??????????????
????
????????????. ??. ??????
?
?
. ???
???
??????????????
???????????. Vaikka suuret ikäluokat jäävätkin
eläkkeelle, heiltä ei vapaudu
sopivia työpaikkoja uusille tulijoille, joiden koulutustaso on
korkeampi.
Tästä kertoo esimerkiksi se,
että työvoimatoimistojen kautta
haettavista työpaikoista vain 10
prosenttia edellyttää ylempää
korkeakoulututkintoa.
Hyvältä ei näytä muutenkaan.
? Vaikka yleinen työttömyys on
laskenut 14 vuotta putkeen, korkeakoulutettujen työttömyys on
lisääntynyt.
Taulun mukaan syvimmän
laman aikaan vuonna 1994 korkeakoulutetuista viisi prosenttia
oli työttömänä. 4,1
4 v 1 kk
Kaikki keskimäärin 4,2
4 v 4 kk
0
1
2
3
4
5
STT, lähde: Akava
suisemman kuvan korkeakoulusta valmistuvien työllistymisestä.
Vuonna 2001 korkeakoulutettujen työttömyys oli alimmillaan ja
talous hyvässä nousussa. (sis.alv)
Rapujuhla kruunaa kesän
Suur-Seudun Osuuskauppa
Maanantairasti-isäntänä
11.8. ????????????
???
??????????
??
???????????
???
???
??????????. ??????????????
????
????????????. Siten
Suomessa säilyy monipuolinen
leipäkulttuuri myös tulevaisuudessa.
Tilastokeskuksen mukaan nelihenkisen perheen kulutusmenoista leipään ja leivonnaisiin kuluu
1,07 prosenttia.. Keskimäärin vastaajat olivat olleet työttöminä kahdeksan
kuukautta viiden vuoden aikana.
Työsuhteita heillä oli tänä aikana
ollut keskimäärin neljä.
Tutkimuksen vastaajajoukkona
olivat vuonna 2001 yliopistosta
valmistuneet. lk
89
Kariniemen
Broilerin fileepihvi,
hunajamarinoitu, kg
Ingman
Maustetut
kermajäätelöt 1 l
NÄMÄ TUOTTEET VAIN S-MARKET PLAZASTA
21
Esittelyssä: LA 9.8. 5,6
Humanistinen 4,7
3 v 11 kk
Kasvatustieteellinen 4,1
4 v 3 kk
Kauppatieteellinen 2,7
4 v 7 kk
Liikuntatieteellinen 3,6
4 v 3 kk
Luonnontieteellinen 4,3
4 v 5 kk
Lääketieteellinen 10,9
4 v 6 kk
Maatalous-metsätiet. Suomen
luotetuin päivittäistavarakauppaketju
Alkuvaikeudet hankaloittavat
työllistymistä myöhemminkin
??
??????
. ???????
???
????????????
????
??????????. Nyt ennätyksellisen pitkän nousukauden
päätteeksi korkeakoulutettujen
työttömyysprosentti on vieläkin
kolmessa.
Huonoimmalta työllistyminen
näyttää tohtoreilla, joiden työttömyys on koko ajan lisääntynyt
tohtorien määrän kasvaessa.
Määräaikaisuus oli selvästi yleisempää niillä, joiden ensimmäinen työ oli ollut määräaikainen
tai jotka olivat olleet jatko-opiskelijoina.
Vastaajien keskimääräinen
palkka viisi vuotta valmistumisen
jälkeen oli runsaat 3 000 euroa.
Naisten palkka oli keskimäärin
kymmenen prosenttia pienempi
kuin miesten.
Ensimmäinen työsuhde valmistumisen jälkeen heijastui myös
palkkaan. ??????????
???
??????????
?
?????????????
??????
???????????. 4,0
4 v 3 kk
Oikeustieteellinen 4,4
4 v 6 kk
Psykologian 4,4
4 v 5 kk
Taideteollinen 5,4
3 v 1 kk
Teknillistieteellinen 2,6
4 v 10 kk
Teologian 3,6
4 v 4 kk
Terveystieteiden 3,7
4 v 3 kk
Yhteiskuntatieteell. ????????
????
???
????
??
?
?????????????
???
???????????
????????????. ??????
???
??
??????????
??????????
????. Tarjoile paahtoleivän, voin ja tuoreen ja hienonnetun
tillin kera.
Lue lisää:
www.ruokamaailma.fi
3
8
Hinta voimassa 1.5.?31.8.
15
19
Pepsi tai
Pepsi Max
2-pack, 6 l
(0,78/l) (sis. ?????????????
??????????. ????????????????
??????????????
??????????????
?????????????. lk
1
95
Suomi
Jäävuorisalaatti,
pakattu
kg, 1. Kankareennummella!
Mehutarjoilua!
Tervetuloa!
Palvelemme kesäsunnuntaisin klo 12?21. Sainion mukaan
avainasemassa on juuri ensimmäinen työsuhde.
? Jos olisi mahdollisuus valita,
itse hakisin heti valmistumisen
jälkeen koulutusta vastaavaa työtä työttömyydenkin uhalla.
Hänen mukaansa tutkimus
saattaa antaa nykytilannetta ruu-
Akateemisen työuran 5 ensimmäistä vuotta
Kuinka suuren osan työuran viidestä ensimmäisestä vuodesta on ollut
koulutustasoa vastaavassa työssä?
Työsuhteiden määrä keskimäärin
Koulutusala
Vuotta
4 v 10 kk
Eläinlääketieteellinen 10,9
4 v 7 kk
Farmasian 3,4
4 v 11 kk
Hammaslääketiet. Anna liemen jäähtyä.
Nosta pakasteravut liemeen ja anna
rapujen sulaa rauhassa ja maustua
jääkaapissa yli yön. ????
???????
??
???????
???
???
??????
. ???. ?????????
???
??????????
????????????????????????????????????????????????????
?????????????????????????????????????????????????????
??????????????????????????????????????????????
????????????????????????????????
???????????????????????????????????????????????????????????????
??????????
TAPSALTA
SOLIFER CLASSIC 28?
NAISTEN vAIHTEETON
25 KPL:N SUPERTARJOUS
Musta tai Viininpunainen
1
6
29
Unkari
Vesimeloni,
pakattu
kg, 1. 2,35
+ pantti 0,80)
Foster?s
6-pack
2,64 l (2,76/l)
(sis. ????????
??????????
??????
??????
??
?????????????
??
????????????
???
??????
????
????
?
. ????
???
???
???????????
????????????. 075 3030 1840
1
59
99
Unkari
Luumu
kg 1. 7,29 + pantti 0,90)
0
0
85
79
Fazer
Paahtoleivät
285?335 g
(2,54-2,98/kg)
Dansukker
Taloussokeri
1 kg
0
99
Valio
Appelsiinitäysmehu
1l
6
79
Arla
Kermajuusto 17%
1,1 kg (6,17/kg)
SALO, Kauppakeskus Plaza
Vilhonkatu 8, puh. ???
????????
?????????
???
??????????
???
???????????
?????
?????????????
??????????. Nykyiset hinnankorotukset eivät ole Suomen
leipuriliiton mielestä läheskään
riittäviä.
Julkilausumassaan liitto muistuttaa, että jo viime vuonna alan
ammattilaiset katsoivat, että
leivän hintaa pitää nostaa 10?20
prosenttia muutaman vuoden
kuluessa.
Tilastokeskuksen tietojen
mukaan leipomotuotteiden hinnat ovat viime vuodenvaihteen
jälkeen nousseet noin 7 pro-
senttia
Viljan ja energian hinnat, kuljetuskustannusten nousu, palkankorotukset ja inflaation kiihtyminen ovat tehneet selväksi, että
hinnankorotukset alalla eivät ole
olleet riittäviä, sanotaan julkilausumassa.
Liitto painottaa, että leivän ja
leipomotuotteiden hinnannousu
on myös kuluttajan etu. ?????
??????????
??????????
???
?????????????
????????????. Kaksi kolmesta oli töissä jo
valmistuessaan.
Kuitenkin noin puolet valmistuneista joko kohtasi työttömyyttä
tai joutui työskentelemään koulutusta vastaamattomassa tai epätyypillisessä työsuhteessa.
Viisi vuotta valmistumisen
jälkeen työttömyys oli harvinaista. 075 3030 1345
s-marketamp.plaza@sok.fi
??????????????????????
????????????
????????
?????????
???????????????
?????????????????????????????
??????????????????????????????????
???????????????????????????????
????????????????????
?????????????????????????????
?????????????????????
????????????????????????
??????????????????????????
?????????????????
??????
???
???????????
?
?. lk
Kalkkimäenrinne 2,
puh. ????
???????. ???
???
??
?????????????
??????????
???????????????????
VAIJERILUKKO
KAUPAN PÄÄLLE!
0
Pouttu
Porsaan marinoitu
ulkofileepihvi, kg,
alkuperämaa Saksa
SALO, Tupuri
www.sso.fi
??
?????????
5
95
99,-
Korkeakoulusta valmistuneet saavat töitä,
mutta eivät välttämättä koulutustaan vastaavasti
SSS?STT?Jussi Lankinen
Korkeakoulusta valmistuneiden työllistymisongelmat uran
alkuvaiheessa hankaloittavat
työuran kehitystä myöhemminkin. ??
?
?????
????????????
?
????????????. Ne, joiden ensimmäinen työsuhde ei vastannut kunnolla koulutusta, tienasivat myöhemmin muita vähemmän.
Työllistymisongelmat
kasautuvat
Tutkimuksen tehneen Turun
yliopiston tutkijan Juha Sainion
mukaan työllistymiseen liittyvät
ongelmat helposti kasautuvat samoille ihmisille. ??
???
???
??????????
?????????
??????????
??????????
???????
. elokuuta 2008
Irtonumero 1,45 . SALON SEUDUN SANOMAT
N:o 216
Perjantaina 8. ?????
?????????????
??????
??
????
??????
??
???
???
????
?????????
. Linkosuo
2
90
Helmileipomon
Aurajuustopatonki
300g (9,67/kg)
5
90
99
HERKKUTORILTA
pe-la
HK Suomalainen
Takuumurea naudan
ulkofile, kg
S-market omapakkaama
pe-la
Suomalainen
Kokonainen
kirjolohi, kg
S-market Plaza ma-pe 8?21, la 8-18, su 12-21
S-market Tupuri ma-pe 7?21, la 7-18, su 12-21
S-ryhmä . Akavan tutkimuksen mukaan heti alkuun koulutusta
vastaavaan työhön pääsevät etenevät hyvin myös myöhemmällä
työurallaan.
Kitkaa ja kasautuvia vaikeuksia -tutkimuksen mukaan viisi
kuudesta oli töissä kolmen kuukauden sisällä valmistumisen jälkeen. Heiltä kysyttiin
syksyllä 2006 tietoja sekä valmistumis- että vastaamishetken
tilanteesta.
Naisten palkka
kymmeneksen
pienempi
Noin 70 prosentilla kyselyyn
vastanneista ensimmäinen työsuhde oli ollut määräaikainen.
Kyselyhetkellä määräaikaisessa työsuhteessa työskenteli
vajaa neljännes vastaajista.
Osa-aikainen työ oli erittäin
harvinaista.
Eläkepommista ei apua
Akavan työvoimapoliittinen
asiamies Heikki Taulu ei usko, että korkeakoulutettujen
työllistyminen koulutusta vastaaviin tehtäviin ainakaan helpottuu tulevaisuudessa. ??????????. ???????????????
???????
?. Tervetuloa!
pe-su 8.-10.8.
Pakasterapujen maustamisliemi
(4 annosta)
Alfocan
Kiinalaiset
pakastejokiravut
16-22 kpl, 1 kg
1
paketti (16?22 kpl)
pakasterapuja
Maustamisliemi
2 l vettä
2 rkl suolaa
3
sokeripalaa
runsaasti kruunutilliä
5
99
Kiehauta maustamislientä runsaan
tillin kera noin 10 minuuttia. Siivilöi
liemi ja nosta liemeen runsaasti uutta
tuoretta tilliä. Sittemmin akateemisesti koulutettujen
työttömyys on lisääntynyt.
Akavan puheenjohtaja Matti
Viljanen pitää koulutusta vastaamattoman työn tekemistä ongelmallisena myös kansantalouden kannalta.
? Koulutusta vastaamattoman
työpaikan vastaanottanut vie samalla työpaikan vähemmän koulutetulta.
Leipurit uskovat leivän hinnannousun jatkuvan
SSS?STT
Leipurit pitävät leipomotuotteiden hinnannousua välttämättömänä. Kuitenkin lähes viidennes korkeakoulutetuista
työskenteli tehtävässä, joka oli
vaativuustasoltaan koulutusta
alhaisempi.
Työttömyys oli vähäisintä lääketieteen alalla ja yleisintä humanisteilla ja taideteollisella
alalla. ???
???????
?????
??????
????????????
Kivan
vuokraaminen kaupungin kulttuuritilaksi oli
oikea päätös, mutta kokonaisuutta ajatellen
täysin riittämätön ison kaupungin tarpeisiin.
Uudella Salolla olisi oiva mahdollisuus kohentaa kulttuurin toimintamahdollisuuksia
rakentamalla uuteen kaupungintaloon myös
kulttuuritiloja. Toimikoot vaikka rahalukolla, ellei kustannustehokkuus muuten toteudu. Suomalaiset äityivät hyvänä aikana sijoittamaan innokkaasti; tähän varmasti vaikuttivat niin pankkien määrätietoinen rahastomarkkinointi kuin rahastojen ajoittain muhkeat tuottoluvut.
Hyvin harva ala tuottaa pyörittäjälleen yhtä varmasti ja riskittömästi. Sitten vielä
ihmetellään, miksi lapsi on rauhaton. Kiitos Hilman pakinasta Vanhus on
taakka. niin kuin nytkin on
tapahtunut. Uusi SSO uutisoitiin kolmanneksi suurimmaksi alueosuuskaupaksi sen aloittaessa
2004. Kenen vastuulla hevosten jätösten siivous kevyen liikenteen väyliltä hevostapahtuman jälkeen. Eikö suuren firman kotona ?työskentelevät. Teatteri Provinssi maksaa
kaupungille vuokraa Kivasta, mutta Salon
teatteri saa käyttöönsä korvauksetta teatteritilan, jonka kaupunki omistaa.
Näitä taustoja vasten olisi toivonut, että ne
järjestelytoimikunnan jäsenet, jotka vaativat
tasavertaista kohtelua yhdistyksille, olisivat
päivittäneet omat tietonsa. Haluaisin tietää, miksi siivoojia vähennetään päiväkodeista. ?40+. Swivel on
maksanut kaupungille vuokraa Tehdaskadun
kiinteistön harjoitustilasta. Kyseessä on rahastotoiminta.
Rahastoyhtiöt menestyivät liikevaihdon kasvun lisäksi myös
tuottovertailussa. Se on ollut aivan oikeaa
politiikkaa.
Mutta poikkeuksiakin on. Voisi sanoa mielivaltaisesti.
Toivottavasti Tehdaskadun yhdistysten
epäoikeudenmukainen kohtelu herättää salolaiset päättäjät oikeudenmukaisuuden ja
tasavertaisuuden etsintään. Kyllä pian ovat loputkin siivoojat sairauslomalla. Rautavaara sanoi, että he olivat palkintokorokkeella hilpeällä tuulella.?
Turja Turenius
Ilkassa
040-7711?777 Tekstarit-palstalle otetaan vastaan matkapuhelimella
lähetettyjä tekstiviestejä. Jos sijoituksen arvo nousee, asiakas nettoaa.
Jos arvo laskee, asiakas kärsii ottamansa riskin tuottaman tappion.
Rahastoyhtiö perii joka tapauksessa asiakkaan sijoittamista
varoista hallinnointipalkkion. Kaikki tarpeet huomioiva rakentaminen kirpaisee vain kerran, mutta puutteelliset tilat ovat jokapäiväinen riesa.
Kulttuuri ja urheilu ovat aivan eri asemassa Salon kaupungissa. Kun pankeilla on noin hyvä tukijalka, riski pankin kaatumisesta pienenee.
Yhdistysten tasavertaiseen kohteluun vedoten uuden Salon hallintoa valmisteleva järjestelytoimikunta päätti demarien ja keskustan äänin, että neljä salolaista yhdistystä saa
hankkia itse toimintaansa varten tarvittavat
tilansa. Meri . Laimentamatta paras liemeksi
pussikastikkeisiin. Järjestäjän vaiko kaupungin?
?Sauvakävelijä
l. Järjestelytoimikunnan enemmistön
käsitys tasapuolisuudesta on käsittämätön.
Kummallisesta päätöksestä kärsivät tanssiurheiluseura Swivel, Salon taiteilijaseuran
taidelainaamo, Salon VPK:n soittokunta sekä Vapauden ja itsenäisyyden Salon seudun
perinneyhdistys. ?Älytöntä
l. Uudessa Salossa keltaiseksi kuivuneita tammenlehtiä. Urheiluseurat saavat harjoitus- ja ottelutilansa käyttöönsä korvauksetta. Rahastot osoittautuivat nousukaudella todellisiksi rahantekokoneiksi. Nuoli iskeytyi seiskan ja kuutosen rajaviivalle, enemmän kuitenkin seitsemän puolelle, joten
maailmanmestaruus oli voitettu.
Liisa sysäsi koko laukun joukkueen ulottuville. ?Yötyöläinen
l. ?Johdossa vikaa
l. Rahastoyhtiöt sijoittavat eteenpäin asiakkaiden niille
uskomia varoja. Mitä ihmettä yritit myydä,
jos mikään ei mennyt kaupaksi. Löysin uudelleen
kirjojen maailman! Huovinen . Mielipide
Perjantaina 8. Järjestelytoimikunnassa
he olivat aivan eri mieltä ja olivat kaatamassa omaa päätöstään.
Syystä voi kysyä, mistä tämä uusi viisaus
tasavertaisuudesta oli Keto-ojalle ja Elovaaralle lyhyen ajan sisällä syntynyt?
Uudet tilat oli jo katsottu valmiiksi. Yhdistyksiä kohdellaan Salossa epäoikeudenmukaisesti. Maatilan tuorein investointi
on huippunykyaikainen lypsyautomaatti Viljo.
Lehmä voi saapua automaattiseen
lypsykoneeseen silloin kun itsestä tuntuu siltä, että lypsämisen aika on käsillä. Aiemmin velkaantuneisuutta pidettiin
epätoivottuna ja häpeällisenäkin asiana.
?Kun ei tule omillaan toimeen
l. Toisaalta viime
laman eläneet veronmaksajat voivat nähdä toiminnassa paljon
hyvää. Rahastoala ylsi yli 50 prosentin tuottoon.
Suurimpia rahastoyhtiöitä pyörittävät pankit. ?Oma resepti, kokeiltu
l. Saastuttajavaltiot sen kuin vain investoivat satamiin.
Voisiko jätevesi-investoinnit saada takaisin
vaikka tie- ja laivatulleina. Tasavertaisuutta
vaativilta voisi kysyä, miksei kaikkia kohdella samalla tavalla?
Jos järjestelytoimikunnan demarien ja
keskustalaisten vaatimaa tasavertaisuutta
laajennetaan koskemaan Swivelin tapaan
kaikkia yhdistyksiä, niin pitäisikö kaupungin
liikuntatilat myydä yksityiselle yrittäjälle,
jolta seurat voisivat vuokrata tarvitsemaansa
harjoitus- ja peliaikaa. Työnantaja: ei lisiä, koska ei uskovia. Ala sai vuonna 2007 sijoitetun pääoman tuotolle toiseksi parhaat luvut. Maidon hintaa voi alentaa ostamalla punaista maitoa ja laimentamalla sitä vedellä
tosi reilusti. Olihan siellä. Paremmin tuottivat vain lakiasiain
palvelut. oli aikamiehille naurunaihe.
Tapio Rautavaara kertoi, kuinka paineet
kasaantuivat ennen viimeistä ja ratkaisevaa
suoritusta, kun piti osua vähintään seitsemään. Rahastoissa oli silti edelleen heinäkuussa noin 56
miljardia euroa.
Noin tuottavaa liikeideaa voi moni kadehtia. ?Penkit
l. Se tarkoittaisi kunnallista monopolia asian hoitamisessa.
Koko vanhustenhuollon yksityistämisaalto
alkaa saada niin kalliita setvimiskustannuksia sekä taloudellisesti että henkisesti, että
lienee aika palata vanhoihin käytäntöihin.
Jussi Vaarala
Somerniemi
VÄLIHUUTO
Onko laukussa
dopingia?
?Suomalaisilta jousiammunnan kulta olisi
jäänyt haaveeksi urheilun nykymoraalilla.
Viisikymmentä vuotta sitten ?doping. elokuuta 2008
2
Päätoimittaja: Jarmo Vähäsilta
Toimituspäälliköt: Jarmo Lehto ja Virpi Lietzén
Salolaista tasavertaisuutta
PÄÄKIRJOITUS
Jarmo Vähäsilta
Rahastoyhtiöt ovat menestyneet nousukaudella hulppeasti. Vika kerta. Poliitikot eivät kuitenkaan
näytä innostuvan ajatuksesta.
Uuden kaupungintalon laajentamisen kannattajia ei juurikaan ole ilmaantunut. Sen
sijaan esiin on noussut äänekäs joukko, jonka
mukaan kaupungintalon tiloja ja kustannusarviota pitäisi supistaa. pankeille erittäin tuottava liikeidea.
Rahantekokoneita
Tänä ja ensi vuonna Suomen talous saanee aikaan huomattavasti vähemmän kasvua kuin nousun kovina vuosina.
Vielä vuonna 2007 pyörät pyörivät lujaa useimmilla toimialoilla. Vakka-Suomella on
myös kaikki edellytykset kehittää kalatalouttaan.?
LOVIISAN SANOMAT on tyytyväinen karjatalouden nykytekniikkaan, joka parantaa huomattavasti lehmien oloja. ?Kateutta
monen sorttista
l. Nämä yhdistykset saavat
häädön nykyisistä tiloistaan Tehdaskadun
varrelta, kun uutta kaupungintaloa ruvetaan
rakentamaan.
Salon kaupunginhallitus piti tärkeänä, että
kaupunki hankkii yhdistyksille uudet tilat,
kun kaupungin omistama kiinteistö puretaan. Syystä Salo voi olla ylpeä
komeasta liikuntahallista ja keskusurheilupuistosta.
Salo voi olla ylpeä myös siitä, että liikuntapaikat ovat käyttäjilleen ilmaisia. Ja myös maatilan väen. Salossa on huutava pula kulttuuritiloista. Venealalla liikevaihto kasvoi neljänneksen.
Yksi on kuitenkin ylitse muiden. Siitä tulevat ne runsaat tuotot.
Huonon kasvun aikoina tuotot jonkin verran laskevat, kun
asiakkaat vetävät varojaan rahastoista . Toki me ystävinä yritämme olla
tukena, kun vanhemmat haluavat keskustella kanssamme, mutta emme halua asettua
kummankaan puolelle, mitä he itse eivät ymmärrä.
Emme jatkuvasti halua kuunnella sitä,
kun kummatkin mustamaalaavat toisiaan
ja haukkuvat toista huonoksi lapsenkasvattajaksi. Ei ole hyvä olla. Ja peräti toiselta sijalta voi poimia vapaa-ajan veneiden valmistuksen ja korjauksen. Se tulee edellä mainittujen
nousun tunnusmerkkien ulkopuolelta, mutta sopii toisaalta oikein hyvin kuvaan. Asioista pitää kahden aikuisen ihmisen osata puhua. Me kunnostamme Itämerta. On kiinnostavaa katsoa, mitkä toimialat menestyivät parhaiten nousun ylikypsyneessä vaiheessa.
Balance Consulting laati toimialavertailun, jossa selvitetään
kasvutoimialojen liikevaihdon kasvua ja sijoitetun pääoman
tuottoa (Kauppalehti 7.8.).
Nousukauden huipennukseen liitetään yleensä kuumentunut
rakentaminen ja kulutusjuhlat. Urheilutilat saa
käyttöön korvauksetta, mutta esimerkiksi
Marko Mattila
Muista Lehdistä
Koulutielle yhdessä
LOIMAAN LEHTI sanoo, että
koulunaloituksen vaaratekijöistä
ei koskaan puhuta liikaa.
?Juuri nyt on siis lasten ja heidän
vanhempiensa syytä kulkea yhdessä
koulutie, harjoitella siihen liittyviä
vaaran paikkoja ja ottaa huomioon sekin, että lapsen mieli jonakin päivänä
tekee muillekin kuin turvallisimmille
reiteille. Ongelmia
on etenkin yksityisissä hoitokodeissa.
Onkohan niin, että taloudellisen voitontavoittelun ja sosiaalisten arvojen välillä on
niin suuri yhteensovittamattomuus, että
yksityisestä vanhustenhuollosta olisi siirryttävä takaisin kunnallisiin laitoksiin. Erilaista kohtelua saavat yhtä lailla urheiluseurat
KOLUMNI
kuin kulttuuriyhdistykset.
Kaupunki on panostanut liikuntapaikkoihin valtavasti. Viestin enimmäispituus on 160 merkkiä.
Viestin lopussa on oltava lähettäjän nimi tai nimimerkki.
Toimitus valikoi ja toimituksellisen tavan mukaisesti käsittelee julkaistavat
tekstiviestit.
Tekstiviestin hinta on operaattorin tekstiviestistä perimä maksu.
l. ?TP
l. Maailmaa nähnyt. Kesälomallakaan lapsella ei ole
LEHTO
Kirjoittaja on Salon Seudun
Sanomien päätoimittaja.
***
jarmo.vahasilta@sss.fi
TEKSTARIT
TÄTÄ mieltä
Silmä tarkkana
Maailman suurin show alkaa tänään. Jos haluat jättää puolisollesi piinaavan
tuskan ja ahdistuksen, niin tee huorin. Pekingin olympialaisiin
osallistuu yli 10 000 urheilijaa. Niin
kuitenkin, että kunkin laitoksen osa-alueita
voitaisiin kilpailuttaa ja antaa yksityisten
yritysten hoidettavaksi, jos se on selvästi taloudellisesti ja toiminnallisesti perusteltua.
Mutta joka tapauksessa järkevintä olisi ottaa vanhustenhuollon sisällöllinen kokonaisvalvonta palveluyksiköissä takaisin suoraan
kunnalliseen viranomaisvalvontaan ja johta-
Avioerossa ei vihanpito auta
Keski-ikäinen ystäväpariskuntamme on
eroamassa. Ovat vielä niin lapsellisia, vaikka
keski-iässä jo, että kilpaillaan siitä, kumman
kanssa lapsella on hauskempaa ja enemmän
virikkeitä. Apua. Onko vakituinen asukas. Jaksamista ja urheutta kaikille!
?Nyt alle 60
l. Käsi tutisi ja jousi vaappui.
Ampuja kääntyi katsomossa istuneen vaimonsa Liisan puoleen ja kysyi tältä, onko
laukussa mitään. Ei digiboksia eikä tv:tä. Yhtä kannatettavaa on se, ettei kaupunki peri urheiluseuroilta tilojen käyttömaksua.
Tämä kaupungissa hyväksi havaittu käytäntö pitäisi ulottaa myös kulttuuriin. Arkistokuva Kukonkallion vanhainkodista Salosta.
Vanhusten hoidossa takaisin vanhaan
Vanhusten hoidosta tehtyjen kantelujen
määrä on kasvanut viime vuosina. Tokion alueella asuu 26 miljoonaa ihmistä.
Tästä päivästä alkaen on oltava silmä tarkkana, että näkee väenpaljouden seasta kisoissa kilpailevat 58 suomalaista.
kulttuuritalo Kivasta yhdistykset maksavat
vuokraa.
Kulttuurin tekijöitäkään ei kohdella tasavertaisesti. Nykyään yleisesti
käytössä olevalla hankekielellä kyse
on siitä, että Vakka-Suomen rannikkoalue muodostaa jatkossa taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti
KERRO KANTASI
Kirjoita Tätä mieltä -palstalle mielipiteesi. Syytä olisi, sillä
nykykäytäntö on niin kirjava ja sekava, ettei
siitä ota kukaan selvää.
aikaa vain olla lapsi ja leikkiä. Varmasti on hänelle, kun tulee verokevennyksiä 740 e ja minulle 18 e. Siistiä, jotkut kesäiset vieraat jättävät
käynnistään muistoksi haisevan roskapussin toisten roskikseen. Siirtävät bocciakentän penkit. Tähän
tapaan:
?Navetan automatisointi on muun
muassa merkinnyt lehmille erikoisia
etuisuuksia, jotka parantavat lypsykarjan elämän laatua. Kirjoita mieluimmin nimellä,
mutta nimimerkilläkin voit kirjoittaa.
Toimituksen tietoon on tekstareita lukuun ottamatta annettava kaikissa tapauksissa kirjoittajan nimi ja puhelintai sähköpostiyhteystiedot.
kestävään kalatalouteen perustuvan
mallialueen, jossa toimialan osa-alueet
muodostavat elinvoimaisen, yhteistyöhön tukeutuvan kalatalousklusterin.
Tavoite on siis monin tavoin hyvä
ja kannatettava. Turussa kruunu vaakunan päällä kertoo
historiasta. Tätä yksimielistä päätöstä olivat tekemässä muun muassa demarien Piia Keto-oja
ja Jorma Elovaara. Kuusjoella nähty liikkumassa suloinen
ilves. Katainen kehuu ensi vuotta erityisen hyväksi. Avaapa silmäsi myös
täällä kotimaassa ja opettele ymmärtämään.
Suomi rikkaimpia maita, ja ihmisiä leipäjonossa. Äiti 37 v. Työ, harrastus tai muu mielekäs toiminta
olisi hyvä vaihtoehto ihmiselle, joka vain miettii päivät pitkät, miten taas huomenna pahoittaisin naapurien mielen. Pihin taloyhtiöni jäteuhrina toivon Salon
torin jäteympyrään bio- ja energiajäteastioita. ?Maksut
nousevat
l. ?Orijärvi
l. Tulevaisuudessa varmaan myös erilaiset
pyhäkorvaukset työelämässä poistuvat, kun
kansa on tarpeeksi eronnut kirkosta. Kajalan kentän rikotut laitteet
ja rajut ylinopeudet eivät ole puolusteltavissa, on 40 km/t -rajoitus ja tasa-arvoisia risteyksiä. Jos se ei onnistu,
niin ammatti-ihmiset ovat sitten sitä varten.
Haluamme edelleen pysyä molempien ystävinä.
Olemmeko avioeroterapeutit
miseen. Aiemmin lypsäjä määräsi tahdin
ja ajankohdan.?
Lehdet luki Kauko Mäntylä.
Kirjoita lyhyesti. ?Mikä johtopäätös
l. Ja ennen
kaikkea pyysitkö tavaroistasi liian korkeata
hintaa. Lakatkaa mollaamasta työttömiä! Työtä
löytyy, mutta ei siitä maksajia. ?Salon seudun asukki
l. ?Elokuvat läppäriltä
l. Lapsen tapaamisoikeudesta
riidellään. Yhdistyksille tilat kelpasivat, mutta järjestelytoimikunnalle ei ehdotettu menettely kelvannut.
Järjestelytoimikunnan päätöksen tasavertaisuusperustelu on kestämätön. Tätä ei varmasti kukaan halua.
Salolaisesta tasavertaisuudesta kelpaa esimerkiksi myös golfaajien ja tanssiurheilijoiden kohtelu.
Salo on tehnyt pitkäaikaisen maanvuokrasopimuksen Salon Golf Oy:n kanssa nimellishintaan 235 euroa vuodessa. Voisiko Paukkulakodin parkkipaikalle saada pari penkkiä. Yhdistyksiä
ei kohdella nytkään tasavertaisesti. Mitä sanoo vertailu?
Viidentoista parhaan listalta löytyy rakennustoimialoja. Että lukkojen taakse
roskispöntötkin. Yhtä aikaa kunnallisvaalien kanssa äänestys, minkä vaakunan veronmaksajat haluavat. Myös siitä, mitä koulukyytiä
odottaessa saa ja mitä ei saa tehdä, on
syytä puhua.
Autoilijoiden ja muiden vanhempien
tienkäyttäjien on myös syytä pitää
muistissaan, että ensi viikolla on syytä
erityiseen varovaisuuteen ja tarkkaavaisuuteen.?
UUDENKAUPUNGIN SANOMAT
tukee alueelle tekeillä olevaa kalastuspuistoa.
Vakka-Suomeen on tarkoitus synnyttää kalastuspuisto. ?Mielekäs elämä
l. ?Nedex
l. Talouselämä-lehden mukaan SSO on
pudonnut kahdeksannelle sijalle 2007. ?Sen
kokenut
l. ?Kohta entinen
siivooja
l. Waltari. Ainakin yksi urheiluseura on erottunut joukosta. Uusavuttomien viipaloitu leipä soveltuu
pakasteeksi höllentämällä pussi ja viipaleet.
Sulatus leivänpaahtimella pala kerrallaan
ruokaillessa. Rahastot ovat olleet
mm. työntekijät voisi lomauttaa kesän
ajaksi, kun eivät kuitenkaan tee firman töitä
vaan omia juttuja, ja saavat täyden palkan.
?Rehellinen
l. Toimitus valikoi, käsittelee, otsikoi ja tarvittaessa lyhentää
julkaistavat tekstit.
Sähköpostiosoite: sss.mielipide@sss.fi
Postiosoite: SSS/mielipide,
PL 117, 24101 Salo
Mielipidesivun tuottaja:
Risto Knuuttila, (02)7702 340
Kunnallinen systeemi vanhusten hoidossa olisi kirjoittajan mielestä luotettavin ja paras. ?Saastuttajat
maksakoot
l. Se on lyhytnäköistä
politiikkaa.
Uusi 55 000 asukkaan kaupunki tarvitsee
asianmukaisen ja tilavan kaupungintalon,
jossa kulttuurin harrastamiseen löytyy omat
paikkansa. Lastenvalvojakin saa haukkumiset osakseen.
Mahdollisilla uusilla kumppaneillakaan ei
varmaan olisi helppoa kuunnella noita riitoja.
Erossakaan eivät katkeruus ja viha auta
yhtään mitään. ?Aina lämmintä leipää
l. Miljardit katselijat seuraavat kisoja.
Mittakaavat antavat monenlaista pohdittavaa, kun lukuihin
lisätään tieto, että Pekingin alueella lasketaan lähteistä riippuen olevan 15?17 miljoonaa asukasta.
Silti Peking ei mahdu 15 suurimman kaupunkiseudun listaan.
Vielä selvästi suurempi on naapurimaan Japanin pääkaupunkiseutu Tokio. Onko se
tasavertaisuutta, että Swivel maksaa kaupungille 200 neliöstä kuukaudessa noin 200
euroa ja Golf Oy hallitsemistaan hehtaareista
saman verran vuodessa?
Se yleisperiaate, että kaupunki järjestää
asianmukaiset tilat liikunnan ja urheilun
harrastamiseen on oikea
nimetyllä Kansallisstadionilla. SALON SEUDUN SANOMAT
Perjantaina 8. Avajaiset
ovat kolmen ja puolen tunnin mittainen
show, josta huomattavan osan lohkaisee
joukkueiden marssi stadionille. elokuuta 2008
Hallitus aikoo rajoittaa
idän rekkaliikennettä
Traktorit vaihtuvat
puhveleihin Thaimaassa
Jippu esiintyy
Salon Vrockissa
UUTISET 15
KULTTUURI 19
MAAILMALTA 18
Liettuasta rynnii rikollisia Suomeen
?Salon juttu on vain murunen
jäävuoren huipusta?
SSS?Lasse Kylänpää
Liettualaiset rikollisliigat tehtailevat törkeitä varkauksia Suomessa. Maailmalla on olemassa syöttötariffijärjestelmiä, jotka eivät ole olleet lainkaan toi-
Oikeus: Salo vaati
Älvsby-taloilta liikaa
Kaupungin
päätös oli
lainvastainen
SSS?Vesa Käiväräinen
Turun hallinto-oikeuden mukaan Salo toimi lain vastaisesti vaatiessaan muutoksia
Älvsby-talojen vesilaitteisiin.
Oikeus on kumonnut kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunnan päätöksen,
jolla se vaati parannusta Tupuriin raken-
netun talon keittiön vesijohtojen vuotosuojaukseen ja pesukoneen liitäntöihin. Keskusrikospoliisissa
uskotaan, että Suomessa kiertelee tälläkin
hetkellä 20?30 liettualaisrikollista muutaman miehen ryhmissä.
? Omaisuusrikoksia tehtailevat liettualaisryhmät ovat iso ongelma kaikkialla EU:ssa,
rikoskomisario Jussi Oksanen keskusrikospoliisista sanoo.
Salon käräjäoikeudessa tuomittiin torstaina kolme liettualaismiestä, jotka murtautuivat katon kautta salolaiseen elektroniikkaliikkeeseen keväällä.
? Salon juttu on vain murunen jäävuoren
huipusta, rikoskomisario Vesa Aaltonen Turun poliisista sanoo.
Liettualaisten epäiltyjen määrä on kaksinkertaistunut parissa vuodessa. Mielestäni metsäteollisuuden osalta
pitäisikin ensin miettiä investointitukien
mahdollisuuksia, Pekkarinen totesi.
Säästötariffi tarkoittaa sähkön tuotantotukea, joka takaa tuottajalle tietyn vähimmäishinnan.
Hautamuistomerkin entisöinti
valmistumassa
Halikossa
Pekkarinen kommentoi seminaarin jälkeen
Salon Seudun Sanomille myös kauppojen
aukioloaikojen vapauttamisesta käytyä keskustelua.
. On helppo tulla, tehdä rikos ja poistua,
Oksanen huomauttaa.
Tänä vuonna liettualaisjoukkiot ovat hyökänneet erityisesti elektroniikkaliikkeisiin.
He ovat välttäneet hälyttimet tunkeutumalla
sisään seinien ja kattojen läpi.
Sivu 8
Kirsi Höglund
Sää:
Sää:
Sadetta
Sadetta
+20
Takasivu
+20
Uusi asuinalue
Takasivu
huolestuttaa
Muurlassa
SSS?Vesa Käiväräinen
Muurlan suunnittelema uusi asuinalue huolestuttaa nykyisiä asukkaita.
Kunta aikoo käynnistää kaikkiaan
43 hehtaarin kaavahankkeen koulun
ja urheilukentän välisellä alueella. Urakka on pian valmis.
Kosken kunnanvaltuuston puheenjohtaja Riitta Honkala (kesk.) puolustaa
naisen oikeutta mielipiteisiin. Kirkon lähellä sijaitsevan hiekankeltaisen rakennuksen kunnostamisen takana on halikkolainen Hans
Klinckowström, jonka isoisän isoisän isän
vaimo Sarah oli.
. Muistomerkin alle on haudattu Sarah Klinckowström ja
hänen kamaripalvelijansa, Hans Klinckowström kertoo.
Sivu 8
SSS?Lauri Silvander
SSS?Päivi Malin-Perho
Halikkolainen Hans Klinckowström on kunnostanut kuukauden ajan Halikon kirkon hautausmaalla sijaitsevan Sarah Klinckowströmin hautamuistomerkkiä. Poliisi tutkii
liettualaisten jäljiltä parhaillaan kahtakymmentä isoa omaisuusrikosta, joissa puhutaan
jopa 500 000 eurosta. Suomen
joukkueen marssimiehistössä on yhteensä nelisenkymmentä urheilijaa ja
joukkueen jäsentä.
Sivu 20
Elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen (kesk.) mukaan säästötariffia ei pitäisi suoralta kädeltä ulottaa metsäenergiaan. Avajaisten suuri salaisuus on
luonnollisesti, kuka sytyttää olympiatulen ja kuinka se tapahtuu.
Kisan avajaiset järjestetään 91 000
henkeä vetävällä ?linnunpesäksi. Rakennus on valmistunut vuonna 1831,
ja se on tyyliltään uusklassinen. Oikeuden mielestä talo täytti näiltä osin rakennusmääräykset.
Älvsby-talojen vesiasennuksista syntynyttä kiistaa on puitu Salossa jo vuosia. Mielestäni pitää kuitenkin huomioida, että ruokien hintoja aukioloajan kasvattaminen ei välttämättä alenna, Pekkarinen
muistutti.
Sivu 5
Kirsi Höglund
Salon Seudun Osuuspankki jatkoi
voimakasta kasvua tammi-kesäkuussa.
Yhtiön liikevoitto jatkoi viime vuoden
tasolla ja oli 3,8 miljoonaa euroa eli prosentin viime vuotta alhaisempi.
Voimakas kasvu kertoo Salon Seudun
Osuuspankin toimitusjohtajan Jukka
Hulkkosen mukaan asiakkaiden vahvasta uskosta omaan talouteensa.
Sivu 16
Naisten oikeutta
mielipiteisiin yhä
puolustettava
SSS?Annina Vainio
Halikon kirkon hautausmaalla kuukauden
päivät kestänyt Sarah Klinckowströmin
hautamuistomerkin entisöinti on pikkuhiljaa valmistumassa. Takana keskustan Salon kunnallisjärjestön puheenjohtaja Jaakko Halkilahti.
Pekkarinen ei ottaisi säästötariffia
varauksetta käyttöön metsäenergialle
SSS?Lauri Silvander
Vihreiden puheenjohtaja työministeri Tarja Cronberg vaatii säästötariffin käyttöönottoa myös metsäenergialle.
Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen
(kesk.) ei ollut Salossa järjestetyn Elinkeinoelämä ja tulevaisuus -seminaarin yhteydessä
täysin vakuuttunut Cronbergin vaatimuksista.
. Erimielisyys koski seitsemää taloa.
Lopulta kaupunki määräsi vesilaitoksen
tekemään tarkastukset ja listaamaan puutteet. Se
aikoo ostaa alueelta myös metsää tonttimaaksi.
Alueen nykyiset asukkaat ovat lähettäneet kunnalle kirjelmän, jossa
toivotaan, että kunta ei käynnistäisi
toistaiseksi uusia kaavoja. Kun Honkala totesi viisi vuotta sitten lehtihaastattelussa, että nainen on politiikassa
suurennuslasin alla, tiputettiin hänet
valtuustoryhmän johdosta.
Kohta 36 vuotta Kosken valtuustossa
ollut Honkala kysyy, eikö naisella ole
oikeutta mielipiteisiin kysymättä ensin
miehiltä.
Sivu 6. Kirjelmän on
allekirjoittanut 55 henkilöä.
Sivu 5
Kaikki valmiina
olympialaisten
avajaisia varten
SSS?STT
Pekingin kesäolympiakisojen avajaisia vietetään tänään. Puutelistasta syntyi uusi riita. Talotehdas suostui osaan muutoksista, ja loput
talon omistaja vei hallinto-oikeuteen.
Sivu 9
mivia. En vastoin STT:n julkaiseman jutun antamaa kuvaa ole kauppojen aukioloaikoja
Salon Seudun
Osuuspankki teki
tasaisesti voittoa
vastaan. Avajaiset alkavat
paikallista aikaa kahdeksan yli kahdeksan, sillä kahdeksan on onnenluku
Kiinassa. Se
alkoi, kun kaupungin vesilaitos ei suostunut tekemään lopputarkastuksia valmiissa
omakotitaloissa. Viime vuonna
poliisi yhdisti liettualaisen nimen Suomessa
tehtyihin rikoksiin jo yli 500 kertaa. Poliisi on kaikessa hiljaisuudessa muodostanut
maahan alueellisia tutkintaryhmiä, joiden
työtä koordinoi keskusrikospoliisi.
? Schengen-alue on laajentunut ja passintarkastus Suomen ja Baltian väliltä poistunut
Kolme vuotta sitten konduktöörin
töistä eläkkeelle jäänyt Lindholm
on viime vuosina voinut omistaa
aikansa näille rakkaimmille harrastuksilleen.
Juuri nyt Lindholmilla ovat päällimmäisenä mielessään lähestyvät
kunnallisvaalit, joissa valitaan
uuden Raaseporin kaupungin
ensimmäinen valtuusto. Asiasta päätti Yhdysvaltain liittovaltion syyttäjä, kertoi
aikakauslehti People verkkosivuillaan.
Tutkimukset keskittyivät reseptilääkkeiden yliannostukseen.
????????????
???????????????
Suomenkielinen kalenteri:
Ruotsinkielinen kalenteri:
Erja, Eira
Eira, Natalie
Huomenna:
Päivän sana
Teatteri
Pelastetaan äiti -lastennäytelmä, Teatteri Quo Vadis jurtassa, Perniön Mathildedalin Ruukkialueella klo 17
Varasto, Teatteri Provinssin komedia Halikon Rikalanmäen
kesäteatterissa klo 19
Kulkukoira todistaa että on -näytelmä, Teatteri Quo Vadis jurtassa, Perniön Mathildedalin Ruukkialueella klo 19
Muita tapahtumia
Muurlan multaan, arkeologiset yleisökaivaukset Muurlan
Sahanummella klo 9?15
Paimion sairaala, opastetut kierrokset Alvar Aallon suunnittelemassa funkkisparantolassa klo 10 ja klo 14
Särkisalon Meripäivät Förbyssä 8.?10.8.
Quo Vadis -videodokumentti, Teatteri Quo Vadis jurtassa,
Perniön Mathildedalin Ruukkialueella klo 21 (ensi-ilta)
Kokouksia
Toija-Viijarin metsästysyhdistys ry:n kesäkokous Kiskon
liikenneasemalla klo 18
Lasse Lindholm on vuosien varrella huomannut, että kotijoukot ovat tärkeintä mitä ihmisellä voi olla. Kun kaikki ovat
oman seuran kasvatteja, saadaan
parempia tuloksia ja samalla saadaan nuoria pois kadulta.
Lindholm itse istuu Pohjan nuorisolautakunnassa, joka tuskailee niukkojen resurssien kanssa.
Hänen mielestään nuorten asiat
ovat tulevaisuuden asioita, joihin
tarvittaisiin ehdottomasti enem-
Hollywood-tähti Ledger menehtyi lääkkeisiin vain 28-vuotiaana
tammikuussa New Yorkissa.
Päätös merkitsee myös sitä, että
näyttelijä Mary-Kate Olsenia ei
tulla kuulustelemaan Ledgerin
kuolemaan liittyen. Usko koetuksella Bio-Salo 1 klo 20
4 kuukautta, 3 viikkoa, 2 päivää, Bio-Salo 2 klo 17.15
Hancock, Bio-Salo 2 klo 19.30
ONNEN HETKET
Onnea Tero 30v !
Suomenkielinen kalenteri:
Ruotsinkielinen kalenteri:
Elokuvat
Heath Ledgerin kuoleman
tutkimukset päättyivät
STT?Reuters
Paljon onnea
Tänään:
Menovinkit
60 VUOTTA?HUOMENNA
Panostus nuoriin
on panostus
tulevaisuuteen
Perjantai 8.8.
Tiedänhän, ettei minussa, nimittäin minun turmeltuneessa
luonnossani, ole mitään hyvää. Siitä voisivat
Lindholmin mielestä muutkin
seurat ottaa oppia.
? Jos kaikista ei tulekaan pelaajia, heistä tulee valmentajia tai
erotuomareita. Pohjan
sosialidemokraattisen kunnallisjärjestön puheenjohtajana tämä
on hänelle kiireistä aikaa.
? Meille povataan kovaa vaalitappiota, mikä vaikuttaa siten,
että on vaikea saada ehdokkaita.
Tavoitteenamme on 89 ehdokasta, ja tällä hetkellä koossa on 45.
Aikaa on jäljellä kaksi kuukautta, mikä tarkoittaa kovaa työtä,
Lindholm sanoo.
? Minut on opetettu siihen, että aina kun lähtee kentälle, pitää pyrkiä voittamaan. Silloin yksi
suurimmista asioista on se, että
perheasiat ovat kunnossa. 7: 18
? Kun leikkiin lähtee, se täytyy
kestää loppuun asti. Juuri
viikko sitten hän kävi viheltämässä juniorien pelejä Hangossa.
? Uusista erotuomareista on pulaa, sillä alku on vaikeaa. Lindholm
arvostaa kuitenkin tapaa, jolla
Karjaan palloiluseura BK-46 kouluttaa pelaajiaan. Lindholmille itselleen kotijoukot tarkoittavat puolisoa, kahta aikuista lasta ja kahta
lapsenlasta.
Karjaalla syntynyt Lindholm
huomauttaa olevansa sikäli kummallinen karjaalainen, että hän
ei välitä käsipallosta. Silloin saa
tulla välillä risujakin.
Näin tuumii Pohjassa asuva
Lasse Lindholm, joka on saanut
huomata kotijoukkojen merkityksen niin jalkapalloerotuomarin
tehtävissä kuin politiikassa. Tahtoisin kyllä tehdä oikein,
mutta en pysty siihen.
Room. Aluksi
joutuu nuorten peleihin eivätkä
nuorten vanhemmat aina ymmärrä, että erotuomarikaan ei näe
kaikkea, hänkin on vain ihminen,
Lindholm toteaa.
NEW YORK ? Näyttelijä Heath
Ledgerin kuolemaan liittyvät
rikostutkimukset on päätetty lopettaa. Kotijoukkojen tuki on tärkeä melkein
asiassa kuin asiassa. Vuosina 1988?96 hän
toimi myös erotuomarikouluttajana, ja lisäksi hän johti noin kymmenen vuotta Länsi-Uudenmaan
jalkapalloerotuomariseuraa.
Lindholm ei malta luopua tuomaroinnista vieläkään. RKP:tä povataan
ykköseksi, mutta meidän pitäisi
pyrkiä olemaan mahdollisimman
hyvänä kakkosena.
sss.kalenteri@sss.fi
viikko 32
YLHWWlYlW WLPDQWWLKllSlLYllQVl
Y. Samaa
henkeä haluaisin nyt luoda puolueellemme. pikkusisko
Sylvi, Sylvia, Silva
Sylvia
Muumio - Lohikäärmekeisarin hauta, Bio Jännä, Salo
klo 18
Yön ritari . The Dark Knight, Bio Jännä, Salo klo 20.15
Mamma mia!, Bio-Salo 1 klo 18
X-files . Kotisivu
?Tärkeintä on kotijoukkojen tuki?
Lasse Lindholm omistautuu perheelle, erotuomaroinnille ja politiikalle
Sami Kilpiö
SSS?Talvikki Salin
Lindholm on oppinut peräänantamattoman asenteensa toimittuaan jalkapalloerotuomarina Länsi-Uudellamaalla vuodesta 1971
lähtien. Olsen oli Ledgerin ystävä ja eräs ensimmäisistä, jotka saapuivat paikalle sen
jälkeen, kun näyttelijä oli löydetty
menehtyneenä asunnostaan.
Aura ja Kaino Joki
t
Vaativaan
työhön tarvitaan kuitenkin osaavaa työvoimaa. elokuuta 2008
sss.toimitus@sss.fi
Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen:
Työntekijöiden koulutusta lisättävä
ja korkeaa osaamista ylläpidettävä
SSS?Lauri Silvander
Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk.) korosti torstaina
Elinkeinot ja tulevaisuus -seminaarissa Salossa työntekijöiden
kouluttautumisen, tutkimuksen
ja kehittämistyön merkitystä.
. Mielestäni nyt
pitää keskittyä ennen kaikkea jo
työelämässä olevien kouluttamiseen ja korkean osaamisen ylläpitämiseen, Pekkarinen tähdensi.
Yrittäjien kasvuhaluttomuus ongelma
Suomessa vain 6 prosenttia
yrityksistä hakee työ- ja elinkeinoministeriön ohjelmajohtajan
Rauno Vanhasen mukaan voimakasta kasvua. Siinä
olemme kansainvälisellä tasolla,
Vanhanen rauhoitteli.
Pellervon taloudellisen tutkimuslaitoksen toimitusjohtaja
Pasi Holm ennusti maailmantalouden uhkakuvista huolimatta
Suomen kuluvasta talousvuodesta myönteistä.
. . Olen kuullut
nyt hyvät perustelut sekä kaupungin johdolta että Meri-Teijon edustajilta. Kaupalla ja teollisuudella on
vuoden mittaiset sopimukset, joten tämänvuotiset hinnannousut
tulevat näkyviin asteittain, kun
uudet sopimukset astuvat voimaan, Holm ennusti.
Sekä Pekkarinen ja Holm että
Vanhanen pitivät työllisyyden
lisäämistä ja elinikäisen työajan
pidentämistä taloudellisen kehityksen ja ylläpitämisen ehdottomana edellytyksenä.
. Kunta hieroo myös maakauppoja metsäalueesta, johon saataisiin uusia tontteja.
tonttiensa ?suojavyöhykkeeksi?.
Jos kaavoitus käynnistetään,
asukkaat edellyttävät, että se
tehdään avoimesti ja että maanomistajia kuullaan alusta asti.
?Maanomistajia
kuullaan varmasti?
Muurlan kunnanjohtajan Mauri Hermusen mukaan asukkaiden vetoomusta käsitellään jo
maanantaina kunnanhallituksen
kokouksessa.
Hän myös lupaa, että maanomistajia kuullaan heti, jos uuden
Salon järjestelytoimikunta antaa
Muurlalle luvan käynnistää hanke ja kaavoitus alkaa.
? Se on meidän velvollisuutemme. Helmikuussa kortin
saanut kuljettaja oli ollut onnettomuuden sattuessa kello 14.25
matkalla Uudenmaantietä Aijalasta kirkonkylän suuntaan.
Salon poliisin mukaan vuonna
1990 syntyneellä kuljettajalla oli
onnettomuuden sattuessa todennäköisesti liian suuri tilannenopeus.
. Olemme yltäneet viime vuosina noin 1,5 prosentin vuosittaiseen työllisyyskehitykseen, mikä
on ollut myönteinen yllätys kaikille asiantuntijoille, Holm kommentoi.
Elinkeinot ja tulevaisuus -seminaarin järjesti keskustan Salon
kunnallisjärjestö.
Kirsi Höglund
Su
ol
op
Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk.) kommentoi Salon Seudun Sanomille Salon itäistä ohikulkutiehanketta torstaisessa Elinkeinoelämä ja tulevaisuus -seminaarissa. Suomi yltää ennusteiden mukaan tänäkin vuonna noin kolmen prosentin talouskasvuun.
Valtiontalous on noin prosentin
ylijäämäinen vielä vuonna 2010,
jos taloudellinen kasvu on kohtuullista, totesi Holm.
Holm perusteli Suomen hyvää
taloudellista tilannetta sillä, että
maamme on vahva kasvavissa
talousmaissa kuten Kiinassa ja
Venäjällä.
Hän kuitenkin muistutti, että
kuluttajahintojen nousu näkyy
yksittäisen kuluttajan kukkarossa nykyisten sopimusten päättyessä.
. Lohdullista on kuitenkin se,
että 62 prosenttia yrittäjistä
hakee maltillista kasvua. Halpaan työhön
riittää halpa työvoima. Onnettomuus katkaisi sähköt, minkä
vuoksi tuotanto lakkaa kokonaan
loppuviikoksi.
Tuotantopäällikkö Jan Silénin mukaan asiakkaat jäävät
ilman tuotteita joksikin aikaa.
Myös tehtaan työntekijät joutuvat pitämään tasaamisvapaata
tuotannon käynnistymiseen
saakka.
Silén uskoo Fiskarsin selviävän
onnettomuudesta hyvin, koska
tällä hetkellä tuotteiden sesonkiaika ei ole menossa.
Paloa oli sammuttamassa viisi
Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen yksikköä. Tulevaisuudessa Suomen talouden suurimpia haasteita ovat
maailmanlaajuinen kilpailu ja
tuotannon hakeutuminen halvan
työvoiman maihin sekä Suomen
väestön ikääntyminen, Pekkarinen totesi.
Laajamittainen työvoiman
tuonti ei Pekkarisen mukaan ole
ratkaisu haasteisiin, vaan työn
volyymin laskiessa tuottavuutta
on välttämättä lisättävä.
Pekkarisen mukaan tuottoa ei
voida repiä työntekijöiden selkänahoista, vaan työntekijöiden
työkykyä ja tietotaitoa pitää parantaa.
. Paperissa on 55 nimeä.
Vetoomuksessa sanotaan, että
kunnan olisi taloudellisempaa ja
järkevämpää jatkaa kunnan hallussa jo olevien alueiden kaavoittamista kuin ostaa ja kaavoittaa
uusia.
Allekirjoittaneet muistuttavat,
että he ovat ostaneet tonttinsa
tarkoituksella haja-asutusalueilta eivätkä kaava-alueelta. Uutiset
Perjantaina 8. Asukkaat ovat myös
valmiita ostamaan lisää maata
E18
tie
SSS?Vesa Käiväräinen
tie
in
a
Av
500 m
Muurla suunnittelee uuden asuinalueen kaavoittamista koulun ja urheilukentän väliselle alueelle. Iskeydyttyään maahan
se törmäsi vuonna 1947 syntyneeseen helsinkiläiseen pyöräilijään,
vanhempi konstaapeli Martti Fager Salon poliisista toteaa.
Nuorta miestä epäillään kuolemantuottamuksesta sekä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Pääministeri Matti Vanhanen
(kesk.) sanoo, että hän on joka
kerta keskustellessaan Kiinan
johdon kanssa pitänyt esillä ihmisoikeuksia.
? Tästä on tullut tällainen pääministerin tehtävä, Vanhanen
sanoi torstaina ennen lähtöään
Pekingiin Helsinki-Vantaan lentoasemalla.
Vanhasen mukaan viikonlopun tapaamisissa Kiinan johdon
kanssa esillä ovat ajankohtaan eli
olympiakisoihin liittyen sananvapauteen liittyvät kysymykset,
kansalaisyhteiskunnan toiminta
sekä yleinen oikeusvaltiokehitys.
Autosta
kuin autosta
hyvitys vähintään
1500 euroa!
Käsiraha
vaihtoautoihin
vain 1 euro
Fiskarsin tehtaan tulipalo panee
sähköt poikki loppuviikoksi
SSS
SSS
SSS?STT
110
Muurla
Pyöräilijä
kuoli
kolarissa
Kiskossa
Vanhanen:
Ihmisoikeuksista
tullut pääministerin asia
Muurlassa heräsi huoli
uudesta asuinalueesta
Kunnalle
kerätty
vetoomus
5
SSO:n
autoliikkeistä
Bonusta jopa 5%
Vähintään 1500 euron hyvityksen saat katsastetusta
ja ajokuntoisesta autostasi, vaihtaessasi autosi vähintään 5000 euron arvoiseen vaihtoautoon.
Kesälauantaisin suljettu.
Viisi Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen yksikköä oli sammuttamassa
Fiskarsin tehtaan muuntajapaloa.
Joensuunkatu 10, Salo.
MA-TI 9-18, KE-PE 9-17
Myynti 075 3040 5110 /
Örninkatu 3-5, Salo
Myynti: 777 7710
Palvelemme:
ma-ti 9-18, ke-pe 9-17. Vanhoilla alueilla on vapaana enää kymmenkunta
tonttia ja käytännössä uusia on
tulossa vain kirjaston alapuolelle
jokivarren kaava-alueelle.
? Joudumme kaavoittamaan
yksityisten maita jatkossa maankäyttösopimuksilla. Jatkossa korkea tuottavuus edellyttää myös yritysten
laajentumista.
Vanhasen mukaan yrittäjistä
35 prosenttia ei ollut halukkaita
riskinottoon. He
toivovat saavansa asua väljästi
jatkossakin. Päätös asiasta tehdään elinkeinoelämän ehdoilla.
in
1
Ko
Ylisjärvi
ilutie
Urhe
ko
la
nt
ie
Koulu
tie
Pyymäen
tie
MUURLA
Kunnalle tarjottu maa-alue, 19 ha
1861
TS/JV
rl
uu
M
ie
t
an
Ha
Rannant
ie
Kaava-alue, 43 ha
ntie
ske
Salo
inti e
Suolop
Muurlassa on herännyt huoli
suunnitelmista kaavoittaa uusi
laaja asuinalue koulun ja urheilukentän väliselle alueelle.
Alueen asukkaat ovat toimittaneet kunnalle vetoomuksen, jossa
toivotaan, että se pidättäytyisi
uusista kaavahankkeista toistaiseksi. Mitään ei tehdä maanomistajia kuulematta. Se on tuottavuustavoitteisiin suhteutettuna
liian vähän. Ensimmäisen
yksikön saavuttua muuntajarakennuksesta tuprusi savua.
Yksikkö odotti ennen sammutushyökkäystä, että muuntamo saatiin virrattomaksi.
Päällystöpäivystäjä Jari Sopen-Luoman mukaan onni onnettomuudessa oli, että muuntaja oli erillisessä rakennuksessa.
Mikäli muuntaja olisi sijainnut
tehtaan yhteydessä, riski suuronnettomuuteen olisi ollut suurempi.
Palon yhteydessä vaurioitui osa
alueella sijainneista korkeajännitekaapeleista.
Polkupyörällä liikkeellä ollut
mies sai surmansa auton törmättyä häneen torstaina iltapäivällä
Kiskossa. 78 prosenttia piti
yritystään sopivan kokoisena.
. Toinen vaihtoehto on, että ostetaan maata,
Hermunen toteaa.
Fiskarsin tehtaan muuntajarakennuksessa syttyi tulipalo
torstaina puolilta päivin. He pääsevät ottamaan kantaa asiaan heti alussa,
kun kaavasta tehdään osallistumis- ja arviointisuunnitelma,
Hermunen sanoo.
Kunnanjohtaja tyynnyttelee
pelkoa siitä, että kaavoitus veisi
muurlalaisilta urheilukentän ja
pururadat virkistysalueineen.
Hänen mukaansa liikunta-alueet
säilyvät, eikä niitä muuteta tonteiksi.
Ajatus kunnan omien maiden
kaavoituksesta on Hermusen mukaan hyvä, mutta maareservi alkaa käydä vähiin. Nuori mieskuljettaja ajoi liian kovalla nopeudella töyssyyn,
minkä seurauksena auto nousi
ilmaan. Suomen pitää keskittyä vaativaan työhön
suutarin ammattikunta
Viljo Hurmeen ateljeekoti avoinna 31.8.
saakka su klo 12?16, muulloin sopimuksen
mukaan. Olen an-
Suomisen maalauksia ja Elina Talvitien
keramiikkaa Somerolla, Somerniemellä Ateljee Hiidenlinnassa 10.8.saakka
Sauvon Käsien kesänäyttely Karunan meijerissä 10.8. Harrastaa avantouintia
. messu kirkossa klo 12,
Juuso Peltomäki ja Anna-Liisa
Forsström.
Pappi on vuosilomalla 11.24.8. klo 11 uusissa tiloissaan
Rummunlyöjänkatu 7:ssä. klo 19
Pinolassa Kettulassa, Toravantie
167. Ilmoittautuminen edellisellä viikolla ma-ke klo 9-10 p.
7278608. klo 17, Jouni Keronen laulattaa,
Salon Laulu-Sepot
Muita kulttuuritapahtumia
Quo Vadis -videodokumentti, Teatteri
Quo Vadis jurtassa, Perniön Mathildedalin
Ruukkialueella 8.8. Salon srk-talo
klo 7, Halikon srk-talo 7.05, Märy
7.10 ja Vaskio 7.15. klo 12?16, mm. klo 19
Kulkukoira todistaa että on -näytelmä,
Teatteri Quo Vadis jurtassa, Perniön Mathildedalin Ruukkialueella 8.8. klo 11?15.
Ilmoittautumiset diak.tstoon p.
7278608 ma 18.8., ti 19.8. klo 14 ja klo 17
Sika-Kyöstin paluu, Teatteri Puutaivas
Halikossa, Vaskion Perinnemäellä 12.8. Saloran perustamisesta 80 vuotta
Tuohesta tehty -näyttely Salossa, Meritalon museossa 28.9. Messu 10 Perniön kirkko, Koivunen, Rainio-Alaranta
Avioliittoon vihityt: Janne Juha Laine ja Nina Marianne Makkonen, Pasi Petteri Schukov ja
Annina Anneli Roos, Frank Peter
Olbrich ja Robina Michel, Tuomas
Ylermi Leikkonen ja Marja Susanna Loukomaa, Jaakko Merikko ja
Irma Anneli Halme, Jarno Johansson ja Heidi Aitio
Kastettu: Veikka Johannes Aitoaho, Veeti Toivo Rafael Kanerva
ja Vanessa Eveliina Vilajoki
Hautaan siunattu: Timo Jaakko Aso 59 v. klo 10 (Kiiski, kanttorina Koivisto).
* Messu Angelniemen kirkossa su 17.8. klo 18 Rukousilta
Tervetuloa!www.salonhelluntaisrk.fi
???????????
Sunnuntai 10.8.
Kolmastoista sunnuntai helluntaista
. Kukonkallion virkistyspäivä Naarilassa, järj. saakka ti-su klo
12?17
Muita tapahtumia
Muurlan multaan, arkeologiset yleisökaivaukset Muurlan Sahanummella 13.8. terveydenhuolto-, Nils Oskar Jansson 140-vuotisnäyttely ja rahanäyttely
DRAGSFJÄRD:
Taalintehtaan Ruukinmuseo työläisasuntoineen ja teollisuusmuseoineen avoinna joka
päivä klo 11?18
POHJA:
Fiskarsin museo avoinna 30.9. Ranta
kuului Riitta Honkalan kotitilan
maihin. isoskoulutukseen, bändiin ja draamaryhmään, riparimuistoja, lentistä,
sauna, uimista, lettuja, makkaraa,
vauhtia ja hiljentymistä. Monipuolista musiikkia tarjolla. + perilläolo majoitusmuodosta riippuen 243?298 ?.
Ilm 20.8. Kesäkeskiviikkoilta Naarilassa,
mukana Tarja Laurila ja Kaisa Suutela-Kuisma. Virret: 201;
334:5-8; 204; 539:3-5; 511;
311; 479:1,4.
. Honkala sanoo, että
5- ja 1-vuotiaiden tyttärenlasten
näkeminen saa päivän paistamaan.
? Olen huomannut, että autoni
käyttäytyy kuten entisaikojen
hevoset, jotka kulkivat aina automaattisesti tuttuun paikkaan.
Minun autoni ei pääse tyttären
asunnon ohitse, ennen kuin käyn
sanomassa hein, hän nauraa.
Honkala on ollut aina kiinnostunut luonnosta. klo 11 Jumalanpalvelus.
Miika Huotari, Eero Ketola.
Koululaisten siunaus
Ti 12.8. klo
19, 10.8. Jos tarvitset kyytiä,
ilmoita siitä samalla.
LAITEKOULUTUS PITOPALVELUEMÄNNILLE JA MUILLE
KEITTIÖTÄ KÄYTTÄVILLE
* Halikon srk.talon keittiön
uusien laitteiden koulutushetki ke 13.8. klo 16. Ilmoittautumiset 15.8. Varsinainen kerhotoiminta alkaa viikolla 34 eli ma
18.8. saakka klo 11?16,
monumentaalimaalauksia, harjoitelmia ja
muotokuvia
Merita Pajuniemi-Hallikaisen keramiikkaa ja hiilipiirroksia Perniön Ylönkylässä,
kahvila Katiskassa 30.9. saakka
Läheltä, Jouko Halttusen maalauksia Perniön Mathildedalissa, Kyläkonttorin näyttelykahvilassa 15.9. klo
12?15. Kirkkohetken
jälkeen mehutarjoilu seurakuntatalossa.
Viikon varrelta
Pe 8.8.
. klo 17 ja 9.8. Kesänäyttely Lestiä ja pikilankaa
. Kuljetus järjestetään tarvittaessa. Vapaa
pääsy, ohjelma 5 ?.
DIAKONIATYÖ
* Mielenterveysväen leiripäivä Naarilassa pe 22.8. saakka
sopimuksen mukaan
Atelje Kauko Mäkinen (Turuntie 22) avoinna 6.9. saakka avoinna klo 12?18
Kansakoulun kuukaudet, Maj Lindmanin
maalaamia koulun opetustauluja 1940-luvulta Halikon museossa 31.8. kauneudenhoidon sähköistä historiaa
Paimion kotiseutumuseo avoinna sopimuksen mukaan ja 31.8. Hinta
seurakunnan tai työttömien yhdistyksen jäseniltä 2 ?, muilta 4 ?.
Ilmoittautumiset viimeistään 20.8.
diakoni Sanna Hautaniemelle p.
044 774 5229.
Leiriviikko Aholansaaressa
Veteraanien ja eläkeläisten viikko
25.?30.8. klo 18 nuoret Kiikalaan
Su 10.8. klo 12 Messu kappelissa
Avioliittoon vihitty: Petri
Uolevi Heinonen ja Tanja Maria
Lehtinen
Kuollut: Sisko Tuulikki Vellamo
Tuomikoski, Talolasta, 73v
La 9.8. Lähtö ma 25.8. saakka ma?su klo 10?18
Pirtti, Taitojen Tuvan 20-vuotisjuhlanäyttely Halikossa, Franssintalolla 31.8. Keskustan koulun syyskirkko
Uskelan kirkossa klo 10.
Ke 13.8.
. Tervetuloa!
Tulossa: Omaishoitajien virkistyspäivä 18.8. klo 11?15.
Ilmoittautumiset diak.tstoon p.
7278608 ma 18.8., ti 19.8. Uutiset
Perjantaina 8. kuvaelma, valokuvanäyttely, vanhoja esineitä
Kuusjokipäivä, Viljamakasiinilla ja Nikkilän puistossa 10.8. Kuljetukset ilmoitetaan myöhemmin.
* Iloksi-ihmiselle-vapaaehtoiskurssin käyneiden leiripäivä K-Angelassa to 28.8. Lähtö klo 9 torin turistipysäkiltä, paluu noin klo 15. Bussi seurakuntatalolta klo
16.30, paluu noin klo 23. saakka ti?su
klo 12?18, muulloin sopimuksen mukaan, juhannuksena suljettu
Rikalanmäki avoinna 10.8. 050-5910 677.
* Retki Tampereelle Ristirockiin la 23.8. Kuljetukset ilmoitetaan myöhemmin. Riitta Honkala ei halua enää muistella vanhoja mutta ihmettelee, eikö omaa
mielipidettä saisi sanoa.
? Pitäisikö minun kysyä ensin
miehiltä, mitä mieltä minun pitää olla naisena olemisesta. Koulujen syyskirkkoja Uskelan
kirkossa: Salon lukio klo 10, Hermanni 11.30 ja Moisio 13.30.
Ti 12.8.
. Naarilassa. Kun oma
poika ottaa maatilan hoitoonsa,
muuttavat Honkalat sinne.
? Ajatus rivitalosta tuntui vieraalta.
Kunnalliset asiat ovat kulkeneet pitkään Riitta Honkalan mukana. Messun yhteydessä Verneri
Savojoen kaste.
KONSERTTI
* Kanttori Jukka Saarisen
?maisterikonsertti. klo 18.
* Rukouspiiri Kanttorilassa
to 14.8. Matkan hinta
n. Kaille 18.8. 040-5209 673.
Kesähartaus ke 13.8. saakka la?su klo 12?15
Ihan metsässä Leena Virokannaksen puuaiheisia maalauksia ja Timo Virokannaksen
akvarellinomaisia öljyväritöitä Salossa, Sinisessä talossa 13.8. Anisin, Piritan ja Moision päiväpaikan virkistyspäivä Naarilassa,
järj. klo 19.
Kastetut:
Ilmari Aarno Juhani Niini,
Kristian Alexander Johansson.
Avioliittoon vihitty:
Markus Olavi Pitkänen SaloUskelasta ja Mari Katariina
Saarinen,
Jari Juhani Nieminen ja
Satu Kristiina Nieminen,
Jani Elias Rättö ja
Susanne Satu Pauliina Kylänpää.
Hautaan siunatut:
Erkki Johannes Väinälä 84 v.,
Vilho Johannes Viskari 75 v.,
Pentti Olavi Pohjanniemi 70 v.
. klo 9-10. Ilmoittautumiset viimeistään 11.8. diakoniatyö.
Pe 15.8.
. Kotimatkalle
lähdemme Lammenjärveltä klo
15. Hinta 10 ?
sisältäen konsertit ja kuljetuksen. klo 21
Museot ja näyttelytilat
SALO:
Salon taidemuseo Veturitalli avoinna
pidettiin liian nuorena.
Honkala toteaa saaneensa kiinnostuksen yhteiskunnallisiin asioihin jo geeneissä, sillä enosta leivottiin kunnallisneuvos ja myös
hänen äitinsä oli aina kiinnostunut maailmasta ympärillä.
Honkala on tehnyt paikallista
historiaa, sillä vuonna 1997 hänet valittiin ensimmäisenä naisena Kosken kunnanhallituksen
johtoon. Ilmoittautumiset diak.tstoon p.7278608
ke 13.8. 220 . klo 19
Hös, hös Hölmölään, Someron Tupanäyttämö Havuharjulla 10.8. saakka
Miekka?menneisyys?maisema-näyttely
Halikon Rikalanmäellä 10.8. saakka su klo
15?19,
SUOMUSJÄRVI:
Suomusjärven kotiseutumuseo avoinna
31.8. klo 19, 13.8. saakka klo 10 ja
klo 14
Särkisalon Meripäivät Förbyssä 8.?10.8.
Elotulet-kyläjuhla, Kiskossa Lainerantalassa 9.8. klo 18, 12.8. Sijaisena Kiikalan pappi
Pekka Airaksinen.
Diakonissan vastaanotto tiistaisin klo 9-11 srk-keskuksessa.
Eu-ruokakasseja haettavissa vastaanottoaikoina tai sopimuksen
mukaan p. klo 18
Suvisalon iltatori Salon torilla 14.8. Honkala
tiputettiin keskustan valtuustoryhmän puheenjohtajan paikalta,
ja siitä lähtien hänet on valittu
valtuuston puheenjohtajaksi vain
vuodeksi kerrallaan. Ilmoittautumiset (viim. saakka ma ja pe klo 16?19, ti
klo 10?16
Natura Naturans, Heikki Ilaskarin valoku-
204,00 ?
110,00 ?
57,00 ?
23,00 ?
Tilaukset toimitetaan force majeure- (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden
viivästykset, yms.) varauksin.
JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS
- Postin varhaisjakelupäivystys
Puhelin: 0200 72822 (mpm/pvm)
Ark. saakka la ja su klo 11?17
PAIMIO:
Paimion Sähkömuseo, avoinna 31.8. klo 14.
LEIRIVIIKKO
AHOLANSAARESSA
* Lähde mukaan viettämään
veteraanien ja eläkeläisten viikkoa Nilsiän Aholansaareen 25.30.8. Messu 10 Perniön kirkko, Hekkala, Rainio-Alaranta
Su 17.8. Kun hän viisi
vuotta sitten totesi lehtihaastattelussa naisen olevan tarkemman
kritiikin kohteena kuin miehen
samoissa tehtävissä, eivät kaikki päättäjät ilahtuneet. klo 21 (ensi-ilta)
Teatteri Quo Vadis Band, runoutta ja
musiikkia jurtassa, Perniön Mathildedalin
Ruukkialueella 9.8. mennessä
Hannalle p. Halikon
kirkossa su 10.8. The Dark Knight, Bio Jännä,
Salo pe klo 20.15, la?su klo 19.15, ma?to klo
20.15
Mamma mia!, Bio-Salo 1 pe?to klo 18
X-files . Marikalle
044 774 5298 tai Kaisalle 044
774 5291.
Kastetut:
Niko Eerik Pettersson,
Valtteri Olavi Alanissi,
Waltteri Antero Wiman,
Janessa Johanna Wilhelmiina
Liimatainen
Avioliittoon kuulutetut:
Matti Juhani Loimusto ja Riia Elina
Laaksonen (kirj. su klo 13?
15, muulloin sopimuksen mukaan
PERNIÖ:
Nostalgia-automuseo Perniön Ylikulmalla
avoinna 31.8. klo 13.30
Klaaran Laulelot, yhteislaulua Salon torilla 12.8.
klo 6.00-12.00
- Uusimaa: Postin varhaisjakeluiden jakelupäivystys:
Puhelin 0200 30011(mpm/pvm)
Avoinna ma-pe klo 6.30-16.00
la
su
tanut itselleni luvan olla pyöreä
ja välillä jää käsivoidekin laittamatta.
Riitta Honkala juhlii syntymäpäiväänsä kotonaan ylihuomenna
kello 12:sta lähtien.
via Dragsfjärdin Kasnäsin luontokeskus Sinisimpukassa 31.8. diakoniatyö.
Ma 11.8.
. Liivinmaan suret, historiallisen kuvaelman dvdesitys kunnanvirastolla klo 13, vanhoja valokuvia, musiikkia, 1960?1970-lukujen autoja
Vertaistukiryhmä Surunauha, itsemurhan tehneiden läheisten kokoontuminen Salossa (Turuntie 8, 4 krs) 13.8. saakka klo 9?15
Ruukin tarinoita ennen ja nyt, yleisöopastukset Pohjan Fiskarsissa 17.8. Bussikuljetus:
sosiaali- ja terveystalon parkkipaikka klo 11.30, Kitulan srkkeskus klo 11.35. kirkkoherranvirasto
ja taloustoimisto suljettuina.
Lauluseurat to 14.8. Neljän vuoden kuluttua
hän jatkoi historiaa nousemalla
valtuuston johtoon.
Honkalan polku ei ole kuitenkaan ollut sileä, vaikka hän onkin
ollut kolmissa vaaleissa Kosken
selvä ääniharava. Parhaillaan hän kunnostaa miehensä kanssa parin
kilometrin päässä rannasta sijaitsevaa synnyintaloaan. Lähtö ma 25.8. Kaille
11.8. Sauna (klo 17-), uintia, ulkopelejä, iltahartaus; kanttiini. saakka
Kaiken jälkeen Hannu Nikanderin maalauksia Salossa, Veturitallin tornissa 31.8.
saakka
Marja Launiksen valokuvia Särkisalon kirjastossa 31.8. Maatilan emäntä ja Kosken
kunnanvaltuuston puheenjohtaja
. saakka
Ritva Ilanderin tekstiilitaidetta, Liisa
Puhelin (02) 7488 633
TILAAJAPALVELU
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna ma-pe klo 8.30-16.30
Puhelin (02) 770 2626
Telefax (02) 770 2222
sss.tilaajapalvelu@sss.fi
Verkko-osoite:
www.sss.fi/tilaajapalvelu
TILAUSHINNAT
1.12.2007 alkaen.
Jatkuva säästötilaus
12 kk:n maksuerä
6 kk:n maksuerä
3 kk:n maksuerä
192,00 ?
98,00 ?
49,50 ?
Määräaikaistilaus
12 kk
6 kk
3 kk
1 kk
Riitta Honkala viihtyy Liipolanjärven rannalla. saakka ti?su klo
12?18, muulloin sopimuksen mukaan
Wiurilan kartanon museot avoinna 31.8.
saakka ke?su klo 12?16 ja la klo 12?15
MUURLA:
Kotiseutumuseo avoinna 31.8. saakka
Toisin silmin, Erja Ketamon, Eeva Mattisen, Mari Metsämäen, Pirkko Siivosen, Eija
Tähkäpään, Tiina Vainion ja Paula Vierikon
taidetta Halikon Rikalanmäellä 10.8. saakka
Karhu ja sen kaverit, Väinö Ojan veistoksia Paimiossa, Askalankosken leiritalolla
10.8. Viherkoski.
Tervetuloa!
www.Henotes.com
SOMERO
Su 10.8. Päärakennuksessa mm. Leirin
hinta 35 . Järj.
Suomusjärven ja Kiikalan seurakunnat.
Kaikenikäisten Eloleiri 27.29.8. ja Eila Matilda Degert
75 v.
KOSKI TL
Su 10.8. klo 10 messu Someron
kirkossa, Szarek, Nummila, av.
Roto.
Su 10.8. saakka ke?su
klo 13?17, kesänäyttely Wanha sauvolaist
maalaiselämä
KEMIÖ:
Sagalundin museo, päärakennus avoinna
ma?pe klo 9?15. Lounas, mukavaa yhdessäoloa, musiikkituokio.
Ruokamaksu 5?. Ilmoittautumiset 11.8.
mennessä Hannalle p. Salon srk.
talon pysäkki klo 7.00-Halikon
srk.talo 7.05-Märy 7.10-Vaskio
7.15-Turku 7.55. mennessä,
p. klo 10 Messu kirkossa
Su 17.8. Saarna Juha-Heikki Myllylä,
liturgina Marika Lähteenmäki,
kanttorina Antti Risku. saakka ti?pe klo 10?18, la?su klo 11?15, teemanäyttelynä Sähköllä söpöksi . klo 18?21, mm. klo 14
vanhustentalojen pihapiirissä
sateen sattuessa ruokalassa.
Mukana vs. saakka klo 12?17
Pekka ja Tuomas Ervamaan valokuvia
Perniön aseman Muovikassimuseossa 17.8.
saakka
Neliöryhmän kesänäyttely, Veera Blomstedt-Paksuniemen, Vesa Arjatsalon, Mari
Keuron, Esa Hyvärisen ja Jarmo Helpin töitä
Kiskon Kivimakasiinissa 24.8. saakka
Suomusjärvi muistoissamme 1868?2008
valokuvanäyttely Suomusjärven kirjaston
näyttelytilassa 31.8. saakka
la?su klo 14, lähtö Fiskarsin kioskilta
Paimion sairaala, opastetut kierrokset
Alvar Aallon suunnittelemassa funkkisparantolassa joka päivä 31.8. Nivalan
virsikuoro avustaa. +(1Ï7Ç6 VUN
5XPPXQO\|MlQNDWX $ NUV 6DOR
Su 10.8. Ruokailu 6
euroa ja kuljetus 5 euroa, jotka
kerätään K-Angelassa.
* Veteraanien leiripäivä KAngelassa ke 27.8. tai ke
20.8. saakka
Polkunäyttely Perniön Mathildedalin retkeilyalueella, urheilu-teemalla 31.8. Tku Katariina),
Janne Johannes Närvä ja
Lotta-Maria Irmeli Kaitala,
Marko Tapani Virtanen ja
Salla Eveliina Kiljunen,
Antti Sakari Männistö ja
Maarit Elise Salvinen,
Edgar Khoshabian ja
Anne Marjut Rinne,
Matti Risto Johannes Hellström
ja Sanna Mari Elina Helenius,
Henri Juhani Koski ja
Heli Johanna Kurki.
Avioliittoon vihityt:
Tuomas Antero Kleme ja
Virpi Suvi Tuulia Vainio,
Tuukka Antero Iltanen ja
Niina Hannele Jokirinta,
Jani Matti Siivonen ja
Heidi Maria Vuorilahti,
Jani Krister Jurvelin ja
Johanna Anneli Kuvaja.
Kuolleet:
Rauni Rakel Rakisaari 86 v.
Anja Signe Vuori 84 v.
Jouko Juhani Landén 61 v.
Juha Olavi Alarik Aalto 59 v.
JUMALANPALVELUKSET
* Messu Halikon kirkossa su
10.8. saakka ti?su klo 10?18 (lipunmyynti päättyy klo 17)
Mäkilän Traktorimuseo avoinna ti?su klo
10?18
SALON SEUDUN SANOMAT
Sanomalehtien Liiton jäsen
6
7-päiväinen sanomalehti
LT-LEVIKKI 22.177 kpl
(LT-levikki 2007)
SSS sähköposti:
sss.toimitus@sss.fi
JULKAISIJA
Salon Seudun Sanomat Oy
Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Puhelin: (02) 770 21 (vaihde)
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna: ma-pe klo 9.00-23.00,
la klo 14.45-23.00,
su klo 15.00-23.00
Telefax (02) 770 2300
Puhelin (02) 770 21 (vaihde)
Puhelin iltaisin
- uutistoimitus
770 21, 770 2314
- urheilu 770 2309
TOIMITUS
Örninkatu 14, Salo
ALUETOIMITUS
Somero, Kiiruuntie 1,
televat tämän tästä nimet Kasperi ja Aino. saakka su klo
12?15, Kiikalan vaiheista kertova näyttely
Rekijoen mylly avoinna 31.8. + perilläolo majoitusmuodosta riippuen 243?298 ?. kanttori Anna-Liisa
Forsström.
To 14.8. Hinta 15 ?. Koskipalo, KTM V. saakka
Johanna Sarparannan uniikkikeramiikkaa Kemiössä, Westersin puutarhan Kanalagalleriassa 31.8. klo 10 Messu kirkossa
Su 17.8. saakka, tuohesta tehtyjä
tarve-esineitä
Yksinkertainen elämä -näyttely Pohjan
Fiskarsin Kuparipajassa 28.9. Ilm. 2 e.
To 14.8.
. saakka
Soiva taidenäyttely, Jussi Vaaralan öljyvärimaalauksia Somerolla Ahola-talolla 14.8.
saakka ti ja to klo 12?-14.45, taiteilija soittaa
pianosävellyksiä
Kotona III -keramiikkanäyttely Pohjan
Fiskarsissa, Galleria Widnäsissä 17.8. mennessä Laila Kyynäräiselle p. Someron Siikjärvellä. elokuuta 2008
???????????
PERNIÖ
Su 10.8. klo 13 (Kiiski, Koivisto). tai ke
20.8. / hlö sis. Tapahtumat ovat yksi osoitus siitä,
että tasa-arvoa ei vielä ole, miettii
Honkala.
Honkala kertoo pitäneensä aikoinaan outona ajatusta siitä,
että lailla määrätään kunnallisiin
elimiin tietty määrä naisia.
? Lakia kuitenkin tarvittiin.
Auto kulkee
omaa tietään
Riitta Honkalan puheessa vilah-
ti?pe klo 10?18, la klo 11?17, su klo 11?18,
muulloin sopimuksen mukaan
Sininen talo avoinna ma?to klo 10?18, pe
klo 10?15, la?su klo 12?18
Salon Meritalon museo avoinna 28.9.
saakka ke?su klo 12?17, muulloin sopimuksen mukaan, perusnäyttelyssä koululuokka
ja opettajaperheen asunto
Itsenäisyyden museo avoinna 10.8. klo 18 ?Jeesus vai maailma?
past. klo
19, 13.8. saakka ma?su klo 10?17
Lainamakasiini avoinna 9.8. 040-5209
673.
Varttuneen väen virkistyspäivä ke 20.8. klo
9-9.30 tai muulloin jätä viesti
vastaajaan.
* Varttuneen väen leiripäivä
Kesä-Angelassa ti 26.8. 7366 466 tai 044-2621
660.
NUORISOTYÖ
* Kaikkien tämän vuoden
rippikoulujen
yhteinen
MEGAJATKIS Kesä-Angelassa
15.-17.8. Messu Uskelan kirkossa klo
10. 050-5910 677.
PÄIVÄKERHOTYÖ
* Kerhoryhmistä ja niiden
kokoontumisajoista on listat
srk.talon pääsisäänkäynnin
ikkunoissa. M. saakka su klo 12?15, näyttely Kustaa
Mäkirinteestä ja Kustaa Suomentähdestä sekä vanhoja käsintehtyjä pöytäliinoja
KUUSJOKI:
Kuusjoen viljamakasiini avoinna 31.8.
saakka la?su klo 12?15, Alkujuuri . saakka
Taidetta kaupungin kätköistä, taidekokoelman teoksia Paimion kaupungintalon
näyttelyparvella ja kirjastossa 29.8.saakka
Armfelt ja Halikon kartanot -näyttely
Halikon museossa 31.8. klo 19
Musiikki
Veljekset Niemelä esiintyy Salossa, Palvelukeskus Ilolansalossa 11.8. klo 10 (Vihinen, Kivekäs,
kanttorina Saarinen).
* Sanajumalanpalvelus Halikon kirkossa su 17.8. klo 13 messu Somerniemen kirkossa, Szarek, Nummila.
www.somero.net/seurakunta/
SUOMUSJÄRVI
Su 10.8. M otto: Vuosikymmenien
myötä näet elämän porraspuulta korkeammalle ja kauemmaksi.
TAPAHTUMIA
sss.kalenteri@sss.fi 8.?14.8.2008
Elokuvat
Muumio - Lohikäärmekeisarin hauta,
Bio Jännä, Salo pe klo 18, la?su klo 17,
ma?to klo 18
Yön ritari . saakka
ma?su klo 11?16, 1940-luvulta lähtien esineitä, kuvia ja muistoja ruukkilaisten arjesta
Fiskarsissa
* Avoinna sopimuksen mukaan: Salon
taidelainaamo, Trömperin kestikievarimuseo
Halikon Hajalassa, Perniön museo, Taiteilijatalo Pyynpivo Perniössä
Näyttelyt
Karjalaista ja salonseutulaista perinnetietoa esillä Salossa, Perinnepirtissä (Rummunlyöjänkatu 22 A), avoinna kuukauden
ensimmäisenä keskiviikkona klo 12?15, muina aikoina sopimuksesta
Sauvon Käsien vaihtuvat näyttelyt Sauvon
terveyskeskuksessa
Hevone, Perniön Maa- ja Kotitalousnaisten
näyttely Perniön Lainamakasiinissa 9.8.
saakka
Liisa Suomisen öljyväritöitä ja akvarelleja
Perniön Lainamakasiinissa 9.8.saakka
Perniön kotiseutuyhdistyksen näyttely
Perniön Lainamakasiinissa 9.8. klo 9-10 tai pe 15.8. klo 14
Arktinen onni, Teatteri Quo Vadis jurtassa, Perniön Mathildedalin Ruukkialueella
9.8. saakka
Salora kuuluu kaikkialle, pienoisnäyttely
Salon kirjastossa 15.9. 7388 129. Tervetuloa!
Työttömien leiripäivä
ke 27.8.
klo 6.00-16.00
Viikonl. saakka su
klo 13?15, kesänäyttely Lestiä ja pikilankaa
. Ilolansalon virkistyspäivä Naarilassa, järj. Naarilassa. saakka. Lähtö
kirkon parkkipaikalta klo 9.30.
Retken hinta 5 euroa. mennessä, p. sinkkuelämää, KinoPaimio la?ke klo 19
Teatteri
Varasto, Teatteri Provinssin komedia Halikon Rikalanmäen kesäteatterissa 8.8. ohjelman, ruoat, matkat ja majoituksen omin liinavaattein. Entistä tärkeämmäksi luonto ja sen antama voima
tulivat, kun Honkalat menettivät
18-vuotiaan tyttärensä 12 vuotta
sitten yliajon seurauksena.
? Istuin paljon täällä mökin kallioilla ja vaeltelin pitkin metsiä.
Luonnonkukista pitävän mummin sydämessä läikähti, kun 5vuotias Kasperi lähti eräänä päivänä hakemaan laatikosta postia
ja tuliaisina oli lehtien lisäksi juurineen poimittuja kissankelloja.
? Muistan kuinka itse poimin
luonnonkukkia isoäidilleni.
Lupa olla
vähän pyöreä
Riitta Honkala katsoo kymmenen vuoden taakse ja miettii, mitä
välissä on tapahtunut.
? Valitettavasti kiire on vain
kasvanut, ihmiset ovat yhä enemmän oravanpyörässä alalla kuin
alalla.
Honkala miettii ihmisten, erityisesti lasten ja nuorten pahoinvointia, joka nousi viime vuoden
aikana rajusti esiin myös Koskella.
? Onko käynyt niin, että ihminen on unohtunut ja kaikki mitataan vain rahassa?
Someron Torppamuseo avoinna 15.8.
saakka su klo 12?16, 16.8.?31.8. Koulutiensä aloittavien siunaaminen ja lapsityön syyskauden avaus
Salon kirkossa klo 18; Martti Santakari, Antti Risku. 7366
466 tai 044 262 1660.
Rauhanyhdistys
Syyskauden avajaiset ja opistomyyjäiset Tapion talossa la 9.8.
klo 18.
Nuoret
Syyskauden avaus pe 15.8. klo 17?19.
VIIKON TAPAHTUMIA
* Saunailta Kesä-Angelan alasaunalla ke 13.8. klo 12-15 Kiikalan
Lammenjärvellä. saakka ti?pe
klo 11?17, la klo 10?14
Muovikassimuseo Perniön asemalla avoinna 17.8. klo 19
Pelastetaan äiti -lastennäytelmä, Teatteri
Quo Vadis jurtassa, Perniön Mathildedalin
Ruukkialueella 8.8. perinnenäyttely ruoan historiasta
KOSKI:
Yrjö Liipolan Taidemuseo avoinna ti?la
klo 10?16, su klo 12?18, muulloin sopimuksen mukaan
SOMERO:
Ateljee Hiidenlinna Somerniemellä
avoinna 10.8. 22% alv)
PAINOPAIKKA:
Salon Lehtitehdas
ISSN 0782-5404
Salo 2008. Matka noin
220 . klo
15, Salon Seudun Harmonikkakerho, johtaa
Pekka Laakso ja klo 18, Eino Grön
klo 7.00-12.00
klo 7.30-12.00
JAKELUTIEDUSTELUT
- Salon alueen varhaisjakelut:
Suomen Posti Oy, PL 4711,
Salo. 20.8.) ja lisätietoja: Laila Kyynäräinen p. klo 12?15,
muulloin sopimuksen mukaan
SAUVO:
Sauvon museo avoinna 18.8. saakka
Olavi Hurmerinnan maalauksia vuosien
varrelta Koskella, Yrjö Liipolan taidemuseossa 10.8. Puhelin 0200-71000
Avoinna ma-pe klo 8.00-14.00
- Someron ja Koski tl:n alueen
varhaisjakelut: Suomen Posti Oy,
Joensuuntie 5, Somero.
Puhelin 0200-71000
Avoinna ma-pe klo 8.00-14.00
ILMOITUSOSASTO
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna ma-pe klo 8.30-16.30,
ilmoitustilavaraukset ja valmiit
aineistot seuraavan päivän
lehteen viimeistään klo 14.00.
Puhelin (02) 770 2610
Telefax (02) 770 2222
Sähköposti:
sss.ilmoitukset@sss.fi
Verkko-osoite:
www.sss.fi/ilmoitukset
Viikkomarkkinat
Puhelin 0600-91700
Puhelun hinta 2,98 ?/min +pvm
(sis. Aiemmin ei valinta
olisi ollutkaan mahdollinen, sillä
ikäraja valtuustoon oli tuolloin 21
vuotta. saakka ti?su
klo 12?17
Patsaspolku, Raili Mikkosen pronssipatsaita Paimion kirjastossa 29.8. Mari Salli tuo terveiset Kiinasta, vapaaehtoinen kahviraha
Marin työlle. saakka sopimuksen mukaan
HALIKKO:
Franssintalon näyttelytila avoinna 31.8.
saakka la?su klo 11?16
Halikon museo avoinna 31.8. Kuljetus järjestetään.
Ilmoittautumiset 20.8. Nilsiän Aholansaaressa. Alhaisten koulun syyskirkko Uskelan kirkossa klo 9.30.
Saloton avajaiset
Kaiken kansan olohuone avautuu
pe 15.8. klo 17.30?20.
* Raamattuhetki Kanttorilassa to 14.8. saakka klo
11?18, yli 20 suomalaista kuvataiteilijaa ottaa kantaa elämään
Tulessa syntynyt, kansainvälistä lieskauuneilla poltettua keramiikkaa Pohjan Fiskarsin Makasiinissa 28.9. klo 10-16 Bergvikissä Kiskossa Päivän hinta 10
?/hlö. Ohjelmassa ilmoittautumisia mm. Syntynyt Koskella 9.8.1948
. saakka
Frutti, Rita Hassin akvarelleja Kemiössä,
Westersissä 31.8. Ilm. Usko koetuksella Bio-Salo 1
pe?to klo 20
4 kuukautta, 3 viikkoa, 2 päivää, Bio-Salo 2 pe?su klo 17.15, ma?to klo 19.30
Hancock, Bio-Salo 2 pe?su klo 19.30
Sex and the city . Viljo Hurmeen suutari-aiheisia maalauksia
Fiulmaakarin mylly avoinna sopimuksen
mukaan
PERTTELI:
Perttelin kotiseutumuseo Kaivolassa
avoinna su klo 11?14
Pellonpään talonpoikaismuseo Vihmalossa avoinna su klo 11?14
KIIKALA:
Kiikalan museo avoinna 31.8. Honkala on ehdolla myös
tulevissa vaaleissa.
? En koe olevani liian vanha ja
päättäjissä tarvitaan kaikenikäisiä, sanoo nainen, jota aikoinaan
RIITTA HONKALA
. Tervetuloa uudet
kerholaiset vanhempineen
tutustumaan päiväkerhotiloihin
ja ohjaajiin ke 13.8. saakka klo 11?18
Lennart Segerstråles -näyttely Pohjan
Fiskarsin museossa 30.9. su klo 12?15
Pyölniitun museo avoinna 31.8. Bussi seurakuntatalolta klo 18,
meno-paluu 4 e, alle 12-v. mennessä virastoon p. diakoniatyö.
. Honkalan päällä oleva
mekko on koottu hänen isoäitiensä tekemistä lakanoista, pyyheliinoista
ja pitseistä.
Oman ikääntymisen kanssa
Honkala on sinut, sillä hän on oppinut raskaimman kautta, mikä
elämässä on arvokasta.
? Henkisesti en koe vanhentuneeni, kyse on fysiikasta. 040-5209 673.
Riitta Honkalan paratiisi
on tuttu luonto
Päivi Malin-Perho
Kosken kolminkertainen ääniharava sai
kiinnostuksen yhteisiin asioihin jo perintönä
SSS?Päivi Malin-Perho
? Tämä on minun paratiisini,
täällä minä saatan vain istua kalliolla ja katsella maisemaa, sanoo
koskelainen Riitta Honkala.
60 VUOTTA?HUOMENNA
Paratiisi on saunamökki Kosken ainoan järven Liipolanjärven
rannalla metsän keskellä. klo 9?10. lähtien riippuen lapsen kerhopäivästä. Muusikkoystävät avustavat. Honkala pääsi kunnanvaltuustoon vuoden 1972 vaaleissa
24-vuotiaana. Sauna, uinti,
lounas, kahvit ja mukavaa yhdessäoloa. saakka klo 12?18
Kuutti Lavosen henkilökuvia, pyhimyksiä ja enkeleitä Salossa, Veturitallissa 31.8.
saakka
Kuningas Midas, Lasten Kuvis -ryhmän
töiden näyttely Suomusjärven kirjaston
näyttelytilassa 31.8
Perjantaina 8. elokuuta 2008
7
SYYSPUUTARHAAN
EDULLISESTI PRISMASTA
500 g
7,95
/kg
Alfocan
KIINALAISET
PAKASTEJOKIRAVUT
16?22 kpl, 1 kg
Suomi
KUKKAKAALI
Irto, 1. lk.
0,95
1,89
/kg
5,99
Pouttu
BROILERIN FILEESUIKALE
Hunajamarinoitu 300 g
(6,50/kg)
Dansukker
TALOUSSOKERI
1 kg
0,79
Suomi
RUUKKUSALAATTI
115 g, 1. 14,35 + pantti 3,60)
17,95
1,95
Hinta
voimassa
16.8.
Suur-Seudun
Osuuskauppa
Maanantairasti
-isäntänä 11.8.
Halikon
Kankareennummella.
Mehutarjoilua!
Tervetuloa!
Bonusta jopa 5 %.
Osta Poimurin latauskortti Prismasta.
Myymme 10 (à 10 ?) ja 20 (à 19 ?) kappaleen
latauskortteja . niistäkin saa Bonusta!
www.poimuri.fi
PENSASHANHIKKI
GOLDFINGER
SYYSHORTENSIA
6,90
5,50
S-Etukortilla maksaessasi myös 0,5 %
maksutapaetua.
Pukeutumisen
osastolta:
Lasten, naisten
ja miesten
UPEA KUKKIVA ULKOKRYSANTEENI
5,95
SYYSLANNOITUKSEEN
SHORTSIT ja
T-PAIDAT
sekä kaikki
PUUTARHAN
SYKSY
20 KG (0,995/kg)
KESÄJALKINEET
Biolan
SYKSYN
PK-LANNOITE
25 L (0,756/l)
ENEMMÄN
PERHEMARKET
POISTOHINTAAN!
19,90 18,90
RAPUJA JA MUITA HERKKUJA
EDULLISESTI PRISMASTA
Palvelemme
Gourmer Herkkukeidas
SAVUSTETTU
mERILOHIFILE
15,90
kesäsunnuntaisin
/kg
Atria
KEVYT SNACK
280 g (3,39/kg)
Atria
PORSAAN SISÄFILEE
Naturel tai kermainen
pippuri, n. asti
Valio
AURA
SINIHOmEJUUSTO
170 g (12,29/kg)
2,09
Olvi
CLASSIC JAFFA
TAI JAFFA LIGHT
2-pack, 3 l (0,46/l)
(sis.1,39 + pantti
0,80)
2,19
Libero Up&Go
HOUSUVAIPAT
34?46 kpl
(0,24?0,32/kpl)
10,90
HERKULLISIA RUOKAOHJEITA NETISTÄ: www.ruokamaailma.fi
PRISMA HALIKKO
Prismantie 2
24800 Halikko
p. 075 3030 1500
AVOINNA
ma-pe 8-21
la 8-18, su 12-21
klo 12?21. Tervetuloa!. lk.
0,69
/kpl
Ranska
Early Golden
OmENA
1 lk.
1,39
/kg
KOFF III
24 tlk, 7,92 l (1,81/l)
(sis
Työntekijä polttoleikkasi metallia
romuliikkeen pihassa puolen
päivän aikaan, kun hänen
työvaatteensa syttyivät palamaan.
Mies on hoidettavana Tampereen yliopistollisessa sairaalassa. Markantalosta varastettu elektroniikka oli autossa.
Miehet olivat nukkuneet Britannian rekisterissä olleessa autossa parikin yötä Salossa, sillä
he olivat yrittäneet murtautua
Markantaloon jo edellisenä yönä.
Katon repiminen oli ensimmäisellä kerralla jäänyt kesken.
Alushousuista
tehty naamio
Salon käräjäoikeus tuomitsi
kolmikon törkeästä varkaudesta
torstaina. Suomessa ?joku?
tuli näyttämään paikan, mihin
iskeä.
Kohde oli Expert-liike Vaasassa.
Kolme liettualaismiestä leikkasi
peltisaksilla aukon isohkon myymälän peltiseinään helmikuussa.
Seinän läpi he pääsivät suoraan
muutaman neliön varastohuoneeseen, missä ei ollut valvontakameroita eikä hälyttimiä.
Joukkio vei 10 000 euron arvosta tietokoneita. Siitä
seurasi avioero, Klinckowström
juttelee.
Tyhjän päälle Sarah Klinckowström ei kuitenkaan jäänyt. Sarah oli aikaisemmin ollut
naimisissa eversti Procken kanssa ja heillä oli yksi tytär. elokuuta 2008
Katolle jääneet alushousut kavalsivat
liettualaisen rikolliskolmikon Salossa
Salon käräjäoikeus tuomitsi
miehet poikkeuksellisesta
murtovarkaudesta
SSS?Lasse Kylänpää
Salolaisen elektroniikkaliikkeen
katolle jääneet alushousut ja pysäköintialueelle heitetty tupakan
tumppi kavalsivat liettualaisen
rikolliskolmikon. Sen jälkeen katto
sai vielä päälleen alkuperäisen
värisen maalipeitteen.
. Dna-näyte vahvisti, että joukkio murtautui Markantalon myymälään katon läpi
huhtikuussa.
? Tekotapa on hyvin erikoinen.
Tällaiset ovat Suomessa olleet
tähän saakka hyvin harvinaisia,
syyttäjä Heikki Lehto totesi Salon käräjäoikeudessa torstaina.
Lehto muistutti, että ?yleensä
mennään läpi ovesta tai ikkunasta?. mies vihjaisi.
Seuraavissa kuulusteluissa
mies perui aiemmat puheensa:
?Emme ole saaneet tätä keneltäkään tehtäväksi emmekä kuulu
mihinkään rikollisryhmään.?
Vaasan murrossa mukana olleet
kaksi muuta miestä ja varastetut
tietokoneet ovat yhä kateissa.
Kolmikko repi elektroniikkamyymälän kattoon miehen mentävän aukon,
josta yksi mies laskeutui köyden varassa alas.
Yksi miehistä katkoi vaijerit esittelylaitteista ja lastasi elektroniikkaa reppuun. Vaakuna,
konsoli ja koristeet on entisöity
alkuperäiselle pinnalle.
Rakennuksen seinistä raaputettiin vanhat kalkkikerrokset
pois, ja ne on kalkittu uudelleen
kolmesta neljään kertaa ohuella,
alkuperäisen värisellä kalkkimaalilla.
. Se voi tarkoittaa
yhteistyötä esimerkiksi rahanpesussa ja huumekaupassa.
Suomen vankiloissa on tällä viikolla ollut yksitoista liettualaista
tutkintavankia ja kahdeksan
vankeusvankia.
? Salon juttu on vain murunen
jäävuoren huipusta, rikoskomisario Vesa Aaltonen Turun
poliisista sanoo.
Liettualaisia rikollisjärjestöjä
epäillään tiettävästi kymmenistä
mittavista omaisuusrikoksista
Suomessa.
Poliisi on kaikessa hiljaisuudessa muodostanut alueellisia
tutkintaryhmiä, joiden työtä
koordinoi keskusrikospoliisi. Heidän
jäljilleen on työlästä päästä, Oksanen toteaa.
Rakennuksen
heikko kohta
Pelkästään koru- ja turkisliikkeisiin erikoistunut liiga varasti
poliisin mukaan 1,5 miljoonan
euron edestä omaisuutta parina
viime vuonna.
sa ensin, että seinät maalattaisiin
Tikkurilan maaleilla. Liitto ei kestänyt kauaa, sillä
Otto oli maailmanmies ja Eurajoki liian hiljaista seutua. Kaikki, mitä varastossa sillä hetkellä oli.
Kuvat:Poliisi
Paikka tiedusteltu
etukäteen
Huhtikuussa mies palasi Suomeen uudestaan. Sarah
lunasti Joensuun kartanon. Paikka oli tiedusteltu etukäteen, käräjätuomari Timo Peltonen totesi.
Oikeus puolitti varastetun elektroniikan arvon, sillä laitteet olivat
olleet hyllyillä esittelykäytössä.
Oikeus katsoi niiden hinnaksi
17 000 euroa.
Kolmikko oli vangittuna neljä
kuukautta ennen oikeudenkäyntiä.
Murtokeikasta
600 euron palkkio
Salossa tuomittu liettualaismies
kertoi saaneensa kotimaassaan
ohjeen varastaa ainoastaan kannettavia tietokoneita.
Hänen mukaansa keikasta luvattiin 2 000 litin eli noin 600
euron palkkio. Heidät vihittiin
Tukholmassa, Hans Klinckowström kertoo.
Otto Klinckowströmin äiti oli
Axel von Fersenin sisar. Sarah osti rahoillaan kartanoita, muun muassa Halikon
Joensuun kartanon ja Piikkiön
Tuorlan kartanon.
. Hän
pääsi Venäjän tsaarin hoviin ja
rakastui nuoriin naisiin. Se valmistui
vuonna 1831. Rikolliset
liikkuvat muutaman miehen ryh-
Kirsi Höglund
SSS?Annina Vainio
Halikon kirkon hautausmaalla
seisoo komea hiekankeltainen,
uusklassismin tyylisuuntaa edustava rakennus.
Vuonna 1831 valmistuneen hautamuistomerkin luona on torstaina työn touhussa kaksi innokasta
entisöijää, halikkolainen Hans
Klinckowström ja turkulainen
konservaattori Tapio Hiltunen.
Klinckowström lakaisee sepeliä,
Hiltunen keskittyy kivijalan kalkitsemiseen.
Tarkkuutta vaativin osuus on
jo takana, ja rakennuksen kunnostus valmistuukin aivan lähiaikoina. Pomo sai kymmenen kuukauden ehdottoman
tuomion, sillä hänet todettiin
syylliseksi myös Vaasassa talvella tehtyyn liikemurtoon. Sen saa Halikon
seurakunta.
Nyt, kunnostusprojektin valmistumisen kynnyksellä, Klinckowström sanoo olevansa tyytyväinen
lopputulokseen.
. Sarahin vanhemmat olivat
englantilaisia, ja hän oli syntynyt
Intiassa. Osa tiedustelee kohteita,
osa tekee murtoja ja osa kuljettaa
saaliin maasta pois. En muista, että vastaavaa kokonaisuutta olisi ennen ollut, Aaltonen toteaa.
Hautamuistomerkki entisöidään
alkuperäiseen loistoonsa Halikossa
?Tikkurilan
maalit
vaihtuivat
kalkkimaaleihin?
8
Konservaattori Tapio Hiltunen (vas.) ja Hans Klinckowström ovat kunnostaneet Halikon kirkon hautausmaalla
sijaitsevaa hautamuistomerkkiä.
Hautamuistomerkin luona on
tehty entisöintiä kirurgin tarkkuudella, ja välillä apuna on käytetty myös hiustenkuivaajaa.
Lumen linkoamisesta sinkoutuneet sepelit olivat rikkoneet
pahasti rakennuksen kipsistä
sukuvaakunaa. Olemme kunnostaneet hautamuistomerkkiä omin voimin.
Ajattelin ensin pyytää Museovirastoa mukaan, mutta projektin
alkuun saaminen olisi kestänyt
iät ja ajat, Klinckowström perustelee.
Kirurgin tarkkuudella
Kunnostusta
omin voimin
Rakennuksen kunnostustyöt
käynnistyivät kuukausi sitten
katon korjauksella. Se
siirtyi tyttären avioliiton kautta
Armfeltin suvulle.
Tuorlan kartanossa Sarah
Klinckowström menehtyi käskettyään kamaripalvelijaansa kiristämään korsetin nauhat liian tiukalle seurapiirinäytelmää varten.
. Omakotitalossa ja sen
pihalla oli nautittu alkoholia
pitkin iltaa.
Poliisi on kuullut tapaukseen
liittyen useita henkilöitä, joista
osaa henkirikoksesta epäiltyinä.
. Tamperelaismies
löytyi kuolleena kotipihaltaan
Ratakadulla Pispalassa.
Poliisin arvion mukaan henkirikos tapahtui kello 22?23,
jolloin paikalla oli ollut useita
ihmisiä. Tällä kertaa
hän toi mukanaan kaksi nuorta
liettualaismiestä, joilla ei ollut rikosrekisteriä. Museovirasto valvoo Hiltusen työnjälkeä.
. Halikon
seurakunnan rakennusmestari
kuitenkin ehdotti kalkkimaalien
käyttöä.
Konservaattori Hiltunen tuli
auttamaan värien valinnassa ja
innostui projektista niin, että jäi
Klinckowströmin avuksi. Toinen
miehistä vangittiin poissaolevana.
Epäilty ihmiskauppa on tapahtunut Helsingissä tänä
vuonna 14. Kalkkiväriä on kuivatettava
hiustenkuivaajalla, jotta näkee
maalin oikean sävyn, Hiltunen
selittää.
Klinckowström sanoo, että
hautamuistomerkin kunnostusprojektissa mielenkiintoisinta
oli rakennuksen lukon korjaus ja
rautaoven avaaminen.
. Tekninen lautakunta päätti
Esko E Rannikon esityksestä,
että rahalla päällystetään keskustan katuja.
SSS?Vesa Käiväräinen
SÄHKEET
Tänä vuonna liettualaiset ovat
iskeneet lukuisiin elektroniikkaliikkeisiin. Hän tapasi Oton Italiassa, Napolissa. Rautaovi oli potkittu rikki, ja
sitä jouduttiin oikomaan lekan
kanssa. Näillä näkymin ainakin
yhtä tullaan esittämään huomenna vangittavaksi, rikoskomisario Jari Luoto sanoo.
SSS?STT
Metallia
polttoleikannut
sai vakavia
palovammoja
Keski-ikäinen mies sai pahoja palovammoja työpaikallaan
Tampereella torstaina. Ilman Hiltusta
rakennuksesta ei olisi tullut näin
hienoa, Klinckowström kiittelee.
Kirsi Höglund
Ihmiskaupasta
epäillyt
kaksi miestä
vangittiin
Helsingin käräjäoikeus vangitsi torstaina kaksi miestä,
joita epäillään ihmiskaupasta.
Vangitsemisen perusteena olivat todennäköiset syyt. Jäljellä on enää kivijalan
kalkitseminen punaokran sävyiseksi.
Hans Klinckowström aloitti entisöintiprojektin kuukausi sitten.
Hän kertoo miettineensä isoisänsä isoisän isän vaimon Sarah
Klinckowströmin hautamuistomerkin kunnostamista jo pitkään.
. heinäkuuta ja 3.
elokuuta välisenä aikana.
Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Mikko Halme Helsingin poliisista ei halunnut tutkinnallisista syistä kommentoida asiaa tarkemmin.
SSS?STT
Nainen
sairaalaan
kerrostalopalosta
Joensuussa
Yksi ihminen joutui sairaalaan, kun asunto syttyi palamaan kerrostalossa Joensuussa
torstaina iltapäivällä.
Palo syttyi keskustassa nelikerroksisen talon ylimmän
kerroksen keittiössä ilmeisesti
leivinpaahtimesta. Huoneistossa ollut keski-ikäinen nainen yritti sammuttaa tulta
sammutuspeitteellä, mutta ei
onnistunut. Se on onneksi vanhan ajan paksua peltiä, joten
suuria vaurioita rakennuksessa
ei ollut, Klinckowström iloitsee.
Katon jälkeen oli vuorossa seinien puhdistus ja reikien paikkaus.
Klinckowström kertoo ajatelleen-
KOTIKUNTA
Kirkkokadulle ja
Torikadulle uusi
päällyste
Salon Kirkkokatu
ja Torikatu päällystetään uudelleen
syksyn aikana. Rakennuksen alle
on haudattu myös kamaripalvelija.
Hans Klinckowström paljastaa,
että tarinan mukaan hauta olisi
aikoinaan myös ryöstetty.
. Rikolliset ovat
välttäneet liiketunnistimet ja
hälyttimet tunkeutumalla myymälöihin katon tai seinien läpi.
Poliisi puhuu jopa 500 000 euron
saaliista.
? Se riittää, että tunnetaan rakennus ja tiedetään, missä on sen
heikko kohta, Oksanen huomauttaa.
Seuraavaksi
huumekauppaa?
Liettualaiset ovat Suomessa
keskittyneet tähän asti lähinnä
omaisuusrikoksiin. Tuli aikaa
aloittaa projekti.
missä. Lukko oli kierretty hajalle. Hiltunen kiertää itsenäisenä yrittäjänä entisöimässä kirkkoja, hän on
tehnyt niin 34 vuotta. Olen aina tiennyt rakennuksen
olevan sukulaiseni muistomerkki.
Pelkäsin peltikaton alkavan vuotaa, koska se oli niin ruosteinen.
Kunnostus tuli ajankohtaiseksi,
kun jäin eläkkeelle. Kipsiset koristeet ja sukuvaakuna ovat
täynnä pieniä yksityiskohtia.
Sarah Klinckowström
omisti kartanoita
Halikkolainen Hans Klinckowström innostui Halikon kirkon
hautausmaalla olevan vaaleankeltaisen hautamuistomerkin
kunnostamisesta, koska rakennuksen alle on haudattu hänen isoisänsä isoisän isän Otto
Klinckowströmin vaimo Sarah
Klinckowström.
. Sarahin tytär rakennutti
hautamuistomerkin Halikon kirkon hautausmaalle. Hän poistui asunnosta ja soitti hätäkeskukseen.
Lievistä savumyrkytyksen
oireista kärsinyt nainen vietiin hoitoon Pohjois-Karjalan
keskussairaalaan. Lisäksi yksi
parvekkeelle siirtynyt iäkäs
nainen vietiin tarkastettavaksi
terveyskeskukseen.
SSS?STT
Vieras puukotti
isännän
Tampereella
Halikon kirkon hautausmaalla sijaitseva Sarah Klinckowströmin hautamuistomerkki on entisöity alkuperäiseen malliinsa. Ihmiset ovat epätietoisia. Seinät ovat hiekankeltaiset, kivijalka pian punainen. Viron poliisi
pysäytti miehet Pärnussa matkalla
Liettuaan. Tämä on hyvin laaja juttu, jossa on kysymys
paljosta. Pidän tästä. Murtosaalis nostettiin köydellä ylös.
Rikoksia jopa miljoonien eurojen edestä
Varastettu tavara kulkee
Liettuan kautta Venäjälle
ja Valko-Venäjälle
Poliisin hurjimpien arvioiden
mukaan liettualaiset rikolliset
ovat tehneet Suomessa miljoonien
eurojen edestä omaisuusrikoksia
viime vuosina.
? Toimintaa johdetaan Liettuasta, ja tekijäryhmät menevät
aaltoina läpi koko Euroopan,
rikoskomisario Jussi Oksanen
keskusrikospoliisista sanoo.
Varastettu tavara kulkee Liettuan kautta Venäjälle ja ValkoVenäjälle.
Suomessa liettualaisliigat tunnetaan nopeista, järjestelmällisistä ja etukäteen suunnitelluista
murtovarkauksista. Ruotsissa ja
Norjassa liettualaisliigat ovat
merkittäviä tekijöitä myös huumekaupassa.
Keskusrikospoliisilla on jo viitteitä siitä, että Liettuan rikollisryhmittymät ja suomalaiset moottoripyöräjengit ovat luomassa yhteyksiä toisiinsa. Uutiset
Perjantaina 8. Miesten matkapuhelimet olivat tallentuneet lähimmän
tukiaseman tiedostoihin.
Oikeus piti päätekijänä 25-vuotiasta miestä, joka oli houkutellut
21- ja 19-vuotiaat nuorukaiset
mukaan keikalle. Liettualaisjoukkio vältti liiketunnistimet ja hälyttimet kapuamalla tikkaita pitkin seitsemän
metrin korkeuteen myymälän
tasakatolle.
Kolmikko repi kattoon aukon,
josta yksi heistä pääsi laskeutumaan köyden varassa sisälle
myymälään. Moni luulee rakennusta vajaksi, joku
ruumishuoneeksi. Silloin liikkui huhuja, että
korut olisi haudattu varakkaan
Sarahin mukana.
Hans Klinckowström suunnittelee hautamuistomerkin seinään
messinkistä laattaa, joka kertoisi,
kenet muistomerkin alle on haudattu.
. Kalsareihin
oli leikattu reiät silmille ja suulle.
Pysäköintialueelta löydetty tupakan tumppi paljasti, että kaksi
miehistä oli polttanut samaa savuketta. Ennen kunnostustöitä se toimi seurakunnan varastona, Klinckowström kertoo.
Nelikymppinen mies kuoli teräaseen aiheuttamiin vammoihin myöhään keskiviikkoiltana
Tampereella. Sarah ja Otto muuttivat
sinne.
. Hänen isänsä oli varakas virkamies
ja jätti tyttärelleen suuren perinnön. Kohteena oli Markantalo Salossa.
Poliisikuulusteluissa mies
myönsi saaneensa Liettuassa toimeksiannon, mutta ei kertonut
muuta.
?En voi puhua tästä enempää
oman terveyteni takia,. Korjasimme sen ja teimme
uuden avaimen. Hiltunen entisöi
vaakunan kokonaan rapsuttamalla kirurgin veitsellä uudemmat
kalkkikerrokset pois. Katto on korjauksessa kaikkein tärkein. Syyttäjä esitteli näyttönä alushousuja, joita yksi mies oli
käyttänyt naamioina. Se hiottiin
ruosteesta ja maalattiin ruostesuojamaalilla. Von
Fersenin suku omisti kartanoita
pitkin Eurooppaa, ja Suomessa
heillä oli kartano Eurajoen pitäjässä. Näin 100 000 euron
kustannusarviosta säästyy puolet. SSS:
n saamien tietojen mukaan epäiltynä on lukuisia tekijöitä Baltian
järjestäytyneistä rikollisorganisaatioista.
? Iso pyörä pyörii. Samat rikolliset kiertävät Suomen lisäksi
Ruotsissa, Norjassa ja Saksassa.
? Liikkuvat ryhmät ovat rikostorjunnalle iso haaste. Hän lastasi reppuun
matkapuhelimia, kameroita, navigaattoreita, mp3-soittimia ja
kannettavia dvd-soittimia, joita
toiset kiskoivat köydellä ylös.
Viron poliisi
otti kiinni
Kolmikko kahmi mukaansa 123
laitetta ja poistui Suomesta laivalla Tallinnaan heti aamupäivällä.
Joukkion auto oli kuitenkin nähty
Salossa, ja kansainvälinen etsintäkuulutus tuotti tulosta. Poliisin mukaan työntekijän
palovammat ovat vakavia ja
hänen tilansa on kriittinen.
Tapausta tutkitaan työtapaturmana.
SSS?STT. Apurit
selvisivät ensikertalaisina seitsemän kuukauden ehdollisella vankeustuomiolla.
? Teko oli hyvin suunnitelmallinen. Asfaltointiin on yllättäen rahaa, koska
Salo Tahkonkadun siltarummun korjauksesta selvitään odotettua halvemmalla.
Rumpu piti uusia tänä vuonna, mutta tarkastuksessa havaittiin, että kevyt saneeraus
riittää
Me olemme täysin
talotehtaista ja taloudesta riippumaton taho. dna Etuoikeus -sopimus: 12 kk:n määräaikainen sopimus. Vesi tulee ja jätevesi menee, laskut tulevat ajallaan.
Lopputarkastus kuitenkin puutle valmisteleva kaupuntuu. Määräaikaista sopimusta ei voi irtisanoa kesken sopimuskauden. On tärkeää, että parit saadaan
hallitusti vihittyä virka-ajan puitteissa.
Raaseporin maistraatissa vihitään tänään 11 paria. Kansanedustajat ottavat uuden järjestelmän käyttöön heti istuntokauden
alussa. Siksi Tupurista vuokratulle tontille tilattiin talopaketti avaimet käteenperiaatteella Älvsbytalolta. Omistajien
puolesta ovat pahoillaan kaikki.
Tämä on väärin.
Yksityisen ihmisen pitää voida luottaa siihen, että hän saa
mitä tilaa, kun antaa elämänsä
39 ?
Vaihdettavilla
värikuorilla
NÄKÖKULMA
X160
Tyylikästä muotoilua kaikessa
yksinkertaisuudessaan
. su klo 24.00). Silloin asia alkaisi firmaaloa, jos sellainen tulisi mieleen. Rakennuslupa saatiin kesäkuussa
2004.
?Vesijohtoputkisto
on laiton?
Kaksi viikkoa lupapäätöksen
jälkeen pariskunta sai vesilaitokselta kirjeen, jossa ilmoitettiin, ettei taloa kytketä kaupungin vesijohtoverkkoon.
Käynti vesilaitokselle johti päätöksen perumiseen. Talotehdas teki vaaditut korjaukset.
Kalle Virtanen ei olisi hyväksynyt myöskään lattian rakenteiden
sisään asennettua kupariputkea,
mutta lautakunnan mielestä lattioiden repiminen auki valmiista
talosta olisi ollut omistajien kannalta kohtuutonta.
Se hyväksyi ratkaisun jo rakennetuissa taloissa, mutta ilmoitti,
että rakennuslupien myöntämistä
uusille pakettitaloille harkitaan
vakavasti.
Ilmoitus todennäköisesti säikäytti talopakettia harkitsevat:
Saloon ei ole rakennettu kahteen
vuoteen ensimmäistäkään Älvsby-taloa. Kalenteri, laskin, herätyskello, kaiutinAsiakas on viranomaisten ja
, eikä hä-moniääniset soittoäänet,
talotehtaan yhteinen
toiminto,
nestä saa tehdä palloa mihinpeliin.
poikien
MMS, GPRS
kään isojen WAP-selain,
. Valmiit osat kuljetetaan erikoiskuljetuksen
. 10-19, la 10-15
su 12-16
Ark. Hän ei Rakeen rosta talotehtaan ja vesikuitenkaan ole valmis tekemään tulkintae välillä.
laitoksen
? Nyt
olla aika tyytyväinen,
eväämi- voi
päätöstä rakennuslupien
Ongelma ei aiheuta talojen
sestä toistaiseksi Älvsbytaloilta.
niin
asukkaille välitöntä
sellaista,mieleen
mutta
on vaaraa
tullut,
pitäisi. vaan jatkoivat projektiaan.
Kaikki meni suunnitelmien mukaan. Tapaus vaikutti
myös myyntiin, koska asiakkaat
eivät ole tohtineet tilata meiltä
taloa Saloon, Älvsby-talotehtaan
myyntipäällikkö Lasse Salonen
myöntää.
Salonen uskoo, että hallinto-oikeuden päätöksen jälkeen tilanne
muuttuu hiljalleen normaaliksi.
Talotehdas on myös itse tehnyt
muutoksia toiminnassaan.
? Meillä on nykyisin Kauhajoen-tehtaallamme lvi-vastaava,
joka huolehtii näistä asioista.
Aikaisemmin vastaava oli vain
Ruotsissa. Käyttämätöntä
etua ei korvata liittymän irtisanomisen yhteydessä eikä se siirry seuraavalle kaudelle. Iso näyttö, joka toistaa 65 000 väriä
suurimman hankinnan ammattilaisten käsiin.
. Ruostumaton teräsrunko,
roiskeen- ja pölynkestävä
. Musiikkisoitin ja FM-radio
. Välihuutojen määrä eli salinokkeluus on
kuitenkin vähentynyt, ja se on
menetys.
Toisaalta Koivukangas kiittelee
kyselytuntien ja debattien muuttuneen ajankohtaisiksi poliittisiksi keskusteluiksi.
Nykyedustajia Koivukangas ei
halua raakata, mutta ex-edustajista hän löytää monia hyviä sanankäyttäjiä.
? Mikko Pesälä ja Tuure Junnila olivat erinomaisia puhujia,
Veikko Vennamo jäi mieleen
hyvänä puhujana ja välihuutajana, sekä puhemies Johannes Virolainen. Se alkoi ennen puoltayötä.
Toisena merkittävänä päätöksenä Koivukangas listaa äänestykset uudesta perustuslaista. Ei maallikko ymmärrä mil- nön
haluaa tietää muun muassa, syydestä
Hän ei halua komlään, että näin voidaan toimia. Miksi uusia lupia
kin kiinnostaa, jos se ei saisi SaTällä hetkellä omistajilla ei ole myönnetään?
loon yhtään talopakettia myytyä,
Uusitalo veikkaa.
aikomustakaan luopua asunnosEniten pariskuntaa kummastut- Kari
talhypätä
voi
pihassa
jonka
ta,
sivakoilähteä
ja
vella suksille
maan.
Kotivakuutus saatiin ongelmitta
ja kaikki on muutenkin päällisin
puolin kunnossa. taloa suunnittelejoku rakentaja olisi tehnyt vir- ole
Ongelma olisi Reima Rakeen
tullut ongelmia.
heen, josta olisi mamme
tekemahdollista hoitaa
aikataulun
mukaan,
kosEi hänellekään voi sanoa, että et mukaan
taloissa lopputarkastus, jossaa enää lupaa, jos hän tekee uu- mällä
luetellaan
mahdolliset puutteet
sa
asialka
tarkastuksia
ei
ole
tehty,
Kari
den asiallisen hakemuksen
Sil.
korjausta
vaaditaan
niihin
ja
lisine suunnitelmineen. Pitkä valmius- ja puheaika
. Yritys on myynyt yli 25 000 taloa Ruotsiin,
koja ja siksi niitä ei enää anneta ole
mahdollisista ongelmista
ostajille
Virta.
sisälle,
en
Tanskaan
ja
laittaa rakenteid
Salossa.
nen perustelee.
. Pitäisi lyödä toppi ja lopettaa
kessa. elokuuta 2008
9
Salo ei aio tinkiä vaatimuksistaan
oikeuden Älvsby-taloratkaisun takia
Vesilaitospäällikkö:
uudet
tutkitaan
tapaus
kerrallaan
SSS?Vesa Käiväräinen
Salon vesilaitos aio aio tinkiä
vaatimustasostaan Turun hallinto-oikeuden tuoreen Älvsby-talopäätöksen takia.
Vesilaitospäällikkö Kalle Virtasen mukaan uusissa taloissa
pidetään kiinni linjasta, joka on
ollut Salossa käytössä jo 20 vuotta. Avaus 2,90 ?.
Puhetta yht
yht. Nykyisin sillä on tehdas myös
hyvin ylimalkaisesti, eikä se
laisista on tullut älyttömiä vahin- siin
Suomeen, Norjaan
esimerkiksi kertonut paketin
. Hän kommentoi meille
puheita puhemiehen korokkeella,
kun ei voinut välihuutoja huutaa.
Koivukangas muistaa Virolaisen
laukoneen ankaraa kritiikkiä, jos
puhuja oli puhemiehen mielestä
eksyksissä.
EU-maraton
Koivukankaan mieleen istun-
tosalissa ovat painuneet etenkin
EU:hun liittymistä edeltäneet
päivät.
? Syksyn 1994 EU:n jarrutuskeskustelu kesti keskiviikosta
seuraavaan maanantaihin.
Oli vain pari katkoa jumalanpalvelusten vuoksi. lupia aina vain myönneIlman tarkastusta Uusitalojen de
. Nämä
todella myös muuttivat suomalaista päätöksentekoa.
Vähemmän muutoksia toivat
sen sijaan pukeutumiskohut, kuten voiko täysistuntosaliin tulla
shortseissa, baskerissa tai minihameessa.
Koivukangas kiteyttää yhä vallitsevan parlamentaarisen pukeutumiskoodin:
? Sellainen asu, jolla mennään
hyvään keskitasoiseen ravintolaan.
?Pitäisikö vaatia korvauksia??
Turun hallinto-oikeuteen
Salon
a Rae:
starkastaja Reim
Rakennurakennusja ympäristölautakunnan päätöksestä valittaneille
Kari ja Merja Uusitalolle jäi
paha maku vuosia kestäneestä
jupakasta,ainavaikka
oikeus
lopulta
ä.
mahdollista keskeyttä
Salon rakennustarkastaja Rei- on
Älvsbytalojen tapauksessa on
lojen tama Rae pitää Älvsbyta
kuitenkin kyse
asettuikin
parin
mukaan puolelle.
pausta hyvin hankalana. Ulkoisesti muutokset
eivät ole suuria, mutta kansanedustajalle ne jo näkyvät. Ei tuommoinen iso tehdas läh- nyt
teet on korjattu.
selvittämään meille mitään, toksia. Kaikki on digitaalista ja
moneen kertaan testattua.
? Toimintavarmuus on tärkeintä, parlamentin toimintajärjestelmien tulee olla toimintavarmoja
kaikissa olosuhteissa painottaa
lainsäädäntöjohtaja Keijo Koivukangas.
Tavalliselle kansalaiselle salijärjestelmän remontti tuo suorat
nettilähetykset. Värinäyttö (65 536 väriä)
. Jos vuoto tulee, vesi tulee
lupien myöntäminen toistaiseksi,
suojaputkea myöten pois. tamolisi hoidettava asia talotehReima Rakeen mukaan raken- jonka
kanssa.
liitetään aina taan rakennuttivat
ehtoihin Uusitalot
nusluvan
tarkastuslappua Älvsbymikuuta 2006. Asiaa on puitu jo vuosien ajan, sillä ensimmäiset pakettita?Puhdasta?
vaatimus tarkempien suunnitelvoida kirjoittaa,
isesta rakennus- Älvsbytaloille ei
mien toimittamtalonsa
talotehdas
ja
Tupuriin
vuonna
2004.
lot on rakennettu Saloon vuosituhannen alussa.
vesilaitos
kuin
ennen
uunnirakennes
valvontaan. Myös siellä
määrä katsottiin korkeimmaksi
mahdolliseksi.
? Pareja tulee meille vihittäväksi itäiseltä Uudeltamaalta
saakka. päivälle ovat Salon ja Raaseporin maistraatteihin tulleet vuodenvaihteessa. Tuntuu ihan käsittämättömältä, että yhdellä paikkakunnalla
on eri säännöt kuin muilla, vuoden Älvsbytalossaan Tupurissa
asuneet Kari ja Merja Uusitalo
ihmettelevät.
Uusitalojen erikoinen tarina sai
alkunsa, kun Turussa ja NummiPusulassa töissä käyvä pari päätti
hankkia yhteisen kodin suunnilleen puolivälistä matkaa, Salosta.
Pariskunta halusi ottaa varman
päälle ja välttää riskejä. 8. Se rakennetaan
ja viemäritarkastuksia.
. elokuuta on maistraateissa
ollut hiljainen varausten suhteen, koska päivä on keskiviikko.
Hääpäivän voisi tuolloin merkitä
vaikkapa 20082008.
Turun seudun maistraatin päällikkö Mirja Kainu sanoo, että
maistraattiin ei mielellään oteta
neljää kuukautta pidempiä varauksia, mutta 080808 katsottiin
poikkeukseksi. Ks hinnat ja kuuluvuus www.dnaoy.?
Ilmoituksen hinnat voimassa 31.8.2008 saakka tai niin kauan kuin tuotteita riittää. Ilmoituksesta
alkoi neljä vuotta kestänyt kirjelmöinti ja vääntö.
? Minä ehdotin monta kertaa,
että sovitaan asia näiden talojen
osalta, mutta se ei käynyt. Jatkossa meidän on
varmasti helpompi keskustella
asioista, vaikka talot täyttävätkin
määräykset.
Kaikki sujui hyvin, kunnes vesilaitos ilmoitti, ettei taloa kytketä
vesijohtoverkkoon.
Myöhemmin päätös peruttiin.
Vesilaitos ilmoitti kuitenkin samalla, ettei se tee talossa muuttotarkastusta, koska sen vesijohtoputkisto on laiton. Kalle
Virtanen oli ehdoton, Kari Uusitalo sanoo.
? Huono maku jäi Salon kau-
toimia?
?Ei maallikko ymmärrä, että näin voidaan
Kari ja Merja
Uusitalo saivat
talopaketilleen
rakennusluvan,
mutta vesilaitos ei suostu
tekemään
lopputarkastusta
PENAALIN TÄYDELTÄ
PUHEVÄLINEITÄ!
SSS?Vesa Käiväräinen
. Hän seuraa salin
tapahtumia puhemiehen vasemmalta puolelta ja vastaa täysistuntotyön valmisteluista.
Nettilähetysten tarkoituksena on
lisätä avoimuutta, kun kaikki puheet kuuluvat talon ulkopuolelle.
? Ennen puheet olivat pidempiä
ja huolellisemmin mietittyjä. Haluamme vain,
että kun ihminen tekee valtavan
investoinnin ja rakentaa talon, se
kestää mahdollisimman pitkään
ja on vesihuollon kannalta hyvä
ja kestävä, Virtanen korostaa.
Älvsby-talojen rakentaminenkin on Salossa jatkossa mahdollista ? kunhan vaatimukset täyttyvät.
? Uudet talot katsotaan läpi tapaus kerrallaan, hän lupaa.
Oikeus: Salo
vaati liikaa
Turun hallinto-oikeus antoi hiljattain päätöksensä Älvsby-taloja
koskevassa riidassa, jota Salossa
on puitu jo useamman vuoden.
Oikeus kumosi kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunnan
päätöksen, jolla se vaati parannusta Tupuriin rakennetun talon
keittiön vesijohtojen vuotosuojaukseen ja pesukoneen liitäntöihin. Sisäänrakennettu HF-kaiutin
Ympäristöystävällistä teknologiaa.
. Soppa kuulostaa
niin sekavalta.
Joka tapauksessa harmittaa
pirusti Kari ja Merja Uusitalon
puolesta.
Ajatelkaa nyt: pari haluaa tieten tahtoen välttää riskejä ja tilaa siksi talo avaimet käteen periaatteella. Olisi täysin väärin
sen Älvsbytalon pakettitaloja teen
nnan muita yrittäjiä ja
paikkaku
suosei
Se
a.
vastaisin
en
määräyst
a kohtaan, joilta on vaatu tekemään taloille omaa loppu- rakentaji
määräysten noudattamista,
tarkastustaan, ennen kuin tehdas dittutämmöinen talopakettifirma
jos
on korjannut niissä havaitut
päästettäisiin läpi, hän korostaa.
puutteet.
Sami Kilpiö
Taloja on rakennettu Saloon tiet- ?Tehdas piut paut
nttitalo, joka rakennetaan valmiiksi
tävästi kuusi vuoden 2001 jäl- välittää?
Älvsbytalo on niin sanottu tilaeleme n erikoiskuljetuksena rakennusValmiit osat kuljetetaa
keen. Tähän asti vain Salo on tehnyt
vesi- ja viemäritarkastuksia uudisrakennuksissa ja saneerauskohteissa.
Virtasen mukaan käytäntö todennäköisesti laajenee koko uuteen Saloon. hintaisia puheluja (etu min. 31.8.2008. Kaikki putket ovat suojaput- le
. 60% puhelimesta on valmistettu
kierrätetyistä materiaaleista
. Meillä on
käytössä vain yksi huone ja vihkijä. Jos
vaatimuksista.
Uusia lupia
ei voi evätä
telmissa havaitaan puutteita, työ
pääsevät sopuun
punkia kohtaan. Yksinkertainen ja tyylikäs muotoilu
. Täl- tautunut
1960. Tämä on samavoineet
pysäytetty. Edustaja
saa täysistuntosalissa eteensä kosketusnäytön, jolta löytyvät muun
muassa taustatiedot käsiteltävistä
asioista. Stereo Bluetooth (A2DP)
jja muistikorttituki
95 ?
148 ?
dna Onni
Norm.hintaiset kotimaan puhelut ja tekstarit
0,069
?/min
& kpl
0,66 ?/kk. dna Etuoikeudella -40 % kotimaan dna-dna -puheluista viikonloppuisin
(la klo 00.00 . Oikeuden mielestä talo täytti
näiltä osin rakennusmääräykset.
Lautakunta oli vaatinut lisäksi
saunan lattiakaivon korjausta ja
kuuman käyttöveden lämpötilaa
rajoittavan sekoitusventtiilin
asentamista. siitä, että vain Salo tekee
myöntää, että tilanne on Älvsby- mukaan KVV- eli kiinteistö-, vesiseudulla
e osina
Talo tulee tontill
talon omistajien kannalta hankanttitalo. 10-19, la 10-18
su 12-16
www.dnakauppa.?
dna Kaupan valtakunnallinen asiakaspalvelunumero 044 033 8000 (ark 9?19, la 10?15).. Siksi asiaa on
mutta saattaisi
hyvin,
märrän kysymyksen
kö
vaatia
korvauksia.
Me
emme
luissa
neuvotte
selvittää
ongelma ei ole niin yksinkertainen. Se on mielenpainuvin ja raskainkin kokemus.
Yleisölehterillä oli tuolloin myös
väkeä.
Aluksi puheita seurasivat eläkeläiset, sitten iltakävelijät ja
lopuksi yökerhoista saapuvat.
Kaikki kuitenkin sujui rauhallisesti.
Samaan maratoniin sisältyi
toinenkin ennätys, eduskunnan
pisin puhe.
? Kristillisten Vesa Laukkasen puhe kesti kuusi tuntia ja 32
minuuttia. Sama päloin vastuu siirtyisi omistajalle,
Uusitalo miettii.
tee talotehtaaseen.
Salon Seudun Sanomat uutisoi Älvsby-taloja koskevasta riidasta 20. Uutiset
Perjantaina 8. Nämä piut paut välittävät
viittaa suoraan vesihuolmääräyksistä, Virtanen päättelee.
?Mitään ei pääse
lut ongelmia tarkastusten kanssa Salonen o Kalle Virtaseen.
tarkastamaan?
muun muassa Forssassa ja pää- toteknikk
?Eräs henkilö on
Kupariputkien lisäksi vesilaitos erittäin tiukka?
kaupunkiseudulla, mutta tilanne ?Täysin määräysten
on vaatinut esimerkiksi talojen
saatu selvitettyä neuvottele- mukaisia taloja?
Myyntipäällikkö Lasse Salo- on
saunatiloihin kuivakaivoja märnen Älvsbytaloista sanoo, että Sa- malla.
Lasse Salosen mukaan talotehkäkaivojen sijasta.
. Myös esimerkiksi Salo-Uskelan seurakunnassa on tänään
peräti neljä vihkimistä, vaikka
normaalisti perjantai ei ole kirkoissa suosittu vihkipäivä.
Salon maistraatin henkikirjoittaja Jenni Lepistö kertoo 13
paria olevan ehdoton maksimi
yhdelle päivälle. 1.3 megapikselin kamera
. Täällä ei ole 20 vuoteen annet- gin
ja asennetaan nopeasti valmiiksi taloksi.
tu laittaa kupariputkia lattiaan, ken.
Virtasen mukaan tehdas on suhntonsa Ruotsissa vuonna
talotuota
t
koska niitä ei pystytä vaihtamaan
aloittanu
on
lo
vaatimuk
in
Älvsbyta
?
kaupung
Kauhajoella.
kuin rakenteita rikkomalla. Salossakin olemme yrittäneet
asta ainoa
näkökulm
tehtaan
on
tulkinta on, että Älvsbytalo
lo
ohella
jen
Yksittäisten ratkaisu
neuvotella, mutta siellä on eräs taan täysin Suomen määräysten
aikkakunta Suomessa.
Virtanen pitää koko Älvsbytalon ongelmap on hänen mukaansa ol- henkilö, joka on erittäin tiukka, tekee
Yhtiöllä
vesi- ja viemärisuunnittelua erit-
Demokratiassa voi sotilaatkin
laskea huoletta parlamenttiin äänestämään. On ta
on rakentajan takuuajan taan välillä.
käsittämätöntä, että talolle anne- kuka ä vastuussa, jos talossa mentoida tapausta tarkemmin.
ei suos- päätytty
mutta
lupa,
us
on niin monimutkainen ja
rakennus
taan
Tämä
tarkast
?
Loppu
jotakin.
sattuu
astusta,
lopputark
n
etten halua ryhtyä
tekemää
paketti,
tuta
tekemättä
Selvityspyyntöä käsitellään Sa- hankala aan asiaa tässä vaiheessa
Uusitalo ihmettelee.
Hankaluudet alkoivat, kun Kari
rakennus- ja ympäristölauta- ennakoimn, Nieminen toteaa.
Pariskunta otti asiassaan yh- lon
Asiaa lau- mitenkää
ssa.
helmikuu
Uusitalot alkoivat kysellä talolkunnassa
n,
teyttä myös kuluttajaneuvojaa
leen muuttotarkastusta. Kaksi värivaihtoehtoa
(punainen ja musta)
. FM-radio ja Bluetooth
Varusmiehet äänestivät
torstaina eduskunnassa
SSS?STT?Tomi Oravainen
Salonen vakuuttaa.
mukaisia talopaketteja.
ihmettelee
Myyntipäällikkö
Esimerkiksi lattiarakenteisiin
miksi Salo myöntää Älvsbyasennettavissa kupariputkissa ei myös, jatkuvasti uusia rakentaloille
miolla
pitäisi
n
mielestää
hänen
nuslupia, jos tiedossa on, ettei niiltään ongelmia.
tehdä lopputarkastuksia.
. Samalla kuitenkin ilmoitettiin, ettei vesilaitos
tule tekemään talossa lopputarkastusta, koska sen vesijohtoputkisto on laiton.
Uusitalot eivät ihmetelleet asiaa
sen enempää . 3,45 ?/laskutuskausi/ 12 kk). Myös äänentoistoa on kohennettu. 2 megapikselin kamera,
4 x digitaali zoom
. Normaalisti
perjantaina vihimme vain muutaman parin, Raaseporin maistraatin päällikkö Anna-Maria
Grönqvist kertoo.
Varaukset tehty
hyvissä ajoin
Ensimmäiset varaukset elokuun
8. Tarjous koskee kotimaan norm. dna Etuoikeus on määräaikainen etu, joka on voimassa vähintään vuoden ja sen jälkeen kuukauden kerrallaan. Vesilaitos ei ole tarkastanut
Salon ympäryskunnissa Älvsby- osiksi tehtaalla.
taloksi.
nopeasti
an
asenneta
ja
yhtään.
niistä
kanssa ei ole törmätty on- paikalle
Tarkastuksista vastaava vesi- talojen Ero johtuu Kalle Virtasen
huoltoteknikko Kalle Virtanen gelmiin. Torstaina aamupäivällä Kaartin jääkärirykmentin
varusmiehet olivat koeäänestäneet jo noin 300 kertaa. Pieni ja kätevä simpukkapuhelin,
VESA KÄIVÄRÄINEN
@sss.fi
jonka
paino vain 76g
vesa.kaivarainen
. Miksi
.
epäilevät
Uusitalot
olisi lähes mahdotonta myydä tatään. 600 min.
min 50 min/l
min/laskutuskausi/12
n/ askutuskausi/12 kk uu
uusii
uusiin
siin d
dna
na Into ja dna Onni -liittymäsopi
-liittymäsopimuksiin,
imuk
m siin joihin kytketää
kytketään
ään
n dna
dna Etuoikeus ta
tai
ai dnaa Kimppa -sop
-sopimus
opimu
mus tai olemassaa olev
o
oleviin
leviin
iin dna Into -liittymäsopimuksiin
-liittymäsopimuksiin,
joihin kytketään dna Kimppa -sopimus ajalla 1.8. Väreinä musta jja ppunainen
Luo. Määräysten mukaan se on
Merja ja Kari Uusitalo ovat teh- takunnalies Esa Nieminen kattehtävä viiden vuoden kuluessa
neet tapauksestaan selvityspyyn- ginlakim
että kyse on tulkintaerimielirakennusluvan myöntämisestä.
soo,
Pariskun
ille.
kaupung
Salon
vesilaitoksen ja taloteh. Älvsbytalo on niin sanottu tilaeleme
la.
Salon vesilaitos on vaatinut talovalmiiksi osiksi tehtaalla.
Hänen mukaansa vesilaitos on
korjauksia havaitse
tehtaalla, samoin
tehdään
nukset
LVI-asen
ja
kuitenkin riippumaton ja puoluee- tehtaalta
sähkö. hintaiset kotimaan puhelut ja tekstiviestit 0,069 ?/min&kpl. elokuuta
on selvästi suosituin vihkimispäivä. Vaihdettavat Xpress-on -värikuoret
49 ?
Ympäristöystävällinen
Simpukka
säästöhintaan!
Tuo tyylisi esiin.
. . Samalla alkavat suorat
nettilähetykset eduskuntasalista.
Eduskunnan salijärjestelmää on
vaihdettu uuteen juhannusviikolta lähtien. Kyselyjä tuli
kuitenkin toistakymmentä enemmän.
? Emme voineet ottaa kaikkia
halukkaita vastaan. FM-radio
. olihan talolle
myönnetty asianmukainen rakennuslupa . Bluetooth ja FM-radio
. MP3-soitin ja FM-radio
. Talotehdas
vastaa, että viranomainen on
väärässä. Homma on levällään
kuin jokisen eväät. Tarjous ei koske liittymätyypin vaihtoja. Näin linja tiukkenee
uusien talojen kohdalla nykyisten
ympäryskuntien alueella.
Kahdeksas elokuuta
on vuoden suosituin
vihkipäivä maistraatissa
080808 varattu täyteen hyvissä ajoin
SSS?Juho Lehto
Maistraateissa käy tänään kova
kuhina. WAP, GPRS, uTrack -jäljitystoiminto
Selvityspyyntö
kaupungille
Pitää voida luottaa
Tarjoan kahvit, jos joku osaa
sanoa suoralta kädeltä, missä
menee totuus Älvsbytalojen tapauksessa. VGA-kamera, 4xzoomilla
. pidetty palavereita kaupunset.
on
ta
jia.
a rakennuspaikalle
ja talotehtaan edustajien kes. Elämänsä suurinta päivää viettävät parit saavat hääpäivälleen ikimuistoisen numeroyhdistelmän: 080808.
Salon maistraatissa vihitään
perjantaina 13 paria. Hinta ja aikataulukin pitivät paikkansa.
. Näytä. Sen sijaan 101010 oleva
Aleksis Kiven päivä, sekä Dostojevskin syntymäpäivä, 111111,
voivat olla mielenkiintoisia poikkeuksia. Käräjätuomari Sanna Niinistön mukaan
heilläkin vihkimispäivä on vuoden suosituin, mutta muutama
pari olisi vielä mahtunut lisää.
20. Nauti.
. Uusin varaus tehtiin kesän alussa.
Myös Salon käräjäoikeus vihkii
neljä paria tänään. Kaikki menee hienosti.
Sitten viranomainen sanoo, ettei taloa hyväksytä. 1 kpl/asiakas.Ei jälleenmyyjille.
HALIKKO
SALO
Prismantie 2
(Prisman kauppakäytävällä)
Linjuri
Vilhonkatu 14
Ark. haluttu
ja kirjelmöimällä, eikä työmaita
juttu, kuin että myydä
. Korjos tällainen tilanne on.
jaukset pystyy tekemään talon alta, rakenteita ei tarvitse rikkoa,
64 ?
Uusiin dna Onni
ja dna Into ?liittymiin nyt
600 min puhetta
kaupan päälle!*
(12 kk, 50 min/kk)
64 ?
Kestävyyttä
pieneen hintaan!
Pysy askeleen edellä.
. Salon ve-
Huippuhintaan!
C170
Ohut ja tyylikäs kokonaisuus.
. Kalenteri, kaiutin, hälytys,
minilaskin ja sanelin
. VGA-kamera
. 121212 on sitten viimeinen numerotautologinen päivä,
jonka jälkeen erikoiset päivämäärät jäävät vähemmälle.
oja
ja talotehtaalle
Vesilaitos pitää ÄlvsbytalOmistajalle
sa
alosSalosta
huono maku
määräysten vastaisina Sjäi
Talotehdas: Salo on ainoa
ongelmapaikkakunta Suomessa
täin heikkona.
SSS?Vesa Käiväräinen
. Huippuohut, vain 8,9 mm
. Valitusaika on mennyt jo
umpeen, joten kaupunki ei ainakaan valita kesäkuussa tehdystä
päätöksestä.
Vesilaitospäällikkö Kalle Virtasen mukaan tilanne on nyt selvä:
kaikissa Älvsby-taloissa tehdään
odotetut lopputarkastukset.
Jatkossa vastaavat ongelmat
vältetään sillä, että rakennusluvan hakijoilta vaaditaan myös lvisuunnitelmat, eikä niitä saa enää
toimittaa jälkikäteen.
Yksi kysymysmerkki on myös,
mitä tapahtuu vuodenvaihteessa
Salon seudun kuntien yhdistyessä. Oli ihanaa, ettei tarvinnut itse
hermoilla mistään, Merja Uusitalo kiittelee valmiin paketin helppoutta.
Sami Kilpiö
astusta.
taloille, joissa ei voida tehdä lopputark
Salo myöntää jatkuvasti rakennuslupia
Merja ja Kari Uusitalo ihmettelevät, miksi
se, että Salo myöntää jatkujoka neuvoi keskustelemaan on- taa uusia rakennuslupia Älvsbysilaitos ilmoitti, ettei se aio tehdä
gelmasta suoraan valmistajan vasti vaikkei valmistaja ole tehKVV- eli kiinteistö-, vesi- ja viemätaloille,
kanssa.
puutkuin
ennen
paketteihin vaadittuja muuritarkastusta,
. Miksi saa rakentaa
palo- ja pelastuspuolella
kuin
Ymmitä ei voi lopputarkastaa?
tapahtua. Tarkastuskiista on koskenut seitsemää valmista taloa.
Mitä vaikuttaa
kuntaliitos?
Turun hallinto-oikeuden ratkaisua käsitellään Salon rakennusja ympäristölautakunnassa ensi
viikolla. Nyt
ne ovat spontaanimpia ja ehkä
kevyempiä, mutta meillä on yhä
erinomaisia puhujia. Älvsbytalon paketti tuli joulukuun alussa ja asukkaat pääsivät muuttamaan vielä ennen vuodenvaihdetta. Sen mukaan esimerkiksi kupariputkia ei saa asentaa kiinteiden lattiarakenteiden sisälle, eikä
saunoissa sallita märkäkaivoja.
? Linjaa ei ole mitään syytä
muuttaa. dna Onni:
avaus 2,90 ?, kk-maksu 0,66 ?/kk, norm. Syyskuun alusta
salin tapahtumat näkyvät eduskunnan kotisivuilla.
Välihuudot
vähenivät
Koivukangas on työskennellyt
täysistuntosalissa jo 25 vuotta,
joista viimeiset 15 lainsäädäntöjohtajana. Päivä on selvästi suosituin koko vuonna. Mitään ei pääse tarkastakoska putkistot ovat rakenSalon vesilaitos pitää ruotsalai- maan,sisällä. Turun yksikössä
vihitään 24 paria perjantaina.
Kainu arvelee 080808-päivän
suosion syyksi, että ihmiset ovat
ihastuneet numeroleikkeihin.
Hän ennakoi jo tulevien vuosien
erikoisia päiviä.
? 090909-päivä on keskiviikko,
jolloin suosio ei välttämättä ole
suurta. Kaikki
puutteisiin vuodesta 2001
sekä wc-asennukton taho, jonka tarkoituksena on miinsa
pesu- ja kylpyhuoneiden lattiapinnoitteet
Kirjeenvaihdon lisäksi asiasloppupelissä suojella talon omista- asti
Episodit ovat
kuitenkin saavuttaneet poliittisessa lähihistoriassa jo usein siteerattavan klassikon aseman.
Tuore presidentti näytti hallitukselle kaapin paikkaa jo syksyllä 2000, kun Suomen Pankin
johtokuntaa ryhdyttiin täydentämään poliitikoilla Matti Korhosen kuoltua.
Eduskunnan pankkivaltuusto
tarjosi pankkiin alivaltiosihteeri
Johnny Åkerholmia ja keskustan kansanedustajaa Mauri
Pekkarista. ei myöskään sitä,
vaikuttiko valintaan sisäministeriön ylimmän poliisiorganisaation
sisäiset ongelmat ja Viljasen kyky
ratkaista niitä.
??????????
??????????????????
???????????????????
??????????????????????????
?????????????????????????
???????????????????????????
?????????????????????????????
????????????????????????
??????????????????????????????
?????
??????????????????????????????
???????????????????????
?????????????????????????
?????????????????????
??????????
????
?????????????????
??????????????????
???????????????
??????????????????
????
??????????????
??????????????????????????????????
???????????????????????????????????????????????
???????????????????????????????????????????????????
?????????????????????????????????????????????????????
???????????????????????????????????????????????????????????
????????????????????????????????????????????????????
????????????????????????????????????????????????????????
????????????
?????
???????????????????????
???????????????????????????????
??????????????????????????????????????
??????????????????????????????
????????????????????????????????????
??????????????????????
????????????????????????????????????
?????
Halosen
pankkinimitykset
ovat jo ikivihreitä
SSS?STT?Pekka Pohjolainen
Hallituksen ja presidentin nokkapokka korkean viran täytöstä
ei ole aivan jokapäiväistä kansanhuvia.
Ennen yllättäen puhjennutta
sisäministeriön kansliapäällikkökiistaa avoimeen valtioelinten
yhteenottoon on jouduttu Tarja
Halosen presidenttikaudella
vain pari kertaa. Kanervan syrjäyttäminen ei puolestaan
käynyt kokoomuksen puheenjohtajalle Ville Itälälle. Valtioneuvosto esitti yksimielisesti, että lokakuussa aukeavaan virkaan pitäisi
nimittää pääjohtaja Ilkka Laitinen, mutta presidentti Tarja Halonen kannattaa siihen nykyistä
sisäministeriön kansliapäällikköä
Ritva Viljasta.
Nimityksestä on tarkoitus päättää perjantaina presidentin esittelyssä, joka tällä kertaa järjestetään Naantalin Kultarannassa.
Jos presidentti on eri mieltä valtioneuvoston kanssa, palautuu
asia seuraavaan valtioneuvoston
istuntoon.
Presidentillä on oikeus toisessa
presidentin esittelyssä nimittää
tehtävään kuka tahansa pätevyysvaatimukset täyttävistä hakijoista.
Halosen lehdistöpäällikkö Eila
Nevalainen ilmoitti torstaina,
että presidentti ei halua tässä
vaiheessa kommentoida asiaa
millään tavalla. Valtioneuvosto vahvisti lupamaksuihin tehtävät noin
neljän prosentin korotukset torstaina. useita värejä
90 cm 20,Ilman korttia 25,120 cm 25,Ilman korttia 30,-
BRAVA-kirjoituspöytä
. Koko vuoden luvan hinta
nousee ensi vuoden alussa 8,85
eurolla 224,3 euroon.
Puolen vuoden lupaan tehdään
4,45 ja kolmen kuukauden lupaan
2,25 euron korotus. Halosen on kerrottu asettuneen Viljasen kannalle lähinnä siksi, että hän on hoitanut kansliapäällikön tehtäviä
moitteettomasti jo viiden vuoden
ajan ja hänellä on laaja-alainen
kokemus.
Asiaa esittelevä sisäministeri
Anne Holmlund (kok.) sanoi
hämmästyneensä tasavallan presidentin puuttumista sisäministeriön kansliapäällikön nimitykseen.
? Presidentillä on asiassa nimitysoikeus, ja sen asian kanssa
tässä edetään. helposti kiinnitettävät jalat, työkaluja ei tarvita
. paksu sijauspatja, jossa irrotettava, pestävä päällinen
. Sisäministeriö on Holmlundin mukaan muuttunut viime
vuosien aikana enemmän sisäisen
turvallisuuden ja maahanmuuton
suuntaan, ja kansliapäälliköksi
tarvitaan näiden alojen erityisosaaja.
? Laitisella on vahva johtajakokemus EU:n rajaturvallisuusvirastosta, ja hänellä on sen myötä
vahva näyttö, että hän pystyy
hankaliakin kysymyksiä hanskaamaan. Esittelevänä ministerinä toiminut Suvi-Anne
Siimes (vas.) vaihtoi kuitenkin
omassa esityksessään Pekkarisen
Suomen Pankin asiantuntijaan
Anne Brunilaan.
Kun valtioneuvosto ei saanut
?????????????????????????????????????????????????????????????
??????????????????????????????????????????????????????????????????????
?
SSS?STT?Tuomas Tirkkonen
sotka.?
Yhdistää suomalaiset.
Kotimainen PISCINA INARI -joustinsänkypaketti
joustinsänkypaketti
BOX-hyllyt
. Varmasti hän on
jonkun harkinnan jälkeen tähän
asiaan päätynyt. 35 cm
125,-
EEtu 25,Plussa-kortilla
P
Ilman
Ilma
IlIlm
aan kor
kkorttia
kortti
orttia 1
15
150,50,50,
50
Sotkasta saat
Plussaa!
Hoitokodin asukkaan epäillään
pahoinpidelleen potilastoverinsa
kuoliaaksi viime viikolla Kaarinassa, Varsinais-Suomessa.
Poliisin mukaan pahoinpitely
tapahtui Littoisten hoitokodissa
viime perjantain vastaisena yönä,
jolloin 52-vuotias miespotilas jostain syystä kävi huonetoverinsa,
64-vuotiaan miehen kimppuun.
Asiasta kertoi ensimmäisenä
torstain Turun Sanomat.
Molemmat miehet olivat yksityisessä hoitokodissa pysyvästi
asuvia mielenterveyspotilaita.
? Hoitokodissa paikalla ollut
yöhoitaja oli yrittänyt puuttua
tilanteeseen, mutta hänet oli
työnnetty syrjään. lisää väri- ja kokoonpanovaihtoehtoja: sotka.fi
. Samana iltapäivänä
mies kuoli hoitokodissa yllättäen.
Miehen kuolinsyytä ei vielä tiedetä, mutta poliisi epäilee sen liittyvän pahoinpitelyssä saatuihin
vammoihin. Viljasella sen sijaan on demaritausta.
Ritva Viljasen ansioita kansliapäällikkönä Holmlund ei halun-
nut arvioida . myötäilevä pussijousitus, tukeva rakenne
. Presidentti
voi tehdä toisessa esittelyssä valtioneuvoston kannasta
poikkeavan päätöksen.
Ilkka Laitinen
Ritva Viljanen
Laitisella ei ole minkäänlaista
puoluekantaa. kesäkuuta.
Ministeriö muuttunut
viime vuosina
Kansliapäälliköksi haki kymmenen henkilöä, joista kolmea
haastateltiin. Jos presidentti ei päätä asiasta
valtioneuvoston ehdotuksen mukaisesti, asia palaa valtioneuvoston valmisteltavaksi. 45-vuotias Ilkka Laitinen on puolestaan
ollut EU:n rajaturvallisuusviraston johdossa toukokuusta 2005.
Hän on suorittanut upseerin tutkinnon.
Anne Holmlund korosti juuri
Laitisen johtajakokemusta virantäytössä. elokuuta 2008
Holmlund hämmästyi presidentin
puuttumista nimitykseen
Hallitus ja presidentti harvinaisessa
nimitysriidassa kansliapäälliköstä
SSS?STT?Johanna Vesikallio
Presidentti ja hallitus ajautuivat torstaina harvinaiseen
nimityskiistaan sisäministeriön
kansliapäälliköstä. 156 ja syv. Tämän jälkeen hoitaja otti välittömästi
yhteyttä esimieheensä ja hätäkeskukseen, tapauksen tutkintaa Kaarinan poliisilaitoksella
johtava komisario Pekka Uotila
kertoo STT:lle.
Uotilan mukaan pahoinpitelijä
käytti jossain vaiheessa tekonsa
apuvälineinä huonekaluja.
Uhri kuoli
sairaalasta palattuaan
Poliisi ehti hälytyksen saatuaan paikalle vajaassa vartissa.
Pahoinpidelty mies vietiin sairaalaan Turkuun, pahoinpitelijä
pakkohoitoon psykiatriseen sairaalaan Halikkoon.
Pahoinpidelty mies palasi perjantaiaamuna sairaalasta hoitokotiin, Uotilan mukaan ilmeisesti
kotiutettuna. Uotilan mukaan hänellä
ei ole aikaisempaa väkivalta- tai
muuta rikostaustaa.
Televisiolupa Kesannointivelvoite poistuu
kallistuu
lähes kympillä ensi vuonna
VISION-työtuoli
SSS?STT
SSS?STT
?m
must
musta
ust
usta
sta jjaa must
m
musta/punainen
us a/p
ust
a unain
Televisiolupa kallistuu jälleen
ensi vuonna. Ja niitähän sisäministeriössä yleensä riittää, Holmlund
naurahti.
Puoluekanta ei ministerin mukaan vaikuttanut valintaan, sillä
Lehtikuva/Markku Ulander
Lehtikuva/Roni Rekomaa
PRESIDENTTI NIMITTÄÄ ISOIMMAT PÄÄLLIKÖT
Tasavallan presidentin nimitystoimivallasta on säädetty laissa.
Tasavallan presidentti nimittää:
? presidentin kanslian kansliapäällikön ja esittelijät
? oikeuskanslerin ja apulaisoikeuskanslerin
? valtakunnansyyttäjän ja apulaisvaltakunnansyyttäjän
? ministeriöiden kansliapäälliköt
? keskusvirastojen päälliköt
? Suomen Pankin pääjohtajan ja muut johtokunnan jäsenet
? maaherrat
? puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen upseerit
? korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden
presidentit ja jäsenet; hovioikeuksien presidentit ja jäsenet
sekä muut vakinaiset tuomarit siten kuin laissa erikseen
säädetään
? Tasavallan presidentti tekee päätöksensä valtioneuvostossa
sen ratkaisuehdotuksesta. Hallituksen esityksen antamisesta ja peruuttamisesta päätetään tämän jälkeen valtioneuvoston uuden ratkaisuehdotuksen mukaisesti. Kansa kuitenkin
hurrasi presidentille, jolla oli
kanttia puolustaa naisia ja asiantuntijoita ja nöyryyttää puolueita ja rahakkaisiin virkoihin
toisiaan nostamassa olleita poliitikkoja.
Hoitokodin
asukasta epäillään
potilastoverinsa
taposta Kaarinassa
???????????????????????
?????????????????????
TIETONURKKA
? ulkoministeriön valtiosihteerin, alivaltiosihteerin ja edustustojen tarkastajan sekä edustustojen päälliköt
??????
??????????
???????
???????????
?????????????????????
10. 59 cm
80x200 cm 265,90x200 cm 300,160x200 cm 525,180x200 cm 600,-
169,-
CHOCO-rottinkilaatikko 15,-
Etu
Et
tu 51
51,Plussa-kortilla
Ilman
Ilm
an korttia
kortti
kortti
kor
ttiaa 2
22
220,20
20,-
299,- 375,120x200
12
1
20x
0x20
200
0 cm
cm
140x200
14
40
0xx200
x20
x20
200
0 cm
m
EEtu 51,--
EEtu 80
80,0,--
Plussa-kortilla
P
Plussa-kortilla
P
Ilman korttia 350,-
Ilman korttia 455,-
Tervetuloa lähimpään Sotka-myymälään! AVOINNA MYÖS SUNNUNTAINA!
Helsingintie 72, SALO, puh. lev.138, ja syv. Lopputulemana oli, että Halonen nimitti
pankkiin Pentti Hakkaraisen,
jota myös Siimes oli ajanut johtokuntaan Kanervan sijaan.
Kömpelöltä farssilta näyttäneistä tapahtumista jäi arpia
henkilöiden ja valtioelinten välisiin suhteisiin. Vahvoilla oli lop-
?????
??????
pujen lopuksi vain kaksi hakijaa:
50-vuotias Ritva Viljanen on johtanut sisäministeriötä vuodesta 2003 ja on koulutukseltaan
oikeustieteen kandidaatti sekä
valtiotieteen maisteri. Kuukauden
luvan hinta nousee 75 senttiä.
Korotus on Yleisradion esityksen
mukainen.
Peltojen kesannointivelvoite on
poistumassa ensi vuonna.
EU:n komission asetusehdotuksen mukaan viljelijöiden ei ole
pakko kesannoida saadakseen
tilatuen kesannointioikeuksista.
Jatkossa kesannointioikeudet
muutetaan normaaleiksi tukioikeuksiksi, kerrotaan maa- ja metsätalousministeriöstä.
Valmisteilla oleva asetus liittyy
EU:n yhteisen maatalouspolitiikan uudistamiseen.
59,-
EEtu 10,Plussa-kortilla
P
Ilman
IlIlm
man korttia
korttia 6
kortti
kor
69
69,99,
9,-
isen
Huonekalujen hankkim
a.
ain
ista
ull
ed
a
oll
ää
pit
n-hinta.
ine
ull
aEd
Siksi Sotkassa on Ain
www.sotka.?
aikaan yksimielistä esitystä, Halonen käytti valtaansa ja nimitti
pankkiin yllätysnimen, tohtori
Sinikka Salon.
Näytelmä toistui heti seuraavana syksynä vieläkin dramaattisemmin, kun Esko Ollila alkoi
eläköityä johtokunnasta. Nyt
pankkiin pyrkivät pankkivaltuuston ja riitaisen hallituksen
ajamina nimipoliitikot Esko Aho
(kesk.) ja Ilkka Kanerva (kok.).
Paketti Aho-Kanerva ei kelvannut Haloselle, joka olisi suostunut
nimittämään vain Ahon. 02-731 7480,
ma-pe 10-18, la 9-14, su 12-16
CUBIC-hyllystö
. kirsikka, pähkinä ja
tumma pähkinä/valkoinen
. Viimeinen tapaaminen oli 26. Uutiset
Perjantaina 8. kkuvan
uva
van
n kkokoonpano
okkoonp
oko
np
pano lev.
lev.
v 78, kork
kork. Kuolinsyyntutkinta
valmistuu Uotilan mukaan noin
kuukauden kuluessa.
52-vuotias miespotilas vangittiin keskiviikkona taposta epäiltynä. Se hiukan hämmästyttää, että en koe välttämättä, että sisäministeriön kansliapäällikkö olisi sellainen intressi,
jossa presidentillä olisi käytännössä vahvaa intressiä, Holmlund
sanoi torstaina.
Holmlund sai kuulla Halosen
valtioneuvoston esityksestä poikkeavasta kannasta vasta tällä
viikolla, vaikka presidentti ja sisäministeri ovat tavanneet asian
tiimoilta useaan otteeseen
16,95)
9
95
Etu 41%
Etu 30%
15
Penaaleita
Alkaen
3
90
95
(22,95)
11. 15,95)
11
95
Tyttöjen trikoopusero
-100% puuvillaa
- koot: 130-160 cm
11
95
Tyttöjen hame
-100% puuvillaa
- koot: 130-160 cm
19
95
Poikien collegehuppari
-100% puuvillaa
- koot: 120-160 cm
9
95
Reppuja
- Batman, Bratz,
F1-formula, Snoopy
Poikien farkut
- puuvillasekoite
- koot: 134-176 cm
2495
Reppu
9
95
(12,95)
Etu 23%
Lompakko
6
Kanta-asiakasetu elokuussa
Vain YkkösBonus-kortilla
95
Reppu
(norm. elokuuta 2008
Kanta-asiakasetu elokuussa
Vain YkkösBonus-kortilla
Tyttöjen
trikootakki hupulla
- 100% puuvilla
- koot: 140-176 cm
- myös mustana
(norm. Perjantaina 8
elokuuta 2008
Lasten ulkoiluhousut
Lenkkareita
12
12
- 100% polyesteri mikroa
- verkkovuori
- koot: 120-160 cm
- koot: 35-46
95
5
(19,95)
95
(9,95)
Etu 35%
Etu 40%
Reppuja
14
95
(18,95)
Etu 21%
Lasten trikoopuserot
Miesten
vapaa-ajan
jalkineet
- koot: 40-45
Miesten ja
poikien tennari
- koot: 35-46
Naisten
tarratennari
- koot: 36-40
19
12
19
95
95
(19,95)
Lasten T-paita
- 100% puuvillaa
- koot: 128-164 cm
Lasten
tarralenkkarit
- koot: 28-34
9
95
14
95
-100% puuvillaa
-koot: tyttöjen 4-12
-vuotiaille (104-152 cm)
ja poikien 140-176 cm
Poikien collegepusero
-100% puuvillaa
-koot: 92-128 cm
-useita värejä
9
7
95
95
95
17
95
Tyttöjen
kävelykenkä
- koot: 28-35
12
95
Poikien
kävelykenkä
- koot: 24-30
16
95
19
95
- 100% puuvillaa
- koot: 120-160 cm
Tyttöjen collegetakki
tai poikien collegehuppari
-100% puuvillaa
-koot: tyttöjen 130-160 cm
ja poikien 120-160 cm
Lasten
tarrakävelykenkä
- koot: 31-38
11
95
Poikien collegetakki
Tyttöjen tunika tai
poikien college
-100% puuvillaa
-koot: 140-176 cm
1295. Perjantaina 8
14,90)
Little Pet Shop koulutarvikkeita
alkaen
1
20
1
50
Body fat&water henkilövaaka
- 150 kg/100 g
- ilmoitaa painon lisäksi rasva- ja kosteusprosentin
- 10 muistipaikkaa
- selkeä, suurinumeroinen näyttö
- 2 lithium 3V CR 2032 paristoa sisältyy pakkaukseen
- 3 vuoden takuu
(norm. 34,90)
970
Nalle Puh koulutarvikkeita
alkaen
OBH Nordica 6772 kasvikuivuri
Mehustin
- hyvä kuivaustulos perustuu
nopeaan ilmankiertoon ja
alhaiseen kuivauslämpötilaan
- viisi kuivaustasoa, jossa suuri
kuivauspinta, halkaisija 34 cm
- teho 240 W
- 2 vuoden takuu
Erä todelliseen
shokkihintaan!
- ruostumatonta
terästä
- vetoisuus 9 litraa
(norm. 49,95)
(noin 100 kpl/myymälä)
Etu 61%
Oral-B EB17-4+1
vaihtoharja
Etu 62%
12
95
-harjat sopivat kaikkiin Braunin
sähköhammasharjoihin
(norm. 3,90)
255
67 x 140 cm
(norm. Perjantaina 8. 22,95)
8
95
5
h a r ja a
49
90
39
95. elokuuta 2008
13
Sky Samoa tai Arcade
Ruoka- tai kahviastiastot
kuudelle hengelle
- ruoka-astiasto 12-osaa
- kahvi-astiasto 18-osaa
14
98
(29,95)
Helinä pussilakana 150 x 210 cm
+ tyynyliina 55 x 65 cm
- ylellistä puuvillasatiinia
- sininen tai beige
Etu 50%
24
6
Pesuvati
- 8 litraa
5
5
Sanko
- 10 litraa
95
(54,90)
Tyyny 50 x 60 cm
pesuv a tia
-kotimainen tyyny
yksivärisenä tai kuosillisena
00
6
95
yht.
2
kpl
6 oa
sank
00
yht.
Koululaistuoli
9
(norm. 29,90)
95
Mauri Kunnas Avaruus koulutarvikkeita
alkaen
0
90
Korkealaatuiset Elegance pyyhkeet
30 x 50 cm
(norm
Perjantaina 8. elokuuta 2008
Euromarketin kanta-asiakasedut pe-su 8.-10.8.
Maistuva
Nauta-sika jauheliha
- 400 g (3,23/kg), 2 ras/talous
- ilman korttia 2,19 rs (5,47/kg)
1
29
rs
Eldorado
Kermajuusto
- 800 g (4,98/kg), 1kpl/talous
- ilman korttia 5,99 kpl (7,48/kg)
3
Maistuva
Broilerin koipireisi
- 2 ras/talous
- ilman korttia1,99 kg
0
99
kpl
Dansukker
Taloussokeri
99
- 10 kg (0,69/kg), 1 erä/asiakas
- ilman korttia 9,90 kpl (0,99/kg)
6
kg
90
kpl
Kanta-asiakasedut saat YkkösBonus-korttia näyttämällä. Jos sinulla ei ole YkkösBonus-korttia, saat sen myymälästä heti mukaasi ilmaiseksi.
2 kpl
2 pss
Ristorante
pizzat
- 255-375 g (6,67-9,80/kg)
- yksittäin 2,89-2,99 kpl
(7,71-11,33/kg)
5
00
2 pkt
4 prk
Findus
Wok vihannekset
- 450-500 g (5,00-5,56/kg)
- yksittäin 2,75 pss
(5,50-6,11/kg)
5
00
- yksittäin 1,25 pkt
(3,13/kg)
2
00
- yksittäin 0,69 prk
(3,45/kg)
2
00
Eldorado
Portti
- 4 kpl/400 g (2,50/kg)
- 200 g (2,50/kg)
Arla
Kokki
Naudan marinoitu
grillipihvi
Atria
4
Hiillosmakkara
Salaattikastike
169
199
- 400 g (4,23/kg)
- 1 kg, jauhettu
99
rs
Apetina
salaattikuutiot
Felix
- 375 g (5,31/kg)
pkt
- 200 g (11,95/kg)
239
plo
prk
4 prk
2 rs
Lihapiirakka
Danone
Jogurtit
Valio
Viola tuorejuustot
- 200 g (10,00/kg)
- yksittäin 2,49 kpl
(12,45/kg)
4
00
Tonnikalapalat
- vedessä/öljyssä
- 185/150 g (5,83/kg)
- yksittäin 0,92 prk
(6,13/kg)
3
50
Forssa
YkkösBonus-kortilla
Atria
- 400 g (3,23/kg)
- 250-300 g (5,30-6,36/kg)
Salaatit
129
rs
Eldorado
Patongit
Eldorado
Gotlerit
- 2x175 g (4,26/kg)
Pillimehut 10-pack
159
149
200
pkt
- pakaste
pkt
Eldorado
Jäätelötuutit
- 2 dl (10,00/l)
- 6x120 ml (2,49/l)
179
pack
pkt
Golden
Kotimainen
Omena
Kurkku
- Ranska
2 pkt
2 pss
Myllyn Paras
Neljän viljan hiutale
- 850 g (1,18/kg)
- yksittäin 1,15 pkt
(1,35/kg)
2
00
1
3 prk
Vaasan
Kotiuunin pakastepullat
- 384-630 g
(3,97-6,51/kg)
- yksittäin 3,19-3,29 pss
(5,06-8,30/kg)
5
00
Eldorado
Hedelmäcoctail
- 410/250 g (4,67/kg)
- yksittäin 1,35 prk
(5,40/kg)
3
50
1
29
kg
69
kg
Grilliherkkusieni
500 g
- Liettua
2
49
rs
Tarjoukset voimassa 8.-10.8.2008
SALO
Hämeentie 37
puh. 02-727 1000
MA-PE 7-21
LA
7-18
SU 12-18
Saat YkkösBonusta
jopa
www.euromarket.fi
14
6.300,-)
L'Oréal Paris
-meikit ja
-hiusvärit
-20%
Esimerkiksi:
Double
Extension
Beauty Tubes
-maskara
Norm. Kuukausittainen tilinhoitomaksu on 4 euroa. Etu voimassa 10.8. Raskaalle liikenteelle voidaan määrätä ajorajoituksia
ilman säädösten muuttamista
pelkästään viranomaisten päätöksellä.
? Se voi olla esimerkiksi rajoitus
Rekkaliikenne ruuhkaisimmilla raja-asemilla
60 km
50
40
30
20
10
0
15
20
Heinäkuu
62
13
Imatra
Nuijamaa
Vaalimaa
km
60
50
40
30
20
10
0
15
20
Heinäkuu
7
100 km
km
60
50
40
30
20
10
0
15
20
Heinäkuu
Imatra
22 km
25
30 1
5
Elokuu
10
26 km
25
30 1
5
Elokuu
10
Vaalimaa
48 km
25
5
30 1
Elokuu
liikenteelle on pohdittu, mutta ne
vaativat lainmuutoksia.
Vinjettimaksu
valmisteluun
siitä, että tietyn pituiset rekat eivät saa kulkea valtatiellä 26 (Hamina?Taavetti) ja nämä autonkuljetusrekat ovat niitä pisimpiä.
Liikennemerkeillä voidaan myös
ohjeistaa niin, että paikalliset
kuorma-autot voivat kulkea, Vehviläinen sanoi.
Torstaina julkistetun reittisuosituksen mukaan autojenkuljetusrekkojen reitti kulkisi Turusta
Riihimäen kautta Lahteen ja siitä
edelleen Nuijamaan ja Imatran
rajanylityspaikoille. Pidemmällä tähtäimellä
pyritään myös saamaan venäläisrekoille maksu tieverkoston
käytöstä ottamalla käyttöön EU-
direktiivien mukainen vinjettimaksu.
Liikenneministeri Anu Vehviläisen (kesk.) mukaan torstaina
päätetyillä toimilla varaudutaan
ensi talveen. 9-21, la 8.30-18, su 12-18.. 11,95
9,55
Tarjoukset voimassa
8.-10.8.2008.
www.anttila.fi
Salo, Savipajankatu 2. Luoton myöntäjä on Nordea Rahoitus Suomi Oy.
Kaikki
koulureput
jopa
Sunnuntai on
viimeinen päivä
varustella kesäedulla.
-60%
Nyt on h-hetki varustella laatuvuode mieleisekseen, sillä tarjoamme
normaalihinnoista
Valikoimat vaihtelevat
tavarataloittain.
kesäetuna Hästens-vuoteen (sänky + petauspatja) ostajalle Hästenstuotteita ja -varusteita jopa 3400 eurolla. Siinä
kuorma-autolle hankittaisiin vuorokauden tai pidemmän ajanjakson kattava ajolupa. Helsingistä suosittaisiin kuutostietä
Kouvolaan ja Kotkasta valtatie
15:ttä Kouvolaan. Halutessasi pidemmän maksuajan maksat korot ja kulut sopimusehtojen mukaisesti. Tie 387 Vaalimaalta Lappeenrantaan kuuluisi
valtatie 26:n kanssa vältettäviin
reitteihin.
Rekat seisomaan
satamissa
Nuijamaa
10
STT, lähde: Tiehallinto
Valmiina
kouluun
Vehviläisen mukaan myös satamien kanssa ryhdytään keskustelemaan siitä, että niistä ei päästettäisi rekkoja rajalle silloin, kun
siellä on ruuhkaa. Lisäksi poliisin,
Rajavartiolaitoksen ja Tiehallinnon tietohallintojärjestelmiä
kehitetään, että teillä olevista
rekoista olisi viranomaisilla yhtenäiset tiedot.
Myös pysyvämpiä rajoituksia
Hallitus ryhtyy valmistelemaan
myös sähköistä, aikaperusteista
vinjettimaksua, joka koskisi kaikkea raskasta liikennettä. elokuuta 2008
Hallitus tuo idän
rekkaliikenteeseen
rajoituksia
Ulkomaisille kuorma-autoille
valmistellaan vinjettimaksua
Hallitus ryhtyy rajoittamaan
rekkaliikennettä Kaakkois-Suomessa muutamilla tieosuuksilla
turvallisuuden parantamiseksi ja
itäliikenteen haittojen vähentämiseksi. Hangosta
pitäisi ajaa Hyvinkäälle ja sieltä
Mäntsälän kautta Lahteen. Edun arvo määräytyy vuoteen
mallin mukaan. Nykyinen ajoneuvovero jaettaisiin kahteen osaan,
ja osa olisi vinjettimaksua ja osa
käyttövoimaveroa, Vehviläinen
sanoi.
Ulkomaisilta rekoilta maksun
tuotoksi on arvioitu 7 miljoonaa
euroa vuodessa oletuksella, että
Suomessa käy 8 000 pääosin venäläistä rekkaa vuodessa.
Ylijohtaja Juhani Tervala liikenne- ja viestintäministeriöstä
arvioi, että vinjettimaksun käyttöönottoon kuluu tarvittavine lakimuutoksineen ja teknisine hankintoineen ainakin pari vuotta.
Ruotsissa on käytössä muutamien
muiden maiden kanssa yhteinen
eurovinjetti ja sen hankkimiseksi maassa on 160 maksupistettä.
Tervalan mukaan Suomessa pärjättäisiin sadalla kioskilla.
Vehviläinen perusteli liikennerajoituksia kahdella syyllä.
Suunniteltu Vaalimaan tuhannen rekan parkkialue lykkääntyy
vuodella valitusten takia. Lisäksi
Venäjä päätti ohjata autojenkuljetusrekat pois Vaalimaalta Nuijamaan ja Imatran raja-asemille.
Suomi toivoo tämän päätöksen
perumista.
Leikkaa mukaan
SSS?STT?Olli Kemppainen
15
Etu Plussa-kortilla
Yhdestä valitsemastasi
lasten vaatteesta tai lasten kenkäparista
(myös urheilumerkit)
-40%
tällä kupongilla 8.-10.8.08
normaalihinnoista
Jopa 6 kk korotonta maksuaikaa! Avatessasi 1.6.?31.8.2008 uuden vuosimaksuttoman TUOHI MasterCard ?tililuoton saat ensiostolle
korotonta maksuaikaa jopa 6 kuukautta. Kaupat voit tehdä myös uudella, joustavalla Tuohirahoituksella. 17,45
13,95
Récital
Préférence
-kestoväri
Norm. Superia-parivuoteen ostajalle 1.400,(parivuoteen koko 180 x 200 cm,
hinta alk. TUOHI MasterCard ?tililuoton todellinen
vuosikorko tyypilliselle 2 000 euron luotolle on 17,86 % (06/2008). Avoinna ma-pe 10-19, la 9-15, su 12-16. Maksu olisi
800?2 200 euroa vuodessa ja esimerkiksi ulkomaisen rekan ylin
päivämaksu olisi 11 euroa.
? Se on mahdollista tehdä niin,
että suomalaisen kuljetusalan verotus ei nousisi. Puh. asti.
Hästens-kesäetu
esim. 020 7801 680.
Puhelun hinta lankapuhelimesta 8,21 snt + 6,9 snt/min tai matkapuhelimesta 8,21 snt + 14,9 snt/min
Salo, Vilhonkatu 14, avoinna ark. Uutiset
Perjantaina 8. Myös satamien
osallistuminen liikenteen ohjailun
kustannuksiin selvitetään.
Hallitus selvittää myös tieliikenneasetuksen muutosta, jotta
liikennettä voisi ohjata joku muukin kuin poliisi
Korkokate nousi korkean korkotason
ja luotto- sekä talletuskannan
kasvun myötä 5 prosenttia viime
vuoden puolivälistä.
Luottokanta kasvoi ensimmäisellä vuosipuoliskolla 7,5 prosenttia ja vuositasolla 11,5 prosenttia.
Luottokanta oli kesäkuun lopussa
495,9 miljoonaa euroa.
Talletuksia oli kesäkuun lopussa 436 miljoonaa euroa ja kasvua
vuodenvaihteesta 7,8 prosenttia.
Viime vuoden vastaavasta ajankohdasta talletusten määrä kasvoi 12,6 prosenttia.
. Lounais-Suomen yritysten
odotukset ovat silti hieman koko maan keskiarvoa myönteisemmät.
Myös alueen palveluyritysten
myynnin kasvu on hiipumassa ja suhdanteiden odotetaan
heikkenevän loppuvuonna.
Yritysten työntekijöiden määrä supistunee lähikuukausina.
Ammattitaitoisesta työvoimasta on kuitenkin edelleen pulaa.
SSS?Mikko Nurmisto
OP-Pohjola kasvatti reippaasti
asuntolainojen markkinaosuutta
Asiakkailla vahva
usko omaan talouteen
Paljon
vaatteita
ja jalkineita
16
Salon Seudun Osuuspankki jatkoi kasvuaan tammi-kesäkuussa. Sulautumissuunnitelma on
rekisteröitävänä. Sijoitustalletukset
kasvoivat 40 prosenttia. Pankki
menetti torstaina julkistetun osavuosikatsauksen mukaan huhtikesäkuussa runsaat 27 000 asiakasta uuden tietojärjestelmän
ongelmien takia. Uskon sijoittajien luottamuksen pörssiin
vielä palautuvan, Hulkkonen
kommentoi.
. Tilanne on
kestämätön. Talletusten määrä laski
aavistuksen vuotta aiemmasta.
Talletukset olivat kesäkuun lopussa 11,9 miljardia euroa.
Markkinaosuuden kasvusta
huolimatta Sampo Pankin hallinnoimat rahastovarat supistuivat
alkuvuonna noin 1,6 miljardilla
eurolla. Toisen neljänneksen
lopussa Sampo Pankilla oli katsauksen mukaan runsaat 1 154 000
asiakasta.
Danske Bankin katsauksen
mukaan Sampo Pankin tekninen
järjestelmä ei vielä kesäkuun
lopussa toiminut täysin, vaikka
suurimmat ongelmat oli korjattu.
DB arvioi Sampo Pankin tilanteen
palautuvan normaaliksi kolmannen vuosineljänneksen aikana.
Yhdistyminen
painoi tulosta
Sampo Pankin voitto ennen
veroja laski alkuvuona 6 miljoonaan euroon, kun se vuotta
aiemmin oli 57 miljoonaa eu-
TIETONURKKA
VUOKRIEN KALLISTUMINEN
JATKUI HUHTI-KESÄKUUSSA
Auttaisiko
asuntohintojen lasku?
tammi- helmikesäkuu kesäkuu
Me (* =%)
Korkotuotot
Palkkiotuotot
Tulos ennen veroja
Luottotappiot
Kulu-tuottosuhde*
2008
2007
213
68
6
-1
173
75
57
1
98,3
77,7
STT
roa. Lisäksi 2 200
yritysasiakasta siirtyi toisten
pankkien asiakkaiksi.
Ongelmat maksoivat Sampo
Pankille asiakkaiden lisäksi
noin puolen prosenttiyksikön
markkinaosuuden menetyksen.
Emopankki Danske Bankin osavuosikatsauksen mukaan Sampo
Pankin osuus Suomen lainamarkkinoista laski 14,6 prosentista 14,1 prosenttiin kesäkuun
lopussa.
Asiakaskato vei toimitusjohtaja Ilkka Hallavon mukaan
pari prosenttia Sampo Pankin
asiakkaista. Korkotason noususta ja talouden yleisestä epävarmuudesta
huolimatta luottokannan kasvu
oli alkuvuonna jopa nopeampaa kuin viime vuonna samaan
aikaan, toteaa Salon Seudun
Osuuspankin toimitusjohtaja
Jukka Hulkkonen.
Hulkkosen mukaan kasvu kertoo ennen kaikkea Salon seudun asukkaiden luottamuksesta
omaan talouteensa ja alueen taloudellisesta vireydestä.
Osuuspankin asiakasmäärä
kasvoi toimialueella kaksi prosenttia viime vuodesta. 10-15
? Esimerkiksi Oulussa vuokraasunnoista on ylitarjontaa, ja
siellä vuokrat ovat laskeneet
4,5 prosenttia viimeisen vuoden aikana.
Lounais-Suomen teollisuuden ja rakentamisen yritysten
suhdanneodotukset ovat synkentyneet kevään ja alkukesän
aikana.
Elinkeinoelämän keskusliiton
kyselyssä suhdannenäkymien
saldoluku oli heinäkuussa -16,
kun saldoluku oli huhtikuussa
9. Esimerkiksi Oulussa vuokrat ovat
kilpailukykyiset. Ne olivat toisen neljänneksen lopussa 10,5 miljardia
euroa, kun varat vuotta aiemmin
olivat 11,9 miljardia euroa.
vuokrankorotukset ovat täysin
luonnollisia, kun kustannukset
asuntojen hoidosta ovat nousseet
noin 6?7 prosenttia, sanoo asuntokonserni SATO:n toimitusjohtaja Erkka Valkila.
SSS?STT?Heikki Karkkolainen
Osuuspankit kasvattivat asuntolainojen markkinaosuutta alkuvuonna poikkeuksellisen nopeasti.
OP-Pohjola-ryhmän markkinaosuus kasvoi 0,8 prosenttiyksikköä ja kohosi kesäkuun lopussa
35,4 prosenttiin kaikista asuntolainoista. Asuntoluotot kasvoivat 14 prosenttia ja yritysluotot
yli 18 prosenttia. Vuokran suuruus ratkaisee sen, voiko opiskeluun keskittyä päätoimisesti vai
pitääkö käydä töissä, Metsola
sanoo.
Uusien vapaarahoitteisten
vuokra-asuntojen rakentaminen
ei ratkaise ongelmaa, sillä niiden
Lehtikuva/Matti Björkman
vuokrat ovat monelle liian kalliita. Sijoitusrahastojen pääomista markkinaosuus oli 21,4
prosenttia ja henki- ja eläkevakuutuksen vakuutussäästämisen
osuus 19,7 prosenttia.
Arvopaperimarkkinoiden kehitys ohjasi varoja talletuksiin,
jotka kasvoivat alkuvuonna 18
prosenttia. Tämä nostaa vuokria ja heikentää
opiskelijoiden, pienituloisten ja
pätkätyöläisten tilannetta.
Vuokrat nousevat nyt reippaasti
kaupunkien keskustojen ulkopuolellakin. Tammi-kesäkuussa rahastosijoitusten määrä laski 25,3 prosenttia.
Hulkkosen mukaan syynä on
pörssin epävarmuus, joka vähentää sijoittamista myös valtakunnallisesti.
. Talous
Perjantaina 8. Epävakaa taloustilanne ei ole ainakaan vielä
näkynyt selvästi Salon seudulla,
Hulkkonen toteaa.
Salon Seudun Osuuspankin riskinkantokyky on edelleen vahva
ja sen vakavaraisuussuhde 17,3
prosenttia.
Viisi Salon alueen osuuspankkia
fuusioituu vuodenvaihteessa. Yritysluottojen
kasvua vauhditti rahoitusmarkkinoiden kuohunta, joka käänsi
yrityksiä pankkirahoituksen
käyttöön.
OP-Pohjola-ryhmän markkinaosuus kaikista luotoista nousi kesäkuun lopussa 31,5 prosenttiin,
missä oli kasvua 0,1 prosenttiyksikköä. Perusliiketoiminnan
tulosta hän luonnehti hyväksi.
Voitto ennen veroja laski 359 miljoonaan euron, kuin se vuotta aiemmin oli 523 miljoonaa euroa.
? Pankki- ja sijoitustoiminta
pysyivät edellisen vuoden vauhdissa. Huonon tuoton takia houkutus vuokra-asunnon myymiseen on suuri.
Tämän pelätään vähentävän
vuokra-asuntotarjontaa entisestään, kun kallis sijoitus ei anna
tyydyttävää tuottoa.
? Vuokrat nousivat Tilastokeskuksen mukaan huhti-kesäkuussa 3,5 prosenttia viime
vuodesta. Yhtiön liikevoitto pysyi viime
vuoden tasolla ollen 3,8 miljoonaa
euroa eli prosentin viime vuoden
vastaavaa aikaa alhaisempi.
Liikevoittoa ajoi etenkin korkokatteen voimakas kasvu. elokuuta 2008
Johanna Käkönen 7702 316, Mikko Nurmisto 7702 317, sss.talous@sss.fi
Asuntohintojen nousu kiristää
kilpailua vuokra-asunnoista
SÄHKEET
Lounais-Suomen
yritysten
näkymät
synkentyneet
Vuokra-asunnoista taistelevat nyt myös asunnon ostoa panttaavat hyvätuloiset
SSS?STT?Anni Erkko
Asuntojen kallistuminen ja korkojen nousu kurittavat muitakin
kuin kodin ostoa suunnittelevia.
Ne hilaavat myös vuokria ylös.
Epävarmuus asuntojen hintojen
ja korkojen kehityksestä saa yhä
useamman lykkäämään kodin
ostoa. OP-Pohjolan talletusten markkinaosuus
pysyi alkuvuonna ennallaan 32,8
prosentissa.
Salon Seudun Osuuspankki
jatkoi voimakasta kasvua
SSS?Lauri Silvander
SALO Linjurin kauppakeskus
Vilhonkatu 14
10-19 . Niitä voitaisiin
tehdä vaikkapa tyhjistä toimistorakennuksista.
Vanhoja rakennuksia on jo hyödynnetty opiskelija-asuntojen tekemisessä. Henki- ja vahinkovakuutuksen tulosta painoi arvopaperimarkkinoiden voimakas lasku
keväällä. Muualta
muuttavat työntekijät kokevat
elintasonsa laskevan Helsinkiin
muuttaessa.
Vuokranantajien keskusliiton
mukaan ratkaisu voisi löytyä halpojen, vaatimattomien asuntojen
rakentamisessa. Aravavuokra-asunnoissa vuokrat nousivat 5,1
prosenttia.
? Nousu oli hieman suurempi
kuin aiempina vuosina. Siirtymä kohdistuu edelleen
talletuksiin, mutta suuntaus ei
voi jatkua loputtomiin. Hallavon mukaan finanssimarkkinoiden kriisillä ei ollut
vaikutusta tulokseen ja Suomen
talouden ilmapiiri pysyi vielä alkuvuonna suotuisana.
Pankin tulosta painoivat Hallavon mukaan korkeat yhdistämiskustannukset Danske Bankiin.
Hän arvioi integraatiosta syntyvien hyötyjen näkyvän tuloksessa
täysimääräisesti vuodesta 2010
eteenpäin.
Sampo Pankin luotot kasvoivat
alkuvuonna 8 prosenttia. Varovaisuus on siis
tällä hetkellä paikallaan. Pienempienkin
kaupunkien opiskelija-asunnot
ovat kortilla. Jäseniä
oli 15 809, mikä on 328 jäsentä
enemmän kuin vuodenvaihteessa.
Bonuksia jäsenille kertyi 0,9
miljoonaa euroa, mikä on 64,6
prosenttia viime vuoden vastaavaa aikaa enemmän.
. Markkinoilla on edelleen,
etenkin maailmalla, paljon epävarmuutta. Alle
20 000 asukkaan kunnissa
eniten kallistuivat kaksioiden
ja kolmioiden hinnat.
? Keskivuokra neliötä kohden
on Helsingissä 12,52 euroa,
kun muualla maassa se on
8,60 euroa.
? Tilastokeskuksen mukaan
vuokra-asuntojen kysyntä ja
tarjonta ovat tasapainossa
muualla paitsi pääkaupunkiseudulla.
Vuokra-asuntojen kysyntä on kasvanut, kun epävarmuus asuntojen hintojen ja korkojen kehityksestä saa yhä useamman lykkäämään kodin ostoa.
? Vuokrat ovat viimeisen 10 vuoden aikana nousseet vuosittain
2?3 prosenttia, samalla asunnot
ovat kallistuneet kymmenen
prosenttia enemmän. Rahastomarkkinoilla Sampo Pankin
markkinaosuus nousi puoli prosenttiyksikköä 18,7 prosenttiin.
Sampo Pankin luotot nousivat
kesäkuun lopussa 22,3 miljardiin
euroon. Korko tukee Trichet?n
mukaan euroalueen hintavakauden turvaamista. Vuokra-asuntojen kysyntä
onkin kasvanut, kertoo asuntovälittäjä Vuokraturvan hallituksen
puheenjohtaja Timo Metsola.
Henkilöt, jotka ennen olisivat
automaattisesti ostaneet asunnon, menevät nyt vuokralle. Lopullinen ratkaisu asiasta tehdään osuuskuntakokouksessa 11. Vuokraturvan kautta vuokra-asuntoa hakee 50 prosenttia enemmän ihmisiä kuin
aiemmin.
? Vuokrataso alkaa pian vaikuttaa siihen, mille paikkakunnalle
hakeudutaan opiskelemaan. Bonuksien tehokkaan maksamisen myötä palkkiotuotot vähenivät 15,5 prosenttia. Uusia asiakkaita osuuspankit saivat keväällä yli 20 000.
? Asiakassiirtymä ja asuntolainojen markkinaosuuden muutos
ovat historiallisen voimakkaita,
sanoi pääjohtaja Reijo Karhinen
esitellessään ryhmän osavuositulosta torstaina Helsingissä.
Asuntolainojen vetämä alkuvuoden kasvu oli hänen mukaansa
vahvaa.
Markkinatilanteen heikentämi-
Alennukset tuotteisiin merkityistä hinnoista.
EKP:n Trichet:
Hintariskit ovat
voimistuneet
Keskipitkän ajan hintavakauteen kohdistuvat riskit ovat Euroopan keskuspankin pääjohtajan Jean-Claude Trichet?n
mukaan voimistuneet keskuspankin heinäkuisen ohjauskoron noston jälkeen. Syynä olivat
kasvaneet bonukset. Pankkien epävarmuus ja epäluottamus
toisiaan kohtaan sekä inflaation
uhka pitänee jatkossakin korkotason korkealla, hän jatkaa.
Asuntokauppa ei yleisestä hiipumisesta huolimatta Salossa
takkuillut. Opiskelija-asuntosäätiöt ovat muuttaneet asunnoiksi
ainakin kouluja, uimahalleja ja
hotelleja.
Asuntojen hintojen lasku saisi
hyvätuloiset asuntokaupoille ja
vapauttaisi vuokrakoteja.
Jos asuntojen hinnat laskevat,
vuokranantajien asunnoista saama laskennallinen tuotto nousee.
Vuokra-asuntoihin sijoittavien
mielestä kun nykyiset vuokrat eivät ole tarpeeksi korkeita.
Vuokra-asunnosta saa tällä hetkellä noin 3,2 prosentin tuoton.
Esimerkiksi riskittömällä talletustilillä tuotto on parempi. Uutistoimistojen välittämissä markkinakommenteissa ohjauskoron
arvioitiin pysyvän samana ainakin vuoden loppuun.
SSS?STT
en sijoitustuottojen lasku pienensi hieman ryhmän taloudellista
tulosta edellisvuoden huipputasolta. Viime
vuoden huhti-kesäkuussa
vuokrat kallistuivat 2,9 prosenttia.
? Pääkaupunkiseudulla vapaarahoitteiset vuokra-asunnot
kallistuivat huhti-kesäkuussa 4,2 prosenttia, muualla
Suomessa nousua kertyi 3,1
prosenttia.
? Eniten kallistuivat pääkaupunkiseudulla yksiöiden
ja kolmioiden vuokrat. Olemme tyytyväisiä nykyiseen
liikevoittotasoon. OP-Pohjolan tulos oli Karhisen mukaan laskusta huolimatta
tyydyttävä. Reuna-alueilla kallistuminen voi olla jopa keskustaa
nopeampaa.
? Nyt opiskelijoiden kanssa
vuokra-asunnoista kilpailee hyvätuloisia ihmisiä, joiden maksukyky on aivan eri luokkaa kuin
opiskelijoilla, sanoo Metsola.
Helsingin seudun opiskelijaasuntojonot ovat tänä syksynä
ennätyspitkät. Kesäkuu oli historiamme paras myyntikuukausi. Noin 4?5 prosentin
Tekniset ongelmat
veivät Sampo Pankilta
yli 27 000 asiakasta
SSS?STT?Heikki Karkkolainen
Danske Bankin tietojärjestelmään siirtymisen aiheuttamat
ongelmat kävivät alkuvuonna
kalliiksi Sampo Pankille. Sen jälkeen
käytettävissä olevat tiedot
osoittavat, että ohjauskoron
nostaminen oli hyvin perusteltua, sanoi Trichet torstaina
Frankfurtissa EKP:n neuvoston kokouksen jälkeen.
EKP päätti odotetusti pitää
euroalueen rahamarkkinoiden
ohjauskoron edelleen 4,25 prosenttina. Salon Seudun OPKiinteistökeskuksen volyymit pysyivät entisellään.
OP-Kiinteistökeskuksen myyn-
tipäällikkö Pasi Salo piti alueen
asuntokauppatilannetta yllättävänkin hyvänä.
. Kasvoimme tavoitteen
mukaisesti markkinoita nopeammin ja alkuvuoden tulos on edelleen hyvinkin riittävä, Karhinen
totesi.
Luottokannan kasvu tasaantui
Me (* =%)
tammi-kesäkuu
2008 2007
Korkotuotot
2 253 1 638
Korkokulut
1 685 1 129
Korkokate
Voitto ennen veroja
568
359
523
Oman pääoman tuotto*
Kulu/tuottosuhde*
9,4
58
14,7
50
509
STT
alkuvuonna, mutta oli yhä yli 14
prosenttia. Metsolan mukaan tuettua
asuntorakentamista ja esimerkiksi opiskelija-asuntojen tekemistä
tulisikin nyt lisätä.
Samaa mieltä on Vuokralaisten
keskusliiton puheenjohtaja Tarja
Kantola.
? Vuokrat ylittävät monen
maksukyvyn varsinkin Helsingin uusissa asunnoissa. Kiikalan, Salon, Kuusjoen, Kiskon ja
Perniön osuuspankit muodostavat tulevaisuudessa Salon Osuuspankin.
. syyskuuta ja
Salon Seudun Osuuspankin osalta syyskuun alussa, Hulkkonen
sanoo.. Asuntokaupan menestystä pitävät Salossa
yllä hyvä työllisyystilanne ja usko
omaan talouteen, Salo kommentoi.
Osuuspankki uskoo yltävänsä
kuluvana vuonna viime vuoden
tulokseen, mikä oli sen tavoite
myös vuodenvaihteessa.
. Talletusvuodesta on Karhisen mukaan
tulossa ennätyksellinen. Ilman bonuksia ne kuitenkin kasvoivat 2,7
prosenttia, Hulkkonen summaa.
Osuuspankin lisääntynyt yhteistyö Pohjola Vakuutuksen kanssa
lisäsi bonuksia ja kiinnostusta
niitä kohtaan.
Rahastosijoittaminen
väheni
Säästöjä on siirretty viimeisen
puolen vuoden aikana rahastosijoituksista talletuksiin
020 720 3700,
MA?PE 8?21, LA 8?18, SU 12?21.
Lisätiedot www.kesko.fi/
Vastuullisuus
Asiakaspalaute: tom.eriksson@citymarket.fi
Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 8,21+6,9 snt/min
(sis alv 22%), matkapuhelimesta 8,21+14,9 snt/min (sis alv 22%).. 0,39 /ps, 0,98 /kg)
Poikien BOXERIT
3 kpl/pkt
3
99
rs
4
HINNAT VOIMASSA
PE?SU 08.?10.08.2008
99
Norjan LOHI
kokonainen
2?3 kg
kg
KESÄKURPITSA
Suomi
79
kpl
6ps
1.erä
Paulig
Juhla Mokka
KAHVI
500 g 3,98 /kg
1
99
pkt
raj. elokuuta 2008
17
Palvelemme myös kesäsunnuntaisin klo 12?21.
* Aina vähintään.
** Saat K-citymarket-pikaedun yhden tai useamman tuotteen
kertaostoksesta oheisen taulukon mukaan. Edun piiriin eivät
kuulu Plussa-tarjoukset, pullopantit, äidinmaidonkorvikkeet,
tupakka- ja alkoholi-, nikotiinikorvaus-, lehti- eivätkä
K-citymarketin ulkopuolisten palveluntuottajien tuotteet
(mm. Veikkaus, Lippupalvelu).
*** Lisätiedot Plussa.com
KESÄN PARHAAT HERKUT SALON K-CITYMARKETISTA!
Kariniem
Kariniemen
BROILERIN
FILEESUIKALEET
650 g 6,14 /kg
Forssan
LIHAPIIRAKKA
9 kpl/900 g
1,99 /kg
Arla Ingman
Pohjanpoika
KERMAJUUSTO
1 kg
1
99
6
Torino
MAKARONI
400 g 0,42 /kg
(yks. Perjantaina 8. 2 pkt
/tal.
0
99
Chiquita
BANAANIT
Costa Rica
kg
KUKKAKAALI
Suomi
9,95 pkt
Tyttöjen
ja poikien
TRIKOOPAITA
Hinnat yksittäin ja ilman
Plussa-korttia:
Lotus Embo wc-paperi 32 rl
12,50 /sk (0,39 /rl)
Lotus Emilia talouspaperi 16 rl
9,50 /sk (0,59 /rl)
Tyttöjen
ja poikien
TRIKOOPAITOJA
koot 134?164 cm
koot 134?164 cm
7
95
pkt
5
12
95
-5 ?
Puma Cat
naisten
T-PAITA
-10 ?
19,90
Hinta ilman Plussa-korttia
Puma Large
Logo miesten
PAITA
Tyttöjen
TRIKOOHOUSUT
tai poikien
COLLEGEHOUSUT
koot 134?164 cm
Pirkan parhaat reseptit www.pirkka.fi
9
29
tuote
tuote
Hinta ilman Plussa-korttia
-20 ?
kg
-15 %
WC-paperi 0,33 /rl ja
talouspaperi 0,50 /rl
SÄKIT YHTEIS N!
HINTAA
18
50
-10 %
Puma Cat Sweat
naisten
COLLEGETAKKI
90
95
29,90
tuote
1
69
Lotus Embo
WC-PAPERI
32 rl ja
Lotus Emilia
TALOUSPAPERI 16 rl
95
tuote
-10 ?
Puma
Woven
naisten
TUULIHOUSUT
39,90
34,90
Hinta ilman
Plussa-korttia
49,90
59
90
tuote
Hinta ilman Plussa-korttia
79,90
Omo Sensitive Color
PYYKINPESUJAUHE
2,925 kg 3,07 /kg
8
Hinta ilman Plussa-korttia
99
pkt
9,99 (3,42 /kg)
Katso lähimmän K-citymarketisi tarjoukset netistä www.k-citymarket.fi
www.k-citymarket.fi
koot 130?170 cm
kg
ps
koot 130?170 cm
Tyttöjen hipster
ALUSHOUSUT
3 kpl/pkt
0
99
SALO Hämeentie 24?30, puh
Ehkäisystrategiaa
kokeillaan parhaillaan Perussa
ja Ecuadorissa.
Antiretroviraaleja käytetään
nykyisin hi-viruksen toiminnan
estämiseen tartunnan saaneilla
ihmisillä. Nyt maassa on kuitenkin
ehdotettu lakia, joka kieltäisi
Kinder-munat niiden suuresta
suosiosta huolimatta.
Kieltoa perustellaan turvallisuudella: parlamentin terveysvaliokunnan mielestä on vaarallista yhdistää ruokaa ja lelu
samaan tuotteeseen.
? Lapset eivät erota, mikä osa
on lelu ja mikä syötävää, valiokunnan jäsen Miriam Gruss
sanoi Die Welt -sanomalehden
mukaan.
Kinder-munat valmistava
italialaisyritys Ferrero ei pidä
kieltoa oikeutettuna, sillä munien sisällä olevat lelut on suljettu muovikapselin sisään.
? Ei ole minkäänlaisia todisteita siitä, että ruoan ja lelujen
yhdistäminen olisi vaarallista, Ferreron tiedottaja Elise
Glaab sanoi.
STT?AFP. Virusta kantavat aikuiset tarvitsevat päivässä 10?30
prosenttia enemmän energiaa
kaloreilla mitattuna kuin terveet
aikuiset. elokuuta 2008
Ruuan kallistuminen voi
pahentaa maailman aids-tilannetta
Lehtikuva/AFP Photo/Alexander Joe
Nälkä ajaa ihmisiä riskikäyttäytymiseen
ja vaikeuttaa hi-viruksen hoitoa
SSS?STT?Antti Koistinen
MEXICO ? Ruuan hinnan nousu
voi lisätä hiv-tartuntojen määrää
eri puolilla maailmaa. Murhasta on syytteessä merijalkaväen sotilas.
? Uskon, että Maria olisi yhä
hengissä, jos merijalkaväki olisi
suojellut tehokkaammin seksuaalisen väkivallan uhreja, sanoi
Mary Lauterbach valiokunnalle.
Etelä-Ossetian
levottomuudet jatkuivat
SSS?STT?Mirja Sipinen?AFP
suhtautumisessaan kondomin
käyttöön.
Aktivistit muistuttavat, että
kondomi on edelleen yksinkertaisin tapa ehkäistä hiviä, joka
leviää 7 500 tartunnan päivävauhtia.
Lehtikuva/Reuters/Sukree Sukplang
Yhdysvaltain
naissotilaista
jopa kolmannes
raiskauksen uhreja
SSS?STT?Päivi Sinisalo
SÄHKEET
Bush moitti
Kiinaa
ihmisoikeusrikkomuksista
Viisasten kiveä hivin voittamiseksi saataneen odottaa kauan
STT?AFP?Reuters
18
Tiibetin
pakolaiset
osoittivat
mieltään
Nepalissa
KATHMANDU ? Tiibetin pakolaiset ovat arvostelleet Kiinan Tiibet-politiikkaa tänään
mielenosoituksessa Nepalin
pääkaupungissa Kathmandussa.
Arviolta 2 000 mielenosoittaja
kantoi Vapauttakaa Tiibet -julisteita, joita poliisi yritti ottaa
mielenosoittajilta pois. Viisasten
kiveä varrottaessa aids-aktivistit vaativat erityisesti katolista
kirkkoa kääntämään kelkkansa
uksen yhteydessä.
Lähteet: Reuters, International
Food Policy Research Institute,
www.irinnews.org, AFP
WASHINGTON ? Yhdysvaltain
asevoimissa palvelevien naissotilaiden ainoa uhka eivät ole Irakin
tienvarsipommit. Maailmalta
Perjantaina 8. kuten hiv-roko-
tetta tai viruksen tuhoavaa emätingeeliä . Separatistit kuitenkin vetäytyivät neuvotteluista.
Mauritaniaan
lupaillaan
pikaisia vaaleja
NOUAKCHOTT ? Mauritaniassa vallankaappauksen
tehnyt sotilasjuntta lupaa, että
maassa järjestetään presidentinvaalit mahdollisimman pian. Vuonna 2007 maailmassa laskettiin
olevan 33 miljoonaa hiv-positiivista, mikä on 300 000 vähemmän
kuin vuotta aiemmin.
Ruokakriisi saattaa pahimmillaan tuhota viime vuosien myönteiset saavutukset. Juntta sanoi Mauritanian
kansallisella radiokanavalla,
että vaaleista tulee avoimet ja
läpinäkyvät.
Vartiokaartin komentaja ja
joukko muita upseereja syrjäytti maan presidentin eilen verettömässä vallankaappauksessa.
Tuhatkunta kaappauksen
kannattajaa arvosteli syrjäytettyä presidenttiä mielenosoituksessa maan pääkaupungissa
Nouakchottissa.
STT?AFP
BANGKOK ? Yhdysvaltain
presidentti George W. Komentajan mukaan osapuolet sopivat
myös rauhanneuvottelujen aloittamisesta.
Myöhään illalla Georgia kuitenkin kiisti tiedot, joiden mukaan
se olisi päässyt sopuun tulitauosta Etelä-Ossetian separatistien
kanssa.
Georgian kansallisen turvallisuusneuvoston johtajan Aleksandr Lomajan mukaan Georgialla ei ole yhteyttä separatisteihin, joten tulitauosta ei ole voitu
sopia.
Lomaja kertoi, että Georgian
joukot ovat laskeneet aseensa
presidentti Mihail Saakashvilin
määräyksen mukaisesti, mutta
separatistit ovat jatkaneet georgialaiskylien tulittamista.
Saakashvili on tarjonnut Georgiasta irti pyrkivän Etelä-Ossetian
separatistijohdolle rauhanneuvotteluja, joiden on määrä alkaa
perjantaina.
Georgiasta irti pyrkivällä alueella käytiin laajamittaisia tulitaisteluita. Hinnannousun taustalla ovat muun muassa
biopolttoaineiden käytön lisään-
tyminen, ruuan kysynnän kasvu
vaurastuvassa Aasiassa, viljelyalueiden kuivuus sekä keinottelu
elintarvikkeiden hinnoilla.
Nälkä voi
edistää hivin
kehittymistä aidsiksi
Ruuan kallistuminen johtaa
usein aterioiden laadun heikkenemiseen. Vaarana ovat
myös miespuoliset sotilastoverit.
Uusimpien selvitysten mukaan
naisiin kohdistuva seksuaalinen
väkivalta armeijassa on erittäin
yleistä: jopa yli 40 prosenttia
naissotilaista joutuu seksuaalisen
väkivallan uhriksi, ja joka kolmas
naissotilas raiskataan palvelusaikanaan.
Seksuaalista väkivaltaa armeijassa tutkivan kongressin valiokunnan jäsenet ovat kauhuissaan.
? Leukani loksahtivat, kun lääkärit kertoivat, että 41 prosenttia
naispuolisista armeijassa palvelleista oli joutunut seksuaalisen
väkivallan kohteeksi palvelusaikanaan, kertoi edustajainhuoneen jäsen Jane Hartman valiokunnalle CNN-televisiokanavan
mukaan .
? Kyseessä on epidemia. Tämä voi johtaa siihen,
ettei sairastunut halua ottaa
lääkkeitä lainkaan.
Myönteiset
saavutukset vaarassa?
Hiljattain julkaistu YK:n aidsohjelman Unaidsin vuosiraportti
kertoi, että hi-viruksen leviäminen on hidastunut. Asiantuntijat kertoivat alkuviikosta,
että esimerkiksi Keniassa kalakauppiaana toimivat naiset saattavat myydä kalastajille seksiä
ilman ehkäisyä, jotta rahaa jäisi
riittävästi kallistuvien peruselintarvikkeiden ostamiseen.
Ongelma on tuttu myös Aasiassa. Kun traktori
vuotaa, polttoainetta menee hukkaan ja menetämme rahaa.
Traktorin vesipuhveliin vaihtanut Arn kehuu ruohoa syöviä
eläimiä edullisiksi. Muutoin mielenosoitus sujui rauhallisesti.
Tiibetiläisaktivistit pelkäävät,
että Kiina kiristää otettaan Tiibetistä olympialaisten jälkeen.
STT?DPA
Kinder-munat
halutaan
kieltää
Saksassa
Ruuan ja polttoaineen hinnan nousun kanssa painivat riisinviljelijät vaihtavat dieselkäyttöisiä traktoreitaan vesipuhveleihin.
Bensan kova hinta nosti puhvelit
uuteen suosioon Thaimaassa
Perinteinen auraamiskone käy
ruoholla ja tuottaa lannoitetta
STT?Reuters
HINKONE ? Polttoaineen ja
lannoitteiden korkea hinta on
nostanut vesipuhvelit arvoonsa
thaimaalaisten riisinviljelijöiden
silmissä.
Perinteisesti riisipellot kynnettiin puhvelien vetämillä auroilla,
mutta eläimet jäivät syrjään, kun
viljelijät innostuivat traktoreista.
Nyt puhvelit ovat kuitenkin taas
alkaneet vaikuttaa traktoria paremmalta vaihtoehdolta.
? Kun ihmiset näkivät traktorien ahertavan aamusta iltaan
ja puhvelien keskeyttävän työt
kuumimman auringonpaahteen
aikaan, he vaihtoivat rautapuhveliin, selittää riisinviljelijä Arn
Saigrasoon.
? Mutta kun puhveli vuotaa pellolle, se lannoittaa. Yhdysvaltain asevoimissa palvelevat
naiset joutuvat todennäköisemmin sotilastoverinsa raiskaamaksi kuin vihollistulen tappamaksi
Irakissa, hän kauhisteli.
?Puolustusministeriö
ei piittaa?
Tiettävästi ainakin 60 000 nais-
MOSKOVA ? Etelä-Ossetia ja
Georgia ovat päässeet sopuun tulitauosta, kertoi Etelä-Ossetiassa
olevien venäläisten rauhanturvaajien komentaja uutistoimisto
Interfaxille torstai-iltana. Erityisesti
kehitysmaiden köyhät naiset ovat
vaarassa saada tartunnan, sillä
moni päätyy myymään seksiä
saadakseen rahaa ruokaan.
? Tuoreet tutkimukset Botswanassa, Swazimaassa, Malawissa,
Sambiassa ja Keniassa osoittavat, että ruokapula ja seksin
myynti ilman ehkäisyä liittyvät toisiinsa köyhien naisten
kohdalla, sanoo tutkimuslaitos
IFPRI:n edustaja Stuart Gillespie uutistoimisto Reutersille.
IFPRI eli Kansainvälinen elintarvikepolitiikan tutkimuslaitos
etsii ratkaisuja nälkä- ja köyhyysongelmiin.
Asia nousi esille tällä viikolla
pidetyssä kansainvälisessä aidskokouksessa Meksikossa. Lääkkeet ovat vähentäneet merkittävästi aids-kuol-
leisuutta länsimaissa.
Jotkut asiantuntijat kuitenkin
kurtistavat kulmiaan ehdotukselle.
Arvostelijoiden mukaan antiretroviraalien ennakoiva käyttö saattaisi johtaa siihen, että
Hiv-positiivinen Susan Njani Lilian Butau, 45, pitelee pitelee pientä kalsiumpitoisen kiven palasta. Valiokunnan
tietojen mukaan vain alle kymmenen prosenttia ilmoitetuista
raiskauksista päätyy sotaoikeuteen.
Ministeriö ei myöskään suostunut haasteesta huolimatta lähettämään asiantuntijaedustajaansa
Kaye Whitleytä valiokunnan
kuulemistilaisuuteen.
? Puolustusministeriö näyttää
tieten tahtoen ja avoimesti neuvovan Whitleytä olemaan noudattamatta kongressin määräystä saapua kuultavaksi, ihmettelee valiokunnan puheenjohtaja, kongressiedustaja John Tierney.
Valiokunnan edessä todistanut
Mary Lauterbach kertoi tyttärensä Marian tarinan. Kasvuikäiset hiv-positiiviset lapset puolestaan tarvitse-
vat jopa kaksinkertaisen määrän
energiaa muihin ikätovereihinsa
verrattuna.
Lisäksi hiv-lääkkeet aiheuttavat vatsavaivoja tyhjään vatsaan
otettuna. Bush
on ilmaissut huolensa Kiinan
ihmisoikeustilanteesta Bangkokissa pitämässään puheessa.
Bushin mukaan Yhdysvallat vastustaa jyrkästi Kiinan
tekemiä toisinajattelijoiden,
ihmisoikeus- ja uskonnollisten
aktivistien pidätyksiä.
Presidentti kuitenkin vakuutti, ettei hänen tarkoituksenaan
ole asettua vastustamaan Kiinaa juuri olympialaisten alla.
STT?AFP
Viidennes
Lufthansan
lennoista
peruuntui
lakon takia
BERLIINI ? Saksassa lentoyhtiö Lufthansa on joutunut perumaan viidenneksen lennoistaan alueellisen lentoyhtiönsä
lakon takia.
Tuhannet matkustajat joutuivat vaikeuksiin, kun Lufthansa
perui 360 lentoa.
Lakossa ovat lentoyhtiö CityLinen lentäjät, jotka vaativat palkkojensa korottamista
emoyhtiö Lufthansan lentäjien
palkkatasolle.
STT?DPA
sotilasta on joutunut kokemaan
palvelusaikanaan seksuaalista
väkivaltaa vuoden 2002 jälkeen.
Hartmanin mukaan puolustusministeriö ei ole lainkaan kiinnostunut skandaalista. Väkivaltaisuudet
vahvistivat pelkoja siitä, että
kireä tilanne saattaa puhjeta
sodaksi.
Etelä-Ossetian tilanteesta oli
aiemmin torstaina tarkoitus pitää
historialliset neuvottelut: Venäjän, Georgian ja Etelä-Ossetian
edustajien piti tavata suorissa
neuvotteluissa ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen. Näin
on käynyt joillekin bakteereille
liiallisen antibioottien käytön
myötä.
Ihmelääkettä . kaipaavat joutunevat
odottelemaan vielä vuosia tai
jopa vuosikymmeniä. Maailman
MEXICO ? Maailman hiv-asiantuntijat ovat pohtineet Meksikon aids-kokouksessa viikon
ajan uusia ratkaisuja tautiepidemian pysäyttämiseksi.
Kokouksessa kohistiin muun
muassa ehdotuksesta, jonka
mukaan hiv-tartunnan riskiryhmään kuuluvat ihmiset ottaisivat niin sanotun antiretroviraalilääkkeen tai -lääkeyhdistelmän
ennen seksiä. Se on ainoa
asia, mitä hän on syönyt koko päivän aikana kotonaan Zimbabwen Hararessa.
terveysjärjestön WHO:n aids-ohjelman johtaja Kevin de Cock
muistuttaa, että samanaikainen
taistelu sekä nälkää että aidsia
vastaan on vaikeaa.
? Meidän täytyy seurata tilannetta äärimmäisen tarkasti, de
Cock sanoi Reutersille aids-koko-
äärimmäisen muuntautumiskykyinen hiv kehittyisi vastustuskykyiseksi lääkkeille. Merijalkaväessä palvellut tytär oli raportoinut raiskauksestaan ylemmilleen,
mutta mitään ei tapahtunut.
Maria Lauterbach joutui ilmoituksensa jälkeen yksikössään
väkivallan ja häirinnän kohteeksi, ja joulukuussa hänet murhattiin. Afganistanilaiset ihmisoikeusaktivistit raportoivat viime
kuussa YK:lle, että esimerkiksi
Pohjois-Afganistanissa jotkut naiset ja nuoret tytöt joutuvat jo turvautumaan prostituutioon ruuan
kallistumisen takia.
? En voi ruokkia lapsiani muuten kuin tekemällä tätä vastenmielistä työtä, kertoi Nasimaksi
esittäytynyt nainen YK:n alaisen
IRIN-uutispalvelun haastattelussa.
YK:n mukaan yhä korkeammalle kipuavat hinnat suistivat viime
vuonna 50 miljoonaa ihmistä nälänhädän partaalle. Lisäksi niiden
käytöstä on se etu, että ne eivät
juutu mutaan kuten traktorit.
Valtio
lainaa elikon
Thaimaan valtio kampanjoi
puhveliaurauksen puolesta ja
tukee viljelijöitä eläinten hankkimisessa. Elikon saa jopa lainaan,
jos lupaa teettää sillä vasikan ja
antaa sen valtiolle vuokrana aikuisen eläimen käytöstä.
Viranomaiset maksavat myös
lainapuhvelien tarvitsemat lääkkeet.
Puhvelien määrä on kasvanut
valtion kampanjan ansiosta huomattavasti.
Esimerkiksi Hinkonen kylässä
450 kilometrin päässä Bangkokista elelee jo 250 vesipuhvelia,
kun viisi vuotta sitten niitä oli
vain viisikymmentä.
Puhvelien suosion kasvu on ollut erittäin huono uutinen niille
thaimaalaisille yrittäjille, jotka
omistavat traktorin ja vuokraavat
sitä viljelijöille tai myyvät heille
auraamispalveluita.
Traktoriyrittäjät ovat pystyneet
nostamaan hintojaan viime vuodesta vain 10 prosenttia, vaikka
dieselin hinta on noussut 50 prosenttia.
? Liiketoimintani on kriittisessä
tilassa, huokaa yrittäjä Chanthong Seeon.
Hän syyttää huolistaan puhveleita.
BERLIINI ? Saksassa myydään vuosittain miljoonia
suklaamunia, joiden sisällä on
lelu. Hiv-tartunnan
sai viime vuonna 2,7 miljoonaa
ihmistä, kun vielä vuonna 2001
määrä oli kolme miljoonaa. Vähäravinteinen
ruokavalio puolestaan jouduttaa
osaltaan hivin kehittymistä aidsiksi ja altistaa hiv-positiiviset
vaarallisille infektioille, kuten tuberkuloosille.
Monipuolinen ravinto on olennainen osa hiv-hoidon onnistumista
Juhlilla valitaan
myös vuoden vasenkätinen. Steriiliys lisää myös tunnetta taiteellisen
objektin eristäytyneisyydestä omaan
ainutkertaisuuteensa ja etäisyydestä
todelliseen törkyyn.
Heikki Aho: Turun tuomiokirkko keväällä, akvarelli, 2005.
Elina Knihtilä esittää Macbethia ja Pirjo Lonka Lady
Macbethia Q-teatterissa lokakuussa ensi-iltansa saavassa
Shakespeare-tulkinnassa.
Näytelmän ohjaa teatterin
taiteellinen johtaja Antti Hietala, joka on aiemminkin käsitellyt ohjauksissaan kostoa,
väkivaltaa ja syyllisyyttä.
. Tasainen valo suo kuitenkin par-
haat mahdollisuudet yksityiskohtien
pieteettiseen työstämiseen. Ensi-illan
on määrä olla jo ensi vuoden aikana.
Ei kiitos ilmestyi viime viikolla ja nousi heti kirjakauppojen
myyntitilastojen kärkeen.
Helsingin kaupunginteatterin
tanssiryhmä aloittaa syksynsä
japanilaisen koreografin Ikuyo
Kurodan teoksella Kaiku, nuoli
ja ketju. Minua on pidetty synkistelijänä. Se oli hienoa lapsuuden aikaa,
Jippu tokaisee äänessä annos ylpeyttä.
. Viime vuonna kunnian sai säveltäjä Kaija Saariaho.
Kansainvälistä vasenkätisten
päivää vietetään ensi keskiviikkona, 13. Kuvaelma vastaa lisäksi muun
muassa kysymykseen, miksi Parkin Jaska pystytteli heinäseipäitä
aamuyöstä tanssien jälkeen?
Kuvaelmassa vierailee suomusjärveläinen laulajatar Kaarina
Ollila sekä salolainen Seuratanssiklubi. Ohjausapuna ovat olleet
Annamari Karjalainen ja teatteri-ilmaisun ohjaaja, opiskelija Sari
Pasanen.
1950-luvulle sijoittuvan kuvaelman motoiksi voi määritellä muun
muassa seuraavat asiat: leipää,
Särkisalon kirjastossa on parhaillaan esillä Marja Launiksen kunnan elämää ja ihmisiä
kuvaava valokuvanäyttely.
Valokuvaajan koulutuksen
1970-luvulla saanut Launis on
asunut Särkisalossa muutamia
vuosia. Kotimaisen kaunokirjallisuuden
kymmenen myydyimmän teoksen listalta löytyy peräkkäin
kolme sarjakuva-albumia.
Kesä- ja heinäkuussa viidenneksi myydyin opus listalla
oli Juba Tuomolan Viivi &
Wagner 11: Terassilla tarkenee
(Arktinen Banaani). Vaikka
kirjan päähenkilö on Heli, piirtyy
Matissakin moniulotteinen kuva
miehestä, jonka olemista alkava
masennus vaikeuttaa.
Ei kiitos on myös kuvaus perinteisten sukupuoliroolien pysyvyydestä ja niiden murtamisen
vaikeudesta. Seuraavan syksynä julkaistu esikoisalbumi Salaisuuksia, poiki vuoden parhaan
debyyttialbumin Emman vuonna
2007.
Kakkosalbumi Kuka teki minusta tän naisen julkaistiin kuluvan
vuoden huhtikuussa. Hän on käynyt tutustumassa maanosaan. Sellaisen, jolla on tarjota
jotain niin itkeville kuin myös onnellisille ihmisille.
. Musiikin
on säveltänyt Jiro Matsumoto.
Tokiossa vuonna 1976 syntynyt
Ikuyo Kuroda on japanilaisen
tanssin nouseva tähti. Käsikirjoitusapuna on ollut perniöläinen elokuvakäsikirjoittaja Timo Lapila.
Tämän vuoden näytelmä on kyläläisten suunnittelema ja toteuttama. Kuka saa haluta mitäkin ja
kuinka usein. Livekeikat ovat parhaita. Mitä tehdä, kun
naisen avoin seksuaalinen halu
saa miehen ahdistumaan ja panna pitäisi, vaikka ei yhtään huvittaisi. Mukana on muun muassa
oopperalaulaja ja musikaalitähti.
Itse synkistelen siinä porukassa
venäläistyyppisenä laulajana,
Jippu naurahtaa iloisesti ja toteaa samalla, kuinka lähimmäisten
rakastaminen on hänelle hieno
asia.
Portit aukeavat klo 13.
13.45 Aikapommi
14.45 Soma
16.00 Automatic Eye
17.15 Olavi Uusivirta
18.30 Maj Karma
19.45 Jippu
21.00 Klamydia
22.15 Poets of the Fall
23.30 Yö
SÄHKEET
Sarjakuva
löytää lukijansa
kesä-Suomessa
Apua Afrikkaan
AIKATAULU
VROCKISSA LAUANTAINA
19
itsetuntoa ja kunnolliset työkalut.
Kuinka kaatui honka pokasahalla?
Miten sen munintakone oikein toimi. Kauanko torjutuksi tulemista pitää kestää?
Jotta asia vielä mutkistuisi,
vastaus riippuu kysyjän suku-
puolesta, kuten Helikin kirjassa
huomioi: lehden parisuhdepalstan mukaan miehellä on oikeus
etsiä seksiä vaikka irtosuhteesta,
naista taas opastetaan, että pettäminen vain myrkyttää nykyisen
suhteen.
Härkösen vahvuus on aina ollut
elävän ja todenmakuisen dialogin
kirjoittaminen. Ilmava, kesäinen valo on edullisimmillaan Käsityöläismuseossa.
Nylamon kuvista välittyy tunnelmallinen atmosfääri etualan voimakkaiden
valojen ja varjojen luodessa uskottavan
ilmakehän, syvyyden ja muodon tunnun, taka-alan haipuessa suhteellisen
epämääräisesti maalattuun vyöhykkeeseen. Seuraavana ärisee Milla Paloniemen
Kiroileva siili (Sammakko kustannus) ja seitsemäntenä on
Pertti Jarlan koominen Fingerpori (Arktinen Banaani).
Kirjakauppaliiton mukaan
sarjakuva on ollut sekä keväällä että kesällä varsin hyvin esillä myydyimpien kotimaisten
kaunokirjojen listalla.
Kesä- ja heinäkuun myydyin
kotimainen teos oli kaunokirjallisuudessa Reijo Mäen Lännen mies (Otava).
SSS?STT
Jipun vei keskiviikkona Islantiin siellä julkaistava Navia-projekti. Vaikka
Härkönen kirjoittaa vetävästi ja
koomisia elementtejä taiten viljellen, lopputulos ei ole millään
muotoa kepeä tai sisällyksetön.
Tunnustukselliseen sävyyn puhuvan minä-kertojan valinta takaa sen, että romaani fokusoituu
vahvasti Heliin. Projektista tehdään muun muassa televisiosarja, joka nähdään pohjoismaissa
ensi vuonna.
. Näyttelyä varten hän
on kuvannut esimerkiksi henkilökuvia uusista ystävistään.
Launiksen näyttely on esillä
elokuun ajan.
SSS
Elina Knihtilästä
Q-teatterin
Macbeth
TIETONURKKA
SSS?Veli-Matti Henttonen
Särkisalo esillä
valokuvina
kunnan kirjastossa
Sarjakuva on poikkeuksellisen hyvin edustettuna uudella
Mitä Suomi lukee -listalla. Hieman yli
kymmenvuotiaana hän oli mukana The Kids -yhtyeessä.
. työt ja
tanssimist?. marraskuuta studio Elsassa.
Tanssiryhmä aloittaa tänä syksynä kaksivuotisen kokeilun,
jonka aikana vähintään kuusi
ryhmän kymmenestä tanssijasta
on irrotettuna talon muusta ohjelmistosta.
Akvarellimaisemia ja tyylikkäästi pulppuavia bakteereja
Hanna Lamnaouer
Heikki Ahon ja Erkki Nylamon
yhteisnäyttely on esillä Galleria
Nefretissä, Eerikinkatu 4 ja Sami
Leutolan näyttely Galleria Titanikissa, Itäinen Rantakatu 8. Useimmissa
töissä maalausjäljen tukkoisuus johtuu
kauttaaltaan raskaskätisesti maalatusta, jäykän terävärajaisesta painokkuudesta. Teoksen ensi-ilta on lauantaina kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä.
Kuroda ammentaa töihinsä vaikutteita muun muassa butotanssista, baletista ja japanilaisesta
kauhuelokuvasta. Molemmat näyttelyt ovat avoinna 17. Helin pyrkimykset saavat kaikilla rintamilla
yhtä torjuvan vastaanoton, kun
sohvalla lököhousuissaan vanuva Matti moittii vaimoaan liian
hyökkääväksi tai väärään aikaan
lähestyväksi.
Myös parin teini-ikäisen Sissityttären läsnäolo tarjoaa Matille
oivan tekosyyn vältellä kontaktia
Helin kanssa. Heli analysoi
analysoimasta päästyään omaa
ja miehensä käytöstä, lapsuuden
vaikutuksia Matin persoonaan ja
mahdollisten toimintamallien tuloksellisuutta. 31,40 e.
KIRJA
Anna-Leena Härkösen uusinta romaania Ei kiitos on
markkinoitu tabuja rikkovana
kuvauksena miehen seksuaalisesta haluttomuudesta. Bakteereja kohtaan usein tunnettu kammo väistyy viileän keinotekoisilta ja steriileiltä
vaikuttavien materiaalien tieltä. Hän on
laulanut Afrikassa hyväntekeväisyysmielessä paikallisille.
Lauluja sydämestä
Jipun kursailematon avoimuus
on tuonut hänellä rutkasti ystäviä, mutta myös niitä, jotka eivät
Elotulet-juhla
Kiskossa
lauantaina
Kiskossa järjestetään lauantaina
9. Esityksen ohella juhlilla
on perinteisiä kesäjuhlien ohjelmanumeroita.
Kyläläiset muistelevat jo neljättä
kertaa. Näytelmäksi romaani
jana, hän kuitenkin muistuttaa
yhden sortin juuriinsa, joita hän
ei halua unohtaa menestyksen
kustannuksella.
Kuluva kesä on muuttanut Jippua. Kulttuuri
Perjantaina 8. Analyysi ei kuitenkaan tuo tilanteeseen muutosta,
se vaatii jo tekoja.
Mielenkiintoisen kokeilun Här-
Japanilaista
nykytanssia
Helsingin
kaupunginteatterissa
SSS?STT
könen tekee myös seksikohtausten kuvauksessa. elokuuta asti Turussa.
NÄYTTELYT
Akvarellimaalaus yhdistää Turun
Galleria Nefretissä päänäyttelyn pitäjien, Heikki Ahon ja Erkki Nylamon,
lisäksi myös studiossa esittäytyviä kahdeksaa Suomen Akvarellitaiteen yhdistyksen jäsentä. Otava 351 s. Etualan kirkkaimmat
hohteet on tuotu esiin kuivalla pensse-
lillä shumraamalla, valkoisten paperin
nystermien nostaessa esiin kristallinkirkkaan veden välkkeen.
Bakteerit olemassaolon
ja tuhon tulkkeina
Lahden Taideinstituutista vuonna
2006 valmistunut Sami Leutola käsittelee Titanikin näyttelyssään olemassaolon taistelua pursuilevien mikro-ja
makrokosmosten, bakteerien ja virusten kautta. Jarmo Virmavirran,
Sami Leutola: Pulp, PVC-muovi, 2008.
Tuomas Mäntysen, Kristiina Turtosen, Osmo Nissisen, Pekka Ryynäsen, Antti Lassilan, Lasse Kempaksen ja Anne-Milana Vuokilan yhteisnäyttely on jatkoa tänä kesänä Suomen
Joutsenessa pidettävälle yhdistyksen
10-vuotisnäyttelylle. elokuuta klo 18.
Hanna Lamnaouer
moisesta pidä. Juhlan
toteuttaa Tieksmäki?Metola-kyläyhdistys Tieksmäen Lainerannassa klo 18.
Juhlan kohokohtana on kyläläisten omin voimin valmistama kuvaelma ?Näin meill enne . Jollain lailla
kulunut pinta antaa hänelle virikkeitä
uutta enemmän, mikä näkyy eloisana
valon väreilynä. Hänen tanssiryhmänsä Batik vieraili Turussa
vuonna 2005 teoksellaan Shoku.
Helsinki Dance Companyn toinen ensi-ilta on slovakialaissyntyisen koreografin Anton Lachkyn Softandhard 25. Sitä voisi jopa
kuvata pieneksi kasvutarinaksi,
jonka myötä Heli joutuu kohtaamaan suhteensa kriisin, arvioimaan uudelleen omat tunteensa
ja tekemään osin väistämättömiltä vaikuttavat ratkaisut. Hän
ammentaa aiheet lauluihinsa kaipauksesta, surusta ja itkusta.
Nuoresta iästään huolimatta Jippu on menestynyt artisti.
Syksyllä 2005 julkaistu debyyttisingle Kii herätti huomiota muun
muassa FC Venus -elokuvan tun-
nuskappaleena. elokuuta Elotulet-juhla. epäilyttävän kätevästi
. kuvasta viikoiksi lomareissulle
ulkomaille, saa Helin ja Matin
pattitilanne kypsyä rauhassa
kohti väistämätöntä konfliktia.
Romaanin lähtökohta on yhtä
aikaa arkipäiväinen ja henkilökohtaisella tasolla hyvin traaginen. Olen toiminut pitkään siivoo-
Yksin parisuhteessa
SSS?Mari Areva
Anna-Leena Härkönen: Ei
kiitos. Hän kertoo huvittuneena
aikuistuneensa, tai jotain vastaavaa. Musiikki
on aina ollut tärkeässä roolissa
hänen elämässään. Silloin on hyvä tunne, kun ihmiset
pitävät minua hulluna, rikkinäisenä, tai että olen sekaisin, juuri
Islannin matkan alla puhelimitse
tavoitettu nuori laulajatar naurahtaa ja jatkaa:
. Ensimmäinen esitys ?Näin
meill enne. Teoksessa
esiintyy kuusi tanssijaa. Mustasta, hileisestä
PVC-muovista tehty Pulp, joka rakentuu toisiinsa tertuiksi kytkeytyvistä
palloista, sekä nystyröitä pukkaavat lasipallot ovat bakteerien kolmiulotteisia
toteutuksia.
Glitterimäinen hohto ei kuitenkaan
ole silmänlumetta, koska riittävän suuressa solutiheydessä bakteerit voivat
tuottaa samannäköistä valoa. Yhteispohjoismainen Navia
on hyväntekeväisyyshanke, jossa
viisi naislaulajaa kustakin pohjoismaasta matkustaa yhdessä
Afrikkaan tekemään ?ihmeitä?
musiikin avulla. Onko Macbeth poikkeusyksilö, raakalainen jonka pahuus on
niin hätkähdyttävää, että hänen tarinaansa kerrotaan vielä
neljänsadan vuoden jälkeenkin?
Vai tapahtuuko kaikkina aikoina jotain äärimmäisen julmaa,
jotain joka vaatii selityksekseen
Macbethin, Hietala kysyy.
Macbeth saa ensi-iltansa Qteatterin isolla näyttämöllä 23.
lokakuuta.
SSS?STT
Tervo ja Nyberg
kohtaavat
Vasenkätisten
Vestivaaleilla
Kirjailija Jari Tervo kertoo
lauantaina elämästään vasenkätisenä, kun hän istahtaa yleisön eteen toimittaja Arto Nybergin tentattavaksi Akaassa
Pirkanmaalla.
Vasenkätisten Vestivaaleilla
kuullaan kirjailijoiden lisäksi
myös live-musiikkia, kun Viialan
vanhan nahkatehtaan sisäpihalla esiintyvät vuorollaan muun
muassa Siiri Nordin sekä Marjo Leinonen & Viranomaiset.
Akaan elävän musiikin yhdistyksen järjestämässä tapahtumassa käsitellään vasenkätisyyttä niin tieteen ja taiteen
kuin vasenkätisten arjenkin
kannalta. päivä elokuuta.
SSS?STT. Tämä tarkoittaa muun
muassa sitä, että hän on alkanut
kuunnella muita, lähimmäisiä, eikä vain enää omaa itseään.
muovataan Hämeenlinnan kaupunginteatterissa, jossa sen ohjaa
Heikki Paavilainen. Sellainen, jolle elämä on tylsää, Jippu
sanailee iloisesti ja kertoo kyllä
olevansa joskus edelleenkin todel-
la armoton.
Jippu on tyypillinen ja samalla
kuitenkin perin tunnistettava
nuori laulaja-lauluntekijä. Esitys perustuu kyläläisten muistoihin ja muisteluihin.
Kyläläiset ovat keränneet jutut
ja tarinat, rakentaneet lavasteet
sekä etsineet varastoistaan rekvisiitan ja puvut. Ne hän
kokee omalta kannaltaan äärimmäisen intensiivisiksi tilanteiksi.
Vrockissa Jippu esiintyy lauantaina perusbändinsä kanssa.
Mukana ovat kitaristi, basisti,
rumpali ja kosketinsoittaja.
Hyvässä nosteessa oleva persoonallinen Jippu esiintyy lauantaina Salossa järjestettävässä Vrockissa.
Afrikka ei ole mitenkään outo
juttu Jipulle. elokuuta 2008
Veli-Matti Henttonen 7702 329, sss.kulttuuri@sss.fi
Itkevät ja onnelliset ihmiset parasta
Saloon suoraan Islannista saapuva Jippu lupaa kunnon keikan Vrockissa lauantaina
Jukka Rapo
SSS?Veli-Matti Henttonen
S
uomeen ja edelleen suoraan
Saloon Islannista saapuva Jippu (Meri-Tuuli
Elorinne s. Suoraa toimintaa arvostavan Helin suorasukainen kuvailu on äijämäisyydessään
hupaisa vastine sille sievistelevällä metaforisuudelle, jolla naisten
seksuaalisia tuntemuksia kirjallisuudessa usein kuvataan.
Ei kiitos -romaanista
elokuva ja näytelmä
SSS?STT
Anna-Leena Härkösen uusi
romaani Ei kiitos dramatisoidaan
elokuvaksi ja näytelmäksi.
Kinotar Oy:n tuottaman elokuvan kuvaukset alkanevat vuonna 2010. Toki kirja käsittelee myös seksiä, halua
ja haluttomuutta, mutta kyse on
myös laajemmasta parisuhteiden
ja niiden ympärillä pyörivän keskustelun kuvauksesta.
Kirjassa päällisin puolin kivaa
keskiluokkaista kaupunkiarkea
elävä nelikymppinen Heli yrittää
kaikin keinoin säilyttää keskustelu- ja kosketusyhteyttä internetin
ihmemaahan vajonneen aviomiehensä Matin kanssa. Härkönen käsittelee aihettaan kuitenkin humoristisella
otteella, mikä ei tosin tarkoita
sitä, että lukija pääsisi tarinaa
seuratessaan helpolla. En ehkä kuitenkaan ole sitä,
vaan taidan olla realisti. Myös tämä
levy on ollut melkoinen menestys.
Jippu osallistui kuluvan vuoden Eurovision laulukilpailujen
Suomen karsintaan kappaleella
Kanna minut.
Jipulla on menneisyys. Studionäyttelyn
tekijät vaihtuvat elokuun puolivälissä.
Yhteistä päänäyttelyn taiteilijoille on
myös Turun seudun realistinen kuvaaminen, itseoppineisuus ja samankaltainen ammatillinen tausta: Aho työskentelee TYKS:n patologisen yksikön osastonylilääkärinä ja Nylamo on eläkkeelle
jäänyt kirurgi.
Nylamoon verrattuna Ahon maalausjälki on läpikuultamattomuudessaan
kovakouraista, jopa nuivan tasavalöörista. Kun tytär häivytetään . Taiteilijan mukaan nämä
osat ilmentävät vapautta, fantasiaa,
unelmia, tuntemattomuutta, intohimoa
ja rönsyilyä.
Ohuelti raapustetut bakteerit soljuvat
tyylikkäinä ryppäinä lasilla, pleksilasilla ja teräspinnoilla. esitettiin kesällä 2005.
Ensimmäisenä vuonna tarinankeruusta, esityksen suunnittelusta ja
ohjauksesta vastasivat Annamari
Karjalainen ja Tarja Ervasti.
Vuosi vuodelta kyläläiset ovat ottaneet itselleen enemmän vastuuta esityksen valmistamisesta.
*
Elotulet-juhla Kiskon Tieksmäen Lainerannassa lauantaina 9. Taiteilija kertoo olevansa kiinnostunut struktuureista. Kun esikoiskirjassa Häräntappoase lumosi 1980luvun nuorten puheen autenttisuus, kaikuu Ei kiitos -kirjassa
nykypäivän kyökkipsykologian
sävyttämä kieli. 1985) lupaa hyvän
keikan. Itse olen mielestäni vain hauska.
Keikoilla Jippu sanoo antavansa aina kaiken itsestään. Jippu muistuttaakin, että hän laulaa aidosti sydämestään siitä, mitä hän tuntee.
Ja minkä hän uskoo myös koskettavan monia muita.
Robles on ollut niin vakuuttavassa vireessä, että Liun on pakko parantaa kauden parastaan reilusti (13.18),
jotta pystyy edes haaveilemaan toisesta olympiakullastaan.
Suomen 58:sta urheilijasta ei totutusti montaa varmaa mitalistia
löydy. Hän ei ole enää
niin nopea kuin nuorempana,
Nieminen analysoi.
Kokemus auttaa kuitenkin
paikkaamaan nopeuden puutteita, joten Niemisen on pystyttävä
pakottamaan vastustajaansa virheisiin. Lopez
Lomong on alun perin Sudanista.
Hän joutui eroon perheestään sodan myllerryksessä 6-vuotiaana.
Lomong vietti kymmenen vuotta
nuoruudestaan pakolaisleirillä
Keniassa, kunnes sai mahdollisuuden muuttaa USA:han.
? Tämä on elämäni jännittävin päivä. Hän täyttää 16 lokakuussa. Fyysisestikin selkäuinti
on vartalonkierroltaan tavallaan
lähempänä vapaauintia, mutta
muuta eroa ei oikeastaan ole.
Pääasia on uida joku avauslaji ja
mielellään sadan metrin mittaisena.
Myös kilpailutilanteen kokeminen ennen päälajia voi olla arvaamattoman arvokasta.
? Usein kertyy paineita, joita ei
huomaa kuin alitajuisesti. El-Moutawakel on ollut KOK:n jäsen vuodesta 1998.
Muissa vaaleissa hallituspaikoista puertoricolainen Richard
Carrion piti paikkansa kuten
myös sveitsiläinen Denis Oswald
ja meksikolainen Marion Vazquez
Rana.
Kouluratsastaja Kyra Kyrklundin olympiaratsu Max on toipunut kuumeestaan. Olen
aamuvirkku kropaltani ja mieleltäni. Laukkanen,
Lehtonen ja Pikkarainen ovat
olympialaisten ensikertalaisia.
Laukkasesta tulee ensi viikon
keskiviikkona 200 metrin rintauinnin alkuerissä kautta aikain
nuorin suomalainen olympiaurheilija. Seppälä ei mahdu kuluvan kauden maailmantilastossa kymmenen kärkeen.
Hänen parhaansa sadan metrin
vapaauinnissa tällä kaudella on
Suomen ennätys 54 tasan, mikä maaliskuussa toi EM-hopeaa
Eindhovenissa.
Seppälän edellä tilastoissa ja
olympia-arvailuissa ovat mm.
hollantilainen Euroopan mestari
Marleen Veldhuis, australialaiset Lisbeth Trickett (ME 52,88
maaliskuussa) ja Cate Campbell,
amerikkalainen Natalie Coughlin
sekä saksalainen Britta Steffen.
Seppälä ei ole koskaan uinut
olympiafinaalissa.
? Täällä finaaliin vaaditaan alle
54 sekuntia. Se ei oikein kohottanut
omaa mielialaa. Hän sijoittui
USA:n karsinnoissa kolmanneksi
Irvistääkö vai iloitseeko Jarkko Nieminen sunnuntain kamppailun jälkeen. Seppälä osallistuu jo kolmatta kertaa olympialaisiin. Tällä hetkellä näyttää jopa siltä, että Tero Järvenpään nykykunto on parempi kuin
Osakan MM-kultamitalistilla.
Niin tai näin, tällä kaudella miesten keihäässä 90 metriä on ollut
ylitsepääsemätön este. kirjaimellisesti pysähtyy torstaina 21.8., jolloin käydään 110 metrin aitojen finaali. Se ei
ole paras tapa valmistautua, Federer kertoi torstaina.
Federer lupasi, että hän käy
olympiakylässä tapaamassa muita sveitsiläisiä urheilijoita silloin
tällöin. elokuuta 2008
annu Brusila, Paul Lipiäinen, Harri Sulonen
H
7702 309, sss.urheilu@sss.fi
Sivu 22
Sivu 22
Kohti uran kohokohtaa
Hanna-Maria Seppälä kauhulennon kautta mitalijahtiin
SSS?STT
NÄKÖKULMA
Lehtikuva/Markku Ulander
Hanna-Maria Seppälää pelotti
lentomatkalla Singaporesta Pekingiin myöhään keskiviikkoiltana paikallista aikaa. Ottelu
on vuorossa 11. edellisistä
olympialaisista lähtien. Viimeisen vuoden sisällä ajatus siitä
(mitalista) on vahvistunut, kun
ajat ja moni osa-alue on parantunut entisestään, Seppälä kertoi.
Tilastokärki
kaukana
Jo paikka loppukilpailussa on
mittava haaste. Sprinttiuimari Foster oli ensimmäistä
kertaa mukana olympialaisissa
vuonna 1988 Soulissa. Yksi lääke Johanssonin
kaatamiseen on kämmenpuolen
painostaminen, sillä Johansson
on erityisen etevä rystyltä.
? Johanssonilla on vielä vahva
syöttö, joten jos hänen syöttönsä
kulkee, minun on pystyttävä hoitamaan omat syöttövuoroni, sillä
murtomahdollisuuksia ei tule kovin usein, Nieminen tuumi.
kenialaislähtöisen Bernard Lagatin ja meksikolaislähtöisen Leonel
Manzanon jälkeen. Ne saa
purettua, jännitteet laukeavat.
Selkäuinnin vuoksi Seppälä joutuu jättämään perjantai-illan avajaiset käymättä. Varsinkin 226 senttiä pitkä
koripalloilija Yao Ming ja Ateenan 110 metrin aitojen olympiavoittoa puolustava Liu Xian ovat kiinalaisfanien palvonnan kohteena.
Pekingin kansallinen stadion . Torstaina aamupäivällä
PEKING TÄNÄÄN
15.00 XXIX olympialaisten kesäkisojen avajaiset.
YLE
TV2 klo 14.40-18.50 Avajaiset
julkisuuteen tulleessa listassa
suomalaisten nimet löytyivät lukuisten muiden olympiaurheilijoiden seurasta.
Kaksikko oli laittanut nimensä
vetoomuslistaan epätietoisina paperin merkityksestä. Evilän on hypättävä lähes varmasti uusi
SE, jos mies mielii palkintopallille.
Mutta ovathan olympialaiset paljon muutakin kuin yleisurheilu.
Hanna-Maria Seppälä, Anne Rikala, Sanna Sten/Minna Nieminen,
Kyra Kyrklund yltävät parhaimmillaan ainakin lähelle mitalisijoja.
Kun listaan lisätään vielä painija
Jarkko Ala-Huikku ja ampujat
Juha Hirven johdolla, on mitalitoivojen lista viiden miljoonan
ihmisen maassa tyydyttävä.
Harmittavaa on se, ettei Suomella ole esittää näissä(kään)
olympialaisissa palloilujoukkuetta. Ilmanlaatu, ihmisoikeuskysymykset, internetrajoitukset... Se vaikutti ratkaisevasti. elokuuta.
Algerialaisesta Koivumäellä on
aiempaa kokemusta, sillä suomalainen on kohdannut ja voittanut
Latrousin kertaalleen. Tällä
erää KOK:n 110 jäsenestä vain
kuusitoista on naisia. Olympialaisissa
hän on parhaimmillaan ollut kuudes vuonna 1992 Barcelonassa.
El-Moutawakel KOK:n hallitukseen
SSS?STT
Marokkolainen Nawal el-Moutawakel nousi ensimmäisenä musliminaisena Kansainvälisen olympiakomitean KOK:n hallitukseen.
Vuoden 1984 olympiakisojen 400
metrin aitajuoksun olympiavoittaja tuli valituksi ilman vastaehdokasta Pekingissä torstaina
pidetyssä kokouksessa.
? Olen ylpeä voidessani olla osa
tätä suurta perhettä, el-Moutawakel kuvasi valintaansa.
Jos el-Moutawakel ei olisi tullut
valituksi, KOK:n hallitus olisi
jäänyt ilman naisedustajaa, kun
järjestön varapuheenjohtajana
toimineen Gunilla Lindbergin
kausi päättyi keskiviikkona.
Hänen tilalleen varapuheenjohtajaksi valittiin kiinalainen Yu
Zaiqing.
Vuonna 1996 KOK asetti tavoit-
Pian päästään
itse asiaan
Taas ne ovat täällä! Neljän vuoden välein järjestettävät suurkisat, kesäolympialaiset. Varsinkin miesten lentopallossa Suomella olisi kaikki mahdollisuudet tehdä meikäläistä palloiluhistoriaa Kiinan, Japanin,
TUOMAS REINIKAINEN
Egyptin ja Venezuelan seassa.
sss.urheilu@sss.fi
SÄHKEET
Koivumäki toiselle
kierrokselle
Olympiajudoon 57 kilon sarjassa
osallistuva Nina Koivumäki selviytyi arvonnassa suoraan toiselle
kierrokselle. Selkäuinti toimii Seppälälle
lihaksia vetreyttävänä avausmatkana, eikä hän aseta siihen suuria odotuksia. Hevosten eläinlääkärintarkastus on sunnuntaina.
SSS?STT
Pitkämäen ja
Wirkkalan nimet
pois listalta
Keihäänheittoon Pekingin olympialaisissa osallistuvien Tero
Pitkämäen ja Teemu Wirkkalan
nimet vedettiin pois ihmisoikeusjärjestö Amnestyn saksalaisen
yhteistyökumppanin Sports for
Peacen keräämästä adressista,
jossa vaaditaan Tiibetin vapauttamista. Mitalista en osaa sanoa... Siitä kertoo
myös Seppälän kunnianhimoinen
tavoite. Peking
Landen?Myllymäki taistelee
SM-hopeasta Särkisalossa
Maailmanympärijuoksijat
ohittivat Salon seudun
Perjantaina 8. Lomongin
olympiaunelman herätti Michael
Johnson. Finaaliin päästääkseen suomalaisuimarin on todennäköisesti uitava uusi Suomen ennätys.
harjoitukseni aamuisin . Hän edusti kotimaataan ensi kerran Helsingissä
joulukuussa 2006 järjestetyissä
lyhyen radan EM-kilpailuissa.
Lehtonen on suomalaisittain
poikkeava uimari. Saksan edustaja
ei jää tosin kauaksi, sillä heidän
lippuaan kantaa myös koripalloilija, 213-senttinen Dirk Nowitzki.
SSS?STT
TV2 klo 20.20-20.55 Peking tänään
Radio Suomen Olympiaradio klo
14.55-18.50
Radio X3M klo 17.03-19.00.. Amnestysta
pahoiteltiin tapahtunutta ja mainittiin, että Sports for Peace -järjestö ei ole onnistuneesti pystynyt
selvittämään urheilijoille, mihin
heidän nimiään on pyydetty.
Vetoomuslista on osoitettu Kiinan presidentille Hu Jintaolle ja
sen on allekirjoittanut yli sata
urheilijaa.
SSS?STT
Roger Federer
suojaan hotelliin
Tenniksen maailmanlistan ykkönen Roger Federer joutuu muuttamaan hotelliin Pekingissä, koska
hän ei saa rauhaa olympiakylässä.
Sveitsiläinen kertoi lehdistötilaisuudessa, että yli-innokkaat urheilijat ovat pyytäneet häneltä nimikirjoituksia ja pyytäneet päästä
yhteiskuvaan hänen kanssaan.
? Se on oikeasti mahdotonta.
Siellä on niin monia urheilijoita
pyytämässä kuvia ja muuta. Seppälän päämatka sadan metrin vapaauinti
alkaa ensi viikon keskiviikkona.
Hän osallistuu myös 50 metrin
vapaauintiin, jonka alkuerät uidaan ensi perjantaina.
Tytöt valtasivat uintimaajoukkueen
Suomen uintimaajoukkue koki
nuorennusleikkauksen kertaheitolla. Satasen
vapaasta irtosi niillä eväillä 12:s
sija. Hanskilta (Seppälä) on hyvä kysyä, jos
tarvitsen apua jossain, Laukkanen sanoi.
Vantaalainen Pikkarainen on
nelisen kuukautta Laukkasta
vanhempi. Edelliset ennätykset olivat
1980- ja 1990-luvuilta.
Arpa nostatti Niemisellä Maileri Lopez Lomong
Ruotsi-ottelun hengen kantaa USA:n lippua
Lehtikuva/AFP/Matthew Stockman
SSS?STT
Suomi?Ruotsi-ottelun henki
valtaa Pekingin olympiapuiston
tenniskentän maanantaina, kun
Jarkko Nieminen ja Thomas Johansson ottavat yhteen miesten
kaksinpelin ensimmäisellä kierroksella.
Miehet tuntevat toisensa erinomaisesti niin kentällä kuin kentän ulkopuolellakin, sillä he ovat
harjoitelleet paljon yhdessä.
? Johansson on voitettavissa
omalla hyvällä pelillä, Nieminen
kommentoi torstain arvonnan tulosta.
Hän suhtautui arpaonneensa
neutraalisti. Näyttääkin siltä, että Pekingissä kultaan
voisi riittää jopa 86?88 metrin kaari.
Pituuspaikalla Tommi Evilän kannattaa lähteä nöyrin mielin
karsintaan, ettei Kalevan Kisojen kaltainen katastrofi toistu uran
tärkeimmällä hetkellä. USA:n joukkueen lipunkantajan valitsevat eri lajiryhmien kapteenit äänestyksellä. Hän kantaa Sveitsin lippua olympialaisten avajaisissa.
Federerin avausvastustaja Pekingin olympialaisissa on Venäjän
Dimitri Tursunov.
SSS?STT
Yao Ming Kiinan
lipunkantajana
Kiinan olympiajoukkue näyttää
suuruutensa myös Pekingin kisojen
avajaisissa, sillä isäntämaan lippua
kantaa 226-senttinen koripalloilija
Yao Ming. Hän on rapiat päälle 15 ja
puoli vuotta vanha. Xuta vastaan Koivumäki ei sen sijaan ole
aiemmin otellut. Nyt puheet ovat
pikkuhiljaa siirtymässä itse asiaan eli urheiluun.
Kisaisännät haluavat näyttää maailmalle, mistä kiinalaisurheilijat on tehty. Vastaan olisi voinut
huonolla tuurilla tulla paljon kovempikin nimi, sillä Nieminen ei
ole Pekingissä sijoitettujen pelaajien joukossa.
? Jos vastustaja olisi ollut maailman kärkikolmikosta, oma hyvä
pelikään ei olisi riittänyt, vaan
olisi pitänyt toivoa toiselle vähän
vaisumpaa esitystä, Nieminen totesi realistisena.
Johanssonin valikoituminen
avausvastustajaksi avaa maskulaiselle paremmat näkymät. Kansan katseet kiinnittyvät ehkä liiankin voimakkaasti Tero
Pitkämäkeen. Olympiahisto-
rian nuorin suomalaisurheilija on
siihen asti Hanna-Maria Seppälä,
joka Sydneyssä vuonna 2000 oli
15 vuoden ja hieman päälle yhdeksän kuukauden ikäinen.
? En ota turhia paineita. Nykyään hänen
ATP-listasijoituksensa on 63, kun
Nieminen on maailmanlistalla 31.
sijalla.
? Johanssonin ikä tuo taktisia
asetelmia peliin. Siinä kiinalaiset odottavat vain ja ainoastaan
Liulta kultaista mitalia.
Kiinalaisaiturin reviirille on kuitenkin ilmestynyt paha uhka nimeltä Dayron Robles, joka pyyhkäisi kesän alussa Liun maailmanennätyksen historiaan. Lomong muutti sijaisperheeseen
Tullyn kaupunkiin New Yorkin
osavaltioon ja sai USA:n kansalaisuuden 2007.
Lehtikuva/AFP/Andy Lyons
USA:n lipunkantajana toimiva Lopez Lomong kilpailee yleisurheilun
1 500 metrillä.
vapaauinnin.
? Aivan uskomaton kunnia.
Suurenmoista, Foster sanoi.
Foster on voittanut 50 metrin
vapaan lyhyen radan MM-kisoissa neljä kertaa. Yaon valinnan lipunkantajaksi vahvisti Kiinan joukkueenjohtaja Cui Dalin torstaina.
Yao on luonnollisesti kisojen pisin lipunkantaja. Sydneyssä 2000 hän oli ensikertalaisena
mukana 15-vuotiaana.
Paineet pois
selkäuinnissa
Seppälä aloittaa Pekingin olympia-altaassa jo sunnuntaina sivulajissaan sadan metrin selkäuinnissa. Aika järkyttävä
kokemus, Seppälä kertoi torstain
tiedotustilaisuudessa.
Enää Seppälää ei pelottanut.
Hän on valmistautunut Pekingiin
neljän vuoden ajan . Maxille nousi
kuume maanantaina, mutta keskiviikkoaamuna se oli laskenut.
? Seuraamme tilannetta edelleen ja lähdemme hevosen ehdoilla pikkuhiljaa liikkeelle ja kohti
normaalia treeniä, joukkueenjohtaja Aki Ylänne kertoi.
Harjoittelemaan Max ja Kyrklund pääsevät parin kuumeettoman päivän jälkeen.
Kyrklundin ja Maxin kilpailu
olympialaisissa alkaa viikon päästä torstaina. tuttavallisemmin linnunpesä
. Hän haluaa mitalin 100
metrin vapaauinnista.
Viiden vuoden takaisen maailmanmestarin tavoite olympiamitalista muotoutui hiljakseen.
? Pari vuotta sitten nälkä alkoi
kasvaa. Pikkarainen kuuluu Esa
Sievisen ja Jukka Pikkaraisen
vetämään valmennusryhmään,
joka perustettiin viime vuonna.
Ryhmän tavoitteeksi asetettiin
Lontoon olympialaiset 2012.
? Valinta tänne tuli yllätyksenä,
Pikkarainen myönsi.
Eva Lehtonen lukeutuu olympiajoukkueen ulkomaanapuihin.
Lehtonen on syntynyt Helsingissä kesällä 1991, mutta muutti
vuosituhannen vaihteessa perheensä mukana Detroitin lähelle
Yhdysvaltoihin. siitä
lähtien kun olympialaisten aikataulu tuli tietoon, Seppälä kertoi.
Neljä vuotta sitten Ateenassa
Seppälän kuntoa verotti olympialaisia edeltänyt kuume. Uinti alkoi kulkea paremmin, siitä löytyi uusia asioita. Joka tapauksessa Ruotsin Thomas Johansson on täysin lyötävissä olympialaisten tennisturnauksen avauskierroksella.
seitsemäntenä. Jalkapalloilijat tosin ottivat jo varaslähdön
alkulohkon pelien muodossa, mutta virallisesti kisatapahtumat alkavat lauantaina aamulla Suomen aikaa.
Pekingin olympiakisoista on riittänyt puhetta ennakkoon varmasti enemmän kuin muista olympiakisoista yhteensä. Pari vuotta
sitten Foster ehti jo lopettaa vammojen kiusaaman uransa, mutta
miehen mieli muuttui, kun hän
voitti maansa olympiakarsinnat.
Foster ui Pekingissä 50 metrin
20
teekseen, että 20 prosenttia järjestön jäsenistä olisi naisia. kultaiseen ehkä alle 53, mutta ei kahteen seuraavaan sijaan.
Pekingissä uintifinaalit käydään
poikkeuksellisesti aamupäivällä
paikallista aikaa.
? Siitä voi olla etuakin. Hän on parhaimmillaan pitkillä vapaauintimatkoilla, siitä osoituksena
vuoden sisään syntyneet Suomen
ennätykset 400, 800 ja 1 500 metrillä. Myös
jatko voi olla kohtuullinen, sillä
Niemisen puolella kaaviota ensimmäinen mahdollinen sijoitettu pelaaja vastassa on 13:nneksi
sijoitettu Venäjän Mihail Juzhni,
joka saa avauksessa vastaansa
Tshekin Jiri Vanekin.
Ikä hidastaa
Johanssonia
Johansson on Niemistä kuusi
vuotta vanhempi ja kokeneempi,
ja 33-vuotias ruotsalainen on ollut
parhaimmillaan maailmanlistalla
SSS?STT
Maileri Lopez Lomong on valittu kantamaan Yhdysvaltain
lippua olympialaisten avajaisissa
Pekingissä perjantaina. Pekingin olympialaisiin lähteneessä viiden uimarin vahvuisessa joukkueessa konkariosastoa
edustavat 23-vuotiaat HannaMaria Seppälä ja Matti Rajakylä.
Nuorempaa polvea ovat 15-vuotiaat tytöt Noora Laukkanen ja
Emilia Pikkarainen sekä 17-vuotias Eva Lehtonen. Menestynyt 25vuotias kiinalainen on Koivumäelle todennäköisempi vastustaja.
Toinen suomalaisedustaja Johanna Ylinen kohtaa 63 kilon
sarjan ensimmäisellä kierroksella
Taiwanin Chin-Fang Wangin.
SSS?STT
Max toipunut
kuumeestaan
Foster Britannian
lipunkantaja
Britannian lipunkantajaksi nimettiin mestariuimari Mark Foster. Kapteenit nimeävät ehdokkaat ja tämän jälkeen heistä äänestetään.
Lomong kilpailee Pekingissä 1 500 metrillä. Brittien lipunkantaja Mark
Foster, 38, osallistuu olympialaisiin jo viidettä kertaa. Hän saa vastaansa
joko isäntämaa Kiinan Xu Yuhuan
tai Algerian Lila Latrousin. Tuskin kuitenkaan suuren ja mahtavan USA:n ohi
Kiinan olympiavire riittää lopullisessa mitalitaulukossa.
Kiinalaiset rakastavat omia tähtiään. Seppälä kertoi, että
toisena vaihtoehtona avauslajiksi
oli sadan metrin perhosuinti.
? Olen perhosen maailmanrankingissa noin 40 sijaa huonommalla sijalla. Lomongilla on
takanaan menestyksekäs yliopistoura (Northern Arizona).
Vuonna 2001 Lomong kirjoitti,
mitä tekisi jos asuisi Yhdysvalloissa, ja tuon tunteellisen tarinan
ansiosta hänet valittiin ryhmään
joka muutti Yhdysvaltoihin. Suomen
uintimaajoukkuetta viimeistelyleiriltä olympiakaupunkiin
kuljettanut lentokone joutui
matkalla ylittämään taifuunin,
ja tunnelma matkustamossa kävi
tärinän myötä painostavaksi.
? Lentoemännät itkivät siinä
vieressä. Olen uinut vuoden tai puolentoista ajan kaikki kovimmat
Hanna-Maria Seppälän päämatka 100 metrin vapaauinti on vuorossa ensi keskiviikkona. On suuri kunnia tulla
joukkuetovereiden valitsemaksi,
Lomong kertoi.
Kipinän juoksuun Lomong, 23,
sai Sydneyn olympiavuonna 2000,
kuin hän talsi kilometritolkulla
katsomaan vanhasta mustavalkotelevisiosta kisoja. Pitkämäen viime aikaiset tekniikkamurheet pitävät
suomalaiskatsojat jännityksessä aina kisojen viimeiseen torstaihin
asti, jolloin miesten keihään karsinta käydään. Seppälä on nyt 23-vuotias ja Pekingin
olympialaiset voivat nousta hänen
uransa kohokohdaksi
minuutilla maaliin
Messin laukauksen, jonka Norsunluurannikon maalivahti torjui
eteensä.
Belgia piinasi
Brasiliaa
Ensimmäistä olympiakultaa
jahtaavan Brasilian olympiaturnaus alkoi tahmeasti. elokuuta 2008
Lionel Messi heti pelipäällä
EIF haki taistelupisteen Espoosta
Pekingiin jäävä pallovirtuoosi mukana Argentiinan molemmissa maaleissa
Bubi Asplund
Lehtikuva/Reuters/Aly Song
SSS?STT
Miesten jalkapallon olympiakultaa puolustava Argentiina
pääsi yhteisymmärrykseen Lionel Messin seuran Barcelonan
kanssa hyökkäjän pitämisestä
Pekingin olympiajoukkueessa.
Messi näytti arvonsa sinivalkopaitojen avausottelussa Norsunluurannikkoa vastaan torstaina.
Messi teki maalin ja alusti toisen
osuman, kun Argentiina otti 2?1voiton.
Urheilun kansainvälinen vetoomustuomioistuin CAS hyväksyi keskiviikkona Barcelonan
valituksen, jonka avulla seurajoukkueiden ei tarvitse päästää
pelaajiaan olympiaturnaukseen. Tarj. Sekä
Kompany että Fellaini ajettiin
kahden varoituksen johdosta ulos
kentältä.
Kompanyn suihkukomennus 72.
minuutilla tuli kalliiksi. 1?0.
Yleisöä: 718.
HJK?Warkaus JK 2?0 (0?0)
88. Kisa päättyy lauantaina.
JALKAPALLO
Junnufutis:
T94 Vildberg cup:
Lohkopelit:
SalPa?Aars IK 0?0
SalPa?Kjellerup IF 0?1
Team Als?SalPa 2?0
Pudotuspelit:
SalPa?Thisted Fc 1?2
SalPa: Martina Saari 1+0
T94 Divarisarja:
SalPa sininen?RaiFu 2?1
SalPa: Tinja Seppälä 1+0,Viivi Nousiainen 1+0
D12, Kemiön turnaus:
KaaPo/Milan?SalPa 4?0
SalPa?TPK 2?2
SalPa: Arkan Rostamzada, Leevi
Näreharju
SAPA?SalPa 2?0
UPK?SalPa 1?1
SalPa: Arkan Rostamzada
SalPa?PIF/v 1?3
SalPa: Mert Bajraktari
PIF/r?SalPa 0?2
SalPa: Leevi Näreharju, Tino Nieminen
D12 Piirisarjapeli:
SalPa?TuNP 97 5?1
SalPa: Mert Bajraktari, Nuutti Katajakoski 2, Tino Nieminen, Arkan
Rostamzada
P95 piirisarja/liiga:
KaaPo Hammers?SalPa 1?1 (0?0)
Tammisaaren EIF sai yhden
pisteen mukaansa Espoon Leppävaarassa eilisiltana pelatusta
jalkapallon Kakkosen ottelusta.
Kotijoukkue FC Espoo venyi 1?1
(0?0) tasapeliin tasaisen väännön
jälkeen.
Jens Mattfolkin toisen puoliajan
alussa tekemä johtomaali riitti
lopulta yhteen sarjapisteeseen,
koska kotijoukkueen Joni Korhonen tasoitti kymmenen minuutin
päästä. Ilves, 10.8. ja 89. tyttöjen B-divisioonan EM-kisojen alkulohkoa:
Unkari?Suomi 77?62 (31?27).
Suomen parhaat pistemiehet: Julia
Salmio 14/5, Kia Ignatius 13/5/5 syöttöä/5 riistoa, Meriem Eerikinharju
11/5/3 riistoa, Saara Väre 11/3/5 syöttöä.
PESÄPALLO
MIESTEN SUPERPESIS,
JATKOSARJA
Vimpeli?Oulu 2?1
(3?0, 3?5, 1?0)
Nurmo?Hyvinkää 1?2 (1?2, 3?1, 0?1)
Sotkamo?Joensuu 2?1 (2?0, 3?4, 2?1)
Pattijoki?Kouvola 2?1 (0?1, 7?1, 4?2)
Pattijoki
1 0 1 0 0
11?4 7
Sotkamo
1 0 1 0 0
7?5 5
Kouvola
1 0 0 1 0
4?11 5
Hyvinkää
1 0 1 0 0
4?4 3
Joensuu
1 0 0 1 0
5?7 3
Vimpeli
1 0 1 0 0
7?5 2
Nurmo
1 0 0 1 0
4?4 2
Oulu
1 0 0 1 0
5?7 1
Seuraavat ottelut: 9.8. Paikalla on myös Suunnistajan Kauppa.
Lisäksi samassa yhteydessä Suomusjärven kunnanmestaruudet sarjoissa
H/D12-60.
YLEISURHEILU
Perniö, Someron Säästöpankin
Perniön konttorin yleisurheilukilpailut:
P3 40m: 1) Veeti Misikangas 17,6 2)
Petteri Niemi 18,9
P3 pallo: 1) Veeti Misikangas 2,10
2) Joni Timonen 1,61 3) Petteri Niemi 1,41
P4 40m: 1) Topi Kotavuopio 11,9 2)
Jesse Rantanen 14,4
P4 pallo: 1) Topi Kotavuopio 6,36 2)
Aleksi Tauriainen 3,85 3) Jesse Rantanen 3,66
P5 40m: 1) Arttu Tauriainen 9,0 2)
Valtteri Niemi 9,6 3) Leevi Vuorinen
37,9
P5 pallo: 1) Leevi Vuorinen 8,18
2) Arttu Tauriainen 6,68 3) Valtteri
Niemi 5,85 4) Niko Timonen
P6 40m: 1) Pyry Puntala 8,7 2)
Matti Nurminen 11,5
P6 pallo: 1) Pyry Puntala 2,50 2)
Matti Nurminen 1,77
P7 40m: 1) Aaro Routio 8,8 1) Riku
Kotavuopio 8,8 3) Veeti Kortesmaa
9,0
P7 pituus: 1) Aaro Routio 2,35 2)
Riku Kotavuopio 2,24 3) Veeti Kortesmaa 2,17
P8 40m: 1) Jouni Varvikko 8,6
P8 pituus: 1) Jouni Varvikko 3,04
P9 40m: 1) Ringo Ruostesaari 7,5
P12 60m: 1) Ari Varvikko 10,7
P12 pituus: 1) Ari Varvikko 3,31
T3 40m: 1) Jemina Toivonen 15,0 2)
Usva Hannila 17,1 3) Amanda Grönholm 17,6
T3 pallo: 1) Jemina Toivonen 2,23
2) Amanda Grönholm 2,08 3) Usva
Hannila 1,47
T4 40m: 1) Oona Misikangas 11,3
2) Julia Venhomaa 12,5
T4 pallo: 1) Oona Misikangas 4,71
2) Julia Venhomaa 2,65
T5 40m: 1) Venni Kortesmaa 9,7 2)
Olivia Macgill 10,5 3) Tuuli Rokka
10,7 4) Milla Kesälä 10,8 5) Sonja
Suomi 11,3 6) Liinu Jokela 11,7
T5 pallo: 1) Olivia Macbill 5,78 2)
Sonja Suomi 5,68 3) Liinu Jokela
5,50 4) Venni Kortesmaa 4,39 5) Milla Kesälä 4,06 6) Tuuli Rokka 2,61
T6 40m: 1) Sara Ruostesaari 8,5
T6 pituus: 1) Sara Ruostesaari
2,40
T7 40m: 1) Siiri Sutinen 8,1 2) Iona
Macbill 8,8
T7 pituus: 1) Siiri Sutinen 2,85 2)
Iona Mavbill 2,37
T8 40m: 1) Hilla Puntala 8,9 2) Linnea Jokela 11,1
T8 pituus: 1) Hilla Puntala 2,28 2)
Linnea Jokela 1,89
T9 40m: Emilia Macbill 8,1
T9 pituus: 1) Emilia Macbill 2,70 2)
Sanni Sutinen 2,65
T9 kuula: 1) Sanni Sutinen 5,13
T10 60m: 1) Minja Lukkaroinen
11,9
T10 pituus: 1) Minja Lukkaroinen
2,39
Warkaus JK
piinasi HJK:ta
JÄÄKIEKKO
Pohjoismainen liiga:
1. ÅIFK,
P-Iirot . Juuso Kangaskorpi 3?0.
Yleisöä: 1 007.
VPS?MyPa 1?0 (0?0)
80. Valeri Popovits ja
Juuso Kangaskorpi kaunistelivat
voittoluvut 3?0:een toisella puoliajalla.
Neljännessä puolivälierässä
kohtaavat Honka ja Tampere
United. Brasilialaiset vyöryttivät pelin avoimemmin Belgian rangaistusalueelle,
ja seitsemän minuutin pelaajaylivoiman jälkeen verkossa soi. sijalla.
42
36
29
28
28
27
22
20
18
17
15
11
4
4
KUNTASARJA
Pertteli?Muurla
1?1
Perniö?Kuusjoki
4?0
Perniö
5 4 1 0
18?5
Pertteli
6 3 2 1 20?12
Kisko
5 1 3 1 14?16
Kuusjoki 6 1 1 4 12?19
Muurla
6 1 1 4 15?27
Seuraavat ottelut: 14.8. HJK kukisti varkautelaiset
lopun maaleilla 2?0.
JALKAPALLO
. PP-70, Ilves . Askolinia.
. Diego raatoi pallon vasemmalta laidalta Hernanesille, joka pamautti
pallon etuyläkulmaan.
Toisessa ottelussa Uusi-Seelanti
meni Kiinaa vastaan 1?0-johtoon
alivoimaisena, mutta isäntämaa
puristi 88. Edullisin etuleikkurimme!
. Kisko, Pertteli . minuuteilla.
Vaasan Palloseura eteni välieriin Myllykosken Pallon kustannuksella. Va-
leri Popovits 2?0, 70. Hyvinkää, Joensuu . minuutilla rangaistuspotkun
mutta Carlos Pavonin veto suuntautui yli. Linja-auto lähtee torilta klo
14. Dawda Bah 1?0, 89. Päävalmentaja Dunga pääsi kuitenkin
TULOSPÖRSSI
GOLF
Västerås, Naisten Euroopankiertue, palkintoarvo 200 000 euroa:
Tilanne 18/72 reiän jälkeen, par 72:
66 lyöntiä (6 alle parin): Annika Sörenstam Ruotsi,
67 (?5): Johanna Head Englanti,
Anna Rossi Italia.
...70 (?2): Hanna-Leena Salonen
Suomi, jaettu 9:s,
...71 (?1): Jenni Kuosa Suomi, jaettu
16:s,
...72 (par): Ursula Wikström Suomi,
jaettu 30:s,
...74 (+2): Minea Blomqvist Suomi,
jaettu 62.,
...80 (+8): Kaisa Ruuttila Suomi,
jaettu 119:s.
Toinen kierros pelataan perjantaina.
Helsinki, Amatöörien avoin SMturnaus:
Tilanne 18/54 reiän jälkeen, par 71:
Miehet:
65 lyöntiä (6 alle parin): Kalle Samooja AG,
66 (?5): Luke Goddard Englanti,
68 (?3): Timo Tuunanen JG, Janne
Kaske ViG, Markus Rytkölä AG, Oliver Farr Wales.
Naiset:
68 (?3): Linda Henriksson ViGC,
69 (?2): Tara Davies Wales,
70 (?1): Rosa Svahn NRG.
Toinen kierros pelataan perjantaina. KaaPo . Sinimustat, PoPa . Salonen
kiersi kentän 70 lyönnillä, mikä
40 Kärpät?Färjestad 1 (2?0) 2,00
41 Tappara?Linköping 2 (4?7) 2,25
42 TPS?Frölunda 1 (4?1) 2,35
43 HIFK?Djurgården 1 (3?2) 1,75
44 VPS?MyPa 1 (1?0) 2,85
45 FC Haka?TP-47 1 (3?0) 1,15
46 HJK?Warkaus JK 1 (2?0) 1,05
47 City Stars?FC Kuusankoski 2 (2?5)
2,45
48 FC Espoo?EIF X (1?1) 4,05
49 Norrvalla FF?JBK 1 (2?1) 1,60
50 Elfsborg?Kalmar FF 2 (2?4) 2,95
51 Åtvidaberg?LB07 1 (2?0) 1,45
TULOSVETO
1 Brasilia?Belgia 1?0
Kerroin: 8,34
2 Hollanti?Nigeria 0?0
Kerroin: 10,31
3 Pattijoki?Kouvola 7?2
Kerroin: 50,06
4 Sotkamo?Joensuu 5?4
Kerroin: 55,81
5 Nurmo?Hyvinkää 4?3
Kerroin: 52,14
6 Vimpeli?Oulu 6?5
Kerroin: 63,73
7 Kärpät?Färjestad 2?0
Kerroin: 56,32
8 TPS?Frölunda 4?1
Kerroin: 33,80
9 VPS?MyPa 1?0
Kerroin: 9,51
MONIVETO
Moniveto 2
1 Pattijoki?Kouvola 7?2
2 Sotkamo?Joensuu 5?4
Tulosyhdistelmä: 7?2, 5?4
Kerroin: 1 373,27
VAKIO
Vakio 2
Oikea rivi: 11X 212 2XX X11
Voitonjako:
12 oikein 15 kpl voitto-osuus 1 464,70 e,
11 oikein 43,00 e, 10 oikein 6,80 e.
PÄIVÄN PELIT
Argentiinan Lionel Messi (kesk.) avasi osaltaan vahvasti Pekingin olympialaisten jalkapallonturnauksen. LoPa, FJK . Ottelun parhaana palkittiin
kotijoukkueen Joni Korhonen.
FC Espoo-EIF
1-1
Puoliaika
0-0
0-1 Jens Mattfolk 49 min
1-1 Joni Korhonen 55 min
Seuraava ottelu:
La.16.8.
EIF?Huima
Sörenstam johtaa,
Salonen yhdeksäntenä
SSS?STT
Hanna-Leena Salonen on avauskierroksen jälkeen parhaana suomalaisena yhdeksäs golfin naisten Euroopan-kiertueen kisassa
Ruotsin Västeråsissa. Tervetuloa joukolla mukaan!
TILAA SALON
SEUDUN SANOMAT
Soita: Tilaajapalveluun
02-770 2626
Tilaukset myös
netissä: www.sss.fi. Pellillisesti olimme selkeästi
alakynnessä, joten täytyy olla
tyytyväinen yhteen pisteeseen.
Epäonni meitä vaan tuntuu vaivaavan, kun ukkoja kaatuu solkenaan, Askolin tuumi ottelun
jälkeen.
Ensimmäisen puoliajan puolivälissä EIF:n Simon Eklund
loukkaantui törmättyään yhteen
FC Espoon maalivahdin Leinosen
kanssa. Lehmijärven rantapirtillä. IFFK, LoPa . Nigeria hallitsi Hollantia vastaan, mutta maalintekoon
ei kumpikaan joukkueista kyennyt.
maaliin ja VPS voitti kotonaan
1?0.
Valeri Minkenen iski Valkeakosken Hakan ja TP-47:n välisen ottelun voittomaalin jo kuudennella
minuutilla. Jyri Hietaharju toimitti
80. Markkinoiden ainoa aito täysrunko-ohjaus!
. SalPa . Jyri Hietaharju rp. 27): 1) Toni
Anttila SuSi 22.45, 2) Olli Harjola SuSi 23.35, 3) Joni Juva MuurVi 25.11,
4) Mika Honkanen AngA 26.01, 5)
Seppo Helander 26.29, 6) Pasi Laine
26.44, 7) Terhi Sinnelä SuSi 27.07, 8)
Pekka Penttilä SomEsa 27.37, 9) Keijo Linnakoski SalVil 27.50, 10) Jouko
Jokinen KisKi 27.54, 11) Touko Harjola KisKi 28.54, 12) Ilkka Harjola KisKi 29.04, 13) Eero Liski LHR 30.23,
14) Vuokko Rajamäki HS 30.54, 15)
Tiina Anttila SuSi 31.52
Keski 4.4 km (Läht. Kuusjoki
. Juan Roman Riquelmen
pitkä pystysyöttö vapautti Messin
maalintekoon 43. FJK,
Huima . Espanjalaisseura olisi alun perin toivonut
Messin pelaavan Pekingin kisojen aikana Barcelonan Mestarien
liigan karsintaotteluissa Wisla
Krakovaa vastaan.
Argentiinan voitto Norsunluurannikosta oli arvokas askel kohti
jatkopelejä, sillä lohkon kaksi
muuta joukkuetta, Australia ja
Serbia pelasivat keskenään 1?1tasapelin.
Norsunluurannikko tarjosi Argentiinalle hyökkäävän vastuksen, mutta tauolle mentiin 1?0johdossa. minuutilla Dong Fangzhuon maalilla tasoihin.
D-lohkossa Italia antoi kyytiä
3?0-lukemin Hondurasille. Huima, IFFK . 28): 1) Jouni
Anttila SuSi 30.19, 2) Eero Nurminen SuSi 34.19, 3) Lasse Kallio SuSi
35.49, 4) Heikki Husu 36.13, 5) Aki
Yrjä PertPe 36.15, 6) Jarmo Koivuniemi 38.54, 7) Raimo Honkanen AngA 39.25, 8) Mikko Sarosto 39.27, 9)
Mauri Sinnelä SuSi 40.15, 10) Hannu
Villberg SalVie 40.58, 11) Tapio Poutanen SomEsa 41.41, 12) Sauli Hyytiäinen SuSi 43.04, 13) Heikki Peura
43.07, 14) Riitta Ynnilä SuSi 43.27,
15) Timo Tammi SalVil 43.58
Pitkä 6.9 km (Läht. Varisjoella, opastus Valtatie 1:ltä. elokuuta.
Lehtikuva/Lauri Tuisku
KENO
Voittonumerot: 1, 8, 10, 21, 23, 31, 32,
36, 41, 42, 43, 47, 49, 51, 52, 54, 55, 61,
62, 66
MITALIPELI
Kulta: 3, 1, 4, 5, 2
Hopea: 3, 5, 1, 2, 4
Pronssi: 1, 4, 3, 2, 5
VEIKKAUSBINGO
Ensimmäiset vaakabingot:
17, 69, 8, 40, 55, 13, 62, 52, 36
Vaakabingot:
17, 69, 8, 40, 55, 13, 62, 52, 36, 2, 46, 68,
58, 4, 16, 22, 56, 57, 64, 50, 72, 3, 65, 10,
70, 19, 26, 74, 28, 66, 63, 67, 51, 54
Voitonjako: Ensimmäiset vaakabingot ei
yhtään kappaletta, Vaakabingot 41 kpl
voitto-osuus 7,40 e
Täyskäsi:
17, 69, 8, 40, 55, 13, 62, 52, 36, 2, 46, 68,
58, 4, 16, 22, 56, 57, 64, 50, 72, 3, 65, 10,
70, 19, 26, 74, 28, 66, 63, 67, 51, 54, 45, 1,
24, 42, 15, 20, 44, 59, 73, 43, 75, 30, 48,
27, 53, 31, 38, 7
Voitonjako: Täyskäsi 1 kappale voittoosuus 4 000,00 e.
PITKÄVETO
27 Australia?Serbia X (1?1) 3,25
28 Japani?USA 2 (0?1) 2,30
29 Brasilia?Belgia 1 (1?0) 1,20
30 Honduras?Italia 2 (0?3) 1,25
31 Norsunluurann.-Argentiina 2 (1?2)
1,35
32 Hollanti?Nigeria X (0?0) 3,25
33 Kiina?Uusi-Seelanti X (1?1) 3,50
34 Etelä?Korea-Kamerun X (1?1) 3,25
35 Pattijoki?Kouvola 1 (2?1) 1,30
36 Sotkamo?Joensuu 1 (2?1) 1,20
37 Nurmo?Hyvinkää 2 (1?2) 2,25
38 Vimpeli?Oulu 1 (2?1) 1,35
39 Jokerit?HV71 2 (2?3) 2,30
Seuraavat ottelut: 8.8. P-Iirot.
JALKAPALLO
KAKKONEN lohko B
FC Espoo?EIF
PoPa
15 14
LoPa
15 12
KaaPo
15 9
SalPa
15 9
PP-70
14 8
P-Iirot
15 9
Ilves
15 6
EIF
15 6
ÅIFK
15 5
Sinimustat 15 5
FC Espoo 16 4
Huima 15 2
IFFK
15 1
FJK
15 1
0 1
0 3
2 4
1 5
4 2
0 6
4 5
2 7
3 7
2 8
3 9
5 8
1 13
1 13
1?1
53?15
29?11
25?21
33?16
26?12
27?17
18?12
23?27
21?16
20?18
25?36
12?32
7?37
6?55
oli kaksi alle parin.
Jenni Kuosa on lyönnin huonommalla tuloksella jaetulla 16.
sijalla. 13): 1) Esa
Sarkimo SuSi 19.01, 2) Santtu Vahtera KiU 19.39, 3) Juliaana Kivi PertPe
19.44, 4) Jonna Juva MuurVi 23.42, 5)
Teemu Anttila SuSi 31.37, 6) Linnea
Heinonen KiU 34.33, 7) Oskari Tuomola FoPs 34.34, 8) Jukka Heinonen
KiU 34.46, 9) Valtteri Heinonen KiU
34.50, 10) Mirka Heinonen KiU 35.00,
11) Joel Lintuvuori 39.53, 12) Mika
Mannervesi Salo2009 40.26, 13) Eemeli Salmelin 57.53.
Lyhyt 2.9 km (Läht. 2990?
PARK COMPACT
. SalPa, 15.8. 1695?
2990?
. Nurmo, Kouvola . Toisessa ottelussa Etelä-Korea ja Kamerun pelasivat
tasan 1?1.
B-lohkossa Yhdysvaltain Stuart
Holdenin laukaus toisen jakson
alkuun livahti Japanin maalivahdin alta maaliin ja toi 1?0-voiton
jenkeille. Laadukkaalla etuleikkurilla leikkaat
kulmat ja pensaiden alustat
. Valeri Minkenen 1?0, 65. Ratamestareina toimivat
Sanna Karjalainen ja Kaj Raute.
Arvonnassa voittivat Reino Koski ja
Tapio Poutanen.
Helppo 1.9 km (Läht. Barcelona neuvotteli sekä
Messin ja päävalmentaja Josep
Guardiolan kanssa, ja lopputuloksena oli pelilupa olympiakisoissa.
? Meillä on sopimus vakuutuksesta, joka kattaa pelaajan koko
palkan, jos hän loukkaantuu.
Argentiinan jalkapalloliiton puheenjohtaja antoi myös sanansa,
että hän (Messi) on vapautettu
pelaamasta maaotteluja kuluvalla kaudella, Barcelonan urheilutoimenjohtaja Txiki Begiristain
kertoi.
Sopimus ei koske Argentiinan
MM-karsintaotteluja. Törmäyksen seurauksena
hän sai lievän aivotärähdyksen.
Hänen tilalleen tuli varusmies-
21
palvelustaan suorittava Johan
Estlander.
Myöskin loukkaantumisen jälkeen paluun tehnyt kärkipelaaja
Magnus Huldin jouduttiin vaihtamaan, koska hänen nilkkansa
ei kestänyt pelaamista. Jarno
Parikka 2?0.
Yleisöä: 502.
Kuntasarja:
Pertteli?Muurla 1?1 (1?1)
0?1 Matti Kakko, 1?1 Pekka
Virtanen
Perniö?Kuusjoki 4?0 (1?0)
1?0 Pasi Rantanen, 2?0 Rami
Lehtinen, 3?0 Mikko Venhomaa,
4?0 Mika Tallqvist
UUTUUS!
STIGA VILLA
Warkaus JK:n maalivahti Mikko Lehtinen sai olla tarkkana HJK:n Petri
Oravaisen kanssa Suomen cupin ottelussa. Sotkamo,
10.8. minuutilla,
SalPa: Lauri Vuorinen 1+0, Hannes
Lehtinen 0+1.
Misu Söderlund 1.01.55 10) 1.01.56
11) P-O Söderström 1.02.04 12) Tina
Weber 1.02.10 13) Kenneth Weber
1.02.18 14) Raul Röman 1.05.34 15)
Benjamin Tulonen 1.07.39
D-rata 1.6km: 1) Felicia Helenius
20.05 2) Andre Nordström 26.36 3)
Andrea Degerlund 39.09 4) Linda
Fagerholm 41.32 5) Alexander Weber
48.17 6) Jenni Fagerholm 48.51 7)
Jenni Sandberg 1.01.25
E-rata: 1) Benjamin Aliranta 18.11
2) Cedrik Sandell 20.40 3) Jasmine
Rosenblad 21.25 4) Jessica Weber
25.58 5) Emilie Nordström 33.44 6)
Olli Forma 40.25 7) Akseli Forma
41.18
Ykkössuunnat:
Ykkössuunnat suunnistettiin Suomusjärven Sisun järjestäminä Komisuolla. Automaattivaihteistolla
Park Compact 14 HST tarj. FC Espoo, EIF
. minuutilla. Sekou Cisse puski pelin tasoihin 52.
minuutilla, mutta Lautaro Acosta siivosi 85. Hänen
tilalleen tuli veteraanihyökkääjä
Kenneth Pulkki.
Ottelun tuomari Juho Honkanen ei tehnyt suurempia virheitä,
antoi toki neljä varoitusta vieraille sekä kaksi kotijoukkueelle.
EIF:n toppari Jarno Kritz sai nyt
suunsoitosta neljännen varoituksensa ja lepää seuraavassa pelissä. Klubi voitti Töölössä pelatun ottelun 2?0 Dawda Bahin ja
Jarno Parikan maaleilla, jotka
syntyivät 88. Ursula Wikström on partuloksella 30:ntena, Minea Blomqvist kaksi yli -tuloksella 62:ntena ja Kaisa Ruuttila kahdeksan
yli -tuloksella jaetulla 119. Sinimustat ?
PoPa, 9.8. Pelipäivää ei ole vielä
päätetty.
Välieräparit arvotaan 14. EIF:n maali tuli tilanteesta kun Calle Forsströmillä oli
avopaikka jonka FC Espoon maalivahti Markus Leinonen torjui
ja jatkotilanteesta Mattfolk siirsi
pallon verkkoon.
Piste kummallekin joukkueelle
tyydytti EIF:n valmentajaa Timo
?Panda. Sebastian Giovincon kuti 30 metristä
avasi maalihanat 41. 4900?
Löydä lähin Stiga -kauppiaasi osoitteesta www.stiga.fi
???????????????????
Naistoimikunta järjestää koko
perheen saunapäivän sunnuntaina 10.8. Honduras
sai pallon pilkulle 82. Pattijoki . Urheilu
Perjantaina 8. Peliluvan Barcelonalta saanut argentiinalaispelaaja kamppaili pallosta Norsunluurannikon Brou Angouan (vas.) ja Mamadou Bagayokon kanssa A-lohkon pelissä.
pomppimaan riemusta, kun Hernanes latasi 1?0-voittomaalin 79.
minuutilla.
? Ottelu olisi ollut parempi, jos
kenttä olisi ollut kunnossa. PP-70 . Park Compact 16
tarj. minuutilla.
Giuseppe Rossi ja Roberto Acquafresca upottivat puolestaan
rangaistuspotkunsa. 3490?
. KaaPo, 16.8.
ÅIFK . kierros pelataan perjantaina.
KORIPALLO
Kööpenhamina, Naisten PM-kilpailut:
Suomi?Ruotsi 57?73 (37?33).
Suomen parhaat pistemiehet: Reetta Piipari 23/4, Tiina Sten 15/8, Sandra Välikoski 5/7.
Perjantaina Suomi kohtaa Islannin.
Skopje, 18-v. Automaattivaihteistolla
Villa 14 HST tarj. Etuleikkureiden kiistaton ykkönen!
. 6): 1) Jarkko
Saarinen Delta 44.35, 2) Janne Lehto
AngA 45.39, 3) Petri Riikonen SuSi
46.03, 4) Mika Juva MuurVi 57.49, 5)
Antti Lumme Pertteli 1.01.02, 6) Janne Kivijärvi 1.10.34.
Seuraavat Ykkössuunnat 13.8. Vimpeli.
SUUNNISTUS
Maanantairastit:
A-rata 6.1km: 1) Pekka Vesterinen
46.13 2) Harri Leinikka 1.02.20 3)
Daniel Forsell 1.05.50 4) Janne Nyberg 1.05.51 5) Tapio Halme 1.10.57
6) Tarja Pääkkönen 1.17.26 7) Hannu
Yliuutinen 1.18.24
B-rata 4.4km: 1) Kaj Ranta 41.21 2)
Eero Ahlqvist 44.48 3) Ulf Höglund
45.03 4) Frank Kevin 45.04 5) Roy
Wickholm 45.37 6) Jouni Forssel 48.08
7) Leif Kämpe 48.18 8) Jan Täppinen
49.09 9) Kalle Ahlqvist 49.20 10) Ulf
Gerkman 51.24 11) Frank Höglund
51.36 12) Peter Sjöholm 54.15 13)
Mikko Kara 58.45 14) Timo Peltomaa
1.01.22 15) Kjell Lindholm 1.01.54
C-rata 2.8km: 1) Niklas Rosenblad
32.25 2) Susanna Forsell 38.28 3)
Andre Nylund 38.39 4) Tomppa Peltomaa 46.55 5) Ritva Forsell 51.12 6)
Teuvo Mattila 52.25 7) Hannele Beck
53.52 8) Bernhard Biström 57.40 9)
SSS?STT
Jalkapalloliigassa mestaruustaistossa mukana oleva HJK
jätti Suomen cupin puolivälierän
ratkaisun viimeisille minuuteille
Kakkosen Warkaus JK:ta vastaan. Perniö.
13
11
6
4
4
ETULEIKKURIT
Made in Tranås Sweden
STIGA PRIMO
Villa 12
2390?
Park Compact 13
Peking, Miesten alkulohkot:
Lohko A: Australia?Serbia 1?1
(0?0), Norsunluurannikko?Argentiina 1?2 (0?1)
Lohko B: Japani?USA 0?1 (0?0),
Hollanti?Nigeria 0?0.
Lohko C: Brasilia?Belgia 1?0
(0?0), Kiina?Uusi-Seelanti 1?1
(0?0)
Lohko D: Honduras?Italia 0?3
(0?2), Etelä-Korea?Kamerun 1?1
(0?0)
Miesten Suomen cup, Puolivälieriä:
Haka?TP-47 3?0 (1?0)
6. kierroksen ottelut: Jokerit?HV-71
Ruotsi 2?3 (1?3, 0?0, 1?0), Kärpät?
Färjestad Ruotsi 2?0 (2?0, 0?0, 0?0),
Tappara?Linköping Ruotsi 4?7 (2?2,
1?0, 1?5), TPS?Frölunda Ruotsi 4?1
(0?1, 2?0, 2?0), HIFK?Djurgården
Ruotsi 3?2 (0?1, 3?1, 0?0).
2. Oulu . Ilma
oli kuin saunassa, mikä vaikeutti
lisää, Dunga tuumi.
C-lohkon avausottelun avausjakso todisti, että Belgian nuorissa pelaajissa riittää sitkeyttä.
Vincent Kompanyn johtama puolustus ei antanut laukaustakaan
Ronaldinholle ja kumppaneille.
Vaarallisin paikka syntyi Belgialle, kun brassimaalivahti Renan
torjui läpi juosseen Kevin Mirallasin laukauksen suoraan Marouane Fellainelle, joka kuitenkin
sijoitti avoimen maalin ohi.
Erotuomari Khalil al-Ghamdilla ei ollut parhain päivänsä.
Varoituksia nousi saudiarabialaisen taskusta kymmenen
Perillä pitäisi oleman
loppuvuodesta 2010.
40 000 kilometrin rupeama alkoi heinäkuun ensimmäinen päivä Norjan Nordkappista. Urheilu
Perjantaina 8. Onhan tämä hullua, mutta
vielä hullumpaa olisi kai olla toteuttamatta suurta haavettaan,
Olsen filosofoi.
Jotain juoksemisen maanisesta luonteesta kertoo sekin, että
kaksikko osallistuu usein päivärupeaman jälkeen mahdollisuuksien mukaan paikallisiin juoksutapahtumiin!
Salosta matka jatkuu perjantaina Turkuun, josta juoksijat
siirtyvät laivalla Ruotsiin. Vesi on
loistava kuntoiluelementti, eikä
lentopallo uima-altaassa varmasti ole niitä keveimpiä lajeja. Takapihalle täytetään neljä
kertaa seitsemän metrin allas
vedellä ja turnaus pelataan kaksimiehisin joukkuein, kuvailee
Kimmo Tuominen Toriterassilta.
Tuominen painottaa, että tapahtuma on leikkimielinen ja
mukana on luvassa myös oheisohjelmaa tilaisuuteen sopivan
musiikin kera.
Joka tapauksessa nyt Salossa
pelattava turnaus on tiettävästi
ensimmäistä kertaa Suomessa
kilpailumielessä pelattava poolvolley ?turnaus ja se starttaa sunnuntaina kello 13.00.
?????????????
6UOKRATAAN H. Meidän
onkin pitänyt muistuttaa jatkuvasti itsellemme, ettei tämä tule
olemaan koko ajan tällaista . Torstaipäivän Saukkola?Salo etapille kaksikko sai
vetoapua muun muassa salonseutulaisilta juoksuharrastajilta Jari
Tompolta ja Mikko Kuikkaniemeltä. Uefalta
saatu erikoislupa mahdollistaa Tapiolassa pelaamisen ensi torstaina.
SSS?STT
Hynynen
loppukaudeksi
KuPSiin
Jalkapalloliigassa toiseksi viimeisenä karsijan paikalla oleva
Kuopion Palloseura vahvistuu
Antti Hynysellä. Myös lohjalaiset Seppo Leinonen ja Risto Latva ovat olleet mukana Etelä-Suomen reitillä.
. Nyt
peliareenana käytettävässä altaassa vettä tulee olemaan metrin
verran.
Vedessä pelattavia palloleikkejä
on totuttu näkemään uimarannoilla ja esimerkiksi kylpylöitten
altailla. Ultrajuoksijoille 50
Honka pelaa jalkapallon Uefacupin toisen karsintakierroksen
kotiottelunsa norjalaista Vikingiä
vastaan kotikentällään Espoon
Tapiolassa, vaikkei Tapiolan urheilupuiston kenttä täytä kansainvälisten ottelujen kriteerejä.
? Vikingin toinen valmentaja kävi täällä tarkkailemassa meidän
ottelua ja hän kysyi, miksemme
pelaa ottelua täällä. Uutta Olsenin ja Barnetin yrityksessä on
lähinnä sen kesto.
. Näin pääsee näkemään uusia
paikkoja, tapaamaan uusia ihmi-
siä ja kokemaan uusia kulttuureja. Eli
siis reilu maraton ja vieläpä 800
päivänä peräkkäin.
Moinen kuulostaa tavallisesta
tossunkuluttajasta täysin mahdottomalta. Laitoin sitten
tiedusteluja (Euroopan jalkapalloliitto) Uefan suuntaan ja lähetin
muutamia dokumentteja, jonka
jälkeen sieltä näytettiin vihreää
valoa, Hongan joukkueenjohtaja
Juha Leonoff kertoo.
Aiemmin Honka on pelannut euro-ottelunsa Myyrmäessä. elokuuta 2008
Kolmen vuoden maraton
Jesper Olsen ja
Sarah Barnet
ohittivat
Salon matkalla
Sudaniin
SÄHKEET
Kuvat: Sami Kilpiö
Leena Suomiselle
kultaa Mäntsälästä
Hajalan Metsästysseuraa edustava Leena Suominen ampui kultaa viime viikonloppuna Mäntsälässä käydyissä Pohjoismaisten
metsästysammunnan mestaruuskilpailuissa. Kotimaassani Tanskassa minua pidetään itse asiassa hullumpana kuin Suomessa. Täällä
on pitkät perinteet kestävyysjuoksussa, Olsen naureskeli Suomusjärven kohdilla pitämässään
pienessä pysäyksessä.
Olsenille kymmenientuhansien
kilometrien juokseminen ei ole
uutta, sillä hänellä on jo vyöllään
26 000 kilometrin etappi muutaman vuoden takaa.
. Heinäkuun aikana Olsen ja Barnet ovat
juosseet läpi kesäisen Suomen.
Torstaina oli vuorossa Suomen
toiseksi viimeinen etappi, jolloin
kaksikko saapui Saloon.
Päivämatkat ovat juoksijoilla
keskimäärin 50 kilometriä. Myös jatkossa minulla on apulaisia, mutta erityisesti Afrikkaan
niitä on ollut vaikea sopia, Olsen
kertoo.
Juoksijoiden etenemistä voi seurata osoitteessa www.worldrun.
org.
SM-mitalit jakoon Meripäivillä
Suosituksi lentopallolajiksi viime vuosina muodostunut beachvolley sukeltaa Salon Toriterassilla sunnuntaina veteen. Hän siirtyy Kuopioon Tampere Unitedin miehistöstä. Tauko
käytetään tehokkaasti hyväksi
venyttelyyn ja energiatankkaukseen.
Suomessa juoksijoita ovat avittaneet paikalliset juoksuharrastajat ja mukana onkin seurannut
huoltoauto ja pääsääntöisesti
majoituksetkin ovat olleet järjestettyinä.
Jatkossa mukana tulee olemaan
työnnettävä kärry ja gps-paikannin. Suomisen voittotulos
haulikkoammunnan compac sporting -luokassa oli 68.
SSS
Honka pelaa
Vikingiä vastaan
Tapiolassa
SSS?Paul Lipiäinen
Tanskalaisella Jesper Olsenilla, 37, ja australialaisella Sarah
Barnetilla, 32, on kova tavoite.
Kaksikko pyrkii juoksemaan
maapallon ympäri pohjois-eteläsuunnassa.
Koskapa napamantereilla juokseminen olisi varsin viileää touhua, kulkee juoksijoiden reitti
ensin Euroopan ja Afrikan läpi,
josta he siirtyvät Etelä-Amerikkaan ja juoksevat Amerikan mantereen läpi. Lenkkitossuja reissulla on
arvioitu kuluvan noin 100 paria.
. Olsen
ja Barnet ovatkin miettineet,
millaisen juoksutapahtuman
pystyisi laivan kannella järjestämään...
Seudun juoksuharrastajat seurana
Ennätysjuoksijat juoksevat 5?6
kilometrin pätkiä, joiden jälkeen
on 5?7 minuutin tauko. Hyökkääjällä on tilillään
105 liigaottelua, joissa hän on viimeistellyt 13 maalia.
SSS?STT
Beach volley
siirtyy altaaseen
Jarmo Laakso
Tanskalaiselle Jesper Olsenille (kesk.) pitivät Saukkola-Salo -etapilla seuraa salolainen Jari Tomppo (oik.) ja halikkolainen Mikko Kuivaniemi (vas.).
Jesper Olsen arvioi reilun kolmen
vuoden reissulla kuluvan 100 paria
lenkkitossuja.
22
kilometrin päivälenkki käy kuitenkin verryttelystä. seuraavat 38 000 kilometriä ovat varmasti vaikeammat.
. Varsinkin etelän lomakohteissa vesipelit ovat suosittuja.
Pallopelejä vedessä pelaten käytetään vapaa-ajan vieton lisäksi
erilaisina kuntoutusohjelmissa,
missä vesijumppaa muutenkin
??????????????
/STETAANYKSIÚTAIPIENIKAKSIO
3ALONKESKUSTASTA
0UH
Pickla
Ilkka Landen ja
Jussi Myllymäki
kamppailevat
hopeatilasta
Puutarha- ja metsämarjoja sekä
kanttarelleja.
Kalle Öberg 044 298 9801
Raitalankatu 4, Salo
Varasto avoinna joka päivä
16.00-18.00 (ei lauantaina)
käytetään.
Toriterassilla pelattava turnaus on ehditty nimetä jopa epäviralliseksi SM-kisaksikin, mutta
enemmänkin turnaus on varmasti kokeilua.
. Afrikka ja erityisesti Sudan
tulevat olemaan varmasti haasteellisimmat paikat muun muassa viisumiongelmien vuoksi.
Toisaalta tiedän ensimmäisten
kuukausien olevan juoksemisen
itsensä kannalta ne vaikeimmat,
Olsen miettii.
Suurena apuna Olsenille ja Barnetille on Suomessa ollut yrittäjä
Reino Uusitalo, joka sponsoroi
auton, juoksi kaksikon mukana
12 päivää ja toimi sen jälkeen
kuljettajana. Suomessa kannustus ja tuki
on ollut aivan loistavaa. Sopimus KuPSin kanssa
kattaa loppukauden, eikä siinä
ole optiota jatkosta.
? Ensi kaudesta on keskusteltu
pelaajan kanssa, mutta mitään
ei ole sovittu, kertoi KuPSin urheilutoimenjohtaja Esa Pekonen
torstaina.
Hynynen, 24, on pelannut Tampere Unitedissa kaudesta 2003
alkaen