Nyt huomaa
selkeän trendin, että ihmiset
jättävät varaamisen myöhempään ja myöhempään.
Se vaikuttaa kokonaiskustannuksiin. Uhrien määrä oli
toistakymmentä suurempi
kuin vuonna 2011.
Tulipaloissa kuolleista
kolmannes oli yli 65-vuotiaita. Viime vuoden palokuolleista 62 oli
miehiä ja 16 naisia, kahden
sukupuoli ei selvinnyt tietolähteistä.
Palokuolemat sattuvat
valtaosaltaan asunnoissa.
Omakotitalopaloissa kuolleita oli viime vuonna 42,
kerrostaloissa 17 sekä rivija muissa pientaloissa 11.
(STT)
Noroviruksen
leviäminen ärhäköityy
vähitellen
Ripulia ja oksentelua
aiheuttava norovirusepidemia tekee tuloaan, kerrotaan Terveyden- ja hyvinvoinnin laitokselta. TAMMIKUUTA 2013 | VIIKKO 2 | N:O 8 | www.sss.fi | IRTONUMERO 2,10 . Se on varmaan yksi syy, miksi ulkomaiset lapsiperheet suosivat Suomen
rinteitä.
Halvimmat pikkurinteet Tshekissä
Laskettelu on yleensä halvinta Itä-Euroopan maissa
ja kalleinta Alpeilla. KESKIVIIKKONA 9. Euroalueen työttömyys nousi marraskuussa uuteen ennätykseen, 11,8 prosenttiin.
Korkeimmaksi työttömyys kohosi Espanjassa,
jossa töitä vailla oli lähes
27 prosenttia työvoimasta. Kyse
on kunkin ihmisen arvomaailmasta.
Jotta asiaa ylipäätään
voitaisiin viedä eteenpäin,
siitä pitää alkaa keskustella, tutkija patistaa. Meillä näkyy aika paljon venäläisiä katselemassa,
kuinka täällä asiat tehdään,
sanoo toiminnanjohtaja Anne Larilahti.
Vertailu kehottaa rinnelomaa suunnittelevan miettimään tarpeitaan. Jos ei
ole välttämätöntä päästä
isoimpiin keskuksiin, tarjolla on halvempiakin vaihtoehtoja.
Euroopan hiihtokeskusyh-
distysten vertailujen perusteella liput ovat Anne Larilahden mukaan Suomessa
edullisimmasta päästä.
??Tshekki, Slovenia ja Saksa ovat halvempia, kaikki
muut kalliimpia.
Kuluttajakeskusten vertailu ei ole täysin kattava,
sillä likikään kaikki hiihtokeskukset eivät vastanneet kyselyyn. Yhtiön
epäillään jättäneen mak-
samatta veroja satojen miljoonien eurojen arvosta.
Nokia ei kertonut yksityiskohtia ratsiasta mutta
sanoi tekevänsä yhteistyötä viranomaisten kanssa.
Yhtiö on valmistanut matkapuhelimia Intiassa vuodesta 2006. Hän
suosittelee suunnitelmallisuutta ja ajoissa varaamista.
??Lähtee sitten Suomeen tai
ulkomaille, aikaisin varaa-
malla matkasta luultavasti
tulee halvempi. Tartuntoja on ollut tähän mennessä hieman viime vuotta
enemmän. Lähes yhtä koviin lukemiin ylsi Kreikka, kertoo EU:n tilastovirasto
Eurostat.
Alhaisin työttömyysprosentti, 4,5, oli Itävallassa.
Myös Saksa on selvinnyt
selvästi paremmin kuin
euromaat keskimäärin,
sillä työttömänä oli 5,4
prosenttia.
Tilaston valopilkku oli
Viro, jonka työttömyysaste laski eniten. Lääkäriliiton kanta eutanasiaan
on ollut kielteinen.
Neljä kansalaisfoorumia keskustelee
Hanketta varten kootaan
neljä kansalaisfoorumia,
jotka kuulevat asiantuntijoita ja käyvät pyöreän
pöydän keskusteluja eutanasiasta. Chennain tehdas
on Nokian suurimpia tuotantolaitoksia. Niitä oli noin 3?300.
Vuonna 2011 tulipaloissa
kuolleita oli 67 ja vuonna
2010 lähes saman verran
kuin nyt eli 80. Tiedot kerättiin
kaikkiaan kahdestasadasta
laskettelukeskuksesta.
Itä-Euroopan laskettelukeskusten suosio on Suomen
Hiihtokeskusyhdistyksen
mukaan kasvussa.
??Esimerkiksi Sloveniassa
pitäisi olla hyviä keskuksia.
Venäjällä olympialaisten tulo on pannut paljon fokusta
hiihtämiseen ja lasketteluun. Marraskuussa työttömiä oli 9,5
prosenttia.
Suomen lukema oli 7,9
prosenttia. Raisio ennustaa, että
eutanasia on vaikein teema.
??Kukaan ei voi objektiivisesti sanoa, että eutanasia
on oikein tai väärin. (STT). Lentoliput saattavat olla yllättävän kalliit
eikä majoituksessa ole enää
valinnanvaraa.
Kenellä on oikeus päättää eutanasiasta?
Vaasan yliopistossa tutkitaan, keille kansalaiset antaisivat päätösvallan.
STT |RIITTA SILLANPÄÄ
Vaasan yliopistossa tutkitaan, kenellä kansalaisten
mielestä tulisi olla oikeus
päättää eutanasian hyväksymisestä tai kieltämisestä
Suomessa. Teemat ovat
vaihdelleet vanhuspalvelulaista kuntakaavoitukseen
ja tuulivoiman rakentamiseen. | KESTOTILAUKSENA 0,71 ?/päivä
SALON SEUDUN SANOMAT
Lehtikuva/Jussi Nukari
Veroviranomaiset
ratsasivat Nokian
tehtaan Intiassa
Nokian tehtaalle tehtiin
Intiassa veroratsia tiistaina. Suomalaiskeskuksissa
tosin on enemmän rinteitä.
11?25 kilometriä rinteitä
tarjoavissa keskuksissa halvinta oli Slovakiassa, Tshekissä ja Bulgariassa. Lopuksi foorumit
ottavat kantaa, mikä olisi
oikea taho päättämään eutanasian kohtalosta Suomessa.
??Olisiko se eduskunta vai
asiantuntijavalta, esimerkiksi lääkärit. Taudilta voi yrittää suojautua huolellisella
käsien saippuapesulla.
Tänä vuonna liikkeellä on hieman aiemmista
poikkeava virusmuunnos.
Vuoden 2006 jälkeen kaikki Suomessa levinneet virusmuunnokset ovat kuuluneet taudin rajumpaan
muotoon.
??Vuosi 2006 on ollut tähän mennessä pahin vuosi
Suomessa, Roivainen kertoo. Kallein lippu oli Sveitsin Matterhornissa, 62 euroa. Vai pitäisikö
asiasta järjestää kansanäänestys, tutkija pohtii.
Suomessa on istunut tähän mennessä lähes parikymmentä kansalais-
raatia tai -foorumia pohjustamassa ajankohtaisia
kysymyksiä. Niissä enemmistö suomalaisista hyväksyy armokuoleman. Esimerkiksi Ranskasta vastaajia oli
vain kolme.
Kuluttajakeskusten koko
englanninkielinen selvitys on
luettavissa osoitteessa www.
europakonsument.at/skiresorts2012
Hiihtokeskukset eivät aina mainosta alennuksia
Viikon hiihtoloma maksaa
keskivertoperheelle enemmän kuin kuukauden palkan, arvioivat eurooppalaiset kuluttajakeskukset.
Kolmen tähden hotellimajoitus, rinneliput kahdelle
aikuiselle ja kahdelle lapselle maksavat ainakin 2?000
euroa. Aviopari sai varastetun tavaran myymisellä
yli 80 000 euroa reilun
vuoden aikana.
Pääepäilty, noin 40-vuotias mies, on tunnustanut esitutkinnassa syyllistyneensä muun muassa törkeään varkauteen.
Hän on yhä vangittuna.
Kätkemisrikkomuksesta tai kätkemisrikoksesta
epäillään 32:ta henkilöä.
Heidän epäillään ostaneen tai myyneen varastettua tavaraa eteenpäin.
(STT)
Tulipalo tyhjensi
metalliklubin
Oulussa
Oululaisravintola evakuoitiin tulipalon takia
tiistain vastaisena yönä.
Torikadulla sijaitsevassa
Hevimesta-metalliklubissa oli noin 70 asiakasta,
kun palo alkoi. Myös lisävakuutus voi ulkomailla olla
tarpeen.
Kuluttajakeskukset muistuttavat, että useat hiihtokeskukset tarjoavat erilaisia alennuksia, jotka voivat
hyödyttää etenkin perheitä.
Kaikkia tarjouksia ja alen-
nuksia ei välttämättä mainosteta, joten niistä kannattaa kysellä etukäteen ennen
täyden hinnan maksamista.
Lapsiperhe joutuu usein
ajoittamaan lomansa sesonkiviikoille. Jos pystyy lähtemään sesongin ulkopuolella,
rahaa voi säästyä huomattavasti.
Suomen Hiihtokeskusyhdistyksen toiminnanjohtaja
Anne Larilahti huomauttaa, että valtaosa kustannuksista tulee jostain muusta kuin hissilipuista. Vähän yli puolet
menehtyi omakotitalojen
paloissa. Pelastuslaitoksen mukaan yksi
henkilö vietiin savun
hengittämisen takia tarkastettavaksi.
Ravintolassa paloi vessan paperiteline ja seinärakenteita, mutta tuli ei
levinnyt muihin tiloihin.
Savua oli kuitenkin niin
paljon, että työntekijät
eivät pystyneet sammuttamaan paloa ja ravintola evakuoitiin.
Poliisin mukaan paloa
epäillään tahallaan sytytetyksi. Yhtiön mukaan veroviranomaiset tarkastivat
eteläintialaista Chennain
tehdasta.
Intialaisen verovirkamiehen mukaan tarkastuksessa selvitettiin, onko Nokia
kiertänyt veroja. Tahkonrinteet oli kalleimpien
joukossa.
Tätä isommissa keskuksissa halvimmat liput olivat
muun muassa Saksassa,
Sloveniassa ja Bulgariassa.
Kalleimmat hinnat olivat
Itävallassa, Sveitsissä ja Italiassa.
Itävallassakin
hintaeroja
Vertailun
halvimmissa
kohteissa aikuisen päivälipun voi ostaa 4?15 eurolla.
Kalleimmissa Alppien hiihtokeskuksissa aikuisten
päivälippu maksoi yleisesti
vähintään 45 euroa. (STT)
Avioparin
epäillään
varastaneen
tuhansia
tietokonepelejä
Keski-Pohjanmaalla asuvan avioparin epäillään
varastaneen tuhansia
tietokonepelejä ja myyneen niitä pääasiassa
verkkohuutokaupassa.
Pohjois-Savon poliisin
mukaan aviopari on varastanut noin 3 800 tietokonepeliä kaupoista eri
puolilta Suomea viime
ja toissa vuoden aikana.
Asianomistajien korvausvaatimukset ovat yli
satatuhatta euroa.
Poliisin mukaan aviopari möi pelit sekä muut
anastamansa dvd-levyt
pääasiassa Huuto.netissä. Sen jälkeen voidaan tehdä päätöksiä suuntaan tai toiseen.
Eutanasia valittiin tutkimusteemaksi, koska Australiassa on meneillään
vastaavanlainen tutkimus.
Vaasan yliopistolla ja Sydneyn yliopistolla on ollut jo
entuudestaan yhteistyötä
deliberatiivisen tutkimuksen saralla.
Vaasan kaksivuotista tutkimusta rahoittaa Koneen
Säätiö.
vuonna toissa vuoden tasolla. Tauti vaatii lääkärin hoitoa, jos yleiskunto
huononee. Pie-
ni ja halpa hiihtokeskus käy
myös aloittelijalle.
Larilahti sanoo olevansa
oman kokemuksensa perusteella samaa mieltä siitä, etteivät suurimmat keskukset
ole parhaita lapsiperheille.
??Siellä aika menee muksujen vahtimiseen, etteivät
he karkaa tai häviä väärään
laaksoon. Yleisin yksittäinen syy tulipalokuolemiin
näyttää jälleen olleen tupakointi.
Asuinrakennusten palojen määrä pysyi viime
Laskettelu on yleensä halvinta Itä-Euroopan maissa ja kalleinta Alpeilla. Sillä
tosin saa laskettavaksi 360
rinnekilometriä, halvimmalla neljän euron lipulla
Latvian Rigas rajonassa
250 metriä.
Itävallan ja Sveitsin hinnoissakin on eroja. Siinä ei oteta
kantaa, pitäisikö eutanasia
sallia Suomessa vai ei.
Tästä on jo olemassa kyselytutkimuksia, tutkija
muistuttaa. Muutaman rinnekilometrin keskus
voi riittää hyvin perheille,
joissa on pieniä lapsia. Näissä keskuksissa on
rinteitä 3?10 kilometriä.
Kalleimpien joukossa olivat
muun muassa itävaltalaiskeskusten lisäksi kaksi suomalaista, Messilä ja Sappee.
Kun niissä aikuisten päivälippu maksoi 34?35 euroa,
Tshekissä hinta oli 7?14 eu-
roa. Lisäksi tulevat mat-
kat, ateriat, varustevuokrat
ja hiihtokoulut. Tutkimusta tehdään kansalaisfoorumien
avulla.
Eutanasian eli armokuoleman käsittely edellyttää
laajaa yhteiskunnallista
keskustelua, sanoo sosiaali- ja terveyshallintotieteen
tutkijatohtori Harri Rai-
sio Vaasan yliopistosta.
??Tähän mennessä keskustelu on edennyt muutamien harvojen äänenpainolla.
Keskustelua ovat lisäksi
leimanneet tunnepohjaiset
ja populistiset kannanotot,
tutkija heittää.
Yliopiston tutkimuksessa
keskitytään yhteiskunnallisten päätöksentekoprosessien tarkasteluun deliberatiivisen demokratian,
eli harkitun ja punnitun
yhteiskunnallisen keskus-
telun kautta. Lapsia laskettelusuksineen Niebelhornin rinteillä Oberstdorfissa Saksassa.
Halvempi hiihtolomakohde
voi löytyä Itä-Euroopasta
Aloittelijalle tai lapsiperheelle saattaa riittää pieni hiihtokeskus.
STT | KATRI KANGAS
Hiihtolomaa ulkomailla
suunnittelevan kannattaa
etsiä vaihtoehtoja Alpeille.
Halvin laskettelukohde voi
löytyä Itä-Euroopasta, esimerkiksi Tshekistä
Myös Slovakiassa ja Bulgariassa on edullisia laskettelukeskuksia, kertoo hintoja
23 maassa vertaillut Euroopan kuluttajakeskusten
verkosto. (STT?Reuters)
Palokuolemien
määrä kasvoi taas
Tulipaloissa kuoli viime
vuonna 80 ihmistä, selviää
Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön ennakkotiedoista. Hintaeroja selittävät laskettelukeskusten tarjoamat rinnekilometrit ja palvelut.
Pienimpien laskettelukeskusten halvimmat olivat Latviassa ja Tshekissä.
Näissä on enintään kaksi
kilometriä rinteitä.
Seuraavassa kategoriassa
viisi halvinta olivat Tshekissä. Epidemiasta
odotetaan vähintään yhtä
rajua kuin viime vuonna.
??Lähiaikoina nähdään,
minkälaiseksi se kääntyy,
sanoo johtava asiantuntija
Merja Roivainen.
Noroviruksen aiheuttamia oireita voi hoitaa levolla ja riittävällä nesteiden
saannilla. (STT)
Lyhyet
Euroalueen
työttömyys
kohosi
11,8 prosenttiin
BRYSSEL
Mielestäni lautakuntien kokoa olisi pitänyt
vähentää samassa suhteessa kuin väheni
kaupunginvaltuuston koko edellisestä
valtuustosta. Valtapeleihin tympääntynyt
n. Pieni huomioiminen työnantajan taholta yleensä parantaa
työilmapiiriä. Hyvin tehty
työ vai järkevät päätöksetkö syynä. Harjoitelkaa nestetasapainon hallinta kehossa. Paikkurimaksu nousi 10
senttiä, kai eläkkeesikin
nousi edes vähän. Olen sen itse havainnut nuoriso/liikuntalautakunnan jäsenenä muun muassa siitä, miten kovalla
kädellä säästöihin vedoten on supistettu
nuorisotilojen aukioloaikoja Salon ?syrjäkylien. Maata yli 60
vuotta otteessaan pitäneen Kimin sukudynastian kolmekymppinen edustaja on menneen vuoden aikana väistämättä huomannut, millaisessa kunnossa maa on ja ymmärtänyt,
että muutoksia tarvitaan.
nn
Satakunnan Kansa
rit
a
Tekst
TÄTÄ MIELTÄ
Salo tarvitsisi nyt ennakkoluulottomia päättäjiä
SSS-arkisto/Marko Mattila
Uusi valtuustokausi starttaa tilanteessa,
jossa tarvitaan johdonmukaista ja ennakkoluulotonta asennetta, jotta Salon vaikea taloustilanne saataisiin kuntoon.
Kaikki puolueet löysivät lopulta johdonmukaisen linjan ainakin siitä, että
kaupunginhallituksen ja lautakuntien jäsenmäärät pysyvät päättyneen valtuustokauden mukaisina eli 13-jäsenisinä. Saldo on siis -2.
VESA TUOMINEN
Ihminen ei ole kone
T
LEHTO
n. Erityisesti nuorten ottamiin pikaluottoihin ja niiden
syihin pitäisi päästä puuttumaan nopeasti. Toivon
parempaa työllisyysvuotta meille kaikille lomautusten ja irtisanomisten keskellä.
Toivoa emme kukaan saa menettää, vaan
lähdemme vaikka uudelleen koulutuksella
uusiin mahdollisuuksiin.
Yhteistyötä ja työmoraalia tarvitaan sekä
työnantajalta että työntekijältä.
n. Tasavallan presidentti on ehdottanut taistelua
ahneutta vastaan. Outo juttu
n. Lähes jokaisella oli T-Ford,
eli kaikki meni hyvin niin kauan kunnes
henkilöstöongelmat alkoivat.
Työn yksitoikkoisuus, samat epämukavat
työasennot ja jatkuva kiire saivat aikaan
työntekijöiden lakkoilua. Kansan ukko
20 eurolla. Sopimukset purkuun
n. Mennään edelleen paikkurilla
n. Hän saikin aluksi aikaan hyviä tuloksia perustaes-
Helsingin Sanomat
n. Tulevaisuus ei pelota.
Ilostunut mummi-ihminen
n. Kun palkka sidotaan
työsuoritukseen, työntekijä pyrkii maksimoimaan työpanoksensa.
Ajatellaanko nykyisessä tulosjohtamisessa ja palkkauksessa samalla tavoin. Sellainen voi syntyä vain laajapohjaisen valmistelun
kautta.
Keskipohjanmaa
n. Kaupunki olisi säästänyt jo muu-
tamia tuhansia euroja, mikäli lautakuntapaikka määrät olisivat pudonneet suunniteltuun 11 henkilöön.
Valitettavasti valta ja vallanhimo saattavat sokaista niin, ettei läheskään aina
enää tiedä, kenen asialla valtuutettu tai
luottamushenkilö oikeasti on. Jonkun asian kohdalla esittelevän virkamiehen taholta on sanottu jopa
niin, että tarvittaessa kaupunginhallitus
voi käyttää ns. Ps
n. Siinä
kaupunkilaisen etu saattaa jäädä toisarvoiseksi seikaksi. Miten kaupungin poliit-
tiset päättäjät ja ylemmät
n. Käyttämällä palkitsemista, kuten
rahallisia korvauksia, hänet saadaan toimimaan tehokkaasti. Ukko
n. Kolmannes yrityksistä arvioi
eivät lupaakaan kohennusta. Toisaalta
on tullut myös ilmi, miten esimerkiksi
SDP:n piirissä ohitetaan pätevyys ja suurehko äänimäärä, josta kirjoitti kaupunginvaltuutettu Simo Vesa (SSS 5.1.).
Puolueiden peli omilla hiekkalaatikoillaan on jo niin kovaa, että soisi Salossakin
jatkossa tulevissa vaaleissa olevan ryhmittymiä, joilla ei olisi raskaita puolueen
haarniskoita kannettavanaan . Nyt päättyneen valtuustokauden päätöksentekoprosessit
ovat valitettavasti olleet hyvinkin citykeskeistä ajattelua. Miksi ei
veroja nosteta. Lämmin kiitos ulkoilijoille Hämeenojankadulla,
kun toimititte koirani turvaan. Jos kukaan ei voi maksaa vippejä, velka kasaantuu.
Keskisuomalainen
n. Jotkut eivät näytä ymmärtävän, että parkkialueella pätevät samat säännöt kuin muuallakin, oikealta tulevaa on väistettävä.
Valojen vilkuttelu ei poista
tätä sääntöä. Suu
säkkiä myöten
n. On
pohdittu, millä ihmiset
saataisiin pysymään töissä
pidempään ja toisaalta, miten opiskeluaikoja voitaisiin lyhentää ja varsinkin korkeakouluopiskelijoiden valmistumista saataisiin nopeutettua. Karkulaisen emäntä
n. Omiin elintapoihimme voimme mielestäni vaikuttaa, mutta psyykkinen rakenteemme ja kestokykymme onkin jo monimutkaisempi monen
tekijän summa.
saan ensimmäisen autoteollisuuden liukuhihnan, joka mahdollisti massatuotannon,
erikoistumisen ja pitkälle viedyn rationalisoinnin. Kaupunginhallituksen
puheenjohtajuutta hamuaa henkilö, jonka näytöt poliittisesta johtamisesta ovat
ohuenlaiset. Valtion varoistako. Kaikki työ on arvokasta. Samaa
mieltä. toivon mukaan . Katoaa luottamuksen
rippeetkin, eipä tee mieli
enää äänestää, kun henkilökohtaisella äänimäärällä
ei ole merkitystä. On oikeudenmukaista, 3?750 e/kk eläkkeestä
joutaakin maksaa raippaveroa. Ja myös nopealle
56-vuotiaalle kävelijälle.
Työtä kaikille
n. omilla
aivoillaan ajattelevia oikeita ihmisiä eikä
puolueen käsikassaroita.
Janne Saarioja
Kruusila
Salo
040 7711 777
n. Mahtava kokonaisuus! Ihanaa, kun sai
yleisökin laulaa. Sen lisäksi, että saa vaaleissa
suuren äänimäärän kaupunginhallituksen
luotsaamisessa vaikeassa taloustilanteessa
tarvitaan muutakin pätevyyttä. Ja kirkko
oli väkeä täynnä. Palveluja
n. Kun lasketaan yhlisen ilmapiirin vähintään hyväksi. Toimitus
tarvitsee tietoonsa myös nimimerkillä kirjoittavan nimen ja yhteystiedot.
Sähköpostiosoite: mielipide@sss.fi
Postiosoite: SSS/Mielipide, PL 117, 24101 Salo
PÄÄKIRJOITUS
Mielipidesivun tuottaja:
Risto Knuuttila,
(02)7702 340
Kommentoi
verkossa
KOLUMNI
9.1.2013
Elämä jatkuu seudun pk-yrityksissä
SSS-arkisto/Minna Määttänen
Varsinaissuomalaisten pkyrittäjien odotukset vuodelle
2013 ovat tuoreen yritysbarometrin mukaan ilahduttavan
myönteisiä, joskin hivenen
laskeneet vuoden takaisista.
Varsinais-Suomen Yrittäjien ja osuuspankkien tiistaina julkistaman katsauksen
mukaan tilanteet vaihtelevat
maakunnan eri osissa, mutta
Salonkaan mittarit eivät ole
hälyttävästi punaisella.
Kysely tehtiin marraskuussa, joten mönkään mennyt
laivakauppa siinä ei näy.
tit, päädytään saldolukuun
-3.
Pakkaselle ovat Salossa
painuneet pk-yritysten investointihalutkin. Mitä autokoulussa oikein opetetaan
n. Ihminen
ei kuitenkaan toimi kuin kone, ja konekin
tarvitsee välillä huoltoa.
Työn historia on historiaa, mutta historialla on paha tapa toistaa itseään. Jatkuvuuden takeeksi vaadittaisiin yhteistä näkemystä puolustusmäärärahojen tasosta pitkälle tulevaisuuteen. tammikuuta 2013
Perustettu 1919
Mielipide
Päätoimittaja VILLE POHJONEN
Toimituspäällikkö JARMO LEHTO
Kirjoita lyhyesti. Juniori tarvitsee monilla aloilla seniorin
opastusta kehittyäkseen itse ammattilaiseksi.
Palkankorotuksia ei ehkä nyt voida paljon
vaatia paitsi matalapalkka-aloilla. Jokainen haluaa kokea oman työnsä
tärkeäksi ja arvostetuksi. Hienoa.
Leila
n. Duunari
n. Masentuneisuus taas johtaa haluttomuuteen ja
toisinaan ylensyömiseen. Kaikki verottomat etuudet pois kokonaan ja verot riittävälle
tasolle. Puhutaan palkkojen virkamiehet perustelevat
alentamisesta. Tuntuuko Fordin johtamispolitiikka tutulta nykypäivänä?
nn
VAPAITTEN tonttien ja toiSALOLAISITTAIN baromitilojen saatavuudessa Sametri tuotti olosuhteisiin
lon seutukunta kiilasi tällä
nähden yllättävänkin myönkerralla kärkeen, mikä sekin
teisiä tuloksia.
kielii toisaalta tilanteen vaiTasan 40 prosenttia kysekeudesta.
Marraskuiset arviot Varsinais-Suomen pk-yrityksissä kertovat näköpiirissä olevan ongelmia, mutta
lyyn vastanneista 116 salon- toivottomuuteen ei ole vajottu.
Ongelmia salolaisittain
seutulaisyrityksestä uskoo
riittää, mutta jatkoa ajatelliikevaihdon kasvuun. Saavutettiin huomattava tulos
tehokkuudessa. Auton kokoonpanoaika lyheni 12
tunnista 28 minuutista yhteen tuntiin ja 33
minuuttiin. Niiden asialistat ovat lähes
poikkeuksetta ja ainakin viimeistään äänestyksen jälkeen menneet siten kuin
esittelevä virkamies on asian tuonut kokoukseen. Onko hän
omien sidosryhmiensä, puolueen päämäärien vai oman edun puolella?
Taidetaanpa viime päivien uutisten
perusteella kokoomuspuolueessakin
käydä jo tulevia eduskuntavaaleja. oikeudenmukaisuutta, yhdenvertaisuutta, toisen kunnioittamista ja halua
kantaa vastuuta myös muista.
yöurien pidentämisestä ja
eläkeiän nostamisesta on
keskusteltu jo pitkään. Erityisesti ikääntyvät työntekijät tulee nähdä voimavarana ja ryhdikkään työkulttuurin osoittajina nuoremmille. Avoin kysymys
n. Nuorille töitä. Meidän perheessä säästetään
pienistä summista teidän
päätöstenne vuoksi. Kyllä Suomessa löytyy
uusia verokohteita muualtakin kuin pienituloisen
leivästä. Salossa pitää ladulla
kävelemisestäkin väitellä,
muualle sivistys jo tullut.
Peräkylä
n. Nuorisotilat ja niiden aukioloajat ovat yksi esimerkki.
luita on keskitetty pois lähialueilta.
Olen itse ollut läsnä joka ainoassa kokouksessa. otto oikeuttaan. Varmasti on
n. Kiitos Hoitureille, innostavalle johtajalle ja hyvälle
lukijalle upeasta loppiaiskonsertista. Totta
n. Jos saksalaislehden tiedot pitävät paikkansa, on PohjoisKorea suuremman muutoksen kynnyksellä. Maanpuolustuksen malli ja sen pohjana oleva ulko- ja
turvallisuuspolitiikan linja ei voi eikä saa vaalikaudessa
muuttua. Kunnallisvaalien 50 ää-
nen ääniharavat luulevat
päättävänsä koko kaupungin asiat ja pääsevänsä
mihin paikkaan tahansa.
Kokemustakin on vasta
muutama vaivainen vuosi.
Uskon Saloon
n. Kirjoita mieluummin nimelläsi. Asiat
täysin sekaisin ja järjettömyyttä. Tämä on kolme prosentToki on muistettava, että henkilöstön vähentälen barometrin myönteisiin tuloksiin kuuluu paitiyksikköä enemmän kuin vuosi sitten.
minenkin on yksi tapa nostaa kannattavuutta.
kallisen yrittäjyysilmapiirin arvostus.
Maakunnallisesti Salon seudulla on jopa suhVaikeuksista huolimatta peräti 56 prosenttia
teellisesti eniten kannattavuutensa kasvuun usTYÖLLISYYTEEN salonseutulaiset yritykset
Salon seutukunnan pk-yrityksistä arvioi paikalkovia pk-yrityksiä. Sanovat sellaiset, jotka
eivät ole työssään lianneet
käsiään tai menettäneet
työssä terveyttään. Tokkopa
sillä on väliä onko, jäsen niin sanotusti
syrjäseudun edustaja vai ei, kun useim-
miten asiat on jo päätetty ryhmän sisällä puolueen ja virkamieskunnan tahdon
mukaisesti. Milloin leikkaa kiinni
luistelureisi, milloin hiihtoreisi. Työnantaja on oikeutettu vaatimaan työntekijältä hänen työpanostaan ja laatua, mutta jatkuva pakkotahtisuus ja ylikuormitus eivät
tuota hyvää tulosta työn teossa.
Tieteellisen liikkeenjohdon oppien käytännön soveltaja oli Henry Ford. Rituaalimuseo viittaa
repimiseen, ei jo yhdessä
löydetyn rakentamiseen.
Mielipide
n. Jonkun pitäisi ottaa peruskoulujen budjetit kriittisen silmäilyn alle ja tutkia,
olisiko järkevämpiä säästökeinoja kuin opettajien lomautukset. Me salolaiset voisimme järjestää
äänestyksen Salon ahneimmasta. 2
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 9. Onpa joitakin lopetettu kokonaan, kun uutta isoa nuokkaria
ajettiin kiireellä perustettavaksi. On pohdittu työelämän
laatua ja työn teon motivoimisen keinoja.
Edelleen moni suomalainen haluaa jäädä
eläkkeelle jo 55 ikävuoden jälkeen. Usein
syynä varhaiseen eläkkeelle pyrkimiseen
ovat psyykkiset syyt sekä tuki- ja liikuntaelinsairaudet.
Liikunta jää monella liian vähälle, ja ylipaino aiheuttaa ylimääräistä kuormitusta
koko keholle, erityisesti nivelille. Verenkierto ei tuo poweria masusta ilman nestettä.
Kyyti. Saako sitä edes kysyä,
että mistä ne Berlusconin
rahat tulevat. Kirjoittaja on Paimion kirkkoherra.?
Kun puhumme työelämän laadusta,
on mieleeni eittämättä tullut vanha F.W.
Taylorin tieteellisen liikkeenjohdon teoria.
Taylorin mukaan ihminen on perusluonteeltaan passiivinen ja laiska sekä epärationaalinen olento, jota ohjaavat pääasiassa
vaistot. Unohtaa ei myöskään sovi, miten vanhuspalve-
Kirjoittajan mukaan lautakuntatyöskentelyssä on saanut havaita, miten keskittämispolitiikka Salossa on edennyt. Selitys, että kyseessä
pienet summat ei käy. Ilmiö on
tosin maakunnallinen, sillä
investointiaikeet ovat kokonaisuutena painuneet ennustehistorian toiseksi alhaisimmiksi.
Kyselyn mukaan 18 prosenttia maakunnan pk-yrityksistä lisää investointejaan ja 20 prosenttia vähentää niitä. Hanki
10 matkan kaupunkilippu
itselleen ravintolaillallisen
ja teatterin. Verojen jälkeen jää
itselleni eläkkeestä 1?400e/
kk ja sen on riitettävä. Kaupunkilaisten rinta varmasti röyhistyisi jos
tietäisimme, kuka on meitä
vastaan. Toki toivon että, tulevat hallituksen ja lautakuntien jäsenet voisivat
kokea muutakin kuin kumileimasimen
ihanaa olotilaa.
Puolueiden kesken on taitettu peistä ja
käyty kovaa keskinäistä peliä lautakuntapaikkojen henkilömääristä tilanteessa,
jossa on unohdettu kylmä totuus kaupungin taloustilanteesta ja kassavarannosta. Tutkimusten
mukaan pikavippikierteeseen joutuneilla nuorilla on valtava
riski syrjäytyä. Taidetaan joutua
odottamaan seuraaviin
vaaleihin. Ulkoministeriöllä näyttää olleen useita tarpeettomia ?työpaikkoja?, koska
niitä voidaan lakkauttaa
noin vain. Surullista seurattavaa
nämä Salon poliittiset pelit. Kannattaa miettiä tarkoin, kenet ottaa isännöitsijäksi taloyhtiöön. Lopulta Henry
Fordin itsevaltainen johtaminen sai aikaan
tehokkuuden putoamisen: tuotanto laski,
ja Fordit menettivät markkinaosuuksiaan.
Ihmisestä oli tullut koneen osa. Ovatko kaikki puolueet jo
sitä yhtä ja suurta vallan eliittiä, jonka
tarkoituksena on vain ja ainoastaan saada
itselleen näkyvyyttä ja kuuluvuutta henkilömäärien muodossa.
Puolueiden yhteisesti sopimaa hallitusja lautakuntapaikkojen määrän pitämistä
entisellään on perusteltu muuan muassa
niin, että näin menetellen lautakunnissa
on laajempi näkemys ajatellen syrjäseutuja eli Saloon liittyneitä entisiä kuntia.
Rohkenen epäillä. Toimitus valikoi, käsittelee,
otsikoi ja tarvittaessa lyhentää julkaistavat
tekstit. Luvussa on
kannattavuutensa kasvavan viidenneksen outeen lisätyöllistämistä kaavailevien ja työvoiman
viiden prosenttiyksikön parannus, joten yrittänastellessa sen laskua.
vähentämistä suunnittelevien yritysten prosenjyyden pohja on tältä osin luja.
MUUT LEHDET
Jokainen haluaa kokea oman työnsä
tärkeäksi ja arvostetuksi.
Kannustaminen ja bonukset voivat toimia hyvin silloin, kun työnantaja arvostaa
työntekijäänsä eikä ainoastaan välineellistä
häntä. Ilo katsella vesijuoksun
lomassa reippaan, iloisen
nuorison käyttäytymistä altaalla. alueella. Nykyajan suomalaisuudessa olennaisia eivät ole yksilön
ominaisuudet tai kokemukset vaan yhteispelin säännöt.
Suomalaisuus merkitsee
Luentosarja koostuu neljästä eri tilaisuudesta.
Sarjan avaa viikon kuluttua kulttuuritalo Kivassa kapellimestari
Markus Lehtinen. Friberg,
Karnisto, Ruokonen ja Viitanen olivat varajäseniä.
Keskusta ja perussuomalaiset nimesivät ehdokkaansa hallitukseen ja lautakuntiin tiistaina.
Kokoomus päätti nimistä maanantaina.
Helsingintie 14, 3. SSS:n tietojen
mukaan Viitanen voitti kahdeksan vuotta puheenjohtajana toimineen Juhani
Nummentalon äänin 11?6. SDP:n ehdokkaat ovat
Karniston lisäksi Piia Keto-ojaa ja Simo Paassiltaa. Kolmen nykykokoomuslaisen
lisäksi hallitukseen on nousemassa kaksi
entistä kokoomuslaista.
Valtuusto kokoontuu torstaina päättämään kaupunginhallituksen ja lautakuntien kokoonpanosta.
Kokoomus esittää hallituksen varsinaisiksi jäseniksi Osmo Fribergiä ja
Juha Puntaa. Maakunnan keskiarvo on 38 prosenttia.
Salo on ainoa seutukunta, jossa yrittäjät
arvioivat liikevaihdon kehitystä myönteisemmin kuin vuosi sitten.
Salon seudulla on myös suhteellisesti
eniten kannattavuuden kasvuun uskovia
Liikevaihto vuonna 2013
15 %
vähenee
40 %
kasvaa
yrittäjiä.
. Vuonna
2009 Salon seurakuntaan liittyi 118
henkilöä, ja viime vuonna jo 144 henkilöä.
Sivu 6
Salolaisille
luentosarja
kulttuurista
Hyvän suosion saanut Kulttuurikeskiviikot-luentosarja pidetään jälleen
Salossa. Kokoomus esittää
puheenjohtajaksi Annika Viitasta, ja
SDP:n ja keskustan ehdokkaat varapuheenjohtajiksi ovat Saija Karnisto ja
Ulla Huittinen.
Hallituksen 13:sta jäsenestä yhdeksän on uutta. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 9. Syksystä asti perunan laatu on vaihdellut ja hinta noussut.
Ravitsemustyönjohtaja Merja Peltola ei voi luottaa, että kotimaista riittää koko kevääksi. 02 727 4100
www.sallab.?
Sää Salon seudulla
Heikkoja
lumikuuroja
0°c
TAKASIVU
Kirkosta
eroaminen
tasaantui
Salossa
Hallituksen yhdeksän uuden jäsenen joukossa kaksi entistä kokoomuslaista.
SSS | Asko Lehtonen, Vesa Käiväräinen
LÄÄKÄRIASEMA
Valtuustoryhmä äänesti kaupunginhallituksen puheenjohtajasta. Eronneiden määrä on pysynyt kahtena viime vuotena suurin
piirtein samoissa luvuissa.
Kirkkoon liittyneiden määrä on sen
sijaan pienessä kasvussa. Osa heistä osallistui viime
kaudella hallituksen työskentelyyn varajäseninä. Asiasta on
lähetetty kirje EU:n kilpailuasioista
vastaavalle komissaarille.
Perussuomalaiset aikoo yhä jättää
välikysymyksen Suomen menettämästä tilauksesta. krs, Salo
Avoinna: ma-to 8-20, pe 8-16, su 10-14
Ajanvaraus p. Perunavarastoissa on 60 miljoonan kilon vaje heikon sadon takia.
Halikon Kimarassa käytetään vuodessa 100 000 kiloa perunaa. Sen sijaan eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtaja Mauri Pekkarinen arvioi,
että hallitus käytti kaikki mahdolliset keinot risteilijätilauksen saamiseksi Suomeen.
Sivu 7
YK: Miljoona
syyrialaista jää
vaille ruoka-apua
KOTIMAISEN PERUNAN RIITTÄVYYS VAAKALAUDALLA. Uskoa tulevaisuuteen on,
vaikka tiedämme ettei tilanne ole paras
mahdollinen, sanoo Varsinais-Suomen
Yrittäjien toimitusjohtaja Henri Wibom.
Varsinais-Suomen Maakuntaennuste
on Varsinais-Suomen Yrittäjien ja osuuspankkien yhdessä teettämä kysely. Siihen vastasi marraskuussa yhteensä 895
yrittäjää, joista 116 oli Salon seudulta.
Sivu 10
SSS-arkisto/Kirsi-Maarit Venetpalo
SSS | Juha Tuuna
Salolaisen palloilun lippulaivat LP Viesti ja Vilpas pelaavat tänään äärettömän
tärkeät vierasottelut.
LP Viesti matkaa Hämeenlinnaan kärkiotteluun HPK:n vieraaksi. Odotukset ovat Salossa yllättävänkin
positiivisia. Lehtinen paljastaa tällöin suomalaisen kapellimestarikoulutuksen menestyksen salaisuuden.
Sivu 9
Jan Vapaavuori:
EU:n selvitettävä
Ranskan tuet
Elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren (kok.) mukaan Suomi on pyytänyt EU-komissiota selvittämään,
rikkoiko Ranska lakia risteilijätilauksen houkuttelussa. Keskustan miehet ovat
Timo Lehti ja Raimo Honkanen, joka
viime kaudella siirtyi kokoomuksesta sitoutumattomaksi.
Perussuomalaisten uuden hallitusryhmän muodostavat kokoomuksesta lähtenyt Mikko Lundén ja Tapio Äyräväinen.
Vihreät esittävät hallitukseen Eeva
Koskista ja vasemmistoliitto Marja
Ruokosta.
Keto-oja, Koskinen, Lehti ja Punta kuuluivat vanhaan hallitukseen. tammikuuta 2013
www.sss.fi
Vinkkaa
uutinen!
Otatko lemmikin
mukaan lennolle?
SalPa päätti pistää koko
seuran bileet pystyyn
(02) 770 2314
HUOMENTAPÄIVÄÄ 8
URHEILU 13
toimitus@sss.fi
Naiskolmikko johtamaan
Salon kaupunginhallitusta
Salon kaupunginhallituksen johtoon valitaan naiskolmikko. viime vuoden
viestiläinen hänkin.
Vilpas taas matkaa Kouvolaan, jossa
joukkue yrittää kuroa kiinni sarjataulukossa edellä olevan Kouvojen etumatkaa.
45 %
pysyy ennallaan
Vastaajina 116 salonseutulaista yrittäjää
SIVU 5
Mielenkiintoiset
vierasottelut
YK arvioi, että arviolta miljoona syyrialaista jää vaille tarvitsemaansa
ruoka-apua Syyrian hallituksen rajoitusten vuoksi.
Maailman ruokaohjelma WFP jakaa kuukausittain ruokaa 1,5 miljoonalle ihmiselle, mutta apua tarvitsevia olisi miljoona enemmän. Apua ei
pystytä lisäämään, koska vain muutama järjestö saa jakaa avustustarvikkeita Syyriassa.
SSS/HL
SIVUT 13 ja 14
Martina Konecna tykittää tänään LP
Viestiä vastaan..
KESKIVIIKKOKEITTIÖ 11
UUTISET
URHEILU
Salolaisten yrittäjien
kirveet ovat
kaukana kaivosta
SSS | Suvi Kulla
Nopeasti kasvanut työttömyys ei ole syönyt salolaisyrittäjien tulevaisuudenuskoa.
Varsinais-Suomen Maakuntaennuste
-kyselyyn vastanneista salonseutulaisista
yrityksistä jopa 40 prosenttia uskoo liikevaihtonsa kasvavan tänä vuonna. HPK:n riveissä pelaa viime vuoden viestiläinen
Martina Konecna ja joukkueen valmennusryhmään on SSS:n tietojen mukaan
liittynyt Teemu Sarna . Kokoomus
esittää Nummentaloa nyt kaupunginvaltuuston varapuheenjohtajaksi.
UUTISET 4
SSS/Essi Seppälä
Salon seurakunnasta eronneiden
määrä on ollut laskussa jo kahden
viime vuoden ajan.
Kirkosta erottiin kuitenkin edelleen selvästi ahkerammin kuin sinne
liityttiin
Hänen mielestään ihmi-
set on saatava sitoutumaan,
innostumaan ja motivoitumaan.
??Esimerkiksi kokoomuksessa on hirveästi osaavia
ihmisiä. Viime kaudella Leivonen kuului rakennus- ja
ympäristölautakuntaan.
Opetuslautakuntaan perussuomalaiset tarjoaa
Kirsti Pohjolaa ja vapaa-
ajan lautakuntaan Jani Hirvimäkeä ja Juha
Björkstrandia.
Kaupunkisuunnittelulautakunnassa jatkaa Klaus
Hemanus, ja uudeksi jäseneksi esitetään Päivi Lehtistä. Rakennus- ja ympäristölautakuntaan esitetään Mikko
Engreniä ja Petteri Rantasta.
Tarkastuslautakunnan jäseneksi on ehdolla Asko Aavasalo ja keskusvaalilautakuntaan Keijo Leivonen.
Liikelaitos Salon Kaukolämmön johtokuntaan esitetään Jouko Liljaa.. Tavoitetut ihmiset kertoivat omat luottamustoimensa avoimesti.
Valtuustoryhmän jälkeen
jatkoin soittokierrosta
kunnallisjärjestön puolella.
En ehtinyt pitkälle, kun
tuli tieto, että kokoomus
julkistaa sittenkin listansa kokonaisuudessaan.
Näin myös tapahtui.
Hupaisa yksityiskohta
oli, että ulospäin yhtenäisenä esiintyvästä kokoomuksen ryhmästä tieto
kaupunginhallituksen
puheenjohtajavalinnasta
vuodettiin kesken kokouksen Raimo Honkaselle
(kesk.).
Honkanen puolestaan
pisti tiedon heti blogiinsa, josta se kiiri takaisin
kokousväen keskuuteen
lämmittämään muutenkin
kuumaa tunnelmaa.
Jos kaikki ryhmät ovat
Salossa yhtä hyvin informoituja toistensa tekemisistä, Viitasen huoli
on turha. Avoimuus on jo
ylenpalttista.
NÄKÖKULMA
VESA KÄIVÄRÄINEN
vesa.kaivarainen@sss.fi
Kokoomuksen ryhmä nimesi ehdokkaansa luottamustoimiin maanantai-iltana.
Kokoomuksen nuoreen
kaartiin kuuluvasta Sanna
Lundströmistä tulee opetuslautakunnan puheenjohtaja. Nähtäväksi jää, mitä se on, hän
mietti.
Eniten Nummentaloa ihmetyttää, ettei Annika Viitanen tukijoukkoineen keskustellut suoraan hänen
kanssaan asiasta. Haluan, että kaikki
se osaaminen eri elämänalueilta saadaan hyödynnettyä.
Minä näen niin, että meillä
on ollut tässä kohtaa kehittämisen varaa, Viitanen
sanoo lähettäen terveisiä
puheenjohtajakisassa kakkoseksi jääneelle Juhani
Nummentalolle.
Viitanen lähti haastamaan
53-vuotiasta Nummentaloa
sanoen, että nyt on aika su-
kupolvenvaihdokselle. Keskustan muut ehdokkaat ovat Andi Mwegerano ja Petra Alanne. Ryhmän varapuheenjohtajaksi valittiin
Sanna Leivonen ja sihteeriksi Tapio Äyräväinen.
Perussuomalaiset valitsi
tiistaina myös ehdokkaansa kaupungin luottamuselimiin.
Sosiaali- ja terveyslautakuntaan esitetään Sanna
Leivosta ja Jani Salomaata. Keskusta antoi tiistaina
Tauno Kanervalle jatkopaikan. Hänellä on keskeinen rooli valtuuston varapuheenjohtajana, ja me jatkamme hyvää
yhteistyötämme, Viitanen
vakuuttaa.
Nummentalolle jäi vain ihmetys
SSS | Vesa Käiväräinen
vesa.kaivarainen@sss.fi
Salon kaupunginhallitusta vuodesta 2005 johtanut
Juhani Nummentalo oli
ihmeissään jäätyään maanantaina kakkoseksi kokoomuksen ?jäsentenvälisessä?
kisassa puheenjohtajuudesta.
Annika Viitanen valittiin
hallituksen puheenjohtajaksi SSS:n tietojen mukaan
selvästi äänin 11?6.
Nummentalo sanoi tiistaiaamuna, ettei tiedä vieläkään, miksi hänet haluttiin
syrjään.
??Viestit ovat niin ristiriitaisia, ettei minulle ole valjennut, mikä oli pelin henki.
Muutosta on haluttu. Muut
keskustan jäsenet ovat
Helena Aaltonen, Taina
Koski ja Esa Mattila.
Tarkastuslautakunnan
puheenjohtajana jatkaa
Jaakko Halkilahti ja jäsenenä Terttu Ryyppö.
Keskusvaalilautakuntaan
esitetään Jouko Siivoa.
Liikelaitos Salon Veden
johtokunnan puheenjohtajaksi valittaneen keskustan
kunnallisjärjestön puheenjohtaja Asko Määttänen.
Jäsenet ovat Tatjana Eskolin ja Tarja Lehtovirta, joka kuuluu johtokuntaan nykyäänkin.
Salon Kaukolämmön
johtokunnan varapuheenjohtajaksi esitetään Esa
Ojasta ja jäseneksi Emilia
Thomasta. Jos meillä
kaiken ikäiset ihmiset saavat tärkeitä paikkoja, se on
viesti siitä, että kaikki pääsevät aidosti vaikuttamaan,
hän vastaa.
Viitasen mukaan politiikassa jatkuvuus on tärkeää.
Mukaan on saatava nuoria
ihmisiä, koska nuorten ikäryhmä ?maksaa muutaman
vuosikymmenen päästä laskut, joita nyt aiheutetaan?.
??Nuoria saadaan mukaan,
kun politiikka on avointa ja
vuorovaikutteista, hän alleviivaa.
Annika Viitanen ei koe, että kaupunginhallituksen puheenjohtajan vaihdos tarkoittaa Juhani Nummentalon
tuuppaamista syrjään Salon
kokoomuksen ytimestä.
??En usko sellaiseen. Omalta kohdaltani ne eivät ainakaan liity toisiinsa mitenkään. Prosessi
on vielä kesken, ja jakamatta on ylikunnallisia luottamuspaikkoja esimerkiksi
maakuntaliitossa, sairaanhoitopiirissä ja erityishuoltopiirissä, hän miettii.
Nummentalo sanoo yrittävänsä jatkossa vaikuttaa
Salon asioihin valtuuston
varapuheenjohtajan paikalta. Keskusta nimesi omaksi ehdokkaakseen
tiistaina Ulla Huittisen.
Kaupunginvaltuuston puheenjohtajuus kuuluu puolueiden välisellä sopimuksella
SDP:lle, joka on nimennyt
tehtävään Jorma Elovaaran. Ojanen kuului
viime kaudella kaupunginhallitukseen.
ydinjoukosta?
??Se jää nähtäväksi. Lisäksi
keskusta esittää lautakuntaan Marita Tuomista
ja Johannes Alarantaa.
Viime kaudella Tuominen
johti Salon aluesairaalan
johtokuntaa, joka on nyt
lakkautettu.
Opetuslautakunnan varapuheenjohtajaksi esitetään
Mika Paukkeria ja jäseniksi Miikka Marttia ja
Minna Mäkistä. Muut keskustalaisjäsenet ovat Mertsi
Toivonen ja Lasse Bergroth.
Lundström opetuslautakunnan johtoon
SSS | Vesa Käiväräinen
vesa.kaivarainen@sss.fi
Piia Keto-oja, sd.
Ulla Huittinen, kesk.
Timo Lehti, kesk.
Raimo Honkanen, kesk.
Annika Viitanen, kok.
Tapio Äyräväinen, ps.
Mikko Lundén, ps.
Viitanen haluaa kaikki talkoisiin
SSS | Vesa Käiväräinen
vesa.kaivarainen@sss.fi
Salon kaupunginhallituksen
uudeksi puheenjohtajaksi
nouseva Annika Viitanen
(kok.) sanoo haluavansa olla yhdistävä voima paitsi
kokoomuksen sisällä, myös
virkamiesten ja muiden puolueiden suuntaan.
. Hemanusta esitetään
myös Salon Veden johtokuntaan.
Teknisen lautakunnan
kaksi perussuuomalaista
ovat Tapio Ruohonen ja
Anja Helminen. Ne ratkaisut tehdään myöhemmin, hän sanoo.
Eeva Koskinen, vihr.
Marja Ruokonen, vas.
Kokoomuksen
avoimuutta
Salon kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi nouseva Annika Viitanen
sanoi tiistaina, että haluaa
kokoomukseen ennen kaikkea avoimuutta ja vuorovaikutusta. Minä näen, että kaikkia tarvitaan talkoissa. Siinä on ollut
hänen mielestään kehitettävää.
Lausunto hymyilytti ja
suututti yhtä aikaa. Anne Järvinen ja
Tatu Johansson ovat lautakunnan jäseniä.
Viime kaudella kaupunginhallitukseen kuulunut
Elina Suonio-Peltosalo
saa johdettavakseen teknisen lautakunnan, johon jäseniksi ovat ehdolla Juha
Lahtinen ja Reijo Salokannel.
Marjatta Halkilahtea
esitetään tarkastuslautakunnan toiseksi varapuheenjohtajaksi ja Viljo
Wahlstenia jäseneksi.
Halkilahti istui lautakunnassa jo viime kaudella.
Liisa Tuomisesta tulee
keskusvaalilautakunnan
puheenjohtaja.
Särkisalon ääniharava
Heikki Liede ryhtyy sosiaali- ja terveyslautakunnan toiseksi varapuheenjohtajaksi. Tehtävän arvo tulee
siitä, että valtuuston koko
puheenjohtajistolla on läsnäolo- ja puheoikeus hallituksen kokouksissa.
Perussuomalaiset on uusi
puolue Salon kaupunginhallituksessa. Mwegerano ja Valjanen kuuluivat myös vuodenvaihteessa
lakkautettuun liikunta- ja
nuorisolautakuntaan.
Rakennus- ja ympäristölautakunnan johtoon keskusta asettaa Ilkka Uusitalon, joka oli viime kaudella lautakunnan jäsen. Paukkeri
kuului vanhaankin opetuslautakuntaan.
Teknisen lautakunnan
toiseksi varapuheenjohtajaksi esitetään Marjaana
Mänkäriä. Mikään ei
estäisi heitä kertomasta
omista ehdokkuuksistaan.
Tein työtä käskettyä ja
soitin valtuutetuille yksi
kerrallaan. Kiiveri kuului viime valtuustokaudella liikunta- ja nuorisolautakuntaan perussuomalaisena.
Hannu Junnila jatkaa
sosiaali- ja terveyslautakunnassa, mutta puheenjohtajuus vaihtuu varapuheenjohtajuuteen. Tiistai-iltana
valintansa tekivät keskusta
ja perussuomalaiset.
Eniten kiinnostusta kohdistui kokoomuksen valtuustoryhmän maanantaisen kokoukseen, jossa Annika Viitanen valittiin 11 äänellä kaupunginhallituksen puheen-
johtajaksi. Kokoomusryhmä oli nimittäin edellisenä iltana päättänyt, ettei se julkista listaa henkilövalinnoistaan.
Kaikki muut puolueet ovat
aiemmin tiedottaneet valinnoistaan.
Valtuustoryhmän puheenjohtaja Marjatta Hyttinen neuvoi tiistaiaamuna soittamaan suoraan
valtuutetuille. tammikuuta 2013
Uutiset
Salon seutu . Hän oli varapuheenjohtaja jo viime kaudella.
Valtuuston varapuheenjohtajat tarttuvat harvoin
nuijaan valtuuston kokoontuessa. Käytännössä paikat on jo jaettu puolueiden
kokouksissa. 4
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 9. Kahden miehen
ryhmän muodostavat ääniharavat Tapio Äyräväinen
ja Mikko Lundén.
Lundén kuului vanhassa
valtuustossa kokoomukseen.
Kaupunginhallitukseen on
nousemassa toinenkin entinen kokoomuslainen, Raimo Honkanen, joka perusti
kesken viime valtuustokauden yhden miehen ryhmän
ja nousi uuteen valtuustoon
keskustan listalta.
Puolueiden ehdokkaat Salon kaupunginhallitukseen
Juha Punta, kok.
Osmo Friberg, kok.
Saija Karnisto, sd.
Simo Paassilta, sd.
SSS | Asko Lehtonen
Keskusta nostaa Ismo
Saaren kaupunkisuunnittelulautakunnassa jäsenestä puheenjohtajaksi. Lautakunnan
jäseniksi ovat ehdolla Marjatta Hyttinen ja Anne
Passi.
Kulttuuri- ja kirjastolautakunnassa viime kaudella
istunut Ari Aalto ryhtyy
uuden vapaa-aikalautakunnan toiseksi varapuheenjohtajaksi. Kaksi kautta hallitusta johtanut Juhani Nummentalo hävisi äänestyksen.
Hänestä on tulossa valtuuston varapuheenjohtaja.
SDP valitsi jo viime viikolla
hallituksen ensimmäiseksi
varapuheenjohtajaksi Saija
Karniston. Onko
27-vuotias Viitanen siis sitä
mieltä, että yli viisikymppisten olisi jo aika harkita vetäytymistä politiikasta?
??En missään nimessä. Maria
Kiiveri ja teknisestä lautakunnasta siirtyvä Jouni
Eskola ovat jäseniä. Viitanen
ilmoitti haasteestaan julkisesti Salon Seudun Sanomissa.
Kokeeko Nummentalo, että hänet haluttiin tuupata
syrjään Salon kokoomuksen
Vapaa-ajanlautakunnan
varapuheenjohtajuus on
menossa Minna Valjaselle. Jäseniksi ovat
ehdolla viime kaudellakin
lautakunnassa istunut Mika Hjelt ja Jaakko Nieminen.
Rakennus- ja ympäristölautakuntaan ovat ehdolla
viime kaudelta tutut nimet
Ralf Hellsberg, Matti
Fontell ja Ritva Sinervo.
Hellsbergistä tulee lautakunnan ensimmäinen varapuheenjohtaja.
Pertti Vuorio on ehdolla
liikelaitos Salon veden johtokunnan varapuheenjohtajaksi ja Leila Ahonen
jäseneksi.
Salon Kaukolämmön johtokuntaan kokoomus esittää Jorma Peltosta ja Ritva Sinervoa.
Rouskis Oy:n hallituksen
puheenjohtajaksi on ehdolla Markku Blom.
Tamminen luotsaa
perussuomalaisia
SSS | Asko Lehtonen
asko.lehtonen@sss.fi
Salon seudun perussuomalaisten puheenjohtaja
Heikki Tamminen johtaa
myös perussuomalaisten
seitsemänjäsenistä valtuustoryhmää. Vuorovaikutuksen on
oltava kaikkiin suuntiin
avointa ja luottamuksellista,
hän linjaa.
Viitanen toivoo kaikkia talkoisiin Salon pelastamiseksi. Lautakunnan jäseniksi ovat ehdolla
Mika Kortelainen ja Taina Kirves-Järvinen.
Leena Manner on kaupunkisuunnittelulautakunnan ensimmäinen varapuheenjohtaja. Tämän
ratkaisun perusteella en voi
vielä tulkita niin. Kotimaa . Talous
Naiset Salon hallituksen johtoon,
miehet saavat vetää valtuustoa
Keskustan Saarelle
kaupunkisuunnittelu
SSS | Asko Lehtonen
asko.lehtonen@sss.fi
asko.lehtonen@sss.fi
Naiset nousevat kaupunginhallituksen johtoon Salossa.
Valtuuston puheenjohtajisto
muodostetaan puolestaan
miehistä.
Uusi kaupunginvaltuusto
kokoontuu päättämään hallitus- ja lautakuntapaikoista
torstaina. Hänen mielestään paikka
puheenjohtajistossa antaa
mahdollisuuden osallistua
kaupungin päätöksenteossa
lähes kaikkeen.
Tappio Annika Viitaselle
tarkoittaa Juhani Nummentalolle tukalaa asemaa
myös, kun kokoomus alkaa
miettiä ehdokkaita seuraavissa eduskuntavaaleissa.
Kumpikin on ollut ehdolla,
ja aikoo olla jatkossakin.
??En tiedä, onko tässä haluttu yhdistää luottamuspaikkojen jakoa jotenkin
eduskuntavaaleihin
(STT)
Salolaismies sai viiltohaavoja käsiinsä ryöstön
yrityksen yhteydessä
Salossa myöhään maanantaina illalla. Mies kuljetettiin hoidettavaksi Turun
yliopistolliseen keskussairaalaan.
Puoliperävaunuun törmänneen henkilöauton takana
tulleen auton kuljettaja ehti
väistää ajamalla ulos tieltä.
??Nuori nainen oli hereillä
ja hänellä oli nopeat refleksit. Tonttien myyntihinnat ovat 28?000?45?500
euroa, kun maapohjan
hinnan lisäksi mukaan lasketaan vesi- ja viemäriverkostoon liittyminen, kunnallistekniikan maksut ja
erottamiskulut.
Kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle
myyntiehtojen hyväksymistä.
Lyhyet
Perävaunun jarruvika aiheutti
rajun törmäyksen Perniöntiellä
lasse.kylanpaa@sss.fi
+0,001
Paimio myy
Saaren alueelta
18 uutta tonttia
minna.filppu@sss.fi
joista 116 oli Salon seudulta.
Salolaisittain Maakuntaennuste tarjoaa positiivisiakin
yllätyksiä.
Salonseutulaisten yritysten liikevaihto-odotukset
ovat korkealla: 40 prosenttia
odottaa kasvua, 45 prosenttia tason säilyvän ennallaan
ja 15 prosenttia laskua.
Salo on seutukunnista ainoa, jossa myyntiodotukset
ovat korkeammalla kuin viime vuonna. Olemme järjestönä ajaneet jo pitkään
paikallisen sopimisen elementtejä, sanoo Wibom.
Oman kotikunnan ilma-
SSS/Lasse Kylänpää
Rekankuljettajan mukaan
paineilmajarrut lukkiutuivat
kesken ajon.
SSS | Lasse Kylänpää
Keski-ikäinen salolaismies
loukkaantui rajussa törmäyksessä Perniössä tiistaina aamulla, kun rekan perävaunu heittelehti Perniöntiellä väärälle kaistalle.
??Henkilöauton kuljettaja
ei voinut tehdä mitään. Saa-
NÄIN ISO OSA YRITTÄJISTÄ ARVIOI KUNTANSA
YRITTÄJYYSILMAPIIRIN ERINOMAISEKSI TAI HYVÄKSI
Lieto
Kaarina
Uusikaupunki
Raisio
Loimaa
Laitila
Salo
Naantali
Kemiönsaari
Turku
Parainen
85 %
83 %
82 %
66 %
63 %
58 %
58 %
53 %
40 %
37 %
26 %
Lähde: Varsinais-Suomen Maakuntaennuste. Jarruletkujen ja
-putkien rikkoutuminen on
todettu syyksi myös parissa
ren asuinalueen tontit ovat
suosittuja ja tontinvaraajat
päästettiin viime vuonnakin sisätiloihin odottamaan
aamua ja palvelupisteen
aukeamista.
Myytävillä tonteilla on
niiden koosta riippuen rakennusoikeutta 258?423
neliötä. Alihankintaverkosto on varsin suuri ja varmasti vaikutusta
vastauksiin olisi. Maakunnallisesti Salo sijoittui kuntien keskikastiin.
Lapsen
korvakipu
ei aina
vaadi
antibioottia
Lapsen korvakipu ei ole varma merkki korvatulehduksesta, eivätkä kaikki korvalöydökset tarvitse antibioottikuuria.
Näin sanoivat erikoislääkärit Aino Ruohola ja Johanna Nokso-Koivisto Lääkäripäivillä tiistaina. Salolainen kieltäytyi antamasta tupakkaa,
jolloin mies oli ryhtynyt
huitomaan häntä teräaseella.
Salolaisen saamat vammat eivät ole poliisin
mukaan vakavia. Onnettomuus tapahtui Pietarintiellä puoli kilometriä
Loviisan itäisestä liittymästä itään.
Kolaroineissa autoissa
oli kaikkiaan seitsemän
henkilöä, joista viisi vietiin tarkastettavaksi Porvoon sairaalaan. Arviot kannattavuuden
kohenemisesta ovat laskeneet. Sen
teettävät Varsinais-Suomen
Yrittäjät ja osuuspankit.
Kysely yrittäjille tehtiin
viime vuoden marraskuussa, joten Turun telakan nopeasti muuttunut tilanne ja
sen mahdolliset vaikutukset
maakunnan pk-yrityksille
eivät näy vastauksissa.
Vastaajia oli yhteensä 895,
Euribor
12 kk 0,551
SSS/Suvi Kulla
SSS | Minna Filppu
Paimio aikoo panna myyntiin 18 uutta omakotitonttia Saaren asuinalueelta.
Myyntiin tulevista tonteista pienimmät ovat alle
1?300 neliön suuruisia ja
isoimmat 2?120 neliötä. Käytännön tekeminen jäi
hieman heikommalle tasolle:
43 prosenttia piti Salon kaupungin ja yritysten yhteistyötä erinomaisena tai hyvänä. Henkilöstön määrän lisäykseen uskoo 9 prosenttia ja vähennykseen 12
prosenttia yrittäjistä. Vetoauto kääntyi
poikittain, ja yhdistelmä
ajautui vastaantulijoiden
kaistan yli lumipenkkaan.
Tutkijalautakunnan mukaan syynä oli vaurioitunut
jarruputki. Tilaisuus on maksuton. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 9. Suuri
enemmistö arvioi tilanteen
säilyvän ennallaan.
Maakuntatasolla työpaikkaodotukset ovat kuitenkin
plussalla. Tie saatiin raivattua
iltapäivällä noin kello
kolmeen mennessä.
Pelastuslaitoksen mukaan keli onnettomuuspaikalla oli melko huono
lumisateen vuoksi ja tien
pinta oli märkä. Työehtosopimuksissa on
kynnyksiä, jotka estävät
palkkaamisen. . Suomessa on parin viime
vuoden aikana sattunut vain
muutamia onnettomuuksia,
joiden syyksi on todettu jarruvika.
Liikenneonnettomuuksien
tutkijalautakunnat tutkivat
Henkilöauto törmäsi Perniöstä Saloon matkalla olleen kuorma-auton perävaunuun, joka suistui
yllättäen vastaantulijoiden kaistalle.
viime vuonna ainakin yhden tapauksen. Salolainen oli ollut tupakalla
ulkona Helsingintiellä,
kun hänen luokseen oli
tullut tupakkaa pyytänyt
mies. koneurakoinnin kysynnän ja tarjonnan kohtaaminen, hinnoittelu, sopimukset ja laadunhallinta sekä töiden organisointi.
Tilaisuus on tarkoitettu maanrakennus-, tien-, peltotyö-, ympäristö- ja maisemanhoitoon urakoitsijaa
käyttäville sekä urakointia harjoittaville yrittäjille sekä
urakointia harkitseville.
Aika: to 24.1.2013 klo 12-16
Paikka: Yrityssalon koulutustilat
B- osa, Örninkatu 15, Salo
Tilaisuuden luennoitsijana on Eerikki Kaila Työtehoseurasta (TTS). Ne
sijaitsevat osoitteissa Pajulintu, Kivitasku ja Mesiangervo.
Varauksia aletaan ottaa
vastaan kaupunginvirastossa maanantaina 11.
helmikuuta aamukahdeksalta. Ennakkoilmoittautuminen viimeistään ti 22.1. Vähintään yhden
uuden työpaikan arvioi tänä
vuonna luovansa noin kolmannes vastaajista. Vanhempien kannattaa antaa kipulääkettä
heti kotona.
Nokso-Koiviston ja Ruoholan mukaan väärät diagnoosit voivat viivästyttää lapsen
oireilun todellisen syyn löytämistä ja johtaa tarpeettomaan tärykalvoputkitukseen.
Heidän mukaansa lääkärit tarvitsisivat korvan tutkimiseen ja luotettavaan
diagnoosiin usein nykyistä
parempia välineitä.
Jokaisella lääkärillä pitäisi olla esimerkiksi laadukas
korvalamppu ja välineitä
vaikun poistoon.
Noin 80 prosenttia lapsista sairastaa ainakin yhden
korvatulehduksen ja 15 prosenttia kärsii toistuvista tulehduksista. Kaupungintalolla ei
ole vielä päätetty, päästetäänkö varaajat jo yöksi
aulaan jonottamaan. (STT)
URAKOINTIPÄIVÄ
Mietitkö urakoitsijan tilaamista töiden
helpottamiseksi, vai pohditko miten
saisit koneellesi lisää käyttötunteja?
Urakointipäivän aiheina mm. Perävaunu luisti sivulle täysin yllättäen, ylikonstaapeli
Heikki Anttila Salon poliisista toteaa.
Palomiehet joutuivat leikkaamaan peltiä saadakseen
uhrin irrotettua romuttuneesta autosta. mennessä
yrityssalo@yrityssalo.fi (aihekenttään merkintä
URAKOINTI).
Tilaisuuden ohjelma osoitteessa
www.yrityssalo.fi/tapahtumat
Yrityssalo Oy, Örninkatu 15, 24100 Salo, www.yrityssalo.fi. Arviot ovat kunnista, joista saatiin yli
20 vastausta.
Hanna Munter:
Positiivinen yllätys
Salolaismies
yritettiin
ryöstää
Helsingintiellä
Varsinais-Suomen Maakuntaennuste -kysely tehtiin marraskuussa, joten Turun telakan synkät
näkymät eivät näy vastauksissa. Puoliperävaunullisen kuorma-auton
vetävien pyörien jarrut lukkiutuivat ajon aikana KeskiSuomessa. Muuten hän olisi ajanut
samaan kasaan, Anttila sanoo.
Onnettomuus tapahtui
kahdeksan aikoihin lähellä
Perniön viljavarastoa. tammikuuta 2013
n Uutistuottajat:
Johanna Käkönen, Jarkko Turpeinen
toimitus@sss.fi
(02) 770 2314
Vinkkaa
uutinen!
PÄIVÄN LUVUT
OMX Helsinki
6050,56
Varsinaissuomalaiset yritykset povaavat alkaneesta vuodesta kohtuullisen hyvää.
Liikevaihtoon, tulokseen
ja henkilökunnan määrään
kohdistuu enemmän positiivisia odotuksia kuin laskupelkoa, osoittaa tiistaina julkistettu Varsinais-Suomen
Maakuntaennuste.
Myönteisestä kokonaisuudesta huolimatta investointiaikeet ovat pohjamudissa.
18 prosenttia vastaajista
ilmoittaa lisäävänsä investointeja, mutta samalla 20
prosenttia arvioi vähentävänsä niitä.
Tätä heikompi tulos on
saatu vain kerran, vuonna
2009.
. Omistaja hiihteli
koiransa perässä jälkiä
pitkin.
Poliisi kertoo, että susi
ja koira olivat tulleet vastakkaisista suunnista.
Tapettuaan koiran susi
oli kuljettanut sitä puolisen kilometriä takaisin
tulosuuntaansa ennen
kuin luopui saaliistaan.
(STT)
Kolme
autoa kolaroi
Loviisassa
Kolme autoa kolaroi Loviisan Tesjoella Uudellamaalla tiistaina iltapäivällä.
Venäläinen itää kohti
ajanut henkilöauto ajautui sohjoisen tien takia
vastaantulijoiden kaistalle ja törmäsi kahteen
henkilöautoon. Heidän
mukaansa antibioottihoitoa
ei pidä aloittaa varmuuden
vuoksi.
Kiireellisintä korvatulehdusepäilyssä on lapsen kivunhoito. Vakavilta loukkaantumisilta
kuitenkin vältyttiin.
Tie ruuhkaantui onnettomuuden takia pahoin.
Ruuhkaa oli molempiin
suuntiin jopa 2,5 kilometriä. 73
prosenttia vastaajista arvioi,
että tämä tukisi kasvuyrittäjyyttä.
. Kantatie 52 ruuhkaantui nopeasti, ja pelastuslaitos ohjasi
liikenteen kiertämään Aimontapontien kautta.
Perniöstä Salon suuntaan
ajaneen rekankuljettajan
mukaan perävaunun jarrut
olivat lukkiutuneet ajon aikana, ja vaunu oli alkanut
heittelehtiä liukkaalla tiellä.
Poliisi tutkii asiaa. Kun
ottaa huomioon mitä täällä
on tapahtunut, olemme maakuntana hyvissä asetelmissa, sanoo Munter.
Mikä saisi
kasvamaan?
Yrittäjiltä kysyttiin myös
reseptiä yritysten kasvun
tueksi.
Ylivoimaiseksi ykköskeinoksi nousi työllistämiskynnyksen madaltaminen. Odotin tuloksia kauhunsekaisin tuntein, kun viesti
on ollut, että nyt ei lomauteta vaan irtisanotaan. Poliisi
tutkii tapausta ryöstön
yrityksenä.
Tupakkaa pyytänyt
mies oli nuorehko ja noin
175?180 senttiä pitkä.
SSS | Kirsi Siekkinen
Susi
tappoi
koiran
Raahessa
Susi tappoi maanantaina
metsästyskoiran Raahessa Pohjois-Pohjanmaalla.
Susi ei ehtinyt syödä
pohjanpystykorvaa, koska koiran isäntä ennätti
paikalle parissakymmenessä minuutissa.
Susi nappasi koiran,
joka taas oli näädän kintereillä. Vajaa
viidennes uskoo palkkaavansa ensimmäisen työntekijänsä tänä vuonna.
Jos vastaajien arviot toteutuvat, syntyy kyselyssä
mukana oleviin yrityksiin
vuoden aikana yli 600 uutta
työpaikkaa.
Varsinais-Suomen Yrittäjien puheenjohtaja, somerolainen Hanna Munter,
kertoo olevansa positiivisesti
yllättynyt arvioihin.
-6,22%
Nokia Oyj
Maakunnan yritysten odotukset
ovat kohtuullisen positiivisia,
mutta uutta rahaa ei laiteta likoon.
SSS | Suvi Kulla
-0,62%
3,076
Purevasti paikallista
Yritysten
investointivire
on hukassa
suvi.kulla@sss.fi
5
muussa onnettomuudessa.
??Paineilmatehosteiset jarrut on tehty niin, että ne
lukkiutuvat paineen hävitessä, koulutusohjaaja Toni
Vuoristo Liikenneturvasta
muistuttaa.
Elektronisesti
valvottuja
Jari Heikkinen A-katsastuksen Salon katsastusasemalta sanoo, että myös los-
ka, kosteus ja lämpötilojen
vaihtelu voivat vaikuttaa
paineilmajarrujen toimintaan.
??Uudet laitteet ovat kuitenkin elektronisesti valvottuja, eikä sellaista pitäisi
päästä käymään, Heikkinen
arvioi.
Salossa katsastettavat perävaunut ovat Heikkisen
mukaan pääsääntöisesti uudehkoja ja hyvässä kunnossa.
piirin ja toimet yrittäjyyden
edistämiseksi saivat kyselyssä varsin vaihtelevia arvioita.
Salossa yrittäjyysilmapiiriä
kehui erinomaiseksi tai hyväksi 58 prosenttia vastaajista. Investoinneissa ollaan
nyt varovaisia, sanoo Varsinais-Suomen Yrittäjien
toimitusjohtaja Henri Wibom.
Varsinais-Suomen Maakuntaennuste on tehty
vuodesta 1994 alkaen. Salon seudulla
on myös suhteellisesti eniten
kannattavuuden kasvuun
uskovia yrittäjiä.
Salolaisyrittäjien positiiviset arviot eivät näy kuitenkaan yritysten rekrytointiaikeissa. Rekankuljettajaa epäillään ainakin liikenneturvallisuuden
vaarantamisesta.
Paineen puute
lukitsee jarrut
Ylikomisario Pasi Pihlava
Turun liikkuvasta poliisista
sanoo, että raskaiden ajoneuvojen jarrujen äkillinen
lukkiutuminen on harvinaista. Ei ole kuitenkaan syytä ajatella, että maailma kaatuu yhteen risteilijätilaukseen, sanoo Varsinais-Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Henri Wibom.
Kaikki
vietiin kuitenkin Turun yliopistolliseen keskussairaalaan.
Bussi törmäsi kaksikerroksiseen tiilitaloon. tutkija VeliMatti Salminen Kirkon
tutkimuskeskuksesta sanoo.
Salon seurakunnan tilastoja silmäilleen Salmisen
mukaan Salon seurakunnan
luvut myötäilevät valta-
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna ma-pe klo 8.30-15.30
Puhelin (02) 770 2626
Telefax (02) 770 2222
tilaajapalvelu@sss.fi
Verkko-osoite:
www.sss.fi/tilaajapalvelu
Määräaikaistilaus (sis. Esimerkiksi törkeät
ylinopeudet ovat vähentyneet.
Väisänen kuitenkin kaipaa venäläisiltä ?parempaa pelisilmää?. Kaupunginhallitus käytti kuitenkin
asiassa otto-oikeutta, mikä
tarkoittaa, että uusi hallitus saa ratkaista, mennäänkö asiassa lautakunnan päätökseen mukaan,
valmistellaanko sopimus
uudestaan vai luovutaanko
vuokrauksesta kokonaan.
Otto-oikeutta käytti Salon
vanha kaupunginhallitus,
Paattinen
Rusko
10
ki
rajo Lieto
Au
Paimio
TURKU
1
Piikkiö
10 km
STT
Parainen
Raaseporiopistolta valui
tuhansia
litroja öljyä
maastoon
Raaseporissa Uudellamaalla
maastoon pelätään päässeen
jopa 7?000 litraa öljyä. tutkijan Veli-Matti
Salmisen mukaan 1990-luvun lama tuli esiin Suomen
seurakunnissa ensin erobuumina.
??Ihmisten ensimmäinen
reaktio oli kirkosta eroaminen, mutta laman jälkimainingeissa ihmiset palasivat
takaisin kirkon pariin, hän
sanoo.
Salon seurakunnasta eronneiden määrä oli edelleen
viime vuonna selvästi suurempi kuin kirkkoon liittyneiden. Alakerran
autokorjaamo kärsi vaurioita, mutta yläkerran asuinhuoneet jäivät ehjiksi. Suomisen mukaan heidän vammansa ovat lieviä. tammikuuta 2013
UUTISET
SSS/Essi Seppälä
Bussi
törmäsi
talon
seinään
Turussa
Bussi törmäsi talon seinään
Turun Paattisissa tiistaina iltapäivällä. 6
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 9. Tarkoitus on siirtää uusiin tiloihin Pahkavuoren ryhmäkodin toiminta.
Dimitri haluaisi
ajaa kovempaa
kuin rajoitukset
sallivat
Aura
9
Uusi hallitus
päättää Salon
ja Attendon
sopimuksesta
7-päiväinen sanomalehti
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Puhelin: (02) 770 21 (vaihde)
TOIMITUS
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna:
ma-pe klo 9.00-23.00,
??Vaikea työllisyystilanne
voi kasvattaa kuilua entisestään, kun työikäistä väestöä
muuttaa lapsineen pois paikkakunnalta, Hukka sanoo.
Hukan mukaan Salossa
kastetaan edelleen pääsääntöisesti kaikki lapset, joiden
la klo 14.45-23.00,
su klo 15.00-23.00
Telefax (02) 770 2300
Puhelin (02) 770 21 (vaihde)
Puhelin iltaisin
-
uutistoimitus
770 21, 770 2314
- urheilu 770 2309
ALUETOIMITUS
Somero, Kiiruuntie 1,
Puhelin (02) 7702 562
TILAAJAPALVELU
Örninkatu 14, Salo
toinen vanhempi tai molemmat vanhemmat kuuluvat
kirkkoon.
??Kastettujen määrä on
valtakunnan tasolla laskussa. Vielä
vuonna 2010 seurakuntaan
muutti uusia jäseniä enemmän kuin sieltä muutti pois.
Viime vuonna muuttotappio
oli jo noin 260 henkilöä.
Salon seurakunnan kirkkoherra Timo Hukka ei ole
luvuista yllättynyt.
??Työttömyys näkyy monissa tilastoissa, ja niin meilläkin, hän toteaa.
Kirkon tutkimuskeskuksen vs. Uusi hallitus valitaan
torstaina uuden kaupunginvaltuuston ensimmäisessä kokouksessa.
Otto-oikeuden käyttöä
esitti hallituksen kokouksessa tiistaina Jorma Elovaara (sd.), ja häntä kannatti Timo Lehti (kesk.).
Hallitus oli asiasta yksimielinen.
Sosiaali- ja terveyslautakunta olisi vuokrannut
Viitanlaaksoon suunnitellusta palvelustalosta tilat
30 asukkaalle 2?500 euron
kuukausivuokralla. (STT)
Onnettomuuspaikka
Vahto
SSS | Asko Lehtonen
asko.lehtonen@sss.fi
Salon uusi kaupunginhallitus päättää, vuokraako
kaupunki Attendolta puolet
suunnitellusta vanhusten
palvelutalosta.
Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti vuokrauksesta joulun alla. Hukka on
suuntaukseen tyytyväinen.
??Ilahduttavaa, että trendi
on kääntynyt nyt näin päin,
vaikka eronneita on edelleen selvästi enemmän kuin
liittyneitä, hän sanoo.
Kirkon tutkimuskeskuksen Salmisen mukaan kirkkoon liittyneiden määrä lähti koko maassa pieneen kas-
LT-LEVIKKI 21.459 kpl
(LT-levikki 2011)
SSS sähköposti:
toimitus@sss.fi
JULKAISIJA
Salon Seudun Sanomat Oy
Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen
vuun jo 2000-luvun alussa.
??Kirkosta eronneita on silti edelleen kaksi, kolme kertaa enemmän kuin kirkkoon
liittyneitä, Salminen sanoo.
Hukan mukaan kirkkoon
tulee hyvin erilaisia ihmisiä.
??Kirkkoon liitytään usein
rippikouluiässä tai nuorena aikuisena, jolloin naimisiinmeno tai perheenlisäys
ovat ajankohtaisia asioita.
Toisaalta keski-iän kriisin
kanssa painiskeleva tai elämän uudessa valossa näkevä ikäihminen voivat liittyä
kirkkoon, Hukka pohtii.
Kirkosta eroavat ovat Hukan kokemuksen mukaan
yleensä opiskelijoita tai
nuoria aikuisia.
?Töitä on
tehtävä?
Salon seurakunnan jäsenmäärä jatkaa edelleen laskua. Lapsia jätetään paljon
kastamatta varsinkin pääkaupunkiseudulla.
klo 6.00-12.00
Dimitrin Mazdan nopeus nousi turhan korkeaksi ohitustilanteessa, ja poliisi määräsi hänelle 350 euron sakon.
Avoinna ma-pe
la
su
klo 6.30-16.00
klo 7.00-12.00
klo 7.30-12.00
ILMOITUSOSASTO
Örninkatu 14, Salo
Puhelin (02) 770 2610
Telefax (02) 770 2222
Sähköposti: ilmoitukset@sss.fi
Verkko-osoite: www.sss.fi/ilmoitukset
Viikkomarkkinoiden ja Nettitorin
ilmoitushinnat, ohjeet ja asiointi
internetissä www.sss.fi/tori
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
usimaa: Itellan varhaisU
jakeluiden jakelupäivystys:
Puhelin 0200 30011(mpm/pvm)
Avoinna ma-pe klo 8.30-15.30,
ilmoitustilavaraukset ja valmiit
aineistot seuraavan päivän
lehteen viimeistään klo 14.00.
PAINOPAIKKA:
Salon Lehtitehdas,
Salo 2012
ISSN 0782-5404. Ainoastaan
kastettujen ja kuolleiden välinen suhde eroaa valtakunnan trendistä.
??Varsinkin suurissa seurakunnissa kastettuja on vielä enemmän kuin kuolleita,
hän sanoo.
ark ja vkl klo 06.00 ?11.00
Muut alueet: (ei Uusimaa)
-
Itellan varhaisjakelupäivystys
Puhelin: 0200 72822 (mpm/pvm)
Ark. Rikoin kuitenkin sääntöjä ylinopeudellani ja myönnän sen.
??Matkallani kului siis
enemmän rahaa kuin oletin, hyväntuulinen Dimitri
naurahti maanantaina.
Lehtikuva/Antti Aimo-Koivisto
Kuolleita on enemmän kuin kastettuja
Ikääntyvien kasvava lukumäärä näkyy Salon seurakunnan kirkkoherran Timo
Hukan mukaan seurakunnan kastettujen ja kuolleiden välisessä suhteessa.
Kuolleita on seurakunnassa
enemmän kuin kastettuja.
SALON SEUDUN SANOMAT
Sanomalehtien Liiton jäsen
joka piti tiistaina viimeisen, ylimääräisen kokouksen. Kuljettaja
loukkaantui ja kolme muuta
henkilöä sai lieviä vammoja.
??Kuljettajan jalat jäivät
kiinni, ja ne jouduttiin irrottamaan. 10% alv)
12 kk:n maksuerä
253,50 ?
6 kk:n maksuerä
130,00 ?
3 kk:n maksuerä
67,00 ?
Tilaukset toimitetaan force majeure- (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden
viivästykset, yms.) varauksin.
JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS
Salo:
Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy
Puhelin: (02) 269 3970
kunnan lukuja. Kirkkoon liittyneiden
määrä on kuitenkin hienoisessa kasvussa.
on kuitenkin mahdoton sanoa, minkälainen tilanne
on kymmenen tai peräti
kahdenkymmenen vuoden
kulutta. Erotahti on kuitenkin selvästi tasaantunut
vuoden 2010 homo-keskustelun jälkeisen piikin jälkeen. Vuonna 2009 Salon seurakuntaan liittyi 118
henkilöä, ja viime vuonna
jo 144 henkilöä. Seurakunta ei saa
levätä laakereillaan, vaan
töitä on tehtävä ja niitä tehdäänkin koko ajan, Hukka
painottaa.
Moskovalaisen Dimitrin
matkakassaan tuli viime
viikolla lovi, kun hän narahti ylinopeudesta Joensuun lähistöllä. 10% alv)
12 kk
289,20 ?
6 kk
150,00 ?
3 kk
81,00 ?
1 kk
31,00 ?
TILAUSHINNAT
1.1.2013 alkaen.
Jatkuva säästötilaus (sis. Vuodesta 2011 vuoteen
2012 määrä putosi reilulla
kuudellasadalla.
SALON SEURAKUNNAN JÄSENMÄÄRÄN KEHITYS
VUOSINA 2009?2012
2009 2010 2011 2012
Jäsenmäärä vuoden lopussa
46 141 45 647 45 282 44 662
Kirkkoon liittyneet
118
122
141
144
Kirkosta eronneet
358
660
381
370
Kastetut
455
524
438
409
Kuolleet
469
516
491
524
Seurakuntaan muuttaneet
1 228
1 211
1 218 1 067
Seurakunnasta muuttaneet
1 249
1 170
1 269 1 326
Lähde: Salon seurakunta
Kaikkiaan Hukka ei pidä
Salon seurakunnan lukuja
hälyttävinä. Eronneiden määrä on
pysynyt kahtena viime vuotena suurin piirtein samoissa luvuissa.
Kirkkoon liittyneiden määrä on sen sijaan pienessä
kasvussa. Dimitrin
Mazdan nopeus nousi turhan korkeaksi ohitustilanteessa, ja poliisi määräsi
hänelle 350 euron sakon.
??Liikenne sujuu ja tiet
ovat erittäin hyviä, joten
täällä voisi ajaa kovempaa
kuin rajoitukset sallivat,
34-vuotias Dimitri sanoo
pysäköidessään Helsingissä.
Venäläisturistien liikennekäyttäytymisessä on
yhä ongelmia, mutta liikkuvan poliisin mukaan he
ovat parantaneet tapojaan.
Viestintäpäällikkö Jussi
Pohjonen kertoo, että vuodenvaihteen lomasesongin
aikana venäläiskuljettajat
ovat ajaneet pääosin sääntöjä noudattaen.
??Parempaan suuntaan on
menty, Pohjonen sanoo.
Liikkuvan poliisin Imatran yksikön ylikonstaapeli
Raimo Väisänen sanoo,
että itänaapurien liikennekäyttäytyminen on vuosien
varrella parantunut kautta
linjan. Tässä vaiheessa
Poliisi: Venäläisturistit
ovat parantaneet
tapojaan liikenteessä.
STT | TUOMAS ARKIMIES
Jäsenmäärä jatkaa laskua. Lapsen
kastaminen ei ole enää itsestäänselvyys, vs. Jäsenmäärän putoamiseen vaikuttaa kirkosta eronneiden lisäksi muuttotappio ja vanhusvoittoinen
ikärakenne.
Salon seurakunnan
muuttotappio syvenee
SSS | Katri Henttonen
katri.henttonen@sss.fi
Eroavia enemmän
kuin liittyviä
Salon kehno työllisyystilanne näkyy Salon seurakunnasta muuttaneiden luvuissa, jotka ovat viime vuosina
kasvaneet selvästi. Öljyä
valui Raasepori-opiston lämmitysöljysäiliöistä ylitäytön
takia, kertoi pelastuslaitos,
joka sai tiedon onnettomuudesta sunnuntaina.
Torjuntatyöt jatkuvat vähintäänkin tämän viikon.
Öljyä on valunut ainakin lähijärveen.
??Nyt on tärkeää selvittää,
missä öljy on. Hänen
mukaansa osa venäläisturisteista tekee outoja py-
sähdyksiä ja U-käännöksiä
vaarallisissa paikoissa. On
tapauksia, joissa venäläiskuljettaja on peruuttanut
pois risteyksestä hätävilkut välkkyen väärän reitinvalinnan jälkeen.
Myös turvavälien laiminlyöminen ja väärin pysäköinti on aiheuttanut vaaratilanteita.
??He eivät välttämättä tee
näitä juttuja pahuuttaan.
He toimivat tavalla, joka
voi olla venäläisessä liikennekulttuurissa normaalia,
huomauttaa viestintäpäällikkö Pohjonen.
Dimitri maksoi
sakon heti
Venäläisturisteja on valistettu rajan pinnassa muun
muassa jakamalla heille
esitteitä Suomen liikennesäännöistä.
klo 6.00-16.00
Viikonl. Henkilöauto tuli stop-merkin takaa
ja törmäsi bussin etukulmaan, minkä jälkeen bussi
suistui lähitaloa päin.
Bussissa oli yksi matkustaja, henkilöautossa taas kuljettaja ja matkustaja. Tämä on iso
vahinko, ja puhdistaminen
voi tulla kalliiksi, sanoi Raaseporin ympäristöpäällikkö
Gustav Munsterhjelm.
Hänen mukaansa on mahdollista, että öljy on imeytynyt maaperään tai valunut
läheiseen Myllylampeen.
Pelastuslaitos on rakentanut patoja ja puomittanut
rantavesiä.
Raasepori-opisto on Julkisten ja hyvinvointialojen ammattiliiton koulutuskeskus.
(STT)
Muoti ja kauneus
ALE jatkuu
Koko valikoima
-30%
Lisäksi
erikoistarjouksia
Turuntie 3, Salo
www.marttilastore.fi
Salon seurakunnan jäsenmäärä jatkoi viime vuonna laskuaan. Hän on kuitenkin
tajuissaan, ja hänen tilansa
on vakaa, kertoi päivystävä
palomestari Olli Suominen.
Onnettomuus sattui risteyksessä noin 15 kilometriä
Turun keskustasta. Hän on sen sijaan huolissaan seurakuntalaisten sidoksen löystymisestä omaan seurakuntaan.
??Ihmisten kosketuspinta omaan seurakuntaan
ohenee. Pohjosen
mielestä käyttäytyminen
liikenteessä on kohentunut
myös siksi, että venäläisten
pitää maksaa sakkonsa,
jos he mielivät jatkossakin
saada viisumin Suomeen.
Dimitri kertoo maksaneensa sakkonsa välittömästi.
??Edessäni ollut auto ajoi
mielestäni liian hiljaa, joten ohitin sen
Matkoja varten hänellä on myös Fructolax-tabletteja.
Apteekeista, luontaistuotekaupoista, tavarataloista ja päivittäistavarakaupoista.
Lue lisää: www.harmonia.fi
TILAA SALON SEUDUN SANOMAT
Soita: Tilaajapalveluun 02-770 2626
Tilaukset myös netissä: www.sss.fi
SALON SEUDUN SANOMAT
7
Nyt hankit edullisesti laadukkaan
talviauton 5 vuoden takuulla!
Saimme määräerän suosittuja ja hyvinvarusteltuja Mitsubishi
ASX -autoja, jotka myymme nopeimmille edulliseen hintaan!
ETUSI JOPA 3000 ?
Mitsubishi ASX 1.6 Cleartec Invite: autoveroton svh.19.691 ?,
alennus 3000 . Lehdissä mietityttävät
myös lukijoiden reaktiot.
(STT)
Jäähyväiset
laseille
2008 telakkayhtiön
omistajaksi tuli
korealainen STX ja
nimi vaihdettiin
STX Finlandiksi.
Vuonna 2010
Venäjän valtion
omistama USC
osti puolet
Helsingin
telakasta.
STT, koonnut: Raisa Kivilahti-Leppänen, grafiikka: Maija Korpinen, kuvat: Lehtikuva, lähde: Meriteollisuus ry
WWW.PUUSTELLI.FI
Luterilaisen kirkon arkkipiispa Kari Mäkinen
tapaa paavin ensi viikolla
Roomassa, kertoo Kirkon
tiedotuskeskus.
Roomaan matkustavat
myös arkkipiispa Leo ortodoksisesta kirkosta ja
katolisen kirkon Helsingin
piispa Teemu Sippo.
Suomen delegaatio osallistuu vuosittaiseen Pyhän
Henrikin ekumeeniseen
messuun 19. Minulle suositeltiin Fructolaxia.
Marja päätti kokeilla, vaikka olikin
aluksi kovin epäuskoinen. Arvioitu autovero 5.453 ?. Kiristävätkö vaatteet päälläsi. Tunsin
itseni energiseksi ja makean mieliteot alkoivat hävitä. ja hämmästyi:
. Yritys työllistää 25 taloushallinnon
ammattilaista ja on yksi
alueen suurimmista tilitoimistoista.
Kirjanpitopalveluiden
lisäksi tilitoimisto tarjoaa myös esimerkiksi verosuunnittelua ja tukea
sukupolvenvaihdokseen.
Kokemusta sukupolvenvaihdoksesta löytyy myös
omasta takaa, sillä nykyinen toimitusjohtaja
Marko Wahlstén luotsaa
toimintaa jo toisen polven
yrittäjänä. Yhtiö on aiemmin
toiminut nimellä Starckjohann.
Ruotsissa yhtiö aikoo
vähentää 75 työntekijää.
TiliWahlsten
täyttää 30 vuotta
Salossa ja Paimiossa toimiva tilitoimisto TiliWahlsten täyttää tänä keväänä
30 vuotta. Onko vatsasi kuin
potkupallo. moni
muu empii
Suomen telakoiden myrskyinen taival
kille.
??Monet verkostoyrityksistä ovat jo aiemmin toimineet
esimerkiksi Saksan ja Ranskan telakoiden alihankkijoina, ja osa saanut hyvinkin
isoja tilauksia ulkomailta.
Mutta jos firmalla ei aiemmin ole ollut kansainvälistä
liiketoimintaa, sen aloittaminen ei ole helppoa, Saurama sanoi.
harvat isoja risteilijöitä rakennuttavat laivayhtiöt ovat
juuri tilanneet uusia aluksia. Ummetus on yleinen
vaiva, josta on turha kärsiä. En halua laskea jokaista suupalaani, sillä ruoka on suuri nautinto.
Seurauksena oli se, etteivät vaatteet
tahtoneet mahtua päälle, vyötäröltä
kiristi ja oli ähky olo.
Apua hedelmäkuitukuutiosta
. Palvelukeskuksia
on myös Turussa ja Lapualla. KYSY LISÄÄ.
KATSO LÄHIN PUUSTELLI-MYYMÄLÄ
WWW.PUUSTELLI.FI
ILMOITUS
Näin saat litteän vatsan
Turvottaako. Kvaerner
Masa-Yards ja Aker Finnyards
sulautuivat vuonna 2004 uudeksi
Aker Finnyardsiksi, jonka
nimeksi myöhemmin
vaihtui Aker Yards.
Finnyards siirtyi 1998
norjalaisen Aker Maritimen
omistukseen ja nimi muutettiin
Aker Finnyardsiksi.
Masa-Yards sai vuonna 1991
uuden norjalaisen omistajan
Kvaernerin ja nimi muuttui
Kvaerner Masa-Yardsiksi.
Suomi on pyytänyt EUkomissiota selvittämään,
rikkoiko Ranska EU-lainsäädäntöä keinoilla, joilla se
houkutteli risteilijätilauksen
itselleen.
Telakkateollisuuden elinmahdollisuuksien pohdintaa jatketaan Vapaavuoren
mukaan ministeriön asettamassa työryhmässä, jonka johtoon tulee Wärtsilän
LA
entinen konsernijohtaja Ole
Johansson.
Perussuomalaisten varapuheenjohtajan Hanna Mäntylän mukaan puolue aikoo
yhä jättää asiasta välikysymyksen.
TUI-tilausten menetys
kohtalokasta
Turun telakan kohtalonky-
!
OA
6
TUL 11?1
E
V
U
R
S
E
T
?
15
10-
KEITTIÖVUODEN
SUURET
AVAJAISET
symys on, saako STX Finland kuntoon TUI Cruisesin
jo Turusta tilaamien risteilijöiden rakennusaikaisen rahoituksen.
??Tilanne olisi silloin todella vaikea. Vastaavan
päätoimittajan Jouko
Jokisen mukaan päätöksiä on luvassa maalishuhtikuussa.
Monessa suuressa maakuntalehdessä sivukoon
pienentämisen pelätään
laskevan ilmoitustuottoja. 5,9l/100 km. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 9. Kokonaishinta toimituskuluineen 22.744 ?. Esimerkiksi Kalevasta, Keskisuomalaisesta ja Turun
Sanomista kerrotaan, että
tabloidiin siirtyminen ei
ole ajankohtaista.
Aamulehdessä sivukoon
muuttamista puolestaan
harkitaan. Kun siihen vielä yhdistyy huono
ruuansulatus ja laiska suoli, on seurauksena turvotusta ja ummetusta.
Marja on entinen ravintola-alan kouluttaja ja intohimoinen kulinaristi.
Esimerkiksi juhlakausina hän herkuttelee sydämensä kyllyydestä.
. Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori
(kok.) kävi valiokunnassa
kertomassa, miksi Suomi
joulukuussa menetti kipeästi kaipaamansa loistoristeilijätilauksen.
Valiokunnan puheenjohtajan Mauri Pekkarisen
(kesk.) mukaan ministerin ja
Finnveran johdon keskeisin
viesti oli, että rahoitus ratkaisi tilauskilvan.
??
Avainasemassa oli Ranskan valtio. Pidä
vatsasi käynnissä luonnollisesti
ja tehokkaasti!
Toimittaja Marja Nyman on aina reagoinut vatsallaan, etenkin stressiin.
. Matkustajakäyttöaste oli 77 prosenttia. Hän
tapasi paavin vuonna 2008
ollessaan Turun piispana.
Kolmen piispan lisäksi Roomaan matkustavat
muun muassa Kirkon ulkoasiainosaston johtaja,
kirkkoneuvos Kimmo
Kääriäinen sekä kaksi
turkulaista nuorisokuoroa.
(STT)
Konsernin pääkonttori on
Malmössä.
BE Groupin mukaan viime vuosi oli alalle vaikea
Ruotsissa ja Suomessa.
Yhtiö tavoittelee yt-neuvotteluilla noin 65 miljoonan Ruotsin kruunun (7,6
miljoonan euron) säästöjä.
(STT)
RTIN
JA MA
OHTA
ITUSJ 990.
IM
O
T
1
SIN KSYLLÄ
Y
-YARD
MASAIKANGAS S
LAIVANRAKENTAJIEN SUOJAKYPÄRIÄ.
SAAR
Suomessa toimi 1990-luvulla toinenkin
merkittävä telakkayhtiö, Rauman ja
Hollmingin fuusiosta syntynyt Finnyards.
Lyhyet
Arkkipiispa
Mäkinen tapaa
ensi viikolla
paavin
HS siirtyi
tabloidiin
. Telakalle ei jäisi
mitään tilauksia, ei yhtä ainutta, arvioi Saurama Turun
kauppakorkeakoulusta.
Uusia risteilijätilauksia on
vaikea saada mistään, sillä
Useat keskeiset sanomalehdet eivät ole toistaiseksi muuttamassa sivujaan
tabloidikokoon Helsingin
Sanomien malliin. Uskomaton määrä kuonaa pois-
tui kehostani luonnollista tietä ja ilman mitään sivuvaikutuksia. (SSS)
Joka kolmas
Finnairin
lento myöhästyi
joulukuussa
Finnairin lennot myöhästelivät joulukuussa
selvästi enemmän kuin
vuotta aiemmin. Helsingin telakka eli Arctech Helsinki Shipyard
on puoliksi STX:n, puoliksi venäläisen USC:n omistama.
Telakat alihankkijoineen työllistävät Suomessa yli
21 000 henkilöä. Sippo
saarnaa.
Vierailuun kuuluu paavin yksityisvastaanotto
ensi viikon torstaina 17.
tammikuuta.
Mäkinen tapaa paavi Benedictus XVI:n nyt ensi
kertaa arkkipiispana. tammikuuta,
jonka liturgian Mäkinen
johtaa tänä vuonna. Ajallaan
määränpäähänsä saapui
vajaat kaksi kolmasosaa
lennoista.
Yhtiön mukaan myöhästely lisääntyi, koska joulukuun sää oli poikkeuksellinen ja lentokentät ruuhkaantuivat.
Finnair on pitkään ollut
vaikeuksissa Euroopanreittiensä kanssa, ja kasvu
on tullut Aasian-liikenteestä. Niistä noin puolet toimittaa tuotteitaan
vain kotimaisille telakoille.
Koko meriteollisuuden liikevaihto oli vuonna 2011
5,7 miljardia euroa.
WÄRTSILÄ MERITEOL
LISUUDEN TYÖNTE
KIJÖIDEN
MIELENOSOITUS HEL
SINGISSÄ VUONNA
1989.
Alan kriisi ahdisti 1980luvun lopulla Wärtsilän
ja Valmetin telakat
yhdistymään Wärtsilä
Meriteollisuudeksi.
Teräspalveluyritys BE Group
aikoo irtisanoa
60 henkeä
Teräspalveluyritys BE
Group aikoo irtisanoa noin
60 työntekijää Suomessa.
Yhtiö aloittaa yt-neuvottelut, joissa käsitellään
myös mahdollisia lomautuksia.
BE Groupilla on Suomessa noin 360 työntekijää,
joista noin puolet on Lahdessa. Pelastajaksi
synnytettiin telakkapomo Martin
Saarikankaan johtama Masa-Yards.
Norjassa Kvaerner ja Aker
Maritime kokosivat voimansa
yhteiseen telakkayhtiöön. Kävelin myymälään ja kysyin neuvoa. Autolauttojen tilauspäätöksiä taas pantataan
vuoteen 2015, jolloin alusten
ympäristömääräykset muuttuvat.
??Edessä voi olla jopa 2?3
vuoden kuiva kausi. (STT)
Wärtsilä Meriteollisuus kaatui
konkurssiin 1989. Hän kuitenkin otti neljänä iltana puolikkaan
kuution . Lisäksi Suomessa on satoja yrityksiä,
joiden tuloista lähes puolet
kertyy meriteollisuuden tilauksista.
Alihankkijat osallistuvat
laivojen suunnitteluun ja
toimittavat niihin esimerkiksi moottoreita, potkurijärjestelmiä ja sisustusta.
Jos risteilijöiden rakentaminen Suomessa loppuu, osalle erikoisosaajista
voi löytyä korvaavia töitä
muualta, mutta tuskin kai-
Vapaavuori
vakuutti Pekkarisen
Telakkateollisuuden tulevaisuutta pohdittiin tiistaina
myös eduskunnan talousvaliokunnassa. Meriniitynkatu 15
Automyynti: 0207 408 611
Avoinna ma 9?17, ti 9?18, ke?pe 9?17, la 10?14
Huolto: 0207 408 612, arkisin 8?17
Alfa Romeo, Fiat, Kia, Lada, Lancia, Mazda, Mitsubishi
Soittajahinta 0207-alkuisiin numeroihimme on lankapuhelimesta 3,2 snt/min + 8,28 snt/puhelu (alv 24 %)
ja matkapuhelimesta 19,2 snt/min (alv 24 %).. Joulukuussa Aasian-liikenne vilkastui 13
prosenttia.
Koneet lensivät aiempaa
täydempinä. = autoveroton hinta 16.691 ?. Se laittoi omistamalleen telakalle rahaa,
Pekkarinen sanoi.
Hän kertoi olevansa tyytyväinen saamiinsa vastauksiin ja arvioi, ettei hallitus
olisi voinut tehdä enempää
tilauksen saamiseksi.
Vapaavuori kertoi, että
NYT STX Finland omistaa Suomessa Turun ja Rauman
telakat. Toimituskulut 600 ?. tammikuuta 2013
Uutiset
Turun telakan romahdus iskisi
rajusti myös alihankintaketjuun
Talousvaliokunta kuuli
Vapaavuorta risteilijätilauksen taustoista.
STT | RAISA KIVILAHTI-LEPPÄNEN,
ANNIINA LUOTONEN
STX:n Turun-telakan vaikeuksien syveneminen iskisi
rajusti myös meriteollisuuden satoihin alihankkijoihin.
Vaarassa voisi olla tuhansia
työpaikkoja varsinkin Turun
seudulla ja Lounais-Suomessa.
??Vaikutukset voivat ulottua hyvinkin laajalle, kehityspäällikkö Antti Saurama Turun kauppakorkeakoulusta arvioi.
Risteilijäbisneksen ympärille on vuosikymmenten
kuluessa rakentunut todella
laaja verkosto, johon kuuluu
satoja yrityksiä.
Tuoreen selvityksen mukaan telakoiden alihankkijoista vajaat sata toimii ainoastaan meriteollisuudessa, ja niistä noin 50:llä on
asiakkainaan vain kotimaisia telakoita. Niin
pitkää aikaa ei mikään telakkayhtiö voi odotella toi-
mettomana, oli sitten missä
kunnossa tahansa, Sarama
sanoi.
On siis todellinen riski, että Turun telakan toiminta
loppuu kokonaan?
??Kyllä näen asian näin.
Koko meriteollisuus ei kuitenkaan ole uhan alla, sillä
telakkatoiminta tuo 10?20
prosenttia sen liikevaihdosta.
Turun Silmälaserissa on
tehty vuodesta 1997 lähtien
yli 12 000 taittovirheiden
korjausleikkausta.
Meillä esitutkimuksen,
leikkauksen ja
jälkitarkastukset tekee
silmäkirurgi.
Silmäasema Silmäsairaala
Yliopistonkatu 27
Puh 0202 712 2365
www.turunsilmalaser.fi
AINUTLAATUINEN TILAISUUS
- MITSUBISHI ASX
alk. 22.144 ?
+ toimituskulut 600 ?
KEITTIÖVUOSI AVATAAN NYT PUUSTELLEISSA KAUTTA MAAN.
MYYMÄLÄSTÄ MITTAVAT EDUT VAIN TÄNÄ VIIKONLOPPUNA!
ETUJEN LISÄKSI NYT MYÖS RAHOITUSETU. Kuvan auto erikoisvarustein.
SALO . Alihankkijayrityksiä on useita satoja.
Alihankkijoista noin 100 saa leipänsä pääosin meriteollisuudesta. Rupesin myös katselemaan vähän terveellisempiä ruoka-aineita ja laihduin.
Uusi vyötärö innosti Marjaa myös
liikkumaan ja ulkoilemaan, mikä
puolestaan on pudottanut painoa
entisestään.
Marja kehuu Fructolax-kuutioita mehevän ja täyteläisen makuisiksi. CO2-päästöt 135 g/km,
EU-yhd
Salossa
8 vuotta
Veera Sarkki
9.1. Kiskossa
2 vuotta
Sanni Nikkinen
9.1. Lääkkeitä
saa tilata vain EU:sta, mutta
silloinkin tullissa on esitettävä resepti. Kiskossa
6 vuotta
Tuuli Kosenius
9.1. Aika monella tavaramerkillä on nollatoleranssi.
lastenpalsta@sss.fi
2 vuotta
Toivo Lehtonen
9.1. Salossa
5 vuotta
Jerry Kuloviita
9.1. Se vie paljon resursseja, Taipale toteaa.
Tullilla on tarkat säännökset kaikista takavarikoitavista tuotteista. Ehdottomasti suurin takavarikoitavien tuotteiden ryhmä
ovat lääkkeet ja huumeet.
Taipaleen mukaan nykyään
liikkuu paljon muuntohuu-
RISTIKKO 3 VIIKKOA SITTEN
Televisioristikko
TV-TRIVIA
2. Palkinnon saa
OSOITE
Vinkkaa
juttu!
NIMI
KKO 16.1.
Yhteystiedot
Tapahtumatiedot kerralla lehteen ja nettiin
Tilaajapalveluun
Puh: (02) 7702 626, klo 8.30-15.30
Sähköposti: tilaajapalvelu@sss.fi
Ilmoita tiedot Salon seudun tapahtumista yhdellä kertaa viikkokalenteriin, päivän menotietoihin ja netin
tapahtumakalenteriin.
Perjantaina julkaistavaan viikkokalenteriin (la-pe) tiedot on toimitettava
keskiviikkoon klo 16:een mennessä.
Päivittäiseen kalenteriin tiedot ehtivät
tarvittaessa edeltävänä arkipäivänä klo
12 mennessä.
Laita mukaan merkintä ?tapahtumia?
ja yhteystietosi.
Ilmoituspalveluun
Puh: (02) 7702 610, klo 8.30-15.30
Sähköposti: ilmoitukset@sss.fi
Faxit: (02) 7702 222
Viikkomarkkina- ja rivi-ilmoitukset sekä lehden tilaukset,
keskeytykset ja osoitteenmuutokset myös verkkosivuillamme
www.sss.fi
?Ihmiset
voivat tilata
tuhkakupiksi
apinan käden?
Tullissa takavarikoitujen
tavaroiden määrä on
kolminkertaistunut.
STT | MIINA HAKALA
Oravanhäntiä, sarvikuonon
reisiluu, krokotiilin kallo ja
lakkahuumetta.
Nämä ovat työllistäneet ja
ihmetyttäneet tullihenkilöstöä viime aikoina. Halikossa
11 vuotta
Johanna
Korsimo
9.1. Erikoisimmat
saattavat päätyä näytille
tullimuseoon.
??Tullin haltuunotto- ja hävityskuviot ovat aikamoinen
prosessi. Jos
ne pääsevät häkistään karkuun, kuten joskus tapahtuu, ne voivat jyrsiä koneen
sisustusta tai jopa johtoja,
yhtiön Suomen mediayhteyshenkilö Jukka Aarnio
perustelee.
Aarnio kertoo, että ruumaan eläimiä voidaan ottaa
enimmillään neljä ja matkustamoon kaksi.
Kissat ja koirat pääsevät
Norwegianilla matkustamoon vain kotimaan lennoilla. Vastauksen täytyy olla perillä viimeistään 21.1.
Nyyrikki
Osoite: Valo, PL 327, 33101 Tampere. Lennoille
hyväksyttäviä eläimiä ovat
ainoastaan kissat ja koirat.
??Jyrsijöitä ei voida hyväksyä turvallisuussyistä. Perttelissä
8 vuotta
Benny-Erik
Koivunen
9.1. voittaja: Riitta
RISTIKKO
C) Myra Hopestead
D) Mary Wishbone
meita eli aineita, joita ei ole
rekisteröity lääkkeeksi eikä
huumeeksi.
Myös tuotemerkkiväärennöksiä takavarikoidaan tiuhaan. 60: 4
Huomenna:
Suomenkielinen kalenteri:
RISTIKKO 11.1. Oikean ratkaisun lähettäneiden kesken
Sigurd
n
toimitus@sss.fi
arvomme palkinnon. Salossa
5 vuotta
Jimi Ringborg
9.1. Halikossa
8 vuotta
Elmeri
Lindström
9.1. Perttelissä
6 vuotta
Atte Tapiola
9.1. Yksi syy on,
että monilla on kakkosasunto ulkomailla.
Lomareissulle ei lemmikkiä välttämättä kannata
ottaa. Esimerkiksi Aasiaan
matkatessa eläimen matka
ruumassa maksaa Finnairilla 30 euroa kilolta. Reittilennoille
otuksia saa ottaa matkustamoonkin kahdeksankiloisiin saakka. Se johtuu siitä, että
netistä tilataan koko ajan
enemmän ja enemmän tuotteita, sanoo tulliylitarkistaja
Kirsi Taipale.
Taipaleen mukaan ihmiset
eivät aina ajattele, mitä netistä tilaavat.
??Ihmiset luottavat siihen,
että jos he tilaavat netistä verenpainelääkkeitä, he
saavat myös verenpainelääkettä. Näin
ollen saksanpaimenkoiralle
yhden suunnan hinta voi olla yli tuhat euroa.
Lomalennoille Finnair
ottaa lemmikkejä vain
ruumaan. krs) klo 18
Kokouksia
Salon seurakunnan kirkkovaltuuston kokous Salo-Uskelan seurakuntatalossa klo 18
Otso onnittelee
Hävitys
vie resursseja
Suurin osa tullin takavarikoimasta tavarasta joutuu
hävitykseen. Halikossa
Erilaisten tavaroiden tuontiin ja vientiin liittyy runsaasti erikoiseltakin
tuntuvia rajoituksia.
?Tutkanpaljastimien tuonti on kiellettyä.
?Norsunluu, korallit, monet matelijat ja muut uhanalaiset lajit tarvitsevat tuontiluvan.
?Lemmikkieläinten tuontiin liittyy rajoituksia. Salossa
10 vuotta
Juuso Jalonen
9.1. IHAN KIVA: ??. NO JOO: ?. Ruumassa päästään
ulkomaillekin, mutta ainoastaan suorilla lennoilla.
Eläimistä sinällään ei ole
ollut Norwegianin lennoilla
haittaa, ongelmat ovat ihmisistä lähtöisin.
??Olisi tultava lähtöselvitykseen viimeistään tuntia
ennen lentoa. Halikossa
3 vuotta
Matias
Lehtinen
9.1. tammikuuta 2013
Huomenta
päivää
Televisioristikko
Paljon onnea
Päivän Sana
Tänään:
Suomenkielinen kalenteri:
Veikko, Veli, Veijo, Veikka
Ruotsinkielinen kalenteri:
Bror
Nosta silmäsi, katso ympärillesi: he kaikki ovat
kokoontuneet, he saapuvat,
sinun poikasi, jotka tulevat
kaukaa, sinun tyttäresi, joita
HUIPPU: ????. ja
3 vuotta Aino Laanti 8.1.
Piikkiössä
7 vuotta
Miika Vihervirta
9.1. Raskaamman
karvakorvan paikka on ruumassa.
Varausvaiheessa asiakkaan kannattaa olla hereillä.
??Jos jatkolento on samalle
lipulle, ruumassa oleva eläin
jatkaa normaalisti kuten
mikä tahansa matkatavara.
Jos jatkolippu on erillinen,
pitää lemmikki ottaa pois
välilaskussa ja viedä tsek-
Huom! Kaikki muutokset ja
korjaukset ylläoleviin osoitteisiin.
Tänään
kalenteri@sss.fi
Elokuvat
Rakkauden rasvaprosentti, Bio Jukola, Somero klo 14
Ella ja kaverit, Bio Jukola, Somero klo 17
Ella ja kaverit, Bio-Salo 1 klo 17.45
Hobitti . Salossa
3 vuotta
Netta-Sofia
Nordling
9.1. MINKÄ ALAN YRITYS ON EMMERDANimi:
Lemmikkiä mukaansa lentomatkalle havittelevan
kannattaa hyvissä ajoin ottaa selvää asiaan mahdollisesti liittyvistä pulmista.
Lemmikin lentely voi tulla kalliiksi, minkä lisäksi
kaikki yhtiöt eivät edes ota
karvaista matkatoveria koneeseen.
Finnairin tiedottaja Manti
Väätäinen-Pereira kertoo,
että näppituntumalta eläinten kuljettaminen koneissa
on lisääntynyt. Salossa
9 vuotta
Laura
Valkonen
9.1. SURKEA: ?
sylissä kannetaan.
Jes. 8
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 9. Ratkaisu julkaistaan perjantaina 25.1.
RISTIKKO 1 21.12. Salossa
7 vuotta
Micke Schukov
9.1. HYVÄ: ???. Oikeasti lääkkeessä ei
välttämättä ole yhtään vaikuttavaa ainetta.
Uhanalaisia eläimiä
muutama kuussa
Tulli takavarikoi vuosittain
keskimäärin 4?000 erää. Odottamaton matka (2D), Bio-Salo 2 klo 18
Juoppohullun päiväkirja, Bio Jännä, Salo klo 19
Rakkauden rasvaprosentti, Paimion Kino klo 19
Jack Reacher, Bio Jukola, Somero klo 19
Juoppohullun päiväkirja, Bio-Salo 1 klo 19.30
Muita tapahtumia
Pelataan curlingia Halikossa, ikäkeskus Majakassa (Hornintie 3) klo 10?11
Runoryhmä Valopilkku Halikossa, ikäkeskus Majakassa
(Hornintie 3) klo 13?15
Surunauha, vertaistukiryhmä itsemurhan kokeneille läheisille Salossa (Turuntie 8, 4. Perttelissä
11 vuotta
Niilo Narinen
9.1. Esimerkiksi alle kolme
kuukautta vanhoja rokottamattomia frettejä ei saa tuoda maahan.
?Orkideoiden tuonti vaatii luvan tai se voi olla kokonaan kiellettyä.
?Ruukkukasvien sekä taimitarhakasvien tuonti EU:n ulkopuolelta
ilman kasvinterveystodistusta on kiellettyä.
?Suomalaista alkuperää olevien yli 50 vuotta vanhojen taideteosten
vientiin tarvitaan kansallinen maastavientilupa.
Helander, Mänttä.
Lemmikin kanssa lennolle
mielivän selvitettävä asiat ajoissa
STT | HEIKKI METSÄMÄKI
Ilmoita nettisivun kautta:
www.sss.fi/tapahtumat,
sähköpostilla: kalenteri@sss.fi
postitse: SSS / toimituksen sihteeri,
PL 117, 24101 SALO
?Omena- ja päärynäpuiden ja perunan tuonti Venäjältä on kiellettyä.
VASTAUKSET: 1.c, 2.b, 3.b
LESSA ESIINTYVÄ VILLAPAKKA?
A) vaatekauppa
B) kehräämö
Osoite:
C) pubi
D) hotelli27.12. MIKÄ ON BRENDA BLETHYNIN ESITArvomme palkinnon ristikon ratkaisseiden
kesken.
TÄMÄN POLIISIN NIMI?
Ratkaisu ja palkinnon saaja julkaistaan
aina
kahden viikon kuluttua.
A) Hope Stanstead
Palkinto toimitetaan suoraan voittajalle.
B) Vera Stanhope
1. Uhanalaisista
eläintuotteista on esitettävä
lupatodistus.
??Väärennöksissä otamme
yhteyttä tavaramerkinhaltijaan, joka päättää, saako
väärennöksen tuoda maahan. Halikossa
Älä tuo frettivauvaa,
korallia tai tutkanpaljastinta
5 vuotta Onni Laanti 18.12. MISSÄ TV-SARJASSA ON MUKANA
?KANSALAISHAASTE??
RISTIKKO 9.1.: Vastauksen täytyy olla
viimeistään
A)perillä
Elämä pelissä
seuraavan viikon keskiviikkona.
B) Korojen kera
C) Selviytyjät
D) Strada
Osoite: SSS/Ristikko, PL 117, 24101
Salo.
3. Erityisesti
lakkahuume eli gammabutyrolaktoni aiheuttaa harmaita hiuksia: vaarallista impattavaa tai juomiin sekoitettavaa huumaava ainetta
jää tullin haaviin päivittäin.
Tullissa takavarikoitujen
tavaroiden määrä on kolminkertaistunut parissa
vuodessa.
??Määrä tulee vielä kasvamaan. Tullaukseen liittyvät lisätiedot saa
Tullista.
http://www.finnaircargo.fi/fi/cargo/elainkuljetukset.html; www.
tulli.fi
Otso onnittelee -palstalla julkaistaan tasavuosia täyttävien
1?12-vuotiaiden lasten onnitteluja.
Seuraavan päivän lehteen tarkoitettujen onnittelukuvien on oltava täydellisine
tietoineen (ikä, etu- ja sukunimi, syntymäpäivämäärä, kotipaikka)
toimituksessa edellisenä päivänä klo 12 mennessä.
Viikonlopun (la-su-ma) lehtiin tarkoitetut kuvat perjantaihin klo 12 mennessä.. Sitten joillakin
on ollut epätietoisuutta määränpäässä, kun eläin ei ruumassa matkustettuaan tule
hihnalle ja pitäisi löytää erityismatkatavaroiden alue.
Lähde: www.tulli.fi http://www.tulli.fi/fi/
HUOMIOITAVIA ASIOITA
?Linnut, käärmeet, liskot ja hyönteiset saa kuljettaa ainoastaan
lentorahtina.
?Jos lemmikin paino laatikoineen ylittää 50 kiloa, se tulee lähettää
rahtina.
?Hanki tarvittavat asiapaperit.
?Tee rahtivaraus ja kysy kuljetusjärjestelyistä.
?Huomioi IATA:n ja lentoyhtiöiden määräykset.
?Tarkista sallittu matkaruoka.
?Hanki oikeanlainen matkalaatikko.
?Välitä ruokailuohjeet.
?Tarkista ja ilmoita eläimen kunto.
?Ilmoita lääkkeistä.
?Rahtina lähetettävät eläimet matkustavat aina lentokoneen ruumassa.
?Eläimet sekä tuodaan että noudetaan rahtiterminaalista.
?EU:n ulkopuolelle menevistä lähetyksistä ei peritä arvonlisäveroa,
mutta niistä saattaa tulla tullauskuluja. Uhanalaisia kasveja
tai eläimiä tai niistä valmistettuja tuotteita jää tullin
haaviin muutamia kuukaudessa.
??Ihmiset voivat tilata esimerkiksi tuhkakupiksi apinan käden, Taipale huokaisee.
Taipaleen mukaan tullia
työllistävät myös alkoholija tupakkatuotteet, nyrkkiraudat, terä- ja museoaseet.
Toimituksen valitsemista tapahtumista julkaistaan tapahtuman nimi,
paikka, aika ja tarvittaessa lyhyt
kuvaus sisällöstä.
kauksen kautta jatkolennon
koneeseen, Väätäinen-Pereira opastaa.
Eri yhtiöillä on erilaisia
käytäntöjä, joten jatkoyhteys pitää varmistaa varausvaiheessa.
Hamsterit älkööt
vaivautuko
Norwegianin koneet eivät
ole Nooan arkkeja. Kuoreen tunnus
Ruotsinkielinen kalenteri:
?Ristikko 11.1.?
Lehtinen johti
Mauri Kustaa Armfeltista
kertovan esityksen musiikin
vuonna 2006.
Lehtinen on toiminut aiemmin muun muassa Malmön
Sinfoniaorkesterin päävierailijana. (STT)
Pallas Athene
-palkinnon sai
Pirkko Vekkeli
Aalto-yliopiston taiteiden
ja suunnittelun korkeakoulu jakoi Pallas Athene -palkinnon toimittaja
Pirkko Vekkelille. Ministeriö pyrkii
täyttämään johtajan viran
mahdollisimman pian. kesäkuuta. Jos pyrkii vain
seuraamaan lukemattomien
ihmisten kohtaloita, ei enää
oikein tiedä kuka kukin on.
Sen kirja jälleen kertoo kouriintuntuvalla tavalla, ettei
ihmishenki, tässä tapauk-
Vilmos Csaplarin Hitlerin
tytär poukkoilee pitkin kirjailijan kotimaan 1900-luvun historiaa. 1900-luvun alkuvuosista
alkava romaani vie tarinan
ihmiset aina Unkarin kansannousuun eli vuoteen
1956.
Romaani ei ole vain kuvaus
Jolánin elämästä, vaan se
kertoo tarinaa koko Unkarin
kavuus vie tarinan monelta
osin synkkyyden puolelle.
?Järkeni otti sen vastaan,
mutta sydämeni ei. tammikuuta 2013
Kulttuuri
n Kulttuuritoimitus
Veli-Matti Henttonen (02) 7702 329
Vinkkaa
juttu!
kulttuuri@sss.fi
Egyptiläinen orkesterivieras Iitin musiikkijuhlille
Iitin ensi kesän musiikkijuhlien orkesterivieras
saapuu Egyptistä. Ja
hedelmiä on monenlaisia.
Lukija saa päättää, mikä hedelmä kirjan tapahtumissa
kulloinkin on kyseessä.
Joskus tuntuu, että unkarilaisten kirjailijoiden on mahdotonta kiertää vuoden 1956
kansannousu. Aiemmin
soittokunta on harjoitellut pääkaupungissa Taivallahden kasarmialueella, mutta puolustusvoi-
mat luopuu kiinteistöstään siellä.
Finlandia-taloon muuttavat myös puolustusvoimien keskusnuotisto ja
soitinkorjaamo. 35.05 e.
Nuori Adolf Hitler kohtaa keittiöapulaisen, jolle
hän siittää lapsen, Jolánin.
Tytön äiti on hurmaava vaaleatukkainen Unkarin juutalainen, Fanni. Palkinnon sai
toimitusjohtaja Håkan
Långstedt. Listakolmosena
vuoden ensimmäisellä albumilistalla on Ed
Sheeranin +, jolla on takanaan jo 69 listaviikkoa.
(STT)
Kaartin
Soittokunta
Finlandia-taloon
Puolustusvoimien edustussoittokunta Kaartin
Soittokunta muuttaa tämän viikon aikana Helsingin Finlandia-taloon,
josta muusikoille on
vuokrattu harjoitus- ja
toimistotilat. Tai ainakin
rakkautta on niin vähän,
ettei se kanna hedelmää. Erityisesti hänet
tunnetaan J.R.R. (STT)
Lehtikuva/Otto Turunen
Lehtikuva/Beni Köhler
Irina Krohn (vas. Jos sen
nimi olisi Ihmiskudos, sitä
tuskin olisi suomennettu,
Csaplar pohdiskelee.
Hitlerin esiintyminen
kirjan nimessä liittyy myös
siihen, mitä Csaplar puhuu
sankareista.
. Järjestöt pelkäävät,
että valta suomalaisessa
taidepolitiikassa keskittyy
liiaksi keskuksen johtajalle. kesäkuuta Verlan tehdasmuseossa Beatles-konsertilla, jonka sovitukset ovat Teppo Ali-Mattilan.
Tapahtuman kirkkokonsertit alkavat Johann
Sebastian Bachin, Franz Schubertin ja Kaija
Saariahon teoksilla. kapellimestari Markus Lehtinen.
Kakkosluennolla keskiviikkona 30. tammikuuta.
(STT)
Juutalaiset unkarilaisessa hullunmyllyssä
juutalaisväestöstä. Paholainen on sentään kuolemaa
parempi yhteistyökumppani. Lisäksi kuullaan Apoca-
lyptica-yhtyeen Perttu Kivilaakson, Mari Palon, Lilli Paasikiven ja Mika Pohjosen esitys
Rakkaudesta oopperaan.
Juhlilla vierailevat myös Maj Lind -pianokilpailun finalisti Johannes Piirto ja Malmön
oopperan kapellimestari Ville Matvejeff.
(STT)
Menestyksen salaisuus selviää
SSS-arkisto/Esko Keski-Vähälä
Salolaisille jälleen tarjolla
neliosainen luentosarja kulttuurista.
SSS | Veli-Matti Henttonen
veli-matti.henttonen@sss.fi
S
uomalaisen kapellimestarikoulun ja
-koulutuksen menestyksen perään on
kyselty jo pitkään. Hyyppä.
Hyyppä on tutkinut muun
muassa sitä, miksi suomenruotsalainen vähemmistö
elää muuta Suomen väestöä
pidempään.
Luentosarjan päättää taidemaalari Sampsa Sarparanta keskiviikkona 27. Minulla oli silloin ikää
yhdeksän vuotta. 1947) romaani
Hitlerin tytär kuljettaa Jolánin seikkailusta ja kauhusta
jos kohta myös onnenhetkistä toiseen. Tarinan
edetessä myös päähenkilöt vaihtuvat. Egyptian Sinfonietta konsertoi Iitin kirkossa 14. kuva) ja Minna Sirnö ovat hakemassa Taiteen edistämiskeskuksen johtajan virkaa.. Orkesterin
solisteina esiintyvät Andres Mustonen, Jukka
Harju, Laura Mikkola ja Kairon sinfoniaorkesterin Ines Abdel Daim. Hän tietää tätä
kautta myös siitä, miksi
suomalaiset oopperalaulajat
niinikään menestyvät maailmalla.
Vastauksia saa odottaa Salossa vielä viikon, sillä Lehtinen avaa ensi keskiviikkona suositun Kulttuurikeskiviikot-luentosarjan muun
muassa pohtimalla näitä
menestyksen salaisuuksia.
Lehtinen toimii SibeliusAkatemian oopperakoulutuksen professorina. Juutalaisten
kohtalo toisen maailmansodan melskeissä on esillä, samoin Unkarin kansannousu
vuonna 1956.
Csaplarin kirjan nimi on
herättänyt yllätyksettömästi
huomiota. kesäkuuta. Tolkienin teosten suomentajana,
mutta hänen laajaan käännöstuotantoonsa kuuluvat
myös esimerkiksi Milnen
Nalle Puh sekä Radioteatterin klassinen Knalli ja sateenvarjo -kuunnelmasarja.
Kolmannen luennon aiheena on, miksi kulttuurifriikki
voi hyvin ja elää pitempään.
Tätä pohtii keskiviikkona
13. Hän on myös vieraillut johtavien pohjoismaisten orkestereiden ka-
pellimestarina.
Lehtinen on johtanut useita kantaesityksiä, kuten Aulis Sallisen Kuningas lähtee Ranskaan, Einojuhani
Rautavaaran Aleksis Kiven
sekä Tuomas Kantelisen
Paavo Nurmen.
Monipuolinen
luentosarja
Kulttuurikeskiviikot-sarjan
avaa viikon kuluttua keskiviikkona 16.1. Se on syntynyt pakottamatta, mistä kiitos ainakin kirjaa suomeksi
lukiessa kohdistuu kääntäjä
Outi Hassiin.
Csaplárin romaani herätti
muutama vuosi sitten ilmestyessään kotimaassaan melkoista huomiota. Lisäksi
hän on luonut merkittävän
kansainvälisen uran. (STT)
Kulttuurikeskiviikot-luentosarjan avaava kapellimestari Markus Lehtinen johti vuonna 2006
Mauri Kustaa Armfeltilta kertovan Fjäriln vingad -musiikkinäytelmän Halikossa.
sessa juutalaisen, ole lopultakaan minkään arvoinen.
Parasta Csaplárin tekstissä on sen keveys ja eräänlainen herkkyys. Menin äitini ja siskoni kanssa katsomaan, kun Stalinin patsas
kaadetaan. Mäntässä hän
soittaa Brahmsia sekä
Charles Ivesin Concord-sonaatin.
Mäntän Musiikkijuhlat
on Suomen ainoa jokavuotinen pianofestivaali.
Viikon mittainen tapahtuma alkaa tänä vuonna
25. Mielestäni kuitenkin niin, että sankarit
pyörivät tapahtumien ympärillä eikä päinvastoin.
Csaplar sanoo olevansa
valmis menemään jopa niin
pitkälle, että määrittelee
kirjansa rakkausromaaniksi.
. tammikuuta
taiteilijaprofessori ja suomentaja Kersti Juva kertoo
siitä, miten kirja kääntyy
suomeksi.
Juva tunnetaan muun muassa lukuisista englanninkielisen kirjallisuuden käännöksistä. veijariromaanina, mutta aiheen va-
9
. Viimeksi hän on ollut mukana
Aalto-yliopisto-projektissa.
Lehtinen muistetaan myös
työstään Halikon musiikkiyhdistyksen kanssa Fjäriln
vingad -musiikkinäytelmän parissa. helmikuuta lääkäri ja
kirjailija Markku T. Patsaasta jäi pystyyn
ainoastaan Stalinin valtavat saappaat. Unkarilainen
santarmi ja rikoskomisarion
ovat yhdessä vaiheessa vahvasti tapahtumien keskellä.
Kertomus poukkoilee tapahtumasta, ihmisestä toiseen niin paljon, ettei lukija
tahdo pysyä mukana. Vekkeli
palkittiin sekä kirjoittajana että kirjoittamisen
opettajana.
Ilmari Tapiovaara -palkinto myönnetään ihmisen lähiympäristön ja
teollisen tuotekulttuurin
laadun hyväksi tehdystä työstä. Tätä nuori
Hitlerimme ei tietenkään
tiedä. Hitler
henkilönä on tässä tarinassa
vain pienessä tarinan käynnistävässä sivuroolissa.
Hitlerin tytär on polveileva,
monisyinen tarinoita täynnä
oleva romaani, joka yhdistää
surutta tarua ja totta. Hän
sai tunnustuksen esteettisten arvojen hyväksi
tehdystä työstä. (STT)
Harvinaisen
pianomusiikin
virtuoosi
Mänttään
Kanadalainen pianotaiteilija Marc-André Hamelin on tulossa Mäntän
Musiikkijuhlien pääesiintyjäksi ensi kesänä.
Musiikkifestivaali viettää 15-vuotisjuhliaan.
Hamelin tunnetaan
harvinaisen pianomusiikin taiturillisena esittäjänä ja ahkerana levyttäjänä. Se voitti
vuonna 2010 maansa suurimman kirjallisuuspalkinnon Aegonin.
Szebeni András
Vilmos Csaplár
Kirjailijan Hitler edustaa samaa
ihmiskudosta kuin muutkin ihmiset
STT | ANTTI EEROLA
Lyhyet
Pitkän linjan ohjaaja Jerzy Sladkowski
saapuu Helsingin Docp o i n t - d o k u m e n t t i e l okuvafestivaalin päävieraaksi. Sarparannan tuntien aihe ei liene mitenkään
vieras eli kuinka maalauksen saa rokkaamaan. Ruotsissa asuvan
puolalaisohjaajan töitä
ovat muun muassa Swedish Tango ja Vodka Factory.
DocPointin muita vieraita ovat muun muassa
The Queen Of Versailles -elokuvan ohjaaja
Lauren Greenfield ja
Fuck For Forest -elokuvan tuottaja Mikolaj
Pokromski.
DocPoint järjestetään
22.?27. Joh-
taja nimitetään korkeintaan viiden vuoden ajaksi.
Tällä hetkellä uuden keskuksen väliaikaisena johtajana työskentelee kulttuuriasiainneuvos Marjo
Mäenpää. helmikuuta. Maamme
kapellimestareiden ja konserttipianistien eturiviin
kuuluvalla Markus Lehtisellä (s. Sitä
voisi pitää jopa ns. WSOY 336 s. Alun perin kirjan nimi
piti olla Ihmiskudos. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 9. Sarparannan toinen kulttuuripuolen elämä liittyy vahvasti
No Shame -yhtyeeseen.
Luentosarjan järjestää Salon Osuuspankin kulttuuriyhdistys. Romaanissa pitää olla
sankareita. Eikä sitä, että hänestä
on tullut isä.
U n k a r i l a i s e n Vi l m o s
Csaplárin (s. Egyptiläisorkesteria
johtaa Ahmed El-Saedi (kuvassa).
Kymenlaakson Iitin festivaali alkaa 12. tämä ei voi
olla totta!?
Kirjaa lukiessa suurimman
herkun saa itse tarinaa seuratessaan. Csaplar koki
omakohtaisesti vuoden 1956
tapahtumat Budapestissa.
. Luennot pidetään
ensimmäistä kertaa kulttuuritalo Kivassa ja ne alkavat
kello 19.
KIRJA
SSS | Veli-Matti Henttonen
veli-matti.henttonen@sss.fi
Vilmos Csaplár: Hitlerin
tytär (Hitler Iánya). 1959) on antaa
omalta osaltaan vastauksia tähän. Olin niin
kauhuissani, että elämänviettini sanoi: ei. Eräs länsieurooppalainenkuvanveistäjä
oli ihastellut saappaat nähdessään, että ?kylläpä teillä
täällä Budapestissa on moderneja julkisia veistoksia?.
Krohn ja Sirnö
haluavat
taidejohtajaksi
Uuden Taiteen edistämiskeskuksen johtajan virkaa
tavoittelee kaikkiaan 33
hakijaa, opetus- ja kulttuuriministeriöstä kerrotaan.
Hakuaika umpeutui eilen.
Hakijoiden joukossa ovat
esimerkiksi Suomen elokuvasäätiön toimitusjohtaja
Irina Krohn, vasemmistoliiton entinen kansaedustaja Minna Sirnö ja Fredrika Wetterhoff -säätiön
toiminnanjohtaja Hannele
Yrjö-Koskinen.
Taiteen edistämiskeskus
korvasi vuodenvaihteessa Taiteen keskustoimikunnan. Jotkut ovat olleet
jopa sitä mieltä, että tuolla
nimellä ei pitäisi eikä saisi
julkaista kirjaa ollenkaan.
Jerzy Sladkowski
DocPointin
päävieraaksi
Calvin Harris
albumilistan
kärkeen Briteissä
Skotlantilainen laulajalauluntekijä Calvin
Harris nousi viikonvaihteessa brittien albumilistan kärkeen levyllään 18
Months.
Listakakkosena on Britannian viime vuoden
myydyin albumi, Emeli
Sanden Our Version Of
Events. Mäenpään pesti
kestää korkeintaan helmikuun loppuun tai siihen asti, että varsinainen johtaja
valitaan.
Useat taiteilijajärjestöt,
kuten Kirjailijaliitto, Muusikkojen Liitto ja Taidemaalariliitto, ovat kritisoineet Taiteen edistämiskeskusta. Myöhemmin
tyttären kohtaloksi koituu
liki päätyminen Auschwitziin matkalla olleeseen junaan.
Sodan lopputuloksen häämöttäessä Unkarin juutalaiset ryhtyvät neuvottelemaan
saksalaisten kanssa. Kaikkiaan muutto koskee 50:tä
henkilöä.
Vuonna 1819 perustettu
Kaartin Soittokunta konsertoi Finlandia-talossa
muutaman kerran tämän
vuoden aikana. En usko rakkauden olemassaoloon. Tapahtuma jätti
minuun jälkensä.
(STT?AFP?Reuters)
Villikoirien
epäillään
tappaneen
neljä ihmistä
Meksikossa
MÉXICO. Säännölliset sähkötoimitukset
ovat kaukainen muisto.
??Sota on vienyt meiltä kaiken, huokaa Ahmed tehdessään ruokaostoksia torilla.
Lyhyet
Kaksi kiistää
syytteet joukkoraiskauksesta
Intiassa
NEW DELHI. Esimerkiksi Tareq al-Babin alue
oli vielä alkusyksystä hallituksen joukkojen kiivaan
tykkitulen kohteena, mutta
nyt kadut kuhisevat jälleen
elämää.
Omariksi esittäytyvä mies
avasi alueella sijaitsevan
matkapuhelinkauppansa
uudelleen viime kuussa.
??Tarvitsin rahaa perheeni
ruokkimiseen, hän selittää.
Hän oli lokakuussa paennut taisteluja Turkkiin,
mutta pakolaisleirien kurjat
Ihmisoikeusjärjestöt
ärähtivät naisten
moottoripyöräkiellosta
NissaN QasHQai
oN YkkÖNEN*
JAKARTA | STT?AFP
TerveTuloa viikonloppunäyTTelyyn 11.?13.1.2013.
Nissan. Pariskunta muutti turvaan
kranaatin osuttua heidän
kotiinsa.
??Meillä ei ollut muuta
paikkaa, minne mennä, Oberi kertoo.
Nykyisin hän menee ulos
vain ruoan hakuun.
??Pommitukset ja taistelut
saavat meidät pelkäämään.
??Muutama päivä sitten
olin kadulla, ja tarkka-ampujan luoti viuhahti jalkani
ohi.
Ennen sotaa omaiset kävivät säännöllisesti tapaamassa St. autoveroton hinta 17 354,56 ?,
autovero 5 016,44?)
Indonesialaiset ihmisoikeusjärjestöt vastustavat naisten
moottoripyöräilyä rajoittavaa kieltoehdotusta.
Lhokseumawen kaupunki suunnitteli kieltävänsä
naisia istumasta hajareisin
moottoripyörän kyydissä, jos
mies ajaa pyörää. Jo maanantaina lentoyhtiö perui sään
takia kymmeniä lentoja.
(STT?Reuters). Elie
haluaa olla paikka, jossa elä-
mästä voi vielä nauttia.
??Toivotamme tänne jokaisen, joka on hylätty tai puutteessa, sisar Marie vakuuttaa.
Kranaatti
tuhosi kodin
66-vuotias Evan Wehbe
muutti St. Ennakkotietojen mukaan liikevoitto
kohosi 6,3 miljardiin euroon.
Vinkkaa
juttu!
n toimitus@sss.fi
(02) 770 2314
Yhtiö teki uuden voittoennätyksen jo
viidentenä vuosineljänneksenä peräkkäin.
Samsung myi keskimäärin 500 puhelinta minuutissa. Myös
Uruguayn presidentti Jose
Mujica on ilmoittanut matkustavansa Venezuelan pääkaupunkiin Caracasiin.
ma-ti 9-18 | ke-pe 9-17 | la 10-14
ma-pe 7.30-17
ma-pe 7.30-17
SSO:n autoliikkeistä
Bonusta jopa 5%
Rattijuopumuksesta epäilty
näyttelijä Gerard Depardieu ei saapunut tiistaina
oikeudenkäyntiinsä Pariisiin. Poissaolon vuoksi oikeus voi määrätä Depardieun maksamaan 4?500 euroa sakkoja tai tuomita jopa
vankeuteen.
Depardieu kaatui skootterillaan humalassa marraskuussa. Nainen kuoli vammoihinsa
viikko sitten.
Viittä miestä syytetään
raiskauksen lisäksi sieppauksesta ja murhasta.
Syytetyt voidaan tuomita
kuolemaan.(STT?AFP)
Ranskan
budjettiministeriä
epäillään
verovilpistä
PARIISI. Elektroniikkavalmistaja Samsung teki loka-joulukuussa voittoa lähes
kaksi kertaa niin paljon kuin vuotta aiemmin. 1 -kahvipakeTTi koeaJaJille! (raJoiTeTTu
ALL
ONE
-nissan rahoiTus
. Vesiliikenne jouduttiin keskeyttämään
jo toisena päivänä peräkkäin.
Lumisade pakotti myös
Turkin lentoyhtiön perumaan liki 80 tiistaiksi ja
keskiviikoksi kaavailtua
lentoa. Edellyttää hyväksytyn luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen. Hyvityshintatakuu
Depardieu luisti rattijuopumusoikeudenkäynnistä
397
382
QashQai alk.
?/kk
Juke alk.
?/kk
Nr. Tutkinnassa
selvitetään veropetosepäilyjä.
Syyttäjä ilmoitti esitutkinnan aloittamisesta
tutkivan ranskalaisen
nettisivuston kerrottua,
että ministerillä olisi
ollut vuoteen 2010 asti
salainen pankkitili Sveitsissä.
Nettisivusto Mediapartin mukaan Cahuzac on
sittemmin siirtänyt tilin
Singaporeen.
Ministeri kiistää syy-
tökset.
Cahuzac vastaa paitsi
valtion budjetin valmisteluista myös veronkierron vastaisesta taistelusta. 18
990 ?
(Hinta sisältää toimituskulut 600 ?. Kansalliskokouksen puhemies Diosdado
Cabello kertoo, että tukimielenosoitukseen osallistuu koko valtionjohto. Rahoitusesimerkki: Nissan Qashqai 1,6L Stop / Start System Select Edition 2WD 5M/T, All In One taso
2: Hinta toimituskuluineen 22 971 ?, käsiraha 0 ?, sopimusaika 36 kk, kuukausierä 396,93 ?, viimeinen suurempi erä 13 679,40 ?. ** Juken paketissa tavaratilan laatikko.
Puhelun hinta: 8,35 snt/puhelu + 12,09 snt/min
SALO, Örninkatu 3-5
Automyynti
075 3040 5110
Huolto
075 3040 5130
Varaosat
075 3040 5140
www.ppauto.fi
vaalien järjestämistä ja uhkaa kutsua kannattajansa
kaduille, ellei Chavez pysty
vannomaan virkavalaa.
Hallituksen mukaan perustuslaki sallii seremonian
siirtämisen. Kuukausierä sisältää koron 4,95 %, perustamismaksun 149 ?, käsittelymaksun 8 ?/kk ja huoltokulun 40,78 ?.
Luottokustannukset yhteensä 3 181,63 ?, KSL :n mukainen todellinen luottohinta 26 152,63 . Talvirenkaat kevytmetallivanteilla
. Turkin viranomaiset keskeyttivät laivaliikenteen Bosporinsalmessa sakean lumisateen
takia tiistaina puoliltapäivin. Jalat sivuttain
istuva kyytiläinen horjuttaa
moottoripyörän tasapainoa
helposti.
Indonesian keskushallinto ei
voi vielä vaikuttaa kieltoehdotukseen, koska sitä ei ole hyväksytty paikallisella tasolla.
Lhokseumawe kuuluu Acehin itsehallintoalueeseen,
jossa noudatetaan tiukkaa
sharialakia.
Venezuela järjestää
Chavezin tueksi
suurmielenosoituksen
CARACAS | STT?AFP?Reuters
NissaN jUkE alk. Meksikon poliisi
on saartanut koiralaumoja, joiden epäillään
tappaneen neljä ihmistä
viime viikkoina.
Viranomaisten mukaan
villikoirien uskotaan
surmanneen ensimmäiset kaksi ihmistä, äidin
ja vauvan, joulukuun
lopulla. Jatkoturva 4. Sopimuksen max ajokilometrit 45 000 km. Myös lääkäri
käy joskus katsomassa heitä, ja tarvittavat lääkkeet
ostetaan läheisestä apteekista. *Ensirekisteröinnit 1-12 /2012. Lisäksi nuoren
miehen ja naisen ruumiit
löydettiin viime viikolla
kansallispuistosta pääkaupunki Méxicon liepeiltä.
Vuonna 2008 tehdyn
selvityksen perusteella
Méxicon kaduilla elää
kolme miljoonaa kulkukoiraa. vuosi / 100 000 km. Käsiraha 0 . Ranskassa syyttäjä aloitti tiistaina esitutkinnan budjettiministeri
Jerome Cahuzacin tekemisistä. . 1 -pakeTTi
QashQai, QashQai+2
Ja Juke -Malleihin
. 1 -pakettitarjous koskee juke ja Qashqai -malleja ja kaikki muut tarjoukset Qashqai, juke, Micra ja Note -malleja ja ovat VoiMassa
VaiN koLMEN PÄiVÄN ajaN 11.-13.1.2013.
PARIISI | STT?AFP?Reuters
nissan.fi
EU-yhdistetty kulutus ja CO2 päästöt: QASHQAI-mallisto: 4,5-8,2 l / 100 km, 119-194 g/km; JUKE-mallisto 4,8-7,4 l / 100 km, 124-169 g/km. Huollot ja
korjaukset (3 vuotta) . Kaksi viidestä
syytetystä intialaismiehestä on kiistänyt syyllisyytensä Delhin joukkoraiskaukseen. Sodasta muistuttavat kuitenkin lähistöltä
kuuluvat räjähdykset.
??Tavallisesti kuulemme
ampumista ja räjähdyksiä
joka tunti. 22
971 ?
(Hinta sisältää toimituskulut 600 ?. Auto . Kun emme enää
kuule niitä, huolestumme,
kuvaa 75-vuotias Marienunna.
Sisar Marie johtaa kristillistä St. ja KSL :n mukainen todellinen vuosikorko 5,91 %. Kuvan autot erikoisvarustein. Elien asukkaita. Miesten
asianajaja sanoi tiistaina, että hänen kaksi päämiestään kiistävät kaikki syytteet.
Oikeudenkäynti alkoi
maanantaina suljetuin
ovin ja jatkuu torstaina.
Intian hallitus on luvannut, että tapaus käsitellään oikeudessa ripeästi.
Miesjoukko raiskasi ja
pahoinpiteli 23-vuotiaan
naisen delhiläisessä bussissa joulukuussa. Nekin maksaa kristillinen yhteisö.
Ympärillä raivoavan sisällissodan keskellä St. Kasko edellyttää liikennevakuutuksen ottamista IF:stä.Tarjoukset koskevat uusia tilaus- ja kauppasopimuksia sekä yksityishenkilöille
myytäviä ajoneuvoja ja ovat voimassa 11.?13.1.2013. Elieen yhdeksän
vuotta sitten, koska ei pystynyt enää maksamaan vuokraansa.
53-vuotias Michael Oberi on vaimonsa kanssa
tuoreempia tulokkaita. Pormestarin mukaan hajareisin istuva nainen provosoi mieskuljettajaa.
Paikallinen naisoikeusaktivisti Andy Yentriyani
sanoi, että kieltoehdotus on
yksi luku lisää naisia sortavien käytäntöjen joukkoon
Indonesiassa.
Ihmisoikeusjärjestöt vetosivat myös liikenneturvallisuuteen. Enää
he eivät taistelujen takia uskalla tulla.
Asukkaat kehuvat vuolaasti paikallista kapinalliskomentajaa, joka käy usein
tervehtimässä heitä.
??He (kapinalliset) ovat
Ennen sotaa omaiset kävivät säännöllisesti tapaamassa St. Presidenttiä ei
ole nähty julkisuudessa lähes kuukauteen.
Oppositio vaatii uusien
2 280 ?
nissan
kasko vuodeksi
nissan
5 JaTkoTurva
vuodeksi
MeTalliväri
1?
1?
1?
nissan nr. Sopimus sisältää hyvityshintatakuun 13 331,25 . (STT?AFP)
Lumimyräkkä
keskeytti
laivaliikenteen
Bosporinsalmessa
ISTANBUL. 10
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 9. Hän on myöntänyt
tekonsa.
Asianajaja Eric de Caumont kertoi, että näyttelijä
oli Montenegrossa valmistautumassa Kansainvälisen
valuuttarahaston entisestä johtajasta Dominique
Strauss-Kahnista kertovaan näytelmään, eikä päässyt mitenkään paikalle oikeudenkäyntiin.
Näyttelijä on aiheuttanut
pahennusta Ranskassa veropakolaisuusaikeillaan.
olot saivat hänet palaaman
kotiin.
Omar käy joka päivä hankintamatkoilla hallituksen
joukkojen hallitsemilla alueilla.
Päiväansio on tätä nykyä
viidesosa entisestä.
Huonommin ovat asiat Salwalla, joka kerjää kapinallistaistelijoilta ruokaa henkensä pitimiksi.
??Työtä on lähes mahdoton
löytää, nainen valittaa.
??Meillä ei ole sähköä, juoksevaa vettä eikä lämmittämiseen tarvittavaa polttoainetta.
Kun Aleppon ilta pimenee,
valoa saadaan kynttilöistä ja
generaattorisähkön varassa
toimivista lampuista. Samsung julkaisee osavuosikatsauksensa reilun kahden viikon päästä.
(STT?Reuters?AFP)
Vanhainkoti tarjoaa
suojaa Aleppon
taisteluiden keskellä
Lehtikuva/AFP Photo
Asukkaiden toimeentulo on turvattu, mutta ulosmeno pelottaa.
ALEPPO | STT?AFP
Maailmanperintökohde
muuttui taistelutantereeksi
Pohjois-Syyrian taisteluiden
keskellä joukko ikäihmisiä
on löytänyt itselleen kodin
rakennuksesta, jossa ei ole
valoja eikä puhelinyhteyttä.
Puulämmitteisistä liesistä
riittää lämpöä vain yhteiskäytössä oleviin tiloihin.
Asukkailla on hyvin vähän
tietoa siitä, mitä kotimaassa
tapahtuu. Yhtiö on maailman
suurin matkapuhelinten valmistaja, ja se
on vahvistanut asemaansa älypuhelinvalmistajien ykkösenä.
Hyvin tekivät kauppansa myös matkapuhelinten näytöt, joita yhtiö valmistaa
paitsi itselleen myös kilpailijoilleen.
Liikevaihto nousi noin 40 miljardiin
euroon. Nissan 5. Tavaratilan muotomatto**
. Innovation that excites.
NissaN QasHQai oN
sUoMEN osTETUiN aUTo*
alk. Elien vanhainkotia
Aleppossa. Takapuskurin suojalista
etusi arvo jopa
Venezuelan presidentin
Hugo Chavezin tukijat
valmistelevat suurmielenosoitusta torstaiksi, jolloin
hänen pitäisi aloittaa uusi
virkakautensa.
Chavezin kerrotaan olevan
edelleen sairaalassa Kuubassa ja toipuvan syöpäleikkauksesta. Luostarin yhteydessä toimivasta paikasta ei
ole pitkä matka eturintamalle, jossa hallituksen joukot ja
kapinalliset ottavat mittaa
toisistaan.
Kristillinen yhteisö ja kapinalliset huolehtivat siitä,
?Aleppo on Syyrian suurin kaupunki, jonka väkiluku on lähes kolme
miljoonaa.
?Ennen sisällissotaa se oli myös maan tärkein kaupallinen keskus.
?Kaupungin historia ulottuu vuosituhansia taaksepäin.
?Ylpeydenaiheita ovat muun muassa 1100-luvulta peräisin oleva Suuri moskeija ja 1200-luvulta peräisin oleva linnoitus.
?Vanhakaupunki on ollut Unescon maailmanperintökohde vuodesta
1986.
?Sisällissota levisi viime vuonna toden teolla myös Aleppoon.
?Pahoja tuhoja on kärsinyt kuuluisa basaari, jossa syttyneessä tulipalossa lokakuussa tuhoutui ainakin 1?500 kauppaa.
Lähteet: Unesco, AFP, CIA:n World Factbook
että asukkaiden ei tarvitse
kärsiä nälkää. sopimuksen
päättyessä. tammikuuta 2013
Ulkomaat
Samsung myi keskimäärin 500 puhelinta minuutissa
HELSINKI. Enää he eivät taistelujen takia
uskalla tulla.
muslimeita ja me kristittyjä,
mutta uskontojemme pitää
yhdistää meitä, ei erottaa.
Olemme kaikki veljiä, sanoo
yksi asukkaista.
Elämä palaa
kaduille
Toisin kuin vanhainkodin
lähistöllä taistelut ovat laantuneet monissa Aleppon kolkissa sitten syksyn. Elien vanhainkodin asukkaita. autoveroton hinta 14 277,14 ?,
autovero 4 112,86 ?)
1?
nr
tammikuuta 2013
11
Vuoden kokki ja tarjoilija haussa
Vuoden Kokki -kisa tuottaa vuodesta toiseen uusia nimiä gastronomian tähtitaivaalle. Määrään
sisältyvät myös perunajalosteet, kuten salaatit ja pakasteet.
?Kiinteämaltoiset yleisperunalajikkeet ovat suomalaisten mieleen.
?Van Goghin ykköspaikkaa hätyyttelee Melody, joka on Suomessa viljeltävien, noin 50 perunalajikkeen suurin nousija.
?Suosikkiperuna-Nicolan viljelyhalukkuus on laskenut viime vuosina kasvitautien takia.
juhannukseen asti riittää.
Tavallisesti vanhaa perunaa
on ollut varastossa elokuun
alkuun asti.
Eerikäisen Rosamundaperunat loppuivat jo ennen
joulua. Viime vuonna tuottaja sai perunakilosta 10 senttiä, nyt 30
senttiä.
. Perunat vaihtelevat, niissä voi olla huonoja kohtia ja ne voivat olla
raakoja.
. Kotimaisesta perunasta tiedetään aina missä ja
millaisissa olosuhteissa se
on kasvatettu, Suomi perustelee.
Antti Susi
. Aamun soittokierroksella Eerikäinen selvittää
myymälöistä perunatarpeen
ja iltapäivällä hän toimittaa
tavaran. Tuontimäärät ovat huomattavia.
Timo Hautaviita sanoo,
että perunaa menee elintarviketeollisuuteen ja suurtalousasiakkaille.
edullisimpia raaka-aineita,
Hautaviita muistuttaa.
Perunakilon kuluttajahintahaitari salolaiskaupoissa
on laaja.
Peruna, koska siitä saa enemmän tehtyä, esimerkiksi
kiusausta, muusia ja salaattia.
. Se olisi hieno ilmiö, hän pohtii.
Eerikäinen toimittaa 95
prosenttia perunoistaan
Saloon ja Somerolle S- ja Kryhmän sekä Tradekan myy-
mälöihin ja marketteihin pakattuna ja irtotavarana.
Suurin osa myydään pestynä ja pakattuna kahden kilon
pusseihin. 1.?2.-luokkalaisille
tarjoillaan kuorittuja kokoperunoita, mutta sitä vanhempien toivotaan kuorivan
perunansa itse.
. Sundmansista
Helsingistä.
Vuoden Tarjoilija valitaan nyt ensimmäistä kertaa.
Tavoitteena on nostaa salihenkilökunnan arvostusta
ja tuoda heidän osaamistaan esille.
Kilpailut järjestää Elo-säätiö yhteistyökumppaneineen. Silti peruna on
Somerolaisperunaa
juhannukseen asti
Kiinteämaltoinen kiinnostaa
?Suomalaisten perunan syönti on lievässä nousussa.
?Kulutus on vuodessa keskimäärin 60 kiloa asukasta kohden. Muusina.
Perunapulaa torjutaan pastalla
Halikon Kimarassa perunoiden vaihteleva laatu ja korkea hinta havaittiin jo syksyllä.
R
avintokeskus Kimarassa hyvää perunaa
arvostetaan. Ilman tuontia peruna loppuisi touko-kesäkuun vaihteeseen. Tavoite on, että voimme
koko kevään käyttää kotimaisia perunoita, mutta nyt
se näyttää epätodennäköiseltä. Tilan päälajike on
Melody, mutta viljelyssä on
myös muun muassa Nicolaa,
Van Goghia ja Victoriaa.
. Se ei ole huonontunut,
eikä keskellä ole mustaa.
. Se ei vain käy, sillä
perunoita kuluu muusina
kokoperunoita enemmän ja
lisäksi se on työläämpi valmistaa.
. Muusina.
Teksti: SSS | Anneli Kajander-Ekström, kuvat: SSS | Essi Seppälä. Yhteensä
22 eri paikkaan.
Perunatilanteen takia Salon koulujen ruokalistaa
on jo hieman muutettu ja
todennäköisesti lisää muutoksia tulee kevään aika-
na. Tämän vuoden suomenmestaruus kisataan Helsingin Messukeskuksessa
huhtikuun viimeisenä viikonloppuna.
Ehdokkaita kilpailuun haetaan tammikuun loppuun asti. Viime vuonna kilpailun voitti keittiömestari Eero Vottonen ravintola G.W. Ehkä peruna, se vaan on parempi.
. Kuluttajahinta on vähintään kaksinkertainen viime
vuoteen verrattuna jo nyt ja
hinta nousee tästä joka tapauksessa. Kotimaista perunaa
yritetään saada riittämään
vähittäiskaupassa mahdollisimman pitkään. Lapsilla ei ole mitään sitä vastaan, että keitossa on
perunan sijasta spagettia,
mutta makaronissa on omat
ongelmansa. Keittiössä käytetään
vuodessa 100 000 kiloa perunaa.
Huono perunasato on näkynyt Kimaraan tukun kautta
tulevissa perunoissa syksystä asti: perunoiden laatu ja
koko ovat vaihdelleet ja hinta on 30?40 prosenttia tavallista korkeampi.
Kimarassa valmistetaan
ruokaa koululaisille, koulujen henkilökunnalle ja vanhustenhuoltoon. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikko-
keittiö
n Tuottaja
Anneli Kajander-Ekström
(02) 7702 330
Vinkkaa
herkku!
Keskiviikkona 9. Semifinaaliin kutsutaan 12 parasta resep-
tien perusteella. Hinta vaihtelee
0,75?1,50 euron välillä. Joulun alla perunaa ostettiin jopa enemmän kuin
yleensä. Se laitettiin siihen, kun
yksi oppilas toi keittiöön sisältä mustuneen perunan,
ravitsemustyönjohtaja Merja Peltola muistaa.
tulevan säännöllisesti. Nämä kuoripäälliset perunat ovat ihan hyviä, mutta laatu vaihtelee.
Makaroni, koska ne ovat yleensä sopivia. Ole
ystävällinen ja hae uudet perunat sisältä mustien tilalle.
. Vähiin käy, kuvailee tilannetta perunanviljelijä
Markku Eerikäinen Someron Hirsjärveltä.
Tilan perunasato jäi viime
kesänä arviolta 30 prosenttia normaalia pienemmäksi.
Varastossa on selvästi vähemmän ja pienikokoisempia perunoita kuin alkutalvesta yleensä on.
. Muusina.
Ravitsemustyönjohtaja Merja Peltola arvioi näitä kuoripäällisiä perunoita hyviksi, mutta kuorittujen perunoiden koko on tavattoman pieni.
Tytti Raussi
.
Hyvä peruna ei ole liian kuiva, ei kova, eikä siinä ole mustia tai ruskeita läikkiä pinnalla tai sisällä.
. Perunat säilyvät tätä
kauemmin, kun niitä säilyttää oikein pimeässä ja kylmässä. Säätiön johtajan, Sari Mattilan mukaan onnistunut ravintolakokemus asiakkaalle on aina osaavan
kokin ja taidokkaan tarjoilijan yhteistyön tulos.
Kilpailut käydään Lähiruoka & luomu -tapahtumassa.
(SSS)
keskiviikkokeittio@sss.fi
Perunavarastoissa on iso lovi
Tuonti Suomeen alkoi jo viime vuoden puolella.
SSS | Anneli Kajander-Ekström
anneli.kajander-ekstrom@sss.fi
M
TK:n perunavaliokunnan varapuheenjohtaja
Timo Hautaviita luonnehtii perunatilannetta yhdellä sanalla: ainutlaatuinen.
. Suurkeittiö valmistaa yli
2 000 ruoka-annosta arkipäivinä. Valmiiksi pakatun
perunan myyntiaika on kolme viikkoa.
. Suomi sanoo palautetta
ty, koska siinä on valmistusvaiheita monia muita ruokia
vähemmän.
Perunatilanteesta kertoo
jotain se, että ruokasalin
seinällä on lappu: Poikkeuksellisen vaikeista sääolosuhteista johtuen perunan
laatu saattaa vaihdella.
Hyvä peruna ei ole liian kuiva, eikä siinä ole huonoja
kohtia.
. Paha on mennä ennustamaan perunoiden riittävyyttä, mutta hyvä, jos
Sekä kotimaisen että ulkomaisen perunan hinta on
poikkeuksellisen korkea. erikoisperunat, kuten Rosamunda ja
Puikula.
Perunan hinta
on korkea
. Kotimaisen tuotannon
vaje on niin suuri, että en
muista sellaista olleen, Karijoella Etelä-Pohjanmaalla
perunoita viljelevä Hautaviita sanoo.
Kotimaista perunaa on
marraskuussa varastoissa
tavallisesti 200 miljoonaa
kiloa. Henkilökunnan lomautusten takia tänä lukuvuotena keittojen määrää on lisät-
Tavoite: Koko
kevääksi kotimaista
Merja Peltola mittailee silmämääräisesti kahta eri
pussillista perunoita: kuoripäällisiä ja valmiiksi kuorittuja. Oikea lämpötila perunalle on 3,5?4 astetta.
Ainoa myönteinen asia Eerikäisen mielestä huonossa
perunavuodessa on tuottajahinta, joka on huomattavasti
totuttua parempi.
Eerikäisellä oli viime vuonna 25 hehtaaria perunaa.
Tarkoituksena on lisätä ensi
vuonna viljelyalaa vähän.
Kuvat: SSS/Essi Seppälä
Peruna vai makaroni?
Miltä hyvä peruna
maistuu?
Milloin peruna on
parhaimmillaan?
Halikon Marian koulun
4.-luokkalaiset vastaavat.
Sebastian Koivuniemi
. Muusina.
Anni Huovinen
. kalleimpia ovat ns. Perunat pestään
ja pakataan tilalla tilausten
mukaan. Kuoritut
perunat sen sijaan ovat tosi
pieniä, hän sanoo ja poimii
käteen paljon kananmunaa
pienempiä perunoita.
Marketta Suomi arvelee,
että keväällä kokoperunoissa
siirrytään pelkästään kuoripäällisiin, koska niiden laatu
on parempi.
. Ovatkohan ihmiset
ruvenneet tekemään itse
ruokaa kotona.
Makaroni, kun en oikein perunasta välitä. Uudet perunat
ovat hyviä, mutta isoissa perunoissa on liikaa syötävää.
. Vanhusten annoksissa
peruna on säilytetty, mutta
koululaisille tarjotussa broilerikeitossa oli maanantaina
perunan tilalla spagettia.
Ruokapalvelupäällikkö
Marketta Suomi sanoo, että suuren organisaation on
varauduttava hyvissä ajoin
mahdolliseen perunapulaan.
Tietoisesti perunaa ei olla
vähentämässä kouluruoasta.
.
Hyvä peruna maistuu hyvältä. Rakenne keitossa on vaikea säilyttää.
Hyvin keitto kuitenkin näytti maistuvan.
Perunat ovat kautta aikain
olleet kouluruokailun taatusti arvostelluin elintarvike. Siihen suhtaudutaan rakentavasti ja toiveita kuunnellaan.
Jos koululaiset saisivat
päättää, peruna olisi aina
muusia.
Hyvä peruna on sopivan kypsä, eikä siinä ole huonoja
kohtia.
. Nyt määrästä uupui
lähes 60 miljoonaa kiloa.
Sateiden syömä lovi vastaa
kahden, jopa kolmen kuukauden kulutusta.
Perunan tuonti Suomeen
aloitettiin Etelä-Ruotsista,
Baltiasta ja Keski-Euroopas-
ta jo ennen joulua.
Sandberg Oy
Helsingintie 38
p. 0400 828 725
Ilmanvaihdot, vesik. Uudet ja käytetyt tietokoneet
ja tarvikkeet asiakkaan tarpeen mukaan.
Tedico Oy
p. 02 721 7266
Turuntie 22
p. 02 727 2911
Talousasiaintoimisto Vaarna Oy
Hannu Kallio
p. 040 512 0729
mikko@salotaivas.fi, www.salotaivas.fi
Mökkipalvelut SaloTaivas
T:mi Petri Palenius
p. 0400 535 465
jari.takanen@netti.fi
Nuohoukset ja ilmastointipuhdistukset,
hormien ja tulisijojen korjaukset ym.
RAKENTAMINEN, ASUMINEN
JA SISUSTAMINEN
LOGISTIIKKA
LVI-PALVELUT
Halikon LVI-Asennus
p. 010 255 1378
tai 010 255 1411/Kirsi Ylirönni
Maatalouskirjanpidot
010 255 1416/Virpi Salmi
Auktorisoitu Taloushallintoliiton
jäsentoimisto
Salon Tilipalvelu Oy
Turuntie 21, 2 kerros, p. 040 547 5655
hely.s-l@hotmail.com, www.salodesign.fi
Verhoomo Hedvig
p. 045 865 4747
janne.hopiavuori@gmail.com
www.asennuspalvelu-hopiavuori.fi
Ilmalämpöpumput: Myynti, asennus,
huolto mm. 02 0440 749 129
www.autopesumviuhko.fi
Rummunlyöjänkatu 7, Salo
p. 0400 924 503
Kai Schneider, rummut p. 02 253 1532, fax 02 253 1533
lupin@lupin.fi
www.lupin.fi
Liukuovikaapistot suoraan valmistajalta
Ykköskeittiö
p. 02 736 2244, 044 517 2244
www.huoltosahko.com
Sähköasennukset, huollot ja korjaukset
Kemppi ja Kärcher myynti
Salon Aluesähkö Oy
HV-Kiinteistösaneeraus
Salon Sähkötyö Oy
p. 02 777 710
www.kylmaapu.com
AUTOLASITUKSET
Salon Lukko- ja helahoito
VM-Autolasi Oy
Salitunkatu 2
p. 050 521 3769/Heidi.
www.rivakkasiivous.com
Marianne Ketokulta AIT
p. 040 522 6325
extreme@pp.inet.fi
Ari Havia
p. Pihakiven Lasiliike Ky
VARASTOINTIPALVELUT
Salon Hallitilat Oy
Iimäentie 6
p. Lintula
Soita p. 02 727 3377 www.vaarna.com
Talouspäällikköpalvelut
Paukkulankatu 1, Salo
p. 040 550 4521.
AUTOPUHDISTUKSET
Salon Autoehostus Oy
Myllyojankatu 24 A
p. 0440 121 715
www.halikonhinaus.fi
Salon Parveke- ja Terassilasitus
p. 040 554 3624.
Verhoomo Toppatuoli
Koski tl, p. 0400 945 267.
WC-tankkien ja sakokaivojen tyhjennykset,
vaihtolava- ja rahtikuljetukset.
Salon Imuautot Oy
p. 045 784 02146
mobile@saloplan.fi
www.saloplan.fi
Atk-huollot. 0500 127 638
LVI-Vihiniemi
Raitalankatu 13, 24260 Salo,
p. 02 77021/mediamyynti
p. tammikuuta 2013
ATK- JA TIETOTEKNIIKKA
Jannen Huoltomyynti
Helsingintie 13
p. 040 706 2737, 02 731 1243.
Vesijohtoasennus Atte Rauhala
Kaihdin Lehtonen Oy
Ykköstien Putkityö Oy
Piisitie 7, Halikko
p. 050 381 0772
HARRASTUKSET
Timo Ollikkala
p. Antenni- ja satelliittitarvikkeet.
Uutta ja käytettyä elektroniikkaa.
KELLO- JA KULTASEPÄNLIIKKEET
Kello ja Kulta Jokinen
Turuntie 10
p. 0400 923 498
www.arboristi.info
Pihapuiden kaato, myös ongelmapuut.
NUOHOUKSET
Nuohoojamestari J. 02 731 2905
etunimi.sukunimi@salontilipalvelu.com
Harri Nurmi
p. 02 727 2901
Tilintarkastaja Kulmala Kari HTM
Taina Niemi
p. 02 731 6234
www.kalustevuorela.fi
Joensuunkatu 12, p. 02 731 7769
hannu.harma@ello.fi, www.ello.fi
Uudet ja vanhat valaisimet sekä korjaukset.
VAPAA-AIKA JA
OP . 0400 532 698
www.tiimi-ikkuna.fi
Ilaksi Oy
p. 040 502 3548.
VTT:n hyväksymä märkätila-asentaja.
Laatoitukset, saneeraukset ja
Tulikivi-uunien muuraukset.
Risto Tuovinen Oy
p. 02 731 6820.
TAKSIPALVELUT
Inkerinkatu 22, Salo
p. 044 549 1501.
Tapettia seinille, maalia pinnoille,
päällystettä lattioille ja kodin muita
kunnostustöitä.
T:mi Samuli Pylkkänen
p. 045 127 7734
www.meidan.fi
Myös trimmaukset, kurssit, leirit, agility...
ELÄINLÄÄKÄRIT
Salon Eläinlääkärikeskus
Horninkatu 7
p. Takanen/
Kominik Oy
p. 02 733 3677
Ajanvaraus ma?pe klo 8?19
Nettiajanvaraus www.selk.fi
Autokorjaamo Pasi Niini
Nuohoojankuja 3, 25260 Vaskio
p. 02 735 8514
Kari Heino 0400 592 063
kari.heino@tilitoimistoheino.fi
SIIVOUSPALVELUT
Erkki Kaskela AIT
p. Vuorela Oy
p. 044 543 9426
Autojen sisä- ja ulkopuhdistukset,
kesto-/takuupinnoitteet.
Huolto Järvi Oy
Tmi Autopesu
Salon Kylmäapu
Kaakelitehtaankatu 2
p. 0400 165 931, 0400 536 931
kai.tuomela@kolumbus.fi
Halikon RKT Ky
Joensuunkatu 12
p. 0400 783 047
ERIKOISLIIKKEET
Salon Autosähkö
Örninkatu 8, p. 0400 887 245
tedico@tedico.fi
www.tedico.fi
Palvelemme kaikissa päivittäisissä tietotekniikan käyttöön liittyvissä kysymyksissä
ja ongelmatilanteissa.
AUTOT- JA
ALAN PALVELUT
AUTOKORJAAMOT JA -HUOLLOT
Rengas Japi Oy
Piisitie 3B, 24910 Halikko as.
p. 02 733 4228
www.krassi.fi
Tarjoilu toiveitenne mukaan.
Arkisin lounas klo 10.30?14.30.
Vikström
pitopalvelu ja herkkukeittiö
Torikatu 3
p. 044 733 5001
www.rengasjapi.fi
T:mi Niini Kumho-renkaat
Vaskio
p. 02 734 6450
www.rengasketola.fi
Kumikorjaamo
Niemelä & Niemelä
Örninkatu 10, p. 02 721 7267
www.saloisannointi.fi
. Ketokoski
Krassin juhlapalvelu
p. Mitsubishi Electric
Kodin sähkötyöt: Vianhaku, korjaus,
asennus
Huolto Järvi Oy
Kaakelitehtaankatu 2
p. 010 255 1379
etunimi.sukunimi@op.fi
www.opkk.fi
Salon Vuokratalot
asuntojen vuokraus
p. Lautojen ja paneelien
maalaukset, sahaukset ja höyläykset
Tmi Mikko Pajuniemi
p. 0400 539 744/Anssi
p. 02 733 1923
Käsinpesut, moottorinpesut,
teflonvahaukset, sisäpesut ym.
Salon Autopesu & Fixaus
ELEKTRONIIKKA-ALAN LIIKKEET
Jannen Huoltomyynti
Helsingintie 13
p. 02 731 2325.
www.kellojokinen.net
Kaikki alan korjaustyöt, Polar-huoltopiste.
KYLMÄLAITEHUOLLOT
Örninkatu 15 ovi 18
p. 02 727 5700
www.huoltojarvi.fi
Meriniitynkatu 21
p. 040 565 8885
Petri Mattila ITS
p. 044 331 4750, 044 331 4760
www.ykkoskeittio.fi
KODINTEKNIIKKA JA -HUOLLOT
Antenniasennus,
tv- ja digihuolto Jussi Salomaa
Huolto Järvi Oy
Kaakelitehtaankatu 2
p. 02 727 2902
Salo Isännöinti Oy ISA
p. Yhteystiedot + yrityksen toiminnan kuvaus (max 100 merkkiä)
hinta 15 euroa + alv / ilm.kerta. 02 724 0195.
TILI- JA KIRJANPITOPALVELUT
Laskuri Oy
Varsinais-Suomen oikeusaputoimisto,
Salon toimipaikka
Katrineholminkatu 6, 3 krs, Salo,
p. 02 727 5700
www.huoltojarvi.fi
Maailmalämpö MIL Oy
Salon Kylmäapu
Rummunlyöjänkatu 7, Salo
p. 02 731 2899.
Tmi Salon Putkipiste
Kurppa Kalusteet Oy
HINAUSPALVELUT
Heimo Ketola
Salon Ulataksi
Remonttiapu Rastas
Veli-Matti Rastas
p. 02 721 1800.
www.aluesahko.fi Ilma- ja maalämpöpumput. 02 777 8600
www.asianajoniinisto.fi
Lakiasiaintoimisto Jorma Tammi
Turuntie 8
p. Tuomi
Salo
p. Esiintymislavat.
KIINTEISTÖ- JA
YMPÄRISTÖHUOLTO
JÄTEHUOLTO JA KULJETUKSET
Kuljetus Juha Sirkiä
p. 02 735 7293.
www.painovirjamo.fi
Lehtitehdas
Örninkatu 14, p. 02 731 3375
kumik.niemela@gmail.com
PITOPALVELUT
Juhlapalvelut Marja Kankare Oy
Perniöntie 11
p. 0440 433 366/Virtanen
040 867 9273/Salonen
Tekno-Air Oy
p. 02 77 021
Sanomalehdet ja
suoramarkkinointituotteet.
METSÄ- JA
PUUTAVARAPALVELUT
Suonion saha ja höyläämö
p. Hermansson Oy
p. 050 381 0773
SOITTOTUNNIT
Kalle Lönnqvist
p. 010 255 1346
VVO asuntojen vuokraus
Hanna Sadonoja IAT
p. 050 525 4060.
www.kurppakalusteet.fi
Lupin Oy
Lemminkäisenkatu 42, Turu
p. alojensa ammattilaiset julkaistaan
parittomilla viikoilla.
MAALAUSLIIKKEET
p. 0440 942 512
www.hvkiinteistosaneeraus.net
Ikkunaremontit Tiimi-Ikkunat Oy
Kimmo Uoti, p. 02 733 7313
www.vm-autolasi.fi
Kaikki autolasitukset 20 vuoden
kokemuksella. 02 727 5700
www.huoltojarvi.fi
Tv- ja Videohuolto
Hänninen Oy
Autohinaus Tahvanainen Oy
p. 02 733 3079
Tilauksesta täyte- ja voileipäkakut.
Juhla- ja pitopalvelut, juhlatilat.
Taksi H. 02 721 7265
Tilitoimisto Tihahe Oy
Kotipalvelu Näpsäkkä
Rivakkasiivous
. 050 581 0000.
www.remontitsalo.fi
Kaikenlaiset rakennus- ja saneeraustyöt
vuosien kokemuksella.
Rakennuspalvelu Jarkko Nikander
Kuusjoki
p. Isännöinti, Salo ISA
Turuntie 8 II kerros, Salo
p. 0500 128 956
esuonio@smail.fi
Runkotavarat, sisä- ja ulkopanelit,
lattialaudat, listat ym. 0400 224 095
KULJETUS- JA
Kailinniituntie 3, 24800 Halikko,
p. 0500 533 849
www.salonvaihtoautot.net/niini
ELÄIMET
ELÄINHOITOLAT
Koirahoitola Faderviken
Särkisalo
p. Glass Drive asentamo.
LUKKOLIIKKEET
K. 0400 581 552
www.pikkutalli.fi
RENGASLIIKKEET
JUHLAT JA TILAISUUDET
Kaukolankuja 1, Pertteli kk
p. 044 0689 164
kari.kulmala.ky@gmail.com
Tilitoimisto Heino Ky
Kuusjoki
p. 050 571 2389
Erik Lönnblad AIT, ITS
p. 02 721 7264
Haarlantie 4, 25500 Perniö, p. 045 129 9123.
www.toppatuoli.fi
SÄHKÖALAN LIIKKEET JA -PALVELUT
Halikon Huoltosähkö Oy
Sähkökuja 2?4, Halikko kk
p. 02 748 5814
www.kaihdinlehtonen.fi
Sälekahtimet, parvekekaihtimet,
markiisit. 0400 745 181, fax. 0400 843 428
www.saneerauslaine.fi
Rakentamisen, saneerauksen ja remontoinnin ammattilainen vuosikymmenten
kokemuksella.
Parkettiasennus K. Mittaus- ja asennuspalvelu
Suutari Tauno Lempinen
Peräkärryliike Tekno-Trailer
Kahvila-Konditoria
Kultainen Tuoksu
p. Yhteystietojen (nimi, osoite, puhelinnumero, sähköpostiosoite ja
www-sivu) hinta 10 euroa + alv / ilm.kerta*.
. 02 721 2300
fax 02 721 2310
Rakennusalan peltityöt
PUUSEPÄNLIIKKEET
Tmi Iisilastu
Puusepänliike Matti Pentikäinen
p. 044 565 7231
marko.lehtinen@asbestipurku.fi
Asbestipurkutyöt, pölyttömät purku
ja hiontatyöt, roilotukset, pölyttömät
märkäpuhallukset.
T:mi Reijo Korvenoja
p. lattialämmitys,
aurinkokeräimet, ym. 0500 829 902
j-pkivela@hotmail.com
www.putkityokivela.com
LVI-asennus Teemu Toivonen
p. 044 737 1530
PELTISEPÄNLIIKKEET
Pelti-Saari Oy
Myllyojankatu 8
p. 02 736 2477
www.lasitus.com
KALUSTEMYYNTI JA ASENNUKSET
Rummunlyöjänkatu 14, Salo,
p. 040 525 5350
Hannele Arttila-Seisto MIS
p. 040 587 5646.
www.mainosvakka.fi
Kirjapaino Painovirjamo Oy
Joensuunkatu 5, 24100 Salo
p. 044 351 1877
www.mattilanpihapalvelut.com
Kiinteistöhuolto, viherrakentaminen,
kiinteistöalueiden auraukset, siivotukset,
mökkitalkkari.
p. 044 279 3149.
Suutari-Pekka
Euromarket
p. 02 731 1556, 0400 531 647.
p. 040 510 8457.
p. 050 440 0916
YRITYS- JA
Tieisännöitsijä Esa Ojanen
LAKIPALVELUT
p. 050 596 6995
remonttiapurastas@gmail.com
www.remonttiapurastas.fi,
www.aviomiespalvelu.fi
Koti kuntoon tosi tarkoituksella.
Remonteista kaikenlaisiin huolto- ja
fixaustöihin. 044 300 4400
Salontie 4, Perniö
Juhani Loimulahti, ITS
p. 02 733 6198, 0440 780 357
Perhejuhlat, muistotilaisuudet, kokous- ja
koulutustila sekä tarjoilu.
Yrityksesi palvelut sinulle tarjoaa
Varsinaiset-palveluhakemisto.
P. 040 580 3545.
Turuntie 8B, 2 krs.
Hannu Borenius ITS p. 02 777 710.
www.maailmalampo.fi
Poltinhuolto Ahonen
p. Palvelu kattaa kotien lisäksi
myös toimistot, mökit jne.
p. 044 0400 286
www.kiinteistopalvelulaaksonen.fi
Piha- ja ongelmapuiden kaadot,
kattojen pesu- ja pinnoitustyöt,
lumenpudotukset
Mattilan Pihapalvelut
p. 040 523 8796
yliraisanen@gmail.com
LVI-Laajajärvi
Harri Laajajärvi
p. 0400 252 819
matti.pentikainen@iisilastu.fi
www.iistilastu.fi
SANEERAUKSET
Chloris Oy
p. 0440 534 926, 02 731 9696.
Putkityöt TMT
p. 0400 554 587
LASITUSLIIKKEET
Koti/mökkitalkkari Mikko Hietanen,
p. Imuautopalvelut.
Salon Jätehuolto Oy
Satamakatu 31
p. 0400 740 404
etunimi.sukunimi@tt-valitys.fi
www.tt-valitys.fi/isannointipalvelut
Manacor Oy
Liikekirjanpidot
Palkanlaskentapalvelut
p. 02 727 3500.
www.salonjatehuolto.fi
KIINTEISTÖNHOITO
Kiinteistöpalvelu Laaksonen
p. 02 736 2110, 040 501 0090
Viemärien videokuvausta
LVI-asennus A-P Nikkanen
p. 050 566 8863
www.ykkostienputkityo.com
LÄMMITYSTEKNIIKKA
Asennuspalvelu Hopiavuori
p. 0500 901 747
www.suomenesityspalvelu.fi
Äänentoisto, valaisuts- ja ohjelmapalvelut.
Laite- ja tarvikemyynti. 040 724 6831
Kari Virtanen
p. 0400 532 698
www.kymppi-katto.fi
Kiinteistöremontti
Heikki Koponen
Kuusjoki
p. 050 378 6509
Kaikki kodin remontit ja rakennustyöt
sisällä ja ulkona.
Hely Sainio-Lehtovirta
Horninkatu 7, 24100 Salo
p. 02 733 1182.
SUUTARIT
AUTOTARVIKKEET
KATSASTUSPALVELUT
SF Katsastus Oy
Meriniitynkatu 21, Salo
p. 02 733 2685
Örninkatu 8
p. Myymälästä
tarvikkeet- ja valaistusratkaisut.
Salon Aluesähkö Oy
. 040 724 1345
www.lvitoivonen.fi
LVI-asennus Yliräisänen
p. 044 700 4664
Tietokonehuollot ja varaosat.
Saloplan
p. 0440 742 125
ravatte@smail.fi
www.lvi-rauhala.fi
p. 02 731 7362.
Avain- ja kaiverruspalvelu (ovi, postilaatikko, lemmikit), ajonestoavaimet.
PERÄKÄRRYT JA TRAILERIT
Vilhonkatu 11?13
p. 050 349 6235
Salon Tilipalvelu Oy ISA
Turuntie 21, 2 kerros, p. 12
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 9. Kauneus- ja terveysalan ammattilaiset
Salo Design
p. Varsinaiset . 044 731 2908
www.vikstrominpitopalvelu.fi
Myymälä av: ma 9?16, ti?pe 9?17, la 9?12
ÄÄNENTOISTOPALVELUT
Suomen Esityspalvelu ky
p. 02 721 1800.
www.aluesahko.fi
Sähköasennukset- ja huolto. 050 325 0704
Salon Putkityö Oy
p. 0400 532 392, 040 557 2171
Valaisinliike Ello
Hämeentie 14
p. 050 4388 488
ari.nikkanen@lvinikkanen.fi
www.lvinikkanen.fi
LVI-asennus J-P Kivelä
p. 02 733 3366, 0400 808 430
Matti Rouvari RI
p. 040 352 7488
Sari Mellin IAT, RI
p.044 535 3309
Kirsi Mäkinen, ITS
p. 02 727 7100.
Korjaamo@salonmoottorihuolto.fi
www.salonmoottorihuolto.fi
Tmi Ari Kainulainen
Muurla
p. 0207 928 620
www.sfkatsastus.fi
Suomalainen yrittäjävetoinen
katsastusasema
Suutari Antti Niemi
Halikon Prisma
p. 02 731 3362.
Salon Moottorihuolto
Ratakatu 3
p. 02 731 2905
www.salontilipalvelu.com
Auktorisoitu taloushallintoliiton
jäsentoimisto
Tj Leif-Johan Lagerroos
Inkerinkatu 2 A
p. 0400 590 667
www.ristotuovinen.com
Rakennus- ja saneerauspalvelu
Salon asbestipurku & Saneeraus Oy
p. 0400 530 960.
Myös hionnat ja lakkaukset.
Rakennusliike J. 040 548 6398
tomi.kakko@trailerman.fi
Minivarastoja 2?250 m2, kausitavaroiden säilytykseen, remontin aikaiseen
varastointiin tai pienempään asuntoon
muutettaessa.
MAINOSTOIMISTOT JA
PAINOTUOTTEET
Mainosvakka Oy
Örninkatu 12, Salo
p. 0400 533 083
Lokakaivojen ja umpisäiliöiden tyhjennykset, viemärien avaukset, pesut, kuvaukset
ja sulatukset. 041 504 9488
www.taksisalo.fi
Jaatilantie 113, Somero
p. 0201 222 600.
www.ompelukonekauppa.fi
Myynti ja huolto, kaikki merkit.
Örninkatu 8
p. 040 7454 229/Roope
anssi@kirkkomaki.fi
Ilmasta veteen- ja maalämpöpumput,
Alpha-InnoTec -myynti ja asennus
SISUSTUSLIIKKEET JA -PALVELUT
Kalustemaalaamo
Ismo Peltonen
Kalustemyynti A. Säästä lämmityskuluissa ympäristöystävällisesti.
joka toinen keskiviikko (parilliset viikot).
Helsingintie 23, p. 0400 532 459
Laatoitus- ja vesieristystyöt
Jari Auranen
p. 02 733 4855, 0400 644 955.
Putkiasennus
Anssi Kirkkomäki
p. 02 733 1806, 040 537 5087
Tv-, stereo-, hifi- ja levysointinhuollot ja
varaosat. 040 543 3298
www.autohinaustahvanainen.fi
LAATOITUSTYÖT
Halikon Hinaus
K. Myynti ja as.
Koskinen Seppo
p. 0400 536 021
Toni Tammi
p. 0500 534 938
esa.ojanen@saunalahti.fi
www.tiekunta.fi/esaojanen
ASIANAJOPALVELUT
Asianajotoimisto Niinistö Oy
Turuntie 7 Salo
p. www.laskuri.fi
Auktorisoitu Taloushallintoliiton
jäsentoimisto
Kirkkokatu 1?3A
Ajanvaraus: 02956 60400
www.oikeus.fi
Salon OP-Kiinteistökeskus Oy/
OP-Taloushallinto
ISÄNNÖINTIPALVELUT
Isännöinti Tammi
Haarlantie 4,
Timo Lehtonen
p. 0440 532 085.
posti@kiinteistoremontti.fi
www.kiinteistoremontti.fi
Kiinteistösaneeraus Arto Laine
p. Lisärivit 5 euroa + alv.. 02 737 1700. 02 727 3636.
OMPELUKONELIIKKEET
Bikeservice Oy
Salon Autotarvike Oy
Vilhonkatu 22, 24240 Salo
p. 040 082 3945
Inkereentie 1023B, Pertteli
Juha Leino, ITS
p. 044 556 2910
www.ilaksi.com
Kattoremontit Kymppi-Katto Oy
Kimmo Uoti
p. 02 100 41.
Turuntie 21
p. 050 548 1061
Studio Black Moon
Kari Ora, kitara p
SalPa Gaala ei mikään
tuulipukujuhla. Paras
esimerkki tästä on 25. Näin
pehmeällä pelillä ei voi mitään saavuttaa, myönsi Helminen.
Kärkijoukkueille
tappiot
SM-liigan kärki tuulettui
tiistaina. Konkarihyökkääjä Kimmo Kuhta, 37,
avasi kauden maalihanansa
kunnolla tehtyään vierasjoukkueen ensimmäisen ja
kolmannen maalin.
Tasaisuus värittää SMliigaa. Tulokas voi olla kuka
tahansa seuran eteen töitä
tehnyt urheilija, valmentaja
tai muu taustahenkilö, Valkonen muistuttaa.
Lisäksi tapahtumassa
esiintyy yllätysesiintyjä, jonka nimen tietää vain Valkonen (ja toki esiintyjä itse).
Lehtikuva/Markku Ulander
Tämän illan ottelun päävalmentajat tuntevat toistensa joukkueet melkein
paremmin kuin omansa.
Lankomiehet Jyri Lehtonen ja Mikko Tupamäki ajattelevat koripallosta
samanlaisesti ja joukkueet
pelaavat melko samanlaista koripalloa.
Myös illan taisteluparien
osapuolet ovat harvinaisen
identtisiä.
Kummaltakin joukkueelta löytyy 210-senttinen,
satakiloinen ja 21-vuotias
Vilpas pysyy selkämme takana, voisi Kouvojen Jyri
Lehtonen todeta.
kotimainen laituri, jolla on
jonkunlainen kaukoheittouhka. Paljonko me tiedämme
seuran sisällä toistemme
tekemisistä. tammikuuta järjestettävä historian
ensimmäinen SalPa Gaala.
Salon seudun ammattiopiston tiloissa järjestettävässä
illallisgaalassa palkitaan
viime vuoden aikana kunnostautuneita salpalaisia,
tanssitaan, syödään hyvin ja
luodaan uutta seurakulttuuria. Eikä paikalle pääse
kuin ostamalla illalliskortin,
noin 150 gaalavierasta odottava Valkonen kertoo.
Jasper Lindsten debytoi
onnistuneesti SM-liigassa
TPS sysäsi Ilveksen entistä
tiukemmin jumboksi.
JÄÄKIEKKO. Vierasjoukkue Solna
Vikingsin Roope Ahonen
upotti viimeisen runsaan
kuuden peliminuutin aikana 12 pistettä komentaen
Vikingsin 75?84-voittoon.
Vilppaan kasvatti Ahonen
otti ohjat päätösneljänneksen alussa tilanteessa 64?
64. Tapparavahti Juha Metsolan tarvitsi nollan pitääkseen torjua ottelussa 33 kertaa.
HIFK voitti vieraissa Pelicansin 3?2. HPK:n pa-
ras pistemies oli tehot 1+2
kirjauttanut hyökkääjä Jere Sallinen.
Ässät kukisti kotihallissaan
Kärpät 6?3. Ahonen upotti Vikingsin
seuraavasta kymmenestä
pisteestä kuusi ja naksaisi
LF Basketin selkärangan
lopullisesti rikki pussittamalla 71?78-tilanteessa
kuudella perättäisellä pisteellä Vikingsin luulajalaisten tavoittamattomiin.
Kaikkiaan Ahonen keräsi
25 pistettä erinomaisella
heittopelillä (kakkoset 8/9,
vapaaheitot 9/9) johdattaen
Vikingsin voittoon Ruotsin
äänekkäimmän kotiyleisön
edessä. Ensimmäisellä harjoituskierroksella hän lensi
125,5 metriä eli pidemmälle kuin kukaan muu.
Wislassa kilpaillaan keskiviikkona. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 9. Kokeneemmat voisivat
vielä sanoa, että palautetaan
vanhaa seurahenkeä.
. Ja niinhän siinä aina käy,
että idean esittäjä saa myös
toteuttaa idean, Valkonen
naurahtaa.
Tapahtumassa jaetaan
kahdeksan palkintoa: Vuoden salpalainen, vuoden
valmentaja, vuoden aikuisurheilija ja vuoden junioriurheilija sekä jokaisen neljän
jaoston (jalkapallo, koripallo,
salibandy ja taitoluistelu)
vuoden tulokas.
. Lindstenin debyytti oli
onnistunut, sillä TPS sysäsi
Ilveksen entistä tiukemmin
jumboksi 6?2-kotivoitolla.
Lindsten pääsi heti pisteille, kun hän sai syöttöpisteen
ikätoverinsa Rasmus Kulmalan 5?2-maaliin.
Nuorten maajoukkueiden
vakiokasvo Lindsten on pelannut tällä kaudella A-juniorien SM-liigassa 30 ottelua
tehoin 10+17.
TPS:n nuoret olivat muutenkin hyvin esillä tiistain
ottelussa, sillä 4?2-maalin
iski 19-vuotias puolustaja
Niklas Friman.
??Lähdimme nyt hieman eri
lailla Ilvestä vastaan kuin
edellisissä parissa tappiopelissä eikä menty heidän
vauhtiinsa mukaan. Loukkaantumisesta
toipunut Vesa Mäkäläinen pelasi ensimmäisen
ottelunsa Katajan kokoonpanossa. (kobrat, hait ja
pojat) sekä jumbo-Lahti.
Haastavaksi tilanteen tekee se, että takaa-ajajat
ovat lähempänä Vilpasta
kuin Vilpas päävastustajiaan.
Ja jos Vilpas ei voita illalla Kouvoja, päävastustajat
karkaavat jo kolmen voiton
päähän. Näillä
eväillä yritämme pysyä
sarjan kärjen vauhdissa,
totesi Katajan valmentaja
Jukka Toijala.
Katajan tehokaksikosta
Dan Coleman heitti 25
ja Juho Nenonen 23 pistettä. Ahoselle kirjattiin
myös viisi syöttöä sekä
kaksi riistoa.
Vikings jatkaa voittonsa
myötä Basketliganin viidennellä sijalla. tammikuuta 2013
Urheilu
. Seuran sisällä on ollut
korkeita lajimuureja, joiden
yli on korkeintaan kurkittu,
mutta konkreettinen yhteistyö on jäänyt vähemmälle.
Myös suomalaisen huippu-
urheilun muutoksessa keskiöön on nostettu urheilija ja
hänen urapolkunsa. Vilppaalla hänen
nimensä on Mikael Sandberg ja Kouvoilla Samuli Vanttaja. Asikainen ponnisti Wislan
suurmäessä 132,5 metriä ja hävisi karsinnan puolalaiselle voittajalle Maciej Kotille neljä pistettä.
Karsinnan toinen suomalainen Jarkko Määttä oli
41:s ja karsiutui ensimmäisenä kilpailusta. Tämä on hyvä
keino madaltaa lajikynnystä
ja tutustua muihin salpalaisiin, tapahtuman järjestelyistä vastaavan taitoluistelujaoston puheenjohtaja
Vesa Valkonen kertoo.
. (STT)
Ahosen 25 pistettä
veivät Solnan voittoon
Bluesin Teemu Ramstedt ja Mika Hannula juonivat ottelun ratkaisseen 2?4-alivoimamaalin Jokerien verkkoon.
Luulajalaisen LF Basketin
kotihallissa tuikki Ruotsin
Basketliganin maanantaikierroksella suomalaistähti.
Olli Mäntylä,
Tuomas Reinikainen ja
Juha Tuuna (02) 7702 309
Vinkkaa
juttu!
urheilu@sss.fi
13
Lauri Asikainen aloitti Puolan kiertueen lupaavasti
Mäkihyppääjä Lauri Asikainen (kuvassa) sijoittui tiistaina lupaavasti viidenneksi maailmancupin kisan karsinnassa Wislassa Puolassa. Liigan viisi kärki-
joukkuetta Jokerit, KalPa,
JYP, Kärpät ja SaiPa hävisivät ottelunsa.
Blues voitti liigajohtaja Jokereita vastaan viimeisen
erän 4?0 ja koko ottelun 5?2.
Bluesin pistemiehenä kunnostautui maalin tehnyt ja
kaksi syöttänyt puolustaja
Joonas Jalvanti.
Jokerit johtaa toisena olevaa KalPaa edelleen kahdella pisteellä. Korin alla
kohtaavat 201-senttiset,
107-kiloiset ja 23-vuotiaat
sentterit Gilberto Clavell
(Kouvot) ja Shawn Atupem (Vilpas).
Tupamäen Vilppaan pelintekijä on nuori suomalainen Alex Vaenerberg
ja Lehtosen Kouvojen peliä
pyörittää nuori suomalainen Antto Nikkarinen.
Ratkaisu löytyykin epäsuhtaisesta parista.
Kumpi vie jenkkitakamiesten taistelun: satakiloinen ja 36-vuotias Kouvojen LaMarr Greer vai 12
vuotta nuorempi ja 14 kiloa
kevyempi Adam Brown?
Korisliigaa Kouvot?Vilpas
tänään Mansikka-ahon liikuntahallissa kello 18.30.
UrhoTV televisoi ottelun.
Kataja nousi
Korisliigan kärkitrioon
Joensuun Kataja nousi Korisliigassa tasapisteisiin
kärjessä olevien Bisonsin
ja Pyrinnön kanssa, kun se
voitti tiistain kotipelissään
Lappeenrannan NMKY:n
99?70. Lukko johti
KalPaa vieraissa toisen erän
alussa jo 3?0, mutta KalPa
nousi kolmannen erän puolenvälin jälkeen lopputulokseksi jääneeseen 2?3:een.
KalPan osaomistaja Sami
Kapanen teki KalPan toisen maalin.
HPK kukisti sarjakolmosen
JYPin 4?2. Sarjataulukossa kuudentena, viimeisenä suoraan
pudotuspeleihin selviytyvän
joukkueen paikalla olevasta
Tapparasta on viisi pistettä
eroa kymmenennellä sijalla
olevaan Lukkoon, joka on pelannut tamperelaisjoukkuetta kaksi ottelua vähemmän.
(SSS, STT)
Kahdeksan
palkittua
Idea SalPa Gaalasta syntyi
noin vuosi sitten, kun taitoluistelujaoston Niina Huhtala ja Susanna Koivisto
ehdottivat tapahtuman järjestämistä.
. Seurat
ovat jääneet muutoksen pauhussa taustalle, vaikka koko
suomalainen urheilu perustuu tunnetusti seuroissa tehtävään (vapaaehtois-) työhön.
Nyt SalPa on aloittanut lajimuurien murtamisen. Mäkäläinen teki
Lehtikuva/Heikki Saukkomaa
Tiistaina 23 pistettä heittänyt
Juho Nenonen on ollut Katajalle korvaamaton pelaaja
hurjassa ottelutahdissa.
ennen virhetilin täyttymistä runsaassa kymmenessä
minuutissa neljä pistettä.
Peräti 30 pallonmenetystä
tuhrineesta LrNMKY:stä
Greg Logins teki 28 pistettä. Aikaisemmin palkitut
kutsuttiin SalPan toimistolle johtokunnan kokoukseen,
lyötiin pytty käteen ja toivotettiin onnea, Valkonen
muistelee.
Nyt homma on pari pykälää juhlavampi.
. (STT)
SSS/Marko Mattila
Kumpi kasti?
Vilpas kohtaa päävastustajansa.
SSS | Juha Tuuna
SSS-arkisto/Kirsi-Maarit Venetpalo
juha.tuuna@sss.fi
KORIPALLO. Salo HT:n kasvatti Jasper Lindsten pelasi
tiistaina uransa ensimmäisen SM-liigaottelunsa.
Turun Palloseuraa edustava 18-vuotias Lindsten pääsi
kokoonpanoon loukkaantuneen Nestori Lähteen tilalle. Yhdeksän päivän
tauolta liigaparketille tänään Kouvolassa palaava
Vilpas lähestyy runkosarjan puolimatkan krouvia
vaikeassa tilanteessa.
Edessä ovat ennakoidut
päävastustajat LrNMKY ja
Kouvot, takana ennakoitu
?Koritrio. Se auttoi, tuumi TPS:n valmentaja
Juha Pajuoja.
Ilveksen valmentaja Raimo Helminen oli syystä
kaiken kallella kypärin.
??Viikonloppu oli jostain
syystä vienyt joukkueelta
kaiken taisteluilmeen. JYP johti nuorten pelaajiensa Topi Nättisen ja Mikko Salmion osumilla vielä päätöserän puolivälin jälkeen 2?1, mutta
kotijoukkue osui viimeisen
vajaan kahdeksan minuutin
aikana kolmesti. Määttä jäi
rajasta 1,4 pistettä.
Asikainen hyppäsi ennakkoluulottomasti jo harjoituksissa. Eero Elo ja Jyri Marttinen tekivät kumpikin Ässille 1+1 pistettä.
Tappara nujersi kotijäällään SaiPan 3?0. Katajalla on tosin
yksi ottelu enemmän pelattuna kuin Bisonsilla ja Pyrinnöllä.
Kataja otti Karjalan maakuntapelistä helpon voiton
hallittuaan sitä niin, ettei
LrNMKY päässyt iskuetäisyydelle missään vaiheessa.
??Lappeenrannan pelattua yhä ilman Matt Gibsonia saimme horjutetuksi
heidän pelinrakenteluaan.
Lisäksi oma hyökkäyspelimme on tällä hetkellä
hyvässä mallissa. (SSS). Viikonloppuna mäkikiertue siirtyy Zakopaneen, jossa kisataan perjantaina
ja lauantaina. Siinä tapauksessa
Vilpas sulautuisi entistä
kiinteämmin keskikastin
sijaan Korisliigan alakastiin ja viime kauden sijoituksen (8:s) parantaminen
vaikeutuisi huomattavasti.
Toki runkosarjaa on illan
ottelun jälkeen jäljellä vielä
23 kierrosta, mutta kolmen
voiton takamatkaa olisi
hankalaa kuroa kiinni, jos
itse olisi voittanut 21 ensimmäisestä ottelusta vain
seitsemän.
Identtisiä
mittoja
Viime vuosina profiiliaan hurjasti nostaneen taitoluistelujaoston puheenjohtaja Vesa Valkonen halusi tuoda SalPa Gaalan piristykseksi keskelle pimeää räntäkautta.
Juhlahetki keskelle räntäpyryä
Historian ensimmäinen SalPa Gaala murtaa lajirajoja ja luo seurakulttuuria.
SSS | Juha Tuuna
juha.tuuna@sss.fi
SalPa on Salon suurin urheiluseura, joka liikuttaa satoja
salolaisia joka päivä.
SalPa koostuu, kuten muutkin yleisseurat Salon seudulla ja koko Suomessa, eri jaostoista, jotka toimivat itsenäisesti. Miestenkin
on tultava tummassa puvussa ja tarjoilut on vimpan
päälle
Hän on ansainnut elantonsa lentopalloilusta Suomen lisäksi viidessä muussa maassa.
??Hienoa, että tehtävään
löytyi kaveri, joka on yhtä
lailla kansainvälisesti verkottunut kuin Köpi, naisten maajoukkueen entinen
Kokenut Jouko Lindberg
pitää Tuomas Sammelvuon
kansainvälisyyttä tärkeänä.
ja Korson Vedon nykyine päävalmentaja Jouko
Lindberg sanoo.
Valmiudesta oppia uutta
kertoo paljon se, että pohjoisessa Suomessa Pudasjärvellä syntynyt Sammelvuo on maahanmuuttajana
opetellut uuden ja oudon
kielen auliisti joka kerta.
Hänen edeltäjillään, italialaisella Mauro Berrutolla ja argentiinalaisella
Daniel Castellanilla oli
omat tapansa.
Berruto oli niin sanotusti
kontrollifriikki, joka halusi pitää näpeissään kaiken
harjoitusten yksittäisen
pallon poimimisesta harjoitusleirien pelitempoon.
Castellani saattoi kehuskella vielä prameammalla
ansiolistalla, mutta hän
ei vaatinut pelaajilta yhtä
paljon kuin Berruto.
Luonteeltaan tinkimättömänä tunnetun Sammelvuon vaatimustason määrittelee paljolti se, ketä hän
kelpuuttaa apuvalmentajikseen.
??Maajoukkueen valmentaminen ei ole enää mikään
yhden miehen show. Se tapahtui pari viikkoa sitten. (STT)
RATSASTUS. Phau ei
näyttänyt lämmöstä kärsivän, mutta tuulen ja
minun pelini kanssa hänellä oli vaikeuksia, Nieminen totesi.
Simonin Nieminen on
kohdannut ATP-tasolla
neljästi. Toki
pelaajien voi odottaa olevan lojaaleja maajoukkueuransa vasta viime vuonna
lopettaneelle Sammelvuolle, joka siinä tehtävässä
kantoi kapteenin vastuuta
pitkään.
Vaan onko helmikuun
puolivälissä 37 vuotta täyttävällä, vailla minkäänlaista valmentajauraa olevalla
Sammelvuolla riittävästi
ns. Nyt alamme tehdä oikeaa
yhteistyötä, liitto ja ratsastajat. Mukana on
kymmenen ratsastajaa. Forstén saattaa
joskus tulevaisuudessa vielä
palata huippukilpailuihin.
. Venla Niemi oli parhaana suomalaisena kymmenenneksi reitinvalintataidot
tarkkaan punninneessa
maailmancupin sprinttikilpailussa Uuden-Seelannin Wellingtonissa.
Naisten kilpailun voittaneelle ruotsalaiselle Tove
Alexanderssonille Niemi
hävisi reilun minuutin.
Miesten kilpailun voitti
Sveitsin Matthias Kyburtz ennen Ruotsin
Jerker Lyselliä. pestuu
maajoukkueen ykköskoutsiksi on pelkästään positiivinen juttu. EM-kisoissa
tavoitteena on vuonna 2015
selviytyä joukkueena kymmenen joukkoon.
Liiton urheilujohtaja Aki
Ylänne muistuttaa, että tavoite on kunnianhimoinen.
Suomen joukkueelle haaste
on suuri. Tarjous voimassa 16.1.2013 saakka tai niin kauan kuin
tavaraa riittää.
SALO Linjuri, Vilhonkatu 14. (STT). Helsingin
käräjäoikeuden sihteeri
Marja-Leena Tuormaa
vahvisti tiedon Yle Urheilulle.
Hyökkääjänä pelaava
Ben-Amor kävi syyskuussa paikallisottelussa Helsingin IFK:n kapteenin
Ville Peltosen kimppuun. Kaiken lisäksi LP
Viestillä on ottelu vähemmän pelattuna HPK:n lisäksi myös LP Kangasalaan
verrattuna.
Suoraan sanottuna: Jos
HINNAT
.
A
L
IL
R
U
U
K
S
U
T
U
D
LAIH
KatSo
hIntaa!
mInI
KoKo, mInI
hInta.
ShoKKIhInta!
illan ottelu päättyy puhtaaseen vierasvoittoon, LP
Viesti tulee viemään runkosarjan nimiinsä ja HPK
jää taistelemaan suorasta
välieräpaikasta yhdessä LP
Kangasalan kanssa.
Eikä kovin kaukaa haettu
skenaario olisi sekään, että
Sarna nousisi vielä kevään
aikana vanhalle tutulle paikalleen Kerhon päävalmentajaksi.
Naisten Mestaruusliigaa
HPK?LP Viesti Hämeenkaaressa tänään kello 18.30
Sammelvuo on
mahdollisuus
STT | REIMA RAUTIAINEN
Tuomas Sammelvuon
suora valinta viime viikonloppuna pelaajasta Suomen
miesten lentopallomaajoukkueen päävalmentajaksi oli
lajiliitolta oiva veto.
Muuhun johtopäätökseen
ei juuri voi tulla, kun kuuntelee maajoukkuepelaajien
äänenpainoja pelikaveristaan valinnan jälkeen. Hänellä on riittävästi omia mielipiteitä.
Tämä on pitkällä aikavälillä paras mahdollinen ratkaisu, Suomen maajoukkueen nykyinen kapteeni
Antti Siltala tietää.
??Moni varmaan epäilee
Köpin pätevyyttä. 14
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 9. munaa päsmätä vanhoja pelikavereitaan. Tuotteita 1 kpl/asiakas. Päätös
Forsténin siirtymisestä maajoukkueen johtotehtäviin on
tuore. Ark. Kannamme vastuun
yhdessä, Forstén sanoi.
Käytännössä tuo tarkoittaa
Suomen
EM-ehdokkaat
Sebastian Numminen, Satu
Liukkonen, Maiju Mallat,
Anna-Julia Kontio, Niklas
Aromaa, Hanna Tardiveau,
Henri Kovacs, Kaarlo Kovacs, Mikko Mäentausta,
Lotta-Riikka Rintamäki.
l?
Nations cupin joukkueenjohtaja Lars Parmler.
Maajoukkueen johto: Mikael
Forstén, Aki Ylänne ja Henrik Ehnrrooth.
l?
muun muassa sitä, että ratsastajille räätälöidään yksilölliset kilpailuohjelmat.
Nations cup edellyttää kovaa panostusta. Pelinjohtaminen on tiimityötä,
eräs sisäpiirin lajivaikuttaja kertoo.
Suomen estejoukkue
hamuaa menestystä
Nations cupista
Lyhyet
Tuomo Mäkelä
jäi kauas kärjestä
mc-sprintissä
NHL:n runkosarjan mitta
lienee 48 ottelua
STT | JUHANI HEIKKILÄ
SUUNNISTUS. Tavoitteena on tehdä asiat paremmin joka vuosi.
Suomalaisista huippuratsastajista Mikael Forstén
keskittyy lähitulevaisuudessa perhe-elämään ja on
lupautunut mukaan maajoukkuetoimintaan. Mårten Boström oli 31:s
ja paras suomalainen.
Hän jäi kärkeen kolme
minuuttia. Tavoitteista päätettiin tiistaina ratsastajien ja
joukkueen johdon yhteisessä
kokoontumisessa Helsingissä.
Nations cupissa tavoitteena on päästä 2-divisioonassa
kolmen joukkoon ja finaaliin
Barcelonaan. (STT)
JÄÄKIEKKO. Siihen
on syytäkin, kun hän aloittaa suoraan huipulta. Peltonen sai muun
muassa aivotärähdyksen.
Helsingin käräjäoikeus
tuomitsi Ben-Amorin
60 päiväsakkoon, josta
kertyy hänen tuloillaan
maksettavaa 3 540 euroa.
Aiemmin Ben-Amor ehti
saada SM-liigalta 18 ottelun pelikiellon. vastuualueiden jakaminen
voi tuottaa kevään aikana
isoja ongelmia.
Tähän paikkaan ostos-tv:n
miesääni sanoisi: ?eikä siinäkään vielä kaikki?.
Kentällä HPK:n paidassa
pelaa toista otteluaan Martina Konecna, LP Viestin
viime kauden tykkisyöttäjä
ja Sarnan mielitietty.
Huimat kymmenen Suomen mestaruutta valmentajana voittanut Teemu Sarna ei malttanut pysyä pois lentopallon parista kuin puolikkaan kauden.
Lähtökohdat ovat siis melko mielenkiintoiset.
Mahdollisuus
ratkaista runkosarja
Lauantaina Suomen cupin
finaalin Riikka Lehtosen
LP Kangasalalle hävinnyt
LP Viesti on taatusti nollannut jo katkeran tappion.
Ainakin syytä olisi, sillä LP
Viestillä on Hämeenkaaressa mahdollisuus karata jo
ratkaisevan tuntuiseen viiden pisteen karkumatkalle
ja HPK:lle jäisi vain kahdeksan ottelua aikaa kuroa ero
umpeen. Nieminen löi
Phaun luvuin 6?0, 6?1.
Toisella kierroksella Nieminen kohtaa ranskalaisen Gilles Simonin.
??En todennäköisesti
pysty paljon sen paremmin pelaamaan kuin mitä nyt pelasin, Nieminen
kertaili nettisivuillaan.
Vain 42 minuuttia kestäneessä ottelussa Nieminen vältti virheet, vaihteli
tempoa eikä antanut kuumien olosuhteiden häiritä.
??Sää oli tuulinen ja
todella kuuma. Suomen ratsastajainliitto hakee pitkällä tähtäimellä menestystä arvokisoista. Voitot ovat 2?2.
Sydneyssä Nieminen
puolustaa viime vuoden
turnausvoittoa. Suomessa
Nations cupin kisa on Ypäjällä.
Vahvistuksia
Unkarista
Suomi saa vahvistusta Unkarista, sillä unkarilaissuomalaiset Kovacsin veljekset
Henri ja Kaarlo vaihtavat
Suomeen. Itse asiassa häiritsevän kokenut ja nimekäs
. Uskon, että 48 ottelua
on todennäköisin vaihtoehto tässä vaiheessa,
NHL-liigan varakomissaari Bill Daly arvioi uutistoimisto AP:lle.
Liiga ja pelaajayhdistys
löysivät sovun työsopimuskiistassa sunnuntaina, mutta edessä on vielä
tukku muodollisuuksia
ennen kuin sopimus on
virallisesti hyväksytty ja
pelit voivat alkaa.
NHL-liiga on viestinyt
seuroille, että ne olisivat valmiit aloittamaan
kauden 19. Jarkko Nieminen kellisti vaivatta
avausvastustajansa, saksalaisen Björn Phaun,
Sydneyn ATP-turnauksessa. Minusta ?Köpin. Nyt on kymmenen ratsastajaa, josta valita ja se lisää menestyksen
mahdollisuuksia. Siinä
taitaa polttaa hyppysissä
ykköskysymys.
. Toisena
vaihtoehtona on 50 ottelun sarja.
. 10-19, la 10-18.
Koskelaislähtöinen Mikko Mäentausta on yksi ehdokkaista
Suomen EM-joukkueeseen.
Jarkko Nieminen:
Tuskin pystyn
parempaan
TENNIS. Mutta hän tuntee pelaajat tosi
hyvin, joten vaikeuksia ei
pitäisi tulla, Siltala luottaa.
Verkosto
vailla vertaa
Sammelvuon ansiolista on
vaikuttava. NHL-liigassa
uskotaan alkavan runkosarjakauden olevan 48 ottelun mittainen. tammikuuta 2013
Urheilu
Vanhan tutun velmuilijan paluu
Teemu Sarna debytoi HPK:n apuvalmentajana tänään LP Viestiä vastaan.
SSS-arkisto/ Minna Määttänen
SSS | Juha Tuuna
juha.tuuna@sss.fi
LENTOPALLO. (STT)
Ben-Amor
ei valita
sakkotuomiosta
JÄÄKIEKKO. Angelniemen
Ankkurin Tuomo Mäkelä oli 36:s. Laitteet ilman SIM-lukitusta. Tänään Hämeenlinnassa pelattavassa naisten Mestaruusliigan kärkikamppailussa HPK?LP
Viesti on niin mielenkiintoiset lähtökohdat kuin vain
tammikuisessa runkosarjan
ottelussa olla voi.
Paitsi että vastakkain asettuu sarjataulukon kakkonen
(HPK) ja ykkönen (LP Viesti), vastakkain asettuvat
myös 2000-luvun naislentopallon valtaseurat ja toistensa pahimmat kiistakumppanit.
Megakätevää suristinta tvkanavien iltapäivissä myyvä
miesääni sanoisi tässä kohtaa: ?eikä siinä vielä kaikki?.
Sillä SSS:n saamien tietojen mukaan tämän illan
ottelussa HPK:n vaihtopenkille palaa vanha tuttu velmuilija, joka oli mukana luomassa Hämeenlinnan lentisdynastiaa ja huuhtoi viime
keväänä kultaa LP Viestin
päävalmentajana.
Teemu Sarna is back.
40-vuotias Sarna palaa valmennustöihin HPK:n päävalmentaja Kai Steniuksen
apurina ja ensimmäinen
vastustaja on siis Sarnan viime kauden joukkue.
Ja kun muistaa sen faktan,
että HPK:n kakkosvalmentajana toimii Satu Natunen, on valmennustrio jopa
häkellyttävän kokenut ja
nimekäs. tammikuuta.
Myös vuoden 1994?95
työsulun jälkeen kausi
lyheni 48 otteluun. Siirron vahvistuksen on määrä tulla Kansainvälisestä liitosta FEI:stä minä päivänä tahansa.
Kovacseilla on tiukat siteet
Suomeen suomalaisen äidin
ansiosta.
SSS-arkisto/Minna Määttänen
tajuttoma
n
halPa
Maksuaikaa jopa 36 kk, todellinen vuosikorko 0 %. Tavoite edellyttää
sitoutumista. Semir BenAmor ja kihlakunnansyyttäjä Eija Velitski eivät valittaneet sakkotuomiosta, jonka Jokereissa
pelaava Ben-Amor sai
pahoinpitelystä jääkiekko-ottelussa
Kalle Harteela KeiSa
Salo 1260, 2. Juha
Inkinen KeiSa Salo 1373, 9. Antti Kärkkäinen El
Pantera Salo 1203, 5. Tarja Harju
Salottaret Salo 1201, 9. Siriwan Kulta SomKe
Salo 937.
KORIPALLO
Korisliiga:
Kataja?LrNMKY 99?70 (52?35)
Kataja: Dan Coleman 25/8, Juho
Nenonen 23/8, Petri Virtanen 16/2/8
syöttöä, Jonte Flowers 15/2/5 syöttöä,
Antti Kanervo 10/4, Johnell Smith
6/0, Vesa Mäkäläinen 4/1, Arttu Koljonen 0/1, Ville Viita 0/2.
LrNMKY: Greg Logins 28/8, Jason
Conley 17/10, Antti Niskanen 9/6,
Henri Välimaa 6/2, Tuomas Viertola
3/1, Anttoni Tapio 3/0, Anton Kankaanpää 2/2, Miki Puittinen 2/4, Clifton Jones 0/3.
Erotuomarit: Seppo Nyström, Miltos Ioannidis, Ari Malkamäki.
Yleisö: 1?032.
Pyrintö 20 16 4 1796?1525 32
Loimaa 20 16 4 1800?1504 32
Kataja 21 16 5 1825?1585 32
KTP
20 14 6 1810?1655 28
Kauhajoki
20 13 7 1706?1652 26
LrNMKY 21 10 11 1702?1769 20
Kouvot 20 9 11 1526?1665 18
Vilpas 20 7 13 1581?1571 14
Lapua 20 6 14 1688?1798 12
Korihait 20 5 15 1549?1740 10
FoKoPo 20 5 15 1566?1864 10
Lahti
20 4 16 1479?1700
8
Seuraavat ottelut: tänään Korihait?Pyrintö, Kauhajoki?FoKoPo,
Loimaa?Lapua, Kouvot?Vilpas, Lahti?KTP.
Salo, AND1-turnaus, C-pojat
Remontoitu 1h+kk+kh 27 m²
lasitettu iso parveke, Venemestarinkadulla. Jari Kauhanen SaKu
Salo 1208, 4. Jaakko Tuomela El
Pantera Salo 1060, 3. Hergi Vaga SaKu Salo 1264, 5. Jukka Niemelä Cocktail Salo 1402, 7.
Ari Palm SalKei Salo 1382, 8. Timo Venho KeiSa Salo 1133, 10.
Pertti Lehti SomKe Salo 1119.
Luokka D: 1. Veloitus 7 ?/tunti ja 0,45 ?/km matkakorvaus.
Työtilaukset suoraan talkkareille klo 9.00 -15.00.
Timo Leppälahti 044 0544 180
Mika Tapper
044 0544 182
Merja Virta
044 0544 184
Talkkarien yhteyshenkilö Reijo Lahtinen 040 0204 454.
Edellyttää yhdistyksemme jäsenyyttä. Vuokra 450,-?
+vesi+sähkö+autop. 209 Grand Rose 13.1.-17.2. Seija Salminen Salottaret Salo 952, 5. Eetu Leppäniemi El
Pantera Salo 1378, 2. täytätte sähköisen ilmoittautumislomakkeen internetissä osoitteessa: www.salo.fi (avaussivulla erillinen painike ilmoittautumista varten)
tai
. 044 778 4009
tai toimistosihteeri Tiina Virtaselta puh. 390e + v + s.
Puh. Tämä opetus koskee vuonna 2007 syntyneitä vaikeasti
kuulo-, näkö- tai liikuntavammaisia tai muita vaikeasti vammautuneita tai kehityksessään viivästyneitä lapsia.
Ilmoittautuminen koskee:
. Määttä karsiutui.
LENTOPALLO
Vantaa, XVII Baltic Sea Junior
C-tytöt: Perttulan Tähti?Viesti-00
0?2 (6?21, 11?21), Viesti-00?Salpis
Black 1?1 (17?21, 21?18), Viesti-00?
Puma Pro 2?1 (25?23, 10?25, 15?8),
Savonlinnan Ajo?Viesti-00 2?1 (23?
25, 25?23, 15?12), Salpis Black?Viesti-00 2?0 (25?13, 25?14), Viesti-00?
Espoo Lentis-98 2?1 (27?25, 20?25,
15?11).
Kaksi vuotta vanhempien sarjassa
pelanneen Viesti-00:n loppusijoitus
seitsemäs (yhteensä 17 joukkuetta).
Joukkueessa pelasivat: Jenna Aaltonen, Roosa Heikkiniemi, Suvi Syrjälä, Elisa Veijonen, Riina ja Ronja
Isokääntä, Waranya Chaimuk, Heidi
Nevala, Tuuli Kukkonen ja Suvi Rokka. tulokset vko 1
Luokka M-A: 1. 90 m2, ylläpitolämm. 319
Meriton Spa 17.1.-14.2. Joukkuetta valmentavat Sami
Heikkiniemi ja Tommi Syrjälä
SUUNNISTUS
Wellington, Uusi-Seelanti,
maailmancup
Miehet, sprintti: 1) Matthias Kyburz Sveitsi 17.52, 2) Jerker Lysell
Ruotsi 18.27, 3) Matthias Merz Sveitsi 18.30, 4) Matthias Müller Sveitsi
18.41, 5) Olav Lundanes Norja 18.50,
6) Tue Lassen Tanska 18.56,... 179 www.ikaalistenmatkatoimisto.fi
J
E
R
E
minä
luulen,
ett
ä
nutturasi on
liian kireällä.. p. Vakuus.
040 506 4587.
Muurlan Iltakotiyhdistys
ry:llä vapaana rivitalohuoneisto 1h+kk+kph=33 m².
Edullinen.
Tied. toimitatte kirjeen liitteenä olevan lomakkeen osoitteeseen: Sivistystoimen palvelukeskus, Tehdaskatu 2, 24100 Salo.
Ilmoittautumisasiaa koskevia lisätietoja saa Sivistystoimen palvelukeskuksesta opetuspäällikkö Mari Haapaselta puh. vuonna 2007 syntyneitä lapsia, joille haetaan oikeutta pidennettyyn oppivelvollisuuteen
. 289
Paradiis 17.1.-7.2. Kari Härmälä HeHa
Salo 778.
Paraisten Keilailuliitto,
Salon Keilahalli, jaksokilpailu,
6 sarjaa am tulokset vko 1
Luokka M-A: 1. yhdyshenkilöiltä.
Salon kaupunki ei järjestä aamutoimintaa.
Lisätietoja:
Iltapäivätoiminnan koordinaattori Mervi Niemi, 02-7784015,
mervi.niemi@salo.fi tai toimistosihteeri Tuija Lindgren-Väänänen,
02-7784014, tuija.lindgren-vaananen@salo.fi
Salossa 8.1.2013
Iltapäivätoiminnan koordinaattori
R
A
U
T
A
R
E
E
T
T
A
t
ässä harjoituspallosi,
reett
a.
mit
ä minä
tuolla
teen ?
istut sen
päällä.
joo,
aivan
varmaan.
luulen, ett
ä
meillä on t
äällä
skeptikko.
319
Eläkeliiton
Salon yhdistys ry.
Matkailu
KUORON LAULUHARJOITUKSET
TALLINNA
Srk talon alasalissa joka
torstai klo 11-13.
Aloitus huomenna to 10.1.
IKAALISTEN
Matkatoimisto
Halutaan ostaa
Osakkeita esim. 2 luokan oppilaille, alakoulujen yhteydessä, kunnan päättämässä laajuudessa. Mauri Hakonen
Cocktail Salo 1233, 8. Katso sivuilta.
100 nopeimmalle tilaajalle
rahtivapaasti kotiovelle.
MYYNTI 02 2590 200
I
P
A
N
A
V
A
L
T
A
Kunnat tiedottavat
Ilmoittautuminen Salon
kaupungin peruskoulun
ensimmäiselle luokalle
R
E
T
U
Ensi syksynä peruskoulun 1. vuonna 2005 syntyneitä lapsia, joiden perusopetuksen alkamista
on siirretty vuodella
. 31)
Mårten Boström Suomi 20.52, ...36)
Tuomo Mäkelä Suomi 22.38.
Naiset, sprintti: 1) Tove Alexandersson Ruotsi 19.32, 2) Annika Billstam Ruotsi 19.35, 3) Lizzie Ingham
U-Seelanti 19.44, 4) Sara Lüscher
Sveitsi 20.12, 5) Tone Wigemyr Norja 20.19, 6) Rahel Friederich Sveitsi 20.33,... Jouko Tulonen Cocktail Salo 1046
Luokka C: 1. Toimintaan
haetaan kouluun ilmoittautumisen yhteydessä.
Sekalaiset
F
I
N
G
E
R
P
O
R
I
Syksyllä 2?luokalle siirtyvien oppilaiden hakuohjeet toimitetaan
koulujen kautta helmikuussa 2013.
Halikon Pienkiinteistöyhdistys tiedottaa:
Naistalkkarimme Merja Virta aloittanut
omakotitalkkaritoimen.. 199 Paradiis 13.1.-10.2. +10.
Asuntoon, autotalliin, mökkiin, varastoon jne.
10 Premier Inverter max 130 m2.........798?
13 Solar 3D Inverter max 130 m2.......1.198?
20 Pro+ Twin Inverter 2 x 120 m2....1.298?
24 Pro Premier Inverter max 400 m2..1.398?
Etsimme lisää asentajia, ota yhteyttä. Marko Kaskinen SaKu
Salo 1244, 3. SSP.
Ostan/myyn osakeyhtiöitä.
P. vuonna 2007 syntyneitä lapsia, joille haetaan koulunkäynnin
aloittamista vuotta säädettyä aikaisemmin.
Huoltajan, joka hakee lapselleen koulunkäynnin poikkeavaa aloittamisajankohtaa (lykkäys tai aikaistaminen), tulee toimittaa asiasta
kirjallinen hakemus opetuspäällikölle sivistystoimen palvelukeskukseen. 19) Riina Kuuselo Suomi
22.19,... 189 Laine* 13.1.-10.2. 259 Pühajärve 13.1.-27.1. Torsti Hagelberg SomKe Salo 1094, 2. Tervetuloa jäseneksi!
Taltioi ilmoitus myöhempää käyttöä varten!
Vuorotyöstä johtuva säännöllinen ympärivuorokautinen hoito: Tarpeen määrittelyä varten ohjeet www.salo.fi -> perusopetus -> koululaisten iltapäivätoiminta tai ao. Olavi Tuominen HeHa Salo 1191, 10. tammikuuta 2013
TULOSPÖRSSI
JÄÄKIEKKO
SM-liiga:
Ässät?Kärpät
TPS?Ilves
Tappara?SaiPa
Pelicans?HIFK
KalPa?Lukko
Jokerit?Blues
HPK?JYP
Vuokrattavana
B.
6?3 (2?0, 2?1, 2?2)
6?2 (3?2, 2?0, 1?0)
3?0 (0?0, 2?0, 1?0)
2?3 (1?0, 1?1, 0?2)
2?3 (0?2, 1?1, 1?0)
2?5 (1?1, 1?0, 0?4)
4?2 (0?0, 1?1, 3?1)
Jokerit 40 18 7 5 10 122?102 73
KalPa 40 16 9 5 10 114?95 71
JYP
38 17 3 6 12 103?92 63
Kärpät 39 15 7 4 13 122?101 63
SaiPa 38 16 5 4 13 101?110 62
Tappara 39 16 4 5 14 111?101 61
HPK
38 12 9 7 10 103?92 61
Blues
39 16 3 5 15 108?106 59
HIFK 38 17 1 5 15 96?99 58
Lukko 37 17 1 3 16 92?98 56
Ässät
38 13 5 3 17 102?93 52
TPS
38 10 6 7 15 96?106 49
Pelicans 39 10 5 3 21 100?130 43
Ilves
37 8 3 6 20 76?121 36
Seuraavat ottelut: huomenna Blues?
HPK, HIFK?KalPa, Ilves?Kärpät, JYP?
Lukko, Pelicans?Tappara, SaiPa?Ässät.
KEILAILU
Salon Keilailuliitto, Hanhivaaran Keilahalli, jaksokilpailu
6 sarjaa eur. Seppo Virkkunen
El Pantera Salo 1217, 2. 279
Kalev Spa 24.1.-7.2. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 9. 259
Laulasmaa 31.1., 7.2. ark. Talkkareilta hoituvat talouden sisä- että pihatyöt: kuten siivoukset, vaatteiden tuuletukset, ikkunoiden pesut, nurmikon- ja aidan leikkuut,
haravoinnit, lumen luonnit ja hiekoitukset,
pienet korjaukset, tilojen valvonta pidemmän poissaolon
ajan yms. 199 Viiking 20.1., 27.1. 219 Viimsi 13.1.-3.2.
Fra Mare* 24.1.
179 Vihreä talo 13.1.-3.2. Hakemukseen pyydetään liittämään psykologin tai lääkärin
lausunto lapsen kouluvalmiudesta.
Kouluun ilmoittautuminen tapahtuu 31.1.2013 mennessä seuraavasti
joko
. Jaakko
Neuvonen SalKei Salo 1347, 10. luokalla aloittavat uudet oppilaat ilmoitetaan kouluun 31.1.2013 mennessä.
Peruskouluun ilmoitetaan vuonna 2006 syntyneet lapset (myös
Salossa asuvat ulkokuntalaiset vuonna 2006 syntyneet lapset).
Vaikeasti vammaisen lapsen oppivelvollisuus alkaa syyslukukauden alussa sinä vuonna, jona lapsi täyttää kuusi vuotta ja kestää
11 vuotta. (02) 721 7264
V
I
R
T
A
N
E
N
Kiinteistöjä ja huoneistoja myytävänä
Salon Viestin 00-lentistytöt
sijoittuivat Vantaan Baltic Sea
Junior Cupissa kaksi vuotta
vanhempien sarjassa hienosti
seitsemänneksi.
kilpasarja
Vilpas?FoKoPo 42?51, Sykki?Vilpas 47?27, Vilpas?EBT White 37?53,
Lou Basket White?Vilpas 22?56, Vilpas?JKS-99 50?32.
Vilppaan sijoitus 7.
Vilppaan pisteet: Kasperi Näreharju 0/3/0/8/4, Lasse Soljama 2/0/6/5/6,
Mikael Saari 16/6/15/22/9, Aarni Saario 0/0/0/2/0, Jesse Takala 7/8/0/4/9,
Artem Razin 12/6/8/4/6, Juuso Virtanen 2/2/2/0/5, Werneri Vihiniemi
3/2/6/11/11.
MÄKIHYPPY
Wisla, Puola, maailmancupin
14:s kilpailu
Karsinta (HS134): 1) Maciej Kot
Puola 130,2 pistettä (129 metriä), 2)
Dmitri Vasiljev Venäjä 129,7 (127), 3)
Stefan Kraft Itävalta 129,2 (129), 4)
Dawid Kubacki Puola 128,0 (130,5),
5) Lauri Asikainen Suomi 126,2
(132,5), 6) Wolfgang Loitzl Itävalta
126,1 (124,5), ...41) Jarkko Määttä
102,7 (117). Leif Fredriksson KeiSa Salo 1300, 3. 0400 535 980
Loma-as. Huom.
muutama näyttelylaite edullisesti. Jani Saaristo
PeKeTeam Turku 956, 4. 044 778 4007.
L
A
S
S
I
J
A
L
E
E
V
I
V
I
I
V
I
J
A
W
A
G
N
E
R
Salossa 8.1.2013
Opetuspäällikkö
Ilmoittautuminen Salon
kaupungin iltapäivätoimintaan
Toiminta on tarkoitettu 1 . Katinkulta, KultaKatti vkot: 8 ja 14 lomavuokatti.net 0456310743
2h+k 58,5 m2 Otsonkatu 9
Pintaremontoitu, rauhallinen
3.krs asunto. Kari Kulta
SomKe Salo 1286, 4. Matti
Kärkkäinen Jolly Bowlers Salo 920,
6. kierrosta: Jarkko
Nieminen Suomi?Björn Phau Saksa
6?0, 6?1.
Toisella kierroksella keskiviikkona
Nieminen kohtaa ranskalaisen Gilles
Simonin, joka on sijoitettu turnauksessa toiseksi.
KENO
Päiväarvonta: 1, 11, 20, 22, 23, 26,
27, 28, 29, 30, 31, 36, 42, 43, 47, 51,
52, 62, 63, 64
Ilta-arvonta: 3, 16, 17, 22, 25, 26,
33, 35, 36, 44, 47, 48, 50, 52, 54, 58,
65, 66, 68, 69
TA LV I M A R K K I N AT
NUS
N
E
S
A
95 ?
VAIN 2
tusti
rajoite
Ultimate 13 Pro+ Basic FP 498?
Käyttöala max. 209 Paradiis 13.1.-3.2. 32) Outi Ojanen Suomi
24.34.
TENNIS
Sydney, Australia, miesten ATPkiertueen 494?000 dollarin turnaus
Kaksinpelin 1. 339
Viimsi 24.1.
209 Viiking 20.1.-3.2. Anita Kärkkäinen Salottaret
Salo 869, 8. Kuljetus satamaan 30,- sisältää laukunkuljetuspalvelun.
4pv, to-su
5pv, su-to
8pv, su-su
Tervis 17.1.-7.2.
179 Tervis 13.1.-10.2. 199 Tervis 13.1.-3.2. Jesse
Kantonen SaKu Salo 1419, 6. Ville Rajala El Pantera Salo 1161, 2. Juuso Aitio Cocktail Salo 1336.
Luokka B: 1. Arto Lehtovirta
SalKei Salo 1460, 2. Jussi Niemelä
Cocktail Salo 1451, 3. Ensisijainen toimintapaikka on sen alakoulun toimintapiste, jossa oppilas on perusopetuksessa, riippumatta millä alueella hän asuu.
Tulevien 1-luokan oppilaiden haku päättyy 31.1.2013. Aatu Saarinen El Pantera Salo 856, 9. Hannu Päärni HeHa Salo 1143 8.
Timo Dalen KK-Turistit Raisio 1134
9. kaikkia vuonna 2006 syntyneitä lapsia
. Mika Pieniniemi
SomKe Salo 1246, 7. Tähti täysihoito, muut alkaen
puolihoito, hlö/H2. 10) Venla Niemi Suomi
20.53,... Arto Kummala SaKu Salo 1161
Luokka B: 1. Jussi
Särkkä Tervake Keurusselkä 1144,
7. Tiina Kalasniemi Keilax Turku
900, 7. Kalevi Tuominen Cocktail Salo 1433, 5. Kari Kuttila K-29
Turku 1258, 6. Pasi Schukov
El Pantera Salo 1443, 4. 309
239 Laine* 13.1.-10.2. Tapani
Leppäniemi KeiSa Salo 1180.
Luokka C: 1. 045 112 5015
15
03 45 800
ma-pe klo 9-17
Baltic Princess
-risteilyt
Salosta kuljetuksin!
10.1., 17.1.
11.1.
Alk.
29 hlö/B4
49
Risteilyt sisältävät
Silja Europa Tallinnaan!
kuljetuksen
Salosta bussikuljetuksin!
satamaan.
Baltian matkoihin 27.1., 3.2.,
24.1.,
kuljetukset
13.2., 17.2.
7.2.
30,-/hlö mp.
Alk.
29 hlö/C4 39
peri
Emme ustoimit a!
maksu
KYLPYLÄLOMAT VIROON
Viron parhaat kylpylät, laivana Tallink Star. 299
Pirita 17.1., 24.1. Heikki Päärni HeHa
Salo 834 10. Katri Kivikangas Salottaret Salo 1181, 6