Kyllä Suomessa voi jo olla
ilman paitaa, tuumi Pirbal, ja
heitti rohkeasti paidan pois
kahlatessaan Vuohensaaren
rantavedessä.
. Aivan parhain uintikeli ei vielä ollut, ja perhe
olikin jättänyt uikkarit kotiin.
Merivesi oli kylmää.
. Keli on mitä parhain, sanoi
Marko Mäkelä tarjoillessaan
kahvia vaimolleen auringon porottaessa lämpimästi kallioon.
Lämpömittari kohosi päivän
mittaan yli kahteenkymmeneen asteeseen. (02) 770 2626 / tilaajapalvelu.
Äitienpäiväkahvit Vuohensaaren lempikalliolla
Kuvat: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo
Auringonpaistetta
ja reilut plus kaksikymmentä astetta
SSS | SEIJA JÄRVINEN
Kolmen lapsen äiti Tuulikki
Mäkelä sai nauttia äitienpäiväkahvit Salon Vuohensaaren
kalliolla meren tuoksussa.
. Aurinkoa sentään saimme.
Tämä päivä onkin ensimmäinen kunnon päivä auringonoton kannalta talven jälkeen.
Vuohensaaren rannalla kuljeksivat jouten salolainen Sangar Pirbal, hänen kaverinsa
Parwiz Zahid sekä tämän
serkku Haukar Aziz.
. Tämä kallio on vakiopaikkamme, jossa vietämme täällä
aikaa, kertoi Tuulikki Mäkelä,
ja tarkoitti komeata kalliota
aivan kaislikon reunassa rannan tuntumassa. Kesäisin käyn Lehmijärvellä uimassa, hän kertoi.
Ljuba Boitsova (vas.) ja Ludmila Hämäläinen olivat kalastamassa.
Mäkelän perhe Halikon asemalta oli viettämässä äitienpäivää Salon Vuohensaaressa. MAANANTAINA 9. Kebab-ravintolan kautta
ajettiin tänne, kertoi Marko
Mäkelä.
Kakkukin oli valmiina, mutta se oli jätetty kotiin. Ihana päivä ennen työvuoron alkua, sanoi Boitsova, joka
oli menossa Hämäläisen kanssa iltakymmeneltä töihin matkapuhelintehtaalle. Molemmilla on jo
aikuiset lapset, joten äitienpäivä sujui rentoilemalla.
Kalaa ei ollut tullut, vaikka
naisilla oli näyttävä viehepakki
mukana.
. Milloin päästään uimaan ?
kysyi perheen 10-vuotias Konsta-poika jo kärsimättömänä.
Tuulikki-äiti vastasi pojalle,
ettei häntä ainakaan ihan vielä saa mikään menemään uimaan.
Vuohensaaren piknik-retki
on Halikon asemalla vuodesta 2002 asuneen perheen vakioretki joka kevät.
. (02) 770 21/ilmoitusmarkkinointi
Torstaina
12 .5.
Tilaa Salon Seudun Sanomat
kätevästi osoitteesta
www.sss.?/tilaajapalvelu
Tilata voit myös puhelimitse,
puh. Kevättuuli oli
lempeä, ja merivesi houkutteli
luokseen. Silloin oli määrä nauttia yhdessä äitienpäiväkakkua.
?Ihana päivä kalassa
ennen työvuoroa?
Työkaverit, salolaiset Ljuba
Boitsova ja Ludmila Hämäläinen olivat pyöräilleet Vuohensaaren rannalle kalaan.
. Kalliolta on
hyvät näkymät merelle, mikä
viehättää erityisesti perheen
äitiä.
Vuohensaaressa perhe käy
retkeilemässä keväisin, mutta
kesäisin he kiertävät uimarannoilla.
Piknikille perhe oli ottanut
mukaan isän hankkimat eväät.
Kaikki tykkäävät kebabista, ja
sitä oli eväskorissa.
. Lapset
odottivat kotiin illaksi 13-vuotiasta Meeri-siskoa lentopalloleiriltä. Seitsemänvuotias Pihla (vas.) ja kymmenvuotias Konsta söivät kebabia, kun Marko-isä tarjoili kahvia vaimolleen Tuulikille.
Kesäinen tunnelma sai Sangar Pirbalin (vas.) roiskimaan vettä kaverinsa Parwiz Zahidin ja tämän serkun Haukar Azizin päälle Vuohensaaressa.. Naiset tulivat Saloon neljä vuotta sitten
Joensuusta. Ei meidän kissa edes syö
Vuohensaaren vesistä nousevia
kaloja, vaan se syö vain kissanruokaa, nauroi Boitsova.
Boitsova on saanut joskus
kalaa pannuun paistumaan.
Vuohensaaresta on tarttunut
koukkuun ahvenia.
. TOUKOKUUTA 2011 | VIIKKO 19 | N:O 125 | www.sss.fi | IRTONUMERO 1,50 ?
SALON SEUDUN SANOMAT
Rakenna,
asu, viihdy -teema
Rakentamisen ja asumisen asiantuntija,
a,
ole mukana kevään teemasivuillamme!
!
Ilmoitusvaraukset ja työaineistot teemaan
ma 9.5. klo 14 mennessä osoitteella
ilmoitukset@sss.fi tai ilmoituskonttoriimme
Örninkatu 14, p. Nyt ei ole meidän päivä,
sanoi Boitsova, kun kalaa ei
tullut.
Kehutun ohjelman tekijöistä eduskuntaan palasi
vain kaksi: Johanna Ojala-Niemelä (sd.) ja
Kari Uotila (vas.). Olisin ollut sydänjuuriani myöten loukkaantunut, jos
posti olisi tuonut laskun, jossa vaaditaan
maksamaan yli varojensa eläneen lajitoverin maksamattomat laskut avoautosta,
etelän matkoista ja kymmenistä luksusillallisista. Ärsytti
den päänupissa minkäänlaiset hälytysn. Jos lapseni olisivat vielä päiväkoti-ikäi-
ajokilometriä takana. Köyhää
n. Hänen kertomansa mukaan
Marski aina korosti, että englannin kielen
taito on avain maailmalla pärjäämiseen.
Suomea puhuvien ihmisten määrä on
pyöreät kuusi miljoonaa. Suomen olisi kannattanut ottaa mallia
Ruotsista ja pitää valuuttanaan markka.
Suomen ei olisi tarvinnut ottaa osaa EU:n
tukipaketteihin. sama summa, jolla valtio
rahoittaa koko maan peruskouluja ja lukioita.
Mitä on tehtävä. popoika
Vito
n. Jos ehdokasta on äänestetty
Demokratiassa yksi ihminen ei voi päättää lanolle tekisi hyvää, että politiikassa olisi oikeasti
siksi, että hän on luvannut korjata taitetun eläkien sisällöstä. Tarkistakaa ihmiset vaatteenne kun os-
Tänään luetaan tuomiot valtion tierakennusyhtiön Destian toimitusjohtajalle, apurille ja liikekumppanille.
Ylen A-studion paljastama puliveivaus ei
olisi koskaan tullut julkisuuteen, jos kaavailtu laki olisi ollut voimassa.
Mutta miksi ihmeessä Mari Kiviniemi
edes laittoi liikkeelle lakihankkeen, jonka
tarkoitus on laillistaa talousrikokset?
Näissä vaaleissa Finanssialan Keskusliitto
moninkertaisti vaalitukensa 80?000 euroon.
Elinkeinoelämän TT-säätiö jakoi keskustalle 30?000 euroa ja kokoomukselle saman
verran.
Edesmennyt hallitus sai TT-säätiöltä
150?000 euroa, Sampolta 75?000 euroa ja
OP-Pohjolalta 16?000 euroa.
n Kirjoittaja on Yleisradion toimittaja ja
kirjailija.
n. Ei saisi unohtaa meitä kellot soi, kun USA:n valtionvelka ylittää
lapsia, jotka teimme miesten työt kym- bruttokansantuotteen. Vältytte noloilta
työn ja kodin välillä. Väliinputoajat. Lex
n. Tätä tapaa
ei muualla juurikaan ole, ja meiltäkin se
saisi hävitä.
Käänteinen seuraus tästä tavasta on, että suomalainen ei tahdo uskaltaa puhua
vierasta kieltä virheitä pelätessään. Tv:n
ohjelmapäällikkönä ollessaan hän päätti
ottaa ulkomaisten ohjelmien käännösmenetelmäksi tekstityksen eikä päällepuhumista. Ääni kellossa muuttui yhden illan aikana.
Itsekin tähän liikkeeseen tietyssä määrin kuuluvana kyllä nyt hävettää, tekee
suorastaan mieli lainata Tuomas Kyrön
mainiota sanontaa ?kyllä minä niin mieleni pahoitin?.
Vihreätkin ovat tässä samassa juonessa.
Jos äänestäjä olisi ollut ennen vaaleja ehdottomasti sitä mieltä, että EU-ystäviämme on pakko auttaa ja äänestänyt sen
takaamiseksi keskustaa tai vihreitä, voisiko hän nyt, kun he ovatkin kääntäneet
takkinsa vuoripuolen näkyviin, mennä
poliisiasemalle tekemään ilmoituksen
petoksesta?
Vai pitääkö vain tyytyä siihen, että Jyrki
Katainen opettelee sanomaan portugalilaiselle kollegalleen portugaliksi ennen euroryhmän kokousta: Apua, minut on ryöstetty! Minulla ei ole riittävästi käteistä!
Jukka Harju
Salo
Marskin kotikieli oli englanti
rit
Suurin vaara suomen kielelle ovat television b- ja d-rajoitteiset juontajat, joiden jokainen lause päättyy nousevaan
nuottiin. Sankareista putosivat sekä Vilkuna että Pulliainen.
Kaikki ovat yksituumaisia kuin 25
millin naula?, ihasteli Pekka Vilkuna (kesk.) harvinaista eduskuntakeskustelua 3. Muistaakseni
se oli silloinen pääministeri. Velat maksettava
tatte, nykyjään jätetään hälyttimiä, ja ne
huolen vain omista asioistaan, niin työpai- tilanteilta
kallakin olisivat asiat paremmin. Näin päättäessään hän myös tuli
pysäyttäneeksi suomalaisten lukutaidon
heikkenemisen.
n. Mopopoika pysähtyi punain. Eikö ekonomistien ja taloustieteilijöikua. Markka
n. Rekkakuski. Niinpä hänellä on kahden sadan sanan sanavarasto, joka käytön puutteessa hiljalleen
rappeutuu. Hitsari, hioja. Enää ei
voisi valvoa päättäjien omistuksia ja muita
sidonnaisuuksia, joilla on yhteiskunnallista
merkitystä.
n. Toimitus
tarvitsee tietoonsa myös nimimerkillä kirjoittavan nimen ja yhteystiedot.
Sähköpostiosoite: mielipide@sss.fi
Postiosoite: SSS/Mielipide, PL 117, 24101 Salo
Mielipidesivun tuottaja:
Risto Knuuttila,
(02)7702 340
Kommentoi
verkossa
Tätä mieltä
9.5.2011
Selvät blokit toisivat politiikkaan ryhtiä
Meneillään oleva harvinaisen
lisäksi ne 199 muuta. Sen kantona on
parasta, jos hän voisi ottaa kanperussuomalaisten äänestäjille
taa suoraan hallitusvaihtoehtoilupaama tiukka, kolminkertai- Kimmo Sasin johtama Portugali-työryhmä joutuu etsimään eduskunnan mielipidettä, kun hallituksen kasaami- hin. Onkin viisaampaa hylätä
kuin hyväksyä se, mitä ei ymmärrä.
Oudointa lakiesityksessä on se, että lähes
kaikki osakeomistus salattaisiin. Johtaako blokkirajat
kertaa hyvin paikkansa. Tämä helpottaa huomattavasti veronkiertoa, osinkotulon pimitystä ja Venäjän
mafian rahanpesua.
Hirvosen raportti osoittaa ihan tilastoilla,
kuinka ulkomaisiksi omistajiksi naamioituneet suomalaiset ovat siirtäneet tulojaan
nollaverotuksen Britanniaan, Ranskaan ja
Irlantiin. Portugali-paketin nimissä tehtäneen
pysyvää rahaputkea veronmaksajilta sijoittajille. Kaikki puolueet oikealta
vasemmalle ylistivät tarkastusvaliokunnan
työtä ja pohjaraportin laatijaa Markku Hirvosta. Kyllä minä nuorisoa ymmärrän, jos he loksen mukaan, mutta eduskunnassa koh-
ajelevat Salon ja Someron kaltaisissa pik- kataan Portugalin asioiden kanssa. Itse ainakin autoilijana olen joutunut väistämään erin ikäisiä kulkijoita ja paljon. Vähän tämänkaltaisesta tilanteestahan tässä nyt on kysymys.
Kukaan ei taatusti halua vapaaehtoisesti maksaa muiden pröystäilyä, kun
itselläkin on tiukkaa. Katosten suojasta on voinut
nauttia jo pitkään, joskin niitä . Veromenetys on 800 miljoonaa
euroa vuodessa . Erityiset kiitokset sai Erkki Pulliainen
(vihr.), joka on taistellut harmaata taloutta
vastaan jääräpäisesti ja välillä yksinkin 20
vuoden ajan.
Kaikki puolueet vannoivat, että tiukka lin-
?Jos vain lantilla leipää saan ostan toisella
manzanillan, silloin pyykkärin päivä on
kirkas, kaunis ja puutteeton?, todetaan
eräässä 50-luvun iskelmässä, ja näin hyvin olivat tuolloin asiat portugalilaisella
Ninalla.
Mutta nyt kaikki on toisin. helmikuuta.
Harmaan talouden kitkemisen
toimintaohjelma hyväksyttiin liikuttavan
yksimielisesti. Järkytyin niin, että en ymmärtänyt
edes kysyä, voinko maksaa osan. Red. Miten
kukylissä korttelirallia, mutta en missään voi eduskunta olla täyshullu. Poistettava porsaanreikä?
Päin vastoin: porattava uusi.
Edesmennyt hallitus haluaa laillistaa veronkierron: laajentaa salailuoikeuden myös
suomalaisiin. Hieno auto, huono kuski. Politiikkaan voisi tulla tempoiPERUSSUOMALAISTEN äänestäjäkunnassa
Missä vika. Pitäisi muodostaa uusi hallitus vaalitun. Elykeskus hoitaa maaseudun, kaupunki Salon ydin-
MUUT LEHDET
keskustan pysäkit. Ja heidän torkahtaessaan Suomesta
tehtiin veroparatiisi ja rikollisen rahan turvasatama.
Näillä laeilla ulkomaalaiset saavat omistaa
Suomessa pörssiosakkeita ja rahasto-osuuksia nimettömästi, hallintarekistereiden suojassa. Onneksi kuitenkin
väistit
siä, en ikinä alistuisi siihen, että heidän
käsiään liotettaisiin toistuvasti käsidesillä. Toimitus valikoi, käsittelee,
nn
Eduskuntaan tulee lähiviikkoina ?Arvopaperimarkkinoiden kokonaisuudistus. paradoksaalista
kyllä . Hyvä mosinne kolmion takaa tunkevia autoilijoita. nopeammin kuin Kreikka ja Portugali yhHevosmies
teensä. Kiitos, että Halikon kiertoliittymiin siin, mutta pari autoa paineli vielä meneei ole tehty kivitaideteoksia. 2
SALON SEUDUN SANOMAT
Maanantaina 9. Minäkin olin kassalla, kun edellä ole- mutta nyt on syksyllä kylvetty vehnä mo-
KOLUMNI
Laillistettu talousrikos
ja kirjataan seuraavaan hallitusohjelmaan.
Mutta tahdon ja todellisuuden ero on räikeä. Mutta nyt kaikki on toisin. Tähän verrattuna esimerkiksi
swahili on maailmankieli, jonka käyttäjämäärä on moninkertainen.
Suurimman palveluksen suomen kielelle 1900-luvulla teki Ville Zilliacus. Omassa
vaikea hallitustunnustelu heeduskuntaryhmässäkin voi olla
rättää kysymyksiä suomalaisen
erilaisia mielipiteitä.
poliittisen järjestelmän toimivuudesta.
POLIITIKKOJEN kliseevasMiten paljon kansan vaaleistaus ?hallituspohja ratkeaa
sa ilmaisema tahto lopulta vaivaalituloksen ja ohjelmaneukuttaa harjoitettavan politiikan
vottelujen pohjalta. USA velkaantuu
menvuotiaina sodan aikana ja jälkeen. Ensin
ylittävien hallitusten kokoamihahmottui pohja, nyt pitäisi sonen väistämättä linjaerojen vepia ohjelma.
sittymiseen ja politiikan samanOngelmana on arvaamattokaltaistumiseen, olipa hallitusmuus: Lopputulos voi olla hallipohja mikä tahansa?
tuspohja, jota ei osattu vaalikesVaaleissa olivat vastakkain
kustelun aikana ennustaa. Ei paljon
jäänyt jäljelle
Apteekkari
nin paikoin pilalla. Miksi kansanedustaja ei toteutalua, mutta kansan tahto toteutuisi selvemmin.
on orastamassa tyytymättömyyttä myös moneen
kaan lupaustaan?
Demokratialle ja kansalaisten osallistumisinmuuhun asiaan. Meille
useimmille tuo Suomea pinta-alaltaan
3,5-kertaa pienempi maa ei ole tässä vuosikymmenten aikana varmaan ollut päivittäin mielessä. Eläke ei välttänettaisiin kaikki päätösvalta. Valitettavasti on
vain niin, että Timo Soinin porukka on
ainoa, joka seisoo edelleen äänestäjille
antamansa lupauksen takana, vaikka sitä
ehdittiin syyttää jo takinkäännöstä. Onneksi tässä maassa oikeus toteutuu,
valla ei ollut varaa maksaa vähiä ostok
siaan. Kaurahattu
ja poliisi joutuu paljastamaan peitetoimintansa. Tämä edellyttäisi puolueiden
nen ei: ei Portugalin tuelle, ei nen on jumissa.
ryhmittymistä suurten linjojen
väliaikaiselle vakausmekanistaakse selviksi vaihtoehdoiksi.
mille, ei pysyvälle.
mättä nousekaan, ja turvapaikanhakijoita tulee
Vaaleissa valittaisiin suunta seuraavaksi nelSuomeen edelleen.
jäksi vuodeksi. Voi väistää mään VPK:n valoristeyksessä. Kaikki kun pitäisivät täytyy itse leikata pois. Ö
tapauksessa vanhempia miehiä. Todistettu. pitää tällä
linjaan. Ministeriaitio oli typösen tyhjä. Eduskunnassa ovat
sältö ei.
Katokset vikkelästi pystyyn
Linja-autopysäkkien katokset ovat Salon seudulla
kokeneet kovia (SSS 6.5.). Silti jostain kumman syystä haluan uskoa niitä talouden
asiantuntijoita, joiden mielestä on otettava kaikista huonoista vaihtoehdoista
vähiten huono ja mentävä mukaan tukijoukkoihin, vaikka kuinka kirpaisisi, sillä
ottamalla riski muusta, seuraukset voivat
olla ihan mitä hyvänsä.
Mutta se tapa, jolla tätä asiaa on vaa-
a
Tekst
n. Päivittäistavarakaupan vaalien alla lisääntyneille vaatimuksille muuttaa hyvin
toimivaa (lääkkeiden kaupan) järjestelmää
ei löydy kestäviä perusteita.
TIMO HARAKKA
Vaalien jälkinäytös on ollut
poliitikoiltamme surkea esitys
Tieto Marskin kotikielestä perustuu
Mannerheimin viimeisen elossa olleen
tyttären Apu-lehdessä julkaistuun haastatteluun. Elokuvan tunnelma kärsii,
jos esimerkiksi John Wayne puhuu saksaa. Hei! Minäkin vain yritän jakaa voimani n. Tämä nuotti tekee joka lauseesta kysyvän sävyltään.
Kaikki kielitaito avartaa maailmankuvaa. Luomunäppi
nn
n. Avaa minkä tahansa medialähteen, ei
voi välttyä kuulemasta ja näkemästä, että
nyt Ninalla, hänen lapsillaan ja lastenlapsillaan on kova hätä, kun lantit leipäänkin
ovat tiukassa.
On eletty leveämmin kuin mihin varat
riittävät, ja nyt meidän ja muiden eurooppalaisten odotetaan maksavan jälkikäteen tämä lysti. Sosialismia
n. Maaseudun kaatuneet ja rikkoutuneet rakennelmat välittävät omanlaistaan viestiä: näinkö
elämän maaseudulla muiltakin osin käy?
?
Äänestäjän kannalta
olisi parasta, jos hän voisi
ottaa kantaa suoraan
hallitusvaihtoehtoihin.
LEHTO
Kansan Uutiset
n. Maaseudulla huhtikuiset kevätmyrskyt ovat kaataneet useita katoksia.
Kaupungissa taas ilmenee öistä ilkivaltaa: katoksia töhritään tai rikotaan.
Katokset ovat käyttäjilleen tärkeitä. Kirjoita mieluummin nimelläsi. Melko uusi ja kaunis auto, vain yksi na. Vastuutonta luontaisen bakteerikannan tuhoamista. On törkeää huolimattomuutta päästää
n. joka
on odotettu jatko-osa vuoden 2005 laille
?rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain sekä verotustietojen
julkisuudesta ja salassapidosta annetun lain
9 § muuttamisesta?, jota viime kesänä täydennettiin ?lailla sijoitusrahastolain muuttamisesta?.
Joko nukahdit?
Ei ihme, sillä niin tekivät kansanedustajatkin. Tämä sanamäärä on saman
suuruinen kuin kouluttamattoman britin
päivittäin käyttämä sanamäärä.
Teemu Hänninen
Perniö
040 7711 777
n. Yhtä
porvarihallituksen Eurooppayllättävä voi olla hallituksen
myönteinen talouslinja ja oppoohjelma, kun siihen sekoitetaan
sition sille tarjoama vaihtoehto.
hyvin erilaisia aineksia.
Kun kumpikaan ei saanut selvää tukea kansalta, on haettava
ÄÄNESTÄJÄN kannalta olisi
kompromissia. Muutosvaaleista on turha puhua,
keindeksin tai panna rajat kiinni turvapaikanvain, jos vaaleissa valittaisiin diktaattori, jolle anjos vain päättäjät vaihtuvat mutta politiikan sihakijoilta, luvassa on pettymys. Näin suoraa vaikuttaminen olisi
vaihtoehtoja. alettiin pystyttää vasta, kun linja-autojen
matkustajamäärät olivat jo huomattavasti huvenneet.
Maassa röhnöttävät katokset pitäisi ripeästi korjata. Pysäkillä
odottava on mielissään, kun voi suojautua sateelta.
Katokset ovat yhteiskunnan ylläpitämiä. Suomalaisten huonoa itsetuntoa
lienee tapa pilkata ulkomaalaisen puutteellista suomen ääntämistä. Sinulla ei voi olla monta n. Kuten lähes kaikki
muutkin ovat tehneet, makselin vuosikaudet asuntolainaa, mutta aina niin, että se oli mukautettu omaan kulloisenkin
tilanteen maksukykyyn. Niin SDP kuin perussuomalaisetkin soutavat ja huopaavat (Portugali-asiassa) yhtä
aikaa eikä tarkkaa tietoa ole mistään muusta
kuin siitä, että molemmat haluavat hallitukseen keinolla millä hyvänsä.
?
Kirjoita lyhyesti. Ruotsia käyttää päivittäin noin kymmenen miljoonaa
ihmistä. toukokuuta 2011
Perustettu 1919
Päätoimittaja JUKKA HOLMBERG
Toimituspäällikkö JARMO LEHTO
Mielipide
PÄÄKIRJOITUS
otsikoi ja tarvittaessa lyhentää julkaistavat
tekstit. Kelkan jäljet tosiaan ovat hävinneet,
n. Uusi lakiesitys lyö törkeästi
korville yksimielisesti ylistettyä harmaan
talouden torjuntaohjelmaa.
Kaikeksi onneksi uusi eduskunta ei aio
esitystä niellä. Myös Suomessa tulisi kiinnittää huomiota siihen, etteivät mahdollisten kodinturvajoukkojen kouluttajat koostuisi pääosin
eläköityneestä puolustusvoimien henkilökunnasta.
Ruotuväki
lien jälkeen hoidettu, on kuin jostain
surkeasta sketsistä ilman käsikirjoitusta,
koska arvoisat poliitikot ovat tehneet
siitä sellaisen ihan itse. Maalari n. Vastuuta, koiranomistajat
suuri puute, siinä ei ilmeisesti ollut vilk- n. Ajoin farmariauton perässä pitkän mat- koiria kyöräämään peuroja vasomisaikakan. Henkilökohtainen mielipiteeni on, että
yhtä, yhtenäistä suomalaista kulttuuria ei
ole olemassakaan edes kantasuomalaisten
keskuudessa.
Sari Haukka-Konu Poliisi & Oikeus -lehdessä
n. Nyt
nuo syyttäjät ovatkin itse siinä lajissa paljon vahvemmin mukana ja alentuneet
tekemään koko asiasta hiekkalaatikkotason viihdettä.
Kuka olikaan se, joka näissä vaali- ja
eduskuntakeskusteluissa eniten puolusti
sitä, että meidän on pakko mennä tähän
ruljanssiin mukaan, koska muuten meidät hukka perii, ja taisi siinä tohinassa
tulla syytettyä edellistä oppositiota yhdellä tuhmalla sanallakin
Ottelu päättyi
maalittomana.
Vuoden 1994 Suomen mestari TPV
pelaa kauden ensimmäiset kotiottelunsa Ratinan stadionilla, jonka yleisökapasiteetti on yli 15 000
katsojaa. Parhaillaan Salossa on kourallinen
alkoholin liikakäytön takia dementoitunutta, mutta heidän määränsä kasvaa
kymmeniin.
UUTISET 5
Muslimit ja
kristityt ja
kahakoivat
Egyptissä
Egyptin kristityt ja muslimit kahakoivat verisesti Kairossa sunnuntaina. Satakunta muistisairaiden hoitoon
tarkoitettua paikkaa on melko runsas
panostus kaupungilta. Salmonfarm on yksi suomalaisista kalankasvattajafirmoista, joka haluaisi lisätä kirjolohen kasvatustaan, jotta se pärjäisi hintakilpailussa norjalaisen lohen kanssa.
Suomessa kasvatettu kala panee norjalaiselle kampoihin
UUTISET 6
URHEILU
UUTISET
MM-kisojen vihatuin kolossi
Lehtikuva/Martti Kainulainen
Tänään Suomea vastaan MM-kaukaloon luisteleva Venäjän Jevgeni Artjuhin on kerännyt kevään
törttöilyllään kiekkoväen vihat leveille harteilleen.
SIVU 11
Jalkapallon Kakkosen B-lohko jatkui
sunnuntaina SalPan osalta vierasottelulla perinteikästä Tampereen Pallo-Veikkoja vastaan. Särkisalon kirjastossa aukioloaikoja puolestaan
lisätään niin, että kirjasto on auki joka
päivä kesän ajan.
SIVU 7. Tautiin sairastunei-
den määrä kasvaa, koska ihmiset elävät
aiem
paa pitempään.
Muistisairauksien lisääntyminen asettaa uusia haasteita vanhustenhuollolle.
Sairastuneet pärjäävät pitkäänkin kotona omaishoitajan tai läheisen kanssa,
mutta loppuvaiheessa he tarvitsevat laitoshoitoa.
Salon vanhuspalvelujen kehittämisohjelmassa vuoteen 2020 asti muistisairaat
on huomioitu yhtenä osana. Salon terveyskeskuksen muistineuvolan arvion
mukaan Salossa on nyt noin 500 muistisairasta, vuonna 2020 heitä on jo 1 500.
Yleisin dementiaoireita, kuten muistin huononemista, aiheuttava sairaus on
Alzheimerin tauti. Muslimien mukaan kirkossa pidetään
vankina kristittyä naista, joka haluaa
kääntyä muslimiksi. On hyvä, että on erityisiä hoitopaikkoja, mutta myös riittävän pienet, niin
sanotut sekayksiköt toimivat hyvin. Sanomattakin on selvää,
että kauniissa ilmassa pelatussa ottelussa oli melko kolkko tunnelma.
Tappioitta jatkava SalPa on kerännyt kahdesta ensimmäisestä ottelusta neljä pistettä.
Sivu 12
UUTISET
Seurakuntien
jakaman
ruoka-avun määrä
on kasvanut
viime vuosina.
Viime vuonna
seurakunnat
jakoivat yli 100?000
EU:n rahoittamaa
ruokakassia, kun
vuonna 2008 määrä
oli 69?000.
SIVU 5
SSS/Minna Määttänen
Pääkirjaston
aukioloaikoja
supistetaan
kesällä
SSS | Tuomas Reinikainen
Salolainen Sirpa Tuomola lainaa kirjastosta asiakirjoja ja dekkareita vähintään kerran viikossa,
myös kesällä. Se
edellyttää henkilökunnan hyvää koulutusta, Lyytinen sanoo.
Tulevaisuuden haastava potilasryhmä
on alkoholin liikakäytön takia dementoituneet. Kaupungilla
on nyt kaksi dementiayksikköä, Rauha
ja Toivokoti Halikossa ja Alppilakoti Per
niössä sekä kaksi dementian hoitoon painottuvaa osastoa Hintan ja Kukonkallion
vanhainkodeissa.
Sisäisillä muutoksilla Saloon saadaan
tällä vuosikymmenellä yli 90 ympärivuorokautista muistisairaille suunnattua
hoitopaikkaa.
. Liitto vaatii, että
kaikille korkeakouluihin hakeville
on tarjottava yhtä laadukasta lukioopetusta.
Sivu 8
Syöpälääkettä
käytetään
silmälääkkeenä
Suomessa käytetään yhä yleisemmin
syöpälääkettä silmälääkkeenä, vaikka valmisteella ei ole tähän tarkoitukseen myyntilupaa.
Avastin-niminen lääke voi lisätä silmäpotilaan riskiä sairastua sydän- ja
verisuonisairauksiin.
Myyntiluvallinen lääke maksaa
noin kymmenen kertaa enemmän
kuin myyntiluvaton valmiste. Sil
mien hoidossa molemmilla saadaan
samantyyppisiä vaikutuksia, kerrotaan Tampereen yliopistollisesta sairaalasta.
Sivu 5
Maaliton äitienpäivä Ratinassa
Ija Eks työskentelee siikafileiden kimpussa Salmonfarmin kalatehtaalla Kasnäsissä. Tuoreimmat
paikalliset
SALON SEUDUN SANOMAT
Maanantaina 9. toukokuuta 2011
www.sss.fi
Vinkkaa
uutinen!
toimitus@sss.fi
Ota uutiskuva kännykällä,
ansaitse Scoopshotilla
(02) 7702 314
Sää Salon seudulla
ManU on edelleen
brittifutiksen valtias
HUOMENTAPÄIVÄÄ 4
Selkeää
18 °c
TAKASIVU
URHEILU 12
Vähintään sata salolaista sairastuu
vaikeaan muistisairauteen joka vuosi
SSS | Anneli Kajander-Ekström
Ennusteen mukaan joka vuosi yli sata
salolaista sairastuu keskivaikeaan tai
vaikeaan muistisairauteen. Pääkirjaston aukiolosupistukset vähentävät asiointimahdollisuutta, Tuomola harmittelee.
Salon pääkirjaston aukioloaikoja vähennetään aikaisemmista kesistä.
Ennen pääkirjasto on ollut kesällä
avoinna joka arkipäivä iltaseitsemään,
mutta tulevana suvena kirjasto sulkee
ovensa torstaina ja perjantaina jo kello
17. Lisäksi kaupunki
aikoo tukea yhä enemmän kotona asumista, vanhuspalveluiden johtaja Hanne
Lyytinen sanoo.
Tammilehdon palvelukeskus Halikossa
on keskittynyt muistisairaisiin, ja Ilolansalossa osa hoitopaikoista on suunnattu
muistisairaille.
. Kesäkauden muina arkipäivinä pääkirjasto sulkeutuu kello 19.
Tänä vuonna Halikon kirjasto pysyy kokonaan kiinni kesälauantaisin. Muslimien ja
kristittyjen välit ovat olleet Egyptissä kireät jo useita kuukausia.
Sivu 9
SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo
SYL huolissaan
valmennuskurssien eriarvoistamisesta
Suomen ylioppilaskuntien liitto
(SYL) on huolissaan valmennuskurssien luomasta eriarvoisuudesta.
Ongelma ei järjestön mukaan
ratkea kokonaan sillä, että korkeakoulujen pääsykokeita ollaan
vähentämässä. Sairaala- ja viranomaislähteiden
mukaan ainakin 12 ihmistä kuoli ja
noin kaksisataa loukkaantui.
Väkivaltaisuudet puhkesivat Imbaban alueella koptikirkon luona. . Heidän hoitamiseensa kaavaillaan maakunnallista mallia.
Yhden finaaliesityksensä Idols-voittaja omisti
eturivissä istuneelle äidilleen
äitienpäivän kunniaksi. Esimerkiksi ensimmäisenä
tapahtumapaikalla olleen lukijan ottama kuva voi toimia lähtökohtana uutiselle.
Kuvan lähettäjä määrittelee
kuvalle haluamansa hinnan.
Hintahaarukka lähtee yhdeksästä eurosta ylöspäin.
. Asian
ytimessä oli puolueen nimestä muodostettu lyhennesana
persu. Timo Vierjoki 9/10, 2. Sen voi ladata
puhelimeen ilmaiseksi Nokian
Ovi Storesta, Applen AppStoresta tai Android Marketista.
Uutistapahtuman tai muuten mielenkiintoisen ilmiön
kuvannut kännykänkäyttäjä
voi lähettää kuvan Scoopshotin
verkkokauppaan. Vastaavalla tavalla on tehty esimerkiksi tulopolitiikasta tupo
ja luonnonmukaisesta luomu.
Lyhennesanojen muodostaminen on näppärää sanaleikkiä, mutta tällä tavoin luodut
sanat ovat siinä mielessä ongelmallisia, että niiden sisällön ymmärtämiseen tarvitaan
taustatietoa. Turnaukseen osallistui yhteensä 38
pelaajaa.
Tuloksia: Salon nopean shakin
Huom! Kaikki muutokset ja
korjaukset ylläoleviin osoitteisiin.
Äiti- ja imetystukiryhmä Salon perhekeskuksessa (Annankatu
10) klo 17.30?19.30
SHAKKI
Timo Vierjoki
Ilmoita nettisivun kautta:
www.sss.fi/tapahtumat,
sähköpostilla: kalenteri@sss.fi
postitse: SSS / toimituksen sihteeri,
PL 117, 24101 SALO
Muita tapahtumia
mikko.nurmisto@sss.fi
Salon Seudun Sanomat on ottanut käyttöön Scoopshot-kuvanvälityssovelluksen, jonka
avulla lehti voi ostaa kännykänkäyttäjien ottamia uutiskuvia.
. Tavoitteemme on edetä englanninkielisten markkinoiden
kautta mahdollisimman nopeasti globaaliksi toimijaksi,
Scoopshotin perustajaosakas ja
hallituksen puheenjohtaja, perniöläislähtöinen Petri Rahja
kertoo.
Kansainvälistymisen ensiaskeleet on otettu Englannissa
ja Ruotsissa ensimmäisten mediakumppaneiden kanssa.
Scoopshotia tuottavan PS2
Media Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi on juuri nimitetty
Niko Ruokosuo. Julkaistuista kevätkuvista maksetaan lehden
määrittelemä kahdenkymmenen euron palkkio.
Uutistuottaja Johanna Käkönen toivoo lehden saavan
Scoopshotin avulla lisää silmiä
kalenteri@sss.fi
Eurooppa-päivä
Elokuvat
Hop (dub), Bio-Salo 1 klo 17.30
Rio (dub), Bio-Salo 2 klo 17.45
Thor (3D), Bio-Jännä, Salo klo 19
Fast & Furious 5, Bio-Salo 1 klo 19.30
Vares . No tietenkin
takapuolen alatyylinen nimitys perse! Monet keskustelupalstat vahvistavat, ettei kysymys ole vain minun likaisesta
mielikuvituksestani. Parhaiten Salon
Shakkikerhon edustajista pelasi
Erkki Haanila, joka jakoi kolmatta sijaa viidellä pisteellään.
SalSK:n edustajista hyvin odotustulokseensa nähden pelasivat myös Keijo Riekkinen ja
Lauri Tuomela, molemmat siis
nostivat vahvuuslukuaan. 21: 18
Tilaajapalveluun
Puh: (02) 7702 626, klo 8.30-15.30
Sähköposti: tilaajapalvelu@sss.fi
Ilmoita tiedot Salon seudun tapahtumista yhdellä kertaa viikkokalenteriin, päivän menotietoihin ja netin
tapahtumakalenteriin.
Perjantaina julkaistavaan viikkokalenteriin (la-pe) tiedot on toimitettava
keskiviikkoon klo 16:een mennessä.
Päivittäiseen kalenteriin tiedot ehtivät
tarvittaessa edeltävänä arkipäivänä klo
12 mennessä.
Laita mukaan merkintä ?tapahtumia?
ja yhteystietosi.
Huomenna:
Suomenkielinen kalenteri:
Aino, Aini, Aina, Ainikki
Ruotsinkielinen kalenteri:
Aina, Aino
Ilmoituspalveluun
Puh: (02) 7702 610, klo 8.30-15.30
Sähköposti: ilmoitukset@sss.fi
Faxit: (02) 7702 222
Viikkomarkkina- ja rivi-ilmoitukset sekä lehden tilaukset,
keskeytykset ja osoitteenmuutokset myös verkkosivuillamme
www.sss.fi
Salon Seudun Sanomat kannustaa
lukijoita ryhtymään uutiskuvaajiksi
Lataa Scoopshot kännykkään ja osallistu SSS:n kevätkuva-tehtävään
SSS/Sami Kilpiö
SSS | Mikko Nurmisto
Kokeile kuvaamalla
kevään merkkejä
Sanomalehdet voivat myös lähettää kuvaustehtäviä tietyllä
alueella liikkuville Scoopshotsovelluksen käyttäjille.
Salon Seudun Sanomien ensimmäinen Scoopshot-tehtävä
lukijoille on ottaa kuva aiheesta ?Kevään merkit Salon
seudulla?. Julkaistusta kuvasta maksetaan palkkio.
Holmberg huomauttaa, että
mielenkiintoinen lukijan kuva
voi antaa aiheen lehtijutulle.
. Kuusjoella
8 vuotta
Niklas Pylkkänen
9.5. (STT)
Näin käytät Scoopshotia
?Lataa Scoopshot kosketusnäytölliseen älypuhelimeesi Nokian Ovi
Storesta, Applen AppStoresta tai Android Marketista. 4
SALON SEUDUN SANOMAT
Maanantaina 9. Pöytyällä
3 vuotta
Siiri Puotsaari
9.5. Lyhennesanojen muodostaminen on
nykyaikainen, muodikas tapa
kehittää uutta sanastoa. Tomi Tocklin 6,5,
4.?5. Mikkeliläinen joutui tyytymään kovassa ja tasaisessa kisassa kakkostilaan.
Tuore Idols-voittaja on kotoisin
Tuusulasta ja asuu Keravalla.
Hänen musiikillisia esikuviaan
Tänään
Kokouksia
Sipilä voitti maksimituloksella Salossa
Vilka Sipilä voitti Salon lukiossa pidetyn nopean shakin
turnauk
sen. Haluamme lisätä vuorovaikutusta lehden lukijoiden
kanssa ja ottaa lehteen yleisön
ottamia kuvia omien kuvien lisäksi, kertoo Salon Seudun Sanomien päätoimittaja Jukka
Holmberg.
Scoopshot-sovellus toimii uusimmilla kosketusnäytöllisillä
älypuhelimilla. Toivo Minkkinen kummastelee runsaammanpuoleista työtä. Hyvästä uutiskuvasta voidaan maksaa muutama kymppi, arvioi Holmberg hinnoittelua ostajan näkökulmasta.
Toimituksen valitsemista tapahtumista julkaistaan tapahtuman nimi,
paikka, aika ja tarvittaessa lyhyt
kuvaus sisällöstä.
Osa Suomen autoilijoista suhtautuu ajokin korjaukseen
kutsuun välinpitämättömästi.
Maahantuojat tai valmistajan edustajat joutuvat kirjelmöimään korjaustarpeista
useaan
kin kertaan.
??Oletan, että autoilijat huomaavat nämä kirjeet, mutta
niihin ei aina reagoida niin nopeasti kuin olisi syytä, sanoo
Liikenteen turvallisuusvirasto
Trafin tarkastusinsinööri Tuomas Peltokangas.
Korjaus- eli takaisinkutsun
ilmoituksen saavuttua ajoneuvo tulisi viedä korjattavaksi
heti. Kaukonäköinen
ja kielitietoinen poliitikko
miettii jo nimeämisvaiheessa, millaisia lyhenteitä oman
puolueen nimestä todennäköisesti syntyy.
Kaisa Häkkinen
Kirjoittaja on Turun yliopiston suomen kielen professori.
?Toimituksen työtä helpottaaksesi kerro kuvasta taustatietoja: mitä
kuvassa on ja missä se on otettu.
?Lähetä kuva Scoopshotin verkkokauppaan nappia painamalla.
?Kun joku ostaa kuvasi, saat siitä puhelimeesi ilmoituksen. Jo
ennen kuin Scoopshot oli saatavilla Nokian puhelimiin sovelluksella oli Suomessa yli 3 000
käyttäjää.
Esimerkiksi Fonecta on
aloittanut Scoopshotilla kesäkampanjan, jolla yritys houkuttelee sovelluksen käyttäjiä
ottamaan ulkokuvia Suomen
yrityksistä 1,50 euron palkkiota vastaan. Mitä tulee mieleen
sanasta persu. Nopeatempoisessa uutistyössä Scoopshotin
käyttäjille annetut kuvaustehtävät voivat olla kullanarvoinen työkalu.
. Tehtävä on voimassa
kaksi viikkoa. Verkkokaupasta kuvia ostavat muun muassa sanomalehdet. Salossa
5 vuotta
Kasper Kunnia
9.5. Nykyisessä hektisessä maailmassa
on pakko varautua siihen,
että pitkät sanat ja nimet lyhennetään. Autojen nykyisiä
osia ei lisäksi voi kovinkaan
usein korjata, vaan ne vaihdetaan uusiin, ehjiin.
Takaisinkutsu tehdään
yleensä kohdemaasta riippumatta.
??Joskus saattaa kuitenkin
tulla pohjoisiin olosuhteisiin
liittyviä korjauskampanjoita.
Syy voisi olla vaikkapa moottorin huohotusputken jäätymisongelma. Salossa
3 vuotta
Otso Vartio
9.5. Salossa
4 vuotta
Tilda Lehtola
9.5. Myös Eppu Normaalin sanoitukset iskevät Saariseen.
Idols-tuomarit kehuivat molempien finalistien esityksiä
vuolaasti. Symbian 5th edition -puhelimilla sovellus toimii
rajoitetusti.
Osa suomalaisista
ei piittaa auton
korjauskutsuista
STT | PERTTI MATTILA
Martti Saarinen lauloi
Idols-kisan voittoon
Martti Saarinen lauloi itsensä Idols-kilpailun voittajaksi
sunnuntai-iltana Helsingissä.
30-vuotias Saarinen sai finaalissa 56 prosenttia katsojien äänistä.
Saarisen finaalivastustaja oli
20-vuotias Ali Elkharam. Rekisteröidy käyttäjäksi.
?Ota kuva.
?Aseta kuvallesi Scoopshotissa hinta.
Palokärki on kuorinut ravintoa etsiessään suuren kuusen runkoa Muurlassa. Erkki
Haanila 7,5, 3. Perttelissä
5 vuotta
Veeti Toivonen
9.5. Hän tulee
Scoopshotin johtoon Saudi-Arabiasta, jossa hän on toiminut
operatiivisena johtajana LähiIdän suurimpiin mediataloihin
kuuluvassa SRMG:ssä. Alueelliset takaisinkutsut ovat kuitenkin poikkeuksia.
1 vuotta
Hillevi Aapio
9.5. Keijo
Riekkinen SalSK 3.
Toukokuun kuukausipikapelit
4.5.
1. Onhan
toki muitakin pers-alkuisia
sanoja, esimerkiksi persilja ja
persoona, mutta ne eivät tunnu olevan kilpailukykyisiä perussuomalaisten tapauksessa.
Mitä opimme tästä. Rungon ympäriltä voisi kerätä kottikärryllisen kuorikatetta.
Perussuomalaisten kansanedustaja James Hirvisaari
syytti vappuaattona mediaa
mustamaalauksesta. Huhtikuun tytöt, Bio-Salo 2 klo 20
Pyyniityntien vuosikokous Pyyniityssä klo 19
KIELIPALSTA
Onko persu
ruma sana?
Nyt Salon Seudun Sanomien lukijoilla on mahdollisuus ryhtyä lehtikuvaajiksi. Hirvisaaren mukaan
sanan käyttäjät leimaavat
perussuomalaiset yksinkertaisiksi ihmisiksi, joiden tavoitteena on palauttaa koko
Suomi kivikauden tasolle.
Pelkästä sanasta ei voi
tehdä niin pitkälle meneviä
päätelmiä kuin Hirvisaari itse näkyy tehneen. Joskus voi olla tarpeen kysyä lukijoilta, että olitko paikalla ja saitko tapahtumasta
kuvan.
Tällainen kuvatehtävä voisi
olla vaikkapa erikoinen sääilmiö, josta lehti voisi saada
Scoopshotin kautta kuvia eri
puolilta seutua.
Scoopshot tähtää
kansainväliseksi
Salolaistaustaisten yrittäjien
kehittämä, vastikään julkaistu
Scoopshot leviää nopeasti. Kuusjoella
Seuraavan päivän lehteen tarkoitettujen onnittelukuvien on oltava täydellisine tietoineen
(ikä, etu- ja sukunimi, syntymäpäivämäärä, kotipaikka) toimituksessa
edellisenä päivänä klo 12 mennessä, viikonlopun (la-su-ma) lehtiin tarkoitetut
kuvat perjantaihin klo 12 mennessä.. Päinvastoin takaisinkutsu voi joskus olla merkki siitä,
että laadunvalvonta pelaa.
Jos autoilija on niin korvakorvainen, että hän ei reagoi
valmistajan ilmoituksiin, on
Liikenteen turvallisuusvirastollakin keinonsa.
Trafi voi kehottaa omistajaa
viemään auton korjaamolle.
Korjaamaton ajokki ei tämän
jälkeen läpäise katsastusta.
Autojen takaisinkutsut johtuvat Peltokankaan mukaan
yleensä sähkövioista.
Tämän vuoksi omatoimisten
remonttireiskojen mahdollisuudet korjata auto kuntoon
itse ovat valitettavasti vähentyneet.
??Käteväkään kaveri ei niitä
vikoja itse korjaa, asia kannattaa jättää ammattilaisten hoidettavaksi. Somerolla
3 vuotta
Marika Piirainen
9.5. Jarmo Mäkinen ja Aare Virta 6.
ovat muun muassa jenkkibändi Dishwallan J.?R. Kahden ensimmäisen päivän aikana kuvia kertyi
jo yli 1?500.
Yrityksen tavoitteet eivät pysähdy Suomen valloitukseen.
. Vuosina 2004?2008 Ruokosuo toimi
Sanoma Kaupunkilehtien toimitusjohtajana.
LUKIJAN KUVA
toimitus@sss.fi
Eero Ketola
turnaus 7.5.
1. toukokuuta 2011
Huomenta
päivää
n toimitus@sss.fi
Vinkkaa
juttu!
Paljon onnea
Päivän Sana
Yhteystiedot
Tapahtumatiedot kerralla lehteen ja nettiin
Tänään:
Suomenkielinen kalenteri:
Timo, Timi,
Ruotsinkielinen kalenteri:
Tim
Totisesti, totisesti: Kun olit
nuori, sinä sidoit itse vyösi
ja menit minne tahdoit.
Mutta kun tulet vanhaksi,
sinä ojennat kätesi ja sinut
vyöttää toinen, joka vie sinut
minne et tahdo.
Joh. Richards ja
Sting sekä tämän yhtye The Police. Vilka Sipilä TuTS 7/7, 2.
Aleksi Olander TuTS 5,5, 3.?7.
Ilkka Mustonen HSK, Antti
Suominen TuTS, Arto Elomaa
JärvSK, Lari Linden TuTS ja
Erkki Haanila SalSK 5...15.
Tor-Erik Lindqvist SalSK 4, 16.
Timo Vierjoki SalSK 4...26. Ilmoituksen syynä oleva
ongelma voi muuten pysäyttää
matkanteon.
Takaisinkutsu on valmistajan keino saada korjatuksi
jo liikenteeseen päätyneestä
ajokista vika, joka on havaittu automallissa valmistusvaiheen jälkeen.
Peltokangas painottaa, että
korjaukseen kutsut eivät ole
todiste automallin huonosta
laadusta.
??Takaisinkutsujen määrä ei
kerro laadusta oikeastaan mitään. Lehden kuvaajista
muodostuva raati valitsee parhaat kuvat, jotka julkaistaan
lehdessä. Voit myös
seurata Scoopshot-tilisi saldoa ja tilittää ansaitsemasi rahat itsellesi.
Otso onnittelee
lastenpalsta@sss.fi
?Scoopshot toimii iPhonen ja Android-puhelimien lisäksi Nokian uusilla Symbian3-puhelimilla. Saarista suorastaan
ylistettiin Bruce Springsteenin Dancing in the Dark -kappaleen tulkinnasta. Scoopshot-älypuhelinsovelluksen käyttäjille julkaistu tehtävä kehottaa ottamaan kuvia aiheesta ?Kevään
merkit Salon seudulla?.
kaupungille. Lyhenne täytyy avata ja selittää, tai sitten
on vain opittava ulkomuistis-
ta, mitä uusi, outo sana tarkoittaa.
Koska suomessa sanoja muodostetaan usein johtamalla,
suomalaiset ovat tottuneet
käyttämään apuna ennestään
tuttuja, samalla tavalla alkavia sanoja. Lyhennesana ei
anna useinkaan mitään vihjettä sisällöstä
Kakkossijan jakavat Tampereen, Lapuan ja Kuopion
hiippakunnat.
Kaikesta ruoka-avusta vain
osa on EU:n tukemaa.
Helsingin Diakonissalaitos
arvioi, että syy lisääntyneeseen avuntarpeeseen on perusturvan riittämättömyys.
Laitoksen mukaan perusturvan varassa elävillä on suuria
vaikeuksia selvitä arjesta, sillä
perusturvan taso ei ole noussut
riittävästi suhteessa palkkoihin ja hintoihin.
??Ruokajonot ovat huutomerkki. Palo ja raivaustyöt tuhosivat puurakenteisen talon purkukuntoon.
Poliisin mukaan talo on ollut
viime ajat asumattomana.
Tapausta tutkitaan tuhotyönä. (SSS)
Lehtikuva/Kimmo Mäntylä
Tuore tutkimus vahvistaa epäilyt lääkkeen haitoista
STT | SINIKKA SUOSALMI
Suomessa käytetään yhä yleisemmin syöpälääkettä silmälääkkeenä, vaikka valmisteella ei ole myyntilupaa tähän
tarkoitukseen. Muistitesteissä käy yli
60-vuotiaita. Elvytysyrityksistä ei ollut apua.
Miehen kuolinsyytä selvitetään. Tavaroiden ja tapaamisten unohtaminen tai muutokset käytöksessä
ovat oireita, joihin läheisen pitää tarttua heti.
. Hän ehti olla putkassa pari tuntia, kunnes hänet
huomattiin elottomaksi. Asiakkaat asuvat kotona omaishoitajan tai kotipalvelun turvin.
Yhdistyksen toiminnanjohtaja
Anne Viirret-Rautio sanoo,
että kolmas sektori täydentää
muita alan toimijoita. Tämä on sopivan pieni talo, jossa voi olla yksikseen, mutta apua saa tarvittaessa.
niin tiedän mitä se tarkoittaa.
Luonne muuttuu ja ihminen
muuttuu. Kirjeessä
sanotaan ainoastaan, että on
kaksi lääkettä, joilla on samanlainen vaikutus. Karkumatka pysähtyi
pihalle, jossa talon pihalla
ollut mies nappasi pakenijan
syliinsä.
Poliisi kytki varkaan käsirautoihin. Jo ennen ensimmäisiä oireita aivoissa on tapahtunut jotain, täsmentää
sairaanhoitaja Raija Pekkalainen Salon terveyskeskuksen muistineuvolasta.
Tammikuussa toimintansa
aloittaneen muistineuvolan
muistitutkimuksiin pääsee lääkärin lähetteellä noin kolmen
viikon kuluessa.
. Pienet nimien unohtamiset
ovat ok, mutta ei vanha saa
olla höperö. 19-vuotiasta nuorukaista epäillään varkaudesta.
Hän on ollut epäiltynä samanlaisesta teosta aiemmin
tänä keväänä. Ehkä tulee itsekin höpötettyä
samoja asioita.
Tammilehdon viriketoiminnasta vastaava päivätoiminnanohjaaja Paula Joukonen on havainnut, kuinka suuri merkitys
kuntouttavalla toiminnalla asuk-
kaisiin on.
. SALON SEUDUN SANOMAT
Maanantaina 9. Uskon häntä, nainen naurahtaa.
Tammilehdossa Liisa Kosonen
on päivittäin tekemisissä muistisairaiden kanssa. Jos asia mietityttää, aika
kannattaa varata. Tottakai pelottaa, jos
sairastuu, eikä pysty hoitamaan
omia asioitaan.
Hän lohduttaa itseään oman
poikansa sanoilla: ei sinulle enää
voi kovin pahaa muistihäiriötä
tulla tässä iässä.
. Heistä 85 000
tarvitsee jatkuvaa hoivaa ja
huolenpitoa eli toisen ihmisen
tuekseen.
Muisti voi heiketä
myös tilapäisesti
Muistihoitaja Kaisa Niinistö
on tehnyt 10 vuotta töitä muistisairaiden parissa Halikon Vanhustenkotiyhdistyksen Tammilehdon palvelukeskuksessa
Halikossa. Poliisi ei kerro tapauksesta enempää tällä erää.
(STT)
Seurakuntien
ruokajonot
pidentyneet
Seurakuntien jakaman ruokaavun määrä on kasvanut viime
vuosina, kertoo Aamulehti. Pyrin asumaan
tänne ja kun pääsin, olin todella
iloinen. Molemmilla saadaan
samantyyppisiä vaikutuksia
silmien hoidossa.
Tampereen yliopistollisessa
sairaalassa on laskettu, että
syöpälääkkeen käytöstä saadaan kahden miljoonan euron
säästöt vuodessa.
??Se on viidennes koko yksikön budjetista, ja se olisi sitten
pois muiden silmäsairauksien
hoidosta, sanoo professori Anja
Tuulonen.
Tuulonen toivoo, että halvempi lääke saisi myyntiluvan tä-
hänkin käyttöön.
Hoitoon tuleville potilaille lähetetään infokirje etukäteen,
mutta siinä ei erikseen kerrota
lääkkeen riskeistä. Poliisi epäilee, että palo
Joukamontiellä sijaitsevaan
taloon sytytettiin tahallaan.
Ohikulkija ilmoitti talon olevan tulessa hieman kello kolmen jälkeen yöllä. Kävin talossa aikaisemmin
päivähoidossa. 85-vuotiasta
kiinnostaa maailman meno, jota
hän seuraa sanoma- ja aikakauslehdistä sekä televisiosta.
. Pelastuslaitos
sai tiedon Rekijoentien tulipalosta puoli kymmenen aikaan
illalla.
Tulipalosta ilmoitti peltotöissä ollut naapuri. Ihmisten tietoisuus muistisairauksista lisääntyy koko
ajan. Testaus on
virallinen ja teen siitä lausunnon henkilön potilastietoihin
esimerkiksi terveyskeskukseen. Mies heitti erikoiskassiin pakkaamansa varastetut tavarat auton alle parkkipaikalla, ja lähti juoksemaan,
kun vartija yritti tavoitella
häntä. Heistä tulee omatoimisempia
kuin he ovat olleet kotona asuessaan. Jos muistihäi
riöitä ilmenee kovin nuorena,
jo 40-vuotiaalla, heidät ohjataan neurologin testaukseen.
Niinistön testattavilta ei aina
löydy neurologista muistisairautta. Se tuo
turvallisuutta, joka vähentää
asukkaiden levottomuutta ja
käytöshäiriöitä.
Tietoisuus lisääntyy
koko ajan
Salon Muistiyhdistyksen Moision päiväpaikka Halikossa
järjestää kuntouttavaa päivätoimintaa keskivaikeaa muistisairautta sairastaville. Muistineuvolaa hän
on pitänyt kuusi vuotta.
. Hän tulee
heidän kanssaan hyvin toimeen,
vaikka toisinaan toisen muistamattomuus turhauttaa.
. Täällä eletään kodinomaisessa ympäristössä. Omatoimisuudella on suuri
merkitys, sillä sitähän se ihmisyys on.
Syöpälääkettä käytetään yhä yleisemmin silmälääkkeenä
ja pensaitten poliisi kintereillään. Syttymissyy
on vielä epäselvä. Täällä saa olla miten haluaa, mutta apua saa tarvittaessa. . Pelto syttyi
välittömästi tuleen, eikä mies
saanut omin voimin liekkejä
sammumaan.
Palokunta kävi sunnuntaina
iltapäivällä sammuttamassa
myös pienen maastopalon Someron Hirveläntiellä.
Päivystävä palomestari
muistuttaa, että maasto on
parhaillaan todella kuivaa.
(SSS)
Asumaton talo
sytytettiin tuleen
Kuusamon
keskustassa
Asumaton talo tuhoutui tulipalossa Kuusamon keskustassa sunnuntain vastaisena
yönä. Ei ole ikää, jonka jälkeen
on normaalia olla muistamatta.
Lyhyet
Tyhjillään ollut
talo paloi
Perttelissä
Asumattomana ollut omakotitalo tuhoutui täysin tulipalossa Salon Perttelissä
lauantai-iltana. toukokuuta 2011
Uutiset
toimitus@sss.fi
n Uutistuottajat:
Johanna Käkönen, Jarkko Turpeinen
Lehtikuva/Kimmo Mäntylä
Ansioituminen kasvattajana toi mitalin 37 äidille
Tasavallan presidentti palkitsi 37 äitiä kasvatustyöstä äitienpäivänä. Kaupunki ostaa yhdistykseltä palveluja.
. (STT)
Myymälävaras hävisi
juoksukisan Salossa
Salolaisesta tavaratalosta
omaisuutta vienyt virolaismies
jäi kiinni juoksukisan jälkeen
lauantaina. Jos asiakas ei halua, testiä ei kirjata potilastietoihin,
Niinistö sanoo.
Muistitestin tulos voi auttaa
löytämään sairauden ajoissa,
ja alkavaan sairauteen voidaan
tarttua nopeasti.
. Tavoitteena oli ottaa
huomioon myös eri vähemmistöryhmät.
Tunnustuksen alaikäraja on 40 vuotta.
Ritarikuntien hallitus myönsi ensimmäisen kerran äideille kunniamerkkejä vuonna 1946. Viime vuonna seurakunnat jakoivat yli 100?000 EU:n rahoittamaa ruokakassia, kun vuonna
2008 määrä oli 69?000.
Eniten EU:n elintarvikeapua
jaetaan Oulun hiippakunnassa. Valmisteen
riskeistä ei aina kerrota potilaalle.
Syöpälääkkeen käyttö silmänpohjan kostean ikärappeuman hoidossa voi lisätä
merkittävästi aivohalvauksen
tai sydän- ja verisuonisairauksien riskiä, osoittaa amerik-
kalaisessa Johns Hopkinsin
yliopistossa tehty tutkimus.
Tampereen yliopistollisessa
sairaalassa käytettiin aiemmin
vain kahta myyntiluvallista
valmistetta. Meillä
on ollut runopiiriä ja levyraatia.
Kosonen on asunut Tammilehdon palvelukeskuksen palveluasunnossa vuodesta 2009. Nykyisin sielläkin
on siirrytty pääasiassa syöpälääkkeen käyttöön, sanoo aiemmin Taysissa työskennellyt silmätautien erikoislääkäri Outi
Hautalahti Mehiläisestä.
Helsingin ja ja Uudenmaan
sairaanhoitopiirissä syöpälääkkeen haitat tunnetaan.
Siellä on valittu sellainen lin-
ja, että myyntiluvallista lääkettä annetaan potilaille, joilla
tiedetään olevan suurentunut
aivo- ja sydäninfarktin riski.
Muille annetaan halvempaa
lääkettä.
Potilaille ei aina
kerrota riskeistä
Avastin-nimisen syöpälääkkeen käyttö houkuttelee, koska
myyntiluvallinen lääke maksaa noin kymmenen kertaa
niin paljon kuin myyntiluvaton
valmiste. Asunto on sisustettu omilla huonekaluilla ja rakkailla esineillä kodiksi, jossa hän viihtyy mainiosti.
. Valkoisen Ruusun Ritarikunnan 1. Hoitoon osataan hakeutua.
Koko ajan tulee lisää varhaisvaiheen muistihäiriöisiä. Koko maassa sairastuneita on 120 000. Potilaat
saavat kalliimpaa lääkettä, jos
erikseen sitä vaativat.
Tärkeintä hoidon
varhainen aloittaminen
Silmänpohjan kostean ikärap-
peuman pistoshoito yksityisillä klinikoilla tulee kalliiksi,
mutta potilas on usein valmis
maksamaan kalliinkin hoidon,
varsinkin jos toisesta silmästä
on näkö jo mennyt, Hautalahti
sanoo.
Hautalahden mukaan tässä
taudissa näön säilymisen kannalta on tärkeämpää aloittaa
hoito ajoissa kuin valita tietty
valmiste.
??Harmittavan usein hoito
aloitetaan nykyisin myöhässä.
Moni potilas on usein valmis maksamaan kalliinkin hoidon, jos toisesta
silmästä on jo mennyt näkö.. He tietävät, että kannattaa tutkia ja että varhain aloitetulla lääkityksellä on paras
hyöty. Poliisit olivat lähistöllä
ja lähtivät varkaan perään.
Virolainen loikki yli pihojen
Liisa Kosonen viihtyy mainiosti Tammilehdon palvelukeskuksessa, jossa hänellä on kodikas palveluasunto. Valtaosa tutkimuksiin tulevista on
syntynyt 1910?40-luvuilla.
Arvion mukaan noin 500 salolaista sairastaa muistisairautta. (SSS)
Kaupungin omat muistisairaiden
hoitopaikat 2020 mennessä
?Tiipilän palvelukeskus, Perniö, 22 paikkaa
?Alppilakoti, Perniö, 18 paikkaa
?Alholakoti, Perniö, 5 paikkaa
?Hintan vanhainkoti, Suomusjärvi, 20 paikkaa
?Rauha ja Toivokoti, Halikko, 13 paikkaa
?Kukonkallion vanhainkoti, Salo, 13 paikkaa
Pelto roihahti
tuleen tulitikusta
Suomusjärvellä
Elämäntavoilla voi vaikuttaa
?Korkea ikä on suurin riski sairastua muistisairauteen.
?Elämäntavoilla on suuri vaikutus aivojen terveyteen. Hänestä Tammilehdon palvelukeskuksessa
toteutuu koko hoidon kaari päivähoidosta tehostetun palveluasumisen August-kotiin.
Asukkaat tulevat Salon kaupungin SAS-ryhmän (selvitä,
arvioi, sijoita) kautta.
. Hän tiedostaa
silti mistä on kyse ja pyrkii kaikenlaisilla virikkeillä pitämään
muistinsa virkeänä.
. (STT)
Mies kuoli
putkassa
Järvenpäässä
57-vuotias mies kuoli poliisin
putkassa Järvenpäässä lauantaina iltapäivällä.
Paikallinen mies tuotiin
Keski-Uudenmaan poliisilaitoksen säilöön päihtymyksen
vuoksi. Kaikki mikä on
hyväksi sydämelle, on hyväksi aivoille.
?Aivoja ilahduttavat liikkuminen, säännöllinen ruokarytmi ja
pinnistely muistipeleistä ristisanatehtäviin.
?Runsas alkoholinkäyttö ja tupakointi heikentävät aivojen
toimintaa.
?Ensimmäisiä oireita alkavasta muistisairaudesta ovat tavaroiden
toistuva häviäminen, väärästä paikasta löytyminen tai tavaroille ei löydy
niiden oikeaa nimeä.
?Oireita voivat olla myös sovittujen asioiden toistuva unohtuminen tai
tekemisen kesken jääminen.
?Muistisairautta ei voida parantaa, mutta varhaisessa vaiheessa
todetussa sairaudessa lääkkeistä on apua.
?Terveesti ikääntynyt pystyy oppimaan uutta elämänsä loppuun asti.
Uteliaisuus pitää muistin virkeänä
SSS/Sami Kilpiö
Liisa Kososta
pelottaa
eniten se,
jos ei pysty
hoitamaan
omia
asioitaan
Liisa Kosonen Halikosta on
utelias elämälle. 52-vuotias mies puhalsi 1,28 promillea.
Häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. (STT)
Presidentti Tarja Halonen
palkitsi eilen 37 äitiä.
Muistin heikkeneminen ei
ole normaalia missään iässä
Muistitutkimus
paljastaa alkavan
muistisairauden
SSS | Anneli Kajander-Ekström
anneli.kajander-ekstrom@sss.fi
Vaikka ihminen eläisi kuinka
vanhaksi, muistin heikkeneminen ei ole normaalia. Teen ristisanatehtäviä ja osallistun viriketoimintaan. Tietoa on tätä kautta levitetty Saloon runsaasti.
Niinistö toivoo muistisairai-
den hoitoon pitkän linjan suunnitelmallisuutta ja pienryhmätoimintaa. (SSS)
Viljelijä ajeli humalassa
pellolla Somerolla
Poliisi nappasi kiinni peltotöitä
humalassa tehneen somerolaismiehen lauantaina. Miehelläni oli vaikeuksia,
5
Suomusjärven Häntäläntiellä
paloi sunnuntaina iltapäivällä
noin hehtaarin verran peltoa.
Maastopalo sai alkunsa, kun
pellolla ollut mies sytytti tupakan tulitikulla, jonka hän
heitti maahan. luokan mitali myönnettiin äideille, jotka olivat ansioituneet
lasten ja nuorten esimerkillisenä kasvattajana, kantaneet yhteisvastuuta sekä tukeneet perhe-elämää ja vanhemmuutta.
Mukana oli esimerkiksi yksinhuoltajia ja
Vinkkaa
uutinen!
(02) 7702 314
maaseudun emäntiä. Muistisairautta ei voida parantaa, mutta hyvillä lääkkeillä sairaus saattaa hidastua ja
elämänlaatu paranee.
Turvallisuus vähentää
levottomuutta
Kaisa Niinistö on koonnut verkoston, jossa on työntekijöitä
lähes kaikista muistisairaita
hoitavasta hoitopaikasta Salossa. Emme halua, että
huono-osaiset joutuvat hyväntekeväisyyden varaan, sanoo
laitoksen johtaja Antti Lemmetyinen. Muistin heikkenemiseen voi tilapäisesti vaikuttaa
myös vakava stressi, suru tai
masennus tai jokin muu hoi-
Kommentoi
verkossa
dettavissa oleva tila, esimerkiksi B-12-vitamiinin puutos.
Muistineuvola on matalan
kynnyksen paikka, jonne voi
tilata itse ajan tai lääkäri kehottaa tekemään niin.
. Talo oli ollut
tyhjillään puoli vuotta.
Palosta ei aiheutunut henkilövahinkoja. Kyse on oikeasta
sairaudesta. Tunnen hoitajat ja naapurit,
kaikki ovat mukavia.
Kososella ei ole diagnosoitua
muistisairautta, eikä hänellä
ole suurempia häiriöitä muistamisessa vielä. Mies kertoi
luulleensa, että traktorilla voi
ajaa juopuneena pellolla
Vuonna 2009 sen määrä
oli 730 000 kiloa.
?Sisävesillä kasvoi myös 41 000 kiloa taimenta.
?Ruokalalaitoksia Suomessa oli 187 vuonna 2009. 731 3281
ark.
klo 6.00-12.00
-
Uusimaa: Itellan varhaisjakeluiden jakelupäivystys:
Puhelin 0200 30011(mpm/pvm)
Avoinna ma-pe klo 6.30-16.00
la klo 7.00-12.00
su klo 7.30-12.00
JAKELUTIEDUSTELUT
-
Salon alueen varhaisjakelut:
Itella Oyj, PL 4711,
Salo. Ohjeistuksessa otetaan kantaa
kompensaatiomallin toteuttamiskelpoisuuteen.
. Valtaosan tarvitsemastaan kalasta
yritys ostaa Ahvenanmaalta.
. Myös Saaristomerellä
kasvatusaltaita voidaan viedä
avoimemmille vesille.
. toukokuuta 2011
UUTISET
SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo
Kirjolohi on Kasnäsissä toimivan Salmonfarmin ykköskala. Voisimme tuplata oman
kalanviljelymme. Sodan jälkeen
aloitettujen raivausten alkuvuosina kuoli tai vammautui
satoja ihmisiä.
Viikonl. Puhelin 0200-71000
Avoinna ma-pe klo 8.00-14.00
Lehtikuva
Ammukset ja pommit tuhotaan räjäyttämällä.
-
Someron ja Koski tl:n alueen
varhaisjakelut: Suomen Posti Oy,
Joensuuntie 5, Somero.
Puhelin 0200-71000
Avoinna ma-pe klo 8.00-14.00
ILMOITUSOSASTO
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna ma-pe klo 8.30-15.30,
ilmoitustilavaraukset ja valmiit
aineistot seuraavan päivän
lehteen viimeistään klo 14.00.
Puhelin (02) 770 2610
Telefax (02) 770 2222
Sähköposti:
ilmoitukset@sss.fi
Verkko-osoite:
www.sss.fi/ilmoitukset
Viikkomarkkinoiden ja Nettitorin
ilmoitushinnat, ohjeet ja asiointi
internetissä www.sss.fi/tori
PAINOPAIKKA:
Salon Lehtitehdas,
Salo 2011
ISSN 0782-5404. ei tilattavat tuotteet
Turuntie 1, p. Räjähteitä
upotettiin paljon myös vesistöihin.
Itänaapurilta jäi puolestaan
runsaasti räjähteitä Kainuuseen eritoten talvisodan aikana. Suomalaisten kasvatusaltaiden lupaehdot ovat tiukentuneet samalla kun norjalaisen
lohen hinta on markkinoilla
laskenut.
Suomessa kalankasvatusta
olisi mahdollista lisätä Selkämerellä. Uudet siianpoikaset tulevat Kuopiosta.
nen Saaristomerelle on epätodennäköistä. Yritys käsittelee tukkuliikkeille ja suurkeittiöille yhteensä 1?500?2?000
tonnia kirjolohta vuodessa. Kuivuessaan
aineet saattavat muuttua jopa
itsestään räjähtäviksi. Voisimme ostaa alueen kalastajilta roskakalojen poistamisen. Uudessa mallissa
kalankasvattaja kompensoisi
ympäristövaikutuksia poistamalla kasvatusalueelta tietyn
määrän niin sanottua roskakalaa eli vähempiarvoista särkikalaa. Sen sijaan nykyisten altaiden keskittäminen voisi olla mahdollista.
. 9.30-17 la 9.30-14
SALON SEUDUN SANOMAT
Sanomalehtien Liiton jäsen
7-päiväinen sanomalehti
LT-LEVIKKI 21.828 kpl
(LT-levikki 2010)
SSS sähköposti:
toimitus@sss.fi
JULKAISIJA
Salon Seudun Sanomat Oy
Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Puhelin: (02) 770 21 (vaihde)
TOIMITUS
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna:
ma-pe klo 9.00-23.00,
la klo 14.45-23.00,
su klo 15.00-23.00
STT | JOUNI KELA
Valtavat määrät sodanaikaisia ammuksia ja räjähteitä
makaa edelleen piiloissaan.
Pelkästään Pohjois-Suomen
sotilasläänin alueella armeija raivaa vuosittain tuhansia
erilaisia räjähteitä, joista osan
räjähdysherkkyys on vuosikymmenten aikana vain kasvanut.
??Missään tapauksessa niitä
ei pidä lähteä itse sorkkimaan,
varoittaa ylivääpeli Kai Mehtomaa pommien ja kranaattien löytäjiä.
Maastossa tai vesissä pitkään
lojuneet räjähteet ovat vaarallisimmillaan, kun niitä aletaan
käsitellä.
??Joissakin räjähteissä on
Telefax (02) 770 2300
Puhelin (02) 770 21 (vaihde)
Puhelin iltaisin
-
uutistoimitus
770 21, 770 2314
- urheilu 770 2309
ALUETOIMITUS
Somero, Kiiruuntie 1,
Puhelin (02) 7488 656
TILAAJAPALVELU
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
myös aineita, joiden vaarallisuutta ikä on entisestään lisännyt. Kaksi kolmasosaa
niistä sijaitsi merialueilla.
?Poikastuotantolaitokset taas ovat pääasiassa sisävesillä.
?Kalankasvatuksen huippuvuosina 1990-luvun alussa Suomessa
kasvatettiin 20 miljoonaa kiloa kirjolohta.
?Viime vuonna norjalaista lohta tuotiin Suomeen 21,7 miljoonaa kiloa.
Suomalaiset kalankasvattajat
ovat siirtäneet altaitaan viime
vuosina Ruotsiin helpomman
lupakäytännön takia. Saksalaiset joukot pyrkivät vetäytymisen yhteydessä
räjäyttämään ammukset, mutta osa jäi maastoon. Varsinais-Suomen
Ely-keskuksen ylitarkastajan
Mirva Wideskogin mukaan
vesipuitedirektiivin mukaan
Saaristomeren ravinnekuormitusta on vähennettävä. Tulevaisuudessa kalankasvatusalueiden kaavoittaminen
voisi tulla myös kysymykseen.
Toisaalta täytyy muistaa, että
vesialueen omistaja päättää,
mitä alueella voi tehdä, sanoo
Wideskog.
Keskittäminen kiinnostaa
myös Salmonfarmia, jonka kasvatusaltaat sijaitsevat jopa 30
kilometrin etäisyydellä toisistaan.
Suomalaiset siirtävät
kalankasvatusta Ruotsiin
Kirjolohta kasvatetaan
40 miljoonan euron arvosta
?Kirjolohta kasvatettiin Suomessa lähes 13 miljoonaa kiloa vuonna
2009.
?Valtaosa kasvoi merialueilla, noin 10,5 miljoonaa kiloa.
?Kasvatetun kirjolohen arvo oli noin 37,9 miljoonaa euroa.
?Toiseksi eniten Suomessa kasvatetaan siikaa. Ammusten suojakuoreen ei kannata luottaa liiaksi, sillä se on
voinut syöpyä, jolloin varsinainen räjähde pääsee tihku-
maan ulos.
Avoinna ma-pe klo 8.30-15.30
Puhelin (02) 770 2626
Telefax (02) 770 2222
tilaajapalvelu@sss.fi
Verkko-osoite:
www.sss.fi/tilaajapalvelu
Määräaikaistilaus
12 kk
6 kk
3 kk
1 kk
TILAUSHINNAT
1.12.2010 alkaen.
Jatkuva säästötilaus
12 kk:n maksuerä
6 kk:n maksuerä
3 kk:n maksuerä
Tehokas
alueraivaus
Viime vuodet Puolustusvoimat on kohdentanut etsinnän
paikkoihin, joissa räjähteitä
tiedetään olevan. Ruotsissa
kasvatusaltaalle saa pidemmän
ja määrältään isomman luvan.
. Kalankasvattajat haluaisivat laajentaa toimintaansa, mutta vesien
rehevöitymisen takia kasvatusmäärät on pidettävä tiukoissa
raameissa. Sen tavoite on luoda Suomeen kansainvälisesti kilpailukykyinen vesiviljelyelinkeino.
Kompensaatiomalli
kiinnostaa Kasnäsissä
Kalankasvatuksen ympäristönsuojeluohjeen pitäisi valmistua vuoden lopussa. Esimerkiksi mustaruudin
räjähdysherkkyys kasvaa iän
myötä siihen asti, kunnes aine
alkaa kivettyä ja muuttua vaarattomammaksi. Palkkioksi hän saisi
isomman kalankasvatusluvan.
Tätä kutsutaan nettokuormitusmalliksi.
Nettokuormitusmallin lisäksi
tekeillä olevassa kalankasvatuksen ympäristönsuojeluohjeessa halutaan osoittaa kalankasvatukseen soveltuvat alueet
ja keskittää pieniä kasvatusaltaita. Kirjolohen kasvatus täysikokoiseksi kestää altaassa noin kaksi ja puoli vuotta.
Kalankasvattaja voisi saada
isomman luvan roskakalaa poistamalla
Uusi kompensaatiomalli ratkaisisi väännön kalankasvattajien laajentamispyrkimysten ja rehevöitymisen välillä
Kommentoi
SSS | Johanna Käkönen
verkossa
johanna.kakonen@sss.fi
Suomessa pohditaan parhaillaan uudenlaista kompensaatiomallia kalankasvatuksen
ristikkäisiin paineisiin. Sisävesialueella toimivissa
kiertovesilaitoksissa sovelle-
taan jo nettokuormitusmallia.
Luvissa säädellään ulos pääsevää ravinnekuormitusta, eli jos
kasvattaja pystyy tehostamaan
puhdistustekniikkaa, niin silloin hän voi nostaa kuormitusluvan puitteissa tuotantoaan,
kertoo maa- ja metsätalousministeriön ylitarkastaja Timo
Halonen.
Lähes 60 henkeä työllistävä
Salmonfarm pitää roskakalan
poistamista mielenkiintoisena.
Mallin toiset vaihtoehdot eli
rantojen niittäminen ja simpukoiden kasvattaminen eivät ole
yhtä kiinnostavia.
. Ongelma on,
ettei mustaruudin elinkaarta
tiedetä tarkkaan.
Mehtomaa johtaa tällä viikolla alkavaa raivausoperaatiota
Pudasjärvellä.
Myös vedestä löydetyt räjähteet muuttuvat vaarallisemmiksi, kun niitä aletaan
nostaa rannalle. Kalankasvatukseen sovellettava ympäristölupajärjestelmä on sama kuin raskaalla
teollisuudella, sanoo maa- ja
metsätalousministeriön ylitarkastaja Timo Halonen.
RTKL:n Mäkisen mukaan
yrittäjät ovat erittäin hankalassa raossa.
. 6
SALON SEUDUN SANOMAT
Maanantaina 9. Lisäksi ohjeistuksella
pyritään yhdenmukaistamaan
viranomaisten toimintaa.
Ohjeistus on osa valtioneuvoston hyväksymää kansallista
vesiviljelyohjelmaa. Kirjolohen
kysyntä on valtavaa, kertoo
Liljeqvist.
Kalankasvatuslupien lisäämi-
Salmonfarm voisi tuplata kalankasvatuksensa, sanoo varatoimitusjohtaja Wilhelm Liljeqvist.
Salmonfarm kasvattaa ja käsittelee siikaa noin 200 000 kiloa vuodessa. Kohteet ovat
esimerkiksi sodanaikaisia ammusvarastoalueita.
Pohjoisessa raivattavaa riittää.
klo 6.00-16.00
ammuksia on edelleen kaikkialla, missä taisteluja käytiin.
Valtaosa räjähteistä löydetään alueraivauksissa, mutta
myös yksittäiset ihmiset törmäävät vuosittain kymmeniin
pommeihin ja kranaatteihin.
Puolustusvoimien asiantuntijat pyrkivät hävittämään ammukset turvallisissa paikoissa.
Aina siirto ei kuitenkaan ole
mahdollista, jolloin räjähde tuhotaan löytökohteessa.
Raivaajien työ on edelleen
vaarallista, mutta onnettomuuksien määrä on vähentynyt, koska osaaminen, suojavälineet ja tekniset laitteet ovat
parantuneet. Ruotsissa kalankasvatusta
säätelevät samat direktiivit,
mutta käytännön lupaprosessi
on helpompi, sanoo erikoistutkija Timo Mäkinen Riista- ja
kalatalouden tutkimuslaitoksesta (RTKL).
Kotimaan lupaehtojen byro-
kratiaa harmittelevat sekä viranomaiset että kasvattajat.
. Yritys kasvattaa vuodessa noin 600 tonnia kalaa, pääasiassa kirjolohta. Mehtomaa korostaa, että
235,00 ?
125,00 ?
64,50 ?
26,00 ?
Tilaukset toimitetaan force majeure- (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden
viivästykset, yms.) varauksin.
JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS
215,00 ?
110,00 ?
56,00 ?
-
Itellan varhaisjakelupäivystys
Puhelin: 0200 72822 (mpm/pvm)
Ark. Tavoitteena olisi siirtää
viljelyä vähän avoimempiin
olosuhteisiin avomerelle, jossa
veden laatu olisi hyvää eikä ravinteiden liukenemisesta olisi
niin isoja haittoja, jatkaa Mäkinen.
Tuhansia sodanaikaisia räjähteitä makaa edelleen piilossa
Muoti ja kauneus
BODYVIIKKO
Ennakoi kesän juhlat.
Tällä viikolla 9-14.5.2011
KAIKKI BODYT
ja KORSETIT
-10%
ps. Jo nyt troolarit purkavat minkkitarhoille rehuksi
menevän lastinsa täällä, sanoo
varatoimitusjohtaja Wilhelm
Liljeqvist.
Salmonfarm viljelee kalaa ja
käsittelee sitä keskusliikkeille
ja suurkeittiöille.
Luvat tiukassa
Saaristomerellä
Salmonfarm kasvattaa itse noin
600 tonnia kirjolohta
Tuomolan mukaan kesällä lainaamiskäynnit
jopa lisääntyvät loman vuoksi.
. Supistetut aukioloajat vähentävät asiointimahdollisuutta. Juomaa suositellaan otettavaksi
iltaisin erityisesti silloin kun lihasvaivat tuntuvat erityisen hankalilta tai mikäli harrastaa liikuntaa normaalia enemmän.
Camilla Sippola, Muurla
Tuula Jokela, Suomusjärvi
Apteekeista, luontaistuotekaupoista ja
suurimmista tavarataloista.
Lue lisää: www.harmonia.?
Juha Junttila, Salo
Parhaat tarjouksemme torstaihin saakka
Tomaatit antavat väriä helppoon kukkakaali-tomaattisalaattiin. Saarioinen
Ohjeen löydät entistäkin ruokaisammasta ja LIHAMAKARONI-, LIHAPERUNASOSEmonipuolisemmasta Pirkka.fi:stä. Pelkästään sen takia kirjastoa ei kannata pitää auki, että
ihmiset pääsevät vessaan, Pohjola sanoo.
Pohjola tietää jo, että palautetta aukioloaikojen nipistyksestä tulee aktiivisilta kirjastopalvelujen käyttäjiltä.
. Joskus mukaan tarttuu kitaraharrastuksen myötä myös nuotteja.
. Maanantaina kirjastoissa
on vilkkainta ja tämän jälkeen
käyrä alkaa laskea. Talvisin pääkirjasto on
avoinna iltakahdeksaan saakka.
Halikossa puolestaan kirjasto
ei palvele lainaajia laisinkaan
lauantaisin tänä kesänä. Halikossa kesän aukioloaikoihin
siirrytään kesäkuun kolmas
päivä.
. Pitää pelata niillä
korteilla, jotka ovat käytössä,
Pohjola summaa.
Kesän aukioloaikojen lisäsupistukset koskevat tänä vuonna ainoastaan pääkirjastoa ja
Halikon kirjastoa. Uusi Diasporal 400
Extra on täsmävalmiste, joka on suunniteltu erityisesti haastavimpiin
kramppeihin
suonenvetoihin
lihasjäykkyyteen
elohiiriin
levottomiin jalkoihin
palautumiseen
Diasporal 400 Extraa on erittäin hyvänmakuinen. Iltatoritorstaisin pyrin tosin
HALIKKO, 3.6.-31.8.
ma, ti, ke
12.00-19.00
to, pe
10.00-16.00
la suljettu
Arkipyhien aattoina 10.00-16.00
KIIKALA
ma, ke
ti, to, pe
14.00-19.00
12.00-16.00
Arkipyhien aattoina 10.00-15.00
KISKO
ma, ke
ti, to, pe
15.00-19.00
10.00-15.00
Arkipyhien aattoina 10.00-15.00
KUUSJOKI
ma, ti
ke, to
pe
14.00-19.00
12.00-17.00
12.00-15.00
Arkipyhien aattoina 12.00-15.00
MUURLA, 6.6.-14.8.
ma, ke
15.00-19.00
ti, to, pe
10.00-15.00
Arkipyhien aattoina 10.00-15.00
?Minulle kirjaston
aukioloajat riittävät?
SSS:n gallupiin vastanneet
olivat sitä mieltä, että kesän
supistukset eivät vaikuta kirjastossa käyntiin juuri mitenkään.
Salolainen Juha Junttila
lainaa kirjastosta yleensä CDlevyjä ja kirjoja. Joskus luen myös lehtiä,
mutta en ole mikään aktiivinen
kirjastossa kävijä, tällä kertaa
johtajuusaiheisia kirjoja etsinyt Nuppola toteaa.
Muurlalainen Camilla Sippola kuluttaa aikaansa kirjastossa silloin tällöin lukemalla.
Sippola lukee paljon muun muassa tytöille suunnattuja Tuija
Lehtisen kirjoja. Torstai ja
perjantai valikoituivat aukioloiltaan supistetuiksi päiväksi
siis siksi, että ne ovat viikon
hiljaisimmat päivät.
Palautetta on
odotettavissa
Torstain suositut iltatoritkaan
eivät Pohjolan mukaan välttämättä lisää salolaisten lainausintoa kesällä.
. Ylenpalttisuuksiin ei ole tällä hetkellä varaa. Särkisalon
kirjaston aukioloajat puolestaan laajenevat tulevana suvena, sillä kesäkuun kuudennen
päivän jälkeen Särkisalon kirjasto on avoinna jokaisena arkipäivänä. Sen takia
kesän supistetut aukioloajat
eivät häntä häiritse.
. Talvisin se palvelee
asiakkaita ainoastaan kolmena
eri päivänä.
Salon kirjastoautot jäävät
normaalille kesälomalleen juhannuksen tietämillä palaten
liikenteeseen jälleen elokuun
alussa.
Tuula Jokelan lainaamisrytmiin tulevat kesäaukioloajat
eivät vaikuta.
. Britannia
ei kuitenkaan ole halukas liittymään mahdolliseen uuteen
pakettiin.
??Emme todellakaan emme
halua olla osa mitään Kreikan
apupakettia, siis toista Kreikan apupakettia, Osborne sanoi sunnuntaina BBC:lle.
Osbornen mukaan on ongelmallista, ettei Kreikka ole
kyennyt edelleenkään hakemaan rahoitusta kansainvälisiltä rahoitusmarkkinoilta.
Hän muistuttaa, että Kreikan
viimevuotisen paketin taustalla oli oletus siitä, että maa
pystyy jo seuraavana vuonna hankkimaan uutta lainaa
markkinoilta.
Ministerin mukaan ei ole
väistämätöntä, että Kreikka
ajautuu velkasaneeraukseen.
??Luulenpa että väistämätöntä on, että joudumme tarkastelemaan Kreikan pakettia
ja katsomaan, mitä heidän on
tehtävä selvitäkseen ensi vuodesta. Joskus on
tullut oven takana seistyä turhaan.
Sirpa Tuomola käy lainaamassa kirjoja vähintään kerran viikossa. Minun tarpeilleni kirjaston
aukioloajat riittävät, Junttila
summaa.
Junttila kertoo käyttävänsä
kirjaston palveluja vaihtelevasti.
. Suomusjärvellä
lainaan yleensä vapaa-ajan lukemista. Viime kesänä pääkirjasto oli avoinna jokaisena arkipäivänä kaksi tuntia kauemmin. Toisinaan tulee käytyä parikin kertaa viikossa, joskus voi
aikaa vierähtää kuukausikin.
Kesällä ei tule muutenkaan
luettua niin ahkerasti, kun on
muutakin tekemistä, Junttila
tuumii.
Myöskään suomusjärveläisen
Kalle Nuppola, Salo
vasta kello kuusi illalla, jolloin
kirjastopalveluiden käyttö alkaa hiljetä.
Sen sijaan kirjastossa on havaittu muunlaista asiointia
varsinkin kesäiltaisin.
. Kesällä lukeminen vähenee
muutenkin, hän kertoo.
PERTTELI
ma, ti, to
ke, pe
14.00-19.00
11.00-16.00
Arkipyhien aattoina 10.00-16.00
SUOMUSJÄRVI
ma, to
14.00-19.00
ti
10.00-15.00
ke, pe 13.00-17.00
Arkipyhien aattoina 10.00-15.00
SÄRKISALO 6.6.-14.8.
ma, pe
16.00-19.00
ti, ke, to
12.00-15.30
KIRJASTOAUTOJEN AJOTAUOT:
pääkirjaston auto ei liikennöi
20.6.-31.7.2011
Halikon kirjastoauto ei liikennöi
24.6.-31.7.2011
7
Britannian
Osborne:
Kreikka voi
tarvita lisää
apua
Britannian valtiovarainministeri George Osborne arvelee, että Kreikka saattaa
tarvita vielä lisää talousapua
euroalueen mailta. Kannattaa muistaa, että
päähässäkkä iltatorilla alkaa
vastaan. JA KINKKUPERUNASOSELAATIKKO
0
0
TERTTUTOMAATTI
99
SUIPPOPAPRIKA
1
69
0
200 g, Hollanti
99
-20 %
ps
9,95/kg, ilman korttia 2,49/ps (12,45/kg)
LEHTISALAATTI
ruukku, Suomi
kpl
-22 %
ilman korttia 0,89/kpl
Parhaat tarjoukset tällä paikalla joka maanantai
- voimassa torstaihin 12.5. Nyt tulin oikein pääkirjastoon yhden opiskelukirjan
takia. Aukioloaikojen
supistaminen on ikävä juttu,
mutta tietyt realiteetit tulevat
SALON PÄÄKIRJASTO
6.6.-14.8.2011
ma, ti, ke
9.30-19.00
to, pe
9.30-17.00
la
9.30-15.00
Arkipyhien aattoina 9.30-17.00
PERNIÖ
ma, ti, ke
to, pe
10.00-19.00
10.00-17.00
Arkipyhien aattoina 10.00-16.00
pysymään pois kaupungilta
väenpaljouden takia, Tuomola
kertoo.
Salolainen Kalle Nuppola lainaa kirjoja yleensä vain
opiskeluja varten. Meidän pitää
pystyä toimimaan talousarvion
puitteissa. saakka.
kg
VUOKSEN JA IMATRAN PIIRAKAT
3 3
50
39
2 3
350?400 g
Hollanti
Fazer
330?420 g
50
00
2 ps
2 rs
3,75?4,29/kg, yksittäin ja ilman
korttia 1,99?2,09/rs (5,23?5,97/kg)
-24?28 %
4,17?5,30/kg, yksittäin ja ilman
korttia 2,05/ps (4,88?6,21/kg)
Flora
Valio
400 g
275?300 g
JUUSTOVIIPALEET
MARGARIINIT
BANAANI Kolumbia/Costa Rica
99
kg
-14 %
rs
2 rs
3,13/kg, yksittäin ja ilman
korttia 1,39/rs (3,48/kg)
-10 %
TARJOUSTAKUU K-PLUSSATARJOUKSISSA AINA VÄHINTÄÄN
11,30?12,33/kg, ilman korttia
3,99?4,64/rs (13,30?15,82/kg)
-10%
-15?26 %
LISÄKSI K-PLUSSAPISTEILLÄ ETUSI JOPA
. toukokuuta 2011
Uutiset
SALON KIRJASTOJEN
KESÄAUKIOLOAJAT
Määrärahojen puute näkyy
pääkirjaston aukioloajoissa
?Sen takia ei kannata
pitää auki, että ihmiset
pääsevät vessaan?
SSS | Tuomas Reinikainen
tuomas.reinikainen@sss.fi
Salon kaupungin huono taloustilanne vaikuttaa Salon
pääkirjaston ja Halikon kirjaston kesäaukioloaikoihin.
Kuluvan vuoden määrärahat
sijaisten palkkaamiseksi ovat
tippuneet verrattuna edellisiin vuosiin.
. SALON SEUDUN SANOMAT
Maanantaina 9. Siihen taas saatetaan
tarvita lisäapua esimerkiksi
euroalueelta, Osborne arvioi.
(STT?Reuters)
ILMOITUS
TÄRKEÄÄ
TIETOA
LIHASVAIVOISTA
KÄRSIVILLE
Saksalaiset tutkijat ovat kehittäneet uuden
aikakauden super-magnesiumin, joka on
nykyisiä vahvempi ja joka imeytyy erittäin
hyvin elimistöön. Näin varmasti tulee käymään, sillä Salossa kirjastopalvelut herättävät vahvaa
intohimoa. Kun menen Suomusjärven
kirjastoon, tarkistan aina milloin kirjasto on auki. Harvoin tulee kirjastossa
käytyä, varsinkaan täällä pääkirjastossa. Pääkirjaston torstain ja perjantain suppeammat aukioloajat eivät Sippolaa harmita.
. Viimeiset aukiolotunnit
kirjastoissa ovat ajoittain olleet sen verran hiljaisia, että
päätimme kokeilla tulevana
Kuvat: SSS/ Minna Määttänen
kesänä lisäsupistuksia aukioloaikoihin, Pohjola perustelee.
. 5%. Emme voi polttaa
sijaismäärärahoja loppuun kesän aikana, syksyllekin pitää
jäädä jotain käteen, Salon kirjastotoimen johtaja Kari Pohjola huomauttaa.
Salon pääkirjaston ja Halikon kirjaston aukioloaikoja
rukataan kesäksi siten, että
pääkirjaston ovet sulkeutuvat
torstaisin ja perjantaisin kesäkuun toiselta viikolta alkaen
kello 17. Pitää sitä vähän dementiaa torjua, Jokela sanoo.
Hän piti
tilannetta jossain määrin erikoisena,
mutta muistutti, että vastuu on
kannettava kaikissa tilanteissa.
(STT:n juttu 7.4.)
Vasemmistoliitto
Vihreät
RKP
Kristillisdemokraatit
Vasemmistoliiton puheenjohtaja
Paavo Arhinmäki vaatii, että Suomi
kaataa Portugalin tukipaketin.
(STT:n juttu 8.4.)
Vihreiden ryhmänjohtaja Ville Niinistö
pitäisi parhaimpana ratkaisuna sitä,
että Portugali saa ainoastaan osan
rahoituksestaan rahastosta, eikä maa
vetäydy lainamarkkinoilta kokonaan.
(STT:n juttu 24.3.)
RKP antaisi Portugalille rahoitusta
väliaikaisesta vakausrahastosta,
jos maa sitä pyytää. Seuraavien viikkojen aikana katsotaan, miten käy, Nokian luottamusmies Mikko Lintunen
kommentoi.
Nokiassa kiirehditään valtion tukitoimia irtisanomisten
vaikutusten pienentämiseksi.
Hallitusneuvottelujen pitkittyminen ei saisi yhtiön mukaan
jarruttaa yhteiskunnan kannalta tärkeitä työllistämishankkeita. (Sinnemäen ja
Niinistön tiedote 4.5.).
Suomen on osallistuttava sekä
tilapäiseen että pysyvään
vakausmekanismiin ja näiden
käyttöön tarvitsevien euromaiden
avustamiseksi. Samalla tiellä on
myös vihreät, vaikka se vastasikin Kataisen ensimmäisiin
Keskusta jättäytyi myös eduskuntaryhmien neuvottelusta ja
edellytti, että uuden hallituksen puolueet löytävät yksimielisyyden kannasta Portugalipakettiin, väliaikaiseen vakautusvälineeseen ja pysyvään
vakausmekanismiin.
Keskustan edustaja Mauri
Pekkarinen korosti, että jättäytyminen pois ei ollut kannanotto yhteenkään näistä
kolmesta asiakokonaisuudesta,
joita keskusta on hallituksessa
kannattanut.
SDP on pitänyt tukensa ehtona pankkien ja sijoittajien vastuun toteutumista ja perussuomalaiset ovat ilmoittaneet vastustavansa Portugali-pakettia
ja muitakin tukiratkaisuja.
Puolueiden Portugali-kantoja ennen ja jälkeen vaalien
Ennen vaaleja
Kokoomus
SDP
Perussuomalaiset
Keskusta
Ministeri arveli, että Suomen ei
ainakaan kannattaisi enää odottaa
tukea monissa itselleen tärkeissä
kysymyksissä, kuten maatalousratkaisuissa. Myös kuntarakenteen
eheyttämiskeinot olivat kysymyslistalla.
kysymyksiin. (STT:n juttu Jyrki
Kataisen kannasta Portugalin
tukipaketin kaatamiseen 7.4.)
Urpilaisen mukaan pankit ja sijoittajat
on vihdoin saatava vastuuseen
rahoituskriisistä, jonka taustalla on
näiden toimijoiden valtava riskinotto.
Hänen mukaansa Portugalin
tukeminen ei ole hyväksyttävää, jos
pankkien ja sijoittajien vastuu ei
toteudu. (STT). Opiskelijavalintauudistuksen on määrä
vähentää pääsykokeita, minkä
uskotaan hillitsevän kurssien
suosiota.
Kurssien järjestäjät eivät
kuitenkaan usko suosion romahdukseen. Myös
kilpailevan Valmennustiimi
Eximian koulutukset ovat lisänneet suosiotaan tasaisesti
viime vuosina.
Opetus- ja kulttuuriministeriö on ollut huolissaan valmennuskurssien luomasta
eriarvoisuudesta. Tuli tuhosi ainakin kolme hehtaaria
metsää, 6?7 hehtaaria hakkuuaukeaa ja 300?400 kuutiota
hakkuujätettä.
Muualla Suomessa taltutettiin sunnuntaina yli kymmenen ja lauantaina ainakin parikymmentä maastopaloa. toukokuuta 2011
Uutiset
Jyrki Katainen saa pian
vastaukset lisäkysymyksiinsä
Nokia: Valtaosa
irtisanottavista
saa uutta työtä
Hallitustunnustelujen rinnalla tehdään päätös Portugalin tukipaketista
STT | OLLI KEMPPAINEN
Hallitustunnustelija Jyrki Katainen (kok.) saa maanantaina
vastaukset hallitukseen pyrkiville puolueille esittämiinsä
lisäkysymyksiin. Häneltä odotetaan alkuviikosta ratkaisua,
mitkä puolueet ryhtyvät 18.
toukokuuta neuvottelemaan
uudesta hallituksesta.
Katainen pyysi torstaina
kaikilta puolueilta näkemystä
muun muassa hallituskauden
tärkeimmistä menotarpeista.
Lisäksi hän pyysi puolueita
asettamaan keinot kestävyysvajeen umpeen kuromiseksi
tärkeysjärjestykseen sekä listaamaan hallituskauden tärkeimmät lainsäädäntöhankkeet. toukokuuta.
Hallitukseen
kolme suurinta?
Perussuomalaiset
vastustaa tukipakettia
SDP:ltä Katainen kaipasi li-
säksi vastausta muun muassa
siihen, mihin toimiin puolue
on valmis ryhtymään valtion
velkaantumisen pysäyttämiseksi, jos talouskasvu ei hoida
asiaa.
Perussuomalaiset saivat kotiläksykseen selventää kantaansa Suomen kansainvälisiin ilmastopoliittisiin sitoumuksiin.
Hallitusta ryhdyttäneen yrittämään kolmen suurimman
puolueen eli kokoomuksen,
SDP:n ja perussuomalaisten
kesken. Valmentajat arvioivat, että kursseille hakeudutaan vastedes jo peruskoulussa ja lukiossa.
??Koulutettavia riittää aina.
HINNAT VOIMASSA MA?KE 9.?11.5.2011, ELLEI TOISIN MAINITA.
Tarjoukset myös netissä www.k-citymarket.?
Valio Olo
Valio
2
normaalisuolainen,
2,78 /kg
1
19
39
kpl
Valio
KERROSVIILIT
200 g
ei laktoosittomat,
2,00?2,27 /kg,
yks. 0,64 /prk (3,20 /kg)
2.
4
prk
Valio Polar
JUUSTO
5%, 10% tai 15%
600?700 g
2
20
Valio Viola
TUOREJUUSTOT
200 g
8,56?9,98 /kg
5
Maastopalot
riehuivat
ympäri
maata
9,95 /kg
1
99
99
kpl
rs
SALO
Hämeentie 24?30, puh. Vasemmistoliiton ja kristillisdemokraattien
hallitustie noussee myös pystyyn.
Keskiviikkona
ratkaisu Portugalista
Tiistaina ovat koolla puolueiden eduskuntaryhmät, joiden
edustajat aloittivat loppuviikosta neuvottelut Suomen
kannasta EU:n neuvottelemaan Portugalin tukipakettiin.
Eduskunnan suuren valiokunnan on määrä päättää asiasta
keskiviikkona, jotta Katainen
voi toimitusministeristön valtiovarainministerinä kertoa
siitä eteenpäin muille euroryhmän maille.
Euroryhmän valtiovarainministerikokous on koolla Brysselissä maanantaina 16. (Vastaus
Kataiselle 3.5.)
Hallituksen tulee toimia aktiivisesti
eurooppalaisen talouden
vakauttamiseksi ja tulevien
taloudellisten kriisien
ennaltaehkäisemiseksi. Muualta tulevat joutuvat jättämään kurssin väliin
tai etsimään vuokra-asunnon,
hän selventää.
Tujulan mukaan monet menevät kursseille varmuuden
vuoksi, koska eivät halua jäädä
muita heikompaan asemaan.
??Syntyy mielikuva, että ilman kurssia ei pääse sisään.
Tyyskylän
vanha
kartano
paloi maan
tasalle
Siuntiossa
LAADUKASTA ALKUVIIKKOA
CITTARISTA
RUOANSULATUSJOGURTTI
4 x 125 g
votteluja käydään tällä hetkellä eri yksiköissä.
Työntekijät ottivat johdon arvion vastaan tyytyväisinä mutta hämmentyneinä.
??Tämä on hyvä uutinen. (STT:n juttu Jutta Urpilaisen
tiedotteesta 7.4.)
Soini sanoi Ylen tv-tentissä, että
perussuomalaiset äänestävät
myös Portugalin tukipakettia
vastaan. Alan suurin yritys Valmennuskeskus kasvatti tänäkin vuonna koulutettaviensa
määrää kymmeneksen. 020 720 3700
MA?PE 8?21, LA 8?18, SU 12?18.
Asiakaspalaute: tom.eriksson@citymarket.?
www.k-citymarket.fi
Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 8,21 snt/puh + 6,9 snt/min (sis alv 23%), matkapuhelimesta 8,21 snt/puh + 16,9 snt/min (sis alv 23%).
Lisätiedot www.kesko.fi/
Vastuullisuus
Kilpailu siirtyisi vain nuorempiin ikäluokkiin, mikä ei
mielestämme ole toivottavaa,
sanoo toimitusjohtaja Janne
Nousiainen Valmennuskeskuksesta.
Suomen ylioppilaskuntien
liiton hallitukseen kuuluva
Matti Tujula arvelee, että yli
puolet lääke-, oikeus- ja kauppatieteelliseen päässeistä käy
valmennuskurssin. Liekit uhkasivat levitä läheiseen metsään
ja rakennuksiin, mutta palokunta sai tilanteen ajoissa hallintaan.
Paikalla oli reilut kymmenen
yksikköä Länsi-Uudenmaan
pelastuslaitokselta ja sopimuspalokunnista. (Vastaus
Kataiselle 2.5.)
Räsäsen mukaan
kristillisdemokraatit voivat hyväksyä
Portugalin tukipaketin tietyin
ehdoin.(STT:n uutinen 3.5.)
STT
Valtaosa matkapuhelinvalmistaja Nokiasta Suomessa irtisanottavista työntekijöistä löytää
uutta työtä, arvioi Nokian yhteiskuntasuhteista vastaava
johtaja Esko Aho Ylelle.
??Sen perusteella, mitä olen
nähnyt tapahtuvan ja mitä tällä
hetkellä näen, valtaosalle sijoittuminen uuteen työpaikkaan
tapahtuu ilman minkäänlaista
työttömyysjaksoa välissä, Aho
sanoo Ylen haastattelussa.
Ahon mielestä alihankkijoiden voi sen sijaan olla vaikeaa
löytää korvaavaa työtä.
Nokia aikoo vähentää Suomessa 1?400 työntekijää. 8
SALON SEUDUN SANOMAT
Maanantaina 9. Sen rakennusvuodesta
ei ole tarkkaa tietoa, mutta ulkoasun arvellaan olevan peräisin Carl Ludvig Engelin koulukuntaan kuuluneen suunnittelijan kädestä 1800-luvulta.
(STT)
PALAVOI 500 g
4,38 /kg
2,75 /kg,
yks. Siksi uuden
hallituksen on tähdättävä laajaan
kansainvälisen rahoitusjärjestelmän
pelisääntöjen uudistamiseen.
(Vastaus Kataiselle 2.5.)
Emme voi hyvällä omallatunnolla
tukea Portugal-pakettia emmekä
pysyvän vakausmekanismin
luomista. (STT:n juttu
24.3.)
?Velkojat, pankit ja muut
luottolaitokset joutuvat tulemaan
vastaan ja antamaan osan
saatavistaan anteeksi, ihan niin
kuin normaalissa velkajärjestelyssä.
(eduskuntaryhmän puheenjohtaja
Bjarne Kallis STT:n jutussa 24.3.)
Vaalien jälkeen
Kokoomus
SDP
Perussuomalaiset
Keskusta
Suomen on myös turvattava
vaikutusvaltansa maatamme
koskeviin kansainvälisiin
päätöksiin. 0,46 /prk (2,30?2,63 /kg)
prk
kpl
Valio
JOGURTIT
175?200 g
5
Tyyskylän kartano Siuntiossa
Uudellamaalla tuhoutui käyttökelvottomaksi tulipalossa
sunnuntaina.
Päivystävän palopäällikön
mukaan palo syttyi kunnostustöiden yhteydessä, kun kartanossa poistettiin maalia kuumailmapuhaltimella.
Kartanossa oli ihmisiä palon
syttyessä, mutta loukkaantumisilta vältyttiin. Iltapäivällä syttyneen palon sammuttamisen
arvioitiin kestävän jopa aamuun asti.
Tyyskylän kartano on kulttuurihistoriallisesti arvokas rakennus. Mukaan pyrkii lisäksi
ainakin RKP.
Keskusta on ilmoittanut, että
se jää vaalitappion kärsineenä
oppositioon. Häneltä ei kuitenkaan
kuultu myöntävää vastausta
siihen, jättäytyykö puolue pois
hallituksesta, jota johtaa
tukipaketit hyväksyvä puolue.
(STT:n juttu 7.4.)
Pääministeri arvioi, että nykyhallitus
joutuu esittelemään Portugalipaketin uudelle eduskunnalle
toimitusministeristönä. Neu-
Entistä useampi
kohentaa taitojaan
valmennuskurssilla
STT |MINNA KARKKOLA
Yhä useampi kohentaa taitojaan valmennuskurssilla
ennen korkeakoulun pääsykokeita. (STT)
TILAA SALON SEUDUN SANOMAT
Soita: Tilaajapalveluun 02-770 2626
Tilaukset myös netissä: www.sss.fi
SALON SEUDUN SANOMAT
Kymmenet maastopalot pitivät
palokunnat kiireisinä viikonloppuna eri puolilla Suomea.
Viikonlopun suurin maastopalo syttyi sunnuntaina Eurajoella Satakunnassa. Emme myöskään
hyväksy Suomen vastuiden
kasvattamista väliaikaisessa
rahoitusvakausvälineessä.
(Vastaus Kataiselle 2.5.)
Keskustan on mielestäni nyt syytä
vakiintuneen tavan mukaan odottaa
hallitusta muodostavilta puolueilta
yhteistä näkemystä ohjelmasta
yleensä ja erityisesti euromaiden
velka-asiasta.
(Mauri Pekkarisen tiedote 6.5.)
Vasemmistoliitto
Vihreät
RKP
Kristillisdemokraatit
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä
on vastustanut näitä tukia ennen
vaaleja ja vastustaa niitä nyt.
(Eduskuntaryhmän kannanotto
4.5.)
Vihreät kannattaa Portugalin
lainoittamista kunhan on selvää, että
Suomen tulevasta EU-ja
talouspolitiikasta vastaava hallitus
tukee tätä linjaa. Hän pitää
kehitystä huolestuttavana, sillä järjestelmä luo taloudellista
ja alueellista eriarvoisuutta.
??Kaikilla ei ole kursseihin
varaa, ja ne järjestetään pitkälti suurilla yliopistopaikkakunnilla
(STT?AFP)
Mossadin
ex-johtaja ei
kannata ilmaiskuja
Iraniin
JERUSALEM. Opettajia uhkaa
syksyllä erottaminen, jos kielitaito ei ole karttunut vaatimuksia vastaavaksi.
Mielenosoitusten takia sisäministeriö julisti Tunisiin öisen ulkonaliikkumiskiellon lauantaiiltana.
Mielenosoitukset saivat pontta, kun entinen ministeri varoitti syrjäytetyn presidentin Zine
al-Abidine Ben Alin tukijoiden
saattavan yrittää vallankaappausta, jos islamistit voittavat
heinäkuuksi suunnitellut vaalit.
Ben Ali lähti maanpakoon
tammikuussa mielenosoitusten
jälkeen. Italian merivartiosto
onnistui pelastamaan arviolta 500 pakolaista, joita
kuljettanut alus ajoi karille
Lampedusan saaren lähellä
sunnuntain vastaisena yönä.
Suurin osa tulijoista oli Libyassa asuvia siirtotyöläisiä
Saharan eteläpuolisesta Afrikasta ja Aasiasta. Heidän mukaansa kirkossa pidetään vankina kristittyä naista,
OSLO. Kuohunta
alkoi työttömäksi jääneen nuoren polttoitsemurhan jälkeen.
Opettaja Ljudmila Taranova neuvoo Jaan Zabrodinia ja Natalja Mehrenhinaa tallinalaisessa Paekaaren koulussa.
??Päätös koulu-uudistuksesta
tehtiin poliittisten eikä pedagogisten syiden perusteella,
Semjonov sanoo. Seismologit eivät kykene ennustamaan, milloin tuho voisi
yllättää järistysherkän alueen.
??Emme voi mitenkään tie-
tää, koska sellainen järistys
voisi tapahtua tai sitten ei,
kertoo geofyysikko Benjamin
Brooks Hawaii Manoa -yliopistosta.
Nature Geoscience -tiedelehdessä sunnuntaina julkaistu
ennuste Bolivian mahdollisen
maanjäristyksen voimakkuudesta on 125-kertainen aiempaan arvioon verrattuna.
Ennusteiden teossa käytetään
GPS-tekniikkaa.
lisää valtaa
QUITO | STT?Reuters?AFP
Ecuadorin presidentin Rafael
Correan valtaoikeudet ovat
lisääntymässä. (STT?Reuters)
MOSKOVA. Luvut yltävät jo
lähes samaan tasoon kuin taantumaa edeltäneenä ennätysvuonna
2008, jolloin miljardöörejä oli 75.
Maan rikkain on kuuden edellisvuoden tapaan teräsparoni Laksh-
mi Mittal, jonka omaisuuden arvo
on noin 20 miljardia euroa. Norja on päättänyt vetää lähes kaikki hävittäjäkoneensa pois Libyasta, kertoo
maan yleisradioyhtiö NRK.
Libya-operaatioon on osallistunut kuusi Norjan F-16hävittäjää.
Hallituslähteiden mukaan
sotilasliitto Nato on ilmoittanut, etteivät hävittäjien
tehtävät jatku nykymuotoisina, joten useimmat niistä on
päätetty kutsua kotiin etuajassa. Ernesto ja Kirsty Bertarelli, lääketeollisuus, 7,8 miljardia
6. Pääsyitä tunisialaisten
tyytymättömyyteen ovat köyhyys ja työttömyys. Väkivaltaisuuksissa käytettiin myös palopommeja.
Koptiseurakunnan mukaan
yhteenotossa kuolleista ainakin viisi oli kirkon jäseniä.
Koptijoukot ottivat yhteen
myös poliisin kanssa, koska
poliisit eivät heidän mielestään
Lehtikuva/Kai Juvakka
tä enemmistö venäläisistäkin
puoltaa muutosta. Laji on
maassa erittäin suosittu.
Lehtikuva/AFP Photo/Raul Arboleda
Ecuadorin presidentti Rafael Correa tuuletti kuultuaan alustavan äänestystuloksen.. Yliopistoista valmistuvat nuoret opettajat taas hakeutuvat muille aloille, jos vain
kykenevät.
??600 euroa ei ole houkutteleva palkka, Lind toteaa.
Tarton yliopistossa tehdyn
selvityksen mukaan valtaosa venäläisistä lukiolaisista
on halukkaita opiskelemaan
muutamia aineita viroksi.
Kuitenkin vain alle neljäsosa
haluaisi käydä lukiota, jossa
60 prosenttia opetuksesta on
viroksi.
Paekaaren koulun lukiossa
vajaa 40 prosenttia tunneista
opetetaan vielä viroksi, mutta
rehtori Lindin mukaan jo nyt
oppilailla on vaikeuksia opetuksen omaksumisessa.
??Kaikki ymmärtävät, että viron kieltä täytyy oppia, mutta
sitä ei saa tehdä muun oppimisen kustannuksella, Lind
toteaa.
Libyan
pakolaisten laiva
ajoi karille
Lampedusan
vesillä
ROOMA. Heitä
vietiin neljään eri sairaalaan
hoidettavaksi.
Myös läheinen koptikirkko
tuhoutui pahoin yöllisessä tuhopoltossa.
Muslimien ja kristittyjen välit ovat olleet Egyptissä kireät
jo pitkään.
Turvallisuutta valvotaan ?rautakouralla?
Egyptin oikeusministeri vakuutti sunnuntaina, että
maan turvallisuutta ja järjestystä valvotaan rautaisella otteella.
??Viranomaiset iskevät rautaisella kädellä kaikkia, jotka
uhkaavat kansakunnan turvallisuutta, sanoi Abdel Aziz
Koulu-uudistus jakaa
Viron venäläisväestöä
Virosta tulee syksyllä venäläisten lukioiden opetuskieli
TALLINNA | STT?KAI JUVAKKA
??Kaikki venäläisnuoret ha
luavat oppia viroa. SALON SEUDUN SANOMAT
Maanantaina 9. Leonard Blavatnik, teollisuus, 7,1 miljardia
Kristityt ja muslimit ottivat
rajusti yhteen Kairossa
Lyhyet
Toistakymmentä
kuoli
vankilakapinassa
Bagdadissa
Lehtikuva/AHP Photo/Khaled Desouki
Lähes
200 sai
vammoja
KAIRO | STT?AFP?Reuters
Egyptissä uskontokuntien välinen kyräily on leimahtanut
rajuiksi väkivaltaisuuksiksi.
Kristityt ja muslimit ottivat verisesti yhteen lauantaina ja sunnuntain vastaisena yönä maan
pääkaupungissa Kairossa.
Sairaala- ja viranomaislähteet kertoivat, että ainakin 12
ihmistä kuoli ja lähes kaksisataa sai vammoja myöhään
yöhön jatkuneissa yhteenotoissa Imbaban työläiskaupunginosassa.
Kuolleiden joukossa oli kuusi muslimia ja neljä kristittyä.
Kahta ei ollut tunnistettu vielä
illalla.
Armeijan mukaan noin 190
väkivaltaisuuksiin osallistunutta pidätettiin ja he joutuvat
sotilastuomioistuimen eteen.
Asevoimien neuvosto, joka
johtaa Egyptiä presidentti
Hosni Mubarakin hallinnon
kaatumisen jälkeen, ilmoitti
vievänsä pidätetyt sotilastuomioistuimeen ?pelotteena kaikille, jotka kuvittelevat voivansa leikkiä tämän kansakunnan
voimavarojen kanssa?.
Hallitus sanoi sunnuntaina
tiukentavansa uskonnollisten
hartaudenharjoituspaikkojen
valvontaa. Uskonnollisen eripuran lietsojiin voidaan hallituksen mukaan soveltaa terrorismin vastaisia lakeja.
Koptinainen
vankina?
Väkivaltaisuudet puhkesivat
myöhään lauantaina Imbaban
alueella koptikirkon luona.
Paikalle marssi satoja vanhoillisia salafistimuslimeja. Tämä
on paluu (entisen presidentin)
Ben Alin päiviin, sanoi mielenosoitukseen osallistunut virkamies Chaqib, joka ei halunnut
kertoa sukunimeään.
osaamiseen. He haluavat asua ja työskennellä täällä,
vakuuttaa 16-vuotias Jaan
Zabrodin.
Tallinnalaisen Paekaaren
koulun yhdeksättä luokkaa
käyvä Zabrodin on opiskellut
viroa ensimmäisestä luokasta alkaen, mutta vastaukset
tulevat verkkaisesti, vahvalla
korostuksella ja sanoja hakien.
Zabrodinin ja hänen luokkatoveriensa kielitaidon on syytä
parantua, sillä syksystä läh
tien venäläisten koulujen lukio-opetuksesta 60 prosenttia
järjestetään viron kielellä.
Lukioiden kieliuudistus aloitettiin asteittain jo vuonna
2007. Hän uskoo,
että pieni vähemmistö on tehnyt asiasta tarkoituksella poliittisen kiistan.
??Ihmiset ymmärtävät, että
uudistus on tarpeellinen, mutta heillä on huoli siitä, että
opetuksen laatu ei saisi kärsiä.
Sen eteen teemmekin työtä,
Käosaar kertoo.
Tallinnalaisen Ihmisoikeusinstituutin johtaja Aleksei
Semjonov on jyrkästi uudistusta vastaan. Heidän
aluksensa alkuperäinen määränpää oli Malta. (STT)
Kristitty nainen marssi Kairon kaduilla ristin kanssa sunnuntaina.
suojelleet riittävästi kristittyjä.
Loukkaantuneilla oli ampumahaavoja ja erilaisia murtumia ja muita vammoja. Virolaiset opettajat
eivät halua tulla venäläisiin
kouluihin. Toisena on niin ikään teräsbisneksellä
rikastunut Alisher Usmanov (14,2
miljardia) ja kolmantena jalkapallomesenaattinakin tunnettu Roman
Abramovitsh (11,8 miljardia).
(STT?AFP)
Monilla Britannian rikkaimmista
on ulkomaalaistausta
1. Iskut olisivat todennäköisesti myös
kansainvälisen oikeuden
vastaisia.
Israelin ilmaiskuilla Iraniin on spekuloitu pitkään.
(STT)
Libyan kapinalliset
peruivat puheet
Venäjän poliisi
Italian aseista
pidätti tieBENGASI. (STT?AFP)
Norja vetämässä
hävittäjiään pois
Libya-operaatiosta
joka on kääntynyt muslimiksi.
Tilanne kärjistyi nopeasti kivien heittelyksi ja sitten ammuskeluksi. Sen jälkeen mies vapautti ja aseisti joukon muita
vankeja
Kuolleista kahdeksan on
poliiseja ja kymmenen vankeja. Moskovassa poliisi pidätti sunnuntaina 25
ihmistä, jotka osallistuivat
kiisteltyä Moskova?Pietarimoottoritietä vastustavaan
mielenosoitukseen
Poliisin mukaan pidätetyt
yrittivät järjestää luvattoman väenkokouksen, eivätkä
totelleet käskyä hajaantua.
Tiehanketta vastustetaan,
koska väylä kulkisi Moskovan läheisen Himikin metsän poikki. Israelin tiedustelupalvelun Mossadin exjohtaja Meir Dagan tyrmää
ajatukset Israelin ilmaiskuista Iranin ydinlaitoksiin,
kertoo sanomalehti Haaretz.
Dagan huomauttaa, että
Iran on hajauttanut ydinohjelmansa lukuisiin laitoksiin,
joita vastaan on vaikea hyökätä tehokkaasti. toukokuuta 2011
Ulkomaat
Vinkkaa
juttu!
n toimitus@sss.fi
(02) 7702 314
Britannian rikkaat rikastuivat
LONTOO. Roman Abramovitsh, öljyteollisuus, 11,8 miljardia
4. Lakshmi Mittal, terästeollisuus, 20 miljardia euroa
2. Sunday Times -lehden
vuosittaisen listauksen mukaan
maassa on nyt peräti 73 miljardööriä, kun viime vuonna heitä oli 53.
Maan tuhannen rikkaimman yh-
teenlaskettu omaisuus kasvoi viime
vuodesta 18 prosentilla noin 450
miljardiin euroon. Viron kielivirasto antoi
keväällä viimeisen varoituksen
koulun 20 opettajalle, joiden
kielitaito ei vastannut kielivaatimuksia.
Monen opettajan viron taito rajoittuu yhä vain alkeiden
nään yhdessä ja torjuvat vastavallankumouksen, ministeri
sanaili.
Egyptin liki 80-miljoonaisesta väestöstä koptikristittyjä on noin 10 prosenttia. He
katsovat olevansa syrjittyjä ja
syyttävät muslimienemmistöä
toistuvista hyökkäyksistä.
600 euron
palkka
Rehtori Valeri Lindin mukaan päteviä opettajia on vaikea löytää. Zabrodin pitää uudistusta kuitenkin hyvänä.
?Haluan
lääkäriksi?
??Haluan myöhemmin opiskella Tarton yliopistossa lääkäriksi. Opetus siellä on viroksi, hän
perustelee.
Viron opetusministeriön mukaan uudistus on tarpeellinen
juuri siksi, että venäläisnuoret
voisivat jatkaa opintojaan virolaisissa korkeakouluissa
ja pärjäisivät paremmin työmarkkinoilla. Hänestä koulu-uudistuksen suurin virhe
oli se, ettei sitä ennen käyty
avointa keskustelua venäläisvähemmistön kanssa.
al-Gindi hallituksen kriisikokouksen jälkeen.
Hänen mukaansa yöllisissä
väkivaltaisuuksissa oli kyse
?vastavallankumouksesta?,
jolla yritettiin lietsoa rauhattomuutta maahan.
??Egyptin kansa, ylväs poliisi
ja suuri armeija seisovat tä-
Tunisialaisten mielenosoittajien
ja poliisin yhteenotot jatkuivat
sunnuntaina neljättä päivää.
Poliisi käytti jälleen kyynelkaasua hajottaakseen maan
pääkaupungissa Tunisissa mielenosoituksen, jossa arvosteltiin
väliaikaishallintoa. ja
lisätä heidän poismuuttoaan
Virosta.
Paekaaren koulun opettajat
ovat venäläisiä ja vain puolet
heistä kykenee opettamaan viroksi. Alisher Usmanov, terästeollisuus, 14,2 miljardia
3. Verinen vankilakapina vaati sunnuntaina
ainakin 18 ihmisen hengen
Irakin pääkaupungissa Bagdadissa.
Kapina sai alkunsa, kun
poliisit kuulustelivat miestä,
jota epäillään viime lokakuisen kirkkoiskun suunnittelusta.
Kuulustelun aikana mies
onnistui sieppaamaan vartijan aseen ja ampumaan
hänet. Sitä tuki 48 prosenttia
ja vastusti 41 prosenttia. tai sitten
ei. Libyan kapinalliset mielenosoituksen
peruivat myöhään lauantaina puheitaan siitä, että Italia osallistujia
alkaisi aseistaa heitä.
Itä-Libyan kapinallisten
johtaja Abdel Fattah Junes sanoi televisiokanava AlJazeeran lähetyksessä, etteivät kapinalliset ole saaneet
aseita Italialta tai miltään
muultakaan maalta.
Hänen mukaansa kyseessä oli väärinkäsitys. Osastopäällikkö
Irene Käosaar on varma, et-
BAGDAD. Aktivisteja
kuohuttavat myös poliisin kovat
otteet.
??Reaktio on liian julma. Hän on vakuuttunut siitä, että uudistuksen tarkoituksena on näyttää
venäläisille ?kaapin paikka. Hallituksen rankat säästötoimet eivät ole vaikuttaneet Britannian upporikkaiden elämään,
päinvastoin. Se on jakanut Viroa samoin kuin pakkoruotsikysymys
Suomea. (STT?AFP)
Tunisialaiset
Kansanäänestys
osoittivat
antoi Ecuadorin
mieltään uutta
hallintoa vastaan presidentille
TUNIS | STT?Reuters
Venäläiset
pois
9
Boliviaa uhkaa
tuhoisa maanjäristys
PARIISI | STT?AFP
Seismologit varoittavat tuhoisan maanjäristyksen vaarasta
Boliviassa.
Jopa 8,9 magnitudin suuruinen maanjäristys uhkaa ravistella aluetta, jossa asuu pari
miljoonaa ihmistä . Laiva joutui
merihätään ilmeisesti peräsinvian takia. Viikonloppuna
järjestetyn kansanäänestyksen
alustavien tulosten mukaan
presidentin uudistusehdotukset ovat saaneet enemmistön
kannatuksen.
Tutkimuslaitosten sunnuntaina julkaisemien ennusteiden mukaan ehdotukset hyväksyi noin 57?64 prosenttia
ecuadorilaisista. Westminsterin herttua Gerald Grosvenor, kiinteistöt, 8 miljardia
5. Junes
kertoi, että aiemmin aseistamisesta kertonut kapinallisneuvoston varapuheenjohtaja oli ilmaissut itseään huonosti. Myös keskusvaalilautakunta arvioi, että
esitykset menivät läpi.
??Olemme ottaneet tärkeän
askeleen kohti rauhaa, demokratiaa ja uutta isänmaata,
Correa kiirehti julistamaan.
Uudistusten myötä Correa
saa lisää valtuuksia valvoa
oikeuslaitosta sekä mediaa.
Maahan voidaan muun muassa perustaa erityinen neuvosto
valvomaan mediasisältöjä.
Arvostelijoiden mielestä presidentti haluaa vain vaientaa
kriittiset äänet.
Samassa ryppäässä muiden
esitysten kanssa kansa äänesti
härkätaisteluiden kieltämisen
puolesta
Sen sijaan mukana on
runsaasti suomalaisia kantaesityksiä ja nuoria ohjaajia.
Pääohjelmistossa on 15 suomalaista vierailuesitystä ja 10
ulkomaista.
Mukana useita
vahvoja kotimaisia
Mukana on itseoikeutetusti
kahden vahvan trilogian päätösosat: Leea ja Klaus Klemolan New Karleby ja Sirkku
Peltolan Lämminveriset. Soittamisen
kautta syntyvät uudet kappaleet.
Oman musiikkinsa aluksi
pianolla säveltävä Aino on samaa mieltä. Auvo
Vihro on löytänyt niistä yhteisiä piirteitä.
??Molemmissa on mukana
mummo sekä maahanmuuttajia. Teatro en el Blanco
??Esille on astumassa voimakkaita ja lahjakkaita naisteatterintekijöitä.
Tuntuu siltä, että jätkät ei nyt pärjää.. Senni
määrittelee kappaleensa balladeiksi, joissa kerrotaan muun
muassa rakkaudesta. Lavalla
on kaksi hullua veljestä.. Aino miettii
sen sijaan vielä tulevaisuuttaan, jossa myös musiikilla voi
olla iso rooli.
Myös Senni on soittanut Ainon tavoin aiemmin harmonikkaa, mitä kautta tytöt ovat
myös tutustuneet toisiinsa.
Esimerkiksi Minä soitan har-
monikkaa -kilpailut kuuluvat
molempien aiempiin meriitteihin.
Tytöillä on tätä kautta luonnollisesti aiempaa esiintymiskokemusta. koulu. Eikä tur-
Kommentteja tarjonnasta
??On hienoa katsoa, miten joku ulkomaalainen on ymmärtänyt suomalaisen melankolian, kaihon ja lämmön.. Tosin Riku Nieminen ei esiinny Munamiehenä vaan tekee Paratiisinäytelmässä vaikuttavan roolin lapsisotilaiden kouluttajana.. Laulukielinä ovat suomi ja englanti.
Aino puolestaan on säveltänyt
melodisia instrumentaalikappaleita harmonikalle.
Sekä Senni että Aino sanovat tehneensä musiikistaan
aivan omanlaistaan. (STT)
Malit saivat
kulttuuripalkinnon
Mika ja Turkka Mali ovat
saaneet Suomen Kulttuurirahaston Hämeen rahaston
palkinnon. 20-vuotias musiikinopiskelija
on säveltänyt sanoittanut ja sovittanut
kappaleensa itse. Tytöt ovat peruskoulun kahdeksasluokkalaisia. Malin veljekset ovat
julkaisseet yhdessä 16 albumia vuodesta 1978 lähtien.
(STT)
STT | TARJA REPO
??Teatteri on murrostilassa.
Nuori polvi astuu esiin ja tarjoaa uuden jännittävän tyylilajin, kuvailee Teatterikesän taiteelliseen johtoryhmään kuuluva Anna-Elina Lyytikäinen.
Myös festivaali tarjoaa vision
siitä, miltä tulevaisuuden teatteri voisi näyttää.
Tampereella eturiviin nousevat moderni suomalainen teatteri ja nuoret tekijät. Sirkku Peltola.
haan, sillä ammattilaiset valitsivat sen äänivyöryllä viime
vuoden merkittävimmäksi esitykseksi.
Ulkomaisista vierailijoista
belgialainen Needcompany käsittelee sotaa ja väkivaltaa Euroopassa. Harmonikka tulee
mukaan, kun kappale on lähes
valmis. Auvo Vihro.
??Minna Haapkylä sai pääroolistaan hienon vastaanoton ensi-illassa
Berliinissä. Hänen ensimmäinen
kilpailuesiintymisensä on tiistaina ensimmäisessä semifinaalissa.
Takana ovat jo kahdet varsinaiset harjoitukset. Ne käsittelevät syrjäytymistä ja Suomen tilaa. Taiteilijanimeä Senny
käyttävä Senni käy Helsingissä keskiviikkoisin koulupäivän
jatkeeksi, Ainon soitto-opinnot
Helsingissä sijoittuvat lauantaille.
Kumpikaan tytöistä ei koe
järjestelyä mitenkään haitalliseksi. Orkesteri on
kutsuttu Helsingin keväisen
kamarimusiikkitapahtuman
erikoisvieraaksi ensi tiistaina. Ensimmäisissä harjoituksissa Paradise Oskarille paljastui, että hänen taustakuvakseen on tehty mahtava sininen
planeetan kuva.
??Oikein hyvää työtä lavasteidentekijät
olivat tehneet. Nuoret esittävät omaa musiikkia.. Instrumenttina Sennillä on piano.
Halikkolainen Aino Kivikallio
opiskelee puolestaan harmonikkaa Sibelius-Akatemian
nuorisokoulutuksessa.
Molemmilla on lisäksi ?päivätyönä. Anna-Elina Lyytikäinen koomikkoesityksestä Don´t
Explain.
??Lämminverisissä kiteytyy se kipein ja tärkein asia, jonka takia teen
näytelmiä. Senni pitää jazzlaulusta, mutta vielä
hänen laulunsa eivät ole jazzia.
Vaikka Ainolla ei harmonikansoittajana ja säveltäjänä ole
esikuvia, hän paljastaa pitävänsä Petri Makkosen musiikista.
Sennin mukaan tärkeintä
omaa musiikkia tehdessä on
löytää hyvä fiilis. Yrjö
Juhani Renvall Cilla Backin ohjaamasta Hildasta.
??Meillä on mukana molemmat Putous-finalistit: Aku Hirviniemi ja Munamies. (STT)
Teatterikesä katsoo tulevaisuuteen
Lehtikuva/Veli-Matti Parkkinen
Tampereella
tarjolla
modernia
kotimaista
ja nuoria
ohjaajia
Suomen edustaja Paradise Oskar eli Axel Ehnström.
Lyhyet
English Chamber
Orchestra
Suomeen
English Chamber Orchestra soittaa kaksi konserttia Suomessa entisen ylikapellimestarinsa Ralf Gothónin johdolla. Palkintosumma
on yhteensä 20 000 euroa.
Muusikkoveljekset tunnetaan forssalaisina, ja monet
heidän laulunsa kertovat
värikkäistä forssalaispersoonista. Voi olla, että näytelmä nähdään Suomessa vain Tampereella.. Lisäksi
molemmissa nuori etsii tapaa,
jolla voi olla muille avuksi.
Tampereella nähdään elokuun
Omaa
musiikkia
konsertissa
Nuoret Senni Rantanen
ja Aino Kivikallio tiistaina
Veturitallissa
SSS | Veli-Matti Henttonen
veli-matti.henttonen@sss.fi
Tampereen Teatterikesässä nähdään Leea ja Klaus Klemolan Kokkola-trilogian päätösjakso.
ensimmäisellä viikolla myös
esityksiä, joilla on jokin erityinen lähtökohta. klo 19.
SSS/Minna Määttänen
Aino Kivikallio (vas.) ja Senni Rantanen konsertoivat ensi tiistaina Salon
taidemuseossa. Päinvastoin.
Senni sanoo hetkeään epäröimättä päätyvänsä aikuisena
musiikintekijäksi. Mitään ei synny hänen
mukaansa itseään käskemällä.
Senni ja Aino esiintyvät soolona tulevassa ensikonsertissa.
Konsertin kesto on noin tunti.
nn
Kaksi tyttöä ja musiikki
-konsertti Veturitallissa
tiistaina 10.5. Tunnen ristiriitaa siitä, että minulla henkilökohtaisesti menee hyvin, mutta kaikilla ei.. Yksi niistä on
Johanna Freundlichin ohjaama Angels in America, jota harjoiteltiin kaksi ja puoli vuotta.
Poliittista satiiria tulviva
Ryhmäteatterin Eduskunta puolestaan vaati mittavat
taustatutkimukset muun muassa harmaasta taloudesta.
Kaurismäkeä
prahalaisittain
Prahalainen teatteri Dejvické
divadlo on tarttunut Aki Kaurismäen tarinaan Mies vaille
vailla menneisyyttä. toukokuuta 2011
Kulttuuri
n Kulttuuritoimitus
Veli-Matti Henttonen (02) 7702 329
Mari Areva (02) 7702 320
Vinkkaa
juttu!
kulttuuri@sss.fi
Lehtikuva/Sari Gustafsson
Euroviisujen jännitysviikko alkoi Düsseldorfissa
Eurovision laulukilpailuviikko alkoi kaupunginjohtajan vastaanotolla Düsseldorfissa Saksassa viikonloppuna .
Suomea kisassa edustaa Paradise Oskar eli Axel Ehnström kappaleellaan Da
Da Dam. Anna-Elina
Lyytikäinen.
puolestaan kuvaa rasismia ja
nationalismia Chilessä vuonna 2014. 10
SALON SEUDUN SANOMAT
Maanantaina 9. Uuden
sukupolven dokumentaarinen
ote ja energia ovat tehneet
vaikutuksen Lyytikäiseen ja
johtoryhmän toiseen jäseneen,
Auvo Vihroon.
??Muoto ei ole niin olennaista
kuin pari vuotta sitten, vaan
sisältö on noussut etualalle.
Mennään eteenpäin rohkeasti
ja rosoisesti, mutta asia edellä,
Lyytikäinen kuvaa.
Sama linja kuvastuu Teatterikesässä, jossa nähdään melko
vähän perinteisiä kamarinäytelmiä. Auvo Vihro prahalaisten Kaurismäki
-tulkinnasta.
??Esitys on kaukana taiteesta, mutta hyvin lähellä taituruutta. Senni on lisäksi
esiintynyt muun muassa Suomusjärvi-päivillä sekä yhdessä
isänsä kanssa Karkkilassa.
Nuoret ovat tehneet omaa
musiikkia jo pitkään. Vaihdoin sitten housuja
ja kenkiä niin että ne sopivat paremmin
tuon taustan väreihin, Suomen edustaja
sanoi viisujen virallisilla sivulla.
Kahdessa semifinaalissa on kummassakin 19 maata, joista kymmenen pääsee
jatkoon.
Finaali käydään lauantaina. Tytöt tekevät
salolaisittain historiaa tiistaina Salon taidemuseossa järjestettävässä konsertissa, jossa
kuullaan yksinomaan esittäjien
omaa musiikkia.
Molemmat tytöt ottavat musiikin tekemisen tosissaan.
Suomusjärvellä asuva Senni
Rantanen opiskelee nykyään
Helsingin Pop-jazz-konservatoriossa sekä Lohjalla Ira Kaspin lauluoppilaana. Tyylilajina on musta
huumori.
Lapsille on tarjolla ruotsalaisten visuaalisesti upea Joutsenlampi, joka sijoittuu yllättäen
kylpyhuoneeseen.
Nuoret salolaiset Senni Rantanen, 15, ja Aino Kivikallio, 14, soittavat ensimmäisen
oman konsertin. Jo maanantaina soittajisto esiintyy Hämeenlinnan
Verkatehtaalla
Ainakin hän saa kovasti luottoa
päävalmentaja Vjatsheslav
Bykovilta, Niskala tuumaa.
Välisarjan E-lohkon päätöskierros: Venäjä?Suomi tänään
kello 17.15 alkaen. Ero tuli siitä,
että kenttäpelaajat peittivät
vetoja aivan loistavasti, finaalissa 38 laukausta torjunut maalivahti Joni Järviö
kiitteli joukkuettaan. En tiennyt, kenet pudottaa seuraavaksi, kun ketään ei
enää ollut jäljellä, hän rehenteli Sovjetski Sport -lehdelle.
Artjuhin ei kuitenkaan tapellut rehellisesti, vaan tunki
kolmantena pelaajana mukaan
tappeluihin. Hän oli leppoisa kämppäkaveri, Niskala kertoo.
Suomessa Artjuhin muistetaan ennen MM-kisoja pelatusta EM-sarjan ottelusta, jossa
hän moukaroi paljailla nyrkeillään useita suomalaispelaajia.
MM-kisoissa liki kaksimetrisen ja 116-kiloisen Artjuhinin
maine sikailijana kasvoi entisestään, kun hän ajoi roisisti
Slovenian maalivahdin Andrei
Hocevarin päälle.
??Hän ajelee surutta maalille. SALON SEUDUN SANOMAT
Maanantaina 9. Pääosassa oli tarkka puolustuspeli
ja virheiden varominen. Sunnuntaina
Bratislavassa ei pelin jälkeen
Artjuhinille löytynyt vastustajan
riveistä kättelijöitä. Venäjää painaa
vielä sunnuntain kova Tshekkiottelu.
Leijonat pelaa maanantaina jo
turnauksen kolmannen alkuiltapelinsä. Plekanec sai
myös syöttöpisteen Jaromir
Jagrin 2?0-osumaan.
Tshekki kohtaa
Norjan tai Sveitsin
Maailmanmestari Tshekki on
valinnut vähemmän ohdakkeisen tien kuin viime vuoden
MM-Saksassa. Ilta-Sanomien
mukaan SM-liigaseura Helsingin Jokerit on hankkinut
ensi kaudeksi riveihinsä Ilari Filppulan.
TPS:n vuosi sitten SM-kultaan johdattanut Filppula,
29, pelasi kuluneen kauden NHL-seura Detroit Red
Wingsin organisaatiossa.
Sentterin kausi kului kuitenkin kokonaan farmiseura
Grand Rapidsissä, jossa hän
iski 76 ottelussa kovat tehot
20+44=64. (STT?Reuters?AFP?Ritzau)
LEIJONAPÖRSSI ENNEN
VENÄJÄ-OTTELUA
1) Tuomo Ruutu 5 ottelua,
5 maalia+0 maalisyöttöä=5
tehopistettä, plus/miinus
+2, 2) Jarkko Immonen 5,
4+1=5, 0, 3) Mikko Koivu 5,
1+3=4, +2, 4) Mikael Granlund 5, 1+3=4, +1 ja Janne
Pesonen 5, 1+3=4, +1, 6)
Sami Lepistö 5, 0+3=3, 0,
7) Niko Kapanen 5, 1+1=2,
+2, 8) Juhamatti Aaltonen 5,
1+1=2, +1 ja Anssi Salmela
5, 1+1=2, +1, 10) Janne Niskala 5, 0+2=2, +4, 11) Mika
Pyörälä 5, 0+2=2, +3, 12)
Pasi Puistola 5, 0+2=2, +2,
13) Jyrki Välivaara 5, 0+2=2,
+1, 14) Antti Pihlström 5,
1+0=1, +1, 15) Petteri Nokelainen 5, 0+1=1, 0.
Ilman tehopisteitä ovat yhä
hyökkääjistä Janne Lahti
(plus/miinus 0) ja Leo Komarov (?1) sekä puolustajista
Lasse Kukkonen (+1), Topi
Jaakola (+1) ja Ossi Väänänen (0).
l?
Maalivahdit: 1) Petri Vehanen 4 ottelua, peliminuutit
203.36, päästetyt maalit/60
min 1,18, torjuntaprosentti
94,2, 2) Teemu Lassila 2 ottelua, 104.03, 3,46, 84,62.
l?
Plekanec veivasi Tshekille lohkovoiton
Lehtikuva/AFP Photo/Samuel Kubani
Artjuhinin kovat otteet kuohuttivat taas
STT | REIMA RAUTIAINEN
Tomas Plekanec teki ottelun voittomaaliksi jääneen 3?1-osuman rangaistuslaukauksesta. Ainoastaan sijoitusottelussa Vilpas hävisi runsalla
erolla TuNMKY:lle (76?50).
ToPon lisäksi muutkin mitalit menivät pääkaupunkiseudulle, kun Honka voitti hopeaa ja HNMKY pronssia.
Vilppaan pistehai oli yhteensä 50 paunaa nakuttanut Miro Patrakka. Nyt tilillä
on viidestä ottelusta viisi voittoa yhteismaalein 18?7.
Kun viime vuoden MM-kisojen loppusuora otetaan huomioon, Tshekin voittoputki on
kymmenen ottelun mittainen.
Tshekki kohtaa MM-puolivälierissä jatkolohkonsa ykkösenä joko Norjan tai Sveitsin Flohkosta.
Voimahyökkääjä Antti Pihlström
tutustui harvinaisena vapaapäivänä Bratislavan kauppoihin.
taja Jaloselle.
??En ole pelaajien mielipidettä
kysellyt, mutta jos saa valita,
niin mieluummin kello 16.15
alkava ottelu kuin se myöhempi. Tilanteiden jälkeen hänen
toimestaan saattaa tulla kyynärpäätä päähän jopa maalivahdille. Syntyi tilanteita,
jossa kaksi venäläistä pieksi
yhtä suomalaista.
??Olihan se aika törkeää. (SSS). Tuoko hän ryhmään jotain
lisäarvoa?
??Enpä tiedä. Ei
kolmantena miehenä saisi sinne kahden pelaajan keskinäiseen tappeluun enää mennä.
Kyllä hänen pitäisi se tajuta.
Hänellä vähän karkasi mopo
siinä tilanteessa.
??Toisaalta linjatuomareillakin olivat vähän hanskat hukassa silloin, katsomosta joukkotappelua seurannut Niskala
muistelee.
Pelipaita päälle, aivot
jäävät pukukoppiin?
Niskalan mukaan Artjuhin
osaa käyttäytyä harjoituksissa,
eikä telo joukkuetovereitaan.
Tällä kaudella Artjuhin kiekkoili ammatikseen KHL-joukkue Pietarin SKA:ssa.
??Ei hän treeneissä ainakaan
minun aikanani omia äijiä kolannut.
??Se on eri juttu sitten, kun
on ottelu kyseessä. Pietarin
SKA:n hyökkääjäkolossi taklasi toisessa erässä sekä Karel Rachunekia että Milan
Michalekia niin, että tshekkipelaajat joutuivat kaukalosta
sivuun. Myös
maalivahdit Viktor Fasth ja
Leonardo Genoni pelasivat
erinomaisesti. Nieminen on tuoreimmalla listalla sijalla 57.
Karsinnan avauskierroksella Nieminen kellisti hollantilaisen Thomas Schoo-
JÄÄKIEKKO. Monilla pelaajilla saattaa tulla rutkasti
tunnetta mukaan pelitilanteessa, mikä näkyy ylilyönteinä.
Tämän tyyppisillä pelaajilla se
on niin, että kun laitetaan pelipaita päälle, he eivät oikein
mieti, että mitä siellä kentällä
tapahtuu.
Niskalaa ei pelota Artjuhinin
kohtaaminen MM-kaukalossa.
??Eiköhän me vain rokoteta
niistä jäähyistä, joita hän mahdollisesti ottaa. Tanska
voitti, mutta menetti samalla
jatkomahdollisuutensa.
??Ajattelimme pitää hauskaa
voiton jälkeen, mutta saimmekin viettää illan poliisin pakeilla, joukkueen kapteeni Morten
Green kertoi.
Pitkäkynnet löysivät mukaan-
todennäköisyydellä sitä, ettei
Jääkiekkoliitto lennätä MMSlovakiaan pelaajavahvistuksia NHL:stä. Artjuhinille ei tuomittu
tilanteista jäähyä.
Artjuhin herätti huhtikuussa
pahennusta mätkittyään EMsarjan ottelussa Mikko Koivua
ja Sami Lepistöä. Ihan hyvä jos
ottaa.
Oliko Artjuhinin valinta Venäjän joukkueeseen perusteltu. Esimerkiksi mestaruuden voittanut ToPo voitti Vilppaan
vain kuudella pisteellä (69?
63). Ruotsi oli aika tuttu vastustaja
kun oli pelattu monta kertaa
vastakkain, mutta tuntui,
että tänään he eivät saaneet
aikaan niin paljoa pahoja
laukauksia kuin edellisissä
kohtaamisissa. Ehkä hän tuo
luistelu- ja taklausvoimaa. ?Ensi vuonna otamme MMjoukkueeseemme tappelijat
mukaan, tuomarilinjaan suivaantunut Hadamczik uhosi.
Venäjän päävalmentaja Vjatsheslav Bykov viljeli lehdistötilaisuudessa kuivaa huumoria
ja ojensi kesken kaiken tulkin
välityksellä Hadamczikille nimilappunsa.
??Artjuhin on mahtava pelaaja. Backlund vielä lisäsi
Ruotsin voittolukemat 2?0:aan,
kun Sveitsi pelasi lopussa ilman maalivahtia. Kaikkiaan tavaraa katosi
noin 38?000 euron edestä.
Poliisi tutkii asiaa. Myös Tshekin päävalmentaja Alois Hadamczik antoi toisella erätauolla
matkalla pukukoppiin Artjuhinin kuulla kunniansa.
??Venäjän numero 49 (Artjuhin) jahtasi jäällä pelaajiamme. Siellä Tshekki
hävisi ennen pudotuspelejä
Norjalle ja Sveitsille. Tänään sikailustaan tunnettu voimahyökkääjä saa vastaansa muutama
viikko sitten pieksemänsä suomalaispelaajat.
vat. Leijona-puolustaja Janne Niskalan mukaan Artjuhin
on kuitenkin leppoisa mies.
Niskala tuntee Artjuhinin
hyvin, sillä hän oli aikoinaan
miehen kämppäkaverina NHLjoukkue Tampa Bayssa.
??Kaukalossa hän voi vähän
seota niin kuin on nähty. Ruotsi on
voittonsa myötä tasapisteissä lohkoa johtavan Kanadan
kanssa.
Tre Kronor sai tehdä Kosicessa täyden päivätyön Sveitsin
kaatamiseksi, sillä ottelun ensimmäinen maali syntyi vasta
ajassa 47.47.
Calgary Flamesin Mikael
Backlundin osuma syntyi
komealla laukauksella yläkulmaan ja jäi ottelun voittomaaliksi. Niemisen kalenterissa
on seuraavaksi Ranskan
avoimet. Tulos merkitsi sitä, että Tshekki karkasi
E-jatkolohkossa myös Suomelta, joka kohtaa Venäjän maanantaina.
Lopputulosta enemmän puhutti Venäjän Jevgeni Artjuhinin toiminta jäällä. Se sopii päävalmen-
STT | TUOMAS ARKIMIES
JÄÄKIEKKO. Varkaat iskivät
joukkueen hotellilla lauantaina
Bratislavassa samaan aikaan,
kun Tanska pelasi jatkosarjan
ottelua Saksaa vastaan. Vaikka
Sveitsi voittaisi maanantaina
välisarjan päätösottelussaan
Yhdysvallat, ei se riitä jos Norja voittaa Ranskan. Maailmanlistalla sijaa 98 miehittävän
Andrejevin voitto heltisi runsaassa puolessatoista tunnissa. (STT?AP)
Äitienpäivästä tuli
Leijonien vapaapäivä
Pelaajien toive
meni viime
tingassa läpi
Lehtikuva/Martti Kainulainen
STT | REIMA RAUTIAINEN
Äitienpäivästä tuli Bratislavassa yllättäen Leijonille vapaapäivä MM-jääkiekkoilusta.
Suomen piti alun perin harjoitella MM-turnauksen päänäyttämöllä Ondrej Nepela -areenassa iltapäivällä paikallista aikaa kello 15.30. MM-kilpailujen järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Igor Nemecek pahoitteli
tapahtunutta.
??Varoitimme välittömästi
muita MM-joukkueiden hotelleja. Joukkueen arvokkaimmaksi pelaajaksi valittiin Jesse Räkköläinen. Hannu Brusila, Olli Mäntylä,
Juha Tuuna, (02) 7702 309
11
Rinne antoi torjunnoillaan jatkoaikaa Nashvillen kaudelle
Maalivahti Pekka Rinteen loistopeli antoi Nashvillelle jatkoaikaa NHL-jääkiekon
pudotuspelikeväässä. Ne tehostavat turvatoimiaan, Nemecek sanoi. Venäläinen
Igor Andrejev löi Niemisen
6?4, 7?5 sunnuntaina ja eteni pääsarjaan. Sveitsiläispelaaja heitti mailansa Backlundin jalkoihin, kun tämä eteni kohti tyhjää maalia ja tuomari vihelsi Ruotsille maalin.
Ottelu oli kauttaaltaan varsin
tasainen ja myös Sveitsillä oli
paikkansa mennä johtoon. Suomi
kukisti loppuottelussa Ruotsin 4?3 (1?0, 2?2, 1?1).
. Myöhäisiltapelin myötä päivästä tulee pirun pitkä, Jalonen
pohti.
Hän ei ole etukäteen pohtinut
kisakaupunkiin kohun saattelemana saapunutta Washingtontähti Aleksander Ovetshkinia.
??En yleensä mieti vastustajaa erityisesti, mutta kaikkihan
Ovetshkinin tietävät.
Ruotsi sysäsi Sveitsin
putoamisen partaalle
Ruotsi varmisti paikan MM-kisojen puolivälierissä kukistettuaan välisarjaottelussa Sveitsin 2?0 (0?0, 0?0, 2?0). Jarkko Nieminen
jäi karsinnan ratkaisukierrokselle Rooman ATP-tennisturnauksessa. Lajusen valinnan
jälkeen Suomen MM-miehistössä passit ovat leimaamatta
maalivahti Niko Hoviselta ja
hyökkääjä Jesse Joensuulta.
??Kaikkia passeja ei välttämättä tarvitse leimata, päävalmentaja Jalonen pyöritteli.
Petri Vehanen jatkaa Suomen maalivahtina E-jatkolohkon päätöspelissä Venäjää vastaan. (SSS)
relin. Aika huikea tunne. Vilpas hävisi turnauksen kaikki neljä peliään ja sijoittui kuudenneksi.
Tappiot olivat kiperiä. Pudotuspeleissä hänellä
on kasassa jo seitsemän maalia, joilla hän
jakaa maalipörssin kärkipaikan Tampa
Bayn suomalaishyökkääjän Sean Bergenheimin kanssa. Hotellin
johdon mukaan menetykset
korvataan. (STT)
Lyhyet
Vilppaan C-pojat
SM-kuutosia
KORIPALLO.?Vilppaan C-pojat
pelasivat viikonloppuna Vierumäessä ikäluokan SM-lopputurnauksessa. Tuomarit tekivät työnsä, toteemikasvoinen Bykov tiivisti.
Vuosi sitten Venäjän MMfinaalissa kukistanut Tshekki keskittyi enemmän pelaamiseen. Mutta
siviilissä hän on mukava kaveri. Venäjän kolossimainen hyökkääjä Jevgeni Artjuhin on niittänyt kyseenalaista
mainetta härskillä pelityylillään. (STT)
Nieminen putosi
pääsarjasta
Roomassa
IS: Jokerit hankki
Ilari Filppulan
TENNIS. toukokuuta 2011
Urheilu
. Tulos tarkoitti käytännössä myös sitä, ettei
Rinne ole tulossa vahvistamaan Suomea
MM-kisoihin. (STT)
Bluesin työteliäs hyökkääjä Jani
Lajunen, 20, päästetään tänään irti.
sa muun muassa tietokoneita,
luottokortteja, käteistä ja hajuvesiä. Nashville haki
4?3-vierasvoiton Vancouverista ja kavensi länsilohkon ottelusarjan 2?3:een. Seuraava ottelu pelataan
Vinkkaa
juttu!
urheilu@sss.fi
maanantain ja tiistain välisenä yönä Suomen aikaa Nashvillen kotikentällä.
??Tämä oli seuralle kauden tärkein peli.
Pelaajat osoittivat taistelijan luonteensa blokkaamalla laukauksia ja tekemällä
kaikki pienetkin asiat hyvin, 31 kertaa torjunut Rinne kertasi.
Joel Ward teki voittajille kaksi maalia,
Sammuvatko Artjuhinin valot?
Ex-kämppäkaveri Janne Niskalaa eivät venäläiskolossin sikailut pelota
Lehtikuva/Martti Kainulainen
vaikka sai runkosarjassa aikaan vain kymmenen osumaa. Ei kunto siitä mihinkään
putoa, vaikkei joukkue käynyt
tänään jäällä, Jalonen järkeili.
Suomi pääsee maanantain
Venäjä-otteluun hyvistä tarkkailuasemista. Vancouverin puolustaja
Sami Salo sai tilastoihinsa kaksi laukausta
runsaan 15 minuutin peliajassa. TV: FST5
klo 17.00, TV2 klo 17.55.
Lajunen saa leiman
MM-kisapassiinsa
Varkaat iskivät Tanskan
MM-joukkueen hotellilla
Suomen MM-joukkue sai riveihinsä debytantin, kun hyökkääjä Jani Lajusen kisapassin leimaus varmistui sunnuntaina.
Espoolaisessa Bluesissa SMhopeaa voittanut Lajunen, 20,
tunnetaan tinkimättömänä
kahden suunnan pelaajana.
??Varmasti on kaveri virtaa
täynnä, kun on ollut täällä reilun viikon pelaamatta, Suomen
päävalmentaja Jukka Jalonen kehaisi ensikertalaista.
Lajusen valinta pelaavaan
miehistöön ennakoi suurella
Tanskan jääkiekkomaajoukkueelta varastettiin rahaa ja muuta omaisuutta. Päävalmentaja
Jukka Jalosen mukaan päätös sunnuntaivapaasta ?tehtiin
itse asiassa kello 14?.
??Tehtiin se pelaajien toivomuksesta, päävalmentaja sanoi.
Suomen energiatankki vajeni
hieman kahden peräkkäisillan
peleissä Saksaa ja Slovakiaa
vastaan.
??Pelaajat ovat aika puhki,
kaksi kovaa peliä peräkkäin takana.
??Tämä on harvinaista herkkua. Plekanec harhautti
Venäjän maalivahdin Konstantin Barulinin jäihin ja lirutti kiekon jäätä pitkin verkkoon.
Tshekki varmisti MM-jääkiekossa jatkolohkovoiton, kun se
kukisti Bratislavassa Venäjän
3?2 (2?0, 0?1, 1?1). (STT)
Salibandypojille
MM-kultaa
SALIBANDY. Suomi voitti
19-vuotiaiden poikien maailmanmestaruuden Saksan
Weissenfelsissa pelatussa
MM-turnauksessa. Tomas Plekanec
viimeisteli kolmannen erän
alussa näyttävästi rangaistuslaukauksesta 3?1. Tappion
myötä Sveitsin jatkopaikka
alkaa olla kiven alla. Se on nähty täälläkin,
Niskala hymähtää.
Ylpeili suomalaisten
hakkaamisella
EM-sarjan Suomi-ottelun jälkeen Artjuhin ylpeili suomalaisten pieksemisellä venäläislehdissä.
??Kaikki suomalaiset kaatui-
Jevgeni Artjuhin (keskellä) on aiheuttanut myös Slovakian MM-kaukaloissa rutkasti hämmennystä ja mielipahaa
15 628,57 . Pelikello oli käynyt
37 sekuntia, kun meksikolainen Javier Hernandez iski
avausmaalin eteläkorealaisen
Ji-Sung Parkin läpisyötöstä.
Park sai pallon Ryan Giggsiltä, joka oli parikymmentä
minuuttia myöhemmin pohjustamassa myös ManU:n toista
osumaa. = kokonaishinta 17 790 . Turvallisuudesta on todisteena täydet viisi tähteä Euro NCAP
-törmäystestistä. Vain yksi asiakasetu kerralla voimassa.
www.kia.?
Kia-jälleenmyyjät: ESPOO 3T[cP 0dc^ !& #' ' ~ FORSSA 3T[cP 0dc^ !& #' %& ~ HELSINKI 7Tacc^]XT\X 3T[cP 0dc^ !& #' $ ~ HELSINKI :^]P[P 3T[cP 0dc^ !& #' $ ~ HYVINKÄÄ 3T[cP 0dc^ !& #' $" ~ HÄMEENLINNA 3T[cP 0dc^ !& #' $( ~ IISALMI 3T[cP 0dc^ !& #' (# ~ IMATRA 3T[cP 0dc^ !& #' & ~ JOENSUU, Delta Auto
!& #' '% ~ JYVÄSKYLÄ 3T[cP 0dc^ !& #' &# ~ JÄRVENPÄÄ 3T[cP 0dc^ !& #' $# ~ KAJAANI 3T[cP 0dc^ !& #' ($ ~ KEMINMAA 3T[cP 0dc^ !& #' ( ~ KOKKOLA <1 <^QX[T !& $& !$ ~ KOTKA 3T[cP 0dc^ !& #' & ~ KOUVOLA 3T[cP 0dc^ !& #' &! ~ KUOPIO 3T[cP 0dc^ !& #' (%! ~ LAHTI 3T[cP 0dc^ !& #' &$ ~ LAPPEENRANTA,
3T[cP 0dc^ !& #' &" ~ LOHJA ;^WYP] 0dc^_P[eT[d ## #& && ~ MAARIANHAMINA 7ÌFT 1X[ ' "!(( ~ MIKKELI EPdWcX EPd]d ! # $ && ~ OULU 3T[cP 0dc^ !& #' % ~ PORI 3T[cP 0dc^ !& #' $& ~ PORVOO >b[P 0dc^ & %$( " ~ RAUMA 3T[cP 0dc^ !& #' %( ~ ROVANIEMI 3T[cP 0dc^ !& #' (! ~ SALO 3T[cP 0dc^ !& #' % ~
SEINÄJOKI 3T[cP 0dc^ !& #' %! ~ TAMPERE 3T[cP 0dc^ !& #' %" ~ TURKU 3T[cP 0dc^ !& #' %# ~ VAASA FTccTaX % "!% %!!! ~ YLIVIESKA, Wetteri 08 413 3201 Soittajahinta 0207-alkuisiin numeroihimme on lankapuhelimesta 3,2 snt/min + 8,28 snt/puhelu (alv 23 %) ja matkapuhelimesta 19,2 snt/min (alv 23 %).. Pennant lähetti tauon lähestyessä pallon
25 metristä puolustaja Johan
Djouroun kautta verkkoon.
Robin van Persie kavensi
kymmenisen minuuttia ennen
täyttä aikaa, mutta Walters
kuittasi heti perään Arsenalin
puolustuksen velttoillessa.
Wolverhamptonin putoamispaineet hellittivät ainakin hetkeksi, kun joukkue kellisti paikalliskilpailijansa West Bromwichin 3?1.
Skottihyökkääjä Stephen
Fletcher teki Wolvesin ensimmäisen ja kolmannen. Wolves
nousi 37 pisteeseen ja sijalle 17
eikä ole vielä varmistanut sarjapaikkaansa.
Putoajien sakkiin valahti
Blackpool, joka on vain yhden
pisteen Wolverhamptonia perässä. + arvioitu autovero 3 361,31 . Avauspelissä hän
ei päässyt kentälle lainkaan.
Mutta kyllä hän meille pelaamaan mahtuu, Hagelberg sanoi.
JALKAPALLO. Ja laadusta kertoo takuu, joka on viisi vuotta pidempi kuin saksalaismerkeillä.
Valitse 1,4 litran bensiini- tai dieselmoottori joutokäyntiä automaattisesti vähentävällä ISGjärjestelmällä tai uusi 125 hv bensiinimalli automaattivaihteistolla. Kia 24h tiepalvelu vuodeksi veloituksetta. Giggs keskitti ja Nemanja Vidic kumarsi pukkaamaan 2?0.
??Massiivinen askel. Aaltosen mielestä tuomarin olisi
pitänyt noudattaa hyötynäkökohtaa, koska Garry Lewis
sai pallon kaadon jälkeen ja oli
menossa läpi.
. ManU:n ennätyksellinen
19:s mestaruus varmistuu yhdelläkin sarjapisteellä jäljellä
olevista otteluista Blackburnia
ja Blackpoolia vastaan.
Mestaruus menee Manchesteriin myös, jos Chelsea ei ota
täysiä pisteitä omista otteluistaan.
ManU sai kotiotteluunsa oivan alun. Tervetuloa koeajolle!
Kia Venga 1.4
Pituus, mm
Leveys, mm
Korkeus, mm
Akseliväli, mm
Tavaratila. LISÄVARUSTEET
KAUPAN PÄÄLLE!*
KOMPAKTI KOOLTAAN, SUURI MUKAVUUDELTAAN.
TILOILTAAN MERSU, HINNALTAAN YARIS.
Miksi tyytyisit tavalliseen pikkuautoon, kun voit saada samalla rahalla paljon enemmän tilaa,
tyyliä ja turvallisuutta. Vaikka SalPan
tili säilyi tappiottomana, niin
kärki on nyt kahden pisteen
l?
l?
l?
päässä.
. Lewisin pitää vielä totutella kuvioihin. (STT?AFP)
NYT 1300 . + tk 600 . Hyvin oli muistissa, Aaltonen sanoi.
Ulosajot: 58. 2011.
Kia Venga 1.4 autoveroton hinta alk. Viime kauden jälkeen Ykkösestä pudonnut
Tampereen Pallo-Veikot oli lähellä ottaa Salon Palloilijoilta
kolme pistettä Kakkosen B-lohkon ottelussa, vaikka pelasi yli
puoli tuntia vajaalla.
SalPan maalivahti Santeri Aaltonen kuitenkin torjui
Antto Hilskan rankkarin 84.
minuutilla ja peli päättyi 0-0.
. Sunnuntainen 2?1-voitto
Chelseasta lähetti ManU:n
kuuden pisteen karkumatkalle, kun sarjasta on pelaamatta
kaksi kokonaista ottelukierrosta. + arvioitu autovero 3 603,23 . Kia Venga on ketterä ja moderni 5-ovinen, sisältä hämmästyttävän tilava
ja monipuolisesti muunneltava. Teemu Tainio oli
nivusvamman takia sivussa
kokoonpanosta, kun hänen
seuransa New York Red Bulls
pelasi 1?1-tasapelin Los Angeles Galaxyn vieraana Yhdysvaltain ammattilaisliigassa
(MLS).
Suomalaisen joutuminen sivuun oli takaisku ruotsalaisvalmentaja Hans Backelle,
sillä Ajaxista siirtynyt Tainio
on valmentajan mukaan ?kauden paras hankinta?.
MLS-liigan isoimmat tähdet
olivat lauantaina samaan aikaan kentällä, sillä New Yorkin
riveissä pelaa ranskalainen
Thierry Henry ja Los Angelesissa englantilainen David
Beckham.
Henry teki kauden neljännen
maalinsa vietyään New Yorkin
johtoon neljännellä minuutilla.
Los Angeles tasoitti vielä ennen
taukoa, ja maalin teki Yhdysvaltain maajoukkuepelaaja Landon Donovan. Allegri tuli ?rossonerin?
peräsimeen vasta viime kesänä. Työ pitää vaan
viimeistellä ensi viikolla, Giggs
sanoi.
Frank Lampard pääsi 69.
peliminuutilla kaventamaan
lähietäisyydeltä, mutta tasoitukseen Chelsea ei pystynyt.
Chelsean kiri näyttää jäävän
tyngäksi. Manchester United
on yhtä vaille Valioliigan mestari. l
ESP-ajonvakautus
Takuu
Kokonaishinta
4068
1765
1600
2615
552
vakio
7 v/150 000 km
17 790 ?
Mercedes-Benz
A 160
3883
1764
1593
2568
435
vakio
2v
25 009 ?
Toyota Yaris1.33
VVT-i Edition 2011
3785
1695
1530
2460
363
ei saatavana
3 v / 100 000 km
17 024 ?
Huippuvarustelu: 6 turvatyynyä, aktiiviset
pääntuet, ESC-ajonvakautus, BAS-hätäjarrutustehostin, HAC-mäkilähtöavustin, sumuvalot, Idle Stop
and Go, ilmastointi, ajotietokone, nahkaratti, radio/
CD/MP3-soitin, AUX/USB-liitin ja paljon muuta.
Lisävarusteena automaatti-ilmastointi, 16?
aluvanteet ja avattava lasikatto.
*Metalliväri, kevytmetallivanteet, kynnysja kuormaussuojat sekä kylkilistasarja
Tiedot maahantuojan www-sivuilta 29.4. Ihan hyvä että TPV jousti.
Kun pelasimme Somerolla, niin
silloin ei joustettu ja jouduimme hakemaan Salosta paidat.
Peli siinä viivästyi, Hagelberg
sanoi.
Amerikkalainen Lewis pelasi
ensimmäisen ottelunsa SalPassa, mutta ei erottunut muista.
. + tk 600 . min Jesse
Vuorinen, TPV
SalPan kokoonpano: Santeri Aaltonen, Antti Muuriaisniemi, Jyri Kallio, Joni-Petteri Malka (v), Juhani Pärtty,
Toni Kuisma, Garry Lewis,
Jussi Haijanen, Jaakko Hietarinta (72. Milan ei esittänyt ihmeitä, mutta se kontrolloi pe-
liä eikä päästänyt Romaa liian
vaarallisiin paikkoihin.
Serie A:n mestaruus, eli ?scudetto. (STT?AFP)
Nivusvamma kiusaa
Tainiota MLS-liigassa
JALKAPALLO.. toukokuuta 2011
Urheilu
Aaltonen pelasti pisteen SalPalle
Lehtikuva/AFP Photo/Alberto Pizzoli
Salolaisvahti torjui loppuminuuteilla maajoukkuekaverinsa rangaistuspotkun
Juha Aaltonen
TPV?SALPA 0?0
JALKAPALLO. = kokonaishinta 18 990 . On mystinen juttu, että pe-
Lehtikuva/AFP Photo/Andrew Yates
limme passivoitui sen jälkeen,
kun pääsimme ylivoimalle.
Antti Hakalalla oli sentään
muutama veto kohti maalia,
mutta eipä meillä juuri muuta
tilannetta ollut hyökkäyspäässä, myönsi SalPan valmentaja
Kari Hagelberg.
Hakalan kova laukaus 81.
minuutilla meni SalPan harmiksi kohti TPV:n maalivahtia
Ilkka Innolaa. Kymmenen ottelun
mittainen tappioton putki supisti ManU:n etumatkan 15
pisteestä kolmeen ennen sunnuntain kohtaamista.
Arsenalin
aseet loppuivat
Arsenal menetti viimeisetkin
mahdollisuutensa mestaruuteen, kun Stoke osoittautui
paremmaksi maalein 3?1.
Kenwyne Jones, entinen Arsenal-pelaaja Jermaine Pennant ja Jon Walters osuivat
kotijoukkue Stokelle ja varmistivat Arsenalille kuudennen
pokaalittoman kauden.
Jones juoksi pallon rintakehällään Arsenal-maaliin 28.
peliminuutilla. = 19 590 ?.
Kia Venga -malliston EU-yhd. Olemme olleet Eerikkilässä
samalla maajoukkueleirillä ja
minulla oli hyvin tietoa mitä
Antto yrittää. 4,5?5,9 l/100 km, CO2-päästöt 114?155 g/km. 14 186,77 . Italian mestaruuden, kun se pelasi AS
Roman vieraana 0?0-tasapelin.
Tuloksen myötä Milanin sarjajohto Serie A:ssa toisena olevaan paikalliskilpailija Interiin
kasvoi yhdeksään pisteeseen.
Interillä on jäljellä vielä kolme
ottelua, mutta keskinäisten otteluiden vertailussa Milan on
parempi.
Milanille riitti Romaa vastaan tasapeli, mikä näkyi pelin
tasossa. Jos pelaamme puoli tuntia
ylivoimalla ja vastustajalla on
pelin paras paikka, niin aika
paljon se kertoo, Aaltonen sanoi.
SalPa passivoitui
ylivoimalla
Ottelu oli todella tapahtumaköyhä lähes loppuun saakka.
Edes TPV:n topparin Jesse
Vuorisen suora punainen 58.
minuutilla ei tuonut kumpaankaan päähän kenttää juuri tilanteita, 310 katsojaa Ratinassa ei syttynyt.
. 12
SALON SEUDUN SANOMAT
Maanantaina 9. (STT?Reuters?AFP)
AC Milanin ruotsalaistähti Zlatan Ibrahimovic juhli mestaruutta Roomassa.
AC Milanille scudetto
JALKAPALLO.?AC Milan varmisti
myöhään lauantai-iltana seurahistoriansa 18. Tilanteet tulee äkkiä, ei siinä suurta vääryyttä ollut, vaikka peli vihellettiin heti poikki,
Hagelberg sanoi.
Vain yhdet
paidat mukana
TPV joutui pelaamaan vieraspaidoissaan, koska SalPalla
Melkein mestari
ManU tarvitsee vaivaisen
pisteen kahdesta ottelusta
Chelsean hyökkääjä Didier Drogba (vas.) pysyi koko ottelun United-puolustuksen ja Jonny Evansin pihdeissä.
oli mukana vain yhdet paidat,
samanväriset kuin TPV:n kotipaidat.
. Matemaattisesti mikään ei ole vielä
varmaa, mutta olemme melkein perillä. on Milanille ensimmäinen sitten vuoden 2004. Takuu 7 vuotta tai 150 000 km, kolme ensimmäistä vuotta
ilman kilometrirajaa. Edelliset viisi mestaruutta menivät
Interille. Kuvan auto erikoisvarustein. = 18 390 ?.
Kia Venga 1.4 CRDi autoveroton hinta alk. Iku Leino), Antti
Hakala, Matti Heimo.
Yleisömäärä: 310
Yhteen pisteeseen hän ei ollut tyytyväinen. Milanolaisseurat ovat
nyt tasoissa mestaruuksien
määrässä, molemmilla on niitä
18. Maalipaikka
rakentui Beckhamin antamasta
kulmapotkusta. Kolme minuuttia myöhemmin SalPan toppari Jyri Kallio kaatoi TPV:n
hyökkääjän Sami Kriikkulan
ja pallo vietiin pilkulle.
Muutamaa minuuttia Aaltosen torjunnan jälkeen Hakala
oli menossa läpi, mutta Arto
Lindberg kaatoi hänet saaden
toisen keltaisen kortin. Edellä on vain Juventus 27
mestaruudellaan.
Mestaruus on merkittävä
sulka Milanin päävalmentajan
Massimiliano Allegrin hattuun
(STT?Reuters). toukokuuta 2011
Urheilu
13
Lehtikuva/AFP Photo/Mustafa Ozer
Lehtikuva/AFP Photo/Giuseppe Cacace
Sebastan Vettel (keskellä) sai Istanbulissa tutut kaverit palkintopallille. bonuserikoiskokeen kärkikolmikolle
jaettiin MM-pisteitä varsinaisten kisasijoitusten tuomien pisteiden lisäksi.
Hirvonen nappasi Galluran
8,24 kilometrin mittaisella erikoiskokeella täyden kolmen
pisteen potin, vaikka ei varsinaisesti lähtenyt ajamaan ek:n
voitosta.
??Kun kuulin edellä ajaneen
Jari-Matin (Latvala) ajan,
ajattelin sen olevan niin kova,
ettei sitä pysty alittamaan. Tilanne
ei ole mitenkään ideaali meille
muille. Dani Sordo oli ongelmattoman kisan jälkeen kuudes ja Kris Meeke oli neljäs
ennen ulosajoa.
S2000-luokassa Skodan Juho
Hänninen oli toinen. Tie tuntui vähän liukkaalta, Latvala muisteli.
Hirvonen ja Latvala olivat
Sardinian rallissa tyytyväisiä
siihen, että Fordin ja Citroenin
autot näyttäisivät olevan varsin tasaväkisiä.
??Sekin on positiivista, ettei
autossa ollut minkäänlaisia ongelmia, Latvala summasi omia
ja Hirvosen tuntoja.
Juho Hänninen
luokassa toiseksi
Minin nykyisen tehdastallin
ensimmäinen MM-ralli oli lupaava. Viides perättäinen toinen
sija Sardinian MM-rallissa ei
ollut pettymys Fordin Mikko
Hirvoselle, vaikka Sebastien
Loeb voitti kisan 11,2 sekunnilla ja venytti MM-johtonsa
seitsemään pisteeseen.
??Oma vauhti oli hyvää läpi
viikonlopun. klo 15?18
Monipuolista yhdistysten järjestämää ohjelmaa,
mm. Hän palasi sitten kisaan
superrallisäännön perusteella,
mutta ei enää voinut taistella
kunnon sijoista. Varsinkin loppu tuli todella hienosti, ehkä siinä
erikoiskokeen alussa menetin
aikaa. Sitten kun sain autoon omat väliajat ja totesin missä vauhdissa
olen, ja ajo tuntui kulkevan,
annoin mennä samalla rytmillä
loppuun asti, Hirvonen totesi.
Latvalalle
kaksi pistettä
Fordia kuskaava Latvala keskeytti kilpailun ulosajon ja
ohjausvarsirikon takia perjantaina. Meillä oli
toki ajatuksia siitä miten kauan renkaat kestävät, mutta
piti odottaa ensimmäiseen ja
toiseen renkaanvaihtoon, että
näki mikä on trendi (muiden
keskuudessa), Vettel kertasi.
Tallien odotettiin ajavan kolmen pysähdyksen taktiikalla,
mutta kärkinimistä vain Button teki niin.
Renkaiden kunto
ratkaisi
Renkaiden kunto ratkaisi sijoitukset myös Vettelin takana.
Webber nousi lopussa parempikuntoisilla renkailla Fernan-
do Alonson ohi. Latvala joutui tyytymään toiseen sijaan ja
kahteen MM-pisteeseen kisan
päättäneellä bonuserikoiskokeella.
??Mikko teki todella kovan
ajan. Enemmän tai myöhemmin meidän on saatava se (ylivoima) päättymään, Red Bull
-tallille kaksoisvoiton sinetöinyt Mark Webber totesi.
Kauden kaksi ensimmäistä
gp-kisaa voittanut Vettel hävisi
kolme viikkoa sitten Kiinassa
McLarenin Lewis Hamiltonille epäonnistuneen varikkotaktiikan ryydittämänä. McLaren-kuljettaja ajautui leveäksi heti kolmosmutkassa, eikä
kyennyt enää nousemaan kärkitaistoon. rallivoittoa MM-sarjassa.
Salkkari
lukijatapaaminen Perttelin Kaivolassa, VPK:n piha-alueella
keskiviikkona 11.5. Ilman perjantaista rengasrikkoa siinä olisi
varmaan ollut mahdollisuus
taistella kisan voitosta, MMsarjassa toisena oleva Hirvonen totesi.
Citroen-tallin ranskalaistähdeltä voitto oli vankka taidonnäyte. kestotilaajille yllätysetuja!
Kisan toisella erikoiskokeella turbo-ongelman takia aikaa
menettänyt Petter Solberg
toi Citroeninsa maaliin kolmantena 12,6 sekuntia Hirvoselle jääneenä.
Kisan päättäneen ns. Sebastian Vettelin
ja Red Bull -tallin haastajilla
alkaa olla kiire. Jos en olisi pudonnut
Fernandon (Alonso) ja Jensonin taakse, olisin kyennyt
taistelemaan toisesta sijasta,
Hamilton arvioi.
Schumacher:
Oma moka
Button oli neljäntenä vielä kisan lopussa, mutta Hamilton
nousi tuoreilla renkailla ohi.
Buttonin ohi kiri lopussa myös
viidenneksi ajanut Mercedesin
Nico Rosberg, joka kimmahti
startista toiseksi, mutta putosi
sitten kärkitaistosta.
Rosbergin tallitoveri Michael Schumacher kolaroi Vitali
Petrovin kanssa ja oli 12:s.
??Aika lailla oma moka, Schumacher totesi BBC:lle.
Hydrauliikkajärjestelmän
vuodon hidastama Lotuksen
Heikki Kovalainen oli 19:s.
(STT?Reuters)
RALLI. musiikkia, elvytysopastusta,
katuviestikisa, myyntipöytiä, arpajaiset, makkaramyyntiä, paloautoja esillä.
PS. Saksalaisen
ylivoimainen voitto formula
ykkösten Turkin gp:ssä Istanbulissa venytti hänen johtonsa
MM-sarjassa jo 34 pisteeseen.
Vaikka kisoja riittää, sarja kaipaa Vettelille kunnon haastajaa.
??Hän on juuri nyt likimain
niin hyvä kuin olla voi. Hän hävisi luokan voittaneelle Viron
Ott Tänakille 26,7 sekuntia.
Luokan MM-sarjassa Hänninen on neljäntenä. Toiseksi sijoittuivat Mikko Hirvonen kartturinaan Jarmo Lehtinen (vas.)
ja kolmanneksi Petter Solberg ja Chris Patterson (oik.)
Kuninkuusluokissa jatkuu tuttu komento
Sebastian Vettel venytti MM-johtoaan Turkin gp:ssä ja Sebastien Loeb Sardinian MM-rallissa
FORMULA 1. Nyt
Red Bull -tallissa oltiin hereil-
lä ja tehtiin oikeat ratkaisut.
Vettel kävi renkaanvaihdossa
neljästi, kuten kaikki muutkin
kärkimiehet Jenson Buttonia lukuun ottamatta.
??Oli aika vaikea arvata mitä lopulta tapahtuu. Toiseksi sijoittui tallitoveri Marki Webber (vas.) ja kolmanneksi Ferrarin Fernando Alonso.
Eivätkä olleet Sebastien Loebin ja kartturi Daniel Elenan kaveritkaan vieraita. Hän ajoi koko kisan
kärkiautona ja puhdisti jarrutuspaikkoja irtosorasta takaa
tuleville, mikä hidasti omaa
ajoa.
??Hyvä kisa, kun pystyin johtamaan lähes koko matkan,
Loeb hehkutti uransa 64. Kisan aikana hän
kävi tiukan taistelun tallitoveriaan Buttonia vastaan.
??Startti oli kohtalainen, mutta tein virheen kolmosmutkassa, kun yritin ohi Webberistä.
Se oli minun kannalta ratkaisevaa. SALON SEUDUN SANOMAT
Maanantaina 9. Erikoiskoe tuli minulta ajollisesti hyvin, ei tullut
virheitä. Ferrarin espanjalaistähti oli kolmas, joka
oli hänelle kauden ensimmäinen palkintokorokesija.
??Minulla oli renkaiden kulumisen suhteen pieni etu Markiin nähden alkumatkasta,
ja pystyin ohittamaan hänet
säädettävän takasiiven avulla.
Osat vaihtuivat kisan lopussa, Alonso kertasi taisteluaan
Webberin kanssa.
MM-sarjassa toisena oleva
Hamilton jäi neljänneksi
Kouvolan ulkokenttää
vahvistaa myös Koskenkorvalta tullut Jukka Latvala.
??Ennakkoarvioinneissa Sotkamo ja Vimpeli ovat meitä
kovempia, joten toivottavasti
voimme hyötyä siitä jotain,
pelinjohtaja Mikko Hylkilä
sanoo.
MELONTA. Mikko
Korhonen pukee puolestaan
välivuoden jälkeen Jymy-paidan päälleen.
Kun tähän vielä lisätään kokeneet kehäketut Jani Komulainen, Roope Korhonen,
Jimi Heikkinen ja Antti
Hartikainen, on Kainuun kultajunasta turha etsiä heikkoa
lenkkiä.
??Meillä on erittäin hyvä henki ja joukkueessa todella hyviä
persoonia. kevätkokous
Seuran
toimistolla
24.05.2011 klo 18.00 os. En tiedä, millainen hän on 35-vuotiaana,
mutta nyt hän pelaa tosi hyvin,
sanoi Kevin Garnett, joka 28
pisteellään oli Bostonin tehokkain.
Paul Pierce heitti Bostonille
27 pistettä. Vimpelin suurimpana
haasteena on löytää sama menestymisen nälkä kuin viime
vuonna. Toissa kaudella iskenyt lautaskammo lamaannutti
koko joukkueen, mutta viime
kaudella Kosonen piti syötön
lautasella, vaikka paras röyhkeys olikin kateissa.
Kouvolan Pallonlyöjät hankki
lähteneen Toni Kohosen tilalle
Riku Rantasen. toukokuuta 2011
Urheilu
Kahden
kauppa
Sotkamo ja Vimpeli
Superpesiksen
ennakkosuosikit
STT | ANTTI TIRI
PESÄPALLO. Lauantaina 500 metrillä viitossijan
melonut Anne Rikala oli lyhyemmällä matkalla 14:s.
Tämän kauden kilpailuissa
alkaa olla jo häivähdys olympialaisista. O?Neal kärsi
oikean pohkeen vammasta
kolmisen kuukautta, mutta on
vielä kaukana huippukunnosta.
Memphis
kiri vahvasti
Länsilohkossa Memphis nousi
16 pisteen tappioasemasta jatkoaikavoittoon Oklahoma Citystä. Näistä kaksi
jää ulkopuolelle. Kylä menikin täysin sekaisin, ja mestaruutta juhlittiin pitkään ja
hartaasti.
Tälle kaudelle joukkue on
pysynyt käytännössä samana.
Uusia kasvoja ovat Liposta lähteneet lukkari Hannu Huuskonen ja vaihtajaspesialisti
Sami Parttimaa sekä pelinjohtajaksi tullut Miika Rantatorikka.
SM-hallihopeasta huolimatta
viidakkorummun tiedot joukkueen iskukyvystä eivät mai-
rittele. Maailmancupin B-finaalin voitto teki hyvää Jenni
Mikkosen itseluottamukselle.
Mikkonen meloi B-finaalin kärkeen olympiamatkoihin kuuluvalla 200 metrillä Puolan Poznanissa, kuten teki lauantaina
500 metriltä.
??Olen mielissäni, että onnistuin melomaan hankalissakin
oloissa ilman ongelmia, Mikkonen sanoi.
Vaikka erät eivät ole vertailukelpoisia keskenään, Mikkonen olisi sijoittunut ajallaan
kuudenneksi A-finaalissa. 14
SALON SEUDUN SANOMAT
Maanantaina 9. Ensimmäiset Lontoon olympialaisten maapaikat
ovat jaossa elokuussa Unkarissa melottavissa MM-kisoissa,
ja suomalaisten on ratkottava,
kumpi naisista kilpailee MMradoilla 200 metrillä ja kumpi
500 metrillä. Memphis otti sarjan toisen voittonsa lukemin 101?93.
??Olipa karmeaa hävitä tällä
tavalla, harmitteli 22 pistettä
heittänyt Oklahoman Kevin
Durant.
Zach Randolph heitti 21
pistettä ja kahmi saman verran levypalloja Memphisin riveissä.
Ottelusarja jatkuu maanantaina Memphisissä. Jos voittoja ei tule,
saavat omat pelaajat kuulla
kunniansa vaativalta Saarikentän yleisöltä.
Joukkueella on avainpelaajia
sairaslistalla, joten alkukaudesta peli voi yskähdellä. (STT)
Rondo sytytti Celticsin
KORIPALLO.?Kyynärpää meni sijoiltaan, mutta Rajon Rondo
toipui silti auttamaan Boston
Celticsin voittoon NBA-liigan
pudotuspeleissä. Rantanen on
taktisesti kenties sarjan paras
lukkari. Jymyn suosikkiaseman ymmär-
Urheilussa tapahtuu
Salon Kiekkohait ry. Rondo palasi
hoivaustauon jälkeen kentälle
ottelun lopussa ja sytytti joukkuekaverinsa taisteluun.
Boston kukisti Miamin 97?81
ja kavensi ottelusarjan 1?2:een.
Itälohkon loppuottelupaikka
Atlantan tai Chicagon seuraksi
heltiää neljällä voitolla.
Rondo, 25, heitti loukkaantumisensa jälkeen kuusi pistettä
ja auttoi joukkuekavereitaan
antamalla yksitoista koriin johtanutta syöttöä.
??Hän on aika kova kaveri
noin nuoreksi. Sen voittaja etenee länsilohkon finaaliin,
jossa vastaan tulee joko Dallas
tai hallitseva mestari Los Angeles Lakers. Nurmon Jymyn paikka löytynee sarjan
hänniltä.
Sarja pelataan 11 joukkueella, koska viime kauden nelonen, Oulun Lippo, meni konkurssiin ja putosi Ykköspesikseen.
Jymyltä ei löydy
heikkoa palasta
Sotkamon Jymy on kaikkien
pelinjohtajien papereissa mestariehdokas numero yksi. Ulkopelin ehdoilla
on menty, mutta samalla sapluunalla kuin aiemminkin, pelinjohtaja Mikko Kuosmanen
sanoo.
Vimpelin Veto voitti viime
syksynä mestaruuden 45 vuo-
9) Hyvinkään Tahko
10) Kiteen Pallo
11) Nurmon Jymy
Avainpelaajat:
Kärkikaksikko: Juha-Matti
Sirviö?Lauri Kivinen
Kotiuttaja: Jarmo Viittanen
Avainpelaajat:
Vaihtaja/kotiuttaja: Juha Korhonen
Kotiuttaja: Olli Lehtola
Avainpelaajat:
Vaihtaja: Pasi Kokkonen
Lukkari: Toni Laakso
Kotiuttajajokeri: Mika Laukkanen
Avainpelaajat:
Vaihtaja/kotiuttaja: Mikko Vainionpää
Polttaja: Henri Heinäheimo
Vaihtaja/etenijä: Ville-Pekka Jokinen
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
06
07
08
09
10
06
07
08
09
10
06
07
08
09
10
06
07
08
09
10
STT
den tauon jälkeen. Tiistaina alkava
miesten superpesiskausi on
kärkijoukkueiden osalta selvä.
Sotkamon Jymy hamuaa vuoden tauon jälkeen mestariksi,
ja Vimpeli puolustaa raivoisasti viime kauden mestaruuttaan. Pudotuspelien jatkon kannalta Celticsiä ilahdutti myös loukkaantumisista toi-
puneen Shaquille O?Nealin
paluu parketille. Kärkikaksikon haastaa
Pattijoen Urheilijat Raahesta
sekä kahden edellisen kauden
hopeajoukkue Kouvola.
Koskenkorva sekä siirtomarkkinoilla pelaajia haalinut
sarjanousija Kankaanpää muodostavat sarjan keskikastin,
mutta mitaleille venyminen
vaatisi täydellistä kautta.
Paikasta kahdeksan parhaan
pudotuspeleihin taistelee nelikko Jyväskylän Kiri, Joensuun Maila, Hyvinkään Tahko
ja Kiteen Pallo. Nyt
oli tyytyminen kymmenenteen
sijaan, sillä A-finaaliin selviytyi yhdeksän naista. Kahta edustajaa
ei voi asettaa samalle matkalle.
??Tämän ensimmäisen maailmancupin perusteella näyttäisi
järkevältä, että Jenni meloisi
200 metrillä ja Anne 500 metrillä, mutta vielä ei pysty sanomaan juuta eikä jaata arvioi
joukkueenjohtaja Panu Kanniainen.
Maakohtaisen olympiapaikan saa MM-kisoissa yltämällä
kahdeksan parhaan joukkoon.
Jos se ei onnistu, paikkoja on
jaossa vielä ensi vuoden keväälläkin.
??Olisi ihannetilanne, jos Suomella olisi MM-kisojen jälkeen
olympialaisten maapaikat
naisten 200 ja 500 metrille,
Kanniainen sanoi. (STT?AFP). Jos
peli loksahtaa viimevuotiseen
uomaansa, on Vimpelin materiaali ainoa, joka pystyy haastamaan Sotkamon tasapäisesti
sekä ulko- että sisäpelissä.
Pattijoen Urheilijat nousi pelaajamarkkinoiden myötä kärkikaksikon ykköshaastajaksi.
Sisäpelin osalta joukkueen
kärki kestää vertailun Sotkamon ja Vimpelin kanssa, mutta
kotiutustilanteet ovat aivan liikaa Pertti Mäkelän harteilla.
Kotiutusten ohella Pattijoella
toivotaan parasta ja pelätään
pahinta lukkari Topi Kososen
suhteen. Helsingintie 14.
Olympialaisiin
tähtäävien melojien
työnjako vielä auki
Pelinjohtajien arviot tulevan miesten superpesiskauden voimasuhteista:
1) Sotkamon Jymy
3) Pattijoen Urheilijat
Avainpelaajat:
Vuoden pelaaja: Henri Puputti
Kärkietenijä: Sami Haapakoski
Kotiuttajajokeri: Jere Dahlström
Avainpelaajat:
Lukkari: Topi Kosonen
Vaihtaja: Jussi Kemilä
Kotiuttaja: Pertti Mäkelä
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
4) Kouvolan Pallonlyöjät
2) Vimpelin Veto
Avainpelaajat:
Lukkari: Toni Kohonen
Vaihtajaspesialisti: Jani Komulainen
Huippukotiuttaja: Roope Korhonen
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
06
07
08
09
10
06
07
08
09
10
06
07
08
09
10
Avainpelaajat:
Lukkari: Riku Rantanen
Kärkietenijä: Sami Karjala
Linjapelaajat: Matti ja Jukka Latvala
Kotiuttajajokeri: Sami Joukainen
5) Koskenkorvan Urheilijat
6) Kankaanpään urheilijat
7) Jyväskylän Kiri
Avainpelaajat:
Kärkietenijä: Veli-Pekka Yli-Hirvelä
Kotiuttajat: Juha Niemi ja Marko
Pelkonen
Avainpelaajat:
Etenijä/vaihtaja: Antti Vihtkari
Kotiuttaja: Markku Hylkilä
Lukkari: Sami Heinikainen
Avainpelaajat:
Vaihtaja/kotiuttaja: Hannu Kiukkonen
Lukkari: Juhani Lehtimäki
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
Lehtikuva/Martti Kainulainen
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
06
07
08
09
10
06
07
08
09
10
Pelasi viimeksi
superpesiksessä
kaudella 2002
06
07
08
09
10
06
07
08
09
10
8) Joensuun Maila
Maailman paras lukkari Toni Kohonen siirtyi talvella Sotkamoon ja
teki Jymystä suursuosikin.
tää, sillä seitsenkertainen Vuoden lukkari Toni Kohonen
pelaa jälleen Jymyn paidassa.
Lisäksi nelinkertainen Itä?
Länsi-pelaaja Aki Orava
ponkaisi Oulun uppoavasta
laivasta Kainuuseen
sija).
Pariisi, miesten Euroopanhaastajakiertueen kilpailu, palkintoarvo 150?000 euroa
Lopputulokset 72 reiän jälkeen, par
71: 269 lyöntiä (15 alle parin): Nicolas
Meitinger Saksa 71+63+67+68, Maximilian Kieffer Saksa 69+67+69+64
Meitinger voitti kilpailun toisella uusintareiällä,... Steven Fletcher 1?0, 28. Taide- ja keittokirjoja. Mayo 18/6, Mike Conley
18/5, O: Russell Westbrook 23/12
syöttöä, Kevin Durant 22/12).
Memphis johtaa voitoin 2?1.
Itälohko: Boston?Miami 97?81 (B:
Kevin Garnett 28/18, Paul Pierce
27/5, M: Dwyane Wade 23/6, Mario
Chalmers 17/4).
Miami johtaa voitoin 2?1.
MELONTA
Poznan, Puola, maailmancupin
1/3 kilpailu, päätöspäivä
Naiset, kajakkiyksikkö: 200 m,
B-finaali: 1) Jenni Mikkonen Suomi 45,972,...5) Anne Rikala Suomi
?0,812. TuTo,
LoPa . 101?93 (M: Zach Randolph
21/21, O.J. sijan, Rikala oli 14:s.
Miehet, kajakkiyksikkö: 5?000
m: 1) Aleh Jurenia Valko-Venäjä
20.46,107.?Miika Dietrich Suomi kes-
V
I
I
V
I
J
A
W
A
G
N
E
R
I
P
A
N
A
V
A
L
T
A
F
I
N
G
E
R
P
O
R
I
R
E
T
U
T
E
I
N
I
L
E
E
N
A
L
A
S
S
I
J
A
L
E
E
V
I
J
E
R
E
keytti.
NYRKKEILY
Kööpenhamina, ammattinyrkkeilyn raskaansarjan ottelu (12
erää):
Evander Holyfield USA?Brian
Nielsen Tanska keskeytys 10. TSA
50m Kivääri 60 ls, makuu sarja Y:
1) Heikki Ranne TSA 591, 2) Joni
Stenström RS 587, 3) Jorma Röppänen TSA 586, 4) Anton Aprelev RS
585, 5) Sauli Lakkisto TSA 581 31x,
6) Ilkka Ratamo SaSA 581 28x, 7)
Seppo Ahokas SaSA 578, 8) Harri
Jääskeläinen SaSA 577,...12) Olli
Silanto SaSA 573, 13) Jorma Koski
SaSA 571,...15) Arto Lehtovirta SaSA
564.
50m Kivääri 3x20 ls sarja Y: 1)
Anton Aprelev RS 580, 2) Joni Stenström RS 572, 3) Ilkka Ratamo SaSA
554, 4) Heikki Ranne TSA 553 13x, 5)
Kim Lundström RS 553 12x, 6) Erika Dufvelin RS 552 15x,...10) Harri
Jääskeläinen SaSA 542, 11) Seppo
Ahokas SaSA 541,...15) Jorma Koski SaSA 523 7x, 16) Arto Lehtovirta
SaSA 514.
Joukkuetulokset: 1) TSA 6616, 2)
RS 6223, 3) SaSA 6118, 4) SMY 4232
AUTOURHEILU
Istanbul, Formula ykkösten
kauden 4/20 MM-osakilpailu, Turkin gp
Lopputulokset (58 kierrosta): 1)
Sebastian Vettel Saksa, Red Bull
1.30.17,558, 2) Mark Webber Australia, Red Bull jäljessä 8,807 sekuntia, 3) Fernando Alonso Espanja,
Ferrari ?10,075, 4) Lewis Hamilton
Britannia, McLaren ?40,232, 5) Nico
Rosberg Saksa, Mercedes ?47,539, 6)
Jenson Button Britannia, McLaren
?59,431, 7) Nick Heidfeld Saksa, Renault ?1.00,857, 8) Vitali Petrov Venäjä, Renault ?1.08,168, 9) Sebastien
Buemi Sveitsi, Toro Rosso ?1.09,394,
10) Kamui Kobayashi Japani, Sauber
?1.18,021, 11) Felipe Massa Brasilia,
Ferrari ?1.19,823, 12) Michael Schumacher Saksa, Mercedes ?1.25,444,
13) Adrian Sutil Saksa, Force India
?1 kierros, 14) Sergio Perez Meksiko,
Sauber ?1 kierros, 15) Rubens Barrichello Brasilia, Williams ?1 kierros, 16) Jaime Alguersuari Espanja,
Toro Rosso ?1 kierros, 17) Pastor
Maldonado Venezuela, Williams ?1
kierros, 18) Jarno Trulli Italia, Lotus
?1 kierros, 19) Heikki Kovalainen
Suomi, Lotus ?2 kierrosta, 20) Jerome d?Ambrosio Belgia, Virgin ?2 kierrosta, 21) Narain Karthikeyan Intia,
Hispania ?3 kierrosta, 22) Vitantonio
Liuzzi Italia, Hispania ?5 kierrosta.
Keskeyttäneet: Paul di Resta Britannia, Force India (?14 kierrosta
maaliin), Timo Glock Saksa, Virgin
(?58).
Kilpailun nopein kierros: Mark
Webber 1.29,703.
Tilanne kuljettajien MM-sarjassa:
1) Vettel 93, 2) Hamilton 59, 3) Webber 55, 4) Button 46, 5) Alonso 41, 6)
Massa 24, 7) Heidfeld 21, 8) Petrov
21, 9) Rosberg 20, 10) Kobayashi 8,
11) Schumacher 6, 12) Buemi 6, 13)
Sutil 2, 14) di Resta 2.
Tilanne valmistajien MM-sarjassa:
1) Red Bull 148, 2) McLaren 105, 3)
Ferrari 65, 4) Renault 42, 5) Mercedes 26, 6) Sauber 8, 7) Toro Rosso 6,
8) Force India 4.
Seuraava kilpailu: 20.?22.?5. Alban Ferati 1?3.
Ilves
2 2 0 0
9?2 6
BK-46
2 2 0 0
5?0 6
FC Jazz-j 2 1 1 0
5?2 4
P-Iirot
2 1 1 0
5?2 4
JäPS
2 1 1 0
5?4 4
SalPa
2 1 1 0
1?0 4
ÅIFK
2 1 0 1
6?5 3
TiPS
2 1 0 1
2?4 3
I-Kissat 2 0 1 1
2?3 1
LoPa
2 0 1 1
0?1 1
MuSa
2 0 1 1
1?4 1
TPV
2 0 1 1
1?4 1
TuTo
2 0 0 2
0?4 0
Kraft
2 0 0 2
3?10 0
Seuraavat ottelut: 14.5. 040 701 1622
RÄYSTÄSKOURUT Salon torilla. kilpailut,
poimintoja tuloksista:
M moukari: 1) Krisztian Pars Unkari 79,47, 2) Koji Murofushi Japani
78,10, 3) Dilshod Nazarov Tadzhikistan 76,52, ....5) Olli-Pekka Karjalainen Suomi 75,14 (kkk). sija).
JALKAPALLO
Suomalaiset eurokentillä:
Ruotsin liiga, Allsvenskan: Mjällby?Trelleborg 0?1 (T: Tuomo Turunen pelasi 90 min), Syrianska?Malmö 0?0 (M: Markus Halsti 90 min)
Englannin Valioliiga:
Wolverhampton?West Bromwich
3?1 (2?0)
15. erä: 14.01 Jakub Voracek (Tomas
Rolinek?Martin Skoula) 1?0, 15.52
Jaromir Jagr (Tomas Plekanec?Marek Zidlicky) 2?0.
2. Jermaine Pennant 2?0, 81. TPV, Ilves . Adlene
Guedioura 2?0, 47. B-finaalin voitto takasi Mikkoselle 10. 050 1221.
15
TULOSVETO
13 Wolverhampton?WBA 3?1
Kerroin: 15,39
14 Real Madrid?Montepaschi 62?80
Kerroin: 1 107,26
1 Stoke?Arsenal 3?1
Kerroin: 44,22
2 Tshekki?Venäjä 3?2
Kerroin: 15,47
3 Ruotsi?Sveitsi 2?0
Kerroin: 36,00
VOITTAJAVETO
Voittajaveto 2
F1, Turkin GP
Voittaja: 1 Vettel
Kerroin: 1,63
Supertripla 1
F1, Turkin GP
Voittoyhdistelmä: 1 Vettel?3 Webber?5 Alonso
Kerroin: 31,85
Supertripla 1
MM-Ralli, Sardinia
Voittoyhdistelmä: 1 Loeb?2 Hirvonen?5 P.Solberg
Kerroin: 62,19
Supertripla 2
EK 18: Gallura, Power S.
Sardinia
Voittoyhdistelmä: 2 Hirvonen?4
Latvala?1 Loeb
Kerroin: 38,27
Poissa: 9, 12
Päivän Trio 2
F1, Turkin GP
Ryhmien parhaat
Voittoyhdistelmä: 1 Vettel?1 Alonso?5 Buemi
Kerroin: 44,39
Sekalaiset
TV PIMEÄ!
tv-huollot ja antenniasennukset
SOITA JUSSILLE
731 8468, 0400 224 095
HUIPPUHINTA SSP:N
OSAKKEESTA!
p. Kraft . Mustamäentie 169. 040 8446139
Torilla
tiistaina
klo 12 asti
- räystäskourut - syöksytorvet - savupiipun sisäputket
- piipunhatut - jatkettavat alumiinitikkaat - A-malliset tasotikkaat
- matto- ja pyykkitelineet - soluarinat
OJALAN KOURU KY Rauma p. rata-autoilun
GP3-sarjan 2/16 kilpailu
Lopputulokset: 1) Alexander Sims
Britannia, Status 27.03,624, 2)
Michael Christensen Tanska, Mücke
jäljessä 7,406 sekuntia, 3) Nigel Melker Hollanti, Mücke ?13,983, ...8)
Valtteri Bottas Suomi, ART ?22,792.
B.
V
I
R
T
A
N
E
N
Tässäkö Robert Heleniuksen tuleva vastustaja. Vuorio p. erä: maaliton.
2. 3?1.
Yleisöä: 28 510.
Stoke?Arsenal 3?1 (2?0)
28. 02 822 4405
Myyntiauto Tmi T. 3?2, 2?2 (1?2)
Miesten Ykkönen:
KPV?AC Oulu 1?1 (0?1), PK-35?
FC Lahti 1?1 (0?0)
Kakkonen
Lohko A:
KäPa?Kuusysi 0?4 (0?2), KTP?
Klubi 04 1?2 (0?0), GrIFK?Futura
1?0 (1?0)
Lohko B:
LoPa?MuSa 0?0.
TPV?SalPa 0?0.
Närpes Kraft?ÅIFK 1?3 (1?2)
24. Robin van Persie
2?1, 82. Vilppaan MVP-pelaajaksi valittiin Jesse
Räkköläinen.
Sijoitukset: 1. kierrosta (4 voitolla jatkoon)
Länsilohko: Memphis?Oklahoma
City ja. erässä. Sykki 5. kilpailut, poimintoja tuloksista:
M 100 m (+2,2 m/s): 1) Yohan Blake
Jamaika 9,80.
M 200 m (+1,6): 1) Nickel Ashmeade Jamaika 19,95.
M kuula: 1) Adam Nelson USA
21,24.
N 100 m (+1,9): 1) Carmelita Jeter
USA 10,86.
N 200 m (+2,4): 1) Shelly-Ann Fraser Jamaika 22,10.
Kawasaki, Japani, kv. Kymmeniä taideteoksia ym. Kilpailu avasi Karjalaisen kauden.
M keihäs: 1) Yukifumi Murakami
Japani 82,90, 2) Stuart Farquhar
Uusi-Seelanti 81,14, 3) Genki Dean
Japani 78,90.
PÄIVÄN PELIT
KENO
Päiväarvonta: 8, 10, 12, 15, 16, 17,
20, 25, 26, 28, 29, 33, 40, 46, 52, 59,
66, 67, 69, 70
Ilta?arvonta: 1, 7, 9, 14, 15, 20, 25,
28, 30, 31, 33, 35, 37, 45, 46, 57, 60,
65, 69, 70
Halutaan ostaa
Kaikista paras
hinta puhelinosakkeesta!
P. Kaisa
Ruuttila Suomi 79+76+83+77 (jaettu
62. kierrosta (4 voitolla välieriin):
Länsilohko: Vancouver?Nashville
3?4 (2?1, 0?1, 1?2), N: Pekka Rinne
31/34 torjuntaa.
Vancouver johtaa voitoin 3?2.
KORIPALLO
C-pojat, SM-finaalipelit:
ToPo?Vilpas 69?63, Vilpas?Sykki
77?89, Vilpas?TuNMKY 39?50.
Sijoitusottelu sijat 5.?6: TuNMKY?
Vilpas 76?50.
Vilppaan pisteet: Lauri Aaltonen
12, Matti Heinonen 10, Tuomas Saarinen 13, Olli Ervasto 28, Erik Lindstedt 20, Niklas Korhonen, Jesse
Räkköläinen 28, Miro Patrakka 50,
Niklas Järvi 7, Saku Ahonen 34, Visa
Virtanen 2, Oskari Raute 23. Honka 3.
HNMKY 4. Hän toivoo pääsevänsä pian raskaansarjan mestaruusotteluun.
Nielsen ei ollut otellut kahdeksaan
vuoteen.
Las Vegas, Nevada, ammattinyrkkeilyn WBO-liiton välisarjan
mestaruusottelu (12 erää):
Manny Pacquiao Filippiinit?Shane
Mosley USA kaikin tuomariäänin
(119?108, 120?108, 120?107).
Pacquaio säilytti tittelinsä.
PYÖRÄILY
Parma, Maantiepyöräilyn Italian ympäriajo, Giro d?Italia:
Etappi 2/21, Alba?Parma (244 km):
1) Alessandro Petacchi Italia 5.45.40,
2) Mark Cavendish Britannia, 3) Manuel Belletti Italia,...71) Kjell Carlström Suomi, ...148) Jussi Veikkanen
Suomi, kaikilla sama aika.
Tilanne: 1) Cavendish 6.06.39, 2)
Kanstantsin Sivtsov Valko-Venäjä
jäljessä 12 sekuntia, 3) Craig Lewis
USA -12, ...23) Veikkanen ?34, ...145)
Carlström ?1.19.
RATSASTUS
Salon Ratsastusseuran kouluratsastuskilpailut Koivumäen
tallilla Vaskiolla
Luokka 1 Helppo C:1 2000 (Seurakarsinta Hevoshullu Power cupiin):
1) Elin Magnusson - Trolleman av
Nordhaug (KiRy) 132/ 66,000, 2) Essi Koljonen - Finetta (SRS) 131,5/
65,750, 3) Veronica Viljamaa - Biene
(SRS) 128,5/ 64,250, 4) Laura Harilo
- Raya (Wiuhu) 128/ 64,000, 5) Fanny Oksanen - Corado (SRS) 127,5/
63,750, 6) Noora Mäntsälä - Go Roger (MaRa) 126/ 63,000, 6) Saara Levänen - Pin Rock?s Monster (L-URa)
126/ 63,000
Luokka 2 Helppo B:0 2009: 1)
Terhi Raitanen - Fuzzira (KAURA)
159/ 63,600, 2) Elin Magnusson Trolleman av Nordhaug (KiRy) 158/
63,200, 3) Laura Tuominen - Vistori
(K-AR) 152,5/ 61,000, 4) Karolina
Blom - Jam Session (Wiuhu) 150/
60,000, 4) Johanna Koivuniemi - Levo (SRS) 150/ 60,000
Luokka 3 Helppo A:0 2009: 1) Jenny Anttonen - Perryson (SRS) 148/
59,200, 2) Terhi Raitanen - Fuzzira
(KAURA) 147/ 58,800
TENNIS
Rooma, ATP-kiertueen mastersturnaus (palkintoarvo 2?227?500
euroa)
Karsinnan 2. Wilpas Eveliina Sarttila 1+0, Noora Halava 0+1.
JÄÄKIEKKO
Bratislava/Kosice, Slovakia,
MM-kilpailut:
Välisarjan lohko E:
Tshekki?Venäjä 3?2 (2?0, 0?1, 1?1)
1. sija).
Antalya, Turkki, naisten Euroopan-kiertueen kilpailu, palkintoarvo 250?000 euroa
Lopputulokset 72 reiän jälkeen,
par 73: 287 lyöntiä (5 alle parin):
Christel Boeljon Uusi-Seelanti
73+71+70+73,...315 (+23): mm. Javier Hernandez 1?0, 23. MuSa, JäPS . Espanjan gp.
Istanbul, Turkki. erässä.
Holyfield, 48, iski uransa 44. mielenkiintoista esineistöä.
Tervetuloa! Huutokauppa Sampo Oy puh. erä: 43.27 Tomas Plekanec rl.
3?1, 55.04 Danis Zaripov (Dimitri
Kalinin?Sergei Zinoviev) 3?2.
Jäähyt yht: Tshekki 4x2 min, Venäjä 8x2 min.
Torjunnat: Ondrej Pavelec Tshekki 24/26, Konstantin Barulin Venäjä
30/33 (peliaika 59.15).
Yleisöä: 9 308.
Välisarjan lohko F:
Ruotsi?Sveitsi 2?0 (0?0, 0?0, 2?0)
1. Frank Lampard
2?1.
Yleisöä: 75 445.
Hollannin cupin loppuottelu:
Twente?Ajax ja. ToPo 2. Tikkanen, 15, kilpaili ensi
kertaa maailmancupissa.
YLEISURHEILU
Kavarna, maratonin avoimet
Bulgarian mestaruuskilpailut
Miehet: 1) Ahmed Nasef Marokko
2.16.32, 2) Hassane Ahouchar Marokko 2.16.39, 3) Obed Kipkurui Suomi 2.19.01 (kkk).
Kingston, Jamaika, kv. voiton
ammattilaisena. Ali Al-take 0?1, 29. Entinen raskaan sarjan maailmanmestari, 48-vuotias (!) Evander Holyfield (vas.), voitti myöhään lauantai-iltana Kööpenhaminassa tanskalaisen Brian Nielsenin. Vilpas.
Saksan liigan puolivälierien 3.
ottelu (3 voitolla jatkoon):
Frankfurt Skyliners?Göttingen
82?59 (34?31)
F: Kimmo Muurinen pelasi 16 min.
4 pistettä/1 levypallo.
Frankfurt välieriin otteluvoitoin
3?0.
NBA:n pudotuspelien 2. Ikinuoren Holyfieldin tavoitteena on päästä vielä yhteen MM-titteliotteluun.
Suomalaisista Manorin Matias Laine
ja Tech1:n Aaro Vainio keskeyttivät
avauskierroksen joukkokolarin takia.
Kilpailun nopein kierros (2 lisäpistettä): Sims 1.47,601 (keskinopeus
178,593 km/h).
Pistetilanne: 1) Melker 14, 2) Andrea Caldarelli Italia 11, 3) Sims 8, 4)
Tom Dillman Ranska 8, ...7) Bottas 5.
Olbia, Sardinia, rallin MM-sarjan 5/13 kilpailu, Sardinian ralli
Lopputulokset, 18/18 erikoiskoetta:
1) Sebastien Loeb Ranska, Citroen
3.45.40,9, 2) Mikko Hirvonen/Jarmo
Lehtinen Suomi, Ford jäljessä 11,2
sekuntia, 3) Petter Solberg Norja,
Citroen ?23,8, 4) Sebastien Ogier
Ranska, Citroen ?1.31,5, 5) Mads
Östberg Norja, Ford ?2.42,6, 6) Dani
Sordo Espanja, Mini ?3.27,6, 7) Ott
Tänak Viro, Ford ?7.10,9, 8) Juho
Hänninen/Mikko Markkula Suomi, Skoda ?7.36,9, ...18) Jari-Matti
Latvala/Miikka Anttila Suomi, Ford
?33.46,9.
Tänak voitti S2000-luokan kilpailun ennen Hännistä.
Power Stage ek 18, 8,24 km: 1) Hirvonen 6.15,2, 2) Latvala ?1,4, 3) Loeb
?2,8. Arabian posliinit, vanhat puristelasit, kristallit, kuparit, hopeaa. erä: 47.47 Mikael Backlund
(Staffan Kronwall) 1?0, 59.28 Mikael
Backlund 2?0 im.
Jäähyt yht: Ruotsi 5x2 min, Sveitsi
7x2 min.
Torjunnat: Viktor Fasth Ruotsi 31/31, Leonardo Genioni Sveitsi
32/33 (peliaika 59.27).
Yleisöä: 5 941.
NHL:n pudotuspelien 2. Fletcher 3?0, 55.
Peter Odemwingie rp. I-Kissat ?
BK-46, FC Jazz-j . Hirvonen sai powerstage-ek:n
voitosta 3 pistettä, Latvala kakkossijasta 2 pistettä ja Loeb kolmossijasta
yhden pisteen.
Ek-voitot: Latvala 7 (9?11, 13?16),
Hirvonen 4 (2, 5, 8, 8), Loeb 4 (3?4,
6?7), Solberg 2 (1, 17), Ogier 1 (12).
Kuljettajien MM-tilanne: 1) Loeb
100, 2) Hirvonen 93, 3) Ogier 81, 4)
Latvala 66, 5) Solberg 46, 6) Östberg
38, 7) Matthew Wilson Britannia,
Ford 24, 8) Kimi Räikkönen Suomi,
Citroen 18, ...11) Hänninen 8.
S2000-luokan MM-kärki, 3/8 kilpailua: 1) Tänak 40, 2) Karl Kruuda
Viro, Skoda 38, 3) Martin Prokop
Tshekki, Ford 37, 4) Hänninen.
Valmistajien MM-kärki: 1) Citroen
167, 2) Ford 150, 3) M-Sport Stobart
51, 4) Petter Solberg World Rally
Team 37, 5) Ice 1 Racing 26.
Seuraava kilpailu: 26.?29.?5. SalPan maali: Juulia Kytö.
Piirisarja T98 Divari 9vs9:
MynPa?Wilpas 2?1. P-Iirot.
Lohko C:
VIFK?Warkaus JK 1?2 (0?2), HauPa?SJK 0?1 (0?0).
C-tyttöjen Etelä?Länsi-sarja:
SalPa?VJS 1?4 (1?2). Jonathan Walters 3?1.
Yleisöä: 27 478.
Manchester U?Chelsea 2?1 (2?0)
1. Tuomas Markkula 1?2,
48. 284 (par): mm. Antti
Ahokas Suomi 67+69+78+70 (jaettu
49. SalPa, ÅIFK . Argentiinan MM-ralli.
GOLF
Barcelona, miesten Euroopankiertueen kilpailu, palkintoarvo
2 miljoonaa euroa
Lopputulokset 72 reiän jälkeen,
par 72: 278 lyöntiä (10 alle parin): Thomas Aiken Etelä-Afrikka
68+68+72+70,...292 (+4): mm. TiPS, 15.5. Nemanja Vidic 2?0, 68. Kenwyne Jones 1?0, 40. erä: maaliton.
3. TuNMKY 6. Mikko
Korhonen Suomi 72+71+75+74 (jaettu 46. SALON SEUDUN SANOMAT
Maanantaina 9. kierrosta (voittajat
pääsarjaan): Igor Andrejev Venäjä?
Jarkko Nieminen Suomi 6?4, 7?5.
VOIMISTELU
Kiova, Ukraina, rytmisen voimistelun maailmancup
Neliottelu: 1) Daria Kondakova Venäjä 113,725, 2) Alina Maksimenko
Ukraina 111,425, 3) Jana Lukonina
Venäjä 110,500, ...19) Jouki Tikkanen
Suomi 101,400.
Rekolan Raikasta edustavan Tikkasen pistemäärä on hänen ennätyksensä. erä: 31.50 Aleksei Tereshenko
(Vitali Atjushov?Aleksandr Radulov)
2?1 yv.
3. Jonas Granfors 1?1, 36. toukokuuta 2011
Lehtikuva/AFP Photo/Keld Navntoft
TULOSPÖRSSI
AMPUMAURHEILU
Pienoiskiväärin seuraottelu SaSA?RS?SMY. 040 701 7475/www.otc.fi
SSS internetissä:
http://www.sss.fi
Huutokaupat
ILTAHUUTOKAUPPA
HALIKON NS:n TALOLLA TÄNÄÄN KLO 18.
Os. Kehätuomari keskeytti ottelun 10