Eniten
tällaisten alueiden asukkaita on
Helsingissä, Espoossa, Tampereella ja Vantaalla.
Liikenteen melun vähentämiskeinoja ovat muun muassa
erilaiset meluesteet, hiljaiset
päällysteet sekä ajonopeuksien
rajoitukset.
? Näiden toimenpiteiden toteuttamisen myötä maanteiden melualueiden asukasmäärä vähenisi
kymmenellä prosentilla, Anders
Jansson totesi.
Toteuttamisesta tai rahoituksesta ei hänen mukaansa ole vielä
tehty päätöksiä.
Jansson muistutti kuitenkin, että melua torjutaan maanteillä jo
nyt. Esimerkiksi yöajan ohjearvon ylittävälle melulle altistuisi arviolta noin 1 500 asukasta
nykyistä vähemmän.
Torjuntatoimien rahoitukseen
osallistuisivat Ratahallintokeskuksen lisäksi kunnat.
Radanvarren asukkaat ovat
valittaneet myös venäläisen vaunukaluston meluisuudesta. Varmista näkyvyytesi ja ilmoita Salon
Seudun Sanomissa. Nyt voit mainostaa lehden lisäksi myös internetissä Salon Seudun Sanomien
vaalisivustolla. jakelunumeroon: vedostettavat
tiistaina 9.9. Laskenta- ja tarjouspalvelu . Kuljetukset kotiin / tontille . Tiehallinnon suunnittelupäällikön Anders Janssonin
mukaan kuntien valmius satsata
melua vähentäviin ratkaisuihin
on kuitenkin valtiota parempi.
Tieliikenteen 44 kohteen meluntorjunnan kustannuksista Tiehallinnon osuudeksi on arvioitu 70
miljoonaa euroa ja kuntien osuudeksi 20 miljoonaa euroa.
Maanteiden meluntorjunnan
toimintasuunnitelma koskee sellaisia tiejaksoja, joilla liikennöi yli
kuusi miljoonaa ajoneuvoa vuodessa eli noin 16 500 ajoneuvoa
vuorokaudessa. 0403 066 200 www.skroy.com
Kuntavaalit 26.10.2008
Kuntavaaliehdokas
Hyvä vaalimenestys vaatii tehokkaat välineet. (02) 770 2216
Sähköpostit: etunimi.sukunimi@sss.fi. Suunnittelupalvelu esim. K-Rauta rahoitus: joustava ja edullinen vakuudeton rahoitus
esim. Salon Seudun Sanomat on tehokkain tapa saavuttaa salonseutulaiset. (02) 770 2215
Ulla Leppänen
p. Koroton maksuaika jopa 3kk
Myllyojankatu 11, Salo Ark. Peräkärryn lainaus
. Eniten tällaisten alueiden asukkaita on Helsingissä, Espoossa,
Tampereella ja Vantaalla.
400 m
Veräjäntausta
P
Kokkola
Vaasa
Seinäjoki
Väinölä
Kuopio
Joensuu
Jyväskylä
Pori
Tampere
Lappeenranta
Lahti
Selvityksen
melualueilla asuu
140 000 ihmistä
Suunnitelmien toteutus riippuu
pitkälti valtion budjettirahoituksesta. Tähän ei ole kuitenkaan olemassa
tehokkaita työkaluja, sillä Rautatievirasto ei Poikolaisen mukaan
voi asettaa melutasovaatimuksia
ulkomaiselle rautatiekalustolle.
ESITTELYSSÄ
TÄNÄÄN KLO 12-18
UUTUUS
!
AIR IN AKTIIVIPIIPPU,
UUSI LÄMMÖN
TALTEENOTTOHORMI.
Hengittävä, aktiivinen kiertoilmahormi parantaa palamisominaisuuksia, työntää noen
ja savun pois pihapiiristä ja
puhaltaa raitista lämmitettyä ilmaa sisään, ottamalla piippuun menevän
hukkalämmön talteen.
FORMO-omamallisto
tuntija
Tulisija-asian alla.
ik
pa
i
ot
U
Timo
NAUTINNON MUOTO APUS
Apus-mallit alkaen 4 635 ?.
Uusi Formo-mallisto tarjoaa
tyylikkäitä vaihtoehtoja, joista
löydät helposti oman suosikkisi.
Tervetuloa tutustumaan
NunnaUunin uuteen
Figuro-design ja
Formo-omamallistoon!
elijä
Myyntiesitt
ikalla.
pa
la
Olli Bruni
TAKKAUUNI
KURU
Näyttävä luonnonvalkoinen loimukaakeliuuni
kullatuilla luukuilla.
Korkeus 1750 mm
ja paino 1000 kg.
Lämmitysala 30 - 50 m².
2240?
+asennus 650?
+rahti
K-RAUDAN REMONTTIRAHA
NunnaUunin edustaja
Aki Lehtinen paikalla.
www.nunnauuni.nu
K-Raudan rahoituksella esim.
50?/kk
kokonaisluottoaika 66 kk
luottohinta 3181?
todellinen vuosikorko 13,8%
Takkakauppoihin tiistaina eduslaatat kaupan päälle!
KYSY MYÖS PALVELUITA!
. keittiöt, talot ja pihat
. SALON SEUDUN SANOMAT
N:o 248
Tiistaina 9. remonttiin. 8-18, la 9-15 P. Melua
yritetään vaimentaa muun muassa meluaitoja rakentamalla sekä
kiskoihin asennettavilla vaimentimilla.
Tiehallinto ja Ratahallintokeskus ovat laatineet vuoteen 2012
ulottuvat suunnitelmat yli 40
maantiejaksolle sekä kuudelle rataosuudelle Helsingistä Espooseen,
Vantaankoskelle ja Riihimäelle.
Tenhola
Pohja
Karjalohja
Karjaa
Kuusamo
Oulu
Ruotasjärvi
Kulju
Ilmoitusaineistot 11.9. kaikkiin Salo 2009:n talouksiin.
Lisäjakelu toteutetaan normaalilevikin lisäksi.
Ota yhteyttä, niin kerromme mielellämme lisää!
Kampanjasuunnittelussa sinua palvelevat:
Pia Peltola
p. (02) 770 2225
Virve Ruissalo p. (02) 770 2218
Mikko Ruosteenoja p. Esimerkiksi uusien tiehank-
keiden kohdalla melu otetaan
huomioon jo suunnittelussa.
? Sen sijaan vaikeuksissa ovat
sellaiset kohteet, joissa liikenne
on kasvanut kovasti viime aikoina, hän lisäsi.
Vaimentimet
ja hionta
keinoiksi
Raideliikenteessä meluntorjuntasuunnitelma koskee vilkkaimmin liikennöityjä pätkiä, jotka
sijaitsevat rataosuuksilla Helsingistä Espooseen, Vantaankoskelle
ja Riihimäelle.
Ratahallintokeskuksen esittämistä meluntorjuntakohteista
viisi on Järvenpäässä ja yksi Hyvinkäällä. syyskuuta 2008
www.sss.fi
Lisäjakelun
määrä noin
9800 kpl
Irtonumero 1,45 . Näiden tiejaksojen yhteispituus on 750 kilometriä.
Selvityksessä mukana olevien
tiejaksojen melualueilla (vuoro-
Kajaani
Meluvalli/aita
Uudistettu meluntorjunta
Ruotasjärvi
Turku
Helsinki
Kotka
STT, lähde: Tiehallinto
kautinen melutaso ylittää ulkona 55 desibeliä) asuu selvityksen
mukaan 140 000 ihmistä. klo 15.00 ja tulostusvalmiit sähköiset aineistot
keskiviikkona 10.9. (02) 77021 / ilmoitusmarkkinointi.
Selvityksessä mukana olevien tiejaksojen melualueilla (vuorokautinen
melutaso ylittää ulkona 55 desibeliä) asuu selvityksen mukaan 140 000
ihmistä. Melua voidaan raiteilla
vähentää muun muassa meluaidoilla, kiskonvaimentimilla ja
kiskojen hionnalla.
Ylitarkastaja Erkki Poikolainen Ratahallintokeskuksesta uskoo, että melualueet vähenisivät
suunnitelluilla toimilla huomattavasti. (02) 770 2203
Ritva Uusitalo p. Asennuspalvelu . Voit valita monista ilmoituskokonaisuuksista sinulle sopivimman.
Hyödynnä vaalikampanjassasi myös suuren vaalijakelunumeron
ilmaiset lisäkontaktit.
SUURI VAALIJAKELU
Sunnuntaina 19.10.
Lisäjakelu yhteensä mahtavat 14.000 kpl
Salon Seudun Sanomat jaetaan lisäjakeluna mm. klo 14.00 mennessä ilmoituskonttoriin,
Örninkatu 14, Salo tai sähköpostiin, sss.ilmoitukset@sss.fi.
Lisätietoja ja ilmoitustilavaraukset
p. (sis.alv)
Liikenteen meluhaittoja torjutaan
aidoilla ja vaimentimilla
Lehtikuva/Heikki Saukkomaa
Lisäjakelu
ä
torstaina 11.9.
Tehokas
torjunta
vaatii
kuitenkin
rahaa
Meluntorjunta maanteillä
Esimerkki meluntorjunnan
toimintasuunnitelmasta 3-tiellä
Kulju?Sääksjärvi-osuudella
Nykytilanne
Melutaso, desibeliä
alle 50
60?65
50?55
65?70
55?60
yli 70
400 m
Kulju
Maantiet, joilla yli 6 miljoonaa
ajoneuvoa vuodessa
(vuonna 2007)
Inari
P
Veräjäntausta
Väinölä
Rovaniemi
SSS?STT?Eeva Nikkilä-Kiipula
Liikenteen meluhaittoja yritetään lähivuosina vähentää rahapulasta huolimatta niin maanteillä kuin rautateilläkin
?Näin on
l. Pari vuotta ja pääsen vihdoin eläkkeelle,
laakereille lepäämään :). Keskimäärin
noin kolmannes eläkelaitosten sijoituksista
on sijoitettu maailman osakemarkkinoille.
Tähän asti sijoitukset ovat tuottaneet hyvin
ja eläkekassat ovat lihoneet reippaasti.
Vuodessa meno on muuttunut.
Viime vuoden heinäkuussa alkanut kurssilasku on jo aiheuttanut eläkelaitoksille suuret tappiot. Vakavan taantuman
riski on edelleen olemassa.
Nordea Markets -julkaisun päätoimittaja,
ekonomisti Leena Mörttinen totesi katsauksessaan elokuun lopulla, että maailmantalouden näkymät ovat edelleen heikentyneet
ja inflaatiopiikki sysäsi euroalueen taantumaan. Päätät itse, kumpi on elämässäsi
tärkeämpää: terveys vai raha. Kansalainen ei välttämättä miellä, minkä kukkaron kautta palvelut maksetaan . Mukana siis on
monta ministeriä.
Viimekertainen kohu olikin kärpäshärkänen. Sairaalahotelleja rikkaille valtion varoista. Jopa lainmuutosta ehdoteltiin.
Lakia ei kuitenkaan lähdetty muuttamaan . Voivatko asuntojen
hinnat täälläkin lähteä nopeaan laskuun?
Kaikki on tietenkin mahdollista, mutta ei
sittenkään todennäköistä. Viestin enimmäispituus on 160 merkkiä.
Viestin lopussa on oltava lähettäjän nimi tai nimimerkki.
Toimitus valikoi ja toimituksellisen tavan mukaisesti käsittelee julkaistavat
tekstiviestit.
Tekstiviestin hinta on operaattorin tekstiviestistä perimä maksu.. Tulot eivät
kata menoja, vuosikatetta on vaikeuksia saada edes plussalle puhumattakaan poistojen
kattamisesta.
Veroprosenttia pitäisi siis korottaa, mutta
strategian mukaan se on neljä vuotta ennallaan, jolloin pitää siis turvautua lainanottoon,
mutta lainaakaan ei voida riittävästi ottaa,
koska kriteerit kieltävät sen.
Samaan aikaan investointeja suunnitellaan
rajusti liikaa, vaikka niitä ei pitäisi tehdä
ollenkaan, koska kriteereiden mukaan inves-
toinnit tulee mitoittaa kunnan rahoituskyvyn
mukaiselle tasolle.
On mielenkiintoista nähdä, mitä taikatemppuja taloudessa tehdään, jotta päästään kunniallisesti eteenpäin.
Ylisuuriin investointeihin sisältyy kaupungintalon rakentaminen. suuri
yleispoliittinen merkitys.?
Lehdet luki Kauko Mäntylä.
Kirjoita lyhyesti. Strategian mukaan
uusi Salo on ?vakaan kunnallistalouden kunta?. Sillä on varmasti vaikutuksia globaaliin talouteen.
Ekonomistien mukaan Yhdysvaltojen taloudessa ei ole vielä pohjaa saavutettu. Kuka muistaa vielä viime kunnallisvaalien vaalitaistelun
ja yhden sen keskeisistä mediateemoista?
Tuo teema oli ministerien ja kansanedustajien asettuminen
kuntavaalien ehdokkaiksi.
Väittelystä jäi päällimmäiseksi vaikutelma, että eduskuntapäättäjien osallistuminen kuntavaaleihin ei ole suotavaa. Aina vain paranee. Talouden kasvuvauhti
on kaikkialla hyytymässä. Arvioitiin, ettei ministereillä kuitenkaan riitä aikaa. Kuinka moni kaupunkilainen on
koskaan edes käynyt kaupungintalossa?
Menneinä vuosikymmeninä kaupungintalot rakennettiin vallan monumenteiksi. Ehkä nyt määritellyt strategiset
tavoitteet onkin tarkoitettu vasta seuraavalle
valtuustokaudelle.
Raimo Honkanen
kaupunginvaltuutettu (kok.)
Salo
l. 14
vuotta jatkunut reipas kasvu katkesi kertaheitolla tänä kesänä. Kunnissa/kaupungeissa, joissa nostettiin
terveyskeskus- ja päiväkotimaksuja, ei ole
köyhiä tai muuten vähävaraisia. Tavoitteita ei selvästikään ole johdettu nykyisten
kuntien todellisista luvuista vaan näyttää
siltä, että kaupungin strategian ja tavoitteet
on joku konsultti vetäissyt hihasta hyvää korvausta vastaan.
Erityisesti henkilöstökulut on mitoitettu
niin kovaan kasvuun, että sen mukana kaatuvat kaikki keskeiset tavoitteet. Syykin äkkinäiseen toimintaan
selvisi. ?Matti
040-7711?777 Tekstarit-palstalle otetaan vastaan matkapuhelimella
lähetettyjä tekstiviestejä. ?Työ on meidän ilomme
l. Ilmiö ei ole aiheuttanut
lainkaan keskustelua . Eläkelaitokset ovat varakkaita
ja todennäköisesti osakemarkkinoiden notkahdus on tilapäinen, joten menetetyt varat
tulevat todennäköisesti ajan myötä takaisin.
Tämä esimerkki kuvaa kuitenkin sitä,
kuinka epävakaassa tilassa maailman talous
tällä hetkellä on.
Perjantainen uutinen Nokian hinnoittelustrategiasta ja markkinaosuuksista oli
osoitus siitä, miten globaaleilla markkinoilla
toimiva suomalainen jättiyritys kohtaa kiristyneen kilpailutilanteen ja maailmantalouden taantuman ennusmerkit. Kai
tiedät, että Suomi on sossupummien luvattu
maa. 20 negatiivista tekstaria, nolla positiivista. Oletko huomannut, että solussa
seisoen työskennellessä saat noin 150 euroa
bonusta kahdessa viikossa. Kiitos Salo-päivänä järjestetystä etelän
elämää -retkestä. 2.) Veroprosentti
on koko tulevan valtuustokauden ajan 18,0
prosenttia. Bruttokansantuotteen odotetaan supistuvan vuoden jälkipuoliskolla. Ei uskoisi, kuinka ruuhkaiseksi Salon
pääkadun saa, jollei itse näkisi. Kaikki riippuu kaikesta.
l. Yhtäkkisen muutoksen
syyksi mainitaan kuluttajien epävarmuus
talouden kehittymisestä.
Taantumaan tai lamaan ei olekaan yhtä yksittäistä syytä. Keskeiset tavoitteet ovat:
1.) Tulot kattavat menot. Ajatelkaa, hinta euroiksi muutettuna 1,39 e/l. Näin olleen suomalaiset asuntovelalliset voivat nukkua yönsä rauhassa.
Suomalainen asuntovelallinen tuntenee
USA:n asuntoluottomyllerryksen sillä tavalla, että luvattuja korkojen alennuksia
saatetaan joutua odottamaan ennakoitua
pidempään.
Hermostunut ilmapiiri maailman taloudessa on kuitenkin vaikuttanut meilläkin
niin, että pörssikurssit ovat alamaissa. 5.)
Lainamäärä on alle maan keskiarvon. Minulle se oli
terveys, kun aikoinani jätin hyvästit sille firmalle. Ruotsissa käydessäni tankkasin autoon
bensaa. Eihän töitä ole pakko tehdä. Varmasti isolla osalla on myös omakohtaisia kokemuksia siitä, että sairaaloissa isolla osastolla on vain muutama hoitaja.
Hoitajien vähyys ja ylikuormittuminen työssä ei voi olla vieras
asia päättäjillekään.
Näitä taustoja vasten on vaikea ymmärtää, että terveydenhuollon henkilöresurssien lisäämiseen suhtaudutaan kovin
nuivasti. ?Paras vaihtaa alaa
l. Sitten
on tämä niin tärkeä hoidon jatkuvuus, että
hoitajien tarvitsee iltavuoron jälkeen mennä
heti aamuvuoroon. Th. ?Tosiasiassa
l. It-ala on herkkä ilmapuntari maailmanmarkkinoilla.
Vaikka Suomen näkymät ovat moniin muihin maihin nähden varsin kohtuulliset, ta-
Muista Lehdistä
Ei ammuta opettajia
AAMULEHTI sanoo, että opettajia ei pidä ampua yksittäisten tutkimustulosten vuoksi.
?Kun opettajista ison osan soveltuvuus on näin asetettu kyseenalaiseksi,
tasapuolisuuden vuoksi voisi kysyä
myös sitä, missä määrin oppilailla on
tänä päivänä sellaisia ominaisuuksia,
joita koulun käynti edellyttää . Tänä
päivänä asiointi siirtyy kiihtyvällä vauhdilla
verkkoon, jolloin virkamieskeskittymiä ei
enää tarvita.
Uudessa kunnassa virkamiehet voitaisiin aivan hyvin hajauttaa nykyisiin kuntiin, jolloin
kuntalaisten palvelu tapahtuu siellä missä
ihmiset ovat. Ensinnäkin järjestelytoimikunta ei ole toiminut niin, että edes
pyrittäisiin tavoitteiden suuntaan.
Toiseksi tavoitteet ovat täysin mahdottomia
toteuttaa nykyisistä lähtökohdista. Ja onko suljettuja kesämökkikyliä pidettävä ikuisesti metroasemien kupeessa . koko maailmassa.
Tämmöiseksi me olemme maailmamme rakentaneet. Mutta
muut argumentit osallistumista vastaan eivät ole järin vahvoja.
Valtakunnallisten päättäjien osallistumista kuntien päätöksentekoon ei pidä rajoittaa. ?Ihminen aina pahin
l. ?Arsi
l. Ei sekään tolkuton ajatus ole.
Yhdysvaltain talousministeriön ilmoitus
kahden suurimman asuntoluottoja rahoittaneen luottolaitoksen haltuunotosta ei tullut
isona yllätyksenä. On helppo toimia,
kun ei tiedä mitään päätösten taloudellisista
vaikutuksista.
Toki järjestelytoimikunta vihdoin viime kesäkuussa määritteli uuden kunnan strategian
ja taloudelliset tavoitteet. Se voi alkaa vaikkapa USA:n
asuntolainakuplan puhkeamisesta. Näyttää siltä, että
haltuunotto-operaatiosta tulee Yhdysvaltojen historian suurin veronmaksajien rahoilla
tehty pelastustoimi. Ei siitä ainakaan julkisuudessa vängätä.
Neljä vuotta sitten useat ministerit olivat ehdolla, pääministeri Matti Vanhanen ja valtiovarainministeri Antti Kalliomäki
jopa samassa kunnassa.
Tällä kertaa puoluejohtajat ovat näyttäneet joukolla esimerkkiä omille kaadereilleen. ja nyt osallistuminen ei olekaan minkäänlainen ongelma. 6.) Investoinnit mitoitetaan kunnan rahoituskyvyn
mukaan.
Määritellyt tavoitteet ovat kauniita ja hyviä
. Vaikkei mitään suurta
pudotusta tulisikaan, jo negatiiviset uutiset
vaikuttavat mielialoihin ja sitä kautta käyttäytymiseen.
Uutiset venekaupan taantumisesta ovat
hyvä esimerkki kuluttajien reaktioista. Tekijä. Kiitos Salon kaupungille mahtavasta
Pentti Hietasen, Heikki Helan ja Vesa Aaltosen orkesterin konsertista. syyskuuta 2008
2
Päätoimittaja: Jarmo Vähäsilta
Toimituspäälliköt: Jarmo Lehto ja Virpi Lietzén
Synkkiä viestejä Yhdysvalloista
PÄÄKIRJOITUS
Jarmo Vähäsilta
Puoluejohtajat lähtevät joukolla kuntavaalien ehdokkaiksi. Raskaan miehityksen rakentamisen on mahdollistanut se,
että mitään taloudellisia laskelmia ei ole tehty
uuden kunnan taloudesta. Kirjoita mieluimmin nimellä,
mutta nimimerkilläkin voit kirjoittaa.
Toimituksen tietoon on tekstareita lukuun ottamatta annettava kaikissa tapauksissa kirjoittajan nimi ja puhelintai sähköpostiyhteystiedot.
keskustan vaikuttaja asuu Helsingin
ydinkeskustassa.
Uusille pientaloille on tilaa jopa
Helsingissä, Espoosta ja Vantaasta
puhumatta. Mielipide
Tiistaina 9. ?Tekijä
l. Karjaalla
näkyy olevan. ?Elämänlaatu parani
l. ?Outo järki
l. Puolet Yhdysvaltain asuntolainoista on nyt valtion sylissä. kävelymatkan
päässä Senaatintorilta??
ILTA-SANOMAT sanoo, että kuntavaalien ykköspaikalla on puolueille ainakin välillistä merkitystä.
?Kunnissa ei ole hallitus-oppositioasetelmaa, vaan paikkoja kunnanhallituksesta tulee kaikille valtuustoon
päässeille puolueille niiden voimasuhteiden mukaisesti.
Silti kunnallisvaalituloksesta etsitään merkkejä maan hallituksen tai
opposition menestyksestä. verorahoin joka tapauksessa.
Ministerien ajanpuute ei tunnu erityiseltä osallistumisen esteeltä. Moni muu
KERRO KANTASI
Kirjoita Tätä mieltä -palstalle mielipiteesi. aivan kuin suoraan oppikirjasta. Jos järjestelmää katsoo äänestäjän
tasolta, se näyttäytyy yhtenä yhteiskuntamöykkynä, joka edesauttaa kansalaisten elämää.
Kunnat ja valtio ovat yhteensä suuri hyvinvointi- ja turvallisuuspalvelutehdas. ?Kaistoja
l. Niska
limassa, heh, kannattaisikohan sinun miettiä
alan vaihtoa. Niiden mahdollisuudet selviytyä
veloistaan olivat ilmoitettua huonommat.
USA:n talousministeriön päätös on iso ja
huolestuttava talousuutinen kaikkialla maailmassa. Mutta se
voi saada suuret mittasuhteet myös kuluttajien mielialoista. Joka syksy sama juttu. ?Minä olen tyytyväinen
l. Vähintään kymppi lukkarinmäkineuvos
Kalliolle erittäin hienosta tutustumiskierroksesta tähän erittäin hienoon kaupunginosaan. Elokuinen kuva Salon torilta, jossa perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini etsi kuntavaaliehdokkaita.
Nyt kelpaavat
Vuodet eivät ole veljeksiä edes kuntavaaleihin valmistautumisessa. Ei se moporalli sen kummempaa ole kuin
autorallikaan. Kesäkuinen kuva informaatioseminaarista, jossa juotiin kuntaliitoksen yksivuotiskahvit. Ei ollut iso yllätys, että suurimpana ongelmana pidettiin henkilöstön riittämättömyyttä.
Jokainen terveydenhoitopalveluja tarvinnut on varmuudella
joutunut jonottamaan vastaanotolle tai hoitoon pääsyä. ja mikä on kodin vaikutus lasten käyttäytymiseen ja koulumenestykseen.
Stakesin laajan koulukyselyn mukaan kielteiset ilmiöt ovat nuorten parissa edelleen lisääntyneet.?
ILTALEHTI ottaa kantaa pääministeri Matti Vanhasen kaavailuun,
jossa tämä sijoittaisi pääkaupunkiseudun ?ulkokehälle. 3.) Vuosikatteella rahoitetaan
aluksi poistot ja myöhemmin myös investoinnit ja lainojen lyhennykset.
4.) Lainaa otetaan vain investointeihin. Toimitus valikoi, käsittelee, otsikoi ja tarvittaessa lyhentää
julkaistavat tekstit.
Sähköpostiosoite: sss.mielipide@sss.fi
Postiosoite: SSS/mielipide,
PL 117, 24101 Salo
Mielipidesivun tuottaja:
Kauko Mäntylä, (02)7702 319
Kirjoittaja on Salon Seudun
Sanomien päätoimittaja.
***
jarmo.vahasilta@sss.fi
TEKSTARIT
TÄTÄ mieltä
Vesa Käiväräinen
l. pienehköjä
taajamia pientaloineen.
?Suomalaisten enemmistö haluaakin asua pientalossa, mutta urbaanin
elämän sykettä etsiviäkin on. Asiassa on
LEHTO
vain pari pientä ongelmaa. vielä. ?Herroja
kiinnostavat kappaleet
l. ?Nähty on
l. Itäsalmen ohella tarjolla
olisi muun muassa Kruunuvuori sekä
Santahamina. Kun pitäisi katsoa, missä kunnossa talvirenkaat ovat, poliisi tekee kesärengasratsian. Tämä
korostuu vielä, kun kunnat Paras-hankkeen myötä suurenevat.
Niinkin on sanottu, että oikeastaan kansanedustajaksi pyrkivän pitäisi ensin hankkia kunnallispoliittista kokemusta, jotta
eduskunnan käytössä olisi tuoretta tietoa ruohonjuurilta. Nokialla Salossa on todellista pahoinvointia. ?Jan
l. Vihreiden Tarja Cronbergiä lukuun
ottamatta kaikki puoluejohtajat ovat listoilla. 9.).
Eläkeläisten ei kuitenkaan ole syytä huolestua . Poliitikot
ovat aina kunnallisvaalien alla suosineet hokemaa, jonka mukaan kunnallisvaaleilla on ?tässä tilanteessa. Hyvä pojat. Hoitavien käsien tarve kasvaa pelkästään siksi, että
väestö ikääntyy lähivuosina voimakkaasti.
louskehityksen riskit ovat kuitenkin selvästi
aiempaa suuremmat. Hyvä Th. Taantuma on kolkuttelemassa jo oven takana.
Suomi ei voi olla tässä kehityksessä poikkeus.
Ennusteiden mukaan Suomen talouden
vauhti hidastuu selvästi jo tämän vuoden
loppupuolella. Se tehtiin
sunnuntaina. Esimerkkinä vaikkapa autokatsastus. Siinä mielessä
arvostelijat olivat oikeassa, että näyttäviä valtakunnallisia poliitikkoja hyödynnetään kuntavaaleissa ääniharavina. Kun loppuu kulutus, loppuu
myös kasvu ja kehitys . Sitä paitsi Suomessa pankeissa on
nyt puskureita, joiden pitäisi riittää isojakin
heilahteluja. Herää kysymys, mihin kaupungintaloa nykypäivänä tarvitaan.
Tehdäänkö se vain kunnan virkamiehille ja
poliitikoille. toisin kuin neljä vuotta sitten. Mitä tarkoitit, ettei saa kiitosta?
Paras kiitos on siinä, kun voi auttaa. Firmathan tekevät
bisnestä. Miten voivat ulkoistetut toiminnot olla
halvempia kuin oma työ. Keskustaministeri haluaa ulkoistaa terveyspalveluja ja lisätä maajussien tuloja.
Kaikki tietenkin kansan kukkarosta pois.
?Riittää jo
l. Inflaatio onkin kiihtynyt tasolle, jollaista ei ole nähty sitten 1990-luvun alun.
Maailmalta on kuulunut viime viikkoina
KOLUMNI
vain huonoja uutisia. Kuljetus ja opastus erinomaista. ?Paljasjalkainen
Kirjoittaja sanoo, että uutta Saloa rakennetaan organisaatioltaan raskaaksi ja investoinneiltaan ylisuuriksi. Jäävät unet aika lyhyeen. Vasta vuoden päästä Suomi
voi ennusteiden mukaan päästä uudelleen
kasvu-uralle.
Suomalainen asuntovelallinen joutuu kysymään, voiko Suomessa käydä niin kuin
Amerikassa on käynyt. ?Vanhemmat esimerkkinä
l. Hän
siis elää, kuten opettaa. Salon ammattiopiston Hyvoninkadun
toimipisteessä opiskelijat joutuvat viettämään tunnit takki päällä ja tumput käsissä!
On kuin tuulitunnelissa! ?Taas sairaana
Hoitajavaje
Suomalaisilta on kysytty mielipiteitä terveydenhuoltomme nykytilasta. Uuden
kuntakoon mahdollistamasta hallinnon keventämisestä ei näy mitään merkkejä, vaan
tilanne on mieluummin päinvastoin.
Näillä eväillä järjestelytoimikunta tulee jättämään uudelle valtuustolle todella
raskaan haasteen Salon talouden kuntoon
laittamisesta, jota työtä tähän mennessä
tehdyt päätökset vain vaikeuttavat ja pitkittävät.
Tilanteen korjaamiseen ei yksi valtuustokausi riitä. Vuodessa eläkkeisiin kerätyistä
varoista suli noin neljä miljardia euroa (IS
8. Näin ainakin monet tekevät eli luukulle vain. Luottolaitokset ovat olleet
käytännössä konkurssissa jo viikkoja.
Ilmoituksen ajankohta yllätti. Kaikki polut johtavat veronmaksajan
lompakolle. Vanhanen itse ei toki ole koskaan asunut
oikeassa kaupungissa, vaan ennen
Nurmijärveä Espoon reunamilla. Se
taas heijastuu moneen muuhunkin kuin yksityisen pörssisijoittajan kukkaroon.
Kaikki suuret suomalaiset eläkevakuutuslaitokset ovat sijoittaneet eläkkeisiin kertyviä rahoja myös pörssiyhtiöihin. Kehittämällä kaupunkilaisten
verkossa tapahtuvaa asiointia saataisiin hallinnollisiin toimiin merkittäviä kulusäästöjä
ja kaikki henkilöresurssit voitaisiin keskittää
hallinnon sijasta sinne, missä työntekijöitä
todella tarvitaan eli päiväkoteihin, kouluihin,
terveydenhuoltoon ja vanhuksista huolehtimiseen.
Onko siis mitään järkeä rakentaa uutta
kaupungintaloa hallinnollisten virkamiesten
keskittymäksi, jossa virkamiehet paljolti työllistävät toisiaan?
Kaupungintalon rakentaminen tulee laittaa
vielä kerran kriittiseen tarkasteluun painavien taloudellisten syiden perusteella.
Uuden Salon organisaatio on tehty raskaaksi, kulurakenteet jäykistetty vuosikausiksi
ja investoinnit mitoitettu ylisuuriksi. Juhlallisuutta keventämässä järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Juhani Nummentalo (vas.) ja
varapuheenjohtaja Päivi Pölönen.
Uusi Salo tarvitsee taikatemppuja
Uuden Salon järjestelytoimikunta on työssään hyväksynyt ylimitoitetun organisaation
rakentamisen uudelle Salolle. Lukuisat pyörtymiset yms. Valtiovarainministeriölle tuli tietoon
vasta äskettäin, että luottolaitokset Fannie
Mae ja Freddie Mac olivat kaunistelleet kirjanpitojaan. Ei siltikään, vaikka Tanskassa asuntojen hinnat ovat lähteneet voimakkaaseen laskuun.
Nyt esillä olevien tietojen mukaan suomalaiset pankit eivät ole sijoittaneet rahojaan
Yhdysvaltojen asuntoluottojätteihin, joiden
osakkeet muuttuivat yhdessä yössä arvottomiksi. Vanhanen näyttää ehtineen tällä kaudella 6?7 valtuustokokoukseen vuodessa.
Kuntien kannalta on päinvastoin hyvä, että niiden päätöksenteossa on myös valtion päätösprosessia tuntevia ihmisiä. ?Tyytyväiset mukana olleet
l. Hienoa Perniön VPK, että saitte pelastettua hirven louhoksen surmanloukusta.
Tällaisten vaarallisten altaiden pitäisi tietenkin olla aidattuina. Samaa mieltä! Hoitajilla on hulluja vuoroja, oma ennätys 17,5 tuntia. Tekijä. ?Kiitos
l. ?Köyhät kyykkyyn
l. Tekijä
Apuraha on myönnetty Ympäristöteatterihankkeeseen. Tukiasunnoissa vuokrarästejä ei juurikaan
pääse tulemaan tarkan vuokraseurannan vuoksi.
Turun ylipoiston tuore tutkimus osoittaa, että Salon A-klinikan asumispalvelut ja asumispolku ylläpitävät asiakkaiden raittiutta ja elämänhallintaa.
Sivu 6
Kadunnimikyltit
vaihtuvat nyt
Särkisalossa
SSS?Jarkko Turpeinen
Uuden Salon kadunnimien muutosrumba pyörii vauhdikkaasti. Yhtiön tarkoituksena on vuokrata
paikkakunnalta uudet, pienemmät tilat.
Muutoin Elcoteqin toiminta kaupungissa jatkuu entisellään.
Elcoteq työllistää Salossa 20?30 työntekijää.
Sivu 8. Putkien ja vedenottamoiden rakentaminen on jo loppusuoralla.
Ympäristökeskuksen hyväksymä tarkkailuohjelma on kuntien teettämää esitystä tiukempi. Tänään
tiistaina kylttejä vaihdetaan Särkisalossa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n mukaan työ- ja toi-
mintakeskusten asiakkaista voitaisiin hyvin
työllistää jopa 3 000 ihmistä.
Salolainen Tuomo Sirkiä, 22, aloitti työt
Salo-Uskelan seurakunnassa elokuun alussa.
Kehitysvammainen nuori mies kertoo pitävänsä työstään Helisnummen hautausmaalla.
? Nurmikon leikkaaminen on ollut muka-
vaa, myhäilee kiinteistöhuoltolinjalla Aurainstituutissa Turussa opiskellut Sirkiä.
Salossa on kehitysvammahuollon kautta
työllistettyinä vajaa 20 kehitysvammaista.
Heistä suurin osa työskentelee vanhushuollon
parissa.
Sivu 4
Salon teatteriopetukselle apuraha
Sairaanhoitopiirin Aki Lindén:
SSS?Veli-Matti Henttonen
Sairaalat eivät
muutu hotelleiksi
Veli-Matti Henttonen
Salon teatteritaiteen perusopetus on saanut 44 000 euron apurahan opetushallitukselta. Viimeisenä vuoroon ovat jäämässä Perniö ja Halikko.
Kunta ilmoittaa osoitteen vaihtumisesta suoraan esimerkiksi pelastustoimeen ja poliisille. Väestörekisterikeskuksen kautta tieto päivittyy myös
muun muassa verottajalle ja suureen
osaan pankeista.
Kaikilla muutos ei ole kuitenkaan sujunut niin joustavasti kuin oli odotettu.
Esimerkiksi Salossa nykyisellä Leppälänkujalla asuva Ann-Mari Lönnqvist
kertoo, että hänen pankkinsa ei ollut
saanut väestörekisterikeskuksesta uutta osoitetta automaattisesti.
Sivu 7
Minna Määttänen
Salolaisen Tuomo Sirkiän (vas.) haave toteutui, kun hän pääsi Salon kehitysvammahuollon kautta töihin Salo-Uskelan seurakuntaan. ?????????
Ympäristökeskuksen hyväksymästä tarkkailuohjelmasta voidaan valittaa ympäristölupavirastoon.
? Käsittääkseni valitus ei kuitenkaan estä vedenoton aloittamista. syyskuuta 2008
TALOUS 8
Ympäristökeskus hyväksyi vedenoton vaikutusten tarkkailun
Salo voi aloittaa vedenoton Someron ja Kiikalan rajalta. Jos tarkkailussa saatavat
tiedot edellyttävät, voidaan vedenotto keskeyt-
tää, sanoo osastopäällikkö Kirsi Kärpijoki
Lounais-Suomen ympäristökeskuksesta.
Salon teknisen toimen johtaja Alpo Pauna
kertoo, että vedenotto Kiikalannummesta voi
alkaa lokakuun lopulla. Puutarhuri Markku Johanssonin mukaan yhteistyö Sirkiän kanssa on sujunut hyvin.
Murto-osa kehitysvammaisista työelämässä
Salolainen Tuomo Sirkiä pitää työstään
SSS?Katri Henttonen
Usea kehitysvammainen haluaisi tehdä
palkkatyötä, mutta vain pieni osa työkykyisistä kehitysvammaisista pääsee mukaan työelämään.
Varsinaista palkkatyötä eli tuettua työtä
tekee nykyään vain 300 henkilöä. Ympäristökeskus vaatii muun muassa
alueen lähteiden ja purojen vedenkorkeuksien
ja virtaamien mittaamista kerran kuukaudessa, kun kunnat esittivät neljää mittausta
vuodessa.
? Tarkkailuohjelmaan tulleet tiukennukset
eivät ole dramaattisia, Pauna huomauttaa.
Sivu 5
Sää:
Sää:
Sadetta
Sadetta
+10
Takasivu
+10
A-klinikan Takasivu
johtaja perää
sosiaalista
isännöintiä
SSS?Elina Lahti
Kirsi Höglund
Salon A-klinikan aluejohtaja Hannu
Ranta perää uuteen Salon kaupunkiin
niin sanottua sosiaalista isännöintiä, mikä estäisi vuokrarästien kerääntymisen.
Hänen mielestään uudessa Salossa voisi
toimia henkilö, joka puuttuisi ajoissa
esimerkiksi maksamattomin vuokriin.
A-klinikan tukiasuntojen asukkaista
isolla osalla on vanhoja vuokrarästejä,
mikä vaikeuttaa asunnon saantia. Perusopetuksen järjestää
Salon kansalaisopisto yhteistyössä Salon
Teatterin kanssa.
Kaksivuotisen hankkeen aikana on tarkoitus
esimerkiksi ideoida ja toteuttaa lasten oma ulkoilmanäyttämö Salon Asemapuistoon.
Hankkeen ensimmäinen konkreettinen
asia on kuluvaan syksyyn sijoittuva 4?6luokkalaisille tarkoitettu kirjoituskilpailu.
Voittajaksi selviytynyt tarina toteutetaan ensi keväänä nähtäväksi näytelmäksi.
Sivu 10
Anu Suosalo (vas.) ja Sarika Lipasti
järjestävät salonseutulaisille koululaisille kirjoituskilpailun.
SSS?Anna Saarenoja
Sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälän (kesk.) ajatukset sairaalahotellista
saivat sunnuntaina oppositiolta kylmää
kyytiä.
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtaja
Aki Lindén ei näe Salon Seudun Sanomissa
julkaistussa kirjoituksessa dramatiikkaa, sillä ministerin esiin nostamia ajatuksia punnitaan paraikaa niin ulkomailla kuin kotimaankin eri sairaanhoitopiireissä.
Lindénin mukaan sairaalat eivät sananmukaisesti muutu hotelleiksi, sillä toiminta on
koko ajan muuttumassa yhä avohoitopainotteisemmaksi.
? Petipaikkoja tarvitsevat ovat sen verran
raskaasti sairaita, etteivät he tarvitse hotellipalveluja vaan hoitoa, Lindén toteaa.
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä
sairaalatoimintoja on siirretty lähinnä kunnallisille liikelaitoksille sekä osakeyhtiöille,
jotka osittain ovat sairaanhoitopiirin omistamia.
Yksityisille palveluntarjoajille ulkoistettuja toimintoja on toistaiseksi ollut vielä
vähän.
Sivu 5
Salon Leppälänkujalla asuva Ann-Mari
Lönnqvist olisi toivonut kotikadustaan
Leppäpihaa tai Leppälänpihaa.
Elcoteq myy
toimitilansa
Salossa
SSS?Tuomas Tirkkonen
Elektroniikkayritys Elcoteq siirtyy nykyistä pienempiin toimitiloihin Salossa.
Elcoteq-konserniin kuuluva Elcoteq
Design Center on asettanut Salon Meriniityssä sijaitsevan kiinteistönsä myyntiin. SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 9. Lounais-Suomen ympäristökeskus on hyväksynyt vedenoton vaikutusten
tarkkailuohjelman.
Korkein hallinto-oikeus asetti syksyllä 2005
Salolle, Halikolle ja Perttelille antamassaan
vesiluvassa tarkkailuohjelman edellytykseksi sille, että Someron Kalattomannotkosta ja
Kiikalan Kaskistonnummesta voidaan ottaa
vettä.
?????????????????????????????????????????
MAAILMA 9
SM-LIIGALIITE
Vesi virtaa Somerolta ja Kiikalasta
Salon hanoihin lokakuun lopulla
SSS?Päivi Malin-Perho
??????????????????????????
Jääkiekon SM-liigassa
monia mestarisuosikkeja
Venäjä lupaa vetää
joukkonsa Georgiasta
Asunnon ostajalle tarjolla
yhä kalliimpaa rahaa
???????
???????????
???????
??????????????????????????????
Kaikkea ei välttämättä voi tuosta noin vaan siirtää ISS:lle, Lindén pohtii.
Tutkimusprofessori Unto Häkkinen Stakesin Terveystaloustieteen keskuksesta muistuttaa,
että kilpailutus lisää usein tuntuvasti hallintokustannuksia.
Esimerkiksi Yhdysvalloissa juristeille joudutaan maksamaan
lähes yhtä suuria summia kuin
lääkäreille.
? Byrokratia kasvaa moninkertaiseksi, kun joudutaan kilpailuttamaan pieniä eriä. Potilas tulee aamulla sairaalaan ja menee illalla
kotiin. Niemelän
yhteiskoululla oli viime viikon
maanantaina tulipalo, joka keskeytti koulupäivän.
Poliisin esitutkinnassa paljastui, että palon sytytti koulun 12-vuotias oppilas, joka on
myöntänyt teon. Petipaikkoja tarvitsevat
ovat sen verran raskaasti sairaita, etteivät he tarvitse pelkkiä
hotellipalveluja vaan hoitoa.
? Hyssälä puhuu investoinneis-
ta. Jos vaikka
saaristossa asuva ihminen käy
päivittäin Tyksissä viikon ajan
sädehoidossa, hänen on raskasta kulkea matkaa kahden lossin takaa. Komissio esittää, että Suomen merkittävintä silakkakiintiötä leikattaisiin ensi vuonna 15 prosenttia.
Suomen hallitukselle ehdotus
tuskin sellaisenaan kelpaa. Myös lomapalkkojen maksuihin liittyy epäselvyyksiä.
? Ei ole edes tietoa siitä, mihin
maahan verot on maksettu. Viimeisen 30 vuoden
aikana kuntaliitosten vuoksi on
jäänyt pois käytöstä noin sata
vaakunaa.
SSS?Jarkko Turpeinen
Asfaltoinnista
erimielisyyttä
Salon kaupunginhallitus
äänesti Katkiluodonkadun
asfaltointirahoista eilisiltana.
Kaupunginhallituksen demarit
halusivat, että kestopäällystystöihin varataan bitumin hinnannoususta johtuvan 112 500
euron lisämäärärahan lisäksi
50 000 euron potti Katkiluodonkadun päällystämistä varten.
Porvareiden äänin 5?4 raha jäi
kuitenkin pois papereista.
Lisämäärärahasta päättää lopullisesti valtuusto.
SSS?Jarkko Turpeinen
Runkojohto ja kaivot ovat
viimeistelyä vaille valmiit
Salon teknisen toimen johtaja
Alpo Pauna kertoo, että runkolinja uusille vedenottamoille
Someron Kalattomannotkoon
ja Kiikalan Kaskistonnummeen
on lähes valmis.
? Linjalla tehdään viimeisiä
töitä, ja viikon päästä voimme
aloittaa paineiden testaamisen,
5
SÄHKEET
Pikkupoika
paljastui
koulupalon
sytyttäjäksi
Someron Kalattomannotkon vedenottamon kaivo liitetään runkojohtoon tämän viikon aikana. Lupamenettely
alkoi kuitenkin alusta vuonna 1994, kun Salo, Halikko ja
Pertteli hakivat yhdessä uutta
vedenottolupaa.
Korkein hallinto-oikeus teki asiasta päätöksen vuonna
2005.
Sairaanhoitopiirin johtaja Lindén:
Puolet Liisa Hyssälän
ehdotuksista toteutumassa
SSS?Anna Saarenoja
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtaja Aki Lindén ei
näe sosiaali- ja terveysministeri
Liisa Hyssälän (kesk.) sunnuntaina Salon Seudun Sanomissa
julkaistussa kolumnissa erityistä
dramatiikkaa.
? Se on hyvin aikaansa peilaava kirjoitus. Mallin mukaan sairaala toimii
eräänlaisena hotellina, jossa tarjotaan muun muassa yksityistettyjä siivous- ja ravitsemispalveluja sekä vaatehuoltoa.
Hotelli-sana
johti harhaan
Perussuomalaisten puheenjoh-
taja Timo Soini ehti nimitellä
Hyssälää jo ?Hotelli-Hyssäläksi?.
Aki Lindénin mukaan ministerin hotelliajattelu voi aiheuttaa
väärinkäsityksiä.
? Syöpäjärjestöillä on pitkään ollut potilashotelleja,
joiden palveluja avohoidossa
käyvät potilaat voivat käyttää
avohoidon tukena. Salo sai alu-
eelle 3 000 kuution ottoluvan
jo vuonna 1978. Esitäytetyn veroilmoituksen palautti
täydennettynä tai korjattuna
noin joka neljäs asiakas.
Mahdollisuutta ilmoittaa asunnon ja työpaikan välisistä matkakuluista sähköisesti käytti
11 200 asiakasta.
Korjausverotuspäätöksien ensimmäinen erä on saapunut elosyyskuun vaihteessa.
Postitus jatkuu lokakuun loppuun saakka.
Veroilmoitusta voi täydentää
syyskuun loppuun asti.
Jäännösveron eräpäivät ovat
2. Pitäisi
olla suuri ja vahva kilpailuttaja,
joka on mahdollisimman osaava,
Aki Lindén toteaa.
Ydinvoimalan työmaan lakonuhka siirtyi viikolla
SSS?STT
Olkiluodon ydinvoimalatyömaata keskiviikkona uhannut lakko
on siirtynyt viikolla eteenpäin.
Lakko alkaa keskiviikkona 17.
päivä, mikäli alihankkijayritys ei
saa selvitettyä, mihin se on maksanut työntekijöiltään keräämänsä rahat.
? Kokoonnumme ensi viikon
tiistaina, ja silloin asioiden täytyy
selvitä, sanoi Rakennusliiton toi-
nen puheenjohtaja Kyösti Suokas maanantai-illan neuvottelujen jälkeen.
Suokas neuvotteli työvoimaa
vuokraavan kyproslaisen Rimecin ja pääurakoitsija Boygyues
Travaux Publicsin edustajien
kanssa.
? Emme me ihmeitä vaadi. Puolet
artikkelissa mainituista asioista
on Suomessa jo tapahtumassa,
Lindén toteaa.
Hyssälä esitteli kolumnissaan
italialaista sairaalamallia, jossa
kaikki muu paitsi lääketieteellinen hoito ulkoistetaan yksityisille. syyskuuta 2008
sss.toimitus@sss.fi
Kiikalannummen vedenoton
vaikutuksia seurattava tiheästi
SSS?Päivi Malin-Perho
Lounais-Suomen ympäristökeskus on hyväksynyt ohjelman, jonka mukaan Salon on seurattava
vedenoton vaikutuksia Someron
ja Kiikalan rajalla.
Ylitarkastaja Kauko Häkkilä
sanoo ympäristökeskuksen päätöksen asettuvan Salon, Halikon
ja Perttelin ehdotuksen ja Someron vaatimusten väliin.
? Someron esittämistä muutoksista osa on huomioitu, mutta ei
kaikkia. Takana on kuitenkin ajatus
siitä, että julkisessa sairaalassa
voitaisiin palvella sekä julkisia
että yksityisiä asiakkaita. Jäsenmaiden maatalousministerit
koittavat sopia Itämeren kalastuskiintiöistä ensi kuussa.
Heinolan viimeviikkoisen
koulupalon sytyttäjäksi paljastui pikkupoika. Harri Peltosalo
(vas.) ja Tapio Rannikko olivat eilen tekemässä liitostyötä.
Dragsfjärdin vesillä kadonnut
veneilijä löytyi hyvävointisena
Merivartiosto etsi miestä läpi yön
SSS?Lasse Kylänpää
Taalintehtaan merialueella
Dragsfjärdissä kadoksissa ollut
veneilijä löydettiin hyväkuntoisena maanantaina aamupäivällä.
Merivartiosto etsi miestä läpi yön.
Keski-ikäinen dragsfjärdiläismies oli lähtenyt sunnuntaina
kalastamaan nelimetrisellä pe-
rämoottoriveneellä.
Omaiset hätääntyivät illansuussa, kun mies ei ollut vastannut matkapuhelimeensa.
Veneilijän löytämiseksi käynnistettiin laajat etsinnät, joihin
osallistui merivartioston helikopteri, lentokone, Hiittisten
ja Hangon merivartioasemien
partioveneet sekä Suomen meri-
pelastusseuran aluksia. Toisaalta kuntien esityksen mukainen tarkkailu ei ollut
riittävä alueen luonnonarvojen
turvaamista ajatellen, Häkkilä
huomauttaa.
Ympäristökeskus tiukensi selvästi vaatimuksia alueen järvien,
purojen ja lähteiden vedenkorkeuksien ja virtaamien mittauksesta ja määräsi ne tehtäväksi kerran kuussa.
Sama määräys koskee myös
pohjavesien mittaamista.
Häkkilä korostaa, että luvan
mukaan vedenotto on keskeytettävä, jos alueella yksikin lähde
kuivuu tai sen luonnontila muuttuu.
? Tarkkailun on oltava tiheää ja
kattavaa, jotta pystytään näkemään, vaarantuuko joku lähde.
Jos muutoksia tapahtuu, ympäristökeskuksen on keskeytettävä
vedenotto ja Salon on haettava
poikkeuslupaa, Häkkilä huomauttaa.
Ympäristökeskus lisäsi tarkkailuohjelmaan vaatimuksen lähteiden kuvaamisesta. Oikeus
myönsi kuitenkin luvan määräaikaisena ja totesi samalla, että vedenoton vaikutukset on selvitettävä. Pappi sai
viime viikolla kirjallisen huomautuksen Porvoon piispalta.
SSS?STT. En ole koskaan törmännyt
KOTIKUNTA
Joutsenvaakuna
kotiseutukäyttöön
Kirsi Höglund
Ympäristökeskuksen hyväksymä
tarkkailuohjelma on hakijakuntien
ehdotuksen ja Someron vaatimusten välissä
vastaavaan tilanteeseen, sanoo
Häkkilä.
Häkkilä muistuttaa, että tarkkailusta on saatava riittävästi
tieto myös siihen, voiko määräaikainen vedenottolupa saada
jatkoa.
? Uusi lupahakemus pitäisi saada vireille jo parin vuoden päästä,
jos lupa halutaan voimaan heti nykyisen luvan päätyttyä. Toimintahan muuttuu
koko ajan yhä avohoitopainotteisemmaksi. Tällöin hän voi asua
potilashotellissa, joka ei siis ole
sairaalaan toimintaa, Lindén
selittää.
Tulevaisuuden sairaalassa potilas ei Lindénin mukaan tarvitse potilashuonetta välttämättä
ollenkaan.
? Sairaalat eivät muutu hotelleiksi. Heidän psyykkinen
terveytensä oli selvästi huonompi kuin avohuollon piirissä
olevilla lapsilla.
Selvityksen mukaan huostaanoton taustalla on usein
vanhempien uupumusta, mielenterveys- tai päihdeongelmia.
SSS?STT
Aborttifilmin
näyttäneestä
papista tutkintapyyntö poliisille
Helsinkiläispoliitikko on tehnyt poliisille tutkintapyynnön
papista, joka näytti rippikoululaisille verisen aborttivideon
viime kesäkuussa.
Kaupunginvaltuuston jäsen
Birgitta Dahlberg (r.) on
pyytänyt poliisia tutkimaan,
rikkoiko pappi lakia näyttäessään 14?15-vuotiaille rippikoululaisille videon, joka ei valtion
elokuvatarkastamon mukaan
sovellu alle 18-vuotiaille.
Tapausta tutkii Vihdin poliisi.
Rikoslain mukaan alaikäisiltä kielletyn kuvamateriaalin
näyttämisestä lapsille voi saada sakkoja tai enintään kuusi
kuukautta vankeutta. Tuhot jäivät vähäisiksi.
SSS?STT
Huostaanotoista
puolet tehdään
liian myöhään
Noin puolet lasten huostaanotoista tehdään liian myöhään.
Näin arvioivat pirkanmaalaiset
sosiaalityöntekijät tuoreessa
selvityksessä. Salon valtuusto saa eteensä
ehdotuksen, jonka
Salo mukaan Salo-Uskelan seura saa päättää Salon ja
Uskelan vaakunoiden käytöstä
tulevaisuudessa. Helsingin ja Uudenmaan
sairaanhoitopiiriin kuuluvassa
Tammisaaren aluesairaalassa
koko ruokahuolto on siirretty yksityiselle Sodexolle.
? Tämä on tarkan mietinnän
paikka. Jotta
julkiset sairaalat voivat toimia
vetovoimaisina työpaikkoina ja
kehittyä dynaamisesti, on meidän pakko saada myös yksityistä rahaa, Lindén sanoo.
Ruokahuolto
ulkoistettu
Tammisaaressa
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä joitakin sairaalatoimintoja, kuten atk- ja pesulapalveluita, on ulkoistettu sairaanhoitopiirin osittain omistamille
yhtiöille.
? Laboratorio- ja kuvantamispalveluista vastaa kunnallinen
liikelaitos, mikä on tavallaan
eriyttämistä. Koulukäyntiavustajat eivät saa kesäisin palkkaa ja jäävät usein myös
ilman työttömyysturvaa, koska
työsuhde katsotaan niin sanotusti
lepääväksi.
Aloite koulunkäyntiavustajien
tilanteen korjaamisesta on tullut
SDP:n Unelmista todeksi -kiertueen aikana ihmisten palautteista. Työntekijöille ei ole kuitenkaan annettu
mitään todistetta rahojen käytös-
tä. Tällainen
2?3 vuoden aika on mitättömän
lyhyt kunnon vastausten saamiseksi, kun luonnonolot vaihtelevat. Teknisessä huollossa taas käytämme jonkin verran yksityistä sektoria, luettelee
Lindén.
Sairaaloiden ydintoimintaan
kuulumattomat palvelut, kuten
kampaamo- ja pysäköintipalvelut sekä kukka- ja kioskipalvelut
ovat useissa sairaaloissa olleet
yrittäjävetoisia jo pitkään.
Näitä suurempiakin sairaalatoimintojen yksityistämisiä on jo
tehty. joulukuuta ja 2. Esimerkiksi siivous on
tavallaan osa potilaan hoitoa.
Useimmiten siivooja on se ihminen, jota potilas näkee eniten
sairaalassa. Tällä hetkellä reaktorityömaalla työskentelee vajaat 300
puolalaista Rimecin palkkalistoilla.
Rakennusliiton mukaan Rimec
on pidättänyt runsaan kolmanneksen puolalaisten palkasta ja
kertonut sen menevän veroihin
sekä sosiaalimaksuihin. Sosiaaliviranomaiset jatkavat asian selvittelyä.
Palo sai alkunsa poikien wckopissa. Lähteet pitää
valokuvata kolme kertaa vuodessa.
Kalattomannotkon puustoisen
suon luontoa on tarkkailtava.
Myös kirkasvetisten järvien eli
Kalattoman ja Iso-Pitkustan sekä joidenkin lähteiden eliöstöä
pitää seurata.
Poikkeuksellinen
tilanne
Ylitarkastaja Kauko Häkkilä
huomauttaa Salon, Halikon ja
Perttelin saaman vesiluvan olevan hyvin poikkeuksellinen.
Korkein hallinto-oikeus myönsi
kolme vuotta sitten kunnille luvan ottaa vettä Someron Kalattomannotkosta enintään 1 100
ja Kiikalan Kaskistonnummesta
enintään 850 kuutiota vuorokaudessa.
Määräaikainen lupa on voimassa vuoteen 2012.
? KHO totesi tuolloin, että lupaan vaadittavat ennakkoselvitykset olivat puutteelliset. Lakkovaroituksen liitto jätti kaksi viikkoa sitten.
Salon joutsenvaakuna on päätymässä kotiseutukäyttöön. Lisäksi
asiasta tiedotettiin vhf-kanavalla.
Mies soitti itse kotiinsa maanantaina aamupäivällä Högsåran itäpuolelta ja kertoi olevansa kunnossa.
Koko yön kalastellut mies oli
pitänyt matkapuhelintaan suljettuna säästääkseen akkua.
Demareiden Korhonen vaatii töitä
koulunkäyntiavustajille kesäksi
SSS?Hia Sjöblom?STT
SDP:n puoluesihteeri Ari Korhonen vaatii koulunkäyntiavustajille töitä kesäisinkin esimerkiksi lasten kesäkerhoissa, leirikouluissa tai vastaavissa.
Koulunkäyntiavustajat ovat
Korhosen mielestä epätasa-arvoisessa asemassa muihin kuntatyöntekijöihin nähden. Salo-Uskelan
seura on ilmoittanut suhtautuvansa asiaan myönteisesti.
Salon vaakuna jää pois virallisesta käytöstä, kun Salon
alueen kymmenen kuntaa yhdistyvät. Haluamme Rimeciltä mustaa valkoisella, suomalainen yritys olisi antanut tarvittavat tiedot päivässä.
Puolalaiset ovat vaatineet selvyyttä palkastaan pidätettyjen
rahojen kohtalosta kohta vuoden.
Rakennusliitto ryhtyi ajamaan
asiaa elokuussa. Kiikalan Kaskistonnummen kaivo on jo
liitetty runkolinjaan ja Someron Kalattomannotkon kaivo
liitetään verkostoon tällä viikolla.
? Seuraavaksi desinfioimme
linjan, jolloin voimme aloittaa
koekäytön lokakuun alkupuolella.
Lokakuun lopulla aloitamme
normaalin vedenoton, Pauna
toteaa tulevasta aikataulusta.
Vedenotto Kiikalan ja Someron harjualueilta on ollut
vireillä pitkään. Poika kertoi
sytyttäneensä palon hetken
mielijohteesta sen tarkemmin
ajattelematta. Eikä kyseessä ole
mikään italialaisten keksintö tai
Liisa Hyssälän suuri innovaatio,
vaan Suomen terveydenhuolto on
tiedostanut tilanteen itse. Uutiset
Tiistaina 9. Työntekijät olivat erityisen huolestuneita lasten tilanteesta.
Huostaanotetuista lapsista
enemmistöllä oli psyykkisiä ongelmia ja ristiriitoja vanhempien kanssa. Pyydämme selvitystä siitä, mihin
työntekijöiltä kerätyt rahat on
maksettu.
Rakennusliitto vaatii Rimeciltä
tietoa yli 500 puolalaisen rakennusmiehen palkasta pidätetystä
rahasta. helmikuuta.
Valtiovarainministeriö ei ole vielä
tehnyt päätöstä veronpalautusten
ajankohdasta.
avustajaa, joiden työt ja myös palkanmaksu keskeytyvät yleensä
koulujen kesälomien ajaksi.
Korhosen mielestä koulunkäyntiavustajat voisivat tehdä muuta
työtä koulujen kesälomien aikana
esimerkiksi lasten päivähoidossa
tai vanhusten hoitajina.
Kyse on Korhosen mukaan tärkeätä työtä tekevien ihmisten
toimeentulosta, joka tulee kyseenalaiseksi palkanmaksun katketessa kesäkuukausiksi.
EU-komissio
leikkaisi
silakanpyyntiä
Pohjanlahdella
SSS?STT
BRYSSEL?EU-komissio leikkaisi
silakanpyyntiä Pohjanlahdella. Jos seurantajaksoon ei osu
esimerkiksi lainkaan kuivempaa
jaksoa, tilanne on hankala.
Kauko Häkkilä sanoo, että Kalattomannotkon ja Kaskistonnummen vedenottoon liittyy poikkeuksellisen paljon tarkkailtavaa
ja erilaisia luontoselvityksiä.
? Toisaalta myös alue on poikkeuksellinen, sillä siellä on ainutlaatuinen kosteikko ja lähteikkö.
huomauttaa Pauna.
Myös vedenottamoissa ollaan pitkällä. SDP:n valtuustoryhmät ovat
Korhosen mukaan tekemässä
kunnissa aloitteita asian korjaamiseksi.
Kuntien palveluksessa on yhteensä noin 7 800 koulunkäynti-
Uudet verotuspäätökset
tulevat lokakuun
loppuun mennessä
SSS?STT
Noin 214 000 Varsinais-Suomen verotoimiston asiakasta saa
uuden verotuspäätöksen
Jos Itämerta ajatellaan kokonaisuudessaan, niin
sillehän me emme yksin voi
oikein mitään, Heiskanen harmittelee.
Toisena tärkeänä teemana hän
nostaa esiin vanhuksien asiat.
? Monissa kunnissa vanhuksien kohdalla tehdään suuria säästöjä, eivätkä he saa säädyllistä
hoitoa. Hän
viimeisteli maanantaina seuraa-
Kyyröseen. Uudet yliopisto-opiskelijat
ovat vuosi vuodelta vanhempia. A-klinikan 27 tukiasuntoa ovat käytännössä koko
ajan täynnä.
Taakkana vanhoja
vuokrarästejä
Isolla osalla tukiasuntojen asukkaista on takanaan vanhoja vuokrarästejä ja mahdollisesti myös
häiriöitä luottotiedoissa.
. Voin olla
tyytyväinen, sanoo joensuulainen sieniyrittäjä Loreno Dalla
Valle.
Samoilla linjoilla on myös toinen joensuulaisyrittäjä, Tuotteen
ja Vihanneksen Marja Päivänurmi.
? Sadosta on tulossa viime vuotta huomattavasti parempi. Perusteina olivat muun muassa ikä oikeudenkäynnin aikaan, kuulemisesta
mahdollisesti aiheutuva kärsimys
sekä se, ettei syytetty ollut esitutkinnassakaan halunnut käyttää
kyselyoikeuttaan.
KKO purki isän saaman tuomion vanhemman lapsen osalta ja
palautti asian siltä osin uudelleen
käsiteltäväksi käräjäoikeuteen.
- Someron ja Koski tl:n alueen
varhaisjakelut: Suomen Posti Oy,
Joensuuntie 5, Somero.
Puhelin 0200-71000
Avoinna ma-pe klo 8.00-14.00
ILMOITUSOSASTO
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna ma-pe klo 8.30-16.30,
ilmoitustilavaraukset ja valmiit
aineistot seuraavan päivän
lehteen viimeistään klo 14.00.
Puhelin (02) 770 2610
6
Alkoholin hinnanlasku on lisännyt erityisesti huono-osaisten sairastumista ja kuolemia.
Helsingin yliopiston ja Stakesin tutkimuksen mukaan alkoholikuolleisuus on lisääntynyt
muun muassa työttömillä, varhaiseläkeläisillä ja vähän koulutetuilla, kun taas työssäkäyvillä se on pysynyt ennallaan.
Naisten kuolleisuus on lisääntynyt enemmän kuin miesten.
Kuolleisuus kasvoi eniten
55?59-vuotiailla miehillä ja
50?54-vuotiailla naisilla, kun
taas alle 35-vuotiailla se pysyi
ennallaan.
Sairauksien aiheuttamien alkoholikuolemien määrä kasvoi
huomattavasti enemmän kuin
tapaturmaisten tai väkivaltaisten alkoholiin liittyneiden
kuolemien määrä. Työnantaja on
pidättänyt opettajan virantoimituksesta.
Asia tuli poliisin tutkittavaksi viime viikon perjantaina. Isä sai tuomion kahdesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja valitti hovioikeuteen.
Turun hovioikeus ei muuttanut
käräjäoikeuden ratkaisua.
Hovioikeus katsoi, ettei lasta
asianomistajina voitu velvoittaa
kertomaan mitään tai vastaamaan heille esitettyihin kysymyksiin. Talteen kerätyn öljyn
määrää ei maanantaina tiedetty
tarkasti, sillä sen seassa oli vettä.
Telefax (02) 770 2300
Puhelin (02) 770 21 (vaihde)
Puhelin iltaisin
- uutistoimitus
770 21, 770 2314
- urheilu 770 2309
ALUETOIMITUS
Somero, Kiiruuntie 1,
Puhelin (02) 7488 633
TILAAJAPALVELU
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Sitä ennen hän toimi toimitusjohtajana ja päätoimittajana
Verkkotie Oy:ssä vuodesta 1995.
Aikaisemmin Korhonen työskenteli toimittajana Helsingin Sanomissa.
Korhonen ilmoitti maanantaina
STT:lle, ettei aio kommentoida
eroaan kuin vasta tiistaina. Vanhustenhoito ei saa olla pelkkää säästöä. Poliisin mukaan
hyväksikäyttö oli tapahtunut
aiemmin viime viikolla.
SSS?STT
Telefax (02) 770 2222
Sähköposti:
sss.ilmoitukset@sss.fi
Verkko-osoite:
www.sss.fi/ilmoitukset
Viikkomarkkinat
Puhelin 0600-91700
Puhelun hinta 2,98 ?/min +pvm
(sis. Puhelin 0200-71000
Avoinna ma-pe klo 8.00-14.00
matta, että vanhempi oli täyttänyt
15 vuotta. Varsinkin, kun hänen
todistuksellaan oli syytettä ratkaistaessa suuri merkitys.
Nuoremman lapsen kohdalla video kelpasi todisteeksi. Tukiasunnoissa on asuttu jopa kymmenen
vuotta.
Ikääntyvien
asiakkaiden
osuus kasvussa
Salon A-klinikan tulevaisuuden
haasteita ovat myös ikääntyvät,
joilla on päihdeongelmia. Öljyn pilaamaa maata on viety ongelmajätteen käsitte-
lylaitokselle.
? Vahinko johtuu teknisestä viasta tai inhimillisestä erehdyksestä.
Dieselöljyä johdettiin säiliöön, jonne ei ollut tarkoitus johtaa mitään.
Säiliön luukut olivat auki, ja öljy
pääsi sieltä liikkeelle, kertoo toimitusjohtaja Mikko Laaksonen
Baltic Port Servicestä.
Avoinna ma-pe klo 8.30-16.30
Puhelin (02) 770 2626
Telefax (02) 770 2222
sss.tilaajapalvelu@sss.fi
Verkko-osoite:
www.sss.fi/tilaajapalvelu
Määräaikaistilaus
12 kk
6 kk
3 kk
1 kk
TILAUSHINNAT
1.12.2007 alkaen.
Jatkuva säästötilaus
12 kk:n maksuerä
6 kk:n maksuerä
3 kk:n maksuerä
204,00 ?
110,00 ?
57,00 ?
23,00 ?
Tilaukset toimitetaan force majeure- (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden
viivästykset, yms.) varauksin.
JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS
192,00 ?
98,00 ?
49,50 ?
- Postin varhaisjakelupäivystys
Puhelin: 0200 72822 (mpm/pvm)
Ark. Tämänkertaisen ehdokkaan ei välttämättä tarvitse olla Perniöstä.
? Asiat ratkaisevat enemmän
kuin paikkakunta tai puolue.
Heiskanen arvioi, että uuden
kaupungin mukanaan tuomat
muutokset näkyvät viiveellä.
? Varmasti muutoksia tulee,
mutta ei ihan heti. Kotihoidon lisäksi paneuduttaisiin myös
päihdeongelmaan.
Ranta muistuttaa, että alkoholi
aiheuttaa myös dementiaa, mikä
sekin tuo lisää haasteita.
Turun yliopiston tutkimus Salon A-klinikan asumispalvelujen
asiakkaista on äskettäin julkaistu kokonaisuudessaan myös netissä osoitteessa www.a-klinikka.
fi/julkaisut/verkkojulkaisut.
?Ei saa mennä Salo-keskeiseksi. Uutiset
Tiistaina 9. KKO antoi
asiassa ennakkopäätöksen maanantaina.
Kyseessä oli tapaus, jossa syyttäjä vaati miehelle rangaistusta
kahdesta lapsen seksuaalisesta
hyväksikäytöstä. Aikanaan hän on toiminut muun muassa Rauma-Repolan kaupallisen
edustuston johdossa Moskovassa.
Välillä Kyyrönen palveli ison eteläafrikkalaisen metsäyhtiön Mondin metsäpäällikkönä Komissa.
Osastopäällikkö Petri TuomiNikula ulkoministeriöstä sanoo,
että ulkoministeriöllä ei ole tietoa,
miksi karkotus on kohdistunut
Journalistin päätoimittaja erosi
***
Salon Seudun Sanomat kertoo
kuntalaisten odotuksista ja ajatuksista vaalien alla.
kokeneen suomalaisen
metsäekspertin
Vastatoimi, perustelee Venäjän turvallisuuspalvelu
47
ÄÄNESTÄJÄN ÄÄNI
Korkeimman oikeuden (KKO)
mielestä 15-vuotiaan asianomistajan pitää tulla itse todistamaan
seksuaalirikosjutussa.
Sen sijaan sitä nuoremman ei
tarvitse välttämättä todistaa oikeudessa suullisesti. syyskuuta 2008
Salon A-klinikan asumispalvelut
ylläpitävät asiakkaiden raittiutta
Aluejohtaja Hannu Ranta esittää sosiaalista isännöintiä
SSS?Elina Lahti
Salon A-klinikan asumispalvelut ja asumispolku ylläpitävät
asiakkaiden raittiutta ja elämänhallintaa. Määrä on selvästi viimevuotista enemmän, jolloin tattisato oli parisataatuhatta kiloa.
Suurin osa syksyn tateista poimitaan Pohjois-Karjalassa.
? Tattitilanne on kaikkein paras Pohjois-Karjalassa, toteaa
Simo Moisio Arktiset Aromit
-yhdistyksestä, jonka tehtävänä
on edistää luonnontuotteiden talteenottoa ja käyttöä.
Viime vuosina tattisato on jäänyt heikonlaiseksi. Vuonna 2003
elettiin tattimaniaa, kun saalis
oli ennätykselliset 1,1 miljoonaa
kiloa. Vaikka poimintakautta on jäljellä noin kuukauden verran, arvioidaan saaliin nousevan 300 000?500 000
kiloon. Poliittisena vastatoimena karkotusta ei Tuomi-Nikulan mukaan ole käytetty.
Herkkutatin lakin yläpinta on punaruskea ja
pillistö nuorena valkea,
myöhemmin kellertävä.
Tanakan jalan yläosa on
verkkoharjanteinen.
Punikkitatin lakki
on kuivapintainen.
Jalan nukkatupsut
ovat karkeat ja
usein tummat.
Voitatilla on renkaallinen jalka
ja ruskea, limainen lakki. Viime vuosina lähes 30
prosenttia uusista opiskelijoista on ollut 25-vuotiaita tai sitä
vanhempia, valitti Sarkomaa.
Hän puhui Vaasan yliopiston
avajaisissa maanantaina.
. Poliisin mukaan kyseessä
on koskettelu, joka voi täyttää
rikoksen tunnusmerkistön.
Asiaa tutkitaan lapseen kohdistuneena seksuaalisena hyväksikäyttönä. Syytetty isä halusi, että lapsia kuullaan oikeudessa todistelutarkoituksessa. Lisäksi lapset vastustivat
kuulemistaan.
Mies valitti hovioikeuden ratkaisusta ja vaati tuomioiden purkua
sekä suullista käsittelyä korkeimmassa oikeudessa.
KKO katsoi, että 15-vuotiasta
olisi pitänyt ikänsä takia kuulla
henkilökohtaisesti jo käräjäoikeudessa. Kyyrönen on
pitkän linjan metsäasiantuntija,
joka on työskennellyt metsäasioissa Venäjällä ja jo sitä ennen Neuvostoliitossa 1970-luvulta lähtien.
Viimeksi Kyyrönen toimi UPM:n
Tihvinän puunhankintayhtiön hallituksen puheenjohtajana. Ilmoituksen teki kunnan lastensuojeluviranomainen, jolle tapauksesta oli kertonut koulun
henkilökunta. Alan
työehtosopimus päättyy syyskuun
lopussa.
KKO velvoitti 15-vuotiaan
uhrin todistamaan
hyväksikäyttöjutussa
SSS?STT?Janne Huuskonen
Dieselöljy sotkee Ruissalon rantoja Turussa
SSS?STT
marraskuun alusta. Päivystävän palomestarin
mukaan öljyn kerääminen kestää
useita päiviä.
? Alueella on myös muutamia
lintuluotoja. Salon
A-klinikalla on elokuun loppuun
saakka ollut 860 asiakasta, joista
50?59-vuotiaita on ollut 251.
Myös uusia asiakkaita on tullut
tilastollisesti paljon: kasvua on
viime vuodesta kymmenen prosenttia. Ulkoministeriöstä kerrotaan, että Venäjän
turvallisuuspalvelu on perustellut
karkotusta vastatoimena Venäjän
Helsingin-suurlähetystön työntekijän poistumiselle Suomesta
ei-toivottuna henkilönä viime keväänä.
Moskovasta jo kotiin lähtenyt
Kalevi Kyyrönen, 60, on toiminut Suomen Moskovan-suurlähetystössä metsäasioista vastaavana
lähetystöneuvoksena viime vuoden
minut ensimmäisen kerran kalastamaan. Käräjäoikeuden mukaan syytetylle oli
jo annettu mahdollisuus esittää
kysymyksiä lapsille esitutkinnan
aikana, eikä henkilökohtaisella
kuulemisella ollut keskeistä merkitystä asian ratkaisemisen kannalta.
Lisäksi käräjäoikeus katsoi, että todistelu voisi olla haitallista
molemmille lapsille siitäkin huoliViikonl. Pystyn asumaan yksin...?
todettiin yhdessä kommentissa.
Tutkimuksen tehnyt lehtori
Heikki Suhonen toteaa myös,
että Salon A-klinikan asumispalvelut ja asumispolku ovat olennainen osa Salon asuntopolitiikkaa.
A-klinikan aluejohtaja Hannu
Ranta sanoo, ettei monikaan tiedosta tätä asiaa. Venäjä karkotti
Minna Määttänen
SSS?Anna Saarenoja
Perniön Teijolla, Kirjakkalan
kylässä asuva Raimo Heiskanen, 65, toivoo, ettei elämä uudessa kaupungissa menisi liian
Salo-keskeiseksi.
? Sehän on hirveän monimutkainen kompleksi, sillä suurta
ja heterogeenista kuntaa on
vaikea hallita. Köyhät vuodet ovat teh-
neet tattiyrittäjät ennusteiden
suhteen varovaisiksi.
? Vuosi on hyvä, ja kausi jatkuu
ainakin kolme viikkoa. Hänet päästettiin vapaaksi poliisin suojista
sunnuntaina.
SSS?STT
Opettajaa
epäillään
teinitytön
hyväksikäytöstä
Lappilaista miesopettajaa
epäillään 14-vuotiaan oppilaan
seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Nyt
näyttää siltä, että männynherkkutatit vähenevät ja kuusikossa
taas kasvaa lisää herkkutatteja.
Viime päivinä on ollut nähtävissä pientä aaltoliikettä, Päivänurmi toteaa.
Pohjoiskarjalaiset sieniä ostavat yrittäjät voivat olla suu
messingillä, mutta esimerkiksi
Pohjois-Savossa tilanne on hei-
kompi.
? Kovin ovat tattimäärät olleet
vähänlaiset. Lakin
pintakelmu on hyvin sitkeä.
STT, lähde: WSOY/Facta-tietopalvelu
? Sitäkään ei tiedetä, miten
suuri osa öljystä jäi sataman maaalueelle ja paljonko pääsi mereen.
Meressä dieselöljy muodostaa ohuen kalvon.
Satama-alueella dieseliä valui
maaperään ja kaivoihin, joista sitä
imettiin pois. 48vuotias nainen on myöntänyt
teon, ja häntä epäillään törkeästä pahoinpitelystä.Nainen
oli asunnossa hoitamassa sen
haltijan kissaa. Tämä selviää Turun
yliopiston sosiaalipolitiikan laitoksella tehdyssä tutkimuksessa,
jossa haastateltiin 40:ä A-klinikan asumispalvelujen piirissä ollutta asiakasta.
Tutkimuksessa tukiasuntojen
tärkeys tuli selkeästi esille kommenteissa, joista muun muassa
yhdessä todettiin suoraan, että
muualta asuntoa ei olisi edes löytynytkään.
?Tukiasuminen on merkinnyt
paljon. Olen nähnyt
monia tapauksia, joissa omaiset
vedetään vähäisten resurssien
takia piippuun.
SSS?STT
Journalistiliiton Journalisti-lehden päätoimittaja Johanna Korhonen on eronnut tehtävästään.
Korhonen siirtyy toisen työnantajan palvelukseen.
Korhonen on toiminut Journalistin päätoimittajana huhtikuusta 2006.
Raimo Heiskanen, Perniö
Tattivuodesta keskimääräistä parempi
SSS?STT
Tattisadosta on tulossa keskimääräistä parempi. Kyyrönen sai elokuussa kaksi viikkoa aikaa maasta
poistumiseen. Eikä
Roomaakaan päivässä rakennettu, mies huomauttaa.
Perniöläistä mietityttävät varsinkin ympäristökysymykset: viimeaikoina paikkakunnalla ollut
kädenvääntö likaviemäreistä sekä aina ajankohtainen kysymys
meren puhtaudesta.
? Olen liikkunut vesillä viisivuotiaasta lähtien, kun isä vei
SSS?STT?Olli Kemppainen
Venäjä on karkottanut Moskovasta Suomen suurlähetystön
palveluksessa olleen kokeneen
metsäasiantuntijan. Jos rästejä jostain syystä tulisi, asiakkaalle tehdään välittömästi maksu-
suunnitelma puuttuvien vuokrien
takaisin saamiseksi.
Ranta esittääkin, että uuteen
Salon kaupunkiin tulisi työntekijä,
joka puuttuisi kaupungin vuokralaisten vuokrarästeihin ajoissa.
Tätä niin sanottua sosiaalista isännöintiä hoidettaisiin kaupungin
isännöintitoimistossa.
Ennaltaehkäisevällä työllä pystyttäisiin puuttumaan mahdollisimman nopeasti maksamattomiin
vuokriin sekä tekemään myös maksusuunnitelmia vuokrarästeistä.
Näin saataisiin myös tukiasunnot
kiertämään paremmin. Kyllä sen verran on nyt sukat sekaisin. Nykyinen pääsykoerupeama on monelle raskas ja etenkään uusilla ylioppilailla valmistautumisaika ei riitä.
Ministerin mielestä pääsykokeita voitaisiin suunnata nykyistä soveltavammaksi ja vähemmän ulkolukua vaativiksi.
SSS?STT
Nainen löi
miestä kirveellä
Lieksassa
Lieksalainen nainen löi lauantai-iltana kirveen hamarapuolella päähän miestä, joka
ei suostunut poistumaan asunnosta. herkkutatti, punikkitatti ja voitatti.
Dieselöljyä on päässyt runsaasti
veteen Turun junalauttasatamassa. Koko asiakasmäärästä
heitä on runsaat 16 prosenttia.
Myös tutkimuksessa muistute-
SÄHKEET
Halpa alkoholi
lisännyt
huono-osaisten
kuolemia
taan, että ikääntyvät päihdeongelmaiset ovat lähivuosien haaste.
Ikääntyneet asiakkaat ovat usein
A-klinikan asiakkaina elämänsä
loppuun saakka.
Tutkimuksessa todetaan, että
erityisesti kotihoitoon olisi löydettävä uusia ratkaisuja. Tilastojen
perusteella suomalaiset syövät
poimimistaan sienistä vain puolet. Poliisi kertoi Lieksan
Viekijärvellä sattuneesta välikohtauksesta maanantaina.
52-vuotias mies vietiin hoitoon terveyskeskukseen. Sunnuntaina valunut öljy on
tahrinut muun muassa Ruissalon
saaren rantoja pitkältä matkalta.
Öljyä valui mereen maalla olevasta säiliöstä.
Pelastuslaitos on puomittanut Pansion sataman edustan,
ja maanantaina illansuussa se
jatkoi Ruissalon rantojen puomitusta.
klo 6.00-16.00
vaa Journalisti-lehden numeroa.
Yksi numero jäi kesäkuussa ilmestymättä henkilökunnan sairauslomien takia.
Journalistin julkaisija Suomen
Journalistiliitto käy parhaillaan
työehtosopimusneuvotteluja Viestinnän keskusliiton kanssa. Tuorein
tilasto kertoo, että Salon A-klinikan asiakkaista kahdeksan viime
kuukauden aikana yli 60-vuotiai-
ta oli 178, mikä on 17 prosenttia
enemmän kuin vastaavana aikana viime vuonna.
Kun suurin ikäryhmä ovat 50?
59-vuotiaat, ikääntyvien määrä
uhkaa kasvaa entisestään. Toiseksi eniten suomalaissienistä nauttivat italialaiset.
Lisäksi tatteja viedään pieniä
määriä Keski-Euroopan maihin
kuten Saksaan, Benelux-maihin
ja Ranskaan.
Huippuvuonna 2003 Italiaan
vietiin tatteja lähes 800 000 kiloa, 5,2 miljoonan euron edestä.
Normaalivuonna, kuten toissa
vuonna, vientiin meni reilut
250 000 kiloa, jonka rahallinen
arvo on 1,3 miljoonaa euroa.
Suosituimmat tattilajikkeet
Suomessa kasvaa yli 50 tattilajia, joista parikymmentä on hyviä ruokasieniä.
Maukkaita ja runsassatoisia lajeja ovat mm. Heidän on lähes mahdoton saada vapailta markkinoilta asuntoa,
Ranta muistuttaa.
Tukiasunnoissa vuokrarästejä ei
juurikaan pääse tulemaan tarkan
vuokraseurannan vuoksi. Lapset
olivat käräjien aikaan 15- ja 13vuotiaita ja hovioikeuden käsittelyn aikaan vuotta vanhempia.
Hämeenlinnan käräjäoikeus katsoi, että videot poliisikuulusteluista kelpaavat todisteeksi oikeudessa molempien lasten osalta. Ainakaan vielä ei ole
SALON SEUDUN SANOMAT
Sanomalehtien Liiton jäsen
7-päiväinen sanomalehti
LT-LEVIKKI 22.177 kpl
(LT-levikki 2007)
SSS sähköposti:
sss.toimitus@sss.fi
JULKAISIJA
Salon Seudun Sanomat Oy
Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Puhelin: (02) 770 21 (vaihde)
TOIMITUS
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna: ma-pe klo 9.00-23.00,
la klo 14.45-23.00,
su klo 15.00-23.00
tullut tietoa öljyn tahrimista linnuista, palomestari Marko Ahtikivi sanoi.
Pelastuslaitoksen mukaan öljyä
valui sunnuntaina satama-alueelle sekä mereen yhteensä noin 160
kuutiometriä. 22% alv)
PAINOPAIKKA:
Salon Lehtitehdas
ISSN 0782-5404
Salo 2008. Silti toivon, ettei
uusi kaupunginvaltuusto keskity
pelkkään Saloon vaan palveluja
saadaan edelleen ympäristökuntiinkin, eläkkeellä oleva Heiskanen pohtii.
Hän on käyttänyt äänioikeuttaan kaikissa vaaleissa sen
jälkeen, kun täytti 18 vuotta. Suomalaisviranomaisten tietojen mukaan Kyyrönen ei ole syyllistynyt minkäänlaiseen rikkeeseen tai sopimattomaan toimintaan.
Suomalaisdiplomaattien karkottaminen Venäjältä on harvinaista.
Tuomi-Nikula muistelee, että viime vuonna Venäjä karkotti suomalaisen poliisiyhdysmiehen.
Suomi karkottaa diplomaatteja
muun muassa silloin, kun he syyllistyvät rikokseen, kuten rattijuopumukseen. Kuitenkin
myös tapaturmaisten kuolemien määrän kasvu painottui
huono-osaisiin.
Tutkimuksessa seurattiin 15
vuotta täyttäneitä suomalaisia
vuosina 2001?2005.
SSS?STT
Sarkomaa
uudistaisi
yliopistojen
pääsykoemenettelyä
Opetusministeri Sari Sarkomaa vaatii yliopistoja miettimään vakavasti, miten nopeuttaa uusien ylioppilaiden
opintojen aloittamista.
.
klo 6.00-12.00
- Uusimaa: Postin varhaisjakeluiden jakelupäivystys:
Puhelin 0200 30011(mpm/pvm)
Avoinna ma-pe klo 6.30-16.00
la klo 7.00-12.00
su klo 7.30-12.00
JAKELUTIEDUSTELUT
- Salon alueen varhaisjakelut:
Suomen Posti Oy, PL 4711,
Salo. Täällä sadosta on
tulossa keskivertoa heikompi,
uskoo Timo Hoffren Kuopion
Marja ja Vihannes -yrityksestä.
Noin puolet Suomen tattisadosta päätyy vientiin
Myös
Perniön ja Särkisalon omakotiyh-
tavallista enemmän kanalintuja.
Lisäksi kesän pienpoikasaikaan
osunut kolea ja sateinen sää heikensi poikasten elonjääntimahdollisuuksia.
Metsoja on nyt lähes 20 prosenttia vähemmän kuin vuosi
sitten, teeriä ja pyitä noin 30
prosenttia ja riekkoja peräti 40
prosenttia vähemmän kuin vuosi
sitten. 9.) oli virhe. Jos ne ovat
päivittäneet tietonsa tänään, ja
kunta lähettää huomenna tiedon
väestörekisterikeskukseen, väärä
tieto voi säilyä vaikka kuukauden, Salon kiinteistöinsinööri
Hanna Heikkilä sanoo.
Esimerkiksi palo- ja pelastustoimelle, sairaankuljetukselle, poliisille ja postille on lähetetty oikeat
osoitetiedot suoraan. Palomiehet levittivät varmuuden vuoksi maahan huoneen
ikkunan alle ilmatäytteisen patjan, sillä mies avasi tuuletusikkunan kesken neuvottelujen.
Neuvottelujen jälkeen mies antautui rauhallisesti vastarintaa
tekemättä. Talviomenat kypsyvät
vasta lokakuun lopulla.
Kotipuutarhoissa omenia ovat
kiusanneet omenarupi ja omenakääriäinen eli omenamato. Taajamanopeuksilla tapah-
postinumeroiden ja postitoimipaikkojen kohtalosta.
. ainakin johtavien poliitikkojen
puheissa.
Pääministeri Matti Vanhasen
(kesk.) mielestä vesivoimasta on
jopa seuraavien eduskuntavaalien
pääteemaksi, sillä tällaisen avauksen hän teki viime viikolla Helsingissä EU-keskustelutilaisuudessa.
Keskustajohtaja piti luontevana,
että merkittävistä vesivoimaratkaisuista käydään vaalien yhteydessä laaja keskustelu ja niihin
otetaan äänestäessä kantaa. Päällekkäiset kadunnimet on korvattu
uusilla jo Salossa, Kiikalassa ja
Kuusjoella sekä lähes kokonaan
myös Suomusjärvellä. Mies avasi potilashuoneessaan seinässä
olevan hanan, josta alkoi tulvia
happea.
Huoneessa oli toinenkin potilas,
mutta hän pakeni heti ulos. Puolue ei ole mukana allashallituksessa.
Vesivoiman markkina-arvoa
vaaleissa vähentävät tekoaltaiden
mittavat ympäristöhaitat ja se, että Suomessa jokivoima alkaa olla
rakennettu. Liikenneturvan tuoreimman
seurantatutkimuksen mukaan
varsinkin kaupunkialueella turvavyö jää useimmiten kiinnittämättä. Turnauksen voitti Salon
Viestin tyttöjen C/94-joukkue.
???????????????????????
???????????
????????????
??????????????????????????
?????????????????????????????????
???????????????????????
??????????????????????????????????????
???????????????????????????????????????????????
????????????????
??????
????????. Entiseen osoitteeseen
tuli kolme kirjainta lisää. Ne saattavat päivittää tietonsa erilaisilla sykleillä. Hän on kuitenkin huomannut, että uusi osoite on jo monen
instanssin tiedossa.
. Jo siinä kulmakarvani
kohosivat. Omenasato ei kuitenkaan yllä tänä vuonna
ennätyksiin. Tuholaisten vioittamat omenat kelpaavat kuitenkin talouskäyttöön,
liitto muistuttaa.
Potilas aiheutti vaaratilanteen
Kuopion yliopistollisessa sairaalassa maanantaina. Aiemmin pääministeri on
todennut lähinnä, ettei kyse ole
tämän vaalikauden asiasta ja viitannut vihreiden hallitusneuvotteluissa saamaan veto-oikeuteen.
? Johtuisiko kunnallisvaaleista
vai mistä, että hän tuli esille sillä
asialla, Laturi pohtii. syyskuuta 2008
Kadunnimien muutos etenee
uuden suuren Salon alueella
Slovenian pääministeri:
Minna Määttänen
Särkisalossa
nimikilvet
vaihtuvat
tänään
Slovenian pääministeri korosti
maanantaina, että Patria-kauppoihin liittyvä prosessi oli puolustusministeriön käsissä. Laturi
toivoisi myös SDP:n sanovan entistäkin selvemmin, ettei Vuotosta
ja myöskään Kollajaa rakenneta.
Se ratkaisisi hänen mukaansa jo
paljon.
Vihreiden osalta asetelma on sikäli selvä, että Kollaja ja Vuotos
ovat puolueelle kynnyskysymyksiä. Hän pitää
ainakin Vuotos-keskustelua enää
pelkästään keskustan sisäiseen
käyttöön tarkoitettuna.
Puolueista keskusta ja kokoo-
mus ovat vankimmin Kollajan ja
Vuotoksen altaiden rakentamisen
kannalla ja vihreät, SDP ja vasemmistoliitto niitä vastaan. Hän
vinkkaa, että kannattaa seurata esimerkiksi kirjekuoriin ja
lehtiin kirjoitettuja osoitteita,
jolloin voi helposti nähdä, miltä
yritykseltä oikea osoitetieto vielä
puuttuu.
Heikkilä toteaa, että kun asukas saa tiedon uudesta osoitteesta, hänen ei missään tapauksessa tarvitse marssia postiin tekemään osoitteenmuutosilmoitusta. Osastolta evakuoitiin
yli 20 potilasta. Postinumerot ja postitoimi-
Salossa Leppäkujalla 40 vuotta asunut Liisa Halonen ei ota
turhia murheita siitä, että kotikadun nimi muuttui yhtäkkiä
Leppälänkujaksi.
. Sen siLehtikuva/Marja Airio
Jo pienillä nopeuksilla sattuneissa onnettomuuksissa turvavyö antaa erittäin tehokkaan
suojan. Vakuutusyhtiöt arvioivat,
että turvavyön käyttö pelastaisi
heistä joka vuosi noin 50.
? Turvavyö ei vähennä vain
kuolonuhrien määrää, vaan se
lieventää merkittävästi myös liikenneonnettomuuden seurauksia
ihmiskropalle, Ojaniemi huomauttaa.
Vihreissä ei uskota Vanhasen vesivoimavaaleihin
SSS?STT?Pekka Pohjolainen
Vuosikymmeniä kiistellyt tekoallashankkeet tekevät jälleen
tuloaan jopa äänestyskoppiin
. Jonkin verran mega-
watteja irtoaisi enää Kollajasta,
Vuotoksesta tai Ounasjoesta.
Kollajan altaan uhkaamia Iijoen koskia suojaa vuoden 1987
koskiensuojelulaki, Vuotoksen
allasaluetta Korkeimman hallintooikeuden päätös ja Natura-suojelu
ja Ounasjokea jo vuonna 1983 säädetty erillislaki.
Vaaliteemaksi nostaminen tarkoittaisi käytännössä vain, että
jokin puolue tai jotkut puolueet
lupaisivat panna hankkeisiin
vauhtia kiertämällä nykyiset suojelupäätökset lakiteitse. Janez
Jansa sanoi Helsingin Sanomien
haastattelussa, ettei hän tai hallitus ole ollut mukana panssariajoneuvojen valinnassa.
Jansan mukaan Suomen viranomaiset tai Patrian edustajat eivät yrittäneet vaikuttaa häneen
kauppojen syntymiseksi.
? En minä eikä minun hallitukseni ole ottanut vastaan lahjuksia.
Eikä meitä myöskään ole yritetty
lahjoa, Jansa sanoi Helsingin Sa-
Kadunnimikilpien vaihto jatkuu
uuden Salon alueella. Perttelissä nimet vaihdetaan syys?lokakuun vaihteessa ja Muurlassa
syyskuun loppuun mennessä.
Perniö ja Halikko ovat vielä alkutekijöissään ja jäävät siis vaihtoruletissa viimeisiksi.
Kymmenen kunnan yhdistyessä nimetään uudestaan yli 300
tietä. Jos
Vanhasen ajatus vietäisiin riittävän pitkälle, vaaleissa voisi olla
teoriassa vastakkain kaksi leiriä:
porvarillinen ?allasallianssi. Tilanne kesti kaikkiaan hieman yli puoli tuntia.
Tilanteen yleisjohtajana toiminut komisario Jyrki Haapala
kertoi, ettei happi sinänsä olisi
räjähtänyt sytyttimestä. Hän laski potilashuoneeseen happea ja uhkasi
sytyttää tulipalon tupakansytyttimellä.
Keski-ikäinen mies linnoittautui
huoneeseen. Tuttaville muutoksesta pitää
toki tiedottaa itse.
Postitoimipaikat
pysyvät nykyisinä
Heikkilän tietoon ei ole tullut,
että joku olisi tähän mennessä eksynyt tai jäänyt löytämättä perille
uusien osoitteiden vuoksi.
. Se olisi osoittanut, ettei tiellä ole läpikulkua.
Lönnqvistin mukaan osoitteen-
muutos ei ole mennyt kaikkiin
paikkoihin niin sujuvasti kuin
hän odotti.
. Särkisalossa asia hoidetaan tänään.
Kiskossa kadunnimikilpien
vaihto on vielä vähän kesken, ja
se jatkuu vielä ensi viikolla. Jos sen täytyy muuttua, niin
muuttukoon sitten. Uutiset
Tiistaina 9. Kun he sitten lähtivät
liikkeelle, kummallakaan ei ollut
turvavyötä, Ojaniemi paheksuu.
Liikenteessä kuolee vuosittain
yli sata ilman turvavyötä matkus-
tanutta kuljettajaa tai matkustajaa. Poliisi käynnisti
miehen kanssa neuvottelut, jotka
johtivat antautumiseen varsin
pian.
Tapahtumat alkoivat kello 15.45
sisätautiosastolla sairaalan kuudennessa kerroksessa. Hallitus
ja eduskunta eivät voimaloita
rakenna, vaan siitä vastaavat
voimayhtiöt, jos saavat niille ympäristöluvan.
Kesän reilu sademäärä on kasvattanut omenat mehukkaiksi ja
kookkaiksi, kertoo Hedelmän- ja
marjanviljelijäin liitto. Kaikkiaan laskennoissa
tavattiin tänä vuonna runsaat
8 300 eri metsäkanalintuyksilöä.
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos kehottaa metsästäjiä
maltillisuuteen kanalintujen
metsästyksessä tänä syksynä.
distyksellä sekä Suomusjärven
omakotiyhdistyksellä on omat
asumisaputalkkarinsa.
Hippo-lentisturnausta käsittelevässä jutussa (SSS 7.9.2008)
oli virhe. ja punavihreä ?vapaiden virtojen puolue?. Puolueilla olisi siten hallitusneuvotte-
luissa äänestäjien ohjeet siitä mitä
tehdä.
Vesivoimakysymys on kärjistynyt tähän asti lähinnä keskustan
ja vihreiden väliseksi juupas-eipäs-mittelöksi Vuotoksen ja Kollajan altaiden rakentamisesta. Silti seitsemän prosenttia vanhemmista ei kiinnitä vöihin edes
lapsia.
? Viime viikonloppuna näin marketin pihassa tapauksen, jossa
kolmikymppinen isä päästi 4?5vuotiaan poikansa istumaan etupenkille. Pankki ainakin on saanut sen
väestörekisterikeskuksen kautta.
Halonen pohtii, että esimerkiksi yhdistyksiin on osoitteenmuutos lähetettävä erikseen.
Liisa Halosen naapurissa pari
vuotta asunut Ann-Mari Lönnqvist olisi halunnut, että tienpätkästä olisi tullut Leppäpiha
tai Leppälänpiha. Auton takapenkillä lähes
joka viides matkustaa ilman turvavyötä, mikä vaarantaa myös
etupenkkiläisten turvallisuuden.
Liikenneturvan viestintäpäällikkö Kare Ojaniemi kertoo,
että suurin murheenkryyni ovat
nuoret ja keski-ikäiset miehet.
Heistä vain kaksi kolmesta vaivautuu kiinnittämään turvavyön
takapenkillä.
Törmäystilanteessa takapenkillä ilman turvavyötä istuva tulee
ryminällä etupenkkiläisten niskaan. Hän
on asunut entisellä Mäntylänkujalla 30 vuotta.
Uusi osoite ei ole vaikuttanut
elämään mitenkään erityisesti.
Työpaikalle on pitänyt ilmoittaa,
mutta esimerkiksi vakuutusyhtiöön ja Fortumiin tieto on mennyt
omia reittejään.
Syksyn
omenasato
ei yllä
ennätyksiin
SSS?STT
tuvissa kolareissa ihmisen törmäyspaino on 40-kertainen.
? Keskikokoisen miehen törmäysmassa on siten noin 4 000 kilon
luokkaa, Liikenneturvan PohjoisSuomen aluepäällikkö Rainer
Kinisjärvi laskeskelee.
Tehokas suoja
myös kaupunkiajossa
paikkojen nimet säilyvät ennallaan tämänhetkisen tiedon mukaan, Heikkilä kertoo.
?Jos täytyy muuttua, niin muuttukoon?
Turvavyö jää
useimmiten
kiinnittämättä
kaupungissa
SSS?STT?Päivi Seeskorpi
nomille.
Yleisradion MOT-ohjelman
taannoiset väitteet ovat panneet
Slovenian parlamenttivaalitaiston
sekaisin. Ensinnäkin
kanalintuja kuoli viime talven
aikana poikkeuksellisen paljon,
koska myyräkannat romahtivat
ja pedot metsästivät nälkäänsä
Oikaisuja
Halikon pienkiinteistöyhdistyksen kylätalkkarista kertovassa
jutussa (SSS 7. On aika yllättäviäkin paikkoja, joihin ei ole tieto mennyt,
Lönnqvist sanoo ja mainitsee esimerkkinä pankin.
Kujasta tuli katu
Halosen ja Lönnqvistin tapauksessa nimenmuutos ei ollut
järisyttävä. Siksi turvavyö on tarpeen
myös kaupunkialueilla.
? Kaupunkiliikenteessä äkkipysähdys 50 kilometrin tuntivauhdilla on sama kuin ajaisi autolla
kolmikerroksisen talon katolta,
Ojaniemi varoittaa.
Liikennettä valvovien poliisien
mukaan ilman turvavyötä mat-
Kaupunkiliikenteessä äkkipysähdys 50 kilometrin tuntivauhdilla on sama kuin ajaisi autolla kolmikerroksisen
talon katolta.
kaava perustelee laiminlyöntiään
tyypillisesti sillä, että lyhyellä
matkalla turvavyötä ei ehtinyt tai
muistanut kiinnittää.
Vanhemmat kiinnittävät lasten turvalliseen matkustamiseen
enemmän huomiota kuin omaansa. Sitä
kuitenkin imeytyi muun muassa
vuodevaatteisiin, jolloin sytytetystä tulipalosta olisi tullut paljon
tavanomaista voimakkaampi.
? Palosta olisi voinut aiheutua
erittäin vakava, hän sanoi.
Haapalan mukaan potilas kärsii mielenterveyden ongelmista.
Häntä oltiin juuri kuljettamassa
toiseen hoitopaikkaan.
Metsäkanalintujen
määrä on romahtanut
SSS?STT
Metsäkanalintujen määrä on
romahtanut viime vuodesta.
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen ja Metsästäjäin keskusjärjestön laskennan mukaan
metsäkanalintujen kannat ovat
nyt alhaisimmillaan vuosiin.
Suunnittelija Marcus Wikman Riista- ja kalatalouden
tutkimuslaitokselta kertoo, että
romahduksen taustalla on ainakin kaksi syytä. Osastolla oli kaikkiaan 22 potilasta ja
viisi henkilökuntaan kuuluvaa,
jotka evakuoitiin heti.
Huoneeseen linnoittautunut
mies varustautui vielä tangolla,
joka on tarkoitettu tippapullojen
riiputukseen.
Paikalle hälytettiin yksiköitä
sekä poliisista että pelastuslaitokselta. Mutta se on sanottava, että
navigaattoreiden päivittymiseen
voi mennä törkeän kauan.
Ihmisillä on ollut jonkin verran
epäselvyyttä myös esimerkiksi
Turvavyön välttämättömyys ei
ole mennyt vieläkään kaikille perille. Päällekkäisiä tiennimiä on
korvattu uusilla, ja samassa yhteydessä on tehty myös osoitejärjestelmän muutoksia, eli annettu
nimi aiemmin nimettömille tienhaaroille.
Hanna Heikkilän mukaan
SSS?STT
Liisa Halonen ehti asua Leppäkujalla 40 vuotta.
posti on luvannut, että osoitteet
toimivat nyt päällekkäin. MOT väitti jopa pääministeri Jansan saaneen Patriakaupassa isoja lahjuksia.
Jansa kuvasi Helsingin Sanomissa tilannetta painajaismaiseksi.
? Tämä lähetys ja syytökset ovat
minulle henkilökohtainen painajainen, mutta isoin ongelma on,
että kaksi miljoonaa slovenialaista on kiinnostunut vain yhdestä
asiasta, ja näin tulee epäilemättä
jatkumaan vaaleihin asti.
Parlamenttivaalit pidetään kahden viikon kuluttua.
Vaaratilanne
johti evakuointiin
sairaalassa Kuopiossa
Osoitetieto monelle
automaattisesti
Vanha ja uusi
päällekkäin
Lahjuksia
ei tarjottu
eikä otettu
SSS?STT
SSS?Jarkko Turpeinen
Kunta lähettää uudet osoitetiedot väestörekisterikeskukseen.
Sieltä ne päivittävät omiin tiedostoihinsa esimerkiksi verottaja, kansaneläkelaitos, sairaalat,
suuri osa pankeista ja suurimmat
kauppaketjut.
. Ongelma on
se, ettei tiedä mihin joka paikkaan se pitää muuttaa, ja mihin
muutos menee itsestään.
Halonen ei ole vielä lähettänyt
osoitteenmuutoskortteja kenellekään. Tulipalon
sattuessa paloauto osaa varmasti
paikalle.
7
leja muokkaamaan hallituspohjaa.
Se on hallitusneuvotteluissa yksi
kysymys, muttei sellainen, jolla
hallituspohja ratkaistaan.
Laturi ei osaa arvioida, miksi
Vanhanen mahtoi ottaa vesivoiman vaaliteemana puheeksi juuri nyt. Liiton arvion mukaan ammattiviljelmiltä kerätään
tänä vuonna normaali sato eli
4?4,5 miljoonaa kiloa omenaa.
Alkukesällä sadosta odotettiin
vielä runsasta, mutta kukinnan
ajalle osunut viileä sää verotti
kesä- ja syyslajikkeiden satoa.
Myöhemmin kukkivista talvilajikkeista odotetaan kuitenkin hyvää satoa. Tällaisiin rintamalinjoihin
puolueita tuskin kuitenkaan saa.
Vihreiden puoluesihteeri Panu
Laturi ei usko Vanhasen avauksen kantavuuteen.
? En usko, että tällä vesikysymyksellä pystytään jo ennen vaa-
jaan esimerkiksi Salon Mäntylänkuja muuttui Vuorenkaduksi.
Nykyisellä Vuorenkadulla asuva
Merja Lehtinen naurahtaa, että
nimi muuttui vähän juhlallisemmaksi, kun kujasta tuli katu
Vaikutukset riippuvat siitä, miten markkinat kehittyvät,
mitä koroille tapahtuu ja miten
ylipäätänsä taloudellinen kehitys
menee, sanoo Rahoitustarkas-
tuksen toimistopäällikkö Jaana
Rantama.
Tavalliselle suomalaiselle asuntovelalliselle näkyvin vaikutus
finanssimyräkästä on toistaiseksi tullut asuntolainakoroissa. syyskuuta 2008
Suvi Kulla 7702 328, Mikko Nurmisto 7702 317, sss.talous@sss.fi
Hypoteekkiyhdistys povaa kylmää
kyytiä asuntovelallisten elämään
Lainojen marginaalit ovat nousussa
SSS?STT?Arja Joenpolvi
Asuntoluotottaja Hypoteekkiyhdistys povaa kylmää kyytiä asuntovelallisen elämään.
Maanantain markkinakatsauksessaan Hypo ennustaa, että
asuntolainojen marginaalit ovat
nousussa.
? Marginaalit ovat tällä het-
kellä 0,3?0,4 prosentin luokkaa.
Näköpiirissä on, että ne nousevat 0,5?0,6 prosentin tasolle,
sanoo Hypon toimitusjohtaja
Matti Inha.
Pienikin muutos tuntuu kuluttajan kukkarossa, kun lainojen
korot ovat nousseet muutenkin
ja lainasummat ovat isoja.
Marginaali tarkoittaa asuntolai-
nan viitekoron päälle laskettavaa
prosenttiosuutta, jonka pankki
perii. Kaupan arvo on 15 miljoonaa euroa.
SSS?STT. Muutoin yrityksen toiminta Salossa jatkuu entisellään. tärkein kongressikaupunki. Nopeaa parannusta ti-
lanteeseen eivät lupaa Yhdysvalloista virtaavat talousluvut työttömyyden kasvusta ja yksityisen
kulutuksen hyytymisestä.
Yhdysvalloissa asuntojen hinnat ovat tähän mennessä laskeneet vuoden 2006 huipputasoista
laskentatavasta riippuen 10?20
prosenttia. Yhtiön mukaan tämänkokoinen tila
on tarpeeseen nähden liian suuri.
? Kiinteistön myyminen ei vaikuta Elcoteqin toimintoihin Sa-
lossa millään tavalla, vaan se on
osa normaalia toimintojen tehostamista, toteaa Elcoteq-konsernin
viestintäpäällikkö Elina Nieminen.
Ostajaa etsitty
jo pitkään
Niemisen mukaan kiinteistö
on ollut myynnissä jo yli vuoden.
Asia tuli aiempaa näkyvämmin
esille viime sunnuntaina, jolloin
kiinteistöstä julkaistiin myynti-ilmoitus Salon Seudun Sanomissa.
Yhtiön mukaan vaihtoehtona
kiinteistön myymiselle on sen
antaminen vuokralle. Nyt myyntiajat ovat pidentyneet ja uusia,
kalliita asuntoja on jäänyt rakentajien käsiin.
? Rivitalot ja erillistalot eivät
mene kaupaksi, mutta edullisille
perheasunnoille on kysyntää, Inha sanoo.
Selvä kipukynnys näyttää kulkevan 300 000 eurossa, sillä sitä
kalliimmat asunnot ovat monelle
palkansaajalle liian kalliita.
Asuntokaupan hiljentyminen
johti myös siihen, että Suomen
suurin rakennusyhtiö YIT varoitti maanantaina tuloksensa
8
SÄHKEET
VTT: Suomi
yltää päästötavoitteeseen
heikkenemisestä viime vuoteen
verrattuna. Yli 80 prosenttia tuotannosta menee ulkopuolisille
asiakkaille.
Metso perustelee kauppaa
sillä, että valimon suurimmat
kasvumahdollisuudet ovat
tuulivoima-alalla. Tuulivoima
ei kuuluu Metson ydinliiketoimintoihin.
Valimo työllistää 120 henkilöä. Maailman pörsseissä on viime aikoina eletty jännittäviä aikoja.
Suomalaiset asiantuntijat uskovat finanssimyräkän jatkuvan
SSS?STT?Olli Kuivaniemi
Markkinat kehräsivät maanantaina USA:n hallituksen
odotetulle päätökselle pelastaa
vaikeuksiin joutuneet asuntoluottojätit Fannie Mae ja Freddie
Mac. Talous
Tiistaina 9. Pelkään
kuitenkin, että helpotuksen mennessä ohi aletaan taas miettiä,
missä kaikkialla muualla riskejä
voi vielä olla, sanoo ekonomisti
Reijo Heiskanen Nordeasta.
Myös Aktian pääekonomisti Timo
Tyrväinen on samoilla linjoilla.
? Lyhyellä tähtäimellä tämä on
suotuisa asia myös talouskehitykselle poistamalla yhden riskitekijän. Tammimaaliskuussa laskua kertyi 0,3
prosenttia.
Yleisimmän määritelmän mukaan taantumasta on kyse, kun
kokonaistuotanto kutistuu kokonaisen vuosipuolikkaan ajan.
Latvian talouden käänne on
ollut jyrkkä.Tilannetta pahentaa vielä 15 prosentin tienoilla
huiteleva inflaatio.
STT?Reuters
Taantuma on iskenyt Britanniassa myös perinteisiin olutpubeihin, joita suljetaan nyt
viiden kappaleen päivätahdilla.
Tieto on peräisin Britannian
olut- ja pubiyhdistyksen BBPA:n
julkistamasta selvityksestä.
Sen mukaan Britanniassa on
tammi-joulukuun aikana joka
viikko lopettanut toimintansa
keskimäärin 36 pubia. Ylimmillään öljyn hinta kävi
heinäkuussa liki 150 dollarissa
tynnyriltä.
RIIKA?Viron tavoin myös
Latvian talous on nyt vajonnut
virallisesti taantumaan.
Maan tilastoviraston mukaan
Latvian bruttokansantuote jäi
huhti?kesäkuussa 0,2 prosenttia pienemmäksi kuin edellisellä vuosineljänneksellä. Yrityksen
toimialaan kuuluu esimerkiksi
matkapuhelimien suunnittelua
alihankintana. prosentin
kymmenysten ei uskota häviävän
ennen ensi kevättä.
? Tämä ehkä pieneltä osalta
pidentää epävarmuuskautta
euriboreissa. Nokia on yhtiön
merkittävimpiä asiakkaita.
Kiinteistön myyminen on annettu kiinteistönvälittäjien toimeksi.
Elcoteq pyytää kiinteistöstä 4,48
miljoonan euron hintaa tai ostotarjousta.
?Öljyn hinta liikahti maanantaina hieman ylöspäin, kun
markkinoilla varauduttiin hurrikaani Iken riehuntaan ja öljyntuottajien järjestön Opecin
mahdollisiin tuotannonleikkauksiin. Voi olla, että Yhdysvaltojen talousennusteita heikennetään lisää, arvioi Uotila.
Talouden kasvuvauhdin hiipuminen maailmalla näkyy vähitellen myös Suomessa ja talouskasvuennusteita on ruuvattu
täälläkin jo alas. Nykyiset, 110 dollarin tuntumassa liikkuvat hinnat ovat jo
erittäin korkeita ja vahingollisia
maailmantaloudelle, Tanaka sanoi. Niitä
on nyt jäljellä noin 57 000, kun
määrä vuonna 1980 oli 69 000.
SSS?STT?AFP
SSS?STT
Metso myi
valimon
Fortumin toimitusjohtaja Mikael Lilius katsoo, että uuden
ydinvoimalan rakennuslupa
pitäisi myöntää kaikille halukkaille. Espoo oli
sijalla 84 Seattlen, Torinon ja
Krakovan kanssa.
Johtavana kongressimaana
pysyi Yhdysvallat perässään
Ranska ja Saksa.
SSS?STT
Latviakin vaipui
taantumaan
Tavalliselle suomalaiselle asuntovelalliselle näkyvin vaikutus finanssimyräkästä on toistaiseksi tullut asuntolainakoroissa. Ydinvoiman lisärakentaminen laskisi VTT:n
mukaan päästöjen vähentämisen kustannuksia jopa 50 prosentilla.
SSS?STT
Suomi säilytti
asemansa
kongressimaana
Suomi pysyi viime vuonna 20
tärkeimmän kongressimaan
joukossa. Pankit ovat yleensä tinkineet omasta marginaalistaan,
kun ne ovat kilpailleet uusista
asuntolaina-asiakkaista.
Inhan mukaan asuntomarkkinat eivät meillä ole romahdusvaarassa, vaikka markkinat ovat
hiljentyneet.
? Meillä on erinomaiset työllisyysluvut, mutta ihmiset ovat
tulleet varovaisiksi, vaikka olisi
tarvettakin vaihtaa asuntoa, Inha
sanoo.
Hän muistuttaa, että velalliset
kykenevät selviytymään lainoistaan, koska työtä on tarjolla.
Palkkapussi kevenee kuitenkin
nopsasti, koska bensa, ruoka ja
korot ovat nousseet.
Kahden amerikkalaisen asuntoluotottajan kaatuminen liittovaltion syliin ei ainakaan helpotta-
nut tunnelmaa Euroopassa eikä
Suomessa.
? Uudet uutiset osoittavat Yhdysvaltain ongelmien syvyyden,
ja näkymät ovat entistä huonommat, Inha sanoo.
Lomautuksia
ja varoituksia
Meillä asuntojen hinnat ovat
nousseet lähes yhtäjaksoisesti jo
kymmenen vuotta. Turku
jakoi sijan 72 Johannesburgin
ja Miamin kanssa. Tämäkin on riittänyt
saamaan maan talouden sekaisin.
Yhdysvalloissa oli ehditty tottua
vuosikymmenestä toiseen jatkuneeseen lähes katkeamattomaan
asuntojen hintojen nousuun, jota
eivät häirinneet kuin pienet korjausliikkeet alaspäin.
? Siellä on myönnetty lainoja piri pintaan ja vähän sen ylikin, sanoo Sampo Pankin pääekonomisti
Lauri Uotila.
Yhdysvaltojen asuntoluottokriisin viime käänteiden vaikutukset
Suomeen ovat lähinnä välillisiä.
? Yhdysvaltojen talouskasvun
näkymiin tämä tuo pientä lisäpessimismiä. Sähkö virtaa jo nyt vapaasti
pohjoismaisilla markkinoilla, ja
ydinsähköä tuodaan Suomeen
niin Ruotsista kuin Venäjältä.
Myös Baltian sähköverkot kytkeytyvät jatkossa yhä tiiviimmin
pohjoismaihin, hän huomauttaa.
Konepajayhtiö Metso on myynyt Ruotsissa toimivan valimonsa suomalaisen investointiyhtiö Primacan kokoamalle
sijoittajaryhmälle. Opecin öljyministerit
12
Myyntiaika, kuukautta
11
Taantuma iski
brittipubeihin
10
9
Vanhat asunnot
8
7
6
5
Uudet asunnot
4
3
86
88
90
92
94
96
98
00
02
04
06
08
STT, lähde: Nordea
Minna Määttänen
Elcoteq myy teollisuuskiinteistönsä Salossa
SSS?Tuomas Tirkkonen
Asuntojen myyntiaika pidentynyt Yhdysvalloissa
Lilius sallisi
ydinvoimalan
kaikille
halukkaille
Elektroniikkakonserni Elcoteqin Salossa omistamalle teollisuuskiinteistölle on etsitty ostajaa jo kauan. Eikö olisi hyvä, että investoisi?
Lilius kummeksuu ydinvoiman
lisärakentamisen kytkemistä pelkästään Suomen sähköntarpeeseen. Pitkässä juoksussa tämä on
jälleen yksi todiste arviolle, että
Yhdysvallat on lainannut kasvua
tulevaisuudesta, arvioi Tyrväinen.
Lopullinen hintalappu pakkoraossa tehdystä asuntoluottojättien pelastamisesta voi veronmaksajien kannalta olla erittäin kova.
? Tämä tulee vaikuttamaan
Yhdysvaltojen talouden kasvumahdollisuuksiin kauan, koska se
vaikuttaa myös amerikkalaisten
kotitalouksien kontolle tulevaan
kustannusrasitukseen pitkään,
Tyrväinen sanoo.
Kriisin alkuperäisenä moottorina olevat Yhdysvaltojen asuntomarkkinat ovat edelleen heikossa
jamassa. Hän perustelee kantaansa
markkinatalouden pelisäännöillä
ja vapailla sähkömarkkinoilla.
? En tajua sitä, että jos meillä on
kolme halukasta rakentajaa, miksi ruvetaan säätelemään, kuka
rakentaa ja kuka ei, Lilius sanoo
Energia-lehden haastattelussa.
? Julkisuudessa on pitkään
sanottu, että ala investoi liian
vähän. Metso jää
Karlstadissa toimivan valimon
vähemmistöomistajaksi 17 prosentin osuudella.
Metso Foundries Karlstadt
-niminen yksikkö on erikoistunut tuulivoimakomponenttien,
dieselmoottorilohkojen ja paperikoneiden jenkkisylinterien
valuihin. Suunnilleen tämän
suuruisia riskilisiä on varmaan
odotettavissa vielä koko syksy,
Uotila sanoo.
Elektroniikkavalmistaja Elcoteq
myy nykyiset toimitilansa Salossa ja siirtyy pienempiin tiloihin
paikkakunnalla. Yhtiön
mukaan tilat ovat tarpeeseen nähden liian suuret.
kokoontuivat maanantaina Wieniin pohtimaan, miten järjestö
reagoi öljyn viimeaikaiseen hintakehitykseen. Viimeisen vuoden aikana 12
kuukauden euriboria on pitänyt
koholla talouden epävarmuudesta ja pankkien keskinäisestä
epäluottamuksesta johtunut rahamarkkinoiden kireys.
Näiden asuntolainan korossa
olevien ?ylimääräisten. Brysselissä toimivan
Union of International Associations (UIA) -järjestön mukaan
Suomi isännöi 200 kansainvälisen luokituksen mukaista
kongressia, mikä toi sijaluvuksi
17 lähes 180 maan joukossa.
Muun muassa kaikki muut
Pohjoismaat jäivät Suomen
taakse.
Helsinki oli maailman 20. Vaikka pankit
Yhdysvalloissa ja osin Euroopassakin ovat kompuroineet pahasti,
Suomessa ne ovat edelleen vakaalla pohjalla.
? Tämän vaikutukset Suomen
pankkisektoriin tulevat välillisesti. Etenkin Iran on
vaatinut, että tuotantoa pitäisi
rajoittaa, jotta öljyn hinta ei laskisi sadan dollarin alapuolelle.
Useimmat analyytikot arvioivat,
että Opec päättää kuitenkin pitää tuotannon nykyisellä tasolla.
Kansainvälisen energiajärjestön
IEA:n pääjohtaja Nobuo Tanaka
arvioi, että näin kannattaisi toimia, jotta markkinat rauhoittui-
sivat. Määrä
on kolmanneksen suurempi
kuin viime vuoden alkupuoliskolla.
Yhteensä vuoden 2007 aikana suljettiin 1 409 pubia. Markkinahermoilu voikin
rauhoittua väliaikaisesti, mutta
suomalaisasiantuntijat eivät usko
finanssimyräkän vielä pysyvästi
tyyntyvän.
? Heijastusvaikutukset Eurooppaan ovat lyhyellä aikavälillä jossain määrin myönteisiä. Elcoteqin palveluksessa
Salossa on 20?30 työntekijää.
Elcoteq-konserniin kuuluva Elcoteq Design Center Oy omistaa
Salon Meriniityssä teollisuuskiinteistön, jonka rakennuspinta-ala
on reilut 5 700 neliömetriä. Omaa toi-
mintaansa varten Elcoteq Design
Center aikoo vuokrata uudet, nykyistä pienemmät tilat Salosta.
Nyt kaupan oleva kiinteistö
sijaitsee Nokian päätehtaan vieressä, alun alkaen piirilevytehtaaksi rakennetuissa tiloissa.
Elcoteq Design Center muutti
tiloihin vuonna 2004. Myös rakentamisen
hyytyminen Baltian maissa vaikuttaa yhtiön tulokseen.
Asuntorakentamisen nihkeys
heijastuu myös keittiökalusteisiin, sillä perjantaina Novart
kertoi aloittavansa yt-neuvottelut.
Yhtiö on saanut entistä vähemmän keittiö- ja kylpyhuonekalusteiden tilauksia, joten se voi joutua sulkemaan joko Forssan tai
Nastolan tehtaansa.
Lehtikuva/Reuters
Valtion teknillinen tutkimuskeskus VTT arvioi, että Suomi
kykenee vähentämään kasvihuonekaasupäästöjään 60
prosentilla vuoteen 2050 mennessä.
Euroopan unionin tavoite on
vähintään 60 prosentin leikkaus päästöihin vuoden 1990
tasoon verrattuna.
VTT:n mukaan tavoitteeseen
päästään parantamalla energiatehokkuutta sekä lisäämällä
uusiutuvien energialähteiden
ja ydinvoiman käyttöä.
Ongelmana ovat kustannukset ja voimaloiden uusiutumisen hitaus
Venäläisten
allekirjoittamassa versiossa
puhutaan ?Etelä-Ossetian ja
Abhasian turvallisuuden takaamisesta?. Sen mukaan Potin tarkastuspisteisiin olisi saapunut viisi
uutta panssaroitua miehistönkuljetusvaunua ja viisikymmentä sotilasta.
Lisäksi venäläisjoukot ovat Georgian mukaan luoneet alueelle
yhden kokonaan uuden tarkastuspisteen.
Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy tapasi Venäjän presidentin Dmitri
Medvedevin (varjokuva) Moskovassa.
Lehtikuva/Reuters/Kareem Raheem
Yhdysvallat
iski
Talebankomentajaa
vastaan
Pakistanissa
Ranskalaislääkäri sai
vankeutta
?autotallikirurgiasta?
KABUL?Arkeologit ovat löytäneet Afganistanissa 19-metrisen
Buddha-patsaan. Maan pohjoisosassa kaupunkeja on tulvaveden alla.
Tuulennopeudet:
H yli 118 km/h
T 63?118 km/h
D alle 63 km/h
hurrikaani
trooppinen myrsky trooppinen matapaine
Reittiennuste
Mahdollinen reitti
200 km
YHDYSVALLAT
Atlantti
H
H
Lauantaina
Perjantaina
Meksikonlahti
MEKSIKO
Bahamasaaret
H
KUUBA
Maanantaiaamuna
H
H
Torstaina
aamuyöllä
Tiistaina
aamuyöllä
HAITI
Karibianmeri
STT/Reuters
Muurit muistuttavat
verisistä iskuista
Yhä useammat irakilaiset uskaltautuvat nykyisin myös toreille,
jotka ovat aiemmin olleet useiden
veristen itsemurhaiskujen näyttämönä. lokakuuta alkavat myös kansainväliset
neuvottelut Abhasian ja Etelä-Ossetian asemasta.
Medvedev tapasi Moskovan lähistöllä Meiendorfin datshallaan
EU:n puheenjohtajamaan Ranskan presidentin Nicolas Sarkozyn, ulkopoliittisen edustajan
Javier Solanan sekä komission
puheenjohtajan Jose Manuel
Barroson. Ympäristöministeri Andreas Carlgrenin mukaan tuki voidaan
lopettaa ensi kesäkuussa, koska
ympäristöautojen suosio on ylittänyt kaikki odotukset.
Ruotsi on viime vuodesta lähtien tukenut jokaista ympäristöauton ostajaa 10 000 kruunulla (1 060 eurolla). Tämä
haittaa pahasti myös kartoitusta vähemmistöjen terveydentilasta.
Mari Larsson totesi sunnuntaina, että koska Ruotsilla ei ole tilastotietoa vähemmistöistään, tulisi terveyskartoitus tehdä näiden
ryhmien kanssa yhteistyössä.
Ruotsinsuomalaisten keskusliitolla ja Helena Kivisaarella ei ole
mitään kartoitusta vastaan, mutta hän toivoo myös konkreettisia
tekoja.
TUKHOLMA?Ruotsin hallitus on päättänyt lopettaa niin
sanottujen ympäristöautojen
ostajille suunnatun tuen. Alun perin Irakin entisen diktaattorin
Saddam Husseinin mukaan
nimetty puisto on saanut uudet
vesipumput niiden tilalle, jotka
ryöstettiin Saddamin hallinnon
kaaduttua.
? Rakastan uimista. Hän teki leikkauksia Marseillessa plastiikkakirurgina epähygienisissä tiloissa.
Lääkäriä syytettiin virheellisestä ilmoittelusta, petoksesta ja
vammojen aiheuttamisesta. Valtaosa surmansa saaneista oli komentajan sukulaisia, heidän joukossaan yksi hänen vaimoistaan
ja kahdeksan lastenlasta.
Afganistanista
löytyi
Buddha-patsas
SÄHKEET
Ranska koventaa
otteitaan
skientologiaa
vastaan
STT?Reuters
MARSEILLE?Ranskalainen
lääkäri tuomittiin maanantaina kolmeksi vuodeksi vankilaan
kymmenien potilaiden hengen
vaarantamisesta. Kun Yhdysvaltojen
johtaman liittouman joukot hyökkäsivät Irakiin keväällä 2003,
tunnetut irakilaiset laulajat ja
näyttelijät pakenivat maasta.
Nykyisin kaupungin teattereista toiminnassa on vain Irakin
kansallisteatteri, jossa esitetään
muutamia näytelmiä.
Ruotsi tutkii jälleen
vähemmistöjen terveyttä
SSS?STT?Ari Setälä
TUKHOLMA?Ruotsin hallitus
on päättänyt tehdä kartoituksen kansallisten vähemmistöjen
terveydestä. Sen kannattajiin kuuluu muun muassa Hollywood-näyttelijä Tom
Cruise.
Saksassa skientologiaa ei pidetä uskontona vaan kulttina,
joka kerää rahaa kirkoksi naamioituneena.
STT?AFP
MIRANSHAH?Yhdysvaltojen
miehittämättömät lentokoneet
tekivät maanantaina ilmaiskun
Pakistanissa. Havannaan hurrikaanin ennustettiin saapuvan tiistaina.
Iken nostattamat tulvat surmasivat yli 60 ihmistä Haitissa.
Myrsky koetteli pahiten Cabaretin
kaupunkia maan pohjoisosassa.
Hurrikaani saattaa voimistua
jälleen, kun se etenee Meksikonlahden lämpimien vesien ylle.
kelle puiden varjoon.
? Viime vuonna pysyimme kotona ja puhuimme naapureidenkin kanssa vain seinien läpi. Ranskassa
kyseisiä hoitoja ei enää anneta
yli 43-vuotiaille, ja naisen kerrottiinkin turvautuneen yksityisklinikan palveluihin Vietnamissa.
Lapset . syntyivät sunnuntain vastaisena yönä kolme viikkoa etuajassa.
STT?AFP?Reuters. Presidentti Sarkozy sai noin kuukausi
sitten välitettyä Georgian ja Venäjän välille tulitaukosopimuksen, jonka sisällöstä on kuitenkin kiistelty jatkuvasti. Georgialaisten hyväksymässä sopimuksessa taas alue
rajataan selvästi ja puhutaan
?turvallisuuden takaamisesta
Etelä-Ossetiassa ja Abhasiassa?.
Tämä ero mahdollistaa erilaiset
tulkinnat puskurivyöhykkeen
määrittelyyn.
Venäläissanomalehti Pravda
suhtautuu skeptisesti kielikömmähdyksiin. Televisiossa näytettiin, kuinka aallot löivät rantavalleihin ja
nousivat viisikerroksisen talon
korkeudelle ennen ryöpsähtämistään Baracoan kaupungin
kaduille.
Tuuli riepoi juuri kypsymässä
olleet kahvinpavut pensaista,
tuhosi sokeriruokoviljelmiä ja
lamautti nikkeliteollisuuden. Patsas löytyi
maan keskiosasta Bamiyan maakunnasta.
Patsas löytyi läheltä paikkaa,
missä talebanit tuhosivat täysin
kaksi kallioon veistettyä Buddhapatsasta vuonna 2001. Nyt
voimme lähteä ulos leikkimään
lasten kanssa, kertoo 52-vuotias
Abbas Farham, joka oli tullut
puistoon vaimonsa ja kahden pienen lapsensa kanssa.
Myös lähellä oleva vesipuisto on avannut jälleen ovensa
parantuneen turvallisuustilan-
teen rohkaisemana. Samasta paikasta löydettiin myös muita muinaisjäänteitä kuten rahoja ja keramiikkaa.
Afganistan oli buddhalaisuuden
keskus ennen kuin islamilaiset
joukot saapuivat alueelle 1 400
vuotta sitten.
MOSKOVA?Venäjän syyttäjäviranomaiset vaativat tuomioistuinta kieltämään satiirisen
piirrossarjan South Parkin esittämisen televisiossa.
Viranomaisten mukaan he
ovat saaneet sarjasta valituksen, joissa sitä on syytetty kiihottamisesta uskonnollisia ja
etnisiä ryhmiä vastaan.
Kieltoa esitti syyttäjille venäläinen evankelisten kristittyjen ryhmä, joka vaatii myös
monien muiden animaatiosarjojen asettamista pannaan.
Ryhmää ärsyttää erityisesti
South Parkin kolmannen tuotantokauden jakso 15, ?Mr.
Hankey?s Christmas Classics?,
jossa satiirin maalitauluina
ovat kristillinen jouluperinne
ja joululaulut.
Ryhmän mielestä sarjaa ei pitäisi saada esittää julkisilla kanavilla, vaan korkeintaan maksullisessa kaapeliverkossa.
South Parkin ensimmäinen
kausi lähetettiin Yhdysvalloissa
vuonna 1997. 2,1 kiloa ja 2,3 kiloa
painaneet pojat sekä 2,4-kiloinen tyttö . Iskun kohteina olivat
Taleban-komentaja Jalauddin
Haqqanin talo sekä hänen perustamansa koraanikoulu. Summaan sisältyi myös laite, jolla
skientologien mukaan voi mitata henkistä tilaa.
Nainen kertoi, että skientologit olivat tulleet puhumaan hänelle kadulla Pariisissa.
Skientologiakirkko on perustettu Yhdysvalloissa vuonna
1954. Venäjän
mukaan kanta-Georgiassa olevat
joukot sisältyvät sopimuksen kohtaan ?lisäturvallisuustoimista?,
joita Venäjä voi tarpeen mukaan
toteuttaa.
Sopimus ei täsmennä, mitä lisäturvallisuustoimet käytännössä
tarkoittavat. Aiemmin
emme voineet mennä ulos ollenkaan. syyskuuta 2008
Venäjä valmis vetämään joukkojaan
Georgian puskurivyöhykkeeltä
Lehtikuva/AFP Photo/Dmitri Astakov
SSS?STT?Mirja Sipinen
MOSKOVA?Venäjän presidentti
Dmitri Medvedev sanoo olevansa valmis vetämään joukkojaan
Etelä-Ossetiaa ympäröiviltä puskurivyöhykkeiltä, jos ne korvataan kansainvälisillä joukoilla.
Venäjä vaati myös Georgialta
takuita siitä, ettei se käytä enää
enää voimaa alueella.
? Venäjä on vastaanottanut
EU:lta ja sen puheenjohtajamaalta Ranskalta takuut siitä, että Georgia pidättäytyy voimankäytöstä,
Medvedev sanoi maanantaina.
Venäläisjoukot pysyvät jatkossakin Abhasiassa ja Etelä-Ossetiassa, mutta Medvedevin mukaan
joukot alkavat vetäytyä muilta
Georgian alueilta kuukauden sisällä. Skientologia tunnustettiin siellä uskonnoksi lähes 20
vuotta myöhemmin. Medvedevin mukaan
EU ja Venäjä ovat sopineet myös
siitä, että unioni voi lähettää kahden sadan miehen tarkkailijaryhmän alueelle.
Myönteinen
merkki tulkintakiistojen jälkeen
Meiendorfin tapaaminen jatkoi
EU:n ja Venäjän käymiä hankalia tulitaukoneuvotteluja. Maailmalta
Tiistaina 9. Venäjällä sarjaa
on esitetty dubattuna paikalliskanavilla.
STT?Reuters
Ruotsi luopuu
ympäristöautojen tuesta
STT?AFP?Reuters
STT?Reuters?AFP
Tv-sarja South
Park halutaan
kieltää
Venäjällä
PARIISI?Skientologiakirkko
aiotaan määritellä ranskalaisessa tuomioistuimessa ?järjestäytyneeksi petokseksi?, kertoivat
oikeuslähteet maanantaina.
Syytteen skientologiakirkkoa
vastaan on nostanut nainen, joka sanoo maksaneensa kirkolle
yli 20 000 euroa oppitunneista,
kirjoista ja lääkkeistä. Idempänä
sijaitsevan pääkaupungin Havannan asukkaita evakuoitiin.
Ike oli laantunut kakkosluokan
hurrikaaniksi viisiportaisella
asteikolla, kun se iski Kuuban
koillisrannikolle sunnuntai-iltana. Unionin
mukaan Venäjä on toistaiseksi
noudattanut vain osaa sopimuksen kuudesta kohdasta ja jättänyt
joukkojaan kanta-Georgiaan sopimuksen vastaisesti.
Medvedev vakuutti kuitenkin
Venäjän pyrkineen noudattamaan
sopimusta kaikin tavoin. Patsaat
olivat lähes 2 000 vuotta vanhoja.
Nyt löytynyt, pahasti vahingoittunut patsas esittää nukkuvaa
Buddhaa. Lähes sata asiakasta oli valittanut
hänen toiminnastaan.
Mies on lääkäri, muttei plastiikkakirurgi. Lehden mukaan kyseessä on asia, jota ?diplomaattikielellä on tapana nimittää dokumenttien käännösongelmiksi?.
Georgia syyttää
joukkojen
vahvistamisesta
Neuvottelutilannetta kiristi
maanantaina myös Georgian
syytös, jonka mukaan Venäjä
olisi vahvistanut entisestään
eräitä osastojaan kanta-Georgiassa.
? Venäjän miehitysjoukot lisäävät vetäytymisen sijaan
vahvuuttaan strategisessa Potin
satamakaupungissa, Georgian
hallituksen lausunnossa sanottiin. Tänä vuonna
ympäristöautojen osuus on
noussut 31,2 prosenttiin Ruotsissa käyttöön rekisteröidyistä
uusista henkilöautoista.
Ympäristöautoina markkinoidaan pienipäästöisiä ja vaihtoehtoisilla polttoaineilla kulkevia
menopelejä.
SSS?STT
Kuusikymppinen
nainen sai
kolmoset
Ranskassa
PARIISI?Ranskassa 59-vuotias vietnamilaisperäinen nainen
on synnyttänyt terveet kolmoset.
Äiti ja keisarinleikkauksella
maailmaan saatetut kaksi poikaa sekä tyttö voivat synnytyssairaalan mukaan hyvin.
Lapset saivat alkunsa koeputkihedelmöityksellä. Hänellä ei ollut
leikkauksissa apunaan sairaanhoitajaa.
59-vuotias mies tuomittiin Marseillessa poissaolevana vankeuden lisäksi myös korvauksiin.
Hänet myös erotettiin Ranskan
lääkärikunnasta.
9
Lapset leikkivät ja pelaavat taas Bagdadin kaduilla.
Elämä palaa autioihin puistoihin ja kahviloihin
Väkivallan väheneminen toi bagdadilaiset takaisin kaduille
STT?DPA?Reuters
BAGDAD?Yli viisi vuotta jatkuneiden väkivaltaisuuksien kuristaman Bagdadin asukkaat ovat
alkaneet osittain palata normaaliin elämään.
Yhtenä todisteena siitä ovat
perheet ja ystäväporukat, jotka
uskaltautuvat jälleen kaupungin
lukuisiin puistoihin, kahviloihin
ja toreille.
Itsemurhaiskut, murhat, sieppaukset ja muut väkivaltaisuudet
ovat Yhdysvaltojen puolustusministeriön mukaan vähentyneet
dramaattisesti Irakissa tänä
vuonna.
Pääkaupungissa väkivaltaisuudet putosivat kesällä 40?80 prosenttia.
Kuumana iltapäivänä bagdadilaiseen puistoon onkin kerääntynyt useita lapsiperheitä eväsret-
Ike-hurrikaani
tuhosi kahvisatoa
Kuubassa
STT?DPA?Reuters
HAVANNA?Hurrikaani Ike pyyhkäisi Kuuban länsiosan yli maanantaina heikentyneenä, mutta
silti se repi kattoja ja tuhosi kahvija sokeriruokoviljelmiä. Turvatakseen kuhisevia
markkinapaikkoja Irakin hallitus
on pystyttänyt paksuja muureja
niiden ympärille, sekä määrännyt
turvallisuusjoukot vahtiin.
Myös sotilashelikopterien tummat varjot taivaalla sekä aika
ajoin kuuluva hätäsireenien ulina
muistuttavat, että Bagdadissa
eletään yhä taistelujen keskellä.
Vaikka torit ja puistot ovatkin
alkaneet jälleen täyttyä kaupunkilaisista, ovat Bagdadin elokuvateatterit ja teatterit edelleen
autioina. Haitilla myrskyssä on kuollut
kymmeniä ihmisiä. Tällä sopimuksen
kohdalla Venäjä on muun muassa
perustellut joukkojensa pitämisen
Potin satamakaupungin ympäristössä.
Venäjän johto on myös syyttänyt länttä ja Georgian presidenttiä Mihail Saakashviliä
siitä, että näiden esittelemä
tulitaukosopimus olisi erilainen
kuin se, jonka venäläiset ovat
allekirjoittaneet. Silminnäkijöiden
mukaan kolme konetta ampui ohjuksia Pohjois-Waziristanin heimoalueella sijaitsevaan kylään.
Pakistanin tiedusteluviranomaisten ja silminnäkijöiden
mukaan ainakin 23 ihmistä kuoli
hyökkäyksessä ja parikymmentä
haavoittui. Nyt voimme tulla tänne
jopa illalla, iloitsee 17-vuotias Ahmed Khazin.
Ike myllersi Kuubassa
Hurrikaani Ike aiheutti tuhoa maanantaina Kuubassa. Ruotsinsuomalaiset
suhtautuvat kartoitukseen epäillen ja vaativat lopultakin tekoja.
? On turhauttavaa, kun jatkuvasti tutkitaan ja tutkitaan,
mutta mitään konkreettista ei tapahdu, toteaa Helena Kivisaari
Ruotsinsuomalaisten keskusliitosta.
Ruotsin terveysministeri Maria
Larsson ilmoitti helmikuussa, että hallitus haluaa selvittää maan
viiden kansallisen vähemmistön
ruotsinsuomalaisten, tornionlaaksolaisten, saamelaisten, juutalais-
ten ja romanien terveydentilan ja
mahdolliset erityistarpeet.
Ruotsin vähemmistöihin kuuluu
ehkä puolisen miljoonaa ihmistä.
Tarkkaa tietoa ei ole, koska
Ruotsi ei rekisteröi asukkaitaan
etnisyyden perusteella. Lähes yhtä aikaa joukkojen
vetämisen kanssa eli 15
Lasse
Pöysti.
TEATTERI
Helsingin kaupunginteatterin
syksyyn varaslähdön ottaneiden
musikaalien jälkeen pääkaupunkiseudun, kuten toki muunkin
Suomen, teatterielämä alkaa pikku hiljaa palailla arkeen kesän
jälkeen. Kulttuuri
Tiistaina 9. puute on
iltasatukirjagenressä kohtalokas.
Jukka Parkkisen tarina on
varsin viehättävä kuvaus toistaitoisten mutta hyväätarkoittavien
kaupunkilaisten yrityksistä selviytyä erämaan ankarissa oloissa.
Tarinan opetus. Kaikki pystit tulivat kappaleesta Piece
Of Me.
? Juuri tällä hetkellä olen sokissa, kommentoi palkintotunnelmiaan Spears, joka muisti kiittää
Jumalaa, perhettään ja fanejaan.
MTV:n gaalan palkittuja olivat
Spearsin lisäksi muun muassa
Chris Brown, Linkin Park ja
Lil Wayne.. Pöystille kirjoitettu
monologi, jonka veteraanitähti on
Pekka Autiovuori (vas.), Olli Ikonen ja Juha Muje panevat tuulemaan veteraanivanhainkodissa jossain päin
Ranskaa Suomen Kansallisteatterin näytelmässä Tuulta päin.
Kat DeLuna
konsertoi
lokakuussa
Helsingissä
Yhdysvaltalainen laulajatar
Kat DeLuna konsertoi Helsingin Nosturissa 19. Kirjastossa järjestetään kilpailuun,
kirjoihin ja ylipäätään lukemiseen liittyviä oheistapahtumia ja
-tilaisuuksia.
Jukka Parkkisen kehittelemä
Karhumäki ei ole yhtä lumovoimainen luomus kuin Mauri Kunnaksen Koiramäki, josta tarinaa
on riittänyt vuosikausiksi.
Karhumäen efektiivisyyttä laimentaa sen vaatimaton visualisointi, sillä nalleporukalle ei ole
onnistuttu luomaan yhtä tunnistettavaa esteettistä ilmettä kuin
Koiramäelle, jonka rikkaita miljöitä aikuislukijakin jaksaa ihastella.
Niinpä Karhumäen Otso ja
karhunkierros jää kertaalleen
viihdyttäväksi iltasaduksi. Se päättyy lokakuun lopussa. Tarinassa eletään vuotta 1959 jossain pienellä
paikkakunnalla. Voittaja
julkistetaan ensi vuoden tammikuussa.
. Turusta ja päättyy 27. 11. Suomen Kansallisteatterin
yhtä mainio seniorisatsaus on
puolestaan ranskalaisen Gérard
Sibleyrasin käsialaa oleva Tuulta päin, jonka ohjaaja ja kääntäjä
on Arto af Hällström ja pääosissa nähdään verraton troikka
Pekka Autiovuori, Olli Ikonen
ja Juha Muje.
mistoa.
Kaikki kilpailuun osallistuvat
luokat palkitaan kirjapalkinnoin
ja he saavat osallistua myös teatterityöpajoihin kevään 2009
aikana. Arto af Hällström.
Bengt Ahlfors: Mies joka
kieltäytyi käyttämästä hissiä.
Suomenkielinen kantaesitys
Lilla Teaternissa Ohj. WSOY. Kirja
on lastenkamarin metrilakritsia
ennen kaikkea juuri laimean kuvituksensa vuoksi. Kiertueellaan
Hietanen laulaa 14 konserttia.
SSS?STT
Suomen eturivin
naisartistit Saloon
Päätös
Vrockista
loppuvuodesta
SÄHKEET
Pentti Hietaselta
juhlavuotiskiertue
ja -kokoelma
Kirjoituskilpailu
ensimmäinen askel
Ympäristöteatterihankkeen ensimmäinen konkreettinen askel
on kirjoituskilpailu. Pia Westerholm: Karhumäen Otso ja
karhunkierros. Tavoitteena
on lisätä yhteistyötä alueen eri
kulttuuritoimijoiden sekä koulujen ja päiväkotien kesken. lokakuuta.
20-vuotiaan Kat DeLunan
Busta Rhymesin kanssa levyttämä Run The Show on viihtynyt Suomen singlelistalla jo
16 viikkoa.
Myös DeLunan albumilla 9
Lives on takanaan monta listaviikkoa.
Lipunmyynti Kat DeLunan
konserttiin on jo alkanut osoitteessa www.menolippu.fi.
Lippupalvelun toimipisteet
alkavat myydä lippuja 11. Se on kuljettanut häntä talon
ylimpään kerrokseen (silloin kun
on kuljettanut), toiminut sosiaalisten kontaktien solmimisen
näyttämönä (tai niistä kieltäytymiskeinojen laboratoriona) jne.
Yhteistä Kansallisen näytelmän
kanssa on puolestaan se, että syntymäpäivä on tässäkin tärkeä asia.
Päähenkilön syntymäpäivä on
näet sama kuin megatähti Grace
Kellyllä, edesmenneellä Monacon
ruhtinattarella ja sitä ennen valkokankaan ja erityisesti Hitchcockin
elokuvien palvotulla vaalealla
kaunottarella. Yksi kärsii vieläkin
vuosikymmeniä päässään olleista
kranaatinsirpaleista, jotka saavat
hänet silloin tällöin ja yleensä aivan yllättäen nukahtamaan. Voittajaluokka saa lisäksi
valita luokkakirjastoonsa ensi kevään uutuuskirjoja.
Sami Kilpiö
Karismaa vaikka muille jakaa
Arto Aulavuo
The Wrestler
-elokuva voitti
Kultaisen leijonan
Venetsian elokuvajuhlien pääpalkinnon Kultaisen leijonan on
voittanut amerikkalainen elokuva The Wrestler. Tasavuosia täyttävä Vicky Rosti on puolestaan
juuri nyt ajankohtainen Menneisyyden vangit -yhtyeensä
kanssa.
Salohallissa järjestetään lisäksi 29. Tavoitteenamme on innostaa kaikki salonseutulaiset 4.?6.
-luokkien oppilaat ideoimaan yhdessä seikkailuaiheisia tarinoita,
Toivomme, että tapahtumapaikkana toimii jokin jännittävä tai
mielenkiintoinen oman kotiseudun paikka, kertoo Kati Koisti-
10
Stefan Bremer
Ihmisen suhde hissiin
elämän peilinä
Bengt Ahlfors kertoo näytelmänsä Hissvägraren (eli sama
vähän mutkikkaammin suomeksi
Mies joka kieltäytyi käyttämästä
hissiä) valmistumiselle olevan
kolme syytä: ikäihmisten ongelmat, Lasse Pöysti ja työhuoneensa talon hissi. Suomen kantaesitys
Suomen Kansallisteatterin
pienellä näyttämöllä. Elokuvan on
ohjannut Darren Aronofsky.
Pääosaa esittää Mickey Rourke. Niiden kohderyhmäkin taitaa painottua paitsi paljolti
juuri seniorikansalaisiin myös toki hienojen tähtien kaikenikäisiin
ihailijoihin.
Urhot eespäin vielä
vanhainkodissakin
Gérard Sibleyrasin Tuulta päin
(Le vent des peupliers) kantaesitettiin 2003 Montparnasse-teatterissa Pariisissa ja oli ehdolla
valmistumisvuotensa parhaaksi
näytelmäksi kotimaassaan.
Hienoisesta ennalta-arvattavuudestaan huolimatta tämä
erinomaisesti kunniaa niin teat-
Koululaisille tarkoitettu kirjoituskilpailuun liittyen myös
Salon kirjasto on mukana innostamassa nuoria lukemaan. Salohallin
lavalle nousee perjantaina 31 lokakuuta ajankohtainen kolmikko: Maija Vilkkumaa, Jippu ja
Vicky Rosti.
Maija Vilkkumaa julkaisee uuden albuminsa lokakuun alussa.
Jippu tulee paikkaamaan viime
elokuisen Salon-keikkansa pe-
Anu Suosalo (vas.), Kari Pohjola, Kati Koistinen ja Sarika Lipasti ovat toteuttamassa Salon kansalaisopiston ja Salon Teatterin Ympäristöteatterihankkeen ensimmäistä käytännön projektia, salonseutulaisille koululaisille tarkoitettua kirjoituskilpailua.
nen Suomalaisesta Kirjakaupasta.
Vasta viime viikon lopulla kouluille tiedotettu kilpailu on jo nyt
ennättänyt herättää innostusta.
Kati Koistinen kertoo, että kymmenkunta luokkaa on jo ilmoittautunut mukaan.
Kilpailu on ryhmätyö. Se järjestetään asiaa ideoimassa mukana
olleen Salon Suomalaisen Kirjakaupan kanssa.
. Hietasen kokoelma, tupla-cd nimeltä Minun
tieni 1998?2008 julkaistaan
24. 9.
Solistin tähän asti mittavin
konserttisarja alkaa 4. 10. Eivätkä Kansallisen
upeat miestähdet jätä tilaisuutta
käyttämättä.
Sympaattinen puheenvuoro
vanhusten asemasta ja rivien
väliin kirjoitettu hienovarainen
laitoshoidon kritiikki saavat kauniin kuvituksen. päivä Salossa. The Wrestler kertoo painijasta, joka on ohittanut parhaat
päivänsä.
Hopeisen leijonan parhaasta ohjauksesta sai venäläinen
Aleksei German Jr elokuvasta Paper Soldier.
Parhaan miesnäyttelijän palkinnon sai italialainen Silvio
Orlando roolistaan Il Papa di
Giovanna. elokuvajuhlilla.
Elokuvajuhlien kilpasarjassa
oli mukana 21 elokuvaa.
SSS?STT?DPA?AFP?Reuters
Tenori Pentti Hietanen
juhlistaa 25-vuotista uraansa
kokoelmalevyllä ja konserttikiertueella.
Monipuolinen laulaja on tuttu niin oopperan, musikaalien,
iskelmämusiikin kuin rockinkin tulkkina. tyhjensi pöydän Los Angelesissa järjestetyssä
MTV Video Music Awards -tilaisuudessa.
Britney
Spears
juhli
SSS?STT?Reuters
Britney Spears nousi Los Angelesissa järjestetyn MTV Video
Music Awards -gaalan ykkössankariksi. Voittajaksi selvinnyt tarina
dramatisoidaan teatteritaiteen
14?15-vuotiaiden oppilaiden toimesta, jotka myös esittävät näy-
telmän musiikin tukemana ensi
toukokuussa, Sarika Lipasti paljastaa.
Esitys tulee olemaan usean eri
taiteenalan yhteistyön tulosta.
Näytelmä esitetään alkukesästä
2009 Salossa myös osana Lasten
laulukaupunki -festivaalin ohjel-
ruuntumisen. 33 s. Lisäksi yhtenä
konkreettisena tavoitteena on
toteuttaa Salon Asemapuistoon
lasten oma ulkoilmanäyttämö,
kertoo Sarika Lipasti Salon Teatterista.
Koko projektista vastaava koordinaattori Anu Suosalo sanoo
puolestaan, että apurahan saaneessa hankkeessa painottuvat
niin ympäristökasvatus kuin lapsilähtöisyys.
. Älä työnnä
käpälää mehiläispesään, vaikka
hunaja maistuisi kuinka herkulliselta lettujen kanssa.
na. Pöystin lämpimästi
ja melkein kuin itse-eletynoloisesti tarinoimina jopa kertomuksen
kaikkein irrallisimmankin tuntuisetkin sivujuonteet syttyvät
elämään ja nousevat olennaisiksi
osiksi herkkävireistä tarinaa.
Olen todella harvoin poistunut
monologiesityksestä sydän yhtä
kevyenä ja hyvillä mielin kuin
nyt, vaikka tarinassa on toki runsaasti myös tummia sävyjä ja surumielisyyttäkin.
Jukka Parkkinen . Tekemisessä kunnioitetaan
lasten ja nuorten näkökulmaa
ja suunnittelutaitoa. Ohj. Lapsesta
saakka kotitalonsa hissille juttelemaan tottuneen miehen tarinassa
on jotain tavattoman hellyttävää.
Hissillä on ollut miehelle merkitystä myös monella muullakin
tavoin kuin vain juttukumppani-
Kaikki mukana olevat summaavat niin ympäristöteatterihankkeen kuin siihen liittyvän
kirjoituskilpailun yleiseksi kirjallisuuskasvatukseksi, jonka
avulla pyritään turvaamaan
jälkikasvun mielenkiinto lukemiseen ja kirjoihin.
Lastenkamarin
metrilakritsia
Tommi Aitio
Helsingin syksyssä veteraanivetoisia näytelmiä
Helsingin kaupunginteatteriin
liitetyn Lilla Teaternin syksyn
ensimmäinen produktio on aiemmin ruotsiksi ensiesitetty Lasse
Pöystin loistava sooloesitys Mies
joka kieltäytyi käyttämästä hissiä,
jonka kirjoittaja on Bengt Ahlfors. Tuulta päin ja Mies joka
kieltäytyi käyttämästä hissiä ovat
varsin veteraanivetoisia esityksiä, jotka kertovat ikäihmisten
ongelmista. Projektin
tulevissa töissä arvostetaan ekologisia vaihtoehtoja. Toinen sankari on puolestaan rajannut ihmiskontaktit minimiinsä ja
tuokioita kahden puhekumppa-
ninsa kanssa lukuunottamatta
hänellä ei juuri muita vakituisia
puhetilaisuuksia ole.
Siinä missä kaksi ensin mainittua sankaria edustavat vähän
parempiosaisia kansalaisia draaman kolmas sankari on heitä
hieman kansanomaisempi, mutta
myös aktiivisempi ja ehkä myös
hiukan selväjärkisempi.
Yksi kolmikosta on ihan varma,
että koska samana päivänä ei
koskaan vietetä kaksia tai useampia syntymäpäiviä, vain yhdet,
hoitohenkilökunta hoitelee pois
päiviltä epämieluisammat samana päivänä syntyneet.
Yhteistä kaveruksilla on halu
paeta, etenkin nyt kun etupihan
remontti on alkamassa. Hankkeen tarkoituksena on
muun muassa etsiä teatteritaiteen perusopetuksen opetussuunnitelmaan kestävän kehityksen malleja. marraskuuta pikkujoulugaalan, jossa esiintyvät muun
muassa Jussi Rainio sekä Ressu
Redford.
Konserttien salaisena tuottajana
toimiva sekä loppukesän Vrockin
tuottajana toiminut Jarkko Anttila kertoo, että päätös Vrock-festivaalin jatkosta tehdään vuoden
loppuun mennessä.
Konserttien lipunmyynti alkaa
keskiviikkona 10 syyskuuta Menolipussa ja Lippupalvelussa sekä Salon Snob Shopissa.
Gérald Sibleyras: Tuulta
päin. Pia Westerholmin lapsekkaat ja viivaltaan
kovin kömpelöt kuvat eivät innosta uppoutumaan tarinan tekstinsisäisiin maailmoihin.
Edes jutun henkilöhahmoille ei
ole piirretty selkeää omaa ilmettä,
vaan otsot ja oivat ja amalia-tädit
jäävät graafisina esityksinä lähinnä viitteenomaisiksi . Nunnien ylläpitämän veteraanivanhainkodin
asukkeina on kolme sangen erilaista ensimmäisen maailmansodan sankaria. Tällöin
on tarkoitus järjestää taidetyöpajoja sekä lasten taideleirejä, joissa
painottuvat myös muut taiteenlajit kuin teatteri.
Muita hankkeen yhteistyökumppaneita ovat muun muassa
Lasten Aurinkojuhla ja Lasten
Laulukaupunki.
SSS?Veli-Matti Henttonen
Salossa kuullaan runsaan kuukauden kuluttua suomalaisia
eturivin naisartisteja. Parhaana naisnäyttelijänä palkittiin Dominique
Blanc roolistaan elokuvassa
L?Autre.
Palkinnot jaettiin lauantaina
Venetsian 65. Etupihalla yleensä oleileva isompi
veteraanijoukko uhkaa tulvia
kolmikon sillanpääasemanaan
pitämälle takapihalle.
itse kääntänyt suomeksi ja lisäksi
myös ohjannut, on mitä hurmaavin puolentoista tunnin draamatuokio.
Pöysti tempaa meidät mukaansa alusta alkaen ja pitää hyppysissään mestarillisesti tarinan
viimeisiin hetkiin asti. syyskuuta.
SSS?STT
Lehtikuva/Reuters/ Phil McCarten
Britney Spears ns. 26 e.
KIRJA
Maija Vilkkumaa nähdään lokakuun 31. Lappeenrantaan. Amerikkalaislaulaja
korjasi palkintokaappinsa kolme
videopalkintopatsasta.
Viime aikoina monenlaisia vastoinkäymisiä kokenut Spears
palkittiin sarjoissa vuoden paras
video, paras popvideo ja paras
naispuolisen artistin video. syyskuuta 2008
Veli-Matti Henttonen 7702 329, sss.kulttuuri@sss.fi
Seikkailuaiheisilla tarinoilla alkuun
Ympäristöteatterihanke sai 44 000 euron apurahan
Veli-Matti Henttonen
SSS?Veli-Matti Henttonen
S
alon Kansalaisopiston yhteistyössä Salon Teatterin
kanssa järjestämä teatteritaiteen perusopetus on saanut 44
000 euron suuruisen Opetushallituksen myöntämän apurahan.
Apuraha käytetään kaksivuotisen ympäristöteatterihankkeen
toteuttamiseen.
. Edellisen kerran laulajatar vieraili kaupungissa elokuussa 2007 houkutellen Salon torille noin 9 000 hengen yleisön.
terin kuin kirjallisuudenkin klassikoille tekevä draama on laadukasta viihdettä katsojalle ja tarjoaa kolmelle vähän vanhemmalle
miesnäyttelijälle loistokkaan
mahdollisuuden niin hienoon yhteisnäyttelemiseen kuin hiukkasen henkilökohtaiseen briljeeraamiseenkin. Suosalo jatkaa.
Ympäristöteatterihanke jatkuu
keväällä ja kesällä 2009
Ensimmäistä kautta päävalmentajana toimiva Vesa Kujanpää
odottaa joukkueelta yhteispelin
paranemista.
? Annukan poissaolo tietysti
muuttaa meidän kuusikkoa jonkun verran. Hän tekee kyllä
paljon pisteitä, mutta tarvitsee
myös paljon passeja niihin, Lemminkäinen kertoo.
Someron Voiman nigerialainen
nimihirviö Edward Anyamkyegh
sinetöi seuralleen ensi kaudeksi
sarjapaikan jalkapallon Kolmoseen. Joukkueenjohtaja Joni Niemen mukaan hyvin järjestytty
turnaus on saanut runsaasti kiitosta ulkomaalaisvierailta.
Liiga-Somero lähtee turnaukseen ilman Annukka Talvitietä,
joka joutuu jäämään sivuun viisauden hampaan poiston takia.
Reilu viikko sitten amerikkalaisvahvistusten Stefani Eddinsin
ja Kelley Wernertin kanssa sopimukset tehnyt Somero testaa
viikonloppuna viimeksi Raisiossa
pelannutta Anja Mustosta. Joukkue saa vastaansa
Ykkössarjasta joko Korson Vedon tai Olli Aakulan riveihinsä
napanneen Vihdin Lentopallon.
Parina edellisenä kautena cupiin
osallistunut Viesti 2 ei tällä kertaa ilahduta otteillaan salolaista
lentopalloyleisöä.
Euroopan cupeihin osallistuvat
joukkueet niin miehissä kuin naisissakin pääsevät suoraan puolivälieriin. Sunnuntaina vaaditaan kolme voitettua erää.
Suomen cupia kiivaaseen tahtiin
Lentopallon miesten ja naisten
Suomen cup starttaa pikkuhiljaa
käyntiin. Tämä koskee myös LP
Viestiä, jonka tuleva vastustaja
löytyy kolmikosta Kimmo-Volley?
LP Kangasala?Somero.
Suomen cupin finaalitapahtuma
on 20.-21. Lisäksi
paikalle saapuvat Norjan mestari
Koll sekä pietarilainen Ladoga.
Suomalaisjoukkueista mukana
on koko viime kauden kärkiseitsikko.
Emäntäseura LP-Viestin lohko
on haastava, sillä samaan lohkoon tulevat Leverkusen, Koll,
Vanajan RC ja Pislaploki. Peikkojen
jäsenet ilmaiseksi, ei jäsenet 2e.
Järj. FC HIK, PPV . TuTo, KaaPo 2 . kierros (ottelu pelattava
21.9. Zyklon, PuiU 3 . joulukuuta. Joukkue voitti
sarjatenniksen II divisioonassa
oman lohkonsa ja selvisi I divisioonakarsintoihin, johon se joutui
matkustamaan Rovaniemelle asti.
Myös karsinnoissa se voitti oman
nousulohkonsa ja lunasti paikan
ensi kesän I-divisioonassa, joka on
salolaistenniksessä ainutlaatuista.
Nousukarsintaan selvisivät
lohkojen voittajina Rovaniemen
Verkkopalloseura, Sata Tennis 2
(Helsinki), Puijon Tennis Team
(Kuopio), SaTS, HVS 2 (Helsinki)
ja Espoon Tennisseura.
Salolaiset saivat lohkokumppaneikseen karsinnan isäntäjoukkue
PTT:n ja RoVS:n. Kausi Rietissä
meni pipariksi, kun 205-senttinen
Kotti mursi kesken kauden sekä
luun kämmenselästään että sormensa. Vilpas
löi helsinkiläisnipun 79?63 (51?
35) ja eteni cupin kolmannelle
kierrokselle.
Yritteliäs Wartti?Basket kiusasi salolaisia ensimmäisen jakson,
jonka se vei 20?19. Wilpas.
KyIF?EBK
1?4
FC Espoo 2?BK-46
2?3
Honka 2 19 15 2 2 78?10 47
BK-46
19 14 3 2 46?23 45
FC HIK 18 11 3 4 65?24 36
EBK
19 10 4 5 45?30 34
EsPa
19 9 1 9 42?35 28
PPV
19 8 2 9 40?35 26
NuPS
19 8 2 9 41?40 26
Zyklon 19 7 4 8 42?53 25
KyIF
19 6 4 9 32?58 22
PuiU 3 18 5 2 11 34?58 17
FC Espoo 2 19 4 2 13 27?57 14
Gnistan 19 0 3 16 23?92 3
Seuraavat ottelut: 9.9. Hän otti kesällä yhteyttä
(Hongan valmentaja Mihailo) Paviceviciin ja pyysi mahdollisuutta
palata seuraan, Hongan toimitusjohtaja Mika Sohlberg kertoi.
Suomen mestaruutta puolustavan Hongan sopimuspelaajia ovat
lisäksi Jukka Matinen, Kimmo
Muurinen, Ben Perkins, Monte
Cummings, Viljami Vanjoki, Eldar
Skamo, Petri Heinonen, Sasu Salin,
Samuli Vanttaja, Lauri Toivonen,
Antto Nikkarinen ja Carl Lindbom.
Vuonna 1991 syntynyt 200-senttinen laitahyökkääjälupaus Lindbom teki Hongan kanssa nelivuotisen sopimuksen.
Salon Vilppaan koripallomiehistö ei kauaa ehtinyt juhlia TUL:n
mestaruutta, sillä virta kuljetti Viikinkilaivan Karkkilasta
Helsinkiin Suomen cupin peliin
Wartti-Basketia vastaan. kierros (ottelu pelattava 14.9. FC Boda, SCR . Passari Riikka Armisen nilkkavaivat ovat sen sijaan jo historiaa.
? Odotan ehjää ja tasapainoista
turnauspelaamista. syyskuuta Espoon areenalla.
? Kävin viime viikolla uuden
seurani järjestämässä lääkärintarkastuksessa ja pääsin samalla
tutustumaan Bolognaan sekä tulevaan asuntooni. Se
on kokemus, jota en taatusti unohda koskaan, Koponen kertoi.
Virtus tähtää tulevalla kaudella
Italian mestaruuteen uuden ykköspelintekijän Earl Boykinsin avulla.
Vain 165-senttinen Boykins on tahkonnut NBA:ssa 520 ottelua.
Historiassaan 15 Italian mestaruutta voittanut Virtus pelasi vuosituhannen alussa eurooppalaisen
seurakoripallon huipulla. NuPS . PPV, 13.9. Hieman herkässä tuntuivat
vastustajan hermot siinä kohtaa
olevan, mutta ottelun jälkeinen
sanailu vastustajien kanssa oli jo
rennompaa, toteaa Laaksonen hyvällä asenteella matkassa olleesta
salolaisjoukkueesta.
Lopullisesti nousun varmisti karsinnan päättänyt nelinpeli, jossa
Laaksonen ja Lehtonen voittivat
rovaniemeläisparin Alava-Paalimäki numeroin 6?2, 7?5.
Koripalloilija Petteri Koponen
aloittaa italialaisseura Virtus Bolognan paidassa tutuissa maisemissa. Erittäin väsyneen joukkueen
taisto. TPK, Masku . Välierät
ovat lauantaina 20.12. Monien vaiheiden jälkeen
Scott oli menossa pelaamaan Ukrainan superliigaa, kunnes hän
totesi olonsa Mustanmeren tuntumassa kaikkea muuta kuin kotoisaksi. Vastustajalla oli jo ottelupalloja, kun viimeisen erän tilanteessa
5?6 Joonas otti tilanteessa 30?40
riskin. LTU,
JyTy . FC Espoo
2 . Tämän jälkeen Vilpas otti ohjat käsiinsä ja
vei ottelun odotetusti itselleen.
Viides peli kolmen päivän sisään
söi kuitenkin joukkueen iskukykyä siinä määrin, että amerikkalaiset Aubrey Conerlyn ja Quen-
nell Greenin jalat kramppasivat
kesken pelin. paukutteli eilen Somerolla vierailleen turkulaisen
Jyrkkälän Tykkien verkkoon neljä osumaa, joiden turvin Voima
kukisti vieraansa 4?1 (2?0).
Melko luottavaisia somerolaiset
saattoivat Kolmosen paikkansa
suhteen olla jo ennen eilistä, mutta Tykkien vaimennus varmisti
asian lopullisesti. Virtus kohtaa Koposen edelliskausien seuran Hongan Espoon
kaupungin 550-vuotisjuhlaottelussa 23. Ottelu merkitsee
minulle yhtä urani taitekohtaa. Rikkonaisen kauden takia
Kotti halusi siirtyä joukkueeseen,
jossa on tarjolla peliminuutteja.
? Brestissä niitä näyttäisi olevan
ja joukkueella on kovat tavoitteet,
joka myös vetosi, perusteli Kotti
Koripalloliiton tiedotteessa.
Viime kaudella Brest sijoittui
kakkosliigassa 11:nneksi, mutta
mielii nyt korkeammalle, jopa ykkösliigan nousuun saakka.
Maajoukkue luottopelaajiin jo
vuosia kuulunut Kotti lähti Suomesta jo vuonna 2001, jolloin Forssan Koripoikien kasvatti siirtyi
Providencen yliopistoon Yhdysvaltoihin. Honka 2 . NuPS,
17.9. Samalla Voima
sai poikki neljän kierroksen mittaisen tappioputkensa.
Edu aloitti maalitehtailunsa
23. Kotti siirtyy Ranskan
kakkosliigaan Italiasta, jossa hän
pelasi kolme viime kautta.
Kotti pelasi viime kaudella Italian pääsarjassa. EsPa,
18.9. Gnistan, Zyklon . syyskuuta 2008
Urheilu
annu Brusila, Harri Sulonen, Tuomas Reinikainen
H
7702 309, sss.urheilu@sss.fi
Lontoo 2012 siintää
nyrkkeilijöiden silmissä
Sivu 13
Sivu 14
LP Viestillä haastava lohko
Sorv-Elektro Volleyssa nähtävissä jälleen kovatasoista naislentopalloa
SSS?Tuomas Reinikainen
Järjestyksessään kahdeksas
Sorv-Elektro Volley pelataan tulevana viikonloppuna Salossa.
LP Viesti on saanut haalittua
mukaan tänäkin vuonna ulkomaalaisia joukkuetta mukaan,
kun saksalainen TSV Bayer 04
Leverkusen tulee puolustamaan
viime vuotista voittoaan. Onneksi säästyttiin isommilta loukkaantumisilta, joukkueenjohtaja Keijo Poutiainen
sanoi.
Vilpas: Lauri Tiainen 8/6, Aubrey Conerly 6/4, Sami Himberg
5/2, Quennell Green 4/2, Juhan
Mikone 2/4, Pekka Lammi 0/3,
Philip Dejworek 24/21, Jussi Savolainen 19/14, Tuomas Tenkanen
11/1.
Tuukka Kotti
siirtyy Ranskaan
SSS?STT
Koripallomaajoukkueen pelaaja
Tuukka Kotti siirtyy ensi kaudeksi
Ranskaan. Turnaus huipentuu sunnuntain mitaliotteluihin.
Ottelut pelataan perjantaina ja
lauantaina kolme eräisinä. PuiU 3, 12.9.
BK-46 . Honka 2,
14.9. Ensimmäinen kierros
pitää olla pelattuna syyskuun 14.
päivään mennessä.
Cupin pelit tullaan pelaamaan
ennen varsinaisen sarjakauden
alkua. ja loppuottelut heti perään sunnuntaina
21.12.
Lentopallon
Suomen cup:
Miehet, 1. Gnistan . Kaksi minuuttia myöhemmin nigerialaiskärki pyöritteli
JyTyn puolustuksen solmuun
ja vaihdatti tulostaululle 2?0
numerot.
Toinen puoliaika hämärtyvässä
Someron illassa kului pitkälle vieraiden hallinnassa. Vainio hävisi ottelun
rankingissakin selvästi ylempänä
olevalle Mikko Alavalle 6?4, 6?2 ja
Lehtonen samoin Ossi Paalimäelle
6?0, 6?4.
Ratkaisevan käänteen teki sitten
Laaksonen, joka pelasi kutkutta-
Edu latoi neljä
maalia SoVolle
Juha Laakso
Jarmo Laakso
11
Salon Tennisseuran kolmikko Joonas Laaksonen (vas.), Tuukka Lehtonen ja Teemu Vainio pelasivat seuransa
salolaisittain ainutlaatuisesti sarjatenniksen I divisioonaan.
van tasaisen ottelun Tomi Huhtamäkeä vastaan ja otti 6?4, 4?6,
7?6-voiton.
Huhtamäeltä oli juuri katkennut
huikea 35 kotimaisen ottelun voittoputki, ja tappio Laaksoselle maksoi hänelle hermostumisen myötä
pari hajoitettua mailaankin.
. Kotti, 27, on solminut
yksivuotisen sopimuksen Brestin
kanssa. ?Edu. Joukkueen tarkoituksena
on kuitenkin pelata sunnuntaina
Salohallissa, sillä mitalipelien ulkopuolelle jäävät tahkoavat sijoituspelit Urheilutalolla.
. Hän syötti kovan ykkösen,
joka painui vastustajan kämmenpuolelta ohi, kertasi Vainio.
Siitä menoa nousuun siivittivät
joukkuekavereiden kannustus, joka oli välillä kiivaampaa, kuin itse
peli kentällä.
. Käytännössä meidän pitää
voittaa joko Vanaja tai Leverkusen. mennessä): Kontiolahden
Isku?Keski-Savon Pateri, Salama/Etta?Mutalan Riento, Nujakka/Kuula?Muuramen Lentopallo,
Vihti/Korso?Salon Piivolley, AVolley/Jymy?Raision Loimu, Tiikerit/Kiisto?Hurrikaani-Loimaa,
Tornio/NaPa?Kempeleen Lentopallo, Mänttä/Kyky?Valkeakosken Isku-Veikot
Naiset, 1.kierros: Namika Volley?Ajo-KLP Team, Kimmo Volley?LP Kangasala
2.kierros Messukylän Toverit?Oriveden Ponnistus, Woman
Volley?Pislaploki, Nurmon Jymy?Laihian Lujattaret, Kuusamon Pallo-Karhut?Pieksämäki
Volley, Kimmo Volley/LP Kangasala?Somero, Namika Volley/AjoKLP Team?Liiga Eura.
Koponen pelaa
Salon Tennisseura nousi
historiallisesti I-divisioonaan Honkaa vastaan
SSS?STT
Jarmo Laakso
Jarmo Laakso
Salon Tennisseura joukkueella
Joonas Laaksonen, Teemu Vainio
ja Tuukka Lehtonen on hyvä ulkopelikausi takana. FC Espoo 2, 16.9. Myös Koll osoitti vaarallisuutensa viime vuoden Pohjoismaiden liigassa, joten helppoa
ei tule olemaan, Lemminkäinen
myöntää.
LP Viesti lähtee viikonlopun kuta kuinkin terveellä joukkueella.
Ainoa kysymysmerkki on uusi
brassivahvistus Tassia Oliveira,
joka kärsii akillesjännevammasta. Scott, 24,
ei tehnyt jatkosopimusta Hongan
kanssa jo keväällä, sillä ajatuksiin
tulivat suuremmat suunnitelmat.
? Agentti oli maalaillut Scottille
kuvia muun muassa NBA:n kesäliigasta. EBK, KyIF . Kausi
2000?01 toi tullessaan viimeisimmän Italian liigamestaruuden,
maan cup-voiton sekä Euroliigan
mestaruuden.
Korisliigan kaksi edellistä mestaruutta Koposen johdolla voittanut
Honka suunnitteli aluksi järjestävänsä Espoon 550-vuotisjuhlaturnauksen.
? Virtus Bolognan aikataulu ei
antanut periksi turnaukselle, joten
päädyimme tähän yhteen huippuotteluun, jossa laatu korvaa mää-
rän, Hongan toimitusjohtaja Mika
Sohlberg totesi.
Akeem Scott
palaa Espooseen
Viime kevään Korisliigan finaalien arvokkaimmaksi pelaajaksi valittu Akeem Scott palaa Honkaan.
Espoolaisseura on tehnyt yhdysvaltalaisen takamiehen kanssa 1+1vuotisen sopimuksen. Välierät ja loppuottelut
pelataan kuitenkin joulutauolla.
Miesten puolella Salon Piivolley
aloittaa cupin pelit toiselta kierrokselta. PePe yu-jaosto
????????????????
???????????????????????????
??????????????????????????
??????????????????
?????????????????????
???????????????????????
???????????????
????????????????????
???????????????????
???????????????????????
???????????????
????????????????????
??????????????????????????????????????
????????????????????
???????????????
?????????????????????????????????????
????????????????????????????????????????
???????????????????????????. Sarjat alkaen 4v. Napapiirin Palloketut, Saloisten Salama?Lentopalloseura
Etta, Kokkolan Tiikerit?Vaasan
Kiisto
2. Jos Tassia
pelaa, niin häneltä kaipaan kovempia tehoja. PTT kaatui selkeästi 4?0, ja nousun ratkaisi 2?2
tasapeli rovaniemeläisten kanssa,
jotka jäivät PTT:n kanssakin samoihin numeroihin.
Ratkaiseva, turnauksen viimeinen ottelu RoVS:aa vastaan oli monivaiheinen ja tunteitakin pintaan
herättävä. Toki nyt muilla laitapelaajilla on mahdollisuudet
näyttää kykynsä.
. Se järjestetään jonkun välieriin selviytyvän
joukkueen kotikentällä. mennessä): Vihdin
Lentopallo?Korson Veto, Nilsiän
Nujakka?Ylivieskan Kuula, AVolley?Nurmon Jymy, Mäntän
Valo?Kyky-Betset, Tornion Lentis-88. EBK . SoVo . FC HIK . minuutilla
tulleen kavennuksen viimeisteli
vastustamattomasti maalin edustalta Mikko Ilonen.
Pari minuuttia ennen peliajan
täyttymistä Edu tälläsi ylivoimahyökkäyksen päätteeksi illan
kolmannen osumansa ja ehti vielä
sen jälkeenkin kerran heilauttamaan maaliverkkoa ennen päätösvihellystä.
JALKAPALLO
KOLMONEN UUSIMAA
KOLMONEN
SoVo?JyTy
4?1
TuTo
20 17 1 2 67?13 52
Masku 20 13 3 4 43?26 42
TPK
20 11 4 5 46?24 37
LTU
20 10 5 5 57?40 35
FC Boda 20 10 2 8 30?23 32
SoVo
20 9 1 10 40?37 28
Wilpas 20 8 3 9 21?27 27
PIF
20 8 2 10 32?43 26
JyTy
20 6 5 9 34?46 23
KaaPo 2 20 5 5 10 26?50 20
VG-62 20 4 3 13 24?48 15
SCR
20 0 4 16 21?64 4
Seuraavat ottelut: 13.9. minuutilla rangaistuspilkulta. Toisen
lohkon muodostavat Ladoga, Somero, OrPo, Laihia ja Liiga-Eura.
Kaksi parasta kummastakin lohkosta jatkaa välieriin.
LP Viestin käskyttäjä Tomi
Lemminkäinen myöntää, että
salolaiset pelaavat kovassa lohkossa. EsPa,
KyIF . Kun kolmannella
vahvistuksella Amani Daanishilla ei ollut pelilupaa otteluun,
valmentaja Philip Dejworek hyppäsi kentälle joukkueen avuksi.
Dejworek olikin joukkueen paras
pistemies 24 pisteellään.
. Urallaan Kotti on pelannut
jo 89 miesten maaottelua, joka on
nykymaajoukkueesta toiseksi eniten Hanno Möttölän (96) jälkeen.
???????????????????
Maastojuoksukilpailut Kajalassa, Inkereellä klo 18.00 (ilmoittautuminen 17.45 mennessä). BK-46.
Vilpas kukisti WarttiBasketin cupissa
SSS?Tuomas Reinikainen
Talvitie poissa
Somerolta
LP Viestin päävalmentaja Tomi Lemminkäinen (vas.) pitää jokavuotista Sorv-Elektro Volleyta loistavana kaudenalusturnauksena. Neljän vuoden opintojen ja
valmistumisen jälkeen tie vei Italian kakkosliigaan ja viime kaudella
maan pääsarjaan saakka.
Käynnissä olevissa EM-karsinnoissa Kotti on tehnyt keskimäärin
9,5 pistettä ja poiminut 5,3 levypalloa. VG-62 , PIF
. Viikonlopun peleissä pitäisi
näkyä jo selvästi pelaajien roolitus
sekä joukkopelin hioutuminen.
Sehän on tällaisten harjoitusturnausten ensisijainen tarkoitus,
Kujanpää viestittää.
Pietarilaisen Ladogan joukkueessa on salolaiselle lentopalloyleisölle tuttuja nimiä, sillä joukkueen valmentajana toimii pelaaja-valmentaja aikanaan Viestissä
palloillut Valerii Polishuk ja managerina Viestin ex-passari Svetlana Krivulko.
Sorv-Elektro Volley käynnistyy
Salohallissa perjantaina kello
17.00 otteluilla LP-Viesti?Koll ja
Ladoga?Somero. Serena Williams juhli
US Openin voittoa
Tiistaina 9. 57
Atte Peltonen - lomalla
Tilaa ajoissa talvirenkaasi!
Nyt hyviä tarjouksia!
Joensuunkatu 15, Puh. Keskusautohalli
. alv
20980?
39 tkm, ilmastointi, kauko-ohj., metalliv.,
koukku, HENRY-TAKUU
22980?
MA-TI 9.00-18.00, KE-PE 9.00-17.00, LA 10-14
Avoinna: ma-pe 8-18, la 9-14
Myllyojankatu 11, Salo
Myynti puh. 0403 066 280
Huolto puh. 27.900.-
5(1*$6/,,.(
Samassa talossa AstrumAuton kanssa, käynti Meriniitynkadun puolelta.
-04 Mazda 6 2.0TD Elegance 4d -04
Toyota Hiace 2.5 D-4D 100 Air pitkä 4WD -06 Honda Cr-v 2.0i ES 4WD AT
65 tkm, ilmast. X
-06 Mitsubishi L200 Club Cab Intense Magnum -06 Opel Vectra Sport 2.8 Turbo V6 A6 -06
85 tkm, takuu, aut.ilmast,nahkaverh,navi28.900.- 66 tkm, aut ilmast., alv-väh. Navigointijärjestelmä 6,5. 2 airbag myös ikkunat
13450?
Renault MEGANE Authentique Break -01
Nissan NOTE 1.4 Visia 5d
-07
VOLVO V70 D5 Sportswagon 5d A -05 TOYOTA COROLLA 1.6 Terra Wag. C ml.242tkm
-01 18.400.-
NISSAN PRIMERA 1.8 116 hv Tekna Travellern ml.24tkm-06 19.900.OPEL VECTRA 1.8 16V GL+ Voyage 5d ml.135tkm
PEUGEOT 307 2.0 SW ml.134tkm
-99 6.400.-03 11.700.-
RENAULT MEGANE Coupe Expression 1.4 ml.108 tkm -01 6.800.TOYOTA AVENSIS 1.6 VVT-i LT Wag. -04
185 tkm, aut.ilmastointi, 1 om., autom.,
20900?
esp, vakionop.säädin
92 tkm, aut.ilmastointi, esp, 1 om.,
18900?
h-kirja, vakionop.säädin
87 tkm, aut.ilmastointi, esp, kauko-ohj.,
vakionop.säädin, lohkol.
14980?
17 tkm, ilmastointi, esp, lohkol., 2 renkaat,
koukku, tehdastakuu
15900?
56 tkm, aut.ilmastointi, esp, 17. merkkiin
kuin merkkiin.
Vertaa ja valitse mieleisesi osoitteessa delta.fi. -02
Nissan Maxima QX V6 24V 3.0 Eleg. alut,
vakionop.säädin, sumuv.
17980?
130 tkm, keskusluk., h-kirja,
2 renkaat, koukku, sis. ml.64tkm -04 16.900.TOYOTA COROLLA 1.8 VVTL-i T Sport AC Hb 3d ml.124tkm -04 17.900.TOYOTA COROLLA VERSO 1.8 VVT-i Linea Sol Plus 7p ml.9tkm -07 28.650.TOYOTA RAV4 2.0 VVT-i 4WD aut ml.71tkm
-03 23.400.TOYOTA YARIS 1.3 VVT-i Linea Luna 5d ml.76tkm -03 10.800.VOLKSWAGEN GOLF 1.4 Firstline 3d ml.144tkm
-99 6.900.VOLKSWAGEN PASSAT Variant 1.8 20V ml.201tkm
-97 7.900.VOLVO C70 2.3 T5 Coupe ml.78tkm
-99 18.500.VOLVO V70 2.4T A ml.224tkm
-01 14.900.VOLVO XC90 2.5T AWD 5-P ml.75tkm
-03 39.700.TOYOTA COROLLA 1.4 VVT-i Linea Terra AC 4d ml.77tkm -04
256 tkm, aut.ilmastointi, h-kirja, alut,
lohkol., 2 renkaat, metalliv.
9980?
Fiat STILO 115 JTD Actual MultiWag. 146 tkm
aj. Kevytmetallivanteet . 9 turvatyynyä . 28.600.- 32tkm, 230 hv, aut.ilmast. syyskuuta 2008
Salon merkkiliikkeet
Salkkarissa joka tiistai
Saab 9-5 2.0t Linear
Wagon A
19.900?
-04
15.700?
Ford TOURNEO CONNECT
SWB 1.8 Duratec 115 hv -05
Honda ACCORD 2.0i
ES 4d A
-02
Ford FOCUS 1.8D
TCI Ghia 4d
aj. Special Mobil
. alv 18980?
SAAB 9-5 2.3t Linear 4d A
-02
135 tkm, aut.ilmastointi, esp, kauko-ohj.,
sumuv., sähköpeilit+ikkunat 18950?
OPEL CORSA 1.2-16 Comfort 3d
-03
85 tkm, abs, kauko-ohj., 2 airbag,
metalliv., 2 sähköikkunat
8500?
Vw GOLF 1.4 Firstline Variant
-04
Ford TRANSIT 300L 2.0TDCi XLT Van -05
OPEL ZAFIRA 1.8 Comfort Plus 5d -04
72 tkm, 2 airbag, alut, cd/radio,
kauko-ohj., metalliväri
16470?
PEUGEOT 406 ST 2.0 GrW 5h A
-01
165 tkm, aut.ilmastointi, jalopuuta,
kauko-ohj., sumuv., metalliv. Automaattinen kaksoisilmastointi . sähköpeilit+ikkunat
12450?
Vw POLO 1.4 Comfortline 3d
-04
Peugeot 607 2.2-16 Diamant A
-02
VOLVO S80 2.4 4D 125kW A
-02
123 tkm, ilmastointi, kauko-ohj., sumuv.,
vakionop.säädin
19900?
NISSAN ALMERA 1.5 Comfort 5d -02
60 tkm, 2 airbag, kauko-ohj.,
2 sähköpeilit+ikkunat
11290?
Audi A6 2.5 Avant TDI V6 A
-98
Peugeot BOXER 350 LH 2.8HDi
-01
PEUGEOT 307 SW Olympia 1.6
-07
24 tkm, ilmastointi, kauko-ohj., cd/radio,
sumuv., metallliväri
19900?
CITROEN C5 1.8i-16 SX Break 5d -03
104 tkm, aut.ilmastointi, kauko-ohj.,
sumuv. Aleksi Hovila 777 3957 . ark. PasseliAuto
. -08, 20 tkm 39.500,-
-00 Honda Jazz 1.4i LS
76 tkm, autom.ilmastointi
15.900.-
ÖRNINKATU 3-5
Myynti 777 7710, Huolto 777 7740
www.salonautomyynti.?
Bonusta jopa 5%
Joensuunkatu 10, 24100 SALO
Bonusta jopa 5%
Ma-ti 9-18, ke-pe 9-17, la 10-14
Myynti 075 3040 5110, Huolto 075 3040 5130
www.ppauto.?. 2 sähköikkunat+peilit
17990?
Renault MEGANE 1.4 Pre Authent. metalliv., 2 airbag
10900?
83 tkm, aut.ilmastointi, lohkol.+sisäp,
2 renkaat, h-kirja, 7 hengen 21980?
Integroitu navigointijärjestelmä ja kevytmetallivanteet kaupan päälle.*
. -02 Volvo V40 Sportswagon 2.0T A
122 tkm, aut.ilmast., huippusiisti 11.900.- 179 tkm, aut.ilmast. Astrum Auto
. wg ml.162 tkm -00 8.900.-
CHRYSLER VOYAGER 2.4 M5 SE 7h ml.187tkm
-98 7.900.-
TOYOTA COROLLA 1,6 Terra Wagon ml.50tkm
FIAT STILO Multi Wagon 95 Actual ml 69 tkm
-04 10.400.-
HONDA CR-V 2.0I EXECUTIVE Advanced AT 4WD ML.18tkm -07 46.000.KIA SORENTO 2.5 CRDi EX ml 132 tkm
-04 28.800.-
MERCEDES-BENZ E 200 CDI Autom. Kauko-ohjattu CD/MP3audiojärjestelmä 8 kaiuttimella . Traktoauto
Vaihtoautokaupan ykkösenä Delta tarjoaa eniten valinnanvaraa: lähes
3000 testattua vaihtoautoa! Näistä parhaille saat 2 v / 30 000 km:n
Täystakuun, uusimpiin 2-6 vuotta jatkuvan tehdastakuun . sumuvalot, Xenon
19900?
Peugeot 207 Sport 1.6 HDi 110 FAP -07
Toyota AVENSIS 2.0 VVT-i Sol Eleg. 0403 066 275
www.passeliauto.com
Meriniitynkatu 21, Meriniitty SALO
Av. alut, vakionop.säädin
23590. PP-Auto
. 12
Tiistaina 9. värinäytöllä
24 tkm, aut. ma 8-20, ti-to 8-18, pe 8-17, la 10-14
. 9-17, ti 9-18, la 10-14
Sami Laaksonen Puh. osta paikallisesti!
Citroen C4 2.0i 16v VTR Berline -05 Volvo V70 2.4T
88 tkm, hyvin varusteltu 15.900.- 172 tkm, aut.ilmast., siisti
. Salon Automyynti
. Takuu 3 vuotta/100.000 km ja korin puhkiruostumattomuustakuu 12 vuotta.
*Tarjous koskee vain uusia tilaus/kauppasopimuksia eikä sitä voi yhdistää muihin kampanjatarjouksiin. -06, 71 tkm 25.500,-
Vaihtoautomme netissä:
Volkswagen TRANSPORTER
Umpi p-a 1.9 TDI 77kw
vm. ilmastointi, 1 om., h-kirja,
19800?
lohkol.+sisäp., metalliv.
170 tkm, ilmastointi,kauko-ohj., alut,
2 renkaat, lohkol., metalliv.
5980?
Bensiinimallit: 1.6 VVT-i, 1.8 VVT-i ja 2.0 VVT-i Dieselmallit: 2.0 D-4D ja 2.2 D-4D 150
82 tkm, ilmastointi, kauko-ohj., h-kirja,
lohkol., 2 renkaat, koukku
6980?
EU-yhdistetty 5,5-9,6 l/100 km, CO2-päästöt 146-228 g/km. Salon Autotalo
. Autoja on rajoitettu erä.
85 tkm, h-kirja, lohkol.+sisäp., 2 renkaat,
metalliv., ajonesto
8980?
-01 16.400.-
TOYOTA AVENSIS 2.2 D-4D 177 CP LS Sport Technical ml.6tkm -08 35.890.-
CHEVROLET KALOS 1.4 16V SX 5d A/C ml.40tkm
-05 9.800.-
TOYOTA COROLLA 1,4 VVT-I Terra 5-ov. 7990?
Ford FIESTA 1.3i Ambiente 5d
-07
Ford TRANSIT 300S 2.0TDCi XLT Van -06
CHEVROLET NUBIRA 1.8 SX STW -06
32 tkm, ilmastointi, kauko-ohj.,
sumuv., cd/radio
13980?
NISSAN PRIMERA 1.6 SLX 4d
-97
238 tkm, ilmastointi, 2 airbag, keskusluk.,
ohjausteh., ajonesto
3950?
53 tkm, h-kirja, kauko-ohj., lohkol.,
2 renkaat, cd/radio
11900?
18 tkm, ilmastointi, h-kirja, 2 renkaat,
metalliv., tehdastakuu
13980?
M-B VITO 112 CDI Umpi 2.7/30
134 tkm, ilmastointi, kauko-ohj., h-kirja,
2 renkaat, vanerit, sis. Arto Grönholm 777 3921 . VSC-ajonvakautus ja luistonesto . Leevi Laaksonen - lomalla . 5d-02
Opel VECTRA 1.8 Comfort 4d 90kW -05
SAAB 9-3 1.8t Vector Sport Sedan -04 OPEL VECTRA1.8 Comfort 4d 110 -03
67 tkm, aut.ilmastointi, kauko-ohj.,
94 tkm, ilmastointi, kauko-ohj., esp,
17. Sami Rahkonen 777 3915
. 02-777 3939,
Avoinna ma-pe 8-17, la 8-14
5HQJDV
www.astrum.fi
Honda Accord 2.2i CTDi Exe. 171 tkm
www.astrum.fi
KÄSIRAHA
JOPA 0?
Vaatii luottopäätöksen
Lunastamme myös vaihtoauton loppuvelan
Joensuunkatu 15, 24100 Salo . -05, 67 tkm 24.900,-
SALO . -03
294 tkm, aut.ilmastointi, kauko-ohj.,
155 tkm, ilmastointi, kauko-ohj.,
vakionop.säädin, Webasto
19950. Jyrki Ikonen 02-7337432 jyrki.ikonen@specialmobil.fi
Kuluttajasuojalain mukainen hintatieto: soittajahinta kaikkiin 0207-alkuisiin numeroihimme on lankapuhelimesta 8,21 snt/puhelu + 6,9 snt/min (alv 22 %) ja matkapuhelimesta 8,21 snt/puhelu + 14,9 snt/min (alv 22 %)
BMW 525 iA sedan 192 tkm
-04
13.900.-
-98 Renault Megane Premium Break 1.6 16V Auth. Meriniitynkatu 15
Automyynti: 0207 408 611
Fiat, Kia, Lada, Mazda
Palvelemme:
ma 9-17, ti 9-18,
ke - pe 9-17, la 10-14.
SSO:n autoliikkeistä Bonusta jopa 5%
Tule ja valitse laajasta lähes
150 kpl vaihtoautovalikoimastamme juuri sinulle sopiva auto!
Toyota Avensis Sol Technical
Chrysler GRAND VOYAGER 3.3 V6 A4 -04
Vw PASSAT 2.0 TDI PwD Comfortline -05
CHEVROLET EPICA 2.0D LT 4d A -07 AUDI A6 2.4 V6 Avant A
-03
18 tkm, aut..ilmastointi, nahkasis., p.tutka, 159 tkm, aut.ilmastointi, esp, kauko-ohj.,
kauko-ohj., vakionop.säädin
29980. Delta-Auto
. A -04
OPEL ASTRA 1.8-16 Enjoy Special -07 Peugeot 407 Esplanade 1.8 4d
-05
32 tkm, aut.ilmastointi, esp, metalliv.,
34 tkm, aut.ilmastointi, esp, kauko-ohj.,
sähköikkunat, peilit
18800. Etusumuvalot . hyvä varstelu 9.900.- 118 tkm, ilmastointi
7.890.-
www.salonmerkkiliikkeet.net
Mazda CX-7
2.3 Turbo 4wd Touring
vm. 53 tkm
13.900 ?
-01
8.700 ?
aj. 65 tkm
17.900 ?
14.900 ?
aj. Kaupat mistä tahansa
vaihtoautostamme voit tehdä kätevästi lähimmässä Delta-Autossa.
Toyota COROLLA VERSO
2.2 D4D Sol Sport 7p
vm. sis-alv..
27.900.- 102 tkm, automaatti, aut.ilmast.19.990.- 130tkm, ilmast., vak.nop.s.,
Valitse
Salon
autoalan
liikkeiden
yhdistys:
valtakunnallisesti
. alv
13900?
-03
115 tkm, ilmastointi, kauko-ohj.,
2 renkaat, luistonesto
10980?
108 tkm, ilmastointi, vanerit, h-kirja,
luistonesto, 2 renkaat, sis. 02-7337 430 sami.laaksonen@specialmobil.fi . ml.107tkm
-03 17.500.-
TOYOTA AVENSIS 2.0 D-4D Linea Sol Elegant 4ov 143 tkm -04 21.900.-
-05 16.500.-
14.400.TOYOTA COROLLA 1.6 VVT-i Linea Sol aut
ainakin keskikentän Michael
Ballack ja Torsten Frings.
? He ovat ehkä joukkueen kokeneempaa kalustoa. Varsinkin Podolski näyttää
olevan terävässä kunnossa, Hyypiä tuumi.
Hyypiä ennakoi, että Podolski pelaa kärjessä. Voitto oli Williamsille vuoden neljäs naisten
WTA-kiertueella.
? Tässä on jotain erikoista. Tempauksen järjestää jalkapalloverkkolehti Futismaailma.com.
Lehti kannustaa kaikkia Suomen kannattajia laittamaan
päälleen valkean paidan, jolla
halutaan viestittää yhteenkuuluvuutta.
Futismaailma.com järjesti
ensimmäisen stadionin ?valkaisun. lokakuuta.
Ennen Venäjän-matkaa Hyytiä matkustaa Hollantiin, jossa
hän tuomitsee 18. Varmaan molemmat joukkueet ovat kehittyneet niistä ajoista. En edes
tavoitellut ykköspaikkaa, joten
se oli mukava bonus, Williams
sanoi.
US Openissa Serena Williams
voitti 1999 ja 2002, ja maailmanlistan kärkipaikalla hän oli viimeksi 57 viikkoa vuodesta 2002
alkaen.
Williams pelasi US Openin finaalissa ensimmäistä kertaa
kuuteen vuoteen. + toimituskulut 600 e = 15 590 ?. Lauantaina
Podolski teki kaksi maalia, kun
Saksa avasi karsinnat 6?0-vierasvoitolla Liechtensteinista.
? Voi olla, että saivat siitä itseluottamusta ja hyvän virinän
päälle. Jättäydyn valmennusryhmien ulkopuolelle,
ja keskityn seuraavan vuoden
jalkani kuntoutuksen lisäksi
näihin uusiin haasteisiin, Lakanen kertoi.
Vuonna 2006 pitkän matkan
maailmanmestaruuden suunnistanut Lakanen on kärvistellyt viimeiset kaksi kautta akillesjännevaivojen kanssa.
SSS?STT
Asumaalle ja
Hyytiälle
europelejä
Euroopan jalkapalloliitto (Uefa) on nimennyt Tony Asumaan
erotuomariksi Uefa-cupin otteluun Moskovan Spartak?Banik
Ostrava. 02-721 2100, www.salonautotalo.fi
Sami Hyypiälle voi luvata kiireistä iltapuhdetta keskiviikkona, sillä vastustaja Saksalla on heittää aloitukseen Lukas Podolskin ja Miroslav Klosen
kaltaisia huippuhyökkääjiä.
Hyypiä yrittää pysäyttää
Saksan tähtihyökkääjät
SSS?STT
Sami Hyypiä tietää, että Lukas
Podolskin ja Miroslav Klosen pysäyttäminen on hänen tärkeimpiä
tehtäviään keskiviikkona. Podolski ja Klose tähdittävät Saksan
jalkapallomaajoukkuetta, joka
yrittää jatkaa MM-karsintojen
tappiotonta vierasotteluiden historiaansa Helsingin Olympiastadionilla.
? Vaikeita vastustajia. Tihisen tontille ja Hyypiä parivaljakoksi ovat
tyrkyllä ainakin Toni Kuivasto ja
Petri Pasanen.
Hyypiä myöntää, että Tihisen
kanssa peli on edennyt ?automaation. Voi olla, että olemme vähän kusessa jos sellaista
sattuu useamman kerran, Hyypiä
sanoi.
Kesän EM-lopputurnauksessa
Podolski teki kolme maalia. tasolle.
? Ymmärrämme toisiamme ehkä vähän paremmin kuin muita.
Joissakin tilanteissa se muuttaa
asioita, mutta puolustuspelaamista on käyty paljon läpi. Kaiken kukkuraksi voitto sysäsi 26-vuotiaan Williamsin maailmanlistan kärkeen
ensimmäisen kerran sitten vuoden 2003.
? Olen niin innoissani. 16 460 ?
Uusi Ibiza alkaen 14 990 . Pelin
pitää onnistua täydellisesti, että
pystymme pitämään heidät hiljaisina. Toivottavasti
näissä karsinnoissa tulee yhtä hyviä tuloksia, vaikka Helsingissä
olisimme vähän paremmalla tuurilla voineet voittaakin, Hyypiä
muisteli ottelua, jota Suomi johti
kahdella maalilla.
? Ja kolmaskin oli lähellä, Hyypiä muistutti.
Williams pomppi ilosta
US Open -voiton kunniaksi
Lehtikuva/Reuters/Kevin Lamarque
SSS?STT
Tennismestari Serena Williams
innostui Yhdysvaltain avoimen
turnauksen loppuotteluvoiton jälkeen pomppimaan iloissaan kuin
Nalle Puhin ystävä Tiikeri. Williams heitti mailansa ilmaan ja
pomppi, pomppi ja pomppi uransa
kolmannen US Open -voiton iloksi.
Williams kukisti tasokkaassa
loppuottelussa serbialaisen Jelena Jankovicin 6?4, 7?5 ja nappasi
uransa yhdeksännen arvovoiton
kaksinpelissä. 1,5 miljoonan
dollarin palkintosekki nosti hänet kaikkien aikojen tienesteissä
kolmanneksi ohi Martina Navratilovan. Amerikkalaispeluri ei hävinnyt erääkään tiellään mestariksi.
myrskyn sateiden takia. Williamsille turnaus oli suuri menestys,
sillä hän ei hävinnyt erääkään
tiellään mestariksi. Ibiza .malliston keskikulutus alkaen 4,3 l /100 km.
CO2-päästöt alkaen 114 g/km
KAIKISTA MERKEISTÄ UUDET VARASTOJA ESITTELYAUTOT ERIKOISEHDOIN. Joissain
tilanteissa heidän poissaolonsa
voi näkyä, mutta kyllä Saksalla
pelaajia riittää.
Kaksikon lisäksi puolustaja
Christian Pander jäi kotiin flunssan takia, joten Suomeen matkustaa 19 hengen joukkue.
Seitsemän vuotta
sitten tasaista
Suomi kiusasi suurta ja mahtavaa Saksaa vuoden 2002 MM-lopputurnauksen karsinnoissa kahdella tasapelillä. syyskuuta 2008
13
Lehtikuva/Vesa Moilanen
E
SÄHKEET
SoVon Putkonen
iski turnausvoiton
Someron Voiman nyrkkeilijä
Jarkko Putkonen iski voiton Rovaniemellä käydyssä kansainvälisessä Ruska-turnauksessa.
Putkonen kukisti 64 kiloisten
loppuottelussa Kempeleen Pyrinnön Jukka Pöykiön 5?0.
Seuraavaksi SoVon nyrkkeilijät ottelevat kuukauden päästä
Järvenpään Kultahansikas-turnauksessa.
SSS
KULUTUS
alk.
4,3 l/100 km
UUSI IBIZA. Zoller, 23, pelasi viime kaudella espanjalaisseura Plasenciassa 9,5 pisteen
ottelukeskiarvolla.
? Hyvänä korintekijänä ja syöttäjänä Zollerilla tulee olemaan
iso rooli Korihaiden ensi kauden
hyökkäyspelissä, päävalmentaja
Jyri Lehtonen kertoi.
SSS?STT
Lakanen aloittaa
valmennuksen
Suunnistaja Jani Lakanen on
nimetty Suunnistusliiton valmentaja- ja ohjaajakoulutuksen
kehittämishankkeen vetäjäksi. Wimbledonissa Serena hävisi
isosiskolleen Venukselle, mutta
Flushing Meadowsissa Serena löi
Venuksen puolivälierässä.
? Venus auttoi minua taktiikan laadinnassa kahteen viime
otteluuni. Kuvan auto erikoisvarustein.
Maahantuoja auto-span oy. Saksa otti EM-hopeaa. syyskuuta
Uefa-cupin ottelun Nijmegen?
Dinamo Bukarest. Hän aloittaa myös nuorten
suunnistusmaajoukkueen valmentajana, mutta jatkaa myös
omaa aktiiviuraansa.
? Tavoitteenani on edelleen
osallistua vuoden 2010 MM-kisoihin Norjassa. Tein
tätä varten rajusti töitä.
Jankovic, 21, oli ensimmäistä
kertaa urallaan arvoturnauksen
loppuottelussa, ja niukka häviö
harmitti. Tämä on yksi urani
parhaimmista voitoista, erityisen
mieluisa.
Hanna huuhtoi
ottelun sunnuntaiksi
Loppuottelun piti alun perin
olla lauantaina, mutta se siirtyi
sunnuntaiksi trooppisen Hanna-
Olympiastadion halutaan jälleen valkeaksi, kun Suomi kohtaa Saksan keskiviikkona jalkapallon MM-karsinnoissa. Hyytiän
avustavina erotuomareina ovat
Esa Vehviläinen ja Mikko Alakare. Hävisin
epäonnekseni muutaman pisteen,
jotka minun olisi pitänyt voittaa,
Jankovic sanoi.
Jankovic johti toista erää 5?3
ja 40?0, mutta päästi Williamsin
piinasta kolmella perättäisellä
helpolla virheellä, ja mestari rankaisi oitis.
Ottelussa oli panoksena paitsi
1,5 miljoonan dollarin ykköspal-
kinto ja arvoturnauksen voittopysti myös maailmanlistan ykköspaikka. 26-vuotias Williams otti
uransa 32. Autoja n. Ei pitäisi
olla ongelmia, Hyypiä sanoi.
Hän ei halunnut ottaa kantaan
siihen, kumpi tai kuka ehdokkaista olisi sopivampi Tihisen tuuraajaksi.
? Olen pelaaja muiden joukossa.
Valmentaja tekee valinnat.
Saksaltakin puuttuu pelimiehiä
. viime kesäkuussa EM-karsintapelissä Belgiaa vastaan.
Suomi voitti ottelun 2?0.
SSS?STT
Korihait
hankki Zollerin
Uudenkaupungin Korihait on
tehnyt kauden mittaisen sopimuksen yhdysvaltalaisen Mark
Zollerin kanssa. Ottelut (Helsingissä 2?2, Gelsenkirchenissä 0?0)
pelattiin vuoden 2001 puolella.
? Hyviä tuloksia. Ottelu pelataan Moskovassa 2. Toisaalta saattavat tulla
takki auki.
Automaatin
toinen osa puuttuu
Hyypiä joutuu pärjäämään toppariosastolla ilman totuttua pariaan Hannu Tihistä. Tuo tietäisi useampia
yhteenottoja Hyypiän kanssa.
? Meidän pitäisi pitää linjat
tiiviinä niin, ettei sille pystytä
pelaamaan jalkaan ja se pääsisi
kääntymään. Urheilu
Y
L
E
T
T
I
NSIES
Tiistaina 9. Jankovic hapuili ottelun
tärkeissä palloissa.
? Häviö ei ole koskaan mieluisa.
Luulin jo, että ottelu oli minun,
koska hän alkoi väsyä toisen erän
lopussa, Jankovic pohti.
? Annoin kaikkeni. Yhdeksännen kerran
arvoturnauksen loppuottelun
voittaja palkittiin myös maailmanlistan kärkisijalla.
Williams ohitti listalla Ana Ivanovicin, joka putosi US Openissa
jatkosta jo toisella kierroksella.
Viimeksi naisten ykkössija vaihtoi omistajaa arvoturnauksen finaalissa 13 vuotta sitten Ranskan
avoimessa kilpailussa, kun Steffi
Graf kukisti Arantxa Sanchez-Vicarion.
KENO
Voittonumerot: 4, 5, 10, 20, 21, 22, 25,
29, 34, 35, 36, 42, 45, 56, 57, 61, 65, 66,
67, 68
MITALIPELI
Kulta: 3, 1, 5, 4, 2
Hopea: 4, 3, 5, 1, 2
Pronssi: 5, 1, 2, 4, 3
VEIKKAUSBINGO
Ensimmäiset vaakabingot:
38, 49, 67, 2, 25, 68, 65, 55, 66
Vaakabingot:
38, 49, 67, 2, 25, 68, 65, 55, 66, 75, 46,
63, 36, 14, 4, 69, 48, 12, 40, 42, 29, 27, 50,
7, 70, 23, 11, 21, 74, 71, 20
Voitonjako:
Ensimmäiset vaakabingot ei yhtään
kappaletta, Vaakabingot 34 kpl voittoosuus 5,20 e.
PITKÄVETO
93 Jönköpings S?BK Häcken 2 (0?2)
1,85
94 Åtvidaberg?Falkenberg 1 (2?0)
1,75. KAUNEUS JA TEKNOLOGIA YHDESSÄ.
Olympiastadion
halutaan
valkeaksi
SEAT IBIZA STYLANCE VAKIOVARUSTEET:
ESP-ajonvakautusjärjestelmä, hill hold-mäkilähtöavustin,
ABS/EBV+ESBS, ilmastointi, vakionopeuden säädin, ajotietokone,
integroitu radio/CD/MP3 -soitin AUX-liitännällä, 6 kaiutinta,
kauko-ohjattu keskuslukitus, sähköikkunat, 292 litran tavaratila,
sumuvalot, rengaspainetunnistin, täyssinkitty turvakoti,
etu- ja sivuturvatyynyt, Isofix-lastenistuinkiinnitys,
täydet 5 tähteä EURO NCAP törmäystestissä
IBIZA STYLANCE hinta alk. Minulla oli
mahdollisuuteni sekä ensimmäisessä että toisessa erässä. kaksinpelitittelin, ja
voitto New Yorkissa pyyhkäisi
muinaisuuteen huonon mielen
Wimbledonin loppuottelutappiosta. 25 kpl
TÄYDEN PALVELUN AUTOTALO
SALON AUTOTALO
Meriniitynkatu 8, p. Ville Järvenpää on neljäs
erotuomari.
SSS?STT
PÄIVÄN PELIT
Serena Williamsin voitto Yhdysvaltain avoimissa tuli näyttävällä tavalla
alk. ??????????
?
?????
??
??
??
??????
??????
??
??
??
?
??
?
?
??
??
???????????
???????????. Nuo viisi armoitettua pugilistia olivat Ville Hukkanen, Eemeli Katajisto, Nikolai Kodin, Matti Koota ja Alex
Vassiljev. Helppoa tuo ei tule
olemaan, sillä Esa Hukkanen
ehti iskeä miesten EM-pronssia.
? Isäni valmentaa minua. alk. Meiltä saat varmasti sopivat
linssit, jotka ovat juuri sinun silmillesi parhaat. ????????????
??
??
??
?
??
?
????
????????????
???
?
??
?
?
?
?
??
?
??
????????????
??
???????????. isäin astumaan. Hänen tarkoituksenaan on suorittaa maisterin
tutkinto käännöstieteen lisäksi
myös Venäjän kaupasta.
Kokiksi opiskeleva 17-vuotias
Alex Vassiljev kuuluu äitinsä
kera inkerinsuomalaisiin paluumuuttajiin.
Veijo Hiltusen valmennettava
Alex Vassiljev on ehtinyt jo iskeä
miesten SM:n. ???????
????
??
??
??
??
?
?
??
??
?????
. 020 170 8560, Kauppakeskus Plaza, Vilhonkatu 8, puh. ????
??
????????????
????????????
?????????????????????????????
?????????????????????????????????
???????????????????????????????????????
???????????????????
Lehtikuva/Heikki Saukkomaa
Näihin poikiin kääntyvät katseet, kun halutaan palauttaa Suomi mitalikantaan olympiakisojen nyrkkeilyssä: Eemeli Katajisto (vas.), Nikolai Kodin, Alex
Vassiljev, Matti Koota, David Agaian ja Ville Hukkanen.
Lewis Hamiltonin aika?
?
?
?
?
sakko herätti mylläkän
??????
????????
?????????
?????????????????
neissä meno on totista, treenien
ulkopuolella taasen keskenämme on usein leikkimielistä naljailua, Ville Hukkanen puhuu
suhteesta valmentajaisäänsä.
Jos on Ville Hukkanen tiimin
nuorin, niin elokuva- ja videoalaa opiskeleva Eemeli Katajisto
on poppoon vanhin. Ensimmäisen erän
suomalainen voitti 19?17 ja toisen
erän 11?8. Hän ampui
jo karsinnassa ME:n 596 ja ylitti finaalissa 700 pisteen rajan
(700,5/ME).
Jacobsson oli kilpailussa ylivoimainen, sillä toiseksi tullut
hävisi 6,8 pistettä.
Silmäsi ovat kunnollisten
linssien arvoiset.
Haluamme tarjota parasta laatua jokaisessa hintaluokassa. Jos Massa voittaa
sunnuntaina tuhansien Ferrarin
kannattajien silmien edessä, hän
nousee MM-sarjan johtoon, mutta
se johto saattaa haihtua tuossa
tuokiossa, jos McLarenin valitus
menee läpi. ????????
?
??
??????????
??
. Ja farssi vain jatkuu.
Hamilton ei tällä kertaa juuri
voi muuta kuin yrittää lyödä Ferrarit Monzassa ja pitää etu itsellään ajamalla.
? Tästä tulee tosi tiukka kamppailu, mutta teen kaikkeni, että
olen seuraavassa kisassa yhtä
vahva, ja miksen vielä vahvempi,
Hamilton pohti ennen sakkorangaistusta.
Esa Miettinen aloitti voitolla
SSS?STT
Esa Miettinen kohtasi paralympialaisten ensimmäisessä pöytätennisottelussaan hollantilaisen
Tonnie Heijnenin. Tenhunen kukisti ensimmäisen kierroksen ottelussa Tur-
kin Kemal Okurin erin 2?0.
Toisella kierroksella Tenhunen
kohtaa seitsemänneksi sijoitetun
Ruotsin Stefan Olssonin. Tree-
????????
?????????????
????????????
???????????????
??????????????????????????????????????
????????????????????????????????????
?????????????????????
????????????????????
??????????????????????????????????????????
?????????????????????????????????????
??????????????????????????????????
?????????????????????????????????????
????????????????????????????????
Idästä nousee valo
Peräti kaksi Team Londonin
edustajaa on lähtöisin Venäjältä.
Tampereen Nyrkkeilijöiden Alex
Vassiljev on alkujaan Petroskoista; Mikkelin Nyrkkeilijöiden Nikolai Kodin on lähtökohtaisesti
Pietarin poikia.
Kodin on kaikkea muuta kuin
katupoika. Hän oli mukana
jo vuonna 1980 ja voitti jo silloin kultaa. ?????
??????????. Englannissa sikäläiset tabloidilehdet olivat
vimmoissaan siitä, kuinka Hamiltonilta riistettiin uran upein
voitto.
? Ja juuri kun sitä kuvitteli, ettei F1 enää voi naurettavammaksi tulla, Daily Mail -lehti otsikoi
takasivullaan.
Daily Mirrorin selostuksessa kehuttiin Räikkösen ja Hamiltonin
huimaa kilvanajoa sekä britin
häikäisevää voittoa, mutta ihmeteltiin, miten sen merkitys mitätöitiin noin vain.
Hamilton sai rangaistuksen oi-
kaisusta, jonka avulla hän ohitti Räikkösen. Sen iski Jyri Kjäll 1992
Barcelonassa.
Nyrkkeilyssäkin mennään
usein teit. Tiistaina Suomea
vastaan asettuu Tanska.
Jacobssonille
jo 14:s kulta
Ruotsalainen ampuja Jonas
Jacobsson, 43, avasi maansa
kultamitalitilin maanantaina.
Jacobsson on mitalirohmu, sillä
kulta oli hänelle paralympialaisissa jo 14:s. Hän opiskelee parhaillaan käännöstiedettä Tampereen
yliopistossa.
Käännöstiede ei kuitenkaan
Kodinille riitä. ???
???
???????????
??
???
??????????. ?????. Yhdessä he ovat Team
London.
? Tarkoitus on, että suomalaisnyrkkeilijät palaavat olympiamitalikantaan Lontoossa 2012.
Nyt olympiatiimiin valitut viisi
nyrkkeilijää ovat sitoutuneet
sitomaan hanskansa Lontoon
vuoksi seuraavan neljän vuoden
ajan, Suomen nyrkkeilyliiton
nyrkkipomo Matti Hietanen sanoo.
Suomen viimeisimmästä nyrkkeilyn olympiamitalista on 16
vuotta. Peltoniemi
hävisi iranilaiselle Mousa Pourabbasille ipponilla.
Pyörätuolitenniksessä Taneli
Tenhunen jatkaa toiselle kierrokselle. ??????????????
?
??
??
??
?
??
?????
??
??????????
??????????
???????????????????????????????????????????????????????????????
??????????
SSS?STT
F1-kuljettaja Lewis Hamiltonin Belgian GP:ssä saama aikasakko on herättänyt aikamoisen
pärinän. ?????????????
??
??
??
??
???????
??????
?????????????
??
?
??
??
??
?
?
??
?
?
??
???????
????????????
??
???????????. Ja 11-vuotiaasta
olen nyrkkeilykisoja kiertänyt,
yo-merkonomiksi opiskeleva
Matti Koota sanoo.
Matti Koota on jo ehtinyt hankkia miesten SM-kullan kiristettyjen kehäköysien sisällä.
Isäänikin paremmin
Ville Hukkanen haluaa vastaavasti lyödä ja liikkua sähäkämmin ja paremmin kuin mitä
isänsä Esa. 205 ?)
Kaikista myymälöistämme saat sekä optikon että silmälääkärin palvelut.
SALO, Turuntie 2, puh. ???????????. Kilpailunjärjestäjien
mielestä Hamilton sai oikaisusta
etua, josta piti rangaista.
McLaren on kertonut aikeestaan
valittaa tapahtuneesta, mutta
valta asiassa on Kansainvälisellä
autoliitolla, jonka on päätettävä
kuulemisesta.
Tässä tilanteessa Hamilton
lähtee viikonloppuna ajettavaan
Ferrarin kotikisaan Monzassa
kahden pisteen johdossa Felipe Massaan. Yhteensä lohkoja on 10 yhdistelmäluokassa 9?10.
Hollantilainen hävisi eilen USA:n
Tahl Leibovitzille erin 3?0. ???????. syyskuuta 2008
Nyrkkeilijät tavoittelevat
mitalia Lontoosta 2012
SSS?STT
Viisi suomalaisnyrkkeilijää
takoi tiuhaan ja tosissaan maanantaina Ruskeasuon hallilla
Helsingissä. ?. 170 ?)
/pari
Asiantuntijasi
(Norm. ?????
??????
???
???????. ??????????
???????
??
??
??
?
??
??????
???
??
??
??
??
???
?????????
???????
?????
??????????
???
??????????
?
?????????
??
. Hamilton ajoi sensaatiomaisella tavalla voittoon F1:n
Belgian GP:ssä, mutta koska hän
oikaisi yhden hidastusmutkan,
häntä rangaistiin 25 sekunnin aikasakolla. 23-vuotias
Turun Urheiluliiton Katajisto on
ehtinyt moukuttaa itselleen jo
kolme SM-kultaa.
? Osallistuin ennen Pekingiä
kahteen olympiaturnaukseen ja
huomasin maailman nyrkkeilyhuipun olevan saavutettavissa.
Enemmän olisin kaivannut kovia treenileirejä, joihin nyt on
luotu mahdollisuudet, Katajisto
sanoo.
Suomen nyrkkeilyliitto viekin
olympiatiimiläiset Venäjälle ja
muualle kelpo nyrkkeilymaihin.
Pietarista tulee maahamme
väkevä nyrkkeilyjoukkue matsaamaan tiimiläisiä vastaan jo
lokakuun alussa.
14
??????
??????
???????????
?????
?????????. Neljä vuotta sitten
Ateenassa Jacobsson voitti neljä
kultaa.
Jacobsson avasi mitalitilin ilmakiväärikisassa. 727 4800.. ?????????
???
??
??
?????
??
????????
???????????
????????
???????????. ???
??????????
???
??????????
?
?
??
?
?
?
????
??
????????????
???????
??????????. Myöhemmin ilmeet muuttuivat vakavemmiksi, kun brittikuski sai tiedon aikasakostaan.
Räikkösellä oli ongelmia märällä radalla, ja Hamilton olisi epäilemättä ohittanut hänet myöhemmässä vaiheessa kisaa, jos olisi
odottanut. ????????????
???
??????????
???????
??????????. Tasainen ottelu
päättyi Miettisen voittoon tuloksella 3?0. Junioreissa hän on
noussut SM-kisojen kultapallille
viisi kertaa.
?
?
?
?
??
???
???????????
???
?????????????
??????????
??
. ???
??
?
. Urheilu
Tiistaina 9. Sakon takia Hamilton
putosi kolmanneksi.
Entinen maailmanmestari ja
nykyinen tv-kommentaattori Niki
Lauda pitää päätöstä F1-historian huonoimpana.
? Tällaista ei voi hyväksyä,
kun kolme ihmistä (järjestäjää)
vaikuttaa mestaruuskisaan tällä
lailla, Lauda pohti.
Hamiltonin ja Kimi Räikkösen
kilvanajo Spassa oli juuri sitä, mitä F1:iin on kaivattu. Kolmas erä päättyi lukuihin 8?11.
Miettisen lohkossa on kolme pelaajaa, joista yksi menee seuraavalle kierrokselle. Tervetuloa, autamme
me mielellämme!
1-teholinssit
alkaen
39?
RayBan ja Vogue -kehyksiä nyt alkaen
99?
ULLA
U
K
A
T
VAT
I
P
O
S
SIT
LINSlaatutakuu
en
2 vuod ihto-oikeus
2 kk va
Tarjoukset voimassa 13.9.2008 asti.
(Norm. Liettua pyöritti suomalaisista
15?5-voiton. ????????????
??
??
??
??
?????????????
?????. ????????
?
????????????
??????
???????????
. Pe-
räti kahden nyt valitun olympiatiimiläisen isä on lyönyt Suomen
puolesta olympiakehässä.
Kankaanpään Nyrkkeilijöitä
edustavan Matti Kootan Veli-isä
iski Moskovassa 1980, ja Lahden
Kalevan Ville Hukkasen Esa-isä
takoi Soulissa 1988.
? Isän mukana menin salille jo
pikkupoikana, innostuin nyrkkeilystä heti. Vaikka Hamilton
päästi Räikkösen vielä edelleen,
hän pääsi imusta yrittämään ohitusta uudelleen.
Lehtikuva/AFP Photo/Denis Charlet
Näin Lewis Hamilton tuuletti Span palkintopallilla kisan jälkeen. Tenhunen pääsi paralympialaisiin villillä kortilla.
Maalipallossa Suomen miesten
joukkue sai ensimmäisessä ottelussaan kylmää kyytiä Liettualta. ????????
?
??
??
??
??????
??
???????????. Mietti-
nen kohtaa Leibovitzin tiistaina.
? Vähän hermostunut peli,
mutta loistava tulos, Miettinen
kertoi.
Judoka
Peltoniemi hävisi
Judossa Rauno Peltoniemi hävisi ensimmäisen ottelunsa alle
73-kiloisten sarjassa. ??????????
1986. kesk. 040 485 5979
????????????????
Sokerijuurikkaan Tutkimuskeskus on sokeriteollisuutta palveleva tutkimuslaitos, joka tekee
sokerijuurikkaan lajike-, kasvinsuojelu- ja
ravitsemuskokeita.
?????????
Salon Vilpas Koripallo ry
Sääntömääräinen
syyskokous tiistai 16.9.2008
klo 18.30 seuran toimistolla.
. 13)
Janne Virtanen, PR, 1.11.18, 15) Tero
Heikkilä, PR, 1.11.28.
H40, 9,2 km (Lähti: 58, Keskeytti: 1,
Hylätty: 0) 1) Risto Haikonen, AnttU,
56.05, 2) Kari Tyynelä, VetU, 57.19, 3)
Matti Vainionpää, RasKu, 57.29,...10)
Matti Yliluikki, SuSi, 1.03.21,...13)
Rauno Hakala, SuSi, 1.04.14, 14) Vesa
Elovaara, AngA, 1.04.18.
H45, 8,5 km (Lähti: 58, Keskeytti: 0,
Hylätty: 1) Leo Pyymäki, EsSu, 53.00,
2) Reijo Bister, Rasti88, 53.24, 3) Ilkka
Peltola, IHR, 55.13, 4) Markku Kaartinen, AngA, 56.01.
H50, 7,5 km (Lähti: 60, Keskeytti: 1,
Hylätty: 2) 1) Ari Anjala, TP, 46.44, 2)
Ari Kattainen, HyRa, 47.55, 3) Tapio
Markki, EsSu, 51.21,... Rak.1976, taloyhtiössä tehty paljon remonttia. Tiistaina 9. 198.000 E.
KLO 17.30?18.00
SALO VALHOJA. Uusi valmis rivitaloasunto.
4h+tupak+s+ph/khh+ph/wc+ wc
+ vh=111 m²+ lämmin varasto.
Kaukolämmitys lattialämmityksenä. 155.000 E.
KLO 18.30?19.00
SALO TUPURI. Autolle katospaikka. Kalevo).
Piirit: 1) Mikkeli 864, 2) VarsinaisSuomi 860 (Ketokoski, P. 0400 788 831/Auno,
P.0400 823 381/Petri
5h, k, halli, s, ph, wc. palveluja. Kaukolämmitys. 02-733 5870
Unto Valtamo, LKV, yrittäjä,
p. 152.500?
Vh.245.000 . Nopea
nouto. Velaton lähtöhinta 225.000?. Tasokas varustelu, mm.
varaava takka. klo 17.00-17.30 Harjunrinne 1, Salo
Tarjouskauppakohde
178519
www.kiinteistomaailma.fi
?????????
Sikanautajauheliha
Myös mehua tilauksesta.
Paula Achrén, Angelniemi
P. Hyväkuntoinen! Keskuslämmitys, oloh:ssa takkauuni.
H. Huoneistossa persoonallinen porrastettu pohjaratkaisu. Palkkinen, A. 044 731 6583
Minna Saarelma, LKV,
kiinteistönvälittäjä,
p. Kalevo), 3)
Häme 794.
Yhdistykset: 1) Naisvuori 574, 2) Salo 544 (A. Heti vapaa. P. 040 773 9343.
Sokerijuurikkaan Tutkimuskeskus, Toivonlinnantie 518,
21500 PIIKKIÖ. Suojaisa viherpiha. Hyvä asunto. / kg
Irtonakit
75 m²
Salo, Sirkkula PT
112,0 m²
. Etelärinne 4 as 1, Salo 183533
Kiinteistömaailma |
Salon Kiinteistömyynti Oy LKV
Turuntie 6, 24100 Salo
Puh. Koulu ja päiväkoti lähellä.
4h+k+s+ph+2wc+khh=106 m²+
ask.h. Asoy-muotoinen omakotitalo.
4h+k+pesuh.+wc+2vaateh.=107
m²+varasto. Honkatie 3 as
19. Mh. Koealueet sijaitsevat Piikkiö?
Paimio alueella
???????????
Toivomme yhteydenottoa 15.9. Seuraavat Maanantairastit
15.09.2008, paikkana Maalu, järjestää
Salon Viesti. 02-735 8817,
Valimonkatu 4, Meriniitty
Syksyllä avoinna
ti-pe 9-17
V
I
I
V
I
J
A
W
A
G
N
E
R
L
A
S
S
I
J
A
L
E
E
V
I
R
E
T
U
T
E
I
N
I
L
E
E
N
A
K
A
L
K
K
A
R
O
J
E
R
E
*ËTËILMOITUSOSOITTEESSA
WWW SSS FI TORI 3AATKAKSI
ILMOITUSPAIKKAA LEHDENJA
NETIN
3h,k,s,ph,erill.wc sekä ak. Rak.v. Upealla näköalapaikalla sijait. Kalevo, Ketokoski, P. talo omalla
puistotontilla läh. Tapahtumaan osallistui 150
juoksijaa. syyskuuta 2008 15
TULOSPÖRSSI
AMPUMAJUOKSU
Vaskio, Halikon Hakoniskojen
pika-ampumajuoksun mestaruuskilpailut:
N40: 1) Satu Salokannel (4+4) 18,27
N17: 1) Linda Hannonen (1+3) 17,21
N13: 1) Laura Iltanen (2+4) 18,57 2)
Jenna Järvi (2+3) 21,12
N11 ik: 1) Sanni Ratamo (0+0) 6,38
2) Jenni Ratamo (1+0) 6,43
N9 ik: 1) Vilma Salmenjaakko (2+1)
9,19
N7 ik: 1) Siiri Ratamo (2+0) 7,55
M65: 1) Kalevi Vähäkylä (0+0) 13,50
M50: 1) Markku Ruohonen (2+3)
15,04
M45: 1) Ilkka Ratamo (1+3) 13,55
M17: 1) Akseli Ratamo (2+4) 19,12 2)
Johannes Koski 0+5 19,14
M15: 1) Sauli Hannonen (3+3) 15,03
2) Henri Iltanen (5+3) 22,09
M13: 1) Ilari Ratamo (1+2) 17,44
M9 ik: 1) Leevi Vähäkylä (1+1) 7,58
2) Onni-Hermanni Salmenjaakko (3+2)
8,58 3) Mikael Iltanen 12,27 (2+1)
M7 ik: 1) Vihtori Kasvala (3+3) 12,47
JALKAPALLO
Junnufutis:
T97 Piirisarja:
SalPa?KaaNa 5?1
SalPa?MaPS 3?0
SalPa?Rai-fu 6?0
SalPa: Ida-Maria Juhola 6+1, Eleonora Kujanpää 3+2, Melina Lehtinen
2+1, Iina Tapio 1+2, Henna Robertsson
0+3, Juulia Mäkinen 0+2, Jemina Pelkonen 1+0, Amanda Nurmi 1+0, Ada
Hartikainen 0+1, Annabella Nummelin 0+1.
P95 piirisarja/liiga:
SalPa?KaaRe 0?4 (0?1)
KORIPALLO
EHBT B-Pojat:
Alkusarja:
Vilpas?Honka3 83?22 (48?12)
Vilpas: Juha Salmi 9/4, Riku Ahonen
14/7, Esa-Matti Näreoja 13/5, Oskari
Viitaniemi 8/7, Oskari Saloranta 8/1,
Jukka-Pekka Palokankare 5/9, Aku
Laine 8/1, Hannes Eskola 4/4, Juhi
Ketonen 14/2.
Vilpas?PuHu 69?47 (41?27)
Vilpas: Tommi Huolila 10/4, Riku
Koski 9/4, Riku Ahonen 12/9, Esa-Matti Näreoja 7/6, Oskari Saloranta 2/4,
Jukka-Pekka Palokankare 1/6, Aku
Laine 5/1, Hannes Eskola 4/1, Juhi
Ketonen 19/6.
Puolivälierä:
Vilpas?HoNSU 53?33 (25?16)
Vilpas: Tommi Huolila 2/9, Juha Salmi 3/1,Riku Koski 9/7, Riku Ahonen
18/5, Esa-Matti Näreoja 6/3, Oskari
Viitaniemi 0/2, Oskari Saloranta 0/1,
Jukka-Pekka Palokankare 3/5, Hannes Eskola 2/0, Juhi Ketonen 7/2, Tomas Ruponen 3/0
Välierä:
Vilpas?JKS 54?37 (32?19)
Vilpas: Tommi Huolila 22/10, Juha
Salmi 2/4,Riku Koski 10/9, Riku Ahonen 10/6, Esa-Matti Näreoja 2/4, Oskari Saloranta 0/1, Jukka-Pekka Palokankare 3/3, Juhi Ketonen 5/4.
Finaali:
Vilpas-URA 42?57 (19?14)
Vilpas: Tommi Huolila 14/10, Juha
Salmi 0/2, Riku Koski 13/11, Riku Ahonen 12/4, Juhi Ketonen 3/4.
PARALYMPIALAISET
Maanantain suomalaistuloksia:
Boccia:
BC1-luokka: Leena Särelä?Jose Vaquerizo Espanja 2?3, Särelä?Mei Yee
Leung Hongkong 2?3.
BC2-luokka: Timo Ollikka?Zoe Ro-
B.
V
I
R
T
A
N
E
N
I
P
A
N
A
V
A
L
T
A
binson Britannia 5?2, Vesa Koivuniemi?Yan Zhiqianq Kiina 1?8
Judo:
Vaikeasti heikkonäköisten miesten
73-kiloisten sarja:
Rauno Peltoniemi?Mousa Pourabbas
Iran 0?12.
Maalipallo, miehet: Suomi?Liettua
5?15.
Purjehdus:
1 hengen kölivene:
Lähtö 1: Juhani Mattila 16.
Lähtö 2: Mattila 14.
Pyörätuolitennis: Taneli Tenhunen?
Kemal Okur Turkki 7?5, 6?3.
Pöytätennis: Esa Miettinen?Tonnie
Heijnen Hollanti 19?17, 9?11, 11?8.
Yleisurheilu:
Keihäs: ...9) Marjaana Väre 26,63.
PYÖRÄILY
Sabinanigo, Espanjan ympäriajon 9/21 etappi, Vielha?Sabinanigo (200 km):
1) Greg Van Avermaet Belgia 4.57.22,
2) Davide Rebellin Italia 3) Juan Antonio Flecha Espanja, 4) Rinaldo Nocentini Italia, 5) Damiano Cunego Italia,
6) Xabier Zandio Espanja, 7) Patrice
Halgand Ranska, 8) Andrea Tonti Italia, 9) Christophe Kern Ranska, 10)
Egoi Martinez Espanja kaikilla sama
aika.
Kokonaistilanne: 1) Martinez
33.23.56, 2) Levi Leipheimer USA jäljessä 11 sekuntia, 3) Alberto Contador
Espanja ?0.32, 4) Alejandro Valverde
Espanja ?1.00, 5) Carlos Sastre Espanja ?1.38, 6) Ezequiel Mosquera Espanja ?2.10.
SALIBANDY
Miehet, Suomen Cup:
AFC Campus?SalPa 2?1 (1?1,0?0,1?
0)
SalPa: Kalle Palokankare, 1+0, Jesse
Kuusisto 0+1.
SalPa?Ruoska 5?6 (2?2,2?2,1?2)
SalPa: Otto Syvähuoko 0+1, Kalle
Palokankare 0+1, Daniel Rantanen
1+0, Joni Kuusisto 0+1, Joonas Lastunen 2+0, Lauri Westerberg 0+2, Henri
Stenberg 1+0, Niko Karlsson 1+0.
SalPa?HP 6?3 (2?0,1?1,3?2)
SalPa: Daniel Rantanen 3+0, Ali
Pekkala 0+1, Jesse Kuusisto 2+0,
Lauri Westerberg 1+0, Henri Stenberg
0+1, Ville Forsman 0+3.
Sheriffs?SalPa 3?2 (1?0,0?1,2?1)
SalPat: Antti Nurminen 0+1, Jesse
Kuusisto 0+1, Henri Stenberg 1+0, Ville Forsman 1+0.
SUUNNISTUS
Parainen, Suunnistuksen SM
pitkä matka, ryhmä 2:
Sunnuntain finaalien tuloksia:
H35, 10,5 km (Lähti: 53, Keskeytti: 1,
Hylätty: 1) Janne Salmi, TuS, 1.01.55,
2) Jouni Mähönen, TP, 1.05.14, 3) Mikael Donner, OK77, 1.06.46,... / kg
MEILTÄ NYT MYÖS
KOTIRUOKAA!
Puh. Esittely
ti 9.9. / kg
Entrecote
163 m²
Muurla, Pyöli RT
Kaikista paras
hinta puhelinosakkeesta!
P. huoneisto. Huoneisto viimeistelyä vaille
valmis, sisustukseen voi vielä vaikuttaa. mennessä. Lisätietoja
tehtävästä antaa tutkimusagrologi Marte Römer-Lindroos
puh. 144.000 E.
SALON
[A] lkv
KIINTEISTÖVÄLITYS OY
Turuntie 3, 24100 SALO 02-7315075
Jouko Virtanen
0400 534975
Jarmo Virtanen
0400 534976
????????????????
+939449*!!26/34%445
.ËKIJËPARANTAJA(ELINË
JA
4MI 3IELUNIKANAVA
å MIN PVM 3JK
Intuitiivinen näkijä
SEIJA HOLM
ratkaisee vaikeatkin ongelmasi
jo yhdellä puhelinsoitolla!
Erityisalana ihmissuhdekriisit,
ahdistus ja masennus.
2.29 min + pvm 0700-9-2838
Poste Restante 10601 T:saari starr.m.s.
Salo, Anjala OKT
TI-PE TARJOUKSET
5.
6.50
21.00
00
. Edust. Valmistuu n. v.
2002. Riistakatu 18
as 2. Palkkinen), 3) Asikkala 479.
?????????????????????????????????????
??????????
Omenatuoremehuasema
ESITTELYT TÄNÄÄN:
KLO 16.30?17.00
SALO VIITANNUMMI. 17) Ilkka Saarimäki, AngA, 57.49.
H60, 6,6 km (Lähti: 59, Keskeytti: 0,
Hylätty: 0) 1) Veikko Loukonen, PiKe,
47.23, 2) Raimo Karvonen, SuSi, 50.33,
3) Risto Wessman, Delta, 51.50.
H70B, 3,8 km (Lähti: 8, Keskeytti: 0,
Hylätty: 1) 1) Rolf Nordell, KSF, 47.37.
H80, 2,3 km (Lähti: 15, Keskeytti: 0,
Hylätty: 1) 1) Mauno Ripattila, KouRa,
26.54, 2) Arvo Majoinen, RaKaS, 27.23,
3) Erkki Lätti, LHR, 27.37, 6) Aarto
Sainio, MaMa, 35.20, 8) Jouko Knaapi,
SalVie, 37.04.
D35, 6,6 km (Lähti: 34, Keskeytti: 0,
Hylätty: 1) 1) Katja Honkala, LS-37,
49.54, 2) Heidi Liljeström, HS, 51.55,
3) Heidi Salonen, RR, 54.06, 5) Heli
Elovaara, AngA, 54.28.
D40, 5,8 km (Lähti: 45, Keskeytti:
0, Hylätty: 0) 1) Jaana Pietilä-Annala, KangSK, 44.07, 2) Teresa Kollanen, RasKu, 45.01, 3) Sirra Toivonen,
KangSK, 49.26, 5) Tiina Kerkola, SuSi,
50.04.
D45, 5,5 km (Lähti: 50, Keskeytti:
0, Hylätty: 3) 1) Auli Hovikorpi, HlS,
45.06, 2) Anne Nurmi, AngA, 50.20, 3)
Ni Ljungqvist-Sarparant, Lynx, 52.08.
D55, 4,4 km (Lähti: 63, Keskeytti:
0, Hylätty: 3) 1) Pirkko Kalliola, TuS,
43.33, 2) Gunilla Björklund, Falken,
44.33, 3) Liisa Veijalainen, MSParma,
45.06, 14) Eija Suna, MSParma, 50.43,
17) Airi Sipponen, PR, 51.31.
D60, 3,6 km (Lähti: 47, Keskeytti:
4, Hylätty: 0) 1) Maija Verha, RaLu,
38.32, 2) Pirjo Kurppa, TuS, 39.10, 3)
Eila Pitkänen, JRV, 41.21, 9) Helena
Mannervesi, PR, 43.08, 10) Kati Peltola, MSParma, 43.11, 20) Marjaana
Eskola, SalVie, 48.19,
D65, 3,2 km (Lähti: 33, Keskeytti:
0, Hylätty: 0) 1) Raija Nurmi, RaLu,
34.31, 2) Svea Nojonen, Femman,
36.21, 3) Tuula Elmiö, TuS, 38.17, 16)
Seija Määttänen, SuSi, 50.43.
Suomusjärven kunnanmestaruuskisat:
H12 1,5 km: 1) Teemu Anttila 17.16,
2) Tuukka Friman 47.39.
D 12 1,5 km: 1) Tiina Anttila 11.01, 2)
Salla Friman 47.37.
H 14 3,1 km: 1) Toni Anttila 29.53, 2)
Aki Ajalin 42.21.
D 16 3,1 km: 1) Riikka Ajalin 31.00,
2) Minna Nurminen 44.18.
D 40 3,1 km: 1) Ritva Nurminen
36.03, 2) Terhi Soiluva 42.30.
D 50 3,1 km: 1) Riitta Ynnilä 35.45.
H 50 4,7 km: 1) Reino Sinnelä 41.53,
2) Eero Nurminen 45.45, 3) Mauri Sinnelä 48.08.
D 60 3,1 km: 1) Seija Määttänen
42.31, 2) Anja Poutanen 42.39, 3) Terttu Aapio 59.37, 4) Helmiina Vendelin
59.46.
H 60 3,1 km: 1) Eero Vendelin 47.10.
H/D kunto 3,1 km: 1) Virpi Sinnelä
34.47, 2) Sami Soiluva 35.33
Maanantairastit:
Paikkana Kavila, järjestäjänä Salon
Vilpas. 3 vko kaupanteosta. 050 540 5004.
Otetaan vastaan/ostetaan metalliromut/autot. Esittely ti
9.9. 12 m² +parveke+autolle
katos. Todella toimiva rivitaloasunto kaksitasoratkaisuna! Rak. Vh.72.500. Opastus tieltä Salo-Helsinki tie 110 2 km Salosta.
A, 6.82 km (11 osallistujaa): 1) Riikonen Petri, SSP, 53.18, 2) Hakala Rauno, Salo, 54.18, 3) Järvelä Simo, 56.51,
4) Nurminen Jaakko, Usk_Urh, 56.59,
5) Jaatinen Marko, Hand 1 A, 59.41, 6)
Kuusisto Veera, 1.01.45, 7) Mäki Veli,
1.02.28, 8) Rapakko Timo, 1.11.06, 9)
Ranta-Ojala Timo, 1.11.46, 10) Turtiainen Reima, R-P, 1.14.01, 11) Saarinen
Pertti, 1.27.11.
B, 5.07 km (34 osallistujaa): 1) Ratia
Tuomo, SuSi, 46.30, 2) Virtanen Antti,
47.20, 3) KIrmula Miika, 48.08, 4) Kirmula Hanna, 48.25, 5) Saastamoinen
Pasi, 50.03, 6) Grönholm Timo, HLF,
50.04, 7) Holmijoki Tapani, 52.35, 8)
Saari Osmo, R-P, 52.38, 9) Honkanen
Raimo, AngA, 53.25, 10) Paatero VP, TurVU, 54.26, 11) Villberg Hannu,
SalVie, 55.36, 12) Ventomäki Hannu,
56.20, 13) Fredriksson Jan-Erik, 56.28,
14) Aavasalo Asko, SalVie, 56.55, 15)
Hämäläinen Antti, 57.01.
C, 4.01 km (62 osallistujaa): 1) Räsänen Teemu, SalVil, 30.30, 2) Luoma
Ari-Pekka, 36.49, 3) Kivioja Heikki,
SalVil, 37.07, 4) Kurppa Pauli, SalVie, 38.35, 5) Virta Aare, SuSi, 38.38,
6) Sjöholm Kalevi, Loglift, 38.42, 7)
Kurppa Matti, SalComp, 38.42, 8)
Mannonen Mikko, 40.35, 9) Lehtoruusu Antero, TetraPak, 40.36, 10)
Holmberg Tapani, 41.15, 11) Santalahti Saara, 42.17, 12) Hyytiäinen Reijo,
Salo, 43.04, 13) Välimaa Tuija, 43.22,
14) Salminen Rauno, UK-Delta, 45.18,
15) Virta Pasi, 47.44.
D, 2.46 km (43 osallistujaa): 1) Virtanen Teemu, AngA, 23.08, 2) Laine Pasi,
25.37, 3) Lehto Lasse, Salon ka, 25.51,
4) Kovala Hanna, 25.53, 5) Sjöholm
Anu, 26.47, 6) Peltomäki Ilpo, 27.26,
7) Penttilä Pekka, SomEsa, 27.59, 8)
Mannonen Jaana, 29.57, 9) Lähdekorpi Mikko, 30.09, 10) Saukkonen Reijo,
KemKi, 30.47, 11) Ylikoski Tuomo, SalVie, 33.34, 12) Nuora Päivi, 34.05, 13)
Knaapi Jouko, SalVie, 34.14, 14) Kokko Timo, KisKi, 35.17, 15) Peltonen
Päivi, 35.25.
TENNIS
Naisten WTA-maailmanlista:
1) Serena Williams USA 4 091 pistettä (edellisen viikon sijoitus 3), 2) Jelena Jankovic Serbia 3 965 (2), 3) Ana
Ivanovic Serbia 3 532 (1), 4) Jelena Dementjeva Venäjä 3 430 (6), 5) Dinara
Safina Venäjä 3 357 (7), 6) Maria Sharapova Venäjä 3 041 (5), 7) Svetlana
Kuznetsova Venäjä 2 571 (4), 8) Venus
Williams USA 2 386 (8), 9) Vera Zvonareva Venäjä 2 087 (10), 10) Agnieszka
Radwanska Puola 2 076 (11),
11) Daniela Hantuchova Slovakia
1 847 (12), 12) Anna Tshakvetadze
Venäjä 1 782 (9), 13) Patty Schnyder
Sveitsi 1 702 (15), 14) Marion Bartoli
Ranska 1 635 (13), 15) Victoria Azarenka Valko-Venäjä 1 543 (14), 16) Flavia
Pennetta Italia 1 525 (19), 17) Caroline
Wozniacki Tanska 1 483 (18), 18) Alize
Cornet Ranska 1 384 (17), 19) Agnes
Szavay Unkari 1 299 (16), 20) (20) Dominika Cibulkova Slovakia 1 232 (20),
...454) Emma Laine Suomi 39 (392).
TIKANHEITTO
Eläkkeensaajien tikkamestaruuskilpailut:
50 tikkaa N: 1) Aune Kalevo Salo
394, 2) Hertte Hämäläinen Naisvuori
370, 3) Maija Pekkarinen Asikkala
338, 4) Hilkka Palkkinen Salo 324.
125 tikkaa N) 1) Aune Kalevo Salo
983, 2) Hertte Hämäläinen Naisvuori
933, 3) Maija Pekkarinen Asikkala
902, 4) Hilkka Palkkinen Salo 876.
125 tikkaa M: 1) Jouko Teräväinen
Asikkala 981, 2) Aimo Sairanen Naisvuori 974, 3) Kristian Kuvaja Palokka
951, 4) Jukka Ketokoski Salo 942, ...
9) Pentti Palkkinen Salo 799, 7) Ermo
Kalevo Salo 784.
Joukkue M: 1) Naisvuori 514, 2)
Asikkala 505, 3) Salo 486 (Ketokoski,
P.Palkkinen, E. Piisirpinkatu 5 A. Edull. Palkkinen,
E.Kalevo, H. Alakoulu ja
päiväkoti vieressä. Pienemmätkin
erät myös purkutyöt. klo 18.00-18.30 Hennalantie 1 A 2,
Muurla
185519
4h,k,s, lämmin at ja var. asumiskustannukset. 736 7215, 044 584 0579
??????????????
Tarvitsemme syksyn koenostoihin traktorinajotaitoisia
henkilöitä, joilla on aikaisempaa kokemusta juurikkaan
nostosta.
Kokeiden nostokausi alkaa syyskuun loppupuolella ja
jatkuu loka?marraskuulle. Vaihtomahdollisuus! H. H. Valoisat
ja väljät oleskelutilat, paljon makuuhuoneita
Mv.
14.25 Pohjantähden alla:
Kyntämättä paras (U).
14.55 Hullu juttu Asumisen
tukimiljoonat tulvivat väärille
ihmisille ja nostavat hintoja.
15.25 Inhimillinen tekijä
16.15 McLeodin tyttäret
Helmi.
16.58 Norjaa ristiin rastiin
12.35 Word Puzzle Löydätkö
sanoja kirjainten seasta?
13.55 Mutsin kyydissä Halloween-asuja ja salaisuuksia.
14.25 Laita järjestykseen
Uudenlainen interaktiivinen
tietovisa, tule mukaan ja
voita.
14.55 Teho-osasto Tulehtunut
ilmapiiri.
15.50 Viihdeuutiset
15.55 Laita järjestykseen
16.25 Kauniit ja rohkeat
Huulikontakteja Maronelan
lämmössä.
16.55 Uutiset
13.00 Vauva tulossa Heather
joutuu toiveistaan huolimatta synnyttämään sairaalassa.
13.30 Nuorennusleikkaus
Viiksivallusta siloposkeksi.
14.00 Pikakurssi kodinostoon Vaikeuksien kautta.
14.30 Makumatka Kreikkaan Ateena.
15.00 Dr. 80-luvun
sauna, kylpyhuone ja kodinhoitohuone saavat modernin
ja raikkaan ilmeen Markon
käsittelyssä. 15.00
Kulttuuriuutiset. Haastateltavana
Erkki Liikanen. Miten elämäntavat vaikuttavat elinikään ja
terveyteemme?
19.00 Remonttiapua Konstikas kaasutakka.
19.30 Miehiset luolat Larryn
kellari, osa 5.
20.00 Huikeat vempaimet
Tänään on vuorossa television historian pikakurssi ja
vilkaisu tuleviin telkkareihin,
joita voi pitää silmillä.
20.30 Miten se tehtiin Dokumenttiohjelmassa esitellään
mm. Uusinta.
19.30 Nelosen uutiset
19.45 Nelosen sää
19.50 IS Urheilu-uutiset
19.55 B-Studio
20.00 Inno Kirkkonummelaisella
perheellä on alakerrassa takkahuone, jossa kukaan ei viihdy.
10. Omenainen kasvikinkkukeitto.
18.00 Emmerdale Koston aika. (U).
02.25 Taitopeli.com
12
17
RADIO
YLE 1/Yle Radio 1
89,8 MHz
Punkaharjulainen Reino Savukoski on ihmisten kalastaja: 21 vuoden
aikana hän on löytänyt 105 kadoksissa olevaa vainajaa. 17.00 Päivän peili ja
sää. 17.30 Pellolle nousi uusi kirkko.
18.00 Matematiikan aika. Työssä oppiminen 3/6.
Studio: Tarvitaanko ylioppilaskirjoituksia?
15.50 Uutismixi
16.10 Huippujohtajan sielunmaisemat 2/8.
16.40 Tyhmiä kysymyksiä
musiikista Miksi musiikki
on niin kallista?
14.55 Anthony Bourdain
maailmalla Sumun ja usvan
maa. 11.00 GMO, ruokaa manipuloiduilla geeneillä. 18.50 Iltahartaus. 19.00
Uutiset ja sää. 7.53 Maakuntaradio. 22.00 Uutiset ja sää. 12.00 Turun tuomiokirkon kello
lyö 12. Uusinta.
17.00 Tv-uutiset
17.08 Elämää Ballykissangelissa Vain yksi yö. 10.00
Uutiset. 21.25 Päivä
tunnissa. 11.25 Mieletön
musiikinhistoria. 8.00 Aamun peili
ja sää. 7.00 Aamun peili
ja sää. Ohjaus Esa Silander.
Reino Savukoski
etsii kadonneita
TV1 klo 20.00
Tosi tarina:
Etsivä Savukoski
Punkaharjulainen Reino Savukoski on ihmisten kalastaja.
Kyseessä ei ole työ vaan synkkä
harrastus: Savukoski etsii kadonneita, usein hukkuneiksi arveltuja ihmisiä Suomessa, Ruotsissa,
Venäjällä ja Virossa.
Tosi tarina Etsivä Savukoski on
Esa Silanderin ohjaama ja Antero Lynnen kuvaama dokumentti
Reino Savukoskesta, miehestä ja
hänen harrastuksestaan. 13.55 Pätkä. Alanna ja Maja
(16) viettävät aivan toisenlaista elämää Manhattanilla.
11.15 Opettaja.tv: Muuttuva maailma 3/5: Kesytön
sää.
11.20 Opettaja.tv: Pohjolan
tulokkaat 4/6: Minkki ja
kuningasrapu. Uusinta.
20.00 Tosi tarina: Etsivä Savukoski Punkaharjulainen
Reino Savukoski on ihmisten
kalastaja: 21 vuoden aikana
hän on löytänyt 105 kadoksissa olevaa vainajaa.
20.30 Tv-uutiset ja sää
20.55 Urheiluruutu
19.00 Alueellinen uutislähetys
19.10 Urheiluruutu
19.15 Kakkosen syyssää
19.20 Lapsityrannit Christiansenin perhe. 22.05 GMO,
ruokaa manipuloiduilla geeneillä.
22.30 Julkinen sana. liekeissä Tony.
Tony elää onnettomuuden
seurauksena yksin omassa
maailmassaan. Uusinta.
16.10 Rakennusunelmia
Tiipiin suosio kasvaa uusien
käyttäjien joukossa. 13.00 Radioteatteri
esittää: Knalli ja sateenvarjo. 6.30
Maakuntaradio. 7.45 Hartaita säveliä.
7.50 Aamuhartaus. Kaiken menettänyt George on joutunut viettämään
yönsä autossa, ja hoippuu
sen vuoksi hermoromahduksen partaalla. Voit
voittaa rahaa satoja euroja!
23.00 Nelosen uutiset ja sää
23.10 IS Urheilu-uutiset
23.20 Frasier Mistä Daphnelle
mies. Selostus: Pepe Jürgens
ja Atte Pettinen.
20.45 SLU . Hän kohtaa
askareissaan ahdistusta, hätää,
epätietoisuutta ja kuolemaa. 2. Uusinta.
00.20 Jericho Laskeuma. Vieraana sohvalla
laulaja Jari Sillanpää ja ruotsalainen paraolympiasankari
David Lega.
12.30 SubPlay Pelittelyä Subin
päivässä.
14.30 Big Brother Game
15.35 Tuhkimotarina Orestes
joutuu vaikeuksiin. Studio: Tarvitaanko ylioppilaskirjoituksia?
Mitä ne oikeasti mittaavat?
Juontajana Arno Kotro.
18.50 Uutismixi Osa nuorista
ja tutkijoista vaatii seksitekniikan opetusta kouluun.
17.05 Jimmy Kimmel Live!
Vieraana Supernanny Jo
Frost Lapsityrannit-sarjasta
sekä musiikkivieraana Judas
Priest. 16.00 Uutiset
ja sää. 15.05
Urheiluradio. 8.17 Maakuntaradio. 12.45 Merisää.
12.55 Tänään 50 vuotta. V5-vihjeet.
21.15 Paralympiaradio. Uusinta.
07.50 Pirpanat Viuluviikari.
Uusinta.
08.05 Oy Rakkaus Ab (U).
08.30 Eddie & Jeff Keramiikkakriisi. Selostus Pentti
Lindegren.
12.00 Urheilukanavan viikon ohjelmiston esittely
12.35 FIVB Beach Volley
World Tour . Päivän tarina. Susanna Vainiola. 17.20 Urheiluradio. Phil Cristi haluaa pukea pikkupoikansa liian hempeisiin vaatteisiin, 66-vuotias
Joan joutuu valehtelemaan
ikänsä nettitreffejä sopiessa.
16.00 Nelosen uutiset ja sää
16.05 Päivien viemää Pinteestä päässyt.
16.34 Bettina kiertueella
Ruotsinkielinen talkshow
Espoosta. Keskipäivän peili ja sää. 15.55 YLE News. Cooper päättää
piristää Samin uutta elämänvaihetta sinkkuna pienellä
yllätyksellä.
19.00 Inno Kylpylä. 7.15 Maakuntaradio. 21.55 Novosti po-russki.
22.00 Uutiset ja sää. 18.03 Urheiluradio.
18.06 John Irvingin maailma. (U)
18.00 Kuuden Tv-uutiset ja
sää
18.30 Ilona Rauhala Annie
tajusi vähän aikaa sitten
olevansa läheisriippuvainen.
Minkälaista hänen elämänsä
on ollut ja kuinka hän aikoo
selvitä tulevaisuudessa?
17.00 Vekarat! Osa 27/52.
Isän päivä.
17.25 Pikku Kakkonen Tämä
on nähtävä! Mm. Tuomari
kutsuu Olimpian toimistoonsa ja kiristää tältä lisää rahaa
- kohtalokkain seurauksin.
16.30 E! Entertainment:
Tyylikkäimmät julkkikset
Tyylikkäimmät pariskunnat.
Tällä kertaa tarkastelussa
ovat viihdemaailman tyylikkäimmät pariskunnat, joiden
muotivalinnat täydentävät
toisiaan.
12.00 Ohjelmakirjasto: Nael
Kummi 9-11 Viron kielen
turistikurssilla opitaan matkailijan kannalta tärkein sanasto ja fraasit.
15.00 Opettaja.tv Reissuvihko
3/3. Kas metsämökin ikkunan takaa, sielt Lasse sisään
kurkistaa.
20.00 Rakkauden anatomia
Yllätysvieras. 12.15
Kultakuume. (42?)
19.21 Piemonten tarinoita:
Leonildan valokuvat
Lyhyt dokumentti.
19.30 Käännekohdassa: 21
päivää Ensimmäistä kertaa
erossa perheestään ja kodistaan! Irlantilainen dokumentti.
19.45 Käännekohdassa:
Kuubakuume Dokumentti.
20.00 TV-nytt
20.20 Sportnytt
20.25 Obs. Muutaman vuoden takaisessa tulipalossa huumehöyryistä elämää viettänyt äiti menetti 8
kuukautta vanhan poikansa.
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Tulosruutu
22.30 Kenon arvontatulos
22.31 C.S.I. Uusinta.
07.00 Carl potenssiin 2 Carl
haluaa osallistua tärkeään
skeittauskilpailuun, joten hän
lähettää klooninsa suojelemaan Skyelle tärkeää puuta.
07.25 W.i.t.c.h. 23.30 Ajassa soi. Tuomas Hillervo.
14:00,15:00,16:00,17:00 Uutiset
(SSS) & Sää 14-15 Viihdetunti 15-16
Päivän urheilu 16:15 Ajankohtaista
17.00 Toivetunti.
TURKU TV
Nelonen klo 19.55
B-Studio
Kuvassa Joona Kortesmäki
ja Lotta Backlund.
18.30 Paikallisuutiset ja sää
18.45 Vieraskirja
19.00 Jambo Juontajina Wali
Hashi ja Heikki Kauhanen
19.30 Paikallisuutiskertaus
19.45 Luonto Plus Asiantuntijana Ari Karhilahti.
20.15 Paikallisuutiskertaus
20.30 Auto ja liikenne
21.30 Paikallisuutiskertaus
21.45 Vieraskirja
22.00 Jambo Juontajina Wali
Hashi ja Heikki Kauhanen
22.30 Paikallisuutiskertaus
22.45 Luonto Plus Asiantuntijana Ari Karhilahti.
URHEILUKANAVA
08.00 Ravi-tv: Jyväskylän ravit Ravikooste hevosurheilun
ystäville ja pelaajille. 13.06 Sää.
13.07 Maakuntaradio. 0.00 Uutiset ja sää. Tekstitetty
suomeksi.
07.10 Code Lyoko Code Lyoko
kertoo neljästä koululaisesta,
jotka käyvät koulua sisäoppilaitoksessa.
07.35 Batman Muskelimasa.
09.00 Kahvia & keksejä Interaktiivisen chattimainen
aamunavaus ajankohtaisella
aiheella.
10.05 Lemmen viemää Perinnön ehto. 10.30 Maakuntaradio.
12.00 Keskipäivän peili ja sää. 12.15
Maakuntaradio. Osa
9/14. 19.03 Kansanmusiikin
ilta. Djurgården Jälkilähetys Nordic
Trophy jääkiekkoturnauksen
välieräottelusta Frölunda Djurgården. 18.50 Merisää. 22.05
Urheiluradio. Koululaisten matematiikkaolympialaiset 2008.
18.15 Romano mirits. Uusinta.
18.00 Australian Huippumalli haussa Etsintä alkaa.
TOISEN TUOTANTOKAUDEN
JAKSOT. 9.10 Sää.
9.11 Maakuntaradio. Kuvassa Kadee Strickland (tri Charlotte
King) ja Kate Walsh (Addison Montgomery).
Radiotaajuudet
Yle Radio 1 89,8/91,9
Yle X
92,6/87,6
Radio Suomi 94,3/97,3
Radio 4/
Radio Vega
101,4
Radio 88.2
88,2
teen aika: Viraston väkeä. 14.00 Uutiset ja Ajantasa. New York Metrosurfailija.
21.00 Yleisurheilun GP-kisat: Zagreb
21.00 Sportmagasinet ?Rakasta voittamista ennemmin
kuin inhoa häviämistä?.
21.30 Kyllä nolottaa Osa
6/10: It?s a Jungle Down
There (sarja 2).
21.55 Komisario Lynley Menneisyyden varjo, 2/2. 17.30 Maakuntauutiset. Kartano on jälleen kerran
dramaattisten tapahtumien
näyttämönä.
18.30 Ekotähdet Jakso 2. 15.10 Maakuntaradio.
15.50 Veneilysää. arkistossa Raptorin Izmo.
00.05 Teematieto
22.30 MANswers . Sarja jää
tauolle.
20.05 Robin Hood Rauha vai
ei. autonmoottoreiden
valmistusprosessit.
21
21.00 Vallanvaihto Neliosainen draamasarja (Kungamordet) on tutkimus vallan sisimmästä olemuksesta. 23.15 Historian
pisaroita. Lassin ja
Kaislan touhuja.
18.00 Oikea kysymys Riitta
Salmi-Hyttinen ja Jukka Heinänen ratkaisevat piilotettuja
kysymyksiä.
18.25 Mistralin tuulet
Salat julki.
18.50 Tv-uutiset
17.00 45min Special: Kuninkaalliset kulissien takana
Perheyritys.
17.55 Mitä tänään syötäisiin. 21.03 Urheiluradio. Uusinta.
01.50 Älypää-TV
23.15 Oddasat
23.00 Kojak Isiä ja poikia.
00.00 Late Night with Conan O?Brien
00.55 RokkiKorjaamo Interaktiivinen musiikkiohjelma.
01.25 Tilt.tv Tiltissä vieraillaan
Blizzcon-tapahtumassa ja tutustutaan siellä julkistettuun
Diablo 3 -peliin. 13.45 Maakuntaradio. päivän iskuihin
liittyviä salaliittoteorioita ja
totuutta niiden takana.
22.00 Gene Simmonsin sukukalleudet Yllätysveto.
Tracy kutsuu Shannonin
mukaansa Kentucky Derby
-laukkakilpailuihin.
23
23.05 Tv-uutiset
23.10 Historiaa: Dietrich
Bonhoeffer Saksalainen
teologi Dietrich Bonhoeffer oli ensimmäisiä, jotka
rohkeasti ja määrätietoisesti
nousivat vastustamaan Adolf
Hitlerin politiikkaa ja natsien
juutalaisvainoja.
00.05 Euronews Ohjelman voi
kuunnella kolmella eri kielellä: englanniksi, saksaksi ja
venäjäksi.
23.20 Paralympialaiset
Kooste päivän tapahtumista.
Selostus Markku Kataja.
23.50 Musiikki-tv: Ääripää Äärimmäisiä ja harvoin
esitettyjä musiikkivideoita.
Haastattelussa Poisonblack.
Juontajana Erno Kulmala.
00.35 Piilosana
01.00 Tellus-tietovisa
02.00 Mikämikä-tvpeli
03.00 Piilosana
23.30 C.S.I. Osa 2/5.
10.30 Aivojumppaa Syö kalaa, pelaa tietokonepelejä
ja liiku riittävästi, siitä aivot
pitävät.
11.00 Tv-uutiset
11.05 Elämää Ballykissangelissa Haikeutta ilmassa. 21.50
Merisää. Hevosten
määrä Suomessa kasvaa kovaa vauhtia.
10.30 Street USA Osa 3/3:
NYC. Eettisiä
pulmia. 23.03
Kantritohtorin juurihoitoa. 10/13.
20.50 Hienosti hihnassa Miten kanat liittyvät koirankoulutukseen?
19.00 Seitsemän Uutiset
19.15 Päivän sää
19.20 Kauppalehden talousuutiset
19.30 Salatut elämät Osa
1592. Dokumentin on
TV1:lle tuottanut East Wood
Media Oy.
6.00 Uutiset. 19.00
Uutiset ja sää. (U)
06.50 PIKKU KAKKONEN Ohjelmaa perheen pienimmille.
06.53 Nalle Luppakorva 07.01
Sääveikkaaja 07.03 Lilli ja kukkaisystävät 07.14 Kaapo ja Late
07.20 Satu ja Matti 07.25 Lauri
kilpa-auto 07.35 Nasse: Purkki
07.43 Pipsa Possu 07.47 Neppajymykerho 07.55 Muumilaakson tarinoita Osa 12/101.
08.19 Late lammas 08.26 Late
lammas 08.33 Poinzi 08.53
Ruohonjuuritasolla
09.00 Oddasat
09.35 Lounais-Suomen
uutiset
10.15 Pohjanmaan uutiset
10.35 Mistralin tuulet
11.00 Eläinsairaala
11.30 Riskirajoilla
05.50 Aamusää
06.25 Huomenta Suomi
09.10 Mitä tänään syötäisiin. tuotantokausi. 20.04 Suomi
tänään. Teppo Nättilä. Uusinta maanantailta.
15.45 Pikaremppa Kylpyhuone kuntoon. Robert pitää
liikuttavan puheen äitinsä
muistoksi. 13.45 Historian pisaroita.
14.00 Uutiset. 15.52 Maakuntaradio. Dave haraa yhä
terapiaa vastaan vaikka keskustelun tarve on ilmeinen.
21.00 Ajankohtainen kakkonen
21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu
22.05 Dokumenttiprojekti:
Jos mulla ois valta Dokumenttielokuva ?viimeisestä
karvalakkilähetystöstä. Uusinta.
08.45 Urheilukanavan viikon ohjelmiston esittely
08.50 Gillette World Sport
Uusinta.
09.50 Jääkiekon Nordic
Trophy: Frölunda . 9.05 Urheiluradio. 6.05 Hartaita säveliä.
6.15 Aamuhartaus. 17.33 Taustapeili. 14.03 Viikon taiteilija:
kapellimestari Juha Kangas. 0.00 Uutiset ja sää. Mikä
on YK:n auktoriteetti nykymaailmassa, YK:n nuorisodelegaatit vastaavat. Jerichossa valkenee ensimmäinen aamu ydinhyökkäyksen
jälkeen. Työssä
oppiminen 3/6: Ohjausta
reaaliajassa. Miehinen
totuus Tulta munille! Jakso
sisältää kohtauksia, jotka eivät sovi herkille katsojille.
23.00 Jimmy Kimmel Live!
Vieraana mm. Uusinta.
16.40 Kahjot ninjat Sata
kahjoa ninjaa osallistuu
haasteelliseen nelivaiheiseen
kilpailuun, jonka voittaja
kruunataan Ninjasoturiksi.
Ensimmäinen taso ja viisikymmentä jälkimmäistä kilpailijaa. Maxim kuulee
kiinnostavan tiedon Miriamin
perinnöstä. Uusinta.
11.00 Hollyoaks Uusinta.
11.30 Barbershop
04.00 Teematieto
10.15 Uutismixi Osa nuorista
ja tutkijoista vaatii seksitekniikan opetusta kouluun. Monelle ihmiselle hän on viimeinen
toivo saada apua, vaikka usein
tuo apu merkitseekin hautajaisia.
Tosi tarinassa seurataan Reino Savukoskea etsintätöissä,
tavataan uhrien omaisia ja kysytään, mikä saa miehen jaksamaan vuodesta toiseen ilman
sen suurempaa julkista tukea
tai tunnustusta Suomen valtiovallan taholta. 13.35
Intermezzo. Markus Turunen. 16.15
Maakuntaradio. New York Olen
sinussa kiinni.
00.28 Idols . 21 vuoden aikana Reino ja hänen labradorinnoutajansa Sonar ja Lunar
ovat löytäneet 105 ihmistä, usein
sen jälkeen kun viranomaiset ovat
jo menettäneet toivonsa.
Ympäripyöreitä etsintäpäiviä
kesäisin tekevä Savukoski matkustaa veneineen ja koirineen
eripuolilla Suomea. Uusinta.
18.30 Huippuyleisurheilua:
IAAF GP-kisa Rieti Uusinta
Kansainvälisen Yleisurheiluliiton, IAAF:n, yleisurheilun
Grand Prix -sarjan osakilpailusta. 15.00 Uutiset. Pekka Vitikka.
18.00 Uutiset. 8.15 Ykkösaamu. 9.00 Uutiset.
9.06 Syntymäpäiväsankari. 18.30 Hartaita säveliä. 23.00 Uutiset. Uusinta.
13.50 Urheilukanavan viikon ohjelmiston esittely
13.55 Autourheilua: American Le Mans, Detroit
16.55 Casino- ja Ässä-arvan
lisäarvontojen voittajat
17.00 IS Urheilu-uutiset
17.05 Pelistudio
17.15 Urheilu+Studio
17.30 Ravi-tv: Pelivihjeet
Vihjeitä illan V4-peliin ja
Troikkaan.
17.55 IS Urheilu-uutiset
18.00 Motocrossin MX3-luokan MM-osakilpailu Kooste Motocrossin MX3-luokan
MM-osakilpailusta Heinolasta. 6.25 Nousutahdit. 18.55 John
Irvingin maailma. (U)
22.40 Kvällsnytt
22.45 Lähikuvassa: Josef Fares Uusinta.
21.00 Skins . (U).
06.00 God morgon med Alaget
07.00 Possu Preston Susihukan oma maali. Hyvää Seuraa,
vieraana Mirjam Kalland
21.00 (u) Liikkuen ja tutkien
Suomi kuntoon Uusinta.
21.30 Esteratsastuksen GPsarja: Helsinki Kooste kotimaisesta esteratsastuksen
GP-sarjan osakilpailusta Helsingistä.
22.00 Ravi-tv: Tampereen
ravit Ravikooste hevosurheilun ystäville ja pelaajille.
22.30 Urheilukanavan viikon ohjelmiston esittely
22.35 Golf: Champions
Tour,Wal-Mart First Tee
Open at Pebble Beach (U).
23.40 Urheilukanavan viikon ohjelmiston esittely
23.45 Veikkauksen Kenon ja
Mitalipelin numerot Veikkauksen Kenon ja Mitalipelin
arvontatulokset ja voittoennusteet.
23.50 IS Urheilu-uutiset
09.09.2008
Huomenna
06:43
20:04
06:00
20:47
Keskiviikko
Torstai
Perjantai
+14
+13
+13
Salo
Salo
Salo
Salo
+14
+14
Salo
Salo
+13
+13
+13
+14
+13
+12
+13
+30
+25
+20
+15
+10
+5
0
-5
-10
-15
-20
-25
+11
+11
Meriveden korkeus
+10
Veden korkeus eilen:
+2 cm
+2 cm
Turku
Hanko
Radio 88,2 88,2 MHz
Aamussa kanssasi Mikko Moilanen
07.00 Uutiset ja sää 07.20 Tästä puhutaan tänään 08.00 Uutiset ja sää
08.20 Aamun kilpailu soita numeroon
7337 882 09.00 Uutiset ja sää 09.30
Salo-Uskelan seurakuntatiedotteet
10.00 Uutiset ja sää 10.20 Moottoriurheiluraportti 10.30 Salon kaupungin tiedotteet 11.00 Uutiset ja sää
Musiikkia keskipäivän ratoksi 11.30
Salon kaupungin tiedotteet 12.00
SSS-uutiset 13.00 SSS-uutiset 14.00
SSS-uutiset Iltapäivässä kanssasi Janne
Niemi 14.05 Viihdetunti 14.30 SaloUskelan seurakuntatiedotteet 15.00
SSS-uutiset ja sää 15.05 Paikallistunti
15.30 Salon kaupungin tiedotteet
16.00 SSS-uutiset ja sää 16.05 Urheilutunti 17.00 SSS-uutiset ja sää 17.30
Salon kaupungin tiedotteet Musiikkia
tauotta
JIM
+11
+11
6-10
m/s
Aallonkorkeus
Hanko:
+12
Aamu:
0,8 m
Keskipäivä:
1,1 m
Ilta:
0,9 m
TURKU
Pilvistä ja sateista.
TAMPERE
Pilvistä, mutta enimmäkseen poutaa.
+12
+13
+14
7-11
m/s
+12
9-13 m/s
Sadetta
HELSINKI
Pilvistä ja heikkoa sadetta.
16
Merkkien selitykset
Aurinkoista
Puoliselkeää
Puolipilvistä
Pilvistä
Lumi- tai
vesisadetta
Lumikuuroja
Lumisadetta
Ukkosta
Ukkoskuuroja
Epavakaista
Sadetta
Sumua. 10.03 Suomalainen solistitunti. 19.03 Urheiluradio.
19.06 John Irvingin maailma. 7.00 Aamun peili ja sää. - Sarja
alkaa alusta.
01.00 Voittopotti Late
Night Voittopotti-visailun
rohkeampi yöohjelma. 17.20 Radioteatteri esittää: Lapsuuteni muistoja. 21.00 Radion sinfoniaorkesterin
iltasoitto. 16.00 Uutiset ja sää. tuotantokausi.
23.50 Start! Syynissä hieman
erilainen elämäntapa-auto,
BMW X6. Uusinta.
01.55 Smallville Kyborgi.
02.45 Se Oikea Tule deittailemaan Subin öihin ja löydä Se
Oikea.
23.05 Hymyhuulet 80-luvun
viihde on taas täällä! Hauskoja huulia tyylikkäissä puitteissa - auts-töks-töks!
23.35 Elävä arkisto: Suomirap tulee Huumori ja
värikäs esiintyminen tekivät
monista ensimmäisistä 80luvun rap-ryhmistä todella
suosittuja, vaikka osa näistä
kielsi tekevänsä rap-musiikkia. 21.45 Selkouutiset. Blunk löytää kadoksissa olleen Hypnoositorven. 0203-17600. Javon ja Felix (14) asuvat
Brooklynissa. Kukaan ei
ymmärrä häntä ja kaiken
kukkuraksi tyttöystävällä
on suhde parhaan kaverin
kanssa.
22.00 Big Brother Kooste
edellisen päivän tapahtumista talossa.
21.00 Historia: Kiinan myrskyisä vuosikymmen
21.50 TV-arkisto Tv-arkiston
Jörn Donner-ilta 2/2.
21.50 Aamua kaupungissa
Donnerin ensimmäinen lyhytelokuvassa.
21.57 Näinä päivinä
22.05 Yhdeksän tapaa lähestyä Helsinkiä Donnerin
kuuluisa Helsinki-dokumentti.
21.00 JIM D: 9/11 . 13.40 Viih-
MTV3 klo 20.00
Rakkauden anatomia
Yllätysvieras. 15.10 Konserttilavalla. Kanavat tiistaina
6
Tiistaina 9. Marcon mielenterveyden päälle puolestaan
käy Louisin ja FBI:n tekemä
temppu, joka uhkaa koitua
kohtalokkaaksi Caralle.
10.05 Laita järjestykseen
10.50 Emmerdale Lähtövalmisteluja. 20.00
Uutiset. 10.00 Uutiset
ja Ajantasa. Anne Väisänen. 11.55 Päivän mietelause. Salaliittoteoriat osa 1/2 (K15)
Dokumentissa tutkitaan
syyskuun 11. Uusinta.
09.00 Makumatka Kreikkaan Uusinta maanantailta.
09.30 Vauva tulossa Uusinta.
10.00 Nuorennusleikkaus
Uusinta maanantailta.
10.30 Pikakurssi kodinostoon Ojasta allikkoon. 1/4.
21.55 Ristirouvat Kahdeksan
tuumaa.
22.20 Sano että rakastat
(K15) 2/10. 8.15 Urheiluradio. 020317600. osa 11 Parhaat palat rantalentopallon
maailmankiertueen Itävallan
osakilpailuista. Uusinta.
18.00 Anthony Bourdain
maailmalla Kulinaristi ja
gourmeen perässä maailman
ympäri seikkaileva Anthony
Bourdain kuljettaa katsojia
matkassaan paikasta ja kaupungista toiseen.
19
19.00 Dibleyn kirkkoherra
Osa 2/6.
19.30 Kyllä, herra pääministeri Osa 16/16. 20.03 Sää. 17.00
Päivän peili ja sää. 16.15 Faunin iltapäivä. menneet vuosikymmenet osa 1 Katsaus
Idols-kilpailun historiaan aina
1930-luvulta saakka.
00.30 Kolmas kivi auringosta Tunteet tutuiksi. G. 0.05 Yöradio.
Aki Räty.
SÄÄ TÄNÄÄN
Tänään
Nousee
Laskee
Pimeys päättyy
Pimeys alkaa
06:41
20:07
05:57
20:50
Pilvistä ja osittain
sadetta.
Rogmo FM 93,5 MHz
12:00,13:00 Uutiset (SSS) 14-18
Kahesta kuuteen. Loukussa kaksoistorneissa (K15)
Uusinta maanantailta.
00.55 Katastrofitutkimus
(K15) Viimeinen nousu. 0.06 Yöklassinen.
YLE 3/Radio Suomi
Turun Radio 94,3 MHz
5.00 Kiekuu. 22.10 Tähtisumua. (U)
06.00 Taitopeli.com
10.00 Älypää-TV
12.00 Ykkösen aamu-tv:
Tänään otsikoissa
13.00 Tv-uutiset
13.05 Haaveena normaali
elämä
14.00 Kuutti tähtäimessä
Monien mielestä hylkeet suurine kauniine silmineen kuuluvat eläimistä suloisimpiin.
14.30 Tohtorit Koti.
15.00 Tv-uutiset
15.05 Antiikkia ja arvoituksia
Louis ja ikuinen arvoitus 2/2.
16.00 Suurimmat supertietokoneet
16.30 Sukupuu Salokankaan
suku.
12.20 Kotimaan kasvot Vuotoksen voittaja.
12.35 Oikea kysymys Anna-Kaisa Hyppönen ja Aksu
Piippo ratkaisevat piilotettuja
kysymyksiä.
13.00 Toukokuun taika
Kesäinen rakkaustarina. Kemijärven sellutehtaan puolesta.
21.00 Todistettavasti syyllinen Lapseni haamu. näyttelijä-koomikko Russell Brand.
23.55 JIM D: 9/11 . 13.00 Uutiset. 8.00
Aamun peili ja sää. 21.00 Uutiset. syyskuuta 2008
TV1
TV2
MTV3
Nelonen
FST5
SUB
YLE TEEMA
05.55 Ykkösen aamu-tv
09.15 Perhesalaisuuksia
David ja Alison jatkavat salailuaan toisistaan tietämättä.
Sarah sen sijaan päättää paljastaa oman jymyuutisensa
koko perheen ihmeteltäväksi.
10.05 Viihdekonkarit Suuri
haastattelusarja, jossa suomalaisen televisioviihteen
veteraanit kertovat uransa
vaiheista. Homerin toistuvien
ruokamyrkytysten alkulähde,
kauppias Apu, menettää työpaikkansa.
19.00 Maupassant: Eräs ilta:
Huone nro 11 Kunniallinen rouva Amandon viettää
kaikin puolin nuhteetonta
elämää.
20.05 Ekorakentamisen
haasteet Osa 1/6: Vihreä
omena.
20.30 Älä kuole nuorena Osa
3/6: Sydän. 13.03 Urheiluradio. Amerikkalainen piirrossarja. 17.25 Paralympiaradio. 14.30
Maakuntaradio. Von
Hertzen Brothers.
17.00 Ruma Betty Piste i:n
päällä. Syksyn juurespasta.
Uusinta.
09.15 Pöytä kolmelle Miehiä
hermoromahduksen partaalla. 7.50
Merisää. Toisen kauden
juontaa ensimmäiseltä kaudelta tuttu Erika Heynatz.
17.14 Kortnytt
17.15 Made in Europe Osa
3/27: Bulgaria.
17.30 Yhteinen maailmamme Osa 3/6.
17.45 BUU-klubben Haukku
- yksinäistä ja tylsää, Maailman paras isosisko sekä Pikku
kuningas Mattias, joka yrittää
luoda unelmavaltakuntansa:
Matka Togopogoon.
18.30 Timantin tie Osa 2/3.
17.30 Hollyoaks Hollyoaksin
pikkukaupunkiin sijoittuvassa
brittiläisessä draamasarjassa
seurataan eri perheiden ja
niiden nuorten arkea ystävien, koulun ja tämän päivän
haasteiden keskellä.
18.00 Viihdeuutiset
18.05 Lemmen viemää Kotoa
pois.
17.10 Meren salaisuudet
Höyryävä meri.
18.00 Opettaja.tv Reissuvihko
3/3: Kanervan perhe. Australian Huippumalli haussa -sarjan tuotantoon on osallistunut itse Tyra
Banks, alkuperäisen formaatin kehittäjä. Pitäisikö Helsingin
ja Vantaan yhdistyä?
19.00 Big Brother Extra
19.30 Will & Grace Muistoja
kaapin kätköistä, osa 1/2.
20.00 Frendit
Ross kiistää kaiken.
20.30 Simpsonit Homer ja
Apu. 9.00 Uutiset. 7.15
Aamusoitto
13 Tamminen tosissaan
4 Paineeton Matikainen
8-9 Jortsun Dream team
11 Makeita maskeja
SALON SEUDUN
SANOMAT
Erikoisliite 9.9.2008
www.sss.fi
Turkulaisten
tavoitteet
korkealla
TPS haaveilee mitalipeleistä,
TuTo SM-liigapaikasta
sivut 5 ja 14
BLUES JA HIFK OVAT LIIGAPELAAJIEN SUOSIKIT MESTARIKSI sivu 3
HUIPPUVAHDIT ESITTELYSSÄ sivu 121
vastaava
päätoimittaja
alan julkaisuihin, ja kaikki on taas
niin kuin ennenkin.
Vahvoja ehdokkaita alkavan liigakauden kotimaisiksi tähdiksi ovat
mm. Muutoksen
tuulet
puhaltavat
vienosti
J
ääkiekon SM-liiga on viime vuosina
kaivannut kipeästi muutoksen tuulia.
Suljettua sarjaa on hallinnut sama
pieni eliittijoukko. Nordic
Trophy -turnauksen pistepörssin kärjessä.
Nuoremmista pelaajista Tapparan
Jori Lehterä ja HIFK:n Arttu Luttinen saattavat hyvinkin ottaa jälleen
ison askeleen eteenpäin.
Ulkomaalaisista vahvaa tähtiainesta ovat ainakin HPK:n Steve Kariya
ja Bluesin Ryan Keller. 25
8. Tommi Santala .................... toi vaihtelua rutiineihin, kun HPK ja Ässät kohtasivat loppuotteluissa.
Vielä kärkipäätä tylsempää on ollut
sarjan hännillä.
Varma sarjapaikka on taannut sen, että jumbot ovat voineet kaikessa rauhassa
myydä vuodenvaihteen jälkeen harvat
pelimiehensä muualle. Vaikea
alkuhan se on meille, mutta onneksi siinä ei
pelejä peräkkäisinä päivinä, joukkueen maalivahti Teemu Lassila huokaisee.
. Ville Leino............................ Immonen oli jo
viime kaudella maalipörssissä kymmenen kärjessä, ja pistepörssissä neljäs.
Hirschovits puolestaan loisti ennen liigakauden alkua pelatuissa harjoitusotteluissa, ja oli mm. Taidot tuskin ovat
ulkomailla kadonneet mihinkään.
Keller puolestaan oli yksi Bluesin
runkopelaajista ja joukkueen paras
pistemies viime kaudella.
Ulkomaalaisista ei kannata unohtaa myöskään Jokereiden Mike Bishaita ja Kärppien Jonas Anderssonia.
Oma lukunsa ovat sitten kiekkokonkarit, joilla luistin liikkuu edelleen. Peräti seitsemän pelaajaa kymmenestä parhaasta maalintekijästä
pelaa alkavalla kaudella muualla
kuin SM-liigassa. Tim Stapleton...................... Hannes Hyvönen................. En muista edes omalta pelaajauraltani vastaavaa putkea. 20 maalia
Lihavoidut pelaajat eivät pelaa
tulevalla kaudella SM-liigassa.
L
Mieluummin karsinta kuin suora putoaminen.
Tämä oli liigakiekkoilijoiden viesti Turun Sanomien pelaajakyselyssä. Tapparan Janne Ojanen, KalPan NHL-veteraani Sami Kapanen ja
Kalle Sahlstedt, Kärppien Vesa Viitakoski, Pelicansin Marko Jantunen
ja TPS:n Mikko Eloranta ovat edelleen sen luokan pelimiehiä, että heiltä voi odottaa mitä tahansa.
N ANTTI VARUMO
Aimo Massinen
TOIMITUS
Tuottaja
KALLE VIRTAPOHJA
kalle.virtapohja@
turunsanomat.fi
puh.02-269 3103
Toimitussihteeri
ANTTI VARUMO
antti.varumo@
turunsanomat.fi
SALON
SEUDUN
puh.02-269
SANOMAT3590
Kustantaja
Päätoimittaja:
TS-YHTYMÄ OY
Jarmo Vähäsilta
Painopaikka
Turun Sanomat,
lehtipaino
Painopaikka:
Artukainen
Salon
Lehtitehdas 2008
Kannen kuva
Ari-Matti Ruuska
HPK avaa vierassumalla
Hämeenlinnan Rinkelinmäen seitsemän miljoonan halliremontin takia HPK avaa peräti
kymmenen ottelun vierasputkella.
. Olemme tienneet sen jo toukokuusta, Kaarela sanoo.
. Jarkko Immonen ................... Se on meille iso mahdollisuus,
HPK:n maalivahtivalmentaja Jari Kaarela sanoo.
. 26
7. Espoossa Petri
Matikainen ja Jyväskylässä Risto Dufva.
Paineistaan he kertovat tarkemmin
tässä liitteessä.
N JUSSI LEPPÄSYRJÄ
ÄSYRJÄ
2
kausi
maalien
määrä
10
parhaan
osuus
maalintekijöitä
yhteensä
2 081
1 992
1 959
1 957
1 995
2 041
2 250
2 156
241
255
236
241
255
221
244
262
272
281
274
280
286
302
308
316
2000-2001
2001-2002
2002-2003
2003-2004
2004-2005
2005-2006
2006-2007
2007-2008
Ilmiötä on silti turha paisutella tai
dramatisoida, sillä se kuuluu jääkiekon luonnolliseen kiertokulkuun.
Aina osa porukasta lopettaa ja parhaimmisto lähtee mittaamaan taitoja palkkatasoaan muille maille. Ryan Keller............................ Michal Bros ......................... Liigan heikoimmat joukkueet joutuvat satsaamaan tosissaan. 22
10. 26
6. 34
2. Se on hyvä puoli, että asia ei tule yllätyksenä. Ryan Vesce .......................... 28
4. 5 pelaajaa .......................... Kun kauden alussa pärjäämme vieraskentillä, on paljon helpompi lähteä loppukauteen. Ainoastaan parin
vuoden takainen ?hullu kevät. Olemme osanneet asennoitua vieraspötköön. 297 vastanneesta pelaajasta vain kymmenen
prosenttia toivoi liigajumbolle suoraa
putoamista.
Yksi miettimisen arvoinen asia olisi
Ruotsin mallin mukainen karsintasarja,
joka entisestään lisäisi
keväistä jännitystä.
Ruotsissa Elitserienin
kaksi heikointa ja
Allsvenskanin neljä
parasta pelaavat
sarjan, jonka kaksi parasta pelaa
seuraavalla kaudella Elitserienissä.
Tätä mallia
mestisseurat
ovat jo vuosien
ajan esittäneet
SM-liigalle yhtenä
vaihtoehtona. Sitä
kannattaisi edelleen
vakavissaan pohtia.
Ei pyörää tarvitse
uudestaan keksiä.
Vaikka se sattuisikin olemaan ruotsalainen pyörä.
SM-liigan runkosarjan maalifaktaa 2000-2008
Vt. Janne Pesonen..................... Kariya voitti
SM-liigan pistepörssin jo kaudella
2004?2005 ja oli sitä seuraavallakin
kaudella kolmas. 28
5. Se olisi isompi painolasti, jos vasta liigan alkaessa joku ilmoittaisi asiasta, Kaarela
tuumaa.
Jukka Rautakorpi aloittaa joukkueensa HPK:n kanssa SM-liigan kymmenen ottelun vieraspelikiertueella.. 24
9. Nuo seitsemän ulkomaille lähtijää tekivät viime kauden runkosarjassa kaikkiaan 194
maalia, kun kymmenen parasta maalintekijää osui yhteensä 262 kertaa.
Lähtijöiden merkitys korostuu vielä entisestään, kun todetaan, että liigan viime kauden runkosarjan koko
maalimäärästä (2 156) tuo 194 on
noin yhdeksän prosenttia.
L
Muutosta on kuitenkin tällä kaudella
ilmassa.
Eurooppalainen palloilusarjamalli
nousu- ja putoamismahdollisuuksineen
palaa keväällä karsintapelien muodossa
liigan ohjelmaan.
Jännitys säilyy karsintojen ansiosta
kauden loppuun saakka. Se viihde, jota ne
sen jälkeen ovat faneilleen tarjonneet,
on usein ollut huippukiekon irvikuva.
Liigassa tilaa uusille tähdille
J
ääkiekossa koetaan jälleen jokasyksyinen ilmiö, kun SM-liiga
pyörähtää tällä viikolla täyteen
vauhtiinsa: iso joukko viime kauden
kirkkaimpia tähtiä on lentänyt muille maille, ja uusien miesten on astuttava lähtijöiden hokkareihin ja yllettävä sankaritekoihin.
Hyvän kuvan tähtikadosta saa, kun
vilkaistaan viime kauden maalipörssiä. Mestisseurat pääsevät taas nauttimaan aidosta kilpailutilanteesta.
Myös sarjan kärjessä kilpailuasetelmat
ovat muuttumassa.
Ennakkoasetelmissa korkealle noteerataan perinteisen valtaeliitin ulkopuoliset
joukkueet Blues ja JYP. 29
3. Heti sarjan alkaessa on oltava valmiina.
Jos selviämme kunnialla ja saamme pisteitä
kotiin, tilanne kääntyy meidän eduksi. JYPin Jarkko Immonen ja
HIFK:hon palannut Kim Hirschovits, joilla molemmilla on jo ennestään kovat meriitit. Joukkueita yhdistää nuori, uuden sukupolven kunnianhimoinen päävalmentaja . Paluumuuttajat, Mestis-kiekkoilijat ja
juniorit paikkaavat sitten aukot.
Kun liigaa on pelattu muutama viikko, niin ensimmäisistä uusista tähdistä tehdään jo
isoja juttuja
SM-liigakauden 2007?08
parhaat maalintekijät
1
Kärpät on tietenkin suosikki. Joukkueen sisäinen itseluottamus tässä vaiheessa on hieno asia, mutta meillä
on edessämme vielä pitkä tie ja kauden
aikana pitää joka tapauksessa vielä kasvaa
joukkueena.
Huonoja eivät prosentit olleet myöskään viisikossa Tappara, Ilves, HPK, Kärpät ja Pelicans, joiden kaikkien pelaajat
uskoivat mestaruusmahdollisuuksiinsa
vain kahta tai kolmea poikkeusta lukuun
ottamatta.
. Emme ole mielestäni suosikkeja. Realistisesti ajatellen meidän rajallisella budjetillamme ensisijainen tavoite on kuitenkin parantaa viime kaudesta pari pykälää,
ja sitten pudotuspeleissä katsotaan tavoitteet uusiksi, TPS:n päävalmentaja Hannu
Virta pohti tuloksista kuultuaan.
Kyselyyn vastasi peräti 297 liigakiekkoilijaa, eli keskimäärin yli 21 pelaajaa per
joukkue, joten tuloksilla on spekulointiluonteestaan huolimatta myös painoarvoa.
N JARKKO LAITINEN
3. Jyväskylän ylpeys komeili kärjessä vastausten määrässä
(27), ja 24 pelaajan vahvan uskon omaan
menestykseen täydensi neljä ulkopuolista
ääntä.
. Hyvä että omat pelaajat ovat noin vastanneet. Kokonaistilanteessa HPK:n 30 ääntä riitti
pronssille, mutta Jokeri-pelaajien huono
osallistumisprosentti kyselyyn (vain 13
vastausta) pudotti narripaidat 28 äänellä
viidennelle sijalle.
. Seurassa on muuttunut niin paljon, että vie
hetken ennen kuin näemme todellisen
tasomme.
. Pakkohan itseluottamuksen on meillä olla kova,
eihän me voida paljon vähempää lähteä
tavoittelemaan kuin voittoa, tiivisti mestarien takalinjoja tiivistämään siirtynyt
Martti Järventie tuntonsa.
OSALLA JOUKKUEISTA
TAVOITTEET ALEMPANA
Ehkä jonkin verran huolta joukkueen itseluottamuksesta ja taisteluhengestä joutuvat kantamaan SaiPan, KalPan, Ässien,
TPS:n ja Lukon päävalmentajat, sillä selvä
enemmistö heidän pelaajistaan oli jo ennen kauden alkua jakanut kullan ja kunnian muihin seuroihin.
Kyselyn tulosten perusteella Alpo Suhosen Ässissä liigakaukaloon luistelee peräti 18 pelaajaa, joiden luottamus joukkueen menestysmahdollisuuksiin ei ole aivan katossa.
Pekka Virran KalPassa, Rauli Uraman
Lukossa ja Ari-Pekka Selinin SaiPassa äänensä naapureille antoi 17 kiekkoilijaa, ja
Hannu Virran TPS:ssäkin kolme kentällistä pelaajia (15) on jättänyt mestaruushaikailut suosiolla muille.
. tyhjät) 15
Tappara 26
(8,8 %)
Blues 19
KalPa 4
Blues 37
(12,5 %)
Ilves 21 (7,1 %)
JYP 4
HIFK 19
Kärpät 11
HPK 30
(10,1 %)
JYP 28
(9,4 %)
Jokerit 28
(9,4 %)
HPK 13
Kärpät 29
(9,8 %)
Jokerit 15
Muulle kuin omalle joukkueelle
annettuja ääniä yhteensä 100
Ääniä yhteensä 297
Luottamus oman joukkueen mestaruuteen
% (ääntä)
JALONEN SYSÄSI
PAINEET MUILLE
Ennakkosuosikin viitta on kuitenkin sen
verran raskas, että HIFK:n päävalmentaja
Kari Jalonen halusi hieman toppuutella
innokkaimpia.
. Viime vuoden finalistit Blues ja Kärpät
ovat yhä vahvoja, joten eiköhän ennakkosuosikki löydy sieltä, keväällä liigamestaruutta Kärppien luotsina juhlinut Jalonen arveli.
Espoon Bluesin käskyttäjä Petri Matikainen ei puolestaan pahasti hätkähtänyt
suosikin paineita.
. tai alueelta
muualle lähteneiden pelaajien kotiseuturakkaudesta . Tietysti haluaisin, että Blues on kärkikahinoissa, emmekä missään nimessä pelkää ennakkosuosikin asemaa.
. Lisäksi HIFK:n 25 vastaajasta
vain yksi hairahtui vannomaan Pelicansin nimeen.
. Muiden sanomisista tai tekemisistä en ole niinkään kiinnostunut, Matikainen kommentoi Blues-leirin itseluottamusta.
Samoilla linjoilla virkaveljensä kanssa
oli HIFK:n Jalonenkin:
. Pitää kuitenkin muistaa, että emme
ole ennen voittaneet mestaruuksia ja että
esimerkiksi Jokerit, JYP, Kärpät ja oikeastaan lähes kaikki muutkin joukkueet ovat
vahvistuneet viime vuodesta, Matikainenkin hivenen jarrutteli.
Kari Jalosen (vas.) luotsaama HIFK ja Glen Hanlonin Jokerit ovat liigapelaajien
mielestä Bluesin ohella suurimmat suosikit jääkiekon Suomen mestariksi.
100
(18/18) (13/13) (24/25)
(24/26) (18/20) (17/19) (24/27)
(18/21) (17/20)
80
60
40
(7/24) (5/20)
(5/23) (4/21)
(3/20)
20
0
Blues Jokerit HIFK Tappara Ilves
HPK
JYP Kärpät Pelicans Lukko TPS
Ässät KalPa
SaiPa
TS/EN
toipunut polven sivusidevammasta.
Jokereista ajoi ohi myös puolustava
mestari Kärpät 29 äänellä, joista 11 oli peräisin muualta kuin Oulusta.
JYP puolestaan nousi kokonaisäänissä
tasoihin helsinkiläisten kanssa lähes pelkästään omilla äänillään. Tuollainen itseluottamus kertoo siitä,
että jos jotain haluaa saavuttaa, siihen pitää myös uskoa ja pyrkiä. Kun mukaan lasketaan
molempien joukkueiden vahva luottamus omaan osaamiseensa, keikkuvat
pääkaupunkilaiset kärkikaksikkona myös
kokonaisäänissä järjestyksessä HIFK (43
ääntä), Blues (37).
Mestaruusääniä yhteensä
tyhjä 2 (0,7 %)
SaiPa 3 (1,0 %)
Ässät 6 (2,0 %)
TPS 8 (2,7 %)
Lukko 8 (2,7 %)
KalPa 8 (2,7 %)
Pelicans 20 (6,7 %)
HAASTAJINA JOKERIT,
HPK, KÄRPÄT JA JYP
Ruuhka-Suomen iskukyvystä . Totta kai JYP on
minunkin mestarisuosikkini, myhäili JYPluotsi Risto Dufva suojattiensa vahvaa
itseluottamusta.
SITOUTUMISEN
MALLIA MUILLE
Vielä jyväskyläläisiäkin vahvempaa sitoutumisen esimerkkiä liigajäille toivat tällä
kertaa pääkaupunkiseudun pelaajat, kun
Blues ja Jokerit ainoina miehistöinä luottivat sataprosenttisesti omaan iskukykyynsä, eli kukaan vastanneista ei veikannut muita joukkueita mestariksi kuin
omaansa. kertovat myös Jokerien (15)
ja HPK:n (13) sijoittuminen kärkeen muilta joukkueilta saaduissa äänissä. Arto Takala
Pääkaupunkiseudun joukkueiden
itseluottamus huipussaan
HIFK ja Blues
liigapelaajien
mestarisuosikit
H
elsingissä tai Espoossa juhlitaan
ensi keväänä jääkiekon Suomen
mestaruutta.
Tällaisen johtopäätöksen voi tehdä ainakin Turun Sanomien teettämän pelaajakyselyn tulosten perusteella.
Mestariveikkailuissa korostuivat tietysti
vastaajien omat joukkueet, ja koska vastausten määrä eri joukkueiden välillä vaihteli 13:sta 27:ään, eivät tulokset ole keskenään täysin verrannollisia.
Mielenkiintoisempaa onkin tarkastella,
mitkä joukkueet saivat eniten kannatusta
mestariksi oman miehistönsä ulkopuolelta ja missä joukkueissa uskottiin eniten ja
vähiten omaan menestykseen.
Muiden joukkueiden pelaajien äänillä
mestarisuosikeiksi nousivat HIFK ja
Blues, jotka molemmat saivat 19 ääntä
naapurileireistä. Kärpät ja
HIFK ovat myös kovia, ilmoitti turhia
miettimättä toisen kautensa Hämeenlinnassa aloittava TPS-kasvatti Jussi Makkonen, joka on viimeiset pari kuukautta
Muilta joukkueilta saatuja
mestaruusääniä
HIFK 43
(14,5 %)
Muut
(sis. Kiva kuulla, että muutama pelaaja uskoo noinkin vahvaan menestykseen. HPK on mestarisuosikki
Ihmiset odottavat, että Blues
menestyy ensi kaudellakin, mutta itse me määrittelemme omat
paineemme. Olihan Bluesia totuttu pitämään joukkueena, joka
ei koskaan saavuta potentiaaliaan.
Uuden, nuoren päävalmentajan
alaisuudessa Bluesin kelkka kuitenkin kääntyi viime kaudella.
41-vuotias Petri Matikainen
johdatti heti ensimmäisellä
kaudellaan Bluesin finaaleihin
Oulun Kärppiä vastaan.
Tulevalla kaudella Blues ei
kuitenkaan enää pääse iskemään puun takaa. Blues SM-liigassa 2000-luvulla
Kausi 2000. Joukkueen sisäisten arvojen pitää olla yhtäläiset.
Meidän pitää arvostaa toisiamme ja olla valmiit tekemään töitä toistemme
eteen, pelata toisillemme.
Se on se identiteetti, jonka viime kaudella saimme ajettua sisään.
. 2006. Jännitys säilyy loppuun asti
ja se on katsojille hyvä asia.
. Vaikka Euroopan pelit lisäävät ottelumäärää, pidämme asiaa
erittäin positiivisena. Kun katson joukkuetta, näen, että meillä
on taas mahdollisuudet ihan mihin hyvänsä. Meidän on vain oltava henkisesti valmiita raskaaseen
kauteen, Matikainen miettii.
KARSINNAT
PAIKALLAAN
Liigakauden toiseenkin uutuuteen, karsintapeleihin, Matikainen suhtautuu myönteisesti.
. Meillä oli potentiaalia kauden
alkaessa, mutta tärkeintä oli se
kasvuprosessi, jonka kävimme läpi kauden aikana.
. Karsinnat pitävät huolen siitä, että sarjan taso
tulee olemaan loppuun saakka
kova. 2007?
Sijoitus 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008
1
H
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
TS/EN
K = kulta
H = hopea
P = pronssi
Blues löi itsensä lopullisesti läpi viime kaudella
Ylpistymiseen
ei ole varaa
V
aikka Espoon Blues on jo
vuosikaudet ollut satsauksiltaan maan kärkijoukkueita, joukkueen marssi viime kevään loppuotteluihin asti yllätti
silti monet. 2001. Onhan se urheilullisuuden
kannalta hyvä asia. 2004. Uskon, että jos pelaamme potentiaalimme mukaisesti, voitamme ainakin
välillä . Myös Lukko on liikkeellä aivan uudella ilmeellä, Matikainen
pohtii.
N JUSSI LEPPÄSYRJÄ
Arto Takala, kuva
4. 2002. Totta kai perhosia on taas
vatsassa ennen kauden alkua.
Yhtään normaalia enempää niitä ei kuitenkaan siellä ole, Matikainen nauraa.
. Matikainen ei kuitenkaan myönnä
muuttuneen tilanteen lisänneen omia paineitaan.
. Lähtökohta
antaa lisää varmuutta.
. Tein metsätöitä ja vietin
aivan normaalia suomalaista kesäelämää.
Tulevasta kaudesta raskaan tekee se, että SM-liigan lisäksi Blues
osallistuu myös uuteen Mestareiden liigaan.
. Se ainakin on varmaa, että jos
ylpistymme viime kauden menestyksestä, emme pärjää.
Matikaisen mukaan Blues kasvoi viime talvena läpi kauden.
Hänen mukaansa se olikin avaintekijä menestyksen takana.
. 2003. jos emme aivan joka
ilta, Matikainen sanoo.
SISÄISET ARVOT
KOHDALLEEN
Petri Matikainen
N Syntynyt: 7.1.1967 Savonlinnassa
NSiviilisääty: naimisissa, kolme lasta
NAmmatti: Bluesin päävalmentaja 2007?
NSM-liigassa: Bluesin apuvalmentaja 2005?07, Pelicansin
päävalmentaja 2004?05
NMuuta: Pelicansin A-nuorten päävalmentaja 2003?04.
NPeliurallaan edusti mm.
Tapparaa, JoKP:tä ja KalPaa.
Pelasi ammattilaisena mm.
Saksassa ja Itävallassa.
Enemmän kuin ulkoisiin
paineisiin Matikainen keskittyykin joukkueen sisäisiin arvoihin.
. Kuuden viikon omatoimisen
harjoittelun aikana pelaajat ovat
voineet samalla ladata akkujaan.
Itse vietin ajan mökillä Savonlinnassa. Haastavaa voi olla se, kun palaamme jostain Euroopan pelistä
ja pitäisi sitten vielä saman tien
lähteä Lappeenrantaan tai Poriin
pelaamaan. 2005. Ulkomaalaisiakin meillä on neljä juuri sen
vuoksi.
. Uskon, että liiga tulee ensi
kaudella olemaan todella tasainen
ja jännittävä loppuun saakka. Kauteen ei ole nyt yhtään erilaista lähteä kuin ennenkään.
Pikemminkin startti on nyt minulle helpompi, kun pelaajat
tuntevat minut ja tietävät, mitä heiltä vaadin. Jopa minä yllätyin siitä, miten
nuoret pelaajamme nousivat loppukaudella tukemaan konkareita,
kun joukkue alkoi olla aivan puhki ja rikki.
EDESSÄ HAASTAVA
LIIGAKAUSI
Kauteen Blues on valmistautunut kuuden viikon jaksotuksella.
Pienen kesäloman jälkeen joukkue harjoitteli yhdessä kuusi
viikkoa, veti kuusi viikkoa omatoimista harjoittelua ja palasi
sitten taas kuudeksi viikoksi yhteisharjoitteluun ennen sarjan
alkua.
. Se ei kuitenkaan automaattisesti
tarkoita sitä, että me
Petri Matikainen
lähtee nöyrin mielin luotsaamaan
Bluesia uuteen
kauteen.
menestyisimme myös ensi kaudella.
. Raskasta
kautta varten olemme koonneet
suuren ryhmän. JYP
tulee olemaan todella kova, eikä
unohtaa sovi Kärppiä ja Jokereita.
KalPa ja HPK ovat satsanneet paljon
Eloranta pitää niiden paluuta
tervetulleena asiana. Se takaa
sen, että peleissä säilyy jännitys loppuun asti.
. Ruotsista yhden kauden kokeilun jälkeen takaisin
Turkuun palasivat Mikko Eloranta ja
Ville Vahalahti. SM-liigakokemusta paluumuuttajilla on playoffpelit mukaan lukien yhteensä 769
ottelua.
. Elämänkokemuksena se oli kyllä
hyvä vuosi. On todella mukava olla taas kotona. Ainakin Sveitsissä se toimii oikein hyvin. Hän lähti NHL:ään kesällä 1999 ja pelasi neljä kautta Boston
Bruinsissa ja Los Angeles Kingsissä.
Työsulkukauden hän vietti Turussa,
mutta siirtyi sen jälkeen Sveitsiin Rapperswil-Jonaan kolmeksi kaudeksi ennen Ruotsiin muuttoaan.
Viime kausi oli Elorannalle ja koko
Malmön suomalaisviisikolle raskas.
Seura haki epätoivoisesti nousua, ja
sen kariutuessa suomalaiset joutuivat
luonnollisesti sylkykupeiksi.
. Kaikkina niinä vuosina, kun olen
ollut maailmalla, olen aina pitänyt
Tepsiä omana seuranani, Eloranta sanoo.
Maailmalla Eloranta onkin ollut todella paljon. Tiedän, että minun kuuluu näyttää nuoremmille esimerkkiä omalla tekemiselläni.
. Se oli aika epäonnistunut reissu. kierroksen varaus (247.), pelannut NHL:n
runkosarjassa 264 ottelua tehoin
32 + 44 = 76 Boston Bruinsin ja
Los Angeles Kingsin riveissä
vertailun minkä tahansa liigajoukkueen
kanssa. Vahalahden seura oli Elitserienin hopeajoukkue Linköping.
Kaksikosta Vahalahti ehti olla pois
Turusta ainoastaan yhden kauden.
Eloranta sen sijaan pelasi Turussa viimeksi kaudella 2003?04. Hän on läpi uransa ollut tunnettu valtavasta taistelutahdostaan ja
omalla esimerkillään johtamisesta.
Elorannan uhrautuvaa pelityyliä ovat
vuorollaan ylistäneet mm. Erityisesti puolustaja Kyle Klubertanz vaikutti erinomaiselta hankinnalta, Eloranta miettii.
SYSTEEMISSÄ
EI VIKAA
Sarjaan tulee ensi kaudella muutoksia,
kun liigakarsinnat palaavat ohjelmaan. Ainakin siellä oppi keskustelemaan, Eloranta nauraa.
. Meillä on mielestäni hyvä joukkue, joka pystyy haastamaan kärkijoukkueet tosissaan. Kyllä
siellä muutkin näyttävät esimerkkiä ja
johtavat, 36-vuotias Eloranta miettii.
TPS on muuttunut paljon niistä
ajoista, jolloin Eloranta lähti maailmalle. En oikein tajua, mikä siinä systeemissä muka on vikana. Joukkueessa kaikki ovat tasa-arvoisia. Jotenkin nämä asiat pitää ratkoa,
eikä tämä systeemi sen kummempi
ole kuin joku muukaan, hän sanoo.
N JUSSI LEPPÄSYRJÄ
5. Itse koitan vain olla oma itseni.
. Kaikesta mahdollisesta puhuttiin
ja puhuttiin, pidettiin palaveria toisensa jälkeen. Ruotsin vuodesta ei kyllä hirveästi
jäänyt käteen. Suomalaisena oli välillä
kyllä vaikea ymmärtää, mitä niistä palavereista oikein jäi käteen.
VALMENTAJAT
KEHUVAT
TPS:ään Eloranta tuo kaivattua johtajuutta. En minä kuitenkaan joukkueen
ainoa kokeneempi pelaaja ole. Pelasimme sarjan huippujoukkueita vastaan hyvin. Erityisesti Ruotsista takaisin kotimaiseen
liigaan palasi nippu kovan luokan pelimiehiä.
TPS:kaan ei jäänyt osattomaksi paluumuuttajien osastolla. Sanotaanko nyt vaikka
niin, että Allsvenskan ei ole se paikka,
jossa minun kuuluu pelata, Eloranta
muotoilee.
. Selvähän se kuitenkin on, että
Tepsissä minulla on nyt suurempi vastuu kuin aikoinaan nuorempana. Puolustuksemme ainakin kestää
Mikko Eloranta
N Syntynyt: 24.8.1972 Aurassa
NPelipaikka: laitahyökkääjä
NPituus/paino: 183 cm/87 kg
NKätisyys: left
NSaavutukset: 2 MM-hopeaa,
World Cupin hopea, Suomen mestaruus, 2 SM-hopeaa
NSM-liigassa: 226 ottelua pistein
89 + 84 = 173
NNHL: Bostonin (1999) 9. A-maajoukkueen entinen päävalmentaja
Raimo Summanen ja Los Angeles
Kingsin entinen päävalmentaja Andy
Murray, joka kerran jopa totesi olevansa varma siitä, että Eloranta on
oikeasti kanadalainen, eikä suomalainen.
Tyylilleen ominaisesti Eloranta itse
ei kuitenkaan halua nostaa itseään
muiden pelaajien yläpuolelle edes
taistelutahdossa.
Mikko Eloranta tuo TPS:ään valtavan määrän kokemusta ja johtajuutta.
. Silloin mestaruus oli joukkueen
kiintotavoite vuodesta toiseen. Paluumuuttajilla yli 700 ottelun liigakokemus
Eloranta tuo Tepsiin johtajuutta
Arto Takala
V
uosia jatkuneen massiivisen
maastapaon vastapainoksi SMliiga sai tällä kertaa kesän aikana myös joukon paluumuuttajia. Vasta sarjapelit
näyttävät kuitenkin, miten pitkälle
tällä porukalla päästään.
. Ulkomaalaisvahvistukset pelasivat
kanssamme Ruotsissa Nordic Trophyn
pelit ja heistä jäi erittäin positiivinen
kuva. Oli kuitenkin vaikea
asennoitua pelaamaan vieraspelejä boforseja, boråseja ja sundsvalleja vastaan, kun pelin taso oli mitä oli, ja katsomossa istui 150 fanaattista fania.
Vaikka Ruotsin reissu ehkä oli pelillisesti osittain epäonnistunut, elämä
kaukalon ulkopuolella oli asia erikseen.
. Mestaruudesta ei Elorantakaan enää puhu,
mutta uskoo kasassa olevan yllätysvalmiin joukkueen.
. Eloranta kiekkoili
viime kaudella Ruotsin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Malmössä. Hän ihmettelee
myös playout-systeemin osakseen
saamaa kritiikkiä.
. Maalinteko on ehkä pieni kysymysmerkki, mutta niinhän se on joka
joukkueessa ennen kauden alkua.
Ei kauteen koskaan ole helppo lähteä. TuTo:sta Jyväskylään
palasi lupaava Jouni Virpiö.
Kun vielä maalivahti Sinuhe
Wallinheimo palasi Venäjällä
vietetyn kevään jälkeen takaisin
Jyväskylään, JYP:lla on kasassa
enemmän kuin lupaavan näköinen joukkue.
. 2001. 2002. Mutta emme
me vielä mitään ole voittaneet.
Jos luulemme saavamme jotain
ilmaiseksi, se on merkki siitä,
että työmäärää pitää lisätä,
Dufva miettii.
JYVÄSKYLÄLÄISYYS
YHDISTÄÄ
Jyväskyläläisyys toistuu Dufvan
puheissa usein. 2004. Muuten
tässä ei olisi mitään mieltä, Dufva tuumaa.
N JUSSI LEPPÄSYRJÄ. 2007?
Sijoitus 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
TS
K = kulta
H = hopea
P = pronssi
menestysodotukset ovat nyt katossa. Mukana on JYP-lähtöisiä paluumuuttajia ja omia
junnuja. Suuri yllätys ei
kuitenkaan olisi sekään, jos JYP
nousisi mitalipeleihin.
. Ainoa asia, minne on
helppo lähteä, on koti.
. Toisaalta hauskuudella ei ole mitään itseisarvoa, ellei se näy myös sarjataulukossa, Dufva sanoo.
Tavoitellun Tuppuraisen hankinta osoitti kiistatta sen, että
JYP:lla on nyt vetovoimaa pelaajien keskuudessa. Olemme tähdänneet
siihen, että joukkue olisi tiivis
nippu yhteisen taustan omaavia
pelaajia.
. 2005. Tärkeintä on se, että uskomme itse tähän juttuun. 2006. Arto Takala
Risto Dufva
NSyntynyt:
1.5.1963 Jyväskylässä
NSiviilisääty: naimisissa, kolme lasta
NAmmatti: JYPin päävalmentaja 2007?
NSM-liigassa: JYP HT:n apuvalmentaja 1991?94
NMestiksessä: päävalmentajana SaPKo:ssa 1994?95, Diskoksessa 1995?96, FPS:ssä
1996?97, Kärpissä 1997?98 ja
Jukureissa 1998?2006
NMuuta: toiminut A-maajoukkueessa apuvalmentajana 2005 alkaen
NPeliurallaan oli maalivahtina mm. Nivusleikkaus
pitää kuitenkin Tuppuraisen sivussa kokoonpanosta vuodenvaihteeseen saakka.
JYP ei jäänyt ihmettelemään
Tuppuraisen loukkaantumista,
vaan nappasi hänen tilalleen slovakkihyökkääjä Bicekin. Haimme viime kaudella kokonaisvaltaista rytminvaihdosta.
Organisaation avainpaikoilla tapahtui suurta vaihtuvuutta ja ilmassa oli ennen kautta paljon
kysymysmerkkejä valmennuksen
ja toimiston puolella.
. Ihan tosissamme me olemme. Joukkueessa on yhdeksän
uutta pelaajaa, mutta lähes kaikilla on jokin Jyväskylään yhdistävä tekijä. Ei näitä hommia koskaan
budjeteilla ratkaista. Toivottavasti hauskuus näkyy
myös kaukalossa. 2003. Uuteen kauteen ei kuitenkaan valmentajan mielestä ole
sen vaikeampi lähteä.
. JYP HT:ssä kaudella
1990?91.
Risto Dufvan valmentama
JYP on vahva mitaliehdokas
SM-liigassa.
Perinteinen pienseura JYP lähtee haastamaan isompiaan
Jyväskylästä kuuluu kummia
N
iille, jotka ovat jo pitkään
toivoneet vaihtelua hieman yksitoikkoiseen liigamestareiden listaan, saattaa
taivaanrannassa lopultakin häämöttää hieman valoa.
Blues toi jo viime kaudella kaivattua vaihtelua liigafinaaleihin
ja lukeutuu alkavallakin kaudella
suursuosikkeihin. Ainoa pelaaja, jolla ei ole jotain sidettä Jyväskylään, on loukkaantuneen Jani Tuppuraisen
korvaajaksi hankittu Jiri Bicek.
. Joukkue on pyritty hänen mukaansa rakentamaan niin, että jyväskyläläisyys
olisi läpi organisaation kantava
teema.
. Olli Malmivaara palasi kahden AHL-kauden
jälkeen Suomeen. Hänellä
on sopimus vuodenvaihteeseen
asti, mutta kuten Dufva sanoo:
?jatkoa voidaan harkita sen mukaan, miten hän pelaa?.
TOSISSAAN
HAASTAMAAN
JYP nosti pelaajabudjettiaan hieman ensi kaudeksi ja operoi Dufvan mukaan tällä hetkellä parin
miljoonan euron pinnassa.
. Ruotsista Jyväskylään palasivat Kalle Koskinen ja Jyrki Välivaara.
Tuppuraisen hankinnan lisäksi
JYP-hyökkäykselle tärkeätä oli se,
että Jarkko Immonen teki seuran kanssa kahden vuoden jatkosopimuksen. En nimittäin koskaan ole
nähnyt menestynyttä valmentajaa, jolla olisi huonot pelaajat,
A-maajoukkueen valmentajaksi
yhden kauden tauon jälkeen palannut Dufva nauraa.
JYP vahvisti kesällä puolustustaan tuntuvasti. Tulos oli kuitenkin mielestämme hyvä. Niiden kanssa on vain pystyttävä elämään.
. Pääsimme viime kaudella
sille tasolle, että meidät otetaan nyt vastustajien keskuudessa vakavasti. Mutta totta
on, että joukkueen menestyksen
kannalta hyvät pelaajat ovat tärkeämpiä kuin ei-niin-hyvät.
. Koskaan vuoden
1993 jälkeen emme ole liigassa
pärjänneet paremmin. Ja niin pitää
ollakin, sillä paineetkin pitää ansaita. Ainahan kilpaurheilussa on
menestyspaineita. Ensi kauteen lähdemme työnimellä
?neljän joukkoon?, JYP:n historian ensimmäinen syntyperäinen jyväskyläläinen päävalmentaja Risto Dufva kertaa viime
kautta.
PAINEIDEN KANSSA
OPITTAVA ELÄMÄÄN
JYP nousi Dufvan avauskaudella
kiekkokansan tietoisuuteen ja
6
JYP SM-liigassa 2000-luvulla
Kausi 2000
Mutta eipä noilla spekuloinneilla ole
mitään väliä. Karsinnat on ehdottomasti parempi
kuin suora putoaminen. tyhjät)
KalPa 19
muut 23
Ässät 220
TPS 29
Liigajumbon kohtalo
Sport 92
Ei kantaa
4 (1,3 %)
Suora
putoaminen
32 (10,8 %)
Jukurit 10
SaiPa 62
TuTo 19
KooKoo 32
Ääniä yhteensä 342, osa pelaajista
oli nimennyt useamman kuin yhden
karsijajoukkueen
Ääniä yhteensä 176, osa pelaajista
oli nimennyt vain karsivan liigajoukkueen
Ei suoraa putoamista
261 (87,9 %)
TS
linjasi ?Tami. Pelasimme juuri Ässiä vastaan harjoituspelin, joka oli sen verran tasainen ja
ympäripyöreä, ettei heidän joutumisensa
karsintaan olisi suuri yllätys. oli suorastaan hämmästyttävän kovalla prosentilla Ässät, Ässät ja vielä kerran Ässät. Peräti 222 lapussa 297:stä
komeili patapaitojen nimi liigakarsijana
joko yksinään tai muutamassa tapauksessa toisen liigajoukkueen rinnalla.
. Ei ollut minulle mikään yllätystulos.
Mestiksen voitto ja sitä kautta liigakarsintaan pääsy on ehdoton tavoitteemme,
Porin Ässien päävalmentaja Alpo Suhonen ei hätkähdä siitä, että suurinosa SM-liigan pelaajista tuomitsee porilaiset liigakarsintaan. Meillä on kuitenkin alla hyviä harjoituspelejä, ja joukkueena olemme menneet askel kerrallaan
koko ajan eteenpäin, Suhonen jatkoi rauhallisesti.
Useimmin Ässien kohtalotoveriksi liigan jumbosijoille veikkailtiin SaiPaa, jonka iskukyky ei vakuuttanut 62 vastaajista.
Useampia mainintoja peränpitäjäksi saivat myös TPS (29) ja KalPa (19), kun loput
kymmenen liigamiehistöä selvisivät korkeintaan kahdella jumboäänellä.
Vain Blues, HIFK ja HPK selvisivät tästä
osiosta puhtain paperein, eli kukaan ei
veikannut niitä karsintakarkeloihin.
MONI JOUKKUE
VAHVISTUNUT
Pelaajien arviot muiden joukkueiden vahvuudesta perustunevat aiempien kokemusten lisäksi pitkälti kesän hankintoihin, joiden myötä esimerkiksi Kuopion
KalPa on varmasti parantanut uskottavuuttaan.
. Juhani Tammisen luotsaama Vaasan Sport
keräsi 92 ääntä, kun haettiin Mestiksestä
liigakarsintaan osallistuvaa joukkuetta.
Annetuista äänistä vaasalaisille meni yli
puolet (92/176), kun yli sata vastaajaa jätti arvailematta alemman sarjan joukkueiden tasoeroja.
. Kevään karsinnasta odotetaan Porin ja Vaasan vääntöä
Ässille murskatuomio pelaajilta
M
Arto Takala
ikäli SM-liigan pelaajien asiantuntemukseen voi luottaa, ei Isomäen jäähallissa Porissa juhlita
alkavalla kaudella.
Vastaus Turun Sanomien pelaajakyselyn
kysymykseen ?Mikä liigajoukkue joutuu
karsintaan?. Ei ollut yllätys, että Ässät sai noin paljon ääniä. Myös Mikkelin Jukurit rikkoi
kymmenen äänen rajan niukimmalla
mahdollisella tavalla (10).
SUORA PUTOAMINEN
LIIAN JULMA KOHTALO
Liigapelaajat ovat varsin vahvasti suoraa
sarjasta putoamista vastaan. Ei tällai-
nen jenkkijärjestelmän on ihan samalla
tasolla kolmen huonoimman liigajoukkueen kanssa, joten karsintapeleistä tulisi
varmasti hyviä, Tamminen lisäsi.
LIIGAPAIKKA ANSAITTAVA
KARSINTOJEN KAUTTA
Mielenkiintoista kyllä Ässien Alpo Suhonen oli suoraa putoamista vastaan kuten
Yleisradion MM-kisastudioista tuttu kommentaattorikollegansakin, mutta varsin
erilaisin perustein:
. En ole nähnyt Ässien pelaavan, mutta
hankintoja heillä ainakin on aika vähän,
Sahlstedt pohti.
. Tavoitteemme tulevalle kaudelle on
nostaa selvästi profiiliamme ja mennä pudotuspeleihin. Peräti 88 pro-
senttia vastaajista (261 pelaajaa) vastusti
liigajumbon suoraa putoamista, ja vain
reilu kymmenen prosenttia (32 pelaajaa)
kannatti sitä.
. Kolme
kautta sitten joukkueelle ei paljon ruusuisempia näkymiä luvattu kuin nytkään,
mutta niin vain patapaidat väänsivät kevään 2006 finaaleissa tiukasti HPK:ta vastaan ja ottivat SM-hopeat.
VAASAN VERI
EI VAPISE
Selvästi joukosta erottui myös liigapelaajien suosikki alkavalle Mestis-kaudelle. No lehdistöhän meistä tässä on tehnyt
karsijakandidaattia koko kesän, joten ei
kai se ihme ole, että pelaajatkin noin äänestävät, kuittasi murskatuloksen Ässien
kokenut päävalmentaja Alpo Suhonen.
. Muut ovat tehneet kovia satsauksia, arvioi puolestaan Kärppä-pakki
Martti Järventie.
Toisaalta juuri Ässät on loistava esimerkki siitä, että ennakkokaavailut voivat
mennä joskus pahasti metsään. joukkueensa näkymiä.
. Sitten kun kausi käynnistyy
ja alkaa tapahtua, nähdään vähitellen,
missä oikeasti mennään. Mestiksessä ei yhdelläkään joukkueella
ole valmiutta nousta suoraan SM-liigaan.
Se paikka pitää ansaita karsintojen kautta.
N JARKKO LAITINEN
11
7. SaiPa ja TPS
ovat mielestäni kaksi muuta vahvaa ehdokasta karsijaksi, Tamminen jatkoi.
Mestiksen kakkossuosikiksi liigapelaajat
nostivat 32 äänellä KooKoon Kouvolasta,
ja kolmanneksi eniten ääniä keräsi TuTo
Turusta (19). Siinä päästäisiin taas eurooppalaiseen
palloiluperinteeseen, jossa sarjapaikat ratkaistaisiin urheilullisin perustein. Suhosen mukaan
mielipiteet ovat mielipiteitä, ja karsijat ovat selvillä vasta kun runkosarja on pelattu.
SM-liigan karsija
Mestiksen karsija
muut 12
(sis. Nuorten osuus joukkueestamme on suuri, ja opettelua riittää vielä,
mutta aineksia on varmasti entistä parempaan, laskeskeli viiden SM-kullan Kalle
Sahlstedt, joka yhdessä muun muassa Sami Kapasen ja Mika Strömbergin kanssa
on tuonut roppakaupalla kokemusta nuoreen joukkueeseen.
Ässien päätyminen karsijaäänestyksen
kärkeen johtuu monien mielestä juuri hiljaiselosta kesän siirtomarkkinoilla.
. Siinä mitataan
samalla, onko Mestis-joukkueen taso tarpeeksi kova liigapaikkaan, perusteli HPKhyökkääjä Jussi Makkonen tiivistäen samalla yleisen mielipiteen.
Ruotsin mallin mukainen karsintasarja,
jossa ylimmän sarjatason kaksi huonointa
pelaisi kaksinkertaisen sarjan alemman
tason neljää parasta vastaan, olisi monen
mieleen, eikä vähiten Sportin Juhani Tammisen:
Hänen pitää pystyä tekemään peliä siniviivalta ylivoimassa. Haluan ykkösketjuun peliä tekevän keskushyökkääjän,
joka pystyy voittamaan aloituksia. Reservin puute näyttääkin olevan joidenkin liigajoukkueiden ongelma.
Täytyy tietysti muistaa, että pelkkien pelaajapalkkioiden lisäksi joukkueelle tulee paljon muitakin kuluja. Hannu Jortikka rakensi joukkueet liigan suurimmalla ja pienimmällä budje
Maalivahdista kaikki lähtee
1-kenttä
-kenttä
ke ttä
tä ((880
(8
8 0 000 Euroa)
Euroa
u oa
a
H
annu Jortikalla on aina ollut erinomainen silmä
joukkueen rakentamisen suhteen. Kauden
aikana tulee aina loukkaantumisia ja korvaajia on pakko olla jokaiselle pelipaikalle. Esimerkkejä
tällaisesta pakista ovat Marko Kiprusoff ja Hannu Virta.
Näiden pelaajien lisäksi haluaisin ykköskenttään maaleja tekevän laitahyökkääjän, duunarilaiturin ja puolustuspeliin erikoistuneen puolustajan. Neloskenttään sen sijaan voi jo hakea nuoriakin pelaajia, joiden varaan seura pystyy rakentamaan tulevaisuuttaan.
Hyvässä joukkueessa pitää neljän kentän lisäksi olla reservissä riittävästi pelaajia. Meillä oli sellainen maalivahti Tepsissä keväällä 1999, kun Miikka Kiprusoff piti meitä lähes yksin pystyssä. Maalintekijäksi
ottaisin mielelläni Arto Javanaisen tai Mal Davisin kaltaisen hyökkääjän, duunarista paras esimerkki taas on Jere Lehtinen. Siihen hänellä on pitkällisen kokemuksensa ja laajan kontaktiverkkonsa ansiosta erinomaiset mahdollisuudet. Joukkueisiin ei kelpuutettu ulkomaalaisia pelaajia.
Koska pelaajien palkkoja ei Suomessa julkisteta, Jortikka joutui
arvioimaan yksittäisten pelaajien hinnat. Lisäksi
laaja ryhmä takaa sen, että kilpailu pelipaikoista säilyy kovana. Lehdessä emme kuitenkaan lähteneet
arvioimaan yksittäisten pelaajien hintoja, vaan tyydyimme kentällisen hinta-arvioon. Päätimmekin
tarjota hänelle haasteen kahden erikokoisilla budjeteilla varustetun joukkueen rakentamiseen.
Pyysimme Jortikkaa kokoamaan kotimaisista liigapelaajista
joukkueet ensinnäkin sillä oletusarvolla, että hänellä olisi käytössään SM-liigan suurimmat rahavarat (noin kolme miljoonaa
euroa), ja sitten myös sarjan tiukin budjetti (noin 1,6 miljoonaa). Jos joukkue haluaa tosissaan
menestyä kevään pudotuspeleissä, sillä on oltava sellainen maalivahti,
joka pystyy torjumaan sille voitot. Summat ovat luonnollisesti ohjeellisia.
Marko
Jantunen
Kristian
Kuusela
Jarkko
Immonen
Mikko
Mäenpää
Jukka
Laamanen
2-kenttä ((8
(840 000 Euroa))
Janne
Lahti
Juhamatti
Aaltonen
Jari
Viuhkola
Ilkka
Mikkola
Mikko
Jokela
NÄIN JORTIKKA LÄHTI JOUKKUEITA RAKENTAMAAN:
((4 000 Euroa)
Euroa
3-kenttä (465
?Lähtisin liikkeelle ykkösmaalivahdista. Menestystä hakevassa joukkueessa pitää olla kaksi pelaavaa kenttää, jotka pystyvät ratkaisuihin.
Kolmoskenttään hakisin sitten ensisijaisesti kokemusta. Hänen pitää pystyä torjumaan joukkueelle
voitto sellaisinakin iltoina, kun joukkue muuten pelaa heikommin.
Teemu
Maalivahdin jälkeen tärkeysjärjestyksessä seuraava pelaaja joukkueessani
Nurmi
on aina ykkössentteri. Puolustavasta pakista käyvät loistaviksi
esimerkeiksi Aki Berg tai Heikki Leime.
Hyvässä joukkueessa ei tietenkään riitä se, että on yksi hyvä kenttä. Jos mukaan laskettaisiin muun muassa ulkomaalaispelaajat, asunnot, autot ja eläkerahastot, kokonaissumma olisi aivan eri näköinen.?
Jonas
Enlund
Jori
Lehterä
Markus
Kankaanperä
Joonas
Lehtivuori
4-kenttä (420
((4 0 000 Euroa)
Euroa
Jari
Sailio
Aki
Uusikartano
Teemu
Normio
Joonas
Järvinen
Olli
Malmivaara
Maalivahdit
(200 000 Euroa))
livahdit ((20
Tuomas
Tarkki
Mika Järvinen
N JUSSI LEPPÄSYRJÄ
3
miljoona
n joukku
e
8. Kolmosen pitää mestarijoukkueessa pystyä pelaamaan tasollaan illasta toiseen vastustajan ykkös- tai kakkoskenttää
vastaan. TPS:ssa tällaisia klassisia ykkössenttereitä ovat olleet Saku Koivu, Kari Jalonen, Esa Keskinen ja
Kimmo Rintanen.
Seuraavaksi tärkein pelaaja joukkueessani on ykköskentän kiekollinen puolustaja. Hänen on pystyttävä rakentamaan peliä ja
voittamaan aloituksia sekä ylivoimalla että alivoimalla. Ei
riitä, että maalivahti on hyvä
tilla
e
1-kenttä
ke ttä
tä (480
((48
8 000 Euroa)
Euroa
u oa
a
Matias
Loppi
Ville
Vahalahti
Jouni
Virpiö
Ville
Lajunen
Petri
Kokko
2-kenttä (345
(3
(
000 Euroa))
Mika
Viinanen
Vili
Sopanen
Tuomas
Suominen
Aleksi
Holmberg
Simo
Mälkiä
000
3-kenttä (3
(
00 Euroa)
Euroa
(325
Marko
Anttila
Jarkko
Immonen
Roni
Andersson
Jesse
Jyrkkiö
Antti
Halonen
4
kenttä ((280 000 Euroa
Euroa)
4-kenttä
Nico
Aaltonen
Kim
Strömberg
Tomi
Sallinen
Mikael
Kurki
Mikko
Kalteva
Maalivahdit
(190 000
vahdit ((19
00 Euroa))
Hannu
Toivonen
Niko
Hovinen
1,6
miljoonan joukkue
19
Tapparan Gjunnujen
ujen Buffalon
yhdessä
ssä ottelussa palelin maalin
aalin suulla sitten
niin paljon, että maalivahdin
din ura tyssäsi
siihen.
n. Maalivahdit osasivat pelätä
hänen kutejaan, mutta paljon
hän vain osumia hankki vartioinnista huolimatta, Ojanen kehuu.
Javanainen pani kiekon verkkoon peräti 462 kertaa. Tapparan
40-vuotiaalla kapteenilla on
koossa ennen 19. Toisella
puolella
ella vaa?assa
oli työelämään
Janne Ojanen
Syntynyt: 9.4.1968
Pituus/paino: 189 cm/93 kiloa
Pelipaikka: keskushyökkääjä
Kätisyys: left
SM-liigassa: 834 ottelua, 108
play-off-peliä
Tehopisteitä: 779 ( 280 + 499 ).
Syötöt: SM-liigan ennätys 499
Muuta: 1. En sen kummemmin
jahtaa maaleja tai syöttöjä. Hän oli armoitettu maalintekijä, jolla oli kova ja tarkka laukaus. Sveitsin visi
Luganossa jäi yhden
mittaiseksi,
ottelun mitt
JATKOPÄÄTÖS
OPÄÄTÖS
VAATII LISÄAIKAA
Viimee kauden jälkeen
Jannee Ojanen mietti
pitkään
än uransa jatkoa.
Hän jopa pyysi Tapparalta lisäaikaa saadakseen ajatuksensa selkeiksi..
. Toista kertaa
en halunnut
alunnut mennä
palelemaan.
emaan. juhlasyötön hetki on ennen kuin tehopörssin ykköspaikka on totta.
Arto Javanainen ohitti Hagmanin pörssikärjessä kaudella 1992?
93, ja on pitänyt ykköspaikkaa yli
15 vuotta. Se auttaa konkariaki
mukana. Kahvaaminen ja roi
kitkemään
nen on onnistuttu kitk
konkariakin pysypois. Pelaan joukkueelle ja toivon,
että muutkin tapparalaiset tekevät samoin. Ruots
mukava paikka, mutta lasten
pakotti ajattekoulunkäynti pakott
lemaan Suomea ja Tappavisiitti HC
raa. Teppo nousi
ousi samaan aikaan SMliigajoukkueeseen
oukkueeseen ja olisi
myös saanut huikean määrän
liigapelejä
elejä ellei olisi siirtynyt
NHL:ään,
ään, muistuttaa Ojanen, joka ensimmäisellä liigakaudellaan
udellaan pelasi kolme
ottelua.
ua.
PELI MUUTTUNUT
HYVÄÄN SUUNTAAN
Viime vuosina liigaki
liigakiekkoilu
muuttunut
on Ojasen mielestä muu
hyökkäävämmäksi.
roikkumi. Janne Ojanen nousee kaikkien aikojen pistepörssin kärkeen
Javan selkä
näkyy jo
Janne Ojanen on SM-liigassa
tehtaillut tehopisteitä niin ahkerasti 18 liigakauden aikana, että
hän kaiken todennäköisyyden
mukaan ottaa kaikkien aikojen
pistepörssin ykköspaikan jo ennen joulutaukoa. Vilkkaitten
Vilk
kavereiden seassa
on
sea
mukava pyöriä,
pyöri eikä
se musiikkikaan
musiikkikaa ihan
vieraalta kuulosta.
Jos
kuulo
touhu olisi ollut vastenmielistä, niin olisin
siiroli
tynyt jo sivuun, Ojanen
painottaa.
myös Janne Ojasen
kohdalla.
alla.
. Olen keskushyökkääjänä järjestelijä ja se
näkyy sitten jäälläkin. Hän pelasi urallaan 17 kautta sekä Ässissä
että TPS:ssä.
Ojasen luvuista jo näkee, että
hänen ylivertaisuutensa johtuu
syötöistä. Minusta
piti
alunperin
perin tulla maalivahti.
ti. NHL oli hieno koke
Ruotsikin oli
opin siellä paljon. Nyt
meitä
ä on enää Teppo Numminen ja
a minä tahkoamassa. Jotenkin se
vain istuu hyvin luonteeseeni ja
pelityyliini.
Nyt Ojasella on SM-liigassa
koossa 499 syöttöä ja 500. Siirryin
hyökkääjäksi,
kääjäksi, enkä
ole päätöstä
äätöstä katunut,
Ojanen
en vakuuttaa.
Ojanen
anen nousi jo
17-vuotiaana
uotiaana Tapparan
SM-liigajoukkueeseen.
igajoukkueeseen. Sitä
ennen
n hän oli usean muun
Tapparan
aran vuonna 1968 syntyneen pojan kanssa hankkinut
SM-kultaa
ultaa melkeinpä kaikkina
juniorivuosinaan.
rivuosinaan.
. kautensa alkua
779 pistettä, kun Arto Javanaisen liigaennätys on 792 pistettä.
Ojanen on tehnyt urallaan 280
maalia ja antanut 499 syöttöä.
Kun hän on pelannut kaikkiaan
834 runkosarjan ottelua, niin on
helppo ynnätä, että vastaavalla
tahdilla puuttuvat 13 pistettä tulevat aika nopsaan.
Ovelana syöttäjänä ja erinomaisena aloittajana tunnettu
Tapparan ikoni ei kuitenkaan halua sen kummemmin pohtia
väistämättä tulevaa juhlahetkeä.
. Hän ohitti viime kaudella Matti Hagmanin syöttöennätyksen ja lisää eroa kärjessä.
. Ojanen miettii.
uransa aiOjanen on pelannut ur
kana myös kahteen otteeseen
ot
riNHL:n New Jersey Devilsin
Devi
pääsarjassa
veissä sekä Ruotsin pää
Malmö IF:ssä.
kokemus ja
. Pidän siitä, että saa järjestää
kavereille tekopaikkoja. Ennätys tulee, jos on
tullakseen. Kun Ojanen ohittaa
Javanaisen, hän pysyy kärjessä
vuosikausia , sillä lähin uhkaaja
aktiivipelaajista on parhaat päivänsä jo nähnyt 39-vuotias Petri
Varis (236+297=533), joka ei
Ojasta koskaan saavuta.
PALELI
MAALISSA
Joskus sattumalla on oma osuutensa uran kehitykseen, niin
10
SM-liigan pistepörssissä
pistepörssis Ojanen oli kymmenes komeilla
k
luvuilla 17+35=52.
Tapparan pelaajista
pelaajist edelle
meni vain yhden pinnan
enemmän koonnut
koonnu Timo
Koskela.
Janne Ojanen voisi
ikänsä puolesta olla
ol nuorimpien Tapparan pelaajien isä.
. Se oli huippuikäluokka. Kokemään vauhdissa mukana
tietyn pemus on myös tuonut tie
sijoittua oilisilmän. Viime kauden
kun loukkasin heti jalkani, Ojanen muistelee.
Ojanen on kaikkien muiden
meriittien lisäksi ainoa suomalainen kiekkoilija, joka on voittanut kaksi MM-kultaa, ensin
nuorten MM-kisoissa 1987 ja sitten Curre Lindströmin legendaarisessa Leijonamiehistössä
Tukholman MM-kisoissa vuonna
1995.
PEKKA SEPPÄNEN. Olen viihtynyt
viihtyny nuorten kavereiden jo
joukossa
hienosti ja olenkin
o
heille tavallaan
tavallaa isähahmo. Tuskin sellaistakaan tilannetta tulee,
että muut alkavat vain pelata tilanteita minulle.
JAVANAINEN
SAA KEHUJA
Ojanen pelasi aikanaan paljon
myös Arto Javanaista vastaan.
. Sitä osaa sijoit
kein. ottelu SM-liigassa
8.12.1985 Tappara - Ässät
NHL-varaus New Jersey Devils 1986
numerolla 45
Saavutukset:
Kolme SM-kultaa, kaksi SM-hopeaa
ja yksi SM-pronssi
Olympiahopea ja -pronssia,
MM-kulta ja hopea, 205 A-maaottelua
siirtyminen ja perheen tarpeet.
Vaimo on joutunut vuosikausia
olemaan kolmen urheilua harrastavan lapsen kuskina. Kesäisin
onneksi minullekin on jäänyt aikaa seurata jälkipolven touhuja.
Vaimon mukanaolo näissä kuljetustalkoissa on pitänyt minut
mukana liigakuvioissa.
Jatkamispäätöstä osaltaan helpotti varmasti myös se, että Ojanen kuuluu edelleen joukkueensa avainpelaajiin. Sain
ain niin paljon
myönteisiä
nteisiä signaaleja
eri tahoilta,
ahoilta, että
päädyin
jatkayin
maan.
n
Ei tässä tarvitse Firenzen aurinkoon
lähteä, alakerran loistevalot ja
tarkistus päivänvalossa, sanoo
mies, joka aloitti maskimaalauksensa vuonna 1996, ja töitä on
riittänyt.
. Kertoohan
se samalla myös jotain käyttäjänsä persoonasta.
. Erikoisimpia taitaa olla vessanpönttöön piirretty hain kita,
nauraa Salo.
. Se on vähän kuin kuulakärkikynä, jossa on suutinneula ja
pieni paineilmasäiliö, kuvaa Salo.
Työtehtävät ovat yleensä aika
arkisia, mutta joskus tulee jotain
uskomatonta.
. ARI STENIUS
11. Se oli kiireinen tilaus ja siinä
oli varmasti joku tärkeä jujunsa,
sanoo Salo, mutta huuhtelee hymyllä loput kysymykset.
. Kärpissä Koivisto tuskin TuTomaskiaan saa pitää.
Tapparan pronssiin viime keväänä ?pettynyt. Ajattelin, että on
hieno olla mukana tuossa, vaikkakin vain tällä pienellä tavalla,
hymyilee Salo.
Salo seuraa muidenkin tekemisiä ja suosikkimaski on tiedossa.
. Seuroilla voi olla sopimus maskin
20
ja mäkihyppääjät. Niklas Bäckströmillä oli
muutama kausi sitten hieno
maski. Ensin maalailin paikallisille
junioreille, ja siitä sitten hiljalleen on kysyntä kasvanut. Liigajoukkueista aloite tulee yleensä
seuralta tai yksittäiseltä maalivahdilta, kertoo Salo.
. Joo, kellarissa maalaan. Salo on onnellinen ja ylpeä etenkin siitä, että
formulaveneiden maailmanmestari Sami Seliö ajaa hänen maalaamassaan kypärässä.
. Kärppien musta ja keltainen on hyvä yhdistelmä ja
liekit sopivat siihen, kehuu Salo, joka sai ensimmäisenä ja tällä hetkellä ainoana Itec-maskien sertifikaatin Pohjois-Amerikasta.
Pertti Salo on ylpeä erityisesti siitä, että on saanut maalattavakseen formulaveneiden maailmanmestarin Sami Seliön kypärän, jonka hienosäätö tehtiin tarkkuutta vaativalla kynäruiskulla.
mainoksesta, ja seuran logo on
aika varmasti useimmissa maskeissa, tietää Salo.
TPS:n maalivahdilla Alexander Salakilla oli tilausta tehdes-
sään oma, eikä niinkään vaatimaton ideansa.
. Sen tietää forssalainen Tappara-kannattaja Pertti
Salo, erikoismaalari, jonka käsien jälkeä voi ihailla jääkiekon
SM-liigassa ainakin Turun Palloseuran, Lahden Pelicansin ja Porin Ässien veskareitten maskeissa.
Mestiksessä TuTon maalivahdin maski on tuttua työtä Salolle.
Hänen käden jälkensä näkyy
mm. Usein tilaajalla on itsellään
valmiina joku idea ja siitä sitten
lähdetään kehittelemään. Siitä elokuvasta, sanoo Salo ja myöntää mas-
kin lopullisen hienouden olevan
aina katsojan silmässä.
Salon ja muiden kypärämaalarien kohderyhmää ovat jääkiekkomaalivahdit, moottoriurheilijat
Kypärämaalarin työkaluina ovat
erilaiset ruiskut, ja tarkin työ tehdään kynäruiskulla.
. mies maalaa
maskeja alakerran pajassaan.
. Kärppiin siirtyneen Petri
Koiviston viime kauden maskissa. Se oli Alexander the Great,
Aleksanteri Suuri. Petri Koivisto, TuTo 2007-2008
Bernd Brückler, Blues 2007- 2008
Maalari
maalaa
kypärää
Jani Hurme, Malmö Redhawks 2007-2008
...ja kannattaa Tapparaa
PsArt
Jääkiekkomaalivahtien maskeissa on eroa. Tuntui tosi hyvältä, kun Sami
voitti maailmanmestaruuden.
Tuli oikein pikkupoikamainen ja
innostunut olo, kun Sami tuuletti ruutulipulla. Jani Hurmeelle (Malmö) olen
tehnyt pitkään maalaukset, sanoo Pertti.
HAIN KITA
VESSANPÖNTÖSSÄ
MAISEMATAULUA
EI MASKIIN SAA
Maskiin ei voi maisemataulua
piirtää, mutta jotain juonta voi
aina kehittää maalivahdin työvälinettä elävöittämään
Seison
tolppien välissä ihmeissäni ja
ajattelin, että tuo kaverihan on
hullu.
Tulevalla SM-liigakaudella Itävallan maajoukkuemolari on
taas Bluesin tärkeimpiä pelaajia.
Vaikka Bluesin menestys on nyt
tärkeintä, niin 26-vuotias Brückler toivoo vielä jonain päivänä
saavansa tilaisuuden näyttää todelliset kyntensä NHL:ssä.
. Suomalaiset puolustajat tykkäävät heittäytyä laukausten
eteen. Se on miinuksena, että tulee niin paljon
poissaolopäiviä kotoa, Tarkki pohtii.
Niin, tässä on taustalla se ikuinen kullankaipuu, Tarkin kulta,
kihlattu Saija Sirviö on oululainen.
Kärppien koti Oulu on Tuomas
Tarkinkin kultamaa.
Heikkoudet:
Monen runkopelaajan lähteminen.
Uusi päävalmentaja Matti Alatalo
suuri kysymysmerkki.
TS-arvio:
Sijat 4.?8.
NARI STENIUS
Kulttuurisokki iski itävaltalaiseen Espoossa
Blues
Päävalmentaja
Petri Matikainen
Maalivahdit
Bernd Brückler
Mikko Koskinen
26 187/87
20 200/87
L
L
Puolustajat
Juha Gustafsson
Santeri Heiskanen
Miika Huczkowski
Mikael Kurki
Joonas Rönnberg
Dale Clarke
Rami Alanko
Ville Lajunen
Ismo Kuoppala
Petri Kokko
29
31
26
21
25
30
32
20
33
33
188/90
179/77
183/87
179/85
192/99
188/86
185/84
184/84
180/82
180/85
L
R
L
L
L
R
R
R
L
L
Hyökkääjät
Matti Uusivirta
Joni Töykkälä
Petri Lammassaari
Patrik Lostedt
Juuso Puustinen
Erkki Rajamäki
Sami Ryhänen
Jani Lajunen
Ryan Keller
Jari Tolsa
Jaakko Uhlbäck
Stefan Öhman
Ben Eaves
Camilo Miettinen
Tomi Sallinen
Sami Blomqvist
Jere Sallinen
Toni Kähkönen
T Ståhlhammar
23
24
23
27
20
29
28
18
24
27
30
32
26
22
19
18
17
21
20
190/88
183/84
176/76
179/86
187/85
187/98
177/83
185/75
178/84
185/85
187/94
181/90
173/82
177/81
185/78
173/74
183/83
182/85
176/77
R
L
R
L
R
L
L
L
R
L
L
L
R
L
L
L
L
L
L
Kotikaupunki: Espoo
Perustettu: 1984
Kotiareena: Espoon Areena (6 875)
Kotisivu: www.blues.fi
Kausibudjetti: 7,0 milj euroa
Pelaajabudjetti: 2,3 milj euroa
Menestystavoite : mitaliottelut
Katsojatavoite: 5 000
12
Kesällä 2006 maalivahti Tuomas
Tarkki oli vailla seuraa tai tarkkaa
suunnitelmaa tulevan kauden
työpaikasta. Hyvin olen viihtynyt, kaukalossa ja vapaa-aikana, myöntää
Tarkki, joka on molempien kausien päätteeksi pokannut liigakultaa.
Ensimmäisellä kaudella tuli bonuksena liigan parhaan maalivahdin titteli ja viime keväänä playoffien parhaan pelaajan pokaali.
. Taloudelliset
resurssit sallivat
kauden aikana
muutoksia joukkueen kokoonpanoon.
Menestysjoukkue kokee aina
verenvaihtonsa. Seura on mukavaa ja varmasti
joukkuehenki on siksikin vahva,
kun matkustamme ja vietämme
paljon aikaa yhdessä. Maalivahtiin ei asia vaikuta
ehkä niin paljon, mutta innokkain mielin odotan kautta. pomppi
kiekkojen eteen Brücklerin mielestä aivan liian paljon.
. Paakkolanvaara
Toni Koivisto
Tomi Pekkala
Jari Viuhkola
Vesa Viitakoski
Antti Aarnio
J. Pelityyli erittäin kuluttava.
TS-arvio:
Sijat 1.?3.. En näe
syytä huoleen ja meillä on mahdollisuus voittaa kaikki kilpailut
mihin osallistumme, vakuuttaa
raumalaislähtöinen maalivahti.
Tämän kauden muutokset eivät
jääneet pelimiehiin, päävalmentaja Kari Jalonen lähti ja Matti
Alatalo tuli.
. Siihen en keksinyt enää mitään muuta sanottavaa takaisin,
kuin että ok. Pohjois-Amerikassa
pelaajat eivät hypi kiekon eteen
Mitalit
SM-liigassa
0
1
0
Pistekärki 07?08
Keller 22+22=44
Öhman 12+27=39
Viitaluoma
15+23=38
Vahvuudet:
Viime kauden supermenestys on
nostanut itseluottamuksen korkealle.
Nuoret pelaajat
vuotta vanhempia.
Hyvät ulkomaalaispelaajat.
niin paljon, koska he säästävät
itseään pitkälle kaudelle, mutta
Suomessa puolustajat tekevät sitä jatkuvasti pyynnöistäni huolimatta, Brückler selvittää.
Brückler kertoo tilanteen korostuneen, kun jäällä oli Bluesikoni Arto Laatikainen. Tutuilla nurkilla oli
torjuntaa ja kutsu Ouluun oli yllätys, mutta seuraus on tuhkimotarina vailla vertaa.
193-senttinen hujoppi valloitti
Kärppien fanit avoimella ja hymyilevällä olemuksellaan, mutta
kriittinen Raksilan yleisö ei ollut
täysin varma tulijasta. Sanoin Laatikaiselle siitä
useasti ja pyysin häntä lopettamaan kiekkojen torjumisen. parin
vuoden takaista Ouluun tuloaan.
Nyt voi sanoa, että molemminpuolinen kiinnostus muuttui vahvaksi liitoksi, jossa kumpikin (Kärpät ja Tarkki) kiittää luottamuksesta.
. En ikinä unohda sitä hetkeä,
kun ensimmäisen kerran astuin
Bluesin pukukoppiin ennen peliä. Siellä oli niin hiljaista, ettei
pienintäkään ääntä kuulunut.
Kaikki pelaajat olivat omissa
oloissaan. Bluesin pukukoppi olikin
todellinen kulttuurisokki. Omat
testitulokseni ovat kaikki parantuneet, joten toiveissa on kehityksen jatkuminen, sanoo Tarkki.
Kaudesta tulee kiireinen.
. Kun
pääsimme jäälle, niin siellähän
sitten suomalaispelaajilla oli
kauhea vauhti päällä, hän kertoo
naurun säestyksellä.
Myös kaukalon puolella Brücklerillä on ollut paljon totuttelemista, varsinkin Bluesin puolustajien uhrautuvan pelityylin
vuoksi.
. Haastavaan paikkaan tulin.
Halusin tehdä parhaani, että saisin jäädä, kertaa ?Taake. Mestarien
liiga ja oma liiga tietävät meille
pohjoisen seurana paljon matkustamista.
Tarkki ei kuitenkaan sure matkustamista seuran vuoksi.
. Kärpät
Oulusta tuli Tuomas Tarkin kultamaa
Päävalmentaja
Matti Alatalo
Maalivahdit
Tuomas Tarkki
Petri Koivisto
Antti Rautiola
28 193/93
21 175/75
20 186/81
L
L
L
Puolustajat
Oskari Korpikari
Antti Ylönen
Atte Ohtamaa
Ilkka Mikkola
Matti Koistinen
Juho Jokinen
Toni Kirén
O-P Grönholm
Joni Liljeblad
Martti Järventie
24
24
20
29
22
22
24
26
18
32
188/90
173/84
188/88
181/89
181/88
188/89
185/83
180/91
182/80
182/84
L
L
L
L
L
L
L
L
L
L
Hyökkääjät
Teemu Normio
Veikko Karppinen
Jonas Andersson
Timo Kuuluvainen
Kristian Kuusela
Mikko Alikoski
Juho Keränen
T. Tänään on helppo sanoa, että saimme hyvän monivuotisen huippuvahdin, kehuu Kärppien toimitusjohtaja Juha Junno.
. Lopulta Laatikainen sanoi minulle
jotain, mitä en ollut koskaan
uskonut kuulevani. Pelaajia lähtee ja
uusia tulee tilalle. Olimme monin tavoin voittajia. Paljon
jääaikaa saanut ?Lada. Haluaisin saada kunnon tilaisuuden taistella NHL-maalivahdin paikasta. Sitten luistelin hiljaa takaisin maalille. Menestys tuo itseluottamusta.
Tietää, että pystyy pelaamaan ja
hoitamaan homman, sanoo Tarkki
kahden kauden tuomista eväistä.
Espoon Bluesin jääkiekkojoukkueen maalivahti Bernd Brückler oli viime kaudella hopeaa
voittaneen espoolaisseuran tärkeimpiä tukipilareita. Minun aikanani Kärpissä on
porukka aina vaihtunut. euroa
Menestystavoite: mitalipelit
Yleisötavoite: 5 800 per ottelu
Mitalit
SM-liigassa
5
2
5
Pistekärki 07?08
Pesonen 34+44=78
Hyvönen 24+42=66
Bros 25+28=53
Vahvuudet:
Voittamisen kulttuuri viime vuosina
SM-liigan parasta
tasoa. AHL:ssä pelatessani pukukopissa oli aina kauhea sähinä
päällä ennen ottelua, kun pelaajat psyykkasivat toisiaan valmiiksi. Aaltonen
Daniel Corso
28
22
27
24
25
22
23
25
25
19
28
37
27
23
30
187/95
183/84
190/96
184/90
174/80
171/86
175/80
189/82
184/86
181/91
183/91
189/96
173/89
183/81
175/84
L
L
L
L
R
L
R
L
L
L
L
L
L
R
L
Kotikaupunki: Oulu
Perustettu: 1946
Kotiareena: Raksila (6 614)
Kotisivu: www.oulunkarpat.fi
Kausibudjetti: 8,4 milj. Vuoden
2006 tammikuussa Bluesiin ensi
kertaa saapuneen itävaltalaisen
sopeutuminen suomalaiseen jääkiekkoon on vaatinut aikansa.
Sympaattisen oloinen Brückler
elehtii Bluesin kotiareenan uumenissa kuin teatterinäyttelijä
konsanaan, kun hän kuvailee
saapumistaan Espooseen Pohjois-Amerikasta.
. Keväällä Kärpistä lähti käytännössä kaksi ensimmäistä kentällistä.
. Luvassa on mielenkiintoinen
kausi ja pelejä riittää. Emme tienneet sitä silloin,
mutta meillä oli hyvä tunne. En pidä siitä, koska haluan nähdä kiekon tulevan ja torjua sen itse. Ihmettelin todella, että oliko tämä joukkue valmis pelaamaan jääkiekkoa, Brückler
pyörittelee päätään.
. Täytettävät
saappaat olivat isot, sillä oululaisseura oli nojannut Niklas Bäckströmiin kuin seinään neljä edellistä kautta.
. Hän otti
minua olkapäästä kiinni ja ehdotti, että jos veto on rannelaukaus, hän torjuu, ja jos taas kyseessä on lyöntilaukaus, minä
torjun.
. Olen valmis vielä
yrittämään sitä, jos tilaisuus tulee eteen.
NMIKKO KORVENKARI
Heikkoudet:
Kestääkö nuori
joukkue kovat odotukset. euroa
Pelaajabudjetti: 3,0 milj
Onneksi (Suomen jääkiekkoliiton puheenjohtaja) Kalervo Kummolalta löytyi niin paljon laajakatseista
ymmärrystä, että hän tajusi virheen. Sellaisen järjestelmän, joka
tappaa unelmia, pitäisi miettiä
todella tarkasti, miksi se edes on
olemassa, Tamminen sanoo.
Juhani Tammisen johtamalla Sportilla on tavoitteenaan Mestiksen voitto ja nousu karsinnan kautta SM-liigaan.
SM-liigan playout
SM-liigan runkosarjassa sijoille 11?14
sijoittuvat joukkueet pelaavat ns. Rankkaahan se tietysti
on, mutta se nyt vain on tämän
homman . ja la 7.3.
- Välierät ma 9.3., ke 11.3., pe 13.3. ja
ma 16.3.
- Loppuottelut ke 18.3., pe 20.3., la 21.3. Kilpailu mestaruudesta tulee
olemaan kova, kun panokset
ovat nyt taas oikeat. Meidän ainoa tavoitteemme
Vaasassa on pelata tämän sarjan
voitosta ja kauden päätteeksi liigakarsinnassa. playout-sarjat, joissa
pelataan paras viidestä -menetelmällä siitä, mikä joukkue
joutuu Mestiksen voittajan kanssa liigakarsintaan.
Otteluparit ovat 11.-14. Junioreilla pitää olla
esikuvia omassa kaupungissa. Mestisjoukkueella sen sijaan ei ole mitään hävittävää; sillä on pelkästään
mahdollisuuksia ja unelmia.
Sportin pahimmiksi kilpailijoiksi Mestiksessä tulevalla kaudella Tamminen veikkaa vanhoja
tuttuja nimiä: TuToa, Mikkelin
Jukureita, KooKoota Kouvolasta
ja Kajaanin Hokkia.
. Tammisen mukaan kilpailun on kuitenkin oltava armottomuudesta huolimatta
avointa.
. Suljettu
liiga uhkasi näivettää koko jääkiekon.
. Jotenkin sopivaa
onkin se, että karsintojen palauttamisen kovaäänisin esitaistelija,
Juhani Tamminen, johtaa vaasalaisjoukkoja kohti liigaa juuri
tällä historiallisella hetkellä.
. 09.04. He eivät ole tehneet töitään hyvin.
. ja 4.-5. ja 12.-13.
Pelipäivät
- 1. ja tarvittaessa la 14.3. Karsinnat pelataan paras seitsemästä -järjestelmällä.
Kotietu on SM-liigajoukkueella.
La ........28.03.
Ti.........31.03.
To........02.04.
La ........04.04.
Ti..... Ainoastaan minä, Kirkkonummen Salamien Ari Mennander ja Kiekko-Vantaan Kalevi
Helppolainen uskalsimme lähteä siihen taisteluun, Tamminen
toteaa tyylilleen ominaisen itsevarmasti.
. (Tarvittaessa)
To.... (paras
viidestä).
Välieriin päässeistä runkosarjassa parhaiten sijoittunut kohtaa runkosarjassa heikoimmin sijoittuneen ja toiseksi paras
kohtaa toiseksi heikoimman, loppuotteluun kolmella voitolla.
Mestiksen mestaruuteen tarvitaan kolme voittoa.
Välierien hävinneet joukkueet pelaavat Mestiksen pronssista.
Pelipäivät
- Puolivälierät (paras viidestä) la 28.2., ma 2.3., ke 4.3. ja la 14.3.
- 2. Jos
näin ei ole, hukkaamme lahjakkuuksia muihin lajeihin.
. Jos liigaseura putoaa, on
pomminvarmaa, että sen puheenjohtaja, valmentaja ja manageri saavat potkut. Halusimme
palauttaa SM-liigan, Mestiksen ja
maajoukkueen välisen luonnollisen yhteyden.
. Kaikki sen alapuolella olisi meille pettymys, Tamminen sanoo.
LAJIN SISÄLLÄ PITÄÄ
OLLA LUONTAISTA KILPAILUA
Hänen mukaansa liigan sulkeminen uhkasi tappaa koko lajin
Suomesta.
. (Tarvittaessa)
Liigakarsinnan mahdollisesti voittavalla Mestisjoukkueella on mahdollisuus lunastaa liigaosake
SM-liigan ja Jääkiekkoliiton sopimalla kauppahinnalla.
N JUSSI LEPPÄSYRJÄ
Mestiksen playoffs
Pelataan Mestiksen runkosarjan
kahdeksan parhaan joukkueen kesken.
Joukkueparit puolivälierissä 1.-8., 2.-7., 3.-6. ja tarvittaessa pe 6.3. Käytännössä se tietäisi seuralle tulojen romahtamista ja konkurssikin olisi
lähellä. 11.04. Meillä oli yksi ainoa tavoite:
saada ovet liigaan auki hintaan
mihin hyvänsä. kierros (paras viidestä, häviäjät toiselle kierrokselle):
la 7.3., ma 9.3., ti 10.3., to 12.3. Voittaja liigakarsintaan.
TS/JV
6
13. Taistelimme liigajoukkueiden härskiä, lyhytnäköistä ja itsekästä toimintaa vastaan kaikin voimin. Nostan ?Kalelle. (Tarvittaessa)
La .... Väitän, että budjeteilla ei ole
keväällä kovinkaan suurta väliä.
Liigaseuran osalta nähdään nyt
se tilanne, missä suomalainen
valmentaja ei perinteisesti ole
kovin hyvä: tappiokierteen katkaiseminen.
. Ei jääkiekko voi keskittyä
vain Helsinkiin, Turkuun ja Tampereelle. Kilpailu pitää varpaillaan ja
kehittää. ja ke 25.3.
Liigakarsinta (paras seitsemästä)
Mestiksen mestari kohtaa SM-Liigan viimeisen joukkueen SM-Liigan karsinnoissa. urheilun . kierros (paras viidestä, häviäjä liigakarsintaan):
ti 17.3., to 19.3., la 21.3., ma 23.3. Muuten oskarosalat,
jannepesoset ja ollijokiset jäävät
löytymättä. ja ke 25.3. Mikään laji ei voi kehittyä,
ellei sen sisällä ole luontaista kilpailua ja vaihtuvuutta. Ei pelata
enää vain pahviviiristä hallin
kattoon.
. Liigan sulkeminen oli idioottimainen päätös. siitä hattua; ei taatusti ollut helppo
myöntää, että sulkemispäätös oli
väärä, Tamminen sanoo.
KILPAILU PITÄÄ
HEREILLÄ
Liigasta putoaminen olisi liigaseuralle kova paikka. Ja niin sen
pitää ollakin. Olin yksi kolmesta vahvasta
miehestä, jotka taistelivat vuosikaudet liigan avaamisen puolesta. Tamminen uskoo kuitenkin,ettei tasoero kaukalossa ole keväällä niin suuri
kuin pelaajabudjettien luvut
osoittavat.
. 07.04. Kun liigajoukkue ensin on
hävinnyt muutaman playoutkierroksen ja joutuu mestisjoukkuetta vastaan, sillä on taatusti
pää aivan jumissa. ja tarvittaessa
ma 23.3. Nyt sen unelma tapettiin. nimi. Jos
ei kestä kilpailun tuomaa painetta, pitää miettiä alanvaihtoa,
Tamminen laukoo.
Liigaseurat operoivat moninkertaisilla budjeteilla mestisjoukkueisiin nähden. TuTo olisi noussut viime
vuonna, jos olisi saanut mahdollisuuden. Kilpailutilanne palaa keväällä SM-liigan ja Mestiksen välille
Vaasan Sport satsaa nousuun
Arto Takala
E
nsi keväänä SM-liigassa
nähdään muutaman vuoden tauon jälkeen jotain
uutta: karsintapelit, joissa liigajoukkue voi pudota Mestikseen.
Etujoukoissa Mestiksestä ylöspäin on kurottamassa nousuun
jo usean vuoden ajan satsannut
Vaasan Sport
Kun joukkue pysyy kasassa, menestymismahdollisuudet kasvavat huomattavasti, tietää Niukkanen.
TIE SM-LIIGAAN ON
MIELETTÖMÄN KOVA
Petri Niukkasella ei ole paineita, vaikka
edessä on ensimmäinen kausi TuTon
päävalmentajana.
tystä ja se resepti on käyttökelpoinen edelleen. Mielenkiinnolla seuraan,
miten uusittu seurajohto on onnistunut työssään.
Remember: there?s a
winning and there?s a
misery!
N ISMO LEHKONEN
7. Keski-Suomen JYP on
villillä arvauksella neljän parhaan joukossa ja KalPan minimitavoite on päästä kahdeksan parhaan
joukkoon.
Eli neljän parhaan joukkoon on tunkemassa 10
joukkuetta ja kahdeksan joukkoon 14. Meillä on jo pitkään tajuttu
ja sisäistetty lihashuollon merkitys. Jos tavoitteemme täyttyy, sen jälkeen lopullista
maalia voi tarkentaa tilanteen
mukaan, sanoo Niukkanen.
Mukavasti menneet harjoitusottelut ovat lujittaneet ryhmän
itseluottamusta. toiset isolla, toiset pienemmällä
riskillä. Väittäisin,
että viime kaudella meidän joukkueemme oli ehkäpä koko sarjan
tervein. Tilannetta ei
kuitenkaan jääty haikailemaan
vaan uusi ryhmä rakennettiin
heti kevään ja kesän mittaan.
Uusi päävalmentaja Petri Niukkanen on tyytyväinen rakennustyöhönsä.
. Paljon
miehiä lähti mutta hyviä pelaajia tuli tilalle aukkoja paikkaamaan. Nyt sarjan voitolla on jotakin panosta.
. Tavoitteemme on selvitä
neljän parhaan joukkoon. Ylimmälle tasolle ei voi nousta sattumalta. Ari-Matti Ruuska
Elämme
mielenkiintoisia aikoja
SM-liiga tulee olemaan poikkeuksellisen tasainen
alkavalla kaudella.
Mestaruus tuntuisi olevan jaossa aika monelle
joukkueelle. Haluan uskoa, että jokaisella pelaajalla
löytyy sisältään unelma pelata juuri jonkun tietyn
joukkueen puolesta.
Tätä unelmaa lähdin nyt toteuttamaan kasvattajaseuraani. Herkkuna pohjalla liigakarsinnat, vihdoin ja viimein!
Mestisjoukkueista tietyt joukkueet odotetusti satsaavat nousuun . Neljä voittoa liigajoukkueesta olisi melkoinen temppu.
. Mielestäni tuollainen tavoitehaarukka on sopivan väljä. Toteutamme vanhaa kaavaa
mutta sanoisinko, että hieman
vapaammin, sanoo Niukkanen.
PUOLUSTUSALUEELLA
PITÄÄ OLLA HEREILLÄ
Vapaus ei tarkoita kuitenkaan kurittomuutta. Nimistä Niukkanen nostaa esiin HPK:sta TuToon tulleen
liukasliikkeisen Sami Lähteenmäen ja jo viime vuonna hyviä
otteita esittäneen Antti Pusan.
Maalivahti Juho Santanen on
puolustuksen viimeinen lukko.
Niukkasen TuTo pelaa hyvin
pitkälti samanlaista jääkiekkoa
kuin Ismo Lehkosenkin TuTo.
Pieniä viilauksia on kuitenkin
tehty. Joukkueen systeemien muuttamiseen ei ole mitään syytä.
Ikan konsteilla on tullut menes-
14
pienille kivuille ja kolotuksille
voi antaa lähtöpassit. Tavoitteena voittaa mestaruudet SM-liigassa, A-, B- ja C- junioreissa samalla kaudella.
Jos ei tällä kaudella, niin sitten seuraavalla tai sitä
seuraavalla kaudella.
Huimat on tavoitteet, mahdollisuudet on, toiminnan laatu ratkaisee.
TuTon valmennusportaassa korostetaan sitä, että
omalla puolustusalueella pitää olla koko ajan hereillä.
TuTo loi nahkansa
uuteen yritykseen
V
iime kevään Mestiksen
voittaneen TuTon edustusjoukkue koki melkoisen muodonmuutoksen alkavalle
kaudelle, kun peräti 11 pelaajaa
muutti maisemaa. Uusia vastuun
kantajia on ilmaantunut yllin
kyllin. Ja vain yhdellä joukkueella on oikeat vastaukset kauden jälkeen.
Satsaukset ja tavoitteet ovat monessa paikassa kovat (realistiset?), paineet kohdistuvat seurajohtoon,
valmennukseen ja pelaajiin. Viimevuotinen joukkue olisi pitänyt
lyödä lukkoon jo
marraskuussa, koska joulukuussa olivat jo liigajoukkueet
haaskalla.
Kun joukkue pärjää
niin yksilöt alkavat aina
kiinnostaa ja näin kävi
tällä kertaa TuTolle. Turhia vammoja voi kuitenkin välttää aivan
yksinkertaisinkin konstein.
. Meidän pojillamme on tavoitteena SM-liiga, tavalla tai toisella. Varsinkin omalla puolustusalueella
pitää olla tarkkana ja hereillä.
Tärkeä tekijä menestykseen on
myös joukkueen pysyminen ehjänä. Kun ei lintsaa venyttelyistä,
se maksaa itsensä takaisin. Ensimmäinen vuosi päävalmentajana ei kuitenkaan tuonut hänelle paineita.
N SAKARI ITÄLÄ
SM-LIIGA
Pohjoinen ei taida näytöstyyliin viedä mestaruutta,
pääkaupunkiseudulla on tasaista, länsirannikolla
TPS tuntuisi vahvimmalta ja patapaitoja veikataan
liigakarsintaan. Pääperiaatteena on,
ettei kiekkoa saa menettää. Ne tulevat, jos ovat tullakseen, mutta
Niukkanen on mielissään siitä,
että keväällä Mestiksen voittajalla
on mahdollisuus liigakarsintaan.
Tie Mestiksestä SM-liigaan on
mielettömän kova, mutta mahdollisuus nousuun antaa aivan
uutta potkua luistimiin. Mikään joukkue ei halua SMliigassa jäädä karsijan paikalle.
Karsinta aiheuttaa sen, ettei mikään joukkue voi hävittää pelaajiaan tammikuussa. Mestispelien luulisi kiinnostavan useampia
tahoja tänä talvena, jopa pelonsekaisin tuntein?
JOKERIT
6-vuotiaana sisään, 27-vuotiaana pihalle Jokereista.
Nyt 20 vuotta myöhemmin taas Jokerina, kunniavelan maksun aika.
Kaikesta kaupallisuudesta huolimatta uskon, että
SM-liigassa elää vielä logon ja kunnian puolesta pelaaminen. Loukkaantumiset ovat joka
joukkueen riesana. Mestis on jokaiselle pelaajalle näytön paikka, sanoo Niukkanen.
Liigakarsinnat ovat kevään huipennuksena kovia otteluita. Paras miehistö pitää olla jalkeilla loppuun
asti. talous, pelaajatuotanto, imago jne.)
MESTIS
KooKoo, Sport ja Jukurit ovat
kolme ennakkosuosikkia.
Kaikki ovat panostaneet alkavaan kauteen, mikä ei
tullut minulle yllätyksenä.
TuTo on musta
hevonen, toivottavasti yllättää. Isoille
tälleille ei mahda mitään. Liigasta tulee joka tapauksessa karsintaan kova joukkue,
arvioi Niukkanen.
Tuleva kausi on myös Petri
Niukkaselle iso haaste ja näytön
paikka. Meillä on mielestäni aivan
iskukykyinen joukkue. Radikaalit muutokset johtavat yleensä katastrofiin. Ne eivät välttämättä näy
katsomoon asti.
. Kaksi huippuosaajaa Esko ja
Ville Heinonen joutuivat lähtemään ja mielestäni heidän kokemuksensa korvaaminen
on mahdotonta. Tulee vain
turhia paineita. Se organisaatio, joka ne
kokonaisuutena parhaiten kestää selviää voittajana
kaudesta.
Mestaruuden voi voittaa vain yksi joukkue, mutta
voittajia voi olla enemmän (esim. Liiaksi
kiveen hakattua sijoitusta ei pidä
lähteä tavoittelemaan. Hämeessä HPK:lla on juhlakausi ja
joukkue on varmasti kova luu
JYP
Jokerit . Pelicans
KalPa . JYP
pe 12.09.
Lukko . Ilves
Tappara . Lukko
TPS . HIFK
Jokerit . Lukko
TPS . Lukko
to 05.03.
Blues . Tappara
SaiPa . Lukko
la 31.01.
Blues . Jokerit
KalPa . Tappara
KalPa . Tappara
KalPa . JYP
Ässät . TPS
HPK . Jori Lehterä, Tappara
19. Tappara
JYP . Ilves
JYP . Ässät
Pelicans . Ilves
HIFK . Ilves
Lukko . Kärpät
Tappara . Jokerit
SaiPa . HIFK
to 04.12.
pe 05.12.
Blues . HPK
ti 16.09.
ke 17.09.
to 18.09.
pe 19.09.
la 20.09.
ma 22.09.
ti 23.09.
to 25.09.
Blues . JYP
Pelicans . Jonas Enlund, Tappara
47
56
54
53
56
22
18
13
13
19
22
24
29
29
22
44
42
42
42
41
Pesonen
Leino
Hyvönen
SM-liigan mitalijoukkueet 1976 . Pelicans
Jokerit . HPK
HIFK . JYP
Jokerit . SaiPa
la 24.01.
Ilves . TPS
Pelicans . TPS
SaiPa . HIFK
8. HIFK
Ilves . Blues
Tappara . TPS
Jokerit . SaiPa
JYP . SaiPa
HPK . Lukko
HIFK . KalPa
Jokerit . SaiPa
Ilves . Jokerit
HPK . Blues
Ässät . KalPa
TPS . Tappara
TPS . TPS
Lukko . TPS
Ässät . JYP
Lukko . Blues
HPK . Jokerit
Lukko . Ilves
Kärpät . Kärpät
to 02.10
HIFK . HPK
Tappara . JYP
Kärpät . Tappara
HPK . JYP
KalPa . Ilves
Ässät . JYP
SaiPa . SaiPa
Pelicans . KalPa
HPK . KalPa
Playoffs
1. Ryan Vesce, HIFK
56
52
56
51
56
20
20
18
17
26
29
25
27
28
18
49
45
45
45
44
16. Pelicans
Lukko . Tappara
Ässät . Tappara
HIFK . KalPa
ti 07.10.
to 09.10.
pe 10.10.
la 11.10.
ti 14.10.
to 16.10.
pe 17.10.
la 18.10.
su 19.10.
ti 21.10.
to 30.10.
pe 31.10.
la 01.11.
Blues . Pelicans
ma 01.12.
ti 02.12.
JYP . Kärpät
JYP . SaiPa
JYP . Ilves
Kärpät . JYP
Blues . Blues
Ässät . Blues
SaiPa . Lukko
SaiPa . HIFK
Jokerit . KalPa
Ässät . Lukko
Ässät . Pelicans
Blues . HPK
HIFK . Kärpät
la 25.10.
Blues . Jokerit
SaiPa . HIFK
Lukko . Ilves
SaiPa . KalPa
HPK . Ville Leino, Jokerit
3. Kärpät
HIFK . kierros (paras kolmesta):
la 7., su 8. HIFK
Tappara . Lukko
SaiPa . Ässät
56
56
56
56
56
56
56
56
56
56
56
56
56
56
32
33
29
28
27
28
23
24
18
18
15
16
13
10
15
11
13
12
13
9
17
10
10
11
12
7
8
8
9
12
14
16
16
19
16
22
28
27
29
33
35
38
10
5
5
8
7
5
11
8
4
2
5
1
5
2
205
165
179
185
174
176
167
161
137
130
115
123
128
111
129
114
152
136
129
142
145
164
156
164
155
183
179
208
121
115
105
104
101
98
97
90
68
67
62
56
52
40
O = ottelumäärä, V = voitot, TP = tasapelit, H = häviöt, JV = jatkoaikavoitot, yksi bonuspiste,
M = tehdyt maalit, PM = päästetyt maalit, P = pisteet
SM-liiga play-offs 2007 ?2008
1. Jokerit
Ässät . HPK
SaiPa . Kärpät
la 17.01.
HPK . Kärpät
Tappara . KalPa
su 01.03.
Jokerit . Ilves
Ässät . Ässät
ti 09.12.
ma 29.12.
ti 30.12.
HIFK . Blues
ti 03.03.
Ilves . TPS
Jokerit . JYP
SaiPa . HPK
SaiPa . HIFK
Kärpät . Ässät
Tappara . Kärpät
KalPa . HIFK
HPK . Lukko
la 03.01.
TPS . Ässät
KalPa . Ilves
Ässät . Kärpät
HPK . TPS
HIFK . HPK
13. Tappara
Ilves . HIFK
Ässät . Jokerit
HIFK . Ilves
Jokerit . HPK
JYP . HPK
Kärpät . SaiPa
TPS . HPK
HIFK . Pelicans
Tappara . JYP
JYP . SaiPa
KalPa . Blues
Lukko . JYP
KalPa . 2008
Sarjaohjelma 2008 . HIFK
JYP . Janne Pesonen, Kärpät
2. Ilves
9. JYP
HPK . Ilves
SaiPa . Ässät
Kärpät . Tappara
Kärpät . Ässät
Pelicans . Ilves
KalPa . Tappara
SaiPa . Pelicans
ti 13.01.
pe 30.01.
Blues . Antti Virtanen, JYP
20. Ässät
Kärpät . SaiPa
JYP . Kärpät
Ilves . Ässät
la 28.02.
HIFK . Lukko
Jokerit . SaiPa
Pelicans . Jokerit
HIFK . HIFK
JYP . JYP
KalPa . Kärpät
KalPa . JYP
TPS . Blues
Lukko . Kärpät
Pelicans . JYP
TPS . HPK
JYP . Tappara
Lukko . HPK
Kärpät . TPS
Lukko . Ilves
Pelicans . Blues
Tappara . SaiPa
Ilves . KalPa
TPS . Blues
3. Ilves
KalPa . TPS
HIFK . Kärpät
Blues . Blues
SaiPa . JYP
KalPa . Ilves
Tappara . KalPa
JYP . Tappara
Kärpät . Lukko
Tappara . Tim Stapleton, Jokerit
56
55
54
54
55
34
28
24
26
29
44
49
42
37
33
78
77
66
63
62
6. Lukko
Tappara . TPS
HPK . Kärpät
TPS . Pelicans
Ässät . Kärpät
TPS . KalPa
Pelicans . Tappara
Ilves . HPK
KalPa . Michal Bros, Kärpät
9. Ryan Keller, Blues
17. Ilves
KalPa . Jokerit
Kärpät . Lukko
TPS . KalPa
Tappara . Tommi Santala, Jokerit
7. Ässät
Ilves . Tappara
Lukko . Ilves
Tappara . Ässät
Pelicans . HIFK
Ässät . TPS
KalPa . Kärpät
to 26.02.
Blues . HIFK
to 22.01.
Blues . Blues
Ässät . HPK
HIFK . HPK
pe 03.10.
Ilves . Blues
Blues . KalPa
Ässät . KalPa
Lukko . HPK
Jokerit . HIFK
SaiPa . JYP
Pelicans . Jokerit
Tappara . Jokerit
4. TPS
la 04.10.
JYP . Jokerit
HIFK . Jokerit
pe 26.09.
ti 30.09.
ti 28.10.
Blues . Pelicans
KalPa . Tuomas Pihlman, JYP
12. HIFK
Pelicans . TPS
Tappara . Pelicans
Kärpät . Jokerit
Blues . Blues
Kärpät . KalPa
TPS . SaiPa
Lukko . HIFK
Pelicans . Ässät
HPK . Kärpät
KalPa . Lukko
Pelicans . Pelicans
HPK . Jokerit
TPS . Jokerit
la 15.11.
ma 17.11.
HIFK . SaiPa
JYP . Kärpät
Pelicans . JYP
Blues . Kristian Kuusela, Kärpät
14. Tappara
Kärpät . Ässät
pe 12.12.
la 13.12.
ma 15.12.
la 27.12.
Ilves . Tappara
TPS . HIFK
Jokerit . TPS
Ilves . Lukko
HPK . Pelicans
KalPa . Tappara
Kärpät . TPS
Ilves . Tappara
SaiPa . HPK
Jokerit . TPS
HIFK . Jokerit
JYP . ja ma 6.4.
Loppuottelu (paras seitsemästä):
ke 8.4., pe 10.4., su 12.4., ti
14.4., to 16.4., pe 17.4. HPK
Lukko . HIFK
SaiPa . HPK
TPS . Kärpät
pe 02.01.
Blues . JYP
Lukko . Ässät
HIFK . Lukko
la 27.09.
Ilves . Lukko
10. SaiPa
KalPa . Kärpät
Blues . Kärpät
HPK . Ässät
JYP . TPS
Lukko . Jokerit
KalPa . Ässät
to 29.01.
HPK . Lukko
la 10.01.
Blues . KalPa
Tappara . Ässät
TPS . Pelicans
SaiPa . Ilves
HPK . HPK
Ässät . Hannes Hyvönen, Kärpät
4. Lukko
JYP . KalPa
Jokerit . Pelicans
Lukko . Ilves
Tappara . HIFK
Ilves . HIFK
Kärpät . SaiPa
12. Ässät
JYP . Ässät
Kärpät . HPK
KalPa . JYP
Ässät . kierros (paras kolmesta)
HIFK - TPS
Ilves - Lukko
Välierät (paras seitsemästä)
2?0
2?1
Kärpät - Tappara
Blues - Jokerit
Puolivälierät (paras seitsemästä)
Kärpät
Blues
Jokerit
Tappara
- Ilves
- HIFK
- Pelicans
- JYP
4?0
4?3
Pronssiottelu (kerrasta poikki)
4?2
4?1
4?2
4?2
Jokerit - Tappara
3?4
Loppuottelu (paras seitsemästä)
Kärpät - Blues
4?1
Pistepörssi kaudella 2007 . JYP
KalPa . KalPa
Kärpät . Kärpät
2. Tappara
Ilves . Blues
Lukko . TPS
Pelicans . Blues
HIFK . SaiPa
Tappara . Ässät
pe 24.10.
la 13.09.
Blues . Pelicans
Kärpät . SaiPa
Jokerit . Jokerit
Pelicans . TPS
HPK . Lukko
JYP . Kärpät
HPK . SaiPa
HIFK . Jokerit
Pelicans . HPK
Ilves . KalPa
Blues . HIFK
Jokerit . TPS
Kärpät . Blues
TPS . Jokerit
Ilves . Blues
Pelicans . KalPa
Tappara . Tappara
ti 18.11.
to 20.11.
pe 21.11.
la 22.11.
ti 25.11.
to 27.11.
pe 28.11.
la 29.11.
HPK . Ilves
Pelicans . SaiPa
Kärpät . JYP
ke 01.10.
Blues . Ässät
Blues . Pelicans
Tappara . KalPa
Jokerit . Jokerit
ma 26.01.
ti 27.01.
ti 10.02.
to 12.02.
la 14.02.
to 08.01.
ti 20.01.
ma 02.02.
HIFK . Tappara
Ilves . Timo Koskela, Tappara
10. KalPa
JYP . Ilves
Kärpät . Pelicans
HPK . Tappara
Ilves . Blues
Jokerit . Tappara
ti 11.11.
to 13.11.
Jokerit . Ässät
Ilves . HIFK
Pelicans . HIFK
Blues . Jokerit
TPS . Ässät
HPK . KalPa
14. HIFK
SaiPa . Jokerit
KalPa . SaiPa
Ilves . HIFK
KalPa . Ilves
Lukko . Jokerit
Tappara . SaiPa
pe 14.11.
Blues . Ilves
Kärpät . Kärpät
JYP . Kärpät
Jokerit . Pelicans
Ilves . KalPa
Lukko . SaiPa
TPS . HIFK
Ässät . JYP
Lukko . SaiPa
Ässät . SM-liigan runkosarja 2007 . Lukko
TPS . TPS
HPK . Lukko
HPK . KalPa
Pelicans . 2008
ottelut maalit syötöt yhteispisteet
1. Jokerit
TPS . TPS
Tappara . ja su
19.4.
Joukkue
O
V
TP
H
JV
M
PM
P
1. KalPa
Kärpät . TPS
Lukko . Ilves
SaiPa . Pelicans
Ässät . Pelicans
TPS . Ässät
Blues . Lukko
Kärpät . Dwight Helminen, JYP
13. Lukko
Jokerit . HPK
Pelicans . Pelicans
HIFK . Tappara
5. Pelicans
Jokerit . Ilves
Lukko . SaiPa
Lukko . SaiPa
Ilves . Blues
HPK . Ässät
Kärpät . Jokerit
Pelicans . Ässät
Blues . Kärpät
Lukko . Kärpät
Ilves . HPK
Lukko . TPS
HIFK . Blues
KalPa . 2009
to 11.09.
HIFK . Jarkko Immonen, JYP
5. HPK
Tappara . JYP
Blues . KalPa
Ässät . Tappara
Ässät . KalPa
HPK . Matias Loppi, Pelicans
8. Pelicans
Kärpät . Tappara
pe 13.02.
ti 06.01.
to 15.01.
Ässät . Ässät
Pelicans . Pelicans
7. Ässät
Ilves . JYP
Ässät . HIFK
TPS . Lukko
TPS . Pelicans
Tappara . Ässät
HIFK . HPK
Ilves . SaiPa
HPK . Lukko
Jokerit . Kärpät
SaiPa . HPK
Tappara . TPS
JYP . Lukko
su 07.12.
Kärpät . Blues
JYP . JYP
6. Ässät
Jokerit . Blues
KalPa . TPS
Jokerit . 2008
I
2008 Kärpät
2007 Kärpät
2006
HPK
2005 Kärpät
2004 Kärpät
2003 Tappara
2002 Jokerit
2001
TPS
II
Blues
Jokerit
Ässät
Jokerit
TPS
Kärpät
Tappara
Tappara
III
Tappara
HPK
Kärpät
HPK
HIFK
HPK
HPK
Ilves
2000
1999
1998
1997
1996
TPS
TPS
HIFK
Jokerit
Jokerit
Jokerit
HIFK
Ilves
TPS
TPS
HPK
HPK
Jokerit
HPK
Lukko
1995
1994
1993
1992
TPS
Jokerit
TPS
Jokerit
Jokerit
TPS
HPK
JyPHT
Ässät
Lukko
JyPHT
HIFK
1991
TPS
1990
TPS
1989
TPS
1988 Tappara
1987 Tappara
1986 Tappara
KalPa
Ilves
JyPHT
Lukko
Kärpät
HIFK
1985
Ilves
1984 Tappara
1983
HIFK
1982 Tappara
1981
Kärpät
TPS
Ässät
Jokerit
TPS
Tappara
Kärpät
Kärpät
Ilves
HIFK
TPS
1980
HIFK
1979 Tappara
1978
Ässät
1977 Tappara
1976
TPS
Ässät
Ässät
Tappara
TPS
Tappara
Kärpät
TPS
TPS
KooVee
Ässät
HPK
Tappara
Ilves
HIFK
HIFK
Kärpät
SM-liigan runkosarjan/ SM-sarjan
kaikkien aikojen pistepörssi
ottelut maalit syötöt yhteispisteet
1.
2.
3.
4.
5.
Arto Javanainen
Janne Ojanen
Matti Hagman
Reijo Leppänen
Jari Lindroos
668
834
513
616
649
462
280
288
356
230
330
499
462
374
432
792
779
750
730
662
6.
7.
8.
9.
10.
Esa Keskinen
Risto Jalo
Raimo Helminen
Kari Makkonen
Martti Jarkko
478
594
751
565
382
215
237
161
286
274
443
409
420
290
299
658
646
581
576
573
11.
12.
13.
14.
15.
Jouni Rinne
Kari Jalonen
Jorma Vehmanen
Pertti Lehtonen
Timo Susi
433
422
570
864
552
252
190
305
230
295
303
360
239
313
245
555
550
544
543
540
16.
17.
18.
19.
20.
Veli-Pekka Ketola
Petri Varis
Jorma Peltonen
Esa Peltonen
Matti Forss
401
624
329
488
709
263
236
240
317
202
271
297
290
210
307
534
533
530
527
509
Javanainen
Ojanen
Hagman
23
15. HPK
Ässät . Jokerit
Tappara . TPS
SaiPa . HPK
SaiPa . Blues
SaiPa . Teemu Laine, TPS
15. TPS
SaiPa . Kärpät
Tappara . KalPa
Jokerit . Blues
Pelicans . Marko Jantunen, Pelicans
18. HPK
Ilves . Tappara
Pelicans . Ilves
Tappara . JYP
Kärpät . Janne Ojanen, Tappara
56
55
53
56
56
28
18
25
20
17
30
40
28
33
35
58
58
53
53
52
11. Pelicans
KalPa . SaiPa
Pelicans . SaiPa
ti 17.02.
to 19.02.
pe 20.02.
la 21.02.
ma 23.02.
ti 24.02.
HIFK . Tappara
to 11.12.
HPK . Blues
Pelicans . Lukko
Jokerit . Pelicans
Lukko . Pelicans
SaiPa . HIFK
TPS . Lukko
JYP . Blues
ke 25.02.
Ässät . TPS
11. Jokerit
Ässät . SaiPa
Ilves . Tappara
Jokerit . SaiPa
TPS . Pelicans
TPS . HIFK
SaiPa . Ilves
HIFK . Jokerit
Ässät . ja ti 10.3.
Puolivälierät (paras seitsemästä):
pe 13., la 14., ti 17., to 19., la
21., ma 23., ja ti 24.3.
Välierät (paras seitsemästä):
to 26.3., la 28.3., ma 30.3., ke
1.4., pe 3.4., la 4.4. Lukko
JYP . Blues
Lukko . Ilves
JYP . Pelicans
SaiPa . Blues
to 23.10.
HIFK . Kärpät
Blues . JYP
la 06.12.
TPS . Blues
JYP . KalPa
JYP
19.990?
Hintaan lisätään toimituskulut 600?, yhteensä 20.590?
Joensuunkatu 10, 24100 SALO
Ma-ti 9-18, ke-pe 9-17, la 10-14, su 12-15
Myynti 075 3040 5110, Huolto 075 3040 5130
www.ppauto.?
16
Bonusta jopa 5%. Muunneltavuutensa ja käytännöllisten tilaratkaisujensa ansiosta Tepee
muuntautuu juuri tarpeeseen sopivaksi.Vakiovarusteina mm. 1.300e
Koskee 1.8.2008 jälkeen
tehtyjä uusia
tilaussopimuksia
Peugeot 207 HDi Platinum alk. Ajonautintoa lisäävät Peugeotin palkitut moottorit.
Peugeot 308 SW hinta alkaen 22.690 ?, Peugeot 308 Wagon 21.190 . Yllättävän tilava.
peugeot.fi
Tule ja koeaja uusi, upea
PEUGEOT 308 SW
Peugeot 308 -mallisarjan odotettu uutuus on uskomattoman tilava ja muunneltava 308 SW, joka palvelee jopa seitsemän
matkustajan kyydisystarpeita ja kuljettaa tarvittaessa suurtakin tavaramäärää. + toimituskulut 600 ?.
Yhdistetty kulutus 6,7 l/100 km, CO2 -päästöt 159g/km
NAUTI ELÄMÄSTÄ
YKSI AUTO, MONTA ROOLIA
Uusi Peugeot 207
nyt vain 16.790 ?*
BENSA tai DIESEL, HINTA ON SAMA!
Kaikkiin 207 Platinum-malleihin
Nokian talvirenkaat ja metalliväri
Uusi Partner Tepee on täydellinen vaihtoehto aktiiviselle harrastajalle ja perheille. 16.790?
CO2 -päästöt 117-136 g/km, yhdistetty kulutus 4,4-5,2 l/100
* 207 3-ovinen Vti 95 hv tai Hdi 90 hv 16.790?
+toimituskulut 600?, yhteensä 17.390?
* 207 5-ovinen Vti 95 hv tai Hdi 90 hv 17.490?
+ toimituskulut 600?, yhteensä 18.090?
UUSI PEUGEOT PARTNER TEPEE -mallisto
Hinnat alk. irrotettavat takaistuimet,
ilmastointi ja radio/cd-soitin, joka toistaa myös MP3/CD-levyjä.Valitse tyylikästä
käytännöllisyyttä - valitse Partner Tepee.
VELOITUKSETTA
Edun arvo n. Nauti upeasta panoraamakatosta, tyylikkästä
muotoilusta ja sisätilojen uudenlaisesta avaruudesta