SALON SEUDUN SANOMAT
N:o 10
Maanantaina 11. Varjosta-
vien puitten harvennushakkuu
saattaakin olla tärkeä keino
edesauttaa metsien sopeutumista lämpenevään ilmastoon.
Anna Kuparinen huomauttaa,
ettei kaikkia vanhoja puita tule
kaataa, jottei heikennetä niistä
riippuvaisten hyönteisten ja
lintujen elinoloja.
Asealan elinkeinoja edustavat
järjestöt harkitsevat vahingonkorvausten vaatimista Suomen
valtiolta, kertoi sanomalehti
Kaleva sunnuntaina verkkosivuillaan.
Järjestöt pitävät laittomina
sisäministeriön poliisiosaston
ohjeita, jotka koskevat muun
muassa aselupien myöntämisen ehtoja. Ajoneuvoliikenteen määräksi saatiin
vuorokauden aikana vain noin
40, Ahola ja Laine kertovat.
Laine jatkaa, että kun tien
liikennemäärät laskettiin
asukkaiden vaatimuksesta
uudelleen viime keväänä, oli
vuorokautinen liikennemäärä
noin 90 eli kaksinkertainen aiemmin saatuihin lukuihin verrattuna.
Läpikulkutie
Tervetuloa
arvioimaan
Salon Seudun
Sanomia
Haemme jäseniä Salon Seudun Sanomien paneeliin,
jonka tehtävänä on sanoa sanottavansa sanomalehtimainonnasta ja lehtemme sisällöstä.
Klikkaa www.sss.fi/paneeli
Paneelissa vastaaminen edellyttää internetyhteyttä ja
toimivaa sähköpostiosoitetta. (sis.alv)
Kosken Takatalontiellä ei niellä
suunnitelmia lakkauttaa maantie
Asukkaat korostavat, että tietä käytetään myös läpiajoon Somerolta Koskelle
SSS/Minna Määttänen
SSS | Päivi Malin-Perho
paivi.malin-perho@sss.fi
Tuotevastaava Liina Seppo
liina.seppo@sss.fi
040-485 1069
Kysy mahdollisuutta hyödyntää eLive-tukea
palveluhakemistomaksussa.
www.salonseudunpalvelut.fi
Koskella sijaitseva Takatalontie on yksi niistä noin 70
maantiestä, joiden muuttamista yksityistieksi suunnitellaan.
Takatalontien varren asukkaat
eivät kaavailuja hyväksy. Vakituisten talouksien määrä on kuitenkin yli 20,
kun mukaan lasketaan myös
Takatalontieltä erkanevat tiet,
joiden varrella asuvat kulkevat
Takatalontien kautta, toteaa
Laine.
Ahola korostaa, että Someron
Kerkolasta kuljetaan Koskelle
Takatalontien kautta.
? On täysin epäoikeudenmukaista, jos Takatalontien hoito
siirretään yksityisten vastuulle. Tulokset julkaistiin hiljattain kansainvälisessä metsäekologian
erikoislehdessä Forest Ecology
and Management.
Kuparisen mukaan tutkimuksen tärkein tieto oli, ettei
puun geeniperimä ehdi sopeutua samassa tahdissa kuin ilmasto muuttuu.
Tutkimus koski koivua ja
mäntyä, mutta sopeutuminen
lienee yhtä hidasta muillakin
puulajeilla.
Puiden kuolemista
jopa hyötyä
Tarkkojen päätelmien tekoa
vaikeuttaa myös kasvupaikkojen erilaisuus sekä ilmastonmuutoksen ennusteitten epävarmuus.
Tutkijat havaitsivat yllätyk-
SSS/Kirsi Höglund
Aselaki heikentää
alan taloutta
Suomen puut ovat oppineet kasvamaan noin 120 päivää vuodessa.
sekseen, että aikuisten puitten
kuoleminen edistää merkittävästi metsän sopeutumista
muuttuviin oloihin.
Jos vanhat puut ovat vallanneet koko elintilan, eivät lämpimämpiin oloihin soveltuvat siemenet pääse kasvamaan taimivaihetta pidemmälle. Niiden katsotaan
aiheuttaneen alan yrityksille
suuria taloudellisia vahinkoja.
? Tutkimme parhaillaan asianajajan kanssa, miten ja millä
kokoonpanolla vahingonkorva-
usvaatimus voitaisiin jättää,
sanoo lehden haastattelema
Asekauppiaiden liiton varapuheenjohtaja Timo Huikkala.
Asekauppiaiden liiton, Asealan elinkeinonharjoittajien
ja Suomen aseseppien yhdistyksen mielestä vireillä oleva
aselaki pitäisi valmistella uudestaan paremmassa yhteistyössä kaikkien intressipiirien
kanssa.
Aselain tiukentamisen ensimmäistä vaihetta käsitellään
eduskunnassa kevään aikana.
(STT). Kosken Takatalontien
lisäksi listalla on osa Lappdahlintiestä Kemiönsaaresta sekä
yksi maantie Mynämäeltä.
Hiljaisten maanteiden kohtaloa punnitaan parhaillaan eri
puolilla maata, sillä vireillä on
70 ? 80 maantien muuttaminen
yksityistieksi.
Maantieverkon tarkastelu on
mukana liikenne- ja viestintäministeriön ohjelmissa, mutta
käytännössä lakkautukset ovat
edenneet hyvin hitaasti ja mat-
kan varrella ovat myös rajat
muuttuneet.
? Alussa puhuttiin teistä,
joiden keskimääräinen vuorokausiliikenne jää alle 200 ajoneuvon, mutta tällaiseen haaviin olisi tarttunut valtavasti
teitä. Vastaaminen ja mukanaoleminen on aina
vapaaehtoista.
Salon Seudun Sanomien Paneeli kuuluu sanomalehtien
yhteiseen, kansalliseen paneeliin. Maakunnasta lakkautusesitykset menevät ensin
Liikennevirastoon ja sieltä liikenne- ja viestintäministeriön
päätettäväksi.
? Nyt on jo selvää, että solkenaan ei lakkautuksia tule,
myös ministeriössä on empimistä tämän asian kanssa,
huomauttaa Kallio.
Antti Kärki muistuttaa, että
maanteiden lakkauttamisesta
saatavat säästöt ovat pieniä.
? Tasapuolisuuden vuoksi tarkastelua pitää kuitenkin tehdä,
jotta puolestaan vilkkaita yksityisteitä voitaisiin muuttaa
valtion maanteiksi.
Yksityisteiden muuttamista
valtion maanteiksi hidastaa
puute rahasta.
? Yksityistien kunnostamisesta maantien tasoiseksi vastaavat valtio ja kunta yhdessä
ja valtiolta ei tahdo näihin rahaa löytyä, huomauttaa Kimmo Kallio.
Valtion rahapula on hidastanut myös Paimion Ruokolinnan
ja Halikon Isosuon yksityisteiden muuttamista maantieksi.
Runsaan kahdeksan kilometrin pituinen tieosuus piti kunnostaa viime vuonna, mutta
työ lykkääntyi eikä rahaa ole
luvassa tällekään vuodelle.
Mielipiteillä
on väliä
Kimmo Kallio korostaa, että
paikallisten asukkaiden esiin
tuomilla asioilla on merkitystä,
kun maanteiden lakkautuksia
mietitään.
? Esimerkiksi Dragsfjärdissä
aiemmin vireillä ollut Uddtorpin maantien lakkauttaminen
on nyt jäädytetty, sillä tie on
tärkeä saaressa asuville.
Kallio ymmärtää Kosken Takatalontien asukkaiden kritiikkiä lakkautussuunnitelmaa
kohtaan.
? Uusi liikennelaskenta osoitti, että tietä käytetään aiempaa
arvioitua enemmän ja että tiellä
on myös läpikulkuliikennettä.
? Toisaalta Takatalontien
liikenne on edelleen alle 100
ajoneuvoa vuorokaudessa eli
se on hiljainen tie, huomauttaa
Kallio.
Pohjoisen metsät voivat saada
Kaleva:
vauhtia kasvuun etelän siemenistä Asealan järjestöt
Ihminen voi auttaa puita hyödyntämään ilmastonmuutosta harkitsevat
korvausvaateita
valtiolta
STT | MERJA ÅKERLIND
Ilmaston lämpeneminen ei automaattisesti laita pohjoisen
kituvia metsiä humisemaan.
Suomalais-saksalaisen tutkimuksen mukaan puitten geenit
ovat sen laatuisia, että pidempi
kasvukausi ei välttämättä paranna puiden kasvua.
Pohjoisen Suomen puut ovat
oppineet kasvamaan noin 120
päivää vuodessa, kun eteläisessä Suomessa kasvukautta
riittää keskimäärin 50 päivää
enemmän joka vuosi. Silloin tien varren vakinaiset asukkaat joutuvat kustan-
Kalle Ahola (vas.) ja Juha Laine sanovat, että Takatalontien siirtäminen yksityisten vastuulle olisi epäoikeudenmukaista. ? Silloin tien varren vakinaiset asukkaat joutuvat kustantamaan
myös läpiajoliikennettä.
tamaan myös tien läpiajoliikennettä, sanoo Ahola.
Laine ja Ahola painottavat,
että yksityistien tiekunta ei voi
periä tiemaksuja läpiajoneuvoliikenteeltä, joka tarkoittaa
esimerkiksi kauppakäyntejä,
vaikka liikenne olisikin säännöllistä.
? Jos on pakko lakkauttaa
valtion maanteitä, niin on täysin väärin ottaa listalle läpikul-
kutie.
Laine huomauttaa, että tienvarren asutus on viime vuosina
lisääntynyt, sillä alueella on
paljon nuoria perheitä ja lapsia.
Kunto huono
Takatalontie on ollut valtion
huomassa viitisenkymmentä
vuotta.
? Isäni Perttu Laine muisteli juuri 1960-luvun alkua, kun
tie siirtyi yksityisiltä valtiolle:
silloin oli todella tarkkaa, että
tie oli hyvässä kunnossa ja sorakerros tarpeeksi paksu, kertoo Juha Laine.
? Vähimmäisvaatimus on,
että tie on samanlaisessa kunnossa kuin tuolloin, jos valtio
siirtää seN takaisin yksityisille, Laine ja Kalle Ahola koros-
tavat.
Takatalontien varrella maatilaa pyörittävien miesten mukaan valtiolla on tiessä paljon
parannettavaa.
? Vesi seisoo usein tiellä, osa
ojarummuista on rikki, savi
nousee paikoitellen esiin kantavan kerroksen alta ja tiellä
on hyvin niukasti soraa, luettelee Kalle Ahola.
Ahola ja Laine ovat monien
muiden tavoin jättäneet tiepiirille muistutuksen suunnitelmista lakkauttaa Takatalontie
valtion maantienä. Puitten
geeniperimä pysäyttää kasvun
ennen pakkasten tuloa.
Tutkijoitten mukaan ihminen
voisi auttaa metsiä hyödyntämään ilmastonmuutosta esimerkiksi etelämpää peräisin
olevien puunsiemenien avulla.
? Satojen, vaan ei tuhansien
kilometrin päästä, sillä liian
etelästä tuodut siemenet tuottaisivat puita, jotka kuolevat
kylmimpinä pakkastalvina,
sanoo tutkijaryhmään kuulu-
va dosentti Anna Kuparinen
Helsingin yliopistosta.
Tutkimukseen osallistui luonnontieteilijöitä ja matemaatikkoja Oulun, Helsingin ja
Potsdamin yliopistoista. Myös Kosken kunta vastustaa suunnitelmaa. Laine huomauttaa toivon
ja keinojen olevan kuitenkin
vähissä.
? Kun maantien lakkautus
lähtee liikkeelle, ei siihen pysty yksityinen paljon vaikuttamaan.
Maantien muuttaminen yksityistieksi on pitkä juttu
Varsinais-Suomessa on vireillä kolmen maantien lakkauttaminen
Varsinais-Suomessa on parhaillaan vireillä kolmen valtion
maantien muuttaminen yksityistieksi. tammikuuta 2010
,
YRITTÄ JÄ AN
A
TULE MUKUDUN
SALON SEEMISTOON!
AK
PALVELUH
Irtonumero 1,50 . Juha
Laine ja Kalle Ahola sanovat,
että jo Takatalontien joutuminen valtion mustalle listalle oli
vääryys.
? Kun tiellä laskettiin pari
vuotta sitten liikennemääriä,
oli toinen ajankohta lasten
hiihtoloma, jolloin monet perheet olivat lomalla. Nyt rajana on pidetty 100
ajoneuvoa, huomauttaa suunnittelupäällikkö Antti Kärki
Varsinais-Suomen elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskuksesta.
Kärki muistuttaa, että on
poliittisen tahdon asia, miten
pitkälle maanteiden karsintaa
viedään.
Rakennusmestari Kimmo
Kallio elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksesta
huomauttaa, että maantien
lakkauttaminen ei tapahdu
hetkessä. Tervetuloa mukaan.
www.sss.fi/paneeli
Kehysmarkkinat
Alennukset
40?60%
t.
linssi
i kehykset ja normaalihintaiset
Kehysalennuksen saat ostaessas
a alennuksia.
muit
Ei
asti.
0
.201
31.1
assa
Voim
Merkkikehykset ja aurinkolasit
uskomattoman edullisesti!
SALO Kauppakeskus Plaza, (02) 217 7700,
palvelemme ma-pe 9-20, la 9-18, kauppasunnuntaisin 12-20
www.silmaasema.fi
Juha Laine ja Kalle Ahola arvostelevat myös tiehallinnon
lukuja Takatalontietä käyttävästä asutuksen määrästä.
? Tiepiirin suunnitelmassa
todetaan tien vaikutusalueella
olevan kymmenen vakituista
asuntoa. Vastaaminan on nopeaa
ja vaivatonta, samalla keräät pisteitä, jotka oikeuttavat
palkintoihin
Jos tämä yksi perusoletus on väärä ja valo vain väsyy
pitkällä matkalla, niin silloin mallin tulokset ovat pielessä.
Nykyään mallinnuksen ja simuloinnin
avulla perustellaan yhä moninaisempia
poliittisia ja taloudellisia päätöksiä. Siihen sopisi hyvin palanen Nokiaa.
tajaohjauksesta vastaava ministeri Jyri Häkämies korosti
vuosi sitten, että Solidium voi
ostaa kansallisesti tärkeitä
osakkeita, kun kaupat taloudellisesti järkeviksi punnitaan.
HÄKÄMIEHEN mukaan Solidium voi operoida sekä huoltovarmuussyistä että ?kansallisen intressin. Miksi pulkkaa yleensä pitäisi n. Se oli ja meni.
koo naistenlehtiä. Toisaalta Solidiumin tapainen yhtiö ei voisi
osingoista. Tästä johtuen mallien kuten tilastojenkin avulla voidaan
harhaanjohtavasti todistaa ihan mitä ha-
lutaan, jos kuulijat eivät ymmärrä tehtyjä
oletuksia ja rajoituksia.
Perusasiat eivät ole vaikeita, mutta ikävä kyllä näitä ei opeteta kouluissa.
Malli on aina vain todellisuuden likiarvo, kuten Mannerheim-patsas. 2
SALON SEUDUN SANOMAT
Maanantaina 11. Tuskinpa kovat kapitalistitkaan
ta. Päivän huumoripläjäys täyttyy teksta- n. Miksi kirpparin pöydät ovat tyhjinä?
vetää pyörätiellä. Kauhajoen tragedia. Monimutkaisemmat asiat ihminen ratkaisee luonnostaan tunteen tai arvauksen avulla, koska
ihmisen tietoinen järki ei pysty käsittelemään monen eri tekijän yhteisvaikutuksia muuten kuin alitajunnassa.
Nykyään tarvitaan kuitenkin myös tehokkaampia ja luotettavampia tapoja
tehdä taloudellisia, teknisiä ja poliittisia
päätöksiä, koska tiedon määrä kasvaa
räjähdysmäisesti ja ihminen voi halutessaan tuhota koko planeetan.
Mallinnus ja simulointi ovat avainsanoja, joiden avulla massiivisista tietomääristä voidaan etsiä riippuvuuksia ja testata eri tekijöiden ja päätösten vaikutusta
lopputulokseen.
Viime vuosituhannella ne kansat menestyivät, jotka osasivat takoa rautaa.
Nyt meidän tulee osata takoa malleja,
joiden avulla raakatieto jalostetaan uusiksi tuotteiksi.
Monia luonnonilmiöitä ja sekä teknisiä että taloudellisia prosesseja, osataan
jo mallintaa varsin luotettavasti. Kesät talvet sama
n. Kirjoita mieluummin nimelläsi. Valtion omisloudellisesti järkevä.
Soija ravitsee Uuttakaupunkia
Monia kolhuja läpikäyneen Uudenkaupungin
työllisyys kokee varsinaisen onnenpotkun, jos
kaupunkiin suunniteltu soijatehdas toteutuu.
Useiden eri tiedotusvälineiden valottaman investoinnin on määrä työllistää Uudenkaupungin
satama-alueella yli sata ihmistä, kun tehdas lähivuosina käynnistyy.
Investoinnin taustat ovat vielä osin auki, eikä
esimerkiksi rahoituksen yksityiskohdista ole
toistaiseksi kerrottu. Sauva- tai tavallisella kävelyllä
olevat ihmiset liikkuvat työpäivän jälkeen.
Päivästä, viikosta, kuukaudesta ja vuodesta
toiseen.
Sitähän se todellinen kamppailu ylipainoa
vastaan on: jatkuvaa hiljaista taistelua, niin
syömisissä kuin liikkumisissa.
sensä mukaan, eli mielivaltaisesti. Suurin
ongelma kuitenkin on se, että päättäjät
eivät osaa tulkita mallien antamia tuloksia oikein, koska he eivät ymmärrä mallinnuksen perusteita. tammikuuta 2010
Perustettu 1919
Mielipide
Päätoimittaja JUKKA HOLMBERG
Toimituspäällikkö JARMO LEHTO
Kerro i
kantas
Kirjoita lyhyesti. Kela tulkitsee lakia oman näkemyk- Jatkohakemus on odottanut käsittelyä jo
kaisu. Katselin pätkän laihdutuskilpaohjelmaa silloin, kun sitä tuli edellisen kerran.
Ohjelma sekä ällistytti että inhotti. Puoli vuotta työttömänä, ja yhden korsaa olla totta. Nyt karsitaan nuorten aikuisten
dissa. Niissäkin on
yhdessä
yhteisiä tiloja
n. Tien reunat, omat pihat Eikö kierrätys kannata. Talouden vaikeudet ovat vähitellen taittumassa,
mutta työttömyys kasvaa yhä. Tästä johtuen
totuutta etsivän lehdistön ja aikaansa
seuraavan koulutusjärjestelmän velvollisuus on kertoa meille mistä mallinnuksessa on oikeastaan kysymys.
Mallinnus on loistava työkalu vain ja ainoastaan silloin, jos nöyrästi ymmärrämme miten mallit toimivat ja mitkä ovat
niiden oletukset ja rajoitukset.
Antti Roine
tekniikan tohtori
Ulvila
Elina Pukari
LEHTO
n. Luuta
tukiasunnoista. Jo yhtiötä
Valtion omistajaroolia ei kannata nähdä pelkäsKauppalehden haastattelema Solidiumin toimiperustettaessa painotettiin, että sen tehtävä on
tään ideologisena valintana. Voisiko VR palkata Viipurista pataljoo- nainen on nainen. Yritetään eroa sillä ja vanhainkodeilla. Homma toimi entisessä Leningra- toimilla. Hienoa, että poliisi on alkanut valvoa In-
vaa ei tarvitse ostaa. -periaate, eli malli ei voi olla lähtötietojaan
luotettavampi, eikä malli voi todistaa
omia oletuksiaan oikeiksi. Oma päätös
kereentien värisokeita autoilijoita. Yksi kaikkein
yleisimmistä uudenvuodenlupauksista on
päätös laihduttaa. Suuret ovat ihmisten mur- dettu ok, mutta kun lisänä poninhäntä ja
heet. HS:n mukaan valtio sai 2000-luvun
panisivat pahakseen, jos Suomen valtiolla olisi
ostohalujaan ennakkoon kuuluttaa, vaikka niitä
ensimmäisellä vuosikymmenellä myymistään
siivu Nokiaa lautasellaan. Körötellään. Pulmahan
ei ole tiedon puute. Jokainen tietää, miten
laihduttaminen periaatteessa onnistuu. sitä vaatiessa.
Nokia on sen luokan kansallinen intressi, että se täyttää miPUTTOSEN mukaan hyvä tatat mennen tullen. Osakitua. Näin on ainakin, jos us-
040 7711 777
Erikoistoimittaja VIRPI LIETZÉN
virpi.lietzen@sss.fi
Toivoa voi, että lehtijutut tai televisio-ohjelmat auttavat jotakuta painon pudotuksessa. Inhimillistäkö
n. Jos vastaantuleva auto vilkuttaa muutuonnista kassalle asti. Telluurio mallinsi kansakoululaisille maan ja kuun kierron auringon ympäri.
n. Eipä ihme, sillä aina vuoden vaihtuessa on mielessä vertailukohtana vuoden
2000 alku. Se voi olla myös tatusjohtaja Kari Järvinen ei perjantain lehdessä
sekä ostaa että myydä osakkeita. Herkkujakaan ei jaksa aina vastustaa.
Entisaikojen elämää on turha kaivata. Solidiumin
voite olisi viiden tai kymmenen
osakeostosten pitää olla taprosentin osuus kännykkäjätisloudellisesti perusteltuja, ja
tä. Veikkaanpa, että se kestävin ratkaisu näkyy katukuvassa ja teiden varsilla kaikkialla Suomessa joka päivä. Ällistynyt
olin siitä, että niin moni paino-ongelmainen
oli suostunut mukaan. Nastat. Mallia 1948
vauksen olen saanut työttömyyskassalta.
KOLUMNI
Painavia lupauksia uudelle vuodelle
E
nsimmäinen kunnon arkiviikko on alkanut, ja pyhät ovat
jääneet taa. Nyt eletään istumatyön aikaa, ja
tämän elämänmuodon kerryttämiä viheliäisiä kiloja kannamme mukanamme.
Laihdutusohjelmat ja vippaskonstit eivät
vuoden 2010 läskiongelmaa ratkaise. Ei n. Unohdettiinko eläkkeet ja elä- hirviä tai muuta edessäpäin. Kirkon kasvot julkisuuteen päin nuorentuvat jo lähivuosina. Kööpenhaminan kokouksen kaksi suurta
häviäjää olivat EU ja Venäjä, ja osittain ehkäpä samoista syistä. Hehee
n. Pesunkestävä
markkinatalousmies Puttonen
huomauttaa, että jos hän olisi
Solidiumin toimitusjohtaja, hän
ajaisi Suomen näkökulmaa. Kotityöt tehdään koneiden
avustuksella ja vapaa-aikaa vietetään sitten
maaten tai istuen television tai tietokoneen
edessä. Se näyttää vain tietyn rajoitetun ja suppean osan
koko totuudesta. Jotenkin en tähän oikein usko. Väärät diagnoosit johtavat aina vääriin lääkkeisiin, joiden kustannukset voivat olla
tuhansia miljoonia euroja. Myös nyt
otetun velan hoitokustannukset rasittavat
Suomea vielä pitkään.
rit
a
Tekst
n. Suomalainen mies, parta hoireita lukiessa. 2?3 miljardia lisää eläkejärjestelmän kaavaisuutta ja vähennä nopeutta. Syntyykö säästöjä Salon uusilla säästötaiksi. Uuden vuosituhannen alun todistaminen oli todella jotain. roskaa ulos. Salolaiset, nyt vain yhteisöllisyyttä. Se
oli ja meni. Nyt pitää tottua
uuteen vuoteen ja samalla
uuteen vuosikymmeneen.
Vuoden alussa menee aina aikansa, ennen
kuin oppii kirjoittamaan papereihin oikean
luvun.
Muuten uusi vuosi ei tunnu niin ihmeelliseltä. Kuluneella vuosikymmenellä kirkko
alkoi ottaa vakavia askeleita myös verkossa.
Kotimaa
n. ja siitä, että Uuteenkau-
MUUT LEHDET
punkiin sijoituspaikkana päädyttiin pitkän ja
perusteellisen kartoituksen jälkeen.
Lisää tietoa tehdasinvestoinnista luvataan vielä
tammikuun aikana. Käyttäytymistavoista: olen itsekin ihme- nen keksisi kohteet, joissa säästö toisessa
tellyt ja kauhistellut mm. Toimitus
tarvitsee tietoonsa myös nimimerkillä kirjoittavan nimen ja yhteystiedot.
Sähköpostiosoite: mielipide@sss.fi
Postiosoite: SSS/Mielipide, PL 117, 24101 Salo
Lähetä tekstari numeroon 040 7711 777.
Viestin enimmäispituus on 160 merkkiä.
Tekstiviestin hinta on operaattorin tekstiviestistä perimä maksu.
Mielipidesivun tuottaja: Risto Knuuttila,
(02)7702 340
PÄÄKIRJOITUS
Tätä mieltä
Valtiokin voi ostaa Nokiaa
Kättä pidempää päättäjille
11.1.2010
Valtion omistaman Solidium-sijoitusyhtiön kannattaisi harkita
Nokian osakkeitten ostamista,
totesi Helsingin kauppakorkeakoulun professori Vesa Puttonen
Helsingin Sanomien haastattelussa (HS 7.1.). Esimerkiksi
maailmankaikkeuden rakennetta kuvaavissa kosmologisissa malleissa oletetaan,
että punasiirtymä kuvaa taivaankappaleiden etääntymisnopeutta. Transvestiitit erikseen
nan babushkoja harjaamaan vaihteet puh- n. KM
taman kerran varoitusvilkkuja, lisää tarkn. Kunpa joku maalaisjärkin. Koko selle. Luulisi muutaja pulkkamäet ovat niitä paikkoja. Mitä
kien välinpitämättömyydessä. Tekee
yleensä väärän päätöksen ja toivoo, ettei
asiakas jaksaisi vaatia oikeutta. Järki
ajan pyöräilevä
n. Sen ymmärsi
pieni ihminen, jonka elinkaari on parhaassakin tapauksessa noin sata vuotta.
Entisaikojen elämää on turha
kaivata. Käsikauppalääkkeitä ei myydä marke- paria ja kirkkotilaisuudessa kudinta kuto-
Apu
tissa siksi, että meillä on apteekkariliitto, nutta nuorehkoa naista. Kolari,
ylläpitoon. Lasse
keläiset, ja vain järjestelmä on tärkeä. Arkena menemme autolla töihin tai
kouluun, istumme päivän töissä ja ajamme
autolla kotiin. Mihin ihmeeseen sitä energiaa kuluisikaan?
Ja terveellä ihmisellä on kuitenkin hyvä
ruokahalu. Toimitus valikoi, käsittelee,
otsikoi ja tarvittaessa lyhentää julkaistavat
tekstit. Molemmilla on hajautunut johtajuus.
Nykypäivä
n. Aikoinaan tämä oli nopea ja tehokas
tapa hoitaa asioita ja tehdä päätöksiä,
koska primitiivisissä yhteisöissä tiedon
määrä ja ihmisen vaikutusmahdollisuudet olivat hyvin rajallisia. teatteriesitykses- päässä ei synnyttäisi kuluja toiseen pääsä chipsejä ja juomaa nauttinutta nuorta- hän. Olisihan omistajana
olisikin.
osakkeista yhteensä runsaat yhdeksän miljardia
käytännössä sijoitusyhtiö, jonka toimintalinjoja
Puttosen Solidiumille heittämä vinkki on tuore,
euroa, mutta osingoista vielä miljardin enemmän.
ei sanele lyhytnäköinen päivänpolitiikka.
muttei sinänsä vallankumouksellinen. He antoivat tehdä
omasta henkilökohtaisesta ongelmastaan
koko kansan viihdettä.
nn
nn
Vuoden alku saa aina pohtimaan tulevaa.
Monet tekevät oikein kunnon lupauksiakin
uudelle vuodelle. Ru- palveluasumisyksikössä joudutaan makpukylät ovat ihan muualla, suurkaupun- samaan yhteisistä tiloista vuokraa. Sekä kodin että koulun aikuisten esimerkki vaikuttaa lasten ja nuorten ruokailuun. Kivutar. Kaupungin päättäjät, miksi Salossa
n. Joku päättää luopua sitkeästä paheestaan ja toinen taas lupaa aloittaa säännöllisen kuntoilun. Inkeri
vielä ehkä korvis, niin yök. Alkanut vuosi on suurten muutosten
vuosi suomalaisessa yhteiskunnassa. On vain puhuttu ?kansainvälisistä sijoittajista. Päivän hinnoilla ostos olisi
Nokia-potin hankkiminen täythalpa, kun hintaa verrataan patäisi tämänkin ehdon.
rin vuoden takaisiin kursseihin.
Nokiasta riippumatta on hyvä
Toki yhtiön tilannekin on paljon
muistuttaa siitä, että valtio tai
haastavampi.
sen omistama sijoitusyhtiö voiSuomalaisia tuskin harmittaisi, jos valtion sijoitusyhtiö sijoittaisi rahaa Nokian osakkeisiin.
Professori Puttosen heitossa on
vat myös ostaa osakkeita. Toivottavasti eri medioissa
vilkkuneet tiedot saavat pian lopullisen varmistuksen, jotta uusikaupunkilaiset pääsevät varauksettomasti iloitsemaan uusista työpaikoista.
Näinä aikoina Suomeen ei liikaa tuotantoinvestointeja siunaannu, joten tämän kokoluokan investointi on toteutuessaan Uudellekaupungille
makea voitto.
?
Professori Puttosen
heitossa on itua.
Miksei valtio pyrkisi
lisäämään omistustaan yhtiöstä,
jolla on valtava vaikutus
Suomen kansantalouteen?
Perinteisesti ihmisillä on voimakas halu
löytää asioille ja ilmiöille vain yksi selitys
tai syyllinen, vaikka todellisuudessa lopputulos on usein monen eri tekijän summa. Lehdet pursuavat ohjeita
hoikempaan elämään.
Laihduttaminen kelpaa myös televisioviihteeksi. Tapakasvatusta
joka hallitsee lääkevalmisteita maahan- n. Miksei valtio pyrkisi lisäämään omistustaan
ottanut kantaa Puttosen ajatukseen, vaan tyytyi
keita myymällä saadaan valtion kassaan rahaa,
yhtiöstä, jolla on valtava vaikutus Suomen kantoistelemaan yhtiönsä yleisiä toimintaperiaatteimutta rahaa tulee myös osakkeita myymättä,
santalouteen. Eivät man lisäeuron tulevan tarpeeseen jokaikengännastat pidä pyörää pystyssä. Monesti
muuttunut
yli kuukauden. Mallit ovat todellisuuden matemaattisia, toiminnallisia tai mekaanisia kuvia.
Mallinnuksessa tärkeää on ymmärtää
myös ?roskaa sisään . Terveellisestä syömisestä ja liikunnan merkityksestä on tietoa joka puolella.
Mutta kun koko nykyinen elämäntapa on
sellainen, että energiaa ei kulu, ei muutaman
viikon älytön laihdutushuhkiminen ole rat-
n. Mies on mies,
n. Inho
tuli siitä, että ylipainon kanssa kamppailevia ihmisiä selvästi nöyryytettiin. Kaikkea myynnissä ole- n. Aikuisten vastuulla on tehdä terveelliset valinnat helpoksi.
Lapsen maailma
Aurinko, kuu, maa. Tulevaisuudessa nähtäneen myös ensimmäinen luterilainen naispiispa. Carbomania. Sama toisin päin! Jää ko-
tiin, jos et aja sallittua nopeutta normaalikelissä
Takatalon tontille
on noussut pari laajennusrakennusta.
TAKASIVU
Puolipilvistä
Helmikuussa Helsingintien varrella
huoltamon vieressä Kesko avaa K-marketin, jonka Kiinteistö Oy Salon Takatalo
rakensi poikkeamisluvan turvin.
UUTISET 5
SSS/Minna Määttänen
Mielenterveys- ja päihdepalvelujen
potilaiden asuinoloissa ja kohtelussa
on suuria puutteita. Matkatavaraongelmia on ollut erityisesti
niillä lennoilla, joilla Helsinki-Vantaa on ollut vaihtoasema.
Monet lentokenttäpaikkakuntien
taksit ja jakeluautoyhtiöt ovat tehneet ison tilin myöhästyneillä laukuilla. Näitä ovat muun muassa Bill Hota & The
Pulvers, Hilavitkutin ja Rymäkkä.
IltaFolkin pääesiintyjä tulee Tanskasta. Kolmepäiväinen festivaali järjestetään kymmenen kerran.
28.?30. toukokuuta Koskella voi
kuulla vuosien varrelle KoskisFolkissa aiemmin esiintyneitä yhtyeitä. Ivalon taksin mukaan Finnairin lennoilta myöhästyneitä laukkuja
on toimitettu omistajilleen jopa satojen kilometrien päähän Norjaan.
Lumisadetta
Sivu 7
KoskisFolk
toukokuussa
Koskella järjestetään välivuoden
jälkeen kansanmusiikkitapahtuma
KoskisFolk. Näin uskotaan
Kemiönsaaren Taalintehtaalla toimivassa konttorihotelli Dit Centerissä.
? Osittaiset ja kokoaikaiset etätyöpaikat lisääntyvät, kun väestö vanhenee ja
työurat pitenevät, jolloin osaavista ihmisistä joudutaan kilpailemaan. Habadekuk on peräti 9-henkinen kokoonpano.
Koskisfolkin aikaan järjestetään
myös perinteinen Mauno Järvelän
Näppäri-kansanmusiikkikurssi.
Sivu 11
Kowalczyk ja
Bauer kiipesivät
voittoihin
Muurlan Vihurin hiihtokilpailuissa sunnuntaina Vilma Ruohonen (vas.), Väinö Ruohonen, Henna Ylimaa, Sanni Oksanen ja Ilkka Oksanen tekivät kunniakierroksen.
Hiihtäminen on kivaa . Aino-Kaisa Saarinen
oli naisissa neljäs ja Matti Heikkinen miehissä 12:s.
Sivu 13
UUTISET
UUTISET
URHEILU
?Etätyöstä tulee kilpailuvaltti?
Yleiseen
työttömyyskassaan
liittyi viime
vuonna enemmän
jäseniä kuin
koskaan ennen
kassan historiassa.
Etenkin nuoret
heräsivät
työttömyysturvan
tärkeyteen.
Valasti vei Kosken Maljan
SSS/Minna Määttänen
SSS
Etätyöstä tulee kilpailuvaltti, kunhan
taantuman yli päästään. Kolmena edellisvuonna 400 euron palkintopotin oli vienyt PT Espoon
Mika Räsänen. Miesten kaksinpelissä hän taipui
tappioon Valastia vastaan.
SIVU 8
Pasi Valasti oli ykkönen Kosken Malja -turnauksessa.. Myös
potilaiden vapautta rajoitetaan ilman syytä.
Tutkimuspäällikkö Markku Salo
Mielenterveyden keskusliitosta sanoo,
että mielenterveys- ja päihdepalvelut
eivät nykyisellään pysty takaamaan
ihmisoikeuksien toteutumista potilaiden kohtelussa. Uskon, että työnantajien ajattelu kypsyy joustaviin
työntekomuotoihin ja joustaviin työaikoihin, sanoo Dalsbostäder Oy:n toimitusjohtaja Minnamari Marttila.
Taalintehtaan konttorihotellista ovat jo
pidempään vuokranneet työtilaa muun
muassa Maanmittauslaitos, Rajavartiolaitos, Turun yliopiston täydennyskoulutuslaitos, Malux Finland ja D-Marin.
SIVU 6
? Toimistotilojen lisäksi meillä on tarjolla neuvottelutilat, sosiaalitilat ja keittiöt. SALON SEUDUN SANOMAT
Käy osoitteessa
www.salonseudunpalvelut.fi
Maanantaina 11. Kaupan päälle
tulevat hulppeat näköalat, toimitusjohtaja Minnamari Marttila kehuu.
SIVU 8
SSS/Minna Määttänen
SSS | Olli Mäntylä
Suomen meritoitunein pöytätennispelaaja Pasi Valasti piti nuoret haastajat takanaan Kosken Maljan miesten
pääsarjassa. kovalla pakkasellakin!
?Jos on kylmä, voi pistää enemmän vaatetta päälle?, Vilja Oksanen, 14, neuvoo
UUTISET 5
Puolan Justina Kowalczyk ja Tshekin Lukas Bauer nousivat voittajaksi maastohiihdon Tour de Skin -kiertueen päättäneessä rankassa Alpe
Cermisin loppunousussa Italiassa.
Suomalaiset jäivät palkintosijojen
ulkopuolella. tammikuuta 2010
www.sss.fi
Vinkkaa
uutinen!
toimitus@sss.fi
(02) 7702 314
Sää Salon seudulla
Viron kruunu
häipyy euron tieltä
Puolipilvistä
Harri Olli yllätti
Kulmin lentomäessä
ULKOMAAT 10
-10 °c
URHEILU 13
Aurinkoista
Puoliselkeää
Uusi kaava antaisi Salon Enolaan
lisäneliöitä kahden uimahallin verran
Mielenterveyspotilaita
kohdellaan
Epävakaista
huonostiVesisadetta
Helsingintien ja Salonkadun varteen voisi nousta nelikerroksisia taloja
SSS | SEIJA JÄRVINEN
Rakennusoikeus nousee Salon Enolan
alueella reippaasti noin 12 500 kerrosneliöllä, jos tänään nähtäville tuleva kaavaehdotus menee läpi. Se on lähes kahden
Salon uimahallin verran. Koko 5,6 hehtaarin Enolan asemakaava-alueella Salossa on ennestään
rakennusoikeutta yhteensä noin 17 900
kerrosneliötä.
Helsingintien ja Salonkadun sekä Umpiaidankadun varrella mahdollistuisi nelikerroksinen rakentaminen.
Kaava-alueella sijaitsee muun muassa
Takatalon huoltamo, jonka osuus raken-
nusoikeuden lisäyksestä on lähes puolet,
4 690 neliötä.
Helsingintien ja Varssillankadun kulmaus on rakennettu matalana, mutta
ehdotettu kaava mahdollistaisi viisikerroksisen kulmatalon. Asumispalveluyksiköiden potilaiden huoneista voi
puuttuivat saniteettitilat sekä ruoan
säilytys- ja keittomahdollisuus. Asemakaavan
muutosehdotus koskee Helsingintien ja
Salonkadun risteyksen itäpuolelle jäävää
kolmiota.
Koko kaava-alueella ehdotuksen mukainen kerrosala on reilut 30 400 kerrosneliötä. Tamperelaista PT-75seuraa edustava Valasti päihitti finaalissa PT Espoon Toni Soineen erin
4?2 (12?10, 11?5, 7?11, 11?5, 10?12,
12?10).
Kosken Maljan voitto oli Valastille
toinen. Tehdyssä vertailussa
ilmeni suuria eroja yksiköiden kesken.
Ukko
Sivu 6
Taksit kuskaavat
myöhästyneitä
matkatavaroita
Lennoilta myöhästyneitä matkalaukkuja on kuljetettu tänä talvena
takLumikuuroja
silla jopa kymmenkertainen määrä
normaalitalveen verrattuna. Valasti ja Räsänen
pelasivat tämän vuoden välierissä trillerin, jonka Valasti vei pitkän kaavan
kautta erin 3?2.
Kosken Kaiun Riku Autio selviytyi
toiseksi 17-vuotiaiden poikien sarjassa
Lisäksi
tehdas valmistaa alihankintatyönä alumiini- ja metalliosia
muille yrityksille.
Lahtisen mukaan tehtaalla
on hyvät valmiudet vastata
potkukelkkojen kasvaneeseen
kysyntään.
- Osia valmistetaan varastoon
ympäri vuoden. Paimiossa
6 vuotta
Susanna Lehtinen
11.1. Vihtori Immonen 7,5/9 2. Aikaa on kulunut. Äiti arvasi, ettei saarnamiehellä ollut mitään ilosanomaa
tullessaan, salolainen Thea
Korkalainen muistaa.
Talvi- ja jatkosodassa kaatui
90 000 suomalaismiestä. Yhä useampi tehtaalla valmistettava kelkka saa nykyään
alleen pyörät. Tuomo Pasanen
(I-HSK) 6/9 2. Nettitori: www.sss.fi/tori. Timo
Akkanen (KäpSK) ja Dennis
Liu (MatSK) 4,5.
B2-ryhmä: 1.?2. Miehet olivat rintamalla.
Naiset, lapset ja vanhukset
taistelivat arjen pyörittämiseksi.
Tulipalopakkaset paukkuivat
nykyisen Salon alueen nurkissa, kun Uskelan kirkkoherra
tammikuisena päivänä astui Ylhäisissä asuneiden Ylikoskien
tupaan.
. Yh-
tä suurella innolla ja hartaudella on veisattu hengellisiä ja
työväen lauluja. Henry Mannberg (Remi) 5,5/7 2.-3. Silloin Salon alueellakin
oli paljon nuoria sotaleskiä.
Nyt elossa olevien sotaorpojen
keski-ikä ylittää 60 vuotta.
Myöhemmin perustettiin
myös Sotaorpojen omat yhdistykset. Lahtinen Oy:stä.
? Ihmiset kyselevät suoraan
tehtaalta, mistä kelkkoja saa.
Viime talvet ovat olleet niin
vähälumisia, että kauppiaat
eivät ole juurikaan tilanneet
kelkkoja varastoon. Sitä hoidettiin ensin kotikonstein
ja myöhemmin Paimion parantolassa.
Lopullisesti tauti hellitti
vasta Ruotsissa, minne Thea
Korkalainen yhden veljensä
kanssa lähetettiin sodan loppuvaiheissa.
Laulu auttaa
ongelmien yli
omakotitalon valtion tuella
kunnan antamalle tontille. Ruotsin reissusta ei minulle
traumoja jäänyt. Halikossa
Seuraavan päivän lehteen tarkoitettujen onnittelukuvien on oltava täydellisine tietoineen
(ikä, etu- ja sukunimi, syntymäpäivämäärä, kotipaikka) toimituksessa
edellisenä päivänä klo 12 mennessä, viikonlopun (la-su-ma) lehtiin tarkoitetut
kuvat perjantaihin klo 12 mennessä.. Tuvassa ja kamarissa elettiin. Meillä on aina laulettu. Kranaatin sirpale oli
repinyt palan rintataskussa olleesta kellostakin, Thea Korkalainen kertoo.
. Ilmoitukset
on jätettävä perjantaina klo 14 mennessä.
Sota jätti tuhannet lapset isättömiksi
Thea Korkalainen oli yhdentoista, kun näki Syvärillä kaatuneen isänsä ruumiin
SSS/Kirsi Höglund
SSS | Hia Sjöblom
hia.sjoblom@sss.fi
Talvella 1942 Suomi oli sodassa. Kun paukkupakkaset vielä tästä laantuvat, niin kysyntä räjähtää,
ennustaa Lahtinen.
Edelliset hyvät potkukelkkatalvet olivat 2000-luvun alussa. Hän oli hiihtänyt joukkonsa kärjessä Syvärin yli ja tuumannut vähän
ennen kohtalokasta matkaa,
että ?pitäisi varmaan ruveta
varovaisemmaksi?.
Hautajaiset olivat helmikuussa. 4
SALON SEUDUN SANOMAT
Maanantaina 11. Eero Patola (KäpSK)
4,5 ....6. Daniel Ebeling
(MatSK) 7 3. Esa Auvinen
(ESK), Jyrki Raki (PoKS) ja
Teemu Miettinen (Garde) 5.
A2-ryhmä: 1. Reijo Taipale (SalSK)
3,5 ....10. Niitä kootaan
kelkoiksi sitä mukaa, kun tilauksia tulee.
Kelkkoja menee Seinäjoelta
myös vientiin muun muassa
USA:han, Kanadaan ja Ruotsiin.
Suomessa oli vielä 1970-luvulla useita potkukelkkatehtaita, mutta ne ovat pikkuhiljaa
hävinneet. Leipää oli
perheelle saatava. Yhteiset kokemukset panivat yksin lastensa
kanssa jääneet naiset jaksamaan. Samassa
taivaat aukenivat, ja Jeesus
näki Jumalan Hengen laskeutuvan kyyhkysen tavoin
ja asettuvan hänen päälleen.
Matt. Kai Backman (I-HSK) ja Jukka Tiusanen (SSK) 5/7 3. Ilkka Kanko
(HSK) 8 3. Talvella vesi
jäätyi ämpäriin ovensuussa.
Äiti Aleksandra Ylikoski
kuivasi kyyneleensä ja suun-
?Köyhyyttä on ollut,
vaan ei puutetta?,
Thea Korkalainen
kuvaa lapsuuttaan.?
Toimituksen valitsemista tapahtumista julkaistaan tapahtuman nimi,
paikka, aika ja tarvittaessa lyhyt
kuvaus sisällöstä.
Ilmoita nettisivun kautta:
www.sss.fi/tapahtumat,
sähköpostilla: kalenteri@sss.fi
postitse: SSS / toimituksen sihteeri,
PL 117, 24101 SALO
Huom! Kaikki muutokset ja
korjaukset ylläoleviin osoitteisiin.
Tänään
kalenteri@sss.fi
Elokuvat
Täällä Pohjantähden alla, Kino-Paimio klo 15 ja klo 19
Jos rakastat, Bio-Salo 1 klo 18.30
Pientä säätöä, Bio-Salo 2 klo 19
Pilvilinna joka romahti, Bio Jännä, Salo klo 19
Muita tapahtumia
Äiti- ja imetystukiryhmä Salon Perhekeskuksessa (Annankatu
10, käynti sisäpihalta) klo 17.30?19.30
Kipakka talvi
piristänyt
potkukelkkojen
kysyntää
STT | RIITTA SILLANPÄÄ
Thea Korkalaisen isä kaatui Syvärillä tammikuussa 1942. Äiti on antanut sinnikkyyden mallin. Tomi Tocklin (SalSK)
3.
Seniorit: 1. Suru, ikävä ja huoli
arjesta täyttivät kodin, mutta
siitä oli jatkettava eteenpäin.
Thea Korkalainen oli yhdentoista ja nuorin sisar juuri
täyttänyt seitsemän, kun isän
ruumis tuotiin Uskelan kirkkomaalle haudattavaksi. Töitä pitää tehdä ja toisia täytyy
auttaa.
Thea Korkalainen ihmettelee
äitinsä tarmoa. Se oli pelkkää
plussaa. Salossa
4 vuotta
Jere Mörling
11.1. Laulu
löytyy tilanteeseen kuin tilanteeseen. Kiikalassa
7 vuotta
Roope Järvinen
11.1. Miehensä
ja lastensa isän menettänyt
Ylikoski tienasi markkoja työskentelemällä sikalassa, sahalla
ja leipomossa.
. Ari Möttönen
(MatSK) 5,5 3.-5. Perttelissä
Pakkaspäivä Kiskon Kaukurissa.
3 vuotta
Jarkko Salenius
11.1. Harri Hurme
(SSK) 9/9
2. Hän näki sankarivainajaksi muuttuneen isänsä ruumishuoneella.
. Viime vuosina talvet ovat
tulleet myöhään, sillä pysyvä
lumi on satanut vasta tammikuussa.
Tuotantomäärät
kutistuneet
Potkukelkkatehdas eli parasta kulta-aikaansa 1980-luvun
alkupuolella, jolloin tehtaalla
valmistui 70 000?80 000 potkukelkkaa vuosittain. Sillä kerrotaan tunteista ja tapahtumista.
. Pentti Jalo (HSK) 6
4.5. Simo Kukkonen (I-HSK) ja
Juha Hyvärinen (KUSK) 4.
B1-ryhmä: 1. Seinäjoen lisäksi
Suomessa on enää pari pientä
potkukelkkavalmistajaa.
Lehtikuva/Pekka Sakki
SOTAORVOT REKISTERIIN
?Talvi- ja jatkosodat jättivät jälkeensä 50 000 sotaorpoa
?Kaatuneitten Omaisten Liitto kokoaa valtakunnan kattavaa rekisteriä
?Rekisteröitymiskaavakkeita saa liiton nettisivulta www.kolry.fi
?Luettelo jäsenyhdistyksistä löytyy samalta sivulta
?Salon Kaatuneitten Omaisten liitto kokoaa tietoja alueeltaan
?Lisätietoja puheenjohtaja Thea Korkalaiselta 040 571 5238
?Rekisteröinnin tavoitteena on sotaorpotunnuksen saaminen
Edelliset hyvät potkukelkkatalvet olivat 2000-luvun alussa.
SHAKKI
Pekka Kauppala
Helsingin mestariksi
Tomi Tocklin
Helsinkiläistä Lauttasaaren
Shakkikerhoa edustava Pekka
Kauppala selvisi vertailuvoittajaksi Helsingin mestaruusturnauksen M- ryhmässä.
Salon Shakkikerhon Jari
Järvenpää jäi kärkinelikosta
ainoastaan puoli pistettä.
Turnauksessa pelaajat jaettiin vahvuusluvun perus-
Onnen hetket
Onnea Marko
45v!
T: Mia,
Oskari,
Leena&
Tapsa
Otso onnittelee
LUKIJAN KUVA
toimitus@sss.fi
Raija Lietzén
teella viiteen ryhmään, lisäksi pelattiin senioriryhmä.
Kilpailu oli viime marraskuussa 75 vuotta täyttäneen Ilkka
Kankon juhlaturnaus.
Tuloksia:
M-ryhmä: 1.?4. Sota jätti Ylikoskien perheeseen sankarivainajan lisäksi lesken sekä neljä alaikäistä lasta. tammikuuta 2010
Huomenta
päivää
n toimitus@sss.fi
Vinkkaa
juttu!
Paljon onnea
Päivän Sana
Tänään:
Suomenkielinen kalenteri: Kari,
Karri
Ruotsinkielinen kalenteri: Osvald
Kun Jeesus oli kastettu, hän
nousi heti vedestä. Nyt
Salossa toimii Salon Kaatuneitten Omaisten Liitto, jonka
38:sta jäsenestä 30 on sotaorpoja. Isä oli rohkea. Maailman suurimmalla potkukelkkatehtaalla Seinäjoella puhelimet ovat pirisseet
tiuhaan viime viikkoina.
Puhelimet alkoivat soida heti,
kun eteläiseen Suomeen satoi
lumi, kertoo toimitusjohtaja
Raimo Lahtinen E.S. Tehtaan päätuote
onkin tätä nykyä nelipyöräinen
potkupyörä, jolla pääsee liikkumaan ympäri vuoden. 3: 16
Huomenna:
Suomenkielinen kalenteri: Toini
Ruotsinkielinen kalenteri: Eivor
Yhteystiedot
Tapahtumatiedot kerralla lehteen ja nettiin
Tilaajapalveluun
Puh: (02) 7702 626, klo 8.30-16.30
Sähköposti: tilaajapalvelu@sss.fi
Ilmoita tiedot Salon seudun tapahtumista yhdellä kertaa viikkokalenteriin, päivän menotietoihin ja netin
tapahtumakalenteriin.
Perjantaina julkaistavaan viikkokalenteriin (la-pe) tiedot on toimitettava
keskiviikkoon klo 16:een mennessä.
Päivittäiseen kalenteriin tiedot ehtivät
tarvittaessa edeltävänä arkipäivänä klo
12 mennessä.
Laita mukaan merkintä ?tapahtumia?
ja yhteystietosi.
Ilmoituspalveluun
Puh: (02) 7702 610, klo 8.30-16.30
Sähköposti: ilmoitukset@sss.fi
Faxit: (02) 7702 222
Viikkomarkkinat, palvelunumero 0600 91700 (2,98 ?/min + pvm)
Ilmoituksia vastaanotetaan palvelunumerossa ja asiakaspalvelussa
torstaihin klo 16.00 asti. Sotaleskien ja -orpojen elämää
yritettiin helpottaa.
. Tom Smeds (RikSha) 6 4. Isän kasvot olivat hiiltyneet
mustiksi. Salossa
4 vuotta
Hele Suvanne
10.1. Otto Hellens
(HSK) 4,5.
lastenpalsta@sss.fi
2 vuotta
Matias Pelto-timperi
11.1. Pekka Kauppala (LauttSK), Teemu Pudas
(ESK), Joose Norri (HSK) ja
Tommi Luukkonen (JyS) 6/9 5.
Jari Järvenpää (SalSK) 5,5 6.
Aleksei Sofiev I-HSK 4,5.
A1-ryhmä: 1. Onneksi meidän perheelle
on annettu laulamisen lahja,
Thea Korkalainen sanoo. Thea Korkalainen on paikal-
lisyhdistyksen puheenjohtaja.
Kaatuneitten Omaisten Liitto
yrittää kevään aikana kerätä
kattavan rekisterin Suomen
sotien jälkeen jääneistä sotaorvoista. Korkalainen johtaa Salon Kaatuneitten
Omaisten yhdistystä ja toivoo muidenkin sotaorpojen ilmoittautuvan rekisteriin.
nisti työnhakuun. Leskiä jäi 30 000 ja 50 000 lasta
menetti isän.
Jatkosota jätti Ylikoskien
nelilapsisen perheen nuoren,
mutta sinnikkään vaimon
harteille. Tietojen keruu tapahtuu
paikallisyhdistysten kautta.
Kipakka talvi on piristänyt perinteisten potkukelkkojen kysyntää. Nuori leski oli
mukana pian sodan päätyttyä
perustetun Sotaleskien Huollon toiminnassa. Muurlassa
8 vuotta
Tiia Lehtovirta
11.1. Suru haudattiin työhön ja
jokapäiväiseen selviämiseen.
Töihin oli
pakko päästä
Pian kahdeksankymmentä
täyttävä Thea Korkalainen
katsoo ikkunastaan pihalle ja
kertoo palasia lapsuuden pienestä kodista. Paranin ja opin ruotsin kielen.
Sotalapsena
Ruotsiin
Sotaorvot
Lastenkotiin paluun jälkeen
yhteen rekisteriin
perhe onnistui rakentamaan
Sairaudet lisäsivät taakkaa.
Thea Korkalainen sairastui
vatsakalvon tuberkuloosiin. Kelkkailu oli kätevä tapa liikkua, kun
teitäkään ei hiekoitettu, muistuttaa Lahtinen.
Viime vuosina perinteisiä potkukelkkoja on valmistettu enää
10 000 kappaleen vuosivauhdilla
Reilun 400 neliön suuruinen K-market avautuu ensi
kuussa.
Asemakaavan muutosehdotus
Helsingintien ja Salonkadun
risteyksen itäpuolella tulee
nähtäville tänään. Lentokenttä 7,5 km, perinteinen
7. Varssillankadun ja Hämmäistenkadulle välinen alue säilyisi pientaloalueena.
Salonkadun sekä Salonkadun
puoleisen Umpiaidankadun
varrella olevien tonttien rakennusoikeutta on kaavaehdotuk-
sessa nostettu reippaasti niin,
että se mahdollistaa nelikerroksiset rakennukset.
Salon Helsingintien varren
voi rakentaa kaavaehdotuksen mukaan nelikerroksiseksi
Salonkadun ja Helsingintien
kulmauksesta aina Varssillankadun kulmaan saakka.
Varssillankadun kulmauksessa Takatalo on avannut jo liiketilansa. Ihan hyvin meni, vieressä
suksia jalkaan sovittava Henna Ylimaa, 10, kertoo.
Hän käy ladulla muutenkin
kuin kisoissa, ainakin kerran
viikossa.
Yhdeksänvuotias Väinö
Ruohonen harmittelee kilpailijoiden puutetta. Takatalo Oy:n
toimintaa ovat tontilla moottoripyöräliike sekä huoltamon
kahvila.
Varssillankatu
pysyy auki
Kädenvääntöä Salon kehittämis- ja elinkeinolautakunnan
sekä kaupunginhallituksen
kesken aiheuttanut Varssillankatu on jätetty kaavaehdotuksessa ennalleen. tammikuuta 2010
Uutiset
toimitus@sss.fi
n Uutistuottajat:
Johanna Käkönen, Jarkko Turpeinen
SSS/Kirsi Höglund
Pakkanen hyydytti ennätysmäärän autoja
Suomessa on jouduttu hinaamaan ennätysmäärä pakkasen hyydyttämiä autoja joulukuun puolivälistä lähtien, kertoo Savon Sanomat.
Autoliiton turvapäällikön Janne Luomalan
mukaan avunpyyntöjä on tullut 4?5 kertaa
enemmän kuin yleensä joulu-tammikuussa.
Rumba alkoi viikko ennen joulua ja jatkuu
Vinkkaa
uutinen!
(02) 7702 314
edelleen.
? Erityisesti Oulun seudulla ja Ylä-Kainuussa,
mutta myös Savossa on ollut hinausruuhkaa.
Poikkeuksellista on, että avun tarvitsijoita on
joka puolella maata kuten pakkastakin, kertoo lehden haastattelema Luoma.
Tiepalvelukeskus on ruuhkasta huolimatta
pystynyt vastaamaan avuntarpeeseen.
? Naapurimaissa, Ruotsissa ja Norjassa,
apua joutuu odottamaan yli vuorokaudenkin. Valtaosa eli 145
vankia on telkien takana Ruotsissa ja 15 Euroopan ulkopuolella.
Luvut kokosi ulkoministeriö
Väli-Suomen sanomalehtien
Sunnuntaisuomalaisen pyynnöstä.
Suomalaiset tekevät ulkomailla kirjavia rikoksia. Esimerkiksi toissa vuonna suomalainen kuitenkin karkotettiin
Ruotsista terroriepäilyn vuoksi.
Karkotusta useammin suomalaista kohtaa käännytys
vaikkapa Yhdysvalloista, kun
oleskelulupa umpeutuu tai
asiakirjat ovat puutteellisia.
(STT)
Kiikalassa hiihdetään melkein Lapin maisemissa
Salon kaupungin alueella pidetään kunnossa lähes 90 kilometriä latua
SALON HIIHTOLADUT
. Lisäystä nykyiseen on
siis noin 12 500 neliötä.
Salon Enola I:n kaavamuutosalueella sijaitsee muun
muassa Takatalon huoltamo,
jonka osuus rakennusoikeuden
lisäyksestä koko asemakaavaalueella on lähes puolet.
Takatalon liiketontilla rakennusoikeutta on kaikkiaan noin
7 150 kerrosneliötä, josta uutta
noin 4 700.
seija.jarvinen@sss.fi
Kaavamuutos on tuomassa rutkasti lisää rakennusoikeutta
Salon Enolaan.
Koko 5,6 hehtaarin asemakaava-alueella on ennestään
rakennusoikeutta yhteensä
noin 17 900 kerrosneliötä. Kärävuori 2,5 km, perinteinen (V)
3. Vanhan Salon ja Halikon
alueella ajetaan latukoneella ja
muut moottorikelkalla, Yliräisänen kertoo.
Hänen mukaansa kaikki ladut ovat nyt pääosin hiihdettävässä kunnossa.
Muurlan urheilukentän laidalta löytyvät monet pienet
sukset, muttei yhtäkään hiih-
Tapani Laaksolle kertyy vuosittain noin tuhat hiihtokilometriä. (STT)
Kuvat: SSS/Minna Määttänen
Enola I
kaavamuutosalue
Takatalon huoltamo
ja K-market
Jaakko Takatalo huoltamon pihalla, jonka taustalla on kahvilarakennus ja uusi myymälätila. Härjänvatsa 1,8 km, perinteinen ja luistelu (V)
5. Teijo 1 km
13. Hiihto on hyvää liikuntaa.
Jos on kylmä, voi pistää vähän
enemmän vaatetta päälle, Vilja
Oksanen, 14, toteaa.. Tämä on tasainen ja helppo latu, mutta maisemat ovat
mahtavat, ehdottomasti parhaat. Ehdotuksen mukainen kerrosala
kaava-alueella on reilut 30 400
. Toinen kierros on menossa!
salolainen Jukka Aaltonen
huikkaa ja viuhahtaa ohi kohti
kolmatta kierrostaan Kiikalan
lentokentän ympäri kiertävällä
ladulla.
Pieni pysäköintipaikka on
piukassa autoja, mutta silti
Aaltonen ja hiihtolenkiltään
palaava pertteliläinen Raija
Sarkki kehuvat 7,5 kilometristä latua rauhalliseksi.
Se onkin yksi pisimmistä Salon kaupungin alueella kiertävistä laduista.
. Tämä on ehdottomasti paras latu, hän kehui.
edes suksia, yläkoululaisista
puhumattakaan.
Elleivät sitten harrasta hiihtoa aktiivisemmin, kuten San-
ni ja Vilja Oksanen. Kitula 1 km, perinteinen ja luistelu (V)
20. Katua ei
ehdotuksessa katkaista. Viime aikoina eniten
ovat lisääntyneet suomalaisten tekemät huumausainerikokset.
Uutta ovat myös uussuomalaisten rötökset. edes kylmällä.
. Kaukuri 2,4 km, perinteinen ja luistelu (V)
8. jos pakkanen
ei pauku yli viidentoista asteen.
. Märynummi 2 km, perinteinen ja luistelu (V)
4. Melkein kuin pohjoisessa, Laakso kehuu.
Hänestä Salon ladut hoidetaan hyvin. Isohärjänmäki 2,6 km perinteinen ja luistelu (V)
19. Heille on
kotipellolle ajettu luistelulatu,
eikä hiihtämään tarvitse pakottaa . Kajala 1,6+1 km, perinteinen ja luistelu (V)
16. Särkisalo 1 km
Lähde: Salon kaupunki, tarkemmat osoitetiedot: www.salo.fi/liikunta
V-kirjaimella merkityissä kohteissa on valaistu latu. Tämä on siitä kiva, että samat ihmiset eivät mene montaa
kertaa ohi, Sarkki hymähtää.
Hän on ladulla ensimmäistä kertaa tänä talvena, mutta
uskoo vauhtiin päästyään käyvänsä hiihtämässä useamman
kerran viikossa . Hyvin meni, voitin, hän kertoo hymy huulilla.
. Kuusjoki, perinteinen ja luistelu (V)
10. Nyt keli tuntui oikein hyvältä, hän kehuu mittarin näyttäessä 13 astetta.
224
9
Kuusjoki
PAIMIO
Kuvat: SSS/Minna Määttänen
SSS | Milla Salo
5
52
Halikko
14
3
E18
2 18
1
13
Kiikala
15
Pertteli
6
4
16
19
17
Sauvo
1
Muurla 10
Suomusjärvi
12
7
Kisko
8
?Ladut ajetaan
lähes päivittäin?
186
Perniö 11
52
Koski
20
Särkisalo
1. Tupuri 1,5?9 km, perinteinen ja luistelu (V)
17. Kun ennen suomalaisrikolliset olivat
taustaltaan suomalaisia, nyt
joukossa on myös ulkomaalaistaustaisia, Suomen kansalaisuuden saaneita henkilöitä.
Suomalainen joudutaan kuitenkin vain hyvin harvoin
karkottamaan ulkomailta. Ottaa pari vuotta aikaa,
että lapset saadaan taas oppimaan hiihtämään, Muurlan
Vihurin puheenjohtaja Immo
Toivonen toteaa ja arvioi, ettei
kaikilla alakouluikäisillä ole
Jukka Aaltonen kehui Kiikalan latua hyväksi. Melassuo 0,7?5 km, perinteinen ja luistelu (V)
12. . Lisäksi
ehdotusta voi käydä katsomassa Salon kaupungin ilmoitustaululla internetissä.
Lähes 200
suomalaista
viruu
sellissä
ulkomailla
Ulkomailla on parhaillaan pidätettynä tai vangittuna 186
suomalaista. Seuraavaksi pienimmät
pukee jalkaansa isosisko Ida
Helenius, 5.
. Hirvelä 1,2 ja 3 km, perinteinen
6. helmikuuta saakka Halikon palvelupisteessä,
missä myös Salon kaupungin
kaavaosasto sijaitsee. Tietysti lumitilanne vaikuttaa siihen ratkaisevasti, Laakso toteaa.
Salon liikuntapaikoista vastaava Reijo Yliräisänen kertoo, että kaupungin alueella
olevat ladut ajetaan lähes päivittäin.
. Tosin Kiikalan ladut vähän muita jäljessä.
. Ladulla on vasta käyty
Muurlan Vihurin hiihtokilpailut, ja kilpailijat ovat sisällä
lämmittelemässä.
Kaikkein pienimmät sukset
kuuluvat Sisu Heleniukselle, 3. Sunnuntaina hän aikoi hiihtää kolme kertaa Kiikalan lentokentän ympäri.
täjää. Maalu 2,6 ja 6 km, perinteinen ja luistelu (V)
18. Myymälän sisäänkäynti on Salon Helsingintien puolella.
Salon Enolan alueen kaavamuutosehdotuksessa Varssillankatua ei katkaista liikenteeltä.
Salon Enolan alueelle tulossa
runsaasti lisää rakennusoikeutta
SSS | SEIJA JÄRVINEN
neliötä. Sitä harmittelevat paikalla olevat aikuisetkin.
. Valot sammuvat päivittäin kymmeneltä illalla.
SSS/HL
Sarkkien naapuri Tapani
Laakso sovittelee vieressä
suksia jalkaansa.
. Tänä vuonna ladut ovat
melkein paremmassa kunnossa kuin aiemmin. Mäkijärvi 6 km, perinteinen
9. Halikon asema 1 km, perinteinen (V)= valaistu
2. SALON SEUDUN SANOMAT
Maanantaina 11. Kaivola 1,1 km, perinteinen (V)
15. Meillä on mennyt maksimissaan kolme
tuntia, kiittää Luomala joukkojaan, jotka ovat
painaneet töitä vuorokaudet ympäri.
Autoilijat ovat varustautuneet pakkasliikenteeseen yllättävän hyvin ja tien poskeen jäämiseen
suhtaudutaan pääsääntöisesti hyvin. Noin 3 000 rakennusneliöistä on toteutunut, sanoo Jaakko Takatalo. Hähkänä 2 km, perinteinen ja luistelu
doris32 (V)
14. . Syytteitä ja tuomioita on tullut
muun muassa murhista, petoksista sekä ihmissalakuljetuksista. Yhden kerran vielä
menen, hän ilmoitti.
Raija Sarkki kävi avaamassa hiihtokauden sunnuntaina Kiikalan lentokentän ladulla. Muurla 2,7 km, perinteinen ja luistelu (V)
11. Kulmaukseen olisi
5
kaavamuutoksen toteutuessa
mahdollista rakentaa viiteen
kerrokseen.
Matalana toteutetun, noin
1 450 neliöisen moottoripyöräliikkeen viereen valmistuu
tällä viikolla poikkeusluvan
turvin myymälätilaa erilaisine varastotiloineen noin 700
neliötä. Kaavamuutosehdotus on virallisesti nähtävillä 10
Minnamari Marttila työskentelee Dit Centerin toimitusjohtajana neljättä vuotta.
Kesäasunto kerrostalosta?
Kunnan vuokra-asuntoja eri
puolilla Taalintehdasta hallinnoivalle Dalbostäderille on tarjolla paljon tyhjiä asuntoja, kun
asukkaat ovat muuttaneet työpaikkojen huvettua. Kemiönsaaren kunnan omistamassa it-talossa on
kahdeksan pitkäaikaista vuokralaista ja se kattaa kulunsa
omalla toiminnallaan.
klo 6.00-12.00
- Uusimaa: Postin varhaisjakeluiden jakelupäivystys:
Puhelin 0200 30011(mpm/pvm)
Avoinna ma-pe klo 6.30-16.00
la klo 7.00-12.00
su klo 7.30-12.00
JAKELUTIEDUSTELUT
- Salon alueen varhaisjakelut:
Suomen Posti Oy, PL 4711,
Salo. Taalintehtaan
konttorihotellista ovat jo pidempään vuokranneet työtilaa
muun muassa Maanmittauslaitos, Rajavartiolaitos, Turun
yliopiston täydennyskoulutuslaitos, Malux Finland ja D-Marin.
Dit Center lunasti paikkansa
Hyvät tietoliikenneyhteydet houkuttavat etätyöhön
Toimistotilaa Taalintehtaalla
vuokraava konttorihotelli Dit
Center on lunastanut paikkansa, vaikka etätyöt eivät ole
vielä lyöneet läpi niin kuin on
odotettu. tammikuuta 2010
UUTISET
Kuvat: SSS/Minna Määttänen
Ilkivaltaa,
törmäys
ja kahina
taksijonossa
SSS | Milla Salo
Auto törmäsi seinään Katrineholminkadulla Salossa lauantai-iltana. Ajoneuvo tuli linjaautoaseman suunnasta pitkin
Katrineholminkatua, ja törmäsi parkkihallin liukuoveen ja
seinään kuljettajan menetettyä
ajoneuvonsa hallinnan.
Ovi ja seinä vaurioituivat törmäyksestä, ja paikalle jäi muoviosia autosta.
Kello neljältä lauantain ja
sunnuntain välisenä yönä poliisi sai ilmoituksen Horninkadun taksijonosta, jossa vuonna
1971 syntynyttä salolaisnaista
lyötiin kasvoihin. Rajavartiolaitoksella
on talon alakerrassa isommat
tilat useammalle ihmiselle.
Hostelli löysi
asiakkaat ryhmistä
Dit Centerissä toimii 12 vuodepaikan hostelli, joka on löytänyt sopivan markkinaraon majoitusta tarvitsevista ryhmistä.
? Täällä rakennetaan paljon
ja rakennusliikkeet vuokraavat huoneistoja työntekijöilleen. Tilanteessa, jolloin potilas on jo valmiiksi esimerkiksi psykoottinen ja hajaantunut,
hän ymmärtää eristämisen
helposti pelkkänä rangaistuksena.
Raportin laatineiden arvioijien mukaan potilaan eristämistä suljetulla osastolla voidaan vähentää muun muassa
vierihoidolla. Tekijät poistuivat paikalta ennen poliisin
tuloa.
Halikossa liikuntahallin luistelukentän pukukopin kolme
yläikkunaa hajoitettiin perjantaina tai lauantaina.
Kotiin
murtauduttiin
joululoman
aikana
Marttilassa
SSS | Milla Salo
Marttilan keskustassa olevaan rivitaloon murtauduttiin
asukkaan ollessa joululomalla. Dalsbostäder Oy:n
toimitusjohtaja Minnamari
Marttila ennustaa, että etätyöstä tulee kilpailuvaltti, kunhan nyt vallitsevan taantuman
yli päästään:
? Osittaiset ja kokoaikaiset
etätyöpaikat lisääntyvät, kun
väestö vanhenee ja työurat pitenevät, jolloin osaavista ihmisistä joudutaan kilpailemaan.
Uskon, että työnantajien ajattelu kypsyy joustaviin työntekomuotoihin ja joustaviin työaikoihin.
Marttila toteaa, että etätyön
mahdollisuuksia on ollut puhetta jo pitkään, mutta se ei ole
lyönyt läpi niin kuin on odotettu.
? En tiedä, mikä siinä kinnaa.
Ehkä opitut tavat ovat syvällä
ja niissä ollaan kiinni, mutta
jo nyt pannaan yhä enemmän
painoa tulosten seurannalle eli
sille mitä on saatu aikaan eikä
sille, onko istuttu konttorilla
tunnit täyteen. Tietotekniikka
antaa mahdollisuudet tehdä
missä tahansa mitä tahansa
sellaista työtä, joka ei edellytä
fyysistä läsnäoloa.
Minnamari Marttila toteaa,
että yksi arvokas suunnannäyttäjä on Asumisen rahoitusja kehittämiskeskus Ara.
? Ara antoi jokaiselle työntekijälleen oikeuden tehdä tehdä
yhden etäpäivän viikossa, kun
se siirsi toimipaikkansa Helsingistä Lahteen. tammikuuta, ja huomasi kotoaan
hävinneen muun muassa keinutuolin, täytetyn huuhkajan,
päiväpeitteitä, mattoja sekä
keittiövälineistöä.
Asunto ehti olla tyhjillään
kolmisen viikkoa, jonka aikana
varkaus on tehty. Tämän Stenman on saanut nähdä
vieraillessaan muun muassa
useissa asumispalveluyksiköissä.
? Tilat ovat pienet ja osasta puuttuvat peruspalvelut.
Pahinta on kuitenkin se, että
kuntoutujien vapautta rajoitetaan aiheettomasti ja heihin
ei suhtauduta aikuisina ihmisinä.
- Someron ja Koski tl:n alueen
varhaisjakelut: Suomen Posti Oy,
Joensuuntie 5, Somero.
Puhelin 0200-71000
Avoinna ma-pe klo 8.00-14.00
ILMOITUSOSASTO
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna ma-pe klo 8.30-16.30,
ilmoitustilavaraukset ja valmiit
aineistot seuraavan päivän
lehteen viimeistään klo 14.00.
Puhelin (02) 770 2610
?Mielenterveysliitto tekee
parhaillaan laatuarviointia Suomen mielenterveys- ja päihdehoidosta.
?Kyseessä on Suomen ensimmäinen kokemustutkijoiden
toteuttama mielenterveys- ja
päihdepalvelujen laadun arviointi.
?Arvioinnissa selvitetään
fyysisen terveydenhuollon ja ihmisoikeuksien toteutumista mielenterveys- ja päihdepalveluissa.
?Arviointi on osa kansainvälistä ITHACA-hanketta.
?Mukana on 16 Euroopan
maata.
Telefax (02) 770 2222
Sähköposti:
ilmoitukset@sss.fi
Verkko-osoite:
www.sss.fi/ilmoitukset
Viikkomarkkinoiden ja Nettitorin
ilmoitushinnat, ohjeet ja asiointi
internetissä www.sss.fi/tori
PAINOPAIKKA:
Salon Lehtitehdas
ISSN 0782-5404
Salo 2010. Tekijä poistui
paikalta, eikä häntä ole tavoitettu. Se rakennutti tänä vuonna
Lemonsiltaan 600 neliön uuden hallin.
? Se valmistui osaksi tilaustyönä.
klo 6.00-16.00
Teinivuodet toivat runsaan alkoholinkäytön, ja 20-vuotiaana
alkoivat voimakkaat ahdistuskohtaukset.
? En edes muista, kuinka
alun perin pääsin hoitoon.
Luultavasti ensiavun kautta,
Stenman kertaa.
Stenman joutui todistamaan
omin silmin silloista hoitokulttuuria, johon kuului osana myös pakkotoimenpiteitä,
eristämistä ja eristyskopilla
uhkailemista sekä henkilökunnan ylimielistä ja vähättelevää suhtautumista potilaisiin.
Nyt Stenman on naimisissa,
5-vuotiaan lapsen isä ja hänellä on vakituinen työpaikka.
Viikonl. Minnamari Mart-
Maanmittauslaitoksen atkasiantuntija Esa Jaakkolan
virallinen työpaikka on Helsingin Pasilassa, mutta syyskuusta asti hän työskennellyt ja
viihtynyt Dit Centerissä Taa-
lintehtaalla.
? Västanfjärdiin muutettuani
kävin ensin kolme vuotta töissä Salon toimipisteessä, mutta
sovelluskehitystä voi tehdä
täälläkin: kehittää uusia ja
korjata vanhoja ohjelmia sekä
hoitaa päivystystä, Esa Jaakkola toteaa.
Veneiden talvisäilytystä ja
laituripaikkoja vuokraavan
sekä Taalintehtaan vierasvenesatamaa pitävän D-Marinin
talousvastaava Helena Guseff on työskennellyt Dit Centerissä kaksi ja puoli vuotta.
Hän nauttii päästyään kylmän
hallin konttorista lämpimään
toimistoon.
? Konttori falskasi niin, että
siellä olisi tarvinnut pilkkihaalarit! Firmalle on huokeampi
vaihtoehto vuokrata huone
täältä kuin remontoida vanha toimisto tai rakentaa uusi.
Täällä on nettiyhteys ja raha-
liikennettä voi hoitaa muuallakin kuin veneiden äärellä. Puhelin 0200-71000
Avoinna ma-pe klo 8.00-14.00
Laatua
arvioidaan
Raskaat vuodet ovat jääneet
taakse, ja hän pystyy elämään
ilman lääkitystä.
Myös hoitokäytännöt ovat
muuttuneet runsaasti menneiltä vuosikymmeniltä, mutta
paljon on epäkohtia, joita useissa mielenterveys- ja päihdepalveluyksiköissä vältellään. Tällainen hyvä
käytäntö havaittiin yhdessä arvioidussa yksikössä.
? Vierihoito voidaan toteuttaa esimerkiksi siten, että joku
henkilökunnasta viettää päivän
aikana mahdollisimman usein
lyhyitä aikoja levottoman potilaan kanssa. Tästä on olemassa
runsaasti hyviä tuloksia.
Avoinna ma-pe klo 8.30-16.30
Puhelin (02) 770 2626
Telefax (02) 770 2222
tilaajapalvelu@sss.fi
Verkko-osoite:
www.sss.fi/tilaajapalvelu
Määräaikaistilaus
12 kk
6 kk
3 kk
1 kk
TILAUSHINNAT
1.12.2009 alkaen.
Jatkuva säästötilaus
12 kk:n maksuerä
6 kk:n maksuerä
3 kk:n maksuerä
Tom Stenman
tunnistaa puutteet
Tom Stenman, 38, on kokenut
pitkän hoitojakson suljetulla
osastolla sekä päihdehoitoyksikössä.
Hänen elämänsä ei ollut entisellään, kun hänen veljensä
kuoli Stenmanin ollessa pieni.
226,00 ?
120,00 ?
62,00 ?
25,00 ?
Tilaukset toimitetaan force majeure- (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden
viivästykset, yms.) varauksin.
JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS
208,00 ?
106,50 ?
54,00 ?
- Postin varhaisjakelupäivystys
Puhelin: 0200 72822 (mpm/pvm)
Ark. Asunnon omistaja palasi
asuntoonsa lauantaina 9. Kerrostalo
tarjoaa kaikki mukavuudet,
mutta saariston luonto ja meri
ovat aivan samat kuin jos asui-
si mökillä, hän muistuttaa.
Lemonsiltaan
uutta hallitilaa
Dit Centerissä toimiva Dragsfjärdin Teollisuus Oy hallinnoi
kunnan omistamia tuotannollisia toimitiloja teollisuusalueella. Yksikin päivä on
arvokas pidempää työmatkaa
kulkeville, Minnamari Marttila
painottaa.
Hän muistuttaa, että moni
tekee yksinään intensiivisemmin töitä. Se muutti syksyllä omiin tiloihinsa ja nyt vapaana on muutama sata neliötä
eri kokoista tilaa, Dit Centerin
toimitusjohtaja Minnamari
Marttila kertoo.
Dit Center on seitsemän vuotta sitten it-taloksi remontoitu
kuusikerroksinen talo, jossa
on tilaa kaikkiaan 1 800 neliötä. Osa on kunnan omistamien
vuokrataloyhtiö Dalsbostäderin
ja teollisuustiloja vuokraavan
Dragsfjärdin Teollisuus Oy:n
omassa käytössä.
? Erittäin hyvät tietoliikennevalmiudet kaapeleineen ja
langattomine yhteyksineen ovat
osoittautuneet toimivaksi kilpailutekijäksi, Marttila vakuuttaa.
tila painottaa myös kahvipöytäseuran tärkeyttä.
? Moni tekee yksin ja itsenäistä työtä, ja sillä on merkitystä,
että juttukavereita löytyy edes
lounas- ja kahviaikana.
Dit Centerissä on työhuoneita myös lyhytaikaisia käyttäjiä
varten.
? Meillä käy esimerkiksi vapaa-ajan asukkaita, joiden muu
perhe viettää aikaa mökillään.
Täällä pystyy tarvittaessa keskittymään rauhassa töihinsä
ja voi silti nauttia kesästä perheensä kanssa.
Hulppeita näköaloja
ja päiväkahviseuraa
Talousvastaava
muutti lämpimään
Konttorihotellista löytyvät
myös neuvottelutilat, sosiaalitilat ja keittiöt sekä hyvätasoinen puhelinkeskuslaitteisto
välityspalveluja tarvitseville.
Kaupan päälle tulevat hulppeat näköalat. 731 7083
Avoinna ark. Noin
400 neliötä jäi vuokrattavaksi
muille, Marttila kertoo.
Mielenterveyspalveluissa räikeitä puutteita
Tuoreen selvityksen mukaan ihmisoikeudet eivät toteudu
ALE
Länsiranta 8, Salo, p. Murtoa tutkitaan törkeänä varkautena.
Loimaan poliisi pyytää silminnäkijöitä sekä asiasta jotain
tietäviä ottamaan yhteyttä numeroon 0718746670.
????????????????
ALE
D-Marinin talousvastaava Helena Guseff nauttii Dit Centerin toimiston lämmöstä ja toimivista nettiyhteyksistä.
Maanmittauslaitoksen atk-asiantuntija Esa Jaakkola kehittää sovelluksia Dit Centerin työhuoneellaan.
Taalintehtaan konttorihotelli
uskoo etätyön kasvuun
SSS | Minna Filppu
minna.filppu@sss.fi
Kemiönsaaren Taalintehtaalla
toimivassa konttorihotelli Dit
Centerissä uskotaan etätyön
kasvuun. Talous
on saatu niin kestävälle pohjalle, että Suomen Asiakastieto Oy
on myöntänyt sille luottokelpoisuudesta kertovan Suomen
vahvimmat -sertifikaatin.
? Juuri nyt kysyntä on hiljaista, mutta vanhat yritykset ovat
pysyneet lamasta huolimatta.
Viime vuonna talo oli täynnä,
kun Taalintehtaan ruotsinkielinen koulu oli meillä evakossa
remontin takia. silloinkin kun se
ei olisi välttämätöntä.
? Eristämistä koppiin voidaan
siten käyttää juridisena alibina sille, ettei hoitotyötä tehdä
kunnolla, Salo kritisoi.
? Eristäminen tuottaa potilaalle kaksinkertaisen ahdistuksen. Toimitusjohtaja Minnamari Marttila
suunnittelee, että taantuman
taittuessa Dit Center alkaa
markkinoida kerrostaloasuntoja kesäasunnoiksi.
? Omarantaisten tonttien hinnat ovat karanneet lapsiperheiltä, joille saaristo olisi ihana
kesänviettopaikka. 6
SALON SEUDUN SANOMAT
Maanantaina 11. Pidämme myös usein kokouksia
täällä, Helena Guseff kertoo.
Dit Centerissä on tiloja myös
ruotsalaisella Malux Finland
Oy:llä, Baltic Jazzilla, Midnight
Sun Sailingillä ja Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskuksella. Itella on keskittänyt
jakelutoimintansa kolmesta
entisestä paikasta sinne. Naiset vammat olivat
vähäisiä.
Samaan aikaan kaksi mustaan pukeutunutta miestä rikkoivat kiinteistön ulko-oven
lasin Turuntiellä. Paikkakunnalle saapuvat
juhlaseurueet yöpyvät meillä
usein, Marttila huomauttaa.
Kuusikerroksinen asuintalo remontoitiin hyvien tietoliikenneyhteyksien
konttorihotelliksi seitsemän vuotta sitten. Räikeimmissä tapauksissa asumispalveluyksiköiden potilaiden
huoneista puuttuivat saniteettitilat sekä ruoan säilytys- ja
keittomahdollisuus.
? Suomessa vain joka neljännellä asumispalveluyksikössä
asuvalla mielenterveyskuntoutujalla on tyydyttävät asumisolosuhteet, Salo kertoo.
Nyt tekeillä oleva kokemusarviointi antaa päättäjille kuitenkin toimivia välineitä asettaa
palveluntuottajat, myös sairaanhoitopiirit, tilivelvolliseksi
toimintansa laadusta.
Arviointiselvityksessä tuli
esille myös se, kuinka mielenterveyslakiin vetoamalla hoitaTelefax (02) 770 2300
Puhelin (02) 770 21 (vaihde)
Puhelin iltaisin
- uutistoimitus
770 21, 770 2314
- urheilu 770 2309
ALUETOIMITUS
Somero, Kiiruuntie 1,
Puhelin (02) 7488 633
TILAAJAPALVELU
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
va taho voi perustella potilaan
eristämistä . 9.30-17, la 9-14
STT |
Mielenterveys- ja päihdepalvelut eivät nykyisellään pysty
takaamaan ihmisoikeuksien
toteutumista potilaiden kohtelussa, sanoo tutkimuspäällikkö
Markku Salo Mielenterveyden keskusliitosta (MTKL).
Tämä käy ilmi Mielenterveyden keskusliiton sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen
arviointiselvityksessä.
Arvioinnin tehneet kokemustutkijat vierailivat puolen
vuoden sisällä kuudessa mielenterveys- ja päihdehuollon
yksikössä Keski- ja PohjoisPohjanmaalla.
Vertailu osoitti suuria eroja
SALON SEUDUN SANOMAT
Sanomalehtien Liiton jäsen
7-päiväinen sanomalehti
LT-LEVIKKI 22.216 kpl
(LT-levikki 2008)
SSS sähköposti:
toimitus@sss.fi
JULKAISIJA
Salon Seudun Sanomat Oy
Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Puhelin: (02) 770 21 (vaihde)
TOIMITUS
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna: ma-pe klo 9.00-23.00,
la klo 14.45-23.00,
su klo 15.00-23.00
yksiköiden kesken
S-ryhmän toimipaikassa minimitalletus on 2 000 euroa. Sen sijaan
esimerkiksi perjantaina puhuttiin vain muutamista sadoista
matkalaukuista.
Ongelmia on Kaijasen mukaan etenkin transit-liikenteessä eli niillä lennoilla, joilla
Helsinki-Vantaan kenttä on
vaihtoasema. Pohjoisessa pulmat
kärjistyvät.
le sekä naapurikuntiin Suomussalmelle ja Taivalkoskelle.
Pisimmät reissut ovat vieneet
Pudasjärven Iso-Syötteelle,
jonne matkaa kertyy reilut sata kilometriä. Poliisi ei vahvista lehden tietoja.
Halme oli kuollessaan 47-vuotias. Eihän meillä ole
mitään valvontavelvollisuutta.
Työmarkkinaliitot ovat velvol-
KORKO-
TARJOUS
MEILLE TAVALLISILLE IHMISILLE:
1,85 % 2,50 %
YHDEN VUODEN TALLETUS KAHDEN VUODEN TALLETUS
Kun avaat S-Määräaikaistilin 29.1. Talo vaurioitui pahoin, mutta putkea sulattanut asukas selvisi ilman
vakavia vammoja. 29.1.2010.
S-PANKKI.FI
Useita ihmisiä loukkaantui kolareissa lauhtuvan pakkasen
liukastamilla teillä sunnuntaina.
Aamuyöllä Ranualla sattuneessa ulosajossa loukkaantui
vakavasti kolme nuorta. tammikuuta
1963 Helsingissä.
Perussuomalaisten kansanedustajana 2003?2007 toiminut Halme valittiin eduskuntaan äänivyöryllä, mikä siivitti
Lehtikuva/Martti Kainulainen
Toni Halme oli perussuomalaisten
kansanedustajana 2003?2007.
puolueen menestystä. Myöhästynyttä
tavaraa joudutaan lähettämään taksilla niin Suomeen
kuin muuallekin päätyviltä
lennoilta. Hänen mukaansa
Ilmailualan Unionilla (IAU)
näyttäisi olevan tämänkaltaisia tavoitteita.
Ilmailualan Unioni on pyytänyt Finnairilta maanantaihin
mennessä selvitystä siitä, mi-
ten yhtiölle kotimaan maapalveluja tuottavassa RTG Ground
Handlingissa noudatetaan työehtosopimuksia.
? Asetelmahan on lähtökohtaisesti hyvin nurinkurinen,
siis että IAU:n ja RTG:n välisessä kiistassa selvitystä pyydetään meiltä. / puhelu + 0,119 . Tolvasen mukaan
tapauksessa ei epäillä rikosta.
Poliisi ei kommentoi Halmeen
kuolemaa tarkemmin.
? Ainoastaan jos omaiset
haluavat ja antavat suostumuksen, että tietoa annetaan,
sitten voidaan antaa, Tolvanen
selvittää.
Halmeen kuolemasta kertoi
ensimmäisenä Iltalehti. Kahden vuoden talletukselle
korko on 2,50 %.
lisia valvomaan, miten työehtosopimuksia noudatetaan.
Finnair on ulkoistanut matkatavarapalveluita RTG
Ground Handlingin lisäksi
Baronalle, jonka kanssa IAU
solmi kahdeksan kuukauden
työehtosopimuksen joulun alla.
Ulkoistamisessa on Hassisen
mukaan kyse normaalista liiketoiminnan siirrosta.
Sunnuntaina Hassinen ei ottanut kantaa siihen, vastaako Finnair IAU:n selvityspyyntöön.
? Jos IAU:lla on tavoitteena tällaisilla keinoilla saada
meidät ottamaan takaisin kotimaan maapalvelutoiminnot,
se ei tietenkään tule toteutumaan, Hassinen painotti.
IAU:n hallitus on koolla tiistaina. Pankkitunnuksilla S-Pankin verkkopankissa ja
S-Pankin Asiakaspalvelussa, puh. Mies kävi
terveyskeskuksessa tarkastuksessa hengitettyään savukaasuja. Melkein jokaiselta Finnairin koneelta on tullut laukkukyytejä useammallekin autolle
eri suuntiin, Saariselälle ja
pohjoiseen.
Pisimmät matkat ovat ulottuneet Norjan puolelle, ja edestakaista matkaa on enimmillään
kertynyt lähes 800 kilometriä.
Norjassa taksit ovat käyneet
useita kertoja.
Kuljetuksista kertyy mukava tili, sillä laukut matkaavat
normaalitaksoilla. Onnettomuus sattui Posiontiellä,
kun henkilöauto suistui ojaan
ja kieri katon kautta ympäri.
Kaksi auton muuta matkustajaa selvisivät lievin vammoin.
Äänekoskella Nelostiellä
loukkaantui lievästi kaksi matkustajaa, kun kaksi henkilöautoa törmäsi ohitustilanteessa
varhain aamulla. Aivan älyttömiä
kustannuksia, kun täältä ajetaan laukkuja muun muassa
Muonioon ja Kittilään. SALON SEUDUN SANOMAT
Maanantaina 11. Tarjouksessa
ilmoitetut korot ovat vuotuista korkoa. /
min.)
. Asiakkaalla on oltava
tili S-Pankissa. Kajaanista laukkuja on niin ikään kuskattu
enimmillään yli sadan kilometrin päähän.
Hiljaiset
jakelijat
Useilla kenttäpaikkakunnilla
laukkusumaa purkavat jakeluautoyhtiöt, joilla on sopimus
lentoasemien tulopalvelutoiminnoista vastaavan RTG
Ground Handling Oy:n kanssa.
He eivät mielellään kerro kuljetuksistaan.
? En kommentoi, soita lentoyhtiöön, piste. Myös Kajaanin
aluetaksin puheenjohtaja Pasi
Huotari kuvailee laskua melkoiseksi.
Kuusamon kentältä laukkuja
ajetaan pääsääntöisesti Rukal-
Finnair:
Laukutta
jääneitä
hurjasti
? Yleensä noin yksi matkustaja sadasta ilmoittaa laukkunsa
jääneen jälkeen, mutta tänä
talvena määrät ovat olleet huikeita, sanoo toimistopäällikkö
Kari Kaijanen Finnairista.
Myöhässä saapuvia matkatavaroita on Kaijasen mukaan
tänä talvena kuljetettu taksilla
jopa kymmenen kertaa tavallista enemmän.
Tarkkoja lukuja tai rahasummia Kaijanen ei kerro, mutta
pahimpina päivinä taksikyytiä
on jouduttu tarjoamaan jopa
tuhansille laukuille. mennessä, saat jo 500 euron vuositalletukselle
1,85 % koron. (STT)
S-MÄÄRÄAIKAISTILIN VOIT AVATA:
Talletusaika on 1 vuosi tai 2 vuotta. Kun avaat S-Määräaikaistilin verkkopankissa, minimitalletus on 500 euroa. 010 76 5800,
ma?pe klo 8?20 (0,0821 . Rovaniemeläisen taksiyrittäjän mukaan
jokaisen ajetun kilometrin voi
kertoa 1,40 eurolla.
? Lähipäivinä laitan laskun
joulukuulta menemään ja täytyy sanoa, että kyllä se aika
suuri on, kertoo Harri Hautamäki kuusamolaisesta lähettipalvelusta, joka toimittaa myöhästyneitä laukkuja Finnairin
asiakkaille. (STT)
STT
? Jokaisesta koneesta uupuu
laukkuja. (STT)
Merkkikehysale!
Kaikki t
kehykse
-50%
näöntarkastus!
Kaupan päälle
. Puhelun hinta lankapuhelimesta
8,21 snt/puh + 6,9 snt/min tai matkapuhelimesta 8,21 snt/puh + 16,9 snt/min. Lehden tietojen mukaan Halme
löytyi kuolleena kotoaan sunnuntain vastaisena yönä. Tarjous voimassa 31.1.2010 asti.. Finnairin mukaan
määrä on ollut jopa kymmenkertainen normaalitalveen verrattuna.
? Joulukuussa matkalaukkuliikenteessä oli selvä piikki,
mutta kyllä ne jatkuvat vieläkin. Helsingissä taitaa olla harvat hallit siellä, missä laukkuja
käsitellään, kun lunta sataa
sisään.
Useita loukkaantui
autokolareissa
liukkailla ajoteillä
Lennoilta myöhästyneitä matkalaukkuja on jouduttu kuljettamaan tänä talvena taksilla huomattavan paljon.
Finnairin Hassinen:Kotimaan
maapalveluja ei oteta takaisin
Finnair ei aio ottaa takaisin
kotimaan maapalvelutoimintoja, toteaa yhtiön talousviestinnästä vastaava johtaja Taneli
Hassinen. Jäätyneen putken sulatus
sytytti omakotitalon palamaan
Simossa Lapissa sunnuntaina
puolilta päivin. Prismoissa sekä useimmissa Sokoksissa
ja S-marketeissa
Ranualla kolme nuorta
sai vakavia vammoja
Saat kaikki upeat kehyksemme K-Plussa-kortilla
puoleen hintaan ja lisäksi tarjoamme silmälasien
ostajalle optikon näöntarkastuksen kaupan päälle.
Varaa aika kätevästi netissä ja osallistu samalla kilpailuun, jossa voit voi?aa lasit merkkikehyksillä
sinulle ja ystävällesi!
Ajanvaraus näöntarkastukseen ja kilpailu
osoi?eessa www.instrumentarium.?
-50 %
VARAA AIKA NÄÖNTARKASTUKSEEN OPTIKOLLE TAI SILMÄLÄÄKÄRILLE HELPOSTI?
www.instrumentarium.?
SALO, Turuntie 2, puh. Sitten hän
täsmentää, ettei kommentointia ole kukaan suoranaisesti
kieltänyt.
Oulussa matkalaukkuja asiakkaille vievä kuljetuspalvelu
Sauli Junkkonen on yhtä hiljainen.
Oulun lentoaseman RTG:sta
kuitenkin kerrotaan, että jokaisella kuljetuksella lähtee ainakin parikymmentä myöhästynyttä laukkua.
? Kyllä tässä puhutaan valtavista rahoista. Halme
sai yli 16 000 ääntä.
Äänikuninkaan kausi eduskunnassa jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä Halme vetäytyi
itse hakemalleen työkyvyttömyyseläkkeelle kolme vuotta
sitten. Mulle on
sanottu, ettei mitään kommentteja, sanoo Rovaniemen
laukkukuljetuksia hoitava
Kai Koivuranta. Myöhemmin
iltapäivällä myös rekka törmäili onnettomuuspaikalla,
mutta kolarista selvittiin peltivaurioilla.
Muualla Suomessa poliisin
tietoon ei tullut kolareissa
loukkaantuneita.
Pelastuslaitoksen tietojen
mukaan sunnuntaina ei sattunut suuria vesivahinkoja nopeasti lauhtuvan pakkasen takia. Kehystarjous ei koske pakettihinnoiteltuja tuotteita.Tarjoukset vain K-Plussa-kortilla. Pisin vientimatka on ollut
400 km suuntaansa.
100 km
Båtsfjord
Lakselv
Tana
NORJA
Ivalo
SUOMI
7
Ex-kansanedustaja
Tony Halme kuollut
Entinen kansanedustaja ja
nyrkkeilijä Tony Halme on
kuollut.
Rikosylikomisario Kari Tolvanen vahvistaa STT:lle, että
Halmeen kuolinsyytutkinta on
meneillään. tammikuuta 2010
Uutiset
Taksit ja jakeluautot tekevät ison
tilin myöhästyneillä matkalaukuilla
Laukkuja on viety
Norjaan asti
STT | JOUNI KELA, MARJO SORMUNEN
Taksissa on hiljaisia matkustajia.
? Ei niillä matkoilla paljon jutella, mutta ei näistä matkustajista harmiakaan ole, sanoo
ivalolainen taksikuski, joka ei
halua nimeään julkisuuteen.
Pitää olla varovainen, kun kyse
on omasta bisneksestä.
Hän puhuu lentokentälle
myöhässä saapuneista matkalaukuista, joita taksit ja jakeluautot ovat rahdanneet eri
puolille maata poikkeuksellisen paljon. Kehystarjous ja optikon näöntarkastus voimassa
ostaessasi silmälasit. Kuusamoon ja Kajaaniinkin niitä on
mennyt pakettiautolasteittain,
kummastelee rovaniemeläinen
taksiyrittäjä.
Hänen omat autonsa eivät
kuljetuksia hoida, mutta lentokentät tapahtumat ovat tulleet
vuosien varrella kovin tutuiksi.
9LUNH\GHQ QXRUHNNXXGHQ MD VRODN
NXXGHQ VDODLVXXV RQ KXLSSXVXRVLWWX
PAASTO
ILMAN
PAASTOA
0HWKRG'UDLQH 'HWR[ RQ PDUN
NLQRLGHQ OXRWHWXLQ MD PRQLSXR
OLVLQ HOLPLVW|Q SXKGLVWXVNXXUL 6H
DNWLYRL DLQHHQYDLKGXQWDVL MD VLL
YRDD NHKRVL NXRQD DLQHLVWD
6llQQ|OOLVHW SXKGLVWXVNXXULW \K
GLVWHWW\Ql WHUYHHOOLVHHQ UXRND
YDOLRRQ RYDW SDUDVWD SDLQRQ
KDOOLQWDD MD DQWL DJHD 1LLVWl
VDD SDDVWRQ K\YlW YDLNXWXN
VHW LOPDQ QlONlNXXULD
.l\ MR WlQllQ PDLVWDPDVVD
SXKGLVWXVNXXULMXRPDD LOPDL
VHNVL OlKLPPlVVl OXRQWDLVWXR
WHNDXSDVVD 0\\QQLVVl P\|V
WDYDUDWDORLVVD MD DSWHHNHLVVD
/XH OLVll ZZZ KDUPRQLD À GHWR[
Lehtikuva/Martti Kainulainen
Myöhästyneet matkalaukut
Finnairin myöhästyneitä matkalaukkuja
on kuljetettu tänä talvella taksilla aina
Norjaan asti. 020 170 8560, Kauppakeskus Plaza, Vilhonkatu 8, puh. On hirveä määrä turisteja, jotka ovat ennättäneet
lähteä pois ennen laukkujen
saapumista, yrittäjä väittää.
? Sanon suoraan, että kyllä
me naurettiin, kun Finnair
isoon ääneen kertoi, että laukkujen kulkua hidastaa lumisade. Hän syntyi 6. 727 4800. Tarjous on voimassa
11.
Sitten alkaa aikalailla
hahmottumaan, mitä on tapah-
tunut.
Usein on vaikea osoittaa, millaista neuvontaa asiakas saanut: mitä hänelle on kerrottu ja
mitä jätetty kertomatta.
? Sopimukset, sähköpostit ja
muut ovat siinä keskiössä. Jos siinä sitten vielä pääoma häviää tai alenee, on valituksen siemen jo kylvetty.
Valitukset eivät ole minkään
tietyn yrityksen ongelma, vaan
ne noudattelevat Sainion näppituntuman mukaan pitkälti
yritysten markkinaosuuksia.
Taantuma toi Loimaan
kassaan 29 000 uutta jäsentä
Esko Keski-Vähälä
STT | SUSANNA JÄÄSKELÄINEN
Kuluttajariitalautakunnalle valitetaan eniten asuntokaupasta ja remonteista
Asuntokauppa ja
kiinteistövälitys
587
Luvut ovat
valitusten
määriä
vuonna
2009
Autokauppa
(uudet ja
käytetyt)
Rakentaminen
ja remontit
499
2
478
3
SPECIA
L PRIZE
STT | MAIJA PAIKKALA
Nuoret kiinnostuivat
työttömyysturvasta
Lento-,
juna
yms.
kuljetukset
Kodinkoneet,
myös kodin
elektroniikka ja
tietokoneet
392
1
Vakuutukset
263
4
5
Huoneenvuokra- ja
asumisoikeusasiat
259
Puhelinpalvelut
Autojen 163
korjaus
6
7
155
140
8
9
Tieto- 104
liikenne
10
Veikko Niemi/STT
Asiakas ja pankki
ratkaisevat keskenään
Jos sijoitusasioissa kokee tulleensa kohdelluksi epäasiallisesti, kannattaa ensimmäisenä olla yhteydessä omaan
sijoitusneuvojaansa ja ilmaista
pettymyksensä, Sainio neuvoo.
Tuntuva määrä tapauksista
ratkaistaankin asiakkaan ja
pankin välisissä keskusteluissa ilman Vakuutus- ja rahoitusneuvonnan apua.
Mikäli ratkaisuun ei kuitenkaan päästä, Vakuutus- ja
rahoitusneuvonnan ja arvopaperilautakunnan apu voi olla
tarpeen. Aiemmin valmismatkat ovat kiikkuneet
kymmenen suurimman valitusryhmän listalla, mutta nyt
ne putosivat siltä.
Myös puhelinpalveluista tehdyt valitukset vähenivät selvästi, mutta ne ovat edelleen
kuudenneksi valitetuin aihe.
ALE
?50 %
Uusien autojen kaupasta
tehdyt valitukset kääntyivät
viime vuonna laskuun, mutta
käytetyistä autoista valitettiin
entistä enemmän. 02 822 6977 | SALO: Turuntie 2, puh. 02 867
0888 | TURKU LÄNSIKESKUS: Kauppakeskus Länsikeskus, Markulantie 150 (Citymarket), puh. Lautakuntaan asti
etenevässä käsittelyyn kuluu
Sainion arvion mukaan yli
puoli vuotta mutta alle vuosi.
Kiistojen sijoitussummat ovat
suurimmillaan sadoissa tuhansissa euroissa.
? Jutut saattavat olla laajoja,
ja olennaisten seikkojen esille
saanti asiakirjoista työllistää.
Prosessi alkaa yleensä siitä,
että asiakas soittaa neuvon-
taan. 02 251 3400 | TURKU YLIOPISTONK. 79 ?
Joustinpatjasetti
HINTA SISÄLTÄÄ PENTAX-VAKIOYKSITEHOLINSSIT.
Tarjoamme 50 %:n alennuksen sadoista silmälaseista, joiden normaalihinta on alk. 02 548 0030 | PAIMIO: Vistantie 8, puh. Ennakkoilmoituksen jättäminen maksaa yritykselle 600?900 euroa sen koosta
riippuen. Vähenemisestä
huolimatta vielä ollaan kaukana 2000-luvun alun luvuista,
sillä tuolloin valituksia saatiin
vuosittain vain noin 3 500.
Valmismatkoista valitettiin
peräti puolet vähemmän kuin
vuotta aiemmin. Valikoima vaihtelee
liikkeittäin. Ei voi yhdistää muihin tarjouksiin tai valitse 2 maksa 1 -hinnoitteluun. 02 276 1234 Katso muut Specsavers liikkeet: www.specsavers.?
ONNI-joustinpatjasetti
495,- (938,-)
Setti sisältää 2 kpl 80 x 200 cm joustinpatjaa sekä 160 x 200 cm sijauspatjan.
Sopii kovemman patjan ystävälle tai
painavammalle nukkujalle. Joissain tapauksissa on myös puhelinkeskusteluja, sillä säännöstö
velvoittaa palveluntarjoajat
tallentamaan tai muulla tavoin
todentamaan, mitä on sanottu
tai neuvottu.
Joskus jopa satasivuiseksi
paisunutta asiakirjanippua
valmistellaan lautakuntaa varten. Jokainen jousi
toimii itsenäisesti myötäillen vartalon painoa.
Sopii erinomaisesti myös allergikoille sillä
materiaali on lämpösidottueikä siinä ole
käytetty liimoja.
495,(938,-) etusi 47%
Tuotteita rajoitetut erät
ät
8. Tämä näkyy kuluttajariitalautakuntaan tulleiden
valitusten vähenemisenä.
Valituksia saapui lautakunnalla viime vuonna vajaat
4 200, kun niitä kertyi edellisvuonna 4 550. Kassassa on nyt jäseniä
noin 200 000.
Joidenkin alojen ahdinko on
taantumassa ollut niin suuri,
ettei uusia jäseniä ole tullut,
kun työsuhteita ei juuri solmita ja edellisiäkin on katkolla.
Näin on käynyt esimerkiksi
Metallityöväen työttömyyskassassa.
Metalliliitossakin on silti huomattu nuorten kiinnostuminen
järjestäytymisestä epävarmana
aikana: uusia opiskelijajäseniä
liittyi liittoon viime vuonna peräti kolmannes enemmän kuin
edellisinä vuosina.
HS: Lex Nokiasta valitus
ihmisoikeustuomioistuimeen
Työntekijöiden sähköpostiliikenteen tutkimista koskevasta Lex Nokiasta on valitettu
Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen. 02 865 4494 | FORSSA: Puistolinna, Hämeentie 2, puh. Valmistelun päätyttyä keskimäärin kuuden viikon välein
kokoontuva lautakunta ottaa
sen käsittelyynsä.
Vähemmän matkoja,
vähemmän valituksia
Kun ihmiset kuluttavat vähemmän, heillä on vähemmän valitettavaa. 15: Yliopistonkatu 15,
puh. 02 631 0900 | PORI KESKUSTA:
Yrjönkatu 11 B, puh. Tähän mennessä
Askossa on
90
yhtäkään tällaista ilmoitusta
ei ole tehty. Valituksen takana
on kansalaisjärjestö Electronic
Frontier Finland, kertoo Helsingin Sanomat verkkosivuillaan.
Seitsemän kuukautta sitten
voimaan tullut laki antaa yrityksille mahdollisuuden selvit-
tää työntekijöidensä sähköpostien tunnistamistietoja, jos on
syytä epäillä väärinkäytöksiä.
Sen sijaan laki ei salli pääsyä
postien sisältöön.
Laissa määrätään myös, että
yritysten ja yhteisöjen täytyy
tehdä tietosuojavaltuutetulle ennakkoilmoitus, jos nämä
aloittavat tunnistamistietojen
selvittelyn. Hinta sisältää PENTAX-vakioyksiteholinssit.
Muut linssit ja lisät hinnaston mukaan. Ilmoituksen käsittely on hinnoiteltu erikseen.
Sähköpostin tunnistamistietoja ovat muun muassa viestin
lähettäjä ja vastaanottaja, viestin ja liitetiedostojen koko sekä
viestin lähetysaika. 02 731 6660 | SÄKYLÄ: Pyhäjärventie 1, puh. Sijauspatjan pehmusteena on profiloitua vaahtomuovia.
Suomen suosituin jo vuodesta 1960
Jenkkivuode
449,(795,-) etusi 43%
ASKO BONNELL -jenkkivuode
449,- (795,-)
Bonnell-jousitus sekä muhkea täysleveä
sijauspatja. 03 435 5182 | HARJAVALTA: Liikekeskus, puh. tammikuuta 2010
Uutiset
Finanssikriisi söi sijoituksia,
valitusten määrä kasvoi
Suurin osa sijoitusneuvonnasta asiallista
Finanssikriisin myötä ovat
toteutuneet moniin pääomasijoituksiin liittyvät riskit, ja
osa sijoittajista on menettänyt
suuria summia. 79 ?. Verhoiltu miellyttävällä stretchkankaalla. 25: Yliopistonkatu 25, puh. 02 470 2001 | PORI ANTINKATU: Antinkatu 23, puh. 02 633 6350 | RAUMA: Kuninkaankatu 12, puh. Vesipesu 60°C.
Sisustamisen iloa
jopa puoleen hintaan
Suomen suosituin jo vuodesta 1960
Venla-sijauspatjat
vähintään -50%
VENLA-sijauspatja
80 x 200 cm 49,- (114,-)
120 x 200 cm 79,- (161,-)
160 x 200 cm 99,- (209,-)
Muhkea sijauspatja jonka sisus
on profiloitua vaahtomuovia.
a
a
k
l
a
n
ä
e
l
ä
a
n
ä
a
T
j
t
a
p
n
e
i
n
u
n
e
i
v
hy
VENLA-moottorivuode
90 x 200 cm 595,- (1036,-)
Portaattomat säädöt pääpuolelle ja jaloille.
Patjassa pussijousitus. 02 235 0895 | TURKU YLIOPISTONK. Koko 160 x 200 cm.
Suomen suosituin jo vuodesta 1960
KOSKEE SATOJA SILMÄLASEJA ALK. SALON SEUDUN SANOMAT
Maanantaina 11. Myös rakentaminen ja
remontit keräsivät runsaasti
valituksia.
2 kpl
29
Työttömyyskassoihin on liittynyt uusia jäseniä aiempaa
enemmän. Ale voimassa 31.1.2010 asti.
Optikon tekemät näöntarkastukset kaikissa liikkeissämme.
EURA: Satakunnankatu 17, puh. Varsinkin nuoret
työntekijät ovat heränneet
taantuman aikana huomaamaan työttömyysturvan tärkeyden.
Vauhdikkaimmin uusia jäseniä on tullut ammattiliitoista
riippumattomaan Yleiseen
työttömyyskassaan eli niin sanottuun Loimaan kassaan. (STT)
Suomen suosituin jo vuodesta 1960
Moottorivuode
595,-
(78,-)
Asko Bonnell -peite
2 kpl 29,90 (78,-)
(1036,-) etusi 42%
150 x 200 cm. 02 674 2535 NOORMARKKU: Museotie 9, puh. Samalla ovat
lisääntyneet Vakuutus- ja rahoitusneuvontaan tehdyt kyselyt ja valitukset.
Talouskriisi näkyy jaostopäällikkö Vesa Sainion mukaan
kysymysten määrän lisäksi niiden luonteessa, sillä yleisin syy
yhteydenottoon on sijoitusneuvontaan liittyvä ongelma.
Osa sijoitusneuvontaan liittyvistä valituksista tehdään oikeilla perusteilla, osa vain siksi, että ollaan pettyneitä omien
varojen menetykseen. Eli hieman
se on nopeutunut, mutta mitään suurta hyppäystä ei ole
tapahtunut, kertoo kassan johtaja Aleksei Solovjew.
IAET-kassaan liitytään pääosin ammattiliittojen kautta,
ja perinteisestikin suurin osa
liittyneistä on ollut nuorempaa
väkeä. Siihen liittyi viime vuonna peräti
29 000 uutta jäsentä, kun liittyjiä oli 7 000 talouden hyvien
aikojen vielä jatkuessa vuonna
2007.
Piikki jäsenmäärän kasvussa
alkoi muodostua vuoden 2008
lopulla, jolloin talouden synkistyminen alkoi näkyä Suomessa.
? Näyttää siltä, että etenkin
nuoret ovat huomanneet, että
työttömyysturva kannattaa ottaa, kun tilanne on sen verran
epävarma, arvioi Loimaan kassan toimitusjohtaja Auli Hänninen perjantaina.
Loimaan kassa aloitti toimintansa vuonna 1992, ja se on
Suomen suurin työttömyyskas-
Taantuma on tuonut uusia jäseniä
työttömyyskassoihin.
sa yli 300 000 jäsenellään.
Alan ahdinko
näkyy jäsenmäärissä
Muihin suuriin kassoihin ei ole
tullut samankaltaista ryntäystä kuin Loimaan kassaan, mutta jonkinlaista vilkastumista
jäsenmäärien kasvussa näkyy.
Muun muassa ekonomien, in-
sinöörien ja arkkitehtien IAETkassassa jäsenmäärä on kasvanut hieman vauhdikkaammin
kuin edellisinä vuosina.
? Viime vuonna jäsenmäärä
kasvoi noin neljän prosentin
vuosivauhdilla, kun kasvu on
edellisinä vuosina ollut kolmen
prosentin luokkaa. Muutos selittyy tehtyjen kauppojen määrällä.
Eniten valitettiin asuntokaupasta ja kiinteistönvälityksestä. Viime
vuonna vain noin kolmannes
lautakuntaan päätyneistä 17:
sta jutusta kääntyi asiakkaan
hyväksi.
? Jokainen tapaus on erilainen, Sainio muistuttaa.
Suurin osa pankkien ja rahoitusyritysten antamasta sijoitusneuvonnasta on asiallista,
ja arvopaperilautakunnalle
päätyvät tapaukset ovat poikkeuksia.
? Kun ajattelee, paljonko
sijoitustoimintaa Suomessa
harjoitetaan ja montako neuvontatilannetta päivittäin on,
meille tulleet yhteydenotot
ovat aika vähäisiä, Sainio huomauttaa.
? Ohjeistusta on ja Finanssivalvonta edellyttääkin sitä,
mutta joskus jokin menee pieleen ja tulee väärinymmärrys.
Tuote ei vastannutkaan sitä,
mitä asiakas kuvitteli sen olevan. Keskustelun perusteella
hän saattaa päätyä tekemään
valituksen.
? Valitus lähtee palveluntarjoajalle vastattavaksi ja vastavuoroisesti pankin vastaus
menee jälleen asiakkaalle.
Näin riittää yleensä kierros tai
kaksi
0,4
Elovena
69
99
-40%
KAURAHIUTALE 1
kg
1,73 /kg
erä
1.-
5
erä
ps
a
ttia
o tt
- or
sa-k
ussa
Plus
an K-Pl
illman
a ilm
nta
nt
Hiin
)
g
g)
k
kg
/k
/
5
95
9
,9
4,
(4
(
l
p
pl
99 /k
0,9
Atria
a
ia
tia
r ttti
o
orrt
ko
sa--k
usssa
us
Plu
Pl
K-P
a Kman
llm
ja iilm
ja
n
ä
äi
t
tt
s
si
yk
a
t
ta
int
Hin
g))
/kg
5 /k
15
2,1
2,
k ((2
/prk
43 /p
0,4
Tuore
kpl
s
raj. 3 kpl/talou
UUNILENKKI 400 g
1,25 /kg
prk
59
kg
JOGURTIT 200 g
4
0
99
0,80?1,00
0
0,
,8
80
0 ?1
1,0
00 /kg
/kg
www.k-citymarket.fi
0
2,95 /kg
Suomi
79
KEITTOJUUREKSET tai
VIHANNESSEKOITUKSET
200?250 g pakaste,
PIZZAT 200 g
KURKKU
RANSKANPERUNAT
1 kg pakaste
Apetit
Atria
Tuore
Euro Shopper
Lisätiedot www.kesko.fi/
Vastuullisuus
sa-kor ttia
-38%. SALON SEUDUN SANOMAT
Maanantaina 11. tammikuuta 2010
9
PALVELEMME MYÖS SUNNUNTAISIN klo 12?18.
HERKUT
K-CITYMARKETISTA
HINNAT VOIMASSA MA?KE 11.?13.1.2010, ELLEI TOISIN MAINITA.
Tarjoukset myös netissä www.k-citymarket.fi
Atria
LIHAPYÖRYKÄT tai
JAUHELIHAPIHVIT 360?380 g
1,55?1,64 /kg
0
Chiguita
BANAANIT
Costa Rica
0
99
59
rs
4
99
kg
kg
Suomalainen
S
uomalainen
PORSAAN
KINKKUSUIKALE
1
ps
Valiojogurtti maustetut
-41%
1.-
SILAKKAFILEE
säävaraus
0
2
kg
prk
20 .-
ussa-kor ttia
n ja ilman K-Pl
Hinta yksittäi
8 /kg)
2 ,40 /prk (137,7
illm
ta ilm
nta
int
Hin
2
15 /pkt
a 1,,1
ttia
or tt
kor
Plusssa-k
K-Pl
an
an K-
-32?49%
a
tia
r tttti
orrt
ko
sa--k
usssa
us
Plu
Pl
K-P
lman Kn ja iilm
äi
tt
si
yk
a
ta
)
nt
in
i
g)
kg
H
/
3 /k
6 63
3 6,
99 /pps (33,773?
1,9
9 ?1
4
1,4
Vip
0
5
pkt
tlk
2 .erä
us
n ja ilman K-Pl
Hinta yksittäi
/l)
0,65 /tlk (0,65
1
SALO
Hämeentie 24?30, puh. 020 720 3700
MA?PE 8?21, LA 8?18, SU 12?18
Asiakaspalaute: tom.eriksson@citymarket.fi
Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 8,21 snt/puh + 6,9 snt/min (sis alv 22%), matkapuhelimesta 8,21 snt/puh + 16,9 snt/min (sis alv 22%).
Syö arkenakin
monipuolisesti ?
helpot vinkit
K-RuokaPirkassa.
2 .erä
APPELSIINI- tai
OMENATÄYSMEHU 1 l 0,40 /l
99
-19%
pakaste,, 2,50?3,33
p
,
, /kg
g
ps
TORTTUTAIKINALEVY
kg
1k
g 00,
0,99
,99
99 /kg
/kg
erä
Findus
UUTUUSKEITOT
300?400 g
pkt
1000 kpl ERÄ!
Myllyn Paras
KALAÖLJYKAPSELIT 100
kpl/90 g
111,11 /kg
4
0
-26%
-47?53%
-4
3
0,3
85
pkt
Möller Tupla
a
ia
tia
tti
orrttt
ko
a-k
saussssa
us
Pllu
K-P
n Kman
lm
äin ja iilm
ttäi
ta ykssiitt
)
ntta
g
g)
k
kg
Hiin
/
0 /k
1,90
2?1,
72?
(1,,7
43 /pps (1
8
0201 211 340 *. Viron
valtion talousarvion alijäämä ei
saa ylittää kolmea prosenttia.
? Kun kokonaistalous putoaa
reilusti yli kymmenen prosentin vauhtia, budjetin alijäämää
on vaikea hallita, sanoo Viron
keskuspankin rahapolitiikkaosaston johtaja Ülo Kaasik.
? Täytyy silti sanoa, että Viron hallitus on pärjännyt hyvin
vaikeasta tilanteesta huolimatta.
Viime vuonna Viro kovensi verotusta ja ryhtyi kovalle
säästökuurille.
Otteet saivat myös kansainvälistä kiitosta. 80 x 200 cm 399,- (577,-).
Kuvan parisänky 160 x 200 cm + jalat + petari
798,- (1154,-). Maa toivoo
pääsevänsä jäseneksi vuonna
2012.
Keskustalainen Stipe Mesic
jopa
on ollut presidenttinä kaksi viisivuotiskautta, eikä hän voinut
enää asettua ehdolle. Voit valita pehmeän pussijousitetun Reilun tai Jämäkän Reilu 100 + sängyn.
Saatavana eri kokoja ja joustinpatjana.
Kaupan päälle Familon Reilu 2 sijauspatja, joka sisältää lämpöön ja muotoon
reagoivaa älyvaahtoa. Sentti sentiltä kaikki
pyöristetään ylöspäin, se on
nähty jo muissa euroon liittyneissä maissa, sanoo vaateliikkeen myyjä Lilian Liht.
Myös meikkituotteita kauppaavan liikkeen työntekijä
Darja Bakshejeva uskoo hintojen nousevan.
? Pelkään, että se mikä maksoi
kaksi kruunua, maksaakin pian
kaksi euroa, hän sanoo. (STT?
TT?AFP)
SIJAUSPATJA
LLE!
KAUPAN PÄÄ
399,-
Familon Reilu runkopatja pussijousilla
+ jalat + petari. Kuukausittainen tilinhoitomaksu on
4 euroa. Myös Bandic oli aiemmin sosiaalidemokraattien jäsen, mutta hänet
erotettiin, kun hän lähti presidenttikilpaan vastoin puolueen
JÄÄTÄVÄ
tahtoa.
Tulevan presidentin tärkeimpiä tehtäviä on korruption
kitkeminen ja Kroatian luotsaaminen EU:hun. Uutistoimisto
Xinhuan mukaan juontaja on
hiv-positiivinen.
Aids oli pitkään Kiinassa
tabu, mutta viime vuosina
hallinto on hiljalleen alkanut
sallia siitä käytävää keskustelua. TUOHI MasterCard
-tililuoton todellinen vuosikorko tyypilliselle 2000 euron luotolle
on 14,06% (12/2009). Sijauspatjan arvo 252,- - 567,- koosta riippuen.
-70 %
ENNAKKOVARAAJAN ETU
Fresita kulmadivaani.
Lev. (STT?AFP)
PEKING. Halutessasi pidemmän maksuajan maksat korot
ja kulut sopimusehtojen mukaisesti. Luoton myöntäjä on Nordea Rahoitus Suomi Oy.
Korot ja kulut 0%
Kysy lisää!
ALE
-74 %
Nevada sohvaryhmä 3+2 ist.
Alk. 206 cm, divaanin lev. Maa järisi lauantaina voimakkaasti Kalifornian pohjoisrannikolla.
Vakavilta vahingoilta vältyttiin, eikä järistys aiheuttanut hyökyaaltoa.
Yhdysvaltain geologisen
tutkimuslaitoksen USGS:n
mukaan järistys oli voimakkuudeltaan 6,5 momenttimagnitudiasteikolla, mikä vastaa
suurin piirtein Richterin asteikkoa.
Viranomaisten mukaan
suuria henkilö- tai omaisuusvahinkoja ei sattunut. ? Tosin
helpottaahan euro esimerkiksi
matkustamista. Maissin hinta
on kohonnut 20?25 wonista
70?75:een. 135 cm, kork. Kiinan virallinen
radiokanava ryhtyy tammikuun puolivälistä alkaen
lähettämään viikoittaista
ohjelmaa, joka käsittelee hiviä ja aidsia. Ruotsin Skånessa
sijaitseva eläinpuisto joutui
viikonvaihteessa lopettamaan susilaumansa, koska
sen jäsenet alkoivat karkailla. Susia oli 12.
Höörissä sijaitseva eläinpuisto on erikoistunut pohjoismaisiin lajeihin. Kuvan
Zari-kankaalla ruskea tai harmaa +50,-
Osta nyt - maksa
huhtikuussa 2010!
Avatessasi 1.-31.1.2010 uuden vuosimaksuttoman TUOHI
MasterCard-tililuoton, saat ensiostolle korotonta maksuaikaa
huhtikuulle 2010. Ranskassa tehdään vuosittain parituhatta taidevarkautta,
joissa katoaa omaisuutta miljoonien eurojen edestä. 80 cm.
Kuvan pähkinänväri 129,- (258,-). Massiivimäntyä.
Boye pöytä 120 x 75 cm 59,- (89,-).
Sambdoria tuoli 29,- (49,-).
Denver recliner tv-tuoli.
Alk. 10
SALON SEUDUN SANOMAT
Maanantaina 11. Ei tarvitsisi
enää vaihtaa valuuttaa.
STT/Marjo Näkki
Vaateliikkeen myyjä Lilian Liht on huomannut, että hinnat ovat nousseet euroon liittyneissä maissa.
Ivo Josipovic aloittaa korruption kitkemisellä
Sosiaalidemokraatti on nousemassa odotetusti Kroatian presidentiksi. 150 cm.
Kangas, väri terra/viininpunainen
Texas 299,- (998,-).
Kuvan Nubucsand ruskea/
tummanruskea Texas 349,-
299,-
ALE
29,-
-77 %
KAIKKI TUOTTEET
SOUL. tammikuuta 2010
Ulkomaat
Ranskan taidepoliisit jahtaavat tauluvarkaita
PARIISI. 99,- (198,-). Viime
vuoden loppu toi pöydälle kaksi
miljoonarötöstä: marseillelaisesta
museosta vietiin Edgar Degas?n
maalaus, eteläranskalaisesta yksityiskodista 30 arvotaulua.
? Tämä on todella kiehtova työ,
mutta samalla erittäin haastava,
Gauffeny kertoo.
Varkaat iskevät museoihin, kirkkoihin ja yksityiskokoelmiin. (STT?
AFP?Reuters)
tain vaaleissa.
Riippumaton ehdokas Milan Bandic oli saamassa 35
prosenttia äänistä. Vuonna 2007 annettiin
lupa ensimmäiselle kondomien tv-mainoskampanjalle.
Viime vuoden marraskuussa
maan terveysministeriö aloitti YK:n kanssa kampanjan
aidsia sairastavien syrjintää
vastaan.
Virallisten tilastojen mukaan Kiinassa on 740 000
ALE
Fresita rahi.
40 x 44 x 39 cm
29,- (129,-).
Ruuan hinta
kohoaa
holtittomasti
Pohjois-Koreassa
Kiinan radio
aloittaa
aids-ohjelman
Kroatia saamassa demaripresidentin
ZAGREB | STT?AFP?Reuters
hiv-potilasta, mutta YK on
arvioinut, että tautia kantavien todellinen määrä voi
olla kymmeniä miljoonia.
(STT?AFP)
SHOKKITARJOUKSILLA!
Carin lipasto.
12 laatikkoa, lakattu, lv. Monet teokset ovat kateissa vuosia, jotkut pysyvästi.
Isoimmat jutut päätyvät poliisikomentaja Stephane Gauffenylle.
Vinkkaa
juttu!
n toimitus@sss.fi
(02) 7702 314
Hän johtaa kulttuuriaarteiden varkauksien tutkintayksikköä. Lev. 0201 211 430 *
169,-
Kaarina, Laasmäentie 6
Avoinna ark 10-20, la 10-16
Puh. Ruuan hinta on noussut
parissa viikossa moninkertaiseksi Pohjois-Koreassa,
varoittaa eteläkorealainen
avustusjärjestö Good Friends.
Pääkaupunki Pjongjangissa riisikilo maksaa 120?150
wonia, kun aiemmin hinta oli
40?50 wonia. Mesicin
kausi päättyy helmikuussa.
Presidentillä on Kroatiassa
ulko- ja turvallisuuspoliittista
valtaa, mutta hänellä ei ole veto-oikeutta lainsäädännössä.
%
8
8
-
Ruotsalainen
eläinpuisto lopetti
susilaumansa
TUKHOLMA. Arvokkaimmat esineet kiidätetään
useimmiten nopeasti ulkomaille
Japaniin ja Yhdysvaltoihin asti.
(STT?AFP)
Varastettu Edgar Degas?n
maalauksen arvo on 800 000
euroa.
Viro tähtää euroon ensi vuonna
Lyhyet
Järistys säikäytti
PohjoisKaliforniassa
Kansalaiset pelkäävät eurojen nostavan hintoja
TALLINNA | STT?MARJO NÄKKI
Taantumasta huolimatta Viron
keskuspankki ennustaa, että
maa täyttää eurovaatimukset
kevääseen mennessä.
Maastrichtin sopimuksen ehdoista haastavin on julkisen
talouden budjettitavoite. Viron
hallituksen teettämän kyselyn
mukaan alle puolet virolaisista
tukee yhteisvaluuttaan liittymistä.
? Hinnat nousevat aivan varmasti. Syynä on vakava
ruokapula.
Ruokatilannetta heikentää
se, ettei YK:n alainen maailman ruokaohjelma WFP ole
onnistunut keräämään riittävästi rahaa Pohjois-Korean
auttamiseksi. Rimini-kankaalla, pun./terra
489,- (1895,-).
Saatavana useilla kangas-/
nahka- ja värivaihtoehdoilla.
489,-
MYYMÄLÄT AVOINNA MYÖS
SUNNUNTAINA KLO 12-16!
Osa tuotteista
toimitusmyyntinä.
Ei puhelinvarauksia.
ALE
-40%
*Puhelun hinta:
- lankapuhelimesta
8,21 snt/puh + 2 snt/min
- matkapuhelimesta
8,21 snt/puh + 14,9 snt/min
Sambdoria
tuoli
29,- (49,-).
29,-
ALE
-50%
99,-
ALE
-57 %
Salo (Halikko) Uusi Retail Park ostoskeskus
Valtatie 5, avoinna ark 10-19, la 10-15 , puh. Euroopan
komission talouskomissaari
Joaquin Almunia ilmoitti jo
marraskuussa, että vuonna
2011 on vain yksi mahdollinen
euroehdokas ja se on Viro.
Viron valtionjohto pitää yhteisvaluuttaan liittymistä kansainvälisen luotettavuuden ja
vakauden merkkinä.
? Pienelle maalle on tärkeää olla suuremman systeemin
osana, muutoin olemme ulkopuolisten silmissä epävakaa
kumppani, kertoo valtiovarainministeri Jürgen Ligi.
? Voimme sanoa, että täällä
meillä on EU:n pienin velkataakka ja yksi pienimmistä
alijäämistä, mutta silti Viroa
pidetään yhä epäilyttävänä
alueena.
Pelko kaiken
kallistumisesta
Tallinnalaisessa kauppakeskuksessa riittää vilinää jo ennen varsinaisten alennusmyyntien alkua.
Virossa alet alkavat perinteisesti vasta reilusti tammikuun
puolella, eli sen jälkeen kun veLehtikuva/Reuters/Nikola Solic
näläiset turistit ovat palanneet
joululomilta kotimaahansa.
Tänä vuonna tavarat vaihtavat omistajaa Virossa vielä
kruunujen voimalla, mutta ensi vuonna käytössä saattavat
olla jo eurot.
Kaikkia virolaisia eurohuuma
ei ole vielä koskettanut. Ovensuukyselyiden
mukaan oppositiota edustava
Ivo Josipovic keräsi yli 60
prosentin äänisaaliin sunnun-
Ivo Josipovic on nousemassa Kroatian uudeksi presidentiksi.
LOS ANGELES. musta pu-verhoilu 169,- (395,-)
Cherbourgin
sateenvarjojen jokainen repliikki esitettiin laulaen. Hardwick
taasen alleviivaa tarinan draamalliset solmukohdat tunnetuilla suomi-iskelmillä hierarkisoiden vuoropuhelun repliikit
vähempiarvoisiksi kuin laulut.
Cherbourgin sateenvarjojen tavoin myös Hardwickin ratkaisu
on oivaltava.
Jos pystyy sivuuttamaan
härskimmänpuoleisen tuotesijoittelun eikä annan elokuvan
kahden nuoren pääosanesittäjän olemattoman näyttelemistekniikan vaivata, Neil
Hardwickin esikoinen kohoaa
melkein vastaamaan niitä odotuksia, joita ohjaajansa ensimmäiseltä pitkältä näytelmäelokuvalta on muiden näyttöjen
valossa ollut lupa odottaa.
Hardwickin tapauksessa se
tarkoittaa aika paljon.
Suomen
Dennis Potter
Tyypillinen kotimaisen elokuvan viime vuosien esikoisohjaaja on tuonut mieleen harrastelijanäyttämöllä operoivan kesäteatteriohjaajan. WSOY 73 s. Musiikki: Leri Leskinen. Käsikirjoitus: Katja
Kallio. järjestämiin tilaisuuksiin.
. Esityksen takana
on Ulla Topi, joka pyysi kulttuurijärjestön apua asian esilletuonnissa.
Aikaisemmin avustajaa tai
saattajaa tarvinnut on joutunut maksamaan oman pääsylippunsa lisäksi myös avustajan pääsymaksun. Kahden lipun maksaminen
on voinut muodostua esteeksi
kulttuuritilaisuuteen lähtemiselle, Franck sanoo.
Avustajat ja saattajat pääsevät avustustehtävissä ollessaan
maksutta Salon kulttuuripalvelujen . Tarjolla ovat tällöin esimerkiksi Bill
Hota & The Pulvers, Hilavitkutin ja Rymäkkä.
KoskisFolkin pääkonserttiin,
IltaFolkiin, on saatu napattua
iso kala. Ulla Topin
ja Pro Rantakivien puheenjohtajan Päivikki Franckin
mukaan vammaisuus ei saa
vaikuttaa mahdollisuuksiin
osallistua kulttuuripalvelujen
käyttämiseen.
. Yleisö oli sulaa vahaa laivamiljöössä esiintyneen orkesterin
edessä.
Kansantanssi- ja kansanmusiikkivuoden teema Kalevalateema näkyy keväällä myös
Salossa, jossa järjestetään Karjalaisen nuorisoliiton valtakunnalliset kevätpäivät.
23.?25. Salon tapahtuman yhteydessä valitaan
Vammaiset henkilöt saavat
jatkossa ottaa avustajansa
maksutta mukaan Salon kaupungin järjestämiin kulttuuritapahtumiin.
Kulttuurijärjestö Pro Rantakivet teki asiasta aloitteen
Salon kulttuuri- ja kirjastolautakunnalle. Kuvaus: Pini Hellstedt. Festivaali kiinnosti tapahtumaan myös osallistuvan Vissingin Kati Ahvenniemiä (vas.).
lisäksi Karjalainen kyky 2010.
Kuluvaa vuotta vietetään
karjalaisen nuorisotoiminnan
30-vuotisjuhlavuotena. Teemaan sopien
paikalla olivat myös Kalevalan
hyvät, pahat ja rumat.
Jäät vain kolisivat laivan
runkoon monien lempeimpien
säiden risteilylle osallistuneiden yllätykseksi, kun laivan eri
kansilla ja käytävillä laitettiin
vauhdilla lipokkaat ja soittopelit liikkeelle vuorokauden mittaisella risteilyllä.
Yksi klassisimmista esiintymispaikoista ovat laivan saunatilat. (Tinttinsä lukeneet tietävät mistä on kyse!)
KoskisFolk
taas toukokuussa
Folklandia tarjosi myös aitoa
asiaa kansanmusiikin ja -tanssin tiimoilta. Yleisöä viihdyttivät muun
muassa sieltä tunnetuimmasta
päästä Paratiisin Pojat eli
J. Aivan niin kuin Cherbourgin sateenvarjoissakin.
Jacques Demyn elokuvassa illuusio rakennettiin etäännyttämällä dialogi normaalipuheesta laulamiseksi . Useimmat
debytantit eivät koskaan tee
toista kokoillan elokuvaansa,
vaan palaavat liimailemaan
kasaan mainoksia ja tv-sarjojen jaksoja. Hän liikkuu maailmalla kuin kotonaan ja löytää
läheltään yleisiä ongelmia ja
yksityisyyden rajoja.
Music Hall -runossa hän pohtii: Yöklassinen. huhtikuuta järjestettävillä kevätpäivillä pidetään
muun muassa koreografiakilpailu, jossa etsitään uusia
katrillitansseja kansantanssiryhmien käyttöön. Tarjolla on siis kolmen
päivän paketti musiikkia ja
musiikkiin liittyvää ohjelmaa.
KoskisFolkissa voi kuulla
muun muassa yhtyeitä tapahtuman vuosien varrelta. Sarjan kerrotaan
11
olevan valmis ruutuihin ensi vuoden alkupuolella.
Intialais-ranskalaisena yhteistyönä valmistuvan animaatiosarjan kustannukset ovat noin
kahdeksan miljoonaa euroa. Näin ei kuitenkaan
käynyt.
Toisessa alkukarsinnassa
15. Leikkaus: Harri Ylönen. Jo vuosia siellä on esitetty
lauluja, jotka ovat kiellettyjä
alaikäisiltä risteilyvierailta.
Järjestyksessä viidennentoista Folkalandian erikoisuus
olivat eri puolilla laivaa järjestetyt elämysmatkat eri puolille
Suomea. Janka-Murros. tammikuuta 2010
Kulttuuri
n Kulttuuritoimitus
Veli-Matti Henttonen (02) 7702 329
Mari Areva (02) 7702 320
Vinkkaa
juttu!
kulttuuri@sss.fi
Lehtukuva/Reuters/Mario Anzuoni
Chaplinin kulkurista animaatiohahmo
Charles Chaplinin rakastettu kulkurihahmo herää eloon tietokoneanimaationa tekeillä olevassa televisiosarjassa. tällä
kertaa perinteisen hyisessä
talvisäässä. Pääosissa: Elli Vallinoja, Chike Ohanwe, Taneli
Mäkelä, Satu Silvo, Jenni
Hakala, Jessica Penttilä,
Minttu Mustakallio, Meri
Nenonen jne. 22,95 e.
Ilpo Tiihoselle myönnettiin
kirjallisuuden valtionpalkinto
2004 teoksestaan Largo sekä
Savonia- ja Tanssiva Karhupalkinnot. Toinen osa (teidän kanssanne minä vaellan)
sisältää pitkiä runoja, joista
monet ovat saaneet alkunsa
eri henkilöistä ja runot ovat nimettykin henkilöiden mukaan.
Kolmas osa (jos eläisi) kuvailee
kamppailua olemassaolosta ja
neljäs osa (jos kuolisi) on pohdintaa kuolemasta.
Tiihosen runot ovat lyhyitä
kertomuksia ihmisistä markkinatalouden puristuksessa
kulutushysterian raskaissa
paineissa, jolloin kaikki vedetään alta eikä jäljelle jää muuta kuin luonnon antama rauha
ja metsän pimeät varjot.
Valoa ankean arjen pimeyteen
tuo toisen ihmisen läheisyys ja
lämpö. Laivan hyisellä
helikopterikannella oli tarjolla
muun muassa lapinkaste.
Risteilyllä mukana olleet artistit esiintyivät suuremmaksi
osaksi ainakin pariin otteeseen. tammikuuta. Ohjaus: Neil Hardwick. päivän finaaliin. SALON SEUDUN SANOMAT
Maanantaina 11. (STT?AFP)
Lady Gaga on viimeksi
näyttäytynyt julkisuudessa
tämän näköisenä.
Kuvat: SSS/Veli-Matti Henttonen
Lyhyet
Ensimmäiset
viisufinalistit
selvillä
Amadeus, Pentti Hietanen ja Nina Lassander
raivasivat tiensä finaaliin
euroviisujen ensimmäisessä
alkukarsinnassa.
Amadeus esitti kappaleen
Anastacia, Hietanen italiankielisen sävelmän Il mondo è
quì ja Nina Lassander lauloi
kappaleen Cider Hill.
Bääbs ja Boys Of The
Band jännittivät viimei-
seen asti, pelastaako yhdelle
kuudesta putoajasta tarjolla
oleva villi kortti mukaan
tammikuun 30. Konkreettisesti iso,
sillä pääosin tanskalaismuusikoista koostuva Habadekuk
on peräti yhdeksän ansioituneen muusikon tuore ryhmä.
Pääkonsertissa esiintyvät lisäksi Pohjannaula, Dreia ja
Haka.
KoskisFolkissa kuullaan
myös juhlavuottaan viettävää
halikkolaisryhmä Vissinkiä.
Kevätpäivät
Salossa
Tintin lukijoille tutusta mielikuvitusmaa Bordurista Folkalandialle oli
saatu houkuteltua maan musiikkia ja bingoa esittelevä taidokas Orkestar
Bordurka. Janka-Murros
on herätellyt jo pelimannitoimintaa asuinkaupunginosassaan eli Nättinummessa perustamalla Nättäripelimannit.
Folklandian rituaaleihin kuuluu Vuoden Wäinön julkistus.
Tänä vuonna alan tunnustuksen sai elämäntyönsä kansanperinteen tutkimuksen parissa
tehnyt Pirkko-Liisa Rausmaa.
Ilpo Tiihonen: Jumalan sumu. Demyn ja
Hardwickin elokuvien ihmiset
elävät omassa kollektiivisessa
sisäavaruudessaan, jossa pätevät vain illuusiot lait.
Jos rakastat -elokuvan onneksi
illuusio elähdyttää ja vie mennessään. Valta on
voittanut Tikkuristikisan kaksi
kertaa myös aiemmin.
Vuoden 2010 Nuoreksi pelimanniksi valittiin puolestaan
Antti-J. Tunne, joka kantaa yli
vaikeuksien.
ELOKUVA
Neil Hardwickin elokuvan tarjoama illuusio on täydellinen
TOMMI AITIO
JOS RAKASTAT (Suomi
2010). Vuoden tauon
pitänyt Koskella järjestettävä
KoskisFolk oli jälleen mukana
esittelemässä itseään.
Järjestyksessään kymmenes
KoskisFolk järjestetään 28.?
30.5. Suunnitteilla on kaikkiaan
104 kuuden minuutin mittaista mykkää episodia, jotka ovat saaneet innoituksensa Chaplinin
omista lyhytelokuvista.
Animaatioiden sisällön luvataan noudattelevan alkuperäisiä tarinoita. Bio Salo 1.
Neil Hardwickilla on varmasti ollut Cherbourgin sateenvarjot (1964) mielessään esikoiselokuvaansa ohjatessaan.
Jacques Demyn musikaaliklassikon tavoin Jos rakastat
rakentaa täydellisen illuusion, joka on etäännytetty niin
kauas reaalimaailmasta, ettei
tuntemastamme todellisuudesta jää jäljelle kuin muutama
ulkoinen merkki. Finaaliin pääsee kaikkiaan kymmenen artistia.
(STT)
Vammaisten ihmisten
avustajat ilmaiseksi Salon
kulttuuritapahtumiin
SSS | Mari Areva
mari.areva@sss.fi
Raikasta kansanmusiikkia soittava neljän nuoren naisen muodostama kanteleyhtye Kardemimmit oli yksi Folklandian yli sadasta esiintyjäkokoonpanosta. Hyvä niin.
Neil Hardwick on lähtökohdiltaan kovin toista maata näiden
raakileiden kanssa: ikämies,
joka on meritoitunut televisiossa ja näyttämöllä niin pe-
rusteellisesti, että puheet Suomen Dennis Potterista eivät
ole millään lailla katteettomia.
Televisiossa Hardwick on onnistunut pari kertaa osapuilleen
täydellisesti (Tankki täyteen,
Sisko ja sen veli), ja hänen näkemyksensä on aina ollut terävintä mitä televisiossa on ollut
tarjolla (Pakanamaan kartta).
Jos rakastat ei ehkä ole samanveroinen huomisen klassikko kuin ohjaajansa painokkaimmat tv-työt, mutta suomalaisen nykyelokuvan joutavanpäiväisessä valtavirrassa se
edustaa raikasta ja provokatiivista poikkeamaa.
Kun Hardwick laittaa lähiön
karaokebaarin laulamaan ja
tanssimaan PMMP:n Rusketusraitoja ja silmänräpäyksessä visualisoi tilanteesta näkymän pariisilaisen kabareen
rehevään loistoon, tietää katsovansa aivan poikkeuksellista
suomalaista elokuvaa.
Jos rakastat on aito musikaalielokuva, jossa pannaan tanssiksi kesken vakavankin kohtauksen. Hän kirjoittaa uusimmassa kirjassaan Jumalan
sumu arjen pienistä asioista,
jotka kasvavat laajempiin yhteyksiin, jolloin hän myös ottaa
kantaa epäkohtien olemassaoloon tässä maailmassa.
Hänen runonsa ovat silti ihmisläheisiä ja sisältävät huumoria.
Runossaan Maan korvessa
kulkevi lapsosen tie hän kirjoittaa: Typertyy syksyn ilta työtä
vailla,/ perunamaan takaa joku etsii uraania/ Ja naavakuusikossa huokaa vanha demari/
Hän on runoilijana leikkimielinen ja hilpeä, mutta pohtii
suuria murheita ja maailman
asioita. Tämä
26-vuotias savolaissyntyinen,
matkan varrella hieman pohjalaistunut on paluumuuttajaturkulainen eli hän asuu tätä
nykyä Turussa. Juhlavuoden teemana on Kalevalan
karkelot, jota tuodaan esille
liiton valtakunnallisissa tapahtumissa.
Folklandia-risteilyllä jo viidennentoista kerran järjestetyn Tikkuristikisan Suomen
mestaruuden voitti Lasse
Valta Pielavedeltä. Tekijöiden mukaan sarja on herättänyt jo kiinnostusta muun
muassa Ranskassa, Saksassa, Britanniassa ja
Skandinaviassa. Kulttuuripalveluja tuottavat
yhdistykset ja muut toimijat voivat itse päättää, myöntävätkö
ne avustajille ilmaisen sisäänpääsyn, Franck muistuttaa.
Kulttuurilautakunta päätti
avustajien ilmaisesta sisäänpääsystä joulukuun kokouksessaan.
KIRJA
Lämpöä ja läheisyyttä
SINIKKA KLAUS
KoskisFolk julkaisi Folklandia-risteilyllä kymmenvuotisjuhlaohjelmansa.
Koskella toukokuun lopulla järjestettävää tapahtumaa olivat esittelemässä Tiina ja Kaija Salminen. käytännössä kulttuuriasiain yksikön, Veturitallin
ja SAMU:n . Karjalainen ja Veli-Matti
Järvenpää, Tsuumi Sound
System sekä euroviisukarsintoihin osallistuva Kuunkuiskaajat, jonka muodostavat
Värttinästä tutut Susan Aho
ja Johanna Virtanen.
Folklandian komeimmin soi-
via ryhmiä olivat ruotsalainen
folkrockproge-kokoonpano Hoven Droven -keikkansa sekä
bordurialaista kansanmusiikkia kansakunnan isän, ylänköjen auringon eli suuren PlekszyGlaszin muistoa kunnioittava
Orkestar Bordurka suoraan
Bordurkasta. tammikuuta ovat mukana Antti Kleemola, Heli
Kajo, Monday, Sister Twister ja Veeti Kallio.
Tämän jälkeen suomalaiset saavat kuulla vielä kolmannen osakarsinnan, joka
järjestetään 22. Manilan lai-
tamilla/ kolme pientä konserttoa/ toisiinsa käpertyneinä/
Tiihosen runous on luonteeltaan yllättävää ja arvaamatonta kuin olisi suurella seikkailulla runoilijan maailmassa.
Jumalan sumu jakaantuu
neljään osaan, joista ensimmäisessä (anna meille kaikki)
on useissa lyhyissä runoissa
otettu kantaa epäkohtiin ja eriarvoisuuteen. Kardemimmit on valittu muun muassa vuoden 2004 kanteleyhtyeeksi.
Täysi laivallinen bailasi folkristeilyllä
KoskisFolk julkaisi Folklandialla juhlavuotensa festivaaliohjelman
SSS | Veli-Matti Henttonen
veli-matti.henttonen@sss.fi
K
ansanmusiikin ja -tanssin teemaristeily Folklandia seilattiin tuttuun
tapaan viikonvaihteessa täpötäyden Silja Europan kanssa.
Täysi laivallinen tarkoitti jälleen 3 000 risteilyvierasta, joista esiintyjiä oli kolmannes eli
noin tuhat.
Kuluvan vuoden teemaa, Kalevalaa, mukaillen ?soudeltiin
Iku-Turson ulappaalla. Puhti-duo (Anne-Mari Kivimäki ja Reetta Kaisa
Iles) kuljettivat perinteestä
ammentavan hullunhauskan
satiirin keinoin yleisöä Vienan Karjalasta ylös Lappiin.
Lappi-osuus järjestettiin luonnollisesti asiaan kuuluvissa
olosuhteissa. Neil Hardwickin esikoiselokuvan pääosassa nähdään
nuori Elli Vallinoja (kesk.).
Jo tällä nimilistalla Kosken Malja ansaitsee taatusti
paikkansa yhtenä pingisvuoden tärkeimmistä kotimaisista
tapahtumista.
Nuori Pentti Olah oli ainoa kymppikärjen pelaajista, joka
ei Koskelle tällä kertaa päässyt Saksan pelikiireiden vuoksi. Tamperelaisten riveistä puuttui jopa
kuusi maajoukkuepelaajaa,
ja silti vieraat olivat ottelussa
täysin ylivoimaisia.
Joukkueiden tasoerosta kielivät muun muassa torjunnat.
Salolaisten maalia vartioinut
Isabella Portnoj venyi kiekon
tielle 44 kertaa, kun virkasisar
Viivi Vartia (0+1) kuittasi nollapelin vain 11 torjunnalla.
HT:n valmentajan Jussi Lehtosen ei tarvinnutkaan selitellä häviötä monisanaisesti. Suomen miesten
maajoukkue otti 32?27-voiton Latviasta kolmen maan
turnauksen toisessa ottelussaan sunnuntaina Virossa.
Parhaana maalintekijänä
kunnostautui Teemu Tamminen seitsemällä osumalla.
Päävalmentaja Mikael
Källman piti Latvia-peliä
taisteluvoittona ja tulosta
loistavana.
. Välierä Mika Räsästä
vastaan oli kääntyä Räsäsen
eduksi useampaan otteeseen.
Valasti selvitti kuitenkin use-
amman ottelupallon ja hankki
sitä kautta itselleen finaalipaikan äärimmäisen niukasti 3?2voitolla.
Myös loppuottelu oli tasaista
taistelua, vaikka Valasti hallitsikin sitä pitkään. Pelaajat tarvitsevat lisää
rohkeutta. Finaali näin Valastille erin 4?2 (12?10, 11?5,
7?11, 11?5, 10?12, 12?10).
. Se taas poikisi todennäköisesti paljon
uusia harrastajia pingiksen pariin ja saattaisi myös muokata
merkittävästi Kosken Maljan profiilia.
Uusia kasvoja kaivattaisiin etenkin naisten puolelle. Valasti selvitti 3?2-eräjohdossa neljä Soineen eräpalloa kääntäen lopulta erän ja sitä myöden koko Kosken Malja -turnauksen nimiinsä.
Valastin pää kesti ratkaisupalloissa
Huipputasainen Kosken Maljan pääsarja päättyi konkarin voittoon
SSS | Olli Mäntylä
olli.mantyla@sss.fi
PÖYTÄTENNIS. Siksi
kuvaan sopii mainiosti se, että maan parhaat pelaajat voivat
omia otteluita odotellessaan toimia muiden otteluiden tuomareina.
Näin pingisperhe yhtenäistyy ja kokoontuu sopivan sijainnin Koskelle vuosi toisensa jälkeen. Tampereen Ilves teki
tarkkaa työtä naisten jääkiekon SM-loppusarjan ottelussa
Salo Hockey Teamiä vastaan
sunnuntaina. Salo HT
JÄÄ
ÄKIEKK
ÄKIEKKO
KIEKK
. PT Espoon
Toni Soine kiri 1?3-erätappion lähes kiinni, mutta pienet
marginaalit käänsivät kuudennen erän lopulta kokeneelle
Valastille. Pääsimme maalipaikoille
ja kakkoskiekoille, mikä tuotti
tulosta, Ilves-käskijä kiteytti.
HT tuskaili edelleen viimeistelyn kanssa. tammikuuta 2010
Urheilu
. Turnauksen alku oli todella vaikea, mutta homma lähti
sujumaan kun sain suurimmat
jännitykset karistettua. Suomen pöytätenniksen mies kärki on juuri nyt
äärimmäisen tasainen. Siinä
oli tekemisen meininkiä, mutta
silti viimeistely oli huolellista.
Tappiokierteeseen ajautuneen HT:n pelit jatkuvat keskiviikkona, jolloin se matkustaa
hallitsevan mestarin Bluesin
vieraaksi Espooseen.
FUTSAL. Finaali käynnistyi minun osaltani
todella heikosti, mutta loppua
kohti parani koko ajan, Soine
tiivisti.
SoFon kiri jäi kesken
JUHA LAAKSO
Autio törmäsi
Valastiin
Kosken Kaiun 16-vuotias Riku
Autio pelasi viikonlopun jokseenkin omalla tasollaan. Kosken Maljassa kaikki toimii
vuosi toisensa jälkeen. Hurja loppukirikään ei
nostanut Somero-Forssa Futsalia eilen sarjapisteille Ykkösen etelälohkon kotiottelussa
AC Stoppia vastaan. 12
SALON SEUDUN SANOMAT
Maanantaina 11. Amatööriurheilu nimenomaisesti tuoksuu, ei haise. (STT). Olimme liikkeellä paremmalla jalalla kuin
Salo. Mitään
muuta johtopäätöstä ei voinut
vetää seuratessa Kosken Maljan turnauksen sunnuntain
tapahtumia.
Kokenut Pasi Valasti vei
lopulta ykköspalkinnon Koskella, mutta hänkin joutui
turnauksen aikana todella tiukille. Latvia on hyvä joukkue,
jolla on heittää ammatikseen
Euroopan liigoissa pelaavia
lähes joka pelipaikalle.
Suomen joukkue aloittaa
MM-karsinnat ensi viikonloppuna Vantaalla. Taitavat stoppilaiset
iskivät seuraavat kuusi osumaa ja venyttivät parhaimmillaan johtonsa viiden maalin
suuruiseksi.
Ajassa 34.13 kotijoukkueen
ykköspelaaja Topi Luukkala
(3+1) kavensi numerot 5?9:een.
Seuraavien viiden minuutin
ankara painostus tuotti SoFolle vielä kolme kavennusmaalia,
mutta tasoituksen värkkäämiseen aika ei riittänyt.
Piikkiön Palloseura heitti
lauantaina hanskat tiskiin ja
luopui jo kauden toisena joukkueena etelälohkon sarjapaikastaan. Joukkue tykitti
kaksi maalia per erä ja voitti
Salossa pelatun kamppailun
puhtaasti 6?0.
Esityksellään Ilves todisti olevansa erittäin vahva ehdokas
SM-sarjan mestariksi. 157 liigapeliä
pelannut EIF-ikoni pelasi yli 160 ottelua kasvattajaseurassaan EIF:ssä. Lauantaina Kärpät-ottelussa nuori veräjänvartija torjui 49 laukausta ja eilen hän
ehti 44 kertaa kiekon tielle
Annina Vainio
JÄÄKIEKKO. Ongelmia oli myös
oman maalin edessä, josta Ilves
iski lähes kaikki osumansa.
Tupsukorvien tehokkaimpina
häärivät Sari Kärnä (2+0) ja
salolaisille tuttu mailataituri Vilja Lipsonen, joka latoi
kiekon kahdesti HT-maaliin.
Lisäksi hän teki esityön Merja
Halmetojan 1?0-osumaan.
Lipsonen keräsikin kehut pirteästä liikkeestään sekä Lindstedtiltä että Lehtoselta.
. Kunnioitamme vastustajaa liikaa, hän pohtii.
HT:n kannattaisikin ottaa
mallia tavasta, jolla Ilves hyökkäsi kakkoskiekkoihin. Tiia on hyvä käsistään, ja
hän uskaltaa pitää kiekkoa,
Lehtonen kiitteli.
Mallia Ilveksen
röyhkeydestä
Ottelussa oli hyvä tempo,
mutta kotijoukkueen harmiksi Ilves oli koko ajan askeleen
salolaisia edellä. Jos finaalin kuudes erä
olisi mennyt Soineelle, kukaan
ei tiedä, miten seitsemännessä
olisi käynyt, Valasti pohti.
Soine taas hävinnyt
finalisti
Tamperelaista PT 75:ttä edustavan Valastin, 40, kovimmat
harjoitteluvuodet ovat takanapäin. Salon Viestiä
edustava Olli Sjö sijoittui
sunnuntaina Helsingin Oulunkylässä järjestetyssä pikaluistelun ratamaratonin
SM-kilpailussa toiseksi.
Sjö käytti 30 kilometrin
matkaan vajaat 57 minuuttia häviten mestaruuden
voittaneellee Kuopion Luistinseuran Antero Kotijärvelle minuutin ja kymmenen
sekuntia. Tappiopelit turnauksessa harmittavat pelaajia, mutta niitä ei jäädä murehtimaan liiaksi.
Varsinkaan kun nuorten sarjoissa riittää otteluita usein helposti tusinan verran viikonlopun ajalle.
Oli lajin koko mikä tahansa, on kova meriitti saada yhdeksän kymmenestä Suomen kärkipelaajasta samaan turnaukseen. Suomen rankingissa viidettä sijaa pitävä Soine on
viihtynyt Kosken liikuntahal-
lin pöydillä aiemminkin hyvin,
sillä finaalipaikka oli hänelle jo
kolmas neljän vuoden sisällä.
Ensimmäinen täysosuma antaa odotuttaa itseään vielä uudella vuosikymmenelläkin.
Soineella suurimmat hankaluudet osuivat sunnuntain
toiseen otteluun, neljännesvälierään Risto Pitkästä vastaan.
Rankingissa vasta sijalla 44
majaileva Pitkänen vei ottelun
kaksi ensimmäistä erää, kunnes Soine heräsi taistelemaan.
. Minulla kävi totaalinen
tuuri, kun se kimposi mailani varresta maaliin, Selänne sanoi.
Selänne kuntoutti 17 ottelun ajan käden luunmurtumaa. Onhan tämä tietysti haikeaa, mutta joskus päätös on tehtävä ja nyt oli oikea hetki, Wikberg sanoo.
Wikberg jatkaa Länsi-Uudenmaan Talenttikoulun valmentajana.
Teemu Selänne palasi viiden viikon tauolta ja teki maalin, kun Anaheim
kellisti Nashvillen 3?2 NHL-liigassa sunnuntain vastaisena yönä Suomen
aikaa.
Selänne jakoi maalista kunnian Petteri Nokelaiselle, jonka laukaus meni Selänteen mailan kautta ohi Nashvillen maalivahdin Pekka Rinteen.
. (STT)
Käsipallomiehet
taisteluvoittoon
KÄSIPALLO. Minulla oli mainio pelifiilis,
kuten aina Salossa. Kosken viikonvaihteessa
naisten sarja jäi pelaamatta
kokonaan, ja esimerkiksi taannoisessa Finlandia
Openissa leikkiin lähti vain
viisi suomalaisnaista.
Siispä te koskelais- tai
miksei salolaisvanhemmatkin, jotka toivotte tyttärestänne SM-tason urheilijaa:
Harkitkaa vakavasti kehoOLLI MÄNTYLÄ
tusta pingisharrastuksen
olli.mantyla@sss.fi
aloittamiseen.
tuntui pitkästä aikaa hyvältä.
Alan pikkuhiljaa päästä vauhtiin, Lipsonen kertoi.
Hänen polvensa operoitiin
huhtikuussa, ja tositoimiin hän
palasi vasta loka-marraskuun
vaihteessa.
Salon onnistujat olivat vähissä. Ei minulla ollut sen kanssa mitään tekemistä. Mikäli kovat satsaukset onnistuvat, voi Suomella
olla tulevaisuudessa todellinen huipputähti maailmalla suositussa olympialajissa. Hän
myönsi, että vastustaja oli hyvä
joka osa-alueella.
. Myös polvi
Kosken Malja on täydellisen kokoinen urheilutapahtuma
2 500 asukkaan Kosken kuntaan. Hän luisteli Euroopan ratojen ennätyksensä sekä 500
että 5 000 metrillä.
Naisten mestaruuden vei
tshekkiläinen Martina Sablikova. Taloudellisesti ei tavoitella voittoa sen enempää pelaajien kuin järjestäjienkään toimesta, mutta myöskään tappiolukemia ei
tarvitse ynnäillä. Lehtonen nosti esiin Viliina Prusin ja Tiia Virran, jolle
siunaantui parikin maalintekopaikkaa.
. Kolmanneksi sijoittui Jyväskylän Veli-Jussi Koskinen, joka jäi Sjöstä
vain kolme sekuntia.
SSS | Juha Tuuna
Kramer Euroopan
paras yleisluistelija
PIKALUISTELU. Yhtään suurempaa kisaa
ei alueen fasiliteeteilla pystyttäisi järjestämään.
Vaan eipä ole tarviskaan. (STT?AP)
BUBI ASPLUND
Kuvat: SSS/Minna Määttänen
NÄKÖKULMA
Sopivan
amatööriyden tuoksu
Yksi Pasi Valastin (vas.) ja Toni Soineen finaaliottelun kriittisistä pisteistä. SoFo menetti kaikki
kuusi PiPSiltä saalistamaansa
pistettä ja putosi sarjataulukossa Kylmäkosken Veikkojen
taakse toiseksi.
Lyhyet
Olli Sjö luisteli
ratamaratonin
SM-hopeaa
PIKALUISTELU. Hannu Brusila, Jussi Rasimus,
Juha Tuuna, (02) 7702 309
Vinkkaa
juttu!
urheilu@sss.fi
Hans Wikberg päättää uransa
Selänteen onnekas paluu kaukaloon
Hans Wikberg, 35, on päättänyt lopettaa pelaajauransa. Yleisöä ei ole käytännössä lainkaan, mutta
eipä sitä Kosken liikuntahallin lehtereille suuremmin mahtuisikaan.
Pöydät pystyyn ja pelaamaan, siinä Kosken Maljan henki
kaikessa yksinkertaisuudessaan ja hienoudessaan.
Pöytätennis on Suomessa sen verran pieni laji, että sen
kärkinimet eivät paistattele julkisuuden valokeilassa. Pitkän harkinnan jälkeen päädyimme vaimoni kanssa siihen tulokseen,
että on turhan raskasta ajaa Turusta Tammisaareen. Nämä meidän pelimme ovat
todella pienestä kiinni; semifi-
Kosken Maljan mestarit 2006?2010
Suluissa miesten kaksinpelin hävinnyt finalisti ja loppuottelun
tulos:
l?
2006: Pasi Valasti (Aki Kontala 6?11, 11?9, 15?13, 8?14, 16?14,
12?14, 11?3)
l?
l?
2007: Mika Räsänen (Toni Soine 11?4, 11?8, 11?4, 13?11)
l?
2008: Räsänen (Valasti 11?4, 11?6, 11?6, 11?3)
l?
2009: Räsänen (Soine 11?6, 11?9, 11?6, 14?12)
l?
2010: Valasti (Soine 12?10, 11?5, 7?11, 11?5, 10?12, 12?10)
?
naalin olin jo käytännössä hävinnyt. Valasti vei mestaruuden
tämän talven lisäksi vuonna
2006, Räsänen vuosina 2007?
2009.
21-vuotiaan Soineen finaalipaikka oli toisaalta pienoinen
yllätys, toisaalta hyvinkin odotettu tulos. Au-
Riku Autio taisteli tuttuun tapaan valtavan määrän tasaisia otteluita viikonvaihteen aikana. Sven Kramer
otti omansa yleisluistelijoiden
EM-kisoissa Norjan Hamarissa sunnuntaina. Helsinkiläiset nujersivat SoFon jo toistamiseen tällä kaudella, nyt
maalein 9?8.
SoFo siirtyi kahdeksannella
minuutilla 2?0 johtoon ja jäi
sen jälkeen odottelemaan voiton tipahtamista syliin kuin
itsestään. Tuloksina olivat muun muassa selviytyminen 32
parhaan joukkoon miesten kaksinpelin pääsarjassa sekä toinen sija 17vuotiaiden poikien sarjassa.
tion kunniakas taistelu päättyi
lopulta 0?3 (8?11, 5?11, 9?11)tappioon.
17-vuotiaiden finaalissa Autio taipui vuotta vanhemmalle
Pauli Hietikolle.
Vilja Lipsonen johti Salo HT:n kaatoa
Helpon 6?0-voiton ottanut Ilves osoitti olevansa mestariainesta
SSS/Minna Määttänen
Isabella Portnojin viikonloppu HT:n maalilla oli todella hikinen. Treenailen pari kertaa viikossa. Olah, 18, on menneen syksyn aikana ylittänyt tunnetusti
korkean uutiskynnyksen esiintyessään muun muassa Ylen
Urheiluruudussa.
On mielenkiintoista nähdä, mihin suuntaan hänen uransa
kehittyy. Peli oli aika selkeästi meidän hallussamme. HT kaipaisi
selvästi lisää nopeutta esimerkiksi syöttöihin ja laukauksiin.
Lehtonen peräänkuuluttaa
myös uskoa omaan tekemiseen.
Salo HT - Ilves
0?6
Erät:
0?2, 0?2, 0?2
Seuraava ottelu:
Ke 13.1.
Blues . Pingispelejä viedään viikonlopun aikana läpi hurjia määriä, ja sekaannuksilta vältytään hämmästyttävällä tehokkuudella.
Tapahtumassa tuoksuu sopiva amatöörimäisyys. On ihme, jos he eivät pelaa
keväällä finaaleissa.
Myös Jari Lindstedtin mielestä Ilves ansaitsi voiton.
. Lisäksi pyrin tekemään
joka päivä jotain liikuntaa, kuten esimerkiksi lenkkiä, Valasti selvittää.
Kosken Maljan viiden vuoden
mittainen historia tuntee siten
edelleen vain kaksi eri voittajaa. Taidot riittävät kuitenkin edelleen hyvin nuorempien
kiusaamiseen.
. Kramerin
neljäs perättäinen mestaruus
ratkesi päätöslajissa 10 000
metrillä, jossa hollantilainen
päihitti hopealle ehtineen
Italian Enrico Fabrisin
kuudella sekunnilla.
Niko Räsänen jäi 24:nneksi. Erän, jossa Soineella
oli 10?6-tilanteessa peräti neljä eräpalloa. Viime kaudella hän pelasi EIF:n riveissä Kakkosta 12 ottelussa.
. Hän
selvitti miesten pool-vaiheesta tiensä jatkopeleihin, mutta
niissä vastaan osui heti kovin
mahdollinen pala, Valasti
Leinon kilpailu päättyi jo laskun alkuosalla, Romar
pääsi melkein maaliin asti.
Suomalaismiehet eivät ole
saavuttaneet tällä kaudella
ainuttakaan maailmancup-pistettä. 22) Pirjo Manninen.
l?
2007/08: 1) Charlotte Kalla Ruotsi, 2) Kuitunen,...
10) Roponen,... Eroa kärkeen kertyi
reilut kaksi minuuttia.
Björndalen
omaa luokkaansa
Miesten 15 kilometrin yhteislähtökilpailussa Ole Einar
Björndalen selätti kylmät ja
sumuiset olosuhteet. Kuitunen voitti
kaikkien aikojen ensimmäisen
kiertueen neljä talvea sitten ja
uusi temppunsa viime vuonna.
Bauer voitti maailmancupin
kokonaiskilpailun kaksi talvea
sitten, mutta viime vuonna
MM-kotikisat Liberecissä tuottivat vain yhden mitalin, hopean 15 kilometrin perinteisen
hiihtotavan kilpailusta. Kipuaminen rassasi jalkalihaksia,
Lehtikuva/AFP Photo/Alberto Pizzoli
mutta ei hengitystä.
? Koko ajan pystyi juttelemaan, Nousiainen kuvasi.
Kiertueen hiihdot jättivät
Nousiaisen suuhun pettyneen
maun.
? Ensimmäinen päivä oli ok,
mutta sen jälkeen kroppa antoi
jonkun verran periksi.
Hänen paras vauhtinsa on
löytynyt aiempinakin vuosina
kiertueen jälkeen, ja siihen
Nousiainen uskoo tänäkin
vuonna. maailmancupin osakilpailuvoiton
1.02 minuutilla ennen amerikkalaista Tim Burkea, jonka
kakkossija palautti hänet maailmancupin johtoon.
Burke kävi sakkoringillä kaksi kertaa ja kolmanneksi sijoittunut kokenut Tomasz Sikora
kolmesti. Slovenian Petra Madjic jäi selvästi voittajalle.
vilta jaloilta pitkäkseen haukkomaan happea.
? Katselin, eikö tämä ikinä
lopu. Yksikään Kulmissa mukana ollut suomalaishyppääjä ei
matkusta sinne, Suomea edustavat Japanissa muut miehet.
? Kokeneille urheilijoille pitää
saada lepoa, Väätäinen kertoi.
Anssi Koivuranta kiirehti Val Di
Fiemmestä kotiin harjoittelemaan.
mäessä ei saatu ylämäen latua
kisan vaatimaan kuntoon.
? Hyvä, että varakilpailu on
otettu käyttöön, sillä muuten
tämän päivän kisa olisi peruttu
kokonaan, Koivuranta sanoi.
Hän luonnehti yhdeksän kilometrin reitin loppuosaa jyrkäksi ja tuskaiseksi, mutta toivoi,
että olisi saanut elimistönsä
vieläkin tiukemmalle.
? Kun kroppa ei kunnolla toimi, niin se ei liikahda mihinkään, Koivuranta kertoi, mutta
oli tyytyväinen loppukiriinsä,
jolla sai noustua kaksi sijaa.
Voittaja Bill Demongille hän
jäi 1.24.
Suomalaisista loppunousuun
lähti Koivurannan lisäksi vain
Jaakko Tallus.
? Hommaa pitäisi tasapainottaa mäen suhteen. sijalle päätynyt
Matti Heikkinen viipyi maaliviivan jälkeen pitkään kontallaan. Sunnuntaina Hautamäen 172,5 ja
176,5 metrin hypyt riittivät 19.
sijaan.
? Matin kohdalla tie on selkeästi ylöspäin, Väätäinen kehui.
Janne Happonen oli 26:s,
Kalle Keituri ja Kai Kovaljeff karsiutuivat toiselta kierrokselta.
Mahtiloikkia
ei nähty
Schlierenzauerin viime vuonna hyppäämä mäkiennätys
215,5 metriä jäi viikonloppuna
haaveeksi. (STT). Voimat olivat lopussa,
ja Heikkinen kuvasi päivää
raa?aksi.
? Sanoin ennen Touria, että
tärkeintä on pysyä liikkeessä.
Voi sanoa, että tänä aamuna oli
aika haastavaa pitää itsensä
liikkeessä, Heikkinen myönsi
ja irvisteli kylkikramppien takia.
Hän jättää Otepään ensi viikonlopun maailmancupin väliin, koska katsoo parhaaksi
palautella Tourin rasituksista.
Päätöksen hän teki jo viikko
sitten Oberhofissa Tourin alussa.
? Pakko jättää väliin, että
pystyy lähtemään tasapainoisesti korkealle valmistautumaan olympialaisiin. Kolme kilpailua,
kolme voittoa. Schlierenzauer
venytti 203,5 ja 205 metriä.
Toiseksi tuli slovenialainen
Robert Kranjec, joka liiteli
voittoon lauantaina.
Ammannin hypyt riittivät
sunnuntaina viidenteen sijaan.
Mäkiviikon valloittanut Andreas Kofler oli kymmenes ja
Janne Ahonen 12:s.
? Tyydyttävän arvosanan voi
Jannelle antaa. 17) Saarinen.
l?
Miehet (kiertueen hiihtomatkojen yhteismitta
102 km):
l?
2006/07: 1) Tobias Angerer Saksa,... Oliko
näin?
? Kyllä se varmaan niin oli,
että se kateissa oli. Sunnuntaina Predazzon
Lehtikuva/Kimmo Mäntylä
Ammannin. Lukas Bauer
keikkui maalialueella pirteänä
kuin kevyen sunnuntailenkin
päätteeksi, vaikka oli juuri
kivunnut käsittämättömän
jyrkän Alpe Cermisin rinteen
Italian Val di Fiemmessä. Siellä harjoitusmaastot löytyvät 1 400?1 600
metrin korkeudesta. Urakkaan mahtui monta
hyvää hiihtoa.
Tour de Ski -kiertueen voittajat ja suomalaiset:
Naiset (kiertueen hiihtomatkojen yhteismitta
60 km):
l?
2006/07: 1) Virpi Kuitunen,... SALON SEUDUN SANOMAT
Maanantaina 11. Hän lähti silloin loppunousuun kärkipaikalta, mutta niin
vain Virpi Kuitunen kiristi
ohi ja voittajaksi. Kun pääsi maaliin, niin
oli sellainen olo, että huh, se oli
siinä.
Kiertueen aiempien kisojen
aiheuttama rasitus alkoi painaa Sarasojan jäsenissä 9 kilometrin loppunousun ensimmäisessä jyrkässä kohdassa, runsaat kolme kilometriä ennen
maalia. 34) Jauhojärvi.
2008/09: 1) Dario Cologna Sveitsi,... Se näkyi tuloksessa, Olli
sanoi STT:lle.
Lauantain kilpailussa Olli
ei päässyt edes toiselle kierrokselle, mutta vertyi hienosti
sunnuntain koitokseen. Ennen
olympialaisia ohjelmassa on
vielä Canmoren maailmancupin kisa helmikuussa.
Nousiaisen kroppa
antoi periksi
Heikkisen tavoin Ville Nousiainen piti loppunousussa kokonaissijoituksensa ja päätyi
kiertueella 23:nneksi. Heti
maaliviivalla hän putosi seiso-
Puolan Justyna Kowalczyk rojahti loppunousun päätteksi kaikkensa antaneena italialaiseen lumeen. Puolalainen hävisi
voittajalle 1.40,6 minuuttia.
Viisi hutia ampunut Venäjän
Jevgeni Ustjugov oli neljäs.
Sijoitus pudotti hänet maailmancupissa toiseksi kolmen
pisteen päähän kärkeen palanneesta Burkesta. Väätäisen mielestä Kulmissa olisi mahdollista
hypätä turvallisesti noin 217
metriä.
Maailmancup jatkuu ensi viikonloppuna Japanin Sapporossa. Nykyään hypätään vain yksi hyppy, ja mäet
tuntuvat linkoavan miehen kuin
miehen samoille metriluvuille.
Leino ja Romar
keskeyttivät
Olli löysi rentouden ja lensi kolmanneksi
Lehtikuva/AFP Photo/Dieter Nagl
Maajoukkue
palaa kotiSuomeen
l?
Bauer nousi Tourin tuplavoittajaksi
STT | KAIJA YLINIEMI
Suunnitelma B
käyttöön yhdistetyssä
STT | KAIJA YLINIEMI
?En muista
maalista mitään?
Tour de Ski -kiertueen voittokamppailussa Puolan Justyna Kowalczyk veti pisimmän
korren. 7) Sami
Jauhojärvi,... Kisan voitti Saksan
kokenut Andrea Henkel 23,4
sekunnilla ennen Jonssonia.
Kaisa Mäkäräinen oli 20:s
käytyään matkalla peräti seitsemän kertaa sakkoringillä.
Eroa kisan voittajan kertyi rapiat yli kolme minuuttia.
Naisen 12,5 kilometrin kilpailu ratkesi viimeisessä pystyammunnassa Henkelin ammuttua
puhtaasti ja ohitettua Norjan
Tora Bergerin ja yhden sakon
ampuneen Jonssonin.
Oberhofin kisan jälkeen maailmancupin kokonaiskilpailun
voittoa puolustava Jonsson, 25,
johtaa cupia 98 pisteellä.
Toisena on Ruotsin Anna
Olofsson-Zidek, joka epäonnistui sunnuntaina. Kaikki oli pelissä.
? Olin niin väsynyt, etten
muista maalista mitään, Kowalczyk hymyili.
Yksi pirteimmistä maaliviivan ylittäneistä oli RiittaLiisa Roponen, joka paransi
päätöspäivänä sijoitustaan
kahdella pykälällä. Parhaat mehut
jäivät häneltä mäkiviikolle,
Väätäinen totesi.
Matti Hautamäen vire on
paranemaan päin, vaikka hänen ponnistuksensa ajoituksessa on vielä hiottavaa. Sen verran
Saariselle jäi kuitenkin edellispäivän epäonnistuneesta
suksen valinnasta hampaankoloon, että hän käänsi nopeasti
ajatuksiaan jo ensi viikonlopun
maailmancupeihin.
? En ole koskaan voittanut
Otepäässä, mutta jos vaikka
nyt pääsisi sinne korkeimmalle pallille. Avauskierroksen jälkeen kilpaa johtanut
ruotsalainen Mattias Hargin
valahti viidenneksi.
Jukka Leino ja Andreas
Romar keskeyttivät avauskierroksella. (STT)
Burke palasi kärkeen,
Jonsson vankisti asemiaan
AMPUMAHIIHTO. 4) Saarinen, 6) Roponen, 15) Riikka Sarasoja. Koti-ikävä oli
kova, ja maalissa mielessä oli
maanantaina odottava kotimatka.
? Tourin jälkeen minulla on
yleensä lähtenyt kulkemaan.
Levollisin mielin voi lähteä
kohti kauden tärkeimpiä kisoja, Roponen totesi.
13
Lehtikuva/Reuters/Leonhard Foeger
USA:n Lindsey Vonn dominoi mielin määrin naisten alppihiihtoa.
ehti toiseksi 34 sadasosan
päähän voittajasta. Olli liiteli kolmanneksi 199,5 ja 200,5
metrin hypyillään.
? En muista hypyistä mitään,
mutta paineetonta tekemistä
se oli. Hän ohitti nousuun
kärjessä lähteneen Petra Majdicin vajaata kilometriä ennen
maaliviivaa ja porhalsi omille
teilleen. Hän oli ykkönen
kaksi vuotta sitten ja jälleen
sunnuntaina vahvan hiihdon
päätteeksi. Muranen
keskeytti seitsemän etapin jälkeen, Kuitunen
kolmen etapin jälkeen.
l?
l?
l?
2010: 1) Bauer,... Se sattui hänen paraatimatkalleen, perinteisen hiihtotavan kympille.
Saarinen pohdiskeli tämän
vuoden Touria kaksijakoisissa
tunnelmissa. Vaikka lauantain
virhe kostautui kärkikolmikon
karkaamisena, neljänteen sijaan päättyneelle kiertueelle
mahtui myös onnistuneita päiviä.
? Edelleen kaikki on hyvin,
ja olen aikataulussa tekemään
hyviä hiihtoja Vancouverissa,
mikä on tämän kauden tärkein
juttu. Kuten eilen (lauantaina) sanoin,
olen taistelijatyyppi.
Saarinen pääsi parhaimmillaan noin kymmenen sekunnin
päähän kolmossijasta ja italialaisesta Arianna Follisista.
? Ei ihan riittänyt, meni poh-
keet aivan hirveään juntturaan, Saarinen kertoi.
Saarisen kotimatkaan tulee
maanantaina mutka, sillä hän
suuntaa lentokentältä ompelijan ja kampaajan kautta Urheilugaalaan. Mäessä
tulee hyviä suorituksia, mutta
varmuus puuttuu. Ensi viikonlopun Otepään maailmancup tulee kuitenkin palautumisen kannalta
liian pian.
? Sieltä ei ole mitään odotettavissa, Nousiainen sanoi ja arveli ehtivänsä huilata Otepään
jälkeen pitkät pätkät.
Nousiaista ei ole vielä valittu
olympialaisiin, mutta hänen
kisapaikkansa on käytännössä
varma. 13) Riitta-Liisa Roponen,... Demongin vanavedessä toisena rinteen kipusi
Todd Loddwick.
Lindsey Vonnin
täydellinen viikonloppu
ALPPIHIIHTO. Tarvitsemme pikku
treenipätkän tähän, päävalmentaja Kimmo Savolainen
kertoi ja sanoi suomalaisten
palaavan maailmancupiin
Schonachissa 23. Perjantaina
ja lauantaina syöksylaskun
voittanut Vonn, 25, kiisi sunnuntaina supersuurpujottelun
yli puolen sekunnin erolla ruotsalaiseen Anja Pärsoniin.
Pärson sijoittui toiseksi myös
perjantain syöksyssä ja näyttää löytäneen huippukuntonsa
runsas kuukausi ennen Vancouverin olympialaisia.
Kolmanneksi ennättivät itävaltalainen Martina Schild ja
italialainen Nadia Fanchini.
Vonn johtaa maailmancupin
kokonaiskilpailua ennen saksalaista Maria Rieschiä.
Ranskalainen Julien Lizeroux ponnahti avauskierroksen kahdenneltatoista sijalta
voittajaksi maailmancupin
pujottelussa Sveitsin Adelbodenissa sunnuntaina. tammikuuta.
? Tulos on tosi lähellä. Kuudes sija
on Roposen uran paras Tourilla. Tämä päivä ei ole ikinä vielä ollut näin
helppo, Roponen iloitsi.
Voimia matkaan antoi aamulla Ida-tyttäreltä tullut kannustava tekstiviesti. Harri Olli osoitti
sunnuntaina Itävallan Kulmissa, ettei häntä turhaan kehuta
lentomäen taitajaksi. 23) Ville Nousiainen.
l?
2007/08: 1) Lukas Bauer Tshekki,... Sellainen oli
amerikkalaisen Lindsey Vonnin viikonloppu alppihiihdon
maailmancupissa Itävallan Haus im Ennstalissa. En koe olevani totaalisen
uupunut ja väsynyt, Saarinen
kuvasi.
Paras loppunousu
ikinä
Vuosi sitten Saarinen nieleskeli karvaampaa pettymystä Alpe
Cermisin rinteen maalialueella. Kiertuetta lauantaihin
asti johtanut Northug jäi lopulta minuutin ja 16 sekuntia.
Kiertueen voittoa puolustanut
Sveitsin Dario Cologna nousi
päätöspäivänä kolmanneksi.
Heikkinen
ottaa lepotauon
Kiertueella 12. Maastohiihdon Tour de Skin loppunousun käyttäminen yhdistetyn
hiihto-osuutena harmitti, koska se käytännössä nollasi mäkiosuuden merkityksen.
? Tässä ei ole mitään järkeä.
Jos pidetään yhdistetyn kisa,
siinä olisi tarkoitus laittaa jonkinlainen painoarvo hypylle.
Ihan sama vaikka olisi vedetty kulhosta starttinumeroita,
kymmenenneksi päätynyt Anssi Koivuranta sanoi.
Hän toivoi, että yhdistetyn
pistelaskua rukattaisiin muutenkin niin, että mäkihypyn
arvostus nousisi. Nyt on hyvä
aika laittaa hyppy kuntoon, Savolainen arvioi.
Maailmancupin sunnuntain
kilpailu Val di Fiemmessä ei
saanut päävalmentajalta eikä
urheilijoilta kiitosta. 27) Matti Heikkinen.
2008/09: 1) Kuitunen, 2) Saarinen,... Maajoukkue jättää
ensi viikonlopun maailmancupin kilpailut Ranskassa väliin
ja keskittyy harjoittelemaan
kotimaassa Vancouverin olympialaisia varten.
? Otamme käyttöön suunnitelman B. Hän oli
vasta 12:s käytyään sakkoringillä kisan aikana kahdeksan
kertaa. Lizeroux
lähti toiselle kierrokselle yli sekunnin kärkeä perässä, mutta
taisi hankalan Kuonisbärglirinteen ylivertaisesti.
Itävallan Marcel Hirscher
Lukas Bauer on
Virpi Kuitusen
kanssa ainoa Tour
de Skin kahdesti
voittanut hiihtäjä.
tä ehjänä kotiin, Olli kuvaili.
Suomen päävalmentaja Janne Väätäinen epäili lauantain
kisan jälkeen, että Ollin itseluottamus on kateissa. Siitä oli vielä noustava
nelisensataa metriä ylemmäs
rinnettä.
Viimeisen päivän koettelemuksesta huolimatta Sarasoja
summasi kiertuettaan antoisaksi. Tour
de Skin osalta kunnonajoitus
osui kohdalleen, ja hän nousi
kärkitaisteluun kuudennesta
etapista lähtien.
Sunnuntaisessa 10 kilometrin loppunousussa Bauer ohitti
takaa-ajettavaksi lähteneen
Norjan Petter Northugin
noin seitsemän kilometrin
kohdalla ja meni kevyesti menojaan. Bauer heilutteli Tshekin lippua ja
meni muita vastaan, kun nämä
vääntäytyivät tuskaisesti maaliin maastohiihdon Tour de Ski
-kiertueella.
Bauerista tuli Virpi Kuitusen ohella toinen hiihtäjä, joka
on pystynyt voittamaan Tourin
kahdesti. 10) Jauhojärvi,... 15) Pirjo Muranen,... 19) Nousiainen,... Tänä vuonna
Saarinen hiihti loppunousun
juuri niin kuin toivoikin.
? Paras nousu koskaan. Tänään
oli sen sijaan sellainen fiilis, et-
Mäen
varakilpailu pelasti
Koivuranta pääsi hiihto-osuudelle kärjessä, koska voitti perjantaina hypätyn varakilpailun. 11) Roponen, 12) Muranen.
l?
2010: 1) Justyna Kowalczyk Puola,... Ne ovat
kuitenkin kauden päätavoite,
Heikkinen muistutti.
Hän hiihtää seuraavaksi kilpaa Keuruun SM-hiihtojen
15 kilometrillä ja suuntaa sen
jälkeen Kanadan Silver Stariin
olympialeirille. Toivotaan,
että hyppy tästä nyt aukeaisi
ja tulisi lisää luottamusta, Olli
tuumi.
Päävalmentaja Väätäinen
arvioi, että Ollin lauantainen
pohjanoteeraus teki lopulta
vain hyvää.
? Onnistumisen pakko poistui, rentous ja päättäväisyys
löytyivät.
Kilpailun voittoon hyppäsi
isäntämaan Gregor Schlierezauer, joka siirtyi myös maailmancupin kokonaiskilvan johtoon ohi sveitsiläisen Simon
YHDISTETTY. Hän
otti kuluvan maailmancupkauden toisen palkintopallisijoituksensa.
? Viime aikoina on ollut yliyrittämistä, mikä oli homman
nimi myös lauantaina. Sami Jauhojärvi keskeytti seitsemän etapin jälkeen, Kalle Lassila ja Matias Strandvall
neljän etapin jälkeen.
Tshekki esti Northugin voittokulun Tour de Skillä
MAASTOHIIHTO. Hän on vahva
ehdokas vuoden urheilijaksi.
? Jos minut valitaan Vuoden
Urheilijaksi, niin arvostan sitä
valintaa kovasti, Saarinen sanoi.
Sarasoja piti
kiertuetta antoisana
Kiertueen ensikertalainen
Riikka Sarasoja oli 15:s eli
menetti loppunousussa neljä sijaa (?5.43 kärjestä). 12) Heikkinen, 23) Nousiainen. tammikuuta 2010
Urheilu
Kowalczyk jätti kaiken nousuun
Saarisen kunto kohenee aikataulussa kohti olympialaisia
Lehtikuva/AFP Photo/Alberto Pizzoli
STT | KAIJA YLINIEMI
MAASTOHIIHTO. Kakkossija
Oberhofin yhteislähtökilpailussa vahvisti Ruotsin Helena
Jonssonin asemia ampumahiihdon naisten maailmancupin
kärjessä. Kahdeksassa kisassa eroa
kärkeen kertyi kaksi ja puoli
minuuttia.
? Suksi oli älyttömän hyvä, ja
olin itsekin vireessä. 4) Aino-Kaisa Saarinen,... Taisteluhiihto
uuvuttavassa loppunousussa
paransi Aino-Kaisa Saarisen
mielialaa maastohiihdon Tour
de Ski -kiertueen kymmenpäiväisessä savotassa. Mäki on tällä
hetkellä muodollisuus, ja sitten
ratkaistaan sijat hiihdossa, 39:
nneksi sijoittunut Tallus sanoi.
Yhdistetyn maailmancupin
kisa päättyi sunnuntaina ensi
kertaa yhdysvaltalaisten kaksoisvoittoon. Viime vuonna hän hiihti MM-pronssia viestissä.
Harri Olli ei muista sunnuntain hypyistään Kulmin lentomäestä mitään.
STT | TUOMAS ARKIMIES
MÄKIHYPPY. Kova halu on näyttää, että osaan hiihtää pertsan
kymppiä, Saarinen harmitteli
vielä lauantain välinevalinnan
epäonnistumista. Norjalainen kävi sakkoringillä kerran
ja noukki uransa 92. Kroatialaiskonkari Ivica Kostelic vei
kolmannen sijan
Pasi Järvisen luotsaama B-poikajoukkue
voitti oman sarjansa ja muita
sarjavoittajia olivat Vilpas/PeU
(C-tytöt), Vilpas-98 (minitytöt)
ja Vilpas-98 Red (minipoikien
kilpasarja).
Torpan Pojilla oli turnauksessa myös tyttöjoukkueita.
KORIPALLO
Salo
AND1 Tournamentin tulokset
(Salon seudun joukkueet):
B-pojat:
Lohko A: Vilpas?TuNMKY Team
B 111?2, BC Nokia-94/95?Vilpas
21?93.
Lohko B: Vilpas Haastajat?ToPo95 39?42, Ura Reds?Vilpas Haastajat 50?25, Vilpas Haastajat?LoU
Basket 53?21.
Lohko C: Vilpas 3?BC Nokia-95
41?43, Namika Lahti II?Vilpas 3
25?37, Vilpas 3?Ura Whites 34?68.
Karsinta puolivälieriin: TuNMKY
Team B?Vilpas Haastajat 17?86,
Vilpas Haastajat?Namika Lahti II
77?20.
Puolivälierät: Vilpas?TuNMKY
Team B 20?0, Vilpas 3?Vilpas Haastajat 21?54.
Sijat 7.-8.: TuNMKY Team B?Vilpas 3 24?37.
Välierät: Vilpas?Ura Whites
52?40, Ura Reds?Vilpas Haastajat
56?41.
Pronssiottelu: Ura Whites?Vilpas
Haastajat 59?38.
Finaali: Vilpas?Ura Reds 62?31.
Loppusijoitukset: 1) Vilpas, 2) Ura
Reds, 3) Ura Whites, 4) Vilpas Haastajat, 5) ToPo-95, 6) BC Nokia-94/95,
7) Vilpas 3, 8) TuNMKY Team B, 9)
LoU Basket 10) BC Nokia-95, 11)
Namika Lahti II
MVP: Riku Lehto, Vilpas
Hot Shot heittokisan voittaja: Tino
Mäkelä, BC Nokia
B-tytöt:
Alkusarja: Vilpas?TuRi Green 20?
49, ToPo?Vilpas 73?10, Vilpas?LePy-95 19?66, Vilpas?Vimpelin Veto
11?90, Tarmo-94?Vilpas 46?10.
Sijat 5.-6.: ToPo?Vilpas 57?10.
Finaali: Vimpelin Veto?TuRi Green
62?30.
Loppusijoitukset: 1) Vimpelin Veto, 2) TuRi Green, 3) Tarmo-94, 4)
LePy-95, 5) ToPo, 6) Vilpas.
MVP: Ulriikka Latvala, Vimpelin
Veto
Hot Shot heittokisan voittaja: An-
KORIPALLO. PeU 22?36Lohko B: Vilpas-97?FoKoPo 11?
69, Kori-80?Vilpas-97 57?18, Vilpas97?Sykki-97 33?31, Pyrintö?Vilpas97 14?53.
Sijat 7.-8.: PeU?Sykki-97 29?20.
Sijat 5.-6.: JKS?Vilpas-97 44?27.
Välierät: Saku Fortuna?Kori-80
55?30, FoKoPo?Vilpas-96 43?34.
Pronssiottelu: Kori-80?Vilpas-96
36?60.
Finaali: Saku Fortuna?FoKoPo
35?27.
Loppusijoitukset: 1) Saku Fortuna,
2) FoKoPo, 3) Vilpas-96, 4) Kori-80,
5) JKS, 6) Vilpas-97, 7) PeU, 8) Sykki-97, 9) LoU Basket, 10) Pyrintö.
MVP: Karl Hendrik Holst, Saku
Fortuna
Hot Shot heittokisan voittaja: Timo Bryzgin, JKS
C-tytöt:
Alkusarja: Vilpas/PeU?ToPo 57?
28, Vilpas?KorsKu 13?46, TuRi-97?
Vilpas/PeU 16?54, JäNMKY-96?Vilpas 29?43, Vilpas/PeU?JäNMKY-96
41?17, Vilpas?ToPo 23?36, Vilpas/
PeU?Vilpas 75?19, TuRi-97?Vilpas
29?28, KorsKu?Vilpas/PeU 18?31.
Pronssiottelu: ToPo?Vilpas 44?22.
Finaali: Vilpas/PeU?KorsKu 50?
33.
Loppusijoitukset: 1) Vilpas/PeU, 2)
KorsKu, 3) ToPo, 4) Vilpas, 5) TuRi97, 6) JäNMKY-96.
MVP: Elli Koskinen, Vilpas/PeU
Hot Shot heittokisan voittaja: Oona Ekström, Turun Riento
D-pojat kilpasarja:
Lohko A: Vilpas-98 Red?PeU
Basket Musta 69?8, LoU-Basket98?PeU Basket Musta 47?26, LoUBasket- 98?Vilpas-98 Red 41?35.
Lohko B: Vilpas-98 White?FoKoPo
White 30?31, TuNMKY-98?Vilpas98 White 45?24.
Puolivälierät: Vilpas-98 Red?Vilpas-98 White 40?20.
Sijat 5.-6.: Vilpas-98 White?PeU
Basket Musta 61?20.
Välierät: LoU-Basket-98?Vilpas98 Red 32?41, TuNMKY-98?FoKoPo
White 47?22.
Pronssiottelu: LoU-Basket-98?FoKoPo White 42?48.
Finaali: Vilpas-98 Red?TuNMKY98 37?33.
Loppusijoitukset: 1) Vilpas-98 Red,
2) TuNMKY-98, 3) FoKoPo White, 4)
LoU Basket-98, 5) Vilpas-98 White,
6) PeU Basket Musta.
MVP: Tuomas Saarinen Vilpas-98
Red
D-pojat fun-sarja:
Lohko A: Vilpas-99?PeU Basket Valkoinen 75?6, LoU-Basket99?SalPa 33?20, SalPa?Vilpas-99
22?45, PeU Basket Valkoinen?LoUBasket-99 4?80 , SalPa?PeU Basket
Valkoinen 49?13, Vilpas-99?LoUBasket-99 19?33.
Lohko B: Vilpas Black?TuNMKY
Lakers 25?77, FoKoPo Blue?Vilpas
Black 38?23, Vilpas Black?Ura-99
33?59.
Sijat 7.-8.: PeU Basket Valkoinen?
SalPa 8?48.
Valmius jopa
sataan joukkueeseen
FoKoPo ahdisteli
pitkään ToPoa
Lehtikuva/Martti Kainulainen
ToPon Eero Lehtinen yrittää pysäyttää FoKoPon Rodrick Stewartia.
PerPo murskasi
Hurrikaanin
STT, SSS | JUHA TUUNA
Sijat 5.-6.: FoKoPo Blue?Vilpas
Black 39?31.
Välierät: LoU-Basket-99?Ura-99
29?52, TuNMKY Lakers?Vilpas-99
49?31.
Pronssiottelu: LoU-Basket-99?Vilpas-99 16?39.
Finaali: Ura-99?TuNMKY Lakers
49?41.
Loppusijoitukset: 1) Ura-99, 2)
TuNMKY Lakers, 3) Vilpas-99, 4)
LoU Basket-99, 5) FoKoPo Blue, 6)
Vilpas Black, 7) SalPa, 8) PeU Basket Valkoinen.
MVP: Eero Myllymäki Ura-99
D-tytöt:
Alkusarja: Vilpas-99?PeU 39?37,
Vilpas-98?JäNMKY 38?29, PeU?
Vilpas-98 16?65, JäNMKY?Vilpas-99 53?14, Vilpas-99?Vilpas-98
10?54, JäNMKY?PeU 36?22.
Pronssiottelu: Vilpas-99?PeU
24?30.
Finaali: Vilpas-98?JäNMKY 35?
22.
Loppusijoitukset: 1) Vilpas-98, 2)
JäNMKY, 3) PeU, 4) Vilpas-99.
MVP: Emma Juuti Vilpas-98.
LENTOPALLO. Turnauksen avulla Vilpas pystyy
pitämään pelaajien kausimaksut muihin maan korisseuroihin verrattaessa alhaisina.
(SSS)
And1-turnauksessa nähtiin tulevaisuuden koristähtien kiivaita kamppailuja pelivälineestä.
na Peltola, Vimpelin Veto
C-pojat:
Lohko A: Vilpas-96?PeU 88?5, Lou
Basket?Vilpas-96 11?107, PeU?Saku Fortuna 11?67, Vilpas-96?Saku
Fortuna 37?54, PeU?JKS 16?57,
JKS?Vilpas-96 26?56, Lou Basket
. Ja kääntäen vahvan syöttömme takia he joutuivat hyökkäämään Dusharmen kautta ja
ehdimme rakentaa torjuntaa
eteen, sanoi PerPon keskitorju-
ja Antti Ylitalo.
Egleskalns kokosi yhteensä
22 pistettä. tammikuuta 2010
Urheilu
Kolme päivää, 51 joukkuetta ja 137 ottelua
Kuvat: Janne Ivanoff
Vilppaan And1-turnauksessa on vielä kasvunvaraa
KORIPALLO. Monelle talkoolaiselle ei
normaalin työpäivän pituus
riittänyt, Ojala kiitteli.
Turnauksen tuotto muodostaa merkittävän osan Vilppaan
juniorijaoston budjetissa. Lehtonen on Koivuniemen hyvä ystävä, ja koska Koivuniemi tiesi Lehtosen
päätöksen etukäteen, hän tuli
Helsinkiin, vaikka matka-aikataulu tuotti ongelmia.
? En olisi muuten tullut, Koivuniemi sanoi.
Helsingistä Koivuniemi kiirehtii varhain maanantaina
kotiin Detroitiin ja jo tiistaina
Kaliforniaan PBA-kiertueen
kisaan.
Koivuniemi on ollut pitkään
hyvässä keilakunnossa, mutta
sunnuntain finaalikierroksilla
hänellä tökki tovin. Kamerunin
Leijonien odotetaan rynnistävän D-lohkosta pitkälle Samuel Eto?on maaleilla. Kuusinkertainen
mestari Egypti nosti pokaalin
sekä kotikisoissaan 2006 että
Ghanassa kaksi vuotta sitten.
? Saatamme joutua odottamaan sata vuotta samanlaista
tilaisuutta, joten meidän on
keskityttävä täysin tehdäksemme parhaamme Angolassa,
Egyptin apuvalmentaja Shawki Ghaerib kertoi.
BACK IN BUSINESS!
TÄNÄÄN KLO 18.30
TV-OTTELU SALOHALLISSA
vs.
Jahmar Thorpen ensiesiintyminen
KORIHAIT
(Uusikaupunki)
Otteluisäntänä:
LIPUT 12?/6?
(s-etukortilla 10?/5?)
Muista myös
Salkkarin maksuton
lapsiparkki
3-9-vuotiaille!
Dortmund-hyökkääjä Mohamed Zidanin tähdittämä
Egypti kalpenee vertailussa
Norsunluurannikon, Ghanan ja
Kamerunin nimilistoihin. BMturnauksen isäntä nimittäin
vaihtuu, sillä Kimmo Lehtonen, joka oli viides, luopuu
järjestelyistä. ovat ennakkosuosikkeja.
Egyptin kärkihaastaja C-lohkossa on Nigeria. 12 vuoden
tauon jälkeen Koivuniemi tuli
uudelleen Helsinkiin, ja voitti
nyt finaalissa amerikkalaisen
työtoverin Parker Bohnin
loistokeilailulla 248?203.
Koivuniemen voitto oli turnaukselle unelmaloppu. 14
SALON SEUDUN SANOMAT
Maanantaina 11. Salon Vilppaan järjestämä And1-turnaus järjestettiin vuoden ensimmäisenä viikonloppuna jo kolmatta kertaa.
Kolmepäiväiseen turnaukseen osallistui yhteensä 51
joukkuetta. Neljä minuuttia
ennen loppua ToPo johti vain
69-68, mutta viimeiset minuutit menivät isännille puhtaasti
10?0.
FoKoPo voitti levypallot selvästi 45?30, mutta sortui peräti 26 pallonmenetykseen.
Obie Trotter ja Corey
Smith heittivät ToPolle 21 pistettä mieheen.
Myös FoKoPon tehopeluri
Rodrick Stewart päätyi 21
pisteeseen. B-, Cja D-junnuille tarkoitettu turnaus keräsi Saloon noin 600 innokasta koriksen harrastajaa.
Pelipaikkoina toimivat Salohalli, Urheilutalo, Moision ja
Meritalon koulut sekä lukio,
jossa järjestettiin myös turnauksen ruokailut.
Noin 800 hengen ruokkiminen kahdesti päivässä olikin
yksi turnauksen haasteellisimmista tehtävistä. Toisin
kuin kolmelle viimeiselle, on
turnaus Faaraoille kauden kohokohta, sillä Egypti karsiutui
kesällä Etelä-Afrikassa pelattavasta MM-lopputurnauksesta.
Viimeksi vuonna 1992 Afrikassa voittanut Norsunluurannikko
on kuulunut mestarisuosikkeihin jo pitkään, joten odotuksille
kaivattaisiin vihdoin katetta.
? Tämän joukkueen ei tarvitse epäonnistua, koska he ovat
oppineet aiemmista virheis-
tään, Norsujen päävalmentaja
Vahid Halilhodzic muistutti.
Norsujen B-lohkossa on Togon
vetäydyttyä enää kolme joukkuetta, joista Ghanan ?Mustat Tähdet. Kongon demokraattinen
tasavalta), 1970: Sudan, 1972: Kongo (nyk. Durell Vinson
keräsi 14 pistettä ja 17 levypalloa. Kongon demokraattinen tasavalta), 1976: Marokko, 1978: Ghana, 1980: Nigeria, 1982: Ghana,
1984: Kamerun, 1986: Egypti, 1988: Kamerun, 1990: Algeria,
1992: Norsunluurannikko, 1994: Nigeria, 1996: Etelä-Afrikka,
1998: Egypti, 2000: Kamerun, 2002: Kamerun, 2004: Tunisia,
2006: Egypti, 2008: Egypti.
l?. Rigobert Song pukee Kamerunpaidan päälle ennätyksellisesti
kahdeksannessa perättäisessä
mestaruusturnauksessaan.
A-lohkossa yllätyksiä mestaruustaistoon punovat Algeria sekä kisaisäntä Angola. Mika Koivuniemi
kävi viimeksi keilaamassa Ballmaster-turnauksessa vuonna
1998 ja voitti silloin. Hurrikaanista kaikki pelaajat jäivät
alle 10 pisteen.
LiigaEura
kaatoi Karhut
Naisten liigan ainoassa ottelussa LiigaEura otti kauden toisen
täyden pistepottinsa kaatamalla kotisalissaan Kuusamon
Pallokarhut selkein luvuin 3?0
(25?18, 25?23, 25?12).
Kotijoukkueen voiton arkkitehtinä hääri totuttuun tapaan
venezuelalaistähti Maria Jose Perez, joka iski 26 pistettä
hurjalla teholla (+20).
Voitto oli euralaisille elintärkeä, sillä se nosti joukkueen
sarjataulukossa ohi Pieksämäen ja PaKan takaisin taisteluun
viimeisistä pudotuspelipaikoista. Korisliigan peräpään
kolmikkoon jäänyt Forssan Koripojat ahdisteli Torpan Poikia
sunnuntaina Helsingissä pelatussa ottelussa. Turnauksen ajankohta on
hyvä ja se tuntuu saaneen pysyvän jalansijan Suomessa järjestettävien koristurnausten
joukossa. (STT)
Otteluita pelattiin kaikkiaan
137 seitsemässä sarjassa. (STT?AP)
Afrikan mestaruusturnauksen
voittajat 1957?2008
1957: Egypti, 1959: Egypti, 1962: Etiopia, 1963: Ghana, 1965:
Ghana, 1968: Kongo-Kinshasa (nyk. Togon joukkuetta
kohdannut ampumavälikohtaus varjostaa sunnuntaina Angolassa alkanutta jalkapallon
Afrikan mestaruusturnausta
pitkään. Ylitalo ja Normunds Veinbergs kasvattivat
PerPon tiliä 10 pisteellä. Kolmantena sarjassa oleva ToPo käänsi
pelin lopulta voitokseen 79?68
(38?34).
ToPo johti peliä puolivälin
jälkeen, mutta FoKoPo roikkui
tuntumassa. Kongon demokraattinen tasavalta), 1974: Zaire (nyk. tammikuuta päättyvässä
turnauksessa historiaa, sillä
yksikään maa ei ole voittanut
Afrikan mestaruutta kolmesti
peräkkäin. LiigaEura on kuudentena,
pisteen päässä Somerosta.
Ballmaster-turnauksen
unelmafinaali Koivuniemelle
Lehtikuva/Vesa Moilanen
Mika Koivuniemi kuittasi turnausvoitosta 15 000 euroa.
STT | JUHANI HEIKKILÄ
KEILAILU. Miesten liigaa johtava Perungan Pojat kasvatti
sunnuntaina johtoaan kaatamalla kotisalissaan Rovaniemellä Hurrikaani-Loimaan
3?0.
Suurin ero joukkueiden välillä oli hakkureiden tehoissa.
PerPon Hermans Egleskalns
sai 24 passia, joista hän iski 18
pistettä.
Vastaavasti Hurrikaanin
Mark Dusharme iski vain
neljä pistettä 23 passista ja
kahdeksan kertaa lyönnistä tuli piste PerPolle.
? Vastaanottomme toimi hyvin ja Hermans pääsi usein
lyömään yhtä torjujaa vastaan,
kun vastustajan keskitorjuja
joutui huomioimaan keskihyökkäyksemme mahdollisuuden. Kumpikin joukkue
voitti oman sarjansa, kun Saku
Fortuna voitti C-pojissa ja Vimpelin Veto B-tytöissä.
Järjestävän seuran joukkueita oli mukana 13, jotka menestyivät myös hyvin. Kaukaisimmat
joukkueet saapuivat Saloon
Suomenlahden takaa Virosta ja Pohjanmaan lakeuksilta
Vimpelistä. Majoitukset
järjestettiin Alhaisten ja Moision kouluilla
Merkittävä osa
vuosibudjetista
. Koivuniemi pääsi niukin naukin viimeisenä eli neljäntenä keilaajana
neljän pelaajan finaaliin.
Koivuniemen ote piti sen jälkeen loppuun.
Norsut, Mustat Tähdet ja Leijonat
Faaraoiden voittoputken esteenä
Turnausta ei olla perumassa, vaikka uusia iskuja uumoillaan
JALKAPALLO. Kaksi kuolonuhria
vaatineen väijytyksen tekijäksi
ilmoittautuneen cabindalaisen
separatistiryhmän FLEC:n
mukaan väkivallanpurkaukset
ovat jatkossakin mahdollisia.
Turnausta ei silti olla kokonaan perumassa, vaikka Togon
joukkue kisoista vetäytyikin.
Egyptillä on mahdollisuus teh-
dä 31. Joukkuemäärä voidaan hyvin kasvattaa kaksinkertaiseksi ja pystymme silti
palvelemaan joukkueita yhtä
hyvin, turnauspäällikkö Sakke Ojala kertoi.
Turnauspäällikkö Ojala jakoi
kiitosta parisatapäiselle talkooporukalle.
. Tukea
tehtävään antoivat kaupungin
keskuskeittiö ja lukion ruokalahenkilökunta
223,7), 5)
Kimmo Lehtonen Tornados Helsinki
5 616, 6) Michael Fagan USA 5 587,
7) Tony Ranta Giants Pori 5 564, 8)
Dominic Barrett Englanti 5 518, 9)
Joonas Jehkinen Mainarit Varkaus
5 513, 10) Osku Palermaa Patteri 5
448.
. Niko Jalava SomEsa ei tulosta.
PÄIVÄN PELIT
KENO
Voittonumerot: 2, 3, 8, 9, 10, 12, 17,
18, 28, 32, 33, 34, 35, 36, 43, 59, 60,
63, 67, 68
TULOSVETO
1 Devils Kuopio?RB-93 L:ranta
6?14
Kerroin: 241,42
2 Kloten?Zürich 4?1
Kerroin: 27,18
3 Oilers?Happee 5?7
Kerroin: 53,69
4 AC HaKi?NST 7?7
Kerroin: 54,16
VAKIOVEIKKAUS
Vakio 4
Oikea rivi: 1X1 111 X12 11X
Kohteen 7 merkki arvottu
Voitonjako: 12 oikein 233 kpl voittoosuus 312,60 e, 11 oikein 8,30 e, 10
oikein?e.
15
????????????????
SELVÄNÄKIJÄ (30v. 233,9),
2) Tan 5 780, 3) Leandersson 5 685,
4) Koivuniemi 5 639 (ka. LP
Viesti, Eura . kierroksella.
Tilanne pujottelucupissa (4/9 kilpailun jälkeen): 1) Reinfried Herbst
Itävalta 245, 2) Lizeroux 241, 3)
Zurbriggen 150, 4) Kostelic ja Giuliano Razzoli Italia 140.
Kokonaiskilpailu (17/34): 1) Raich
639, 2) Carlo Janka Sveitsi 577, 3)
Didier Cuche Sveitsi 481, 4) Aksel
Lund Svindal Norja 454, 5) Michael
Walchhofer Itävalta 393.
Haus im Ennstal, Itävalta
Maailmancup. Blues.
7?1
5?2
0?6
136?31 67
161?40 63
108?53 47
101?61 41
53?118 19
33?100 18
Blues . 3?4 (0?2, 1?1,
2?0, 0?0, 0?1), Toronto?Pittsburgh
1?4 (1?1, 0?2, 0?1), Phoenix?NY
Islanders vl. Salo HT,
HPK . Naiset, supersuurpujottelu: 1) Lindsey Vonn USA
1.26,69, 2) Anja Pärson Ruotsi
1.27,22, 3) Martina Schild Sveitsi ja
Nadia Fanchini Italia 1.27,54, 5) Andrea Fischbacher Itävalta 1.27,86.
Tilanne supersuurpujottelucupissa (3/7 kilpailun jälkeen): 1) Vonn
240, 2) Nadia Styger Sveitsi 145,
3) Elisabeth Görgl Itävalta 136, 4)
Schild 115, 5) Fränzi Aufdenblatten
Sveitsi 113.
B.
V
I
R
T
A
N
E
N
Urheilu
Kokonaiskilpailu (17/33): 1) Vonn
894, 2) Maria Riesch Saksa 702,
3) Kathrin Zettel Itävalta 569, 4)
Pärson 551, 5) Tina Maze Slovenia
411,..16) Tanja Poutiainen Suomi
219,...70) Sanni Leinonen Suomi
37,...117) Kristiina Rove Suomi 2.
FUTSAL
Piirisarja pojat-96 Ykkönen:
Lieto?FC Halikko 2?0, FC Halikko?ÅIFK musta 1?0, TaaJä?FC Halikko 0?4.
FC Halikon pisteet: Roope Ruuskanen 2+1, Tuomas Karttunen 1+1,
Janne Laaksonen 1+1, Ossi Kauppinen 1+0, Janne Eeronaho 0+1
Tytöt-97 piirisarja:
SalPa?PiF 0?1, SalPa?PiPS punaiset 4?0.
SalPan pisteet: Iina Tapio 3+0,
Ida-Maria Juhola 0+2, Selja Kaartinen 1+0, Johanna Helminen 0+1
Tytöt-98 piirisarja:
SalPa?FC Halikko 3?0, KaaPo
mustat?SalPa 1?3, KaaPo keltaiset?SalPa 0?2.
SalPan pisteet: Alisa Heino 1+1,
Miia Nummelin 1+3, Meeri Mäkelä 1+1, Mimosa Kivelä 0+1, Jenna
Seppä 2+1, Julia Parttimaa 1+1, Katariina Rantanen 1+0, Emma Juuti
1+0.
SalPa-98 voitti piirinmestaruuden.
JALKAPALLO
Italian liiga Serie A:
Bologna?Cagliari 0?1, Fiorentina?Bari 2?1, Genoa?Catania 2?0,
Livorno?Parma 2?1, Napoli?Sampdoria 1?0, Palermo?Atalanta 1?0,
Udinese?Lazio 1?1.
Juventus?AC Milan myöhäisottelu.
Espanjan liiga:
Deportivo La Coruna?Osasuna
1?0, Espanyol?Zaragoza 2?1, Malaga?Athletic Bilbao 1?1, Sporting
Gijon?Getafe 1?0, Xerez?Valencia
1?3.
Real Madrid?Mallorca ja Tenerife?Barcelona myöhäisottelut.
JÄÄKIEKKO
NAISTEN SM-SARJA
Blues?LoKV
HPK?Kärpät
Salo HT?Ilves
HPK
25 20 3 1 1
Ilves
25 21 0 0 4
Blues
23 14 2 1 6
Kärpät 25 12 1 3 9
LoKV 24 6 0 1 17
Salo HT 24 6 0 0 18
Seuraavat ottelut: 13.1.
HT, 16.1. Ota talteen!
www.kaarinamakkonen.com
??????????????
Kaikista paras
hinta puhelinosakkeesta!
P. SALON SEUDUN SANOMAT
TULOSPÖRSSI
AMPUMAHIIHTO
Oberhof
Maailmancupin osakilpailut:
Naiset 12,5 km:n yhteislähtökilpailu: 1) Andrea Henkel Saksa
40.53,6 (2 sakkokierrosta), 2) Helena Jonsson Ruotsi jäljessä 23,4
sekuntia (2), 3) Tora Berger Norja
?40,3 (2), 4) Martina Beck Saksa
?51,4 (3), 5) Vita Semerenko Ukraina ?54,3 (2), 6) Olga Zaitseva Venäjä
?1.15,3 (4),...20) Kaisa Mäkäräinen
Suomi ?3.02,1 (1+1+3+2).
Tilanne maailmancupissa 9/25
osakilpailun jälkeen: 1) Jonsson
450, 2) Anna Olofsson-Zidek Ruotsi
352, 3) Svetlana Sleptsova Venäjä
337, 4) Kati Wilhelm Saksa 282, 5)
Olga Medvedtseva Venäjä 268...9)
Mäkäräinen 222.
Miehet, 15 km:n yhteislähtökilpailu: 1) Ole Einar Björndalen Norja
38.57,3 (1 sakkokierros, 2) Tim Burke USA jäljessä 1.02,9 minuuttia (2),
3) Tomasz Sikora Puola ?1.40,6 (3),
4) Jevgeni Ustjugov Venäjä ?1.49,2
(5), 5) Arnd Peiffer Saksa ?1.55,9 (5),
6) Alexander Os Norja ?2.03,9 (4).
Tilanne maailmancupissa 9/25
osakilpailun jälkeen: 1) Burke 329,
2) Ustjugov 326, 3) Fourcade 301, 4)
Christoph Sumann Itävalta 273, 5)
Emil Hegle Svendsen Norja 264, 6)
Björndalen 255,....38) Paavo Puurunen 76,..70) Timo Antila Suomi 19.
ALPPIHIIHTO
Meri?Teijon Suomi Slalom:
Suksisarja: 1) Mikko Linnatsalo
23,860, 2) Jari Korhonen 23,916, 3)
Sanna Wahlström 24,196, 4) Rene
Linnatsalo 24,196, 5) Mikko Suomi
24,405, 6) Mari Ruostesaari 24,831,
7) Teemu Laakso 25,754, 8) Tommi
Laakso 25,754, 9) Hannu Kujala
26,182, 10) Inka Saarinen 26,907,
11) Jade Linnatsalo 27,195, 12) Milla
Suomi 27,380, 13) William Viisanen
28,019, 14) Michael Wilen 28,117,
15) Henrik Wahlsten 28,494
Lumilautasarja: 1) Sakari Vainio 33,891, 2) Nuutti Pyysiäinen
38,146.
Adelboden, Sveitsi
Maailmancup. 045 112 5015
Ylivoimaisesti paras hinta
puhelinosakkeesta!
P. Neljä eteni pudotuspeleihin.
KORIPALLO
Korisliiga:
ToPo?FoKoPo 79?68 (16?17, 22?17,
21?23, 20?11)
ToPo: Corey Smith 21/4, Obie Trotter 21/4, Samuel Haanpää 15/5, Timo
Heinonen 12/6, Eero Lehtinen 8/5,
Antti Niskanen 2/2, Panu Vertio 0/0,
Harri Hohteri 0/0, Tero Laitinen 0/0,
Pyry Rainamaa 0/0, Elias Kajander
0/0.
FoKoPo: Rodrick Stewart 21/6,
Durell Vinson 14/17, Alex Barnett
12/7/3 torjuntaa, Jarno Nissinen 11/5,
Kwamena Brace 5/0, Teemu Heiskanen 5/0, Markus Molenius 0/0, Timo
Naukkarinen 0/0, Joe Nurmio 0/1,
Mika Suokas 0/1.
Yleisöä: 890.
Pyrintö 24 21 3 2106?1804 42
Kouvot 24 17 7 2021?1762 34
ToPo
24 16 8 2095?1930 32
LrNMKY 24 15 9 2010?1985 30
Honka 24 14 10 1980?1867 28
Korihait 24 12 12 1955?1912 24
KTP
24 12 12 1987?2023 24
Lahti
24 11 13 2043?2103 22
Kataja 24 8 16 1875?2041 16
FoKoPo 24 6 18 1795?2062 12
Kauhajoki 24 6 18 2005?2218 12
Vilpas 24 6 18 1797?1962 12
Seuraavat ottelut: tänään Vilpas?Korihait 13.1. Miehet, pujottelu:
1) Julien Lizeroux Ranska 1.51,88
(56,35+55,53), 2) Marcel Hirscher
Itävalta 1.52,22 (55,77+56,45),
3) Ivica Kostelic Kroatia 1.52,68
(55,63+57,05), 4) Benjamin Raich
Itävalta 1.52,70 (55,54+57,16),
5) Mattias Hargin Ruotsi 1.52,99
(55,20+57,79). Ura-00 76?22
SalPan pisteet/levypallot: Olli Jakonen 25/10, Eetu Laiho 20/18, Aleksi Toivonen 10/10, Elmo Hyytiäinen
8/4, Emil Hellberg 6/4, Arttu Mäensivu 4/8, Jore Hutanen 3/4, Jesse Kaukiainen 0/6, Atte Pettilä 0/10, Veeti
Holstikko 0/2. 2?3 (1?1,
1?1, 0?0, 0?0, 0?1). LrNMKY, Pyrintö . KTP.
Miesten I divisioona:
WB?LaNMKY 81?80 (42?40)
Honka?LoKoKo 104?79 (56?28)
Huima?JKS 69?64 (37?27)
Kerava?Lapua 72?80 (36?50)
Tarmo?Jyväskylä 82?86 (44?36)
Ura?BC Nokia 71?61 (39?34)
Naisten II divisioona:
RieMu?Vilpas 44?51 (25?33)
Vilppaan pisteet/levypallot: Jenna
Hellman 2/1, Eveliina Vaanela 14/7,
Sofia Pelander 18/20, Essi Iivonen
3/1, Peppi Ilola 7/9, Elina Ekström
5/6, Liina Kallassalu 2/4, Aino Härkki 0/1.
A-pojat läntinen alue I-divisioona:
Vilpas 2?BC Sisu 112?36 (57?16)
Vilpas: Juhi Ketonen 22/8/10s/10r,
Juhani Lammi 18/7, Joonatan Hämäläinen 2/6, Esa-Matti Näreoja 22/6,
Jussi-Pekka Palokankare 0/8, Jere
Lehtinen 13/9, Tanel Niitväli 12/5,
Oskari Viitaniemi 4/4, Joona Vento
19/10.
B-poikien valtakunnallisen Idivisioonan kärkikamppailu:
Kouvot?Vilpas 58?96
Vilppaan pisteet ja levypallot: Jani
Koskinen 4/4, Lauri Kankaanpää 2/3,
Joonas Nikkanen 7/2, Jesse Virtanen
23/1, Waltteri Vihiniemi 12/4, Jarno
Helminen 5/6, Iiro Virtanen 3/2, Riku
Lehto 12/4, Eetu Karlstedt 10/3, Mikko Mäkinen 8/6 ja Jere Aalto 10/3.
Vilpas jatkaa ainoana tappiottomana sarjan kärjessä ja Kouvot 3 tappiolla kakkosena.
Seuraava ottelu seuran sisäinen
Vilpas?Vilpas Haastajat 17.1 klo
12.00 Urheilutalolla.
Läntisen alueen minityttöjen Idivisioona:
Vilpas-98?Kangasalan Urheilijat68 74?55, Raholan Pyrkivä?Vilpas98 46?64.
Vilppaan pisteet: Flink Jonna 6,
Haavisto Annika 15, Juuti Emma 26,
Merikko Julia 3, Strömberg Laura 18,
Tulonen Helmi 32, Vikstedt Amanda
4, Virtanen Viliina 14, Zegiri Shqipdone 20, Zymberi Aurora 0.
Läntisen alueen minipoikien Idivisioona:
Vilpas-98 Red?Turun NMKY Lakers 99 73?36, Forssan Koripojat
White?Vilpas-98 Red 41?72.
Vilppaan pisteet: Arttu Näreharju
8, Väinö Nykänen 20, Kim Heino 16
, Lasse Soljama 5, Mikael Saari 16,
Teemu Soini 12, Tuomas Saarinen
35, Visa Virtanen 20, Kalle Elonen 2,
Rasmus Saari 10, Heikki Virtanen 1.
Mukana myös Kosti Leinikka ja Väinö Varvikko,
Mikro-Pojat I-divisioona:
Ylempi loppusarja läntinen alue:
FoKoPo-00?SalPa-00 29?78, SalPa00. 6?5 (1?3,
0?2, 4?0, 0?0, 1?0). N: Pekka Rinne
18/21 torjuntaa.
Minnesota?Chicago vl. tammikuuta 2010
J
E
R
E
...31) Nousiainen 131, ...41) Sami
Jauhojärvi Suomi 101, ...47) Matias
Strandwall Suomi 94, ...51) Kalle
Lassila Suomi 65, ..86) Lasse Paakkonen Suomi 28, 87) Martti Jylhä
Suomi 27, ...116) Olli-Pekka Tolvanen Suomi 8, 117) Teemu Kattilakoski Suomi 7, ...120) Jesse Väänänen Suomi 6.
Kuopio
Nuorten SM-hiihdot, yhdistelmäkisa:
Miehet, alle 20-v 10 km (p)+10
km (v): 1) Iivo Niskanen VieremK
57.16,8, 2) Esa Vilhunen EspoonHS
jäljessä 13,4 sekuntia, 3) Markus Sinijärvi PirkkalH ?15,9.
Naiset, alle 20-v 5 km (p)+5 km
(v): 1) Marjaana Pitkänen VieremK
32.38,6, 2) Anni Kainulainen KaipV
?1.10,6, 3) Maria Grundvall IK Kronan ?1.15,0.
MÄKIHYPPY
Bad Mitterndorf, Itävalta
Maailmancupin kauden 12/23 kilpailu:
Kulmin HS 200 -lentomäki: 1)
Gregor Schlierenzauer Itävalta
401,7 pistettä (203,5 ja 205 metriä),
2) Robert Kranjec Slovenia 392,6
(198,5/204,5), 3) Harri Olli Suomi
388,0 (199,5/200,5), 4) Martin Koch
Itävalta 386,4 (199,5/200), 5) Simon
Ammann Sveitsi 376,7 (196/195),
6) Wolfgang Loitzl Itävalta 371,9
(192,5/192),...12) Janne Ahonen
Suomi 341,7 (181,5/184,5),...19)
Matti Hautamäki Suomi 318,8
(172,5/176,5),...26) Janne Happonen
Suomi 295,5 (172/160,5),...32) Kalle Keituri Suomi 141,7 (161),...37)
Kai Kovaljeff Suomi 127,1 (150,5).
? Keituri ja Kovaljeff karsiutuivat 2.
kierrokselta.
Pistetilanne: 1) Schlierenzauer 796, 2) Ammann 794, 3) Kofler
587, 4) Loitzl 483, 5) Thomas Morgenstern Itävalta 478, 6) Ahonen
401,...12) Olli 298,...35) Matti Hautamäki 54,...38) Keituri 36,...47)
Happonen 20.
PIKALUISTELU
Hamar, Norja
Yleisluistelijoiden EM-kilpailujen
2/2 kilpailupäivä:
Miehet, 1 500 m: 1) Enrico Fabris Italia 1.46,37, 2) Sven Kramer
Hollanti 1.47,05, 3) Ivan Skobrev
Venäjä 1.47,82,,...23) Niko Räsänen
Suomi 1.52,60.
10 000 m: 1) Kramer 13.19,32, 2)
Contin 13.25,77, 3) Fabris 13.28,72.
Yhteispistekilpailun lopputulokset
4/4 lajin jälkeen: 1) Kramer 150,227,
2) Fabris 150,776, 3) Skobrev
152,178,...24) Räsänen.
Naiset, 1 500 m: 1) Ireen Wüst Hollanti 1.59,08, 2) Daniela AnschützThoms Saksa 1.59,57, 3) Martina
Sablikova Tshekki 1.59,75.
5 000 m: 1) Sablikova 6.59,44, 2)
Stephanie Beckert Saksa 7.04,55, 3)
Anschütz-Thoms 7.12,02.
Yhteispistekilpailun lopputulokset 4/4 lajin jälkeen: 1) Sablikova
162,825, 2) Wüst 164,204, 3) Anschütz-Thoms 165,343.
PURJEHDUS
Freeport, Bahama
49er-luokan MM-kilpailut:
Lopputulokset 17 lähdön jälkeen:
1) Iker Martinez de Lizarduy/Xabier
Fernandez Espanja 57 sijoituspistettä, 2) Nathan Outteridge/Iain Jensen
Australia 84, 3) Pietro Sibello/Gianfranco Sibello Italia 96, ...11) Lauri
Lehtinen/Kalle Bask Suomi 122.
SALIBANDY
Miesten liiga:
AC HaKi?NST ja. 050 1221.
Puhelinosakkeista
paras hinta.
P. C: Olli Jokinen
0+1, Miikka Kiprusoff 19/21 torjuntaa.
San Jose?Detroit 1?4 (1?0, 0?3,
0?1). SaimaaV, Piivolley . Sampo, Hurrikaani . LoKV,
Naisten SM-karsintasarja:
KalPa?Porin Kärpät 6?2 (2?0,
1?1, 3?1)
JYP?EKS 6?1 (2?0, 1?0, 3?1)
B-nuoret III-divisioona:
Salo HT?HC Espoo 3?4.
HT:n pisteet: Oskari Heinonen
2+0, Lauri Saarelma 0+2, Antti
Parkkonen 1+0, Atte Leppälä 0+1,
Elias Paikkari 0+1
Länsirannikko C2-nuoret AA jatkosarja:
Salo HT Skorpionit?Lukko Hokki
4?1
HT:n tehot: Jere Juhola 2+2, Elmo
Lindroos 2+1, Antti Juntunen 0+1,
Elias Leppänen 0+2
NHL lauantaina:
Philadelphia?Tampa Bay 4?1 (1?0,
0?0, 3?1) T: Antero Niittymäki 27/30
torjuntaa.
Nashville?Anaheim 2?3 (0?1, 0?2,
2?0) A: Teemu Selänne 1+0, Petteri
Nokelainen 0+1. Louis 3?4
(0?1, 1?1, 2?2).
JÄÄPALLO
Liiga:
Ylempi jatkosarja: Akilles?OLS
4?5 (2?5), HIFK?OPS 3?2 (2?0).
Alempi jatkosarja: JPS?Botnia
10?1 (2?1)
KEILAILU
Helsinki
Ballmaster Open, Euroopan-kiertueen 105 000 euron turnaus 1/21:
Lopputulos: 1) Mika Koivuniemi Suomi, 2) Parker Bohn USA, 3)
Cherie Tan Singapore (voitti naisten
kilpailun).
Pudotuspelit: Koivuniemi?Leandersson 201?199, Koivuniemi?Tan
270?195, ja loppuottelu Bohn?Koivuniemi 203?248.
Tilanne ennen pudotuspelejä, 24
sarjaa: 1) Bohn 5 968 (ka. Kataja . LP Viesti, 17.1. Honka,
Kauhajoki . Joukkueessa pelasivat
myös Akseli Paima, Julius Setälä,
Tuukka Into ja Juuso Juva
NBA lauantaina:
Charlotte?Memphis 89?87, Orlando?Atlanta 113?81, Detroit?Philadelphia 94?104, Chicago?Minnesota
110?96, Oklahoma?Indiana 108?102,
Dallas?Utah 93?111, Houston?New
York 105?96, Sacramento?Denver
102?100.
KUMPARELASKU
Calgary, Kanada
Maailmancup, miehet: 1) Dale
Begg-Smith Australia 25,25 pistettä, 2) Alexandre Bilodeau Kanada
24,70, 3) Aleksandr Smishlijev Venäjä 24,48,...13) Tapio Luusua Suomi
21,80, ...15) Mikko Ronkainen Suomi
11,95, ...19) Harri Kyllönen Suomi
(karsinnassa 21,17), ...21) Arttu Kiramo Suomi (21,02).
Tilanne maailmancupissa (4/12 kilpailun jälkeen): 1) Begg-Smith 295,
2) Jesper Björnlund Ruotsi 281, 3)
Bilodeau 205, ...21) Kiramo 52, 22)
Luusua 51,...34) Kyllönen 24,...37)
Jussi Penttala Suomi 18, 38) Ronkainen 16.
Lentopallo
MIESTEN LIIGA
PerPo?Hurrikaani 3?0 (25?22, 25?20,
25?14)
PerPo 13 11 0 2 0
37?8 35
SunVolley 13 8 2 1 2 32?18 29
Sampo 13 6 2 1 4 28?23 23
Isku-Volley 13 6 0 3 4 25?24 21
VaLePa 13 6 1 0 6 25?23 20
Riento 13 6 0 1 6 24?24 19
Piivolley 13 4 3 1 5 26?27 19
Muurame 13 4 2 1 6 23?26 17
Loimu 13 3 2 3 5 25?28 16
SaimaaV 12 3 2 2 5 22?27 15
Hurrikaani 14 4 1 0 9 17?30 14
Isku-Veikot 13 1 1 1 10 10?36 6
Seuraavat ottelut: 16.1. p. ? Jukka Leino ja Andreas Romar keskeyttivät 1. Kuusamo . Kärpät . P-mäki . OrPo.
I
P
A
N
A
V
A
L
T
A
H
A
R
A
L
D
Maanantaina 11. 1?2 (0?1, 1?0, 0?0, 0?1),
Ottawa?Florida 0?3 (0?1, 0?2, 0?0),
Buffalo?Colorado vl. Muurame
NAISTEN LIIGA
Eura?Kuusamo
25?12)
MAASTOHIIHTO
Val di Fiemme, Italia
Maailmancupin osakilpailu ja Tour
de Ski -kiertueen 8/8 osakilpailu:
Naiset, 9 km:n (v) takaa-ajokilpailu: 1) Justyna Kowalczyk Puola
36.45,8, 2) Petra Majdic Slovenia
?19,6, 3) Arianna Follis Italia ?
1.12,1, 4) Aino-Kaisa Saarinen Suomi ?1.34,7, 5) Kristin Steira Norja
?2.08,0, 6) Riitta-Liisa Roponen
Suomi ?2.27,0,...15) Riikka Sarasoja
Suomi ?5.43,9.
Tilanne maailmancupissa 17/31
osakilpailun jälkeen: 1) Kowalczyk
1 089, 2) Majdic 1 022, 3) Saarinen 789, 4) Follis 672, 5) Steira
585, 6) Roponen 493,...18) Sarasoja
210,...24) Virpi Kuitunen Suomi
177,...32) Pirjo Muranen Suomi
134,...56) Kirsi Perälä Suomi 52.
Miehet, 10 km:n (v) takaa-ajokilpailu: 1) Lukas Bauer Tshekki
33.51,7, 2) Petter Northug Norja
?1.16,4, 3) Dario Cologna Sveitsi
?1.32,2, 4) Marcus Hellner Ruotsi ?1.41,4, 5) Jean Marc Gaillard
Ranska ?1.52,6, 6) Rene Sommerfeldt Saksa ?3.01,4,...12) Matti
Heikkinen Suomi ?4.18,5,...23) Ville
Nousiainen Suomi ?8.13,4.
Tilanne maailmancupissa 17/31
osakilpailun jälkeen: 1) Northug 1
060, 2) Bauer 663, 3) Hellner 627,
4) Cologna 615, 5) Gaillard 446, 6)
Teichmann 430, 7) Heikkinen 420,
V
I
I
V
I
J
A
W
A
G
N
E
R
F
I
N
G
E
R
P
O
R
I
R
E
T
U
T
E
I
N
I
L
E
E
N
A
H
I
R
M
U
I
N
E
N
3?0 (25?18, 25?23,
LP Viesti 11 9 2 0 0
33?9 31
HPK
13 7 4 1 1 35?16 30
OrPo
12 4 4 2 2 30?20 22
Pislaploki 12 2 4 2 4 25?27 16
Somero 13 4 0 1 8 16?29 13
Eura
12 2 1 4 5 18?30 12
Kuusamo 12 3 0 2 7 16?28 11
P-mäki 11 2 0 3 6 14?28 9
Seuraavat ottelut: 16.1. HPK, Pislaploki . D: Valtteri Filppula 0+1.
Boston?NY Rangers 1?3 (0?1,
0?1, 1?1), Atlanta?Washington
1?8 (0?3, 1?1, 0?4), Montreal?New
Jersey ja. 044 287 3437,
040 418 0437
(myös puh.aik.). Salo
Ilves . Lauri
Asikainen ja Janne Ryynänen eivät
lähteneet hiihto-osuudelle.
Maailmancupin pistetilanne
(11/19): 1) Lamy Chappuis 709, 2)
Gottwald 533, 3) Tino Edelmann
Saksa 480, 4) Frenzel 457, 5) Spillane 405, 6) Björn Kircheisen Saksa
391, 7) Koivuranta 351,...11) Hannu
Manninen Suomi 294,...16) Ryynänen 185,...26) Tallus 94.
YLEISURHEILU
Someron Esan seiväshallikilpailu:
T11: 1) Jenny Virta Ulvila Sport
Team 180, 2) Iida-Maria Marttila TuWei 160.
T13: 1) Minttu Turunen Vilpas 220,
2) Sara Heikkilä Tapanilan Erä 190.
T15: 1) Vilma Mäkelä Tapanilan
Erä 210.
P13: 1) Jussi Lepistö Oriveden
Ponnistus 230, 2) Eemeli Morander
Somerniemen Veikot 220.
P15: 1) Timi Katila Tapanilan Erä
320, 2) Tuomas Kleemola NaantLö
230, 3) Vesa Kleemola NaanLö 220.
N: 1) Minna Nikkanen SomEsa 400,
2) Anna Gustafson PargasIF 330, 3)
Jenni Mild RaisKu 280.
M 1. kok)
Kaarina Makkonen
Salossa pe 22.1.
Ajanvar. 4?5 (1?2, 0?2, 3?0,
0?0, 0?1), Los Angeles?St. hitsaajat, asentajat ym.
045 314 7191
www.staffoffer.eu
????????????????
UUSI
vuosi
työ
Ylennyksiä tehty
Paikkoja vapautuu
12 uutta työntekijää
koulutetaan eri tehtäviin
Takuupalkka 28 800 ?/v.
sovitusta työmäärästä
Auto tarvitaan
Soita!
Sovi haastattelu: 050-560 9280
:. VaLePa . Somero,
Kuusamo . 7?8 (5?2, 2?2,
0?3, 0?1), Oilers?Happee 5?7 (0?2,
2?1, 3?4), SPV?Josba 5?9 (1?2, 4?4,
0?3)
TENNIS
Brisbane, Australia
Miesten 592 000 dollarin ATP-turnaus:
Loppuottelu: Andy Roddick USA
(1)?Radek Stepanek Tshekki (2) 7?6
(7?2), 7?6 (9?7).
Chennai, Intia
Miesten ATP-kiertueen turnaus,
palkintoarvo 400 000 dollaria:
Kaksinpeli, loppuottelu: Marin Cilic Kroatia (2)?Stanislas Wawrinka
Sveitsi (3) 7?6 (7?2), 7?6 (7?3).
YHDISTETTY
Val di Fiemme, Italia
Maailmancup, kauden 11/19 kilpailu (mäki ja 9 km hiihto):
1) Bill Demong USA 33.49,9, 2)
Todd Lodwick USA jäljessä 15,3 sekuntia, 3) Eric Frenzel Saksa ?24,1,
4) Felix Gottwald Itävalta ?28,8, 5)
Magnus Moan Norja ?34,2, 6) Pavel
Churavy Tshekki ?41,2,...10) Anssi Koivuranta Suomi ?1.24,1, ...39)
Jaakko Tallus Suomi ?4.40,4. M: Mikko Koivu 1+0, Antti Miettinen 0+1, Niklas
Bäckström 7/12 torjuntaa.
Vancouver?Calgary vl. Kouvot, ToPo . Loimu, Isku-Veikot
. FoKoPo, Lahti . 050 63670
/STETAAN3ALON3EUDUN0UHELI
MENOSAKE +AUPASTAEIKULUJA
3OITA
???????????????????????
Työvoiman vuokraus
ja rekryToinTi