katsottu tarpeelliseksi perustaa
tällainen ryhmä tämän järkyttävän tilanteen korjaamiseksi.
Salossa, missä työttömyys alkaa pyöriä 17 prosentin tuntumassa, ei mitään
tällaisia ryhmiä nähdä tarpeelliseksi perustaa. Ilmaisesta vierehellinen ja ystävällinen mies, niin se riit- lä euroja. Heipat vaan sinullekin,
minulta tukiuudistus vie 12?15 prosenttia
vastaanottokeskuksia. Eikö tasapuolisuuden nimissä
jokin vastaava järjestelmä autoilijoillekin
silloin olisi logiikkasi mukaan ?ihan järkevää?. Toimitus valikoi, käsittelee,
otsikoi ja tarvittaessa lyhentää julkaistavat
tekstit. Uskontoon perustuvaa syrjintää ei voi missään puitteissa perustella. Jokaisen edessä
n. Kuinka ollakaan siinä oli artikkeli, missä kerrottiin
perustettavasta Team Åland -ryhmästä
etsimään keinoja Ahvenanmaan talouden parantamiseksi. Kuukaudet kuluu ja vuodet vierii, ja Salo on kuin nirvanassa.
Kun olen jotain tämän suuntaista yrittänyt esittää, on ollut kuin huutavan ääni
korvessa.
LEHTO
Riran kalusteet kulttuurilaitoksiin
Ahvenanmaan Team Åland, missä tulisi
olemaan maakuntahallituksen ja yrityselämän edustajia, peräänkuuluttaa kaikilta ideoita tilanteen parantamiseksi, joita
tämä ryhmä sitten alkaisi työstää eteenpäin.
Ajatus vähän sama, mitä minä olen
yrittänyt esittää huonolla menestyksellä.
Haluaisin koota jonkinlaisen viisasten
ryhmän, joka pohtisi keinoja, millä Saloon saataisiin lisää tuloja ja tätä todella
järisyttävää työttömyyttä sulatettua.
Tämän Salon ryhmän jäseniä voisi olla
vaikka tämän lehden kolumneja kirjoittavia tohtoreita, professoreita, diplomiinsinöörejä tai muita viisaita ajattelevia
salolaisia. Kun yrittää ymmärtää Lähi-idän sotatoimia, oivaltaa nopeasti, että siellä ei liene
sellaista armeijaa, johon kukaan haluaisi
liittyä. Mikä riittäisi sinulle?
keuden osalta pienemmistä tiloista, joilla
se tähän asti on ollut. lokakuuta 2015
Perustettu 1919
Mielipide
Päätoimittaja VILLE POHJONEN
PÄÄKIRJOITUS
Kirjoita lyhyesti. Miksi mielestäsi on ?ihan järke-
vää. Mutta minäpä olenkin neitiäiti ja ylpeä tielle. Kun lukee lehtiä ja kuuntelee tiedotusvä-
lineitä, jotka välittävät päättäjien mielipiteitä, herää kysymys. Satojatuhansia
ja Turkilla onkin yhteisiä
ihmisiä pakenee Euroopan
intressejä. n. Surkuhupaisaa
on, että EU puuhastelee kiintiöitä joillekin
sadoille tuhansille pakolaisille, kun heitä
ilmiselvästi käytännössä on miljoonia. Oli todella kivasti kirjoi- ki. Unkari tehnyt aitaa naapurimaiden ran. Säästöt otetaan duunarin kukkarosta.
Kaikki lisät pois. Jaksa siinä sitten. Kaikki talkoisiin. Neuvottelut antavat Erdoganille hyvän tilaisuuden nostaa pöydälle myös turkkilaisten viisumiva- dollistaisi suurten joukkoRajojen valvonta on ollut paus.
jen nopean sijoittamisen,
vaikeaa myös Turkille. Kantokykyyn
vaikuttaa moni asia, etusijalla tietysti talous
ja oman väestön määrä. Tässä
käyn läpi mielestäni seitsemän oudointa ja
ikävintä julkisen keskustelun juonnetta.
nn
Pakolaiset ovat raiskaajia, naiset ovat vaarassa. Jo nyt moni taloudellinen aktiviteetti on vilkastunut pakolaisten
vuoksi.
n Kirjoittaja on tietojärjestelmätieteen
professori.
040 7711 777
n. opetuspaketit
luovutettiin Suomusjärven kirjastoon ja
kulttuuriasiain yksikön Polku-hankkeeseen.
Jouko Kivirinta
Salon kulttuurituottaja
Laura Luostarinen
Salon museopalvelujen esimies
rit
a
Tekst
Pahimmat pakolaisista
E
uroopan tämänhetkinen pakolaiskriisi näyttää kirvoittavan esiin meistä suomalaisistakin monia puolia, niin hyviä kuin huonoja. Esitys- ja toimistolaitteistoa sijoitettiin Salon taidemuseo Veturitalliin
ja näyttelytilojen turvallisuutta edistävä
liiketunnistinlaitteisto Salon tuotanto- ja
kulttuurihistoriallinen museo Samuun.
Puhelinlaitteistoa siirrettiin ATK-osastolle. Noin vuosi sitten mene- siitä. Pakolaistenkin
seksuaalisuus ja luonnolliset seksuaaliset
tarpeet eivät nekään saa olla mikään tabu.
On väärin etsiä parempaa elintasoa. Suomalaisetko maan
menoerä, ja pakolaiset johtavat talouden ja
työpaikkojen nousuun. Mutta tämä ei ole nuorten miesten
syy. Koirien puolella. Help
n. Isoja miehiä lapkaan veronmaksajien menetyksestä. Jokaisen
lähtömaan kulttuuri ja tapa toimia on erilainen. Jos Salon kaupungin asuk-
kaat eläisivät vapaasti ja toiset maksaisi-
n. Sergei
tää. Eurooppalaisten jos keiden pitäisi tunnistaa ja
hyväksyä se, mitä on elintasosiirtolaisuus.
Miljoonia siirtolaisia kaikkialta Euroopasta, ei vähiten Suomesta, on vuosikymmenien ja -satojen aikana lähtenyt paremman elämän etsintään ulkomaille, pääosin
Amerikoihin. Kaupunki tehdä aitta Unkarin rajalle niin, että Unkamaksaa siis vuokraisännälle yritystukea ri olisi kokonaan aidan sisällä, koska muut
vielä monta, monta vuotta. Totuus löytyy katsojan nissä kierrätettynä kirppiksellä. Jos siellä näkyy mahtaa joutua seuraavaksi. En tiedä miksi, mutta jotenkin riviesi
n. Totta kaikki. Saksa lienee jo
tehnyt enemmän kuin osuutensa pakolaisten vastaanottamisessa, eikä kaikki taakka voi kaatua vain yhden maan niskaan.
Pakolaiset tulee jakaa kaikkiin Euroopan
maihin kantokyvyn mukaan. Toimitus
tarvitsee tietoonsa myös nimimerkillä kirjoittavan nimen ja yhteystiedot.
Sähköpostiosoite: mielipide@sss.fi
Postiosoite: SSS/Mielipide, PL 117, 24101 Salo
Mielipidesivun tuottaja: Risto Knuuttila,
(02)7702 340
Kommentoi
verkossa
KOLUMNI
7.10.2015
EU:n ja Turkin neuvotteluja syytä jatkaa
Kun yrittää ymmärtää Lähi-idän sotatoimia,
oivaltaa nopeasti, että siellä ei liene sellaista
armeijaa, johon kukaan haluaisi liittyä.
Toimituspäällikkö JARMO LEHTO
REIMA SUOMI
Lehtikuva-AFP/Francois Lenoir
Turkkia kuunnellaan Euroopan unionissa nyt entistä herkemmällä korvalla.
Monissa ihmisoikeuskysymyksissä EU:n ja Turkin arvot ovat yhä kaukana, mutta kumpaakin yhdistävät
pakolaiskriisin aiheuttamat
ongelmat.
Muuttunut tilanne näkyi
selvästi maanantain tapaamisessa, kun EU levitti
punaisen maton Brysseliin
saapuneelle Turkin kovaotteiselle presidentille Recep
Tayyip Erdoganille.
telujen yksityiskohtia ei
julkisuuteen kerrottu.
Asialistalla olivat ainakin
taloudellinen apu, rajavalvonta, taistelu Isisiä ja salakuljettajia vastaan sekä
turkkilaisille mahdollisesti
myönnettävä viisumivapaus.
Erdogan on esittänyt pakolaiskriisiin kolmea ratkaisua. Voi Salo minkä teit, kun synnärin siirsit- sa. Nöyryytysnappi
n. Mökinukko. Karju
lään, että tänne voitaisiin mainiosti perustaa enemmänkin turvapaikan hakijoiden n. Ehkä kaupunki maat joutuvat kantamaan vastuun pakolaiostaa polttoaineensakin samalta yhtiöltä. Ongelman ratkaisun ensimmäinen vaihe on
tässäkin sen tunnustaminen.
Nuoret miehet rintamakarkureina. Tilanne on liian sekava ja dynaaminen, eikä selkeitä hyvä?paha-rintamalinjoja ole helppo hahmottaa.
nn
Pakolaiset ovat suuri taloudellinen taakka. Fiktiot ja faktat
kadonneet
n. Jonkin kansanryhmän leimaaminen
rikollisiksi jo etukäteen on paitsi rasismia,
vastoin kaikkia oikeusvaltion periaatteita.
Jos raiskaukseksi luetaan jo kaikenlainen
kontaktin yrittäminen paikalliseen väestöön, myös naisiin, ollaan pahasti hakoteillä. Kitiskää te lomara- n. Suurelle osalle
reillä Syyrian vastaisella rajalla.
taata turvalliset olosuhteet, ja turvavyöhykpakolaisista Turkki on vain läpikulkumaa, josta
keistä on huonoja kokemuksia muun muassa
matka on jatkunut edelleen Kreikkaan ja muuTURKIN päätösvaltaa tiukasti käsissään
Bosnian sodan joukkomurhista.
alle Eurooppaan.
pitävä presidentti Erdogan tiedostaa hyvin
Hyvässä yhteistyössä Turkin kanssa EU:lla
Turkkiin on moni pakolainen myös jäänyt. Tervetuloa Saloon
tuloista, sateet vei 75 prosenttia ohrasadosn. Eihän Helsingistä maa-
laisjärkeä löydy. tulee vuoden
meinaavat lopettaa kokonaan lomitusoi- päästä. Venäjä vei rauhan Euroopasta
n. Ahneus
n. Käykää vaikka illalla katsomassa
tettu. Maria. Tiuski
kohdalla, mutta turhaan. Ikävä vieläkin
n. Todellilisäksi myös omista eduista.
on syytä jatkaa, sillä pakolaisten määrä ei länen lukumäärä voi nousta jopa lähelle 3 miljooEU-johtajien ja Turkin presidentin keskushitulevaisuudessa näytä ainakaan vähenevän.
TÄTÄ MIELTÄ
Otetaan mallia
Ahvenanmaalta
Luin tässä äskettäin muutaman kuukauden vanhaa Åland-lehteä. Unkarin muiden naapureiden tulisi
puretuksi vuokrasopimusta. Suomesta on pilvin pimein
vaellettu ensi Amerikkaan, sitten Ruotsiin,
ja nyt elintasopakolaisuus taitaa kohdistua
Viron suuntaan. Moni pakolainenkin tuo mukanaan jo valmiiksi suuren
ostovoiman, ja vähintään itsensä potentiaaliseksi työvoimaksi. Sosiaali- ja terveysministeriön neropatit ta ja parhaimmillaan ?palkka. Kalusteiden uudelleensijoituksesta vastasi kulttuurijohtaja Mirjam Martevo alkuvuodesta 2011, ja hän
jätti siitä selvityksen 24.2.2011 Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle.
Johtoajatuksena sisältömateriaalien ja
eri laitteiden uudelleensijoituksessa oli
lasten ja nuorten parissa työskentelevät
kaupungin tahot. Ikävä kyllä
ne huonot piirteet näyttävät dominoivan,
tai ainakin pistävät pahiten silmään. Sähkötyökalut, johdot katkottuna, myynn. Jokainen siirtolainen on myös yksilö, erilaisin lähtökohdin, tarpein ja elämäntilantein. Salolla on varaa nukkua prinsessa
ruususen unta ja edustuksellisen demokratian myllyssä jauhavat mitättömät lillukanvarsiasiat. Tilanne avaa Turkilon kuitenkin paremmat ratkaista pakolaiskriikuun lopussa Turkissa oli virallisten arvioiden
le mahdollisuuden neuvotella pakolaiskriisin
sin mukanaan tuomia ongelmia. Miten voit verrata USA:n sotimista Ira-
kissa ja Venäjän toimintoja. EloEU:n vaikean tilanteen. Mopopojista on paljon valitettu, mutta
Maaorja
entäs nuo aikuiset miehet prätkiensä kansn. Neuvotteluja
mukaan noin 2,1 miljoonaa pakolaista. Niin metsä vastaa...
Vain ylimielinen laiskuutesi ylittää tietän. Tälle ryhmälle voisi kuka tahansa tuoda Saloa kehittäviä ideoita.
Kalevi Satopää
konsultti, vielä
työtätekevä eläkeläinen
Salo
Suomusjärveläinen Pekka Leppänen kysyi yleisönosastokirjeessään 1.10., mihin
Salon kaupunki sijoitti Riran tarkoituksiin valmistetun kalustuksen teknisine
laitteineen. Syyrian opposition
joukkoja pitäisi tukea, Syyriaan pitäisi perustaa terrorismilta suojattu turvavyöhyke ja lisäksi määrätä
lentokieltoalue.
UNIONI tarvitsee Turkin
apua pakolaiskriisissä ja
HELPPOA ratkaisua ei ole
oman rajavalvonnan hallitnäkyvissä, vaikka EU:lla
semisessa. Et ilmeisesti lue edes
välistä kuului pohjalainen puukkojunkkari:
lehteä, jossa on kerrottu maatalouden tumennähän vähän uhoamaan, niin eiköhän
ki- ja hinnanleikkauksista lukuisia kertoja.
saada tappelu alulle. Synnytyssairaalan ja lastensairaalan
hoistanne, kun toisilta viedään kaikki loma- muuttaessa Turkuun vapautuu pakolaisille
päivätkin (26/v). Eivätkö tämän päivän vanhemmat ole tarpeeksi älykkäitä kasvattajia?
Siksi yhteiskunnan pitää puuttua. En
pidä tästä nyt luentoa, mutta kyllä käsitteet
pitää tiukasti pitää erillään. 2
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 7. Neiti, naitu neiti, rouva, eronnut tai les- kasvaa puu, joka estää valon pääsyn suoja- vat veroina, kuka suostuisi. Tässä tietysti on suuri ongelma:
suurimpia kärsijöitä ovat ne köyhät, vanhukset ja lapset, jotka eivät kykene pakenemaan. Kyllä, Suomen taloudellinen tilanne on
tällä hetkellä surkea, eikä kantaväestöllekään löydy aina töitä, jos kohta aina ei löydy työhalujakaan.
Kautta aikojen siirtolaisia ja pakolaisia ja
siirtolaisia vastaanottaneet maat ovat kuitenkin hyötyneet näistä, kun tarkastelujakso on vähääkään pidempi. seisottaa jalankulkijoita ja pyöräilijöitä
punaisissa. Niin kamala äänisaaste naapurissa, ette pois. Hedelmällistä
voisi olla tarkastella omaa kulttuuriamme:
olemmeko ehkä sitoneet kristinuskon, sitä
edustavan kirkon ja yhteiskunnan liian tiukasti yhteen siten, ettei muille uskonnoille
jää todellista elintilaa.
Menkööt kaikki Saksaan. Salossa on sen verran paljon tiloja tyhjil- mättömyytesi ja heikon sivistystasosi. Epra
tappolinja taas päällä. Sisältöaineisto mm. Puhumatta- enemmän kuin laki sallii. Mittasuhteet. Näyttää tosiaan siltä, että pakolaisista hyvin
suuri joukko on nuoria miehiä. Sotaa pakeneville ihmisille pitää
ta, Irakista ja Afganistanista. Neitiäiti
tin koirani. Kukaan ei syyllistäne näitä
ihmisiä.
Kaikki samaa porukkaa. Pakolaisista puhuminen vain massana
on väärin.
Vain kristittyjä meille, kiitos. Mihin
silmistä, eli katso peiliin. Pamutta ongelmaksi nousee
kolaisvirrat Turkkiin tulevat pääosin Syyriasnaa. Venäjä omii
koko maan, mitä USA ei tee. Yhteiskunta on terve, jos pakolaisia
ei eristetä, vaan he voivat olla interaktiossa paikallisväestön kanssa. Kodit
huoltopaikkoja
n
Töitä on tarjolla kymmenille
eri alojen ammattilaisille.
LIIKKUVAA TYÖTÄ. Salossa on avautumassa runsaasti uusia työpaikkoja hiljattain
paikkakunnalle muuttaneissa tai uusissa
yrityksissä. Hornet-hävittäjiä
on runsaat 60. Sisällissodaksi yltynyt valtataistelu on ajanut sadattuhannet
pakolaisiksi ja kymmenientuhansien uskotaan kuolleen.
Viime kuun lopulla solmittu tulitaukosopimus ei näytä lopettaneen väkivaltaa,
vaan osapuolet syyttävät toisiaan sopimuksen rikkomisesta.
Maan tilannetta läheltä seuranneen
kansanedustaja Pekka Haaviston (vihr.)
mukaan kansainvälisen yhteisön usko
myönteiseen kehitykseen alkaa hiipua.
MLL:n perhetoiminnan ohjaaja Sirpa Stenström puhui poliitikoille.
SIVU 11
George Duop on tuonut tyttärensä sairaalaan malarian takia. lokakuuta 2015
www.sss.fi
Vinkkaa
uutinen!
Kysely: Alkoholin raijaus
laivoilta vähentynyt selvästi
Finnair saa ensimmäisen
Airbus A350 XWB -koneensa
(02) 770 2314
UUTISET 4
UUTISET 9
toimitus@sss.fi
Salossa avautumassa
kymmeniä työpaikkoja
TÖITÄ TARJOLLA. Myös aurinkopaneelitehtaalla voi olla pian tarvetta
lisätyövoimalle. Töitä tehdään käytännössä eri puolilla maata.
Sää Salon seudulla
Aurinkoista
7 °c
TAKASIVU
Leena
Lindmanista
vuoden
aikuisopiskelija
ENSIKSI KOULUTUKSEEN. Työ saataneen valmiiksi ensi
vuoden lopussa. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 7. Se järjestetään koko valtakunnan alueella. Salossa kolme vuotta
toiminut Valuesource Partners rekrytoi
useita hankinta- ja ostoalan asiantuntijoita. Vaskion 1.?6.-luokkalaiset tekivät Waskio-seuran kanssa Salon kaupungille aloitteen koulun lähellä olevan
vaarapaikan poistamisesta. Samalla uudistetaan
vanhoja Hawk-harjoituskoneita.
Sivu 8
Turvapaikanhakijoiden tulo
Ruotsin läpi
vaikeutuu
Ruotsiin tulevien ulkomaalaisten on
vastaisuudessa vaikeampi kulkea
maan läpi muualle turvapaikanhakijoiksi, uutisoi Ruotsin radio.
Radion mukaan poliisi on tiukentanut valvontaansa ja päivystää nyt
miltei vuorokauden ympäri paikoissa, joihin tulee valtaosa Ruotsiin saapuvista turvapaikanhakijoista.
Etenkin monet irakilaiset ovat
käyttäneet Ruotsia kauttakulkuun
tullessaan Suomeen turvapaikanhakijoiksi.
Sivu 5
Rask ja Rinne
NHL:n kovimmat
suomalaistähdet
ALAKOULULAISILTA ALOITE.
UUTISET 7
UUTISET
Maailman kovin jääkiekkosarja
NHL starttaa ensi yönä Suomen aikaa.
Rapakon takana pelaa tällä kaudella 49 suomalaista, joista 26 pelaajaa
aloittaa kautensa NHL:ssä ja loput
23 farmisarja AHL:ssä. Lääkärit ilman rajoja
-järjestön sairaala on Bentiun pakolaisleirillä Etelä-Sudanissa..
UUTISET 4
SSS/Mikko Kiviluoto
Talotekniikan perustutkintoa opiskeleva Leena Lindman on valittu vuoden aikuisopiskelijaksi Salon seudun
aikuisopistossa.
Vuoden aikuiskouluttajana palkittiin Markku Junnila ja koulutusmyönteisimpänä yhteisönä AnttiTeollisuus Kuusjoelta.
Leena Lindmanin opinnot ovat loppusuoralla, ja hän valmistuu tammikuussa putkiasentajaksi.
Sivu 6
Ilmavoimat
tähtää
ylhäältä alas
Ilmavoimien vuoden pääharjoituksessa tällä viikolla on mukana 2?400
sotilasta ja 50 lentokonetta. Paikalle oli kutsuttu salolaisia päättäjiä, mutta yleisöä tilaisuus ei
vetänyt.
SIVU 5
Etelä-Sudanin
ahdinko
jatkuu
Lehtikuva/AFP/Tristan Mcconnell
STT | NIILO SIMOJOKI
Muutama vuosi sitten itsenäistyneen
Etelä-Sudanin humanitaarinen tilanne
on surkealla tolalla. Suurimmat
suomalaistähdet ovat vanhat tutut:
sarjan maalivahtieliittiin kuuluvat
Pekka Rinne ja Tuukka Rask.
Sivu 13
ULKOMAAT
Salo ja MLL auttavat perheitä yhdessä
SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo
SSS | ASKO LEHTONEN
Mannerheimin lastensuojeluliiton perhetoiminnan ohjaajan Sirpa Stenströmin
mukaan Salossa kaupungin ja MLL:n
yhteistoiminta perhetyössä toimii niin
hyvin, että siitä halutaan ottaa mallia
valtakunnallisesti.
Stenströmistä on hienoa, että Salossa
kaupungin ja MLL:n työnjako on selvä.
Kummallakin on oma roolinsa, eivätkä
viranomaiset siirrä omia tehtäviään järjestön vapaaehtoisille.
Muun muassa kaveritoiminnasta puhuttiin tiistai-iltana MLL:n järjestämässä keskustelutilaisuudessa kauppakeskus Plazassa. Ilmasodan lisäksi nyt on mukana
myös ilmasta maahan suuntautuvan
taistelun harjoittelu.
Taistelutapaa varten Hornet-monitoimihävittäjiin ollaan paraikaa
asentamassa ilmasta maahan -aseistusta. Palaveria pitivät oppilaskunnan jäsenet Samu Saarinen (vas.), Otso Jokela, Joose Lehtonen, Silja Salokannel,
Enni Kaariluoto ja Meiju Askonen sekä vararehtori Marika Kuusisto ja rehtori Kristiina Toivonen. Keväällä aloittanut Areva Solar on palkkaamassa 10
aurinkopaneelien asentajaa
Keskiviikkona palkattiin
uusin työntekijä. Laskelma perustuu
kyselytutkimukseen, jossa
eri juomat on muunnettu sataprosenttiseksi alkoholiksi.
Matkustajatuonti oli laskussa myös edellisessä
THL:n teettämässä kyselyssä. Heikkinen on tutustunut Salon
vapaisiin toimitiloihin.
??Microsoftin kampuksen
tilat ovat liian isoja meidän
tarkoituksiimme, mutta ei
se toki ainut vaihtoehto ole,
hän sanoo.
Alkoholin tuonti laivoilta näyttää tasaantuvan
Panimoliitossa
ei silti vielä
riemastuttu.
STT | OLLI VESALA
Autolauttojen merellinen
viinaralli vaikuttaa hiipuvan. Auton kuljettajana toimi vuonna 1966 syntynyt
mieshenkilö.
Auton tavaratilasta löytyi
kaapeleita, joiden alkuperää kuljettaja ei osannut
sanoa. Kotimaa . Valvontajohtaja
Mikko Grönberg kertoo,
että tusinan määräaikaisen
työntekijän työsuhde päättyy varojen puutteessa.
Heistä seitsemän työskenteli Helsingin satamissa,
kolme lentotullissa ja kaksi
teki verotuspäätöksiä. Töitä voi vuoden loppuun mennessä löytyä jopa
kymmenelle, Vuorio arvioi.
Yritys hyödyntää palkka-
Toistaiseksi Turussa ja Espoossa toimiva Gateway
Technolabs puntaroi toimipisteen perustamista Saloon.
Yritys rekrytoi parhaillaan
lisää väkeä, ja osa uusista
työntekijöistä saattaa sijoittua Saloon.
??Päätös on odotettavissa
parin viikon päästä. Varastosta oli
anastettu 2,3 hevosvoiman Honda-merkkinen
perämoottori, Yamahan
4 hevosvoiman perämoottori, Poulan-merkkinen
moottorisaha, Dolmarmerkkinen moottorisaha,
Stihl-merkkinen porakone sekä Makita-porakone
telineineen. Mutta
sitten kun tulee jonkinlaista
pakotetta, niin se aiheuttaa
käyttäytymisen muutosta.
Oluen tuonti
laskuun
Suuria panimoyhtiöitä edustava Panimoliitto on tyytyväinen siihen, että panimotuotteiden maahantuonti
Alkoholin tuonti hiipunut
10
Tehostetulle
valvonnalle
ei lisärahaa
Tuonti
yhteensä
Eräiden alkoholijuomien matkustajatuonti,
miljoonaa litraa 100 % alkoholia, 8/2005?8/2015
8
6
4
2
0
Väkevät
juomat
Oluet
Viinit
2005 06
07
08
09
10
11
12
13
14
15
STT, lähde: THL
näyttäisi nyt olevan viimein
laskussa muiden juomien lailla. Turun hovioikeuden
tiistaina antaman tuomion
mukaan oikeudenmukainen rangaistus on kymmenen vuotta vankeutta.
Vuorisalo tulitti poliisiau-
toa Suomi-konepistoolilla
vuosi sitten marraskuussa. Poliisi
epäilee hänen saaneen
surmansa henkirikoksen
seurauksena.
Asunnosta vietiin sairaalahoitoon 63-vuotias
raumalainen mies, joka
kuoli myöhemmin sairaalassa.
Poliisi otti asunnosta
kiinni useita ihmisiä, joiden osuutta tapahtumiin
selvitetään.
Tutkinnallisista syistä
johtuen poliisi ei tiedottanut tiistaina asiasta
enempää. Suomalaisten
juomatapojen muuttumisen
hän ei usko juuri näkyvän
tuonnissa muuta kuin väkevien suosion laskussa.
??Ihmiset eivät hirveän hel-
posti muuta vapaaehtoisesti
käyttäytymistään. Alkoholin matkustajatuontia seuraava Terveyden
ja hyvinvoinnin laitos kertoi tiistaina, että alkoholin
tuonti putosi yli 11 prosenttia syyskuun 2014 ja elokuun 2015 välillä edellisvuoden vastaavasta ajankohdasta. Satamien ja lentotullin työntekijöiden sopimukset päättyvät
maaliskuussa, muiden jo aiemmin. lokakuuta 2015
Uutiset
Konepistooliampujan tuomio
koveni hovissa
Kymmenen
vuotta
vankeutta
tulituksesta
Halikon
keskustassa.
SSS | LASSE KYLÄNPÄÄ
asse.kylanpaa@sss.fi
Halikossa poliiseja konepistoolilla ammuskelleen miehen tuomio on koventunut
hovioikeudessa.
Käräjäoikeus tuomitsi
Jouni Mikael Vuorisalon
(24) helmikuussa kahdeksaksi vuodeksi vankeuteen
kahdesta murhan yrityksestä. Poliisin ensitietojen mukaan lapsi
selvisi turmasta hengissä.
Onnettomuusautoissa
ei ollut muita matkustajia.
Kolaripaikka sijaitsee
noin 500 metriä Ouluntullista etelään. Teemme haastatteluja ja käymme
kiinnostuneiden asiakkaiden kanssa keskusteluja, toimitusjohtaja Pentti Heikkinen sanoo.
Ohjelmistoalan tuotekehitystä tekevä yritys on
kiinnostunut Microsoftilta
vapautuvista it-alan asiantuntijoista. Partio tavoitti
auton Kaukoniementieltä. Jos palikat napsahtavat kohdilleen, tarvitsemme lisää henkilöstöä.
Paneeleja asentamaan
koulutuksen kautta
Aurinkopaneelialalla toimiva Areva Solar puolestaan
aikoo rekrytoida 10 henkilöä
Areva Solar on rekrytoimassa 10 henkilöä, jotka koulutetaan aurinkopaneeliasentajiksi, toimitusjohtaja Esa Areva kertoo.
koulutettavaksi aurinkopaneeliasentajan tehtäviin.
Työttömille suunnatusta
koulutuksesta huolehtii Salon seudun aikuisopisto, joka
myös vastaa koulutettavien
valinnasta.
??Työtä tehdään katoilla eri
puolilla Suomea. Rikosta tutkitaan nimikkeellä varkaus. (STT) ?
Poliisi tutkii
kahden ihmisen
kuolemaa
Raumalla
Poliisi tutkii Raumalla
tapahtumasarjaa, joka
johti kahden ihmisen
kuolemaan.
Poliisi sai maanantaiiltana puoli kahdeksalta hälytyksen asuntoon
Rauman Pormestarinkadulla. Tekes maksaa puolet
microsoftilaisten palkoista
puolen vuoden ajan tietyin
reunaehdoin.
. muutoksia työvoiman vähenemisen
takia, Grönberg kertoo.
Enemmän Tullin työtä on
mullistanut Torniossa tehtävä tehostettu tullivalvonta,
joka aloitettiin suuren turvapaikanhakijoiden määrän
takia.. Tällä hetkellä yritys
työllistää 18 henkeä ja kasvaa nopeaa vauhtia: toimitusjohtaja Juha-Matti Alve
on rekrytoinut puolentoista
kuukauden aikana kahdeksan uutta ihmistä.
. Oluen ja siiderin
tuonti väheni reilut kaksi
prosenttia, lonkeron 15 prosenttia.
??Tasaantuminen on erittäin
tervetullut asia, mutta en
vielä sanoisi, että suunta on
välttämättä kääntynyt, sanoo
toimitusjohtaja Elina Ussa.
Panimoliiton omien tutkimusten mukaan matkustajatuonti on suurempaa kuin
viranomaistutkimuksessa,
jota tehdään puhelinhaastatteluilla. (SSS)
Mies kuoli
kolarissa
Kempeleessä,
naiselle vakavat
vammat
33-vuotias mies kuoli
kolarissa Kempeleessä
Pohjois-Pohjanmaalla
maanantaina alkuillasta.
Turma sattui Pohjantiellä kello 18.55, kun miehen henkilöauto suistui
moottoritiellä keskialueen yli vastaantulevien
kaistalle.
Auto törmäsi vastaan
tulleeseen henkilöautoon, jonka naiskuljettaja
loukkaantui vakavasti.
Huomattavaa ylinopeutta pohjoisen suuntaan
ajanut mies oli ennen
onnettomuutta ohittanut
ajokkeja oikealta puolelta
usean ajoneuvon välistä.
Kriittisessä tilassa sairaalaan viety nainen oli
raskaana. Meillä on
töissä muun muassa tradenomeja, kauppatieteiden
maistereita ja insinöörejä???ihmisiä, joilla on hankinta-ala hallussa, hän kertoo.
Nokialaistaustainen Alve
perusti yrityksen vuonna
2009. Siksi se
painottaa Suomen menettävän paljon verotuloja matkustajatuonnin takia, jota
vauhdittavat hintaerot Suomen ja Viron välillä.
THL:n Österberg ei uskalla
ennustaa laskevalle trendille jatkoa. Kiitos Tekesin meillä on
mahdollisuus työllistää digi-
median osaajia ja kasvattaa
toimintaa Salossa entisestään. Rauhallisemman alun jälkeen
kiinnostus led-valaisimia
kohtaan on kasvanut.
??Kun illat ovat pimentyneet, olemme saaneet ison
määrän tarjouksia valaisimista. Eniten, yli 17 prosenttia,
oli pudonnut viinien ja niin sanottujen välituotteiden eli juomasekoitusten
ja väkevien viinien tuonti.
?Myös lonkeron (-15,1 %) ja väkevien (-12,2 %) tuonti väheni reilusti.
?Oluen ja siiderin tuonti putosi vain hieman (-2,2 % kumpikin).
?Matkustajatuontikyselyn toteutti TNS Gallup. Autossa olleet
Salon poliisin konstaapelit
eivät loukkaantuneet.
Mies kertoi käräjäoikeudessa, ettei hänen tarkoituksenaan ollut tappaa
poliiseja, vaan tulla poliisin toimesta ammutuksi.
Hän oli ennen ampumista
käyttänyt amfetamiinia ja
diatsepaamia ja riidellyt
tyttöystävänsä kanssa.
Hovioikeuden mukaan
teon ampujalla oli itsetuhoisia ajatuksia. Valvontaa jatketaan
normaalisti, eikä siihen tule
?käänteentekeviä. Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kulkuneuvon
kuljettamisesta oikeudetta,
varkaudesta sekä ajoneuvorikkomuksista, koska
auto oli katsastamaton ja
siihen oli kiinnitetty varastetut kilvet. Oikeus
kuitenkin katsoi, että yksi
laukaus tai pelkkä aseella
osoittaminen olisi ollut provokaationa riittävä.
Käräjäoikeuskin antoi
tuomion jo kovennettuna,
sillä miehellä oli useita aiempia tuomioita väkivaltarikoksista. 110-tiellä 80
kilometrin tuntinopeusrajoitusalueella poliisipartio
mittasi pakenevan auton
nopeudeksi 150 kilometriä
tunnissa. Johtava asiantuntija Esa
Österberg pitää selvänä, että tiukempi kontrolli puree.
??Kehitys alkoi vuodesta
2013, kun tuli voimaan määräys, jonka mukaan varustamot eivät voi enää tuoda
matkustajien ennakolta ti-
VÄHENNYS 11 PROSENTTIA
?Alkoholijuomien matkustajatuonti väheni syyskuusta 2014 elokuuhun
2015 sataprosenttiseksi alkoholiksi muunnettuna 11,1 prosenttia edellisen
vuoden vastaavasta ajankohdasta.
?Kaikkien alkoholijuomaryhmien tuonti väheni. Sieltä löytyi kuolleena raumalainen, noin
50-vuotias mies. Ensimmäiset työntekijät
on kaupunkiin jo palkattu ja
uusia haetaan parhaillaan
lisää. Turun
tiimi tekee päätuotannon, ja
Saloon tulisi tuotekehitys ja
teknologiatiimi, Vuorio kaavailee.
Digiporkkana
haluaa Tekes-rahaa
Gateway Tecnolabs pohtii
muuttoa Saloon
Salolaislähtöisen Tuomas
Vuorion johtama Digiporkkana tiedotti huhtikuussa
laajentavansa Saloon Turusta. (STT)
Salon seutu . Meillä on
asiakkaita paikallisista pkyrityksistä kotimaisiin pörssiyrityksiin, IT-Line Oy:stä
OP-ryhmään. Talous
Uudet salolaisyritykset
palkkaavat lisää väkeä
Tulokasyritykset rekrytoivat lisää väkeä syksyn aikana.
SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo
SSS | KIRSI SIEKKINEN
kirsi.siekkinen@sss.fi
Saloon on tulossa auki runsaasti uusia työpaikkoja syksyn ja loppuvuoden aikana.
Jo alkaneet laajat rekrytoinnit mukaan lukien töitä on
tarjolla kymmenille muun
muassa digitaalisen markkinoinnin, ohjelmistoalan
tuotekehityksen ja hankintaosaamisen parissa, selviää Salon Seudun Sanomien
soittokierroksesta tuoreisiin
salolaisyrityksiin.
Hankinta- ja ostotoimen
konsulttiyritys Valuesource
Partners Oy aikoo palkata
seitsemästä yhdeksään työntekijää. Hän ampui sarjatulella
viisitoista laukausta noin
neljänkymmenen metrin
etäisyydeltä. Halikon ammuskelun aikaan hän oli
ehdonalaisen rangaistuksen koeajalla.
Poliisi joutui
takaa-ajoon
Suomusjärvellä
Poliisipartiota vastaan ajoi
Suomusjärvellä maanantaina kello 10:n aikaan
henkilöauto, jonka kuljettajan partio tunnisti entuudestaan poliisille tutuksi.
Poliisipartio päätti tarkistaa auton, jolloin kuljettaja
kiihdytti voimakkaasti pakoon.
Takaa-ajo jatkui useita
kilometrejä. Rakennusalan tausta on hyvä, mutta
varsinaista pohjakoulutusta
ei tarvita, toimitusjohtaja
Esa Areva Areva Solarista
kertoo.
Aurinkopaneeleja valmistava Salo Solar palkkasi
aurinkopaneelitehtaalle 10
työntekijää, jotka osallistuivat aluksi aikuisopiston
järjestämään koulutukseen.
Uutta koulutusta eli toista
työvuoroa tehtaalle ollaan
mahdollisesti järjestämässä
jo ensi keväänä.
Esa Arevan mukaan tehtaan aloitus onnistui odotettua paremmin, sillä tilauksia tuli paljon Salon alueen
yrityksiltä.
??Talvi luo ensimmäisen
pienen riskin, eli uskallammeko ottaa toisen vuoron
käyttöön ja missä vaiheessa. 4
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 7. Valuesource Partnersilla oli alun perin toimipaikat sekä Espoossa että
Turussa, ja yritys muutti Saloon kesällä 2012.
??Pääosa työstä tehdään
asiakkaan luona. Siitä se lähti
liikkeelle, Österberg sanoo.
Myös alkoholituonnin uudistetut ohjerajat ja Tullin
tehostettu valvonta ovat Österbergin mukaan vaikuttaneet asiaan. (SSS)
Lyhyet
Suomusjärvellä
vietiin koneita
varastosta
Suomusjärvellä on murtauduttu viikonlopun
aikana kiinteistön ulkovarastoon Lammaskarintiellä. Yhtiö haastatteli viikoittain 500:aa suomalaista ja kysyi, ovatko he tuoneet alkoholia maahan kahden edellisviikon aikana. Uskon, että jo nyt Salon
seudulla käytetään aurinkoenergiaa asukaslukuun
nähden Suomessa eniten, ja
trendi näyttää jatkuvan. Olimme toteuttamassa esimerkiksi
Valmet Automotiven Uudenkaupungin autotehtaan
investointihankintoja, kun
A-mersuja ryhdyttiin tekemään, Alve kertoo.
Alven johtama toinen yritys, keväällä startannut Lumenoa saattaa myös tarvita
työvoimaa lähiaikoina. Siitä hyvinä esimerkkeinä ovat
kaupungin mukaan tulo ja
muille yksityisille ja yrityksille lähiaikoina asennettavat järjestelmät.
uksessa Tekesin tukea, jota
innovaatiokeskus myöntää
Microsoftilta irtisanottavien
työntekijöiden palkkaamiseksi. Töitä on tarjolla
loppuvuoden aikana 10?20
henkilölle.
Gateway Technolabsilla
asiakkaita eri puolilla Suomea sekä Ruotsissa. Syynä on ainakin,
että lähtötaso vuonna 2013
oli niin korkea.
??Hyvinkin saattaa (laskeva trendi) ensi kierroksilla
tasaantua.
Tulli ei ole saanut lisää rahaa jatkaakseen alkoholin
matkustajatuonnin tehovalvontaa, joka aloitettiin syksyllä 2014. Kaikkiaan syyskuun 2014 ja elokuun 2015 välillä
yhteyttä otettiin 26?000 ihmiseen, joista noin 2?600 oli käynyt ulkomailla ja
vastasi kyselyyn.
Lähde: THL:n tutkimus Alkoholijuomien matkustajatuonti (syyskuu 2014-elokuu 2015)
laamia alkoholijuomia Suomen puolelle. Kartoitamme Salossa
toimitiloja, haemme loft-henkistä paikkaa, Vuorio kertoo.
Digiporkkana tekee töitä
markkinointibisneksessä.
Yrityksen liikeideana ovat
interaktiiviset videot, ja sen
asiakkaina on musiikki- ja
viihdebisneksen jättiläisyrityksiä kuten Sony ja Warner.
Yrityksen kolmas toimipiste
sijaitsee Dubaissa.
??Meillä tehdään duunia
siellä, missä sitä on. Asia kaipaisi tar-
kempaa tutkimusta, Ussa
sanoo.
Panimoliitto ajaa alkoholiveron laskemista
lokakuuta 2015
(02) 770 2314
Vinkkaa
uutinen!
http://instagram.com/salonseudunsanomat
MLL:n järjestämä vanhempien ja päättäjien tapaaminen ei kiinnostanut Salossa.
Kuvat: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo
SSS | ASKO LEHTONEN
asko.lehtonen@sss.fi
Halikon vastaanottokeskuksessa asuu tällä hetkellä liki kolmekymmentä turvapaikanhakijaa. Kauppakeskus
Plazassa sijaitsevassa Leikkilässä järjestetyn tilaisuu-
PÄIVÄN LUVUT
http://twitter.com/Salkkari
Purevasti paikallista
5
??Se mitä poliisi voi sanoa,
on että nyt kahtena päivänä
määrät ovat olleet alhaisemmat, mutta syytä emme
osaa arvioida, kiteytti Lapin
poliisin viestintäpäällikkö
Elina Katajamäki STT:lle.
Tornion järjestelykeskukseen saapui maanantaina
280 turvapaikanhakijaa.
Tiistaina keskukseen saapui hieman alle 250 turvapaikanhakijaa.
Maahanmuuttovirasto
kertoi Twitterissä, että turvapaikkaa tämän vuoden
aikana hakeneiden määrä
on jo ylittänyt 20?000:n rajan.
Sisäministeriö on arvioinut, että tänä vuonna Suomeen tulee yhteensä 50?000
turvapaikanhakijaa. MLL:n kaveritoiminta on ennaltaehkäisevää työtä, jonka tavoitteena
on estää ongelmien syntyä.
MLL:n kouluttama kaveri
astuu nuoren elämään ennen viranomaisten varhaista
puuttumista, ja Stenströmin
määritelmä kaveritoiminnalle onkin ?varhainen varhainen perhetyö?.
Muun muassa kaveritoiminnasta puhuttiin tiistaiiltana MLL:n järjestämässä
keskustelutilaisuudessa.
Paikalle oli kutsuttu salolaisia päättäjiä. -hengessä.
Samaan hengenvetoon
kaikki myönsivät myös sen,
että ongelmia on: esimerkiksi lastensuojelun menot
ovat keskisuurten kuntien
kärkipäätä.
Ensi maanantaina Leikkilässä järjestetään uusi
keskustelutilaisuus. Tämä saattaa vähentää myös Suomeen tulevien turvapaikanhakijoiden
määrää, koska esimerkiksi
monet irakilaiset kulkevat
?Mukana oli
pieniä
lapsia.?
SSS | LASSE KYLÄNPÄÄ
Turvapaikanhakijoiden kauttakulkua
Ruotsin läpi tiukennetaan
TUKHOLMA | STT?HANNU AALTONEN,
MERJA PUISTO
8055,68
Halikkoon tuli
tiistaina lisää
irakilaisperheitä
lasse.kylanpaa@sss.fi
Janina Andersson tutustuttaa poliitikkoja lapsiperheisiin
Turkulainen entinen kansanedustaja Janina Andersson
johtaa nykyään Mannerheimin lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiriä. (SSS)
Saku Nikkanen, Eeva Koskinen, Ulla Huittinen, Annika Viitanen ja Marja Ruokonen saivat nallet mukaansa MLL:n tilaisuudesta.
den yleisö jäi kahteen osallistujaan.
Tentattavina olisivat tiistai-iltana olleet Salon kaupunginhallituksen puheenjohtaja Annika Viitanen
(kok.), varapuheenjohtaja
Ulla Huittinen (kesk.), kaupunginhallituksen jäsenet
Eeva Koskinen (vihr.) ja
Marja Ruokonen (vas.) sekä sosiaali- ja terveyslauta-
kunnan puheenjohtaja Saku
Nikkanen (sd.).
?Kylä kasvattaa
lapset?
Tilaisuutta emännöinyt
MLL:n Varsinais-Suomen
piirin toiminnanjohtaja Janina Andersson halusi tietää, kuinka hyvä kaupunki
Salo on lapsiperheille. Asukkaiden
tukena on ollut vapaaehtoisia, jotka ovat auttaneet
muun muassa verhojen ripustamisessa.
??Olemme saaneet vapaaehtoisilta hyvin apua. Silti
Suomi on kansainvälisessä
vertailussa edelleen lapsiperheiden kannalta ?superhyvä maa. Lisäksi lapset
on voinut lauantaisin jättää
Leikkilään ostosten ajaksi
lastenhoitajan hoteisiin.
Hyvä asia on tässä tapauksessa lasten asia. niin kuin Andersson asian ilmaisee.
??Muutoksia tulee, ja on
keksittävä uusia tapoja toimia. MLL:n
tavoite on vaikuttaa vallanpitäjiin niin, että se edistää
lapsiystävällisen yhteiskunnan rakentamista.
MLL:n Varsinais-Suomen
piiri toteuttaa tavoitetta muun muassa Turussa
kutsumalla poliitikkoja tapaamaan vanhempia. Jos rahaa on vähemmän, tilalle tarvitaan yhteisöllisyyttä.
Janina Andersson oli vihreiden kansanedustaja neljä
kautta vuosina 1995?2011.
Hän on edelleen mukana Turun kunnallispolitiikassa.
Andersson on kaupunginvaltuutettu ja liikuntalautakunnan puheenjohtaja.
Ennen Mannerheimin lastensuojeluliittoa Andersson
työskenteli yhteiskuntavastuuasiantuntijana markkinointiviestintätoimistossa.
Ruotsin läpi Suomeen.
Dublinin sopimuksen mukaan turvapaikkaa on haettava ensimmäisestä maasta,
johon hakija tulee. Salon tavasta
hoitaa nuorten ja lasten kaveritoimintaa halutaan hänen mukaansa ottaa mallia
valtakunnallisestikin.
Viime vuonna Salossa oli
42 kaveritoiminnan tukisuhdetta, ja tänä vuonna
niitä on suunnilleen saman
verran. Salon naapurikunnissa suhteita on muutamia.
Kaveritoiminnassa vapaaehtoistyötä tekevä aikuinen
toimii lapsen tai nuoren tukihenkilönä.
??Kun perheen lapsi saa tukea, tuetaan samalla myös
vanhemman jaksamista,
kertoo Sirpa Stenström.
Kaupungin ja RAY:n taloudellisella tuella pyöritettävä
lasten ja nuorten tuki ei ole
viranomaistoimintaa. Hänen
mukaansa se ei kuitenkaan
riitä, koska arvio on tehty
15?000 turvapaikanhakijan
perusteella ja määrä on jo
nyt ylittynyt.
Lindströmin mukaan esimerkiksi kielteisen päätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden valitukset
kuormittavat Helsingin
hallinto-oikeutta. Hän kertoi eduskunnassa olevansa
valmis pohtimaan sitä, että
kielteisistä päätöksistä voisi valittaa myös muualle.
Ylen uutisten mukaan
sisäministeriö ehdottaa,
että lisäbudjetissa osoitettaisiin turvapaikanhakijamenoihin tälle vuodelle 60
miljoonan euron lisärahaa.
Valtiovarainministeriön on
määrä antaa torstaina esitys vuoden neljännestä lisäbudjetista.
Tämä lisäraha nostaisi
turvapaikkamenojen tämän vuoden kokonaissum-
Lehtikuva/Mikko Stig
Oikeus- ja työministeri Jari
Lindström sanoo, että turvapaikkavalitukset kuormittavat hallinto-oikeutta.
man 114 miljoonaan euroon.
Sisäministeriön vastuulla
ovat turvapaikanhakijoiden vastaanotosta syntyvät
kulut eli vastaanottokeskusten menot ja turvapaikanhakijoille maksettavat
tuet. Tiistaina
Märynummelle muutti viisi
irakilaisperhettä maanantaina saapuneiden neljän
irakilaisperheen seuraksi.
??Mukana oli pieniä lapsia, jotka eivät ole vielä
+1,22 %
6,245
+0,64 %
Nokia Oyj
Euribor
12 kk 0,137
-0,002
kouluikäisiä, vastaanottokeskuksen apulaisjohtaja
Marita Nikander kertoo.
Vastaanottokeskus Halikon sairaalan ruokalarakennuksen kolmannessa kerroksessa avattiin
maanantaina. Päät-
täjät olivat yhtä mieltä siitä, että palvelut ja tilat ovat
hyvät ja ainakin keskustaajaman ulkopuolelta löytyy
yhteisöllisyyttäkin ?kylä
kasvattaa lapset. (STT). Tuntuu
hyvältä käyttää vanhoja
suhteita hyvän asian puolesta. MLL on toiminut
kauppakeskuksen tyhjässä
liikehuoneistossa, johon nyt
on tulossa vuokralainen.
Uutta varmaa paikkaa ei
ole vielä tiedossa.
Arkisin vanhemmat ovat
voineet tulla Leikkilään lastensa kanssa. SALON SEUDUN SANOMAT
n Uutistuottaja:
Jarkko Turpeinen
toimitus@sss.fi
Keskiviikkona 7. Salossa järjestetään samassa
hengessä lokakuussa kaksi
kohtaamista Leikkilässä
kauppakeskus Plazassa. Kun soittaa mihin vain
MLL:n nimissä, huomaa, että sitä pidetään hyvänä, uskottavana ja sympaattisena
järjestönä, sanoo Andersson.
OMX Helsinki
http://www.facebook.com/salonseudunsanomat
Salolaisesta kaveritoiminnasta
halutaan mallia muualle maahan
Sosiaalitoimen ja kolmannen sektorin perheitä tukeva yhteistyö toimii Salossa
hyvin, arvioi MLL:n perhetoiminnan ohjaaja Sirpa
Stenström. Suurin
osa tulee tällä hetkellä Suomeen Ruotsista Haaparannan ja Tornion kautta.
Oikeus- ja työministeri Jari Lindström (ps.) sanoo,
että turvapaikanhakijoiden
oikeusturvaan on varattu
budjetissa lisärahaa noin
13 miljoonaa euroa. Hän
aloitti sen toiminnanjohtajana viime helmikuussa.
??Tässä työssä voin tutustuttaa entisiä työkavereitani uusiin ihmisiin. Se
tuntuu mukavalta, kun
saamme arjen asioita järjestymään, Nikander toteaa.
Halikon vastaanottokeskus voi tässä vaiheessa majoittaa lähes sata turvapaikanhakijaa.
Kiskon kirjastossa
puhutaan alaikäisistä
turvapaikanhakijoista
Kalliolan Setlementti
järjestää tiistaina 27. Hän
myös kiittää kaupungin ennaltaehkäisevää toimintaa.
Niin lastensuojelussa ja
terveydenhuollossa kuin esimerkiksi päihdetyössä vannotaan varhaisen puuttumisen nimeen. lokakuuta keskustelutilaisuuden Kiskon Kärkelään
avattavasta alaikäisten
turvapaikanhakijoiden tukiasumisyksiköstä.
Parituntinen keskustelutilaisuus järjestetään
Kiskon kirjastossa klo 17
alkaen.
??Maahanmuuttovirastolla on puutetta tiloista kaikille maahanmuuttajille, ja
meillä on soveltuvat tilat.
Yhdistyksellämme on iso
lastensuojelusektori, josta
voimme saada tukea tällekin toiminnalle. Se päivystää
miltei vuorokauden ympäri
Malmön keskusrautatiease-
malla ja Trelleborgin lauttasatamassa, joihin tulee
valtaosa Ruotsiin saapuvista
turvapaikanhakijoista. Ruotsin
poliisin seula on tähän asti
ollut niin hatara, että sen läpi on ollut helppo pujahtaa.
Nyt esimerkiksi Skånen
poliisi on tiukentanut valvontaansa. Siksi lähdimme itse ehdottamaan
alaikäisten asumisyksikön
perustamista, kertoi Kalliolan kannatusyhdistyksen
asiakkuusjohtaja Hannu
Rusama viime viikolla
(SSS 3.10.).
Kalliolaan rekrytoidaan
parhaillaan työntekijöitä.
Yksikkö on määrä avata
marraskuussa. Ensimmäinen oli tiistaina, ja
toinen on ensi maanantaina.
Salon tilaisuuksiin aloite
tuli salolaisista MLL-aktiiveilta.
??Mieluummin kutsun
päättäjiä puhumaan suoraan vanhempien kuin meidän järjestöihmisten kanssa,
sanoo Andersson.
Hallituksen suunnittelemat leikkaukset kohdistuvat
myös lapsiperheisiin. Silloin
paikalla ovat kansanedustaja Katja Taimela (sd.),
kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja Juhani
Nummentalo (kok.) ja perussuomalaisten edustaja.
Tilaisuus alkaa klo 18.
Leikkilä sulkee ovensa en-
si viikolla. Stenströmistä on hienoa, että Salon kaupunki ei siirrä omaa
toimintaansa MLL:n vapaaehtoistyölle, vaan että sillä
on oma ehkäisevä roolinsa ja
kaupungilla on omansa. Poliisi aikoo selvittää tarkemmin
sellaisten tulijoiden tilanteen, joiden luvat eivät ole
kunnossa ja jotka eivät hae
Ruotsista turvapaikkaa.
??Jos edellytykset eivät täyty, asia palautuu maahanmuuttoviranomaisten käsittelyyn, ja henkilö saatetaan
palauttaa, sanoi tiedottaja
Eva-Gun Westford Skånen
poliisista.
Suomeen tullut
jo 20 000
Lapin poliisi ei ainakaan
vielä tiistaina osannut ottaa
kantaa siihen, onko naapurimaan tiukempi valvonta
vaikuttanut Suomeen tulijoihin.
SAK varoittaa luomasta
halpatyömarkkinoita
turvapaikanhakijoille
SAK:n hallitus vaatii tehokkaampia toimia turvapaikanhakijoiden kotouttamiseksi ja työllistämiseksi.
Samalla on varmistettava,
että turvapaikanhakijoilla on samat työehdot kuin
muillakin työntekijöillä,
ettei Suomeen luotaisi halpatyömarkkinoita.
SAK huomauttaa, että
maahanmuuttajataustaisille työntekijöillä on suurempi riski joutua hyväksikäytetyiksi kuin kantasuomalaisilla.
Nopeasti muuttunut pakolaistilanne edellyttää
SAK:n mukaan uudenlaista maahanmuuttopolitiikkaa sekä tehokkaampaa
kotouttamista ja kielten
opetusta.
Turvapaikanhakija voi
nykylain mukaan mennä
töihin kolme kuukautta
turvapaikkahakemuksen
jättämisen jälkeen, jos hänellä on henkilöpaperit.
Aikaraja on kuusi kuukautta, jos paperit puuttuvat.
(STT)
Turvapaikanhakijoiden
oikeusturvaan varattu
13 miljoonaa tuskin riittää
Janina Andersson työskentelee MLL:n piirin toiminnanjohtajana.
Muutos voi vähentää Suomeen tulevien hakijoiden määrää.
Ruotsi tiukentaa ulkomaalaisvalvontaansa, jotta maan
läpi olisi vaikeampi kulkea
muualle turvapaikanhakijaksi, kertoi Ruotsin radio
tiistaina
Hän päätti opiskella uuden ammatin, perehtyi vaihtoehtoihin netissä
ja valitsi lopulta putkialan.
??Parasta on, että tässä näkee konkreettisesti käsiensä
jäljen. Eniten kuluttavien eli varakkaiden osuus matkailijoista
oli vähentynyt.
Kaupan liittoa huolestut-
ilmoitukset@sss.fi
Valmistettavat ilmoitukset:
materiaali 2 arkipäivää ennen
julkaisua.
Painovalmiit aineistot: edellisenä
arkipäivänä klo 14.00 mennessä.
www.sss.fi/ilmoitukset
TOIMITUS
ma-pe klo 8.30-23.00
la klo 14.45-23.00
su klo 15.00-23.00
taa, elpyykö venäläisten
kulutus entiselleen talouskriisin jälkeen. Ostoksiin
he käyttivät lähes neljänneksen vähemmän.
Rajahaastattelujen mukaan venäläiset käyttivät
Suomessa palveluihin keskimäärin 35 euroa ja ostoksiin reilut 120 euroa. Kaipasin jotain uutta.
Tämä ala on monipuolinen
ja mielenkiintoinen, tammikuussa putkiasentajaksi valmistuva Lindman sanoo.
Lindman ehti olla hetken
työttömänä hoitovapaan
päätyttyä. Hänen mukaansa
huumepoliisit käyttivät puhelinta virkatehtävissä.
STT | MIKKO GUSTAFSSON, PÄIVI PAJU
?Monitaitoinen
mies?
SALON
SEUDUN
SANOMAT
Sanomalehtien Liiton jäsen
7-päiväinen sanomalehti
Kokonaistavoittavuus 58 000
Painettu lehti ja sen digitaaliset
näköisversiot. Päivät ovat aina erilaisia.
Vuoden aikuisopiskelija
valittiin äänestämällä. Kokonaisäänimäärä nousi
noin 3?000 ääneen.
Va a l i l a u t a k u n n a n
puheenjohtaja Janne
Näkkäläjärvi arvelee
äänestysprosentin nousseen siksi, että korkein
hallinto-oikeus hyväksyi
viime viikolla 93 uutta
ihmistä saamelaisiksi, eli
saamelaiskäräjien vaaliluetteloon. Tämä on tärkeä rekrytointikanava vastaisuudessakin, palkinnon
vastaanottanut tuotantopäällikkö Antto Ilmanen
kiitteli.
Aarnion rikoskumppaniksi epäilty
nainen salasi tapaamisten syyt
Helsingin huumepoliisin
ex-päällikön Jari Aarnion
huumausaine- ja virkarikosjutussa kuultiin tiistaina
niin sanottua Pohjois-Savon
naista. kysyy pääekonomisti Jaana Kurjenoja
tiedotteessa.
Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy haastatteli
tammi-elokuussa 6?725:ttä
Suomesta lähtevää, vähintään 15-vuotiasta venäläistä. Esimerkiksi verkkokauppa voi syödä
matkailua Suomeen.
??Jos kansainvälinen
verkkokauppa tarjoaa venäläiselle kuluttajalle laatua, valikoimaa ja kilpailukykyisiä hintoja, miksi tulla Suomeen. Talotekniikan
perustutkintoa suorittava
Lindman sai maanantaina
kannustusta ratkaisustaan,
kun Salon seudun aikuisopisto palkitsi hänet vuoden
aikuisopiskelijana.
. Heistä yksi on valmistunut ja neljä jättänyt eri
syistä opinnot kesken. Junnila on myös auttanut opiskelijoita löytämään
työpaikkoja.
Koulutusmyönteisimpänä työyhteisönä palkittiin
kuusjokelainen metallialan
yritys Antti-Teollisuus, joka
on paitsi ohjannut opiskeli-
joita myös huolehtinut oman
henkilöstönsä kouluttamisesta.
??Meillä on kova halu kasvaa, ja tarvitsemme hyvää
henkilöstöä. Syyttäjän mukaan
kulkuväylän sulkeminen
oli hengenvaarallista eikä
siihen ollut viranomaisten
lupaa.
Syytetyt kiistävät syyllistyneensä rikokseen. (KMT S2013/K2014)
Saamelaiskäräjien
edustajat valittiin
Saamelaiskäräjien edustajat vuosille 2016?2019
on valittu. Ehdokkaita oli
yhteensä 37, ja valituksi
tuli 21.
Alustavan tiedon mukaan äänestysprosentti
nousi 51,5 prosenttiin,
kun neljä vuotta sitten
äänestämässä kävi 49,6
prosenttia äänioikeuteutuista. Maanviljelijänaisen
mukaan esimerkiksi 12?000
euron käteisnosto vuonna
2010 selittyy sillä, että hän
elätti useita perheenjäseniään.
Naisen mukaan Aarniotapaamisia oli luontevaa
ajoittaa Hollannin-matkojen
yhteyteen, koska hän kulki
Helsingin kautta.
??Tyttäreni muutti Hollantiin vuonna 2008. 16-vuotias poika kuoli
ajettuaan kevytmoottoripyörällä kevyen liikenteen
sillan poikki viritettyyn
kiipeilyköyteen Laukaassa.
Köyden oli virittänyt paikallinen matkailutila, joka
järjesti sillalla köysilaskeutumiselämyksiä asiakkailleen.
Syyttäjä vaatii sakkorangaistusta kuolemantuottamuksesta Varjolan Tilan
Matkailun toimitusjohtajalle ja kahdelle työntekijälle. lokakuuta 2015
UUTISET
Lastenhoito vaihtui
putkialan opintoihin
Lyhyet
Annika Storbacka
ympäristövalvontalautakuntaan
Leena Lindman on Salon seudun aikuisopiston vuoden aikuisopiskelija.
SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo
SSS | KIRSI SIEKKINEN
kirsi.siekkinen@sss.fi
Pätkätyöt päiväkodeissa
saivat jäädä, kun salolainen Leena Lindman päätti hoitovapaansa jälkeen
vaihtaa alaa. Äänestyspäivä oli sunnuntaina, joten
saamelaisiksi hyväksytyt
pääsivät äänestämään
tämän syksyn vaaleissa.
??Olemme pieni kansa
ja pienet määrät voivat
vaikuttaa myös siihen,
ketkä tulevat valituiksi,
Näkkäläjärvi sanoo.
Saamelaiskäräjät vastusti korkeimman hallinto-oikeuden päätöstä.
(STT)
Vuoden aikuisopiskelijana palkittu Leena Lindman näyttää, miten tukkeutunutta putkea voi tutkia kameran avulla.
klo 7.00-12.00
Salo:
Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy
Puhelin: (02) 269 3434
korjaamisessakin.
??Hän osoittautui monitaitoiseksi mieheksi, nainen
kertoi oikeudessa.
Syyttäjä vaatii Aarniolle 13
vuoden tuomiota ja naiselle
vähintään kahdeksan vuoden tuomiota.
Muut alueet (ei Uusimaa):
Lounais-Suomen Tietojakelu Oy
Puhelin: (02) 269 3434
Uusimaa:
Itellan varhaisjakelupäivystys
Puhelin: 0200 30011 (mpm/pvm)
ma-pe klo 6.30-16.00
la
klo 7.00-12.00
su
klo 7.30-12.00
ASIAKASPALVELU
- yksityishenkilöiden ilmoitukset
Örninkatu 14, 2.krs.
ma-pe klo 8.30-15.30
Puhelin: (02) 770 2610
ilmoitukset@sss.fi
Löytölaari: sss.mainostaja.com
Otso onnittelee:
lastenpalsta@sss.fi
Onnenhetket-palstan
ilmoitushinnat, ohjeet ja asiointi:
sss.mainostaja.com
MEDIAMYYNTI
- yritysasiakkaiden ilmoitukset
sssmedia.fi
Venäläismatkailijoiden kulutus Suomessa voi puolittua tänä vuonna, ennustaa
Kaupan liitto. Puolustuksen mukaan kyse oli
tapaturmasta, joka ei johtunut toimitusjohtajan tai
oppaiden huolimattomuudesta, vaan pojan omasta
toiminnasta.
Matkailutila oli harjoittanut köysilaskeutumista
sillalla vuodesta 1997. Perustelujen mukaan Lindman
on paitsi menestynyt opinnoissaan, hän näyttää mallia siinä, että naisopiskelija
voi menestyä miesvaltaisella
alalla.
??Työ on raskasta, mutta
voimaa on tullut lisää. Kunnanvaltuusto hyväksyi pakolaisten kotouttamisohjelman. Työpaikkaa hänellä
ei vielä ole tiedossa.
??Jos töitä ei löydy, opiskelen lisää suunnittelupuolta.
Ajatus omasta yrityksestä
tuntuu kaukaiselta, sillä
työkokemus olisi nyt tärkeintä.
Myös tekstiviestittely
käsitellään suljettujen
ovien takana.
le pääorganisoijalle.
Aarnion mukaan Pasilan
mies on syyttäjien ja keskusrikospoliisin keksimä
hahmo. Tammi-elokuussa venäläisten palveluihin käyttämä summa oli
pudonnut kolmanneksen
viime vuodesta. Kemiönsaaren
kunnan tavoitteena on
ottaa ensi vuoden alussa
20 pakolaista eli neljästä
viiteen perhettä ensisijaisesti Syyriasta.
Kemiönsaari kotout-
lisäksi.
??Ensimmäisinä opiskelupäivinä ryhdyttiin juottamaan ja taivuttamaan
putkia kaasulla. Pohjois-Savon
nainen on Kortekallion sukulainen ja tapasi Aarnion
ensi kerran 1980-luvulla
Kortekallion huumetutkinnan aikana.
Syyttäjän mukaan Aarnio
antoi naisen tehtäväksi etsiä ?Tapsan?, joka oli myynyt huumeita Kortekallion
organisaatiossa. (STT)
Uutistoimitus: (02) 770 2314
toimitus@sss.fi
Urheilu: (02) 770 2309
ALUETOIMITUS
Heikintie 4, Somero.
Puhelin: (02) 770 2562
PAINOPAIKKA:
Salon Lehtitehdas,
Salo 2015
ISSN 0782-5404. Miesten kanssa on ollut helppo
tehdä töitä, ja minut on otettu hyvin vastaan, Lindman
kertoo.
Tähtäimessä
työpaikka
Lindmanin kanssa opinnot
aloitti yhtä aikaa viisi miestä. Vaalilautakunta
vahvistaa äänestystuloksen keskiviikkona. Kävin tapaamassa häntä siellä verrattain usein.
Aarnion ja Pohjois-Savon
naisen viestit löydettiin
puhelimesta, joka oli kengässä Aarnion autotallissa.
Syyttäjä sanoo puhelimen
kuuluneen Pasilan miehelle, yhteensä satojen kilojen
huumausaine-erien väitetyl-
JULKAISIJA
Salon Seudun Sanomat Oy
Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Puhelin: (02) 770 21 (vaihde)
etunimi.sukunimi@sss.fi
TILAAJAPALVELU
Puhelin: (02) 770 2626
Avoinna klo 8.00-16.00
tilaajapalvelu@sss.fi
www.tilaajapalvelija.fi
Syyttäjän mukaan Aarnio
kopioi huumeorganisaationsa edesmenneeltä huumeliigan pomolta Miika Kortekalliolta. Asiakkuusjohtaja Susanna Löfin mukaan tulos oli erittäin
selvä: Lindman johti valintaa sadalla äänellä. Käräjillä setvittiin,
oliko nainen osallistunut
epäiltyjen huumekauppojen
järjestelyyn ja huumerahojen välittämiseen Aarniolle
tämän toimeksiannosta.
Syyttäjän tärkeintä näyttöä ovat Aarnion ja PohjoisSavon naisen tekstiviestittely, tapaamiset ennen ja
jälkeen naisen Hollanninmatkoja ja naisen käteisnosto ennen yhtä tapaamista.
Nainen ei halunnut, että
tekstiviestejä ja yhteydenpitoa huumepoliisin päällikön
kanssa käsitellään oikeudenkäynnin julkisessa osuudessa.
KEMIÖNSAARI. 10% alv.)
12 kk:n maksuerä
277,00 ?
6 kk:n maksuerä
141,00 ?
3kk maksuerä
73,30 ?
Määräaikaistilaus (sis. Nyt olen
asentamassa näyttötyönä
hakekattilaa.
Aikuisopiskelussa teorian osuus on vähäinen ja
käytännön työtä on paljon.
Lindman on ollut uusimas-
sa putkia ja asentamassa
lämmitysjärjestelmiä useilla
työmailla lähinnä omakotitaloissa. Hallinto-osasto saa 53?100
euron lisämäärärahan
intranetin uusimista ja
taloushallinnon ohjelman
päivittämistä varten.
SSS | MINNA FILPPU
taa pakolaiset suomeksi
myöhemmän maahan sopeutumisen helpottamiseksi. 6
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 7. Toimitusjohtaja korosti, että
yritys on ollut viranomaisten tarkistettavana, joten
köysilaskeutumistoiminnan on täytynyt olla viranomaisten tiedossa.
Jutun käsittely jatkuu
keskiviikkona.
Venäläisturistien kulutus
Suomessa voi
romahtaa puoleen
Valtakunnansyttäjä Jarmo Hirvonen (vas.), kihlakunnansyyttäjät Pihla Keto-Huovinen ja Antti
Sundberg valmistautumassa Jari Aarnion huumejutun käsittelyyn, joka jatkui Helsingin käräjäoikeudessa.
tyneet
Naisen
autellut
titöissä
huumekauppaan.
mukaan Tapsa on
niin putki- ja asbeskuin polkupyörien
Määräaikaistilaus
16,00?/kk
Tilaukset toimitetaan force major
-varauksin (lakko, tuotannolliset
häiriöt, alihankkijoiden viivästykset,
tms.).
JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS
Arkisin
klo 6.00-16.30
Viikonlop. Lindman vamistuu lähiaikoina putkiasentajaksi.
Markku Junnilasta
vuoden kouluttaja
Aikuisopisto palkitsi tiistaina myös vuoden aikuiskouluttajan ja koulutusmyönteisimmän yhteisön.
Kouluttajapalkinnon sai
logistiikka-alan kouluttaja
Markku Junnila, jota kiiteltiin palkitsemisperusteis-
sa muun muassa siitä, että
hän huolehtii opiskelijoiden
valmistumisesta aikataulussa. Valtaosa pakolaisten koulutus- ja kurssitarjonnasta on järjestetty
suomeksi ja tulkkipalveluja on helpommin tarjolla suomeksi.
SSS | MINNA FILPPU
Sekä Aarnio että nainen
kiistävät epäillyt huumeyhteydet. 24% alv.)
Säästötilaus
13,90?/kk
Lehtikuva/Martti Kainulainen
Kolmelle vaaditaan
sakkoja moottoripyöräpojan kuolemasta
STT | TEEMU RAUHALA,
JANNE HUUSKONEN
Keski-Suomen käräjäoikeudessa käsiteltiin tiistaina kesällä 2013 sattunutta
moottoripyöräilijän kuolemaa. Kunnanvaltuusto valitsi Annika
Storbackan (r.) rakennus- ja ympäristövalvontalautakunnan varsinaiseksi jäseneksi BrittMari Sundblomin pyydettyä eroa tehtävästä.
Johanna Wikgren-Roelofs (r.) valittiin teknisen lautakunnan varajäseneksi luottamustehtävästä eronneen Kerstin
Lindholmin tilalle.
Valtuusto myönsi peruspalvelulautakunnalle
500?000 euron lisämäärärahan erikoissairaanhoidon, lastensuojelun,
muun sosiaalihuollon ja
päihdehuollon arvioitua
suurempien kustannusten kattamiseksi. 10% alv)
12 kk
316,00 ?
3kk
101,05 ?
1kk
34,00 ?
Digilehtitilaus (sis. Tällä hetkellä aikuisopistossa
putkiin perehtyy toinenkin
naisopiskelija Lindmanin
Pakolaisten
kotouttamisohjelma valmis
toteutettavaksi
KEMIÖNSAARI. Syyttäjän
mukaan Aarnio käski tekstiviestillä Pohjois-Savon naisen ottaa Tapsaan yhteyttä,
kun ?oli mitä tarjota?.
Naisen ja Tapsan mukaan
he ovat tavanneet toisiaan
1980-luvulta saakka, mutta tapaamiset eivät ole liit-
TILAUSHINNAT PAPERILEHTI
Jatkuva säästötilaus (sis
Lisäksi lossit
ja luotsaustoimi olisivat lehden mukaan yksityistämissuunnitelmien piirissä.
Muun muassa taksilupien
määrä ja kyytien hinnat ovat
nykyään säänneltyjä.
??Tällä hetkellä selvitystyö
on vielä käynnissä, päätöksiä
ei ole tehty. Selvitys
vaiheistetaan suhteessa
sote-uudistuksen reunaehtoihin, omaisuuteen ja
henkilöstöön sekä käytännön toimiin.
Sairaanhoitopiirin valtuusto hyväksyi myös
materiaali- ja logistiikkapalvelujen sekä työterveyshuollon yhtiöittämisen yhdessä Tampereen
kaupungin kanssa.
Tampereen kaupunki ja
sairaanhoitopiiri perustavat Tuomi Logistiikka
Oy -nimisen osakeyhtiön,
joka tuottaa ensi vuoden
alusta kummankin organisaation hankinta- ja
logistiikkapalvelut. Tällä tavalla lapset
saavat konkreettisesti kokemusta siitä, miten yhteiskunnassa arjen asioihin pystyy vaikuttamaan, Toivonen
sanoo.
Tähän velvoittaa toki myös
perusopetuslaki, jossa todetaan että ?Koulutyö järjestetään siten, että sen perustana on oppilaiden osallisuus
ja kuulluksi tuleminen.
Huolehditaan siitä, että oppilaat saavat kokemuksia
yhteistyöstä ja demokraattisesta toiminnasta omassa
opetusryhmässä, koulussa
Tässä projektissa perusopetuslaissa mainittua verkostoitumista edustaa Waskioseura. Tämä fuusio on
vasta alkua isommalle,
kunnanjohtaja Jari Kesäniemi arvioi.
Hän edustaa kuntaa yhdistymissopimusta käsittelevässä yhtiökokouksessa
varaedustajanaan kunnanhallituksen puheenjohtaja Heikki Tuominen
(kesk.).
Loimi-Hämeen Jätehuollon omistavat Somero, Koski, Forssa, Ypäjä, Tammela, Humppila, Jokioinen,
Loimaa, Urjala, Oripää,
Akaa, Punkalaidun ja Sastamala. Murtosaaliin
rippeitä löytyi myös miesten vuokraamasta asunnosta Helsingin keskustasta.
Ruotsista läheltä Tukholmaa löytyi kotietsinnässä
Helsingistä varastetut kiikarit.
Kaksikko on kotoisin Balkanin alueelta. Varsinkin talvipimeillä kapea tie ja
juuri ennen risteystä päättyvä 80 kilometriä tunnissa
salliva nopeusrajoitus yhdistettynä vilkkaisiin kouluun
meneviin tai sieltä tuleviin
alakoululaisiin tekee siitä
vaarapaikan.
Tätä mieltä on Vaskion alakoulun oppilaskunta, johon
kuuluu jäsen jokaiselta luokka-asteelta. Seuran kautta voi paremmin koordinoida kaikkea,
mitä Vaskiolla tapahtuu ja
mitä voitaisiin yhdessä tehdä, Mänkäri sanoo.
Mänkäri uskoo, että oppilaskunnan raportin myötä
risteyksen turvallisuus saadaan paranemaan pikaisestikin . Asiasta kertovat
Väli-Suomen sanomalehtien Karjalainen, Keskisuomalainen ja Savon
Sanomat.
Valmista pitäisi olla
kahden, kolmen vuoden
kuluttua.
??Tavoite on, että ihmisistä on saatavana tietoa hyvin analysoituna
kaikkien palveluyritysten sekä työntekijää suoraan hakevien käyttöön,
kertoo osastopäällikkö
Markku Wallin työ- ja
elinkeinoministeriöstä.
(STT)
Pirkanmaa
selvittää erikoissairaanhoidon
yhtiöittämisen
Pirkanmaan sairaanhoitopiirin valtuusto
on päättänyt, että erikoissairaanhoidon yhtiöittämisvaihtoehto
selvitetään kolmessa
eri vaiheessa. (STT)
Lehdet:
Työnhakijoille
suunnitteilla
sähköinen
yhteisrekisteri
Suomeen valmistellaan
avointa sähköistä rekisteriä, johon työnhakijoiden tiedot on määrä
koota. Poliisi
epäilee, että kaksikko viskeli osan saalistaan puskiin
paetessaan. Taustalla ohjaaja-opettaja Marika Kuusisto.
ran koko oppilaskunta uusitaan, ja vaalikamppailua
käydään käytävillä ja pihoilla kuten politiikassa
muutenkin.
Waskio-seura
toimii välikätenä
Vaskion koulun rehtori
Kristiina Toivonen kertoo,
että liikenneturvallisuuden
parantamisprojektilla on
kaksi puolta.
. Eihän siinä osaa ryhmittyä ulkopaikkakuntalaiset
aikuisetkaan, oppilaskunnan liikenneturvallisuusprojektia ohjannut opettaja
Marika Kuusisto.
Niinpä oppilaskunta aloitti viime keväänä projektin,
jossa Puutaivaantien ja
Turilantien risteyksen vaarapaikat valokuvattiin ja
epäkohdat merkittiin karttaan. Saman kunnan alueella tunkeuduttiin
usein samalla kertaa moniin
asuntoihin.
Miesten hallusta löytyi
pieni määrä koruja. että siis
kummalta puolelta. ja ilman suuria kuluja.
. Niiden tavoitteena on lisätä kustannustehokkuutta, purkaa
päällekkäisiä toimintoja ja
alentaa yhtiöiden riskejä.
??Jätehuoltoyhtiöt keskittyvät isommiksi toimijoiksi taatakseen organisaatiolleen riittävän jätteiden
määrän. siis varsin pian lainsäädännön näkökulmasta ?
laki olisi eduskunnassa, Koskinen sanoo STT:lle.
lisuutta ja vaikuttamista
toteutetaan kyläkoulussa
monella tavalla. Paras ratkaisu olisi T-risteys, mutta jo nopeusrajoitusten alentaminen ja näkyvyyden parantaminen auttaa paljon, Mänkäri sanoo.
Waskio-seuran puheenjohtaja Marjaana Mänkäri toimitti oppilaskunnan raportin Salon kaupungille.
Vaskion koululaisten tekemä kartta koulutien vaaranpaikoista.
ja sen lähiympäristössä sekä
erilaisissa verkostoissa.?
Toivosen mukaan osal-
Demokraatti: Hallitus
aikoo purkaa
taksiliikenteen sääntelyä
Hallitus aikoo Demokraattilehden saamien tietojen mukaan vapauttaa taksiliikenteen sääntelyä. Urmas kaipasi kirjallisia sääntöjä asuntojen
hankintaan.
Kunnan omiin rakennussuunnitelmiin sisältyvät
lähivuosina päiväkoti, palvelukeskuksen keittiö ja
paloaseman saneeraus.
Ongelmaristeys Vaskiolla. Oikeus antoi
arvoa sillekin, etteivät miehet sotkeneet asuntoja tai
vahingoittaneet omaisuutta
enempää kuin murtautuminen edellytti.
Vankeusrangaistusten
lisäksi miehet tuomittiin
maksamaan noin 200?000
euron korvaukset. Tarkoituksena on paitsi lisätä
kilpailua myös vähentää julkisista varoista maksettujen
kuljetusten kustannuksia.
Taksiliiton toimitusjohtajan Timo Koskisen mukaan
liitossa on oltu tietoisia hallitusohjelman kirjauksesta
ja siitä, että lainsäädännön
uudistaminen on käynnistymässä. Paikkaa esittelevät oppilaskunnan jäsenet Silja Salokannel, Enni Kaariluoto, Meiju Askonen, Otso Jokela, Joose Lehtonen ja Samu
Saarinen. Välikädeksi kaupungin suuntaan opettaja kutsui Waskio-seuran, jonka
puheenjohtaja Marjaana
Mänkäri toimitti syyskuun
lopulla valmistuneen raportin Salon tekniselle toimelle.
. (STT). SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 7. Huittinen, Säkylä,
Eura ja Köyliö puolestaan
omistavat Satakierron.
Kosken kunta vauhdittaa
asuntotuotantoa ostamalla
uudiskohteista osakkeita
Projektin kaksi
tärkeää puolta
STT | JANNE LINNOVAARA
7
jelmaan. Rikokset
ovat häikäilemättömästi
kohdistuneet asuttuihin
asuntoihin. Edelleen vastaajat ovat tehneet rikoksia
suunnitelmallisesti, oikeus
perusteli.
Oikeus alensi toisen miehen rangaistusta, koska
hän auttoi rikosten selvittämisessä. Puhetta on ollut,
että (henkilöliikenteen) kokonaislainsäädäntöuudistuksen
yhteydessä katsotaan kaikkia
liikennemuotoja, kommentoi
liikenne- ja viestintäministeriön hallitusneuvos Irja Vesanen-Nikitin STT:lle.
Henkilöliikennettä koskevan lainsäädännön uudistaminen on kirjattu Juha Sipilän (kesk.) hallituksen oh-
Kosken kunnanvaltuusto
hyväksyi Loimi-Hämeen
Jätehuolto Oy:n ja satakuntalaisen jätehuoltoyhtiö Satakierto Oy:n yhdistymissopimuksen osakassopimuksineen.
Yhtiöt fuusioituvat ensi
vuoden alussa. lokakuuta 2015
UUTISET
Vaikuttaminen on
Vaskiolla osa koulutyötä
Kosken valtuusto
hyväksyi jäteyhtiöiden fuusion
SSS | MINNA FILPPU
minna.filppu@sss.fi
Oppilaskunnan liikenneturvallisuusprojekti
on edennyt jo kaupungille virkamiesvalmisteluun.
Kuvat: SSS/Mikko Kiviluoto
SSS | MIKKO KIVILUOTO
mikko.kiviluoto@sss.fi
Risteys on sekava ja näkyvyys huono. Olisi hyvä, jos sekava
risteys muutettaisiin T-risteykseksi, nopeusrajoituksia
alennettaisiin ja näkyvyyttä
risteyksessä parannettaisiin, puheenjohtaja Joose
Lehtonen toteaa koko oppilaskunnan ja koulun puolesta.
SSS | MINNA FILPPU
minna.filppu@sss.fi
Kosken kunnanvaltuusto hyväksyi yksimielisesti
kunnan asuntopoliittisen
ohjelman. Poliisi epäilee, että saalista on saatettu
lähettää eri puolille Eurooppaa.
Lyhyet
Irma Vesanen
kulttuurilautakuntaan
KOSKI. Käräjäoikeus katsoi
miehet syyllisiksi liki kaikkiin syytekohtiin, joista
suurin osa oli törkeitä varkauksia.
Nehat Tushalle, 39, tuo-
mittiin 4 vuotta 8 kuukautta vankeutta. Keskelle
risteystä jää outo jättömaa,
joka hämmentää kokenuttakin autoilijaa . Sosiaalilautakunnan varajäseneksi
valittiin Ojalan tilalle Nina Vesala.
Ojala oli keskustan
kolmas varavaltuutettu.
Varavaltuutettujen joukkoon nousee nyt Jouni
Saarinen, josta tulee
keskustan 14:s varavaltuutettu.
SSS | MINNA FILPPU
Riikka Suominen
Vihreän Langan
uudeksi
päätoimittajaksi
Vihreän Langan uudeksi päätoimittajaksi on
valittu Riikka Suominen, joka on aikakauslehti Huilin perustaja ja
päätoimittaja. Irma Vesanen
(kesk.) valittiin Kosken
kulttuurilautakuntaan.
Hän korvaa paikkakunnalta muuttaneen Seija
Ojalan. Tänä vuonna
valmistellussa ohjelmassa
linjataan periaatteita yksityisen asuntotuotannon
vauhdittamiseksi Koskella.
??Kunta ei itse rakenna
asuntoja, mutta tukee tuotantoa ostamalla osakkeita ja mahdollistaa siten
omalta osaltaan rakennushankkeiden toteutumista,
kunnanjohtaja Jari Kesäniemi sanoo.
Kesäniemi korostaa, että
asunto-osaketta ei hankita
joka kohteesta automaattisesti, vaan tapauskohtaisesti harkiten. Kunta kuitenkin varautuu ostamaan
jokaisesta kohteesta yhden
asunnon, joka voidaan ensi
vuokrata ja myöhemmin
myydä.
??Kosken kunnassa on
toimittu näin kirjoittamattomien sääntöjen mukaan
jo parikymmentä vuotta,
mutta nyt toimintatapa on
kirjattu ylös ja tämän jälkeen pelisäännöt vauhditusasuntojen hankinnasta
ovat kaikille selvät, Kesäniemi huomauttaa.
Kosken kunta päätti koota asuntopoliittisen ohjelman Petteri Urmaan
(kok.) viimevuotisen valtuustoaloitteen innoittamana. Esimerkkinä Toivonen mainitsee oppilaskunnan hyväksytyn ehdotuksen
siitä, miten koulussa saa
käyttää puhelimia. Toinen on koulutien tekeminen turvallisemmaksi,
mutta toinen liittyy oppilaiden osallisuuden lisäämiseen. Seuraavan ker-
Suomeen saapunut kaksikko sai
murtosarjasta yli 4 vuotta vankeutta
Käräjäoikeus: Miehet
tekivät muutamassa
viikossa 60 rikosta.
STT | JANNE HUUSKONEN
Espoon käräjäoikeus tuomitsi tiistaina vankilaan
kaksi miestä kolme viikkoa
kestäneestä asuntomurtosarjasta.
Syyttäjä vaati kaksikolle
7 vuoden rangaistuksia 69
murrosta tai murtoyrityksestä. Samaa mieltä
risteyksestä ovat kyllä koulun opettajat ja muutkin
vaskiolaiset.
. Honkonen aloitti päätoimittajana vuonna 2011.
Vihreä Lanka ei ole vihreiden virallinen äänenkannattaja, mutta puolue
omistaa sen osakekannasta lähes 70 prosenttia. Suominen
aloittaa tehtävässä joulukuun alussa.
Hän on aikaisemmin
työskennellyt Ruotsin
yleisradiossa ja Nelosen
uutisissa sekä Helsingin
eläinsuojeluyhdistyksen
tiedottajana.
Vihreä Lanka on panemassa toimeen lehtiuudistusta, jossa uutissisällöt siirtyvät yhä
enemmän verkkosivuille. Ministeriön puolella
taksiliikenteen sääntelyn
sujuvoittamista on kuitenkin
selvitetty jo pidempään. Uudelleen aktivoitunut Waskio-seura pyrkii
puheenjohtajansa Marjaana
Mänkärin mukaan kokoamaan kylän ja sen lukuisat
yhdistykset yhteen eräänlaisena kylän kattojärjestönä.
. Tien varrella
kasvaa pensaita. Näin kaikki tietävät,
millä säännöillä yhdessä
toimitaan, Marika Kuusisto
sanoo.
Demokratiaa harjoitellaan myös oppilaskunnan
vaaleissa. Oppilaat
laativat myös esityksen sii-
tä, mitkä säännöt pätevät
välitunnin leikeissä.
. Ibraim Kamberin, 41, rangaistus oli 4
vuotta 4 kuukautta.
Oikeus kiinnitti huomiota
siihen, että miehet tekivät
lyhyen Suomessa olonsa aikana 60 rikosta.
??Vastaajat ovat syyttäjän esittämin tavoin tulleet
Suomeen yksinomaan tekemään rikoksia. Paperilehdestä tulee
taustoittava aikakausilehti.
Vihreän Langan edellinen päätoimittaja Juha
Honkonen siirtyy Readom-journalismipalvelun
toimitusjohtajaksi. Oppilaiden
annetaan usein ratkoa asioita keskenään pienryhmissä,
ilman jokahetkistä aikuisen
läsnäoloa. Liitto on myös luvattu
ottaa valmistelutyöhön mukaan, mutta toistaiseksi kutsua ei ole tullut.
??Meille on ilmoitettu syyskuun lopulla pidetyssä tilaisuudessa, että hallituksen
tavoite on se, että kesäkuussa
2016 . Murrot
tehtiin yleensä iltapäivän
ja illan aikana. Anastetut korut, rahat ja muu
omaisuus jäivät pääosin kateisiin.
Kiikarit löytyivät
Ruotsista
Asuntomurrot tapahtuivat
viime vuoden marras?joulukuussa Etelä-Suomessa.
Miehet otettiin kiinni pari
päivää ennen joulua Espoon
Latokaskessa, jossa oli aiemmin samana iltana tehty
neljä asuntomurtoa
02 77 021
Sanomalehdet ja suoramarkkinointituotteet.
www.painovirjamo.fi
metsä- jA
puutAvArApAlvelut
Leppä Jussi
p. 02 733 1923
Käsinpesut, moottorinpesut,
teflonvahaukset, sisäpesut ym.
Tmi Autopesu
Meriniitynkatu 21
p. 02 733 1806, 040 537 5087
Tv-, stereo-, hifi- ja levysointinhuollot ja
varaosat. 02 731 6820.
juhlAt jA tilAisuudet
juhlAtilAt
Haukkalan juhlatilat
Inkereentie 452, 24280 Salo
Mikko 0400 745 234, Eija 040 832 8275
www.haukkalanjuhlatilat.fi
Ravintola Ilolansalossa
Ilolankatu 6, p. 02 777 710
www.kylmaapu.com
Salon Kylmäpojat Oy
Salon kaupungin eläinlääkärit
virka-aikana
02 778 4603
K. Yhteystiedot + yrityksen toiminnan kuvaus (max 100 merkkiä)
hinta 15 euroa + alv / ilm.kerta. 02 735 2412, 0400 223 697,
040 529 8083
Invataksi ja taksipalveluja
Salon Ulataksi
p. 8
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 7. Imuautopalvelut.
Salon Jätehuolto Oy
Inkerinkatu 22, Salo, p. Glass Drive asentamo.
AutotArvikkeet
Salon Autotarvike Oy
Örninkatu 8
p. 02 727 3500.
www.salonjatehuolto.fi
Salon Seudun Ympäristöhuolto Oy
Kujanpääntie 100, 24100 Salo
p. 02 733 1182.
Autokorjaamo Pasi Niini
Nuohoojankuja 3, 25260 Vaskio
p. 02 722 1221
www.ehyt.info
Jannen Huoltomyynti
Helsingintie 13
p. 040 548 4116
Sahauspalvelu liikkuvalla kalustolla.
Olli Hämälistö
p. Antenni- ja satelliittitarvikkeet.
Uutta ja käytettyä elektroniikkaa.
kello- jA kultAsepänliikkeet
Kello ja Kulta Jokinen
Turuntie 10
p. Vierestä kuuluva
vinkuva jyly lähtee kahdesta Hornet-hävittäjästä.
Jo pelkkä ääni säikäyttäisi
arimmat viholliset, mutta
nyt noustaan ilmaan torjumaan Oulusta lähestyviä
punaisia. Metsuri
Tmi Mikko Pajuniemi
p. 02 733 2685
Örninkatu 8
p. Varsinaiset . 044 700 4664
Tietokonehuollot ja varaosat.
Saloplan
p. 0440 121 715
www.halikonhinaus.fi
kuljetuspAlvelut
Maselog
Karpalotie 1 24280 Salo
Matias p. Kalustoakin saadaan
virkistetyksi, kun vanhojen
Hawk-harjoituskoneiden uu-
,
Antennit, televisiot
jA tietotekniikkA
AntenniAsennukset
jA tv-huollot
Antenniasennus,
tv- ja digihuolto Jussi Salomaa
p. 02 727 5700
www.huoltojarvi.fi
Salon Kylmäapu
Rummunlyöjänkatu 7, Salo
p. 040 512 0729
mikko@salotaivas.fi, www.salotaivas.fi
Ruohonleikkuu, mökkien ja kiinteistöjen
kunnossapito ja huoltotyöt, pihatyöt
kesällä ja talvella, siivoustyöt sisällä ja
ulkona, kuljetus- ja muuttoapu, kodin
aputyöt.
vArAstointipAlvelut
Taksi- ja tilausajot Dreamdriver Oy
p. Myös pienet erät.
Suonion saha ja höyläämö
p. 044 0400 286
www.kiinteistopalvelulaaksonen.fi
Pihapuiden kaadot, polttopuiden teko ja
risujen poisvienti, maalaus- ja
remonttityöt
tAksipAlvelut
Koti-/mökkitalkkari
Mökkipalvelu SaloTaivas
Mikko Hietanen
Taksi H. 02 731 3375
kumik.niemela@gmail.com
Yrityksesi palvelut sinulle tarjoaa
Varsinaiset-palveluhakemisto.
Joensuu
lukkoliikkeet
äänentoistopAlvelut
Koira-Expertit, koiratrimmausta
Salon Lukko- ja helahoito
Suomen Esityspalvelu ky
Mona Lydecken
Turuntie 9, Salo, p. 0466 000 444
info@kaer.fi, www.kaer.fi
Kodikas ja häkitön koirahoitola, sekä
koirien koulutuspalvelut ammattitaidolla.
Yksilöllistä, ylellistä ja hellää hoivaa
koirallesi.
Koirahoitola Faderviken
Särkisalo
p. Takanen/
Kominik Oy
Salon Hallitilat Oy
Iimäentie 6, p. 0400 535 465
jari.takanen@netti.fi
Nuohoukset ja ilmastointipuhdistukset,
hormien ja tulisijojen korjaukset ym.
Harventajankatu 10, Salo
p. 02 727 444
kylmapojat@kylmapojat.fi
www.kylmapojat.fi
Vilhonkatu 22, 24240 Salo
p. 02 100 41
0,99 e/puhelu+pvm.
Mainoset p. Kauneus- ja terveysalan ammattilaiset
parittomilla viikoilla.
kiinteistö- jA
ympäristöhuolto
jätehuolto jA kuljetukset
Kuljetus Juha Sirkiä
p. Esiintymislavat.
Satamakatu 31,
p. Nyt keskiössä on
ilmavoimien taistelutapa,
liikkuvuus ja hajautus.
Ilmavoimat toteutti Horneteilla ilmasta maahan
-koeammuntoja uudella
aseistuksella Lapissa jo kesäkuussa. 0500 128 956 esuonio@smail.fi
Runkotavarat, sisä- ja ulkopanelit,
lattialaudat, listat ym. 044 731 3971
Maigrafi p. On alkanut Ilmavoimien harjoituksen ensimmäinen sotakierros, jossa Vieremän tukikohdassa
Pohjois-Savossa toimii neljä
sinisten Hornet-monitoimihävittäjää.
Punaiset lieskat lyövät perästä, kun täydessä lähtövalmiudessa ollut hävittäjä
kohoaa maantietukikohdasta parissa sekunnissa pilven
tasalle. 040 7277 922
www.meidan.fi
Myös trimmaukset, kurssit, leirit, agility...
eläinlääkärit
Animagi Salo
Horninkatu 7, p. 050 594 1257
www.dogexperts.net,
mona@dogexperts.net
Kaer Oy, koirahoitola ja -koulu
Huhdintie 154, 25500 Salo (Perniö)
p. Lisärivit 5 euroa + alv.. 0400 535 638
matias.seppala@maselog.com
Pika- ja sopimuskuljetukset, pienet muutot
Raselv Team Oy
p. 02 731 2325.
www.kellojokinen.net
Kaikki alan korjaustyöt, Polar-huoltopiste.
Kaakelitehtaankatu 2
p. Hornet on
nyt ilma-aseena hyvä, mutta
asemateriaalia tarvittaisiin
kyllä enemmän. 02 731 7362.
Avain- ja kaiverruspalvelu (ovi, postilaatikko, lemmikit), ajonestoavaimet.
Suutari Tauno Lempinen
Vilhonkatu 11?13, p. 0400 533 083
Lokakaivojen ja umpisäiliöiden tyhjennykset, viemärien avaukset, pesut, kuvaukset
ja sulatukset. Lautojen ja
paneelien maalaukset, sahaukset
ja höyläykset
. 050 574 7286/huollot
markku@veloxkiinteistopalvelut.fi
www.veloxkiinteistopalvelut.fi
Monipuoliset kiinteistö sekä autohuoltoja korjauspalvelut
nuohoukset
Nuohoojamestari J. 040 5334416
Tuulenkaadot, polttopuut ym. 0400 783 047
Salon Autosähkö
Ratakatu 3, p. 041 504 9488
www.taksisalo.fi
Taksi ja Tilausliikenne
Keijo Räsänen
Salo, p. 0400 224 095
Tv- ja Videohuolto Hänninen Oy
Rummunlyöjänkatu 14, Salo,
p. Ilmapuolustus on
päätehtävä, mutta sen lisäksi nyt simuloidaan ilmasta
maahan -toimintaa ensimmäistä kertaa tämän kokoluokan harjoituksessa, hän
kuvailee.
Hänen mukaansa Hornetien muuttaminen ilmasta
maahan -aseiksi saadaan
valmiiksi ensi vuoden loppuun mennessä. 02 721 3353
Juhlatilat ja kokouspalvelut
pitopAlvelut
Juhlapalvelut Marja Kankare Oy
Perniöntie 11
p. 040 548 6398
tomi.kakko@trailerman.fi
Minivarastoja 2?250 m², kausitavaroiden säilytykseen, remontin aikaiseen
varastointiin tai pienempään asuntoon
muutettaessa.
mAinostoimistot jA
pAinotuotteet
Adpartner Oy
p. 02 731 3362
Salon Moottorihuolto
?Mukana on noin 1?500 reserviläistä, 800 henkilökuntaan kuuluvaa ja noin
100 varusmiestä.
kylmälAitehuollot
Autot jA
AutokorjAAmot jA -huollot
?Ilmaoperaatioharjoitus LIVEX 2015 järjestetään 5?9. 020 175 0140
Nettiajanvaraus www.animagi.fi
Eläinklinikka EHYT Oy
Halikko, p. Parven muut koneet
seuraavat. 02 733 6198, 0440 780 357
Perhejuhlat, muistotilaisuudet, kokous- ja
koulutustila sekä tarjoilu.
Kahvila-Konditoria
Kultainen Tuoksu
Salon kaupungin keskitetyt päivystysnumerot, iltaisin ja viikonloppuisin
Hyötyeläimet 0600 0 41451
Pieneläimet 0600 12444
Soita p. 0201 222 600.
www.ompelukonekauppa.fi
Myynti ja huolto, kaikki merkit.
suutArit
Suutari-Pekka
Euromarket, p. 040 592 9852
www.dreamdriver.fi
kuljetukset, auton vuokraus
p. 0500 901 747
www.suomenesityspalvelu.fi
Äänentoisto, valaistus- ja ohjelmapalvelut.
Laite- ja tarvikemyynti. lokakuuta 2015
UUTISET
Ilmasta maahan -toimintaa harjoitellaan
Ohjusvalmius saadaan
Horneteihin
ensi vuoden lopussa.
STT | REINO PASANEN
Kaksi joutsenta lehahtaa
lentoon viljapellolta Vieremällä. Niillä pyrittiin
todentamaan asejärjestelmän toimivuus ja tehokkuus
erilaisia kohteita vastaan.
Ilmavoimat arvioi tulokset
Rengas Japi Oy
Piisitie 3B, 24910 Halikko as.
p. 02 727 7100.
Korjaamo@salonmoottorihuolto.fi
www.salonmoottorihuolto.fi
?Harjoituksessa operoidaan 30 Hornet -monitoimihävittäjällä, 12 Hawksuihkuharjoituskoneella ja Ilmavoimien kuljetus- ja yhteyskonekalustolla.
?Lisäksi harjoitukseen osallistuu Maavoimien NH90-kuljetushelikopteri.
?Hornetit tukeutuvat Rissalan, Tikkakosken, Hallin, Pirkkalan ja Oulunsalon tukikohtiin sekä Vieremän maantietukikohtaan.
?Hawk-kalusto tukeutuu Rissalan ja Oulunsalon tukikohtiin, muu kalusto
taas Pirkkalan ja Porin tukikohtiin.
distaminen saadaan päätökseen.
Ilmaisku ei korvaa
maataistelua
Mikkosen mukaan ilmasta
maahan -iskukyky ei korvaa
maavoimien ja jalkaväen
tarvetta. 0400 945 267
WC-tankkien ja sakokaivojen tyhjennykset,
vaihtolava- ja rahtikuljetukset.
Salon Imuautot Oy
p. 02 733 7313
www.vm-autolasi.fi
Kaikki autolasitukset 20 vuoden
kokemuksella. 045 140 9190/kiinteistöt
p. Yhteystietojen (nimi, osoite, puhelinnumero, sähköpostiosoite ja
www-sivu) hinta 10 euroa + alv / ilm.kerta*.
. 045 784 02146
www.saloplan.fi
Kaikki tietotekniikkapalvelut sekä huollot.
Toimitamme uudet ja käytetyt tietokoneet
sekä oheislaitteet asiakkaan ehdoilla.
Meiltä myös kameravalvonta mökille,
kotiin ja työpaikoille.
Tedico Oy
p. Silloin runsaat 60 Hornetia on varustettu siihen tarkoitukseen.
??Ilmavoimille on tullut lisätehtäviä, ja monitoimikoneet yleistyvät. alojensa ammattilaiset julkaistaan
joka toinen keskiviikko (parilliset viikot).
. pois
metsästä. Sandberg Oy
Helsingintie 38
p. 040 592 9852
www.dreamdriver.fi
p. 0440 749 129
www.autopesu-apsp.fi
AutolAsitukset
VM-Autolasi Oy
Salitunkatu 2
p. lokakuuta koko
valtakunnan alueella.
peräkärryt jA trAilerit
p. 044 351 1877
Remontointi, koneurakointi,
viherrakentaminen ja mökkitalkkari
info@ramexmonipalvelu.fi
www.ramexmonipalvelu.fi
Velox Kiinteistöpalvelut Oy
p. 02 734 6450
www.rengasketola.fi
Kumikorjaamo
Niemelä & Niemelä
Örninkatu 10, p. 02 731 1556, 0400 531 647.
huolto- jA tArvikepAlvelut
Jannen Huoltomyynti
Helsingintie 13, p. 02 733 3079
Tilauksesta täyte- ja voileipäkakut.
Juhla- ja pitopalvelut, juhlatilat.
02 778 4604
02 778 4602
p. 044 733 5001
www.rengasjapi.fi
T:mi Niini Kumho-renkaat
Vaskio
p. 02 731 2525
Rengas Ketola Oy
Kaukolankuja 1, Pertteli kk
p. Ketokoski
p. Tärkeää
on korkea toimintavalmius
ja ennalta ehkäisykyky, komentaja kommentoi.
Hänen mukaansa Ilmavoimilla on nyt harjoituslentotunteja kohtuullisesti, vaikka voisi niitä olla enemmänkin. 02 733 5535, 040 553 6781
www.adpartner.fi, www.tarrakauppa.fi
Auton teippaukset, kilvet, lasien tummennukset, graafinen suunnittelu, nettisivut
kuljetus jA
Mainoset & Maigrafi
logistiikkA
hinAuspAlvelut
Halikon Hinaus
p. 0400 823 336
www.mainoset.fi
Tehokas ja joustava mainostalo
Kirjapaino Painovirjamo Oy
Joensuunkatu 5, 24100 Salo
p. 02 727 3636.
ompelukoneliikkeet
Bikeservice Oy
elektroniikkA-AlAn liikkeet
eläinhoitolAt
Hornet-hävittäjä laskeutumassa Livex 2015 -ilmaoperaatioharjoituksessa Vieremällä.
muut pAlvelut eläimille
erikoisliikkeet
eläimet
Halikon vastaanotto,
eläinlääkäri 1
Halikon vastaanotto,
eläinlääkäri 2
Perniön vastaanotto
Kuopio
hyviksi.
Mikkosen mukaan operatiivinen lentotoiminta Suomenkin lähialueilla on ollut
viime aikoina entistä vilkkaampaa, mihin on varauduttava jatkossakin.
??Ilmavoimat on täysin Nato-yhteensopiva, mikä onkin
ainoa kansainvälinen standardi.
Huolto Järvi Oy
rengAsliikkeet
Iisalmi
STT
Peräkärryliike Tekno-Trailer
Örninkatu 8, p. 050 538 5003, Kari p. 02 77021/mediamyynti
. 02 738 8260, Suomusjärvi
siirrettävä kenttäsirkkeli
Raimoko
Raimo Korvenoja
p. Karjalan lennoston tuore komentaja, eversti
Jari Mikkonen ei osaa vielä sanoa, mitä tapahtuu.
??Tehtäviä harjoitellaan
ilmassa sotatilannetta vas-
taavasti. 0400 812 000
kiinteistönhoito
Arboristi . 0400 887 245
tedico@tedico.fi, www.tedico.fi
Palvelemme kaikissa päivittäisissä tietotekniikan käyttöön liittyvissä kysymyksissä
ja ongelmatilanteissa.
Autopuhdistukset
Salon Autoehostus Oy
Myllyojankatu 24 A
p. 0500 533 849
www.salonvaihtoautot.net/niini
Kajaani
Ylivieska
Vieremän
maantietukikohta
Euromaster Oy
Joensuunkatu 8
p. 02 735 7293.
Salon Lehtitehdas
Örninkatu 14, p. 0400 923 498
www.arboristi.info
Puunkaato, puunhoito, pensasaitojen
leikkaukset sekä kantojyrsintä.
Kiinteistöpalvelu Laaksonen
Ramex Monipalvelu
p. 0400 581 552
www.pikkutalli.fi
AlAn pAlvelut
Lehtikuva/Timo Hartikainen
ILMAVOIMIEN VUODEN PÄÄHARJOITUS
Kailinniituntie 2, 24800 Halikko
p
050 381 0772
Timo Ollikkala p. 044 549 1501
Tapettia seinille, maalia pinnoille,
päällystettä lattioille ja kodin muita
kunnostustöitä.
T:mi Samuli Pylkkänen
Kuusjoki, p. 050 325 0704
Salon Putkityö Oy
p. 0207 419 505
antti.linna@ylikraka.fi
www.ylikraka.fi
Lakiasiaintoimisto Jorma Tammi
Turuntie 8, p. Finnair tilasi
A350-koneita jo vuonna
2005. 040 845 2921, 0400 744 694
joni.kuusisto@vejorakennus.fi
www.vejorakennus.fi
siivouspAlvelut
Kotipalvelu Näpsäkkä
p. 0500 127 638
Halikon RKT Ky
Poltinhuolto Ahonen
LVI Henri Grönroos
LVI-Laajajärvi
sAneerAukset
Ilaksi Oy
p. 02 738 8299, 040 753 6849,
050 486 9851, 040 350 3507
leena.savolainen@jaminkamir.fi
www.jaminkamir.fi
Tilitoimisto Tihahe Oy
Turuntie 22,
p. 044 284 9417
sanna@sisustusjatapetti.fi
www.sisustusjatapetti.fi
Verhoomo Toppatuoli
Koski tl, p. 02 727 4660, fax 727 4669
info@tiliwahlsten.fi, www.tiliwahlsten.fi
Auktorisoitu Taloushallintoliiton
jäsentoimisto
Vaarna Oy Talousasiaintoimisto
p. 040 565 8885
Petri Mattila ITS
p. 0440 532 085.
heikki@kiinteistoremontti.fi
www.kiinteistoremontti.fi
Parkettityö Esa Tuomi
p. marraskuuta.
Salon Aluesähkö Oy
Salon Kylmäpojat Oy
Kailinniituntie 2, 24800 Halikko
p. 02 731 6234
www.kalustevuorela.fi
Salo Design
Hely Sainio-Lehtovirta
Horninkatu 7, 24100 Salo, p. 0440 433 366/Virtanen
040 867 9273/Salonen
lämmitystekniikkA
Vodastop Oy
p. 02 253 1532, fax 02 253 1533
lupin@lupin.fi, www.lupin.fi
Liukuovikaapistot suoraan valmistajalta
kodintekniikkA jA huollot
Huolto Järvi Oy
Kaakelitehtaankatu 2, p. 044 721 3368
laadukasta kotisiivousta ammattilaisten
tekemänä.
sisustusliikkeet jA -pAlvelut
yritys- jA
lAkipAlvelut
lAki- jA AsiAnAjopAlvelut
Asianajotoimisto Elisa Nordling
Turuntie 3, 3 krs., Salo
p. 044 556 2910
www.ilaksi.com
Kimmo Uoti
p. Vastaanottotilaisuus on Toulousessa
Ranskassa, jossa Airbusilla
on tehdas.
??A350-koneet korvaavat
vanhempia A340-koneitam-
me, ja polttoainetehokkuuden tuoma säästö per kone
per vuosi on useita miljoonia
euroja, Vauramo sanoo.
Finnairilla on myös Airbus
A330 -laajarunkokoneita.
Polttoaineet ovat lentoyhtiöiden suurin yksittäinen
menoerä, joten säästöt polttoainekustannuksissa siirtyvät suoraan yhtiöiden tulokseen. 02 727 2911
Hannu Kallio p. www.laskuri.fi
Auktorisoitu Taloushallintoliiton
jäsentoimisto
Salon Tilipalvelu Oy
Turuntie 21, 2 kerros, p. 0400 323 369
info@salonenergiatodistuspalvelu.com
www. 044 0689 164
kari.kulmala.ky@gmail.com
. Kauneus- ja terveysalan ammattilaiset
parillisilla viikoilla.
Finnair hankkii uusia koneita 19 kappaletta. 02 731 1489
timo.laine@peltilaine.fi
www.peltilaine.fi
Listat, piipunpellit sekä -hatut, huuvat
ja muut rakennuspelti- ja ohutlevytyöt.
puusepänliikkeet
Tmi Iisilastu
Puusepänliike Matti Pentikäinen
p. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 7. 040 724 1345/Teemu, 0440 940 557/Toni
www.lvitoimai.fi
LVI-asennus Yliräisänen
Huolto Järvi Oy
Kaakelitehtaankatu 2,
p. 040 352 7488
Mia-Krista Jalava LVV
p.044 535 3309
Kirsi Mäkinen, ITS
p. 02 731 2899.
Yrityksesi palvelut sinulle tarjoaa
Varsinaiset-palveluhakemisto.
p. 044 737 1530
peltisepänliikkeet
Peltisepänliike K. Vuorela Oy
Asianajaja, varatuomari
Timo Savolainen
Länsiranta 8, Salo, p. 050 5050 997
asianajotsto@elisanordling.fi
nordling.verkkopolku.com
Perheasiat, erityisesti lapsiasiat, ositukset,
perintöasiat ja velkajärjestelyt sekä
asioiden hoitaminen oikeudessa.
Asianajotoimisto Niinistö Oy
Artikki
Turuntie 7 Salo,
p. 02 737 1700. 02 733 4855, 0400 644 955.
p. 050 581 0000.
www.remontitsalo.fi
Kaikenlaiset rakennus- ja saneeraustyöt
vuosien kokemuksella.
Rakennuspalvelu Jarkko Nikander
Kuusjoki, p. Niiden
on määrä tulla yhtiön käyttöön vuosina 2015?2023.
Kysymys on toisesta yrityksestä. 02 733 3366, 0400 808 430
TiliWahlsten Oy
p. 0400 554 587
www.vodastop.fi
Tilattu 19
uutta konetta
Salon Parveke- ja Terassilasitus
Putkityöt TMS Oy
aiempaa tehokkaammin integroitu toimimaan yhteen,
Paajanen sanoo.
Hän lentää itse uuden koneen Toulousesta HelsinkiVantaalle.
A350 aloittaa kaupalliset lentonsa jo perjantaina.
Kohteena on Amsterdam.
Ensimmäisen kaukolentonsa kone tekee Shanghaihin
21. 010 256 1313
etunimi.sukunimi@op.fi
sähköinen asiointi www.lopkk.fi
SaLO
Hanna Sadonoja IAT
p. 050 381 0773
Ari Havia p. 02 727 2902
Salo Isännöinti Oy ISA
9
Kuluttajat ovat alkaneet ostaa entistä halvempia tuotteita.
PTT: Ruuan hinta
laskee tänä vuonna
yli kaksi prosenttia
Ruuan hinta laskee tänä
vuonna reilut kaksi prosenttia, ennustaa Pellervon
taloustutkimus. 010 324 3251 /Sari Huuhka
Maatalouskirjanpidot/010 324 3252
Auktorisoitu Taloushallintoliiton
jäsentoimisto
Tilitoimisto Heino Ky
Haarlantie 4, 25500 Perniö
Kari Heino 0400 592 063
kari.heino@tilitoimistoheino.fi
Tilitoimisto Jaminkamir Oy
Örninkatu 15, 24100 Salo
Levontie 45, 25410 Suomusjärvi
p. 02 721 7265
Marianne Ketokulta AIT , p. Laine Oy
Raitalankatu 16, Salo p. 010 256 1312
Salon Tilipalvelu Oy ISA
Turuntie 21, 2 kerros, p. 02 727 3377 www.vaarna.com
Talouspäällikköpalvelut
tilintArkAstAjAt
Tilintarkastaja Kulmala Kari HTM
Paukkulankatu 1, Salo,
p. Yhteystiedot + yrityksen toiminnan kuvaus (max 100 merkkiä)
hinta 15 euroa + alv / ilm.kerta. 0440 942 512
www.hvkiinteistosaneeraus.net
Ikkunaremontit Tiimi-Ikkunat Oy
Kimmo Uoti, p. 040 556 4539
janne.talvi@gmail.com
Risto Tuovinen Oy
p. 0400 745 181, fax. Säästä lämmityskuluissa ilmalämpöpumpulla.
Harri Laajajärvi
p. 02 7333 999, 040 5504 505
timo.savolainen@lakisalo.net
Asianajotoimisto Ylikraka Oy
Tehdaskatu 6 / HUB Salo, 24100 SALO
Asianajaja Antti Linna, p. 0400 165 931, 0400 536 931
kai.tuomela@kolumbus.fi
HV-Kiinteistösaneeraus
p. 0440 742 125
ravatte@smail.fi, www.lvi-rauhala.fi
Ykköstien Putkityö Oy
Jari Auranen, p. 040 588 5745
veijo.hameenaho@huom.fi
www.huom.fi
Petri Palenius, p. 02 77021/mediamyynti
p. 02 748 5814
www.kaihdinlehtonen.fi
Sälekahtimet, parvekekaihtimet,
markiisit. Kulutusta vähentävät
muun muassa kevyet komposiittirakenteet.
Uusissa koneissa on matkustajapaikkoja noin 40
enemmän kuin Finnairin
vanhemmissa koneissa.
Rahtikapasiteetti kasvaa
50 prosentilla vuoteen 2020
mennessä.
Koulutus
vain 8 päivää
Lentäjille A350 ei aiheuta
rAkentAminen, Asuminen
jA sisustAminen
energiAtodistukset
Putki-Make Oy
p. Se on
Pellervon mukaan puolittunut kahdessa vuodessa.
Yrittäjätuloa painavat kotieläintuotteiden tuottajahintojen lasku sekä kasvintuotannon heikko sato.
(STT)
tili- jA kirjAnpitopAlvelut
Laskuri Oy
Katrineholminkatu 6, 3 krs, Salo,
p. 010 256 1311
SOmerO
Joensuunkatu 13
31400 Somero
p. 02 731 2905
etunimi.sukunimi@salontilipalvelu.com
Harri Nurmi p. 045 129 9123.
noora.lehtinen@gmail.com
www.toppatuoli.fi
sähköAlAn liikkeet jA pAlvelut
Halikon Huoltosähkö Oy
Sähkökuja 2?4, Halikko kk
p. 02 727 2901
Taina Niemi p. 040 556 9873
www.energiatodistussalo.fi
Lain edellyttämät energiatodistukset.
Salon Energiatodistuspalvelu
Isännöitsijä Martti Halme
p. Kuluttajat ovat ryhtyneet ostamaan halvempia tuotteita,
ja samalla vienti on supistunut.
Myös maatalouden yrittäjätulo on laskussa. 044 206 0060
kirsi.hameenaho@huom.fi
Veijo Hämeenaho, partner
puh. 045 865 4747
janne.hopiavuori@gmail.com
www.asennuspalvelu-hopiavuori.fi
Ilmalämpöpumput: Myynti, asennus,
huolto mm. 0500 534 938
esa.ojanen@saunalahti.fi
www.tiekunta.fi/esaojanen
käännöspAlvelut
Bjärnå Språktunna
Lasse Bergroth
p. 02 727 5700
www.huoltojarvi.fi
kiinteistönvälitys
Huom! Solid House Oy LKV
Halikon LVI-Asennus
p. 040 580 3545.
lutuksesta.
??Kone on hyvin samantyyppinen lentää kuin A330,
mutta siinä on uutta teknologiaa ja eri ohjelmistot on
Vejo Rakennus Oy
p. 02 721 7266
www.saloisannointi.fi
Harventajankatu 6, Salo
p. Elintarviketeollisuus on onnistunut
löytämään maitotuotteille
uusia markkinoita Venäjän
markkinoiden tilalle, mutta
ne eivät kokonaan paikkaa
itänaapuriin suuntautuvan
viennin romahdusta.
Ruuan hinta laskee tänä
Lounaismaan
OP-Kiinteistökeskus Oy ISA
OP-Isännöinti, Salo
Turuntie 8 II kerros, Salo
p. 044 752 3358
Tieisännöitsijä Esa Ojanen
p. 044 517 5041, henri@lvipalvelusalo.fi
www.lvipalvelusalo.fi
syntä, jonka ansiosta A350koulutus vie vain 8 päivää.
Koulutus on järjestetty
Toulousessa, ja se koostuu
teoriasta ja simulaattorikou-
Rummunlyöjänkatu 7, Salo,
p. 02 736 2477
www.lasitus.com
Kirsi Hämeenaho LKV, partner
puh. 02 727 5700
www.huoltojarvi.fi
Kaivonporaus Dahlbom Oy
045 355 4501 www.dahlbom.fi
tarjous@dahlbom.fi
Thermia lämpöpumput, maalämpökaivot,
vesikaivot, myynti, asennus,
huolto, avaimet käteen palveluna
Maailmalämpö MIL Oy
Salon Kylmäapu
Putki-Make Oy
p. 040 523 8796
yliraisanen@gmail.com
lAAtoitustyöt
P. 044 549 7305
salonsellurakenne@gmail.com
Rakentaminen ja remontointi
sekä puhallusvillaeristykset.
T:mi Reijo Korvenoja
p. alojensa ammattilaiset julkaistaan
joka toinen keskiviikko (parittomilla viikoilla).
. 050 566 8863
www.ykkostienputkityo.com
Asennuspalvelu Hopiavuori
Kailinniituntie 3, 24800 Halikko,
p. 010 256 1146
Perniö
Juhani Loimulahti, ITS
p. 0400 532 698
www.tiimi-ikkuna.fi
Kattoremontit Kymppi-Katto Oy
Joensuunkatu 12 ,p. 040 510 8457.
Salvan siivous
p. 02 736 2110, 040 501 0090
Viemärien videokuvausta
LVI-asennus J-P Kivelä
p. Pellervo ennakoi, että ensi
vuonna ruuan hinta kääntyy taas hienoiseen 0,3 prosentin nousuun.
Elintarviketeollisuuden
tuotanto laskee tänä vuonna edelleen selvästi. 0400 590 667
www.ristotuovinen.com
Rakennus- ja saneerauspalvelu
Salon Sellurakenne
p. 0400 536 021
Toni Tammi p. Hermansson Oy
p. 02 727 444
kylmapojat@kylmapojat.fi
www.kylmapojat.fi
Salon Lattialämmitys
Juhani Kokko
p. 0500 829 902
j-pkivela@hotmail.com
www.putkityokivela.com
LVI Toivonen & Mainio Oy
p. Pihakiven Lasiliike Ky
suuria muutoksia. 02 777 8600
www.asianajoniinisto.fi
Kalustemyynti A. Yhteystietojen (nimi, osoite, puhelinnumero, sähköpostiosoite ja
www-sivu) hinta 10 euroa + alv / ilm.kerta*.
. 02 731 2905
www.salontilipalvelu.com
Auktorisoitu taloushallintoliiton
jäsentoimisto
Rantalainen Oy Lounais-Suomi
Liikekirjanpidot
Palkanlaskentapalvelut
p. 040 664 6641
Salon Vuokratalot
asuntojen vuokraus
p. 0400 532 698
www.kymppi-katto.fi
Kiinteistöremontti
Heikki Koponen
Kuusjoki, p. 02 721 7264
Erkki Kaskela AIT, p. 050 349 6235
FOrSSa
Sibeliuksenkatu 3
30100 Forssa
p. 040 829 3958
esa.tuomi@windowslive.com
Rakennusliike J. Taustalla
on toisaalta kustannusten
lasku, toisaalta heikentynyt kysyntä ja kauppaketjujen kiristynyt kilpailu,
jonka seurauksena kauppa
on laskenut elintarvikkeiden kuluttajahintoja.
Eniten laskevat maitotuotteiden hinnat, lähes
viisi prosenttia. 02-735 0050, gsm. 02 721 1800.
www.aluesahko.fi. Lisärivit 5 euroa + alv.. 040 724 6831
Kari Virtanen p. 044 300 4400
Juha Leino, ITS
p. 0400 740 404
etunimi.sukunimi@tt-valitys.fi
www.tt-valitys.fi/isannointipalvelut
Joensuunkatu 12,
p. 040 547 5655
hely.s-l@hotmail.com, www.salodesign.fi
Salon Sisustus ja Tapetti Oy
Helsingintie 27, Salo
Sanna Heinonen p. Varsinaiset . 045 196 1265
bjarnaspraktunna@gmail.com
vuonna nopeammin kuin
muut kuluttajahinnat. 02 736 2244, 044 517 2244
www.huoltosahko.com
Sähköasennukset, huollot ja korjaukset
Kemppi ja Kärcher myynti
Salon Aluesähkö Oy
p. Mitsubishi Electric
Kodin sähkötyöt: Vianhaku, korjaus, asennus
p. 050 440 0916
Sami Salmio p. 050 525 4060.
www.kurppakalusteet.fi
Lupin Oy
Lemminkäisenkatu 42, Turu
p. 0400 252 819
matti.pentikainen@iisilastu.fi
www.iisilastu.fi
Soita p. Mittaus- ja asennuspalvelu
Kurppa Kalusteet Oy
Piisitie 7, Halikko, p. 0400 445 834
mAAlAusliikkeet
Kalustemaalaamo Ismo Peltonen
p. 02 721 1800.
www.aluesahko.fi
Sähköasennukset- ja huolto.
Myymälästä tarvikkeet- ja
valaistusratkaisut.
Manacor Oy
Salon Sähkötyö Oy
Turuntie 8B, 2 krs.
Hannu Borenius ITS p. Finnairin lentotoiminnan johtaja,
lentäjä Jari Paajanen kertoo, että yhtiön lentäjillä on
pohjalla A330-tyyppihyväk-
lvi-pAlvelut
Vesijohtoasennus Atte Rauhala
lAsitusliikkeet
Finnairin handout-kuva lentoyhtiön ensimmäisestä laajarunkoisesta Airbus A350 XWB -matkustajakoneesta.
p. 040 502 3548.
VTT:n hyväksymä märkätila-asentaja.
Laatoitukset ja saneeraukset.
Rakennuspalvelu Talvi Oy
RKM Janne Talvi, p. lokakuuta 2015
UUTISET
Lehtikuva/Seppo Samuli
Finnair nettoaa miljoonia
uusien A350-koneiden ansiosta
Lehtikuva
Airbus luovuttaa
ensimmäisen A350:n
Finnairille keskiviikkona.
STT | ANTTI AUTIO
Finnairin toimitusjohtaja
Pekka Vauramo arvioi, että yhtiön uudet Airbus A350
XWB -laajarunkokoneet
mahdollistavat yhtiön kasvun.
??Saamme koneet käyttöömme ensimmäisenä eurooppalaisena lentoyhtiönä,
ja tämä tuo meille kilpailuetua sekä asiakaskokemuksen että kustannustehokkuuden kautta, Vauramo
kertoi STT:lle.
Ensimmäisen kaukoreiteille tarkoitetun A350:n on
määrä laskeutua Helsinki-Vantaan lentokentälle
keskiviikkona. 0400 954 836, juhani.kokko@warmia.fi
www.lattialammityssalo.fi
Warmia-lattialämmitys ja
Coolia-kattojäähdytys
Öljypoltinhuolto Aulis Liljeström
Salonkatu 8, www.ophliljestrom.fi
aulis.liljestrom@seutuposti.fi
p. 02 724 0195.
Varsinais-Suomen oikeusaputoimisto,
Salon toimipaikka
Kirkkokatu 1?3A
Ajanvaraus: 02956 60434
www.oikeus.fi
isännöintipAlvelut
Isännöinti Tammi
Haarlantie 4 Perniö, Vilhonkatu 11?13 Salo
Timo Lehtonen p. 040 557 2171/Mika,
0400 532 392/Juha
www.valaisinliike.fi
Valaisimet ja tarvikkeet edullisesti
verkkokaupasta
. 040 556 9873
markku@putki-make.fi
www.putki-make.fi
LVI-alan työt, asennus- ja huolto,
aurinkokeräimet, Lämpöässä -maalämpö
Fujitsu -ilma-vesilämpö
Suosaari 0400 863 705 / Salo
Suonpää 040 577 0485 / Somero
www.putkityottms.fi posti@putkityottms.fi
Putkityöt TMT
p. 02 777 710.
www.maailmalampo.fi
p. 040 516 8726
helena.virta@artikki.fi, www.artikki.fi
Helsingintie 23, p. Yhtiön oli määrä saada koneet käyttöönsä vuosina 2011?2013.
Airbusin uudet koneet eivät kuitenkaan tyydyttäneet
lentoyhtiöitä, ja A350 joutui
uudelleen piirustuspöydälle.
Uusi versio sai peräänsä kirjainyhdistelmän XWB, joka
tulee sanoista Extra Wide
Body.
Tj Leif-Johan Lagerroos
Inkerinkatu 2 A p. salonenergiatodistuspalvelu.com
kAlustemyynti jA Asennukset
Kaihdin Lehtonen Oy
Jaatilantie 113, Somero, p. 050 571 2389
Timo Elonen, AIT, ITS
p
(STT)
Raahen kaivoksen
vuodoista ei
nostettu syytteitä
Raahen Laivakankaan
kaivoksella tapahtuneista vuodoista ei nosteta
syytteitä. Uhrit olivat
muistisairaita 74?100-vuotiaita vanhuksia.
Oikeuden mielestä miehelle olisi pitänyt tuomita
12 vuotta vankeutta. Allas kuitenkin säilyi ehjänä, joten
aineelliset vahingot jäivät pieneksi. Elykeskuksen mukaan kesän 2012 vuodosta sen
sijaan aiheutui lyhytaikaista luonnon pilaantumista.
Syyttäjän mukaan jälkimmäisessä vuodossa oli
selvästi kyse ympäristöluvan vastaisesta päästöstä. Lisäksi kaksi puheenjohtajaa arvioi tilannetta STT:lle jo maanantaina. Vuodon takia 15 työntekijää ja 30
ihmistä viereisestä rakennuksesta evakuoitiin.
Uhkaava tilanne sai alkunsa, kun työntekijät
huomasivat vuodon ja
siirsivät tankin altaaseen. Jos ammutaan, sitten ammutaan
rintamalla.
Kiistaa rintamakarkuripuheista
Soinin mukaan koalitiohallituksessa ei voi toimia
niin, että jos kaikki ei mene
oman mielen mukaan, ?otetaan lelut hiekkalaatikolta
pois ja lähdetään kävelemään?.
Tynkkynen arvostelee Soinin puheita rintamakarkuruudesta.
??Kun käydään kriittistä
keskustelua, miksi aina pyritään leimaamaan henkilöt ikävällä tavalla. Sitä ennen alueelle
pystytetään kyltit, jotka kertovat uudesta asuinalueesta.
Markus Selinin mukaan
Ruukinrinnettä on tarkoitus
markkinoida maanlaajuisesti, mutta erityisesti pääkaupunkiseudulla ja Turun
alueella.
Perussuomalaisten piirijohtajista
kolmannes haluaisi yhteiskokouksen
Puolueen kenttää puhuttavat maahanmuuton lisäksi työelämän kiristykset.
Lehtikuva/Heikki Saukkomaa
STT | MIKKO ISOTALO
Ajatus perussuomalaisten
hallitustaivalta pohtivasta yhteiskokouksesta saa
myös kannatusta puolueen
piirien puheenjohtajalta.
Perussuomalaisten kolmas
varapuheenjohtaja Sebastian Tynkkynen vaati
maanantaina, että puolueen päättävät elimet päättäisivät äänestämällä, jatkaako puolue hallituksessa
vai ei.
STT tavoitti tiistaina
12 piirin puheenjohtajaa
16:sta. Hän vaatii
koolle puolueen päättävien elinten kokouksen, joka
päättäisi, onko perussuomalaisten syytä enää jatkaa
hallituksessa. Kouvolan Teutjärvellä arvioitiin olevan
50?000 ja Lappeenrannassa
Joutsenon Konnunsuolla
40?000 valkoposkihanhea.
Seuraavaksi runsaimmat
lajit olivat peippo ja sepelkyyhky.
EuroBirdwatch-tapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran syksyllä 1993.
(STT)
Lyhyet
Espoossa
evakuoitiin
45 työntekijää
rikkihappovuodon takia
Espoossa koettiin tiistaina vaaratilanne, kun yritykseen toimitettu 5?000
litran rikkihappotankki
alkoi vuotaa. Tapahtuman runsaimmat lajit olivat kottarainen,
peippo ja nokikana.
Suomessa havaintoja kirjattiin eniten valkoposkihanhesta. Syyttäjän mukaan
pasta-alueen valvonnan
järjestämiseen tai pengerryksen rakentamiseen
ei liittynyt tietoista tai
epätavanomaista riskinottoa, joka voitaisiin tulkita vastuuihmisten törkeäksi huolimattomuudeksi. (STT). Tuula Haatainen
(sd.) huomautti, että uusilta asumistuen saajilta
leikkautuminen on täysimääräinen ilman 60 euron
kattoa. Kesällä 2012 luontoon
valui rikastushiekan ja
veden seosta, kun niin
sanottu pasta valui yli altaan pengerryksen.
Valvontaviranomaiset
arvioivat, ettei vuoden
2011 vuodosta koitunut
haittaa luonnolle. Teijon Matkailu Oy on pannut laskettelurinteen eteläpuolella
sijaitsevan Ruukinrinteen
alueen tontit myyntiin ja
tehnyt niiden markkinoinnista sopimuksen espoolaisen Re/Max Avaintilat Oy:n
kanssa.
Re/Max markkinoi uutta
aluetta avaimet käteen -periaatteella. Tuleeko tämä koskaan menemään perustuslakivaliokunnassa läpi?
Myös matkakorvausten ja
lääkekorvausten ylimmän
katon ja omavastuun nostaminen herätti huolta. Rintamakarkurikommentit ovat
omiaan luomaan pelkoa,
Tynkkynen sanoo STT:lle.
Soinin mielestä väite on
vastuuton.
??Ei puolueessa ole mitään
pelkoa eikä mitään pakkoa.
Sehän on erittäin vakava ja
väärä väite, jos väittää, että
tällaista on. Kunnallistekniikan rakentaminen alkaa suunnitelmien mukaan,
kun kymmenen tonttia ja
talokauppaa on varattu.
Alue on tarkoitus rakentaa
vaiheittain.
??Ensimmäinen iso markkinointitempaus alueella on
17. Hän
sanoo, että listalle on ilmoittautunut yli 200 perussuomalaista toimijaa. Vuoto aiheutti yrityksen sisätiloihin
kaasupilven.
Päivystävä palomestari sanoo, että tilanne oli
uhkaava, sillä rikkihappo
on käytännössä syövyttävää ainetta. Moni
piirien puheenjohtajista sanoo, että puolueen jäseniltä
ja äänestäjiltä tulee yhteydenottoja kiihtyvään tahtiin.
??Olli Immosen (ps.) tapauk-
sesta ei tullut yhtäkään puhelua. Hallitusta kehotettiin etsimään
rationaalisia käyttötapoja
eläkeläisten hoitoonkuljetuksiin niin, että taksi tai
bussi ei kuljettaisi vain yhtä kerrallaan pitkiä matkoja.
Mäntylä: Yhteisvaikutus on arvioitu
Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylä (ps.)
vakuutti, että leikkausten
yhteisvaikutukset on arvioitu. Alueesta kiinnostunut voi valita mieleisensä
tontin ja talon kolmen talovalmistajan mallistosta.
Yritys rakennuttaa talon ja
huolehtii, että kustannusarvio ja aikataulu pitävät.
??Tänä päivänä kaikki itse rakentavat tietävät, että
kustannukset karkaavat.
Asiakkaalle on olennaista
helppous ja se, että kustannusarvio pitää, toimitusjohtaja Tapani Kakko Teijon
Matkailusta sanoo.
??Meillä on erilainen tapa
toimia kuin muilla kiinteistönvälittäjillä. Myös henkilövahingoilta vältyttiin
ja tilanne oli ohi noin
tunnissa, kun rikkihappo
haihtui pois. Puoluejohdon on hyvä huomata, että Tynkkysen
tavalle ottaa asia esille löytyy yllättävän paljon tukea,
Kymen piirin puheenjohtaja
Raul Lehto arvioi.
Tynkkynen kerää nimiä
puolueen yhteiskokousta
vaativalle listalleen. Nyt puheluita ja viestejä
tulee päivittäin, Pirkanmaan
piirin puheenjohtaja Mikko
Nurmo sanoo.
Tynkkysellä
vakaa asema
Tynkkysen asemaa kaikki
haastatellut pitävät vakaana, vaikka valtiosihteeri Samuli Virtanen (ps.) ehdotti
hänelle eron harkitsemista
puolueesta. Hä-
nen mukaansa hallituksen
jättäminen olisi rintamakarkuruutta.
??Minua ei karkurina kyllä
koskaan ammuta. Rikkihappo alkoi
kuitenkin kiehua, sillä
altaan pohjalle oli jäänyt
laimeampaa rikkihappoa
ja vettä. Lisäksi hänet
määrättiin maksamaan
korvauksia uhrilleen.
Hovioikeus ei muuttanut
tuomion lopputulosta
miehen vaatimuksista
huolimatta. lokakuuta 2015
UUTISET
Teijon Ruukinrinnettä myydään
avaimet käteen -periaatteella
Uudella alueella on yli 40 omakotitonttia.
SSS | VESA KÄIVÄRÄINEN
vesa.kaivarainen@sss.fi
Teijon alueen tonttitarjonta
kasvaa jälleen. ei
oikein ymmärrä, että ulkopuolelta ei voi vaikuttaa.
Kansalaisilta
palautetta
Perussuomalaisten kolmas varapuheenjohtaja Sebastian Tynkkynen on sitä mieltä, että puolueen
hallitusohjelmaa on rikottu jo neljä kertaa.
Tynkkynen ja kaksi muuta
vaatimuksen allekirjoittanutta puoluehallituksen jäsentä sanovat, että hallitusohjelmaa on rikottu jo neljä
kertaa. Myös Kreikan kolmannen tukipaketin hyväksyminen on hänestä hallitusohjelman vastaista.
Piirien puheenjohtajat nostavat lisäksi esille leikkauspolitiikan ja hallituksen
suunnittelemat kiristykset
työelämän ehtoihin. Hän sanoo, että ?Uudenmaan nuorisojengi. Heidän
joukossaan on myös Lapin
piirin puheenjohtaja Jyrki Savikuja, joka sanoo
saavansa puoluekentältä
erittäin paljon palautetta
maahanmuutosta ja julkisen
talouden tasapainottamisen
keinoista.
Soini: Tynkkysen ei pidä nillittää, jos joku tarjoaa hänelle ovea
STT | ANNU MARJANEN
Perussuomalaisten Sebastian Tynkkysellä on puolueessa sananvapaus kuten
kaikilla muillakin, sanoo perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini.
Soini sanoo STT:lle, että
Tynkkysellä ei ole syytä valittaa siitä, jos joku tarjoaa
hänelle ovea puolueesta.
Soinin valtiosihteeri Samu-
li Virtanen (ps.) oli viime
viikolla kysynyt Tynkkyseltä, onko hän harkinnut eroa
puolueesta.
??Ei pidä nillittää siitä, että joku hänellekin tarjoaa
ovea, jos hän tarjoaa puolueelle ovea hallituksesta, Soini sanoo puhelimitse Manchesterista.
Soini ei itse ota kantaa siihen, olisiko Tynkkysen parempi erota puolueesta.
Tynkkynen on perussuomalaisten kolmas varapuheenjohtaja. Syyttäjä kuitenkin
katsoi, ettei kyse ollut
ympäristön turmelemisesta. Rangaistusta kuitenkin alennettiin kolmella vuodella,
koska mies auttoi selvittämään rikokset, joilla ei ol-
lut ulkopuolisia todistajia
ja joista uhrit eivät terveydentilansa takia voineet
kertoa. Siivekkäitä
kuikuiltiin yhteensä 41:ssä
Euroopan ja Keski-Aasian
maassa. Hovioikeuden tiistaina antaman julkisen
selosteen mukaan seksuaalirikos tapahtui julkisen liikenteen bussissa
vuonna 2012.
Selosteen mukaan mies
oli sukupuoliyhteydessä
uhrinsa kanssa käyttämällä väkivaltaa tai hyödyntämällä tämän avutonta tilaa.
Jo käräjäoikeus piti
tekoa erittäin nöyryyttävänä ja tuntuvaa kärsimystä aiheuttavana.
46-vuotiaalle Abdikadir
Nure Elmille tuomittiin 2 vuotta 7 kuukautta
vankeutta. Kaava
toi Teijontien varressa sijaitsevalle alueelle runsaat 40
omakotitonttia vakituiseen
asumiseen ja toistakymmentä loma-asuntotonttia. Moni muistuttaa, että Tynkkynen on juuri demokraattisesti valittu
puolueen puheenjohtajistoon.
??Populistipuolueissa on
usein ongelma, että ne ryhmittyvät yhden johtajan ympärille, vaikka näin ei tarvitsisi olla. Hallitus päätti hänen
mukaansa loiventaa asumistuen vaikutuksia juuri
siksi, että se sekä lääkekorvausten ja matkakustannusten nousu kohdentuivat
voimakkaasti samoille ryhmille.
??Korjaus helpottaa noin
70?000 pienituloisen eläkeläisen tilannetta huomatta-
vasti. Nordic Minesin
kaivokselta vuoti marraskuussa 2011 luontoon
vettä, jota epäiltiin saastuttavaksi prosessivedeksi. 10
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 7. Kolmen haastatellun mielestä
puoluehallitus ratkaisee
asian, ja he kunnioittavat
sitä kantaa. Tätä arvioidaan tiukasti jatkossa ministeriössä.
Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula
(kesk.) painotti lisäksi, että
omaishoitoon ja kotona asumiseen on tulossa 75 miljoonan euron lisäys.
Lähetekeskustelussa kiisteltiin kärjekkäästi myös
muun muassa koulutuksesta leikkaamisesta.
Vanhuksia raiskannut
hoitaja tyytymätön
tuomioonsa
Vanhuksia Pirkanmaalla
raiskannut lähihoitaja on
tyytymätön tuomioonsa.
24-vuotias mies tuomittiin
viime viikolla käräjillä 9
vuoden ehdottomaan vankeuteen muun muassa 27
raiskauksesta. (STT)
SSS-arkisto/Kirsi-Maarit Venetpalo
Suomessa tehtiin eniten havaintoja valkoposkihanhesta.
Suomi lintuhavaintojen
ykkönen vuotuisessa
tapahtumassa
Suomessa havaittiin eniten lintuja viikonloppuna
järjestetyssä Euroopan
suurimmassa lintuharrastustapahtumassa, kertoi
eläinsuojelujärjestö BirdLife tiistaina. Hallitus
sai budjetin lähetekeskustelussa moitteita pienituloisimpien eläkeläisten kurmuuttamisesta ja eriarvoisuuden lisäämisestä.
Moni kansanedustaja
vaati, että hallituksen tulee arvioida pienituloisten
asemaan kohdistuvien heikennysten yhteisvaikutus
ennen kuin se toteuttaa
leikkaukset.
Vihreät, SDP ja vasemmistoliitto ovat tästä syystä
päättäneet tehdä aiheesta
välikysymyksen ensi viikolla.
Myös eläkeläisten asumistuen leikkauksen perustuslaillisuus kyseenalaistettiin. Eniten lintuja,
yli 1,5 miljoonaa, kirjattiin
Suomessa. Tynkkysen
mielestä puolue on toiminut EU-politiikassa vastoin
hallitusohjelmaa jo moneen
kertaan.
Soini kiistää väitteen. Lähihoitajan omasta mielestä ehdollinen vankeus ja yhdyskuntapalvelu
olisivat olleet riittävä ja oikea seuraus rikoksista.
Mies jätti tyytymättömyyden ilmaisunsa maanantaina. Lisäksi alueelle saa rakentaa
kytkettyjä loma-asuntoja.
Alueen metsää on raivattu
viime keväänä, ja sille on rakennettu päätie. Emme tee
pelkkää talomyyntiä, vaan
markkinoimme koko seutua ja sen mahdollisuuksia
kansallispuistoineen, satamineen ja golfkenttineen.
Tunnemme alueen, koska
kollegallani on mökki Mathildedalissa, Markus Selin
Re/Max Avaintilat Oy:stä
kertoo.
Ympärivuotisia
asuntoja ja mökkejä
Ruukinrinteen alueen asemakaavamuutos valmistui
viime vuoden lopussa. Huojennus tarkoittaa vain entisiä tuensaajia,
joilla on siirtymäaika.
Vihreiden Outi Alanko-
Kahiluoto kertoi saaneensa tiistaina Kelalta
laskelman. Runsaasti lintu-
ja laskettiin myös Ruotsissa, Liettuassa ja Unkarissa. Siitä ei ole mitään näyttöä, eikä kukaan
koskaan ole tullut minulle
sanomaan, että häntä on
uhkailtu tai painostettu.
Oppositio: Hallitus kurmuuttaa ja
eriarvoistaa pienituloisimpia eläkeläisiä
STT | SANNA NIKULA
Oppositio suomii hallitusta
siitä, että se tasapainottaa
taloutta kaikkein heikoimmassa asemassa olevien
kustannuksella. Joillakin tämä myös
nostaa asumistuen määrää.
Hän sanoo olevansa samaa
mieltä siitä, että hoitoonkuljetuksia on tehostettava.
??Se ei toimi parhaalla tavalla. Kuuden puheenjohtajan mielestä kokoukselle ei ole tarvetta.
Kukaan tavoitetuista piirien puheenjohtajista ei
kannata suoraan lähtöä
hallituksesta.
Kokousta vastustavat
sanovat, että hallituksen
ulkopuolella perussuomalaisilla ei olisi juuri valtaa
vaikuttaa, myöskään maahanmuuttopolitiikkaan.
??Ihmettelen touhua, jossa
A-studiossa käydään puolueen asioita läpi. Hänellä on sen jälkeen
30 päivää aikaa toimittaa
varsinainen valituskirjelmä tuomioistuimelle.
Miehen tyytymättömyydestä kertoivat Yle ja Aamulehti. lokakuuta, Tapani Kakko
kertoo. Puoluejohdon pitäisi ensin keskenään
keskustella, Pohjois-Karjalan piirin puheenjohtaja
Osmo Kokko sanoo.
Jo SMP:ssa ja pitkään
perussuomalaisissa mukana ollut Pohjois-Savon
piirin puheenjohtaja Pauli
Ruotsalainen sanoo, että
mitään kokousta ei tarvita. Tavoitetuista viisi
sanoo, että puolueen pitäisi
järjestää yhteiskokous. Sen mukaan
keskisuuressa kaupungissa asuva eläkeläinen, joka
maksaa kuukaudessa vuokraa 600 euroa saisi lakiesityksen seurauksena 145
euroa vähemmän asumistukea kuin tällä hetkellä.
Tämä koskee uusia eläkkeensaajia.
Alanko-Kahiluoto kysyi,
millä tavalla eläkkeensaajat ovat tulevaisuudessa
yhdenvertaisessa asemassa.
??Kuinka te voitte maksaa
samassa kaupungissa asuvalle samaa vuokraa maksavalle yhdelle eläkeläiselle
sata euroa vähemmän kuin
toiselle. (STT)
Yli nelikymppinen
mies vankilaan
16-vuotiaan
raiskauksesta
bussissa
Helsingin hovioikeus tuomitsi keski-ikäisen miehen vankilaan 16-vuotiaan törkeästä raiskauksesta. Tynkkynen pitää
hallitusohjelman vastaisena osallistumista Euroopan
unionin vastuunjakoon, jossa turvapaikanhakijoita on
jaettu uudelleen EU-maiden
välillä. Viikonlopun aikana järjestettiin yli tuhat
retkeä tai muuta tapahtumaa, ja muuttolintuja tarkkaili yli 25?000 ihmistä.
Lintuja havaittiin viikonlopun aikana yli neljä
miljoonaa
Heidän löytönsä voivat osoittautua ratkaisevaksi sen
kannalta, millaisena näemme maailmankaikkeuden.
Neutriinot kuuluvat tavallisimpiin hiukkasiin
maailmankaikkeudessa.
??Ruumiimme läpi virtaa
Fysiikan Nobel
Fysiikan Nobel-mitali
Palkitut 2015
Takaaki Kajita (Japani)
Arthur B. McDonald jakavat
tämänvuotisen fysiikan
Nobel-palkinnon. Leiriä on äskettäin laajennettu ja kehitetty.
Silmitöntä väkivaltaa muiden kriisien varjossa
Maailman nuorin valtio Etelä-Sudan vajosi suohon muutamassa vuodessa.
HELSINKI | STT?NIILO SIMOJOKI
SUDAN
?Etelä-Sudan itsenäistyi Sudanista heinäkuussa 2011.
?Itsenäistymistä edelsi pitkä sisällissota pohjoisen Sudanin kanssa.
KESKIAFRIKAN
TASAVALTA
ETELÄSUDAN
Juba
KONGON
DEM. Vielä vuosi sitten
lapsia hukkui joka kerta,
kun sateet saivat leirin alueen tulvimaan. (STT?Reuters)
Jemenin
pääministeri
selvisi hengissä
hotelli-iskusta
ADEN. Ilmaa hengittävä kala ja sateessa aivastava apina ovat esimerkkejä yli
200:sta kasvi- ja eläinlajista, joita on löydetty itäisen Himalajan alueelta viime
vuosina.
Löydöistä tiedottanut Maailman luonnonsäätiö WWF haluaa kiinnittää huo-
lehtia paremmin sen alueella olevista pakolaisista.
Turkkiin perustettaisiin
EU:n tuella kuusi uutta vastaanottokeskusta. Turkki voi olla yksi
maa, josta siirtoja tehdään.
11
Julkisuuteen vuotaneiden
tietojen mukaan EU kaavailisi jopa puolen miljoonan
pakolaisen siirtoa Turkista
Eurooppaan. Jemenin pääministeri selvisi hengissä
raketti-iskusta Adenissa
tiistaina. He ovat
ansioituneet neutriinoiden
eli sähkövarauksettomien
alkeishiukkasten tutkimuksessa.
Kajita ja McDonaldin
tutkimusryhmä havaitsivat samoihin aikoihin, että
neutriinot voivat vaihtaa
identiteettiä. (STT?AFP)
EU lupaa vauhdittaa
turkkilaisten viisumivapautta
Vastineeksi Turkin pitää sitoutua yhteistyöhön pakolaiskriisissä.
BRYSSEL | STT?ANNU MARJANEN
EU lupaa vauhdittaa Turkin kansalaisten viisumivapaata pääsyä unionin
alueelle, jos Turkki sitoutuu
yhteistyöhön pakolaiskriisin
hoidossa. Turvapaikanhakijoiden siirrot alkavat
EU-alueella perjantaina,
kun eritrealaisryhmä
lentää Italiasta Ruotsiin.
Lähtijöiden määrää ei ole
kerrottu.
EU-komission tavoitteena on yhteensä 160?000
turvapaikanhakijan siirtäminen Kreikasta ja
Italiasta muihin maihin
kahden vuoden kuluessa. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 7. Perinteisen rauhanturvaamisen sijasta YKsotilaat ovat joutuneet keskittymään henkensä edestä
paenneiden siviilien suojelemiseen.
YK-tukikohdista suurin,
Bentiu, on käytännössä valtava 120?000 ihmisen pakolaisleiri. Löytöjen perusteella voitiin päätellä,
että neutriinoilla on massa, vaikkakin se on todella
pieni. Ruotsi ottaisi vastaan
runsaat 5?700 ihmistä.
(STT?AFP?TT). Saksassa yksi
turvapaikanhakija kuoli
tulipalossa vastaanottokeskuksessa maanantaina. Palo tapahtui Saksan
itäosan Saalfeldissä.
Poliisilla ei ollut tiistaiaamuna käsitystä palon
syttymissyystä.
Saksassa on loukkaantunut useita pakolaisia
vastaanottokeskuksiin
tehdyissä tuhopoltoissa
parin viime kuukauden
aikana.
Poliisin mukaan maanantain palossa kuolleen henkilöllisyyttä ei
ole kyetty vielä selvittämään. Tämä selittää osaltaan
poikkeuksellista väkivaltaa,
joka on kohdistunut myös
naisiin ja lapsiin.
Julmuuksista on syytetty
sodan molempia osapuolia.
Uutistoimisto AFP:n mukaan hallituksen joukot ovat
muun muassa siepanneet
naisia ja tyttöjä seksiorjiksi,
joita sotilaat saavat raiskata
mielensä mukaan. Turkin
rannikolta ylitystä yrittämään puolestaan on lähtenyt paljon Lähi-idän ja Aasian konflikteja pakenevia.
Lyhyet
Yksi kuoli
vastaanottokeskuksen
palossa Saksassa
Bentiun YK-tukikohta Etelä-Sudanissa on käytännössä lähes 120 000 asukkaan pakolaisleiri. Ratkaisevaa
on, miten hyvin Kreikan ja
Turkin välinen raja saadaan
valvontaan.
??Katseemme kohdistuvat
selvästi Kreikkaan, sanoi
komission puheenjohtaja
Jean-Claude Juncker tavattuaan Turkin presidentin
Brysselissä.
Rajan valvonta on vaikeaa,
koska Turkin ja Kreikan välillä on paljon pieniä saaria,
joiden kautta turvapaikan-
hakijat pyrkivät EU:hun.
Laillisia reittejä
pakolaisille
Komissio lupaa tukea laillisia keinoja, joiden avulla pakolaisia voidaan siirtää hallitusti Turkista Eurooppaan.
EU-maat ovat sopineet
aiemmin, että 20?000 pakolaista siirretään unionin
ulkopuolelta EU:hun ja jaetaan tasaisesti jäsenmaiden
kesken. Löytö on mullistava
hiukkasfysiikan kannalta.
Palkinnon jakajat sanovat Kajitan ja McDonaldin
lisänneen ymmärrystämme
materian olemuksesta. Viime aikoina EU on
joutunut hillitsemään arvosteluaan, sillä se heikentäisi
mahdollisuutta yhteistyöhön
pakolaiskriisin hoidossa.
Lehtikuva/AFP/Tristan Mcconnell
Fysiikan nobelistien
löydöt mullistivat
hiukkasfysiikkaa
TUKHOLMA | STT?TT?REUTERS?AFP
Japanilainen Takaaki Kajita ja kanadalainen Arthur B. TASAVALTA
ETIOPIA
Kymmeniätuhansia kuolleita, järjestelmällistä raiskaamista, miljoonia pakolaisia
ja nälänhätää. Se
myös osaa luikerrella märässä maassa satojen metrien matkan. kykenee hengittämään ilmaa ja selviämään poissa vedestä useita päiviä. Ero on raju vuoteen
2011, jolloin Haavisto oli mukana uuden valtion itsenäistymisjuhlissa pääkaupungissa Jubassa.
??Siellä vanhat miehet itkivät ja luulivat sodan päättyneen, Haavisto muistelee.
??Aivan järjetöntä, että maa
joka itsenäistyi ja jonne piti
olla turvallista palata, onkin
nyt konfliktin kehto.
Haavisto oli paikalla myös
viime viikolla YK:ssa Ete-
lä-Sudanin tilannetta käsittelevässä kokouksessa.
Pääpukarit, Etelä-Sudanin
presidentti Salva Kiir ja
kapinallisia johtava entinen varapresidentti Riek
Machar, vakuuttivat rauhantahtoaan, mutta heidän
todellista sitoutumistaan
rauhaan epäillään vahvasti,
Haavisto sanoo.
Hänen mukaansa kansainvälisellä yhteisöllä ei ole
YK:n suuren rauhanturvaoperaation ja poliittisen painostuksen lisäksi enää ihme-
lääkkeitä tarjolla.
??Tässä on vähän semmoinen olo, että paukut on aika
lailla käytetty, ja silti tulos ei
ole hyvä.
Etelä-Sudanin kurjuus sai
alkunsa valtataistelusta
maan itsenäisyyden puolesta taistelleen SPLM-vapautusliikkeen sisällä. Kieltäytyjät ?katoavat?.
??Emme me voi mitään.
Semmoista se on, totesi
AFP:n mukaan Rebecca
12-vuotiaalle tyttärelleen,
joka kertoi joutuneensa sieppaajiensa hyväksikäyttämäksi.
BERLIINI. Pian
se sai etnisen puhdistuksen piirteitä, koska Kiir ja
Machar kuuluvat eri heimoihin. lokakuuta 2015
Ulkomaat
Vinkkaa
juttu!
n toimitus@sss.fi
(02) 770 2314
miota alueen herkkään luontoon ja sen
kohtaamiin uhkiin.
Sinivärinen ?kävelevä käärmepäinen
kala. Pakolaiset ovat enimmäkseen syyrialaisia,
eritrealaisia ja irakilaisia.
Suomen osuus tästä
määrästä olisi vajaat
3?200 turvapaikanhakijaa
kahden vuoden kuluessa. Ei juuri mikään voi estää niiden
kulkua; ne ovat luonnon
vaikeimmin tavoitettavia
hiukkasia, Ruotsin kuninkaallinen tiedeakatemia
selvitti palkinnon saajien
julkistuksessa.
Ihmissalakuljetuksen
vastaisille operaatioille
lisäoikeuksia Välimerellä
ROOMA | STT?AFP
Välimerellä pelastus- ja ihmissalakuljetuksen vastaisiin operaatioihin osallistuvat EU:n alukset saavat
keskiviikosta lähtien uusia
oikeuksia.
Alusten miehistö saa valtuudet nousta kansainvälisillä vesillä seilaaviin,
ihmissalakuljetuksesta
epäiltyihin veneisiin, tutkia ja takavarikoida niitä
sekä käännyttää aluksia
takaisin.
Maanantaina Välimereltä
Libyan lähistöltä on pelastettu yli 1?800 pakolaista.
Heidät pelastettiin kuudesta ajelehtivasta, kiikkeräs-
tä aluksesta maanantaina,
kertoo Italian rannikkovartiosto.
Pelastusoperaatioon otti osaa kolme italialaista
alusta sekä yksi brittiläinen ja yksi irlantilainen
alus.
Välimerellä on kuollut tänä vuonna ainakin 2?980 ihmistä yrittäessään ylitystä
Eurooppaan täpötäysissä ja
joskus täysin merikelvottomissa aluksissa.
Libyasta vaaralliselle
matkalle lähtevistä suurin
osa on afrikkalaisia. Turkki on ainoa
EU-jäsenehdokas, jolla ei ole
viisumivapautta EU-alueelle. Komission julkistamassa toimintasuunnitelmassa lukumääristä ei
puhuta mitään.
EU:n lupaus viisumivapauden vauhdittamisesta on
rahallista tukea vahvempi
keino sitouttaa Turkkia yhteistyöhön. Hyökkäys tehtiin hotelliin, joka on toiminut pääministeri Khaled Bahahin ja hänen
hallintonsa päämajana.
Viranomaisten mukaan
pääministeri ei haavoittunut, mutta jotkut ministerit saivat lieviä vam-
moja.
Hallitus on palannut
Adeniin viime viikkojen
aikana maanpaosta Saudi-Arabiasta. (STT?AFP?
Reuters)
Pakolaisten
siirrot alkavat
EU-alueella
perjantaina
BRYSSEL. Turkin
tulisi myös avata pakolaisille pääsy maan työmarkkinoille.
Komissio sanoo tehneensä Turkin kanssa periaatepäätöksen toimenpiteiden
toteuttamisesta, mutta neuvottelut yksityiskohdista
jatkuvat lähipäivinä Turkin
pääkaupungissa Ankarassa.
Turkki on noussut keskei-
seen asemaan EU-ponnisteluissa pakolaiskriisin hallitsemiseksi. Adenista
tuli Jemenin väliaikainen
pääkaupunki, kun SaudiArabian johtaman liittouman joukot auttoivat
valtaamaan sen kesällä
kapinallisilta.
Valtaosa Jemenin pohjois- ja keskiosasta on
edelleen kapinallisten
hallussa. Nyt tilanne
on parempi, mutta vainajia
rahdataan silti päivittäin
soisessa maastossa sijaitsevan leirin ulkopuolelle
traktorin kaivamaan joukkohautaan.
??Omaisista tällainen on
kauheaa, mutta ei tälle mitään voi, kertoo liikemiehestä haudankaivajaksi muuttunut Simon AFP:lle.
?Emme me
voi mitään?
Etelä-Sudanin tilanne saa
Suomen ulkoministerin
Afrikka-erityisedustajan
?Sudanin väestö on pääosin arabeja ja muslimeja, Etelä-Sudanin mustaihoisia kristittyjä ja luonnonuskontojen kannattajia.
?Jakautumisessa suuri osa Sudanin öljyvaroista jäi Etelä-Sudanin
puolelle.
?Presidentti Salva Kiirin ja varapresidentti Riek Macharin valtataistelu
puhkesi väkivallaksi joulukuussa 2013.
?Kiir kuuluu maan suurimpaan heimoon, dinkoihin, ja Machar toiseksi
suurimpaan heimoon nuereihin.
Pekka Haaviston vaikuttamaan suorastaan epätoivoiselta. Komissio julkisti
tiistaina toimintasuunnitelman, jolla pyritään rajoittamaan Turkista EU:hun tulevien turvapaikanhakijoiden
määrää.
Komissio lupaa tukea
Turkkia miljardin euron
edestä, jotta maa voisi huo-
Lehtikuva/AFP/Henning Strack Hansen
Ilmaa hengittävä kala ja muita Himalajan ihmeitä
DELHI. Tähän asti tavoitteena
on ollut ottaa viisumivapaus käyttöön vuonna 2017.
Monet jäsenmaat kuitenkin
karsastavat viisumivapauden avaamista 75 miljoonalle turkkilaiselle.
EU:n ja Turkin välejä
hiertävät myös presidentti
Recep Tayyip Erdoganin itsevaltaiset otteet ja
sananvapautta rajoittavat
toimet. Löytö on
mullistava hiukkasfysiikan kannalta.
STT/Reuters, lähde: Nobel-säätiö
joka sekunti tuhansia miljardeja neutriinoja. Valtataistelu
ja etninen vihanpito ovat
romahduttaneet nuoren
Etelä-Sudanin valtion ennennäkemättömään kurjuuteen.
Viime kuun lopulla solmittu tulitaukosopimus ei
näytä tuovan toivottua ratkaisua.
Syyrian, Irakin ja Euroopan pakolaiskriisin varjossa
Etelä-Sudanin ahdinko ei
ole päässyt kiilaamaan kansainvälisen politiikan asialistalla kärkisijoille.
??Etelä-Sudanin tilanne on
kaikilla mittareilla huono,
tai huonompi, kuin missään
muualla maailmassa, tiivistää Simon Mansfield
EU:n humanitaarisen avun
toimistosta Echosta uutistoimisto AFP:lle.
Maata ei ole varsinaisesti unohdettu, sillä YK:n
Etelä-Sudan-rauhanturvaoperaatiolla (UNMISS) on
PITKÄSTÄ SISÄLLISSODASTA ITSENÄISTYMISEEN
200 km
Etelä-Sudan
Väkiluku: noin 12 miljoonaa
Itsenäistynyt: 9.7.2011
Pinta-ala: noin 644 000 km2
BKT/henkilö: 1080 dollaria
Elinajanodote: 55 vuotta
STT, lähteet: CIA World Factbook, Maailmanpankki
riveissään 12?500 sotilasta
ja poliisia. McDonald (Kanada)
Palkitut ovat ansioituneet neutriinoiden eli sähkövarauksettomien
alkeishiukkasten tutkimuksessa.
Kaksikon tutkimusten ansiosta on
voitu päätellä, että neutriinoilla on
massa, joskin todella pieni
paikka juoma
Kokouksia
LP Viesti Salo ry:n syyskokous Salon kaupungintalolla/
Haapa klo 17
SF-Caravan Salon seutu ry:n syyskokous Keskustan koulun auditoriossa (Kavilankatu 1) klo 19
NAH- kauppaKAA ketju
määrittää
JOUliuoksen
väkevyys
TAVA
Tyrnikärpänen voi tuhota
koko marjasadon
Rotukissat esillä
Astrum-keskuksessa
LUKIJAN KUVA
toimitus@sss.fi
Eero Nurminen
Tulokaslaji havaittu Kaarinassa ja Eurajoella.
leviten. Kaiken
kaikkiaan kissa on älykäs,
seurallinen ja siinä on
myös ripaus jotain viehättävän mystistä, toteaa Katerina Leino, yhdistyksen
puheenjohtaja.
Näyttely on avoinna yleisölle molempina päivinä
klo 10?16. Kärpäsen tihutyöt näkee
nimenomaan nyt syksyllä,
kun marjojen kuoret jäävät
roikkumaan syönnin jäljiltä pensaaseen ja muuttuvat
tummiksi rusinoiksi. Haluan lukea heille
Liisan seikkailuista Ihmemaassa
ja tutustuttaa heidät muun muassa Harry Potterin ja Narnian maailmoihin. Seuraavana
kesänä kotelosta kuoriutuu
kärpänen, joka munii kehittyviin marjoihin, ja kiertokulku jatkuu. Tyrnikärpänen munii heinäkuussa
raakileisiin ja toukat syövät
hedelmälihan, jolloin pensai-
siin jää vain tyhjät marjan
kuoret. 10: 3
Yhteystiedot
Tapahtumatiedot kerralla lehteen ja nettiin
Tilaajapalveluun
Puh: (02) 7702 626, klo 8.30-15.30
Sähköposti: tilaajapalvelu@sss.fi
Ilmoita tiedot Salon seudun tapahtumista yhdellä kertaa viikkokalenteriin, päivän menotietoihin ja netin
tapahtumakalenteriin.
Perjantaina julkaistavaan viikkokalenteriin (la-pe) tiedot on toimitettava
keskiviikkoon klo 16:een mennessä.
Päivittäiseen kalenteriin tiedot ehtivät
tarvittaessa edeltävänä arkipäivänä klo
12 mennessä.
Laita mukaan merkintä ?tapahtumia?
ja yhteystietosi.
Ilmoituspalveluun
Puh: (02) 7702 610, klo 8.30-15.30
Sähköposti: ilmoitukset@sss.fi
Faksi: (02) 7702 222
Löytölaari- ja rivi-ilmoitukset sekä lehden tilaukset,
keskeytykset ja osoitteenmuutokset myös verkkosivuillamme
www.sss.fi
Jorma Kemppainen 2015
Viikkoristikko
Ratkaisu sivulla 15
koruAhai- RASSuomi tonta
V
R
A
rah- VAA
K
on osa
E
aikaa
dus
EU:ta
1924
Au
aave- PLA- jetn
asuja NEE- sul- li-?
o
is
d
TALLA leen Ta
E
Lukeminen
kannattaa
aina!
uuihailee
Yäk! Tarvajärvi C H itseään
della
autol-päätäyden- 2 6
miehiä
lakin kaup. Salo
la, jotta heistä tulee luovia, itse
ajattelevia persoonia. Tyrnikärpänen on niin uusi tulokas koko Euroopassa,
että torjuntamenetelmiä vasta testataan, Sanna Kauppinen kertoo.
Luonnonvarakeskus pyy-
Onnen hetket
ERILAINEN TYTTÖ
ONNEN HETKET
Lukematon maailma
50 v ja vielä yhtä coolina!
Sydämelliset onnittelut iskälle!
Toivoo Perhe
Huom! Kaikki muutokset ja
korjaukset ylläoleviin osoitteisiin.
Viulistien ilta Hilkansalissa (Vilhonkatu 2) 7.10. Keväällä havainnointi on hankalampaa, koska toukat piileskelevät maan alla, kuvailee
Kauppinen. Yhdistys ottaa vastaan niin ruoka- kuin tavaralahjoituksiakin. Paikalla on myös Salon
Seudun eläinsuojeluyhdistys kertomassa toiminnastaan. lokakuuta 2015
Huomenta
päivää
n toimitus@sss.fi
Vinkkaa
juttu!
Paljon onnea
Päivän Sana
Tänään:
Suomenkielinen kalenteri: Pirjo,
Pirkko, Piritta, Pirita, Pipsa,
Birgitta
Ruotsinkielinen kalenteri: Birgitta,
Brita, Britta, Britt, Birgit
Huomenna:
Suomenkielinen kalenteri: Hilja
Ruotsinkielinen kalenteri: Peik
Jumalan vanhurskaus on,
ja yrittäessään pystyttää
omaa vanhurskauttaan he
eivät ole alistuneet siihen
vanhurskauteen, joka tulee
Jumalalta.
Room. Salon srk
FinFami - Salon seudun mielenterveysomaiset (Turuntie
8, 4. joitakin
kirjoja ulkoa. Perniö
kirjojen riemun. Kissojen lisäksi
paikalla on tuote-esittelyjä,
eri rotuyhdistyksien myyntipöytiä, käsityöläisiä sekä
yhdistyksen omat arpajaiset. Haluan, että he saavat
elää monta elämää kirjojen sivuil-
10 vuotta
Matias
Lintula
7.10. Näyttelyssä on esillä noin 600
rotukissaa kilpailemassa
kategoriavoitoista.
Esillä on lyhyt-, puolipitkä- ja pitkäkarvaisia, yksivärisiä, kuviollisia, täplikkäitä, raidallisia, karvaisia
ja karvattomia rotukissoja
sekä myös kotikissoja.
. säiktävä uutisoi Tena
naisia
kyjä
Venäjällä
ihan
ROI- spurtkohta
NAA teja
OM
K
vievät
valaan- menneerasva seen
x2
eräs
?tuntematon?
Tänään
kalenteri@sss.fi
Elokuvat
Eila, Rampe ja likka Bio Stara, Paimio klo 13
Napapiirin Sankarit 2 Vistan Kino, Paimio klo 14
Everest Bio Stara, Paimio (2D) klo 15.20
Napapiirin Sankarit 2 Bio Jukola, Somero klo 17 ja 19
Napapiirin Sankarit 2 Lumo 1 klo 17.30 ja 19.45
Ooppera: Aida Bio Stara, Paimio klo 18
Amy Bio-Salo 2 klo 18.30
Everest Bio Jännä (2D) klo 18.30
Labyrintti-Aavikkokokeet Lumo 2 (2D) klo 18.30
Everest Vistan Kino, Paimio (3D) klo 19
Napapiirin Sankarit 2 Bio-Salo 1 klo 19
Muita tapahtumia
Eläkeliiton Salon yhdistys mukana Seinorimessuilla VPKtalolla klo 10-17
Pirteyttä Päiviin - jumppa Ikäkeskus Majakassa (Hornintie
3, Halikko) klo 10-11, ohj. Nyt on uutisoitu hyvin
paljon nuorten lukutaidon heikkenemisestä ja lukemisen vähentymisestä nuorten keskuudessa.
Mistä se johtuu. 12
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 7. Leena Savolainen
Salon Luustoyhdistys vesijumppa Salon uimahallin terapiaaltaassa klo 14
Juttukammari klo 15-17 Salotossa (Kirkkokatu 5), keskusteluryhmä vertaistukea kaipaaville kuntoutujille, mahdollisuus osallistua myös hoitoalan opiskelijoiden suunnittelemaan ohjelmaan, järj. Silloin tiedän, että jotkut saavat vielä kokea
Uudenmaan rotukissayhdistys ry (URK) järjestää
30-vuotisjuhliensa kunniaksi kansainvälisen rotukissanäyttelyn Salon
Astrum-keskuksessa tulevana viikonloppuna. Kirjojen ja lukemisen takia kirjoitan
itsekin hyvin paljon ja käytän suurimman osan vapaa-ajastani kirjoittamiseen ja lukemiseen. Eivätkö
aikuiset enää lue lapsille. Näin
tyrnikärpäsen levinneisyyttä
saadaan kartoitettua, jotta
torjuntamenetelmiä päästäisiin testaamaan ensi kesänä.
. Mitä todennäköisimmin
kärpänen on saapunut Suomeen omin siivin, vähitellen
luonnon tyrnikasvustoissa
Toimituksen valitsemista tapahtumista julkaistaan tapahtuman nimi,
paikka, aika ja tarvittaessa lyhyt
kuvaus sisällöstä.
Kirjat. Aino Männikkö
Seniorimessut VPK:n talolla (Asemakatu 3) klo 10-17
Parkinsonjumppaa Perniön liikuntahallin tanssisalissa klo
13-14.15, venytellään ja rentoudutaan omaa kehoa kuunnellen
Runoryhmä Valopilkku Ikäkeskus Majakassa (Hornintie 3,
Halikko) klo 13-15, ohj. Salo
10 vuotta
Tuukka
Koskinen
7.10. Aion itse lukea heille
pienestä pitäen tarinoita ja kirjoja,
joita nyt säilytän kirjahyllyssäni.
Haluan tutustuttaa heidät moneen eri maailmaan, sillä siitä on
heille apua. Minun lukuinnostustani ruokittiin ja pidettiin yllä
iltasaduilla ja kirjastokäynneillä. Kirjat
ovat tehneet minusta sellaisen ihmisen kuin nykyään olen.
tää ottamaan yhteyttä, jos
puutarhan tyrnipensaissa tai
luonnon tyrnikasvustoissa
havaitaan tyrnikärpäsen toukan aiheuttamia tuhoja. Pensaan kaikki marjat voivat tuhoutua.
Valkoinen noin puolen sentin mittainen toukka pudottautuu marjoista pensaan
juurelle ja kaivautuu maahan
koteloitumaan. Blogini viime postauksessa mietin kirjastoa ja sitä,
millainen olisi unelmakirjastoni ja
mikä kirjaston merkitys on lasten
ja nuorten lukemiselle.
Mietin myös usein sitä, miten haluan tulevaisuudessa saada mahdolliset lapseni kiinnostumaan
lukemisesta. Nyt on hyvä tilaisuus
tulla katselemaan ja kyselemään eri kissaroduista,
niiden hoidosta ja luon-
teenpiirteistä. Ja luulen,
että en ole ainoa joka toivoo sitä
omille lapsilleen.
Nelli Spännäri
Kirjoittaja opiskelee Salon
lukiossa, haaveilee journalistin tai
kirjailijan
ammatista
ja kirjoittaa
blogia.
Otso onnittelee -palstalla julkaistaan tasavuosia täyttävien 1?12-vuotiaiden lasten onnitteluja.
Seuraavan päivän lehteen tarkoitettujen onnittelukuvien on oltava täydellisine tietoineen
(ikä, etu- ja sukunimi, syntymäpäivämäärä, kotipaikka)
toimituksessa edellisenä päivänä klo 12 mennessä.
Viikonlopun (la-su-ma) lehtiin tarkoitetut kuvat perjantaihin klo 12 mennessä.. (SSS)
Otso onnittelee
lastenpalsta@sss.fi
Luumuvaras itse teossa.
3 vuotta
Niilo
Lindholm
6.10. Koulussa ja iltapäiväkerhossa
meille luettiin ja näin kotona vanhempieni lukevan.
Kirjat ovat avartaneet maailmaani ja kehittäneet jo muutenkin vilkasta mielikuvitustani. Ne ovat olleet minulle aina
todella tärkeitä, pienestä pitäen.
Pienenä kävin usein kirjastossa.
Opettelin ?lukemaan. Eikö lukeminen
tai tarinoiden kuuleminen enää
kuulu lasten arkipäivään. Ruotsista ei ole vielä kantautunut havaintotietoja, mutta todennäköisesti
tyrnikärpänen on myös siellä, kertoo vanhempi tutkija
Sanna Kauppinen Luonnonvarakeskuksesta (Luke).
Voi tehdä koko
sadosta selvää
Tyrnikärpänen on merkittävä
tyrnin marjojen tuholainen.
Se on levinnyt aivan viime
vuosina suurimpaan osaan
Euroopan maista. Luonnonvarakeskus
pyytää havainnoista yhteydenottoja, jotta torjuntamenetelmiä päästäisiin testaamaan mahdollisimman
pian.
Tyrnikärpäshavaintoja
on tähän mennessä tehty
kahdesta kotipuutarhasta,
toinen Kaarinasta ja toinen
Eurajoelta.
. (SSS)
Minut tekee erittäin surulliseksi
se, kun joku sanoo, että ei pidä lukemisesta. Onko
aikuisiltakin mielikuvitus ja lapsenmielisyys niin kadonnut, että
he eivät osaa edesauttaa omien
lastensa mielikuvituksen kehitystä?
Vanhempien näkeminen kirjastossa lastensa kanssa lämmittää
sydäntäni hyvin paljon. krs) suljetun omaisryhmän tapaaminen
puu- HÖYLÄÄ
villaa VÄYLÄÄ
hääpaikka
ajaa
tokpossun TVnalle
kopa
kotiin
Oki- virta- jumalräjäy-nawan
ten
tys kaup. Tyrnikärpäsellä ei
ole muita isäntäkasveja.
. klo 18, Salon musiikkiopiston viulunsoiton opettaja Sofia Rockaksen
viuluoppilaita esiintyy, säestykset Leena Tammisto, piano
sävel- Vaitänyt
Erik nio
Kihloissa, vihityt,
syntyneet, kastetut,
kiitokset, onnittelut,
syntymäpäivä- ym.
kutsut, tervehdykset.
Ilmoita nettisivun kautta:
www.sss.fi/tapahtumat,
sähköpostilla: kalenteri@sss.fi
postitse: Salon Seudun Sanomat/
kalenteri, PL 117, 24101 SALO
Musiikki
PUINTI=9
PAIKKA 3x3
Suomeen on saapunut uusi
tulokaslaji, tyrnikärpänen.
Kelju tuholainen jättää jälkeensä vain tyhjät marjan
kuoret
Henri
Bollströmin ajokki matkasi takajoukoissa, kun
Dream And Hope veti joukkoa. Vuoden 2013
Euroopan mestari putosi
CHL:stä ja on hävinnyt kotimaisessa kiekkoliigassa
viidestä viime ottelustaan
neljä.
Kärppien Aittokallio
torjuu hurmiossa
Suomen mestari Kärpät
ratkaisi Düsseldorfia vastaan jatkopaikan nuorten
hyökkääjien turvin. Louis
Nashville
Boston
Buffalo
Pittsburgh
New York
New Jersey
Philadelphia
Carolina
Washington
Vancouver Canucks
Päävalmentaja: Willie
Desjardins
Stanley cup -mestaruudet: ?
Suomalaiset: ?
Edmonton Oilers
Päävalmentaja: Todd McLellan
Stanley cup -mestaruudet: 5
Suomalaiset (3): Lauri Korpikoski, Eetu
Laurikainen (AHL), Iiro Pakarinen (AHL)
Los Angeles Kings
Päävalmentaja: Darryl Sutter
Stanley cup -mestaruudet: 2
Suomalaiset (1): Alex
Lintuniemi (AHL)
Dallas
Stanley Cup
Lahjoittanut Prestonin
lordi Stanley vuonna 1892,
ollut NHL:n kiertopalkintona
vuodesta 1926.
Viime vuosien
Stanley Cup -voittajat:
2011 Boston
2015 Chicago
2014 Los Angeles 2010 Chicago
2009 Pittsburgh
2013 Chicago
2012 Los Angeles 2008 Detroit
Tampa
Miami
Metropolien divisioona
Boston Bruins
Päävalmentaja: Claude Julien
Stanley cup -mestaruudet: 6
Suomalaiset (2): Joonas Kemppainen,
Tuukka Rask
Montreal Canadiens
Päävalmentaja: Michel Therrien
Stanley cup -mestaruudet: 24
Suomalaiset: ?
Buffalo Sabres
Päävalmentaja: Dan Bylsma
Stanley cup -mestaruudet: ?
Suomalaiset (1): Rasmus
Ristolainen
Ottawa Senators
Päävalmentaja: Dave Cameron
Stanley cup -mestaruudet: ?
Suomalaiset: ?
Detroit Red Wings
Päävalmentaja: Jeff Blashill
Stanley cup -mestaruudet: 11
Suomalaiset (1): Teemu Pulkkinen
Tampa Bay Lightning
Päävalmentaja: Jon Cooper
Stanley cup -mestaruudet: 1
Suomalaiset (2): Valtteri
Filppula, Henri Ikonen (AHL)
Florida Panthers (Miami)
Toronto
Detroit
Minneapolis
Atlantin divisioona
Päävalmentaja: Gerard Gallant
Stanley Cup -mestaruudet: Suomalaiset (2): Aleksander Barkov,
Jussi Jokinen
Montreal
Ottawa
San Jose Sharks
Päävalmentaja: Peter DeBoer
Stanley cup -mestaruudet: ?
Suomalaiset (1): Joonas Donskoi
Carolina Hurricanes
Päävalmentaja: Bill Peters
Stanley cup -mestaruudet: 1
Suomalaiset (2): Rasmus Rissanen (AHL),
Rasmus Tirronen (AHL)
Columbus Blue Jackets
Päävalmentaja: Todd Richards
Stanley cup -mestaruudet: ?
Suomalaiset (2): Markus Hännikäinen (AHL),
Joonas Korpisalo (AHL) + Jarmo Kekäläinen
(GM)
New Jersey Devils
Päävalmentaja: John Hynes
Stanley cup -mestaruudet: 3
Suomalaiset (1): Tuomo Ruutu
Toronto Maple Leafs
Päävalmentaja: Mike Babcock
Stanley Cup -mestaruudet: 13
Suomalaiset (2): Kasperi Kapanen (AHL),
Leo Komarov
New York Islanders
Päävalmentaja: Jack Capuano
Stanley cup -mestaruudet: 4
Suomalaiset (1): Christopher Gibson
(AHL)
New York Rangers
Päävalmentaja: Alain Vigneault
Stanley cup -mestaruudet: 4
Suomalaiset (1): Antti Raanta
Philadelphia Flyers
Päävalmentaja: Dave Hakstol
Stanley cup -mestaruudet: 2
Suomalaiset: Pittsburgh Penguins
Päävalmentaja: Mike Johnston
Stanley cup -mestaruudet: 3
Suomalaiset (1): Olli Määttä
Washington Capitals
Päävalmentaja: Barry Trotz
Stanley cup -mestaruudet: ?
Suomalaiset: ?
STT, koonnut: Mikael Hoikkala, grafiikka: Simon Varisto
Lehtikuva/Getty Images/AFP/Jonathan Dani
viisi suomalaisvahtia.
Debytantit
harvassa
Kaudella 2009?2010 NHL:n
runkosarjassa pelasi vähintään yhden ottelun 38
suomalaispelaajaa. Monta kertaa tuntui, että Hollaus laukkaa väkisin.
Näin ei kuitenkaan käynyt
ja lopputulos oli hyvä. Hammar ajoi
tasaisesti kärkeä kiinni ja
heitti päätöspuolikkaalla
haasteen johtohevoselle.
Hollaus taisteli hienosti ja
työntyi juuri oikealla hetkellä niukkaan johtoon.
Tuo taistelu tuotti 2000 euron arvoisen voiton ennen
Aurotarta ja Varjostellaa.
Myös tasoitusennätys parani kymmenyksellä ja kirjataan nyt 29,7.
Hammar kertoi naurahtaen matkalla olleen vaikeuksia.
. Tamma sai hyvän
juoksun johtoon rynnänneen Tyrone Starin takana, sai kiritilaa sopivaan
aikaan ja riensi ykköseksi
ennen Arctic Shotia sekä
Tua Vangia.
Ari Moilasen kannustama Young Moon Hoss
tavoitti ratkaisumetreillä
johtopaikalla ravanneen
Caerbannogin, jota rasitti
kova avaus. Kyseessä on to-
della hyvä hevonen.
Suosikki Bringhome The
Gold oli asemansa ja nimensä arvoinen 2140 metrin ryhmäajossa. Kengitysbalanssi on muuttunut
merkittävästi kesän aikana
ja uskon, että tamma varmistuu kun oikea kengitys
löydetään. Myös viime kesän ykköskierroksen varaus Mikko
Rantanen saattaa päästä
yrittämään Coloradon paidassa ja NHL-debyyttinsä jo
tehnyt Markus Granlund
Calgaryn paidassa.
Se lienee selvää, että jossain vaiheessa suomalaisten
isosta AHL-pelaajien joukosta joku lähtee takaisin Eurooppaan hakemaan uutta
vauhtia NHL-unelmalleen.
NHL-kausi 2015?2016 alkaa torstain vastaisena yönä
Suomen aikaa.
Marraskuussa 33 vuotta täyttävällä Pekka Rinteellä on tällä
kaudella uransa paras mahdollisuus voittaa Stanley Cup.
Rinne toivoo Saroksesta
manttelinperijää
STT | TUOMAS ARKIMIES
Nashville Predatorsin harjoitusleirillä hikoili Pekka
Rinteen lisäksi myös toinen
suomalaismaalivahti, kun
Juuse Saros siirtyi HPK:n
riveistä Pohjois-Amerikkaan.
Saros lähetettiin leiriltä odotetusti AHL-joukkue
Milwaukeen riveihin keräämään kokemusta. Jäin
kuitenkin odottamaan ja
sitkeästi ruuna kiri maalin
asti, vaikka ravi ei parasta
mahdollista ollutkaan.
Harvoin ajavan Ari Hartikaisen Get Going Grace
vei nimiinsä mailin ryhmäajon. Se joutui toisen radan matkaajien veturiksi. (STT)
Törkytaklaus toi 41 ottelun
pelikiellon ja 395 000 euron
palkanmenetyksen
San Jose Sharksin hyökkääjä Raffi Torres on määrätty 41 ottelun pelikieltoon
NHL-jääkiekkoliigassa, liiga tiedottaa. Muutaman hevosen laukattua Hollaukselle
lankesi huono arpa. Alku mentiin niin hiljaa,
että ajattelin siirtää ajokkini kuolemanpaikalle. Backströmin, Rinteen, Lehtosen ja
Niemen tilalle on marssimassa Juuse Saroksen
johtama nuorten suomalaisvahtien kolonna. Ja varmasti tuleekin, kaikki viittaa
siihen.
Olkapääleikkaus
päättää Jokisen uran?
Kokenut NHL-kiekkoilija
Olli Jokinen joutuu lähiviikkoina olkaleikkaukseen,
kertoo Iltasanomat nettisivuillaan. Tiistaina Tampereella kotijoukkue joutui
paiskimaan töitä ennen
kuin 2?1-voitto heltisi.
Tappara selviytyi jatkoon
yhteismaalein 4?1.
Muiden suomalaisseurojen ottelut (Adler Mannheim, Saksa?Blues, Red
Bull München, Saksa?Lukko ja HC Davos, Sveitsi?
HIFK) olivat vielä kesken
SSS:n mennessä painoon.
Hollaus vei parhaat
palat Forssassa
MAURI MÄKYNEN
RAVIT. Samaan rintamaan työntyi myös Made
In Shade, mutta joutui tyytymään kolmosrahoihin.. Amerikkalais-italialainen Spina
teki kolme maalia, kun kotijoukkue TPS kukisti JYPin
4?1.
TPS selviytyi ensimmäiseltä pudotuspelikierrokselta 16:n joukkoon yhteismaalein 6?3.
Spina hääri varsinkin
toisessa erässä röyhkeästi
maalin edessä. Dallas Starsissa
maalivahtikaksikko on kokonaan suomalainen: Kari
Lehtonen?Antti Niemi.
Suomalaisten konkaripuolustajien Teppo Nummisen ja Jyrki Lumpeen
manttelinperijöiden Sami
Salon ja Kimmo Timosen urat saivat repaleisen
päätöksensä kesällä. Pari ylsi neljännesfinaaliin
Vinkkaa
juttu!
. Nyt
estradi on jyväskyläläislähtöisten Sami Vatasen ja
Olli Määtän, jotka kuuluvat joukkueidensa kärkipuolustajiin. SaiPassa viime kaudella vakuuttavasti pelannut laitahyökkääjä on kerännyt Liigassa
yhdeksässä ottelussa vain
0+2 pistettä.
??Ei parhaimpaan päästy,
jos pelin tasoa arvioi, TPS:n
päävalmentaja Ari-Pekka
Selin kertoi MTV Sportin
haastattelussa.
Loukkaantumisista kärsineellä JYPillä on menossa
vaikea syksy. Venäläistuomaristo Rising Star -luokassa oli vaativa, joten
kahdeksatta sijaa voi pitää erinomaisena. (STT)
Dave Spinan
hattutemppu vei
TPS:n jatkoon
JYPin taival
CHL:ssä päättyi
Turkuhallissa.
STT | REIMA RAUTIAINEN
JÄÄKIEKKO. lokakuuta 2015
Urheilu
Swivelin pari Ranta?Heino tanssi kovassa seurassa Pietarissa
Swivelin pari Markus Ranta?Alisa Heino kilpaili viikonloppuna
Pietarissa järjestetyissä vakio- ja latinalaistanssien kansainvälisessä tapahtumassa. Nashvillen ykkösmaalivahti Rinne
on kuitenkin varma, että
Saros, 20, kypsyy NHL-maalivahdiksi.
Rinne kehuu nuorta veskaria niin, että kuulijan korvia
punottaa.
??Juusella on kaikki vaadittavat ominaisuudet siihen, että hänestä tulee loistava ykkösmaalivahti tähän liigaan.
Hän on erittäin lahjakas ja
tervepäinen kaveri. Pelikielto tuli
Anaheim Ducksin Jakob
Silfverbergin päähän kohdistuneesta taklauksesta
lauantain harjoituspelissä.
Silfverberg ei palannut
jäälle Torresin taklauksen
jälkeen.
Torres menettää myös
palkkansa pelikiellon ajalta. (SSS)
Lehtikuva/Trond H. Kaukalossa homma
tuntuu toimivan.
??Toivottavasti hänestä tulee manttelinperijäni. Heistä kuitenkin
vain hädin tuskin puolet,
26 pelaajaa, aloittaa tällä
viikolla kautensa NHL:ssä.
Muut hakevat pelipaikkaansa maailman kovimmassa
kiekkoliigassa farmisarja
AHL:n kautta.
Suomalaisista NHL-pelaajista saa muutaman edellisen kauden tavoin koottua
joukkueen, jossa on juuri ja
juuri riittävä määrä hyökkääjiä (14), reipas ylitarjonta maalivahdeista (7) ja paha vajaus puolustajista (5).
Suomen ykköspakit
ovat Jyväskylästä
Suurimmat suomalaistähdet ovat edelleen maalivahteja: Bostonin Tuukka
Rask ja Nashvillen Pekka
Rinne. Louis Blues
Päävalmentaja: Ken Hitchcock
Stanley cup -mestaruudet: ?
Suomalaiset (2): Jori Lehterä,
Petteri Lindbohm
Anaheim Ducks
Päävalmentaja: Bruce Boudreau
Stanley cup -mestaruudet: 1
Suomalaiset (1): Sami Vatanen
Colorado Avalanche (Denver)
Päävalmentaja: Patrick Roy
Stanley cup -mestaruudet: 2
Suomalaiset (1): Mikko Rantanen (AHL)
Winnipeg Jets
Päävalmentaja: Paul Maurice
Stanley cup -mestaruudet: ?
Suomalaiset (2): Joel Armia (AHL), Jussi
Olkinuora (AHL)
Calgary Flames
Päävalmentaja: Bob Hartley
Stanley cup -mestaruudet: 1
Suomalaiset (3): Markus Granlund (AHL),
Joni Ortio (AHL), Karri Rämö
Dallas Stars
Päävalmentaja: Lindy Ruff
Stanley cup -mestaruudet: 1
Suomalaiset (5): Jyrki Jokipakka, Julius
Honka (AHL), Kari Lehtonen, Esa Lindell
(AHL), Antti Niemi
Minnesota Wild (Minneapolis)
Päävalmentaja: Mike Yeo
Stanley cup -mestaruudet: ?
Suomalaiset (5): Niklas Bäckström,
Mikael Granlund, Erik Haula, Michael
Keränen (AHL), Mikko Koivu
Nashville Predators
Päävalmentaja: Peter Laviolette
Stanley cup -mestaruudet: ?
Suomalaiset (5): Kristian Näkyvä (AHL),
Pekka Rinne, Miikka Salomäki (AHL), Juuse
Saros (AHL), Mikko Vainonen (AHL)
Itälohko
Vancouver
Edmonton
KANADA
Calgary
Winnipeg
YHDYSVALLAT
Chicago
Columbus
San Jose
Los Angeles
Anaheim
Arizona
Denver
St. AHL:ssä
aloittaa tänä syksynä peräti
Tyynenmeren divisioona
Keskinen divisioona
Arizona Coyotes
Päävalmentaja: Dave Tippett
Stanley cup -mestaruudet: ?
Suomalaiset: -
Chicago Blackhawks
Päävalmentaja: Joel Quenneville
Stanley cup -mestaruudet: 6
Suomalaiset (2): Ville Pokka (AHL),
Teuvo Teräväinen
St. Ensin hän
pyöräytti niin sanotulla
vanhanaikaisella 1?1-tasoituksen ohi JYP-vahti Tuomas Tarkin. Kokemuksen vuoksi
pidän International Open -luokan sijoitusta merkittävänä, ja pari tanssi energisesti loppuun saakka, parin valmentaja Sergey
Belyaev totesi.
Ranta?Heino on Suomen ranking-listalla viidentenä. Reilut seitsemän minuuttia myöhemmin Spina tuikkasi TPS:n
2?1-johtoon.
Spina täydensi hattutemppunsa päätöserässä, kun
hän pääsi läpiajoon JYPpuolustaja Nolan Yonkmanin epäonnistuneen poikittaissyötön jälkeen.
Spinalta on Turussa odotettu onnistumisia. Peleihin Torres voi
palata tammikuun puolivälissä.
Torres, 33, on määrätty viisi kertaa pelikieltoon NHLliigassa. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 7. Arto Hammarin
ohjastama ja Tea Jalosen
valmentama Hollaus osoitti
Forssan tiistairavien Tammasarjassa, ettei Lappeenrannan menestys ollut sattumaa. Rising Star -luokan ainoa suomalaispari sijoittui semifinaalin kahdeksannelle sijalle. Luokassa tanssi 46 paria.
Pääkilpailuluokka oli WDSF International Open, jossa tanssi 86
kansainvälisesti hyvätasoista paria. Pitkä, mutta tehokas
kiri tuotti kuitenkin Bollströmin ajokille varman
voiton, joka oli jenkkiruunan uran ensimmäinen.
Wild Coltsin ja Papsen Sisu
seurasivat parhaiten.
. Ranta?Heino tanssivat karsinnasta suoraan toiselle kierrokselle. Sebastian Aho, 18, ja Saku
Mäenalanen, 21, veivät
avauserän maaleillaan kotijoukkueen viidessä minuutissa 2?0-johtoon.
Kärpät eteni 3?0-voittoon.
Maalivahti Sami Aittokallio pelasi CHL:ssä jo
viidennen nollapelinsä kuuteen otteluun.
Kun oululaisjoukkue oli
voittanut Saksassa 2?0,
jatkopaikka ratkesi yhteismaalein 5?0.
Myös Tapparalla oli ensimmäisestä pudotuspelikohtaamisesta tshekkiläistä Vitkovicea vastaan
2?0-voitto. Louisissa pelaamassaan ottelussa viime keväänä, eikä vamma ole parantunut kuntouttamalla.
Lääkäreiden mukaan vamma olisi vaatinut välittömän
leikkaushoidon, mutta Jokinen kokeili kuntoutusta
sopimustilanteensa takia.
Hän oli viime kauden jäl-
keen ilman sopimusta, ja
leikkauksesta pelikuntoon
toipuminen olisi kestänyt
joulukuuhun asti.
??Kaikki NHL-seurat ovat
tienneet terveystilanteeni.
Olkapäätä on yritetty parsia kasaan, mutta sitä ei ole
saatu vielä riittävän hyvään
kuntoon, Jokinen kertoi Iltasanomille.
Jokisen pelaaminen tällä
viikolla alkavalla NHL-kaudella on epätodennäköistä.
??Sekin on mahdollista, että ura oli tässä, Jokinen arvioi. Trosdahl
Suomalaisten NHL-pelaajien
määrä kääntymässä laskuun
Rapakon takana pelaa 49 suomalaista . Muut
hyökkääjät joutuvat tyytymään pienempään/puolustavampaan rooliin omissa
joukkueissaan.
Kärki on kapea,
mutta nuori
Eli kenttäpelaajien kärki on
edelleen huolestuttavan kapea, joskin lupaavan nuori.
Määttä, Vatanen, Ristolainen, Granlund, Barkov ja
hallitsevan NHL-mestari
Chicagon Teuvo Teräväinen ovat kaikki 1990-luvulla
syntyneitä, joiden NHL-ura
jatkuu terveyden sen salliessa 2020-luvun loppuun.
Maalivahtiseitsikosta
neljä on yli 30-vuotiaita ja
esimerkiksi Minnesotan
37-vuotiaan Niklas Backström pelannee viimeistä
NHL-kauttaan. Olli Mäntylä, Juha Tuuna ja
Tuomas Reinikainen
(02) 7702 309
13
urheilu@sss.fi
saakka, jossa sijoitus oli 22:s.
. Pohjois-Amerikassa ammattilaisuraansa luo
tällä kaudella 49 suomalaispelaajaa. Tästä kertyy hänen kohdallaan noin 395?000 euron
menetys. Jokinen kertoo
loukanneensa olkapäänsä
heti ensimmäisessä St. Seura
voi olla hyvin tyytyväinen häneen, Rinne hehkuttaa.
Hän arvioi, että eniten totuttelemista Sarokselle on
kaukalon ulkopuolisessa elämässä. 23 heistä aloittaa kautensa AHL:ssä.
Dave Spina on vihdoin lunastamassa kovia odotuksia.
SUOMALAISPELAAJIEN
MÄÄRÄ NHL:SSÄ
2010-LUVULLA
2009?2010: 38 (8 maalivahtia+30 kenttäpelaajaa)
2010?2011: 30 (8+22)
2011?2012: 29 (8+21)
2012?2013: 30 (8+22)
2013?2014: 30 (9+21)
2014?2015: 35 (9+26)
2015?2016: 26* (7+19)
NHL-joukkueet ja suomalaispelaajat kaudella 2015?2016
Länsilohko
l?
l?
l?
l?
l?
l?
l?
* kauden NHL:ssä aloittavien suomalaisten kenttäpelaajien määrä.
UUTISANALYYSI
SSS | JUHA TUUNA
juha.tuuna@sss.fi
JÄÄKIEKKO. Heidän lisäkseen
suomalaispuolustajista vain
nuorten MM-kullan ratkaissut Rasmus Ristolainen
ja viime kauden yllätysnimi
Jyrki Jokipakka saanevat
rutkasti peliaikaa tulevalla
kaudelle.
Suomalaishyökkääjistä
kärkiketjujen miehiä ovat
Minnesotan Mikael Granlund ja Mikko Koivu, Floridan Aleksandr Barkov ja
Jussi Jokinen sekä liigan
ykkössuosikki Tampa Bayn
Valtteri Filppula. Kaudet
2010?2014 määrä jäi 29?30
pelaajaan, nousten viime
kaudella 35:een.
Täksi kaudeksi määrään
on odotettavissa taas laskua,
kun vain 26 pelaajaa aloittaa
kautensa ?ylhäällä?. NHLdebytantteja tässä joukossa
ovat vain Kärppien voimakaksikko Joonas Donskoi
(San Jose)?Joonas Kemppainen (Boston).
Isosta farmipelaajien joukosta jossain vaiheessa kautta NHL:ään noussee Nashvillen farmissa aloittava Saros sekä Dallasin farmissa
aloittava viime liigakauden
ykköspuolustaja Esa Lindell. Turun Palloseuran hyökkääjä Dave Spina
nousi ratkaisijaksi Mestarien liigan CHL:n pudotuspelissä JYPiä vastaan. Moilasen ajokki vei voiton. Salolaisravuri teki
väkevän juoksun ja työntyi
voittoon tasaisesta rintamasta.
Varjostella lähti viemään
joukkoa
lähtö, sh 2140 m: 1) Intoiivari/Antti Teivainen 32,5 (8,63), 2)
Pistoliekki 31,8 (19,4).3) Valssaus
31,8 (24,57).4) Mikori 32,0 (9,45).
Toto (11-14-16): 8,63 4,68-4,11-6,63
74,25.
2. (STT)
14,1a (16,29).3) Tua Vang 14,3a
(26,23).4) Benito Kievitshof 14,3a
(6,5).poissa: 3, 7. Kuten
listasta huomaa, suurin osa
Euroopan supersuurista jalkapallomaista joutuu vielä
tekemään töitä Ranskanmatkan eteen. ja 2. lähtö, TROIKKA-2, lv 2140 m:
1) Wardrum/Ari Moilanen 16,2a
(1,62), 2) Pope 16,4a (8,29).3) Showtime 16,6a (4,13).4) Fired Up 16,7a
(35,62).poissa: 7. Toto (2-8-6): 5,22
1,87-2,65-4,65 22,87. 11.10. -tyypin kollageenia.
Ravintoaineita nivelille, rustoille ja
sidekudoksille. lähtö, lv 2140 m: 1) Callela Edward/Hannu Torvinen 18,7a (3,64),
2) Sahara Hotlady 18,8a (5,39).3)
Runner Wili 18,8a (16,25).4)
Cheshire Lady 18,9a (3,7).poissa: 2,
5. Romania?Suomi, Pohjois-Irlanti?Kreikka, Unkari?Färsaaret,
11.10. lähtö, Toto5-3 DUO-1, lv 1640
m: 1) Get Going Grace/Ari Hartikainen 13,7a (5,22), 2) Arctic Shot
TARJOUKSET MYÖS VERKKOKAUPASTA
www.luontaistuntijat.fi
Vivania® Beauty Shot
Tehokas nestemäinen kollageeni, hyaluronihappo
ja C-vitamiini ihon kauneudeksi.
17
Suosittelen!
Muodin ja kauneuden ammattilainen
Leena Sarvi
500 ml
90 (ovh
24,15)
KP 2000 Total
RegulatPro Bio tai Metabolic
Miehiseen hyvinvointiin. nuoret-lähtö, 2140 m: 1) Real
Red/Mika Forss 22,7, 2) Winter?s
Ladylike 22,8.3) Ginelli 33,1
x.poissa: 3.
9. lähtö, lv 2140 m: 1) Hide And Shine/Henri Bollström
17,3a (19,02), 2) Ballerina Kemp
17,3a (3,58).3) Udany K.A. Toto (6-5-2):
19,02 5,58-1,92-6,73 30,31.
Toto5 pelivaihto 129 600,90 e,
voitto-osuus 56,90 e
Pelivaihto 369 260,70 e,. Karsinnan kahteen viimeiseen otteluun tuli panosta, kun Suomi kaatoi syyskuussa Kreikan ja Färsaaret
ja kilpakumppanit Romania
ja Unkari hyytyivät tasape-
leihin.
Suomi on kolmen pisteen
päässä F-lohkon kolmossijasta eli jatkokarsintapaikasta, ja kaiken mennessä
prikulleen kohdalleen Suomi
voi nousta jopa toiseksi eli
suoraan kisapaikkaan. Päättyykö kuiva putki huomenna Bukarestissa?
®
E-lohko:
Englanti
8 8 0 0 26?3 24
Sveitsi
8 5 0 3 16?8 15
Slovenia 8 4 0 4 15?10 12
Viro
8 3 1 4 4?6 10
Liettua
8 3 0 5 6?14 9
San Marino 8 0 1 7 1?27 1
l?
l?
F-lohko:
Pohjois-Irlanti 8 5 2 1 12?6 17
Romania
8 4 4 0 7?1 16
Unkari
8 3 4 1 6?4 13
Suomi
8 3 1 4 7?8 10
Färsaaret
8 2 0 6 5?12 6
Kreikka
8 0 3 5 2?8 3
Viimeiset ottelut: 8.10. Sisältää
hyvin imeytyvää 1. Andorra?Belgia, Bosnia-Hertsegovina?Wales, Israel?Kypros,
13.10. Ruotsi hävisi
syyskuussa Venäjälle ja Itävallalle, ja kesän jälkeen hyvinkin jo hallussa ollut suora
jatkopaikka on karkaamassa. Tasapisteissä Unkari on edellä
voitettuaan Suomen molemmissa kohtaamisissa.
Lehtikuva/Jussi Nukari
?Katsojat voivat
kääntyä omia vastaan?
MIESTEN EM-KARSINTALOHKOJEN
TILANTEET ENNEN VIIMEISIÄ OTTELUITA
l?
A-lohko:
Islanti
8 6 1 1 15?3 19
Tshekki
8 6 1 1 16?10 19
Turkki
8 3 3 2 11?9 12
Hollanti
8 3 1 4 13?10 10
Latvia
8 0 4 4 4?16 4
Kazakstan
8 0 2 6 5?16 2
Viimeiset ottelut: 10.10. Toto5 voittoosuus: 18,10.
7. Tanskalaisten osalta
ratkaisevaksi saattaa muodostua tulos sunnuntaisesta
ottelusta Armenia?Albania.
F-lohkossa ohuita toiveita
elättelee vielä Suomi, mutta
hankala on tilanne myös länsinaapurilla. Valko-Venäjä?Makedonia, Luxemburg?Slovakia, Ukraina?Espanja.
l?
l?
D-lohko:
Saksa
Puola
Irlanti
Skotlanti
Georgia
Gibraltar
8 6 1 1 22?7 19
8 5 2 1 29?7 17
8 4 3 1 17?5 15
8 3 2 3 14?10 11
8 2 0 6 5?14 6
8 0 0 8 2?46 0
Viimeiset ottelut: 8.10. Toto (2-39): 6,44 1,39-1,21-1,46 4,73. Saksan jalkapalloilun suurin maalinsylkijä
Gerd Müller on muuttanut hoitokotiin Alzheimerin taudin takia, hänen
pitkäaikainen seurajoukkueensa Bayern München
kertoi. peräkkäisen lopputurnauspaikkansa
välttämällä D-lohkossa tappion Irlannissa.
Skandinaviassa
jännittää
Pohjoismaista Islannin seuraksi lopputurnaukseen suoralla pääsyllä ovat tarjolla
vielä kaikki, mutta jokainen
neljästä saa hikoilla paikan
saadakseen. (ovh 12,00)
ja 90 tabl. Islanti?Latvia, Kazakstan?Hollanti, Tshekki?Turkki, 13.10.
Latvia?Kazakstan, Hollanti?
Tshekki, Turkki?Islanti.
l?
l?
B-lohko:
Wales
Belgia
Israel
Bosnia-H
Kypros
Andorra
8 5 3 0 9?2 18
8 5 2 1 17?3 17
8 4 1 3 14?9 13
8 3 2 3 12?10 11
8 3 0 5 12?13 9
8 0 0 8 3?30 0
Viimeiset ottelut: 10.10. Azerbaidzhan?Italia, Norja?Malta,
Kroatia?Bulgaria, 13.10.
Bulgaria?Azerbaidzhan, Italia?
Norja, Malta?Kroatia.
l?
l?
Suomen torstainen EMkarsintaottelu Romaniaa
vastaan piti pelata ilman
katsojia, mutta Euroopan
jalkapalloliitto Uefa myöntyi
valitukseen ja päästää katsojat katsomoon.
??Mietin minäkin, olisiko
se ollut Suomen etu pelata
ilman katsojia. Toto5 voittoosuus: 4,30.
5. Albania?Serbia, Portugali?Tanska.
11.10. Troikka: 15,81.
10. Toto (6-7-3): 4,55 1,76-3,19-2,32 24,30.
Toto5 voitto-osuus: 7,60.
6. lähtö, Toto5-1, lv 2140 m: 1)
Bringhome The Gold/Henri Bollström 17,2a (3,68), 2) Wild Coltsin
17,2a (12,33).3) Papsen Sisu 17,3a
(12,17).4) Duquesa 17,4a (6,26).
poissa: 9, 12. Müller täyttää 3.
marraskuuta 70 vuotta.
Müller esiintyi viimeisen
kerran julkisuudessa 2013,
jolloin hän vastaanotti
Sport Bild -elämäntyöpalkinnon.
??Gerd on ansainnut, että
käsittelemme hänen sairauttaan hienotunteisesti
ja kunnioitamme hänen
yksityisyyttään, Bayernin
puheenjohtaja Karl-Heinz
Rummenigge sanoi.
Müller on monien mielestä yhä kaikkien aikojen
saksalainen maalinsylkijä.
?Der Bomber der Nation?
eli kansakunnan pommittaja teki 427 Saksan valtakunnanliigan ottelussa
RAVIT
FORSSA
1. Purutabletti.
120 kaps.
(ovh 27,10)
30 annospussia
(ovh 46,90)
19 90
37 90
15 90
60 tabl.
(ovh 20,95)
226,15 e/kg
229,70 e/kg
Kyolic
Arthrobalans Plus
Super D-vitamiini
Jälkihajuton valkosipulivalmiste
vastustuskykyyn ja stressin sietoon.
Lisää liikkumisen iloa!
Vahva ja monipuolinen
valmiste nivelrustoille.
Jokaiselle välttämätön
vahva D-vitamiini hyvin
imeytyvässä muodossa.
9 90 25 90
30 tabl.
90 tabl.
30 tabl. Lohkokärkeä eli Pohjois-Irlantia
Suomi ei voi enää ohittaa.
Suora EM-paikka on mahdollinen, jos Suomi voittaa
torstaina Bukarestissa Romanian vähintään kahdella
maalilla, mieluummin vielä
vähintään kolme vierasmaalia tekemällä. Georgia?Gibraltar, Irlanti?Saksa,
Skotlanti?Puola. Suomi?Pohjois-Irlanti,
Kreikka?Unkari, Färsaaret?
Romania.
l?
l?
G-lohko:
Itävalta
8 7 1 0 16?3 22
Venäjä
8 4 2 2 17?4 14
Ruotsi
8 3 3 2 11?9 12
Montenegro 8 3 2 3 8?8 11
Liechtenstein 8 1 2 5 2?21 5
Moldova
8 0 2 6 3?12 2
Viimeiset ottelut: 9.10.
Liechtenstein?Ruotsi, Moldova?Venäjä, Montenegro?Itävalta, 12.10. Mutta
Romania saa energiaa, mielestäni meille olisi ollut parempi suljettuna. Valikoima saattaa vaihdella myymälöittäin.
SALO: LUONTAISTUNTIJA SALO, Vilhonkatu 8
SOMERO: SOMERON LUONTAISTUOTE, Joensuuntie 31
Tule Terhokerhoon!
www.terhokerho.fi
Lehtikuva/AFP Photo/John Macdougall
Gerd Müller
ennätykselliset 365 maalia
ja voitti liigan maalikuninkuuden seitsemästi.
62 maaottelussa hän iski
68 maalia, joista viimeinen oli tärkein: Müllerin
2?1-osuma ratkaisi LänsiSaksalle voiton kesän 1974
MM-loppuottelussa Hollantia vastaan. Maanosan
jalkapallojäteistä Saksa puolestaan ottaa 12. Toto (12-6-9): 1,62
1,14-1,39-1,23 4,85. lokakuuta 2015
URHEILU
EM-karsinnat huipentuvat
Miten käy
Hollannin
ja Ruotsin?
STT | JANNE LEHIKOINEN
JALKAPALLO. H-lohkossa Norja ottaa paikan, jos se voittaa
lauantaina Maltan eikä Kroatia voita Bulgariaa.
I-lohkossa Tanska päättää
lohkopelinsä torstaina Portugalissa ja jännittää sen
jälkeen, riittääkö pistesaldo
suoraan paikkaan vai yltävätkö Portugali ja Albania
edelle. lähtö, Toto5-4 DUO-2 TROIKKA-1, lv 2140 m: 1) Young Moon
Hoss/Ari Moilanen 15,4a (6,44),
2) Caerbannog 15,5a (2,11).3) Made In Shade 15,5a (8,28).4) Hard
To Heart 15,6a (58,31). Suora kisapaikka oranssipaidoilta katosi,
kun joukkue ei kyennyt voittamaan Islantia ja Tshekkiä.
Lohkokolmoseksi eli jatkokarsintoihin Hollannilla on
myös matkaa, sillä Turkki on
kaksi pistettä edellä. (ovh 32,10)
411,10 e/kg (90 tabl.)
206,50 e/kg
37 50
120 + 30 tabl.
(ovh 44,55)
KAUPAN
PÄÄLLE!
160,25 e/kg
Leikki ja kiireetön yhdessäolo
tekevät hyvää kaikenikäisille.
16 90
30 tabl.
100+25 kaps.
(ovh 23,75)
194,25 e/kg
RAJOITETTU
ERÄ!
Kaupan päälle!
25 kaps.
Visiobalance® Opti
Bio-Qinon Q10 GOLD 100 mg
Tradamix
Suojaa silmien herkkiä osia auringonvalon haitallisilta vaikutuksilta ja ylläpitää
hyvää verenkiertoa silmänpohjassa.
Energiaa elämälle! Aitoa, alkuperäistä ja
luonnollista ubikinonia ja C-vitamiinia.
Patentoitu tuote, lisää seksuaalista
halua ja kykyä.
150 + 30 kaps.
(ovh 97,70)
16 tabl.
(ovh 49,50)
14
90
60 tabl.
(ovh 19,20)
79 90
624,2 e/kg
KAUPAN
PÄÄLLE!
45 00
Q10 Revitalizing Day
Cream 100 ml (arvo 39,00)
Hinnat voimassa 30.10.2015 asti. Troikka: 39,17.
Päivän Duo: 2-2, kerroin: 15,81.
8. Tuo ja sen lisäksi vaadittava kotivoitto
Pohjois-Irlannista sunnuntaina eivät kuitenkaan riitä,
jos Romania välttää päätöskierroksella tappion Färsaarille tai jos Unkari ottaa
Färsaarilta ja Kreikalta vä-
hintään kolme pistettä.
Kolmossijan kaavailut menevät pitkälti samoja latuja.
Kolme pistettä edellä olevan
Unkarin ohittaminen vaatii
joka tapauksessa vähintään
sen, että Suomi ottaa kahdesta pelistä neljä pistettä
enemmän kuin Unkari. Toto5 voittoosuus: 56,90.
1. Turkki kohtaa vielä jatkoon jo
päässeet Islannin ja Tshekin,
Hollanti pelaa Kazakstania
ja Tshekkiä vastaan.
C-lohkossa puolustava Euroopan mestari Espanja varmistaa paikan perjantaina
kotivoitolla Luxemburgista,
ja H-lohkossa pelaava vuoden 2012 hopeamaa Italia
lauantaina vierasvoitolla
Azerbaidzhanista. Toto (4-3-6): 7,79
2,39-3,88-2,39 20,53.
3. Eng-
l?
I-lohko:
Portugali
6 5 0 1 8?4 15
Tanska
7 3 3 1 8?4 12
Albania
6 3 2 1 7?3 11
Armenia
7 0 2 5 5?11 2
Serbia
6 1 1 4 5?11 1
Serbialta vähennetty 3 pistettä.
Viimeiset ottelut: 8.10. Itävalta?Liechtenstein, Venäjä?Montenegro, Ruotsi?Moldova.
l?
l?
H-lohko:
Italia
8 5 3 0 11?5 18
Norja
8 5 1 2 10?8 16
Kroatia
8 4 3 1 16?5 14
Bulgaria
8 2 2 4 7?9 8
Azerbaidzhan 8 1 3 4 6?13 6
Malta
8 0 2 6 3?13 2
Kroatialta vähennetty 1 piste.
Viimeiset ottelut: 10.10. Mutta se on
vähän molempiin päin: jos
pääsemme johtoon, fanit voivat kääntyä omia vastaan.
Sen tiedän näistä paikalli-
lanti?Viro, Slovenia?Liettua,
Sveitsi?San Marino, 12.10.
Viro?Sveitsi, Liettua?Englanti, San Marino?Slovenia.
Viimeiset ottelut: 9.10. Voimassa niin kauan kuin tuotteita riittää. Ylläpitää
mieskuntoa ja testosteronitasoja.
Selätä kaamosväsymys ja
ruuansulatusvaivat suositulla
entsyymivalmisteella.
29 90
60 tabl.
(ovh 44,45)
99 50
690 ml
(ovh 108,90)
533,90 e/kg
KAUPAN
PÄÄLLE!
144,2 e/l
35,80 e/l
SininenUni
Melatoniini 1,5 mg
Pitkävaikutteinen melatoniini
nukkumatin avuksi.
19 90
200 ml Regulat
Mousse (arvo 65 ?)
150 tabl.
(ovh 24,90)
Punariisi +Q10
Skingain
Nivele
Kolesteroli hallintaan punariisivalmisteen
avulla.
Ihon ja nivelten hyvinvoinnin tueksi. Toto (4-6-8): 3,17
1,75-2,43-2,05 7,64. 17,5a
(51,88).4) Doria Sundance 17,8a
(8,58).poissa: 8, 12. Ensi
kesän EM-lopputurnaukseen
on vielä saumaa 32 maalla,
kun karsintojen loput kaksi
kierrosta ovat edessä. Armenia?Albania, Serbia?Portugali.
l?
Kaksi parasta joka lohkosta
sekä paras lohkokolmonen
EM-lopputurnaukseen 2016.
Loput kahdeksan lohkokolmosta jatkokarsintaan.
l?
Alzheimer vei Der
Bomberin hoitokotiin
JALKAPALLO. Karsintaviikko alkaa torstaina
ja päättyy ensi viikon tiistaina.
Isäntämaa Ranskan seuraksi EM2016-lopputurnaukseen ovat jo paikkansa
varanneet Englanti, Islanti,
Itävalta ja Tshekki. Ratkaisut G-lohkossa
nähtäneen vasta maanantaina, kun Venäjä kohtaa Montenegron ja Ruotsi Moldovan.
Huuhkajat tarvitsee Färsaarten apua
Suomen jalkapallomaajoukkueen ?kaikkien aikojen arvokisasaumat. lässähtivät
neljään peräkkäistappioon,
mutta syksyn tuulet puhalsivat vielä ilmaa tyhjään palloon. lähtö, Toto5-5, sh 2140 m: 1)
Fannikka/Pekka Henttonen 26,5a
(3,17), 2) Järvsöeld* 26,8a (9,17).3)
Viriori 27,1a (11,2).4) Taikakuu
27,5a (55,29). Eivät olisi
saaneet sitä hornankattilaa
pystyyn silloin, puolalaisseurassaan useita suljettuja
pelejä pelannut Kasper Hämäläinen muistuttaa.
l?
Kasper Hämäläinen on tehnyt viimeksi maalin Suomen paidassa
elokuussa 2013. Toto5
voitto-osuus: 40,70. Viisi lippua leimattu, 19 vielä jaossa. Saksa?Georgia, Gibraltar?Skotlanti, Puola?Irlanti.
sista faneista, Ajaxin kanssa
Bukarestissa kerran käynyt
Niklas Moisander pyörittelee.
??Pelaajalle on tietenkin kiva, että on hyvä fiilis. 14
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 7. Belgia?Israel, Kypros?Bosnia-Hertsegovina,
Wales?Andorra.
l?
l?
C-lohko:
Espanja
8 7 0 1 18?3 21
Slovakia
8 6 1 1 13?5 19
Ukraina
8 5 1 2 12?3 16
Valko-Venäjä 8 2 1 5 7?14 7
Luxemburg 8 1 1 6 4?19 4
Makedonia 8 1 0 7 6?16 3
Viimeiset ottelut: 9.10. Toto (6-3-11): 3,68
1,41-1,56-2,27 9,32. lähtö, lv 2140 m: 1) Anceliga
Evo/Henri Bollström 18,7 (7,79),
2) Solberg* 18,8 (8,97).3) Cute
Cat 19,0 (7,03).4) Golda Opal 19,1
(21,69).poissa: 5. Useimmat toki enää vain vähän.
Hämmentävin tilanne on
Hollannissa, kahden edellisen MM-lopputurnauksen
mitalistilla ja maalla, joka
on pelannut kaikissa EM-kisoissa mestaruusvuodestaan
1988 alkaen. lähtö, Toto5-2, sh 2140 m Tammasarja 2015: 1) Hollaus/Arto Hammar 29,7 (4,55), 2) Aurotar 29,8 x
(18,57).3) Varjostella 30,6 (14,34).4)
Hilin Ihme 29,0 (9,68).poissa: 1. Toto (8-6-12): 3,64 1,75-1,51-2,40
8,95.
4. Makedonia?Ukraina, Slovakia?Valko-Venäjä, Espanja?Luxemburg, 12.10
(Leveys tulee tietysti
pohjan mukaan.)
Parasta paikallista
VIIKKORISTIKON RATKAISU
K
I
R
J
A
Parasta paikallista
T
A
N
E
N
63
99
114
Bussilla: 1 yö su, 2 yötä ke, 28.10. Alk. Kunkkunumero: 18.
Ilta-arvonta: 9, 10, 12, 16, 17, 18,
21, 30, 45, 47, 48, 52, 54, 56, 60, 65,
66, 68, 69, 70. Joukkueessa ovat kauden aikana pelanneet Janina Ahvenlampi, Riia Haikonen, Lotta Hiihtola, Riina Laakso, Anni Lindegren, Ella Lindegren, Riina Manninen, Leona Munoz, Melina Ojanto, Aada Pynninen, Nea Riitamaa, Veera Romunen, Laura Santikko, Peppi Savikko, Erika Sokko, Meri Spännäri, Milla Suomi, Roosa Vastamäki, Venla Vastamäki ja Sani Virtanen.
Minit tytöt: 7) Ilona Aaltonen 41,00
Silmut B tytöt: 24) Sini Rantonen
34,67
Silmut A tytöt: 3) Veera Paatero
33,83
Silmut A pojat: 2) Lauri Mulari
27,07
Noviisit B tytöt: 12) Veera Valkonen
33,35
Juniorit B tytöt: 2) Linda Wallenius
54,92
Noviisit A tytöt: 14) Henna Takanen 76,64
Noviisit A pojat: 1) Nuutti Järvinen
71,28
R
E
U
H
K
A
M
U
N
A
T
U
P
A
P
A
R
I
I
S
I
L
A
K
A
N
A
T
E
T
I
K
K
A
R
A
T
A
T
A
S
O
E
R
H
E
I
T
I
K
K
A
I
H
A
N
L
A
A
R
D
I
I
H
A
N
T
A
L
A
L
A
U
T
E
E
T
A
L
A
I
N
E
N
I
N
H
O
T
A
A
K
A
A
P
I
A
N
N
I
I
L
O
L
I
I
T
E
A
V
I
O
E
T
A
A
N
I
I
T
A
R
T
A
S
S
N
A
R
S
I
S
T
I
J
O
O
N
A
T
T
A
K
U
U
A
I
K
A
K
U
K
A
T
K
I
K
K
A
T
E
A
T
T
E
R
I
A
U
K
K
O
P
R
A
H
A
S
T
A
R
I
M
A
A
M
I
A
R
A
T
K
A
M
A
T
A
A
J
A
L
O
H
I
K
I
R
I
T
O
T
T
O
T
A
T
U
T
A
N
I
T
A
Parasta paikallista
R
E
T cond. Kunkkunumero: 12.
B.
Myriad Pro bold cond. 045 112 5015
MONIPUOLINEN
LOUNASBUFFET
10.30-15.00
AMMU
8,50 ?
2 HAwAjINLEIkETTä
yHdEN HINNALLA
kLO 17-19.30
12,90 ?
p. Meno-paluu
-kuljetukset Salosta +30. 219
Fra Mare* 15.10. ottelut:
Suomalaistuloksia:
TPS?JYP 4?1 (0?1, 2?0, 2?0)
Maalit: T: Dave Spina 3, Patrik Virta, J: Tuomas Pihlman.
TPS jatkoon yhteismaalein 6?3.
Tappara?Vitkovice, Tshekki 2?1
(1?0, 1?1, 0?0)
Maalit: T: Jukka Peltola, Jan-Mikael Järvinen.
Tappara jatkoon yhteismaalein
4?1.
Kärpät?Düsseldorf, Saksa 3?0 (3?
0, 0?0, 0?0)
Maalit: K: Saku Mäenalanen, Sebastian Aho, Markus Nutivaara.
Kärpät jatkoon yhteismaalein 5?0.
Adler Mannheim, Saksa?Blues,
Red Bull München, Saksa?Lukko ja
HC Davos, Sveitsi?HIFK olivat vielä
kesken SSS:n mennessä painoon.
TAITOLUISTELU
JTL Eurohonka Trophy 2015
SalPan luistelijoiden tuloksia
S
E
U
R
A
N
A
T
O
S
I
A
S
I
A
T
H
O
M
A
S
A
R
K
I
K
U
L
T
A
K
U
P
P
I
Myriad Pro bold cond. / 5 pv
-30 . 17pt.
SalkkarinVsin.
I
Parasta paikallistaR
TULOSPÖRSSI
JÄÄKIEKKO
Mestarien liiga CHL, 1. alk. pudotuspelikierroksen 2. Alk.
94
KAUTTAMME MYÖS LIPPUJA
MARTIN MARKKINOILLE 6.-7.11.
VIRON KYLPYLÄLOMAT
Ystävälle
alennus
?
?
Tervis- ja Paradiiskylpylöissä
(1 ale / 2hh)
-70 . 349
Kylpyläjoulu Unkarissa 22.-27.12. hlö/H2, Hki
F
I
N
G
E
R
P
O
R
I
0440-533985
37
TALLINNA
EI PALVELUMAKSUA!
W
A
G
N
E
R
Rakennusala
Hiusala
0440-533985
ikaalistenmatkatoimisto.fi
V
I
I
V
I
J
A
MYYNTI 02 2590 200
info@ultimatemarket.com
Venemestarinkatu
03 45 800
(ma-pe klo 9-17)
L
A
S
S
I
J
A
L
E
E
V
I
Mariankatu 20
Sosiaali- ja terveysala
Käsi- ja taideteollisuusala
VALMA
Sähköala
Kone- ja metalliala
Ravitsemusala
Auto- ja kuljetusala
Liiketalous ja kauppa
Tietojenkäsittely
I
P
A
N
A
V
A
L
T
A
Parasta paikallista
Malli alapalkin paksuudesta logon
ympärillä. asti.
3 yön hotellipaketit, Queen
7.10., 11.10., 14.10. ja 17.12.
Paradiis:
1.11.-17.12.
Paketit alk. ERÄ!
kts. 21.10. 19-30?. 233
Paradiis 29.10., 5.11.229
5 päivää, su-to
Viimsi 1.11.-29.11.
Tervis 11.10.
Kalev Spa 18.10...
239
269
279
8 pv, su-su/to-to
Grand Rose 18.-29.10. 404
Paradiis 22.10.-1.11. ehto
SUORAAN TEHTAALTA! Katso
autotallimarkkinat!
KORJAAMOtai TUOTANTOTILAA
115-230m²
4x3 nosto-ovi, pesupaikka,
korkeus 6m jne.
Hyvä sijainti 110-tien/
aseman risteys.
Isot piha-alueet
35
HYVÄ
MYYNTITILA
120m²,
720 ?/TARJOUS
39
Hyvä sijainti 110-tien/
aseman risteys.
Isot piha-alueet, joita
mahdollisuus hyödyntää
markkinoinnissa,
vilkas liikenne
R
A
U
T
A
R
E
E
T
T
A
Tallinkin laivoilla!
Valitse yli 20 keskustahotellista!
Kuljetukset alk. / hlö, sisältää laukunkuljetuksen.
4 päivää, to-su
Viiking 15.10., 19.11. 16pt.
alapuolella pienempi
FC Halikon C-tytöt voittivat lauantaina NiceFutiksen 4?0 ja varmistivat itselleen C15-ikäluokan
alueliigamestaruuden. / 8 pv
-40 . 040654 8145
ahvila - Ravintola
AVOIMET OVET
Ke To
7.10.
8-17
Hyvoninkatu 1
UKT AUTOTALLI 3
HINTASHOKKI
8.10.
8-15
3.900
?
TALLI+KATOS
+VARASTO
RAJ. lokakuuta 2015
15
Parasta paikallista
KENO
Päiväarvonta: 3, 4, 11, 13, 18, 23,
24, 27, 28, 36, 38, 40, 44, 56, 58, 60,
61, 63, 67, 69. 389
Laine* 29.10.
364
Viimsi 1.-29.11. 59. asti, 25.10.10.12. 799?
J
E
R
E
tekeekö reetta
edelleen töitä
tavaratalossa?
joo.
minusta hänellä on
todellista lahjakkuutta
saada ihmiset tuntemaan
itsensä tervetulleiksi.
voi pyhä helmen
mama!
1170. 13pt.
Myriad Pro bold
Myriad Pro bold
U
Osakkeita LOUNEA ymMyriad Pro regular
Ostan/myyn osakeyhtiöitä.
P. 61
My City ???. 69
???
19
39
Lähdöt ke, su + pe 16.10.
18.10.
Hlö/B4: lomalla 16.10. 319
Viiking 11.10.
389
Tervis 11.10.
399
Fra Mare* 11.10... / 4 pv (Tervis)
Tervis:
15.10. hlö/B4
Hinnat alk. hlö/H2, puolihoito (*täysih.). alkaen
Hlö/B/H2, kuljetus +19-30?
1 yön 2 yön
Express
42
Tallink City ???. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 7. hlö/H2.
Hotellipaketit
Baltic Queen
Risteilyt, 22h - kuljetuksin
Hinnassa tilausajokuljetukset
Laivayö + hotelliyö
Keskiviikkoisin
Naisten ja miesten
mallit. (65 ?). Hyvät pitopohjat. TN: 1111202/1111199
%
4
5
-
29
90
WINGS LÅG WINTER USX
Lämpimästi vuoratut ajattomat
kumisaappaat PVC-vapaata
luonnonkumia. Naisten takin hupussa
irrotettava tekoturkis. TN: 1115929
NHL
NHL CAP-SHUT-15
FLEXFIT
Kiva NHL:n fanituslippis.
Flexfit-malli, puuvillaelastaani-sekoitetta.
Saatavilla myös
taivutetulla lipalla. (28 ?).
TN: 1108562/1108563
LÄMMIN KARVAVUORI
-47%
14
90. Matala
unisex-malli. :
L
X
X
N
E
K
I
A
K
T
A
SA
XXL.FI
JA
XXL-TAVARATALOT: HELSINKI, ESPOO, VANTAA, TAMPERE, TURKU
MITÄ TARVITSET
%
4
6
-
69
90
EM/CORA JACKET
Tyylikäs, kestävä, vuorellinen parkatakki
tuulenpitävää ja vettä hylkivää vahattua
puuvillasekoitetta. (199 ?). Pitävät jalat kuivina ja
lämpiminä
lokakuuta 2015. Palvelu
sisältää ensihuollon (kolmen kuukauden sisällä ostosta) ja kaksi perushuoltoa (huolto/vuosi).
Huollot on suoritettava edellämainitussa aikataulussa, jotta pyörätakuu on voimassa.
LAAJENNETTU TUOTETAKUU:
Rungolla ja haarukalla on elinikäinen takuu. lokakuuta 2015. Muissa tavarataloissa ja XXL.fi-verkkokaupassa 8.?14. Tuotteita on rajoitettu määrä. 3
VUODEN
I LMAINEN
PYÖRÄHUOLTO
Tarjoamme kaikille XXL:ltä ostetuille polkupyörille kolmen vuoden huoltopalvelun. (Hiilikuituhaarukoiden ja -runkojen takuu 5 vuotta.)
LUPAAMME SINULLE AINA AMMATTITAITOISEN JA NOPEAN HUOLTOPALVELUN.
2
Hinnat ovat voimassa XXL Skanssissa 7.?13. Pidätämme oikeuden painovirheisiin ja tuotetoimitusten viivästymiseen.. Laajennettu takuu ei koske jousitettuja etuhaarukoita,
hiilikuituhaarukoita eikä hiilikuiturunkoja. Ei jälleenmyyjille
Vioittuneet osat vaihdetaan
(Uusittavat osat veloitetaan erikseen.)
KATSO HUOLTOHINNASTO:
WWW.XXL.FI/HUOLTO
KAIKISSA MYYMÄLÖISSÄMME
ON OMA PYÖRÄHUOLTO.
N
E
T
N
I
T
S
LUI
A
J
S
U
T
I
O
TER
U
L
I
O
T
O
MU
Luistimet tulevat teroittamattomina tehtaalta, mikä tarkoittaa, että luistimet pitää
teroittaa ennen käyttöä. Vanteet rihdataan
10. Pyörän toiminnot tarkistetaan
2. Vaihteet puhdistetaan
4. Keskiö-, ohjain- ja napojen laakerit säädetään
3. :
T
I
T
E
K
A
P
O
T
L
HUO
ENSIHUOLTO:
1-vaihteiset, napavaihteiset ja
ketjuvaihteiset 29,90 ?
1. Vaijerit voidellaan
5. Ruuvit ja mutterit kiristetään
9. (5 . Vaihteet ja jarrut säädetään
9. Keskiö puretaan ja puhdistetaan
3. Ohjainlaakeristo puretaan ja puhdistetaan
4. Ostamalla
useamman kerran teroituskortin saat luistinten teroituksen edullisemmin.
HINNASTO
Kertateroitus
7?
30 . Asiantunteva henkilökuntamme teroittaa luistimesi ja pääset
käyttämään uusia luistimia nopeammin.
Tavallisen kertateroituksen voi tilata myös
verkkokaupasta tilattaviin uusiin luistimiin.
Muotoilemalla luistinten terät saat luistimista entistäkin ketterämmät ja omaan pelityyliisi sopivat. Tarvittavat osat rasvataan
6. Keskiö-, ohjain- ja napojen laakerit säädetään
3. Vaihteet puhdistetaan
6. Ruuvit ja mutterit kiristetään
11. / kpl)
Luistinten liukupinta- ja sädemuotoilu 15 ?
5 kerran teroituskortti
KATSO PYÖRÄNVALINTAOPAS:
WWW.XXL.FI/VINKIT-JANEUVOT-PYORAOSASTOLLE
3. / kpl)
10 kerran teroituskortti 50 . Navat puretaan ja puhdistetaan
5. Tarvittavat osat rasvataan
4. Terien muotoilu on mahdollista
ostaa kaikista XXL-tavarataloista.
Terät tylsyvät käytössä, joten ne tulee teroittaa monta kertaa kaudessa. Vaihteet ja jarrut säädetään
7. Tarvittavat osat rasvataan
8. Vaihteet ja jarrut säädetään
5. Ruuvit ja mutterit kiristetään
(Uusittavat osat veloitetaan erikseen.)
PERUSHUOLTO:
1-vaihteiset 49,90 ?
Napavaihteiset ja ketjuvaihteiset 69,90 ?
1. Vanteet rihdataan
6. Pyörän toiminnot tarkistetaan
2. Vanteet rihdataan
8. Pyörän toiminnot tarkistetaan
2. Vaijerit voidellaan
7. (6 . Vioittuneet osat vaihdetaan
(Uusittavat osat veloitetaan erikseen.)
TÄYSHUOLTO:
1-vaihteiset 89,90 ?
Napavaihteiset ja ketjuvaihteiset 119 ?
1
lokakuuta 2015. Muissa tavarataloissa ja XXL.fi-verkkokaupassa 8.?14. Pidätämme oikeuden painovirheisiin ja tuotetoimitusten viivästymiseen.. Normaali
istuvuus. HINTOJEN HA
N
Ä
Ä
D
H
E
T
E
S
N
I
Ä
N
KOOT: 2?8 VUOTTA
KOOT M?L
A
A
L
L
NOVI
RI
E
M
80%
-75%
EIT A
V AI N
TU
SHOP
ONLINE
XXL.fi
OTT
19
90
TTU JA MERK
K
IT U
FZ HOODIE MNS
Pehmeä miesten puuvillahuppari,
jossa on isot kengurutaskut ja
rinnassa HH-logo. Ei jälleenmyyjille. (80 ?). TN: 1109912
4
Hinnat ovat voimassa XXL Skanssissa 7.?13. Joustokudotut
hihansuut ja helma. TN: 1098081
E
NN
Verkkokauppa avoinna 24/7
-38%
24
90
KARMEN MIDLAYER JACKET W
Korkeakauluksinen välikerrostakki
pehmeää ja ilmavaa fleecemateriaalia.
Kaksi käytännöllistä vetoketjutaskua.
Naisten malli. Tuotteita on rajoitettu määrä. (39,90 ?). lokakuuta 2015
(35 ?). Teipatut saumat.
Koot 122?170 cm. TN: 1115603
5. TN: 1113218
AIS GO-TO-GEAR TIGHT W
Tekniset treenitrikoot, joissa on
erityisen leveä kuminauha vyötäröllä. (65 ?). (69,90 ?). TN: 1111116
LS CREWNECK TEE JUNIOR
Pitkähihainen paita, jossa on
pyöreä pääntie ja rinnassa
sporttinen Champion-printti.
Pehmeää ja kevyttä puuvillamateriaalia. TN: 1109081
-72%
6
90
NUORTEN KOOT
29
90
JAQUARD SET KIDS
Lasten aluskerrasto kutittamatonta, lämpöä
säätelevää, mulesingvapaata merinovillaa
(80 % merinovillaa, 20 % polyamidiä).
Koot: 2?8 vuotta. TTUTEMPPU!
-72%
19
90
%
3
-4
19
90
KOOT: 122?170 CM
A
T
N
I
TTIH
SE
%
4
5
-
AYO PANT JR
Edulliset kuorihousut tuulen- ja vedenpitävää (5 000 mm:n vesipilari) ja hengittävää
Hytech 5000 -materiaalia. (25 ?). Koot: Nuorten
XXS?XL. Kompressio tehostaa verenkiertoa ja vähentää lihasväsymystä.
Naisten malli
Adiprene-välipohja ja Adiwear-ulkopohja. Nahka-synteettipäällinen. Tekstiilipäällisessä on nurjalle
laminoitu vedenpitävä ja hengittävä Gore-Tex®-kalvo. Pidätämme oikeuden painovirheisiin ja tuotetoimitusten viivästymiseen.. Miesten malli. Ei jälleenmyyjille. Muissa tavarataloissa ja XXL.fi-verkkokaupassa 8.?14. Tuotteita on rajoitettu määrä. (90 ?). lokakuuta 2015. Koot: 25?35.
(89,90 ?). TN: 1110744/1110745
-50%
44
90
-54%
39
90
NOVA CUSHION
Neutraalit, hyvin vaimennetut ja
kimmoisat juoksukengät. TN: 1108998/1108999
ZOOM WITHOUT A DOUBT MNS
Mullistavat koripallokengät, dynaaminen malli,
erinomainen energiansiirto. lokakuuta 2015. Naisten
malli. TN: 1109376
6
Hinnat ovat voimassa XXL Skanssissa 7.?13. Joustava ulkopohja
sallii jalan luonnolliset liikkeet. Sekä
sisä- että ulkokäytöön. LAADUKKANIALLTE
ISOILLE JA-55P%IE
39
90
SPORT3/SPORT4 MID GTX
Vedenpitävät ja kestävät lasten
keskikorkeavartiset välikausikengät. (88 ?)
T
EE
IN
JXTARLK
AEDULLISESTI
E
%
0
-6
69
90
SLIPPER MOMBAY
Funktionaaliset ja mukavat sandaalit. TN: 1113815/1113814
-55%
VELOZ II JR V
Monipuoliset ja kestävät nuorten
hallikengät. Jalkapohjan mukaan mallitettu
pohjallinen tuntuu mukavalta. Kaksi tarranauhaa,
verkkopäällinen ja keinonahkavahvistukset. Tukeva pohja.
Koot: 24?29. Tukeva ulkopohja liukumista
ehkäisevää kumia. (11 ?). Koristeellinen
Disney Cars tai Princess-kuviointi. Erittäin hyvä vaimennus. TN: 1109690
%
5
5
-
4
90
%
0
8
-
3
90
VISION GT
Kevyt ja hengittävä Gore-Tex-vaelluskenkä,
kehitetty yhteistyössä Asicsin kanssa.
Ulkopohjassa on lisäsuojaukset aroissa
paikoissa. TN: 1109417
19
90
7. (19,90 ?). Ilmareiät
kärjessä, tukeva kantaremmi. (179 ?). (45 ?). Koot
35?47. Naisten ja
miesten mallit. TN: 1093354/1093355
LAPSET/NUORET
CARS JA PRINCESS ?SANDAALIT
Kivat EVA-vaimennetut uimasandaalit
TN: 1096794/1096795
49
90
SAREK V RIVER BLUE
Mukava ja käytännöllinen leudon sään
makuupussi. Kärki ja kanta ovat
vahvistetut ja erityisen kestävät. lokakuuta 2015. (129 ?). Pidätämme oikeuden painovirheisiin ja tuotetoimitusten viivästymiseen.. ISEN LAJI
A
K
JO
SAMAN KATON ALLA
Ä
T
S
Ä
SÄ
50 ?
79
90
HEADLAMP H25, OTSALAMPPU
Kompakti otsalamppu, jossa on kolme
valotehoa ja 800 lumenin valovirta. Tuotteita on rajoitettu määrä. TN: 1110185
KAIKKIEN LAJIEN VERKKOKAUPPA
8
Hinnat ovat voimassa XXL Skanssissa 7.?13. Muissa tavarataloissa ja XXL.fi-verkkokaupassa 8.?14. Valokeilan pituus 212 m. Nahan sisäpinnassa
on Gore-Tex-pinnoite, jonka ?ansiosta kosteus ei
pääse tunkeutumaan kenkään. Helppo
kytkeä päälle ja pois heilautustekniikalla. lokakuuta 2015. Naisten ja
miesten mallit. TN: 1106664
90
%
0
5
-
%
8
-6
59
90
PALAIA GTX 2014
Puolikorkea vaelluskenkä mokkanahkaa. Viihdyttävä
lelu! (5,90 ?). Sopii nollakeliin. Ei jälleenmyyjille. Tupla
kuitukerros, muotoonommeltu huppu
ja mukava lämmönhukkaa estävä
lämpökaulus. (99,90 ?). (189 ?). Soveltuu
erävaelluksille ja retkeilyyn. TN: 1113322
%
8
6
-
1
DOG TOY BALL WITH ROPE
Pieni koiran narullinen pallo.
Haasta koirasi leikilliseen
vetokilpailuun tai heitä pallo narun
avulla todella pitkälle
TN: 1111459
39
90
Ä
T
S
Ä
SÄ
50 ?
69
90
ALU CAMPING COTS KENTTÄVUODE
Kätevä kokoontaitettava kenttäsänky.
Erinomainen varasängyksi kotiin tai
nukkuma-alustaksi retkeilyyn. (149,95 ?). (49,90 ?). Helppo
koota. Metsä- ja maastovaelluksille. (80 ?). TN: 1059937
SIM-MAKUUALUSTA,
PAKSUUS 3,8 CM
Kevyt perusmakuualusta
allround-käyttöön. TN: 1107454
XXL.FI
9. Kaksi oviaukkoa eteistiloineen, hyvä ilmanvaihto. TN: 1113131/1091115
-33%
99
90
LEFFE TWIN 3
Kolmen hengen kupoliteltta kevät-, kesä- ja
syyskäyttöön. Kestää
-11 asteen pakkasessa.
Pakkautuu pieneen tilaan
ja on helppo kantaa
mukana. N ERIKOISLIIKE
Ä
T
S
Ä
SÄ
50 ?
29
90
O
S
T
KA A
A
T
N
I
H
CHILL MEDIUM
Suunniteltu sopimaan monenlaisille
käyttäjille, esimerkiksi koululaiselle,
kuntosalikävijälle tai erämaaretkeilijälle. Paino 875 g.
(120 ?)
TN: 1095550
10
COLFORD SHIRT
Kestävä ja mukava kauluspaita. Asfäärinen
linssi estää vääristymiä linssin reunoilla (ei
zoomaustilassa). Muissa tavarataloissa ja XXL.fi-verkkokaupassa 8.?14. TN: 1110563
-25%
99
90
ACULON A211 8X42
Kestävät ja vakaat kiikarit, joissa on suuret
etulinssit hyviin luontoelämyksiin. (59 ?). Harkitut yksityiskohdat varmistavat yksilölliset säädöt. Pidätämme oikeuden painovirheisiin ja tuotetoimitusten viivästymiseen.. lokakuuta 2015. Covertex-kalvo on tuulen- ja vedenpitävä mutta antaa silti
puvun hengittää. XXL:N KAUTTA
METSÄLLE
%
6
4
-
69
90
%
9
4
-
29
90
AVANTI JR PUKU
Vihdoinkin laadukas metsästysasu lapsille ja
nuorille! Tuulen- ja vedenpitävä asu, jonka takki
ja housut tarjoavat paljon vastinetta rahalle.
Koot: 140?176 cm. lokakuuta 2015. (133 ?). Terrassa on käytetty Schott-lasia.
(625 ?). TN: 1114813
349??
%
4
4
-
TERRA ED 8X42 GREEN KIIKARIT
Kiikari on täynnä legendaarista Carl
Zeissin insinööritaitoa, mitä voi
odottaakin saksalaiselta laatuoptiikalta. TN: 1096504
Hinnat ovat voimassa XXL Skanssissa 7.?13. Tuotteita on rajoitettu määrä. Ei jälleenmyyjille. (129 ?). TN: 1097982
TUNDRA PUKU
Äänetön, pehmeä ja laadukas puku, joka sopii
erinomaisesti aktiiviseen ulkoilmaelämään,
metsästykseen ja pitkille metsäretkille. (324 ?)
%
0
6
-
9
90
REALTREE X-TRA/BLAZE
-LIPPIS
Kaksivärinen lippis, jossa on
vihreä ja oranssi maastokuvio. TN: 1092695
1449??
O
S
T
A
K
A
A
T
N
I
H
11. Pitää lämmön hyvin.
Tilavuus: 0,75 litraa. TN: 1083759
%
2
6
-
O
S
T
A
K
A
A
T
HIN
14
90
8
90
RETKIKIRVES
Camp Axe 520 on lujatekoinen, kevyt ja toimiva
kirves. 100 % polyesteriä. TN: 1064207
SAGA PATRUUNATERMOSPULLO 0,75 LITRAA
Haulipatruunan muotoinen
termospullo. Pituus 32,5 cm. Turvallisuus on
etusijalla. (85 ?). TN: 1098245
O
S
T
KA A
A
T
N
HI
199??
%
7
4
-
44
90
SWINGBLADE G3
Ruotsalainen alkuperäisversio.
Kumitettu kahva pitää varmasti
kaikissa olosuhteissa. Kirveen pää on supervahvaa hiiliterästä,
joka tekee hakkaamisesta tehokasta. Takana
säätöhihna. Sandvik
12C27 -teräs. TN: 1074818
M12 BASIC 9,3X62
Mauserin uuden lippulaivan harkittu muotoilu
perustuu ajatukseen vahvoista materiaaleista ja modernista designista. Kevyttä ja joustavaa
mikrokuitumateriaalia. (2499 ?). (23,90 ?). Voidaan käyttää myös vasarana. Ergonominen termoplast-varsi varmistaa hyvän
otteen. Paino
520 g. (24,90 ?)
TN: 1058646
%
0
4
-
14
90
FUNBOX
TABLETOP 4 IN 1 GAME
Neljän pelin pelipöytä: Keilailu, curling,
pöytätennis ja shuffleboard. HUIKEIN V
JULMIMMAT HINNAT
-40%
29
90
HT REEBOK 3K
Matalaprofiilinen jääkiekkokypärä. Ei
lapsille alle 3 v. lokakuuta 2015. Ei jälleenmyyjille. Viihdytä perhettä
tai kerää ystävät koolle peli-iltaa varten. TN: 1111499
%
0
6
-
29
90
NBA TACKSOFT PRO
Koripallo sisä- ja ulkokäyttöön. Sopii
niin treenaamiseen kuin pelailuun.
Materiaali keinonahkaa. TN: 1104179
VARAA PAREMPAAN MYÖS VERKOSSA
12
Hinnat ovat voimassa XXL Skanssissa 7.?13. Koot: 5, 6
ja 7. Muissa tavarataloissa ja XXL.fi-verkkokaupassa 8.?14. Mailassa
on Q2-lavan lasten versio, joka on
lyhempi, kevyempi ja vähemmän
kiertojäykkä. TN: 1103847
-58%
14
90
Q2 35 MID JR
Lasten maila, jonka varsi
komposiittimateriaalia. (74,90 ?). (36 ?). lokakuuta 2015. Pidätämme oikeuden painovirheisiin ja tuotetoimitusten viivästymiseen.. (25 ?). Tuotteita on rajoitettu määrä. NHL:ssä käytettävien
kypärien innoittama malli.
Helppo säätää ilman työkaluja.
(49,90 ?). Jäykkyys
35, eli maila on pehmeä
(64,90 ?). Integroitu
anatominen kanta- ja nilkkatuki tukee
hyvin jalkaa. (84 ?). TN: 1110131
ONE80
ELEKTRONINEN
DARTSTAULU
Elektroninen dartstaulu ja
softtip-tikat. 1?8 pelaajalle.
Mukana 6 tikkaa ja lisäkärkiä.
(49,90 ?). TN: 1064142
%
9
4
-
22
90
CAMPUS REPORTER
Laukku, jossa on säädettävä olkahihna.
Kaksisuuntainen vetoketju päälokerossa
ja käytännöllinen tietokonelokero
sisäpuolella. Iso ulkotasku luistimille, sisätasku
tarvikkeille ja arvotavaratasku. ALIKOIMA
%
3
-5
%
0
4
-
39
29
90
90
VAPOR X200 SR SKATE BTH15
Luistin tech-nylon-materiaalia
standardi-istuvuudella. TN: 1113455
XXL.FI
13. TN: 1110579
%
9
3
-
39
90
%
4
4
-
49
90
TIGHT LEGEND
BACKPACK LARGE
Retrotyylinen reppu
ulkoiluun ja arkikäyttöön.
Ergonomiset olkahihnat ja
kolme sisätaskua. (89,90 ?).
TN: 1106646
CARRY BACKPACK PREMIUM (LAR)
Jääkiekkolaukku, jonka päälokerossa on iso U-muotoinen suuaukko. (45 ?). 21 erilaista
pelivaihtoehtoa. 12 litraa
krs)
XXL
XXL
XXL
XXL
XXL
KLUUVI, HELSINKI
TAMMISTO, VANTAA
KALEVA, TAMPERE
LIELAHTI, TAMPERE
SKANSSI, TURKU
ALEKSANTERINKATU 9
SÄHKÖTIE 5
MERCURIAL VICTORY V AG-R / Q3 15
Jalkapallokenkä tekonurmelle. Koot: 3, 4 ja 5. 10?21 LA 10?18
SU 12?18
f
FACEBOOK.COM/
XXLSUOMI
SPORTS
SPORTS&&OUTDOOR
OUTDOOR. (35 / 40 ?). Kehitetty nopeille ja räjähtäville pelaajille. Anatomisesti muotoiltuun lestiin rakennettu kenkä.
Mukautuu jalan muotoon. (60 ?). %
0
-5
29
90
JR-KOOT
JR HYPERVENOM PHELON II AG / Q3 15
Liikkuvan pelaajan jalkapallokengät. (82 ?). (18 ?). TN: 1109161/1109158
XXL SUOMENOJA, ESPOO
XXL ITÄKESKUS, HELSINKI
SUOMALAISTENTIE 5
VANHANLINNANTIE 1
(Puotilan aseman vieressä, Prisman 2. ClimaLite®-teknologian ansiosta
hiki siirtyy nopeasti pois iholta. TN: 1109327
-51%
8
90
JOPA
%
3
6
-
ACE GLID II
Edullinen jalkapallo, jossa on Ace-design.
Koneommellun pallon pinta on nailonia ja TPU:ta,
mikä antaa pehmeän tuntuman ja tekee pallosta
kestävän. Kapea ja
tukeva istuvuus mahdollistaa vauhdin ja hyvän kosketuksen. Tekonurmelle. TN: 1109330
XXL.FI PALVELEE
24/7
.fi
SAMMONKATU 75
TANINKATU 1
BASTIONINKATU 2
AUKIOLOAJAT: ARK. Herkkä yhteys pelaajaan. TN: 1109190
14
90
-51%
/OSA
39
90
AX CLMLT JSY
Tekninen V-aukkoinen treenipaita
Valmistettu
Suomessa. XXL.FI JA XXL-TAVARATALOT: HELSINKI, ESPOO, VANTAA, TAMPERE, TURKU
XXLAAJA VALIKOIMA
TREENIIN
1??
-58%
TA
N
I
P
Ä
IS
S
U
T
T
A
J
R
A
H
-55%
34
90
SO LO CARB -PROTEIINIPATUKKA
Maultaan herkullinen patukka, joka sisältää
runsaasti proteiinia ja vain vähän sokeria ja
rasvaa. (2,40 ?). Juoksumatossa on 16 motivoivaa harjoitusohjelmaa.
Helppo pystyttää. TN: 1114241. Naisten ja miesten mallit. TN: 1101232
THERMAL TIGHT W
Mukavat ja käytännölliset juoksu
trikoot viileään säähän. Sopii lievästi ylipronatoivalle tai neutraalille askeleelle. Naisten
malli. TN: 1109491
-53%
59
90
M770BY5
Kevyet ja kimmoisat juoksukengät harjoitteluun asfaltilla ja
soralla. Kantakorkeus 8 mm. Harjattu
Dri-Fit-lämpömateriaali pitää olon
lämpimänä lenkin aikana. (77 ?). (999 ?). (129 ?).
TN: 1109442/1109451
Ä
T
S
Ä
SÄ
?
0
0
5
499??
5.0 ZLT
Käyttäjäystävällinen juoksumatto, huippuvauhti 16 km/h, nostokulma 10 %. Laaja makuvalikoima
TN: 1083285
%
7
5
-
14
%
7
6
-
90
LEUANVETOTANKO
Kiinnitetään karmien väliin oviaukkoon.
Loistava leuanvetoihin, mutta myös
istumanousuihin. Tuotteita on rajoitettu määrä. EI HINNASSA
%
4
6
-
8
90
BALANCE BOARD
Hyvä väline heikkojen nilkkojen
vahvistamiseen. Muissa tavarataloissa ja XXL.fi-verkkokaupassa 8.?14. TN: 1052297
2
Hinnat ovat voimassa XXL Skanssissa 7.?13. (30 ?). lokakuuta 2015. Tasapainolauta
kehittää voimaa ja koordinaatio
kykyä. (24,90 ?). Ei jälleenmyyjille. TN: 1044104
9
90
EXERCISE WHEEL
Tehokas treeniväline vatsan ja
selän syvien lihasten treenaa
miseen. Pidätämme oikeuden painovirheisiin ja tuotetoimitusten viivästymiseen.. (35 ?). lokakuuta 2015. HIKI PINNASSA
TN: 1104689
-35%
34
90
KOOT: 55, 65, 75 CM
ABS GYMBALL TWO TONE
Jumppapallo on yksinkertainen fitness-pallo, jolla
voi harjoittaa monia lihasryhmiä. Monipuolinen väline kunnon ylläpitämiseksi.
(18 ?). Sivusta kiristettävissä Y-mallin liiveissä on kolmen
kilon painot. Tehostaa
kalorinkulutusta. (60 ?). TN: 1114189
REEBOK FITNESS
2990
STUDIO POWER TUBE
Tehokas ja funktionaalinen kahvallinen jumppakuminauha, jolla ylä- ja
alavartalon lihasten harjoittelu on
helppoa. TN: 1083592
4990
REFLEX WEIGHT VEST 3 KG
Painoliiveillä saat treeneihin
enemmän tehoa. 2 x 1,5 kg.
(40 ?). TN: 1114860
PUMP SET
Täydellinen levypainosarja kokonaispainoltaan 20 kg. Helppo pitää
puhtaana. TN: 1044097
990
ANCLE WEIGHTS, 3 KG
Nilkkapainot lisäävät vastusta ja
muokkaavat pohjelihaksia. Pituus 33,5 cm, halkaisija
14 cm. 5 kg. Pituus:
122 cm. Vastustaso: 3.
(84 ?). Saat kätevästi perinteisiin
kuntoliikkeisiin lisää vastusta. (30 ?). Tehokas väline voimaharjoitteluun ja venyttelyyn. Tehosta kalorinkulutustasi treeneissä! (55 ?). Hyvä apu
myös leuanvedossa. TN: 1114858
4990
PAKSU TREENIMATTO
Paksu treenimatto kotikäyttöön.
Treenimatto on kestävää ja
laadukasta materiaalia. TN: 1104679
6990
STUDIO POWERBAND L3
Kätevä silmukan muotoinen jumppakuminauha. (19,90 ?).
TN: 1114192
1990
STRENGTH SET
Setti sisältää 2 kpl sormipuristimia,
2 punnerrustankoa ja vatsarullan.
Näillä treenaat tehokkaasti koko
vartaloa. Voidaan asentaa katonrajaan, jalkapallomaaliin jne. TN: 1062368
6990
TRAINING BAG WITH YOGA MAT
Joogamatto ja joogavarustuksen
kuljettamiseen kehitetty kassi.
Joogamatolle oma tasku kassissa.
Matto on 3 mm paksu. TN: 1083288
VOIMAHARJOITTELU
1990
3990
4890
SOFT HANDWEIGHTS 1 KG
Mukavasti käteen istuvat, pehmeät
käsipainot antavat lenkkeilyyn
lisätehoa. PVC-materiaali
päällystetty EVA-vaahtomuovilla,
kuvioitu. TN: 1114176
3490
CARDIO KETTLEBELL 5 KG
Tukeva kahvakuula, jossa iso
kahva. Vahvuus: Taso 1. (39,90 ?). Koko kehon
voima- ja kuntoharjoitteluun.
Päällystetty keltaisella
vinyylillä. (54,90 ?).
TN: 1114178/1114177/1114178/1114179
3. Ihanteellinen koko
kehon voimahajoitteluun.
TN: 1092955
MULTI-FUNCTION DOOR GYM
Oviaukkoon kiinnitettävä harjoittelutanko leuanvetoja varten. (100 ?). (210 ?).
TN: 1058042
VOIMAHARJOITTELU
1490
NEOPREN DUMBBELL 3 KG
Adidaksen käsipaino pysyy
muotoilunsa ansiosta hyvin
paikallaan. TN: 1114861
149??
REDCORD MINI
Harjoituslaite koko kehon harjoitteluun erityisesti core- ja muille isoille
lihaksille. Maksimi
käyttäjäpaino 100 kg. TN: 1105266
990
FITNESS BAND 3 KPL
TREENINAUHAT
Fiksu treeniväline. TN: 1075402
3890
TREENIMATTO ISO
180 X 100 X 1,5 CM
Suuri pehmeä matto, joka sopii
voima- ja tasapainoharjoitteluun,
venyttelyyn sekä leikkimiseen.
Koko: 200 x 100 x 1,5 cm. Koko: 172 x
61 cm. TN: 1105262
1490
KUMINAUHA
KÄÄNTYVÄLLÄ KAHVALLA
Tehokas kuminauha koko keholle,
kolme eri vastustasoa. (49 ?). Myydään pareittain, yksi
käsipaino painaa 0,5 kg. (12 ?).
TN: 1083286
3490
MASSAGE ROLLER
Hierontarulla lihasten venyttelyyn ja
hierontaan. Ydin raudasta ja kuori
suojaavasta ja iskunkestävästä
neopreenista. Ei sisällä
ftalaatteja. Musta puristin on raskain ja
harmaa keskiraskas. Eri nauhoissa on
eri vastus. TN: 1103199
990
HANDGRIPS HARD
Käsien ja käsivarsien kuntolaite.
Vahvistaa kyynärvarren lihaksia ja
otetta. Vedä itsesi
ylös vasta- tai myötäotteella.
Käyttäjän enimmäispaino 100 kg.
(89,90 ?). Käytä
voima- tai nopeusharjoittelussa.
Miellyttävät käyttää. Räjähtämätön
pallo on valmistettu kestävästä kumista. CORE-HARJOITTELU
1490
YOGA BLOCK & STRAP
Paketissa palikka ja vyö, jotka
auttavat haastavissa joogaliikkeissä.
Näillä saat harjoitukseen lisätehoa.
(25 ?). 2 kpl/pakkaus.
(14,90 ?)
lokakuuta 2015. lokakuuta 2015. (150 ?). TN: 1057566
POHJOISMAIDEN SUURIN URHEILUKAUPPA VERKOSSA XXL.FI
4
Hinnat ovat voimassa XXL Skanssissa 7.?13. TN: 1114856
%
0
-5
74
90
PRO 150 TC
Tyylikäs käsipainopenkki, jossa on kuusi säätömahdollisuutta vinopenkistä vatsapenkkiin. Jokaisen
kuntosalin ehdoton tuote! Vahvistetut pehmusteet
tekevät penkistä mukavan ja kestävän. Pidätämme oikeuden painovirheisiin ja tuotetoimitusten viivästymiseen.. Halkaisija: 14 cm. Ei jälleenmyyjille. Pituus:
33,5 / 77 cm. Mukana
kuva erilaisista harjoituksista. Muissa tavarataloissa ja XXL.fi-verkkokaupassa 8.?14. POHJOISMAIDEN
A
M
I
O
K
I
L
A
V
HUIKEIN
YHDESSÄ JA SAMASSA OSOITTEESSA
%
3
-4
39
90
MASSAGE ROLLER LONG, 2 PC
Pitkä hierontarulla, jonka saa jaettua kahdeksi lyhyemmäksi. Ota vaikkapa kassiin salille mukaan. Tuotteita on rajoitettu määrä. (70 ?)
TN: 1105275
2890
PREMIUM MACA 150 G
Maca on todellinen Superfood
sanan jokaisessa merkityksessä. (15,40 ?).
TN: 1107906
2140
WORKOUT SHOCK
ENERGIAJUOMA 360 G
Workout Shock, tehonlisääjä
kovaan harjoitteluun.
(30 ?). Se on muun muassa hyvin
voimakas adaptogeeni. TN: 1107902
1990
NIGHT TIME
Hitaasti imeytyvä ja pitkävaikutteinen proteiinijauhe, joka
soveltuu erityisesti nautittavaksi illalla ennen nukkumaan
menoa. (29,90 ?).
TN: 1101513
LISÄRAVINTEET
590
WEIGHT 2,5 KG, 50 MM
RUBBERSURFACE
TN: 1104474
1490
BARBELL PAD
(25 ?). TN: 1101689
LISÄRAVINTEET
POWER LIFTING STRAPS
TN: 1084404
4990
WEIGHT LIFTING BELT
TN: 1084407
1490
WEIGHT LIFTING GLOVES
(25 ?). (15 ?).
TN: 1111531
1690
MCT OIL 500 ML
MCT-öljystä pitkäkestoista
energiaa urheiluun ja apua
rasvanpolttoon! Valmistettu
100 % kookosöljystä.
TN: 1108572
1990
XF GYM CHALK/
MAGNESIUM
(10 ?). TN: 1109610
17
90
PROTEIN SMOOTHIE MIX
Vähälaktoosinen proteiinijuomajauhe, alhainen sokeripitoisuus. TN: 1107900
19
90
RICEPROTEIN 600 G
Korkealuokkainen riisiproteiini,
joka sisältää proteiinin lisäksi
palautumista edistäviä rasvoja.
MCT eli keskipitkät tyydyttyneet rasvat ovat erinomainen
energianlähde. Nautitaan heti
urheilusuorituksen jälkeen.
(28 ?). TN: 1107903
2290
RECOVERY+
Palautumisjuoma kovaan
treeniin, jossa tavoitteena on
kasvattaa tai ylläpitää tiukkaa
lihasmassaa. Nautitaan
harjoittelun jälkeen. (23,90 ?). Sisältää
50 % proteiinia ja 6 %
kreatiinia. SUPERFOOD
490
850
SPIRULINA POWDER
Helposti imeytyvää proteiinia,
rasvahappoja, vitamiineja sekä
kivennäis- ja hivenaineita.
Veteen sekoitettuna tai
smoothien joukkoon.
Yksi ravinnerikkaimmista
ruoka-aineista maailmassa.
(10,90 ?). TN: 1105261
16
90
PROTEIN PANCAKE MIX
Helppo ja nopeakäyttöinen
Protein Pancake Mix on
runsaasti laadukasta proteiinia
sisältävä vähälaktoosinen ja
vähäsokerinen pannukakkujauhe. TN: 1084397
LISÄRAVINTEET
3990
DISK RACK
TN: 1104170
1340
CREATINE 600 G
Lihasten voimatason ja
sarjakestävyyden lisäämiseen.
Voidaan käyttää yhdessä
palautumisjuomaan sekoitettuna. TN: 1101682
1290
BARLEY GRASS 120 G
Ohranoras on idätetyn
ohranjyvän tuore vihreä osa.
Ohranoras on vehnänoraan
tavoin erittäin ravintorikas,
sisältäen huiman kattauksen
vitamiineja, mineraaleja ja
tärkeitä aminohappoja. (23,30 ?).
TN: 1101505
1790
PROGAINER
Todella tehokas ja nykyaikainen painonlisäysvalmiste
tosissaan treenaaville.
(22 ?). TN: 1101673
880
KAAKAONIBSIT
Raakakaakaon painosta 10 %
on antioksidantteja ja lisäksi
se sisältää yli 1200 aktiivista
ainesosaa. TN: 1084408
1540
LEAN MASS 900 G
MANSIKKA
Lihasmassan lisäysjauhe.
Nautitaan harjoittelun jälkeen /
aterioiden välillä. Kokonaisista
kaakaopavuista murskattu,
puhdas raakakaakaorouhe.
(10,60 ?). (27 ?). TN: 1101515
1390
GLUTAMINE 200 G
Huippulaadukasta 100 %
L-glutamiinia jauheena.
Nopeuttaa harjoituksesta
palautumista ja vähentää
lihaskipuja. TN: 1107897
2490
RECOVERY 900 G (HPR)
Palautumisjuomajauhe
voimaharjoitteluun. Sisältää aitoja marja- ja
hedelmäjauheita tehden
pirtelöjuomista herkullisen
raikkaan makuisia.
TN: 1109606
19
90
WHEY+
Korkealaatuinen herahydrolysaatti-isolaatti-konsentraatti
-proteiinisekoitus kaikille
urheilijoille ja kuntoilijoille.
(27 ?). (24 ?).
TN: 1114290
KAHVAKUULA, 12 KG (IRON)
(50 ?). Lisäksi ne
auttavat elimistöä palautumaan treenistä. Vähälaktoosinen.
(30 ?). (24 ?).
TN: 1111540
690
20
90
PROTEIN POWDER
Luomuproteiinia lihaksille.
Sisältää 80 % kasviproteiinia
hyvin imeytyvässä muodossa.
Välipalaksi, palautumiseen,
smoothien joukkoon.
(25 ?). TN: 1101511
2390
BCAA TRANSPORT 300 G
Harjoituksen aikana nautittava
hyvänmakuinen aminohappojuomajauhe, joka edistää lihaskasvua ja palautumista.
(28,90 ?). (20 ?). TN: 1107908
2890
BCAA 300 G JAUHE
Runsaasti haaraketjuisia
aminohappoja sisältävä
juomajauhe maksimaalista
palautumista ja lihaskasvua
tavoitteleville. TN: 1101507
9990
KULMATANKO
120 CM, 50 MM
TN: 1104489
5. Sisältää
40 % proteiinia
TN: 1106113
CASALL HIT
MASSAGE ROLLER
Hierontarulla lihasten
venytykseen ja hierontaan.
Ulottuu syvälle lihaskudokseen
ja rentouttaa kireät lihakset.
(25 ?). TN: 1112956
5990
CASALL HIT
EXERCISE MAT 10 MM
Pehmeä 10 mm:n paksuinen
jumppamatto. Kotikuntoiluun
tai matkalle. TN: 1112960
3990
4490
CASALL HIT TUBE ROLL
Tukeva vaahtomuovirulla
kovien treenien jälkeiseen
optimaaliseen lihasrentoutukseen. TN: 1106117
HIT-TREENI
6890
CASALL HIT MULTI
BALANCE TRAINER
Kehon hallinnan kokonaisvaltaista toiminnallista treeniä.
Hihna kiinnitetään oveen,
kaksi käsiotetta. Ei jälleenmyyjille. TN: 1106122
CASALL HIT STEP LADDER
Askeltikkailla kehität tehokkaasti kimmoisuutta, nopeutta,
jalkaketteryyttä ja koordinaatiota. (80 ?). Pidätämme oikeuden painovirheisiin ja tuotetoimitusten viivästymiseen.. Painoliivissä on 25 taskua ja painoa
taskuihin mahtuu 1?10 kiloa.
(120 ?). Lihaksia voi hieroa
pallolla ennen ja jälkeen
liikunnan. (20 ?).
TN: 1106112
3290
CASALL HIT
RESISTANCE TUBE
Monipuolinen kuntoiluväline,
joka harjoittaa kaikkia isoja
lihasryhmiä. TN: 1106111
28
90
HIT-TREENI
990
CASALL HIT SPEED ROPE
Hyppynaru tuo harjoitteluun
tehoa ja on hyvä lämmittelyväline. Kolme eri
vastustasoa. lokakuuta 2015. Mainio väline kestävyysharjoitteluun! (50 ?).
TN: 1106109
2190
2290
CASALL HIT RUNNING
RINGS (6 KPL)
Voimarenkaat tehokkaaseen
joustavuuden, nopeuden ja
koordinaation harjoittamiseen.
Tuotepaketissa 6 rengasta,
joilla luot harjoituksiin vaihtelevuutta. Tuotteita on rajoitettu määrä. %
2
5
-
CASALL HIT PARACHUTE
Laskuvarjomainen harjoitusväline kehittää tehokkaasti räjähtävyyttä ja juoksunopeutta. lokakuuta 2015. Kiinnitä vyö, avaa varjo ja heittäydy
uuteen treenikokemukseen! (59,90 ?). Hierontaan ja verenkierron lisäämiseen. (15 ?). Narussa on suojaava
pinnoite ja tukevat kädensijat.
Sopii crossfit-harjoitteluun.
Säädettävä. TN: 1106115
Hinnat ovat voimassa XXL Skanssissa 7.?13. Sopii joogaan,
pilatekseen ja venyttelyyn.
PVC-vapaata TPE-laatua.
(71 ?). (34,90 ?).
TN: 1112958
6
1190
CASALL HIT PRESSURE
POINT BALL
Pallo on suunniteltu laukaisemaan syvällä lihaksissa olevaa
jännitystä. Haastaa koko
kehon. (39,90 ?). TN: 1106121
7490
CASALL HIT
WEIGHT VEST 10 KG
Painoliivi lisää vastusta ja
tehostaa harjoitusta. TN: 1106123
1790
CASALL HIT WRIST WRAP
Joustava ranneteippi, joka
tukee nostoharjoituksissa.
(19,90 ?). Muissa tavarataloissa ja XXL.fi-verkkokaupassa 8.?14. TN: 1106124
2490
CASALL HIT EXERCISE
GLOVE LONG FINGER
Lämmittävät ja miellyttävät
treenihanskat korkeasykkeiseen ulkoilmatreeniin.
Joustava synteettinen kangas
ja kulutusta kestävä toppaus.
(35 ?)
Ohjelmisto voidaan päivittää.
Muokattava ja zoomattava.
(450 ?). (400 ?).
TN: 1107489/1107490
326??
V800 HR
Uusi huippumalli auttaa sinua
löytämään täydellisen tasapainon treenaamisen ja palautumisen välillä. Voidaan käyttää myös
uidessa, lähettää sykesignaaleja vedessä. Fenix 3
käyttää erityisohjelmistojen
Connect IQ -ympäristöä, joten
voit mukauttaa kelloa
sovelluksilla. Tiedot voidaan purkaa
Garmin Connect -palveluun.
Sisältää sykevyön. TN: 1101932
URHEILUELEKTRONIIKKA
285??
FORERUNNER 225
GPS-juoksukello, jossa on
rannesykemittari. (340 ?).
TN: 1110652/1110653
147??
M400 HRM
Urheilullisen tyylikäs GPS-
sykemittari harjoitteluun sisällä
ja ulkona sekä päivittäiseen
aktiivisuuden seurantaan.
Seuraa vauhtia, kulkemaasi
matkaa ja korkeutta sisäänrakennetulla GPS:llä. (560 ?).
TN: 1110644
419??
FORERUNNER 920XT HRM
Vaativaan käyttöön suunniteltu
huippuluokan urheilutietokone
soveltuu mm. TN: 1117116
244??
VÍVOACTIVE HRM BUNDLE
Ohuen ohut GPS-kello, jossa
huipputarkka kosketusnäyttö
ja ohjelmat juoksuun,
pyöräilyyn, golfiin, uintiin ja
aktiivisuuden mittaukseen.
Värillistä huipputarkkaa
kosketusnäyttöä voi lukea
myös auringonvalossa.
Ohutta, vain 8 mm:n paksuista
kelloa on mukava pitää koko
päivän. Sisältää sykevyön. Kehity mittaamalla ja
analysoimalla suorituksiasi.
Sisältää sykevyön. TN: 1115686
419??
FENIX 3 HRM BUNDLE
Kestävä ja monipuolinen
GPS-kello multisportharjoitteluun. Voit juosta
ilman sykevyötä, kun kellon
sisäinen anturi mittaa sykkeen
suoraan ranteesta. TN: 1087142
108??
LOOP 2
Tyylikäs ja vedenkestävä
aktiivisuusranneke, joka pitää
sinut liikkeessä. Fenix 3 sisältää
ominaisuudet sekä kuntoharjoitteluun että navigointiin
ulkona, joten se on aina valmiina kaikkeen harjoittelu- ja
kilpailutoimintaan. TN: 1110697/
1110698
274??
AMBIT3 SPORT (HR)
Kokeilitpa rajojasi sitten
lenkkipolulla, pyörän päällä tai
vedessä, Suunto Ambit3 Sport
-GPS-kello on korvaamaton
harjoittelutyökalu optimaalisen
suorituskykysi saavuttamiseen. Bluetooth-tiedonsiirto. Antaa
värinäilmoituksen saapuvista
puheluista ja viesteistä sekä
kalenterimuistutuksista.
(120 ?). juoksuun,
pyöräilyyn ja uintiin. Laskee
matkan ja tahdin GPS-ominaisuuden avulla. Sisältää sykevyön.
(200 ?). TN: 1113438/1113439
URHEILUELEKTRONIIKKA
2290
ARM STRAP POLAR A300
Vaihda Polar A300 HRM
-rannekkeen väriä tilanteen ja
treenivaatteiden mukaan.
Ranneke on pehmeää
silikonimateriaalia ja sen
vaihtaminen on helppoa.
(25 ?). TN: 1113440/1113441/
1113442
5290
PULSE STRAP GARMIN HRM
Hihna on valmistettu miellyttävästä pehmeästä materiaalista.
Hihnan kokoa voi säätää, joten
se pysyy tukevasti paikoillaan
harjoittelusi aikana. Monipuoliset sykeominaisuudet ja
sisäänrakennettu GPS
auttavat suorituksen seuraamisessa. Voit oppia paremmin ymmärtämään unirytmiäsi sekä siihen
arjessa päivän aikana vaikuttavia asioita. Tämä
hienostunut ranneke seuraa
päivittäistä aktiivisuuttasi ja
unenlaatuasi sekä opastaa ja
motivoi terveellisen ja
liikunnallisen elämäntavan
omaksumiseen. TN: 1106864/1107024
227??
AMBIT3 RUN HR
Suunniteltu tekemään
juoksukokemuksestasi
täydellisen. (560 ?).
TN: 1110647
7. (529 ?).
TN: 1107772
429??
EPIX TOPO
GPS-kello, jossa värilliset
maastokartat! Kosketusnäyttö
ja esiladattuna 44 Euroopan
maan virkistyskartat. TTU JA MERK
K
TU
SHOP
ONLINE
XXL.fi
IT U
OTT
EIT A
V AI N
E
NN
Verkkokauppa avoinna 24/7
109??
%
1
3
-
A300 HRM
A300 rekisteröi tarkkaan päivän aikana tapahtuvat liikkeet. (300 ?). Yhdessä Polar H7 -sykesensorin
kanssa se mittaa myös sykettäsi. Integroitu GPS,
korkeuden mittaus sekä testejä
kunnon, liikkuvuuden ja juoksutaloudellisuuden parantamiseksi. Samalla
se tarkkailee ympärivuorokautista aktiivisuuttasi, kuluttamiasi kaloreita ja ottamiasi
askeleita. (62 ?). Lisäksi
anturi on optimoitu toimimaan
häiriöttä paikoissa, joissa
sykemittareita on käytössä
samanaikaisesti useita, kuten
kuntosaleilla ja lähtöviivoilla.
Järjestelmän yhteensopivuus:
ANT+. Mukana
myös kompassi. Juoksun suoritustasotoiminnot, unenaikaisen
palautumisen mittaus ja täydet
reittinavigointiominaisuudet
GPS:llä tarjoavat kaiken
tarvittavan kehittymiseen ja
seikkailuun. Laite mittaa
ajan, askeleet, etäisyydet ja nukutun ajan ja rekisteröi lisäksi, miten syvää
uni on ollut. Lisäksi kellossa
on sisäinen kiihtyvyysmittari,
joka mahdollistaa matka- ja
tahtitietojen tallennuksen
myös, kun juokset sisäradalla.
(319 ?). Erinomainen treenaamiseen, monilajiharjoitteluun ja ulkoiluun.
Erinomaiset GPS- ja satelliittitoiminnot sekä korkeus- ja
ilmanpainemittarit. (160 ?)
Neljä
jalkaa, joissa tukevat kumipohjat. TN: 1113667
VERKOSSA PALVELEMME 24/7 XXL.FI
8
Hinnat ovat voimassa XXL Skanssissa 7.?13. TN: 1116842
159??
%
0
3
-
%
2
6
-
99
90
VOITELUPÖYTÄ (T0075) JA VOITELUPROFIILI
Kompakti voitelupöytä. (230 ?). Tuotteita on rajoitettu määrä. TN: 1095822
RC CARBON CLASSIC
Hiilikuitupohjalla varustettu perinteisen hiihtotavan kenkä aktiivi
hiihtäjille. Ei jälleenmyyjille. SUKSET OVAT SAAPUNEET XXL-TAVARATALOIHIN
VALMISTAUDU
HIIHTOKAUTEEN
O
S
T
A
K
A
A
T
HIN
399??
REDSTER SKINTEC -SUKSI
+ XCELERATOR TAI EQUIPE PROFIL -SIDE
Suksi aktiivihiihtäjälle. Muissa tavarataloissa ja XXL.fi-verkkokaupassa 8.?14. Kevyt ja jämäkkä hiilikuituvahvisteinen pohja. Kätevän koon ansiosta
pöytä on helppo ottaa matkalle mukaan. Skintec suksien valmistelu ja käsiteltävyys on
todella helppoa. lokakuuta 2015. Pidätämme oikeuden painovirheisiin ja tuotetoimitusten viivästymiseen.. (269 ?). Ei aikaa vievää voitelua, vaan enemmän aikaa ladulla.
Se on myös uskomattoman monipuolinen, koska pitoalue on Mohair-
skiniä, joka tuottaa loistavan pidon ja liu?un välittämättä lumiolosuhteista tai
lämpötilasta. Pohja Race Profile Skintec / BI 5000. Säädettävä korkeus. Hyvä
lämmöneristys ja muotoutuva sisäkenkä tekevät kengästä mukavan
ja hiihdosta nautittavaa kaikilla keleillä. Paino: 11 kg.
Pakettiin kuuluu voiteluprofiili. (445 ?). lokakuuta 2015
Mitat: 120 x 45 cm.
Korkeus: 90 cm (349 ?).
TN: 1095824
MAASTOHIIHTOSAUVAT
3490
XC POLES ESCAPE ELITE
Kevyt ja tukeva maastohiihtosauva.
Miellyttävä korkkikahva ja kätevä sekä
helposti säädettävä hihna. Saatavilla vain XXL Tammisto
ja XXL.fi. Ihanteellinen matkoille.
Paino: 4,5 kg. (99,90 ?).
TN: 1105155
XC POLES
DIAMOND PREMIO HD
Sauvassa on 100 % Diamond
Carbon -titaanivarsi, joka on
entistä kevyempi. (60 ?).
TN: 1104810
119??
EQUIPE 8 CLASSIC CF
Maastohiihtokenkä aktiivihiihtäjille perinteiseen.
My Customfit -sisäkenkä on lämmin ja
muotoutuu erittäin hyvin. Koko: 26 x 32 x
8,5 cm. TN: 1104807
119??
VITANE 8 CLASSIC CF
Maastohiihtokenkä aktiivihiihtäjille perinteiseen.
My Customfit -sisäkenkä on lämmin ja
muotoutuu erittäin hyvin. (379 ?). Kengässä on Racefit-lesti, säädettävä kanta ja kätevä
Wrappinglace-nauhoitus. Kengän 3D-hiilikuiturunko takaa
täydellisen istuvuuden My customfit -pehmusteen kanssa. Säädettävät kantapäähihnat,
Quicklace-nauhoitus, nauhasuoja sekä
lämmittävä ja hengittävä sisäsukka. TN: 1005679
129??
WAX CASE T0063F
Maastohiihtoon. Pakettiin
kuuluu voiteluprofiili. (140 ?). (310 ?).
TN: 1113671
299??
S-LAB PURSUIT
S-Lab-yhdistelmäkenkä. Patentoitu Quicklace-nauhoitus takaa
optimaalisen verenkierron ja upean tuntuman.
Saatavilla vain XXL Tammisto ja XXL.fi.
(340 ?). Lisäksi MemBrain® softshell
takaa erinomaisen istuvuuden ja toimivuuden.
Saatavilla vain XXL Tammisto ja XXL.fi.
(949 ?).TN: 1112794
199??
VOITELUPÖYTÄ (T0076)
JA VOITELUPROFIILI
Iso tukeva voitelupöytä. 360 asteen
korkkikahva on uudistettu, jotta
sitä olisi helpompi käsitellä ja
se tuntuisi mukavammalta.
AV+-hihna siirtää voiman
tehokkaasti ja tarjoaa uskomattoman hallittavuuden tunteen.
Pakettiin kuuluu kätevä
säilytyspussi. V20, V30, V40, V45, V55, K22N,
KR30, F4, pohjan puhdistusaine150 ml,
25 m Fiberlene-liina, universal-korkki/sikli ja
kantin teroittamiseen sikli. Naisten malli.
(140 ?). Integroitu, säädettävä kantapään hihna pitää kantapään paikallaan. Pitävät
tukevuutta lisäävät kumijalat. Erittäin kevyt ja
kiertojäykkä hiilikuitupohja parantavat vakautta
ja voimansiirtoa siteeseen ja sukseen.
Kengässä on My customfit® -pehmuste, joka
mukautuu jalan muotoihin. (329 ?).
TN: 1116618
299??
TÄ
S
Ä
Ä
S
400 ?
CARBONLITE CL -SUKSI (14-15-MALLI)
+ XCELELATOR NNN -SIDE
Carbonlite-sarjan kilpasuksi perinteiseen
hiihtoon. kehitetty optimaalisen suorituskykyiseksi
ja mukavaksi. Kestävä kiristysjärjestelmä ja Energyzer-
hiilikuitutuki nilkassa. Sisäsukka hengittävää
3D-materiaalia. TN: 1113673
149??
T0079 JA T0767 VOITELUPROFIILI
Jalat muuttavat profiilin voitelupöydäksi.
Matkoille hyvät voitelumahdollisuudet.
Käytännöllinen ja tukeva ratkaisu. (430 ?). Säädettävä Heel
Strap auttaa pitämään kantapään paikallaan.
Tasapainoa ja vakautta lisäävä pohjallinen.
Patentoitu Quicklace-pikanauhoitus takaa
optimaalisen istuvuuden. TN: 1104808
5990
XC POLES DIAMOND 970 PRO
Diamond 970 -hiihtosauvan putki on
70 % kevyttä ja jäykkää hiilikuitua.
Erittäin kestävä. Suksessa on käytetty Air Core
carbonlite -teknologiaa, jonka ansiosta
suksi on kevyt ja kestävä. Sopii
pieniin tiloihin.Tukeva ja helposti säädettävä teräsprofiili. Viisto Quicklace®-
pikanauhoitus. Pakettiin kuuluu Xcelelator -side.
(699,90 ?). TN: 1104206
455??
SUPERNANO SKATE
Super Nano skate perustuu innovatiiviseen
3D-valutekniikkaan, ja siinä on integroitu
hiilikuitupohja, joka tekee kengästä todella
kevyen ja vakaan. Sisältö: 9 pitovoidetta,
4 liisteriä, 2 CH-voidetta, I63 voiteenpoistoaine, T151 Fiberlene, T166B Kombiharja,
T11 korkki, T87 sikli. (238 ?). TN: 1104802
259??
NANO CARBON CLASSIC
Markkinoiden kevyimpiä perinteisen huippumonoja . Helppo pystyttää ja
pakata. (199 ?). Kukin osa on noin
110 cm. Suksessa on
hiilikuitu 3D-Classickärki ja -kanta. Koko 26 x 32 x
8,5 cm. Jämäkkä ja kevyt hiilikuitupohja. TN: 1113672
315??
S-LAB SKATE PRO
Kevyt ja suorituskykyinen kenkä luisteluhiihtoon
aktiivihiihtäjälle. MAASTOHIIHTOKENGÄT
219??
S-LAB CLASSIC
Salomonin huippumalli aktiivihiihtäjälle
perinteiseen. Mukava korkkikahva
ja carbon racing -hihna. (399 ?).
TN: 1105153
9. TN: 1107525
199??
6990
WAX CASE T0062F
Voidelaukussa on kaikki tarpeellinen, mitä
normaalikäytössä talven aikana maastohiihdossa tarvitaan. Erinomainen harjoittelussa ja
kilpailussa! Saatavilla vain XXL.fi ja XXL
Tammisto. TN: 1095823
MAASTOHIIHTOKENGÄT
229??
REDSTER WC CLASSIC
Atomicin kilpakenkien huippumalli perinteiseen.
Pohja ja kantakuppi hiilikuitua, mikä tekee
kengästä kevyen ja suorituskykyisen. Säädettävä korkeus. (285 ?). DTG
World Cup -viimeistely takaa erinomaisen
luiston. Voit kuvioida suksiparisi pohjan
sopimaan kaikkiin kelioloihin. Koostuu kahdesta toisiinsa
pujotettavasta osasta. TN: 1053069
199??
SKI STRUCTURE TOOL BOX WC
Sisältää kaikki tärkeimmät työkalut uritusta
varten. (99,90 ?). Saatavilla
vain XXL Tammisto ja XXL.fi. Pakkauksessa 13
osaa. Säädettävä Heel
Strap auttaa pitämään kantapään paikallaan.
Tasapainoa ja vakautta lisäävä pohjallinen.
Patentoitu Quicklace-pikanauhoitus takaa
optimaalisen istuvuuden. Saatavilla vain XXL
Tammisto ja XXL.fi
%
7
-5
9
90
RUNNING DOUBLEWIDE HEADBAND USX
Erittäin leveä otsapanta juoksuun. Muissa tavarataloissa ja XXL.fi-verkkokaupassa 8.?14. TN: 1115855
Hinnat ovat voimassa XXL Skanssissa 7.?13. lokakuuta 2015. Naisten malli. Miesten
malli. TN: 1109481/1109512
JUOKSU/TREENI
5990
THERMAL HOODY W
Lämmin juoksupaita, jossa huppu ja
vetoketju pääntiessä. Kevyt ja
miellyttävä Dri-Fit-materiaali, jossa hyvä
venyvyys. (130 ?).
TN: 1109597/1109591
HYOPTIK THERMAL
MID RISE COMP TIGHTS W
Tekniset, lämpimät kompressiotrikoot,
joissa heijastavat logot ja leveä
vyötärönauha. Trikoissa on asteittainen kompressio, joka parantaa
verenkiertoa. Harjattu
Dri-Fit-lämpömateriaali pitää olon
lämpimänä lenkin aikana. Heijastimet ja vetoketjutaskut edessä.
Naisten ja miesten mallit. (23 ?). Miesten
malli. (180 ?).
TN: 1109590/1109594
JUOKSU/TREENI
-38%
10
-31%
2490
6990
8990
149??
149??
ESSENTIAL LONG TIGHTS W
Klassinen suunnittelu, tekninen
materiaali ja hyvä istuvuus.
Hengittävät ja hikeä iholta haihduttavat. Dri-Fit-lämpömateriaali pitää olon lämpimänä,
hengittää ja siirtää kosteuden pois.
Naisten malli. (100 ?). Miesten
malli. (55 ?). Naisille pinkki,
miehille keltainen ja musta. TN: 1109486
5990
NIGHTCAT JACKET MNS
Puman kevyt tekninen treenitakki
heijastavaa ja kevyesti vettähylkivää
visiCell-materiaalia. Heijastava Swoosh-logo parantaa
näkymistä pimeällä. Kiristysnauha vyötärössä,
lahkeissa vetoketjut, avaintasku.
Naisten malli. (39,90 ?).
TN: 1093050
DF THERMAL PANT MNS
Mukavat ja käytännölliset juoksuhousut viileään säähän. (93,50 ?).
TN: 1109483/1109488
129??
WINDSTOPPER JACKET WNS/MNS
Tekninen juoksutakki tuulenpitävää,
vettä hylkivää ja hengittävää Gore
Windstopper® -materiaalia. TN: 1111025
%
5
-5
24
90
THERMAL FULL ZIP WNS/MNS
Lämmin juoksupaita, jonka Dri-Fit-lämpömateriaali pitää olon
lämpimänä, hengittää ja siirtää kosteuden pois. (77 ?). Hengittävä ja
kosteutta siirtävä malli. Pidätämme oikeuden painovirheisiin ja tuotetoimitusten viivästymiseen.. Tuotteita on rajoitettu määrä. Ei jälleenmyyjille. (180 ?).
TN: 1115856
HYOPTIK THERMAL
COMP TIGHTS MNS
Tekniset, lämpimät kompressiotrikoot, joissa heijastavat logot.
Trikoissa on asteittainen kompressio,
joka parantaa verenkiertoa. TN: 1109482
WINDSTOPPER TIGHT
Toimivat, laadukkaat juoksutrikoot,
joiden etuosassa tuulenpitävää ja
vettä hylkivää Windstopper-softshell-materiaalia. lokakuuta 2015. TN: 1109489
-28%
7990
RACER WOVEN JACKET
Huippukevyt hupullinen juoksutakki,
joka suojaa tuulelta ja sateelta.
Tuuletettu selkäosa takaa, että
ylimääräinen lämpö siirtyy pois.
Naisten ja miesten mallit. Vetoketjut lahkeissa.
Naisten ja miesten mallit. (71 ?). Naisten malli.
(88 ?). TN: 1109103
6990
THERMAL FULL ZIP W
Lämmin juoksutakki, jonka
Dri-Fit-lämpömateriaali pitää olon
lämpimänä, hengittää ja siirtää
kosteuden pois. (170 ?)
(169 ?). (159 ?).
TN: 1109788
119??
SPEEDCROSS 3 GTX
Kevyt, napakka ja erittäin pitävä juoksukenkä metsään, poluille ja lumelle.
Gore-Tex-päällinen suojaa kosteudelta.
Nopeasti kiristettävät Quicklace-
kengännauhat. (149 ?). (169 ?). Vakaa välipohja ja pitävä
ulkopohja. (125 ?).
TN: 1111704
109??
SPEEDCROSS 3 MNS
Kevyet maastojuoksukengät,
muotoiltu EVA-sisäpohja ja Ortholitesisäpohjallinen. Nopeasti kiristettävät
Quicklace-kengännauhat. Vakaa välipohja ja pitävä
ulkopohja. (125 ?). Paino 212 g. Nopeasti kiristettävät
Quicklace-kengännauhat. Hyvät
Contagrip-pitopohjat. TU
SHOP
ONLINE
XXL.fi
EIT A
V AI N
K
OTT
59
90
TTU JA MERK
IT U
%
2
-5
E
NN
Verkkokauppa avoinna 24/7
RESPONSE BOOST 2 M
Täysin iskunvaimennetut (30 % Boost?), neutraalit juoksukengät. Ulkopohjan kumissa on
hyvä pito. (159 ?).
TN: 1109787
119??
SPEEDCROSS 3 GTX
Kevyt, napakka ja erittäin pitävä juoksukenkä metsään, poluille ja lumelle.
Gore-Tex-päällinen suojaa kosteudelta.
Nopeasti kiristettävät Quicklace-
kengännauhat. Paino 212 g. TN: 1108990/1108981
NAISTEN MAASTOJUOKSUKENGÄT
109??
SPEEDCROSS 3 W
Kevyet maastojuoksukengät,
muotoiltu EVA-sisäpohja ja Ortholitesisäpohjallinen. Ulkopohjan kumissa on
hyvä pito. TN: 1109809
MIESTEN MAASTOJUOKSUKENGÄT
119??
X-TALON 212, MNS
Kevyet ja kestävät maastojuoksukengät koviin maasto-olosuhteisiin.
Lesti on miehen jalan mukaan
muotoiltu. Hyvät
Contagrip-pitopohjat. (160 ?). Tukevat Contagrip-
pitopohjat. Tukevat Contagrip-
pitopohjat. TN: 1109808
11. (149 ?). TN: 1111705
129??
CUMULUS 17 G-TX WMNS
Geelivaimennetut neutraalit
juoksukengät asfaltille ja soralle.
Gore-Tex®-kalvo pitää jalat kuivina.
FluidRide-välipohja takaa mukavat
juoksulenkit. Super-Blown Rubber tarjoaa pehmeän tuntuman juoksualustaan. (125 ?).
TN: 1111712
109??
GEL-FUJITRABUCO 4 G-TX WMS
Maastojuoksukenkä, jossa on
GEL-vaimennus kannassa ja
päkiässä sekä Gore-Tex®-kalvo.
Hengittävä verkkomateriaalipäällinen. Naisten ja miesten mallit. TN: 1109813
109??
GEL-FUJITRABUCO 4 G-TX
Maastojuoksukenkä, jossa on
GEL-vaimennus kannassa ja
päkiässä sekä Gore-Tex®-kalvo.
Hengittävä verkkomateriaalipäällinen. (160 ?). TN: 1111705
129??
CUMULUS 17 G-TX
Geelivaimennetut neutraalit
juoksukengät asfaltille ja soralle.
Gore-Tex®-kalvo pitää jalat kuivina.
FluidRide-välipohja takaa mukavat
juoksulenkit. TN: 1109812
119??
X-TALON 212, WMS
Kevyet ja kestävät maastojuoksukengät koviin maasto-olosuhteisiin.
Lesti on naisen jalan mukaan
muotoiltu
Kombipolkimet. (1199 ?). (449 ?). TN: 1104816
SPINNINGPYÖRÄT
TÄ
SÄÄS
100 ?
349??
SPIN REDWOOD 15/16
Spinningpyörä, jossa on 14 kg:n vauhtipyörä ja säätömahdollisuudet tangossa ja istuimessa. Säädettävä satulatolppa. 22 kg:n vauhtipyörä takaa
tasaisen poljennan. Erinomainen kuntoilijalle, joka
haluaa hyvän pyöräilyelämyksen. Käyttäjän enimmäispaino:
120 kg. Vauhtipyörä:
6 kg. TN: 1114154
12
TÄ
SÄÄS
150 ?
599??
SPIN STRIKER 15/16
Kuntopyörä aktiivikäyttäjälle. Muissa tavarataloissa ja XXL.fi-verkkokaupassa 8.?14. (439 ?). TN: 1114153
Hinnat ovat voimassa XXL Skanssissa 7.?13. TN: 1105296
149??
HOMELINE X100
Hyvä, hiljainen crosstrainer
kotiharjoitteluun. TN: 1114152
TÄ
SÄÄS
300 ?
899??
SPIN PRO 15/16
Spinningpyörä, joka kestää kovaa harjoittelua. (749 ?). lokakuuta 2015. 27 kg.
(500 ?). TREENAA JA LIIKU
LAADUKKAAT VÄLINEET
XXLAAJASTA VALIKOIMASTA
Ä
T
S
SÄÄ
?
0
0
2
299??
Ä
T
S
Ä
SÄ
?
0
29
810 ROWER
Kokoontaitettava soutulaite
selän, käsivarsien ja reisilihasten
tehokkaaseen harjoitteluun.
Kokeile tietokoneen viittä
monipuolista toimintoa. Pidätämme oikeuden painovirheisiin ja tuotetoimitusten viivästymiseen.. Kahdeksan
vastustasoa ja sykkeen mittaus.
Homeline X100:ssa on
nestekidenäytöllinen tietokone,
josta näet tärkeimmät tiedot
harjoittelun aikana. Ei jälleenmyyjille. Tuotteita on rajoitettu määrä. Korkeus- ja pituussuunnassa säädettävä
tanko ja satula. lokakuuta 2015. 30 kg:n
vauhtipyörä ja patentoitu vastuksen säätö takaavat tasaisen
liikkeen
TN: 1104076
CROSSTRAINERIT
XXXXXXXXXXXXX
TÄ
SÄÄS
300 ?
349??
HOMELINE X200 -CROSSTRAINER
Hyvä ja hiljainen crosstrainer kotikäyttöön, 16 ohjelmoitua
vastustasoa, sykemittari. Satulassa pysty- ja vaakasuorat säädöt.
34 kg. Motorisoitu magneettivastus ja tärkeimmät
normitoiminnot. 44 kg. Vastuksen säätö manuaalisesti. Sykkeen mittaus.
(599 ?). Vastustasoja on kaiken kaikkiaan 16 ja valmiita
harjoitusohjelmia 12. TN: 1114232
TÄ
SÄÄS
200 ?
599??
STREAM RC VIII, CROSSTRAINER
Edistyksekäs crosstraineri kotikäyttöön. (500 ?). Käyttäjän maksimipaino
120 kg. (599 ?). Juoksumatto on iFit-yhteensopiva, moduuli on
ostettavissa erikseen. Voimakas moottori
(2,25 HV), 18 km/h. XXXXXXXXXXXXX
JUOKSUMATOT
TÄ
SÄÄS
?
1050
849??
TR1000
Klassinen Monark-juoksumatto kotikäyttöön. TN: 1114240
PENKIT
XXXXXXXXXXXXX
JA TELINEET
TÄ
SÄÄS
220 ?
329??
PRO 490 DC -HARJOITUSPENKKI
Sopii vaativalle kotitreenaajalle. Pehmeä ja tasainen virralla toimiva vastus.
Käyttäjän enimmäispaino 120 kg. TN: 1105288
13. Laadukkaat osat ja hyvä
ajotuntuma. (650 ?). TN: 1092968
XXXXXXXXXXXXX
SOUTULAITTEET
TÄ
SÄÄS
100 ?
499??
ROW MEDIO 15/16
Soutulaite aloittelijoille ja kuntoilijoille. TN: 1114238
TILAUSTUOTE
TÄ
SÄÄS
500 ?
999??
4000 PRO ROW
Tukevassa soutulaitteessa on magneetti- ja ilmavastus.
Tietokoneessa on mm. Kiinnityspisteet laskettavissa ja nostettavissa nopeasti ja yksinkertaisesti.
(900 ?). TN: 1104817
TÄ
SÄÄS
100 ?
549??
555 ELLIPTICAL
Tukevassa crosstrainerlaitteessa on 16 vastustasoa ja 38 cm:n
askelpituus. 4 käyttäjäprofiilia ja 12 valmisohjelmaa.
Kuljetuspyörät. Tuotteen mitat
asennettuna: 160 x 64 x 178 cm. Langaton käyttö
tabletin ja älypuhelimen kanssa tarjoaa ominaisuuksia, jotka
ovat ominaisia Stream-sarjan huippumalleille. (400 ?).
TN: 1044077
TÄ
SÄÄS
150 ?
849??
RX800
Tukevassa soutulaitteessa on magneetti- ja ilmavastus.
Tietokoneessa on 6 toimintoa ja 20 harjoitusohjelmaa.
Kokoontaitettava, kuljetusrenkaat. Mukana
Polar-sykevyö. Enimmäiskuormitus painotelineessä 140 kg ja reisipenkissä 68 kg. Käyttäjän enimmäispaino 125 kg.
(1800 ?). (550 ?).
TN: 1084412
TILAUSTUOTE
899??
CROSSCAGE 940
Todella monipuoliseen harjoitteluun: leuanvedot etu- ja
rystyotteella, kuminauhojen kiinnitys matalalle ja korkealle,
etukyykyt, maastavedot, penkkipunnerrukset sekä monet muut
liikkeet levypainojen ja painonnostotangon avulla. Käyttäjän enimmäispaino 120 kg.
(649 ?). (1600 ?). (800 ?). (699 ?). (1899 ?).
TN: 1104819
TÄ
SÄÄS
600 ?
999??
730 ZLT
Kestävä juoksumatto, 18 valmisohjelmaa. TN: 1114233
TÄ
SÄÄS
150 ?
549??
STREAM UB VIII
Abilica Stream Ub VIII on kuntopyörä, jossa on hyvä sähkömagneettivastus. Leveähkö ja
pitkähkö malli. TN: 1114156
TÄ
SÄÄS
150 ?
249??
160 BENCH
Tukeva painonnostopenkki, jossa on 3 säädettävää tasoa.
Mahdollisuus myös jalkojen harjoittamiseen. 8 magneettista vastustasoa ja tietokone, jossa on paljon toimintoja. TN: 1104074
TÄ
SÄÄS
300 ?
1499??
PERFORMANCE 1050
Tukeva juoksumatto pitkille matkoille ja pitkille intervalleille.
Huippuvauhti 20 km/h ja hyvä vaimennustoiminto. Käyttäjän
enimmäispaino 136 kg. TN: 1104814
650 MAGNETIC
Jämäkkä ja teknisesti edistynyt kuntopyörä, 16 vastustasoa ja
23 valmisohjelmaa. Mukana irrallinen penkki ja
teline, joita voi käyttää yhdessä tai erikseen. (999 ?). 16 ohjelmaa ja 12 vastustasoa. TN: 1092966
XXXXXXXXXXXXX
KUNTOPYÖRÄT
TÄ
SÄÄS
310 ?
TÄ
SÄÄS
100 ?
289??
399??
HOMELINE C200
Hiljainen kuntopyörä kotikäyttöön. (1499 ?). Juoksumatolla pääset tekemään pitkiä
juoksumatkoja ja kokeilemaan intervalliharjoitusta. Käytännöllinen
siirtopyörä
Dual Sole ja Duratech
antavat optimaalisen voimansiirron, parhaan pidon ja
vakauden kaikille pinnoille. TN: 1116156
O
S
T
A
K
A
A
T
N
HI
1299??
3 FAT PRO
Whiten Fat bike -uutuus! Uudessa alumiinirungossa
on tilaa leveämmille renkaille. Muissa tavarataloissa ja XXL.fi-verkkokaupassa 8.?14. Renkaat Vee Rubber
Snow Shoe 4,5, jotka toimivat erinomaisesti talvikäytössä. Sram GX
-vaihde ja Shimano BR-M395 hydrauliset levyjarrut.
Renkaat Vee Rubber Snow Shoe 4,5, jotka toimivat
erinomaisesti talvikäytössä. (999 ?). lokakuuta 2015. TN: 1112004
14
Hinnat ovat voimassa XXL Skanssissa 7.?13. Ei jälleenmyyjille. 3 velcro-solkea, joista on helppo saada kiinni
jopa hanskat kädessä. Tuotteita on rajoitettu määrä. Rungon Q-factor on
kaventunut viime vuoden mallista. TN: 1112003
%
4
5
-
89
90
POLARIS
Lämmin kenkä talvipyöräilyyn. Pidätämme oikeuden painovirheisiin ja tuotetoimitusten viivästymiseen.. Shimano Deore/
Acera -vaihde ja Shimano BR-M355
hydrauliset levyjarrut. (1499 ?). Rungon Q-factor on kaventunut
viime vuoden mallista. O
S
T
A
K
A
A
T
N
HI
849??
3 FAT LITE
Whiten Fat bike -uutuus! Uudessa
alumiinirungossa on tilaa leveämmille
renkaille. Hiilikuituhaarukka
lisää mukavuutta ja pitää painon alhaisena. Vaihdettava pohjallinen mahdollisia erityispohjallisia varten. (199 ?). lokakuuta 2015. Päällinen vesitiivistä
Dia-tex-kalvoa, jossa eristys kylmiä ja märkiä päiviä
varten
Raskaaseen tai nopeaan
intervalliajoon tarvitaan 6?20 kilon vauhtipyörä.
Mitä raskaampi vauhtipyörä, sitä raskaammaksi
saadaan vastus, ja sitä tasaisempaa on myös
poljenta.
Kuntopyörien vääntömomentissa ja rakenteessa
on suuria eroja, joten kuntopyörää kannattaa
testata tavaratalossa.
XXXXXXXXXXXXX
Tervetuloa testaamaan
kuntolaitteita XXL-tavarataloon.
Ammattitaitoiset myyjämme
auttavat sinua oikean laitteen
valinnassa.
Lisää vinkkejä kuntolaitteiden
valintaan xxl.fi
EXTRALAAJA VALIKOIMA KUNTOLAITTEITA XXL.FI
15. Älä
päästä kehoa liikkumaan crosstrainerin kyydissä
vaan pyri aktiivisesti käyttämään käsi- ja
jalkalihaksia. Vastusta voi säätää
treenitehon optimoimiseksi. Laji on niveliä säästävää
ja kuntopyörä on helppo siirtää tarvittaessa
sivuun. Soutuvedossa
alaraajat tuottavat 50 % vetoon tarvittavasta
voimasta. Hyvä juoksumatto
on sellainen, joka sopii käyttäjän tarpeisiin.
Juoksumatoissa on usein tarjolla erilaisia
harjoitteluohjelmia kävelystä intervallijuoksuun.
Kun valitset harjoitteluohjelmaasi sopivan
juoksumaton, saat hyödynnettyä juoksumaton
kaikki tehot ja ominaisuudet.
Kevyeen ja pitkäkestoiseen pyöräilyyn riittää
4?6 kilon vauhtipyörä. XXXXXXXXXXXXX
XXXXXXXXXXXXX
VALITSE OIKEA
XXXXXXXXXXXXX
KUNTOLAITE
CROSSTRAINER
KUNTOPYÖRÄ
SOUTULAITE
Crosstrainerilla voi tehdä kokonaisvaltaisen
treenin, sillä kehon kaikki lihakset pääsevät
samanaikaisesti töihin. Laitteen pehmeä liikerata säästää
polvia ja nilkkaniveliä, joten crosstrainer on
lempeä vaihtoehto juoksumatolle.
Kuntopyörä on mainio väline kotona kuntoiluun
ja kuntouttamiseen. Toiset 50 % jakaantuu käsivarsien,
selän ja vatsan tukilihasten sekä muun yläkropan
välillä.
Oikea istuma-asento on todella tärkeää.
Varmista säädöt, niiden on oltava optimaaliset.
Tärkeätä mukavuuden kannalta on pystyä
polkiessa suoristamaan jalat kunnolla.
Tärkeätä on myös, että satulaa ja ohjaus
tankoa voi säätää lähemmäksi tai kauemmaksi
toisistaan.
Soutulaitteen valinnassa kannattaa huomioida
tietysti tietokonetoimintojen kattavuus, mutta
myös käsiotteiden hyvä istuvuus, liikeradan
mukavuus ja laitteen äänettömyys.
JUOKSUMATTO
Erinomainen kuntolaite niille, jotka haluavat
parantaa kuntoa, lämmitellä treeniä varten,
polttaa rasvaa tai vain kävellä pitääkseen
liikuntaharrastusta yllä. Tekniikka on
crosstrainerilla treenatessa todella tärkeä. Useimmissa kuntopyörissä on lisäksi
esiohjelmoituja valmiita treeniohjelmia, joista vain
valitset mieluisesi.
Soutu on lisännyt suosiotaan ja se onkin
erinomainen treenimuoto
lokakuuta 2015. Tuotteita on rajoitettu määrä. OSAAVA HENKILÖKUNTA OMILLA OSASTOILLAAN
HYVÄT NEUVOT OVAT
NYT ILMAISIA
399??
%
3
3
-
SC COMP FF
28. Muissa tavarataloissa ja XXL.fi-verkkokaupassa 8.?14. Erinomainen valinta
ympärivuotiseen pyöräilyyn. lokakuuta 2015. Pidätämme oikeuden painovirheisiin ja tuotetoimitusten viivästymiseen.. hybridipyörä kevyellä alumiinirungolla. Shimano 105 -vaihteet ja Shimano 105
-hydrauliset levyjarrut. Araya AS730 w -vanteet ja Continental Cyclocross Race 700*35 -renkaat. (599 ?).
TN: 1108146/1108149
O
S
T
KA A
A
T
N
I
H
999??
CX PRO
Cx Pro cyclocross -pyörä kevyellä alumiinirungolla ja
hiilikuituhaarukalla. Ei jälleenmyyjille. TN: 1113152
VARAA PAREMPAAN MYÖS VERKOSSA XXL.FI
16
Hinnat ovat voimassa XXL Skanssissa 7.?13. (1299 ?). Shimano Deore -vaihde ja
Shimanon hydrauliset levyjarrut.
Säädettävä ohjainkannatin.
Erinomainen valinta työmatka- tai
retkipyöräksi
Toimintaaika 2,8?11 tuntia. Erittäin mukavat
käyttää erinomaisen joustavuuden ansiosta. (95 ?). Vastus
on säädettävissä kymmeneen
eri asentoon ohjaustangosta.
Maksimivastus 700 W.
Pakettiin kuuluu tankosuoja,
joka suojaa pyöränrunkoa
hikoilulta. TN: 1114077
129??
MS-616 5000
Kompakti mutta voimakas
etuvalo, jonka LED-lampun
suurin teho 5 000 lumenia.
Valossa on laadukas optinen
linssi ja helppokäyttöinen
painike yläosassa. Myös
etuvetoketju on vedenpitävä.
Turvallisuutta lisäävät takin
heijastavat yksityiskohdat.
(126 ?). Lisäksi pakettiin
kuuluu 2 akkua. Sen
maksimiteho on 800 wattia ja
Flow Smart simuloi todentuntuisesti 6 prosentin nousun.
Lisäksi harjoitusvastuksessa
on langaton ANT+ ja Bluetooth-yhteys ja siihen käy
myös kolmannen osapuolen
ohjelmat. Liivissä on
myös erityisen korkea viimalta
suojaava kaulus. Hihoissa
3/4-pituus. Leikkaus, joka
sopii muuhunkin kuin
pyöräilyyn. säilytys
pussin. ANT+ ja
Bluetooth® Smart -yhteydet.
(899 ?). (220 ?).
TN: 1106479
VALOT JA NÄKYVYYS
2990
4990
LS 330/312
Linjakas, tukeva ja tehokas
pyörän valosarja, jonka ledit
valaisevat eteen, taakse ja
sivuille, jotta näkyvyys
liikenteessä olisi mahdollisimman hyvä. (199 ?).
TN: 1114611
SATORI SMART
Satori Smast -harjoitusvastus
on nopeasti linkitettävissä
älypuhelimen ja tabletin Tacx
Cycle -sovelluksiin. TN: 1114610
FLOW SMART
Tarjoaa tehokasta ja monipuolista harjoittelua. Lisäksi turvallisuutta lisääviä heijastavia
yksityiskohtia. Harjoitusrullilla ajaminen vaatii
keskittymistä tekniikkaan, joten
se kehittää niin tasapainoa,
pyöritystekniikkaa kuin
kuntoakin. Etuvalossa on kaksi
LED-lamppua, joiden suurin
teho 2 000 lumenia, ja
laadukas optinen linssi.
Toiminta-aika 2,5?12 tuntia.
(149 ?). (649 ?).
TN: 1114608
799??
GENIUS SMART
Interaktiivinen harjoitusvastus,
jossa ajotuntuma on hämmästyttävän realistinen. Moottorivastuksen maksimivastus on
1500 wattia, ja simuloidussa
alamäessä pyörä rullaa vapaasti
ja nopeus kiihtyy. Magneettivastus 2 x
8 ja 1 kg:n vauhtipyörä. Sis. (179 ?).
TN: 1114079
HARJOITUSVASTUKSET
169??
279??
379??
518??
BLUE MATIC PRO
(SKYLINER, SWEATCOVER)
Erittäin käyttäjäystävällinen ja
tukevarakenteinen harjoitusvastus. TN: 1093151
7990
MS-610 2000 MULTI
Kompakti ja tehokas pyörän
etuvalo, jossa kaksi LED-
valoa, teho 2 000 lumenia.
Lampun optinen linssi on
huippulaatua. Antares-rullat on
mahdollista taittaa kuljetusta
tai säilytystä varten vain
80 cm :n pituiseen pakettiin.
(169 ?). (149 ?).
TN: 1114078
149??
MS-616C 5000
Tehokas valopaketti, johon
kuuluu etu- ja takavalo.
Etuvalon LED-lamppujen
suurin teho on 5 000 lumenia.
Mukana erillinen, langaton
kaukosäädin molemmille
valoille. (160 ?).
TN: 1110303
DROP II RAINPANTS
Sadehousut pyöräilyyn.
Housuissa on vahvistettu
istuinosa, lahkeissa säätömahdollisuus ja muotoonommellut
polvet. Säältä suojaavassa
takissa ulkona liikkuminen on
mukavaa, vaikka hiukan
sataisi. (139 ?).
TN: 1094623
SHIELD BIB
Mukavan lämpimät, ergonomiset ja vettä hylkivät bib-shortsit. Leveät, pehmeät
ja joustavat reunukset
lahkeissa. Interaktiivisessa Flow Smartissa on
elektroninen vastus. Teipatut
saumat ja heijastavat
yksityiskohdat. Veden- ja
tuulenpitävä takki pitää olon
kuivana ja lämpimänä.
(239,95 ?). Body-control-materiaali ja
4-suuntojousto vaimentavat
lihasvärinää. Olkaimet
hengittävää verkkomateriaalia.
Housuissa on Castelli KiSS Air
-pehmuste. Takissa
on kolme takataskua, joissa on
heijastinnauha näkyvyyden
parantamiseksi. (119 ?).
TN: 1114076
9990
MS-610C 2000
Kompakti valopaketti, jossa
tehokas etuvalo ja takavalo.
Mukana erillinen, langaton
kaukosäädin kummallekin
valolle. (399 ?).
TN: 1114609
BUSHIDO SMART
Interaktiivinen harjoitusvastus.
Ergovastus, joka toimii iPad- ja
Android-tableteilla sekä
iPhone- ja Android-puhelimilla
täysin langattomasti. TN: 1108647
HURRICANE BIKE JACKET
Erittäin suosittu lämmin ja
tuulitiivis pyöräilytakki. Toiminta-aika
2,8?11 tuntia. Maksimivastus 1400 W. Erittäin tukeva
Satori voidaan asettaa melkein
mille tahansa alustalle ja on
suunniteltu kestämään kovia
voimia. Naisten
ja miesten mallit. Helppo ja nopea
pystyttää. Kolme eri
valoasetusta. TN: 1114607
17. Turvallisuutta lisääviä heijastavia
yksityiskohtia. Ergonomisesti suunniteltu matalaan
ajoasentoon. Vastus mäkiä
noustessa on täysin realistinen
aina 20 %:n nousukulmaan
saakka ja alamäet - 5 %:n
kulmaan saakka. Lampun
virtanappi on hyvässä kohtaa
lampun päällä. Rintatasku, jossa
vedenpitävä vetoketju. Kiinteä valo ja
vilkkutoiminto. Kestävää Bluesignhyväksyttyä laatua. Lämmin takki,
joka hengittää hyvin. Lataamalla Tacx Cycling App
-ohjelmiston tablettiin voit ajaa
videoita ympäri maailman,
catalyst-harjoitusympäristössä,
sekä analysoida harjoitusta
myös jälkikäteen. Toiminta-aika:
2?8 tuntia. Mukana kätevä
kiinnitin ja paristot. Toiminta-aika
1,5?7 tuntia. (199 ?). (79,90 ?).
TN: 1114075
128??
ANTARES ROLLER
Antares-vapaarullat. TN: 1106505
9990
GLOW BIB SHORTS M
Body-control-pyöräilyshortsit,
joiden erinomainen joustavuus
vähentää lihasvärinää ja takaa
loistavan käyttömukavuuden.
Ergonomisesti suunniteltu
matalaan ajoasentoon.
(130 ?). PYÖRÄILYVAATTEET
7990
7990
8990
DROP III
Ceplex active -kalvo suojaa
luotettavasti tuulelta ja
tuiskulta. Uusi ProDry
2Strati -materiaali siirtää
kosteutta pois iholta. Heijastinyksityiskohdat parantavat
näkymistä huonossa valaistuksessa. KISS Air -pehmuste
on hyvin muotoiltu ja mukava.
(169 ?). TN: 1106484
169??
ELEMENT GT AS JACKET
Takki Gore-Tex® Active
-materiaalia. (120 ?).
TN: 1097875/1097878
6990
7490
9490
EVOLUZIONE BIBKNICKER
Erittäin mukavat ja hyvin
istuvat ajohousut. (54,90 ?).
TN: 1089856
MS-608 1200
Kompakti mutta voimakas
etuvalo, jonka LED-lampun
suurin teho 1 200 lumenia.
Valossa on laadukas optinen
linssi ja helppokäyttöinen
painike yläosassa. TN: 1108646
SHIELD JERSEY
Huippulaadukas pyöräilypaita
tuulen- ja vedenpitävää
joustavaa materiaalia.
Ergonominen ajoasentoon
leikattu malli. Vastus
säädettävissä manuaalisesti
kymmeneen eri asentoon
ohjaustangosta. Maksimivastus 950 W.
(299 ?). (140 ?).
TN: 1110307
119??
FAWSONE 2 VEST (GABBA)
Tuulen- ja vedenpitävä liivi
suojaa huonossa säässä.
Etupuolen ja olkapäiden
Windstopper® X-Lite Plus
-kangas suojaa märällä ja
tuulisella säällä. TN: 1098094
175??
GABBA 2 LS JERSEY W
Tuulelta ja vedeltä suojaava
laadukas pyöräilytakki naisille.
Erittäin kevyt ja joustava
Windstopper X-Lite plus
-kangas on 100 % tuulenpitävä ja hyvin hengittävä. TN: 1111568
TECH BIB SHORTS
Tekniset body-control-pyöräilyhousut. Lahkeiden
silikonipainatus pitää housun
paikallaan. (249 ?).
TN: 1111564
PYÖRÄILYVAATTEET
119??
119??
NANOFLEX 2 BIB TIGHT
Nanoflex 2 pyöräilyhousut ovat
erittäin lämpimät ja joustavat.
mutta hylkivät samalla vettä.
Erittäin vähän saumoja, mikä
takaa maksimaalisen suojan
vedeltä
Tuotteet
tulee palauttaa käyttämättöminä alkuperäispakkauksissaan.*
Jos et ole täysin
tyytyväinen XXL:ltä
ostamaasi tuotteeseen,
voit vaihtaa sen toiseen
saman tuoteryhmän
tuotteeseen 30 päivän
kuluessa, vaikka
tuotetta olisi käytetty.*
Tarjoamme kaikille
XXL:ltä ostetuille
polkupyörille 3 vuoden
ilmaisen huoltopalvelun
ja laajennetun
tuotetakuun.*
*Lue lisää lupauksistamme . Kortille ei voi ladata rahaa uudelleen. Lahjakortti on voimassa 2 vuotta eikä sen summaa tarvitse käyttää kerralla. Lahjakortti ei käy maksuvälineenä
verkkokaupassa. Voit
ostaa lahjakortin haluamallesi summalle.
LAHJA
KORTT
I
ORTTI
K
LAHJA
Lahjakortin voit ostaa kaikista tavarataloistamme ja sen voi käyttää
missä tahansa XXL-tavaratalossa. XXL.fi
18. Onnellinen vastaanottaja voi itse valita mieluisensa tuotteet extralaajasta
urheilun- ja vapaa-ajantuotteiden valikoimastamme. XXL
-LAHJAKORTTI
LOISTAVA LAHJAIDEA
KOOLTAAN PIENI,
LAHJAKORTTI
MUTTA SISÄLTÄÄ KAIKEN
URHEILUUN JA OUTDOORELÄMÄÄN TARVITTAVAN.
XXL-lahjakortti on helppo ja himoittu lahja. Lahjakorttia
ei voi vaihtaa rahaksi.
ASIAKASLUPAUKSEMME
HINTALUPAUS
TYYTYVÄISYYSTAKUU!
Hintalupauksemme on,
että pyrimme aina
olemaan markkinoiden
edullisin vaihtoehto.
Teemme kaikkemme,
jotta sinä asiakkaana
voisit luottaa siihen,
että saat tuotteet
meiltä edullisimmin.*
Tarjoamme 100 päivän
vaihto- ja palautus
oikeuden. Vaihto ja palautus tehdään alkuperäistä
kuittia vastaan