Ensisynnyttäjän
keski-ikä lähenee Suomessa
29:ää.
Virtala toivoo asenneilmapiiriin muutosta.
??Nyt varhain lapsensa
hankkivat joutuvat pohti-
maan, tekevätkö he oikein,
lääketieteen tohtori Virtala
sanoo.
Hän on kirjoittanut väitöskirjansa opiskelijoiden perhesuunnittelusta.
Lasten hankkimista opiskeluvaiheessa voi perustella
myös taloudellisin syin.
Yrittäjänaiset ry on ajanut perhevapaiden kustannusten yhteiskunnallista
jakamista. Kohta kukaan ei tee
lapsia, kun se ei ole opintojen kannalta mahdollista,
sanoo Samokin puheenjohtaja Mikko Valtonen.
Lakiin ei ole tekeillä muutoksia, sanoo ministeriön
korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osaston ylijohtaja Hannu Sirén. 190 tkm ..... | KESTOTILAUKSENA 0,73 ?/päivä
SALON SEUDUN SANOMAT
LAUANTAISHOKKI
-hakemisto keskiviikkoisin
Ammattilaisten palveluun voit luottaa.
Eri alojen osaajat löydät kätevästi
Salon Seudun Sanomien palveluhakemistosta.
Yleishakemisto julkaistaan parittomilla,
hyvinvoinnin ja kauneuden hakemisto
parillisilla viikoilla.
Mukaan hakemistoon pääset soittamalla mediamyyntiimme 02 77021.
Yhteystietojen hinta 10 . Hedelmällisyyden
ja hedelmällisyyshoitojen
onnistumisen vuoksi lapsentekoa kannattaisi harkita
ennen 30:ttä ikävuotta.
Nykyään lapsia hankitaan
kuitenkin yhä vanhemmalla iällä. 22.900 -08 ml. Nokian Renkaat
tunnustaa nyt, että myynti
voi jäädä viime vuoden tasolle.
Yhtiön mukaan renkaiden
hinnoittelussa on paineita,
mutta kannattavuutta tukee raaka-aineiden hintojen lasku lähes 10 prosentilla. 16.900 -07 ml. Yhtiön mukaan syynä oli muun muassa kampanjoiden vähentäminen.
Suomalaiskuluttajien
kysyntä on vaihdellut eri
lihalaatujen ja tuotteiden
välillä, mikä on aiheuttanut muutoksia HKScanin
tuotevalikoimaan. Voitto ennen veroja
nousi huhti-kesäkuussa 22
miljoonaan euroon, mutta
heikon talven takia koko
alkuvuosi jäi vajaat 20 miljoonaa euroa tappiolliseksi.
Vuoden takaiseen verrattuna huhti-kesäkuun tulos
pysyi kuitenkin ennallaan.
Liikevaihto kohosi kuudella
miljoonalla eurolla runsaaseen 540 miljoonaan euroon.
??Tavaratalojen tulos Venäjällä parani, ja erityisesti
Pietarin liiketoiminta menestyi hyvin, toimitusjohtaja Hannu Penttilä kertoo
tulostiedotteessa.
Ruotsissa ja Norjassa tuli
myös parannusta, mutta
Suomessa markkinatilanne vähittäiskaupassa oli
Penttilän mukaan erityisen
vaikea.
Vaateketjuista Lindexin
kehitys oli yhtiön mukaan
hyvää. Yhtiön kannattavuus pysyi kuitenkin
edelleen erittäin hyvänä,
sillä liikevoittoa kertyi 29
prosenttia liikevaihdosta.
??Euroopan talous oli edelleen kovassa vastatuulessa,
kun automyynti ja renkaiden jälkimarkkinakysyntä
heikkenivät selvästi. PORAKONE 2 vaihteella,
. PENSASLEIKKURI
johon vaihdettavissa
ruohosaksi ja siihen
liitettävissä jatkovarsi.
. (STT)
Lehtikuva/Aliisa Piirla
Kati Rouhiainen palaa ammattikorkeakoulun ensihoitajan opintoihin lokakuussa. Voittoa kertyi
hieman yli miljoona euroa,
kun vuosi sitten tappiota
tuli saman verran.
Yhtiön liikevaihto supistui 624 miljoonaan euroon
632 miljoonasta eurosta.
Kannattavuudesta kertova
liikevoittoprosentti oli ainoastaan yksi.
Huhti-kesäkuu sujui tasaisesti paitsi Puolassa,
jossa liikevoittoprosentti
nousi yhtiön mukaan erit-
?Yliopistot sen sijaan myöntävät
poissaoloaikaa viranomaisten antamien todistusten perusteella.
?Yliopistojen autonomian takia
käytännöt saattavat vaihdella oppilaitoksittain.
noin pieni, Rouhiainen sanoo.
Rouhiainen työskentelee
myyjänä opiskelujen ohella.
Työstä hän aikoo olla hoitovapaalla.
??Siten pystyn opiskelun
ohella hoitamaan poikaani
mahdollisimman paljon itse.
Järjestö: Tuettava
vanhemmuutta
Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liittoon
(Samok) ei ole tullut viestiä
siitä, että opiskelijat kokisivat ammattikorkeakoulujen
poissaoloajat ongelmaksi.
Enemmän Samokin huolenaiheena on se, että vanhemmuutta ei huomioida opintotuessa mitenkään.
Järjestön yleinen linja on,
että opiskelijoiden vanhemmuutta pitää tukea.
??Vanhemmuudesta ei pidä rokottaa. ELOKUUTA 2013 | VIIKKO 32 | N:O 216 | www.sss.fi | IRTONUMERO 2,10 . 170 tkm...... olevan iso ongelma.
Opiskelijat koulutetaan
verovaroilla, mutta ura voi
kärsiä käynnistymisvaikeuksista lastenhankinnan
takia.
??Lapset pitäisi voida hankkia silloin, kun ne luonnollisesti saadaan ilman kummempia kommervenkkejä.
Hedelmättömyyshoidot tulevat myös pitkälti yhteiskunnan maksettaviksi, Estlander sanoo.
Suomessa markkinatilanne oli vähittäiskaupassa vaikea.
Stockmannin kevät
sujui talvea paremmin
Tavarataloyhtiö Stockmann onnistui kääntämään kurssinsa keväällä
tappiollisen talvikauden
jälkeen. 144 tkm......... Sirén ei halua
kertoa omaa näkemystään
nykykäytännön oikeudenmukaisuudesta, vaan toivoo
aiheesta yhteiskunnallista
keskustelua.
Sirénin mukaan laissa ei
ole voitu huomioida kaikkia
mahdollisia elämäntilanteita . (02) 7773 911
www.astrum.fi
Ma-pe 9-18
Mercedes-Benz
La 10-14
Laki suo opiskelijoille
erimittaiset äitiysvapaat
Nokian Renkaiden
tulos heikkeni
Ammattikorkeakouluopiskelija saa olla lyhyemmän aikaa kotona lapsen kanssa kuin yliopisto-opiskelija.
Kaksi korkeakoulussa opiskelevaa naista saa lapsen.
Heistä toinen joutuu palaamaan opiskelujen pariin
viimeistään kahden vuoden
kuluttua, kun toinen voi
olla lapsen kanssa kotona
yhteensä kolme ja puolikin
vuotta.
Syynä on se, että toinen
äideistä opiskelee ammattikorkeakoulussa ja toinen
yliopistossa.
Ammattikorkeakoulut eivät myönnä äidiksi tuleville
opiskelijoille lisää poissaoloaikaa raskauden takia.
Yliopistot sen sijaan myöntävät, selviää opetus- ja kulttuuriministeriöstä ja STT:n
korkeakouluihin tekemästä
soittokierroksesta.
Eroavat käytännöt johtuvat opetus- ja kulttuuriministeriön mukaan siitä, että
yliopistolaki on säädetty
myöhemmin kuin ammattikorkeakoululaki. 41 tkm ....... Kahden
vuoden poissaolo-oikeus on
hänestä silti riittävän pitkä
ainakin yhdelle lapselle.
Hän toivoo ammattikorkeakoululta joustoa opiskelutahdin kanssa.
??Jännittäähän se syksy aika lailla, kun lapsi on vielä
- ja kelaat paremmin
HARRASTELIJAN UNELMASARJA
varsinaiset.fi
STT | TUIJA SORJANEN
Aamun Salkkari
Lehtikuva/Ari Nakari
Yliopistossa
äitiys on peruste
lisäpoissaololle
?Opiskelija voi olla poissa opinnoistaan kaksi lukuvuotta ilman
erillistä syytä niin ammattikorkeakouluissa kuin yliopistoissakin
ilman, että tutkintoihin käytettävissä oleva aika kuluu.
Nokian Renkaiden tulos ennen veroja heikentyi huhtikesäkuussa vuoden takaisesta 8 prosenttia 99 miljoonaan euroon. 127 tkm......... 187 tkm...... 5.490
Astrum Auto
Joensuunkatu 15,
24100 SALO
Puh. 50 min laturi
24 KPL ERÄ
199,-
Mercedes-Benz E 280 CDI
Mercedes-Benz Vito 115CDIAKY977Peugeot 807 Premium
4MATIC A Classic
2,7/34K pitkõ A3 Aut
HDi 136 FAP
-05 ml. 18.900
(299.-)
M
llll j k t 111,
1 SSalo
l AArk.
k 88-18,
18 lla 99-15
18
15 PP. 134 tkm...... Perinteisesti
erittäin matalakatteisella
alalla se tarkoittaa 5,7 prosenttia.
Suomessa HKScanin
makkarat ja lihat menivät
heikommin kaupaksi kuin
vuosi sitten. Sen sijaan Seppälällä oli heikompaa. Rouhiainen
palaa koulunpenkille lokakuussa eli käytettyään puoli
vuotta lakisääteisestä kahden vuoden poissaolo-oikeudestaan.
Syy Rouhiaisen aikaiselle opiskelujen pariin paluulle on se, että ammattikorkeakoulussa kursseille
osallistuminen vaatii usein
lähiopetusta ja tietyt kurssit järjestetään vain kerran
vuodessa.
Rouhiainen olisi ollut
mielellään kotona vauvan
kanssa pidempään. + alv/
julkaisukerta.
Julkaisukertoja vähintään 4 kpl.
Muista myös nettihakemistomme
COMBOKIT
T
TERVETULOA AUTOKAUPOILLE
Volvo V70 D5 AWD Kinetic
Mercedes-Benz E 200 CDI BE A Honda Cr-v 2,2 i-CTDi
Business aut
Business Classic
Elegance Plus 4WD
-08 ml. Enkä usko, että Suomella on varaakaan
siihen. Emme näe markkinoilla suurta vahvistumista vuonna
2013, arvioi toimitusjohtaja
HKScanin tulos
pysytteli
nollan tuntumassa
?Yliopistolain mukaan äitiys-,
isyys- ja vanhempainvapaa eivät
kuluta käytettävissä olevaa tutkinnonsuoritusaikaa, mutta ammattikorkeakoululaista tämä säännös
puuttuu.
?Ammattikorkeakoulut eivät
STT:n tekemien kyselyjen perusteella myönnä lisää poissaoloaikaa
äitiyden takia.
Lihayhtiö HKScanin tulos ennen veroja pysyi
nollan tuntumassa huhtikesäkuussa. LAUANTAINA 10. 9.990 -04 ml. 18.990 -08 ml. 30.900 -11 ml. Korkeakouluopiskelija
voi myös saada lisäaikaa tutkinnon suorittamiseen sillä
perusteella, että on saanut
lapsen.
STT:n tiedossa on Tampereelta tapaus, jossa naisen
piti luopua opiskelupaikastaan käytettyään ensin toisen poissaolovuoden ja saatuaan sitten lapsen.
Kaksi vuotta riittää
yhden lapsen kanssa
Lappeenrannan ammattikorkeakoulussa ensihoitajaksi opiskelevan Kati Rouhiaisen, 25, poika Eemil on
nyt puolivuotias. 88 tkm ....... Nyt hän on kotona puolivuotiaan Emil-poikansa kanssa Lappeenrannassa.
Asenneilmapiiriin toivotaan muutosta
Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön parisuhdeopas
(2009) antaa ymmärtää, että
lapset kannattaisi hankkia
jo opiskeluaikoina.
?Olisi muistettava, että
uran luominen ja opiskelu
ovat yleensä mahdollisia
myöhemmällä iällä, mutta
naiset eivät voi siirtää lasten
saamista määrättömästi?,
oppaassa lukee.
Oppaan tekijäryhmän jäsen Aira Virtala sanoo, että ainakin terveydellisistä
syistä lapset on hyvä saada
nuorena. Järjestön varapuheenjohtaja Seija Estlander sanoo yrittäjien makset-
tavaksi tulevan ?vauvalaskun. 23.900
Erittäin kevyet ja
pienikokoiset sekä
hyvin käteen istuvatt 10,8V
V
Li-ion akkukoneet
. kuten sitä, että nainen
on jo käyttänyt kaksi poissaolovuottaan ammattikorkeakoulusta ja tulee sitten
raskaaksi.
Kim Gran tulostiedotteessa.
Hänen mukaansa Nokian
Renkaat tavoittelee edelleen kasvua, vaikka loppuvuoteen yhtiö suhtautuu aiempaa ennustetta varovaisemmin. + alv /
julkaisukerta, lisätekstillä 15 . PYÖRÖSAHA
. 29.900 -08 ml. (STT). 00403 066 200 www.skroy.com
Myllyojankatu
Citroen Xsara 1,6i
Hyundai I30 5d 1,6 CVVT 6MT Citroen C5 2,0i 16v Exclusive
16v SX Break AT
ISG Comfort
Berline Autom.
-11 ml. 103 tkm..... 2 kpl 10.8V akkuja
. Sivistysvaliokunta katsoi yliopistolain
käsittelyssä, että poissaoloaikaa on tarpeen myöntää
erikseen lapsen syntymän
takia.
Sekä yliopistossa että ammattikorkeakoulussa opiskelija voi olla poissa opinnoista ilman erityistä syytä
yhteensä kahden vuoden
ajan. (STT)
täin hyväksi
rauhassa ateisti, mutta
Hyvä käytös on ilmaista. En ole mikään poliisifan. Kirjoita mieluummin nimelläsi. Nopeusrajoitukset on tehty pidettäviksi
silloinkin, kun poliisi ei ole tien päällä nopeuksia mittaamassa.
Ilkka
TÄTÄ MIELTÄ
rit
Kukonkallion kanttiini on vanhuksille tärkeä henkireikä
SSS/ Minna Määttänen
Salon Kukonkallion vanhainkodin kanttiinia ollaan sulkemassa, koska se ei ole lakisääteistä palvelua (virkamiesten
ajatus). Minä. Verotuloa asuinkuntiin ja iloisempia ilmeitä ympärille.
Ave
lä on isommat rinnat kuin
meillä hoikilla naisilla.
Saavat silti olla yläosattomissa uimarannalla. Elintila
koot hevon kuuseen. Vahinkoja tapahtuu aina, mutta niiden minimointi on
mahdollista, kun unohdetaan kiire ja otetaan muut tiellä
liikkujat huomioon. Kun tähän yhdistetään vielä huono valvonta, ovat olosuhteet
rakennusvirheille otolliset.
Moni kosteusongelma selittyy toki myös
rakennusten käyttövirheillä. Tämä ei
ole läheskään yksin rakentajien vika, vaan
taustalta löytyy rakennuttajien asenne.
Nuukuus sanelee liikaa rakentamisen ratkaisuja.
Asenne-eroja kuvaa hyvin vanha lainaus,
jossa pohditaan erilaisia rakenneratkaisuja.
Suomalaisen rakennuttajan yleisin kysymys on: kuinka paljon se maksaa?
Saksalainen taas kysyy: kuinka kauan se
kestää?
n. Ole ihan
na. Vieläkö
ajolupaikää pitäisi alentaa
vehtiikö tuntemattomia vai
ei. Toimitus
tarvitsee tietoonsa myös nimimerkillä kirjoittavan nimen ja yhteystiedot.
Sähköpostiosoite: mielipide@sss.fi
Postiosoite: SSS/Mielipide, PL 117, 24101 Salo
Mielipidesivun tuottaja: Risto Knuuttila,
(02)7702 340
Kommentoi
verkossa
KOLUMNI
10.8.2013
Presidenttien nokittelua
Lehtikuva/AFP/Mandel Ngan
Yhdysvaltojen ja Venäjän
suhteita on viime viikkoina
hiertänyt tietovuotaja Edward Snowden. Yhtiön saneerausohjelma voi tuoda potkut jopa 500 työntekijälle. Ex-torimyyjä
Verkosta
painottuu kaupunkien keskustoihin. Koiraton
juntteja olen tavannut ai- n. Venäjän presidentti
sijaan Obama lentää nyt Ruotsiin, jossa tapaa
Maailman talousvaikeudet ovat sitä luokkaa,
Vladimir Putin paheksui muodollisesti salaisten
ainakin Ruotsin ja mahdollisesti myös muiden
että ne vaativat nyt nokittelevien presidenttien
tietojen vuotamista, mutta myönsi lopulta turvapohjoismaiden pääministerit.
täyden huomion.
paikan.
Valkoisen talon viesti on selvä. Oma henki
noudattanut ja noudattaisi, kyseessä, joten niin kauan
maailma olisi nykyistä pa- hyvä, kun koipeen tähdätään. Nykyinen kehitys
uhkaa Suomen AAA-luokitusta, mikä johtaisi väistämättä
valtionvelasta maksettavien korkokulujen nousuun.
Ilta-Sanomat
n. Saamme lukea aivan keus itse päättää, että ter- kin tontilla on sitä isompaa
n. Kahvilla
käynti oli meille henkireikä ar-
jen rutiineista.
Kaikkea ei aina voi mitata rahassa, vaikka kuinka tiukalla
ollaan. Samalla nostettiin nopeus. Mopoautot ovat turvat-
tomia, mutta niin ovat autotkin nuorten ylimielisten
ja ajotaitojaan yliarvioivien
kuskien käsittelyssä. Rakentaminen yskii myös muualla Euroopassa.
nn
MUUT LEHDET
Rakentaminen seuraa suhdanteita. Rakennusalan
työttömyys tavoittaa pian jo
90-luvun laman tason.
Viimeksi työpaikkojen vähennyksistä ilmoitti Lemminkäinen. Voimainkoetus jäänee tähän, ja kumpikin
sovitun tapaamisen Putinin kanssa. Varovaista linjaa vedetään myös
pankeissa, jotka eivät tässä tilanteessa ota
ylimääräisiä luottoriskejä.
Asuntorakentamisen hiipuminen näkyy
myös kaupassa. Särkisaloon tuli uusi
tiepäällyste. Kaikki me
n. Epäreilua
riittävästi eli usein vasta
äsken ajokorttinsa saaneiden nuorten ulosajoista ja kuolemista. Huomenta! Iloista ja aurinkoista päivää kaikille
lehden lukijoille. Esimerkiksi
ilmanvaihdosta tingitään helposti, veden
kanssa lotrataan huolettomasti ja rakennuksen vaatimat huoltotoimet lyödään laimin.
Suomalainen rakentamisen laatu on
myytti, joka ei vastaa todellisuutta. Sen ovat
meidät kasvattaneet vanhukset
ansainneet.
Simo Vesa
kaupunginvaltuutettu (sd.)
Salo
Kirjoittaja haluaa, että Salon
Kukonkallion vanhainkodin
kanttiini säilyy jatkossakin.
a
Tekst
hienon tittelin kipeitä. Hyvän elämän peruspe- ni, mutta ei parin sekunnin
riaatteet ovat samat kuin uhkatilanteessa todella2 000 vuotta sitten. Hallitusohjelmaan sisältyy myös pyrkimys säilyttää Suomi parhaassa AAA-luottoluokituksessa. Kun
talous kasvaa, nostokurjet nousevat nopeasti kaupunkien keskustoihin.
Vastaavasti taantuman aikana rakentaminen hidastuu voimakkaasti. Siksi
saamme jatkuvasti lukea
nuorten ulosajoista. Elokuu
vieraanvaraisia, eivätkä n. Yhdysvallat ei
oikeasti halua vaarantaa
suhteita Venäjään yhden
tietovuotajan vuoksi, vaikka tapaus onkin kiusallinen.
PRESIDENTTI Barack
Sama pätee Venäjään.
Obama varoitti Venäjää anPolitiikkaan kuuluu, että
tamasta turvapaikkaa Snowpresidenttien pitää joskus
Yhdysvaltain presidentti Barack Obama peruutti Venäjän presidentin Vladimir Putinin kahdenkeskisen esittää tiukkaa linjaa. Jokainen rakennusporukka
vastaa vain omasta osastaan, eikä kokonaisuutta katso kukaan. n. Erityisen vaikea tilanne Lemminkäisen mukaan on juuri Suomessa.
Helpotusta ei löydy lähimarkkinoilta. Moskovan
säilytti kasvonsa.
näyttää siis edelleen olevan. Kyllä inhimillisyyttäkin
pitää kunnioittaa ja antaa vanhuksille mahdollisuus virkistäytymiseen.
Adressia asiasta on jo kerätty.
Adressiin voi kirjoittaa nimensä, kun käy Kukonkalliolla. Ei korttia 16-vuotiaalle. Se turvaisi parhaiten sekä kilpailukykyä että ostovoimaa. Jos suu- kaan pysty tunnistamaan
ri osa ihmisistä olisi niitä aseen aitoutta. Entistä useammat perheet haluavat uuden
talon avaimet käteen -periaatteella. Uskovat tarkoittavat
Pilkkokaa urakat niin pieniksi, että enin työ voidaan
teettää suomalaisilla. Ihme kysymys. Hyvin käyttäytyviä vasta lenkille. Elvytysrahalla työtä. Moporallipojat painu- tänne mahdumme. Maltillinen keskitetty palkkaratkaisu olisi sekä palkansaajan että kansantalouden kannalta paras ratkaisu. Ei ole epäkohteliasta, jos
ei halua tuntematonta tervehtiä. Nykyisessä taloustilanteessa ei ole olemassa
ehdotusta, josta jokin eturyhmä, yritys, puolue tai kolumnisti ei löydä mitään kritisoitavaa.
Kaleva
n. Ruotsi on Yhdys-
Nuukuus sanelee liikaa
rakentamisen ratkaisuja.
Päätoimittaja VILLE POHJONEN
ville.pohjonen@sss.fi
Rakentaminen hiipuu,
laatuongelmat jatkuvat
V
asaroiden pauke rakennustyömailla hiljenee lujaa vauhtia. Pöö. Investointien
sijaan yrityksissä haetaan säästökohteita.
Yksityinen kulutus ei paikkaa rakentamisen vajetta. elokuuta 2013
Perustettu 1919
Mielipide
Päätoimittaja VILLE POHJONEN
Toimituspäällikkö JARMO LEHTO
PÄÄKIRJOITUS
Kirjoita lyhyesti. Usein
vielä auto täynnä kyydittäviä. On suuri lahja
tämä usko
n. Kuopat hillitsevät. Pistettäisiin nekin rahat lasten ja nuorten
päivätoimintaan.
Lastensuojelu on pahasti retuperällä.
Kaupungin pitää ottaa oikein uhkasakko.
Palkataan köyhtyvään kuntaan nyt
vielä konsultti selvitysmieheksi.
Poistoon turhat
Matalasuhdanteen aikana on hyvä tilaisuus keskittyä rakentamisen laatuun. Salo nykyisellä kassallaan joutuu ottamaan löysät pois.
Tuntuu muutenkin, että täällä ollaan
nn
040 7711 777
n. Annan kauneimman tamoillat, kesä jatkuu. Eiköhän jokaisella ole oi- n. 2
SALON SEUDUN SANOMAT
Lauantaina 10. Sitten
n. Juuso
asiaa koirilta, vaikka ei ole
itsellä yhtään koiraa. Mielestäni asioita pitää
katsoa myös muulta kantilta ja
ottaa hieman tunteita mukaan,
kun julkaisee tuollaisen ajatuksen. Siinä
on vielä paljon parantamisen varaa.
Yksi huonoa rakentamista selittävä tekijä
on kiire. Monen
tuhoisa elämä on muuttunut täysin. Tosin ainakin aluksi vain
TURVAPAIKAN myöntäminen ei jäänyt vaille
nostaa arvostusta kotijoukoissa.
vuodeksi.
seurauksia. Myös kuluttajat ovat varovaisia.
Huoli työpaikoista jarruttaa halua ottaa
velkaa. Torimyyjänä en todellakaan myisi homeisia marjoja, jos sitä työkseni tekisin.
Jos myisin homeisia marjoja, tulisi vahinko omaan
nilkkaan. Toimitus valikoi, käsittelee,
otsikoi ja tarvittaessa lyhentää julkaistavat
tekstit. Tiukat aikataulut ja urakkahinnoittelu ohjaavat nopeaan rakentamiseen,
eikä esimerkiksi rakenteiden kuivumiselle
varata riittävästi aikaa. Toivon kaikille
sateisia öitä
n. Muutaman vuoden
päästä ihmetellään kosteus- ja homevaurioita, joiden korjaaminen tulee kalliiksi.
Laatua heikentävät myös moneen osaan
pilkotut urakat. Ministeri alkaa herää-
Jos ei ole rahaa, niin ei ole. Keskustan uudet kerrostalohankkeet herättävät kiinnostusta, vaikka muuten asuntojen kysyntä on
hiljentynyt.
mään horroksesta, kun
huomaa vihdoinkin Suomen
ajautuneen taloudellisesti
kuilun partaalle. Kommentti on näin tärkeän ministerin suusta täysin
käsittämätön. Meidänn. Moni
haluaa vaihtaa omakotitalon maaseudulta
kerrostaloasuntoon keskustasta, kun lapset
ovat lähteneet kotoa ja halutaan lähemmäksi keskustan palveluita.
Ilmiö näkyy myös Salossa. Kiitos kotikasvatuksen. Jokainen tyylillään.
Ida
vain hyvää puhuessaan
Raamatun asioista. Yt-neuvotteluja käydään
monessa rakentamisen ja asumisen erikoisliikkeessä.
Uusi ilmiö asuntorakentamisessa on valmistalojen kysynnän voimakas kasvu. Tarve
denille.
tapaamisen. Monilla lihavilla miehil- n. Tämäkin on jo osoitus siitä, että
asian puolesta ollaan tosissaan
liikkeellä.
Tingitään jostain muusta,
mutta ei kanttiinista. Kiitos Kuitti asiakkaalle, ilman
naiselta
kyselyä. anna myös toisten olla rauMummeli
hassa uskovia. Samaa mieltä.
puhu muista pahaa. Suosiota selittää ainakin se, että kustannusarvio pysyy paremmin hallinnassa.
Valmistalot antavat vähemmän työtä paikallisille rakentajille, kun suuri osa taloista
kootaan valmiiksi jo tehtailla.
Matalasuhdanteessa asuntojen kysyntä
LEHTO
n. Asukkaat käyttävät kanttiinia kuitenkin jonkin verran.
Kanttiini on vanhuksille myös
henkireikä ja hieman vaihtelua
arkeen, kun he pääsevät omaisten kanssa kahville viihtyisään
kahvioon.
Henkilökuntakin käyttää
kanttiinia hieman. Ajatonta viisautta
n. Presidentti Obama perui syyskuuksi
Obaman ja Putinin nokittelussa tilanne on nyt
Pientä jännitettä vanhalla rintamalinjalla
tasan. Ei
kiitoksen niille ystävilleni isompia huolia ja pienistä
ja sukulaisille, jotka ovat ei välitetä. Mökin ukko
n. Obama osallistuu G20-maiden kokoukseen Pietarissa, mutta lentää Moskovaan sijaan
Siitä huolimatta tai juuri toisena kohteena Ruotsiin.
on usein kotikutoinen. Irtisanomisista puolet kohdistuu
Suomeen. Juuri nyt
edellytykset ovat poikkeuksellisen huonot.
Vienti ei vedä, ja perinteinen teollisuus yskii
rakennemuutoksen kourissa. Ruotsi
on antanut pidätysmääräyksen vuotosivusto Wikileaksin Julian Assangesta.
Assangen pidätysmääräyksen perusteet ovat toki erilaiset, mutta Ruotsi ja Yhdysvallat haluavat kumpikin tunnetun tietovuotajan
oikeuden eteen.
NÄPÄYTYS jää vain pinnalliseksi. Ehdoton ei
n. Elokuun
lämpimät päivät ja kuun. Kyllä
koiran omistajat voisivat
kiertää omaa tonttia, että
tulisi se isompi asia. Sotästä syystä Venäjä kuitenpiva ärhentely maailmalla
kin antoi turvapaikan. Lisäksi Urpilainen harmitteli, ettei voi tuoda konkreettisia ehdotuksia julkisuuteen, koska ne revittäisiin heti palasiksi. On johtajan johtajaa ja palvelualueen päällikköä ym. Ylpeä ateisti. Oikein
rempi. Paremmalla markkinoinnilla kanttiiniin
voisi ehkä saada lisää tuloja.
Itse käytin kanttiinia lähes
joka kerta, kun isäni oli Kukonkalliolla asukkaana. Syynä
kokemattomuus, oman
ajotaidon yliarviointi, ylimielisyys, kokeilun ja näyttämisen halut, rallikuskia
leikkiminen jne. Helppo korjata. Moskovan
lentokentällä viikkokausia
viettänyt Snowden sai väliaikaisen turvapaikan Venäjältä.
Ratkaisu otettiin pettyneenä vastaan Yhdysvalloissa,
joka vaati Snowdenin palauttamista oikeuden eteen.
Keskustiedustelupalvelu
CIA:lle entisen työntekijän
paljastukset ovat kiusallisia.
Snowden kertoi maailmalle
Yhdysvaltain ja Britannian
laajasta urkinnasta.
valloille läheinen kumppani.
Valinnassa voi nähdä myös
toisen ulottuvuuden. Se toisi
ennustettavuutta talouteen naulaamalla yhden talouden
peruspilarin kiinni.
Etelä-Suomen Sanomat
n
Viiden vuoden keskiarvo on 38 juurikastonnia hehtaaria kohden. Juurikas kestää hyvin kuivuutta syvien juuriensa ansiosta.
. Avauspäivän ohjelmassa
on kaksi pitkän matkan loppukilpailua, kun naisten mittelevät paremmuudesta maratonilla ja miehet
10 000 metrillä.
Suomen kisajoukkueesta tositoimissa ovat seiväshypyn karsinnassa Jere Bergius ja 3 000 metrin estejuoksun alkuerässä Sandra Eriksson.
Sivu 13
SSS | Juha Tuuna
Suomalaisen jalkapallon juniorityö on
ottanut viime vuosina isoja harppauksia
eteenpäin. Metsästäjien mukaan käsittelyt ovat
ruuhkaantuneet pahiten pääkaupunkiseudulla.
Metsästysampumatoimikunnan puheenjohtaja Jorma Hacklin Metsästäjäliitosta arvioi, että hankkimis- ja
hallussapitolupien hakeminen on nykyisin hankalampi ja pidempi prosessi kuin ennen pari vuotta sitten voimaan tullutta lainmuutosta.
Sivu 6
Kreml: Venäjä
ei aio kostaa
Yhdysvalloille
Venäjä ei aio kostaa Yhdysvalloille
presidentti Barack Obaman peruuttamaa huipputapaamista, ilmoitti Kreml perjantaina.
Presidentti Vladimir Putinin ulkopoliittinen neuvonantaja Juri Ushakov sanoi aiemmin, että Venäjä on pettynyt presidenttien suunnitellun tapaamisen peruuntumisesta, mutta luottaa
siihen, että yhteydenpito jatkuu.
Obama vierailee Venäjällä G-20-maiden kokouksessa syyskuun alussa.
Sivu 8
Bergius ja
Eriksson
avaavat MM-kisat
Hymy oli herkässä Kuusjoen Kurkelassa, kun Kurkelan kakaroiksi itseään nimittävät ystävykset palasivat perjantaina kotikonnuilleen.
UUTISET
UUTISET
Kuivuus ei ole juuri haitannut sokerijuurikasta
SSS/Minna Määttänen
SIVU 6
älä
Sokerijuurikkaat ovat vuodenaikaan nähden jo reilun kokoisia.
Tässä potkii
SalPan tulevaisuus
epp
si S
SIVU 6
Teollisuuden
uudet tilaukset
kääntyivät 2,2
prosentin kasvuun
kesäkuussa
vuoden takaiseen
verrattuna, kertoo
Tilastokeskus.
Tilaukset ovat
olleet reippaassa
laskussa koko
alkuvuoden.
/Es
Kuiva kesä ei ole haitannut sokerijuurikkaan viljelyä. Vaikka vettä olisi voinut tulla enemmän, on tilanne huomattavasti parempi
kuin viime vuonna, kuvaa Sucros Oy:n
viljelypäällikkö Tero Tanner.
. Entiset koulukaverit muistelivat hyvillä mielin muun muassa kuusjokelaista rovasti Jaakkolaa. Viime vuonna
vastaava viikonloppu ei ollut Salossa mikään paha, hän muistuttaa.
UUTISET 4
Kurkelan kakarat palasivat lapsuutensa urheilukentälle
SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo
Valtio saattaa joissain tapauksissa
joutua maksamaan korvauksia veropetosjutuista, arvioi valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen.
Korkein oikeus linjasi viime kuussa, ettei myönteisen tai kielteisen veronkorotuspäätöksen saanutta voida
enää syyttää veropetoksesta. Tarkoituksena on keskustella nuorten ja heidän
vanhempiensa kanssa alkoholinkäytöstä.
TAKASIVU
Sundqvistin mukaan nuorten viimeinen
lomaviikonloppu on poliisille vilkas, mutta se ei poikkea merkittävästi muista kesäviikonlopuista.
??Paljon riippuu säästä. Uskon, että
tänä vuonna päästään yli 40 tonnin.
Kuivuus on pitänyt myös kasvitauteja
loitolla. elokuuta 2013
www.sss.fi
Vinkkaa
uutinen!
Aarrekartta
motivoi pänttäämään
Suomen-vieras teki
Viikon levyn
(02) 770 2314
NUORET 9
KULTTUURI 11
toimitus@sss.fi
Sää Salon seudulla
Epävakaista
+21°c
Poliisi varautuu valvomaan
nuorten bileviikonloppua
Valtion
veropetosjutut
uuteen syyniin
?Viime vuonna vastaava viikonloppu ei ollut Salossa mikään paha.?
SSS | Vesa Käiväräinen
Poliisi varautuu valvomaan nuorten juhlintaa viikonloppuna Salossa. viimeisimpänä 1999 syntyneet, jotka pelaavat tällä hetkellä SM-lopputurnausta
Pajulahdessa.
SIVU 12
Lauri Mielikäinen saattaa olla SalPan
seuraava oma kasvatti edustusjoukkueen kärkihyökkääjänä.. Taustalla on Euroopan ihmisoikeussopimus, jonka mukaan yhdestä teosta ei
voida rangaista kahdesti.
Valtakunnansyyttäjä pohtii yhdessä poliisin, verottajan ja Tullin
edustajien kanssa, mitä tutkinnassa
oleville ja ilmi tuleville verojutuille
pitää tehdä korkeimman oikeuden
linjauksen vuoksi.
Sivu 7
Lainmuutos
pidensi aselupien
käsittelyaikoja
Ampuma-aselain muutos on pidentänyt aselupien käsittelyaikoja. Koululaisilla ja opiskelijoilla on edessään perinteinen
bileviikonloppu kesäloman päättyessä ja
koulujen alkaessa.
Komisario Stephan Sundqvistin mu-
kaan Salon poliisin valvonta keskittyy
viikonloppuna nuorten alkoholinkäyttöön.
Poliisilaitoksella päivystää myös kaupungin sosiaalityöntekijä, joka puhuttaa
alkoholin hallussapidosta kiinni saatuja
alaikäisiä nuoria. Jos lämmin ilma jatkuu ja syksystä
tulee kostea, tauteja voi tulla, toteaa perniöläinen viljelijä Matti Fontell.
URHEILU
SSS
SSS | Hammu Varjonen
Yleisurheilun MM-kilpailut käynnistyvät tänään Moskovan Lushnikistadionilla. Kuvassa
Tuula Silfverberg (vas.), Matti Tuominen, Aila Engström, Heikki Oksa, Hilkka-Marja Tanhuamäki ja Matti Laine samalla
UUTISET 5
kentällä, jolla he ovat lapsena urheilleet. SALON SEUDUN SANOMAT
Lauantaina 10. Syytäkin on, sillä Euroopan
kärki on edelleen hirvittävän kaukana
pelin jokaisella osa-alueella . Esimerkiksi lehtitauti ramularia
iskee juurikkaaseen herkimmin, kun ilma on kostea ja lämmin.
. myös olosuhteissa.
Ero Suomen ja Euroopan huipun välillä
ei ole kaventunut, eikä tosin repsahtanut.
SalPassa tilanne on samankaltainen.
SalPa on vakiinnuttanut asemansa
laadukasta työtä tekevänä keskisuurena
seurana, josta putkahtaa esiin muutama
hyvä ikäluokka vuosikymmenessä . Tässä vaiheessa säät vaikuttavat paljon. Kaupungin ehkäisevä päihdetyö puolestaan ottaa ensi viikolla yhteyttä
nuoriin, joista ilmoitus on tehty. Samalla lailla toimittiin
keväällä koulujen päättymisviikonloppuna.
??Pyrimme saamaan yhteyden myös
nuorten vanhempiin, ja jos saamme, pyydämme heitä hakemaan lapsensa kotiin,
Sundqvist sanoo.
Poliisin lisäksi nuorten bileviikonloppuun on varautunut kaupungin nuorisotyö, jonka kaksi erityisnuorisotyöntekijää
olivat liikkeellä kadulla perjantai-iltana.
Alkoholia hallussaan pitävästä alaikäisestä tehdään lastensuojeluilmoitus, ja
15 vuotta täyttäneelle annetaan lisäksi
rikesakko
Jos kyse
on pienemmästä, koko perhe
kutsutaan valomerkki-keskusteluun, ehkäisevän päihdetyön yhdyshenkilö Katja
Marjanen kertoo.
Valomerkki-keskustelussa
puhutaan nuoren alkoholin
käytöstä ja päihteiden vaaroista. Rahaa alettiin kerätä työeläkemaksuista.
EK haluaisi käyttää emupuskureita ensi ja seuraavana vuonna, jotta eläkemaksua ei tarvitsisi nostaa.
STTK:n Mäenpää huo-
?Emu-puskureihin kerätään
rahaa työeläkemaksuista, joita
työnantajat maksavat joka kuukausi.
?Emu-puskurilla voidaan
varautua esimerkiksi suhdannevaihteluista johtuviin työeläkemaksun heilahduksiin.
?Rahaston suuruudesta on erimielisyyttä. Osa
junista joudutaan myös perumaan kokonaan.
Ongelmat johtuvat ukkosen aiheuttamasta viasta
liikenteenohjausjärjestelmässä. 4
SALON SEUDUN SANOMAT
Lauantaina 10. Sittemmin sen käyttö
on ehkä hieman karannut
käsistä, kaksikon tiedotteessa todetaan. (STT)
Vaasassa
laittomia
rahankerääjiä ?
kerääjinä lapsia
Poliisi kaipaa vihjeitä
laittomista rahankerääjistä Vaasassa. Rahasto voisi jakaa tukea esimerkiksi
yritysten investointeihin, ja
rahastossa voisi olla myös
yksityisiä varoja.
Julkisen velan taso uhkaa
ylittää 60 prosenttia bruttokansantuotteesta vuonna
2015. Pakenemisen aikana
autolle mitattiin vieläkin kovempia nopeuksia.
Hirsikankaalla pako
päättyi umpikujaan.
Tapausta tutkitaan
muun muassa törkeänä
liikenneturvallisuuden
vaarantamisena. Me arvioimme,
onko kyseessä niin vakava
juttu, että asia on tutkittava
lastensuojelussa. Samoin
toimittiin keväällä nuorten
juhliessa koulujen päätöstä.
Sosiaalityöntekijä puhuttaa alaikäisiä nuoria, jotka
on saatu kiinni päihteiden
hallussapidosta. Kerääjinä on ollut lapsia, jotka
ovat tulleet Itä-Euroopan
maista, poliisista kerrotaan.
Lapset kiersivät torstaina Vaasan keskustassa
keräämässä rahaa vammaisille. Ryhmä jättää
syksyllä selvityksen työeläkejärjestelmän uudistamisesta.
Fjäderin mukaan ensin on
silti kiireellisemmän työmarkkinaratkaisun vuoro.
??Yksi hyvä malli olisi se,
että työmarkkinaratkaisun
sisään sovittaisiin eläkemaksu vuodelle 2014 ja aikataulu eläkeneuvotteluille.
Työmarkkinaosapuolet eivät ota kantaa siihen, paljonko eläkeikää pitäisi nostaa.
Katainen nostaisi
eläkeikää
Eläkeikä on vain yksi kysymys eläke- ja työurien uudistusta koskevissa työmarkkinajärjestöjen neuvotteluissa.
Päätettävä on niin ikään
eläkejärjestelmän rahoituksesta, työeläkemaksuista,
työurien pidentämisestä ja
eläkkeen suhteesta työttö-
Mikä
emu-puskuri?
Oppositiopuolue keskusta ei
esitä syvenevään talouskriisiin nopeita ratkaisuja, mutta on tulevaisuudessa valmis
pidentämään työuria muun
muassa opintoja nopeuttamalla ja työterveyshuoltoa
kehittämällä.
??Työkalupakissamme on
myös eläkeiän nosto. Siksi niiden käytöstä olisi sovittava
tarkemmat pelisäännöt, Mäenpää linjaa.
??Jos puskureita käytettäisiin, meillä pitää olla yhteisymmärrys siitä, millä aikataululla puskureihin tehdyt
leikkaukset maksetaan takaisin.
Myös Akavan Fjäder pitää
epämääräisenä sitä, mitä sopimuksessa mainitulla kriisillä tarkoitetaan.
EK:n Rantahalvarin mielestä säännöt ovat kohtalaisen hyvät.
??Nyt on puskurisopimuksen tarkoittama taloudellinen häiriö, eli sitä pitäisi
käyttää.
STT ei tavoittanut SAK:n
puheenjohtaja Lauri Lylyä.
si keskustan mielestä siirtää
uuteen kasvurahastoon, eikä käyttää kulutusmenojen
kattamiseen. Meno on rauhoittunut. Liiton tiedotteen mukaan valmistelut
ovat olleet käynnissä jo yli
vuoden ajan.
Muutospaineita aiheut-
Poliisi: Meno on rauhoittunut viime vuosina.
taa finanssialan säätelyn
kiristäminen.
Lisäksi Aktia Pankki ilmoitti tammikuussa lopettavansa keskusluottolaitospalvelujen tarjoamisen
Säästöpankeille.
Säästöpankit ostivat
maaliskuussa Itella Pankin, josta tulee ryhmän
keskuspankki viimeistään
vuonna 2015. Helsingistä Kuopioon matkalla ollut juna
oli perillä noin kolme tuntia aikataulustaan jäljessä
teknisen vian takia. elokuuta 2013
Uutiset
Salon seutu . (STT)
Kokoomusedustajat:
Päivähoito-oikeus
harkintaan
Kokoomuksen kansanedustajien Outi Mäkelän
ja Arto Satosen mielestä
subjektiivista päivähoitooikeutta voisi rajoittaa.
Eduskuntaryhmänsä varapuheenjohtajat haluaisivat, että päivähoitouudistus olisi yksi rakenteellisista uudistuksista, joita hallitus pohtii budjettiriihessä
kuun lopussa.
Päivähoito-oikeus voitaisiin Mäkelän ja Satosen
mielestä rajata niille, jotka
aidosti sitä tarvitsevat.
Uudistus pitäisi Mäkelän
ja Satosen mielestä kuitenkin toteuttaa niin, etteivät
erityisryhmät kärsi. Pankin nimeksi on valittu Säästöpankkien Keskuspankki
Suomi. Se on kaikkien kannalta
parempi. Keskusta aikoo
julkaista varjobudjettinsa
syksyllä.
Perjantaina SDP:n puoluesihteeri Reijo Paananen
vahvisti puheenjohtaja Jutta Urpilaisen aiemman
kannan, että eläkejärjestelmän uudistus on työntekijä- ja työnantajajärjestöjen
käsissä.
Eri tulkintoja
emu-puskureista
Todennäköisesti työmarkkinajärjestöt kokoontuvat ensi
viikolla pohtimaan mahdollisuutta työmarkkinaratkaisuun. Lisäksi kaupungin ehkäisevä päihdetyö
on varautunut viikonlopun
jälkihoitoon.
??Pyrimme puuttumaan
tapauksiin, jossa nuori on
joutunut päihteiden takia
poliisin kanssa tekemisiin
tai joutunut päivystykseen.
Silloin on tehty lastensuojeluilmoitus. Perheelle voidaan antaa apua, jos tilanne on toistunut usein.
??Monta kertaa koko perhettä auttaa pelkästään se,
että keskustellaan yhdessä,
Marjanen sanoo.
Katja Marjanen vetoaa
myös vanhempiin, etteivät
nämä ostaisi alaikäiselle jälkikasvulleen alkoholia.
??Toivomme kovasti, että
nuoret juhlisivat viimeistä kesäviikonloppua selvin
päin, hän sanoo.
Eläkeiän nosto saattaa olla jo kulman takana
Vääntö eläkeuudistuksesta työmarkkinaosapuolten kesken lähenee.
Lehtikuva/Trond H. Poliisi yrittää myös tavoittaa kiinni
otettujen nuorten vanhempia, jotta nämä hakisivat
lapsensa kotiin.
15 vuotta täyttäneille nuorille annetaan alkoholin
hallussapidosta rikesakko.
Alaikäisestä tehdään myös
lastensuojeluilmoitus.
Kommentoi
verkossa
Vanhemmille toive:
älkää ostako alkoholia
Salon kaupungin nuorisotoimesta perjantaina juhlintaa
seurasi kaksi erityisnuorisotyöntekijää. Oleellista
on, että suunta kääntyy ja
talous alkaa rullata ja että
työpaikkojen vähentyminen muuttuu työpaikkojen
lisääntymiseksi, hän sanoo.
Tiilikainen arvioi kuitenkin, että puolueen pitää
mahdollisesti vielä myöhemmin tehdä uusia talouslinjauksia.
Hallitus päättää ensi vuoden budjettiesityksestä loppukuusta. Kaikki kesäviikonloput ovat vilkkaita, ja tämä
on vielä normaaliakin vähän
vilkkaampi, Sundqvist luonnehtii.
Hän sanoo huomanneensa,
että nuorten julkinen alkoholinkäyttö on vähentynyt.
Se ei kuitenkaan tarkoita,
että juominen olisi loppunut.
Juhlat ovat vain siirtyneet
sisätiloihin ja koteihin, jossa
poliisin on vaikeampi puuttua nuorten alkoholinkäyttöön.
Sosiaalityöntekijä
poliisilaitoksella
Salon poliisilaitoksella päivystää viikonlopun aikana
sosiaalityöntekijä. Liikennevirasto
arvioi, että vika saadaan
korjattua maanantaihin
puoleenpäivään mennessä.
Perjantain aikana ranta-
radan junat myöhästelivät
puolesta tunnista pariin
tuntiin.
Myös Savon radalla oli
ongelmia. Asiantuntijat ovat arvioineet, että rajan ylittyminen voisi tulevaisuudessa
heikentää Suomen luottoluokitusta sekä nostaa lainanhoitokustannuksia.
Tiilikaisen mielestä Suomen velkaantumista ei pitäisi tarkastella vain yksittäisten vuosien tai lukujen
tasolla.
??Loppujen lopuksi ei ole
oleellista, muuttuuko (Suomen) suunta 58:n, 60:n vai
62:n velkatasolla. Ilman
sitä työurat eivät riittävästi
veny, sanoi keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja
Kimmo Tiilikainen perjantaina, kun puolue esitteli näkemyksiään Suomen suunnan muuttamiseksi.
Jos valtion omaisuutta
myydään, myyntitulot pitäi-
?Emu-puskurit on rahasto, joka
luotiin taloudellisen kriisin varalle
vuonna 1997, kun Suomi liittyi
Euroopan talous- ja rahaliitto
Emuun.
Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder toivoo eläke- ja työuraneuvotteluille pikaista käsittelyä.
myysturvaan.
??Asiat ovat niin isoja, että
tästä pitäisi saada neuvotella rauhassa ainakin syksyyn
2014 asti, STTK:n Mäenpää
sanoo.
Mäenpää pitää tärkeänä,
että eläkkeiden taso tuo nykynuorillekin aikanaan riittävän elintason. Kotimaa . Trosdahl
STT | KAARINA VAINIO
Paineet eläkeiän nostoon
kasvavat koko ajan, sanoo
Akavan puheenjohtajan
Sture Fjäder.
??Eläke- ja työuraneuvotteluita pitää aikaistaa ja tiivistää. Yksi isoimmista kiistoista koskee niin sanottuja
emu-puskureita, jotka luotiin kriisin varalle Suomen
liittyessä Emuun 1997. (STT)
Junat myöhästelevät
Helsingin ja
Turun välillä
maanantaihin asti
Junat myöhästelevät koko
viikonlopun ajan rantaradalla Helsingin ja Turun
välillä, kertoo Liikennevirasto. Eläkejärjestelmää
ei voi rukata joka neljäs
vuosi, Fjäder sanoo viitaten
eduskuntavaalikampanjointiin.
Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) olisi valmis eläkeiän nostoon vaikka heti,
sanoo EK:n johtava asiantuntija Vesa Rantahalvari.
Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n puheenjohtaja
Mikko Mäenpää odottaisi
ennen eläkeneuvotteluiden
aloittamista Jukka Pekkarisen työryhmän aikaansaannosta. Julkisuudessa olevien
tietojen mukaan rahastossa oli
1?5 miljardia euroa.
Lähteet: Tela
Lehtikuva/Aleksi Tuomola
Keskustan eduskuntaryhmä kokoontui puheenjohtajansa Kimmo Tiilikaisen johdolla eduskuntaan käsittelemään Suomen talous- ja työllisyystilannetta ja valtion ensi vuoden budjettia.. Junien arvioidaan
myöhästelevän 15 minuutista puoleen tuntiin. Kuopion ja Siilinjärven välillä
junat korvattiin busseilla
nostosillan jumittumisen
takia.
Matkustaja voi hakea
VR:ltä korvauksia, jos juna on yli tunnin myöhässä.
(STT)
Lyhyet
Nuori mies
kaahasi poliisia
karkuun koulujen
liepeillä
Taivalkoskella
Nuori mies kaahasi autolla poliisia karkuun
kouluille menevällä tiellä
Taivalkoskella PohjoisPohjanmaalla perjantaina. Paljon riippuu säästä.
Viime vuonna vastaava viikonloppu ei ollut Salossa mikään paha. Poliisipartio oli
suorittamassa liikenteenvalvontaa Opintiellä puolenpäivän aikaan,
kun tietä pitkin ajaneelle 19-vuotiaalle kuskille
mitattiin nopeudeksi 74
kilometriä tunnissa. Vaalilupauksen pitämiseksi
SDP ei kuitenkaan suostu
tekemään virallista päätöstä
asiasta tällä hallituskaudella.
Keskusta kannattaa eläkeiän
nostoa ja opintojen nopeutusta
STT | MATIAS ÅBERG
mauttaa, että puskureiden
käyttö pahentaisi Suomen
kestävyysvajetta. Talous
Säästöpankit
tiivistämässä
yhteistyötään
Kesäloman päätös poikkeaa vain
vähän normaalista viikonlopusta
Säästöpankkiryhmä aikoo tiivistää toimintaansa.
Säästöpankkiliiton mukaan tavoitteena on, että
nykyisin verkostomaisesti
toimivista Säästöpankeista
tulee OP-ryhmän kaltainen yhteenliittymä.
Päätökset on tarkoitus
tehdä vuoden loppuun
mennessä. Tiellä on 40 kilometrin nopeusrajoitus.
Poliisin mukaan Opintiellä ja tien varressa olevalla pysäkillä oli kymmenittäin koulupäivänsä
päättäneitä alakoululaisia.
Kuski ei pysähtynyt
poliisin näyttämään pysähtymismerkkiin, vaan
pakeni ammattikoulun
pihojen läpi Urheilutielle
ja edelleen Hirsikankaalle. Sen suurin
haaste on rahoitus.
Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) kertoi perjantaina Nykypäivän haastat-
telussa, että hän haluaisi
nostaa eläkeiän alarajan
kahdella vuodella nykyisestä 63 ikävuodesta.
Myös SDP on taipumassa
eläkeiän noston valmisteluun tällä vaalikaudella,
jos työmarkkinaosapuolet
esittävät rajan nostoa. Myöskään puolipäivähoitoa ei
rajoitettaisi.
??Alun perin se (päivähoito-oikeus) mahdollisti äitien osallistumisen työelämään täysin uudella tavalla. Rahankeräyslistat saattavat poliisin
mukaan näyttää oikeilta,
mutta ne ovat kuitenkin
väärennöksiä.
Lasten mukana on liikkunut aikuisia, jotka
tarkkailevat lasten toimintaa kauempaa.
Samanlaisia tapauksia
on kesän aikana ollut
muuallakin Suomessa, Pohjanmaan poliisilaitokselta kerrotaan.
(STT)
SSS | Vesa Käiväräinen
vesa.kaivarainen@sss.fi
Koulujen alkamiseen ja
nuorten kesäloman päättymiseen liittyvä juhlinta on
rauhoittunut viime vuosina
Salossa.
Poliisi on valmistautunut
valvomaan nuorten juhlintaa ja alaikäisten päihteiden käyttöä viikonloppuna,
mutta komisario Stephan
Sundqvistin mukaan erityistä varautumista bileviikonloppu ei enää edellytä.
Vanhempammekin tunsivat toisensa. Ja minun nuorimman sisareni vihkiäisissä rovasti
Jaakkolalla oli eriparikengät, muistelee Tuula Silfverberg.
Olipa rovasti kerran unohtanut saapua vihkitilaisuuteen. Räsäsen
asianajaja Jarkko Jyrälä
kommentoi KKO:n ratkaisua lyhyesti.
??Eipä tuohon mitään sanottavaa ole. Hänen
tietojensa mukaan kyse on
alustavasta kyselystä.
??Siinä on julkaistu väitteitä
ja huhuja, joiden todenperäisyyttä ei ole tarkistettu. Oksa esittelee ystävilleen kuusjokelaista nykytaidetta . Oikeuden mukaan kaksikko erehdytti oikeutta taloudellisen hyödyn
saamiseksi.
STT ei tavoittanut Pekka
Vähäsöyrinkiä eikä Jari Räsästä perjantaina. Vaikka kyllä me kaikki
pahat tehtiin mitä vähänkin
keksittiin.
Matti Tuominen muistaa
toimittaneensa koulun luonnontieteen opettajalle joskus
kyykäärmeen pullossa.
. eikä ollut pelkkä sivustaseuraaja. Se laittoi maitoa hernesoppaan, ja silloin minulta
kyllä meni ruokahalu.
Hovioikeuden törkypuheselvitys
riittää oikeuskanslerille
STT | MIKKO NIEMELÄ, PAULA ROPPONEN
Valtakunnansyyttäjänvirasto harkitsee, hakeeko
se Suomen Tietotoimiston
(STT) dopinguutisesta langetetun tuomion purkamista. Itse
en ole koskaan törmännyt
tällaiseen, Miettinen sanoo.
STT ei tavoittanut Helsingin hovioikeuden presidenttiä Mikko Könkkölää
perjantaina. Perjantaiaamuun
mennessä kanteluita ei ollut
saapunut.
Oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin (r.) mielestä hovioikeuden on korjattava tilanne välittömästi.
??Olen lukenut kyseisen
raportin lyhennelmän, jonka toimenpidesuosituksista
tulee ilmi, että kyseisiä henkilöitä puhutetaan. Lukuisat
hiihtoliittolaiset saavat korvauksia.
?2000: Rangaistukset alenevat hovissa sakoiksi.
?2001: Kuusi suomalaista käryää dopingista Lahden MM-kisoissa.
40-luvulla
naapurit tunnettiin
Hilkka-Marja Tanhuamäellä oli mukanaan vanha valokuva Kurkelan kakaroista.
töltä.
. Hovioikeus piti tuomiot voimassa,
eikä korkein oikeus myöntänyt valituslupaa.
SSS | Jonna Välikangas
jonna.valikangas@sss.fi
Vähäsöyringin ja
Räsäsen petostuomiot
jäävät voimaan
Sadesäästä huolimatta
Kuusjoen hautausmaalta
kuuluu Kurkelan kakaroiden iloinen puheensorina.
40-luvulla syntyneet entiset
nuoret ovat kokoontuneet
muistelemaan lapsuuttaan.
Opettaja Sally LiukkoNikkilän ja rovasti N. Oikeus katsoi näytetyksi, että Räsänen käytti ainakin hiihtokaudella
1996?97 kiellettyjä aineita.
Tuomioistuimen mukaan
Vähäsöyrinki puolestaan
tiesi, että suomalaisessa
maajoukkuehiihdossa käytettiin kiellettyjä aineita
. Aila Engström saapui tapaamiseen
kotoaan Tukholman lähis-
Syyttäjä harkitsee hakevansa
purkua STT:n dopingtuomioon.
STT | PAULA ROPPONEN,
JANNE HUUSKONEN
Heikki Oksa (vas.), Heikki Vehosalmi, Matti Tuominen, Hilkka-Marja Tanhuamäki, Matti Laine, Tuula Silfverberg, Aila Engström, Sirkka Niinistö ja Sirkku Ojanperä
kokoontuivat perjantaina muistelemaan lapsuuttaan kotiseuduilleen Kuusjoen Kurkelaan.
SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo
Hiihdon dopingjutun käänteet
?1998: STT julkaisee uutisia, joissa sanotaan hiihtäjä Jari Räsäsen
käyttäneen kasvuhormonia ja Hiihtoliiton johtavien henkilöiden olleen
kiinnostuneita aineesta.
Hautausmaalle Kurkelan kakaroiden kanssa sattumalta samaan aikaan saapunut Marja Yli-Jama ihastui kovasti nähdessään vanhoja ystäviään, kuten Matti Tuomisen (oik.) ja Heikki
Vehosalmen.
Oikeuskanslerille riittää
toistaiseksi Helsingin hovioikeuden oma selvitys tuomareiden ilmitulleista halventavista ja rasistisista lausunnoista.
MTV3 kertoi eilen hovioikeuden salaisesta sisäisestä
raportista, jossa käsiteltiin
yhdenvertaisuutta ja tasaarvoasioita hovioikeudessa.
Raportista kävi ilmi, että
jotkut tuomarit kertovat oi-
?1999: STT:n silloinen päätoimittaja ja toimittaja tuomitaan käräjillä
julkisesta herjauksesta ehdolliseen vankeuteen ja sakkoihin. Yksi kaveri meidän luokalla oli minua vahvempi.
Pihistin isoveljeltäni nyrkkiraudan ja sen kanssa pärjäsinkin ihan hyvin, kunnes
opettaja sanoi, että tuopas
tänne se rauta, muistelee
Heikki Vehosalmi hymyssä suin.
Tuon jälkeen nyrkkirautaa
ei enää nähty.
Rovasti Jaakkola on ollut melkoinen persoona ja
hänen ajattelemisensa kirvoittaa muistelijoissa monet
hyväntahtoiset naurut. joku on tuhertanut
graffitin vanhan koulun seinään.
. Lopulta jäin sitten paikallisen
talonpojan vaimoksi, Engström kertoo.
Porukan ainoa, joka ei ole
koskaan muuttanut pois
Kuusjoelta, on Heikki Oksa. Rovasti kiitti ja
ajoi sitten ojaan heti uudelleen, Laine nauraa.
. Könkkölä ja
korkeimman oikeuden presidentti Pauliine Koskelo kommentoivat torstaina
muun muassa MTV3:lle olevansa yllättyneitä raportin
paljastuksista.
Lainkäytön emeritusprofessori Jyrki Virolainen kirjoittaa blogissaan, että Könkkölä ja Koskelo ovat kuin
?2004: Päävalmentaja Kari-Pekka Kyrö tuomitaan dopingin salakuljetuksesta ja petoksen yrityksestä STT-jutussa.
?2008: Valtakunnansyyttäjänvirasto pyytää KRP:ltä lisätutkintaa Kyrön
puheiden vuoksi.
?2010: Kolme ex-hiihtovaikuttajaa ja yksi ex-hiihtäjä saavat syytteen
törkeästä petoksesta, koska he vaativat korvauksia STT-jutussa.
?2011: Jari Räsänen ja ex-hiihtovaikuttaja Pekka Vähäsöyrinki saavat
käräjillä ehdollista vankeutta dopingtietojen salailusta.
?2012: Hovioikeus pitää kaksikon tuomiot voimassa. elokuuta 2013
n Uutistuottajat:
Johanna Käkönen, Jarkko Turpeinen
toimitus@sss.fi
(02) 770 2314
Vinkkaa
uutinen!
5
PÄIVÄN LUVUT
OMX Helsinki
Purevasti paikallista
6373,99
+1,12 %
3,124
+1,03 %
Nokia Oyj
Euribor
12 kk 0,538
Rovastin auto nousi ojasta
Kurkelan kakaroiden voimin
0,001
Lehtikuva-arkisto/Jussi Nukari
40-luvulla syntyneet, Kuusjoella kasvaneet entiset nuoret muistelivat
lämmöllä vanhaa opettajaansa ja rovasti Jaakkolaa.
SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo
Ex-hiihtäjä Jari Räsänen ja ex-hiihtovaikuttaja Pekka Vähäsöyrinki tuomittiin ehdolliseen vankeuteen Helsingin käräjäoikeudessa vuonna 2011. Ja me yritettiin niin kovasti opettaa Mattia (Laine)
virkkaamaan ja se ei millään oppinut, Hilkka-Marja
Tanhuamäki nauraa.
Tanhuamäellä ja hänen sisarellaan oli tapana saattaa
Laine kotiinsa pienen metsän
halki silloin, kun poika ei uskaltanut ihan yksin mennä.
. Petterssonin mukaan
KKO:n ratkaisu on STT:n
osalta ?surkean tapahtumaketjun päätepiste?.
Helsingin hovioikeus tuomitsi Räsäselle vuoden ja
Vähäsöyringille yhdeksän
kuukautta ehdollista vankeutta. kaksi kertaa
peräkkäin.
. Hilkka-Marja ja hänen
sisarensa olivat parhaita
ystäviäni. Niihin haetaan
valituslupaa korkeimmalta oikeudelta.
?2013: Syyttäjä nostaa Harri Kirvesniemeä, Janne Immosta ja Jari Isometsää vastaan syytteen perättömästä lausumasta tuomioistuimessa.
?Nyt: KKO ei anna valituslupaa Jari Räsäselle ja Pekka Vähäsöyringille.
Lehtikuva/Kimmo Mäntylä
?tynnyrissä kasvaneita?, sillä
heistä kumpikaan ei ole työskennellyt aiemmin ali- tai hovioikeudessa rivituomarina.
??He eivät siis ole joutuneet
kuulemaan rasistisia ja seksistisiä vitsejä lautamiehiltä,
haastemiehiltä, poliiseilta,
syyttäjiltä, advokaateilta tai
tuomarikollegoiltaan.
Virolaisen mukaan luultavasti jokainen käräjä- tai hovioikeudessa työskennellyt juristi tietää, ettei selvityksessä
ole oikeastaan mitään uutta.
Hovioikeuden salaisessa raportissa käsiteltiin yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoasioita.. Silloin
40-luvulla käytiin naapureiden luona kylässä joka viikko! Nykyään käydään vain
joskus harvoin kun kutsutaan, Laine kertoo.
Hyvästä ystävyydestä huolimatta Tanhuamäki muistelee kauhulla sitä, kun joutui
koulussa istumaan Laineen
vieressä.
. Soitimme hänen rouvalleen, joka lähti heti hälyttämään miestään pellolta puimasta, Laine kertoo.
Tunti siinä meni, että Vainio ehti puintihommista
hääkelpoisena paikalle morsiusparia vihkimään.
Kuusjokelaista
nykytaidetta
Elämä on kuljettanut lähes
kaikki entiset luokkakaverit
pois Kuusjoelta. Se on
kuitenkin hovioikeuden sisäinen asia. Kutsuin kaikki katsomaan ja ravistin käärmeen
lattialle. Opiskelin 60-luvulla
kauppaopistossa ja lähdin
Ruotsiin oppimaan kieltä.
Työskentelin siellä myös
kauppapuutarhassa. Ja kerran hän istui autonsa takapenkille ja ihmetteli, että missä ratti on, nauraa Sirkka Niinistö.
Kultaisia muistoja
Rovasti Jaakkolasta
Matti Laine muistaa päässeensä kouluaikoina nostamaan rovasti Jaakkolan
autoa ojasta . Joku
muisti, kuinka rovasti oli
saarnastuolistaan komentanut kovaan ääneen penkkirivissä istuvia poikia olemaan
hiljaa.
. Nimiä raportissa
ei mainita, Henriksson sanoo
STT:lle.
Laamanni:
?Huhuja?
Hovioikeudenlaamanni Antti Miettinen kertoo, ettei
raporttia ole vielä käsitelty
johdon kokouksissa. Kun pappia ei alkanut
kuulua, soitettiin maanviljelijä Esko Vainion kotiin.
Hän oli myös pappi.
. SALON SEUDUN SANOMAT
Lauantaina 10. Opettaja komensi meidät oppilaat auttamaan ja työnsimme auton
ylös ojasta. Kyllä mekin pahojamme
tehtiin nuorena, mutta ei
mitään tällaista olisi tullut
mieleenkään, Laine ihmettelee.
. Rovasti oli tulossa koululle ja ajoi ojaan. O.
Jaakkolan haudoilla ystävysten mieleen tulvahtaa suuret määrät mukavia
muistoja.
. Syyte perustui osittain nyttemmin
petollisiksi paljastuneisiin
puheisiin.
STT-Lehtikuva seuraa
rauhassa, mihin syyttäjäviranomainen aikoo mahdollisesti ryhtyä, kertoo vastaava päätoimittaja ja toimitusjohtaja Mika Pettersson. Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske ennakoi, että päätös tehdään
ensi viikon loppupuolella.
Helsingin hovioikeus on
katsonut, että entinen hiihtäjä Jari Räsänen ja entinen hiihtovaikuttaja Pekka Vähäsöyrinki kertoivat valikoituja osatotuuksia
dopingasioista STT:n herjausoikeudenkäynnissä yli
kymmenen vuotta sitten.
Kaksikon tuomiot törkeästä petoksesta saivat
lainvoiman perjantaina,
kun korkein oikeus (KKO)
ei antanut heille valituslupaa.
Valtakunnansyyttäjänvirasto ajoi aikoinaan syytettä STT:n silloista päätoimittajaa ja toimittajaa vastaan
dopinguutiseen liittyvästä
herjauksesta. Herra varjele kun
naiset pelästyivät!
Kurkelan kakaroita ei lapsena yhdistänyt pelkkä koulukaveruus, vaan monet olivat
myös toistensa naapureita.
. Se on lopullinen ratkaisu, ja sillä siisti,
Jyrälä sanoi.
keudenkäyntien tauoilla rasistisia vitsejä ja arvostelevat
asianosaisten ulkonäköä halventavasti.
??Lähtökohtaisesti lähdetään siitä, että työpaikan ongelmat selvittää työnantaja.
Toki seuraamme sitä, ovatko
toimenpiteet oikeita ja uskottavia, sanoo oikeuskanslerin
sijainen Mikko Puumalainen STT:lle.
Tuomioistuimien toiminnasta voi kuka tahansa
kannella oikeuskanslerin
virastoon
Kasvuun ylsivät vain kaivostoiminta ja louhinta sekä
elintarviketeollisuus. Poliisi tutkii onnettomuuden syytä.
Kahden aikaan iltapäivällä kaksi autoa kolaroi
Kokinväylän liittymän ja
Turunväylän liittymän välillä. Metalliteollisuuden kapasiteetista oli
käytössä 80,6 prosenttia.
Technip Offshore
irtisanoo 160
Telakkayhtiö Technip
Offshore Finland irtisanoo
160 henkilöä Porissa, kertoo Satakunnan Kansa.
Vähennys kohdentuu ylempiin toimihenkilöihin ja toimihenkilöihin.
Lisäksi yritys lomauttaa
toistaiseksi enintään 160
henkeä huonon tilaustilanteen takia. Silloin juurikasta tuli
keskimäärin 48 tonnia hehtaarilta. Tässä vaiheessa kasvit
näyttävät terveiltä ja vihreiltä. kesäkuuta.
??Jos liitteet hakemuksessa
eivät ole kunnossa, hakemus
jää roikkumaan, Okerla selvittää yleistä hidastumisen
syytä. 6
SALON SEUDUN SANOMAT
Lauantaina 10. Kaikki mahdollisuudet
erittäin hyvään satoon ovat
olemassa. 10% alv)
12 kk
289,00 ?
6 kk
153,10 ?
3 kk
82,70 ?
1 kk
31,60 ?
Tilaukset toimitetaan force majeure- (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden
viivästykset, yms.) varauksin.
JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS
Salo:
Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy
Puhelin: (02) 269 3970
sen tänä vuonna.
??Se on sitten ehkä ensi
vuoden syksyllä voimassa,
Lehtonen arvioi.
ark ja vkl klo 06.00 ?11.00
Muut alueet: (ei Uusimaa)
- Itellan varhaisjakelupäivystys
Puhelin: 0200 72822 (mpm/pvm)
Ark. Hänet
vietiin sairaalahoitoon.
Ilman lastia pohjoisen
suunnasta saapunut puutavarajuna pysyi raiteilla,
eivätkä sen kaksi kuljettajaa loukkaantuneet. Monilla pelloilla näyttää
siltä, että satoa saataisiin jo
nyt yli 30 tonnia hehtaaria
kohden. Liikenne ruuhkautui pahoin vajaaksi tunniksi. Heistä kaksi kuljetettiin sairaalaan lievästi
loukkaantuneina. Technip Offshore pyrkii säilyttämään
kilpailukykynsä organisoimalla Porin telakan uudelleen.
Yritys kertoo järjestävänsä työvoimaviranomaisten
kanssa koulutusmahdollisuuksia irtisanottaville.
Öljynporauslauttojen tuotannosta tunnettu Technip
Offshore toimii Porissa
Mäntyluodon telakalla.
(STT)
Lyhyet
Kaksi
onnettomuutta
ruuhkautti
liikennettä
Espoossa
Aselain päämaali käsiaseissa
?Ampuma-aselain tuorein muutos tuli voimaan kesäkuussa 2011.
?Yksityishenkilöille käsiaseisiin annettavat aseluvat ovat ensin määräaikaisia. Liikenne ruuhkautui
noin puolen tunnin ajaksi,
kun onnettomuuspaikkaa
siivottiin. kivääriin tai haulikkoon.
jektipäällikkö Mika Lehtonen sisäasiainministeriöstä
otaksuu, että eduskunta ehtii käsittelemään ehdotukMääräaikaistilaus (sis. Siinä säädetään muun muassa
aseiden kuljettamisesta ja
niiden säilyttämisestä turvakaapeissa.
Muutosta valmisteleva proPostiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna ma-pe klo 8.30-15.30
Puhelin (02) 770 2626
Telefax (02) 770 2222
tilaajapalvelu@sss.fi
Verkko-osoite:
www.sss.fi/tilaajapalvelu
TILAUSHINNAT
1.5.2013 alkaen.
Jatkuva säästötilaus (sis. Metsäteollisuuden kapasiteetista oli
kesäkuussa käytössä 80,0
prosenttia eli 1,3 prosenttiyksikköä vähemmän kuin
vuotta aiemmin. Pellot ovat
levänneet.
Tänä vuonna kasvuolosuhteet ovat olleet juurikkaalle
huomattavasti paremmat
kuin viime vuonna.
. 15-vuotias voi kuitenkin
saada rinnakkaisluvan esim. Viime vuonna sato jäi
vain 35 tonniin hehtaarilta.
Kylmä ja sateinen sää hei-
kensivät tulosta. 10% alv)
12 kk:n maksuerä
259,00 ?
6 kk:n maksuerä
132,00 ?
3 kk:n maksuerä
68,50 ?
Nokia
painaa lukuja
Tuotannon laskua vauhdittaa Nokian Suomen matkapuhelintuotannon alasajo.
Kesäkuussa sähkö- ja elektroniikkateollisuuden tuotanto supistui 9,7 prosenttia
vuotta aiemmasta. (STT)
Avoinna ma-pe
la
su
klo 6.30-16.00
klo 7.00-12.00
klo 7.30-12.00
ILMOITUSOSASTO
Örninkatu 14, Salo
Tavarajuna ja postinjakeluauto törmäsivät toisiinsa tasoristeyksessä Äänekoskella Keski-Suomessa
perjantaiaamuna. Juurikkaalla on syvät
juuret, joten se löytää veden
myös syvemmältä, Tanner
kertoo.
Kuivuus pitänyt
tauteja loitolla
Kuiva sää on osaltaan pitänyt kasvitaudit erossa sokerijuurikkaista.
. Kuiva ilma ei ole
varsinaisesti haitannut juu-
rikasta. Ne jyrkentävät vielä tuotannon laskua.
Metsäteollisuuden tuotanto supistui kesäkuussa 4,2
prosenttia ja kemianteollisuus 3,5 prosenttia. Inhimilliset
tekijät kannattaa huomioida.
??Lupien hakeminen saattaa jäädä viime tippaan, ja
kesälomat pyörivät valtionkin hommissa, Kytösaari
lohkaisee.
SALON SEUDUN SANOMAT
Sanomalehtien Liiton jäsen
LT-LEVIKKI 20.603 kpl
(LT-levikki 2012)
SSS sähköposti:
toimitus@sss.fi
JULKAISIJA
Salon Seudun Sanomat Oy
Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen
7-päiväinen sanomalehti
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Puhelin: (02) 770 21 (vaihde)
TOIMITUS
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna: ma-pe klo 9.00-23.00,
Kevään papereita
vielä pinossa?
min tai pyytää lääkäriltä tietoja hakijan terveydestä.
Helsingin riistanhoitoyhdistyksen puheenjohtaja Kari
Nuutinen sanoo, että keväällä jätettyjä hakemuksia
on vielä pääkaupungissa käsittelemättä.
??Kaksi, kolme kuukautta
kestää jonottaminen soveltuvuustestiin, Nuutinen kertoo.
Komisario Pauli Okerla
Helsingin poliisista ei rykimättä niele Nuutisen väitettä. Kuljettajien arvion mukaan
juna säilyi ajokunnossa.
Poliisi tutkii onnettomuuden syytä. Tässä vaiheessa on alettava
tarkkailla pelloilla, näkyykö
tauteja vai ei, pohtii perniöläinen Kustaa Knaapi.
Lehtitauti ramulariaa
esiintyy yleensä loppukesästä, jos sää on lämmin ja
kostea.
. Niiden
tuotanto kasvoi 4,0 prosenttia ja 1,6 prosenttia viime
vuoden kesäkuusta.
Teollisuuden kapasiteetin
käyntiaste laski kesäkuussa 2,5 prosenttiyksikköä
79,9 prosenttiin. Muiden aseiden osalta hankkimis- ja hallussapitoluvan ikäraja nousi 18 vuoteen. Hacklin muistuttaa,
että reissuja pitää tehdä
suulliseen soveltuvuustestiin ja aseen näyttämiseen.
Hacklinia harmittaa myös
lupien kallistuminen.
??Varsinkin monelle nuorelle ja opiskelijalle kympitkin
ovat jo rahakysymys.
Seuraava ampuma-aselain
muutos on muhimassa. Itselläni ei ole tänä vuonna lainkaan ongelmalohkoja, koska en viljellyt
viime vuonna sokerijuurikasta ollenkaan. Kasvupotentiaalia
se on syönyt jonkin verran.
Sucroksen viljelypäällikkö
Tero Tanner uskoo, että
tänä vuonna keskimääräinen sato nousee yli 40 tonniin hehtaarilta. Pelastuslaitos sai tiedon Paatelantiellä sattuneesta turmasta noin kello 9.30.
Veturin etukulmaan
osunut pakettiauto lensi
törmäyksen voimasta parikymmentä metriä ojan
pohjalle. Auton naiskuljettaja loukkaantui lievästi
ja kykeni poistumaan ajokista omin jaloin. Toivotaan suotuisia
säitä loppukesälle, ettei tauteja tule, Marika Muntola
sanoo.
Vaikka säät ovat olleet
suotuisat, edellisvuoden ennätystulokseen tuskin pääs-
tään.
klo 6.00-12.00
Tavarajuna ja
postiauto
törmäsivät
Äänekoskella
Espoossa sattui perjantaina kaksi onnettomuutta, jotka ruuhkauttivat
liikennettä. Tannerin
arvio perustuu kasvustojen
kokoon ja taimien määrään.
Tarkempia tietoja saadaan
ensi viikolla, kun ensimmäisten kasvunäytteiden tulokset valmistuvat.
Perniöläinen Matti Fontell odottaa hyvää sokerijuurikassatoa omilta pelloil-
taan.
. Tauteja ei ole ollut. Sitä varten olisi pitänyt olla enemmän vettä.
. Joskus henkilön taustoja pitää selvitellä tarkem-
Maalla matkataan
lähikaupunkiin
la klo 14.45-23.00,
su klo 15.00-23.00
Telefax (02) 770 2300
Puhelin (02) 770 21 (vaihde)
Puhelin iltaisin
- uutistoimitus
770 21, 770 2314
- urheilu 770 2309
ALUETOIMITUS
Somero, Kiiruuntie 1,
Puhelin (02) 7702 562
TILAAJAPALVELU
Örninkatu 14, Salo
Poliisipiirien väheneminen
ja laajentuminen on tuonut
mutkaa matkaan maaseudulla. elokuuta 2013
UUTISET
SSS/Minna Määttänen
Metalliteollisuus
veti teollisuuden
tilaukset kasvuun
Teollisuustuotanto supistui
kahdeksatta kuukautta.
STT | HEIKKI KARKKOLAINEN
Teollisuuden uudet tilaukset kasvoivat kesäkuussa
ensimmäisen kerran viime
syksyn jälkeen. Voimassaoloaika on enintään 5 vuotta. Hämeessä on satanut tasaisemmin, ja siellä sato vaikuttaa paremmalta, Muntola arvioi.
Alueellisia vaihteluita on
Salon sisälläkin.
. Metalliteollisuuden tilauksien yli
viiden prosentin kasvu veti
koko teollisuuden tilaukset
kesäkuussa 2,2 prosentin
kasvuun vuotta aiemmasta.
Koko alkuvuonna teollisuus
sai tilauksia 6,3 prosenttia
vähemmän kuin vuosi sitten.
Teollisuuden tuotanto supistui kesäkuussa edelleen.
Tuotanto jäi 5,7 prosenttia
pienemmäksi kuin viime
vuoden kesäkuussa. Sokerijuurikas pitää auringosta. Hän
arvioi, että hidastumista
on aiheuttanut myös uuden
asetietojärjestelmä käyttöön ottaminen. Metsästäjien mukaan käsittelyt
ovat ruuhkaantuneet pahiten pääkaupunkiseudulla.
Pitkä hakuaika koettelee
etenkin harrastusta aloittavien nuorien kärsivällisyyttä.
Metsästysampumatoimikunnan puheenjohtaja Jorma Hacklin Suomen metsästäjäliitosta arvioi, että
hankkimis- ja hallussapitolupien hakeminen on nykyisin hankalampi ja pidempi
prosessi kuin ennen pari
vuotta sitten voimaan tullutta lainmuutosta.
Asetekniikan ylitarkastaja Jussi Kytösaari Poliisihallituksesta ei kiistä, että
joillakin paikkakunnilla
viivästyksiä on ollut. Joulu-maaliskuussa tilaukset laskivat
kymmenen prosentin vauhtia. Tämän jälkeen luvan saa toistaiseksi, mutta luvanhaltijan on 5 vuoden välein osoitettava harrastuksensa
jatkuminen.
?Muiden kuin käsiaseiden, esimerkiksi metsästyskiväärien ja -haulikoiden, osalta lupien voimassaoloon tai harrastuksen osoittamiseen ei muutoksia.
?Hakijalta vaaditaan soveltuvuustesti ja käsiaseluvanhakijan osalta ampumaseuran asekouluttajan antama todistus aktiivisesta harrastuksesta.
Poliisi voi pyytää hakijasta lääkäriltä tämän terveystietoja.
?Käsiaseluvan ikäraja nousi 20 vuoteen. Koko
alkuvuonna tuotanto pieneni 5,2 prosenttia vuoden
takaisesta.
Uusien tilausten kasvu
vahvistaa merkkejä talouskäänteestä euroalueella.
Kuukausitilaston luvut
voivat kuitenkin vaihdella
voimakkaasti kuukaudesta
toiseen.
Tilasto kuvaa niiden tilausten arvoa, jotka tuotetaan
Suomessa sijaitsevilla tuotantopaikoilla.
Teollisuuden tilaukset
kasvoivat edellisen kerran
viime vuoden loka- ja marraskuussa. (STT)
Puhelin (02) 770 2610
Telefax (02) 770 2222
Sähköposti: ilmoitukset@sss.fi
Verkko-osoite: www.sss.fi/ilmoitukset
Viikkomarkkinoiden ja Nettitorin
ilmoitushinnat, ohjeet ja asiointi
internetissä www.sss.fi/tori
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
usimaa: Itellan varhaisU
jakeluiden jakelupäivystys:
Puhelin 0200 30011(mpm/pvm)
Avoinna ma-pe klo 8.30-15.30,
ilmoitustilavaraukset ja valmiit
aineistot seuraavan päivän
lehteen viimeistään klo 14.00.
PAINOPAIKKA:
Salon Lehtitehdas,
Salo 2013
ISSN 0782-5404. Energiankulutuksen väheneminen pienensi sähkö-, kaasu-,
lämpö- ja jäähdytysliiketoiminnan tuotantoa 10,7 prosenttia.
Nokia valmisti viimeiset
matkapuhelimet Suomessa
viime vuoden heinäkuussa
ja viimeiset puhelimet vietiin Suomesta pari kuukautta myöhemmin.
klo 6.00-16.00
Viikonl. Kuivuuskaan ei haittaa niin paljoa. Pohjoisessa Perttelin
suunnalla vettä on tullut
enemmän kuin esimerkiksi
Perniössä, mikä saattaa näkyä paikallisina eroina sadossa.
Aselainsäädännön
muutos pidensi hakuaikoja
Isoissa kaupungeissa käsittelyt
ovat ruuhkautuneet.
STT | HEIKKI METSÄMÄKI
Ampuma-aselain muutos
on pidentänyt aselupien
käsittelyaikoja. Teollisuuden tuotanto
kasvoi viimeksi loka- ja heinäkuussa.
Perniöläinen Matti Fontell odottaa tältä vuodelta hyvää sokerijuurikassatoa.
Juurikassadosta tulossa
Salossa yllättävän hyvä
SSS | Hammu Varjonen
hammu.varjonen@sss.fi
Sokerijuurikassato näyttää
tänä vuonna lupaavalta kuivasta kesästä huolimatta.
Sucros Oy:n Salon seudun
viljelykonsulentin Marika
Muntolan mielestä sato
näyttää Salossa yllättävän
hyvältä.
. Puoliltapäivin Ykköstiellä eli Turunväylällä lähellä Kehä II:n
liittymää sattui viiden
auton ketjukolari.
Onnettomuudessa oli
osallisena kahdeksan ihmistä. Todisteeksi hän katsoo
työpöydällään allekirjoitusta
vaille olevaan hakemukseen.
Se on jätetty 25
Sokerin, lihan
ja maitotuotteiden hinnat
pysyivät lähes kesäkuun lukemissa.
FAO:n indeksi laski 205,9
pisteeseen. (STT)
UUSI ERÄ!
-30%
UUSI ERÄ!
-30%
UUSI ERÄ!
-30%
SOHVAT ja KESÄKALUSTEET
-30%
7
-30%
UUSI ERÄ!
VÄHINTÄÄN
ALE
Ei koske tarjoushintoja eikä Ekornes-tuotteita.
100%
hoitovapaa
ALE
ovh hinnoista
HUIPPULAADUKASTA
EASYWOODIA/
ALUMIINIRUNKO
ALENNUS
-56%
29,(49,-)
Lilly rottinkituolit.
Värit: valkoinen, musta,
sininen ja punainen.
ALENNUS
-40%
Bari kalusto 3+2-ist.
Nahka/kn.
Musta tai valkoinen.
ALENNUS
-37%
995,-
(1595,-)
Antracitline pinottava tuoli.
Pöytä 150 cm 199,- (379,-)
Pöytä 200 cm 299,- (495,-)
Säätötuoli 89,- (145,-)
39,(89,-)
ASUNTOMESSUT HYVINKÄÄLLÄ 12.7.-11.8.2013 Olemme mukana, tervetuloa!
MAKSUAIKAA 40 kk
Osta nyt, maksa ostoksesi takaisin TUOHELLA 40 tasaerässä.
SALON SUURMYYMÄLÄ, Turuntie 12, 24100 Salo
Avonna ark. Tuolloinkin tekijä oli usein humalassa ja taustalla oli riita tai
mustasukkaisuus.
Kenttäoikeuden puimissa
jutuissa uhri oli usein sotilas, kuten Karhumäessä elokuussa 1943. Syyttäjälaitosta johtava valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen kutsuu
koolle poliisin, verottajan ja
Tullin edustajia pohtimaan,
miten kukin alkaa toteuttaa korkeimman oikeuden
(KKO) uutta linjausta veroasioissa.
Korkein oikeus linjasi heinäkuun alussa, ettei myönteisen tai kielteisen veronkorotusratkaisun saanutta
voida enää syyttää veropetoksesta. Vartiomiehen
vahingonlaukausjutut usein
hylättiin tai tuomio tuli kuolemantuottamuksesta.
Erääseen kuolemaan johtaneeseen pahoinpitelyyn
liittyi kohtalokas lääkekuuri
kenttäsairaalassa. Rintaman vakiinnuttua tarkoitusta varten järjestettiin ja sisustettiin
oikeussali erääseen Syvärin rantakylän karjalaistaloon.
Asevelisurmaaja ampui ja
puukotti useimmiten kännissä
Kenttäoikeuksissa oli puitavana noin
400 henkirikosta vuosina 1939?1944.
STT | TOMI ORAVAINEN
Syvärillä elokuussa 1942
miehet joivat pirtua ja jotakin bensiinille haisevaa. Aina ei välitetty kysyä
tunnussanaa. Hän kuoli, eikä näyttöä puukottajasta löydetty.
Tietokirjailija Atso Haapanen on koonnut kirjaansa Asevelisurmat (Minerva)
kenttäoikeuksissa vuosina
1939?1944 käsitellyt surmat. TUOHEN muusta käytöstä maksat korot ja kulut sopimusehtojen mukaisesti.
TUOHI MasterCard on kansainvälinen maksuaika- ja luottokortti. Veronkorotus määrätään, jos verovelvollinen
on maksanut liian vähän
veroja.
KKO:n päätöksen taustalla
on Euroopan ihmisoikeussopimus, jonka mukaan yhdestä teosta ei voida rangaista
kahdesti.
Aiemmin on katsottu, että
verottajan veronkorotuspäätös estää samaa verotusta
koskevan veropetossyytteen
tutkimisen ainoastaan siinä tapauksessa, että päätös on tullut lopulliseksi
ennen syytteen nostamista.
Nissisen mukaan KKO:n
uusi tulkinta on merkittävä.
Se voi johtaa lainvoimaisten
veropetostuomioiden purkamiseen. Hänet
saatiin pelastettua illalla
ennen yhtätoista laskeutumisnarun avulla. Haapanen jakaa tapaukset pääosin vahingonlaukauksiin, tahallisiin ampumisiin sekä puukolla tehtyihin tappoihin.
Noin 400 jutusta on lyhyt
kuvaus ja oikeuden ratkaisu. Puukotuksissa ja
tahallisissa ampumisissa tekijä oli yleensä kännissä.
Tyypillisissä vahingonlaukaustapauksissa lataamattomaksi luultu ase oli
lauennut tai hermostunut
vartiomies oli ampunut lähistöllä kuljeskelleen vihollisena. nykyisen
Elenian . Nissisen mukaan verottaja on
vedenjakajalla siinä, mitkä
asiat lähtevät hallinnolliseen ja mitkä rikosoikeudelliseen käsittelyyn.
Nissisen mukaan joissain
tapauksissa on myös varauduttava siihen, että valtio
joutuu maksamaan korvauksia, jos lainvoimainen tuomio puretaan.
Korkeimman oikeuden
linjaus veroasioissa voi olla vasta alkusoittoa, koska
ihmisoikeussopimuksen tulkinnalla voi tulevaisuudessa
olla vaikutuksia muihin rikosasioihin.
??Olisi hyvä olla sellainen
ihmisoikeuskristallipallo, että tietäisi, mihin tämä kehitys loppujen lopuksi päätyy.
Lehtikuva/Antti Aimo-Koivisto
Valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen sanoo, että korkeimman
oikeuden linjaus voi johtaa lainvoimaisten veropetostuomioiden purkamiseen.
-30%
ALE
-30%
Yleiskuva kenttäoikeudesta. Hän oli ampunut viinapäissään komppanian päällikön.
Elintarvikkeiden markkinahinnat
laskivat kolmatta kuukautta
Viljojen hyvät satonäkymät
laskivat elintarvikkeiden
maailmanmarkkinahintoja
heinäkuussa. 10-18, la 10-15, puh. 0201 211 200*
KLIKKAA masku.com
Avatessasi 24.6.-18.8. Muutkin huomasivat
saman, ja Väinö vietiin hoitoon. Laskennassa on käytetty 3 kk:n euriborkorkoa (06/2013) ja siinä on huomioitu kuukausittainen tilinhoitomaksu. Veropetoksien kirjo
on laaja: tavallisten veropetosten lisäksi yleisimpiä ovat
törkeät veropetokset, joihin
liittyy usein muita rikoksia.
Turha työ
pois
Tuomioiden lisäksi ongelmana ovat sadat eri viranomaisilla vireillä olevat veropetosjutut. Väinö vastasi, ettei
jaksa, kun rinnasta tulee
verta. Ruuan hinta laski lähes kaksi prosenttia kesäkuusta.
Maailman viljasadosta on
tulossa ennätyksellisen suu-
ri. 2013 uuden vuosimaksuttoman TUOHI MasterCard -luoton, saat yli 2 000 euron ensiostolle 40 kk korotonta
ja kulutonta maksuaikaa tasaerissä. Hän putosi hakkeen mukana siiloon ja
murskaantui kuoliaaksi.
Vattenfallin . (STT)
valvottava
urakoitsijankin
Laskuvarjoturvallisuutta
hyppääjä
Vanajan voimalaitoksen pelastettiin
työnjohdon työturvallisuustuomiot on vahvistet- puusta Porissa
Syyttäjä, poliisi, verottaja ja Tulli pohtivat, kuinka veroasioissa vastedes edetään.
STT | MIKKO NIEMELÄ
Veropetosten tutkintaan pyritään saamaan pikaisesti
uudet ohjeet. Muistamaton mies sai kuusi vuotta
kuritushuonetta.
Kuolemantuomioita annettiin muutamia, ja ne tulivat
pääasiassa siviilien surmaamisesta. Luottoraja on 1 000 - 10 000 euroa, korko on 3 kuukauden euriborkorko
+12 % ja tilinhoitomaksu on 5 euroa kuukaudessa, ei vuosimaksua.
Parkkihallissamme on 60 ilmaista,
lämmintä parkkipaikkaa.
Sisäänajo parkkihalliin Katrineholminkadulta.
Osa tuotteista
toimitusmyyntinä.
Ei puhelinvarauksia.
*Puhelun hinta:
- lankapuhelimesta
8,21 snt/puh + 2 snt/min
- matkapuhelimesta
8,21 snt/puh + 14,9 snt/min. elokuuta 2013
Uutiset
Valtio voi joutua tilille
veropetosjutuista
Lyhyet
työturvallisuusrikokVoimalan johdon koa
sesta ja kuolemantuottamuksesta. Kapteeni Taisto ampui luutnantin ryyppyillan päätteeksi. Muuten tahallisista
ampumisista ja puukotuksista annetut tuomiot vaihtelivat muutaman vuoden ja
elinkautisen välillä.
Poikkeus oli syksyllä 1943
sotamiehen saama kuolemantuomio. Vastuuhenkilöt joutuvat kumpikin
maksamaan 25 päiväsak-
N
E
N
I
E
VIIM PPU
VIIKONLO
KAIKKI
-30%
-30%
Pelastuslaitos pähkäili
torstai-iltana Porissa, miten puuhun juuttuneen
laskuvarjohyppääjän saisi
pelastettua.
Pelastuslaitokselle tuli
hieman ennen kello yhdeksää ilmoitus, jonka
mukaan laskuvarjohyppääjän laskeutuminen oli
mennyt pieleen ja hänet
pitäisi saada alas 25 metriä korkean männyn latvasta.
Pelastuslaitoksen mukaan hyppääjällä ei ollut
välitöntä hätää eikä hän
vaikuttanut hätääntyneeltä, vaan istui rauhassa
odottamassa apua. TUOHI on jatkuva luotto,
se on voimassa toistaiseksi, ja sen myöntää Nordea Rahoitus Suomi Oy. Elintarvikkeiden
hinnat olivat yli kaksi kertaa korkeammat kuin kymmenen vuotta sitten.
Tähän mennessä korkeimmillaan elintarvikkeiden
hinta kävi toissavuonna.
FAO:n hintaindeksi nousi koko vuonna 2011 keskimäärin 227,6 pisteeseen.
(STT)
tu Turun hovioikeudessa.
HO:n mielestä tuotantopäällikkö ja -mestari olivat vastuussa myös urakoitsijoitten työtavoista.
Oikeusjutussa oli kyse
1974 syntyneen autonkuljettajan kuolemasta
Hämeenlinnassa 2010.
Miehen on päätelty kiivenneen lapion kanssa
hakekasan päälle, kun
lasti ei tyhjentynyt kunnolla. SALON SEUDUN SANOMAT
Lauantaina 10. Sairaanhoitaja sai sakkoja ja korpraali arestia, kun olivat varomattomuuttaan antaneet
potilaalle liian vahvaa matolääkettä.
Muutamia
siviiliuhreja
Julmuudessaan omaan luokkaan kuuluu tapaus Äänislinnasta helmikuulta 1943.
Keskitysleirin vartija Veikko ampui kaksi lasta, joiden
arveli lähteneen karkuteille
pilkkukuumeen kiusaamal-
ta leiriltä. Puolet ajoittui asemasotavuosiin. TUOHEN todellinen vuosikorko laskettuna 1 500 euron käytössä olevalle luotolle
on 21 %. Tuomio oli
kolme vuotta.
Muutamassa tapauksessa
uhreina oli naisia. YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO:n elintarvikkeiden
hintaindeksi laski kolmatta
kuukautta. Niihin on löydettävä yhtenäiset ja järkevät
ratkaisut.
Syyttäjän on muun muassa pohdittava, tekeekö se
syyttämättäjättämispäätöksiä vai lähteekö se viemään
asiaa eteenpäin, jos asia on
edennyt syyteharkintaan.
Poliisin ja Tullin puolestaan
pitää neuvotella syyttäjän
kanssa siitä, kannattaako
esitutkintaa ylipäätänsä jatkaa.
??Turhaa työtä ei kannata
tehdä, Nissinen sanoo.
Linjanvedon merkitys koLehtikuva/SA-kuva/Tauno Norjavirta
rostuu jo alkumetreillä. Mies sanoi, ettei
huutanut, koska neuvostolapset eivät olisi kuitenkaan
ymmärtäneet. He
talsivat sähkölinjaa pitkin.
Juomatauon lopuksi Tauno
kehotti Väinöä jatkamaan
matkaa. FAO ennusti heinäkuussa, että viljojen tuotanto kohoaa tänä vuonna 7 prosenttia suuremmaksi kuin viime
vuonna.
Elintarvikkeiden hintoja
laski heinäkuussa viljojen,
soijaöljyn ja palmuöljyn halpeneminen. ohjeistus salli
vaarallisen työmenetelmän: peräpurkuauton
tyhjentämisen kippipurkupaikalla
47 ?
27.8.: 5.45 VASKIO . 33 ?
9.-10.11.
9.00 VASKIO ?- 9.15 PIIHOVI - 9.30 SALON TORI . Kiusaajat
kehottivat häntä esimerkiksi ?juomaan valkaisuainetta. Venäjä tarvitsee hyviä suhteita, jo pelkästään taloutensa vauhdittamiseksi.
Maiden väliset suhteet ovat
Lehtikuva/AFP/Win Mcnamee
Ulkoministerit Sergei Lavrov ja John Kerry keskustelivat Washingtonissa. 040 523 2517
Keilakausi käynnistyy jälleen.
Salon Keilahalli avaa ovensa 12.8.
Rengassarjojen hinnat alkaen (sis. 6.40 SUOMUSJÄRVI - 7.00 ABC LOHJA
27.8.,17.9. Kokeellinen malarialääke
osoittautui lupaavaksi pienessä vapaaehtoisten ryhmässä, tutkijat raportoivat amerikkalaisessa Science-tiedejulkaisussa. ja 23.-24.11.2013
Lisätiedot ja ilmoittautumiset:
Liisa Salmenperä
TtT, työnohjaaja, psykoterapeutti
liisa.salmenpera@aurinkoruusu.fi
www.liisasalmenpera.com
p. Keskiviikkona
presidentti Barack Obama perui syyskuun alkuun
suunnitellun tapaamisen
presidentti Vladimir Putinin kanssa. 2H-HUONEESSA AAMIAISELLA, MARKKINALIPUN JA OSTOSKIERROKSEN
17.11.
SUOMEN KÄDENTAIDOT + KIVI & KORU TAMPEREEN MESSUKESKUKSESSA 39 ?
8.30 SALON TORI . ja tappamaan itsensä.
Palvelussa käyttäjät voivat kysyä toisiltaan nimettöminä kysymyksiä, kuten
?kuka on paras ystäväsi??.
Arvostelijoiden mukaan
juuri viestien nimettömyys
tekee palvelusta kiusaajien
temmellyskentän.
Ask.fm on puolustautunut
sanomalla, että käyttäjä voi
halutessaan kieltäytyä vastaanottamasta nimettömiä
kysymyksiä. 8.55 VASKIO . 9.10 MARTTILA . AURA; PALUU KLO 16.30 ALKAEN
6.-8.12.
JOULUOSTOS- JA HOTELLIMATKA TALLINNAAN, GO HOTELL SCHNELLI 169 ?
15.12.
SIS. (STT?AFP?Reuters)
Yhdysvallat ja Venäjä yrittävät
ylittää erimielisyytensä
Maat toivovat ratkaisuja
Syyrian tulevaisuudesta.
näjään erikoistunut Roberts.
Kerry ja Lavrov ovat aiemmin ilmaisseet olevansa sitoutuneita järjestämään Syyrian rauhankonferenssin.
WASHINGTON | STT?HETA HASSINEN
Huonoja suhteita
ei haluta
Yhdysvaltojen ja Venäjän
ministerit hakivat sovintoa
perjantaisessa tapaamisessaan Washingtonissa. Sean Roberts
kuvailee, että Venäjällä Yhdysvaltoja ja länsimielisyyden vastaisuutta on käytetty
lyömäaseena sisäpolitiikan
hallintaan.
??En usko, että Venäjä
haluaa huonoja suhteita
Yhdysvaltoihin. kuusi
yhdeksästä . . Yhtiö on silti
kutsunut tapausta tragediaksi ja vakuuttanut, että
se haluaa toimia estääkseen
vastaavaa tapahtumasta
uudelleen.
Lepyttelystä huolimatta palvelu on menettänyt
tukun mainostajia kohun
jälkeen. työt):
175-65-14 260 . ABC LOHJA
20.10.
OSAAVA NAINEN TURUN MESSUKESKUKSESSA SIS. Niin kutsuttu PfSPZ-rokote antoi tarpeeksi suurina
annoksina sataprosenttisen suojan.
Tutkijat kehittivät rokotteen heikentämällä
Vinkkaa
juttu!
n toimitus@sss.fi
(02) 770 2314
tautia levittävää loista hyttysissä, joista rokote sen jälkeen uutettiin. BUSSIMATKAN JA LIPUN ........ 9.40 HALIKON KIRJASTO - PAIMIO ; PALUU KLO 16.00 ALKAEN
MARTIN MARKKINAT TALLINNASSA, HOTEL EUROOPA**** .................................130 ?
SIS. Syiksi Yhdys-
vallat mainitsi liialliset erimielisyydet muun muassa
ihmisoikeuskysymyksissä,
mutta Venäjä piti yksiselitteisenä perusteena maan
päätöstä tarjota väliaikainen turvapaikka tietovuotaja Edward Snowdenille.
??Snowdenin tapaus on monimutkainen ja siihen vaikuttaa moni muukin seikka.
Venäjä ei varmastikaan halunnut Snowdenista taakkaa itselleen. 17,
kesälauantait suljettu
Yhteystiedot mikko.rauman 046 687 5506 mikko.rauman@eskattokeskus.fifi
jukka laaksonen 050 536 3068 jukka.laaksonen@eskattokeskus.fi, www.eskattokeskus.fi
Rengasrikkopäivystys p. BUSSIMATKAN JA ALUEMAKSUN
25 ?
ILMOITTAUTUMISET 0400-225633 TAI tilausajot@katuhaukka.fi
TILAUSAJOT
VALMISMATKAT
Elokuun tarjous!
KAIKKI PERENNAT -30%
Kotakahvilasta myös kahvilapalvelua
sekä jäätelömyynti
KESÄHOTIT
-50%
TERVETULOA!
Helsingintie 21, Salo, puh. Britannian pääministeri David Cameron
tuomitsi kiusaamisen sallivat nettisivustot kovin sanankääntein.
Kreikan valtiovarainministeriölle sakot
valtavasta tietovuodosta
ATEENA | STT?Reuters
Kreikan valtiovarainministeriö joutuu maksamaan 150?000 euron sakot
marraskuussa sattuneesta
valtavasta tietovuodosta.
Sakon määräsi maan tietoturvaviranomainen.
Viranomaisen mukaan
ministeriö ei ollut suojannut kreikkalaisten henkilötietoja riittävän hyvin ja
syyllistyi viran laiminlyöntiin.
Marraskuussa 35-vuotias
mies murtautui Kreikan
valtion tietokantaan, johon
on kerätty ihmisten henkilötietoja, osoitteita, verotunnisteita ja autojen rekisterinumeroita. 12.00-20.00
POHJOLAN PUUTARHA
puh. 731 1705
Avoinna: ark. 6.00 HALIKON KIRJASTO . ja
Muurlan opistolla 21.-22.9. Molemmilla on jääkiekkotaustaa, ja Kerry totesikin heidän tietävän, että niin diplomatiassa kuin jääkiekossa
sattuu välillä törmäyksiä.
olleet kireät. Lasten
ohella kohteeksi ovat joutuneet juutalaiset opettajat.
Kaupunki yrittää taistella
rasismia vastaan tarjoamalla opettajille erityiskoulutusta. Neljä pistosta saaneista suurin osa . 8
SALON SEUDUN SANOMAT
Lauantaina 10. 6.00 SALON TORI . 6.15 SALON TORI . Poliisin
mukaan mies varasti lähes
9 miljoonan kreikkalaisen
tiedot ja yritti myydä niitä
eteenpäin.
Tapaus on tuonut esiin
puutteita Kreikan verojärjestelmän nykyaikaistamisessa.
1x50 49,00 e (35,00 toistohinta) 2x50 89,00 e (63,00) 2x100 169,00 e (119,00) Kaikkiin hintoihin lisätään alv 24%
BUSSI MUKANA .............................. BUSSI- JA LAIVAMATKAT+2VRK MAJOITUS 2H-HUONEESSA+AAMIAINEN HOTELLILLA+OSTOSKOHTEET
MENNEEN AJAN JOULUMARKKINAT LOHJALLA SIS. 195-65-15 270 . TALLINNAN OSTOSRISTEILYT ECKERÖLINELLÄ
7.9., 12.10. Kaupunki on myös
kutsunut paikallisten yhteisöjen johtajia yhteiseen rasismin vastaiseen keskustelufoorumiin.
Poliisi tehosti
tutkintaa
Malmössä asuu tätä nykyä
parituhatta juutalaista. Taustalla olevia jännitteitä kerratessaan Yhdysvaltojen ulkoministeri John Kerry otti
avuksi urheiluvertauksen.
Sekä hän että Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov
ovat pelanneet jääkiekkoa.
??Me molemmat tiedämme,
että niin diplomatiassa kuin
jääkiekossa sattuu toisinaan
törmäyksiä, Kerry sanoi.
Kerry toivoi, että ministerineuvotteluissa pystytään
ohittamaan keskinäiset kiistat ja puhumaan maailmanpoliittisesti painavista asioista, kuten Syyrian tilanteesta. 0500 531 950
Vianor Partner
R ENK AITA
mm. Heistä yksi on 38-vuotias Sara,
jonka ulko-oveen on tuhrittu
useaan kertaan daavidintähtiä.
??Ensin ajattelin, että tässä
on virhe, että tämä on tarkoitettu jollekulle muulle,
mutta sitten ymmärsin, peitenimellä esiintyvä nainen
sanoo Sydsvenskan-lehden
haastattelussa.
Sara yöpyy nykyään usein
kodin ulkopuolella. Sekä Putinilla
että Obamalla ei ollut mahdollisuutta antaa periksi
tässä asiassa, Roberts sanoo.
Putinin ulkopoliittinen
neuvonantaja Juri Ushakov vakuutti perjantaina
Kremlissä, että Venäjä ei
haudo kostoa Obaman ja Putinin peruuntuneen tapaamisen vuoksi.
Lähteet: AFP, Reuters
Juutalaisviha lisääntyy Malmössä
HELSINKI/MALMÖ | STT?MERJA PUISTO
Malmö painii kasvavan antisemitismin kourissa. Isä epäilee, että itsemurhan taustalla ovat tytön
Ask.fm:ssä vastaanottamat,
nimettömät kiusaamisviestit. . Sivuston
omistajien mukaan kiusaajien nimet luovutetaan tarvittaessa viranomaisille,
kertoi muiden muassa yhdysvaltalainen nettilehti
Huffington Post.
Ask.fm on joutunut kovan
kritiikin kohteeksi nuoren
tytön itsemurhatapauksen
jälkeen. elokuuta 2013
Ulkomaat
Tutkijoiden kehittämä malariarokote tepsi pieneen testiryhmään
WASHINGTON. 8.40 HALIKON KIRJASTO . TALLINNAN OSTOSRISTEILYT ECKERÖLINELLÄ BUSSI MUKANA ................................ Leicestershireläinen 14-vuotias tyttö hirtti
itsensä viime viikon perjantaina. Juutalaisiin kohdistuva vihamielisyys on ollut nousussa
eteläruotsalaisessa kaupungissa useiden vuosien
ajan.
Kävelyllä olleen 62-vuotiaan Barbro Posnerin
kertomus Dagens Nyheterille on kuvaava.
??Pirun juutalainen, huusi vastaan tullut nuori mies
nähtyään Posnerin kaulassa
riippuvan daavidintähden.
??Mitä tarkoitat, Posner kysyi.
Lehtikuva/AFP Photo/Robert Thompson
??Vihaan juutalaisia, te tapatte lapsia.
Vihan purskahdukset ovat
saaneet monen juutalaisen
miettimään muuttoa. 57 ?
UUSI AIKATAULU: 5.30 VASKIO . kyniä, vihkoja, penaaleja,
pyyhekumeja, taskulaskimia,
viivottimia ja harppeja
Kaikki tuotteet
vain 2. Huipputapaamisen osallistuivat ulkoministereiden
lisäksi myös maiden puolustusministerit.
Yhdysvallat ja Venäjä
ovat pohjimmiltaan samoilla linjoilla useassa asiassa,
kommentoi Ulkopoliittisen
instituutin tutkija Sean Roberts.
??Esimerkiksi Syyrian suhteen kummallakin on samoja
tavoitteita, mutta maat ovat
eri mieltä keinoista, joilla
kriisi ratkaistaan, sanoo Ve-
Yhdysvaltojen ja Venäjän
suhdetta rasittavat kummankin osapuolen sisäpoliittiset paineet. Jos hän
viettää yön kotona, hän nuk-
kuu sohvalla.
??Se on kauimpana ovesta.
Nuoret muslimimiehet asialla
Malmö on Ruotsin kolmanneksi suurin kaupunki
310?000 asukkaallaan. 040 506 4134
Isohiidentie 364, PERTTELI
Monipuolinen valikoima
tuotteita koululaisille
KOT TIK ÄRRYISTÄ MA ANSIIRTOKONEISIIN .
MEDIAMYYNTI (02) 770 21, www.sss.fi/ilmoitukset
MEDIAMYYNTI (02) 770 21, www.sss.fi/ilmoitukset
KOSKIKATU 1, SALO
AVAIN-ALBUMI TYÖPAJAT
Valokuvat ovat muistojemme peilejä.
Tule mukaan työpajaan, jossa muistelet elämäsi
tärkeitä hetkiä ja järjestät muistojesi valokuvat
AVAIN-albumiin.
Työpajat: Salossa 24-25.8. BUSSI- JA LAIVAMATKAT, MAJ. Isä löysi viestit pian hänen kuolemansa jälkeen,
kertoo Guardian.
Tytön ystävien mukaan
häntä ivattiin Ask.fm:ssä lähes kaikesta, jopa hänen se-
tänsä kuolemasta. 5.45 HALIKON KIRJASTO . 205-55-16 290 ?
Salitunkatu 5, puh. (02) 733 4940
www.kikankukka.fi
Varaa ilmoitus
torstain ja lauantain lehtiin.
Meiltä ikkunat ja ovet
myös asennettuina ja
Pihla-rahoituksella
www.pihla.?
Soita ilmaiseksi:
Suunnitellaan yhdessä
kampanja joka toimii.
0800 - 160219
SSS MEDIAMYYNTI
Tapani Nurminen
Kattoremontit
ammattitaidolla
Saneeraamme
pelti ja tiilikattoja
Kesärenkaita
Tiilikattojen-, kivipihojen
pesut, pinnoitukset,
maalaukset, räystäskourujen tyhjennykset.
Google Plus
sivuillamme
lisätietoja kattojen
kunnostuksista
p. 044547 3380. Poliisi sai viime vuonna 60
ilmoitusta heihin kohdistuneista viharikoksista.
Määrä on Sydsvenskanlehden mukaan viime ja tänä vuonna miltei kolminkertaistunut edeltävistä vuosista. kappale!
Avoinna MA-PE 9-19, LA 9-16, SU 12-16
TERVETULOA OSTOKSILLE!
?2 KAHDEN EURON KAUPPA
WWW.KAHDENEURONKAUPPA.FI
Mikan Kattopesu
Nyt on ikkunavaihdon aika!
2?
AVOINNA: ma-pe 9-18,
la 9-16, su 10-16, rippipyhinä 9-16
Avoinna ma- la 08,00-20.00 Su. 6.25 SUOMUSJÄRVI . Toistaiseksi yksikään
ilmoitus ei ole johtanut langettavaan tuomioon.
Malmön poliisi perusti viime vuonna erityisen ryhmän
viharikoksia selvittämään.
??Uskon, että pian näemme tuloksia, sanoo ryhmää johtava Thomas Bull
Sydsvenskanissa.
Myös juutalaisessa seurakunnassa luottamus poliisiin on kasvanut.
Nettipalvelua
ryöpytetään teinin
itsemurhan takia
LONTOO/HELSINKI | STT?AFP
Britanniassa itsemurhan
tehneen teinitytön kiusaajat voidaan jäljittää, lupasi
arvosteluryöpyn kohteeksi
joutunut nettipalvelu Ask.
fm perjantaina. sai vastustuskyvyn tautiin.
Suunnitelmissa on jatkaa rokotteen testaamista Saksassa, Yhdysvalloissa ja Tansaniassa.
Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan
malariaan kuoli 660 000 ihmistä vuonna
2010. 8 . Se on
myös suuri maahanmuuttajakaupunki; kolmannes
asukkaista on syntynyt ulkomailla.
Kaupungissa ilmenevä antisemitismi on usein kytköksissä Israelin politiikkaan
erityisesti palestiinalaisia
kohtaa.
Juutalaisen seurakunnan
tiedotusvastaava Jehoshua
Kaufman sanoo, että tyypillisimmin purkauksiin syyllistyvät nuoret miehet, joiden juuret ovat Lähi-idässä.
Barbro Posner puhuu ylipäätään nuorista muslimimiehistä.
??He tulevat maista, missä
televisio näyttää rasistisia,
antisemitistisiä ohjelmia,
Posner kommentoi uutistoimisto AFP:lle.
Juutalaisyhteisöstä muistutetaan kuitenkin, että ongelmia on myös kantaväestön kanssa.
Perheet ovat erityisen huolissaan kouluissa ilmeneväs-
tä rasismista ja siihen liittyvästä kiusaamisesta. Tutkimusryhmässä
oli mukana noin 60 tervettä aikuista, joista
40 sai rokotetta useissa erissä kukin eri määriä.
Kuusi henkilöä, jotka saivat viisi annosta lääkettä, saivat täyden suojan malariatartunnal-
ta
Vanha kunnon lautasmalli sopii myös vapaa-aikaan: yksi
kolmasosa luovaa toimintaa,
yksi kolmas osa rentoutumista vaikkapa kirjan parissa ja
puolet vapaavalintaista liikuntaa.
Somessa roikkumisen ja
television töllöttämisen voi
säästää satunnaisiin herkutteluhetkiin. Tee aarrekartta
tulevalle syksylle.
?Aarrekartta. Kouluissa on luokat toisin kuin meillä Suomen lukioissa.
Argentiinassa opettajat ja oppilaat
ovat kuin kavereita keskenään. Jos innostuneen ?KYLLÄ!?-huudon
sijaan tyydyit vain pyöräyttämään silmiäsi tai koit tuskan pistoksen rinnassasi,
lienee motivaatiossasi hieman parantamisen varaa.
Mutta ei hätää! Tämänkertainen Selviytymisopas antaa nimittäin muutaman
vinkin, joilla polkaista uusi
kouluvuosi mukavan motivoituneesti käyntiin.
?Argentiinasta jään kaipaamaan isäntäperhettäni, kavereitani, musiikkia,
tanssia ja rentoa elämäntapaa.?
Aikainen kouluaamu viikonlopun jälkeen, monen tunnin matka mummolaan. Nukkua, katsella maisemia, miettiä maailmaa. Voit istua ja haaveilla. Ei meidän kotikylä
ihan mikään New York ollu,
mutta en mä sellasta kaivannukaan.
??Haluuks sä kertoo mulle, miks sä teet tällasta. En
ollut varma edes koulusta, johon
menisin. Tai edes houkuttelevalta?
Kaikki bussimatkat eivät valitettavasti ole yhtä
nautinnollisia. Vuoden aikana opin puhumaan espanjaa sujuvasti.
??Vaikeinta oli sopeutuminen tietynlaiseen turvattomuuteen, sillä
esimerkiksi kadulla yksin kävelemistä ei suositella. On lyhyitä matkoja paikasta A paikkaan
B. Siitä,
miten me Makken kanssa
seiskaluokalla juotiin viinaa koulun vessassa. Pudistin
päätäni.
??Tuu nyt, se toisti ja tarttu
mua kädestä. Ihminen on sitä
mitä syö . Olen kiitollinen siitä, ettei
Argentiinan äitini osannut juuri
englantia. elokuuta 2013
Nuoret
. Eikä
varsinkaan saa laskea minuutteja siihen, että ollaan
perillä.
Kyllä lyhytkin bussimatka ajaa tarvittaessa asiansa. Mun puolesta se olisi voinut mennä
samalla sekunnilla kotiin
vanhempien väliin nukkumaan. Aaltonen oppi
vaihtarivuotensa aikana muun
muassa laittamaan salaattiin suolaa ja käyttämään koulupukua.
Ylihuomenna hän aloittaa toisen
lukuvuotensa Salon lukiossa.
Mistä sait idean lähteä vaihtooppilaaksi, ja miten päädyit valitsemaan juuri Argentiinan?
??Äitini oli vaihdossa Yhdysvalloissa ja olemme usein vierailleet
hänen silloisen isäntäperheensä
luona. Pelotti
vähän. On aikaa selvitellä omia ajatuksia, järjestellä asiat pään sisällä.
Tärkeää on, ettei aikaa tuhlaa stressaamiseen. Kuulostaako tutulta. Ei
Mikollakaan ajokorttia vielä
ollut, mutta mulla oli ihan
OSA 7/8
turvallinen olo. Myös silloin, kun tajuaa, ettei ole
kuunnellut kaikkia ipodin biisejä sekoituksella läpi
tuhanteen vuoteen, on syytä harkita linja-auton ikkunapaikkaa.
Jo puolen tunnin matkan aikana ehtii suunnitella
tulevaisuuden asunnon sisustuksen. Me
puhuttiin siitä jengistä kaupan kulmalla, me puhuttiin
meistä.
??Musta on aika hassua,
että me ollaan tutustuttu,
Hertta totesi, kun oltiin juteltu reilusti toista tuntia.
Me ei oltu katsottu toisiamme kertaakaan, puhuttiin
vaan hämärälle maisemalle.
Kesäyölle.
??Oli kiva jutella, mä sanoin ja hyppäsin alas. Vaihtoon lähtiessäni en lopulta tiennyt, mitä perillä odottaa,
joten siinä mielessä lähtö takaisin
Suomeen mietitytti enemmän.
Mitä vaihtovuosi sinulle opetti?
??Opin tuntemaan itseni paremmin. Eräänä marraskuun tiistaina juttelin
kuitenkin ystäväni kanssa vaihtoon lähdöstä ja kotiin tultuani ilmoitin vanhemmilleni, että lähden.
??Olin jo aiemmin ajatellut suuntaavani Kanadaan tai Yhdysvaltoihin, mutta paikat olivat jo täynnä.
Päädyin lopulta valitsemaan Ar-
gentiinan, kuitenkin omasta tahdostani. Linja-autossa on tunnelmaa!
Noora Klaavu
Sara Harju
itse haluaisit tulevan syksyn
ja miksei koko loppuvuoden
aikana saavuttaa (esimerkiksi arvosanojen kohennus,
uuden kielen alkeiden hallitseminen tai vaikka parempi
kunto), ja kokoa näitä tavoitteita kuvasteleva aarrekartta
vaikkapa lehdistä leikatuin
kuvin ja sanoin. Siitä, miten se
nyt yritti tehdä edes musta
kunnon kansalaista. Mitäpä, jos herättäisit kilpailuviettisi lyömällä kaverisi
kanssa vetoa, kumman arvosanat ovat paremmat seuraavassa todistuksessa!
Voisitte esimerkiksi sopia,
että häviäjä joutuu tekemään jotakin todella noloa ?
ja koska kumpikaan ei moiseen nolouteen halua joutua,
ahkera opiskelu on ainut
vaihtoehto päästä pinteestä.
Kätevää, vai mitä!
Kaverin lisäksi kilpakumppaniksi sopii myös äiti tai
isä; vanhempien kanssa vetoa voi lyödä vaikka siitä,
saako todistuksen keskiarvoa nostettua numerolla.
3. Tuu ulos. Koen myös
olevani rohkeampi kuin vuosi sitten.
Mitä haluat sanoa vaihtovuotta harkitsevalle?
??Rohkaisen kaikkia uskaltautumaan lähteä. Tuota päätöstä en ole katunut vielä hetkeäkään.
Olivatko maa ja sen ihmiset
sellaisia kuin odotit?
??Vaihtoon lähtiessäni tiesin Argentiinan sijainnin, pääkaupungin, kielen ja presidentin. Suomen
syrjäisimpäänkin kolkkaan pääsee, ainakin lähelle,
sen olen pikkupaikkakunnalla asuneena todistanut.
Mielestäni jokainen tarvitsee pitkää bussimatkaa
silloin tällöin. Oli määränpää mikä tahansa, bussimatka on yksi rentouttavimmista asioista jonka tiedän.
Kuvittele tilanne: istut pehmeälle penkille, laitat
kuulokkeet korviin ja suljet silmäsi tietäen, ettet ole
perillä vielä ikuisuuksiin. En pidä
enää itsestäänselvyytenä sitä, että
täällä voin liikkua vapaasti ilman
jatkuvaa varuillaan oloa.
Jännittikö kotiin ja arkeen
palaaminen?
??Jännitin sitä, että edessä olisi
pudotus keskelle muiden ihmisten
arkea, johon pitäisi taas tottua uudelleen. Onhan
jopo kätevä kulkupeli kaupungissa, ja omalla autolla
voi kiertää kaikki risut ja männynkävyt, jotka bussi
kylmästi ohittaa. Kymmenen minuutin aikalisä. On täysiä, ruuhkaisia ja meluisia bussimatkoja. Merkkejä siitä ovat kiire, juokseminen
paikasta toiseen ja tunne, ettei koskaan ehdi vain
istua paikallaan. Hertalle tuotti lieviä
vaikeuksia päästä ylös asti.
Kaukana näky keskustan
valot. Yksi muisto kuluneesta vuodesta on ikkunaa koristava Argentiinan lippu, jonka hän toi mukanaan kotiin.
Salolainen Minttu Aaltonen vietti vuoden Argentiinassa.
Elli Fresenius
Salolainen Minttu Aaltonen, 18,
palasi heinäkuun lopulla Argentiinasta, jossa hän vietti vuoden
vaihto-oppilaana. Rauhattomaan
liikenteeseen sopeutuminen vei
myös oman aikansa. Edessä
oli hyppy tuntemattomaan. Ihastelen ikkunasta Suomen luontoa ja nautin
monipuolisesta ruoasta. Mun yllätykseksi
se istui itse kuskin paikalle.
??Mä ajan mieluummin,
tuu kyytiin.
Me oltiin hiljaa, kun hiekka
muuttui asvaltiksi ja metsä
laajaksi peltoaukeaksi. Ei haittaa, vaikka edessäsi istuva henkilö asettaa penkkinsä
makuuasentoon.
Silloin ollaan asian
ytimessä. Kilometrien kuluessa maailma seisoo paikallaan, ja on aikaa omille ajatuksille. Kyseessä on siis
eräänlainen ?motivaatiopaperi. Ajatus omasta vaihto-oppilasvuodesta on ollut sen takia aina
mielessä. Ja samalla aloin
tajuta, miks mäki halusin.
Mä kerroin Hertalle mun äidistä, siitä miten se tuli aamuyöllä baarista kotiin, ku
mä olin pieni. Pitkät,
rentouttavat bussimatkat kuuluvat
kaikille. on viime vuosina suosiotaan kasvattanut
työtapa, jonka avulla selkeytetään omia haaveita ja
tavoitteita. Jos ei kiinnosta elää
niin voi kuitenkin antaa toisten tehdä niin. Miko lähti juoksemaan mun perään, en halunnut pysähtyä. Lopulta kyse on kuitenkin vain siitä, mihin
tottuu. SALON SEUDUN SANOMAT
Lauantaina 10. . Tuottaja
Katri Henttonen
Salon koulut: ma: broileripastakeittoa, juustoa, kurkkua, perunalimppua, kasvis-soijakeittoa, ti: lohi-perunapaistosta, punajuuriomenaraastetta, kreikkalaista kiusausta, ke:
kinkkukastiketta, pastaa, jäävuori-tomaattikurkkusalaattia, herkkusieni-kasviswokkia,
to: lihapullia, perunasosetta, kiinankaalikurkku-herne-etikkakurkkusalaattia, pinaatti-raejuustopyöryköitä, pe: lihakeittoa, yrttituorejuustoa, maalaissämpylää, omenaa, pu-
Lähetä
postia!
Salon Seudun Sanomat, Nuorten sivu,
PL 117, 24101 Salo
nuoret@sss.fi
najuurikeittoa.
Salon seudun koulutuskuntayhtymä: ma:
jauhelihakastike, peruna, salaatti, soijarouhekastike, ti: mantelikala, perunat, salaatti, punajuuripihvi, ke: lihakeitto, salaatti, mansikka-raparperikiisseli, kahden kaalin keitto, to:
broilerikiusaus, babyporkkana, salaatti, kreikkalainen kiusaus, pe: uunimakkara, perunat,
kastike, sinappi, salaatti, soijamakkara.
Marttilan koulu: ma: makaronipata, sa-
9
laatti, ti: nakkikastike, perunat, salaatti, ke:
pinaattiohukaiset, perunasose, puolukka, salaatti, to: broilerikastike, riisi, salaatti, jäätelöpuikko, pe: kalakeitto, pehmeä leipä, juusto
Karjaan koulut: ti: spaghetti bolognese, salaatti, ketsuppi, kasviskastike, ke: kirjolohikiusaus, punajuuri, salaatti, juureskiusaus, to:
broileripihvi, kastike, peruna, salaatti, soijapihvi, pe: kalakeitto, juusto, ruisleipä, juuresjuustokeitto.
Kuvat: SSS/Essi Seppälä
Yksi väsynyt
matkustaja
Sara Harju
Vaihto-oppilaana
oppii itsestään
Minttu Aaltosen vaihtovuosi Argentiinassa päättyi heinäkuussa. Mutkassa oli pakko
jarruttaa. yleensä kollaasi, jonka koostuu inspiroivista kuvista, lauseista tai ihan vain
yksittäisistä sanoista, jotka
liittyvät omiin senhetkisiin
unelmiin.
Tekniikan taustalla on ajatus, jonka mukaan konkretisoimalla haaveensa vaikuttaa omaan alitajuntaansa
niin, että alkaa herkistyä asioille, jotka edistävät noiden
tavoitteiden toteutumista.
Mieti siis, millaisia asioita
Kirjoittaja
on Puolalanmäen musiikkilukion toisen
vuoden opiskelija.
Kesä kaupan kulmalla
Motivaatiota koulun alkuun
Syksy tulee ja koulu alkaa,
oletko valmis. Pellon reunassa oli korkea kasa valkopäällysteisiä heinäpaaleja,
joiden viereen me pysäytettiin auto.
nn
Me kiivettiin heinäpaalien
päälle. Tie oli
hiljanen.
??Niin oli. Kiitos, Hertta hymyili.. Mutta pitkät linja-autossa istutut matkat ovat oma
juttunsa. Aloin epäröidä lähtöä,
kun haku olisi pitänyt tehdä. En väitä, ettei
olisi muitakin tapoja irrottautua arjen hektisyydestä.
Väitän vain, että bussissa on sitä jotain.
Ja nostetaan vielä esiin se itsestäänselvyys, että
julkisen liikenteen suosiminen on hyvä juttu. Eräs
toinen vaihto-oppilas sanoi minulle, että vuoden aikana luonteenpiirteeni ovat vahvistuneet ja tulleet paremmin esille. On harvinaista, jos
koko vuosi sujuu ruusuilla tanssien, mutta kaikenlaiset kokemukset kasvattavat. Tie töistä kotiin. Lyö vetoa
kaverin kanssa.
Eikö itsekuri riitä riittävään
määrään pänttäämistä. Monista asioista vuoden aikana täytyy selvitä yksin ja kantaa
vastuu, joten itsensä tunteminen
on oikeastaan välttämätöntä. Jos et ole vielä
tänä kesänä koskenutkaan bussiin, tee se. En ollut juonut
paljoa, mutta siideri sai metsän ympärilläni keinumaan.
Hidastin, en osannut pysäyttää. Paikalliset osoittautuivat
onneksi heti vieraanvaraisiksi ja
auttavaisiksi, ja juttuseuraa löytyi
aina.
Oliko uuteen kulttuuriin sopeutuminen vaikeaa?
??Sisäistin nopeasti tietyt asiat ja
tavat, kuten myöhäiset ruokailut.
Olin opiskellut jo vuoden espanjaa, joten osasin kieltäkin jonkin
verran. tai miten aikaansa
kuluttaa.
Hemmetin Kata. Miko harppoi pian
auton vierelle ja avasi mun
puoleisen oven.
??Hertta. Laita aarrekartta näkyvälle paikalle ja
katsele sitä päivittäin.
2. Pistä vapaa-ajan
aktiviteetit uusiksi.
Koulunkäynnistä voidaan olla montaa mieltä, mutta jos
koko alkava syksy arkineen
ja vapaineen pelkästään masentaa, kannattaa miettiä
oma viikko-ohjelma uusiksi.
Löytyisikö esimerkiksi kansalaisopiston tai liikuntaseurojen tarjonnasta uusi harrastus, jolla tuoda uutta intoa
syystuulien tuiverrukseen?
Jos taas ahdistuksen aiheena on liiankin harrastustäyteinen kalenteri, pudota
suosiolla joitakin pois. Bussissa
kanssamatkustajia ei voi
valita.
Mutta joskus edes se etupenkin yskivä mummo ei
häiritse. Kunhan ei joka sekunti tarvitse olla skarppina ja läsnä. Argentiinassa salaattiin
laitetaan suolaa ja maito ostetaan
pussissa, mikä oli nopeasti jo itsestäänselvyys.
Miten opiskelu Argentiinassa
eroaa Suomessa opiskelusta?
??Suuri osa kouluista on julkisia,
mutta itse olin yksityisessä. Nousin vastahakoisesti. Ei
sun tarvi esittää mitään, sanoin.
Hertta kerto mulle sen perheestä, sen ylisuojelevasta
äidistä ja siitä, miten niillä
on tietokone olohuoneessa.
Siitä, miten se istu melkeen
kymmenen vuotta siinä ruokalan nurkkapöydässä.
Aloin tavallaan tajuta,
miks se niin paljon halus
muuttua. Lisäksi oppilailla on käytössään koulupuvut.
Näetkö nyt Suomessa jonkin
asian eri tavoin kuin ennen?
??Vaihtovuoteni aikana opin arvostamaan niin Suomea kuin Saloakin uudella tavalla. Opiskelimme sekä espanjaksi että englanniksi. Sillä jos multa kysytään, päivästä toiseen kotona perheen kanssa
istuminen ja omien koulukavereiden pelkääminen ei ole
määritelmä elämiselle.
En ollut koskaan ajanut
autoa. Uusi kulttuuri
avaa silmiä ja asioita oppii katsomaan uusin silmin.
??Ei kannata jättää mahdollisuuttaan käyttämättä sen takia,
että opiskelut venyisivät vuodella.
Vaihtovuosi ja sen aikana koetut
asiat ovat luultavasti opiskelujen
venymisen arvoisia.
Hilda Määttänen
Hilda Määttänen
1
81: 9-11
Huomenna:
Suomenkielinen kalenteri:
Sanna, Susanna, Sanni, Susanne
Ruotsinkielinen kalenteri:
Susanna, Susanne, Sanna
Yhteystiedot
Tapahtumatiedot kerralla lehteen ja nettiin
Tilaajapalveluun
Puh: (02) 7702 626, klo 8.30-15.30
Sähköposti: tilaajapalvelu@sss.fi
Ilmoita tiedot Salon seudun tapahtumista yhdellä kertaa viikkokalenteriin, päivän menotietoihin ja netin
tapahtumakalenteriin.
Perjantaina julkaistavaan viikkokalenteriin (la-pe) tiedot on toimitettava
keskiviikkoon klo 16:een mennessä.
Päivittäiseen kalenteriin tiedot ehtivät
tarvittaessa edeltävänä arkipäivänä klo
12 mennessä.
Laita mukaan merkintä ?tapahtumia?
ja yhteystietosi.
Ilmoituspalveluun
Puh: (02) 7702 610, klo 8.30-15.30
Sähköposti: ilmoitukset@sss.fi
Faxit: (02) 7702 222
Viikkomarkkina- ja rivi-ilmoitukset sekä lehden tilaukset,
keskeytykset ja osoitteenmuutokset myös verkkosivuillamme
www.sss.fi
Toimituksen valitsemista tapahtumista julkaistaan tapahtuman nimi,
paikka, aika ja tarvittaessa lyhyt
kuvaus sisällöstä.
Ilmoita nettisivun kautta:
www.sss.fi/tapahtumat,
sähköpostilla: kalenteri@sss.fi
postitse: SSS / toimituksen sihteeri,
PL 117, 24101 SALO
Huom! Kaikki muutokset ja
korjaukset ylläoleviin osoitteisiin.
Tänään
kalenteri@sss.fi
Elokuvat
Hikeä, hiekkaa ja turboa
Itse Ilkimys 2 (2D, dub), Bio Jännä, Salo klo 15.45
Monsteri-yliopisto (2D, dub), Bio-Salo 2 klo 16.30
Monsterit-yliopisto (3D, dub), Bio Jukola, Somero klo
16.30
Monsteri-yliopisto (3D, dub), Bio-Salo 1 klo 17
Elysium, Bio Jännä, Salo klo 17.45
Wolverine (2D), Bio-Salo 2 klo 18.30
Wolverine (2D), Bio Jukola, Somero klo 19
Pain & Gain, Bio-Salo 1 klo 19
Pacific Rim (3D), Bio-Jännä, Salo klo 19.45
Salon viikonloppu on täynnä erilaisia urheilutapahtumia. Täyttö aloitetaan jo
aamuvarhaisella, että pelit pääsevät
iltapäivällä alkamaan.
Kuvat: Lehtikuva
Jalo Ranta-Knuuttila esittelee löytämäänsä nuolenkärkeä.
Otso onnittelee
Onnen hetket
KIITTI
WELLUFEST V:ssa
mukana olleille
muusikoille, laulajille
ja kavereille.
Erityiskiitos
Viljasiilojen Elvikselle ja
VPK:n naisille!
TE teitte sen . Hajala
3 vuotta
Elmeri Alifrosti
10.8. Pertteli
3 vuotta
Aamu Alifrosti
10.8. Halikko. Ilkka Hietanen
8 vuotta
Mikko Strömberg
10.8.Koski
10 vuotta
Laura Piipponen
10.8. Salo
Terv. Kärjen
muodon ja valmistustekniikan perustella sen päätellään olevan noin 4?000?
6?000 vuotta vanha.
Inarista on viime aikoina
tehty myös historiallisia
vedenalaislöytöjä, kuten
tuohesta tehty verkonkoho.
Reikäkivi on yli 4?000 vuotta
vanha.
Saamelaismuseon arkeologin Eija Ojanlatvan
mukaan esinelöydöistä tehdään joka kesä ilmoituksia,
mutta tämän kesän löydöt
ovat olleet poikkeuksellisen hienoja ja harvinaisia.
(STT)
MIKÄ: TT Poolvolley
MISSÄ: Toriterassi Salo
MILLOIN: Sunnuntaina 11.8. Salo
3 vuotta
Elsa Laine
10.8. Kunpa kuulisit
minua, Israel! Muuta jumalaa sinulla ei saa olla, vierasta
jumalaa älä kumarra. Jollet ole
jo ilmoittautunut mukaan, kentän laidallakin voi valuttaa hikeä.
Teatteri
Ehdokas, Teatteri Puutaivaan komedia, Halikon Vaskion
Perinnemäellä klo 16
Musiikki
Sydänten sävelet -konsertti Raaseporissa, Mustion Linnan
kesäteatterissa klo 18, oopperalaulajat Riikka Hakola ja Jyrki
Anttila
Koskelle laulamaan, yhteislaulutilaisuus Koskella, Petterssonien pihapiirissä klo 14, Kosken pelimannit
MIKÄ: Salon katusählymestaruus
MISSÄ: Kauppakeskus Plazan kattotasanne
MILLOIN: lauantaina 10.8. Minä
olen Herra, sinun Jumalasi.
Ps. klo 16 Villilään, Vankaanlahdentie 151.
lastenpalsta@sss.fi
1 vuotta
Milaja Blomerus
10.8. äiti, isä, Essi, Emmi ja Daisy
Tervetuloa
Ystävät, tutut ryystämään keittoa kanssamme
14.8. meripäivien tori klo
10, regattalähdöt klo 11 alkaen, meripelastusnäytös klo 15,
tanssit rantalavalla klo 21.30, tulishow klo 22.30
Burnout Party, katuautojen kiihdytystapahtuma, Kiikalan
lentokeskuksessa klo 10.30 alkaen
Elojuhla Kiikalassa, Ystävyyden Majatalossa klo 14, tanssit
Pernjärven rannalla klo 20, Tyyne?s Blues Bänd
Tanssit Perniön Hallin lavalla klo 20?0.30, Unto Satorannan
yhtye
Tanssit Somerniemellä, Ämyrillä klo 20?1.30, Jari Sillanpää,
Helminauha
Nostalgiset lauantaitanssit Särkisalossa, Firapelissa klo
21?02, Ikivihreät, Yön kulkijat, Pirkko Mannola, Vieno Kekkonen ja Marjatta Leppänen
MIKÄ: Angel-Beach
MISSÄ: Kokkilan uimarannalla
MILLOIN: Lauantaina 10.8.
ja sunnuntaina 11.8.
SARJAT: Miehet
JÄRJESTÄJÄ: RikalaVolley
TSEKKAA TÄMÄ: Miten pärjäävät
hauskasti nimetyt joukkueet Balls in
Motion, Big Fish tai Paljaat Uneksijat?
MIKÄ: Burnout Party 2013
MISSÄ: Kiikalan lentokeskuksessa
MILLOIN: 10.8.alkaen kello 10.30
Sarjat: A=alle 4 l, B=yli 4 l (alle 4 l ahdetut),
C=pikkulohko, D=isolohko, Nostalgia Bracket,
ET Bracket ja lisäksi Streetman (autot ja MP:t),
jossa ajetaan kertalähtöjä kilpa- ja lisäluokkien
niin salliessa
JÄRJESTÄJÄ: Riverside Cruisers ry
TSEKKAA TÄMÄ: Joulukuusen valot
kertovat lähtöalueella kilpailijoille oikean
paikan
Saamelaisalueella
poikkeuksellisen
hienoja esinelöytöjä
Saamelaisalueelta on kesän aikana tehty poikkeuksellisen hienoja esinelöytöjä, jotka on toimitettu
saamelaismuseo Siidaan.
Melojat löysivät Inarinjärven Pikkusalmensaaren
rantavedestä kivikautisen,
yli 4?000 vuotta vanhan reikäkiven.
Paikallinen asukas puolestaan löysi kvartsiittisen
nuolenkärjen Utsjoen Mantokosken rannalta. kello 9.00?19.00
SARJAT: Miehet, naiset, sekasarja, juniorit
alle 16 vuotta ja juniorit alle 13 vuotta
JÄRJESTÄJÄ: SalPa SB
TSEKKAA TÄMÄ: Kentällä kerralla 3 pelaajaa per joukkue, ei maalivahteja.
Rajoittamaton vaihto-oikeus.
Muita tapahtumia
Meripäivät Särkisalon Förbyssä mm. elokuuta 2013
Huomenta
päivää
Vinkkaa
juttu!
n toimitus@sss.fi
Paljon onnea
Päivän Sana
Tänään:
Suomenkielinen kalenteri:
Lauri, Lasse, Lassi
Ruotsinkielinen kalenteri:
Lars, Lorentz
Kuule, kansani, minä varoitan sinua. 10
SALON SEUDUN SANOMAT
Lauantaina 10. Kokkola
3 vuotta
Heta Hiltunen
10.8. taas!
VELLU & PH
Let´s rock!
Tero 18 vuotta
ONNEA!
t. Hajala
6 vuotta
Jada Sorola
10.8. kello 13
SARJAT: Yksi yleinen sarja
JÄRJESTÄJÄ: Toriterassi
TSEKKAA TÄMÄ: Kahteen altaaseen ajetaan
noin 30 tonnia vettä
Bändin viidestä muusikosta peräti neljä on aiemmin
soittanut myöhempien aikojen
Thin Lizzyssä.
Kuten tunnettua, Thin Lizzy
-niminen bändi ei saa äänittää
uutta materiaalia. Suomessa vastikään
Royal Southern Brotherhoodin
kanssa keikkaillut kitaristi
Mike Zito kertoo uuden Gone To
Texas -levynsä kansiteksteissä
aiemmasta huume-elämästään,
jota hän lähti pakoon muinaisten desparadojen tavoin Teksasiin.
Teksasista löytyi ensin nainen
ja sitten jälleen musiikki. Laurien sydän sykkii noin
sadan vuoden takaiselle afroamerikkalaiselle musiikille.
Laurien avaus tällä saralla,
vuonna 2011 julkaistu Let Them
Talk teki kunniaa New Orleansin suuntaan. (STT?Reuters)
Voimaa, teatterisirkusta ja valotaidetta
Pitkän linjan fanit Juha Metso ja Vesa Sirén tekivät valokuvakirjan Sielun Veljistä.
STT | HANNA NISSINEN
K
un Sielun Veljet -yhtye riehui 1980-luvulla
Suomen esiintymislavoilla hiestä kiiltäen,
villiintyi ainakin osa yleisöstä transsissa tanssivaksi
heimoksi. ja hieman pidempäänkin
. Albumi on
harvakseen levyttäneen trion
neljäs.
Se ei haittaa, vaikka bändin
keulahahmo on näyttelijänäkin
tunnettu Jared Leto. Metso kertoo
?spontaanin improvisaatiobändin. Ylen radiolähetyksessä oli juuri aiemmin tunnelmoitu Suomen jääkiekkovoitolla Tshekkoslovakiasta
ja selostaja Raimo ?Höyry?
Häyrinen oli isänmaallisessa hurmoksessa.
Puolitoista minuuttia sen
jälkeen Alanko aloitti On
mulla unelma -kappaletta
edeltäneen alkuspiikkinsä,
jossa hän julisti Siniristilippumme-lippulaulun paskapuheeksi.
Sirénin mukaan Veljille oli
ominaista huikeiden onnistumisten ja hämmentävien
epäonnistumisten vuorottelu. ?Til
Your River Runs Dry on tästä
upea esimerkki.
AC/DC:n vanavedessä
Airbourne: Black Dog Barking (Roadrunner)
Aussibändi Airbourne on uskollinen itselleen ja AC/DC:lle. Musiikillisesti se seikkailee My Chemical Romancen ja U2:n musiikin
välimaastossa. Siltä löytyy kakkoscd, jolle on taltioitu kesältä 2011
noin 40-minuuttinen bändin
Wacken Open Air -keikka, jolla
kuullaan joukko yleisön innostamina edellisten levyjen biisejä.
Myös live bändin musiikki soi todella iskevinä versioina.
Thin Lizzyn hengessä
Black Star Riders: All Hell
Breaks Loose (Nuclear
Blast)
Siinä kun Airbourne tekee AC/
DC-musiikkia ilman konkreettista yhteyttä ko. bändiin, siinä Black Star Riders toteuttaa
omaa unelmaansa eri lähtökohdista. Liki parinkymmenen
vuoden takaisen A Boy Named
Goo -hitin kilpailijoita tältä levyltä on turha hakea.
Goo Goo Dollsista ei ainakaan
tämän levyn perusteella ole enää
suurtekoihin. Joko muisti pettää, tai sitten Goo
Goo Dolls ei ole sitä. Kuvat.
yhdistymisestä. Ylipäätään soundi on kuin
tällä edesmenneellä irkkubändillä.
Esimerkiksi laulaja Ricky
Warwickia voisi luulla Phil
Lynottiksi. Esiintyminen
kuultiin myös radiossa.
??Se tukki Yleisradion ohjelmapäivystyksen ja päättyi
siihen, että Tampereen huumepoliisi pidätti Alangon ja
Orman. Delbert McClinton ja Sonny Landreth ovat
mukana yhdellä biisillä/artisti.
Zito on rustannut liki kaiken
levyllä kuultavan materiaalin.
RSB-miehet Devon Allman ja
Cyril Neville ynnä The Wheel
-rumpali Rob Lee ovat olleet
auttamassa yhdellä biisillä kukin. Black Star Ridersin soundi
on enemmän 2000-lukulaisen
raskas, kuin mitä alkuperäisen
Thin Lizzyn musiikin soundi oli
ilmavampi ja svengaavampi.
Mustan musiikin juurilla
Hugh Laurie: Didn?t It Rain
(Warner)
Parhaillaan televisiossa pyörivästä House- ja muun muassa
vanhemmasta Kyllä Jeeves hoitaa -sarjasta tuttu Hugh Laurie
on myös melkoinen musiikkimies. Sen verran vinkiksi musiikin suuntaan, että Ziton bändin soitinarsenaaliin kuuluvat
Hammondit, saksofoni ja hyväääninen kakkoslaulajatar.
Heit ykkösraita, nimikappale Gone to Texas toimii tyylikkäänä avauksena. Kuvat (Johnny Kniga).
Suuri osa Metson lukuisilla
eri keikoilla kuvaamista kuvista on ennen julkaisemattomia, Sirénin teksti puolestaan syntyi muun muassa
yhtyeen jäsenten tuoreiden
haastattelujen, vanhojen
haastattelunauhojen ja Ylen
arkiston avulla.
Sekä Metso että että Sirén
ovat pitkän linjan Sielun
Veljet -faneja. (STT)
LEVYT
Sujuvia
täsmäiskuja
SSS | Veli-Matti Henttonen
veli-matti.henttonen@sss.fi
Tiukassa iskussa
Eric Burdon: ?Til Your River
Runs Dry (ABCKO)
Tehtäköön heti paljastus. Mutta se viimeinen silaus ja iskevyys puuttuu.
Oikeastaan ainoa . Perumisten syynä on bändin
jäsenelle sattunut onnettomuus. Sehän on
yhtä kuin Olavi Virran suomeksi
1950-luvun alussa tekemä hitti
Tulisuudelma.
Hugh Laurie tekee hyvää peeärrää vanhalla mustalle musiikille.
Toteutuskaan ei ole hullumpi,
vaikka aika ajoin musiikissa on
tietty tekemisen maku.
Mukavasti esitettyä
EVA-trio: Ensimmäiset seikkailut (Eva)
Laulaja Essi Wuorelan, sellisti
Vesa Norilon sekä kanteleen ja
harmonin taitavan Anna-Karin
Korhosen muodostama EVA-trio
on tehnyt mukavalta kuulostavan debyyttilevyn. Mukana on myös
muutama tuoreempi versiointi
tyyliin Dr. ja se toimii.
Black Dog Barking sisältää
perusversiona kymmenen uutta
tiukkaa runttausbiisiä plus kolme samaan tahtiin tehtyä hengästyttävää bonuskappaletta.
Adrenaliinia kappaleiden esittämiseen on käytetty runsain
mitoin. Disney arvioi
elokuvan tuottavan tappiota jopa yli 140
miljoonan euroa.
Elokuva sai ensi-iltansa heinäkuun alus-
Vinkkaa
juttu!
kulttuuri@sss.fi
sa. Musiikillisesti Ismo
Alanko on yltänyt Sielun
SSS | Veli-Matti Henttonen
veli-matti.henttonen@sss.fi
Flame Jazz toteuttaa yhdessä Turun Musiikkijuhlien kanssa neljän jazzkonsertin kokonaisuuden
Linnateatterissa elokuun
puolivälissä. Teatteriravintolassa kuullaan huippujazzia neljänä perättäisenä
iltana Suomen ykkösartistien esittämänä.
Konsertit aloittaa keskiviikkona 14. muisteltuna Burdonin uran komein kokonaisuus. Bändin kolmas pitkäsoitto Black Dog
Barking luukuttaa iloisen tanakkaa hard rockia iskevän rosoisena AC/DC-pastissina.
Airbournea voidaan aina syyttää kopioinnista, mutta sitähän
itseasiassa on kaikki peruskaavaan tehty rock?n?roll ja sen johdannainen hard rock. elokuuta.
Young peruu loput keikkansa
Valokuvaaja Juha Metso (vas.) ja toimittaja Vesa Siren ovat yhdessä toteuttaneet kirjan Sielun veljet . Eric
Burdonin musiikillinen ilme on
tänä päivänä paljossa samanlainen kuin hänen kollegallaan Tom
Jonesilla. Vesa Norilo ja Anna-Karin Korhonen eivät jää yhtään
TEKSAS PELASTI MUSIIKILLE
Mike Zito & The Wheel: Gone To Texas (Ruf)
Tässä yksi vuoden levyistä
mieheltä, jonka Teksas pelasti
ensin elämälle ja sitten musiikille. Vahvaääniseltä Burdonilta (vrt. Erityismaininnan ansaitsevat
Taj Mahal Vicksburg Blueseineen ja Gaby Moreno The Weed
Smoker?s Dreamin kohtalokkaana naisena.
Morenon osin espanjaksi tulkitsema Kiss of Fire soi ärsyttävän
tuttuna latinotangona. Johnin Wild Honey.
Pianisti-laulaja Hugh Laurien
ohella kuullaan useita vokalisteja. Joskus onnistumisputket
kestivät pitkään, toisinaan
keikkojen taso saattoi vaihdella viikoittain.
??Ismo sanoi haastattelussani, että lavalle mentiin
päivän kunnossa . Neil Young ilmoitti
asiasta verkkosivuillaan.
Yhtye esiintyi Helsingissä maanantaina ja jatkoi
sieltä matkaansa Ruotsiin,
jossa onnettomuus ruotsalaismedian mukaan sattui.
Turmasta ei kerrottu tarkempia yksityiskohtia.
Euroopan kiertuetta oli
jäljellä vielä seitsemän
esiintymisen verran muun
muassa Norjassa, Tanskassa ja Britanniassa. Tätä todisti osaltaan miehen erinomainen keikka
muutama viikko sitten Pori Jazzissa.
Osaavan ja monipuolisen ryhmän kanssa tehty levy on yhtäkkiseen . Sen on basisti Phil Lynottin perikunta (äiti)
kieltänyt. Forsmanin musiikki
sekä Hannu ?Vinski. Avausraita
Rebel Beat on vaarallisen lähellä
ns. Airbourne
tekee vain oman juttunsa täysillä
. SALON SEUDUN SANOMAT
Lauantaina 10. ei välttämättä parhaassa kunnossa.
Sirén on erikoistunut toimittajana sekä rockiin että
klassiseen musiikkiin. Lähinnä laulukavereina on muitakin amerikantähtiä tyyliin James Taylor ja Carole
King.
Lupauksia herättävää
Thirty Seconds To Mars: Love
Lust Faith + Dreams (Virgin)
Hyvän keikan kesäkuussa Helsingissä Rock the Beach -tapahtumassa soittanut 30 Seconds to
Mars onnistuu myös erinomaisesti uudella Love Lust Faith +
Dreams -levyllään. Kokoonpano tulkitsee kotimaisia
ikivihreitä ja kansainvälisiä iskusävelmiä tuoreesti
bebop-hengessä.
Saksofonisti Jukka Perkon kokoonpanossa soittavat Teemu Viinikainen,
kitara, Ville Herrala,
basso ja Teppo Mäkynen,
rummut.
Seuraavassa konsertissa
Linnateatterin lavalle nostetaan flyygeli, kun vuorossa on pianotriomusiikille
omistettu ilta. Sielun
Veljet oli ehdottomasti kovin
livebändi kautta aikojen.
Sirén on jossain määrin eri
mieltä.
??Suomalainen rock voi
hyvin ja kukoistaa taiteellisesti. Suomessa ei ollut ennen nähty vastaavaa
taide-elämystä, jonka Ismo
Alangon, Jukka Orman,
Jouko Hohkon ja Alf ?Affe. Illan aloittaa Flame Jazzin kippari
pianisti Jussi Fredriks-
son oman trionsa kanssa.
Toisena illan esiintyjänä lavalle nousee yksi Euroopan
parhaista uusista jazzpianisteista Aki Rissanen.
Perjantai-iltana päästään
perinteisen iskelmämusiikin tunnelmiin, kun Turkuun saapuu laulaja Aili
Ikonen kansainvälisesti
menestyneen Herd-trion
solistina teemanaan ?Jazzbasilli?. Siksi samantyylinen
on hänen tapansa tulkita tekstejä.
Kappaleet toimivat kontekstissaan. eroavaisuus on musiikin yleisilmeessä. Valot oli-
vat mielettömät ja keikoilla
oli täydellinen kaaos: ikinä
ei voinut tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu.
Yksi Sirénin unohtumattomimmista Sielun Veljet
-muistoista on keikka Tampereen Härmärockissa joulukuussa 1984. tarjoavat monipuolisen persoonallisen matkan mustan musiikin
maailmaan. Miehen tekemissä laulavana kitaristina on
aitoa rockuskottavuutta, varsi-
kin kun mies on sekä kitaristina
että laulajana kelvollinen.
Bändin musiikki on suureellista, mutta omassa lajissaan
vallan kuunneltavaa sekä hyvin
soitettua ja tuotettua. Ehkäpä bändi sen
sijaan turvaa tällä vain nykyistä
olemassa oloaan kotimaassaan. Vesa Norilon sävellys Menuetti on puolestaan veret
seisauttavan kaunis instrumentaali.
Asiallisen kaunista
Amy Grant: How Mercy Looks
From Here (Capitol)
Kristillisen rockin tunnetuimpiin
artisteihin kuuluva Amy Grant on
julkaissut useamman vuoden tauon jälkeen uutta musiikkia. Handy, Jelly Roll Morton ja
Bessie Smith. Kokonpano
esittää Turun Musiikkijuhlien konsertissa yhtyeen
perustajajäsentensä säveltämää sähköistä tuotantoa
sovitettuna neljälle puhaltimelle ja rytmisektiolle.
nn
Flame Jazz -konsertit
Turun Linnateatterissa
14.. Ohjelmisto koostuu
muun muassa Laila Kinnusen tunnetuksi tekemistä hiteistä päivitetyin
versioin.
Flame Jazz @ TMJ -konserttisarjan päättää Turussa huippuyhtye Koko Jazz
Orchestra, jonka basisti Timo Hirvonen perusti muutama vuosi sitten Helsinkiin
samannimisen jazzklubin
housebändiksi. Siksi paljossa uutta
Thin Lizzy -soundista musiikkia soittava soittokunta tuntee
nimen Black Star Riders.
Bändi debyytti All Hell Breaks
Loose on paljossa velkaa Thin
Lizzylle, sen tyylille ja soundille. Hän on samalla kertaa
tyylikäs kitaristi, hieno laulaja
ja hyvä biisinikkari.
Tämän päälle kun summataan
teksasilaismuusikoista koottu
mainio viisihenkinen bändi The
Wheel, niin homma hoituu kappaleelta toiselle monipuolisen
soivalla tavalla. Siinä oli voimaa ja
teatterisirkusta, joka löi halolla päähän heti. Ensimmäiset
seikkailut -levy lasketaan kansanmusiikin piirin kuuluvaksi.
Kyseisen musiikin vihamiesten ei kannata kuitenkaan poistaa varmistinta aseestaan, sillä
EVA:n musiikki toimii laajemmassakin kontekstissa mitä
parhaiten. How
Mercy Looks From Here on sanomaltaan vahvasti kristillinen levy.
Järjestyksessään se on laulajattaren 17.
Amerikkalaisilla uskossa olevilla
on tapana yleensä tehdä musiikistaan soittonsa puolesta kevyesti
kulkevaa poppia. Ensimmäisen viikonlopun aikana se
tuotti Yhdysvalloissa ja Kanadassa vain
vajaat 22 miljoonaa euroa.
??Suuren budjetin elokuvat ovat aina riski, ja The Lone Ranger on todellakin osoittanut sen meille. elokuuta 2013
Kulttuuri
n Kulttuuritoimitus
Veli-Matti Henttonen (02) 7702 329
The Lone Ranger tekee Disneylle jättitappiot
Johnny Deppin tähdittämä The Lone
Ranger -lännenelokuva on osoittautumassa valtavaksi flopiksi. poikabändien tekemisiä. Tuore pitkäsoitto
Didn´t It Rain laajentaa skaalaa
vanhan bluesin suuntaan.
Laurien ynnä osaavan taustajoukon käsittelyyn ovat päässeet
muun muassa bluespioneerit
W.C. jos näin halutaan sanoa . Niin perusjunttaus kuin
laulaminenkin hoidetaan alusta
loppuun satakymmenprosenttisellä energisyydellä.
Levyn bonusversio on kannattava ostos. Viholaisen valot toivat keikkapaikoille.
Legendaarisen yhtyeen taipale on kerrottu valokuvaaja
Juha Metson ja toimittajatietokirjailija Vesa Sirénin
uudessa teoksessa Sielun Veljet . Vastaavanlainen jollotus löytyy heti
perään viuluin vahvistetun When
The World Breaks Your Heart
-laulun muodossa.
Toki yhdentoista biisin joukkoon
on mahtunut myös aidompia biisejä, mutta missään vaiheessa
Goo Goo Dolls ei pääse kunnolla
lentoon. Hän
viehättyi Sielun Veljissä yhtyeen alkutaipaleelta asti
näiden kahden maailman
11
Lehtikuva/Vesa Moilanen
kannattaa soittaa Joensuun
kaupunginorkesterissa niin
kuin Ismo Alanko ja opiskella musiikkitiedettä niin kuin
Jukka Orma, Sirén sanoo.
Juha Metso ei ole saanut
suomalaisesta rockista Sielun Veljien jälkeen mitään
vastaavaa kokemusta.
??Totta kai hyviä biisejä ja
hienoja bändejä on tullut,
mutta ei sillä tasolla. Ja sille uralle
kun mahtuu melkoinen joukko
klassikkoja House of The Rising
Sunista alkaen.
Uutuuden kaksitoista biisiä ?
omia lukuunottamatta Diddleylainaa Before You Accuse Me?tä
. toimii hyvin viitekehyksenä kauniisti laulavalle Grantille. Jones) luonnostaa
yhtä helposti perinteinen blues
kuin vaikkapa julistavahenkinen
gospelkin.
Pitkien rillumareivuosien jatkeeksi Burdonin 2000-luvun ryhdistäytyminen on hieno asia. ja sitäkin merkittävämpi . Tompan viimeisimmät
levyt ovat olleet täynnään tyylillä
tehtyä ja soitettua rytmibluesia.
Kaiken yllä on sitten komea laulu.
Saman on tehnyt nyt Eric Burdon, joka on todella hyvässä iskussa uudella Til Your River Runs
Dry -levyllään. Pidämme silti suurien
elokuvien tekemistä hyvänä strategiana
erottua kilpailijoistamme, Disney-yhtiöiden toimitusjohtaja Bon Iger kommentoi.
The Lone Ranger sai penseän vastaanoton myös kriitikoilta. Uusimmalla
Magnetic levyllään trio on enemmän pop kuin edes rock.
Homma ei ala hyvin. Sielun Veljien tuotannossa voi hänen
mielestään kuulla harmonioita ja riffejä, jotka pohjaavat Bela Bartokin ja Igor
Stravinskyn 1910-luvun
sävellyksiin.
??Jos haluaa luoda maailman mielipuolisimman ja raivohulluimman rockbändin,
Flame Jazzia Turussa
Veljien tasolle myöhemmässä tuotannossaankin, mutta
bändikollektiivina, visuaalisesti ja lavalla Sielun Veljet
oli ehkä jossain määrin ylittämätön.
Metson kuvia yhtyeestä
esillä myös Helsingin Laterna Magica -galleriassa 17.8.
asti.
Rocklegenda Neil Young
& Crazy Horse perui torstaina loput Euroopan-kiertueen esiintymisensä. vaikuttaneen paljon
hänen omaan valokuvataiteeseensa.
??Yleensä bändit tulevat
jostain tähdistä, mutta Sielun Veljet tuli suoraan mullan alta. Laulun, sellon sekä
kanteleen sointimaailma tarjoaa
antoisaa monipuolisen kokemuksen.
Essi Wuorelan taidot laulajana ovat sitä luokkaa, että hänen
myötään kansanlauluklassikot ja
muut laulut sujuvat ?kuin laulu
ikään?. 17. Landrethin
kanssa vedetty slidevetoinen
Rainbow Bridge jatkaa oivallisesti levyn käynnistymistä,
jonka huippuhetkiin kuuluvat
muun muassa rankka Don?t
Think Cause You?re Pretty ja
akustinen Death Row.
instrumentteineen jälkeen.
Esimerkkinä kaikenpuolisesta
onnistumisesta toimikoon Juokse
sinä humma. elokuuta
suomijazzin edelläkävijä Jukka Perko tuoreen
Streamline Jazztet -yhtyeensä kanssa. Aivan kaikki
kappaleet eivät kestä jatkuvampaa kuuntelua, mutta suurin
osa viehättää kerta kerralta
enemmän kunnianhimossaan.
2000-luvun bändiksi 30 Seconds
to Marsilla on riittämiin katuuskottavuutta.
Amerikan poppia
Goo Goo Dolls: Magnetic (WB)
Goo Goo Dolls on mielessäni
ollut amerikkalainen punkyhtye,
tai ainakin jotain sinne päin. Esimerkiksi City
Of Angels menisi täydestä U2:n
ohjelmistossa.
Uusi musiikki rakentuu hyvin
melodioiden ohella myös vahvalle
dramatiikalle, mikä puolestaan
vie bändin tekemiset My Chemical Romancen suuntaan.
Love Lust Faith + Dreamsin
kahdentoista biisin 45-minuuttinen paketti toimii. Vain sanoitukset paljastavat, missä mennään.
Tätä on myös Grantin yksitoista
uutta kappaletta sisältävä uutuus.
Maallinen soundi . Gone
To Texas kertoo omakohtaisten
laulujen kautta muun muassa
uudesta elämästä.
Paitsi että levyn kolmetoista
kappaletta ovat tyylikkään rosoista teksas-soundista americanaa bluesia, kapakkarockia
ja soulia, osoittautuu mies liki
kaiken takana eli Mike Zito
vallan mainioksi musiikintekijäksi. Levyn sisältö on tässä mielessä kaikin tavoin miellyttävä.
Grantin nykyinen aviomies,
kantritähti Vince Gill, on ollut
mukana levynteossa laulajana ja
kitaristina
Mennään hyvällä asenteella ja
yritetään toivottaa pelaajat tervetulleeksi Helsinkiin.
Peuhkurinen uskoo näkevänsä kahden Valioliigan suurseuran tasokkaan
kohtaamisen. Töllöstä tuli
paikallispeli Manchester
Unitedia vastaan.
??City hävisi yhdellä, mutta painoi loistavalla draivilla päälle ja olisi ansainnut
vähintään tasurin. On pelipaitaa,
huivia, viiriä, kehystettyä
pääsylippua ja monenlaista
muutakin muistoesinettä.
Toisella punaista, toisella
taivaansinistä.
Tommi Peuhkurinen
kannattaa lontoolaista
Arsenalia. Ei ole mitään järkeä pitää mukana heittopusseja
ylimmillä sarjatasoilla.
4) Harjoittelun laadun parantaminen: Harjoittelun pitää olla pelistä johdettua ja yksilön ominaisuuksia kehittävää. Unelmoidaanko vielä paikasta
miesten arvokisoissa. Enkä minä ole muiden lajien harrastamista vastaan.
Kerron vain sen, mitä jalkapallo monipuolisena lajina
vaatii, Lampinen tarkentaa
heti perään.
SalPan ysiyseissä tilanne
on toinen. Kaksi muuta tiedän.
Liverpool-pomo:
Suarezia ei myydä
mistään hinnasta
JALKAPALLO. Toinen
juttu oli se väri. He
(PKK-U) ovat tottuneet pelaamaan näitä otteluita.
Loistavaa, että pääsemme
mukaan pelaamaan näitä
otteluita koko syksyn, Vesterinen huokaisee.
SalPa kuitenkin antaa
parhaille ja sitoutuneille
mahdollisuuden kehittyä,
eli treenata laadukkaasti viidesti viikossa. Häntä ei myydä myöskään ulkomaiseen seuraan, sillä
meillä ei ole aikaa etsiä
hänelle korvaajaa, Henry
sanoi.
??Asia on nyt ratkaistu,
olemme sanoneet ei. Luis
on Liverpoolin pelaaja syyskuun kolmantena päivänä
(jolloin siirtoikkuna on sulkeutunut).
Kaksi ja puoli vuotta Liverpoolia edustanut Suarez, 26, on itse sanonut haluavansa pelata Mestarien
liigaa pelaavassa joukkueessa.
Tähtihyökkääjä viimeisteli Liverpoolille viime kau-
della 29 maalia kaikissa
kilpailuissa.
Hull ottaa lisänimen Tigers
Valioliigajoukkue Hull City
vaihtaa nimeään.
Seuran egyptiläinen omistaja Assem Allan kertoi
perjantaina, että uusi nimi Hull City Tigers auttaa
joukkuetta erottumaan paremmin.
Allan kertoi Hull Daily
Mailin haastattelussa, että
hän haluaa seuransa olevan erityinen.
??Kyse on identiteetistä ja
City on surkea identiteetti.
En pidä city-sanasta, koska se on niin tavallinen. 40 pelaajan ryhmä on jaettu kahteen, joista toinen pelaa
viikonloppuna epävirallisessa SM-turnauksessa Pajulahdessa.
JALKAPALLO. 12
SALON SEUDUN SANOMAT
Lauantaina 10. Monilajisuuteen ei enää kannusteta.
. Jalkapallossa on erityispiirre: palloa käsitellään
jaloilla. Onneksi yhteistyömme
Rikalavolleyn kanssa toimii
ja kumpikin joustaa vuorollaan, Vesterinen kiittelee.
SalPan asema Suomen futiskartalla on siis kuin Suomen asema Euroopan futiskartalla.
Realiteettien ymmärtämisen jälkeen niin Salossa kuin
koko Suomessa on jatkettava pitkäjänteistä ja systemaattista työtä.
Niin hyvin kuin rajalliset
resurssit antavat periksi ja
niin kauan, kunnes vapaaehtoiset toimijat uupuvat.
SalPalle tasuri ja tappio
SSS | Tuomas Reinikainen
SalPan 14-vuotiaat pojat
aloittivat ikäluokkansa lopputurnauksen tasapelillä ja
tappiolla. Uefa sulki turkkilaisseuran kilpailun ulkopuolelle ottelumanipulaatioiden takia, mutta CAS antaa
päätöksensä asiaan vasta 28. Sami Hyypiä
Akatemiasta on tullut suomalaisen juniorijalkapallon
kokoava voima, joka lisää
yhteistyötä ja tietotaitoa.
Nämä asiat eivät kuitenkaan riitä maailman suurimmassa lajissa Euroopan
huipun kiinnikuromiseen.
Ainoastaan varmistamaan
sen, ettei muiden maiden
etumatka repsahda entisestään.
Suomen paras on
Euroopassa paperia
Videotykki surraa Eerikkilän urheiluopiston kokoushuoneessa.
Valkokankaalle heijastuu
otteita HJK-99 juniorien ottelusta viereisestä hallista.
Lyhyen maalipotkun jälkeen
yksi pitkä, kolme lyhyttä ja
taas yksi pitkä syöttö. Lentopallon ja jalkapallon taitava Juuso Kontio syötti avausmaalin ja laukoi kaukaa toisen.
Kunhan ero ei tästä repsahda
Salo on Suomen futiskartalla samassa asemassa kuin Suomi Euroopan futiskartalla.
SSS | Juha Tuuna
juha.tuuna@sss.fi
JALKAPALLO. Tämä vaatii
suunnittelua ja systemaattisuutta, joita harvoissa suomalaisissa
seuroissa on riittävästi.
. Pelaako edustusjoukkue voittavaa jalkapalloa Kakkosessa 8?10 oman
kasvatin voimin. Kauttaaltaan avauspäivän jälkeen fiilikset ovat
hyvät, SalPan valmentaja Ilpo Vesterinen sanoi.
Arpaonni ei suosinut SalPaa parhaalla mahdollisella
tavalla lohkojaossa. Pelaako SalPan
kasvatteja Veikkausliigassa
tai naisten Liigassa?
Edelleen: vastaukset ovat
toissijaisia . Sininen on
aina ollut värini ja vähän
niin kuin Suomenkin väri.
Siitä tuli innostus.
Lauantain Arsenal-peliltä
Pietilä ei odota ihmeitä.
Hänen kiinnostuksena alkavaan kauteen tosin kasvaa entisestään, kun pääsee heti kättelyssä näkemään oman joukkueensa.
??Treenimatsi, ei siinä mitään supersuurta panosta
ole. Kyllähän tästä joukkueesta saa hyvän runkon Bjunioreihin. Alkulohkon ensimmäisessä kamppailussa SalPa venyi 1?1-tasapeliin Oulun yhdistelmäjoukkuetta
vastaan. Siirtohaluja puhkuva Liverpool-hyökkääjä
Luis Suarez ei saa harjoitella joukkueen mukana,
mutta ei silti ole myynnissä
mistään hinnasta.
Liverpoolin omistaja
John W. City
on kuitenkin selkeästi yksi
mestarisuosikeista. Arsenal valikoitui
kannatuksen kohteeksi perinteisellä tavalla.
??1970-luvulla tv-kakkosen legendaariset lauantaiillan lähetykset. He ovat päässeet
nauttimaan koko ajan laajenevasta tekonurmiver-
kostosta. Joko halli on
noussut ja tekonurmi kunnostettu. Tässä kylässä pitää kysyä pojilta, mihin he ovat valmiita, hienoa
työtä SalPan ysiysien kanssa tehnyt valmentaja Ilpo
Vesterinen tiivistää.
. Jos meidän lentopalloilijat eivät enää pelaisi meillä,
olisimme edelleen alueliigassa. Peuhkurinen
on käynyt seuraamassa ?
niin kuinka monta Arsenalpeliä?
??Mitähän tuohon nyt sanoisi. Seuran
valmennuspäällikkö Allen
vetää ylimääräisiä aamutreenejä ja osa pelaajis-
ta pääsee harjoittelemaan
TPS:n kanssa sekä osallistumaan kansainvälisiin turnauksiin, kuten viime viikolla
Kööpenhaminassa, jonne
viisi SalPa-junnua matkusti
TPS:n mukana.
Siinä missä HJK:n ja esimerkiksi TPS:n ysiysit ovat
koko suomalaisen huippufutiksen tulevaisuus, SalPan
ysiysit ovat ensisijaisesti
oman seuransa tulevaisuus.
Kuusivuotiaana Tupurin
salista uransa aloittaneista
ysiyseistä muutaman pelaajan on oltava säännöllisesti
edustusjoukkueen mukana
kaudella 2015, luomassa
jatkuvuutta 1996 syntyneiden omien kasvattien takana.
. PKK-U on syntynyt, kun
kaksi tuhannen juniorin seuraa lyövät hynttyyt yhteen.
Tuossa joukkueessa pelaavat
vain sitoutuneet. Henry kertoi
brittilehdille, ettei uruguaylaista myydä varsinkaan
kaksi tarjousta tehneeseen
valioliigakilpailija Arsenaliin.
??Se olisi järjetöntä. Yritetään tehdä siitä
ikimuistoinen päivä. Oulun porukka
on käytännössä Pohjois-Suomen piirijoukkue, Vesterinen taustoitti.
Tänään SalPa kohtaa kello
10.30 lohkon päätöspelissä
KyIF:n. 3?4 on
looginen lopputulos.
. Iltaotteluna SalPalla on joko puolivälierä tai ottelu sijoista 9?16.
Ilpo Vesterinen on valmentanut SalPan 1999-ikäluokkaa alusta
alkaen. Varsinkin ensimmäinen
peli oli oikein mainio esitys
pojilta. Pitää vaan
saada pyörät heti pyörimään.
Liigakauden mielenkiintoa kasvattaa Pietilän mielestä sekin, että kärkijoukkueilla Cityllä eli ?meillä?,
Unitedilla ja Chelsealla on
tuore päävalmentaja.
Pietilä pyrkii käymään
Cityn peleissä kerran tai
kahdesti kaudessa. Liigakauden
alku viikon kuluttua ei hänen mielestään tee pelistä
varovaista.
??En usko, kun kyse on
tällaisesta hegemoniaottelusta. Olli Mäntylä,
Tuomas Reinikainen ja
Juha Tuuna (02) 7702 309
urheilu@sss.fi
Pukin Schalkella ukrainalainen este Mestarien liigaan
Teemu Pukin Schalke joutuu raivaamaan tieltään ukrainalaisen Metalist
Harkovan, mikäli se mielii jalkapallon
Mestarien liigan lohkovaiheeseen.
Suomen maajoukkuehyökkääjän saksalaisseura aloittaa viimeisen karsintakierroksen otteluparin kotikentällään
Gelsenkirchenissä.
Tosin ukrainalaisvastustaja joutuu vielä selättämään mahdolliset Euroopan
jalkapalloliiton Uefan kurinpito- ja rangaistustoimet, joista sitä kuullaan ensi
viikon tiistaina.
Myös Arsenalin kohtaavan turkkilai-
sen Fenerbahcen tie voi vielä pysähtyä urheilun vetoomustuomioistuimen
CAS:n päätökseen. SalPa nousee 0?4-tappioasemasta maalin päähän
fyysisempää ja taitavampaa
vastustajaa vastaan. Mmmm ...150 ehkä.
Kävin seitsemän kahdeksan kertaa kaudessa, kun
asuin Brysselissä, mutta
Suomesta en niin usein.
City suosikkina
myös liigaan
Tieto Arsenalin Suomenreissusta oli Peuhkuriselle
?melkein shokki?.
??Tämä on ensimmäinen
kerta, kun oma seura tulee Suomeen. He
ovat ensimmäisinä päässeet
nauttimaan vähäisten resurssien oikeanlaisesta kohdentamisesta. Mitä suomalainen
huippujalkapallo on vuonna
2020?
Taisteleeko Jari Litmasen
valmentama A-maajoukkue
niukkoja tappioita puolivaloilla pelaavia jättiläisiä
vastaan peruskorjatulla
Olympiastadionilla. Hän oli paikalla
toukokuussa 2012, kun City varmisti mestaruuden
päätösottelun lisäajalla.
??Oli ilo ja kunnia olla
siellä. Tämä kestää päivänvalon, Sami Hyypiä Akatemian
johtaja Kyösti Lampinen
myhäilee kaukosäädin kädessä.
Kaksi kuukautta myöhemmin HJK-99, ikäluokkansa
paras suomalaisjoukkue,
kohtasi Golden Talent -turnauksessa Hollannissa muun
muassa Arsenalin ja Ajaxin.
Saldona kolme tasapeliä ja
neljä tappiota. Hienoin City-hetki
ikinä. oleellista on, et-
tä nyt asioiden korjaamiseksi tehdään oikeasti jotain.
Maanantai-ilta Salon Urheilupuistossa. Parhaiden pelaajien tulee päästä riittävän hyvään ja kansainväliseen toimintaan ajoissa.
3) Laadukkaiden pelien määrän nostaminen: Suomessa pitäisi
olla 6?8 keskusta, jotka kehittävät parhaita pelaajia ja pelaisivat
keskenään. Se on se juttu. Sen jälkeen ei
osaa sanoa, mitä tapahtuu,
Vesterinen toppuuttelee.
Monilajisuus on
realismia Salossa
Suomifutiksen uusi sukupolvi on pelannut vain ja ainoastaan jalkapalloa. SalPan
1999-juniorit pelaavat ensimmäistä otteluaan EteläLänsi-sarjassa fuusioseura
PK Keski-Uusimaata vastaan. Seuran nimi on ollut Hull City sen perustamisvuodesta 1904 lähtien.
(STT?Reuters?AFP). elokuuta 2013
Urheilu
Vinkkaa
juttu!
. oleellista on, että nyt asioiden korjaamiseksi tehdään
oikeasti jotain.
Vuonna 1999 syntyneet
suomalaisjuniorit ovat ensimmäinen ikäluokka, joka tekee asiat oikein. He ovat
harjoitelleet (15?20 tuntia/
viikossa) ja pelanneet (50?80
ottelua vuodessa) riittävän
paljon. Hyökkääjä läpi ja kliininen viimeistely takanurkkaan.
Kuin suoraan taivaskanavalta.
Neljä parannuskohdetta
HJK:n 1999 syntyneiden akatemiajoukkueen valmentaja Mikko
Eskelinen tiivisti Hollannin turnauksen jälkeen neljä asiaa, joihin
suomalaisessa juniorityössä tulisi kiinnittää huomiota:
1) Suomalaisten pelaajien fyysinen alivoima: Suomalaisen ja
huippumaan ison junioripelaajan ero on siinä, että huippumaan
isoilla pelaajilla pallo pysyy mukana kuin liimattuna nopeissa
kuljetuksissa.
2) Lupaavimpien pelaajien löytäminen: Pelaajien kartoitus eli
scouttaaminen on Suomessa olematonta. He ovat pelanneet
ulkomailla Euroopan huippuseuroja vastaan aikaisemmin ja enemmän kuin vanhemmat ikäluokat.
Suomessa on parempia ja
koulutetumpia valmentajia
kuin koskaan ja seuroissa
tiedetään mitä pitää tehdä ja milloin. Lapsen hermosto
kehittyy pitkälle alle 12-vuo-
tiaana ja pallon kanssa pitää
olla päivittäin tekemisissä.
Sitä ei voi muilla lajeilla korvata, SHA-johtaja Lampinen
muistuttaa esitelmässään.
. Salolaisten osuman
viimeisteli Roni Jokinen.
Toisessa ottelussa helsinkiläinen Käpylän Pallo oli parempi maalein 2?0.
. Joukkueessa pelaa ikäluokkansa eliittiin
kuuluvia lentopalloilijoita,
eikä heitä ole asetettu (vielä) lopullisen valinnan eteen,
vaikka ikää on jo 14 vuotta.
. Olli Pietilän
kaukorakkauden kohteeksi
osui Manchester City.
Peuhkurisen ja Pietilän
suosikit kohtaavat lauantaina Helsingin olympiastadionilla. Arsenal Finlandilla on noin
800 jäsentä, Citylla ei ole
virallista kannattajakerhoa Suomessa.
Ikimuisto toissa
keväältä
Pietilä valitsi Cityn 90-luvun puolivälissä ja Peuhkurisen tavoin television
avustuksella. Toki jokainen joukkue Pajulahdessa on laadukas.
??Säännöt ovat villit siinä
suhteessa, miten joukkueita
saa kasata. elokuuta.
(STT)
Kuvat: SSS/Essi Seppälä
Kaukorakkauden
kohteet saapuvat
Olympiastadionille
Enemmistö
kannattanee
Arsenalia.
STT | JARKKO SORJONEN
SalPan 1999 syntyneet pelasivat maanantaina avausottelunsa Etelä-Länsi-sarjassa. Sattumanvarainen tapahtuma,
Peuhkurinen kertoo.
Häntä viehättivät ja viehättävät seuran komealta
kalskahtava nimi, peliasu
ja karttunut tieto seuran
historiasta. He eivät tiedä, mitä on seurojen välinen
mustasukkaisuus. Ja tietysti myös tässä ottelussa.
Saman tietää Pietilä,
jonka hengenheimolaiset
edustanevat Olympiastadionilla vähemmistöä. Isoin ero tulee pelirohkeudessa ja taidossa. Siinä otetaan jo mittaa ja katsotaan miten noita vastaan pärjätään. Pietilän porukka on suosikki.
Peuhkurinen toimii Arsenal Finlandin puheenjohtajana. Se
yhdistetään Leicesteriin,
Bristoliin, Manchesteriin
ja moneen muuhun, hän
sanoi.
Joukkueen uusi nimi otetaan Allamin mukaan käyttöön tämän kauden alusta
lukien. Veikkaan, että kovin
monta suomalaista ei siellä
ollut. Mikä on
Wilppaan rooli. Onko
Roman Eremenko jo liian vanha kymppipaikalle?
Rämmimmekö edelleen seuratasolla luxemburgilaisten
kanssa eurokentillä?
Vastaukset ovat toissijaisia
. Alkukausi voi muutenkin mennä vuoristorataa
ja ennakkoon heikommat
voivat yllättää. HJK:n päävalmentaja Mikko Eskelinen myönsi rehellisessä
Facebook-kirjoituksessaan,
että ?Suomen ehkä paras -99
joukkue on tippumassa Euroopan eliitin kelkasta, jos
asiat eivät muutu?.
Mahdollisuus
kehittyä
Mitä sitten salolainen jalkapallo on vuonna 2020?
Onko Turkuun palanneen
John Allenin vaatimustaso
säilynyt. Satuin
katsomaan oikeaan aikaan
oikeata joukkuetta. Yksi
ottelukokemus on ylitse
muiden
On selvää, että
hänen kautensa on ohi, Melnikov sanoi.
Zaripova ehti juosta kuluvalla kaudella vain yhden
3000 metrin estekisan. elokuuta 2013
13
Lyhyet
Karjalaisen tapaus
jatkaa IAAF:n
käsittelyssä
Valkovenäläisille moukarinheittäjille jälkikäteen
rojautetut hylkäykset ja
niiden seuraamukset ovat
edelleen Kansainvälisen
yleisurheiluliiton IAAF:n
käsittelyssä.
Suomen urheiluliiton
johto järjestäisi mielellään
Olli-Pekka Karjalaiselle tälle kuuluvan EMkisojen kultamitalin, MMpronssin ja mitalikahvit,
mutta IAAF:n päättäjille
on ainakin toistaiseksi ollut tähdellisempää tekemistä Moskovassa.
Asiasta ei juuri ollut uutta kerrottavaa Suomen
joukkueen avajaistilaisuudessa perjantaina.
??Prosessi on edelleen
käynnissä, Urheiluliiton
toimitusjohtaja Jarmo
Mäkelä totesi.
Suomalaiset sanovat
?seuraavansa asiaa aktiivisesti?.
??On edelleen mahdollista, että tilanne kehittyy
nopeastikin, Mäkelä lisäsi. Häntä odottaa kahden vuoden kilpailukielto. naiset
. Loppukilpailuun hän on kuitenkin
päässyt toistaiseksi vain
Helsingin EM-kisoissa viime
vuonna.
??Nytkin tavoitteeni on
päästä finaaliin. 3 x ruokailu (aamupala, lounas, eväspussi)
. Sen pitäisi sopia minulle, Eriksson arveli Suomen
joukkueen avajaistilaisuudessa perjantaina.
Eriksson, 24, juoksee jo
kuudensissa arvokisoissaan
Seiväshyppääjä Jere Bergius ja estejuoksija Sandra Eriksson pääsevät tositoimiin heti MM-kisojen ensimmäisenä kilpailupäivänä.
ja kolmatta kertaa MM-kisoissa. Moskovan
MM-kisojen ainoa suomalainen kestävyysjuoksija Sandra Eriksson luottaa kunnonajoitukseensa ja loppukiriinsä. (STT)
kaudella ennätyksensä
12,70 Ranskan mestaruuskisoissa. Silloin
syynä olivat puhtaasti polvikivut.
??Kuortaneen jälkeen sain
kortisonihoitoa ja tiistaina
kävin kokeilemassa jalkaa.
Tein vähän kovempaa juoksua, Bergius kertoo.
Juoksutesteihin mennessä kortisoni oli purrut tulehdukseen ja polvi oli koko
lailla kivuton. Karsintakilpailussa on myös hänen
makuunsa sopivat riman
korotukset.
??Se alkaa 525:stä, sitten on
540, 555, 565 ja 570. Ajattelin aloittaa 525:stä, Bergius
sanoo.
Bergiuksen kaksi edellistä arvokisakarsintaa ovat
päättyneet pettymykseen.
Lontoon olympiakisojen pyörivässä tuulessa hän putosi jatkosta tehtyään yhden
epäonnistuneen hyppy-yrityksen ja kaksi limboa aloituskorkeudesta 535. Miesten
2012 mestaruus voitettiin yhteistuloksella 251 ja naisten voitto saavutettiin tuloksella 300.
Tule testaamaan omat taitosi mukavassa ja leppoisassa tapahtumassa www.quattrogolf.?
Kilpasarjat ja maksut
Golf
Quattrogol?n henkilökohtainen SM-kilpailu
pelataan Kemiössä lauantaina 17.8.2013.
Kilpailusarjat:
. Lahden ja Lapinlahden
Eliittikisoissa hän taivutti
560, eikä Lapinlahdella 570
jäänyt kauas.
Ennätystään tamperelainen ei ehtinyt kohentaa ennen kuin pikkuhiljaa voimistunut kipu polvitaipeessa söi
hypystä terän.
??Ei se aivan kivuton ole
vieläkään, Bergius sanoo
polvestaan Moskovassa MMkisojen karsintakilpailun
aattona.
Kaksi viikkoa sitten Vaasan Kalevan kisoissa Bergius jäi ilman tulosta, mutta
enemmänkin siksi, että hän
haki jäykemmällä seipäällä ja kovalla riskillä hyvää
tulosta. miehet
. Australialainen Jarrod Bannister, 28, on saanut lähes
kahden vuoden kilpailukiellon dopingtestien välttelystä.
Bannister kertoi Facebook-sivullaan, että hän
saa kilpailla seuraavan
kerran vasta helmikuussa
2015, kun 20 kuukauden
kilpailukielto on täyttynyt. Sydänkesällä
Jere Bergiuksella näytti
olevan ennätyspomppu hyppysissään kahden kilpailun
ajan. Silloin hän voitti universiadien
kultamitalin Kazanissa ajalla 9.28,00.
Lauantaina 10. (STT). (STT?Reuters)
Bannister pitkään
kilpailukieltoon
KEIHÄÄNHEITTO. vakuutuksen kilpailun aikana
Frisbeegolf
Futisgolf
Aikataulu Lauantai 17.8.2013
Klo:
08.00
08.30-10.30
10.30
11.00-13.30
13.30
14.00-14.30
14.30-16.00
16.30-20.00
20.30
- Ilmoittautuminen ja kilpailunavaus
- Futisgolf (yhteislähtö)
- Kuljetus frisbeegol?in amospuistoon
- Frisbeegolf (yhteislähtö)
- Kuljetus Minigol?in Taalintehtaalle
- Lounas & tauko
- Minigolf (yhteislähtö)
- Golf (yhteislähtö)
- Palkintojenjako ja illallinen / Majoitus
astaan
.
Kemiönsaarella
Ota haaste v-k
ilpailuun 17.8.
SM
tujamäärä.
Quattrogol?n
joitettu osallis
ra
ti,
he
du
au
Ilmoitt
[[[ PMRHERKVSYT ½
[[[ XEPOMRKTISTPI ½
w w w.quattrogolf.f i
pailupaikka saattaa edellyttää häneltä oman ennätyksen 9.43,34 parantamista.
Johanna Lehtisen seitsemän vuotta vanha Suomen
ennätys on 9.40,28.
Zaripova
sivuun
Hallitseva 3000 metrin esteiden olympiavoittaja ja
maailmanmestari Julia Zaripova joutuu jäämään sivuun Moskovasta.
Venäläinen Zaripova, 27,
loukkasi ponnistavan jal-
kansa kaksi päivää sitten,
kun hän iski sen esteeseen
harjoituksen aikana, juoksijan valmentaja Aleksei
Melnikov sanoi Venäjän
yleisurheiluliiton mukaan.
?Hän loukkasi polvensa
vakavasti ja nivuslihakset
repesivät. Sen
ei pitäisi olla mikään ongelma, Eriksson kertoi.
Myös Erikssonin lajitaito
on parantunut pikkuhiljaa.
??Tekniikkani on mielestäni
ihan OK tavallisilla esteillä.
Vesiesteellä minulla on kyllä
edelleen parannettavaa.
Eriksson on juossut arvokisojen alkuerissä tasoonsa
nähden hyvin. juniorit (alle 16v.)
Osallistumiseen tarvitset greencardin
Minigolf
Osallistujamaksu:
60?/hlö, juniorit alle 16 v 40?/hlö, hinta sisältää:
. Kaikki on mahdollista.
Helle ei
haittaa
Moskova on ottanut kisavieraat vastaan odotetun
helteisenä. gol?n, futisgol?n, frisbeegol?n
sekä minigolf kierrosmaksut
. Alkuun hän kammosi ryhmässä juoksemista ja
teki soolojuoksuissaan parhaat aikansa.
??Nykyisin tunnen, että
osaa jo juosta ryhmässä. SALON SEUDUN SANOMAT
YLEISURHEILUN MM-KILPAILUT 2013 MOSKOVASSA
Sandra Eriksson luottaa kiriinsä
?Ennätykseni perusteella olen aika kaukana, mutta odotan tasaista juoksua.?
Lehtikuva/Jussi Nukari
MM-yleisurheilu 10.8.
M = Miehet
= Naiset
L = Loppukilpailu
N
TV1: 8.30?10.00
TV2: 10.00?12.15
12.45?20.00
8.30
8.35
9.10
9.15
9.35
9.50
10.20
11.20
13.00
14.30
16.05
16.20
17.05
17.35
17.55
18.20
18.40
19.15
Yle Puhe:
8.30?11.00
16.03?19.45
Lauantai 10.8.
N Kiekko, karsinta
M 10-ottelu, 100 m
M 100 m, karsintakierros
M Seiväs, karsinta
M 10-ottelu, pituus
N Kiekko, karsinta
M 800 m, alkuerät
M 10-ottelu, kuula
N Maraton L
M 10-ottelu, korkeus
M Moukari, karsinta
N 3 000 m esteet, alkuerät
N 400 m, alkuerät
M Moukari, karsinta
M 10 000 m L
N Pituus, karsinta
M 10-ottelu, 400 m
M 100 m, alkuerät
Jere Bergius, seiväs
Sandra Eriksson, 3 000 m esteet
Ajat Suomen aikaa
STT
STT | PASI REIN
3 000 METRIN ESTEET. Nyt edessä
MM-karsinta, jossa rajana
on 570.
??Ei pelota, eikä siitä hyppäämisestä mitään tulekaan, jos alkaa jalkaa ajatella, Bergius sanoo.
Bergius ei usko, että finaalipaikkaan vaaditaan karsintarajan ylitys. Alkuerien lähtölistat
tarkastettuaan hän uskoo,
että viimeiset loppukilpailupaikat ratkotaan loppusuoran kirikamppailuissa.
??Mukana on kovia afrikkalaisia, mutta heidän takanaan kilpailu on tasaista.
Ennätykseni perusteella
olen aika kaukana kärkipäästä, mutta odotan tasaista juoksua, jossa kiri ratkaisee. Tällä kertaa en piittaa ajasta lainkaan. Loppukil-
Fyysisesti kunnossa oleva Bergius
yrittää taivuttaa loppukilpailuun
STT | TAPIO NEVALAINEN
SEIVÄSHYPPY. Ongelmasta
selvittiin Minna Nikkasta
valmentavan Jarno Koivusen oivilla venyttelyneuvoil-
Quattrogol?n
SM-kisat
17.8.2013
la.
??Fyysisesti olen hyvässä
kunnossa, Bergius sanoo.
Lauantainen MM-karsinta
näyttää, onko myös hyppyvarmuus samassa vireessä.
Uusi hauska
Quattrogolf on uusi kilpailumuoto joka yhdistää gol?n, minigol?n, frisbeegol?n ja futisgol?n.
Jokaista lajia pelataan 18 reikää, saman päivän aikana, ja pienin yhteistulos voittaa. kuljetukset suorituspaikkojen välillä
. Pelkkä raksi jäi
tuloslistaan myös Kuortaneella viikko sitten. Dopingin vastaisen kamppailun yksi
keskeinen kohta on urheilijakohtainen biopassi,
johon kerätään jatkuvasti
aineistoa.
Biopasseihin kootaan
tietoa myös Moskovan
MM-kisojen veritesteillä.
Rangaistuksia voidaan
antaa veriprofiilin muutoksista. Ranskalainen Alice Decaux joutuu
sivuun MM-kisoista dopingkäryn vuoksi, kertoo
Ranskan yleisurheiluliitto.
Liiton kurinpitovaliokunnan puheenjohtaja
Michel Marle ilmoitti
Decaux?n olevan alustavasti kilpailukiellossa.
??Hän otti amfetamiinia
sisältävää lisäravinnetta
Euroopan joukkuemestaruuskilpailuissa kesäkuussa Gatesheadissa,
Marle kertoi.
Decaux, 28, juoksi tällä
Kansainvälinen yleisurheiluliitto IAAF pyrkii
parantamaan kärynneiden urheilijoiden tahraaman lajin mainetta
kiristämällä dopingsäännöksiään. Se koettelee kisaturisteja, mutta Eriksson on
säästä mielissään.
??Helle ei häiritse minua.
Lasken, että siitä voi olla
minulle jopa etua, sillä aina
siitä jotkut kärsivät, Eriksson totesi.
Estejuoksussa 28 juoksijaa
kamppailee lauantai-iltana loppukilpailupaikoista.
Molempien alkuerien viisi
parasta ja sen lisäksi viisi
parasta aikavertailun perusteella pääsevät tiistaina
järjestettävään loppukilpailuun.
Eriksson juoksee ensimmäisessä erässä. Helsin-
gin EM-kilpailuissa tamperelainen jäi 530:een.
Viime vuoden keväällä hypätty ennätys 572 loi intoa
MM-kauden harjoitteluun.
Sitäkin kiusasi talvella puo-
len vuoden ajan lonkan koukistajien kireyden aiheuttama selkävaiva. tulospalvelun sekä palkinnot
. Kaksissa olympialaisissa heittänyt Bannister
sai rangaistuksen, koska
laiminlöi olinpaikkatietojen ilmoittamisvelvollisuuden kolme kertaa 18
kuukauden aikana.
Viisi kertaa maansa mestaruuden voittaneen Bannisterin paras arvokisasijoitus on juniorien MM-kisojen neljäs sija vuodelta
2002. (STT?Reuters)
Decaux kärysi
kielletystä
lisäravinteesta
Biopassiin
kootaan
aineistoa myös
Moskovassa
110 METRIN AIDAT
1 kerros.
V: 420 e. Soccersharks, KeSo . Kyllä, kuuluu
turnaukseen osallistuvien
seitsemän liigaseuran valmentajien yksimielinen vastaus.
??Hyvä että saadaan kansainvälisiä pelejä. lähtö, Toto5-4 DUO-1, lv 1609 m:
1) Darth Vader/Antti Teivainen 15,2a
(1,56), 2) Miss Barbenette 15,6a
(17,05).3) Eyeshadow 15,6a (49,02).4)
BWT Typhoon 15,8a (14,85).poissa:
11. Yhteydenotot numeroon 040-5439412
3h+k 73 m² aivan ydinkeskustassa. Gnistan . Ehdottomasti mieluummin pelataan
näitä kuin harjoitusotteluja
SM-liigaseuroja vastaan, sanoo Tapparan Jukka Rautakorpi.
??Kyllä noita omia vastaan
saa hinkata ihan tarpeeksi.
Tämä on pelaajillekin mielenkiintoista, JYPin Marko
Virtanen tuumii.
Vaikka SM-liiga on selkeä
päätähtäin, ET:n tuoma panos viehättää valmentajia.
Kuusi joukkuetta selviytyy
joulukuussa Berliinissä pe-
jatkossa Liiga
Näin European Trophy pelataan
?32 joukkuetta, jotka jakautuvat neljään divisioonaan.
POHJOINEN
ITÄINEN
Kärpät, Luulaja (Ruotsi),
Salzburg (Itävalta), Hampurin
Freezers, Eisbären Berliini (Saksa)
Plzen, Mountfield, Kometa Brno
(Tshekki).
TPS, Tappara,
Djurgården, Brynäs (Ruotsi),
Bern, Fribourg (Sveitsi),
Liberec, Pardubice
(Tshekki).
ETELÄINEN
LÄNTINEN
KalPa, JYP, HV71,
Linköping (Ruotsi), Wienin Capitals
(Itävalta), Slovan Bratislava (Slovakia),
Chomutov, Sparta Praha (Tshekki).
HIFK, Jokerit, Frölunda,
Färjestad (Ruotsi), Ingolstadt,
Adler Mannheim (Saksa), Zug,
Zürich Lions (Sveitsi).
?Suomalaisjoukkueiden
avausottelut 13.8.
Tappara?Djurgården
Kärpät?Eisbären
JYP?HV71
KalPa?Linköping
TPS?Brynäs
Färjestad?HIFK
Frölunda?Jokerit
Näin pelataan
Alkulohkot: Kukin joukkue pelaa 8 ottelua,
yksi jokaista vastaan kotona ja vieraissa,
sekä paikallisvastustajaa vastaan kahdesti.
siin juuri se 8?10 harjoituspeliä ennen kauden alkua,
KalPan Jari Laukkanen
toteaa.
??Ehkä pari peliä vähemmän voisi olla. Klubi 04, 19.8.
EsPa . 02956 25080. 0400 515043.
Varsinais-Suomen ulosottovirasto
ULOSMITATTUJEN KIINTEISTÖJEN HUUTOKAUPPA
Aika:
Paikka:
Perjantaina 30.08.2013 kello 13:00
Varsinais-Suomen ulosottoviraston Someron toimipaikka
os. Tervetuloa!
Soita ja kysy lisää p. Koolhaas
on aiemmin pelannut myös
Mestarien liigassa.
. 10) Mikko Mäentausta - 0- 55,94, 1) Hansen Kasper
- Silver 0-36,95 ....8) Mikko Mäentausta -Eternety D 4- 43,67.
Grosse Tour: : 1) Kreuzer AndreasBaguitilla 0.00-51,98 .... + palv.maksu 3.50?
28. 1.398 ?)
RAJ.
ERÄ!
Laaja
valikoima!
Tiedustelut/esitteet 02 2590 200
info@ultimatemarket.com
EKOESKO
punamultakeittomaalit
ja tiilikattomaalit
www.ekoesko.fi
Vuokraamme myös polttomoottorikäyttöistä punamultaruiskua.
32 m2
3.980
norm.
?
6.000?
Tupakeittö+alkovi+parvi+terassi
Tiedustelut/esitteet 02 2590 200
info@ultimatemarket.com
Lukkarinmäen perinteinen
KIRPPUTORI
tänään klo 9-13. elokuuta. lähtö, lv 2100 m: 1) Lara?s Rising Star/Mika Forss 18,6 (8,88), 2)
Superiore 17,9 (5,21).3) True Blue
19,2 (2,54).4) Barbara?s Storm 20,1
(56,39).poissa: 12. maajoukkuepelaaja Taru Tuukkanen.
vaihtuu), viestinnällisesti
puhumme jatkossa pelkästään Liigasta, SM-liigan yhteysjohtaja Jarmo Koskinen kertoi STT:lle.
SM-liigan taustayhtiö on
kuitenkin tulevaisuudessakin SM-liiga.
??Virallisesti löydymme
SM-liiga Oy:nä, Koskinen
sanoi.
SM-liigan nimenvaihdosaikeista kertoi ensimmäisenä
jääkiekkosivusto Jatkoaika.
com. Klubi 04 . P. 14
SALON SEUDUN SANOMAT
Lauantaina 10. BK-46
. 02-722 1277
SOMERO
Halutaan ostaa
Korotettu hinta
puhelinosakkeesta!
www.asiakasturva.fi
P. 2h+kk+kph. LPS, 15.8. Heittopussit . Toto (5-15-14): 8,88
2,24-2,24-1,53 36,97.
4. Vuokra vain 540e.
Yst. 02956 25085.
Häneltä voi tilata myyntiesitteen, johon voi tutustua myös osoitteessa
www.oikeus.fi/14499.htm.
Näyttö:
Keskiviikkona 14.8.2013 kello 13-13:30.
Salossa 1.7.2013
Pauli Eino
kihlakunnanvouti
puh. Wikurit, FC Jylhä . täydensi
totokolmikon.
Barbro Carlssonin ajama
Don Barbe johti pitkään. Voittaminen on kuitenkin ammattilaisurheilussa se juttu,
Jokereiden Tomi Lämsä perustelee.
Enemmistön mielestä kahdeksan peliä ennen liigakauden alkua on melko sopiva
määrä.
??Muutenkin sitä pelattai-
JÄÄKIEKKO. Tamperelaiset
speedwayn puuhamiehet
käärivät hihansa ja ryhtyivät töihin.
Puolitoista vuotta sitten
aivan kuin ilmasta pulpahtanut idea muuttuu konkretiaksi vajaan vuoden kuluttua. norm. Myös puolustuspelissä Nicole on yllättävän hyvä
pituisekseen, LP Kangasalan päävalmentaja Tuomas
Alatalo kertoi.
Samalla seura ilmoitti, että
Alatalon apuvalmentajana
toimii ensi kaudella 1997?
1998 syntyneiden maajoukkueluotsi Pasi Palonen.
Speedwayn MMosakilpailu ensi
kertaa Suomeen
STT | HANNU RANTA
SPEEDWAY. Harri Koivusen
Hard To Heart otti 30-päisen
omistajajoukkonsa riemuksi
kakkossijan ennen William
Stepiä.
Lämminveristen maililla
Antti Teivaisen ohjastama
Darth Vader oli omaa luokkaansa. Yleisö
pääsee tutustumaan ravikuningas Erikassoniin ja kuningatar Mariminiin.
Kruunupäitten kohtaamisen täydentää tangokuningas Kyösti Mäkimattila, joka antaa myös ääninäytteitä.
Hevosen hoitoon ja valmennukseen liittyviä näytöksiä
on valjastuskatoksilla pitkin iltaa. BK46, 11.8. Samoin
kaikessa SM-liigan viestinnässä puhutaan pelkästään
Liigasta.
??Se on totta (että nimi
RATSASTUS
Elmlohe, Saksa, kansainväliset
esteratsastuskilpailut:
130-luokka: 1) Mikko Mäentausta Elektra D Suomi 0/51,62.
Pääluokka 150 cm, ratsukoita 56,
19 sijoittui: 1) Sprehe Jan - Savoy
51 0-0/40,39 Saksa, 2) Mikko Mäentausta?Quenaro 0-0/40,94 Suomi,
3) Wittenberg Thorsten-Connaught
0-0/40,94 Saksa, 4) Schröder DirkSilent Pepper 0-0/41,17 Saksa
Mittlere Tour: 1) Hansen Kasper Silver 0- 52,64..... noutopakkaus
. Toto (4-2-9): 8,66
1,77-2,09-1,36 15,53. Keijo Ojamaan valmentama
salolaisruuna sai kuitenkin
matkalla sen verran prässiä,
että taipui viidenneksi.
Metsämäen kuukauden hevosena palkittiin Harri ja
Tea Jalosen Jassoo. elokuuta 2013
urheilu
ET on liigavalmentajien mieleen SM-liiga on
STT | ANSSI RULAMO
JÄÄKIEKKO. Ruuna siirtyi puolikkaan jälkeen kärkeen ja meni
lopussa menojaan. Ensi toukokuussa Tampereen Ratinassa järjestetään Suomen ensimmäinen
speedwayn MM-osakilpailu.
Tampere GP ajetaan Ratinan stadionilla toukokuussa,
ja se televisioidaan yli 160
maahan.
Kilpailussa tullaan näkemään myös suomalaisväriä,
vaikka MM-sarjassa ei ole
yhtään suomalaiskuljettajaa. Liekki 36,2 (21,64). Ohjelmaan kuuluvat monte- ja
ponilähtö, joten kilvanajoakin on nähtävissä.
RAVIT
TURKU
1. Toto5 voitto-osuus: 19,40. 3) Mikko
Mäentausta Eternety D 0- 56,01.
SUUNNISTUS
Torstairastit Palman kartalla:
Kakkonen 1.6 km: 1) Noora Lindberg 19.39, 2) Pertti Kuisma 19.48,
3) Leo Mali 20.20, 4) Laura Lindberg 21.52, 5) Heikki Uutela 22.02,
6) Tuija Elomaa 25.45, 7) Elina Simola 28.04, 8) Jaakko Simola 28.06,
9) Timo Simola 28.19, 10) Max Mali
29.45, 11) Jaakko Rannisto 31.12, 12)
Marketta Nikander 31.55, 13) Niko
Urho 37.36, 14) Aleksi Juote 37.52,
15) Miia Juote 37.59.
Kolmonen 2.9 km: 1) Antero Niemi 33.39, 2) Jouko Mikkola 34.39,
3) Raimo Honkanen 37.09, 4) Heikki
Erkinaro 37.10, 5) Jeri Raittila 42.35,
6) Pentti Salo 43.35, 7) Osmo Eskila
43.38, 8) Jouko Ranta 49.03, 9) Juha
Lähdeoja 49.31, 10) Marko Kiiski
50.32, 11) Pekka Penttilä 51.25, 12)
Arja Tuomaala 51.29, 13) Mauri Aaltonen 51.35, 14) Eira Kiiski 53.11, 15)
Harri Virtanen 54.07.
Vitonen 4.4 km: 1) Jarkko Tuomola 44.31, 2) Akseli Julkunen 46.04,
3) Rauno Laine 49.42, 4) Tuomas
Hakkarainen 54.25, 5) Anssi Hakola
54.37, 6) Johanna Luhtala 55.52, 7)
Juho Juote 58.25, 8) Elina Klemelä
1.04.54, 9) Jouni Väre 1.04.55, 10)
Juha Nieminen 1.06.45, 11) Heli
Hämälistö 1.08.02, 12) Toni Hofmann 1.08.03, 12) Pertti Tamminen
1.08.03, 14) Kalle Sorvari 1.11.00, 15)
Rauno Visa 1.11.44.
Seiska 6.2 km: 1) Mikko Lindberg
1.02.59, 2) Ari Ilola 1.05.19, 3) Tiina Väre 1.11.11, 4) Mikko Kankare
1.15.08, 5) Jyrki Kuusisto 1.21.22, 6)
Auvo Nevalainen 1.23.11, 7) Heikki
Anttila 1.24.09, 8) Risto Koistinen
1.29.53.
kerran Vermon T65-lähdössä
tulevana keskiviikkona.
Kruunupäitä koolla
maanantaina
Maanantaina kello 16?19
järjestetään Metsämäen raviradan varikkoalueella merkittävä tapahtuma. SalPa.
Salon Mestaruussarja:
AC Jari?Ooelaisuus united 6?0
Wikurit?FC Kärsy 3?2
Wikurit: Niko Aalto, Joni Parjanen,
Markus Kemppainen
FC Kärsy: Toni Niinivaara, Erno
Helmiö
suhteen aikataulussa. 050-3637 240.
VUOKRALLE TARJOTAAN
Juuri remontoitu kaksio (60m2)
Salon keskustasta. Dominick
Duo sijoittui kakkoseksi ennen Shadow Woodlandia.
Markku Nieminen tähtää
tietysti Quite An Avengerilla
syykuussa ajettavaan Derbyyn.
. Kahdeksan
kovaa kansainvälistä peliä
on aika paljon, tuumii Kärppien Lauri Marjamäki.
Valmentajille eurooppalaisten joukkueiden kohtaaminen on uudenlainen haaste,
kun vastustajien pelityyli ei
ole ennestään tuttu.
??Pelaajien kehittymisen
kannalta on tärkeää saada
erilaisia pelejä. Suomen jääkiekon
ylin sarjataso tunnetaan jatkossa SM-liiga-nimen sijasta
pelkästään Liigana.
Uudistus on osa SM-liigan
brändityötä, jonka yhteydessä muuttuvat myös graafinen ja visuaalinen ilme.
Pääsarja ottaa käyttöön
uuden logon, jossa lukee
vastedes vain Liiga. vast. 0400 414 212
Kt-kaksio Halikon keskustassa. Kiinteistöllä on
myös lautarakenteinen saunarakennus sekä varastorakennus.
Kulman tilan pinta-ala on 1216 m² eikä sillä ole rakennuksia.
Kulman tila rajoittuu Myllymäen tilaan.
Ehdot:
Tarjoukset esitetään huutokaupassa suullisin nostotarjouksin.
Kiinteistöt tarjotaan myytäväksi ensin yhdessä ja sitten erikseen
Ostajan on maksettava huutokauppatilaisuudessa käsirahana
10 prosentin osuus kauppahinnasta, ellei ostajaa arvioida selvästi
maksu kykyiseksi. FC Kärsy.
T01 liiga 9v9:
KSF?FC Halikko 2?6
FC Halikko: Sani Virtanen
3+1,Laura Santikko 2+0, Meri Spännäri 1+2, Jasmin Oksanen 0+2
T01 Piirisarja 9v9:
SalPa T02?PiPS 3?0
SalPa: Sara Breilin 1+0, Sara Ruostesaari 1+0, Jenny Suokas 1+0, Viivi
Karttila 0+1, Ella Nurmi 0+1
Nyon, Sveitsi, Mestarien liigan
viimeinen karsintakierros:
Liigareitti: Lyon, Ranska?Real
Sociedad, Espanja, Schalke, Saksa?
Metalist Harkova, Ukraina, Pacos
de Ferreira, Portugali?Zenit Pietari,
Venäjä, PSV Eindhoven, Hollanti?
AC Milan, Italia, Fenerbahce, Turkki?Arsenal, Englanti.
Mestarireitti: Dinamo Zagreb,
Kroatia?Austria Wien, Itävalta, Ludogorets Ratzgrad, Bulgaria?Basel,
Sveitsi, Viktoria Plzen, Tshekki?Maribor, Slovenia, Shahtar Karagandy,
Kazakstan?Celtic, Skotlanti, Steaua
Bukarest, Romania?Legia Varsova,
Puola.
Otteluparit pelataan 20.?21. Miss Barbenette ja Eyeshadow pääsivät lähimmäs.
Naisten kansainvälisessä
ajajaottelussa voitto jäi tällä kertaa Suomeen. Sitähän kokemus on, HIFK:n Raimo
Summanen painottaa.
TPS:n Kai Suikkanen pitää erilaisia vastustajia virkistävänä.
??Ei tarvitse niin paljon
kiinnittää huomiota vastustajan pelaamiseen, SMliigassa keskitytään siihen
välillä liikaakin, Suikkanen
sanoo.
Niemisen Quite An Avenger
voimissaan Turussa
MAURI MÄKYNEN
RAVIT. Janne Paukkonen 0?1.
EIF
18 10 6 2 28?18 36
Gnistan
18 9 6 3 29?15 33
GrIFK
18 10 3 5 35?23 33
BK-46
18 10 0 8 28?22 30
SalPa
18 7 4 7 26?25 25
Klubi 04 18 7 3 8 13?19 24
Pallohonka 19 6 5 8 23?25 23
KäPa
19 5 4 10 21?28 19
EsPa
17 4 3 10 15?28 15
LPS
17 3 4 10 12?27 13
Seuraavat ottelut: 10.8. lähtö, Toto5-5 DUO-2, sh 2100 m
Tupla-Tonni -lähtö: 1) Merran Emil/
Antti Teivainen 27,7a (1,77), 2) Diporex 28,0a (14,85).3) Passiton 28,1a
(12,48).4) Vihte 28,9a (91,72).poissa:
10. Pl 105 10650 T:s
Sekalaiset
199?
Kuulutuksia
. EsPa, EIF . + palv.maksu 3.50?
40. Meillä on nyt mahdollisuus muodostaa yksi liigan
kautta aikojen pisimmistä
torjuntakaksikoista Nicolen
ja Roosa Laakkosen muodossa. Toto5 voitto-osuus:
17,30.
7. + palv.maksu 3.50?
42. Voittajat
Mestarien liigaan, häviäjät Eurooppa-liigaan.
KORIPALLO
Torino, senioreiden
MM-kilpailut:
Yli 35-vuotiaiden naisten loppuottelu: Suomi?Latvia 65?57.
Joukkueessa pelasi mm. Ajoin
tänään kuolemanpaikalla,
kun hitaalla lähtijällä ei yleensä parempiin asemiin pääse.
Hoputtamatta ruuna puristi
kuitenkin varmaan voittoon.
Emma Väreen Somolli
Bowl otti voiton komealla
kirillä 2100 metrin tasoituksessa. SalPa . ym.
Puh. lähtö, Toto5-1, lv 2100 m: 1) Classic Wave/Ari Moilanen 18,8 x (8,66),
2) Caerbannog 19,2 x (4,54).3) Barbera 18,5 (2,99).4) Head Up High 18,9
(9,96).poissa: 3. lähtö, Toto5-3, lv 2100 m TuplaTonni -lähtö: 1) Somolli Bowl/Emma
Väre 17,4 (6,27), 2) Hard To Heart
18,1 (12,78).3) William Step 17,5
(8,63).4) Olivia Pepper 18,2 (5,56).
poissa: 3, 6. 399,-
1500 m² SUURMYYMÄLÄ
Knuutilantie 1, P. Päivän Duo: 5-3, kerroin: 3,08.
Viikon parhaimmat huvit kootusti yhden otsikon alla.
Ravintola
ASEMAN OLUTHUONE
AVATTU UUSI
PELIHUONE
ravintolan yhteyteen
Biljardi, tikka ja
paljon muuta...
Tervetuloa tutustumaan!
ISO OLUT 0,5 L
VAIN 3,50?
ASEMAKATU 5
LP Kangasala
hankki pituutta
SSS | Tuomas Reinikainen
tuomas.reinikainen@sss.fi
LENTOPALLO. lähtö, Toto5-2, lv 2100 m Kasvattajakruunu-alkuerä: 1) Quite
An Avenger/Markku Nieminen
15,2a (1,75), 2) Diamond Duo 15,6a
x (3,5).3) Shadow Woodland 15,7a
(6,48).4) Byebyecya 16,5a (17,54).
Toto (2-4-5): 1,75 1,36-1,46-0,00 2,01.
Toto5 voitto-osuus: 12,30.
6. Lapsille luvataan
runsaasti ohjelmaa ja rohkeimmat osanottajat pääsevät myös hevosajelulle. elokuuta ja 27.?28. SM-liigakausi on
60 ottelun runkosarjoineen
tiukka rupeama pelaajille
ja valmentajille. EIF, 20.8. EsPa,
16.8. Toto (9-4-15): 6,27 1,882,55-2,84 35,05. Toto5 voitto-osuus: 18,50.
8. 0440 597 150
EKOESKO T:mi
Kanunki, SALO
HULLUNHALVALLA
SOMEROLTA!
KESÄKALUSTEIDEN
LOPPUUNMYYNTI
Kotimainen
vahva kyllästetty
PUUTARHARYHMÄ
penkki/pöytä-yhdistelmä
177x74 cm
Kunnat tiedottavat
Kaupungintalo ja
Halikon virastotalo
suljettuina perjantaisin
Salon kaupungintalo ja Halikon virastotalo ovat suljettuina
perjantaisin vuoden loppuun saakka.
Perjantaipäivinä asiakaspalvelu toimii ajanvarauksella.
Myös kaupungintalon kahvila-ravintola Kaneliomena on
suljettu perjantaisin.
Lähes puoleen hintaan!
PARVIAITTA
Intuitiivinen näkijä Seija Holm
ratkaisee vaikeatkin ongelmasi.
Erityisalana ihmissuhdekriisit.
0700-9-2838, 2.31min + pvm
starrms. Toto (5-2-1): 1,56 1,29-2,64-6,50
8,69. Toto5 voittoosuus: 10,30.
5. Kassatie 2, 31400 Somero.
Kohteet: Myllymäki- ja Kulma- nimiset tilat Someron kaupungin Häntälän
kylässä, kiinteistötunnukset 761-403-5-75 ja 761-403-3-61.
Kiinteistöt sijaitsevat osoitteessa Kimalantie 929, 31450 Häntälä.
Myllymäen tilan pinta-ala on 2802 m² ja sillä sijaitsee 1900-luvun
alussa valmistunut hirsirakenteinen, lautavuorattu asuinrakennus.
Rakennuksessa on olohuone, keittiö, makuuhuone, pesuhuone/wc ja
eteinen. LPS . Rakennuksen asuinpinta-ala on noin 67 m². Toto
(13-10-8): 1,44 1,23-1,84-1,72 6,62.
3. 6-vuotias salolaisori on kesän aikana kehittynyt merkittävästi
ja ottanut Arto Hammarin
ohjastamana kaksi komeaa
voittoa sekä pari muuta totosijaa.
Jassoo starttaa seuraavan
Kisko?KeSo 1?1
Kisko: Samuli Teuri
KeSo: Jesse Kuusisto
Soccersharks?AC Jylhä 5?2
Soccersharks: Ville Tiainen 2, VeliMatti Leppänen, Juuso Rytkönen,
Lari Silfver
AC Jylhä: Daniel Laine, Reka Rasul
Kuusjoki?PePe 4?1
Kuusjoki: Vesa Vainio 2, Tuukka
Tuominen, Mika Sipilä
PePe: Mika Liimatainen
BarSalona?FC Heittopussit 1?3
BarSalona: Niko Suomi
FC Heittopussit: Janne Ali-Lekkala, Mikko Määttänen, Riku Seitz
PESÄPALLO
Miesten Superpesis,
1. Pääosin häntä on tarkoitus peluuttaa hakkurin tontilla. Hollantilaispelaajalla on mittaa peräti
197 senttiä.
Viime kaudella 22-vuotias
Koolhaas tahkosi Ruotsin
liigan Katrineholmissa, jossa hän voitti mestaruuden ja
Ruotsin cupin.
Koolhaas onnistui myös
henkilökohtaisesti mainiosti, sillä hän oli liigan paras
pisteidentekijä. Turun perjantairavien
päälähtönä ajettiin Kasvattajakruunun alkuerä 4-vuotiaille oriille ja ruunille.
Markku Niemisen Quite
An Avenger voitti lähdön vakuuttavalla tavalla.
Dominick Duo haki nopeasti johtopaikan ja puolen
kierroksen jälkeen Quite An
Avenger nousi sen rinnalle.
Todellinen painostus alkoi
800 metriä ennen maalia.
Dominick Duo jaksoi vastata
loppusuoran alkuun saakka,
mutta sitten Niemisen ajokki
vyöryi väkisin ohi. Toto (3-5-1): 1,77 1,28-2,19-2,72
9,76. Läpitalon huoneisto.
Heti vapaa. Loppukauppahinta on maksettava viimeistään
11.10.2013 kello13.
Tarkemmat ehdot ilmoitetaan huutokauppatilaisuudessa ja ne
ilmenevät myös myyntiesitteestä.
Tiedustelut: Kihlakunnanulosottomies Leena Tapio puh. Talouslaatu.
Katso lisää!
12 m2
999 ?
(Norm. 6
miljoonaa euroa):
Tilanne 18/72 reiän jälkeen, par 70:
65 lyöntiä (5 alle parin): Jim Furyk
Yhdysvallat, Adam Scott Australia,
66 (?4): David Hearn Kanada, Lee
Westwood Britannia,...73 (+3): mm.
Mikko Ilonen Suomi (jaettu 91:s sija).
JALKAPALLO
Kakkonen, etelälohko:
KäPa?Pallohonka 0?1 (0?1)
19. p. lähtö, lv 2100 m Kansainvälinen
naisajajaottelu: 1) Figaro Sund*/Maria Virtanen 18,0a (4,18), 2) Keeper?s
Family 18,3a (9,17).3) Uparty K.A.
18,3a (6,89).4) Tourgan 18,5a (2,26).
Toto (2-6-9): 4,18 2,33-3,03-4,65
12,75.
2. 45m2. LPS . (STT)
Lopputurnaus: Lohkojen voittajat ja paras lohkokakkonen pääsevät isäntäseura Eisbärenin lisäksi
joulukuussa Berliinissä pelattavaan lopputurnaukseen.
STT
lattavaan lopputurnaukseen.
??Saadaan sellaiset puolittaiset lähestymiset pois. ponilähtö, ponilähtö 1100 m: 1)
Rosenbergs Menuette/Elli-Noora
Laurila 2,54,4 x, 2) Bernoban Pepper
166 SH 2,49,8 x.3) Isol 2,45,3 x.4) Lille Blixten Bus 2,51,6.
1. KäPa, Pallohonka . 0400 515043.
Päiväarvonta: 2, 3, 4, 6, 7, 8, 13, 16,
21, 23, 26, 27, 29, 38, 44, 47, 49, 51,
61, 67
Ilta-arvonta: 1, 8, 12, 18, 24, 26, 28,
29, 31, 33, 40, 43, 44, 50, 55, 60, 62,
65, 66, 69
Ostetaan Rintamavalokuvat,
kunniamerkit, sotilasasut.
Lotta- ja suojelusk.tavaraa, ym.
aiheeseen liittyvää.
Puh. Kesän flunssasta huolimatta ollaan valmistautumisen
TULOSPÖRSSI
BEACH VOLLEY
Berliini, naisten maailmankiertueen grand slam -turnaus:
Pudotuspelien avauskierrosta:
Kristina Kolocova/Marketa Slukova
Tshekki?Erika Nyström/Emilia Nyström Suomi 27?25, 21?13.
Vilna, alle 20-vuotiaiden EMkilpailut, alkulohkot:
Tytöt: Ida Sinisalo/Niina Ahtiainen
Suomi?Irene Enzo/Margherita Bianchi Italia 11?21, 21?18, 15?10, Urte
Andriukaityte/Simona Vaiciukynaite
Liettua?Sinisalo/Ahtiainen 18?21,
21?15, 15?13, Sinisalo/Ahtiainen?
Maria Wloch/Natalia Gruszczysnka
(Puola) 18?21, 21?19, 15?13.
Sinisalo/Ahtiainen voitti alkulohkonsa ja pääsee suoraan pudotuspelien toiselle kierrokselle.
Pojat: Toms Prokofjevs/Vlads Smirnovs Latvia?Marko Määttänen/Veli
Manninen Suomi 21?12, 21?16, Wouter van Gilst/Tom van Steenis Hollanti?Määttänen/Manninen 21?17,
21?14, Ioannis Kavaratzis/Grigorios
Kontostathis Kreikka?Määttänen/
Manninen 18?21, 21?9, 18?16.
Määttänen/Manninen karsiutui
jatkosta, sijoitus oli 25:s.
GOLF
Rochester, Yhdysvallat,
miesten kauden 4/4 arvoturnaus,
PGA-mestaruusturnaus
(palkintoarvo n. KiKi, OolUnited . 0400 222 888
Myytävänä
Henkilökohtaista
TÄNÄÄN
www.essinviherpalvelu.fi
Lähes puoleen hintaan!
VIERASMAJA
Vierasmajaksi, aitaksi, lasten omaksi
mökiksi. lähtö, sh 2100 m: 1) Kiviojan Raisu/Aimo Viitanen 34,4 (1,44), 2) Auni 35,8 (10,89).3) Soman Soria 36,0
(18,0).4) I.P. 050 540 5004
KENO
Ostetaan Arabian astioita ja
koriste-esineitä, taidelasia,
muumitavaroita, Toikan lintuja ja
kuutioita, ym. Järjestäjäorganisaatiolle on varattu oikeus nimetä
yksi paikallinen kuljettaja
kilpailuun villillä kortilla.
Kiva Sali ti 15.10.2013 klo 19.00
Tulinen Unkari
nyt vihdoin Suomessa!
Maailmankuulu unkarilainen
tanssi- ja soitinryhmä RAJKO.
Esiintynyt yli 100 maassa.
Liput nyt myyynnissä
Lippujen hinnat:
Aikuiset
Eläk.opisk.
Lapset alle 12v
Ryhmät min 10h
47. Silti puolet
joukkueista jaksaa panostaa
vielä European Trophy -turnaukseenkin, joka pelataan
tänä syksynä 32 joukkueen
voimin.
Kaipaavatko seurat kalenteriinsa kahdeksaa kansainvälistä peliä ennen liigakauden alkua. Naisten Mestaruusliigan LP Kangasala on
tehnyt sopimuksen hakkuri/
keskitorjuja Nicole Koolhaasin kanssa. Gnistan, GrIFK . Kuusjoki,
AC Jari . Rakennus on
välttävässä kunnossa ja vaatii pikaista peruskorjausta. GrIFK, 18.8. Vapautuu
1.9.2013. puolivälierät,
kolmella voitolla jatkoon:
Sotkamo?Koskenkorva 2?0 (9?0,
5?4)
Vimpeli?Seinäjoki 2?0 (4?0, 4?2)
Raahe?Kitee 2?1 (4?8, 5?3, 2?0)
Joensuu?Hyvinkää 1?0 (3?2, 2?2)
AC Jari
8 8 0 0 40?6 24
Soccersharks 8 6 1 1 29?10 19
KiKi
8 6 1 1 31?13 19
Kuusjoki
8 5 0 3 32?19 15
KeSo
8 4 2 2 22?15 14
Wikurit
8 4 0 4 27?26 12
FC Kärsy
8 3 0 5 25?21 9
FC Jylhä
8 3 0 5 25?29 9
BarSalona 8 2 1 5 16?29 7
OolUnited 8 2 0 6 14?36 6
Heittopussit 8 1 1 6 14?45 4
PePe
8 1 0 7 6?32 3
Seuraavat ottelut: 15.8. Maria
Virtasen ohjastama ja Timo
Kedon valmentama Figaro
Sund kehitti komean loppukirin ja ylitti maalilinjan ykkösenä.
Norjalainen Therese Mikkelsen hoputti Keeper`s Familyn kakkoseksi ja ruotsalaisedustaja Martha Lindstadin rattailleen saanut,
Janne Ulmaksen valmentama Uparty K.A. Nyt
on olemassa se porkkana, eli
lopputurnauspaikka. BarSalona,
PePe . + palv.maksu 3.50?
musikaaliviihde.fi
Vuokrattavana
Siisti yksiö 33,5m² Halikon
kirkonkylässä, lasitettu parveke
Erittäin siistejä.
Soita tarkemmin 040 559 7421
Aloittelijan sähkökitara+Roland
MicroCube-vahvistin + teline +
laukku + viritin. H. Siisti.
P. 700e. Sähköinen lämminvesivaraaja, 100 e. H: 4000.
Puh.0503285012
Kolaroitu Golf -92 1.4. 040 586 1269.
Honda CBR 600 RR Limited Edition. 0500 786 646.
Pyöröpaalipiikki Isme sovitus.
Hp. Kuin uusi! 0400 816 652
Yamaha Aerox skootteri vm
2008. Ajettu
207tkm, kats.7/2013. -88.
Hyväk. H.
2800e. 0400 126 740.
Toyota Corolla -99 1.3 Hyvä,
juuri katsastettu, hieno ajoltaan,
ollut vanhalla herralla. Aj. Hyvä aloittelu pyörä mp
har.1500?.0405927970
3kpl tunturi super-sport h 999e
. Salossa
puh: 0405170127
Amiksen kokkipuolen kirjat:
Kokkiprokkis, ravitsemusalan
fys/kem ja ammattimatikka, yht.
80 e, (ovh 110e). 300 e, puh.
0400 224156
Kuivaa sekaklapia. P. 2002. 040 533 1786
Ford Mondeo 1.8 farm. mm. 044 205
4971.
Keeway Matrix Sport Rasing vm
2005. 6000e. 040 544
9868.
Volvo V70 XC AWD vm. Harvinainen
väritys. P 040-8549749
Kirpputori sisähallissa, Raitalankatu 13, la 10.8. 2011, aj. 8 viik.ikäisiä eli täysikasvuisia 35e kpl . 044 592 6887.
Leica mojo mini ajo-opastin/navigaattori,
gps-vastaanotin.
Avaamaton kaupan pakkaus. Sekaklapi
40e/heittomotti,
koivuklapi
50e/heittomotti,
kuljetettuna
Puh. 2-siipiset kyntöaurat, perunannostokone. 50e. n. 185/7014 Henkilöauton kesärenkaat
0km 160e. Vetokoukku. 044 747 9548
Uusi leikkimökki 180x280.
Valmiiksi maalattu, musta
palahuopakatto, kotiinkuljetus.
Puh. P. 040 774 6333
Kaikulan kesäkirppis, su 11.8.
10-14. 044 036 8935.
Bella 655 v.2003 MerCruiser 3.0L 135h, läpikuljettava,
takakuomulla h.33.500 P. 7000
km. P. pit
4,3 4,9 5,8 m kaikki 3 vaihemoottorilla H 190 . Hp 850?. 040
832 5364
Antiikkihuonekaluja,
Arabian
posliinia, lasitavaraa, tauluja.
P. H.
1500e. 040
7160612
Skootteri Kymho Agility -08.
Aj. P. 045-1380466
Honda XR 125L -07.Ajettu
n.7900 km.Tytöltä siisti enduropyörä. 4 kpl vaatekaappeja, á 50e. ajettu 18500km siisti ja
toimiva. Huollettu, kuluneet osat
vaihdettu, siisti ja hyväkuntoinen. H. 0400 430 069.
Fordson Super Major, konevikainen tai ilman konetta. Ei
viritetty. P. 0400 168 342.
Peugeot 306 1.6. P. Erittäin vähän ajettu
varustein + traileri. Avantgarde. Henkilö- tai pakettiauto. Tervetuloa!
Lasipöytä 30 e, keinutuoli 40 e, 3
kpl tuplaikkunoita karmeineen 4
ruutu 88x88 yht. 200 e. 041 443 2763
Kuivaa koivuklapia, 55e/heittokuutio. 2004, siisti + ajovarusteet, +7 v. 040 721
2429.
MB C 200 CDI farm. -97 vetokoukku. H. ja
sirutettu. 050 492 7619
Luovutusikäiset kissanpennut.
Kaksi punaista ja yksi mustankirjava, tyttöjä. P. 040-7598667
Jäspin ruostumaton 300 l vesivaraaja. elokuuta 2013
15
Viikkomarkkinat
Nettitori: www.sss.fi/tori
Ne
Viikkomarkkinat on lauantaisin julkaistava yksityishenkilöiden ilmoituspalsta, 2-4 riviä, riviin mahtuu 28 merkkiä, myös välitt ovat merkkejä
merkkejä. honda monkey -87, 850e p
0500 533849
Massey Ferguson 265 -79 (60
hv). P. 0400 775
883.
Jatkettava pyöreä keittiön pöytä, vaaleaa puuta ja valkoista. 044 296 0926
Kuivaa laadukasta koivuklapia.
Kotiin kuljetus. 6/13.
Hp. 0408681294
Kuivaa koivuklapia. 040
5270636
Scanmar 345 purjevene. 0400 821 636
Toyota Yariksen vanteet kesärenkailla 4 kpl. P. P. 040 830 9495
Massey Ferguson 25 vm.62. P. Ilmoitukset on jätettävä pe klo 14 mennessä.
Kaksi tuulimyllyä. 0405013750
Derbi Senda X-Race -2010, rekisterissä, uudet renkaat, huoltokirja. 800 e.
Rehusiilo lasikuituinen, 1300 e.
Työntömastotrukki Toyota, akkuvika, 750 e. P. Kaikki merkit
sekä as.vaunut. Hinta 5e sisältää lehti-ilmoituksen ja kahden viikon näkyvyyden SSS:n nettitorilla. 70 e. 044 370 4500.
60l muovitynnyreitä kierrekansi ja kantokahvat h 5e kpl p
0500/533849
Leppäklapia 6 heittokuution erä,
240 ?. P. mb 230 -91
farkku leimattu hiljattain hp
990. 0500 786 646
Kultivaattori Vaderstad 15P
mixerillä ja kuivaa haketta.
P. 4
tai 6 tuolia. Ostan omaan ajoon alle
2.000 e hintaisen katsastetun
pakettiauton. P. P.
0400 804 241
Myydään polttopuuta. Soita 0503204600
Kuivaa koivu- ja sekaklapia. 8000e 0442594651
Kipa takalana, 2.5 m, h. P.
044 319 0151
Myydään siisti rt-kaksio 2h+k+s
Palometsässä. 0405743709
Hyundai H-1 2,5TCI. P. Siisti. P. 150 e.
P. Myös kulj.
0405755429
Tonttimaata Salo-Somerotien
varrelta. 040 704 0660
VW Passat -00 1.9Tdi 85Kw
leimaa 12/14 ajotiet.vak.sääd
sähk.ikk nettiauto id:5812504
h.2350. 040
704 0660
JC Trailer henkilöauton peräkärry 1-aks., jarruton. 2010.1 omist. 044 376 5295
Parisänky + patjat koko 160 x
200, ruskea runko, hp. P. Kotiin tuotuna. 040 835 1311.
Kerran käytetty lämpöpuku Regatta, koko XL, 90 kg. Erittäin hieno. Koivuhalkoa
15 m³, sekahalkoa 35 m³. Puh. P. 6
tkm, h. Ilmoituksen hinta on 8e tai palvelunumerossa 0600-91700, hinta 8,03e/kpl.
Ilmoituksia vastaanotetaan asiakaspalvelussa torstaihin
15.30
aihin klo 15
30 asti.
Jätä ilmoituksesi edullisemmin verkon kautta: www.sss.fi/tori. P. 0400432 329.
mazda 121 -90 ajt.191tkm juuri
leimattu hp 600. P. H.
100e. 1950 e. Kats. H. Vain 178
tkm ja 2599. 044-9202656
H-tai-P auto.miel toyota.myös
muut merkit ja AS-vaunut.0452604016
Kemiön, Partelin ja Härkätien
puhelinosake, 1-2 kpl, tarjoa
omaasi, puh. 044-7706132
Vanha mopo.
P. P. 733 1237, 050 355
9464.
Peugeot 307 -05, 175 tkm. Cd-soitin, keskuslukitus, murtohälytin, alumiinivanteet. 130e. 040 570 8263.
RT-kaksio saunalla Vaskio. 027352214
Uudenveroiset: sähköhella Rosenlew 50 ja jääkaappipakastin
Rosenlew 55x145 ym koti-irtainta. Vh.
65162 ?. Aj. ruiskumoottori. 046 687 7079
B.
V
I
R
T
A
N
E
N
Puutavaraa 32x100 mm. Hyväkuntoinen.
Peipoille, undulaateille yms.
H. 60
x k.100 cm. P. Iso tontti. P. Yksi omistaja. P. Siisti ja hyvä. Varashälytin ym. merkkiliikkeen huoltokirja. P. 044 2715071
Hyväkuntoisia massiivipuisia
keittiön kaappeja, siisti 60 cm
sähköliesi, hinta yht. Valtatie 1452, Hajala.
Retroa ja romantiikkaa, ruostetta ja rihkamaa.
VW Golf Variant 1.8 vm.1995.
Katsastus voimassa 19.9.13
asti. h.1050e p. Pegorado jyrsin traktoriin haineväjyrällä,vaatii
korj., 800e/tarj. 200 EUR. 040 737 1238
Philips-tv (15 tuumaa) + digiboxi
+ kaukosäädin. 0408341914
Valkoinen jenkkisänky, koko
160x200, kaksi yöpöytää. 550 km. P. 0440 353 646
Tilava lintuhäkki p.120 x syv. P. 0400 533844.
Alumiinivene pituus 5,11 perämoottorilla. 6900 km. SALON SEUDUN SANOMAT
Lauantaina 10. 5 ov.
Ilmast., ABS, 2 renk., soitin +
subbari, siisti, huol. 100t e/tarj. 580 e. 5900 e/tarj. Pertteli. Vm. Myydään
myös ankanmunia,sekä lihaa
p.040-5011290
Musta- ja punaherukkaa itsepoimien Suomusjärvellä. P. 650 . P.
040 553 1815
V
I
I
V
I
J
A
W
A
G
N
E
R
I
P
A
N
A
V
A
L
T
A
F
I
N
G
E
R
P
O
R
I
R
E
T
U
R
A
U
T
A
R
E
E
T
T
A
varokaa
koiraa
varokaa
koiraa
varokaa
koiraa
474
L
A
S
S
I
J
A
L
E
E
V
I
J
E
R
E. P. 040
704 0660
Raivaussaha Kaaz 40 + uudet
valjaat, 100 e. P. 1190 e. 044 015 1927.
Kuusi- sekä mäntyklapia 25
e heittokuutio. P. 040 830 9495.
Antti 330 kuivuripuhallin. 050 523 3765
Eritt. 40 ?/heittomotti. Siirtovaaka 200 kg, 100 e. Ell tark. 0400 533 117.
Solifer BlackStar moposkootteri
vm -10. Puh:
0407691447 tai 0407695446
Shetlanninlammaskoiran urospentu terveistä ja hyväluonteisista vanhemmista. Hp. 050 304 4468.
Myydään 3 kpl viljaruuveja 4. 0415024759
Moottorisaha Husqvarna, pahkoja ja pieni öljylamppu, edullisesti. 0400 534 758.
Puimurin renkaat 18,4 R26,
käytetty ikkuna(t) n.40-100cm x
100-200cm (ei tarkka) + ulko-ovi
ja eristevillaa. HP. P. Maksan hyvin.
P. Puh. Hifly 225/40-18
uudet kesärenk 310e, Saab 16?
5x110 alut 300e 045-2386030
Yamarin 6110 + 200 hv Yamaha.
Vm. 040 704 0660
Lada Samara -96, aj. P. Koko 175/65/14.
H. oktalo.Alak.3h+k, yläk. 5000 e. 1h+avovintti, ulkorakennuksia. 044-5909486
Traktorin viljakärry 16 m³ teli. P. Vm 2004. 040 900 0270
Vanha traktorin perälevy n.
220x52 cm + kokoontaittuvat
Hiab tarkoitetut ?trukkipiikit?. kpl tai 500 ?
kaikki P 0432007361-Somero
Venetraileri 6-9 metriselle veneelle, kaikki käy. P. H. Lisälaidat, korkea koppa, kippi.
Uudet renkaat. P. 0400 946 715.
Autostasi huipputarjous. 20 ?. 2000. 30 e, pyöreä
rottinkipöytä 20e. Kuljetus järjestyy. 050 566 7831
Tku-H:linna tien läh. klo 10-15.
Paljon tavaraa. Hp.
2190e. uusi 28hp moottori.
facebook.com/Scanmar345
HP.59500?, 0400-611955
Falken 215/35-17 uudet kesärenkaat 230e. Pyökkinen ruokailuryhmä.
,Kalusteiden kunto hyvä. 14900e. -02. Hinta
350?. Uudet lattialaminaatit
v.2013 , Kv- putkiremontti tehty.
p. Hinta/tarjous p. 27500e. 2006. 050 520 5758
Lasten crossipyörä Yamaha PV
80, vm. 0400180797.
Koulu pöytiä valkoisia ja puun
värisiä. Puh. 390e. 040 839 5348.
2 kpl WC-pönttöjä/lavuaareja. 0400 783 230.
Makita poravasara HR 3000C.
Sisältää salkun ja terät. 044 734 5501.
Barlit matkavene, Nanni Kubota
21hv (400h), Wallas, liesi, kemwc yms. P. Puh. Kerran käytetty. 0400 816 652
Pakettiauton 195/70C15 uusi
kesärengassarja 290?. 044 944 0118.
Traktori taka- tai neliveto,
h. järeä tr sovitteinen takakauha, 500e/tarj. 0406831697.
Vaalea keittiön pyöreä pöytä ja 4
kpl pinnatuoleja+kaksi 30 cm
jatkopalaa. Hyväkuntoinen. P. 0400 424 396 Pohja
Kyntöaurat 3 siipiset, kunnossa
olevat. P. 040 546 5871.
Myydään runkopatja + pääty. 040 767 1593.
Koululaispöytä, jossa 4 laatikkoa+kaappi. 50-luv. Hp.
2400e. P.0400877905
Comanche tieliikennemönkijä,
ajamaton. Koivuklapia 50e/m³.
Koivuklapia 60 l verkkosäkeissä,
4,50e/sk. 0500 774 064.
Hyvälaatuista
sekaklapia
40e/m³. P.
040 704 0660
Trukin masto, traktorin kolmepistekiinnitys. Kaikki pinnat
uusittu. P. 0400 217 461.
Saab 900 2.0 I Cabriolet -92.
Kirkkaan punainen. 044 036 8935.
derbi drd racing.2009.yhdellä
omistajalla. H. 130e. 0440743353
Yamaha DTR, vm. Vain 1700 km ajettu. Puh
0407353274
Käytettyä kattopeltiä.
P. -98, 3-ov.,
kats., aj. Siisti. P. Hp. 050 5557274
Ankkoja. 200e. Hp. p. Uudet renkaat. p.
0447374610
Onko pihallasi tarpeeton pakettiauto. Erittäin siisti.
P. 80 tkm,
h. Kahdet renkaat,
aluvanteet. P. 040 567 5731.
Nissan Almeran vm. P.
0400 528 021
Kalusteita 60-luvulta, 5 tuolia+2
pesupaikkaa. Iso ja pieni.
Koristekaivo. Aj.
275 tkm, ilmastointi, siisti. P. Vm. P. 142.180 km, 2 renkaat,
2500 e. Varmasti hyvä. 98 farm.
Suzuki Grand Vitara vm