Lisäksi oikeus voitaisiin
viedä silloin, jos opiskelijan
terveydestä paljastuu turvallisuutta vaarantavia seikkoja.
Pysyvän erottamisen uhalta
opiskelijat ovat kuitenkin sääs-
4%%-!35..5.4!).!
3!,/.3%5$5.3!./-)33!*5,+!)34!!. Ammatillisten oppilaitosten ja korkeakoulujen kurinpitokeinoja pohtinut työryhmä
ehdottaa lakimuutosta, joka
mahdollistaisi opinto-oikeuden ottamisen pois. Uudet lait
tulisivat voimaan ensi vuoden
syksyllä.
Opinto-oikeuden voisi menettää opiskelija, joka toistuvasti
tai vakavasti vaarantaa potilaan tai asiakkaan turvallisuuden tai aiheuttaa vaaraa liikenteessä. Päätös ja valvonta on hallintoneuvostolla edelleen, ja ihan
samalla tavalla kuin se on tällä
hetkellä. Uudella
neuvostolla ei voisi olla hänen
mielestään omaa päätösvaltaa.
. Yle-maksu tulisi voimaan vuonna 2012, ja se
perittäisiin asuntokohtaisesti.
. Me olemme vähän tyrmistyneitä siitä, että jälleen kerran
hallitus kunnostautuu sillä, että
se lähtee repimään parlamentaarisesti ja yksimielisesti sovittuja linjoja auki, Viitanen totesi.
SDP pitää kiinni Lintilän
työryhmässä sovitusta eli hallintoneuvoston vahvistamisesta. SALON SEUDUN SANOMAT
N:o 68
Keskiviikkona 10. (sis.alv)
Kuvat: Lehtikuva/Vesa Moilanen
SDP:ssä tyrmistyttiin
Ylen hallintomallista
Hallintoneuvoston
rinnalle tulossa julkisen
palvelun neuvosto
STT | OLLI KEMPPAINEN
Suurimmassa oppositiopuolueessa SDP:ssä ollaan tyrmistyneitä siitä yhteisymmärryksestä, joka hallituksessa on
löydetty Yleisradion hallinnon
uudistamisesta. Tämä on kohtuullinen maksutaso ja turvaa Yleisradion
nykyiset toiminnot, Lindén sanoo Kalevalle.
Keskustan Lintilälle summa
sopisi, mutta SDP:n Viitanen
ei halua ottaa maksun suuruuteen kantaa ennen kuin hallitus antaa siitä esityksen.
SDP:n varapuheenjohtajan Pia Viitasen mukaan hallitus on repinyt auki
jo kertaalleen sovittuja linjoja Yleisradion hallinnon uudistamisesta. maaliskuuta 2010
Missä Otso
?
piileskelee
uun!
ne
u Otso
t
s
i
l
l
a
s
ilpail
tsintäk
isen
pehmo
a
a
t
t
i
!
Voit vo
aksesi
m
o
n
i
r
alkka
ys t en
Otso S
ee yr it
O
ail
aa
o seikk a piilopaikk lla
s
t
O
a
a
s
a
s
t
m
u
h
o
i
u
t
a
r
k
v
Maalis uksissa ja osallistua ke piileskelee.
jo
r
t
o
i
nettita n välein. Sitä kautta Ylen valvonta
on parlamentaarista, mutta
erillinen asiantuntijaneuvosto
muuttaisi sen Viitasen mielestä puoliparlamentaariseksi.
Viestintäministeri Suvi Lindén sanoo Yle-maksun turvaavan Yleisradion nykyiset toiminnot.
tintäministeriötä ja Viestintävirastoa.
Viitasen mielestä
hallitus peukaloi
Ylen hallintoneuvostossa istuva SDP:n varapuheenjohtaja,
kansanedustaja Pia Viitanen
ei hallituksen sopuratkaisua
sulata, koska hallitus on peukaloinut jo sovittua.
Lindén: Yle-maksu
190?195 euroa
Tv-maksun tilalle tulevaksi
yleisradiomaksuksi viestintäministeri Linden esittää 190?195
euroa vuodessa. Yleisradio pysyy myös
jatkossa eduskunnan radiona,
Lintilä sanoi.
Julkisen palvelun neuvoston
jäsenet eivät Lintilän mielestä
voisi tulla muista mediataloista.
2!+%.4!-)3%.. Valvontaa hoitavalle julkisen palvelun neuvostolle tulisi myös
oma sihteeristö.
Hallituksessa syntynyt ratkaisu poikkeaa Ylen rahoitusta
pohtineen kansanedustaja Mika Lintilän (kesk.) vetämän
työryhmän esityksestä. Kuva
on otettu eduskunnassa helmikuussa.
Väkivaltaisuus voi pian viedä opinto-oikeuden
Opiskelijat
säästymässä
pysyvän
erottamisen
uhalta
STT | MARIA ANNALA
Opiskelija saattaa pian olla
vaarassa menettää opinto-oikeutensa, jos hän vaarantaa
toisten ihmisten turvallisuu-
den. Jäsenet voisivat edustaa
esimerkiksi liikenne- ja vies-
. Vo uksissa Ots
rjo
iko
n
ai a vi ysten nettita
t
i
r
y
minkä
kesken
den
tannei
0`)
s
a
v
(arvo 5
n
i
n
e
i
k
i
r
o
a
me
alkk
Ar vom
Otso S
ko yhden
k
joka vii
www.salonseudunpalvelut.?
Otsoja voit myös tilata verkkokaupasta
www.sss.?/verkkokauppa
2AKENNA
!SU6IIHDY
Irtonumero 1,50 . Siinä
korostettiin vahvan hallintoneuvoston säilyttämistä.
Lintilä arvioi tiistaina, että julkisen palvelun neuvosto
ei tuo mitään dramaattista
muutosta tilanteeseen, sillä
hallintoneuvostolla säilyisivät
nykyiset tehtävät. Kansanedustajista kootun hallintoneuvoston rinnalle on tulossa asiantuntijoista koottu julkisen
palvelun neuvosto antamaan
lausuntoja.
Viestintäministeri Suvi Lindén sanoi tiistaina Kalevassa,
että hallitusryhmien perjantaina sopiman mallin mukaan
Ylen omistajaohjaus ja valvonta eriytetään toisistaan
SISUSTAJATJAVIIH
VANTEET JOTKA
HUOMATAAN.
TYJ»TSHOPPAILEMAANTAITARJOAHEILLEAMMATTITAITOSIJATUOTTEE
SI 6ARAAMAINOSPAIKKASINYTTAIVIIMEIST»»NKE
Tule tutustumaan Euromasterin tyylikkääseen
ja edulliseen erikoisvannevalikoimaan.
2AKENNA !SU 6IIHDY oTEEMA TARJOAA LUKIJOILLEMME MIELENKIIN
TOISEN JA AJANKOHTAISEN LUKUPAKETIN SEK» ILMOITTAJILLEMME TOI
MIVAN
75. llit
/kpl.
)LMOITUSVARAUKSETTEEMAANKE KLO MENNESS»
4YÍAINEISTOTKE KLO JAVALMIITAINEISTOTTO KLO
MENNESS»ILMOITUSKONTTORIIMME. LUOTETTAVANMEDIAYMP»RISTÍN
VAIN EUROMASTERILTA
Varasto
olevat v ssa
uo
2009 er den
ik
vannem oisa
alk
RNINKATU
3ALOTAIS»HKÍ
POSTIIN
Vielä viime kesänä
työryhmä kaavaili sellaistakin,
mutta päätyi lausuntoja kuultuaan muuttamaan mieltään.
Nykysuunnitelmien mukaan
opinto-oikeuden voisi saada
aikaisintaan vuoden päästä
takaisin, jos tilanne muuttuu
niin, ettei vaaraa enää ole.
Jos opinto-oikeuden poistamista harkitaan, opiskelijalle
voidaan tarjota tilalle opintooikeutta jonkin toisen alan tutkintoon. Turman seurauksena Helsingin
asemalta oli raiteita pois käytöstä noin viikon ajan.
Vanhasen mukaan alkuvuosi
on osoittanut Helsingin ratapihan ja sen viereisen Ilmalan
varikon haavoittuvuuden.
. Siellä junaliikenteen määrät ovat koko ajan lisääntyneet.
Helsingin ratapiha toimii aivan
äärirajoillaan. Ei Suomen junaliikenteessä ole ollut tästä taaksepäin
vuosikymmeniin näin vaikeaa
henkilöliikenteen jaksoa kuin
tämä tammi- ja helmikuu, Vanhanen arvioi.
Pulmien ryppäästä kertoo
sekin, että matkustajajunien
täsmällisyys jäi selvästi alle tavoitetason tammi-helmikuussa. Junaliikenne ei
kestä Helsingissä minkäänlaisia häiriöitä.
Ongelmien keskittyminen
pääkaupunkiin on näkynyt
myös alkuvuoden myöhästelyissä: aikataulut ovat pitäneet
paremmin kaukojunien poikittaisliikenteessä.
Ratkaisut
vasta edessä
VR ja rataverkosta vastaava
Liikennevirasto ovat perustaneet aikataulujen pitämisen
parantamiseksi työryhmän.
Se selvittää keinoja sujuvan
liikenteen takaamiseksi myös
hankalissa oloissa.
. Sitä ennen
opiskelijaa yritetään auttaa
opinto-ohjauksen, opiskelijahuollon ja opiskelijaterveydenhuollon keinoin.
Työryhmä ehdottaa opiskelijoille myös huumetestejä, mutta
vain poikkeustapauksissa. Karjalainen vakuuttaa, että suunni-
tellut lakimuutokset eivät mahdollista pistokoetestausta tai
koko vuosikurssin testaamista.
Testimahdollisuus koskisi
vain tiettyjen alojen työharjoittelua ja muita opintoihin liittyviä käytännön työtehtäviä.
Tiukemmat säännöt lapsityöhön aikoville
Opinto-oikeuden voisi menettää
muita herkemmin niillä aloilla,
joiden opinnot tähtäävät lasten
ja nuorten parissa työskentelyyn. Liikennevirasto on niin ikään lisännyt
lumenpuhdistuksen kapasiteettia erityisesti Ilmalan varikon ja Helsingin ratapihan
alueella.
VR ajaa Suomessa vuorokaudessa 890 lähiliikenteen ja 310
kaukoliikenteen junaa sekä
500 tavarajunaa.
11.-14.3. TORSTAISTA SUNNUNTAIHIN SALOSSA
TUHANSIA TUOTTEITA HINNOILLA,
O.I.S
naisten
hameet & jakut
jan
k
u
at
Ollikkala
Sepänkatu
VALTATIE 1
Hämeentie
Uhrilähteenkatu
Hä
me
o
en
4,-
+ kenkiä,
takkeja, tyynyjä,
täkkejä, paitoja,
(Vepsäläinen Outlet-myymälän
vieressä, Valurissa)
viinilaseja,
TO-PE 10-19
huiveja...
LA 10-17 . ILMOITUKSET SSS Ü
alk.
3).5!0!,6%,%6!4
2ITVA5USITALO
,AURA,EIVO
0IA0ELTOLA
6IRVE2UISSALO
-IKKO2UOSTEENOJA
85?
/ KPL
BROCK RC14
chrystal silver
alk.
100?
/ KPL
XTREME RK7
musta kiillotettu
Tyhjennämme
talvirengasvarastot!
SALO Joensuunkatu 8, p. Yli kolmannes kaukojunis-
ta myöhästyi yli 5 minuuttia
tammi-helmikuussa. Jatkossa vaihteita
on määrä pitää toimintakunnossa normaalin vaihdelämmityksen lisäksi koneellisesti ja
käsin harjaamalla. Samaan
aikaan neljännes pääkaupunkiseudun lähijunista myöhästyi yli 3 minuuttia.
Junaliikennettä vaikeutti
ensinnäkin poikkeuksellisen
haastava talvikeli. Lisäksi
tammikuun alussa Helsingin
rautatieasemalla sattunut iso
onnettomuus heikensi matkustajajunien täsmällisyyttä. Työryhmän puheenjohtaja, ylijohtaja Sakari Karjalainen opetusministeriöstä
arvelee, että kyse olisi jostakin
hyvin erilaisesta alasta.
Karjalainen vakuuttaa, ettei
opinto-oikeutta ole tarkoitus
viedä kuin ääritapauksissa.
. Toistaiseksi on kuitenkin
yritetty vasta toipua akuuteista ongelmista, saada lumet pois
ja kalusto pysymään kunnossa.
Pitkän tähtäimen parannusten
suunnitelmat tehdään vasta
tästä eteenpäin, kaukoliikennejohtaja Vanhanen kertoo.
Työryhmä on hakenut uusia
keinoja esimerkiksi junien sulatukseen. SU 12-17
Savipajankatu 2,
24100 SALO
LUHTA HOME
pussilakanat
15,-
alk.
T-PAITA
pikkutytöille
1,-/5kpl
TORSTAI
naisten
ulkoiluhousut
19,CASA
kylpyhuonematto
6,-
SKILA
naisten takit
alk.
RUKKA
lasten
urheilukerrasto
VERKKAPUVUT
lapsille
25,- 10,-
12,-
LENKKARIT
naisille
ICEPEAK
lasten ?eece
POMPADOUR
-malja
3,-
alk.
8,-
BIG-L
naisten
mokkatakki
ICEPEAK
lasten
toppahaalari
STORY
naisten
neuleita
85,-
35,-
15,-
10,BIG-L
miesten
nahkatakki
99,-
LUHTA
miesten takit
40,LUHTA
naisten
varsilenkkarit
6,LENKKARIT
lapsille
7,-
alk.
LUHTA
meikkipussit
alk.
5,-
JAMES
farkut naisille &
miehille
15,LUHTA
miesten paidat
8,-
(TARJOUKSET VOIMASSA NIIN KAUAN KUN TAVARAA RIITTÄÄ)
JOITA ET NÄE TÄMÄN JÄLKEEN MISSÄÄN!. Lakiehdo-
tuksessa opiskelijoiden suhteen
ei kuitenkaan oltaisi aivan yhtä tiukkoja kuin työelämässä:
opinto-oikeutta ei voisi menettää pelkän huumausaineen
hallussapidon vuoksi, vaan
siihen tarvittaisiin vakavampi
huumausainerikos.
VR:n matkustajaliikenteessä
kehnoin talvi vuosikymmeniin
Kolmannes kaukojunista
myöhästyi yli 5 minuuttia
STT | PERTTI MATTILA
VR:n matkustajaliikenteessä
on koettu kehnoin talvi vuosikymmeniin, myöntää VR Henkilöliikenteen kaukoliikennejohtaja Ari Vanhanen.
. (02) 7312 525
HUOMENNA ALKAA!
tymässä. Lähdemme koko ajan siitä,
että opinto-oikeuden peruuttaminen on viime kädessä käyttöön otettava keino. Muiden turvallisuuden
vaarantaminen työssä antaisi
näilläkin aloilla mahdollisuuden opinto-oikeuden pois otta-
miseen, mutta lisäksi oikeuden
voisi menettää tiettyjen rikostuomioiden vuoksi.
Työryhmän puheenjohtaja
Sakari Karjalainen kertoo,
että huomiota kiinnitettäisiin
samoihin rikoksiin kuin jo nykyään työelämässä
Kun kaikissa muissakin tuotteissa on tarjolla lukuisia erimerkkisiä
vaihtoehtoja, miksei sitten niinkin tärkeässä
tuotteessa kuin maidossa.
?
Turun valinnalle
hätäkeskuksen
asemapaikaksi
on pitäviä
asiaperusteita.
LEHTO
Savon Sanomat
n. Ostan periaatteestakin Arlan maitoa.
KOLUMNI
Uusi fatwa terrorismin torjuntaan
skettäin Lontoossa arvostettu islamin teologi Tahir
ul-Qadri julkaisi näyttävässä
mediatilaisuudessa merkittävän fatwan uskontopohjaisesta terrorismista. kerrottiin jo alkaneesta suurimmasta
muutoksesta metsäteollisuudessamme
tervanpolton loppumisen ja sellunkeiton
aloituksen jälkeen: Stora Enso ja UPM
siirtävät pääosan sellun valmistuksestaan
trooppisille alueille lähes miljoonan hehtaarin laajuisten nopeasti kasvavien puupeltojensa äärelle. Hänestä
kirkkomme saa arkkipiispan, joka elää
vahvasti tässä päivässä ja ympäröivässä
todellisuudessa.
Marika Huhtasalo
Marjatta Hyttinen
Suvi Laaksonen
Juha Laurila
Martti Santakari
Päivi Riikonen-Santakari
Annikka Viitaniemi
040 7711 777
n. Töitä on luvattu kaikille, mutta työpaikan
SALON seudulta katsoen uuvaihtoja se luonnollisesti edeldistuksessa päädytään siedettälyttää. Ratsastuksen harrastajilla ei ole demennainen töissä. Varmasti eivät! Anisissa ei ole ky- lakon aiheuttamia tappioita, kun muutase ratsastajista vaan hevosista. Tyhjä laki
on syksy. Tampereella Holmlunterveyspuolen henkilökuntaa, joille on tarjolla
osaamisen ohella kaksikielisyys on Turun valmiidin perusteet on pantu vahvasti kyseenalaisiksi.
tehtäviä muuallakin kuin hätäkeskuksissa.
Kuluttaja saa päättää maitohyllyllä
Ruotsalaisuutta kohtaan tunnettu allergia sai
osuuskaupat ottamaan Valion perusmaidot takaisin hyllyihinsä. Valehteleeko hallitus. Turussa on olemassa
SISÄMINISTERIN mukaan päätökset on tehty
mahdollisuudesta, että päivystäjistä voi tulla
valmiina hyvä saaristoasioiden hallinta. Maito on muillekin suomalaisille kuin
laktoosi-intoleransseille herkkä asia.
Ä
Kirjoita lyhyesti. Sinulla hyvin, minulla
Ruotsista Suomeen. Tosi
eivätkä mitään aseeseen tarttujia ja son. Hän tuomitsee sen jopa
niin jyrkästi, että viattomia siviilejä tappavat
itsemurhapommittajat menevät paratiisin
sijasta helvettiin.
Teologit ja juristit kaikkialla antavat yleensä lyhyisiinkin kysymyksiin pitkiä vastauksia. Jos lokakuu on mielestäsi vielä tään jopa 20 minuuttia, mikä katku sisälkesää ja marraskuu jo talvea, niin milloin lä asunnossa. Kaikissa myymälöissä
olisi ollut Valion erikoismaitoja.
Koko kohu nousi Helsingin Sanomien uutisen synnyttämästä käsityksestä, että kolme suurta osuus-
MUUT LEHDET
kauppaa olisi vaihtanut Arla Ingmanin myötä ruotsalaiseen maitoon. Miksi
hallitus ei kannusta tällaisiin kotimaista
uusiutuvaa energiaa hyödyntäviin hankkeisiin?
Arkkipiispan tunnettava työmaansa
a
Tekst
Aamulehti
VESA JAAKOLA
Suomessa vireillä olevissa ydinvoimalahankkeissa on olennaista se, että voimaloita rakentavat ja omistavat yritykset.
Suomen valtiolla ei ole mitään sananvaltaa sen jälkeen, kun se on antanut rakennusluvan. Entä säästömahdollisuudet teollisuudessa. Toimitus
tarvitsee tietoonsa myös nimimerkillä kirjoittavan nimen ja yhteystiedot.
Sähköpostiosoite: mielipide@sss.fi
Postiosoite: SSS/Mielipide, PL 117, 24101 Salo
Lähetä tekstari numeroon 040 7711 777.
Viestin enimmäispituus on 160 merkkiä.
Tekstiviestin hinta on operaattorin tekstiviestistä perimä maksu.
Mielipidesivun tuottaja: Risto Knuuttila,
(02)7702 340
Tätä mieltä
10.3.2010
Ydinvoimalahankkeista huolta
Hätäkeskus sai oikean sijaintipaikan
Sisäministeri Anne Holmlund on
tehnyt päätökset paikkakunnista, joihin uudet hätäkeskukset
keskitetään ja toisaalta paikkakunnista, joista hätäkeskukset
lopetetaan. Jihad on toisaalta muslimin
sisäistä kamppailua uskon asioissa, toisaalta
aseellista taistelua islamin puolustamiseksi
kaikkialla, missä muslimien asuttamat maat
ja alueet ovat uhattuina.
Jo ennen sheikki Tahirin julkaisemaa fatwaa kysymystä aseellisen toiminnan oikeutuksesta yleensä ja terroristisesta toiminnasta erityisesti on pohdittu laajasti islamin
uskon- ja oikeusoppineiden keskuudessa.
Kiistellystä aiheistosta on annettu monia
fatwoja, puolesta ja vastaan.
Ongelmana on se, ettei islamin maailmassa ole yhtä kaikkien hyväksymää auktoriteettia fatwoja antamaan, ei oppi-isänä
eikä instituutiona. Islamin teologit kuten sheikki Tahir ovat
samalla oikeusoppineita, islamin sharia-lain
le sen mukainen.
Mistä sitten saadaan tarpeeksi sähköä?
Onko todellista puutetta odotettavissakaan puunjalostusteollisuuden vähetessä. Pakkasukko. n. Turun piispa Kari Mäkinen, jonka valintaa me allekirjoittaneet tuemme,
on tuonut tämän selkeästi esiin toteamalla seisovansa yhteisten päätösten takana,
vaikka olisikin itse eri mieltä.
Arkkipiispan viran hoidon kannalta
pidämme merkittävänä Kari Mäkisen
pitkää seurakuntaelämän kokemusta
ja kirkon hallinnon tuntemusta. Energiantarvetta, halukkaita ostajia ja rahaa löytyy vaikka itänaapurista.
Mikään ei estä omistajaa viemästä kaikkea tuotettua sähköä ulkomaille, joko
eniten maksavalle tai esimerkiksi painostaakseen ydinvoimalan sijaintimaata Suomea. Yritykset rakentavat itselleen rahaa tuottavan laitoksen ja myyvät tuotteensa kenelle haluavat
tai käyttävät itse. Säteilyturvakeskus yrittää pitää huolta siitä, ettei Suomeen rakenneta
mitä hyvänsä Arevan tapaan.
Yritysten tehtävä ei ole tuottaa halpaa
ja varmaa sähköä suomalaisille, niin kuin
hallitus meille uskottelee. Hänellä on
kannatusta myös Euroopan muslimivähemmistöissä, erityisesti Britanniassa, jossa uusi
fatwakin julkistettiin.
nn
Fatwojen antamisessa käydään siis kilpailua islamin maailmassa. Siellä päätös otettiin tietysti
tavat hätäkeskukset ajetaan alas viimeistään
ti ja ilman turvallisuusvajeita. maaliskuuta 2010
Perustettu 1919
Päätoimittaja JUKKA HOLMBERG
Toimituspäällikkö JARMO LEHTO
Mielipide
Kerro i
kantas
PÄÄKIRJOITUS
otsikoi ja tarvittaessa lyhentää julkaistavat
tekstit. Nyt tarvitaan
vella rangaistaan. Ne ovat siis jumalan sanaa,
jota ihminen ei saa muuttaa, vain tulkita.
nn
Fatwa on islamissa lainoppineen muftin
näkemys ja vastaus hänelle esitettyyn kysymykseen. Kiukku
tiaa. Minkälainen arvovalta tarvitaan kertomaan suomalaisille, että oma järvikala on niin
hyvää ja terveellistä, että siitä kannattaisi maksaa enemmän kuin harmaasta tuontisiasta.
Kauppalehti
n. Yhtään n. Riitta
n. Toimitus valikoi, käsittelee,
tuntijoita. Miksi paperiteollisuus narisee ahtaajakonurmen. Arla tuo maitoa Tanskasta Ruotsiin ja n. Suora seurasäryistä ja menetetyistä ulkoilumahdolli- us kansan ostovoiman leikatusta indexissuuksista. Entä kuka
purkaa ja tekee vaarattomaksi loppuun
käytetyn ydinvoimalan?
Suomi on sitoutunut uusiutuvien energioiden käytön lisäämiseen. Koska aletaan Salossa luoda korvaavia taintoilijoita! Rauhanpuolustajia
työpaikkoja menetettyjen tilalle. Ei talvea enää
tä. Kerho keskustassa monta kertaa viipuhetta ollut. Siirtokapasiteettia Viroon ja Ruotsiin ollaan jo lisäämässä. Omistajat voivat myös
myydä milloin ja kenelle hyvänsä voimalansa. Fatwan antamisessa on kyse nimenomaan lain tulkitsemisesta, ei sen
muuttamisesta. On todellakin suuri asia,
saatava. Tasapuolisesti kaikille
Ahtaajat töihin tai kilometritehtaalle. Niinpä hänen lainopillinen vastauksensa kysymykseen terrorismista on pitkä, 600-sivuinen fatwakirjoitus.
Islamissa fatwoilla on pitkä perinne sharialain tulkinnassa. Hengitystien. Dieselautoa lämmiten. Jalat saa kyllä kuivaksi, jos sattuvat
jälkeen eikä kuuden vuoden päästä. Radiossa
1.3. Aurajoen yli Samppalinnan myllyn kohdalle rakennettu Turun Myllysilta on käypä
varoitus suomalaisten siltojen kunnosta. Muslimeille sharia-lait ovat
ikuisia, muuttumattomia, kuin luonnonlakeja. Päästäisiinkö
nykyisen rakennuskannan korjaamisella
saman luokan säästöihin. Tuohtunut. He ovat saaneet nyt näkemykselleen arvostetun puhemiehen ja puolustajan.
Toivokaamme heidän kanssaan, että sheikki Tahirin uusi fatwa osaltaan rauhoittaisi
maailmaa.
n. Usein kastumaan. He ovat tuominneet kiihkoislamistien terroritoiminnan sen alusta
lähtien. Salossa. Mitähän voimalan
omistaja tekee, kun Itämereltä tulee viesti laivaan sijoitetusta ja voimalaan suunnatusta ohjuksesta. Näin teki myös Salon seudulla toimiva Suur-Seudun Osuuskauppa.
SSO päätti ottaa suomalaisyhtiön kevytmaidon
ja rasvattoman maidon kaikkiin myymälöihinsä,
kun ne alunperin olisivat olleet vain suurimpien
yksiköiden valikoimissa. Kirjoita mieluummin nimelläsi. Mitä pahaa me ihmisraukat olemme kehityksen, sivistyksen kuin yhteiskuntehneet, kun meitä näin kauhealla tal- nan toimivuudenkin osalta. Saaristoollut tilojen soveltuvuus. Suomi on vajonnut pahimman diktatuuvät häiriköi. Riittävä osa kuluttajista
ja tuottajista halusi kuitenkin, että suomalainen
maito myydään suomalaisen yhtiön nimissä.
Lopputulos on hyvä: kuluttaja saa olla kuningas kaupan maitohyllyllä. Kuka olisi uskonut
merirosvouksen olevan nyt mahdollista
jopa Itämerellä, ja tilanne tuskin paranee.
Suomessa yrityksen vastuu ydinonnettomuudesta on pienempi kuin muualla,
mikä sekin houkuttelee tänne. Kirjoittaja on valtio-opin maisteri.
hyvän naistenpäivän toivotusta en saa- Valion monopoli alas
nut! Olisi ollut kohteliasta huomata ainoa n. AKT kaataa Suomen, ei Arlan maito. Vuokraisäntä
rikehitysmaan alapuolelle niin henkisen
n. Mielestämme
tämänkaltainen vastakkainasettelu ei
kuulu arkkipiispan vaaliin.
Arkkipiispa on niin halutessaan kirkon
ääni julkisuudessa, mutta hän ei yksin
päätä tai muuta kirkon kantaa mihinkään
asiaan. Hätäkeskusten ammattilaisissa on paljon
myös Salosta katsoen tärkeä tekijä. Kekkonen kehiin
koittaa, vaadimme korvauksia kivusta, n. Suosituksen toteuttamisesta ei ole
ohjeistusta.
Sheikki Tahirin antaman fatwan peruskysymyksenä on jihad. Jos vielä joskus kevät isännän ääntä. Periaatepäätöksen jälkeen vääntöä on
käyty siitä, mihin uuden aluejaon mukaiset keskukset sijoitetaan.
Siellä päätöksen on sanottu olevan shokki, ja ulvilalaista ministeri Holmlundia syytetään
kotiinpäin vetämisestä. HT:n naisten johto: ruusuja hyvästä ei tappioita aiheuttanut. Red
yrityksestä! Tietysti kunnon vahvistuksia n. Ne voivat olla kahtalaisia, hänen
näkemyksensä puolesta tai häntä vastaan.
Häntä tukee se tosiasia, että muslimien
suuri enemmistö kaikkialla on maltillista
ja järkevää väkeä. Jos tänä aikana kaikki uudet asunnot, vuosittain
25 000, rakennettaisiin passiivitasolle,
uuden rakennuskannan vuotuinen lämmöntarve olisi 3?4 TWh pienempi kuin
nykytapaan rakennettuna.
Jo tämä säästö olisi vähintään neljännes
1 500 MW:n voimalan vuosituotannosta eli noin 12 TWh:sta. Varmaa on vain,
että kaikki ongelmat jäävät Suomeen.
Hallituksemme ja eduskuntamme, joiden
tähtäin kantaa korkeintaan seuraaviin
vaaleihin, ei ajattele tulevia sukupolvia.
Ydinvoimalat ovat houkuttelevia terroristien kohteita. Vaalin kuluessa on käynyt selväksi, että jatkossa olevat kaksi ehdokasta ovat muutamissa keskiöön nostetuissa
kysymyksissä eri linjoilla. Toisena pulmana
on, ettei uudella fatwalla kumota aiempaa,
samasta asiasta annettua lainopillista näkemystä. Olen työpaikkani ainoa nainen. Turkuun sijoittuu Varsinais-Suomen ja
Uudistuksessa yhdistyvät Var- Hätäkeskusten
dollisuus. Maksoivatko jalkapalloilijat aikoinaan te- n. Kyllä vuokra-asunnosta kuuluu häätö ni kiittävät lauhaa ilmaa. Tuottajahinnat
pyrkivät jatkuvasti alaspäin.
Pohjalainen
n. Tarjouksen voi ajatella
vään lopputulokseen.
monelle olevan lähinnä muokarsiminen tarkoittaa myös työpaikkojen keskittymistä. Sairaanhoidosta terveydenhoitoon
n. Anne. Näin ei Salon seudulla ollut,
vaan myymälöissä on ollut Arla Ingmanin pakkaamaa suomalaista maitoa. Hämeenlinnasta ei
Hämeen hätäkeskus.
sinais-Suomen ja Hämeen hätäihan sujuvasti taiteta työmatkeskusalueet, ja alueen hätäkeskus on Turussa.
ta vahvuuksia.
kaa Turkuun tai Tampereelta Poriin.
Hämeenlinnan hätäkeskus on päätöksen myötä
Kun on voittajia, on häviäjiäkin. Maahan jää seitsemän hätäkeskusta. Paljon n. Se merkitsee suuren
puumäärän jäämistä Suomessa muuhun
käyttöön.
Kempeleessä on toiminut toukokuusta 2009 puun kaasutukseen perustuva
sähköä ja lämpöä tuottava koevoimala.
Onneksi kyseinen innovatiivinen yrittäjä
on niin varakas, että on voinut toteuttaa
ideansa. Se
on myös viimeisin ja samalla vakavasti varoittava esimerkki rappiosta, joka koskettaa
mittavaa kansallisomaisuuttamme, infrastruktuuria.
rit
Pekka Leppänen
Suomusjärvi
tärkeää, että kirkkolaivan johtaja tuntee
työkenttänsä ja sen tarpeet, mutta myös
ympäröivän yhteiskunnan.
Kari Mäkinen ei ole suurisuinen eikä
suurieleinen, mutta hän on rohkea. Islamia tuntevissa
piireissä arvellaan nyt, ettei sheikki Tahirin
huomiota herättänyt fatwa jää vaille seurauksia. Tampereen hätäkeskus lakkautetaan,
ja sen toiminnot siirtyvät Poriin.
Poliisijärjestöjen liitto on jo
tuominnut koko uudistuksen.
Järjestön mukaan henkilöstöä ei ole käytännössä kuultu
lainkaan, ja koko uudistuksen
taustalla on pelkkä raha, ei toimintojen parantaminen.
LAKKAUTTAMINEN koskee
melkoista määrä hätäkeskusten työntekijöitä. Hänellä on kyky puhua asioista suoraan, ja
tuo puhe on aina loppuun saakka punnittua, älykästä ja syvällistä. Siitä huolimatta hän kykenee ymmärtämään myös
arkisia, tavallisia asioita. Miksei
Kohta ei tarvita Valiotakaan. Autojen tyhjäkäynnistä on laki. Sillä on kaksi merki-
tystä islamissa. Vastuutonta lakia noudateta. Ostovoimaan lisäys
n. Ei näissä karkeloissa omilla pär- että arkkipiispaehdokkaat ovat sivareita
jätä. Hän on vahvasti
sitoutunut kirkon uskoon, mutta ei ole
kirkon perinteisen kielen vanki. Kuivakeuhko
vain muuttamaan joutuvatkin ne, jotka ei- n. Koti- 13,95 miinusta eläkkeeseen, ei hyvältä
maista suosiva
näytä. Lehtien levikit laskeneet. Sen jälkeen ydinvoima on
kukkona tunkiolla, ja sähkön hinta meil-
Kirkkoomme valitaan torstaina uusi arkkipiispa. Maitosota alkoi. Kuukaudessa. Fatwa ei siis ole tuomio eikä
määräys, vain valistunut mielipide, enintään
suositus, miten kyseiseen asiaan pitäisi suhtautua. LakkautetToivon mukaan uudistus menee läpi sujuvaslakkautuslistalla. Mahdollisuuksia siis on. Taas voi ulkoilantaa häiriköille kolmen muistutuksen la. Onko mitään tuloksia tul- kossa, Perttelissä vain kerran. Se on
toiminnallisin perustein, ja tärkeänä asiana on
pulaa. Totta puhut. Ne ovat lähtöisin pyhästi kirjasta Koraanista, Allahin viesteistä pääprofeetalleen
Muhammedille. Fatwoja voivat antaa
niin shiiojen kuin sunnien eritasoiset ja eri
lailla ajattelevat johtajat. Eikö seuralut. Kuten tällaisissa markkinakarkeloissa
usein käy, maitosodassakin kärsijän osa jää
helposti maidontuottajalle. Ydinvoima
ei sitä ole. Lisäkustannukset kymmenen vuoden passivitasoisesta rakentamisesta (noin 20
e/m2) olisivat vain 400 miljoonaa euroa.
Ydinvoimalan hinta lienee ainakin 4 000
miljoonaa euroa, ja senkin me kuluttajat
joudumme maksamaan sähkön ja tuotteiden hinnoissa.
Entä metsäenergian käyttö. Tekoja
kunnan olisi jo aika yhtenäistää toiminta
n. Pudotuspelin voittajia ovat Turku, Pori,
Vaasa, Kerava, Kouvola, Kuopio
ja Oulu.
Hätäkeskusten määrä supistuu valtioneuvoston jo aiemmin
tekemällä periaatepäätöksellä
alle puoleen nykyisestä. Fatwat kasautuvat tarjonnaksi,
josta jokainen muslimi voi valita mieleisensä.
Sheikki Tahir on syntyjään pakistanilai-
nen, ja hänen kannattajakuntansa enemmistö elää eteläisessä Aasiassa. Talli hevosille ma vuosi sitten seitsemän viikon työsulku
n. Ydinvoimalan rakentaminen kestää
ainakin kymmenen vuotta. Vaaran paikkoja
pettymyksellä vastaan.
vuonna 2015.
matkalla on.
Turun valinnalle hätäkeskuksen asemapaikakHätäkeskustyöntekijät ovat muistuttaneet
si on pitäviä asiaperusteita. Ylivoimainen ydinkapasiteetti
voi muutaman vuoden alennuspolitiikalla estää uusiutuvan energian lisäämisen
Suomessa. 2
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 10. Tilanteessa, jossa seurakuntien rakenteisiin
kohdistuu jatkuvia muutospaineita, on
n
Länsi-Uudenmaan hätäkeskus Lohjalla puolestaan lakkautetaan
ja liitetään Keravalla aloittavaan Uudenmaan hätäkeskukseen.
Sisäministeri Anne Holmlund (kok.)
ilmoitti uusien hätäkeskusten sijaintipaikkakunnista tiistaina. Kolme eläinaktivistien
videokuvissa ollutta tarhaa menettää
vastuullisesta eläintenpidosta saamansa sertifikaatin.
Kyseiset tarhat menettävät käytännössä huutokauppayhtiöltä saamansa alennukset nahkojen välityspalkkiosta. Yhä
useampi opettaja jää sairauslomalle
äänen pettäessä.
Sivu 6
Lumisadetta
UUTISET 5
Poliisi tutkii
kahta ryöstöä
Somerolla
Jouko Laxell
jättää eduskunnan
Sami Perttilä
. SALON SEUDUN SANOMAT
ILMOITTAUDU NYT!
10.4. Pohjan entinen kunnanjohtaja
on valittanut kuntaliitoksen jälkeen
500 eurolla alentuneesta palkastaan
hallinto-oikeuteen.
Kaupunginhallituksen mielestä
hallinto-oikeudella ei ole asiassa toimivaltaa. MENNESSÄ
www.salonseiska.fi
25.4.2010
SALON TORI
Käy osoitteessa
www.salonseudunpalvelut.fi
Keskiviikkona 10. Päätös oli vaikea ja raskas, mutta nyt
se on tehty. Hätäkeskusten sijoittaminen uusille
alueille jäi sisäministerin päätettäväksi.
Turun hätäkeskus joutui vastakkain Hämeenlinnan hätäkeskuksen kanssa.
? Tilojen soveltuvuus on ollut ratkaiseva
kriteeri sijaintipaikkaa määriteltäessä,
mutta myös kielikysymykset on huomioitu, Holmlund korosti tiistaina.
Turussa hätäkeskuspäivystäjät vastaavat jatkossa laajasta alueesta, jossa asuu
yli 830 000 ihmistä Länsi-Turunmaan
saarilta Hauhon kaupunginosaan Hämeenlinnassa.
Suomen hätäkeskusammattilaisten
liitto ja Suomen poliisijärjestöjen liitto
varoittavat, että hätäkeskuspäivystäjistä
tulee vielä pula, jos päivystäjiä alkaa hakeutua lakkautettavista hätäkeskuksista
muihin töihin.
Salon Ollikkalan, Sirkkulan ja
Kuusjoen koulut on valittu mukaan
tutkimukseen, jonka tavoitteena on
pienentää haitallista taustamelua
luokkahuoneissa.
Salolaiskouluissa tutkitaan ensi viikolla muun muassa luokkien akustiikkaa ja tehdään melumittauksia. Keskisuurilla tarhoilla
taloudellinen menetys voi olla jopa
tuhansia euroja.
Sivu 9
Ahtaajien
lakkoa
yritettiin
ratkaista
STT
AKT:n puheenjohtaja Timo Räty neuvotteli tiiviisti satamalakon lopettamisesta.
Ahtaajien lakon jatkuminen ainakin vielä
keskiviikkona näyttää todennäköiseltä.
Neuvotteluja satamalakon lopettamiseksi jatkettiin tiistai-iltana ilman ratkaisevaa edistystä.
Ainakaan iltakymmeneltä ei vielä ollut
tietoa, voidaanko ahtaajien ja työnantajan kiistaan jättää vielä sovintoesitystä.
Viime torstaina alkanut AKT:n lakko on
tähän asti aiheuttanut eniten ongelmia
paperiteollisuudessa.
SIVU 9. Uhrin entuudestaan tuntema forssalaismies oli pyytänyt häntä vain lähtemään oluelle.
SSS | Hia Sjöblom
. Tummiin pukeutunut nainen
ryösti kaupan kassan maanantaina
illalla pari minuuttia ennen sulkemisaikaa. Hän ei asetu ehdolle seuraavissa eduskuntavaaleissa.
Salon poliisi tutkii Somerolla kahta
ryöstöä. Lisäksi opettajilta ja oppilailta kysytään
mielipiteitä melun häiritsevyydestä.
Asiaa tutkitaan, koska opettajien
ääniongelmat ovat moninkertaistuneet kymmenessä vuodessa. Päätös on nyt tehty. En asetu enää ehdolle seuraavissa eduskuntavaaleissa, salolainen
kansanedustaja Jouko Laxell (kok.)
kertoi eilen aamulla.
Rankkaa päätöstä punnittiin kotijoukkojen kanssa yötä myöten. maaliskuuta 2010
www.sss.fi
Vinkkaa
uutinen!
Polttokennohanke vaihtoi
kännykät pelastusliiveihin
toimitus@sss.fi
(02) 7702 314
Sää Salon seudulla
Juuso Kallio johtaa
Paimion SM-kisoja
TALOUS 11
Aurinkoista
0 °c
URHEILU 15
TAKASIVU
Aurinkoista
Hätäkeskus
pysyy
Turussa
SSS/Marko Mattila
Raaseporin
kehitysjohtajan
palkka oikeuteen
Helsingin hallinto-oikeus tahtoo Raaseporin kaupungilta lausunnon kehitysjohtaja Jyrki Hakkaraisen palkasta. SSO päätti maitokohun vuoksi ottaa kaikkiin kauppoihinsa myös Valion maitoja.
SIVUT 5 JA 14
UUTISET
SIVU 8
Lehtikuva/Sari Gustafsson
Suomen Turkiseläinten Kasvattajain
Liitto rankaisee laiminlyönteihin
syyllistyneitä tarhoja sertifikaatin
menetyksillä. Naisen uskotaan syyllistyneen moniin muihinkin rikoksiin.
Forssalaisen miehen johtama miesjoukko puolestaan ryösti somerolaisen
miehen viikonloppuna. Pala on vieläkin kurkussa, sanoi kansanedustaja Jouko Laxell (kok.)
eilen. Ratkaisuun
vaikuttivat viime keväänä todettu eturauhassyöpä ja edessä oleva sädehoito.
Pisteen päätökselle pistivät kotijoukot,
jotka olivat luopumisen kannalla.
Salon kokoomusjoukoissa tieto otettiin
vastaan osittain haikeana, mutta myös ehdokasasettelun tilannetta selkiyttävänä.
Kunnallisjärjestön puheenjohtaja Liisa
Tuominen asetteli sanojaan tarkasti.
Hän totesi, että Salossa ja Salon seudulla on muutamia kokoomuslaisia, sekä
miehiä että naisia, jotka miettivät ehdokkuutta.
Salon kaupunginhallituksen puheenjohtaja Juhani Nummentalon tukiryhmä
kokoontui eilen illalla pureksimaan kuviota. Hätäkeskukset
sijoitetaan Ouluun, Kuopioon, Kouvolaan,
Poriin, Vaasaan, Turkuun ja Keravalle
vuosina 2011?2015.
? Se on suuri helpotus, että päätös on
viimein tullut, ja toiminta Turussa jatkuu, Varsinais-Suomen hätäkeskuksen
johtaja Juha-Veli Frantti sanoo.
Valtioneuvosto teki alkuvuodesta periaatepäätöksen, jonka mukaan hätäkeskusalueiden määrää karsitaan rajusti.
Nykyiset viisitoista aluetta yhdistetään
niin, että koko maassa on viiden vuoden
Sivu 8
Salolaiskoulut
mukana melututkimuksessa
kuluttua vain kuusi hätäkeskusaluetta. Nummentalo itse totesi, että ilmassa on ?pientä painetta?.
UUTISET 5
Sivu 6
Kolme turkistilaa
menettää
sertifikaattinsa
Väinämöinen (Pasi Nikula) säestää nuorten tyttöjen (Camilla Czakan ja Silja Rouru) tanssia tulevassa Lasten laulukaupungin elokuvassa Salkkuna
ja Vaka Vanha.
Salkkunan uusimmat seikkailut
päätyvät parhaillaan elokuvaksi
KULTTUURI 13
UUTISET, KESKIVIIKKOKEITTIÖ
UUTISET
Tunnistatko, mitä maitoa on laseissa?
Uusi hedelmöityshoitolaki on
pitänyt siittiöiden
ja munasolujen
luovuttajien
määrän likimain
ennallaan.
Valtaosa luovutetun
munasolun
saaneista aikoo
kertoa syntyvälle
lapselle tämän
alkuperästä.
SSS/Eija Bamberg
Jokaisella on lempimaitonsa, vaikka se tulee useimmiten samasta alkuperästä, lehmän tissistä. Keskiviikkokeittiön Maitovisassa voit kokeilla, tunnistatko erilaiset maidot toisistaan. Sen mielestä palkkakiistat
pitää selvittää liittotason neuvotteluissa ja tarpeen vaatiessa työtuomioistuimessa.
Länsi-Uudenmaan hätäkeskus
Lohjalla lakkautetaan viimeistään
viiden vuoden kuluttua
SSS | Lasse Kylänpää
Hätäkeskus säilyy Turussa, kun Varsinais-Suomen ja Hämeen hätäkeskusalueet yhdistetään
(sis.alv)
Lumipukuisia omenapuita Muurlassa.
Salon Seudun Sotaveteraanit ry:n hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Voitto Laine
ja varapuheenjohtajiksi Eila
Hägert, Kalervo Jokinen ja
Antero Lietzén. Olli Ruohola, 2 935 g
Miehet, veteraanit: 1. Hän sanoi palvelijoille:
?Pankaa puhdas päähine
hänen päähänsä.?
Sak. Jäsenet ovat
Maija Achrén, Seija Aller, Impi
Anttila, Kerttu Elonen, Hilkka
Hyytiäinen, Laimi Manelius,
Vappu Perkiö, Hanna Pyymäki, Annikki Santasaari, Margit
Seitz ja Helmi Tähkäpää.
Tukijaoston hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Kari
Virtanen ja varapuheenjohtajaksi Pasi Venho. Särkisalossa
9 vuotta
Henna Tuominen
10.3. Vaalit olivat hiljaisemmat kuin Jani Hietala
odotti, mutta muuten nuorisovaltuuston toiminta on vastannut hänen odotuksiaan ja osin
ylittänytkin ne.
? Tavoitteet ovat sellaisia,
mitä osasin ajatella, mutta porukka on parempaa kuin etukäteen odotin. Karjaan suomenkieliseltä yläasteelta valittiin yhdeksäsluokkalaisen
Hietalan lisäksi kolme muuta
edustajaa.
? Tiesin, että nuorisovaltuustossa pääsen vaikuttamaan
Onnen hetket
moniin asioihin ja muuttamaan
asioita. Tämä touhu on vielä hyvin viatonta; tässä yritetään auttaa
nuoria. kotiväki
Politiikka
ei kiinnosta
Politiikkaan Jani Hietala ei
suunnittele lähtevänsä.
? Ei nuorisovaltuuston toimintaa voi siihen verrata. Salossa
9 vuotta
Sofianna Muuri
10.3. Esko
Tamminen, 4 205 g, 2. maaliskuuta 2010
Huomenta
päivää
n toimitus@sss.fi
Vinkkaa
juttu!
Paljon onnea
Päivän Sana
Yhteystiedot
Tapahtumatiedot kerralla lehteen ja nettiin
Tänään:
Suomenkielinen kalenteri:
Aurora, Aura, Auri
Ruotsinkielinen kalenteri:
Aurora
Huomenna:
Suomenkielinen kalenteri:
Kalervo
Ruotsinkielinen kalenteri:
Torgny, Torkel
Sitten enkeli sanoi Joosualle:
?Katso, minä olen ottanut
pois sinun syntisi ja minä
puetan sinut juhlavaatteisiin.. Jaana Kyytsönen,
1 385 g, 3. Gospellauluja klo 18.30?, lapsille
omaa ohjelmaa
Kokouksia
Salon Eläkkeensaajat ry:n kevätkokous Salon työväentalolla
klo 13
Salon Demokraattinen yhdistys ry:n vuosikokous Salon järjestötuvalla klo 16
Angelniemen metsästysseura ry:n vuosikokous Kanamäessä
Suomella klo 18, johtokunta klo 17
Salon urheiluautoilijat ry:n kevätkokous K1-katsastus Oy:n
tiloissa klo 18.30, hallitus klo 18
Halikon Reserviläiset ry:n kevätkokous Vaskion OP:ssä klo
19, johtokunta klo 17.30
SF-Caravan Salon seutu ry:n kevätkokous keskustan koululla
klo 19
SPR Angelniemen osaston kevätkokous seurakuntatalolla klo
19, johtokunta klo 18
Salon seudun sotaveteraanit
jakoi ansiomerkkejä
Raaseporin nuorisovaltuuston varapuheenjohtaja Jani Hietala on monessa mukana, vaikka on vasta 15-vuotias. Muurlassa
8 vuotta
Arttu Luonsinen
10.3. Kalaonni ei suosinut
pilkkijöitä tasaisesti, sillä päivän
Onnea 18v.
opiskelut lääketieteellisessä.
? Isä on valmistumassa lääkäriksi ja äiti työskentelee
lähihoitajana. 3: 4-5
Tilaajapalveluun
Puh: (02) 7702 626, klo 8.30-16.30
Sähköposti: tilaajapalvelu@sss.fi
Ilmoita tiedot Salon seudun tapahtumista yhdellä kertaa viikkokalenteriin, päivän menotietoihin ja netin
tapahtumakalenteriin.
Perjantaina julkaistavaan viikkokalenteriin (la-pe) tiedot on toimitettava
keskiviikkoon klo 16:een mennessä.
Päivittäiseen kalenteriin tiedot ehtivät
tarvittaessa edeltävänä arkipäivänä klo
12 mennessä.
Laita mukaan merkintä ?tapahtumia?
ja yhteystietosi.
Ilmoituspalveluun
Puh: (02) 7702 610, klo 8.30-16.30
Sähköposti: ilmoitukset@sss.fi
Faxit: (02) 7702 222
Viikkomarkkinat, palvelunumero 0600 91700 (2,98 ?/min + pvm)
Ilmoituksia vastaanotetaan palvelunumerossa ja asiakaspalvelussa
torstaihin klo 16.00 asti. (sis.alv)
Väri- ilmoitukset 50 pmm
44,50. Hannu
Malminen, 3 265 g, 3. Liisi Maisala, 930 g.
YHDISTYKSET TOIMIVAT
ONNEN HETKET
1-palstaiset 1x25 15,25. Sinne otettiinkin rennompia tyyppejä, Jani
Hietala kehuu.
? Toivoin puheenjohtajuutta,
mutta en ollut niin tunnettu.
Tammisaarelainen Otto Metsämäki on hyvä tyyppi puheenjohtajaksi!
Graffitiseinää
ja treenikämppää
Nuorisovaltuusto aloitti työnsä Get together-tapahtumassa,
jossa nuoret vaikuttajat tutustuivat toisiinsa ja suunnittelivat toimintaa.
? Projekteja on jo käynnissä,
sillä perustimme heti työryhmiä viemään asioita eteenpäin.
Hietala kuuluu oman innostuksensa takia sekä bändikämppä- että jalkapalloturnaustyöryhmään.
? Etsimme nuorille bändikämppää Raaseporin alueelta.
Futisturnaus nuorten omille
joukkueille järjestetään kesäloman aikana.
Nuorisovaltuusto on myös
puuhaamassa Raaseporiin
nuorille tarkoitettua huumeinfopistettä. Särkisalossa. Nettitori: www.sss.fi/tori. Siltala sai kalaa yhteensä 4 830 grammaa.
Veteraanien koko kärkikolmikko ylitti neljän kilon rajan.
Miesten yleisen sarjan voittajan
Esko Tammisen saalis oli 4 205
grammaa ja naisista parhaan
Leena Fagerströmin 2 795
grammaa. Esi-
LUKIJAN KUVA
toimitus@sss.fi
Airi Nummi
merkiksi puheenjohtaja puhuu
ruotsia ja varapuheenjohtaja
suomea. Se koukutti, Hietala
kertoo.
Ehdokkuus oli hänen oma
ajatuksensa, mutta kavereilta
tuli tukea. Valtuuston sihteereinä toimivat nuorisotyöntekijät
Ville Sirviö ja Åsa Olin, jotka
kääntävät keskusteluja.
? Ruotsin kielen taitoni on
vähän heikompi, mutta ymmärrän yleensä sen, mitä puhutaan.
Urheilulukion
kautta yliopistoon
Jani Hietala soittaa sähkökitaraa ja harrastaa salibandyä
sekä lumilautailee toisinaan.
Hän asuu äitinsä ja perheen
viiden kissan kanssa Billnäsissä.
? Muutimme Helsingistä Fiskarsin kautta Billnäsiin, kun
olin viisivuotias.
Nuoren miehen tulevaisuuden
suunnitelmat ovat kirkkaat:
peruskoulun jälkeen on vuorossa Mäkelänrinteen urheilulukio Helsingissä ja sen jälkeen
t. Perttelissä
9 vuotta
Joonas Kinnunen
10.3. (sis.alv)
Valokuvalliset:
- mustavalkoinen
1x50
30,50. Ilmoitukset
on jätettävä perjantaina klo 14 mennessä.
SSS/MInna Määttänen
Toimituksen valitsemista tapahtumista julkaistaan tapahtuman nimi,
paikka, aika ja tarvittaessa lyhyt
kuvaus sisällöstä.
Ilmoita nettisivun kautta:
www.sss.fi/tapahtumat,
sähköpostilla: kalenteri@sss.fi
postitse: SSS / toimituksen sihteeri,
PL 117, 24101 SALO
Huom! Kaikki muutokset ja
korjaukset ylläoleviin osoitteisiin.
Tänään
kalenteri@sss.fi
Elokuvat
Havukka-ahon ajattelija, Bio Jukola, Somero klo 17
Risto Räppääjä ja polkupyörävaras, Bio Jännä, Salo klo 17.30
Särkyneet syleilyt, Bio-Salo 2 klo 18.30
Oma taivas, Bio Jännä, Salo klo 19
Paha poliisi . Varsinainen valtuustomeininki näyttää aika vakavalta päätellen siitä vähästä, mitä
olen seurannut.
Raaseporin nuorisovaltuuston
kolmas kokous on tänä iltana,
mutta sinne Jani Hietala ei ehdi: hän on lähtenyt Muhokselle moikkaamaan hiihtolomaa
viettäviä sukulaisiaan.
Seppo Siltala nappasi
suurimman pilkkisaaliin
Veteraanisarjalainen Seppo Siltala sai suurimman saaliin Salon Urheilukalastajien yleisissä
pilkkikilpailussa sunnuntaina
Vuohensaaressa. (sis.alv)
2-palstaiset 2x25 30,50. Jäsenet ovat
Kari Bastman, Sinikka Konkola, Mirja Läärä, Olli Mäenpää,
Heikki Niemi, Kari Niinistö ja
Liisa Söyrilä.
Salon Seudun Sotaveteraanit
ry:n vuosikokouksessa jaettiin
ansiomerkkejä.
Suomen Sotaveteraaniliiton
ansioristin saivat Impi Anttila,
Armas Hirvonen, Veikko Kavander, Sinikka Konkola, Osmo
Mäki, Pirkko Rintala, Tuomo
Söyrilä ja Uolevi Viljanen.
Suomen Sotaveteraaniliiton
kultaisen ansiomerkin saivat
Jaakko Aller, Vilho Hornaeus
ja Jouko Pukari.
Suomen Sotaveteraaniliiton
hopeisen ansiomerkin saivat
Elma Anttila, Enni Harjula,
Kaija Huittinen, Tapani Huittinen, Eeva Ihanaranta, Paavo
Kaski, Maili Kavander, Riitta
Kuusvuori, Jouko Laxell, Erkki Löfving, Heikki Meller, Olli
Mäenpää, Eila Määttänen,
Erkki Määttänen ja Juhani Simola.
Salon Seudun Sotaveteraanit
ry:n pöytästandaarin saivat
Erkki Ihamäki, Jaakko Jokinen, Kaarlo Kavander, Aimo
Lehtinen, Reino Mattinen,
Pertti Saarelma, Pentti Santavuo ja Mikko Virtanen.
Sotaveteraaniliiton Naisjärjestön pöytästandaarin saivat
Seija Aller ja Liisa Laine.
Uudet kunniajäsenet ovat Leo
Salo ja Valtter Suomi.
Otso onnittelee
lastenpalsta@sss.fi
2 vuotta
Justus Koivuniemi
10.3. Kirjavainen
Vertaistukiryhmä Surunauha, itsemurhan tehneiden läheisten kokoontuminen Salossa (Turuntie 8, 4 krs) klo 18
Keidas-ilta Salossa, Salo-Uskelan seurakuntatalossa klo 19,
teemana turvassa pelkojen keskellä, vieraana Paula Tähtinen
Kansan Raamattuseurasta. Minua on aina
kiinnostanut ihmisen kroppa,
taudit ja diagnosointi. 4
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 10. Tampereella
3 vuotta
Kasperi Rovio
10.3. (sis.alv)
- väri 1x50 44,50. on hänen mottonsa.
Jani Hietala tahtoo vaikuttaa asioihin
Raaseporin
nuorisovaltuusto
toimii jo täyttä höyryä
SSS | Minna Filppu
minna.filppu@sss.fi
Raaseporin nuorisovaltuuston
varapuheenjohtajaksi valittu
15-vuotias Jani Hietala on
pienen ikänsä ollut mukana
kaikessa mahdollisessa. ?Asenteesta kaikki on kiinni. Jäsenet ovat
Aatos Anttila, Erkki Ihamäki,
Heimo Kivirinta, Alpo Louhikoski, Heikki Oksa, Pekka Sirola ja Pasi Venho.
Naisjaoston johtokunnan puheenjohtajaksi valittiin Pirkko
Rintala ja varapuheenjohtajaksi Sinikka Salo. Erityisesti minua kiinnostaa ihmisen
psyyke ja mielenterveys.
niukin anti oli 175 grammaa kalaa.
Tuloksia:
Miehet, yleinen sarja: 1. Seppo
Siltala, 4 830 g, 2. Leena Fagerström,
2 795 g, 2. Salossa
6 vuotta
Toivo Laaksonen
10.3. Timo Saarinen,
4 095 g
Naiset: 1. Eero Kujala, 4 790 g, 3. Perttelissä
6 vuotta
Usko Laaksonen
10.3. Määräsatama New Orleans, Bio-Salo 1 klo 19
Poika raidallisessa pyjamassa, Bio Jukola, Somero klo 19
Havukka-ahon ajattelija, Kino-Paimio klo 19
Teatteri
Piukat Paikat, musikaalikomedia Salossa, Kivassa klo 19
Muita tapahtumia
Näkökulmia kansainväliseen naisten viikkoon -luento Salossa, Moision koululla klo 18?19.30, dosentti, MMT, KTaO
Leena M. Sen sijoituspaikkaa
ei ole vielä päätetty, mutta
vaihtoehtona ovat muun muassa kirjastot.
? Ja nuorisotalo Uncanille
tehdään graffitiseinä, jotta
nuorten ei tarvitse syyllistyä
ilkivaltaan, Hietala kertoo nuorisovaltuuston projekteista.
Uskottavuuden
rakentamista
Nuorisovaltuuston tulevaisuudesta Hietalalla on selkeät odotukset.
? Toivon, että kaikki suunnitellut asiat saadaan vietyä
eteenpäin, luotua yhteyksiä ja
hoidettua hommat niin, että
meihin uskotaan jatkossa.
Nuorisovaltuuston ensimmäinen virallinen kokous oli Tammisaaressa ja toinen Karjaalla.
Nuoret pääsevät liikkumaan
keskustojen väliä paikallisjunalla.
Kokouksissa jokainen käyttää omaa äidinkieltään. Tukioppilaana ja rippikoulun
isosena toimineelle pojalle
oli luontevaa asettua ehdolle
myös kotikaupunkinsa nuorisovaltuustoon
Salon asemat pitäisi säilyttää ja samalla turvata puolueen
kannatus vaalipiirin alueella.
Kokoomuksen viidestä var-
sinaissuomalaisesta kansanedustajasta kaksi on Salosta.
Nummentaloa on pyydetty
ehdokkaaksi. Joukon päätös yllätti. Myynnissä oleva Arla Ingmanin maito on leimattu ruotsalaiseksi, mutta se on kotimaisesta raaka-aineesta valmistettu 1 100 suomalaisen maitotilan tuottamaa maitoa.
PohjoisSuomi
ja Lappi
Syöpä ja sädehoito ratkaisivat:
Jouko Laxell ei enää pyri eduskuntaan
?Vaikea päätös nosti
palan kurkkuun?
5
eduskunnassa vuodesta 1999
ja demareiden Katja Taimela
vuodesta 2007.
. (STT)
Myllysilta jatkaa
hidasta vajoamistaan
Laxellin lisäksi jo ainakin 15
nykyisen eduskunnan jäsentä
on ilmoittanut, ettei asetu enää
ehdolle.
Varsinais-Suomen seitsemästätoista kansanedustajasta suurin osa tahtoo jatkaa.
Vihreiden Janina Andersson on jo aikaisemmin päättänyt, ettei pyri jatkoon. Työuransa hän on tehnyt
omassa kodinkoneita myyvässä
yrityksessään.
. Kokoomuksen
Pertti Hemmilä on ollut
SSS kysyy
SSO laajensi
maitovalikoimaansa
kohun vuoksi
SSS | Elina Lahti
elina.lahti@sss.fi
STT, lähde: VM
Sami Perttilä
maan, Jouko Laxell sanoo.
. Tutkimuksen mukaan perhoslajeja on sitä vähemmän, mitä enemmän peltoa on alueen pinta-alasta.
Muutos haittaa etenkin heikosti liikkuvia ja elinympäris-
tönsä suhteen vaateliaita perhoslajeja. Laxell uusi
paikkansa vuoden 2007 eduskuntavaaleissa yli viidellätuhannella äänellä.
Nykyisessä eduskunnassa
on peräti kolme salolaiskansanedustajaa. Päätin heittää pyyhkeen kehään. Esimerkiksi S-market Perniöstä.
Tuliko sieltä paljon palautetta?
. Kertoessaan päätöksestä hän totesi, että pala oli ollut kurkussa vielä
koko linja-automatkan Salosta
Helsinkiin.
Viime keväänä todettu eturauhassyöpä ja edessä oleva
sädehoito vaikuttivat ratkaisuun.
. Rock on kokaiinista
käytetty nimitys katuslangissa.
Välitettyä kokaiinia epäillään olleen kymmenen grammaa.
Kihlakunnansyyttäjä Mikko
Männikkö vaatii Vähäkainulle viiden kuukauden van-
keusrangaistusta. Tilaisuudessa käyt läpi luottamuksellisesti
hankinta-asiantuntijan kanssa oman yrityksesi asioista liittyen
julkisiin hankintoihin, kilpailutusprosesseihin ja yrityksesi kilpailutusasiakirjoihin.
Saat lisätietoa siitä, miten toimia jatkossa niin, että tuotteesi ja
palvelusi olisi mukana ja menestyisit entistä paremmin julkisissa
hankintakilpailuissa. Ei ole myyty yhtään, mutta julkisuusmylläkässä tämä on
mennyt sekaisin kotimaisen Arla Ingmanin maidon kanssa.
. Kansanedustajuuden jälkeen aion
edelleen jatkaa pienimuotoista
yritystoimintaa.
Ketokultasiipi on
harvinainen tehoviljellyillä pelloilla.
Suur-Seudun Osuuskauppa (SSO) päätti laajentaa maitovalikoimaansa kaikissa Sale-, S-market ja Prisma -myymälöissään, joissa on nyt tarjolla sekä Valion että Arla Ingmanin
kotimaista maitoa.
Miten valikoiman laajentaminen näkyy SSO:n Salon
seudun myymälöissä, päivittäis- ja käyttötavarakaupan toimialajohtaja Heikki Vottonen?
. Eilen illalla tukiryhmä kokoontui pohtimaan
pelin palikoita.
. Vaikka päätös on tehty, en
suinkaan aio ruveta huilaa-
Nykyeduskunnassa
kolme salolaista
Jouko Laxell nousi eduskuntaan varapaikalta vuonna
2004, kun Ville Itälä valittiin
europarlamenttiin. Ne,
Työntekijöillä
ratkaisun paikka
Suomen hätäkeskusammattilaisten liiton mukaan hätäkeskuspäivystäjät työskentelevät
jo nyt jaksamisensa äärirajoilla, eikä heidän siirtymisensä
työn perässä jopa satojen kilometrien päähän ole mitenkään
varmaa.
? Monella on terveydenhoitoalan koulutus, ja niitä töitähän
on koko ajan tarjolla, liiton pääluottamusmies Laura Kuurne
muistuttaa.
Suomen poliisijärjestöjen liiton puheenjohtajan Yrjö Suhosen mukaan hätäkeskuksissa on nyt hätä.
? On odotettavissa, että esimerkiksi perhesyiden takia
monet hätäkeskuspäivystäjät
eivät voi muuttaa työn perässä
sinne, minne ministeri haluaa,
vaan hakeutuvat muihin tehtäviin. Perniöstäkin tuli, mutta myös muualta toimialueeltamme.
Onko Salon seudun myymälöissä myyty ruotsalaista
maitoa?
. Saat vinkkejä siihen, miten vaalia liike- ja
ammattisalaisuutesi tarjouksessa.
Sitovat ajanvaraukset puh 044 5157 637/Maija Pirvola
tai maija.pirvola@yrityssalo.fi
Päivittäin
ajanvarauksella
klo 8-16.
Yrityssalo, Örninkatu 15,
Salo
ILMOITTAUTUMINEN:
yrityssalo@yrityssalo.fi ja lisätiedot: puh 02 778 73.
paikallisia palveluita yrityksille
LISÄTIETOJA:
www.yrityssalo.fi. Ratkaisu
on tehty tosiasioiden pohjalta,
Frantti uskoo.
Ministeri Holmlund kävi itse
tutustumassa Varsinais-Suomen hätäkeskuksen tiloihin
Puistokadulla viime viikolla.
Pohjanmaa
ja KeskiSuomi
2015
Saariston kaksikielisyys oli
yksi hätäkeskuksen valteista
Oulu
VarsinaisSuomi
ja Häme
Uusimaa
Vaasa
Pori
VarsinaisSuomi
ja Häme
Pohjanmaa
ja Keski-Suomi
Varsinais-Suomi
ja Häme
Turku
Kuopio
Itä- ja
KaakkoisSuomi
Pirkanmaa
ja Satakunta
Kouvola
Kerava
Uusimaa
SSS | Hia Sjöblom
hia.sjoblom@sss.fi
. Kun asiasta nousi suuri häly ja tuli asiakaspalautettakin,
otimme kaikkiin myymälöihimme myös Valion maitoja.
Tapahtuuko Prisman valikoimissa mitään?
. Ei tapahdu.
. En ole yhtään kyllästynyt työhön. Niitä ovat esimerkiksi ketokultasiipi ja keltaniittyperhonen.
Suomen ympäristökeskus ja Helsingin yliopisto kartoittivat päiväperhoslajistoa 134 maatalousalueella Etelä- ja
Lounais-Suomessa sekä Ahvenanmaalla ja Pohjois-Karjalassa. Teen työtä täysillä jäljellä
olevan kauden ja olen mukana myös vaalityössä tulevien
eduskuntavaalien alla. Ellei
jäsenäänestystä tarvita, on
ehdokaslista valmis jo huhtikuussa.
Liisa Tuominen arvelee, että
Salosta ja Somerolta voisi olla
kolmesta neljään ehdokasta,
jos suhteutetaan alueelliseen
jäsenmäärään.
. Ville
Niinistö (vihr.) odottaa Ruotsin vaalien tulosta ja tekee
päätöksensä kun on nähnyt,
nostaako vaalien tulos hänen
vaimonsa Maria Wetterstrandin Ruotsin hallitukseen.
Liisa Hyssälä (kesk.) ja
demareiden Marjaana Koskinen harkitsevat vielä omia
ratkaisujaan.
Turun Myllysilta painuu yhä
notkolle, mutta hitaammin
kuin viikonloppuna. Hätäkeskus
pysyy Turussa senkin jälkeen,
kun Varsinais-Suomen ja Hämeen hätäkeskusalueet viiden
vuoden kuluttua yhdistetään.
Hätäkeskukset ja niiden alueet
Itä- ja
KaakkoisSuomi
2013
lasse.kylanpaa@sss.fi
? On hienoa, että saamme
pitää hätäkeskuksen Turussa,
Varsinais-Suomen hätäkeskuksen salolainen johtaja JuhaVeli Frantti sanoo.
jotka eivät voi lähteä tältä alueelta mihinkään, tekevät muita
ratkaisuja muutaman vuoden
sisällä.
Myös Veli-Matti Frantin mielestä ?henkilöstön pysyminen
ja motivaation säilyttäminen
on keskeinen haaste?.
Pirkanmaa
ja Satakunta
2014
SSS | Lasse Kylänpää
niin, että vuonna 2015 koko
maassa on vain kuusi aluetta.
Turun sijasta vaihtoehtona olisi ollut, että salonseutulaisten
ja kemiönsaarelaisten hätäpuheluihin olisi vastattu Hämeenlinnassa.
? Saariston kaksikielisyys
nousi selvästi esille. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 10. maaliskuuta 2010
Uutiset
toimitus@sss.fi
n Uutistuottajat:
Johanna Käkönen, Jarkko Turpeinen
Janne Heliölä/Syke
Tehoviljely karsii perhoslajeja
Vinkkaa
uutinen!
(02) 7702 314
Tehomaatalous vähentää päiväperhosten lajien kirjoa, ilmenee Suomen ympäristökeskuksen ja Helsingin yliopiston tutkimuksesta
Kun peltoala kasvaa, vähenevät perhosille tärkeät elinympäristöt, kuten pientareet, niityt ja avoimet metsänreunat. Ratkaisu oli vaikea ja
raskas. Tekisi kovasti mieli jatkaa
kansanedustajana. Viimeinen pohdinta väännettiin
yhdessä kotijoukkojen kanssa, salolainen kansanedustaja
Jouko Laxell (kok.) kertoi eilen aamulla.
Laxell päätti pitkän ja perusteellisen harkinnan jälkeen,
ettei asetu ehdolle seuraavissa
eduskuntavaaleissa. Hän on kuitenkin päättänyt lopettaa tämän vaalikauden
jälkeen. Ponttoneja
ajatellen vuodenaika on pahin
mahdollinen. Viimeistään sitten silta on pakko tukea ponttoneilla
romahtamisen estämiseksi,
kertoi Turun kiinteistöliikelai-
toksen tiedottaja Risto Lahtinen.
Silta joko puretaan tai korjataan, kummassakin tapauksessa se pitää tukea. (STT)
A J A N K O H TA I S TA Y R I T Y K S I L L E
Salossa useat kokoomuslaiset
miettivät ehdokkaaksi lähtöä
Juhani Nummentalo tuntee ?pientä painetta?
SSS | Hia Sjöblom
hia.sjoblom@sss.fi
Kun Jouko Laxell sai oman
mietintänsä päätökseen, alkoi
pohdinta muualla. Päinvastoin. Suurimmassa osassa ei tapahdu mitään, mutta muutamissa S-marketeissa ja Sale-myymälöissä ei ollut Valion perusmaitoja.
. Tämä aiheuttaa kansalaisten kannalta vakavan
tilanteen, jos hätäkeskuksiin
ei saada riittävää miehitystä,
Suhonen korostaa.
2011
A I K ATA U L U
Hätäkeskukset
PohjoisSuomi
ja Lappi
Vanha
hätäkeskusaluejako
2012
Varsinais-Suomen hätäkeskuksessa huokaistiin helpotuksesta tiistaina, kun sisäministeri
Anne Holmlund (kok.) ilmoitti hätäkeskusten tulevat sijaintipaikkakunnat. Ei se jahkailusta parane,
Laxell sanoi ja totesi, että mitä
pitemmälle päätöksen tekeminen venyi, sen vaikeammaksi
se tuli.
Viikonloppuna kansanedustaja hiihteli keväisillä hangilla
pitkiä lenkkejä selkiyttääkseen
ajatuksiaan. Mutta kun
se on tehty, ehdokasasettelun
tilanne selkiytyy, Tuominen
sanoo.
Kokoomuspiiri pyrkii kokoamaan eduskuntavaalien ehdokaslistan niin, ettei jäsenäänestystä tarvittaisi.
Piirin ehdokastyöryhmässä
istuva Tuominen korostaa, et-
tä listan on oltava tasapuolinen sukupuolten välillä, mutta
myös alueellisesti. Kannustusta on tullut yhä laajemmalta alueelta.
Laxell kiittelee vaimoaan
tuesta ja työstä etenkin vaalikampanjoinneissa.
. Täytyy myös ottaa huomioon, että olen 62-vuotias. Syyttäjän
mukaan Vähäkainu teki rikoksen ehdollisen vankeuden koeajalla, joten ehdollisen sijasta
hänelle pitäisi määrätä yhdyskuntapalvelua tai ainakin
oheissakkoa ehdollisen lisäksi.
Vähäkainu sai viime syksynä
ehdollista vankeutta törkeästä
rattijuopumuksesta.
Vähäkainu kiistää syyllistyneensä rikokseen.
Vantaan käräjäoikeudessa
maanantaina ja tiistaina käsitellyssä vyyhdissä on tuomiolla
kymmenen ihmistä, joista suurinta osaa epäillään törkeistä
huumerikoksista. Nyt se on tehty. Työryhmä
kokoontuu seuraavan kerran
vielä tällä viikolla.
Muodollisesti paikallisyhdistykset nimeävät ehdokasehdokkaat 26.3. Vuoden
2011 vaalien jälkeen jatkan järjestötoiminnassa.
Kunnallispolitiikkaan Laxell
ei kuitenkaan julista lähtevänsä. Aurajoki on paksussa jäässä ja kohta kenties
kevättulvassa.
Turun kiinteistölaitoksella on
kiire tehdä ratkaisuja, mutta
hengenhätä jäi viikonloppuun.
? Nyt on vielä joitakin päiviä
pelivaraa. Sillan keskikohta oli tiistaiaamuna vajonnut noin 109 senttiä.
? Taipumisvaraa on todennäköisesti joitakin kymmeniä
senttejä. Nyt on toisten aika tarttua
tähän savottaan, Anna-Marja
Laxell totesi.
Kansanedustaja totesi eilen
haluavansa antaa enemmän
aikaa perheen tyttärille ja vaimolle.
. Joukossa on sekä naisia että miehiä.
Katseet kääntyvät Salon kau-
KE-PE 17.-19.3.2010
Kansanedustaja Jouko Laxell (kok.) myöntää, että mieli tekisi jatkaa kansanedustajana. Laxell
sanoo, että omat ovat hoputtaneet ja media on kysellyt.
. Salon kokoomuksen kunnallisjärjestön
puheenjohtaja Liisa Tuominen myöntää, että Laxellin
ratkaisua on odotettu. Hiihto maistui.
Niin maistuisi kansanedustajuudenkin jatko.
. Toivon ehdokaslistan olevan
aidosti tasapainossa, Tuominen
sanoo ja kertoo kuulleensa, että
seudulla on useampiakin henkilöitä, jotka miettivät suhtautumistaan ehdokkuuteen. 10 rock?. Innostus on kasvanut,
mitä syvemmälle asioihin olen
päässyt uppoutumaan. Pientä painetta kyllä tuntuu, hän sanoo ja kertoo, että
nyt asioita pitää punnita tarkkaan.
. Nykyiset viisitoista hätäkeskusaluetta yhdistetään
SSS/Marko Mattila
Hienoa, että saamme pitää hätäkeskuksen Turussa, sanoo Juha-Veli
Frantti.
Länsi-Turunmaalta
Hauhoon saakka
Turussa hätäkeskuspäivystäjät vastaavat tulevaisuudessa
laajasta alueesta, jossa asuu
yli 830 000 ihmistä Länsi-Turunmaan saarilta Hauhon kaupunginosaan Hämeenlinnassa.
? Päätökset on tehty, ja löysässä hirressä roikkuminen
on päättynyt. Siellä on koko ajan ollut myynnissä sekä Valion että Arla
Ingmanin kotimaisia maitoja.
Mistä Salon seudun myymälöistä Valion maitovaihtoehto puuttui?
. Ainoa huoli on,
että porukka pysyisi, Hämeen
hätäkeskuksen johtaja Kyösti
Lehtonen toteaa.
Lehtosen pelkona on, että väki alkaa kaikota lakkautettavasta hätäkeskuksesta muihin
töihin.
? Ne, kenellä ei ole tällä alueella muita sitoumuksia, ottavat todennäköisesti reppunsa
ja lähtevät Turkuun tai johonkin muuhun keskukseen. On
nuorempien vuoro astua remmiin.
Jälleen aikaa
yrittäjyydelle
. (STT)
Hätäkeskuspäivystäjät vastaavat
puhelimeen jatkossakin Turussa
Kaksikielisyys
nousi esille
Valtioneuvosto päätti alkuvuodesta karsia hätäkeskusalueita. Hän toteaa, että kymmenen vuotta politiikassa riittää.
Jouko Laxell valittiin Salon
valtuustoon vuonna 2000 tavallaan politiikan ulkopuolelta. Olen aikanaan aloittanut
yrittäjänä 24-vuotiaana. On ikävää, että terveydelliset syyt ajoivat Laxellin tekemään ratkaisunsa. Tutkimuksen perusteella lajisto on yksipuolistunut
huomattavasti ainakin Lounais-Suomen ja Uudenmaan
voimakkaimmin viljellyillä alueilla. Olemme tehneet hyvää yhteistyötä
monissa alueellisissa asioissa.
Olemme joskus vitsailleet siitä,
että olemme molemmat siinä
sarjassa, jossa alueellisia ääniä
kerätään yli puoluerajojen, Taimela sanoi.
Jotkut vielä
harkitsevat
Tekstiviesti vei
Pikku G:n oikeuteen
Takavuosien nuorisoidoli ?Pikku G. Maanantai- ja tiistaiaamun välillä silta
oli taipunut keskikohdastaan
kolme senttiä lisää. eli Henri Vähäkainu
joutui oikeuden eteen kokaiinijutussa, koska hänen epäillään
järjestäneen huumeen myyjän
ja joukon käytöstä kiinnostuneita yhteen eräillä jatkoilla
Helsingissä viime lokakuussa.
Todisteena Vähäkainua vastaan
on myyjälle lähetetty tekstiviesti: ?Mä tuun käymään siinä kohta. Päätökseen vaikuttavat sairauden lisäksi 62 vuoden ikä ja perheen vaalikampanjointiväsymys.
punginhallituksen puheenjohtaja Juhani Nummentaloon,
joka ei myönnä jännittävänsä
nyt avautunutta asetelmaa.
. mennessä. Jos mukaan mennään,
mennään täysillä ja tosissaan,
Nummentalo sanoo ja huomauttaa, että myös kotijoukkojen kanta vaikuttaa lopullisiin
ratkaisuihin.
Hankintaklinikka
Varaa oma maksuton aikasi (1,5 h/yritys) yrityskohtaiseen
hankintaneuvontaan
Hän sanoo, että tällaiset
vahingot ovat hankalia selvitettäviä ja ne on tutkittava tapauskohtaisesti, mistä vuodot
johtuvat.
SSS/Sami Kilpiö
Pohjan
K-Extra
jälleen
avoinna
SSS | Mari Areva
mari.areva@sss.fi
Katolle kasautuneen lumikuorman vuoksi sortumavaarassa
ollut Pohjan K-Extra-kauppa
avaa ovensa jälleen keskiviikkoaamuna.
Kauppias Sami Silventoisen mukaan lumikuorma katolta on poistettu ja sisätiloihin
asennettu muutamia ylimääräisiä tukipalkkeja.
. Lisäksi
tutkitaan, vähentääkö pikkulasten rokottaminen pneumokokkitauteja myös rokottamattomissa.
Terveyden ja hyvinvoinnin
laitoksen tutkimuksessa käytetään jo myyntiluvan saanutta ja yleisesti käytössä olevaa
Synflorix-nimistä pneumokokkirokotetta. Lisäksi
oppilailta ja opettajilta kysytään, kuinka paljon melu häiritsee työtä ja keskittymistä.
Ollikkalan koulu on ensimmäisiä mittauskohteita. Jopa sitä on kysytty, koska
on mentävä lapioimaan, Lagerström sanoo.
Lähinnä kyselijät ovat kuitenkin halunneet varmistaa,
onko todella niin, että yleensä
vakuutus ei korvaa katolla ole-
van lumen ja jään aiheuttamia
vahinkoja.
Pekurinen tarkentaa, että joissakin tapauksissa maatiloille on
voitu ottaa jonkinlainen laaja vakuutus, joka korvaa esimerkiksi
tuotantoeläimille ja tuotantokoneille aiheutuneet vahingot.
Hän huomauttaa, että aivan
kaikkien Finanssialan Keskusliittoon kuuluvien vakuutusyh-
tiöiden ehtoja hänkään ei voi
tuntea.
Lumen ja jään aiheuttamien
vahinkojen lisäksi Pekurinen
ennustaa vesivahinkojen kasvavan, kun talvi hellittää otettaan. Uhrin onnistui saada apua läheisestä omakotitalosta Härkäläntiellä.
Ryöstöstä epäilty forssalaismies ja uhri eivät ole poliisin
tuttuja entuudestaan. syynä ehkä mustasukkaisuus
SSS | Lasse Kylänpää
lasse.kylanpaa@sss.fi
Miesjoukko kuristi ja hakkasi
somerolaista miestä sekä ryösti hänet viikonloppuna. Jos maakuntaohjelman luonnoksessa
olevat ajatukset otetaan tosissaan, uutta rakentamista ohjataan
vain kaupungin nykyiseen keskustaan tai sen kylkiin.
Kuntaliitoskaupungin sisäinen aluepolitiikka ohjaa toisin.
Salossa ollaan hyväksymässä uutta rakennusjärjestystä, jossa
arvioidaan, että rakennuspaineita on entisten kuntien kuntakeskusten lisäksi useissa kyläkeskuksissa ja moottoritien liittymissä. Poliisin
mukaan tapauksen taustalla
saattaa olla mustasukkaisuus
tyttöystävästä.
Telefax (02) 770 2222
Sähköposti:
ilmoitukset@sss.fi
Verkko-osoite:
www.sss.fi/ilmoitukset
Viikkomarkkinoiden ja Nettitorin
ilmoitushinnat, ohjeet ja asiointi
internetissä www.sss.fi/tori
PAINOPAIKKA:
Salon Lehtitehdas
ISSN 0782-5404
Salo 2010. Omaisuusja huumerikosten joukossa on
myös törkeän pahoinpitelyn
yrityksiä.
Miesjoukko kuristi ja
hakkasi somerolaista
Lompakko ja takkikin vietiin
. Kauppoja, kouluja, päiväkoteja, työpaikkoja, kirjastoja,
teattereita ja urheilutaloja ei voi sijoittaa jokaiseen kylään, mutta ihmisiä voi.
Esimerkiksi nykyisen Eino Heinon kaupan kortteliin valmistuu uuden kaavan mukaan 200
uutta kotia. Yhä useampi
opettaja joutuu jäämään kouluvuoden aikana sairauslomalle,
koska ääni pettää. Tiivis rakenne
vähentää liikenne-, energia- ja muita yhdyskuntakustannuksia.?
Toisaalla todetaan, että ?maakunnan tavoitteeksi on asetettu
eheä, monikeskuksinen, verkottuva rakenne, jota kehitetään
suosimalla täydennysrakentamista?.
Eheällä yhdyskuntarakenteella on paljon hyviä puolia: ?Se
luo pohjan toimivalle joukkoliikenteelle, lyhyille työmatkoille,
palvelujen saatavuudelle, tehokkaille kuljetusjärjestelmille sekä luonnonvarojen ja taajamien ulkopuolisten luontoalueiden
säästämiselle sekä tehokkaan infrastruktuurin järjestämiselle.?
Kestävä kehitys ja viherkaupunki ovat virallisesti Salon strategisia menestystekijöitä. (STT)
Viikonl. Lisäksi
huoneisto turmeltui remonttikuntoon. Vertailuryhmälle
SALON SEUDUN SANOMAT
Sanomalehtien Liiton jäsen
7-päiväinen sanomalehti
LT-LEVIKKI 22.130 kpl
(LT-levikki 2009)
SSS sähköposti:
toimitus@sss.fi
JULKAISIJA
Salon Seudun Sanomat Oy
Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Puhelin: (02) 770 21 (vaihde)
TOIMITUS
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna: ma-pe klo 9.00-23.00,
la klo 14.45-23.00,
su klo 15.00-23.00
annetaan rokote, joka antaa
suojan tarttuvaa maksatulehdusta vastaan. Tässä pätee
sama ohje: kiinteistön omistajan vastuulla on huolehtia, ettei katolta tipu lunta tai jäätä
ohikulkijan niskaan.
Hän sanoo, että Salossa Lähivakuutukselta on kysytty paljon
siitä, mitä vakuutus korvaa.
. Somerolainen oli pyytänyt useita kertoja pahoinpitelijää lopettamaan.
Pahoinpitely jatkui ulkona
auton pysähdyttyä. Sen sijaan palo ei levinnyt muihin huoneistoihin.
Naapurit soittivat hätäkeskukseen noin kello 19.40 huomatessaan liekkien lyövän ulos
huoneiston ikkunasta. Niitä pitäisi asentaa vähintään kahdelle
tasolle, ennen kuin vaikutus
tuntuisi.
Koulujen melua ja akustiikkaa aletaan tutkia ensi viikolla
hankkeessa, johon osallistuu
kaikkiaan kymmenen alakoulua Salosta, Espoosta, Turusta,
Tampereelta ja Kaarinasta. Forssalaismies oli noutanut uhrin
autolla neljän muun henkilön
kanssa.
Auton lähdettyä liikkeelle
forssalainen oli yllättäen alkanut kuristaa somerolaista kurkusta ja lyödä häntä nyrkillä
- Someron ja Koski tl:n alueen
varhaisjakelut: Suomen Posti Oy,
Joensuuntie 5, Somero.
Puhelin 0200-71000
Avoinna ma-pe klo 8.00-14.00
ILMOITUSOSASTO
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna ma-pe klo 8.30-16.30,
ilmoitustilavaraukset ja valmiit
aineistot seuraavan päivän
lehteen viimeistään klo 14.00.
Puhelin (02) 770 2610
päähän. Se ei
myöskään korvaa lumen tai
jään siirtymisestä mahdollisesti aiheutuneita vahinkoja.
Näin sanovat sekä Lähivakuutuksen toimitusjohtaja Ari
Lagerström Salosta että Finanssialan Keskusliiton vahingontorjuntapäällikkö Seppo
Pekurinen.
Molemmat muistuttavat, että kiinteistön omistaja vastaa
lumen ja jään aiheuttamista
riskeistä.
Pekurinen sanoo, että vaikka vakuutuksen ottaja olisikin
pitänyt huolta ja vahinko siitä
huolimatta sattuu, se johtuu
yleensä rakennusvirheestä.
Näitäkään vakuutus ei yleensä
korvaa.
Lagerström muistuttaa myös
siitä, että kiinteistön katolta
tippuva lumi voi vahingoittaa
ulkopuolisiakin. -nimisen asiakirjan, johon on koottu vuoteen 2030 ulottuva maakuntasuunnitelma ja vuosien 2011?2014 maakuntaohjelmat. Poliisi etsii 24-vuotiasta naista useista
muistakin rikoksista.
Tummiin pukeutunut nainen asteli Lidlin myymälään
Hämeentiellä kaksi minuuttia ennen sulkemisaikaa. Melu lisää
myös opettajien stressiä ja
kuormittumista työssä.
Ilmiölle löytyy ainakin yksi
selittäjä: koulurakennukset
ovat monesti vanhanaikaisia
nykyiseen opiskelutyyliin.
? Ennen luokka kuunteli, ja
opettaja puhui korokkeella.
Nyt tehdään paljon ryhmätyötä, oppilaat ovat äänessä, tuoleja ja tavaroita siirrellään, on
monenlaista liikettä, dosentti
Eeva Sala Turun yliopistollisesta keskussairaalasta kertoo.
Akustiikkalevy
katossa ei riitä
Uudet työtavat aiheuttavat
taustamelua, joka häiritsee
opettajien lisäksi oppilaita.
Melun kuriin saaminen on tärkeää varsinkin oppilaille, jotka
kärsivät oppimishäiriöistä.
Melua on yritetty saada kouluissa kuriin esimerkiksi luokkien kattoihin asennetuilla
akustiikkalevyillä. (SSS)
Asukas
loukkaantui
rivitalopalossa
Vanhempi mies loukkaantui rivitalon palossa lappilaisessa Pellon
kunnassa tiistai-iltana. Se leviää pisaratartuntana. Salosta mukana ovat Ollikkalan,
Sirkkulan ja Kuusjoen koulut.
Foniatrian erikoislääkäri Eeva Salan johtama turkulaistamperelainen tutkimusryhmä
kiertää kouluja mittaamassa
oppituntien aikana muun muassa taustamelua ja opettajien
äänen käyttöä.
Koulujen akustisia ratkaisuja
vertaillaan keskenään. Osa kantaa bakteeria
oireettomana ja levittää tautia
sairastumatta itse.
Avoinna ma-pe klo 8.30-16.30
Puhelin (02) 770 2626
Telefax (02) 770 2222
tilaajapalvelu@sss.fi
Verkko-osoite:
www.sss.fi/tilaajapalvelu
Määräaikaistilaus
12 kk
6 kk
3 kk
1 kk
TILAUSHINNAT
1.12.2009 alkaen.
Jatkuva säästötilaus
12 kk:n maksuerä
6 kk:n maksuerä
3 kk:n maksuerä
226,00 ?
120,00 ?
62,00 ?
25,00 ?
Tilaukset toimitetaan force majeure- (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden
viivästykset, yms.) varauksin.
JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS
208,00 ?
106,50 ?
54,00 ?
- Itellan varhaisjakelupäivystys
Puhelin: 0200 72822 (mpm/pvm)
Ark. 6
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 10. Tämä näkyy muun muassa maankäytön suunnittelun vaatimuksissa: ?Yhdyskuntarakenteen tulee olla toimiva
ihmisten ja elinkeinoelämän tarpeiden kannalta. Uhrilta oli
otettu lompakko jo takki päältä. Tutkimukseen voivat
osallistua alle puolitoistavuotiaat lapset.
Tutkimuksessa selvitetään,
kuinka tehokkaasti uusi rokote ehkäisee rokotettujen lasten
välikorvatulehduksia, keuhkokuumeita, verenmyrkytyksiä ja
aivokalvontulehduksia. Joku joukosta oli tällöin ehdottanut
miehen ryöstämistä. Rakennustarkastaja on antanut luvan kaupan avaamiselle, Silventoinen kertoo.
Kauppa evakuoitiin maanantai-iltana, kun notkahdus havaittiin. Myyjän
avatessa kassan, nainen oli
kahmaissut vähäisen summan rahaa ja juossut ulos
ovesta.
Ryöstöstä epäillään 24-vuotiasta naista, jonka uskotaan
ryöstäneen kaupan myös Harjavallassa 23. Kyllä tästä hävikkiä syntyy,
lyhyen päivämäärän tuotteilla tulee niin pian päivämäärä
vastaa. Myös kengät oli yritetty viedä jalasta.
Lopulta forssalaismies seurueineen jätti uhrinsa talviyöhön
ilman puhelinta. Ja tähän kaikkeen
pitäisi sovittaa toimiva joukkoASKO LEHTONEN
liikenne, lyhyet työmatkat ja
asko.lehtonen@sss.fi
palvelujen saatavuus!
Tummiin
pukeutunut nainen
ryösti myymälän
Somerolla
Poliisi epäilee 24-vuotiasta
naista monista rikoksista
Pohjan K-Extran katolta poistettiin tiistaina sinne kasautunutta lumikuormaa.
SSS | Lasse Kylänpää
lasse.kylanpaa@sss.fi
Äänen pettäminen vie opettajan
yhä useammin sairauslomalle
Auto rysäytti
kuorma-auton
nivelakseliin
moottoritiellä
Salolaiskoulut mukaan opetustilojen akustiikkatutkimukseen
SSS | Vesa Käiväräinen
vesa.kaivarainen@sss.fi
Oppituntien aikaisesta melusta
ja koulujen huonosta akustiikasta on tullut ongelma opettajille.
Tutkimusten mukaan opettajien ääniongelmat ovat nelinkertaistuneet kymmenen viime
vuoden aikana. Myös tilausrytmitykseen tulee pieniä häiriöitä,
Silventoinen listaa sulkemisen
vaikutuksia.
Varsinais-Suomen liitto on julkaissut ?Kompassi tulevaisuuteen. Hän
oli sanonut myyjälle ostavansa tupakkaa, mutta maksaessaan nainen olikin poliisin
mukaan ottanut esiin aseen
tapaisen esineen ja alkanut
vaatia rahalipasta. Uhrin
piti vain lähteä entuudestaan
tutun kaverin kanssa oluelle.
Tapahtumasarja sai alkunsa
perjantain ja lauantain välisenä yönä, kun forssalainen
mies oli soittanut 27-vuotiaalle
somerolaismiehelle ja pyytänyt
häntä lähtemään oluelle. Tämä rokote
on ollut käytössä jo pitkään ja
annettu maailmanlaajuisesti
miljoonille lapsille.
Tutkimuksessa kaksi kolmasosaa lapsista saa pneumokokkirokotteen ja yksi kolmasosa
vertailurokotteen.
Rokotteet annetaan normaalien neuvolakäyntien yhteydessä.
Telefax (02) 770 2300
Puhelin (02) 770 21 (vaihde)
Puhelin iltaisin
- uutistoimitus
770 21, 770 2314
- urheilu 770 2309
ALUETOIMITUS
Somero, Kiiruuntie 1,
Puhelin (02) 7488 633
TILAAJAPALVELU
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Lastenneuvoloissa toteutettava tutkimus on jo käynnistynyt
muualla Suomessa viime vuonna ja jatkuu vielä ensi vuoden.
Uuden rokotteen odotetaan
vähentävän rokotetuilla pneumokokin aiheuttamia aivokalvontulehduksia ja verenmyrkytyksiä noin 90 prosenttia, vakavaa keuhkokuumetta 20?30
prosenttia sekä välikorvatulehduksia 10?30 prosenttia.
Rokotusten ja immuunisuojan
osaston johtaja Terhi Kilpi arvioi, että tutkimuksesta saattaa
hyötyä myös muu väestö, sillä
pikkulasten rokottaminen voi
vähentää bakteerin leviämistä
esimerkiksi perhepiirissä.
Pneumokokki on maailmanlaajuisesti merkittävin lasten
kuolleisuutta aiheuttava bakteeri. Tut-
kijaryhmä mittaa melua kahdessa koululuokassa tiistaista
alkaen.
Työsuojelurahaston ja mukana olevien kuntien rahoittaman
tutkimuksen toivotaan tuovan
uusia ratkaisuja koulutilojen
korjauksiin.
Tutkimus valmistuu ensi vuoden lopulla, mutta Eeva Sala
toivoo sen tulosten näkyvän jo
Ollikkalan koulussa ensi vuonna alkavassa remontissa.
? Toivon, että ainakin jokunen luokkahuone rakennettaisiin sen yhteydessä akustisesti
nykyaikaiseksi, hän kertoo.
Salon neuvoloissa saa osallistua rokotetutkimukseen
SSS | Elina Lahti
elina.lahti@sss.fi
Salon neuvoloissa pääsee mukaan rokotetutkimukseen,
jossa selvitetään uuden pneumokokkirokotteen vaikutuksia
lapsiin. Liitto toivoo asukkaiden ottavan kantaa suunnitelmiin.
Asiakirjan keskeisenä teemana on vastata ilmastonmuutoksen
haasteisiin. Kauppa oli suljettuna
koko tiistaipäivän.
.
klo 6.00-16.00
Kuorma-autosta irronnut kardaaniakselin pala aiheutti
tiistai-iltana ennen kahdeksaa
kolarin moottoriteillä.
Helsinkiin matkalla olleesta
kuorma-autosta irtosi noin 30
sentin mittainen ja parikymmentä kiloa painava kardaaniakselin pää, kertoo Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen
päällystöpäivystäjä.
Takaa tuleva henkilöauto
törmäsi akselinpalaan. Puhelin 0200-71000
Avoinna ma-pe klo 8.00-14.00
Somerolla kaupan kassan
maanantaina illalla ryöstänyttä naista epäillään ryöstöstä
myös Harjavallassa. helmikuuta.
? Tekotyyli on hyvin samanlainen, ylikonstaapeli Tommi
Töyry Salon poliisiasemalta
toteaa.
Ryöstöjen lisäksi naista epäillään monista muista rikoksista
muun muassa Forssassa, Huittisissa ja Loimaalla. Törmäyksestä ei aiheutunut henkilövahinkoja, mutta molemmat auton päätyivät hinauskuntoon.
Kummassakin autossa matkusti kaksi henkilöä.
Törmäys sattui Salossa lähellä Hajalan ramppia. Eeva Salan
mukaan kattolevyt eivät kuitenkaan yksin riitä. Niihin mahtuu sopuisasti asukkaita enemmän kuin
mitä Salon väkiluku vuosittain
kasvaa.
Kun kaupunki haluaa pitää
nykyiset asukkaansa ja houkutella uusia, kaikille pitää tarjota jotain: kerrostaloasumista
keskustassa ja puutarhakaupunkimaisuutta keskustan tuntumassa, omakotialue meren
rannalla ja peltojen ympäröimä
maalaiskylä.
klo 6.00-12.00
- Uusimaa: Itellan varhaisjakeluiden jakelupäivystys:
Puhelin 0200 30011(mpm/pvm)
Avoinna ma-pe klo 6.30-16.00
la klo 7.00-12.00
su klo 7.30-12.00
JAKELUTIEDUSTELUT
- Salon alueen varhaisjakelut:
Itella Oyj, PL 4711,
Salo. maaliskuuta 2010
UUTISET
Vakuutus korvaa harvoin
lumen aiheuttamia vaurioita
LISÄLISTA
Kaupunki vai kylä?
Salossa vakuutuksenottajat kyselleet ahkerasti korvausasiaa
SSS | Elina Lahti
elina.lahti@sss.fi
Vakuutus ei yleensä korvaa
lumen tai jään aiheuttamia
vaurioita rakennuksille
Poika oli onnekseen kiskojen paremmalla
puolella. Edellisen hallituksen puheenjohtaja Toivonen on
nyt varapuheenjohtaja.
Bonusta
910 940 euroa
ja maksutapaetua yhteensä
Bonusta maksetaan joka kuukausi kuukausiostojen mukaan. Härkätien
kuntayhtymän neljästä jäsenkunnasta Tarvasjoki katselee
jo Paimion suuntaan. (STT)
Lyhyet
Outi Salmelasta
Raaseporin
sosiaalipäällikkö
RAASEPORI. Tammi-helmikuussa SSO:n
asiakasomistajat ovat saaneet Bonusta ja maksutapaetua yhteensä 1,9 milj. Vuoden lopussa säätiön pankkitilin saldo oli alle
900 euroa.
Säätiön hallitus pyytää
omistajilta pääomasijoitusta,
joka jaetaan omistajaosuuksien mukaan. Ranuan sosiaalityöntekijä, valtiotieteiden
maisteri Outi Salmela on
valittu Raaseporin sosiaalipalvelupäälliköksi.
36-vuotias Salmela aloittaa
virassaan huhtikuun puolivälissä. Raaseporin
kaupungin osuus on vajaa
67 prosenttia eli 33 333 euroa. Alue
sijaitsee Strömsön saarella
Raaseporin itäisessä saaristossa.
Viiden vuoden takaisessa
kaavassa rakennuspaikat
on osoitettu perinteisellä tavalla vapaa-ajan asunnoille
pitkässä rivissä ja kaukana
toisistaan. Hallitus kirjelmöi myös,
että yhtiön toiminta on uhattuna tulojen pienentyessä.
. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 10. euroa.
Ketola korostaa, että maantieteellisesti Tarvasjoella ei
ole merkitystä sillä, sijaitseeko
terveyskeskuksen päivystys
Liedossa, Paimiossa tai Pöytyällä.
? Tarvasjoelta tulee sama
20 kilometriä matkaa joka
suuntaan.
Mopopoika
selvisi
kolhuilla
junan
törmäyksestä
että pääsemme sellaiseen ratkaisuun, että jätteenkäsittelyä
voitaisiin hoitaa yhteistyössä
yrittäjien kanssa, tuumii Tuominen.
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO:n
asiakasomistajat ovat saaneet 10.3.2010
tileilleen helmikuun ostoista
Liity sinäkin asiakasomistajaksi!
sosiaalitoimen ja terveydenhuollon palvelunsa. Toinen iso kysymys koskee päätösvaltaa perusterveydenhuoltoon.
? Pienemmillä kunnilla pi-
tää olla edelleen päätösvaltaa
siihen, miten perusterveydenhuolto omassa kunnassa hoidetaan. Rouskiksen tulot täytyy
turvata, Tuominen sanoo.
Salolaiseen jätekiistaan tuli
viime viikolla uusi käänne. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri
on kutsunut Länsi-Uudenmaan, Lohjan, Hyvinkään
ja Porvoon sairaanhoitoalueiden päättäjiä tiedotus- ja
keskustelutilaisuuteen Lohjalle ensi viikon torstaiksi.
Tilaisuudessa keskustellaan
uuden terveydenhuoltolain
valmisteluun liittyvistä kysymyksistä ja miten muutokset vaikuttavat Husiin ja sen
sairaanhoitoalueisiin.
Raaseporin kaupunginhallitus lähettää tilaisuuteen
Ulf Heimbergin (sd.) ja Sinikka Holmströmin (r.).
SSS | Minna Filppu
Pohjan palveluasuntosäätiö
tarvitsee rahaa
RAASEPORI. Koskinen Oy ovat
anoneet lupaa hyödyntää ja
käsitellä keräämäänsä jätettä.
Asiaan odotetaan Salon teknisen lautakunnan lausuntoa.
. Kun se
onnistuu, en ymmärrä, mikä
halu sillä olisi päättää Kosken
lähipalveluista, toteaa Suikkanen.
Tynjälä muistuttaa, että Härkätien kustannusjako on aina
lähtenyt siitä, että kuka tilaa,
se myös maksaa.
? Tämä on hyvä lähtökohta
edelleen.
. Tynjälä
ja Kosken kunnanjohtaja Aimo
Suikkanen eivät kuitenkaan
tyrmää suoraan kuntayhtymän
purkamista, kunhan säännöistä sovitaan.
SSS | Päivi Malin-Perho
Sosiaalitoimi ja
päätösvaltaa itsellä
paivi.malin-perho@sss.fi
Härkätien kuntien terveyskuviot natisevat. Piirin 29
jäsenkunnasta 24 oli hyväksynyt sen omissa valtuustoissaan.
SSS | Asko Lehtonen
7. Jos ekomaksua ei tule, jätteenkäsittelymaksua pitää ko-
rottaa. kunnanjohtaja
Vesa Ketola sanoo, että tästä
ei Tarvasjoella tykätä.
? Meillä kunnanvaltuusto on
päättänyt kaksi kertaa, että
haluamme kuntayhtymän. Itse ehdotan, että lähipalvelujen laatua ja laajuutta
voidaan muuttaa vain asianomaisen kunnan suostumuksella, toteaa Suikkanen.
Suikkanen ja Tynjälä uskovat
edelleen yhteistyöhön Liedon
kanssa.
? Lieto haluaa yhdistää omat
Paimio ja Pöytyä helpompia kuin Lieto
Vajaan 2000 asukkaan Tarvasjoki etsii perusterveydenhuollon kumppania kunnanjohtaja
Vesa Ketolan mukaan nyt
Paimion, Sauvon, Pöytyän ja
Auran suunnasta. Kun valtuusto äänesti
viime syksynä jätteiden kulje-
tuksen järjestämisestä, Tuominen kuului vähemmistöön, joka
kannatti Rouskiksen järjestämää kilpailutusta.
. Lieto taas haluaa siirtää kaiken
itselleen ja saada päätösvallan.
Täällä ei niellä sitä, että Liedon sääntöihin kirjattaisiin,
miten perusterveydenhuoltoa
ja sosiaalitointa Tarvasjoella
hoidetaan, sanoo Ketola.
Marttilan kunnanjohtaja Juhani Tynjälä sanoo, että kun-
Hallintomallin lisäksi Härkätiellä väännetään kättä siitä,
miten laajasti sosiaalitoimi
siirrettäisiin pois jäsenkunnilta. Hän on aiemmin
työskennellyt kaksi vuotta
Vehmaan kunnan sosiaalijohtajana.
SSS | Minna Filppu
Hus keskustelee
päättäjien kanssa
tulevaisuudesta
RAASEPORI. Muutamat poliitikot tuntuvat olevan jopa sitä mieltä, että
Rouskis on tarpeeton, hämmästelee Tuominen.
. Maksun käyttöönotto vaatii vielä sairaanhoitopiirin valtuuston tarkemmin
vahvistamat perusteet.
Sairaanhoitopiiri on perinyt
siirtoviivemaksua aiemminkin, mutta nyt se kirjataan
perussopimukseen. Pohjan palveluasuntosäätiö tarvitsee lisää
rahaa välttääkseen konkurssin. Lieto taas ei taivu
omasta mallistaan, emmekä
ole saaneet mitään vastausta
siihen, miten Liedon isännöimä hallinto olisi parempi kuin
nykyinen kuntayhtymä, toteaa
Ketola.
Rouskiksen puheenjohtaja perää
yhteistyötä yrittäjien kanssa
SSS | Asko Lehtonen
asko.lehtonen@sss.fi
Rouskis Oy:n hallituksen salolainen puheenjohtaja Reijo
Tuominen (kesk.) toivoo, että
jätealan yrittäjät ja Rouskis
pystyisivät tekemään yhteistyötä.
. Koski halua pitää sosiaalitoimen lähes omassa kunnassa muutamaa poikkeusta,
kuten perheneuvolaa ja mielenterveyspalveluja lukuun ot-
tamatta, sanoo Suikkanen.
? Sosiaalipalvelut toimivat
meillä hyvin ja haluamme edelleen päättää niistä itse, huomauttaa Marttilan Tynjälä.
Juuri sosiaalipalvelut ovat
niitä asioita, joihin Kosken ja
Marttilan vastaehdotuksessa
paneudutaan. Alustavia
neuvotteluja on jo käyty.
? Uskon, että tuolla suunnalla päästään hyvinkin helposti
sopimukseen, sillä siellä yhteistyön lähtökohtana on kuntayhtymä. Jäte tuntuu olevan nykyään kullan arvoista. Sitä tarvitaan, ja se on kuntien yhteisellä päätöksellä perustettu. Olen perännyt yhteistyötä
jo monta vuotta ja perään sitä
edelleen, Tuominen sanoo.
Tuominen valittiin helmikuussa Rouskis Oy:n uuden
hallituksen puheenjohtajaksi.
Hän kuului edelliseenkin hallitukseen.
Reijo Tuominen on myös
Salon kaupunginvaltuuston
jäsen. Samaan
aikaan Koski ja Marttila valmistelevat Liedolle omaa vastaehdotusta Liedon helmikuussa tekemään esitykseen.
Pikkukuntia hiertää enemmän tai vähemmän Liedon
esittämä hallintomalli, jonka
mukaan kuntien yhteinen terveydenhuolto ja sosiaalitoimi
siirrettäisiin kuntayhtymästä
Liedon kunnan alaisuuteen.
Tarvasjoen vs. Yksityisomistuksessa olevan Strömsön alueen kaavaa tiivistetään. On kummallista, että
kaikki päättäjät eivät osaa arvostaa sen tekemää työtä.
Rouskiksen edellinen hallitus
lähetti osakaskunnille ehdotuksen ekomaksun käyttöönotosta. Poika ei todennäköisesti mopon pärinältä kuullut lähestyvää junaa.
Poika oli odotellut kavereitaan tasoristeyksessä. Rakennusoikeus ei muutu.
SSS | Minna Filppu
Siirtoviimemaksu
käyttöön
sairaanhoitopiirissä
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri voi jatkossa periä
perussopimuksensa nojalla
korotettua hoitopäivämaksua potilaasta, joka ei enää
tarvitse erikoissairaanhoitoa,
mutta jonka hoitoa joudutaan
jatkamaan sairaalassa siksi,
että hänen kotikuntansa ei
voi osoittaa hänelle jatkohoitopaikkaa. Kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että se osallistuu säätiön peruspääoman
lisäykseen.
SSS | Minna Filppu
Strömsön
kaava tiivistyy
RAASEPORI. Juna
törmäsi mopon etuosaan, joka
oli radan puolella. Muutamat poliitikot tuntuvat olevan jopa sitä mieltä, että Rouskis
on tarpeeton, hämmästelee Reijo
Tuominen.
Kemiönsaarta hallituksessa
edustaa kunnanjohtaja Tom
Simola (r.), Paimiota Timo Ilola
(kok.) ja Sauvoa kunnan tekninen johtaja Pentti Urho.
Mopopoika selvisi lievillä kolhuilla junakolarista Raisiossa
tiistaina. Turun hallinto-oikeus kielsi Lounais-Suomen ympäristökeskuksen joulukuussa määräämän päätöksen toimeenpanon.
Ympäristökeskus oli kieltänyt
Salon Jätehuoltoa kuljettamasta asumisesta syntyvää energiajätettä omaan rouhimoonsa
Meriniittyyn.
Salon Hyötykäyttö ja salolainen H. Lieto ehdotti sosiaalitoimen
laajaa siirtämistä oman hallintonsa alle, mutta Koskella ja
Marttilassa ehdotus ei innosta.
¬ Tämä on hyvin ratkaiseva
asia. Toivon,
Jyrki Toivosesta
varapuheenjohtaja
Rouskis Oy on Salon, Paimion,
Sauvon ja Kemiönsaaren yhteinen jätehuoltoyhtiö.
Puheenjohtaja Reijo Tuomisen lisäksi hallitukseen kuuluvat salolaiset Elsi Helenius
(kesk.), Marjatta Hyttinen
(kok.), Taisto Tulonen (kok.),
Maija Iltanen (sd.) ja Jyrki Toivonen (sd.). Mopo meni päivystävän palomestarin mukaan palasiksi.
Onnettomuus sattui iltapäivällä vartioimattomassa kevyen liikenteen tasoristeyksessä
Metsäarossa. Kaavamuutoksen
tavoitteena on muodostaa
tiiviimmin rakennettu alue
ja vähentää ympäristölle aiheutuvia seurauksia. maaliskuuta 2010
Uutiset
Härkätien kuntien
terveyskuvion liitokset natisevat
Koski ja Marttila
rustaavat Liedolle
vastaehdotusta
tayhtymä olisi myös Marttilalle mieluisampi vaihtoehto kuin
Liedon esittämä malli
En kommentoi tässä vaiheessa, mitä
harkitaan, Lamberg totesi.
Itä-Uudenmaan ulkomaalaispoliisista kerrotaan, että
käännytyksen aikataulusta
keskustellaan Fadayelin kanssa lähipäivinä.
Tutkinnanjohtaja Juha Hirvonen arvioi, että poikiensa
luona Vantaalla pian kolme
vuotta asuneen Fadayelin tapauksessa kohtuullinen aika
maasta poistumiseen voisi olla
kahdesta viikosta kuukauteen.
Kaupunginhallitus sanoo
tuomioistuinta
vääräksi
Suomen lisäksi täysin nimetön sukusolujen luovutus on
kielletty muun muassa Ruotsissa ja Norjassa. Ei häntä voi siirtää, ellei Venäjällä
ole vastaanotto järjestettynä,
Hertzberg kertoi.
Holopaisen mukaan Antonovan edustajien kanssa oli käyty
keskusteluja jo pidempään eikä
lähtökehotus tullut yllätyksenä.
? Jossain vaiheessa viranomaisen pitää asettaa takaraja, Holopainen sanoo.
Myös egyptiläisen isoäidin Eveline Fadayelin avustaja varatuomari Eero Lamberg sanoo,
ettei periksi ole vielä annettu.
? Kaikki mahdolliset vaihtoehdot käydään läpi. Nykytilaan verrattuna häviäjinä ovat suuret puolueet. KHO
linjaa päätöksillään myös yleistä
käytäntöä.
?Lupaa voi hakea muun muassa työnteon, opiskelun, perhesiteen tai yksilöllisen inhimillisen
syyn perusteella. Suomessa hänestä huolehtii Helsingissä asuva tytär.
Poliisi ryhtyy lähiaikoina
käännytyspäätöksen täytäntöönpanoon, ellei mainittu tilapäistä oleskelua koskeva hakemus ole sisällöltään sellainen,
että se antaa aihetta arvioida
asiaa uudelleen.
? Voihan olla, että niihin seikkoihin on otettu kantaa jo tässä
ratkaistussa jutussa. Hallituksen perustelun mukaan virka- ja työehtosopimuksen soveltamista
koskevat erimielisyydet pitää
yrittää ratkaista ensin paikallisissa ja sitten liittotasossa neuvotteluissa ja tarpeen vaatiessa
työtuomioistuimessa.
Hakkarainen on perustellut,
että muissakaan kuntaliitoksissa ei entisten kunnanjohtajien
palkkoja ole laskettu. Jo aivan pienellekin lapselle
voi kertoa vauvan siemenistä
ja sanoa, että niitä voi saada
myös lahjaksi toiselta, jos itsellä ei ole, hän sanoo.
Yliopistoväen
tes-neuvottelujen
odotetaan
etenevän
Yliopistoväen työehtosopimusneuvottelujen odotetaan
nytkähtävän eteenpäin, kun
valtio sai omat tes-neuvottelunsa päätökseen maanantaina.
Työntekijöitä edustavan
Julkisalan koulutettujen
neuvottelujärjestön (Juko)
puheenjohtaja Erkki Kangasniemi arvioi, että palkkasopu on mahdollista löytää
nopeastikin. Silloin sovittiin,
että mennään lähimpään terveyskeskukseen, josta hänet
passitettiin sairaalaan. Munasolun luovuttajia on
yhdellä klinikalla noin puolet
vähemmän kuin ennen lakia,
mutta kuudella määrä on ennallaan tai se on jopa noussut,
Suikkari kertoi tiedotustilaisuudessa tiistaina.
Vuonna 2008 tehdyn tutkimuksen perusteella esimerkiksi munasolun luovuttajien
määrän arvioitiin vähenevän
kaikkiaan noin puolella.
Raaseporin kaupungin kehitysjohtaja Jyrki Hakkarainen
on valittanut palkanalennuksestaan Helsingin hallinto-oikeuteen, joka tahtoo Raaseporin kaupungin lausunnon asiaan. 8
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 10. Braxin mukaan
uudistuksen jälkeen yksikään
vaalissa annettu ääni ei mene
hukkaan, vaan jokainen ääni
vaikuttaa puolueiden väliseen
paikkajakoon.
Vuoden 2007 eduskuntavaaleissa annettiin lähes 150 000
ääntä puolueille sellaisissa
vaalipiireissä, joissa puolue ei
saanut läpi yhtään ehdokasta.
Braxin mukaan nuo äänet menivät hukkaan.
Demarit karsastivat sitä, että
yhdessä vaalipiirissä annettu
ääni voisi vaikuttaa siihen, tuleeko aivan toisen vaalipiirin
ehdokas valituksi vai ei. Kaupunginhallitus toteaa
lausunnossaan, että sen käsityksen mukaan hallinto-oikeus
ei ole toimivaltainen tuomioistuin käsittelemään Hakkaraisen valitusta.
Raaseporin henkilöstöjaosto
vahvisti viime keväänä Hakkaraisen palkaksi 5 500 euroa eli
Pohjan entisen kunnanjohtaja
palkka laski noin 500 eurolla.
Jyrki Hakkarainen teki ensin
päätöksestä oikaisuvaatimuk-
SSS | Asko Lehtonen
asko.lehtonen@sss.fi
Salon terveyskeskuksen johtavaa lääkäriä Sara Sarjakoski-Peltolaa esitetään Salon
sosiaali- ja terveydenhuollon
palvelurakennetta kehittävän
hankkeen selvityshenkilöksi.
Hanke on yhteinen VarsinaisSuomen sairaanhoitopiirin
kanssa, ja piiri nimeää oman
selvittäjänsä.
Hankkeen johtoryhmään
esitetään Salon kaupungin
edustajiksi kaupunginjohtaja
Antti Rantakokkoa, kaupunginhallituksen puheenjohtajaa
Juhani Nummentaloa (kok.),
sosiaali- ja terveyslautakunnan
puheenjohtajaa Hannu Junnilaa (kesk.) sekä varapuheenjohtajia Tatu Johanssonia (kok.)
ja Antero Leppästä (sd.).
Asia on esillä Salon kaupunginhallituksen kokouksessa ensi maanantaina.
Sairaanhoitopiiri nimesi johtoryhmään tiistaina piirin hallituksesta puheenjohtaja Virpa
Puiston (sd.) Raimo Honkasen (kok.), Mauri Salon (kesk.)
ja Jukka Kärkkäisen (vas.).
Honkanen on Salon kaupunginvaltuutettu ja Mauri Salo
Someron kaupunginvaltuuston
puheenjohtaja. Tekninen
johtaja Kaj Lindholm saa
vanhaa Karjaan kaupunginjohtajan palkkaa eli vajaat
7 000 euroa kuussa.
Sarjakoski-Peltolaa
esitetään selvittämään
Salon terveydenhuoltoa
Antonovan avustajaan.
Edellisen kerran Antonovaa
yritettiin poistaa maasta helmikuussa. Ruotsissa
ensimmäiset luovuttajat rekisteröitiin jo 25 vuotta sitten,
mutta toistaiseksi kyselyjä luovutetuilla soluilla syntyneiden
lasten alkuperästä ei ole Suikkarin mukaan tullut yhtään.
Valtaosa
kertoo lapselle
Väestöliitossa on tutkittu,
kuinka moni luovutetun munasolun saaneista kertoo
syntyvälle lapselle tämän alkuperästä. Venäläisen Irina Antonovan avustajan mukaan seuraavaksi naiselle
haetaan tilapäistä oleskelulupaa
terveydellisistä syistä.
? Tilanne on surullinen, mutta ei tässä vielä periksi anneta,
sanoi varatuomari Leo Hertzberg STT:lle.
Avustajan mukaan päämiehen vointi on sellainen, ettei
hän pärjäisi yksin Venäjällä.
Vuonna 1928 syntynyt nainen
jaksaa istua korkeintaan puolitoista tuntia kerrallaan. Hän epäili, että
remontissa menevät puurot ja
vellit sekaisin.
Kiista myös vaalikulujen katosta
SDP puolestaan kävi vih-
STT | JANNE HUUSKONEN
Korkeimman hallinto-oikeuden
maanantainen päätös ei ehkä sittenkään sinetöinyt kahden isoäidin Suomesta poistumista. Vaalirahoituksen uudet
pelisäännöt on Braxin mielestä historiallisen hyvä uudistus.
? Eikä siitä tee kelvotonta se,
että siinä ei ole yhtä vihreiden
ehdotusta mukana, Brax sanoi.
Lehtikuva/Pekka Sakki
Käännytyspäätöksen
saaneet isoäidit
eivät anna periksi
Venäläiselle haetaan tilapäistä
oleskelulupaa terveyssyistä,
egyptiläisen taktiikkaa
ei vielä paljasteta
Raaseporin kehitysjohtajan palkkakiista
hallinto-oikeuteen
Viimeksi perhe
pakeni kirkkoon
STT | LAURA KOLU
Runsaat pari vuotta voimassa ollut hedelmöityshoitolaki
näyttää vähentäneen siittiöiden ja munasolujen luovuttajien määrää melko vähän.
Aikanaan runsaasti keskustelua herättäneen lain mukaan
hoidoista syntyvällä lapsella on
oikeus tietää aikuisena biologi-
nen alkuperänsä.
Väestöliiton Helsingin-klinikan ylilääkärin Anne-Maria
Suikkarin mukaan munasolun luovuttajien määrä on
pysynyt Helsingissä ainakin
entisellään ja sperman luovuttajien määrä on noussut.
Suikkari on selvittänyt tilannetta myös seitsemältä
muulta Suomessa toimivalta
yksityiseltä lapsettomuusklinikalta.
? Vain yhdellä klinikalla sperman luovuttajien määrä laski
lain jälkeen kaksi kolmannesta. Kun poliisi ilmoitti,
että lähtö olisi seuraavana päivänä, nainen pakeni perheineen Meilahden kirkkoon.
? Poliisit olivat vastassa, kun
hän tuli ulos. Uusi malli on tarkoitus
ottaa käyttöön vuoden 2015
vaaleissa.
Oikeusministeri Tuija Brax
(vihr.) kehui vaaliremontin historiallisuutta. Niistä voi valittaa.
?Valitukset käsittelee hallinto-oikeus ja korkein hallinto-oikeus, jos se antaa valitusluvan. Myös Salon aluesairaalan
johtokunnan puheenjohtaja
Marita Tuominen (kesk.) nimettiin ryhmään.
Salon kaupunki ja VarsinaisSuomen sairaanhoitopiiri selvittävät yhdessä, minkälainen
työnjako kaupungilla ja piirillä
jatkossa Salossa on. Suuri kysymys
on se, pitääkö työnantaja
neuvottelupöydässä esityksensä, joiden Juko katsoo
heikentävän merkittävästi
työntekijöiden etuja.
Jukon mukaan työnantajan
esitykset voisivat muun muassa huonontaa merkittävästi sairausajalta maksettavaa
palkkaa ja vuosilomia sekä
tuoda työnantajalle oikeuden
määrätä yksipuolisesti iltaja viikonlopputöitä.
Yliopistoväki antoi viime
viikolla varoituksen lakosta,
joka sulkisi ensi viikon torstaina Suomen kaikki yliopistot päivän ajaksi. maaliskuuta. Demarit
saivat selittää moneen kertaan,
miksi kaikkien muiden hyväksymä eduskuntavaalien uudistamisen malli ei kelpaa heille.
? Pelkääkö SDP omien paikkojen menetystä. Ensimmäinen lähetys
on 27. maaliskuuta 2010
Uutiset
SDP jäi yksin vastustamaan
vaaliremonttia eduskunnassa
STT | HANNU KUPARINEN
Suurin oppositiopuolue SDP
joutui vastaajan paikalle eduskunnassa tiistaina. (STT)
SuomiTV:n
uutisten aloitus
myöhästyy
SuomiTV:n uutislähetykset
alkavat viikon aikataulustaan myöhässä maanantaina
22. Alustavien
tulosten mukaan noin 60 prosenttia aikoo kertoa lapselle,
miten tämä on saanut alkunsa.
15 prosenttia aikoo pitää sen
omana tietonaan.
? Tärkeimmät syyt alkuperän kertomiselle ovat, että
on luonnollista olla avoin ja
rehellinen lapselle ja että lapsella on oikeus tietää. Söderström-Anttila
kannustaa vanhempia kertomaan lapselle tämän alkuperästä.
? Salaisuudet eivät ole hyväksi. En voi ymmärtää vastustusta muulla
tavoin, vasemmistoliiton ryhmäjohtaja Annika Lapintie
sanoi, kun eduskunta ryhtyi
käsittelemään hallituksen esi-
tystä uudeksi vaalitavaksi.
Uusi laskentatapa suosii pieniä vähintään 3 prosentin kannatuksen saavia ja keskisuuria
puolueita. Raaseporin kaupunginhallitus on todennut, että Kunnallisen työmarkkinalaitoksen ja pääsopijajärjestöjen ohjeen mukaan tehtäväkohtaista palkkaa voidaan kuntaliitosten yhteydessä muuttaa,
jos tehtävien vaativuusaste
muuttuu huomattavasti.
Entinen Tammisaaren kaupungin- ja nykyinen Raaseporin kaupunginjohtaja Mårten
Johansson saa 8 500 euron
kuukausipalkkaa. maaliskuuta. SDP:n
mielestä vaaliremontti olisi pitänyt tehdä tekemällä vaalipiireistä enemmän samankokoisia.
Johannes Koskinen (sd.)
arvosteli, että uudesta ääntenlaskusta tulee nykyistä sekavampi ja vaikeammin ymmärrettävä.
? Tuloslaskenta muuttuisi
tavallisen äänestäjän kannalta hepreankieliseksi korkeammaksi matematiikaksi.
Brax rauhoitteli kansanedustajia, että pienellä tutustumisella uusi vaalitapa näyttää
täysin ymmärrettävältä ja loogiselta.
Opposition pienpuolueet
kristillisdemokraatit ja perus-
suomalaiset olivat tyytyväisiä.
Uudistuksen edut ovat isompia
kuin riski 3 prosentin äänikynnyksestä.
Hallituspuolue RKP:ssä äänikynnys vielä ärsyttää. Tutkimuksessa on
mukana 175 paria, joilla on
runsaat 240 lasta. Jos lupaa ei heru,
ihminen voidaan käännyttää.
?Perhesiteen perusteella
oleskelulupaa voidaan hakea
Suomessa olevan puolisolle tai
alaikäisille lapsille sekä alaikäisen
huoltajalle.
?KHO ei antanut maanantaina
valituslupaa venäläiselle Irina
Antonovalle. Lykkäys
johtuu SuomiTV:n mukaan
keskeneräisistä lavasteista
ja teknisistä asennustöistä.
Uutisia on tarkoitus lähettää useita kertoja illassa,
mutta tarkat lähetysajat eivät vielä ole selvillä.
SuomiTV on aloittamassa
myös viikoittaiset viihdeuutiset. Se nähdään sitten, sanoi komisario
Juha Holopainen Helsingin
ulkomaalaispoliisista.
Hän ei halua ruotia julki-
Perhesyistä
mummo ei saa
oleskelulupaa
?Oleskeluluvista päättää
Suomessa Maahanmuuttovirasto,
ja päätökset perustuvat ulkomaalaislakiin. Tällä hetkellä terveyskeskus on kaupungin ja sairaala osa sairaanhoitopiiriä.
Lyhyet
Egyptiläisen Eveline Fadayelin (kesk.) karkotuspäätöstä vastaan järjestettiin mielenosoitus viime heinäkuussa.
Hedelmöityshoitolaki ei vähentänyt luovuttajamäärää
Osa lapsettomuusklinikoista
on saanut jopa lisää luovuttajia
SSS | Minna Filppu
minna.filppu@sss.fi
sen, mutta kaupunginhallitus
hylkäsi sen. Mats
Nylund sanoi, että se sopii
huonosti suomalaiseen järjestelmään. (STT). Egyptiläisen Eveline
Fadayelin tapauksen KHO tutki.
Kumpikaan ei saa oleskelulupaa,
ja heidän täytyy lähteä maasta.
sesti poliisin aikatauluja.
Tiistaina päivällä poliisi ei
ollut vielä ottanut yhteyttä
reiden kimppuun, koska
Braxin ajamasta vaalirahoituksen uudistuksesta
puuttuu vihreiden aiemmin
ajama yläraja kampanjakuluille.
Brax vastasi, että parempi
lihava sopu kuin loputon riitely. Kertomatta jättävät taas katsovat,
että tieto on lapselle tarpeeton
ja voi olla hänelle haitallinen,
sanoo dosentti, erikoislääkäri
Viveca Söderström-Anttila.
Muutos vaikuttaa isolta verrattuna vuoteen 1998, jolloin
asiaa tutkittiin 49 perheestä.
Silloin vain noin kolmannes aikoi kertoa. Kärkkäinen on
siviiliammatiltaan Vankeinhoitolaitoksen johtava ylilääkäri.
Ohjausryhmään kuuluu myös
sairaanhoitopiirin johtaja, joka
vielä jonkin aikaa on Aki Lindén
Työnantajat haluavat nostaa eläkeiän 60:stä 62 vuoteen. Poliisi aloitti
tutkinnan epäiltynä törkeänä
vapaudenriistona, mutta nimike muutettiin murhan yritykseksi syyttäjien kanssa käydyn
neuvonpidon jälkeen.
? Pidimme aamulla kahden
Varkauden syyttäjän kanssa palaverin, kertoi rikoskomisario Timo Nyyssönen.
? Tekoa voi pitää julmana ja
raakana, sillä vauva olisi voinut
tukehtua tai kuolla kylmään.
Kokonaisuutena tekoa epäillään törkeäksi, koska uhri on
niin pieni lapsi, hän perusteli
rikosnimikkeen koventamista.
Nyyssösen mukaan poliisi on
saanut paljon yleisövihjeitä,
mutta niitä kaivataan edelleen.
Kolmikuukautinen poikavauva katosi maanantaina aamupäivällä Kuoppakankaan
kaupunginosassa omakotitalon
pihasta lastenvaunuista. (STT)
Pohjois-Savon poliisilla ei ollut
tiistaina uutta kerrottavaa maanantaisesta vauvan sieppauksesta Varkaudessa. Sen suuruudesta kiistellään.
Bonusten menetys tietää
tarhoille rahallisia tappioita
Insuliinisurmaajan
kuolinsyyn tutkinta
kestää kuukausia
Elinkautiseen insuliinisurmasta
tuomitun sairaanhoitaja Katariina Pantilan kuolinsyyn tutkinta
kestää poliisin arvion mukaan
kuukausia. Lakon jatkuminen ainakin vielä keskiviikkona näyttää todennäköiseltä.
Ainakaan iltakymmeneltä ei
vielä ollut tietoa, voidaanko ahtaajien ja työnantajan kiistaan
jättää sovintoesitystä.
Jos valtakunnansovittelija
Esa Lonka jättäisi esityksen
vielä tiistaiyönä, osapuolet voisivat jättää vastauksensa keskiviikkona tai myöhemmin.
Päivällä alkanut sovittelu
jatkui tuttuun tyyliin. Korkein oikeus
(KKO) päätti asiasta tiistaina.
Lahtinen on hakenut KKO:
sta purkua Helsingin hovioikeuden antamaan tuomioon, jonka hän sai vuonna 2006 Urpo
Lahtisen kuolinpesän varojen
kavaltamisesta. Sen jälkeen virallisia
neuvotteluja ei ole käyty. (STT)
VE TAR NÄÖ
LO KA N
IT ST UK U
SE S
TT
A
MONITEHOLASIT
JA AURINKOLASIT
VAHVUUKSILLA:
YHT. 02 548 0030 | PAIMIO: Vistantie 8, puh. Lähipäivinä on
odotettavissa tuotannon pysähtymisiä myös esimerkiksi teknologiateollisuudessa.
Lakon sovittelu keskeytettiin
tuloksettomana vajaa viikko
sitten. Voit valita toisen parin samasta tai alemmasta hintaluokasta. Hintaan sisältyy PENTAX-vakiomoniteholinssit. 02 470 2001 | PORI ANTINKATU: Antinkatu 23, puh. 02 251 3400 | TURKU YLIOPISTONK. Kun otat toisen parin aurinkolaseina, hintaan sisältyy väri (arvo 20?). 03 435 5182 | HARJAVALTA: Liikekeskus, puh. 02 865 4494 | FORSSA: Puistolinna, Hämeentie 2, puh. 15: Yliopistonkatu
15, puh. Valikoima
vaihtelee liikkeittäin. (STT)
Lehtikuva/Antti Aimo-Koivisto
Kiistaa
irtisanomisen
hinnasta
. Eviran lisäksi Turkiseläinten kasvattajain liitto
teki omat tarkastukset kohutarhoilla.
Liiton oma eläinlääkäri tarkasti 28 tarhaa, joista kuudelta löytyi laiminlyöntejä. Auto- ja
kuljetusalan työntekijäliitto
AKT:n ja Satamaoperaattorien
neuvottelijat pysyivät visusti
neuvotteluhuoneiden ovien takana. Tarjolla on myös jauhelihamureke ja juuresvuokia.
Optikon tekemät näöntarkastukset kaikissa liikkeissämme.
EURA: Satakunnankatu 17, puh. Työnantajan
mukaan AKT on vaatinut vuoden palkkaa vastaavaa irtisanomisrahaa.
9
naktivistien salaa kuvaamiin
kohuvideoihin, jotka esitettiin
Ylen A-studiossa kolmisen viikkoa sitten. Pyrkimyksenä on hänen mukaansa turkistarhauksen alasajo Suomessa.
Risteilyaluksia
uhkaa lakko
pääsiäisenä
Ruotsin lipun alla purjehtivat
matkustajalaivat saattavat pysähtyä pääsiäisenä lakon vuoksi. Keskeinen kiistakysymys
on irtisanottavien työntekijöiden muutosturva. 02 276 1234 Katso muut Specsavers liikkeet: www.specsavers.?. 02 235 0895 | TURKU YLIOPISTONK. Tätä tietoa poliisi ei kommentoi.
Pantila oli tuomittu elinkautiseen vankeuteen murhasta
ja murhan yrityksestä. 79?. 02 631 0900 | PORI KESKUSTA:
Yrjönkatu 11 B, puh. 02 867
0888 | TURKU LÄNSIKESKUS: Kauppakeskus Länsikeskus, Markulantie 150 (Citymarket), puh. Tutkinnan yksityiskohtia ei kerrota julkisuuteen.
? Menee useita kuukausia,
ennen kuin kuolemansyyn selvittämisestä saadaan lopullinen pöytäkirja patologilta, sanoo tutkintaa johtava rikoskomisario Vesa Aaltonen Varsinais-Suomen poliisilaitokselta.
Poliisin mukaan Pantila löy-
. 02 822 6977 | SALO: Turuntie 2, puh. Yhdellä tilalta löytyi
eläin, joka olisi vaatinut välitöntä hoitoa, kertoo liiton toiminnanjohtaja Tuula Dahlman.
Tilat eivät menettäneet sertifikaattia ikuisiksi ajoiksi, vaan
ne voivat hakea sitä uudestaan
aikaisintaan ensi syksynä. (STT)
Vauvan sieppausta
tutkitaan murhan
yrityksenä
. Mahdollinen lakko alkaa
torstaina 1. Poliisi tiedotti
asiasta lyhyesti iltapäivällä.
Tapausta tutkitaan nyt murhan yrityksenä. 02 633 6350 | RAUMA: Kuninkaankatu 12, puh. Kolme eläinaktivistien videokuvissa ollutta tarhaa menettää
vastuullisesta eläintenpidosta
saamansa sertifikaatin.
Käytännössä kyseiset tar-
hat menettävät myös huutokauppayhtiö Turkistuottajien
nahkabonukset eli saamansa
alennukset nahkojen välityspalkkiosta. AKT sanoo haluavansa
sopeuttamisneuvotteluja irtisanomisen välttämiseksi. Molemmat parit samalla reseptillä. ALK
www.specsavers.fi
169 ?
&
STI
HELPOIN
UUN A
KAUTT N!
PÖYTÄÄ
ÄLÄ TURHIA SIRISTELE, TOTTA SE ON:
MEILTÄ SAAT KAHDET MONITEHOT
YKSIEN HINNALLA, JA TOISET NIISTÄ
VIELÄ AURINKOLASEINA.
Tarjous koskee kehyksiä alk. Hänet
löydettiin runsaan kolmen tunnin kuluttua 7?8 metrin päästä,
kun lumen alta kuului itkua.
Pohjois-Savon poliisin lisäksi
tutkinnassa on mukana joukko
keskusrikospoliisin tutkijoita.
(STT)
KKO: Maija Lahtisen tuomiota
ei saa panna täytäntöön
Lehtikustantaja Urpo Lahtisen lesken Maija Lahtisen
tuomiota törkeästä kavalluksesta ei saa toistaiseksi panna
täytäntöön. Muun
muassa Norjassa ja Tanskassa
on ollut vastaavanlaisia tempauksia.
Tarhaiskujen sijaan eläinaktivistit käyvät nyt mediasotaa
kuvien välityksellä, kiteytti
viestintä- ja yhteiskuntavastuujohtaja Päivi MononenMikkilä huutokauppayhtiö
Turkistuottajista. Tarjous voimassa 14.3.2010 asti.
Atrian uudesta Uunivalmiista Broilerin Sisä?lee-kasvispadasta
otetaan vain kansi pois ja laitetaan uuniin. Satamaoperaattoreiden
mukaan työnantaja on jo toteuttanut irtisanomisrahaston,
jolla irtisanottavien asemaa
tuetaan.
. Jos
irtisanomiseen päädytään, olisi
työnantajalla vuoden takaisinottovelvollisuus, mikäli töitä
ilmaantuu.
. Jos irtisanottu on sen jälkeen edelleen vailla vakinaista
työtä, hänellä on oikeus muutosturvarahaan. Muut kiistat koskevat
työaikojen joustoja ja osa-aikatyötä.
Ahtaajalakon osapuolet neuvottelivat valtakunnansovittelija Esa Lonkan johdolla valtakunnansovittelijan toimistossa.
Laiminlyönteihin syyllistyneitä
turkistarhoja rangaistaan
STT | RIITTA SILLANPÄÄ
Turkiseläinten kasvattajain
liitto rankaisee laiminlyönteihin syyllistyneitä tarhojaan
sertifikaatin menetyksillä. Turun
hovioikeus piti viime viikolla
antamassaan päätöksessä käräjäoikeuden tuomion voimassa. 25: Yliopistonkatu 25 (kävelykatu), puh. Tuomio oli lähes kolme vuotta vankeutta.
KKO hylkäsi myöhemmin samana vuonna Lahtisen valituslupahakemuksen.
Purkuhakemuksen perusteena on, että Lahtisen tuomioon
on saattanut vaikuttaa Tampereen entisen kaupunginjohtajan Pekka Paavolan antamat
väärät tiedot. maaliskuuta 2010
Uutiset
Ahtaajalakon sovittelu jatkui
Ahtaajien lakkoa yritettiin sovitella koko tiistai-ilta ilman ratkaisevaa edistystä. Tälle myyntikaudelle sitä ei uudelleen myönnetä.
Eläinaktivistit
käyvät mediasotaa
Dahlmanin mukaan eläinaktivistien kampanja oli tarkoitushakuinen ja se oli tarkkaan
ajoitettu suurten kansainvälisten muotiviikkojen kynnykselle. Keskisuurilla tarhoilla bonusten menetys voi
tietää hyvinkin tuhansien eurojen taloudellisia menetyksiä,
laskee toimitusjohtaja Pertti
Fallenius Turkistuottajista.
Rankaisutoimet liittyvät eläi-
dettiin kuolleena sellistään Turun vankilassa maanantaina.
Häntä yritettiin elvyttää, mutta tuloksetta.
Yle uutiset kertoi tiistaina, että Pantila teki itsemurhan. 02 731 6660 | SÄKYLÄ: Pyhäjärventie 1, puh. Toimintamalli on tuttu
muualta maailmasta. Lisäksi saat veloituksetta näöntarkastuksen (arvo 20?, koskee Valitse 2 maksa 1 ?ostajia). huhtikuuta kiirastorstain vastaisena yönä.
Suomen satamiin kulkevista
aluksista lakko pysäyttäisi Viking Linen Rosellan, Cinderellan ja Viking XPRS:n, Eckerö
Linjenin Eckerön ja Birka Paradisen sekä Tallink Siljan Galaxyn ja Symphonyn.
Lakosta on varoittanut ruotsalaisten laivojen päällystö, joka ei hyväksy työnantajien yritystä nostaa eläkeikää. Niistä
kolmella oli liiton sertifikaatti.
Sertifikaatin menettävistä tiloista yhdeltä puuttui kettujen
lepohyllyjä, ja toisella oli häkissä määräysten vastaisesti kaksi
eläintä. Tunnin kuluttua
(150 asteessa uunin keskiosassa) vuoan voi nostaa pöytään
herkuteltavaksi. Kun osapuolet vuorotellen kävivät valtakunnansovittelijan työhuoneessa, he eivät
olleet halukkaita arvioimaan
neuvotteluiden etenemistä.
Viime torstaina alkanut AKT:n
lakko on tähän asti aiheuttanut eniten ongelmia paperiteollisuudessa. 02 674 2535 NOORMARKKU: Museotie 9, puh. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 10. Muut
linssit ja lisät hinnaston mukaan
(STT)
Keikkalääkärit
käyttävät
valtaa
vastoin lakia
Keikkalääkärit käyttävät julkista valtaa vastoin lakia, katsoo apulaisoikeusasiamiehen
sijainen, entinen oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio.
Julkisen vallan käyttäjän pitäisi olla virkasuhteessa kuntaan.
Sosiaali- ja terveysministeriö
ja Valvira kertovat selvittävänsä huhtikuun loppuun mennessä, miten laaja säännösten
vastainen tilanne on. Hän sanoo säätutkakuvan kuuropilvien viittaavan
rajuilmaan.
Harvinaista
muttei tavatonta
Talviset ukkoset ovat Mäkelän
mukaan harvinaisia mutta eivät tavattomia. Näin
pilvet kasvavat suuremmiksi.
Talvella kuuropilvet jäävät pienemmiksi eikä sähköä kerry
riittävästi. Voit rastittaa lottokupong
ista
kohdan ?20 riviä?, jolloin saat ny
t kaikki
20 riviä kätevästi samalle tosit
teelle.
Ja vielä yksinkertaisemmin:
pyydät vain myyjältä haluamasi
rivimäärän Lottoa (1-20) ja saat ka
ikki
rivisi samalle tositteelle.
Fujitsun suomalaisen tytäryhtiön olisi pitänyt käydä yt-neuvottelut ennen kuin emoyhtiö teki ratkaisun tuotannon keskittämisestä.
Fujitsun maksettava
hyvityksiä ammattiliitoille
Noin puolet Kilon tehtaan
entisistä työntekijöistä
saa korvauksia
STT | PIIA LEINO
Teknologiayritys Fujitsu
Technology Solutions joutuu
maksamaan hyvityksiä yhteistoimintaneuvottelujen laiminlyönnistä yhdelletoista ammattiliitolle. Joskus muutama
salama saattaa kuitenkin leimahtaa.
Ilmatieteen laitoksen mukaan
talvisen rajuilman aiheutti
Pohjois-Suomesta kaakkoon
päin maanantaina kulkenut
kylmä rintama.
Rukan ukkosesta kertoi ensimmäisenä Kainuun Sanomat.
entiselle työntekijälle. maaliskuuta 2010
Uutiset
Lehtikuva/Marja Airio
UUTUUS!
VEIK KAU S
LOTTO
2
0
RIVIÄ
NYT SAAT JOPA
LOTTOA
SAMALLE
TOSITTEELLE.
Loton pelaaminen helpottui en
tisestään. Romahduksesta ei aiheutunut henkilövahinkoja, sillä laiturilla
työskennellyt trukinkuljettaja
hyppäsi turvaan.
Runsaan 80 neliön lastauslaituri sijaitsee huonekalutehtaan
kupeessa teollisuusalueella Tiirismaan tv-tornin lähellä. Kahden aikaan saapunut talvinen
rajuilma oli kuitenkin ohi jo
puolessa tunnissa.
Ilmatieteen laitoksen mukaan tuulen voimakkuus tunturin päällä oli jopa 29 metriä
sekunnissa.
Rukan rinnetoiminnan johtaja Manu Laari kertoo, että rajuilma alkoi raekuurolla, jonka
jälkeen satoi lunta. trukkikuski
pakeni alta
Huonekalufirman lastauslaiturin katto petti lumikuorman alla tiistaina Hollolassa. Espoon
käräjäoikeus ja Helsingin hovioikeus hylkäsivät kanteet
katsoen, että tehtaan lopettamispäätös tehtiin vasta yt-neuvottelujen jälkeen tytäryhtiön
kokouksessa.
Ammattiliitot saivat valitusluvan KKO:lta, joka pyysi ns.
joukkovähentämisdirektiivin
tulkinnasta ennakkoratkaisun
Euroopan unionin tuomioistuimelta. Korvaus vastaa kuuden kuukauden
palkkaa.
Itsenäisesti kanteitaan ajaneet työntekijät jäävät todennäköisesti korvauksetta,
koska he eivät valittaneet
tuomioistaan korkeimpaan oikeuteen. Vihreiden
Helsingissä esittelemä ?nollavaihtoehto. Vastaavanlaisia tilanteita sattuu joka talvi
kerran tai kahdesti.
Mäkelä kertoo, että talvinen
rajuilma koettiin myös viime lokakuun seitsemäs päivä
Luoston alueella: lunta pyrytti
rankasti, ja ukkosen jyrinää
kuului.
Ukkosia esiintyy tutkijan mukaan enemmän kesällä siksi,
että ilmassa on silloin enemmän lämpöä ja kosteutta. Yhteensä maksettavaa kertyy lähes 2,5 miljoonaa
euroa.
Korkeimman oikeuden
(KKO) mukaan suomalaisen
tytäryhtiön olisi pitänyt käydä yt-neuvottelut ennen kuin
alankomaalainen emoyhtiö teki ratkaisun tuotannon keskittämisestä.
Puolue jatkaa hallituksessa,
vaikka päätös lisäydinvoimasta syntyisikin
Toinen helpottava uutuus on se
, että
saat nyt tallennettua omat Loto
n,
Viking Loton, Kenon ja Jokerin su
osikkirivisi Veikkaus-kortille. Kun
myräkkä oli ohi, laskijat pääsivät taas mäkeen. Esittelijäneuvos Reima Jussilan mukaan työntekijöillä on teoriassa mahdollisuus yrittää purkaa vanhat
tuomiot, mutta käytännössä
se olisi vaikeaa.
KKO:n ratkaisussa sovellettiin vanhaa yhteistoimintalakia, joka korvattiin kahdella
uudella vuonna 2007 voimaan
tulleella lailla.
Jussilan mukaan uudet lait
vastaavat sisällöltään pitkälti
vanhaa, mutta KKO:n ratkaisua ei voi suoraan soveltaa
uusiin vastaavanlaisiin tilanteisiin.
Lastauslaiturin
katto sortui
. Teräksestä ja vanerista rakennetut katon tukirakenteet pettivät lumikuorman alla, ja koko
rakennelma sortui pahoin.
Lastauslaiturin tasakatto
oli ehditty tyhjentää lumesta
kaksi viikkoa sitten, mutta
lunta oli onnettomuushetkellä jälleen puoli metriä, kertoi
päällikköpäivystäjä Heikki
Suomalainen Päijät-Hämeen
pelastuslaitokselta.
Laiturilla työskennellyt trukinkuljettaja toimi neuvokkaasti. Hänen mukaansa välähdyksiä on voinut
olla vaikeampi havaita talvisessa valossa. Olkiluodon
kolmosvoimalan hinta on kaksinkertaistunut, suomalaisten
rakentajien osuus jäänyt odotettua vähäisemmäksi, turvajärjestelmien pitävyydestä on
kuultu huolestuneita mielipiteitä ja rakentamisen venymisen takia päästövähennykset
eivät ole toteutuneet.
Tynkkynen esitelmöi myös
ydinvoimaratkaisun pohjana
olevan ?yhteiskunnan kokonaisedun. määrittelemisestä. Kysy
lisätietoja myyntipaikasta tai ka
tso
www.veikkaus.?.
SUOSIKKIRIVISI NYT
VEIKKAUSKORTILLE.
Osa jäi ilman
korvausta
KKO:n päätös tuo korvauksia
yli kahdellesadalle tytäryhtiön
Vihreät lisäisivät panostusta
uusiutuviin energianlähteisiin
STT | RAIKO HÄYRINEN
Vihreät vaativat, että muiden
vaihtoehtojen pitää päästä samalle viivalle ydinvoiman lisärakentamisen kanssa. Tällä kertaa puolue
aikoo jatkaa hallituksessa,
vaikka päätös lisäydinvoimasta syntyisi eduskunnassa.
Sinnemäen mukaan vihreät
tekivät pelin hengen selväksi äänestäjilleen ennen viime
vaaleja.
? Ennen viime vaaleja totesimme, ettei ydinvoima ratkaise hallituksessa oloa, Sinnemäki selvitti Tynkkysen hymyillessä vieressä.
Molemmat myönsivät, että
hallitus todennäköisesti esittää
ydinvoiman lisärakentamista.
Kansanedustajien enemmistö
on yhden voimalan rakentamisen kannalla, mutta ei kahden
tai kolmen, Tynkkynen ennakoi.
Ukkonen yllätti Rukalla
Talviset
rajuilmat
harvinaisia
STT | ANNA ANTILA
EL ÄMÄ VOI MUUTTUA .
Emoyhtiön ratkaisu johti Espoon Kilossa sijainneen
tehtaan lopettamiseen vuoden
2000 alussa. (STT). Vihreiden mielestä kokonaisetua pitäisi tarkastella
nykyistä laajemmin.
Ydinvoima ei ratkaise
hallitukseen jäämistä
Kun edellinen ydinvoiman lisärakentamispäätös syntyi vuonna 2002, vihreät lähtivät hallituksesta. Vahinkoja
ei rajuilmasta Laarin mukaan
aiheutunut.
Ilmatieteen laitoksen tutkija Antti Mäkelä toteaa, että
jos jyrinää on kuulunut, myös
salamoita on ollut. Hänen mukaansa jyrinää kuului, mutta
salamoita ei näkynyt.
Laari sanoo, että useita hissejä jouduttiin sulkemaan asiakasturvallisuuden vuoksi. Tehtaan 450 työntekijää irtisanottiin.
Noin puolet työntekijöistä
ajoi korvauskannetta ammattiliittojen kautta ja nelisenkymmentä itsenäisesti. Tiedot
kootaan yhdessä aluehallintoviranomaisten kanssa, jonka
jälkeen ministeriö kertoo arvioivansa lainsäädännön muutostarpeet. Tutkija uskoo
salamamäärän Rukalla olleen
kuitenkin melko pieni.
Ilmatieteen laitoksen salamapaikannin ei Rukan maanantaista salamointia havainnut.
Tämä voi kuitenkin johtua
siitä, että sankka lumipyry on
häirinnyt signaalia, arvelee
Mäkelä. KKO tulkitsee ratkaisua niin, että yt-neuvottelut
olisi pitänyt käydä jo ennen
päätöstä, joka merkitsi tytäryhtiön toiminnan olennaista
supistamista.
KKO:n mukaan emoyhtiö Fujitsu Siemens Computers piti
Kilon tehdasta jo varhaisessa
vaiheessa erityisen ongelmallisena pienen kapasiteettinsa
ja kaukaisen sijaintinsa takia.
Tuotannon keskittämistä Saksan tehtaisiin pidettiin siellä
vähintäänkin varteenotettava
vaihtoehtona.
Ukkonen ja voimakas puuskatuuli sulkivat hissejä Rukalla
maanantai-iltapäivänä. tarkoittaa sitä, ettei
uutta ydinvoimaa rakennettaisi, vaan panostusta lisättäisiin
energiatehokkuuteen ja uusiutuviin energianlähteisiin.
Hallituksen odotetaan tuovan
kuukauden kuluessa eduskuntaan esityksen uusista ydinvoimalaluvista.
Tiedotustilaisuudessaan vihreiden puheenjohtaja, työministeri Anni Sinnemäki ja
kansanedustaja Oras Tynk-
kynen painottivat, että vuonna
2002 tehdyn edellisen ydinvoimaratkaisun perusteena käytetyistä oletuksista yksikään
ei ole toteutunut. Hän hyppäsi pois kuljettajan pukilta seinän viereen
niin, että sai suojaa myös trukin turvarakenteista. Sen jälke
en voit
pelata näitä rivejä korttisi avull
a. 10
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 10
Renkaiden hinnat
eivät siis ole halpenemassa. maaliskuuta 2010
Talous
n Taloustoimitus
Suvi Kulla (02) 7702 328
Mikko Nurmisto (02) 7702 317
Vinkkaa
uutinen!
talous@sss.fi
PÄIVÄN LUVUT
Maailman seksikkäin internetosoite huutokaupataan
NEW YORK. Yleensä tuottajien rintama
liikkuu aika lailla yhtenäisessä
kentässä.
Parkkinen ennustaa kuluvasta vuodesta edelleen tiukkaa.
(STT)
Lähellä Sinua - jo 130 vuotta
Piipahda juttusille!
Tarja Fröberg puh. Veden kysyntä kasvaa nopeasti ja hinnat
nousevat. R paljastaa renkaan
vyörenkaaksi (radial). Tavallinen kuluttaja
on merkintöjen edessä ymmällään. Tikkurilan
listautumisen jälkeen kolme
neljäsosaa Kemiran liiketoiminnasta liittyy veteen. Korotuksia on tullut
lähinnä hienopapereiden hintoihin.
? Niitä ei saa missään tapauksessa ottaa yksiselitteisenä.
Tuolle bisnekselle on tunnuksenomaista, että tuottajat ilmoittavat hinnankorotuksista.
Joku osa niistä voi mennä läpi. Turun yliopiston ja
ammattikorkeakoulun Salon
yksiköiden lisäksi hankkeeseen lähti mukaan seitsemän
polttokennojen kehitysmahdollisuuksista kiinnostunutta yritystä, muun muassa Nokia.
Alkuperäisenä ajatuksena oli,
että polttokennot voisivat korvata kännyköiden ja kannettavien tietokoneiden akkuja.
Mäkilän mukaan polttokennokehitystyö lähti maailmalla
huimaan kasvuun matkapuhelimien energiakriisin ennakoinnin myötä. Testissä auto päästettiin
korokkeelta vapaasti rullaamaan varastohallin tasaisella
lattialla.
Nykyisin käytössä olevalla
kesärenkaalla auto rullasi noin
80 metrin matkan. A on
renkaissakin parasta luokkaa.
Tuotantorenkaissa A-luokan
vierintävastukseen ei vielä
päästä, vaan parhaimmatkin
renkaat jäävät C-tasolle. Pari yritystä on hankkeeseen jo
sitoutunut, osa on antamassa
vastaustaan lähiaikoina. Tämä auttoi
ymmärtämään polttokennon
toimintaa.
Mäkilä kuitenkin uskoo, että
jatkossa hankkeessa kehitettävissä sovelluksissa tultaisiin
hyödyntämään valmiita kaupallisia polttokennoratkaisuja.
Lehtikuva/Jussi Nukari
Puhtaasta vedestä
halutaan uusi
teollinen kärkituote
ja vesiteknologian aloilta.
Kemianyhtiö Kemira ja tutkimusorganisaatio VTT pyrkivät
nostamaan suomalaisen vesiteknologian osaamisen maailman huipulle. Vierintävastukseltaan parhailla nykyisillä renkailla kulutus jää noin kuusi
prosenttia alhaisemmaksi kuin
heikoimmilla renkailla.
Jos auto kuluttaa noin kahdeksan litraa polttoaineitta sadalla
kilometrillä, alhaisen vierintävastuksen renkailla ajaminen
tuottaa sataa kilometriä kohden
puolen litran hyödyn. Paljon
ajavalle tämä merkitsee satojen
eurojen säästöä vuodessa.
Sähköautojen yleistyminen
korostaa vierintävastuksen
merkitystä. Ja rengasmyyjäkin joutuu
usein katselemaan taulukoista,
mitä mikin koodi tarkoittaa.
Rengasvalmistajien verkkosivuilla renkaiden hieroglyfit
avautuvat.
Mitä tarkoittaa esimerkiksi
merkintä 185/65 R 14 86 T?
185 on renkaan leveys milleinä. Ja jos
kehitetään puhelinratkaisuja,
jotka kuluttavat vähemmän
energiaa, ei polttokennoille
löydy enää markkinaa, Mäkilä
selittää.
Polttokennosta
energia ei karkaa
Mäkilän mukaan polttokennojen parhaimmat ominaisuudet
kilpailukyvyn kannalta ovat
energian säilyminen ilman
purkaantumista sekä korkea
energiatiheys, mikä mahdollistaa laitteen pienen koon.
Siksi polttokenno soveltuu
muun muassa pelastusliivien
hätävalon virtalähteeksi. Viime vuosien huipputapauksia on ollut www.pizza.com-osoitteen
myynti, joka houkutteli yli 2,5 miljoo-
11
OMX Helsinki
nan dollarin tarjouksia.
Osoite www.sex.com on kerännyt omistajilleen parhaimmillaan yli
15 000 dollaria päivässä. Polttokenno ei ole kilpailukykyinen akkuteknologiaan
verrattuna, kertoo tutkija Janne Mäkilä Turun yliopiston
Salon yksiköstä.
Salolainen polttokennohanke
onkin päätynyt siirtämään tutkimuksen painopistettä muihin
sovelluksiin. Pelättiin
ettei akkuteknologia pysty
tulevaisuudessa takaamaan
riittävän pitkiä latausvälejä
puhelimien toiminnallisuuden
kasvaessa. Salossa haluttiin olla kehityksessä mukana.
. Kaikesta vedestä vain 2,5
prosenttia on makeaa vettä.
Veden ylikäyttö ja saastuminen
vähentävät vesivarantoja, ja monet maat joutuvat kilpailemaan
puhtaasta vedestä. Keskus
tutkii esimerkiksi, kuinka merivedestä voitaisiin valmistaa
makeaa vettä energia- ja kustannustehokkaasti ja kuinka
jäteveden käsittelyssä syntyvää biomassaa voitaisiin hyödyntää.
Tavoitteena on myös löytää
keinoja suolanpoisto- ja jätevesiprosessien tehostamiseksi.
Tutkimuskeskuksen perustaminen on osa Kemiran toissa
vuona aloittamaa rakennemuutosta. Myös paremmin
kannattava liikematkustus lisääntyi Suomen ulkopuolella.
? Pilkahdus ei kuitenkaan
vielä valaise. Nykyaikainen talvirengas osoittautui
kokeessa yllättävän kevytkulkuiseksi: auto rullasi talvirenkaat alla noin sata metriä.
Rengasvalmistajat pyrkivät
alentamaan vierintävastusta
muuttamalla renkaan sisäistä
rakennetta. Maailman ehkä arvokkain internetosoite www.sex.com on
pantu myyntiin. Ne kertoivat
tiistaina perustavansa yhdessä
suuren vesitutkimuksen keskuksen. Mutta akkujenkin kehitysvauhti on nopeutunut. Tekes haluaisi
polttokennoista muitakin satama- ja merenkulkuympäristöön
sopivia sovelluksia.
Jatko kiinni
yritysrahasta
PortFuCell-hanke päättyi vuodenvaihteessa. Tehokas veden
käyttö tarjoaa yhtiölle mahdollisuuden jopa 25 miljardin euron markkinavolyymiin, sanoo
Kerminen. Halpamerkkejä saattaa jopa kadota
markkinoilta, jos ne eivät pysy
tuotekehityksessä mukana.
Sellumarkkinoilla vallitsee hyvä kysynnän ja tarjonnan tasapaino, mutta paperimarkkinoilla tilanne on kehnompi. Teemme polttokennoteknologiaa hyödyntäviä laitteita. Mukaan kuitenkin kaivattaisiin
vielä lisää yrityksiä.
. 029 041 2363
Forssa
Perniö Salo Somero Urjala
www.someronsp.fi
Turuntie 1, 24100 Salo, puh. Lipunhinnat ovat
edelleen matalalla, joten orastava kasvu ei vielä tuo taloudellista nostetta, sanoo Finnai-
Kemira ja VTT satsaavat vesitutkimukseen
neljässä vuodessa 120 miljoonaa euroa
STT | HEIKKI KARKKOLAINEN
Finnair sai helmikuussa lisää matkustajia etenkin Euroopan ja Aasian
reiteille.
Nokian Renkaat esitteli tiistaina Nokialla, kuinka kevyesti
uuden sukupolven renkaat pyörivät. T merkitsee
sitä, että renkaan nopeusluokka on 190 kilometriä tunnissa.
? Ylikapasiteettia on eurooppalaisessa mittakaavassa niin
hirveästi, että kellään ei pitäisi
paperista tulla pulaa. 14 on
vanteen koko tuumina ja 86
kantavuusindeksi. Halusimme demonstroida, että polttokenno olisi soveltuvin ratkaisuihin, joissa tarvitaan pitkäaikaisesti
Polttokennon voimalla vilkkuva led-valo ohjaa pelastajat
veden varaan joutuneen luo.
matalaa tehonkulutusta.
Energiakriisi
olikin väärä hälytys
Salolaishanke lähti reilut kaksi
vuotta sitten tutkimaan kannettavia polttokennoja osana
Tekesin rahoittamaa PortFuCell (Portable Fuel Cell)
-hanketta. Yhtiön taloutta paikkasi sen
sijaan rahdin määrän reipas
neljänneksen kasvu, joka tuli
enimmäkseen Aasian ja PohjoisAmerikan reiteiltä. Vesitutkimuskeskukseen odotetaan
mukaan myös muita kumppaneita ympäristöliiketoiminnan
Vesi kallistunut
energiaa nopeammin
? Kemiran vesiliiketoiminnan
liikevaihto on noin 1,5 miljardia euroa. . Lomalennoilla matkusti kolmanneksen
vähemmän matkustajia kuin
vuosi sitten.
Matkustajamäärä supistui lomalentojen heikkouden vuoksi
kokonaisuudessaan 4 prosenttia. Parinkymmenen vuoden kuluttua neljä miljardia ihmistä elää alueilla,
joilla on niukkuutta vedestä, sanoo Kemiran toimitusjohtaja Harri Kerminen.
Tarra kertoo autoilijalle, miten rengas vaikuttaa kulutukseen
STT | OLAVI AUTIO
Finnair näkee
valonpilkahduksia
reittilennoilla
Finnair näkee pieniä valonpilkahduksia reittiliikenteessään.
Helmikuussa yhtiön koneisiin
nousi noin 3 prosenttia enemmän matkustajia kuin vuosi
sitten.
Etenkin Euroopan ja Aasian
reiteillä matkustajamäärät olivat kasvussa. (STT)
Sellun hinta kiipeää
yhä, paperin hinta
liukuu alamäkeä
Niukkuus johtaa veden hinnan nousuun. Kehitteillä
olevalla uuden sukupolven renkaan prototyypillä rullausmat-
kaa kertyi 130 metriä. Jos
vierintävastus on alhainen,
rengas pyörii kevyesti . Yritykset pääsevät katsomaan, onko polttokennoista mahdollista luoda uutta
liiketoimintaa, Mäkilä sanoo.
Jatko ratkeaa Mäkilän mukaan kahden kuukauden kuluessa.
Päättyneen hankkeen aikana salolaiset rakensivat ja
patentoivat myös oman polttokennoratkaisun. Jos polttoainetta, esimerkiksi metanolia, ei päästetä
säiliöstä kennon pintaan, energia pysyy siinä metanolissa
ikuisesti. (STT?Reuters)
7022,27
+0,17 %
10,42
+0,19 %
Nokia Oyj
Euribor
12 kk 1,216
3 kk 0,652
-0,002
0,000
Salolaishanke: Polttokennot
eivät korvaa kännyköiden akkuja
Lehtikuva/Heikki Saukkomaa
Polttokennotutkijat kehittivät pelastusliivin turvavalon
SSS | Mikko Nurmisto
mikko.nurmisto@sss.fi
Polttokennoista ei todennäköisesti tulla valmistamaan kännyköiden virtalähteitä.
. Ehkä joku voi ennemminkin menettää
markkinaosuuksiaan, Parkkinen pohtii.
Sanomalehtipaperin hinta on
tullut vuoden alussa alas parikymmentä prosenttia ja aikakauslehtipaperin hieman alle
kymmenen prosenttia.
Ainakin suomalainen M-real
ja eteläafrikkalainen Sappi
ovat ilmoittaneet nostavansa
yksittäisten paperilaatujen
hintoja. Vastus saadaan
kyllä alhaiseksi, mutta vastaavasti esimerkiksi ajo-ominaisuudet saattavat heikentyä.
Siksi Nokian Renkaiden prototyyppirengaskaan ei ole vielä
valmis tuotantoon.
Renkaiden tuotekehityskulut
maksaa viime kädessä kuluttaja.
Uudentyyppisten renkaiden valmistaminen vaatii lisäksi suurta
tarkkuutta. Vesimarkkinat kasvavat hänen mukaansa erityisen nopeasti Aasiassa ja EteläAmerikassa.
Liiketoiminnan kannalta veden markkinamahdollisuudet
ovat erinomaiset. Valtaosa maapallon vesivaroista on valtamerissä. Hankkeella on hyvin soveltava lähtökohta. Suurin
osa nyt myynnissä olevista renkaista on luokkaa E, F tai G.
Kevyesti vierivällä
renkaalla säästyy rahaa
Renkaan vierintävastuksen
aiheuttama kuormitus vaikuttaa polttoaineenkulutukseen
selvästi, kertoo Nokian Renkai-
den tuotekehitysjohtaja Teppo
Huovila. Huipputietämyksen
lisäksi hankkeen odotetaan
johtavan merkittäviin jatkoinvestointeihin pilotti- ja demohankkeisiin. Sellun
hinta on noussut jo pidemmän
aikaa, kun etenkin sanoma- ja
aikakauslehtipaperin hinnat
ovat suunnanneet reilusti alas.
Pohjola-pankin osaketutkimusjohtaja Henri Parkkisen
mukaan keskeisin syy sellun
hinnan nousuun löytyy Kiinasta. Luokitus on samanlainen kuin kodinkoneiden
energiankulutuksessa. Jos renkaiden vierintävastus on suuri, kotimatka sähköautolla saattaa katketa parin
kilometrin päähän kotiportista.
rin viestintäjohtaja Christer
Haglund.
Heikosti sujuva lomaliikenne painaa kuitenkin edelleen
raskaasti Finnairia. Polttokennoa ei tarvitse
vaihtaa koskaan.
. Chilen osuus puhtaasta markkinasellusta on 7?8
prosenttia, arvioi Parkkinen.
Tehtaiden ja satamien sulkeutuminen maanjäristyksen seurauksena on kiristänyt tilannetta markkinoilla.
Suomen lakot saattavat vaikuttaa jonkin verran sellumarkkinoihin, mutta paperin
hintaan ne eivät pääse vaikuttamaan.
Meillä tehdään
rahastosijoittamisen
asiantuntijoita
Tervetuloa
jokainen!
n
Eläköö tamisen
osijoit
rahast elppous!
h
Renkaan kyljet ovat merkintöjä pullollaan
Henkilöauton renkaan kyljessä
on nykyisin toistakymmentä
erilaista merkintää. Nyt lähtöhinta huutokaupassa
on miljoona dollaria.
Nettiosoitteiden huutokauppa on
harvinaista herkkua internetalan yrityksille. Osoitteen nykyinen
haltija, yhdysvaltalainen DOM Partners LLC huutokauppaa osoitteen ensi
viikolla.
Yhtiön on kerrottu maksaneen osoitteesta neljä vuotta sitten 14 miljoonaa
dollaria (nykykurssein 10 miljoonaa
euroa). Pelastusliiveissä pitäisi nykyään
olla merkkivalo, joka tarvitsee
energialähteen. Keskus työllistää
vuosittain noin 200 eri projekteissa työskentelevää henkilöä.
? Vedestä on tulossa strateginen raaka-aine. Vettä tarvitaan
niin juotavaksi ja asumiseen
kuin teollisuuden ja maatalouden käyttöön.
Vesi ei lopu maailmasta, koska
se on jatkuvassa kiertokulussa.
Vesipula on kuitenkin tosiasia
monilla seuduilla, koska vettä
ei ole riittävästi siellä, missä
sitä kulutetaan. Lisäksi vanhaa sellukapasiteettia on suljettu.
Lyhyellä aikavälillä sellumarkkinoihin on vaikuttanut
Chilen toissaviikkoinen maanjäristys. Niukkuus
johtaa veden hinnan nousuun.
Parinkymmenen vuoden kuluttua neljä miljardia ihmistä elää
alueilla, joilla on niukkuutta
vedestä, sanoo Kemiran toimitusjohtaja Harri Kerminen.
Kemiralla on hankkeessa
veturiyrityksen rooli. Kremen
perusti myös suositun deittailusivuston Match.comin. 029 041 2360. Viime viikolla salolaiset esittelivät polttokennomessuilla Japanissa polttokennolla toimivan pelastusliivin
turvavalon.
. Tutkimukseen satsataan neljän
vuoden aikana 120 miljoonaa
euroa. Sähköautojen toimintamatka yhdellä latauksella
on lyhyt, ja raskaasti pyörivät
renkaat lyhentävät sitä entisestään. ja bensaa kuluu vähemmän.
Viimeistään marraskuussa
2012 Euroopan unionin alueella myytävissä henkilöauton
renkaissa pitää olla tietotarra
helpottamassa kuluttajan ostopäätöstä. Yhtiö keskittää voimavaransa vesiliiketoiminnan
kehittämiseen. Kiinan markkinat vetävät
tällä hetkellä hyvin sellua. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 10. Makeasta käyttövedestä on jo pula.
Tutkimusjohtaja Johan Grönin mukaan tutkimusalueiden
valinnassa yhtenä keskeisenä
kriteerinä on ollut globaalien
markkinoiden kasvu. Osa niistä
on kirjoitettu hyvinkin pienellä
tekstillä. Saatavuutta
vaikeuttavat taloudellinen kehitys, väestönkasvu ja urbanisaatio sekä kiihtyvällä vauhdilla
myös ilmastonmuutos. Kemira on Kermisen mukaan yksi
maailman kolmesta johtavasta
vesikemian yrityksestä.
Autonrenkaiden merkintäviidakko selkiytyy parin vuoden kuluttua, kun renkaisiin
ryhdytään liimaamaan EU:n
vaatimia tyyppihyväksyntä- ja
luokittelutarroja. Tarra kertoo
yksinkertaisella kirjainkoodilla
renkaan vierintävastusluokan.
Vierintävastus kuvaa sitä,
kuinka paljon energiaa kuluu
renkaan muodonmuutokseen
sen koskettaessa tiehen. Akku pitää
vaihtaa liiveihin viiden vuoden
välein. Tavoitteena on tehdä
puhtaasta vedestä uusi teollinen kärkituote.
Vesitutkimuksen keskukseen
kootaan yhteen nykyinen suomalainen vesiosaaminen. 65 kertoo profiilisuhteen
(renkaan korkeus on 65 prosenttia poikkileikkausleveydestä). Säiliö rikkomalla se
pystytään ottamaan käyttöön
heti tarvittaessa.
Sovelluskohde valikoitui osin
myös Tekesin toivomuksesta.
Wärtsilä kehittää satamiin
polttokennovoimaloita, joista laivat saisivat virtaa satamassa olon aikana ympäristöä
saastuttamatta. Veden ja jätevesien
käsittelyn hinta on viimeksi
kuluneiden 30 vuoden aikana
noussut Kermisen mukaan nopeammin kuin öljyn, maakaasun tai teollisuuden käyttämän
sähkön hinta. Vierintävastuksen
lisäksi tarrassa on kirjainkoodi
renkaan märkäpidosta ja desibelilukema renkaan synnyttämästä melusta.
Vierintävastuskoodi kuvaa
renkaan aiheuttamaa polttoaineen kulutusta ja ympäristökuormaa. Osoitteen
rekisteröi alunperin amerikkalainen
Gary Kremen vuonna 1994. Nyt hankkeelle
haetaan jatkoa.
Salolainen Compocell-tutkimusprojekti saa Tekesin polttokenno-ohjelman rahoitusta
seuraavalle kahdelle vuodelle,
jos puolen miljoonan euron rahoituksesta saadaan hankittua
kymmenesosa yrityksiltä
Tutkijoiden testi osoitti kuitenkin, että
annos painoi 72 grammaa ja sisälsi 283 kaloria.
Lainlaatijat vahtivat tarkasti, että ruokapakkausten paino vastaa lähes grammalleen
ilmoitettua painoa. Iältään
he ovat paristakymmenestä lähemmäs viiteenkymmeneen.
Lyhyet
Mies yritti
hyökätä Ukrainan
Istanbulinkonsulaattiin
ISTANBUL. Heistä neljä on
miehiä ja kolme naisia. Lawyers of the World
toivookin, että merirosvousoikeudenkäynnit järjestettäisiin pidättäjämaan tuomioistuimissa.
Suomi vaatii rekisteröintivapautta
Venäjältä viisumivapauden vastineeksi
MOSKOVA | STT?MIRJA SIPINEN
Siirtokuntahankkeet
suututtivat
palestiinalaiset
voivat heittää jopa 20 prosenttia . (STT?Reuters?AFP)
Chileläiskaupunki
siirtyi metrejä
maanjäristyksessä
CHICAGO. Poliisin pommiryhmä tuhosi sen varmuuden vuoksi.
Hyökkäyksen syytä epäillään henkilökohtaiseksi.
Viranomaisten mukaan 29vuotiaan miehen vaimo asuu
Ukrainassa. Heidät on
toimitettu maahan länsimaiden
sotalaivoilta, sillä länsimaat eivät halua käsitellä tapauksia
omissa oikeusistuimissaan.
Oikeusprosessin luovuttamista
Kenian hoteisiin arvostelevat
ihmisoikeusjärjestöt ja syytettyjen lakimiehet.
Länsimaille niiden sota-alusten kansainvälisillä vesillä
pidättämät somalit ovat olleet
ongelma. Stubbin
Biden kiitteli
neuvotteluvalmiutta
Lehtikuva/Reuters/Ronen Zvulun
JERUSALEM | STT?Reuters?AFP
Merirosvo-oikeudenkäyntejä
vaivaa kieliongelmien sekä
todistusaineiston ja todistajien puutteen lisäksi oikeuskäytäntöjen erilaisuus. maaliskuuta 2010
Ulkomaat
Vinkkaa
juttu!
n toimitus@sss.fi
(02) 7702 314
Lehtikuva/Reuters/Alexander Natruskin
Venäjä ja Ruotsi näpäyttelivät toisiaan
MOSKOVA. Näin on
etenkin laihduttajien suosimien ?kevyempien annosten?
kohdalla.
Ravintoloiden lepsuilu tarkoittaa sitä, että painoaan
tarkkaileva asiakas uskoo syövänsä annosta, jossa on 500
kaloria, mutta niitä onkin kuutisensataa.
Tuft University -yliopiston
ravitsemustieteen laitoksen
tutkijat mittasivat monien suosittujen ravintolaketjujen ja pikaruokaloiden tarjontaa.
? Jos laihduttajat käyttävät
näitä esillä olevia kalorimääriä
painontarkkailussaan, niin tämän luokan epätarkkuudet aiheuttavat selvää painonousua
vuoden aikana, kertoi tutkimuksen tekijä Susan Roberts
tiedotteessaan.
Yhtenä kauhuesimerkkinä
mainittiin aamiaisiin keskittyvän Dennis-ravintolaketjun
paahtoleipäannos. Biden toivoi, että Israel ja palestiinalaiset etenisivät niistä varsinaisiin rauhanneuvotteluihin.
Asiantuntijat suhtautuvat
kuitenkin epäillen onnistumismahdollisuuksiin.
Neuvottelujen tulevaisuutta hiertää kiista juutalaisten
siirtokuntien rakentamisesta
Länsirannalle. Ravintolan
mukaan se painoi 28 grammaa
ja sisälsi 97 kaloria. Hän sai vakoilusta vuoden
ja neljän kuukauden tuomion.
Oikeuden mukaan mies oli
välittänyt tietoja muiden uiguuripakolaisten terveydestä
ja poliittisesta toiminnasta
muun muassa kiinalaiselle
diplomaatille. Ne toimivat todisteina seitsemää merirosvouksesta syytettyä miestä koskevassa oikeudenkäynnissä.
Miesten sanotaan yrittäneen
vallata tankkerin helmikuus-
sa 2009. (STT?Reuters). Somalien luovutuksella Keniaan on YK:n siunaus,
mutta Lawyers of the World
-järjestön mielestä vastuu oikeudenkäynneistä kuuluisi
pidättäjämaille. Kaappaus kuitenkin
epäonnistui, ja Yhdysvaltojen
laivasto pidätti miehet.
? Somaliassa kaikilla on
aseet. He kuitenkin kertoivat, että Suomen ja
Venäjän lapsiasiavaltuutetut
aikovat tavata maaliskuun
puolessavälissä Suomessa keskustellakseen tämäntyyppisten
tapausten hoitamisesta.
? Koska meillä on nyt niin
paljon tällaisia venäläis-suomalaisia avioliittoja, se tarkoittaa myös sitä että tällaiset vaikeammatkin tilanteet nousevat
useammin esille, Stubb totesi.
Stubb antoi tapaamisen yhteydessä Lavroville myös Suomen jalkapallomaajoukkueen
pelipaidan, jossa on numero 60
sekä Lavrovin nimi. Me emme ole merirosvoja, me vain kalastimme, syytetty mies puolustautuu.
Syytettyjen asianajaja hiillostaa syyttäjän todistajia ja iskee
kiinni oikeusprosessin puutteisiin. Kiina kiisti tiistaina syytökset, joiden mukaan
se olisi vakoillut maanpaossa
olevia uiguureja. Tuoreen selvityksen mukaan ne
Varapresidentti Joe Biden tapasi
presidentti Shimon Peresin Jerusalemissa.
Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu muistutti puolestaan Israelin avainehdosta:
palestiinalaisten on tunnustettava Israel juutalaisvaltiona.
Tätä palestiinalaiset eivät ole
hyväksyneet.
Varapresidentti Biden jatkaa
matkaansa keskiviikkona Länsirannalle, missä hän tapaa
palestiinalaisten presidentin
Mahmud Abbasin.
Irlanti pidätti
ruotsalaistaiteilijan
murha-aikeista epäiltyjä
Stubb: Myös työlupien
saantia helpotettava
Suomi haluaa Venäjän poistavan matkailijoiden rekisteröintivelvollisuuden, jos maiden
välille syntyisi viisumivapaus.
Suomen toinen keskeinen ehto
on työlupien saannin helpottaminen. Ulkoministeri Lavrov täyttää lähipäivinä
60 vuotta.
Laihduttajia huiputetaan
Yhdysvaltain ravintoloissa
WASHINGTON | STT?PÄIVI SINISALO
Erilaiset dieettiohjeet ja
ruokavaliot ovat erityisesti
naisten suosikkilukemista
vuodenaikana, jolloin kevätaurinko muistuttaa tulevasta
bikinikaudesta. helmikuuta
sattuneessa maanjäristyksessä 3,04 metriä länteen päin.
Järistys oli voimakkuudeltaan
8,8 Richterin asteikolla.
Mittauksissa havaittiin myös,
että Chilen pääkaupunki Santiago siirtyi 27,7 senttimetriä
länteen. kapinalliset jotka ovat valitettavasti
saaneet turvapaikan Ruotsista, Medvedev
näpäytti yhdessä Reinfeldtin kanssa pitä-
mässään tiedotustilaisuudessa.
Ruotsi ei ole suostunut Venäjän vaatimuksiin karkottaa maasta esimerkiksi tshetsheeni Aslan Adajevia, jota Venäjä syyttää terrorismista.
Reinfeldt puolestaan sanoi käyneensä
Medvedevin kanssa rakentavan keskustelun
ihmisoikeuskysymyksistä. Laukku oli täynnä kaapeleita. Perheenjäsenet tunnistivat
ruumiin, ja henkilöys vahvistettiin myös dna-testillä.
Papadopoulosin ruumis vietiin haudasta joulukuussa.
Roistot siirsivät ruumiin pois
arkusta ja peittelivät tarkoin
jälkensä.
Kyproksen television mukaan yksi pidätetyistä on Intian kansalainen. Kyse on ensimmäisistä
neuvotteluista yli vuoteen. Järjestön mukaan merirosvouksesta syytetyille ei Keniassa voida taata
kunnollista oikeudenkäyntiä.
? On kummallista, että EU ja
Yhdysvallat jatkuvasti syyttävät kenialaisia oikeusistuimia
läpinäkyvyyden ja oikeusprosessien puutteellisuudesta, mutta
samalla ne käyttävät hyväkseen
näitä puutteita saadakseen merirosvouksesta syytetyille nopeita tuomioita, järjestön edustaja
Avi Singh sanoo.
Kenia on toistaiseksi ainoa
maa, joka on käsitellyt länsivaltojen merirosvouksesta
pidättämien somalialaisten tapauksia. (STT?AFP)
Kolme pidätettiin
ex-presidentin
ruumisvarkaudesta Kiina kiistää
uiguurien
NIKOSIA. Molemmat ministerit
painottivat, ettei tapaus kuulu
ulkoministereille vaan sosiaaliviranomaisille. Kritiikki oli vastaus Ruotsin
antamiin moitteisiin ihmisoikeusloukkauksista Tshetsheniassa ja Pohjois-Kaukasuksella.
Ruotsin pääministeri Fredrik Reinfeldt ja
ulkoministeri Carl Bildt vierailivat päivällä
Moskovassa.
? Jos on tarkoitus puhua Kaukasuksesta,
on ihmisoikeusongelmien lisäksi toinenkin pulma, josta mainitsin pääministerille . Aseistautunut mies
yritti tunkeutua Ukrainan Istanbulin-konsulaattiin tiistaina. Sen sijaan
ilmoitetun ravintosisällön valvonta on lähes olematonta.
Yhä useamman ravintolan
ruokalistassa ilmoitetaan ainakin joidenkin ruoka-annosten
kalorit, rasva ja sokerit, mutta
monet lainlaatijat haluaisivat
annosten kalorimäärän julkistamisen pakolliseksi.
Lehtikuva/Reuters/Alexander Natruskin
Irlannissa pidätettiin tiistaina
seitsemän ihmistä, joita epäillään aikeista murhata profeetta Muhammadista kohukuvan
tehnyt ruotsalaistaiteilija.
Pidätetyt ovat Irlannissa asuvia muslimeja. Chilessä sijaitseva
Concepcionin kaupunki siirtyi alustavien mittausten
mukaan reilut kolme metriä
helmikuun lopulla sattuneen
maanjäristyksen takia.
Chileläisten ja yhdysvaltalaisten tiedemiesten tekemien
mittausten mukaan Chilen
toiseksi suurin kaupunki Concepcion siirtyi 27. Venäjän presidentti Dmitri
Medvedev kritisoi tiistaina Ruotsia turvapaikkojen myöntämisestä tshetsheenikapinallisille. Monet tuskailevat painonsa kanssa, vaikka
tarkkailevat hyvinkin tiukasti
syömisiään.
Nyt ilmiölle on löytynyt yksi
selitys ainakin Yhdysvalloissa:
ravintoloiden ilmoittamat annosten kalorimäärät saattavat
olla kaukana totuudesta. tietenkin aina yläkanttiin.
Monet amerikkalaiset ravintolaketjut ilmoittavat ainakin
joidenkin annosten kalorimäärät ruokalistoissaan. Kun
amerikkalaissotilaat kirjaavat hyökkäysten tapahtuma-
ketjun, perustuu kenialainen
prosessi todistajalausuntoihin. Kun mies alkoi ammuskella, vartijat ampuivat häntä.
Mies vietiin sairaalaan,
mutta hänen vammansa eivät
olleet hengenvaarallisia. (STT?AFP?TT)
Somalialaismerirosvoista tuli
ongelma Kenian oikeuslaitokselle
Arvostelijat syyttävät oikeusprosessin EU:ta ja Yhdysvaltoja kaksinaismoraalista
Lehtikuva/Afp/Tony Karumba
MOMBASA | STT?AFP
Yli sata somalialaista merirosvoepäiltyä odottaa oikeudenkäyntiä Keniassa. Poliisi oli aiemmin tiistaina kertonut, että
3 kuukautta sitten haudasta
viety ruumis oli löytynyt.
Poliisin mukaan Tassos Papadopoulosin ruumis löytyi
maanantaina hautausmaalta
pääkaupungin Nikosian liepeiltä. Kiinan ulkoministeriön mukaan syytökset ovat pötyä ja niiden
taustalla on taka-ajatuksia.
Tukholman käräjäoikeus
passitti alkuviikosta Ruotsissa asuvan uiguurimiehen
vankilaan uiguuripakolaisten
tietojen välittämisestä Kiinalle. Kukaan muu ei haavoittunut.
Miehellä oli mukanaan
myös laukku, jota epäiltiin
pommiksi. Venäjän valtiollisen
ykköskanavan toimittaja kysyi
kiistan ratkaisusta ulkoministereiltä. Pidätettyjen
TUKHOLMA. Venäläismedia
on tulkinnut Suomen viran-
omaisten toimineen mielivaltaisesti. 12
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 10. Kyproksen poliisi
pidätti tiistaina kolme henki- vakoilun
löä selvitellessään maan entisen presidentin ruumiin varastamista. Maan
parlamentin ylähuone hyväksyi tiistaina omalta osaltaan
naiskiintiötä koskevan lakiesityksen.
Maanantaina käsittelyyn tullut ehdotus synnytti kiivaan
kiistelyn.
Vastustajat jopa repivät riitelyn tuoksinassa lakiesityksen
ja heittelivät paperisuikaleilla
puhemiestä.
Vastustajat pelkäävät, että
ylimpien kastien naiset valtaavat kiintiöpaikat.
Laki tuli lopulta hyväksytyksi
yli kahden kolmasosan enemmistöllä.
? Laki on historiallinen askel,
iloinen askel eteenpäin, kiitteli pääministeri Manmohan
Singh.
Seuraavaksi laki menee parlamentin alahuoneen käsittelyyn.
Nykyisin naisten hallussa on
noin kymmenesosa Intian parlamenttipaikoista.
Taiteilija Lars Vilks sai
vuonna 2007 niskoilleen ääriislamilaisten vihat, kun ruotsalainen Nerikes Allehanda
julkaisi hänen piirroksensa,
jossa profeetta Muhammad oli
koiran hahmossa.
Al-Qaidaan kytköksissä ollut ryhmittymä lupasi Vilksin
ja kuvan julkaisseen lehden
päätoimittajan murhista palkkion.
joukossa on myös Nikosian
keskusvankilassa istuva elinkautisvanki sekä tämän sukulainen. (STT?Reuters)
Venäjän ja Suomen ulkoministerit Sergei Lavrov ja Alexander Stubb aikovat hoitaa yhdessä matkailijoiden rekisteröintivelvollisuusasiaa.
Intian naiset saamassa
kolmanneksen
parlamenttipaikoista
DELHI | STT?AFP?DPA
Intian naisille halutaan vastaisuudessa taata kolmannes
parlamenttipaikoista. Israelin hallitus antoi maanantaina luvan
rakentaa 112 uutta taloa Länsirannan siirtokuntaan.
DUBLIN/TUKHOLMA | STT?TT?AFP
Somalialaiset merirosvoepäillyt odottivat oikeudenkäynnin alkua Mombasassa tammikuussa.
lattialle on levitetty aseita ja
ammuksia. Aseiden toimintakunnosta lausunnon antanut poliisin
asiantuntija hermostuu pommituksesta silminnähden.
mukaan Suomi pystyy neuvottelemaan ehdoista sekä EU:n
sisällä että erikseen.
? Viisumikysymys on toki nimenomaan EU-asia, sooloilu
onnistuu paremmin tässä työlupakysymyksessä, Stubb totesi tapaamisen jälkeen.
? Yhteistä asiaa tässä kuitenkin ajetaan, ja EU-partnerit on
saatu hyvin mukaan niin, että
he pitävät sekä näitä ehtoja että viisumivapautta tärkeänä.
? Viisumivapauttahan tavoiteltiin jo ajalle 2009?2010 mutta siihen ei ole päästy, Stubb
kuvaili.
Lavrov reagoi Suomen ehtoihin myönteisesti.
? Olemme aikaisemminkin
kuulleet kumppaneiltamme,
että rekisteröintikysymys on
vakava käytännön ongelma Venäjällä käyville matkailijoille.
Me tietenkin hoidamme tätä
asiaa, Lavrov vakuutti.
Viisumikysymyksistä keskusteltaneen tällä viikolla myös
Saariselällä, jonne saapuu epäviralliseen kokoukseen joukko
EU:n ulkoministereitä, unionin
ulkopoliittinen korkea edustaja
Catherine Ashton sekä Turkin ulkoministeri.
Suomalais-venäläinen
perhekiista taas esillä
Lavrovin ja Stubbin yhteisessä tiedotustilaisuudessa nousi
esiin myös Venäjän mediaa
kuohuttanut huostaanottotapaus, jossa turkulaisen suomalais-venäläisen perheen poika
on sijoitettu väliaikaisesti perhekeskukseen. Seychellien odotetaan
pian seuraavan esimerkkiä.
Järjestelmä on kuitenkin yskinyt: joulukuussa Hollannin
laivasto joutui vapauttamaan
13 merirosvoepäiltyä, sillä kukaan ei suostunut ottamaan
heitä vastaan.
?Somaliassa kaikilla
on aseet?
Mombasan satamakaupungissa sijaitsevassa oikeussalissa
Yhdysvaltain varapresidentti Joe Biden patisti tiistaina Israelia ja palestiinalaisia
ponnistelemaan rauhan eteen.
Israelissa vieraillut Biden kehotti kumpaakin osapuolta antamaan ?historiallisen rohkeita
sitoumuksia?.
Israel ja palestiinalaiset ovat
suostuneet Yhdysvaltain välittämiin epäsuoriin neuvotteluihin. Asiasta kertoi tiistaina ulkoministeri Alexander
Stubb, joka tapasi Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrovin
Moskovassa.
Nykylain mukaan Venäjälle
matkustavan ulkomaalaisen on
rekisteröidyttävä viranomaisille kolmen arkipäivän kuluessa.
Jos matkailija siirtyy kaupungista toiseen, rekisteröinti on
tehtävä uudestaan
Ryhmän My Dream -niminen
esitys on nähty alkuviikosta Al Hussein
-kulttuurikeskuksessa Ammanissa.
Kuvat: SSS/Marko Mattila
Lyhyet
Oscar-gaalalla
paras yleisömäärä
viiteen vuoteen
Yhdysvaltain elokuva-akatemian Oscar-gaalaa seurasi
televisiosta 41,3 miljoonaa
amerikkalaista sunnuntaiiltana. Louhea, Pohjan emäntää näyttelee Maisa
Pitkänen. Turku 2011
-säätiön mukaan tarkoituksena on saada
talteen pala turkulaista kulttuurihistoriaa
ennen kuin se on liian myöhäistä.
Säätiö ottaa vastaan Myllysiltaan liittyviä tarinoita, muistoja, kaskuja ja muita
tekstejä sekä postitse että Facebook-sivuillaan. Animaatiotekniikkaa käytetään muun
muassa valtavan tammen kaatamiseksi sekä osana Sammon
taontaa. Hehkun majalla kuvattiin maanantaina
ja tiistaina Kalevala-aiheisen
näytelmän Karjalaan sijoittuvat kohtaukset.
Mukana oli periaatteessa koko näyttelijäjoukko eli kaikkiaan noin viisitoista näyttelijää,
lapsia ja aikuisia.
. Ja sekös harmittaa!
Marko ja Merja näyttelevät
useammassakin kohtauksessa
kylän lapsia.
Näyttelijätyöhön liittyvät luvat Korpelan kolmikolla ovat
kunnossa. Tänä
ja ensi vuonna SibaRecords
tuottaa keskimäärin kolme
tallennetta vuodessa. maaliskuuta.
Teokset ovat Westward Ho!,
Wavelengths ja HUNT. He
ovat tavallaan vanhoja tekijöitä, sillä he ovat olleet mukana
myös Lasten laulukaupungin
Salkkuna-näytelmissä.
. Vaimo tulee uskoon
ja Harjunpää pakenee tilannetta uppoutumalla outojen metrosurmien tutkimuksiin.
Matti Yrjänä Joensuun
samannimiseen kirjaan perustuvan elokuvan on käsikirjoittanut Leo Viirret ja sen tuottaa Ilkka Matila. Samuli Perttulin (keskellä) johdolla Hehkun majalla taltioitiin tiistaina Kalevala-aiheisen elokuvan Karjala-kohtauksia.
Väinämöinen viihtyi Hehkun majalla
Lasten laulukaupungin uusin Salkkuna-seikkailu taipuu elokuvaksi
SSS | Veli-Matti Henttonen
veli-matti.henttonen@sss.fi
V
aka Vanha Väinämöinen
seisoo vakaana ja kuuntelee. Sampo on tarkoitus
takoa yhdessä päivässä eli viikon kuluttua keskiviikkona.
. Varsinaista
tarinaa teoksessa ei ole, mutta
sitäkin hienovireisemmin yksinkertainen idea toimii.
Teoksesta tulee väistämättä
mieleen Edvard Munchin
Huuto. Kolmen teoksen esitys
nähdään tapahtumassa viisi
kertaa 19.?23. Usein itse
teoksissaan esiintyvä taiteilija
käsittelee niissä kipeitä kokemuksiaan . Tekstejä kerätään tämän vuoden loppuun saakka. Osa lauluista on sovitettu
vanhaan kalevalaiseen tyyliin
virolaisen Mart Jürisalun
toimesta. kuuluu yhtä lailla itse
teoksessa esiintyvälle taiteili-
jalle kuin ympäröivälle luonnollekin.
Tulevaisuuden
kuvia rinnakkain
Jani Ruscican näyttelyssä rinnakkaisuus toteutuu monella
tavalla. Jo loppuneessa
Hippolyten näyttelyssä toistui
sama teema hieman varioiden.
Rinnakkaisuus näkyy myös
tekemisen tavoissa. Molemmissa teoksissa
henkilö ja tausta ovat yhtä.
?Huuto. Nämä
tapahtuvat nykyajassa ja oikeasti Salossa.
Teijon ruukinpajassa kuvataan tämän jälkeen Sammon
takominen. Katsojamäärä kasvoi
viime vuodesta viidellä miljoonalla ja on gaalan paras
viiteen vuoteen.
Tv-katsojamäärän kasvun
uskotaan johtuneen siitä, että yksi Oscar-ehdokkaista oli
James Cameronin ohjaama kassamagneettielokuva
Avatar. WSOY. Eteen kokoontuneella väellä on hänelle huonoja uutisia.
Ollaan Halikon Märyssä Hehkun majalla. Lasten laulukaupungin tuoreimman Salkkunaseikkailun Salkkuna ja Vaka
Vanha kuvausten toinen päivä
on menossa. (STT?Reuters)
Tero Saarista
viedään Pariisiin
ja Bogotaan
Tanssija ja koreografi Tero
Saarinen esiintyy loppuunmyydyille katsomoille Parii-
Lasten laulukaupungin Salkkuna ja Vaka Vanha -elokuvaa kuvattiin parin päivän ajan Halikossa. Kohtaus toistetaan
useampaan kertaan, jotta mukana olevista saadaan useita kuvakulmia tulevaa käyttöä varten.
. Taidemuseon Studiossa on esillä
Helsinkiläisen Jani Ruscican
(s. saakka.
Turun taidemuseossa on nyt
oivallinen mahdollisuus tutustua kahteen mielenkiintoiseen,
kansainvälisesti menestyneeseen videotaiteilijaan. maaliskuuta 2010
Kulttuuri
n Kulttuuritoimitus
Veli-Matti Henttonen (02) 7702 329
Mari Areva (02) 7702 320
Vinkkaa
juttu!
kulttuuri@sss.fi
Lehtikuva/Reuters/Majed Jaber
Turun Myllysilta muistoissa
Ensi vuoden kulttuuripääkaupunki Turku alkaa kerätä talteen suomalaisten
muistoja Turun Myllysillasta. Aikuiset on sitten raahattu eri keinoin väkipakolla
mukaan projektiin, Alla Bergen
sanailee tyylilleen uskollisena.
Päärooleissa nähdään Tiia
Sokko Salkkuna, Pasi Nikula
Väinämöisenä sekä Saku Mäkinen Ilmarisena. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 10. (STT)
Peter Franzén
on uusi Harjunpää
Peter Franzén esittää rikosylikonstaapeli Timo Harjunpäätä Olli Saarelan ohjaamassa
elokuvassa Harjunpää ja pahan pappi.
Elina Harjunpään roolin näyttelee Franzénin vaimo Irina
Björklund ja Onerva Nykästä
esittää Jenni Banerjee. 24,50 e.
Heidi Liehun uusissa runoissa seisoskellaan meren rannalla, vuodenajat vaihtuvat ja
ihminen löytää luontoyhteyden. Samanaikaisesti Turun taidemuseon näyttelyn
kanssa Ruscicalla oli näyttely
Helsingissä Valokuvagalleria
Hippolytessä. Tuolloin tv-katsojia oli
Yhdysvalloissa 55 miljoonaa.
Myös Titanic on Cameronin
ohjaama. isän menettämistä lapsena, veljensä varhaista
kuolemaa ja oman maansa historiaa.
Myös nyt nähtävä teos on hyvin omakohtainen, mutta myös
sellainen, johon kuka tahansa
pystyy eläytymään. (STT)
KIRJA
Runon komerossa
olo käy tukalaksi
TOMMI AITIO
Pieni mies merestä
sisaruksineen
Perttelistä kotoisin olevat sisarukset Marjo, Marko ja Merja Korpela ovat mukana tulevassa Salkkuna-elokuvassa. Ne kootaan yhteen
kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmaan
kuuluvan Kerrottu ja koettu -hankkeen
muun aineiston mukana.
Turun Myllysilta suljettiin viime viikolla
sortumavaaran vuoksi. Muissa rooleissa nähdään muun
muassa Sampo Sarkola, Ville
Virtanen, Tommi Korpela ja
Maria Järvenhelmi.
Elokuvassa tyttären kuolema
koettelee Harjunpäätä ja hänen
perhettään. Kertomukset vaihtelevat yksityisen ja yleisen
välillä. Varsinaisesti elokuvaa esitetään
useampaan otteeseen Lasten
laulukaupunki -tapahtuman
aikaan 10.?13. Kautta aikojen paras
katsojamäärä gaalassa saavutettiin vuonna 1998, kun
ehdolla oli hittielokuva Titanic. Animaation Alla Bergen tekee yhdessä mediapajalaisten kanssa.
Elokuvassa
runsaasti lauluja
Salkkuna-elokuva noudattelee
aiempien Salkkuna-näytelmien kaavaa eli mukana on
aiemmista uusien lastenlaulujen kilpailuista tuttuja lauluja.
Alla Bergenin arvioin mukaan
valmiina noin tunnin mittainen elokuva sisältää runsaat
kymmenen laulua.
. Kenties vähempikin sieluttoman sielullistaminen olisi
riittänyt?
NÄYTTELY
Ihmisen osa
Turun taidemuseossa esillä mielenkiintoista videotaidetta
PIIA PITKÄNEN
Jaan Toomik: Waterfall, 2005, videoteos.
Jani Ruscican näyttely Rinnakkaisia näytöksiä ja Jaan
Toomikin videoteos Waterfall Turun Taidemuseossa
11.4. Pohjan akan tupa
toteutetaan saunatiloihin, Alla
Bergen paljastaa.
Osa elokuvasta toteutetaan
animaation keinoin. Yli
1200-paikkaisen teatterin
neljä näytöstä myytiin loppuun jo syksyllä.
Pariisista Tero Saarinen
Company jatkaa matkaa
Kolumbiaan, Bogotan kansainväliselle teatterifestivaalille. Ruscica
on tuonut Studioon installaation Näyttämökuvat I ja II.
Installaatio koostuu kahdesta
telineille ripustetusta elokuvan
taustojen tekemiseen käytettävistä kromaverhoista, joihin on
ommeltu futuristien innoittamat kuvat.
Tärkein ja mielenkiintoisin
osio näyttelyssä on kuitenkin
teos Lopun alkuja (2009, 17
min), jossa seitsemän harrastelijanäyttelijää kertovat tulevaisuutensa tapahtumista
filmistudion viitteellisissä lavasteissa. Maaliskuun alussa lanseerattu
SibaRecords toimii kuten
levy-yhtiö, mutta se ei pyri
kilpailemaan kaupallisten
vastaavien kanssa.
Uuden levymerkin tärkein
tavoite on levittää SibeliusAkatemiassa syntynyttä
musiikkia tallenteina. 1961)
teos Waterfall.
Vuonna 2008 aloitettu Pimiönäyttelyiden sarja esittelee vi-
deo- ja mediataiteen teoksia.
Ensimmäisenä vuonna esiteltiin töitä suomalaisilta taiteilijoilta, toisena vuonna muista
Pohjoismaista kotoisin olevilta
taiteilijoilta ja nyt vuonna 2010
Pimiössä nähdään teoksia baltialaisilta ja venäläisiltä taiteilijoilta.
Tämä täydentää hienosti
Turun taidemuseon Viron
valtion taidemuseon kanssa
tekemää yhteistyötä, josta
osoituksena on museon alakerrassa toukokuun loppuun
saakka esilläoleva Floromania-näyttely.
Jaan Toomikin teos Waterfall
(Vesiputous, 2005, 1:45 min.)
jatkaa hänen omakohtaisten
teostensa sarjaa. 1978) näyttely Rinnakkaisia
näytöksiä ja Pimiössä virolaisen Jaan Toomikin (s. Saku Mäkinen löytyi
seppä Ilmariseksi juuri ennen
kuvausten käynnistymistä.
Sampo taotaan
valmiiksi Teijolla
Seuraavana kuvauspaikkana
on Marian koulu, jossa kuvataan perjantaina elokuvan alku- ja loppukohtaukset. Tämä on uutta ja hienoa.
Elokuvan tekeminen on aivan
toisenlaista kuin tehdä teatteria, kertoo myöhemmin takahuonetiloissa seikkailun jälleen
kirjoittanut Alla Bergen, joka
myös ohjaa elokuvan yhdessä
Maisa Pitkäsen kanssa.
. tai estetisoida
vuodenaikojen kiertokulkua
puiden ja pensaiden syksyisin
?pudottamalla kullalla??
Muutama yllättävämpi rinnastus tai odottamaton leikkaus olisi kummasti piristänyt
kokoelmaa.
Liehun säkeet ovat pääsääntöisesti kauniita ja harkittuja,
mutteivät juuri muuta. Kuvasto on klassista ja
herkkää eikä Surusta vesilintu
nousee siivilleen oikein yllätä
tai aina edes elähdytä.
Lieneekö nimittäin tarpeen
kertoa suomalaisen lyriikan
perinteellisen luontokuvaston paaduttamalle lukijalle,
kuinka ?meri liikehtii laiskasti
kuin petoeläin. Liehulla
unikot puhuvat ja merellä on
kasvot ja talvella kalpeat kädet. Paitsi, että Mediapajan ryhmä kuvaa elokuvan, se
myös editoi sen valmiiksi.
Ensi-illan on tarkoitus olla myös toukokuussa. Perinteessä ollaan kiinni niin tiukasti, että runon tulkinnallinen
avaruus kutistuu komeroksi.
Ja komerossa olo alkaa äkkiä,
muutaman läpiestetisoidun
runon jälkeen käydä tukalaksi. Myös Liehun havainnoinnin sensitiivisyys menettää
tehojaan käydessään normiksi vailla vastakohtaisuutta,
muutamaa terävästi ajoitettua
ronskimpaa säettä.
Kummastuttaa myös Heidi
Liehun taipumus luonnon inhimillistämiseen, aivan kuin oltaisiin äkkimakeassa Disneyn
piirroselokuvassa eikä aikalaisrunokokoelmassa. Pohjolan kuvaukset tehdään huhtikuun alkupuolella
Hajalassa. (STT)
Sibelius-Akatemia
sai oman
levy-yhtiön
Sibelius-Akatemian opiskelijat ja opettajat ovat saaneet
oman levymerkin. Henkilöt paljastavat tarinoidensa kautta omia tulevaisuuteen liittyviä toiveitaan ja
pelkojaan ja tulevatkin samalla
kuvanneeksi omaa aikaamme
ja sen ilmiöitä.. (STT)
Käsiä kerrakseen
Kiinalaisen People?s Performing Art
-ryhmän tanssijoilla on käsiä riittämiin. Teos on muodoltaan
samanlainen kuin Ruscican
Kölnin Kunstfilm-biennaalissa
palkittu Evoluutioita (2008),
jossa seitsemän nuorta pohtii
maailmankaikkeuden olemusta.
Ensi kertaa esillä olevan
teoksen eri kertojien tarinat
rinnastuvat toisiinsa, mutta
saavat myös katsojan pohtimaan omaa suhdettaan niihin.
Lavasteiden paljastaminen toimii vieraannuttavana elementtinä muistuttaen katsojaa tarinoiden fiktiivisyydestä.
Teos käsittelee esittämistä ja
näyttämöllisyyttä sekä pohtii
tulevaisuuden kuvaamisen tapoja. 66 s. Laulut on puolestaan
tehty ennakkoon valmiiksi
Edun (Kettunen) studiolla,
Alla Bergen kertoo.
Salkkuna ja Vaka Vanhan on
tarkoitus valmistua toukokuun
aikana. Lapset ovat innolla mukana.
He tulivat mukaan jo viime syksynä, kun päätimme tehdä elokuvan. Ja
jos kohtaus menee jotenkin pie-
13
Pertteliläissisarukset Marko, Marjo ja Merja Korpela ovat mukana uudessa Salkkuna-elokuvassa.
Heidi Liehu: Surusta
vesilintu nousee siivilleen. Elokuvan
on määrä tulla teattereihin 29.
lokakuuta. Inkereen koululta
on saatu vapaata elokuvan tekoa varten.
sin Chaillot-teatterissa keskiviikosta lauantaihin. Todellisuudessa elokuvan
eteen suurimman työn tekee
Salon Mediapajan porukka
Samuli Perttulin johdolla.
Ilman heitä tätä elokuvaa ei
olisi, Bergen kiittelee.
Salkkuna-elokuvan ensimmäinen kuvausvaihe Märyssä
kesti pari päivää. Parasta näyttelemisessä on
se, ettei tarvitse ajatella yleisöä, saa vain näytellä, tiivistää
sisarusten tunnot Merja.
Marko muistaa tarkkaan, ettei
elokuvan tekemisen aikaan saa
katsella suoraan kameraan. kesäkuuta.
leen, se voidaan ottaa uusiksi.
Pientä miestä merestä näyttelevä Marjo kertoo elokuvanäyttelemisen olevan mukavaa.
Vaikka hänellä on tavallaan
sisaruksiin tärkeämpi, nimetty
rooli, on hän elokuvassa vähemmän esillä
Paista 250
asteessa 10?12 minuuttia.
SEKASÄMPYLÄT
5 dl vettä
1 pussi kuivahiivaa
Ohra sopii hyvin sekasämpylöihin. 23 täydellistä
reseptiä.
Puurosta paellaan. Kevytmaito (Valio)
a)
b)
4. Rakkain
maito vauvavuoteni jälkeen oli
mummon lehmästä lypsämä ja
minulle lasipulloon laittama.
Jos se unohtui mummolaan,
sitä piti lähteä hakemaan usean kymmenen kilometrinkin
jälkeen. Alusta taikina
vehnäjauhoilla. Cdlevy pyörimään ja mielikuvitus irti ruoan kanssa.
?Saatiin aikaan aika soppa tylsyyslääkkeeksi?, lauletaan lastenlevyllä Aika sop-
pa . Toisekseen
ohra on maailman vanhimpia
viljoja, ja sitä voi hyvillä mielin
kutsua alkuravinnoksemme.
KESKIAJAN
OHRARIESKA
2½ dl vettä
1 tl suolaa
1 rkl öljyä
n. Meillä se
pysäytti julkisen keskustelun
esimerkiksi taantumasta.
Seuraavan kerran kun maito
aiheuttaa valtakunnan tason
kiistan, ehdotan enoni menetelmää riidan selvittämiseen.
Lapsena minua kutsuttiin
vasikaksi siitä syystä, että join
aina maitoa. Täysmaito (Arla Ingman)
c)
d)
Pääministeri
kuumensi
maidon kiehuvaksi
Osa S-ryhmään kuuluvista etelä- ja varsinaissuomalaisista
kaupoista päätti pudottaa valikoimista Valion maitotuotteet
erikoismaitoja lukuun ottamatta. Myös SSO laajensi maitovalikoimaansa kohun
vuoksi.
Oikeat vastaukset: 1. Sekoita ne muihin aineksiin.
Taikinan tulisi olla pehmeää.
Lisää tarvittaessa nestettä. 5 dl ohrajauhoja
Sekoita suola kädenlämpöiseen veteen ja lisää öljy sekä
jauhot. Laktoositon, rasvaton maitojuoma (Valio)
3. Sekoita
kaikki täytteen aineet keskenään.
Kaada valmis täyte pohjan
päälle. Historiaa ja ruokaohjeita.
Hannele Klemettilä: Keskiajan
keittiö.
Ohrakas ruoanvalmistuksessa ja leivonnassa. Leivo taikinasta pyöreitä, litteitä leipäsiä. maaliskuuta 2010
Keskiviikko-
keittiö
keskiviikkokeittio@sss.fi
Maidon kanssa
ei pelleillä
SSS | Sanna Heinonen
sanna.heinonen@sss.fi
M
aito on henkilökohtainen asia. Lisää taikinaan muut ainekset ja vaivaa
taikina tasaiseksi. Vaikka se maistuu lähes
tulkoon aina samalta ja on
ikuisesti valkoista, ei ole ihan
sama, mitä maitoa juomme,
kuten juuri loppunut maitosotakin osoitti.
Vaikka taistelemmekin siitä,
juommeko rasvatonta, sinistä, punaista, Valion vai Arla
Ingmanin maitoa, juoma tulee
aina ja yhtä varmasti ruokapöytäämme kuitenkin lehmän
tissistä.
Silti se on pyhä ja tunneasia.
Ei kai ihme, että Intiassa lehmä on pyhä eläin, joka voi pysäyttää liikenteen. Ja kaiken
kukkuraksi ohra ei nouse mihinkään hiivalla. Riisi- ja
ohraruokia.. Ripottele pinnalle mantelirouhetta. 3 dl vehnäjauhoja
1 dl pellavansiemenrouhetta
1 dl auringonkukansiemeniä
2?4 dl keitettyjä ohrasuurimoita
Liota hiiva kädenlämpöiseen
nesteeseen. Sekoita sileäksi.
Voitele noin viisi senttiä korkea vuoka, ja kaada sen pohjalle karamellisiirappi sekä sen
päälle muna-maito-sokeri-seos.
Peitä foliolla ja paista vesihauteessa 140?150-asteisessa uunissa kunnes seos on hyytynyt
kypsäksi.
Jäähdytä vanukas ja kumoa
tarjolle.
Bamberg
n Tuottaja
Sanna Heinonen
(02) 7702 336
Vinkkaa
herkku!
Auringoksi appelsiini ja yötaivaalle karambolat
Kuvat: SSS/Eija
14
2. c), 2. ja ?kävi ohraisesti?
kertovat karulla tavalla, mistä
on kyse: on päässyt käymään
huonosti.
Vanhin viljamme ja leipämme on saanut kantaa raskasta
taakkaa harteillaan ainakin
keskiajalta lähtien. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 10. Hauduta sen
jälkeen sipulia rasvassa pannulla, kunnes se on kuulottunut läpikuultavaksi. Enoni oppi jekuttamaan: hän laittoi paksun,
rasvaisen, lypsetyn lehmänmaidon siniseen purkkiin, ja
täydestä meni.
Nyt kauniiksi lopuksi juhlava
maitoresepti sovinnon ja ikiihanan maidon kunniaksi. Leikkaa rullasta ohuita viipaleita ja
paista 175 asteessa, kunnes ne
ovat saaneet vähän väriä.
Lähteet:
Anneli Schöneck: Vilja. d), 3. Voitele maidolla ja koristele halutessasi siemenillä.
Paista 225 asteessa uunin keskitasolla 10?15 minuuttia.
MAUSTEINEN
LEIVÄNPÄÄLLYSTE
3 dl keitettyjä ohraryynejä
3 hienonnettua sipulia
3/4 dl jauhettua
auringonkukansiemeniä
2 murskattua
valkosipulin kynttä
1 rkl meiramia
maun mukaan timjamia
ja currya
öljyä
suolaa
Sekoita suola hienonnettuun
sipuliin ja anna vetäytyä varttitunnin verran. Onneksi palkaksi vaivaan saada taivas, pullia.
Nyt kun aurinko on taas tullut taivaalle
esiin, on hyvä muistaa ensi talvea varten: ?Heitä kesä keittoon, se pysyy tallessa.?
Ei muuta kuin lanteet liikkeelle ja ruoan
laittoon lasten kanssa musiikin tahdissa.
(SSS)
. Taikina pyöritetään tangoksi ja säilytetään kylmässä yön yli. Maitovisa
Missä maito luuraa?
Osaatko ratkaista,
missä lasissa
minkäkin purkin
maito luuraa?
Kuvan juomalaseissa on
Valion ja Arla Ingmanin maitoa.
Kaikkien purkkien maito on
peräisin suomalaisista lehmistä.
SOVINTOVANUKAS
5 dl maitoa
½ halkaistu vaniljatanko
4 keltuaista
2 munaa
100 g sokeria
1 appelsiinin kuori
raastettuna
Karamellisiirappi:
2 rkl sokeria
2 rkl vettä
Keitä maitoa ja vaniljatankoa
hiljalleen noin 15 minuuttia
hämmentäen koko ajan. Siinä on paljon ravintoaineita. Nosta ne
pellille leivinpaperin päälle ja
pistele haarukalla. Sekoita keltuaiset, munat ja sokeri
kevyesti. Lusikoi taikinasta sämpylöitä leivinpaperille.
Anna kohota vielä noin puoli
tuntia. Ala-asteikäisenä ?lehmänmaito. se on ensimmäinen
ravintomme. Anna turvota noin
5 minuuttia. Siivilöi maito ja sekoita jäähtynyt maito, raastettu
appelsiinin kuori ja muna-sokeri-seos. Levitä taikina matalaan vuokaan (halkaisija noin 27 cm). Pää-
ministeri Matti Vanhanen
(kesk.) ilmoitti blogissaan vaihtavansa kauppansa sellaiseen,
joka myy Valion maitoa.
Maanantaina tuli ilmoitus,
että Valion maito palaa myyntiin HOK-Elannon kaikkiin
kauppoihin. Anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi
peitettynä lämpimässä paikassa. Mistään ei tullut
mitään, ellei ihanaa valkoista
juomaa ollut tarjolla. Mittaa joukkoon kuivat aineet. Päätöksen taustalla oli HOKElannon ja SSO:n Arla Ingmanin kanssa tekemä sopimus.
Sopimuksen tultua yleiseen
tietoon siitä syntyi meteli. Kuori vaahto pois
pinnalta.
Paahda sokeri kattilan pohjalla ja lisää vesi. Äidinmaitoon liittyy hellyyttä, hoivaa ja läheisyyttä.
Maidon kanssa ei pelleillä. b)
Nyt otti
SSS | Sanna Heinonen
sanna.heinonen@sss.fi
Taantuman aikaan on hyvä
heittää ohraa taikinakulhoon.
Klassikkosanonnat ?nyt otti
ohraleipä. Svengaavassa meiningissä pyydetään ?anteeks
jos mä vaivaan?. Paista piirakka
200 asteessa noin 30 minuuttia.
OHRAPIPARIT
1 dl siirappia
75 g voita
3 dl paahdettua ohrajauhoa
1 dl grahamjauhoa
1 rkl vehnäjauhoa
1 rkl jauhettua anista
½ vaniljasokeria
1 dl vettä
½ sitruunan mehu
Lämmitä siirappi ja voi yhdessä. Lisää suola ja grahamjauhot. Lisää
joukkoon keitetty ohra ja kiehauta.
Lisää mausteet ja lopuksi jauhetut auringonkukansiemenet.
Anna jäähtyä ja levitä sitten
leivälle.
ANANAS-RAHKAPIIRAKKA
Pohja:
100 g margariinia
1 dl sokeria
1 muna
1½ vehnäjauhoja
1 dl ohratärkkelystä
1 tl leivinjauhetta
Täyte:
1 tlk rahkaa
1 tlk ananasmurskaa
2 rkl ohratärkkelystä
½ kevytkermaa
½ sokeria
koristeeksi mantelirouhetta
Vatkaa margariini ja sokeri
vaahdoksi.
Lisää vaahtoon kananmuna
hyvin vatkaten. ei enää kelvannut
siniseen purkkiin (kevytmaito)
hurahtaneelle. Ohraa voi käyttää leivonnassa niin jauhoina, tärkkelyksenä kuin keitettyinä
suurimoinakin.
2 tl suolaa
4 dl grahamjauhoja
n. Käykö aika pitkäksi?
Muusikot Pablo Seppä ja Janne Viitaniemi tietävät, mitä tehdä silloin. Rasvaton maito (Arla Ingman)
1. koko perheen keittiökeikka (2007).
Levyllä on 15 lastenlaulua, joissa esimerkiksi appelsiinista tulee aurinko ja
kermavaahto korvaa pilvet. Eikä ihme
. Sekoita taikina tasaiseksi. Siihen käy maito niin Valion kuin
Arla Ingmaninkin purkista.
Tylsistyttääkö. Silloin ohrasta leivottu leipä kuului vain
alemmille yhteiskuntaluokille.
Tosin Suomessa ei ollut varaa valita: lähes pöytään kuin
pöytään ohraleipä löysi tiensä.
Mutta parisataa vuotta myöhemmin, 1700?1800-luvuilla,
kun Suomessakin yleistyivät
muut viljalajit ja ihmisillä alkoi olla enemmän varaa, ohra
sai tehdä muille viljoille tilaa
leivässä ja jouti pitkälti oluen
panemiseen ja eläinten ruokkimiseen.
Ohran loistoa on himmentänyt se, että siitä syntyy niuk-
SSS/Sanna Heinonen
kajyväistä leipää. a) ja 4. Ei ihme, että
vehnäjauho pöllyää keittiöissä
paljon enemmän.
Ohra on kuitenkin aliarvostettu leivonnassa