Lapset antavat minulle paljon voimaa, ja tietenkin vaimoni.” Jussi Luomuviljelijä Kyllä minä selviän Uutismedian tehtävä ei ole vain kertoa viimeisimpiä uutisia. Antamalla toivoa, valoa ja ratkaisuja laadukas journalismi lunastaa paikkansa myös vaikeina aikoina. Ma-pe 8-17 Lauantaina 9-14 Meiltä myös PUUPELLETIT talven varalle p. Kunpa kaikki pitäisivät. HANKKIJA SALO ÖRNINKATU 16 Tilaa lämmitysöljysi meiltä. Viikko 36 | N:o 244 | Irtonumero 2,40 € Jatkuvana tilauksena 1,00 €/päivä PERJANTAI 10.9.2021 SALON SEUDUN SANOMAT ”Luomuviljely teetättää paljon työtä, mutta pidän sitä mielekkäänä. Vaimoni opiskelee ja meillä on viisi lasta. Kunpa kaikki pitäisivät. Lapset antavat minulle paljon voimaa, ja tietenkin vaimoni.” Jussi Luomuviljelijä Kyllä minä selviän Uutismedian tehtävä ei ole vain kertoa viimeisimpiä uutisia. Sen tehtävä on myös tarjota erilaisia näkökulmia, vertaistukea, ikkunoita ihmisyyden eri muotoihin jokaisessa arkipäivässä. Ei sitä aina ymmärrä, miten kaikesta selviää, ja kuitenkin selviää. Ei sitä aina ymmärrä, miten kaikesta selviää, ja kuitenkin selviää. ”Luomuviljely teetättää paljon työtä, mutta pidän sitä mielekkäänä. Sen tehtävä on myös tarjota erilaisia näkökulmia, vertaistukea, ikkunoita ihmisyyden eri muotoihin jokaisessa arkipäivässä. 010 768 3561. Antamalla toivoa, valoa ja ratkaisuja laadukas journalismi lunastaa paikkansa myös vaikeina aikoina. Vaimoni opiskelee ja meillä on viisi lasta
Se toisinaan ärsyttää, kun moottoritiellä annan takaa tulevalle tilaa, kun ajan itse todellista nopeutta 125 km/h. Jos vaikka lapsi tulee tielle, se voi olla omasi. Isoista budjettikysymyksistä päästiin sopuun nopeasti, mutta päästövähennykseen liittyvää kiistaa ratkottiin pitkään. Myös pääministeri Sanna Marin (sd.) kertoi, että erimielisyyttä oli vain noin 0,2 megatonnin päästövähennyksistä. Samoin elokuvien alkamista. Vaikea sanoa, oliko niiden odotusarvo suurempi kuin tyttöystävien soitot – ehkä yhtä tärkeitä. Nopeuden ihannoijat, menkää syrjään radalle ja ajakaa yksin. Jos sitä ylinopeutta on pakko ajaa, niin reilusti sitten, ettei jää toisten tukkeeksi. Ottopoikani luki Kalle Ankaa, mutta hänen pojalleen käyvät yhtä lailla Aku kuin Kalle. Vähän niin kuin opettaja määrää kiukuttelevat oppilaat jälki-istuntoon. Mutta monelta maskin käyttö yleisissä tiloissa oli unohtunut. Vihreiden puheenjohtaja, sisäministeri Maria Ohisalo taas korosti, että kyse on koko paketin uskottavuudesta. Ei yhdelle tai kahdelle henkilölle voi Paikkua ajattaa.” Pertti ”Eipä ihmetytä tyhjät Paikut, kun katsoo parkkeja lukion ja Hermannin ympärillä. Myöhemmin kävi mitkä tahansa urheilukilpailut – nyrkkeilystä painonnostoon. Ihmisten ja eläintenkin maailma soljuu odottaessa. Kuvaavaa oli, että osapuolet kuvasivat kiistaa aivan eri sanoilla. Antaa mennä vaan niin paljon kuin koneesta lähtee ja työnnä loput. Mukavaa on odottaa Linnanmäelle menemistä. Viimeiset puoluegallupit osoittavat, että halukkuutta hallituksen kaatamiseen ei ollut sen paremmin vihreillä kuin keskustallakaan. Ideologia menee hallituksessa terveysturvallisuuden edelle. Armeija-aika oli ainaista odottamista. On ihmisiä, jotka uhraavat aikaansa odottaen jotakuta tai jotain, vaikka unelma ei näytä muuttuvan todeksi.” Penelope odotti, toiveikkaana ja uskollisena. 2000-luvulla nuoriso on alkanut vaatimaan näitä omia kulkuneuvoja ja vanhemmat maksavat.” Entisten nuorten äiti. Takaa tulee joku noin 140 km/h ja sitten hiljentää kohdallani niin, että jään pussiin ohitettavan jonon taakse. Hyvässä lykyssä voi odottaa perintöä ja toivoa samalla, että pesänjakoon ei tulisi riitoja missään vaiheessa. Puhelut kavereille tulivat tärkeiksi. Kiireellä odottamaan varsinaista tehtävää, sitten taukoa ja tarpeille pääsyä, iltapalaa juttutuokioineen ja kaiken toistumista seuraavana päivänä. Ministeriössä vastuullisuus u u Hämmästelen sitä, että nyt kun koulut ovat olleet auki vajaan kuukauden, on jo 82 prosenttia yli 12-vuotiaista rokotettu ensimmäisen kerran. Ensimmäistä oikeaa lemmenhetkeä odotti jännityksen sekaisin tuntein, sitten toista ja kolmatta. Yleisillä teillä ajetaan toista kunnioittaen nopeudella, jolla tietää lähes aina hallitsevansa ajoneuvon. On kulkuneuvoja jos jonkun näköisiä parkkiruudut täynnä, lukiossa jopa pihateiden nurmikolla. Jatketaan omavalintaisesti pakkoa. Seli, seli u u Nyt kun naamareihin on totuttu, niin jatkossa kaikkien nuha-, yskäja influenssapotilaiden pitäisi käyttää maskia toisten takia. Kirjoita mieluummin nimelläsi. Bussia piti odottaa. Kun ensin oli odottanut tietokoneen korjausta, niin sitten olikin aika siirtyä tuijottamaan tiimalasia. Ei ole yhtään hetkeä, milloin ei odottaisi jotakin. Nainen odottaa lapsen syntymää, mutta niin odottaa mieskin – meidän vauveli. Muutimme usein, mutta Aku on seurannut siihen asti kun asuimme kotona. Non stop -elokuvissa uutiskatsaukset olivat pakkopullaa piirrettyjä odotettaessa. Olimme heti paikalla, kun Nappi tuli. Päivät odotimme isää ja äitiä kotiin milloin mistäkin. Heikki Liede eläkeläinen Petun saari Odottamisen iloa ja tuskaa ”Paikkuhan kulkee koko ajan melkein tyhjänä tai tyhjänä. Sitten onkin aika siirtyä odottamaan omien vanhempien kuolemaa. Joskus umpisolmuun menneissä neuvotteluissa auttaa, kun vaihdetaan neuvottelijoita. Kiistan kohteena ollutta yksityiskohtaa kiinnostavampaa on hallituksen kyky löytää ratkaisu. Maski u u Salon Seiskaan olisi kiva päästä, mutta emme osaa rekisteröintiä ja maksua. On hyvä odottaa lottovoittoa, kenovoittoa tai mitä hyvänsä voittoa sattumapelissä, kunnes kateus astuu kuvioon viemällä kalatkin vedestä. Sitä ennen on odotettu häitä suurella jännityksellä. Sitten alkoivat iltasadun odottamiset, minkä jälkeen joulupukin ja joululahjojen odotusvaiheet. Pojanpojan kertomus kokemuksistaan saa minutkin hyvälle tuulelle, vaikka siihen riittää pelkästään läsnäolo kotonani. Hyviä ajoja TÄTÄ MIELTÄ TEKSTARIT 040 7711 777 2 SALON SEUDUN SANOMAT | PERJANTAINA 10. Sopu lopulta löytyi, mutta aikataulut venyivät ja hallituskumppanit syyttelivät suorin sanoin toisiaan. Poliittiselle draamalle oli otollinen ajankohta, kun vihreät kokoontuvat viikonvaihteessa puoluekokoukseen. Vastaavasti keskustalla ei ollut halua tai tarvetta ylimääräisiin myönnytyksiin. Toimitus valikoi, käsittelee, otsikoi ja tarvittaessa lyhentää julkaistavat tekstit. SYYSKUUTA 2021 PÄÄKIRJOITUS PERUSTETTU 1919 | PÄÄTOIMITTAJA VILLE POHJONEN 10.9.2021 H allituksen sisäiset jännitteet osoittautuivat budjettiriihessä juuri niin koviksi kuin etukäteen arvioitiin. Pian alkoivat kilvoittelut siitä, kuka sisaruksistamme saa ensimmäiseksi lukea Aku Ankan. u u Salon Vuokratalojen toiminta on ala-arvoista. Erikoinen käänne tämän syksyn draamassa nähtiin, kun pääministeri Sanna Marin marssi ulos neuvotteluista ja jätti keskustan ja vihreät sopimaan kiistan keskenään. Budjettiriihi ei antanut vakuuttavaa kuvaa hallituksen yhteistyökyvystä ja -halusta. Hämmästyttää u u Ministeri Kiurun kimppuun käyvät mediassa ahnaasti tahot, jotka pitävät omia rahojaan tärkeämpänä kuin toisten ihmisten henkeä ja terveyttä. L E H T I K U V A / E M M I K O R H O N E N Odysseus ja Penelope kiteyttivät odottamisen ilon ja tuskan: ”Joskus ihmiset ihannoivat sellaista asiaa, joka jää toteutumatta. Kirjoita lyhyesti. Olisimme jo kesän alussa saavuttaneet tarvittavan rokotuskattavuuden. Oppositiossa kokoomus ja perussuomalaiset vahtivat tarkasti, mitä keskusta tekee esimerkiksi polttoaineiden verotuksen kanssa. He olivat oikeassa – elämä on yhtä odottamista. Vaimon odottaessa miestään, on hyvä yleisohje odottaa siihen asti, kunnes viha kääntyy kaipaukseksi. En pysty koko Piihovin ja keskustan väliä ajamaan rollaattorilla edes neljääkymppiä puhumattakaan 80 km/h. Maski pukee u u Miten ne rokottamattomat nyt sinne sairaalaan koronan takia joutuvat. Keskusta toi neuvottelupöytään entisen pääministerin Juha Sipilän, joka toimii myös eduskunnan ympäristövaliokunnan puheenjohtajana. Ei nyt munata tätä kivaa mahdollisuutta. Nopeusrajoitus u u Näin Inkereentiellä. Lisäksi maski lämmittää ja nopeuttaa paranemista. Toimitus tarvitsee myös nimimerkillä kirjoittavan nimen ja yhteystiedot. Osoitteet: mielipide@sss.fi | SSS/Mielipide, PL 117, 24101 Salo u u Taas kerran voi vain todeta, miten kunnan omaisuudesta pidetään huolta ja miten välinpitämättömiä johtajan kommentit ovat. Sittemmin on tullut vaiheita, jolloin puheluita ei haluaisi keneltäkään – kaikkein viimeiseksi lupsakkaalta lehden myyjältä ”rupesin tästä soittelemmaan”. Vihreistä neuvotteluja veti ympäristöministeri Krista Mikkonen. Kuolemaakaan ei kukaan toivo, ennen kuin sitä hartaasti odottaa. Kaupassa piti odottaa vuoroaan kuten nykyisinkin. Ensimmäiset muistikuvani kärsimättömästä odottamisesta ovat Ruukista, kun odotimme rapujen kypsymistä isossa padassa. Kenen vastuu. Näin tehtiin budjettiriihessäkin. Joko tai u u Näin Inkereentiellä. Sinne halutaan mennä budjettiväännön voittajana tai ainakin kertoa, että päätavoitteet ilmastokysymyksissä saavutettiin. Hän piti harhaanjohtavana viestinä, että kyse olisi vain 0,2 megatonnista. Kovin vääntö käytiin keskustan ja vihreiden välillä. Siinä voi tarkistaa oman mittarin paikkansapitävyyden ja käsittääkseni näyttää punaista naamaa, jos ajat siinä kohtaa ylinopeutta. Kolme tyhmää mummoa u u Ei onnistu. Salaliittoteorioita levittävien mielestä rokote on vaarallinen, ei tauti. Sopu siis löytyi, mutta hammasta kiristellen. Isäni oli sotien jälkeen insinööritehtävissä Ruukin tiilitehtaalla. Valhojan hajattelija u u Nyt tiistaina pääsivät eläkeläiset jumppaamaan, mikä on tosi kiva. Koululaisena Pohjois-Haagassa speedwayn seuraaminen oli huippujuttu semminkin, että suurella legendallamme ”Nappi” Jousasella oli talli asuinpaikkamme tuntumassa vanhassa sodanaikaisessa pommisuojassa. Onneksi hermot ovat vielä kunnossa, ettei haittaa, jos joku ajaa 40 tai vaikka 100 km/h. Ennen ratkaisua keskustan puheenjohtajan, valtiovarainministeri Annika Saarikon mukaan haettiin enää vain jonkinlaista alaviitettä ilmastoratkaisulle. Nyt näkemyserot paisuivat pykälää suuremmiksi. Ei Suomessa noin rumana saa taloja pitää. Halvat korjaukset ja huolto eivät käy, vaan pitää odottaa, että saadaan satojentuhansien remontit tai purkuun. Keskustan ja vihreiden välillä on jännitteitä näkynyt jo aiemminkin. Miksi työterveyshuoltoa ei hyödynnetty työikäisten rokotuksissa. Ja kukapa ei tuskastuisi odottamaan vaimon loputonta meikkausta. Vielä 1990-luvullakin kaikki kulkivat busseilla, siis maaseudulta yläasteelle, lukioihin, amikseen ja kauppikseen. Kävimme luonnollisesti velodromilla katsomassa kesäisin ja talvisin, kun Nappi ajoi. Budjettisopu otti koville SSS VERKOSSA Valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.), pääministeri Sanna Marin (sd.) ja sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) löysivät lopulta sovun budjettineuvotteluissa. Kunnostus olisi helppoa ja halpaa, sillä eihän kukaan isoja vaatinut
Helenius kuuluu juniorien Team Alita -joukkueeseen, jossa on yhteensä kuusi tyttöä. –?Tavoittelen menestystä SMkilpailuissa ja Suomen edustamista arvokilpailuissa, hän sanoo. Salossa kustannuksia laski halventunut kaukolämpö. PERJANTAINA 10. SYYSKUUTA 2021 | SALON SEUDUN SANOMAT 3 URHEILU UUTISET UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi THL: KUUDESSA ALIMIEHITYSTÄ. SIVUT 22–23 Hilma Helenius, 12, harjoittelee ammattimaisesti Hilma Helenius S S S / M A R K O M A T T I L A Afganistanissa valtaan noussut Taleban on kieltänyt iskulauseet ja mielenosoitukset, joilla ei ole virallista hyväksyntää. THL:n kyselytutkimuksen mukaan Salossa kuusi hoivakotia jäi alle lakisääteisen hoitajamitoituksen, joka on tällä hetkellä 0,55 hoitajaa per asiakas. Hän matkustaa kuutena päivänä seitsemästä Salosta Turkuun, jossa hoituu myös koulunkäynti. SIVU 10 Salossa isoin pudotus kiinteistökuluissa Rytminen voimistelu on yksi niistä urheilulajeista, joita harjoitellaan pienestä pitäen melkoisia määriä. SIVUT 12–13 S S S / M I N N A M Ä Ä T T Ä N E N Taloyhtiöiden kiinteistökustannukset laskivat valtakunnallisesti eniten Salossa vuoden takaiseen verrattuna. SIVUT 14–15 Velan määrä kasvoi hieman Valtiovarainministeri Annika Saarikko, pääministeri Sanna Marin ja sisäministeri Maria Ohisalo kertoivat budjettisovusta. Asia ilmenee torstaina julkistetusta Kiinteistöliiton Indeksitalo 2021 -tutkimuksesta. Salossa kiinteistökustannukset alenivat viisi prosenttia verrattuna viime vuoteen. Tästä elävä esimerkki on 12-vuotias salolainen Hilma Helenius, joka kilpailee lauantaina Salohallissa järjestettävissä SMjoukkuekisoissa. Tuula Virtanen poimi kauniin kukkakimpun omaksi ilokseen torstaina Ollikkalan pellolta ja kiitti kaupunkia hienosta palvelusta. Salon kaupungin istuttamat auringonkukkapellot ovat reheviä ja täydessä kukassa. Salon kaupungin vanhuspalveluiden mukaan syynä alimiehitykseen on sekä mitoituksen laskentatavan muutos että todellinen pula työvoimasta. Kiellon vaikutus näkyi heti torstaina, kun muutamia pääkaupunki Kabuliin suunniteltuja mielenosoituksia peruttiin. Otettavan velan määrä on hieman kasvanut, sillä valtiovarainministeriön esitys viime kuussa oli 6,7 miljardia euroa alijäämäinen. Helenius harjoittelee viikossa ammattimaisesti lähes 30 tuntia. SIVU 16 Taleban kielsi mielenosoitukset Hallitus sopi budjettiriihessään mittavista ilmastotoimista, jotka vähentävät päästöjä noin 14–15 megatonnia vuoteen 2035 mennessä. Myös sijaisten haku on työllistänyt hoivahenkilökuntaa. Asiasta kertoi pääministeri Sanna Marin (sd.) hallituksen tiedotustilaisuudessa. L E H T I K U V A / E M M I K O R H O N E N. Hallituksen sopima linjaus Suomen valtion talousarvioksi on 6,9 miljardia euroa alijäämäinen. UUTISET 4–5 Salon vanhuspalveluita kiusaa alimiehitys ja pula sijaisista AURINGONKUKKAVIIDAKOSSA. PULAA SEKÄ BYROKRATIAA. Hoivakodeista viisi oli Salon kaupungin yksiköitä
”Viime toukokuussa oli todella tiukka sijaistilanne, ja siksi aloitimmekin niiden rekrytoinnin.” Salon vanhuspalveluiden johtaja Salla Lindegren STT | Niilo Simojoki Torstaina julkistettu Suomen järjestyksessä toinen erillinen valtioneuvoston puolustusselonteko ei sisältänyt suuria yllätyksiä. –?Hallitukset tulevat ja menevät, mutta maanpuolustuksen on oltava aina kunnossa, Kaikkonen sanoi. Luvalla sanoen tutkimuslappu on melko hankala täytettävä, Virtanen myöntää auliisti. Alhaisin hoitajamitoitus Salossa oli toukokuussa toteutetun kyselyn mukaan Tupurin Attendon hoivakodissa, jossa mitoitus jäi 0,37:ään. – Viime toukokuussa oli todella tiukka sijaistilanne, ja siksi aloitimmekin varahenkilöstön rekrytoinnin. –?Itämeri, arktinen alue ja Pohjois-Atlantin meriyhteydet linkittyvät toisiinsa. Laskutapa on mielenkiintoinen, Lindegren johdattaa asian byrokraattiseen puoleen. Toinen syy löytyy Lindegrenin mukaan viime kevään tilanteesta, jolloin oli aito pula sijaisista. 4 SALON SEUDUN SANOMAT | PERJANTAINA 10. Mikä ei ollut yllätys, sillä kuten selontekoa esitellyt puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) totesi, puolustusasioissa pyritään laajaan yksimielisyyteen ja jatkuvuuteen. Kaikkosen mukaan Suomen puolustuksen toimintaympäristö säilyy jännitteisenä ja vaikeasti ennustettavana. –?Suomen sotilaallinen puolustus ja kokonaisturvallisuus kytkeytyvät yhä tiiviimmin toisiinsa, selonteossa todetaan. Lindegren kertoo esimerkin: Selvitys: Salossa oli toukokuussa kuusi hoivakotia, joissa oli liian vähän hoitajia. Henkilöstön jaksamisesta huolta kantava ministeri kertoi selonPuolustusvoimien joukkorakennetta uudistetaan paikallisjoukkoja vahvistamalla, myös kyberpuolustukseen halutaan panostaa lisää. Attendo Tupurin hoivakodin johtaja Päivi Virtanen kertoo, että syynä alhaiseen lukuun oli inhimillinen erehdys. Ensimmäinen on se ilmeisin: – Meillä on liian vähän ihmisiä tekemään välillistä asiakastyötä. – Uusi ohjeistus välittömien ja välillisten työtehtävien laskennasta tuli kuntiin marraskuussa, jolloin budjetti oli jo hyväksytty. Jottei asia olisi liian yksinkertainen, puutteisiin hoitajamitoituksessa on vaikuttanut Lindegrenin mukaan suuresti myös uusi THL:n laskentatapa. Ajassa on kuitenkin elettävä ja toimintaympäristön muutoksiin vastattava. Lindegrenin mukaan suurin syy hoitajamitoituksen täyttymättömyyteen on siinä, että tarvittaisiin 20 hoiva-avustajan työpanosta, niin mitoitus täyttäisi lain minimin. Lindegren muistuttaa, että Salon vanhustenpalveluissa on sama määrä ihmisiä töissä kuin vuotta aiemminkin – väkeä ei ole vähennetty, päinvastoin, lisää yritetään palkata koko ajan. Se muodosti oman oravanpyöränsä. – Siinä on inhimillinen virhe, tein mokan kun täytin kyselyä. SYYSKUUTA 2021 UUTISET Vinkkaa uutinen: toimitus@sss.fi Uutistuottaja: Jarkko Turpeinen, (02) 770 2314 Lähetä uutisvideo tai -kuva Whatsapp-viestinä 050-5130264. Tämä on vaikuttanut kyselyn tulokseen, vaikka henkilöstömme on joustanut todella paljon ja tehnyt kahtakin vuoroa, Lindegren sanoo. Kansainvälisen tilanteen kiristyminen yhdellä alueella voi johtaa nopeasti sotilaallisen toiminnan lisääntymiseen myös muilla alueilla, Kaikkonen selvitti. Niitä ovat Suomelle muun muassa arktisten lähialueiden lisääntynyt strateginen merkitys, kiihtynyt suurvaltakilpailu ja Kiinan nousu. Suomi nähdään nyt aiempaa selvemmin osana Pohjois-Euroopan sotilasstrategista kokonaisuutta, mikä perustelee myös kansainvälistä puolustusyhteistyötä. Virtasen mukaan Tupurissa hoitajamäärä on nyt ja oli toukokuussakin vaaditulla tasolla. – Meitä on 0,55 hoitajaa asiakasta kohden ja vähän enemmänkin, Virtanen sanoo. Salon vanhuspalveluihin kaivataan etenkin hoiva-avustajia SSS | Mikko Kiviluoto mikko.kiviluoto@sss.fi THL:n kyselytutkimuksen mukaan Salossa kuusi hoivakotia jäi toukokuussa alle lakisääteisen hoitajamitoituksen, mikä on tällä hetkellä 0,55 hoitajaa per asiakas. Toukokuussa seurantaaikana oli joitakin vuoroja, kun sijaisia ei vain löytynyt. Puolustuselonteko kytkee Suomen yhä selkeämmin osaksi Pohjois-Eurooppaa Salon Kukonkallion hoivakodissa oli THL:n mukaan toukokuussa liian vähän hoitajia asiakkaita kohden. THL:n listauksessa Salon kaupungilla viidessä yksikössä oli alimitoitusta hoitajien määrässä. Tähän kuluvaa aikaa ei oteta huomioon mitoituslaskennassa. Hoivakodeista viisi oli Salon kaupungin yksiköitä. Toimintaympäristön muutos haastaa laajemminkin koko yhteiskunnan kriisinsietokyvyn. –?Kyberpuolustustamme on vahvistettava ja sille on varmistettava toimintaympäristömme edellyttämät työkalut, Kaikkonen sanoi. Tämä on syy numero kolme. Hoitajamitoitus jäi 0,49:ään, kun luvun uuden lain mukaan pitäisi olla vähintään 0,55.. Uusina ulottuvuuksina Suomen toimintaympäristössä korostuvat perinteisten maa-, merija ilmaulottuvuuden lisäksi myös kyberja informaatiotoimintaympäristöt sekä avaruus. – Varahenkilöitä palkataan koko ajan, myös hoiva-avustajia, joita esitämme ensi vuodeksi palkattavan 20 lisää, Lindegren sanoo. Tarvitsemme lisää etenkin hoivaavustajia, esimerkiksi tiskien ja pyykkien hoitamiseen, ruokakärryjen viemiseen ja roskisten tyhjentämiseen. – Lisäksi sijaisten hankkiminen on työllistänyt paljon vakihenkilökuntaa, jolta se on vienyt varsinaista työaikaa asiakkaiden parissa. Venäjää selonteko arvioi karusti: itänaapurin tavoitteena on etupiirijakoon perustuva turvallisuusrakenne Euroopassa, se pitää sotilaallista toimintaa keskeisenä osana keinovalikoimaansa ja on tuonut parhaimpia aseitaan ja joukkojaan Suomen lähialueille. Salon vanhuspalveluiden johtaja Salla Lindegrenin mukaan tähän on vähintäänkin kolme syytä
uu u Attendo Tupuri / Attendo Oy: Hoitajamitoitus toukokuussa 2021: 0,37 uu u Perniön palvelukeskus / Salon kaupunki: Hoitajamitoitus toukokuussa 2021: 0,48 uu u Kukonkallion hoivakoti / Salon kaupunki: Hoitajamitoitus toukokuussa 2021: 0,49 uu u Anninkartanon ryhmäkoti / Salon kaupunki: Hoitajamitoitus toukokuussa 2021: 0,52 uu u Paukkulakoti / Salon kaupunki: Hoitajamitoitus toukokuussa 2021: 0,52 uu u Alppilakoti / Salon kaupunki: Hoitajamitoitus toukokuussa 2021: 0,54 LÄHTEET: HS/THL S S S / T O M M I L O I M O V U O R I Avi: Vähimmäismitoituksen alittamisesta tullaan pyytämään selvitys Aluehallintoviraston ja Valvira valvovat vanhuspalveluiden henkilömitoitusta. Paikallisjoukoissa hyödynnetään aiempaa paremmin reserviläisten paikallistuntemus ja siviilissä hankittu osaaminen, Kivinen kuvaili. Ilmeisesti rekrytointikampanja ei ratkaissut Salon kaupungin vanhuspalveluiden työntekijäpulaa kerralla. Sodan ajan joukkojen vahvuus pysyy ennallaan, mutta ne jaetaan jatkossa käyttöperiaatteen mukaan operatiivisiin joukkoihin ja paikallisjoukkoihin. Saavutettavuusvaatimuksista voi kuitenkin lain mukaan poiketa tästä syystä vain väliaikaisesti ja vain jossain osassa palvelua. Määrä nousee vuoden 2022 alussa 0,6:een. Verohallinto on vedonnut Palkka.fi-palvelun osalta kohtuuttomaan rasitteeseen. Salossa oli kuusi yksikköä, jotka alittivat toukokuussa minimin. Samalla paikallispuolustuksesta kehitetään nykyistä paremmin koko maan kattava kokonaisuus, joka osaltaan ennaltaehkäisee ja torjuu myös laaja-alaista vaikuttamista. Yleensä yksiköt vastaavat näihin selvityspyyntöihin aika nopeasti, Heidi Seppälä sanoo. PERJANTAINA 10. Viranomaisyhteistyön ja reserviläisten merkitys korostuu. Salon kaupungin vanhuspalveluissa on haettavana 17 lähihoitajan toistaiseksi voimassa olevaa työsuhdetta 4.10.2021 alkaen. Ensi vuoden alusta määrä nousee 0,6 henkilöön työntekijää kohti, ja vuonna 2023 mitoituksen tulee olla 0,7 työntekijää asiakasta kohti. (STT) Verohallinnolle huomautus palkkapalvelun saavutettavuudesta. Mutta alitusten syitä selvitetään lähiviikkoina. SYYSKUUTA 2021 | SALON SEUDUN SANOMAT 5 twitter.com/Salkkari www.facebook/salonseudunsanomat instagram.com/salonseudunsanomat Salon vanhuspalveluihin kaivataan etenkin hoiva-avustajia ”Varahenkilöitä ja hoiva-avustajia palkataan koko ajan” Salon kaupunki haki sote-alan työntekijöitä kesällä ja sai elokuun alussa päättyneellä rekrytointikampanjallaan 123 työhakemusta. Puolustuselonteko kytkee Suomen yhä selkeämmin osaksi Pohjois-Eurooppaa teon tavoittelevan 500 henkilötyövuoden lisäämistä Puolustusvoimiin 2020-luvun loppuun mennessä. Lain mukaan se nousee asteittain. Mukana vain laitokset, joissa hoitajamitoituksen lakisääteinen raja 0,55 alittui. Sitten tehdään yksikkökohtaista harkintaa, miten asian selvittelyä jatketaan, Seppälä sanoo. – Kyse on kuukausipalkkaisesta vakityöstä, jossa koulutetut työntekijät sijaistavat eri yksiköissä muita tarpeen mukaan, Lindegren täsmentää. Helsingin Sanomien selvityksen mukaan vanhuspalvelujen lakisääteinen mitoitus alittuu yhä noin joka kymmenennessä ympärivuorokautisen hoidon toimintayksikössä. Nyt Salo ilmoittaa hakevansa 17 lähihoitajaa töihin lokakuusta alkaen. Viime vuoden lokakuussa vanhuspalvelulaki uudistui. Varahenkilöitä ja hoivaavustajia palkataan koko ajan, Lindegren sanoo. Avin tiedotteen mukaan Palkka.fi-palvelun saavutettavuus on lähes kaikilta osin heikkoa tai olematonta eikä palvelu täytä digipalvelulain mukaisia saavutettavuusvaatimuksia. Puolustusvoimain komentajan kenraali Timo Kivisen mukaan muutos luo paremman kyvyn suunnata Maavoimien operatiivisia joukkoja joustavasti tarpeen mukaan koko maan alueelle. Lindegrenin mukaan hakemusten suuri määrä oli ilonaihe sinänsä, mutta se ei riitä. Mitoitus on ympäri vuorokautisessa hoivassa nyt 0,55 työntekijää asiakasta kohti. Tehtävä sijoittuu Salon kaupungin vanhuspalveluiden sijaispooliin, joka toimii koko kaupungin alueella. –?Nykyinen henkilöstömäärä ei pidemmällä tähtäimellä yksinkertaisesti riitä, ministeri totesi. Lounais-Suomen aluehallintoviraston sosiaalihuollon ylitarkastaja Heidi Seppälä sanoo, että jos ja kun paljastuu hoivayksiköitä, joissa mitoitus ei toteudu, siihen puututaan. – On selvää, että meillä on tarve saada kaikki varahenkilöpaikat täytettyä. ALLE LAKISÄÄTEISEN MINIMIN Yksiköt Salossa, joissa hoitajamitoitus ei toteutunut toukokuussa 2021 Listauksessa on Salon ympärivuorokautiset tehohoidon yksiköt ja yksiköt, joissa on sen lisäksi tavallista palveluasumista. Paikallisjoukkojen määrää lisätään vuodesta 2025 alkaen muuttamalla pääosa alueellisista joukoista paikallisjoukoiksi. Yksi lisätekijä on Lindegrenin mukaan se, että uusi ohjeistus saapui kesken jo hyväksytyn budjettikauden. Mutta jos hoitaja vie pyykin tai tiskit yksikön yhteisiin pesukoneisiin, työ muuttuu välilliseksi, ja tämä vaikuttaa hoitajamitoitukseen. Laissa säädettiin muun muassa vanhusten ympärivuorokautisen hoidon henkilöstömitoituksesta. Aiemmin mitoitusta on ohjattu laatusuosituksella. Etelä-Suomen aluehallintovirasto (avi) antoi Verohallinnolle huomautuksen pientyönantajille tarkoitetun palkkapalvelun saavutettavuuspuutteista. – Asiasta aletaan kysellä selvityspyynnöllä, miksi mitoitus on alittunut. mikäli hoitaja pesee asiakkaan pyykit tai tiskit tämän omassa asunnossa, kyse on välittömästä työstä. Uusi puolustusselonteko menee seuraavaksi eduskunnan käsittelyyn. ”On selvää, että meillä on tarve saada kaikki varahenkilöpaikat täytettyä.” Vanhuspalveluiden johtaja Salla Lindegren Puolustusvoimien joukkorakennetta uudistetaan paikallisjoukkoja vahvistamalla, myös kyberpuolustukseen halutaan panostaa lisää. – Siksi on ollut todella hyvä asia, että olemme saaneet palkata lisää työvoimaa varahenkilöstöön keskellä vuotta. – Moni oli hakenut muihin sotealan töihin, esimerkiksi vain mielenterveyspuolelle tai terveyskeskussairaalaan, joten kaikki paikat eivät täyttyneet, Salon vanhuspalveluiden johtaja Salla Lindegren sanoo. Palvelu on Verohallinnon lakisääteinen tehtävä ja suunnattu pientyönantajille, kuten pienyrityksille, kotitalouksille, seuroille ja yhdistyksille. Kuten sekin, jos työtä järkeistetään yhdistämällä tehtäviä. – Tämä on aika uusi kyselylomake, ja voi olla, että osassa on tehty virheitä tietämättömyyttään eikä välittömään asiakastyöhön kohdistunutta resurssia ole osattu ilmoittaa oikein. Vuonna 2023 henkilöstömitoitus on 0,7 työntekijää asiakasta kohti. Nyt minimi henkilöstömitoitus on 0,55 työntekijää asiakasta kohti. Varahenkilöstön tehtävänä on äkillisten poissaolojen sijaistaminen. Työalue sisältää useita työyksiköitä. Palvelu ei ole yhteensopiva apuvälineiden kanssa eikä sitä voi käyttää esimerkiksi ruudunlukijalla. THL ja Valvira ovat seuranneet mitoituksen toteutumista nyt kaksi kertaa, viime marraskuussa ja viime toukokuussa. THL arvioi lain tullessa voimaan, että tavoiteltuun 0,7 mitoitukseen tarvitaan noin 4 400 hoitajaa lisää. Puolustusselonteko uudistaa myös Puolustusvoimien joukkorakennetta. – Lisäksi fyysiset tilat, esimerkiksi pitkät käytävät, vaikuttavat paljon mitoitukseen. Paras mitoitus tulee hoitamalla kerralla yhden asiakkaan asiat, ei yhdistämällä monia, mikä olisi tehokkaampaa, Lindegren sanoo. –?Uudistuksessa paikallisjoukkojen määrä kasvaa ja niiden valmiutta ja varustusta lisätään
Lisätiedot: Maria Sirén p. • Jumalanpalvelus klo 13 Kaukurin rukoushuoneessa, Kaukurintie 489; Huhtasalo, Vähäpassi. Kohtaamispaikka Halikon kotiseutumuseon vieressä. • Siionin Kannel -seurat ke 15.9. Muuta toimintaa Halikko: • Lähetyskirppis la 11.9. Virret: 342; 130; 927; 370:1-; 905; 329:1,5. lastenhoidon tarpeesta: Lauriina Hurtig p. Kontion mukaan osa kakkosrokotuksista menee marraskuun puolelle. Kuultavissa Järviradiossa taajuudella 102,9 MHz. klo 11–15 Perniön srk-talossa. STM:n strategiajohtaja LiisaMaria Voipio-Pulkki huomauttaa, että sairaana ei pidä mennä esimerkiksi töihin, olivat oireet sitten flunssaa tai koronaa. Jakeluhäiriöt sähköpostilla: tiedotus.salo@evl.fi tai p. Ajantasainen tieto: www.salonseurakunta.fi Tervetuloa jumalanpalvelukseen! Sunnuntaina 12.9. Tiedustelut ja ilmoittautuminen (viim. Kiikala & Suomusjärvi: • Eloisaa arkea -ryhmä 10.9. • Messu Muurlan kirkossa klo 10; Huhtasalo, Vähäpassi. Särkisalo, seurakuntakodissa: • Iltarusko ma 13.9. • Messu Vaskion kirkossa klo 10; Rosendahl, Hurtig. Yle kertoi viime viikolla, että kaksi rokotetta saaneiden ei ole enää tarvinnut mennä testiin Varsinais-Suomessa ja Pirkanmaalla, jos oireet ovat olleet lieviä. klo 18 srk-talossa. • Messu Uskelan kirkossa klo 10; Oinas, Suutela-Kuisma. Koronarokotteen toisen annoksen oli torstaihin mennessä saanut 61,9 prosenttia yli 12-vuotiaasta kansanosasta. klo 12 Perttelin seurakuntatalossa. Koko maassa raportoitiin torstaina 486 uutta tartuntaa. – Joensuun koulun sekä palvelutalo Tervaskannon tilannetta seurataan edelleen tiiviisti, todetaan kaupungin tiedotteessa. Kirkkokatu 5. –?Siellä on vielä paljon sellaisia, joille rokotus voidaan antaa, mutta he eivät ole sitä ottaneet, Kontio sanoi. • Messu Salon kirkossa klo 17; Oinas, Rantatalo. Salo-Uskela: • Naisten raamattupiiri ma klo 18.30 Kirkkokadun srk-talossa. Koko maan lukema on 486.. Uusiakin mahtuu mukaan! Kerran kuussa miehistä parranpakinaa, huumoria ja tarjoilua. klo 13 Kiskon srk-talossa. Messu nähtävillä seurakunnan YouTube-kanavalla. THL:n ylilääkäri Otto Helve sanoo, että suosituksissa katsotaan ratkaisuja tällä hetkellä usein alueellisesti. • Paunalan kerho to 16.9. Reppuretki Tampaltan rosvoluolalle la 11.9. klo 15 Diakoniakeskuksen pienryhmätilassa, Kirkkokatu 5. Kaupunki suosittelee, että vierailuja Tyyne-kodissa vältetään 20. Lisäksi myynnissä kahvin kera suolaista ja makeaa sekä käsitöitä ja arpoja. klo 18 Perniön kirkossa, Kiiski. Tuotto nimikkolähetti Sari-Johanna Kuittilon työn tukemiseen Suomen Lähetysseuran kautta. klo 13. • Uusi lauluryhmä KiVeT eli Kiikalan Veisutiimi aloittaa ke 15.9. Täyden rokotussarjan saaneilla tartuntoja on kaikissa ikäryhmissä ilmaantunut hyvin vähän, ja ensimmäisen annoksen saaneillakin ilmaantuvuus oli useimmissa ikäryhmissä alle puolet rokottamattomien ilmaantuvuudesta. • Sukkapiiri keskiviikkoisin klo 10–12 Salon kirkon sivusalissa. Muissa seudun kunnissa koronaluvut ovat entisellään. Osallistuthan vain terveenä. –?Sairaanhoitopiirit ovat tulkinneet ohjeitamme hieman eri tavoin. Hänen mukaansa 16–19-vuotiaiden keskuudessa ensimmäisen rokoteannoksen ottaneiden osuus on suurempi kuin hieman vanhemmissa ikäryhmissä. Kuusjoki & Pertteli: • Kesän viimeinen saunailta pe 10.9. • Ystäväpiiri tiistaisin klo 11.30 Perttelin seurakuntatalossa. SYYSKUUTA 2021 SEURAKUNNAT Toimintaa järjestetään turvaohjeistukset huomioiden. varhaisjakelun mukana koteihin, joissa ei ole mainoskieltoa. Epidemian alusta lähtien niitä on todettu yhteensä 132 172. klo 13 seurakuntatalossa. klo 17 Perniön leirikeskus Reilassa. Alussa alustus illan aiheeseen. • Eläkeläisten iltapäiväkerho ti 14.9. Sosiaalija terveysministeriön (STM) johtaja Pasi Pohjola lupaa asiasta lisätietoa lähipäivinä. • Ollikan raamattupiiri ke 15.9. Perhekerhot ja kuorot: www.salonseurakunta.fi Rauhanyhdistys: Seurat su 12.9. klo 13.30 Halikon seurakuntatalossa. Raamattupiiri etänä Teamsissa torstaisin klo 18. • Työikäisten miesten piiri to 16.9. • Pyhäkoulu su 12.9. • Messu Perniön kirkossa klo 10; Hekkala, Tastula. klo 14 Halikon srk-talossa. klo 18. klo 18.30 seurakuntatalossa. Perniö: • Syyssoppaa ja mustikkamunkkeja la 11.9. Vaativa maasto ei sovellu rattailla kuljettavaksi. taloustoimisto.salo@evl.fi Kirkkoherranvirasto (02) 774 5206 . THL:n johtavan asiantuntijan Mia Kontion mukaan 20–40-vuotiaiden rokotuskattavuudessa on parantamisen varaa. salonseurakunta@evl.fi . Huolehdithan kasvomaskin käytöstä ja hyvästä käsihygieniasta. to klo 18–19.30. klo 12–14 (huom. • Sanan ja rukouksen ilta su 12.9. • Messu Halikon kirkossa klo 18; Rosendahl, Suutela-Kuisma. 044 774 5305. Hän vetosi 20–40-vuotiaisiin, että nämä kävisivät ottamassa koronarokotteen. Hernesoppaa voi ostaa myös omaan astiaan. Kahden viime viikon aikana tartuntoja on ilmaantunut suhteellisesti eniten rokottamattomien 10–49-vuotiaiden keskuudessa, noin 400 tapausta 100 000:ta henkilöä kohden. • Messu Kiikalan kirkossa klo 10; Airaksinen, Rantatalo. • Messu Kuusjoen kirkossa klo 10; Toivoniemi, Laakkonen. lähtien parillisten viikkojen perjantaisin klo 10 Kitulan seurakuntakeskuksessa. Jos oireet ovat vakavia, myös kahdesti rokotetun tilasta tulee Pulkin mukaan saada tehtyä diagnoosi. • Olohuone ja kahvila Onnela maanantaisin klo 12–15 Kiikalan seurakuntatalossa. Kemiönsaaressa uusia tartuntoja on yksi, samoin Paimiossa. Taloustoimisto (02) 774 5209 Saloon on kirjattu viisi uutta koronavirustartuntaa, raportoi Tervyden ja hyvinvoinnin laitos THL torstaina. Rasmus Max Mikael Grundström, Konsta Ensio Ilmasti, Nette Avelia Kallio, Elsi Helli Maarit Leinonen, Jasmin Hilda Maria Ojonen, Kerttu Anneli Tuulikki Åberg Jarmo Juhani Raute ja Satu Maarit Torra Niko Olavi Santasaari ja Taru Marketta Rantanen Kerttu Kyllikki Elonen 99 v Simo Uolevi Komulainen 80 v Veikko Ilmari Knaapi 98 v Soili Inkeri Hyvärinen 76 v Helena Maria Salolammi 97 v Tauno Rafael Alm 75 v Tyra Linnea Reitti 92 v Marja-Leena Orre 73 v Veikko Tapio Arkkila 91 v Timo Antero Tielinen 58 v Reijo Rainer Vuorisalo 87 v Tuukka Juhani Virtanen 19 v Kaino Uolevi Suominen 82 v SALON SEURAKUNTA¤ KASTETUT AVIOLIITTOON VIHITYT HAUTAAN SIUNATUT www.salonseurakunta.fi . • Yksinäisten, vähävaraisten ja työttömien maksuton lounas pe 17.9. Kisko & Muurla: • Valopilkkuilta ma 13.9. • Naisten saunailta ke 15.9. • Saunailta keskiviikkoisin 17.30–20 Kesä-Angelassa, Angelant. *13.9. Eväät ja juomapullo mukaan! Tiedustelut: Anne-Maarit Pesola p. • Sanajumalanpalvelus klo 13 Särkisalossa Villa Tallbackassa, Särkisalontie 753-1; Hekkala, Tastula. • Lämmintä lähimmäiselle -käsityöpiiri ma 13.9. klo 17 Kiikalan seurakuntatalossa. Lahjoitukset jaetaan salonseutulaisille vähävaraisille. • Kässäkerho ke 15.9. ti ja ke klo 10–13 Diakoniatalon poliisiaseman puoleisen päädyn ovelle os. Kurssiin kuuluu myös lähiopetusta ja yhdessäoloa (Alfa-viikonloppu Kesä-Angelassa 16.–17.10.). 044 774 5341. syyskuuta asti. –?En lähde tätä sisältöä vielä ennakollisesti avaamaan, koska prosessi on kesken. Toimintaa koululaisille: www.salonseurakunta.fi/koululaisille • Syyslomaleirejä: Ilmoittautuminen alkaa ma 13.9. Testausstrategian valmistumisen myötä myös rokotettujen testaamiseen on tulossa Voipio-Pulkin mukaan tarkempi ohjeistus. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 6 SALON SEUDUN SANOMAT | PERJANTAINA 10. Sadonkorjuun kiitosjuhla. • Keskusteluja rukouspiiri ma klo 18.30 Muurlan srk-kodissa. 044 774 5346. aika!), Kirkkorinne 5. klo 17–20 Juvankosken kesäkodilla. • Kerhot (aloitus vko 38): Ilmoittautuminen alkaa ke 15.9. klo 18 (kahvit klo 17.30) Kirkkokadun seurakuntatalossa; Lindberg, Rantatalo. Luvassa ääniharjoituksia, virsiä ja ajankohdan lauluja. klo 18 Toijan kerhotilassa, Taina Koski. • Raamattuja rukouspiiri torstaisin klo 18 seurakuntatalossa. klo 8.30 seurakuntatalolta, lenkin jälkeen kahvit ja aamun sana, Martti Rouhiainen. klo 13 Ollikan srk-kodissa. klo 17. Uusia laulajia etsitään kevään 120-vuotiskonsertin juhlakuoroon, jossa voi olla mukana, vaikka ei pystyisi säännöllisesti osallistumaan harjoituksiin. • Juttukammari mielenterveyskuntoutujille ke 15.9. 77. Alfa-kurssi on sarja etätapaamisia, joissa tutkitaan kristinuskoa. (SSS) Salossa viisi uutta tartuntaa KORONATILANNE 9.9.2021 Salo ja lähikunnat uu u Salo +5 (yhteensä 1 266) uu u Somero (84) uu u Paimio +1 (275) uu u Sauvo (57) uu u Kemiönsaari +1 (97) uu u Koski (37) uu u Marttila (27) uu u Turku +27 (8 121) LÄHDE: THL Tervaskannon Tyyne-kodissa on todettu yhteensä neljä koronavirustartuntaa, kertoo Someron kaupunki tiedotteessaan. Viimeksi kuluneen kahden viikon aikana Somerolla on todettu kaikkiaan kahdeksan tartuntaa. Tietysti arvioidaan myös oikeudellisesti, että ohjeistukset eivät kohtele ihmisiä eriarvoisesti, Pohjola sanoi STM:n ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tiedotustilaisuudessa torstaina. • Ikäihmisten jumpat: Miehet pe klo 9 työväentalolla * Naiset ma klo 10 työväentalolla * Naisten tuolijumppa ti klo 10 Ollikassa. Uudet tulijat, ilmoittaudu sähköpostilla: pekka.airaksinen@evl.fi Kontaktipiiri näkövammaisille ja heidän läheisilleen ke 15.9. Diakoniatyön hygieniatuoteja vaatekampanja Kaupasta ostettuja hygieniatuotteita sekä hyväkuntoisia käytettyjä syysja talvikauden arkivaatteita aikuisille otetaan vastaan 7.9.–13.10. • Aamulenkki ti 14.9. klo 13 vieraana Aki Toivoniemi. Vapaaehtoinen kahvimaksu KUA:n Naisten Pankille. Lisätietoja ja ilm. Alfa-kurssi etänä Teamsissa 23.9.–2.12. 044 774 5300. klo 13 Paunalan srk-kodissa. 19.9.): erkki.kiiski@evl.fi tai mari.vihinen@evl.fi. Osallistu viikoittain tai harvemmin, ilman sitoutumista. • Halikon kirkkokuoron juhlakuoron harjoitukset alkavat ti 14.9. Kirkkokahvit. (SSS) Somerolla Tervaskannon Tyyne-kodissa neljä koronatartuntaa STT | Iiro-Matti Nieminen, Markus Heikkilä Hallituksen maanantaina julkistama uusi koronastrategia on edelleen työn alla tartuntojen testaamisen ja jäljittämisen osalta. STM ja THL korostavat, että koronaviruksesta on tullut ”rokottamattomien tauti”. Ensimmäisen rokoteannoksen oli saanut 82,5 prosenttia. THL arvioi, että hallituksen asettama, koronarajoituksista luopumisen mahdollistava 80 prosentin rokotuskattavuustavoite toisen rokotteen osalta tulee täyttymään lokakuun loppuun mennessä. klo 18. Kirkkokahvit seurakuntakodissa ja kirkkoyhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous kirkossa. Kirkkokahvit seurakuntakodissa. Lastenhoito on järjestetty samaan aikaan srk-talon alasalissa. Seurakuntasanomien syysnumero jaetaan 11.–12.9. Yhteislähtö klo 10 partiolaisten laavun parkkipaikalta, Hämeenkyläntie 274. Esille nostettuja huomioita resurssien kohdentamisesta ja huolia hoitovelasta resurssipulan takia on huomioitu. Soitathan ovikelloa. klo 10 Angelniemen seurojentalossa. Suomi on matkalla kohti koronarajoitusten purkua Uuden testausstrategian suhteen luvataan lisätietoja lähipäivinä
(STT) Poliisi selvittää Juha Pylvään kohupuhetta Poliisi on aloittanut selvityksen keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan Juha Pylvään kohua nostattaneesta puheesta, kertoo Pohjanmaan poliisilaitos. Paikalle hälytettiin ambulanssi ja poliisi. Rikoskomisario Juhani Malmberg Lounais-Suomen poliisilaitokselta kertoo, että poliisi keskusteli molempien osapuolten kanssa, mutta varsinainen kuulustelu on myöhemmin. (STT) STT | Ville Väänänen Turun Kurjenmäkikodissa tiistaina tapahtunutta väkivallantekoa tutkitaan kuolemantuottamuksena ja kahtena törkeänä pahoinpitelynä, kertoo Lounais-Suomen poliisi. PERJANTAINA 10. Poliisin ruumiskoira löysi kadoksissa olleen 83-vuotiaan naisen etsintäalueelta muutaman sadan metrin päästä naisen kodista. Turun kaupungin hyvinvoinnin palvelukokonaisuuden sosiaalija terveysjohtaja Riitta Liuksa kertoi keskiviikkona, että väkivallanteon uhrit löydettiin tiistaina puolenyön aikaan, mutta tarkka tapahtuma-aika ei ollut tiedossa. –?Selvitämme vielä muun muassa väkivallanteon tarkkaa ajankohtaa. 7–21 la 7–20 su 10–20 Ruokatori ark. SYYSKUUTA 2021 | SALON SEUDUN SANOMAT 7 Hinnat voimassa vain Plazan S-marketissa pe-la 10-11.9.2021 SA VUSTAM O Broilerin rintafilee Suomi Uudet laajentuneet viikonlopun aukiolot! S-market Plaza Salo ark. Tapahtuneeseen ei poliisin mukaan liity rikosta. Seinäjoella keskustan kesäkokouksessa elokuun lopulla pitämässään puheessa Pylväs sanoi, että Suomeen tarvitaan omalla työllään toimeentulevia osaajia ulkomailta, mutta ”sosiaaliturvalla loisivia elintasosurffareita sen sijaan emme tarvitse”. Uhri oli koulun oppilas, ja pahoinpitelijä oli koulun pihalle tullut koulun ulkopuolinen poika. Koska suurin osa yksikön asukkaista on muistisairaita ja ikääntyneitä henkilöitä, emme kuitenkaan pääse kuulemaan kaikkia asianosaisia, Kontio sanoo. Yhtiö käynnistikin kesäkuussa menettelyn, jolla se saisi omistukseensa loput liikkeelle lasketut osakkeet. Turun väkivallantekoa tutkitaan kuolemantuottamuksena Väkivallan uhrina kuoli yksi ihminen ja toinen sai sairaalahoitoa vaativia vammoja.. S S S / T O M M I L O I M O V U O R I Tikkurilaa viedään pois pörssistä yrityskaupan jälkeen Maaliyhtiö Tikkurilan hallitus ilmoittaa hakevansa julkisen kaupankäynnin lopettamista Tikkurilan osakkeilla ja osakkeidensa poistamista Helsingin pörssistä. Pahoinpitely tapahtui välitunnin aikana koulun viereisellä keinonurmialueella. Moision koulun rehtori Jari Kuusisto toteaa, että kyseessä oli kahden henkilön vapaa-aikaan liittyvä välienselvittely, eikä koulussa syntynyt siis sen vuoksi yleistä vaaratilannetta. Asukkaiden yksityisyydensuojaan vedoten poliisi ei kommentoi epäillyn tämänhetkistä sijaintia. Poliisi kertoo tiedotteessa, että rikosnimikkeet ovat tarkentuneet esitutkinnassa. Väkivallanteko johti vanhuspalveluyksikön asukkaan kuolemaan. Pylvästä koskevasta poliisin esiselvityksestä uutisoi aiemmin Demokraatti. Toinen uhri joutui sairaalahoitoon vammojensa vuoksi. Poliisi jatkaa tutkintaa kuolemansyyn tutkintana. –?Esitutkinta on yhä alkuvaiheessa. Teknisen tutkinnan tulokset valmistuvat aikaisintaan ensi viikolla, Kontio kertoo. Kaupungin mukaan yksikössä oli tapahtumien aikaan asiakasmitoituksen mukaisesti kaksi yöhoitajaa. Poliisin mukaan pahoinpitelyn taustalla oli nuorten aikaisempi erimielisyys, joka kärjistyi pahoinpitelyksi. Asiaa tutkitaan tässä vaiheessa kuolemantuottamuksena ja kahtena törkeänä pahoinpitelynä, tutkintaa johtava rikoskomisario Kristiina Kontio sanoo tiedotteessa. Poliisin mukaan todennäköinen epäilty tekijä on yksikön asukas, ja hänet on siirretty pois Kurjenmäkikodista. Taustalla on kesällä toteutunut yrityskauppa, jossa yhdysvaltalaisen PPG Industriesin tytäryhtiö PPG Finland sai haltuunsa yli 97 prosenttia, Tikkurilan osakkeista. Oppilas pahoinpideltiin Moision koulussa Oppilas pahoinpideltiin Moision koulussa välitunnin aikana. Yksikön hoitajamitoitus on 0,78 eli yli lain vaatiman minimin. Poliisin mukaan asiasta on kirjattu tutkintapyyntö selvityksenä, jossa on määrä selvittää, ylittyykö asiassa kynnys epäillä rikosta ja käynnistää esitutkinta. heinäkuuta. Koska PPG Finlandin omistus Tikkurilan osakkeista kasvoi yli 90 prosenttiin, sille muodostui oikeus ja velvollisuus lunastaa Tikkurilan vähemmistöosakkeet. Ensihoito tarkasti osapuolten vammat, ja vakavilta vammoilta vältyttiin. Ketään ei ole kuitenkaan vangittuna. (STT) Kadonneeksi ilmoitettu nainen löytyi kuolleena Ristijärvellä Aiemmin kadonneeksi ilmoitettu nainen löytyi kuolleena Ristijärvellä Kainuussa, tiedotti Oulun poliisilaitos torstaina. –?Teknisen ja taktisen tutkinnan myötä tapauksen rikosnimikkeet ovat muuttuneet. Kuusiston mukaan Moision koulun pihalle tulee joskus koulun ulkopuolisia nuoria, vaikka se ei ole koulupäivän aikana sallittua. Nainen oli ilmoitettu kadonneeksi 9. Poliisi kertoo kuulleensa useita ihmisiä ja kuulusteluja jatketaan yhä. Poliisin mukaan rikosnimikkeet saattavat vielä muuttua tutkinnan edetessä. 7–19 la 7–17 su suljettu RUOKATORILTA Savustettu lohifilee ruodoton, Norja Loimulohifilee ruodoton, Norja RUOKATORILTA RUOKATORILTA RUOKATORILTA RUOKATORILTA 18 90 18 90 9 90 Kaalikääryleet Suomi Metsäsienisalaatti Suomi kg kg kg 9 90 kg 9 90 kg SSS | Talvikki Salin talvikki.salin@sss.fi Yläkouluikäinen poika pahoinpideltiin kesken koulupäivän Salon Moision koulussa keskiviikkona. Vieraan ilmestymiseen pihalle pyritään yleensä reagoimaan nopeasti ja selvittämään, millä asialla hän liikkuu. Kurjenmäkikoti on Turun kaupungin vanhuspalveluyksikkö. Hän pahoitteli myöhemmin sanavalintaansa. Tekijä tuli koulun ulkopuolelta
PALVELEMME LAAJENNETUIN PALVELUAJOIN JOKA PÄIVÄ 23.00 ASTI! SALO Hämeentie 24-30 Puh: 010 537 9200 Puhelun hinta 01053-alkuisiin numeroihin 8,35 snt/puh. pant. KAIKKI VIIKONLOPPUUN SALON K-CITYMARKETISTA! Tervetuloa tuoreille kalakaupoille palvelevalle kalatiskillemme ! LIHAA ON ! ERÄ Suoraan Loimaalta TUORE RUODOTON PREMIUM LOHIFILEE D-leikkuu. UUSI OLUTTEHDAS NYA BRYGGERIET 6 .KASSI ERÄ Leipomo Salonen LEIPÄKASSI HUIPPUTARJOUS! KPL 1 .Magnum JÄÄTELÖPUIKOT 79-88 g (11,36-12,66/kg) 1 29 KPL Vihreä Keiju YRTIT basilika, korianteri, tilli, persilja CORONA OLUT 0,355 l (4,78/l) sis. Kieku KANANMUNA VAPAA M10 580 g (2,58/kg) SIPULI Suomi SATSUMA 1 kg (1,69/kg) Espanja PUNAINEN PAPRIKA Puola HUIPPUTARJOUS! 10 .3 PKT PAULIG JUHLA MOKKA KAHVIT suodatin, tosi tumma ja pannu, luomu 400-500g (6,66-7,40/kg) 6 99 KG SYÖNTIKYPSÄ AVOKADO Peru/Kolumbia/Etelä-Afrikka 3 .2 RS HUIPPUTUOTE NYT KYLMÄSTÄ, SUOSITTELEMM E! PL 3 99 (sis. pantin 0,10 2 49 PL SALON K-CITYMARKETIN HEVIOSASTON MEHUKONEISTA! KAUPPAMME SUOSITTELEE TUOREPURISTETTUA APPELSIINIMEHUA JA TUORETTA & KUORITTUA ANANASTA PINABAR -KONEESTAMME! TERVEYTTÄ SYKSYYN Ihan tästä läheltä! Laajensimme HERKUTTELUJUUSTOVALIKOIMAAMME tutustu erinomaisiin -tuotteisiin 1 49 KG 1 69 PS 4 99 KG 16 95 KG Parrots PÄHKINÄT ERÄ 24 95 KG Hedelmä & vihannesosastoltamme! 99 KG 5 .Lihamestarin ISO KINKKU JA ISO SAVUKINKKU 300 g (8,33/kg) 2 KPL KPL 3 99 PL 3 99 + pantti 0,40 TUOREPURISTETTU APPELSIINIMEHU 1 l ANANAS. Salon K-Citymarketista. SYYSKUUTA 2021 17 95 KG SALO Haluamme parantaa paikallisena kauppana palveluamme. + 16,99 snt/min (sis. Tuotteita reilut mutta rajalliset erät. Vatsarasvat poistettu. 0,10) 16 95 KG KUHA AVATTU Kainuu NAUTA-SIKA JAUHELIHA Lihamestareiden NAUDAN ULKOFILEEPIHVIT myös maustettuna PORSAAN RIBSIT myös maustettuna 7 95 KG Lihamestareiden omasta myllystä! Lihamestareiden NAUDAN ENTRECOTEPIHVIT 26 95 KG LAGER 0,33 L PL 5,0% (11,78/l) SALON K-CITYMARKETIN PANIMOMAAILMA KASVATTAA VALIKOIMIA! OLETKO JO MAISTANUT. Norja. 24%) Palvelemme MA-LA 7-23, SU 9-23 www.k-citymarket.fi TILAA JA NOUDA Yli 300 ILMAISTA PARKKIPAIKKAA Löydät meidät Facebookista ja Instagramista Tarjoukset voimassa pe–su 10.9.–12.9. alv. 8 SALON SEUDUN SANOMAT | PERJANTAINA 10
PALVELEMME LAAJENNETUIN PALVELUAJOIN JOKA PÄIVÄ 23.00 ASTI! SALO Hämeentie 24-30 Puh: 010 537 9200 Puhelun hinta 01053-alkuisiin numeroihin 8,35 snt/puh. + 16,99 snt/min (sis. 0,10) 16 95 KG KUHA AVATTU Kainuu NAUTA-SIKA JAUHELIHA Lihamestareiden NAUDAN ULKOFILEEPIHVIT myös maustettuna PORSAAN RIBSIT myös maustettuna 7 95 KG Lihamestareiden omasta myllystä! Lihamestareiden NAUDAN ENTRECOTEPIHVIT 26 95 KG LAGER 0,33 L PL 5,0% (11,78/l) SALON K-CITYMARKETIN PANIMOMAAILMA KASVATTAA VALIKOIMIA! OLETKO JO MAISTANUT. Vatsarasvat poistettu. UUSI OLUTTEHDAS NYA BRYGGERIET 6 .KASSI ERÄ Leipomo Salonen LEIPÄKASSI HUIPPUTARJOUS! KPL 1 .Magnum JÄÄTELÖPUIKOT 79-88 g (11,36-12,66/kg) 1 29 KPL Vihreä Keiju YRTIT basilika, korianteri, tilli, persilja CORONA OLUT 0,355 l (4,78/l) sis. Salon K-Citymarketista. SYYSKUUTA 2021 | SALON SEUDUN SANOMAT 9 17 95 KG SALO Haluamme parantaa paikallisena kauppana palveluamme. Norja. Kieku KANANMUNA VAPAA M10 580 g (2,58/kg) SIPULI Suomi SATSUMA 1 kg (1,69/kg) Espanja PUNAINEN PAPRIKA Puola HUIPPUTARJOUS! 10 .3 PKT PAULIG JUHLA MOKKA KAHVIT suodatin, tosi tumma ja pannu, luomu 400-500g (6,66-7,40/kg) 6 99 KG SYÖNTIKYPSÄ AVOKADO Peru/Kolumbia/Etelä-Afrikka 3 .2 RS HUIPPUTUOTE NYT KYLMÄSTÄ, SUOSITTELEMM E! PL 3 99 (sis. PERJANTAINA 10. Tuotteita reilut mutta rajalliset erät. 24%) Palvelemme MA-LA 7-23, SU 9-23 www.k-citymarket.fi TILAA JA NOUDA Yli 300 ILMAISTA PARKKIPAIKKAA Löydät meidät Facebookista ja Instagramista Tarjoukset voimassa pe–su 10.9.–12.9. KAIKKI VIIKONLOPPUUN SALON K-CITYMARKETISTA! Tervetuloa tuoreille kalakaupoille palvelevalle kalatiskillemme ! LIHAA ON ! ERÄ Suoraan Loimaalta TUORE RUODOTON PREMIUM LOHIFILEE D-leikkuu. pant. alv. pantin 0,10 2 49 PL SALON K-CITYMARKETIN HEVIOSASTON MEHUKONEISTA! KAUPPAMME SUOSITTELEE TUOREPURISTETTUA APPELSIINIMEHUA JA TUORETTA & KUORITTUA ANANASTA PINABAR -KONEESTAMME! TERVEYTTÄ SYKSYYN Ihan tästä läheltä! Laajensimme HERKUTTELUJUUSTOVALIKOIMAAMME tutustu erinomaisiin -tuotteisiin 1 49 KG 1 69 PS 4 99 KG 16 95 KG Parrots PÄHKINÄT ERÄ 24 95 KG Hedelmä & vihannesosastoltamme! 99 KG 5 .Lihamestarin ISO KINKKU JA ISO SAVUKINKKU 300 g (8,33/kg) 2 KPL KPL 3 99 PL 3 99 + pantti 0,40 TUOREPURISTETTU APPELSIINIMEHU 1 l ANANAS
–?Varsinais-Suomessa energiaratkaisut on tehty etupainotteisesti. Tehokkuus pitäisi ottaa taloyhtiöissä vakavasti. Asukkaille tulee säästöjä eivätkä rahat jää pelkästään yhtiöille, Kiinteistöliitto Varsinais-Suomen toiminnanjohtaja Juuso Kallio sanoo. THL:n mukaan toisen vanhemman yksinäisyyden kokemukset olivat kyselyn perusteella harvinaisia. Korkeimmat kiinteistökustannukset ovat Rovaniemellä (3,18), Vihdissä (3,16) ja Savonlinnassa (3,14). Kokkola 2,42 uu u 4. Halventunut kaukolämpö laski kiinteistökustannuksia Salossa KIINTEISTÖKUSTANNUSVERTAILU 2021 Kempeleessä kukkaro kiittää, Paraisilla ei niinkään uu u 1. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 10 SALON SEUDUN SANOMAT | PERJANTAINA 10. Varsinais-Suomessa Saloa halvemmat asumiskustannukset löytyvät vain Loimaalta, jossa summa on 2,49 euroa neliöltä kuukaudessa. S S S / S A N T E R I I L T A N E N STT | Henrietta Nyberg Uupumuksen oireita on 20–40 prosentilla vauvaperheistä, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimus. Indeksitalo on 10 000 kuutiometrin asuinkerrostalo, joka sijaitsee kaupunkikeskustan ruutukaava-alueella omalla tontilla ja jossa on 40 asuntoa. Raahe 2,39 uu u 3. Nykyoloissa pitäisi pystyä säästämään energiankulutuksesta niin paljon kuin voidaan, Kallio kertoo. Salon kaukolämmön vertailulukema laski tutkimuksen mukaan 12 prosenttia. Valtakunnallisesti taloyhtiöiden kiinteistökustannukset laskivat eniten juuri Salossa ja varsin selkeästi muihin paikkakuntiin verrattuna: peräti viisi prosenttia vuoden takaiseen nähden. Tutkimus tehtiin maalis–joulukuussa 2020. Eniten sitä koettiin Lapin ja Kainuun hyvinvointialueilla, joissa toisista vanhemmista noin viisi prosenttia oli kokenut yksinäisyyttä. –?Alueilla on nyt mahdollisuus saada alustava kuva oman alueen vauvaperheiden hyvinvoinnista, jonka perusteella ne voivat tarvittaessa pohtia toimia perheiden hyvinvoinnin lisäämiseksi, vaikka pienten vastausmäärien antama kuva ei ole täysin luotettava, sanoo THL:n tutkimuspäällikkö Reija Klemetti tiedotteessa. Tiedot on kerätty elokuussa, ja ne koskevat syyskuun tilannetta. Kiinteistökustannusten muut osa-alueet pysyivät Salossa ennallaan verrattuna vuoden takaiseen. Tämä johtuu keväällä käyttöönotetun Korvenmäen jätevoimalaitoksen aiheuttamista säästöistä kaukolämmön tuotantokustannuksissa. Synnyttäneillä vanhemmilla eniten uupumusoireita oli Kainuun hyvinvointialueella ja vähiten Kanta-Hämeen, Keski-Uudenmaan ja Varsinais-Suomen hyvinvointialueilla. Kiinteistöliiton selvityksen mukaan kiinteistökustannukset ovat Salossa 2,65 euroa neliöltä kuukaudessa, kun ne keskimäärin ovat vertailupaikkakunnissa 2,79 euroa. Tällä alueella käytössä on lähtökohtaisesti biopolttoaineita hyödyntäviä laitoksia tai Salon tapauksessa uusi jätevoimalaitos, jonka myötä kaukolämmön hintaa on tosiaan onnistettu laskemaan. Rauma 2,46 uu u 5. THL:n FinLapset-kyselytutkimukseen kutsuttiin yli 34?000 vanhempaa, joista puolet äideistä ja runsas kolmannes toisista vanhemmista vastasi kyselyyn. uu u 2. Energianja vedenkulutukset ovat keskimääräisiä, kuten myös jäteastioiden määrät ja tyhjennysvälit. Vertailu osoittaa, että Salossa 90-neliöisessä perhehuoneistossa asuva maksaa kustannuksista 2 860 euroa vuodessa. –?Energiaratkaisut ovat tulevaisuudessa luupin alla. Loimaa 2,49 uu u 14. Kiinteistöliitto on verrannut vakiomuotoisen tyyppitalon kiinteistöveroja ja muita kuntakohtaisesti määritettyjä kustannuksia vuodesta 2001. Toisilla vanhemmilla uupumusoireita oli yleisimmin Helsingin, Pohjanmaan, Lapin ja KeskiPohjanmaan hyvinvointialueilla, missä uupumusoireista kärsi yli kolmannes kyselyyn vastanneista. Vertailussa oli mukana 59 kaupunkia tai kuntaa. Maakunnan kalleimmat kustannukset ovat Paraisilla (3,07) ja Raisiossa (2,98). Loimaalla summa on maakunnan halvin, 2 690 euroa ja Paraisilla kallein, 3 320 euroa vuodessa. Kuitenkin vuodesta 2016 Salossa kiinteistösähkö on noussut 35 prosenttia ja kaukolämpö 20 prosenttia. Varsinais-Suomessa vain Loimaalla pääsee halvemmalla kuin Salossa. Tutkimuksen mukaan äitiysneuvolakäynteihin oli koko maassa tyytyväisiä noin kaksi kolmesta kyselyyn vastanneesta vanhemmasta. Kainuussa yksinäisyyttä koki synnyttäneistä vanhemmista joka neljäs, mutta Keski-Uudellamaalla harvempi kuin joka kymmenes synnyttäneistä. Näihin lukeutuivat vesija jätevesimaksut, jätehuoltomaksut, kiinteistösähkö sekä tontin ja rakennuksen kiinteistöverot. Voivatko salolaiset tuudittautua myös jatkossa halvempaan kaukolämpöön. Matalimmat kustannukset ovat selvityksen mukaan puolestaan Keskitai Pohjois-Pohjanmaan alueilla Kempeleessä (2,22), Raahessa (2,39) ja Kokkolassa (2,42). uu u Uusikaupunki 2,67 uu u Turku 2,87 uu u Naantali 2,88 uu u Lieto 2,93 uu u Kaarina 2,95 uu u Raisio 2,98 uu u Parainen 3,07 Kiinteistökustannukset laskivat tänä vuonna Salossa Korvenmäen jätevoimalaitoksen käyttöönoton myötä. SYYSKUUTA 2021 SSS | Tuomas Reinikainen tuomas.reinikainen@sss.fi Aiempaa edullisempi kaukolämpö laski Salossa kiinteistökustannuksia vuoden takaiseen verrattuna, paljastaa torstaina julkistettu taloyhtiöiden kustannuksia kartoittava Kiinteistöliiton Indeksitalo 2021 -tutkimus. Toki vesijohtojen kunnossa on paljon paikallisia eroja. Valtakunnallisesti Salo sijoittuu vertailussa halvimpien paikkakuntien joukkoon, sillä Salon edellä on vain 13 kaupunkia tai kuntaa. Kempele 2,22 euroa neliöltä kuukaudessa. Vähiten uupumusoireita toisilla vanhemmilla oli Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa, missä uupumusoireita koki noin viidennes kyselyyn vastanneista. Kainuussa oireita koki 42 prosenttia vanhemmista ja muilla mainituilla hyvinvointialueilla noin kolmannes vanhemmista. Salon lisäksi kiinteistökustannukset laskivat tänä vuonna vain Kangasalla, Haminassa, Raisiossa ja Jämsässä. Paraisilla kustannuksia nostavat merkittävästi vesimaksut. Suurimmat kaupunkikohtaiset nousut tapahtuivat Tuusulassa ja Järvenpäässä, molemmissa kuusi prosenttia. Mustasaari 2,48 uu u 6. Myös yksinäisyyttä koettiin eniten Kainuun hyvinvointialueella, vähiten sen sijaan Keski-Uudenmaan hyvinvointialueella. Viidennes vauvaperheistä kokee uupumuksen oireita. Paikkakuntien väliset kustannuserot ovat isoja, sillä kalleimmillaan Rovaniemellä kiinteistökuluihin menee runsaat 3 400 euroa, kun taas Kempeleessä pääsee vuositasolla jopa noin tuhat euroa halvemmalla. Uupumusoireet ja yksinäisyyden kokemukset vaihtelevat kuitenkin suuresti eri puolilla Suomea. –?Vesilaitosyhdistys on varoitellut siitä, että Suomessa on aika iso korjausvelka yleisessä julkisessa vesijohtoverkostossa, ja tämä tuo väistämättä painetta vesihuollon maksuihin. Hinnan suuntakehitys näyttää hyvältä. Salo, Vantaa, Kerava ja Pori 2,65 ............................................. Jätteenpolttoon saattaa tulla jonkinlaista sääntelyä tai veroa jatkossa. – Toivottavaa on, että kustannuskehitys pysyisi samalla tasolla kuin nyt, vaikka Suomessa poltetaan jätettä keskimäärin aika paljon
klo 14 mennessä osoitteeseen ilmoitukset@sss.fi TILAUSASIAT VERKOSSA: TILAAJAPALVELIJA.FI SALON SEUDUN SANOMAT STT | Johanna Latvala Keskusrikospoliisin (KRP) esitutkinnassa mukaan kolme poliisia oli hengenvaarassa Ruskon Vahdon ampumisessa. Sängyssä tilava vuodevaatelaatikko. Paikalle saapui toinen poliisipartio, jonka jäsenen kerrotaan käskyttäneen miestä luopumaan aseestaan. Mies ei kuitenkaan luopunut aseesta, vaan käänsi sen poliisia kohti. Syyttäjän päätöksen mukaan poliiseja ammuttiin pian sen jälkeen, kun he olivat päässeet paikalle. Muut kaksi syytettyä kiistävät kirjallisissa vastauksissaan syytteen taposta, mutta myöntävät syyllistyneensä pahoinpitelyyn. Syyttäjälaitoksen mukaan esiselvityksessä ilmeni, että poliisin aseenkäyttö oli tilanteessa ainoa mahdollinen voimakeino miehen pysäyttämiseksi. Sohvassa tilava ja helppokäyttöinen vuode sekä vuodevaatelaatikko. Haastehakemuksen mukaan uhri yritti paeta paikalta väkivallan aikana, mutta syytetyt estivät häntä. 10-19, la 10-16, su 11-16 Ilmoitusvaraukset ja työaineistot to 29.10. Syyttäjän mukaan miehet tappoivat yhdessä tahallisesti neljännen miehen maaliskuussa. MEMPHIS-VUODEDIVAANI Kampanjakankaalla, väri harmaa. –?Ennen tekoa vastaajat olivat tekoa varten varustautuneet suurikokoisella keittiöveitsellä, vasaralla ja kuulapistoolilla, joka erehdyttävästi muistutti hengenvaarallista ampuma-asetta, haastehakemuksessa sanotaan. Keskusvarastotuote. Ajankohtaista asiaa moottorien maailmasta Mediamyynnissä palvelevat: Minna 02 770 2212 Pia 02 770 2215 Mika 02 770 2216 Virve 02 770 2218 Ilmoitusvaraukset ja työaineistot 13.9. Oulun käräjäoikeudessa syyttäjä vaati torstaina kolmelle miehelle vähintään yhdeksän vuoden vankeusrangaistuksia taposta ja törkeästä ryöstöstä Pohjois-Pohjanmaalla Kempeleessä. Leveys 225 cm, divaanin pituus 150 cm. Keskiviikkona kerrottiin syyttäjän päättäneen, ettei poliisin aseen käytöstä aloiteta esitutkintaa. SYYSKUUTA 2021 | SALON SEUDUN SANOMAT 11 Maskua Yli 50 POLAR BOX-RUNKOSÄNKY + PÄÄTY Leveys 120 x 200 cm, musta sisustuskangas, sisältää jalat ja petauspatjan. (STT) Syyttäjä vaatii pitkiä vankeustuomioita taposta Kempeleessä. Poliisit ilmoittivat ampumisesta muille poliisipartioille radioyhteydellä. Kolme poliisia oli hengenvaarassa Ruskon ampumisessa, kertoo keskusrikospoliisi ”Kohdehenkilö on ampunut niin, että poliisipartio on täpärästi väistänyt osuman”, ilmenee syyttäjän päätöksestä. Painovalmiit aineistot ti 3.11. Lisäksi syyttäjän mukaan yksi syytetyistä uhkasi uhria ampumisella ja osoitti tätä kuulapistoolilla. Tekoa tutkitaan kolmena murhan yrityksenä. Keskusvarastotuote. KRP kertoo, että paikalla olleen miehen epäillään ampuneen haulikolla kohti poliiseja. –?Kohdehenkilö on ampunut niin, että poliisipartio on täpärästi väistänyt osuman. 499 € SI HALPA HINTA! 499 499 499 499 499 499 499 €€€€€ 499 € 499 499 € 499 499 € 499 499 € 499 499 € 499 499 € 499 € SI SI HALPA HINTA! HALPA HINTA! HALPA HINTA! HALPA HINTA! HALPA HINTA! HALPA HINTA! HALPA HINTA! HALPA HINTA! HALPA HINTA! HALPA HINTA! HALPA HINTA! HALPA HINTA! HALPA HINTA! 499 € SI HALPA HINTA! Maskua YYYYYYlYlYilil 50505 ALENSIMM E LISÄÄ SATOJA UUSIA HALPOJA HINTOJA OSTA NYT! Kampanja voimassa 12.9.2021 asti. –?Ennen voimakeinon käyttöä kohdehenkilö oli tehnyt ruumiillista väkivaltaa sekä siviilihenkilölle että poliisille. PERJANTAINA 10. Käräjäoikeudelle toimittamassaan kirjallisessa vastauksessa yksi syytetyistä myöntää syytteen taposta. Tällöin poliisi ampui miestä konepistoolilla kylkeen, päätöksessä kerrotaan. Poliiseja ampunut mies puolestaan kuoli ampumisessa saamiinsa vammoihin sairaalassa. Esitutkinta tulee KRP:n mukaan päättymään, koska epäilty on kuollut. Partio on lähtenyt perääntymään ja pian kohdehenkilö on ampunut uudestaan kohden poliisipartioita niin, että toinen laukaus on lävistänyt ulko-oven ja uudelleen niin, että perääntymässä ollut poliisimies on saanut osuman ja haavoittunut ylävartaloon sekä käteen, päätöksessä sanotaan. Poliisin voimankäytössä on ollut kyseessä välitöntä ja vakavaa vaaraa toisen hengelle ja terveydelle aiheuttavan henkilön toiminnan pysäyttäminen, kerrotaan Syyttäjälaitoksen tiedotteessa. 299 € SI HALPA HINTA! 299 299 299 299 299 299 299 299 299 299 299 299 299 299 299 299 299 €€€€€€€€ 299 € 299 299 € 299 299 € 299 299 € 299 299 € 299 299 € 299 299 € 299 299 € 299 € SI SI HALPA HINTA! HALPA HINTA! 299 € SI HALPA HINTA! MYYMÄLÄT, PUHELINMYYNTI 0201 211 211 JA VERKKOKAUPPA MASKU.COM PALVELUKSESSASI! SALO, Turuntie 12, ark. klo 14 mennessä. Ampuminen tapahtui kotihälytystehtävällä elokuussa, ja siinä haavoittui poliisi. Syytteen mukaan miehet ottivat uhrin lompakon, matkapuhelimen sekä tämän käytössä olleiden henkilöauton ja asunnon avaimet. Syyttäjän mukaan uhria lyötiin vasaralla, keittiöveitsellä ja nyrkeillä sekä potkittiin. klo mennessä osoitteeseen ilmoitukset@sss.fi Salkkarin teemana TORSTAINA 16.9. Teko jäi syyttäjän mukaan yritykseksi, koska uhrin pankkitilin kate ei riittänyt ostoksiin. Syyttäjän päätöksen mukaan tieto miehen aseistautumisen laadusta oli tehnyt konepistoolilla varautumisen tarpeelliseksi. Syyttäjän mukaan syytetyt havaitsivat uhrin olevan kuolemanvaarassa, mutta alkoivat siitä huolimatta etsiä tämän housujen ja takin taskuista anastettavaksi käyvää omaisuutta. Myöhemmin syytetyt ostivat uhrin kortilla elintarvikkeita. KRP:n mukaan asunnosta löytyi haulikon lisäksi useita laittomia ampuma-aseita ja räjähteitä
– Tänä vuonna auringonkukat ovat hyviä maisemantekijöitä. Sen sijaan hän on vienyt niitä kerrostalon pihalle kaikkien iloksi. STT | Emmi Tilvis Suomi lahjoittaa 3,65 miljoonaa annosta käyttämättömäksi jääneitä koronarokotteita kehittyviin maihin EU-yhteistyön kautta, kertoo ulkoministeriö. SYYSKUUTA 2021 Viisi hehtaaria väriterapiaa SSS | Anneli Kajander-Ekström anneli.kajander-ekstrom@sss.fi Auringonkukkien kauneus ilahduttaa salolaisia eri puolilla kaupunkia. ”Kun menee lähellekin, mieli kirkastuu.” Kaupunginpuutarhuri Matti Nikander Auringonkukat kukkiat tänä vuonna rehevinä. Nikander on käynyt poimimassa kukkia Viitanlaaksosta. Tanakat varret ovat paksut ja puisevat. Lahjoitusten aloittaminen tulee ajankohtaiseksi syksyn aikana. Kukat hymyilevät auringon suuntaan. Toukokuussa Suomi päätti keskeyttää Johnson & Johnsonin rokotteiden toimittamisen Suomeen, eikä valmistetta ole toistaiseksi otettu Suomessa ollenkaan käyttöön. Pellot vaativat muokkauksen ja kylvön. Maisemapeltojen tarkoitus on yksinomaan ilon tuottaminen. Mahtava palvelu, kunhan ihmiset ymmärtävät, etteivät käytä tätä väärin ja mene torille myymään. – Olen hakenut täältä useasti itselle ja hautausmaalle. Kukkia ei saa poimia myytäväksi. Tällä kertaa hän valitsee omaksi iloksi tulevaan kimppuun pienikokoisia kukkia. – Kun menee lähellekin, mieli kirkastuu. Kaikkien peltojen sijainti on suunniteltu niin, että paikalle pääsee autolla. Huhtikuun lopussa Suomi päätti keskeyttää tilapäisesti Astra Zenecan valmisteen toimittamisen Suomeen. Auringonkukat kestävät siellä kauan, Tuula Virtanen kertoo kukkameren keskeltä Ollikkalasta. Ulkoministeriön muistion mukaan lahjoitettavista rokotteista 3 miljoonaa on Astra Zenecan ja 650?000 Johnson & Johnsonin rokotteita. Meriniityn, Ollikkalan ja Viitanlaakson lisäksi uudet pellot sijaitsevat Härkhaassa ja Muurlassa Robintiellä. Se lähtee liinasta, hän juttelee. – Tosi hieno palvelu, Virtanen kiittelee. Pellolta palaavan Pirkko Lepän polkupyörän etukorissa on kaksi aurinkoista kimppua. Elukoita kukissa ei ole, mutta keltaista siitepölyä niistä tulee. Suomi hankkii rokotteensa EU:n yhteisinä ennakko-ostoina. Välillä tulee palautetta tyytyväisiltä ihmisiltä, ja kaupungin some-kanavilla on postauksia. Suomi on sitoutunut ostamaan varaamansa rokotteet, joten ilman lahjoituksia Suomen maksamia rokotteita jäisi käyttämättä. Pirkko Leppä polkaisi poimimaan auringonkukkia Ollikkalan maisemapellolta. – Olen hakenut kukkia muutaman kerran. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 12 SALON SEUDUN SANOMAT | PERJANTAINA 10. Rokotteiden arvo on 10 miljoonaa euroa, joten lahjoitukselle tarvittiin valtioneuvoston suostumus. Ensi vuonna auringonkukkia kylvetään myös Perniön keskustan tuntumaan. Toisen hän vie ystävättärelle ja toisen hautausmaalle. Niistä näkee, että moni muukin on ollut poimimassa. – Todella huokeata siihen nähden mikä on vaikutus. Kaupungin kylvämiltä maisemapelloilta on lupa käydä poimimassa itselleen kimppu ja toinenkin. Ulkoministeriön mukaan rokotSuomi lahjoittaa 3,65 miljoonaa annosta koronarokotteita kehittyviin maihin Kyse on Astra Zenecan ja Johnson & Johnsonin rokotteista, joita Suomi ei tarvitse.. Kerrostalossa asuva Leppä ei vie auringonkukkia sisälle mahdollisten ötököiden takia. Pellot ovat sääolosuhteista johtuen kautta linjan reheviä, kaupunginpuutarhuri Matti Nikander sanoo. Helpoiten niiden katkaisu käy terävällä veitsellä leikaten. Kaupungilla on tänä vuonna viisi auringonkukkapeltoa. Tiheään kukkapeltoon on syntynyt viikkojen aikana polkuja. Lahjoituksen kustannusvaikutuksen arvioidaan olevan valtiolle neutraali tai lähes neutraali. Koska pandemian alussa ei ollut tiedossa, mitkä rokotteet saavat myyntiluvan, Suomi varasi itselleen oman tarpeensa ylittävän määrän rokotteita. – Nämä kestävät sisällä puolitoista viikkoa. Maisemapeltojen yhteispintaala on noin viisi hehtaaria. Salon maisemapelloilta poimitaan kimppuja omaksi iloksi, tuliaisiksi ja hautausmaalle
Siperianlepinkäinen pesii Siperiassa ja talvehtii Kaakkois-Aasiassa. L E H T I K U V A / M A R K K U U L A N D E R Valituksessaan mies sanoo olleensa tekohetkellä alentuneesti syyntakeinen. (STT) Suomen ensimmäinen siperianlepinkäinen havaittiin Hailuodossa Lintuharrastaja Saana Meski kuvasi siperianlepinkäisen kaukoputken läpi. Niiden tukiehdot ovat omanlaisensa, peltoa ei saa esimerkiksi muokata syksyllä, vaan vasta keväällä. Suomen ensimmäinen siperianlepinkäinen bongattiin Hailuodossa torstaina aamupäivällä. SYYSKUUTA 2021 | SALON SEUDUN SANOMAT 13 Vaskiontien varrelta kimppu matkaan Auringonkukat, ruiskaunokit ja kehäkukat ovat kukkineet tänäkin kesänä Vaskiontien varressa sijaitsevalla pellolla ohikulkijoiden iloksi. – Onhan tässä oma hommansa, mutta kaikki toimii positiivisen kautta. Havainnon teki lintuharrastaja Saana Meski. Hovioikeus aloitti Kuopion kouluhyökkäyksen käsittelyn Suomi lahjoittaa 3,65 miljoonaa annosta koronarokotteita kehittyviin maihin teiden lahjoittaminen ei hidasta rokotusten etenemistä Suomessa. Tältä kesältä ilahdus on ohi, sillä yöpakkanen palellutti auringonkukat. Suomi tavoittelee 80 prosentin rokotuskattavuutta lokakuun loppuun mennessä. Savon ammattiopistossa opiskellut, tapahtuma-aikaan 24-vuotias mies hyökkäsi luokkahuoneeseen miekan kanssa lokakuun ensimmäisenä päivänä 2019. Kukat ovat ilahduttaneet jo vuosia. Tämänhetkisten suunnitelmien mukaan EU:n on tarkoitus lahjoittaa yli 200 miljoonaa rokoteannosta vuoden loppuun mennessä. Käsittelyn ensimmäistä päivää oli saapunut seuraamaan runsaasti mediaa. Tuomittua Joel Marinia itseään on tarkoitus kuulla maanantaina. PERJANTAINA 10. Syyttäjän mukaan on selvää, että miehen tavoitteena oli tappaa niin monta ihmistä kuin pystyi. Kun niiden keskelle ilmestyi kyltti, jossa annetaan lupa poimia, ihmiset innostuivat entisestään. Valituksessaan hän ei vaadi murhasyytteen hylkäämistä mutta katsoo, ettei tekoa tehty erityisen raa’alla tai julmalla tavalla. Kukat ovat kylväneet Mika Numminen ja Saija Mäki Kydön tilalta. Pohjois-Pohjanmaan Hailuodosta löytyi Suomelle uusi lintulaji, kertoo Birdlife Suomi. Miehelle tehtiin mielentilatutkimus jo esitutkinnan aikana. Euroopassa se on hyvin harvinainen loppusyksyn vierailija. Covaxin tavoitteena on jakaa rokotteita matalan ja keskimääräisen tulotason maille vuoden loppuun mennessä niin paljon, että niiden väestöstä voitaisiin rokottaa 30 prosenttia. Useimmat pohjoismaiset havainnot ovat lokakuulta, Birdlife Suomi kertoo. Ruotsissa ja Tanskassa laji on havaittu kaksi kertaa ja Norjassa kuusi kertaa. Lausunnossaan siitä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) katsoi, että mies oli tekojen aikaan ollut syyntakeinen eli ymmärsi tekonsa. Autoja on pysähtynyt, kukkia on poimittu ja niiden luo on pysähdytty kuvaamaan. – Aika kova suosio on ollut. Määräajaksi tuomittu ensikertalainen sen sijaan voi päästä ehdonalaiseen vapauteen suoritettuaan rangaistuksesta puolet. – Halusimme positiivista puhetta maaseudusta sekä iloa vaskiolaisille ja muille ohikulkijoille, Numminen perustelee. –?On sinänsä mahdollista ajatella, että kaikkien luokassa olleiden henkilöiden surmaaminen olisi tavoite – nimenomaan ajatuksen tasolla. Suomessa on havaittu hyväksytysti 483 luonnonvaraista lintulajia. Punaisen huppariin ja mustaan lippalakkiin pukeutunut syytetty istui ilmeettömänä, kun valokuvaajat kuvasivat häntä lyhyesti käsittelyn alussa. Tuomittu valitti käräjätuomiosta hovioikeuteen. Pohjois-Savon käräjäoikeus tuomitsi miehen viime vuonna elinkautiseen vankeuteen muun muassa murhasta ja 20:stä murhan yrityksestä. K U V A T : S S S / M I N N A M Ä Ä T T Ä N E N STT | Maria Rosvall Kuopion kahden vuoden takaisen kouluhyökkäyksen käsittely alkoi torstaina Itä-Suomen hovioikeudessa. Hyökkäyksessä kuoli 23-vuotias ukrainalaisnainen, ja kymmenkunta ihmistä haavoittui tai loukkaantui. Lahjoitettavien rokotteiden joukossa on muun muassa Astra Zenecan rokotteita. Syyttäjä ja asianomistajat ovat tästä jyrkästi eri mieltä. Kirjallisina todisteina esitettiin valokuvia, jotka heidän mukaansa osoittavat, kuinka ahdas luokkahuone oli ja miten vaikea sieltä oli paeta. Auringonkukat kukkiat tänä vuonna rehevinä. Suomi on liittynyt Covax-rokoteyhteistyömekanismiin, jonka tavoitteena on nopeuttaa koronarokotteiden kehittämistä, laajamittaista hankintaa ja yhdenvertaista jakelua maailmanlaajuisesti. Lisäksi mies vaatii, että suurin osa murhan yritystä koskevista syytteistä hylätään kokonaan ja kolme niistä luetaan hänen syykseen törkeänä pahoinpitelynä. Tarkoitus on, että pelto kukkii myös ensi kesänä. Keskeistä miehen valituksessa on, että hän katsoo olleensa teot tehdessään alentuneesti syyntakeinen, ja että hänet tulisi sen vuoksi tuomita elinkautisen vankeuden sijasta määräaikaiseen vankeuteen. Mutta objektiivisesti arvioiden on käsittääkseni riidaton tosiseikka, että ottaen huomioon tilan (luokkahuoneen) laatu ja henkilöiden määrä, on selvää, että osa heistä pääsee pakenemaan vahingoittumattomana, syytetyn asianajaja Matti Niiranen sanoi hovioikeudessa. L E H T I K U V A / S A A N A M E S K I. Numminen sanoo, että kovin paljon yksityisten viljelijöiden maisemapeltoja ei ole. Elinkautinen vankeusrangaistus ja vuosissa mitattava rangaistus eroavat siinä, että elinkautisesta voi päästä ehdonalaiseen vapauteen aikaisintaan vasta 12 vuoden jälkeen. Edellinen hyväksytty uusi lintulaji oli toukokuussa Kemiönsaaressa havaittu kivikkosatakieli
Hallituksen fossiilittoman liikenteen tiekartan 2,5 terawattitunnin tavoite edellyttäisi, että biokaasun käyttö lisääntyisi vuosittain 37 prosenttia. Hallitus linjasi keväällä, että se tekee loppuvaalikauden aikana työllisyystoimia, jotka vahvistavat julkista taloutta 110 miljoonalla eurolla. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 14 SALON SEUDUN SANOMAT | PERJANTAINA 10. Hallitus sopi budjettiriihessään ilmastotoimista, jotka vähentävät päästöjä noin 14–15 megatonnia vuoteen 2035 mennessä. –?Nyt uhkana ovat rajut veronkiristykset tulevaisuudessa ja olematon kyky kestää koronan tyyppisiä talouden sokkeja, sanoi Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) toimitusjohtaja Jyri Häkämies tiedotteessa. Kuljetusliikkeet eivät ole ilmaisseet suurta intoa investoida biokaasuautoihin. Työvoimapulaa helpotetaan myös korottamalla opintotuen tulorajoja määräaikaisesti ensi vuonna. Hallitus ilmoitti alkuvuonna valmistelevansa pikakaistaa, jolla ulkomaalaiset erityisosaajat ja kasvuyrittäjät voisivat saada työluvan kahdessa viikossa. Hallitus sopi budjettiriihessään ilmastotoimista, jotka vähentävät päästöjä noin 14–15 megatonnia vuoteen 2035 mennessä. Torstaina päättyneen budjettiriihen jälkeen esitelty ensi vuoden budjetti on yhteensä 64,8 miljardia, josta 6,9 miljardia euroa on uutta velkaa. Työvoimatoimet saivat risuja. Budjettiriihessä tehdyt työllisyyspäätökset kohdistuivat ennakoidusti toimiin, joilla on tarkoitus helpottaa yritysten työvoimapulaa. Pääministeri Sanna Marinin (sd.) mukaan hallitus keskittyi nopeavaikutteisiin toimiin. Ollikaisen mukaan sekä ilmastotavoitteiden että kansantalouden menestymisen kannalta olennaista olisi rakentaa selkeää näkymää yrityksille ja teollisuuden kehittämiseen. Ollikainen pitää hallituksen esittelemistä keinoista vaikuttavimpana öljylämmityksen päästöjen vähentämisen tukemista, jossa hallitus on hänen mukaansa muutenkin toiminut kaikkein linjakkaimmin. Tämä valmisteilla oleva pikakaista aiotaan nyt laajentaa tutkijoihin ja opiskelijoihin. Valtio ottamassa esitettyä enemmän velkaa ensi vuonna Pääministeri Sanna Marin (vas.), valtiovarainministeri Annika Saarikko, sisäministeri Maria Ohisalo, opetusministeri Li Andersson ja oikeusministeri Anna-Maja Henriksson saapuvat kertomaan että hallituksen budjettineuvotteluissa on saatu sopu. Pääministeri Sanna Marin (sd.) poistui keskiviikkona riihestä kokonaan, ja jätti keskustan ja vihreät neuvottelemaan keskenään. Menot ylittävät tulot vähemmän kuin viime ja tänä vuonna, mutta selvästi enemmän kuin ennen koronapandemiaa. Hallituksen budjettiriihessä linjattiin, että öljystä luopumisen avustuksiin pientaloille, kunnille, seurakunnille sekä yhdistyksille ehdotetaan yhteensä 35 miljoonan euron määrärahaa. Velkaantumista kummastelivat myös muun muassa Keskuskauppakamarin ja Veronmaksajain Keskusliiton johtajat. Keskuskauppakamari piti toimien saldoa laihanpuoleisena. Korotuksen tarve olisi pysyvä, opiskelijajärjestö kritisoi. –?Ja sitten sehän on kansalaisille hyvä, kun kiinteistön arvo nousee ja käyttökustannukset laskevat, Ollikainen sanoo. Umpisolmun avasi lopulta, että päästövähennysten takeena on perälautakirjaus, jonka mukaan lisätoimiin ryhdytään keväällä, jos toimet eivät ole kasassa. Asiantuntija olisi kaivannut ilmastopakettiin näkemystä teollisuuden kehittämisestä. Valtiovarainministeri Annika Saarikon (kesk.) mukaan alijäämän kasvua selittää kaksi isoa muutosta, vaikka talouskasvuennuste on parantunut kesästä. Tieto ensi vuonna otettavan velan määrästä on hieman kasvanut, sillä valtiovarainministeriön esitys elokuussa oli 6,7 miljardia euroa alijäämäinen. Ollikainen arvioi, että myös täyssähköautojen oston kynnystä madaltava autoveron muutos jouduttaa jossain määrin niiden hankintaa, mutta vaikutuksesta ei voi odottaa kovin suurta. Hallitus ei kertonut, kuinka suuri nosto on. Umpisolmu kuitenkin aukesi torstaina. Tyytymätön oli myös Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL). SYYSKUUTA 2021 STT | Ilkka Hemmilä, Saila Kiuttu Hallituksen avokätinen budjetti kasvattaa valtionvelkaa yhä miljardikaupalla. Koska esimerkiksi vetyinvestoinnit ovat ihan mahdottoman suuria, pitää olla riittävästi selkeyttä, jotta niitä voidaan lähteä tekemään joutuisasti. –?Meillä on niin superhienoja yrityksiä ja niin paljon mahdollisuuksia, että ne tarvitsevat paljon selkärankaa, taustatukea ja selvyyttä. STT | Susanna Jääskeläinen, Viivi Salminen Suomen ilmastopaneelin puheenjohtaja Markku Ollikainen sanoo, että hallituksen ilmastopaketti keskittyy kokonaistavoitteita ajatellen liiaksikin niin sanotun taakanjakosektorin toimiin, kuten lämmityksen ja liikenteen päästöjen vähentämiseen. Etenimme keväällä asetetun kehyksen puitteissa, Saarikko sanoi hallituksen tiedotustilaisuudessa. Systemaattinen, pitkälle ulottuva tukijärjestelmä tekee kannattavaksi siirtää investoinnit muihin lämmitystapoihin, ja pakettiin liittyy pienituloisille tarpeellinen lainajärjestely. Luvattu työllisyyspaketti tulee helmikuussa. Ehkä tämä puoli sitten jäi noissa öisissä väännöissä vähän vähemmälle, Ollikainen arvioi STT:lle. Elinkeinoelämän edustajat suomivat hallitusta voimakkaasta velkaantumisesta talouskasvun aikana. Liikenteen puolella epäilyksiä herättää Ollikaisen mielestä hallituksen suuri luotto biokaasun käytön yleistymiseen raskaassa liikenteessä. –?Tämä aikataulu varmistaa sen, Elinkeinoelämä kritisoi elvytyslinjaa. Tämä pienentää vuoden 2023 menoja vastaavalla summalla. Torstaina kerrottiin, että näistä toimista päätetään kokonaisuudessaan helmikuussa. Keväällä hallitus arvioi nojautuen ministeriöiden, tutkimuslaitosten ja Ilmastopaneelin arvioihin, ovatko päästövähennystavoitteet saavutettavissa. Ratkaisua ei vihreiden ja keskusten kesken syntynyt. Tämä taas edellyttäisi, että raskaan liikenteen autojen ensirekisteröinnit olisivat 15 prosentin luokkaa, kun ne nyt ovat 2 prosentin nurkilla. Tuoreen talousarvion myötä valtionvelka nousee ensi vuonna arviolta 146 miljardiin euroon. Hallituksen ilmastotavoitteen saavuttamiseksi tarvittavia päästövähennyspäätöksiä puuttui ennen riihtä vielä arviolta 11 megatonnin verran. Alijäämä sisältää koronamenoja 0,4 miljardia euroa. –?On syytä kysyä, milloin valtiontalous aiotaan saada tasapainoon, jos ei edes näköpiirissä olevina hyvinä vuosina, Veronmaksajien toimitusjohtaja Teemu Lehtinen sanoi. Hallituksen budjettiriihi ajautui tällä viikolla pahasti umpisolmuun, kun hallituksessa ei päästy yhteisymmärrykseen päästötavoitteista. –?Tulorajojen nosto on tarpeellinen toimi, mutta vain vuoden mittaisena sen vaikutuksia on mahdotonta arvioida. Yhden erän muodostavat EU:n elpymisvälineeseen liittyvät menot. Lisäksi mukana on vuonna 2023 toimintansa aloittavien hyvinvointialueiden ennakkorahoitusta lähes miljardilla eurolla. –?Näiden muutosten keskeiset syyt eivät ole hallituksen lisäämät menot. Hallitus päätti, että täyssähköautot vapautetaan autoverosta ja sitä vastaavasti täyssähköautojen ajoneuvoveron perusveroa korotetaan
PERJANTAINA 10. Rissa sanoo, että täyssähköautoille on yhä tarve hankintatuelle, joka on tällä hetkellä 2?000 euroa. Uudet kansanedustajat nousivat varasijoilta siksi, että Juhana Vartiainen (kok.) ryhtyy Helsingin pormestariksi, Anna-Kaisa Ikonen (kok.) Tampereen pormestariksi ja Paavo Arhinmäki (vas.) Helsingin apulaispormestariksi. Veronmaksajien etujärjestö odottaa palkkaverotuksen hienoista kevenemistä vuonna 2022. Samalla täyssähköautojen vuosittainen ajoneuvovero kuitenkin nousee. –?Me tarvitaan hankintatukea vielä, koska täyssähköautojen hinnat ovat vielä joitakin vuosia tästä eteenpäin edelleen korkeita. Ensi vaiheessa on tarkoitus muuttaa virvoitusjuomaveroa terveysperusteiseen suuntaan ja myöhemmin laajentaa muihin tuotteisiin. Tällä hetkellä täyssähköhenkilöautojen hinnat ovat keskimäärin 55?000 euroa, hintahaitari on 30?000– 75?000. Luvattu työllisyyspaketti tulee helmikuussa. Se tuottaisi 25 miljoonaa euroa, josta kaivosten sijaintikunnat saisivat yli puolet. Hallituksen esitys poistaa autovero täyssähköautoilta vaikuttaa positiivisesti täyssähköautojen myyntiin, sanoo Autoalan Keskusliiton (AKL) toimitusjohtaja Pekka Rissa. Salon Seudun Sanomat on aina ollut salonseutulaisuuden asialla eikä siihen ole tulossa muutoksia. juhlalehden, jossa muistellaan vähän menneitä, mutta suunnataan katsemyös kohti tulevaisuutta. Neljän vuoden ja 24 miljoonan euron hankintatuesta on toistaiseksi käytetty vain 12 miljoonaa euroa. –?Kahden kiristysvuoden jälkeen palkkaverotuksessa otetaan vaihteeksi hienoinen askel keventävään suuntaan, Lehtinen sanoi. Jos se on esimerkiksi 30 tai 50 euroa vuodessa ja lähdetään pohtimaan sitä pitkässä juoksussa, niin sehän on erittäin pieni summa kaiken kaikkiaan, mitä sitä korotetaan näissä autoissa. He pyysivät vapautuksia edustajantoimistaan. –?Se on sellainen tuhannesta puoleentoista tuhanteen euroa keskimäärin niillä (täyssähkö) autoilla, jotka on nyt rekisteröity meidän autokantaan, Rissa kertoo. Tukisumma pysyy samana myös nykyhallituksen esityksessä. Veron tuotto olisi hänestä hyvin vähäinen tai jopa olematon. (STT) Eduskuntaan nousi kolme uutta kansanedustajaa Elinkeinoelämä kritisoi elvytyslinjaa. L E H T I K U V A / E M M I K O R H O N E N STT | Saila Kiuttu, Ilkka Hemmilä Hallitus paljasti budjettiriihessä odotetut veronkiristyksensä. Luettavissasi on Salkkarit milloin tahansa, yhteensä noin 5000 numeroa. Budjettiesityksen mukaan ensi vuoden pakolaiskiintiö on 1?050 ihmistä, mutta kiintiötä ja sen rahoitusta tarkastellaan myöhemmin. Nyt menee hyvin paljon kalliimpia autoja, kuten Tesloja. Tutkimushankevaltuus on 390,5 miljoonaa euroa, osin EU:n elpymisvälineen turvin. Juhlavuoden kunniaksi julkaisemme keskiviikkona 19.11. LAAJENNA TILAUSTASI Ota paperilehden rinnalle kätevä digilehti ja luet päivän Salkkarin missä ja milloin vaan! Sisältää myös kattavan lehtiarkiston. Hallitus päätti myös käynnistää terveysperusteisen veron valmistelun. Maittava . Korotuksia ei kohdistettu ansiotulojen verotukseen. SYYSKUUTA 2021 | SALON SEUDUN SANOMAT 15 Salon Seudun Sanomien perustamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 95 vuotta. Maittava . Siinä kokonaishyöty on merkittävä kaiken kaikkiaan. –?Kaikki tällaiset pienetkin liikkeet vaikuttavat, Rissa jatkaa. Veropaketilla on tarkoitus kasvattaa valtion tuloja 100 miljoonan euron edestä. Lisäksi käyttöön otetaan kaivosvero. Kaleva ja Said Ahmed ovat kaupunginvaltuutettuja Helsingissä, Kinnunen Nokialla. lokakuuta alkaen rekisteröityjä täyssähköautoja ja täyssähköpakettiautoja. Hallitus varautuu myös nostamaan pakolaiskiintiötä Afganistanin kriisistä johtuen. –?Jos miettii, että auto on leasing-käytössä kolme vuotta, tietämättä onko se (ajoneuvovero) esimerkiksi 50 euroa vuodessa, niin se on 150 euroa verrattuna se 1?500 euroa (autovero). Atte Kaleva Helsingin vaalipiiristä sekä rikosylikomisario Jari Kinnunen Pirkanmaan vaalipiiristä. Työvoimatoimet saivat risuja. Meidän arvion mukaan tämä buustaa selvästi täyssähköautojen hankintaa jatkossa. –?Hankintatuki on nyt edelleen 2?000 euroa ja sitä tarvitaan yhä. Summasta suurin osa koostuu aggressiivisen verosuunnittelun estämisestä eri keinoin. Ennen riihtä paljon keskustelua herätti poliisin ja tieteen rahoitus. Hallituksen mukaan määrärahat kohdennetaan niin, että poliisin läsnäolo ja näkyvyys turvataan harvaan asutuilla seuduilla ja muilla alueilla, joissa on heikoin palvelutaso. Vuonna 2023 otetaan käyttöön henkilöiden arvonnousuvero, jolla täällä kertyneen omaisuuden myyntivoitot verotetaan Suomessa myös silloin, kun omaisuus luovutetaan ulkomailla asuessa. Loppu veropaketista koostuu tupakkaveron nostosta. Vasemmistoliitto taas saa uuden kansanedustajan yhteisötyöntekijä Suldaan Said Ahmedista Helsingin vaalipiiristä. että lainsäädäntömuutokset ehditään vielä tämän vaalikauden aikana käsitellä, Saarikko sanoi. Soita Minna Ihanmäki 02 770 2212 Pia Peltola 02 770 2215 Kolme uutta kansanedustajaa aloitti torstaina työnsä eduskunnassa. Kokoomuksen uudet kansanedustajat ovat yrittäjä ja kapteeni evp. tilaajapalvelija.fi/plus KESTOTILAAJALLE DIGIPLUSTILAUS VAIN €/kk 3 + (ark klo 8.00 16.00) 02 770 2626 Soita tilaajapalveluumme Kestotilaajana olet hyvässä seurassa. Valtio ottamassa esitettyä enemmän velkaa ensi vuonna Pääministeri Sanna Marin (vas.), valtiovarainministeri Annika Saarikko, sisäministeri Maria Ohisalo, opetusministeri Li Andersson ja oikeusministeri Anna-Maja Henriksson saapuvat kertomaan että hallituksen budjettineuvotteluissa on saatu sopu. Helmikuusta 2002 lähtien näkyy jokaisen päivän lehti. Jopa vuodesta 1920 lähtien löytyy näytekappaleita jokaiselta vuodelta. Muun muassa EK on pitänyt näiden toimien mittakaavaa pienenä. Rissan mukaan hallituksen esityksessä täyssähköautoilta putoaa 2,7 prosentin autovero eli niin sanottu hankintavero pois. Täyssähköautot vapautetaan autoverosta Tuore veropaketti ei osu ansiotuloihin, palkkaverotus kevenee 2022. Bizarre: Burritoperjantai naudanliha/kana/vege, burgeri naudanliha/kana/ flex/halloumi/mustapapu, salaatti Café 68 myös kuljetus: Kaalikääryleitä ja perunamuussia (L,G), lohikiusausta (L,G), omena-crumblea ja vaniljavaahtoa (L) Dreamravintola: Porsaanleike (L), lohkoperunat (L, G), kookos-kanakeitto (L, G) Hometown Golf Club: Porsaanleikettä, viherpippurikastiketta ja kermaperunat G, L, Halloumi-basilikapastaa (G, L), kermaista kanakeittoa G, L Kahvila-Ravintola Kespa: Kaalikeitto M,G, porsaanleike L, Kespan valkosipulimajoneesi L,G, sweet chili broileria M,G, marjapiirakka L Lounasravintola Mustapippuri: Porsaanleike, sienikastike (L, saa G), kermainen kirjolohikeitto (L, G), omena-kanelikiisseli (L, G) Mama Malla: Porsaanleike L, aurajuustokastike L,G, porkkana-kesäkurpitsapasta L Mama´s lounasja tilausravintola: Possun leike , bearnaise-kastike GL,L, fish & chips, aioli GL,L, uunitomaatit GL,L, jäätelö ja suklaakastike GL,L Maraniityn grilli: Leikepäivä Muurla: Salaattibuffet, kermainen lohikeitto G,L, porsaanfilettä pippurikastikkeella G,L, jälkiruoka Muurlan Opisto: Talon omat lihapiirakat (L) (nauta, Suomi), makkaraperunat (L, G), kasvispiirakat (L, saa G), juuressosekeitto (L, G), uuniomenat (L, G) ja vaniljakastike (L, G) Ravintola Ilolansalo: Jauhelihapihvit G, M, bataattipihvit G, L, kermakastike L, lämmin kasvisalaatti G, L, karviaismarjakiisseli ja kermavaahto L, (G) Riikin baari: Pyttipannu,L, broilerpastavuoka,L,nakkikeitto,L,G Rikalan Krouvi: Gulassikeittoa ja smetanaa l,g, sadonkorjuu-seitansalaattia v, kalamurekepihvit l,g, Sveitsinleike l Rosmariini: Oskarinleike, hasselbackan perunat, lämpimät kasvikset L,(GL), kreikkalainen salaatti L,(GL), kahvi ja leivonnainen Salkkarin Lounasravintola: Porsaan grillipihvi ja pekoni-sipulikastike L,G, tomaatti-mozzarella lasagne, valkosipulikermaperunat L,G,ristikkoperunat L,G, uuniperuna,täytteet: savulohi -ja aura L,G, kanelikierre L Salo IoT Campus: Juustoista porkkanasosekeittoa, beanitlasagnettea, paneroitu kampelafilee, makkara-juustopihvi Salon Palvelutalosäätiö: Possunlihakastike L, perunat, salaattipöytä, mustikkakiisseli Salon Patarouva: Porsaanleike (L, saa G), bearnaisekastike ja lohkoperunat, kermainen lohikeitto (L, G), metwursti-kananmunasalaatti (L, G), talon jälkiruoka Shell Helmisimpukka Halikko: Helmen pannupihvejä ja sipuli-pekonikastiketta L G, paikallinen perjantai, nakkikeitto M G, metsästäjän leike VL Taukopaikka Lahnajärvi: Inkivääri-porkkanakeitto, aurajuustokanaa, kurkumariisi, Välimeren lihamureke, valkosipuliperunat, feta-kasvisvuoka Teboil Helsingintie: Tepparin lihapullat, kermainen pippurikastike, keitetyt perunat, uunijuurekset Vikströmin pitopalvelu/ myymälä noutoruoka: läskisoosi L puolukkasurvos L,G muusi L,G uunijuurekset L,G jauhelihapizza L kinkkupizza L, broilerpastasalaatti L Wiurila, Club Engel: Bataatti-inkiväärikeitto l,gl,v, tomaatti-mozzarella broileria l,gl Hei lounasravintolayrittäjä, tahdotko mukaan MaittavaMenu-palveluumme. –?En ehtinyt vielä lukea, mikä se vuotuisen ajoneuvoveron korotus on. Aiemman päätöksen hankintatuki on ollut 2?000 euroa. Veronmaksajain Keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen piti arvonnousuveroa tuoreeltaan outona. Sen jälkeen täyssähköautojen myynti saa hyvää pontta lisää. Tieteellistä tutkimusta rahoittavan Suomen Akatemian myöntövaltuus turvattiin myös. Paikallisuus on ollut Salkkarin vahvuus aina ja matkalla kohti sadan vuoden rajapyykkiä paikallisuuden asema vankistuu edelleen. Asiantuntija olisi kaivannut ilmastopakettiin näkemystä teollisuuden kehittämisestä STT | Ville Väänänen. Rissan käsitys on, että nyt kerrottu hallituksen esitys koskee vain 1. Talousarviossa poliisin rahoitus hieman nousisi kuluvaan vuoteen verrattuna
Evakuoinnin yhteydessä Kabulissa kuoli toistasataa ihmistä. Mielenosoittajat arvostelivat sitä, että uudessa hallituksessa ei ole yhtäkään naisministeriä. Yhteensä tänä vuonna Britanniaan on saapunut Englannin kanaalin kautta BBC:n mukaan yli 12?600 siirtolaista. Osavaltion asukkaat voivat palata normaalimpaan elämään sitten, kun vähintään 70 prosenttia aikuisista on saanut kaksi rokoteannosta. –?Ranska ei hyväksy mitään toimintatapaa, joka rikkoo merioikeutta, eikä taloudellista kiristystä, sisäministeri Gerald Darmanin sanoi Twitterissä torstaina. Rajavartioston ryhmä on harjoitellut veneiden käännyttämistä jo kuukausien ajan ja taktiikka voidaan ottaa käyttöön jo lähipäivinä. Afganistania seuraava paikallinen Kabul Now -verkkolehti kertoi keskiviikkona Twitterissä, että sen toimittajia oli pidätetty ja pahoinpidelty, koska nämä olivat olleet seuraamassa protesteja Kabulissa. Tuoreeltaan ei ollut tietoa, oliko evakuointia ollut järjestämässä muita maita kuin Qatar, joka on muutenkin toiminut välittäjänä Talebanin ja länsimaiden neuvotteluissa. Uudet kovemmat otteet ovat herättäneet vastustusta Ranskassa, joka on painottanut ihmishenkien pelastamista ja sitä, että siirtolaisveneiden käännyttäminen olisi kansainvälinen merioikeuden vastaista. Sisäministeri Priti Patel on hyväksynyt uuden keinon rajavartiolaitoksen käyttöön tietyissä tapauksissa. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 16 SALON SEUDUN SANOMAT | PERJANTAINA 10. Brittihallitus on pohtinut keinoja hillitä siirtolaismääriä kanaalin yli viime kuukausina, kun kiihtyvä määrä siirtolaisveneitä on saapunut Britanniaan Ranskasta. Hallituksen asianajajat katsovat, että käännyttäminen olisi laillista tietyissä rajatuissa tilanteissa. Qatar Airwaysin lento suuntautui Qatarin Dohaan. Britannian yleisradioyhtiö BBC uutisoi, että paikallismedian mukaan joitakin naisia pahoinpideltiin ennen mielenosoitusten hajottamista. Taleban varoitti keskiviikkona kansalaisia olemaan osallistumasta protesteihin ja kehotti myös toimittajia olemaan raportoimatta niistä. Palon sammutus kesti noin 45 minuuttia. Eri puolilla Afganistania järjestettiin torstaita edeltävinä päivinä joitakin mielenosoituksia. Toistasataa ulkomaalaista pääsi pois Kabulista evakuointilennolla Torstain evakuointilento oli ensimmäinen sitten Yhdysvaltain vetäytymisen. Pohjois-Makedoniaan julistettiin tuhoisan palon vuoksi kolmen päivän suruaika. Darmanin ja Patel tapasivat keskiviikkona, mutta eivät päässeet sopuun uusista toimista. Tetovon koronaklinikka rakennettiin viime vuonna koronapotilaita varten. L E H T I K U V A / A F P / W A K I L K O H S A R Lontoo | STT, AFP Britannia saattaa pian alkaa käännyttää takaisin siirtolaisia kuljettavia veneitä Englannin kanaalissa, brittimedia uutisoi torstaina. Kyseessä oli ensimmäinen evakuointilento äärijärjestö Talebanin hallitsemasta maasta sen jälkeen, kun Yhdysvallat sai vetäytymisensä päätökseen elokuun lopussa. Torstaina Kabulin kaduilla oli uutistoimisto AFP:n toimittajien mukaan näkyvästi enemmän Talebanin aseistettuja taistelijoita vartiossa. Britannia voi alkaa käännyttää siirtolaisveneitä Englannin kanaalissa Kiistelty uusi taktiikka ärsyttää Ranskaa. Darmanin varoitti aiemmin tällä viikolla, että käännytystaktiikan ottaminen käyttöön voisi vaikuttaa kielteisesti maiden yhteistyöhön. Palo syttyi samaan aikaan, kun Pohjois-Makedonia juhlisti 30-vuotista itsenäisyyttään Jugoslaviasta. Moni viranomaisten mereltä poimima siirtolainen hakee maasta turvapaikkaa. Tulipalo syttyi myöhään keskiviikkoiltana Tetovon kaupungissa maan luoteisosassa. (STT, AFP) Ainakin 14 ihmistä kuoli koronasairaalan palossa PohjoisMakedoniassa SKOPJE Pohjois-Makedoniassa ainakin 14 ihmistä on kuollut koronasairaalan palossa. Taleban kielsi Afganistanissa mielenosoitukset, joilla ei ole virallista hyväksyntää. Brittilehti Guardianin mukaan maan sisäministeriöstä varoitettiin, että luvattomista mielenosoituksista on luvassa ankarat lainmukaiset seuraukset. Kiristyksellä Darmanin viittasi todennäköisesti tietoihin, joiden mukaan Britannia voisi pidättäytyä maksamasta osaa aiemmin tänä vuonna lupaamastaan yli 62 miljoonan euron tuesta poliisille ja rannikkovartiostolle PohjoisRanskassa, jos Ranska ei saa siirtolaisten määrää kuriin. Maan pääministerin Zoran Zaevin mukaan tulipalon aiheutti räjähdys, jonka syy ei ollut vielä torstaina tiedossa. Toisesta Kabuliin suunnitellusta mielenosoituksesta ei näkynyt merkkejä paikalla, jolla se oli tarkoitus pitää. SYYSKUUTA 2021 Kabul/Helsinki | STT, AFP Toistasataa ulkomaiden kansalaista lensi torstaina pois Afganistanista. Hallitus julkisti suunnitelman siitä huolimatta, että Uudessa Etelä-Walesissa raportoitiin torstaina 1?405 uutta tartuntaa, mikä on korkein päiväkohtainen lukema pandemian aikana. Nykyisen rokotustahdin perusteella raja voidaan saavuttaa lokakuussa. (STT, AFP). Toimittajat vapautettiin myöhemmin. Afganistanista evakuoitiin viime kuun lopussa kovassa kiireessä ja kaaoksessa yli satatuhatta ihmistä samalla, kun Yhdysvaltojen sotilaat poistuivat maasta. Afganistanissa valtaan noussut Taleban on kieltänyt iskulauseet ja mielenosoitukset, joilla ei ole virallista hyväksyntää. Elokuun lopussa ennätykselliset 828 ihmistä saapui kanaalin yli yhdessä päivässä. Siirtolaismäärät kanaalin yli ovat kiihtyneet viime kuukausina. Esimerkiksi kymmenet naiset osoittivat keskiviikkona mieltään uutta hallintoa vastaan Kabulissa ja Badakhshanin maakunnassa. Qatar Airwaysin lennolla Qatarin Dohaan evakuoitavien joukossa oli uutistoimisto AFP:n lähteen mukaan yhdysvaltalaisten lisäksi ainakin kanadalaisia, hollantilaisia, saksalaisia ja ukrainalaisia. Yhdysvallat oli sanonut, että Afganistanissa oli ennen torstaita enää satakunta Yhdysvaltain kansalaista. Pakistanin suurlähetystön edustalle kaavailtu protesti peruttiin sen järjestäjän mukaan Talebanin asettaman kiellon takia. Sen jälkeen tuplarokotettujen ei enää tarvitsisi pysytellä kotonaan, ja esimerkiksi kampaamot, kuntosalit, ravintolat ja elokuvateatterit voisivat avautua. Australian tiukkoja koronarajoituksia aletaan purkaa ehkä lokakuussa SYDNEY Tiukkojen koronarajoitusten kourissa kärvistelevässä Australian Sydneyssä saatiin torstaina valoa tunnelin päähän, kun Uuden Etelä-Walesin osavaltion hallitus julkisti tiekarttansa rajoitusten purkamiselle. Kaikki uhrit olivat potilaita. Tämä kielii siitä, että Australia on luopumassa tähänastisesta strategiastaan yrittää painaa tartunnat nollaan ja painottaa yhä enemmän rokotuksia. Kiellon vaikutus näkyi heti torstaina, kun muutamia pääkaupunki Kabuliin suunniteltuja mielenosoituksia peruttiin
Pelot eivät tuolloin toteutuneet, mutta uhkakuvat eivät ainakaan Venäjää haitanneet. Provokaatioiden tai sotilasoperaatioiden puuhaamista sotaharjoituksen varjolla Viitaniemi pitää hyvin epätodennäköisenä. Esimerkiksi Puolassa kahdelle raja-alueelle on julistettu poikkeustila. –?Pahimmillaan siinä käy niin, että ylireagoidaan. Tänään Huomenna Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys päättyy Pimeys alkaa Veden korkeus eilen: Meriveden korkeus Hanko: Aallon korkeus selkeää puolipilvistä pilvistä sadekuuroja räntäsadetta lumikuuroja sadetta lumisadetta ukkosta Salo Somero Kemiönsaari Sauvo Paimio Marttila Koski Turku Helsinki -35 -30 -25 -20 -15 -10 -5 °C +5 +10 +15 +20 +25 +30 +35 +17 +16 +14 +14 +15 +12 +12 +11 6 4 4 3 Suomi klo 15:00 Pe +18 +17 +18 +18 +18 +17 +17 +18 +15 La +20 +18 +19 +20 +20 +19 +18 +19 +18 Su +16 +15 +16 +17 +17 +16 +15 +16 +15 Ma +14 +14 +14 +14 +14 +14 +14 +14 +14 Ti +12 +11 +12 +12 +12 +12 +11 +12 +11 Ke +14 +13 +14 +15 +14 +14 +13 +14 +13 To +15 +14 +14 +15 +15 +14 +14 +15 +13 6:41 20:05 6:44 20:02 5:58 20:49 6:00 20:46 Heikkoa tai kohtalaista kaakkoistuulta. Zapad alkaa tilanteessa, jossa Valko-Venäjän rajoilla Latviassa, Liettuassa ja Puolassa puhutaan jo hybridisodankäynnistä. PERJANTAINA 10. Samassa yhteydessä ministeriö antoi strategiselle pääsotaharjoitukselle huomattavasti massiivisemmat ja realistisemmalta kuulostavat mittasuhteet: noin 200?000 sotilasta, yli 80 ilmaalusta, lähes 300 taisteluvaunua ja niin edelleen. Valko-Venäjä on tuonut rajalle turvapaikanhakijoita, joita se yrittää puskea Nato-maiden puolelle. Lähipäivinä Venäjän asevoimat välittänee jälleen näyttäviä kuvia taisteluammunnoista, joita seuraamaan aiotaan myös kutsua ulkovaltojen Moskovassa olevia puolustusasiamiehiä. Muun muassa tällaisia pohdintoja esiintyi neljä vuotta sitten, kun Venäjä järjesti suuren Zapad (Länsi) 17 -pääsotaharjoituksensa. SYYSKUUTA 2021 | SALON SEUDUN SANOMAT 17 10.9.2021 Salo Somero Koski Marttila Paimio Sauvo Kemiönsaari +19 +18 +18 +18 +17 +17 3 Sää Laaja sääkatsaus: www.sss.. L E H T I K U V A / A F P / S E R G E I G A P O N. Onko jälleen olemassa vaara, että pelataan Venäjän peliä. Huhumyllyä Zapadin osalta onkin omiaan pyörittämään se, että Venäjä kiertää Etyjin jäsenenä järjestön velvoitetta kutsua ulkomaisia tarkkailijoita suuriin, yli 13?000 sotilaan harjoituksiin. Tuolloin ValkoVenäjällä oli vielä jonkinlaiset yhteydet länsimaihin, mutta vilpillisten presidentinvaalien ja opposition rajun sorron myötä Aljaksandr Lukashenkan hallinnon ja lännen välirikko on ollut täydellinen. –?Poliittisesta näkökulmasta Moskova hyötyi valtavasti viesteistä, jotka lisäsivät epävarmuutta naapurimaissa ja Naton pääkaupungeissa, kirjoittaa puolustusanalyytikko Konrad Muzyka CSIS:n julkaisussa. Poutaa ja aurinkoista, paikoin sumupilveä. Suomalaisasiantuntija ei usko Venäjän juonivan salaisia sotilasoperaatioita strategisen harjoituksen varjolla. Mistään varsinaisesta sotaharjoituksen tarkkailusta tässä ei Viitaniemen mukaan ole kyse. Zapadin poliittinen ulottuvuus on kuitenkin väkisinkin erilainen kuin vuonna 2017. Näemme yhteyden maahanmuuttokriisin ja Zapad-harjoitusten välillä, perustelee Puolan presidentin turvallisuusneuvonantaja Pawel Soloch Politicolle. –?Uhkan taso saattaa olla tällä hetkellä korkein sitten Neuvostoliiton hajoamisen. Päivälämpötila 16...19 astetta. En kuitenkaan missään nimessä tarkoita sitä, että harjoitusta pitäisi väheksyä, mutta sitä pitää tarkastella objektiivisesti ja rationaalisesti, muotoilee erikoistutkija, majuri Jukka Viitaniemi Maanpuolustuskorkeakoulun Venäjä-ryhmästä. Nyt käynnissä on Zapad 21 -harjoitus. Venäjän suuri sotaharjoitus huipentuu Helikoptereita vuoden 2017 Zapad-harjoituksessa. Se huipentuu perjantaina alkavaan viikon pituiseen aktiivivaiheeseen, joskin Zapadiin eri tavoin liittyvät pienemmät harjoitukset ovat olleet käynnissä vähintään helmikuusta saakka. Maan puolustusministeriön mukaan yhteenkään Zapad 21:n harjoitukseen ei osallistu saman operatiivisen komennon alla yli 6?400:aa sotilasta. Vai onko suunnitelmissa kenties sotilasoperaatio Baltian maita vastaan. Hänen mukaansa neljän vuoden takaiseen verrattuna Zapad 21:een ei näyttäisi liittyvän mitään oleellisesti uutta, vaan strategisen harjoituksen perusrakenne vaikuttaa samankaltaiselta. Turku ?8 cm Hanko ?10 cm 0,7 m 0,5 m 0,8 m Aamu Keskipäivä Ilta Salon seutu tänään: 7 päivän ennuste Suomen säähuiput keskiviikkona Jomalaby Lämmintä +22 °C Saana Kylmää +1 °C Nahkiainen Tuulista 18 m/s Vuotso Sateista 22 mm STT | Niilo Simojoki Valmisteleeko Venäjä Valko-Venäjän liittämistä itseensä. Suurharjoituksen mahdollisesti synnyttämistä provokaatioista ja lisäjännitteistä on taas kirjoitettu ja puhuttu Venäjän lähinaapurustossa
1946) naurattaa, kun häneltä kysyy, muistaako hän vielä virallisen etunimensä. Näyttelijät: Daniel Auteuil, Fanny Ardant, Guillaume Canet, Doria Tillier, Pierre Arditi. Tämä olisi samalla Laineen ensimmäinen oma äänite! Mukana olevat muusikot ovat kaikki tuttuja Laineelle vuosien ja vuosikymmenten takaa. Konsertteja on syyskuun aikana eri puolilla Suomea kaikkiaan kymmenen. Tällöin kuullaan ainakin muutama John Coltranen sävellys. SYYSKUUTA 2021 Tommi Aitio LA BELLE EPOQUE – ELÄMÄMME KAUNEIN AIKA (La belle époque, Ranska/Belgia 2019). Pitkän tauon jälkeen tien päälle lähdetään nyt intoa puhkuen. Elävää jazzhistoriaa SaloJazziin ELOKUVA Kaksi suomalaista rumpalijazzlegendaa samanaikaisesti lavalla heinäkuussa 2016 Pori Jazzissa: Teppo Mäkynen (vas.) ja Reiska Laine.. Itse asiassa kokoonpanon alkuperäinen pianisti, Seppo Kantonen, on myös Yrjö-palkittu. Sen jälkeen uravalinta oli selvä. – Se on Reino, Laine vastaa hetkeäkään epäröimättä. Siksi Victor valitseekin vuoden 1974 ja satunnaisen kohtaamisen baarissa naisen kanssa, jonka jättämä muisto on kannatellut häntä varttuneen iän elämänpettymykseen asti. Coltranea siksi, että tuolloin viisitoistavuotias Laine kuuli Coltranea Helsingin Kulttuuritalolla loppuvuodesta 1961 ja uudelleen heti seuraavana vuonna. La belle époque – elämämme kaunein aika todennäköisesti jäisikin Syksyn laatuelokuvasarjan avaava ranskalaisdraama perustuu viehättävään ajatusleikkiin aikamatkailusta. Leikkaus: Anny Danché ja Florent Vassault. Tässä mielessä niin soittajana ja kuin myös taustavaikuttajana Reiska Laineessa on aina ollut jotain samaa vastikään edesmenneen Charlie Wattsin kanssa. La belle époque – elämämme kaunein aika alkaa kuin mikä tahansa sisäsiisti ja syvällistä hömppää tarjoava ranskalainen aikuisyleisön draama: istutaan illallispöydässä, siteerataan vähän Freudia ja puhutaan muutenkin joutavia. Eli niiltä vuosilta, kun nuoret suomalaismuusikot aloittelivat tosissaan jazzin soittamista. Reiska Laine on pelkkä Reiska. Hän ei päässyt nyt Jazzliiton syksyn avaavalle kiertueelle. Koivistoisen ja Aaltosen kanssa Laine muistelee soittaneensa aina – mikä tarkoittaa 1960-luvulta lähtien. Reiska Laineen lisäksi mukana olevista Yrjön ovat saaneet saksofonistilegendat Eero Koivistoinen ja Juhani Aaltonen sekä kontrabasisti Ulf Krokfors. – Helsingin kaupunginvaltuustossa Reiska-nimi hyväksyttiin, mutta kansanedustajakaudella minun piti olla virallisemmin Reino, Laine muistelee ja jatkaa, kuinka häneen liitettiin usein tuolloin lausahdus: ”Reiska hoitaa asiat!” ”Reiska on hoitanut” asiat myös jazzin saralla. Veli-Matti Henttonen Rumpali Reiska Lainetta (s. Kuvaus: Nicolas Bolduc. Saloon saapuva Reiska Laine Quintet ei ole mikä tahansa kokoonpano, sillä tulevan syksyn kiertueella olevasta vuonna 2018 perustetusta ja seuraavana keväänä ensimmäiset esiintymisensä tehneestä ryhmästä neljä on palkittu Suomen arvostetuimmalla jazztunnustuksella eli Suomen Jazzliiton Yrjö-palkinnolla. Hän vietti 1960-luvulla vuoden Yhdysvalloissa hakien kokemusta muusikkona. Reiskaan luotetaan, sillä hän on soittanut useissa kokoonpanoissa ympäri maailmaa, mutta varsinaista omaa yhtyettä hänellä ei ole ollut, muutamaa muutamalle keikalle koottua kokoonpanoa lukuun ottamatta. Vuonna 1967 hän oli mukana voittamassa Montreux’n jazzfestivaalien yhtyekilpailua Eero Koivistoisen yhtyeessä. Vaan sitten alkaa tapahtua. Laine katsoo aloittaneensa muusikonuransa vuonna 1960-luvun puolivälissä soittaen muun muassa erilaisissa tanssiorkestereissa. Ohjaus ja käsikirjoitus: Nicolas Bedos. Voittoa on pidetty ensimmäisenä suomalaiselle jazzille osoitettuna kansainvälisenä tunnustuksena, ja sen ansiosta yhtye pääsi esiintymään Newportin jazzfestivaaleille Yhdysvaltoihin. Hän on se useissa suomalaisissa ykkösyhtyeissä yli viidenkymmenen vuoden ajan soittanut yli sadan levyn veteraani, josta jazzdiggarit ja kollegat puhuvat tuttavallisesti nyökkäillen vain etunimellä. Keikalla on luvassa sekä muusikoiden omia sävellyksiä että parhaita klassikkopaloja 1960-luvulta. Nicolas Bedosin elokuva on näppärä ajatusleikki eikä juuri muuta. Musiikki: Nicolas Bedos ja Anne-Sophie Versnaeyen. KULTTUURI 18 SALON SEUDUN SANOMAT | PERJANTAINA 10. Tämä siksi, että suomalaisen jazzin elävä legenda on niin kauan tunnettu Reiska Laineena kuin hän on musiikkia tehnyt. Reiska Laine vinkkaa, että kvintetti saattaa jopa tehdä levyn. Sen käyttövoimana pörisee häpeilemätön nostalgia, mutta se saa väkisinkin katsojansa miettimään mihin historialliseen aikakauteen tai oman elämäntarinansa hetkeen itse mieluiten peruuttaisi. Laine on esiintynyt myös yhdessä muun muassa yhdysvaltalaisten saksofonistien Dexter Gordonin, Reiska Laine Quintet vilisee suomalaisen jazzin legendoja. Kiertue starttaa lauantaina Turusta, ja Salo on heti seuraava konserttipaikka. Ennen koronaa kvintetti ennätti soittaa jonkin aikaa. Nostalgiabisnestä Ranskalaisen nykyelokuvan tärkein näyttelijä Daniel Auteuil tekee upean roolisuorituksen myös La belle époquessa, joka aloittaa syksyn laatuelokuvasarjan Salossa. Daniel Auteuilin esittämä Victor törmää fantasiamatkoja myyvään firmaan, joka räätälöi pikkutarkasti lavastamalla minkälaisen tilanteen ja kohtaamisen tahansa. Se yrittää pakottaa meidät pohtimaan mikä elämässämme on todella tärkeää – mutta onnistuu lähinnä tarjoamaan nokkelan ja hauskan ajatusleikin. Viides mukana oleva muusikko, pianisti Alexi Tuomarila, odottaa vielä omaa palkintoaan. Laine on soittanut muun muassa Conjunto Baron -yhtyeessä, Juhani Aaltosen The Finnish Middle Aged All Stars -yhtyeessä sekä Pekka Pohjolan, Vesa-Matti Loirin ja Claes Anderssonin kanssa. Tällöin hän soitti esimerkiksi hetken Olavi Virran yhtyeessä. Eli ne kaverit, jotka loppupeleissä saavat nimensä lehteen. Se myy aikamatkailua, mutta varsinainen bisnes on asiakkaiden nostalgiankaipuussa. Laine sanoo kvintetin pureutuvan sekä ilmaisussaan että kappalevalinnoissaan jazzin ytimeen. Ensin vaimo heittää nahjusmaisen miehensä ulos kauniisti sisustetusta kaupunkihuoneistosta vuosikymmenien avioliiton jälkeen, ja sen jälkeen mies saa tilaisuuden elää uudelleen elämänsä suuren rakkauden. Laine naurahtaa, kuinka hänen tärkein osansa keikalla on kirittää yhtyeen solistit parhaisiin mahdolliseen suorituksiin
(SSS) Tämä on ryöstö -komedian ensi-ilta 10.9. Kyseessä on kantaesitys, jonka käsikirjoituksesta vastaa Mika Räinä ja ohjauksesta Joonas Suominen. V E L I M A T T I H E N T T O N E N Clifford Jordanin ja Charlie Marianon kanssa. Orkesterin muina solisteina ovat Mikael Rekola ja Arttu Lavi. SYYSKUUTA 2021 | SALON SEUDUN SANOMAT 19 twitter.com/Salkkari www.facebook/salonseudunsanomat instagram.com/salonseudunsanomat Vinkkaa juttu: kulttuuri@sss.fi (02) 770 2314 SSS | Minna Filppu minna.filppu@sss.fi Somerolaislähtöinen musiikkilegenda Rauli ”Badding” Somerjoki saa muistolaatan Helsingin Alppiharjuun. Brittikomediassa Tämä on ryöstö lompakot ja sydämet varastetaan silmänräpäyksessä, mutta varsinaisena pääpottina pankkiholvissa hohtaa aito timantti. Rooleissa ovat Teemu Aromaa, Linda Hämäläinen, Stefan Karlsson, Miska Kaukonen, Elias Keränen, Hilma Kotkaniemi, Mika Kujala, Taneli Mäkelä, Riitta Salminen ja Markus Ilkka Uolevi. He hahmottavat, yhdessä ja varsinkin erikseen, ikuisuuden naimisissa olleen pariskunnan pettymyksen puolisoon ja viime kädessä tietysti itseensä. –?Tämä teos on varsinainen yllätyksellisten käänteiden karnevaali, jonka päätehtävä on yksinkertaisesti tuottaa iloa katsojille. klo 19 Turun kaupunginteatterin päänäyttämöllä. Ardantin raivoisa ja Auteúilin herkkä roolisuoritus rakentavat myös suhteessa toisiinsa jännittävän ristiriidan, joka laukaistaan vasta jutun viime metreillä. Marraskuussa sarja palaa uuden kotimaisen elokuvan äärelle, kun vuorossa on kirjailijana tunnetun Rax Rinnekankaan ohjaama Lapinlahti – tyttären äiti (19.11.). O S M O P U R T I L O N A R K I S T O Teatteri Provinssi tuo ensi syksynä ensi-iltaan musiikkinäytelmän, joka sisältää Tuure Kilpeläisen ja Kaihon Karavaanin musiikkia. Laatta paljastetaan lauantaina 11. Sarjassa Aake Kallialan ja PirkkaPekka Peteliuksen sketsihahmot, muusikot Rampe ja Naukkis kertoivat vitsejä, jotka he olivat kuulleet Reiskalta. Reiska Laine on toiminut aktiivisesti eri kulttuurijärjestöissä ja -toimikunnissa. melko tyhjänpäiväiseksi kulttuuriviihteeksi ilman Daniel Auteuilin ja Fanny Ardantin koskettavaa ja uskottavaa näyttelijätyötä. Suuren yleisön tietoisuuteen Reiska Laine tuli Pulttibois-sketsisarjan myötä 1980-luvun lopulla. Sen on ohjannut Snoopi Siren, joka ohjasi myös Näytelmän joka menee pieleen. tammikuuta 1987. Sunnuntaina 19. Nyt näyttämölle tuodaan lisää kierroksia ja entistäkin vauhdikkaampaa menoa, luvataan kaupunginteatterin tiedotteessa. – Musiikkinäytelmälle ei ole vielä nimeä eli Salossa nähdään pitkästä aikaa kantaesitys, jolla on mahdollisuus ponnistaa tulevaisuudessa muille Suomen teatteriestradeille. Aleksis Kiven katu 12:n kerrostalo saa seinäänsä Rauli ”Badding” Somerjoesta muistuttavan laatan. syyskuuta kello 15 Aleksis Kiven katu 12:ssa. Katri Somerjoki levytti Niittisydän-yhtyeensä kanssa Baddingin musiikkia vuonna 2018 ilmestyneelle Rakkaudella Raulille -levylle, jonka kappaleet Hirvonen sovitti. pysähdyttävällä kotimaisella dokumenttielokuvalla Punkkisota. Koronan runtelemassa maailmassa naurun, ja ylipäätään elävän taiteen, parantavaa voimaa ei voi väheksyä, tarvitsemme sitä kipeästi, ettemme vaivu välipitämättömyyteen ja apatiaan, kuvailee Siren tiedotteessa. Laine on ainoa suomalaismuusikko, joka on esiintynyt Pori Jazz -festivaalilla joka vuosi sen perustamisesta, vuodesta 1966 lähtien. Laatan hankinnan takana ovat historiallisia kävelyjä järjestävä Kallion kävelyfestivaali ja vanhaan musiikkiin keskittynyt Virtapiiri. Badding saa muistolaatan Helsinkiin Laatuelokuvasarjassa brittidraamaa ja kotimaista dokumenttia Perjantaina La belle époquella avaava Salon kaupungin kulttuuritoimen ja Bio Salon laatuelokuvasarja jatkuu 24.9. Tiina Valkaman värikäs 60-lukuhenkinen puvustus ja Anna Kuljun ilmeikäs naamiointi pääsevät oikeuksiinsa muun muassa musiikkinumeroissa, joita kuullaan esityksessä paljon. Sen jälkeen kurkistetaan draaman moniin muotoihin Kuriirilla (8.10.), Samalla naisella (22.10.) ja Tähtitytöillä (5.11.). (SSS) Provinssi tuo lavalle Tuure Kilpeläisen musiikkia sisältävän näytelmän Provinssin uudessa musiikkinäytelmässä kuullaan Tuure Kilpeläisen ja Kaihon Karavaanin musiikkia. Turun kaupunginteatterin päänäyttämöllä nähdään Tämä on ryöstö -komedia. Paljastustilaisuudessa laulaa Baddingin veljentytär Katri Somerjoki kitaristimiehensä Stefanos Hirvosen säestämänä. Musiikkinäytelmän esitykset alkavat päänäyttämöllä lokakuussa 2022. Mutta onko rakkaus rahaakin tärkeämpää. Ja onko lopulta kaikkein arvokkainta nauru. Pankkiryöstökomedia Turun kaupunginteatterissa. Kevään 2022 Hiirenloukun työryhmä on sama kuin aiemminkin lukuun ottamatta Heikki Saarista, jonka roolin tulee tekemään Jaakko Loukkola. Reiska Laine Quintet SaloJazz Cornerissa, Turuntie 5, sunnuntaina 12.9. syyskuuta Katri Somerjoki laulaa setänsä tuotantoa Vantaan Näyttämön yhdessä Helsingin Juhlaveikkojen kanssa toteuttamassa Badding-konsertissa Tikkurilassa. PERJANTAINA 10. klo 17. M E E R I K O U T A N I E M I Myös Hiirenloukku palaa ohjelmistoon. Syyskauden päättävät ranskalainen Yhdessä (3.12.) sekä brittiläinen Kesämaa (17.12.), joka yhdessä Punkkisodan kanssa on sarjan niin sanottu viikon varma, joka nousee kevyesti tavanomaisen elokuvatarjonnan yläpuolelle. – Teatterimme on todella kiitollinen ja ylpeäkin siitä, että saimme musiikin käyttöoikeudet tulevaan musiikkinäytelmäämme, sanoo teatterinjohtaja Seppo Suominen Provinssin tiedotteessa. Ensi keväänä Provinssin lavalle tekee paluun murhamysteeri Hiirenloukku, jonka esitykset ovat siirtyneet toistuvasti myöhäisempään ajankohtaan. Hän kuoli Aleksis Kiven katu 12:n E-rapun asunnossaan sairauskohtaukseen 14. Lauantaina paljastettava laatta tulee Somerjoen viimeiseksi jääneen kotitalon seinään. Hän oli mukana festivaalilla tänäkin kesänä
JP ja Murtovaras Bio-Salo klo 17.30. Kerhotapaaminen Salon Sytyssä (Helsingintie 6) klo 14–16. –?Tämä on ollut mielipuolista aikaa. Salon Eläkkeensaajat. 5: 16–20 ELOKUVAT (€) After We Fell Lumo klo 17.15. Bingoa Palvelukeskus Ilolansalossa (Ilolankatu 6) klo 10.30. Vain elämää -sarjan 12. MUITA TAPAHTUMIA Lauluryhmä Junkkarit Prykin kerhohuone (Salmenranta 2) klo 9–12. Tätä Jumala tahtoo teiltä, Kristuksen Jeesuksen omilta. –?Olin tavannut Chisun aiemmin vain kerran. Isä Lumo klo 17.45. Salon Eläkkeensaajat. Salon Eläkkeensaajat. Salon sydänyhdistys. TÄNÄÄN kalenteri@sss.fi 5 vuotta Edwin Heinonen 10.9. Vertaistukea ja iloista ohjelmaa. Musiikkikenttä on ollut täysin suljettuna. –?Hyvin meni, meistä tuli Chisunkin kanssa hyvät kamut. Järj. Tuure Kilpeläinen lupaa, että katsojille on Nelosen sarjassa luvassa yllätyksiä. Järj. Pelot sai heittää romukoppaan. Ohjaa Sirpa Päärni. –?Mä en ole yhtään cool, näppärien riimien taitaja Pyhimys komppasi. Wiskari kertoi jännittäneensä tiimistä etenkin Chisua. Kiittäkää kaikesta. Marjaniemen toimintayhdistys. Pertteli 6 vuotta Suvena Vapaavuori 10.9. Markku Peimola & Henna Rajaniemi esiintyvät. Tämä on vähän kuin kävisit rippikoululeirin uudestaan, mutta ilman uskonnollista kulmaa. Vesijumppa Salon uimahallissa (Anistenkatu 6) klo 10–10.45. Tanssit Esakalliolla (Salontie 40, Somero) klo 19–0.15 (€) Kyösti ja Varjokuva, Katja & Fernanda. 1. Kaffekellarin ohjelmallinen iltapäivä Ikäkeskus Majakassa (Hornintie 5, Halikko) klo 13–15. Tanssikurssi Salohallin tanssisalissa klo 13–14.30 (€). Kilpailun järjestää työsuhde-etupalveluita kuten lounasseteleitä tarjoava Edenred. Tulevana lauantaina 11. Wiskari ei paheksu tai kummastele sitä, jos ja kun jotkut Suomen muusikot ovat parjanneet Vain elämää -formaattia itkukisaksi. Kuntopiiri Salohallin kuntosalissa (Pormestarinkatu 5) klo 10– 11. Järj. Salon Sydänyhdistys ry. Marjaniemen sauna avoinna (Marjaniementie 64, Sauvo) klo 17–21 (€) Järj. Järj. Shang-Chi and The Legend of The Ten Rings Bio-Salo klo 19. Suvi Teräsniska tunnusti jännittäneensä muista eniten Pyhimystä, josta hänelle oli tullut hyvin älykäs vaikutelma. Wiskari sanoo, että hän ei ole osannut miettiä tätä tv-pestiä ”minään ponnahduslautana”. Salo 9 vuotta Joel Ritala 10.9. Luokkakokous 3 sinkkuristeily Bio-Salo klo 19.30. lokakuuta asti. Salon Eläkkeensaajat. Malignant Lumo klo 19.45. Järj. Toistensa kappaleita esittää tällä kaudella kahdeksan kotimaista artistia, jotka kaikki ovat mukana sarjassa toista kertaa. Ilolansalo soi Palvelukeskus Ilolansalossa (Ilolankatu 6) klo 14. Järj. –?Kunnioitan sitä, että jokainen saa tehdä ja tekee oman valintansa. Vesijumppa Salon uimahallin terapia-altaassa klo 13. Lumo klo 19.15. Tukea ja keskustelua syöpään liittyvissä asioissa. Someron Esa. Salva ry. Esiintymässä kitaristi-laulaja Kari Nieminen. Jos kesän kiertueeni ei olisi peruuntunut koronasulun takia, en varmaankaan olisi ehtinyt mukaan Vain elämää -sarjaan tälle kaudelle. (€) Järj. (SSS) Kirjastosta voi lainata Näkkärin kausikortteja STT | Pertti Mattila Pitkään jatkunut sarja Vain elämää palaa syyskuun lopulla tvruutuihin. Järj. Järj. SYYSKUUTA 2021 NIMIPÄIVÄT TÄNÄÄN: Suomenkielinen kalenteri: Kalevi, Kaleva Ruotsinkielinen kalenteri: Östen NIMIPÄIVÄT HUOMENNA: Suomenkielinen kalenteri: Santeri, Santtu, Sandra, Aleksanteri, Ali, Aleksandra, Ale Ruotsinkielinen kalenteri: Alexander, Sandra, Alexandra, Alex, Alec PÄIVÄN SANA Iloitkaa aina. Salon Muistiyhdistys. Bio Stara klo 18. Näkkäri on Salon kansalaisopistolla (Ylhäistentie 2) sijaitseva taiteen ja kulttuurin monitoimitila. Järj. Järj. –?Näkyvyyttähän tämä sarja mukaan lähteneille tuo joka tapauksessa. Silti formaatti ja pitkä yhdessäolo toi yllätyksiä. Salon Seudun Parkinsonkerho. Sydänjumppa Salohallin tanssisalissa klo 14.30. Viime viikolla yleisön hurmasi Race Horse Companyn keppihevossirkus Chevalier. kaudella ovat mukana myös Arttu Wiskari, Chisu, Abreu, Suvi Teräsniska, Jukka Poika ja Anssi Kela. Salon srk. Eivätkä kaikki varmaan tähän muottiin soveltuisikaan. Salon Luustoyhdistys ry. Muistikahvila Somerolla (Toimistohotelli, Heikintie 5) klo 10– 11.30. Solistivieraana Minna Ranta ja säestämässä Hannu Määttänen & Timo Rautala. Miesten jumppa ikäihmisille Salon työväentalolla (Vilhonkatu 9) klo 9–10. Järj. (€) Järj. Palveluasema Salo-Karinassa (Helsingintie 52) klo 10–12. Viime vuonna kilpailun voitti Mimosan Aito -ravintola Kouvolasta ja vuonna 2019 Pihvitupa-ravintola Keravalta. (SSS) Salolaisravintola kärkikahinoissa Suomen Paras Lounas -kilpailussa Salon pääkirjaston neuvontapisteeltä voi tästä eteenpäin lainata Näkkäri-kausikortteja. –?Kaikki kahdeksan artistia näkivät tosi paljon vaivaa näihin toistemme biisien esityksiin. Salo Vinkkaa juttu: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi otso onnittelee otso onnittelee lastenpalsta@sss.fi Suomen Paras Lounas -kilpailu on parhaillaan käynnissä verkkoäänestyksenä. Järj. LounaisSuomen Syöpäyhdistyksen Salon seudun paikallisosasto. Älkää sammuttako Henkeä, älkää väheksykö profetoimisen lahjaa. Arttu Wiskari sanoo, että kulttuurialan koronakurimus vaikutti hänen päätökseensä lähteä nyt mukaan. La belle epoque -elämämme kaunein aika Bio-Salo klo 17.15. Hän kävi ostamassa multa jotain rautakauppatuotteita, kun olin siellä töissä. Kotalato 8 vuotta Alexander Lantonen 10.9. Runoja sketsipiiri Salon Eläkkeensaajien toimistolla (Raatihuoneenkatu 3) klo 12–13.30. Lisätietoja tulevista esityksistä ja konserteista löytyy Näkkärin verkkosivuilta, ja lisää lippuja voi ostaa Salon kaupungin verkkokaupasta. Rukoilkaa lakkaamatta. Kortin laina-aika on yksi viikko, ja korttia näyttämällä pääsee kaksi henkilöä maksutta kaikkiin Yleisöperjantai ja Lasten lauantai -tilaisuuksiin. Wiskarin, kuten muidenkin, jännitys kuitenkin hälveni nopeasti. Saunailta Juvankosken kesäkodilla Perttelissä (Juvankoskentie 212) klo 17–20. Järj. Salon seurakunta. Kulttuuritila Näkkärin tapahtumat ovat lähteneet vilkkaasti käyntiin. Salva ry. PP-tasapainoryhmä Ikäkeskus Majakassa (Hornintie 5, Halikko) klo 10–11.30. Äänestysaika jatkuu 3. Vain elämää -sarjan esitykset yllättävät tv-katsojat, lupaa Tuure Kilpeläinen. Atlas -pientanssit Halikon Nuorisoseurantalolla (Mustamäentie) klo 18–21 (€). –?Mielikuvani kaikista näistä muista artisteista muuttui kesän kuvausten mittaan, sanoi torstain lehdistötilaisuudessa Pyhimys. Salo 10 vuotta Maija Naukkarinen 10.9. Tess. Mutta tuoko se esimerkiksi lisää katsojia keikoille, en osaa sanoa. Peruna Bio Stara klo 18.30. syyskuuta klo 13 ensimmäisen Lasten lauantain lavalla jekuttelee, tanssii ja soi palkittu lastenesitys Metkut. Äänestyksen kärjessä on Varicko-ravintola Seinäjoelta, toisena on Emberin Ruoka Oy Lapualta ja kolmantena JJ’s BBQ Salosta, kertoo Edenred tiedotteessaan. Salon vapaa-ajan lautakunta päätti viime tammikuussa lisätä tilan taloudellista saavutettavuutta kausikorteilla, joita löytyy kirjastosta nyt 8 kappaletta. Nyt oli oikea hetki lähteä tekemään jotain tällaista erityistä. Asiaa muistista ja aivoterveydestä. HUOMENTA 20 SALON SEUDUN SANOMAT | PERJANTAINA 10
Kalenteritoimituksen valitsemista tapahtumista julkaistaan tapahtuman nimi, paikka, aika ja tarvittaessa lyhyt kuvaus sisällöstä. Tiedot Salon seudun tapahtumista yhdellä kertaa lehden ja netin tapahtumakalenteriin sekä päivittäin julkaistaviin menotietoihin. klo 17 (€). MUITA TAPAHTUMIA Lasten ja perheiden reppuretki Tampaltan rosvoluolalle 11.9. klo 17. Järj. Tanssit Esakalliolla (Salontie 40, Somero) 17.9. Järj. klo 12. Salon srk. Taiteilijatapaamiset Teijon Masuunin galleriassa 11.9. Mukana Sanna Saarinen, Anne Kuntsi ja Marileea Järnefelt. klo 8.30. Aamulenkki Perniön seurakuntatalolta (Lupajantie 9) 14.9. asti. asti. Salon Teatteri. klo 17. Vauvakerho Mahlakankareen seurakuntakodissa (Koivulankuja 2) 16.9. Annu Mikkilä: Kuka minä olen. Järj. Salva ry. SYYSKUUTA 2021 | SALON SEUDUN SANOMAT 21 TEATTERIT (€) Seili Musikaali särkyneiden sydänten saaresta Salon Teatterissa (Mariankatu 3) 11.9. Järj. Timo Rautala ja Hannu Määttänen laulattavat. Salon srk. klo 13–15. Päivittäisiin menotietoihin tiedot ehtivät edeltävänä arkipäivänä klo 12:een mennessä. Talonpoikaismiljöö 1700–1800-luvulta Kreivinmäen ulkomuseo (Viurilantie 34, Halikko). Avoinna 10.10. Järj. Ääniharjoituksia, virsiä ja muita ajankohdan lauluja. Someron Esa. Ilolansalo soi Palvelukeskus Ilolansalossa (Ilolankatu 6) 17.9. klo 13. Kesän näyttelynä Kuuluu malliin Eira Alanderin valmistamia juhlapukuja. Minä ja Minuuttomuus Metallija keramiikkaveistoksia Salon Taiteilijaseuran lainaamossa (Helsingintie 2). Kontaktipiiri näkövammaisille ja heidän läheisilleen Halikon seurakuntatalossa 15.9. Tiedot nettisivun kautta: www.sss.fi/tapahtumat Sähköpostilla: kalenteri@sss.fi Postitse: Salon Seudun Sanomat/kalenteri, PL 117, 24101 Salo Mahdolliset muutokset ja korjaukset annettuihin tietoihin ylläoleviin osoitteisiin. Salva ry. SaloJazz ry. Avoinna joka päivä klo 11–19. NÄYTTELYT Käsityömuseo Miila (Kirjakuja 2, Paimio) avoinna 11.9. MUSIIKKI Reiska Laine Quintet SaloJazz Cornerissa (Turuntie 5) 12.9. asti to–la klo 12–16. Iltaperhekerho Mahlakankareen seurakuntatalossa (Koivulankuja 2) 15.9. Ilolansalo laulaa -yhteislaulutilaisuus Palvelukeskus Ilolansalossa (Ilolankatu 6) 14.9. (€) Kartano avoinna klo 12– 15. asti. Järj. asti. klo 14. Perjantaina julkaistavaan tapahtumakalenteriin (la–pe) tiedot toimitetaan keskiviikkoon klo 16:een mennessä. SaloJazz ry.. Salon srk ja Suomusjärven MLL. Leena Sarparannan, Terttu Schroderus-Gustafssonin, Markus Lepistön ja Miika Lepistön meriaiheisia teoksia Merigalleria Mathildan Marinassa 30.9. klo 13. Järj. Järj. Salon srk. klo 17 (€). Reiska Laine Quintet SaloJazz Cornerissa (Turuntie 5) 12.9. klo 14. Kuukausikerho Ikäkeskus Majakassa 13.9. Järj. Kemiönsaaressa: Sagalundin museoalue ja Sagalundgården, Söderlångvikin museo, Westersin puutarha. Maanantaitapaaminen Kuusjoen terveystalolla (Yli-Pässintie 5) 13.9. Järj. Marileea Järnefelt: Runsauden polulla Teijon Masuunin Studiossa 21.11. Järj. Salon srk. Salon srk. Iltaperhekerho Kitulan seurakuntakeskuksessa (Kitulantie 7) 15.9. Kiikalan Veisutiimin (KiVeT) yhteislauluhetki Kiikalan seurakuntatalossa (Kirkkotie 4) 15.9. MUSEOT JA NÄYTTELYTILAT Avoinna sopimuksen mukaan: Salossa: Fiulmaakarin mylly Muurlassa, Galleria Levola (Perniö as), Halikon museo, Itsenäisyyden museo (Torikatu 7), Kankareen Riihi (Muurla), Kiikalan kotiseutumuseo, Kiskon kotiseutumuseo, Meritalon museo, Nostalgia-automuseo (Erveläntie 880), Kivimakasiinin esinemuseo (Mikolantie 11, Pertteli), Perniön LainaMakasiini, Perniön museo, Suomusjärven kotiseutumuseo, Taidemuseo Veturitalli. Järj. Järj. Järj. Leskenlehdet -ryhmä leskeytyneille Omaishoitokeskuksella (Torikatu 12) 14.9. Perttelin Taideseura 40 vuotta -näyttely Inkereen kirjastossa (Tortosmäenkuja 1) 30.9. asti, avoinna kirjaston aukioloaikoina. Naisten saunailta Kesä-Angelassa (Angelantie 77) 15.9. Halikon karjalaiset ry. klo 17. Järj. Iltapäivätanssit Esakalliolla (Salontie 40, Somero) 15.9. klo 17–19. Sanna Saarinen: Outolintujen sielunmaisemia Teijon Masuunin galleriassa 21.11. Kartanokierros Härkälän kartanossa (Härkälänkuja 33, Somero) 16.9. Salon omaishoitajat. Kokoonpanossa soittavat Eero Koivistoinen, tenorisaksofoni, Juhani Aaltonen, tenorisaksofoni, Alexi Tuomarila, piano, Ulf Krokfors, basso ja Reiska Laine, rummut. Saloton Juttukammari -avoin keskusteluryhmä Diakoniakeskuksen pienryhmätilassa (Kirkkokatu 5) 15.9. Avoinna to–pe 11–17, la klo 11–15. klo 19–0.15. Järj. asti ti–pe klo 11–18 ja la 11–16. Järj. Someron Esa. klo 17. klo 17. Kokoonpanossa soittavat Eero Koivistoinen, tenorisaksofoni, Juhani Aaltonen, tenorisaksofoni, Alexi Tuomarila, piano, Ulf Krokfors, basso ja Reiska Laine, rummut. Salon srk. klo 17. Sauvossa: Sauvon museo. klo 17–19. Vertaistukea mielenterveyskuntoutujille. Härkälän kartano. Järj. radiot, televisiot, puhelimet sekä videopelit) Salon elektroniikkamuseossa (Salorankatu 5-7, ovi 3, Astrum-keskus). Järj. Järj. Järj. Museoon on vapaa pääsy joka kuukauden ensimmäinen perjantai. klo 16.30–18. MITÄ TAPAHTUU. Saara Helena ja Maritta Toivoniemi esiintyvät. klo 13.30. Salon srk ja MLL. Salon srk. Omaishoitajien vertaisryhmä Halikon srk-talon kerhotilassa 14.9. klo 17.30–20. Somerolla: Torppamuseo, Savenvalajamuseo, Koulumuseo, Pitäjänmakasiinit, Peltotyökalumuseo, Sauhutupa, Härkä Galleria (Hirveläntie 2, ryhmille), Härkälän kartanogalleria (Härkälänkuja 33, ryhmille), Mäkilän Traktorimuseo. Alue avoinna yleisölle läpi vuoden. Avoinna la–su klo 12–16. Järj. Järj. Salon srk. Huom! Osassa museoita ja näyttelytiloja voi olla pääsymaksu. Perusnäyttelynä alakerrassa Arkista aherrusta ja yläkerrassa Käsityön juhlaa. Eläkeliiton Kuusjoen yhdistys. Anne Kuntsi: Luonnollisesti luonnosta Teijon Masuunin aulassa ja kahvilassa 21.11. Laita tietoihin "tapahtumia" ja yhteystietosi. Salon srk. klo 14. (€) Tomi Markkola & Kipinä, Jarno Kokko & Onnenkerjäläiset. klo 17–19. Yhteislaulua Salon JazzCornerissa (Turuntie 5) 13.9. klo 13–14.30. Marttilassa: Kotiseutumuseo, Nostalgiamuseo (Heinojantie 44, Prunkila). Salon srk. Avoinna la–su klo 12–16. Paimiossa: Paimion Sähkömuseo. Yksinäisten, vähävaraisten ja työttömien lounas Perttelin seurakuntatalossa (Mikolantie 5) 17.9. Omat eväät mukaan. Vaativa maasto, ei sovellu rattailla kuljettavaksi. Naisten saunailta Perniön leirikeskuksen rantasaunalla (Kuivastontie 351) 15.9. Iltaperhekerho Särkisalon seurakuntakodissa (Kirkkopolku 1) 16.9. TAPAHTUMAT 11.9.–17.9. Mukana opiskelijoiden suunnittelmaa ohjelmaa. Iltaperhekerho Halikon pikkupappilassa (Kalliokuja 2) 16.9. klo 12–14. Avoinna la–su klo 12–16. klo 15. Lähtö partiolaisten laavun puskaparkkipaikalta (Hämeenkyläntie 274) klo 10. Made in Salo -näyttely (mm. PERJANTAINA 10. (€) Johannes Vatjus & Helmi -orkesteri. Järj. Salon omaishoitajat
12 vuoden ikä ei rytmisessä voimistelussa ole erityisen nuori. Tällä hetkellä sitä toimintaa pyörittää Salon Naisvoimistelijat. Heleniusta on siis alusta asti kuskattu tai hän on itse matkustanut Turkuun. Ajankohta on usein seitsemän paikkeilla. Niinpä. Vielä harrastuksen alkuvaiheissa Salossa ei ollut tarjolla rytmistä voimistelua. Yhdysvaltain yliopistosarjan kakkostasolla pelannut Toppin siirtyy Karhubasketiin Saksan kolmosliigasta. Team Alita tavoittelee Salohallissa juniorien SM-mitalia. – Tavoittelen menestymistä SM-kilpailuissa ja Suomen edustamista arvokilpailuissa, kertoo Helenius, joka osallistuu lauantaina Salohallissa järjestettäviin lajin SM-joukkuekilpailuihin. Hän aloitti rytmisen voimistelun viitisen vuotta sitten serkkunsa innoittamana ja meni pienenä tyttönä kokeilemaan harrasteryhmään. Kummankaan pelillinen rooli ei lähtökohtaisesti ole suuri. Keskimatkalla pronssimitali oli 59 sekunnin päässä. Mikäli luet tätä myöhempänä ajankohtana, toivottavasti päiväsi on mennyt hyvin. – Kokemusta tältä tasolta hänellä ei ole, joten sopeutumiselle pitää antaa nyt aikaa. Tosi kivaa on mennä kilpailemaan. – Katsoimme Tokion kilpailuja harjoitusten yhteydessä Yle Areenasta, Helenius mainitsee. –?Rastilla 11 pummasin tosi pahasti. Monet lopettavat viimeistään täysiikäisiksi tullessaan. 12-vuotias rytminen voimistelija Hilma Helenius harjoittelee lähes 30 viikkotuntia ja matkustaa Salosta Turkuun miltei joka päivä. Aluksi mukana oli muutama muukin Salosta liikkunut tyttö, mutta sittemmin he ovat vaihtaneet muihin harrastuksiin. Karhubasket hankkii vielä ykkössentterin. – Muutama joukkue tuli lisää, kun Loimaan Mieleinen Basket -turnaus peruttiin. Tyttö lähtee Salosta Turkuun joka arkiaamu kello 6.45 ja viettää aikaa entisessä pääkaupungissa osapuilleen kellon ympäri. Pohjanmaalle siirtyvät Malik Toppin ja Brandon Alston. Suomen olympiahistorian parhaan tuloksen 21. –?Loman aikanakin jumpataan ja venytellään, sillä liikkuvuus kärsisi pidemmän tauon aikana melkoisesti, toteaa Riina Helenius. –?Tässä lajissa kivaa on sen haastavuus. SSS | Olli Mäntylä Karhubasketiin neljäs ja viides ulkomaalainen KORIPALLO Kauhajoen Karhubasket hankki miesten korisliigajoukkueeseensa neljännen ja viidennen ulkomaalaispelaajan. Pelaamme turnauksen niin, että yksi sarja pelataan loppuun yhdessä päivässä, Ari Mäenpää Mesucasta kertoo. Nämä määrät ovat melkeinpä vähimmäisvaatimus, jotta Helenius pystyisi saavuttamaan unelmiaan. Turnaus pelataan lauantaina Hermannissa ja Moisiossa, sunnuntaina vain Hermannissa. Huomenna hän kilpailee Salohallissa. Hän on takaisin kotona noin kello 19. Monet aloittavat aamunsa tutulla tavalla eli lehdellä ja kahvilla. Kisat päättyivät pitkän matkan viidenteen sijaan. Voimistelijana Helenius mainitsee vahvuudekseen notkeuden. Kun siihen yhdistää matkat, puhutaan hyvinkin sellaisista viikkotunneista, joihin aikuiset palkansaajat ovat tottuneet. Turun Pyrkivässä lajiin panostetaan. Helenius harjoittelee rytmistä voimistelua kahdeksan kertaa ja yhteensä lähes 30 tuntia viikossa. Kilpailukaipuu on muutenkin kova, kun koronavirustilanteen takia tapahtumia on järjestetty vain online-versioina eli internetin kautta suoritettuina. Heleniuksen esikuvat tulevatkin Suomen ulkopuolelta. Lähtökohtaisesti hän on tällä kaudella viides ulkomaalaisvahvistuksemme, kertoo päävalmentaja Janne Koskimies. Lisäksi Suomen viestijoukkue oli neljäs. Esimerkiksi itänaapurissa Venäjällä harjoitustunnit nousevat vielä paljon suuremmiksi. Harjoituksia on kuudesti viikossa, ja vapaapäivä osuu useimmiten viikolle. Vain 2–2,5 tuntia. – Iltaharjoitukset kestävät vähimmilläänkin kolmisen tuntia. Tänään perjantaina on ekstrapitkä harjoituspäivä. Aamutreenit ovat vähän lyhyempiä, vain 2–2,5 tuntia, kertoo Hilman äiti Riina Helenius. 12-vuotiaalla Heleniuksella ovat jo tutuksi muodostuneet, ajallisesti pitkät rutiinit. Helenius on ensimmäistä vuottaan junioriluokassa, jonka MMkilpailut järjestettiin viimeksi 2019. Glazkovan maannainen Alina Harnasko ylsi henkilökohtaisen kilpailun olympiapronssiin Tokiossa, ja venäläinen Margarita Mamun vei kultamitalin viisi vuotta sitten Riossa. Aina voi kehittyä paremmaksi, Helenius toteaa kypsästi. Yksilöiden puolelta on tarkoitus mennä lähinnä hakemaan kilpailutuntumaa, kun sitä ei ole harjoiteltu nyt niin paljoa ja minulla on uusi keilaohjelma. Siinä vaiheessa salolainen Hilma Helenius on taittanut jo hyvän tovin bussimatkaa kohti Turussa sijaitsevaa opinahjoaan. Ovathan edessä viimeiset valmistelut lauantaiseen kauan odotettuun tapahtumaan, jossa juniorien joukkuekilpailu on ohjelmassa aamupäivällä ja yksilökisa illalla. sijallaan Riossa 2016 tehnyt Ekaterina Volkova oli pakotettu jättämään laji juuri 19 vuotta täytettyään pääkaupunkiseudun heikkojen harjoitusolosuhteiden takia. Heleniukselle on tarjolla kenties ainutkertainen kokemus eli kilpaileminen SM-tasolla kotikaupungissa. Päävalmentajana työskentelee omalla urallaan joukkuekilpailun olympiahopean ja lukuisia MM-mitaleita saavuttanut valkovenäläinen Anna Glazkova. Kesälomaa lajista on maksimissaan kaksi viikkoa. URHEILU Vinkkaa juttu: urheilu@sss.fi Urheilutoimitus: Olli Mäntylä, Juha Tuuna (02) 770 2309 22 SALON SEUDUN SANOMAT | PERJANTAINA 10. Noin puolen vuoden jälkeen häntä pyydettiin kilparyhmään. SSS | Olli Mäntylä Mesucan turnauksessa 28 joukkuetta KORIPALLO Salolaisseura Mesuca Basket järjestää viikonloppuna perinteisen junioriturnauksen. SYYSKUUTA 2021 SSS | Olli Mäntylä olli.mantyla@sss.fi RYTMINEN VOIMISTELU Hyvää huomenta lukijamme! Toivottavasti päiväsi on alkanut sujuvasti. Seuraavan tapahtuman ajankohdasta ei ole tietoa – Suomesta kilpailuihin karsitaan yleensä yhdestä kahteen osallistujaa. Tämä oli helppoa uskoa, kun hän näytti valokuvauksen yhteydessä malliksi joitain liikkeitä. Kellon ympäri kohti unelmia ”Aamutreenit ovat vähän lyhyempiä, vain 2–2,5 tuntia.” Riina Helenius ”Joukkuekilpailu jännittää aika paljonkin.” Hilma Helenius Ruokonen kärkipään sijoilla kuurojen EM-kisoissa SUUNNISTUS Sara-Elise Ruokonen edusti Suomea tasaisen hyvillä sijoilla kuurojen EM-kilpailuissa Liettuan pääkaupungissa Vilnassa. Matkustusrumba ei siis taukoa Heleniuksen kohdalla viikonloppuisinkaan. Muut ulkomaalaiset ovat laituri Lee Skinner sekä Korisliigastakin tutut ja kokeneet Cameron Jones ja Rene Rougeau. Alston tulee puolestaan joukkueen harjoitusvahvuuteen ja etsii pelipaikkaa muualta Euroopasta. Nuorena on rytmisessä voimistelussakin vitsa väännettävä. SSS | Juha Tuuna. Sarjoja on neljä: minitytöt ja Ctytöt sekä Cja B-pojat. Hilma Helenius tekee asioita toden totta rakkaudesta lajiin. – Joukkuekilpailu jännittää aika paljonkin siksi, että siihen on nyt panostettu. Hain sitä varmaan kymmenen minuuttia, Ruokonen kertoi Suomen Kuurojen Urheiluliiton Facebook-sivuilla. Turnaukseen osallistuu 28 joukkuetta kahdeksasta eri kaupungista. Seuratasolla Angelniemen Ankkurin väreissä juokseva Ruokonen keräsi henkilökohtaisista kilpailuista sijat viisi, viisi ja kuusi. Sillä tiellä nykyisin Turun Pyrkivää edustava urheilija on edelleen. Tämän vuoden alussa aloitti Turussa juniorien joukkue Team Alita, johon kuuluu Heleniuksen lisäksi viisi muuta tyttöä. Helenius käy Urheiluakatemian alaisuuteen kuuluvan Puropellon yläkoulun seitsemättä luokkaa
Kisoja jouduttiin siirtämään keväästä syksyyn koronatilanteen takia. Jos vastaavan materiaalin asun ostaisi Suomesta, voisi hinnan tuplata ellei triplata, hän mainitsee. SM-JOUKKUEKILPAILU JA MM-KARSINTA LAUANTAINA SALOHALLISSA Aikataulu uu u 9.30–10.20 Duoja triokilpailu uu u 11.30–13.05 SM-joukkuekilpailu uu u 13.50–15.05 MM-karsinta uu u 15.30–16.30 Nuorten ja naisten B-sarjat uu u 16.40–19.20 Nuorten ja naisten A-sarjat K U V A T : S S S / M A R K O M A T T I L A Taas uusi SM-laji Salohalliin 22-vuotiaassa Salohallissa järjestetään taas yhden uuden lajin SM-tapahtuma. Tässä lajissa merkittävää on katon etäisyys lattiasta, sillä esimerkiksi palloa heitetään useiden metrien korkeuteen. Unohtamatta tässä tapauksessa toki myöskään Salosta Turkuun ja takaisin kertyviä matkoja kuudesti viikossa. Voimistelijoita osallistuu kaikkiaan 140. – Salohalli on riittävän tilava ja korkea sali. Maajoukkueryhmässä kilpailevat Assi Johansson, Elisa Liinavuori, Milja Närevaara, Emma Rantala, Viliina Sipilä ja Amanda Virkkunen. Mallia näyttää Hilma Helenius.. SM-arvo on joukkuekilpailulla. Heleniukset tilaavat keskimäärin muutaman puvun vuodessa. Hilma Heleniuksen kohdalla kulut koostuvat noin 170 euron kuukausimaksusta, aamuharjoitusten kustannuksista sekä omakustanteisista kilpailuasuista ja -välineistä. Oli mahtavaa, että sellainen löytyi Salosta, kiittelee TuUL:n valmennuskoordinaattori ja kisatapahtuman yhteyshenkilö Nea Jeromaa. Asuihin menee euro jos toinenkin. Tapahtumasta tehdään myös maksullinen nettilähetys. Uusi asu pitää ostaa, kun vanha jää kooltaan pieneksi tai kilpailuohjelma vaihtuu, Hilma kertoo. Joukkuevoimistelua on nähty aiemmin, mutta rytminen voimistelu on seuraava aluevaltaus. Lauantain kisan järjestää Turun Urheiluliitto. Lisäksi emme saaneet Turun kaupungilta salia käyttöön tähän viikonvaihteeseen. Palloa heitetään rytmisessä voimistelussa useiden metrien korkeuteen, ja se otetaan haltuun notkeutta vaativien suoritusten jälkeen. – Tilaamme sekä asut että välineet ulkomailta, usein Venäjältä. Hilma Helenius pitää hyvänä ominaisuutenaan notkeutta. – Onneksi ihan joka vuosi ei tarvita uutta pukua ihan jokaiseen eri välineeseen, Riina sanoo. – Eri kilpailuvälineillä (naru, nauha, keilat, pallo, vanne) on eri puvut. Yli 15-vuotiaiden katsojien tulee käyttää kasvomaskia, ja kahden metrin turvavälit tulee säilyttää. Pukujen täytyy olla täysin mittojen mukaan tehty. Paikalla on lajin koko suomalainen parhaimmisto. SYYSKUUTA 2021 | SALON SEUDUN SANOMAT 23 twitter.com/Salkkari www.facebook/salonseudunsanomat instagram.com/salonseudunsanomat Satojen eurojen asuja tarvitaan paljon Rytmistä voimistelua ei voi luonnehtia aivan halvimmasta päästä olevaksi urheilulajiksi. –?Venäjältä tilatessa yksi puku voi maksaa 300 euroa tai hieman yli. Nettiaikana kustannuksia saa siedettävämmiksi. Lisäksi lauantain ohjelmasta löytyy kansallisia kilpailuja niin kaksikoille, kolmikoille kuin yksilöillekin. Suomessa on sellaisia ompelijoita aika vähän, ja lajin harrastajamäärät ovat täällä kuitenkin varsin pienet, miettii Hilman äiti Riina Helenius. PERJANTAINA 10. Salon kilpailu on toinen ja viimeinen osa karsintaa, jossa ratkotaan Suomen edustaja lokakuussa Japanissa urheiltavissa MM-kilpailuissa
L E H T I K U V A / V E S A M O I L A N E N. Se alkaa ja päättyy supertakamiehen uran melkein lopettaneeseen loukkaantumiseen Salohallin parketilla. Sitä ei aikanaan tullut ajatelleeksikaan, kuinka monen entisen tai silloisen tai varsinkin tulevan supertähden tiet ristesivät Rannikon 13-vuotisen ulkomaankierroksen kanssa. Mörttinen käy verrattain nopeasti läpi Rannikon lapsuusvuodet. Kotona hän heitteli pehmopalloa pikkukoriin ja pläräsi muutenkin kaiket päivät pallon kanssa siinä missä toiset lapset rakentelevat legojaan. Ja nimenomaan kovia, sillä teräsmies-Jaloselta ei jäänyt koskaan yhtään matsia pelaamatta ja Rannikon kovuus oli fyysisistä puutteista huolimatta sitä tasoa, että isojakin miehiä arvelutti ajaa korille, kun tiesi että vastassa on omaa kroppaansa surutta uhraten hyökkääjän virheen aina saalistava Rannikko. NBA-miesten nimiä putoilee jokaisessa luvussa, ja kaikkien heidän kanssa Vilppaan viime kausien ykköstakamies väänsi tasapäin. Siinä missä Mörttinen keskittyy urheiluun ja sen suhmurointeihin, narratiivissa siteerattavat taustahaastateltavat avaavat myös Teemu Rannikon henkilökuvaa. Koripallotarkkarit tiesivät Teemu Rannikon jo pikkupojasta lähtien, ja viimeistään C-junioriikäisenä hänet oli leimattu lajin ihmelapseksi. Melkoinen sairauskertomus Teemu Rannikko – Pelin tekijä on muutoinkin. Moninaiset vammat seurasivat ihmemiehen koko ammattilaisuraa, ja Mörttisen kirja perehdyttää lukijan verrattain seikkaperäisesti niiden hoitamiseen ja rikkoutuneen kropan osan kuntouttamiseen. Konkari ja noviisi kävivät myös yhdessä heittelemässä ja koska kyse on kilpaurheilijoista, panoksiakin asetettiin: ”Jos Juha voitti, olin hänelle oluen velkaa, ja jos minä voitin, hän oli minulle kokiksen velkaa – koska olin yhä alaikäinen”, Rannikko muistelee elämäkerrassaan. Docendo. Järisyttävän kovia pelimiehiä tietysti molemmat. URHEILU 24 SALON SEUDUN SANOMAT | PERJANTAINA 10. Yhtä viehättävä on Rannikon muistelo maajoukkueuransa alkuhämäristä, kun teinipoika Turusta saapui samaan pukukoppiin EMkisat ja Euroopan ammattilaiskentät kokeneiden konkareiden seuraan. Ne olivat täynnä koripalloa, kun poika seurasi Turun Namikassa pelannutta isäänsä päivittäin treeneihin ja oli mukana hallilla jokaisessa ottelutapahtumassa. Siinä välissä käydään läpi keskeiset pelit ja eurooppalaiseen ammattilaiskoripalloiluun kiinteästi liittyvät kabinettikuhinat, joista Rannikkokin sai osansa: maksamatta jääneitä palkkioita, viereltä yllättäen haihtuvia pelikavereita, kaiken uusiksi laittavia ja kohta potkut saavia valmentajia, eriskummallisia ”koirankoppiin” joutumisia. SYYSKUUTA 2021 KIRJA Tommi Aitio Valtteri Mörttinen: Teemu Rannikko – Pelin tekijä. Suvereenista kovuudesta kertoo myös Valtteri Mörttisen elämäkertateos Rannikosta. Juha Luhtanen otti nuoren Rannikon siipiensä suojiin ja pelimatkoille kämppäkaverikseen. Vuoden tulokkaaksi Rannikkoa ei silti hänen ensimmäisellä SM-sarjakaudellaan nimetty – sen palkinnon sai muuan Ilpo Jalonen Salon Vilppaasta seuran ensimmäisellä kaudella maan korkeimmalla sarjaportaalla. Sosiaalisesti varautuneen pojan ensimmäinen kaveri ja pelikaveri oli eräs Juppe, josta ei paria vuotta nuorempana ollut Rannikolle vastusta yksi vastaan yksi -peleissä, mutta joka varttui lähes Rannikon veroiseksi pelin ymmärtäjäksi. Kentällä aina niin totinen poika osoittautuu kaveripiirissään vekkuliksi tyypiksi, jonka kesämökillä vietePelit ja ammattilaiskoripalloilun kabinettikuhinat vievät Teemu Rannikon elämäkerrasta leijonanosan, mutta haastatteluista piirtyy esille myös kuva ihmisen kasvusta. Hän oli Juha Sten, joka teki itsekin hyvän ammattilaisuran ja saattaa valmentajana mennä vielä hyvinkin pitkälle. 336 sivua. Miesten SM-sarjaakin hän pääsi pelaamaan nuorena lukiolaisena ja sai ison vastuun Turun NMKY:n eli silloisen Piilosetin paidassa. Kovasti soma on Mörttisen maalaama näkymä Turun Namikan bussista matkalla vieraspeliin: Jari Rannikko ja Jupen isä Tapio Sten ovat ottaneet reissulle mukaan poikansa, jotka istuvat kiltisti vierekkäin, todennäköisesti Teemun äidin työpaikaltaan Hellakselta tuomia karkkeja mäystäen. Rannikko meni tilanteeseen tyypilliseen tapaansa täysillä ja luut rutisivat eikä Rannikkoa itseään lukuun ottamatta monikaan uskonut, että nelikymppinen veteraani vielä kuntoutuisi Pantteri-jahtiin. Koripallotarkkarin karkkipäivä Teemu Rannikko päätti pitkän uransa viime keväänä satumaisesti Vilppaan seurahistorian ensimmäiseen Suomen mestaruuteen. Valtteri Mörttinen kirjoittaa selkeästi koripalloyhteisölle, sillä elämäkerrassa on reippaanpuoleisesti jännää sisäpiiritietoa ja lajin keskeisten toimijoiden nimiä tiputellaan pitkin matkaa – selkeä karkkipäivä lajiniiloille, siis
Ei se ollut täysin poissuljettua. Onnenapila: 2. SSS | Juha Tuuna tyt ”takamiesleirit” Stenin ja Petteri Koposen kanssa voivat hyvinkin olla kirjan eloisimpia tunnelmakuvauksia. PERJANTAINA 10. Tampere pronssiottelusarjaan Lapuaa vastaan. Edellisen kerran haamurajan rikkoi viisi vuotta sitten Yhdysvaltain Sandi Morris, joka ponnisti tuloksen 500 Brysselissä. Sidorova neljäntenä naisena viiden metrin kerhoon STT | Asko Tanhuanpää JÄÄKIEKKO Satakuntalaiset ovat tunnettuja siitä, että he eivät halua näyttää tunteitaan. –?Alku oli painajaismainen ja koko pelissä meitä tuntui vaivaavan melkoinen kokovartalohalvaus. /1 l 18 . Myös tuolloin divisioonassa pelanneet Kaarinan Ura Basket ja Kristika Turku lähestyivät Kaarinaan muuttanutta Rannikkoa. Rannikko pelasi Vilppaassa lopulta neljä kautta. Käsin leivottua ja puulämmitteisessä leivinuunissa aamun pikkutunneilla paistettua rehtiä suomalaista leipää ja herkullista pullaa. Seuranaan viirillä oli vain yksi lajitoveri eli mestaruusviiri vuodelta 1963. klo 19.00-23.30 Musiikista vastaa Kuutamotaivas TANSSIT LAURILAN LAVALLA HUVIT TORILLA OSTETAAN 16 . 040 722 8510 Lapin hillaa, suolattua haaparouskua, kylmäpuristettuja tyrni-, karpalo-, mustaherukka-, ym. Turun Sanomien kokenut jääkiekkotoimittaja Jussi Leppäsyrjä toppuutteli viiriseremonian jälkeen, että harvemmin juhliva joukkue voittaa pelin, ja niin kävi myös torstaina Raumalla. /5l 2 . –?Sekä Kristikasta että Kaarinasta kyllä soitettiin, mutta pelikausi divarissa ei erityisesti houkuttanut. Tosin Kristikan tarjous oli selkeästi parempi kuin Vilppaan, Rannikko paljastaa. Kisat päättyvät perjantaina viesteihin. Rannikko kertoo kirjassa, että hän keskusteli Vilppaan managerin Antero Jokisen kanssa jo kesken kauden 2016–2017, kun Rannikko edusti Joensuun Katajaa. Viiden metrin ylitykset ovat olleet naisten seiväshypyssä viime vuosina harvinaista herkkua. 050 5937044 Liput 10 e (käteismaksu) Tervetuloa! Järj. mehuja. TULOSPÖRSSI JÄÄKIEKKO Liigan avausottelu: Lukko–TPS 3–5 (2–3, 1–1, 0–1) 1. 045 112 5015 KOIVUN MAALAISLEIPÄ Kesätauko on ohi ja myyntiautomme löytää Salon torilta lauantaisin. Rannikon vuoden mittainen sopimus Vilppaan kanssa julkaistiin 7. Viime kevään finalistien kohtaaminen päättyi lopulta numeroin 5–3 vierasjoukkueelle. Hän päätti uransa viime keväänä Vilppaassa seurahistorian ensimmäiseen Suomen mestaruuteen. kesäkuuta 2017. Marttilan yhdistys lauantaina 11.9. Tervetuloa lähiruokaostoksille torille! P. Timanttiliigan huipennuksessa ei ole mukana suomalaisurheilijoita. Miesten Superpesis, välierien 3/5 ottelu (kolmella voitolla finaaliin): Vimpeli–Kouvola 0–2 (2–4, 3–9) Kouvola johtaa voitoin 2–1. TPS:n maaleista torstaina vastasivat Tyler Steenbergen, Mitch Hults, Elmeri Eronen, Juuso Pärssinen ja Markus Nurmi. SALON TORILLA LA 11.9. Kun viiri nousi kattoon, nousi kyynel varmasti monen Lukon kannattajan silmäkulmaan. erä: 1.32 Tyler Steenbergen (Mitch Hults–Jimi Suomi) 0–1 yv, 3.48 Hults (Filip Sandberg–Niklas Arell) 0–2, 7.54 Vili Saarijärvi (Sebastian Repo–Anrei Hakulinen) 1–2.12.30 Elmeri Eronen (Juuso Pärssinen) 1–3 vt.14.11 Mikko Petman (Thomas Gregoire–Niklas Ylitalo) 2–3. SUUNNISTUS Kocaeli, Turkki, nuorten MM-kilpailut, pitkät matkat: Naiset, 7,0 km: 1) 1) Lilly Graber Sveitsi 52.59, 2) Lucie Semikova Tshekki jäljessä 48 sekuntia, 3) Viktoria Mag Unkari –1.26,...9) Ida Haapala –3.25, 10) Maria Määttänen –3.26, 14) Salla Isoherranen –4.10, 29) Hanne Hilo –8.28, 64) Veera Laaksoviita –17.34. Pitkä 6,0 km: 1) Matti Yliluikki 37.36, 2) Jarkko Saarinen 41.56, 3) Ari Ahonen 46.34, 4) Jari Pajunen 46.35, 5) JanErik Fredriksson 49.46, 6) Veikka Nikki 55.52, 7) Joona Koski 56.29, 8) Jukka Pohjola 1.03.41, 9) Riitta Ynnilä 1.05.58, 10) Jyrki Kuusisto 1.06.13, 11) Markku Nikki 1.10.23, 12) Kari Vigelius 1.12.45. PESÄPALLO Naisten Superpesis, välierien 5/5 ottelu (kolmella voitolla finaaliin): Jyväskylä–Tampere 2–0 (4–1, 3–1) Jyväskylä eteni loppuotteluihin Poria vastaan voitoin 3–2. Sisäkentällä haamurajan on ylittänyt myös yhdysvaltalainen Jennifer Suhr, joka teki ennätyksensä 503 tammikuussa 2016. Ostan/myyn osakeyhtiöitä. Hyvin koskettava onkin Rannikon muistikuva siitä, kuinka isäksi tultuaan koripalloilu jäi hänellä aina kotiin treeneistä tai matsista tultaessa tuulikaappiin, kun elämän todelliset prioriteetit sivuuttivat pallonpelaamisen. Jo ensimmäinen erä antoi viitteitä siitä, mitä on odotettavissa. Rannikon omista kommenteista piirtyy esille ihmisen psykologinen kehityskaari. Olisihan siinäkin ollut ideaa. L E H T I K U V A / H E I K K I S A U K K O M A A Liigakausi alkoi vierasvoitolla.. ämpärin 30 . Kunkkunumero: 29. SYYSKUUTA 2021 | SALON SEUDUN SANOMAT 25 Osakkeita LOUNEA ym. –?Olin Vilppaan ajatuksista kiinnostunut totta kai, koska heillä oli tasokas joukkue ja toimiva organisaatio, mutta kaikki oli kiinni vain siitä, että sopimus piti saada sellaiseksi, että kelpuuttaisin sen. Ilta-arvonta: 4, 6, 17, 20, 22, 23, 29, 38, 40, 42, 46, 47, 50, 54, 55, 58, 59, 61, 64, 67. Mutta ei siinä ihan hirveän kauaa sitten lopulta mennyt, kun Vilpas soittikin uudelleen. Tokion olympiahopeamitalisti ja vuoden 2019 maailmanmestari paransi ennätystään kuudella sentillä. Peliin monomaanisesti suhtautuneesta nuoresta ammattilaisesta kasvaa vastoinkäymisten ja onnistumisten myötä johtaja, ja ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen koko urheilu asettuu kontekstiinsa elämän toiseksi tärkeimpänä asiana. Maalivahtien torjunnat: Lassi Lehtinen Lukko 7+6+8=21 (pois: 58.48–60.00) Andrei Karejev TPS 5+12+6=23 Yleisöä: 3?350 (loppuunmyyty). Kunkkunumero: 8. Peräti 58 vuotta kestänyt raumalainen korpivaellus oli päättynyt. erä: 28.33 Pärssinen (Kalle Väisänen– Mikael Pyyhtiä) 2–4 yv, 37.10 Arttu Ilomäki (Scott Pooley–Saarijärvi) 3–4 vt 3. KENO Päiväarvonta: 5, 8, 14, 16, 20, 22, 29, 30, 31, 34, 37, 42, 43, 52, 54, 55, 57, 60, 64, 69. –?Tiukka peli, joka ratkesi aika pitkälle meidän jämäkkään puolustuspelaamiseemme. Seuraavat ottelut: tänään HPK–Tappara, JYP–HIFK, Ässät–Sport, SaiPa–KooKoo, Jukurit–KalPa, huomenna TPS–Ilves, KalPa–Jukurit, Sport–Tappara, Pelicans–HIFK, KooKoo–SaiPa, Kärpät–JYP, Lukko–Ässät. SYNTTÄRIT Voittorivi: 17. El. Ottelun voittomaaliksi jäänyt Juuso Pärssisen 2–4-osumakin syntyi kotijoukkueen pelatessa miesalivoimalla. Miehet, 11,1 km: 1) Basile Basset Ranska 1.08.57, 2) Soren Thrane Odum Tanska –7, 3) Ferenc Jonas Unkari –2.49,...32) Topias Arola –10.17, 40) Aarni Ronkainen –11.56, 52) Akseli Virtanen –14.08, 59) Jonny Donner –14.39, 113) Lauri Syrjäläinen –38.11. Venäläinen Jelena Isinbajeva ylitti viiden metrin tuloksen useita kertoja urallaan ja taivutti vuonna 2009 lajin maailmanennätyksen 506 samaisella Letzigrundin stadionilla. – Aloin sitten pohtia, että pitäisikö tässä ihan oikeasti päättää ura divarissa. Torstaina Rauman Äijänsuon areenalla tunteet olivat kuitenkin ylpeästi pinnassa, kun Liigan mestaruusviiri nostettiin jäähallin kattoon. Olemme pelanneet tähän asti hyvin, mutta nyt kaikki meni pieleen, Lukon päävalmentaja Marko Virtanen tilitti. erä: 57.30 Markus Nurmi 3–5. Varsinkin lopussa pelasimme voittavaa jääkiekkoa, kuului TPS:n uuden päävalmentajan Jussi Ahokkaan kiekkojargon ottelun jälkeen. Sidorova ylitti historian neljäntenä naisena viiden metrin haamurajan ja voitti Letzigrundin stadionilla järjestetyn kilpailun ylivoimaisesti tuloksella 501. KLO 9-13 Pohjanmaan PUOLUKKAA Puhdistamaton PUOLUKKAA 10 l sis. 2. TPS pilasi Lukon mestaruusviirijuhlat TPS:n ruotsalaispuolustaja Niklas Arell juhli 0–2-osumaa. Olin 37-vuotias ja voisin vielä viime töikseni yrittää nostaa oman kasvattajaseurani pääsarjaan. Ykkössuunnat Johannislundissa: Helppo 2,0 km: 1) Milja Lähde 39.59, 2) Eemil Ahonen 40.22, 2) Elias Ahonen 40.22, 4) Alpo Lähde 40.29, 5) Eero Liski 45.04. TPS lähti ensimmäiselle erätauolle 3–2-johdossa, kun ovet olivat olleet kaukalon molemmissa päissä niin sanotusti auki. PÄIVÄN PELIT KAIKKI TAI EI MITÄÄN Oikeat numerot: 1, 6, 8, 10, 12, 13, 16, 18, 19, 20, 22, 24. Lukon viirin sai kunnian hilata ylös raumalaiskiekkoilun ikoniksi noussut Toni Koivisto, jota säesti vuoden 1963 mestarijoukkueen pelaaja Hannu Törmä. Mestaruutta puolustamaan lähtevä Lukko roikkui kuitenkin koko ajan sinnikkäästi mukana, mutta varsinkin TPS:n ylivoima oli tällä kertaa raumalaisille liikaa. / ”Kristikan tarjous oli selkeästi parempi kuin Vilppaan” Teemu Rannikon siirto Vilppaaseen kesällä 2017 ei mennyt kerrasta maaliin, paljastuu Rannikon torstaina ilmestyneestä elämäkerrasta Pelintekijä (Docendo). P. Ilman arvojärjestystä ja elämän keskeisten elementtien tasapainoa Teemu Rannikon uskomaton ja menestyksekäs ura tuskin olisi ollut mahdollinen. /10l KÄRKÄISEN PUUTARHA , p. Ja siihen asti heidän tarjouksensa eivät olleet sellaisia, Rannikko kertoo kirjassa. KHL: Kunlun Red Star–Jokerit 5–6 (1–1, 2–4, 0–0, 2–1) Jokerien maalit: Philip Holm 2, Marko Anttila, Kalle Kossila, Teemu Turunen, Markus Hännikäinen. Lyhyt 3,1 km: 1) Kari Kallio 33.53, 2) Jaakko Rannisto 35.34, 3) Asko Aavasalo 35.35, 4) Jutta Poutanen 37.35, 5) Kirsi Hiekkavuo 38.13, 6) Rauno Salminen 39.33, 7) Seija Vigelius 42.20, 8) Eija Mäkinen 43.19, 9) Rihko Haarlaa 43.52, 10) Airi Mäkinen 45.50, 11) Risto Sailola 46.22, 12) Juha Ferin 46.23, 12) Maarit Mäkiaho 46.23, 14) Jouni Saarinen 48.10, 15) Pirjo Saarinen 48.22. Jäähyt yhteensä: Lukko 6x2 min=12 min, TPS 2x2 min=4 min. Keski 3,9 km: 1) Rami Heikkonen 26.49, 2) Tuomas Pyykkö 29.40, 3) Ari Alarakkola 34.11, 4) Lasse Kallio 38.06, 5) Osmo Suominen 38.53, 6) Aleksi Hatakka 39.12, 7) Ilkka Salonen 39.42, 8) Riina Solja 40.30, 9) Rauno Aavasalo 40.43, 10) Eero Nurminen 40.46, 11) Pertti Kuosmanen 41.37, 12) Timo Broman 42.33, 13) Tapio Poutanen 42.48, 14) Pertti Saarinen 48.11, 15) Mikko Kara 48.32. kesä 87 N STT | Paavali Pastila YLEISURHEILU Venäläinen seiväshyppääjä Anzhelika Sidorova tehtaili huiman tuloksen yleisurheilun Timanttiliigan kauden päätöskilpailussa Sveitsin Zürichissä
Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. VI RT A N EN FI N G ER PO RI KA M A LA LU O N TO VI IV I JA W A G N ER LA SS I JA LE EV I 26 SALON SEUDUN SANOMAT | PERJANTAINA 10. 32,48/kk 12/6/4 kk erissä DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. klo 7.00-11.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. klo 7.00-11.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. klo 7.00-11.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Tilaajapalvelu 02 770 2626 Avoinna arkisin klo 8.15-15.45 Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. klo 7.00-11.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. 32,48/kk 12/6/4 kk erissä DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2021 ISSN 0782-5404 SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi IP A N A VA LT A B. 32,48/kk 12/6/4 kk erissä DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. 15,90/kk Paperilaskusta veloitetaan 1,50 € paperilaskulisä. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sssmedia.fi Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. SYYSKUUTA 2021. 15,90/kk Paperilaskusta veloitetaan 1,50 € paperilaskulisä. 32,48/kk 12/6/4 kk erissä DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sssmedia.fi Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. 15,90/kk Paperilaskusta veloitetaan 1,50 € paperilaskulisä. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2021 ISSN 0782-5404 Uutismedian Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2021 ISSN 0782-5404 Uutismedian Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna arkisin klo 8.15-15.45 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERIja DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2021 ISSN 0782-5404 Uutismedian Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna arkisin klo 8.15-15.45 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERIja DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. 32,48/kk 12/6/4 kk erissä DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. 32,48/kk 12/6/4 kk erissä DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sssmedia.fi Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. klo 7.00-11.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2021 ISSN 0782-5404 Uutismedian Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna arkisin klo 8.15-15.45 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERIja DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. ma-pe klo 11.00-14.00, Puhelin: (02) 770 2610. Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.) JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. 405 Uutismedian Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna arkisin klo 8.15-15.45 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERIja DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). 15,90/kk Paperilaskusta veloitetaan 1,50 € paperilaskulisä. 15,90/kk Paperilaskusta veloitetaan 1,50 € paperilaskulisä. ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. klo 7.00-11.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2021 ISSN 0782-5404 Uutismedian Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna arkisin klo 8.15-15.45 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERIja DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sssmedia.fi Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sssmedia.fi Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. 15,90/kk Paperilaskusta veloitetaan 1,50 € paperilaskulisä. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2021 ISSN 0782-5404 Uutismedian Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna arkisin klo 8.15-15.45 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERIja DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. klo 7.00-11.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610
Kausi 4, 9/22. Kuuluisa jännityselokuva vaimonsa murhasta syyttömästi tuomitusta kirurgista, tri Richard Kimblestä ja häntä jahtaavasta liittovaltion poliisista sekä salaperäisestä yksikätisestä miehestä. Zay Harding tekee ikimuistoisen junamatkan hyytävän Siperian halki. Kadonnut henkilö. 20.00 Simpsonit (7) Liekehtivä jäbä. 03.50 Vaimot vaihtoon USA Kova komento. Pääosissa: Harrison Ford, Tommy Lee Jones, Sela Ward, Julianne Moore, Joe Pantoliano, Andreas Katsulas. Mukana koosteessa ovat Miley Cyrus/Mark Ronson, Billie Eilish, Mumford and Sons, Anne-Marie, Lewis Capaldi, Foals ja Charli XCX. Avukseen hän saa jälleen uskollisen toverinsa, tohtori Watsonin. Nuoriso protestoi, popbändeistä nousee tähtisolisteja ja Esko ”Kyllä” Kivikoski voittaa tietovisailut. com 11.00 Home and Away (S) 11.30 Mutsi (S) 12.00 Emmerdale (7) 12.30 Salatut elämät (7) 13.00 Simpsonit (12) 13.30 Simpsonit (7) 14.00 Love Island Suomi 15.00 Masked Singer Suomi 16.00 Kaiken maailman ennätykset 16.30 Posse Klo 18 18.00 Poliisit UK: Ajojahti (12) Pidätysvaikeuksia. HD Klo 21 21.00 Kino: Appaloosa (12) Kuukauden western ystävyksistä, jotka palkataan pitämään järjestystä suurtilallisen ja tämän asemiesten uhkaamassa pikkukaupungissa. 03.20 Käräytyskamera (12) Kassakaappiliiga. Tiukun esiintymisasu repeää eikä synttärijuhlatkaan suju odotetulla tavalla. (U) HD 17.55 Yle Nyheter TV-nytt HD 18.00 BUU-klubben HD 18.30 Unelmakoti Kausi 8, 5/10. Jakso 17/44. 02.25 Suurmestari UK Pieni polyeteeninen suruluola. (U) HD 00.20 Puoli seitsemän (U) HD 00.50 Uutisikkuna. 19.00 Pitääkö olla huolissaan. Kimppahali. Kun paikallinen pitseria järjestää somekilpailun, jossa on tarkoitus ottaa selfie pitserian kanssa, teinipoika päättää kiivetä ravintolan katolle ottamaan kuvaa. Big Brother Suomi on yksi maan suurimpia tv-ilmiöitä. (U) HD 22.05 Yle Uutiset 22.09 Urheiluruutu 22.13 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.20 Koston kierre (12) 1/4. 03.10 Lääkärissä: Lupa tappaa Rahat ja henki. (U) HD 23.05 Viimeinen sana Miten uutiset ovat muokanneet maailmaa tällä viikolla. Kun poliisit alkavat epäillä, että Walter on mukana juonessa, hän joutuu vakuuttelemaan vilpittömyyttään sekä Ryderille että viranomaisille. Pääosissa: Thomas Jane, Bruce Willis, Ambyr Childers, Bryan Greenberg, Johnathon Schaech. YLE TEEMA & FEM 08.35 YLE FEM 08.35 Tanssin askeleet 09.03 Spotlight: Kissoja kaupan 09.32 Tusina tavaraa Suomesta 10.00 Dok: Aikamatka Kluuvissa (S) 11.00 Kauppakaupunkien aarteita 12.00 YLE TEEMA 12.00 WOMEX 2019: Mames Babegenush 12.50 Joan Jett: Bad Reputation (7) 14.25 Arkistojen salat 14.55 Isä Matteon tutkimuksia (12) 16.00 Milanon naisten paratiisi (7) 16.45 Vanhasta uudeksi kierrätysvinkkejä 16.55 Uusi Kino: Ihmisen paras ystävä (7) Klo 17 17.05 Enemmän elokuvasta: Takaikkuna Lisää puhetta klassikosta. Jaana Saarinen. 17.30 Hauskat kotivideot Kausi 31. Kausi 26, 7/22. Kausi 3, 3/5. HD 20.00 Marja Sannikka Totuus sattuu. Kausi 1, 2/8. Tieteistrillerissä liikemies Julian Michaels (Bruce Willis) on perustanut elämyspuisto Vicen, jossa vieraat saavat tehdä mitä tahansa täysin ihmisiltä näyttävien keinoihmisasukkaiden kanssa. TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.52 Nimipäiväonnittelu: 10.9. Tommy Lee Jones palkittiin roolisuorituksestaan Oscarilla. Ihme. Kausi 2, 2/10. kausi, 3/6. Pornotähden kuolema ja nuoren tytön katoaminen käynnistävät tapahtumasarjan, josta ei toimintaa puutu. 19.00 Remppa vai muutto Suomi Kausi 1. Klo 21 21.00 Subleffa: Sherlock Holmes: A Game of Shadows (12) Sherlock Holmes kohtaa älyllisen vertaisensa, kun pyrkii tekemään rikollisen neron, professori James Moriartyn, aikeet tyhjiksi. Matkaoppaina suurten ikäluokkien muistoihin Lasse Lehtinen ja Seppo Hovi. Satu päästää sisäisen taiteilijansa valloilleen. 02.00 Isänmaan puolesta (12) Odottamattomat liittolaiset. (U) 19.00 Parasta aikaa (7) 1/10. Kuten olikin ounasteltu, Trump TV on nyt perustettu. HD 19.30 Yle Nyheter TV-nytt HD 20.00 Hospital Real (12) 11/17. USA 2009. Vanhusta vedätetään. 01.05 (12) Vastuu kateissa. Loistokkaina palkintoina on tällä kertaa parhaita paristokäyttöisiä vimpaimia, joista kisaillaan jälleen kerran toinen toistaan järkevimmissä lajeissa. Korruptiosta epäilty metropomo Walter Garber (Denzel Washington) on alennettu istumaan junavalvomoon, ja valikoituu sattumalta puhumaan kaappaajien kanssa. Joulukämmejä. Jakso 3/4. Runosuoni sykkii. 03.25 Astral-TV MTV3 04.25 Concorde turmalennolla (7) 06.15 Aamusää 06.25 Uutisaamu 07.00 Uutisaamu 08.00 Uutisaamu 09.10 Uutisaamu 09.30 Emmerdale (7) 10.00 Kauniit ja rohkeat (S) 10.30 Jamie Oliverin 15 minuutin ateriat 11.00 Ostoskanava Tvins.com 12.00 Valitut Palat Collection 12.15 Pilanpäiten 12.30 Kummit Live: Elämä Lapselle -konsertti 14.30 MTV Uutiset Live 15.00 Kaappaus keittiössä 16.00 Salatut elämät (7) 16.30 Kauniit ja rohkeat (S) 16.55 Uutiset Klo 17 17.04 Päivän sää 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Päivän sää 18.05 Viiden jälkeen erikoishaastattelu 18.30 Emmerdale (7) Hynttyyt yhteen. HD 19.00 Hakekaa kätilö! (7) Kausi 10, jouluspesiaali 1/2. Ryderiksi itseään kutsuva rikollinen (John Travolta) kaappaa New Yorkissa metrojunan keskellä päivää ja vaatii kaupungilta lunnaita. 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 F1 Extra 22.45 Elokuva: Kaappaus metrossa Pelham 1 2 3 (16) Kaappaus metrossa Pelham 1 2 3. 23.45 Subleffa: Takaa-ajettu (16) Takaa-ajettu. HD 22.27 Sekasin (12) KAUSI 3, 4/8. Asiat mutkistuvat, kun Nissinen tarjoaa töitä ja Ulla palaa Intiasta. BBC Radio One järjesti oman kesäfestarinsa toukokuussa 2019. Kausi 5, 11/14. Kausi 12, 2/10. Ilveksiä kuntoutetaan luonnossa pärjäämistä varten. Omar pelkää, että hänet erotetaan muista ja keksii juonen. Homer hurahtaa bassonsoittoon ja perustaa toisten isien kanssa autotallibändin, jonka laulajaksi valikoituu Apu. Isoveli haalii taloon 12 viikoksi jälleen erilaisia persoonallisuuksia, jotka edustavat eri ikäluokkia, ammatteja ja kulttuuritaustoja ympäri Suomen. Pääosissa Ed Harris, Viggo Mortensen, Renée Zellweger, Jeremy Irons, Timothy Spall ja Lance Henriksen. HD 21.48 Sekasin (12) KAUSI 3, 2/8. Masumah tutustuu Aishaan. Marja Sannikkaa hämmästyttää se, kuinka huonosti yhteisiä asioita hoidetaan: päättäjät lupailevat liikoja, päätökset ovat tehottomia ja moni asia on ymmärretty kertakaikkiaan väärin. 18.00 Hauskat kotivideot Kausi 31. Jakso 18/44. Maailman paras äiti. Toinen nuorista ilveksistä eli aiemmin kotieläimenä, eikä osaa lainkaan saalistaa. Ongelmia ja teinimeininkiä. HD Klo 21 21.00 Rallin MM, Kreikka, huippuhetket Rallin MM-sarjan yhdeksäs osakilpailu. Peppu ja pallot. Puhumme omenapuista sekä elokuvien ja tv-sarjojen pahiksista. Taidokasta hassuttelua. Veljekset kuin ilvekset. Ne tekee sut hulluks. Kaikkien asiat eivät ole yhtä hyvin, vaan kaukana siitä. HD 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu Klo 21 21.05 Maaseudulta maailmalle: Vasen yks kaks Äänestäjien tahdosta otetaan askelia vasemmalle. Jakso 6/85. Miten se on ylipäätään mahdollista. HD 21.30 Sekasin (12) KAUSI 3, 1/8. HD 17.25 Norjalaisarkkitehtien koteja 1. Kreikka. HD 23.50 Kino Klassikko: Takaikkuna (12) Alfred Hitchcockin tyylikäs jännäriklassikko jalkansa loukanneesta valokuvaajasta, joka viettää aikaansa tiirailemalla naapureidensa elämää ja alkaa uskoa päässeensä murhan jäljille. (USA 2008) HD 22.50 BBC:n kesäfestari 2019 1/2. (U) HD 23.45 Ennen elokuvaa: Takaikkuna Takaikkuna on taas raollaan. Kausi 5, 16/20. Tehtävä johtaa kaksikon Euroopan suurmahtien halki, ja matkaa tehdään niin junalla, laivalla kuin hevosillakin. Pääosissa: Russell Crowe, Ryan Gosling, Angourie Rice, Matt Bomer, Margaret Qualley. Sirkus tuo Poplarin joulunaikaan omaa lumoaan. Sosiologian professori Leah Dale on tunnollinen ja pidetty opettaja, joka ottaa työnsä vakavasti. Perjantain huippuhetket. Tervetuloa Suomeen! Omar, Hussein ja Masumah saapuvat vastaanottokeskukseen. Jakso 15/44. (2009) (U) 20.00 Ilvekset ja minä 2/2. USA 1993. Jeanette ja Daniel ovat löytäneet Göteborgin läheltä luonnonkauniin tontin, jolle he haluavat rakentaa hillityn ja tyylikkään talon perheelleen. 18.30 Hauskat kotivideot Kausi 31. HD 01.38 Enemmän elokuvasta: Takaikkuna Lisää puhetta klassikosta. Ekiä kiinnostaa vain jääkiekon katselu. Suklaakakkua ja kielteisiä päätöksiä. HD 22.45 Kimmo (7) Kausi 2, 1/13. Espoolaiset Ida ja Sami ovat muuttaneet kahdeksan vuoden aikana jo neljästi. USA 2011. Kausi 12, 1/12. HD 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän Vieraana Sykkeestä ja Robasta tuttu näyttelijä Leena Pöysti. Homerin lupaus viedä perhe telttailemaan ja Bartin himo kostaa opettajalleen johtavat Simpsonit hippikokoontumiseen aavikolla. 20.00 BumtsiBum Kausi 1. Päätösjaksossa presidentti Trump pohtii, kuka armahtaisi hänet ja ansoittaa ystävällisesti toimistonsa Bidenin vallanvaihtoa varten. BumtsiBumin leikkimieliseen pistetaistoon käyvät Arja Koriseva ja Reino Nordin sekä Maija Vilkkumaa ja Ressu Redford. 01.25 Elokuva: Vice (16) (Vice 2015). HD 22.09 Sekasin (12) KAUSI 3, 3/8. USA 1954. Vauvajuhlia. Pääosissa: Robert Downey Jr., Jude Law, Jared Harris. Kausi 8, 7/12. 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (S) Irti. Takaisin vapauteen. SYYSKUUTA 2021 SUB 04.25 Käräytyskamera (12) 06.30 Monchhichi (S) 06.40 Palomies Sami (S) 06.50 Muumilaakson tarinoita (S) 07.15 Muumilaakson tarinoita (S) 07.40 Paavo Pesusieni (S) 08.05 Alvin ja pikkuoravat (S) 08.20 Alvin ja pikkuoravat (S) 08.30 Mia ja minä (7) 08.55 Paavo Pesusieni (S) 09.25 Bob’s Burgers (S) 09.55 Tilt Esports (S) 10.00 Ostoskanava Tvins. Kausi 26, 8/22. HD 00.00 Uutisikkuna TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 Trauma henkirikoksen jäljet (7) 06.25 Ylen aamu 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Kaikenkarvaiset ystäväni (7) 10.50 Yle Uutiset Uusimaa 10.58 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.06 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.14 Yle Uutiset Häme 11.22 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.30 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.38 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.46 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.54 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.02 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Onnenlahti (12) 13.15 Tulitikkuja lainaamassa (S) 14.30 Arkistokuvia: Kuusi runoilijaa (S) 14.45 Itse valtiaat (7) 15.00 Ylen aamun parhaat 16.00 A-Talk 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä Klo 17 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Onnenlahti (12) Kausi 1, 7/8. Jakso 16/44. Mikko Penttilä esittelee arkistostaan hauskimpia ja kummallisimpia Guinness World Records -suosikkiennätyksiään. (2009) (U) 19.25 Parasta aikaa (7) 2/10. Jakso 3/10. KANAVAT PERJANTAI 28 SALON SEUDUN SANOMAT | PERJANTAINA 10. 23.00 Elokuva: The Nice Guys (16) (Nice Guys, The 2016). Pelinappuloita. HD Nelonen 04.35 Astral-TV 05.00 AstralTV 06.00 Halinallet: Tervetuloa Halimaahan (S) 06.20 Bing (S) 06.25 Rusty Rivets (S) 06.50 Pyjamasankarit (7) 07.15 Angry Birds Stella (S) 07.20 K3 (S) 07.30 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 07.40 LEGO City Adventures (S) 07.50 LEGO Ninjago (7) 08.05 Angry Birds Toons (S) 08.10 Arthur ja minimoit (7) 08.35 Teiniikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7) 09.00 Hauskat kotivideot 10.00 Huvila & Huussi 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.55 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Hauskat kotivideot 14.55 Burgerimies Suomessa 15.55 Puutarhan pelastajat 16.55 Onnenarpa Klo 17 17.00 Hauskat kotivideot Kausi 31. Anna Möttölä, Kalle Kinnunen ja näyttelijä Tommi Korpela analysoivat Hitchcockin ikisuosikin lumovoimaa. Klo 21 21.25 Keno ja Synttärit 21.30 Big Brother Suomi Kausi 4. Klo 21 21.30 Kaiken maailman ennätykset Peppu ja pallot. Ihmeistä suurin tapahtuu kuoleman oma pelastuu elämälle. Anna Möttölä, Kalle Kinnunen ja näyttelijä Tommi Korpela analysoivat Hitchcockin ikisuosikin lumovoimaa. Kimmolla on vakityö ja vakisuhde. Satu kokee olevansa surkea äiti. Ryan Gosling ja Russell Crowe ovat rähjäinen etsiväkaksikko 1970-luvun villiin Los Angelesiin sijoittuvassa rikoskomediassa. HD 23.10 Spitting Image (12) 9/10. HD 23.20 Oddasat HD 23.35 Deutschland 86 (16) 9/10. Pääosissa: Denzel Washington, John Travolta, Luis Guzmán, James Gandolfini. 20.30 Simpsonit (S) Coverin voimalla. 06.53 Kim ja Kai (S) 07.01 Suurenmoinen herra Kunkku (S) 07.11 Oravametsä 07.13 Enni ja Roi (S) 07.25 Pikku Kakkosen posti 07.31 Jos annat hiirelle keksin (S) 07.45 Touhukkaat (S) 08.08 Anton Siilinen ratkaisee (S) 08.22 Galaxi 08.23 Jenni (7) 08.50 Jumppahetki: Pihajumppa 09.00 McLeodin tyttäret (12) 09.45 Uusi päivä (S) 10.13 Uusi päivä (S) 10.41 Uusi päivä (S) 11.21 Uusi Päivä (S) 11.50 Luontoretkellä 12.30 Erämaan armoilla 13.30 Casualty (12) 14.20 Saaren nuoret asukkaat 15.00 Luottomies 2 (7) 15.15 Kimmo (12) 15.40 Syke (12) 16.30 Kandit Klo 17 17.00 Pikku Kakkonen HD 18.00 Matkapassi: Venäjä 2/6. André on kadonnut jäljettömiin, ja Louise saa siirron, kunnes André löytyy. (U). 20.00 Posse Kausi 9, 2/10. HD 23.35 Spitting Image (12) 10/10. Luksusta arkeen