Hänen mielestään eduskunnassa on tähän
asti käyttäydytty hyvin.
??Kesäkuussa tilanne oli
meille kaikille uusi ja vaalitulos purkaantui eduskuntakeskustelun sävyssäkin,
mutta tasoittui sitten.
Eduskunnan täysistuntosalina remontin ajan toimivan konserttisalin akustiikkaa on korjattu kesän aikana. Lohelan mukaan myös
puhemiehen koroketta on
siirretty, joten puhemies näkee nyt kaikki kansanedustajat.
Puhemiehen käytäntöihin
Lohela ei pyri tekemään
Eduskunnan puhemies Maria Lohela (ps.) sanoo, että hän haluaa tuoda avoimuuden ja vuoropuhelun kulttuuria eduskuntaan.
suuria uudistuksia.
??Haluan tuoda avoimuuden, vuoropuhelun ja vuorovaikutuksen kulttuuria
eduskuntaan, vähän lisää
iloisuutta ja naurua, hän sanoi.
Tiitisen paikka
hakuun
Lohela kertoi myös, että
eduskunnan kansliatoimikunta laittaa todennäköisesti ensi viikolla hakuun
eduskunnan pääsihteerin
paikan. Suomen luottoluokitukset
ovat vaakalaudalla syyskuussa, kun kolme luottoluokittajaa
julkistaa luokituksensa.
LOPPUSYKSY
Talousarvion puiminen jatkuu eduskunnassa.
Keskustelu tasa-arvoisesta avioliittolaista jatkuu, kun jo läpimenneen kansalaisaloitteen vasta-aloite etenee eduskuntaan.
Kansalaisaloitteista myös mm. Heti se käsitellään,
kun se jätetään.. Lohela
luonnehtii tulevaa syksyä
kaikin puolin vaikeaksi, sillä
pakolaiskriisin lisäksi edessä on rajuja leikkauksia.
Lohela huomautti, että viime kädessä puhemies vastaa
siitä, että kuri täysistuntosalissa pysyy. Hänen
mukaansa asiat pitää ottaa
asioina. En halua
ohjata puhemiesneuvoston
päätöstä, koska se ei ole minun henkilökohtainen päätökseni. Nykyinen pääsihteeri Seppo Tiitinen täyttää
joulukuussa 68 vuotta ja on
jäämässä vuodenvaihteessa
eläkkeelle.
??Tavoite on tehdä valinta
marraskuun aikana.
Puhemies kertoi jatkavansa säännöllisiä tapaamisia
varapuheenjohtajien Mauri Pekkarisen (kesk.) ja
Paula Risikon (kok.) kanssa. Hän aikoo myös tavata
muun muassa kaikki edus-
kuntaryhmät kasvokkain.
Lohelalta kysyttiin mielipidettä myös siihen, että
SDP:n eduskuntaryhmä on
kertonut aikovansa tehdä
aloitteen ajankohtaiskeskustelusta, jonka aihe olisi
rasismi.
??Siitä tekee päätöksen puhemiesneuvosto.
Politiikan penkkiurheilija,
muista ainakin nämä:
Eduskunta jatkaa syksyllä työtään väistötiloissa Sibelius-Akatemiassa.
Kuva keväällä valitun eduskunnan ensimmäisestä istunnosta 28. huhtikuuta.
SYYSKUU
Tämän viikon keskiviikkona ja torstaina hallitus sopii ensi
vuoden budjetista.
Kuun loppuun mennessä hallitus antaa tiedonannon eduskunnalle työelämän kiristyksistä, jotka toteutetaan yhteiskuntasopimuksen kaaduttua.
Tiedonannon jälkeen oppositio koettelee hallituksen
luottamusta todennäköisesti luottamusäänestyksellä.
SDP tivaa hallitukselta tietoa koulutussäästöistä välikysymyksellä.
Talous puhuttaa pitkin syksyä. Lohela kuvaa Lähiidän ja Afrikan pakolaiskriisiä humanitaariseksi katastrofiksi, joka on jollakin
tavalla ratkaistava.
??Toivon, että täällä pysytään rauhallisina ja asiallisina ja käydään rakentavaa, ratkaisuhakuista yhteiskunnallista keskustelua
esimerkkinä muille, Lohela
sanoi tiedotustilaisuudessa
maanantaina.
??Jokainen kansanedustaja on vastuussa siitä, että
työskentely-ympäristö pysyy
rauhallisena.
Eduskunnan syysistuntokausi alkaa tiistaina. eurokansanäänestystä vaativa
aloite on kerännyt rivakasti nimiä.
Kuka päättää sosiaali- ja terveyspalveluistasi; vääntö soteuudistuksesta jatkuu.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä linjaa suhtautumistaan
väliaikaisesti eronneeseen Olli Immoseen lokakuussa.
STT, koonnut: Anniina Luotonen, kuva Martti Kainulainen/Lehtikuva, grafiikka: Matti Kiipula
Lohela toivoo rakentavaa
ratkaisunhalua pakolaisasiassa
?Humanitaarinen katastrofi on jotenkin ratkaistava.?
Lehtikuva/Roni Rekomaa
STT | SANNA NIKULA
LUKUTAITO ON LUKEMATTOMAN ARVOKAS
LUE ILMAISEKSI
Salon Seudun Sanomien digilehteä tänään kello 8.30 alkaen
osoitteessa www.sss.fi/lukutaito
Eduskunnan puhemies Maria Lohela (ps.) toivoo, että
eduskunta kävisi pakolaisista rauhallista ja rakentavaa keskustelua
Varsinais-Suomen
pk-yritysten suhdannenäkymät ovat lisäksi selvästi paremmat kuin koko maassa.
Erityisen hyvältä näyttävät
arviot henkilöstömäärien kehityksestä. SDP:llä on kuninkaantekijän
asema suomalaisen korporaatiokentän uudistamisessa. Nyt on ehdottomasti
kuunneltava märyläisten mielipidettä. Sananvapauden kannalta on kuitenkin arveluttavaa ajatella, etteikö tapaus Immosta olisi mediassa saanut arvostella niin
voimakkaasti.
Kovaa jupinaa on myös saanut aikaiseksi Halikkoon
suunnitteilla oleva vastaanottokeskus. Kasvutäytyy pitää huolta kotimaan kysynnästä ja kurustamisessa. Se on oma vika jos jou-
tuu maksamaan tuplasakot.
Kaikille sama rangaistus
riippumatta tuloista. Laineet ovat kuohuneet varsinkin somessa. Perjantai 4.9. Latuskat ei kiinnosta
ruoan kotimaisuuden. Siinä onnistuminen varmaan
kohentaisi kannatustakin.
n Kirjoittaja on Särkisalossa asuva
tekniikan tohtori.
040 7711 777
n. Juhlarahat hyötykäyttöön
n. Maanpuolustuskurssit ovat perinteisesti antaneet maamme eri tason
vaikuttajille vuosittain syvälle luotaavaa
maanpuolustus- ja kriisinhallintatietoutta.
Taloudenpuolustuskurssit ovat uusi suomalainen toimintatapa jakaa uusinta talouselämän tutkimus- ja kokemustietoutta
yrityksille ja kansanedustajille.
Finlaysonin Jukka Kurttila antaa pyyhkeitä
suomalaisyrityksille, jotka hänen mukaansa
ovat paenneet omaa vastuutaan tuotekehittämisessä taantuman varjolla (HS 27.8.).
Hän pitää onnistuneen yritysjohtamisen esimerkkinä ruotsalaista Ikeaa, joka ei valmista
Ruotsissa mitään, mutta jonka pääkonttori,
suunnittelu ja muu löytyvät kaikki sieltä.
nn
Meillä on eräs maailman parhaista koululaitoksista. Kysymyshän on kunnianloukkauksesta. Tarkkaavaisuutta
lähtökohta on se, että kodeissa tiedetään missä heidän lapsensa ovat ja aikaansa viettävät. Arvasit oikein ettei voinut kuvitellakaan
0, vaikka ovat itse luoneet mitään. Jos tulijat ovat kaikki alle nelikymppisiä, mitä he tekevät noin syrjässä, kun kuitenkin
joka päivä täytyy tulla kaupungin keskustaan ja virastoihin kielikursseille tai muualle.
Kaikista kauheinta on Märyn lähiasuntojen hintojen
romahdus. Märyläisten mielipide on otettava
huomioon.
Vanhempi rouva
Suomessa vallitsee villi konsensuskorporatismi, jossa lainsäädäntövaltaa käyttävät
yleisissä vaaleissa yhtäläisen äänioikeuden
perusteella valittujen kansanedustajien
ohella työnantajien ja työntekijöiden muodostamat ammattikunnat eli korporaatiot.
On selviä viitteitä siitä, että kotomaamme
etujärjestöt käyttävät ylimmille valtioelimille kuuluvaa päätösvaltaa. Nämä henkilöt eivät ymmärrykseni toimi kansan, vaan taustallaan
olevan työmarkkina-, työntekijä- tai tuottajajärjestön edustajina. syyskuuta 2015
Perustettu 1919
Mielipide
Päätoimittaja VILLE POHJONEN
PÄÄKIRJOITUS
Kirjoita lyhyesti. Olipa ilo lukea iloisia yrimaaseudun ihmiset äänestysuutisia iloisten miesten
täneet Sipilän valtaan. Uusia pettymykTuore suhdannebarometri vahvistaa entisesKASVUHAKUISUUTTA maakunnan pk-yrisiä ei enää tarvita. Kenties pakolaiset ja turvapaikanhakijat muodostavat ns. se sitten kaatui se
?yhteiskuntasopimus?, tai
selkokielellä sanottuna,
pyrkimys rakenteellisten
muutosten aloittamiseen
työehtosopimuskentässä. Maakunnan pk-yrityksistä 21 prosenttia ei
ole investoinut lainkaan
viimeisen vuoden aikana. Tällainen toiminta
on eräs nykyahdinkomme juurisyy.
Suomen itsenäisyyden juhlarahaston Sitran mukaan (HS 24.8.) työelämä on globaalisti niin rajussa muutoksessa, ettei ongelmia enää pystytä ratkaisemaan vanhoilla
käytännöillä. mutta korporaatiot rypevät kuin
siat kaalimaassa. Kun vienti vetää huonosti,
tään pk-yritysten roolia uusien työpaikkojen petyksillä löytyy kyselyn mukaan hyvin. Nyt ollaan jo Salossakin sekaisin
niin kunnianloukkauksista kuin hätää kärsivistä pakolaisista että hämärtyy, onko kysymyksessä ihmisten vai
asioiden välinen riita. Jätä viisi-,
kuusi- ja seitsemänkymppiset ym. Asunto ei mene kaupaksi, vaikka saisi puoleen hintaan. Minun
sia, tämäkin sinkkumies
ex-pettäjämieheni oli ilmeirengastaa itsensä. Eipä
nykyisen helvetin. Onneksi pettäjä
Lähi-idän ja Afganistanin jää aina lopulta kiinni. Olisi kävelymatka kaupungille,
eikä kenellekään aiheutuisi haittaa. Montako pakolaista jen- vieraista suoraan kotiin ja
kit ovat ottaneet Lähi-idän hoiti hommat siihen malliin,
kriisimaista. Vertailun vuoksi
Syyriassa ja Irakissa lukutaidottomuus keikkuu 15?20 prosentin haarukassa, ja Afrikan
keskiosissa se on 50 prosentin luokkaa. Olin aluksi myönteisellä kannalla, mutta
nytpä tarkemmin kun olen asiaa miettinyt, niin käänsin
takkini.
Ajattelen asiaa näin. Taso tessen hyvässä kunnossa ja
tattu?
kiero kuin korkkiruuvi. Merkittävä osa
kansanedustajista valitaan työmarkkinaosapuolten tuella. Huolehtivassa kodissa
perheensä Suomeen, ja näin
voidaan avata koulu uudelleen koulukäyttöön. Melko lähelle kunnialoukkausta syyllistyi persujenkin työmies, joka
julkaisi omanlaisensa mustan listan ihmisistä, jotka ovat
arvostelleet perussuomalaisia sen jälkeen, kun puolueen
maahanmuuttokriittinen kansanedustaja Olli Immonen
julkaisi mahtipontisen monikulttuurimanifestinsa. Suomalaista ei siis voida sahata linssiin pienelläkään präntillä. Paikallinen kokoomusväki on ihmeissään, kun jäsenien mielipiteitä ja sanomisia aletaan
selvittämään poliisin toimesta sen mukaan, mitä kukakin
on sanonut ja tarkoittanut. Puurot ja vellit menevät
iloisesti sekaisin, kun pyritään tuomaan esiin vain se negatiivisuus, ja unohdetaan, että ihminen on ihminen tällä
välillä poutaisella elämän surffilaudalla. Pakolaisista vielä: ei ih-
misiä voi taivasallekaan
jättää, mutta jokainen tulija
velvoitettava kielikurssille,
yhteiskuntaopin kurssille ja
jokainen rikokseen sortuva
karkotettava välittömästi.
Mielipide tämäkin. Eikös Meriniityllä ole yhtään
tyhjää isoa hallia, josta voisi remontoida kunnollisia erikokoisia asuntoja heille. Rekikertomana. Kokonaisansio tulee koostumaan
useista pienemmistä lähteistä. Hei ystävä. Luku- ja kirjoitustaidottomuutta
ei maassamme enää ole. Varsinais-Suomen
yrittäjien tekemän kyselyn
mukaan 17 prosenttia yrityksistä arvioi henkilöstömääränsä kasvavan seuraavan
vuoden aikana. Jos sormuksella saa nain. Eikös valtio nämäkin
kustanna.
On paljon lakiin perustuvia asioita, kun täytyy kysyä lupa kunnalta tai naapureilta milloin mistäkin rajoista, teistä, puun kaadoista ym. Siinä onnistuminen
varmaan kohentaisi kannatustakin.
PEKKA JÄRVINEN
Tässä tänään
ja huomenna...
N
o niin . Työntekijöiden
ja työnantajien edusmiehet ja -naiset, so.
korporaatioiden edustajat, vahvistettuna
hallituksen nimeämillä asiantuntijoilla
pyrkivät löytämään langanpäätä, josta voisi
kehkeytyä kokonainen kerä helpottamaan
taloustilanteemme vakavaa ahdinkoa. Yleinen taloustilanne
nähdään pahimpana kehittämisen esteenä myös
Maakunnan pk-yrityksissä uskotaan henkilökunnan määrän kasvavan tulevan vuoden aikana. Tuli
n. Pääset
vähemmällä työllä, saat hyvän mielen. Toimitus
tarvitsee tietoonsa myös nimimerkillä kirjoittavan nimen ja yhteystiedot.
Sähköpostiosoite: mielipide@sss.fi
Postiosoite: SSS/Mielipide, PL 117, 24101 Salo
Mielipidesivun tuottaja: Risto Knuuttila,
(02)7702 340
Kommentoi
verkossa
KOLUMNI
8.9.2015
Maakunnan yrityksissä pientä toiveikkuutta
SSS-arkisto/Minna Määttänen
Maakunnan pienissä ja keskisuurissa yrityksissä tulevaisuuden näkymät ovat kohentuneet viime kevään pohjalukemista. juhlat pitämättä
ja anna rahat pakolaisten
vastaanottamiseen. Kokemusta on. (SSS 27.8.).
Kenenkään kunniaa ei tietenkään pidä loukata. Tämä tuli hyvin selväksi niistä muutamista puheenvuoroista, joita olen nähnyt ja kuullut torin
mielenosoituksista. Rajanveto on
kuitenkin vaikeaa kunnianloukkausasioissa. Kokonaan toinen asia sitten
on luetun ymmärtäminen, siitä johtopäätösten teko ja tarvittavien muutosten lihaksi
laittaminen. Miettikääpä te
puolustajat, joita asia ei näiltä osin koske.
Minulla on parempi idea. hyvän vihollisen. Vastaavasti
henkilömäärän arvioi vähenevän 12 prosenttia.
Saldoluku on siis 9 eli tukevasti plussalla. Suurkiitos Halikon sai- Rekijoelta. Näin Sa- laruoan alkuperää. Koko maassa
vastaava luku on 4, joten Varsinais-Suomen pk-yrityksissä
usko uusiin työpaikkoihin on
selvästi vahvempi.
kista vastaajista. Toimitus valikoi, käsittelee,
otsikoi ja tarvittaessa lyhentää julkaistavat
tekstit. Hätäänlo elävöittäisi maaseutua tynyt
raalan puutarhurille upeista istutuksista, jotka ovat
olleet ilonamme ja ihastelun
aiheenamme useita vuosia
päivittäisillä kävelylenkeillä. Pitkäaikaiset työurat häviävät, töiden projektiluonteisuus vahvistuu, työt ovat liikkuvia
ja yhä harvemman etuoikeus on kuukausipalkka. Sitten tuovat n. Ihmisiä suorastaan lietsotaan
hädänalaisia pakolaisia vastaan. Molempien
hengenlähtö lähellä
n. Valitettavasti Salossa voimakas vastakkainasettelu on saamassa valtaa, mikä
Oikeus pelätä
ja olla eri mieltä
En ollut torilla mielenosoituksissa Märynummen vastaanottokeskuksen puolesta tai sitä vastaan. Yritulevaisuudessa.
tysten investointihalut ovat edelleen varovaisia.
Koska investointihalut
SUHDANNENÄKYMIÄ voi
leen vähentävät työpaikkoja ja hakevat kustanovat vähäiset, ei rahoipitää hyvänä uutisena. Silloin ollaan pahasti hakoteillä, kun
aletaan yhteishuutona huutamaan peellä alkavaa sanaa,
että systeemi on sieltä. Siinä missä suuret yritykset edelhakuisia yrityksiä on peräti 36 prosenttia kailuttajien ostovoimasta.
SDP:llä on kuninkaantekijän asema
suomalaisen korporaatiokentän
uudistamisessa. Hallitukset
yrittävät . Mikä parasta, sieltä ei löydy vastustusta, kun eikös juuri nämä
n. Katsoin
netistä pari videota tilaisuuksista.
Vastustajat eivät käyttäytyneet niin huonosti kuin
eräät mielipidepalstalle kirjoittaneet väittävät. Lisäksi
kyläkaupalle tulee tarve, ja
palvelut elpyy. Mielestäni Sipilän hallituksen
suosio, palkansaajien järjestäytymisasteen
lasku vuoden 2009 67 prosentista vuoden
2013 64,5 prosenttiin ja SDP:n alamäki
ovat selkeitä signaaleja kansalaisten uuden
odotuksesta. Sinä
farmarissa ajoit pysähtymättä ohi. Vallitsevan järjestelmän epäkohdat
eivät ole maahanmuuttajien aikaansaamia. Suomen talouden tilaa ostaIsot rinnat ja sopivan pyöreä malla suomalaisia tuotteita.
peffa ovat kivaa katselta- Joutsenlippu kertoo ainakin
vaa. Jämähtämisellä
vanhoihin poteroihin tullaan ainoastaan
pahentamaan väistämättömän muutoksen
ainakin hetkellisiä vaikutuksia.
nn
Talousahdinkomme ei ole yksin globalisaation, hallituksen tai korporaatioiden
syy, myös yritysten tulee katsoa vakavasti
peiliin. Ei liity äiteihin miten- n. Toki ymmärrän, että ihmiset
ovat huolissaan uuden asian edessä, mutta asioihin pitäisi
suhtautua järkevän kokonaisvaltaisesti eikä liioittelemalla.
Luulen, että mikäli sitä vastaanottokeskusta suunniteltaisiin mihin tahansa Salon kolkkaan, niin vastaanotto olisi varmastikin yhtä kylmää, koska ne vastakkainasettelun
asemat lienevät keskustaajaman tuntumassa.
Inhimillisen hädän keskellä annetaan keskuksen tulla Saloon, jonka jälkeen poliisi aloittaa viranomaisselvitykset
siitä, kenen kohdalla täyttyvät perusteet pakolaisstatukseen ja mahdolliseen turvapaikkaan.
Janne Saarioja
Salo
LEHTO
Märyläisten ääntä
on kuultava
Minäkin kaupungin keskustan kerrostalossa asuva päätin sanoa mielipiteeni Märyyn kaavailtavasta vastaanottokeskuksesta. Kotiintuloaika
on tarkka ja ehdoton. Talouden nykytila on tulosta jo vuosien toimimattomuuden jatkumosta. Vastuuta tiennyt tyttö
n. Kirjoita mieluummin nimelläsi. Kyse on kansainvälisistä sopimuksista, joihin Suomikin on sitoutunut.
Tunnenkin osittaista myötähäpeää ihmisten puolesta,
jotka siellä hilluivat ulkomaalaisvastaisten plakaattien
kanssa. Pakolaiset voisi sijoittaa kyselkää laitos- ja ravintoRekijoen kouluun. Auto
pysähtynyt päästääkseen
jalankulkijan tien yli. Huolehtiva vanhempi ok
n. Ja
n. Tämän
pitäisi olla meille jokaiselle itsestäänselvyys. On alkanut tuntua siltä, että kaikkia, jotka vastustavat keskuksen tulemista Märynummelle, pidetään rasisteina.
Jos asut alueella ja pelkäät mitä keskuksen alueelle tuleminen voi aiheuttaa, sinulla on oikeus siihen. Tämä kaik-
rit
a
Tekst
ki tulee heijastumaan korporaatioiden
toimintaan mullistavasti. 2
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 8. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on eri yhteyksissä puhunut voimakkaasti vastakkainasettelusta ja sen vaaroista ja viime aikoina eritoten, miten meidän pitäisi suhtautua Suomeenkin
tulevia turvapaikanhakijoita kohtaan. Somessa hyökätään avuntarpeessa olevia turvapaikanhakijoita kohtaan osittain
vieläkin jyrkemmin sanakääntein kuin mitä oululainen
ex-teollisuusvartija Olli Immonen omassa päivityksessään
käytti monikulttuurisuuden nykytilaa pohtiessaan.
Monet väitteet pakolaisten saamista iPhoneista, televisioista ja jopa maastopyöristä ovat populismin kukkasia suvaitsemattomuuden hetteikössä. Iloinen Leena
joki nousuun
n. Tosin suurin
Kaikkiaan Varsinais-Suomen pk-yritykset työlPk-yritysten odotukset tulevasta vuodesta
osa vähennyksistä selittyy suuryritysten leiklistävät tällä hetkellä jo noin 110?000 ihmistä.
maalaavat hieman valoisampaa kuvaa kuin mikauksilla.
hin viime vuosina on totuttu. Ihmisten päähän on piintynyt maahanmuuttajista monennäköisiä kauhukuvia, vaikka maahanmuuttajat olisivat kuinka kunnollisia. Jos se olisi
kulkenut 1?2 metriä edellä,
sitä ei enää olisi. Märyläinen
ja tulisi väriä kylänraitille.
Kun pakolaiset oppivat kielen ensimmäisen vuoden
sisällä ja pääsevät töihin,
niin ostavat varmasti talot
n. Harmaina eminensseinä ja
sylttytehtaina toimivat kaikki eduskuntapuolueemme, vaikka aina vuorollaan oppositiossa istuvat toista väittävätkin.
nn
TÄTÄ MIELTÄ
Pelkoa ja vihapuhetta kaupungin kaduilla
Politiikan kerrotaan usein olevan sellaista, että vain asiat
riitelevät, eivät ihmiset. Maakunnassa ja varsinnustehokkuutta, nähdään pienissä ja keskisuutuksen järjestämistä koeta yrityksissä suurena
kin Salon seudulla kyyti on ollut kylmää ja työrissa yrityksissä jo tarvetta uusille työpaikoille.
ongelmana.
paikkoja kadonnut kovaa vauhtia. Jokaisella on oikeus pelätä ja olla eri mieltä olematta rasisti.
Vapaa aikuinen
on seurausta siitä, että turvapaikkaa hakevista ja heidän
todellisista ongelmistaan ei kyetä keskustelemaan rakentavassa hengessä.
Valitettavasti keskustelun taso on yksipuolista retoriikkaa, jolla haetaan yhtenäistä joukkovoimaa oletettuja
uhkia vastaan. Jokainen voi omilla piekään se, että muodokkaat nillä teoillaan parantaa
naiset ovat miesten mieleen. Voimakkaasti kasvuhakuisia on 8
prosenttia, ja liiketoiminnan lopettamista harkitsee vain 3 prosenttia.
Omistusjärjestelyt ovat
selkeästi lisääntyneet.
Tämä voi kertoa siitä, että
pitkään patoutunut suma
yritysten omistajavaihdoksissa olisi vihdoinkin
purkautumassa.
VAIKEA taloudellinen
tilanne näkyy edelleen
investointien vähäisyytenä. Niillä saatetaan päinvastoin
aiheuttaa entistä suurempia ongelmia,
koska tutkijoiden mukaan nykyisenkaltainen palkkatyö on katoamassa ja yrittäjyys
sekä itsensä työllistäminen yleistyvät. Perniön-
tiellä, ABC-myymälän lähellä oleva suojatie. Onneksi pidin
koiran lähelläni