CO2-päästöt 92?107 g/km.
Citroën C1:n hinnat vahvistuvat syyskuussa.
Kuvan autot lisävarustein. General Electric
kuuluu Yhdysvaltojen suurimpiin keittiölaitteiden ja
pyykkikoneiden valmistajiin.
Kaupan arvo on 3,3 miljardia dollaria eli yli 2,5
miljardia euroa.
Electrolux on maailman
toiseksi suurin kodinkonevalmistaja amerikkalaisen
Whirlpoolin jälkeen. klo 14 mennessä
osoitteella ilmoitukset@sss.fi.
Mediamyynnissä Sinua palvelevat:
Pia Peltola (02) 770 2215
Heli Valanne (02) 770 2216
Kaisa Järvi (02) 770 2214
Virve Ruissalo (02) 770 2218
Pirkko Pelander (02) 770 2225
sähköpostit muotoa etunimi.sukunimi@sss.fi
249,Sh. Uskomme, että
raudan kulutus kasvaa edelleen, Lindvall sanoo.
Svappavaaran lisäksi kaivosyhtiö investoi vuosittain
noin 400 miljoonaa euroa
Jällivaaran ja Kiirunan kaivoksiin.
Svappavaaran kolme avolouhosta sai käynnistysluvan heinäkuussa, kun Ruotsin vesi- ja ympäristöministeriö ilmoitti vetävänsä valituksensa pois.
Tekstiilipalvelukonserni
Lindström investoi Venäjälle
Moskovaan, Pietariin ja Novosibirskiin. 3 eri
banneria.
Soita 02 770 21 | mediamyynti@sss.fi
Torstaina 11.9. Salon Seudun Sanomien
omat perusbannerit jäävät ostettujen alapuolelle. Täällä on mah-
UUsI CITroËN C1
TEE CITroËN
-KAUPAT NYT
. Valmiit aineistot ke 10.9. Citroën-takuu 3 vuotta tai 100 000 km.
Ilmoitusvaraukset ja työaineistot viimeistään ti 9.9.
klo 16. 3,5?4,6 l/100 km. (STT)
Lindströmille yritysosto
ja kaksi palvelukeskusta
Venäjälle
Kaivosyhtiö LKAB:n hallituksen jäsen ja Technology & Business -osaston johtaja Per-Erik Lindvall totesi, että yhtiö tarvitsee uusia toimijoita ja kilpailua.
dollisuus kuulla uutta ja
verkostoitua muiden kanssa, Oulun kupeessa Ylikiimingissä toimivan Conlog
Oy:n myyntipäällikkö Kari
Kajula perusteli mukana
oloaan infossa.
LKAB:n hallituksen jäsen
ja Technology & Business
-osaston johtaja Per Erik
Lindvall kertoo, että yhtiö
tarvitsee uusia toimijoita ja
kilpailua.
??Erityisesti Pohjois-Suomessa on pitkät perinteet
tehdä yhteistyötä rajan yli,
hän totesi Oulun-vierailullaan.
Euroopan suurin
rautamalmin tuottaja
Ruotsin valtion omistama
LKAB tuottaa 95 prosenttia
Euroopan rautamalmista.
Yhtiön liikevaihto on noin
3,4 miljardia euroa.
Svappavaaran investoinnit
lisäävät yhtiön rautamalmituotantoa 35 prosenttia.
??Olemme yrittäneet jo vuosia vastata lisääntyneeseen
kysyntään. 1890 ?
Katso ajoleikkurit www.sporttiKone.fi
Astrum Auto
Joensuunkatu 15, 24100 SALO Puh. M??????
NYT TÄÄllÄ
CITroËN
-KoEAJoKIErTUE
ENNENNÄKEMÄTTÖMÄllÄ
UUTUUSMAllISTollA!
1
V??????????.??
world
NEw id EAS
-KIErTUE
Haku
Uutiset - Salon Seudun Sanomat
SSS.??
NEW
www.citroen.fi
T?????????
SSS-????????
Tilausasiat Ilmoitukset Yhteystiedot Näköislehti Palaute
Talous Urheilu Kulttuuri Mielipiteet Teemat Ajanviete
A??????. lokakuuta 2013. sAAKKA)
Tulli: Tavaravienti
väheni heinäkuussa
kaksi prosenttia
Suomen tavaraviennin
arvo oli heinäkuussa kaksi prosenttia vähemmän
kuin vuotta aiemmin, kertoo Tullin ennakkotilasto.
Viennin arvo oli yhteensä
lähes 4,4 miljardia euroa.
Tuonti laski viisi prosenttia vuotta aiemmasta lähes 4,7 miljardiin euroon.
Vienti EU-maihin kasvoi yhden prosentin hei-
näkuussa, kun taas vienti
EU-maiden ulkopuolelle
laski viisi prosenttia.
Tavaraviennin ja -tuonnin suhdetta mittaava
kauppatase jäi heinäkuussa 300 miljoonaa euroa alijäämäiseksi. lokakuuta
21:43 Bannerit näkyvät läpi sivuston.
Paikkoja rajoitetusti.
7
14:58 Bannerikaruselli= samassa
paikassa on useampi banneri,
jotka näkyvät vuorotellen.
12:16 Yhtä aikaa voi olla max. GE-kaupan myötä
sen myynti Yhdysvalloissa
on kasvamassa yli kaksinkertaiseksi. Somero
Joensuunkatu 5, SALO
p. Oulun liikelaitoksen
BusinessOulun järjestämässä tilaisuudessa oli yrittäjiä
eri puolilta Suomea.
??Valitettavasti Suomen
kaivosteollisuus on edelleen
hiipunut. julkai
staan
Salon Seudun Sano
missa
Katsaus
SYYSMUOTIIN
laatumerkit ammattitaidolla!
ja
etuleikkureihin Sweeper ruohonkerääjä kaupan päälle
KOEAJETTAVINA myös mm. Lyhyempi meidän
on sinne mennä kuin EteläSuomeen. 299 ?
MB 2 R
Allesilppuava metallirunkoinen ruohonleikkuri.
B&S 450 E OHV -moottor i - leikkuuleveys 46
cm - kuulalaakeroidut pyörät
KIErTUE MEIllÄ TÄNÄÄN TIISTAINA Klo 10-17
LT 2113 A
TARJOUKsEN PyyTÄNEILLE LOUNAs mAmA?s LOUNAsRAVINTOLAssA!
1590,-
- 12,5 hevosvoimainen
B&S-moottori
- 344CC Briggs&Stratton
- Hydrostaatti voimansiirto
- Leikkuuleveys 97 cm
CRÉATIVE TECHNOLOGIE
Sh. Muuten
muut vievät työpaikat. (CO2 105 g/km) = 17 993,25 ?
+ toim.kulut 600 . (02) 7773 911
Avoinna ma-pe 9-18 la 10-14 www.astrum.fi
HUOLTO- JA VARAOSAPALVELU
Salo . Bannerit näkyvät läpi sivuston. Nimipäivät: Otso, Ohto
UUTISET
Nettibannereilla näkyvyyttä mainontaan
Salon Seudun Sanomat
Facebookissa
Perusbannerit myydään siinä järjestyksessä miten paikat vapautuvat. + arvioitu
autovero 2 943,25 . Ruotsi on hyvin
lähellä. Yhtiö tarjoaa
työvaate-, matto- ja hotellitekstiilipalveluita.
Lindström on ostanut
Moskovan alueella toimivan Kovro Service M -mattopalveluyrityksen. autoveroton svh. = 18 593, 25 ?.
EU-yhd. SYYSKUUTA 2014 | VIIKKO 37 | N:O 246 | www.sss.fi | IRTONUMERO 2,10 . Yhtiö tarvitsee alihankkijoita
ja noin 500?700 uutta työntekijää, joita havitellaan
muun muassa Suomesta.
??Suomalaisilla on lyömätön etu muihin kaivosalan
kilpailijoihin nähden, joten
yrittäjien kannattaa nyt
yrittää, ei odottaa. TIISTAINA 9. Tammi-heinäkuussa kauppataseen
alijäämää on kertynyt
lähes 1,3 miljardia euroa.
(STT)
Electrolux ostaa
amerikkalaiskilpailijansa
Ruotsalainen kodinkonevalmistaja Electrolux ostaa
amerikkalaiskilpailijansa
General Electricin kodinkoneyksikön.
Kaupan myötä Electrolux
vahvistaa otettaan maailmanlaajuisesta kodinkonekaupasta. | KESTOTILAUKSENA 0,76 ?/päivä
SALON SEUDUN SANOMAT
Verkkomainonnalla
lisänäkyvyyttä
1 Paraatipaikka 980 x 400
2 Panoraama 980 x 120
3 Jättibanneri 728 x 90
4 Suurtaulu 140 x 350
5 Pientaulu 140 x 200
6 Iso painike 140 x 150
Uutiset - Salon Seudun Sanomat
7 Mainosboxi 400 x 400
http://www.sss.?/
Tiedosto
Muokkaa
Näytä
Sivuhistoria
Kirjanmerkit
Työkalut
Ohje
30.8 - 4.10.2014
2
3
N????????
SSS.?
Etusivu
Uutiset
A??????. Paikkoja
rajoitetusti.
5
4
SSS - UUTISET
Salon Seudun Sanomat 11.10.2013 06:00:09 | Lisää
6
11. 15 050 . Vanhimmat bannerit
jäävät ylimmäisiksi. Ruotsalaisjätin kodinkonemerkkejä ovat myös AEG ja Zanussi. Ruotsalainen kaivosyhtiö LKAB investoi hieman
yli miljardi euroa kolmeen
avolouhokseen Kiirunan lähellä Svappavaarassa. Lisäksi yritys investoi kahteen
palvelukeskukseen, jotka
sijaitsevat Pietarissa ja Novosibirskissä.
??Tavoitteemme on laajentaa toimintaamme Venäjällä niin, että voimme tarjota
hyvän palveluverkoston
asiakkaillemme suurkaupunkien alueella. Uusi banneri tulee aina vanhojen alapuolelle. Töitä
löytyy muun muassa kirvesmiehille, putkimiehille
ja maansiirtoyrityksille,
Barents-keskuksen toimitusjohtaja Martti Hahl sanoo.
Oulun teknologiakylässä
kävikin maanantaina kuhina, kun yli sata LKAB:n
töistä kiinnostunutta yrittäjää saapui kuulemaan kaivosyhtiön uusista investoinneista. Yritysosto ja uusien palvelukeskuksien avaaminen tukevat
hyvin tätä, sanoo Lindströmin toimitusjohtaja Juha
Laurio.
Lindström on toiminut
Venäjällä vuodesta 1994.
(STT). UUsI CITroËN C5
CROssTOURER, UUsI d S 3, UUSI JUMPEr, d S 5
BlueHDi 180 Automaatti ja GrANd
C4 PICASSo BlueHDi 150 Automaatti
Citroën C4 Cactus alk. Avolouhosten käynnistyminen
vaatii alueelle lisää teitä
ja asuinrakennuksia. ???????
Eka Lehti
Sää Arkisto
Hae verkkolehdestä
UUSI CITroËN
C4 CACTUS
Salo
1oC LOU 2 m/s.
Päätoimittaja Ville Pohjonen
Perjantai 11. KAUPAN PÄÄllE
100 l PolTToAINETTA
(VOImAssA 13.9. 02-7211 400
ma-pe 8.30-17, la 9-14
Suomalaisille tyrkyllä
kaivostöitä Pohjois-Ruotsissa
Ruotsalaisyhtiön jätti-investointi työllistää satoja osaajia.
Lehtikuva/Timo Heikkala
STT | PÄIVI SEESKORPI
Suomalaisten kaivosalan
osaajien ja rakentajien kannattaa olla nyt valppaina,
jotta Pohjois-Ruotsissa tyrkyllä olevat uudet työmahdollisuudet eivät mene sivu
suun
No, näkyykö missään aurinkopaneeleita tai tuulivoimaloita?
nn
Suomen moderneimmat tuulivoimalat
ovat Märynummella. Siinä
on kyse niin taloudellisista,
eettisistä kuin ympäristöarvoistakin.
heellista ajateltavaa. Missä loput?. Yksin eläminen altistaa myös köyhyydelle. Syyskuussa julkaistavassa selvityksessä on ehdotuksia
myös jatkotoimiksi. Hoidon asenteet pielessä.
Keskustelua kaipaava
n. Kateus vai- rainalaisten separatistien kanssa
vaa
tuskin olisivat kasvaneet nykyin. Asukas
risijoille ja johdon mielestä sääs- n. Työ- ja elinkeinoministeriössä on
kuunneltu kiltisti, kun voimayhtiöt ovat
puolustaneet keskitettyä energiajärjestelmää. Ihmettelijä
vaikka ei kaveria irtisanottun. Tutki asiaa
n. Palloilussa kommen- käytettävä hyödyksi kaikki aika. SuomalaiUudistus oli järjen voitto, jonka vaikutukset näsemuspalvelujen siivuiksi noin viidesosa kumsia kotitalouksia ei kannata hävikin suuruudesta
kyvät jo käytännön tärkeässä avustustoiminnasmallakin.
huolimatta syyttää välinpitämättömyydestä.
sa. Ruohot leikkaamatta
jatyöpaikka, josta lähdetään, kun
n. Nimimerkille Epätietoinen: ilmenee parempi työtarjous. Lähes jokaisella on käytännöissään jotain parannettavaa.
Ruoka on Suomessa kallista, ja vuosittaisen hävikin hinnaksi lasketaan yhteensä pyöreät 500 miljoonaa euroa. Juoma-automaatti
nurkassa
n. Kaiken kaikhyödyntämistä on viime
kiaan kodeista heitetään joka
aikoina helpotettu. Ei väkivallalle. ja
?perusteluja. Paha paikka. Töitä tekevän n. Mv ovat itse eläk- n. Se on koko pelottoman projektin ydin.
Osuuskunta on se kuuluisa joku, joka tekee
työn jäsentensä puolesta.
nn
Suomi kuuluu uusiutuvan energian käytössä EU-maiden kärkijoukkoon. Silloin ymmärrän viestisi. Ilman USA:n tukea Syyrikeensä maksaneet, ei ole etuus. Ihanaa, kun EU sanelee meille
direktiivejään, pitää huolta byrokratiasta ja meppimme saavat
matkustella sydämensä halusta Helsingin ja Brysselin väliä.
Brysselin kone
n. Suomalainen yhteiskunta kun
on monella tavoin rakentunut kahden
tulonsaajan kotitalouden kulutuksen ja
maksukyvyn mukaan. Suurin hävikki syntyy kotitalouksissa.
Kaupan osalta on hykiloa syömäkelpoista ruokaa
vä, että ylijäämäruuan
henkilöä kohden. sille, miksi kuka tahansa ei
voi olla sähköntuottaja niin kuin KeskiEuroopassa. olemme hoitaneet asiat kuntoon,
Monta
tulemme valvomaan ja ilmoitn. Siellä hallitus päätti
aikoinaan edistää uusiutuvaa energiaa. Toimitus valikoi, käsittelee,
otsikoi ja tarvittaessa lyhentää julkaistavat
tekstit. Sen sanoman soisi
saavuttavan kotitaloudetkin,
jotka ovat suurin ruokaa pois
heittävä ryhmä.
Hävikkiä on hyvä pysähtyä
itse kunkin miettimään. Tilastoa
on helppo lukea väärin. Välttämättä et päivystykseen edes pääse.
Viimeksi käytyäni kahden perättäisen päivän odotusaika oli yhteensä 15 h. Kotitalouksissa soisi
kuitenkin hävikistä kesSUOMALAISTEN kotitaloukkusteltavan jo asennekassien lasketaan heittävän vuovatuksenkin vuoksi.
Hävikkiviikko patistaa miettimään ruokahävikin määrää. Juha, toivottavasti olet vegaaerehtyä pitämään sitä hyvänäkin ni. Susijengi ?turistimatkalla?
tä mm-kisoihin. Kotitalouksissa
tämä merkitsee 125 euron
keskimääräistä ?tappiota?
henkilöä kohden, joten nelihenkinen perhe heittää
roskiin 500 euroa vuodessa.
ELÄMISEN kannalta on
tietysti parempi, että ruokaa on liikaa kuin liian vähän. 2
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 9. Oho
n. Turhat pois, olen samaa miel-
tä. syyskuuta 2014
Perustettu 1919
Päätoimittaja VILLE POHJONEN
Toimituspäällikkö JARMO LEHTO
Mielipide
Kirjoita lyhyesti. Ostinpa tässä kinkkuleikkele-
makkaraa. Auto ko- haluavat olla Israelin rinnalla.
jossa normaali odotusaika on 6 h
hyvässä tapauksessa. Miksi pääministeripuolue on
n. Huijattu
lä kalansyöjä
n. Viimeksi byrokratia hyydytti
salolaisyrittäjän toiveen perustaa aurinkopaneelitehdas Saloon.
Juhlapuheissa poliitikot kyllä muistavat
edistää aurinkovoimaa, mutta todellisuus
ei tässäkään vastaa korulauseita. Kun jätevesiasetus astuu
set olis saanu koululiikuntaan voimaan, niin kyllä me, jotka
Ryvettylän seminaarin hinnalla. Suomessa tuskin on
toista taajamaa, jossa moinen olisi mahdollista.
Katsokaapa vaikka ulos ikkunasta. Valvontaa. Jouduin menemään päivystykseen maanantai-iltana ja pääsin lääkärille alta puolen tunnin.
Lääkäri sanoi, että olen mukavaa
vaihtelua, hänellä kun yleensä
on vain flunssapotilaita... Israel ei ole
syyllistynyt kansanmurhaan, ja
sen tuomitsevat kaikki paitsi Hamas ja Iran, jotka tekevät sen, jos
pääsevät niskan päälle. Nuhapotilaat
ennen meitä
n. Yhden hengen asuntokuntien
lisääntyminen ja väestön vanhenemi-
LEHTO
nen ovatkin suurimpia väestötrendejä.
Yhden hengen asuntokuntien osuus on
jo 40 prosenttia koko maassa. Vaikka nuo verot on jo poistettu,
lienee nykyisissä vero-, maksu- ja etuusjärjestelmissä yksineläjien näkökulmasta vielä epäedullisia ja perusteettomia
piirteitä. Uusiutuvan energian prosenttiosuus näyttää hyvältä suurelta osin siksi, että metsäteollisuus polttaa
sellunkeitossa syntyvän mustalipeän energiakattiloissa.
Aurinkovoimassa Suomi on kääpiö, jota
poliitikkojen ja virkamiesten sietää hävetä.
Saksa on meitä edellä kymmenen vuotta,
Tanska seitsemän ja Ruotsikin neljä vuotta. Mitä kriisit Isis-terroristien ja Itä-Ukvalvontaa tarvitaan. Flunssapotilaat päivystyksessä!. Käytvuosi jätteisiin 120?160 miljoonaa kiloa elintarristövaikutusten arvioidaan vastaavan 100?000
tökelpoisia mutta myynnistä pois vedettyjä elinvikkeita.
auton ilmastovaikutusta.
tarvikkeita ei enää heitetä entisessä määrin rosKotitalouksien osuus hävikkiruuan koko kakiin, vaan niitä voidaan tietyin ehdoin lahjoittaa
kusta on yli kolmannes. Tiedätkö, ne
piatasolla. Ei ilmeisesti katsottu kiireelliseksi. Piskuisesta tuhannen asukkaan taajamasta saattaa kasvaa
suunnannäyttäjä, josta voi ottaa mallia vielä koko kansakunta.
Suomalaisten suuri enemmistö haluaisi
lisätä aurinkosähköä sähköntuotannossa.
Into uusiutuvaan energiaan tyssää kuitenkin helposti siihen, että oman aurinkovoimalan rakentaminen koetaan kalliiksi ja
monimutkaiseksi. En
enää ihmettele 6 tunnin jonoja.
Oikeasti sairaat ohittavat jonon.
Järki käteen ihmiset
n. Hallintokoneisto on juuttunut niin
kiinni menneisiin vuosiin, että ymmärrys
Suomen edusta on hämärtynyt.
Vielä pari vuotta sitten Suomessa keskusteltiin, paistaako täällä aurinko vai ei.
Nyt väännetään kättä nettolaskutuksesta.
Toistuvasti paljastuu ?ongelmia?, ?syitä. Sen ei pidä kuitenkaan pois sulkea
yksinelävien yhdenvertaista kohtelua
yhteiskunnassa, vaan yksin elämisen
erityispiirteet tulee ottaa paremmin
huomioon.
Yksinasuvien elämäntilanne, terveys,
sosiaaliset suhteet ja elämänlaatu ovat
parhaillaan Terveyden ja hyvinvoinnin
laitoksen selvitettävänä. Takamatka on seurausta päättäjien haluttomuudesta tai kyvyttömyydestä nähdä
energiapolitiikka minään muuna kuin kilowattitunteina. Osaamista
ja tietotaitoa meillä kyllä riittää.
Aurinkovoimassa ei ole kyse rahasta, tekniikasta eikä luonnonoloista. Uskokaa tai älkää, mutta
siellä sekä tuulee että
paistaa aurinko. Teollisuuden osuudeksi
LASKELMAT ovat laskelmia, eikä ruokahuolloshyväntekeväisyyteen.
arvioidaan reilu neljännes ja kaupan sekä ravitsa ikinä päästä täydelliseen tulokseen. Palloiluturisteja, tini
paljon
n. Onko eduskunnasta tullut suokaan. Kylänväen ennakkoluuloton aie onkin paljon
kokoansa merkittävämpi. Tosiasiassa potilaat kärsivät sielläkin yksinäisyydestä. Niiden on syytä jalostua jatkotoimiksi kun seuraavan hallituskauden ohjelmaa mietitään.
Eeva-Johanna Eloranta, sd.
kansanedustaja, Turku
rit
a
Tekst
Märynummen malli
M
ärynummi Halikossa
on erikoinen kylä. Iitu. Historiasta huolimatta
n. Jos on niin tompelo, ettei osaa siin mittoihinsa. an kapinallisille ja Ukrainan
Ja aina saa auttaa, ei työnteko Maiden-vallankumouksellisille
eläkkeellä ole kiellettyä. Sitä
sattava mahdollisimman paljon, saa sitten mitä tilaa. Suomessa heitetään vuosittain pois satoja
sittain roskiin keskimäärin 23 miljoonia kiloja elintarvikkeita. Minua rupesi kiinnostamaan tämä tuoteseloste, mikä
ei näkynyt kuin suurennuslasilla.
Yllätys, yllätys kinkkua vain 17
prosenttia. Äänestäjä
n. Ihmettelen jos tavallinen tuutöjen vuoksi kaupunkilaisia kiu- nari äänestää kokoomusta. Jo pelkkä perehtyminen
aiheeseen voi osoittautua työlääksi.
Märynummen osuuskunnan tarkoitus
on tehdä aurinkoenergian käyttöönotosta
vaivatonta???ja saada voimalat halvemmalla. Jatkossa se näkynee myös kaupan hävikkiluKotitalouksien ruokahävikin päästöjen ympäTeemaviikko antaa meille joka tapauksessa aikujen laskuna.
TÄTÄ MIELTÄ
Yli miljoona elää yksin
Vanhanpojan ja vanhanpiian veroa maksettiin meillä Suomessa vielä 1970-luvulla. Toimeentulotukea saaneista kotitalouksista peräti 70
prosenttia on yhden hengen talouksia.
Yksinelävän pitää myös selviytyä taloustöistä yksin ja tehdä ne elämän suuret
päätökset yksin. Toimitus
tarvitsee tietoonsa myös nimimerkillä kirjoittavan nimen ja yhteystiedot.
Sähköpostiosoite: mielipide@sss.fi
Postiosoite: SSS/Mielipide, PL 117, 24101 Salo
PÄÄKIRJOITUS
Mielipidesivun tuottaja: Mikko Kiviluoto,
(02)7702 340
Kommentoi
verkossa
KOLUMNI
9.9.2014
Aurinkovoimassa Suomi on kääpiö,
jota poliitikkojen ja virkamiesten
sietää hävetä.
Ruokahävikkiä hyvä mutustella
Toimittaja LASSE
KYLÄNPÄÄ
Toimituspäällikkö
JARMO
LEHTO
lasse.kylanpaa@sss.fi
Lehtikuva/Kristiina Lehto
Tällä viikolla vietetään valtakunnallista Hävikkiviikkoa.
Kuluttajaliiton organisoiman
teemaviikon tavoitteena on
saada yritykset, yhteisöt ja kuluttajat pohtimaan keinoja erityisesti ruokahävikin pienentämiseksi.
Tempauksessa on mukana
elintarvikeyrityksiä, järjestöjä
sekä kaupan ja ravintola-alan
toimijoita. jotka tietävät Israelin historian,
Eivätkä todellakaan hyväksy vihapuheita. Aurinkovoimaloita
kylänraitilla ei vielä näy, mutta pian voivat piikennotkin pilkottaa talojen katoilla.
Kyläläiset aikovat perustaa osuuskunnan
tuottamaan jäsenilleen omaa aurinkosähköä.
Märyläisten ajatus on Suomessa ennen
kokematon. Vaikkapa kotitalousvähennyksen saa yksinasuja vain
kerran, kun pariskunta saa se kahteen
kertaan tai yksinasuva maksaa usein saman verran jätemaksua kuin vaikkapa
nelihenkinen perhe.
Suomessa yli miljoona ihmistä elää
yksin. Sairastuminen tai työttömäksi jääminen voi olla erityisen vaikea
paikka yksinelävälle.
Yksinäisyys ja turvattomuus ovat
varsinkin ikääntyvien yksinasujien
ongelmia. Ok
vain puolet siitä, niin joku voi n. Näihin
yhden hengen talouksiin kuuluu niin
nuoria opiskelevia sinkkuja kuin leskivanhuksiakin, mutta suurin osa yksinasuvista on 35?64 -vuotiaita.
Yksin eläminen tekee haavoittuvaksi
sekä taloudellisesti että tunnetasolla,
vaikkei se automaattisesti mikään ongelma olekaan. Montakohan ehjää palloa lap- n. Energiaa ei ole ymmärretty osana talouspolitiikkaa, työllisyyttä,
vientiä ja suomalaista teknologiaosaamista.
Maamme energiaratkaisuista on päättänyt pieni eliitti etäällä kansasta. Rymättylässä näytettiin ma- ylimielinen. Kysymys on
tahdosta.
040 7711 777
n. Tervetuloa Helsinkiin, toidaan, että oli jo saavutus pääs- Ei tukiviidakon asukas. Kun
aurinkovoiman kotimarkkinat alkoivat
Saksassa vetää, maahan syntyi kokonainen
teollisuudenala.
Aurinko ei ratkaise maamme koko energiantarvetta, mutta se loisi taloudellisuutta
toimeliaisuutta, työtä ja vientiä. Yhteisöllinen asuminen, jossa
voi saada ja antaa naapuriapua, voisi
tuoda turvaa monille yksineläville ja
etenkin ikääntyneille. Kukaan ei ole aiemmin perustanut aurinkoenergiaosuuskuntaa. Jos ensin kerrotaan tarpeeksi tamaan naapureista, jotka ovat
suuri luku ja poispotkitaankin laistaneet lain. Äitini 80v, keuhkokuume+
rytmihäiriöitä, jouduimme odottamaan lääkäriä iltapäivystyksessä 2tuntia. Vieläpä niin paljon, että niistä kuulemma kannattaa tehdä sähköä. Sivullinen tarkkäyttää kännykkää ja auton ajoa, kailija
mm-kisoissa Espanjassa! Näinhän palloilufanaattiset urheilutoimittajat kommentoivat mm.
yleisurheilijoita ja hiihtajiä, jotka
eivät menesty em-, mm- tai olym- pysyköön kotona. Kiitos
luottamuksesta. Heitä onkin paljon, sillä yli
65-vuotiaista asuu yksin 70 prosenttia.
Uudenlaiset asumismuodot voisivat
tuoda ratkaisun monen yksinasujan ongelmiin. Yksin eläminen on riski erityisesti miehille. Kirjoita mieluummin nimelläsi. Luullaan, että mielisairaalassa
saa keskustella. Itävaltalaiset, saksalaiset,
tanskalaiset, ruotsalaiset ja monet muut
Euroopan kansat ovat meitä niin paljon
fiksumpia, että heidät on voitu ottaa mukaan tekemään puhdasta energiaa.
nn
Märynummelaiset aikovat ostaa aurinkopaneelit Saksasta. MisSrk:n nuorisotila on Salottoa vas- tä kansa maksaa ja miksi äänestapäätä! Tervetuloa!
tetään. Yksinelävillä on tutkimusten mukaan keskimäärin enemmän
puutteita hyvinvoinnissaan kuin muulla
väestöllä. Monessa tapauksessa myös hoivan ja avun tarve voisi
vähentyä.
Perhepolitiikan tärkeää asemaa ei
tule kiistää, lapsi- ja perheystävällistä
yhteiskuntaa tulee tavoitella edelleenkin. Vieuutisena. Isojen
energiayhtiöiden lobbaus on ollut väkevää. Lemminkäisen asfalttihommia
kehutaan, mutta jättivät Raatihuoneenkadun ja Horninkadun
risteyksen suojateiden loivennukset tekemättä. Ei väkivallalle
Kuorma-autonkuljettajilla säilyi ajooikeus, mutta ei ammattipätevyyttä, kertoo Isola ristiriitaisesta tilanteesta.
Ammattipätevyys tarvitaan kuitenkin
kaikkeen ammattimaiseen ajoon.
. Logistiikka-ala on yksi ammattiopiston suosikkialoista.
Ruotsin feministipuolueen mahdollisuudet päästä valtiopäiville näyttävät paremmilta kuin aiemmin.
Toukokuun eurovaaleissa puolue sai
yli viisi prosenttia äänistä ja yhden
Ruotsin kahdestakymmenestä meppipaikasta.
Viime viikon kyselyssä puolue pääsi ensimmäistä kertaa tasan neljään
prosenttiin.
Sivu 12
URHEILU
KULTTUURI
Salon Teatterissa
kaksi syysensi-iltaa
SSS/Veli-Matti Henttonen
SSS | VELI-MATTI HENTTONEN
SSS | TUOMAS REINIKAINEN
Salon Teatterissa saa loppuvuodesta ensiesityksensä kaksi uutta näytelmää. Aiemmin pojat ajoivat kuorma-autokortteja, että he pääsivät autokuskiksi
kesätöihin. syyskuuta 2014
www.sss.fi
Vinkkaa
uutinen!
Perussuomalaiset
aloittaisivat Salossa yt:t
Lamborghini
palaamassa radalle
(02) 770 2314
UUTISET 5
AUTOILU 7
toimitus@sss.fi
Kuorma-autokorttien ajaminen
loppunut lähes tyystin autokouluissa
Viimeinen niitti kuorma-autokortin suorittamisessa oli se,
kun ikärajaa nostettiin 21 vuoteen, sanoo Paavo Isola Salon Ajotaidosta.
SSS | SEIJA JÄRVINEN
. Kahdeksan joukkueen
jatkolohkossa Suomella on kasassa kaksi
pistettä alkusarjan Kuuba-voiton myötä.
Jatkolohkosta eteenpäin selvitäkseen
Suomen pitää kivuta kolmen parhaan
joukkoon.
Suomi kohtaa tämän viikon peleissä
keskiviikkona Venäjän, torstaina Kanadan, lauantaina Kiinan ja sunnuntaina
Bulgarian. Niitä on ajettu
viime vuoden jälkeen vain harvakseltaan,
sanoo Isola.
Myös Perttu Holkeri Salon Autokoulu Oy:stä sanoo, että kuorma-autokorttia
suorittavien määrä on laskenut.
EU-direktiivi vuodelta 2003 ja vuonna
2007 Suomessa voimaan tullut Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin vaatima
kaikkien ammattimaista ajoa harjoitta-
vien kuljettajien ammattipätevyyden jatkokoulutus viiden vuoden välein on syynä
siihen, että kuorma-autokorttia ei enää
ajeta autokouluissa.
. Kuorma-autolla ajoa ei opi kuin
ammatissa, niin kuin ei montaa muutakaan ammattia, painottaa Grönroos.
Kuorma-autokortin suorittajia riittää
Salon seudun ammattiopistossa, sillä logistiikka-alalla voi suorittaa yhdistelmäajoneuvonkuljettajan tutkinnon.
UUTISET 4
SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo
Sää Salon seudulla
Pilvistä
17 °c
TAKASIVU
Marttila
peränpitäjä
esityslistojen
julkisuudessa
Marttilan kunta on Salon seudun
kunnista ainoa, joka ei julkaise kunnanhallituksen ja lautakuntien esityslistoja internetissä ennen kokouksia. Kuorma-autokorttien ajaminen on loppunut melkein tyystin, sanoo Autokoulu
Draivin yrittäjä Jyrki Grönroos kuorma-autokorttien määrästä, kun ikärajaa
nostettiin viime vuonna 21 vuoteen.
Autokoulun johtaja Paavo Isola Salon
Ajotaidosta sanoo, että ikärajan nosto oli
viimeinen niitti autokoulussa suoritettaville kuorma-autokorteille.
. ja Sarika Lipasti
puolestaan koko perheelle tarkoitetun
?Anna Talven outo viivytys?.
Anna Krogeruksen tekstiin perustuva ?Kuin ensimmäistä päivää. Kaikki sinivalkoisten ottelut
alkavat kello 17.30 Suomen aikaa.
Sarika Lipasti ja Arto Lindholm ovat Salon Teatterin syksyn ohjaajat.
SIVU 14
Päävalmentaja Tuomas Sammelvuo luotsasi Suomen jatkopeleihin MM-lentopallossa. Logistiikka-alalla voi suorittaa yhdistelmäajoneuvonkuljettajan tutkinnon. Siinä kasvettiin tähän hom-
maan. Arto
Lindholm ohjaa aikuisnäytelmän ?Kuin
ensimmäistä päivää. on farssimaisia aineksia sisältävä tragikomedia.
Sinikka Nopolan näytelmässä ongelmia
tuottaa se, ettei talvi ota tullakseen.
Salon Teatterin syksyssä jatkuvat myös
Katastrofiklubit. Aikaisemmin uutistoimisto
AFP kertoi usean maan vaatineen
keskusteluja pakotteiden aikataulusta.
Sivu 6
Ehkäisykielto voi
aiheuttaa
uupumusta
lestadiolaisilla
Ehkäisyn ja perhesuunnittelun kielto
aiheuttaa vanhoillislestadiolaisissa
perheissä vakavaa uupumusta, sanovat lestadiolaisperheiden kokemuksista kirjan kirjoittaneet tutkija, teologi Aila Ruoho ja liikkeestä irtautunut 11 lapsen äiti Vuokko Ilola.
He keräsivät Usko, toivo, raskaus
-kirjaan kokemuksia yhteensä 30
naiselta ja mieheltä, jotka elävät tai
ovat eläneet vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä.
Sivu 6
Ruotsin
feministipuolue
saattaa päästä
valtiopäiville
Salon seudun ammattiopistossa opiskeleva Roni Uunimäki kippaa lastia Peppursuon ajoharjoitteluradalla. Pätevyyteen tarvittava tuntimäärä on
kasvanut niin suureksi, ettei kenelläkään
ole enää varaa kuorma-autokorttiin, jos
sen joutuu maksamaan omasta pussista,
sanoo Grönroos, jonka mukaan Trafi on
pedannut direktiivin näin, ja sen mukaan
mennään kansallisella tasolla.
Grönroos sanoo, että häneltä ei ole autokoulussa enää aikoihin juurikaan kysytty
kuorma-autokortin suorittamisesta.
. Norjan
uutistoimisto NTB:n mukaan pakotteet saatiin hyväksyttyä Suomen luovuttua vastustuksestaan.
NTB:n mukaan Suomi ei vastustanut itse pakotteita, vaan niiden aikataulua. SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 9. Klubeja järjestetään
teatterin tiloissa lauantaisin.
SIVU 9
Suomi jatkaa
MM-pelejä
sijalta kuusi
Lehtikuva/Vesa Moilanen
Suomi lähtee huomenna alkavaan lentopallon MM-kisojen jatkolohkoon kuudennelta sijalta. Tällä viikolla vastus sen kuin kovenee.. Kuorma-autokorttien määrä on kutakuinkin pysähdyksissä. Marttilan kunnanhallituksen
jäsenillä ei ole perusteluja sille, miksi
Marttilalle on jäänyt kyseenalainen
kunnia olla asiassa seudun peränpitäjä.
Marttilan kunnanhallituksen puheenjohtaja Jaana Majuri (kesk.)
sanoo, että asia on vain jäänyt huomaamatta.
Sivu 5
EU-maat
hyväksyivät
Venäjä-pakotteet
EU-maat hyväksyivät uudet talouspakotteet Venäjää vastaan
Kyselyn tuloksia on tarkoitus käydä
läpi 8. Reitin
varrella on tunnistettu 19
kohdetta täydennysrakentamiselle.. Valtion tuki edellyttää, että raitiotiehankkeen yhteydessä
vauhditetaan myös asuntorakentamista ja kaavoitusta.
Ajatus on, että ratikkahankkeen avulla voidaan tiivistää
kaupunkirakennetta. Luvut ovat valtakunnallisia lukuja.
Vuosi
C1-luokka C-luokka
2013
803
4 329
2 012
441
5 946
2011
418
5 902
2010
8 510
2009
33 334
2008
21 866
2007
19 977
2006
19 807
2005
18 384
2004
18 303
2003
17 664
Lähde: Trafi
Tampere haluaa Helsingin
sporaa nopeamman ratikan
Turkukin pohtii
paluuta ratikka-aikaan.
STT | NINA TÖRNUDD
Jos ja kun Tampere rakentaa suunnitellun ratikkaverkoston, pyrkimyksenä on
välttää jotkut pääkaupungin
ratikoita vaivaavista ongelmista. Nyt
mietitään, olisiko viralliselle yhdistykselle tarvetta ja
löytyisikö sen toimintaan
aktiivisia ihmisiä.
Kaupunki selvittää tarvetta kyselyllä, jossa Salossa
asuvat ja asioivat ihmiset
saavat kertoa mielipiteensä keskustan palveluista ja
viihtyisyydestä sekä mahdollisista parannuskohteista. Kaskelan mukaan
he ovat löytäneet aika hyvin
töitä kuljetusalalta.
. Tilaisuuteen on vapaa pääsy
kaikille. 4
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 9. Ratikkalinjat
yhdistävät tärkeimmät työpaikka-alueet, korkeakoulut
ja suurimmat asuinalueet.
Tampere on tehnyt valmistelutyötä yhteistyössä Turun
kanssa, jossa yleissuunnitelman viimeinen on työn alla.
Turussa päätös merkitsisi
paluuta juurille, sillä kau-
punki luopui autoistumisen huumassa ratikoistaan
1960?70-luvun taitteessa.
Valtio
asettaa ehtoja
Tampereen hankkeen kustannusarvio on yhteensä
hiukan yli 330 miljoonaa euroa. Se vääristää kyselytietoa,
kun koulua päättäviltä halutaan tietää, onko löytynyt
töitä alalta. Meillä ei ole sitä ongelmaa, ettei olisi opiskelijoita.
Aina on enemmän tulijoita
kuin voidaan ottaa, sanoo
logistiikkapuolen lehtori
Markku Pyörre, joka opettaa kuorma-autonkuljettajia
ja yhdistelmäajoneuvonkuljettajia.
Opiskelijamääristä huolimatta autoilijoista on pulaa,
eikä sitä saada opiskelijamääriä lisäämälläkään loppumaan. Ala on kysytty
ja suosittu, ja varapaikkoja
odottaa vielä nytkin kymmenkunta nuorta.
. Jos ei nyt oltaisi taantumassa, ja ajoja olisi normaalimäärä, niin pula olisi
jo konkreettista, arvioi Kaskela ja sanoo jutelleensa
koulusta jo valmistuneiden
kanssa. Logistiikkaan panostetaan, että meillä olisi Salossa kuljetusalan ammattilaisia, sanoo Riihimäki,
joka tietää, etteivät nuoret
normaalisti aja kuormaautokorttia jo yksistään sen
hinnan vuoksi. (SSS)
Tasa-arvovaltuutettu
haastaa koulut
seksuaalista
häirintää vastaan
Tasa-arvovaltuutettu
haastaa yläkoulut, lukiot
ja ammattioppilaitokset
seksuaalisen häirinnän
vastaiseen työhön. Luokat
on eroteltu vuoden 2011 tilastossa
ja sen jälkeen. Pääsääntöisesti tavoitteena on rekkakortti, CE-kortti.
Ammattiopistossa yhdistelmäkortin voi saada jo
18-vuotiaana, kun yksityispuolella kuorma-autokortin
ikäraja on hilattu 21 vuoteen. Urakoitsija valitaan alkuvuodesta, ja työt alkavat todennäköisesti maalis?huhtikuussa.
Salon itäisen ohitustien
pitäisi valmistua vuoden
2016 loppuun mennessä.
Salossa mietitään
tarvetta keskustan
kehittämisyhdistykselle
SSS | VESA KÄIVÄRÄINEN
vesa.kaivarainen@sss.fi
Salossa harkitaan syksyn
aikana keskustan kehittämisyhdistyksen perustamista.
Kaupungissa on kokoontunut parin vuoden ajan
epävirallinen kehittämisyhdistys, johon kuuluu yrityksiä ja yhdistyksiä. Yhdistyksille ja yrityksille on oma kyselyversionsa.
Kaupungin kotisivuilla internetissä järjestettävään
kyselyyn voi vastata 28.
syyskuuta asti. (STT)
Paimiolainen Aleksi Kalela vääntää rattia ja salolainen Aleksi Simonen seuraa kyydissä, kun Salon seudun ammattiopiston logistiikan opiskelijoiden ajoharjoittelu on käynnissä radalla Salon
Peppursuolla.
Logistiikka on suosittu ala
Salon seudun ammattiopistossa
Vuonna 2015 otetaan sisään tuplamäärä kuorma-autonkuljettajatutkinnon sekä
yhdistelmäkortin suorittavia, sillä koulutukselle on lisätarvetta, sanoo tuntiopettaja Ahti Kaskela.
SSS | SEIJA JÄRVINEN
seija.jarvinen@sss.fi
Vaikka autokouluajossa
kuorma-autokortin suorittajien määrä on laskusuunnassa, niin Salon seudun
ammattiopistossa logistiikkaa opiskelevia on tällä hetkellä noin 80. Paikalla on puhujat
esimerkiksi VarsinaisSuomen liitosta ja Aaltoyliopistosta.
Tilaisuus järjestetään
Villa Landessa torstaina
kello 15?16.45. Ensin on määrä rakentaa Hervannan ja keskustan
yhdistävä reitti. Pyörteen mukaan
Puolustusvoimat värvää
osan logistiikkatutkinnon
suorittaneista.
Koulun ulkopuolella oleville kuorma-autokortin suo-
Kommentoi
kuussa armeijaan, eikä heillä ole silloin töitä, selvittää
Kaskela.
. syyskuuta 2014
Uutiset
Salon seutu . Kolmihaarainen verkosto on tarkoitus
saada valmiiksi 2020-luvun
alkupuolella. Ammattipätevyys tulee
hoidettua ammattiopistossa,
mutta yksityispuolella on
noin 30 000 korttia suorittamatta, sanoo Pyörre.
Maanrakennuspuolen tun-
Vuonna 2015 sisään
kaksi ryhmää
Ammattiopiston tuntiopettaja Ahti Kaskela antaa ohjeita ajoharjoitteluradalla.
tiopettajan Ahti Kaskelan
mukaan kuorma-autopuolella eläköityminen johtaa
siihen, että kuljettajista on
pulaa.
. Rahoituspäätös jää
eduskuntavaalien jälkeiseen
aikaan ja seuraavan hallituksen tehtäväksi.
Neuvottelut valtion ja Tampereen välillä alkavat kuitenkin jo syyskuussa. Terveyden ja hyvinvoinnin
laitoksen toteuttaman
Kouluterveyskysely 2013
mukaan lähes puolet
yläkouluikäisistä pojista ja yli 60 prosenttia
samanikäisistä tytöistä
on kokenut seksuaalista
häirintää. Logistiikalla on ollut hyvä vetovoima, ja opiskelijoita
on saatu hyvin, sanoo Kaskela.
verkossa
rittaminen on rahakysymys,
sillä logistiikkatutkinnon ja
yhdistelmäajokortin ammattiopistossa suorittaneiden
opiskelun hyöty on Pyörteen
mukaan opiskelijaa kohti
aika liki 10 000 euroa, ennen kuin ammattiajolupa on
käytössä.
Rekkakortti jo
18-vuotiaana
. Keskustan kehittämisyhdistys voisi tuoda uusia
mahdollisuuksia.
??Jos yhdistys syntyy, saataisiin samalla foorumi,
joka voisi vaikuttaa myös
kaupungin päätöksentekoon, Savolainen sanoo.
Lyhyet
Tuulivoimasta ja
asuinkiinteistöjen
arvosta puhutaan
Kemiönsaaressa
Suomen auktorisoidut
kiinteistöarvioijat järjestää tilaisuuden tuulivoimaloiden vaikutuksista asuinkiinteistöjen
arvoon Kemiönsaaressa
tulevana torstaina. Kaupunki on asettanut
toteuttamisen ehdoksi sen,
että infra saadaan rakennettua 250 miljoonalla eurolla
ja että valtio osallistuu raiteiden rakentamiskustannukseen 30 prosentin osuu-
della. Talous
Kuvat: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo
Salon ohikulkutien
urakoitsijaa haetaan
loppuvuoden aikana
Työt alkuun kevättalvella.
SSS | VESA KÄIVÄRÄINEN
vesa.kaivarainen@sss.fi
Salon itäisen ohitustien rakennustyöt alkavat näillä
näkymin ensi vuoden maalis?huhtikuussa.
Kantatie 52:n parantaminen Salon kohdalla varmistui, kun valtio lupasi
hankkeeseen rahoitusta
7,8 miljoonaa euroa. Väärin pysäköidyt
autot ja lumivallit aiheuttavat herkästi liikenteeseen
häiriöitä.
Tampereella verkostoon on
alkuvaiheessa tulossa 23,5
kilometriä raidetta, mutta
tulevia reittejä pohditaan jo
nyt. No useimmathan lähtevät ammattiopiston käytyään suoraan heinä-
Koulutusjohtaja Riikka
Riihimäki korostaa, että logistiikka on yksi Salon seudun ammattiopiston suosikkialoista, ja sen vuoksi ensi
syksynä 2015 opiskelemaan
otetaan taas kaksi ryhmää,
yhteensä noin 42 opiskelijaa.
. Naapurikunnat Pirkkala, Ylöjärvi ja Kangasala
ovat kiinnostuneita ulottamaan raitiotien omille alueilleen.
Hanke odottaa vielä lopullista kaupunginvaltuuston
päätöstä sekä valtion ratkaisua rahoitusosuudesta.
Jos hanke etenee aikataulun mukaisesti, tekee valtuusto rakentamispäätöksen 2016 ja tamperelaiset
pääsevät ratikkansa kyytiin
ensimmäistä kertaa vuonna
2018. Tampereelle halutaan
Helsinkiä nopeampi ratikka, joka kulkee kolme neljäsosaa reitistään erillään
muusta liikenteestä.
??Sellaista 19?20 kilometrin tuntinopeutta suunnitellaan, sanoo projektipäällikkö
Ville-Mikael Tuominen.
Helsingissä raitiovaunujen
tuntinopeus jää noin 14 kilometriin. (STT)
OP-Pohjolalta
uusi metsärahasto
OP-Rahastoyhtiö tuo
markkinoille suoraan
metsäomaisuuteen sijoittavan erikoissijoitusrahaston. lokakuuta pidettävässä yleisötilaisuudessa.
Samalla mietitään mahdollisuuksia keskustan kehittämisyhdistyksen perustamiseksi.
Erityisasiantuntija Päivi
Savolaisen mukaan keskusta halutaan pitää elävänä, mutta kaupungilla ei ole
työhön yhtä paljon resursseja kuin aikaisempina vuosina. Kun merkintä
on tehty, alkavat varsinaiset maanmittaustoimitukset.
Ohitustien rakennusurakan kilpailutus tapahtuu
loppuvuoden tienoilla. Tasa-arvovaltuutetun Pirkko Mäkisen
mukaan tavoitteena on
vahvistaa häirinnän vastaista kulttuuria ja ottaa
käyttöön selkeät yhteiset
säännöt siitä, miten häirintään puututaan. OP-Metsänomistaja sijoittaa varansa
pääasiassa suomalaisiin
metsäkiinteistöihin, joiden lisäksi se voi sijoittaa
erilaisiin metsäsijoitusinstrumentteihin, kuten
yhteismetsäosuuksiin tai
toisiin metsärahastoihin.
Rahasto aukeaa joulukuun 2014 lopussa.
Tuotto syntyy pääosin
metsävarannon arvonkehityksestä ja puun myyntituloista.
OP-Pohjola mainostaa
uutta sijoitustuotettaan
ensimmäisenä rahastona, joka tuo ammattimaisen metsäsijoittamisen
kotitalouksille. Henkilöautokortti riittää monille, mutta
tässä suhteessa nuoret ovat
eriarvoisessa asemassa, sanoo Riihimäki.
KUORMA-AUTOKORTTIEN
MÄÄRÄ ROMAHTI
?Kuorma-autokorttien Cluokassa on varsinaisten kuormaautokorttien määrä. Ensimmäisen sijoituksen vähimmäismäärä on 10?000
euroa. Kotimaa . Salon
kaupungin osuus kymmenen miljoonan euron kokonaispotista on 2,2 miljoonaa euroa.
Tiesuunnitelma Perniöntien ja 110-tien välisestä
tieosuudesta on valmistumassa, ja se lähetetään Liikennevirastoon hyväksyttäväksi.
Kun tiesuunnitelma on vahvistettu, ohitustien alueella
aloitetaan nykytilan melumittaukset ja mahdolliset
kaivojen tarkistukset.
Salon kaupunkikehityspäällikön Mika Mannerveden mukaan työmaa alkaa näkyä konkreettisesti
maastossa, kun maa-alueiden haltuunotto alkaa.
Tiealueet merkitään ensin
maastoon. Tasa-arvovaltuutetun mukaan opettajat kokevat häirintään
puuttumisen vaikeaksi.
Tasa-arvovaltuutettu
on tuottanut kouluille
seksuaalista häirintää
nuorten näkökulmasta
käsittelevän opetusaineiston. Tilaisuus järjestetään osana jokavuotisia
kiinteistöarvioinnin koulutuspäiviä.
Esitelmät pidetään suomeksi ja paneelikeskustelu suomeksi ja ruotsiksi. C1-luokka
tarkoittaa pieniä, 3?500?7?500 kiloa
painavia kuorma-autoja
pykälässä ko-
rostetaan, että kuntien pitää
tiedottaa vireillä olevista ja
valmisteltavista asioista.
Seppälä korostaa, että esityslistojen julkaiseminen on
ensimmäinen askel ja helpoin tapa täyttää pykälän
vaatimus.
??Lisäksi tarvitaan tiedotteita ja asukastilaisuuksia
isoista asioista. Menoja on
heinäkuun loppuun mennessä 2,5 miljoonaa euroa
enemmän kuin viime vuonna, Tamminen sanoi.
SDP:n ryhmän puheenjohtaja Saija Karnisto
huomautti, että kaupunki
ei pysty työllistämään työttömiä, jos yt:t ovat päällä.
Se taas nostaisi kaupungin
osuutta Kelan maksamasta
toimeentulotuesta.
Salo lomautti henkilökuntaansa vuosina 2012 ja 2013.
Viime keväänäkin käytiin
yt-neuvottelut, mutta lomautuksista luovuttiin.
Matti Varajärvi (sd.) kävi muistuttamassa Tammiselle, että henkilöstömenot
ovat tänä vuonna suuremmat juuri siksi, että viime
vuonna lomautettiin, mutta
tänä vuonna ei.
Lomautus vai
palkka-ale?
Kokoomuksen Juha Puntakin mainitsi lomautukset.
Hän puhui myös palkkaalesta. Lautakuntien esityslistat julkaisi puolestaan 89
prosenttia vastanneista.
??Raja menee kuntien
koon mukaan, sillä esityslistoja julkaisemattomat
ovat pieniä kuntia, Seppälä
kertoo.
Helppo tapa
täyttää laki
Kuntalain 29. Hänen kontaktinsa olivat erityisesti Kiinassa ja Venäjällä, selvitti
Rantakokko.
Hän totesi, että Kiinan
asiakkuuksia hoitaa nyt
kaupungin erityisasiantuntija Päivi Savolainen
ja Venäjän yhteyksiä kansainvälisten asioiden päällikkö Terhikki Lehtonen.
Pietarinen teki muun
muassa kuusi matkaa Kiinaan ja neljä Venäjälle.
Matkakulut olivat yhteensä vajaat 24?000 euroa,
mistä kaupungin osuus
oli runsaat 7?000 euroa.
Palkkakustannukset olivat koko työsuhteen ajalta
211?000 euroa. Asia on vain jäänyt
hoitamatta.
Ojaniemi ei näe kunnanhallituksen ja lautakuntien esi-
6,550
Myyntijohtaja maksoi
Salolle 70?000 euroa
asko.lehtonen@sss.fi
Marttilan kunnan esityslistat
puuttuvat edelleen netistä
SSS | PÄIVI MALIN-PERHO
+0,17 %
Euribor
12 kk 0,366
Perussuomalaiset aloittaisivat yt-neuvottelut.
Kokoomuksen Punta pohti palkkojen alentamista.
SSS | ASKO LEHTONEN
7772,98
Nokia Oyj
Salon kaupunginvaltuustossa
vaadittiin jo lomautuksia
asko.lehtonen@sss.fi
5
SALO. elokuuta.
Lyhyet
Valtuusto
hyväksyi
ruokalan
lahjoituksen
Pro Rantakiville
SALO. elokuuta, eikä
hänestä ole sen jälkeen saatu havaintoja. Muut kokoomuslaiset
eivät tarttuneet aiheeseen.
Punta kertoi käyneensä
Latviassa, missä valtio alensi työntekijöidensä palkkoja
30 prosenttia.
. Hän työskenteli
Invest in Salo -hankkeessa.
Salo maksoi kuluista 30
prosenttia. Lomautukset, irtisanomiset ja kaikki muut vaihtoehdot pitää ottaa esille,
ja toimenpiteet pitää panna
käyntiin tammikuussa, sanoi perussuomalaisten ryhmän puheenjohtaja Heikki
Tamminen maanantaina
kaupunginvaltuuston kokouksessa.
Hän kertoi, että asiasta on
keskusteltu perussuomalaisten ryhmässä.
Valtuusto keskusteli taloudellista tilanteesta käsitellessään heinäkuun tulosraporttia.
. syyskuuta 2014
n Uutistuottaja:
Jarkko Turpeinen
toimitus@sss.fi
(02) 770 2314
Vinkkaa
uutinen!
PÄIVÄN LUVUT
OMX Helsinki
Purevasti paikallista
Salon perussuomalaiset haluavat käynnistää kaupungissa yt-neuvottelut.
. Siltä peritään
kaupunginhallituksen
päätöksellä vuokraa 180
euroa kuukaudessa.
Va l t u u t e t t u H a r r i
Lindholm (vas.) kysyi
kaupunginjohtaja Antti
Rantakokolta maanantaina kaupunginvaltuuston kyselytunnilla, onko
tarkoitus valmistella uusi päätös järjestöjen tukemiseksi, jotta kaikkia
yhdistyksiä kohdeltaisiin
tasavertaisesti.
Kaupungin sisäinen
vuokra perinneyhdistyksen tilasta olisi 440 euroa
kuussa.
. Neuvonen
on 28-vuotias, 185 senttiä
pitkä ja hän painaa noin 75
kiloa.
Salon poliisi pyytää ilmoittamaan mahdolliset havainnot numeroon
029?544?48?00.
Aki Juhani Neuvonen poistui kotoaan 28. Vapaussodan ja itsenäisyyden perinneyhdistys ry. Kunnan kotisivuilla julkaistaan pöytäkirjojen lisäksi ainoastaan kunnanvaltuuston esityslistat.
Marttilan kunnanhallituksen jäsenet eivät osaa selittää, miksi Marttilalle on
jäänyt kyseenalainen kunnia olla seudun peränpitäjä
esityslistojen julkisuudessa.
Marttilan kunnanhallituksen
puheenjohtaja Jaana Majuri (kesk.) sanoo, että asia on
vain jäänyt huomaamatta ja
hoitamatta.
??Emme ole kunnanhallituksessa edes erikseen keskustelleet asiasta. Kaupunginvaltuusto
valitsi Sallamari Etelän
(vihr.) opetuslautakunnan uudeksi jäseneksi.
Etelä tuli kaupungista
pois muuttaneen Anu
Taivaisen (vihr.) tilalle.
Vapaa-ajan lautakuntaan valittiin Olga Kulmala (kesk.). Loput 70 prosenttia maksoi Euroopan
aluekehitysrahasto. Kaupungin
osuus oli runsaat 63?000
euroa.
. Henkilöstömenot ovat
pompsahtaneet. Tällöin punninnan asioiden tärkeydestä
tekee kuitenkin kunnan virkamies, kun taas julkisista
esityslistoista jokainen kunnan asukas voi nähdä asiat
ja päättää, onko joku asia
hänelle kiinnostava ja tär-
keä vai ei.
Kuntalaiset eivät
ole kaivanneet
Marttilan kunnanjohtaja
Carita Maisila kertoo, että
Marttilassa kuntalaiset eivät
ole erityisemmin kaivanneet
kunnanhallituksen ja lautakuntien esityslistoja nettiin.
??Yhtä hyvin esityslistat
voisivat siellä kuitenkin olla.
Se on myös teknisesti mahdollista.
Marttilan kunta alkoi laittaa pöytäkirjat nettiin Maisilan tultua kunnanjohtajaksi
+1,71 %
?Marttilan kunta ei ole ainoa, joka poikkeaa
suositeltavasta linjasta, mutta aika
harvinaista tämä alkaa Suomen runsaan
300 kunnan joukossa olla.?
Salon palveluksessa yli
puolitoista vuotta ollut
myyntijohtaja maksoi kaupungille runsaat 70?000
euroa. Nyt asia nousee
varmaan esille, Majuri huomauttaa.
Majuri ei vastusta esityslistojen julkaisemista.
??En näe mitään syytä sille,
miksi esityslistat eivät voisi
olla internetissä.
kaupungille. Asiat tulevat nettiin vasta, kun kunnanhallituksen ja lautakuntien kokouksissa tehdyt
päätökset ovat ehtineet pöytäkirjoihin.
tyslistojen netissä julkaisemisessa mitään ongelmaa.
??Minun puolestani esityslistat voidaan laittaa kunnan
kotisivuille.
Kokoomuksen Kari Niini-
vuo sanoo, että esityslistojen
julkisuus on unohtunut muiden asioiden alle.
??Asia on jäänyt varjoon
enemmänkin, kuin mitä olisi
ollut suotavaa. Kaupunginjohtaja
Antti Rantakokko selvitti myyntijohtaja Seppo Pietarisen palkkaa,
matkoja ja työn tuloksia
kaupunginvaltuustolle
maanantaina. Kosken kunnanhallitus päätti
viime vuoden helmikuussa,
että myös kunnanhallituksen ja kaikkien lautakuntien
esityslistat laitetaan ennen
kokouksia kunnan kotisivuille internetiin.
Vuonna 2012 Kosken kunnanhallitus teki vielä linjauksen, jonka mukaan kunnanhallituksen esityslistoista laitettiin internetiin vain
kokouksen aihelista.
Esityslistojen julkaiseminen netissä kuuluu nykyaikaan
Kuntaliitto muistuttaa kuntien velvollisuudesta tiedottaa valmisteilla olevista asioista.
Kuntaliiton viestintäjohtaja Jari Seppälä korostaa,
että esityslistojen julkaiseminen internetissä kuuluu
nykyaikaan.
??Julkiset esityslistat ovat
suurimmassa osassa kuntia
jo rutiinia. Marttilan kunta
ei ole ainoa, joka poikkeaa
tästä suositeltavasta linjasta, mutta aika harvinaista
tämä alkaa Suomen runsaan 300 kunnan joukossa
olla, Seppälä sanoo.
Kuntaliitto selvitti viimeksi tämän vuoden helmimaaliskuussa kuntien tiedotuskäytäntöjä kyselyllä,
johon vastasi 170 kuntaa.
Näistä 94 prosenttia julkaisi kunnanvaltuustojen ja
kunnanhallitusten esityslistat netissä ennen kokouksia. Seppo Pietarinen kontaktoi Suomessa ja ulkomailla työsuhteensa aikana yhteensä 409 yritystä
ja isännöi Salossa yhteensä
81 yritystä. Yhdistyksen jäsenkokous käsittelee asiaa keskiviikkona.
SSS | ASKO LEHTONEN
Sannamari Etelä
opetuslautakuntaan
Kuntaliiton viestintäjohtaja Jari Seppälä
vuonna 2012.
??Esityslistoja sivuttiin samassa yhteydessä, mutta
niiden julkaisemista ei pidetty tarpeellisena. Olemme Salossa yrittäneet vähentää porukkaa ja
olemme nostaneet veroja
niin, että enää niitä ei voi
korottaa. Viitteellisesti voidaan arvioida,
että Invest in Salo -tiimin
yritysasiakkaiden Saloon
luomien työpaikkojen tuloverovaikutus on vajaat
kaksi miljoonaa euroa,
Rantakokko kertoi.
Poliisi toivoo
havaintoja kadonneesta
Salon poliisi etsii elokuun
lopulla kadonnutta salolaismiestä. Salon kaupunginvaltuusto hyväksyi maanantaina lahjakirjan, jolla
vanhan kaupungintalon
pihapiirissä sijaitseva
ruokalarakennus luovutetaan Pro Rantakivet
ry:lle. Tämän
jälkeen käsittelemme
kunnanhallituksessa
varmasti asiaa.?
Kunnanhallituksen jäsen
Kari Niinivuo (kok.)
??Esityslistojen laittamisesta nettiin ei ole keskusteltu.
Sitä ei ole vain kukaan huomannut tai sitä ei ole koettu
tarpeelliseksi.
Mattila pitää esityslistojen
julkaisemista netissä hyvänä
käytäntönä.
Koski muutti linjaa
viime vuonna
?Asioista hyvä
tiedottaa?
Marttilan kunnan internetsivuilta on turha hakea kunnanhallituksen ja lautakuntien esityslistoja, joista selviäisi, mitä asioita
niiden kokouksissa tullaan käsittelemään. Hän vastasi
Simo Vesan (sd.) asiasta
tekemään kysymykseen.
Pietarinen oli Salon
myyntijohtajana toukokuusta 2012 vuoden 2013
loppuun. 30 prosentin alennus ei
varmaan tunnu Juhan tilipussissa, mutta minulla se
tuntuisi, heitti Karnisto.
Hänen mukaansa henkilöstömenoja saadaan pienemmiksi, jos pystyttäisiin
vähentämään sairauspoissaoloja.
Karnisto totesi myös, että
Salon kaupunginvaltuusto ei
voi päättää palkoista, joista
on lisineen sovittu työmarkkinajärjestöjen kesken.
?Asia on jäänyt
varjoon enemmänkin,
kuin mitä olisi ollut
suotavaa. En lupaa mitään tässä
vaiheessa, vastasi Rantakokko.
Hän totesi, että kyseessä on budjettiasia.
SSS | ASKO LEHTONEN. Tämän jäl-
keen käsittelemme kunnanhallituksessa varmasti asiaa.
Niinivuo kannattaa esityslistojen julkaisemista internetissä.
??On pelkästään hyvä asia,
että ihmisille kerrotaan ennakkoon tiedossa olevista asioista.
SDP:n Seija Mattila jakaa
muiden ryhmien edustajien
näkemykset.
Koski oli aiemmin Marttilan
kanssa samassa veneessä,
mutta Kosken kunta muutti
puolitoista vuotta sitten julkisuusperiaatteitaan. Pitäisikö säätää eläkekatto niin, että yli 4?000 euron yli menevä osuus tulisi
SSS/Marko Mattila
paivi.malin-perho@sss.fi
Marttilan kunta on Salon seudun seitsemästä kunnasta ainoa, joka ei julkaise kunnanhallituksen ja lautakuntien
esityslistoja internetissä ennen kokouksia. Yhdistys haluaa
tehdä rakennuksesta
kulttuurikeskuksen.
Valtuusto hyväksyi
myös ruokalarakennuksen tontin tuhannen euron vuosivuokran.
Pro Rantakivet ei ole
vielä hyväksynyt lahjakirjaa. SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 9. Invest
in Salo on osa Salon äkillisen rakennemuutoksen
hoitoa.
Rantakokon mukaan
hankkeen yritysneuvonnassa on mukana useita
asiantuntijoita, eikä sijoittuneita yrityksiä eikä
syntyneitä työpaikkoja tilastoida yksittäisen työntekijän nimiin.
Vuoden 2012 alun ja vuoden 2014 toukokuun välillä
Saloon sijoittui 34 sijoitusneuvontaa saanutta yritystä, joihin syntyi yhteensä
ehtivät olla netissä kuitenkin vain muutaman päivän,
ennen kuin pöytäkirjat julkaistaan, Maisila huomauttaa.
326 uutta työpaikkaa.
. saa Salolta tilat
Hermannin koulun piharakennuksesta alennuksella. Aki Juhani
Neuvonen poistui asunnoltaan Salosta Ristikedonkadulta 28. Uuden sijoittuneen
yrityksen ja työpaikan
taloudellisia vaikutuksia
kaupungille on vaikea laskea täsmällisesti. Kaupungin palkat ovat nousseet yli maan
keskiarvon, ja ne ovat liian
korkeat kaupungin tuloihin
verrattuna, Punta sanoi.
Hän totesi, että muuta keinoa kuin lomauttaa ei ole,
jos palkkoja ei voi alentaa.
Punnan puheet kimpaannuttivat sekä Varajärven että Karniston.
. Esityslistat
-0,008
Kaupunginjohtaja: Pietarinen
kontaktoi työsuhteensa
aikana yli 400 yritystä.
SSS | ASKO LEHTONEN
Kunnanhallituksen jäsenten mukaan päätös
asiakirjojen julkaisemisesta on vain jäänyt tekemättä.
Marttilan kunnanhallituksen
varapuheenjohtaja perussuomalaisten Yrjö Ojaniemi
on samoilla linjoilla Majurin
kanssa.
??En muista, että esityslistojen julkaisemista olisi edes
käsitelty. Petra
Alanteelle (kesk.) myönnettiin ero paikkakunnalta muuton takia.
Lievennetäänkö
Salon yhdistysten
vuokrapäätöstä?
SALO. kysyi Varajärvi.
Tällaisiin tuntemuksiin
tutkija, teologi Aila Ruoho
ja koulunkäyntiavustaja
Vuokko Ilola törmäsivät
pyytäessään vanhoillislestadiolaisia vanhempia kuvailemaan liikkeen oppeihin
kuuluvan ehkäisykiellon
vaikutuksia. On myös jatkuva pelko tulevaisuudesta: montako
lasta vielä tulee?
Vanhempien uupumus
heijastuu myös lapsiin. syyskuuta 2014
UUTISET
Suomi kannattaa Venäjä-pakotteita,
vaikka ajankohta on väärä
Lehtikuva/Seppo Samuli
Venäjä uhkaili jälleen
vastapakotteilla,
jotka iskisivät kovaa
Finnairiin.
STT | MIKKO ISOTALO, RAISA KIVILAHTILEPPÄNEN, SALLA SALMELA
Pääministeri Alexander
Stubb (kok.) kertoi seitsemältä illalla, että Suomi on
hyväksynyt Euroopan unionin uudet Venäjän-vastaiset
pakotteet. Vielä aamulla ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) arvioi Ylen aamutv:ssä, että ei ole syytä ottaa
laajennettuja pakotteita
käyttöön, jos Venäjä ja Ukraina pysyvät sovitun tulitaukosuunnitelman takana.
Myöhemmin illalla Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Herman Van Rompuy
vahvisti, että EU-maat ovat
hyväksyneet uudet talouspakotteet Venäjää vastaan
ja ne tulevat voimaan lähipäivinä. Hän kommentoi Ylen
A-studiossa, mitä Venäjän
uhkaamasta ilmatilansa sulkemisesta ulkomaiselta lentoliikenteeltä voisi seurata.
Haavisto ei kuitenkaan
usko, että itänaapurin ilmatilan sulkeutuminen ajaisi
Finnairin konkurssiin.
Ministeri lisäksi muistuttaa, että myös Venäjällä olisi paljon menetettävää, jos
Ukrainan kriisiin liittyvät
pakotteet leviävät lentoliikenteeseen.
??Venäjällä on paljon lentotoimintaa maailmalla, myös
Euroopassa. Samaa ajatusmallia voi soveltaa uusiin pakotekierroksiin, jossa
viimeinen nappula ei välttämättä ole vielä kaatunut.
porteista käy ilmi, että kokonaistilanne Itä-Ukrainassa
on rauhoittunut merkittävästi, vaikka tulitaukoa on
rikottu muutamia kertoja,
Kanerva sanoo.
Hän pitää todennäköisenä,
että Venäjä asettaa EU:lle
vastapakotteita.
??Kierre siis jatkuu, ja sen
vaikutuksia tulitauolle emme vielä voi nähdä.
Itä-Ukrainaan perjantaina
julistettua tulitaukoa on rikottu ammuskelulla jo ennen
tietoa pakotepäätöksestä.
Smith arvioi, että hajanainen ammuskelu annetaan
anteeksi, koska vaihtoehdot
olisivat niin huonot konfliktin kaikille osapuolille.
??Nyt annetaan ilmeisen
paljon joustoa siitä, mitä tarkoittaa ?pitävä tulitauko?.
Haavisto Ylelle: Venäjän
ylilentokielto toisi tilapäisiä
vaikeuksia Finnairille
Venäjän ylilentokiellosta aiheutuisi tilapäisiä vaikeuksia Finnairille, arvioi omistajaohjauksesta vastaava
ministeri Pekka Haavisto
(vihr.). Vanhemmat
voivat Juntunen mukaan
käyttää ratkaisussaan lääketieteellistä asiantuntemusta.
??Näissäkään tilanteissa
emme kuitenkaan puhu varsinaisesta ehkäisystä.
www.sss.fi/ilmoitukset
sähköpostit:
etunimi.sukunimi@sss.fi
Löytölaarin ja Onnenhetket
-palstan ilmoitushinnat, ohjeet
ja asiointi internetissä:
sss.mainostaja.com
PAINOPAIKKA:
Salon Lehtitehdas,
Salo 2014
ISSN 0782-5404. Tärkeintä onkin se,
mitä nuoret perheet nykyään ajattelevat ja päättävät
ehkäisyn suhteen.
Ilola sanoo toivovansa, että kirja avaisi keskustelua
ja levittäisi tietoa siitä, että
useissa perheissä kipuillaan samojen ongelmien ja
tunteiden kanssa. 6
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 9. välisessä ristipaineessa omien lastensa ollessa pieniä.
??Lapset pitäisi jaksaa ottaa vastaan Jumalan lahjana, samalla kokee riittä-
la klo 14.45-23.00,
su klo 15.00-23.00
Telefax (02) 770 2300
Puhelin (02) 770 21 (vaihde)
Puhelin iltaisin
- uutistoimitus
(02) 770 21, (02) 770 2314
- urheilu (02) 770 2309
ALUETOIMITUS
Somero, Kiiruuntie 1,
Puhelin (02) 7702 562
TILAAJAPALVELU
Puhelin (02) 770 2626
Vuokko Ilola (vas.) ja Aila Ruoho ovat kirjoittaneet lestadiolaisäideistä kirjan Usko, toivo ja raskaus.
mättömyyttä ja syyllisyyttä,
koska tuntee, ettei pysty
olemaan läsnä kaikille lapsilleen. Niissä voi
jakaa omia kokemuksiaan ja
saada tietoa.
??Emme halua jättää äitejä yksin. Norjan uutistoimiston NTB:n mukaan pakotteet saatiin hyväksyttyä
Suomen luovuttua vastustuksestaan.
Päivän aikana Stubb keskeytti vierailunsa Heinolassa ja riensi hallituksen
EU-ministerivaliokunnan
ylimääräiseen kokoukseen.
Sen jälkeen hän vakuutti
Suomen kannattaneen koko
ajan uusia pakotteita, mutta
pitäneen ajankohtaa vääränä.
??Pidämme aikataulutusta
haasteellisena, sillä neuvot-
Energia
pakotekohteena
Lyhyet
Eläkeneuvotteluista
ei odotettu vielä
sopua
MTV: Voimaosakeyhtiö SF:n
Ottavainen
erotettu
Työmarkkinoiden keskusjärjestöjen eläkeneuvotteluissa ei tapahtunut
mainittavaa edistystä
maanantain aikana. Stubbin
mukaan uusien pakotteiden
suorat vaikutukset Suomen
talouteen eivät ole suuria.
??Olen erittäin huolestunut
epäsuorista vaikutuksista
ja mahdollisista vastapakotteista, Stubb lisäsi.
EU:n ja Venäjän toisilleen
asettamat pakotteet näkyvät erityisesti talouden epävarmuuden lisääntymisenä,
sanoo Suomen Pankin tutkimuspäällikkö Iikka Korhonen.
??Jos ennakkotiedot pitävät
paikkansa ja EU:n pakotteet
ovat jo olemassa olevien pakotteiden melko maltillista
laajentamista erityisesti ra-
7-päiväinen sanomalehti
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Puhelin: (02) 770 21 (vaihde)
TOIMITUS
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna: ma-pe klo 9.00-23.00,
?Pakotteet voivat
vaarantaa tulitauon?
Pääministeri Alexander Stubb piti EU-pakotteiden aikataulutusta haasteellisena.
hoituspuolella, kokonaisvaikutus Suomelle ei ole erityisen suuri, Korhonen arvioi.
Finnair
ei kommentoi
Venäjän pääministeri Dmitri Medvedev uhkasi maanantaina Vedomosti-lehden
haastattelussa Venäjän vastaavan uusiin pakotteisiin
vastapakotteilla. 10% alv)
12 kk:n maksuerä
269,00 ?
6 kk:n maksuerä
137,00 ?
3 kk:n maksuerä
71,20 ?
Tilaukset toimitetaan force majeure- (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden
viivästykset, yms.) varauksin.
JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS
Salo:
Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy
Puhelin: (02) 269 3970
ark ja vkl klo 08.00 ?11.00
Ehkäisystä ei uskalleta
puhua
Ehkäisyä pidetään vanhoillislestadiolaisuudessa syntinä, ja siksi siitä on Ruohon
ja Ilolan mukaan lähes mahdotonta puhua vaihtoehtona.
Kokemuksiaan jakaneiden
tarinoista käy ilmi, että ehkäisyn ottaminen puheeksi
edes oman puolison kanssa
on voinut viedä vuosia. Teemme kaikkemme
auttaaksemme, mutta vakavissa uupumistapauksissa
tarvitaan myös asiantuntijaapua.
Puhelin: 0200 72822 (mpm/pvm)
Ark. Aina
kun olin yksin kotimiehenä
(...) olin peloissani ja ahdistunut, eräs vastaaja kertoo.
Uupumus voi johtaa myös
väkivaltaan. Osa
haastatelluista kertoo kokeneensa lapsena turvattomuutta, koska vanhemmat
eivät jaksaneet olla läsnä.
Osa tunsi syyllisyyttä vanhempien uupumuksesta tai
itsensä ei-toivotuksi.
??Muistan äidin puhuneen
aina lapsen odottamisesta
huolen ja harmin sekaisin
tuntein. Etyjin ra-
telut Venäjän ja Ukrainan
välillä ovat edenneet, Stubb
sanoi.
??Tulitauko ei ole ollut pysyvä, sillä tänään on raportteja kuolleista sotilaista ja
joukkojen liikehdinnästä,
Stubb lisäsi.
Tuomioja ei illalla halunnut kommentoida uusia pakotteita.
Uutistoimisto Reutersin
mukaan uudet Venäjän-vastaiset pakotteet kohdistuvat
ainakin energia-alan yrityksiin Rosneftiin, Transneftiin
ja Gazprom Neftiin. Äidin masennukset ennen ja jälkeen synnytysten toivat kokemuksen
ei-toivotuista lapsista, nimimerkki Maisa kertoo kirjassa.
Erityisesti perheen vanhimmat lapset kertovat kantaneensa jo hyvin nuorina
vastuuta pikkusisaruksista
ja kotitöistä.
??Jouduin toisinaan ekaluokkalaisesta lähtien olemaan lapsenvahtina, kun
isä ja äiti lähtivät ostoksille.
Se oli minulle vaikeaa. Haastatteluista
syntyi Usko, toivo, raskaus
-kirja.
Ruohon ja Ilolan mukaan
ehkäisy on vanhoillislestadiolaisessa opetuksessa yhä
käytännössä kielletty. klo 9 alkaen.
Katrineholminkatu 8, Salo puh. Fennovoiman
osakas Rosatom on Venäjän valtion tytäryhtiö.
(STT)
Muoti ja kauneus
Palvelemme tänään ti klo 9-17.30.
Sitten lyhyt lomatauko.
Tervetuloa jälleen
ke 17.9. Näin
arvioi tutkija Hanna Smith
Aleksanteri-instituutista.
??Pakotepelote toimii ehdottomasti parhaiten, kun
kyse on pelotteesta. Asiasta tiedotetaan MTV:n
mukaan tarkemmin tiistaina.
Voimaosakeyhtiö SF on
Fennovoiman enemmistöomistaja 66 prosentin
omistuksella. Kun ne
iskeytyvät päälle, voi olla,
että vaikutus ei enää ole samanlainen.
Smith sanoo, että paljon
riippuu myös siitä, kuinka
nöyryyttävinä Venäjä kokee
pakotteet.
??Suurvalta toimii tällaisessa tilanteessa eri tavoin kuin
pieni tai keskisuuri valtio.
Etyjin parlamentaarisen
yleiskokouksen puheenjohtaja Ilkka Kanerva sanoo
pitävänsä EU:n pakotepäätöstä yllättävänä. Fennovoima
suunnittelee ydinvoimalaa Pyhäjoelle.
Ottavainen on myös entinen Fennovoiman hallituksen puheenjohtaja.
EU:n uusien Venäjä-pakotteiden on arvioitu luovan riskejä Fennovoiman
ydinvoimalahankkeelle
Pyhäjoella. Pakko-oppi
on väkivaltainen oppi, eikä
kanna hyvää hedelmää.
Usko, toivo, raskaus -kirjaa
varten haastateltiin sähkö-
postitse yhteensä 30 naista ja
miestä, jotka elävät tai ovat
eläneet vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä. Hänen
mukaansa vastapakotteet
voisivat kohdistua Venäjän
yli tehtäviin lentoihin. Samaan aikaan liikkeessä ei
puhuta avoimesti ehkäisykiellon aiheuttamista ongelmista, he sanovat.
Osa kirjaa varten haastatelluista monen lapsen äideistä kertoi olleensa uudestaan raskaaksi tullessaan
niin uupunut, että oli rukoillut keskenmenoa tai omaa
kuolemaansa.
Lasten saaminen saatetaan kuitenkin kokea uskovan ?velvollisuudeksi?, Ilola
sanoo. Samaan aikaan
Finnair on aloittamassa
historiansa suurinta investointiohjelmaa, yhdentoista
mannertenvälisen Airbus
A350XWB-koneen hankin-
taa. 10% alv)
12 kk
306,40 ?
6 kk
159,10 ?
3 kk
85,90 ?
1 kk
32,90 ?
TILAUSHINNAT
1.2.2014 alkaen.
Jatkuva säästötilaus (sis. Asiantuntijaryhmää vetävä
Vesa Rantahalvari Elinkeinoelämän keskusliitosta EK:sta kertoi illalla
STT:lle, että neuvotteluja
oli tarkoitus jatkaa myöhään, mahdollisesti jopa
yön yli. Koska pakotteet ovat symmetrisiä, lentokielto iskisi myös venäläisiin
lentoyhtiöihin.
?Perheen pitäisi lähteä sydämestä, ei pakosta?
Kirja: Ehkäisykielto aiheuttaa uupumusta ja pahoinvointia vanhoillislestadiolaisissa perheissä.
Lehtikuva/Pasi Autio
STT | SALLA SALMELA
Syyllisyyttä, riittämättömyyttä, kalvavaa uupumusta. Hänestä
tärkeintä olisi muuttaa näkemys suurperheestä ?pakkona?.
??Perheen haluaminen
täytyisi lähteä sydämestä,
Muut alueet: (ei Uusimaa)
- Itellan varhaisjakelupäivystys
ei pakosta, pelottelusta tai
painostuksesta. Osa haastatelluista kertoi vanhempien
kurittaneen lapsia fyysisesti.
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna ma-pe klo 8.00-16.00
Telefax (02) 770 2222
tilaajapalvelu@sss.fi
Verkko-osoite:
www.tilaajapalvelija.fi
Määräaikaistilaus (sis. Finnairilta ei kommentoida mahdollisten vastapakotteiden vaikutuksia.
Venäjän ilmatilan kiertäminen on osittain mahdollista Suomestakin, mutta Keski-Euroopasta on helpompi
suunnata Aasiaan Venäjän
ohi. Medvedev on käyttänyt samaa
uhkausta aikaisempienkin
pakotekierrosten aikana,
mutta toistaiseksi Venäjä on
jättänyt ilmatilan rauhaan.
Ilmailualaa seuraava professori Jorma Mäntynen
Tampereen teknillisestä yliopistosta pitäisi mahdollista
lentokieltoa kovana iskuna
Finnairille, jonka strategia
perustuu Aasian reitteihin
Venäjän yli.
klo 6.00-16.00
Viikonl. (STT)
MTV:n tietojen mukaan
Voimaosakeyhtiö SF:n toimitusjohtaja Pekka Ottavainen on erotettu.
klo 6.00-12.00
Yksityishenkilöiden ilmoitukset
Puhelin (02) 770 2610
Arkisin ma-pe klo 8.30 . 7 311 622
www.amadeusoptiikka.fi
SALON SEUDUN SANOMAT
Sanomalehtien Liiton jäsen
Lukijamäärä 52 000 kpl
(KMT Lukija 2013)
SSS sähköposti:
toimitus@sss.fi
JULKAISIJA
Salon Seudun Sanomat Oy
Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen
EU:n uudet Venäjä-pakotteet voivat pahimmillaan
johtaa Itä-Ukrainan tulitauon vaarantumiseen. 15.30
Käyntiosoite: Örninkatu 14, Salo
Sähköposti: ilmoitukset@sss.fi
Löytölaari: sss.mainostaja.com
usimaa: Itellan varhaisU
jakeluiden jakelupäivystys:
Puhelin 0200 30011(mpm/pvm)
Avoinna ma-pe klo 6.30-16.00
la klo 7.00-12.00
su klo 7.30-12.00
MEDIAMYYNTI
yritysasiakkaat (02) 77 021
ilmoitusaineistot:
ilmoitukset@sss.fi
Valmistettavat ilmoitukset kaksi
arkipäivää ennen julkaisua,
painovalmiit aineistot edellisenä
päivänä klo 14 mennessä.
Juntusen mukaan myös
isät voivat osaltaan auttaa
äitien jaksamista miettimällä omia suunnitelmiaan ja
menojaan.
Vanhoillislestadiolaiset
pitävät tiukasti kiinni ehkäisykannastaan eikä se ole
keskustelunaiheena myöskään uupumistapauksissa.
??Meidän kantamme on se,
että haluamme ottaa vastaan kaikki lapset, jotka Taivaan Isä meille antaa.
Vanhemmat voivat päättää, miten toimia silloin, kun
raskaus uhkaa äidin terveyttä tai henkeä. Enemmistö
vastaajista on perheellisiä.
Keskimäärin heillä on kuusi
lasta.
Lestadiolaisjohtaja
rohkaisee puhumaan
uupumisesta
STT | MARJO SORMUNEN
Vanhoillislestadiolaisten
rauhanyhdistyksissä tarjotaan apua ja vertaistukea
väsyneille äideille, kertoo
Suomen rauhanyhdistysten
keskusyhdistyksen (SRK)
johtokunnan puheenjohtaja
Viljo Juntunen.
Juntusen mukaan äideille
on tarjolla esimerkiksi sisariltoja ja aviopuolisoille
yhteisiä kursseja. Lisäksi markkinoille
voisi tulla uusia Venäjän yli
lentäviä yhtiöitä, jotka hyötyisivät EU-maiden lentoyhtiöihin kohdistuvista vastapakotteista.
??Laittaisiko EU jotain kilpailurajoitteita esimerkiksi
Lähi-idän tai Japanin lento-
yhtiöille, jotta ne eivät voisi
lentää Euroopasta Venäjän
yli Aasiaan, Mäntynen pohtii.
Mäntysen mukaan Lähiidän lentoyhtiöt olisivat joka tapauksessa lentokiellon
voittajia, sillä Lähi-idän rooli solmukohtana korostuisi.
Mäntynen puhuu lentoliikenteen osalta dominoefektistä, jossa yhdestä asiasta
seuraa muuta. Hän itse on entinen
vanhoillislestadiolaisen liikkeen jäsen ja 11 lapsen äiti.
Hän sanoo eläneensä hyvän
vanhemmuuden ja ?oikean
uskomisen. Osa
pareista on tänä aikana tietämättään toivonut lapsimäärän rajoittamista kumpikin tahollaan.
Haastatteluissa mainitaan
kuitenkin, että osa nuorista suhtautuu ehkäisemättömyysoppiin kriittisesti.
Nimimerkki Miira kertoo
tietävänsä ?paljon nuoria
vanhoillislestadiolaisia perheitä, joissa ehkäisyä käytetään?.
??Vanhempi sukupolvi junnaa vielä oppimissaan mielipiteissä. Tuloksia ei odotettu ainakaan vuorokauteen.
??Tämä on iso kokonaisuus, jonka ei ole edes teknisesti mahdollista saada
valmiiksi vielä aamuun
mennessä, Rantahalvari
sanoi STT:lle.
Yhteinen näkemys puuttui yhä esimerkiksi siitä,
mitä eläkkeille tapahtuu
vuoden 2025 jälkeen. Rohkaisemme
puhumaan väsymyksestä
sekä perheessä että yhteisössä
Lisäksi vuoden
2017 Cadillac osaa viestiä
muiden autojen kanssa ja
reagoida niiden toimintaan
esimerkiksi risteyksissä.
Pelkästään Yhdysvalloissa
viranomaiset ovat arvioineet moottoriajoneuvojen
yhteentörmäyksien sosiaaliseksi ja taloudelliseksi
haitaksi yli 870 miljardia
dollaria vuodessa. Vakiota autossa on oikeastaan vain runko, taustapeilit ja kojelauta ja moottori, Marko Rantanen listaa.
Päivän aikana Lambon kyytiin pääsee kymmenkunta
onnellista, joita arpaonni on
suosinut Autorengas Salon
arvonnassa. Jokaisessa renkaassa on
anturit. 300 km/h
?Vetotapa: takaveto
Seppo Hurveella (vas.) ja Marko Rantasella oli keskusteltavaa
ajon jälkeen.
Diginäytöltä kuski pystyy tarkkailemaan auton tapahtumia kilpailun aikana. Jalalla pitäisi pystyä painamaan jarrua 200 kilon
voimalla, jotta auton ABSjärjestelmä toimisi täydellä
teholla. Vertailun vuoksi tavallisella siviiliautolla päästään parhaimmillaan yhden G:n jarrutusvoimaan ja Formula 1:llä
jarrutusteho yltää parhaimmillaan noin neljään G:hen.
. Auton mekaaninen pito
on hyvä, mutta sen lisäksi aerodynamiikan avulla
saatavalla pidolla on suuri
merkitys. Moottorin lämpö nousee paikallaan nopeasti. Olen ollut aiemmin ralliauton kyydissä, mutta silti
jarrujen teho ja auton pito pääsi yllättämään. syyskuuta 2014
Autoilu
n toimitus@sss.fi
(02) 7702 314
Vinkkaa
juttu!
7
Rengasratsioita koko maassa
Kesärenkaiden syyskunto on heikentynyt huolestuttavasti. Tällaisella autolla ei
pysty ajamaan kilpaa ilman
hyvää lihaskuntoa, Rantanen kertoo.
Mutka taittuu suu auki
äimistellessä. Yhtiön toimitusjohtajan Mary Barran mukaan puolittaista autopilottia saisi ainakin joihinkin
vuoden 2017 Cadillac-malleihin.
GM:n autopilotin pitäisi
osata muun muassa säädellä nopeutta ja jarruttaa
sekä pysyä kaistalla maantieajossa. 2,5 s.
?Huippunopeus: n. Kilpailutilanteessa
niiden lämpötilat pitää olla siellä noin 95?105 asteen
välissä. Vuosien varrella on tutkittu yli
169 000 henkilö- ja pakettiauton renkaat 180 eri paikkakunnalla.
Syksyn 2012 tulokset olivat heikoimmat kymmeneen
vuoteen, kun huonokuntoisia renkaita (urasyvyys 0?2
mm) oli 15,6 prosentilla autoilijoista. Kaikki tiedot näkyvät
ratin takaa diginäytöltä.
. Urasyvyys vaikuttaa ratkaisevasti sekä vesiliirtonopeuksiin että jarrutusmatkoihin märällä tienpinnalla.
Henkilö- ja pakettiautojen kesärenkaiden kuntoa on tutkittu Suomessa syksystä 1997 lähtien järjestettyjen rengasratsioiden yhteydessä. Lähes puoli hevosvoimaa kiloa kohden. (STT)
?Saavutukset: GT3-luokan SM
2009
. Hieno kokemus
kaiken kaikkiaan, hän summaa.
Auton aerodynaaminen pito alkaa vaikuttaa vasta, kun auton nopeus ylittää 150 kilometriä tunnissa. Muuten näkyvyys kuskin penkiltä on heikko.
Renkaissa
lämpöanturit
Muutaman kierroksen jälkeen V10-moottorin lämpö
alkaa huokua sisään ajotilaan. Viime syksynä rengasratsioita järjestettiin vain muutamalla paikkakunnalla,
joten tuloksiin pitää suhtautua pienellä varauksella. Esimerkiksi jos
ajan samaan mutkaan 120
kilometrin tuntivauhdilla,
voi auto lähteä liukumaan.
Kun seuraavalla kerralla tulen samaan mutkaan 160:n
vauhdilla, pysyykin auto
tiessä kuin liimattu, Rantanen selvittää.
Oranssimustan GT3-Lamborghinin ympärillä riittää ihmettelijöitä.
Kuntosalilta
kuskiksi
Rantanen kiihdyttää Myllyojankadulle rajattua ja
suljettua tiealuetta pitkin
kohti Meriniitynkatua. Auto kulkee
kaarteen läpi kuin junan raiteilla. Tuolloin lähes joka viides (19,4 %) autoilija ajoi rengasratsiaan huonokuntoisilla renkailla.
Lähde: Liikenneturva
Italialainen ratahirviö tekee paluuta kisoihin
Kilpa-autoksi rakennettu urheiluauto Lamborghini Gallardo ei pääse oikeuksiinsa alle 150 kilometrin tuntivauhdissa.
Kuvat: Jan Sundman
JAN SUNDMAN
560 hevosvoimaa, 1?190
kiloa. Muuten auto liukuu
mutkissa liikaa.
Muutaman vuoden kilpataukoa viettänyt auto nähtäneen ensi kesänä pitkästä
aikaa radalla. Suomen radat ovat tälle
oikeastaan kaikki liian pieniä. Sellaisiin nopeuksiin auto ei Myllyojankadun lyhyellä ja liikenteeltä suljetulla tieosuudella päässyt.
GT3 LAMBORGHINI
GALLARDO
?Moottori: V10 5.0l 560 hv
?Paino: 1?190 kg
?Kiihtyvyys 0?100km/h: n. Ilmastoinnista on
turha haaveilla, sillä se on
karsittu kyydistä pois kevennysvaiheessa heti ensimmäisenä.
Gallardon V10-moottori tuottaa 560 hevosvoimaa.
Cadillaceihin
tulossa autopilotti
Autovalmistaja General
Motors on tuomassa automaattiohjausta markkinoille jo muutaman vuoden
päästä. SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 9. Autonrengasliitto, Liikenneturva ja poliisi
kampanjoivat rengasturvallisuuden puolesta jo 18:tta
kertaa.
Monet autoilijat kuluttavat renkaansa kesän kuumilla
ja karkeilla tienpinnoilla huomaamattaan kehnoon kuntoon. Lyhyellä suoralla vauhti kiihtyy nopeasti, mutta todelliset auton
ominaisuudet tulisivat esiin
vasta paljon suuremmissa
nopeuksissa.
. Saman huomion tekee
myös kyyditettäväksi päässyt Seppo Hurve.
. Selkä liimautuu kiinni penkkiin, katse nauliintuu kohti
edessä kaartuvaa mutkaa.
Seuraavaksi ainoa voima,
joka pitää kyyditettävän
kiinni penkissä, löytyy turvavöistä.
Rata-Lamborghinin jarrut
tuottavat parhaimmillaan
jopa 2,5 G:n voiman. Kyyditysvuorojen välissä autoa jäähdytetään ulkoa päin erillisellä
puhaltimella. Toki
myös kiihtyvyys on moninkertainen. Samalla renkaat jäähtyvät. Laki edellyttää kesärenkailta vähintään 1,6 millin
urasyvyyttä, mutta turvasuositus sadekelillä on vähintään
neljä milliä. GT3luokan Suomen mestaruus
vuodelta 2009.
Halikkolaisen Marko
Rantasen omistama, kilpaautoksi rakennettu Lamborghini Gallardo herättää
kunnioitusta joka suhteessa.
Vaikka auto kiihtyy nollasta sataan kahdessa ja puolessa sekunnissa, pysähtyy
se samasta vauhdista vielä
nopeammin.
Myllyojankadulle Astrumkeskuksen kylkeen rajatulla
katualueella auto ei pääse
oikeuksiinsa. Tällä viikolla järjestetäänkin rengasratsioita laajasti
koko maassa. Spassa se pääsisi oikeuksiinsa.
Lehtikuva/AFP/Joe Raedle
General Motors pyrkii tekemään uuden teknologian avulla autoista entistä turvallisempia.. Rantasen aikeena on kilpailla kotimaan
radoilla Time Attack -kisoissa, ja haaveena olisi päästä
kiertämään Lamborghinilla
myös legendaarista Span
moottorirataa Belgiassa.
. Se on ihan uskomaton voimamäärä yhdelle
jalalle
Tämä toimii tosi hyvin.
Vaimokin tekee arkena paljon töitä. Toimi ennen nykyistä pestiään Tampereen Puhelin Oy:n toimitusjohtajana.
Unto Rauhala
ONNEA 10 v
ja kaljaasikohtaamiset
julistan ehdottomaan
pannaan. Viikonloppuisin sit-
ten pysähdymme ja teemme
asioita perheenä.
Viisikymppinen Viitanen
kokee elämänsä olevan hyvällä mallilla.
. Elämässä pitää olla sekä turvallisuutta että seikkailua, ettei se käy tylsäksi, sanoo Veli-Matti Viitanen.
nen vuoden päästä 100 megan
laajakaista on normaali kotitalouksien liittymä. syyskuuta 2014
Huomenta
päivää
n toimitus@sss.fi
Vinkkaa
juttu!
Paljon onnea
Tänään:
Suomenkielinen kalenteri:
Isto, Eevert, Vertti
Ruotsinkielinen kalenteri:
Evert
Huomenna:
Suomenkielinen kalenteri:
Kalevi, Kaleva
Ruotsinkielinen kalenteri:
Östen
Päivän Sana
Syvä kuin meri on harkittu
puhe, virraksi paisuu viisauden lähde. ehkä.
?Perheessä vaimo ja kaksi aikuista poikaa.
?Ihaili nuorena Arnold Schwarzeneggeriä ja harrasti pitkään kehonrakennusta, mutta siirtyi nelikymppisenä enemmän aerobisten lajien pariin.
Nykyään lajilistalla ovat punttisalin lisäksi muun muassa taiji ja golf.
?Motto: ?Parempi elää päivä leijonana kuin elämä lampaana.?
Tom of Finland -postimerkit tulivat myyntiin
ja Ranskaan. Salo
Otso onnittelee -palstalla julkaistaan tasavuosia täyttävien 1?12-vuotiaiden lasten onnitteluja.
Seuraavan päivän lehteen tarkoitettujen onnittelukuvien on oltava täydellisine tietoineen
(ikä, etu- ja sukunimi, syntymäpäivämäärä, kotipaikka)
toimituksessa edellisenä päivänä klo 12 mennessä.
Viikonlopun (la-su-ma) lehtiin tarkoitetut kuvat perjantaihin klo 12 mennessä.. Kiinteistöjen sisällä on langattomat verkot, mutta nekin
vaativat tuekseen kuidun. Tulevaisuudessa valokuitu
menee joka paikkaan. Kehitys on nopeaa. Huittinen
5 vuotta
Jan
Virranvuo
9.9
6 vuotta
Arttu
Sipilä
9.9. Lounea on
investoinut kuuden vuoden
aikana jo 50 miljoonaa euroa
kuituverkkoon, eikä suunnanmuutosta ole näköpiirissä.
. Sellainen
tuntuu olevan talouselämän
miesten muotiharrastus?
. Kaukojunatapaamiset ja pitkän matkan bussireittikokoontumiset eivät myöskään tule kyseeseen.
Etämiitit Etelä-Savossa
ja Nakkilan kirkon vaiheilla eivät sovi minulle.
Tripolin tribunaaleille
en lähde vaikka mikä
olisi. Samoaminen Savitaipaleella
voi sopia muille, minä
pidän periaatteeni.
Kokousmatkusteluni
maksimimitta on kolme virstaa, ei yhtään
enempää. Postin mukaan
kiinnostus homoeroottisilla
miespiirroksilla koristeltuja
merkkejä kohtaan on ollut
poikkeuksellisen suurta.
Postimerkkejä on tilattu
huhtikuusta lähtien ennakkoon Postin verkkokaupasta yhteensä 178 maahan.
Suomen jälkeen merkkejä
on myyty eniten Ruotsiin,
Englantiin, Yhdysvaltoihin
En juhli
23.9.2014
t. Nykyinen koti Tampereella ja
vuokra-asunto Salossa.
?Työskentelee Lounean (entinen SSP) toimitusjohtajana. Kyllä HD tuli hankittua
pari vuotta sitten. Tämä antaa hyvät mahdollisuudet toteuttaa omia ajatuksiaan.
Viitasen kantava ajatus Lounean toimitusjohtajana on sama kuin hänen edeltäjällään:
valokuituverkko. Kliseet ovat kasassa, Viitanen nyökyttelee.
Veli-Matti Viitanen aloitti
Lounean (entinen SSP) toimitusjohtajana syyskuussa
2012. Olo on vireä, ja mieli hakee koko ajan uutta. Silloin
minäkin vaihdoin voimailun
enemmän aerobiseen liikuntaan.
Huomenna 50 vuotta täyttävää Veli-Matti Viitasta naurattaa. Niinhän sitä sanotaan, että kun mies täyttää 40, hän
alkaa juosta elämää pakoon
eli treenata kamalasti. Se oli ensimmäinen koeajamani pyörä,
jonka selässä alkoi naurattaa!
Tuli niin jätkämäinen olo.
Metsäpalsta. 16 mottia klapeja
syntyi viime kesänä.
Kuntourheilu?
. Tällä
hetkellä liittymät ovat tyypillisesti kahdesta kymmeneen
megaa.
. En tule mukaan edes löylyjuhlille
Läyliäisiin, onko selvä.
En lähde enää edes ehdokkaaksi?. Työ on tosi mielenkiintoista ja tuntuu koko ajan paremmalta, Viitanen sanoo.
. Moni on varmaan kiinnostunut saamaan merkit
muistoksi jo ihan sen takia.
Penttisen mukaan yrityksen tavoitteena on jatkossakin julkaista postimerkkejä,
jotka elävät ajassa ja kuvaavat monipuolisia aiheita.
(STT)
VALMISTUNEITA
Aamusumua Kiikalan Rekijoella.
Tämän valtuustokauden poliittiset tavoitteeni ovat: En osallistu
Rymättylän reissuille,
en lähde piknikristeilylle Maarianhaminaan,
en Tallinnan laivalle
enkä edes Saimaan risteilylle. Itella Postin
kehitysjohtajan Markku
Penttisen mukaan merkkejä pitäisi riittää halukkaille
vielä lähipäivinä.
??Merkkien saama julkisuus on ollut ennenkuulumatonta. Ei ole oikein pitää syyllisen puolta ja sortaa
syytöntä oikeudessa.
Sananl. mummi, vaari ja Vili
Espanjalainen ateria Salo-Uskelan seurakuntatalossa klo
11?13, ruoan valmistavat ammattiopiston kokkiopiskelijat
Oikeutta eläkeläisille ry:n kuukausitapaaminen Ikäkeskus Majakassa (Hornintie 3, Halikko) klo 13?15
Tupailtapäivä Ikäkeskus Reimarissa (Heikkiläntie 10, Perniö) klo 14?17, järjestäjä Perniön Karjalaiset ry
Kokouksia
Harley Davidson?
. Datamäärä kasvaa niin paljon,
että varma ja laadukas yhteys
vaatii kuitukapasiteettia, sanoo Viitanen.
Hän arvelee, että kymme-
kalenteri@sss.fi
Salon seudun aikuisopistossa on suoritettu seuraavia tutkintoja:
Laitoshuoltajan ammattitutkinto:
Bessonova Regina, Salo, Heinonen Alena, Salo,
Hjelt Annett, Salo, Ketonen
Marika, Salo, Klubb Anita,
Salo, Lappalainen Tuula,
Paimio, Maaniitty Katja,
Paimio
Kotityö- ja puhdistuspalvelujen perustutkinto, toimitilahuoltaja:
Tiainen Suvi, Salo
Rakennusalan perustutkinto, talonrakentaja:
Saksa Tiina, Halikko, Puhakka Jussi, Salo
Otso onnittelee
lastenpalsta@sss.fi
2 vuotta
Julietta
Betancourt
9.9. Saunakylät, kiuaskaupungit ja
löylykauhaleirintäalueet pysyvät kokonaan
poissa piipahduskohteitteni osajoukosta.
Joutsan joutopäivät
?Koulutukseltaan diplomi-insinööri.
Huomiota niin Suomessa
kuin maailmalla herättäneet
Tom of Finland -postimerkit tulivat myyntiin maanantaina. Arkiaamut alkavat
Pahkavuoressa olevassa
vuokra-asunnossa tunnin
taiji-treenillä. 8
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 9. Kuusjoki
6 vuotta
Nico
Laaksonen
9.9. Kahden vuoden kokemuksen perusteella hän on
tyytyväinen valintaansa.
. Perheen lapsista toinen on jo muuttanut
omilleen ja kuopuskin saa
valkolakin ensi keväänä.
Isän arkisalolaistuminen ei
ole aiheuttanut ongelmia.
. Siellä
on edelleen hänen kotinsa ja
perheensä.
Viitanen asuu viikot Salossa. Pysyttelen poissa
vierailuilta Akaaseen,
Parkanoon ja Kiteelle.
Auditoriot Tohmajärvellä, Kirkkonummella,
Yläneellä ja Vampulassa saavat minun puolestani olla rauhassa.
Maamme pääkaupunkiin en lähde missään
tapauksessa minkäänlaiselle ryhmämatkalle
tahi suuremmallakaan
konklaavilla. En osallistu
matkoille Forssaan, en
Hankoon enkä Lestijärvelle. klo 12.
LUKIJAN KUVA
toimitus@sss.fi
Esko Lindell
VELI-MATTI VIITANEN
?Syntynyt 10.9.1964 Porin Reposaaressa. Vaskio
8 vuotta
Nestori
Aaltonen
7.9. On hankittu, kymmenen
hehtaaria. 18: 4-5
Yhteystiedot
Tapahtumatiedot kerralla lehteen ja nettiin
Tilaajapalveluun
Puh: (02) 7702 626, klo 8.30-15.30
Sähköposti: tilaajapalvelu@sss.fi
Ilmoita tiedot Salon seudun tapahtumista yhdellä kertaa viikkokalenteriin, päivän menotietoihin ja netin
tapahtumakalenteriin.
Perjantaina julkaistavaan viikkokalenteriin (la-pe) tiedot on toimitettava
keskiviikkoon klo 16:een mennessä.
Päivittäiseen kalenteriin tiedot ehtivät
tarvittaessa edeltävänä arkipäivänä klo
12 mennessä.
Laita mukaan merkintä ?tapahtumia?
ja yhteystietosi.
Ilmoituspalveluun
Puh: (02) 7702 610, klo 8.30-15.30
Sähköposti: ilmoitukset@sss.fi
Faksi: (02) 7702 222
Viikkomarkkina- ja rivi-ilmoitukset sekä lehden tilaukset,
keskeytykset ja osoitteenmuutokset myös verkkosivuillamme
www.sss.fi
Toimituksen valitsemista tapahtumista julkaistaan tapahtuman nimi,
paikka, aika ja tarvittaessa lyhyt
kuvaus sisällöstä.
Ilmoita nettisivun kautta:
www.sss.fi/tapahtumat,
sähköpostilla: kalenteri@sss.fi
postitse: Salon Seudun Sanomat/
kalenteri, PL 117, 24101 SALO
Huom! Kaikki muutokset ja
korjaukset ylläoleviin osoitteisiin.
50 VUOTTA
Tänään
Arkisalolainen aloittaa aamut
tunnin taiji-treenillä
Elokuvat
Lounean toimitusjohtaja Veli-Matti Viitanen ei tunne oloaan
viisikymppiseksi, mutta naurahtaa ikäkausikliseiden olevan kasassa.
Muita tapahtumia
Herkullinen elämä Bio-Salo 1 klo 14
Aikuisten poika Lumo 2 klo 18
Mielensäpahoittaja Lumo 1 klo 18
Laatusarja: Tuhat kertaa hyvää yötä Bio-Salo 2 klo 18.30
Aikuisten poika Bio Jännä klo 19
Jos vielä jään Vistan Kino, Paimio klo 19
Mielensäpahoittaja Bio-Salo 1 klo 19
SSS/Marko Mattila
SSS | SUVI KULLA
suvi.kulla@sss.fi
Vähähiiden vesiosuuskunnan vuosikokous Pentti Vähätalon kotona klo 19
TOSIKKO
Politiikka on
asioiden hoitamista
Usko kuituun
ei horju
Onnen hetket
. Festivaaleille en lähde, vaikka
käytössä olisi suhteellinen vaalitapa. Pertteli
12 vuotta
Elvi
Lehtonen
9.9. En usko, että iskee ihmeellisempää kriisiä.
Veli-Matti Viitanen toivottaa ystävät ja yhteistyökumppanit tervetulleiksi
juhlavastaanotolle Lounean toimitalolle perjantaina
12.9. Kieltäydyn konventeista ja yleensäkin
kaikista kaukokulkeutumista vaativista osallistumisista. Hän ei tunne oloaan
50-vuotiaaksi, mutta pikaisen
kyselyn perusteella hän on sitä mitä suurimmassa määrin.
. Ei siitä
ole kauan, kun kodeissa oltiin
modeemiyhteyksien varassa
ja mietittiin, miten saada piuha riittämään puhelinpistokkeesta kotitietokoneelle.
Arki töissä,
viikonloput vapaalla
Ennen työtään Salossa Veli-
Matti Viitanen asui ja työskenteli Tampereella. Pertteli
4 vuotta
Emma
Villa
9.9
Yhteistyö Venla Viisasen tanssijoiden kanssa on
sujunut hyvin. Yleisömääräksi on vakiintunut 40?60
henkilöä eli ns. viimeksi Helsingin
Juhlaviikkojen huikeasta
Erwartung-konsertista.
Helsingin Sanomien Vesa
Sirén kirjoitti arviossaan:
?Väki ponnahti kiittämään
seisaaltaan. Tälläkin kertaa esityksemme yhdistää
teatteria ja tanssia toinen
toisiaan täydentäväksi kokonaisuudeksi, Lipasti painottaa.
Aiemmin vain Lapin alueteatterissa Rovaniemellä
näytelmänä nähtyä Anna
Talven outo viivytystä esitetään marraskuun lopun
jälkeen Salon Teatterissa yhteensä kahdeksan kertaa.
Katastrofiklubit
jatkuvat lauantaisin
Iltamailottelut eli Katastrofiklubit jatkuvat jälleen Salon
Teatterissa. Kyseessä on ensimmäinen kerta kun palkinto menee Ruotsiin.
Andersson voitti palkinnon elokuvallaan En duva satt på
en gren och funderade på tillvaron. syyskuuta.
nn
Karita Mattilan joulukonsertit Helsingin Hartwall Arenalla tiistaina
9.12. Teatteritaiteen
perusopetuksen ryhmän
kanssa näytelmän toteuttaa Salon Dance Center.
Sinikka Nopolan samannimiseen lastenkirjaan perustuvan esityksen dramatisoi ryhmälle sen ohjaaja
Sarika Lipasti. Esimerkiksi nuorten parissa
teatterityötä tekevä Maisa
Pitkänen palaa näyttelijäksi syksyn myötä.
Ohjaaja on lisäksi saanut
joukkoihinsa muun muassa
Saila Rouviaisen ja Pauli
Kuisman.
Arto Lindholm tiivistää
tulevan näytelmäksi, joka
sisältää paljon koskettavia
teemoja. Iso bändi ja hieno laulaja
konserttien vetäjänä. Kakku-sana
kerhon nimessä on muistutus siitä, kuinka kerhon
alkuaikoina . Arvostelu- ja
yleisömenestystä satelee
sekä kansainvälisesti maailman johtavissa ooppera- ja
konserttitaloissa että kotimaassa . tottakai
kun Mattilasta on kysymys muutamia yllätyksiäkin.
Edellisistä runsaan kymmenen vuoden takaisista konserteista muistetaan muun
muassa yksi kohokohdista,
Oi Jouluyö. Heidän ohjelmassaan on Broadwayn
klassikkomusikaalien säveliä.
Konsertit ovat osa yhtyeen A Musical Affair: The
Greatest Songs of Broad-
way Live -kiertuetta.
Il Divon laulajat ovat
sveitsiläistenori Urs
Buhler, espanjalaisbaritoni Carlos Marin, ranskalaislaulaja Sebastien
Izambard ja amerikkalaistenori David Miller.
Operetin laulutekniikan
kanssa romanttiset poplaulut yhdistävä nelikko
on myynyt maailmanlaajuisesti yli 26 miljoonaa
albumia. Sen jälkeen
lauantaiset tapahtumat ovat
vakiinnuttaneet paikkansa
osana Salon Teatterin ympärivuotista toimintaa.
Katastrofiklubeja järjestetään loppuvuodesta joka
toinen lauantai. Idea konserteista tuli Karitalta. Karheaääninen Läntinen muistetaan muun muassa Via Dolorosa ja Syvälle
sydämeen sattuu -hiteistään.
. Miehet esittävät
konserteissaan lauluja
englanniksi, espanjaksi,
ranskaksi ja latinaksi.
(STT)
Postikorttien
myötä maailmalle
Perniössä esillä 17 teemallista
korttikokoelmaa.
SSS | VELI-MATTI HENTTONEN
veli-matti.henttonen@sss.fi
Sarika Lipasti ja Arto Lindholm ohjaavat Salon Teatterin syysuutuudet ?Anna Talven outo viivytys. Näytelmän ajankohtaisuudesta kertoo jotain se, että sitten vuoden
2007 kantaesityksen jälleen
sitä on esitetty runsaasti eri
puolilla Suomea. klo 19.30 ja Turun
HK Areenalla lauantaina
13.12. kokoontumisiin joku mukana olleista toi aina
kakun.
Postikorttinäyttely on osa
ensi lauantaina Perniössä
vietettävää Pimeän peitto
raottuu -tapahtumaa. ja toki yhä
vieläkin . klo 18.
LounaPlussa. Se kertoo
Indonesian joukkomurhista 60-luvulla epäonnistuneen
kommunistivallankaappauksen jälkeen. ja ?Kuin ensimmäistä päivää?.
Vahvojen naisroolien vuosi jatkuu
Salon Teatterin syksyssä kaksi uutuusnäytelmää.
SSS | VELI-MATTI HENTTONEN
veli-matti.henttonen@sss.fi
S
alon Teatterin vuoden 2014 kantavana
teemana olleet vahvat naisroolit saavat
syksyn myötä jatkoa. Oli syytäkin.
Mattilan ääni oli loistokunnossa hänen uudessa aluevaltauksessaan. Siitä
tulee taatusti komea juttu,
puhelimitse tavoitettu Tommi Läntinen makustelee tulevaa ja kertoo tuntevansa
Karita Mattilan jo noin kymmenen vuoden takaa.
. Perniöläistapahtuma on puolestaan osa eurooppalaista
kulttuuripäivää, jota vietetään ensi viikonvaihteessa
samanaikaisesti teemalla
Näkymätön kulttuuriympäristö.
nn
Ennen ja nyt -postikorttinäyttely galleria Levolassa, Perniöntie 1719, on
avoinna 14.9. Salon jälkeen seuraava ensi-ilta on
heti alkuvuodesta 2015 Loimaalla.
Kuin ensimmäistä päivää -näytelmän ensi-ilta
on Salon Teatterissa 18.
lokakuuta. Äänessä oli
tietysti voimaa, mutta myös
mehevyyttä.?
Solistivieraaksi joulukonsertteihinsa Mattila on pyytänyt vuosien takaisen turkulaisystävänsä Tommi Läntisen. Näin lupaavat Anna Krogeruksen Kuin ensimmäistä päivää -näytelmän ja Sinikka Nopolan
Anna Talven outo -näytelmän ohjaavat Arto Lindholm ja Sarika Lipasti.
Kuvitteelliseen salolaishoitokotiin perustuvan
Kuin ensimmäistä päivää -näytelmän pääroolin
näyttelee Teija Lampela.
Lampelan näyttelemä Ritva on hoitokodissa perushoitajana työskentelevä
yksinhuoltaja, jonka kautta
katsoja pääsee seuraamaan
työolosuhteita ikäihmisten
ihmisten keskellä.
. Anna Krogeruksen
näytelmä on tällainen, helsinkiläisteatteri Avoimissa
ovissa muutama vuosi sitten 85-vuotiaan Unton roolin näytellyt Arto Lindholm
painottaa.
Lindholm kertoo saaneensa mukaan farssimaisia
aineksia sisältävään tragikomediaansa muutamia pidempään näyttämöltä poissa olleita näyttelijöitä. syyskuuta teatterin
lämpiössä.
Ensimmäiset klubi-illat
pidettiin teatterilla vuoden
2012 alussa. Meillä synkkaa hyvin
Liisa Granbom-Herranen on koonnut Prinsessa Ruususen linnan ruusuaiheisista onnittelukorteista.
Mimi
ja Kuku
klo 11, 13
ja 15
Elokuun alussa Tommi Läntinen esiintyi Perttelissä uudessa lehmille tarkoitetussa pihattorakennuksessa, joulukuun alussa keikkapaikkoina ovat Helsingin Hartwall Areena ja Turun HK
Areena sekä solistikumppanina Karita Mattila.
yhteen ja henkilökemiat toimivat, Läntinen jatkaa.
Sen verran tulevasta konsertista ennakkotietoa, että
Tommi Läntinen laulaa sekä
yksin että myös yhdessä Ka-
rita Mattilan kanssa.
Joulukonserttien lipunmyynti käynnistyy ensi maanantaina 15. Esitys sai koko
yleisön nousemaan seisaalteen kesken konserttia.
Promoottori Johan Hollsten muistelee Karita Mattilan iskeneen hänelle tuolloin
silmää poistuessaan lavalta
ja tokaisseen: ?Tais pudota!?.
Karita Mattila on nyt uransa huipulla. Näytelmän
perustana on kaupunkilais-
ten ihmettely, miksei talvi
tule.
Lipastin sanoin näytelmän
teema on varsin ajankohtainen viimeaikaisiin vuodenaikavaihteluihin liittyen.
Nopolan tarina kun on syntynyt kaipuusta vanhanaikaiseen talveen.
. Tänä
vuonna teatterin toimesta
näyttämölle on tuotu muun
muassa Peppi ja Kaaoksen
naistrio.
Syksyn näytelmät Kuin
ensimmäistä päivää ja Anna Talven outo viivytys tutustuttavat katsojan jälleen
uusiin vahvoihin, erilaisiin
naisiin. Näyttelyn korttikokonaisuudet kertovat kukin
jonkin aiheeseensa liittyvän
tarinan, Kaarlonen vinkkaa.
Perniöläiskerho on vakavasti otetta ryhmä postikorttien keräilijöitä. Jokaisella vuosikymmenellä on oma vahva näytelmänsä tyyliin Skavabölen
pojat. Säestyksestä vastaa tällä kertaa Jyväskylä
Sinfonia johtajanaan Ville
Matvejeff.
Konsertin kuorona on, kuten 2001, turkulainen Chorus Cathedralis Aboensis.
Konserttien motoksi ja tavoitteeksi on valittu ?vuosi-
kymmenen joulukonsertti?.
Joulukonserteissaan Karita Mattila esittää rakastetuimpia jouluklassikoita
vuosikymmenten varrelta ja
joukkoon mahtuu . Edellisestä näyttelystä
on kolmisen vuotta.
Levolan näyttelyssä on
esillä seitsemäntoista kerholaisen teemalliset postikorttikokoelmat. Yhteensä kortteja on
näyttelyssä lähemmäs 300
kappaletta.
Kortteja on Suomen ohella, kuten Perniö-aiheesta
käy ilmi, ympäri maailmaa.
Kaisa-Leena Kaarlosen
sanoin esimerkiksi aasiai-
heisia kortteja ei juurikaan
löydy Suomesta, Suomessa
kun ei juurikaan ole aaseja.
Tarja Lapilan kokoamat
aasiaiheiset kortit muodostavat oman selkeän kokonaisuutensa. SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 9. Merta
edemmäs ei myöskään tarvitse lähteä Ennen ja nyt
-näyttelyä katsellessa, siitä
pitää huolen Antero Peijosen Perniö-aiheisten korttien osuus.
Kerhon parhaillaan Levolassa esillä oleva näyttely on
järjestyksessään neljäs oma.
Noin viisitoista vuotta toimineen kerhon edelliset näyttelyt ovat olleet Lainamakasiinissa ja Perniön kirjastossa. Ensimmäinen
klubi-ilottelu on jo tullut ja
mennyt elokuun lopussa.
Seuraava Katastrofiklubi
toteutetaan tulevana lauantaina 13. (STT?AFP?Reuters)
SSS/Veli-Matti Henttonen
Lyhyet
Il Divo tänään
Turussa ja
keskiviikkona
Helsingissä
Viihdeoopperan laulajanelikko Il Divo konsertoi Suomessa tiistaina ja
keskiviikkona osana kiertuettaan. Mukana on
postikortteja eri aikakausilta kirjapainotaidon kehittymisestä majakoiden kautta
taideaiheisiin ja vaikkapa
ikkunoita esitteleviin kortteihin. saakka.
SSS/Veli-Matti Henttonen
Karita Mattila ja Tommi Läntinen yhteiskonsertissa
SSS/Veli-Matti Henttonen
Mattila ystävineen tarjoaa
?vuosikymmenen joulukonsertin?.
SSS | VELI-MATTI HENTTONEN
veli-matti.henttonen@sss.fi
Joulun alla vuonna 2001
noin 13 000 suomalaista koki
useimpien mielestä elämänsä joulukonsertin, kun Karita Mattila täytti Helsingin
Hartwall Arenan ja silloisen
Turkuhallin Karitan Joulu
-suurkonserteillaan. Näytelmästä on
ennen joulua yhteensä 22
esitystä.
Koko perheelle
vuodenajoista
Sarika Lipastin ohjaama
Anna Talven outo viivytys
jatkaa Salon Teatterin ja
Salon kansalaisopiston yhteistyötä. Korttien ohella
esillä on aaseista kertovia
kirjoja, sekä lapsille mahdollisuus piirtää omia aasejaan.
. Elokuva luotaa ihmiseloa surrealistisen komiikan valossa.
Parhaan ohjaajan palkinnon sai 77-vuotias venäläisoh-
9
jaaja Andrei Kontshalovski elokuvastaan The Postman?s
White Nights.
Tuomariston erikoispalkinnon sai amerikkalainen Joshua
Oppenheimer elokuvallaan The Look of Silence. syyskuuta 2014
Kulttuuri
n Kulttuuritoimitus
Veli-Matti Henttonen (02) 7702 329
Vinkkaa
juttu!
kulttuuri@sss.fi
Lehtikuva/AFP/Tiziana Fabi
Kultainen leijona ensimmäistä kertaa Ruotsiin
Ruotsalaisohjaaja Roy Andersson (kuvassa) on voittanut
Venetsian filmijuhlien pääpalkinnon, Kultaisen leijonan. Tänä
jouluna tähän tarjoutuu uusi
mahdollisuus.
Karitan Joulu toteutetaan
jälleen kahtena suurkonserttina Turussa ja Helsingissä.
Konserteissa vierailijana
esiintyy Karitan pyynnöstä hänen ystävänsä Tommi
Läntinen. täysi tupa.
Perniön kortti- ja kakkukerhon postikorttinäyttely
galleria Levolassa vie mukavalla tavalla katsojan maailman eri kolkkiin ja erilaisten asioiden äärelle
3700,-).
20x25cm
Osallistu onnennumerollasi
arvontaan nettisivuiltamme!
Voittaja arvotaan 9.11.2014 mennessä. 21.03.2015. 500 . - 31.8.2014 MAALIA
OSTANEIDEN ASIAKKAIDEN
KESKEN AUTON!
m
(1,75?)
- 28x95 mm
- Ruskea, uritettu
i
nopeast
t
ä
n
i
e
s
Sileät elposti!
ja h
9
50
90 22
7
90
m²
m²
/rll
Tasoitustapetti Nyans Cover 0,6 x 10 m
- antaa hyvän pohjan maalaamista tai tapetointia varten,
tasoittaa jopa lasikuitutapettiseinät
- 10 m/rl
- 3,75 /m2
500825366
V O I T A
A U T O
Nopeaa ja helppoa,
Kurvaa heti maaliostoksille
Lahjakortti
ja voita omaksesi uusiosta K-raudan lahjakortti.
Seat Ibiza!
Presentkort
Myllyojankatu 11,
Salo Ark. . Risteilyn ajankohta
14. 14,90/m²
1
Tulee tyytyväinen olo, kun39
pihahommat on h
Laakaovi 9x21
Laminaatti Saarni Balmoral H2750
4
- maalattu sileä laakaovi, valkoinen
- karmi ja pintahelat eivät sisälly toimitukseen
501226770, 501226771, 501226772
Saatavana myös kokoa 7-8x21
- 2-sauvakuvioitu harmahtavansävyinen laminaatti
- paksuus 8 mm, käyttöluokka 32
- paketissa 1,98 m²
500940809
VOITA
Välimeren all-inclusive
LUXUS
95
85
säästö
%
yhuoneoteuta kylp
T
00,LED-lamppu Osram sStar
vo6itaW10E27
ja
i
a
lm
e
- vastaa valomäärältään
40 W hehkulamppua,
470 lm
suunnit
an
a
t
u
a
-r
K
i
t
t
- värilämpötila 2 la
700
orkäyttöikä 15 000 h
hjakK,
-risteily
Seinälaatta Lumi
- valkoinen
- kiiltävä ja himmeä
20x40cm
Arvomme kaikkien 25.8. Arvonnan säännöt ja lisätiedot löytyvät osoitteesta
www.k-rauta.fi/laminaattikampanja
Kestopuu
ian
Energ
ARVOMME KAIKKIEN
14.4. syyskuuta 2014
Voisinpa laittaa kaiken
uusiksi lattiasta kattoon.
9
14,90/m²
95
/m2
Laminaatti San Diego tammi
- 1-sauvainen kuosi
- käyttöluokka 32, paksuus 8 mm
- paketissa 2,22 m²
500861614
Laminaatti tammi valkoinen H2350 8 mm
500833448 9,95/m2
nen Kotimai erä!
tu
Rajoitet
8
95
Katso li
sä
www.k-r vinkit
auta.fi
29
90
/m2
Norm. 10
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 9. 0403 066 200 www.k-rauta.fi
Voit valita lahjasumman 10 . - 2.11.2014
Cello-laminaattia ostaneiden
asiakkaiden kesken Luxus-risteilyn
kahdelle (arvo n. väliltä.
Kesko_lahjakortti_kortit_PAINO.indd 3
2.5.2013 12.02
Osallistu
onnennumerollasi
arvontaan. 8-18, la 9-15
P
Osa tuotteita toimitusmyyntinä ja osa
kuljetuspakkauksissa. 129,-
129,-
Imuripuhallin Ryobi RBV3000CSV
- sähkökäyttöinen 3000 W
- puhallusnopeus 350 km/h
- 45 l keräyspussi vetoketjulla
501081414
Rajoitettu erä!
(179,-)
R
3 lukkoa sarjoitettu samalle
avaimelle, yhteensä 6 avainta.
199,-
24
95
Lasiovi Satiini 9x21
Kaapelikela OK 15 m
- lasi silkkipainettu satiini 8 mm
- valkoinen roiskevesisuojattu karmi tiivisteellä,
kulkuaukkosaranat
501148355, 501148354
Saatavana myös kokoa 8x21
- sisä- ja ulkokäyttöön, IP44
- 3-osainen pistorasia, lämpösuoja
- kumikaapeli 3 x 1,5 mm²
501092242
Myllyojankatu 11,
Salo Ark. 69,90
Riippulukkosetti Abloy 3020
- Perinteinen riippulukko 35 mm sangalla
500935857
www.k-rauta.fi
Tarjoukset ovat voimassa kaikissa K-raudoissa
14.9.2014 asti niin kauan kuin varatut erät
riittävät. Mahdolliset rahtikustannukset eivät sisälly hintoihin.
Rajoitettu erä. 2,1 kg
2
59
/5 paria
Käsine Tegera 887
- miellyttävä nitriilifoam pinnoitettu nailonkäsine
- useita kokoja
Yksittäin 3,95/pari
0
XX,90,90
95
tä eri
s
ä
j
l
e
n
itse
n pussi
Valitse
a
r
t
i
l
3
sta
lajikkee
6
60 %
m
(26,90/pkt)
Sisustuspaneeli 10x95x2080 MDF
- Valkoinen
- Kosteudenkestävä
- 5 kpl/pkt, myydään täysin paketein. Ei jälleenmyyjille.
11. 0403 066 200 www.k-rauta.fi
K-rauta Passeli
Salo
2014
42
95
Norm. 501201976
95
Valaisinpeilikaappi
550 Polaria
/alkaen kpl
Kanerva Calluna
- parempi kestävyys verrattuna perinteiseen kellokanervaan
- kastele pakkasöiden tuloon asti, näin ne säilyvät kauniina
pitkälle talveen
99,-
- Valkoinen
- Pistorasia oikealla tai
vasemmalla.
- Mitat L 550 mm,
K 600 mm, S 145 mm.
- Saatavana myös
vikavirtasuojattuna.
Norm. SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 9. 8-18, la 9-15
P. syyskuuta 2014
Säästä
39
Yleisruuvisalkku RST
- RST perusruuveja 895 kpl, eri kokoja,
sekä uppo- että kupukannat
- soveltuu käytettäväksi kosteissa olosuhteissa
500876086
95
/3 l pss
Rajoitettu erä 5 paria kympillä!
Narsissi kukkasipulitori
- kookkaat ja laadukkaat narsissin sipulit
- istuta nyt syksyllä ja nauti kukkaloistosta
keväällä
10,-
- pussin koko 3 l, mahtuu sipuleita n
Kun herttuatar odotti Georgea, hän joutui pahoinvoinnin vuoksi jopa
sairaalaan.
William, 32, on toinen Britannian kruununperimysjärjestyksessä, George puolestaan kolmas. YK:n mukaan Ukrainan sodassa on
kuollut jo yli 3?000 ihmistä.
Lyhyet
Järjestö: Afrikan
unionin sotilaat
raiskaavat somalinaisia
Afrikan unioni
vaati
Ebola-rajoitusten
purkua
NAIROBI. Nyt
kaupan olevat talot jäivät
tyhjilleen asukkaiden muu-
tettua.
Euron hinnalla on myynnissä parikymmentä taloa.
Jos on valmis maksamaan
enemmän, valinnanvara
kasvaa noin 300 rakennukseen. (STT?AFP?Reuters)
Lehtikuva/AFP/Philippe Desmazes
Ruotsin feministipuolue
kiipesi äänikynnykselle
Gudrun Schyman jännittää ensi sunnuntaina puolueensa pääsyä valtiopäiville.
STT-Lehtikuva/Heidi Hakala
TUKHOLMA | STT?Heidi Hakala
Vaaleanpunainen meikkipussi kiertää vaalitilaisuuden yleisön joukossa, kun
Ruotsin feministipuolue kerää varoja kampanjaansa
varten malmölaisessa yksityiskodissa.
Yleisön edessä puolueen
johtohahmo Gudrun Schyman havainnollistaa tusseilla fläppitaululle ruotsalaisen
yhteiskunnan epätasa-arvoisuutta. Kalleimmankaan hinta ei ole yli 15?000 euron.
Tarjous on houkutellut
kiinnostuneita muualta Italiasta, mutta myös Australiasta, Yhdysvalloista, Britanniasta, Dubaista, Ruotsista.
Ostajan on annettava 5?000
euron takuu siitä, että sitoutuu kunnostamaan kiinteistön kolmen vuoden kuluessa.
Vastineeksi ostaja saa asumuksen vuorimaisemissa
1100-luvulla syntyneestä
kylästä, joka valittiin tänä
vuonna kilpailussa Italian
kauneimmaksi historialli-
seksi kyläksi. Lentokentällä ei kuitenkaan ollut
pommia, vaan pommiryhmä räjäytti kontrolloidusti epäilyttävän
matkalaukun.
Terroriuhan vuoksi lentokentältä evakuoitiin
noin 1?600 matkustajaa ja
parisenkymmentä lentoa
joko peruttiin tai siirrettiin läheiselle Stanstedin
kentälle. Ruotsalainen
Astrid Lindgrenin teemapuisto on vetänyt myynnistä Peppi Pitkätossu -verhot, joita ruotsalaisäiti piti
rasistisina, kertoi Ruotsin
radio maanantaina.
Puisto sai Facebookin
kautta palautetta, joissa
ruotsalaisäiti kummasteli,
miksi puisto tukee rasismia. (STT?Reuters?AFP)
VIMMERBY. (STT?TT). Lontoon Lutonin
lentokenttä evakuoitiin
maanantaina pommiuhan vuoksi. Muutto jatkui toisen
maailmansodan jälkeen. joiden odotetaan
yltävän sunnuntain vaaleissa historiansa parhaaseen
tulokseen . syyskuuta 2014
Ulkomaat
Williamin ja Catherinen perhe kasvaa toisella lapsella
HELSINKI. punavihreät
Ipsos, elokuun loppu
Novus Opinion, syyskuun alku
48,1
Punavihreät
Hallituskoalitio
21,7 22,4
36,9
Punavihreät
Hallituskoalitio
20
47,1
38,3
15
10
11,0 9,9
9,7 10,4
7,4 7,2
6,3 6,2
5
0
Sosiaali- Vasemmisto- Ympäristö- Kokoomus
puolue
demokraatit puolue
4,5 4,8
4,4 5,1
4,0
5,1
Kansan- Kristillis- Keskusta- Ruotsi- Feministipuolue demokraatit puolue demokraatit puolue
1,3 1,3
Muut
STT, lähteet: Ruotsin Radio/Novus, Dagens Nyheter/Ipsos
rovaaleissa äänestänyt saa
nyt mukaansa yhden uuden
äänestäjän, niin me pääsemme valtiopäiville reippaalla
marginaalilla, Schyman las-
kee.
??Sitten mikään puolue ei
voi enää torjua tasa-arvokysymyksiä typerinä naisten
juttuina.
?Rasistit
ulos!?
Tasa-arvokysymysten ohella
feministipuolue on profiloi-
tunut rasismin vastustajana,
mitä kuvaa myös puolueen
tunnettu slogan ?rasistit
ulos, feministit sisään?.
Samaan aikaan ruotsidemokraatteja . asioita,
?väärillä. Ihmisoikeusjärjestö syyttää Afrikan unionin joukkojen sotilaita
raiskauksista Somaliassa. Ihmiset lähtivät köyhyyden
ja alueella rehottaneen mafiarikollisuuden vuoksi. tavoilla, ?väärien?
henkilöiden avulla, Schyman
sanoo.
??Mutta nykyään kaikkien
puolueiden on pakko lukea
läpi ympäristöpuolueen ohjelma. Merenrantaa
ei ole, mutta Gangi ylpeilee
vuoristoilmalla, vieraanvaraisuudella ja perinneherkuilla.
Kylän pormestari Giuseppe Ferrarello myöntää, että muuttajien houkuttelussa
on riskinsä. Sitä käytetään pääasiassa lomalentoihin. Britanniassa prinssi William ja
hänen puolisonsa Catherine odottavat
toista lasta, ilmoitti Buckinghamin palatsi
maanantaina. Meneillään on yksi
feministipuolueen lähes kolmesta sadasta kotitapaamisesta ensi sunnuntain parlamenttivaalien alla.
Kotitapaamisissa Schyman
tulee kannattajansa kotiin
vierailulle keskustelemaan
paikalle kutsuttujen vähintään 25 vieraan kanssa.
Schyman toivoo kotitapaamisten siivittävän feministipuolueen ensimmäisen kerran yli valtiopäivien neljän
prosentin äänikynnyksen.
Vaikka kotitapaamisissa
kohdattujen ihmisten määrä jää rajalliseksi, Ruotsin
tiedotusvälineet ovat seuranneet uudenlaista kampanjointimuotoa kiinnostuksella.
??Me kirjoitamme historiaa, se tapahtuu nyt. Olen määrännyt
armeijan vahvistamaan
Mariupolin puolustusta.
Vihollinen tulee kärsimään
murskatappion, presidentti
uhosi Twitterissä.
Asovanmeren rannalla sijaitsevan kaupungin liepeillä on ollut yhteenottoja tulitauon alkamisen jälkeenkin.
Separatistit ovat asemissa
aivan kaupungin lähellä, ja
presidentin mukaan tulittivat kaupunkia myös hänen
vierailunsa aikana.
Etyjin mukaan Ukrainan
tulitauko on pääpiirteissään pitänyt, mutta on silti
edelleen hutera. Perinteiset pikkukaupat ja trattoriat voivat
joutua väistymään turistikauppojen tieltä.
Pormestarin mukaan paikalliset ymmärtävät kuitenkin, että kampanja voi
merkitä taloudellista käännekohtaa.
??Tärkeintä vanhemmalle
väelle on, että nuoret eivät
enää lähtisi täältä. on syytetty rasistisista kannanotoista.
??Monet näkevät feministipuolueen ruotsidemokraattien vastapoolina. Ensimmäisenä on Williamin
isä prinssi Charles. Ja nykyään me kaikki lajittelemme jätteemme
huolella. Heitä vastustettiin samoilla
tavoilla kuin meitäkin nyt.
He ajoivat ?vääriä. Monet
äänestäjät, jotka haluavat estää ruotsidemokraattien pääsyn vaa?ankielen asemaan,
äänestävät tämän vuoksi
mieluummin feministejä
kuin esimerkiksi ympäristöpuoluetta tai vasemmistopuoluetta, sanoo vaalitutkija
Sören Holmberg.
Ruotsin vasemmistopuoluetta aikoinaan kymmenen vuoden ajan johtaneella
66-vuotiaalla Schymanilla on
vahva kokemus politiikasta.
Schyman näkee feministi-
Ruotsin feministipuolue toteutti sunnuntai-iltana poikkeuksellisen vaalitempauksen, kun se koristeli muiden
puolueiden vaalimainoksia
asettamalla puoluejohtajien
silmille vaaleanpunaisia silmälaseja.
Puolueessa toivotaan, että
vaaleanpunaisten silmälasien avulla muiden puolueiden johtajat pystyisivät
kiinnittämään paremmin
huomiota tasa-arvokysymyksiin.
Feministipuolueen johtajan Gudrun Schymanin
mukaan kaikki puolueet
puhuvat tasa-arvoasioiden
puolesta, mutta eivät kuitenkaan käytännössä toimi
niiden puolesta.
Schymanin mukaan silmälasitempaus on ?mielipiteenilmaus, jossa on pilkettä silmäkulmassa?.
??On tärkeää, että tasaarvokysymykset eivät katoa
keskustelusta vaalien alla.
Meidän äänestämisemme
takaa sen, että ne ovat esillä
myös vaalien jälkeen, Schyman sanoo.
Feministipuolue julkaisi
sosiaalisessa mediassa kuvia uusin silmälasein varustetuista puoluejohtajista.
Puolueen mukaan silmälasit oli tarkoitus kerätä pois
maanantaina.
Italian kaunein kylä kauppaa
euron taloja postikorttimaisemissa
Lehtikuva/AFP/Tiziana Fabi
GANGI | STT?AFP
Australialainen it-johtaja
Tavia Macnaughtan sanoo
hypänneensä heti lentokoneeseen, kun kuuli sisilialaiskylän tarjouksesta. Valtaosa lennoista kuului halpalentoyhtiö easyJetille tai Wizz
Airille.
Luton on Britannian
kuudenneksi vilkkain
lentokenttä. Hovi ei paljastanut tulokkaan
laskettua aikaa.
Hovi kertoi, että prinssin isoäiti, kuningatar Elisabet ja pariskunnan perheenjäsenet
Vinkkaa
juttu!
n toimitus@sss.fi
Lehtikuva/AFP/John Stillwell
(02) 770 2314
ovat ?iloissaan uutisesta?.
Cambridgen herttuaparin esikoinen,
prinssi George, syntyi heinäkuussa 2013
valtavan mediamylläkän saattelemansa.
32-vuotias Catherine kärsii hovin mukaan
jälleen vaikeasta aamupahoinvoinnista, johon hän saa hoitoa kodissaan Kensingto-
nin palatsissa. Human Rights Watchin raportti perustuu 21
tytön ja naisen todistuksiin, mutta järjestössä
epäillään, että ongelma
on huomattavasti laajempi.
Nuorin haastatelluista
on 12-vuotias tyttö, joka
kertoi joutuneensa ugandalaisen sotilaan raiskaamaksi.
Suuri osa uhreiksi
joutuneista naisista on
asunut pääkaupungin
leireissä, joihin he olivat
paenneet maaseudulla
vuonna 2011 raivonneen
nälänhädän vuoksi.
Afrikan unionin joukot taistelevat Somalian hallituksen joukkojen rinnalla islamistista
al-Shabaabia vastaan.
(STT?AFP)
ADDIS ABEBA. Afrikan unioni vaati maanantaina
hätäkokouksessaan Etiopiassa Ebola-pelon vuoksi asetettujen matkustusrajoitteiden välitöntä
purkamista. 12
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 9. Toivon että näissä
vaaleissa tasa-arvoasioille
tapahtuu sama kuin mitä tapahtui aikoinaan ympäristöasioille.
Kampanjaa
vaaleanpunaisilla
silmälaseilla
Gudrun Schyman johti aikoinaan Ruotsin vasemmistopuoluetta. Viime vuonna
sen kautta kulki vajaat
kymmenen miljoonaa ihmistä.
Britannia nosti hiljattain terrorivalmiutensa
toiseksi korkeimmalle tasolle muun muassa islamistisen Isis-järjestön takia. Osoitamme, että pystymme luomaan
turismia jopa keskellä Sisiliaa talouskriisin aikana.
Mariupolissa vieraillut presidentti Petro Poroshenko on
määrännyt armeijan vahvistamaan kaupungin puolustusta.
Ukraina tuo lisää
aseita Mariupoliin,
tulitauko hutera
MARIUPOL | STT?Reuters?AFP
Ukraina vahvistaa strategisesti tärkeän Mariupolin
kaupungin puolustusta.
Kaupungissa maanantaina
vierailleen presidentti Petro Poroshenkon mukaan
sinne tuodaan hyökkäysvaunuja, raketinheittimiä
ja ilmatorjuntakalustoa.
??Tämä on Ukrainan maata, eikä sitä luovuteta kenellekään. Kuva on todennäköisesti peräisin kirjasta Peppi Etelämerellä vuodelta
1948.
??Emme ajatelleet asiaa
sillä tavoin, mutta nyt ymmärrän, että kuva Peppiä
leyhyttelevistä värillisistä
pojista oli sopimaton, kommentoi myyntipäällikkö
Ove Olsson.
Teemapuiston mukaan
verhojen tuotanto oli jo aikaisemmin päätetty lopettaa, mutta niitä oli vahingossa jäänyt vielä myyntiin. Kylä alkoi
tyhjentyä viime vuosisadan
alkupuolella muuttoliikkeen
myötä. Feministipuolueen puheenjohtajana hän käyttää uudenlaisia
kampanjointimuotoja.
Puolueiden ja ryhmittymien kannatus tuoreissa mittauksissa
30 %
25
29,7 30,0
Hallitus vs. Unionin
mukaan rajoitukset vain
lisäävät entisestään Afrikan maiden kärsimyksiä.
??Samalla kuitenkin korostettiin, että yhtä aikaa
matkustusrajoitusten
purkamisen kanssa tulisi
myös luoda kunnolliset
valvontajärjestelmät niin
lentokentille, satamiin
kuin rajanylityspaikoillekin, sanoi järjestön johtoon kuuluva Nkosazana Dlamini-Zuma.
YK:n alainen Maailman
terveysjärjestö WHO varoitti, että uusien tartuntojen määrä esimerkiksi
Liberiassa tulee räjähtämään lähiviikkoina.
(STT?AFP?Reuters)
Peppi-verhot
Lontoon Lutonin
vedettiin
lentokenttä
myynnistä
tyhjennettiin
rasistisina
pommiuhan takia
Ruotsissa
LONTOO. Kyseessä olivat puiston kaupassa myynnissä
olleet verhot, joissa kaksi
mustaa lasta palvelee Peppiä. ja puoluetukien ?
ulkopuolelle.
Nyt feministipuolueen
mahdollisuudet päästä valtiopäiville näyttävät paremmilta kuin koskaan, sillä
toukokuun eurovaaleissa
puolue sai yli viisi prosenttia äänistä ja yhden Ruotsin
kahdestakymmenestä meppipaikasta.
Valtiopäivävaalien alla tehdyissä mielipidekyselyissä
feministipuolue jäi pitkään
neljän prosentin äänikynnyksen alle, mutta viime viikon kyselyssä puolue pääsi
ensimmäistä kertaa tasan
neljään prosenttiin.
??Jos jokainen meitä eu-
puolueen olevan nyt samassa
asemassa kun Ruotsin ympäristöpuolue oli aikoinaan
1980-luvulla.
??Heillä meni 12 vuotta
päästä valtiopäiville. Ammoin hylättyjä taloja kaupan
eurolla.
Talot osoittautuivat liian
ränsistyneiksi Macnaughtanin makuun, mutta hän
kertoo silti rakastuneensa
vuorenrinteessä sijaitsevaan
Gangin kylään.
??Olen edelleen valmis investoimaan johonkin.
Se on euron kampanjan tavoitekin: herättää kylä uudelleen henkiin.
Keskiaikaisen kirkon holvikäytävässä istuskeleva Cataldo Piazza iloitsee näh-
leen, tuomaan sen takaisin
henkiin, eikä toivottavasti
vain kesäksi.
83-vuotias Piazza on kokenut sellaisiakin hetkiä,
jolloin iltakävelyllä kylän
keskustassa ei ole tullut vastaan ketään.
Perinteet
saavat väistyä
Gangin kylä on syntynyt 1100-luvulla.
dessään kaduilla käyskentelevät ihmiset, jotka ovat
tulleet katsastamaan taloja.
??Euron hanke on suurenmoinen, koska se auttaa
asuttamaan kylän uudel-
Gangiin ajaa Palermosta
noin tunnissa. Nyt on
tapahtumassa suuri demokraattinen läpimurto, jota
historiakirjoissa tullaan kuvaamaan suureksi feministiliikkeeksi, Schyman julistaa
kuulijoilleen.
Feministimeppi
Brysseliin
Feministipuolueen täytyy
kerätä rahoitusta kannattajiltaan suoraan vaaleanpunaisiin meikkipusseihin,
sillä vuonna 2005 perustettu
puolue on jäänyt tähän mennessä aina vaaleissa valtiopäivien
Vaikea
kuvitella mitään hienompaa
kuin herätä aamulla lumihuippuisten Alppien näkyessä kodin ikkunasta. ja toistaiseksi voimassa olevan salolaisen
jääkiekkohistorian . Suomen hakemus tyssäsi viimeiseen
äänestykseen, ja 2015 EMkisat järjestetään Ranskan
Montpellierissä, Kroatian
Zagrebissa, Latvian Riiassa
ja Saksan Berliinissä.
EM-turnauksen pudotuspelit järjestetään Lillessä
Ranskassa.
Suomi tavoitteli yhden
alkulohkon isännyyttä Helsinkiin.
Jouko Myrrä muistaa hyvin Salossa
tekemänsä maalit ??myös sen yhden oman.
MITÄ KUULUU?
13
jakautensa.
Kun Tampereella syntynyt
mies muutti perheen kanssa noin nelikymppisenä takaisin Tampereelle, voisi
perheen kuvitella haluavan
myös jatkoa nimenomaisesti
Mansessa.
Väärä kuvitelma.
Myrrän perheen oli alun
perin määrä jäädä Itävaltaan. Samalla kaudella
paluu TuToon ja I divisioonaan.
l?
1998?1999 Sarjanousu Pelicansin kanssa SM-liigaan. Raimo Helmisen, Risto
Siltasen ja Jari Kurrin kaltaiset tähdet loivat jääkiekkoilijoina uran. Olli Mäntylä,
Tuomas Reinikainen ja
Juha Tuuna (02) 7702 309
urheilu@sss.fi
paljon jäähyjä. (STT)
Hävisikö Australia
tahallaan Angolalle?
HOKKI-SALON TEHOTYKKI JOUKO MYRRÄ
l?
Suomi ei saanut
koripallon EMisännyyttä
KORIPALLO. Pitää olla kiitolli-
nen siitäkin, että asiat menivät kannaltani näin sujuvasti.
Ensimmäinen pesti oli Ilveksen C-poikajunioreiden
päävalmentajuus. Tämän kauden
mestarilla on oikeus hakea
paikkaa kaudelle 2016?17.
Siitä kamppailevat kovimmin Jukurit ja TuTo.. päivän
illan Salon jäähallissa 1989
kuin eilisen.
Parikymppinen Myrrä pelasi Hokki-Salon . Minulla ei ole mitään pahaa sanottavaa Salon vuodesta. Itse en tehnyt
uraa; minä vain pelasin ja
sain sitä kautta leivän pöytään 19 vuoden ajan.
Hänelle oli nuoresta pojasta lähtien selvää, että elämä
lopettamisen jälkeen jatkuu
urheilun parissa. Jouko Myrrä (oik.) juhli osumaa Pelicansin paidassa
Hartwall Areenalla vuonna 1999.
Unelmana päästä taas heräämään Alppien vierestä
Jouko Myrrä Ilveksen valmentajana.
Jouko Myrrän johdonmukaisuus ja tietoisuus siitä
mitä elämältään haluaa vei
hänet nopeasti valmennushommiin. Joidenkin vanhojen
pelikavereiden kuten JukkaPekka Annalan ja Jukka
Holtarin kanssa olen tavannut kiekkotapahtumissa.
STT | ANSSI RULAMO
1999?2001 Pelicansissa SMliigaa, 98, 14+13=27.
l?
2001?2002 II divisioonaa
Kiekko-67:ssa, 11, 16+20=36.
Kesken kauden siirto Itävallan
liigan EHC Lustenauhun, jossa
13 ottelussa tehot 12+17=29.
l?
2002?2003 Itävallan liigaa
Lustenaussa, 39, 32+19=51.
l?
2003?2008 Itävallan kakkosliigaa, Dornbirnissä, Lustenaussa ja Feldkirchissä, 205
runkosarjan ottelussa tehot
178+157=335.
l?
l?
Toviksi visiitti myös kirkkaisiin valoihin. Oman maalin kaveriksi
syntyi siis takuulla riittävästi
osumia myös toiseen päätyyn.
Kovia suorituksia sarjassa,
jossa pelasivat muun muassa
Arto Javanaisen tahdittama Ässät, Matti Hagmanin
Hockey-Reipas ja kovaa nousua tehnyt Kärpät.
Kelataanpa mennyttä vielä
hieman taakse päin. Angola
voitti pistein 91?83.
??Australian peliesitys kyseisessä ottelussa oli suuri
pettymys koripallofaneille ja
asiantuntijoille, FIBA viestitti tiedotteessaan.
??On laajalti epäilty, että Australia hävisi ottelun
välttääkseen USA:n kohtaamisen ennen välieriä.
Taktikointi ei ausseja
auttanut, vaan joukkueen
turnaus päättyi pudotuspelien avauskierroksella
64?65-tappioon Turkkia
Jouko Myrrä sanoo hakeneensa jääkiekkouralta kokemuksia. Karsinnat tulevat
takaisin viimeistään sitten,
kun joukkueita on 12, Mestiksen puheenjohtaja Jukka Toivakka kertoi kaudenavausinfossa.
Liiga saattaa kasvaa pian
16 joukkueeseen, mikä pistää monen silmissä Mestiksen ahtaalle. Liikuntaan liittyvät asiat ovat
minulle kutsumushommia.
Mutta vielä hetkeksi Saloon. kello 23.00
l?
Pronssiottelu 13.9 kello
19.00
l?
Loppuottelu 14.9. 43 ottelussa syntyi
tehot 36+25=61, jotka oikeuttivat Hokin sisäisen pistepörssin ylivoimaiseen voittoon. Sarjassa on
aloitettu brändistrategiatyö,
jolla pyritään terävöittämään sen julkisuuskuvaa.
??Mestis pitää koko Suomen jääkiekkokartan asuttuna ja on Suomi-kiekon urheilullinen kulmakivi. Suunnitelmani valmentajana on tehdä ensin työtä
Suomessa ja tällä hetkellä
Ilveksessä. I
divisioonan 28, 17+15=32.
l?
Elämän
parhaat vuodet
KORIPALLO. A-ikäisten parissa
alkaa huomenna keskiviikkona hänen toinen SM-sar-
MM-KISOJEN
PUOLIVÄLIERÄT
Tänään:
l?
Liettua?Turkki kello 18.00
l?
Slovenia?USA kello 22.00
Huomenna:
l?
Serbia?Brasilia kello 19.00
Ranska?Espanja kello
23.00
l?
Välierät 11.9 kello 22.00 ja
12.9. Mutta
miksi unelmana on nimen-
omaan Sveitsi, eikä esimerkiksi Ruotsi, Venäjä tai Pohjois-Amerikka?
. kello
22.00
l?
vastaan.
Australian koripalloliitolla on mahdollisuus esittää
vastineensa ennen FIBA:n
mahdollista rangaistusta.
(STT?AFP)
Mestis asemoituu
keskikokoisten
kaupunkien sarjaksi
Juttusarjassa haastatellaan
takavuosien salolaisia huippu-urheilijoita.
Valmentaa Ilveksen A-junioreita. Ja
1990-luvun lopulla Saksan
kakkosliigaan sekä Pelicansin divarijoukkueeseen. Ja 1990-luvun
alussa kovalla kohinalla liigaan nouseeseen TuToon. Miten
ihmeessä nuori tamperelaismies suuntasi pelaamaan I
divisioonaa juuri Saloon?
. Muutoksia kokenut sarja hakee
identiteettiään ja sitä, mitä
sen pitäisi tulevaisuudessa
olla.
Mestiksestä lähti viime
kauden jälkeen kolme joukkuetta, kun Vaasan Sport
nousi Liigaan uuden liigalisenssijärjestelmän turvin ja
Jokipojat ja HC Keski-Uusimaa luopuivat paikoistaan.
Tilalle nousi Suomi-sarjasta
KeuPa HT, joten joukkuemäärä putosi 12:sta kymmeneen.
Samalla poistuivat Mestiskarsinnat, eli sarjasta ei voi
tällä kaudella pudota.
??Tarkoitus on kasvattaa
joukkuemäärä takaisin
12:een. Perheen kymmenvuotiaalle pojalle haluttiin kuitenkin mahdollisuus kokea
suomalainen peruskoulu, ja
vuorossa oli paluu Suomeen.
Tämä ei kuitenkaan ole jäämässä viimeiseksi pysäkiksi.
. Hokki-Salon kahdella
voitolla käynnistynyt kausi
oli suistunut rökäletappioiden
putkeen, ja sama tahti jatkui
kyseisessä Sport-ottelussa.
. Matkakiertueen ensimmäinen etappi on Tsheljabinskissä,
missä Jokerit kohtaa Karri Kiven luotsaamaan Traktorin lauantaina. Samalla oli
selvää, että mies kouluttautui pelaamisen ohessa. Kun peliaikaa
ei olisi siellä tullut juuri nimeksikään, suositteli agentti
Hokki-Saloa.
Salossa peliaikaa tulikin
käytännössä niin paljon kuin
mies itse vain jaksoi pelata. Olin liian
?pehmeä. Myrrä on käynyt kaupungissa Hokki-vuotensa jälkeen kerran.
. SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 9. Yritin purkaa lämärillä
kiekkoa pois omalta alueelta.
No, se kiekkohan meni sitten
omaan maaliin.
. Haluamme, että Mestis tarjoaa
keskikokoisille kaupunki-
Lehtikuva/Mikko Stig
Vilpas-luotsi Mikko Tupamäki. Toki piti katsella
hallin paikat läpi ja muistella
vanhoja. Tällöin olisi ollut pohjaa ponnistaa, vaikkei valmennusura
olisikaan urkeentunut.
??Pelicansissa pelatessani
opiskelin samalla liikunnanohjaajaksi Pajulahdessa. Siksi
Sveitsi olisi joka tavalla paras vaihtoehto.
Erittäin hyvä selitys.
JÄÄKIEKKO. Myrrä teki sitäkin työtä päätoimisesti neljä vuotta.
Seuraava looginen askel
oli siirtymä A-junioreiden
SM-sarjajoukkueen valmentajaksi. syyskuuta 2014
Urheilu
Jokerien kotipeliputki päättyi voitokkaasti
Jokereiden pistekeruu jatkui onnistuneesti sen kolmannessa KHL-jääkiekkoliigan kamppailussa. 1989
?Mottoni oli nuoresta asti se, että parempi
ykkösketjun mies divarissa
kuin vitosketjun mies liigassa.?
SSS | OLLI MÄNTYLÄ
olli.mantyla@sss.fi
JÄÄKIEKKO. Vain muutamia mainitaksemme.
. (STT)
Hokki-Salon
valopilkku
SSS 21.10. Helsinkiläissikermä
onnistui taas erikoistilannepelaamisessaan ja päihitti sarjatulokas HK Sotshin
3?0 (1?0, 1?0, 1?0).
??Ihan hyvä tuloksellisesti, mutta aika
rikkonaisia pelit ovat olleet, kun tulee
Vinkkaa
juttu!
. ainoalla
kaudella miesten I divisioonassa. Viisi vastaan viisi -pelaamistamme meidän pitää parantaa,
Jokerien päävalmentaja Erkka Westerlund summasi.
Jokereilla on nyt koossa kolmesta kotiottelusta mainiosti seitsemän pistettä.
Ylivoimamaaleja se on tehtaillut kaikkiaan lähes kuusi, sillä maanantaina
viimeistelyn aloittanut Linus Omarkin
osuma syntyi vain sekunti Sotshin jäähyn päätyttyä.
Jokerit pelaa seuraavat neljä otteluaan
vieraskaukalossa. Toivakan mielestä Suomen pelaajatuotanto riittää pitämään Mestiksen tasokkaana, vaikka
Liiga paisuisikin.
Muutokset ovat kuitenkin
saaneet Mestiksen pohtimaan imagoaan ja olemassaolonsa syytä. Mottoni oli nuoresta asti
se, että parempi ykkösketjun
mies divarissa kuin vitosketjun mies liigassa. Haluamme kiittää
valtiota, Helsingin kaupunkia ja Helsingin jäähallia
tuesta, jonka hakemukselle
saimme, Koripalloliiton puheenjohtaja Antti Zitting
kiitteli valinnan ratkettua.
??Olisimme mieluusti suoneet upealle maajoukkueellemme sekä ilmiömäisille
Susijengi-faneille kotikisat,
Zitting jatkoi liiton tiedotteessa. Vaikka pelit menivätkin
heikosti ja talouskin alkoi
tökkiä, kohdeltiin minua aina
hyvin ja palkat maksettiin sovitusti.
Salon kausi kertoo
koko urasta
Jälkikäteen katsottuna
syksyn 1989 tarina kertoo olennaisen Jouko Myrrän jääkiekkourasta. Puhumattakaan
kauden 2003?2004 lähes käsittämättömästä saldosta:
Itävallan kakkosliigan 40 ottelussa teholuvut 71+52=123.
Syntynyt 20.3.1969 ja asuu
Tampereella.
Perhe: vaimo ja 16-vuotias
poika.
l?
Koulutus: valmentajan ammattitutkinto, huippuvalmentajatutkinto, liikunnanohjaaja,
urheiluhieroja, YO-merkonomi
(markkinointi).
l?
Peliura:
1987?1989 Tapparassa A-juniorien SM-sarjassa 69 runkosarjaottelua tehoilla 55+38=93.
l?
1989?1990 Hokki-Salossa I
divisioonaa, 43, 36+25=61.
l?
l?
1990?1991 IFK Lepplaxissa II
divisioonaa, 32, 31+40=71.
1991?1992 KooKoossa I divisioonaa, 44, 37+34=71.
l?
1992?1993 TuTossa I divisioonaa, 88, 62+47=109.
l?
1994?1996 TuTossa SMliigaa, 97, 17+5=22.
l?
1996?1997 TuTossa I divisioonaa, 44, 24+16=40.
l?
1997?1998 Duisburgissa
Saksan kakkosliigaa, 33,
20+20=40. Käytiin muutama vuosi
sitten Ilveksen C-juniorien
kanssa pelaamassa Kiekkohaita vastaan SM-karsintasarjassa. Aiemmin Ilveksen Cjunioreiden valmentajana.
??Meillä oli vahva hakemus, joka alleviivasi Helsinkiä kokeneena kansainvälisten tapahtumien järjestäjänä. Yritin ennen kyseistä kautta päästä pelaamaan
Tapparan liigamiehistöön,
joka oli silloinkin todella kovatasoinen. Mestis käynnistyy tänä syksynä melko sekavassa tilanteessa. tai vielä kovempia saldoja
myöhemmin silloisessa I divisioonassa. Hän toimi jo viimeisinä Itävallan vuosinaan
junioreiden valmentajana,
eikä pelien jälkeenkään tarvinnut odotella kauaa valmennuspestiä.
. Ja
Itävaltaan sekä sen kakkosliigaan. Olin mukana kaikissa
Suomen juniorimaajoukkueissa, osassa niistä kaptee-
Ex-jääkiekkoilija Jouko Myrrä
ninakin. Seuraavan aamun Salon
Seudun Sanomat otsikoi pelijuttunsa sanoin ?Surkean
illan koko kuva. Tätä taustaa vasten on luonnollista, että hän
luonnehtii seitsemää Itävallassa viettämäänsä vuotta
elämänsä parhaiksi.
. Mestiksen
pitäisi olla paikka, jossa pelaajien lisäksi myös seura
voi kehittyä ja josta on tie
ylöspäin.
Mestis-mestaruuden keväällä voittanut KooKoo on
hakenut liigalisenssiä ensi kaudeksi ja saattaa sen
saadakin. Kun
suurta roolia SM-liigasta ei
auennut, hän lähti ennakkoluulottomasti erilaisten jääkiekkokulttuurien perään.
Kuten Salon jälkeen Pietarsaaren kiekkobuumiin II divisioonaan. Ilveksestä otettiin yhteyttä melkein heti sen jälkeen,
kun olin lopetellut pelaajan
hommat. Ensi vuoden
EM-kisojen lohkovaiheen
isännyyttä tavoitellut Koripalloliitto jäi nuolemaan
näppejään. Jouko Myrrä
muistaa lokakuun 26. sekä ?Myrrä
iski kiekon omaan häkkiin!?.
Onneksi Salon kauppaoppilaitoksessa oli juuri silloin
syysloma, eikä tarvinnut
mennä sinä aamuna kouluun,
Myrrä naureskelee puhelimitse syyskuussa 2014.
Yön ainoa
valopilkku
Vaikka kyseinen kausi sujui
salolaisittain synkästi, oli
Jouko Myrrä joukkueen valopilkku. Tapparaan tai myöhemmin suureen rooliin suurissa sarjoissa, Myrrä miettii.
Vaikka Myrrästä ei siis tullut suuren yleisön mieliin
jäänyttä tähteä, oli hän silti
erittäin hyvä jääkiekkoilija.
Kukaan ei tee sattumalta Salon vuoden kaltaisia tehoja
. Tämä ei selity jääkiekkoilullisilla seikoilla. Peli oli Vaasan Sportia vastaan ja olimme sitä tappiolla
2?13. Kansainvälinen
koripalloliitto FIBA on käynnistänyt tutkinnan Australian ja Angolan välisestä MMkisaottelusta. Samalla hän siis opiskeli
kauppaoppilaitoksessa.
. Vuotemme Itävallassa olivat elämäni parasta aikaa. Australian
epäillään hävinneen tahallaan, jottei joukkue kohtaisi
Yhdysvaltoja pudotuspelien
alkuvaiheessa.
Australia lepuutti viime
torstain ottelussaan huippupelaajiaan Joe Inglesiä
ja Aron Baynesiä. Jossakin vaiheessa unelmani on valmentaa Sveitsissä.
Sveitsi avautuu helposti,
kun miettii maan pääsarjan
varsin kovaa tasoa. Ei sentään, vaan hänen
kaksoisveljensä Jussi, joka
luotsaa alkavalla kaudella
KeuPa HT:ta.
keskuksille mahdollisuuden
huippukiekkoon, Toivakka
visioi.
Hän mainitsee Rovaniemen, Kotkan, Kokkolan ja
Forssan paikkakuntina, jollaisia Mestis kaipaa.
Toivakan mielestä Mestiksessä on tilaa niin liiganousua havitteleville seuroille
kuin JYP-Akatemian kaltaisille farmiseuroillekin.
??Toivoisin karsintajärjestelmän paluuta
Hänellä
on voimaa. Olen tyytyväinen aikaan. Suomen MMjoukkue vaihtoi Puolassa
maisemaa leppoisasti. Siihen
kukaan toinen naisurheilija ei ole yltänyt.
Raha ei kuitenkaan ole
syy mikä pitää Williamsin
ammattilaisena.
??Se, että saan pidellä
voittopystiä turnauksen
päätteeksi, on syy miksi
pelaan. Suomi on tällä hetkellä Euroopan listan kahdeksas.
??Rankingia on mahdollista
parantaa täällä MM-kisoissa, ensi kesän Maailmanliigassa ja ensi lokakuun EMturnauksessa.
Näin jatkuu Suomen taival MM-kisoissa
LOHKO B
Serena Williamsin
voitonjano ei ole
sammumassa
men peliä 3?1-voitossa.
??Ainoa mikä ei ollut kohdallaan, oli ensimmäisen
jakson viimeistely ja se lahjamaali, joka annettiin, Paatelainen jatkoi.
Sekä viimeistely että tarkkuus puolustuksessa on
oltava toisella tasolla lokakuussa, kun karsinnat jatkuvat kotipelillä Kreikkaa
vastaan. Suomen karsintasyksyn
päättää Kreikka- ja Romania-pelien jälkeen vierasmatka Unkariin marraskuussa.
MAASTOPYÖRÄILY. Tampereen Pyrintö täydensi korisliigaryhmäänsä 201-senttisellä Malik Cookella. Hän pystyy puskemaan vastustajan takakentälle ja ottamaan pelin
haltuunsa, tanskalainen
sanoo. Kiina
14.9. Voitto oli hänelle
jo uran kuudes US Openissa.
Grand slam -turnausten
kaksinpelien voitoissa Williams on nyt tasoissa lajilegendoihin lukeutuvien
Chris Evertin ja Martina
Navratilovan kanssa. Salolaisen
Petteri Leivon debyytti
kansainvälisillä radoilla oli onnistunut. Euroopan rankingin seitsemän
parasta maata selviytyvät
tammikuussa 2016 järjestettäviin Euroopan maanosakarsintoihin, Lentopalloliiton huippu-urheilupäällikkö
Antti Paananen kertoi.
Jos karsintaturnauksen
järjestää joku Euroopan
kärkiseitsikon ulkopuolinen
maa, olympiapaikasta kisaa
kahdeksan joukkuetta. kierrokselle, eli kuuden
parhaan joukkoon.
Sijoista 1.?6.
pelataan kolmen
joukkueen jatkolohkoissa Lodzissa
ja Katowicessa.
Välierien voittajat
kohtaavat finaalissa ja häviäjät
pronssiottelussa.
Keskitorjuja Jukka Lehtonen ja muu Suomen miehistö ihasteli maanantaina Wroclawin kaupunkia Puolassa. Hetimiten Kreikan
jälkeen Helsinkiin lokakuussa tuleva Romania haki
mutta tietyllä tavalla myös
paljon vaikeampi, Paatelainen pallotteli.
??Tiedän senkin, että sellaisena päivänä, kun pelaamme sillä tasolla kuin pystymme, voimme sen voittaa.
Färsaaret selvitetty
. Se tärkein
tuliainen eli kolme pistettä
Färsaarten matkalta kuitenkin tuli.
??Tässä oli paljon kohdallaan, päävalmentaja Mixu
Paatelainen kuvaili Suo-
Nyt 32-vuotiaana Williams
on kerännyt paitsi häikäisevän voittolistan, myös
rapiat yli 60 miljoonaa dollaria palkintorahaa. Uran kahdeksastoista grand slam -turnauksen
voitto oli kaikkea muuta
kuin päätepysäkki tenniksen amerikkalaisen megatähden Serena Williamsin uralla.
??Mietin jo yhdeksättätoista, Williams tunnusti
voitettuaan US Openin
finaalissa Tanskan Caroline Wozniackin tylysti
6?3, 6?3. Parin tunnin bussimatka Katowicesta Wroclawiin sujui
nykytekniikkaa hyödyntäen.
Jotkut joukkueesta katselivat autossa dvd-tallenteita, toiset kuuntelivat musiikkia. (STT)
Ruuskanen saa
nimikkoharkon
YLEISURHEILU. kuinkas
muuten, kun lajin vahvassa
maassa Puolassa ollaan.
??Puolenpäivän aikaan
lähdettiin Katowicesta, ja
?Myhi. kierrokselle. Nuorempana hän
nut, että tulen mainituksi
samaan aikaan Chris Evertin tai Martina Navratilovan kanssa. Hevonpäässä hänellä on myös hyviä
tuloksia ja nyt hän toimii
aktiivisesti myös kisojen
toimitsijatehtävissä.
Viimeksi Liimatainen
kilpaili Hevonpäässä viime viikonloppuna, jolloin
siellä järjestettiin LounaisSuomen aluemestaruusammunnat, kun Kankaanpään
Ampumaurheilijat ei pystynyt kisoja järjestämään.
Viikonloppuna alkoivat
kansainvälisen ampumaurheiluliiton (ISSF) kaikkien
lajien MM-kilpailut Espanjan Granadassa. 17.40
Suomi . Yli-Hannukselan
dvd oli katselussa, Suomen
keskitorjuja Konstantin
Shumov sanoi.
Yleisradio työsti MM-kisojen kynnyksellä lentopallomaajoukkuetta käsittelevän tv-dokumentin. Leivo
sijoittui yhdeksänneksi
alamäkiajon MM-kisojen
17-vuotiaiden sarjassa
Norjassa sunnuntaina.
. Viisaalla
pelillä Venäjän saa vaikeuksiin, Shumov uskoi.
Suomen on oltava venäläisiä vastaan maltillinen.
??Jos intoudumme hyökkäämään heidän laillaan,
turpiin tulee varmasti, Shumov sanoo.
Venäjä syötti C-alkulohkon huippuottelussa Bulgariaa vastaan 17 ässää.
Suomen vastaanottajat joutuvat keskiviikkona lujille.
??Silloin meidän on pelattava isoa laitapassia. Suomi pelaa
jatkolohkossa F vastustajinaan Venäjä, Kanada, Kiina ja Bulgaria.
Jatkolohkoon Suomi
lähtee kahdella sarjapisteellä, eli lohkon
kuudentena.
Suomen jatkosarjan ohjelma:
10.9. Kapteenia virhe puistatti vielä pelin jälkeenkin, ja sen verran kova
kokemus luottomiehelle erhe oli, että voi olettaa moisten jäävän hänellä näissä
karsinnoissa avauspeliin.
??Tämä vieraspeli Färsaarilla ei ole helppo millekään
lohkon joukkueista. Kivääriin nimettiin 15 urheilijaa, pistooliin neljä, haulikkoon 18 ja liikkuvaan
maaliin kuusi urheilijaa.
Hevonpäässä Liimatainen
joutui ampumaan naisten
sarjassa yksinään, sillä
kilpasiskot loistivat poissaolollaan. 14
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 9. (STT?AFP). Italialainen Gianluca Brambilla ja venäläinen Ivan Rovni eivät ymmärtäneet nauttia
Somiedon luonnonpuiston
maisemista, kun Espanjan ympäriajo eteni maanantaina Picos de Europan puistosta Somiedoon.
Brambilla ja Rovni riitaantuivat ajolinjoista
niin, että aloittivat nyrkkitappelun pyöränselässä.
Jupakka poiki molemmille hylkäyksen ja sulkemisen kilpailun viideltä
jäljellä olevalta etapilta.
Uutta lajia pyöränyrkkeilyn suuntaan kehitelleet
ajajat poistettiin kilpailusta jo ennen etapin maalia La Farraponassa.
Brambilla menestyi nyrkein ja kyynärpäin käydyssä kahinassa sen verran paremmin, että Rovni
joutui pyytämään huoltojoukoilta uudet aurinkolasit. syyskuuta 2014
URHEILU
Fyysisesti väkevä Venäjä odottaa
Yli-Hannukselan painivideo viihdytti Suomen pelaajia bussimatkan aikana.
STT | REIMA RAUTIAINEN
LENTOPALLO. Kanada
13.9. 17.40
Suomi . Omaa
syöttörytmiä vaihtelemalla
pystymme varmasti horjuttamaan Venäjää, Suomen
päävalmentaja Tuomas
Sammelvuo suunnitteli.
Olympia-esikarsinnat
jäävät pois
Suomi eteni MM-kisojen 16. Amerikkalaispelaaja siirtyy
Pyrinnön riveihin Britanniasta, jossa hän oli
johdattamassa Newcastle
Eagelsia liigan finaaliin.
Cooken sopimuksessa on
kahden viikon koeaika.
??Cooken koko ja taitotaso mahdollistavat monenlaisten eri viisikoiden
käyttämisen. Mutta
tiedän, että siitä tulee täysin
erityyppinen peli. Venäjä
11.9. Tietyllä
tavalla helpompi kuin tämä,
Maalin Färsaarille luokattomalla syötöllään lahjoittanut toppari Niklas
Moisander oli kenties jopa
helpottuneempi kuin Paatelainen, kun voitto hyvällä
toisen puoliajan pelillä kuitenkin tuli. Jos
puhutaan vain nykymuotoisten Open-turnausten
ajasta, Williamsin edellä on
enää Saksan Steffi Graf,
jolla on 22 voittoa.
Kaikkien aikojen listalla Williamsin edellä ovat
myös takavuosien tähtipelaajat, amerikkalainen Helen Wills Moody 19 voitolla sekä australialainen
Margaret Smith Court
24 voitolla.
Williamsin uran kahdeksastatoista grand slam
-voitto veti nöyräksi, ja sai
muistelemaan uran alkuaikoja.
??En olisi koskaan usko-
Kansainvälinen lentopalloliitto on muuttanut Rio de
Janeiron 2016 olympiakisojen karsintajärjestelmää.
??Euroopan esikarsinnat
jäävät kokonaan pois. Bulgaria
Jatkolohkon kolme
parasta etenee turnauksen 3. (STT)
Nyrkit heiluivat
Vueltassa
PYÖRÄILY. Suomen maajoukkue avasi reilun vuoden
mittaisen karsintakoitoksen
vuoden 2016 EM-loppupeleihin myöhään sunnuntaina ottelulla, jossa oli vähän
kaikkea: nihkeyttä, tehottomuutta, onnea, komeita yksilösuorituksia. SM-hopeat ovat sitä parasta Katjaa tällä hetkellä.
Salon ampumakisoissakin
hän on tuttu vieras jo vuosien takaa, mutta ei ole ollut paikallisesti juuri esillä,
koska ei edustanut paikallista seuraa. Suomen
Ampumaurheiluliitto nimesi kisoihin 43 urheilijaa. Dvd:llä pääosassa
oli painimestari Marko
Yli-Hannuksela . Tarvittaessa Cooke voi pelata takapelaajana, mutta tulee
varmasti pelaamaan jonkin verran myös selkä korille päin, Pyrinnön valmentaja Pieti Poikola
arvioi tiedotteessa. 17.40
Suomi . Se on minun iloni,
Williams sanoo.
Urallaan 22 WTA-turnausta, mutta ei yhtään
grand slam -turnausta
voittanut Wozniacki tietää
mikä on hänen hyvän ystävänsä, Williamsin menestyksen salaisuus.
??Hän ahertaa rajusti joka
päivä, kuten me muutkin,
mutta kun hän sitä tarvitsee, hän pystyy nojaamaan
rajuun syöttöönsä. Sitä kesti aina
vuoteen 1996, kun muutin
perhesyiden vuoksi ensin
Turkuun ja sitten tänne Salon seudulle ja Halikkoon,
muistelee Liimatainen.
Hänen ampumahistoriansa on varsin menestyksekäs. Keihäänheiton Euroopan mestari
Antti Ruuskasen menestystä juhlitaan myös
nimikkokultaharkolla.
Ruuskanen kävi maanantaina katsastamassa
Suomen Monetan tekemän harkon.
??Hieman jopa hämmentää tämä itseensä kohdistuva arvostus ja hypetys,
Ruuskanen tuumi harkostaan tiedotteessa.
Osa keräilyharkon
myyntituloista ohjautuu
huippu-urheilun tukemiseen. Ja yhtä selvää on
se, että taisto kärkisijoista käy vielä kiharaiseksi.
Ristiinpelaamista ennakoi
Romanian voiton ohella
myös Pohjois-Irlannin hakema vierasvoitto Unkarista. Shumov on nähnyt sen kerran.
??Siinä oli yksi vika. parhaan joukkoon ja pelaa jatkolohkossa
Wroclawissa vastustajinaan Venäjä, Kanada, Bulgaria ja Kiina.
LOHKO C
JATKOLOHKO F
Brasilia
Kuuba
Saksa
Suomi
Venäjä
Bulgaria
Kanada
Kiina
Brasilia 3 3 0 9?1 9
Venäjä 3 3 0 9?2 8
Saksa 3 2 1 6?3 6
Katowice
Gdansk
Tunisia
Etelä-Korea
Egypti
Meksiko
Gdansk
Bydgoszcz
PUOLA
Wroclaw
Varsova
Lodz
Katowice
Krakova
Wroclaw, alkutilanne
Kanada 3 2 1 6?5 5
Bulgaria 3 1 2 5?8 5
Suomi 3 1 2 4?8 2
Kuuba 3 1 2 3?9 1
Kiina 3 0 3 0?9 0
Kunkin alkulohkon neljä
parasta jatkavat 2. Se oli
liian lyhyt.
Lehtikuva/Vesa Moilanen
Suomi sai maanantaina
tervetulleen vapaapäivän.
Lepo tuskin on pahitteeksi,
sillä keskiviikkona vastassa
on turnauksen fyysisesti väkevin joukkue, olympiavoittaja Venäjä.
??Venäjän kuusikon keskipituus on kaksi metriä,
joten se kertoo jotain pelaajien fyysisyydestä. (STT?Reuters?AFP)
Jatkolohkojen
kaksi parasta
etenee välieriin ja
kolmanneksi sijoittuneet pelaavat
sijoista 5?6.
Ampujan alku uudessa seurassa on ollut onnistunut.
STT | JANNE LEHIKOINEN
Yli 60 miljoonaa
taalaa palkintorahaa
Lehtikuva/Getty Images/AFP/Streeter Leck
SaSA:n Katja Liimataisen käsi vakaana
AMPUMAURHEILU. Salon Seudun Ampujia toista kautta
edustavan Katja Liimataisen alku uudessa seurassa on ollut onnistunut.
Heinäkuussa hän oli Porin
SM-ammunnoissa hopealla niin olympiapistoolissa
kuin vakiopistoolissakin.
??Aloitin ampumisen aktiivisesti vuonna 1988
synnyinseudullani EteläPohjanmaalla Lehtimäen
Ampujissa. Monet
tulevat olemaan täällä vaikeuksissa, Moisander muistutti siitä, kuinka Suomella
on yksi potentiaalisesti
hankala este jo ylitettynä.
Färsaaret ei kuitenkaan
ole kamppailemassa lopputurnauspaikoista, se on
selvää. onneksi
Riku Riski (vas.) iski Suomelle kaksi maalia Färsaaria vastaan.
Teemu Pukki (kesk.) ja Alexander Ring olivat myös mukana
avaamassa EM-karsinnat voitolla.
Kreikasta vierasvoiton 1?0.
??Meillä on kolme pistettä ja Kreikalla nolla. Silloin joskus
lapsena minulla ei ollut
kuin maila ja unelmia,
Williams kertaili vuosiaan
Comptonissa Los Angelesin
kupeessa, jossa hän aloitti
tenniksen pelaamisen.
Ajat Suomen aikaa
STT, koonnut: Tapio Nevalainen, grafiikka: Maija Korpinen
JARMO LAAKSO
Uran 18:s
grand slam.
TENNIS. Tämänvuotisia SMhopeita hän kuvailee ikään
kuin uudeksi tulemiseksi.
??Perheenlisäysten vuoksi
tauko oli aika pitkä, sillä
nyt olen ampunut taas pari vuotta. Hänen ykköslajinsa on 25 metrin pistooli
ja kakkoslaji 25 metrin vakiopistooli eli lajit, joissa
hän voitti SM-hopeaa.
Kiväärissä kisan ykkösnimi oli Satakunnan Riku
Koskela, joka omassa sarjassa Y16 jäi toiseksi, mutta ampui sarjassa Y voitot
ja alue-ennätykset niin
asento- kuin makuukisassakin.
Serena Williams on hyvää vauhtia nousemassa siihen kastiin, josta listataan kaikkien aikojen tennisässät.?
Jarmo Laakso
Lyhyet
Leivo ajoi
yhdeksänneksi
MM-kisoissa
Katja Liimatainen edustaa toista kautta Salon Seudun Ampujia. MM-kävijä Kreikka sai karsintoihin sellaisen
katastrofialun, jonka Suomi
vältti. MM-kisoihinkin
pistoolilajeissa matkasivat
vain Anette Källi (Lehtimäki) sekä Mira Suhonen
(Kuortane).
??Odotin tänne enemmän
naisia, että olisi saatu aikaan kunnon kilpailu, mutta eivät he jostain syystä innostuneet tänne lähtemään,
Liimatainen harmitteli.
Perjantaina hän ampui
täytelajissaan olympiapistoolissa. Olen harjoitellut
enemmän ja käynyt kisoissa. 17.40
Suomi . Hän ampui tänä vuonna itselleen ja seuralla kaksi SM-hopeamitalia.
Katastrofin partaalta voittoon EM-avauksessa
Lehtikuva/Antti Aimo-Koivisto
Paatelainen: Tässä oli
paljon kohdallaan.
JALKAPALLO. Kisalaskussa tapahtui pieniä lipsahduksia, mutta ei sen kummempaa, Leivo summasi.
MM-rata oli hieman vajaat neljä minuuttia pitkä ja keskinopeudet huitelivat 37 km/h:ssä.
??Puolessavälissä alkoi
jo käsiä puuduttaa, ja lopussa pari kertaa kädet
meinasivat pettää alta.
SSS | TUOMAS REINIKAINEN
Cooke siirtyy
Pyrintöön
KORIPALLO. Siellä Suomen ottelut jatkuvat tämän viikon ajan.
kuului liiton valmennusryhmiin ja hänellä on 20
aikuisten Suomen mestaruutta
Wilpas 2?RaiFu, AU?
KaaPS, Peimari?ÅCF, FC NU?SoVo
2, 14.9. 02 4358 006
www.kymppi-katto.fi
litsi
Juha Mietokin va
n!
Kymppi-Kato
Kimmo Uoti
p. P. mukana aktiiveja eri seurakunnista
. Pallohonka?KäPa, BK-46?GrIFK,
Klubi 04?SoVo.
Vitonen lohko 1:
FC Halikko?PiPS
1?2
SC Wolves?IBK Meda
5?5
TuWe 2?FC Boda 2
9?0
FC Komar?Heitto
4?0
RaiTeePee?TuKV
0?15
AC Sauvo?Nagu IF
1?1
PiPS?IBK Meda
3?4
FC Komar 18 15 1 2 84?18 46
SC Wolves 18 13 2 3 60?22 41
IBK Meda 18 12 3 3 64?32 39
Heitto
18 11 1 6 53?34 34
TuKV
18 8 5 5 78?38 29
TuWe 2 18 9 1 8 54?39 28
PiPS
18 8 3 7 53?38 27
AC Sauvo 18 6 6 6 46?40 24
FC Halikko 18 4 3 11 37?62 15
Nagu IF 18 3 4 11 29?51 13
FC Boda 2 18 4 1 13 33?82 13
RaiTeePee 18 0 0 18 12?147 0
Seuraavat ottelut: 11.9. Robert Lewandowski
0?3, 53. Grosicki 0?2, 50. Eero Markkanen); Alexander Ring, Tim Sparv,
Perparim Hetemaj (v); Riku Riski,
Roman Eremenko; Teemu Pukki
(89. SALON SEUDUN SANOMAT
TULOSPÖRSSI
AMPUMAURHEILU
Granada, Espanja, MM-kisat, 1.
päivä:
Miesten ilmakivääri 60 ls+finaali:
1) Yang Haoran Kiina 207,9 (632,1
junioreiden ME), 2) Nazar Louginets
Venäjä 206,0 (627,3), 3) Vitali Bubnovitsh Valko-Venäjä 184,9 (629,7), 4)
Sergei Kruglov Venäjä 163,7 (627,6),
5) Cao Yifei Kiina 143,8 (626,3), 6) Jeremy Monnier Ranska 121,7 (626,6),
19) Juho Kurki Suomi 624,3, 37)
Henri Häkkinen Suomi 622,0, 92)
Jaakko Björkbacka Suomi 612,7.
Joukkuekilpailu: 1) Kiina 1886,5
(ME), 2) Venäjä 1880,5, 3) Valko-Venäjä 1874,0, 16) Suomi 1859,0.
Miesten trap, tilanne 1/3 päivän
jälkeen (50/125 kiekkoa): 1) 13 miestä 50, 74) Jukka Laakso Suomi 47,
109) Vesa Törnroos Suomi 46, 138)
Mika Bister Suomi 42.
JALKAPALLO
Kakkonen etelälohko:
BK-46?Klubi 04 2?0 (0?0)
58. puhe: lähetysjohtaja Juhani Huotari
. KLO 18.30
kaupungintalon valtuustosalissa
. Christian Lamhauge Holst
1?0, 52. Thomas
Kahlenberg 2?1.
Aveiro: Portugali?Albania 0?1
(0?0)
52. LILJESTRÖM
Ota yhteyttä puh. syyskuuta 2014
Seuraavat ottelut: 12.9. 0400 445 834
Torilla
Salon torilta tänään klo 8-14
Hyvää, kypsää, puhdistettua
3,50 e
/1 L
PUOLANGAN
10 e /3 L
PUOLUKKAA (sis. Heitto?FC Halikko,
13.9. 040 187 9002
Vuokrattavana
Kaksio 49 m²
600 m torilta. PiPS?Nagu IF, SC Wolves?AC
Sauvo, FC Boda 2?FC Komar, TuKV?
TuWe 2.
Vitonen lohko 2:
ÅCF?FC NU
Campus?Peimari
LTU 2?Wilpas 2
MynPa?KaaPS
AU?ÅCF
RaiFu?KY-Sport
Peimari 18 16 1 1
59?7
MynPa 18 11 2 5 42?27
ÅCF
18 10 4 4 43?24
FC NU 18 10 3 5 45?29
Campus 18 8 4 6 24?19
KY-Sport 18 8 3 7 34?32
RaiFu
18 7 2 9 28?28
Wilpas 2 17 7 1 9 26?31
KaaPS 18 6 3 9 35?38
SoVo 2
17 5 2 10 24?37
AU
16 3 2 11 18?38
LTU 2
18 1 1 16 14?82
B.
V
I
R
T
A
N
E
N
I
P
A
N
A
V
A
L
T
A
R
E
T
U
3?1
0?2
2?3
2?1
0?0
2?3
49
35
34
33
28
27
23
22
21
17
11
4
Tiistaina 9. Kamil Grosicki 0?1, 48. Klubi 04?Pallohonka,
13.9. 17
? Kuormuksentie 28
25500 PERNIÖ
? Tule ja tutustu! Jos et pääse
paikalle, pyydä esittely kotiisi!
KYMPPI-KATTO
puh. Salonparhaaksi ry.
VALMIIN KATTOREMONTIN ESITTELY
Etelä-Suomi
ILMOITUS PÄÄTÖKSEN
ANTAMISESTA
Päätös nro 169/2014/1
Antopäivä 9.9.2014
Hakija
Maitohuhta Oy / Markku Peltonen
Asia
Vaasan hallinto-oikeuden uudelleen
käsiteltäväksi palauttama asia, joka
koskee kiinteistölle Ylönkylä
RN:o 1:81 rakennettavan navetan
ympäristölupahakemusta, Salo
Päätös on nähtävänä 9.9. Lewandowski
0?6, 90. ?
9.10.2014. Ikechi
Anya 1?1, 70. Salon kaupungissa.
Päätös on lisäksi luettavissa osoitteessa www.avi.fi/lupa-tietopalvelu.
Päätökseen saa hakea valittamalla
muutosta valitusosoituksen mukaisesti Vaasan hallinto-oikeudelta.
Valitusaika päättyy 9.10.2014.
Lisätietoja antaa
Ympäristötarkastaja
Seija Virolainen, puh. 11) Salla Päivärinta
SomE 3.49,32.
T13 Kolmiloikka: 2) Venla Määttänen SalVil 9,83,...14) Pinja Purola
SomE 8,19.
T13 Kiekko: 7) Minttu Grönholm
SomE 23,28.
T13 4 x 100 m: 6) Salon Vilpas
57,28?(Janina Kautto, Sofia Piispa,
Julia Matchenkova, Venla Määttänen),...10) Someron Esa 1.01,40.
(Saara Suonpää, Pinja Purola, Katariina Kankaanpää, Minttu Grönholm).
KENO
Päiväarvonta: 4, 5, 9, 13, 16, 18, 24,
25, 31, 32, 41, 46, 48, 49, 62, 63, 66,
67, 68, 69 Kunkkunumero: 62
Ilta-arvonta: 5, 7, 10, 11, 23, 25, 30,
39, 42, 44, 49, 50, 55, 56, 57, 62, 63,
64, 65, 67 Kunkkunumero: 23
Paikkoja avoinna
Annetaan työurakalla tehtäväksi
tiilikatto sekä parketin asenmnusta Naantalissa
Puh. Riku Riski 1?1, 78. Lukasz Szukala 0?5, 86. p. Filipe
Monteiro de Mello 2?0.
EIF
23 17 3 3 57?29 54
GrIFK
23 15 3 5 51?22 48
BK-46
22 11 5 6 46?29 38
SalPa
23 11 1 11 44?37 34
KäPa
23 9 5 9 40?39 32
Klubi 04 21 8 3 10 29?37 27
Pallohonka 21 7 5 9 33?32 26
Gnistan 22 5 6 11 28?44 21
SoVo
22 6 1 15 24?57 19
FC Espoo 22 2 8 12 23?49 14
Seuraavat ottelut: huomenna SoVo?
FC Espoo, 11.9. 0400 532 698
Markku Koistinen p. Thomas Müller 1?0, 66. Kahvitarjoilu.
Tulossa PäiväNäytöksiin
Mielensäpahoittaja, Kesäkaverit, ym!
Helsingintie 11 . KY-Sport?Campus.
EM-karsinnat:
Lohko F:
Torshavn: Färsaaret?Suomi 1?3
(1?0)
41. Opastus tieltä SaloTammisaari tie 52 14 km Salosta.
TANSSIURHEILU
Tampere, GP-kilpailu, 2.kilpailupäivän tulokset:
Nuoriso Avoin lattarit: 5) Valtteri
Palin?Nelly Nummentalo Bolero/
Turku
Nuoriso Avoin vakiot: 18) Valtteri
Palin?Nelly Nummentalo Bolero/
Turku
Swivelin tanssijoiden sijoitukset:
Juniori 2 Avoin 10-tanssi: 14) Aleksi Lehtonen?Sofia Nikkanen, 17)
Tuomas Koskinen?Vera Ruokonen,
29) Antero Lehtonen?Tuulia Koskinen
Nuoriso Avoin vakiot: 21) Samu
Rasila?Iidaa Johansson, 23) Oskari
Jokinen?Inka Lehtonen
Nuoriso Avoin lattarit: 19) Samu
Rasila?Iida Johansson, 24) Oskari
Jokinen?Inka Lehtonen
Yleinen Avoin 10-tanssi: 6) Ilari
Ratamo?Henna-Riikka Nurmi
TENNIS
Maailmanlistat maanantaina:
Miehet (ATP): 1) Novak Djokovic
Serbia 12?290 (viime viikon sijoitus
1), 2) Rafael Nadal Espanja 8?670 (2),
3) Roger Federer Sveitsi 8?030 (3), 4)
Stanislas Wawrinka Sveitsi 5?625 (4),
5) David Ferrer Espanja 4?495 (5),
6) Tomas Berdych Tshekki 4?240 (7),
7) Milos Raonic Kanada 4?225 (6), 8)
Kei Nishikori Japani 3?870 (11), 9)
Grigor Dimitrov Bulgaria 3?710 (8),
10) Andy Murray Britannia 3?150 (9).
Suomalaiset: 58) Jarkko Nieminen 803 (54), 415) Micke Kontinen
99 (441), 566) Henrik Sillanpää 56
(570).
Naiset (WTA): 1) Serena Williams
USA 9?430 (1), 2) Simona Halep Romania 6?160 (2), 3) Petra Kvitova
Tshekki 5?926 (4), 4) Maria Sharapova Venäjä 5?575 (6), 5) Agnieszka
Radwanska Puola 5?380 (5), 6) Li Na
Kiina 5?270 (3), 7) Eugenie Bouchard
Kanada 4?545 (8), 8) Angelique Kerber Saksa 4?400 (7), 9) Caroline Wozniacki Tanska 4?305 (11), 10) Ana
Ivanovic Serbia 3?855 (9).
Suomalaiset: 642) Emma Laine
35 (664), 852 Piia Suomalainen 16
(846), 928) Mia Eklund 13 (920).
YLEISURHEILU
Salo, Merkki-Mitalicupin finaali, salonseutulaisten tulokset:
P9 40 m: 1) Jimi Aho SalVil
6,66,...6) Tuukka Tervo SomE 7,56.
P9 1000 m: 3) Onni Ruohomaa SalVil 3.41,39, 4) Jasper Joosela SomE
3.47,8,...10) Eelis Elo SalVil 4.07,35.
P9 Pituus: 1) Elmeri Siviranta SomE 3,67,...8) Sampo Niinimäki SalVil 2,99, 9) Niilo Määttänen SalVil
2,96.
P9 Kuula: 4) Rasmus Ahlfors SalVil 5,74, 5) Antti Pettersson SomE
5,64.
P9 4 x 50 m: 1) Salon Vilpas 32,90,
(Onni Ruohomaa, Niilo Määttänen,
Eelis Elo, Jimi Aho)...5) Someron
Esa 34,46, (Antti Pettersson, Jasper
Joosela, Elmeri Siviranta, Tuukka
Tervo).
P11 60 m: 4) Roope Heinonen SomE 9,62, 5) Kalle Määttänen SalVil
9,64.
P11 1000 m: 2) Aarni Eijs SalVil
3.31,27, 3) Johan Salminen SomE
3.31,28.
P11 Korkeus: : 1) Tuukka Juntunen SalVil 132,... LTU 2?
MynPa, 13.9. Casper Källberg 1?0, 67. 731 2690
Kuulutuksia
Työsuorituksia
TALVI LÄHESTYY..!
TILAA NYT TALOOSI LÄMMITYSJÄRJESTELMÄN ENERGIATEHOKKUUDEN TARKASTUS.
Suoritamme lisätyönä myös lämmitysjärjestelmänne kuntokartoituksen.
Toimialue käsittää Salon alueen ja lähikunnat.
Ystävällisin terveisin 50 v kokemuksella.
ENERGIAPALVELUT A. 040 722 8510
Tapahtumat
Kristityt yhdessä
RUKOUSILTA TO 11.9. Joel Pohjanpalo).
Erotuomari: Simon Lee Evans,
Wales.
Yleisöä: 3?300.
Piraeus: Kreikka?Romania 0?1
(0?1)
10. Riski
1?2, 82. Lewandowski 0?4, 58. /kg
sUOLAsIeNIä (Haaparouskua)
8 e /kg
KärKäiSen Puutarha, p. P. 050 540 5004
Elokuvat ja teatterit
Päivänäytökset alkavat!
TÄNÄÄN klo 14.00
Ihastuttava Helen Mirren komediassa
HERKULLINEN ELÄMÄ
Liput 7?. Seuraavat Maanan-
tairastit 15.09.2014, paikkana Kieronperä/Pohjankartano, järjestää
Salon Viesti. Roman Eremenko 1?3.
Suomi: Niki Mäenpää; Kari Arkivuo, Joona Toivio, Niklas Moisander
(c), Jere Uronen (75. 9) Juho Leppä SomE 105, 10) Juho Hakala SomE 095.
P11 Keihäs: 6) Eetu Tervo SomE
25,67,...9) Arttu Areva SalVil 21,20.
P11 4 x 50 m: 1) Salon Vilpas 30,08,
(Tuukka Juntunen, Aarni Eijs, Arttu
Areva, Kalle Määttänen),...3) Someron Esa 31,15 (Juho Leppä, Eetu
Tervo, Roope Heinonen, Johan Salminen).
P13 60 m: 1) Niklas Helin SalVil
8,42,...9) Luukas Virolainen SomE
9,40.
P13 1000 m: 1) Veikka Saren SomE
3.07,89,...9) Samuel Salminen SomE
3.38,51.
P13 Kolmiloikka: 3) Manu Lehtimäki SomE 9,63.
P13 Kiekko: 7) Jaakko Virkki SomE 17,10,...11) Niclas Jokinen SalVil
13,93.
P13 4 x 100 m: 7) Someron Esa
1.03,36.
T9 40 m: 1) Mariella Laakso SalVil
6,77,...11) Tiina Yli-Hingistö SomE
7,75,... 0295 016 443
PERNIÖSSÄ
? TORSTAINA 11.9.
klo 10 . 044 0533 985
1h+kk 34,5m2 parveke 1.10 alk.
Salo Ketomäenpolku 350e+v+s,
takuu 044-3205600
Toimi/varastotilaa 65 m²
nosto-ovi molemmissa
päädyissä, voidaan jakaa
kahdeksi. Lewandowski 0?7.
Lohko I:
Kööpenhamina: Tanska?Armenia
2?1 (0?0)
50. Henrik Mkhitaryan 0?1, 65.
Pierre Höjbjerg 1?1, 80. 0400 670 397
V
I
I
V
I
J
A
W
A
G
N
E
R
F
I
N
G
E
R
P
O
R
I
R
A
U
T
A
R
E
E
T
T
A
mitä joulupukki puuhaa
rantakohteessa
kaiket kesät?
kyllähän
sinä tiedät....
hän kalastaa, surffaa,
ottaa aurinkoa....
en osaa
kuvitella
joulupukkia
surffaamassa.
838
L
A
S
S
I
J
A
L
E
E
V
I
15
J
E
R
E
ei kannata
yrittääkään.
se ei ole
kaunis näky.. rukousta kaupunkimme ja maamme puolesta
. Tapahtumaan osallistui 156
juoksijaa. Ciprian Marica rp 0?1.
Lohko D:
Dortmund: Saksa?Skotlanti 2?1
(1?0)
18. 12) Sofia Vuorio SalVil 7,83.
T9 1000 m: 2) Saara Virkki SomE
4.23,67.
T9 Pituus: 9) Emma Lehtonen
SalVil 3,12,...13) Tuula Kyyrä SomE
2,79,...15) Linnea Sariola SomE 2,62.
T9 Kuula: 4) Maya Jokinen SalVil
5,90, 7) Serafiina Simola SomE 4,97.
T9 4 x 50 m: 2) Salon Vilpas 33,03
(Emma Lehtonen, Sofia Vuorio, Eveliina Laakso, Mariella Laakso)...8)
Someron Esa 37,72 (Serafiina Simola, Tiina Yli-Hingistö, Tuula Kyyrä,
Saara Virkki).
T11 60 m: 7) Sini Rantanen SomE 10,10,...9) Lotta Sariola SomE
10,31,...14) Milja Perttala SalVil
10,96.
T11 1000 m: 5) Riikka Virkki SomE 3.57,00,...9) Adele Jalonen SalVil
4.02,80.
T11 Korkeus: : 7) Melina Heinonen
SomE 105.
T11 Keihäs: 12) Siiri Lehto SalVil
12,18, 13) Miisa Lindström SomE
11,90.
T11 4 x 50 m: 6) Someron Esa 32,88
(Miisa Lindström, Sini Rantanen,
Melina Heinonen, Lotta Sariola).
T13 60 m: 5) Katariina Kankaanpää SomE 9,03,...8) Saara Suonpää
SomE 9,20, 9) Julia Matchenkova
SalVil 9,21,...17) Sofia Piispa SalVil
10,11.
T13 1000 m: 3) Janina Kautto SalVil 3.31,65,... Bekim Balaj 0?1.
JÄÄKIEKKO
KHL maanantaina:
Avangard Omsk?Vitjaz Tshehov
8?5 (2?4, 2?1, 4?0) (T: Harri Säteri
36/48 torjuntaa)
Barys Astana?Admiral Vladivostok 4?0 (3?0, 0?0, 1?0) (AV: Ari Ahonen 3/6 torjuntaa)
Metallurg Magnitogorsk?Atlant
4?1 (1?0, 0?1, 3?0) (A: Atte Engren
33/36 torjuntaa)
Salavat Julajev Ufa?Amur Habarovsk 3?5 (0?2, 0?1, 3?2) (U: Teemu
Hartikainen 0+2 ja Antti Pihlström
0+1, H: Tommi Taimi 1+0 ja Jesse
Niinimäki 1+0)
Ak Bars Kazan?Medvescak Zagreb 4?2 (1?0, 2?0, 1?2) (K: Janne
Pesonen 0+1)
Moskovan TsSKA?Jugra HantiMansijsk 4?3 (2?0, 1?0, 1?3) (HM:
Toni Rajala 0+2)
Pietarin SKA?Minskin Dinamo
5?2 (1?1, 2?1, 2?0)
Jokerit?HK Sotshi 3?0 (1?0, 1?0,
1?0)
LENTOPALLO
Puolan MM-kisojen alkulohkojen lopputaulukot:
Lohko B Katowice:
Brasilia
Saksa
Suomi
Kuuba
Etelä-Korea
Tunisia
5 5 0 15?3 14
5 4 1 12?5 12
5 3 2 10?8 8
5 2 3 9?12 6
5 1 4 6?13 4
5 0 5 4?15 1
Wroclaw, Lohko A:
Puola
Serbia
Argentiina
Australia
Venezuela
Kamerun
5 5 0 15?1 15
5 4 1 12?6 12
5 3 2 10?6 9
5 2 3 7?11 5
5 1 4 5?13 4
5 0 5 3?15 0
Gdansk, Lohko C:
Venäjä
Kanada
Bulgaria
Kiina
Meksiko
Egypti
5 5 0 15?3 14
5 4 1 12?5 11
5 3 2 13?8 10
5 2 3 6?11 6
5 1 4 5?14 2
5 0 5 5?15 2
Krakova Lohko D:
Ranska
Iran
USA
Italia
Belgia
Puerto Rico
5 4 1 14?7 12
5 4 1 13?7 11
5 3 2 12?9 9
5 3 2 9?12 5
5 1 4 9?12 5
5 14 3?13 3
PYÖRÄILY
La Farrapona, Espanjan ympäriajon etappi 16/21, San Martin
del Rey Aurelio?La Farrapona,
160,5 km:
1) Alberto Contador Espanja
4.53.36, 2) Chris Froome Britannia
?14 sekuntia jäljessä, 3) Alessandro
De Marchi Italia ?48, 4) Alejandro
Valverde Espanja ?53, 5) Joaquim
Rodriguez Espanja ?57, 6) Fabio Aru
Italia ?1.06.
Tilanne: 1) Contador 58.31.35, 2)
Valverde ?31, 3) Froome ?1.20, 4)
Rodriguez sama aika, 5) Aru ?2:22,
6) Rigoberto Uran Kolumbia ?2.57.
SUUNNISTUS
Majala, Maanantairastit:
A, 6.60 km (16 osallistujaa): 1) Mattila Olli, MS Parma, 46.13, 2) Paulin
Joonas, 48.08, 3) Sareila Outi, MsParma, 50.48, 4) Reiman Jarmo, AngA, 51.47, 5) Kuusisto Juha, 56.25, 6)
Mäntylä Jussi, 59.00, 7) Fredrikson
Jan-Erik, SalVie, 1.03.35, 8) Rouvali
Jani, Roamers, 1.03.40, 9) Rannikko
Jari, 1.08.11, 10) Laaksonen Petri,
1.08.34, 11) Saarinen Pertti, SalVie,
1.16.51, 12) Kyyrö Kalle, 1.19.06, 13)
Jaatinen Satu, MuVi, 1.19.44, 14)
Pukki Ari, UskUr, 1.26.22, 15) Lund
Tatu, AngA, 1.31.01.
B, 4.70 km (42 osallistujaa): 1)
Holmijoki Tapani, PR, 36.52, 2) Raute Kaj, SuSi, 37.56, 3) Vesalainen
Markku, AngA, 40.30, 4) Moisio Orvo, 40.49, 5) Kinnunen Sami, 43.50,
6) Järvelä Simo, Terveyst, 44.03, 7)
Gustafsson Risto, R-P, 44.47, 8) Mannonen Mikko, 44.53, 9) Sorvari Ari,
Elpanter, 45.16, 10) Alapuranen Tapio, 47.32, 11) Hämälistö Heli, 48.11,
12) Hofmann Toni, 48.27, 13) Tekkala Kalle, 49.05, 14) Särmäntö Päivi,
Perniö, 49.35, 15) Vigelius Kari, SalVie, 49.38.
C, 3.85 km (69 osallistujaa): 1)
Laaksonen Arto, WGCC, 32.33, 2)
Vuorinen Lassi, 33.50, 3) Hämäläinen Antti, 35.25, 4) Aalto Heikki, 36.53, 5) Kurppa Pauli, SalVie,
37.39, 6) Laine Erkki, 39.10, 7) Nurminen Eero, SuSi, 40.42, 8) Vuorinen
Tomi, RP, 41.32, 9) Eskola Osmo, PePe, 42.02, 10) Laakso Tapani, PePe,
42.33, 11) Anttonen Mika, 42.56, 12)
Lehtoruusu Antero, TetraPak, 42.58,
13) Päivike Satu, RaPi, 43.58, 14)
Rantala Timo, AngA, 44.00, 15) Ylimaa Henna, AngA, 45.18.
D, 2.20 km (29 osallistujaa): 1)
Yli-Rekola Jaakko, 18.31, 2) Eskola
Marjaana, SalVie, 26.08, 3) Laine
Pasi, 26.09, 4) Leinonen Eeva, 27.00,
5) Marjanen Torsti, SalVil, 29.24, 6)
Vienonen Tommi, 30.18, 7) Seitz Emma, 31.19, 8) Ratia Helena, KemKi,
31.37, 9) Seitz Elissa, 31.50, 10) Seitz
Rami, 32.04, 11) Leino Satu, Leino
Te, 34.36, 12) Lehtonen Esko, 35.02,
13) Ahonen Jani, AngA, 36.50, 14)
Rouvali Aila, 36.55, 15) Kauhanen
Liisa, 37.03.
Järjestäjänä Angelniemen Ankkuri. musiikissa Mari Halkola
Tervetuloa!
järj. Müller 2?1.
Faro: Gibraltar?Puola 0?7 (0?1)
11. ämpärin) 29 e /10 L
LAPIN KORPIHILLAA
25 . 044 053 3985
Halutaan ostaa
SSP:N OSAKKEITA
HYVÄÄN HINTAAN!
www.otc.fi
p.044 35 35 300
Korotettu hinta
puhelinosakkeesta!
www.asiakasturva.fi
P. IBK MedaRaiTeePee, 12.9. SalPa?EIF, Gnistan?FC Espoo,
14.9