1970-luvulla
laskettelusta tuli harrastus, sittemmin ?kaikkien pienten tyttöjen unelma. toteutui: Miiasta tuli
hiihdonopettaja.
? Se oli mieluista mukavaa
työtä, ja elämänvaiheena varsin
antoisa ja hauska, nykyinen toimitusjohtaja naurahtaa.
ennaltaehkäisevää sosiaalityötä.
? Tämä on täysin päinvastaista
kuin mihin sosiaaliturvan uudistamistalkoissa pyritään, Sarkomaa arvostelee kannanotossaan.
Sarkomaan mukaan siirto aiheuttaisi ongelmia varsinkin
heikoimmassa asemassa oleville,
joilla on muitakin ongelmia kuin
riittämätön työttömyys- tai sairausajan turva.
? Nämä tarpeet tunnistetaan
parhaiten sosiaalityöntekijöiden
ja asiakkaiden kohdatessa kasvokkain. Koillismaan rinteet yhdistävät koko Ahon perheen historian
ja tulevaisuuden.
Hänen isänsä, helsinkiläinen
lääkäri Juhani Aho, teki 1970luvulla huimat investoinnit ja
loi alueelle matkailukeskuksen,
jonka valossa kylpee koko Kuusamon seutu. (02) 77 021 / ilmoitusmarkkinointi.
www.sss.fi
Lehtikuva/Heikki Saukkomaa
Rukan
johtajan
elämä ja työt
kietoutuvat
rinteeseen
SSS?STT
Opetusministeri Sari Sarkomaa (kok.) vastustaa kaavailuja
toimentulotuen myöntämisvallan
siirrosta kunnilta Kelalle.
Siirtoa ovat ehdottaneet sosiaaliturvaremonttia valmistelevaa
Sata-komiteaa johtava Markku
Lehto ja sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä (kesk.).
Sarkomaan mielestä toimeentulotuesta ei saa tulla ?passivoivaa
automaattia?, vaan sen on oltava
kannustava. Sen sijaan hän pitää harhaanjohtavana näkemystä, että
palkkatasa-arvo olisi avain kaikkeen muuhunkin tasa-arvoon.
Suomalaiset ja monet muutkin eurooppalaiset naiset elävät
nykyisin miehiä kauemmin ja
perivät puolisoiltaan arvokasta
omaisuutta. Ahon perheen viidestä
lapsesta kolme on löytänyt paikkansa hiihtokeskusten palveluksessa.
? Isä toivoi ja koulutti jatkajaa
työllensä avoimesti vain perheen
esikoisesta Kari Jussista. Kahden leikki-ikäisen lapsen äiti harrastaa ulkoilua, hiihtämistä
ja laskettelua. (sis.alv)
ALE
ALEnnusmyynti
tavaraerille
osoitteessa
turuntie 13.
n k.
li
Per tte
ALE
Jokinen
Annankatu
Turuntie
Katrineholmink.
%
-50-70
alennukset
Hämeentie
Koruja, kelloja, hopeaa, palkintoja yms.
Alemyymälä avoinna
ark. Aho
Groupissa on tehty päätös, ettei
kukaan viidestä sisaruksesta voi
jatkaa toimitusjohtajana yli kuusikymppisenä.
? Kyllähän tulevalla sukupolvella olisi aikamoinen tenkkapoo, jos
tahtoisimme kaikki työskennellä
johtajana vielä 80-vuotiaana, hän
naurahtaa.
Sukset ristissä
vain rinteessä
Sukulaisten kanssa työskennellessä on pidettävä erityisen hyvää
huolta suhteista. Rukakeskus Oy on osa Aho Groupin yritysrypästä, johon kahden hiihtokeskuksen lisäksi kuuluvat Helsingin lääkärikeskus
Oy sekä Yhtyneet laboratoriot Oy.
?. 9-17, la 9-14
Sijoittaminen &
varainhallinta
-liite torstaina 13.11.
Sijoittaminen & varainhallinta -liite taitetaan 6-palstaisena tabloid-koossa.
Ilmoitukset parillisina palstoina. Palkintoperusteissa kiiteltiin hyvin onnistunutta sukupolvenvaihdosta.
Aho Groupin kohdalla se kesti
kymmenen vuotta.
Aika on pitkä, mutta Porkkala
korostaa, että suuret päätökset
on tehtävä ajan kanssa. marraskuuta 2008
Irtonumero 1,45 . Lopputuloksena naisten elintaso ja kulutustaso
ovat suuremmat kuin palkkavertailujen perusteella voitaisiin olettaa, perustelee Laasanen.
Henry Laasanen tekee sosiologian väitöstyötään otsikolla
Miksi miesten ongelmista ei tule
tasa-arvo-ongelmia. Perheen kaikki viisi sisarusta työskentelevät perheen omistamissa yrityksissä.
?. SALON SEUDUN SANOMAT
N:o 308
Sunnuntaina 9. Avioliiton aikana
taas miehen tulot koituvat myös
naisen hyödyksi.
Laasasen mukaan hyvä palkka
ei merkitse miehelle pelkästään
toimeentuloa: palkalla ja asemalla on oleellinen merkitys pariutumismarkkinoilla.
Pienituloisimmat miehet jäävät
muita useammin ilman puolisoa.
? Suuri palkka on tärkeämpi
miehille, tiivistää Laasanen.
Nykytila johtaa Laasasen mukaan siihen, että arvostettua asemaa ja hyvää palkkaa tavoittelevat sellaisetkin miehet, jotka eivät
niistä oikeastaan paljon välittäisi.
Samaan aikaan naiset pyrkivät
työelämässä pikemminkin mielekkäisiin tehtäviin kuin hyväpalkkaisiin.
Kasvatustieteen yliassistentti
Marjo Vuorikosken mukaan
naisia taas ohjataan jo koulussa ja
opiskeluvaiheessa hyväksymään
naisalat ja naispalkat. Me
muut olemme tulleet mukaan
Kari Jussin vanavedessä ja täysin
omasta halustamme, Porkkala
kertoo.
Porkkala on kulkenut isänsä ja
sisarustensa kanssa Rukalla on
aivan lapsesta asti. Aho) Rukan hiihtokeskus on enemmän kuin pelkkä työmaa. Johtajana Miia Porkkalaa kuvataan ihmiseksi, jolla on vahva
bisnesosaaminen, mutta lämmin sydän.
Jos naisten keskipalkat nousisivat samalle tasolle kuin miesten, naisista tulisi käytännössä
miehiä vauraampia. Miia Porkkala, 47, työskentelee Rukakeskus Oy:n sekä Pyhätunturi Oy:n toimitusjohtajana.
?. Taloudellisen tuen
maksatuksen ja sosiaalityön irrottaminen toisistaan nostaisi
myös kynnystä hakea apua ja
vähentäisi mahdollisuutta tehdä
Perheyrityksessä suhteet
pidetään rahaa tärkeämpänä
SSS?STT?Minna Akimo
Toimitusjohtaja Miia Porkkalalle (o.s. Kela-siirron suuri vaara
onkin, että vastuun jakautuessa
Kelan ja sosiaalitoimen kesken lopullista auttamisvastuuta ei kanna kukaan, Sarkomaa katsoo.
Onko palkka
tasa-arvon avain?
Suuret päätökset
vaativat aikaa
Hiljattain Suomen perheyritysten liitto palkitsi Aho Groupin
vuoden perheyrityksenä. Jos sukset menevät liiketoiminnassa ristiin, se
vaikuttaa väistämättä perhe-elämän puolelle.
? Tämä on ehdottomasti suurin
uhka, joka on otettava vakavasti.
Jos jollekin meistä tulee sellainen
olo, että tahtoo myydä osuutensa,
sen on oltava mahdollista.
Hyvistä ja lämpimistä perhesuhteista Miia kiittelee aivan
erityisesti reilu vuosi sitten edesmennyttä äitiään.
? Äitimme piti perheen koossa,
ja muistutti, ettei kaikkea voi
mitata rahalla. Hän kyseenalaisti palkkatasa-arvon käsitettä
viimeksi Tampereella pidetyillä
Miespäivillä lauantaina.
Laasanen korostaa, että ei arvostele periaatetta, jonka mukaan samasta työstä tulee maksaa samaa
palkkaa. Minimikoko 2 x 50 eli 100 pmm.
Liitteen huomioarvoa nostamassa samana päivänä myös radiomainonta.
Lisäksi voit lukea liitteen SSS:n verkkosivuilta www.sss.fi.
Ilmoitustilavaraukset tarvitsemme viimeistään maanantaina 10.11. Valmistunut kauppatieteiden maisteriksi Helsingin kauppakorkeakoulusta.
?. Kaiken tämän
pohjalla ovat kuitenkin ihmissuhteet. Näin väittää
aiheesta väitöstutkimusta tekevä
Henry Laasanen.
? Naiset saavat tuloja sekä ansiotyöstä että miehiltä. klo 10.00 mennessä ilmoituskonttoriimme,
Örninkatu 14, Salo, tai sähköpostiin sss.ilmoitukset@sss.fi.
Lisätietoja ja
ilmoitustilavaraukset
p. klo 14.00
ja aineistot tiistaina 11.11. Kesäisin hän käy myös sienestämässä.
?. Tilastojen
valossa naisen euro on edelleen
80 sentin paikkeilla.. Toisaalta perheyritys ei
tarkoita automaattista ja varmaa
työpaikkaa. Hätiköidyt ratkaisut tietävät vain
ongelmia.
? Ilmassa oli monenlaisia näkökulmia ja intressejä, mutta ajan
ja keskustelujen myötä yhteinen
näkemys ja sitoutuminen löytyi.
Nyt teemme työtä jo kolmannen
sukupolven eteen, vaikka vanhin
sisarustemme lapsista on vasta
16-vuotias, Porkkala sanoo.
Porkkalan mielestä sukupolvenvaihdos on hoidettava hyvin
jo pelkästään sen vuoksi, ettei
yrityksestä tule kenellekään vankilaa.
? Perheyritystä ei ole pakko
jatkaa, eikä niissä ole pakko työskennellä. Hyviä sisarussuhteita ei voi
uhrata bisneksen alttarille, Miia
Porkkala sanoo.
TIETONURKKA
VIISILAPSISEN PERHEEN VANHIN TYTÄR
?. Mikäli lapsemme
tahtovat tässä jatkaa, heidän on
hankittava tarvittava koulutus
Sarkomaa ei halua
siirtää toimeentulotukea Kelan luukulle
SSS?STT?Elina Korkee
Miia Porkkalan mukaan hyviä sisarussuhteita ei voi uhrata bisneksen alttarille.
ja työhönotto menee normaalin
hakuprosessin kautta, toimitusjohtaja sanoo.
Yhteiset pelisäännöt koskettavat myös nykyisiä johtajia
Mainonnassa esille
pääsemisessä sanottiin myös rahalla olleen
merkitystä, eikä sitäkään käy kiistäminen.
Itse olen aina kunnallisvaaleissa äänestänyt
puolueista välittämättä tuttua fiksua naista,
mutta ellei pienestä tuttavapiiristäni ole ketään ollut ehdokkaana, on löytäminen ollut
vaikeata.
Internetistä taitaa tässä kohdassa olla todellista hyötyä. Yhä keskeisemmältä
näyttää myös se, että vanhemmuus käsitetään laaja-alaisesti. Naisilta taitaa
puuttua sitä pyrkyä, sillä vaaleissahan noste
LEHTO
tulee meiltä äänestäjiltä. Vanhempainvapaa,
isyysvapaa ja hoitovapaa menevät helposti
arkikielessä sekaisin. Kukapa olisi sitä todeksi uskonut
vielä pari, kolme vuotta sitten. Onko julkisivulautakunta olemassa. testosteronin käyttö
saa käyttäjän vainoharhaiseksi ja väkivaltaiseksi. Kampanjassa tulikin esille, että
isät kokevat vanhempainvapaisiin liittyvän
terminologian vaikeaksi. ?Hölmölä
l. Jos olisin ollut liikkeellä
polkupyörällä, olisin hajamielisenä ihmisenä
melko varmasti päätynyt jokeen.
Kaupungin päättäjät, herätys! Tähän torin
alakulmaan täytyy nopeasti laittaa kaiteet.
l. Lehden
otsikot kysyvät, mikä meitä vaivaa. Viestin enimmäispituus on 160 merkkiä.
Viestin lopussa on oltava lähettäjän nimi tai nimimerkki.
Toimitus valikoi ja toimituksellisen tavan mukaisesti käsittelee julkaistavat
tekstiviestit.
Tekstiviestin hinta on operaattorin
tekstiviestistä perimä maksu.. Dopingin käyttö aiheuttaa myös mielenterveysongelmia. ?Tarvitsemme johtamiskulttuuria jossa korostuvat sekä maskuliinisen että feminiinisen johtamistavan vahvuudet?, hän kiteyttää.
Kun uuden kaupunkimme virkamiesjohto
on vahvasti miesvoittoinen, muistutti kirjoittajamme, että äänestämällä naisia valtuustoon voimme tasapainottaa voimasuhteita.
Naiset riensivätkin uurnille ahkerammin,
mutta kuinkas sitten kävikään! Salon valtuusto ukkoontui erikoisesti suurten puolueiden ansiosta.
Sanotaan, että johtopaikoille pääsemiseksi
tarvitaan pyrkyä ja nostetta. Saammehan koko Uskelanjoen valaistuksi. Älyn juoksu ei ole ihmisten vahva puoli,
kateus ja kiusanteko ovat vahvempia. Ihailin kaupungin valoja ja näiden
heijastuksia vedessä. Voisi vaikuttaa
friikkimäiseltä, jos yrittäisin vakuuttaa sen
olevan olennainen osa sielunmaisemaani, jota vieraat ihmiset eivät saa omia.?
Rosa Meriläinen
Helsingin Sanomissa
l. ?Helppoa
l. Mihinkään
muuhun johtopäätökseen ei voi päätyä
Mediuutisten tuoreen tutkimuksen
perusteella, joskin laajoja ongelmia on
ilmassa muutenkin.
Lääkärit moittivat terveyskeskuksia
huonosti organisoiduiksi ja johdetuiksi. Ainakaan Raitalankadulla ei ole käynyt. Isyyden yhteiskunnalliselle tukemiselle on useita eri kanavia, joiden
kaikkien toimivuudesta tulee pitää huolta.
Isyys on viime aikoina noussut kiitettävän
näkyvästi esille yhteiskunnallisessa keskus-
telussa, ja tätä myönteistä arvoilmapiiriä
tulee edelleen jatkossa vahvistaa.
Yhtenä keskeisenä asiana yhteiskunnallisessa isyyskeskustelussa ovat perhevapaat
ja niiden käyttö. Lapsen näkökulmasta tarkastellen jokaisella lapsella tulee olla oikeus molempien
vanhempien mukanaoloon perheen arjen
toiminnoissa ja oikeus saada omaan kasvuunsa tukea molemmilta vanhemmiltaan.
Lapsen edun mukaista on, että hänellä on
lähiympäristössään huolehtivia ja hoivaavia
pitkäkestoisia ihmissuhteita, jotka turvaavat lapsen kasvua kohti aikuisuutta. ?Ammattilainen 54v
l. Isyysvapaan
pidentäminen antaa isille mahdollisuuden
osallistua lapsen elämään alusta saakka ja
sitouttaa isä perheen arkeen.
Tulen asettamaan myös työryhmän, joka
selvittää vanhempainvapaajärjestelmän
laajemman uudistamisen mahdollisuutta,
kuten hallitusohjelmakin edellyttää. pehmeää johtamista, mikä tarkoittaa johdon läsnäoloa ja syntyvien ongelmien pikaista ratkaisua.
Olettaa sopii, että näitä tutkimustietoja käydään läpi erityisellä mielenkiinnolla Salossa.
Muista Lehdistä
Terveydenhuolto yskii
HÄMEEN SANOMIEN mukaan
terveydenhuolto on tienhaarassa.
?Suomalaisia neljä vuosikymmentä
palvelleet terveyskeskukset ovat nykymuodossaan tiensä päässä. Ruoka-avun tarve lisääntyy, työttömyys
lisääntyy. Arvostusta ei heru edes potilailta saati
muilta lääkäreiltä. Osaava ja tekevä. Joka päivä uutisia tapoista ym. Kitkoilla säästyy rengassulkeisilta, samat menevät kesät talvet. On äärimmäisen tärkeätä, että kykenemme kaikin tavoin
KOLUMNI
vahvistamaan lastemme identiteetin tervettä kehitystä. marraskuuta 2008
2
Päätoimittaja: Jarmo Vähäsilta
Toimituspäälliköt: Jarmo Lehto ja Virpi Lietzén
Onni asuu perheen arjessa
PÄÄKIRJOITUS
Liisa Hyssälä
Seurantatutkimus osoittaa, että 63-vuotiaille tai sitä vanhemmille työntekijöille
tarkoitettu 4,5 prosentin lisäkarttuma eläkkeeseen kannustaa jatkamaan töissä.
Jatkajat ovat useammin miehiä kuin naisia.
Toimii
Eläketurvakeskuksen seurantatutkimus osoittaa, että taannoinen työeläkeuudistus toimii ainakin osin alkuperäisten toiveiden mukaan. Kun
kaikki hyvät arvot heitetään nurkkaan eikä
kukaan piittaa kuin itsestään, niin tässä tulos. Nyt koko Suomi seuraa, kuinka päättäjät pystyvät monet
ongelmat ratkaisemaan. Koko yhteiskuntarakenne
on pielessä, kun niin ihmiset kuin tavarakin
on pyörien päällä. Kunnallisvaalit on pidetty ja kymmenen kuntaa
yhdistetty. Nuorille on turha rakentaa päihdeputkia
ja saarnata päihteiden riskeistä, jos
aikuisten enemmistö heidän ympärillään osoittaa omalla esimerkillään, että ryyppääminen on Suomessa normi.?
Lehdet luki Ari Määttänen.
Kirjoita lyhyesti. Siinä onkin heille
haastetta ja näytön paikka.
Kirjoituksessaan otsikolla Sukupuolijakaumalla on merkitystä (SSS 20.10.) juristijohtaja Anne-Liisa Palmu-Joronen asiantuntevasti ja selkokielisesti selvitti miesten ja naisten
eroja hahmottamis- ja toimintatavoissa. Niissä tehdään liikaa sellaisia töitä,
jotka eivät julkiseen terveydenhuoltoon edes kuulu.
Ongelmien lista jatkuu rahapulalla,
turhalla byrokratialla ja terveyskeskustyön huonolla arvostuksella. Tämä
porkkana toimii siis siten kuin toivottiin. Tiesi
heti puhelimessa, ettei kannata tulla lääkäriin, kun on vain flunssa. Kesä/talviaikaan siirtyminen
häiritsee vuorokausirytmiä. Naisille luonteenomaisesti vähäisempi kilpailuhenki pitänee
naiset helposti syrjässä. Mielestäni järjestelmästä olisi tehtävä nykyistä
selkeämpi ja helpommin ymmärrettävä.
Kirjoittaja on sosiaali- ja
terveysministeri.
TEKSTARIT
Margis Pärli
l. ?Keuhkokuume
l. Ruosteisia romuja ja takapihoja kuin hurrikaanin
jäljiltä. En ole tiennytkään että terveyskeskuksen
ajanvarauksessa on töissä selvännäkijä. ?Eivätkö päättäjät muka tiedä
l. Palkinnolla halutaan
myös vaikuttaa yleiseen ajattelutapaan niin,
että se muuttuisi isyydelle myönteiseksi ja
tukisi isien nykyistä laajempaa osallistumista perheen ja lasten arkeen.
Isyys on tärkeä osa perheen vanhemmuutta. Näin kaikki ehdokkaat tulevat
tutuiksi.
Mutta niin kauan kuin meillä ikäihmisillä
säilyy äänioikeus, niin nykyisillä kuin tulevillakin, tarvitaan myös lehtimainontaa. Isoveli ehdotti lääkäriä,
jonka luo on sitten mukavampi mennä kun
l. Tuon esityksen eduskunnalle
syksyyn 2009 mennessä niin, että se voidaan
toteuttaa vuoden 2010 alussa. Miehet ovat halukkaampia jatkamaan työtä vielä 63 vuotta täytettyään. ?Invalidikin haluaa mennä
kauppaan
l. Lisäksi perheiltä puuttuu edelleen tietoa perhevapaiden jakamisen
mahdollisuuksista sekä niistä vaikutuksista,
joita vapaan jakamisella on perheen talou-
TÄTÄ mieltä
teen.
Isyysvapaaseen valmistellaan kahden viikon pidennystä. On suuri rikkaus saada
lähelleen isovanhemmat, muut sukulaiset ja
lähiyhteisön ihmiset, jotka tukevat ja välittävät yhteisömme lapsista.
Vaikka isyys syntyy luontaisesti miehen ja
lapsen välisessä vuorovaikutuksessa, niin
isyyttä voidaan myös oppia ja isyyden mahdollistamiseen kaivataan usein ulkoista tukea.
Osa isyyden vahvistamisen vastuusta on
perhettä ympäröivällä yhteiskunnalla. Viime
aikojen dramaattiset tapahtumat ovat nostaneet uudella tavalla keskusteluun perheen
ja lähiyhteisön merkityksen lasten kasvun
tukemisessa ja ohjaamisessa. Kyllä, luksusulkomaanmatkoihin. Suomea pidetään sivistysvaltiona. Valtioneuvosto ja sosiaalija terveysministeriö ovat viime vuosina halunneet nostaa isän roolia korostetusti esiin
perhepolitiikassa ja yhteiskunnallisessa
keskustelussa. Että 25-vuotiaana
tiedän ja osaan kaiken, niinkö. Puulämmityshiukkaset ovat terveysriski. Salonjoki valaistaan. ?Pallo ei kestä tätä
l. Kiitos, kun jätit tiedon autoni saamasta
kolhusta Anttilan parkkihallissa. Ei liene
ollenkaan mahdoton ajatus, että jonkun
lapsuuteni omakotitalon nykyasukas pitäisi
ihan ymmärrettävänä ja suloisena ihmisen
tarvetta tulla katsastamaan vanhoja paikkoja.
Sen sijaan voisi vaikka jonkun entisen rakastajani entisen kodin nykyisille asiakkaille
olla vaikeata ymmärtää, mikä side vetäisi
minut huokailemaan heidän keittiöstään
avautuvan näkymän äärelle. ?Niinkö
l. ?Itse nähnyt
Kirjoittajan edestä näytti jokirannan tie kokonaan kadonneen veden kuvajaisiin Salon iltavalaistuksessa.
Salonjoen rantaan tarvitaan kaiteita
Kävelin eräänä iltana pitkin Salonjoen rantaa iltahämärässä riippusillalta kohti keskikaupunkia. Vuoden Isä -palkinnolla halutaan kiinnittää huomiota isän merkitykseen
ja rooliin vanhempana. Mutta lisää sävyjä
kuvaan tulee, kun katsotaan jatkavan työntekijän palkkaa ja
odotettavissa olevaa eläkettä: pienituloiset jatkavat työssä keskimääräistä useammin. ?Max
040-7711?777 Tekstarit-palstalle otetaan vastaan matkapuhelimella
lähetettyjä tekstiviestejä. Leveä jokirantatie oli yhtäkkiä kuin hävinnyt. Siitä esimerkkinä muistuu mieleeni tuttavani
kertoma hupaisa tapaus vuosikymmenten
takaa.
Hänen, nyt edesmenneet, 85-vuotias isänsä ja tämän 83-vuotias veli olivat lähdössä
äänestämään ja etsivät lehden kuvista sitä
oikeata numeroa. Kolmivuorotyötä tekevällä hitsaajalla on asiat kunnossa. Samalla vaarallisesti häikäistään edellä ajava.
?Itsekästä ja sikamaista
l. Kirjoita mieluimmin nimellä,
mutta nimimerkilläkin voit kirjoittaa.
Toimituksen tietoon on tekstareita lukuun ottamatta annettava kaikissa tapauksissa kirjoittajan nimi ja puhelintai sähköpostiyhteystiedot.
kypsä suomalaisen terveydenhuollon
täysremontille. Esim. Kirkonmäkeä pitäisi tietysti korottaa eikä madaltaa, jos Halikon läpiajoa halutaan
vähentää. Toki. Tämä menettely on nyt ensi kertaa testissä,
kun eläkeyhtiöiden osakesijoitusten arvo on pudonnut jyrkästi.
Eläkejärjestelmän valvojien on pidettävä tarkoin huolta siitä,
että jättimäisiä varoja hoitavien eläkeyhtiöiden vakavaraisuus
säilyy ja että sijoituspäätökset tehdään järkevästi.
Eläkeiän vähittäisellä hilaamisella ylöspäin haetaan jarruja
eläkekustannusten nousulle. Tyttären muistuttaessa, etteivät papat tämän lääkärin potilaaksi pääse, kun hän on lastenlääkäri, päättivät veljekset, että hän on kuitenkin sopiva valinta,
kun hän on niin hyvännäköinenkin nainen.
Kun käydyissä vaaleissa kävi kuten kävi,
sopii toivoa, että naisvaltuutettumme ovat
vahvoja naisia, jotka omissa ryhmissään saavat äänensä kuuluville.
Me äänestäjät toivottelemme kaikille valtuutetuille sopuisuutta ja yhteistyöhaluja
viisaitten päätösten aikaansaamiseksi tehtävässä, ?jossa kokonaisuuksien hahmottaminen, yhteisöllisyyden merkityksen todellinen
oivaltaminen, yhteistyön ja verkostoitumisen
taidot tulevat olemaan erittäin suuressa arvossa?, eli nuo feminiiniset ominaisuudet,
joista Palmu-Joronen kirjoittaa.
Rauha Vanhanen
Salo
VÄLIHUUTO
Entiset
kotini
?Haaveilen silloin tällöin ajatuksesta päästä kurkistamaan vanhoja kotejani. ?TP
on häntä äänestänytkin. ?Perttelin flikka
l. Pitäisiköhän antaa lisää verohelpotuksia suurituloisille. Lisäksi kestävät hyvin, yli 70 tkm. Toimitus valikoi, käsittelee, otsikoi ja tarvittaessa lyhentää
julkaistavat tekstit.
Sähköpostiosoite: sss.mielipide@sss.fi
Postiosoite: SSS/mielipide,
PL 117, 24101 Salo
Mielipidesivun tuottaja:
Risto Knuuttila, (02)7702 340
Sain olla juhlistamassa Vuoden Isän valintaa vuodelle 2008. Tässä työssä me tarvitsemme
sekä isiä että äitejä.
Vanhemmuus merkitsee mahdollisuutta
rakentaa läheinen yhteys omaan lapseensa
tämän erilaisissa elämänvaiheissa. ?Helpotuksia
l. Silti
katsotaan almanakasta, milloin noudatetaan talvinopeuksia. Voisiko Halikon kirkonkylän läpi menevää liikennettä koettaa hillitä yksinkertaisesti kieltämällä läpiajo, kuten raskaalta
liikenteeltä tällä hetkellä. Tutkijat suosittavat ns. Mikä teitä Salossa autoilevia oikein vaivaa! Aina ja jatkuvasti ajetaan takapuskurissa kiinni, vaikka ajaisin ylinopeutta. Nopeudet olosuhteiden
ja sään mukaan muuttuviksi. Moottoritien rakentaminen on vain väliaikainen helpotus. Tutkittua. Liikenneympyröiden keskelle sijoitetut
?koristukset. ?Tosi
on
Margis Pärli
Salo
l. Siellähän ehdokkaat voivat
kertoa ajatuksistaan ja äänestäjät esittää
kysymyksiä. Suurituloisetko kuluttavat enemmän
tuloveronalennuksilla. Mitä tärkeämmäksi
työntekijä työn elämässään kokee, sitä kernaammin hän jatkaa
töissä.
Töissä jatkamista avittivat ymmärrettävästi myös se, että työ
ei ollut psyykkisesti kovin kuormittavaa sekä se, että työnantaja kannusti ikääntyviä työntekijöitään jatkamaan vanhuuseläkeikään asti.
Selvä vaikutus on myös 4,5 prosentin lisäkarttumalla, jonka
työssä jatkava 63 vuotta täyttänyt saa eläkkeeseensä. Toisaalta taas osallistuvilla isillä
tietoa on enemmän. Samaa tavoitetta havittelee käänteisesti työllisyysasteen nosto kohti 75 prosentin tavoitetta.
Kummassakin on korkeasuhdanteen aikana edistytty.
Eläketurvakeskuksen tutkijat havaitsivat useita tekijöitä, jotka tukivat työssä jatkamista. ?Perhekeskeinen
l. ?Haloo
Salon naisten saatava äänensä kuuluville
Elämme todella historiallista aikaa. Tukea tulee löytyä niin lähiyhteisöissä kuin
työyhteisöissäkin. estävät autoilijoiden näkymää.
?Järki käteen
l. Jos isät osallistuvat entistä tiiviimmin pienten lasten hoitamiseen
myös perhevapaita hyödyntämällä, perhevapaajärjestelmäkään ei tunnu aivan niin vaikeaselkoiselta.
Sosiaali- ja terveysministeriö on nyt syksyllä saattanut päätökseen laajan perhevapaakampanjan. Ei mitään
korjattavaa! ?Beetle ja Mondeo
l. Mutta pikkuveljenkään mielestä se ei mitään haitannut, kun vanhana on
hyvä ajatella sitä, että sairaalaan voi joutua
milloin tahansa. Meidän tulee löytää tehokkaita menetelmiä tukea isien perhevapaiden
käyttöä ja selvittää toimivia ratkaisuja perheiden hyvinvoinnin tukemisessa, isyyden
vahvistamisessa sekä perheen ja työelämän
paremmassa yhteensovittamisessa.
Jo oman väitöskirjani tuloksissa havaitsin,
että isien tietotaso vaikuttaa heidän osallistumiseensa: jos tietoa on vähän, isät eivät
osallistu. Onni
asuu perheen arjessa. Onneksi Suur-Salo
tulee. Olet äärimmäinen ikärasisti ja huomaat sen itsekin 30
vuoden päästä. ?Ei mihinkään kotimaassa
l. Taustalla väikkyivät
uhkakuvat, joiden mukaan suurten ikäluokkien eläköityminen
ja työssäolijoiden määrän lasku nostavat eläkekustannuksia
kohtuuttomasti.
Eläkejärjestelmän kustannusnousun ehkäisemiseksi säädettiin myös työeläkeyhtiöille oikeus tehdä vakavaraisuuden rajoissa osakesijoituksia. Eläkkeelle jäänti näyttää hiljalleen siirtyvän
myöhäisemmäksi.
Vastaavaa viestiä on aiemmin ehditty saada tilastopohjalta.
Nyt selvitettiin kyselytutkimuksella, millaiset tekijät vaikuttavat eläkkeelle jäämisestä päätettäessä.
Punamultahallitus toteutti eläkeuudistuksen ripeästi, ja järjestelmä pantiin voimaan vuonna 2005. Kait Kuusjoen uuden Salen pihalle tulee
invapaikkoja, kun nykyisen pihalla ei osata
parkkeerata. Kyllä Suomessa koulutetaan kovalla hinnalla laadukkaita hoitajia, mutta ongelmana
on se, että heti valmistumisen jälkeen monet
matkaavat ulkomaille töihin, jossa palkka
on tuplasti parempi. Mielipide
Sunnuntaina 9. Ehkä oikeampi ilmaisu olisikin: joutuvat jatkamaan.
Eläkejärjestelmän toteutumista on syytä vastakin tarkkailla
seurantatutkimuksin.
Jos johto toimii
Viime keskiviikkona julkistettiin kolmivuotinen, kiinnostava
tutkimus henkilöstön johtamisesta kuntaliitoksissa.
Kuudessa kunnassa, muiden muassa Seinäjoella ja Rovaniemellä, tehty selvitys osoittaa, että esimiehillä on ratkaiseva
vaikutus siihen, että saadaan aikaan toimiva uusi kunta.
Liitoshyöty jää tutkijoiden mukaan saamatta, jos uuden kunnan esimiesten arkipäiväinen johtaminen ei toimi. Tytär ihmetteli,
etteihän isä ole koskaan lääkärin puoluetta
äänestänyt. On kestämätön tilanne, jos suuri osa jopa rintamaiden
terveysasemista kituu lääkäripulassa.
Syrjäseuduille ei lääkäreitä tahdo saada edes rahalla.?
KOUVOLAN SANOMAT kirjoittaa päihdetyöstä.
?Ehkäisevän päihdetyön teemaviikon
tarkoituksena oli herätellä suomalaisia nauttimaan elämästä ja kokemaan
asioita ilman päihteiden sumentamia
laseja sekä tarjoamaan päihteettömiä
ympäristöjä lapsille mutta myös muille
läheisille.
Ehkäisevä päihdetyö voi olla menestyksekästä vasta sitten, kun ymmärretään, että se kuuluu kaikille. Rajapinta erikoissairaanhoitoon on rämettynyt ja potilaat tulevat turhan takia lääkäriin.
Ei siis ihme, että lääkärikunnassa viljellään kokkapuheita, joissa terveyskeskuksia nimitellään suolakaivoksiksi.
Kaikesta päättäen aika alkaa olla
KERRO KANTASI
Kirjoita Tätä mieltä -palstalle mielipiteesi. Ne olivat niin kauniita,
että päätin torin sillan alta jatkaa matkaa.
Ja sitten äkkiä ihmettelin: miten tästä pääsee eteenpäin. Rahaa säästyy; ei
tarvita ylimääräisiä renkaita
Kun 60 vuotta täyttävä
kukkakauppias Inga Laakso aloitti
harjoittelijana salolaisessa Nygrénín
Kukkakaupassa, niin Salossa oli vain
muutamia kukkakauppoja ja muutama
kukkakioski.
Markettien nouseminen ja kukkien
tuleminen niiden valikoimiin toi aivan
uuden kuvion alalle.
. Lattialle levitetään matto,
ettei valtuutettujen tarvitse riisua kenkiään.
Tähän saakka lukion liikuntasaliin ei ole ollut asiaa jalkineet jalassa.
Pulpetteihin istahtaa 23 demaria, 21 kokoomuslaista, 20 keskustalaista, neljä vihreää,
kolme vasemmistoliittolaista, kaksi kristillisdemokraattia ja kaksi perussuomalaista.
Kavereiden ja yhteistyökumppaneiden
vilkuilu on täydessä vauhdissa. Tapahtuman järjestävät
yhteistyössä Paimion Rasti ja Turun Suunnistajat. marraskuuta 2008
Pandoille tulossa
rankka talvi
Sinkkukin voi
olla onnellinen
Homén puhui koululiikunnan
puolesta Dragsfjärdissä
MAAILMALTA 9
VIIKONVAIHDE 11
URHEILU 18
Uuden Salon supervaltuustossa
vilkuillaan jo kavereita
Terttu Ryyppö kopauttaa ensimmäisenä nuijaa
SSS?Vesa Käiväräinen, Hia Sjöblom
Uuden Salon supervaltuusto kokoontuu
ensimmäiseen kokoukseensa huomenna. Tätä voidaan
tukea kunnissa vahvistamalla julkisten hankintojen ohjaamista enemmän
paikallista yrittäjyyttä hyödyntäväksi.
Myös pienten yritysten asema tulisi ottaa huomioon hankintoja tehtäessä.
. Olihan hakijoita
kuitenkin enemmän kuin vapaina olleita
paikkoja, Paimion Rastin puheenjohtaja Tapani Salo totesi.
Tapahtumaan on aikaa vielä yli kuusi vuotta. Siitä huolimatta valmistelut ovat jo joiltakin osin varsin pitkällä.
Sivu 17
Kukkakauppias Inga Laakso satsaa laatuun ja sidontaan, kun hinnoilla ei voi
markettien kanssa kilpailla.. jakajia on Salossakin useita. Tiedossa oleva kuntatalouden kiristyminen edellyttää hyvää yhteistoimintaa kuntien ja niissä toimivien yritysten
välillä, korosti Varsinais-Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Pirkko Keskinen
maakunnallisessa yrittäjäjuhlassa lauantaina.
Keskisen mukaan kuntien menestyksen ratkaisee niiden alueella toimivien
yritysten elinvoimaisuus. SALON SEUDUN SANOMAT
?????????????????????
???????????????????????????????????
Sunnuntaina 9. SDP edellytti jäsenyyttä jo ehdokkaiksi asettuvilta. Uuden Sa-
lon jokainen kolkka on kohtuullisen hyvin
edustettuna uudessa valtuustossa. Käytännössä se tarkoittaa hankintojen tekemistä riittävän pieninä kokonaisuuksina.
Sivu 8
?Markettien
kanssa ei pysty
kilpailemaan?
SSS?Seija Järvinen
Salohallissa pyörähdeltiin lauantaina kymppitanssin SM-kisoissa. Ehkä tätä ei voi sanoa yllätykseksi, mutta tyytyväisiä toki olemme. Markettien kanssa ei pysty kilpailemaan hinnoilla, sanoo Laakso.
Sivu 4
Seija Järvinen
SSS?Olli Mäntylä
Vuoden 2015 suunnistuksen Jukolan viesti
käydään Paimiossa. Somerolta löytyi luonnonsuojelupiirin selvityksessä yhteensä kuusi
jättiputkiesiintymää.
Sivu 5
?Pienet yritykset
huomioitava
kuntien
hankinnoissa?
SSS?Mikko Nurmisto
. 75
valtuutettua istutetaan ylioppilaskirjoituksissa käytettäviin pulpetteihin Salon lukion
liikuntasalissa. Pesän väri
vaihtelee käytetystä materiaalista,
joka on peräisin puusta.
vaatimattomaksi, mutta järjestelyissä seura
onnistui tuttuun tapaan mainiosti.
Sivu 17
Jukolan viesti
Paimiossa
vuonna 2015
Kilpailu on koventunut kukkakauppa-alalla, kun ?kakun. Ehdolla on
Kauhajoen Antti Rantakokko.
Ryyppö oli töissä Suomusjärven kunnassa
jo silloin, kun Rantakokko käväisi siellä kunnanjohtajana parikymmentä vuotta sitten.
Nyt osat ovat vaihtuneet ja Ryyppö on mukana palkkaamassa Rantakokkoa uuden Salon
johtajaksi.
Sivut 12?14
+7
+7
Takasivu
Somerolla
torjutaan
jättiputkiesiintymiä
Takasivu
SSS?Kirsi Siekkinen
Marko Mattila
Ainakin kaksi Someron suurista jättiputkiesiintymistä pääsee mukaan
Lounais-Suomen ympäristökeskuksen
torjuntaohjelmaan, sanoo biologi Marja
Haatanen. Haatanen kartoitti jättiputkien ja muiden vieraslajien levinneisyyttä Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiirin projektissa kesän ja syksyn
aikana.
Ympäristökeskus hankkii kasvia hävittävän torjuntapartion ostopalveluna
esimerkiksi maisemaurakoitsijoilta.
Someron kaupunki päätti hiljattain
tukea jättiputken hävittämistä 1 500
eurolla. Kokoomuksessa ja keskustassa jäsenanomuksia on
kirjoiteltu ahkerasti viime päiviin saakka.
Jäsenkirjattomia ovat ainakin keskustan
listoilta valtuustoon päässyt Juhani Kylänpää, kristillisdemokraattien Elina Seitz ja
vasemmistoliiton Marja Ruokonen.
Maanantai-ilta on erityisen historiallinen
Suomusjärven eläkkeellä olevalle kunnansihteeri Terttu Ryypölle. Iältään vanhimpana
Sää:
Sää:
Sadetta
Sadetta
hän avaa uuden valtuuston ensimmäisen kokouksen. Suurin
valtakeskittymä on nykyisen Salon kaupungin ja Halikon keskusta-alueilla, mutta myös
laitamilla on voimaa. Jukola on suunnistettu Paimiossa
jo kahdesti aikaisemmin, vuosina 1972 ja
1993.
. Lapsijoukkueiden sarjaan osallistuivat vaasalaisen Rollingin Niclas Norppa ja Essi Unkuri.
Kymppitanssin taikaa Salohallin SM-parketilla
SSS?Annina Vainio
Salossa saatiin lauantaina nauttia upeista
tanssisuorituksista, kun Suomen tanssiur-
heilun kerma otti mittaa toisistaan Salohallin parketilla kymppitanssin SM-mittelöissä.
Vakio- ja latinalaistanssit sisältävässä ki-
Kiikalasta löytyi viime kesän jäljiltä lähes
jättikokoinen yli 70 senttimetriä korkea ampiaispesä, joka oli kesällä ahkerassa käytössä.
Tutkija Anders Albrecht Helsingin yliopiston luonnontieteellisestä keskusmuseosta myöntää, että isohan pesä on, joskin
samaa kokoluokkaa olevia on museoonkin
lähetetty.
Vaikka ampiaiset ovat jo hylänneet pesänsä, se ei välttämättä ole tyhjä talvella.
Albrecht sanoo, että pesässä saattaa elää
muita hyönteisiä sekä joskus talvehtia jopa
tulevan kesän ampiaiskuningatar tai -kuningattaria.
Ampiaiset eivät kuitenkaan seuraavana
kesänä asetu enää vanhaan pesään, vaan
aloittavat uuden rakentamisen. Yhteistyön
verkostojen kudonta on käynnissä.
Valtaosa työnsä aloittavista valtuutetuista
on puolueittensa jäseniä. Vanha pesä
tahtoo muutenkin tuhoutua talvella, sillä
pesämateriaali kelpaa muille eläimille ravinnoksi.
yllättäen ennakkosuosikit Markus ja Mariia Hirvonen.
Salolaisen tanssiurheiluseura Swivelin menestys kilpa-areenalla jäi tällä kertaa melko
Kirsi Höglund
Ampiaispesä kasvoi
jättimittoihin Kiikalassa
SSS?Elina Lahti
sassa champion-luokan Suomen mestareiksi keinahtelivat Jaak Vainomaa ja Taina
Savikurki Tampereelta.
Tiukassa kamppailussa kakkoseksi jäivät
Sivu 16
Kiikalasta löydetty ampiaispesä on
taidokas rakennelma. Reuna-alueilla asuu yli
kaksikymmentä valtuutettua, joilla varmasti
löytyy yhteisiä asioita ajettavaksi. Asialistalla on muun muassa uuden
Salon kaupunginjohtajan valinta
Muratti on sympaattisen nä-
köinen koristekasvi, mutta se tukahduttaa ja tappaa muut kasvit
ja voi hiipiä puihin. Monivuotinen kasvi muodostaa vankan juurakon,
jonka avulla se talvehtii ja kasvattaa uuden
verson.
?. Jättiputki voi kasvaa jopa 3?5 metrin korkuiseksi. NÄMÄ KAIKKI
KUULUVAT HINTAAN:
Toimituskulut
Yhteensä
Käsiraha
Maksuaika
Korko
Viimeinen erä
Kuukausierä
-Bi-Xenon ajovalot!
-elektroninen ilmastointi
-kevytmetallivanteet 16?
-nahkainen ohjauspyörä
-pysäköintitutka huom! Eteen ja taakse!
-vakionopeudensäädin
600,00 ?
24550,00 ?
2950,00 ?
60 kk
6,9%
8700,00 ?
319,00 ?
Kuluttajasuojalain mukainen tod. 24.250?
BONUSTA
BENSASTA
Örninkatu 3-5, Salo
Myynti: 777 7710 / Huolto: 777 7740
Palvelemme: ma-ti 9-18, ke-pe 9-17, la 10-14
www.salonautomyynti.fi
27.950?
+toimituskulut 600?, yhteensä 24.550?
**VECTRA SPECIAL RAHOITUS:
www.ppauto.fi
5
ME
TOIMITAUMTESSASI
AL
AUTON HIOVELLESI!
KOTOKO SUOMEEN)
(K
Joensuunkatu 10, Salo.
MA-TI 9-18, KE-PE 9-17, la 10-14
Myynti 075 3040 5110 /
Huolto 075 3040 5130. Olen nähnyt,
että sitä on istutettu metsiin. Sen sisältämä neste eli furanokumariini
voi yhdessä auringonvalon kanssa tehdä
iholle hitaasti paranevia rakkuloita.
?. Kaikki vieraslajit eivät
ole haitallisia. 7,92%
Kuluttajasuojalain mukainen tod. Vielä 1970-luvulla
sitä kuitenkin saatettiin suositella pihapiirien
koristekasviksi.
?. Lounais-Suomen ympäristökeskus aikoo
teettää koteihin jaettavan esitteen, jossa kerrotaan jättiputkesta ja sen hävitystavoista.
Lähde: Suomen ympäristökeskus Syke
Nelosen uutiset:
Autoton voi
menettää
työttömyyskorvaukset
Autoton työtön voi jäädä ilman
työttömyyskorvauksia. luottoh. Myös se vie tilaa
alkuperäislajeilta lähinnä hiekkarannoilla ja on hankalasti hävitettävissä.
. Jättiputken hävittäminen on työlästä. 7,2l/100km ja
päästöt 173g
(1999/100/EU)
*Astra 1.8 wagon Enjoy hinnat alk. Haatanen kartoitti kesällä
ja syksyllä jättiputken, jättipalsamin ja kurtturuusun levinneisyyttä Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiirin projektissa.
Jättiputken neste on erittäin
haitallista ihmiselle ja aiheuttaa
iholle roiskuessaan hitaasti paranevia palovammoja. marraskuuta 2008
sss.toimitus@sss.fi
Jättiputkea yritetään torjua
laiduntamisen ja peitteiden avulla
Ympäristökeskus testaa uusia
menetelmiä ensi kesänä
SSS?Kirsi Siekkinen
Lounais-Suomen ympäristökeskus käy taistoon hankaa vieraslajia jättiputkea vastaan uusin
menetelmin. Nelosen
verkkosivujen mukaan kulkuvaikeudet eivät kelpaa vakuutusoikeudessa syyksi kieltäytyä
työstä.
Autottoman kaakkoissuomalaisen miehen eroaminen työpaikastaan hankalan työmatkan
vuoksi oli työttömyyskassan sekä oikeuden mielestä perusteeton.
Matkaa työpaikalle oli 65 kilometriä, eikä yötöihin voinut saada kimppakyytiä tai käyttää julkista liikennettä. Haatanen
arvelee, etteivät taimet olisi hai-
taksi niitä syöville eläimille.
Toinen uusi torjuntakeino on
kasvustojen päälle levitettävät
mustat pressut, jotka estäisivät
jättiputkia saamasta kasvulle
välttämätöntä auringonvaloa.
. Turussa asuva perhe aikoo
peittää ensi vuonna pressulla koko pihansa, joka on jättiputkien
peitossa, Haatanen kertoo.
Ympäristökeskuksen torjuntaprojekti on saanut nimekseen
?Jättiputki kuriin Varsinais-Suomesta.. 30481,95 ?
1,8 5-ovinen
keskik. Jättiputki on yksi haitallisimmista Suomeen
levinneistä vieraslajeista. Marja Haatasen mukaan se on pikemminkin
riesa kuin uhka.
Kolmas ei-toivottu tulokas
kurtturuusu esiintyy kartoituksen perusteella kolmella
Tämä jättiputki kasvaa Salon Rauvolassa.
Dragsfjärdin kuntaan kuuluvalla saarella. Näin mies jäi
ilman työttömyyskorvauksia.
Nelosen uutisten mukaan vastaavia tapauksia on useita.
Ihmisten toimeentuloon liittyviä kiistoja ratkova vakuutusoikeus käsittelee vuosittain
parikymmentä tapausta, jossa
työntekijä on kieltäytynyt työpaikasta mahdottomien kulkuyhteyksien vuoksi. Kurtturuusu ei ole päässyt
villiintymään Lounais-Suomessa,
mutta saariston esiintymiä täytyy
ehdottomasti pitää silmillä, Haatanen toteaa.
Muratti voi olla seuraava riesa
Muratti saattaa olla seuraava
kiusallinen vieraslaji, arvioi Paimiossa lauantaina esitelmöinyt
tutkija Hanna Ranta. Hän pitää
mahdollisena, että muratti voisi
jo pystyä leviämään Lounais-Suomen ilmastossa.
. Vaikka sen
punertava kukka on kaunis, se
valtaa tehokkaasti alaa pihapiirien muilta lajeilta. vuosik. Esimerkiksi tuttu
pihasaunio on Hanna Rannan
mukaan alunperin kotoisin Länsi-Aasiasta.
TIETONURKKA
HANKALA HÄVITETTÄVÄ
Biologi Marja Haatanen kartoitti jättiputken, jättipalsamin ja kurtturuusun esiintyvyyttä maakunnassa Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiirin projektissa.
?. Siihen on haettu mallia
Pohjois-Karjalasta, jossa ympäristökeskus on hävittänyt jättiputkia
onnistuneesti pitkäjänteisen työn
tuloksena jo vuosien ajan.
Haatasen tietojen mukaan torjuntakohteiksi on valittu myös
kaksi somerolaista pihapiiriä.
Pihoilla rehottaviin putkiin käytetään kuitenkin perinteisiä menetelmiä kuten myrkytystä.
. Torjuntamenetelmä ja työn määrä riippuvat
esimerkiksi esiintymän koosta, sijainnista,
maaperässä olevasta kasvin siemenpankista
ja vesistön läheisyydestä.
?. Esimerkiksi trimmerillä ei kannata ryhtyä kaatamaan
jättiputkia, sillä neste roiskuu ihmisen päälle, Haatanen vinkkaa.
Marko Mattila
SÄHKEET
Marko Mattila
Jättipalsami
leviää tehokkaasti
Salon ympäristökunnista löytyi
luonnonsuojelupiirin kartoituksessa myös muutamia jättipalsamiesiintymiä.
Ne sijaitsevat Somerolla, Paimiossa, Halikossa, Perniössä ja
Dragsfjärdissä.
Jättipalsami on jättiputkea
vaarattomampi vieraslaji, joka
on kuitenkin kiusallinen nopean
leviämisensä vuoksi. Suhtautuminen kulkuvaikeuksiin on
pysynyt tiukkana.
SSS?STT
Elina Moisio
jatkaa valtiotieteilijöiden
johdossa
Erityisavustaja Elina Moisio
jatkaa akavalaisen Suomen Valtiotieteilijöiden Liiton puheenjohtajana.
Liiton syyskokous valitsi lauantaina Moision tehtävään yksimielisesti.
Valtiotieteiden maisteri Moisio
työskentelee työministeri Tarja
Cronbergin erityisavustajana.
Hän on vihreiden kaupunginvaltuutettu Helsingissä.
SSS?STT
SSO:n autoliikkeistä Bonusta jopa 5%
;dgY;^ZhiV "bVaa^hidc 8D'"e~~hi?i .-¶&*) \$`b! `Zh`^`jajijh WZch^^c^/ *!)¶+!* a$&%% `b! Y^ZhZa/ (!,¶)!' a$&%% `b!
]^ccVi Va`VZc &'#.*% E id^b#`jaji# @jkVc Vjid Zg^`d^hkVgjhiZ^c# lll#[dgY#Ã
a !
itj
nV
Z
uc
_V
e
V
a
i
j
a
^h
t
s
b
i
h
^Vk`aVsom
A6shia
od
deYnZc
uj
ctiv k
ZX
dite
rd EPgro
;dFgoY
taiaVnVc
^Zsh
Fie
u ;
uj
ta`kj
säiV
li~
a^h
!
heZtitiaV
ks
u`
o^iitj
eald
kvZ
!%%
c Vgkd (%%
b! ZYj
^V
&%%%%% `
dh`ZZ jjh
( kjdiiV $
hVV``V! `
%
%
#'
&'
&#
kd^bVhhV ( aVjhhde^bj`h^V
i^
PP-AUTON VECTRA WAGON-
LOPPUUNMYYNTI
JATKUU
Kuvan auto erikoisvarusteltu.
N
O
G
A
W
T
U
P
O
L
;^ZhiV# Jjh^ ;dgY#
=^ccVi Va`VZc
&'#.*%E
id^b#`jaji# +%%E n]iZZch~ &(#**%E
I~nh^c jjh^! `^cZZii^hZhi^ bjdid^aij ;dgY ;^ZhiV ]jd`jj n`h^a?aa^hnnii~ _V
ZYjhiVkjjiiV# Ad^hiVkVi V_d"db^cV^hjjYZi! Zg^cdbV^cZc edaiidV^cZ"
iVadjYZaa^hjjh hZ`~ bVg``^cd^YZc bViVa^be^^c aj`ZjijkVi 8D'"e~~hi?i
iZ`Zk~i ;^ZhiVhiV kVhijhiVbViidbVc kVa^ccVc# lll#jjh^ÃZhiV#Ã
;ZZa i]Z Y^[[ZgZcXZ
IZgkZijadV `dZV_daaZ#
T
A
R
T
C
VE
*
!
!
N
A
N
N
I
TRAN H
ALLE AS
**VAINkk
319?/
Opel Vectra 1,8 (140hv) wagon Ultimate Edition
LOPUT HINTAAN:
23.950?
Esimerkiksi:
Vectra 1.8 wagon Ultimate Edition
MM. Istuttamista kannattaisi kuitenkin
harkita, Ranta sanoo.
Vieraslajit ovat muualta Suomen luontoon kulkeutuneita
kasveja ja eliöitä, joita saapuu
esimerkiksi pakkausten ja laivojen painolastitankkien vesien
matkassa. Uutiset
Sunnuntaina 9. Kevät on hyvä aika myrkytykselle, ja se on toistettava kesän aikana
useita kertoja. Ihmiselle vaarallista
ja muilta kasvilta elintilaa vievää
tulokaslajia yritetään torjua ainakin laiduntamisen ja pressuilla
peittämisen avulla.
. Laidunnusalueiksi valitaan
sellaisia kohteita, joissa on vain
jättiputken taimia, ei suuria kasveja, biologi Marja Haatanen
kertoo
Uutiset
?????????
Sunnuntaina 9. Silti
Berlusconi porskuttaa Tuomiojan
mukaan edelleen ?omaan iloiseen
tapaansa?.
? Se on kyllä, sanoisin, enemmän Italian häpeä.
Tuomioja toivoi, ettei Italian
pääministerin rasistiseksi syytetyllä lausunnolla ole vakavampia
välittömiä tai pidemmän aikavälinkään seurauksia. Hesburgerin perustaja
Heikki Salmela arvioi, että ensimmäinen hampurilaisravintola
avautuu Kuwaitiin aikaisintaan
vuonna 2010.
? Yhtään ravintolaa ei ole vielä
avattu. 24.10.2008 Salo
Ikävöiden
Sinikka
Markku, Maarit ja Esteri, Aleksi
Marko, Kristiina, Leevi ja Luukas
siskot ja veli perheineen
muut sukulaiset ja ystävät
Kun Luojamme niittää kypsää viljaa
ja noutaa matkaajan väsyneen,
kun sydän lämpöinen sammuu hiljaa
oisko aihetta muuhun kuin kiitokseen.
6
JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS
- Postin varhaisjakelupäivystys
Puhelin: 0200 72822 (mpm/pvm)
Ark. 1.1937
. 25.10.2008
On raskasta luopua rakkaimmastaan,
vaikka tietää: hetkeksi ainoastaan.
Enkelit valkoiset
taivaassa siellä,
pitäkää Timosta
hyvää huolta.
Emmi
Siunaus toimitettu lähimpien läsnä ollessa.
Lämmin kiitos osanotosta.
Siunaus toimitettu.
Kiitämme lämpimästi
osanotosta.
Lämmin kiitos Teille
kaikille, jotka kunnioititte
Niilo Vesterisen
muistoa ja otitte osaa
suureen suruumme.
Omaiset
?????????????????
?????????????????
Rakkaamme
Eeva Inkeri Murtonen
o.s. Kristillisdemokraattien mielestä EU:ta
tulee kehittää itsenäisten kansallisvaltioiden yhteistyöelimenä,
jonka kristillinen arvoperinne on
selkeästi tunnustettava ja siihen
on avoimesti sitouduttava.
Kristillisdemokraattien puoluehallitus on tyytyväinen siihen,
että useat puoluejohdon ja eduskuntaryhmän jäsenet ovat luvanneet harkita ehdolle asettumista.
Puolueen sääntöjen mukaan päätöksen mahdollisesta vaaliliitosta
ja ehdokasasettelusta tekee puoluevaltuusto.
Toistaiseksi kristillisdemokraattien mahdollisina ehdokkaina on
puhuttu lähinnä puoluesihteeri
Sari Essayahista tai puheenjohtaja Päivi Räsäsestä. Olemme pahasti jäljessä
budjetoidusta aikataulusta, Salmela myöntää.
Hesburger ilmoitti vajaat kaksi
vuotta sitten aikomuksista laajentaa liiketoimintaansa kahdeksaan
Lähi-idän maahan, kuten esimerkiksi Kuwaitiin, Saudi-Arabiaan,
Iraniin ja Irakiin.
Hesburger solmi franchising-sopimuksen kuwaitilaisen pörssiyhtiön UFIG:n kanssa, mutta toistaiseksi yhteistyö ei ole sujunut
toivotulla tavalla.
? Mitään hätää ei ole, koska
myimme lisenssin, eikä meillä
varsinaisesti ole rahallisia investointeja siellä kiinni, Salmela
kertoo.
Salmelan mukaan toiminnan
192,00 ?
98,00 ?
49,50 ?
aloittamisessa Lähi-idässä suurimpina ongelmina ovat sopivien
raaka-aineiden löytäminen ja
edullisten liikepaikkojen hankkiminen.
? Tämä on ollut selvästi vaikeampaa kuin mitä olimme odottaneet, Salmela tiivistää.
Hesburgerin on yhä määrä rakentaa Lähi-itään kastiketehdas
sen jälkeen, kun yhteistyökumppanin toiminnot ovat edenneet
riittävän pitkälle.
? Emme missään vaiheessa ajatelleet, että tämä olisi ollut helppoa. Valtakunnallinen
kampanjointi käy kalliiksi samalla kun edustajanpaikan saaminen
on enemmän kuin epävarmaa.
Tuomioja: Berlusconin
möläykset Italian häpeä
SSS?STT
Eduskunnan suuren valiokunnan puheenjohtajan Erkki Tuomiojan (sd.) mielestä Italian pääministerin Silvio Berlusconin
puheet ovat häpeäksi Italialle.
Berlusconi on luonnehtinut
Yhdysvaltain tulevaa presidenttiä Barack Obamaa ?ruskettuneeksi?. 31.10.2008 Halikossa
* 25. Berlusconin
viljelemä kyseenalainen huumori
kertoo Tuomiojan mielestä enemmän tämän mielenlaadusta kuin
mistään muusta.
- Someron ja Koski tl:n alueen
varhaisjakelut: Suomen Posti Oy,
Joensuuntie 5, Somero.
Puhelin 0200-71000
Avoinna ma-pe klo 8.00-14.00
ILMOITUSOSASTO
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna ma-pe klo 8.30-16.30,
ilmoitustilavaraukset ja valmiit
aineistot seuraavan päivän
lehteen viimeistään klo 14.00.
Puhelin (02) 770 2610
Telefax (02) 770 2222
Sähköposti: sss.ilmoitukset@sss.fi
Verkko-osoite:
www.sss.fi/ilmoitukset
Viikkomarkkinat
Puhelin 0600-91700
Puhelun hinta 2,98 ?/min +pvm
(sis. on rauha,
uni kaunis iäinen.
Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos osanotosta.
Rakkaamme
Mikko Paavo Juhani
Jäykkä
* 23.4.1968
. 4.1926 Kangasala
. 16.10.2008 Kisko
Kaivaten
Ari
ystävät
Lämmin kiitos Teille kaikille, jotka kunnioititte rakkaamme
Lyyli Havian
muistoa ja otitte osaa suureen suruumme.
Kiitämme myös kaikkia äitiämme hoitaneita
hyvästä hoidosta.
Omaiset
Ei tunnu tuska, ei vaiva mainen,
on rauha sydämessä kärsineen.
Siunattu läheisten läsnä ollessa.
Kiitos osanotosta.
Rakkaamme
Heikki Tapani
Siitanen
* 18. Saarinen
* 25. 1.11.2008 Salo
Syvästi kaivaten ja kaikesta kiittäen
Risto
Mervi perheineen
Marketta perheineen
Antti perheineen
sisar ja veli perheineen
muut sukulaiset ja ystävät
Vaan ylitse kaikkien kyynelten
tuhat muistoa meitä lohduttaa.
Ne tallessa päivien menneiden
tuhat muistoa kultaakin kalliimpaa.
Enkelit valkoiset taivaassa tuolla
pitäkää mummosta hyvää huolta
lastenlapset ja lastenlastenlapset
Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että
rakkaamme siunataan Helisnummen kappelissa (A-ovi) lauantaina 15.11.2008 klo 10.00.
Muistotilaisuuden vietämme läheisten kesken.
????????????????
QFSVOLJSKPJUVTQBMWFMV!OJLLBOFO
Qfsvljskbu!zmj!26!wvpefo!lplfnvltfmmb
Qvi/!)13*!845!:711
xxx/ojllbofo/jogp
LT-LEVIKKI 22.177 kpl
(LT-levikki 2007)
SSS sähköposti:
sss.toimitus@sss.fi
JULKAISIJA
Salon Seudun Sanomat Oy
Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Puhelin: (02) 770 21 (vaihde)
TOIMITUS
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna: m
a-pe klo 9.00-23.00,
la klo 14.45-23.00,
su klo 15.00-23.00
Telefax (02) 770 2300
Puhelin (02) 770 21 (vaihde)
Puhelin iltaisin
- uutistoimitus
770 21, 770 2314
- urheilu 770 2309
Martti
Korhonen:
Satakomiteassa
muhii
poliittinen
operaatio
SSS?STT
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Martti Korhonen ei
hyväksy sosiaaliturvan saajien
vastakkainasettelua tulevassa
uudistuksessa.
Korhosen mukaan sosiaaliturvaa uudistavan Sata-komitean
kaavailema vähimmäisturvaetuuksien nostaminen ansioturvan kustannuksella ei voi tulla
kysymykseen.
? Ansioturvaetuuksien kaavaillussa leikkauksessa on pohjimmiltaan kyseessä ammatillista järjestäytymistä kohtaan
suunnattu poliittinen operaatio,
jonka uhreiksi joutuisivat työttömät, Korhonen katsoo kannanotossaan.
Ansiosidonnaisen työttömyysturvan keston leikkaaminen
johtaisi Korhosen mukaan myös
siihen, että tuleva taantuma olisi yhä rankempi kokemus Suomessa.
Korhonen pitää komitean
kaavailemia perusetuuksien
korotuksia välttämättöminä.
Hän korostaa kuitenkin, että
korotukset ovat tasoltaan liian
vaatimattomia, koska köyhyysraja ylitetään vasta 750 euron
kuukausituloilla.
7-päiväinen sanomalehti
ALUETOIMITUS
Somero, Kiiruuntie 1,
Puhelin (02) 7488 633
Hampurilaisyhtiö Hesburgerin
suunnittelema laajentuminen
Lähi-itään junnaa yhä alkutekijöissään. Olemme kuitenkin edelleen
toiveikkaita toiminnan aloittamisen suhteen, Salmela muotoilee.
Hesburger on yrittänyt Lähiidässä aiemminkin ilman tulosta.
Vuonna 2004 Hesburger avasi ravintolan Syyrian Damaskokseen,
mutta se suljettiin kaksi vuotta
myöhemmin.
Hesburgerilla on tällä hetkellä
ravintoloita Suomen lisäksi Virossa, Latviassa, Liettuassa ja Saksassa. 22% alv)
PAINOPAIKKA:
Salon Lehtitehdas
ISSN 0782-5404
Salo 2008. 10.10.2008 Kukonkallion vanhainkoti
Kiittäen ja kaivaten
Arja ja Reima
Pirjo
Jarmo ja Tuula
lastenlapset perheineen
muut sukulaiset ja ystävät
Ikävöiden
Elit hiljaisen, ahkeran elämän,
jätit muiston niin kauniin ja lämpimän.
Siunaus toimitettu.
Lämmin kiitos osanotosta.
Tuula ja Matti
Mari, Samuli ja Rasmus
muut sukulaiset ja ystävät
Olen siirtynyt rauhaan lempeään,
silti teidän olen,
lähellenne jään.
Tallentakaa menneet parhaat muistot
muiden olla antakaa.
Kuin ennen voimissani te minut muistakaa.
(Aila Meriluoto)
Siunattu hiljaisuudessa läheisten läsnä ollessa.
Kiitos osanotosta.
Rakas isäni ja ystävämme
Toivo Johannes
Lehtonen
* 17.1.1923 Kisko
. 4.1920 Perniö
. Yritys ei onnistunut, ja
vaalitulokseen pettynyt Kallis
luopui puolueensa puheenjohtajuudesta.
Euroedustajan saaminen tulee kristillisdemokraateille ja
muillekin pienpuolueille ensi
kesän vaaleissa entistäkin vaikeammaksi, sillä Suomen edustajanpaikat vähenevät Nizzan
sopimuksen mukaisesti yhdellä
nykyisestä 14:sta.
Eurovaalien ongelmana on pienpuolueiden näkökulmasta myös
niiden kalleus. 17.10.2008 Salo
Kaipaamaan jäivät
tytär
isä
sisarukset
ystävät
sekä työtoverit Muurlan kone Oy
Siunattu läheisten läsnä ollessa.
Enomme
Voitto Ansio
Aalto
* 2.11.1931
. 24.10.2008
On päivä päättynyt,
on tullut ilta,
uus kotiranta
uneen kangistaa.
On pursi irronnut laiturilta
vie virrat kohti Jumalaa.
Kiittäen ja kaivaten
Jarmo perheineen
Jari perheineen
Puoliso, isämme ja isoisäni
Timo Vilhelm
Harjula
* 19. Hela
* 18.2.1925 Perttelissä
. 27.10.2008 Kajalakoti
Syvästi kaivaten vaimoa, äitiä ja mummoa
Valtteri
Hannu ja Anne-Maarit
Riitta, Jari, Joonas ja Henna
sisko ja muut sukulaiset ja ystävät
Kiittäen ja kaivaten
Matti ja Arja
Taina, Sari, Minnamari ja Hannu perh.
Jouko
Eine-sisar
sisarusten lapset perheineen
o.s. Kristillisdemokraateilla ei ole ollut
edustajaa europarlamentissa
sitten Eija-Riitta Korholan, joka joitakin vuosia sitten loikkasi
kokoomukseen.
Viime eurovaaleissa Euroopan
parlamenttiin pyrki tosissaan
silloinen puheenjohtaja Bjarne
Kallis. 9.1915 Kuusjoki
. 3.1930 Pertteli
. Sievo
o.s. Yhtiö on laajentanut viime
vuosina rajusti etenkin Baltian
maissa, joissa sillä on toiminnassa jo runsaat 40 ravintolaa.
Kristillisdemokraatit
tähtäävät europarlamenttipaikkaan
Kristillisdemokraatit lähtevät
tavoittelemaan paikkaa Euroopan parlamentista ensi kesän eurovaaleissa.
Lauantaina kokoontunut kristillisdemokraattien puoluehallitus
katsoi, että puolueen kunnallisvaaleissa saama yli 106 000 äänestäjän tuki antaa hyvän pohjan
tavoitteen saavuttamiselle.
Puoluehallitus korostaa eurovaalien merkitystä, koska yhä enemmän poliittista päätösvaltaa on
siirtynyt Euroopan unionille. Hänninen
* 3. 1.1960 Salo
. 21.10.2008
Lämmöllä muistaen
Isä ja Tarja
Eira ja Severi
Marja ja Raimo, Tuija, Jenni
Auli ja Antti, Jarno, Jere, Jesse
sukulaiset ja ystävät
Herra on antanut meille elämän
hänen kädessään on myös
lähtömme hetki.
Siunattu läheisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos osanotosta.
Rakas isämme ja vaarimme
Erkki Lauri Olavi
Salminen
* 24. Lämmin kiitos Kajalakodin henkilökunnalle hyvästä hoidosta.
* 28.7.1917
. marraskuuta 2008
?????????
?????????
Rakkaamme
Rakkaamme
Rakkaamme
Frieda Margit
Rauman
Aini Vellamo Suomi
Laimi Linnea Laine
o.s. 15.10.2008 Kiikala
Kiittäen ja kaivaten
Pirkko ja Arimo
Ilkka, Päivi ja Laura
Marjaana, Esa, Alina ja Matilda
Eila ja Jukka
Hannu, Pauliina ja Niilo
Heidi ja Jan-Axel
Heikki
Pertti ja Leena
Jussi, Jutta ja Juuli
sisarusten lapset perheineen
muut sukulaiset ja ystävät
Syksyn tumman saapuessa
voimat hiljaa väheni,
muutit sinne miss. tiedämme - sun hyvä olla on.
Rakkaamme on siunattu läheisten läsnä
ollessa. 4.1928 Muolaa
. Puhelin 0200-71000
Avoinna ma-pe klo 8.00-14.00
muassa saksalaisia ja naisia. Nortama (Nyffenegger)
* 7.10.1917 Västanfjärd
.
klo 6.00-16.00
Viikonl. Lämmin kiitos osanotosta.
Rakkaamme
Arvo Vilhelm
Mäkinen
Mun kanteleeni kauniimmin,
taivaassa kerran soi.
Siel uusin äänin suloisin,
mun suuni laulaa voi.
Ainin lempilaulu, (Hengellinen laulukirja.)
Hymyäsi ikuisesti muistaen ja kaivaten.
Valtteri
Aini siunataan Halikon kirkossa
15.11.2008 klo 14.00.
Muistotilaisuus läheisten ja omaisten piirissä,
(Halikon srk-talo.)
Kiitokset Halikon vanhainkodin vuodeosaston
henkilökunnalle hyvästä hoidosta.
Rakkaamme
Salli Erika Nurmi
Kotimme on siellä,
missä ovi on raollaan.
Saapua saat väsyksissä,
sisälle kutsutaan.
Hyvää matkaa, pappa.
Leevi, Luukas ja Esteri
Pappamme on siunattu läheisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos myötäelämisestä suuressa
surussamme.
Rakkaamme
Äiti, Mamma, Isomamma
Rauni Helena
Mäntylä
o.s. 24.10.2008 Perniö
Rakkaudella kaivaten ja kaikesta kiittäen
Antero ja Maritta
Eija
Marika, Essi ja Erika
Arto ja Niina
veli perheineen
sukulaiset ja ystävät
Niin väsyneenä loppumatkan kuljit,
uneen rauhaisaan sä silmät suljit.
On hiljaisuus ja suru sanaton,
mutt. 27.10.2008
* 14.
klo 6.00-12.00
- Uusimaa: Postin varhaisjakeluiden jakelupäivystys:
Puhelin 0200 30011(mpm/pvm)
Avoinna ma-pe klo 6.30-16.00
la klo 7.00-12.00
su klo 7.30-12.00
JAKELUTIEDUSTELUT
- Salon alueen varhaisjakelut:
Suomen Posti Oy, PL 4711,
Salo. Tuomioja sanoi TV1:n
Ykkösaamussa, että Italian pääministerin viimeisin lausunto
liittyy pitkään sarjaan möläyksiä,
joilla tämä on loukannut muun
Määräaikaistilaus
12 kk
6 kk
3 kk
1 kk
204,00 ?
110,00 ?
57,00 ?
23,00 ?
Tilaukset toimitetaan force majeure(lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, yms.) varauksin.
TILAAJAPALVELU
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna ma-pe klo 8.30-16.30
Puhelin (02) 770 2626
Telefax (02) 770 2222
sss.tilaajapalvelu@sss.fi
Verkko-osoite:
www.sss.fi/tilaajapalvelu
TILAUSHINNAT
1.12.2007 alkaen.
Jatkuva säästötilaus
12 kk:n maksuerä
6 kk:n maksuerä
3 kk:n maksuerä
Ensimmäinen ravintola
Kuwaitiin aikaisintaan 2010
SSS?STT
SALON SEUDUN SANOMAT
Sanomalehtien Liiton jäsen
Hesburgerin
laajentuminen
Lähi-itään
kangertelee
SSS?STT?Maunu Anhava
Siunattu läheisten läsnä ollessa
Parhaiten kunnallinen
työterveyshuolto toimii ohjatessaan työntekijöitä kuntoutukseen
tai tarjotessaan heille ergonomiaan tai elämäntapoihin liittyvää
neuvontaa. Aamuisin katson,
miten hyvä päivä tulee ja elän
sen päivän. Syke ry:n toiminnanjohtajan Ilkka
Vassin siirtosydän on sykkinyt
jo lähes 20 vuotta, mutta hän
on myös vuosien varrella nähnyt
ihmisiä, jotka ovat kuolleet siirtojonoon.
Vass arvelee munuais- ja
maksaliiton tavoin, että pahin
kompastuskivi ei ole niinkään
mahdollisten luovuttajien tietämättömyys, vaan terveyden-
Ympäri Eurooppaa leviävä heroiini ei ole yleistynyt Suomessa.
Pitkään katukaupasta poissa pysynyt heroiini valtaa taas eurooppalaisia markkinoita.
Syynä on Afganistanissa saatu
ennätysmäisen suuri oopiumisato.
Euroopassa heroiini leviää, mikä selittää myös huumekuolemien määrää. Pakenija ja kaksi poliisia vietiin
sairaalaan ensiapua saamaan.
Kahden muun poliisin vammat
olivat lieviä eivätkä vaatineet
välitöntä hoitoa. (02) 727 8800
Salon Palvelupiste Vilhonkatu 21 A 24240 Salo, Puh. Poliisit ovat
päässeet sairaalasta kotiin.
SSS?STT
Juopunut
vapaapalokuntalainen vei
pelastusauton
Joitakin kuukausia vapaapalokuntalaisena toiminut mies
ajeli juopuneena pelastusautolla Mietoisissa ja Turussa perjantai-iltana.
Mies oli mennyt illalla päihtyneenä Mietoisten paloasemalle. Elinluovuttajan tunnistamista ei pidetä riittävän tärkeänä asiana, jos hyötyjä on toisen
sairaanhoitopiirin alueella. alv 22 %).
Matkapuhelimesta soitettaessa 0,0821 euroa/puhelu + 0,169 euroa/minuutti (sis. Siitä lähtien siirtoja
on tehty yhteensä yli 6 500.
. Seuraavan munuaisen hän saattaa
saada huomenna, mutta yhtä
lailla jonottaminen voi kestää
vuosia.
? Olen kuusikymppinen ja
elämänasenteeni on muuttunut
sen verran, etten enää ole yhtä rauhaton kuin ensimmäistä
siirtoa odottaessani. Poliisi
epäilee hänen olleen huumeiden vaikutuksen alaisena. Dialyysien jälkeen
hän voi pitää yhden hoitovapaan
päivän.
Edessä olevaan leikkaukseen
Vanhalakka tuntuu suhtautuvan
yhtä positiivisesti kuin elämään
muutoinkin.
Kuntien työterveyshuolto ei tunnista
masennusriskissä olevia työntekijöitä
SSS?STT
Kunnallisen työterveyshuollon
arvioidaan tunnistavan melko
huonosti masennusriskissä olevia
työntekijöitä. Kun työvuorossa ollut
vapaapalokuntalainen oli
poistunut paikalta, mies oli
napannut auton ja lähtenyt
liikkeelle hälytysvalot päällä.
Poliisi sai autosta useita havaintoja muun muassa valtatie 8:lta ja Turun keskustasta.
Miehen matka päättyi Pernon
telakalle, jossa telakan oma
sammutusväki sumputti miehen paloautoilla.
Mies oli jäänyt kiinni rattijuopumuksesta reilu kuukausi
sitten.
SSS?STT. Viime kuussa elintenluovuttajia oli 14, ja tällaisella
vuositahdilla Suomi kuuluisi
Euroopan ykkösmaihin luovutustilastoissa, kertoo ylilääkäri,
professori Krister Höckerstedt
Helsingin seudun yliopistollisesta
keskussairaalasta.
Lokakuun poikkeukselliseen
määrään saattoi Höckerstedtin
mukaan vaikuttaa aktiivinen
tiedottaminen elinluovutusten
vähenemisestä syksyn aikana.
Höckerstedt muistuttaa, että
Hyksissä olisi resursseja tehdä
elinsiirtoja huomattavasti nykyistä enemmän.
Sekä Hyksissä että Suomen munuais- ja maksaliitossa nähdään,
että terveydenhuollon hoitohenkilöstön aktiivisuus vaikuttaa
merkittävästi elinluovutusten
määrään. Tarve luovutuselimille on
kasvanut elintapasairauksien, kuten diabeteksen sekä
ihmisten pidemmän eliniän
takia.
Munuaisen jonottaminen ei ole arjen este
Heroiini pysynyt poissa katukaupasta
SSS?STT?Päivi Seppälä
Lehtikuva/Mikko Stig
tosi paljon. Euroopan
huumevirasto arvelee, että ainetta tuotetaan alueen rajavaltiois-
Remontti on valmis!
Arvoisat jäsenemme, asiakkaamme ja yhteistyökumppanimme.
Remonttimme on nyt valmis ja haluammekin kiittää
Teitä kärsivällisyydestänne.
Kutsumme Teidät tutustumaan uusittuihin
tiloihimme sekä nauttimaan kanssamme
hirvikeittoa kahvin ja täytekakun kera
to 13.11.2008 klo 12.00-18.00.
sa. Silti kannabis
on alueen yleisin laiton huume.
Sitä on käyttänyt seitsemän prosenttia 15?64-vuotiaista eurooppalaista kuluneen vuoden aikana.
Lähes neljäsosa on kokeillut kannabista joskus.
Suomen huumetilanne poikkeaa
rajusti muusta Euroopasta siinä,
että buprenorfiini-korvaushoitolääkettä käytetään edelleen paljon väärin. Lisäksi täällä käytetään alkoholia huumeiden käytön
ohella.
Arvoisat asiakkaat
suljemme Salon konttorin
perjantaina 14.11.2008 klo 15.00
Maanantaina palvelemme jälleen normaalisti.
Ystävällisin terveisin
Avajaisissa mukana Kiikalan Rekijoen, Kuusjoen ja Kiskon Osuuspankin
yhteinen sijoitusasiantuntija Johanna Mussaari sekä Pohjolan vahinkovakuutuksien Kiikalan alueen vakuutusasiamies Mikko Haapakorva.
TERVETULOA !
Pääkonttori Kauppatie 15, 25260 Vaskio Puh. EU:n huumeviraston
mukaan vähintään 7 000?8 000
ihmistä kuolee huumeisiin Euroopassa vuosittain.
Yhä useampi huumeriippuvainen myös hakee hoitoa heroiinin
käytön takia.
? Huumeiden yliannostus on tavallisimpia nuorten kuolinsyitä,
arvioidaan huumeviraston tuoreessa raportissa.
Heroiinitakavarikoiden määrä
on noussut huikeasti Euroopassa.
Esimerkiksi kaksi vuotta sitten
tehtiin vajaat 50 000 takavarikkoa, joilla saatiin pois markkinoilta lähes 20 tonnia heroiinia.
Heroiinin ohella markkinoilla
on heroiinia erittäin paljon vahvempaa ja vaarallisempaa fentanyylia, joka tunnetaan myös
nimellä china white. Asenteeni
on realistinen. Laskelmien mukaan elinsiirtojonot saataisiin pidettyä
kohtuullisina, jos luovuttajien määrää pystyttäisiin lisäämään 20?40 prosenttia.
Esimerkiksi munuaissiirtoa
jonottaa tällä hetkellä 300
suomalaista.
. Henkilökuntapulan ja
keikkatyöläisten käytön takia esimerkiksi päivystys- ja teho-osas-
toilla ei aina tunnisteta mahdollisia elintenluovuttajia.
? Me epäilemme ja pelkäämme,
että elinluovutusaktiivisuuteen
eri sairaanhoitopiireissä vaikuttavat osaltaan myös taloudelliset
tekijät. Kortteja on jaettu viime aikoina muun muassa elokuvateattereissa ja ravintoloissa,
jotta asia tulisi ihmisille tutummaksi.
? Ongelma on se, että gallupeissa vain viidennes ihmisistä
sanoo allekirjoittaneensa elinluovutuskortin, vaikka kahdeksan kymmenestä suhtautuu asiaan periaatteessa positiivisesti.
Meidän tehtävämme on kuroa
umpeen tätä epäsuhtaa, sanoo
Aalto.
Myös sydän- ja keuhkosiirtopotilaat ovat huolissaan kuluvan
vuoden luovutustilastoista. Jouduin syömään
useita munuaisia rasittavia antibioottikuureja korvatulehdusten
vuoksi ja sen takia kreatiiniarvot nousivat. Ensimmäinen elinsiirto on
tehty Suomessa vuonna
1964. Tänä vuonna
määrien uskotaan laskevan
reilusti.
Omasta tahdostaan elinluovutukseen voi ilmoittaa elinluovutuskortilla,
jota on syytä kuljettaa lompakossa jatkuvasti. Viime vuonna munuaissiirtoja tehtiin 173, maksasiirtoja 53 ja sydänsiirtoja 18
kappaletta. Tutkimuksessa haastateltiin kunta-alan henkilöstöasioista vastaavia sekä työterveyshuollon tuottajia.
7
SÄHKEET
Neljä poliisia
loukkaantui
takaa-ajossa
Raumalla
Neljä poliisia ja poliisia paennut mies loukkaantuivat
Raumalla rajussa takaa-ajossa
myöhään perjantaina. (02) 727 8850
WWW.VASKIONOP.FI
Yritysjärjestelyt, sukupolvenvaihdokset,
asiantuntemus meiltä.
Leena Flemming, Ari Salomaa, Antti Lindstedt, Jaakko Junnila.
Salon Seudun Osuuspankki, Yrityspankki, puh. 010 255 1375*.
*Lankapuhelimesta soitettaessa 0,0821 euroa/puhelu + 0,059 euroa/minuutti (sis. Hän ajoi pientaloalueella ajoittain noin 80
kilometrin tuntivauhtia. Tällä
hetkellä luovuttajaa hoitavat piirit maksavat itse kustannukset,
ja me olemmekin ajaneet elinluovutuskustannusten siirtämistä valtion maksettaviksi, sanoo
munuais- ja maksaliiton toiminnanjohtaja Sirpa Aalto.
Munuais- ja maksaliitto on
Elinsiirrot Suomessa vuosina 1964?2007
320 Kpl
320
300
300
Sydän, 416 kpl
280
280
Keuhkot, 99 kpl
260
260
Maksa, 705 kpl
240
240
Munuaiset, 5 301 kpl
220
220
Yhdistetty keuhkon- ja
sydämensiirto,
35 kpl
200
180
200
180
160
160
140
140
120
120
100
100
80
80
60
60
40
40
20
20
0
65
67 69 71
73
75
77 79 81 83
85 87
89 91 93 95
97 99
01 03 05 07
0
STT, lähde: Suomen Transplantaatiokirurginen yhdistys
kampanjoinut voimakkaasti,
että suomalaiset harkitsisivat
elinluovutuskortin täyttämistä
ja kertoisivat tahdostaan myös
omaisille. Noin
puolen tunnin kuluessa pakenija törmäsi henkilöautollaan
kolmeen poliisiautoon.
Pakoautoa kuljetti 28-vuotias
raumalaismies. Hämeenlinnalaisella
Vanhalakalla on kotonaan laite,
jonka avulla he voivat yhdessä
aviomiehen kanssa tehdä dialyysihoidon aina kahtena iltana
peräkkäin. Pelkästään Virossa aineen aiheuttamaan myrkytykseen kuoli
kaksi vuotta sitten 70 ihmistä.
Stakesin Huumetilanne Suomessa -raportin mukaan kokaiinin käyttö on pysynyt täällä
pienen piirin juttuna, vaikka
muualla Euroopassa sen suosio
kasvaa.
Kokaiinia on kokeillut yli kymmenen miljoonaa eurooppalaista
ja sen käytön takia kuoli toissa
vuonna noin 500 ihmistä.
Suomalaisnuoriso on vähentänyt kannabiksen käyttöä. Sen sijaan nuoret aikuiset jatkavat yhä
käyttöään. Vanhalakka pääsi
dialyysihoitoon maaliskuussa ja
siirtolistoille huhtikuussa. Kortteja saa muun muassa
apteekeista ja niitä voi tulostaa netistä osoitteesta www.lahjaelamalle.
net.
huollon liian pienet resurssit.
Hän toivoisikin, että asioita
ajateltaisiin pitkäjänteisemmin.
? Yksittäisinä toimenpiteinä sydämensiirrot ovat kalliita, mutta
parin kuukauden tehohoito voi
tulla siirtoa kalliimmaksi.
Toiminnanjohtajan mukaan
sydän- ja keuhkosiirtojen tulok-
set ovat Suomessa huipputasoa.
Juuri siksi hän pitääkin huolestuttavana myös sitä, että muissa
Pohjoismaissa siirtoja tehdään
väkilukuun suhteutettuna selvästi enemmän.
? Erityisesti keuhkosiirtojen
tulokset ovat 2000-luvulla olleet
erinomaisia.
. Jos oikein huonosti käy,
tänä vuonna tehdään 100 elinsiirtoa vähemmän kuin vuonna
2006, joka olikin ennätyshyvä
siirtovuosi.
? Vaikka kehitys näyttää synkältä, lokakuu oli pieni valonpilkahdus. Kuntien eläkeva-
kuutuksen tutkimuksen mukaan
työterveyshuolto ei tue myöskään
riittävästi työyhteisöjä muutostilanteissa. marraskuuta 2008
Elinluovuttajia ennätyksellisen vähän
?Sairaanhoitopiirit säästävät rahaa jättämällä elinluovutusehdokkaat tunnistamatta?
SSS?STT
Kuluvasta vuodesta on tulossa
synkin elinsiirtovuosi 20 vuoteen. Lisäksi
kolme poliisiautoa ja pakenijan
auto vaurioituivat pahoin.
Takaa-ajo käynnistyi puoli
kymmenen paikkeilla Monnankadulla, kun poliisipartio yritti
pysäyttää henkilöautoa. Uutiset
Sunnuntaina 9. Kannabiksen kotikasvatus on lisääntynyt, mistä ker-
Jo toista siirtomunuaista jonottava Eija Vanhalakka ei enää
hermoile tulevasta.
Arki puolison kanssa sujuu
melko normaalisti, kun dialyysihoidonkin voi tehdä kotona televisiota katsellessa.
? Ensimmäinen siirtomunuaiseni toimi 22 vuotta, mutta tänä
keväänä sen toiminta heikkeni
too myös kasvien takavarikkojen
määrän ja koon kasvu.
Koko Euroopassa kannabiksen
käyttö näyttäisi tasoittuneen tai
jopa vähentyneen. alv 22 %).
TIETONURKKA
ELINSIIRTOJA
TEHDÄÄN PARISATAA
VUOSITTAIN
Esko Virtasen lisäksi yrityksessä on mukana vaimo Tarja,
joka hoitaa palkanlaskennan ja
laskutuksen.
Maalausliike Esko Virtasen asiakkaina ovat pääasiassa rakennusliikkeet ja taloyhtiöt, mutta
myös yksityishenkilöt.
oli noin 150 neliötä.
Vuonna 1988 Kjell Heinonen
otti yrityksen nimiinsä, ja seuraavana vuonna yritys muutti uusiin
toimitiloihin.
Tänä päivänä Varu-Tjänst Ab
toimii 800 neliön tiloissa ja on
osa Rautia-ketjua. TopHill työllistää neljä henkilöä sekä
Someron yrittäjäpalkinnon saaneella Sälekarin Kirjapaino Oy:
llä on ensi vuonna 60-vuotisjuhlavuosi.
Yrityksen perusti vuonna 1949
nykyisten omistajien isoisä Eino
Sälekari. 70 prosenttia tuotteista
kulkeutuu välillisesti asiakkaiden
tuotteissa vientiin.
muutamasta kappaleesta tuhansiin.
Yritys panostaa palveluun ja
monipuolisuuteen. Se
ei onnistu, että jokainen yhdistys
erikseen lähtisi sinne esittämään
kantojansa, Aalto huomauttaa.
Aalto kertoo, että monet yritykset pitävät kuntaliitosta hyvänä
asiana oman toimintansa kannalta. Mitään yhdistymistä ei olla nyt
aktiivisesti ajamassa. Kaava-asioiden kannalta
voidaan suunnitella samalla suurempia alueita. marraskuuta 2008
Uuden Salon yrittäjäyhdistykset
odottavat vielä asemissaan
8
Kuvat: Sami Kilpiö
Osayhdistymisiä voi lähitulevaisuudessa tapahtua
SSS?Mikko Nurmisto
Uuden Salon kaupungin alueella toimivien yrittäjäyhdistysten
määrä voi lähitulevaisuudessa
pienentyä nykyisestä viidestä.
Näin arvioi Kuusjoen-MuurlanPerttelin yrittäjien puheenjohtaja Ari Aalto. Tuote valmistetaan pitkästä putkesta taivuttaen, hitsaten ja maalaten.
Yrittäjä itse pitää yrityksen
vahvuutena joustavuutta sekä
tuotteen valmistusprosessia, joka
alkaa suunnittelusta ja jatkuu
aina valmiiseen myyntipakkaukseen asti.
Vesa Kallio pyörittää pyörä- ja koneliikettään omin voimin.
Yrityksen 1 700 neliön tuotantotilat on varustettu modernilla
konekannalla sisältäen muun
muassa uuden viisiakselisen
CNC-työstökeskuksen, joka mahdollistaa kolmiulotteiset puun ja
muovin työstöt.
Omistajien lisäksi yritys työllistää noin 20 puu- ja pintakäsittelyn ammattilaista.
Yrittäjien mukaan Paimion Puupojat Oy:n vahvoja puolia ovat
asiakaslähtöisyys ja joustava tuotanto sekä osaava henkilökunta.
Koneiden huolto
toimii Marttilassa
Kodinkoneet ja lämmitys
työllistävät Salon palkittua
Salossa tämän vuoden yrittäjäpalkinnon sai Huolto Järvi Oy.
Kodinkonehuollon ja lämmitysjärjestelmien erikoisliike on Salon
seudulla tunnettu perheyritys,
jonka toimitusjohtajana toimii
toisen polven yrittäjä Ari Järvi.
Toisena osakkaana vuodesta 2006
alkaen on ollut nuorempi veli Tapio Järvi, jonka vastuualueena
yrityksessä on kodinkonepuoli.
Yrityksen perusti Urpo Järvi
vuonna 1964.
Esko Virtanen maalaa rakennuksia ja tekee tasoitetöitä.
Matkailuyritys panostaa
saaristoon Sauvossa
Someron palkinto
kirjapainolle
Ari (vas.) ja Tapio Järven Huolto Järvi Oy on huoltanut kodinkoneita Salon talousalueella jo yli 40 vuotta.
jopa kahdesti päivässä asiakkaan
tarpeen mukaan. Yritys tekee rakennusmaalausta ja tasoitetöitä.
Yritys on perustettu vuonna
1987. Aikataulullista pakkoa sen kanssa ei ole.
Aallon mukaan vain kahdenkin
yhdistyksen yhdistyminen voi
tulla seuraavassa vaiheessa kysymykseen.
Yhtenä äänenä
Yrittäjäyhdistykset ovat kuitenkin tiivistäneet yhteistyötään tämän vuoden aikana entisestään.
Esimerkiksi ensi torstaina viisi
yrittäjäyhdistystä pitää yhteisen
syysjuhlan.
Aina tarpeen tullen yrittäjäyhdistysten puheenjohtajisto kokoontuu keskustelemaan yhteisistä aiheista.
. Kolmannen polven yrittäjinä
työskentelevät nykyisin sisarukset Anu-Liina Yli-Hingistö ja
Pekka Kaakinen. Ihmisillä itsellään kun ei useinkaan ole aikaa
itse huoltaa yhä monimutkaisempia laitteita.
Jiri Kaarmelan Paimion Puupoikien erityisosaamisaluetta on pintakäsittely, erityisesti kiiltävät pinnat.. Tavarat kuljetetaan asiakkaille omilla
autoilla.
Asiakkaat saavat halutessaan
täydennystä joka päivä, välillä
Markku Salorantaa työllistää eniten huonekaluteollisuus.
Yrittäjäpalkinnon saanut Marttilan Pyörä- ja koneliike on perustettu vuonna 1984. Yrityksen
suurin työllistäjä on huonekaluteollisuus erikokoisilla sarjoillaan.
Valmistusmäärät vaihtelevat
Paimiossa vuoden yrittäjäpalkinto myönnettin Paimion Puupojat Oy:lle.
Jiri Kaarmelan ja Mika Koskisen omistama yritys on valmistanut puualan tuotteita erilaisiin
vaativiin tarpeisiin vuodesta
1997. Pääosa yrityksen tuotteista
menee veneteollisuuteen, muun
muassa Bella-Veneet Oy:lle. Liikkeen päämyyntituotteita ovat rakennustarvikkeet.
Yritys työllistää neljä vakituista
työntekijää, kauppiaan sekä kesäisin apulaiset.
Lujitemuovituotteita valmistavan Top-Hill Ky:n omistavat yrityksen toimitusjohtaja Kari Harjunpää (vas.) ja kehitysjohtaja Jari Mattsson.
Kjell Heinonen kauppaa Dragsfjärdissä pääasiassa rakennustarvikkeita.
Yrityksen työkohteet sijaitsevat
Salon talousalueella ja läntisellä
Uudellamaalla.
Yrittäjän mukaan yrityksen toiminnan vahvuutena on se, että
vaikka sillä on monia työkohteita
työn alla yhtä aikaa, suuristakin
kohteista suoriudutaan tiukan
aikataulun mukaisesti. Yrittäjäpalkinnot
Sunnuntaina 9. Yritys toimii 150 kilometrin
Rautakauppa sai
palkinnon Dragsfjärdissä
Maalausliike
palkittiin Perniössä
Dragsfjärdissä tämän vuoden
yrittäjäpalkinnon sai Dragsfjärds
Varu-Tjänst Ab.
Yrityksen perustivat vuonna
1955 nykyisen omistajan vanhemmat Göta ja Alfons Heinonen.
Tuolloin yrityksen toimialana oli
maatalouskauppa.
Vuonna 1982 toimintaa laajennettiin rautakaupalla, jolloin
myös Kjell Heinonen tuli mukaan töihin vanhempiensa avuksi. Toisen polven yrittäjinä
jatkoivat hänen lapsensa Pirkko
Kaakinen ja Pentti Sälekari. Osa jakelusta
suoritetaan yötunteina, jotta tavarat ovat käytettävissä jo aamuvarhaisella.
Yrittäjien mukaan yrityksen
henkilökunta ja omistajat työhönsä motivoituneita, ja viime vuosina yrityksen kasvu onkin ollut
merkittävää.
Leivokset vetävät
korjaamoon Koskella
Halikkolaistehdas
laajenee satelliitteina
useita alihankkijoita. Yrittäjien mukaan kasvu on ollut hallittua ja kysynnän
mukaista.
Sälekarin kirjapaino hallitsee
preeglaukset, kohdelakkaukset,
kirjeet, esitteet, kirjat; kirjapainon toimialaan kuuluvat kaikenlaiset offset-kirjapainotuotteet
avaimet käteen -periaatteella.
Palvelu kattaa työt suunnittelusta aina postituksiin saakka.
Sälekarin Kirjapaino työllistää
yhteensä 14 työntekijää.
Yrityksen perusarvoiksi yrittäjät mainitsevat asiakaslähtöisyyden, toimitusvarmuuden,
tuotteiden laadun sekä joustavan
toiminnan.
siisteyteen, viihtyvyyteen sekä
ystävälliseen henkilökohtaiseen
palveluun.
Yritys työllistää toisen omistajan lisäksi osa-aikaista henkilökuntaa.
Viime vuosina yritys on panostanut saaristoon ja sen tunnetuksi tekemiseen muun muassa tekemällä yhteistyötä Saaristomeren
kansallispuiston ja saariston matkailuyrittäjien kanssa. Merirantalan päätoimipiste
sijaitsee meren rannalla, Isotalon
tilalla, joka on ollut saman suvun
hallussa 1630-luvulta lähtien.
Merirantala tarjoaa yritys-,
ryhmä- ja yksityisasiakkailleen
kokous-, sauna-, virkistys- ja lomapalveluja.
Yrittäjien mukaan yrityksen
asiakkaat arvostavat upean luonnon lisäksi yrityksen satsauksia
tehtiin pikapesuhalli.
Nykyisin yritys työllistää kolme
vakituista ja kolme osa-aikaista
työntekijää.
Yrittäjien mukaan kahvilan
vetovoimana ovat kekseliään ja
osaavan henkilökunnan lisäksi itse
leivotut munkit, pullat ja sämpylät
sekä grilliruoka, pizzat ja lounaspöydän kotiruoka.
Yritys kuuluu Fixus-korjaamoketjuun ja tarjoaa monipuoliset
huolto- ja korjauspalvelut sekä tarvikemyyntiä.
Pekka Kaskisen ja Anu-Liina Yli-Hingistön Sälekarin kirjapaino täyttää
ensi vuonna 60 vuotta.
Halikossa palkittiin tänä vuonna komposiittituotteita valmistava Top-Hill.
Yrityksen perustivat ystävykset
Kari Harjunpää ja Jari Mattsson vuonna 1981. Tuolloin myymälän pinta-ala
Perniön yrittäjäpalkinnon sai
tänä vuonna Maalausliike Esko
Virtanen Ky. vene-,
auto-, huonekalu- ja teknologiateollisuuteen koti- ja ulkomaille.
Omiin tuotantotiloihin Halikkoon yritys muutti vuonna 1987,
ja tiloja on laajennettu pariin
otteeseen vuosien varrella. Liikkeen
yrittäjä Vesa Kallio tunnetaan
paikkakunnalla osaavana ja ystävällisenä asiakaspalvelijana, joka
tarjoaa ainoana paikkakunnalla
koneiden ja laitteiden huolto- sekä korjauspalveluja.
Yritys myös myy polkupyöriä,
moottorisahoja, ruohonleikkureita ja muita puutarhakoneita sekä
niihin varaosia.
Kallion mukaan polkupyörien
ja koneiden määrä on lisääntynyt
kotitalouksissa vuosien aikana.
Yhtä henkeä kohden varastosta
voi löytyä useampikin polkupyörä. Lisäksi alueen
vetovoiman uskotaan kasvavan,
mikä voi tuoda mukanaan uusia
bisnesmahdollisuuksia ja myös
uusia yrityksiä.
Pienet palveluyritykset taas
ovat pelänneet julkisten hankintojen menevän liian suuriksi kokonaisuuksiksi.
Omat käytännöt
Paikallisilla yrittäjäyhdistyksillä on omia, pitkään jatkuneita
käytäntöjä ja perinteitä, joista
halutaan pitää kiinni. Kun meiltä pyydetään tai
haluamme esittää kannanottoja
kaupunkiin päin, silloin esiinnymme aina yhtenä äänenä. Kanasuo on toiminut korjaamoyrittäjänä jo vuodesta 1980.
Aluksi Kosken Autohuollon toiminta kattoi korjaamopalvelujen
lisäksi tarvike-, rengas- ja SEOpolttoainemyynnin.
Yritys laajeni vuonna 1998 kahvilalla ja myymälällä, jolloin yrittäjäksi tuli mukaan Aila Kanasuo.
Yritys laajentui viimeksi vuonna
2003, jolloin huoltamon yhteyteen
Sauvossa yrittäjäpalkinnon pokkasi tänä vuonna matkailuyritys
Merirantala Oy.
Jarkko ja Hanna-Leena Rantalan yritys toimii Sauvon Karunassa. Sitä
kautta tuotteet leviävät ympäri
Suomen. Top-Hill on
kehittänyt komposiittituotteiden
valmistusta, suljetun muotin tekniikkaa sekä robottileikkuuta,
jolla saavutetaan tuotteille erinomainen lujuus ja mittatarkkuus.
Tänään Top-Hill panostaa satelliittituotannon kehittämiseen,
jossa voidaan hyödyntää yrityksen tietotaitoa ja erityisosaamista laajemmassa mittakaavassa.
Ensimmäinen satelliittitehdas
avattiin Perniöön tämän vuoden
alussa.
säteellä Kuusjoelta, ja sen asiakkaista yli 90 prosenttia on hotellija ravintola-alalla.
Kimmon Vihannes työllistää
tällä hetkellä 23 henkeä, ja sen
käytössä on 12 jakoautoa. Yritys valmistaa
komposiittituotteita mm. Aalto ko-
rostaa, että jos paikallisyhdistykset yhdistyisivät, olisi mietittävä
miten ne saadaan jatkumaan.
Eräs vaihtoehto olisivat aluetoimikuntien kaltaiset toimintatavat.
Yrittäjäjärjestöön kuuluvista
puolet on yksinyrittäjiä. Samalla on lisääntynyt yrittäjän töiden määrä.
Yrittäjä kertoo asiakkaidensa
arvostavan sitä, että ostetun pyörän tai koneen voi tuoda takaisin
samaan liikkeeseen korjattavaksi
tai säädettäväksi. Aalto toimii myös
Salon seudun yrittäjäyhdistysten
puheenjohtajana.
Toistaiseksi Halikon, KiikalanSuomusjärven-Kiskon, Kuusjoen-Muurlan-Perttelin, PerniönSärkisalon sekä Salon yrittäjäyhdistykset jatkavat toimintaansa
erillisinä yhdistyksinä, vaikka
alueen kunnat yhdistyvätkin yhdeksi kaupungiksi.
Varsinkin vahvasti omillaan
tähänkin saakka toimineet Kiikalan-Suomusjärven-Kiskon sekä
Perniön-Särkisalon yrittäjäyhdistykset haluavat pitää kiinni itsenäisyydestään.
Muut yhdistykset ovat pitäneet
yhdistymisen ajatusta enemmän
mahdollisena.
. Merirantalalla on matkatoimisto-oikeudet, ja se tarjoaa omien tuotteiden
lisäksi laajan yhteistyöverkon
palveluja.
Jarkko Rantalan perheyritys Merirantala Oy on perustettu vuonna 1996.
Metallitöistä
palkinto Kiskossa
Puutyöverstas
palkittiin Paimiossa
Kiskon yrittäjäpalkinnon nappasi tänä vuonna metalliteollisuuden alihankintöitä tekevä Metallityö Markku Saloranta Oy.
Markku Saloranta perusti yrityksen vuonna 1988, ja se on erikoistunut putkirakenteisiin.
Metallityö Markku Saloranta
työllistää viisi henkilöä. Tämä on
ollut mahdollista hyvien ammattimiesten työpanoksella.
Maalausliikkeessä on tällä hetkellä seitsemän työntekijää.
Kosken yrittäjäpalkinnon saaneen Kosken Autohuolto Ky:n perustivat Pekka Kanasuo ja Kai
Lepistö. Seuraamme, miten luonnollinen kehitys
vie asiaa eteenpäin. Kirjapaino on
ollut heidän omistuksessaan vuodesta 1999.
Kai Lepistön (vas.), Pekka Kanasuon ja Aila Kanasuon pyörittämä Kosken Autohuolto tarjoaa monia palveluja.
Kodinkonepuolen lisäksi yritykseen osaamiseen kuuluu kiinteistöjen lämmitys mahdollisimman
energiatehokkaasti ja edullisesti.
Maa- ja ilmalämpöpumput sekä
niiden versiot ovat Huolto Järven
osaamisalaa.
Yritys työllistää tällä hetkellä
yksitoista työntekijää, kun vielä
jokin aika sitten työntekijöitä oli
vain viisi. Heille
tärkeää ovat yrittäjäyhdistysten
tarjoamat mahdollisuudet vertaistukeen ja sosiaalisiin kontak-
teihin.
Isommat yritykset sen sijaan
näkevät tärkeänä, että yhdistykset ajavat niiden etuja esimerkiksi kaava-asioissa.
Salon seudun yrittäjäyhdistysten jäsenyrityksiä palkittiin
yrittäjäpalkinnoilla VarsinaisSuomen yrittäjien järjestämässä
maakunnallisessa yrittäjäjuhlassa lauantaina.
Karri (vas.) ja Kimmo Kunnian yritys ostaa tuoreet vihannekset Suomesta suoraan tuottajilta.
Timanttiristejä seudulle
Suomen Yrittäjien timanttiristin maakunnallisessa yrittäjäjuhlassa lauantaina sai
salolaisen Repen Nakin yrittäjä Ritva Kallio 40 vuoden
yrittäjyydestä.
Timanttiristillä 30 vuoden
yrittäjyydestä palkittiin halikkolaisen Kosken Ajotaidon
liikenneopettaja Ismo Lehtinen sekä somerolainen maanrakennusurakoitsija Markku
Malin (Maanrakennusliike
Markku Malin).
Vihannesbisnes kasvaa Kuusjoella
Kuusjoen yrityksistä palkittiin
tänä vuonna Kimmon Vihannes
Oy.
Yritys aloitti toimintansa vuonna 1992, ja sen omistavat veljekset Kimmo ja Karri Kunnia.
Yrityksen toimiala on vihannesten, vihannesjalosteiden ja muiden elintarvikkeiden tukkukauppa
marraskuuta 2008
Obama vaati radiopuheessaan
amerikkalaisia yhteisrintamaan
Euroopan ohjuskilvestä tuli heti
päänsärky tulevalle presidentille
SSS?STT?Reuters?DPA
CHICAGO?Talouspohdintojen
ohella sillanrakennus näyttää
olevan kärkipäässä Yhdysvaltain
seuraavan presidentin Barack
Obaman asialistalla. Vuotanut happo rajattiin
ensin lattialle hiekkaestein ja ke-
rättiin sitten talteen.
Vuoto tapahtui uima-altaan
alapuolella olevissa varastotiloissa, eri osassa kylpylärakennusta
kuin hotelli. Heille pudoteltiin betoninkappaleiden raoista
ravinnoksi vettä ja leipää. Lauantaina
pitämässään radiopuheessa Obama vetosi painokkaasti amerikkalaisiin, jotta pitkän vaalitaistelun
kahtiajakama kansa unohtaisi
riitansa ja yhdistäisi voimansa talousongelmien ratkomiseksi.
Malliesimerkkinä hän käytti
presidentti George W. Laiva oli matkalla Lähi-idästä Aasiaan.
Merirosvous on erittäin yleistä Somalian rannikolla, ja kuluvan vuoden aikana jo useita
kymmeniä laivoja on kaapattu.
Sotilasliitto Nato ja monet
valtiot ovat lähettäneet sotalaivojaan alueelle turvaamaan
meriliikennettä.
SSS?STT?Reuters?DPA
Lehtikuva/AFP Photo/Phil Doyle
Romahtaneen koulurakennuksen pelastustöitä jatkettiin lauantaina, sillä raunioissa arveltiin vielä olevan henkiinjääneitä.
Haitin kouluromahdus tappoi
ainakin 80 ihmistä
Useimmat uhreista koulun oppilaita
SSS?STT?Reuters?AFP
PORT-AU-PRINCE/WASHINGTON?Haitin perjantainen kouluromahdus on osoittautumassa
suurkatastrofiksi. Puolan
mukaan Obama on vakuuttanut
jatkavansa ohjuskilpihanketta,
Obaman lähipiirin mukaan mitään sitoumuksia ei ole annettu.
Yksimielisyys vallitsee siitä,
että Puolan presidentti Lech
Kaczynski ja Obama kävivät
puhelinkeskustelun, mutta tulkinnat eroavat: Kaczynskin mukaan Obama lupasi ohjuspuolustushankkeen jatkuvan, kun taas
Obaman ulkopoliittisen neuvonantajan mukaan ohjuskilpi nousi
kyllä esiin, mutta sitoumustaan
ei tuleva presidentti antanut.
? Obaman kanta on sama kuin
kampanjan aikana. Myös kyselyyn vastanneista republikaaneista lähes puolet
oli samaa mieltä.
Yli kolme neljäsosaa kyselyyn
vastanneista katsoi, että maa kaipaa muutosta, koska se on ajautunut melko vakavasti raiteiltaan.
Yhdysvaltain kaavailemasta
Euroopan ohjuskilvestä on tulossa Barack Obaman ensimmäinen
ulkopoliittinen sekasotku. Vuodon
syyksi paljastui onnettomuus
uimahallin allasveden käsittelyssä.
sa arveltiin olevan yhä lukuisia
henkiinjääneitä. Erityisen tuhoisa oli Sichuania toukokuussa
vavisuttanut järistys, jonka liikkeelle sysäämät maanvyörymät
peittivät alleen myös suuria osia
maakunnan pandakeskuksen
maista.
Tavallisesti pandat elävät vuoristoalueella 2 500?3 200 metrin
korkeudessa, missä niiden pääasiallisena ravinnonlähteenä on
bambu. Talouselämässä varsinkin rahoitusalan toimijat ovat
saaneet mellastaa kuin ketut kanatarhassa.
Seurauksena on nyt koko maailmantaloutta
horjuttava rahoituskriisi.
Bushin kaudella maailman vauraimmasta
SÄHKEET
Merirosvot
kaappasivat
tanskalaislaivan
Somalian vesillä
louskriisistä kärsivän maan taloutta.
? Uusiseelantilaiset ovat äänestäneet turvallisemman, vauraamman ja kunnianhimoisemman
Uuden-Seelannin puolesta, Key
sanoi Aucklandissa pitämässään
voitonpuheessa.
Puolue on saamassa 59 paikkaa
122-paikkaiseen parlamenttiin, ja
se pyrkii muodostamaan hallituksen yhdessä kahden oikeistolaisen
pienpuolueen kanssa.
Key on Uuden-Seelannin kokemattomin pääministeri sataan
vuoteen. Miehet ammuttiin
puolenyön aikaan Nusakambanganin vankilasaarella.
Miehet oli tuomittu viisi vuotta
sitten kuolemaan iskuista, jotka
vuonna 2002 tappoivat 202 ihmistä Balin lomasaarella.
Kiinan pandoja odottaa kova talvi
SSS?STT?Reuters
PEKING?Kiinan pandojen kotiseutuja ovat koetelleet ankarat
maanjäristykset, ja eläinten on
pakko hakea ravintoa aiempaa
alavammilta mailta. Bushia,
joka on lupautunut tekemään
kaikkensa saumattoman vallanvaihdon eteen, vaikka Obama oli
kampanjassaan löylyttänyt tätä
pahanpäiväisesti.
? Tämä kertoo siitä peruspiirteestä, että Amerikassa voidaan
vaaleissa kilpailla ankarasti ja
haastaa toisen osapuolen näkemykset, mutta äänestyksen jälkeen taas liittoutua yhteisten asioiden hyväksi, Obama muotoili.
Tulevan presidentin kanta saa
mittausten perusteella tukea
kentältä. Bush ei ole halunnut
Yhdysvaltain liittyvän Kioton ilmastonsuojelusopimukseen, ei Kansainväliseen rikostuomioistuimeen eikä tarjottuihin kompromisseihin kauppaneuvotteluissa WTO-piirissä.
Bushin kaudella suuria yhteiskunnallisia
ongelmia on jätetty hoitamatta. Työväenpuolueen
äänisaalis oli 34 prosenttia.
Kansallispuolue rummutti vaalikampanjassaan muutoksen
puolesta. Maa on uhannut suunnata
aseitaan ohjuskilpeä vastaan ja sijoittaa vastalauseeksi lyhyen kantaman ohjuksiaan Kaliningradiin.
Voimistuva
hurrikaani
Paloma
moukaroi
Caymansaaria
GEORGETOWN?Karibialla riehuva hurrikaani Paloma
saapui lauantaina Caymansaarille ja vahvistui erittäin vaaralliseksi neljännen luokan hirmumyrskyksi. Niistä pahin
on eriarvoisuuteen perustuva sairaanhoito.
Yhdysvalloissa ei ole vieläkään kaikkia kattavaa sairausvakuutusjärjestelmää, minkä
seurauksena miljoonat amerikkalaiset kuolevat ennenaikaisesti hoitamattomiin tauteihin
ja vammoihin. CEC Future -nimisen aluksen omistaa
tanskalaisyhtiö Clipper Group,
mutta se purjehtii Bahaman
lipun alla. Perhe on myös
päättänyt, että uusi perheenjäsen
saa mielellään olla löytökoira.
? Ja suurin osa löytökoirista on
rakkeja kuten minäkin, hän heitti
viitaten mustaan isäänsä ja valkoiseen äitiinsä.
Lehtikuva/Reuters/Evens St. Uhrien joukossa oli
myös suomalaislapsia. Silminnäkijöiden
mukaan romahdus alkoi rakennuksen ensimmäisestä kerroksesta.
Viranomaiset lupasivat tarkastaa pikaisesti vastaavat
koulutalot rakennusvirheiden
varalta.
Pelastustöitä jatkettiin taukoamatta lauantaina, sillä rauniois-
Rikkihappovuoto
virolaisessa kylpylässä
SSS?STT?BNS
PÄRNU. Kahdeksan vuoden valtakautenaan presidentti
Bush on johtanut suuren maansa suuriin ongelmiin niin kotimaassa kuin sen ulkosuhteissa. Hän on onnistunut tuhoamaan Yhdysvaltain entisen hyvän maineen maailmalla niin,
että hän mennee historian kirjoihin kaikkien
aikojen huonompana presidenttinä maassaan
ja maailmalla.
Mitkä ovat suurimmat ongelmat ja vaikeudet, joihin Bushin hallinto on Yhdysvallat
johtanut. Perjantaina julkaistun
kyselyn mukaan 71 prosenttia
amerikkalaisäänestäjistä toivoo
vaaleissa hävinneen republikaanipuolueen antavan tukensa Obamalle. Maanjäristys tuhosi myös
paljon bambuvesakkoa.
? Tänä vuonna pandat laskeutuivat alas vuoristosta hyvin varhain,
ja me epäilemme että villipandojen
tilanne synkkenee entisestään tänä talvena, sanoi Zhang Guiquan
Wolongin pandojen suojelukeskuksesta.
Eläimiä ajaa alas vuoristosta
nälän lisäksi myös taudit. Hän saa kiittää vaalivoitosta
paljolti edeltäjänsä ylimielistä, eriarvoistavaa
ja surkeisiin seurauksiin johtanutta sisä- ja
ulkopolitiikkaa.
Sen korjaamisessa Obamaan kohdistuvat
odotukset ovat nyt korkealla niin kotimaassa
kuin ulkomailla. Pääministeri Helen Clark tunnusti
lauantaina tappionsa ja ilmoitti
samalla jättävänsä puoluejohtajan tehtävät.
Voiton vaaleissa vei John
Keyn keskustaoikeistolainen
kansallispuolue, joka alustavien
tulosten mukaan sai 45 prosenttia äänistä. Wolongista on jo jouduttu viemään
kymmeniä pandoja saamaan
hoitoa tulehduksiin ja outojen
bakteerien aiheuttamiin tauteihin.
Meksikon
armeija
teki maan
suurimman
asetakavarikon
MEXICO CITY?Meksikon armeija on tehnyt mittavan asetakavarikon, kertoi maan puolustusministeriö perjantaina.
Yhteensä armeija takavarikoi
vaikutusvaltaisen huumekartellin kolmelta jäseneltä 540
asetta, puoli miljoonaa patruunaa ja 164 kranaattia.
Löytö tehtiin maan koillisosassa Tamaulipasin osavaltiossa lähellä Yhdysvaltain rajaa.
Armeijan mukaan takavarikko
on maan historian suurin.
Liittovaltion poliisi pidätti
perjantaina Tamaulipasissa
myös aiemmin sotilaana toimineen Jaime Gonzalez Duranin, kartellille työskennelleen
puolisotilaallisen palkkamurhaajaryhmän perustajajäsen.
Lähes 4 000 ihmisen epäillään
kuolleen Meksikossa tänä vuonna liittyen huumeselkkauksiin
huolimatta liittovaltion mittavista panostuksista huumerikollisuuden kitkemiseksi.
SSS?STT?AFP
Sabotaasi
viivästytti
junaliikennettä
Ranskassa
PARIISI?Ranskan junaliikenne takkusi pahoin lauantaina
ilkivallan takia. Vain rikkailla on siellä varaa
kunnolliseen terveyshuoltoon kalliita yksityisiä vakuutuksia vastaan.
Köyhän ja köyhtyneen kansanosan sosiaaliturvaa ei ole muutenkaan parannettu. Sen 13 hengen miehistö koostuu etupäässä venäläisistä.
Yhtiön mukaan miehistö on
kunnossa ja kaappaajiin pyritään saamaan yhteys pikaisesti. Bushia valtiojohtajana.
Aivan erilaisen miehen valitseminen maailman vallakkaimpaan virkaan kertoo myös
amerikkalaisen yhteiskunnan muuntautumiskyvystä, sen dynaamisuudesta.
Muutoksen tarve siellä on todella suuri, jos ja
kun parempaa Amerikkaa tavoitellaan. Maailmalta
Sunnuntaina 9. Muutostarpeen kuuluttajana
toimi Barack Obama onnistuneessa vaalikampanjassaan. Siksi evakuointeihin
ei ollut tarvetta.
Tallinnalaisessa kylpylässä tapahtui viime kesänä kloorivuoto,
joka aiheutti myrkytysoireita yli
30 ihmiselle. Kukaan
ei kuitenkaan loukkaantunut
eikä ketään tarvinnut evakuoida
vuodon takia, kertoi uutistoimisto
BNS.
Rikkihappoa valui nelisenkymmentä litraa lattialle rikkoutuneesta putkesta vähän puolenyön
jälkeen. Toistaiseksi ei
kuitenkaan tiedetä, keitä vandaalit olivat.
Liikenteen arvioitiin palanneen normaaliksi iltapäivän
aikana.
SSS?STT?DPA. Nyt Bushin hallinto sotii jo velkarahalla sellaisia vihollisia vastaan, joita se ei voi
edes voittaa.
Militarismin ohella Bushin ulkopolitiikalle
on ollut ominaista ylimielisyys muuta maailmaa, jopa läheisiä liittolaisia kohtaan. Keskiluokan ja köyhien elintaso ei ole parantunut
ja elämänlaatu on yleisesti huonontunut tällä
vuosikymmenellä.
Kaikki tämä herätti äänestäjien enemmistön haluamaan muutosta amerikkalaiseen
elämänmenoon. Viranomaisten
mukaan turmassa kuoli ainakin
80 ihmistä ja toistasataa loukkaantui. Hän tukee
ohjuskilpeä, kunhan se on ensin
todistettu toimivaksi, sanoi neuvonantaja Denis McDonough.
Yhdysvaltain aikeena on sijoit-
taa Puolaan kymmenen torjuntaohjusta ja Tshekkiin tutka-asema vuosien 2011?2013 aikana.
Järjestelmällä Yhdysvallat sanoo
suojautuvansa niin sanotuilta
roistovaltioilta.
Venäjä on moittinut suunnitelmaa ja pitää sitä turvallisuusuh-
Obama veikkaa perheen
valitsevan löytökoiran
Yhdysvaltain seuraava presidentti Barack Obama on myöntänyt, että hänellä on hallituksen
muodostamisen lisäksi käsillä
varsin vaikea valinta. Pärnulaisessa kylpylässä tapahtui lauantain vastaisena yönä rikkihappovuoto. Felix
Oikeisto-oppositio
nousee valtaan
Uudessa-Seelannissa
SSS?STT?Reuters?DPA
kana. Puolue on luvannut
elvyttää kansainvälisestä ta-
Obama sanoi Malia-tyttären
kärsivän allergiasta, mikä täytyy
tietysti ottaa huomioon lemmikkiä valittaessa. Mitkä asiat tulevat kärkeen uuden
presidentin työlistalle?
Bushin valtakaudella entisestä tasa-arvon
maasta on tullut selvästi luokkayhteiskunta.
Pieni upporikas yläluokka, johon Bushin suku, perhe ja muu lähipiiri kuuluu, on viettänyt
siellä hulppeata kulutusjuhlaa keskiluokan
ja köyhien kustannuksella. Paloman tuulten
nopeus on jo yli 215 kilometriä
tunnissa.
Britannialle kuuluvilla Caymansaarilla oli varauduttu hurrikaanin saapumiseen. Yhtenä
seurauksena maan vankilat ovat täynnä ja
vankiväen osuus koko väestöstä suurimpia
MAAILMANPOLITIIKAN VIIKKO
Vesa jaakola
Kirjoittaja on lähetystöneuvos.
maailmassa.
Kun sotatalous ja varustelumenot vievät
valtionbudjetista kohtuuttoman suuren osan,
muu julkinen sektori, kuten koululaitos,
hallintopalvelut ja infrastruktuuri, ovat joutuneet kärsimään varojen puutteesta. Kaikki
kaupat, koulut ja virastot olivat
sulkeneet ovensa, ja asukkaita
oli kehotettu linnoittautumaan
koteihinsa tai hakeutumaan
myrskysuojiin.
Säätieteilijät arvioivat, että
saarilla voi sataa jopa 40 senttimetriä vettä.
Yhdysvaltain hurrikaanikeskuksen mukaan Paloman reitti
kulkee Caymansaarilta kohti
Kuubaa.
SSS?STT?Reuters
KÖÖPENHAMINA?Somalialaiset merirosvot kaappasivat
lauantaina tanskalaisen rahtilaivan Adeninlahdella. Pariisin ja
Lillen välisen luotijunaradan
sähkölinjoille oli asetettu metalliputkia, minkä vuoksi junat
eivät voineet käyttää yhteyttä
moniin tunteihin.
Ilkivallan takia yli 40 junayhteyttä Pariisista muihin
suurkaupunkeihin, kuten Lontooseen, Brysseliin ja Kölniin
myöhästyi pahasti.
Rautatieyhtiö SNCF ilmoitti
aikovansa nostaa kanteet ilkivallanteosta. Verohelpotuksia
on annettu ennen muita rikkaille. Hän nousi parlamenttiin vasta kuusi vuotta sitten kerättyään ensin suuromaisuuden
valuuttakaupoilla. Helen Clark tunnusti eilen tappionsa ja ilmoitti samalla
jättävänsä puoluejohtajan tehtävät.
9
valtiosta on tullut suurvelallinen, kun sekä
hallitus että kansalaiset ovat eläneet yli varojensa, kuluttaneet enemmän kuin tienanneet.
Julkisesta taloudesta on tullut paljolti sotatalous, kun sotiminen Afganistanissa ja Irakissa
on maksanut tähtitieteellisiä summia, vuosittain enemmän kuin on Suomen koko valtionbudjetti. Useimmat uhreista olivat koulun oppilaita.
Kolmikerroksinen koulu maan
pääkaupungin Port-au-Princen
Tavoitteena parempi Amerikka
Amerikkalaisten enemmistön haltioituminen Barack Obaman noususta Yhdysvaltain
uudeksi presidentiksi kertoo samalla siitä,
kuinka syvästi siellä on inhottu vallasta pian
väistyvää George W. Uudelle presidentille tulee
myös kongressissa demokraattien vaalivoittoina laaja kansan tuki Yhdysvaltain palauttamiseksi sellaiseksi yhteiskunnaksi, jossa
amerikkalaiset ovat perinteisesti viihtyneet
ja jota me muutkin olemme arvostaneet, jopa
ihailleet.
esikaupunkialueella sortui toistaiseksi tuntemattomasta syystä
perjantaiaamuna kesken koulupäivän.
Rakennuksessa oli onnettomuushetkellä satoja oppilaita
ja opettajia. Yksinapaisella sooloilulla Yhdysvallat on eristänyt
itsensä rakentavasta kansainvälisestä yhteistyöstä useiden globaalien ongelmien käsittelyssä ja ratkomisessa. Raivausta on kuitenkin hidastanut
työvälineiden puute.
Haitilaisten avuksi lähetettiin
etsintä- ja pelastusryhmiä myös
Ranskan Martiniquelta ja Yhdysvalloista.
Balin pommiiskuista
tuomitut
teloitettiin
SSS?STT?Reuters?AFP
BALI?Indonesiassa on teloitettu kolme Balin pommi-iskuista
tuomittua miestä, kertoo paikallinen televisio. Hän on parlamentin rikkain jäsen.
Uuden-Seelannin pääministeri Helen Clark halasi äitiään Margaret Clarkia lauantaina. Tytöille annettu lupaus koiranpennusta on
lunastettava.
Rasittavan vaalikampanjan aikana Barack ja Michelle Obama
lupasivat 7-vuotiaalle Sashalle ja
kymmenvuotiaalle Malialle, että
jos perhe päätyy Valkoiseen taloon, niin sinne muuttaa myös uusi perheenjäsen eli koiranpentu.
? Koirasta on tullut suuri juttu.
Se on herättänyt nettisivuillamme suurempaa mielenkiintoa
kuin mikään muu asia, Obama
kertoi lehdistötilaisuudessaan
perjantaina.
WELLINGTON?Uutta-Seelantia yhdeksän vuotta hallinnut
työväenpuolue on kärsinyt tappion parlamenttivaaleissa
Breikin liikeryhmiä ovat toprock, downrock, powermove ja freeze.
?. Pitkään alalla olleet ja kontaktinsa maankamaraan säilyttäneet taiteilijat tietävät: jos pyytää, voi saada muumilimsan,
sushiannoksen tai banaanin. Me
olemme tiedonhaluisia ja nöyriä,
mutta tanssiessamme me rousta-
TIETONURKKA
BREIKIN LYHYT OPPIMÄÄRÄ
?. klo 19.
TEATTERI
Amerikkalaiskirjailija Tennessee Williams tunnetaan Viettelyksen vaunun ja Lasisen eläintarhan kaltaisista klassisista ja
moneen kertaa filmatisoiduistakin näytelmäteksteistä, mutta
hänen laajaan tuotantoonsa kuuluu myös niukemmin tunnettuja
yksinäytöksisiä draamoja.
Tervehdys Berthalta ei kenties
ole Williams-kaanonin painokkain
teos, mutta siinä ovat kompaktissa muodossa läsnä jotakuinkin
kaikki kaanonin keskeiset palaset:
ihmisten katteettomat illuusiot
murskataan, seksuaalinen rappeutuneisuus kukoistaa ja näkökulma
yksilöön on psykopatologinen.
Tennessee Williams yleisesti ja
Tervehdys Berthalta erityisesti ei
ole helpoin mahdollinen näytelmävalinta harrastelijateatterille.
Salon Näyttämön tulkinta haparoikin alkupuolella, mutta siinä
vaiheessa, kun vuoteesta ylösnoussut Bertha (Tuula Mäkelä)
ottaa näyttämön keskustan haltuunsa, lähtee Simone Niemen
ohjaus lentoon.
Ensimmäistä kohtausta vaivaa
näyttelijöiden epävarmuus vaivoin kätketyn lounaismurteen ja
yleiskielen välillä. Ensi-ilta Salon
näyttämöllä 7.11. Jos on Pekosen
Mäkipurossa jotain tuttua, niin
sama pätee myös tämän kaksikon
työskentelyyn.
Muistojen leikkilaatikon esillepano on salolaisittain perin
tyylikäs ja poikkeuksellisen onnistunut. Suicides voidaan myös tehdä breikin loppuun.Tällöin näyttää siltä, kuin tanssija olisi menettänyt
kontrollinsa ja hän voi pudota selälleen taikka vatsalleen. Tunnelma on erittäin latautunut, ja lieväkin vaappuminen
replikoinnissa näkyy armottomasti, varsinkin kun Williamsin
dialogissa näyttelijän rytmitajulla ja äänenvoimakkuuden säätelyllä on atmosfääriä voimakkaasti
rakenteva rooli. Hän
on valmistunut ammattitanssijaksi Escuela Superior de Musica y Danza de Monterreysta,
Meksikosta kesällä 2007. Breakdance on kovin miehinen laji, siitä ei pääse mihinkään.
Naiset eivät voi tehdä joitain liik-
keitä niin kuin miehet. Freeze - Breikki päättyy yleensä pysähtyneeseen liikkeeseen, freezeen. Torstain ja lauantaina
esitykset alkavat klo 19. Koreografian
lopussa tulee esille myös breikin
battlekulttuuri.
. Tatun tanssiryhmässä tanssii
viisitoista 15?30 -vuotiasta tanssin harrastajaa, ryhmän vetäjänä
toimiva ammattikoreografi Maija
Hoisko kertoo.
Tatun tanssiryhmä esittää ensi
viikon juhlanäytöksissään kulttuuritalo Kivassa Maija Hoiskon
ja Taya Hinkkasen uudet pienoiskoreografiat sekä vuodelta
1991 rekonstruoidun tanssin
Kissat. Mäkipuron roolin näyttelevä Kaleva Pekonen
on mainio. monesti voittoisasti . Tänä syksynä Tatu on
keskittynyt ensimmäistä kertaa
ainoastaan oman tanssiryhmän
toiminnan alulle saattamiseen.
. ja sunnuntaina
16.11. marraskuuta 2008
Mies kuvan vankina
Satu-Maaria Mäkipuro
AIKALISÄ
Kapellimestari
haluaa banaanin
Salon Teatterin Sakari Mäkipuro tarjoaa vankkaa osaamista
SSS?Veli-Matti Henttonen
Muistojen leikkilaatikko.
Maailman ensi-ilta Salon Teatterissa 6.11. Viime vuosina naiset ovat lisääntyvässä
määrin taistelleet itsensä rinkien
herroiksi. Downrock - Kädet ja jalat maassa pidettyinä esitetään nopeita ja monimutkaisia jalkaliikkeitä ja
yhdistelmiä.
?. Muistojen leikkilaatikko on
parituntinen kertomus päähenkilön ohella myös hänen ympärillään vaikuttaneista ihmisistä.
Näppärällä tavalla näytelmässä
myös eletään pienessä ja osin
perin ahdistavassa kaupungissa
nimeltään Salo.
Mitään paljastuksia niin näytelmän henkilöistä kuin kaupungistakaan näytelmästä on turha
lähteä hakemaan. Hinkkanen on ainoa
nainen omassa ryhmässään eikä
pidä sitä mitenkään kummallisena juttuna, hän tuntee olevansa
tavallaan ?yksi jätkistä?.
?. Useat näistä liikkeistä on lainattu voimistelusta.
?. Kun kevyen musiikin artisti vierailee
klassista musiikkia päätyökseen soittavassa orkesterissa, saattaa
nousta pieni kuhmu. Opetustoiminta keskittyy koreografilla lähinnä syksyyn, keväällä on
lähes kuukausittain kutsukilpailuja, joihin hän . Se on sitä niin tekstinsä kuin myös roolisuoritusten
ja esillepanon kautta.
Näytelmän käsikirjoittanut ja
ohjannut Tarja Saikkonen on
tehnyt ensin melkoisen urakan
itsensä ja Mäkipuron aikanaan
tunteneiden kanssa kootessaan
tekstin. Käytännöt, joihin on totuttu, poikkeavat toisistaan. Iltakonserteissa miesmuusikoilla on yhä frakki. Valosuunnittelu: Timo A. Ehkä kaikkein klassisin liike on
Indian step.
?. Uusintoina pyörineen sarjan seitsemännen tuotantokauden jaksot saapuvat tv-ruutuihin Yhdysvalloissa tammikuussa. Haluan näyttää mitä se on
ja jätän pyllynpyörittämiset ja
sheikkaamiset vähemmälle, kertoo Hinkkanen innostuneesti.
Hinkkanen on opetellut parikymmentä vuotta katutanssien
tekniikkaa, joka on kaiken osaamisen peruskivi. Banaani on suosituin. Salon Teatterin vaikea
tila on saatu pienillä ja tyylikkäillä elementeillä vallan toiseksi, mihin teatterissa on totuttu.
Janne Kuusisen musiikki osuu
kerta toisensa perään maaliinsa.
10
Isä ja tyttäret hauskanpidossa; Kaleva Pekonen, Sanni Suvila (vas.) ja
Johanna Parkkinen eli Sakari, Satu ja Sunna Mäkipuro Salossa joskus
1960-luvun puolivälin tietämissä.
Saman tekee myös Timo A. osallistuu.
Hiphop
vahvistaa
Helsingissä asuva 29 -vuotias
tanssija istuu miehiseen hiphopkulttuuriin hyvin. Rankka
laji vaatii voimaa ja kestävyyttä.
Itse kuntoilen ja haen lisävoimaa
salilta. Iisan roolissa vuorottelee
Aliisa Tamminen.
Paikallista, jos kohta osin myös
muualta saapunutta, taiteilijapariskuntaa eli Erkka ja Tuula
Auermaata näyttelee esitykseen
sopien tyylillä Keijo Tikkanen ja
Merja Koivaara. Ja kun hellytään, orkesterin toimistolla
juodaan konsertin jälkeen lasilliset samppanjaa.
Kirjoittaja työskentelee tuottajana
Tapiola Sinfoniettassa, ja on
vapaa toimittaja/kriitikko.
HEIDI
KVIST
SÄHKEET
Tv-sarja 24
saa uutta jatkoa
Suosittu tv:n jännityssarja 24 saa
uutta jatkoa liki kahden vuoden
tauon jälkeen. Huonoa vaikutelmaa emme halua antaa,
joten opettelemme: banaanin lisäksi pitää olla
kaikkea muuta.
Kapellimestarien ja solistien toiveissa on yksi
asia: hiljainen hotellihuone. Kuulijan pitäisi tuntea konserttitilanteen yksityiskohdat: oikeassa paikassa taputtaminen,
yskimisen välttäminen, orkesterin työn kunnioittaminen. Koreografia:
Maija Hoisko. Rooleissa: Tuula
Mäkelä, Ilse Lopemaa ja Liisi
Laukkarinen. Vähintään koppa kaljaa. 1992) kertova Muistojen leikkilaatikko on
täysosuma. Sen esittää Tanssin
Tuki ry:n eli Tatun nuorten aktiiviharrastajien tanssiryhmä.
Nuoria opettaa Suomen ainoa
break- ja sreetdancen naisammattilainen Taija ?Taya. Kilpailut kuuluvat vahvasti
breakdanceen. klo 16.
Sami Kilpiö
Suomalaisessa klassisen musiikin orkesteriarjessa ei liioitella.
Kun vieraileva kapellimestari ja solisti tulevat aloittamaan työviikkoa, he saavat ystävällisiä kädenpuristuksia, taksikyytiä ja
pukuhuoneen tyhjyyttä kumisevan kaiun. Tämä kuulostaa kliseeltä,
mutta sanon kuitenkin: Break on
minulle elämäntapa.
?. Tilanne muuttuu yllättäen,
kun kuolleeksi oletettu entinen
kollega Tony Almeida (Carlos
Bernard) palaa kuvioihin.
SSS?STT?Reuters
Kiila-palkinto
Katariina
Lillqvistille
Tämän vuoden Kiila-palkinto on
myönnetty Katariina Lillqvistille hänen työstään elokuvan ja
radioteosten parissa.
? Lillqvistin keskittyminen nukkeanimaatioon on ollut rohkeata,
ja hänen työnsä ovat Suomessa
nostaneet alan arvostusta. Tytärkaksikko onkin useaan otteeseen ns. Salossa
oppia ovat saaneet Tatun ryhmän
lisäksi kansalaisopistossa tanssin
perusopetuksen eri ryhmät. Tekniikan hallitsemista hän painottaa myös
opetuksessaan. Sunnuntain esitys alkaa klo 15.
Tervehdys Berthalta sijoittuu St Lousin punaisten lyhtyjen alueelle, hikiseen bordelliin, jossa kaksi parhaat päivänsä nähnyttä ilotyttöä, Bertha
(Tuula Mäkelä, makuulla) ja Goldie (Ilse Lopemaa), pohtivat tulevaisuuttaan.. Laajempikin yleisö on alkanut ymmärtää, ettei nukkeanimaatio
ole vain lasten elokuvien ilmaisukeino, vaan sen avulla voidaan
käsitellä mitä tahansa, sanotaan
palkintoperusteluissa.
SSS?STT
Ilottomien ilolintujen
murskatut toiveet
Tommi Aitio
Breikin rytmi suonissaan ovat Aleksi Kivioja (vas.), Aki Palenius, Laura Heiskala, Leija Santala, Annina Kilkki ja Julia Hollén opettelemassa Hiphop-kulttuuriin kuuluvan tanssin tyyliä ja tekniikkaa tanssija, koreografi Taya Hinkkasen johdolla.
Pelkillä tempuilla ei pärjää, pitää olla tyyliä!
Suomen ainoa breakdancen
naisammattilainen opettaa Salossa
Mona Aaltonen
Kulttuuritalo Kivassa saa pian
ensi-iltansa pienoiskoreografia
Battle Time. Teksti sijoittuu
St. Toprock - Aloitusliikkeet ovat pystyssä tapahtuvia askelsarjoja. MTV on ostanut seitsemännen
tuotantokauden esitysoikeudet.
Sarja jatkuu asetelmasta, jossa
agentti Jack Bauer (Kiefer Sutherland) joutuu oikeudenkäyntiin. Hinkkanen, joka on huolehtinut myös
koreografiasta.
Kyseessä on noin kymmenen
minuutin hiphop-show. Hän saa esittää lasta, jota
ei vielä näytelmän tarjoamaan
aikaan ollut olemassa, mutta jolla on oma tärkeä roolinsa osana
tarinaa. Lavastus: Satu-Maaria Mäkipuro
ja Aki Palenius. Vierailijoina nähdään ammattitanssijat Sirje Laukkanen
Garza ja Kalle Suominen.
Vierailijoista Sirje Laukkanen
Garza on ottanut ensimmäiset
tanssiaskeleensa Tatulla. Mitä kivuliaammalta suicide näyttää sen
vaikuttavampi se on.
?. Laulajat ottavat
mieluummin teetä ja puristavat sitruunaa joukkoon.
Työskentelen alalla, joka kärsii elitistisestä leimasta. Mielestäni hiphop-kulttuuri
on vahvistanut minua ihmisenä.
Break on ollut yksitoista vuotta päälajini, tosin streetdance
on myös lähellä sydäntä. Suomessa break on tyylikästä ja puhdastekniikkaista. Kukapa olisi
uskonut salolaisista!
Muistojen leikkilaatikon seuraava näytös on tänään sunnuntaina
9.11. Vaikeimmissa liikkeissä
kohottaudutaan lattiasta ylävartalon voimaa käyttäen kuten esimerkiksi käsiseisonnassa.
?. Se alkaakin Sadun, jota
näyttelee mainiosti Sanni Suvila, pitkällä monologilla, jolla pohjustetaan myöhemmin katsojien
eteen tuotavaa tarinaa Somerolta
Saloon muuttavasta Mäkipuron
perheestä.
Perhe elää taiteesta, vaikka taide ei kunnolla elätäkään perhettä.
Salossa varsinkin perheen pää,
ammattitaiteilija, on melkoinen
kummajainen. Toinen onnistunut urakka on tehty tekstin siirtämisessä
näyttämölle.
Tämä kaikki on kannattanut.
Salon Teatterin ei näköispatsas
Sakari Mäkipurosta tarjoaa monelta kantilta toimivan näytelmän. Ujosta poikatytöstä on vuosien mittaan kehittynyt vahva nainen.
. Idolini
ovat New Yorkin Bronxissa, myös
Saksassa ja Italiassa on loistavia
breikkareita.
Hinkkanen on kilpaillut menestyksekkäästi eri puolilla maailmaa soolotanssijana sekä FlowMo Crew:nsa kanssa. Seuraava esitys
sunnuntaina 16.11. Laukkanen Gar-
za haluaa oman työnsä kautta
tarjota paitsi yleisölle, niin myös
itselleen uusia, tanssin kannalta
haastavia asioita.
*
Tatu 20 vuotta kulttuuritalo
Kivassa torstaina 13.11., lauantaina 15.11. Aalto, Puvustus:
Sunna Pekkanen. Muutama väärin
rytmitetty lause tai kokonaisuudesta törröttävä murreilmaus
pystyvät tehokkaasti rikkomaan
intensiteetin.
Avauksen pelastaa ensimmäisten minuuttien äärimmäisen
raukea, viipyilevä tunnelma. Ohjaus: Simone Niemi. taidemaalari ja kullankaivaja Sakari
Mäkipurosta (1930. Partituurin lukemiseen ja nokkaunten ottamiseen se riittää mainiosti. Ryhmä
on Suomen ainoa breakdancen
ammattilaisryhmä.
. Pohjana
tässä produktiossa on hauskanpito, ei liika teknisyys. Pekosen taiteilija elää normaalia taiteilijan,
ja perheestään omalla tavallaan
huolehtivan isän/aviomiehen, elämää. Niissä takahuoneisiin
roudataan jaloviinaa, itämaista kasvisruokaa ja lämmitetty pyyhe. Onhan breikki aika riskialtista. Musiikki: Janne Kuusinen. On väsyttävää, vaikkakin välttämätöntä puhua siitä, että suurimpien säveltäjien kohdalla puhutaan ihmisten asioista ja elämän suurimmista
teemoista. Yhteistyö Bomfunk MC`s ?yhtyeen kanssa
antoi potkua omille opetustunneille.
Pääkaupunkiseudulla Hinkkanen on opettanut katutanssia
(street- ja breakdance) vuodesta
2000 sekä pitänyt lukuisia workshoppeja maassamme. Kilpailut ja matkustelu antavat minulle inspiraatioita tanssiin ja kisoihin, vaikka
mielestäni aidoimmillaan breakdance on pienissä klubeissa pienillä lavoilla ja hämärässä.
Break- ja streetdance ovat hyvin miehisiä tansseja. Niin sanotuissa battleissa voidaan muodostaa rinki, jonka sisällä tanssitaan vuorotellen ja kilpaillaan siitä, kuka tekee persoonallisemmat, monimutkaisemmat ja vaikeammat liikkeet.
taan jengit, kehaisee Hinkkanen
hymyillen.
. Sama pätee perheen toista
tytärtä näyttelevään Johanna
Parkkiseen. Aallon valot ja Maija Hoiskon koreografiat.
Parhaimmillaan Muistojen leikkilaatikko yltää liki fellinimäi-
seen loistokkuuteen. Sämpylä- ja lounaspiikki kulttuurikeskuksen kahviossa saattavat olla auki, jos välit ovat erityisen
lämpimät. Tästä näytelmässä
on useita hauskoja esimerkkejä.
Näytelmä pohtii oikeutetusti
myös taiteen perimmäisiä kysymyksiä.
Sakari ?Sakke. Illallista saa muutaman
päivän päästä konsertin jälkeen. Kulttuuri
Veli-Matti Henttonen 7702 329, sss.kulttuuri@sss.fi
Sunnuntaina 9. Muutamia pieniä murtumia
minulle on tullut, alaselkä on
kaikilla breikkaajilla joskus kipeänä, mutta kukaan ei ole kuollut
breikkiin!
Tanssin juhla kolmasti Kivassa
Veli-Matti Henttonen
SSS?Veli-Matti Henttonen
Tanssin Tuki ry eli Tatu juhlii tänä vuonna 20 vuotista taivaltaan
taidetanssinorganisoijana Salon
seudulla. Powermove - Liikkeet vaativat fyysistä voimaa onnistuakseen ja niitä tehdään enemmän ylävartalolla (tuulimyllyt). Konserttiin ei välttämättä tulla keventämään mieltä,
vaan syventämään asioiden laitaa.
Kuuntelemme korvat luimussa tarinoita. Rooleissa:
Kaleva Pekonen, Elina Koskinen, Sanni Suvila, Johanna
Parkkinen, Merja Koivaara,
Keijo Tikkanen, Mikko Polojärvi, Iisa Leino/Aliisa Tamminen, Teija Lampela, Sonja
Leino, Pentti Kääriäinen.
TEATTERI
Salon Teatterin syksyn toinen
ensi-ilta tarjoaa yllätyksen. Louisin punaisten lyhtyjen
alueelle, hikiseen bordelliin, jossa
kaksi parhaat päivänsä ajat sitten nähnyttä ilolintua neuvottelee
ahtaista tulevaisuudennäkymistään. Käsikirjoitus ja
ohjaus: Tarja Saikkonen. Juttu on niin, että mitä
äijemmin tanssit, sen enemmän
saat kunnioitusta naisena.
?. Hän on
työskennellyt modernin tanssin,
Tennessee Williams: Tervehdys Berthalta. Muistojen leikkilaatikko on lopultakin perin onnellinen tarina.
Näytelmä on tavallaan kuin
satu. varastaa
koko shown, sillä heidän varaansa
on tehty useat näytelmän hauskat jaksot. The
Thrill Is Gone soi uneliaana taustamusiikkina Berthan maatessa
vuoteellaan ja Goldien (Ilse Lopemaa) vaeltaessa tämän pienessä huoneessa kuin aave.
Näissä hetkissä Simone Niemen ohjaus tavoittaa verrattain
hyvin Tennessee Williamsin ominaislaadun, joka ei esitä ihmisyyttä turhan ylevässä valossa.
Traagisin näytelmän hahmoista on Berthan ja Goldien taistelun
mykkä todistaja Lena (Liisa Lukkarinen), nuori prostituoitu, joka
jauhaa väsyneenä purukumia ja
saattaa nähdä Berthassa oman
20 vuoden päässä odottavan lohduttoman kohtalonsa.
Krista Alestalo
Ammattitanssija Sirje Laukkanen Garzan juuret ovat Salossa ja Tatun aikanaan hänelle tarjoamissa opeissa.
baletin ja showjazzin opettajana
Ballet del Nuevo Siglossa, sekä
toiminut tanssijana Mundo Fantastico teatterissa Monterreyssä.
Tätä nykyä Laukkanen Garza
asuu Turussa ja opettaa Tatussa.
Tatun tilaisuuksissa Laukkanen Garza esittää soolona oman
koreografiansa, jonka taustalla
soi musiikki elokuvasta Unelma
sielunmessusta. Tätä samaa vakuuttavat myös Mäkipuron aikanaan
tunteneet aikalaiset. Välillä hän taistelee unenomaisissa jaksoissa omia demonejaan vastaan.
Elina Koskisen Piivi eli Varpu
Mäkipuro on niin ikään onnistunut. Yksi hauskimmista ja
toimivimmista osuuksista osuu
kohdalle, kun pyhäkoulun opettaja (useita näppäriä pikkurooleja
näyttelevä Teija Lampela) eksyy
liian lähelle Sakari Mäkipuron
ateljeeta.
Näppärä oivallus tuoda nykyaika näytelmään on nykyajassa
oikeasti elävän Iisan (Iisa Leino,
Sakari Mäkipuron tyttären SatuMaarian tytär) tuominen näyttämölle
Nainen on voinut päättää,
ettei tosissaan etsi puolisoa, vaan lähtee
joksikin aikaa ulkomaille töihin tai lukee pitkät opinnot loppuun. He ajattelevat, ettei kukaan huoli heitä, eivätkä siksi etsikään
kumppania.
35-vuotiaana sinkku,
aina sinkku?
Jos 35-vuotias nainen on sinkkuna vuoden tai pari, hän on todennäköisesti sinkku pidempäänkin.
? Yksineläjänaisille on tyypillistä, että
heillä on ollut yksi avo- tai avioliitto, ja
sen jälkeen he eivät solmi uutta puolisosuhdetta. Juuri tästä tulee Mäkisen väitöskirjan nimi: Oikeesti aikuiset.
? Jos on pakko selvitä kaikesta elämänhallinnastaan yksin, on pakko olla
aikuinen, Mäkinen kiteyttää haastattelemiensa yksineläjien sanoman.. Enemmän sinkku mieltyy nuoreksi ihmiseksi, Mäkinen huomauttaa.
Vanhanpiian ja vanhanpojan lisäksi yksineläjistä on kolme muuta stereotypiaa.
Yksi niistä on citysinkku, joka on tuttu
esimerkiksi Sinkkuelämää-tv-sarjasta.
Citysinkku on urakeskeinen ikibilettäjä, jolla on väljästi rahaa ja joka käyttää melkein kaiken aikansa puolison
etsimiseen. Tutkimuksessa
todetaan, etteivät stereotypiat kerro
totuutta.
? Sinkkuudelle ei ole yhtä syytä.
Useimpien ihmisten kohdalla paras selitys on sattumien summa, Mäkinen kiteyttää.
Suurimmalle osalle yksineläjistä sinkkuus vaikuttaa olevan osittain omien valintojen ja osittain ajautumisen tulos. On miehiä, jotka havahtuvat
nelissäkymmenissä perheen perustamiseen, ja silloin he eivät katso ikäistään
naista, vaan nuorempaa, joka voisi vielä
hankkia lapsia.
Kysyntä ja tarjonta eivät
kohtaa sinkkumarkkinoilla
Tilastojen valossa näyttää, ettei sinkkujen suuri määrä ole nyky-Suomessa
mikään ihme. Joissakin tutkimuksissa
kerrotaan, että sinkkumiesten mielestä
ihannevaimo on perinteinen naisellinen
perhekeskeinen nainen, jonka rinnalla
ei tarvitse kokea, että tämä pitää itseään
miestä parempana. Sillä on positiivisempi kaiku kuin
vanhallapiialla, mutta sitä ei kuitenkaan
käytetä kaikista yksineläjistä, ja osa ihmisistä pitää sitäkin kielteisesti leimaavana sananvalintana.
? Harvemmin puhutaan 60-vuotiaista
sinkuista. Tämän jälkeen ei olekaan enää valittavissa kovin
monta saman ikäluokan miestä, kun he
ovat jo puolison löytäneet, Mäkinen havainnollistaa.
? Tarinoita on monia. Näiden ominaisuuksien ansiosta
hän pystyy voimaan elämäntilanteessaan
hyvin ja nauttimaan yksineläjyyden hyvistä puolista.
? Jotkut haastateltavani sanoivat, että
vaimona voi pärjätä epäitsenäisempikin
ihminen, koska vierellä on kumppani,
jonka kanssa jakaa sekä taloudellinen
vastuu että päätöksentekovastuu. Nyt ikä on noussut, koska
avioituminen ja ensisynnytyskin tapahtuvat myöhemmin kuin ennen. Jos ero on
näin suuri, ei ole enää riittävästi yhteistä. Eivät toisaalta kyseiset miehetkään
halua tohtorivaimoa; se ei vastaa heidän
toivettaan hyvästä vaimosta, Mäkinen
muistuttaa.
Sinkkujen markkinoilla kysyntä ja
tarjonta eivät kohtaa, sillä miesten ja
naisten odotukset saattavat mennä pahastikin ristiin. Sen jälkeen
alkaa jo herätä kysymyksiä, että miksiköhän se ei ole löytänyt ketään. marraskuuta 2008
Viikonvaihde
Uuden Salon
päättäjät esittäytyvät
Missä päin kaupunkia
valtuutetut asuvat?
Sivut 12?13
Sivu 14
Talvikki Salin
7702 321, sss.viikonvaihde@sss.fi
Halikko
11
Yli 30-vuotias yksineläjä on yhä kummajainen
lapseton sinkku. Suurin osa sinkuista nimittäin asuu kaupungeissa. Tällaisia miehiä ei niinkään
ole; jos mies solmii yhden liiton, hän solmii suurella todennäköisyydellä myös toisen. Ympäristö voi
siis ihmetellä, onko sinkku aikuinen ollenkaan. Sunnuntaina 9. Ainoastaan yli 40-vuotiaista
miessinkuista suurin osa asuu maalla.
SSS?Talvikki Salin
S
uomalaisista kodeista jo 39 prosentissa asustaa vain yksi ihminen. Toisaalta on myös
sinkkuja, joiden tärkein tavoite on saada
ydinperhe, mutta kumppania ei vain löydy. Vanhaapiikaa voidaan
myös arvella miesten vihaajaksi tai telaketjufeministiksi. Sen aikana hänestä tulee itsenäinen, henkisesti
vahva, omiin voimavaroihinsa luottava ja
suhteellisen riippumaton muiden mielipiteistä. Nykyään vanhapoika voi olla vähän nörtti.
Vanhapoika voi jopa pelätä naisia, kun
taas vanhanpiian ei yleensä ajatella pelkäävän miehiä. Sinkkunaisen taas on pystyttävä seisomaan
omilla jaloillaan. Hänellä voidaan arvailla olevan esimerkiksi insestikokemuksia, jokin
tarttuva tauti tai muu synkkä salaisuus.
Kolmas stereotypia on, että yksineläjä
on homo tai lesbo, mutta hän ei vain halua sitä tunnustaa.
Yksineläjäkin
voi olla onnellinen
Hanna Laurikko
Sinkkuus on usein
sattumien summa
Minkä takia ihmiset sitten ovat sinkkuja. Ympäristö ajattelee, että henkilölle on täytynyt sattua
jotakin kamalaa, koska hänellä ei ole
perhettä. Alle kolmekymppisen
sinkun ajatellaan vielä viettävän hauskaa
nuoruuttaan, mutta vanhempien sinkkujen ajatellaan usein olevan onnettomia.
Mäkisen väitöstutkimuksen mukaan näin
ei kuitenkaan ole.
? Eivät sinkut välttämättä koe elämäänsä ollenkaan onnettomaksi. Pikemminkin vanhapiika
on riivinrauta, Mäkinen kuvailee.
Entisaikaan vanhanpiian leiman sai jo
25-vuotiaana. Hankaluutena on, että ympäristö melkein velvoittaa
perheetöntä naista olemaan onneton tai
muuten häntä katsotaan vähän kieroon,
tutkija huomauttaa.
Tutkimus kertoo, että yksineläjänainen
saavuttaa hyvinvointinsa usein vaativan
henkisen kasvuprosessin kautta. Kun naisten koulutustaso on kuitenkin Suomessa korkeampi kuin miesten,
kaikille vähän koulutetuille miehille ei
löydy toiveiden mukaisia yhtä vähän
koulutettuja naisia. Naispuolinen citysinkku on
eräänlainen miehenmetsästäjä, ja miespuolinen citysinkku on iskijätyyppi, joka
etsii ravintolasta uuden naisen toisensa
perään.
Toinen stereotypia on kovia kokenut
reppana, joka ei kokemustensa vuoksi
kykene parisuhteeseen. Joillakin on takanaan pitkä seurustelusuhde, mutta
se on jostain syystä katkennut, eikä liittoa ole koskaan tullutkaan, eikä uutta
kumppania löytynyt, hän jatkaa.
Osa sinkuista on tehnyt tietoisen valinnan, ettei halua ikinä puolisoa ja lapsia.
He saattavat kyllä haluta seurustelusuhteen, mutta eivät tahdo muuttaa
saman katon alle. Mäkinen
arvioi, että nykyään vanhaksipiiaksi lokeroidaan kolmikymppiset ja sitä vanhemmat perheettömät naiset.
? Kolmeenkymppiin asti ajatellaan, että
se ei ole vielä löytänyt ketään, mutta kyllä
se siitä kohta perheellistyy. Lisäksi on sinkkuja, jotka haluavat
perheen, mutta eivät esimerkiksi pysty
saamaan lapsia. Yleensä enemmistö pitää itseään normaalina ja muita poikkeavina.
Niinpä perheelliset näkevät yksineläjät
jotenkin erilaisina ja pyrkivät voimakkaasti määrittelemään heitä.
? Suhtautuminen omanikäisiin yksineläjiin on muuttunut hyväksyvämmäksi
erityisesti alle kolmikymppisten keskuudessa, mutta sitä vanhemmat ajattelevat
jo huomattavasti vahvemmin, että mikähän yksineläjässä mahtaa olla vikana.
Seurustelu?avioliitto?lapset on edelleen
normaalin elämän malli, Mäkinen sanoo.
Sinkku-sana otettiin käyttöön 1980-luvulla. Vallitsevia ajattelumalleja ovat, että parisuhde hioo ihmisen aikuiseksi ja lapsi
tekee naisesta aikuisen. Se tarkoittaa suurta määrää
yksinään asuvia miehiä ja naisia,
joista osa on niin sanottuja vanhojapiikoja
ja vanhojapoikia eli nykykielellä sanottuna sinkkuja. Mitä koulutetumpi nainen on, sitä todennäköisemmin hän on
Yksineläjien asemaa hankaloittaa vallitseva käsitys, että perheellisyys on onnellisuuden lähtökohta. Miesten kohdalla tilanne on päinvastainen: miten vähemmän
miehellä on koulutusta, sitä todennäköisemmin hän on yksineläjä.
? Tämä johtuu kulttuurisesta ihanteestamme, jonka mukaan ihannepuoliso naiselle olisi mies, jolla on yhtä paljon
tai enemmän koulutusta kuin naisella.
Miehelle taas ihannevaimo olisi nainen,
jolla olisi yhtä paljon tai vähemmän koulutusta kuin miehellä.
. Haastatellut totesivat, että hyvin itsenäistä ja muiden
mielipiteistä riippumatonta naista ei
pidetä ihanteellisena vaimo- ja äitiehdokkaana.
Yksineläjä joutuu nielemään myös
aikuisuutensa kyseenalaistamisen. Eikö sille
kukaan kelpaa, onko se luonteeltaan niin
kamala vai onko se peräti miesvihaaja?
30 vuoden ikä on rajapyykki myös miehille, mutta ei aivan yhtä armoton.
? Miehille ei hoeta, että biologinen kello
tikittää, nyt on kiire, Mäkinen toteaa.
Vanhapiika, citysinkku,
reppana tai lesbo
Arja Mäkinen väitteli lokakuussa yhteiskuntatieteiden tohtoriksi aiheenaan
?Oikeesti aikuiset. Yksineläjät ovat saaneet menevämmän nimityksen, mutta perheettömyystutkija Arja Mäkisen mukaan
vanhat mielikuvat istuvat lujassa.
? Kyllä vanhanpiian stereotypia elää.
Puolisottomat, lapsettomat ihmiset voivat
edelleen kuulla sellaisia huomautuksia,
että olet tuollainen kärttyisä vanhapiika.
Perinteisen stereotypian mukaan vanhapiika on yksineläjänainen, jolla on sellaisia ominaisuuksia, ettei kukaan mies
ole häntä huolinut. Muuten hän ei pysty säilyttämään elämänhallintaansa sinkkuna.
Joidenkin haastateltujen mukaan epäitsenäiset naiset syöksyvät yksin elämisen
vaativuuden vuoksi huonoonkin parisuhteeseen, jos eivät hyvää löydä.
Toisaalta yksineläjänaisen vahvuudella on varjopuolensa. Miehet jakaantuvat naisia selkeämmin kahteen ryhmään. Sinkkunaiset taas
pitävät ihannepuolisona miestä, joka on
monipuolisesti kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista, hyvä keskustelemaan
ja kykenee tasaveroiseen suhteeseen.
Asuinpaikkansa perusteella sinkkujen
pitäisi kuitenkin törmätä toisiinsa. Mäkinen haastatteli väitöstutkimustaan varten 30?47-vuotiaita suomalaisia yksineläjänaisia. Koulutetuille naisille ei taas riitä yhtä paljon koulutettuja
miehiä, Mäkinen selittää.
Korkeasti koulutetut naiset ja vähän
koulutetut miehet jäävät siis helposti
yksin, mutta he eivät taas ole kiinnostuneita toisistaan. Puheenvuoroja yksineläjänaisen normaaliudesta, hyväksyttävyydestä ja aikuisuudesta?. He
näkevät yksinasumisessaan sekä hyviä
että huonoja puolia.
? Moni on tehnyt pieniä valintoja, jotka ovat lisänneet yksinjäämisen todennäköisyyttä. On miehiä, joilla
ei ole ollut yhtään seurustelusuhdetta ja
miehiä, joilla on heti uusi, jos entinen loppuu, Mäkinen kertoo.
Syitä, miksi nainen ei solmi uutta liittoa, ovat esimerkiksi yksinhuoltajuus
sekä miesten taipumus etsiä itseään nuorempia naisia.
? Nelikymppinen yksinhuoltajaäiti kilpailee samoista miehistä kuin 28-vuotias sinkkunainen, ja kyllä jälkimmäisen
mahdollisuudet löytää kumppani ovat
paremmat. Vanhastapojasta ajatellaan eri tavalla.
? Vanhanpojan ajatellaan olevan vähän
nahjus, joka ei saa mitään aikaiseksi. Esimerkiksi tohtorikoulutettu nainen ei todennäköisesti halua
peruskoulun kesken jättänyttä poikaystävää, vaikka niitä olisikin tarjolla.
? Tähän voi perustua myös se, että
sinkkunaiset ovat kranttuja. Samaan aikaan häneltä ilmestyi myös väitöskirjan
pohjalta tehty tietokirja Vanhojapiikoja
ja vapaita naisia.
Mäkinen toteaa, että vaikka yksineläjiä on nykyään paljon, he ovat kuitenkin
vähemmistö
Sosiaalinen asioihin
tarttuja, joka jännittää esiintymistä.
Palveluesimies lihatiskin takaa nauttii
työstään asiakaspalvelussa. Nyky-Muurlan
valtuuston puheenjohtaja. valtuustossa,
hallituksessa ja perusturvalautakunnassa. Iloinen ja ulospäin suuntautunut yhteistyöihminen. Sellaiseksi laskee
myös poikansa tilalla auttamisen.
Perheessä avopuoliso, kolme poikaa ja
neljä lastenlasta. Perheessä vaimo ja kaksi lasta.
Pitää hyvänä puolenaan neuvottelukykyä.
Nykyään vahinkosaneeraaja, joka on
tullut tutuksi ennen kaikkea postiauton
kuljettajana. Viikonvaihde
SDP 23
Jukka Alestalo, 56, Pertteli
Antti Allén, 60, Särkisalo
Pekka Gustafsson, 67, Perniö
Hannu Eeva, 55, Halikko
Jorma Elovaara, 61, Salo
Maarit Haapanen, 59, Salo
Irma Iho, 55, Salo
Lihanleikkaaja-yrittäjä Salon Galtmanilla. Perheessä
puolison lisäksi kaksi aikuista poikaa ja
miniät. Yli 20 vuotta Perniön valtuustossa
ja hallituksessa, jossa myös puheenjohtajana. Heikkoudekseen
tunnustaa esiintymistaidon. valtuutettuna ja kunnanhallituksen puheenjohtajana, Rouskiksen
hallituksesta, järjestelytoimikunnasta ja
kehittämiskeskuksen hallituksesta.
Sienestää ja liikkuu, hoitaa puutarhaa ja
harrastaa politiikkaa. Perheessä
vaimo, kaksi aikuista lasta ja
pikkuinen lapsenlapsi. Syntyperniöläinen käy
osa-aikatöissä Salossa ja haluaa
varmistaa elämisen mahdollisuudet
uuden Salon reuna-alueilla. Musiikkimies,
joka pelaa myös salibandya ja
jalkapalloa ja on mukana monessa
vapaaehtoistoiminnassa. Tunnetaan ainakin
Vrock-tapahtumasta. Perusturvalautakunnan jäsen, kirkkovaltuutettu ja
kirkkoneuvostossa. Marimekkofani, joka tahtoisi
kotipalvelun
aidosti saavuttavan
myös lapsiperheet.
Nykyisen ja uuden Salon tarkastusinsinööri. Omat kolme tytärtä jo
maailmalla. Sanoo
olevansa yhteistyökykyinen, mutta
tarvittaessa
jämäkkä.
Työvoimaohjaaja, nyky-Salon valtuuston
ja hallituksen jäsen, useissa työryhmissä
ja jaostoissa, koulutuskuntayhtymän
hallituksessa ja aluepelastuslautakunnassa. Kuntaliitos on
teettänyt töitä niin, että luottamustehtävät ovat kasvaneet myös
harrastuksiksi. Innokas kuntourheilun
harrastaja on syntynyt Perttelissä, tekee
töitä mielisairaanhoitajana Halikossa,
asuu Salossa ja mökkeilee
Särkisalossa.
Vahvuuksia kokemus
ja valmiit verkostot.
Kiikalassa syntynyt
työskentelevä johd
järjestelytoimikunn
nyky-Kuusjoen kun
puheenjohtaja. Salolainen demarivaikuttaja valtuustoa, hallitusta,
järjestelytoimikuntaa ym. Työtä pelkäämätön
päättäjä pelkää joskus olevansa liian
kiltti.
Eläkkeellä oleva historian ja yhteiskuntaopin lehtori viimeistelee unelmiensa
kotia meren rantaan Särkisalossa.
Tykkää retkeilystä ja kalastuksesta.
Kaksi aikuista tytärtä, vaimo, kissa ja
koira. Tahtoo vahtia, että uuden
Salon talous pysyy kunnossa. Syntynyt Halikossa,
asunut Muurlassa, Perttelissä ja Salossa.
Eronnut, yksi lapsi ja yksi lapsenlapsi.
Huumorintajuinen, omasta mielestään
joskus liiankin suorasanainen. Pitää
vahvuuksinaan vastuunkantokykyä ja
sosiaalisuuttaan, mutta
sanoo ettei aina osaa
rajata kiinnostuksensa kohteita.
VIH 4
Ismo Saari, 61, Muurla
Kenttäedustaja LSO:ssa. Pitää itseään
rauhallisena ja
peräänantamattomana. Perheessä vaimo ja aikuinen tytär.
Nyky-Perttelin valtuustossa, hallituksessa ja sosiaalilautakunnassa.
Mukana paikallisessa yrittäjäyhdistyksen hallituksessa ja Perttelin Pyrinnön
puheenjohtaja. myöten.
Julkisten ja hyvinvointialojen liiton
edustajiston varapuheenjohtaja ja
hallituksen jäsen. Perheessä pu
tytärtä. Nautatiloja
kierrellessä kilometrejä kertyy
vuosittain 50 000. Harrastaa
lentopalloa, hiihtämistä ja pyöräilyä.
Syntyperäinen halikkolainen, joka ehti
muutaman lapsuusvuoden asua
Kuusjoella. Perheeseen kuuluvat vaimo
ja 14-vuotias tytär. Harrastaa moottoripyöräilyä
henkeen ja vereen. Lupaa
harjoitella kiitoksen
antamista muille.
Kaupan kassa, perusturvalautakunnan
jäsen, joka harrastaa käsitöitä ja
Otto-koiransa kanssa lenkkeilyä. Pitää omana vahvuutenaan
luotettavuutta.
Opettaja kansalaisopistossa ja
venäjänkielen asioimistulkki.
25-vuotiaan tyttären äiti. Sienestää ja lukee mielellään.
Sanoo olevansa totuudenmukainen ja
uskottava. Kantaa huolta uuden Salon
henkilöstön työhyvinvoinnista. Asioihin
keskittyvä Suomen Keskustan Salon
kunnallisjärjestön puheenjohtaja, joka
tahtoo olla mukana varmistamassa
suunnitelmien
toteutumista
kuntaliitoksessa.
Maanviljelijä ja kunnanvaltuutettu
Halikon Vaskiolta. Kahden lapsen isä ja kahden
isoisä aloitti työt Teijon tehtailla
15-vuotiaana. Ay-aktiivi mm.
pääluottamusmiehenä, SAK:n ja
metalliliiton valtuustossa, kotikunnan
valtuustossa ja hallituksessa sekä
kansanedustajana neljä kautta.
Kalastaa ja retkeilee mielellään Teijon
retkeilyalueella, jonka perustamisen
voi laskea ansiokseen.
Pitää itseään viherdemarina, joka pitää
kiinni mielipiteistään
puoluekurista
huolimatta.
Työsuojelutarkastaja, joka aikaisemmin toiminut mielenterveys- ja
terveydenhoitajana. Kantaa huolta maahanmuuttajista ja heidän
työllistymisestään.
Pitää itseään työmyyränä, jolle on kertynyt
aikamoinen määrä
kokemusta.
Jukka Roos, 60, Perniö
Tapio Saarinen, 47, Halikko
Eija Seppälä, 53, Salo
Katja Taimela, 33, Salo
Timo Tammi, 55, Salo
Simo Vesa, 53, Salo
Raimo Villman, 61, Pertteli
Pirjo Virtanen, 61,
Metallimies, rautakoura pikkupojasta
saakka. Teki paluun Salon valtuustoon tauon jälkeen. Harrastaa
luontoliikuntaa, kalastusta, veneilyä ja
pyöräilyä. Pitää
tärkeinä kouluun, lapsiin ja
ympäristöön liittyviä asioita. Aikuisen pojan äiti
harrastaa yhdistys- ja järjestötoiminnan
lisäksi mökkeilyä Halikon Angelniemellä
sekä lukemista. Ahkera matkanjohtaja, joka
reissaa ryhmien kanssa Tukholmaan ja
Tallinnaan pari kertaa kuukaudessa.
Kaksi aikuista tytärtä ja viisi lastenlasta.
Harrastaa antiikkia, tauluja ja sijoitustoimintaa. Kaksi tytärtä, tyttärentytär, ja
avopuolisolla kaksi poikaa ja
pojanpoika. Tottunut organisaatiofuusioiden järjestelijä. Sanoo vahvimmaksi
puolekseen taidon nauraa myös
itselleen. Yksi
tytär ja kolme lastenlasta. Valittiin Salon
valtuustoon 2004. Salon
Seudun Vihreiden ja Ylikulman
kyläyhdistyksen hallituksessa, UNIFEMin
Salon paikallistoimikunnassa ja
naistoimittajien puheenjohtaja.
Tahtoo avoimuutta
päätöksentekoon.
Pitää itseään rohkeana ja oikeudenmukaisena, mutta
myös kärsimättömänä ja suurpiirteisenä.
Erityisluokanopettaja Kosken
yläasteella. Ainakin hän on
rehellinen, sillä heikointa
puolta ei nyt tule
mieleen.
Rehtori, jonka uusperheeseen
kuuluvat vaimo ja kolme
tytärpuolta. Harrastaa mökkeilyä
Perniössä, lintujen bongailua ja
talvisin hiihtoa.
Aluepalopäällikkö, vastuualueena
Salon seutu. Nyk
valtuustossa ja hall
johtaja, koulutusku
aluepelastuslautak
äinen kiikalalainen
pyöräilyä. Kokemus
talouselämässä on
vahvuus ja puoluepolitiikan vähäinen
tuntemus ehkä
heikkous.
Nyky-Salon kaupunginhallituksen ja
uutta Saloa valmistelleen järjestelytoimikunnan puheenjohtaja, joka haluaa
jatkaa Turku-Salo-Helsinki
-kehityskäytävän rakentamista.
Perheessä vaimo sekä 9- ja 12-vuotiaat
tyttäret. Halikon valtuustossa jo
parikymmentä vuotta, samoin
sosiaalilautakunnassa. Vahvuudekseen
arvelee täsmällisyyden ja heikkoudekseen malttamattomuuden.
Luottopäällikkö ja johdon assistentti,
joka on seudun toimihenkilöiden
ammattijärjestön puheenjohtaja. Kävisi
mielellään konserteissa ja näyttelyissä
avopuolisonsa kanssa, mutta työ ja
yhteisten asioiden hoitaminen vie
valtaosan työn ulkopuolisesta ajasta.
Haluaisi aidosti madaltaa uuden Salon
organisaatiota ja viedä päätöksentekoa
lähelle työn
suoritustasoa.
Marita Tuominen, 58, Salo
Reijo Tuominen, 57, Pertteli
Entinen pankkitoimihenkilö ja asiamies
on pitkään ollut Salon valtuustossa ja
hallituksessa. Kokoomuksen
Salon kunnallisjärjestön puheenjohtaja
pitää vahvuuksinaan monipuolista
osaamista ja heikkoutenaan käsityötaitojaan: En ole koskaan
osannut piirtää tai
askarrella.
Röntgenhoitaja ja maatalousyrittäjä,
nyky-Särkisalon valtuutettu ja
hallituksen puheenjohtaja, järjestelytoimikunnan jäsen. Määrittelee
itsensä ulospäinsuuntautuneeksi ja
rehdiksi demariksi,
jonka heikkouksia
ovat huono kielitaito
ja liian lyhyet puheet.
Levyseppä, jota kiinnostaa työttömäksi
joutuneiden kuntoutus, koulutus ja
työelämään paluun mahdollisuudet.
Harrastaa lentopalloa ja muutakin
liikuntaa. Nyky-Halikon valtuustossa ja
hallituksessa.
Ei kuulu mihinkään
puolueeseen.
AA-sähkön yrittäjä, joka on toiminut
myös sivutoimisena maanviljelijänä.
Asuu lähellä Sauvon rajaa Angelniemellä. Uskela-juurinen salolainen, joka
harrastaa avantouintia. terveyskeskuk
kehittämiskeskukse
sissa. Suuttuu,
mutta on lyhytvihainen.
Kansanedustaja. Perheeseen
kuuluu avopuoliso, 3,5-vuotias tytär,
anoppi ja musta koira. Perheeseen
kuuluu avovaimo ja kaksi pikkuista
riehakasta koiraa. Pitää itseään joskus liiankin
nopeakäänteisenä, mutta helposti
lähestyttävänä ja
sosiaalisena.
Toimittaja ja toiminnanjohtaja.
Perheeseen kuuluu puoliso, koira ja
neljä lasta, joista nuorin vielä lukiossa.
Nyky-Perniön valtuutettu kuljeskelee
mielellään metsässä, rentoutuu
lukemalla ja avantouinnilla. Pitkän linjan demarivaikuttaja Perniössä mm. Sanoo
olevansa yhteistyökykyinen, mutta
tosikko.
Tatu Johansson, 34, Salo
Katri Karimo, 41, Särkisalo
Taina Kirves, 50, Salo
Mikko Lundén, 28, Salo
Kari Niinistö, 62, Halikko
Juhani Nummentalo, 49, Salo
Anne Passi, 52, Ku
Salon Vanhan Apteekin proviisori, joka
harrastaa mökkeilyä Kemiönsaaressa,
yhdistystoimintaa ja valtuustouran
myötä entistä enemmän politiikkaa.
Perheessä vaimo ja 9-, 7- ja
1,5-vuotiaat lapset. Piritan
Kokoomusnaisten puheenjohtaja ja
puolueensa kunnallisjärjestön
hallituksen jäsen. Tahtoo vahvasti
vaikuttaa liikuntamahdollisuuksiin ja
tavoittelee liikuntapaikkojen maksuttomuutta. Harrastaa valokuvaamista,
akvarellimaalausta ja maatöitä
kotitilallaan Perttelissä sekä elämänkumppaninsa tiluksilla Kemiönsaaressa.
Sosiaalinen ja sitkeä,
joka pitää herkkyyttään ja impulsiivisuuttaan heikkouksina.
Myyntijohtaja ja yrittäjä. Ylimääräisellä ajalla
mies pelaa jalkapalloa ihan vaan
huvikseen ja nauttii liikkumisen ilosta.
Parhaaksi ominaisuudekseen hän
arvelee moneen riittävän energisyytensä.
Eläkkeellä oleva toimialajohtaja, jolla
40 vuoden kokemus liike-elämästä.
Halikko-Rikala Lions clubin presidentti
ja Lähivakuutuksen hallituksen
puheenjohtaja, joka harrastaa hiihtoa
ja kuntoliikuntaa. Ei tykkää
konsulteista, eikä
erityisesti heille
maksettavista
palkkioista.
Ylikonstaapeli. Tekee paljon
vapaaehtoistyötä ja toimii matkaoppaana ja Suomi-Venäjä seuran Salon
osastossa. Elää avoliitossa ja
hänellä on yksi aikuinen
tytär. Sosiaalinen
yhteistyökykyinen,
joka murehtii asioit
etukäteen, joskus
turhaankin.
Jaakko Halkilahti, 41, Salo
Hannu Junnila, 54, Halikko
Jaakko Korsimo, 61, Pertteli
Juhani Kylänpää, 62, Halikko
Markku Laine, 53, Halikko
Timo Lehti, 49, Kii
Maanviljelijä, MTK:n piirin puheenjohtaja, järjestelytoimikunnan ja
nyky-Salon valtuuston jäsen, SSO:n
hallituksen ja SSP:n hallintoneuvoston
jäsen. Perheeseen kuuluu
palomies ja vuoden ikäinen poika.
Harrastaa politiikkaa, lenkkeilyä,
dekkareita ja jumppaamista. Käy
maaseudun kokoo
mm. Heikkoutenaan hän pitää
liiallista luottavaisuutta ihmisten
lupauksiin.
Kotipalveluohjaaja
nyky-Salon valtuute
ympäristölautakun
johtaja, koulutusku
kehittämiskeskukse
jäsen sekä Suomen
kilöitten puheenjoh
Naispiirin hallitukse
valtuuston jäsen. Perheessä on kaksi lasta.
Nyky-Halikon valtuutettu, joka
harrastaa metsästystä ja suunnistusta.
Pitää omana vahvuutenaan teknistä ja
talouden osaamista. Nyky-Perttelin valtuuston
puheenjohtaja, terveyskeskuskuntayhtymän hallituksen puheenjohtaja ja
mukana kunnan vuokrataloyhtiöiden
hallituksissa. Vahvuutenaan pitää sitä, että
tuntee alueelta
valtavasti ihmisiä,
mutta pelkää
olevansa hieman
liian hyväluontoinen.
Ilkka Uusitalo, 40, Kiikala
Maanviljelijä, joka toimii puolueen,
metsäalan ja maataloustuottajien
järjestöissä sekä Kiikalan nykyisessä
valtuustossa sen varapuheenjohtajana.
Harrastaa luottamustehtävien lisäksi
lukemista. La
Halikon Angelniem
harrastaa edelleen
veneilyä. Syntyjään salolainen,
työpiste Salossa, vaikka työpaikka
Turussa. Lenkkeilee
mieluusti. Nyky-Salon kaupunginvaltuutettu ja kirkkovaltuutettu ja
mukana monissa puolueorganisaation
tehtävissä sekä vapaa-ajan sektoreilla.
Kotien puolesta -liiton puheenjohtaja.
Perheessä puoliso ja kuusivuotias poika.
Uskoo siihen, että kansanedustaja
valtuutettuna on hyvä kaksisuuntainen
linkki ja annettavaa on kahteen
suuntaan. Haluaa k
kuntaliitoksen tote
Perheessä vaimo ja
Pitää itseään neuvo
suutu tai hermostu
Arvelee, että
kymmenen kunnan
hallintokulttuurien
yhdistämisessä on
vielä tekemistä.
Jarkko Anttila, 27, Salo
Eeva Koskinen, 58, Perniö
Pia Nykänen, 41, Salo
Tapahtumatuottaja. Tietää olevansa
sinnikäs asioiden ajaja, vaikka
myöntääkin välillä olevansa
kärsimätön.
UUSI VALTUUSTO ISTUT. Kokemusta
mm. Vahvuuksia
neuvottelutaito ja
kokemus.
Heikkoutena
kuulemma
jääräpäisyys.
Sukupolvenvaihdoseläkkeellä oleva
maanviljelijä. Nyky-Salon kaupunginhallituksen ja -valtuuston jäsen ja
kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja,
joka liikkuu mielellään rullaluistimilla,
pelaa jalka- ja sulkapalloa sekä nauttii
auringonotosta Vuohensaaressa tai
Lehmijärvellä. Perheessä
on kolme kouluikäistä
lasta. Perheessä vaimo
ja kaksi teini-ikäistä nuorta. Luottamustoimia OAJ:ssä. Vahva halu
hoitaa yhteisiä asioita, joista aikoo
tarttua ennen kaikkea vanhushuoltoon. Vaikuttaa myös mm.
kirkkovaltuustossa, sairaalan johtokunnassa, ammattikorkean valtuuskunnassa. Salon Vilppaan puheenjohtaja.
Urheilu- ja liikuntamies harrastaa
paljon penkkiurheilua, suunnistaa ja
hiihtää itsekin. Arvelee,
että asioiden suoraan sanominen on
yksi vahvuuksista, vaikka jotkut pitävät
sitä ehkä suurena
heikkoutena.
Monitoiminen työeläkeläinen, joka
pyörittää puheenjohtajana Halikon
pienkiinteistöyhdistystä ja kylätalkkaritoimintaa. Perheessä kolme
lasta, joista nuorin on 17-vuotias.
Sosiaalilautakunnan puheenjohtaja ja
sairaanhoitopiirin valtuuston sekä
VPK:n hallituksen jäsen. Näkee pahoja merkkejä
lähipalveluiden uhanalaisuudesta
uuden Salon laidoilla.
Sanoo, ettei tule
toimeen lieroilijoiden
ja ketkuilijoiden
kanssa.
Eläkkeellä oleva koneasentaja.
Paluumuuttanut Mathildedalin kylään.
Vaimo, neljä aikuista lasta ja kolme
lastenlasta
Sanoo helposti samaistuvansa erilaisten ihmisten arkeen ja
ajattelevansa asioita aina niiden
käytännön
vaikutusten kannalta.
Diplomi-insinööri Nokialla, joka pääsi
ensimmäisen kerran Salon valtuustoon 2004. nyky-Salon
valtuustossa ja hallituksessa. Tunnustautuu itsepäiseksi.
Erikoissairaanhoitajana Salon
sairaalassa, nyky-Perniön perusturvalautakunnan pj, valtuutettu ja järjestelytoimikunnan jäsen. Halikon valtuustossa, hallituksessa
ja sosiaalilautakunnassa. Pitää
vahvuuksinaan kymmenien vuosien
kokemusta kaavoituksesta ja tekniseltä
sektorilta. Vakuuttaa, että virtaa riittää
uuteen Saloon. Seurustelee, mutta omaa perhettä
ei vielä ole perustettu. Heikkouksia ei myönnä, vaan
sanoo pyrkineensä aina kääntämään
nekin vahvuuksiksi.
Eläkkeellä oleva talousjohtaja, reservin
luutnantti ja talousneuvos. Kotona onkin
kaksi koiraa. Asuu vaimon kanssa
Kuusjoella, mutta koko seudun tiet ovat
työmaana tuttuja. Mainostaa itseään
maaseudun ja maalaiselämän
ymmärtäjänä, jolla on jatkuva mielenkiinto sen kehittämiseen. KD:n piirihallituksen ja
puoluevaltuuston jäsen toimii
nyky-Kiskon valtuustossa ja harrastaa
kotiseutu- ja yhdistystoimintaa.
Maallemuutto ja kyläkoulun sulkeminen
innostivat osallistumaan ja vetivät
politiikkaan. On
huono kieltäytymään, jos joku
tarvitsee apua.
Perussuomalaisten paikallinen äänitorvi,
joka lukee päivittäin sanomalehteä
ruotsiksi ja on juossut maratonin kuusi
kertaa. Tahtoo
parantaa heikompiosaisten asemaa.
Pitää hyvänä puolenaan
yhteistyökykyä.
Tietää olevansa
joskus liian
härkäpäinen.
PS 2
KD 2
VAS 3
Soile Nurminen, 63, Salo
Yrittäjä, kalakauppias Salon torilta.
Sanoo puhuvansa niiden puolesta,
jotka eivät itse pysty sitä tekemään.
Innokas koiraihminen pitää myös
eläinmaailman puolta. Perheeseen kuuluu puoliso,
kaksi aikuista lasta sekä kissaveljekset ja
kilpikonna. Perheeseen
kuuluvat puoliso ja 8-vuotias tytärpuoli.
Pitää puutteenaan
kunnallispoliittista
kokemattomuutta,
joka nyt korjaantuu
nopeasti.
Kaupungin palkkalistoilla työskentelevä
kehitysvammaisten hoitaja. Vaimon lisäksi perheessä
kolme aikuista lasta ja viisi lastenlasta.
Haluaa tuoda päätöksentekoon
yritysvaikutusten
arviointimenettelyn.
Bensiinikauppias, jolla on kolme poikaa.
Yritykset Salossa. Harrastaa
kulttuuria ja huutokauppoja sekä
liikuntaa. Perheessä lisäksi mies,
kaksi tytärtä ja 12-vuotias poika.
Lenkkeilee, sauvakävelee, mökkeilee ja
ratsastaa. Harrastaa maratoneja ja on
järjestänyt useita juoksutapahtumia.
Uussuomalaisuuden tienraivaaja, joka
ui, jalkapalloilee, pyöräilee, lukee ja
kirjoittaa mielellään sekä viljelee
kaupungilta vuokrattua kasvimaata.
Neljä lasta, joista nuorin 7-vuotias.
Pitää itseään sitkeänä,
mutta tunnustaa
heikkoudekseen
ajankäytön:
En ole mikään
minuuttimies.
Tieisännöitsijä ja maanviljelijä, joka
nuorempana on ollut maatalouskoneasentaja. Pelaa
ilokseen jalkapalloa ja valmentaa
Vilppaan junioreita. Ensimmäistä kautta
nyky-Muurlan valtuustossa ja hallituksessa. Harrastaa laulamista,
lastenkulttuuria, käsitöitä ja korjaamista,
kitaransoittoa, ruuanlaittoa ja leipomista,
puutarhanhoitoa ja entistä enemmän
kunnallispolitiikkaa. Nyky-Halikon hallituksen
puheenjohtaja. Kantaa
huolta omaishoitajien asemasta ja
reuna-alueiden palveluista. Heikkoudekseen
hän sanoo,
ettei ole poliitikko.
n
n
Harri Lindholm, 60, Kuusjoki
Kirvesmiehenä ehtinyt kiertää kaikissa
kymmenessä kuntaliitoskunnassa.
Kuusjoella valtuutettuna ja ay-aktiivina
osastonsa puheenjohtajana. Salossa
syntynyt presidentin sukulainen pitää
hyvinvointia ja terveyttä vaalimisen
arvoisena pääomana,
tykkää liikunnasta,
lukemisesta ja Zontatoiminnasta sekä
nauttii taide-elämyksistä.
KOK 21
, Salo
ja kotisisar sekä
ettu, rakennus- ja
nnan puheenuntayhtymän ja
en valtuuston
n Kotipalveluhenhtaja, SDP:n
en ja Jytyn
apsuusaikansa
mellä viettäneenä
-
KESKUSTA 20
uusjoki
Juha Punta, 62, Kisko
Esko Rannikko, 58, Salo
Elina Suonio-Peltosalo, 47, Perniö
Annika Viitanen, 23, Salo
Anna-Leena Yli-Jama, 38, Kuusjoki
Jouni Eskola, 58, Kiikala
t, Kuusjoella
don sihteeri,
nan jäsen ja
nnanhallituksen
yttänyt aktiivista
omusnaisen ääntä
ksen ja
en yhtymähallitukuoliso ja kaksi aikuista
n ja
,
ta
Teollisuusyrittäjä ja kiskolainen
elinkeinoelämän kokoomusvaikuttaja
(mm. Aamu-uninen pitkän
linjan demarivaikuttaja mm. Aikuinen tytär ja kolme
lastenlasta. Puolueen piiritoimikunnassa. Hän kertoo
tulevansa toimeen monenlaisten
ihmisten kanssa ja on tarvittaessa
joustava.
Pitkän linjan halikkolainen keskustavaikuttaja ja agronomi Hajalan Ruskan
tilalta. Salon yrittäjien puheenjohtaja,
joka vapaahetkinään tykkää hoitaa
pihaa ja nikkaroida sekä mökkeilee
Särkisalossa. Sukulaisia Halikossa, Kiskossa
ja Perniössä. Perheessä aikuinen tytär ja
vielä lukiota käyvä poika. Harrastaa
matkustamista ja kalastusta,
kissanhoitoa ja käy mielellään
näyttelyissä.
Uusi valtuutettu
sanoo olevansa
päättäväinen, mutta
ehkä liian
perusteellinen.
TETAAN PULPETTEIHIN
Uuden Salon supervaltuusto aloittaa työnsä huomenna
Salon lukion liikuntasalissa. Tykkää
lähienergiasta ja
lähiruuasta. Arvelee tulevansa hyvin
toimeen erilaisten ihmisten kanssa,
joskin sanoo silloin
tällöin olevansa itse
liikaa äänessä.
ikala
Jaana Loimisto-Mäenpää, 44, Salo
Sari Mäkinen, 40, Pertteli
Andi Mwegerano, 54, Salo
Esa Ojanen, 54, Kuusjoki
Päivi Pölönen, 43, Halikko
Antti Ruska, 60, Halikko
Terttu Ryyppö, 68, Suomusjärvi
ky-Kiikalan
lituksen puheenuntayhtymässä ja
kunnassa. Aikuinen tytär
asuu Tampereella. Tahtoo, että
kaikki päätökset arvioitaisiin sen
perusteella, miten ne vaikuttavat ihmisiin.
Ottaa selvää asioista, mutta myöntää
suhtautuvansa joskus
liiankin tunteella
epäkohtiin.
Kääntäjä ja tulkki, jolla on kokemusta
kuorma-auton kuljettajan, vienninedistäjän, kioskimyyjän ja opettajan töistä.
Perheessä teksasilainen aviomies ja viisi
alaikäistä lasta. Omaa tilannekomiikan
tajua, sietää stressiä ja
nukkuu hyvin.
Heikkoutenaan hän
mainitsee taipumuksen herkutteluun.
Somerolla työskentelevä terveyskeskushammaslääkäri toimii mm.
nyky-Kiikalan valtuustossa ja
maakuntavaltuustossa. kunnanhallituksen pj., valtuutettu,
kehittämiskeskuksen valtuusto, Tekesin
valtuuskunta, Salon Elinkeinomessujen
johtokunta, Osuuspankin hallintoneuvosto). Kokemusta myös
yrittäjyydestä ja työstä varastonhoitajana ja myyntineuvojana. Haluaa taata liikuntamahdollisuuksia kaikille ja kaikenikäisille.
Pitää itseään liian kärsimättömänä ja
äkkipikaisena, mutta
silti yhteistyökykyisenä ja
sosiaalisena.
Salon A-klinikan johtaja. Halikon kunnanvaltuutettu,
Salon seudun koulutuskuntayhtymän
valtuuston puheenjohtaja ja
kirkolliskokousedustaja. On hyvä
kuuntelija ja keskustelija ja yrittää päästä
sitä kautta ratkaisuihin.
Päättänyt perehtyä
myös teknisen
puolen asioihin.
Markku Blom, 57, Muurla
Osmo Friberg, 42, Halikko
Raimo Honkanen, 62, Salo
Marjatta Hyttinen, 61, Salo
Siv Ilola, 50, Salo
Päivi Isotalo, 49, Kiikala
Yrittäjä-toimitusjohtaja pyörittää
Salossa parikymmentä henkeä
työllistävää yritystä. Hallituksen
puheenjohtaja SSP:ssä, Turun Keskusautohallissa, ja Finnet-liitossa. Sunnuntaina 9. Perhe mökkeilee
Kiskon Kirkkojärven rannalla. Perheessä
puoliso sekä 4- ja 7-vuotiaat lapset.
Aktiivinen lapsi- ja lapsiperheiden asioita
ajavissa järjestöissä. Nyky-Salossa
valtuutettu ja kirkkovaltuutettu.
Harrastaa suunnistusta ja seuratoimintaa, lavatansseja, retkeilyä ja
metsätöitä. Nyky-Perttelin valtuustossa ja
hallituksessa. Marjastaa ja sienestää, lukee
ja liikkuu. Haluaa panostaa ihmisten
liikkumiseen, syöpä- ja kipuhoitojen
kehittämiseen sekä yhdistystoiminnan
tsemppaamiseen.
Pitää itseään
rauhallisena ja
maltillisena.
Musiikkipedagogi ja musiikinopettaja
yläkoulussa Salossa. Lukio lainaa 75:lle valtuutetulle
pulpetit, joita yleensä käytetään ylioppilaskirjoituksissa.
Valtuusto kokoontuu keskimäärin kerran kuukaudessa.
Heinäkuussa on kokouslomaa. Ei ole palopuheiden pitäjä,
mutta tulee juttuun
ihmisten kanssa yli
puoluerajojen.
Elina Seitz, 31, Salo
Jaana Shelby, 48, Kisko
Kalevi Satopää, 64, Salo
Anneli Suominen, 54, Muurla
Sosiaalialan ohjaaja, projektityöntekijä
mielenterveysyhdistyksessä. Elää avoliitossa ja tykkää
liikunnasta ja puutarhan hoidosta.
Peräänkuuluttaa järkevää taloudenhoitoa myös kaupungilta.
Motto:
Olisi parempi
kannustaa, kuin
rääpiä toisiamme!
Kaupunginvaltuutettu, joka on
viimeksi työskennellyt
ympäristökeskuksen johtajana.
Teknisen lautakunnan jäsen, rakennusja ympäristölautakunnan varajäsen,
kehittämiskeskuksen valtuuston jäsen,
joka mökkeilee Särkisalossa.
Syntyperäisen salolaisen perheeseen
on löytynyt vaimo Perniöstä. Liikenevän
vapaa-ajan käyttää mielellään perheen
ja ystävien seurassa vaikka ulkoillen.
Työskennellyt 12 vuotta seudun
kunnissa ja aikoo käyttää kertyneen
kokemuksen työhön ihmisen
hyvinvoinnin eteen.
Tunnistaa itsessään
sinnikkyyden ja
empaattisuuden.
Maustemyyjä-yrittäjä, joka asuu
viljelijämiehensä kanssa Perttelissä.
Perheessä kaksi teini-ikäistä tytärtä ja
maatiaiskissa Viiru. Haluaa saada särmää isojen
puolueiden väliin ja kantaa huolta
tavallisen ihmisen
arjesta. Politiikkaan vetää halu vaikuttaa ja velvollisuudentunne. Aktiivi koiraharrastaja, joka myös metsästää ja
harrastaa urheiluammuntaa. Aviopuoliso
on maatalousyrittäjä. Naimisissa.
Lapsia on kaksi ja lastenlapsia viisi.
Harrastaa politiikkaa, ay-toimintaa,
kodin ja kotipihan hoitamista. Nyky-Salon
valtuutettu ja hallituksen jäsen,
kehittämiskeskuksessa ja erityishuoltopiirissä luottamustehtävissä. Kaipaa vanhemmuutta
tähän päivään ja
sanoo olevansa
joskus liian nopea
päätöksissään.
Päiväkodinjohtaja, nyky-Salossa mm.
valtuuston, hallituksen ja kirkkovaltuuston jäsen. Kahden aikuisen pojan
isä harrastaa hiihtoa, sauvakävelyä ja
rullaluistelua sekä sanaristikoita ja
kirjoittamista. Vasemmistoliittolaisesta
tuli aikanaan yrittäjä, kun työpaikka
meni alta, eikä kukaan
suostunut ottamaan
kovaa ay-poliitikkoa
hommiin. Töissä Muurlan
kunnassa. Nykyään Suomusjärven
valtuustossa ja hallituksessa sekä
useissa muissakin luottamustehtävissä.
Hänen vahvuuksiaan ovatkin
eittämättä vahva kunnalliselämän
tuntemus. Kertoo
harrastavansa lukemista, teatteria,
urheilua ja liikuntaa. Eskola aikoo
toimia syrjäseutujen palvelujen
puolesta. Syntysomerolainen
käy syntypertteliläisen miehensä kanssa
avantouimassa Kiikalassa. kunnanvaltuustossa ja -hallituksessa,
kehittämiskeskuksessa, kirkkovaltuustossa, järjestelytoimikunnassa,
maakuntavaltuustossa, demaripiirissä,
Etapissa, Halikon vanhustenkotiyhdistyksessä. Vahvimmaksi puoleksi
arvelee matemaattisen
ajattelun ja
heikoimmaksi
ominaisuudeksi sen,
ettei osaa sanoa ei.
Koulutusjohtaja VTM Salon aikuisopistossa. Harrastaa
kaikenlaista liikuntaa, mieluiten ehkä
jääkiekkoa ja jalkapalloa. Ruokakuntaan
kuuluu lisäksi 2 poikaa. Talousmies, joka
pitää vahvimpana
puolenaan
asiantuntemusta.
Salon sairaalan lastenosaston ylilääkäri
vuodesta 1987, mm. Kaksi lasta
ja neljä lastenlasta.
Tunnustaa, että liian
viisaat miehet
raivostuttavat.
Liikunnanohjaaja sekä tuoteryhmävastaava. Rakennusalan konsulttina
kiertänyt kaikki kuntaliitoskunnat työn
puolesta. Pelaa
tennistä, sauvakävelee, pyöräilee ja on
mukana zonta- ja rotary-toiminnassa.
Mies eläkkeellä oleva kirurgian ylilääkäri
ja poika töissä pankkimaailmassa
Lontoossa. Kokoomusnuorten
puheenjohtaja Salossa sekä puolueen
kunnallisjärjestön jäsen, joka soittaa
pianoa ja selloa sekä laulaa, jumppaa ja
viettää laatuaikaa ystävien kanssa.
Perheeseen kuuluvat isä, äiti ja pikkuveli.
Kiikalan mummola on rakas paikka.
Uuden valtuuston nuorin haluaa
rakentaa nuorekasta
Saloa, jossa olisi
kulttuuria
ja hyvä ympäristö.
Maatalousyrittäjä, joka toimii sekä
maataloustuottajissa että
kokoomusjärjestöissä, Kuusjoen
valtuustossa ja sivistyslautakunnassa.
Perheessä aviopuoliso ja neljä lasta.
Harrastaa kuntoliikuntaa; kävelemistä,
uimista, hiihtämistä ja laskettelua.
Käynyt yläasteen ja lukion Halikossa.
Pitää vahvuutena ikäänsä suhteessa
kokemukseen ja
heikkoutenaan
liiallista itsekritiikkiä.
Agrologi ja maanviljelijä Kiikalan
Rekijoelta, joka ei ole naimisissa.
Kansanterveystyön kuntayhtymässä
Kiikalan edustajana. Vaimon mielestä
vahvuus on sosiaalisuus ja heikoin liian
pitkä muisti.
Leppänen luottaa
tietenkin vaimon
arvioon.
Halikon sairaalasta eläkkeelle jäänyt
osastonhoitaja ja psykiatrinen
sairaanhoitaja. marraskuuta 2008
Saija Karnisto, 28, Salo
Piia Keto-oja, 35, Salo
Antero Leppänen, 56, Salo
Riitta Nieminen, 61, Halikko
Saku Nikkanen, 31, Salo
Hannu Ranta, 48, Perniö
Tradenomi, joka työskentelee
suunnittelutehtävissä valaistusalalla.
Demaripiirin ja Salon demareiden
kunnallisjärjestön varapuheenjohtaja,
Salon demarinuorten puheenjohtaja,
joka harrastaa sauvakävelyä, lukemista
ja yhdistystoimintaa. Kuntaliitoksen
vastustajaksi tiedetty tahtoo uudessa
Salon valtuustossa
vaikuttaa erityisesti
koulutuksen
järjestämiseen sekä
terveysasioihin
uudessa kaupunkiorganisaatiossa.
Eläkkeellä oleva Suomusjärven
kunnansihteeri, joka aloittanut
kunnallisen virkamiesuransa
kirjanpitäjänä. Naimisissa, kolme aikuista
lasta ja yksi lastenlapsi. Kuntaliitoksen
rakentajana järjestelytoimikunnassa.
Perheessä rehtorimies sekä kolme
aikuista lasta. Vipinää arkeen tuovat
myös kaksi aikuista tytärtä sekä kolme
lastenlasta. Perniön valtuustossa,
hallituksessa ja SDP:n kunnallisjärjestössä sekä järjestelytoimikunnassa. Yleisö voi seurata kokousta
takarivistä.
Teksti Hia Sjöblom, kuva Marko Mattila, graafinen suunnittelu Hanna Laurikko. Kesäkiskolainen harrastaa lukemista. Harrastaa kuntoliikuntaa. Pitää vahvuutenaan sitä, ettei
ole ollut yhtään työpäivää pois töistä
neljänkymmenen vuoden aikana.
Perheessä on kolme aikuista tytärtä.
Lapsenlapsiakin on jo pian viisi.
Lupaa jatkaa linjallaan ja sanoo, ettei
mikään asia ole niin
pieni, etteikö se olisi
ajamisen arvoinen.
Jalkojenhoitaja, joka tekee työtä
kotikunnassaan ja on osastonsa
luottamushenkilö. Huolissaan uuden Salon
talouden tulevaisuudesta. Ei suostu
takinkääntöön.
Marja Ruokonen, 55, Salo
Tehnyt pitkän uran yrittäjänä ja
työskentelee nyt ravintola-alalla.
Tunnetaan laajasti Salon Teatterin
räväkkäroolisena näyttelijänä.
Nyky-Salossa varavaltuutettuna,
terveyskeskuksen valtuustossa, TYKSin
valtuuston varajäsenenä. Syntyperharrastaa ulkoilua ja
kantaa vastuuta
eutumisesta.
a kaksi aikuista lasta.
ottelutaitoisena, ei
u turhista.
Sairaanhoitaja ja muistihoitaja,
nyky-Salon valtuutettu ja perusturvalautakunnan jäsen. kehitysvammaisten
hoitajana ja toimintakeskuksen
johtajana. Paljasjalkainen
salolainen, jolla on sukulaisia ja ystäviä
eri puolilla uutta Saloa. Perheessä mies ja
13- sekä 9-vuotiaat koripalloilevat pojat.
Kokemusta liikuntapuolelta ja tavallisen
kaupunkilaisen arjesta.
Tunnustaa, että
tekniset asiat
tuntuvat joskus
vaikeilta.
Salon lukion lehtori ja pääluottamusmies aloitti demaripoliitikon uransa
Halikossa 1988 ja on nyky-Salon
valtuustossa ja perusturvalautakunnan
puheenjohtaja. Maustekutsujen
pyörittäjänä kiertänyt seudun monissa
kodeissa. Pitää
vahvuutenaan kykyä tehdä vaikeitakin
päätöksiä. Käy myös
metsällä ja kalastaa. Perheessä vaimon lisäksi neljä
lasta, joista nuorin 13-vuotias. Pitää itseään
kekseliäänä. Aikaisempaa
työkokemusta mm
ihmetteli köyhä
mies.
. Monessa talossa on siis vielä ollut
lampaita.
?KESTÄVÄT TYÖSUKAT talon miesväelle
saatte edullisimmin teettämällä ne tehtaaseemme lähetetyistä villoista tai villakudinlumpuista. Ota sinä minut töihin, pyysi köyhä mies.
Rikas mies rypisti otsaansa ja sanoi:
. Missä maassa sandinistipuolue on hallitusvastuussa?
4. Kenen jalkapalloilijan peliä
edeltävä rituaali on vetää
pelisukat jalkaan jonkun
toisen pelaajan paikalla?
5. Kyllä minäkin valvon usein öitä ja mietin,
mihin rahani sijoittaisin, vastasi rikas mies.
Köyhä mies lähti taas töihin ja palasi taas
takaisin.
. Viikonvaihde
Sunnuntaina 9. Mikä on EU:n ja Yhdysvaltojen keskinäisen kaupan
osuus maailmankaupasta?
10. Nokia.
Uuden Salon jokainen kolkka on kohtuullisen hyvin edustettuna maanantaina ensi kertaa kokoontuvassa kaupunginvaltuustossa.
Suurimman valtakeskittymän muodostavat tietysti nykyisen Salon kaupungin ja Halikon keskusta-alueet, mutta myös laitamilla
on voimaa.
Uuden kunnan reuna-alueilla asuu hyvän
matkaa kolmattakymmentä valtuutettua,
joilla saattaa hyvinkin löytyä yhteisiä asioita ajettaviksi. Määrä on yläkanttiin,
sillä kummankin väkimäärä vastaa noin 2,5
paikkaa.
Reuna-alueiden
edustajat
katselevat
jo kavereita
?Uskon, että me laidoilla asuvat
löydämme aika pian toisemme?
SSS 50 VUOTTA SITTEN
Salon Seudun Sanomat 8.11.1958
Avaruudessa
on yraniideja?
Lauantaina 8. Kuka on nuorin Formula 1
-sarjan voittaja?
9. 30 000 euroa.
3. Älä välitä rahasta. Isiä.
6. Hän valoi teoksensa usein
betoniin kustannussyistä. kysyi köyhä mies rikkaalta mieheltä.
. Opinnot jäivät kesken Tohkan
riitaannuttua opettajien kanssa.
Tohka kuului Lokakuun ryhmään, joka peräänkuulutti vapaampaa taidekäsitystä ja
vastusti akateemisuutta sekä nationalismia.
Ajan yleisestä klassillisesta linjasta poiketen
Tohkan veistokset olivat ekspressiivisiä, rosoisia ja lennokkaita. 700 asukkaan väkimäärä
riittäisi laskennallisesti hädin tuskin yhteen
paikkaan.
Muurlalaisia valtuustossa istuu neljä. Lewis Hamilton.
9. Kuinka monta sähköistä
ääntä kuntavaaleissa meni
hukkaan?
2. Pohjimmiltaan me
olemme kuitenkin kaikki samanlaisia ihmisiä, opetti rikas mies sillä viisaudella ja oikeudella, jonka rikkaus hänelle toi.
. marraskuuta 2008 14
Salo 35 ? ympäryskunnat 40
TOISAALTA
aSKO lEHTONEN
asko.lehtonen@sss.fi
Pikkukunnilla hyvin edustajia
uuden Salon valtuustossa
SSS?Vesa Käiväräinen
Uuden Salon valtuustossa on 75 jäsentä.
Heistä 35 on nykyisestä Salosta ja 40 asuu
yhdeksässä ympäryskunnassa.
Suhde on oikea, jos sitä vertaa väkilukuihin: Salon 26 000 asukasta vastaan muiden
29 000.
Miten sitten ovat edustettuina yksittäiset
nykykunnat?
Suurimmasta päästä Halikko ja Perniö kärsivät hiukan. Jokaisella on varmaan omalla alueellaan tärkeitä
asioita, joihin tarvitsee muiden tukea. Halikolle olisi kuulunut väkiluvun perusteella 13 paikkaa. Väkimäärän mukaan paikkoja olisi tullut vain
kaksi.
Kuusjoen ja Kiikalan edustajia mukana on
neljä kummastakin. Suomusjärvi sai valtuustoon vain yhden edustajan, vaikka sen väkiluku olisi edellyttänyt 1,8:aa eli käytännössä
kahta paikkaa.
Pikkuruinen Särkisalo sai valtuustoon
kaksi edustajaa. 40 prosenttia.
10. Laskin, että minun pitäisi raataa yli satavuotiaaksi, jotta tienaisin sen, minkä sinä
vuodessa, valitti köyhä mies.
. Minkä osavaltion senaattorina Barack Obama on
toiminut?
8. Kumpia kohdellaan Mannerheimin Lastensuojeluliiton
mukaan lastenneuvoloissa
ylimalkaisesti, isiä vai äitejä?
6. Aivan samanlaisiako. Mistä maasta Barack
Obaman edesmennyt isä oli
kotoisin?
7. Sota jätti jälkensä
taiteilijaan ja muutti hänen ilmaisuaan aiempaa klassillisemmaksi ja plastisemmaksi.
Suurista tilausteoksista, kuten Lastenlinnan
ulkoseinän korkokuvista huolimatta Tohkan
elämä oli vaatimatonta. Tehdessään teosta
Tohka sai poliotartunnan. Wayne Rooneyn.
5. Keniasta.
7. Hänen tuotantonsa
parhaimmistoa ovat varhaiskauden ekspressiiviset teokset.
Sakari Tohka syntyi Suonenjoella huhtikuussa 1911. Ensimmäisen kerran tämä merkintä
tehdään vuoden 1960 almanakkaan.?
Aikakauden elämänmenosta kertoi somerolaisen Maaseudun Villateollisuus Oy:n ilmoitus, jossa mainostettiin sukkienkudontapalvelua. Hän
kuoli vuonna
1958.
Kuvassa oleva
pienoisveistos
on 26 senttimetriä korkea.
Sen arvo on
noin 300 euroa.
TIETOKILPAILU - VASTAUKSET
1. Kis-
Se pieni ero
Olivatpa kerran rikas mies ja köyhä mies.
Köyhä mies löysi lehden, jossa luki, että rikkaalla miehellä oli verotettavaa tuloa monta
miljoonaa euroa. marraskuuta 1958 Salon Seudun Sanomista saatiin lukea jännittävä kannanotto.
?YRANIIDEJA . Jotain on nyt pielessä. Perheen äidin kuoltua vuonna 1924
isä ja lapset muuttivat Helsinkiin.
Tohka oli 1920-luvun lopulla Leinon taidetakomossa oppimassa hienomekaniikkaa. Perinteisen oikeiston ja vasemmiston lisäksi vastakkain saattavatkin
asettua keskustaajama ja sitä ympäröivä maaseutu.
Lisäksi uuden Salon joka kolkalta löytyy voimaa
NÄKÖKULMA
sen verran, että ottelu voidaan tarvittaessa käydä
joukkueilla itä vastaan muut, etelä vastaan muut ja
niin edelleen.
Ei muuta kuin naposteltavat ja juomat valmiiksi:
peli alkaa!
Ratkaisu sivulla 21
VESA KÄIVÄRÄINEN
vesa.kaivarainen@sss.fi
TIETOKILPAILU
Vastaukset alareunassa.
1. Sitä miettii, kun katsoo karttaa uuden Salon valtuutettujen kotipaikoista.
Kartta antaa arvaamattomia mahdollisuuksia erilaisten rintamien rakentamiselle. Emme aivan. Tohkan pääteoksena
voidaan pitää vuonna 1954 valmistunutta
Mäntän sankaripatsasta
Kuolema on
kulkenut . Kehruu- ja kutomispalkkio sukkaparilta on 160 mk. 232.
2. Illinoisin.
8. Kuvanveiston ohella Tohka maalasi muotokuvia ja maisemia.
Tohkan teokset saivat osakseen kritiikkiä
ja tunnustusta; hänet palkittiin kolmena peräkkäisenä vuotena valtion taidekilpailussa.
Vuonna 1936 Tohka pääsi ensimmäisen kerran
Pariisiin apurahan turvin. Keskusta
on maaseudulla vahvin puolue, mutta lisäksi
laidoilta löytyy lähes kaikkien ryhmien edustajia.
? Puoluerajasta en välitä. Lehti oli jo pari päivää vanha, ja köyhä mies arveli, että rikas mies oli
varmaan taas vähän rikkaampi kuin lehteä
painettaessa.
. Kaikki on kiinni terveistä elämäntavoista.
Syö oikein ja liiku paljon, neuvoi rikas mies.
. Mikä oli Nesteen ja Keskon
jälkeen liikevaihdoltaan
Suomen suurin yritys vuonna
1988?
Kuvanveistäjä Sakari Tohka oli Lokakuun
ryhmän kantavia voimia. Hän
jatkoi kuitenkin työntekoa
pienikokoisten
teosten parissa.
To h k a l l e
myönnettiin
vuonna 1955
Pro Finlandia
-mitali. Sinun pitää tehdä enemmän töitä, vastasi rikas mies.
Köyhä mies lähti tekemään enemmän töitä
ja tuli vähän ajan päästä takaisin.
. määrän. Mutta kun palkka on niin pieni, huomautti köyhä mies.
. Ei minulla ole varaa.
Köyhä mies lähti taas töihin ja palasi taas
takaisin. Esimerkiksi Kiskossa on viime päivinä mietitty
koulukuljetuksia. Mikä on kirjallisuuden
Finlandia-palkinnon suuruus
tänä vuonna?
3. --- Jokaisesta lähettämästänne villakilosta saatte 5 paria ja lumppukilosta 6 paria sukkia n:rot 10½, 11, 11½, 12.?
WEN
HAG
ANTIIKKIPALSTA
vat maksamaan huomattavia summia. Hän oli teknikko Oskari Tohkan ja
tämän vaimon Marian nelilapsisen perheen
kuopus. Vuonna 1931 hän aloitti opinnot Taideteollisen
keskuskoulun iltalinjalla, ja vuosina 1932?34
hän opiskeli Suomen taideyhdistyksen piirustuskoulussa. (STT?DPA)
Saksalainen rakettiasiantuntija, professori
Hermann Oberth, joka äskettäin palasi
USA:sta Saksaan, uskoo myöskin meidän
maailmamme ulkopuolella löytyvän eläviä
olentoja.
? Nimitän niitä yraniideiksi ja uskon, että
ne ovat älyllisesti hyvin korkealla tasolla, hän
mainitsi Rhein-Pfalz -lehdelle antamassaan
haastattelussa.
Oberth selitti edelleen uskovansa, että kuuhun voidaan lähettää miehitetty raketti viiden
vuoden kuluessa.?
Kalenteriin puolestaan päätettiin lisätä uusi
merkkipäivä.
?MIKAEL AGRICOLAN PÄIVÄ MERKITÄÄN ALMANAKKAAN Huhtikuun 9. Uskon, että marraskuun
pimeys, joka vallitsee Aijalan kylällä, vallitsee
myös Särkisalossa ja Kiikalassa, Jaana Shelby heittää.
Uuden Salon laita-alueen edustajien yhteistyö vaatii puoluerajojen ylittämistä. RAKETTIPROFESSORI USKOO ELOLLISIIN OLENTOIHIN
MYÖS MEIDÄN MAAILMAMME ULKOPUOLELLA Ludwigsnafen 7.11. Se sai kymmenen.
Perniön asukasluku taas oikeuttaisi kahdeksaan paikkaan, mutta se sai seitsemän.
Pertteli sai viisi paikkaa eli asukasluvun
mukaisessa suhteessa ?oikean. Ainakin Halikossa puoluerajat unohdettiin, kun valinnat oli
tehty ja sen jälkeen vietiin yhteisiä tärkeitä
asioita eteenpäin, Hannu Junnila sanoo.
? Aikoinaan Perniössä se ei ainakaan ollut
vaikeaa. Kaikki on kiinni ahkeruudesta. Silloin voi saada vastavuoroisesti itsekin apua,
uuden kaupungin luoteisnurkassa Halikon
Vaskiolla asuva Hannu Junnila (kesk.)
miettii.
? Yksi valtuutettu ei saa yksin mitään aikaan, mutta yhteistyössä muiden kanssa
kyllä, kaupungin itäisin valtuutettu Terttu
Ryyppö (kesk.) Suomusjärveltä myöntää.
? Uskon, että me laidoilla asuvat löydämme
aika nopeasti toisemme, kaupungin kaakkoiskulmilla Kiskon Aijalassa asuva Jaana
Shelby (kd.) arvelee.
? Toivotaan! Täällä olisi heti yksi projekti,
Petun lossi, josta paikalliset asukkaat joutu-
ANTIIKKIPALSTA
VIIKON VIISAUS
?Huomatessaan epäpätevyytensä kuningas
voi joko delegoida tehtävänsä tai luopua velvollisuuksistaan, isä ei voi tehdä kumpaakaan.?
Marlene Dietrich
An
histo
asia
pals
ta e
den. Sinä olet kateellinen, minä
en.
kon kolme paikkaakin on kohdallaan.
Voittajia olivat Suomusjärveä lukuun ottamatta pikkukunnat. elämä alkaa. päivä merkitään almanakkaan Mikael Agricolan
päiväksi. Minä olen pystynyt aina kaikkien
kanssa puhumaan, kolmekymmentä vuotta
kunnallispolitiikassa ollut Antti Allén vakuuttaa.
KUVARISTIKKO
Lokakuulaisen
klassillinen nainen
Vastakkainasettelun aika tuli?
Mahtoikohan vastakkainasettelun aika nyt vasta
alkaakin. Olen tehnyt työtä
kolmessa vuorossa, enkä ole nukkunut lainkaan, valitti köyhä mies.
. Nicaraguassa.
4. Yhteistyöverkostoja ruvetaan
kutomaan todennäköisesti lähiaikoina.
? Aika yksin tässä on omalla alueellaan.
Jonkinlaista yhteistyötä pitää tehdä. Sinun pitää etsiä parempia töitä, neuvoi
rikas mies.
. Kyllä
se kuuluisi yhteiskunnalle, Antti Allén (sd.)
eteläkulmilta Särkisalon Ulkoluodosta vastaa.
Wenzel Hagelstam
Antiikin ja kulttuurihistorian tunnettu
asiantuntija kertoo palstallaan
vanhoista esineistä ja niiden taustoista
Puoluerajojen
ylitys ei ongelma
Yhteisiä ongelmia maaseudun kylien edustajilta ei ainakaan puutu.
? Haasteet ovat aika samanlaisia. Hän oli jo aivan sanaton.
. Miksi sinulla on noin suuret tulot ja minulla näin pienet
Pastat ja pitsat maksavat
reilusti enemmän kuin Suomessa.
Olutkin on tyyristä. Useita turistibusseja
ajaa vastaan. Se on
entinen aateliston kokoontumispaikka, mutta toimii nykyisin
?äijäkahvilana?. Keskellä piazzaa on kaupungin suojelupyhimyksen Pyhän Antoniuksen
patsas. Eläkeläismiehet
saapuvat joka ilta 1500-luvulta
peräisin olevan rakennuksen suojiin turisemaan ja iskemään korttia. Napoliin kannattaa
mennä bussilla tai junalla.
Pompeji
Vuonna 79 jKr. Hänet
on ikuistettu Piazza Tassolle.
useita kirkkoja.
Gubbet kahvilla
Värikästä paikallista iltaelämää
näkee Sedile Dominovassa. Piano di Sorrento
-kyltti tulee vastaan. Perille pääsee myös junalla.
Artistit
13.11. Pyhätöistä kiinnostuneille Sorrentosta löytyy
italialaisten kaupunkien tapaan
Pyhä Antonius on Sorrenton suojelupyhimys. 06000 4300
(1,64 ¤/puhelu + pvm/mpm)
www.eckeroline.?
Matkamyymälä
Mannerheimintie 10
Helsinki
Mukavampia matkoja
SAARISELKÄ 28.2.-5.3.09
Ajoreitti: Salo-Somero-Forssa-Humppila-Saariselkä
Hinta vain: 445 / hlö / 2 hh, 620 / hlö / 1 hh (lapset lisävuoteella
erikoishinnoin). Palvelu on
melko tylyä.
Itse kaupunki on viehättävä
. My Fair Lady
hlö
Hinta sis. Jo yhden
päivän aikana ehtii saamaan Sorrentosta hyvä kuvan.
Kaupungin sosiaalinen elämä
keskittyy Piazza Tassolle, joka
on saanut nimensä paikallisen
renessanssirunoilijan Torquato
Tasson mukaan. Hevosvossikat odottelevat
asiakkaitaan puiden varjossa. Tony Montana
27.11. Sorrento sijaitsee lahden pohjukassa.
20 ¤
25 ¤
29 ¤
hlö
hlö
hlö
Hinnat voimassa 30.12. Englannin
kielellä pärjää hyvin, toisin kuin
muualla Italiassa.
la pääsee Sorrentosta Napoliin.
Se pysähtyy myös Pompejin ja
Herculaneumin (Ercolano) asemilla.
Laivaliikenne on tärkeä osa Napolinlahden liikennettä. marraskuuta 2008
Kuvat: Hannu Tuominen
TIETONURKKA
SORRENTON PLUSSAT JA MIINUKSET
. Reittejä on vaikeusasteeltaan erilaisia.
Hyviä retkikohteita
Kävellen paikasta
toiseen
Sorrentossa on mielenkiintoista
nähtävää, mutta ei kuitenkaan
liiemmin. Auton vuokraaminen
paikan päällä on sen sijaan yleistä. Markku Aro
15.11. Vuoroja kulkee noin tunnin välein. Karttoja saa turistitoimistosta. Autolla saapuvat voivat parkkeerata
rantakallion sisään louhittuun
pysäköintitilaan. Aikataulut vaihtelevat sesongin mukaan.
Sorrenton alue soveltuu myös
patikointiin. Sekin sopii hyvin yhden
päivän retkikohteeksi.
Sininen nauhatie (Nastro Azzurro)
Kiemurteleva rantatie tarjoaa
Italian komeimmat näkymät. Aukiota reunustavat lukuisat kahvilat ja ravintolat. Ruska- ja Joulupöydän
hinta sis. ruokajuomat hanasta.
Oopperamatkat
Kansallisooppera
Estonia sunnuntaisin
16.11. Hinnat ovat niissäkin korkeat.
Corso Italian varrella on myös
Sorrenton päänähtävyys tuomiokirkko, Duomo. Talot on rakennettu
jyrkille rinteille. Myös kauppiaat
saapuvat paikalle. Turistialueilla on selvästi siistimpää kuin
ympäröivillä alueilla.
Nälkä kurnii vatsassani. Siksi moni pidempään
kaupungissa lomaileva suunnistaa myös lähikohteisiin. Kaikkialla on
vehreyttä. Paikallisbusseilla pääsee lähikyliin. Kadunvarret ovat
täynnä, mutta kallion sisään kaivetusta hintavasta parkkiluolasta
löytyy kosolti tilaa.
Paikallisesta turistitoimistosta
saan kaupungin kartan sekä laiva-aikataulut lähisaarille, Caprille ja Ischialle.
Suuret korkeuserot
Sorrento sijaitsee samannimisellä niemellä 40 kilometriä Napolista. Liikenne on kaoottista, mutta
siihen tottuu nopeasti. Se on jyrkkä vastakohta
lähialueiden kiillotetuille lomakohteille. Päivän hämärty-
Piazzojen katukahvilat täyttyvät päivästä toiseen.
Hedelmät ja vihannekset voi ostaa suoraan kadulta.
essä turistien sekaan ilmaantuvat
myös paikalliset. Ilmeisesti
olen pian perillä kuuluisassa lomakaupungissa. Pistäytyminen paikallisessa trattoriassa paljastaa
heti, että Sorrenton hintataso on
korkea. laivamatkat meno-paluu
kansipaikoin, kuljetuksen satamasta
Sokos Hotel Viruun, majoituksen Viru
Class -huoneessa 1 vrk/2 hh/hlö,
hotelliaamiaisen ja oopperalipun.
S-Etukortilla alennus 5 ¤/hlö.
Bonusta matkoista
ja laivaostoksista!
Matkamyynti
puh. Kadunvarren roskakasoja
ei napolilaisittain näy. Paikasta saa enemmän irti,
jos osallistuu opastetuille kierroksille. Reitin voi kulkea vuokra-autolla tai bussilla.
Napoli
Napoli tarjoaa hyvät ostosmahdollisuudet ja ainutlaatuisen ilmapiirin. Sen
tenhon ovat löytäneet myös saksalais- ja brittituristit. Platinum Group
EckeröBuffet
Meriaamiainen
ma?la lähdöillä 10 ?/hlö
Sunnuntaibrunssi
14 ?/hlö
Ruskapöytä 20.11. On
?Oi sa rakas ystäväin,
sun kanssas olla halajan,
aatoksissain kanssas sun,
ma Sorrentoon taas palajan.
Siel kukat kukki, tuoksui puut
ja rakkautemme hehkui,
olet rakkaampi kuin koskaan muut,
taas unelmiini vaivuin.?
lounasaika. Ei sovellu liikuntarajoitteisille
vanhakaupunki.
eikä lastenrattaille.
+ Joustava ja edullinen
? Ei hiekkarantoja.
julkinen liikenne.
? Niukasti iltahuvittelua.
+ Lähellä useita mielen? Korkeahko hintataso.
kiintoisia kohteita.
+ Hyvät mahdollisuudet
omatoimiseen retkeilyyn.
Matkalla
kohti joulua?
Kaikki matkat
www.eckeroline.fi
Päiväristeilyt
Su?to
lähdöt
Pe
lähdöt
La
lähdöt
Aamuaurinko nousee Napolinlahden ylle. Joku saattaa poiketa kadun varren tyylikkäisiin
muotiliikkeisiin. Majoitus kuuluisassa Saariselän Tunturihotellissa.
Hintaan sisältyy: kuljetukset, majoitus, aamupala, iltasauna, ohjelmamaksut joka ilta Tunturihotelliin sekä toimistomaksu.
Tiedustelut/varaukset: 044 0203 117 / Juha Nyström
Katso lisää: www.heinoline.
15. Palmut, pinjat, kukkivat oleanterit, klematikset sekä
puissa roikkuvat sitruunat ja appelsiinit tuovat väriä.
Hienostunut vanhakaupunki
kapeine kujineen on säilynyt hyvin. Väkeä
siis riittää, mutta vastineeksi voi
nauttia upeista maisemista ja
miellyttävästä ilmastosta.
Liikenne matelee eteenpäin
ajaessani rantatietä Napolista
Sorrentoon. Laivat
kulkevat mantereelta saarille ja
saarien välillä. Matkailu
Talvikki Salin 7702 321, sss.viikonvaihde@sss.fi
Sunnuntaina 9. Myynnissä on
kaikenlaista aurinkohatuista hedelmiin.
Marina Piccoloon pääsee suoraan Tasson aukiolta jyrkkiä portaita alas tai vilkasta tietä pitkin
Pyhän Antoniuksen aukiolta. Patarouva
99 ¤
104 ¤
hlö
7.12. Tunnelmakin on melko aito.
Enin osa turisteista on saksalaisia
ja brittejä, mutta moni vastaantulija puhuu suomea. Liian tiukkaa aikataulua ei kannata laatia,
sillä yleensä se ei ruuhkien takia
toteudu.
Napolinlahden ympäristössä,
myös saarilla, on helppo liikkua
julkisilla kulkuvälineillä. Lipunmyyntiluukuilla
on pitkät jonot. Kalastajat lajittelevat laiturilla saaliitaan ja
paikkailevat verkkojaan.
Marina Piccolo on tärkeä laivasatama, josta lähteen päivisin
useita vuoroja Napoliin, Caprille,
Ischialle ja Amalfin rannikolle.
Lomakaudella ruuhka on melkoinen. Esimerkiksi Circumvesuviana-junal-
Capri
Kuuluisa lomasaari sijaitsee
vain 20 minuutin laivamatkan
päässä Sorrentosta. Laivat
lähtevät Marina Piccolosta.
Ischia
Napolinlahden vihrein saari
Ischia on lyhyen laivamatkan
päässä. Rannalla on
taksiasema.
Paikasta toiseen
Harva saapuu Napolinlahden
ympäristöön Suomesta asti omalla autolla. Nyt on jo lokakuu.
Mikä ruuhka olisikaan kiihkeimpien lomakuukausien aikana?
Rantakylät ovat kasvaneet kiinni toisiinsa. Kesällä ruuhkaista ja
+ Pitkä matkailukausi.
meluisaa.
+ Upeat maisemat ja idyllinen
. Liikenneyhteydet ovat hyvät ja hinnat
edulliset. Kaupungissa on monta
näköalapaikkaa, joista voi ihailla
turkoosinväristä Välimerta ja
lahden pohjukassa sijaitsevaa
lomakaupunkia. Jerry B
20.11. Se
alkaa Sorrentosta ja päättyy noin
50 kilometriä myöhemmin Salernoon. turistilaumoista huolimatta.
Ympäröivät maisemat ovat maalauksellisia. asti.
Palaja Sorrentoon
Legendaarinen lomanviettopaikka Italiassa
Hannu Tuominen
Napolinlahden kainalossa sijaitsee suomalaisillekin tuttu
lomakohde Italian Sorrento. Saarien kapeilla kujilla kulkevat minibussit.
Mantereen puolella Sita-yhtiön
siniset bussit kulkevat pidempiä
matkoja.
Paikallisjunat ovat käteviä. Puheensorina ja
napolilaisen keittiön tuoksut täyttävät aukion.
Piazza Tasson läpi kulkee kaupungin pääväylä Corso Italia. Hiekkarantojakaan
ei ole. Yhtäkkiä olen
jo Sorrenton Piazza Tassolla.
Auto parkkiin. tuhoutunut Pompeji on pakollinen tutustumiskohde. Jykevät kallioseinämät syöksyvät suoraan mereen.
Korkeuserojen ja portaiden
vuoksi Sorrento ei sovellu liikuntaesteisille. Aviovaimoilta on sinne pääsy
kielletty.
Sorrentossa on kaksi satamaa:
Marina Grande ja Marina Piccolo.
Ensimmäisenä mainittu on rauhallinen kalastajasatama, josta
löytyy merenantimiin erikoistuneita ravintoloita. Se
suljetaan iltaisin autoliikenteeltä.
Ihmiset vaeltavat Corso Italiaa
päästä päähän. Tasson patsas on aukion
länsireunalla.
Piazza Tassolla on aina vilkasta.
Se on paikallisbussien pysähdyspaikka. asti
22,50 ?/hlö
Joulupöytä 21.11.?23.12.
24 ?/hlö
Hinnat voimassa ennakkoon
ostettuna. Matkan varrella on muun
muassa kaksi hienoa kohdetta,
Amalfi ja Positano
Albrecht
sanoo, että pesän väri vaihtelee
materiaalin mukaan.
. Vanha
kuningatar on silloin jo kuollut ja
työläisetkin kuolevat yleensä ennen syksyä.
Albrecht sanoo, että kuningatar
voi tankata itseensä vararavintoa
vielä myöhään syksylläkin, joten
esimerkiksi lokakuun leudossa
säässä havaitut ampiaiset ovat
mitä ilmeisemmin olleet kuningattaria.
5.10.
Ampiaisenpesä koostuu paperimassasta, jonka ampiainen tekee itse
pieniksi palasiksi pureksimastaan selluloosasta sekä omasta syljestään.
Pesää peittävät ohuet paperisuikaleet, jotka sijaitsevat suomumaisesti.
Pesän väri vaihtelee materiaalin mukaan.
Talvehtimispaikassa lämpötila
voi laskea nollan alapuolelle. Hän sanoo,
että aikuiset ampiaiset syövät
mettä, vaikka toukkia ampiaiset
ruokkivatkin pääasiassa hyönteisravinnolla.
Kuningatar perustaa keväällä
uuden pesän, jonka se rakentaa
itse tekemästään paperimassasta. Jos näin käy,
ampiaiset joutuvat kömpimään
esiin, jolloin ne saattavat jäädä
saalistajien kynsiin.
2.10.
Parhaillaan uudet kuningattaret ovat talvehtimispaikoissaan
odottamassa ensi kevättä. Kaikkien kynsisammalten lehdet eivät ole sirppimäisen käyriä.
Lokakuu oli Salossa lämmin
1.10.
kanadanhanhen parvessa laidunsi muutama merihanhi ja kaksi
hanhiristeymää.
Yllätyksellisiä havaintoja marraskuun puolella olivat peräti 32
töyhtöhyypän parvi, kulorastas,
kolme punakylkirastasta ja västäräkki. Lai-
Kynsisammalen varren sirppimäisen käyrät lehdet sirottavat samaan
suuntaan.
LOKAKUUN 2008 LÄMPÖTILAT
Punarinta on karaistunut pikkulintu, joka on myöhäinen muuttaja ja osittaistalvehtija. Albrecht sanoo, että rakennusaineeksi kelpaa esimerkiksi laho
puu, jota ampiainen raapii ja sekoittaa omaan sylkeensä.
Hänen mukaansa kuningatar
rakentaa keväällä yleensä 10?15
kennoa, joihin jokaiseen se munii
yhden hedelmöittyneen munan.
Näistä kehittyy ensin toukkia,
jotka myöhemmin koteloituvat.
Koteloista kuoriutuu työläisiksi
nimitettyjä ampiaisia, jotka ovat
4.10.
Joka vuosi uusi pesä
naaraita.
Albrecht sanoo, että kuningatar
tekee aluksi töitä työläisten kanssa, mutta keskittyy myöhemmin
pelkästään munimiseen. Yhteiskunta-ampiaisten yhteiskunnassa vallitsee jako: työläiset, kuningattaret ja koiraat.
Loisena toisen ampiaisen pesässä elävä
loisampiainen ei tarvitse työläisiä.
. Ampiaiset jaetaan erakkoampiaisiin, joita on
Suomessa 31 eri lajia sekä yhteiskunta-ampiaisiin, joita on 12 eri lajia. 3.10.
Keväällä kuningattaret heräävät samoihin aikoihin, kun pajut
ja mustikka kukkivat. Ne
muodostavat sekä puhtaita että
sekakasvustoja. Taigakirvi5
13
nen muutti Närpiössä. Pesää esitellyt Matti Korvenoja ei niin isoa ollut
ennen nähnyt.
Hänen naapuristaan löytynyt
pesä oli rakennuksen sisällä. Harvinaisuustiedot
perustuvat osin Bongariliiton ja
BirdLifen tiedostoihin.
3.10.
15
13
11
ja Uudenkaupungin saarilla.
Hy- °C
9
vin harvinainen ruskouunilintu
7
15
piipahti Haminassa. Tutkija Anders Albrecht Helsingin
yliopiston luonnontieteellisestä
keskusmuseosta sanoo, että rakennuksen seinällä pesä usein
leviää sivusuunnassa.
Hänkin sanoo, että pesä on iso,
joskin samaa kokoluokkaa olevia
on toimitettu myös museoon.
Vaikka ampiaisyhteiskunta on
jo pesän hylännyt, eivätkä ampiaiset asuta sitä enää seuraavana
keväänä, se tuskin on autio. tyypillisiä lehtisammallajeja ovat siis seinäsammal ja metsäkerrossammal. Joutsenoon veti
bongareita Suomen myöhäisin
palsasirri. Loppukesästä,
kun kuningattarella ei ole enää
varastossa edellisen loppukesän
parittelun jäljiltä siittiöitä, se munii hedelmöittymättömiä munia,
joista kuoriutuu koiraita eli kuhnureita. Se on aika
hyvä yleistuntomerkki lukuisille,
vaikeasti tunnistettaville kynsisammalille, joita meillä tavataan
noin 20 lajia. Luonto
Elina Lahti 7702 318, sss.toimitus@sss.fi
Sunnuntaina 9. Albrecht sanoo, että pesään saattaa
tulla uusi ampiaiskuningatar talvehtimaan, mutta välttämättä se
ei ole kotoisin samasta pesästä.
. Säkylässä viivytteli
mustapyrstökuiri, Kotkassa suosirri, Köyliössä heinäkurppa ja
Uudenkaupungin saaristossa karikukko.
Myöhäisiä lintuharvinaisuuksia
edustavat Oulun kattohaikara ja
Korppoon Utön muuttohaukka.
Itäisiä taigauunilintuja on nähty
vielä Luvian Säpissä ja Utössä.
Hippiäisuunilintuja on liikkunut
muun muassa Hangossa, Porissa
malten varren lehtien sirottavan
samaan suuntaan. marraskuuta 2008
Kuvat: Kirsi Höglund
Hylätty ampiaispesä
tuskin on autio
Kiikalasta löytyi
valtava ampiaispesä
SSS?Elina Lahti
Kiikalasta löytyi kesän jäljiltä
valtavaksi venähtänyt ampiaispesä, jolla oli korkeutta noin 75
senttimetriä. Eräs
pisimpään lasketuista on Halikonlahden reitti, josta viime viikonlopulla löytyi 41 eri lintulajia
ja 2 650 lintuyksilöä.
Syksyn runsaslukuisin lintulaji
Halikonlahden alueella on harmaalokki, jota löytyi lähes 900.
Sadoittain oli myös naakkoja ja
fasaaneja. Ne ovat
paritelleet loppukesästä sekä tankanneet itseensä ravintovarastoja
talvea varten.
Anders Albrecht sanoo, että
ampiaiset hakeutuvat talvehtimaan esimerkiksi kaarnanra-
Laurin yläasteen 7-luokan kokoamassa graafisessa esityksessä kolmiot kuvaavat maksimilämpötiloja ja neliöt minimilämpötiloja.
Lokakuun keskilämpötila oli Salossa Laurin
koulun sääasemalla +7,8°C, mikä on 2,3 astetta keskimääräistä (1971-2000) lämpimämpi.
Vain kahtena päivänä mitattiin lämpötilat, jotka olivat alle nollan.
Ylinmax
lämpötila oli 12,8 astetta ja se mitattiin
min
Aleksis
Kiven päivänä (10.10.) Alin lämpötila
max
mitattiin 8.10., jolloin se laski 1,2 miinusasteemin
seen.
Lokakuun sademäärää ei saatu mitattua,
mutta sademäärät olivat runsaat koko Suomessa.
* * *
Kirjoittajat ovat Salon Laurin koulun luonnontieteisiin ja matematiikkaan painottuneita
(LUMA) oppilaita, jotka seuraavat Salon sääilmiöitä päivittäin oman sääaseman avulla.. Ihmiset
kulkevat ?suppilovahverometsissä?, mutta eivät tiedä, minkä
päällä astelevat. Kottaraisia oli alueella
vielä 15 yksilöä. Jos katsoo
tarkemmin, huomaa kynsisam-
Jaakko Heinonen
5.10. Viivyttelijöitä
on ollut kuitenkin yllättävän runsaasti muun muassa kahlaajien
porukassa. Tällä hetkellä lintulaskentareittejä on Suomessa yhteensä
runsaat 600. Sen jälkeen
se kannattaisi sijoittaa suojaan
kuivaan paikkaan, esimerkiksi
lasivitriiniin.
TIETONURKKA
. Varsinkin punamullatusta
laudasta saa kauniita pesiä, hän
sanoo.
Jos haluaa tallettaa näyttävän,
mutta hauraan ampiaispesän,
Albrecht neuvoo pitämään sitä
ensin pakkasessa. Ampiaisten yleistuntomerkkinä pidetään muodoltaan sirppimäisiä silmiä. Lintuharrastajien tämän
ajan aktiviteetteja ovat talvilintulaskentoihin kuuluvat vakioitujen
reittien syyslaskennat.
Tiedot näistä vapaaehtoisvoimin tehtävistä talvilintulaskennoista kerää Helsingin yliopiston
luonnontieteellinen keskusmuseo. Ulkona tiaiset hakkaavat nopeasti kennot hajalle etsiessään sisältä hyönteisiä. Viime kuun vaihteessa vesialtailla on nähty myös
liejukana, viikisitimaleita ja pajusirkkuja.
Myöhäisiä kahlaajalintuja on
liikkeellä. Paimiossa nähtiin lähes 50 töyhtöhyypän parvi. Näistä pieni osa on
loisampiaisia.
. Uusia kuningattaria syntyy puolestaan hedelmöittyneistä
munista, joista kehittyviä toukkia
on ruokittu tavallista paremmin.
Tämän jälkeen yhteiskunta
hajoaa, ja loppukesästä ihmiset
yleensä taivastelevat aggressiivisia ampiaisia, jotka ovat kodittomiksi jääneitä työläisiä. Pesän keväällä perustanut kuningatar, työläiset sekä koiraat kuolevat viimeistään kylmien ilmojen tultua.
Loppukesästä työläisiä saattaa nähdä esimerkiksi etsimässä makeaa ravintoa hedelmistä.
Lähde: Pohjois-Euroopan hyönteiset sekä
Luonnontieteellinen keskusmuseo
Uudet kuningattaret talvehtivat
Kiikalassa asuva Matti Korvenoja pitelee mittavaksi venähtänyttä ampiaispesää, joka on löytynyt rakennuksen sisältä.
Märkä syksy suosii sammalia
Harmaalokki ja naakka yleisimmät
syyslinnut Halikonlahdella
Sammalilla ei ole tehokkaita
kuivumiselta suojaavia rakenteita ja siksi kesä ei ole niiden
kulta-aikaa. Maksasammalet ovat usein pieniä, heikosti
kuivuutta sietäviä, varjoisten ja
kosteiden paikkojen itiökasveja.
Helpoimmin tunnettava laji sen
sijaan on suurikokoinen palokeuhkosammal.
Jo edellä mainitun ?suppilovahverokuusikon. Albrecht selittää, että ampiaisten
soluihin tulee ikään kuin jäähdytinnestettä, joka estää soluja
jäätymästä.
3.10.1.10.
koihin, karikkeeseen kuivaan
paikkaan sekä muihin suojaisiin
paikkoihin, joita voivat olla myös
vanhat ampiaispesät.
Pääasia on, ettei talvehtimispaikkaan tule vettä. Hyvin
myöhäisiä vesilintuja edustivat
silkkiuikku, lapasorsa, uivelot ja
mustalinnut. Vuosisatoja olemme tilkinneet hirsirakennuksemme seinäsammalella.
Ruotsalaiset kutsuvat myös metsäkerrossammalta nimellä ?husmossa?, joten ilmeisesti sitäkin on
käytetty rakentamisessa. Saksanampiainen rakentaa pieniä
16
pallopesiä.
Yleinen ampiainen voi sen sijaan kasvattaa pesänsä hyvissä
olosuhteissa valtavaksi.
Kiikalassa ampiaispesää ihastellut Matti Korvenoja ihmetteli
pesän kaunista väriä. Sekin
laji on kangasmaiden perussam-
Seppo Sällylä
Seppo Sällylä
LOKAKUUN 2008 LÄMPÖTILAT
max
31.10.
30.10.
29.10.
31.10.
28.10.
30.10.
30.10.
29.10.
28.10.
27.10.
26.10.
25.10.
31.10.
27.10.
29.10.
26.10.
28.10.
25.10.
27.10.
24.10.
26.10.
23.10.
25.10.
22.10.
24.10.
21.10.
23.10.
23.10.
22.10.
21.10.
20.10.
19.10.
18.10.
24.10.
20.10.
22.10.
19.10.
21.10.
18.10.
20.10.
17.10.
19.10.
16.10.
18.10.
15.10.
17.10.
14.10.
16.10.
16.10.
15.10.
14.10.
13.10.
12.10.
17.10.
13.10.
15.10.
12.10.
14.10.
11.10.
13.10.
10.10.
12.10.
11.10.9.10.
11.10.
9.10.7.10.
10.10.8.10.
9.10.
8.10.
10.10.
8.10.6.10.
7.10.5.10.
7.10.
min
6.10.
15
13
11
9
7
5
3
1
-1
-3
-5
Kun vielä oppii tunnistamaan
rahkasammalet (lähes 40 lajia) ja
lisäksi opiskelee karhunsammalten tuntomerkit jostain itiökasvikirjasta tai vaikka Suomen luonnon tietosanakirjasta, sammaltietous on keskivertoa huomattavasti korkeammalla tasolla.
Rebekka Reunanen, Venla Myllyrinne
LOKAKUUN 2008 LÄMPÖTILAT
°C
6.10.4.10.
kertoa kirjoittajalle numeroon
0400523301. Pehmeän näköiset,
tummanvihreät, joskus puhtaat
sammalmättäät ovat kynsisammalten aikaansaamia. Myyrät ja
hiiretkin tuhoavat vanhoja pesiä.
Ampiaiskannat
lähtivät elpymään
Isossa ampiaispesässä on kesäl-
lä ollut kova kuhina, sillä kuningatar on ehtinyt tuottaa monta
poikuetta kesän aikana. Ampiaiset ruokkivat toukkiaan pääasiassa
hyönteisravinnolla, joten samalla ampiaiset
saalistavat ihmisen kannalta hankalia tuholaisiakin.
. Lähes parin sadan
4.10.2.10.
Syksyn
viralliset
lintulaskennat
käynnissä
Jaakko Heinonen
malia.
Suomessa sammallajeja on yli
seitsemänsataa. Syyharvinaisuuksien
aika alkaa kylmien säiden myötä
hiipua. Märkä syksy on sammalille mieluinen vuodenaika, ja
silloin kannattaa syventyä näihin
metsiemme pohjakerroksen elintärkeisiin lajeihin.
Olen huomannut, että sammalet tunnetaan nykyään huonosti
kansan keskuudessa. Kanadanhanhia, sinisorsia, variksia ja keltasirkkuja
havaittiin niinikään paljon. Ampiaisyhteiskunnat ovat aina yksivuotisia ja
vain uudet kuningattaret talvehtivat. Salon seudullakin
on muutamia reittejä, joita on
laskettu kymmeniä vuosia. Yli puolet lajeista on lehtisammalia ja parisataa
maksasammaliin kuuluvia. Näiden kahden ryhmän eroa on vaikea selittää lyhyesti. Lisänä on usein
komeaa metsäliekosammalta, joskus kaunista sulkasammaltakin,
joka on kolmionmuotoinen kuin
pieni sulka. Albrecht
sanoo, että esimerkiksi harvinaisena pidettyjä saksanampiaisia
havaittiin kesällä paljon. 3Kittilän
11
1
Sirkasta löytyi suurharvinaisuus
9
-1
idänturturikyyhky.
7
-3
Hyvin myöhäisiä tavallisia
5
3
muuttolintuja edustavat -5Särkisa1
lon haarapääsky ja Västanfjärdin
-1
pikkulepinkäinen.
-3
Erikoisista syyslinnuista voi
-5
2.10.
tilassa oli töyhtöhyyppäparvessa
kapustarinta. Ensimmäiset poikueet eivät kuitenkaan ole eläneet syksyyn saakka.
Albrechtin mukaan pesää on
asuttanut yleisin ampiaisemme,
jota nimitetäänkin yleiseksi ampiaiseksi.
Viime keväänä kanta oli vielä
alhainen, sillä ampaisten, kuten myös kimalaisten, määrä
romahti. Sinne tulee kaikenlaisia muitakin ötököitä, hän sanoo ja poimii esimerkiksi kukkakärpäset.
Muitakin hyönteisiä voi kömpiä esiin, jos pesän tuo asuntoon.
Pesäkoisa saattaa hyödyntää ampiaispesää, samoin erilaiset kovakuoriaiset.
Talvella ampiaispesät hajoavat
helposti. Erityisesti suomalaisten yleissivistykseen pitäisi kuulua ainakin seinäsammalen
tunnistaminen, sillä meillä ja sillä
on pitkä yhteinen historia. Siivet ovat levossa
laskostettuna pitkittäin.
. Kuvan punarinta on°Culkosaariston rakkolevävallilla leväkärpäsiä saalistamassa.
1.10.
Lintujen syysmuutto saa aina lisävauhtia marraskuun pakkasista ja lumisateista. Kesällä molempien
kannat ovat kuitenkin elpyneet
kevään aallonpohjasta. Työläiset rakentavat uusia kennoja ja
ruokkivat toukkia
Vastaavaa
saavutusta emme ole ennen kokeneet, emmekä ole ikinä tanssineet
näin hyvin, pari iloitsee.
Nikkasen ja Vireniuksen ohella
juniori 2 -luokassa Swivelistä kilpailivat Julius Luoto?Sallariina
Riski sekä Markus Ranta?Erika
Drugge. Jälkimmäisellä on
ollut vaikeuksia mahtua joukkueen pelaavaan kokoonpanoon.
SSS?STT. Tanssiparketilla yksi järjestäjäseuran ilonaiheista oli
pari Robert Virenius?Emmi Nikkanen, joka tanssi juniori 2 -luokassa 24 parhaan joukkoon.
Salo, 10-tanssin SM-kilpailut:
Yleinen Champion:
1) Jaak Vainomaa/Taina Savikurki Tampereen Step 15,0 2)
Markus Hirvonen/Mariia Hirvonen Lappeenrannan Tanssiurheilijat 15,0 3) Jurijs Trosenko/Claudia Ketonen Helsingin
Dance World 33,0 4) Kaspar
Vaik/Maria Kangasaho Helsingin
Blue&White 46,0 5) Henrik Nordman/Simone Lehikoinen Pieksämäen Tanssirueheiluseura 46,0
6) Karri Rinne/Suvi Kurki Kirkkonummen TanssiDans 55,0 7)
Ville Kärki/Mikaela Laine Kirkkonummen TanssiDans 8) Jussi
Kaksonen/Noora Gröhn Turun
Bolero 9) Kalle Tuori/Terhi Mäkinen Kirkkonummen TanssiDans
10) Mikael Malila/Aini Minkkinen Kirkkonummen TanssiDans
11) Pasi Rautio/Kirsi Saarinen
Helsingin Blue&White 12) Matti
Rautajoki/Heidi Pohjola Tampereen Step
Nuoriso (16-18-v.):
1) Joonas Rytkönen/Iiris Uuttu
Jyväskylän Tepika 13,0 2) Jens
Mattila/Tanja Lehtimäki Teuvan
Tempo 23,0 3) Tuomas Jylhä/Sofia Mäki-Ontto Tampereen Step
34,0 4) Ott-Sander Palm/Elisabeth Kipper Helsingin Star 37,0
5) Ville Väätäinen/Reetta Karvinen Kuopion Tanssi-Savo 47,0 6)
luokkaansa.
Pronssille tanssahtelivat Jurijs
Troshenko ja Claudia Ketonen
Helsingistä. Yhdysvaltalainen James voitti 400 metrillä hopeaa ja pitkässä viestissä
kultaa Meksikon olympialaisissa 1968.
James hävisi Meksikon 400
metrin finaalissa maanmiehelleen Lee Evansille. (Silver Painilainen/Eija
Ahlqvist, Elias Husgafvel/Ronya
Nyman, Linus Otsamo/Lumi
Otsamo) 15,0 3) Jyväskylän Tepika ?Tepikan Tähdet. Siitä huolimatta
teoreettiset valmistelut ovat jo
hyvinkin pitkällä, sillä hakemusta tehtäessä tuli selvittää monta
asiaa. (Eetu
Toivanen/Ella Rask, Lauri Linnanranta/Leeni Nieminen, Pyry
Nissinen/Ella Hagman) 18,0 4)
Kotkan Hyrrät ja Haminan Have Step (Eemeli Kirjavainen/Nea
Malm, Benjamin Lindström/
Esteri Talvio,Daniil Dekhtyar/
Vilma Melartin) 19,0 5) Keminmaan Aida (Pietari Aikio/Johanna Heikkilä, Toni Kauppinen/Ella Huusko, Santeri Pakola/Julia
Molander) 31,0... Tanssi tuntui hyvältä. Tätä kaikkea
tarjosivat salolaisen tanssiurheiluseura Swivelin Salohallissa
järjestämät kymppitanssin SMkilpailut lauantaina.
Varsinainen huipennus illalle
nähtiin kisojen pääluokan finaalin päätteeksi, kun kaksi paria
olivat samoin sijalukupistein
kiinni mestaruudessa. Olihan hakijoita kuitenkin enemmän kuin vapaina
olleita paikkoja, Paimion Rastin
puheenjohtaja Tapani Salo totesi.
Teoria jo hallussa
Tapahtumaan on aikaa vielä yli
kuusi vuotta. Ehkä tätä ei voi sanoa yllätykseksi, mutta tyytyväisiä toki
olemme. Viestissä USA:n
ME-aika oli 2.56,16, ja se rikottiin vasta vuonna 1992.
Ennen olympialaisia James
juoksi 400 metrillä ME:n 44,1.
Hän sijoittui olympiakarsinnassa toiseksi, mutta voittaja
Evans (44,0) hylättiin sääntöjen vastaisten piikkarien
takia.
SSS?STT
ovat pitäneet järjestelykoneiston
hereillä muutenkin, Salo sanoo.
Ennen Jukolaa Paimiossa ehditään toki käydä käydä muitakin
suuria suunnistuskilpailuja. 11) Salon Swivel ?Swiveldance 1. Jo semifinaalin tuomariruksien perusteella kamppailusta saattoi odottaa
tiukkaa.
Tamperelaisseura Stepin Jaak
Vainomaa?Taina Savikurki ja
lappeenrantalaiset viime vuoden mestarit Markus ja Mariia
Hirvonen keräsivät kumpikin
loppukilpailussa 15 pistettä.
Vakioissa tuomarit rankkasivat
ykköseksi Hirvoset, lattareissa
parhaimmaksi arvostettiin Vainomaa?Savikurki.
Tuomareiden päätöksellä yleisen champion-luokan voittoa saivat juhlia Vainomaa ja Savikurki,
joille SM-titteli oli ensimmäinen.
Hirvosten hopeatilaa voi sikäli
pitää yllätyksenä, että mestaruutta puolustanut pari on ollut
SM-kisoissa viime vuosina omaa
TULOKSIA
Salolainen tanssiurheiluseura Swivel pani Salohallissa pystyyn hienot kymppitanssin SM-kisat. Olen ihan tyytyväinen päivän
suoritukseen. Maailmancupista on jäljellä kaksi kisaa
Tukholma (11. marraskuuta 2008
Urheilu
annu Brusila, Harri Sulonen, Jussi Rasimus,
H
Juha Tuuna, Olli Mäntylä
7702 309, sss.urheilu@sss.fi
Holkeri jatkaa Hiihtoliiton
puheenjohtajana
Homén toivoi lisää
koululiikuntaa Dragsfjärdissä
Sivu 18
Sivu 18
Jukolat ja Venlat Paimioon 2015
Kaupungille jo kolmas
suunnistuksen massatapahtuma
SSS?Olli Mäntylä
Salon alueen suuret suunnistustapahtumat saavat jatkoa myös
2010-luvun puolella. Seliö on tällä hetkellä
pistetaulukossa kolmantena.
? MM-tittelin uusiminen on
vaikeaa, mutta mitalisijoille on hyvät mahdollisuudet.
Kamppailu on kovaa aina viimeiseen starttiin saakka, Seliö
ennakoi.
SSS?STT
Suomen naisille
USA-tappio
Hallitseva maailmanmestari
USA oli liian kova pala Suomen
naisten jääkiekkomaajoukkueelle neljän maan turnauksessa
Lake Placidissa. Tulos oli tosin arvattavissa,
sillä emme ole päässeet harjoittelemaan pariin kuukauteen yhdessä Erikan jalkavamman vuoksi.
Valmistautumisemme ei siis ollut
paras mahdollinen. Loppuluvut laukoi Meghan
Duggan.
Suomi on voittanut turnauksessa Ruotsin ja hävinnyt USA:
n lisäksi Kanadalle.
SSS?STT
Carle kaupattiin
Philadelphiaan
Puolustaja Matt Carle kaupattiin Tampa Baysta Philadelphiaan jääkiekon NHL-liigassa. Ainakin yksi asia
on jo melko varmalla pohjalla; tapahtuma tultaneen käymään Paimion keskustan läheisyydessä.
. Heidän tiensä nousi pystyyn jo ensimmäisen kierroksen
jälkeen. ja 16. 11.).
SSS?STT
Seliö Vuoden
kilpaveneilijäksi
Suomen veneilyliitto on valinnyt Formula 1 -veneiden
maailmanmestarin Sami Seliön
Vuoden kilpaveneilijäksi.
? Tämän suurempaa palkintoa Suomessa ei voi saada ja
arvostan se korkealle, Seliö
iloitsi.
Tämänvuotisesta MM-sarjasta on ajamatta vielä kaksi osakilpailua. Toiselle kierrokselle pääseminen oli tavoite, ja se saavutettiin,
13-vuotias Nikkanen kiteyttää.
Parin suoritusta voi pitää mainiona, sillä kiikalalainen Nikkanen on tanssinut lohjalaisen
Vireniuksen kanssa vasta noin
vuoden. Semifinaaleihin he eivät
kuitenkaan SM-tansseissa selvinneet.
. Toiseen suuntaan siirtyivät
puolustaja Steve Eminger,
hyökkääjä Steve Downie sekä
ensi kesän varaustilaisuuden
neljännen kierroksen vuoro.
Carlelle Philadelphia on jo
kolmas seuraa viiteen kuukauteen, sillä hän siirtyi kesällä
Tampa Bayhin San Josesta.
Hän aloitti kuluvan kauden
kahdella pisteellä 12 ottelussa.
Philadelphian puolustuksessa
luutivat suomalaiset Kimmo Timonen, Ossi Väänänen ja Lasse
Kukkonen. Nämä järjestämiset ovat kunnia-asioita, ja myös seurat virkeänä tällaisten asioiden myötä. Ensimmäistä
kertaa suurtapahtuma suunnistettiin Paimiossa vuonna 1973
Mäntyrinteen hiekkakuoppien
tuntumassa.
. Kolmannessa erässä Julie
Chu teki 3?1-lukemat, kunnes
Karoliina Rantamäki kavensi. Täällä on kova taso. (Niko Riski/
Sofia Nikkanen, Samu Rasila/
Inka Hakomäki, Tuomas Koskinen/Hennariikka Nurmi) 12) Salon Swivel ?Swiveldance 2. Edellisen kerran
paremmuudet ratkaistiin Vistan maisemissa
vuonna 1993.
Vainomaa ja Savikurki yllätysvoittoon
Marko Mattila
Hirvoset saivat tyytyä hopeaan
Swivelin SM-kisajärjestelyt
huippuluokkaa
SSS?Annina Vainio
Tanssin taikaa, pukuloistoa,
eläytymistä, maan parhaimmisto
ja dramatiikkaa. USA marssi
loppuotteluun 4?1 (2?0, 0?0,
2?1) -voitolla ja suisti Suomen
pronssipeliin Ruotsia vastaan.
Amerikkalaiset karkasivat
ensimmäisessä erässä kahden
maalin johtoon Jenny Potterin
ja Natalie Darwitzin osumilla. Parhaaseen suoritukseen ylsivät seuran
molemmat lapsijoukkueet, jotka
selvisivät hienosti semifinaaleihin kovatasoisessa, 21 joukkueen
kisassa.
Voitto meni Oulun Telemark
Teamille.
Hyvin menestyivät niin ikään
Robert Virenius ja Emmi Nikkanen, jotka pääsivät juniori 2 -luokassa toiselle kierrokselle eli 24
parhaan joukkoon.
. ja 12. 11.) ja Berliini (15. Swivelin tanssijoita
pääluokkaan ei osallistunut.
Swivel on aikaisempina vuosina
saanut kiitosta upeista järjestelyistään, eikä suotta: myös tänä
vuonna kaikki sujui moitteettomasti.
Parketin puolella huippumenestystä ei sen sijaan tullut. Samoin kävi seniori 1
-luokassa tanssineille Tapio Järviselle ja Anne Pihlaja-Järviselle
ja nuorisoluokan Fred Saariselle
ja Elisa Niinistölle.
Pisteen päähän toiselle kierrokselle pääsemisestä jääneet Ranta
ja Drugge olivat suoritukseensa
todella pettyneitä.
. Paimion
Rasti ehtii nimittäin 30 vuoden
ikään kyseisenä kesänä 2015.
Vuoden 2013 Jukola myönnettiin Jämsälle ja sitä seuraavana
kesänä suunnistetaan Kuopiossa.
Jo aiemmin vahvistetut kilpailupaikat ovat Mikkeli (2009), Hyvinkää (2010), Virolahti (2011) ja
Vantaa (2012).
Van der Burgh
ui ME:n
Jukolan viesti palaa Paimioon 22 vuoden tauon
jälkeen. (Juho
Spårman/Liina Yöntilä, Rikhard
Kerminen/Annika Vainio, Jussi
Joronen/Vera Ruokonen)
Ilonaiheina
Nikkanen?Virenius
ja lapsijoukkueet
Eteläafrikkalainen Cameron
van der Burgh ui 50 metrin
rintauinnissa lyhyiden ratojen
ME:n 26,08 lauantaina maailmancupin viidennessä kisassa
Moskovassa.
Van der Burgh nipisti vanhasta ME:stä 0,09 sekuntia.
Entinen ME oli ukrainalaisen
Oleg Lisogorin nimissä vuodelta 2006.
Tuloksellaan Van der Burgh
nousi maailmancupin kokonaiskisan kärkeen. Lattarit sujuivat ihan hyvin, vakiot tökkivät,
kahdeksan vuotta yhdessä tanssinut pari arvioi.
Ilja Tourunen/Roosa Hasu Kotkan
Hyrrät 56,0 7) Tomi Lappi/Geisy
Lahe Helsingin Dance World 8)
Mikko Peltonen/Piri Lähdemaa
Liedon LaTeam 9) Mikko Kuntonen/Titti Koivula Kouvolan Terpsikerho 10) Valtteri Virtanen/Heidi Karppanen Tampereen Step
11) Akseli Kurttio/Rosanna Kulju
Keminmaan Aida 12) Visa Moisio/
Saana Aivio Tampereen Step
Seniorit (yli 35-v.):
1) Olli-Pekka Vanhala/Tiina
Tarvonen Mikkelin Urheilutanssijat 24,0 2) Jukka Leppänen/
Tiina Siniketo Lahden Dancing
28,0 3) Jorma Yksjärvi/Marjut
Yksjärvi Hyvinkään Parketti 30,0
4) Mikael Lepänluoma/Jaana Lepänluoma Helsingin Star 30,0 5)
Matti Väisänen/Anne Rantanen
Tampereen Spiral 42,0
Juniori 2 (14-15-vuotiaat):
1) Jani Neulaniemi/Henni Syväoja Vaasan Rolling 12,0 2) Matti
Tauru/Jessica Ketonen Helsingin
Dance World 34,0 3) Heikki Kaikkonen/Karoliina Mäkinen Oulun
Telemark Team 12,0 4) Eetu Hagman/Emmi Hagman Jyväskylän
Tepika 40,0 5) Niklas Laine/Noora
Holopainen Kirkkonummen TanssiDans 46,0.
Juniori 1 (12-13-vuotiaat):
1) Jonni Peltola/Kastanja Rauhala Kaarinan Fregolina 11,0 2)
Jussi Pakonen/Anniina Koivuniemi Oulun Telemark Team 24,0
3) Erik Husgafvel/Ilana Stolberg
Hämeenlinnan Pivotkerho 29,0
4) Emil Hallberg/Miira Liisa Vehviläinen Kirkkonummen TanssiDans 36,0 5) Ilari Kauppinen/Mirella Jalonen Kauhajoen Casino
54,0
Lapsijoukkueet (alle 12-vuotiaat)
1) Oulun Telemark Team (Kristofer Mäkinen/Julia Keränen,
Juho Kivijakola/Viivi Koskela,
Juuso Kivijakola/Mira Pitkänen)
11,0 2) Hämeenlinnan Pivotkerho ja Tampereen Step ?Midnight
Stars. Paimion sijainti on hyvä, ja
esimerkiksi ruotsalaisia joukkueita saattaa tulla paikalle tavallista
enemmän, Salo huomauttaa.
Papereilta asioita aletaan siirtää käytäntöön. Molemmat
alittivat silloisen ME-ajan.
Evansin voittoaika oli 43,86 ja
Jamesin 43,97. Suomen
Suunnistusliitto myönsi vuoden
2015 Jukolan ja Venlojen viestin
järjestelyoikeudet Paimion Rastille ja Turun Suunnistajille.
Paimiossa etsittiin viimeksi rasteja Jukolan merkeissä Hanhijoen peltoaukeamalla vuonna 1993,
jolloin järjestäjinä olivat PR ja
Sauvon Urheilijat. Toki
meillä esimerkiksi Silja-rastit
17
SÄHKEET
Olympiavoittaja
James kuollut
Takavuosien yleisurheilutähti
ja olympiavoittaja Larry James
kuoli torstaina syöpään 61vuotispäivänään Smithvillessä
New Jerseyssä, tiedotti USA:n
yleisurheiluliitto. Lisäksi
talkoolaisia tarvittaneen ainakin
1 500.
. Näihin lukeutuivat muun
muassa tarvittavat maanomistajien luvat.
Tarvetta ennakkoselvityksiin
onkin, sillä noin 10 000 asukkaan
Paimion väkiluku saattaa jopa
triplaantua yhden viikonlopun
ajaksi. Yksi
niistä on vuonna 2011 juostavat
sprinttimatkojen SM-kilpailut.
Järjestelylupa heltisi muutoinkin sopivaan saumaan. Tänä vuonna Tampereella
oli kilpailijoita yli 14 000, ja todennäköisesti määrä ei ole ainakaan vähenemään päin. Sunnuntaina 9
P-mäki,
OrPo . Tämä on eurooppalaisessa vertailussa toiseksi alhaisin
määrä. Tiesimme, että Lujattaret tulee kovaa kolmanteen erään. lähtö, sh 2140 m Veljekset
Wahlsten -lähtö: 1) Siro-Prinssi/Hei
Mikkonen 26,0a (6.27), 2) Ekin Karaus 26,2a (6.21), 3) Siirakki 26,4a
(16.71), 4) Virin Väiski 26,7a x (3.51),
toto (12-6-4): 6.27 2.14-2.16-3.28 17.40
9. Somero,
15.11. Laihia, Vanaja . Taika 2,50,6 x, poissa: 1, 5
1. Turolii 26,4a
(4.52), 3) Saruman Taika 26,4a (22.91),
4) Turon Loisto 26,4a (17.09), poissa: 8
toto (3-11-4): 8.01 2.46-2.22-8.02 14.69
V4-kerroin: 22.13
6. On me puhuttu vitsillä Hurriganesinkin vetämisestä,
että jos vedettäis jotain muuta
biisiä ensin ja siitä suoraan Roadrunneriin. Lähdimme otteluun
kovalla syötöllä ja se toimi hienosti kolme erää, totesi Lujattarien
valmentaja Katarina Järvinen.
LENTOPALLO, NAISTEN LIIGA
Pislaploki?Vanaja
25?21, 15?25, 25?21)
Eura?OrPo
20?25, 25?18, 11?25)
Laihia?LP Viesti
22?25, 25?22, 13?25)
P-mäki?Kuusamo
23?25, 18?25, 14?25)
leissa, joiden kentät eivät täytä
kilpavaatimuksia.
? Kuplahallit puretaan ja annetaan niitä eniten tarvitsevalle,
Wass ilmoitti.
Uusi halli ei jää pelkästään urheiluseurojen käyttöön.
? Seurat ovat varanneet paljon
aikoja, ja vapaista ajoista on jo
pulaa. Joukkue johti toista erää
vielä tilanteessa 21?20. Eura . Kolmannessa erässä kotijoukkue pystyi rikkomaan
Viestin nostopeliä niin paljon, että se koki kauden ensimmäisen
erätappio SM-liigassa.
. Ja
kun MM-kisojen ohjelmassa on
vapaan sprintti, niin tänä vuonna
siinä on painotus.
? Mutta jos oikein hyvään kuntoon äityy, niin voisi sitä jonkun
normaalimatkankin hiihtää
maailmancupissa, Jylhä ennakoi.
Naisten sprintin voitti Riikka
Sarasoja ennen Ruotsin Ingrid
Vikmania. lähtö, lv 2140 m Racing -lähtö: 1) Golda Hurricane/A Nurminen
15,7a (3.56), 2) Vienna 16,0a (10.62),
3) Southeast Evil 16,0a (31.64), 4) Velvet Boko 16,1a (13.77), poissa: 10, 12
toto (5-2-8): 3.56 1.78-2.6713.41 22.05 Troikka: 341.94
Pelivaihto 669493.96 e, yleisöä 2060. Saman
päivän illtana kaupungissa järjestettiin tavallinen SM-liigapeli,
joka keräsi 7 000 katsojaa.
Taalintehtaan urheilukentässä
salibandy ja futsal näyttelevät
suurta roolia. Prenga teki ottelun kovimmat
pisteet (25/+16) ja hänet palkittiin
joukkueensa parhaana.
. Lajia on pelattu tähän asti Taalintehtaan kuplahal-
LP Viesti menetti erän muttei ottelua
Eräpisteet:
12-25, 22-25,
25-22, 13-25
SSS?Olli Mäntylä
Juha Laakso
? Tästä täytyy olla ylpeä, Dragsfajärdin vt. Laihia . Viestin pelaajat eivät onnistuneet saamaan
torjunnallaan kiinni terävästi
iskenyttä Prengaa, jolle kirjattiin
erässä yhdeksän hyökkäyspistettä. Avauserässä Viestin parhaana palkittu
Sini Häkkinen iski tehokkaasti ja
hän onnistui hyvin myös torjunnoissaan.
Viestin korkeimmat pisteet
kirjattiin Hanna-Mari Armiselle
(20/+16), jonka aloitussyöttöjen
kanssa kotijoukkueen nostajat
olivat suurissa vaikeuksissa. Homénin mukaan osaselityksenä siihen käy
juuri koululiikunnan vähäisyys.
Entisenä ministerinä Homén on
huolissaan myös nuorison tiedon
ja mielenkiinnon viihteellistymisestä.
? Eräs historianopettaja kysyi
tunnilla, osaavatko oppilaat nimetä kolme K:lla alkavaa suomalaista suurmiestä.
Vastaus oli Kurri, Kapanen ja
Koivu. Meillä oli erässä melkoisia ongelmia
puolustuspelissä ja torjunnoissa.
Heillä oli myös hyvä aloitussyöttö,
joten he ansaitsivat erävoittonsa,
selvitti Sini Häkkinen.
Prenga vireessä
Lujattarien kauden paras peli ei
riittänyt yhtä erävoittoa pidemmälle. Toiseksi, meillä oli
usean vuoden hyvä taloudellinen
tilanne taustalla, Wass eritteli
syitä, miksi yli neljä miljoonaa euroa maksanut halli vihdoin näki
päivänvalon.
Taalintehtaan salibandyjoukkueet pääsevät vihdoin pelaamaan
kotiotteluita. lähtö, lv 2140 m Karjala -lähtö: 1) Viper Acktion/E Holopainen
15,4a (1.92), 2) Lass Copid 15,5a
(22.48), 3) Eko Black Bird 15,5a
(33.72), 4) Bwt Clown 15,5a (24.44),
toto (12-6-10): 1.92 1.28-4.06-5.66 19.19
Troikka: 490.11
10. kunnanjohtaja Tony Wass totesi ja leikkasi nauhan. Neljännessä erässä vieraat karkasivat otteluvoittoon 8?8-tilanteesta
Armisen kymmenen pisteen syöttöputkella.
. lähtö, lv 2140 m Musta Pörssi
-lähtö: 1) French Express/J-P Vilk-
man 14,1a (1.7), 2) Vasily 14,2a
(5.58), 3) Katydid 14,6a (8.53),
4) Wayne Victon 14,8a (166.63),
toto (2-4-3): 1.70 1.28-1.64-1.93 4.02 V4kerroin: 24.90
7. Pelillisesti aika huono ilta,
mutta saatiinpahan makea hyvitys edelliselle tappiolle perivihollista vastaan, SoPan valmentaja
Miika Leino myhäili. Lahden MMkisojen käryt vahingoittivat koko
Suomen mainetta. lähtö, lv 2140 m Viikko-Häme -lähtö:
1) Golda Ivory/A Nurminen 16,1a (2.87),
2) Hardboiled Face* 16,5a (24.04), 3)
Baron Ses 16,5a (27.73), 4) Man On
The Moon 16,8a (8.48), poissa: 1, 3, 7
toto (4-5-9): 2.87 1.57-4.88-3.65 28.02
2. Vaihtomies Rafael
toi Unitedin vielä maalin päähän
varsinaisen peliajan loppuhetkillä, mutta Arsenal kesti kuuden
minuutin lisäajan.
Lehtikuva/Reuters/Toby Melville
3?1 (25?21,
1?3 (20?25,
1?3 (16?25,
1?3 (28?26,
LP Viesti 5 5 0 0 0
15?1 15
P-mäki 6 3 0 0 3 12?10 9
Pislaploki 6 2 1 0 3 10?13 8
OrPo
5 2 0 1 2
8?11 7
Laihia
6 1 1 2 2 12?15 7
Somero 4 2 0 0 2
7?6 6
Eura
4 2 0 0 2
8?8 6
Kuusamo 6 1 1 1 3
9?15 6
Vanaja 4 1 1 0 2
7?9 5
Seuraavat ottelut: 9.11. päivän, kun
se kukisti vieraansa 2?1 jalkapallon Englannin Valioliigassa
lauantaina. marraskuuta 2008
Homén huolissaan nuorista
Olympiakomitean entinen puheenjohtaja haluaisi lisätä koululiikunnan määrää
Kuvat: Jussi Rasimus
SSS?Jussi Rasimus
Suomen Olympiakomitean entinen puheenjohtaja Carl-Olaf
Homén ilmoitti huolenaiheensa
koululiikunnan Suomen koululiikunnan tilasta Taalintehtaan
liikuntahallin avajaisjuhlassa
Dragsfjärdissä.
Nykyisin eläkkeellä oleva urheiluvaikuttaja muistutti, ettei nuoriso liiku enää tarpeeksi. lähtö, sh 2140 m Rantasipi Aulanko -lähtö: 1) Åsmond Hagby/Kaar
Ahokas 26,2a (8.01), 2) B. Ne ovat Suomessa
vielä melko nuoria lajeja, jotka
saavat edelleen osakseen arvostelua perinteisimpien lajien kannattajilta.
Homén muistuttaa, että nykyaikana lajien suosiot heilahtelevat
helposti medianäkyvyyden mukaan.
? Esimerkkinä suosion nopeista heilahteluista voidaan mainita myös curling, josta valtaosa
Suomen väestöstä ei ollut kuullutkaan ennen Torinon olympialaisia (2006). Lujattaret pystyi
vain harvoin rakentamaan kahden pelaajan pitävän torjunnan
vieraiden iskujen eteen. Lohkon heittopussiksi
ajautunut Eurajoen EJL meni
nurin peräti numeroin 13?0 (3?0,
7?0, 3?0).
Salo HT pyöritti peliä vastustajan kenttäpäädyssä ja iski maaleja suhteellisen tasaiseen tahtiin.
Peluutus oli melko sosiaalista
kaikilta osin, sillä maalivahdit
Someron Pallo jatkoi hyvien
kotipeliensä sarjaa jääkiekon IIIdivisioonan ylemmässä alkulohkossa kukistamalla eilen Urjalan
Sisukiekon maalein 6?4 (2?2, 2?1,
2?1).
. Felix Uggeldahl pitää nauhasta kiinni.
1-3
HT:n miehet
jälleen voittoon
SoPan kotitaika kestää
urheilun mainetta. Vedettäisiin sitten yksi
säkeistö ja käveltäisiin pois sen
jälkeen, Jylhä naureskeli.
Jylhän, 21, hyvä tuuli oli peruja
jo sprintin alkuerästä, jossa hän
hiihti ykköseksi muun muassa
Jesse Väänäsen, Keijo Kurttilan
ja Sami Jauhojärven ohi.
? Se söi vähän omia eväitä finaaliin, mutta oli hyvää harjoitusta.
Maailmancupissa joutuu kuitenkin hiihtämään jo ensimmäisestä
alkuerästä lähtien täysillä. Kun
Salo HT:n miesten jääkiekkojoukkue on menossa kovaa vauhtia kohti Suomi-sarjan karsintoja.
Joukkueen vireessä ei näyttäisi
olevan hyytymisen merkkejä,
sillä HT järjesti täystyrmäyksen
lauantain II divisioonan kotiottelussaan. Kotijoukkueen muista
osumista vastasivat Severi Niilo
ja Olli Nieminen. minuutilla
kesken Unitedin painostuksen.
Pallo päätyi ohi Edwin van der
Sarin ManU-puolustaja Gary Nevillen jalasta.
Ottelun toisen osumansa ja kauden neljäntensä Nasri viimeisteli
toisen puoliajan kolmannella peliminuutilla. On vähän jammailtu ja
omiakin biisejä kehitelty, Jylhä
kertoi.
Suksitrion repertuaari oli vuorokausi ennen esiintymistä yhä
valitsematta.
? Pitäis vaan päättää mikä biisi
vedetään. On kuitenkin
muistettava, että voimakkaasti
kehittynyt dopingvalvonta on vähentänyt vilppiä.
Tämä näkyy erityisesti yleisurheilussa.
? Maailman kärjen tulostaso on
kauttaaltaan heikompi kuin 30
vuotta sitten. Somero . Tämä johtuu siitä,
että dopingtestaus on käytössä
myös harjoittelukautena, Homén
valoi uskoa tulevaisuuteen.
35 vuoden
odotus päättyi
Lujattaret-
LP Viesti
18
myöskään vastustajalle ei tullut
juurikaan virheitä, niin jouduimme tekemään omilla suorituksillamme lähes kaikki pisteemme.
Kolmas erä oli meiltä huono ja
vasta neljännen erän ensimmäisen teknisen aikalisän jälkeen onnistuimme pelaamaan niin kuin
meidän pitikin pelata, selvitti
Viestin valmentaja Tomi Lemminkäinen.
Viestin passari Riikka Arminen
onnistui hyvin pelinrakentelullaan horjuttamaan kotijoukkueen
torjuntapeliä. Kaksi ensimmäistä erää selvitimme vähillä virheillä. Maalivahti Matti Suutela torjui luotettavasti.
SoPa on kerännyt alkukauden
kotiotteluistaan yhtä vaille täyden
pistesaaliin, mutta vierasjäillä
pinnatili on edelleen avaamatta.
Somerolaisilla on edelleen mahdollisuus selviytyä loppukaudeksi
II-divisioonan karsintasarjaan.
Martti Jylhä kiri
kolmanneksi
SSS?STT
Carl-Olaf Homén puhui juhlayleisölle Taalintehtaan liikuntahallin avajaisissa.
kauden suurin peli oli jääpallo.
Kun lajin MM-kisat järjestettiin
Oulussa (2001), loppuottelussa
oli paikalla 700 katsojaa. Kirsi Perälä lykki kolmanneksi ja Mona-Liisa Malvalehto neljänneksi.
Lehtikuva/Mikko Stig
Martti Jylhä (oik.) oli Saariselän paras suomalaismies, mutta kahden venäläisen vauhtiin hänkään ei yltänyt. Muun muassa Cristiano Ronaldo joutui ihailemaan lähietäisyydeltä keskikenttäpelaajan potkutekniikkaa.
Martti Jylhä kiri parhaana
suomalaismiehenä kolmanneksi
vapaan hiihtotavan sprintissä
Saariselän FIS-kisoissa. Tämä oli meiltä kauden paras
peli ja nyt meille tuli vastaanotoissa aiempaa vähemmän suoria virheitä. Se oli
kuitenkin vain äänenavausta
sunnuntaille, jolloin Jylhän urakoi ensin vapaan normaalimatkan ja lähtee sitten kitaransa
kanssa kirkkokeikalle.
Jumalanpalvelukseen on buukattu myös laulavat ja soittavat
suksiniilot Kalle Lassila ja Jesse
Väänänen.
? Saa nähä kulkeeko ääni enää
ollenkaan, Jylhä huolehti jo etukäteen hiihtokisan vaikutuksesta
kurkunpäähän.
Jylhä, Lassila ja Väänänen ovat
asuneet hiihtäjien harjoitusleirillä samassa kämpässä.
? Kallella on kaksikin kitaraa
mukana. Tässä tilanteessa on laiha
lohtu, että Ruotsissa on koululiikuntatunteja vielä vähemmän,
Homén valitteli.
Taalintehtaan liikuntahallia
pääsevät käyttämään myös alueen koululaiset.
? Tutkimuksissa on havaittu,
että koululiikunnan lisääminen
parantaa oppimistuloksia myös
lukuaineissa, Homén jatkoi.
Hän oli huolissaan myös varusmiesten heikentyneistä Coopertestien tuloksista. Syksyllä
Urjalassa somerolaiset kokivat
Tuomas Pyykkö ja Lauri Riiko
pelasivat ottelun lähes täysin
puoliksi.
Pyykkö pääsi tilastoihin myös
torjuntalistojen ulkopuolella, sillä
hänelle kirjattiin yksi syöttöpiste.
Salo HT:n pisteet lauantaina:
Kari Blomqvist 2+0, Ville Reiman
1+1, Jarmo Ruohomaa 2+1, Henri Tähtinen 0+1, Jukka Välimäki
0+1, Juuso Sinervo 0+1, Tuomas
Pyykkö 0+1, Antti Piiroinen 1+1,
Henri Lukkarinen 2+2, Joonas
Rannikko 0+2, Veli-Matti Leppänen 2+0, Ville Reiman 1+0, Lauri
Koskinen 0+1, Teemu Hotokka
0+1, Petri Vuori 1+1, Ville Tiainen
1+0.
11?3-rökityksen.
Juha Laaksonen (3+0) ja Jussi
Tapio (1+1) olivat SoPan eiliset tehomiehet. Erävoiton vieraille toi kahden onnistuneen torjunnan jälkeen Tassia
Oliveiran ässäsyötöstä ja Olga
Niemen kahdesta onnistuneesta
hyökkäyksestä tulleet pisteet.
Kolmannessa erässä Lujattarien
Amarilda Prenga esitti sellaisia
otteita, kuin ulkomaalaisvahvistuksen pitääkin. ponilähtö, ponilähtö 1640 m:
1) Luckas P/J Virolainen 2,45,6
x, 2) Theodor Af Jäboruder 2,57,6
x, 3) Stenstugu Diamant 2,42,7,
4) V.V. Keskikenttäpelaaja
Samir Nasri oli kotijoukkueen
sankari tehden lontoolaisten
maalit.
Kesällä Marseillesta 15,8 miljoonalla punnalla Arsenaliin hankit-
tu Nasri iski ensin 23. Oppilaat
vastasivat, etteivät tunne vilttiketjun pelaajia, Homén antoi esimerkin.
Uudet lajit
vallanneet alaa
Suomen liikuntakulttuurin ja
urheilun suuren ansioristillä 90luvulla palkittu Homén piti valitettavana, että muutamat vanhat
ja suomalaisittain perinteikkäät
urheilulajit ovat menettäneet
suosiotaan.
? Minun nuoruusessani talvi-
Seuraava ottelu:
La 22.11.
LP Viesti Pieksämäki
Jukka-Pekka Kakkuri
Naisten lentopallon SM-liigaa
puhtaalla pelillä johtava LP Viesti voitti vierasottelussaan Laihian
Lujattaret erin 3?1 (25?16, 25?22,
22?25, 25?13). Olen tyytyväinen joukkueemme esityksiin aina neljännen
erän alkupuolelle asti. Pislaploki, 16.11. Vanaja, Eura . Nämä väkivaltaisuudet on kerta kaikkiaan
kitkettävä pois.
Väkivaltaisuuksia enemmän
huippu-urheilun uskottavuutta
nakertaa doping.
? Jokainen tapaus vahingoittaa
? Taalintehtaan liikuntahalli on
35 vuoden työn tulos, virkaatekevä
Dragsfjärdin kunnanjohtaja Tony
Wass huokaisi helpottuneena.
Hallin rakentamisesta tehtiin
ensimmäinen esitys jo 70-luvulla,
mutta hanke on kaatunut taloudellisista tai poliittisista syistä
menneet vuoskymmenet.
? Käytettyjen kuplahallien
hankkimisen jälkeen päättäjille
selvisi, kuinka suuri tarve tälle
todella oli. Aika
kovakuntoinen kaveri pitää olla,
että pystyisi passailemaan.
Jylhä voitti viime vuonna nuorten maailmanmestaruuden vapaalla kympillä, mutta aikuisten
maailmancupissa hänen painotuksensa on ainakin tällä kaudella vapaan sprintissä.
? Viime vuonna hiihdin parhaan
aika-ajotulokseni perinteisellä,
mutta täytyy myöntää, että se on
vähän heikompi tyyli minulle. Pislaploki, Kuusamo . Alexey Petukhov (edessä) ja Nikita
Kriukov olivat sprinttikisan kärkinimet.
RAVIT
Lahti:
1. Halli on kuitenkin tarkoitettu kaikkien käyttöön, kyllä
tänne pitäisi kaikilla asukasryhmillä olla mahdollisuus päästä.
Myös kulttuurikäyttöä harkitaan,
kunnanisä kertoi.
Ensimmäisen kerran liikuntahallin lattiaa kulutetaan toden
teolla jo maanantaina, jolloin
Dragsjärdin yläkoulun ja kemiö
lukion tytöt pelaavat ruotsinkielisten koulujen salibandyturnauksen välieriä.
Arsenalin Nasri upotti ManU:n
SSS-STT
Arsenal aiheutti Manchester
Unitedille ensimmäisen tappion
sitten syyskuun 13. Kouluilla on siitä oma vastuunsa.
? Tässä tilanteessa pitäisi panostaa arki- ja koululiikuntaan.
Suomessa on koululiikuntatunteja keskimäärin 1,7 tuntia per
viikko. Kuusamo.
Samir Nasri (oik.) on osoittautumassa onnistuneeksi hankinnaksi Arsenalille. lähtö, lv 3140 m Force Horses&HubiKlubi -lähtö: 1) Tapatinga/E Hakkarainen 17,9 (18.01), 2) Rendezvous Lake 17,9
(17.25), 3) Double J. Liberona
pelannut Jasmin Niemi onnistui
hyvin ja hän sai ottelussa purettua huomista peliä varten turhat
paineet pois. Can 18,2 (42.48),
4) Timot Gillroy 18,4 (6.12), poissa: 3
toto (7-8-5): 18.01 6.42-4.37-7.09 81.55
3. lähtö, lv 2140 m Kemppi lähtö: 1) El Mikey/Ja Immonen
15,4a (2.55), 2) Cape?s Gold 15,9a
(2.33), 3) Tsunami 16,0a (91.47), 4)
Viva?s Verde 16,1a (29.1), poissa: 7
toto (12-10-1): 2.55 1.31-1.24-3.49 2.65
11. lähtö, lv 2140 m Koulutuskeskus
Salpaus -lähtö: 1) E L Mikko/Ja Immonen 15,1a (1.42), 2) Isn?t It Pacha* 15,2a
(3.94), 3) Silver Quattro 15,4a (13.29), 4)
Go On Keeper 15,6a (29.27), poissa: 1, 7
toto (6-9-3): 1.42 1.05-1.08-1.17 2.01 V4kerroin: 8.48
5. lähtö, lv 2140 m Best Lady - Aldus
-lähtö: 1) Photon/P Korpi 14,8a (1.75),
2) Reding Lady 15,0a (3.97), 3) In
Smooth Action 15,2a (82.45), 4) Mais
Tex 15,2a (33.15), poissa: 1, 5, 6, 12
toto (2-3-11): 1.75 1.17-1.252.24 2.70 V4-kerroin: 26.83
V4: vaihto 147826.56 e; oikea rivi 6-3-2-2; poissa 1/1,7, 2/8,
4/1,5,6,12, kerroin 26.83 (4 oikein)
Päivän Duo: vaihto 26697.60 e; oikea
rivi 2-2; kerroin 3.19
8. Urheilu
Sunnuntaina 9. Niissä kisoissa
curlingin loppuottelua seurasi
tv:stä kuitenkin 1,4 miljoonaa
suomalaista.
? Silloin on hyvä palauttaa
mieleen legendaarisen urheiluselostaja Martti Jukolan toteamus
Urheilun Pikkujättiläisessä vuosikymmeniä sitten: Curling on
ikämiesten hauska ja reipastuttava talvipeli, mutta varsinaisten
urheilulajien joukkoon sitä ei voi
lukea, Homén herisytteli.
Iso D yhä pahin uhka
Homénin mielestä alati kaupallistuva huippu-urheilu tuo mukanaan ongelmia ja uhkakuvia.
Urheilun negatiiviset lieveilmiöt
nostavat päätään.
? Katsomoväkivallasta ei onneksi ole muodostunut vielä
isompaa ongelmaa Suomessa.
Kaukaloväkivallasta meillä on
omasta kiekkoliigastammekin
liikaa esimerkkejä. lähtö, sh 2140 m Maalaamo
Packalen -lähtö: 1) Siirius/M Forss
28,1 (2.71), 2) Riutan Tuuri 28,1
(12.15), 3) Muusero 29,2 (13.48), 4)
Hurlumhei 29,4 (10.84), poissa: 4
toto (15-16-14): 2.71 1.74-3.51-3.76
15.82
4. Opettaja kysyi, eivätkö nimet Kallio, Kekkonen ja Koivisto
merkitse teille mitään
Alakoski sanoi.
Kokouksessa vahvistettiin myös
liiton talousarvio vuodelle 2009.
Tuotoiksi on arvioitu 5 450 000
euroa ja kuluiksi 5 135 000 euroa
eli tulos olisi 315 000 euroa voitollinen.
Ennusteen mukaan vuoden
2008 tilinpäätös näyttää noin 300
000 euron tappiota.
? Olemme epäonnistuneet etenkin mäkihypyn varainhankinnassa. Honka, 10.11. Maastohiihtoväki tukee tulevaa puheenjohtajaa. Saarinen kävi tatamitaistonsa alle 60kiloisissa.
Uuteen aikaan
Judon Finnish Openissa oli 150
kisaajaa peräti 25 eri valtiosta tai
alueelta.
? Maiden määrä tyydyttää, kil-
pailijoiden määrä ei. Isku-Veikot,
15.11. Kultaa huuhtoi naisten 70-kiloisissa Hämeenlinnan
Judoseuran 22-vuotias Elina
Paulman.
Paulmanin jalka- ja käsivarsiheitot hyydyttivät Tanskan Tine
Mölleskovin tyystin. Kolmas sija nosti miehen neljänneksi maailmancupin kokonaispisteissä.
Poutala luisteli kolmanneksi
herspoonin nimissä vuodellta
2003. VaLePa.
KORIPALLO
KORISLIIGA
Lehtikuva/Heikki Saukkomaa
Suomen vaivattomasti kurissa.
Erän kahden pelaajan ylivoimalla
aloittanut Suomi ei saanut takaaajoa käyntiin. Molempien
ensimmäinen satanen on hyvä.
Olen oikein tyytyväinen, että
meillä on ollut nyt kaksi miestä
palkintokorokkeella, päävalmentaja Janne Hänninen arvioi.
3?1 (27?25,
NAISTEN SM-SARJA
Jaakko Holkerin pesti Hiihtoliiton puheenjohtajana jatkuu
ainakin vuoteen 2010 asti. Kataja, LrNMKY
. Pronssia
sarjassa ottivat Viron Anna Ovtsarenko ja Luxemburgin Lynn
Mossong.
Raskaiden miesten ( +100) loppuottelussa olivat vastakkain
Viron Juhan Mettis ja Suomen
Heikki Haapa-aho. Akilles.
Lehtikuva/AFP/Clemens Bilan
SSS?STT
TULOSPÖRSSI
KÄSIPALLO
MIESTEN SM-SARJA
Dicken?Karjaa 25?37 (9?17)
Karjaa: Thomas Lindberg 8, Robin
Karlsson 7, Olli-Pekka Korpimäki 5,
Niklas Andersson 4, Jasper Hllberg 4,
Sam Sjöman 3, Mikael Tötterman 3,
Sam Kihlstedt 1, Oskar Kihlstedt 1, Niko Römberg 1.
Venäjä antoi Leijonille oppitunnin
Suomi ei
pystynyt
vastaamaan
punaisten
vauhtiin
19
Suomalaisjudokat kykenivät
kultaan ja hopeaan kansainvälisessä ja perinteikkäässä judon
Finnish Openissa lauantaina
Vantaalla. Taitava Radulov
syötti ennen erän puoliväliä Mihnovin tekemään 4?1 ja Kazanin
ykkösketjun miehet vapauttivat
Sergei Zinovjevin iskemään ylivoimalla 5?1. BK-46, HIFK . klo 18.00 Kaffila Kultainen
tuoksu, Inkerintie 22. SHL:n
liittovaltuusto äänesti lauantaina
syyskokouksessaan Tampereella
puheenjohtajasta ja Holkeri sai
puolelleen 19 valtuutettua, vastaehdokas Matti Sundberg 18.
? Neljä vuotta sitten voitin Mauri Pekkarisen myös yhdellä äänellä (21-20) eli tiukat taistot ovat
tulleet tutuiksi, Holkeri sanoi.
Holkeri, 61, on ollut puheenjohtajana vuodesta 2004. Lauantain
perusteella Leijonat tarvitseekin
nopeutta rutkasti lisää.
Luisteluvoimaisen Venäjän oli
melko helppoa hyydyttää Suomen
hitaasti lähteneet pelinavaukset.
Suomen pelaajista mieleen jäivät
? Pekan tämänpäiväistä suoritusta haittasi varmasti se, että
edellisessä parissa Wotherspoon
kaatui ja Pekan startti viivästyi.
Se on hankala paikka kokeneellekin urheilijalle, kertoi päävalmentaja Janne Hänninen.
500 metrin maailmancupissa
Pekka Koskela on toisena ja Mika Poutala neljäntenä. Muurame . Toinen erä oli
selvää Venäjän hallintaa siitä huolimatta, että Aleksandr Jeremenkolle merkittiin erässä 11 torjuntaa ja Vehaselle kymmenen.
Venäjä oli karata 4?1-johtoon jo
toisen erän lopussa, kun Konstantin
Gorovikov laukaisi poikkirautaan.
Mika Poutala onnistui hyvin Berliinin 500 metrillä. marraskuuta 2008
Holkeri jatkaa puheenjohtajana
Hiihtoliiton valintakilpailussa jälleen vain yhden äänen ero
SSS?STT
Vastuuta lajiryhmille
Suomen Hiihtoliiton nykyinen
puheenjohtaja Jaakko Holkeri
jatkaa tehtävässään ainakin vuoden 2010 loppuun saakka. BK-46, 12.11. Japanilainen
Joji Kato voitti kisan rataennätyksellä 34,70. Mutta käytettyjen puheenvuorojen perusteella maastohiihdon ihmiset kannattivat
Sundbergia, Holkeri sanoi.
Keskipohjanmaan piirin puheenjohtaja Reijo Alakoski ehdotti Sundbergin, 66, valintaa.
? Tämä on demokratiaa. Monet maajoukkuepelaajat kuitenkin muistuttivat, että
epävirallisen EM-sarjan ottelussa
oli eväät parempaan.
Nyt tasaisen taiston sijaan nähtiin yksipuolinen näytös, koska
Venäjä hyödynsi paikkansa kovalla prosentilla.
? Venäjän taitotaso oli kova,
kokonaisuudessaan. Asia
ratkesi, kun vastaehdokas Matti
Sundberg hävisi tiukan valintakamppailun äänin 19?18.
Suomi sortui ensimmäisessä
erässä käsittämättömiin puolustusvirheisiin. SIF . Karkkila . Olen jo ristinyt
vuoden 2009 FO:n Tuhannen euron ja yhden yön kilpailuksi. Finaalin pisteet suomalaiselle 10?0. Tikkurilan
Judokat järjestivät Vantaalla
Finlandia Openin kahdeksannen
kerran peräkkäin.
on maalissa sunnuntaina, Vehanen kertoi.
Suomen puolustajilla riitti kiireitä Venäjä-ottelussa. Suomi nöyrtyi kotihallissa peräti 2?6-tappioon.
edestä juuri pahimmalla hetkellä
jään pintaan.
Kenttäpelissä Suomi mitteli vielä
ensimmäisessä erässä tasapäisesti
vastustajan kanssa. Ja
toisaalta täytyy kehua vastustajaa
. järjestivät aikamoisen shown.
Nummelinia kismitti se, että
Suomi ei saanut itsestään parasta
esiin. Isku-Volley . Berliinin
osakilpailussa on suomalaisilla
sunnuntaina vuorossa 1 000 metrin kilpailu.
lähinnä nelosketjun Jari Sailio
ja Lennart Petrell, jotka raisuilla
taklauksillaan jarruttivat venäläisten menoa parhaansa mukaan.
Alkuviikosta kuumeillut puolustaja Mikko Luoma oli toipunut
pelikuntoon.
Suomen puolustajista oli pois
seurajoukkue HV 71:ssä kovassa
otteluruuhkassa viime aikoina ollut Pasi Puistola.
Suomen pelaajat
harmittelivat tappiota
Suomen 2?6-rökälehäviö Venäjälle piti Leijonien ilmeet peruslukemilla. Sparta
. Peli oli selvä.
Jos Venäjä välttää sunnuntain
päätöspelissään Tshekkiä vastaan
varsinaisen peliajan tappion, se
voittaa EM-sarjan Suomen-turnauksen kolmannen kerran peräkkäin. päivänä marraskuuta 2008 klo 14.00.
Tervehdysten vastaanotto klo 11.00-13.00.
Huomionosoitukset: SOP 541064-41444
Juhlayleisön kahvitus klo 13.00-14.00.
TERVETULOA!
Salon vauhdikkainta viihdettä
TÄNÄÄN 9.11.
KLO 17.00
- Honka
SALOHALLISSA
www.salonvilpas.fi
LIPUT 6?/4?
Kuka pysäyttää Matt Williamsin?
Tervetuloa kannustamaan Vikingit voittoon
Toimistokalusteet
Tehdas ja näyttely
Turuntie 114, Halikko
???????????????????
Futsal: Miesten 2. Saimme nyt
Vantaalle ensi kertaa Maltan,
Luxemburgin ja Kirgisian. Karkkila, 14.11. HC
West, SIF . Divisioonan
sarja-avaus Wilpas - KSF
(Kemiö) SU 9.11 klo 20.15
Salohalli.
Muista myös Salkkarin maksuton
lapsiparkki 3-9-vuotiaille!
?????????????????
?????????????????. Torjuntakertymän lisäksi paljon muuta
yhdistävää vahdeilla ei ollut, sillä
Vehanen joutui Venäjän hyökkäysten syöttöruletissa huomattavasti lujemmille.
? Kuusi maalia meni selän taakse. Hurrikaani . Santasport, Piivolley . Pitäisi
pystyä pitämään maalit kahdessa
tai kolmessa, jotta voisi voittaa,
Vehanen ynnäsi.
Ruotsi sunnuntain
päätösvastustaja
Suomi kohtaa kotiturnauksensa
päätöspäivänä Ruotsin. Atlas,
Dicken . Arvokisoja Paulmanilla on kosolti
ennen mahdollista Lontoota Jo
kahden viikon päästä hän kisaa
23-vuotiaitten EM-kisoissa Zagrebissa.
Harvialan koulukodissa koulunkäyntiavustajana työskentelevä
Elina Paulman tahtoo itselleen
lisää voimaa:
? Voiman voi tosin aika pitkälti
korvata taidolla ja oveluudella,
Paulman lausahti.
Suomalaisista ylsivät pronssille
Kajaanin Judokerhon vantaalainen Akseli Halttu sekä Lahden
Judoseuran Tatu Saarinen. Santasport . Tarmo, 15.11. Siitä olen varma jo
nyt, että mahdollinen tuleva työ
ei ole liiton toiminnanjohtaja tai
mikään muukaan vastaava tehtävä, Piirainen täsmensi.
Hiihtoliiton johtokunta päätti jo
perjantaina yhdeksän työntekijän irtisanomisesta. ToPo,
Honka . Tähän on monta syytä, Janne
Ahosen lopettaminen ja Harri
Ollin tapaus lienevät ainakin vaikuttaneet, sanoi toimitusjohtaja
Jari Piirainen.
Piirainen jatkaa toimitusjohtajana ensi kesään saakka, mikäli
ei sitä ennen siirry muihin tehtäviin.
? Irtisanomisaika alkaa juosta
vuoden alusta. Lahti . HIFK.
Pelinopeudessa
karmea ero
Suomen päävalmentaja Jukka
Jalonen on vaatinut pelaajiltaan
lisää pelinopeutta. Esillä sääntöjen
määräämät asiat.
JOHTOKUNTA
VILPAS
100v.
1908-2008
Kutsumme Teidät Salon Vilpas ry:n
100-vuotisjuhlaan
Salon lukioon
16. Valta ja vastuu siirtyvät liitolta lajiryhmille, Holkeri sanoi.
Suoraan Hiihtoliiton alaisuuteen jäävät vuodeksi 2009 maastohiihto, mäkihyppy ja yhdistetty.
Vuoden 2009 toimintansa aloittava alppilajien Skisport Finland ry
jatkaa SHL:n jäsenenä.
? Valiokuntien pitää nyt valmistella ja tehdä pohjatyö ry-muotoon siirtymisestä. Päätöskamppailussa
tarkasti judonnut Juhan Mettis
pystyi ottamaan Haapa-ahosta
10?0-voiton.
Hopeaa judonnut Haapa-aho
edustaa lähtökuntansa Kurikan
Seibukonia. Niin Raduloville
kuin Mihnovillekin aukesi Suomen puolustuksen keskustassa
kunniakuja maalitilanteeseen.
Radulov suututti alkusyksystä
NHL:n, kun hän käänsi selkänsä
venäläishyökkääjää odotelleelle
Nashville Predatorsille ja siirtyikin pelaamaan Venäjän mestari
Ufaan.
Nummelin tasoitti vain minuutti
ja kymmenen sekuntia Radulovin
osumasta, mutta Venäjäkään ei
aikaillut seuraavassa maalissaan.
Nummelinin maalista oli kulunut
1.37, kun Mihnov teki 2?1.
Mihnov pääsi pujottelemaan
Suomen puolustuksen läpi esteettömästi, kun Mikko Jokela kaatui
1?3 (14?25,
HIFK?BK-46
29?19
(13?10)
HIFK
5 4 0 1 152?124 8
SIF
5 4 0 1 127?117 8
Sparta
5 4 0 1 125?123 8
GrIFK
5 2 0 3 119?117 4
ÅIFK
6 2 0 4 168?173 4
T90
1 0 0 1 25?34 0
BK-46
5 0 0 5 101?129 0
Seuraavat ottelut: 10.11. Turmassa hän mursi
olkavartensa ja joutui sairaalaan.
? Sekä Mikalta että Pekalta
oikein hyvä suoritus. Kiinalainen Yu
Fengtong oli toinen ajalla 35,07.
Pekka Koskela oli kuudes ajalla
35,21.
Entinen rataennätys oli 34,85
ja kanadalaisen Jeremy Wot-
LENTOPALLO
MIESTEN LIIGA
HC Fenix?HC West 27?36 (12?19)
HIFK?Akilles
28?26 (16?9)
Cocks?Atlas
38?21 (22?11)
Cocks
8 8 0 0 289?199 16
HC West 9 7 0 2 303?192 14
BK-46
9 6 1 2 258?234 13
HC Fenix 9 5 1 3 273?277 11
Atlas
9 4 1 4 260?287 9
SIF
8 4 0 4 238?232 8
HIFK
8 3 0 5 223?244 6
P90
5 0 2 3 144?180 2
Dicken
8 1 0 7 206?270 2
Akilles
9 0 1 8 244?323 1
Seuraavat ottelut: 12.11. Lauantain kisa jäi Wotherspoonilta kesken kaatumisen takia. Selitykset
pelin sisällöstä olivat lähinnä ikävän kertaamista.
? Joitakin isoja virheitä tehtiin.
Mutta niitä tulee toisaalta aina.
? Venäjälle ei kuitenkaan monta
paikkaa tarvitse antaa, puolustaja Mikko Luoma pyöritteli.
Suomen 1?1-maalin viimeistellyt puolustaja Petteri Nummelin
laukoi myös kommenttinsa kiertelemättä.
? Pelattiin aika surkea peli. Tshekkiä
vastaan torstaina Leijonien torjunnoista vastasi Juuso Riksman.
? En vielä tiedä, kumpi meistä
Paulman paras Finnish Openissa
SSS?STT
Mika Poutala sijoittui kolmanneksi ajalla 35,13 pikaluistelun
maailmancupin 500 metrillä lauantaina Berliinissä. Isku-Volley, 13.11. FoKoPo, Korihait . Mitään tarkkaa aikataulua tälle työlle ei ole.
Hiihtoliitto voisi tulevaisuudessa
toimia myös näiden kahden muun
lajiyhdistyksen katto-organisaationa, Piirainen sanoi.
SSS?STT
Maailmanmestari Venäjä antoi
Suomelle lauantaina maajoukkueiden EM-sarjassa oppitunnin
siitä, mitä jääkiekkoilussa merkitsee pelinopeus. FoKoPo . Haltun sarja oli alle 90 kiloa. Tuli esiin
henkilökohtainen taito, luistelu ja
mailankäsittely, Suomen maalia
vartioinut Petri Vehanen kuvasi.
Vehaselle kertyi kamppailussa
5+10+13=28, samoin vastapäädyn Aleksandr Jeremenkolle
6+11+11=28 torjuntaa. Suomalainen
kukisti aamupäiväotteluissa sekä
Viron Jaan Angerjärven (10?0)
että Iso-Britannian Turner Thomasin (7?0). Toisessa erässä Denis Kuljash ohitti lerpulla rannelaukauksellaan
maalivahti Petri Vehasen kolmannen kerran.
Venäjä piti kolmannessa erässä
Isku-Veikot?Riento
25?22, 28?30, 23?25)
Hurrikaani?Loimu
18?25, 25?20, 25?15)
Sampo?KempeLe
25?12, 25?22)
Lehtikuva/Hannu Kivimäki
3?0 (25?22,
Loimu
5 4 0 0 1
13?4 12
Sampo
5 4 0 0 1
13?4 12
Riento
5 3 1 0 1
13?8 11
Santasport 4 3 0 0 1
9?3 9
Piivolley 5 3 0 0 2
9?7 9
Hurrikaani 5 3 0 0 2
10?9 9
Isku-Volley 4 2 0 0 2
8?7 6
VaLePa 5 2 0 0 3
6?9 6
Pateri
4 1 0 1 2
5?9 4
Muurame 4 1 0 0 3
4?10 3
Isku-Veikot 5 0 1 0 4
5?14 2
KempeLe 5 0 0 1 4
4?15 1
Seuraavat ottelut: 9.11. Cocks . Pyrintö
. Tätä nykyä hän asuu
Helsingissä ja työskentelee vanginvartijana.
? Lontoon olympialaiset neljän
vuoden vuoden päästä ovat tähtäimessäni, 25-vuotias Haapaaho totesi.
Lontoon viiden renkaan kisoihin halajaa myös Hämeenlinnan
kultanainen Elina Paulman. Urheilu
Sunnuntaina 9. Mahdollisuuksia parantamiseen oli.
? Emme olleet teräviä ja valmiina, kun paikka tuli, Nummelin
harmitteli.
Tarmo?Kouvot
Kataja?LrNMKY
ToPo?Korihait
(28?12, 17?19, 12?29)
81?72
92?83
75?74
Kataja 10 8 2 858?831 16
Lahti
10 7 3 777?750 14
Honka
9 6 3 715?664 12
Kouvot 10 6 4 781?730 12
KTP
10 6 4 804?754 12
Korihait 10 5 5 812?792 10
FoKoPo 9 4 5 753?756
8
Pyrintö 9 4 5 845?816
8
Karkkila 9 3 6 709?770
6
LrNMKY 10 3 7 817?864
6
ToPo
10 3 7 719?779
6
Tarmo 10 3 7 765?849
6
Seuraavat ottelut:9.11. Tshekki nousi ennen päätöspelejä sarjataulukossa toiseksi voitettuaan lauantaina Ruotsin 4?1.
Käsittämättömiä
puolustusvirheitä
Venäläiskannattajat pääsivät juhlimaan omiensa voittoa Helsingin turnauksen toisessa ottelussa. Lajiryhmien
toimintaa halutaan hajauttaa rymuotoon, alppilajit toimivat tässä
muodossa jo vuoden 2009 alusta
alkaen.
? Eri lajiryhmät miettivät nyt
kukin sitä, että minkä laajuista
toimintaa haluavat jatkossa. KTP.
JÄÄKIEKKO
MESTIS
K-Vantaa?Jokipojat
2?0, 2?3)
HeKi?Sport
1?2, 0?5)
Hokki 18
KooKoo 17
K-Vantaa 18
Sport
16
Jokipojat 18
TuTo
18
D Team 17
Jukurit 17
LeKi
18
Titaanit 16
HeKi
18
SUOMI 20 6
SaPKo 17
7
11
10
10
9
8
6
6
6
6
4
2
1
9
2
3
1
3
3
5
3
3
1
3
3
3
5?3 (1?0,
1?9 (0?2,
8 2
1 4
1 5
1 5
1 6
2 7
2 6
1 8
1 9
1 9
1 11
1 1
0 13
64?43
59?42
53?43
54?35
69?52
59?42
47?47
41?40
45?67
45?66
48?73
21?20
43?78
38
36
34
32
31
29
25
22
22
20
16
10
6
Salon Moottoriseuran
SYYSKOKOUS
24.11. Ei kuitenkaan yhtään niin sanottua tosi helppoa.
? Kuudessa maalissa on kuitenkin niitä ylimääräisiä. Katalonian alueelta Espanjasta tuli
tapahtumaamme oma joukkue,
kilpailujen johtaja Ismo Porna
selvitti.
Finnish Open on Pornan mukaan siirtymässä uuteen aikaan.
? Ensi vuonna jaamme voittajille silkkaa rahaa. Jokaisen sarjan voittaja saa tuolloin
tuhat euroa ja satuyön, mikäli
sarjassa on tietty vähimmäismäärä judokoita, Porna puhui.
Porna ottaa rahakisalleen mallia Ruotsista, jossa kisataan suosittu Swedish Open aina viikkoa
ennen Finnish Openia.
? Tulemme tiivistämään yhteistyötä ruotsalaisten kanssa.
Olemme miettineet sitäkin, että
jos judoka voittaa sarjansa sekä
Ruotsissa että Suomessa, hän saa
onnistumisestaan bonusrahaa,
Porna mainitsi.
Judon Finnish Open on järjestetty vuodesta 1979. Kausi on
kaksivuotinen, syksyllä 2006 hänellä ei ollut vastaehdokasta.
? Äänestys oli salainen, joten en
ota kantaa siihen kuka kannatti
ja kuka ei. Hurrikaani, KempeLe
. Pateri, 16.11. Suomi seurasi
vierestä, kun Venäjä murtautui
maalipaikkoihin ja otti 6?2 (2?1,
1?0, 3?1)-voiton.
Illan ykköspelaajaksi nousi
Aleksei Mihnov, joka teki Venäjän
toisen ja neljännen maalin.
Jälleen Suomen parhaimmistoon kuulunut Petteri Nummelin
toi Suomen avauserässä tasoihin
0?1-tilanteesta, mutta Venäjä ehti
ensimmäiselle erätauolle 2?1-johdossa.
Venäjän ensimmäisen erän
maalintekijät olivat Aleksandr
Radulov ja Aleksei Mihnov
050-420 0358.
441404
SALONJOKILAAKSON
OP-KIINTEISTÖKESKUS OY, LKV
Kiikala - Kisko - Kuusjoki - Perniö - Pertteli
Pertteli: Inkereentie 1023 ja Perniö: Salontie 4
Soita 0400 222 454 päivystää
www.valityspiste.com
RIVI- JA PARITALOT
RIVITALO Salo, Ollikkala
Turuntie 1, Salo P. 050-420
0357.
440967
KERROSTALO Kisko, Aijala 41 m²
2h, k, wc/kph.Rv 1948. 86.000 ?. Sunnuntaina 9. 75.940 E, vh.119.925 E
4h,k,s 88,0 m² mh.112.835 E, vh.179.000 E
Rivitalo
Salo, Viitannummi
95 m²
4h, k, khh, s, autokatos. 532213
ASUNTO OY SALON YLÄRINNE 27
Uuden rivitalon rakennustyöt on aloitettu, arvioitu valmistumisaika kesäkuu -09.
Rakennustyöt tehdään paikan päällä käsityönä. Varaava takka.
Oma puutarhatontti 1.900 m². 3. Vh. Mh 67.000 ` 541809
89 m² / 123,2 m²
Heinätie a as 2.
3h, k, kph, s.
?Viittä vaille valmis. 107 m²+ulkovar.+autokatos. 020 753 6532/ Hurri
Hp.59 t.
Salo, Tupuri
47,5 m²
RT 2h+k+s+terassi. Asunnonvaihtokeskus.com ketjun
kohteita voivat myydä kaikki kiinteistönvälittäjät, myös kilpailevista toimistoista. Asunnonvaihtokeskus.com vastaa kohteen myynnistä kiinteistönvälityslain mukaisesti.
ESITTELEMME TÄNÄÄN
Salo, Tupuri
81 m²
RT 3h+k+khh+s+wc. Esittely su klo 14-14.30. 010 585 5450, tai lähetä tekstiviesti ARVIO numeroon 16141, niin otamme pikaisesti yhteyttä.
Etua elämään.
OP-Pohjolasta
RIVITALO Salo, Paukkula
KERROSTALOT
Rakenteilla tyylikästä, tasokasta Rakennusliike Hento Oy:n
uudistuotantoa, jossa kaikki valmiina: hissi, huoneistokohtainen ilmanvaihto, lasitettu parveke, tyylikkäät,
tasokkaat varusteet ja materiaalit.
Velatonhinta
116.100 E
155.250 E
207.900 E
Harjutie 1 as 1.
4h, k, kph, s.
Käyttämätön päätyasunto. Tilavat ja korkeat huoneet. 136.000 E/TEE TARJOUS!
RT, SALO, ALHAISI
2-tasoratkaisu 3h+k+vh+wc+kph+s= 83
m²+parveke+viherpiha. Rauhallinen. 76.720 E. 1976. (02 ) 777 1700
www.alanko.net
Salo, Tupuri
Salo, Enola
m²d e t t a
Y l i 1 3 0 0 k52,5
oh
KT 2h+k+s+las.parveke+autokatos
2/2 krs. 85.000 E. Turuntie 26 A. Valmis -08.
Metsäpellontie 9. 050-420 0358.
440587
. Rv. Heti vapaa. Uusi, hieno isommankin
perheen päätykoti. 31 m². Upea lapsiystävällinen
paikka. 2 100 E/ 3,66 % / tarjous (sis alv.)
Kauppakeskus Plaza 3. 2/3 krs.
Hieno pikkukoti vaikka ensiasunnoksi. Kodikas, viihtyisä koti, hyvät materiaalit, mm. 14. Hyvät varastotilat. 803001
Panu Heinistö .......................050 380 6250
Petri Katajakoski .........................0400 472 066
Tarja Kostamo ........................... ja hinnat:
2h,k,s 58,5 m² mh. 139.000 E.
KT, SALO, KESKUSTA
Valoisa päätyasunto 3h+k+vh+kph=84 m²
+ tilava lasitettu parveke. Laadukkaat materiaalit ja upeat
persoonalliset tilaratkaisut.
Sepänkatu 5a as A. Oma tontti 4.600 m². 22 %
4 mh, oh/k, kph, s, ph, 2xwc, autokatos, var.
Rv. 731 1499
RT, SALO, VALHOJA
Mika Nieminen
0500 553 664
OKT,KUUSJOKI KK
OKT, PERNIÖ KK
Hyvä, remontoitu 3h+k+rh+wc+pukuh+
ph+s=n.111 m²+varasto+autotalli.Erillinen pihavarasto n. NYT!
Ketomäenpolku 1, Es. katsotaan
juuri sinulle sopiva tapa edetä
myyntiasiassa. Tilivuoraus, varaava sähkö / varaava takka, Ilmanvaihto LTO:lla, lämmin at ja varasto ym. Paljon
kaappitilaa, laminaattilattiat, parvekkeelta näkymä puistoon. Vh. asunto. Lasitettu parveke, katto-, ikkuna- ja julkisivuremontti tehty. Esittely 11.11.2008, 17.3018.00/Kostamo.
851641
PAHKAVUORI, KT, 3h, k
76,5 m²
78 m² Hyväkuntoinen mm, kylpyhuone uusittu, lattiat
ALHAISI, KT, 3h, k, kph
Ylimmän kerroksen peruskuntoinen kerrostalokolmio.
Parvekkeelta hyvät näköalat. 129.000 E
Kulmatontilla valkotiilinen 4h+k+vh+wc+
khh+ph+s= n. Venevalkamaoikeus lampeen. 83.807 E. 2/2 krs. Rakennukset peruskorjattavia. Mh 51.000 `
ja Vh 53.990,41 `.
542818
KERROSTALO
Salo, Pahkavuori
58,5 m²
2h, k, kph, p, autopaikka. Uusi paritalokiinteistö omalla
tontilla, arvostetulla sijainnilla kaupungin keskustassa, palvelujen ääressä. Heti vapaa
tiiliverhoiltu viehättävä koti.
Suojaisa oma tontti 1040 m²
päättyvän tien päässä.
Palvelut lähellä. 9.200 m³) ja useassa lohkossa olevaa
peltoa n. RS-kohde.
Huoneistoesim. Lisäksi hakattua / taimikkovaltaista
metsää n. Rv. Keskustaan vain n.3 km. 295.000 `
165 m² / 218 m²
Omakotitalo
Salo, Ollikkala
120 m² / 180 m²
5h, k, 2wc, sauna. Ketolankatu 11 as 4.
814791
80 m²
Erittäin siistikuntoinen huoneisto luonnonläheisellä
asuinalueella. 159.500 `
80 m² / 100 m²
Vilikkalantie 17.
4 h, k, s.
Paljon peruskorjattu rintamamiestalo Toijan palveluiden tuntumasta. Mh 89.000 `
538025
Myynti alk. Hyvällä
paikalla ydinkeskustassa.
Hissitalon ensimmäinen kerros.
Kaikki palvelut kävelyetäisyydellä. Yläkertaa remontoitu, alakerrassa runsaasti varastotilaa. Vielä
ehtii lomailemaan! Mh 190.000 ` 538710
38 m² / 51 m²
Hirvenpääntie 32 F.
2h, kph, s, parvi.
Vankkarakenteinen hirsimökki mukavuuksin. H. Su 16-16.30
p. alv. Pohjakrs.
MH. Mh. 3 % (min. kivirakenteinen funkkiskoti
ajatuksella suunniteltu, hienoja yksityiskohtia. Leppätie 1 as 4. 115 m²/163 m². 149.000 `
Perniö, Pappila
39 m²
Soita ja kysy ilmaista arviointia p. MH. 129.000 `
Esitt.Liisa Lähteenoja 0400-783 787
SOVI OMA ESITTELYAIKA
Ari Rinne
050 5167 799
RT, SALO, VALHOJA
V. 020 753 6533/ Mäki
Hp.79 t.
KATSO muiden kohteidemme näyttöajat nettisivuilta!
90 m² / 122 m²
Nyt on hyvä aika tehdä kauppaa.
Tervetuloa käymään . 47.000 E.Tule ja tee tarjous!!
Välityspalkkio esim. varaava takka,
katettu terassi. Maksamme välittäjälle osan palkkiosta
vinkin perusteella. Polkustenkatu
5. I-taso. 74 000 ?/
Tarjous. Upean korkea oh, varaava
takka. Omaa kallioista rantaa n. Esittely su klo
13.45-14.15. Ovipuhelin. Su 13.45-14.15
p. 50 m.
Suojaisi ja rauhallinen paikka tien päässä.
Oma tontti 2.020 m² metsän suojassa. Kaukolämpö, lattialämmitys. erittäin siisti toimiva
4h+k+2wc+vh+khh+ph+s= 103 m² + lämmin varasto+autokatos.Varaava takka. Myydään kirjallisin tarjouksen joko yhtenä kokonaisuutena taikka
osissa. 050-420 0357.
440967
KERROSTALO
Salo, Mököinen
52 m²
2h, k, kph. Iso, tasainen puutarhatontti, erillinen autotalli. Su 14.30-15
p. 22.000 ?. Keittiö ja kph uusittu -08. Siisti remontoitu koti maaseudulla. Luonnonläheinen paikka lasten kasvaa, silti vain 4 km
keskustaan. Vh. Hyvä pohja / valioista huoneet. Autotalli ja varasto. 32 m². Hyvä kunto!
Päätyhsto. MH. 1979. 70 ha (puustoa
n. Esittely su klo 13.00-13.30. Rv. VAPAA!
Karpalokuja 3, Es. Mh 159.000 ?. 1800 E)/sis. Mh. Olkakirveenkatu 5.
Mh. Lumikonkatu 5 B 22.
Esittely 10.11.2008, 17.00-17.30/Kostamo. Esittely su klo
13.30 . 050 372 2807
Per Bodö...............................050 380 1717
www.skv.fi
KISKO,
Vapaa-ajan asunto, 2h, kk, kph
HERMANNI, KT, 3h, k, kph
Turilantie 810.
2mh + tupa + sali.
Pyörte-tilan kokonaisala n. H. Upea paikka. Suora sähkölämmitys. krs,
Vilhonkatu 8, 24100 Salo
Puh. 2007. Puontinkatu 7. Palvelut lähellä.
Mh. 23 ha. 1974. KaapeliTV. Talvilämmin, sähköt ja varaava takka.
Rv 1996. Tilat 2 kerroksessa, mm. 195.000 `
Klo 14.45-15.15
MUURLA, PAJUKUJA 4
Okt oh+k+s+kph+wc+2mh+at+
var n.75,3/117 m². Valmis parissa viikossa. Suuri terassi ja parveke
länteen, josta merelliset näkymät.
Matalaenergiatalo. 020 753 6533/ Mäki Hp.119 t.
Halikko, Keskusta
75,5 m²
KT 3h+k+kph+las.parveke.
Hyvä sijainti! 1/3 krs. Vh. marraskuuta 2008
20
???????????????????????????????????????
TERVETULOA ESITTELYIHIN TÄNÄÄN!
Salon Seudun Sanomilla on noin 57 000 lukijaa,
joista aina joku etsii asuntoa.
Täältä se löytyy
KERROSTALO
53,5 m²
Huippu sijainti Salon keskustassa. 87 ha, josta
MHY:n arvioimaa metsää n. Hoidettu tontti 1052 m².
TULE TUTUSTUMAAN. Tule tutustumaan. Esittely 11.11.2008, 18.3019.00/Kostamo.
892484
RAPPULA, KT, 2h, kk
130 m² VALHOJA, RT, 3h,k,s
Hyväkuntoinen ja tilava rivitalohuoneisto hyvällä ja
suositulla Tyynelän asuinalueella, lähellä keskustan palveluja. 020 753 6533/ Mäki
Hp.74 t.
Salo, Ollikkala
77 m²
KT 3h+k+kph+parveke.
Hyvä sijainti/ pohja! 2/4 krs. Hieno kunto!
Ihastut varmasti! Saneerattu 2001.
Saaliskatu 3, Es. Kaukolämpö. Kodikas rintamamiestalo. Koulukatu 8 A 20.
Esittely 11.11.2008, 17.00-17.30/Lindstén. Rv 2001.
Lylykatu 3, Es. Ma 16-16.30
p. Otsonkatu 5 C. Suojainen puistoon rajoittuva takapiha.
Mh. H. Parvekkeelta
näkymä torille. Aijalantie 122-3 B
5. Välityspalkkio
3,66 % / sopimuksen mukaan.
75,5 m²
Katso muut kohteet
www.opkk.fi/salonjokilaakso
Klo 13.45-14.15
SALO, RAATIHUONEENKATU 3 A B 1
Heti vapaa kt 3h+rh+k 87,5 m²
+lasitettu parveke. Kaikki tämä vain 163.000 `:n
hinnalla. MH. 78.000 E
Klo 14.00-14.30
SALO, ERKKILÄNKATU 8 As 4
Heti vapaa rt 4h+k+ saunaosasto
+wc+wc/suihku+khh+3vh 151
m²+parveke. Rak. Moderni -07
valm. 02 733 3707, fax 02 733 3606
e-mail: myynti@ksv-yhtyma.fi
Paritalot
Perniö, Lupaja
Perniö, Matilda
50 m² / 60 m²
Hummeltie 221.
2h, sauna, varasto.
Upeassa paikassa meren rannalla oleva hirsimökki. 129.000 E. -86.
Erillinen talousrak. 020 753 6535/ Haltia
Hp.89 t.
MYYNTIIN
Salo, Tupuri,
MATALAENERGIARIVITALO
Säästä rahaa asumiskuluissa - lämmityskulut alle puolet normitalosta!
Tontti rajoittuu puistoon. Tarjoukset pyydetään 14.11.2008
mennessä.
Perniö, Somerikko
KSV-Yhtymä LKV
136 m² / 189 m²
Vapaa-aika
Myymme, välitämme, ostamme ja rakennamme asuntoja ja kiinteistöjä.
Uudiskohteet
Salo, Kauniainen, PT 122 m² / 163 m²
4-5h, k, khh, 2 wc, kph, sauna, autokatos kahdelle autolle, iso lämmin varasto. Pellot useammassa lohkossa. Kokonaisuuden
Mh 665.000 ` / tarjous
544634
23 ha / 30 ha
Pataojantien varrella olevaa salaojitetua
peltoa n. Rv. Tukevasti kalliolla oleva koti, josta näkee kaupunkiin ja merelle. Kv-putkistot
uusittu -05. 050-420 0354.
441469
OMAKOTITALOT
OKT Salo, Palometsä 105/138 m²
4h+k+ autot.+ var. Mh. Heti
vapaa. 0400 326 529
Marco Lindstén ......................... Palvelut lähellä! Rv 1995
Varssillantie 13, Ensies. 153.000 E.
OKT, SALO, PAHKAVUORI
Viihtyisä täystiilitalo 4h+k+vh+wc+khh+
ph+s= n. 79.500 E. 805824
laminaattia, lasitettu parveke etelään, ylin kerros.
Lähellä Salon keskustan ja urheilupuiston palveluja.
Mh. pesutilat ja wc:t uusittu,
autokatos. Kaunis,
hoidettu vuokratontti 970 m². Upea koti
tasokkaaseen asumiseen mukavalla alueella. Varaava sähkö. 249.000 `
Hanna Tulonen
Juhani Starckman
Olli Viima
Jari Koivula
0440 334 207
040 718 0195
0500 534 902
0400 533 600
netissä
ESITTELEMME TÄNÄÄN
Onko kilpailevilla välitysliikkeillä ostajia Asunnonvaihtokeskuksen kohteille. Lis. Su 14-14.30
p. Iso terassi.
Heti vapaa. Vuorikuja
6. 173.000 E
KT, HALIKKO KK
Heti vapaa 2h+kk+kph=44 m². Mh 159.800 `
681906
Ilomäentie 13 as 8.
1h+ kk+ kph, s.
Täysin peruskorjattu asunto. Myydään kalustettuna. Piisirpinkatu 5 C. Heti vapaa.
MH. MH. Taloyhtiössä tehty paljon peruskorjausta. 1984. 2005 rak. 7 ha. Yhtiössä suuret
remontit tehty ja liitytty kaukolämpöön. MH. 119.500
E. Hyvä
sijainti lähellä keskustaa. 5/7 krs. talousrakennus. krs.
Hissitalo. 2/3krs. Esittely su klo 13-13.30. 16 ha lopun ollessa tontti- tieja joutomaata. Mh. n. Tila voidaan myyydä yhtenä
kokonaisuutena taikka osina. Taloon tulee tuulettuva alapohja ja lattialämmitys.
Huoneistojen keittiöt ovat trendikkäät ja sisustusmateriaalit nykyaikaisia;
parketit ja kaakelit ostajat voivat valita rakennusaikana mieleisekseen.
Taloon tulee kaikkiaan 6 huoneistoa, jotka ovat nyt ennakkomarkkinoinnissa.
2h+k+sauna = 59 m², hinta 98.950 ?
3h+k+sauna = 75 m², hinta 125.500 ?
Jokaisella autokatos, varasto ja viherpiha
TULE TUTUSTUMAAN SUUNNITELMIIN JA VARAA OMASI!
puh. Talouskeskuksen alueella
1860-luvun hirsirunkoinen päärakennus,
luhti, karjarakennus, aitta, vanha kanala,
savusauna ja makasiini. HETI VAPAA! Mh.
75.000 E. Hissitalo. Iso olohuone, josta komeat
näkymät kaupungille
I-taso. Vh. Mh. Sisätilat voit
vielä luoda itse. 98000 ?. Keskeneräinen talo upean idyllisellä, rauhallisella paikalla, silti kohtuumatka palveluihin. Siisti ja tilava koti arvostetulla alueella keskustassa,
kaikki palvelut lähellä. Hyvä pohjaratkaisu,
oma sauna ja terassi. 050420 0354.
441467
ivää !
Hyvää Isänpä
Habita LKV P. Vilukselantie 206. Rv.1986. Perttelinkatu 50 D 30. hankittu.
2h,k,s,autokatos. 050-420 0358.
441440
4 h, tupak, rantasauna rv.-05, vanha ulkorak.
Oma joenrantatontti 14.440 m². 010 585 5450, Helsingintie 4, Salo
. Kunnan vesi tontilla, jätevedenpuhd. 174.900 ?. Esittely su klo 15-15.30. Ensiesittely su klo 14.4515.15
Rv 2000. 180 m².T. Maalämp, varaava
takka, Puustellin kalusteet, 2 kph ym. 22 %) velattomasta hinnasta.
ARMFELT, KT, 2h, k
ESITTELY
TÄNÄÄN KLO
12:00 - 13:00
Petri Nieminen
050 420 0358
Sami Sjöholm
050 420 0356
Välityspalkkio velattomasta myyntihinnasta esim: 4,2 % /min.2440 . 247.000 `
Lisät.Esa Mattila 040-820 7249
Aloitetaan ilmaisella
arviointikäynnillä vaikka heti
Esa Mattila
040-820 7249
Palveleva asuntokauppias avoinna
Ma?Pe klo 9.00?17.00,
Soita 02-731 1488,
myös iltaisin ja viikonloppuisin.
www.kiinteistokolmio.fi. Sähköt,
porakaivo, omaa rantaviivaa
60 m. Ollikkalankatu 32 A 6. Hyvin
hoidettu oma tontti 1738 m².
Kaikki palvelut lähellä. Varaava sähkö / varaava
takka. Heti vapaa.
Mh.
Pia Keskilä, LKV
050 420 0354
Helena Kuikka
050 420 0357
Klo 15.20-15.50
PERTTELI, HÄHKÄNÄ, HULISILLANTIE 4
Hyväkuntoinen okt, jossa tila
ei lopu kesken. Sähkö / ilmalämpöpumppu. Lisäksi avoin yläkerta, teknistä tilaa, harrastetilaa.
Sauvon kirkonkylän ydinalueella kaikki palvelut kävelyetäisyydellä. Olohuoneen ikkunasta
näkymä Halikon lahdelle.
Edulliset asumiskustannukset.
Meren rantaan 500 m ja torille
3,5 km. ja
kaikki vain n. yritystoimintaan.
H. Palvelut lähellä.
Kv-putkistot uusittu. V-tontti 1.570 m². Suojainen t. Välityspalkkio 3,66 % (3 % + alv. Vh. 89.000 E
Klo 14.30-15.00
SALO, OLLIKKALANKATU 32 B 4
Rt 2h+k+s 63 m²+autotalli
ja varasto. Käyttövesiputket uusittu.
Vapautuu nopeasti. käyttövesiputket ja liitytty kaukolämpöön.
Mh. 200 m. Iso terassi rannalla.
Kallioinen saaritontti 1,1523 ha.
Rakennusoikeutta jäljellä.
H. Vh 179.000 ?. Pariaitta 15,3 m².
Puucee/varasto 6 m². Mh. 48.510. 70.000 ?. 250 m².
Keskitetty huonekohtainen
lämmönohjaus (Platin). 27
m²+avoin alak. Mh 249.000 `
697841
170 m² / 180 m²
Iloista
Hyvääpääsiäistä!
isänpäivää!
ESITTELY
TÄNÄÄN KLO
14:30 - 15:00
MÖKÖINEN, SALO
2h+k+sauna
50,5 m²
Ylin kerros, mukavat maisemat. 4h+k+th+khh
+wc+s 115 m²+at ja var n. (02 ) 777 1700
Turuntie 9, SALO
Omakotitalot
Pertteli, Kärri
Kisko, Kirkonkylä
71 m²
Hyväkuntoinen huoneisto Salon keskustassa, torille
matkaa n. Esittely su klo 14.30-15.00.
050-420 0357.
439446
Timo Elonen
0400 533 890
UUSI OKT,
SALO, VIITANNUMMI
81 m²
3h+k+s, autokatos, varasto. Vaatii kunnostusta. Tilava lasitettu parveke etelään,
kylpyhuone uusittu kalusteineen, avotakka. 36 m². Rv. 1,89 ha.
Vuorineuvoksen rakennuttama
kokonaisuus. 7342440/
0500-783 399
93 m²
Klo 13.00-13.30
HALIKKO, IILIKE, MAORLANTIE 24-26 As 2
Uudehko v. Rv.1976. H. Upea honkapuustoinen alue. 225m². 236.000 E.
RIVITALO Salo, Viitanummi 111 m²
2h,k,s. Esittely 11.11.2008, 17.45-18.15/Lindstén.
834800
Vilhonkatu 11?13, Salo, puh. Helenankatu 10 A 15 .
UUSI RIVITALO
TEHOA
96 m² / 201 m²
Tehtaantie 1.
6 h, k, 2 kph,
2. MH. Mh. 163.000 `
Horninkatu 7 (torin varrella) Salo, puhelin 020 753 6530
Löydä täältä
uusi kotisi!
Lylykatu 2 B.
3h, khh, kph, s.
Tasokas asunto Tupurista. Tilaa on mukavasti eikä mitään puutu!
Autotalli ja lämmin varasto. Market kaikki myy Open . Hyvä pohja ja laadukkaat materiaalit, mm. 138.000 E.
Uudenmaantie 749-7.
866209
43 m²
Hissitalon 2 kerroksen huoneisto jykevästä tiilitalosta lähellä keskustaa. Market kaikki my
TYYNELÄ, RT, 4h, k, th, kh, s, ph
ESITTELY
TÄNÄÄN KLO
13:30 - 14:00
1h+kk
31,5 m²
89.775 ?
2h+k+s
52,5 m² 145.950 ?
3h+k+s
67,0 m² 184.250 ?
3h+k+s+kirjastoh 96,0 m² 288.960 ?
Uusi hissitalo keskustassa. Esittely su klo 15.30-16.
050-420 0358.
440441
63 m²
PT, SALO, TUPURI
Hyvä 2h+k+vh+wc+ph+s= 64,8 m² +
varasto + autotalli. Ruuhikoskenkatu 7 A 2.
Ensiesittely 10.11.2008, 18.00-18.30/Kostamo.
896000
Turuntie 9, SALO
kaikki myy Open . 71.000 `
Klo 13.00-13.30
KOSKI TL, VINARINTIE 11
Okt k+oh+5mh+2vh+3wc+s+
th+khh+kellari+at+ak+var+parveke n.233/426 m². Huom! Vaihtomahdollisuus!
Hinta 157.000 ?. Peruskorjattu 1985.
Tontilla lisäksi remontoitava pihasauna. Erittäin runsas varustelu ja nykyaikainen tekniikka. H.249.000 `
SAUVO, KIRKONMÄENTIE 3
Yhtiömuotoinen okt oh + k+ et+
3mh+ph/oleskelu+kph+s+tstotila
n. Tule tutustumaan.
MH. 100.424 E. . Tilava lasitettu
parveke. 2005 rak. Vh. Konstailematon kokonaisuus. Vh. Hyvä viherpiha.
Edullinen asua. 238.000 `
Lisät.Olli Lehti 0400-828 699
Harkitsetko kotisi
myyntiä?
DRAGSFJÄRD, Långnäsmarken
Kontiotuotteen höylähirsimökki tupak+alkovi+parvi 3
nukkumasyvennystä+s+ph
51 m². et+k+oh/rh+
baari+7h+kirjastoh+askarteluh+
vh+var.tiloja +kylmiö+kell.+5wc
+2kph+terassi. Päättyvän kadun t.1226 m².
Hälytysjärjestelmä.
Kuntotarkastettu. Eerikinkatu 2 B 15.
puh. 586.000 `
SOVI OMA ESITTELYAIKA
OKT Somero, Pitkäjärvi 112/138 m²
RIVITALO Salo, Kauniainen 63 m²
Toimiva 2h+k+vh+kph+s=59,5 m²+varasto
+autokatos. Kaukolämpö. Vehreällä tontilla
sijaitseva kaksio omalla autotallilla. Myös sijainti on
hyvä. Upeasti saneerattu
historiallinen kivirakennus.
H. 230 m². Varaava
takka, Puustellin kalusteet, tasokas takaterassi ym. Puheluhinnat Suomessa 010-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 8,21snt/puhelu +5,9 snt/min ja matkapuhelimesta 8,21 snt/
puhelu +16,9 snt/min.
KEMIÖ, TURUNTIE 165
Hienosti vanhaa kunnioittaen kunnostettu hirsirunkoinen, mansardikattoinen okt
9h+k+khh+ph+2 wc+lasiveranta
ja aulatilat n. I-taso. 2003. 3:n auton
talli. Kunnallistekniikka.
Kemiö kk 1 km. 105.000 E. talosta.
Asiallinen kunto. Mainio
paikka esim. 9100
m² jalopuita, hyötypuutarhaa ja
peltoaluetta. 1.500 m²:n neliöhintaan! Mh
250.000 `
693213
Kisko, Toija
Koti Sinua Varten
www.ksv-yhtyma.fi
Somerikontie 99.
4h, k.
Asiallisessa kunnossa oleva rintamamiestalo
isolla tontilla (1,4 ha). Uimaallas myös ulkona. I-taso.
Erittäin tyylikäs, hyvin varustettu koti lähellä
keskustaa. Iso takapiha. Kaksi
varaavaa takkaa. 46.592 E. Heti
vapaa. -89.
Tilavat huoneet. Kerrosala n.530
m². Mh 76.500 `
541798
Pertteli, Kärri
KIINTEISTÖNVÄLITYS
Asunto Oy Salon Kavilanhovi, keskusta Helsingintie
Rivitalot
Perniö, Hämeenkylä
PARITALO
TUPURI, SALO
4h+keittiö+sauna+2wc
100 m²
Uusi talo, jossa on järkevä ja kodikas tilaratkaisu. (sis.alv 22%) tai
sopimuksen mukaan kohteesta riippuen. Saunarak.oh+k+3mh+2wc+
uima-allashuone+2saunaa+ph
+aputiloja n. Avaimet käteen -pa:lla rakennettava tasokas kaksitasoratkaisu. Tuhkelotie 14 B.
KIINTEISTÖNVÄLITYS
www.alanko.net
Oma koti kuinka kallis?
Kiikala, Kärkelä
KERROSTALO
KESKUSTA, SALO
3h+k+sauna
77 m²
Huoneisto parhaasta päästä; avara koti mainiolla paikalla palvelujen vieressä, uudessa
talossa! Varustettu nykyaikaisella tekniikalla.
Muuttovalmis, ei asuttu!
Hinta 215.000 ?. 010 228 4180
Metsätilat
Kuusjoki, Impola
53,3m²
Hyväkuntoinen Honkarakenteen hirsihuvila, lisäksi
erillinen saunarakenus ja varasto-puuvajarakennus.
Yhteisalueella iso rantasauna Kirkkojärven rannalla. 76.500 E/TARJOUS.
Mukava, valoisa tupak/oh+3mh+vh+
wc+khh+ph +s= 76/124 m². Tämä täytyy nähdä paikan päällä.
Mh 156.000 `
539686
Rauhamäentie 2 as 5.
3h, k, kph, s.
Päätyasunto tilivuoratusta 1986 rak. Heti vapaa. Koneellinen
ilmastointi lämmön talteenotolla. yht. Mainio sijainti, kaikki on lähellä.
Hinta 134.840 ?. H. Taloyhtiössä
uusittu mm. Mh 105.000 `
539503
Kiikala, Silva
KERROSTALO
ESITTELY
TÄNÄÄN KLO
15:30 - 16:00
KIINTEISTÖNVÄLITYS
Kärrinkuja 5.
5h, k, khh, kph, s, at.
Avaimet käteen -pa:lla rakennettava talo.
Sisustusvaiheessa. Market kaikki myy Open . rt 4h+k+s
92 m²+terassi 17 m² +lukittava ak. Nykyaikainen avara tilaratkaisu. Kaunis päältä,
viihtyisä sisältä! Valmistuu jo tässä kuussa.
Huom! Vaihtomahdollisuus! Inkerinkatu 18.
Vähimmäispalkkio 2,000 E + alv 22 % = 2.440 E. Yrjönkatu 7 as.8. Huvimaja.
Upea koti Kosken keskustassa
paljon tilaa tarvitsevalle. n. Avara koti hyvällä
pohjaratkaisulla. Erillinen varasto/autotalli n. 283.000 `
Merkki paremmista asuntokaupoista
HUONEISTOT
Myyntihinta
2h+kt+s=43 m²+parveke
81.700 E
2h+k+s=57,5 m²+parveke
109.250 E
3h+k+s=77 m²+parveke
146.300 E
Mahdollisuus ostaa myös lämmin autotalli.
Pekka Linna
puh. Kaukolämpö. varaava takka. Rak. H.169.000 `
Esitt.Esa Mattila 040-820 7249
HALIKKO, ELORANNANTIE 6
Ainutlaatuinen arvokohde
Halikossa Päärak. Laadun takana Rakennustyö
Matti Aho Oy. Raatihuoneenkatu 5
B 24. H
2000m²
määräala. Erinomaisella näköalapaikalla lähellä Halikon palveluja
tasokas uudishuoneisto valmistumassa.
Huoneisto viimeiställään asiakkaan valitsemilla pintamateriaaleilla. Kaikki tilat moitteettomassa kunnossa. Tontti rajoittuu kaupungin puistoon kahdelta sivulta.Huomioi
tarkistettu hinta! Mh. Mh. Kellarissa paljon varastotilaa. 179.000 ?.
542947
Halikko, Viurila
71,5 m²
97 m²
Maorlantie 24-26 as 5. Ukrainalainen yleispelaaja Maksim
Begmenko ei tällä hetkellä ole
vahvistus, tehosaldoksi jäi ?5.
Hurrikaani-Loimaa aiheutti
Raision Loimulle sen avaustappion liigassa erin 3?1 (27?25, 18?25,
25?20, 25?15). Talossa suuret remontit
tehty. Huonejärjestelyä on
mahdollisuus muuttaa. 189.000 ?.
542584
93 m²
Vanumammantie 14 A. Olen
silti tympääntynyt vapaaohjelmaani, jossa minulla ei ollut yhtä
itsevarma olo kuin lyhytohjelmassa, Lepistö sanoi.
Hän epäonnistui muutamas-
sa hypyssä, mutta piti tasonsa
vaikeustasoltaan korkeassa ohjelmassa erityisesti pirueteissa,
askeleissa ja liu?uissa.
Susanna Pöykiö luisteli kauden
ennätyspisteensä 148,03 ja oli viides. Hyvä
pohjaratkaisu. 8. 8.:
Ranska?Suomi, 11. 8.: Suomi?Italia,
14. 8.: Ranska?Italia, 17. 8.: Suomi?
Ranska, 20. 8.: Italia?Suomi.
NBA-liiga perjantaina:
Charlotte?New Orleans 92?89,
Washington?NY Knicks 108?114,
Atlanta?Toronto 110?92, Boston?Milwaukee 101?89, Cleveland?Indiana
111?107, New Jersey?Detroit 103?96,
San Antonio?Miami 83?99, Chicago?Phoenix 100?83, Utah?Oklahoma 104?97, Sacramento?Minnesota
121?109, Denver?Dallas 108?105,
Golden State?Memphis 104?109, LA
Clippers?Houston 83?92.
MAASTOHIIHTO
Inari, kv. 044-770 1332
puh. Koko huoneiston pituinen parveke etelän suuntaan.
Torille vain kiven heitto. 2 h, k, s. Kaukolämpö, autokatospaikka ja 2 kpl varastoja. kaivo ja
sähköt (1-vaihe), lisäksi puuliesi/leivinuuni ja
lämmitysuuni. Lapsiystävällinen
alue, päiväkoti, ala-, yläaste ja lukio 300 m
säteellä. Viehättävä hoidettu piha. Vuokra 350 eur/kk + sähkö ja vesi.
Heti vapaa. Toimiva
pohjaratkaisu jossa keittiö osittain yhdistetty olohuoneeseen. 3 H, K, S. Parveke länteen päin.Yhtiössä käyttövesijohdot uusittu.
Mahdollisuus ostaa autotalli 6000 euron
hintaan! Mh. 125.000 ?.
540111
Salo, Rauvola
60 m²
Muurlantie 196. 79.000 ?.
532307
Halikko, Laitola
861 m²
Piisitie 3. Kauniissa merimaisemassa
erittäin siistikuntoinen ja huolella hoidettu talo. Trendikäs ja tasokas huoneisto. Erittäin toimiva pohjaratkaisu. Mukava
perheasunto. Hyvin
pidetty huoneisto halutulta alueella. 350.000 ?.
541228
Vuokrattavana
Salo
38,0 m²
Kuusjoki Kanunki
51,0 m²
Paasionkatu 8. 2 h, kk, s. Avara olohuone, jossa varaava takka. 105.000 ?.
529710
JALKAPALLO
Englannin Valioliiga lauantaina:
Arsenal?Manchester U 2?1 (1?0)
22. Edulliset asumiskustannukset
yv. Edulliset asumiskustannukset. Päiväkoti, ala-aste
ja maauimala lähellä. -01. 3 H, K, KPH. 044-770 1334
puh. Djibril Cisse 1?0, 51. Valmistumiset alkaen
12/2008. 178.000 ?.
544770
Kerrostalot
Salo, Pahkavuori
97 m²
Hirvenkatu 5 B 10. Jos olet jo bonus-asiakkaamme, onnittelemme.
Kun sinä pärjäät, myös me pärjäämme. 179.000 ?.
538445
175,5/219 m²
Leppätie 16. 2h, k, s. 72.000 ?.
544160
Lehtikuva/David Gray
Laura Lepistö taiteili itsensä kolmanneksi Pekingissä. Tasokas, laadukkaasti
varusteltu 2002 valmistunut omakotitalo Tupurissa. -23 rak.
kiinteistö erinomaisella paikalla keskustassa.
Tällä hetkellä talossa kolme erillistä huoneistoa, jotka olleet vuokrauskäytössä. 1?2.
Yleisöä: 37 712.
Välityspalkkiomme
asuntojen
myynnistä 3,66 %
(sis.alv. 4?3voittomaalin laukoi ruotsalainen
Kristian Huselius.
AS OY HALIKON SATAKIELI
Salo, Tupuri
Perniö, Lupaja
Salo, Anjala
102 m²
Kaarikatu 33 as 1. 89.000 ?.
540986
Salo, Tupuri
Piisaminkatu 4 as 2. Kokonaan aidattu pihapiiri, osin laatoitettu etupiha. 146.000 ?.
537308
Luukontie 8. Lisäksi lämmin ja tilava autotalli.
Heti vapaa huoneisto. 5 H, K, 2 KPH, VH, 2
WC, S, PUKUH. 258.000 ?.
527901
Koski Tl, Talola
185/230 m²
Salo, Valhoja
160 m²
Professorintie 3. Iso parveke etelän suuntaan.
Mh. Lämmin autotalli ja varasto. Mm. 129.000 ?.
542009
59,5 m²
Paritalot
Kiulukkatie 1 A. varaa esittelyaikasi!
Mh. Peruspalvelut
kävelyetäisyydellä. Poikkeuksellisen
suuri, oma suojainen tontti 1.870 m². 104.162 . 6h, k, khh, kph/s. Yhtiöllä oma tontti, kaukolämpö
ja käyttövesiputket uusittu -07. Huoneistolle kuuluu
autokatos. Mm. 130.000 ?.
531894
Salo, Tupuri
Tuhkelotie 5. Näyttävä
aumakattoinen omakotitalo yhdessä tasossa.
Loistava pohjaratkaisu, jossa avaruus ja tilojen toimivuus yhdistyvät. Ala-aste ja päiväkoti n. 20 min. Saloon n. 98.500 ?.
543313
Terhinkatu 6 as 3. 4h, k, khh,s, ph, 2wc, lämmin
at ja 2 varastoa. 210.000 ?. Huolella hoidettu
alkuperäiskuntoinen koti jossa aito ajan tunnelma tallella. 55.000 ?.
543865
Salo, Enola
27 m²
Salonkatu 15 as 5. kilpailu:
Naiset, lopputulokset: 1) Yu-Na Kim
Etelä-Korea 191,75, 2) Miki Ando Japani 170,88, 3) Laura Lepistö Suomi
4. Pelaajat sen voiton ottivat,
valmentaja seisoi vain kentän laidalla. Lyhytohjelman jälkeen hän
oli ollut kuudentena.
? Tosi hyvä suoritus, vaikka
olenkin ollut jo toista viikkoa
flunssaisena. Pyörätie Saloon.
Hyvä kokonaisuus! Mh. Keittiö ja kylpyhuone
remontoitu. maalämpö, varaava takka,
laadukas keittiö kodinkoneineen, KuituKotiin
-liityntä, lämmin autotalli, josta käynti suoraan
sisätiloihin ym. tiloja. lähtö: 12 Siro?Prinssi, poissa: Voitonjako:
7 oikein 1 370 kpl voitto-osuus
123,70 e, 6 oikein 2,70 e, 5 oikein?e.
VAKIOVEIKKAUS
Vakio 1
Oikea rivi: 222 122 2XX X111
Voitonjako:
13 oikein 9 kpl voitto-osuus 22
222,20 e, 12 oikein 691,10 e, 11 oikein
50,70 e, 10 oikein 12,70 e.
VEIKKAUSBINGO
Lauantai 8. Isku-Veikkojen paras oli 16 pisteen
Adje Agnithey.
Riento antoi vastustajalle tasoitusta peräti 32 syöttövirheellä,
ne menivät erittäin 5, 10, 12 ja 5.
Isku-Veikot teki vain 15 syöttövirhettä. Myydään
joko vapaana tai vuokrattuna. Vuokra 550 eur/kk + sähkö
ja vesi. Matthew Taylor 0?1.
Yleisöä: 24 903.
Sunderland?Portsmouth 1?2
(1?0)
4. 3h, k, s. Sovi oma esittelyaika kohteeseen!
Mh. Hyvä pohjaratkaisu, edulliset asumiskustannukset. Mh. Mukavalla paikalla pienen perheen siistikuntoinen rivitalohuoneisto. 95.000 ?.
543179
Halikko, Kärävuori
SSS?STT
Maalämpöparitalot Ylärinne 25, Salo
Rakenteilla olevat huippuvarustellut ja energiaystävälliset paritalohuoneistot. Siisti ja hyväkuntoinen
omakotitalo hyvällä paikalla aivan palvelujen
tuntumassa. Mh. 2h,k,s,tv-tila,erill.wc.
Tilava kaksio upealla Viurilan asuinalueella
kartano miljöön välittömässä läheisyydessä.
Toimiva tilaratkaisu jossa keittiö, olohuone ja
tv-tila muodostavat avaran 35 m2 kokonaisuuden. 646
m². 218.000 ?.
538175
SSS?STT
Anaheimin Teemu Selänne
kasvatti perättäisten otteluiden pisteputkensa yhdeksään
Dallasia vastaan 2?5-tappioon
päättyneessä pelissä jääkiekon
NHL-liigassa. 2 kk vuokratakuu.
Pekantie 4. Anssi Hakala oli kymmenellä pisteellä tehokkain. 3 H, K, S. Uudessa talossa
keskellä kaupunkia erittäin siisti kaksio. Hyväkuntoinen tuotantotila Halikon Aseman alueelta. Sampon
tehokkain lauantaina oli hakkuri
Olli-Pekka Ojansivu 22 pisteellä.
? Kempeleen pelistä huomasi
selvästi, että heidän hakkurinsa
Marko Aho oli sivussa loukkaantumisen takia. Riento voitti ässät 8?2 ja
torjuntapisteet 6?2.
Miehet, A-finaali: 1) Aleksei Petuhov
Venäjä 3.01.59, 2) Nikita Kriukov Venäjä 3.03,09, 3) Martti Jylhä Suomi
3.03,98, 4) Ivan Ivanov Venäjä 3.04,54,
5) Igor Rysin Venäjä 3.04,60, 6) Niklas
Colliander 3.50,57.
B-finaali: 1) Andreas Waldmeier
Sveitsi 3.08,32, 2) Keijo Kurttila Suomi
3.09,39, 3) Jari Poikela Suomi 3.09,63,
4) Fredric Uusitalo Ruotsi 3.09,89, 5)
Martin Jäger Sveitsi 3.10,43, 6) Jesse
Väänänen Suomi 3.25,84.
Naiset, A-finaali: 1) Riikka Sarasoja Suomi 2.49,21, 2) Ingrid Vikman
Ruotsi 2.49,69, 3) Kirsi Perälä Suomi
2.50,51, 4) Mona-Liisa Malvalehto
2.53,33, 5) Satu Annila Suomi 2.55,08,
6) Satu Pirttiniemi Suomi 2.56,98.
B-finaali: 1) Eevamari Oksanen Suomi 3.02,97, 2) Anne Mäkinen Suomi
3.03,36, 3) Nina-Niskanen Hansen
Suomi 3.04,16, 4) Ann-Mary Ähtävä
Suomi 3.05,26.
Miehet:
500 m, A-ryhmä: 1) Joji Kato Japani
34,70, 2) Fengtong Yu Kiina 35,07, 3)
Mika Poutala Suomi 35,13, 4) Keiichiro Nagashima Japani 35,17, 5) KangSeok Lee E-Korea 35,18, 6) Pekka
Koskela Suomi 35,21.
500m , B-ryhmä: 1) Zhonqqi Zhang
Kiina 35,54, 2) Hirojasu Shimizu
Japani 35,84, 3) Yuya Oikawa Japani 35,91, ...7) Pasi Koskela Suomi 36,18, ...11) Tuomas Nieminen
Suomi 36,55, 12) Markus Puolakka
Suomi 36,62.
Pistetilanne (2/13 kilpailua): 1) Nagashima 160, 2) Pekka Koskela 125,
3) Yu 116, 4) Poutala 115, ...27) Pasi
Koskela 15.
Naiset:
500 m: 1) Beixing Wang Kiina 37,91,
2) Jenny Wolf Saksa 37,95, 3) SangHwa Lee E-Korea 38,26.
Pistetilanne (2/13): 1) Wang ja Wolf
180, 3) Lee 140.
Naisten 4-divisioona, Masku:
HuKu?TVA 7?1 (4?0, 1?1, 2?0), HuKu-SBS Masku 7?2 (1?0, 5?1, 1?1)
HuKun pisteet: Kati Launiainen
3+3, Annina Vainio 4+1, Tiia Virta
3+1, Teea Riihuhta 1+2, Emma Launiainen 2+0, Kaisa Suominen 1+0, Alisa
Vainio 0+1, Karoliina Kainulainen
0+1.
PIKALUISTELU
Berliini, maailmancup:
SALIBANDY
38 m²
Torikatu 14 B 13. 5 v. Rauhallinen asuinalue.
Takapiha ilta-auringon suuntaan. 20 minuutin
ajomatka. Toki tekstiviestien määrästä
on huomannut, että minut muistetaan yhä Raisiossa, Kakko sanoi.
Hurrikaanin tehokkain oli 21
pistettä koonnut hakkuri Mark
Dusharme, Teemu Tolonen teki 15
ja Vesa Mäkilä 14 pistettä. lähto: 2 French Express, poissa: 6. Puustellin keittiö ja
kylpyhuone remontoitu 2002. 4h, k, khh, kph, s, 2wc, ask.
huone, var. Rafael 2?1.
Yleisöä: 60 106.
Wigan?Stoke 0?0
Yleisöä: 15 881.
Hull?Bolton 0?1 (0?0)
50. -96. 3 H, K, KPH. sitten. vesikatto ja kv-putket uusittu.
Huoneistoon kuuluu sähköpistokepaikka.
Mh. Keittiöremontti 2007, käyttövesijohdot on uusittu, maalämpö! Oma tontti
1400 m². Tee tarjous!
Mh. 11.
Ensimmäiset vaakabingot:
49, 29, 37, 65, 14, 54, 47, 38, 40
Vaakabingot:
49, 29, 37, 65, 14, 54, 47, 38, 40, 24,
75, 21, 73, 66, 22, 71, 23, 55, 62, 52,
17, 70, 41, 30, 51, 25, 36, 2, 67, 59,
58, 44
Voitonjako:
Ensimmäiset vaakabingot ei yhtään kappaletta, Vaakabingot 44 kpl
voitto-osuus 5,20 e.
VOITTAJAVETO
Suomi?Venäjä
Suomen avausmaalintekijä
Voittaja: 3 Nummelin
Kerroin: 8,07
Poissa: 12 Puistola
Päivän Trio 1
Suomi?Venäjä
Ottelun 1., 2. Oma 832
m² tontti. Toinen kerros. 79.500 ?.
537465
* Lankapuhelimesta soitettaessa 0,0821 ?/puhelu + 0,059?/min. kilpailut:
Sprintti:
luulotautia ja tilanne oli pian 2?8,
mutta siitäkin noustiin, Ojansivu
sanoi.
KempeLe on liigan ainoa voitoton joukkue, pisteitä sillä on
vain yksi 2?3-kotitappiosta IskuVeikoille. Hyvä sijainti Salon palveluiden
tuntumasta. Iso ulkorakennus, jossa on mahdollista harrastaa monenlaista toimintaa.
?Nikkaroitsijan paratiisi.?Saloon n. Mukavasti
silti meni ja minulle jäi luottavainen fiilis jatkaa tästä eteenpäin,
Pöykiö tuumasi.
Kisan ykkönen oli viime kevään
MM-pronssimitalisti Korean YuNa Kim pistein 191,75.
Sampo syvensi Kempeleen lamaa
KORIPALLO
Varsova, miesten EM-lisäkarsinta:
B-lohkon otteluohjelma:
5. 8. 2009: Italia?Ranska. Suojaisa
ja todella tilava patio etelään. Jermain Defoe rp. Tontti n. Mukavalla paikalla 2000 rakennetussa talossa
toisen kerroksen siistikuntoinen huoneisto. 102.261 ?
Vh. Mh. Lisätiedot OP 0100 0500, op.fi.
Etua elämään. 108.000 ?.
544358
80,5 m²
Pääskynkatu 5 B. lähtö: 15 Siirius, poissa: 4
3. Heti vapaa!
Mh. Metsäisessä ympäristössä ryhdikäs talo. toimistotila 165 m² + halliosa 665
m². Edulliset
asumiskustannukset. 3h, k, s, autokatos. Avarat tilat yhdessä tasossa. 2h, k, s, kph, wc. Lopun kaksi epäonnistunutta hyppyä näkyivät puhtaasti väsähtämisenä. 3h, k, kph/ s, erill. Pienellä pintaremontilla kiva koti rauhalliselta alueelta.
Hyvä pohjaratkaisu. Maalaismaisessa
ympäristössä -48 rak. Tyylikkäästi remontoitu omakotitalo Perniön asemalla.
Kaikki suuret remontit on tehty mm. Öljylämmitys. 252.000 ?.
544548
Halikko, Vartsala
Aimontapontie 25. Hyvä perheasunto. Tule tutustumaan.
Mh. 044 770 1520
puh. 19 km.
Mh. 259.000 ?. kph ja wc kaakeloitu n. Tilava parveke länteen. Näyttävä parveke lasituksineen, sekä suojaisa takapiha.
Huoneistoon kuuluu autotalli kaukosäätimin
ja 13 m² lämmin varasto, joka sopii myös
harrastetilaksi. Ensimmäinen kerros. Mh. Upea, vehreä ja hyvin hoidettu piha, joka rajoittuu kaupungin puistoalueeseen. Loistava sijainti Halipuh. Valoisa ja viihtyisä kolmio rauhallisella paikalla päättyvän
kadun varrella. Buffalo hävisi Atlantalle jatkoajalla ja
Montreal puolestaan Columbukselle voittomaalikilpailussa.
Atlanta nousi tasoihin kolmannessa erässä Buffaloa vastaan ja
otti 5?4-voiton vieraskaukalossa
Jason Williamsin maalilla. 219.800 ?.
505561
Rivitalot
Salo, Tupuri
Uudistuotantoa
109 m²
Salo, Moisio
Selänne jatkoi
pisteputkeaan
Suomalainen
Anaheimin
syöttöpörssin
kärkeen
Halikko, Putola
119,5/195 m²
Lastenkodintie 7-9. Palvelut lähellä. 010 255 1377*
Lepistö luisteli
kolmanneksi
SSS?STT
TULOSPÖRSSI
Salo, Hermanni
75,6 m²
Kirsikkakuja 2 A 8. Jack Collison 1?0, 83. Siistikuntoinen asunto lähellä keskustaa. Mh. 2,5
km. 3-4h,k. Halikon keskustaan n. lämmityksen. 109.000 ?.
535062
Salo, Palometsä
Salo, Kauniainen
52 m²
Venemestarinkatu 31 B 4. lähtö: 3 Åsmond Hagby, poissa: 8
5. lähtö: 7 Tapatinga, poissa: 3
2. Valm. 4 H, K, KPH + PARV.
Tilava perheasunto luontoystävälliseltä
Märynummen alueelta. Suojaisa
terassi ilta-auringon suuntaan. Autolle pistokepaikka. Mh. 125.500 ?.
533883
Salo, Ylhäisi
Halikko, Kirkonkylä
78 m²
Penttijaakontie 5 as 1. Jos et vielä ole sellaisen pankin asiakas, ehdotamme, että tulet pistäytymään Osuuspankissa. 4 H, K,S, 2 VH. Suomalaisen vapaaohjelma ei kuitenkaan onnistunut aivan suunnitelmien mukaisesti.
39 m²
Laura Lepistö sijoittui kolmanneksi Pekingissä järjestetyssä
kansainvälisessä taitoluistelukilpailussa. 151.790 ?
105/130 m²
Salo, Ollikkala
119 m²
putkeaan kuuteen otteluun,
mutta Ottawa kaatui 2?1 Denis
Seidenbergin ja Joe Corvon kolmannen erän maaleilla. Parveke aamuauringon
puolelle. Isot makuuhuoneet
ja hulppea aikuisten makuuhuone. Kaikki palvelut lähettyvillä.Tartu tilaisuuteen. (alv 22%). Hyvällä paikalla Kiikalan kirkolla maalaismaisemassa siistikuntoinen omakotitalo,
jossa on tehty suurimmat remontit. Louis Saha 1?2, 87.
Saha 1?3.
Yleisöä: 33 961.
Liverpool?West Bromwich myöh.
JÄÄKIEKKO
Junnulätkä:
D-tytöt, aluesarja, etelä:
Fops (Forssa)?Salo HT 2?2
Salo HT:n pisteet: Liisa Niinistö 1+1,
Sanni Telaranta 1+0, Jessica Pajuniitty 0+1, Emma Virtanen 0+1
Naisten harrastesarja, Länsirannikko:
Salo HT Jäähiset?PaRa 3?8
Jäähisten tehonaiset: Anja Villanen
1+2, Marika Huovila 2+0, Maija Haartela-Vuori 0+1.
TAITOLUISTELU
Peking, kv. 5h, k, khh, ph, 2 wc, lämmin
at, var. Kph/sauna ja lämmityskattila
uusittu -90 -luvulla. Vh. kph, seinät ja lattiat.
Lasitettu parveke, suojaisat näkymät. Vanha
osa hirsirunkoinen. Uutta vastaava, vuonna 2006 rakennettu
paritalohuoneisto. 2h, kk, kph. Oma t. Korjaustaitoiselle tilaisuus, mahdollisuus muuttaa
esim. 4 H,K,S,2WC,2 KPH, AUTOKATOS +PARVEKE. 4 H, K, KHH, 2WC, KPH, PH,
S + 4 TERASSIA. Mh. Mh. Yhtiöllä hienosti hoidettu oma tontti.
Autokatospaikka ja lämmin varasto. 3 H, K, S. Lämmin autotalli varastoineen.
Osittain katettu terassi etelän suuntaan.
Tämä talo täytyy nähdä sisältä! Tule tutustumaan. Kunnallistekniikka tontin vieressä. Hän
onnistui ottelussa kahdesti ohittamaan Buffalo-vahti Ryan Millerin.
Teppo Numminen saalisti kotijoukkueen puolustuksessa yhden
syöttöpisteen.
Montrealin turmaksi koitui tulokasmaalivahti Steve Mason,
joka torjui toisen NHL-voittonsa
yhtä monessa ottelussa. Lepistö oli kolmantena
jo lyhytohjelman jälkeen ja saavutti yhteispisteet 159,42.
Lyhytohjelmassa loistanut Lepistö ei saanut vapaaohjelmassa
parasta irti.
? Olen mielettömän tyytyväinen
sijoitukseen, ja yllätyinkin kun
huomasin olevani kolmas. 537667
Salo, Kauniainen
120/180 m²
Postintie 9. marraskuuta 2008
21
???????????????????????????????????????
Salo, Valhoja
IjaZ bZ^aaZ#
E~~hZi `di^^c#
Halikko, Kärävuori
Halikko, Mustamäki
Suomessa on vain yksi pankki, joka maksaa bonusta pankkiasioinnista, myös
lainoista. 044 770 1331
vapaa. lähtö: 2 Photon, poissa: 1, 5, 6,
12
7. Tyylikäs koti, jossa asuintilojen lisäksi paljon varastotiloja. Mukavalta paikalta tilava saunallinen kaksio. Puh. Taloyhtiössä putkiremontti tehty. 22 %)
kokonaiskauppahinnasta,
min 2.200 ?
Kysy OP-omistajajäsenten eduista.
PÄIVÄN PELIT
KENO
Voittonumerot: 1, 4, 8, 10, 21, 22,
25, 27, 30, 33, 35, 41, 42, 43, 51, 52,
54, 59, 66, 67
LAUANTAI-JOKERI
Jokerinumero: 8 5 8 9 5 2 0
Alustava voitonjako:
7 oikein ei yhtään kappaletta, 6
oikein ei yhtään kappaletta, 5 oikein 11 kpl voitto-osuus 4 614,50 e,
4 oikein 534,30 e, 3 oikein 49,20 e, 2
oikein 11,20 e.
LOTTO
Oikeat numerot: 10, 13, 16, 17, 19,
27, 28
Lisänumerot: 14, 23, 36
Alustava voitonjako:
7 oikein ei yhtään kappaletta, 6+lisänumero oikein 18 kpl voitto-osuus
11 489,40 e, 6 oikein 1 556,50 e, 5 oikein 45,70 e, 4 oikein 10,90 e.
MITALIPELI
Kulta: 5, 1, 4, 3, 2
Hopea: 3, 1, 4, 5, 2
Pronssi: 4, 1, 3, 2, 5
TULOSVETO
1 Ruotsi?Tshekki 1?4
Kerroin: 32,21
2 Arsenal?Manchester U 2?1
Kerroin: 13,53
3 Suomi?Venäjä 2?6
Kerroin: 102,26
4 K?Vantaa-Jokipojat 5?3
Kerroin: 29,49
5 HeKi?Sport 1?9
Kerroin: 313,62
6 West Ham?Everton 1?3
Kerroin: 25,41
7 Hull?Bolton 0?1
Kerroin: 11,45
8 Trackers?TPS 4?14
Oikeaa voittoyhdistelmää ei ole
pelattu.
Jakosumma siirretään myöhemmin ilmoitettavaan kohteeseen.
9 HC Fenix?HC West 27?36
Kerroin: 136,57
V75-RAVI
1. Sunnuntaina 9. 2 kkOvuokratakuu.
KRATTU
VU
Salon Seudun OP-Kiinteistökeskus Oy, LKV
Turuntie 7, Salo. 97.000 ?.
531005
Halikko, Kärävuori
Enää kolme huoneistoa vapaana.
Mh.
Vh.
2 h+k+s 57,5 m² 99.180 . Nasri 2?0,
90. Nykyaikainen
tekniikka. uusittu. Ylivoimainen
varustelutaso, mm. 144.850 ?
3 h+k+s 70,5 m² 101.030 . Taloyhtiössä mm. Korkeat ja avarat huoneet. Saunallinen rivitaloasunto. 35.000 ?.
516345
76,5 m²
Hämeenojankatu 8 A 8. Ala-aste ja päiväkoti lähellä.
Mh. yhden perheen omakotitaloksi. Hieno talo, joita harvoin tarjolla.
Mh. 129.000 ?.
543582
Perniö, Paarskylä
160 m²
130/152 m²
Humppilantie 2. lähtö: 6 E L Mikko, poissa: 1, 7
West Ham?Everton 1?3 (0?0)
63. Kysy lisää.
Mh. Ei wc:tä tai pesutiloja. Vapautuu nopeasti! Mh.
89.000 ?.
543140
t 110 m²
Kääpätie 1 as 3. Kolmannessa
erässä meillä oli alussa vähän
Tuotantotila
Värttinäkatu 4 B. wc.
Hyväkuntoinen kolmio yhdessä tasossa rauhallisella asuinalueella. 3h, tupak, s, ph, wc.
Kauniissa maalaismaisemassa perinteinen
rintamamiestalo. Siistikuntoinen kerrostalo huoneisto mukavalta
paikalta keskustan tuntumassa. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen asunto! Mh. Mh. 4h, k, khh, s, kph. vesijohdot, viemäröinnit, katto
ym. 140.580 ?
3 h+k+s 66,5 m² 96.970 . 2h, k, kph ja 1h, kk, wc ja
1h, kk, wc, aula. Valm. Huippupaikalla aivan keskustan tuntumassa reilunkokoinen rivitalokolmio. 538462
Kiikala, Kiikala
Halikko, Sauvonkylä
80/120 m²
Onnenperäntie 144-4. Suojaisa helppohoitonen oma 935
m² tontti. Tässä
asunnossa on asuttu vain vähän ja näin ollen
se onkin kuin uusi! Tämä upea koti on heti
vapaana sinulle, joka haluat asua mukavasti
ja tilavasti valoisassa kodissa. 179.000 ?
540027
96 m²
Hirvitie 1-3 B 27. 185.000 ?.
543955
Perttelinkatu 36. Hieno ja suuri etupiha
lounaaseen. Ryhdikäs ruotsalaistalo suositulla alueella. erän viimeisen
maalin tekijät.
Voittoyhdistelmä: 14 Mikhnov?17
Muu Venäjän pelaaja?17 Muu Venäjän pelaaja
Kerroin: 1 321,13
Poissa: Superkaksari 1
Pikaluistelun maailmancup, Berliini
Miesten 500 metriä
Voittoyhdistelmä: 17 Muu voittaja?9 Yu F
Oikeaa voittoyhdistelmää ei ole
pelattu.
Jakosumma siirretään myöhemmin ilmoitettavaan kohteeseen.
Poissa: 159,42, 4) Ashley Wagner USA 155,59,
5) Susanna Pöykiö Suomi 148,03, 6)
Sarah Meier Sveitsi 142,31, 7) Alena
Leonova Venäjä 137,27, 8) Katrina
Hacker USA 134,95.
Miehet: 1) Jeremy Abbott USA
233,44, 2) Stephen Carriere USA
217,25, 3) Tomas Verner Tshekki
205,48, 4) Artem Borodulin Venäjä
191,38, 5) Vaughn Chipeur Kanada
187,50, 6) Wu Jialiang Kiina 177,75.
TENNIS
Doha, Qatar, WTA-kiertueen 4,5
miljoonan dollarin mestaruuskilpailu:
Kaksinpelin välierät: Vera Zvonareva Venäjä (8)?Jelena Dementjeva Venäjä (5) 7?6 (9?7), 3?6, 6?3.
Nelinpelin välierät: Cara Black Zimbabwe/Liezel Huber USA (1)?Medina
Garrigues/Ruano Pascual Espanja
(4) 6?1, 6?3, Kveta Peschke Tshekki/
Reanne Stubbs Australia (3)?Katarina Srebotnik Slovenia/Ai Sugiyama
Japani (2) 6?3, 2?6, 10?4.. Huippupaikalta remonttitaisoiselle tilaisuus! Toisen
kerroksen heti vapaa huoneisto odottaa
omaa remonttireiskaansa. Lisätiedot, kuvat ja virtuaaliesittely netissä, asiakkaalla mahdollisuus tutustua valmiiseen
huoneistoon. Tässä 2006 valmistuneessa ja tasokkaasti varustellussa talossa asut
mukavan tilavasti Tupurissa. 4 H, K, 2VH, 2WC, S, PH, WC,
TAKKAH, ASKASTELUH, AT + PARVEKE.
Tässä erinomainen talovaihtoehto paljon
tilaa tarvitsevalle. Iso lasitettu
parveke länteen päin. Mielenkiintoinen v. Jimmy Hernandez teki
Riennolle 25 pistettä ja hänet palkittiin ottelun parhaana.
Ismel Ramos teki vieraille 19
ja Olli Huovinen 16 pistettä. Vapaa 1.12.2008. Vapautuu sopimuksen mukaan.
Mh. 105.000 ?.
543854
Halikko, Märy
76 m²
Uuttelankuja 2 B 29. Mukavalla paikalla Valhojan rinteessä kahdessa
tasossa rivitaloneliö. Carolina
johtaa omaa divisioonaansa ja
valmentaja Peter Laviolettesta
tuli NHL:n historian eniten voittoja ottanut amerikkalaisluotsi.
Ottawasta otetun voiton jälkeen
niitä on kertynyt hänelle 240.
? Näitä asioita tapahtuu, kun
on ollut onnekas ja saanut olla
pelissä tarpeeksi pitkään mukana pelissä. Sopii mainiosti sijoitusasunnoksi.
Mh. Valmentaja Ville
Kakolle ottelulla oli erityismerkitystä, hän pelasi Loimussa yli 400
ottelua vuosina 1989?2006.
? Enemmän lämmittää voitto kärkijoukkueesta kauden parhaalla
pelillä. 3h, k, kph /s. Suomalaisella on syöttöjä Anaheimin paidassa nyt
370.
Suomalainen on tällä kaudella
Anaheimin kolmanneksi tehokkain pelaaja 9+6=15 tehopisteellä Corey Perryn ja Ryan Getzlafin jälkeen.
Alavireisesti kauden aloittaneen Dallasin ykkösnimi ottelussa oli tuore hankinta Mark Parrish, joka tekaisi hattutempun.
Parrish allekirjoitti sopimuksen
Dallasin kanssa keskiviikkona
ja pelasi Anaheimia vastaan ensimmäisen ottelunsa uudessa
seurassa.
Carolinan Tuomo Ruutu ei
pystynyt kasvattamaan piste-
KUVARISTIKON RATKAISU
Buffalo ja Montreal
hävisivät
Koillisen divisioonan kärkipaikoilla majailevat Buffalo ja
Montreal kärsivät tappiot. 1h, kk, kph. 54.051 ?
Vh. 4h, k, khh, kph, s, at, varasto. Olen saanut työskennellä monien loistavien pelaajien
kanssa, Laviolette kiitteli.
Aivan Halikon keskustaan, entisen torin paikalle on juuri valmistunut kaksi hissillistä
pienkerrostaloa.
Puistokuja 3-5, 24800 Halikko
Kirjailijantie 1-3 B. peruskorjauksen tarpeessa oleva rintamamiestalo. Saloon vain n. Joleon
Lescott 1?1, 85. Yläkerrassa keittiö, olohuone ja 1 makuuhuone, sekä iso parveke.
Alakerrassa 2 makuuhuonetta ja sauna- ja
pesutilat. Ala-aste lähellä. Tässä koti ,joka voi
täyttää unelmasi! Mh. Mm. 2h, k, kph. Tässä talon avaruutta arvostavalle
hyvä perheasunto Tupurista. Ensimmäinen huoneisto varattu. Vapautuu
nopeasti. 55.000 ?.
544575
Salo, Alhaisi
52/102 m²
Kärkänkatu 20. Erittäin trendikäs ja
persoonallinen huoneisto, joka erottuu varmasti massasta positiivisella tavalla. Huomioi hinta!
Mh. Ainutlaatuinen kokonaisuus kauniilla paikalla
Anjalassa päättyvän kadun päässä. Samir Nasri 1?0, 48. 135.000 ?.
538357
Salo, Pahkavuori
73,5 m²
Hakatie 12 C 19. Merenrantaan n.
400 m, jossa venelaiturit. 94 ?/kk, sis. Heti
puh. Ensimmäinen kerros. Hissi
asennettu 2007! Huoneistossa tehty pintaremonttia 2006, mm. 2H, KK, KPH. Keskeisellä
paikalla lähellä palveluja näppärä heti vapaa
yksiö. 275.000 ?.
539911
180/241,5 m²
Salo, Tupuri
140,5/207,5 m²
Tukkikatu 15. 4h, k, kph, parveke.
Erinomainen perheasunto tai varttuneen
parin tilava ja valoisa huoneisto Pahkavuoresta. Mh. Keittiö yhteydessä olohuoneeseen.Suojaisalle takapihalle päivä ja ilta-aurinko.Huoneistolle kuuluu autokatos ja
lämmin varasto. Suojaisa pihaalue, jossa patio.Varaa oma esittelyaika!
Mh. Matkapuhelimesta soitettaessa 0,0821 ?/puhelu + 0,169?/min. Vapautuu nopeasti. Todella
viihtyisä ja suojaisa sisäpiha. Iso parveke länteen, josta upeat
ja avarat näkymät.Huoneiston hintaan
sisältyy autokatospaikka. ym. Pientä,
hyvin suunniteltua huoneistoa hissitalosta
etsivälle ! Hyväkuntoinen, saunallinen kaksio
Tino Salminiemi
Annele Koivunen
Antti Simonen
Pasi Salo
Leena Tuijula
Juha Suokko
hissitalosta. Kylpyhuone, sauna ja keittiö remontoitu 2004.
Lämmin autotalli. käyttövesijohdot ja viemäröinnit, sähköt, pannu,
tuliterä keittiö. Tyylikäs tiiliverhoilu, lämmin autotalli ja varasto, kolme makuuhuonetta. Selänne saalisti syötön Brendan Morrisonin
avauserässä tekemään 1?2-kavennusosumaan ja nousi samalla Anaheimin kaikkien aikojen
syöttötilaston kärkeen ohi Paul
Kariyan. Päättyvän kadun varrella
täystiilitalo, jossa 4 makuuhuonetta. Autokatos ja varasto.
Mh. Mh. Siisti asunto,
joka sopii varttuneemmallekin. 044 7701 335
puh. Hyvät ja avarat tilat kahdessa kerroksessa.
Autokatos/varastorakennus. (alv 22%).
Pielaveden Sampo voitti lauantaina Kempeleen Lentopallon 3?0
(25?22, 25?12, 25?22) miesten
lentopalloliigassa ja nousi jaetulle kärkipaikalle yhdessä Raision
Loimun kanssa.
Molemmat ovat koonneet viidestä ottelusta 12 pistettä ja eräsuhdekin on sama 13?4. 4 H, K, PH, WC. 044-770 1330 kon keskustassa. 1 km. Avarat ja reilut huoneet
kahdessa kerroksessa. Liigan
pistepörssiä johtava Jeronimo Nicola teki Loimulle 25 pistettä.
? Dusharme paransi loppua
kohden, mutta nostaisin esille
myös passari Kasper Vuorisen.
Hän korvasi kolmannen erän
alussa Petteri Laurilan ja oli erin-
omainen, Kakko sanoi.
Joensuulainen Mutalan Riento
haki kolme pistettä Valkeakoskelta voittamalla kotijoukkue IskuVeikot 3?1 (25?14, 22?25, 30?28,
25?23). 4h,k, rh, th, ph, s, wc, var ja autotalli. ja 3. 5, H, K, RH, KHH, PH, S, 2 WC,
PH/ WC, 2 VH, VAR. ajomatka.
Mh. Nadir Belhadj 1?1, 90. Mh. 126.000 ?.
539631
79 m²
Kalhukatu 1 B 5. OP-Pohjolasta.
Omakotitalot
Salo, Tupuri
185/228 m²
Sompakatu 5. Mh. Toimisto-osa noin
165 m² ja tuotanto -osa 630 m²