Hän myös nostaa esiin
panostamisen koulutukseen,
jolla talouskasvua voi vauhdittaa ja toisaalta mahdollistaa tasaisemmat lähtökohdat.
??Koulutus ei riitä erojen
tasoittamiseen, joten verotus
on tehokas tapa, sanoo Palkansaajien tutkimuslaitoksen tutkimuskoordinaattori
Ilpo Suoniemi.
Piketty ei anna vastausta
kysymykseen, voivatko tulo- tai varallisuuserot nousta
sietämättömälle tasolle. herkulliset leipätaskut
sekä maineensa veroiset
ruokaisat salaattimme!
TORIN MONIPUOLISIN
VIHANNESKOJU
050-5985 137
Tervetuloa iloisen
TUORETTA
LÄHIRUOKAA SUORAAN palvelun torikahvilaan
PUUTARHASTA
Avoinna joka toripäivä klo 15 asti,
VAANELAN PUUTARHA
www.salontorikeidas.fi
Kotileipomo
Simola
Turku
Lähiruokaa
Tuoreita
makuja
läheltä
SALON TORI
LUOMUTAIMIA
?
K E I J O N L A AT U -
!
a
Tervetulo
tällä kupongilla
25 % alennuS
kertaostosta, voimassa elokuun loppuun.
ei voi yhdistää muihin tarjouksiin.
(to klo 21) sekä joka toinen sunnuntai
(15.6. 6.7. Toisen vaihto-
ehdon mukaan maailmantalouden megatrendeihin, kuten teknologian kehitykseen
ja väestönkehitykseen, ei voi
politiikalla juuri vaikuttaa.
Tuloerot voivat
koetella demokratiaa
Piketty ehdottaa tulonjaon
ongelmien ratkaisuksi progressiivista pääomaveroa, perintöveroa ja progressiivista
tuloveroa. KESÄKUUTA 2014 | VIIKKO 24 | N:O 157 | www.sss.fi | IRTONUMERO 2,10 . | KESTOTILAUKSENA 0,76 ?/päivä
SALON SEUDUN SANOMAT
Näyttävät kotimaiset
amppelikukat
suoraan tarhurilta
Puutarha P. Tutkijoille suunnatun
kongressin järjestää Yrjö Jahnssonin säätiö. 20.7. Yksi Pikettyn ehdotus on progressiivinen varallisuusvero, jonka suuruus
olisi 0,5 ja 10 prosentin välillä. herkut!
Myynti Salon torilla Valion jäätelökioskin
vieressä. 17.8. 1971) on
ranskalainen taloustieteen professori, joka työskentelee Paris
School of Economicsissa ja L?ecole
des Hautes Etudes Sciences Socialesissa.
?Piketty on tutkinut talouden
kehitystä sekä tulojen ja varallisuuden jakaantumista.
?Hän on kirjoittanut lukuisia
artikkeleja ja kymmenkunta kirjaa. Näkymät eivät ole kovin hyvät,
joten Pikettyn kasvuarvio
on varsin osuva. numeroon: 040 713 6580
Thomas Piketty kertoo
toisille kasvavasta eriarvoisuudesta 2010-luvulla, mikä
johtaa talouskasvun hidastumiseen, demokratian kriisiin sekä harvojen sukujen
valtakauteen.
Toisille Pikettyn kirja Capital in the Twenty-First
Century on tarkka kuvaus
historiasta. Säätiön taloustiedepalkinto myönnettiin viime vuonna
Pikettylle.
Lähteet: Paris School of Economics,
Yrjö Jahnssonin säätiö, The Guardian, Helsingin Sanomat, Huffington
Post. 7.30 Vaskion, Märyn ja
Halikon kautta ja pysähdyn tarvittaessa.
Kauniit kesäkukat
Salon torilta
Tuoretta, savustettua
ja graavisuolattua
kalaa toripäivisin.
Salon torilta
Autosta saat Suomen parhaat palvituotteet, makkarat, leikkeleet ym. Se on luettavissa
missä ja milloin vain: mökillä, työmatkalla, lomalla
tai vaikka junassa. TIISTAINA 10. 0400 491 122 www.laatumansikka.fi
Tule maisTamaan uuTuuTemme
. (02) 477 6500
Taloustieteilijät erimielisiä
Pikettyn soveltamisesta Suomeen
Thomas Pikettyn mukaan eliitin rikastuminen haittaa talouskasvua.
Lehtikuva/AFP/Leon Neal
STT | MIKKO ISOTALO
uksesi
Täydennä nyt tila
digilehdellä!
3
+
Vain
. Plus-tilaajana saat kaiken!
Ota digilehti nyt heti käyttöösi!
Verkossa: www.tilaajapalvelija.fi/plus
Soittamalla: 02 770 2626 (ark. Teknologinen kehitys voi toki aina
yllättää, arvioi Jyväskylän
yliopiston taloustieteen professori ja Yrjö Jahnssonin
säätiön tutkimusjohtaja Ari
Hyytinen.
Aalto-yliopiston tuotantotalouden laitoksen professori
Paul Lillrank pitää Suomessa käytyä Piketty-keskustelua virheellisenä, sillä
hänen mielestään koroilla ja
perinnöillä elävien yläluokkaa ei ole tänne syntynyt.
Tuloerot kasvoivat voimakkaimmin 1990-luvulla, mutta Lillrankin mielestä silloin
rikastuneet ansaitsivat omilla ansioillaan, lähinnä palk-
Ranskalaisen taloustieteilijän Thomas Pikettyn yksi ehdotus on progressiivinen varallisuusvero, jonka suuruus olisi 0,5 ja 10 prosentin välillä.
katuloja.
Piketty taas kuvaa nykyajan vertailukohtana esimerkiksi 1800-luvun Ranskaa, jossa koroilla ja perinnöllä elänyt eliitti ei käynyt
töissä.
??Omituista, että Suomessa
tuloeroista on tullut moraalipaniikki, Lillrank sanoo.
Hänen mielestään poliitikkojenkin pitäisi ottaa kantaa, mistä tuloerojen kasvu
ja talouskasvun pieneneminen johtuvat.
Lillrank antaa kaksi vaihtoehtoa. ma-pe 8-17, la 9-14, p. / kk
(Norm. Sitä on kehunut muun
muassa Nobel-palkittu Paul Krugman. Niistä uusin on tänä vuonna
ilmestynyt, kohuttu Capital in the
Twenty-First Century (Pääoma 21.
vuosisadalla).
?Kirjassa esitetään, että kasautunut varallisuus kasvaa tuotantoa
ja palkkoja nopeammin, mikä
johtaa taloudelliseen eriarvoistumiseen.
?Kirja nousi huhtikuussa Amazonin myyntilistan kärkeen, ja
arviot siitä ovat olleet pääosin
ylistäviä. Toimiva demokratia lieventää varallisuuden äärimmäisen keskittymisen seurauksia.
Suoniemi nostaa varallisuuden keskittymisen demokratiaongelmaksi vaalirahoituksen, jonka ansiosta
esimerkiksi Yhdysvalloissa
rikkaimman prosentin ääni
kuuluu muita kauemmaksi.
RANSKALAINEN
TALOUSTIETEILIJÄ
SUOMEEN
TORSTAINA
?Thomas Piketty (s. 20 e
Puh. Hän pitää aikaa
ensimmäisestä maailmansodasta 1970-luvulle poikkeuksellisena, koska talouskasvu oli nopeampaa kuin
pääomien tuotto.
Torstaina Suomeen saapuvan Pikettyn arvion mukaan
länsimaissa ollaan palaamassa aikaan, jona pääomien tuotto ylittää jatkuvasti
talouskasvun, joten varallisuus kerääntyy harvoille.
??Kuinka lupaavat Suomen
kasvunäkymät ovat. Talouslehti Financial Times
on kuitenkin syyttänyt kirjaa vakavista virheistä.
?Piketty saapuu torstaina Helsinkiin tuloja ja terveyttä käsittelevään kaksipäiväiseen tieteelliseen
kongressiin. 8.00-16.00)
Tekstiviestillä: SSS PLUS oma nimesi, osoitteesi
sekä sähköpostios. 31.8.)
Salon Torikaffe
Paimion kotileipomon liike av. Tule maistamaan ja tekemään
tilauksia, kotiinkuljetus sovittaessa.
Säävaraus.
www.lemunkartanonpuutarha.fi
www.kalaliikeasp.fi
Kati Öberg
0400-614 510
Kauppapuutarha
Ranki
Juhlakassi
juhlalimppu, kääretorttu,
toscakakku, omenanyyttejä 4 kpl
Salon torilla
kesätorstaisin ja -lauantaisin
hinta yht. Kehitys voi johtua
politiikasta, jossa veroja on
muutettu ja finanssimaailmaa avattu. Hänen mielestään varallisuuserojen kasvu on kuitenkin
haitallista talouskasvulle ja
mahdollisesti myös demokratialle.
??Varmasti omaisuuden ja
tulojen keskittyessä harvoille tulee jossain kohtaa piste,
jossa eriarvoisuus koetaan
ongelmaksi, kun se haastaa
hyvän yhteiskunnan perusteet, Hyytinen sanoo.
Hyytisen mukaan demokratian toimivuutta mitataan silloin. alkaen
perunaa ja herneitä
Pääsadon aikana joka aamu poimittuna
su-pe suoraan pellolta asiakkaalle.
Tulen aamuisin n. / kk)
Paperilehden tilaaja voi täydentää tilausta
kätevällä digilehdellä. 3.8. Se maksaa kestotilaajalle
vain 3 euroa kuussa eli 36 euroa vuodessa.
Digilehti kulkee mukana aina. Nieminen
#
Kotimaiset
vihannekset,
mansikat ja
kukkakimput
IKKAA
S
N
A
M
Ma 16.6. digilehti 16
On tässä ollut
paljon huonoa tuuriakin, jolle pieni maa ei
mitään mahda.
Ojasta ei kuitenkaan nousta suomalaista
itsetuntoa ruoskimalla vaan luomalla tulevaisuudenuskoa.
Me emme ole luusereita, mutta emme
myöskään sellaisia eurooppalaisia oppimestareita kuin muutama vuosi sitten ylimielisesti kuvittelimme.
rit
a
Tekst
040 7711 777
n. Toitamattomiin yhden kaljan nen Rirako
juojiin ja todellisia juoppoja n. Tähänastisen talkootyön osuus maalaus- ja muine töineen on ollut noin
40 henkilötyöpäivää, arvoltaan vähintään noin 6?000
euroa.
Salonparhaaksi-yhdistys on hoitanut kaikki leirijärjestelyt ja leirien maksuliikenteen ym. Jos näin käy,
komission johtoon nousee
keskustaoikeistolaisen EPPryhmittymän kärkiehdokas,
luxemburgilainen JeanClaude Juncker.
Peli on kuitenkin kesken,
ja varsinkin Ison-Britannian
pääministeri David Cameron
vetää parhaansa mukaan
mattoa Junckerin jalkojen
alta.
Junckerille, joten asetelmissa on nähtävissä arvovaltataistelua myös Cameronin ja
Merkelin välillä.
Merkelin tasapainoilua vaikeuttaa se, että kärkiehdokas Juncker herättää ristiriitaisia tuntoja EU:n mannereurooppalaisissakin jäsenmaissa. Voisiko torin ympyrä- aseiden kanssa ja pojallasi n. paras maa elää.
Tänä vuonna Suomi on rankattu kansainvälisen tietoyhteiskuntavertailun ykköseksi
ja maailman parhaaksi digitaaliseksi infrastruktuuriksi.
Kansainvälisen vertailun mukaan elämme
äitien kannalta maailman parhaassa maassa.
Pisa-vertailuissa Suomi sijoittuu toistuvasti kärkisijoille, ja vähiten korruptoituneiden maiden listalla olemme kerta toisensa perään eliittiä.
Vuonna 2012 julkaistussa amerikkalaisvertailussa Suomi rankattiin ?maailman vähiten epäonnistuneeksi valtioksi?.
Silti meille taotaan kalloihin, että yhtäkkiä kaikki on pielessä.
Suomi oli vuosia euroalueen mallioppilas.
Mikä meni pieleen?
Nokian kännykkäkatastrofin myötä Suomesta katosi valtava siivu elektroniikkateollisuutta, ja samaan aikaan suli paperintuotanto. Opetellaan siitä pois. Ei sotilaslisi edellyttää opaskoiran
liitoille. Jos promillerajaa laske- sen kaupunki on tehnyt
taan, niin kaikki poliisien Laurin väistötiloihin. Näin ollen sitä ei
tule lisätä kaupungin tukikustannuksiin erikseen.
Viime ja edellisenä vuonna Salon kaupunki hoiti itse Klippulan viikkosiivouksen, nyt sen hoitaa vapaaehtoisvoimin Salonparhaaksi. Katainen
Kovissa sisäpoliittisissa paineissa pyristelevä Ison-Britannian pääministeri David Cameron tekee puolestaan liputti selkeästi
LIITTOVALTIOKEHITYK- kaikkensa estääkseen Jean-Claude Junckerin nousun EU-komission johtoon.
Junckerin puheenjohtajuuSEN kannattajaksi luonnehdelle.
ditun Junckerin valinta koKatainen saanee salkkunsa
EU-vastaisen Ukip-puolueen saatua äänivyöryn
mission johtoon olisi myrkkyä Cameronille, joka
komission puheenjohtajan nimestä riippumatta,
Britannian eurovaaleissa. Näöstä jäljellä
n. Mikä lellipitäjä
Halikko on ja miksi. sakkomaksuosuuttakin säästyy ja kaksi työtöntä saa työtä. vapaaehtoisvoimin sisältäen myös kuljetukset, toimistokulut ja hallintomenot, jotka ennen kuuluivat opetuslautakunnan
henkilökunnan työhön. Salonparhaaksi siivosi vapaaehtoistyövoimalla Klippulan rannat ja alueet,
rakensi uudelleen iltanuotiopaikan istuimet, korjasi
ruokalarakennuksen julkisivua ja maalasi sitä. Pelkään jat pois. Tämän kevään mittauksessa
Suomen talouskasvu oli euroyhteisön heikointa.
Hyvinvointi pitäisi periaatteessa maksaa
vientivoitoilla, mutta vaihtotaseemme on
ollut vuosia tappiolla. Salo antoi maalaustarvikkeet.
Kaupunki on vuosikausia laiminlyönyt Klippulan
alueen ja rakennusten normaalin hoidon, josta syystä
rakennukset ovat päässeet rapistumaan ja vaativat perusteellisempaa kunnostusta. Veronmaksaja
Kommentoi
Toimituspäällikkö JARMO LEHTO
n. Häkämiehen pomo, EK:n hallituksen puheenjohtaja
Ilpo Kokkila, kuvailee Suomea Euroopan
ongelmalapseksi ja tarkkailuluokkalaiseksi.
Häkämies ja Kokkila jatkavat muodikasta
kisaa siitä, kuka vakuuttavimmin sanakääntein osaa kuvailla suomalaista surkeutta.
Näitä lausuntoja kuulemme päivittäin siinä
määrin, että meno välillä arveluttaa valittajia itseäänkin.
OP-Pohjolan pääjohtaja Reijo Karhinen hätkähdytti taannoin moittimalla yritysjohtajiakin synkkyyden lietsomisesta.
Karhinen oli ilmeisesti pannut merkille
asiakkaiden säikähdyksen . Naton ja suvivirren vas- kuvissa toisen silmän peittustajat ovat samoja ?van- tävä hiusmuoti arveluttaa.
han neukkulan. Tähän mennessä tehtäviin on
käytetty noin 20 henkilötyöpäivää, arvoltaan menoineen noin 3?000 euroa.
Salonparhaaksi työllistää 2 pitkäaikaistyötöntä yhteensä 8 kuukautta, jolloin kaupungin ns. n. Tuloksena oli jättityöttömyys.
Kustannustaso oli suomalaisten oma vika, mutta se ei selitä kaikkea. Kannattaa kysyä, kuinKortti pois ajoissa
ka pitkän vuokrasopimukn. Alamäessä
vauhti kasvaa, rikkinäinen
asfaltti on todella iso riski.
Pitäisi kiireesti päällystää
uudelleen! Yksi Salon eniten käytettyjä pyöräteitä
n. Siinä ohi- jälkeen. Vastatkaa
teellinen. Se myös osaltaan osoittaa,
että kolmannen sektorin toimintaa kannattaa tukea ja
aktivoida vapaaehtoisia toimimaan. Risteykset sen mu- kuluttaneet uomat pehmekaisesti
ään saveen. Sota
tys sai Salon suurimman
kulttuurituen. Vaivaista talouskasvua
on luvassa aikaisintaan loppuvuodesta, ja
verotus on tapissa.
nn
nn
Suomeen on luotu pelon ilmapiiri, joka
saa meidät tuntemaan itsemme luusereiksi.
Propaganda on ollut niin purevaa, että osa
totuudesta on unohtunut.
Talouslehti Forbesin viimevuotisessa vertailussa Suomi rankattiin maailman kuudenneksi parhaaksi maaksi yrityksille, ja
Maailman talousfoorumin mukaan Suomi
oli työntekijöille maailman toiseksi paras
maa.
OECD:n viimevuotisessa listauksessa
Suomi oli maailman 12. Rauhaa rakentaen
hankintaa. ja lainatiskien
autioitumisen.
Kaiken takana on tietysti rahapula. Nyt teemme sen, mitä
hankintasopimuksessamme lupasimme tehdä, jotta
Kirjoita lyhyesti. Sen saa ylittää,
mutta alittaa sitä ei saa.
Missä logiikka
n. Vielä tämäkin! Halikko ei yhdistymisessä ole menettänyt
vanhainkotia, ei koulua, ei
hammaslääkäriä, ei omaa
lääkäriä, ei jokapäiväistä
kirjastoa. Vanha. Toimitus valikoi, käsittelee,
kon välissä Toijalanmäen
vierellä on vaarallisessa kunnossa. Kampaamoiden mainosn. 2
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 10. Eroosio
n. kesäkuuta 2014
Perustettu 1919
Mielipide
Päätoimittaja VILLE POHJONEN
Toimituspäällikkö JARMO LEHTO
PÄÄKIRJOITUS
Lehtikuva/AFP Photo/Georges Gobet
Euroopan unionin kulisseissa
kuhisee. Pankkeja
romahti ja julkisten talouksien rakenteet
luhistuivat. Ohitustien suunnitelma kauden aikana vaan sen
hanuriosastolta. Pyörätie Salon ja Hali-
Ehkä on niin, että Salon työvoimatoimiston
pitää olla se aktiivinen osapuoli ja lähettää
kehotuksia mennä töihin heti, kun on ensimmäinen 100 pv työttömyyttä takana.. Palveluja on leikattava, jottei velka kasvaisi ihan mahdottomaksi.
Leikkauksista huolimatta kuntien ja valtion velka kasvaa kohisten, mikä enteilee lisää leikkaustarvetta. Sekään ei ole vähäinen, mutta todellinen säästä on vähintään 4?5-kertainen.
Vertailun pohjana jutussa olivat vuoden 2013 kesäleirit, joita oli 4 ja osanottajia 250. Perheelämän kohentumista on jo
havaittavissa, vaikka olen
vasta opintieni alkumetreillä. Vasresurssit viedään vaikut- taus saattaa yllättää. Pitäisi nyt käydä eduskanssa, että suurin osa kuntavaalit ja poistaa pelvanhuksista on vaaraksi kät napinpainajat, puolitliikenteessä. Yläkertaan näköalaravintola
ja alas kauppahalli. Käynnissä on kova
poliittinen vääntö komission
seuraavan puheenjohtajan
nimestä.
Uuden komission kärkipaikan arveltiin etukäteen
menevän automaattisesti
europarlamentin suurimman ryhmittymän kärkiehdokkaalle. Hyvät kanssasisaret!
parkkiin rakentaa nelikerroksisen parkkitalon. Rva vm -54. Kansainvälisen kysynnän hiipuminen tyhjensi suomalaisen vientiteollisuuden tilauskirjat.
Markkinoista pyyhkiytyi viidennes, mutta kustannustaso jäi. Kaunis nimitys tälle kurjuudelle on
rakennemuutos.
Amerikasta alkanut finanssikriisi pyyhki
tornadona yli läntisen maailman. Eivät hoksot- taa edustajamäärä, avustatimet pelaa enää. Tämän
lisäksi työllistämme 17 kesätyöntekijää 2?6 viikon
työjaksoille kohtuullisin korvauksin. Määritelmästä riippuen Suomi on nytkin taantumassa tai lamassa.
Euroalueen vertailussa taloutemme supistui viime vuonna eniten Kreikan ja Kyproksen jälkeen. Maan nousemisen
tustien suunta pääliiken- takia merenranta on siirnesuunta. Jos vihollinen on
tuhoamassa sukuanne
Hillitkää meidän naisten
ikiaikaista huonoa tapaa:
nalkutusta puolisolle. Kaaharien mielestä non. Lisäksi
maalattiin kaikki majoitustilat sisältä sekä keittiötilat rapistuneilta osin. Se on kuitenkin tynyt hitaasti Somerolta
maalta keskustaan joka etelään ja purot ja joet ovat
väylällä. kannatta- Miten on turvallisuuden
kanssa esim. Kirjoita mieluummin nimelläsi. Säästöä
itseni ja muiden puolesta. Tyhmyydellä tai puolet
viisaudella ei ole paljoakaan
tekemistä sen tosiasian n. Säästö on siis oikein vertaillen 28 116 euroa.
Kyseenalaistamme kuitenkin sen, voiko opetuslautakunnalta sisäisellä laskutuksella laskutettava kiinteistön
hoitokustannus olla 17?000 euroa. Toisaalta Junckerin
sivuuttamista karsastettaisiin Saksassa, koska se olisi
vastoin EU-demokratian pelisääntöjä.
KOMISSION kuvioilla on
kytköksensä Suomeenkin.
Suomessa eurovaalien alla
vieraillut Juncker lupasi tuhdin komissaarisalkun väistyvälle pääministerille Jyrki
Kataiselle (kok.). Parkkitilat nyt lopussa
on mahdollisuus pelastaa
tilanne ampumalla vihollinen, niin toivotko, ettei hän
tekisi tätä. Äiti. Toimitus
tarvitsee tietoonsa myös nimimerkillä kirjoittavan nimen ja yhteystiedot.
Sähköpostiosoite: mielipide@sss.fi
Postiosoite: SSS/Mielipide, PL 117, 24101 Salo
KOLUMNI
10.6.2014
Koululaisille Salossa järjestettävää kesätoimintaa koskeneessa jutussa (SSS 5.6.) todettiin, että Klippulan
kesäleirien ulkoistuksesta saatava 10?000 euron säästö
olisi vähäinen. Lisäksi 14 vapaaehtois-työntekijää toimii leiriohjaajina sekä huolto-,
keittiö- ja yövalvontatehtävissä eri pituisia viikkomääriä.
LEHTO
Salonparhaaksi myöntää maksuvapaita leiripaikkoja
sen mukaan kuin niille tarvetta ilmenee, jotta myöskin
vähävaraisemmat voisivat lähettää lapsensa leirille.
Klippulan leiritoiminnan hoito Salonparhaaksi
ry:n toimesta tulee tuottamaan Salon kaupungille
45?50?000 euron vuosisäästön, jonka lopputuloksen
voimme todentaa leirikauden päätyttyä ja pidettyämme elo-syyskuun vaihteessa opetuslautakunnan kanssa sopimamme raportointitilaisuuden, joka on edellytyksenä leirisopimuksemme optiovuoden käytölle.
Jos yhdistyksemme ei olisi lähtenyt hoitamaan Klippulan leiritoimintaa, ei kaupunki olisi järjestänyt leiriäkään Klippulassa, joten lasten kesäleiritoiminnan
kannalta pidämme ponnistustamme Salon lasten hyväksi erittäin merkittävänä. Mutta voisiko
joku lopulta antaa vastauksen, miksi samalla pitää
uhrata huomattavia lisämäärärahoja Kiskontien
loppupään siirtoon, kun nykyinen tielinjaus palvelee
parhaiten Kiskon suunnasta keskustaan autoilevia?
Turha kiertotie
n. Tämä kuitenkin
edellyttää yleishyödyllisten yhdistysten tukipanostuksen kasvattamista.
Erilaisten palvelutoimintojen ulkoistus yleishyödyllisille yhdistyksille on kaupungin kannalta monella
tavalla taloudellista ja tuottaa säästöjä, parantaa ja monipuolistaa palveluja sekä tarjoaa joustavan tavan palvelujen järjestämiselle ja kehittämiselle.
Pertti Vallittu
puheenjohtaja
Timo Pohjola
sihteeri
Salonparhaaksi ry.
Pelon ilmapiirissä
E
nn
linkeinoelämän keskusliiton
(EK) toimitusjohtajan Jyri
Häkämiehen mukaan Suomi
painii mutasarjassa (Helsingin Sanomat 5.6.). Saamamme tiedon mukaan rannan ruoppaus
maksoi 2?000 euroa ja se sisällytettiin Klippulan vuosiylläpitoon varattuun 17 000euroon. Isäni kuvasti väärää tietoa. Ne
kuoli rattijuopon takia
eivät ole syntyneet jään. Häntälän notkoista jatpääsee enemmin läpi. Paineet jopa Ison-Brion luvannut neuvotella Britannian jäsenyysehmutta suomalaisittain kiinnostava tilanne avautannian eroamiselle unionista ovat kasvaneet.
dot entistä väljemmiksi.
tuu, jos hänelle tarjotaan Brysselin tehtäväruleEnemmistö briteistä vierastaa unionia ja hatissa vielä isompaa roolia.
TILANNE ei ole kiusallinen vain tukkanuotluaisi vähentää Brysselin valtaa jäsenmaihin.
Mikäli Katainen jättääkin komission väliin,
tasilla oleville Junckerille ja Cameronille, vaan
Cameron on puun ja kuoren välissä, sillä hänen
eikä Alexander Stubbia valita kokoomuksen johyhtä hyvin Saksan liittokanslerille Angela Mersisäpoliittinen uskottavuutensa saisi Junckerin
toon, voivat kotimaiset ja EU-tason henkilövakelille.
valinnan myötä ankaran kolauksen.
linnat linkittyä vielä mielenkiintoisella tavalla
Merkel on ilmaissut muodollisen tukensa
Entistä tukalammaksi Cameronin asema kävi
yhteen.
TÄTÄ MIELTÄ
Klippulan kesäleirien ulkoistuksesta merkittävät säästöt
On sinänsä outoa että salolaisilta tuntuu puuttuvan kiinnostus työnhakuun - Nokian jälkeen
kaikki eivät suinkaan ole kouluttautuneet uuteen ammattiin.
verkossa
Klippula on leirejä varten riittävässä kunnossa.
Klippulan uimarannan ruoppaus ei tosiasiassa kuulu
näihin vertailukustannuksiin, koska se oli tehtävä joka tapauksessa, kuten viime vuoden leiriraportissa todetaan. liikenteesjia! Tutkija
sä. Mielestäni tällaisen
n. Halikon musiikkiyhdis- peusrajoitus on vain viit-
peen itäiselle ohitustielle,
vaikka se vajaaksi silti on
jäämässä. Ymmärrän hyvin tar-
?Turun seutu, Lohjan seutu, Someron suunta
ovat kaikki kohtuullisen ajomatkan päässä.
Kehä III ulkopuolellakin on siis työpaikkoja!
Mielipidesivun tuottaja: Risto Knuuttila,
(02)7702 340
Suomi oli vuosia euroalueen
mallioppilas.
Mikä meni pieleen?
Valtataistelua komission kulisseissa
Verkosta
otsikoi ja tarvittaessa lyhentää julkaistavat
tekstit. Suomiko houkutteleva
hiusmuodin sallimisen tuhyökkäyskohde. Saadakseen täyden 20?000 euron avustuksen Salonparhaaksi ry:n on
edellytetty järjestävän 8 kesäleiriä ja hankittava niille
vähintään 400 leirilasta.
Kun vertaamme vuoden 2012 kaupungin kesäleirien,
joilla oli 428 osanottajaa, nettotulosta 65?116 euroa,
kaupungin avustukseen 20?000 euroa ja Klippulan
kiinteistön 17?000 euron vuosikustannuksiin, saamme
kaupungin osuudeksi yhteensä 37?000 euroa vuonna
2014
Sinänsä niissä ei ollut mitään uutta eikä
yllättävää.
Ministerit korostivat Suomen ja Venäjän hyviä suhteita. Sovinnollisesta retoriikasta huolimatta Forsbergin mielestä
on selvää, että niissäkin on jotain muuttunut, kun Venäjän ja EU:n suhteet ovat
Ukrainan kriisin vuoksi aivan uudessa
tilanteessa.
SIVU 4
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov korosti Suomen ja Venäjän hyviä suhteita.. Valtuusto hyväksyi
Huso-Pöylän tuulivoimapuistoa koskevan osayleiskaavan kahden äänestyksen jälkeen.
Heikki Tamminen (ps.) esitti valtuustossa kaavan palauttamista uudelleen valmisteltavaksi. Hän sanoi, ettei
ymmärrä yleisesti tuetun tuulivoiman rakentamista Suomessa. Hän toivoi,
että tuulivoiman melu- ja välkehaittoja olisi selvitetty perusteellisemmin ja että alueen asukkaiden mielipiteet olisi huomioitu paremmin.
Palautusesitys kaatui äänin 31?20.
Tamminen esitti myös koko kaa-
van hylkäämistä. Paimiolaisen Väinö Ojan moottorisahalla veistämistä puupatsaista ja kauhajokelaisen Alpo Koivumäen kierrätysromusta vääntämistä teoksista on koottu näyttely Art on ite. SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 10. Kaupunginhallituksen esitys kaavan
hyväksymisestä voitti äänin 34?17.
CPC Finland Oy suunnittelee Pai-
TAKASIVU
mion puolelle kuutta ja Salon puolelle kahta kookasta tuulivoimalaa.
Paimion kaupunginvaltuusto käsittelee Huso-Pöylän tuulivoimapuiston osayleiskaavaa kokouksessaan torstai-iltana.
SSS/Essi Seppälä
Marimekon mallistoa Salossa viisikymmentä vuotta edustanut Maripuodin liikkeenharjoittaja Leena
Vihervaara pitää liikettä jo viidennessä paikassa Salossa.
Liike on vaihtanut viimeksi paikkaa Länsirannasta Salon Vilhonkadulle vuonna 2012.
. Se käsitteli
asiaa vastatessaan Pertti Kujalan
(kok.) valtuustoaloitteeseen, jossa
esitettiin liikelaitoksen perustamista.
Lautakunta totesi, että asiaa voidaan käsitellä uudestaan, jos vesihuoltolain vaatimukset muuttuvat.
Sivu 5
Kultarantakeskustelijat:
Yhteiskunta
on pysähtynyt
Suomalainen yhteiskunta on monella
tasolla pysähtynyt.
UUTISET 11
UUTISET
Kauan odotetut jalkapallon MM-kisat alkavat Suomen aikaa myöhään
torstai-iltana. Aina on muutettu vaan parempaan paikkaan. Moottoripyörien myynnin kasvu
on vielä maltillista, mutta venepuolella
kauppa käy jo huomattavasti viime vuotta
paremmin.
. Monet joukkueet ovat
jo saapuneet kisapaikoille Brasiliaan.
Portugalin joukkue on viime päivinä saanut sille erittäin tärkeitä uutisia. Se rakentaa osaltaan Somerosta kesän Satumaata. Hyvinvointivaltiota ei kuitenkaan tarvitse purkaa.
Kultaranta-keskustelujen talousosio
loi melko yhtenäisen kuvan Suomen
tilanteesta, mutta keinot kohti valoisampaa tulevaisuutta erosivat.
Yleisöpuheenvuoron käyttänyt kansanedustaja Anni Sinnemäki (vihr.)
sanoi, että kauhupuhe pysähtyneestä
yhteiskunnasta ei ole paras tapa ratkaisujen löytämiseen, sillä se lannistaa yritteliäitä ihmisiä.
Sivu 4
Cristiano
Ronaldo on
pelikunnossa
KATSEENVANGITSIJAT JOHDATTAVAT ITE-TAITEESEEN. Venekauppa
on kiihtynyt koko Suomessa, mutta moottoripyörien myynti on viime vuotta jäljessä.
SIVU 5
Tutkija: Lavrovin mielipide
Markovin puheista jäi hämäräksi
Jaakko Takatalon mukaan moottoripyöräkauppa elpyy pikkuhiljaa.
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov
olisi voinut selkeämmin sanoutua irti entisen kansanedustajan Sergei Markovin
ja Venäjän ulkoministeriön tiedottajan
Aleksandr Lukashevitshin Suomi-puheista, jos olisi halunnut, arvioi Tampereen yliopiston kansainvälisen politiikan
professori Tuomas Forsberg. Vilhonkatu on Salon
parhaimpia liikepaikkoja, ja toivon
siitä kävelykatua, sanoo Vihervaara.
Sivu 6
Vesilaitoksen
yhtiöittäminen
ei ole tarpeen
Koskella
Kosken teknisen lautakunnan mielestä kunnan vesi- ja viemärilaitoksen yhtiöittäminen ei ole tarpeellista,
koska laitoksen toiminta pyörii kohtuullisilla käyttö- ja liittymismaksuilla ilman veroeuroja. Nyt Lavrovin kommentti jäi niin hämäräksi, ettei
sen sisältö tulkin välityksellä oikein auennut.
??Nyt voidaan tehdä niitä johtopäätöksiä,
mitä halutaan, ja pohtia, kuinka lähellä
nämä henkilöt sitten ovat Kremliä, Forsberg sanoi STT:lle. Hän huomautti, ettei
Lavrov itsekään ulkoministerinä välttämättä ole aivan presidentti Putinin ydinpiirissä.
Lehtikuva/Antti Aimo-Koivisto
Suomen ulkoministeri Erkki Tuomioja
(sd.) taas olisi Forsbergin mielestä voinut
esiintyä jämäkämmin ministerien tiedotustilaisuudessa, josta nyt tuli pelkkä Lavrovin yksinpuhelu.
??Hämmästyin, ettei Tuomioja mitenkään puuttunut niihin syytöksiin, joita
Lavrov esitti lähinnä EU:ta kohtaan. Nykyajan kansantaide on vallannut Someron kaupungintalon etupi-
han ja viereisen Kiiruun talon puiston. Venekauppa on noussut viime vuoden
lukemista 25 prosenttia, kertoo Salon Yamaha Centerin kauppias Juha Kavalto.
Moottoripyöräkauppias Jaakko Takatalon mukaan eniten kysyntää on vähän käytetyillä pyörillä.
. kesäkuuta 2014
www.sss.fi
Vinkkaa
uutinen!
Rippikoulun suosio
lievässä laskussa
Reinfeldt jätti kutsumatta
Kataisen mini-EU-kokoukseen
(02) 770 2314
UUTISET 7
ULKOMAAT 12
toimitus@sss.fi
Sää Salon seudulla
Vaihtelevaa
pilvisyyttä
21 °c
Salon valtuusto hyväksyi
Huso-Pöylän tuulivoimapuiston
Marimekkoa
50 vuotta Salossa
Paimion valtuusto käsittelee kaavaa torstaina.
SSS | VESA KÄIVÄRÄINEN
Salon kaupunginvaltuusto antoi
maanantaina siunauksensa Paimion rajalle rakennettavalle tuulivoimapuistolle. Avainpelaaja Cristiano Ronaldo on mitä ilmeisimmin pelikunnossa jo tänään pelattavassa harjoitusottelussa ja viimeistään joukkueen
MM-kisa-avauksessa.
Sivu 13
UUTISET
Moottoripyörä- ja venekauppa elpyy Salossa
SSS/Essi Seppälä
SSS | SATU VIRTANEN
STT
Laman romahduttama suurten vapaa-ajan
välineiden myynti on kääntynyt nousuun
Salossa. Hyvistä sellaisista alkaa jo olla pulaa,
Takatalo huomauttaa.
Valtakunnallisella tasolla tilanne ei ole
aivan yhtä hyvä kuin Salossa
Kotimaa . Siinä todettiin, että
Kajalakodin kellaritilat poistetaan käytöstä eikä kiinteistöön tehdä suuria korjauksia, koska sen tulevasta
käytöstä ei ole varmuutta.
Heikki Tamminen puolestaan esitti, että kantatie
52:n suunnitteluun varattu
75?000 euroa poistetaan budjetista.
Karniston muutos hyväksyttiin yksimielisesti.
Heikki Tammisen ja Jani
Salomaan esitykset kaatuivat äänin 41?9 (1 poissa).
Salomaa ilmoitti jättävänsä
päätökseen eriävän mielipiteensä.
Venäjän Lavrov: Toivon, etteivät
poliittiset seikat vaikuta yhteistyöhön
Lehtikuva/Antti Aimo-Koivisto
Ulkoministerit:
Suomen ja Venäjän
välit kunnossa.
STT | SALLA SALMELA
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov syytti Euroopan unionia painostuksesta
ja epärakentavasta suhtautumisesta Venäjään. 4
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 10. Raskaus on päättynyt miehen
ollessa poissa kotoa.
Nainen sanoi miehelle
saaneensa keskenmenon
ja käyneensä sairaalassa.
Mies tai muutkaan läheiset eivät ole osanneet
epäillä naisen kertomusta,
poliisi kertoi maanantaina.
Osan raskauksista ovat
huomanneet myös muut.
Heille nainen on kertonut
saaneensa keskenmenon
tai kiistänyt raskautensa.
Nainen on pystynyt kertomaan lisää yksityiskohtia tapahtumista ja osan
isien nimistä. Toimeliaisuus lisääntyy aina,
kun rakennetaan uutta,
Harri Lindholm (vas.)
vakuutti.
Lyhyet
Lahden kaupunki
vähentää jopa
700 henkeä
Lahden kaupunki aikoo vähentää kaupungin henkilöstöä jopa 700
työntekijällä vuoteen
2017 mennessä. Järjestöt
myös katsovat, ettei neuvottelutulos anna edellytyksiä toteuttaa vuosien
2015?2017 säästöjen vaatimia irtisanomisia ilman
uusia yt-neuvotteluja.
(STT)
Sanoma
Lehtimedia
vähentää 16
työntekijää
Kaakkois-Suomessa toimiva mediayhtiö Sanoma
Lehtimedia lopettaa ytneuvottelujen päätteeksi
16 henkilön työsuhteet ja
osa-aikaistaa kaksi. Kaupungin mukaan vähennykset
voitaneen suurelta osin
toteuttaa luonnollisen
vaihtuvuuden kautta.
Kaupungin yt-neuvottelut päättyivät maanantaina. Talous
Salon menojen kääntyminen
kasvuun huolestuttaa päättäjiä
Valtuusto hyväksyi lisätalousarvion pikkumuutoksilla.
SSS | VESA KÄIVÄRÄINEN
esa.kaivarainen@sss.fi
Salon tiukka taloustilanne
väritti puheita kaupunginvaltuustossa maanantaina, kun
valtuusto hyväksyi viime vuoden tilinpäätöksen ja lisätalousarvion kuluvalle vuodelle.
Salon viime vuosi oli odotettua parempi, koska kaupunki sai odotettua enemmän
verotuloja. Tähän yhdistyy Ukrainan kriisi, joka on isompi
ongelma kuin Suomen ja Venäjän välit sinänsä.
Lavrov kommentoi myös
Suomessa kohauttaneita venäläisen ex-kansanedustaja
Sergei Markovin Nato-puheita. Naton kannattajat perustelivat jäsenyyden hakemista Naton
turvatakuilla, sillä yhteenkään Nato-maahan ei ole ikinä hyökätty.
Naton vastustajat muistuttivat, että Naton turvasta ei
voi olla varma, sillä turvatakuita ei ole puolustusliiton
historian aikana testattu.
Lisäksi vastustajat tekivät
eron Ukrainan sekä Euroopan unioniin kuuluvan Suomen välille, joten Ukrainan
tilanteen takia Suomen ei
kannata hätäillä kohti Natoa.
Puolustusministeri Carl
Haglund (r.) sanoi, että
Suomella ei ole olemassa
mitään muista maista poik-
Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubbin
mielestä Nto lisäisi Suomen turvallisuutta. Työmarkkinatuen kuntaosuuteen lisättiin
700?000 euroa.
Kaupunki tehostaa omaa
työllistämistään vajaan puolen miljoonan euron potilla,
joka oli alun perin varattu
yksityisille yrityksille maksettavaan työllistämislisään.
Lisää on kysytty huomattavasti odotettua vähemmän.
Kaupunki on joutunut pienentämään myös henkilöstösäästötavoitettaan 1,6 miljoonalla eurolla, koska työntekijöitä ei lomauteta tänä
vuonna.
?Iso huoli
ensi vuodesta?
Valtuustossa Marjatta Hyttinen (kok.) piti positiivisena, että kaupungin toimintamenot saatiin viime vuonna
taittumaan. Huolestuttavaa
hänestä on, että tänä vuonna menot ovat kääntyneet
jälleen kasvuun.
??Nyt pitäisi laatia pikaisesti palvelustrategia: mitä
kaupunki tekee itse ja mitä
ostaa ulkoa, Hyttinen toivoi.
Marjatta Halkilahti (sit.)
sanoi olevansa jo aika pessimistinen, kun talousarviot
aina vain pettävät.
Varajäsen Elina Seitz
(kd.) piti viime vuoden tiedoissa huolestuttavana pitkien sairauslomien kasvua.
Hän muistutti, etteivät kaupungin työntekijät veny loputtomiin.
Osmo Friberg (kok.) vaati, että alkuvuoden menojen
kasvu on saatava taittumaan tiukalla kulukurilla
loppuvuoden aikana.
Heikki Tamminen (ps.)
piti huolestuttavana, että
henkilöstömenoihin piti lisätä kaksi miljoonaa euroa.
Hän toivoi, ettei loppuvuonna päädytä samaan tilanteeseen kuin viime vuonna.
Tamminen ehdotti myös,
että yksityisille yrityksille
pitäisi harkita suurempaa
työllistämistukea, jos nyt
tarjottu ei tehnyt kauppaansa.
Saija Karniston (sd.)
mielessä oli iso huoli ensi
vuodesta ja uusista kovista
säästöpaineista.
??Jos lomautukset käynnistetään uudelleen, työllistäminen pysähtyy. Tammisen mielestä
tärkeämpää olisi huolehtia
nykyisestä tieverkosta. Ralf Hellsberg (kok.)
muistutti, että ohitustietä
on yritetty toteuttaa kolme-
kymmentä vuotta. Onnettomuusriski on suuri.
Tauno Kanerva (kesk.)
sanoi ihmettelevänsä, miksi perussuomalaiset vastustavat tietä, vaikka ryhmä
muuten on kovasti kehittämässä kaupunkia ja Suomea.
??Tätä on odotettu kuin
kuuta nousevaa. Lisäksi se toisi meidät
sellaiseen meille kuuluvaan
arvoyhteisöön, kokoomuksen puheenjohtajakandidaatti Alexander Stubb
sanoi.
Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä ei kannata Nato-jäsenyyttä, mutta
puolusti syvällisempää keskustelua puolustusliitosta.
Hän arvioi Ukrainan kriisin
jo muuttaneen suomalaista
Nato-keskustelua.
Haglundin mukaan Suomi
on joka tapauksessa kaukana Nato-jäsenyyden hakemisesta tai kansanäänestyksen
järjestämisestä.. Uudistusten tavoitteena on tasapainottaa kaupungin taloutta
32 miljoonalla eurolla.
Nykyisin Lahden kaupungilla työskentelee
vakituisessa työsuhteessa noin 4?800 henkilöä.
Säästötoimet sulkevat
kaupungin toimipisteitä
ja supistavat palvelupisteiden aukioloa.
Kaupungin henkilöstöjärjestöt vastustavat irtisanomisia ja mahdollisia
lomautuksia. Toiveena on, että osa summasta voitaisiin
suorittaa Metsäjaanun teollisuusalueelta louhittavana
murskeena.
Kantatie 52:n parantaminen Salon kohdalla maksaa
kaikkiaan kymmenen miljoonaa euroa. Yhtiö muun
muassa purkaa päällekkäisyyksiä media- ja kuluttajamyynnistä sekä organisoi uudestaan eräitä
toimituksellisia tehtäviä.
Sanoma Lehtimedia
kustantaa muun muassa
Etelä-Saimaata, Kouvolan Sanomia, Kymen Sanomia ja Uutisvuoksea.
Yhtiö on siirtymässä vaiheittain Länsi-Savo-konsernin omistukseen.
Sanoma-konserni on
STT-Lehtikuvan suurin
omistaja. Uutena rikosnimikkeenä tutkitaan
hautarauhan rikkomista.
Viiden vauvan ruumiit
löytyivät viime viikolla oululaisen kerrostalon kellarikomerosta. Suomessa vieraileva Lavrov
tapasi kollegansa ulkoministeri Erkki Tuomiojan
(sd.) Turussa maanantaina.
Ministerit keskustelivat
Ukrainan kriisistä, EU:n ja
Venäjän sekä Suomen ja Venäjän kahdenvälisistä suhteista.
Samaan aikaan molemmat
ulkoministerit vakuuttivat
Suomen ja Venäjän suhteiden olevan hyvällä tolalla.
Suomen ja Venäjän suhteiden Lavrov totesi perustuvan ?hyvään naapuruuteen?
ja tiiviiseen taloudelliseen
yhteistyöhön.
??Emme haluaisi, että niin
hyvään yhteistyöhön vaikuttaisivat poliittiset seikat, esimerkiksi Venäjän ja
EU:n suhteet, Lavrov sanoi
ja lisäsi, että Suomen ja Venäjän tapaamisia on viime
aikoina peruttu.
Tuomioja totesi, ettei Suomella ja Venäjällä ole kahdenkeskistä ongelmaa.
??Meidän täytyy silti puhua myös asioista, jotka
ovat esillä Euroopassa ja
maailmalla, Tuomioja sanoi.
Kriisi vaikuttaa
maiden suhteisiin
Kansainvälisen politiikan
professori Tuomas Forsberg Tampereen yliopistosta
arvioi STT:lle, että vaikka
polttavaa kahdenvälistä ongelmaa Suomella ja Venäjällä ei olekaan, on EU:n ja
Venäjän välien kiristyminen
käytännössä vaikuttanut
myös Suomen Venäjän-suhteisiin.
??Vanhaa paradigmaa
kumppanuudesta ei voida
jatkaa. Alun
perin vähennystarpeeksi arvioitiin enintään 20
henkeä.
Toimitusjohtaja Jarmo
Koskisen mukaan irtisanottavien määrä jäi hieman ennakoitua pienemmäksi, koska neuvottelujen kuluessa löytyi muita
säästökeinoja. (STT)
Salon seutu . Muun muassa Kiinaan, Venäjälle ja Yhdysvaltoihin vietiin selvästi
aiempaa vähemmän.
Kokonaisuudessaan
vienti väheni huhtikuussa 5 prosenttia, mutta
EU-maihin se kasvoi saman verran.
Tavaralajeista öljytuotteiden viennin arvo oli
nousussa, kun taas moottoriajoneuvot ja kemian
perusteollisuus tekivät
kauppansa aiempaa heikommin.
Kauppatase on tammihuhtikuun jälkeen yli
miljardi euroa alijäämäinen. Hän keskusteli Kultarannassa kirjailija Sofi Oksasen kanssa.
keavaa Nato-optiota. Hänen
mukaansa poliitikkojen ja
virkamiesten puheita ei
?kuitenkaan tulisi lainata
liiaksi?.
Forsberg arvioi, että Lavrov olisi voinut ottaa halutessaan Suomea koskeviin
lausuntoihin enemmänkin
etäisyyttä.
??Nyt voidaan tehdä niitä
johtopäätöksiä, mitä halutaan ja pohtia, kuinka lähellä nämä henkilöt sitten
ovat Kremliä, Forsberg sanoi
STT:lle.
Hän huomautti, ettei Lavrov itsekään ulkoministerinä välttämättä ole aivan
presidentti Putinin ydinpiirissä.
?Ukrainalla oltava
vapaus valita?
Aivan maanantain ulkoministeritapaamisen alla
Venäjän-suhteiden laiminlyömisestä Suomea arvosteli
Venäjän ulkoministeriö.
Ministeriön tiedottaja varoitteli valtiollisen Voice
of Russia -radioyhtiön mukaan, että tiiviit naapurussuhteet on ajettu alas Ukrainan kriisin aikana sekä Suomen ja Venäjän tapaamisia
on peruttu EU:n yhteisten
Ukrainan kriisiä ja Venäjänsuhteita koskevien linjausten vuoksi.
Tuomioja ja Lavrov totesivat Suomen ja Venäjän olevan yhtä mieltä siitä, että
Ukrainalla on oltava ?vapaus valita?.
Lavrov huomautti, että
länsimaat ovat kuitenkin
pyrkineet ohjailemaan Ukrainan valintoja.
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov ja ulkoministeri Erkki Tuomioja korostivat, että Suomen ja Venäjän kahdenkeskisissä suhteissa ei ole ongelmia.
Nato-keskustelu otti uusia
kierroksia Kultarannassa
Jäsenyyttä puolustettiin ja vastustettiin Nato-maiden rauhalla.
Lehtikuva/Tatu Lertola
STT | MIKKO ISOTALO
Nato-keskustelu aaltoili
maanantaina voimakkaana
Kultarantaan. (STT)
Suomen vienti
EU:n ulkopuolelle
hyytynyt
Suomen vienti EU:n ulkopuolelle on Tullin tilastojen mukaan hyytynyt.
Huhtikuun ennakkotilastossa pudotusta oli 16
prosenttia edellisvuodesta. (STT)
Vauvasurmista
epäilty
kertoi muille
keskenmenoista
Oulun vauvasurmista
epäillyn naisen kuulusteluissa on ilmennyt, että
vuonna 2010 loppuvuodesta päättynyt raskaus on
ollut hänen nykyisen aviomiehensä tiedossa. Hänen
mukaansa Salo on Seinäjoen ohella ainoa kaupunki
Suomessa, jossa kantatie
kulkee katuverkon läpi.
Katja Taimela (sd.) jakoi
tien eteen tehdystä työstä
kiitoksia kaikille mukana
olleille ja sanoi, että myös
tieverkon kehittäminen
kuuluu valtuutettujen tehtäviin.
Mikko Lundén (ps.) kannatti Tammista ja sanoi
pitävänsä käsittämättömänä, että persaukinen kunta
rupeaa rakentamaan uutta
maantietä.
Matti Varajärvi (sd.) perusteli ohitustien tarvetta
sanoen, että räjähdelastit
Hangosta Ruotsiin ja Pohjois-Suomeen kulkevat nyt
Kirjolansillan kautta. Haglundin mukaan Nato ottaisi
melko varmasti Suomen
jäsenekseen, mutta nopean
hakuprosessin varaan ei voi
rakentaa turvallisuuspolitiikkaa.
Kultarannan ulko- ja tur-
vallisuuspoliittisen keskustelutilaisuuden pääteemat
pyörivät Naton lisäksi Venäjän ympärillä.
??Nato lisäisi meidän turvallisuutta ja mahdollisuuksia osallistua päätöksentekoon. Hänen mielestään kaupunki
voisi myös myydä Metsäjaanun murskeen itse.
Perussuomalaisten linja
herätti valtuustossa ihmetystä vasemmalta oikealle. Putinin lähipiiriin lu-
ettu Markov totesi Hufvudstadtsbladetin haastattelussa
muun muassa, että Suomen
tulisi Nato-jäsenyyttä pohtiessaan miettiä, haluaako
aloittaa kolmatta maailmansotaa.
Lisäksi Venäjän varaulkoministeri Vladimir Titov
sanoi uutistoimisto Interfaxin haastattelussa, että Venäjä pitää Suomen sotilaallista liittoutumattomuutta
tärkeänä.
Lavrov ei epäile, etteikö Markovin puheita olisi lainattu oikein. Kaupunginvaltuusto hyväksyi Salon
osallistumisen hankkeeseen maanantaina äänin
41?9 (1 poissa).
Perussuomalaisten Heikki Tamminen vastusti
kaupungin osallistumista
hankkeeseen ja sanoi, että
valtio voi halutessaan rakentaa teitä omalla rahallaan. Minusta on hullua, että me maksamme 2,5 miljoonaa euroa
Kelan sakkomaksuja vuodessa, hän muistutti.
Työllistämisrahaa
myös nuorille
Saija Karnisto esitti lisätalousarvioon muutosta, jonka
mukaan yritysten työllistämistuesta kaupungin omaan
työllistämistoimintaan siirrettävää rahaa voitaisiin
käyttää myös nuorten työl-
listämiseen.
Jani Salomaa (ps.) vaati,
että lisätalousarviosta poistetaan Kajalakotia koskeva
kohta. Kaupunki
on merkittävä työllistäjä, ja
työllistäminen tulee kokonaisuutena halvaksi. kesäkuuta 2014
Uutiset
Salo rahoittaa
itäistä ohitustietä
2,2 miljoonalla
SSS | VESA KÄIVÄRÄINEN
vesa.kaivarainen@sss.fi
Salo osallistuu itäisen ohitustien ensimmäisen osan
rahoitukseen 2,2 miljoonan
euron osuudella vuosina
2015?2016. Tulos jäi silti 3,4
miljoonaa euroa miinukselle
ja alijäämää kertyi 2,6 miljoonaa euroa.
Kuluvan vuoden talousarvio ei ole alkuvuonna pitänyt.
Siksi valtuusto joutui hyväksymään lisätalousarvion,
joka sisältää runsaat neljä
miljoonaa euroa uusia toimintamenoja.
Lisää rahaa tarvitaan
muun muassa erikoissairaanhoitoon, koska sairaanhoitopiirin ilmoittamasta luvusta puuttui 1,8 miljoonan
euron edestä sairaankuljetuksen kuluja
Päivystävän palomestarin mukaan mies
oli liikkeellä jalan. Mies puhalsi
noin 1,25 promillen verran.
Hänellä oli kyydissään
alaikäisiä lapsia. (STT)
Suomalainen nuori tarvitsee tukeasi!
Ostoksista kertynyt Bonus
on tänään maksettu tilillesi.
SSO:n
SSO:nomat
omattoimipaikat,
toimipaikat,joista
joistasaat
saatBonusta
Bonustajajajoista
joistakertyy
kertyymaksutapaetua
maksutapaetuaS-Etukortilla
S-Etukortillamaksetuista
maksetuistaostoksista:
ostoksista:
Ryhdy
kuukausilahjoittajaksi:
www.tukikummit.fi
SSO on käynnistänyt Tukikummien
kanssa hyväntekeväisyyskampanjan,
jonka tuotto menee lyhentämättömänä
Tukikummit-säätiölle.
Säätiö ohjaa varat lasten ja nuorten
tukemiseen, jotta he pysyisivät porukoissa.
SSO:n ruokakaupoissa hyväntekeväisyystuotteita ovat puiset maito-, kahvi-, juomaja makeisosaston tuotteet.
Hyväntekeväisyystuotteen voit maksaa kassalla,
mutta et saa tuotetta omaksi, vaan tuote
palautuu takaisin hyllylle
seuraavan hyväntekijän käyttöön.
Kiitos!
SSO:n omat toimipaikat, joista saat Bonusta ja joista kertyy maksutapaetua S-Etukortilla maksetuista ostoksista:
SSO
LIIKENNEMYYMÄLÄ
www.s-kanava.fi
SSO
SSO
Meiltä
Meiltäsaat
saatS-Etukortilla
S-EtukortillaBonusta:
Bonusta:
LIIKENNEMYYMÄLÄ
LIIKENNEMYYMÄLÄ
Lohja
LohjajajaSalo
Salo
Meiltä saat S-Etukortilla Bonusta:
5
Lohjan
ykkösapteekki
första
apoteket
i Lojo
Lohjan
ykkösapteekki
första
apoteket
i Lojo
SSO
LIIKENNEMYYMÄLÄ
Lohja
LohjajajaSalo
Salo. kesäkuuta 2014
n Uutistuottaja:
Jarkko Turpeinen
toimitus@sss.fi
(02) 770 2314
PÄIVÄN LUVUT
Vinkkaa
uutinen!
OMX Helsinki
Purevasti paikallista
7783,99
Nokia Oyj
5,800
Euribor
12 kk 0,529
Venekauppa vilkastunut
neljänneksellä viime vuodesta
Laman jarruttama
venekauppa on kääntynyt
nousuun Salossa.
Myös moottoripyörämarkkinat elpyvät hiljalleen.
SSS | SATU VIRTANEN
Käytetty
tekee kauppansa
Moottoripyörä- ja venekauppa on elpymässä Salossa.
Laman romahduttamat
markkinat piristyvät pikkuhiljaa.
. (STT)
Ammattikalastajille
Tekninen lautakunta pitää Kosken
kaikkien aikojen saalis vesilaitoksen yhtiöittämistä turhana
FT: Shell on alkanut
etsiä seuraajaa Ollilalle
Merialueen ammattikalastajat keräsivät viime vuonna kaikkien aikojen saaliin. Se on
noussut viime vuoden lukemista 25 prosenttia. Se vastaa Pertti Kujalan (kok.)
valtuustoaloitteeseen, että
liikelaitoksen perustamista
voidaan tarvittaessa käsitellä vesihuoltolain muutoksen
jälkeen tai jos kuluttajien
etu vaatii yhtiöittämistä.
??Liikelaitoksen perustaminen on mahdollista, mutta toimenpiteen on oltava
kuluttajan edun mukainen.
Tulevaisuudessa kilpailuttaminen voi edellyttää yhtiöit-
tämistä, mutta toistaiseksi
siihen ei ole tarvetta, tekninen johtaja Jouko Sinkko
toteaa.
Lautakunta kumoaa Pertti
Kujalan väitteet laitoksen
tehottomuudesta toteamalla, että laitos on viiden vuoden aikana tehnyt 1,4 miljoonan euron investoinnit ja
SSO:n Asiakasomistaja
Bonus
on nyt
tililläsi!
silti kattanut toimintansa
kulut kohtuullisilla käyttöja liittymismaksuilla.
??Vesi- ja viemärilaitosta ei
ole pyöritetty verovaroilla,
Sinkko korostaa.
Veden hintaa on korotettu
vuosittain prosenttiperusteisesti kustannusten nousun
mukaan.
Bonustietosi voit tarkistaa vaikka joka päivä
S-mobiilista tai Omalta S-kanavalta osoitteesta
S-kanava.fi/kirjaudu
liity Shellin talousvaikeuksiin.
Iso-Britanniassa hyvää
hallintoa koskevien sääntöjen mukaan yrityksen tulisi
hallitusta valittaessa arvioida hallituksen jäsenten itsenäisyys. Onnettomuudessa
ei ollut muita osallisia.
Oulun ja Kemin välinen
junarata oli myöhään illalla hetken poikki onnettomuuden vuoksi. Moottoripyörien ensirekisteröinnit ovat 13,4
prosenttia viime vuotta perässä. Uusienkin
pyörien kauppa käy paremmin kuin viime vuonna tähän aikaan.
. Muita taloudellisesti merkittäviä
lajeja olivat siika, kilohaili,
ahven, kuha ja lohi.
Tiedot ilmenevät Riistaja kalatalouden tutkimuslaitoksen tilastojulkaisusta
Ammattikalastus merellä
2013. Venepuolella ovat olleet tukena
muualta Suomesta tulevat
mökkiläiset. Saalis oli suurempi
kuin koskaan aikaisemmin.
Edellisvuodesta saaliin
suuruus kasvoi viisi miljoonaa kiloa.
Öljy-yhtiö Shell on aloittanut seuraajan etsinnän
Jorma Ollilalle, uutisoi
talouslehti Financial Times.
Ollila on Shellin hallituksen puheenjohtaja.
Lehden mukaan Ollila
valmistautuisi parhaillaan
siirtymään syrjään. Ollila on ollut Shellin hallituksessa vuodesta 2006. Hakemukseen sisältyy tukitoimia 565 irtisanotulle.
Suomi on aiemmin saanut
tukea globalisaatiorahastolta noin kaksi miljoonaa euroa Perloksen irtisanomisten takia vuonna 2007 sekä
yhteensä 15 miljoonaa Nokian irtisanomisten vuoksi
vuosina 2012 ja 2013. Meille tulee paljon käytettyjä veneitä. Lehden lähteen mukaan Ollila
suunnittelisi lähtöä hyvää
hallintotapaa koskevien
sääntöjen vuoksi.
Ajoitus ei lähteen mukaan
Merialueen ammattikalastajat saivat saaliistaan
viime vuonna 47 miljoonaa euroa. Erityisesti venepuolella
on mennyt viime vuoteen
verrattuna hyvin. Poliisi pysäytti
kuskin, joka ajoi 109 kilometriä tunnissa. Pyöräkanta on
ollut lamasta huolimatta
olemassa, joten näille on ollut kysyntää koko ajan.
Salon tilanne valtakunnallista parempi
Venekaupalla menee mukavasti viime vuoteen ver-
-0,004
Nuori mies jäi
junan alle
Oulussa
Humalassa ajanut salolaismies kaahasi henkilöautolla huimaa ylinopeutta Salossa Perniön
ja Kiskon välisellä Kaukurintiellä sunnuntaina
illalla. Hänet määrättiin
väliaikaiseen ajokieltoon.
Asiaa tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena
ja rattijuopumuksena.
(SSS)
Nuori mies kuoli jäätyään junan alle tasoristeyksessä Oulun Pateniemessä myöhään sunnuntaina. Tosi haastavaa tämä on
ollut, mutta toivottavasti
tämä alkaa tästä hiljalleen
sujua paremmin. Nyt on ainakin elpymisen merkkejä
ilmassa.
Kavalton mukaan Salon
huono taloustilanne on vaikuttanut erityisesti moottoripyörien myyntiin. SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 10. Poukanen-Muukka katseli itselleen kevytmoottoripyörää Takatalo Oy:stä. Poliisi
tutkii onnettomuuden
syytä. (STT)
Suomi hakee EU:lta tukea
STX:ltä irtisanotuille
Yamaha Centerin kauppias Juha Kavalto kertoo, että parhaiten
kauppansa tekevät mökkeilyyn sopivat veneet sekä yhteysveneet.
Suomi hakee EU:lta tukea
Rauman telakan sulkemisen takia irtisanottujen
STX Finlandin työntekijöiden tukitoimiin.
Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan EU:lta haettava
tuki on runsaat 1,4 miljoonaa euroa.
Tukea haetaan Euroopan
globalisaatiorahastosta, joka jakaa tukea suurissa rakennemuutoksissa.
Tukihakemus koskee irtisanottuja Satakunnassa ja
Varsinais-Suomessa. Finnboat ennustaa, että tämän vuoden
+0,21 %
Lyhyet
Kuvat: SSS/Essi Seppälä
satu.virtanen@sss.fi
Jämijärven
lentoturman
syy yhä avoin
Jämijärven lentoturman
syy on yhä selvittämättä,
kerrotaan Onnettomuustutkintakeskuksesta.
Johtavan tutkijan Ismo
Aaltosen mukaan materiaalia on kerätty runsaasti, mutta sen analysointi on kesken.
Tutkijat ovat jatkaneet
turmakoneen teknisiä
tutkimuksia sekä lennon kulun selvittämistä.
Myös onnettomuudesta
selviytyneitä on haastateltu. Yksi itsenäisyydessä huomioon otettava
seikka on se, onko henkilö
istunut yhtiön hallituksessa yli yhdeksän vuotta. (STT)
Laitos pyörii perimillään maksuilla eikä käytä verovaroja.
SSS | MINNA FILPPU
minna.filppu@sss.fi
Kosken tekninen lautakunta
ei pidä kunnan vesi- ja viemärilaitoksen yhtiöittämistä ajankohtaisena. Varttuneemman väen
matkapyörät menevät parhaiten kaupaksi. Nyt taitekohta
on kuitenkin saavutettu ja
suunta on pikkuhiljaa ylöspäin, tuumaa moottoripyöräkauppias Jaakko Takatalo.
Niin sanotut jälkimarkkinat, kuten huolto sekä
varaosien ja tarvikkeiden
myynti, on Takatalon mukaan ollut tasaista laman
aikanakin.
. Toukokuun loppuun
mennessä uusia rekisteröintejä oli 2 146 kappaletta, kun viime vuonna luku
oli 2 479, sanoo Teknisen
Kaupan moottoripyöräjaoston puheenjohtaja Marco
Färm.
-0,68 %
Rattijuoppo
kaahasi
Kaukurintiellä
Rattijuoppo
peruutti
auton päälle
Paimiossa
rattuna myös valtakunnallisesti. Moottoripyöriä
se alkoi kaupitella vasta pari
vuotta sitten. Henkilövahinkoja ei sattunut.
Rattijuopumuksen lisäksi miestä epäillään
liikenneturvallisuuden
vaarantamisesta. Moottoripyörien kohdalla nousu on
maltillisempaa, sanoo kauppias Juha Kavalto Salon
Yamaha Centeristä.
Yamaha Center tuli Saloon
vuonna 2006. Rajoitus
tieosuudella on 60 kilometriä tunnissa.
Mies puhalsi poliisin
alkometriin rattijuopumuksen ylittävät lukemat. (STT)
Liikenneratsiaa pelästynyt rattijuoppo peruutti
matkailuautolla takana
olleen henkilöauton ajokelvottomaksi Paimiossa
Sauvontiellä sunnuntaina päivällä. Toki Nokian irtisanomiset näkyivät meillä kaupankäynnissä. Hyväkuntoisella vaihtoveneellä on
kysyntää ja ne on helppo
saada kaupaksi, kertoo Kavalto.
Myös salolaisessa Takatalo
Oy:ssä on huomattu moottoripyörämarkkinoiden elpyminen. Riista- ja kalatalouden
tutkimuslaitoksen mukaan
Suomen ammattikalastuksen saalis mereltä oli viime vuonna 138 miljoonaa
kiloa. Tärkein laji oli
silakka, jonka arvo oli 34
miljoonaa euroa. Ne eivät ole heilahtaneet
mihinkään. (SSS)
Tytti Poutanen-Muukka saapui Siuntiosta moottoripyöräostoksille Saloon. Uusia veneitä on rekisteröity tänä vuonna 24
prosenttia enemmän kuin
vuosi sitten tähän aikaan.
. Juha Kavalto
myöntää, ettei uuden liikkeen pyöritys lama-aikaan
ole ollut helppoa.
. Lisäksi tutkijat
ovat olleet yhteydessä
maihin, joissa on vastaavanlaisia koneita.
Jämijärvellä pääsiäissunnuntaina kuoli kahdeksan, kun laskuvarjohyppääjiä kuljettanut
lentokone syöksyi maahan. Eniten moottoripyöriä ja veneitä ostavat
keski-ikäiset.
. Risto Muukka koeajoi pyörän, sillä Poutanen-Muukka on vasta ajamassa moottoripyöräkorttia.
loppuun mennessä myynti
on lisääntynyt kymmenellä
prosentilla.
Sen sijaan moottoripyöräkauppa ei ole tänä vuonna
käynyt Suomessa viime
vuoden tapaan, vaikka Salossa pyörien myynti onkin
elpymään päin.
. Yksi selittävä tekijä on
leuto talvi, jonka vuoksi
veneiden luovutuksia on
tehty tavallista aiemmin,
mutta kyllä suunta on
muutenkin ylöspäin, sanoo Venealan Keskusliitto
Finnboatin toimitusjohtaja
Jouko Huju.
Viime vuonna myytiin 7
500 uutta venettä, joista
3 200 oli rekisteröityjä veneitä ja loput soutuveneitä
sekä jollia. Esimerkiksi vakuutusmaksujen
korotukset laittavat nuorten
kohdalla kapuloita rattaisiin, sillä pyörän päälle tulevien kulujen vuoksi monella
nuorella on korkea kynnys
ostaa moottoripyörä.
Veneistä parhaiten kaupaksi menevät mökkeilyyn sopivat veneet ja yhteysveneet.
Myös käytettyjä veneitä
myydään paljon.
. Vähän käytetyillä
pyörillä on niin paljon kysyntää, että hyvistä sellaisista on jo pulaa
Krematorio
päätyi kunnon remonttiin.
Uusi krematorio muun
muassa estää suodattimien
avulla elohopea- ja dioksiinipäästöt lähes kokonaan. Vietän aikaa mökillä Petun saaressa meren rannalla.
. Uutta asvalttia tulee sadan metrin verran. 15.30
Puhelin (02) 770 2610
Käyntiosoite: Örninkatu 14, Salo
Sähköposti: ilmoitukset@sss.fi
Löytölaari: sss.mainostaja.com
usimaa: Itellan varhaisU
jakeluiden jakelupäivystys:
Puhelin 0200 30011(mpm/pvm)
Avoinna ma-pe klo 6.30-16.00
la klo 7.00-12.00
su klo 7.30-12.00
MEDIAMYYNTI
yritysasiakkaat (02) 77 021
ilmoitusaineistot:
ilmoitukset@sss.fi
Valmistettavat ilmoitukset kaksi
arkipäivää ennen julkaisua,
painovalmiit aineistot edellisenä
päivänä klo 14 mennessä.
olivat useimmiten kotoisin Virosta, Ruotsista ja
Venäjältä. Se ei ole silti
vielä yleistä.
Hautaamisen ympäristöystävällisyyttä voi lähestyä
useasta näkökulmasta. kesäkuuta 2014
UUTISET
Marimekon Ananas-klassikkokuosi
on Leena Vihervaaran makuun
Silloinen myymälänhoitaja Leena Vihervaara sai Salon myymälään Marimekkoa jo vuonna 1964.
Kuvat: SSS/Marko Mattila
Koiraharrastajat etsivät
Koskelta uutta paikkaa
koirapuistoa varten
SSS | MINNA FILPPU
minna.filppu@sss.fi
Kosken Koiraharrastajat ry joutuu edelleen etsimään haaveilemalleen
koirapuistolle sijoituspaikkaa, sillä Kosken tekninen
lautakunta on tyrmännyt
yhdistyksen esityksen entisestä Talolan koulun
kentästä. Laajennus on
16-kerroksinen torni, jossa on näköalaravintola
terasseineen, hotelliosa
ja loma-asuntoja. Sen
sijaan suomalaisia sairaanhoitajia oli kolme
kertaa enemmän ulkomailla kuin ulkomaalaisia sairaanhoitajina Suomessa.
Suomessa lääkärinä
toimivat ulkomaalaiset
Puhelin: 0200 72822 (mpm/pvm)
Ark. Lautakunnan
mukaan se on liian lähellä
asutusta, joka voi häiriintyä koirapuistosta kantautuvista äänistä. Puolentoista tunnin kuluttua
isosta arkusta ja vainajasta
on jäljellä vain pieni tuhkauurna.
Tuhkaus yleistyy joka vuosi, sanoo Suomen Hautaus-
toiminnan Keskusliiton
pääsihteeri Matti Karjalainen.
Suomessa noin 46 prosenttia vainajista tuhkataan.
Suurilla paikkakunnilla
luku on huomattavasti suurempi. Krematoriosäätiön puheenjohtaja Göran Fagerström toteaa, että talteen kerätään muun muassa arkun kiinnikkeet ja proteesit.
Jo lähes puolet vainajista tuhkataan
Helsingin Hietaniemen krematorion tiloissa, viileässä
huoneessa odottaa lähes 40
arkkua. Junavuoroja
korvataan linja-autoilla
rataosuuksilla Tampere?
Oulu, Tampere?Pori ja
Pieksämäki?Kajaani.
Bussit eivät noudata junaliikenteen aikatauluja,
ja myös pysähdyspaikoissa on eroja.
Juhannus vaikuttaa
myös junaliikenteen aikatauluihin. Olin äänetön yhtiömies,
koska silloin siinä iässä en
ollut täysikäinen, muistelee
Vihervaara.
Vihervaarasta tuli itsenäinen yrittäjä vuonna 1981.
Liikkeen nimenvaihto tuli
ajankohtaiseksi, kun Marimekon designtuotteet olivat
pääartikkelina liikkeessä.
Marimekon lisäksi edustettuina olivat myös Vuokon,
Arolan ja Aarikan tuotteet.
. Tekninen lautakunta hyväksyi Arkkitehtitoimisto Turkan, Loimisuunnittelun ja insinööritoimisto Laivilan uudesta
vanhustentalosta tekemät arkkitehti-, lvi- sekä
rakennesuunnitelmat. Hämeenlinna ja Tampere ovat
uusineet omat uuninsa. (STT)
Juhannuksen
junaliikenteessä
poikkeusjärjestelyjä
Rautateiden korjaustöistä koituu runsaasti
poikkeusjärjestelyjä juhannuksen kaukojunaliikenteeseen. 10% alv)
12 kk:n maksuerä
269,00 ?
6 kk:n maksuerä
137,00 ?
3 kk:n maksuerä
71,20 ?
Tilaukset toimitetaan force majeure- (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden
viivästykset, yms.) varauksin.
JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS
Salo:
Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy
Puhelin: (02) 269 3970
ark ja vkl klo 08.00 ?11.00
tuhkauurnat vievät vähemmän arvokasta hautausmaatonttia kuin arkut.
Sen sijaan pienemmillä
paikkakunnilla tuhkaus on
harvinaisempaa.
??Meillä on vielä paljon
sellaisia alueita, joissa krematoriot ovat kaukana
ja maasta ei ole niinkään
suurta pulaa, Karjalainen
muistuttaa.
Suomessa oli viime vuonna
31 krematoriouunia.
Muut alueet: (ei Uusimaa)
- Itellan varhaisjakelupäivystys
Ulkomaalaisten lääkärien määrä kaksinkertaistui Suomessa vuosina 2000?2011, kertoo
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Esimerkiksi Helsingissä tuhkattiin viime vuonna 75 prosenttia vainajista.
Tuhkauksen suosiota kasvattaa muun muassa tilanpuute. Marimekon Ananaskuosi 60-luvulta on minul-
le mieluisin, sanoo Leena
Vihervaara. Tekninen lautakunta päätti uusia kesän aikana Lampitien alkuosan
päällysteen. Marimekon malliston lisäksi myynnissä oli Hyvonin alusasuja,
yöpaitoja, pyjamia ja sukkia.
. 10% alv)
12 kk
306,40 ?
6 kk
159,10 ?
3 kk
85,90 ?
1 kk
32,90 ?
TILAUSHINNAT
1.2.2014 alkaen.
Jatkuva säästötilaus (sis. Arkkujen kylkeen
kiinnitetty lappu kertoo, kuka siellä lepää.
Arkut odottavat vuoroaan
750 asteiseen uuniin. Lautakunta
päätti myös harvennuttaa Huhdanojan tilan vesakkoa.
SSS | MINNA FILPPU
Ulkomaalaisten
lääkärien määrä
tuplaantui vuosikymmenessä
Helsingin Hietaniemen krematorio on uusittu. Naapurit
vastustivat kaavassa rivitalotontiksi varatun alueen
ottamista koirapuistokäyttöön vedoten mahdolliseen
meluun ja maan pilaantumiseen.
Kosken kunta on varannut tämän vuoden talousarvioon 2?400 eurolla koirapuiston materiaalien hankintaa varten.
Lyhyet
Koski alkaa hakea
vanhustentalon
urakoitsijoita
Ikoniksi Salossa muodostuneen 50-vuotiaan Maripuodin yrittäjän Leena Vihervaaran tyttäret Minna Vihervaara (vas.) ja Mari
Vihervaara-Ihamäki huolehtivat nykyisin liikkeenhoidosta.
SSS | SEIJA JÄRVINEN
seija.jarvinen@sss.fi
Maripuodin 50-vuotinen
taival on ollut värikäs ja
vaiherikas, sillä yrittäjä
Leena Vihervaara aloitti
Maripuodin edeltäjässä Valitse Ky:ssä jo 19-vuotiaana
myymälänhoitajana Salossa.
.
klo 6.00-16.00
Viikonl. Krematoriosäätiön toimitusjohtaja
Göran Fagerströmin mukaan arkkuhautauksen ja
tuhkauksen ympäristövaikutukset ovat hyvin erilaisia.
??Arkkuhautaukseen ei kulu niin paljon energiaa kuin
tuhkaukseen, mutta siihen
tarvitaan valtavasti tilaa,
Fagerström summaa.
Krematoriot
remontissa
Hautauksen ympäristöriskejä ovat muun muassa ravinteiden tai raskasmetallien
päätyminen pohjaveteen ja
maaperään.
Helsingin Hietaniemen
krematoriossa ympäristöongelmiin herättiin muutama vuosi sitten. Kasvukeskuksissa
hautapaikoista on pulaa, ja
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna ma-pe klo 8.00-16.00
Puhelin (02) 770 2626
Telefax (02) 770 2222
tilaajapalvelu@sss.fi
Verkko-osoite:
www.tilaajapalvelija.fi
Määräaikaistilaus (sis. Viime
vuonna kävi ilmi, että Marimekon pitkäaikainen suunnittelija Kristina Isola oli
kopioinut suositun Metsänväki-kuosinsa ukrainalaiselta kansantaiteilijalta.
. Yli 40 prosenttia tuli Virosta ja noin
14 prosenttia Venäjältä.
(STT)
Tornihotellista
maamerkki
Savonlinnaan
Savonlinnaan suunnitellaan maamerkkiä tornihotellista, jonka suunnitteluun on kutsuttu viisi
arkkitehtitoimistoa.
Kilpailutehtävänä on
laajennusosan ideoiminen nykyiseen Best Western Spahotel Casinon
hotelli-ravintolarakennukseen. Uudet suodatuslaitteistot tulevat myös ajan myötä, Karjalainen sanoo.
Arkku voisi olla
myös kartongista
Yksi iso kysymys hautaa-
SALON SEUDUN SANOMAT
Sanomalehtien Liiton jäsen
Lukijamäärä 52 000 kpl
(KMT Lukija 2013)
SSS sähköposti:
toimitus@sss.fi
JULKAISIJA
Salon Seudun Sanomat Oy
Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen
7-päiväinen sanomalehti
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Puhelin: (02) 770 21 (vaihde)
TOIMITUS
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna: ma-pe klo 9.00-23.00,
misen ekologisuudessa ovat
arkkujen materiaalit. Kyllä ensin ajattelin,
että ei voi olla totta, että
tuollainen voi tulla esiin.
Marimekolta saimme heti
Leena Vihervaaran mukaan myydyin Marimekon kankaista on Unikko-kuosi.
ilmitulon jälkeen tietoa asiakkaille jaettavaksi, sanoo
Vihervaara.
Tyttäret
puodin ruorissa
Marimekon edustus saatiin
Saloon vuonna 1964 Sirkka
Jaarvan aviomiehen Väinö
Jaarvan kautta, kun tämä
työskenteli Marimekossa.
Sirkka Jaarva ja Leena Vihervaaran aviomies Pertti
Vihervaara perustivat Salon Helsingintie 9:ssä sijainneen Valitse Ky:n. (STT)
Kokoomus
valmistelisi
uudelleen oppivelvollisuusiän
noston
Kokoomus passittaisi oppivelvollisuusiän nostoa
koskevan lakiesityksen
uuteen valmisteluun,
kertoi Kuntalehti maanantaina.
Puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja
Petteri Orpo sanoi lehdelle, että on selvää, ettei
muutosta saada tehtyä
nyt suunnitellulla tavalla
rakennepaketissa sovitulla 15 miljoonan euron
panostuksella.
??Kokoomus pitää kiinni
siitä, mitä rakennepaketin yhteydessä päätettiin,
mikä tarkoittaa, että laki
pitää valmistella uudestaan. Ympäristöasiat eivät ole
hautaustoimistoissa kuitenkaan vieraita.
Suomen Hautaustoiminnan Keskusliiton pääsihteeri
Matti Karjalaisen mukaan
ekologinen hautaus herättää
kiinnostusta. Liikkeessä tapaan tuttuja asiakkaita, mutta muuten en ole enää myymälän
puolella, sanoo pitkän uran
tehnyt 71-vuotias Vihervaa-
ra, jonka kaksi tytärtä huolehtii nykyisin myymälästä.
Maripuodissa on työskennellyt Mari VihervaaraIhamäki vuodesta 2002 ja
Minna Vihervaara vuodesta 2005.
Marimekon lisäksi liikkeessä on Ritva Fallan
mallistoa, Ainon sekä LauRien tuotteita ja Aarikan
koruja.
Ekoajattelu voi seurata myös hautaan
Helsingissä
sijaitseva
krematorio
ei heitä edes
arkunnauloja
hukkaan.
STT | MAIJA LUOTONEN
Kun ihminen menettää rakkaansa, hän ei välttämättä
ajattele kovin ekologisesti. Ekologisuus näkyy esimerkiksi
arkkujen materiaalissa ja
polttohautauksen päästöissä
tai energiankulutuksessa.
Karjalaisen mukaan ympäristöystävällisin tapa tulla
haudatuksi on vainajan tuhkaaminen luonnonmateriaalista valmistetussa arkussa
krematoriossa, jossa päästöt
ovat pienet.
??Sen jälkeen tuhka joko
kätketään maahan hyvin
maatuvassa uurnassa tai sirotellaan luontoon, Karjalainen sanoo.
Eri hautaustapojen ympäristövaikutuksia ei ole yksinkertaista arvioida. Sen mielestä myöskään parimetriset aitarakenteet eivät sovi
keskelle kylää.
Aiemmin tänä keväänä
rakennuslautakunta hylkäsi toimenpideluvan, jota
koiraharrastajat hakivat
koirapuiston rakentamiseksi Kasperintien varressa olevalle tontille kirkon
ja joen väliin. Myydyin on Unikko-kuosi, ja se täytti tänä vuonna
50 vuotta.
Marimekon suuren voittokulun takaiskuihin kuuluvat plagiointisyytteet, jotka
Vihervaaran mukaan eivät
salolaisasiakkaisiin kuitenkaan vaikuttaneet. Amalgaamipaikkojen
sisältämä elohopea voi päätyä haudoista pohjaveteen tai
krematoriosta ilmaan.
Turun yliopiston ympäristötieteen dosentti Timo
Vuorisalo huomauttaa, että
asiasta kannattaa olla kiinnostunut.
??Esimerkiksi krematorioiden kautta ilmaan päätyvän elohopean määrä on sitä
luokkaa, että se on yksi selkeästi tunnistettava lähde.
Hautaamisen ympäristövaikutuksia ei silti pidä liioitella.
Etelä-Savon ely-keskuksen
geologi Mika Huttusen mukaan hautaustoiminnan ympäristövaikutuksia on tutkittu vain vähän.
??Pieniä vaikutuksia esimerkiksi pohjaveteen on havaittu, mutta ei mitään kovin
merkittävää, Huttunen sanoo.
la klo 14.45-23.00,
su klo 15.00-23.00
Telefax (02) 770 2300
Puhelin (02) 770 21 (vaihde)
Puhelin iltaisin
- uutistoimitus
(02) 770 21, (02) 770 2314
- urheilu (02) 770 2309
ALUETOIMITUS
Somero, Kiiruuntie 1,
Puhelin (02) 7702 562
TILAAJAPALVELU
Örninkatu 14, Salo
Lehtikuva/Roni Rekomaa
KOSKI. Hyvonin tuotteita
myytiin liikkeessä alusta
saakka.
Leena Vihervaara sanoo,
ettei hän suunnittele eläkepäiviä.
. Häntä kävivät
onnittelemassa juhlapäivän kunniaksi muun muassa Marimekon edustajat,
jotka luovuttivat liikkeelle
kunniakirjan.
. Tästä
huolimatta ulkomaan
kansalaisia oli vuoden
2011 lopussa vain 4,2
prosenttia kaikista lääkäreistä.
THL:n tilastojen mukaan vuonna 2011 suomalaisia lääkäreitä oli
vähemmän ulkomailla
kuin ulkomaalaisia lääkäreitä Suomessa.
klo 6.00-12.00
Yksityishenkilöiden ilmoitukset
Arkisin ma-pe klo 8.30 . Silloin ajateltiin, ettei
yksin Marimekon tuotteilla
pärjätä. Alkuvuodesta
valmistui ensimmäinen
viiden huoneiston talo.
Kunta päätti purkaa tulipalossa osin vaurioituneen talon lähes kokonaan ja rakentaa tilalle
kaksi uutta.
SSS | MINNA FILPPU
Lampitien
alkuosa saa
uuden asvaltin
KOSKI. 6
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 10. Toisin
kuin muissa Pohjoismaissa,
Suomessa ei ole yhtenäisiä
standardeja arkkumateriaaleista.
Suomessa on tapana verhoilla arkut keinokuituisilla
kankailla.
??Ero on huomattava muihin
Pohjoismaihin verrattuna.
Suomessa käytettävät keinokuitumateriaalit aiheuttavat päästöjä, Karjalainen
kertoo.
Nykyisin olisi tarjolla nopeasti hajoavia ekologisia
arkkuja, joita valmistetaan
muun muassa käsittelemättömästä puusta tai jopa kartongista.
Arkkumateriaalien lisäksi
vainajien hammaspaikat kätkevät pienen ympäristöongelman. Juhannusaattona junat kulkevat
lauantaiaikataulun ja juhannuspäivänä sunnuntaiaikataulun mukaan.
(STT)
www.sss.fi/ilmoitukset
sähköpostit:
etunimi.sukunimi@sss.fi
Löytölaarin ja Onnenhetket
-palstan ilmoitushinnat, ohjeet
ja asiointi internetissä:
sss.mainostaja.com
PAINOPAIKKA:
Salon Lehtitehdas,
Salo 2014
ISSN 0782-5404. Ylijäämälämpöä käytetään rakennusten lämmittämiseen.
Edes vainajien proteeseja tai
arkunnauloja ei heitetä jätteeksi.
??Tuhkausprosessissa syntyvä metallijäte, kuten arkun kiinnikkeet ja proteesit
kerätään talteen, Fagerström kertoo.
Myös muut krematoriot
ovat uusineet laitteistojaan.
??Esimerkiksi Espoon krematorio on remontissa. Se
pyytää urakkatarjoukset
rajoitetulta määrältä rakennus-, putki-, ilmanvaihto-, automaatio- ja
sähköurakoitsijoita osallistumisilmoitusten perusteella.
??Urakkasopimukset on
tarkoitus saada kesän
aikana kuntoon, jotta
rakentaminen voi alkaa
syksyllä, tekninen johtaja Jouko Sinkko sanoo.
Uusi rivitalo korvaa
tulipalossa tuhoutunutta taloa
Meneillään olevassa roolipelissä
eletään alkukirkon aikaa,
jolloin kristittyjen piti vielä kokoontua salassa. Ohjaajat eivät
puutu pelin kulkuun kuin
aivan lopussa, jolloin pastori Jari Pulkkinen opettaa
roolipelin keinoin faktaa ehtoollisesta.
Isosena leirillä toimiva
Aleksandra Kunnas pitää
roolipelejä hyvänä oppimistapana.
??Roolipelaaminen herättää
enemmän ajatuksia verrattuna siihen, että vain istuu
ja kuuntelee, Kunnas sanoo.
. Suomen lisäksi
vähennyksiä on odotettavissa myös Ruotsissa ja
muissa maissa.
Tieto perustelee vähennystarvetta kilpailukykynsä parantamisella
sekä palvelujen ja osaamisen uudistamisella.
Tieto toimii yli 20 maassa, ja sillä on kaikkiaan
noin 14?000 työntekijää.
(STT)
Magnesiuia parhaiten imeytyvässä sitraattimuodossa.
90 kaps. Sopii koko perheelle.
690
60 ml (115,00/l)
920 3490
80 ml (115,00/l)
AVAA HE N GITYST
BigHair
2190
Bioteekin PROBIOOTTIplus
Luonnollinen,
alumiiniton deodorantti
Life Deo
Life Halikko Prisma, Prismatie 2, Puh. Isompia
syitä tähän on kotien ei-kirkollisuus.
??Yhä enemmän on nuoria,
jotka eivät kuulu kirkkoon,
ja koteja, joissa kirkolla ei
ole mitään roolia.
Kotien kristillisen kasvatuksen oheneminen näkyy
myös rippikoululaisissa. Yhtiö tiedotti
maanantaina vähentävänsä yt-neuvottelujen
päätteeksi Suomesta
enintään 265 henkilötyövuotta.
Suomessa vähennykset
tehdään muun muassa
irtisanomisina, lomautuksina ja määräaikaisten
sopimusten jatkamatta
jättämisinä tai eläkkeelle
siirtymisinä.
Ne toteutetaan arviolta
lokakuun loppuun mennessä. 050 370 7001, ma?pe 9?20, la 9?18, su suljettu
Kaikkien yli sadan Life-myymälän tiedot löydät osoitteesta www.life.fi/myymalat.
www.facebook.com/lifeketju | www.life.fi | Tarjoukset voimassa 19.6.2014 saakka
500 ml (55,00/l)
IET!
Yrttitipat
avuksi hyttysenpuremiin!
Carmolis yrttitipat
2750
500 ml (69,80/l)
100 AN NO STA
Pycnogenol Strong
Tietotekniikkayhtiö Tieto
aloittaa yt-neuvottelut,
joiden vähennystarpeeksi arvioidaan Suomessa
enintään 180 työpaikkaa.
Yhteensä yhtiö aikoo vähentää 230.
Vähennykset koskevat
muun muassa konsultointi- ja tuotekehityspalveluita. Viitat
ja kaavut hulmuavat. Talonrakentamisen
Kokkolan ja Kouvolan toimipisteet suljetaan.
Suomessa Lemminkäisellä työskentelee noin
4?500 henkilöä. Kun pitää eläytyä, asiat
jäävät paremmin mieleen,
arvioi rippikoululainen Kirsikka Vaahtera.
Roolipelien avulla käydään
Kirsikka Vaahtera olisi käynyt rippikoulun ilman roolipeliteemaakin.
läpi paitsi Raamattua myös
esimerkiksi moraalikysymyksiä.
Vaelluksia jo
ennen sotia
Rippikoulut vetävät edelleen
hyvin nuoria. (127,12/kg)
Easy Diet -kesätarjous!
Easy Diet -ateriankorvikkeet
Vähäkaloriset ateriankorvikkeet avuksi painonhallinnassa
tai osaksi pätkäpaastoa.
125+25kaps. SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 10. kesäkuuta 2014
UUTISET
Roolipeliriparilla eläydytään
Raamatun kertomuksiin
Lehtikuva/Kalle Parkkinen
Rippikoulun
kävijämäärät
ovat
laskussa.
STT | PÄIVI PIHLAJARINNE
Pillin vihellys, peli alkaa ja
tunnelma sähköistyy. Yhtiön mukaan
vasta tämän jälkeen alueelliset ja toimipaikkakohtaiset vähennysmäärät ovat kaikilta osin selvillä. Kirkon näkö-
kulmasta teemaleirit voivat
kuitenkin olla myös haasteellisia.
??Rippikoulun keskeisin
tavoite on, että nuori vahvistuisi uskossaan. (STT)
Hyvin imeytyvä magnesium
2490
2450
S U U R EM PI
PAKK AU S KO KO
. Rippikoululaiset ovat saaneet
etukäteen roolin ja tehtävän,
mutta kaikki muu pitää improvisoida. Niemelän mukaan esimerkiksi
yhä useammalla rippikouluun tulevalla nuorella tiedot kristinuskon perusteista
ovat heikot ja pelkästään
kouluopetuksen varassa.
Rippikouluun meneminen ei
ole enää itsestäänselvyys.
??Nuorten aikaisempaa
kriittisempi asenne kirkkoa
kohtaan näkyy rippikoulussa. Painotukset näkyvät myös rippikoululeireillä,
Pulkkinen kuvailee.
Kirsikka Vaahtera olisi
käynyt rippikoulun joka tapauksessa ilman mielenkiintoista teemaakin.
??Onhan tämä kristityn
elämässä yksi merkkipaalu,
Vaahtera muistuttaa.
Lemminkäinen
vähentää
enintään
265 henkeä
Kotien uskonnottomuus
näkyy rippikoululeireillä
Suomen rippikoulunkäyntiprosentti 84,6 on kansainvälisesti ainutlaatuisen korkea.
??Missään muussa maassa ei ole vastaavia lukuja.
Ruotsissa rippikoulun käy
noin 32 prosenttia ja Norjassa noin 66 prosenttia ikäluokasta, rippikoulututkija
Kati Niemelä Helsingin yliopistosta sanoo.
Rippikoulun suosiota Suomessa selittänee osaltaan
se, että Suomessa rippikoulu
suoritetaan pääosin leirillä.
??Nuorten omassa sosiaalisessa verkossa kulkee tieto
siitä, että leirillä on ollut kivaa, ja sinne halutaan mennä, Niemelä selittää.
Yli 90 prosenttia rippikouluista onkin leirimuotoisia.
Leirien suosioon Suomessa
liittyy myös isosten rooli.
Opetus ei tule vain aikuisilta
nuorille, vaan nuorilta nuorille.
??Isoset tuovat mukanaan
leirin keskeisen ulottuvuuden, ajatuksen siitä, että
kirkko ei ole vain aikuisten,
vaan myös nuorten, Niemelä
sanoo.
Rippikoulun käyneiden
osuus koko ikäluokasta on
kuitenkin laskussa, ja Niemelä uskoo että lasku tulee
vielä jatkumaan. Rippikoulun käyneiden osuus
koko ikäluokastaan on kuitenkin laskussa.
Teemaleirien järjestäminen
on ollut yksi tapa saada nuoret kiinnostumaan rippikoulusta. Se ei välttämättä toteudu teemaleirillä
yhtä hyvin, jos nuoren tavoite ja motivaatio on muualla,
Niemelä sanoo.
Roolipeliriparilla teema ja
opetus kulkevat käsi kädessä. (529,79/kg)
Rakentaa hiuksesi sisältäpäin
Tieto aikoo
vähentää
Suomesta 180
Jokaiseen päivään ja mukaan matkalle
60 tabl.
Nuorekas iho ja hyvinvoiva verenkierto!
Rakennusyhtiö Lemminkäinen vähentää väkeä
Suomesta. Ajatus ei ole uusi, sillä
esimerkiksi vaellusleirejä on
järjestetty jo ennen sotia.
Uskontopedagogiikan dosentti, rippikoulututkija
Kati Niemelän mukaan
esimerkiksi urheiluleirit sopivat tavoitteellisille liikunnanharrastajille, joiden on
vaikea jättää treenejä väliin
leirin ajaksi. Kristityt pyrkivät löytämään
toisensa ja järjestämään salaisen kokouksen ilman, että roomalaiset saavat tietää
asiasta.
Tampereella on parhaillaan
menossa Suomen ensimmäinen roolipeliripari. Pastori Jari Pulkkisen
mukaan kirkon sisältä aja-
tus roolipeliriparista onkin
saanut kannustusta.
??Yhtä lailla kouluissa on
kuvaamataito- ja liikuntaluokkia. VAIN LI FE STA!
Solgar Magnesium Citrate
7
33 AN NO STA
50 AN NO STA
Nosta smoothiesi uudelle tasolle!
Vital D+ Premium, Multiberry&Fruits ja Multiboost. Vuonna 2013
rippikoulun kävi 84,6 prosenttia 15-vuotiaista. (377,59/kg)
Sisältää neljä erilaista bakteerikantaa. Alle 30-vuotiaista jo joka
neljäs on eronnut kirkosta,
Niemelä sanoo.
OULUN HIIPPAKUNNASSA 95 PROSENTTIA
NUORISTA KÄY RIPPIKOULUN
?Rippikoulun suosio on hitaassa laskussa.
?Vielä 1990-luvun alussa Suomessa rippikoulun kävi yli 90 prosenttia
ikäluokasta.
?Vuonna 2013 rippikoulun kävi 84,6 prosenttia 15-vuotiaista.
?Rippikoulun suosio on suurin Oulun hiippakunnassa, missä vuonna
2012 peräti 95 prosenttia 15-vuotiaista kävi rippikoulun.
?Vähiten ikäluokastaan rippikoululaisia oli vuonna 2012 Helsingissä, missä
ikäluokasta 70,2 prosenttia kävi rippikoulun.
Asiantuntijan neuvoja ihmisiltä,
jotka välittävät
OSTA 5
MAKSA 4
2250
2,50 / kpl
120 tabl
27
VOLVO V40 CROSS COUNTRY
970 ?
Rahoitustarjous vain 1,75 %
ALK. Helsinki ei ole vielä
tehnyt päätöstä asiassa.
STT, grafiikka: Matti Kiipula, koonnut: Maria Rosvall
Ensimmäisenä Suomeen
saapuvat syyrialaispakolaiset tulevat Jordaniasta. Voit varata huollon suoraan heiltä ja saat myös aina neuvoja autosi
hyvään huolenpitoon. Työ- ja elinkeinoministeriön erityisasiantuntijan Jaana Suokonaution
mukaan syyrialaisille on
ollut helpompi löytää kuntapaikkoja kuin muille pakolaisryhmille.
??Siihen on monta syytä.
Yksi on varmaan se, että
Syyrian sota on ollut paljon esillä mediassa ja tullut
olohuoneisiimme television
kautta, Suokonautio arvioi.
Kunnille on tänä vuonna tarjottu ylimääräisiä
porkkanoita pakolaisten
vastaanottamisesta. toimituskulut 600 ?), käsiraha
3 000 ?, rahoitettava summa 25 145,01 ?, sopimusaika 60 kk,
korko 1,75 %, kuukausierä 396,44 ?/kk, viimeinen erä 3 000
?. Lisäksi kunnille
maksettavia pakolaiskohtaisia korvauksia on korotettu.
Lisärahat tulevat EU:n alaisesta Euroopan pakolaisrahastosta.
Suomeen tulo
pelottaa
Kiintiöpakolaisten vahvistetut kuntapaikat
Tilanne 4.6. Palvelun tuottaa Volvo Car Financial Services, Hermannin Rantatie 10, 00580 Helsinki.
667 ?
Felt polkupyörä:
hybridi- tai maastopyörä
Etusi jopa
Volvia-vakuutustarjous
Volvia Kaskovakuutuksen ensimmäinen vuosi 75 ?.
Edellyttää Volvia-liikennevakuutusta. 397 ?/kk
Rahoitusesimerkki V40 D2
Kokonaishinta 27 970,01 . EU-yhd. kesäkuuta 2014
Syyrialaispakolaisille saatu
hyvin kuntapaikkoja
Saloon on tulossa kymmenen pakolaista.
Suurin osa syksyllä saapuvista on nuoria lapsiperheitä.
STT | MARIA ROSVALL
Suomeen tuleville syyrialaispakolaisille on löytynyt hyvin kuntapaikkoja. 0207 218 302
Ohjelmistopäivitys
Omamekaanikot:
Teemu Aaltonen 0207 218 319
Henry Lindell
lomalla
Toni Nira
0207 218 313
Volvo Tiepalvelu
Volvo ?sijaisauto
Asiakasedut
Aukioloajat:
ma - pe 9-17, ti 9-18, la 10-14
huolto ja varaosat ma-pe 7:30-17
0207-numeroiden hinnat 8,35snt+lanka 7,02snt min/matka 17,17snt min.. Autoetu
alkaen: vapaa 615 ?/kk, käyttöetu 435 ?/kk. 0207 218 320
puh. 0207 218 320
Osta nyt,
maksa ensimmäinen
erä vasta syyskuussa!
Automyynti
Huolto
Varaosat
puh. 3,4?6,1 l/100 km, CO2 85?143 g/km.
Volvo V40 Cross Country hinta alkaen: Autoveroton hinta 26 250 ?, autovero 4 817,20 ?, toimituskulut 600 ?, kokonaishinta
31 667,20 ?. Li-
säksi Maahanmuuttovirasto
haastatteli hakijat Jordaniassa maalis-huhtikuussa.
Pakolaisia haastatellut
Maahanmuuttoviraston Susanne Tengman kertoo,
että monelle syyrialaiselle
ajatus uudelleensijoituksesta Suomeen oli vieras.
??He ovat lähteneet kodistaan Syyriassa ajatellen,
että palaavat pian takaisin.
Nyt monet ovat olleet pakolaisina pari vuotta, osa jopa
kolme. (sis. Tervetuloa aitoon Volvo -huoltoon.
Volvo V40 hinta alkaen: Autoveroton hinta 23 600 ?, autovero 3 770,01 ?, toimituskulut 600 ?, kokonaishinta 27 970,01 ?. Maahanmuuttovirasto ja työ- ja elinkeinoministeriö kertoivat
maanantaina, että suurimmalle osalle ensimmäisenä
saapuvista syyrialaisista on
varmistunut kuntapaikka.
Ensimmäiset 218 syyrialaista kiintiöpakolaista saapuvat Suomeen elokuusta
lähtien. Perustamismaksu 175 ?, käsittelymaksu 9 ?/kk. Heillä ei ole enää
kotia mihin palata eikä oikeastaan muitakaan paluumahdollisuuksia, Tengman
sanoo.
Haastatteluissa pakolaiset
kertoivat, että uusi elämä
Suomessa huolestuttaa ja
pelottaa.
??He pohtivat, miten voivat
pärjätä, jos eivät osaa kieltä.
Monet kysyivät myös sitä,
saavatko he tehdä Suomessa
töitä. asti.
Etusi
500?
699?
kaupan päälle
Berliinin loma marraskuussa kahdelle
Sisältää lennot ja
majoituksen pe-su
Etusi
598?
kaupan päälle
VOLVO V40
ALK. 8
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 10. Autoetu alkaen: vapaa 665 ?/kk, käyttöetu 485 ?/kk. Edellyttää hyväksytyn luottopäätöksen ja
kaskovakuutuksen. Luottokustannukset yhteensä 1 959,80 ?, tod. Tulijoista suurin osa on nuoria
lapsiperheitä ja lähtöisin
Syyrian sisällissodassa pahoin kärsineiltä Homsin ja
Daraan alueilta.
Suomi valitsee kiintiöpakolaiset YK:n pakolaisjärjestön
UNHCR:n suosituksesta. Jordanian lisäksi
heitä tulee Libanonista myöhemmin tänä vuonna.
osta auto nyt
niin nautit kesästäsi
kaupan päällisen kera!!
Kesän kuumin päätös:
V40 vai Cross country?
kaupan päälle
Kesäbensat
- lahjakortti
Etusi
Nyt erän vaihtoautoihin
yksi kaupanpäällinen
valintasi mukaan!
kaupan päälle
Weber Spirit kaasugrilli
sivukeittimellä
Kampanja voimassa 14.6. 31
Alk. Kunta, joka ottaa ensi kertaa
pakolaisia tai kasvattaa tämänvuotista pakolaiskiintiötään, saa 20?000 euroa
avustusta. EU-yhd. 3,8?8,3 l/100 km CO2 99?194 g/km.
Volvo Service 2.0
volvocars.fi
Omamekaanikko
www.keskusautohalli.fi
Örninkatu 13, SALO puh. 2014
1
2
3
6
7
8
9
10
11
12
13
14
Lappi
Rovaniemi
Tornio
Kemi
50
35
35
Pohjanmaa
Kokkola
Luoto
Kruunupyy
Pietarsaari
Pedersöre
Uusikaarlepyy
Vöyri
Vaasa
Närpiö
10
10
10
10
10
10
27
40
20
Pohjois-Pohjanmaa
50
25
22
23
24
25
26
27
Varsinais-Suomi
Kaarina
10
Lieto
5
Naantali
5
Raisio
10
Turku
20
Salo
10
20
5
5
20
5
Pohjois-Karjala
29 Joensuu
50
2
3
Pohjois-Savo
Sonkajärvi
Iisalmi
Lapinlahti
Kuopio
10
20
15
80
34
35
36
37
Etelä-Savo
Mikkeli
Hirvensalmi
Pertunmaa
Mäntyharju
30
25
30
25
Häme
38 Hämeenlinna
39 Janakkala
40 Lahti
5
28
7 6
9
8
11 10
12
13
31
41 Lappeenranta
42 Kouvola
43 Kotka
32
33
29
Uusimaa
44 Hyvinkää
45 Järvenpää
46 Vantaa
47 Sipoo
48 Porvoo
49 Espoo
50 Kauniainen
51 Raasepori
15
35 34
36 37
16
17
18
19
20 21
38
39 40 42
44 45
43
49 46
48
50 47
51
41
2425 23
26 22 27
35
15
40
Kaakkois-Suomi
20
15
15
30
14
30
30
31
32
33
4
Pirkanmaa
16 Tampere
120
Satakunta
Pori
Ulvila
Harjavalta
Rauma
Huittinen
28 Kajaani
1
Keski-Suomi
15 Jyväskylä
50
17
18
19
20
21
Kainuu
4 Oulu
5 Siikajoki
20
15
20
25
25
50
10
25
Mm. Vakuutuksen
myöntää If Vahinkovakuutus Oyj, Suomen sivuliike (Volvia).
rahoitus HUIPPUEDUIN!
679?
Volvia Kaskovakuutus 75 ?
Lisäksi tarjoamme
huippuedullisen
rahoituksen!
Volvo, Renault ja Dacia vaihtoautoihin VOLVIA kaskovakuutus vuodeksi vain 70?.
Rahoitus- ja vakuutustarjoukset voimassa 31.7.2014 asti.
Kuvan autot erikoisvarustein.
Haluamme tehdä elämäsi helpommaksi
Volvo ?jälleenmyyjillä sinua palvelevat omamekaanikot, jotka tuntevat sekä sinut
että autosi. 0207 218 310
puh. Jordaniassa pakolaiset
tarvitsevat työluvan, jonka
saaminen on kallista ja vaikeaa, Tengman selittää.
Suomi ottaa tänä vuonna
500 syyrialaista kiintiöpakolaista. vuosikorko 2,79 % ja tod.
luottohinta 29 929,81 ?
Nauti lyhennysvapaasta kesästä!
Maksuaikaa jopa 60 kk!
Auton saat ajoon heti ja ensimmäinen erä vasta syyskuussa!
*
Rahoitettava määrä
Aika
5 000 ?
10 000 ?
15 000 ?
20 000 ?
48 kk
120 ?/kk
228 ?/kk
336 ?/kk
445 ?/kk
60 kk
99 ?/kk
186 ?/kk
273 ?/kk
360 ?/kk
O
o
k
r
o
k
u
s
k
a
sam
*Oheisessa taulukossa ksl.muk.todellinen vuosikorko 3,22 % - 7,47 %. ja
maksuaika 48 kk. 15 000 . Tarjous koskee yli 5000 . Hyvitys autosta kuin autosta vähintään 1500 ?!**
. SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 10. kesäkuuta 2014
.
7
.
1
3
1.6.
MARKKINAT
Nyt reilut edut vaihtoauton ostajalle!
.
. vaihtoautoja.
Tarjousta ei voi yhdistää muihin voimassa oleviin tarjouksiin.
SALO, Örninkatu 3-5
Automyynti
075 3040 5110
Huolto
075 3040 5130
Varaosat
075 3040 5140
www.ppauto.fi
Puhelun hinta: 8,35 snt/puh + 12,09 snt/min.
ma-ti 9-18 | ke-pe 9-17 | la 10-14
ma-pe 7.30-17
ma-pe 7.30-17
Tervetuloa!
9. Hyvitys autosta kuin autosta vähintään 1500 ?!**
%
9
1,
*
Monipuolinen valikoima!
Yli 300 tarkastettua vaihtoautoa!
Vaihtoautomme löydät helposti osoitteesta www.ppauto.fi
**riittää kun autosi on ajokuntoinen, varustettu kaksilla renkailla ja katsastus voimassa vähintään 4 kk. sekä eräkohtainen käsittelykulu 8?/kk. Rahoitettava määrä esim. Ksl.muk.vuosikorko 3,78 %, ksl.muk.luottohinta 16.165,33 ?, sisältää luotonperustaminen
185
(SSS)
ANSIOMERKKEJÄ
Lounais-Suomen Osuuspankin toimitusjohtajalle
Vesa Viitaniemelle on
myönnetty Viron ev. Muut päivät
ovatkin sitten varatut jalkapallolle. Lisäksi
vanhemmillani on Raisiossa
60-vuotishääpäivä ja lapsenlapsikin syntyy syksyllä.
LEENA PESU
?Syntyi 11.6.1954 Mäntyharjulla.
?Asuu miehensä kanssa Sauvossa. Olemme viihtyneet
Sauvossa, jossa yhteisöllinen
tekeminen on voimissaan,
hän kehuu.
??Se näkyy myös hallinnossa ja päätöksenteossa, jossa
on hyvä henki. Halikko
9 vuotta
Rasmus
Ahlfors
10.6. Iltaseitsemältä alkaa ensimmäinen koitos, joka nautitaan
alkupaloiksi, toiseen, iltakymmenen otteluun keskitytään erityisesti ja päivän viimeinen kamppailu
nautitaan klo 01 alkaen.
Turnaus kestää tasan
kuukauden. Halikko
11 vuotta
Ville Örling
8.6. Salo
Otso onnittelee -palstalla julkaistaan tasavuosia täyttävien 1?12-vuotiaiden lasten onnitteluja. Meillä on sekä Sauvossa että Paimiossa hyvä henkilökunta ja koulutettua väkeä.
min läpi. Kaksi aikuista lasta.
?Valtiotieteiden maisteri on
Paimion-Sauvon kansanterveystyön kuntayhtymän johtaja ja
Sauvon sosiaalijohtaja.
?Harrastaa lukemista, teatteria
ja konserteissa käyntiä sen, minkä iltakokouksilta ehtii.
?Haluaa elää tässä hetkessä ja
pitää vision tulevaisuudessa.
Otso onnittelee
lastenpalsta@sss.fi
En juhli
merkkipäivääni!
T: Tommi ja Anu
Muita tapahtumia
Äijäkerho Ikäkeskus Majakassa (Hornintie 3, Halikko) klo
13?14.30, miesten oma juttutupa
Häämuisto 50-luvulta palvelukeskus Ilolansalossa klo
14?14.15, tanssiteatteri Erin tanssiesitys
Suvinen lauluilta Trömperin kestikievarissa (Vanha Turuntie 1326, Hajala) klo 18. Pahoittelen.
Hauki virvelikisan
suurin Särkisalossa
Hiukan yli viisikiloinen
hauki oli Särkiveikkojen
virvelikilpailujen suurin
kala. Virka-ajan
ulkopuolisen päivystyksen
siirryttyä Turkuun Paimion
terveyskeskuksessa on otettu käyttöön hoitaja?lääkäri-työparijärjestelmä, jotta
potilaat saadaan hoidettua
päivisin aiempaa jouhevammin. Tiedoksi
perheen ei-jalkapallofriikeille, että iltoja, jolloin
viimeinen koitos päättyy
vasta aamukolmelta, on
tusinan verran, ja päiviä,
jolloin palloa potkitaan
01:een, on kymmenen.
Yhtenä päivänä otteluja
riittää aivan aamuun asti, yöpuulle pääsee vasta
aamukuudelta. Halikko
6 vuotta
Otso O`Hanlon
10.6. ja
perjantai 11.7.
Parisuhteen huoltopäiviäkin on siis tarjolla,
joten yhdessäolo ja yhteinen puuhastelu koko perheen voimin kannattaa
suunnitella huolellisesti
etukäteen. Vuodesta 2007 kuntayhtymää johtanut Leena Pesu
toteaa, että hänen piti hoitaa virkaa vain muutaman
vuoden ja saada paras-lain
vaatimukset täyteen. Siksi turnaus
vaatii sitoutumista, otteluita ei voi jättää väliin
ilman erityisen painavaa
syytä eli käytännössä ei
lainkaan.
Jos perheen muut jäsenet suunnittelevat kyläreissuja seuraavan kuukauden aikana, mahdollisia päivämääriä ovat vain
kisojen välipäivät, joita
sentään on kolme: perjantai 27.6, maanantai 7.7. kesäkuuta 2014
Huomenta
päivää
n toimitus@sss.fi
Paljon onnea
Päivän Sana
Tänään:
Suomenkielinen kalenteri:
Seppo
Ruotsinkielinen kalenteri:
Svante
Kun sitten koitti helluntaipäivä, he olivat kaikki yhdessä koolla. ??Asiantuntijaorganisaatiossa työskentely on mukavaa. Hän opiskeli Turun yliopistossa ja työskenteli ennen Sauvoon päätymistään Porvoossa, Loviisassa ja Karjalohjalla.
Leena Pesu muutti perheineen Sauvoon keväällä 1990,
kun hänet valittiin Sauvon
sosiaalisihteeriksi.
??Sauvoon tullessamme
vanhin poikamme sanoi,
ettei halua muuttaa enää
kertaakaan eikä vaihtaa
koulua. Hoitajat voivat hoitaa
suuren osan lievistä päivystystapauksista konsultoimalla lääkäriä.
??Päivystyksen siirtyminen
on lisännyt päiväpäivystyksen kävijämääriä ja aiheuttanut ruuhkaakin, mutta
nykyisen parityöskentelyn
ansiosta potilaita saadaan
vietyä aiempaa reippaam-
Toimituksen valitsemista tapahtumista julkaistaan tapahtuman nimi,
paikka, aika ja tarvittaessa lyhyt
kuvaus sisällöstä.
1 vuotta
Ellen
Rantanen
10.6. Velkasuhde pahenee erityisesti miehillä, mutta jotkut
naisetkin ovat jääneet
koukkuun.
Valvonta alkaa ensi
torstaina, kun jalkapallon MM-kisat avataan.
Univelka alkaa kasaantua heti ensimmäisenä
turnauspäivänä. Salo
4 vuotta
Frida Helle
9.6. Loppuottelu pelaan 13.7.
Maajoukkueiden kohtaaminen isossa turnauksessa on kiehtova kokemus. Asian
hidastuminen vaikuttaa
kaikkeen kehittämistyöhön
ja siihen, mitä yhteistyötä
kannattaa viritellä, Pesu
harmittelee.
Hän odottaa malttamattomana sote-ratkaisua, mutta
ei usko asioiden Paimiossa ja
Sauvossa muuttuvan ratkaisevasti, ellei palveluja aleta
rajusti riisua.
??Täällä palvelut ovat valtaosin lähipalveluja. 10
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 10. Olemme panostaneet toimivaan
perusterveydenhuoltoon ja
ulkoistaneet tukipalveluja.
Muun muassa taloushallinnon palvelut ostamme Paimion kaupungilta.
Sote-lain junnaamisesta
huolimatta paikallisia palveluja kehitetään. Naisten kisan
voittaja oli Marjo-Riitta
Raita 158 grammaa. Mökkimatkaa on
450 kilometriä.
??Pohjoissavolainen elämänmeno on vähän erilaista
kuin täkäläinen. Heti turnauksen ensimmäisenä
viikonloppuna pelataan
kolmessa päivässä kymmenen ottelua, ja kaikki
tietenkin televisioidaan
suorina lähetyksinä. Halikko
9 vuotta
Eemeli Elo
8.6. Hänen työajastaan 70 prosenttia kuluu
kuntayhtymässä ja 30 prosenttia Sauvossa.
Pieksämäen mökki
tarjoaa taukopaikan
Pitkillä kesälomillaan Leena
Pesu lähtee Sauvosta Pieksämäelle. Merkki luovutettiin Viitaniemelle sunnuntaina Tallinnan Tuomiokir-
kossa.
Vesa Viitaniemi valittiin
vuonna 2010 Suomen Liikemiesten Lähetysliitto
ry:n puheenjohtajaksi. Erilaiset kulttuurit
tuovat omat mausteensa
peliin, ja mikä parasta,
joukkueita ei ole rakennettu rahalla, vaan jokainen pelaa oman maansa
puolesta.
MM-kisoissa parasta on
juuri turnauksen laajuus.
Penkkiurheilijan nautinto on sitä suurempi, mitä
useamman pelin pystyy
katsomaan. lut.
kirkon hopeinen ansiomerkki. Angelniemi
7 vuotta
Elli Särmä
10.6. Särkiveikot kisasivat
Särkisalon Niksaaressa
sunnuntaina.
Miesten kisan ja myös koko kalakisan voitti Jaakko
Suvanto tuloksella 5 030
grammaa. Yhteistyössä Rikala-seura, Salon
seurakunta ja Halikon kirkkokuoro
Lennä laulu meidän landelle -yhteislaulutilaisuus Letkun
Pirtillä klo 19. Tuntuu, että mitään ei tapahdu,
vaikka selvityksiä tehdään
selvitysten perään. 2: 1-2
Huomenna:
Suomenkielinen kalenteri:
Impi, Immi
Ruotsinkielinen kalenteri:
Hjördis
Vinkkaa
juttu!
Yhteystiedot
Tapahtumatiedot kerralla lehteen ja nettiin
Tilaajapalveluun
Puh: (02) 7702 626, klo 8.30-15.30
Sähköposti: tilaajapalvelu@sss.fi
Ilmoita tiedot Salon seudun tapahtumista yhdellä kertaa viikkokalenteriin, päivän menotietoihin ja netin
tapahtumakalenteriin.
Perjantaina julkaistavaan viikkokalenteriin (la-pe) tiedot on toimitettava
keskiviikkoon klo 16:een mennessä.
Päivittäiseen kalenteriin tiedot ehtivät
tarvittaessa edeltävänä arkipäivänä klo
12 mennessä.
Laita mukaan merkintä ?tapahtumia?
ja yhteystietosi.
Ilmoituspalveluun
Puh: (02) 7702 610, klo 8.30-15.30
Sähköposti: ilmoitukset@sss.fi
Faksi: (02) 7702 222
Viikkomarkkina- ja rivi-ilmoitukset sekä lehden tilaukset,
keskeytykset ja osoitteenmuutokset myös verkkosivuillamme
www.sss.fi
?Työ on aina mukavaa,
vaikka asiat olisivat hankalia?
Musiikki
Uriah Heep Salossa, Astrum Areenalla (Salorankatu 5?7,
Astrum-keskus) klo 19
SSS/Minna Filppu
Kokouksia
Kruusilan yksityistien vuosikokous Ystävyyden Majatalossa (Kalkkilantie 74) klo 18
TOSIKKO
Valvontaa
on lisättävä
Leena Pesu halusi alun alkaen psykologiksi, mutta huomasi opiskelujen myötä olevansa enemmän kiinnostunut hallinnosta ja kehittämistyöstä. Aiemmin meillä ei
ollut päivystyskäytössä röntgeniä eikä laboratoriota.
Paimion terveyskeskukseen on saatu hyvin henkilöstöä, koska sen sijainti Turun ja Salon välimaastossa
on otollinen.
Yhteisöllisyys on
voimissaan Sauvossa
Leena Pesu syntyi Mäntyharjulla, mutta perhe muutti isän työn perässä Jyväskylän ja Siilinjärven kautta
Raisioon. Salo
10 vuotta
Liliann Niemi
10.6. Turun päivystyksestä potilaat tulevat meille
hyvin tutkittuina ja ohjeistettuina. Kisojen
avausottelu alkaa klo 23
eli unten maille pääsee
aikaisintaan tunnin puolenyön jälkeen.
Koska turnaus pelataan
Brasiliassa, otteluita on
päivittäin myös yön myöhäisinä tunteina. Somero
2 vuotta
Yarinda Tuomi
10.6. Halikko
10 vuotta
Emilia Seppälä
10.6. Viranhaltijat
ja luottamusmiehet kehittävät kuntaa yhdessä.
Pesu on nykyään kunnan
sosiaalijohtaja. Paraslaki unohtui ja uutta pukkaa,
mutta valmista ei ole tullut.
??Alkuun olin innostunut
sosiaali- ja terveyspalvelujen
uudistuksesta, mutta nyt jo
tympii, koska asia on jäänyt
polkemaan paikoilleen. Yhtäkkiä kuului
taivaalta kohahdus, kuin olisi
käynyt raju tuulenpuuska, ja
se täytti koko sen talon, jossa
he olivat. Cattolica,
Italia
7 vuotta
Venla Vahtera
10.6. Salo
9 vuotta
Elis Lehtonen
10.6. Seuraavan päivän lehteen tarkoitettujen onnittelukuvien on oltava täydellisine tietoineen
(ikä, etu- ja sukunimi, syntymäpäivämäärä, kotipaikka) toimituksessa edellisenä päivänä klo 12 mennessä.
Viikonlopun (la-su-ma) lehtiin tarkoitetut kuvat perjantaihin klo 12 mennessä.
Taas on koittanut se kesäkuu, jolloin valvontaa on
pakko lisätä ja silti velkaa
tulee vain lisää. Yhdistyksellä on useita yhteistyö- ja avustushankkeita muun muassa Virossa.. Pertteli
5 vuotta
Onni Sipilä
10.6. Metka kööri laulattaa yleisöllä Baddingiä ja
Monosta, Mika Raittila säestää
SSS | MINNA FILPPU
Onnea Äiti 60 v!
kalenteri@sss.fi
Maleficient - Pahatar Lumo 1 (3D) klo 18
Miljoona tapaa kuolla lännessä Bio-Salo 2 klo 18.30
Bamse ja Rosvokaupunki Bio-Salo 1 (dub) klo 19
Bamse ja Rosvokaupunki Vistan Kino, Paimio klo 19
Maleficient - Pahatar Bio Jännä (3D) klo 19
minna.filppu@sss.fi
Urho Hakala
Huom! Kaikki muutokset ja
korjaukset ylläoleviin osoitteisiin.
Elokuvat
60 VUOTTA
Onnen hetket
Ilmoita nettisivun kautta:
www.sss.fi/tapahtumat,
sähköpostilla: kalenteri@sss.fi
postitse: Salon Seudun Sanomat/
kalenteri, PL 117, 24101 SALO
Tänään
Paimion-Sauvon terveyskeskuskuntayhtymän johtaja
Leena Pesu rentoutuu mökillä Pieksämäellä.
??Työ on aina mukavaa, vaikka asiat toisinaan ovatkin
hankalia, sanoo PaimionSauvon kansanterveystyön
kuntayhtymän johtaja Leena Pesu.
Hän viihtyy työssään erinomaisesti, vaikka painii monien vaikeiden asioiden kanssa. Kokonaisuutta on mukava seurata ja
arvioida, kun on käsitys
kaikkien joukkueiden pelityylistä. Maiseman-
vaihdos on hyvää vastapainoa arjelle ja työlle, johon on
tärkeää saada välillä kunnon tauko.
Aviomiehen alkuvuoden
70-vuotispäivä meni juhlimatta ohi eikä Leena Pesu
aio viettää omaa 60-vuotispäiväänsäkään.
??Jätämme nyt syntymäpäivät väliin, sillä tänä
vuonna juhlitaan häitä!
Tammikuussa oli vanhimman pojan avioliiton siunaus
ja heinäkuussa nuorin poika menee naimisiin. Ap.t
Konsertin kaari on hyvä,
aidosti klassinen. Sellaisen saavutti myös
toinen konsertti Uskelan
kirkossa, jolloin ruotsinkieliseltä seudulta kotoisin oleva trio esitti ohjelmaansa
Amazing Grace Bachista
Ellingtoniin.
Kaj Kulla tarjosi sooloillaan pianon säestyksellä
muhkean täyteläistä ääntä
tenorisaksofonillaan ja soitti triossa kuvioita laulajan
taustalla. Pienempiä töitä on nyt
lähdössä kirjamessuille
Saksaan. Hänen sopraanonsa soi kuulaana ja sävelpuhtaus säilyy tarkkana. 1939) näytteitä siitä, miten tynnyreitä,
oluttölkkejä, kengänpohjia,
pakoputkia, rehupakkausten muovia ja vaikka Passatin peräluukkua voi hyödyntää vielä varsinaisen käytön
jälkeenkin.
Puistossa on myös paimiolaisen Väinö Ojan (s.
1930) karhujengi sekä metsoja. Loistava esimerkki kaikesta tuosta
oli ilman soittimien tukea yksin laulettu taalainmaalainen
laulu Kvällen stundar.
Kerbsin sopraanon volyymi
kuulosti hennohkolta, mutta
jazzahtavassa jatkossa rohkeampaakin äänenkäyttöä
löytyi. (STT)
Sisarusten kesäkonsertti kotimaisemissa
SSS | VELI-MATTI HENTTONEN
veli-matti.henttonen@sss.fi
Halikosta lähtöisin olevat sisarukset Saara Rauvola ja
Henni Isojunno konsertoivat keskiviikkona kesäisissä
tunnelmissa. Ne
ovat muisto Tuomisen kesäksi 2004 kokoamasta kansantaiteen näyttelystä Kalakukkoa kultalautasella, joka keräsi arviolta 10?000 kävijää.
nn
Art on ite -näyttely on
esillä Someron keskustassa, Kiiruun puistossa
heinäkuun lopulle.
Sarjakuvan ystävien rakastaman antisankarin Aku
Ankan 80-vuotispäivää
juhlitaan Helsingissä näyttelyllä. Kirjakahvilan konsertti on
Kempstonin ainoa keikka
Suomessa. Kerbsin ja Södergårdin
vahva esitys negro spirituaalissa ihastutti aitoudellaan
ja rohkeudellaan. Koulutien puolella
puistoa hirvi kohtaa raivaajan.
Luonnonmukaiset, mutta
humoristiset työt ovat kaikki kauhajokelaisen Alpo
Koivumäen (s. Kaupungintalon edustalla on miehen näyttäviä
puupatsaita, jotka vangitse-
Norsun voi kuulla töräyttelevän ja tömistelevän Someron Kiiruun talon pihalla, jossa se on päässyt kunniapaikalle. Kokonaisuus on eheä, sisarukset
summaavat konserttinsa sisältöä.
Konsertin aiheiksi he nimeävät kesän ohella luonnon
ja linnut. Luvassa on neljä isoa oopperaa
ja esiintyminen suomalaisten
tähtisolistien kanssa Kerimäen kirkossa Mozartin Requiem-kuorossa.
nn
Kesäillan musiikkia taidemuseo Veturitallissa
keskiviikkona 11.6. (STT)
Aku Ankkaa
juhlitaan näyttelyllä
Kulttuuria ilman
pääsymaksua
Kevyesti tarjottua
klassista ja jazzia
KONSERTTI
11
Hanhikorppikotka kärkkyy
uhrejaan puiston nurkalla.
Krokotiiliin on uponnut useampi autonrengas.
hän linjaa.
Kiiruun puistossa ovat jo
kymmenen vuotta vaeltaneet
marttilalaisen Arto Ali-Eskolan hirviemo ja vasa. Herkkänä
välipalana triolta oli yksi
kauneimmista jazzsävellyksistä, Quincey Jonesin The
midnight sun never sets ruotsiksi laulettuna.
Väkevin tulkinta kuitenkin säästyi viimeiseksi, kun
kolmikko esitti yleisölle kiitoksensa jazzpianisti Joe
Zawinulin vauhdikkaasti
svengaavassa toivotuksessa
Mercy, mercy, mercy.
Charlotta Kerbs toivoi
konsertin alun tervehdyssanoissaan, että tilaisuudesta
muodostuisi kuulijoille onnellisen rauhallinen hetki.
Suosionosoituksetkin todistivat toiveen toteutuneen.
Skotlantilainen laulaja-lauluntekijä Simon
Kempston saapuu tänään tiistaina kolmatta
kertaa keikalle Turun
Kirjakahvilaan ja Brinkkalan pihaan.
Suomalaisyleisöä tarinoillaan ja kelttifolk- ja
blues-henkisellä fingerstyle-kitaroinnillaan
ilahduttanut Kempston
tunnetaan omaperäisistä
ja runollisista sanoituksistaan sekä intensiivisistä live-esiintymisistään.
Musiikin ohella keikoilla
tärkeään asemaan nousevat Kempstonin välispiikit.
Kempstonia pidetään
yhtenä merkittävimmistä fingerstyle-kitaristeista Skotlannissa, ja hänen
musiikkiaan on verrattu muun muassa Nick
Draken tuotantoon. Trio Kerbs - Kulla . Alpo Koivumäki antaa kierrätysmateriaaleille
uuden elämän hitsaamalla, sulattamalla, hakkaamalla ja hiertämällä.
vat katseet. Tuominen pitää tärkeänä, että
elämyksellinen kokemus on
kaiken kansan tavoitettavissa.
??Tykkään tehdä kulttuuria ilman pääsymaksuja,
REIJO ANTTILA
Salon seurakunnan kesäkonsertti Uskelan kirkossa 8. Apurahojen kokonaissumma
on noin puoli miljoonaa
euroa.
Puolivuotisen työskentelyapurahan sai 36 hakijaa, muun muassa Sirpa
Puhakka vasemmistoliiton syntyä käsittelevään
teokseen.
Esikoistietokirjan kirjoittamiseen myönnettiin
50 apurahaa ja tietokirjakritiikkiin 28. Kesäillan musiikkia -konsertissa Taidemuseo Veturitallissa yleisö saa
kuullakseen niin tuttua kotimaista klassista kuin myös
helmiä maailmalta.
Hieman vajaan tunnin mittaisessa konsertissa kuullaan
sekä liedejä että pianomusiikkia. Saara Rauvola
opiskelee yhä Helsingissä ja
viettää kuluvan kesän Savonlinnan oopperakuorossa. Södergård.
Kesäkonserttien sarja alkoi
Halikon kirkossa kuluvan
kuukauden ensimmäisenä
päivänä yleisömenestyksellä. klo 19.
Sisarukset Saara Rauvola (vas.) ja Henni Isojunno
soittavat keskiviikkona Veturitallissa kesäiseen iltaan
sopivaa klassista musiikkia.
SSS/Veli-Matti Henttonen. Kaikkien
kolmen piti esiintyä kisojen avajaisissa Sao Paulossa torstaina,
mutta Lopez on joutunut Fifan
mukaan perumaan esiintymisen.
Sao Paulon Corinthiansin stadionille odotetaan torstaina
60?000:ta katsojaa avajaisiin ja
seuraamaan Brasilian ja Kroatian välistä ottelua. Tuleva
duokonsertti on ensimmäinen
yhteinen konsertti kotimaisemissa.
Henni Isojunno valmistui
juuri pianistiksi ja on muuttamassa Helsingistä takaisin Saloon. Apurahan
saaneiden lista osoitteessa: www.suomentietokirjailijat.fi. Menemme
tunnelmasta toiseen ja aiheet tukevat toisiaan. Duke Ellingtonin
kappaleessa Heaven hän väläytti improvisaatiotaitoaan
Kullan saksofonisoolon päälle.
Odotin fonistilta rohkeampia sooloja, mutta Kulla
tyytyi pääasiassa muotoilemaan melodioita. (SSS)
Skotlantilainen
fingerstylekitaristi keikalla
Turussa
Virtahepo kurottelee kivimakasiinin edustalta pääkadulle.
Teoksessa on käytetty muun
muassa polttoainetankkia, lumikolaa ja öljypohjaa.
SSS | MINNA FILPPU
minna.filppu@sss.fi
M
oni on sinne jo
löytänyt eikä
sitä voi ohittaa
pysähtymättä:
Someron keskustassa avautuva nykykansantaiteen
näyttely Art on ite hurmaa
paatuneimmankin kulkijan.
Virtahepo kömpii Kiiruun
kivimakasiinin seinänvierustalta kohti pääkatua. Parhaillaan hän
tekee Korkeasaareen sen
125-vuotisjuhlan kunniaksi
madagaskarilaisia lintuja
ja sapelihammastiikereitä, näyttelyn koonnut Arto
Tuominen kertoo.
Myös Ojalla on kokemusta
kansainvälisistä ite-taiteen
katselmuksista ja hänen lintuveistoksiaan on päätynyt
ranskalaiseen abcd-kokoelmaan.
Paimiolaisen Arto Tuomisen
kokoamassa näyttelyssä yhdistyvät art eli taide ja ite
eli itse tehty elämä. Duckenheim-näyttely avautui maanantaina
Sanomatalossa Helsingin
keskustassa.
Näyttelyn pääteos on Musiikkitalon eteen pystytettävä kolmimetrinen kukkateos.
Avajaisjuhlallisuuksien
ohjelmaan kuului muun
muassa paneelikeskustelu
Aku Ankan kulttuurisesta
merkityksestä Suomessa.
Disney-yhtiön hahmoihin
kuuluva Aku Ankka esiin-
SSS
isto
-ark
Aku Ankka on 80-vuotias.
Kukapa uskoisi.
tyi ensimmäistä kertaa
vuonna 1934 lyhytelokuvassa. kesäkuuta 2014
Kulttuuri
n Kulttuuritoimitus
Veli-Matti Henttonen (02) 7702 329
Lehtikuva/AFP/Ethan Miller
Jennifer Lopez ei esiinny avajaisseremoniassa Brasiliassa
Yhdysvaltalainen poptähti Jennifer Lopez (kuvassa) ei esiinny jalkapalloilun MM-kisojen
avajaisseremoniassa Brasiliassa.
Asiasta ilmoitti Kansainvälinen
jalkapalloliitto Fifa sunnuntaina.
Lopez on levyttänyt yhdessä
Vinkkaa
juttu!
kulttuuri@sss.fi
räppäri Pitbullin ja brasilialaisen laulajan Claudia Leitten
kanssa MM-kilpailujen virallisen
laulun We Are One. kesäkuuta. Sen sijaan
pianon ääressä ahkeroineen
Peter Södergårdin sormet
tuottivat säestyksen lisäksi
mukavasti svengaavia, jos-
kin turhan lyhyitä sooloja.
Hyvin suunniteltuna tunnelma kohosi entisestään
ohjelman lähetessä loppuaan. Kirjastoon tulee
vielä esille nauravia puunaamoja ja seilaavia oravia.
Puuta ja peltiä yhdistävä
Oja on muotoillut puuveistoksensa moottorisahalla.
Taiteen tekotavat
ovat moninaiset
Alpo Koivumäki ja Väinö
Oja osoittavat, että maailmaan mahtuu monenlaista
luovuutta ja paljon kiinnostavia taiteen tekotapoja.
Molemmat ovat myös saaneet taiteestaan tunnustusta laajalti.
??Koivumäki on rakentanut teoksia myös museoihin Sveitsissä ja Ranskassa. (STT)
Kiasma julkaisi
kuvia arkki
tehtuuristaan
Kiasma on julkaissut valikoiman kuvia museon
arkkitehtuurista kaik
kien vapaaseen käyttöön.
Valokuvia Kiasma-rakennuksesta ja sen valmistumisesta on julkaistu avoimella lisenssillä Flickrkuvapalvelussa.
Nykytaiteen museo Kiasma on yhdysvaltalaisen arkkitehdin Steven
Hollin suunnittelema.
Museon rakentaminen
Helsinkiin alkoi 1996, ja
se avattiin 1998. SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 10. Liedejä kuullaan muun
muassa Kuulalta, Sibeliukselta, Hannikaiselta,
Brahmsilta ja Debussyltä.
Pianosooloja ovat säveltäneet
Ravel, Chopin ja Brahms.
. Se
on koottu traktorin polttoainetankista, autonrenkaista,
lumikolasta ja muusta kierrätysmateriaalista.
Kiiruun pihalla tallustaa
norsunpoikanen ja talon
edessä vaanii krokotiili.
Puistossa voi törmätä myös
hankikorppikotkiin, käärmeeseen ja leijonapariskuntaan. (STT?AFP)
Pakoputket, lumikolat, oluttölkit
ja kengänpohjat taipuvat taiteeksi
Elämyksellinen Art on Ite -näyttely hurmaa kulkijan Someron keskustassa.
Kuvat: SSS/Essi Seppälä
Lyhyet
Saaristo Openissa
ennätysyleisö
Perinteinen Saaristo
Open avasi VarsinaisSuomen kesäfestivaalisesongin totuttuun tapaan
Kaarinassa. Hän muotoili Giulio Caccinin Ave Marian
kauniin melodian säkeitä
linjakkaasti kaareutuviksi.
Charlotta Kerbs laulaa vapautuneen oloisesti ja herkästi tulkiten. Sekä luonnollisesti
rakkauden.
Sisarukset ovat Halikon
musiikkiyhdistyksen kasvatteja, jonka kautta he laulavat
Nicemble-kuorossa. (SSS)
Tietokirjailijat
tukee apurahoilla
yli sataa teosta
Suomen tietokirjailijoiden kevään apurahoja
sai 124 kirjailijaa. Sunnuntaina järjestettyyn
Robin In The Park -konserttiin saapui noin 2 500
Robinin ja Mikael Gabrielin ystävää. Festivaalia
seurasi ennätyksellinen
kävijämäärä, yli 12 500
festivaalivierasta.
Uuden festivaaliorganisaation promoottori Kalle Keskinen on erittäin
tyytyväinen lukuihin,
kun yleisötavoite ylittyi
parilla tuhannella
95 prosentin
mielestä terveydenhoito on
kallista.
Terveydenhoidon hinnat
nousevat osin siksi, että jopa
90 prosenttia sairaaloiden
tuloista tulee lääkkeiden
ja palveluiden myynnistä,
Yanzhong sanoo. Viidestä syytettynä
olleesta miehestä kaksi sai
elinkautisen rangaistuksen. Pakistanissa Karachin kansainväliselle lentokentälle tehdyssä hyökkäyksessä sai surmansa lähes 30 ihmistä
maanantain vastaisena yönä.
Turvallisuusjoukkojen mukaan kaikki
kymmenen hyökkääjää surmattiin.
Sairaalalähteiden mukaan iskussa kuoli
lisäksi 18 muuta ihmistä, joukossa muun
muassa lentokentän turvamiehiä ja PIAlentoyhtiön henkilökuntaa. (STT?
Reuters). Sen avulla on tarkoitus kehittää huonosti toimivaa
järjestelmää ja laajentaa yhteiskunnan turvaverkkoa.
?Sairausvakuutuksen ottaneiden ihmisten määrä on 2000-luvulla noussut merkittävästi, mutta myös potilaiden maksut nousevat jatkuvasti.
?Vakuutukset saattavat korvata vain pienen osan potilaan terveydenhoitokuluista.
varsin tavallista. Pääministerin kesäasunto ei ole
kovin suuri, joten voimme
kutsua vain rajatun määrän
maita.
Espanjassa kansalaisten
tuki monarkialle on kasvanut selvästi kuningas
Juan Carlosin viimeviikkoisen eroilmoituksen jälkeen. Se on todella surullista, Lan sanoo.
Suostutellakseen potilaita hoitoon henkilökunnalla
on tapana kysyä potilaalta,
välittääkö tämä enemmän
rahoistaan vai elämästään,
Lan kuvailee.
Ruotsissa keskustellaan EU:n
tulevaisuudesta ilman Kataista
Pääministeri Reinfeldtin vieraat eivät halua takertua EU-komission puheenjohtajapeliin.
TUKHOLMA | STT?HETA HASSINEN,
MIKKO ISOTALO, ANNU MARJANEN
Ruotsin pääministerin kesäasunnolle Harpsundiin
maanantaina saapuneet
EU-johtajat välttelivät ennakoimasta EU-komission
puheenjohtajan valintaa.
Pääministeri Fredrik Reinfeldtin isännöimään minihuippukokoukseen osallistuvat Saksan, Britannian ja
Hollannin johtajat.
Virallisesti asialistalla ovat
talous- ja kilpailukykyasiat,
mutta valtionjohtajien on
odotettu keskustelevan myös
EU-komission puheenjohtajan valinnasta.
Ruotsin television SVT:n
haastattelussa Reinfeldt toppuuttelee komission puheenjohtajaväännön osuutta.
??Tavatessamme syntyy
varmasti erilaisia keskusteluja, mutta minusta nyt ei
ole ilta, jolloin asiasta päätetään, Reinfeldt toteaa.
SVT kertoo, että myös Britannian pääministeri David
Cameron, Saksan liitto-
kansleri Angela Merkel
ja Hollannin pääministeri
Mark Rutte vakuuttivat haluavansa keskustella ensisijaisesti muista asioista.
Kaikki osallistujamaat ovat
suhtautuneet varauksella
siihen, että EU-komission
johtoon valittaisiin europarlamentin suurimman ryhmän ehdokas Jean-Claude
Juncker.
Cameron vastustaa luxemburgilaisen valintaa
pitäen häntä liian liittovaltiomyönteisenä. Intian pääkaupungissa Delhissä on jouduttu aloittamaan sähkön
säännöstely ennätyksellisen kuuman sään takia.
Lämpötila on noussut
miljoonakaupungissa liki
48 asteeseen, mikä ylikuormittaa jo ennestään
heikkoa sähkönjakeluverkkoa ja aiheuttaa sähkökatkoja.
Delhissä ei ole mitattu
yhtä korkeita lämpötiloja
yli 60 vuoteen.
Viranomaiset ovat määränneet sähkönjakelun
rajoituksia muun muassa kauppakeskuksiin ja
hallituksen virastoihin.
Myös katuvaloja sammutetaan sähkönsaannin
turvaamiseksi. kesäkuuta 2014
Ulkomaat
Vinkkaa
juttu!
n toimitus@sss.fi
(02) 770 2314
Lehtikuva/AFP/Asif Hassan
Pakistanin lentokenttähyökkäyksessä kuoli liki 30
KARACHI. Politkovskajan työnantaja, Novaja
Gazeta -lehti, aikoo jatkaa
omia tutkimuksiaan surmasta.
??Ei voida puhua totuuden
paljastumisesta niin kauan
kun suunnittelijan nimeä
ei tiedetä, lehden edustaja
Anna Politkovskaja
perusteli.
Tuomituista miehistä yksi, Rustam Mahmudov,
ampui Politkovskajan elokuussa 2006. Sairaudet lisääntyvät sekä vanhuuden että hyvinvoinnin
myötä.
?Vuonna 2009 maassa pantiin käyntiin suuri 11-vuotinen terveydenhuollon tarkastusohjelma. Vuonna 2012 noin kahdessa kolmasosassa sairaa-
loista sattui väkivaltatilanne
potilaan ja henkilökunnan
välillä, raportoi paikallinen
sairaaloiden yhdistys viime
vuonna. Kolmen muun tuomiot
vaihtelivat 12:sta 20:een
vuoteen.
Venäjän hallintoa arvostelleen ja väärinkäytöksiä
paljastaneen Politkovskajan palkkamurhan tilaaja
jäi kuitenkin edelleen hämärän peittoon. Lisäksi yli 20
ihmistä haavoittui.
Sunnuntaina alkaneet yhteenotot jatkuivat vielä aikaisin maanantaiaamuna.
Pakistanin Taleban-liike ilmoitti olevansa
iskun takana ja varoitti uusien iskujen
olevan tulossa.
Viranomaisten mukaan osa hyökkääjistä oli pukeutunut armeijan tai poliisin
univormuihin. Hänen
mukaansa Kiinan terveydenhoitohenkilökuntaa yllytetään tarjoamaan turhaa
hoitoa tulojen kasvattamiseksi.
??Lääkäreille tämä on kuin
rutiinia, hän toteaa.
Sairaalat riippuvaisia
lääkemyynnistä
Noin 80 prosenttia kiinalaisista on sitä mieltä, että
lääkärin vastaanotolle on
vaikea päästä, totesi konsulttiyritys Horizon Research Consultancy Group
viime vuonna. Hän
työskenteli aiemmin päällikkönä valtion sairaalassa Mianyangissa, mutta tuotuaan
korruptioväitteensä esille
julkisuudessa hänet lähetettiin virkavapaalle.
Lanin esittämät syytökset
saavat tukea muun muassa Yanzhong Huangilta,
joka on yhdysvaltalaisen ulkomaansuhteita seuraavan
CFR-järjestön jäsen. Tilanteet vaihtelivat henkilökunnan uhkailusta tappoihin.
Lanille käännekohta tuli
vastaan vuonna 2009, kun
vastaanotolle saapui 53-vuotias mies, jolle oli määrätty
sydämentahdistin syyttä.
??En voinut jatkaa sitä
enää. Perusteettomien hoitojen määrääminen
ja lahjusten ottaminen niin
potilailta kuin lääkevalmistajilta ovat Kiinan ylikuormittuneen terveydenhuollon
tunnettuja salaisuuksia.
Potilaiden hyväksikäytöstä
ja terveydenhuollon korruptiosta puhuu esimerkiksi
lääkäri Lan Yuefeng. Aseinaan hyökkääjillä oli
muun muassa rynnäkkökivääreitä, sinkoja ja räjähdeliivejä.
Karachin vilkas kenttä suljettiin hyökkäyksen takia ja lennot ohjattiin toisaalle.
(STT?AFP)
Lehtikuva/AFP
Politkovskajan
murhasta pitkiä
vankeustuomioita
Lehtikuva/AFP/Stan Honda
MOSKOVA | STT?Reuters?AFP
Venäjällä luettiin vihdoin
maanantaina tuomiot toimittaja Anna Politkovskajan lähes kahdeksan
vuoden takaisesta murhasta. Suomi sijoittuu kyseisellä listalla kaikkien kokoukseen osallistuvien mai-
den edelle.
Fredrik Reinfeldtin tiedottajan Markus Fribergin
mukaan kilpailukyky on
vain yksi tekijä kutsuttujen
valinnassa.
??Nämä maat jakavat saman näkemyksen siitä, miten EU:ta tulisi kehittää lähivuosina, hän sanoo.
??Tapaamme Suomea usein
muissa yhteyksissä. Lääkkeet tuhottiin myöhemmin.
Turhia lääkkeitä määrätään
Kiinassa rutiinilla
Kruununprinssi Felipe, Meksikon presidenttipari Angelica
Rivera ja Enrique Pena Nieto, kuningas Juan Carlos, kuningatar Sofia ja prinsessa Letizia poseerasivat Madridissa
maanantaina.
Kuninkaan eropäätös
nosti monarkian
Kiinan korruptoitunut terveydenhuoltojärjestelmä tekee terveistä sairaita. Dotcomin
asianajajien mukaan he
eivät voi puolustaa päämiestään kunnolla, koska puolustus ei ole saanut syyttäjältä kaikkea
todistusaineistoa.
Dotcom epäilee, että Yhdysvaltain viranomaiset
ovat toimineet laittomasti nostaessaan syytteet
häntä vastaan yhdessä
Hollywoodin elokuvastudioiden kanssa.
Yhdysvallat haluaa
Uuden-Seelannin karkottavan Dotcomin, jolla on
DELHI. Merkel
tukee Junckeria, mutta on
tähdentänyt, että EU-mailla
on oikeus harkita tehtävään
muitakin nimiä.
Katainen jäi
ulkopuolelle
Reinfeldtin vieraslistan ulkopuolelle jäänyt pääministeri Jyrki Katainen (kok.)
on ilmoittanut tukevansa
Junckeria komission johtoon.
Kultarannasta tavoitettu
pääministeri Katainen ei
osannut kertoa syytä, miksi
hän ei saanut kutsua Ruotsista.
??Euroopassa järjestetään
paljon kokouksia. Megauploadsivuston perustaja Kim
Dotcom tarjoaa viiden
miljoonan Yhdysvaltain
dollarin palkkion tietopaljastuksesta, joka auttaisi häntä taistelussa
tekijänoikeusrikossyytteitä vastaan. 12
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 10. suosiota Espanjassa
MADRID | STT?AFP
MIANYANG | STT?AFP
Turhaan määrättyjä leikkauksia, tarpeettomasti sairaalaan sijoitettuja potilaita
ja aiheettomasti kirjoitettuja
lääkkeitä. He
syyttävät Lania sairaalan
maineen pilaamisesta.
??Uskon, että lääkkeiden
määrääminen turhaan on
SAIRAUDET LISÄÄNTYVÄT
KIINAN VÄESTÖN IKÄÄNTYESSÄ
?Terveydenhuollon tarve kasvaa Kiinassa, missä väestö vanhenee ja
varallisuus kasvaa. Tein myönnytyksiä.
Tingin etiikastani.
Kollegat suuttuivat Lanille hänen esiintulostaan. Muut osallistuivat murhan valmisteluun, heidän joukossaan
liipaisimesta vetäneen
Mahmudovin kaksi veljeä.
Lehtikuva/AFP/Gerard Julien
Kiinalaispoliisi kävelee kasan päällä, jossa on takavarikoituja lääkeväärennöksiä. Julkisella
puolella lääkärit ovat melko huonosti palkattuja, ja
myynti vaikuttaa myös heidän palkkioihinsa.
Terveydenhuollon ongelmat vihastuttavat kansalaisia. (STT?AFP)
tarjoaa miljoonapalkkiota avusta
Intiassa hikoillaan
viranomaisia
48 asteen
vastaan
ennätyshelteessä
WELLINGTON. El Mundo -lehden
teettämässä kyselyssä monarkiaa kannatti lähes 56
prosenttia vastanneista.
Tammikuussa tehdyssä
edellisessä kyselyssä monarkiaa tuki niukasti alle
puolet vastanneista.
Myönteisimmin monar-
kiaan suhtautuvat yli
65-vuotiaan espanjalaiset.
Kyselyyn haastateltiin puhelimitse noin tuhatta aikuista.
Peräti 73 prosenttia maanantaina julkaistuun kyselyyn vastanneista uskoo,
että isäänsä valtaistuimelle
seuraavasta kruununprinssi Felipestä tulee hyvä kuningas. En ole
osannut ajatella, miksi en ole
tällä kertaa saanut kutsua.
Ruotsin pääministerin
kanslian mukaan maat kokoontuvat keskustelemaan
EU:n tulevaisuudesta, koska
ne ovat Maailman talousfoorumin listalla kymmenen
kilpailukykyisimmän maan
joukossa. Selkeä enemmistö
vastanneista myös piti terveysongelmista kärsineen
kuninkaan päätöstä erota
oikeana.
Lyhyet
juuret Saksassa ja SuoKim Dotcom
messa
Brasilia
19.00
23.6. Ghana
23.00
26.6. - Manaus
Kamerun . Belgia
20.6. - Belo Horizonte
Kolumbia . Espanja
23.00
23.6. heinäkuuta
G1 . - Curitiba
Algeria . Englanti
22.00
20.6. Englanti
24.6. kesäkuuta
23.00
1. Portugali
22.00
22.6. heinäkuuta
23.00 Salvador de Bahia
Rio de Janeiro
8 7
9 Sao Paulo
Curitiba
19.00
Brasilia
VÄLIER ÄT
9. Australia
22.00
17.6. Chile
Sijoitus
1.
V H T P
18.6. - Natal
Ghana . Siitä on vain kuusi
vuotta, kun Venäjästä näytti
lopulta ohikiitäneen hetken
tulevan yksi jalkapalloilun
todellisista jättiläisistä. Kamerun
01.00
14.6. - Curitiba
Australia . - Rio de Janeiro
Espanja . heinäkuuta
23.00 H1 . - Belo Horizonte
Argentiina . Iran
19.00
26.6. kesäkuuta 2014
Urheilu
Cristiano Ronaldo on jo toipunut pelikuntoon . . Italia
22.00
15.6. - Brasilia
Kamerun . Toki Rubin Kazan
eteni Eurooppa Liigassa vuosi sitten puolivälieriin, mutta
Euroopan jättiseurojen haastajaksi ei suurella rahalla
mälläävistä venäläisistä ole
toistaiseksi ollut.
an yllättämiseen on suhteellisen hyvät mahdollisuudet.
Vuoden 2008 joukkueesta
ovat nytkin mukana edelleen hyvä maalivahti Igor
Akinfejev sekä perusluotettava topparipari Sergei
Igna?evit??Aleksei Beresutski. Se
etenee alkulohkosta niukasti
jatkoon Etelä-Korean ja Algerian kustannuksella. Algeria
23 .00
25.6. Ecuador
15.6. - Natal
Meksiko . harjoitusottelu tänään
Portugalin jalkapallojoukkueen tähtipelaaja
Cristiano Ronaldo on toipunut vammoistaan pelikuntoon. Bosnia-Herts.
16.6. - Fortaleza
Kreikka . Kreikka
01.00
20.6. H2
Porto Alegre
19.00
F1 . - Rio de Janeiro
01.00
Argentiina . Venäjä
Sijoitus
1.
2.
2.
2.
2.
2.
2.
2.
2.
3.
3.
3.
3.
3.
3.
3.
3.
4.
4.
4.
4.
4.
4.
4.
4.
V H T P
V=voitot, H=häviöt, T=tasapelit, P=pisteet
N E L JÄNNESVÄLIER ÄT
28. - Salvador de Bahia
Saksa . - Curitiba
Iran . Japani
01.00
15.6. Honduras
19.6. Hän siirtyi
Venäjän sisällä lähes 15 mil-
Shirokovin vamma
kova isku
Tämän jutun negatiivisesta
sävystä huolimatta Venäjä
ei missään nimessä ole Brasiliassa huono joukkue. Norsunluurannikko
V H T P
Sijoitus
1.
24.6. - Sao Paulo
Etelä-Korea . Bosnia-Herts.
01.00
23.6. heinäkuuta
8. Uruguay
19.00
V H T P
V H T P
Sijoitus
1.
16.6. Norsunluurannikko
22.00
19.6. Saksa
23.00
26.6. Hänenkään
maalisamponsa ei ole tehnyt
järin tuhoavaa säveltä, ja
siirtosummat ovat pudonneet
niin, että Pogrebnyak vaihtoi
Englannissa Fulhamista Readingiin ilman korvausta.
Eipä ihme, että valmentaja
Fabio Capello ei valinnut
Pogrebnyakia lopulliseen
MM-joukkueeseen. Portugali
19.00
01.00
17.6. F2
Brasilia
30. - Natal
Japani . Hollanti
01.00
19.6. Kroatia
22.00
19.00
13.6. - Natal
Italia . Sveitsi
19.00
25.6. Costa Rica
19.00
15.6. - Porto Alegre
Australia . - Cuiaba
Chile . - Sao Paulo
Uruguay . - Belo Horizonte
Costa Rica . - Manaus
Yhdysvallat . G2
Salvador de Bahia
PUOLIVÄLIER ÄT
4. kesäkuuta
B1 . - Salvador de Bahia
Espanja . Näin Venäjä on kisojen ainoana joukkueena mukana täysin kotimaan liigan pelaajien voimin.
Myös seurajoukkuetasolla
venäläisten menestys hiipui
tuohon mainittuun kevääseen 2008. - Fortaleza
Brasilia . (STT?AFP)
EM-välierät 2008 ovat kaukainen muisto
Venäjästä ei tullut jalkapallomaailman mahtia, vaikka ohikiitäneen hetken ajan siltä näytti.
SSS | OLLI MÄNTYLÄ
olli.mantyla@sss.fi
JALKAPALLO. - Recife
04.00
Norsunluurannikko . heinäkuuta
19.00 Rio de Janeiro
5. - Cuiaba
Venäjä . - Manaus
Honduras . - Fortaleza
Saksa . - Cuiaba
Nigeria . Meksiko
19.00
23.6. - Recife
Kroatia . Meksiko
19.00
18.6. Shirokov on
vastannut paljjolti joukkueen
pelinteosta, ja se rooli jäänee nyt Alan Dzagojeville.
Tuolle pitkään aikaan lupaavimmalle venäläispelaajalle,
jonka kehitys on jäänyt junnaamaan paikoilleen.
Kärkeen on tarjolla vääjäämättä vähitellen taantuva
Aleksandr Ker?akov ja
seuraavan sukupolven Aleksandr Kokorin. SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 10. heinäkuuta
23.00
Brasilia
LOPPUOT TELU
13. - Manaus
Englanti . Olli Mäntylä,
Tuomas Reinikainen ja
Juha Tuuna (02) 7702 309
13
urheilu@sss.fi
mutta hyökkääjä Vieirinha lipsautti tiedon Ronaldon pelikunnosta.
??Jos hän on riittävän terve harjoituksiin, hän
on valmis myös pelaamaan.
Portugalia valmentava Paulo Bento on korostanut lausunnoissaan, että Portugali on
MM-kisoissa paljon muutakin kuin Ronaldo.
Ronaldon pelikunto on kuitenkin keskeistä
menestysmahdollisuuksien kannalta.
??Jokainen ymmärtää Ronaldon merkityksen.
Se vaikuttaa joukkueeseen sekä kentällä että
sen ulkopuolella, Vieirinha totesi.
Ronaldo on pelannut maajoukkueessa 110
ottelua ja tehnyt niissä 49 maalia. D2
Rio de Janeiro
29. Venäjä
23.00
25.6. kesäkuuta
19.00
E1 . - Belo Horizonte
Belgia . - Brasilia
Portugali . Ronaldo osallistui lauantaina harjoituksiin, ja tiistaina hänen odotetaan
astelevan viheriölle harjoitusottelussa Irlantia
vastaan.
Joukkueen johto heittäytyi salaperäiseksi,
Vinkkaa
juttu!
. Kolumbia
19.00
23.00
24.6. Heistä ylöspäin kenttäryhmityksessä edetessä
tulevat kuitenkin eteen ongelmat.
Kenties suurin niistä on
kapteeni Roman Shirokovin jääminen pois pohjevaivojen vuoksi. heinäkuuta
23.00 Belo Horizonte
23.00
5 Salvador de Bahia
6 Belo Horizonte
5. Myös
suosikkina pidettävän Belgi-
Lehtikuva/AFP/Odd Andersen
2 PÄIVÄÄ
MM-KISOIHIN
joonan euron siirrolla Anzhista Moskovan Dinamoon.
Brasiliassa venäläiset toivovat Kokorinista pelastajaa.
Sellaista tarvitaankin, jotta
joukkue selviytyisi ensimmäistä pudotuspelikierrosta
pidemmälle.
Keskikenttäpelaaja Oleg Shatov (vas.) teki Venäjän avausmaalin, kun joukkue voitti harjoitusottelussa Norjan. - Sao Paulo
Hollanti . Kesäkuussa 2008 Venäjä marssi
EM-kisojen välieriin ja aiemmin samana keväänä pitkälti
oman maan miehistä koostunut Zenit voitti UEFA Cupin.
EM-välieräjoukkueen säkenöivimmistä pelaajista järjestettiin tarjouskilpailu ympäri
Euroopan johtavien liigojen.
Andrei Ar?avin oli yksi
koko EM-kisojen parhaista
pelaajista, ja Valioliigan Arsenal uskoi tehneensä hänestä huippukaupat noin 15 miljoonan euron siirtosummalla.
Englannin kentille siirtyivät
myös kärkipelaaja Roman
Pavljut?enko ja nopea laitapelaaja Juri ?irkov.
Mainitun kolmikon urat
eivät kuitenkaan Venä-
jän ulkopuolella urjenneet.
Ar?avin palasi kotimaan
kentille viime kauden alussa,
Pavljut?enko talvella 2012 ja
?irkov jo vuonna 2011. E2
Sao Paulo
1. Yhdysvallat
01.00
17.6. Kroatia
22.00
23.00
23.6. - Fortaleza
Uruguay . kesäkuuta
19.00
29. Ghana
19.00
21.6. Iran
22.00
21.6. Etelä-Korea
19.00
21.6. Nigeria
22.00
Yle Areena
19.00
16.6. Chile
Sijoitus
1.
22.00
14.6. Viime perjantain toisessa harjoituspelissä meni nurin Marokko maalein 2?0.
Jalkapallon MM-lopputurnaus 2014
Ajat Suomen aikaa
LOHKO
LOHKO
LOHKO
LOHKO
LOHKO
Kaikki ottelut Yle TV2, paitsi
LOHKO
Yle Fem
LOHKO
LOHKO
Brasilia
Espanja
Kolumbia
Uruguay
Sveitsi
Argentiina
Saksa
Belgia
Kroatia
Hollanti
Kreikka
Costa Rica
Ecuador
Bosnia-Hertsegovina
Portugali
Algeria
Meksiko
Chile
Norsunluurannikko
Englanti
Ranska
Iran
Ghana
Venäjä
Kamerun
Australia
Japani
Italia
Honduras
Nigeria
Yhdysvallat
Etelä-Korea
13.6. Argentiina
19.00
26.6. - Salvador de Bahia
Sveitsi . Varsinkin Pavljut?enkosta ja
Ar?avinista voi puhua huippu-uran kannalta jo menneessä aikamuodossa, sillä
kumpikaan 33-vuotiaista pelaajista ei saanut kutsua Venäjän tämänvuotiseen MMjoukkueeseen.
Täysin kotimaisin
voimin
Englannin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaava
hyökkääjä Pavel Pogrebnyak on ainoa maajoukkuerinkiin kuuluva ulkomailla
pelaava mies. Ranska
19.00
25.6. Hollanti
23.00
12.6. heinäkuuta
23.00
Manaus 1
B R A S I L I
Cuiaba 11
Fortaleza
Fortaleza
2
3 Natal
4 Recife
A
BRASILIA
12
4. Ranska
V H T P
Sijoitus
1.
V H T P
Sijoitus
1.
V H T P
Sijoitus
1.
22.6. - Porto Alegre
Etelä-Korea . - Recife
Italia . B2
Belo Horizonte
23.00
C1 . heinäkuuta
22.00 Maracana Stadium,
Rio de Janeiro
10 Porto Alegre
STT/AFP, Veikko Niemi, Matti Kiipula, Simon Varisto. - Porto Alegre
Ranska . - Porto Alegre
Nigeria . Ecuador
01.00
22.6. Kreikka
19.00
23.00
24.6. Costa Rica
01.00
19.00
14.6. - Salvador de Bahia
Bosnia-Herts. A2
Fortaleza
23.00
D1 . - Brasilia
19.00
Kolumbia . C2
Recife
30. kesäkuuta
28. - Cuiaba
Japani . - Curitiba
Honduras . - Recife
Yhdysvallat . - Rio de Janeiro
Belgia . - Rio de Janeiro
Ecuador . kesäkuuta
19.00
A1 . - Brasilia
Sveitsi . heinäkuuta
Sao Paulo
PRONSSIOTTELU
12. Sao Paulo
Brasilia . Algeria
18.6
Kilpailussa toiseksi
sijoittunut tallitoveri Nico
Rosberg karkasi häneltä
22 pisteen päähän, eikä eron
kurominen ole helppoa ilman Rosbergin epäonnea.
Hamilton keskeytti myös
kauden ensimmäisessä kilpailussa, joten hän tietää
takaa-ajon hankaluudet.
??Olen kokenut tämän aiemminkin, ja sain Nicon etumatkan kiinni. Hän pelasi
Milanissa 11 kautta, kunnes lopetti kaksi vuotta
sitten. Vain
omien etujen ajaminen
on pilannut ammattinyrkkeilyn julkisuuskuvan. Varsinais-Suomi saavutti SMhopeaa joukkueessa, jossa
ampuivat salolaisista Mäkisen lisäksi Marko Laine ja
Tero Leppänen.
Ensi vuonna SM-kisatunnelmia voi aistia Salossa.
SM-kisat tullaan pitämään
Hevonpään ampumaurheilukeskuksessa kesäkuun toisena viikonloppuna.
Kansainvälisessä metsästysammunnassa ampujat kilpailevat sekä haulikolla että
kiväärilajeissa. Hallitseva mestari Miami vei huipputasaisen toisen finaalin vieraskentällä lukemin 98?96 (43?
43) ja tasoitti voitot 1?1:een.
Miami pelasi lopussa kylmänviileästi. Hollantilainen otti tammikuussa
valmennusvastuun Mas-
Kaikille
jääkiekon
Mestisseuroille
56 ottelua
JÄÄKIEKKO. Niin minä
tähän tilanteeseen asennoidun, Hamilton kertoi.
??Täytyy myös muistaa, että sarjaa on vielä todella paljon jäljellä.
LeBron James otti homman haltuun
torstaina
12.6.
Jakelun määrä
n. Hän
korvaa tehtävästä potkut
saaneen Clarence Seedorfin.
Milan sijoittui Seedorfin
johdolla Serie A:ssa kahdeksanneksi. Kanadan GP:ssä
kymmenenneksi jäänyt Kimi Räikkönen oli ihmeissään Ferrarinsa käytöksestä. kansainvälisen metsästysammunnan SM-kisoissa.
Molemmat nappasivat Mäntsälän kilpailuista peräti neljä Suomen mestaruutta.
Urheilussa tapahtuu
Muurlan Vihuri yu kenttäillat
kesäkuussa: to 12.6 klo 18.00
juoksut; to 19.6 klo 18 hypyt ja ti
24.6 klo 19.15 heitot.
Parasta paikallista
similiano Allegrilta.
Seedorfin komennossa
Milan voitti 11 ottelustaan 19, mikä ei tyydyttänyt seurajohtoa.
Vuoteen 2016 saakka
tehnyt Inzaghi on Italian entinen maajoukkuehyökkääjä. klo 14 mennessä
osoitteella ilmoitukset@sss.fi
YLEISURHEILU. Muista laittaa myös omat
yhteystietosi mukaan.
Ilmoitusaineistot:
vedostettavat viimeistään ti 10.6.
,
tulostusvalmiit aineistot
ke 11.6. Toki myös talousasiat ovat
oleellinen osa johtokunnan työtä, Uusitalo kertoi
Ski Sport Finlandin tiedotteessa. (STT?
AFP)
Mäkinen ja Iivonen
huippumenestykseen
Mäntsälässä
Kumpikin
vuoli neljä
SM-kultaa
metsästysammunnassa.
SSS | OLLI MÄNTYLÄ
olli.mantyla@sss.fi
AMPUMAURHEILU. Lisäksi salolainen
Pertinax tekee kuvasta taulun. kesäkuuta 2014
URHEILU
Räikkönen ihmettelee
Ferrarin oikkuja
Lyhyet
Elina Kakolle
nuorten
PM-hopeaa
Jarrut temppuilevat, moottori sylkee tehoryöppyjä.
STT | LUIS VASCONCELOS
Salo
Somero
mökkiläiset
FORMULA 1. Lisäksi
hän oli tuomassa VarsinaisSuomeen joukkuekullat samoista lajeista. Täytyy ottaa
taas neljä voittoa. Kuudessa eri
painoluokassa kymmenen maailmanmestaruutta saavuttanut Oscar de la Hoya valittiin
sunnuntaina ammattinyrkkeilyn kunniagalleriaan. (STT)
p. Puheessaan de
la Hoya vetosi toraisiin
nyrkkeilyjohtajiin, jotta
nämä yhdistäisivät voimansa.
??Meidän on laitettava
egomme syrjään. Auton
ajettavuuden muutokset on
vaikeammin selvitettävissä.
??Autossa on potentiaalia,
Lehtikuva/AFP/Stan Honda
mutta meidän on jotenkin
saatava auton parhaat ominaisuudet esiin joka hetki,
Räikkönen totesi.
Myös Bottas oli
moniongelmainen
Williams-tallissa kilpaileva
Valtteri Bottas kärsi kilpailussa jarru- ja ERS-järjestelmän ongelmista sekä auton
voimalinjan ylikuumenemisesta. 5800 kpl
Lisätietoja ja
ilmoitustilavaraukset
KORIPALLO. Sitten spinnasin
varikkopysähdyksen jälkeen
aivan kuten harjoituksissa,
kun moottori antoi oudon
tehopiikin. Välillä auto oli hankala, sitten pari kierrosta
myöhemmin ihan kunnossa.
Muiden perässä renkaista
katosi taas pito, Räikkönen
ihmetteli.
??Tiesimme, ettei Montrealin rata sovi autollemme.
Nyt meidän on kuitenkin
selvitettävä, miksi auton
käytös vaihtelee kilpailun
aikana.
Räikkösen mukaan Ferrarilla tiedetään, mistä moottorin tehopiikit johtuvat.
Insinöörien täytyy kuitenkin
selvittää, miksi moottori antaa tehoa epäjohdonmukaisesti ja yllättävästi. He ovat mukana
myös heinäkuun ensimmäisellä viikolla järjestettävissä
tämän vuoden EM-kisoissa,
jotka ammutaan niin ikään
Mäntsälässä.
Salolaiset kunnostautuivat myös pohjoismaisessa
metsästysammunnassa. WBC-, WBA-,
IBF- ja WBO-liitoilla on
omat mestarinsa ja rankinginsa, joten luotettavimpana arvolistana
pidetään nykyisin Ringlehden listausta. Voittajasta ja
voittajapostilaatikosta otetaan kuva, josta
painetaan postimerkkejä. Spursilla oli vielä
mahdollisuus ottaa johto takaisin, mutta joukkue sössi
hyökkäyksensä harhasyöttöön. LeBron Jamesin
huippupeli auttoi Miami
Heatin voittoon San Antonio
Spursista koripallon NBA:n
finaaleissa. Jääkiekkoliitto
vahvisti Mestiksen sarjajärjestelmän, jossa 10
joukkuetta pelaa kuusinkertaisen sarjan, yhteensä 54 ottelua.
Sarjassa kiekkoillaan
myös revanssiviikonloppu, joten kokonaisottelumääräksi tulee 56.
Runkosarjan kahdeksan
parasta pääsee puolivälieriin. Italian jalkapalloliiga Serie A:n AC
Milania alkaa valmentaa
Filippo Inzaghi. (STT?Reuters?TT)
Muurlan Vihuri matka SuomiRuotsi maaotteluun la 30.8,
lähtö klo 15.00.
Tiedustelut ja varaukset Immo
Toivonen p. Puolivälierät, välierät ja loppuottelut ratkeavat neljällä voitolla.
Välierissä hävinneet
joukkueet ratkaisevat
pronssin ottelussa, joka
pelataan runkosarjassa
paremmin sijoittuneen
joukkueen kotikentällä.
(STT)
De la Hoya
haluaa
yhdistää
kansainvälisen
nyrkkeilyväen
NYRKKEILY. Nyt se täytyy
tehdä uudestaan, Hamilton
kaavaili.
MM-sarjan 19 kilpailusta
on ajettu seitsemän. Tiimi
toimi tilanteessa aivan oikein, Bottas sanoi.
Lewis Hamilton ajaa
Kimi Räikköstä ei suuremmin hymyilyttänyt Kanadassa(kaan).
erinomaista kautta formula 1:n MM-sarjassa, mutta
Montrealin keskeytyksen
jälkeen hänen tilanteensa on
tukala. Lisäksi auton
ajettavuus vaihteli kummallisesti. Hän
teki avausjaksolla vain yh-
Lehtikuva/AFP/Andy Lyons
Martti Uusitalo
valittiin FIS:n
johtokuntaan
Alppi- ja freestylehiihdon
lajiyhdistyksen Ski Sport
Finlandin puheenjohtaja
Martti Uusitalo on valittu Kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n johtokuntaan.
Kausi on kaksivuotinen.
Vaali järjestettiin FIS:n
kevätkokouksessa Barcelonassa.
Johtokunta on FIS:n
ylin päättävä komitea,
jonka alapuolella toimivat
laji- ja muut alakomiteat.
??Työ johtokunnassa
vastaa pitkälti normaalia hallitustyöskentelyä.
Käymme läpi alakomiteoiden esityksiä ja arvioimme hiihtourheilun
tilaa sekä luomme erilaisia kehitysprojekteja. Hamilton on voittanut niistä neljä
ja Rosberg kaksi.
??En tietenkään toivo tallikumppanilleni keskeytyksiä,
joten minun on vain tehtävä
kovasti töitä saadakseni Rosbergin kiinni. Taulun koko on
500x700mm.
Osallistua voit netissä www.sss.fi tai lähettää
kuvaviestin numeroon 046 5516176.
Voit lähettää kirjeen osoitteeseen Salon Seudun
Sanomat, Upein postilaatikko, PL 117, 24101 Salo
JALKAPALLO. Kakko otteli pisteet
5 450 ja jäi voittajasta,
Ruotsin Lovisa Östervallista vain 30 pisteen
päähän Islannissa käydyissä kilpailuissa.
Kakko juoksi sadan
metrin aidat aikaan
14,60, hyppäsi leipälajiaan korkeutta 177,
työnsi kuulaa 13,70,
juoksi 200 metriä 26,97,
hyppäsi pituutta 596,
heitti keihästä 36,48 ja
juoksi 800 metriä aikaan
2.30.32.
Kisan toiseksi paras
suomalainen Iida Kalliomäki jäi Elina Kakosta yli sadan pisteen
päähän.
SSS | OLLI MÄNTYLÄ
Salkkarin toimitus valitsee voittajan ja palkitsee
hänet upeilla kuvapalkinnoilla. Perttelin
Peikkojen Elina Kakko
ylsi hopealle 17-vuotiaiden tyttöjen Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa. Salolaiset
Kalle Mäkinen ja Kimmo
Iivonen ?tyhjensivät pajatson. Mestaruuteen vaaditaan neljä voittoa. 14
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 10. Iivosen sarja
oli vastaava 55-vuotiaiden
sarjassa.
Sekä Mäkinen että Iivonen ovat voittaneet urallaan
myös lajin Euroopan mestaruuksia. Voittaja saa valita
tauluun haluamansa materiaalin. (02) 77021
mediamyynti
Salon seudun upein
postilaatikko?
Nyt on aika ilmiantaa naapurin upeasti
koristeltu laatikko tai ilmoittaa mukaan itse
tehty ihanuus.
Salkkarin kesäkisassa etsitään seudun
hauskinta, komeinta tai erikoisinta laatikkoa.
Miltä se näyttää, missä se on ja kenen se on?
Laita kuva ja tiedot omistajasta Salkkariin
17.6.2014 mennessä. 040-5036473.
Lisätietoja
toiminnasta
www.muurlanvihuri.fi
Mäkinen voitti yleisessä
sarjassa sekä luodikko- että
yhdistelmäkilpailun. Meidän on unohdettava kaunamme ja
kyettävä järjestämään
ottelut, jotka fanit haluavat nähdä.
De la Hoya, 41, viittasi
eri liittojen tapaan suojella ja markkinoida mestareitaan. (STT)
Inzaghista
AC Milanin
valmentaja
LeBron James (oik.) päätti ratkaista ottelun, eikä Tony Parker onnistunut sitä estämään.
den korin, mutta paransi sen
jälkeen huomattavasti.
Ottelusarjan seuraavat
kaksi ottelua pelataan Mia-
missa. Lisäksi hän epäonnistui pahasti varikkokäyntien
ajoituksessa ja jäi kilpailussa seitsemänneksi.
??Kilpailu oli suuri pettymys, sillä kaiken onnistuessa
olisimme saaneet molemmat
automme viiden joukkoon.
Nyt on pakko sanoa, että
ainoa hyvä asia koko kilpailussa oli, että Felipe Massa
selvisi onnettomuudestaan
loukkaantumatta, Bottas
harmitteli.
Bottas kuitenkin korosti,
että Williamsilla on opittu alkukauden virheistä, joita on
toki tullut aivan liikaa.
??Hyvä puoli on se, ettemme
ole toistaneet samoja virheitä.
Bottas myös hyväksyi saamansa tiimikäskyn päästää
Massa edelleen.
??Minulla oli auton kanssa
jo ongelmia, ja Felipellä oli
tuoreemmat renkaat. James kasvatti toisessa päässä eroa vapaaheitollaan, eikä San Antonio enää
toipunut.
Viime pelissä krampeista
kärsinyt ja ottelun kesken
jättänyt James viimeisteli
ottelun selkeästi korkeimman pistemäärän 35. Menestyäkseen kokonaiskilpailussa on
ampujan siten hallittava molemmat lajit erinomaisesti.. Räikkösen auton jarruissa oli ongelmia, moottori
sylki yllättäviä tehoryöppyjä
ja renkaat käyttäytyivät oudosti.
Sunnuntain kilpailu oli
hankala alusta loppuun.
??Alussa oli ongelmia jarrujen kanssa. San Antonio
johti minuutti ennen päätöstä, mutta Jamesin härkäpäinen ajo ja syöttö kulmaan
vapautti Chris Boshin, jonka kolmonen siirsi Miamin
johtoon
Kari Kulta SomKe, 15. Kari Viman HeHa, 16. Jussi Ojansuu (Elmo Heinonen)
1?0
Turku, Pepsi SoccerCup 2014:
P04 kilpasarja, loppuottelu:
SalPa Sininen?TPS Valkoinen 1?0
(1?0)
T00 alueliiga 11v11
FC Halikko?P-Iirot 6?0
FC Halikko: Sani Virtanen 1+0,
Laura Santikko 1+0, Riina Laakso
1+1, Peppi Savikko 1+0, Meri Spännäri 1+0, Riia Haikonen 1+1, Riina Manninen 0+2, Veera Romunen 0+1
JALKAPALLO
Miesten Ykkönen:
Viikingit?HIFK 3?0 (0?0)
KTP
8 6 2 0 22?9
PK-35
9 6 2 1 14?4
HIFK
8 4 2 2 17?9
Ilves
8 4 2 2 13?9
Haka
8 3 2 3 15?12
AC Oulu 8 2 3 3 10?13
FC Jazz 8 2 2 4 7?8
JJK
9 2 1 6 6?16
Jippo
8 2 1 5 4?15
Viikingit 8 1 1 6 5?18
20
20
14
14
11
9
8
7
7
4
Kakkonen, eteläinen lohko:
BK-46?KäPa
1?2
EIF
8 7 0 1
20?9 21
GrIFK
9 5 2 2
18?9 17
Pallohonka 9 4 2 3 18?14 14
BK-46
9 4 2 3 14?11 14
KäPa
10 3 2 5 19?23 11
SalPa
8 3 1 4 13?15 10
Gnistan 8 3 1 4 14?18 10
SoVo
8 3 0 5 11?16 9
Klubi 04 9 2 2 5 14?20 8
FC Espoo 8 2 2 4 12?18 8
Seuraavat ottelut: 13.6. 15) Suomi (Roosa Lunden/Elisa
Hiltunen),... Johanna Palm SalKei, 5.
Annaliza Kulta SomKe.
Pojat alle 14v: 1. Leif Fredriksson Cocktail 833, 8. Juha Inkinen KeiSa 859, 9. Tyyne Laakso KeiSa, 13. Immo Pulkkinen SomKe
864, 7. Jussi Niemelä Cocktail 1950,
5. 050 540 5004
Sekalaiset
Salon seudun Autoalan AO 211
Saunailta Piilijärvellä ppk sauna. Aliza Kulta
SomKe, 11. Eevi Palm SalKei.
Luokka MA: 1. Tyyne Laakso KeiSa, 29. kesäkuuta 2014
TULOSPÖRSSI
Ruponen 0+1, Joona Santikko 0+1.
Maalissa Stefan Lobko.
AMPUMAURHEILU
München, maailmancup:
Miehet:
Kaksoistrap, 150 kiekkoa + finaali:
Peruskilpailu: 1) Tim Kneale Britannia 148 (ME)... 13.6.2014. Kesto 2?3 tuntia. Tapio Rohkea
HHB, 11. Juha Inkinen KeiSa, 14. Erkki Mäkelä
SalKei, 21. Tarjolla makkaraa
ja limonaadia. Veikko Laurila HeHa,
14. Kari Melava
HeHa 780, 9. Tapani
Leppäniemi KeiSa, 10. Tuomas Rämö SomKe 1481, 2. 17) Suomi (Sanna Pasanen/Piritta Maja).
Hanhivaaran Keilahalli, Salon
Keilailuliiton mestaruuskilpailut:
Naiset BCD: 1. Keijo Karonen HeHa,
10. Gnistan?KäPa,14.6. Ilpo Sairanen HHB, 13. Pirkko Lehmuskoski
Salottaret 1558, 3. Reijo Sallanmaa HeHa 778, 9.
Timo Venho KeiSa 773, 10. Seija
Salminen SalKei, 14. Seija Salminen SalKei.
KORIPALLO
NBA:n finaalit (4 voitolla mestariksi):
San Antonio?Miami 96?98 (43?43).
S: Tony Parker 21, Manu Ginobili
19, Tim Duncan 18
M: LeBron James 35, Chris Bosh 18,
Dwyane Wade ja Rashard Lewis 14
Voitot 1?1.
MIEKKAILU
Strasbourg, naisten EM-kilpailut:
Kalpa, lopputulokset: 1) Bianca
del Carretto Italia, 2) Marie Florence Candassamy Ranska, 3) Simona
Gherman Romania, 4) Josephine Jacques Andre Coquin Ranska,...41) Terhi Lumme Suomi, 44) Catharina Kock
Suomi, 60) Michaela Kock Suomi, 64)
Suvi Lehtonen Suomi.
Suomalaisten ottelut pudotusotteluissa: Edina Antal Unkari?Lumme
138, Magdalena Piekarska Puola?
Kock 15?10.
RATSASTUS
Sopot, Puola, esteratsastuksen
GP:
CSIO3, 160 cm: 1) Irma Karlsson/
Cornet Ruotsi 0-0/47,76, 2) Gianni
Govoni/Winn Winn Italia 0-0/47,83,
3) Jessica Timgren/Vaillant Suomi
0-0/51,16,?12) Satu Liukkonen/Celestine Suomi 0-12/49,69, 15) LottaRiikka Rintamäki/Cosma Shiva Suomi 4/78,42, 28) Sebastian Numminen/Cue Channa Suomi 9/80,22, 39)
Mikko Mäentausta/Eternety D Suomi
14/86,4, 45) Juulia Jyläs/Avantos
Suomi 17/80,25.
140 cm aikaratsastus, virhepisteet
lisätään tulokseen, sijoittui 12/35: 1)
Maksymilian Wechta/Boliwia Puola
58,70, 2)Giovanni Lucchetti/Benji Italia 62,32, 3) Cagri Basel/Aquila Turkki 62,73,?6) Lotta-Riikka Rintamäki/
FIM Fräulein Smilla 4 Suomi 66,03,
11) Mikko Mäentausta/Quenaro Suomi 69,44 (65,44).
TENNIS
Maailmanlistat (suluissa sijoitus
edellisellä listalla):
Miehet: 1) (1) Rafael Nadal Espanja
12 500 pistettä, 2) (2) Novak Djokovic
Serbia 12 330, 3) (3) Stanislas Wawrinka Sveitsi 5 480, 4 (4) Roger Federer Sveitsi 4 945, 5 (8) Andy Murray
Britannia 4 840, 6 (6) Tomas Berdych
Tshekki 4 680, 7 (5) David Ferrer Espanja 4 190, 8 (7) Juan Martin Del
Potro Argentiina, 4 125, 9 (9) Milos
Raonic Kanada 3 245, 10) (17) Ernests
Gulbis Latvia 2 725,
11) (11) John Isner USA 2 690, 12
(10) Kei Nishikori Japani 2 645, 13)
(12) Grigor Dimitrov Bulgaria 2 435,
14) (13) Richard Gasquet Ranska 2
355, 15) (15) Fabio Fognini Italia 2
155, 16) (16) Mihail Juzhni Venäjä 1
930, 17) (14) Jo-Wilfried Tsonga Ranska 1 775, 18) (20) Kevin Anderson Etelä-Afrikka 1 710, 19) (21) Aleksandr
Dolgopolov Ukraina 1 680, 20 (28) Gael Monfils Ranska 1 660,
... Erna Forsman KeiSa, 14.
Pekka Suominen HHB, 15. Jari Jaatinen SalKei
807, 8. Kauko Neuvonen SalKei,
28. Pirkko Lehmuskoski Salottaret, 20. Reijo Sallanmaa
HeHa 900, 9. Ari Palm SalKei 1661, 4. Kari Melava HeHa 1722,
3. Jukka Niemelä Cocktail 861,
8. Ari Palm SalKei
897, 9. Matti Laine KeiSa, 22. Hannele Nikander Salottaret 926, 6. Kimmo
Tuominen Cocktail 876, 7. Leevi Härmä SomKe, 3.
Matti Kärkkäinen El Pantera, 4. Juha
Roto KeiSa 910, 8. Jaakko Neuvonen SalKei 1933, 6.
Juho Merikukka SalKei 1899, 7. Eero Vasanko HeHa, 11. Veikko Laurila HeHa, 27. Antti Kärkkäinen El Pantera, 3. Jyri Laitinen HHB.
Tytöt: 1. Sulo Väänänen HeHa, 19.
Kauko Neuvonen SalKei, 20. Kaikki tervetuloa! Linja-auto lähtee torilta klo 18.00
Toimikunta
Myytävänä
muuttomyynti
KAiKKi tuottEEt
(Ei koske punaisella merkittyjä tuotteita)
Valtatie 5, Salon Retail Park (Gigantin v
-60?90
%
www.huutokaup
Avoinna ma-pe 9-17, la 10-14, su 12
Valtatie 5, Salon Retail
Park (Gigantin v
www.huutokaupp
www.huutokaup
Avoinna ma-pe 9-17, la 10-14
Katso nettihuutokauppamme:
Valtatie 5, Salon Retail Park
(Gigantin vieressä)
Avoinna ma-pe 9-17, la 10-14, su 12-16
Meiltä myös
Valtatie
Salon
Retail
Park (Gigantin
vieressä)
Valtatie 5, Salon
Retail 5,
Park
(Gigantin
vieressä)
www.huutokauppameklarit.fi
www.huutokauppameklarit.fi
rakennuspiirustukset
Avoinna
ma-pe 10-17,
10-14 la 10-14
Avoinna
ma-pela 9-17,
Katso nettihuutokauppamme:
Päiväarvonta: 3, 7, 11, 17, 20, 21, 24,
26, 28, 29, 31, 45, 48, 49, 52, 55, 58, 62,
63, 64. GrIFK?SoVo, SalPa?Klubi 04,
EIF?FC Espoo.
Naisten Kolmonen:
SalPa?I-Kissat (Tampere) 1?1
SalPa: Tia-Maria Leino 1+0, Linda
Niemi 0+1.
Halikko, Hyundai Cup:
Kilpasarjan voittaja: Espoon Palloseura
Haastesarja:
SalPa Sininen?Fc Halikko Punainen 1?9, FC Halikko Punainen?Paiha
Vihreä 4?3, FC Halikko Punainen?
KaaPo Haapaniemi 2?5, FC Halikko
Sininen?KaaPo Päiväläinen 5?7, TPS
Valkoinen?FC Halikko Sininen 14?0,
TuNL?FC Halikko Sininen 4?11
Sijat 7?8: FC Halikko Sininen?SalPa Sininen 4?4 (FC Halikko voitti
rangaistuspotkukilpailun)
Sijat 3?4: KaaPo Päiväläinen?FC
Halikko Punainen 4?10 (FC Halikko
Punaisille haastesarjan pronssia.)
FC Halikko, haastesarjan tehot: Tatu Salomaa 9+3, Artturi Sarenko 2+6,
Oskari Kataja 2+4, Erkka Kivirinta
5+3, Elis Lehtonen 7+3, Jere Ounaslehto 11+1, Lauri Kauppi 5+2, Johannes Mänkäri 3+0, Artturi Eskola 1+2,
Jami Ihander 1+1, Ville Paju 1+0, Topias Randelin 0+2, Lari Pentikäinen
0+1. Ilpo Sairanen
HHB, 24. SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 10. Paavo Haukilahti Cocktail, 12.
Jukka Niemelä Cocktail, 13. Raimo Toivonen KeiSa 1666,
3. Virpi Leppälahti HHB, 13. Immo Pulkki-
nen SomKe, 13. Hannu Leikko HeHa, 16. Ville
Neuvonen SalKei.
Seniorit: 1. 044 951 8408
Korotettu hinta
puhelinosakkeesta!
www.asiakasturva.fi
P. 27) Simo Köylinen Suomi 137, 39) Sami Ritsilä
Suomi 135, 52) Juuso Ikävalko Suomi 125.
50m pistooli, 60 ls + finaali: 1)
Tomoyuki Matsuda Japani 183,8
(561),... Omat eväät
mukaan. Seppo
Savikko KeiSa 934, 7. Arto Lehtovirta SalKei 2011, 3. Pertti Lehti SomKe 761, 11. Kalevi Tuominen
Cocktail 2047, 2. Jyri Laitinen
HHB.
Veteraanit: 1. Mika Huttunen Cocktail 1665, 2. 62 (60) Jarkko Nieminen Suomi
790.
Naiset: 1 (1) Serena Williams USA
9 660, 2 (2) Li Na Kiina 7 450, 3 (4)
Simona Halep Romania 6 435, 4 (3)
Agnieszka Radwanska Puola 5 990,
5) (8) Maria Sharapova Venäjä 4 741,
6) (6) Petra Kvitova Tshekki 4 570, 7)
(7) Jelena Jankovic Serbia 3 995, 8)
(5) Viktoria Azarenka Valko-Venäjä 3
841, 9) (9) Angelique Kerber Saksa 3
830, 10) (10) Dominika Cibulkova Slovakia 3 735,
11) (13) Flavia Pennetta Italia 3 324,
12) (16) Eugenie Bouchard Kanada
3 320, 13) (12) Ana Ivanovic Serbia 3
305, 14) (11) Sara Errani Italia 3 120,
15) (15) Carla Suarez Navarro Espanja 2 935, 16) (14) Caroline Wozniacki
Tanska 2 700, 17 (18) Samantha Stosur Australia 2 565 ,18) (17) Sabine
Lisicki Saksa 2 466, 19) (19) Sloane
Stephens USA 2 441, 20) (27) Andrea
Petkovic Saksa 2 350.
YLEISURHEILU
Ristiina, aikuisurheilun SMviestit:
M40 4 x 100 m: 1) Varsinais-Suomen
Veteraaniurheilijat (VSVU) 46,46, (salolaisista joukkueessa juoksivat Petri
Tauriainen ja Jukka Mertanen.
M40 4 x 400 m: 1) VSVU 3.46,34,
(Mertanen, Tauriainen).
M40 1000 m viesti: 1) VSVU 2.10,04,
(Tauriainen, Mertanen.
M55 4 x 100 m: 3) VSVU 52,39, (salolaisista joukkueessa juoksivat Jorma Kilkki ja Heimo Elonen).
M55 1000 m viesti: 3) VSVU 2.34,04,
(Elonen, Jorma Kilkki).
M65 4 x 100 m: 4) VSVU 1.01,47,
(salolaisista joukkueessa juoksi Jukka
Helkama).
M65 4 x 400 m: 3) VSVU 4.56,86,
(Helkama).
M65 4 x 1500 m: 2) VSVU 29.14,54,
(Helkama).
M65 1000 m viesti: 3) VSVU 2.53,13,
(Helkama).
M75 4 x 100 m: 1) VSVU 1.03,71,
(salolaisista joukkueessa juoksivat
Ermo Kalevo ja Olavi Verho).
M75 1000 m viesti: 1) VSVU 3.07,91
(Kalevo).
M80 4 x 100 m: 2) VSVU (salolaisista joukkueessa juoksivat Eero Liski ja
Uolevi Aaltonen).
M80 1000 m viesti: 3) VSVU 4.42,75,
(Aaltonen, Liski).
N45 3 x 400 m: 2) VSVU 3.43,95, (salolaisista joukkueessa juoksi Katrin
Mertanen).
N45 4 x 100 m: 3) VSVU 1.02,07,
(Mertanen).
N45 1000 m viesti: 2) VSVU 2.49,01,
(Mertanen).
N55 4 x 100 m: 1) Varsinais-Suomen
Veteraaniurheilijat 1.13,40, (salolaisista joukkueessa juoksi Pirjo Kivioja).
N55 1000 m viesti: 1) VarsinaisSuomen Veteraaniurheilijat 3.24,90,
(Kivioja).
Perniö, kansalliset avoimet kilpailut:
N55 painonheitto: 1) Senja Lukkaroinen VSVU 9,87
N55 kuula; 1) Senja Lukkaroinen
VSVU 9,28
N55 keihäs; 1) Senja Lukkaroinen
VSVU 23,29
N55 Kiekko; 1) Senja Lukkaroinen
VSVU 22,00
M70 painonheitto; 1) Erkki Vahtera
VSVU 9,49
M75 painonheitto; 1) Paavo Palokangas VSVU 9,04
M50 pituus; 1) Petri Korander Vihdin Veteraaniurheilu 445
M55 pituus; 1) Antti Kiuru PernU
407
M70 pituus; 1) Veikko Pihlainen
Porvoon Urheilijat 346, 2) Erkki Vahtera VSVU 314
M75 pituus; 1) Kauno Anttila SpoVe
286
M55 kuula; 1) Antti Kiuru PernU
9,52
M60 kuula; 1) Jukka Pyy SpoVe
10,84
M65 kuula; 1) Markku Virta TSU
9,55 2) Unto Jokinen SalVilp 9,33
M70 kuula; 1) Erkki Vahtera VSVU
9,26, 2) Veikko Pihlainen Porvoon Urheilijat 9,08
M75 kuula; 1) Kaarlo Valasjärvi
HKV 9,60, 2) Paavo Palokangas VSVU 8,67
M85 kuula; 1) Lauri Helle Tenhola
IF 7,79
M50 keihäs; 1) Ari Kittilä VSVU
52,42 2) Petri Korander Vihdin Veteraaniurheilu 34,33
M55 keihäs; 1) Antti Kiuru PernU
34,26
M60 keihäs; 1) Jukka Pyy Spove
33,46
M65 keihäs; 1) Ismo Rastas VSVU
34,99
M75 keihäs; 1) Tauno Tukkinen
Lohjan Urheilu 32,94, 2) Kauno Anttila SpoVe 32,14, 3) Tarmo Laine VSVU 30,59, 4) Paavo Palokangas VSVU
19,97
M80 keihäs; 1) Matti Halme SpoVe
23,92
M50 kiekko; 1) Petri Korander Vihdin Veteraaniurheilu 25,18
M55 kiekko; 1) Antti Kiuru PernU
27,91
M60 kiekko; 1) Jukka Pyy SpoVe
30,11
M65 kiekko; 1) Risto Ivanoff TSU
28,57, 2) Markku Virta TSU 22,40
M70 kiekko; 1) Pertti Alakylä VSVU
34,15, 2) Erkki Vahtera VSVU 26,62
M75 kiekko; 1) Stig Bäklung Isnäs
Starg 33,56, 2) Tauno Tukkinen Lohjan Urheilu 32,63, 3) Tarmo Laine VSVU 25,00, 4) Kaarlo Valasjärvi HKV
24,58, 5) Paavo Palokangas VSVU
21,55
M80 kiekko; 1) Matti Halme SpoVe
21,84
KENO
Halutaan vuokrata
Halutaan ostaa
Yh-perhe etsii 4-5h+k+s.
Mielellään omakotitalo.
P. Tarja Harju Salottaret 1586, 2. Jenna Kurppa El
Pantera 1544, 4. 70) Karri Turunen Suomi
524.
Naiset:
25m pistooli, 60 ls + finaali:
Peruskilpailu: 1) Zhang Jingjing
Kiina 591... Aleksi Hakula
SomKe, 2. Seppo Savikko KeiSa 1454, 4.
Harri Paikkari SomKe 1437, 5. Aliza Kulta SomKe, 2. Eevi Palm
SalKei, 4. Pentti Koivusalo HeHa 920, 6. Seija Talvi KeiSa
1726, 2. Maalissa Joonas Koski)
Kilpasarja:
FC Halikko?BK-46 0?4, FC Jazz?
FC Halikko 2?1, FC Halikko?KaaPo
2?7
Sijat 7?8: SalPa?FC Halikko 0?5
(FC Halikko sijalle 7).
FC Halikon tehot: Ossi-Rasmus
Koskinen 2+1, Miika Koski 1+1, Topi
Sistonen 4+1, Roope Soini 1+1, Luukas Talvo 0+1, Miska Lang 0+1, Reino
B.
V
I
R
T
A
N
E
N
KALASTUS
Teijo, Salon Seudun Kala Teamin heittouistelun piirinmestaruuskilpailut:
1) Jyri Asp/Teemu Palosaari, Suk
3 946 pistettä, 2) Rainer Andersson/
Pasi Voutilainen, Kala Team 2 046,
3) Olavi Palosaari/Timo Kantola, Onki 86, 1 879, 4) Jouni Jantunen, Onki
86, 1 482, 5) Markku Saloranta/Kimmo Lintola 1 428, 6) Kimmo Andersson/Tero Lampola 1 268, 7) Jani Aho/
Jukka Aho 1 253, 8) Veli Saarinen/
Osmo Kuosmanen, Kala Team 1 172,
9) Pertti Saarenpää/Jouni Lahti, Kala Team 895, 10) Jyrki Andersson/Esa
Keinänen, Kala Team 589, 11) Timo
Kultanen/Jukka Kultanen 352.
KEILAILU
Berliini, EM-kisat, parikilpailu:
Naiset:
Välierät: Saksa (Birgit Pöppler/Nadine Geissler)?Suomi (Marjo Pöntinen/Hannele Impola) 423?415, Tanska (Mai Ginge Jensen/Kamilla Kjeldsen)?Tanska (Rikke Holm Agerbro/
Britt Bröndsted) 467?354.
Loppuottelu: Tanska?Saksa 430?
416.
Loppujärjestys: 1) Tanska, 2) Saksa,
3) Tanska ja Suomi,
... Andaman Kulta SomKe.
Pojat alle 18v: 1. Tilaa heti!
Tied./esitteet 02 2590 200
info@ultimatemarket.com
LUONNONKUKKAPÄIVÄN RETKI
Su 15.6.2014 kello 11
Kohteena Nakolinnan mäki Salossa. Tapio Rohkea HHB 1441,
3. Arvi Kyrövaara KeiSa, 31. Juuso Aitio Cocktail.
Luokka B: 1. Maila Heiniö Salottaret
906, 7. Pertti Lehti SomKe,
17. Kari Kulta SomKe, 12. Kunkkunumero: 8
www.huutokauppameklarit.fi
Valtatie 5, Salon Retail Park (Gigantin vi
Avoinna ma-pe 9-17, la 10-14, su 12
MUUTTOMYYNTI
Valtatie 5, Salon Retail
Park (Gigantin vi
www.huutokaupp
www.huutokaup
2Avoinna
kpl, laadukas
ma-pe
VARAA
9-17, la 10-14
PARITALLI+
Katso
nettihuutokauppamme:
VARASTO
6.900?
norm.
8.000 ?
Tapahtumat
ILMAINEN
www.huutokaup
MITTAUS-/
SUUNNITTELU
AIKA
Katso lisää. Raimo Toivonen KeiSa
1997, 4. Sulo Väänänen HeHa, 23. Mauri Hakonen Cocktail
1541, 3. Tarja Lehtovirta SalKei 895,
8. Katri Kivikangas Salottaret 866, 9.
Seija Talvi KeiSa 855, 10. Reetta Neuvonen SalKei, 3. Pekka Suominen HHB 1402, 5. Arvi
Kyrövaara KeiSa, 17. Juho Merikukka
SalKei, 2. Olavi Tuominen HeHa 1415, 4. Kokoontuminen
Majalan krouvin parkkipaikalla. Seppo Virkkunen El Pantera 783,
11. Mauri Hakonen Cocktail 1624, 4.
Paavo Haukilahti Cocktail 1609, 5.
Pentti Koivusalo HeHa 952, 6. Tuija Merikukka SalKei,
12. Kari
Viman HeHa, 14. Tervetuloa tutustumaan kaupungin
keskellä sijaitsevaan mielenkiintoiseen viheralueeseen!
Salon seudun luonnonsuojeluyhdistys ry.
Punkkibussi rokottaa
Halikon Prismassa
ke 11.6. Matti Laine KeiSa 828, 7. Keijo Karonen HeHa, 11.
Eero Vasanko HeHa, 12. Harri Paikkari SomKe 907, 6. klo 13?19
aikuiset /vuxna 50 ?
lapset /barn 45 ?
MARIANKATU 18, SALO
010 277 7331
TBE-rokotukset lapsille ja aikuisille.
Lisätietoa: www.saaristolaakarit.fi
Meiltä myös Tetanus (Boostrix)-rokotus (45e)
V
I
I
V
I
J
A
W
A
G
N
E
R
I
P
A
N
A
V
A
L
T
A
F
I
N
G
E
R
P
O
R
I
R
E
T
U
R
A
U
T
A
R
E
E
T
T
A
olen täällä tänään mieluusti
muistelemassa raisa
ryttylää.
uskomatonta,
eikö vain ?
mitä kaikkea olenkaan valmis
tekemään ilmaisesta
lounaasta.
kiitos,
reetta.
757
L
A
S
S
I
J
A
L
E
E
V
I
15
J
E
R
E. Ville Neuvonen SalKei, 15. Aleksi Korpi-Seppälä SomKe, 4.
Eetu Leppäniemi El Pantera, 5. Esko Ketomäki
HeHa, 18. Maila
Heiniö Salottaret, 19. Ari Aaltonen HeHa.
Luokka CD: 1. Jaakko
Tuomela El Pantera 837, 6. Esko Ketomäki HeHa, 25.
Ari Aaltonen HeHa, 26. Erkki Mäkelä SalKei, 12. Tapani
Leppäniemi KeiSa, 12. Ville Rajala El Pantera 833,
10. Timo Venho
KeiSa, 13. 49) Ritva Karri Suomi
568, 92) Anette Källi Suomi 529.
B-Pojat Ykkönen B-lohko:
HJS?SalPa 2?0
SalPa?Honka 1?0
78. Juha Roto
KeiSa 1491, 5. Virpi Leppälahti
HHB, 15. Kunkkunumero: 58
Ilta-arvonta: 2, 6, 7, 8, 15, 20, 22, 24,
28, 29, 31, 35, 36, 37, 40, 43, 47, 55, 61,
63. Kalevi Tuominen Cocktail 900, 8. Oppaina
Iiro Ikonen ja Eija Hagelberg. Arto Lehtovirta SalKei
1676, 2. Olavi Tuominen HeHa
809, 10. Hannu
Leikko HeHa, 30. Erna Forsman KeiSa 1533, 5. Jari Jaatinen SalKei, 18