SALON SEUDUN SANOMAT
N:o 41
Maanantaina 11. Samalla on mietittävä
rakennusten ydintehtävä ja niiden käyttö jatkossakin.
. klo 14.00 mennessä
ilmoituskonttoriin, Örninkatu 14, Salo
Pitkäjänteisyys
puuttuu
? Rehtorikysely 1995: kosteusvaurioita 60 prosentissa ja homeenhajua 26 prosentissa kouluista.
? Kansanterveyslaitos 2002 Itä-Suomesta: kosteusvaurioita
70 prosentissa, näkyvää hometta 50 prosentissa kouluista.
Lisätietoja ja ilmoitustilavaraukset
? Kuntaliitto 2005 kosteusongelmista: alapohjavauriot lisääntyneet.
p. jakelunumeroon:
vedostettavat ti 12.2. Rakennuksista vastaavien
olisikin pitkäjänteisesti huolehdittava niiden koko elinkaaresta.
Samoilla linjoilla on myös Työterveyslaitoksen professori Kari
Reijula, joka ehdottaa julkisten
kiinteistöjen omistajatahoksi
muita kuin niiden käyttäjiä.
? Näin saataisiin kootuksi moniammatillista ja pitkäjänteistä
osaamista keskitetyksi. Pari opasta ilmestyy
??????????????????????
??????????
torstaina 14.2.
Salon Seudun Sanomat jaetaan torstaina 14.2.
lisäjakeluna seuraavilla alueilla:
Salo, Halikko, Perniö, Somero, Marttila,
Paimio, Koski TL, Pertteli, Sauvo, Kemiö,
Tenhola, Karjalohja, Pohja ja Karjaa.
kevään aikana myös Teknillisen
korkeakoulun ja Kuopion yliopiston tutkimushankkeen tuloksena.
? Asiantuntijoita homeongelmien ratkaisuun on, mutta yhteispeli
puuttuu. Suomen 6 000 koulurakennuksessa työskentelee päivittäin
750 000 oppilasta ja 100 000 aikuista.
70%
Ilmoitusaineistot 14.2. 075 3030 1840
S-Etukortilla maksaessasi saat maksutapaetua I Lisätietoja: www.s-kanava.fi
www.sss.fi
Koulujen homeongelmia hyssytellään
?????????
???????????????
???????????
Lisäjakelun
määrä
7.400 kpl
??????????
?????????
Vastuu hajallaan
eri viranomaisilla
???????
SSS?STT?Reino Pasanen
Lisäjakelu
???
Koulurakennusten kosteus- ja
homevauriot eivät tunnu olevan
kenenkään vastuulla. Kuumenna. Kurnitskin mukaan mikrobiologi ei ymmärrä mitä taloille
tehdään, mutta se kuuluukin insinöörille. Paikallisia eroavaisuuksia valikoimissa.
www.hemtex.com
Aluslakana 100% puuvillaa
? Oppaita homeongelman poistoon on saatavissa mm. Kuva Halikon Marian koulusta parin vuoden takaa.. (sis.alv)
Helppo ja nopea päivällinen
Suomen Luisteluliiton IceSkating Tourin
iltatapahtuma 11.2. (02) 77021 / ilmoitusmarkkinointi.
? Kosteus- ja homevauriot tuottavat ilman epäpuhtauksia, jotka
aiheuttavat oireita ja sairauksia.
parivuoteen
? Kosteus- ja homevauriokouluissa astmaatikkoja voi olla jopa
kolme kertaa enemmän kuin normaalisti.
yhden hengen
9,90`
4,90`
(29,95`)
(16,95`)
Tarjous voimassa niin kauan kuin tavaraa riittää, ei kuitenkaan pidempään kuin 13.2.2008 asti.
Koskee normaalihintoja, ei voida yhdistää muihin tarjouksiin. lk.
400g (7,23/kg)
Liity nyt 20 eurolla Asiakasomistajaksi,
saat 41 euron liittymisedut.
Valio
Jogurtit
200g (1,45/kg)
6
50
HK
Suomalainen
naudan luuton
keittoliha, kg
9
90
Asp
Kypsät
kalapihvit, kg
Esittelyssä: MA Quaker-puurot, KE-TO Rosten
S-market Plaza ma-pe 8?21, la 8-18
S-market Tupuri ma-pe 7?21, la 7-18
SALO, Tupuri
Kalkkimäenrinne 2,
puh. Nyt asioita äimistelee kiinteistö-, opetus- ja
terveystoimi, perustelee Reijula.
Hänen mukaansa selvityksiä kosteusongelmista on riittävästi.
? Enää ei kannata päivitellä on-
gelmien laajuutta vaan rakennus
rakennukselta on käytävä niiden
kunto läpi. Ja
lopuksi korjataan uudelleen, ellei
koko rakennusta pureta.
Hallinnollisesti asia on usean
ministeriön ja laitoksen vastuulla
eli kokonaisuus ei kellään.
Oppaita ongelmien selvittämiseen kyllä on ja lisää tulee.
Työterveyslaitos on julkaissut
omansa ja Kansanterveyslaitos
julkaisee kohta uudistetun painoksensa. Lääkärit, mikrobiologit,
rakennusinsinöörit ja lvi-teknikot
eivät kohtaa tai puhu samaa kieltä. Tarjoile spagetin kanssa.
Lue lisää:
www.ruokamaailma.fi
5
1
0
49
29
Apetit
Pakastepizza
300 g (4,30/kg)
25
Valio
Polar 5 ja Polar 15
Juustot
600-700 g
(7,84-9,15/kg)
1
Karl Fazer
Maitosuklaa
200g (8,25/kg)
SALO, Kauppakeskus Plaza
Vilhonkatu 8, puh. Lisää
juusto ja basilika kastikkeen joukkoon. Lisää
jauheliha nokareina ja hauduta
sekoitellen noin 15 minuuttia. klo 15.00,
valmiit ke 13.2. 075 3030 1345
s-marketamp.plaza@sok.fi
Tarkista
bonusostokertymäsi
osoitteesta www.sso.fi
www.sso.fi
49
1
2
Oululainen
Reilu viipaleet
500 g (2,98/kg)
0
Vaasan
Lounassämpylät
320g (3,09/kg)
Bonusta jopa 5%
0
29
099
Pampers
Baby Dry
teippivaippa
50?66 kpl
(0,18?0,24/kpl)
0
35
Suomi 1. Tosiasia on kuitenkin, että ainakin
puolella kouluissa on kosteusongelmia, hän sanoo.
Samalla kun homepalloa pompotellaan, Helsingin Laajasalon
ala-asteen lähes 250 oppilasta
matkustaa linja-autolla kaupungin toiselle laidalle evakkoon homekoulustaan päästäkseen kesän
jälkeen jatkamaan opintietään
parakeissa koulunsa pihalla.
Marko Mattila
? Yli 80 prosentissa kouluista on todettu ilmanvaihto huonoksi.
? Kosteusvaurioita esiintyy puolessa kouluja, vaikeita vaurioita
on joka viidennessä.
? Homekouluselvityksiä tehty 1990-luvulta lähtien.
alennuksella
tai sähköpostiin, sss.ilmoitukset@sss.fi.
Tutkimuspäällikkö Jarek Kurnitski Teknillisestä korkeakoulusta on valmistamassa Hengitysliiton
kanssa ohjeita, joilla rakentajien
lisäksi myös työn tilaajia ohjeistetaan. Usein löydöstä ensin hyssytellään, sitten se
koetaan koteloida tai korjata. Paukkulan kentällä
on peruttu jääolosuhteiden vuoksi.
Nopea jauhelihakastike
(4 annosta)
1 prk
400 g
1/2 tl
ripaus
1 dl
MA-TO 11.-14.2.
Atria Naudan
paistijauheliha
pastakastiketta
jauhelihaa
suolaa
mustapippuria
(tuoretta basilikaa)
juustoraastetta
2
89
Kaada valmis tomaattinen pastakastike pannulle. Työterveyslaitokselta, Kansanterveyslaitokselta ja työsuojelupiireiltä;
toukokuussa julkaistaan Teknillisen korkeakoulun opas rakennusammattilaisille ja toinen tilahallinnosta vastaaville.
Vastuu koulurakennusten kosteus- ja homeongelmista on hajallaan monen eri viranomaisen kesken. helmikuuta 2008
Irtonumero 1,45 . Helposti ongelma vaietaan, jos
ei ole rahaa korjauksiin puhumattakaan ennaltaehkäisystä, kuvailee Hengitysliiton projektipäällikkö Juhani Pirinen.
Hänen mukaansa tyydytään
konsultin usein pintapuoliseen
ehdotukseen, jolloin korjataan
vääriä asioita.
TIETONURKKA
NELJÄ VIIDESTÄ KOULUSTA KÄRSII
HUONOSTA ILMANVAIHDOSTA
VIIMEINEN VIIKKO!
Paljon tuotteita
jopa
Puolessa kouluista
korjattavaa
Myös Kansanterveyslaitoksen
tutkijaprofessori Aino Nevalainen pitää kriittisimpänä asiana
monitieteistä yhteistyötä tutkimuksessa ja kunnissa.
? Nyt joko toisaalla hyssytellään
ja toisaalla hysterisoidutaan. lk.
Sipulipussi
500g (0,70/kg)
49
Saarioinen
Pannupihvi ja pippurikastike
tai Palapaisti ja perunamuusi
350 g (7,11/kg)
1
99
Pouttu Broilerin
hunajamarinoitu
fileesuikale
300 g (6,63/kg)
alkuperämaa Brasilia
1
79
Atria
Kalkkunaleike
250 g (7,16/kg)
NÄMÄ TUOTTEET VAIN S-MARKET PLAZASTA
Semper
Soseet, 4 kk
135 g
(1,85/kg)
1190
65
Kerrytä loput 100 euron osuusmaksusta
kahden vuoden aikana Bonuksilla.
99
Saksa
Gloster Omena
kg, 1
Patistelun taustalla on halu sitouttaa nuoria yrityksiin ja ylipäätään lisätä nuorten tietoisuutta yritysmaailmasta. Vaikka mekin syömme edelleen
samaa kallista ruokaa. Toimii. Niin Metallissa kuin
Kemiassakin on vastustajia myös sosialidemokraattien parissa. Ennen navigaattorien
tuloa olen useamman kerran istunut helsinkiläisessä taksissa, kun on etsitty sitä kujaa,
jonne olen ollut menossa. Yhteistä silti on
huoli viljelyn kannattavuudesta, kuluttajien luottamuksen pitämisestä ja
ympäristöstä.?
RUOTUVÄKI pohtii vuoden 1918
sisällissodan sekä talvi- ja jatkosodan esillä oloa kouluopetuksessa.
?Kylmän sodan aikaan talvi- ja jatkosodat olivat kouluopetuksessa suhteellisen vähän esillä sisällissotaan ja
KERRO KANTASI
Kirjoita Tätä mieltä -palstalle mielipiteesi. Opin esimerkiksi sen, että Norja on yksi maailman
rikkaimmista maista, kiitos hyvin
hoidettujen liiketoimintojen, jotka perustuvat pitkälti luonnonvaroihin. ?88
l. Rappulassa kuljetaan talojen nurmikoilla ja loikitaan yli aidan ja jopa rappusilta.
?Kulkekaa tietä pitkin
l. Mielipide
Maanantaina 11. ?Rollaattorilla ja lastenvaunuilla
l. Samannimiset
tiet eri kaupunginosissa voitaisiin erottaa
lisäämällä viittoihin kaupunginosan nimi.
Näin tarkentuisi Kiikalan Kuusitie, Perniön
Kuusitie jne.
Hälytysajoneuvojen on päästävä nopeasti
perille. Viime vuosi osoitti,
että asuntorakentamisen ja -lainoituksen kiivas tahti on maassa
yleisemminkin taittunut. ?Kyllä on
noussut
040-7711?777 Tekstarit-palstalle otetaan vastaan matkapuhelimella
lähetettyjä tekstiviestejä. Tämä tarkoittaa, että täytyy
aseistautua. Hakijoiden
joukossa nimittäin oli myös näiden kuntien
KOLUMNI
väkeä.
Muutosjohtajatiimi on liittänyt hakijakoosteeseensa tiedot siitä, ketkä ovat ilmoittaneet kiinnostuksensa kuhunkin tehtävään.
Samoin on kirjattu vastaavissa tehtävissä
parhaillaan toimivat henkilöt, joiden joukosta valinta pyritään tekemään. Tällaisessa valintatilanteessa hyvät kokemukset tutusta työpaikasta painavat,
ja panostus voi maksaa itsensä moninkertaisesti takaisin.
kunnan organisaatio määrittelee sitä, mille
pohjalle uutta kuntaa rakennetaan. Ilmaa sähkön hinnassa. Postinumerot ovatkin osoittautuneet luotettaviksi, ne kun eivät ole muuttuneet, vaikka postitoimistot ovat nukkuneet
alta pois.
Lajittelukeskuksissa posti lajitellaan postinumeroiden mukaan. Puisto-osasto voitaisiin työllistää metsänhoidolla ja haketuotannolla. Koska maa ei kuulu
EU:hun, samat direktiivit kuin meillä
eivät ole siellä tuttuja. Vauhti on nyt huomattavasti rauhallisempaa kuin muutamana viime vuonna, mutta mistään kaupan pysähtymisestä ei
toistaiseksi ole kyse. Pieni eläkekorotus,
ja vero vei käteen jäävän osuuden vielä pienemmäksi. Samanniminen tie,
katu, kenties polkukin on löydetty ennen kujaa.
Tällaista tavallista taapertajaa jää ihmetyttämään, miksi tässä yhdistymisen hurmassa
tarpeettomatkin muutokset pyrkivät esille.
Onkohan niihin syynä lain sanelema pakko
vai suunnittelun sietämätön ihanuus?
Rauha Vanhanen
Salo
VÄLIHUUTO
Yhdessä
tekeminen on
kunnan tunnus
?Kunnat vastaavat itsehallintonsa puitteissa laajasti siitä, että ihmisten on turvallista
ja viihtyisää olla, asua ja tehdä työtä.
Kuntaidentiteetin kannalta olennaista on
yhteinen tekeminen. Lupia pikemminkin haetaan nyt ?normaalitahtiin. Mamma. Salon
johtavat virkamiehet ovat ennenkin hoitaneet laajoja kokonaisuuksia suuressa kunnassa.
Todettakoon vielä, että ehdokkaista 15 eli
noin 40 prosenttia on naisia.
l. Valtio sallii. Kaupungin puisto-, nurmikko- ja polkuvimma lisää ekotuhoa. ?Se on tosiasia
l. Pitää säilyttää jälkipolville jotakin aitoa vanhaa! ?Lipun ostaja
l. Meidän työmaalla 90luvulla miehet töissä satanen/tunti. O. Terveyspalveluiden johtajan
tehtävä on korvamerkitty johtavalle lääkärille, jota pestiä nyt hoitaa eläkkeelle elokuussa
jäävä Seppo Junnila.
Halikkoon on napsahtamassa kuusi pomon
virkaa ja Perniöön kaksi. Niistä saadaan
nimiä myöhemmin, mutta luultavaa on, että
salolaisväri lisääntyy johtajaportaassa.
Toki salolaisten ?ylivoimalle. Tämä vilkkuhysteria loppuu nyt! Ottakaa toiset huomioon. Sekajätteiden polttamisessa vapautuu spektri haitallisia yhdisteitä. Koko asian
politisoiminen on suuri virhe, sillä niin
vastustajien kuin kannattajien perusteet liittyvät ennen kaikkea edunvalvontaan.?
Lehdet luki Kauko Mäntylä.
Kirjoita lyhyesti. Niissä paikkaa on ehdotettu halikkolaiselle.
Valmisteltavana on vielä rakennusvalvonnan, ympäristötoimen ja ympäristöterveydenhuollon tehtäväkenttä. Rikollisuus on
kasvussa. On syytä varautua. Jossain mättää. Saisiko
nyt 17 eurolla tulemaan töihin. Kasvu ei tarkoita sitä, että
näin paljon rahaa olisi siirtynyt kulutuksesta pankkitalletuksiin, vaan iso osa kasvusta johtuu siitä, että rahaa on kanavoitu
muista sijoituksista määräaikaistalletuksiin. Selkeästi muita suuremman liitos-
TÄTÄ mieltä
Muista Lehdistä
Yhteisiä huolia
LEIPÄ LEVEÄMMÄKSI -lehden
päätoimittaja Seija Luomanperä
kirjoittaa havainnoistaan Norjan
maataloudesta. Loistava päätös muutosjohtajilta säilyttää vanhat terveysasemien nimet! ?Perinne
kunniaan
l. Joko muita
kiinnostuneita ei ole tai sitten kiinnostuneiden joukossa ei ole ihmisiä, jotka parhaillaan
hoitaisivat vastaavaa tehtävää.
Tällaisella vain yhden vaihtoehdon politiikalla täytetään vanhuspalveluiden johtajan,
kulttuuritoimenjohtajan, kirjastotoimenjohtajan, lomituspalvelujohtajan, aluekehittämisyksikön päällikön, kaupunginarkkitehdin, viestintäpäällikön, kansainvälisten
asioiden päällikön, liikennepalvelupäällikön,
edunvalvojan, kuluttajaneuvojan, sosiaaliasiamiehen, tarkastuspäällikön, kehittämispäällikön ja hankintapäällikön vakanssit.
Näihin tehtäviin valittavista kahdeksan on
Salossa työskenteleviä virkamiehiä, neljä
Salossa toimivan kehittämiskeskuksen, kaksi Halikon kunnan ja yksi terveyskeskuskuntayhtymän Perniön toimipisteen työntekijä.
Yksi näkökulma on se, että 14:n täytettävän
vakanssin osalta Salon kaupungin nykyinen
virkamies ei ole ollut edes hakijana. ?Huolestunut äiti
l. ?Pyssy
l. Öljy ja maakaasu ovat tuoneet maahan
vaurautta.
Maataloudella on Norjassakin omat
haasteensa. Operaattori mainostaa, että laajakaista
auki alta kolmen sekunnin, todellisuudessa
kestää kahdesta vuorokaudesta viikkoon.
Mistä moinen soopa. Juuri noin. Poliiseja vähennetään. Raha ratkaisee Salonkin tulevan kohtalon. Mutta miksi ei avata suojateiden
päitä, jotta tietä voisi käyttää. Toiminnan ollessa
koneellista johtaisi nepalilaiskirjeen matka
viimeistään tässä vaiheessa suoraan paperikoriin. Maanantai synkkä päivä liikenteessä.
Ministeriö pohtii, miten saisi tiekuolemat
vähenemään. Ei ääntä tien kannattajalle. Yhteisiä huolia,
hän sanoo.
?Tein matkan Norjaan tutustuakseni
maahan ja viljelyyn. Ensi vuonnako turvallista. Tämän kokenut. Kirjoittajan mielestä kuntaliitoksen yhteydessä monesta asiasta
on ihan turhaan tehty iso numero.
Numero ohjaa postin oikealle tielle
Vuosikymmenet sitten saimme Nepalista
kirjeen osoitteella mr. Ei ollut kirjeen lähettäjällä tietoa
maasta eikä edes maanosasta katuosoitteesta puhumattakaan. Perttelin Kaivola sai upean kevytväylän,
jota jopa aurataan näinkin vähälumisena
talvena. ?Sjl
l. Kaikesta huolimatta kirje tuli koskemattomana perille, vaikka Euroopassakin on Saloja enemmän kuin yksi.
Taisi se sentään osoitteen mukaan Ruotsissa
poiketa.
Sittemmin Suomessa otettiin käyttöön
postinumerot, joita olemme kiltisti oppineet
käyttämään. ?Puolueeton tutkinta
l. (Viime viikolla lähettämäni kirje on kyllä ollut jo useita päiviä
matkalla!)
Postinumeron ollessa määräävä ei mielestäni yhdistyvissä kunnissa kylien tarvitse
postinkulun takia luopua vanhoista, tutuiksi
tulleista tiennimistä. helmikuuta 2008
2
Päätoimittaja: Jarmo Vähäsilta
Toimituspäälliköt: Jarmo Lehto ja Virpi Lietzén
Pomon pesteistä päättämään
PÄÄKIRJOITUS
Jarkko Turpeinen
Asuntorakentamisen vauhti on rauhoittunut, mutta takana onkin poikkeuksellisen
vauhdikas kausi.
Tahti laantuu
Uusien asuntojen rakentamisen vauhti on hidastunut Salossa.
Näin kertovat tuoreet tiedot paikallisista rakennusluvista (SSS
6.2.). ?Verot ylös ja lisää tuhoa
l. Suur-Salo ok, mutta tulevan suurkaupungin pitää myös taata palvelunsa itse!
Ajatella nyt esimerkiksi mammografian siirtämistä Turkuun, vaikka kone ei maltaita
maksa! ?Maalaisjärki
l. Muistattehan kuitenkin hyvittää
asiakkaitanne niistä päivistä, jolloin Ylen
katsominen jumitti digiboksin. Totta, mutta jos haluaa
leveämpää elintasoa, ei muuta kuin töihin
vain. Kunhan Tielaitos hoitaisi
hommansa. Miksi Sinilinnun päiväkodissa ei ulkoilla
iltapäivisin. Lisäksi perniöläiseksi voitaneen laskea terveyskeskuskuntayhtymän Perniön ja Särkisalon toimintayksikössä majaansa pitävä Hannele Lyytinen,
josta on tulossa vanhuspalveluiden johtaja.
Uuden Salon johtoon kelpuutetaan yksi
virkamies myös Kuusjoelta, Kiskosta, Suomusjärveltä ja Muurlasta. Taloudelliset suhdanteet nousevat ja laskevat, mutta elämä niiden sisällä jatkuu.
Uuden Salon järjestelytoimikunta valitsee
tiistaina 39 ihmistä johtajien ja asiantuntijoiden paikoille. ja viidessä tapauksessa
kehittämiskeskuksen työntekijöille.
Jos hakijana on Salon kaupungin nykyinen
virkamies, hänet on pantu ykkösehdokkaaksi kaikissa muissa paitsi kolmessa tapauksessa. Yritysten etuja ajavassa järjestössä tiedostetaan uhkaava työvoimapula ja se, että osaavasta henkilöstöstä joudutaan Suomessa kohta kilpailemaan eri alojen välillä.
Jatkossa ollaan yhä useammin tilanteessa, jossa jo pätevyyttä
hankkinut nuori voi valita kesätyöpaikkansa. Pitää huolehtia siitä,
että lähiyhteisössä on toimintaa, on sitten
kyse kulttuurista, urheilusta, järjestötyöstä
tai alueen kehittämisestä.
Toiminnan pitää lähteä paikallisista tarpeista, mutta kunta ja valtio voivat monin eri
tavoin tukea ja kannustaa siihen.?
Mari Kiviniemi Suomenmaassa
l. Fortumin tulos
kasvoi seitsemän prosenttia. Syrjäkylän akka. Salon rautatieasema on hieno ja arvokas
nähtävyys. ?Täysin
työkyvytön
l. Niinpä
nämä paikat ovat menossa vähän pakostakin pikkukuntiin . Toimitus valikoi, käsittelee, otsikoi ja tarvittaessa lyhentää
julkaistavat tekstit.
Sähköpostiosoite: sss.mielipide@sss.fi
Postiosoite: SSS/mielipide,
PL 117, 24101 Salo
Mielipidesivun tuottaja:
Risto Knuuttila, (02)7702 340
Kirjoittaja on Salon Seudun
Sanomien aluetoimittaja.
***
jarkko.turpeinen@sss.fi
TEKSTARIT
Marko Mattila
l. ?Kuin auton
vilkku
Kun postinumero määrää, ei sama tien- tai kadunnimi haittaa postin perillemenoa. Muutosjohtajatiimi on siis peräänkuuluttanut halukkuutta ja kokemusta.
Halukkuudesta ja kokemuksesta syntyy
yhtälö, jonka mukaan 15:een tehtävään voidaan valita vain yksi ihminen. Ennen paikalliset yhtiöt alensivat taksoja, jos
rahaa kertyi. Rakennuslupia haettiin loppuvuonna
koko maassa huomattavasti vähemmän kuin vuotta aiemmin,
ja valmiiden asuntojen myyntiajat ovat pidentyneet. Samalla kun asuntolainojen kasvuvauhti on hiljalleen hiipunut, on pankkitalletusten kasvuvauhti puolestaan kiihtynyt.
Kotitalouksien talletuskanta oli viime vuoden joulukuussa yli
12 prosenttia isompi kuin vuotta aikaisemmin, ja tämähän kielii varovaisuuden lisääntymisestä. Näin ollen Perttelissä, Kiikalassa ja Särkisalossa ei ole yhtään
uuden Salon johtotehtäviin kelpaavaa virkamiestä.
Tai sanotaan niin, että ainakin joku tuntuu olevan aina heitä parempi. Vanhanen Salo,
Sweden. ?Ajokortin omaava
itsekäs
l. ?Ketään päättäjää ei
kiinnosta
Kesätöihin
Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) patistaa jäsenyrityksiään
palkkaamaan mahdollisimman paljon nuoria kesätöihin. poikkeuksellisen kuumien vuosien jälkeen.
Salo ei ole tässä asiassa erillinen saareke, vaan täkäläinen kehitys sopii hyvin valtakunnalliseen pirtaan. Viestin enimmäispituus on 160 merkkiä.
Viestin lopussa on oltava lähettäjän nimi tai nimimerkki.
Toimitus valikoi ja toimituksellisen tavan mukaisesti käsittelee julkaistavat
tekstiviestit.
Tekstiviestin hinta on operaattorin tekstiviestistä perimä maksu.. Asiahan on juuri nyt mitä ajankohtaisin. Töitä kyllä riittää, jos niitä haluaa tehdä eikä nirsoile. ?Rahalla ei kotimaata
l. Helpompi on kamelin käydä neulansilmästä kuin saada sairauseläke. Nämä asiat
eivät saa olla toisiaan poissulkevia.
Tali-Ihantala-elokuva on tärkeä dokumentti ja se voisi olla osa kouluopetusta. ?KVQ
l. Liiton tavoitteena on saada kesätöihin
150 000 nuorta.
EK:n viesti saattaa kuulostaa liturgialta, mutta sen sisältö on
entistä vakavampi. Nykypäivän nuoret ja alle keski-ikäiset
ovat ympäristötietoisia. Niitä tilattaessa on joka tapauksessa
mainittava kaupunginosa, muuten voi olla vikasuunta. Ehdokkaista 20 on Salossa
toimivia virkamiehiä ja viisi Salossa toimipaikkaansa pitävän kehittämiskeskuksen
työntekijöitä. Koko maassa kuitenkin
tulee aina olemaan kymmeniä samannimisiä
katuja ja teitä.
Kuntien nimet tulevat säilymään kirjoissa
ja kartoissa paikanniminä, ovathan ne uuden
Salon laajoja kaupunginosia. Noista ambulanssienkin surullis-
ten seurausten harharetkistä on saatu lukea.
Nykyisin onneksi hälytysajoneuvoissa, kuten
lisääntyvissä määrin yksityisautoissakin, on
karttojen lisäksi käytössä autojen navigaattorit, jotka ohjaavat oikealle tielle.
Kaikkinainen sekaannuksen siemen on
kaupunkiliikenteeseen kylvetty silloin, kun
samaan kaupunginosaan on nimetty melkein
samannimisiä katuja. ?Inflaatio
l. Sotia ei tarvitse tuputtaa, mutta
kouluhistoriassa tulisi olla mahdollisuus myös syventyä torjuntavoiton
tapahtumiin.?
Kansan Uutisten VIIKKOLEHTI
arvioi tekeillä olevan ammattiliittofuusion esteinä olevia hankaluuksia.
?Lehtijutuissa on pyritty antamaan
kuva, jonka mukaan TEAM:ia vastustettaisiin erityisesti ammattiliittojen
vasemmistoryhmissä. Epäilyjä vasemmistoryhmät ovatkin esittäneet, mutta
koko teollisuusliittohankkeen kohtaloa
on turha kaataa vain vasemmistoryhmien vastuulle. Muuta korpeen tiettömän taipaleen taakse, sillä jos
asut kaupungissa, sinun on hyväksyttävä
tiet, melut ja pakokaasut. Riistoako. Kirjoita mieluimmin nimellä,
mutta nimimerkilläkin voit kirjoittaa.
Toimituksen tietoon on tekstareita lukuun ottamatta annettava kaikissa tapauksissa kirjoittajan nimi ja puhelintai sähköpostiyhteystiedot.
muihin sotiin verrattuna. Poikkeuksena säännöstä on ollut sekä Salossa että koko valtakunnassa
liikerakentaminen, joka on pysynyt vauhdikkaana.
Rakentamisen kehitys menee suhdanteiden ja tunnelmien mukaan. Yhtä kaikki tämäkin on osoitus varovaisuuden lisääntymisestä: riskit halutaan
epävarmoissa oloissa minimoida.
Vaikka rakentamisen ja lainoituksen vauhti on taantumaspekulaatioiden seurauksena laskenut, emme ole vajonneet murheen alhoon. Toki me kaikki saamme Salon edut
puuvalaistuksineen! ?Anne
l. Numerollinen kirje taas tulee ennemmin tai myöhemmin katuosoitteeseensa, sillä
LEHTO
saman numeron alueella ei saa olla kahta
samannimistä katua. löytyy perusteluja. Suomalaisten velkaantumisvauhdin kasvu on ollut
viime vuosina niin kova, että siinä on hyvinkin jarruttamisen
varaa
Monesti
ne ovat tilanteita, joissa opettaja on mennyt
selvittämään oppilaiden välejä, Opetusalan
Ammattijärjestö OAJ:n työelämäasiamies
Marjatta Pitkänen sanoo.
Salon koulujen ja oppilaitosten työsuojeluvaltuutetun Hannu Rautiaisen mukaan Salossa on ollut yksittäisiä väkivaltatilanteita.
? Se ei ole iso ongelma täällä, mutta väkivaltatilanteisiin on varauduttu, hän kertoo.
Viimesyksyinen Jokelan koulutragedia on
käynnistänyt opetusalalla keskustelun turvattomuudesta. helmikuuta 2008
Robert Gates varoitti
Naton hajoamisesta
Henry Moore teki
harvoin tilaustöitä
MAAILMALTA 9
Viestin voittoputki katkesi
naisten lentopalloliigassa
KULTTUURI 10
URHEILU 12
Opettajat kokevat väkivaltaa
yhä useammin työssään
Sää:
Sää:
Pilvistä
Pilvistä
+2
+2Takasivu
Jokelan koulutragedia lisäsi keskustelua turvattomuudesta
SSS?Sanna Heinonen
Opettajat kohtaavat työssään yhä useammin väkivaltaa.
Esimerkiksi Työterveyslaitoksen tutkimuksen mukaan lähes kolmannes peruskoulun
opettajista on joutunut oppilaiden sanallisen
väkivallan kohteeksi. Myös Salossa on tartuttu asiaan.
? Aloimme puhua siitä, miten koulu saataisiin turvallisemmaksi työpaikaksi, Rautiainen kertoo.
Koulujen turvallisuusohjeita on tarkoitus
parantaa esimerkiksi kouluttamalla oppilai-
tosten esimiehiä ja työsuojeluasiamiehiä.
OAJ:n Salon seudun paikallisyhdistyksen
puheenjohtajan Matti Eskosen mukaan
pienemmät opetusryhmät vähentäisivät turvattomuutta ja väkivaltaa.
? Silloin lapset pysyisivät rauhallisempina.
Isossa ryhmässä joku voi helpommin turhautua ja purkaa sitä ulos, hän miettii.
Sivu 7
Arkena helppoa ja nopeaa, viikonloppuisin gurmeeta
Marko Mattila
Ruoka on
yksi elämän
parhaista
asioista
SSS?Johanna Lätti
Teija Lennon perheessä on harvinainen arki-ilta, sillä viisihenkisestä perheestä neljä on ehtinyt saman ruokapöydän äärelle. Katsastusmies Antti Laakso
kertoo, että Ajovarma Oy:ssä pidetään
talon sisäisiä koulutuksia kriteerien yhtenäistämiseksi.
. Myös oppilaiden vanhemmat saattavat
käyttää sanallista väkivaltaa.
? Olemme huolissamme opettajien turvallisuudesta. Esimerkiksi OAJ:n koulutuksissa ja tiedotuksessa siihen on kiinnitetty
huomiota. Jos siitä
poikkeaa, asiaan puututaan, Laakso toteaa.
Sivu 11
Seija Järvinen
Muurlalaisen Jaana Mäkysen ocicat-kissat Lennu (vas.) ja Hönö-Einari ovat notkeita, mutta painavia.
Oselottia
muistuttavasta
kissasta
tuli ocicat
SSS?Hia Sjöblom
Kristillisdemokraattien puoluesihteerinä
elokuun alusta työskennellyt paimiolainen
Sari Essayah kaipaa valtiolta vastuunkantoa omistajana ja valtion omistamilta yhtiöiltä selkeää yhteiskuntavastuun kantamista.
Oppositiopuolueet ovat jättäneet hallitukselle välikysymyksen Stora Ensosta ja valtion omistajapolitiikasta. Silloin pidän
myös kovempaa huutoa siitä, että ruokapöydässä oltaisiin yhtä aikaa.
Sivu 5
Marko Mattila
Halikon joukkueen Karim Svenskberg (vas.) potkaisee ja vastassa on Puntti Laine Salosta.
SSS?STT
SDP:n puheenjohtajakuviot menivät
sunnuntaina täysin uusiksi, kun puheenjohtaja Eero Heinäluoma yllätti
puoluekokousväen ilmoittamalla Turussa, ettei hän asetu ehdolle toiselle
puheenjohtajakaudelle.
Vaikka osa puolueen jäsenistä on
arvostellut voimakkaasti istuvaa puheenjohtajaa, Heinäluoman ilmoitus oli
täydellinen yllätys. Sitten
vertailemme arviointeja ja pohdimme
niiden eroja.
Kuljettajatutkinnon hylkäämisprosentteja seurataan sekä katsastusmiesten välillä että valtakunnallisesti.
. Niillä olisi hänen
mielestään mahdollisuus selvitä ja kehittyä
myös Suomessa, etenkin jos niiden jäteliemestä ryhdyttäisiin jalostamaan energiaa ja
biodieseliä.
. Väkivaltatilanteet ovat stressaavia, vaikka opettajat selviävät niistä yleensä
pienillä naarmuilla ja vammoilla. SALON SEUDUN SANOMAT
Maanantaina 11. Käytännössä ajatamme toisiamme
ja teemme arvioita normaalisti. Vuosien saatossa prosentteihin on
muotoutunut tietty haarukka. Salo-Uskelan seurakunnan
Naarilan leirikeskuksen kentällä Perniössä oli järjestäjien ja pelaajien yllätykseksi kunnon kerros lunta.
Kolmannen kerran järjestettyyn
hankifutisturnaukseen osallistuivat
joukkueet Salosta, Halikosta ja Perniöstä. Kiertopalkintopokaali siirtyi
jumboksi jääneiltä salolaisilta halikkolaisille ja perniöläiset nappasivat
hopeaa.
Leikkimielellä pelattu turnaus on
ennen muuta mukavaa yhdessäoloa.
Osallistujista suurin osa on 15?18vuotiaita.
Sivu 6
Sari Essayah kaipaa
valtiolta vastuunkantoa omistajana
?Metsäteollisuus
voisi olla myös
ilmastoystävällistä?
SSS?Anneli Kajander-Ekström
Suomalaisista 84 prosenttia pitää aterioita
tärkeimpinä perheen ja ystäväpiirin yhdessäolon hetkinä. Nielsenin Suomalainen kuluttaja 2007
-raportissa, jonka mukaan loppuviikosta ostetaan keskimääräistä enemmän tuoretta
lihaa ja kalaa, mutta myös snacksejä, makeisia, olutta ja siideriä.
Salolaisen Teija Lennon viisihenkisessä
perheessä viikolla ruoka pyritään pitämään
simppelinä eikä valmisruokiakaan kaihdeta. Viikonloppuisin lapset kokkaavat yhdessä äidin ja isän kanssa koko perheen yhteisiä herkkuruokia tai kokeilevat uusia reseptejä.
Jalkapallo pyöri hangella Perniössä
Marko Mattila
Seurakuntien
futisturnauksen
kiertopalkinto
lähti Halikkoon
Sunnuntaina pelattu rovastikunnallinen hankifutisturnaus oli nimensä
veroinen surkeasta talvikelistä huolimatta. Hallitukselta on
luvassa vastaus jo tällä viikolla.
. Paperitehtaat eivät olisikaan pelkästään
nettosaastuttajia, vaan metsäteollisuus olisi
aidosti vihreää.
Sivu 5
Muurlalaisella Jaana Mäkysellä on
kaksi ocicat-kissarotuun kuuluvaa poikakissaa lemmikkeinä.
Perheen 7- ja 6-vuotiaat leikatut kissat ovat joskus käyneet näyttelyissäkin
esittäytymässä.
Mäkysen mukaan villi, pantterimainen ulkonäkö voi säikäyttää joitakin,
mutta ocicatit ovat aivan hyväluonteisia, vilkkaita ja seurallisia kissoja.
Ocicatin pentujen oselottia muistuttavan ulkonäön vuoksi rodusta tuli ocicat.
Sivu 4. Noin kuusi prosenttia
opettajista on kokenut fyysistä väkivaltaa.
Akavan työmarkkinatutkimuksen mukaan
13 prosenttia opettajista on kokenut väkivaltaa. Ennakkoon Heinäluoma oli kertonut ratkaisustaan vain
puoluesihteeri Maarit Feldt-Rannalle
ja puoluevaltuuston puheenjohtajalle
Matti Ahteelle.
Sivu 8
Ajotutkintojen
arviointikriteerien
oltava yhtenäisiä
SSS?Tiia Paavilainen
Kuljettajatutkintoa vastaanottavien
katsastusmiesten on pyrittävä pitämään
tutkintokriteerit mahdollisimman yhtenäisinä. Täytyy muistaa, että menestyvät yritykset eivät olisi nousseet menestykseensä
ilman valtion panostusta. Lapset Enni, Niklas (takana) ja Kaius maistelevat tyytyväisinä pakastimesta
lämmitettyä kanakeittoa. Loppuviikosta Lennon perheessä menu
vaihtuu ja yleensä esiin kaivetaan jokin uusi
reseptikin.
? Viikonloppuisin kokataan yhdessä ja
usein kokeillaan jotain uutta. Nokiakaan ei olisi
Nokia ilman yhteiskunnan kouluttamaa insinöörivoimaa, Essayah näpäyttää.
Hän ei suostu ymmärtämään sitä, että
Takasivu
SDP:n puheenjohtajapeli meni
täysin uusiksi
SSS?Seija Järvinen
Kristillisdemokraattien puoluesihteeri Sari
Essayah kaipaisi suuryrityksiltä yhteiskuntavastuuta.
metsäyhtiöt sulkevat tehtaita Suomessa ja
rientävät rakentamaan uusia Venäjälle ja
eteläiseen Amerikkaan. 79 prosentille yksi elämän
parhaista asioista on ruoasta nauttiminen, ja
yhtä moni kokeilee mielellään uusia ruokia.
Nämä tiedot selviävät RISC Monitorin ruoka-asenteita selvittäneestä tutkimuksesta.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että suomalaisissa kodeissa ruokapöydät notkuisivat
gurmeeruoista ja kansainvälisistä mauista
pitkin viikkoa.
Salon Citymarketin elintarvikkeiden osastovastaava Ville Reiman selventää, että
alkuviikosta ostoskoreissa painottuvat einekset ja helposti valmistettavat ruoat, vasta loppuviikosta ostoskärryviidakko siirtyy
lihatiskeille ja tuoretuotteiden kimppuun.
? Viikonloppuisin on enemmän aikaa, ja silloin tehdään hienoa ja koreaa ruokaa.
Sama trendi näkyy markkinatutkimusyhtiö
A.C
Pyöritämme erilaisia kärkiteemoja ja kannustamme kuntapoliitikkojamme tekemään aloitteita. Kaiken tämän lisäksi kannustamme kansanedustajiamme
kiertämään maakunnissa juhlakiertueen mukana, Essayah nauraa.
Nuorukainen pahoinpiteli
miehen sairaalakuntoon sunnuntain vastaisena yönä Hämeenlinnan Reskalla. Essayah kertoo sisarjärjestöstä Hollannissa, jolla on
vaa´ankieliasema maan parlamentissa.
? Malliksi otettavaa riittää
myös hollantilaisten ajamasta
suunnanmuutoksesta. Nielsenin Suomalainen kuluttaja 2007 -raportti
Puoluesihteeri Sari Essayah tavoittelee
kristillisdemokraateille reilua kuntavaalivoittoa
?Töitä olisi niin, että
tunnit vuorokaudessa
eivät tahdo riittää?
SSS?Hia Sjöblom
. Niistä kirjoite-
taan puolueen lehdessä ja kerran
viikossa lähetettävässä puolueen
Runsaan puoli vuotta puoluesihteerin työtä tehnyt Sari Essayah puhuu innostuneesti uusista
keinoista, joilla puoluetoimiston
ja paikallisosastojen välistä yhteistyötä kehitetään.
. Meidän on skarpattava myös
kaupungeissa, brandinrakentajaksi ryhtynyt Sari Essayah sanoo.
Kärjen teemoja
Kansainvälisyyttä
Viittäkymmentä vuottaan juhliva puolue on löytänyt hyviä
eurooppalaisia yhteistyökumppaneita. Yhteiskunnan ongelmat eivät ratkea ?antaa
mennä. Kuutisenkymmentä kuntaa
katoaa kuntaliitoksissa, ja silti
aiomme nostaa valtuutettujemme
määrää valtakunnassa, Essayah
sanoo. Lapset ovat jo sen ikäisiä,
että tekevät itsekin ruokaa.
Loppuviikosta Lennon perheessä menu vaihtuu ja yleensä esiin
kaivetaan jokin uusi reseptikin.
? Viikonloppuisin kokataan yhdessä ja usein kokeillaan jotain
uutta. Poliisi selvittää palon
syytä.
SSS?STT
SSS?Johanna Lätti
Hyvää ja laadukasta ruokaa,
makuelämyksiä ja yhteisiä ruokahetkiä arvostetaan suomalaisissa
talouksissa koko ajan enemmän.
Erityisesti tämä näkyy loppuviikon ruokaostoksissa, sillä makunystyröiden helliminen ja itse valmistettu ruoka keskittyvät meillä
viikonloppuun.
Kansainvälisen markkinatutkimusyhtiö A.C. Niin ruoan
valmistaminen kuin ostaminenkin yhdessä ovat lisääntyneet.
Etnistä ja
perinteistä
Suomalaisen ruokapöydän tar-
jonta on eurooppalaistunut ja
ylipäätään kansainvälistynyt huimasti.
? Kokeilunhalu ja uteliaisuus
uusia ruokia kohtaan ovat kasvaneet. Näitä asioita käsiteltiin juh-
lavuotemme aloittaneessa ideologiaseminaarissa. Tällä kertaa tarjolla on äidin loihtimaa kanakeittoa.
Pentilä huomauttaa, että talouden koolla on toki vaikutusta ruoka-asenteisiin.
? Lapsiperheet saattavat satsata ruokaan viikolla enemmän
kuin yksineläjät ja nuoret parit.
Yleensä lasten vuoksi tehdään
niin sanottua oikeaa ruokaa salaatteineen ja kastikkeineen.
Penttilän mukaan aterioiden
merkitys niin perheen kuin ystäväporukan yhteisenä hetkenä on
selvästi lisääntynyt. Muiden maiden ruokien
kautta tutustutaan samalla uusiin kulttuureihin. Hollannin vapaamielinen suhtautuminen esimerkiksi prostituutioon ei suinkaan
ole lopettanut ihmiskauppaa,
vaan vain pahentanut tilannetta
ja lisännyt siihen liittyvää rikolli-
radio-ohjelmassa, Essayah kertoo.
Juhlavuoden pääjuhlan yhteydessä huhtikuussa kansainvälisten kontaktien rakentamista
syvennetään, sillä juhlien yhteydessä isännöidään kristillisdemokraattien ECPM:n kansainvälistä
kokousta.
Puoluesihteeri Sari Essayah aikoo vetää kristillisdemokraattien kannatuksen ylämäkeen lokakuun kuntavaaleissa ja on myös itse ehdokkaana Paimiossa.
suutta, Essayah sanoo.
. Miestä pahoinpideltiin yksityisasunnossa Koivuhaan kaupunginosassa.
Vuonna 1963 syntynyt puukotettu mies kuljetettiin sairaalahoitoon, ja Kokkolan poliisin
mukaan hänen tilansa on vakaa.
Puukottajaksi epäilty vuonna 1968 syntynyt mies otettiin
myöhemmin kiinni Ykspihlajan
kaupunginosasta. Sivis-
tyneestä alkoholin käytöstä on
tullut moderni ja kaupunkilainen
tapa.
Pentilän mukaan perinteisiä
ruokia ja tuttuja suomalaisia lempiruokiakaan ei ole unohdettu.
? Vaihtelua ja monipuolisuutta
on tullut lisää. Tänään saatetaan
kokata jotain etnistä ja huomenna taas syödään lihapullia.
TIETONURKKA
OSTOSKOREISSA PAINOTTUVAT TUOTERYHMÄT
Maanantaisin: Jauhot, hiutaleet, pastatuotteet, riisi ja lastenruoat.
Tiistaisin: Vaipat, kodinpaperit, pesu- ja puhdistusaineet
sekä suuhygieniatuotteet.
Keskiviikkoisin: Ei erityistä tuoteryhmää.
Lennon perheen ruokaviikon kruunaa
yhteinen herkku Flygande Jakob
Salolaisen Teija Lennon viisihenkisessä perheessä on harvinainen hetki, kun kaikki kolme lasta
Kaius, 9, Enni, 12, ja Niklas, 15,
ovat ruokapöydässä yhtä aikaa ja
lusikoivat suuhunsa äidin loihtimaa kanakeittoa.
? Tavallisesti perheen menoja
on mahdoton sovittaa viikolla
siten, että kaikki olisivat ruokapöydän ääressä yhtä aikaa, Teija
Lento toteaa.
Hänen mukaansa viikolla ruoka
pyritään pitämään simppelinä eikä valmisruokiakaan kaihdeta.
? Varaan yleensä jääkaappiin
valmispitsoja, hampurilaisia ja
laatikkoruokia. Elvytysyrityksistä
huolimatta nainen menehtyi.
Luhtitalon muut asunnot kärsivät ainoastaan lieviä savuvahinkoja. Hän on elokuusta saakka
työskennellyt kristillisdemokraattien puoluesihteerinä. Asiaa tutkitaan tapon yrityksenä ja pahoinpitelynä.
Poliisin mukaan tapaukseen
liittyy alkoholi.
SSS?STT
Nuorukainen
mukiloi miehen
Hämeenlinnassa
Niklas, Enni ja Kaius Ahlfors osallistuvat perheen ruoanlaittoon, ja etenkin viikonloppuisin keittiössä touhutaan koko viisihenkisen perheen voimin. Kai ne sitten loppuvat sunnuntaina helpommin, pohtii seniorikonsultti Kimmo Rintakoski
A.C.Nielsen Finland Oy:stä.
Hybridikuluttaja
tuli kauppoihin
Niin ikään suomalaisten ruokaasenteita selvittäneen RISC Monitor -tutkimuksen mukaan ruokakauppoihin on marssinut uudenlainen asiakas ? hybridikuluttaja.
Tutkimuspäällikkö Tarja Pentilän mukaan hybridikuluttajan
liedellä tai mikrossa valmistuu arkisin jotain helppoa ja nopeaa, kun
taas viikonloppuisin ruoanlaittoon
paneudutaan ajan kanssa.
? Viikonloppuna satsataan laatuun ja voidaan tehdä monimutkaisiakin ruokia. Myös lähes
joka kolmas juo viikollakin lasin
viiniä aterian yhteydessä. Puoluetoimistolla on palkattuina hänen
lisäkseen vain toimistosihteeri ja
osa-aikainen järjestöpäällikkö sekä lehden tekijät.
. Pienellä porukalla paiskitaan
töitä nyt sellaisella tahdilla, että
mennään kohta maitohapoille,
paimiolainen Sari Essayah sanoo. Nainen asui huoneistossa, josta
palo lähti liikkeelle.
Pelastuslaitoksen mukaan
palo sai alkunsa kaksikerroksisen luhtitalon alakerran päätyhuoneistosta. Kristillisdemokraateilla on
nyt nelisensataa valtuutettua koko maassa. Yksi kärkiteemoista tulee
olemaan uusiutuvan energian
hyödyntäminen.
. Hän myöntää, että tavoite
Marko Mattila
on kova, vaikkakin realistinen.
. Puolue
täyttää täydet viisikymmentä ja
starttaa sen kunniaksi juhlakier-
tueen, joka pannaan käyntiin tänään Turussa.
Vuoden varsinainen haaste on
kuitenkin lokakuun kuntavaaleissa, joihin Essayah aikoo lähteä mukaan myös ehdokkaana.
Läpimeno tarkoittaisi paluuta
kunnallispolitiikkaan, sillä Essayah on ollut Lapinlahden valtuuston jäsen yhden kauden ennen
muuttoaan Paimioon. Pahoinpitely tapahtui Kauppakeskus
Linnan pääoven edustalla kello
1.40.
Hämeenlinnalainen 19-vuotias mies mukiloi paikkakuntalaista 41-vuotiasta miestä niin
pahoin, että uhri sai vakavia
vammoja ylävartaloonsa ja menetti tajuntansa. Poliisi otti tekijän kiinni
lähettyviltä.
Tapahtumaa tutkitaan törkeänä pahoinpitelynä.
SSS?STT
Naisjengi
hakkasi kesämökin asukkaat
Kolmen naisen kopla tunkeutui lauantai-iltana yhdentoista
aikaan kesämökille Janakkalan
Tervakoskella. Silloin pidän myös kovem-
paa huutoa siitä, että ruokapöydässä oltaisiin yhtä aikaa.
Lennon perheen yhteinen bravuuri ja herkkuruoka on Flygande
Jakob eli kanaa, pekonia, maapähkinöitä, kermaa ja chilikastiketta.
? Kansainvälisiäkin makuja
testaillaan, yleensä ne kallistuvat
italialaisiin ruokiin.
Torstaisin: Hiustenhoitotuotteet.
Perjantaisin: Tuore kala, olut, siideri, snacksit ja texmextuotteet.
Lauantaisin: Tuore kala ja liha, olut, siideri, makeiset, snacksit ja texmex-tuotteet.
Sunnuntaisin: Valmisruoat, pakasteet, jäätelö, makeiset,
leivontatuotteet, maustaminen, säilykkeet, snacksit, texmextuotteet, muut pakatut elintarvikkeet ja tupakkatuotteet.
Näiden viikonpäivien osuus mainittujen tuoteryhmien kuluttajaostoista on merkittävästi suurempi kuin vastaavan päivän
osuus kaikista päivittäistavaraostoista.
Lähde: A.C. Töitä olisi niin, etteivät tunnit
vuorokaudessa tahdo riittää, hän
nauraa ja kertoo entisenä kilpakävelijänä hankkivansa energiaa
edelleen kävelemällä aina kun
vain ehtii.
Edessä onkin harvinaisen
työntäyteinen rupeama. Savusukeltajat
löysivät huoneiston asukkaan
keittiöstä. -asenteella, vaan niihin
on tartuttava. Mökillä ollut nainen
tunsi tunkeutujat, ja näiden nimet ovat poliisin tiedossa. Nielsenin Suomalainen kuluttaja 2007 -raportti
osoittaa, että kaupasta kannetaan
loppuviikosta keskimääräistä
enemmän tuoretta lihaa ja kalaa.
Salon Citymarketin elintarvikkeiden osastovastaava Ville
Reiman kertookin, että kun alkuviikosta ostoksissa painottuvat
einekset, niin vastaavasti loppuviikosta kuhina käy lihatiskillä ja
tuoretuotteiden kimpussa.
? Viikonloppuisin on enemmän
aikaa, ja silloin tehdään hienoa ja
koreaa ruokaa.
Niin ikään viikonlopun ostoskoreissa keikkuu keskimääräistä
enemmän makeisia, snacksejä,
olutta ja siideriä. helmikuuta 2008
sss.toimitus@sss.fi
Suomalaiset laittavat ruokaa
varsinkin viikonloppuisin
5
SÄHKEET
Iäkäs nainen
kuoli tulipalossa
Oulussa
Marko Mattila
Yhä
useammassa
kodissa
kokataan
yhdessä
Iäkäs nainen kuoli asuntopalossa Oulun Rentukkatiellä
sunnuntaina iltapäivällä. Sieltä jokainen
saa sitten ottaa tarpeensa mukaan. Uhrien vammat jäivät lieviksi.
SSS?STT
Muumimukivaras sai
ehdollista
Muumiastioita useaan otteeseen varastanut hämeenlinnalainen mies on saanut ehdollisen vankeustuomion Riihimäen
käräjäoikeudessa, kertoo Aamuposti.
Nelikymppinen mies kävi monesti ryöväysreissuilla Hyvinkäällä viime syksynä. Uutiset
Maanantaina 11. Kaupan mukaan muumiaiheisia astioita hävisi miehen
matkaan kaikkiaan vajaan kolmentuhannen euron edestä.
Yksi miehen ?ostosreissuista?
meni kuitenkin mönkään, kun
kaupan henkilökunta huomasi miehen puuhat. Sari Essayah putosi eduskunnasta viime
vuoden vaaleissa, vaikka saikin
toiseksi eniten henkilökohtaisia
ääniä Varsinais-Suomessa.
Yli viisisataa
. Hybridikuluttaja voi olla ruoanlaiton harrastaja,
mutta ei karsasta eineksiäkään.
Miestä
puukotettiin
asunnossa
Kokkolassa
Keski-ikäinen mies sai päähänsä ja rintaansa vammoja
puukotuksessa Kokkolassa lauantai-iltana. Kolmikko pahoinpiteli paikalla olleet naisen
ja miehen ja vei mennessään
näiden matkapuhelimet.
Teon motiivi on vielä hämärän
peitossa. Tarkoitus on nostaa
määrä yli viiteensataan ja samalla kannatus eduskuntavaalien
tasolle.
Puolueelle on rakennettava
brandi kuntapuolueena.
. Oikeuden
edessä miehen syyksi pystyttiin
lukemaan vain 20 kulhoa ja 13
mukia, joiden arvo oli reilut viisisataa euroa.
SSS?STT. Hänet kiidätettiin saman tien sairaalahoitoon. Sunnuntaille
ostoksista keskittyvät suhteessa
eniten muun muassa valmisruoat, pakasteet, jäätelöt, säilykkeet
ja tupakkatuotteet.
? Sunnuntaina halutaan ostaa
ja valmistaa ruokaa nopeasti, Reiman selventää.
? Valmisruokien osuus sunnuntain ostoksista selittyy varmasti
myös sillä, että niitä ostetaan
tulevan työviikon evääksi. Tunkeutujia ei ole kuitenkaan vielä
tavoitettu. Kohteena
oli aina sama kauppa ja tavara:
Arabian muumimukit ja -kulhot. Se,
miksi tupakat ovat keskittyneet
sunnuntaille, on jo vaikeampi yhtälö. Valmisteilla on myös romanipoliittinen ohjelma, jonka on
tarkoitus valmistua elo-syyskuun
taitteessa, Essayah kertoo.
Uutiset
Maanantaina 11. Poliisia paenneella autolla
oli tässä vaiheessa nopeutta arviolta 120?140 kilometriä tunnissa.
Autoa kuljettanut mies ajoi nelostiellä Varikon risteyksessä piikkimattoon, jolloin autosta puhkesi
eturengas. Molempien
autojen kuljettajat ja toisen auton
matkustaja saivat vammoja ja
heidät kuljetettiin onnettomuuspaikalta ensiapuun.
Poliisiautoa paenneen
matka päättyi vasta
piikkimaton jälkeen
SSS?STT
Poliisia paenneen miehen matka
päättyi vasta piikkimaton jälkeen
Jyväskylän maalaiskunnassa
sunnuntain vastaisena yönä.
Tapahtumat alkoivat Rutalahdessa puolenyön aikaan, kun
Joutsan poliisipartio yritti pysäyttää henkilöautoa tarkastusta
varten. 22% alv)
keskeltä useita autoja ja moottoripyöriä.
Rakennuksen päädyssä oleva
asuinhuoneisto oli palon syttyessä tyhjillään. Tunnelma
on silti hyvä.
. Tampereen
Messukylän seurakuntaan huhtikuun alusta lähtevä Karppelin
toivoo, että perinne jatkuisi. Häntä
epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja
rattijuopumuksesta.
Varastohallin palosta
isot vahingot Turussa
SSS?STT
Turussa Puistomäen kaupunginosassa paloi sunnuntain vastaisena yönä puinen varastohalli.
Pelastuslaitoksen mukaan palo
Puistomäenkadulla muutaman
kilometrin päässä Turun keskustasta ei aiheuttanut henkilövahinkoja.
Liekit tuhosivat täysin lähes
puolet 500 neliön metrin suuruisesta varastohallista. Hän arvelee,
että leimautumisen riski sekä
yleiset epäilyt lääkehoidon ongelmista saattavat olla myös osasyy
siihen, että vain noin kolmasosa
masentuneista hakee apua oireisiinsa.
Mielenterveyspotilaiden kohtaamista ennakkoluuloista puhuttiin
Mielenterveyspäivillä torstaina
Vantaalla.
Puhelin iltaisin
- uutistoimitus
770 21, 770 2314
- urheilu 770 2309
ALUETOIMITUS
Somero, Kiiruuntie 1,
Puhelin (02) 7488 633
TILAUKSET OSOITTEEN MUUTOKSET
Puhelin (02) 770 2626
Telefax (02) 770 2211
sss.tilaajapalvelu@sss.fi
Aromaa oli juuri päättyneiden
pohjalaisten masennustalkoiden
vetäjä. Puolitoista vuotta kestävässä koulu-
Marko Mattila
SSS?STT
mennä koululle. Palo oli täyden palamisen
vaiheessa palokunnan saapuessa
paikalle. Joka vuosi on ollut
vähemmän lunta, mutta silti on
mukavaa, Ville Väänänen sanoo
ja huikkaa juomapullosta.
Vaikka olotila on kostea, huonomminkin asiat voisivat olla.
. Ei tarvinnut lukea fysiikan kokeeseen, kun lähdin pelaamaan,
Teppo Laine heittää.
Heidi ja Henri Henttinen
taas välttyivät siivoamiselta, kun
lähtivät mukaan.
Perniötä edusti tyttöjoukkue
Toimihenkilöunionin puheenjohtaja Antti Rinne (sd.) vaatii
hallitusta viimein ryhdistäytymään omistajan roolissaan. Valkojantiellä
pakettiauto suistui tieltä, ja auton
halikkolainen kuljettaja puhalsi
2,18 promillea. Henkilöauton kuljettaja
ei noudattanut pysäytyskäskyä,
vaan lähti pakenemaan Jyväskylän suuntaan.
Toinen poliisipartio tavoitti
henkilöauton nelostiellä Nisulan
risteyksen läheisyydessä ja lähti
tämän perään Jyväskylän suun-
taan.
klo 6.00-12.00
- Lohjan ja Tammisaaren alueen
varhaisjakelut Suomen Posti Oyj:
Lohja
puh. 020 452 6725
Avoinna ma-pe klo 6.30- 8.30
la-su klo 6.30-10.00
Lisäksi Kaarinan poliisi epäilee,
että varhain sunnuntaiaamuna
110-tiellä valaisinpylvään autollaan kaatanut kuljettaja on ollut
humalassa. Aikaisemmin päivällä poliisi pysäytti Tammisaaren Ormnäsintiellä naisen,
joka puhalsi 2,2 promillea.
ja kuntoutukselle.
Kielteiset asenteet mielenterveyspotilaita kohtaan eivät ole
juurikaan muuttuneet viimeisten
vuosikymmenten aikana. Toki on monia, jotka eivät halua isoskoulutukseen,
mutta haluamme tavoittaa heidätkin.
Useimmilla nuorilla on paljon
harrastuksia ja koulunkäynti on
vaativaa.
. Sammuttamista hankaloittivat rakennuksessa sisällä
olleet kaasupullot.
Sammutustöihin osallistui toistakymmentä pelastuslaitoksen
yksikköä. Nuori mies oli saanut
haavoja käsivarsiinsa. Onnettomuus tapahtui ohitustilanteessa valtatiellä 11.
Onnettomuus sattui Kaasmarkussa hieman ennen kello yhtätoista, kun Tampereen suunnasta
Poriin ajanut henkilöauto lähti
ohittamaan edellään ajanutta
henkilöautoa. Salolaiset ovat alakynnessä ja juuri rökäletappion
halikkolaisia vastaan kärsineet
perniöläiset seuraavat ottelua
herkeämättä.
Pelin voittajat saapuvat Halikon seurakunnan nuoriso-ohjaaja Kai Ruhan kanssa kentältä
hiukset hikisinä ja jalat märki-
nä. Tästä huolimatta auto
jatkoi matkaansa Kanavuoresta
9-tielle Kuopiota kohti ja pysähtyi
vasta Leppälahden sillan jälkeen
linja-autopysäkille.
Vuonna 1975 syntynyt mieskuljettaja puhalsi kiinnioton jälkeen
0,78 promillen lukemat. Stora Enson
tapauksessa se ei kokoontunut,
ja pääministeri on sanonut tienneensä asiasta päivää ennen sen
julkistamista.
SALON SEUDUN SANOMAT
Sanomalehtien Liiton jäsen
Ville Karppelin
lähtee Tampereelle
tuksessa on mukana toistasataa
nuorta.
Käytännössä isoskoulutukseen
mukaan lähteneiden nuorten
mukaan saaminen myös seurakunnan muuhun toimintaan
on osoittautunut tärkeimmäksi
haasteeksi.
. Menemme pitämään sinne isoskoulutusleiriä, Rouhiainen kertoo.
Hänen mielestään seurakunnan
tarjonta nuorille on monipuolista. Turun
yliopiston hoitotieteen laitoksella tehdyn tutkimuksen mukaan
Suomessa akuuttipsykiatrian
osastoilla toimivien hoitajien
asenteet mielenterveyspotilaita
kohtaan perustuivat potilaan
ymmärtämiseen.
? Hoitajat ovatkin haasteen
edessä pyrkiessään vähentämään
leimaavia asenteita terveydenhuollossa, Ranne sanoo.
JAKELUTIEDUSTELUT
- Salon alueen varhaisjakelut:
Suomen Posti Oy, PL 4711,
Salo. Mies ei loukkaantunut ulosajossa.
Kalvantiellä paimiolainen, ajokortiton mies ajoi henkilöautolla
päin puuta, mutta ei loukkaantunut. Leimaavat ja syrjivät asenteet lisäävät sairastuneiden kärsimystä
entisestään.
Mielenterveystyötä tekevien
hoitajien ammatillinen pätevyys
onkin nostettu tärkeäksi kehittämiskohteeksi Euroopassa. Jälkisammutustyöt jatkuivat pitkälle sunnuntaiaamuun
saakka.
PALVELUPISTE
Avoinna ma-pe klo 8.15-16.30
Vilhonkatu 11-13, 24100 Salo
Puhelin (02) 770 2220
Telefax (02) 770 2211
TILAUKSET OSOITTEEN MUUTOKSET
(02) 770 2626
ma-pe 8.15-16.30
PAINOPAIKKA:
Turun Sanomien lehtipaino
ISSN 0782-5404
Turku 2008. Hän sai
paikalla ensiapua, minkä jälkeen
hänet vietiin kiinniotettuna poliisin suojiin.
Nuorta miestä epäillään tapon
yrityksestä tai törkeästä pahoinpitelystä, keski-ikäistä miestä
puolestaan pahoinpitelystä.
Viisi törkeää
rattijuopumusta
viikonloppuna
SSS
Kaarinan poliisi tavoitti sunnuntaiyönä Paimiosta kaksi törkeää rattijuoppoa. Hankkeen aikana mitattiin sekä maakunnan asukkaiden
masennusta että heidän suhtautumistaan mielenterveysongelmiin.
Kyselyn mukaan 60 prosenttia
pohjalaisista arveli, että masennusta pidetään häpeällisenä ja
leimaavana.
Aika harva uskoo enää masentuneiden aiheuttaneen itse omat
ongelmansa, mutta peräti 40 prosenttia pohjalaisista piti masennusta heikkouden ja yliherkkyyden merkkinä.
TILAUSHINNAT
1.12.2007 alkaen.
Jatkuva säästötilaus
12 kk:n maksuerä
6 kk:n maksuerä
3 kk:n maksuerä
Määräaikaistilaus
12 kk
6 kk
3 kk
1 kk
Vaikka valtaosa pohjalaisista
piti masennusta sairautena, joka aiheutuu vastoinkäymisistä
ja liiallisesta kuormituksesta,
Aromaa pitää huolestuttavana
aika yleistä käsitystä, että masennus liittyisi tahdonvoiman
puutteeseen.
Kielteisissä asenteissa
ei muutosta
? Sairauksiin liittyvää stigmaa
eli häpeäleimaa ei pidä vähätellä,
sanoo ylihoitaja Paula Ranne
Satakunnan keskussairaalasta.
Hänen mukaansa terveydenhuollon ammattilaiset eivät itsekään ole vapaita leimaavista
asenteista. Palomiehet saivat
kuitenkin pelastettua liekkien
Avoinna ma-pe klo 8.30-16.30,
ilmoitustilavaraukset ja valmiit
aineistot seuraavan päivän
lehteen viimeistään klo 14.00.
Puhelin (vaihde) (02) 770 21
Telefax (02) 770 2222
Sähköposti:
sss.ilmoitukset@sss.fi
Verkko-osoite:
www.sss.fi/ilmoitukset
Viikkomarkkinat
Puhelin 0600-91700
Puhelun hinta 2,98 ?/min +pvm
(sis. Ne voivat
olla jopa uhka potilaiden hoidolle
JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS
192,00 ?
98,00 ?
49,50 ?
204,00 ?
110,00 ?
57,00 ?
23,00 ?
Tilaukset toimitetaan force majeure- (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden
viivästykset, yms.) varauksin.
- Postin varhaisjakelupäivystys
Puhelin: 0200 72822 (mpm/pvm)
Ark. Yksi syy innostukseen voi olla
keväällä tehtävä retki Viroon. Eniten häntä huolettavat ne
nuoret, joita ei kiinnosta mikään
houkutuksista huolimatta.
Jalkapalloa harrastava Katariina Korpilahti
Perniöstä hyökkää.
Kimmo Mäntylä
Vain kolmasosa
masentuneista hakee apua
SSS?STT?Sinikka Suosalmi
Toimihenkilöunionin puheenjohtaja Antti Rinne vaatii hallitusta
ryhdistäytymään omistajapolitiikassaan.
si tehdä talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa. Hän on viime
syksystä asti käynyt kerran viikossa tapaamassa nuoria Moision
koululla.
. Eilen hän
sekä pelasi että seurasi menoa
hieman haikeana. Isoskoulutus vetää hyvin. Välillä olen vakavasti miettinyt, paljonko seurakunnan
kannattaa yrittää luoda lisää toimintaa tai tekemistä, Karppelin
sanoo.
Hänestä seurakunnan tarjonta
voi olla liikunnallista ja rentoa
yhdessäoloa, mutta yhtä lailla tarvitaan tilaisuuksia, joissa
voi hiljentyä pohtimaan elämän
suuntaa.
Karppelin on todennut, että yksi hyvä tapa kohdata nuoria on
Kolme loukkaantui
ohituskolarissa Ulvilassa
Kielteiset asenteet jarruttavat
masentuneen hoitoon hakeutumista
TU:n Rinne vaatii
hallitukselta ryhtiä
omistajapolitiikkaan
STT?Timo Sipilä
Katariina ja Karoliina Korpilahti, Ilona Niittynen ja Tuula
Sonck. Olen ollut kaikissa kolmessa
turnauksessa. Mukana oli myös nuorisotyönohjaaja Martti Rouhiainen.
Kun oma joukkue on pieni, ollaan
reiluja ja tytöt saivat ensimmäiseen peliin vahvistusta salolaisista.
. Niiden perusteena
voi olla aluepolitiikka ja työllisyys. Toivon, että tapaamiset jatkuvat, vaikka lähdenkin pois.
Viron-matka innostaa
isoskoulutettavia
Perniön seurakunnan nuorisotyönohjaaja Martti Rouhiainen on
myös tyytyväinen isoskoulutuksen hyvään suosioon. Rakennuksessa on usean eri yrityksen
toimitiloja, minkä vuoksi palosta koitui mittavat aineelliset
vahingot. Lenkkarit ovat kastuneet
hetkessä nollakelissä. Samaan aikaan
ohitettava joutui kuitenkin väistämään tielle päin pientareella
kulkenutta jalankulkijaa, ja autot
koskettivat toisiaan.
Kosketuksen voimasta autot
lähtivät pyörimään, mutta pysyivät kuitenkin tiellä. Vastakkain ovat SaloUskelan ja Halikon seurakuntien
joukkueet. Stora
Enson tehtaiden lakkautuspäätösten kaltaista virhettä ei saa
nyt tehdä TeliaSonerassa. Valtio
on omistajana myös noin 1 000
suomalaisen irtisanomisesta perjantaina ilmoittaneessa yhtiössä.
Rinne katsoo hallituksen jo toimineen vastoin 7. 020 452 6723
Tammisaari puh. helmikuuta 2008
Marko Mattila
6
Mies loukkaantui
vakavasti
puukotuksessa Karjaalla
SSS?Tuomas Tirkkonen
Keski-ikäinen mies loukkaantui
vakavasti nuorukaisen puukotettua häntä yksityisasunnossa
Karjaalla sunnuntaiaamuna.
Sairaalaan viedyllä miehellä ei
kuitenkaan poliisin mukaan ole
hengenvaaraa.
Viranomaiset saivat asiasta
tiedon sunnuntaiaamuna noin
kello 8, jolloin puukotettu keskiikäinen mies soitti hätäkeskukseen. Aika hyvin siitä on onnistuttu.
Nuoret haluavat lähteä mukaan
muuhunkin. Mies puhalsi 2,45 promillea.
Halikkolainen Teppo Laine lepäsi hetken Halikko?Salo-ottelussa.
Hankiturnauksessa peli
ei ole liian vakavaa
Seurakunnat järjestävät
monenlaista,
isoskoulutuksella on
hyvä suosio
SSS?Anneli Kajander-Ekström
Naarilan leirikeskuksen jalkapallokentällä Perniössä on
käynnissä liukkaan vauhdikas rovastikunnallinen hankijalkapalloturnaus. Heidän asenteensa
vaikuttavat myös siihen, millaista
hoitoa potilaat saavat. Asuntoon tuli ainoastaan savuvaurioita.
Pelastuslaitos sai hälytysilmoituksen illalla hieman kello 23:n
jälkeen. kesäkuuta tekemäänsä periaatepäätöstä.
? Siinä selkeästi todetaan, että
valtio voi tehdä ratkaisuja myös
ilman yhteistyötä muiden omistajien kanssa. Turnaus on tapahtuma, joka yhdistää
eri-ikäisiä, lähinnä rippikoululaisia ja isoskoulutuksessa mukana
olevia.
. Valtio voi siinä tapauksessa
korvata yhtiölle ylimääräiset kustannukset.
Rinteen mukaan päätökset tuli-
LT-LEVIKKI 22.177 kpl
(LT-levikki 2007)
SSS sähköposti:
sss.toimitus@sss.fi
JULKAISIJA
Salon Seudun Sanomat Oy
Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Salo-Uskelan seurakunnan
nuorisopastori Ville Karppelin
on ollut järjestämässä kaikkia
hankifutisturnauksia. Puhelin 0200-71000
Avoinna ma-pe klo 8.00-14.00
- Someron ja Koski tl:n alueen
varhaisjakelut: Suomen Posti Oy,
Joensuuntie 5, Somero.
Puhelin 0200-71000
Avoinna ma-pe klo 8.00-14.00
ILMOITUSOSASTO
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Kolme ihmistä loukkaantui lievästi liikenneonnettomuudessa
Ulvilassa sunnuntaiaamupäivänä. Poliisi löysi paikalta
auton, mutta ei kuljettajaa.
Karjaalla Salontiellä poliisi pysäytti lauantai-iltana karjaalaisen miehen, joka ajoi autoa 1,8
promillen humalassa. Henki on hyvä, ei tätä kannata ottaa liian tosissaan, Ilona
Niittynen sanoo.
7-päiväinen sanomalehti
Puhelin: (02) 770 21 (vaihde)
TOIMITUS
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna: ma-pe klo 9.00-21.30,
la klo 14.00-21.30,
su klo 14.00-21.30
Telefax (02) 770 2300
Puhelin (02) 770 21 (vaihde)
Mielenterveysongelmista kertominen saattaa edelleen johtaa
syrjintään, holhoamiseen ja huonompiin palveluihin, sanoo psykologi Esa Aroma. Paikalle Karjaan Lövkullan kaupunginosaan lähetettiin
useita poliisipartioita ja ambulansseja.
Poliisit tapasivat asunnosta
kaksi päihtynyttä miestä, jotka
olivat saaneet vammoja huidottuaan toisiaan teräaseilla.
Tilannetta edelsi noin 20-vuotiaan sekä vähän yli 40-vuotiaan
miehen juopottelu sekä riitaantuminen, jonka seurauksena
molemmat tarttuivat puukkoon.
Keski-ikäinen mies sai syviä viiltohaavoja eri puolille vartaloaan.
Hänet toimitettiin sairaalahoitoon
Helsinkiin.
klo 6.00-16.00
Viikonl. Koulutuksessa on parikymmentä nuorta.
Mukana on pitkästä aikaa myös
poikia.
Työ- ja elinkeinoministeriö pitää keskittämistä
välttämättömänä ja kiireellisenä
uudistuksena, jotta pienet ja keskisuuret yritykset voivat puolustaa paremmin oikeuksiaan.
Työryhmän puheenjohtajan,
oikeusministeriön ylijohtajan
Pekka Nurmen mukaan riitajuttujen käsittely venyy nyt pahimmillaan vuosien mittaiseksi.
Nurmen mukaan kohtuullinen
aika keskivertojutussa olisi puolisen vuotta.
Uudistuksen edessä on vielä
monta mutkaa. Oppilasmateriaali on tullut erilaiseksi. Noin kolmasosa
opettajista joutuukin suorittamaan tehtäviä, jotka eivät kuulu
heidän toimenkuvaansa.
? Joskus opettajat kokevat joutuvansa olemaan esimerkiksi
sosiaalityöntekijöinä. Kiire ja
työn ruuhkautuminen kuormittavat opettajia iästä riippumatta.
He kokevat työstressiä keskiväestöä enemmän.
Rautiaisen mukaan tilanne on
Salossa keskimäärin samanlainen.
Työnkuva on
laajentunut
Myös OAJ:n Salon seudun paikallisyhdistyksen puheenjohtaja
Matti Eskonen on huomannut
kiireen ja stressin lisääntyneen
opetusalalla. Markkinaoikeuden siivoamista valmistelee parhaillaan
toinen työryhmä.
Nurmi arvioi, että työryhmän
ehdottama teollis- ja tekijänoikeusriitojen keskittäminen markkinaoikeuteen voisi toteutua
aikaisintaan vuonna 2010. Työryhmän mukaan oikeusturvan toteutuminen voidaan
taata keskittämällä jutut samaan
paikkaan. Hän on fysiikan, kemian ja tietotekniikan aineopettaja Hermannin koulussa Salossa.
? Työnkuva on muuttunut haas-
terveyshoitaja Marja Salminen
sanoo Salon läntiseltä terveysasemalta.
Opettajilla on projekteja, työryhmiä, suunnittelu- ja paperityötä yhä enemmän.
? Se tekee kiireen tunnun, ettei
ehdi tehdä sitä mitä haluaisi eli
opettaa, Eskonen huomauttaa.
Työterveyslaitoksen tutkimuksen mukaan opettajat kokevat
työn vaatimusten lisääntyneen.
OAJ:n työelämäasiamies Marjatta Pitkänen huomauttaa,
että yllättävän monet nuoretkin
opettajat kokevat työn henkisesti
uuvuttavana.
? Heillä on kovat vaatimukset
omalle tasolleen. Itse opettamista
opettajat eivät koe raskaana, työ-
mukaan saatava siirrettyä ensin
muualle, jotta uusia juttuja voidaan sälyttää markkinaoikeuden
kontolle. Moni kokee hallitsevansa työnsä hyvin.
Tekijänoikeusriidat halutaan
ratkoa markkinaoikeudessa
SSS?STT
Verenpainetta voi painaa alas
popsimalla kotimaisia marjoja.
Marjat kohentavat sydämen ja
verisuoniston hyvinvointia. helmikuuta 2008
Opettajien sairauslomat
ovat pidentyneet
Kotimaisten marjojen
popsiminen laskee
verenpainetta
SSS?STT
Minna Määttänen
Kiire, stressi
ja työn
haastavuus
väsyttävät
SSS?Sanna Heinonen
Opettajien sairauslomat ovat
pidentyneet, kertovat kuntien
selvitykset ja henkilöstöraportit.
Samaan aikaan opettajien kokema kiire, stressi ja väsymys ovat
lisääntyneet.
? Henkinen kuormitus näkyy
sairauspoissaoloina valtakunnallisesti ja myös Salossa, Salon koulujen ja oppilaitosten työsuojeluvaltuutettu Hannu Rautiainen
kertoo.
Opettajilla on kuitenkin sairauspoissaoloja vähemmän kuin
keskimäärin kuntasektorilla. Nämä olisi Nurmen
Opettajien työhyvinvointia seurataan tarkasti, ja siihen pyritään
vaikuttamaan paljon.
? Osa opettajista on tyytyväisiä
ja voi hyvin. Näitä ovat esimerkiksi
flavonoidit. Se tuo lisää
vaativuutta, eikä aina pysty keskittymään kaikkiin, hän sanoo.
Hän huomauttaa, että opettajilla menee aikaan muuhunkin kuin
opettamiseen. Moni on kokenut, että Salossa on hyvät työolosuhteet,
työterveyshoitaja Marja Salminen
sanoo.
Salossa opettajille annettiin viime vuonna 200 euroa työkyvyn
ylläpitämiseen. Energiaa
ja rasvaa marjoissa on vain vähän.
? Marjoja kannattaisi syödä
varsinkin tuoreena ja syödä erilaisia marjoja, erikoistutkija Iris
Erlund sanoo.
Tutkimuksista on tiedetty jo
pitkään, että kasvisvoittoisella
ruokavaliolla voi laskea riskiään
sairastua moniin elintapasairauksiin. Joillakin kouluilla on opettajien omia liikuntaryhmiä ja joissain on annettu työnohjausta.
Opettajat ovat
motivoituneita
Vaikka opettajat kokevat kiirettä ja stressiä, he ovat tutkimuksen mukaan myös motivoituneita
työhönsä. Ehdotuksen toteutuminen siirtäisi markkinaoikeuteen muun muassa radiokanavien
ja tekijänoikeusjärjestöjen väliset
riidat.
Markkinaoikeus ratkaisisi jatkossa myös esimerkiksi patentin
ja tavaramerkin rekisteröinnistä
syntyneet riitajutut.
Sen sijaan teollis- ja tekijänoikeuksia koskevat rikosasiat ratkot-
taisiin jatkossakin käräjäoikeuksissa. Markkinaoikeus
on tällä hetkellä pakahtumaisillaan julkisia hankintoja koskevista jutuista. Yhtenä syynä siihen on pidetty opettajien tunnollisuutta.
? Terveydenhoitoalalla sairauslomien syyt ovat enemmän
fyysisiä, mutta opetusalalla syyt
painottuvat henkiseen puoleen ja
jaksamiseen, Rautiainen sanoo.
Hänen mukaansa väsyminen
näkyy erityisesti loppusyksystä
ja keväällä, kun lukukaudet ovat
loppumassa.
? Monet opettajat sanovat, että
he palautuvat vuoden työstä vasta kesäloman lopulla.
Työterveyslaitoksen viime vuonna tekemän tutkimuksen mukaan
opettajista noin puolet koki työn
henkisesti uuvuttavana. Tämäntyyppisiä yh-
disteitä on löydetty myös kaakaosta ja punaviinistä.
Lisäksi marjoissa on muitakin
hyödyllisiä aineita, kuten C-vitamiinia ja liukoista kuitua. Kansanterveyslaitoksen tuoreen tutkimuksen mukaan marjoja syöneiden keski-ikäisten naisten ja
miesten verenpaine näytti laskevan ja hyvän kolesterolin määrä
nousevan.
Tutkimuksessa mukana olleet
söivät kahden kuukauden ajan
mustaherukoita, mustikoita, puolukoita tai marja-aroniaa. Hän kertoo, että opettajien työnkuva on muuttunut haasteellisemmaksi.
teellisemmaksi. Lisäksi yksiköt suurenevat,
mikä vaikuttaa työn luonteeseen.
Teollis- ja tekijänoikeusriidat
tulisi keskittää markkinaoikeuteen, ehdottaa oikeusministeriön
työryhmä. 02-727 1000
MA-PE 7-21
LA
7-18
Saat
YkkösBonusta
jopa
Iso mutta nopea.
www.euromarket.fi. Nyt juttuja ratkotaan
kuudessa eri oikeudessa.
Etenkin elinkeinoelämä on
toivonut juttujen keskittämistä
samaan paikkaan. Vastaan tulee
kuitenkin se, että esimerkiksi
eettisiä tavoitteita ei pysty aina
toteuttamaan. Veri- ja virtsanäytteistä
mitattiin sydän- ja verisuonitautien riskin ja marjojen käytön
merkkiaineita.
Kansanterveyslaitoksen tutkimus julkaistaan American Journal of Clinical Nutrition -lehden
helmikuun numerossa.
Hermannin koulun fysiikan, matematiikan ja tietotekniikan aineopettaja Matti Eskonen on vuorollaan välituntivalvojana. Sen sijaan marjatutkimuksia on tehty ihmisillä vähän.
Tutkimuksen alussa ja lopussa
mitattiin koehenkilöiden verenpaine. Moni
opettaja sanoo, että jos saisi tehdä omaa työtä. Näitä ovat muun muassa
laitonta kopiointia ja piraattituotteita koskevat rikosjutut.
Oikeuksiin liittyvät riitajutut
edellyttävät erityistä asiantuntemusta. Marjat
nautittiin kokonaisina, mehuna
tai pyreenä. Se johtuu esimerkiksi siitä, että erityistä tukea
tarvitsevia oppilaita on paljon,
Pitkänen huomauttaa.
Rautiainen huomauttaa, että
paineita tulee myös yhteiskunnasta. Naiset ja miehet söivät marjatuotteita kaksi annosta
eli 160 grammaa päivässä. Koehenkilöitä oli 72.
Kansanterveyslaitoksen mukaan kotimaiset marjat ovat
runsain ja monipuolisin polyfenolilähde. Ryhmät eivät
välttämättä ole pieniä, ja erityisoppilaita on laitettu normaaliryhmiin mukaan. Uutiset
Maanantaina 11. Tämä
merkitsisi noin 200 jutun siirtoa
markkinaoikeudelle.
Työryhmän ehdotus lähtee kevään kestävälle lausuntokierrokselle.
Muista
ystävänpäivä 14.2.
YkkösBonuskortilla 11.-13.2.
...jos sinulla ei ole YkkösBonus-korttia,
saat sen myymälästä heti mukaasi ilmaiseksi.
Maistuva
broilerin filesuikale
- 400 g (7,48/kg)
- hinta ilman korttia 3,99 rs (9,98/kg)
2
99
rs
Fazer
suklaakonvehti
Saarioinen
Karjalanpiirakat
Vaasan
Alppileipä
199
159
- 630 g (3,16/kg)
pkt
- 425 g (6,94/kg)
- hinta ilman korttia
3,90 rs (9,18/rs)
2
95
- 430 g (3,70/kg)
kpl
rs
Risifrutit
- 165-175 g (4,29-4,55/kg)
- yksittäin 0,99 prk
(5,66-6,00/kg)
3
00
4 prk
Kurkku
- Suomi
2
00
kg
Freddi Picnic
kääretortut
- 200 g (4,95/kg)
099
kpl
Tulppaanikimppu
Eldorado pitkäjyväinen riisi
- 1 kg (1,25/kg)
- yksittäin 1,79 pkt
2
50
2 pkt
7
Uncle Ben?s
ateriakastikkeet
- 400 g (4,48/kg)
1
79
prk
- 10 kpl
299
kimppu
Tarjoukset voimassa ma-ke 11.-13.2.
SALO, Hämeentie 37
puh
sis. Ota päivittäiseksi tavaksi
väh. Kokouspaikalta hän poistui vaimonsa Satu Siitosen kanssa Turun harmaaseen säähän.
Lehdistötilaisuudessa Heinäluoma teki selväksi, että hän ei
ole koskaan ehdolla mihinkään
SAK:n johtotehtävään. Poliisi on
ottanut kiinni teosta epäiltynä
nuoren miehen. sisäänrakennetun
sireenin, erillisen sireenin,
liikkeentunnistimen, johdot ja kiinnitystarvikkeet
. 2,58/kg
. Vasta puheensa loppupuolella
Puheenjohtajapeli
uusiksi
Kokousväki oli todella hämmentynyt Heinäluoman ratkaisusta.
Ilmeet olivat vakavia ja pohtivia.
Koko puheenjohtajuuspeli menee myös täysin uusiksi. hunajamarinadissa
. 9-17 numerossa 0800-0-5435 (LIDL). 3 kpl/myymälä
Asiakaspalvelu avoinna ark. Hän halusi näin leikata siivet kaikilta
tähän viittaavilta huhuilta.
Aate elää ja
liike säilyy
Puheen tässä vaiheessa luultiin,
että Heinäluoma ilmoittaa halustaan jatkaa puheenjohtajana.
Myös toimittajat ehtivät tehdä
arvionsa tällä perusteella ja median tekstiviestiuutiset lähtivät levittämään hetkeksi väärää tietoa
Heinäluoman jatkoaikeista.
Mutta kolikolla on myös toinen
puoli, kuten Heinäluoma mainitsi. mitat: 5,8 x 4,2 x 3,3 cm
. 4 pkt/myymälä
väh. Sen ainutlaatuinen, patentoitu GGE-ginseng
99
antaa energiaa ja vihreän teen sisältämät antioksidantit suojaavat solujasi. Tilanne päättyi starttipistoolilla ampuneen miehen tultua
ulos talosta.
Venäläiset
ostivat
30 miljoonalla
kiinteistöjä
EteläKarjalasta
. 010 218 3700
Gerimax Energy Plus
Itkuhälytinsetti
?Baby Talker 500?
29.99
Venäläiset hankkivat lähes 30
miljoonalla eurolla kiinteistöjä
Etelä-Karjalan kunnista viime
vuonna. pantin
. helppo asentaa ja säätää
. kotiin, mökille,
asuntovaunuun...
. Hän haluaa tällä
päätöksellä ottaa vastuun vaalitappiosta. 6,30/kg
. kuvakulma n. 660g/pkt
Suomen Kuvalehti Gourmet 2/2007 ja
Iltalehti Hinta&Laatu 31.7.
. Määrät voivat vaihdella myymälöittäin. 3,77/kg
. Krakovan tai Kannus
. 0,14/0,16/0,18/kpl
. Vitamiinit . Vieraiden ollessa
poistumassa taksiin isäntä ampui
kuistilla pari kertaa. 6,63/kg
. hintaan)
. Uskoa oikeudenmukaisuuden
ja tasa-arvon suuriin tavoitteisiin
ja luottamusta siihen, että politiikalla on väliä, hän viestitti.
SSS?STT?Risto Jussila
SDP:n puheenjohtaja Eero Heinäluoma räjäytti sunnuntaina
puolueen Tulevaisuusfoorumin
yhteydessä vuoden poliittisen
uutispommin ilmoittamalla, ettei
hän asetu ehdolle toiselle puheenjohtajakaudelle. Maksuvälineinä käteinen, suomalainen pankkikortti ja Visa Electron. pitkä kantavuus jopa 2 km
. Ammuskelua edelsi isännän ja vieraiden
välille kehkeytynyt riita.
Piirittäjät saivat ammuskelun
Pouttu
Prinssinnakit
. 6 eri päälle/
poiskytkentäaikaa
. Taipalsaari oli Etelä-Karjalan
kunnista ylivoimaisesti suosituin
kohde, sillä siellä kiinteistökauppojen arvo oli kaikkiaan miltei 12
miljoonaa euroa.
Määrällisesti eniten kauppoja
tehtiin kuitenkin Puumalassa,
josta venäläiset hankkivat 44
kiinteistöä. 450g/pkt
. Hivenaineet . selkeä valaistu LCD-näyttö
. turvallinen lukitusjärjestelmä
29.
29.99
ENERGIAT PLUSSAN PUOLELLA
Uusi Gerimax Energy Plus on enemmän kuin tavallinen monivitamiinitabletti. 6 m
6.99
väh. Nuorten toiveista
huolimatta hän ehti jo kieltäytyä
asettumasta puheenjohtajaehdokkaaksi. Heinäluoma yllätti Turussa ratkaisullaan käytännössä
kaikki paikalla olleet.
Heinäluoman päätös syntyi
viikko sitten. helmikuuta 2008
8
Eero Heinäluoma ei lähde toiselle kaudelle
SDP:n puheenjohtajapeli
meni täysin uusiksi
ti lopullisesta ratkaisustaan, hän
kertoi, että hänellä on paloa ja
halua puheenjohtajan tehtävään.
Hän sanoi myös viihtyvänsä puheenjohtajana.
? Paloa ja halua löydän itsestäni. lähettimen ja
vastaanottimen
Annostus: 1 tabletti päivässä.
Apteekeista, päivittäistavarakaupoista, tavarataloista ja
terveyskaupoista.
www.gerimax.?
väh. koko: 81 x 79 x 3 cm
. www.lidl.?
Markkinoija: Axellus Oy, puh. Poliisin mukaan tapaukseen liittyy runsas
alkoholinkäyttö.. Ase osoittautui starttipistooliksi.
Poliisin mukaan tapahtumiin
liittyi runsas alkoholinkäyttö.
UUSI KOOSTUMUS:
Ginseng . A-, B- ja Csammutusluokat
9.99
. 8 kpl/myymälä
. Antioksidantit vihreästä teestä
Nainen
puukotettiin
hengiltä
Vaasassa
SSS?STT
Keski-ikäinen nainen puukotettiin hengiltä Vaasassa lauantaina.
Surma tapahtui naisen asunnossa keskustassa. Lisäksi saat kaikki hivenaineet ja vitamiinit A:sta
E:hen kertaheitolla. 300g/pkt
. Mies tuli ulos ilman asetta sen jälkeen
kun keskusteluyhteys oli vihdoin
Lehtikuva/Raimo Poutanen
Poliisi piiritti omakotitaloa Kotkassa sen jälkeen, kun talosta oli kuultu
ammuskelua. kotimainen
99
Starttipistoolin paukuttelu
johti piiritykseen Kotkassa
jälkeen nukkumaan menneen
miehen lopulta hereille. Midi 4-9 kg,
. 500g/pkt
. Olen
päättänyt, että en asetu ehdokkaaksi puheenjohtajavaaliin, hän
kertoi.
Siihen ei sitten ollutkaan enää
paljoa lisättävää.
? Tehtävät ja ihmiset vaihtuvat,
mutta aate elää ja liike säilyy.
Heinäluoma herkistyi kyyneliin,
kun kiitti perhettään saamastaan
tuesta. voit käyttää laitetta myös itkuhälyttimenä
Erä!
-17%
-25%
saatu. sitäkin löydän sisältäni. esim. sireeni 105 dB
. pakaste
. hinta sis. Heinä-
luoman ilmoituksen jälkeen toistaiseksi ainoa ehdokas on kansanedustaja Erkki Tuomioja.
Hän kertoi STT:lle, että hän myös
pysyy ehdokkaana.
Kansanedustaja Jutta Urpilainen kertoi, että hänen pitää
ajatella mahdollista ehdokkuuttaan uudelleen. 32°
. integroitu mikrofoni
. 4 kpl/myymälä
ja saat elämääsi
energiaa.
. Pullovesien sokkotestien
tuplavoittaja!
Maxi 7-18 kg
tai Junior 11-25 kg
. hinta/kg
Halvempi!
0.
1.
Mini-valvontakamera
39.99
49
2.
Käsisammutin
1kg
Pistorasia/
ajastin
. paristokäyttöinen, (ei sis.)
. sisä- ja ulkotiloihin
. automaattiset/
manuaaliset asetukset
väh. sisäkäyttöön
. Reilun kahden tunnin piiritys päättyi rauhallisesti
kello 14:n jälkeen, kun paukuttelunsa päätteeksi nukahtanut
omakotitalon isäntä heräsi ja tuli
pihalle aseettomana.
Poliisi sai noin kello 10.30 hälytyksen, jonka mukaan Ruonalan
Kesäniementiellä oli ammuskeltu. kytketään televisioon, kuva mustavalkoinen
. Se on melkein puolet
kunnan kaikista kiinteistökaupoista. liiketunnistimen
toimintasäde
n. 300g/pkt
. Hän arveli, että varsinainen jännite olisi Heinäluoman
ja Tuomiojan välillä, eikä hänellä
olisi siinä mahdollisuuksia.
Myös eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tarja Filatov nousi
uudelleen puheenjohtajakandidaatiksi. Hän toivoi, että
puheenjohtajan vaihdos antaa kaikille puolueen kannattajille vahvan
viestin, että SDP ottaa vaaleissa
tulleen palautteen vakavasti.
Ennen kuin Heinäluoma ilmoit-
hän kertoi varsinaisen ratkaisun.
? Kuunneltuani keskustelua
pidemmältä aikaa tulen siihen
johtopäätökseen, että minun on
puheenjohtajana syytä ottaa selkeä vastuu vaalituloksesta. Poliisin mukaan
mies kuuluu naisen tuttavapiiriin.
Surma tuli ilmi, kun mies oli
soittanut tuttavalleen, joka puolestaan oli ilmoittanut asiasta
hätäkeskukseen. 1,5L/pl
. 4 kpl/myymälä
Lasten turvaportti ?Safety 1st?
. sis. hinta/kpl
Halvempi!
. 0,26/L
79
0.
0.95
-11%
-17%
-17%
49
2.
2.99
Kariniemen
Fileesuikaleet
8.99
Kartanon Kinkkusuikale
7.
SSS?STT
Starttipistoolilla paukuttelu johti piiritykseen Kotkan Ruonalassa
sunnuntaina. oma turvakoodi
. saakka
Käyttötavaratarjoukset voimassa ma 11.2.
www.lidl.?
Classic Kivennäisvesi
ksi yli 120 tuotteen hintaa!
lisä
n
ide
tte
tuo
n
ide
nä
me
im
ns
Ale
Toujours Vaipat
Tenery Pizzapalat
. Poliisin partiot piirittivät pian
sen jälkeen rakennuksen.
Kotkan poliisin mukaan talossa asuvan nuorenparin lisäksi
asunnossa oli ollut kaksi nuorta
miestä yön yli. 2 eri väriä
. 56/50/44kpl/pkt
. Puolueväestä hän
kertoi ratkaisustaan ennalta vain
puoluesihteeri Maarit FeldtRannalle ja puoluevaltuuston
puheenjohtajalle Matti Ahteelle.
Heinäluoma myönsi, ettei ratkaisu ollut itsestään selvä eikä
yksinkertainen. Pinta-alassa mitattuna
venäläisille meni 227 hehtaaria
maata, josta noin 40 prosenttia
hankittiin Ruokolahdelta.
Halvempi!
99
29
SSS?STT
Vihreä viinirypäle
. sis. Annettavaa Suomelle ja suomalaisille . Uutiset
Maanantaina 11. Hawaii tai Speciale
. 15 m johdon scart-liittimellä
. Ei jälleenmyyjille. painemittarilla
. Hän kertoi harkitsevansa uudelleen, lähteekö hän ehdokkaaksi.
Varapuhemies Johannes Koskinen on pohtinut ehdokkuutta
jo pitkään. paristokäyttöinen
(ei sis. 8,87/kg
99
3.
5.29
2.29
Paprika Mix
99
1.
89
1.
Jääsalaatti
. Kauppoja selvittäneen
sanomalehti Etelä-Saimaan mukaan ostovauhti miltei kolminkertaistui vuodesta 2006.
Venäläiset olivat ostajana tai
myyjänä mukana kaikkiaan 249
kiinteistökaupassa.
Suurin yksittäinen kauppa tehtiin Taipalsaarella, kun hotelli
Saimaanranta siirtyi venäläisomistukseen 3,5 miljoonalla eurolla. 15 kanavaa
. 18 kpl/myymälä
Hälytyslaite
toimii myös hämärässä
infrapuna-LEDien ansiosta!
väh. Hän lupasi ilmoittaa
päätöksestään viikon kuluessa.
Myös varapuheenjohtaja Pia
Viitasen sekä kansanedustajien Kimmo Kiljusen ja Maria
Guzenina-Richardsonin nimet
ilmestyivät ehdokaskaavailuihin.
Kimmo Kiljunen sanoo harkitsevansa nyt vakavasti ehdolle asettumista.
Lehtikuva/Roni Lehti
!
s
u
d
h
a
m
o
r
a
t
n
11222000 xxx hhhiiinnttaarroommaahhdduusss!!!
1112200 xx hhiinnttaarroommaahhdduus!
SDP:n puheenjohtaja Eero Heinäluoma yllätti puolueväkensä sunnuntaina Turussa ilmoittamalla, ettei aio asettua ehdokkaaksi uudelle puheenjohtajakaudelle.
Elintarviketarjoukset voimassa ke 13.2. siemenetön
Veikkaus, Lippupalvelu).
www.k-citymarket.fi
Pirkan parhaat reseptit www.pirkka.fi
Lisätiedot www.kesko.fi/
Vastuullisuus
SALO
SALO
Hämeentie 24-30, puh. eikä se katoa mihinkään,
Gates huomautti.
? Minua huolestuttaa se, että
monet tämän mantereen ihmiset eivät ymmärrä, kuinka laaja
on suora uhka Euroopan turvallisuutta vastaan, Gates sanoi.
Puolustusministeri sanoi myös
tietävänsä, kuinka heikkoa Afganistanin sodan tuki ihmisten keskuudessa on Euroopassa.
Mikäli Afganistanin kapinallista
Taleban-liikettä ei nujerreta, on
seurauksena ääri-islamilaisuuden
voimistuminen koko maailmassa,
Gates arvioi.
ole mahdollisuutta ?sellaiseen
ylellisyyteen?, että jotkut maat
saisivat hoitaakseen vähemmän
vaarallisia tehtäviä, kun taas
toisten osana olisi taistelu ja kuolema. Maailmalta
Maanantaina 11. Poliisi
epäilee, että järjestäjät olivat
jakaneet konsertin aikana katsojille väkijuomia ilmaiseksi.
STT?AFP?DPA?Reuters
Pohjanmeren asuntolautan
evakuointi osoittautui aiheettomaksi
STT?Reuters
SÄHKEET
Lehtikuva/Reuters/Sebastian Zwez/Pool
Robert Gatesin pelkona
ääri-islamilaisuuden voimistuminen
ennen kuin varmistautui, ettei
siellä ollut mitään epäilyttäviä
laitteita.
Evakuointi aloitettiin BBCyleisradioyhtiön mukaan Safe
Scandinavia -asuntolautalla työssä olevan 23-vuotiaan brittinaisen puheiden vuoksi. Gates puhui
Münchenin vuosittaisessa turvallisuuskonferenssissa, joka on
perinteisesti ollut Yhdysvalloille
tilaisuus esittää huolenaiheitaan
eurooppalaisille liittolaisilleen.
Nato ei saa Gatesin mukaan jakaantua ?niihin jotka ovat valmiit
taistelemaan ja niihin jotka eivät
ole?. Tiedotusvälineiden mukaan suurin osa surmansa saaneista on teini-ikäisiä nuoria. 8?18).
SU 12?21
(MA
Asiakaspalaute:
tom.eriksson@citymarket.fi
Asiakaspalaute: tom.eriksson@citymarket.fi. Poliisit olivat
illalla lennättämässä naista pois
lautalta, joka on runsaan 200 kilometrin päässä skotlantilaisesta
Aberdeenin kaupungista.
Safe Scandinavia -lautalta ehdittiin evakuoida runsaat 160
työntekijää, jotka olivat jo illalla
palaamassa lautalle. Gates kehotti sotilasliiton
jäsenmaita taistelemaan yhtenäisinä islamilaisia militantteja vastaan Afganistanissa. Lisäksi Suncassa harkitaan muitakin vastatoimia.
Työtapaturman syitä tutkitaan
parhaillaan.
STT
Abu Dhabin sisälle
nousee ekokaupunki
euroa. Nainen oli
kertonut lautalla olevasta epäilyttävästä laitteesta. helmikuuta 2008
Yhdysvaltain puolustusministeri
varoitti Naton hajoamisesta
STT?DPA?Reuters
Yhdysvaltojen puolustusministeri Robert Gates varoitti sunnuntaina, että sotilasliitto Nato
on vaarassa hajota, mikäli se ei
pysty taistelemaan yhtenäisenä Afganistanissa. 020 720 3700
Hämeentie 24-30, puh. Ranska
on antanut ymmärtää, että se voi
lähettää uusia joukkoja, mutta
Saksa on uutistoimisto Reutersin
mukaan tehnyt selväksi, ettei lisäjoukkoja ole tulossa Saksasta.
Ilmeisesti juuri Saksaan kohdistui Gatesin Münchenissä esittämä huomautus, ettei Natolla
Tapaturma johti
työnseisaukseen
Botnian
Uruguayntehtaalla
Saksan puolustusministeri Franz Josef Jung tervehti Yhdysvaltain kollegaansa Robert Gatesia Münchenin turvallisuuskonferenssissa sunnuntaina.
Pommiin viittaavia laitteita ei löytynyt
Epäilyt pommista Pohjanmerellä olevalla öljytyöläisten asuntolautalla osoittautuivat sunnuntaina aiheettomiksi. Ekokeskuksesta pitäisi
valmistua 50 000 ihmisen koti
vuoteen 2015 mennessä. Saksalaisia joukkoja on vähemmän vaaralliseksi katsotussa
Pohjois-Afganistanissa.
Münchenin konferenssiin osallistui myös Venäjän ensimmäinen
varapääministeri Sergei Ivanov,
joka käytti sovinnollissävyisen
puheenvuoron. Edun piiriin eivät kuulu Plussaetu-tuotteet, pullopantit, äidinmaidonkorvikkeet, tupakka- ja alkoholi-,
nikotiinikorvaus-, lehti- eivätkä K-citymarketin ulkopuolisten palveluntuottajien tuotteet (mm. Kaupunki toimii täysin
uusiutuvalla energialla.
6,5 neliökilometrin alueelle
levittyvän kaupungin rakentaminen maksaa yli 15 miljardia
LUOTETTAVAN EDULLINEN
110,00 /kg
90
prk
1,32 /kg
yks. Koko Naton
uskottavuus on puolustusministerin mukaan vaakalaudalla.
? Väkivaltaisen islamilaisuuden
muodostama uhka on on todellinen . Aiemmin
brittiviestimet olivat kertoneet,
että Skotlannin rannikon edustalla olevalta lautalta evakuoitiin
ilmavoimien helikopterien avustuksella satoja ihmisiä.
Perusteellisessa etsinnässä
lautalta ei löytynyt epäilyttäviä
laitteita.
? Nyt työntekijöiden arvioidaan
FRAY BENTOS?Metsä-Botnian Uruguayn-tehtaalla on
määrä järjestää työnseisaus
kuolemaan johtaneen työtapaturman vuoksi.
Uruguaylainen rakennusmies
putosi perjantaina Fray Bentosin sellutehtaalla rakennustelineeltä parinkymmenen metrin
korkeudelta ja kuoli saamiinsa
vammoihin.
Uruguayn rakennustyöläisten ammattiliitto Sunca on
ilmoittanut järjestävänsä maanantaiaamuna tehtaalla kaksi
tuntia kestävän työnseisauksen. Masdar Citystä tulee maailman ensimmäinen kaupunki, joka ei tuota lainkaan hiilidioksidipäästöjä. Kuolonuhrien lisäksi useita ihmisiä loukkaantui rytäkässä.
Turma sattui, kun satojen
ihmisten väkijoukko ryntäsi
punkkonsertin päätyttyä kohti
uloskäyntejä. Masdar
City rakennettaan Abu Dhabin
kaupungin sisälle.
Arabiemiraattien asukkaat jättävät jälkeensä maailman suurimman ekologisen jalanjäljen:
maassa kulutetaan enemmän
luonnonvaroja henkilöä kohti
kuin missään muualla. Mustalla
kullalla vaurastuneen valtion öljyvarojen arvellaan riittävän vielä
150 vuodeksi.
STT?AFP
olevan turvallista palata normaaliin työskentelyyn, ilmoitti lautan
omistava Britannia Operator -yhtiön sunnuntai-iltana.
? Olemme hyvin huojentuneita,
että tämä osoittautui vääräksi
hälytykseksi, sanoi yhtiön toimitusjohtaja Kathy McGill.
Brittiviestimet ehtivät jo kertoa,
että asuntolautalle oli lähetetty
pomminpurkuryhmä.
Arabiemiraateissa otettiin sunnuntaina askel ympäristöystävällisempään suuntaan, kun mittavan ekokaupungin rakentaminen
alkoi. 020 720 3700
MA?PE 8?21, LA 8?18,
MA?PE
8?21,
LA 31.12.
8?18. 1,39 /rs (3,48?3,98 /kg)
2
SAAT
99
3
K-CITYMARKET
-PIKAETUA
99
JOPA -5 %
- HETI KASSALTA
pkt
Hinta ilman Plussa-korttia
12,35 /prk (137,22 /kg)
Etu Plussa-kortilla 2,45 /prk
OHO!!! Erä!
Muksu
SOSEET 4?6 kk
6x125 g
HINNAT
VOIMASSA
MA?KE
11.?13.02.2008
Hertta
EMMENTALVIIPALEET
400 g 9,98 /kg
Möller Tupla
KALAÖLJYKAPSELIT
100 kpl/90 g
9
9
Suomalainen
nauta-sika
JAUHELIHA
400 g 4,23 /kg
1
+ LISÄKSI
rs
-5
-10
Plussa-pisteillä
etusi aina
jopa*jopa*
*Katso www.k-citymarket.fi
69
%
--------------------
+
Plussa-tuoteedut aina
vähintään
K-CITYMARKET
-PIKAETUSI JOPA
Vain
K-citymarketissa,
heti kassalla
%
--------------------
rs
*Katso www.k-citymarket.fi
-5
%
Kertaostoksesi
yli 200 euroa
yli 100 euroa
yli 80 euroa
yli 60 euroa
yli 40 euroa
Etusi
-5%
-4%
-3%
-2%
-1%
Saat K-citymarket-pikaedun yhden tai useamman tuotteen kertaostoksesta oheisen taulukon mukaan. Lautalta
ehdittiin uusien tietojen mukaan
evakuoida runsaat 160 ihmistä,
Kymmenen tallautui hengiltä
konsertissa Indonesiassa
JAKARTA?Ainakin kymmenen ihmistä tallautui kuoliaaksi musiikkikonsertissa Bandungin kaupungissa Indonesiassa
lauantaina. Konserttia seuraamassa oli noin 400 katsojaa.
Poliisi otti tapahtuman seurauksena kiinni kymmeniä ihmisiä, joiden joukossa oli useita
konsertin järjestäjistä. Ivanovin mukaan
Yhdysvaltojen ja Venäjän on yhteistyössä korvattava nykyiset
aserajoitukset uudella, sitovalla
säännöstöllä.
Ivanov kohdisti myös näpäytyksen länsimaihin, jotka ovat
arvostelleet Venäjän demokratiakehitystä tai oikeammin sen
puutetta.
? Meillä on neljä presidenttiehdokasta eikä kaksi niin kuin teidän maassanne, Ivanov vastasi
amerikkalaisen kokousedustajan
kysymykseen.
Toisille vaarallisempia
tehtäviä
Gates on jo jonkin aikaa vaatinut Nato-maita lähettämään lisää
joukkoja Afganistaniin. 0,30 /prk (2,40 /kg)
0
99
6-pack
E-piim
EDAMJUUSTO
700 g 5,70 /kg
Atria
LIHAPERUNASOSE- 350 g tai
LIHAMAKARONILAATIKKO 400 g 2,50?2,90 /kg
RS
Atria
UUNILENKKI
400 g 1,73 /kg
2
2.-
0
pkt
N
I
K
A
S
S
U
U
HELMIK
9,83 /kg
95
erä
69
3
pkt
Apetit kala
KIRJOLOHISUIKALEET 300 g
yks
Esimerkiksi kosketinsoittajan sähköisen
pianon ääni jäi täysin kuulumattomiin, vain parissa soolossa se
ilmaisi olemassaolostaan.
Ulkoisista olosuhteista huolimatta naisorkesteri pani parastaan ja nostatti hienon tunnelman heti avauskappaleellaan,
teemalla TV-sarjasta Love Boat.
Fiilingin kohottamiseen vaikutti suuresti loistava laulusolisti
Rose-Marie Backström, jonka
välitön juonto sekä koko olemus
kertoi korkeasta ammattitaidosta
ja hyvästä itsetunnosta.
Backströmin äänessä on vahva volyymi, se soi tarvittaessa
kauniina, ja hän osaa heittäytyä
omaperäisesti täysillä laulujen
tunnelmiin. Kirjailija Guillou on hänkin ollut tyytyväinen filmiimme, Nätterqvist
korostaa.
Vaikka Arnin tarina viittaa
todellisiin henkilöihin ja tapahtumiin, elokuva on miespääosan
esittäjän mukaan fantasiaa.
? Mutta filmi pyrkii samalla
myös realismiin sikäli, että se
pyrkii olemaan kuvitteellisissa
olosuhteissaan uskottava.
Arn . Näyttelyssä on seitsemän
teosta Didrichsenin taidemuseon
omasta kokoelmasta, jonka Moore
-kokonaisuus on Euroopan suurin
Britannian ulkopuolella.
Taidemuseon perustajat MarieLouise ja Gunnar Didrichsen
nimittäin tutustuivat Henry Mooreen 1960-luvulla Villa Didrichsenin piirtäneen arkkitehti Viljo
Revellin kautta. Kulttuuri
Maanantaina 11. Ymmärrämme
toisiamme usein ilman sanojakin.
Esimerkiksi rakkauskohtausten
teko filmiin ei ollut iso asia, koska
tunnemme toisemme varsin hyvin, Helin kiittää.
Karun karismaattinen Nätterqvist on myös hahmoltaan onnistunut valinta temppeliritarin rooliin, samoin siro ja vaalea Helin
omaansa.
Nätterqvist kertoo, että Arnin
kertomus tiivistetään ruotsinkielisen filmikaksikon jälkeen
yhdeksi elokuvaksi, josta tulee
englanninkielinen. Kuvanveistäjä halusi arkkitehtien tulevan ateljeehensa katsomaan val-
Kolmas Moore-näyttely
Veistos nimeltä ?Suuri jakautunut ovaali: Perhonen. Loppupuolella olisi luullut istuvansa ja
taas seisovansa käsiä huojuttaen
kuin nuorisokonsertissa ikään.
Desibelit kohosivat ja meno
kiihtyi jo Donna Summer -lauluissa, mutta huippu tavoitettiin
ylimääräisessä, kaikille naisille
ja ?ex-miehille. Saippuakuplia puhallellaan ja
soittimia heilutellaan rytmisin
kuvioin. Taisi kauniista laulusta When a man loves a
woman nauttia moni muukin.
Konsertin järjestelyistä vastannut Unifemin Salon toimikunta
kiitti orkesteria kilisevällä kukkakassilla, josta soittajat lupasivat nauttia bussimatkalla kotiin.
Tämä orkesteri osaa tunnelman
nostattamisen taidon. Kertomuksen keskeiset vaiheet ovat
kuitenkin mukana, minkä lisäksi
filmi on visuaalisesti antoisa.
25 miljoonan euron budjetti onkin poikinut näyttävän elokuvan.
Joukkokohtaukset ovat massiivisia, ja ohjaaja Peter Flinth on
osannut hyödyntää kuvauspaikkojen näkymiä Ruotsin lisäksi
Marokossa ja Skotlannissa.
Luonteva pääpari
Nätterqvist ja Helin ovat luonteva pääpari suurelokuvaan, sillä
he ovat näytelleet paljon yhdessä.
? Kävimme samaan aikaan jo
näyttelijäopinnot. Niiden hahmot ja orgaaniset muodot toimivat taiteilijan
innoituksen lähteenä.
Didrichsenin näyttelyssä on
esillä peräti 35 veistosta ja lisäksi
Mooren grafiikkaa ja vesiväritöitä. Filmin musiikki on
saatavilla myös cd-levynä London Symphony Orchestran
esittämänä.. Temppeliritari sivuaa niin
ikään Pohjolan tapahtumia, joita
pidetään Ruotsin valtion syntyvaiheena.
? Vaikka olen itse lukenut historiaa yliopistossa, en tuntenut
Ruotsin historian tätä vaihetta.
Näyttää siltä, että tämä historian
jakso kiinnostaa myös elokuvakatsojia, Helin tuumii.
Hän sanoo myös odottavansa
filmin jatko-osalta sitä, että tuo
elokuva sivuaa enemmän kristityiden ja muslimien suhteita keskiajalla.
? Mutta tietenkin Guilloun tarinasta oli pakko karsia pois paljon.
Muuten olisimme tehneet aiheesta 50-osaisen tv-sarjan. on Berliinin kongressikeskuksesta.
miiksi suunniteltuja pienoismalleja
ja valitsemaan niistä suurempaan
kokoon valmistettavan teoksen.
Työskennellessään itsenäisesti
pienoismalliateljeessaan Perry
Greenissä Moore saattoi rauhas-
sa keskittyä löytöesineisiin, jotka
ympäröivät häntä työhuoneen
hyllyillä. Latinalaisittain
jazzahtava oli illan toinen orkesterikappale, Quincy Jonesin
Soul bossanova.
Samoin olisin toivonut diskojytän lomaan muutaman hitaan
tunnelmabiisin. Ensimmäinen näyttely
pidettiin vuonna 1977. syyskuuta saakka.
?Lepäävä hahmo jalustalla. Kriitikolle yksi
sellainen luvattiin. Siitä huolimatta, että hän suostui tilaustöiden tekoon hyvin harvoin.
? Aikamme taiteilijan työskentely muuttuu välittömästi ongelmalliseksi hänen ottaessaan
vastaan julkisen tilaustyön, taiteilija totesi puhuessaan kansainvälisessä taiteilijakongressissa
Venetsiassa vuonna 1952.
? Hän joutuu silloin luopumaan
luomisen vapaudesta ja alistumaan toimeksiannon tuomiin rajoituksiin.
Vain muutamat Mooren julkisista töistä on suunniteltu ennakolta
määrättyihin paikkoihin. Tämä toteamus sai aikaan
sen, että vuonna 1961 Didrichsenit hankkivat Lepäävä hahmo jalustalla -teoksen. Tällaisia persoonia ei
tässä maassa monta löydy. Kuvanveiston ja arkkitehtuurin vuorovaikutus -teos (Didrichsenin taide- ja
kulttuurimuseo 2008)
Pohjolan kallein elokuva Suomeen
Ritari Arnin tarina
on historian seikkailudraama
SSS?STT?Pertti Mattila
KONSERTTI
Big band Ladies First mahtavine vahvistimineen mahtui juuri
ja juuri Kivan lavalle. Mie-
Didrichsenin taidemuseo on esitellyt Mooren veistotaidetta kahdesti
aiemmin. helmikuuta 2008
Veli-Matti Henttonen 7702 329, sss.kulttuuri@sss.fi
Didrichsenin taidemuseossa
Henry Moorea tyylillä
10
Lehtikuva/Pekka Sakki
Lehtikuva/Pekka Sakki
Näytteillä
35 veistosta
syksyyn
saakka
niasta. Kitaristi Merzi
Rajala osoitti countrylaulajan
taitojaan kappaleessa Proud Mary. Nyt miltei ainoat
kunnon soolot saatiin juuri häneltä Summertimessa ja Glenn
Miller -ikivihreässä In the Mood,
joka selvästi sävähdytti salin iäkkäämpää yleisöä. Hänen mielestään
kertomus on eeppinen rakkaustarina, joka painottuu myös uskonnon kuvaamiseen.
? Romaanitrilogia ja tämä elokuva täydentävät toisiaan. Kymmenen
vuotta myöhemmin taidemuseo
järjesti ensimmäisenä maailmassa
Mooren muistonäyttelyn.
Suomessa Mooren taidetta on
viimeksi ollut laajemmin näytteillä Meilahden taidemuseossa 17
vuotta sitten.
Henry Moore . Taiteilijan ja
Didrichsenien välille muodostui
elinikäinen ystävyys.
Näyttelyn avajaisiin saapunut
taiteilijan Mary-tytär kertoo hyvin muistavansa, millaisella lämmöllä hänen vanhempansa aina
suhtautuivat Didrichseneihin.
Häntä miellyttää Didrichsenin
museon kodinomaisuus.
? Tila tekee tästä näyttelystä erityislaatuisen, runsaasti isänsä taiteen näyttelyitä eri puolilla maailmaa nähnyt Mary Moore toteaa.
? Minähän totuin näkemään
isäni teoksia kotiympäristössä jo
lapsuudessani.
SSS?STT?Reetta Ravi
Didrichsenin museo Helsingin
Kuusisaaressa tarjoaa tämän
vuoden päänäyttelyssään tyylikkään valikoiman Henry Mooren
taidetta. Näyttelyssä on myös valokuvia, joissa esitellään veistosten
suurempien versioiden sijoituspaikkoja.
Mary-tytär
avajaisvieraana
Teoksia näyttelyyn ovat lainanneet Henry Moore -säätiö, Tate-museo ja Arts Council -järjestö Britan-
Naisenergia valloillaan diskorytmeissä
Marko Mattila
Reijo Anttila
Ladies First Big Band laulusolistinaan Rose-Marie Backström Kivassa 9.2.
Ladies first Big Band sai aikaan hienon tunnelman Salossa.
lestäni ääni ja tulkinta pääsivät
parhaiten oikeuksiinsa Kimmo
Gröhnin säveltämässä, sovittamassa ja big bandin ?mamman?
Annika Brushanen sanoittamassa biisissä Spellbound.
Niin ikään koko konsertin kohokohtiin lukeutui Frank Sinatran kestohitti My way, jossa laulajan tulkinta ei taatusti jättänyt
kuulijaa kylmäksi, vaikka itse
lauluun olisikin jo kyllästynyt.
Sven Nygårdin orkesterisovitus päättyi kauniisti trumpetti-,
pasuuna- ja saksofonisektioiden
vuorotteluun.
Orkesterilla on toinenkin taidokas laulusolisti. Kuvanveiston ja
arkkitehtuurin vuorovaikutus näyttely Didrichsenin taidemuseossa Helsingin Kuusisaaressa on
esillä 28. on Suomen ensimmäinen Henry Mooren
veistos.
? Eivät Pohjolan ihmiset olleet
1100-luvulla pohjimmiltaan kovinkaan erilaisia kuin me olemme
tänään, arvioi Pohjoismaiden elokuvahistorian kalleimman filmin
naispääosan esittäjä Sofia Helin.
Hän näyttelee ritari Arnin
lemmittyä suurelokuvassa Arn
. Tämä Suomen
ensimmäinen Moore-veistos on
alusta lähtien sijainnut nykyisellä paikallaan museon sisäpihalla.
Hankinta johti taiteilijan ja
Didrichsenin pariskunnan ystävyyteen ja ystävyys siihen, että
vuosien kuluessa pieni suomalaismuseo pystyi hankkimaan
huomattavan kokoelman Mooren
taidetta.
Maailmankuululla taiteilijalla
ei nimittäin ollut tarvetta myydä
teoksiaan taloudellisista syistä.
Hän pystyi vapaasti päättämään,
kenelle luovutti taidettaan.
Nyt avautuvassa näyttelyssä on
esillä seitsemän museon viidestätoista Moore-veistoksesta.
Lähde: Henry Moore . osoitetussa I will
survive.
Naisenergia riitti konsertin
alusta loppuun asti.
Suomen ensimmäinen
Moore-veistos hankittiin
Didrichsenien kotipihalle
Henry Moorella on ollut aivan
erityinen merkitys sekä Didrichsenin taide- ja kulttuurimuseolle
että niille Didrichsenin perheen
jäsenille, jotka saivat kokea taiteilijan ja Marie-Louise ja Gunnar Didrichsenin ystävyyden.
Yhdistävänä tekijänä heidän
välillään toimi arkkitehti Viljo
Revell, Alvar Aallon oppilas.
Revell suunnitteli Villa Didrichsenin, joka nykyisin on kokonaisuudessaan taidemuseon käytössä.
Arkkitehti sanoi aikoinaan
Didrichsenin pariskunnalle, ettei
yksikään hänen luomuksistaan
ole valmis ilman Henry Mooren
veistosta kruunaamassa kokonaisuutta. Sali on
tietysti liian pieni suuren orkesterin täydelle irrottelulle, eikä
orkesterin täysin ihanteellisesta
soinnista voinut nauttia. Temppeliritari sivuaa
sikäli, että elokuvan musiikin on
säveltänyt suomalainen Tuomas
Kantelinen. Temppeliritari. Mahtaa liike tuntua baritonisaksofonistin lihaksissa.
Naisorkesterissa lyömäsoittimet
on uskottu kahdelle miehelle, jotka tarkan ja vivahteikkaan musiikin tekemisen ohella heiluvat
ja pomppivat show´ssa mukana.
Kukapa mies ei viihtyisi tässä
seurassa!
Jazzdiggarina olisin toivonut
enemmän tämän alan esityksiä ja instrumentalistisooloja.
Alttofonisti Tuula Mäkiniemi
ihastutti jo kesätorilla raikkailla sooloillaan. Jäätelökesässä hän pääsi esittämään vahvaa tulkintaansa.
Ladies First -bandin esiintymisiin kuuluu kiinteästi show naisellisin koreografioin. Sitä käytetään huumorilla paikoin liiallisen
sentimentaalisuuden torjumiseksi. Temppeliritari kipusi äskettäin Ruotsin katsotuimmaksi
elokuvaksi. Jan Guilloun
romaanitrilogiaan perustuva
seikkailu saapuu filmiversiona pian valkokankaille Suomessakin.
Elokuvan teko maksoi muhkeat
25 miljoonaa euroa.
Arnin roolissa seikkailee aina Jerusalemiin asti Joakim
Nätterqvist. 1900-luvun merkittävimpiin kuvanveistäjiin kuuluvan Mooren tuotantoa lähestytään näyttelyssä tarkastelemalla
kuvanveiston ja arkkitehtuurin
vuorovaikutusta.
Brittiläisen Mooren (1898?1986)
teoksia on sijoitettu ympäri maailmaa lukuisten merkittävien rakennusten yhteyteen. Tämäkin kertoo siitä, että Ruotsissa uskotaan
ritarin seikkailun vetovoimaan
myös ulkomailla.
Helinin mukaan elokuva on jo
nyt myyty moniin maihin.
Meitä Suomenlahden itärannalla Arn . Nähtyäni
laitteet pelkäsin, kuinka korvat
kestävät parituntisen soitannan.
Soiton kuuluvuus salissa oli kai
tarkoin kuunneltu ennen konserttia, sillä ainakaan minun
kuuloelimiini ei sattunut. Arnin tarinan lop-
puosaan päästään perehtymään
elokuvan jatko-osassa, joka tulee
valkokankaille länsinaapurissa
elokuun lopulla.
Sivujuonteena
Ruotsin synty
Sofia Helinin mielestä Arn-elokuva on myös päähenkilöiden kehityskertomus.
? He ovat kumpikin aluksi melko tietämättömiä, jopa naiiveja.
He molemmat tulevat tarinan
edetessä tietoisemmiksi, harkitsevammiksi.
Arn
Liikenne
Maanantaina 11. Hän valmistautuu tarvittaessa pysähtymään ja ohittaa reilun välimatkan päästä. Tutkinnon tavoitteena ei ole
täysin virheetön suoritus, vaan
se, että oppilaan uskaltaa päästää yksin liikenteeseen, Laakso
muistuttaa.
Kuukauden kimara
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
8.
9.
10.
Chrysleriltä uusi
Grand Voyager
Sedan-mallinen Fiat Linea sijoittuu perheautojen kokoluokkaan.
Fiat Linea
sedan-markkinoille
Porrasperäinen Fiat Linea asettuu kooltaan Fiat Punton ja Fiat
Bravon välimaastoon.
Fiatin mukaan Linea on kokoluokkansa suurin sedan. Ulkopaikkakuntalaisena en juurikaan tunne
kaupunkia, joten Laakso kertoo
aina etukäteen, haluaako minun
kääntyvän oikealle vai vasemmalle. Tiettyä ajokoelenkkiä ei
ole.
. Usein oppilaat
jännittävät tutkintoa turhaan,
Laakso selittää.
Minkä nuorena oppii
Kerron Laaksolle, että isäni
opetti minua opetusluvalla. Hullu ajatus, myönnetään. EUyhdistetty kulutus on turbossa 6,9
l / 100 km.
Fiat Linean aktiivisesta turvallisuudesta huolehtivat ABS-jarrut
varustettuna elektronisella jarruvoimanjaolla (EBD). Aluksi oppilas täyttää lomakkeen, jossa hän pisteyttää osaamisensa muun muassa ajoneuvon
käsittelyssä ja riskien tunnistamisessa, Laakso selittää.
Sitten startataan auto ja lähdetään liikenteeseen. rengaspainehälytin, kääntyvät kaksoisksenonajovalot ja puolinahkaverhoilu.
Veromuutos
kuumensi
autokaupan
SSS?STT
Henkilöautoja rekisteröitiin
tammikuussa yli 27 prosenttia
enemmän kuin vuosi sitten, kertoo Autoalan tiedotuskeskus.
Syynä kasvuun on vuoden alussa
voimaan tullut veromuutos, joka
alensi autojen hintoja.
Osa viime vuoden lopulla sovituista kaupoista siirtyi tammikuulle, kun asiakkaat lunastivat
autonsa vasta veromuutoksen
jälkeen.
Autoala kertoo kuitenkin, että
myös tilauskanta on kasvanut
selvästi. Koetat rauhoitella hermostunutta hevostasi puhumalla. Sitten huomaat liikahduksen silmänurkassasi. Kaksilitraisen
bensiinimoottorin suurin teho on
puolestaan 147 hevosvoimaa, 2,5litraisen taas 170 hevosvoimaa.
Tarjolla on myös 2,0 litran common-rail -dieselmoottori, jonka
suurin teho on 140 hevosvoimaa.
Mazda6:n varustetasoina ovat
Classic, Elegance ja Sport. Suuri tavaratila vetää
normaaliasennossa 500 litraa ja
takapenkin selkänoja kaadettuna
870 litraa.
Fiat Linean bensiinimoottori on
1,4-litrainen. Näitä
oppeja hän soveltaa kohdatesTIIA PAAVILAINEN
saan ratsukon.
tiia.paavilainen@sss.fi
Kumpi sinä olet?
10 eniten rekisteröityä
henkilöautomerkkiä 1/2008
Ajotutkintoon varattu aika ei riitä yleensä kuin keskusta-ajoon. Yhtäkkiä se sokaistuu kirkkaista
valoista! Paniikki! Hirvi rynnistää eteenpäin ja koettaa loikata
karkuun. Akseliväli on kasvanut viisi senttiä.
Mazda6:n moottorivalikoimassa
on yksi diesel ja kolme bensiinimoottoria. Olisin
Kuvittele pimeä maantie. ESP-ajonhallintajärjestelmä on saatavana
lisävarusteena Multijet-moottorin
yhteydessä.
Matkustamoa suojaa vakiona
olevat kuusi turvatyynyä. Tarjolla on myös
1,3 Multijet -turbodieselmoottori.
90-hevosvoimainen common rail
-moottori kuluttaa 4,9 l / 100 km
(EU-yhdistetty).
Syksyllä Suomeen saapuneen
11
Fiat Linean moottorivalikoima
on täydentynyt 1,4 T-Jet -mallilla.
120-hevosvoimaa kehittävän turbomoottorin kanssa auto kiihtyy
nollasta sataan 9 sekunnissa. Hyppäät alas satulasta.
Et saa hevosta rauhoittumaan, joten talutat sen kotiin kyynelehtien. Esimerkiksi kuljetusalojen
yritykset ovat olleet selvästi kiinnostuneita. Täällä on paljon aluenopeusrajoituksia, joiden kanssa pitää olla tarkkana. Matkalla oppilaalla on käsittelykoe
ja mahdollisesti teknisiä taitoja
testataan.
?Käsittelytesti voi olla mäkilähtö, peruuttaminen tai parkkihalli.
Voin myös kysyä miten tankkaat,
tai pyydän näyttämään öljytikun.
Peruutan vinoruutuun melko
huonosti. Se liikuskelee rauhassa
pitkin pimeää metsänlaitaa. Tämän vuoden myyntiennuste on viidenneksen viime
vuotta suurempi, mikä merkitsisi
151 000 uuden henkilöauton tuloa
liikenteeseen. Se on 4,6
metriä pitkä, 1,7 metriä leveä ja
1,6 metriä korkea. Miksi sinua silti jännittää?
Siksi, että koskaan et voi olla varma, mitä vastaan tuleva autoilija tekee tai miten hevonen reagoi autoon. Hevosesi on tottunut autoihin. Olen
laskenut, että ajokilometrejä minulle kertyi opetusaikana noin
kolminkertainen määrä autokouluun verrattuna.
. Hevosesi on hermostunut, mutta pysyy
aloillaan. Moottoritien liittäminen ajokokeeseen voisi tuoda kaupunkiajoa enemmän hylkäyksiä, sillä pienikin virhe voi olla kohtalokas suurilla nopeuksilla.
yltänyt korttiin tällä suorituksella, vaikka virheet tulivat samoissa asioissa kuin neljä vuot-
ta sitten.
. Sehän tuo säästöä
polttoainekuluissa, Laakso huomauttaa.
. Paketti-, kuorma- ja linja-autojen rekisteröinnit
lisääntyivät niin ikään.
Autojen markkinaosuuksissa
uuden autoveron vaikutukset
näyttävät jääneen rajallisiksi.
Kärjessä ovat tutut merkit Toyota, Volkswagen, Volvo ja Ford.
Honda nousi viidenneksi.
Henkilöautomalleissa Volkswagen Golf nousi ykköseksi ja jätti
listan pitkäaikaisen hallitsijan
Toyota Corollan kakkoseksi 45
auton erolla. Classicin vakiovarusteisiin kuuluvat
muun muassa DSC-ajonvakautus,
sähköinen jarruvoiman jako, lukkiutumattomat jarrut, sutimisenestojärjestelmä, kuusi turvatyynyä, ja ilmastointilaite. Pomminvarma se ei
silti ole. Hermostuksissaan hevosesi astuu askeleen tielle, jolloin Kuski Kiireinen
tööttää. -istuinjärjestelmässä keski- ja takarivin
istuimet kääntyvät lattiatason sisään. Sataa, ja märkä tie imee kaiken valon. Autokoulussa oppii varmemmin liikenteelliset asiat. Meitä on kehotettu
tarkkailemaan myös opasteiden
käyttöä, joten saatan kehottaa
ajamaan esimerkiksi Helsinkiin
päin, Laakso selittää.
Ei erityispaikkoja
Tutkintoajo kestää minimissään
puoli tuntia. Valot tulevat näkyviin, tunnet, kuinka hevosen jokainen lihas jännittyy.
Kuski Kiireinen kaasuttaa maasturillaan mutkaan. Pidempi ajoaika mahdollistaisi esimerkiksi moottoritien
hyödyntämisen. 77-hevosvoimaisen
moottorin EU-yhdistetty kulutus
on 6,3 l / 100 km. Ajelet pikkuisen jännittyneenä tietä eteenpäin. Jos huomaamme, että tietty
virhe toistuu, otamme yhteyttä
autokouluun.
Hylkäyksestä voi tehdä oikaisuvaatimuksen, joita Laakson mukaan Salossa ei juuri tehdä.
. Uuden Mazda6:n korityypit ovat 4-ovinen sedan, 5-ovinen hatchback (Sport) ja farmari
(Sport Wagon).
Mazda6 on kasvanut joka suuntaan, minkä ansiosta myös sisätilat ovat aikaisempaa väljemmät.
Esimerkiksi neliovinen Sedan on
65 mm aiempaa pidempi (4 735
mm), 15 mm leveämpi (1 795 mm)
ja aavistuksen korkeampi kuin
ennen. Elegancessa on lisäksi mm. Sukupuolten välillä eroja ei ole.
. Usein opetusluvalla harjoitelleilla on auton fyysinen ajaminen
paremmin hallussa. Kiität autoilijaa vilkuttamalla.
Mutkan takaa kuulet moottorin jylinää. helmikuuta 2008
Johanna Käkönen 7702 316, Mikko Nurmisto 7702 317, sss.talous@sss.fi
Kevät on ajotutkintojen sesonkia
Kuvat: Kirsi Höglund
SSS?Tiia Paavilainen
Ajovarma Oy:n katsastusmiehen
Antti Laakson mukaan kevät on
kuljettajatutkintojen kulta-aikaa.
. Keväällä lukiolaisilla on aikaa keskittyä autokouluun. Skoda Octavia, Kia
Ceed ja Volkswagen Passat olivat
seuraavia.
Joulukuussa lista oli poikkeuksellinen, sillä sitä hallitsivat suuremmat mallit Volvo V70, Ford
Mondeo ja Volkswagen Passat.
Muun muassa Corolla oli joulukuussa vasta kymmenes.
Autoveron muutos pudotti eniten pienten ja vähän polttoainetta
kuluttavien autojen hintoja, mikä
hyydytti niiden rekisteröinnit loppuvuodesta.. Jos esimerkiksi oppilas ajaa
päin punaisia, on tutkinto hylättävä, vaikka koko muu suoritus
olisi ollut virheetön, Laakso selventää.
Puolen tunnin ajokoe on Laakson mukaan hieman lyhyt.
. Joku oppii
nopeasti ja vaivatta, joku ei koskaan.
Nuoret oppivat yleensä nopeammin kuin vanhemmat. Mielestäni olisi
hyvä nähdä oppilaan taidot myös
suurilla nopeuksilla.
pellin alta
Autoilija, älä
leiki hengelläni!
Tiia Paavilainen
Autokouluissa eroja
Yksi tutkinnon tarkoitus on ohjata autokoulujen opetusta.
. Yritä kuitenkin. Jos tuntuu vaikealta, vaihda hirven paikalle hevonen.
Talven vesisateilla, pimeällä ja liukkailla ratsastuskenttä on
surkeassa kunnossa. Pururadoille ei kavioeläimillä ole asiaa.
Tielle lähtöön varustaudut heijastimilla, lampulla, turvaliivillä
ja kypärällä. Siitä voit olla varma,
että jos hevonen pillastuu, ei taidoistasi ole juurikaan hyötyä.
Tiellä vastaan tulee Herra Huomaavainen henkilöautollaan.
Hän huomaa hevosen hyvissä ajoin, vaihtaa lähivaloille ja hiljentää. Sportiin kuuluvat vielä
mm. Myös
kaksipyöräisten ajokokeet lisääntyvät.
Laakso kertoo, että katsastusmiehiä ohjeistetaan tarkkaan,
miten tutkinnon läpäisee.
. Kun istuimet ovat käytössä,
on lattiatason alla kannellista, katseilta piilossa olevaa tavaratilaa.
Tavaratilaa uudessa Chrysler
Grand Voyagerissa on 638 litraa
istuinten ollessa perusasennossa.
Enimmillään Grand Voyagerissa
on tavaratilaa 3 296 litraa.
Säilytystilaa autossa on myös
ovissa, liukuvassa keskikonsolissa sekä tuplahansikaslokerossa.
Uuden Chrysler Grand Voyagerin turvavarusteisiin kuuluvat
mm. Onneksi autossa on turvavyöt ja paljon peltiä ympärillä. Olet hyvä ratsastaja, hevosesi on luotettava. Alat juuri
rentoutua hieman. Maastopolut ovat vielä petollisempia, joten
turvallisin paikka liikuttaa hevosta on yleiset, pienet ja vähän
käytetyt tiet. Sen aikana tarkkaillaan erityisesti joko risteysajoa,
kaista-ajoa tai maantieajoa. Pelkäät, ettei siitä ikinä tule
liikennevarmaa, sillä usein matkalle osuu yksi Kuski Kiireinen.
Kuski Kiireinen ei ymmärrä, että liikenteessä hevonen on hirveen verrattava riskitekijä. Jatkamme läpi usean tasaarvoisen risteyksen.
. Salossa ei ole mitään spesiaalipaikkoja. vakionopeudensäädin, tuulilasinpyyhkimien
sadetunnistin, etusumuvalot ja
kaksikanavainen automaatti-ilmastointi. Yhden huonon kokemuksen unohtaakseen hevonen tarvitsee monta onnistunutta lenkkiä. ESP-ajonhallintajärjestelmä
vetoluistonestolla, hätäjarrutehostin, lastenistuinten kiinnikkeet, sivuturvatyynyt etuistuimissa sekä sivuturvaverhot kaikilla
matkustajariveillä.
Chrysler Grand Voyagerin hinnat alkavat 59 900 eurosta.
Chrysler Grand Voyager on saanut uuden ulkokuoren.
Merkki
Toyota
Volkswagen
Volvo
Ford
Honda
?koda
Kia
Nissan
Opel
Citroën
Yhteensä
Muita
Kaikki yhteensä
kpl
3 360
2 743
1 635
1 477
1 121
1 118
1 056
932
917
911
15 270
6 138
21 408
osuus (%)
15,7
12,8
7,6
6,9
5,2
5,2
4,9
4,4
4,3
4,3
71,3
28,7
100,0
Lähde: AKE
Uusi Mazda6 on edeltäjäänsä hieman suurempi, mutta 35 kiloa kevyempi.
Mazda6:sta
toinen sukupolvi
Mazda toi viime vuoden lopulla Suomeen uuden sukupolven
Mazda6:n. Jos oppilas on niin sanottu riskikuljettaja, mutta osaa vaadittavat asiat, en voi evätä korttia.
Autokoulussakaan opettajat eivät
aina saa asenteita muuttumaan,
Laakso huomauttaa.
Katsastusasemalla käymme
läpi arviointilomakkeen ja kohdat, joissa virheitä tuli. Yleensä pystymme perustelemaan asian siten, että oppilas on
samaa mieltä.
Autokoulut järjestävät myös lisäkoulutuksia, esimerkiksi taloudellisen ajon kursseja.
. Varaudut pahimpaan,
ohjaat hevosen niin kauas pientareelle kuin mahtuu. Mallisto alkaa 1,8litraisella 120 hevosvoiman bensiinimoottorilla. Hirvi! Apua!
Onneksi auto on kone, jossa on jarrut. Laakso kysyy, mihin
kellonaikaan laittaisin parkkikiekon. Saaliseläimenä se on aina arka ja pelästyneenä karkaa
täyteen neliin.
Allasi on keskimäärin 500 kiloa ja reilu puolitoista metriä
vauhdikasta lihasvoimaa. Autokoulun ajotuntien
määrää pitäisi lisätä, Laakso
pohtii.
Laakson mukaan ajaminen
on kuin viulunsoitto. Luontokappaleena se ei ymmärrä, ettei auton eteen
kannata hypätä.
Osaisitko kuvitella itsesi hirven selkään. Tammikuussa ensirekisteröintejä oli noin 12 500.
Hyppäys joulukuusta oli huima,
sillä joulukuussa uusia henkilöautoja rekisteröitiin vain vajaat
2 100 kappaletta.
Käytettyjen autojen kauppa kävi vilkkaasti tammikuussa, sillä
myös käytettyjen autojen hinnat
ovat laskeneet. Työmatkaa
kertyy noin 100 kilometriä päivässä.
Testautin ajotaitoni Ajovarma
Oy:ssä tutkinnon vastaanottajana toimivan Antti Laakson
kanssa.
. Työn mielekkyyden lisäämiseksi pyrin aina keksimään uusia reittejä. Dieselmoottori tuottaa 163
hevosvoimaa.
Chryslerin Stow ?N Go. Akseliväli on
2,6 metriä. Hevonen nousee pystyyn ja poukkoilee edestakaisin.
Mieleesi nousee kauhukuva sinusta hevosen alle liiskaantuneena. Hänellä ei ole aikaa jarruttaa, eikä
hän ehdi ajattelemaan, että
500 kiloa auton tuulilasista
sisään voi koitua omaksikin
kohtaloksi.
Herra Huomaavainen on
autokoulussa oppinut, että
pyöräilijää, mopoilijaa ja lapsia tulee liikenteessä väistää.
Hän on oppinut, että hirviä on
varottava ja jalankulkijan henki on autoilijan käsissä. Vaikka hieman kolahtaisikin,
sinua ei ehkä satu pahasti.
Kuvittele, miten hirvi tilanteen kokee. Takapenkillä on kaksi kappaletta Isofix-kiinnikkeitä.
Fiat Linean hinnat alkavat 15
990 eurosta.
Chryslerin uusi Grand Voyager
edustaa jo mallin viidettä sukupolvea.
Uuden kuusivaihteisen automaattivaihteiston sekä uusien
moottorivaihtoehtojen lisäksi
Chrysler Grand Voyager on myös
saanut lisää pituutta ja leveyttä.
Se on kuitenkin edeltäjäänsä hiukan matalampi.
Uusi Chrysler Grand Voyager on
saatavana kolmena eri mallivaihtoehtona: LX, Touring tai Limited.
Moottorivaihtoehtoina ovat uusi
3,8 V6 -bensiinimoottori, joka
tuottaa 193 hevosvoimaa sekä
Dodge Nitrosta ja Jeep Wranglerista tuttu 2,8 CRD -dieselmoottori. Meillä ei ole enää hätää, mutta
autokoulun opettajia saattaa ensimmäistä kertaa ajavan kyytiin
mennessä pelottaa, katsastusmies Antti Laakso sanoo.
?Auton ajaminen on kuin viulunsoitto?
Minulla on ollut B-luokan ajokortti neljä vuotta
Honka, 16.2. Sampo . P-mäki, Somero
. Riento,
16.2. Vilpas,
Honka . Toinen semifinaalipari on Montpellier?Beauvais.
SSS?STT
Naisten SM-liiga:
Viesti?OrPo
2?3
(25?19, 25?22, 23?25, 13?25, 12?15)
Pislaploki?P-mäki
3?0
(25?22, 25?20, 25?21)
OrPo
20 16 4
54?19 32
Viesti
21 16 5
54?29 32
Vanaja 19 15 4
50?21 30
Laihia
20 13 7
46?33 26
Pislaploki 21 10 11
38?40 20
Eura
20 8 12
37?39 16
Somero 19 8 11
33?39 16
P-mäki 21 5 16
20?51 10
Prihat
21 0 21
2?63 0
Seuraavat ottelut:13.2. Passipeli ei toiminut niin kuin
sen olisi pitänyt toimia. Kokonaiskilpailun hän voittanut aikaisemmin 1998, 2004 ja 2005.
Naisten ykkönen oli voittoa
puolustava Nina Heiskanen
(Tuusulan Tallaajat). Divisioonan maalitilinsä viikonloppuna
aukaisivat Maija Laine (1+0),
Noora Mäkinen (1+0) ja Kaisa
Suominen (1+2).
? Oli ilo nähdä, että ratkaisijoita
löytyi laajalta rintamalta. Jyväskylä, 14.2.
PuHu . Piivolley, 14.2. KempeLe,
Piivolley . Someron
Tiina Karvonen sijoittui puolimatkalla kolmanneksi.
Retki- tai pikaluistimilla suoritetussa avauksessa oli mukana
yli viisisataa kalevan kiertäjää.
KK:n toinen osalaji eli hiihto järjestetään maaliskuun puolivälissä Vuokatissa.
SSS
Viesti-Orivesi
2-3
Eräpisteet:
25-19, 25-22,
23-25, 13-25,
12-15
Seuraava ottelu:
La.16.2.
Viesti - Prihat
Egyptille
olympiapaikka
Egypti kuittasi paikan Pekingin olympialaisten miesten len-
SSS?Hannu Brusila
Ranskan ammattilaiskentiltä
takaisin Suomeen ja Oriveden
Ponnistukseen täksi kaudeksi
palannut Katri Laanes osoitti
suuruutensa sunnuntaina Salohallissa.
188-senttinen virolaishakkuri
nousi ottelun ratkaisija, kun OrPo
kävi hakemassa naisten lentopalloliigan huippujännittävästä kärkipelistä tärkeät pinnat numeroin
3?2 (19-25, 22-25, 25-23, 25-13,
15-12).
Laanes pysyi pimennossa Viestin
viemissä kahdessa ensimmäisessä
erässä, mutta oli viidennessä kotijoukkueelle täysin pysäyttämätön
pelaajatar. maaliskuuta Iittalassa
pelattavaan otteluun Tampereen
piirin joukkuetta vastaan, toteaa
Merja Stenholm FC Halikosta.
SalPan B-pojat: Teemu Seppä
(mv), Taneli Niitväli, Mikko Kallio, Arttu Helenius, Arno Suomi-
SalPan B-poikien kapteeni Ville Kirves (vas.) ja kollega Joni Rahkonen
FC Halikosta toteavat futsalin oleva heidän lajinsa, vaikka molemmat pelaavat jalkapalloa myös ulkona.
nen, Aykut Yildirim, Ossi Tintala
ja Ville Kirves (C). Lauantaina
Etelä-Vantaan Urheilijat nöyrtyi
kotonaan maalein 1?3 (0?0, 0?1,
1?2), ja sunnuntaina HT möyhensi Kiekkoseura Nouxin Espoossa
murskaavasti 0?15 (0?5, 0?7,
0?3).
. Pelattiin neljä kovaa erää, jois-
päivä: vantaalaisten kanssa HT
joutui kamppailemaan voitosta
loppusummeriin asti, espoolaisia
vastaan peli oli käytännössä ohi jo
avauserän jälkeen.
Sarjataulukossa kuudenneksi
sijoittunut EVU pani tosissaan
kampoihin salolaisille, joiden liike oli kamppailussa luokattoman
kehnoa.
Piiroisen mukaan selitys nihkeälle peliesitykselle löytyi HT-pelaajien huonosta henkisestä valmistautumisesta.
? Sarjavoitto oli jo varmistettu
ja vastustajalle annettiin löysää.
Kun asenteesta puuttuu viisi
prosenttia, se on suorituksesta 50
prosenttia pois. Lopuista
neljästä paikasta kilpaillaan
kolmessa maailmankarsintalohkossa sekä Aasian karsintaturnauksessa.
SSS?STT
Kunnari Ranskan
cupin finaaliin
Maajoukkuelaituri Olli Kunnari pääsee taistelemaan lentopallon Ranskan cupin voitosta
viime vuoden tavoin. Finaaliturnaus
käytiin enää vain C-93:ssa ja sitä
nuoremmissa sarjoissa.
Piirin futsal-jaosto onkin päättänyt jakaa piirimitalit eri lajitapahtumissa. Kun myös vieraiden
toinen avainpelaaja, 182-senttinen slovakki Andrea Kuivanen
nosti koko ajan tasoaan, Orivesi
alkoi vääntää Viestistä henkistä
niskalenkkiä kolmannessa erässä.
Viesti pelasi ensimmäisen erän
erinomaisesti ja suoritti toisessa uskomattoman nousun 5?13
-tappioasemasta. Suora välieräpaikka on varma, mikäli salolaiset voittavat myös runkosarjan
kolme viimeistä otteluaan.
Tehtävä ei ole helppo, koska
Viesti päättää runkosarjan vajaan
kolmen viikon kuluttua vierasotteluun Vanajan RC:tä vastaan.
Prihoista ja Pieksämäestä ei pitäiJouni ja Anne Töyrykään eivät saaneet loistavalle pelillä kaivattua kruunua eli Viestin voittoa.
si olla Viestille vaaraa.
?Passipelissä ongelmia?
HT lyömätön
divisioonassa
Annina Vainio
Viestin valmentaja Tomi Lemminkäinen oli luonnollisesti pettynyt ottelun lopputulokseen, mutta
ei varsinaisesti joukkueensa peliesitykseen.
. Eilen SalPan ja FC
Halikon pojat saivat mitalinsa
Vilppaan II-divisioonapelien yhteydessä.
Toistaiseksi ei A- ja B-ikäluokissa ole aluejoukkueita, mutta tiistaina kaksikymmentä kummankin ikäryhmän pelaajaa kokoontuu maajoukkuevalmentaja Jouni
Pihlajan johdossa Halikkoon.
? Tarkoituksena on koota joukkue 27. Nyt Lemminkäisen Tomi pystyi oikeastaan
tekemään vaihtoja vain näiden
passareiden kesken.
Pojille futsalin
piirinmestaruuksia
Jarmo Laakso
Jarmo Laakso
Salonseutulaisjoukkueet ammensivat Turun piirin nuorten
futsal-sarjoista menestystä, kun
SalPan B-pojat ja FC Halikon
A-pojat pelasivat mestaruuksiin.
Tänä vuonna ei vanhemmissa juniorisarjoissa pelattu lainkaan finaalitapahtumaa. RU/ToPo
. Viesti olisi kaivannut tähän
peliin myös Titta Oksalaa (sivussa flunssan takia). Visa-B, FoKoPo . Meiltähän puuttui kaksi kovan luokan
maalintekijää, Piiroinen sanoi
viitaten Emma Launiaisen (kuume) ja Vilja Lipsosen (pelikielto)
poissaoloihin.
Marko Mattila
nen.
. Jyväskylä, TuNMKY . Loistava, yleisöystävällinen ja
tapahtumarikas peli. divisioona:
Visa?HNMKY 84?81 (27?27, 16?
26, 19?12, 22?16)
Visa: Juuso Lehtimaki 9/16, Toni
Leikas 12/0, Heikki Latvanen 20/2,
Simo Räikkönen 8/8, Ere Mero 26/4,
Antti Raami 5/5, Juha Talpila 4/6.
HNMKY: Eetu Nieminen 25/3, Ilkka Ekström 2/2, Antti Hakkarainen
4/4, Janne Hänninen 4/4/7 syöttöä,
Toni Honka 14/14, Kaius Oljemark
3/1, Antti-Jussi Sipilä 15/4, Teemu
Siitonen 14/17.
Erotuomarit: Ismo Parkkinen, Pekka Front.
Yleisö: 106.
Jyväskylä?BC Nokia 98?108 (26?
20, 19?22, 26?21, 16?24, 11?21)
Jyväskylä: Aljaz Urbanc 18/8, William Rogers 24/6, Olli Anttolainen
0/2, Antti Kanervo 37/3/5 syöttöä,
Tuukka Ahila 2/0, Petrus Heinonen
2/3, Kimmo Juvonen 2/3, Pena Ranta
10/5, Jaakko Kemilä 3/1.
BC Nokia: Timo Riihelä 20/5/7 syöttöä, DeWayne Richardson 23/19/6
syöttöä, Aleksi Huuskonen 20/4, Ville
Tuominen 6/1, Jari Pulkkinen 11/10,
Derrick Crayton 21/7, Siesta Pettiford
7/3.
Erotuomarit: Matti Eskola, Kalle
Siivonen.
Ura?Lapua ja. Maanantaina 11. OrPo osoitti
kuitenkin jatkossa vahvuutensa
ja nousi vastoin kaikkia ennakkoodotuksia vielä peliin uudestaan
mukaan.
OrPon valmentaja Jukka Koskinen huomautti, ettei hänen
joukkueensa pelannut huonosti
tappioerissäkään.
. Cannes kohtaa
välierässä Toursin. Hänen edelleen Rantasalmen
järvenjääluistelussa ehti vain Espoon Etanoita edustava uusi kärkinimi Lasse Torpo.
Hakala hakee Kalevan kierrokselta neljättä voittoa. Ottelusta jäi
hyvä fiilis, kun lähes kaikki pelaajat pääsivät pisteille ja onnistumisia tuli paljon.
Maali-iloittelussa HT-pelaajista
eniten pisteitä takoivat Annina
Rajahuhta (3+5), Tiina Saarimäki
(2+2) ja Tiia Virta (1+3). Heidän plussaldonsa
(4 ja 3) todistivat kuitenkin, ettei
heitä työllistettiin ottelussa liikaakin.
Avauserässä loistanut Pia Kinnunen (11/+5) ja toinen keskipelaaja Oksana Pasternak (10/+6)
jäivät jälleen kerran liian vähille
passeille. Vanaja
. Huima . 83?106 (24?19,
17?37, 17?23, 25?27)
Ura: John Smith 16/15, Tero Koski
15/1, Petri Kallio 5/1, Anssi Sinijärvi
28/1/5 syöttöä, Markus Alitalo 4/3,
Antti Ranta 0/1, Jussi-Pekka Saari
7/3, Niko Heiniö 6/0, Aleksi Aronen
2/0.
Lapua: Henry Umoru 8/2, Tyrwone
Still 16/7, Jussi Turja 4/1, Antti Keski-Koukkari 0/2, Kyle Carhart 19/5/6
syöttöä/5 riistoa, La Trice Little 14/6,
Baboucarr Bojang 41/16, Samuli Kylkisalo 2/1, Ville Turja 2/2.
Erotuomarit: Mikko Siivonen, Henri Hilke.
Yleisö: 140
TuNMKY?PuHu 75?98 (19?27,
17?24, 26?31, 13?16)
TuNMKY: Sauli Silvonen 14/0, Andreas Lähteenoja 6/9, Jonas Mattila
3/2, Mikko Jalonen 4/7, Mikael Sandberg 2/2, Janne Koskimies 12/6, Sakari Salminen 20/6, Arto Talvitie 9/3,
Miska Ahokas 5/0.
PuHu: Eero Lehtinen 26/6, Nico
Sivén 6/9, Philip Hickey 17/11, Antto
Nikkarinen 2/3, Nanayaw Awuah Addae 7/3, Kaido Saks 9/4, Otto Markkanen 3/0, Kim Sivén 6/4, Akeem Scott
22/4/8 syöttöä.
Erotuomarit: Jouni Tilli, Tomi Kallio.
Yleisö: 231.
Huima?Pantterit 121?88 (30?16,
36?25, 27?20, 28?27)
Huima: Henri Kajander 3/1, Sami
Mäntymaa 17/3, Tero Rantaniva 11/5,
Kevin Langdon 18/10, Reijo Ojanen
20/4, Erkko Pasanen 5/0, Juha-Matti
topalloturnaukseen, kun se voitti Afrikan karsinnan finaalissa
sunnuntaina Algerian 3?2 (26?
24, 25?20, 25?27, 22?25, 15?9).
Algerialle jäi oljenkorreksi vielä
pääsy maailmankarsintalohkoon
Saksaan toukokuun lopulla.
Olympiapaikka on nyt kahdeksalla maalla. Sampo . Prihat.
Junnulentis:
Halikko: D-poikien Tiikerisarja,
lohko 3:
HaHa?Jankko 96 1?2 (3?25, 25?23,
1?15), LTU?Pyry I 2?1 (21?25, 25?
22, 15?8), LTU?Pyry II 2?0 (25?10,
25?14), Pyry I?Jankko 96 1?2 (25?16,
14?25, 10?15), HaHa?LTU 0?2 (19?
25, 10?25), Jankko 96?Pyry II 2?0
(25?15, 25?16)
Ottelut Pyry I?Pyry II ja Pyry I?HaHa pelataan myöhemmin kevään aikana. Eura . Viestin
passareiden olisi pitänyt pelata
nopeampaa ja monipuolisempaa peliä kuin mitä nyt nähtiin,
Töyryt totesivat.
. kertaa
järjestettävän Kalevan Kierroksen. En ymmärrä, miksi näin tärkeään otteluun valitaan tällaiset
tuomarit, ihmetteli Lemminkäi-
Annukka Talvitie (18 pistettä) ja
Laura Tuominen (15) olivat tilastojen valossa kotijoukkueen tutut
KATSOJAKOMMENTTI
tehotykit. Honka, FoKoPo . Kuivasen saldo oli
16/+12, ottelun ratkaisevat pisteet
Viestin kenttään niitanneen yllätyspelaajan Noora Tikan 11/+1
sekä Merja Korhosen 10/+1.
Sonja Teittinen pelasi hienon
ottelun Oriveden liberona ja nosti
peliin mukaan valtaosan etenkin
Laura Tuomisen iskuista.
Pysyminen kärkikaksikossa on
eilisestä tappiosta huolimatta yhä
Viestin omissa käsissä. Turnauksen järjestäjä: Halikon
Hakoniskat.
Hirvanen 12/2, Parnell Smith 24/10/5
syöttöä, Heikki Laatikainen 11/1.
Pantterit: Dominique Coleman 37/4,
Terry Cooper 0/2, Ville Liimo 24/7,
Charlie Frierson 10/5, Taneli Salo 0/1,
James Dockery 10/10, Joonas Fritze
4/1, Jonne Räsänen 3/0, Dmitri Kraznotzhon 0/2.
Erotuomarit: Tero Kankaanpää, Juho Mård.
FoKoPo 19 18 1
BC Nokia 20 17 3
Lapua 20 17 3
PuHu
20 13 7
Vilpas 20 11 9
Jyväskylä 19 10 9
RU/ToPo 20 8 12
TuNMKY 20 8 12
Huima 20 8 12
Ura
21 8 13
HNMKY 20 7 13
Pantterit 20 5 15
Honka 18 5 13
Visa-B 21 4 17
1843?1413
1967?1764
1997?1668
1751?1528
1601?1550
1674?1621
1654?1759
1687?1744
1777?1915
1794?1915
1560?1697
1555?1784
1478?1519
1727?2188
36
34
34
26
22
20
16
16
16
16
14
10
10
8
Seuraavat ottelut:13.2. Mestaruutta puolustava Cannes valtasi
lopputurnauspaikan vaikeasta
välierälohkosta.
Neljän joukkueen lopputurnaus järjestetään maaliskuun
alussa Pariisissa. Neljä parasta SMkarsintasarjaan Tapparan ja IHK:n kanssa. HNMKY, Lapua
. Ei oltu kentällä enää niin kovia kuin kahdessa ensimmäisessä
erässä, tunnusti Hämäläinen.
. Somero . Vanaja, Viesti
. Loimu, Hurrikaani . Siinä mielessä
ei mikään huono ottelu meiltä,
lohduttautui Lemminkäinen.
Lemminkäinen ja Koskinen olivat harvinaisen yksimielisiä siitä,
ettei ottelun tuomaristo (päätuo-
marina Mira Caven ja verkkotuomarina Harri Suomi) ollut tehtäviensä tasalla.
. Pislaploki, Laihia . Ja toisaalta myös OrPo paransi kolmannessa erässä puolustuspeliään. PuHu,
17.2. Ura.
A-junioreiden SM-sarja:
Vilpas?BC Nokia 98?66 (24?15,
28?17, 28?19, 18?17)
Vilppaan pisteet/levyt: Janne Savolainen 3/2, Lauri Putkonen 6/10, Juho
Peltola 2/0, Valtteri Valjanen 4/0, Sami Himberg 15/5, Lauri Tiainen 26/3,
Tomi Himberg 4/2/4 syöttöä, Janne
Kari 5/2, Pekka Lammi 6/3, Joni Tapio 5/2, Tommi Uuttu 2/3 ja Vladimir
Chepurnoy 20/10.
Seuraavaksi Vilpas kohtaa vieraissa
ToPon. Tämä viikonloppu oli hyvä
päätös sarjalle, vaikka lauantain
ottelu EVU:a vastaan olikin meiltä varsin tahmea, HT-luotsi Pekka Piiroinen summasi.
Salolaisten viimeiset divisioonapelit erosivat toisistaan kuin yö ja
ta voitettiin kaksi. Pelintekijöinä Viestillä
vuorottelivat tuttuun tyyliin Hanna Anttila ja Elina Käsnänen, joilla molemmilla oli ottelussa hyvät
ja huonot hetkensä.
Katri Laanes oli kentän kuningatar: 22/+13. Sovittiin ennen ottelua, että
pyritään nauttimaan pelaamisesta ja jaksetaan uskoa omaan
tekemiseen tappioasemassakin.
Se palkittiin tänään, kiitteli Koskinen suojattejaan.
Hanna-Mari Armisen kanssa
upeaa kenttäpuolustusta ottelussa esittänyt Viestin libero Hillaelina Hämäläinen harmitteli sitä,
että kotijoukkueen peli lässähti
kasaan kuin pannukakku kahden
voittoerän jälkeen.
. Pantterit, BC Nokia . Onneksi voitimme huonollakin pelillä, Piiroinen
huokasi.
Sunnuntaina HT palasi omalle
tasolleen ja suorastaan höykytti Nouxia, joka ei pelannut tällä
kaudella taitojaan vastaavassa
sarjassa.
Espoolaiset jäivät divisioonajumboiksi saamatta muilta joukkueilta pistettäkään.
1+1-tehot Noux-pelissä merkkauttanut HT-hyökkääjä Henna
NAISTEN DIVISIOONA
APV?LoKV
TPS?HPK
KalPa?EVU
Noux?Salo HT
TPS?Noux
HPK?APV
LoKV?KalPa
EVU?Salo HT
Salo HT
LoKV
HPK
APV
TPS
EVU
KalPa
Noux
21
21
21
21
21
21
21
21
18
15
14
11
8
7
5
0
3
1
2
2
1
1
2
0
0 0
0 5
0 5
0 8
0 12
0 13
0 14
0 21
2?5
6?3
2?7
0?15
8?1
4?3
7?2
1?3
125?35
110?47
119?54
88?72
86?113
68?77
83?110
17?188
39
31
30
24
17
15
12
0
Sarja on päättynyt. Pekingissä pelaavat
Egyptin lisäksi varmasti Kiina,
Brasilia, Venäjä, Bulgaria, USA,
Venezuela ja Serbia. Isku-Volley
. Tiihonen.).
Millaiselta kärkipeli näytti katsomosta käsin?
. helmikuuta 2008
Seudun uimarit altaassa niin
Espoossa kuin Lontoossakin
SM-uinneissa
viisi SE-aikaa
Urheilu
Laanes lannisti Viestin
Hannu Brusila, Paul Lipiäinen, Harri Sulonen
7702 309, sss.urheilu@sss.fi
Sivu 14
Sivu 14
SÄHKEET
Marko Mattila
Orivesi nousi
piikkipaikalle
Salohallin
jännityspelistä
Rauno Hakalakakkonen KKavauksessa
Uskelan Urhojen Rauno Hakala
käynnisti kakkossijalla 32. Hurrikaani, 17.2. OrPo, 16.2. Ainoa asia,
mikä jäi tasaisesta ottelusta puuttumaan, oli kotijoukkueen voitto.
Töyryjen näkemykseen mukaan
epävarmuus Viestin passipelissä
käänsi täysin voitettavissa olleen
pelin Orivedelle toisen erän jälkeen.
. Ero toiseksi sijoittuneeseen Lohjan Kisa-Veikkoihin
venyi lopulta kahdeksaan pisteeseen.
Viimeisimmät päänahkansa
HT saalisti pääkaupunkiseudulta viikonloppuna. Prihat, 17.2. Riento, Santasport ?
Isku-Volley, VaLePa . Sarja alkaa 16.2.
Ojanen iloitsi omiensa hyvästä
esityksestä.
? Peli oli vauhdikasta kiekkoa
alusta loppuun asti. Kun vastustaja alkoi
puolustamaan koko sydämellään,
Lentopallo
Miesten SM-liiga:
Annukka Talvitie (vas.), Hanna Anttila, Hanna-Mari Arminen ja Oksana Pasternak olivat pettyneitä pelaajia Salohallissa, missä kotijoukkueella oli sunnuntaina poikkeuksellisen paljon kannattajia.
ei kenttään tahtoneet jäädä enää
kovatkaan lyönnit.
Mihin hävisi
Pia Kinnunen?
Salo Hockey Team pääsee aloittamaan naisten jääkiekon SMsarjakarsinnat varsin herkullisista asetelmista.
Divisioonan suvereenisti voittanut joukkue nappasi sarjan viimeisellä pelikierroksella täydet
pisteet kaikilta vastustajiltaan,
eikä se hävinnyt 21 ottelustaan
ainuttakaan. KempeLe, Isku-Veikot . RU/ToPo . Seuraava kotiottelu on Urheilutalolla 1.3 Pyrintöä vastaan.
NBA:
Indiana?Portland 101?93, Philadelphia?LA Clippers 101?80, New Orleans?Memphis 112?99, Miwaukee?
New York 98?99, Houston?Atlanta
108?89, Utah?Chicago 97?87, Golden
State?Sacramento 105?102.
Junnukoris:
B-poikien II-divisioona:
PeU/Mesuca?PäLuLu 75?45,
TaNMKY-93?PeU/Mesuca 24?109
PeU/Mesuca: Joonatan Hämäläinen 8/8, Jere Suominen 14/8, Kalle
Hoikkala 0/2, Micke Ojala 8/13, Tuomas Lindstedt 4/9, Heikki Laaksonen
3/22, Juho Suutari 10/2, Tuomas Troberg 18/10, Sebastian Westberg 2/12,
Jami Spännäri 2/6, Juho Heikkilä
4/12, Magnus Niitväli 2/4.
Minitytöt, II-divisioona, ylempi
loppusarja:
Vilpas?Tampereen Pyrintö -96 75?
30 (34?8), BC Nokia -96?Vilpas 28?49
(18?16)
Vilppaan pisteet: Tilda Suominen
4, Henna Robertsson 2, Evelina Nurminen 2, Emma Kiiveri 14, Karoliina
Vaanela 17, Helmi Tulonen 11, Emmi
Iivonen 38, Petra Pakaste 20, Emma
Juuti 12, Viliina Virtanen 0, Isa Niemi 4.. Valmentajat Jukka
Lasonen ja Jari Jaakkonen.
Loimu?VaLePa
(22?25, 23?25, 25?27)
Riento?MuurLe
(25?15, 25?19, 25?21)
Santasport?Isku-Veikot
(25?13, 25?22, 25?20)
Kiisto?Sampo
(26?24, 17?25, 16?25, 21?25)
0?3
Sampo
19 18 1
Santasport 20 17 3
VaLePa
20 14 6
Riento
20 14 6
Piivolley 20 11 9
KempeLe 19 11 8
Isku-Volley 19 10 9
Loimu
21 7 14
MuurLe
19 6 13
Isku-Veikot 21 4 17
Kiisto
19 3 16
Hurrikaani 19 3 16
36
34
28
28
22
22
20
14
12
8
6
6
54?9
52?19
47?28
48?33
45?35
43?38
37?33
28?49
25?46
28?52
20?51
17?51
3?0
3?0
1?3
Seuraavat ottelut:11.2. Kiisto.
KORIpallo
Naisten SM-sarja:
Huima?Espoo Team 76?61 (26?24,
21?10, 17?20, 12?7), BC Nokia?HoNsU 75?70 (24?18, 12?15, 21?15,
18?22), Catz?FoA 88?40 (27?8, 13?8,
31?12, 17?12)
Miesten 1. MuurLe . Viestin kauden ensimmäistä kotitappiota olivat todistamassa myös Vilppaan koripallosta
tuttu Jouni ja hänen Viestissä
aikanaan lentopalloa pelannut
aviopuoliso Anne Töyry (os. Minulla ei ole siinä mielessä
paljoa jossiteltavaa, koska kotijoukkue kärsi monista vääristä
tuomioista meitä enemmän,
säesti Koskinen.
Salohallissa oli sunnuntaina
ilahduttavasti väkeä, noin 600
katsojaa. Valmentajat
Keimo Suominen ja Vesa Kallio
sekä joukkueenjohtaja Asko Rintala.
FC Halikon A-pojat: Santeri Aaltonen (mv), Olli Lehtilä (mv), Ossi
12
Kaski, Janne Lasonen, Joonas
Määttä, Teemu Kesänen, Joonas
Ojanen, Simo Jalonen, Kalle Erkkilä, Alban Sadikaj, Niko Stenholm, Kasper Mustonen, Jani
Rahkonen (C)
Nyt hän
kypsyi voittajaksi Ruotsin lumella ja pyyhkäisi kertaheitolla
pois aiemmat pettymykset. erä: 32.42 Janne Pesonen (Anssi
Salmela?Hannes Hyvönen) 1?2 yv.
3. Ottelut ovat olleet tiukkoja,
sillä marraskuussa Helsingissä
Ruotsi voitti maalilla, joulukuussa Moskovassa Suomi yhdellä
osumalla.
? Tässä ottelussa en pitänyt
avauserän pelistämme. Leijonat kaatoi
päätöspelissä Ruotsin 2?1 (1?1,
1?0, 0?0) ja sijoittui turnauksessa
Venäjän jälkeen toiseksi.
Kauden EM-sarjassa Suomi
nousi 14 pisteeseen, seitsemän
pisteen päähän kiertuetta johtavasta Venäjästä. Solberg
4. Juho Hänninen
Mitsubishi (N)
9. Voittomaalin iski
hieman ottelun puolivälin jälkeen ylivoimapelissä ykkösketjun vasen laitahyökkääjä Janne
Pesonen. Jännittäjänä tunnetulle Latvalalle
ensimmäinen voitto saattaa olla
ratkaiseva askel kohti suurempia
mainetekoja.
Suomi juotti Ruotsille karvaat
liemet jääkiekkoilun Tukholman
EM-turnauksessa. erä: maaliton.
Rangaistukset: 40.32 Ossi Väänänen
S 2 min, 42.12 Fredrik Warg R 2+2 min,
43.40 Frögren 2 min, Pesonen 2 min,
54.04 Ekman 2 min, 55.09 Stefan Liv R
2 min, Santala 2 min.
Maalivahtien torjunnat: Stefan Liv R
7+12+12=31 (pois 58.43?60.00), Antti
Niemi S 12+3+11=26.
Rangaistukset yhteensä: Ruotsi 12x2
min, Suomi 9x2 min ja Luoma 10 min.
Erotuomarit: Vladimir Sindler Tshekki, Fredrik Ulriksson?Leo Takula Ruotsi.
Yleisöä: 13 850.
Tshekki?Venäjä 4?2 (0?1, 4?1, 0?0)
1. erä: 23.08 Petr Kumstat 1?1, 24.34
Pavel Kasparik (Tomas Netik?Tomas
Kurka) 2?1, 27.30 Netik (Frantisek
Lukes) 3?1, 35.38 Jakub Klepis (Lukes)
4?1, 37.21 Igor Nikulin (Andrei Nikolishin) 4?2.
3. En todellakaan odottanut tällaista tulosta
täältä, Latvala huokasi.
? Nyt on yksi etappi saavutettu
ja seuraavat on mielessä. Ongelmia tuntuu olevan koko
ajan samoilla osa-alueilla, Garde-
meister sanoi.
Sunnuntaina Gardemeisterin
ajokista hajosi myös ohjaustehostin. Perheen tuki on
ollut myös merkittävä.
Latvala hyötyi perjantain suojasäässä lähtöpaikastaan, kun
hänen edellään ajaneet putsasivat tietä takana tuleville. Atkinson
7. Kakkoskuljettaja: Miikka Anttila.
. Hän otti
uransa ensimmäisen MM-osakilpailuvoiton ja pisti rallin historiankirjat uuteen uskoon jo toisessa
kisassaan tehdaskuljettajana.
? Oli tämä uskomaton yllätys,
että voitto tuli jo nyt. Andreas Mikkelsen
Ford
6. Daniel Sordo
Citroen
7. Suzuki
26
16
16
15
5
STT
TIETONURKKA
JARI-MATTI LATVALA
. Darius Vassell 0?1, 45. Stobart
2. erä: maaliton.
Maalivahtien torjunnat: Milan Hnilicka T 6+6+6=18, Aleksandr Jeremenko 10+5+3=18.
Rangaistukset yhteensä: Tshekki 4x2
min, Venäjä 3x2 min.
Erotuomarit: Morgan Johansson, Christian Jönsson?Daniel Winge Ruotsi.
Yleisöä: 1 080.
Turnauksen lopputilanne:
Venäjä 6, Suomi 6, Ruotsi 3, Tshekki 3.
EM-sarjan tilanne:
Venäjä 21, Suomi 14, Tshekki 10,
Ruotsi 9.
EM-turnaus 4/4 pelataan 17.?20. P. Ei tässä tosin kannata
huonoja hetkiä muistella. huhtikuuta kiertueen viimeisellä turnauksella Tshekissä, jossa näillä
näkymin pelataan rajan pinnassa
Liberecissä.
Lehtikuva/Jussi Nukari
johtoa. helmikuuta 2008
Latvala aurasi rallihistoriaa
MM-sarjan 2/16 kilpailu
1. Toni Gardemeister
Suzuki
8. erä: 11.23 Per Ledin (Daniel Widing)
1?0, 14.49 Pasi Puistola 1?1 yv.
2. On se
voittaminen niin hienoa.
Latvalalla on nuoresta iästään
huolimatta kosolti kokemusta
rallista.
Toisen polven rallikuljettaja
aloitti autoilun 4-vuotiaana ja
ajoi ensimmäisen MM-rallinsa
Britanniassa 17-vuotiaana 2002.
Lisäksi Latvala on kuulunut ?ral-
likummisetä. Voittovauhti pitää
silti kauden kuluessa löytää vielä
moneen kertaan. Välieräparit: Ilves?Cats, Blues?Kärpät.
IHK ja Tappara pelaavat yhdessä
divisioonan neljän parhaan joukkueen
kanssa kaksinkertaisen SM-karsintasarjan (10 ottelua) jonka neljä parasta
pelaavat kaudella 2008?09 SM-alkusarjassa.
JALKAPALLO
Juha-Pekka Hytönen taisteli kiekosta Ruotsin Patrick Hörnqvistin kanssa Tukholman turnauksen päätöspelissä.
Englannin Valioliiga:
Manchester U?Manchester C 1?2
(0?2)
25. MM-voittoja: 1 (Ruotsi 2008).
? Palkintopallisijoja MM-sarjassa: 2 (1. Subaru
4. Suomi oli viimeksi voittanut
Ruotsin tämän EM-kotiturnauksessa huhtikuussa 2006.
Tämän kauden EM-sarjassa voitot ovat Suomelle Ruotsia vastaan
2?1. Mikko Hirvonen
Ford
3. Se oli
sellainen sekavetoinen, veteli vähän milloin huvitti, Gardemeister
lohkaisi.. Ford
2. J-M Cuoq
16
10
10
9
9
6
5
4
3
2
Tallien pisteet:
1. Toisen
tilan jakavat Latvala ja Ruotsissa keskeyttänyt Sebastien Loeb,
jotka ovat Hirvosta kuusi pistettä
JÄÄKIEKKO
Tukholma: Maajoukkueiden epävirallisen EM-sarjan turnaus 3/4:
Ruotsi?Suomi 1?2 (1?1, 0?1, 0?0)
1. Citroën
5. Nämä
pisteet piti ottaa, typeriä virheitä
ei voi tehdä. Olihan se toki tiedossa,
että hän voittaa tällä kaudella.
Hirvonen osoitti kypsyyttä
Loebin keskeyttämisen jälkeen.
Hän tyytyi kakkossijaan ja kahdeksaan MM-pisteeseen, eikä
lähtenyt riskillä tavoittelemaan
voittoa.
? Tilanteen mukaan pitää elää
ja tärkeintä on MM-johto. Maalivahti Stefan Livin
yllättäneelle Pesoselle hyvän poikittaissyötön tarjoili seura- ja ketjukaveri Oulun Kärpistä, Hannes
Hyvönen.
Ruotsin kaipaamaa tasoitusmaalia lähimmäksi kolmannessa
erässä pääsi puolustaja-kapteeni
Kenny Jönsson, jonka laukauk-
2.46.41,2
+58,3
+2.23,2
+2.59,4
+5.46,0
+7.13.1
+10.35,3
+12.27,5
+13.28,5
+13.50,7
Kuljettajien
MM-kärki:
1. Talli: Ford.
. Michael Carrick
1?2.
Yleisöä: 75 970.
Chelsea?Liverpool 0?0
Masku: Taponkedon turnaus: T96
(9x9):
RaiFu?SalPa 0?2, TuPy II?SalPa 0?4,
MaPS?SalPa 0?3, TuPy I?SalPa 0?2
SalPa T96 voitti yhdeksän joukkueen
turnauksen.
SalPa: Juulia Kytö 6+3, Linda Pinnola 3+0, Ella Kytö 2+1, Janina Ström
0+1, Melina Lehtinen 0+1, Taru Hakkarainen 0+1.
perässä.
? Tosi hyvä alku kaudelle, parempi kuin odotin, liki minuutin
Latvalalle hävinnyt Hirvonen
sanoi.
Hirvosen ehkä pahin haastaja, Citroen-kuljettaja Loeb tyri
mahdollisuutensa jo perjantaina
ulosajoon. Toivonen kiihdytti
Britannian MM-osakilpailun voittajaksi 24-vuotiaana Talbot Sunbeamilla kaudella 1980. Duval
8. Jari-Matti Latvala
Ford
2. erä: 18.34 Fjodor Fjodorov (Daniil
Markov?Aleksei Terestshenko) 0?1.
2. Mikkelsen
9. Viikonlopun edetessä etu hävisi, mutta
hän puolusti johtoansa voittajan
ottein.
? Hyökkäys onnistui perjantaina. Sitten pystyin kontrolloimaan
Leijonat juotti Ruotsille
karvaat liemet Globenissa
SSS?STT
Seuraava
MM-osakilpailu
ajetaan Meksikossa
28.2.?2.3.
Lehtikuva/Jussi Nukari
Töysäläinen
rikkoi
Toivosen
ennätyksen
Jari-Matti Latvala teki sunnuntaina Ruotsissa sen, mitä häneltä
uskallettiin ennen rallikauden alkua varovaisesti odottaa. Huippulahjakas Toivonen kuoli Korsikan
rallissa 29-vuotiaana 1986.
? Tiedän tarkasti, miten Henrin
ura meni ja olen ihaillut häntä.
Olen aika ylpeä, että pystyin
lyömään hänen ennätyksensä.
Täytyy myöntää, että olen joskus
ennätyksen rikkomista ajatellut.
MM-rallin tulokset: Ruotsi
13
sesta kiekko osui maalirautoihin.
? Ottelussa oli meille onnellinen
loppu, Suomen päävalmentaja
Doug Shedden iloitsi, kun hänen
joukkueensa oli punnertanut 0?1tappioasemasta voittoon.
Ruotsi sijoittui kotiturnauksessaan kolmanneksi, Tshekin edelle. Parannettavaa
on paljon.
Toni Gardemeisterin Suzukitallin on paiskittava vielä rutkasti hommia päästäkseen kärjen
tuntumaan rallin MM-sarjassa.
Gardemeister oli Ruotsin rallissa
seitsemäs, mutta hänen taipaleensa oli teknisien murheiden
sävyttämä.
Gardemeister kärsi muun muassa ajokin hydrauliikkaongelmista.
Hänen tallitoverinsa Per-Gunnar
Anderssonin matka katkesi perjantaina samanlaiseen moottoririkkoon, jonka Gardemeister koki
Monte Carlo -rallissa.
? Laadunvalvontaa pitää parantaa. Urheilu
Maanantaina 11. Toinen
sija ei kuitenkaan ollut Hirvoselle katkera pala nieltäväksi, sillä
hän siirtyi ensimmäisen kerran
urallaan MM-pistejohtoon. Jäljellä on vielä
yksi turnaus ja Suomella muiden
osallistujamaiden tavoin jaossa
yhdeksän pistettä, joten Venäjän
epävirallinen Euroopan mestaruus on mitä todennäköisin.
Suomi pohjusti voittonsa toisessa erässä. Joukkue
heräsi kuitenkin taistelemaan.
Ansaitsimme turnauksen kakkossijamme, Shedden sanoi.
Sindler epävarma
Tshekkiläinen päätuomari Vladimir Sindler rikkoi epävarmoine
tuomioineen peliä entisestään.
Ruotsi ei vastustajan jäähyjä
pystynyt hyödyntämään, Per
Ledinin avauserän puolivälin
jälkeinen 1?0-osuma syntyi tasakentällisin.
Ledinin maali jäi kismittämään
suomalaisia, sillä kiekko ohjautui
tilanteessa maaliin ruotsalaisyökkääjän luistimesta. Sordo
10. Hän joutui
tositoimiin, koska Sinuhe Wallinheimolla puhkesi lauantai-iltana
vatsatauti.
Uransa kaksi aiempaa A-maaottelua hävinnyt Niemi terästäytyi
pikakomennuksellaan ja torjui
muutaman vaikean kiekon.
EM-sarja jatkuu 17.?20. Ruotsi 2008, 3:s Irlanti
2007).
? Harrastukset: Jääkiekko.
? Muuta: Ajaa ensimmäistä kauttaan Fordin tehdastallissa. Loeb
4. MM-ralleja: 54.
. Jariisä entinen rallikuljettaja.
?Laadunvalvontaa
on parannettava?
SSS?STT
Jari-Matti Latvalasta, 22, tuli kautta aikojen nuorin voittaja MM-sarjassa. Galli
6. Hirvonen
2. Eniten hänen menoaan
hidastivat kuitenkin hydrauliikkamurheet.
? Paineiden kadottua jouduimme ajamaan ilman keskilukkoa.
Jarrut ja vaihteisto reistailivat ja
pyörät eivät vetäneet normaalisti,
Gardemeister kertasi viikonloppuaan.
Ulos tieltä Suzuki-pilotti lipsautti lauantaina.
? Auto ei ollut etu- eikä takavetoinen, eikä kyllä nelivetoinenkaan niin kuin pitäisi. Benjani
Mwaruwari 0?2, 90. Syntynyt 3. Timo Jouhkin suojatteihin vuodesta 2001.
? Ilman Timon apua en olisi
tässä tilanteessa. Ensimmäinen MM-ralli: Britannia 2002.
. Mads Östberg
Subaru
10. Latvala
2. Jari Ketomaa
Subaru (N)
SSS?STT
?Helpotti
suunnattomasti?
Latvalaa on pidetty nopeana,
mutta virhealttiina kuljettajana.
Hän sortui kohtalokkaisiin ajovirheisiin myös kauden avanneessa
Monte Carlo -rallissa. huhtikuuta 1985 Töysä.
. Entinen ennätys oli Henri Toivosen nimissä.
? Monta asiaa tässä voitettiin
kerralla ja lähtökohdat tulevaisuuteen helpottuivat suunnattomasti. Hän tulee varmemmaksi
koko ajan. huhtikuuta Tshekissä.
Tiedotusvälineiden valitsema tähtikentällinen:
Maalivahti: Semjon Varlamov Venäjä.
Puolustajat: Ilja Nikulin Venäjä?Kenny Jönsson Ruotsi.
Hyökkääjät: Maksim Sushinski Venäjä?Tony Mårtensson Ruotsi?Mattias
Weinhandl Ruotsi.
Naisten SM-sarja:
Blues?Tappara 10?0 (8?0, 2?0, 0?0),
Ilves?IHK 9?1 (1?0, 4?1, 4?0), Kärpät?
Cats 9?3 (5?1, 2?0, 2?2)
Runkosarja on päättynyt. Lopulta ranskalainen
keskeytti moottoririkkoon.
? Kyllähän tässä täytyy alkaa
pitämään Jari-Matinkin kyytiä
silmällä. Haluan
lisää voittoja ja jossain vaiheessa
maailmanmestariksi, Ford-kuljettaja jatkoi.
Latvalasta, 22, tuli kautta aikojen nuorin voittaja MM-sarjassa.
Entinen ennätys oli Henri Toivosen nimissä. Välillä hermostutti, mutta
yritin tehdä perusajon, sen minkä
varmasti osaan, Latvala kuvaili.
Maailmanmestaruuden tavoitteekseen asettaneen Mikko Hirvosen laskelmissa Ruotsin ralli
piti ehdottomasti voittaa. Petter Solberg
Subaru
5. Tuomariston
näkemyksen mukaan Ledin ei
luistimellaan ohjannut kiekkoa,
joten maali oli hyväksyttävissä.
? Minulle oli yllätys, että tuomarit hyväksyivät sen maaliksi.
Säännöt ovat ilmeisesti muuttuneet tässä välillä, Shedden hymähti.
Suomen maalilla torjuntavastuun otti suunnitelmista poiketen lauantaina Venäjää vastaan
pelannut Antti Niemi. Gianluigi Galli
Ford
4
oli
sunnuntaina poispyyhkäisty, kun
hän voitti nuorten vapaauinnin
Lontoon MM-uinneissa. Lauantain syöksyn voittaja Vonn oli vasta 16:s ja
Hosp 14:s. Matias
Strandvallin ja Martti Jylhän suoritukset hylättiin luistelun takia.
Miehet olisivat joka tapauksessa
pudonneet jo karsinnassa.
myös takaa-ajossa
Jesse Väänänen kiri B-finaalin kolmanneksi ja lopputulosten yhdeksänneksi Viron Otepäässä.
Saksan Andrea Henkel voitti toisen mestaruutensa Östersundissa kisattavissa ampumahiihdon
MM-kisoissa, kun hän kuittasi
virheettömällä suorituksella naisten 10 kilometrin takaa-ajon mestaruuden. Pisteet tulivat sentään
kahdeksannesta sijasta, sillä
PÄIVÄN PELIT
PITKÄVETO
79 Tshekki?Venäjä 1 (4?2) 4,10
80 Slovakia?Saksa 2 (1?4) 2,95
81 Henkel?Ahatova 1 1,35
82 Berger?Bailly 1 1,75
83 Sleptsova?Neuner 2 2,00
84 Glagow?Ponza 1 1,65
85 Tchoudov?Björndalen 2 1,80
86 Hanevold?Tcherezov 2 1,85
87 Svendsen?Jarochenko 2 1,80
88 Ferry?Sikora 2 1,90
89 Manchester U?Manchester C 2
(1?2) 11,30
90 Manchester U?Manchester C (+1)
2 (1?3) 3,40
91 Milan?Siena 1 (1?0) 1,30
92 Livorno?Genoa X (1?1) 2,75
93 Cagliari?Parma X (1?1) 2,75
94 Empoli?Lazio 1 (1?0) 2,80
95 Torino?Palermo 1 (3?1) 2,30
96 Sampdoria?Napoli 1 (2?0) 1,75
97 Udinese?Juventus 2 (1?2) 2,20
98 Ruotsi?Suomi 2 (1?2) 2,80
99 Ruotsi?Suomi (+1) 2 (1?3) 1,70
100 Ruotsi (+1)-Suomi X (2?2) 7,30
101 Sveitsi?Ranska 1 (5?2) 1,20
102 Erä?Josba X (5?5) 7,35
103 SPV?NST 1 (8?7) 1,45
104 Chelsea?Liverpool X (0?0) 3,10
105 Chelsea?Liverpool (+1) 2 (0?1)
1,85
106 Chelsea?Liverpool, maalit 1 (alle
2,5 maalia) 1,50
107 Chelsea?Liverpool, puoliaika X
(0?0) 2,00
108 Chelsea?Liverpool, avausmaali X
(ei maalia) 7,20
109 Bor.Dortmund?Schalke 04 2 (2?3)
2,45
110 Bayern München?Werder Bremen
X (1?1) 3,50
111 Athletic?Levante 1 (1?0) 1,60
112 Osasuna?Zaragoza 1 (1?0) 2,15
113 Espanyol?Recreativo 2 (1?2) 6,20
114 Mallorca?Almeria X (0?0) 3,15
115 Racing?At.Madrid 2 (0?2) 2,60
116 AC HaKi?Trackers 2 (2?3) 1,50
117 Oilers?OLS 1 (12?2) 1,30
118 Kamerun?Egypti 2 (0?1) 2,25
119 Caen?Lens 2 (1?4) 3,40
TULOSVETO
1 Tshekki?Venäjä 4?2
Kerroin: 58,19
2 Manchester U?Manchester C 1?2
Kerroin: 22,90
3 Ruotsi?Suomi 1?2
Kerroin: 23,59
4 Erä?Josba 5?5
Kerroin: 15,91
5 Porin Kärpät?RB Oulu 9?3
Kerroin: 126,81
6 Chelsea?Liverpool 0?0
Kerroin: 7,15
7 AC HaKi?Trackers 2?3
Kerroin: 147,42
8 Kamerun?Egypti 0?1
Kerroin: 9,19
VOITTAJAVETO
Superkaksari 1
edelle ehti kaksi autokuntaa Fcupin ulkopuolelta.
? Ei tämä ollut todellakaan sitä, mitä lähdettiin hakemaan.
Iso lähtönumero näillä keleillä ja
minun luonteelleni on myrkkyä,
kuvailee kuusjokilainen.
Salmiselle uusi menopeli Starlet
sinänsä sopii käteen, mutta huonoilla keleillä hän arvelee ajotyylinsä olevan liian varmisteleva.
F-cupin B-junioreissa on kartanlukijana mukana Panu Laukkanen, ralli-innostukseen Salmisen
huollossa saanut kuusjokilainen.
Edellisessä kisassa hän kartturoi ihodelaisen Jesse Pihalan
neljänneksi ja nyt Laihialla sijoituksen paremmaksi.
Ensimmäisen kauden yhdessä
ajavat kaverukset ovat löytäneet
hyvän tahdin kauteen ja homma
tuntuu muutenkin toimivan.
? Pihalan taustat ovat jokamiesluokasta, josta hän on siirtynyt
rallin puolelle. Vapaauinti on kuiten-
kin kasvattanut suosiotaan viime
vuosina. Hän on sopeutunut todella hyvin rallin puolelle,
arvioi Laukkanen.
F-cupin kausi jatkuu kuukauden kuluttua Valkeakosken Waltikka-rallissa.
Ampumahiihto (MM), naisten takaa?
ajo, Östersund, SWE
Voittoyhdistelmä: 1 Henkel A?9 Iourieva E
Kerroin: 19,96
Poissa: Superkaksari 2
Ampumahiihto (MM), miesten takaa?
ajo, Östersund SWE
Voittoyhdistelmä: 3 Björndalen OE?1
Tchoudov M
Kerroin: 5,54
Poissa: Päivän Trio 1
Ampumahiihto (MM), naisten takaa?
ajo, Östersund, SWE
Kuka sijoittuu parhaiten?
Voittoyhdistelmä: 1 Henkel A?6 Glagow M?2 Neuner M
Kerroin: 15,89
Poissa: Päivän Trio 2
Ampumahiihto (MM), miesten takaa?
ajo, Östersund, SWE
Kuka sijoittuu parhaiten?
Voittoyhdistelmä: 3 Björndalen OE?5
Jarochenko D?4 Wolf A
Kerroin: 41,96
Poissa: Päivän Trio 3
Jääkiekko, Ruotsi?Suomi
Ottelun 1., 2. Totta kai on
masentavaa kun ei maaliin asti
pääse, Porela totesi.
Norjan Ole-Einar Björndalenille
viime vuoden MM-takaa-ajokullan
uusinta tuli 10,1 sekunnin erolla
sprintin voittajaan, Venäjän Maksim Tshudoviin. Aschan kauhoi
hopealle ja hänen vanavedessä
Luoma pronssille 200 metrin sekauinnissa.
Voittoon ui Oulun Noora Laukkanen . jops joukkueeseen siis vain valitaan, viisi
sekuntia sekauintiennätystään
finaalissa parantanut Aschan
pohti.
Seppälälle puoli
tusinaa täyteen
Hanna-Maria Seppälä oli SMkisojen mitalirohmu. Toiseksi
kilpailussa tuli Venäjän edustaja,
ja kolmas oli britti.
Rintauinti on MM-kisojen virallinen laji. Sen eri sarjoihin otti sunnuntaina osaa iso joukko kisoihin
osallistuneita kilpailijoita.
Kivelä olisi sijoittunut toiseksi
ilman hylkäämistä. ja 3. Rönningille voitto
oli uran toinen maailmancupissa.
Suomalaisista Kalle Lassila oli
22. helmikuuta 2008
Esan uimarit SM-mitaleille
Patricia Aschanille hopeaa ja
Hannele Luomalle pronssia
SSS?Paul Lipiäinen
Someron Esan nuoret uimarit
Patricia Aschan, 13, ja Hanne
Luoma, 18, nousivat päätöspäivänä sunnuntaina mitalikantaan
Espoossa käydyissä pitkän radan
SM-uinneissa. Holaus sai aivotärähdyksen. Pronssille
nousi sprintin 19. Mies hiihteli kaatumisensa
jälkeen verkkaisesti maaliin ja
otti yleisönsä loppusuoralla.
Puolivälieränsä Väänänen vielä
voitti.
? Kauden alussa tavoitteeni oli
päästä maailmancupin pisteille,
ja se toteutui heti ensimmäisessä
kisassa Rukalla, jossa oli kymmenes, Väänänen kertoi.
? Mutta tietenkin nälkä kasvaa
syödessä, ja olisin mieluusti ollut
mukana sprintin A-finaalissa.
Norja otti kisassa kolmoisvoiton.
Nopein oli Eldar Rönning, toinen
John Kristian Dahl ja kolmas Ola
Vigen Hattestad. Ensimmäiset MMkisat pidettiin Helsingissä vuonna 2000.
Kuitunen venytti cup-johtoaan Henkel mestariksi
Väänänen kompuroi
uransa parhaaseen
SSS?STT
Virpi Kuitunen jäi kolmanneksi
Otepään perinteisen hiihtotavan
maailmancup-sprintissä sunnuntaina. Lauan-
taina uitu 25 metrin rintauinti
vaihtui samalla 60 metrin vapaauinniksi.
Voittoaika sunnuntaina aurinkoisessa kevätsäässä noin 15 asteen lämmössä oli 40,63. Toiveissa oli, että lasketaan ainakin
yhden laskun kisa, mutta näin kävi, freestylen lajipäällikkö Marko
Mustonen kertoi harmissaan.
F-cupin rallikuskeilla
kehno viikonloppu
Jarmo Laakso
Lontoossa ei varsinaisesta avannosta ollut jälkeäkään, mutta kisoja kutsuttiinkin ?kylmän veden mestaruusuinneiksi?. SMmitaleja molemmilla oli jo entuudestaan, mutta sunnuntaina voitetut olivat ensimmäiset pitkästä
altaasta.
Finaalipaikkoja Aschanilla oli
kolme ja Luomalla neljä.
. Salon seudun uimareita Lontossa oli kaikkiaan 16.
Sanni Kivelä avantouinnin MM-kultaan
Lontoon MM-kisat
kesäisissä oloissa
SSS?Veli-Matti Henttonen
Halikkolaisen Sanni Kivelän
lauantainen epäonni . Flunssainen
Seppälä voitti Espoon nelipäiväisissa kisoissa kuusi mestaruutta,
ja niistä viimeinen tuli 200 metrin vapaauinnissa sunnuntaina
Suomen ennätyksellä 2.01,01.
? Kovempia aikoja täällä tuli
kuin oli odotettu tässä vaiheessa
kautta, Seppälä sanoi.
Seppälä ei herkistellyt SM-uinteihin lainkaan, vaan otti kisat
kuin harjoitteluna.
Tässä mielessä SE-aika sunnuntaina oli iloinen yllätys. Harmittaa, että kisa jäi laskematta. Sprintteri
Matti Rajakylä ui sunnuntaina
kaksi kertaa SE:n 50 metrin vapaauinnissa (22,55 ja 22,51) ja
Hanna-Maria Seppälä päätti kisansa SE-aikaan 200 metrin vapaauinnissa (2.01,01).
Kaksi muuta SE-tulosta syntyivät lauantaina. Laukkanen voitti viikonloppuna kaikkiaan neljä SMkultaa.
Mitalit olivat Aschanille ja Luomalle kisojen ensimmäiset. Eteen kiilasivat Slovenian
Petra Majdic ja Norjan Astrid Jakobsen.
Sprintticupia johtava Jakobsen
jäi Majdicista lopulta 1,2 sekuntia
ja Kuitunen 6,7 sekuntia.
Ratkaisut tapahtuivat Tehvandin hiihtostadionin alamäessä,
jossa naisten sukset kiidättivät
kaksikon Kuitusen edelle.
? Huoltoni toimi todella hyvin,
Majdic sanoi voittoisan kisansa
jälkeen. Kummallakin on 983
pistettä.
Naisten cup jatkuu perjantaina
Zagrebissa pujottelulla.
Freestyle-kisa
keskeytyi sumuun
Freestylen maailmancupin
kumparekisa Kanadan Cypress
Mountainilla on keskeytetty sumun takia. Mahtihiihtäjä Björndalen
selvisi kahdella hudilla. Pitäisi olla useita suksipareja, että
pääsisi aina vaihtamaan uusiin
hiihtojen välillä, Kuitunen kertasi.
? Yritin hiihtää heitä kiinni ylämäessä, mutta se ei onnistunut.
Kuitunen johtaa maastohiihdon
maailmacupia nyt 979 pisteellä.
Kaulaa toisena olevaan Ruotsin
Charlotte Kallaan on liki 150 pistettä.
Lehtikuva/Matti Björkman
SSS?STT
Norjan miehille
kolmoisvoitto
Miehistä Jesse Väänänen hiihti
uransa parhaaseen maailmancupin sijoitukseen Otepään perinteisen hiihtotavan sprintissä.
Väänänen kiri B-finaalin kolmanneksi ja lopputulosten yhdeksänneksi.
Väänäsellä olisi ollut mahdollisuudet myös kovempaan tulokseen, mutta toiveet kariutuivat
kompurointiin välierän alkumetreillä. Venäläisen kisan
pilasi ammunta, joka toi neljä
sakkoa. Rajakylän saalis oli
neljä kultaa.
SM-kisojen jälkeen Uimaliiton
hallitus vahvisti joukkueen EMkisoihin Eindhoveniin (18.?24. 3).
Naisia joukkueeseen valittiin
kuusi Riia-Rosa Koskelainen,
Linda Laihorinne, Katja Lehtonen, Sara Neulanen, Jenni Pienimäki ja Hanna-Maria Seppälä.
Miesuimareista joukkueeseen valittiin Eetu Karvonen, Matti Mäki
ja Matti Rajakylä.
Lehtikuva/Reuters/Kieran Doherty
14
Yllättäjät yllättivät
Sestrieressä
SSS?STT
Yllättäjät Andrea Fischbacher
ja Fabienne Suter jakoivat ykkössijan alppihiihdon maailmancupin supersuurpujottelussa
Sestrieressä Italiassa sunnuntaina. Itävaltalaisen Maria Holausin kaatuminen oli vakavin. hänkin iältään vasta
15-vuotias. sijalta Saksan
Alexander Wolf.
Björndalen, 34, on enää yhden
voiton päässä kaikkien aikojen
MM-kultamitalitilaston ykkösmiehistä.
Rallin F-cupissa ajavat salonseutulaiset ovat aloittaneet kauden varsin vaisuissa merkeissä.
Paimion UA:n Samuli Nevä keskeytti jälleen ja Salo UA:n Aku
Salminen ehti vasta luokan 11.
sijalle Laihian osakilpailussa.
Nevä ei ole vielä päässyt sinuiksi uuden autonsa Corolla GT:n
kanssa, vaan hakee edelleen autonsa todellista luonnetta.
? Nyt hajosi neljännellä ek:lla
vaihdelaatikko, mutta vaikeaa
meno oli jo sitä ennen. Hänet vietiin
helikopterilla torinolaiseen sairaalaan. ? Puolivälierän jälkeen
huoltomieheni löysi oikean voiteen, ja sen myötä sukseni suorastaan lensivät.
Saman pani merkille Kuitunen,
joka joutui katsomaan Majdicin
ylivoimaista kiitoa jo välierässä.
? Minulla oli hyvä päivä, mutta sukseni eivät olleet enää niin
hyvät kuin eilen (lauantaina). Naiset ehtivät laskea
oman alkukilpailunsa, mutta
miehet jäivät lähtöpaikalle.
Keskeytyksen hetkellä Tapio
Luusua oli kolmantena ja 16 parhaan finaalin oli laskemassa myös
Janne Salonen neljäntenätoista.
? Tapio laski todella hyvän karsintalaskun, hän olisi selkeästi
taistellut tänään kisan voitosta. ja Keijo Kurttila 34. Avantouinnissa noudatetaan uintityylissä
osin poikkeavia sääntöjä normaaliin kilpauintiin verrattuna.
Sunnuntaina päättyneet Lon-
toon MM-kisat olivat ensimmäiset
Suomen ulkopuolella järjestetyt
kilpailut. Laukkanen
suoriutui jälleen kohtuullisesti, ja
kahden sakkokierroksen myötä sijoitus parani lauantaista yhdellä.
? Ammuntaan olen tosi tyytyväinen. Sprintin kakkonen, Venäjän Albina Ahatova oli kolmas
ennen Norjan Tora Bergeriä.
Henkel on nyt voittanut kaikki
viisi ampumahiihdon olympialajia
MM-kisoissa, sillä aiemmilta vuosilta hänellä on tilillään yhteislähdön voitto 2007, 15 kilometrin
mestaruus 2005 sekä viestivoitto 2007. Voitto oli kummallekin uran
ensimmäinen maailmancupissa.
Supersuurpujottelucupia edelleen
johtava saksalainen Maria Riesch
oli kolmas 0,24 sekuntia kärjestä.
Kilpailu keskeytyi useen otteeseen ulosajojen takia. Hawaijia edustanut Chio
Hatakeyama voitti oman naisten
sarjansa lauantaina huippuajalla
20,56.
Seuraavat avantouinnin MMkisat järjestetään Sloveniassa
vuonna 2010. hylkää-
minen nuorten A-finaalissa . Miesten 12,5 kilometrin
takaa-ajokisan voiton vei Norjan
Ole Einar Björndalen, jolle mestaruus on uran 10:s MM-tasolla.
Henkel, 30, osui jokaiseen 20
tauluun ampumapaikoilla, ja niin
lauantain sprinttimestaruus sai
jatkokseen takaa-ajon ykköstilan.
Venäjän Jekaterina Jurjeva nousi
sprinttikisan yhdeksänneltä sijalta toiseksi, eroa Henkeliin jäi 20,5
sekuntia. Myös
kuusi Suomen-mestaruutta on
Seppälälle oma ennätys. Auton taittumisessa on luottamuspulaa, joten kehitystyö jatkuu, muistuttaa
Nevä.
Autoa saatiin jo hieman paremmaksi, kun Lasse Lampi kävi Nevää auttamassa, mutta muuten
hän odottaa onnensa jossain vaiheessa kääntyvän.
Salminen pääsi kauden toisessa
rallissa maaliin, mutta sijoitukseen joutui hänkin pettymään.
Maalissa Salminen oli yleiskilpailun 26:s ja luokassaan yhdestoista. Lisäksi olisimme saaneet jo kolmannen uuden miehen finaaliin tällä
kaudella, Janne Salosen. Nyt on suuri
taakka pois harteilta, Rajakylä
sanoi.
Viisi SE-aikaa
Nelipäiväiset SM-uinnit tuottivat viisi SE-aikaa. Etelä-Lontoossa järjestettyihin kilpailuihin otti osaa yli
670 uimaria 21 eri maasta.
Suomalaisia heistä oli lähes
puolet. Sveitsiläisen Suterin, 23, änkeäminen kärkeen
oli suuri yllätys, sillä hän ei ollut
aiemmin selviytynyt kertaakaan
palkintopallille.
Maailmancupin kokonaiskisassa amerikkalainen Lindsey Vonn
jakaa kärkisijan Itävallan Nicole
Hospin kanssa. Urheilu
Maanantaina 11. Moritzissa
voittanut kanadalainen Emily
Brydon kaatui lähellä maalia ja
sveitsiläinen Fränzi Aufdenblatten meni mukkelismakkelis railakkaasti, mutta kumpikin selviytyi vammoitta.
Itävaltalainen Fischbacher, 22,
on kaksinkertainen nuorten maailmanmestari, jonka läpimurtoa
on jo odotettu. Hän on ensimmäinen
naisampumahiihtäjä, joka on yltänyt moiseen suoritukseen.
? Tämän voi vielä kruunata viestimenestyksellä. erän viimeisen maalin tekijät
Voittoyhdistelmä: 17 Muu Suomen pelaaja?11 Pesonen J?18 Ei maalia
Kerroin: 1 022,03
Poissa: Supertripla 1
Ruotsin MM-ralli
Voittoyhdistelmä: 4 Latvala J?M-3
Hirvonen M?7 Galli G
Kerroin: 1 210,30
Poissa: 12
VAKIO
Vakio 4
Jalkapallovakio
Oikea rivi: 2X1 111 211 2X2
Voitonjako:
12 oikein ei yhtään kappaletta, 11 oikein 24 kpl voitto-osuus 2 478,40 e, 10
oikein 101,70.
KENO
Voittonumerot: 10, 14, 17, 18, 22, 23,
27, 34, 39, 41, 42, 45, 47, 50, 52, 58, 60,
64, 66, 67
MITALIPELI
Kulta: 3, 4, 1, 2, 5
Hopea: 1, 3, 2, 4, 5
Pronssi: 5, 2, 3, 1, 4
VEIKKAUSBINGO
Ensimmäiset vaakabingot:
5, 31, 69, 51, 30, 11, 1, 2, 53
Vaakabingot:
5, 31, 69, 51, 30, 11, 1, 2, 53, 63, 33, 6,
18, 35, 47, 64, 74, 27, 55, 75, 46, 72, 3, 36,
16, 7, 14, 59, 13, 73, 56
Voitonjako:
Ensimmäiset vaakabingot ei yhtään
kappaletta, Vaakabingot 33 kpl voittoosuus 5,20 e.. Ehkä tämä tupla kuitenkin meinaa hieman enemmän,
maailmancupia johtava saksalainen jatkoi.
Suomalaisista kisassa olivat mukana Mari Laukkanen (sprintissä
34:s) ja Susanna Porela (52:s), Kaisa Mäkäräinen (55:s) ei lähtenyt
matkaan lainkaan. Se on mukavin
voitto, sillä siihen osallistuu neljä
urheilijaa, iloinen Henkel totesi.
? Jokainen titteli on yhtä arvokas, niillä kaikilla on oma tarinansa. 200 metrin selkäuinnista piti
finaalipaikka tulla, mutta se meni penkin alle. Salonseutulaisia kisoissa
ui 16.
Perinteistä avantouintia ajatellen eksoottisimmat uimarit
tulivat Zimbabwesta ja Havaijilta. Vuonna
2003 ja 2005 hän voitti viisi henkilökohtaista kultaa.
Myös vapaauimari Matti Rajakylä oli SM-uintien jälkeen helpottunut.
Sunnuntaina hän alitti kaksi
kertaa SE-ajalla olympialaisten
B-rajan 50 metrin vapaauinnissa.
Aamun karsinnassa syntyi ensin
22,55 ja illan loppukisassa 22,51.
Rajakylän saalis SM-kisoissa oli
neljä kultaa, joista kolme henki-
lökohtaista.
? Helpotti kovasti jo aamun jälleen, Rajakylä huoahti olympianäytön onnistumisesta.
? Voin sanoa, että tuon rajan
jahtaaminen on ollut ärsyttävää
ja tosi rassaavaa. Kolmelta paikalta ehdin
ampumaan ykköset, kun tuli lippumies joka ohjasi ulos ladulta,
kärjen mennessä ohi. 15-vuotias Noora
Laukkanen sivusi 200 metrin rin-
tauinnissa SE-aikaa tuloksellaan
2.33,36, ja naisten 4x100 metrin
sekauintiviestissä helsinkiläisen
HSS:n voittoaika 4.22,80 on uusi
SE.
Hanna-Maria Seppälä voitti
kuusi SM-kultaa.
Laukkanen pääsi lähes samaan, kun voitti neljä kultaa
(100 ja 200 metriä ru ja 200 ja
400 m sku). Hiihdossa oli lauantaina hieman enemmän terävyyttä, mutta
yksi sija kuitenkin ylöspäin, niin
siihenhän voi kyllä olla tyytyväinen, Laukkanen summasi.
Porelan kisa päättyi ennen aikojaan suomalaisen tultua ohitetuksi kierroksella.
? Heitin voltit ulos ladulta jo
ensimmäisellä kierroksella ja
sieltä sitten kun könysin ylös,
lähti hiihto aika hankalasti jatkumaan. Olen pitänyt selkäuintia aiemmin ykköslajinani,
mutta näiden kisojen jälkeen se
taitaakin olla tämä sekari.
? Seuraavaksi ohjelmassa ovat
nuorten SM-kilpailut Oulussa
kuukauden kuluttua ija kesällä
nuorten PM-kilpailut . Takavuosien nuorten
maailmanmestarilta Holausilta
vei aiemmin kolme vuotta toipua
vakavista polvivammoista, ja hän
ehti kuukausi sitten voittaa Cortinassa maailmancupin supersuurpujottelun.
Viime viikolla St
HELMITELE.
044 326 0002 Muurikainen T.
044 326 0003 Uusitalo A.
?????????????????
23-24.2/1-2.3 Järjestyksenvalvojan peruskurssi
(yleinen osa) (Viim.ilm.pvm: 15.2)
15-16.3
Järjestyksenvalvojan voimankäytön
lisäkoulutus (Viim.ilm.pvm: 1.3)
Lisätiedustelut/ilmoittautumiset: Safe Way/Kimmo
Nurkse Puh: 0415040158, www.safeway.fi
AJOISSA,
VARAA PAIKKASI
ÄÄRÄ!!!!
JA RAJOITETTU M
KO
IK
PA
????????????????????????????
Uusi Mazda2
Timmissä kunnossa.
laihdutti yli 100 kg
sai uudet muodot
syö vähän
????????????????
129
g/km
saastuttaa vähän
suorituskykyinen
voittaja-ainesta
Myynt i/Toimitukset
Toimimme jo: Tku, Tre, Espoo,
Nummela.
Laajennamme v. Solberg ja Galli
9, 6) Chris Atkinson Australia, Subaru
6, 7) Francois Duval Belgia, Ford 5, 8)
Mikkelsen 4, 9) Sordo 3, 7) J-M Cuoq
Ranska, Peugeot 2, 7) Gardemeister 2,
8) Per-Gunnar Andersson Ruotsi ja Hänninen 1.
Tallit: 1) Ford 26, 2) Stobart-Ford ja
Subaru 16, 4) Citroen 15, 5) Suzuki 5.
Seuraava kilpailu 28. 2.?2. 3. 65) Jarkko Kauppinen Suomi
15.
AUTOURHEILU
Karlstad, Ruotsi: Rallin MM-sarjan kauden 2/15 kilpailu:
1) Jari-Matti Latvala/Miikka Anttila
Suomi, Ford 2.46.41,2, 2) Mikko Hirvonen/Jarmo Lehtinen Suomi, Ford jäljessä 58,3 sekuntia, 3) Gianluigi Galli
Italia, Ford ?2.23,2, 4) Petter Solberg
Norja, Subaru ?2.59,4, 5) Andreas Mikkelsen Norja, Ford ?5.46,0, 6) Daniel
Sordo Espanja, Citroen ?7.13.1, 7) Toni
Gardemeister/Tomi Tuominen Suomi,
Suzuki ?10.35,3, 8) Juho Hänninen/
Mikko Markkula Suomi, Mitsubishi (N)
B.
V
I
R
T
A
N
E
N
I
P
A
N
A
V
A
L
T
A
Maanantaina 11. valintakilpailu:
Noviisit: 1) Ida Vänttinen, SalPa, 2)
Elisa Sutela, EsJT, 3) Rosa-Maria Salmi,
TTK...12) Salla Oksanen, SalPa, 24) Erika Koivisto, SalPa
Kultafinaaliin: Ida Vänttinen, SalPa.
Hopeafinaaliin: Erika Koivisto, SalPa
ja Salla Oksanen, SalPa.
??????????????
???????????????????????
??????????????
???????????????
????????????????????
????????????????????
???????????????
????????????????????
???????????
??????????????????????????????????
????????????????????????
SSP:n osakkeita. helmikuuta 2008 15
?12.27,5, 9) Mads Östberg Norja, Subaru ?13.28,5, 10) Jari Ketomaa/Miika
Teiskonen Suomi, Subaru (N) ?13.50,7.
Tuotantoautojen luokka: 1) Hänninen
2.59.08,7, 2) Ketomaa ?1.23,2, 3) Patrik
Sandell Ruotsi, Peugeot ?1.51,8.
Pistetilanne: 1) Hirvonen 16, 2) Latvala ja Loeb 10, 4) P. Meksikossa.
BOCCIA
Suomen Invaliden Urheiluliiton
SM-kisat: Pajulahti:
Parikilpailu: 1) Lohja/Vantaa, 2) Nokia, 3) Salo/Tampere (Eero Oikarinen/
Päivi Miettinen).
FUTSAL
Liiga:
Tervarit?VALO 5?3 (2?1)
GOLF
Delhi: Aasian- ja Euroopan-kiertueen 2,5 miljoonan dollarin (1,7
miljoonan euron) kilpailu, Intian
Masters:
Lopputulokset (72 reikää), par 72:
279 lyöntiä (9 alle partuloksen): Shiv
Chowrasia Intia 70+71+71+67,
281 (?7): Damien McGrane Irlanti
67+69+75+70,
283 (?5): Jose Manuel Lara Espanja
68+72+71+72
HIIHTO
Otepää: Maailmancup:
Naiset, 1,2 km (p):
A-finaali: 1) Petra Majdic Slovenia, 2)
Astrid Jacobsen Norja, 3) Virpi Kuitunen Suomi, 4) Aino-Kaisa Saarinen Suomi, 5) Seraina Mischol Sveitsi, 6) Pirjo
Muranen Suomi.
B-finaali (sijat 7-12): 7) Justyna Kowalczyk Puola, 8) Madoka Natsumi Japani, 9) Kari Vikhagen Gjeitnes Norja,
10) Ida Ingemarsdotter Ruotsi, 11) Mona-Liisa Malvalehto Suomi, 12) Chandra Crawford Kanada.
Muut suomalaiset: 20) Kirsi Perälä,
...49) Riikka Sarasoja.
Maailmancupin kokonaistilanne 22/31
kisan jälkeen:
1) Kuitunen 979, 2) Charlotte Kalla
Ruotsi 830, 3) Jacobsen 770, 4) Kowalczyk 729, 5) Arianna Follis Italia, 6)
Majdic 645, 7) Valentina Shevtshenko
Ukraina 560, 8) Claudia Nystad Saksa
546, 9) Olga Rotsheva Venäjä 534, 10)
Evi Sachenbacher-Stehle 513. (1?0, 0?1, 1?1, 1?0, T: Vesa Toskala 32/34 torjuntaa), Pittsburgh?Los Angeles 4?2 (1?0, 3?0, 0?2), Philadelphia?
New York Rangers 0?2 (0?1, 0?1, 0?0),
Calgary?Edmonton 4?1 (1?0, 2?0, 1?1,
C: Miikka Kiprusoff 14/15 torjuntaa), Atlanta?Tampa Bay 2?1 ja. 61) Antila 22,... 11) Mäkäräinen
266,... Louis 6?2 (1?0, 3?2, 2?0, D:
Antti Miettinen 2+0, Jussi Jokinen 1+0,
Jere Lehtinen 1+0, Niklas Hagman 0+1,
SL: Hannu Toivonen 11/15 torjuntaa),
Vancouver?Colorado 2?6 (0?3, 1?2, 1?1,
V: Sami Salo 1+1), San Jose?Nashville
4?3 (1?1, 1?1, 2?1).
JÄÄPALLO:
Liiga:
HIFK?JPS 7?0 (4?0), Kampparit?
ToPV 4?16 (2?3)
Pistepörssi sunnuntain jälkeen: 1) Samuli Niskanen OLS 28+29=57, 2) Harri
Kauhanen WP 35 37+17=54, 3) Mikko
Lukkarila ToPV 29+16=45, 4) Jari Vaattovaara ToPV 27+17=44, 5) Lauri Söderström HIFK 34+3=37.
Kirov, Venäjä: 15-v. Alkuperäisessä ohjelmassa lauantaina piti hiihtää
yhdistelmäkilpailut, mutta lumiolosuhteiden vuoksi ne vaihtuivat vapaan
matkoiksi.
JÄÄKIEKKO
NHL:
Minnesota?New York Islanders 4?3 ja.
(1?0, 1?1, 1?2, 1?0, M: Mikko Koivu 0+1,
Nicklas Bäckström 26/29 torjuntaa, NY:
Sean Bergenheim 1+0), Toronto?Detroit
3?2 ja. 020 740 8611
ma 9-17, ti 9-18,
ke-pe 9-17 ja la 10-14. 2008
Koulutamme 12
Takuu-tai provisiopalkka
Ainutlaatuinen tuote
Auto välttämätön
SOVI HAASTATTELU
02-275 8674
www.mazda.fi
Uusi Mazda2 hinnat alkaen 15.500 . (0?0, 0?1, 1?0,
1?0, A: Kari Lehtonen 27/28 torjuntaa),
Ottawa?Montreal 6?1 (3?0, 2?1, 1?0),
New Jersey?Carolina 6?1 (4?1, 2?0,
0?0), Boston?Florida 3?6 (1?1, 2?3, 0?2,
F: Olli Jokinen 1+1, Ville Peltonen 1+0),
Dallas?St. poikien MMkilpailut:
Pronssiottelu: Suomi?Kazakstan 5?1
(0?1).
Loppuottelu: Ruotsi?Venäjä 3?5 (0?2).
LUISTELU
Rantasalmi, Kalevan Kierros:
30 km:
Miehet: 1) Lasse Torppo 56.19 2) Rauno Hakala 57.18 3) Nissinen Arto 58.25
4) Aimo Väisänen 58.51
Naiset: 1) Nina Heiskanen 1.06.58 2)
Laura Salminen 1.09.21 3) Sari Puumala 1.11.11
20 km:
Miehet: 1) Ossi Sippu 34.52 2) Jani
Mäkipelto 35.36 3) Mikko Hilola 35.37
Naiset: 1) Anita Hyttinen 39.37 2) Terhi Pursiainen 41.37 3) Tiina Karvonen
42.38.
SALIBANDY
Naisten liiga:
KorsKa?Classic 3?11 (0?3, 1?4, 2?4),
Oilers?Happee 8?2 (4?0, 3?2, 1?0)
Junnusaba:
D95-pojat, jatkosarja:
Ruoska?SalPa 0?19 (0?10, 0?4, 0?5)
SalPa: Miku Hiltunen 4+1, Niko Laaksonen 0+1, Valtteri Riihimäki 2+3, Santtu Riihimäki 3+1, Antti Kyöstilä 4+1,
Juuso Forsman 4+2, Kimmo Lastunen
0+3, Antton Puusa 1+0, Konsta Puusa
1+2, Taneli Orelma 0+2, Oskari Tuominen, mv nollapeli.
SalPa?FBC Turku 3?13 (2?1, 0?4,
1?8)
SalPa: Miku Hiltunen 0+1, Oiva Lonka 1+0, Kimmo Lastunen 1+0, FBC Turku, oma maali.
?????????
??????????????
Varastokontteja
Työmaatiloja
Kaikista paras
hinta puhelinosakkeesta!
P. 050 540 5004.
0400 120 822
0400 120 821
0400 120 827
www.varastokontti.fi
??????????????????
?????????????
???????
???????????????????
??????????????
??????????????????????
??????????????????
????????????
????????????????
?????????????????
?????????????????
TAITOLUISTELU
Järvenpää: II lohkon 2. 23) Kaisa Varis Suomi 146.
Miehet, takaa-ajo (12,5 km): 1) Ole
Einar Björndalen Norja 31.04,5 (2), 2)
Maksim Tshudov Venäjä ?10,1 (4), 3)
Alexander Wolf Saksa ?42,8 (1), 4) Dimitri Jaroshenko Venäjä ?50,0 (2), 5)
Michal Slesingr Tshekki ?52,5 (0), 6)
Simon Fourcade Ranska ?52,6 (1), 7)
Michael Rösch Saksa ?58,0 (2,) 8) Ivan
Tsheresov Venäjä ?58,2 (3), 9) Halvard
Hanevold Norja ?58,5 (2), 10) Tim Burke
USA ?1.18,6 (2)... + toimituskulut 600 . 41) Timo Antila Suomi
?3.44,9 (3).
Maailmancupin kokonaistilanne 16/26
kilpailun jälkeen: 1) Björndalen 643,
2) Jaroshenko 505, 3) Tshudov 461, 4)
Michael Greis Saksa 390, 5) Björn Ferry
Ruotsi 380, 6) Tsheresov 349,... = 16.100 ?.
Kulutus- ja päästötiedot: 5,4-5,9 l/100 km, CO2 129-140 g/km.
????????????????
Uusi Mazda2 saavutti Euro NCAP -törmäystestissä täydet viisi tähteä.
Intuitiivinen näkijä
SEIJA HOLM
ratkaisee vaikeatkin ongelmasi
jo yhdellä puhelinsoitolla!
Erityisalana ihmissuhdekriisit,
ahdistus ja masennus.
2.29 min + pvm 0700-9-2838
Poste Restante 10601 T:saari starr.m.s.
V
I
I
V
I
J
A
W
A
G
N
E
R
L
A
S
S
I
J
A
L
E
E
V
I
R
E
T
U
T
E
I
N
I
L
E
E
N
A
K
A
L
K
K
A
R
O
E
L
V
I
S
SALO
Palvelemme:
Meriniitynkatu 15
p. Suomalaiset: 11) Saarinen 495, 12) Muranen 471,
13) Riitta-Liisa Roponen 394, 42) Malvalehto 62, 50) Sarasoja 31, 63) Perälä 16.
Miehet, 1,2 km (p):
A-finaali: 1) Eldar Rönning Norja, 2)
John Kristian Dahl Norja, 3) Ola Vigen
Hattestad, 4) Emil Jönsson Ruotsi, 5)
Peeter Kummel Viro, 6) Anders Glörsen
Norja.
B-finaali (sijat 7?12): 7) Axel Teichmann Saksa, 8) Devon Kershaw Kanada, 9) Jesse Väänänen Suomi, 10) Cyril
Miranda Ranska, 11) Johan Kjölstad
Norja, 12) Timo Simonlatser Viro.
Muut suomalaiset: 22) Kalle Lassila,
...34) Keijo Kurttila.
Maailmancupin kokonaistilanne 22/31
kisan jälkeen:
1) Lukas Bauer Tshekki 916, 2) Rene
Sommerfeldt Saksa 621, 3) Tor Arne
Hetland Norja 576, 4) Teichmann 538,
5) Giorgio Di Centa Italia 467, 6) Pietro Piller Cottrer Italia 437, 7) Tord Asle
Gjerdalen Norja 418, 8) Valerio Checchi
Italia 396, 9) Rönning 379, 10) Jens Arne
Svartedal Norja 321.
Suomalaiset: 17) Ville Nousiainen
263, ...35) Matias Strandvall 139, ...49)
Sami Jauhojärvi 98, ...54) Lassila 80,
...62) Väänänen 55, ...65) Martti Jylhä
49, ...95) Kusti Kittilä 17, ...102) Teemu
Kattilakoski 15, ...104) Jari Joutsen 14,
...106) Juha Lallukka 13, ...124) OlliPekka Tolvanen 7.
Forssa: Kansalliset kilpailut:
Miehet, 9 km (v): 1) Iiro Niskanen
Lempäälän Kisa 21.32,4, 2) Hannu Hovila Tammelan Ryske 21.36,7, 3) Ville
Vesterinen Tammelan Ryske 21.56,3.
Naiset, 4,5 km (v): 1) Marjo Korander
Vihdin Viesti 11.40,0.
Suomen joukkue maailmancupin
kisoihin Tshekin Liberecissä 16.?17.
helmikuuta:
Naiset: Virpi Kuitunen Kangasniemen
Kalske, Pirjo Muranen Ounasvaaran
Hiihtoseura, Riitta-Liisa Roponen Joutsan Pommi, Aino-Kaisa Saarinen Joutsan Pommi, Riikka Sarasoja Lappeen
Riento.
Miehet: Sami Jauhojärvi Vuokatti
Ski Team Kainuu, Teemu Kattilakoski
Alavieskan Viri, Kalle Lassila Vetelin
Urheilijat, Ville Nousiainen Kouvolan
Hiihtoseura, Jussi Simula Nakkilan Vire, Matias Strandvall IF Minken.
Liberecissä hiihdetään lauantaina
naisten 10 kilometriä ja miesten 15
kilometriä vapaalla hiihtotavalla, sunnuntaina ohjelmassa ovat perinteisen
hiihtotavan parisprintit. Urheilu
TULOSPÖRSSI
ALPPIHIIHTO
Sestriere, Italia: maailmancup:
Naisten supersuurpujottelu: 1) Andrea
Fischbacher Itävalta ja Fabienne Suter
Sveitsi 1.21,06, 3) Maria Riesch Saksa
1.21,30, 4) Alexandra Meissnitzer Itävalta 1.21,44, 5) Renate Götschl Itävalta 1.21,53, 6) Elisabeth Görgl Itävalta
1.21,58, 7) Nadia Styger Sveitsi 1.21,65,
8) Julia Mancuso USA 1.21,90, 9) Anja
Pärson Ruotsi 1.21,96, 10) Christine
Sponring Itävalta 1.21,97.
Tilanne supersuurpujottelucupissa
kilpailun 6/7: 1) Riesch 334 pistettä, 2)
Görgl 281, 3) Götschl 261, 4) Emily Brydon Kanada 254, 5) Pärson 228, 6) Suter
205.
Tilanne kokonaiscupissa kilpailun
26/38 jälkeen: 1) Nicole Hosp Itävalta
983, 2) Lindsey Vonn USA 983, 3) Riesch
881, 4) Görgl 827, 5) Marlies Schild Itävalta 767, 6) Julia Mancuso USA 750,
7) Pärson 697, 8) Denise Karbon Italia
619, 9) Tanja Poutiainen Suomi 604, 10)
Götschl 584.
AMPUMAHIIHTO
Östersund: MM-kisat:
Naiset, takaa-ajo (10 km): 1) Andrea
Henkel Saksa 28.56,0 (0 sakkokierrosta), 2) Jekaterina Jurjeva Venäjä 20,5
sekuntia jäljessä (0), 3) Albina Ahatova
Venäjä ?38,5 (0), 4) Tora Berger Norja
?55,7 (1), 5) Sandrine Bailly Ranska
?55,9 (2), 6) Magdalena Neuner Saksa
?1.44,1 (4), 7) Martina Glagow Saksa
?2.13,0 (1), 8) Svetlana Slepzova Venäjä ?2.20,8 (3), 9) Kathrin Hitzer Saksa
?2.21,7 (4), 10) Oksana Hvostenko Ukraina ?2.24,2 (4)...33) Mari Laukkanen
Suomi 4.24,4 (2).
Susanna Porela Suomi ajettiin kiinni.
Kaisa Mäkäräinen Suomi ei osallistunut.
Maailmancupin kokonaistilanne 16/26
kilpailun jälkeen: 1) Henkel 556 pistettä, 2) Bailly 514, 3) Kati Wilhelm Saksa
498, 4) Neuner Saksa 471, 5) Glagow
448, 6) Jurjeva 423,..
Kasvatustaidon gigantit
1/3:Steiner ja Montessori.
17.10 Anthony Bourdain
maailmalla Iso Omena.
Uusinta sunnuntailta.
18.00 Fifth Gear Jaksossa koeajetaan Pagani Zonda, Honda Jazz ja Mercedes-Benz
W211. 17.30
Kyllä kansa muistaa. Uusinta.
16.45 Uhkapeluri maailmalla Espanja. Law Oikeus horjuu.
Victor puolustaa oikeudessa
vastasyntyneen vauvansa
tappamisesta syytettyä naista.
Ann ja Stuart yrittävät elvyttää
suhteensa romantiikkaa.
15.45 Ruokala Uusinta.
16.00 Faktaa vai fiktiota
16.30 Uutiset
16.35 Tuntemattomat Tuntemattomissa on kyse ensivaikutelmasta - mutta voiko
siihen luottaa. 22.45 Ennakkoluuloja: Elämänhallinta on vaarallinen
ajatus 23.00 Ääniversumi. 21.03
Urheiluradio. Kasvatustaidon gigantit
1/3:Steiner ja Montessori.
16.00 Tutkittu juttu: Tähtiharrastus . Granö
16.44 Närbild
12.00 Peliputki
13.30 Drop 3
14.00 Studio Style
15.20 Subbari16.10 Late
Night with Conan O?Brien
Nelonen klo 9.00
Syödään yhdessä
Viikon viimeisenä kilpailijana nähdään myyntimies
Paul Ulett. jakso 5 Jakso
5. Nuoren tarjoilijattaren auto pysähtyy salaperäisesti hiljaiselle tielle keskellä
yötä.
02.00 Yöpeli
04.00 Taitopeli.com
23.10 Kvällsnytt
23.15 Oddasat
23.00 Paljastava katse Karkaileva kaaso.
23.50 Hurmaava kokki Mika
Linnamäen kanssa kokkaamassa Big Brother.-voittaja
Sari Nygren. Broileria sweet and sour.
18.00 Emmerdale Yksi askel
kerrallaan.
18.30 Elixir Suomalaisten valmentaja. Monien mielestä pahin
mahdollinen asia toteutuu
sittenkin. Uusinta.
14.50 Pakko katsoa Uusinta.
15.20 Hullut japanilaiset Sata
hullua japanilaista koettaa selvitä oudoista haasteista ja vallata Takeshin linnan. oikea kysymys
tv-peli
10.30 Sanapeli
11.35 Pitkän Jussin majatalo Osa 4/12.
05.55 Aamusää
06.25 Huomenta Suomi
09.10 Tunteita ja tuoksuja
Leanna Love, häiden pikkumusta enkeli. Victorin ja
Nikkin häiden yllätysvieras
on istuvaan pikkumustaan
pukeutunut toimittaja Leanna Love.
10.00 Ristikko
10.40 Emmerdale Cruella.
Eric hermoilee tulevan oikeudenkäyntinsä johdosta.
Asuntokauppojen lähestyessä Len haluaa kuulla Pearlin
kannan Emmerdalesta lähtöön. FBI kuulustelee
seksirikollista, kun sen toimistoon hyökkää mies, joka
ampuu epäillyn.
22.00 L-koodi Leikillään. miekka ja
ruusu Lemmenjuoma.
16.00 Nelosen uutiset ja sää
16.05 Päivien viemää Tahdon.
16.15 Tutkimusmatkailijat:
J. Ärjy ja muut
stafylokokit ovat suorittaneet
yllätyshyökkäyksen kaulan
imusolmukkeeseen!
11.15 opettaja.tv: Kuinka
kaikki toimii 5/8 Paine.
Emman arvokas sormus putoaa viemäriin. Uusinta.
16.20 Grilli kuumana Lammasta ja martineja. Keskipäivän peili ja sää. 19.06 Suomi tänään. oikea kysymys
tv-peli
01.00 Sanapeli
02.00 Tellus-tietovisa
03.00 Piilosana
23.10 Heroes Yhtiön palveluksessa. 18.50 Iltahartaus. 18.03 Urheiluradio.
18.06 Suomi tänään. Uusinta.
17.00 Tv-uutiset
17.08 Sydämen asialla Kielletty hedelmä. Uusinta.
14.00 Naapurikämppä kuntoon Kierrätysteemaisessa
jaksossa sisustetaan kaksi makuuhuonetta.
14.30 Nigella Isoäidin keittokirjasta.
15.00 Zorro . 0.00 Uutiset ja sää. 10.30 Maakuntaradio.
12.00 Keskipäivän peili ja sää. Metsäradio. Pihkovan
tasavallan romanttiset vaiheet. Outin
uusi työkaveri Mark ärsyttää
häntä. Osa 6:
Sibeliustalo.
18.00 opettaja.tv Minä opettaja 1/5: Ekaa kertaa opettaja. Uusinta.
13.00 Meille tuli vauva Jan ja
Jeff. Uusinta.
07.25 Paavo Pesusieni Pelin
henki. Uusinta.
07.40 Karhulan nukkesairaala Hammaskeiju.
08.00 Koti kuntoon Vielä kerran tunteella.
08.30 Jeopardy
08.55 Katsojapeli
09.00 Syödään yhdessä Viikon viimeisenä kilpailijana
nähdään myyntimies Paul
Ulett. 22.00 Uutiset
ja sää. Uusinta.
10.30 Remppa vai muutto?
Margaret ja Ken. 22.10
Nousevan auringon talo. Puh 09-144 800.
18.30 Hartaita säveliä. Jake Nyman.
23.00 Uutiset. Osa 3/3.
15.40 Matkantekoa Hurtigrutenilla Osa 6/9.
16.10 Eläinten tahtiin Rotta.
16.15 McLeodin tyttäret
Ihannekumppani.
13.15 Word Puzzle
13.55 Kukkulan kuningas
Hupia työpaikalla.
14.20 Faktaa vai fiktiota
14.50 L.A. Sarjassa
tarkastellaan ammattiryhmiä,
jotka aikanaan loivat pohjan
nykyiselle Tanskalle.
19.00 Eilen, tässä ja nyt Janne Katajan paneeli kaivelee
esiin 80- ja 90-luvun ilmiöitä.
Uusinta.
19.30 Joey Joey ja uhkaava
uraero.
20.00 30 Rock Uusi tähti on
syntynyt. 22.05 Urheiluradio. 18.55 Suomi tänään.
19.00 Uutiset ja sää. 12.15
Kultakuume. Gregory luottaa väärään henkilöön kohtalokkain
seurauksin.
21.03 5 minuuttia FST5:n kulissien takana: Urheilu.
21.10 Valokeilassa: Pirkko
Mannola
21.50 Dokumentti: Citizen
Sam Sam Sullivan sai vakavan niskavamman hiihtoonnettomuudessa 19-vuotiaana ja hänen kätensä ja
jalkansa halvaantuivat suurelta osin.
21.00 Num3rot Hyökkäys poliisiasemalle. 17.33 Taustapeili.
18.00 Uutiset. 9.06
Markus Kajo 10.00 Uutiset. 16.00 Uutiset ja sää. Katharina
päätyy epätoivoiseen tekoon.
17.00 Historia: Euraasia
Osa 6/8. Kanadalainen draamasarja.
01.55 Se Oikea
23.00 Henry Rollins Show
Punklegenda Henry Rollinsin
näkemyksiä populaarikulttuurista ja politiikasta. Uusinta.
11.00 Rahasampo
06.00 X3M: God morgon
med A-laget
10.00 Veta
10.00 Pussel Kun ikkunat huurtuvat Annikan pestessä niitä,
hän huomaa, miten paljon
lasi ja jää muistuttavatkaan
toisiaan.
10.16 Musiikkituokio Musisoivat lapset esittelevät soittimensa. 6.30
Maakuntaradio. Jaksossa selviää
myös viikon voittaja.
Sub klo 20.00 30 Rock
Kuvassa: Alec Baldwin (Jack
Donaghy)
12.00 Ohjelmakirjasto: Europpalaisia lapsia 2/2
Eurooppalaisia lapsia EteläEurooppa 6 x 15 min = 90
min.
15.00 opettaja.tv Minä opettaja 1/5: Ekaa kertaa opettaja. 7.15 Aamusoitto. Patty saa tietoja,
jotka Frobisher haluaisi pitää
salassa. 19.03 Urheiluradio. 12.50 Kyllä kansa muistaa. G. 6.25 Nousutahdit. 20.03 Sää. Lajieina parkour ja
breikki.
17.30 Sportkampen
Osa 8/11. Jarkon salaisuus saapuu kylään.
20.00 Sydänjää Osa 18. Konstaapeli
Mike Bradley lohduttaa onnettomuudessa sisarensa
menettänyttä naista.
18.00 Kuuden Tv-uutiset ja
sää
18.30 Uutisvuoto Lopun ajan
tietokilpailu uutisviikon päästöistä. Uusinta lauantailta.
18.30 Fifth Gear Jaksossa
koeajetaan MG TF. 14.00 Uutiset.
14.03 Nadjan huone. Betten
ura on vaarassa suhteen takia
ja Angus on kovan paikan
edessä. Jaksossa vierailevat Jessica
Lundy ja Jill-Michele Melean.
17.14 Kortnytt
17.15 Sportkampen Osa
7/11. Ohjelmasarja edellisestä
Volvo Ocean Race -maailmanympäripurjehduskilpailusta 2005 -. Salaisuuksia ja valheita (Secretos
y mentiras).
20.10 Läskinvartijat Sarjadokumentti seuraa viiden saksalaisnaisen kamppailua kohti
kevyempää tulevaisuutta.
20.40 Elävä arkisto: Hipit
Elävä arkisto-sarjan hippijaksossa nähdään ja kuullaan
hippejä uutisissa.
19.00 Remppapartio Painauma lattiassa.
19.30 Tuuma Tuumassa Tuomas ja Mari keskittyvät restaurointiin. 16.15
Faunin iltapäivä. 21.15 Päivä tunnissa.
21.45 Selkouutiset. Jan haluaa vauvalle tiukat
rutiinit, Jeff ei rutiineista välitä.
13.30 Bella Esikoistaan odottavan Janinan vieraaksi saapuu
pian viidennen lapsensa synnyttävä Mira, 29. 17.00 Päivän
peili ja sää. Siispä painetta peliin ja sormus takaisin!
Paineen avulla toimivista
koneista tutuiksi tulevat viemäripumpusta hydraulisiin
laitteisiin.
06.00 Taitopeli.com
10.00 Taitopeli.com
12.00 Tänään otsikoissa
13.00 Tv-uutiset
13.05 Lauantaiseura Keskusteluohjelma ajankohtaiskysymyksistä.
13.45 Arto Nyberg
14.30 Tohtorit Iskuja.
15.00 Tv-uutiset
15.05 Antiikkia ja arvoituksia Shakkinappuloiden arvoitus 1/2.
15.55 Pisara Ajatus uskosta.
16.00 A-zoom Laajakulmasta
lähikuviin.
16.30 Kuningaskuluttaja
Miksi jauhelihassa on niin
paljon nestettä?
12.05 Hetkinen
12.35 Oikea kysymys
13.00 Kotikaupungin tähdet Illan tähtinä Anssi Kela ja
Virve Rosti.
13.45 Se on siinä Jari Isometsä
juttutuulella.
14.15 Raivopäät ratissa Osa
6/8.
14.45 Riskirajoilla: Alaskan
ravunpyytäjät Ravunpyynti
Alaskan vesillä jatkuu. Uusinta.
07.00 Digimon Lightdramon,
Sininen Ukkonen. Uusinta perjantailta.
09.30 Täydellinen muodonmuutos Helen Sterne - ruma
ankanpoikanen. Robert hermoilee
kilpailuaterian valmistuksessa
ja tuhoaa vahingossa jälkiruoan. takaavat upeita
suorituksia golfin ystäville.
23.10 Purjehdusta: Volvo
Ocean Race . Julkkisvieras: Christopher Walken.
Musiikkivieras: Shane MacGowan.
23.25 Teematieto
23.00 Hullut japanilaiset Sata hullua japanilaista koettaa
selvitä oudoista haasteista ja
vallata Takeshin linnan.
23.30 Hypnoosin vallassa
Kokaiinista pitävä poliisi, ammuttujen juoksukilpailut ja
monia muita Peter Powersin
hypnoositemppuja.
00.00 JIM D Henkilökuva:
Salman Rushdie Salman
Rushdie. 17.20 Radioteatteri esittää: Eino
Leinon lehtikirjoituksia, 11/15. 17.00 Päivän peili ja
sää. Haastateltavana
Helge Herala. PikkuLassilla on kuumetta ja kaulassa kipuja. Uusinta.
15.50 Hypnoosin vallassa
Cheerleadereita, strippausta
alusta loppuun. Bagdad vuonna
1000. 0.05 Yöklassinen.
YLE 3/Radio Suomi
Turun Radio 94,3 MHz
5.00 Kiekuu. 22.00 Uutiset ja sää. Grace on luvannut
mennä naimisiin Jamesin kanssa oleskelulupapoliittisista syistä. Uusinta.
00.05 Viihdeuutiset
00.15 Late Night with Conan O?Brien
01.05 Yhdestoista hetki Taistelu tuulimyllyjä vastaan. Natasha vesipuistossa.
12.00 Taitopeli: Finaali
14.20 Pakko katsoa Sarjassa
mitä hurjimpia, uhkarohkeimpia yrityksiä voittaa itsensä. Uusinta.
00.05 Will & Grace Avioliiton
määritelmä. Kuka huolehtii sinusta vanhana jos sinulla
ei ole lapsia. 15.10 Radion sinfoniaorkesteri konserttilavalla. 20.04 Sekahaku.
Tarja Närhi. Autoilijan pysäyttäminen
voi hetkessä muuttua taisteluksi poliisin elämästä.
23
23.35 Ulkolinja: Kiinan kaapatut lapset Kiinan yhden
lapsen politiikka johtaa mm.
siihen että lapsista tulee
kauppatavaraa. Phil Etsikää Amanda.
18.00 Kämppä myyntiin Väriä ja säihkettä. Tuotanto: UR.
10.20 Magneetin mysteeri
Osa 2/2. helmikuuta 2008
TV1
TV2
MTV3
Nelonen
FST5
SUB
YLE TEEMA
05.55 Ykkösen aamu-tv
09.15 Naapureita ja ystäviä
32/36: Kaatunutta maitoa.
Sairaat lehmät ja oma-aloitteiset hanhet aiheuttavat
epämiellyttäviä yllätyksiä.
10.10 Viihdekonkarit Suuri
haastattelusarja, jossa suomalaisen televisioviihteen
veteraanit kertovat uransa
vaiheista. UUSI SARJA ALKAA!
Amerikkalainen komediasarja
kertoo Giltsi-Show?n pääkirjoittajan työstä NBC:n kulisseissa.
20.30 Simpsonit Mennään
naimisiin.
19.00 Francon aika . jakso 11
Offseason on viikottainen urheilun taustaohjelma, joka vie
kamerat paikkoihin, missä ne
ne eivät yleensä ole ja antaa
aikaa urheilijoiden sekä valmentajien omille ajatuksille.
21.35 Ravi-tv: Seinäjoen ravit
22.05 Golfin PGA Tour 2008:
AT&T Pebble Beach National Pro-Am Kiertueen
tähtipelaajien lista on vaikuttava: nimet kuten Tiger
Woods, Vijay Singh, Phil
Mickelson, Jim Furyk, Adam
Scott, Luke Donald, Retief
Goosen jne. 21.50 Merisää.
21.55 Suomi tänään. 10.00 Uutiset ja
Ajantasa. (91?) USA 2003
21.00 Täydelliset naiset Juorut. 19.03 Radioteatteri
esittää: Sotilaspoika. 9.00 Uutiset. 7.00 Aamun peili ja sää. näin
sen koimme (Cuéntame
cómo pasó) 21/60. Tuomas Hillervo.
14:30,15:30,16:30,17:30 Uutiset &
Sää 14-15 Viihdetunti 15-16 Päivän
urheilu 16:15 Iltapäivä kilpailu (Soita
02-7337 935) 16:45 Ajankohtaista
17.00 Toivetunti. Uusinta.
02.00 Taitopeli.com
12
17
RADIO
YLE 1/Yle Radio 1
89,8 MHz
6.00 Uutiset. 19.00
Uutiset ja sää. 15.00 Kulttuuriuutiset. 14.00 Uutiset ja Ajantasa.
14.30 Maakuntaradio. Uusinta
14.10 Salibandyliiga: AC Haki . 17.50 Kymmenen
suomalaista arkkitehtia
10-osainen sarja suomalaisista arkkitehdeistä. Mikko Kuustonen
nyrkkeilyharjoitusten kruunuksi kehään Amin Asikaisen
kanssa.
17.00 Dr. Vieraina ovat näyttelijät Maria Sid ja Minna Kivelä.
17.00 Harri ja dinot Osa 16/52.
Aina menee reunojen yli!
17.20 Pikku Kakkonen Pienten rakentajien ja Jyrkin matkassa Canopus planeetalle.
17.55 Oikea kysymys
18.20 Veljeni Leijonamieli
Satu Joonatanista ja Korpusta,
jotka elämänsä jälkeen tapaavat maassa nimeltä Nangijala.
Osa 4/5: Katlan luolan vanki.
18.50 Tv-uutiset
17.30 Kauniit ja rohkeat Maaninen suudelma tv-studiossa.
17.55 Mitä tänään syötäisiin. Maassa siepataan yli 70 000 lasta vuosittain jotka myydään.
00.30 Euronews Ohjelman voi
kuunnella kolmella eri kielellä: englanniksi, saksaksi ja
venäjäksi.
23.40 Musiikki-tv Uuden musiikin erikoisohjelma.
00.25 OK . Tarina jatkuu ensi jaksossa!.
23.00 Nelosen uutiset ja sää
23.10 IS Urheilu-uutiset
23.20 South Park (K15)
Suolasuklaapallerot.
23.50 Sleeper Cell (K15)
Sekasorto.
00.55 San Franciscon syke
Saarto. Uusinta lauantailta.
19
19.05 Prisma: Totuus ruoasta 6/6: Nokkeluutta ja
voimaa. Kuuntelijoiden
toiveita. 23.03 Bluesministeri
Esa Kuloniemi. Reipasta iloittelua.
21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu
22.05 Hädän hetkellä
Uskollisuus.
22.50 Torchwood (K13)
10/13. Rouva McCluskey saa
huomata, miltä tuntuu olla
juorujen kohteena.
22.00 Damages Isoilla panoksilla. 19.50 Olympiaradio. Laura suunnittelee lähtöä
Fürstenhofista. tiedettä?
Tekniikan halpeneminen on
tuonut laadukkaat laitteet
tähtiharrastajien käyttöön.
16.30 Kapusta Master 2 Venäjän peruskurssin 2.vuosi, osa
4/10. Puh 09-144 800. Aleksi Litovaara
Snowboarding 4/8 ALS
- Aleksi Litovaara Snowboarding vie katsojat mielenkiintoiselle matkalle lumilautailun maailmaan. 20.00 Jazzradio.
21.10 UMO Live! 21.55 Novosti porusski. 7.50
Aamuhartaus. Tuomiokirkkomuseo.
22.30 Paikallisuutiskertaus
22.45 Koti ja asuminen Renkituvasta vapaa-ajan kodiksi.
23.15 Kahvila Rock-maailma
keikkabussin kuljettajan silmin.
Nelonen klo 14.30 Nigella
Nigellan keittiössä tuntuu
menneen maailman havina,
kun esiin otetaan isoäitien
keittokirjat.
Tiistai
-1
Nousee
Laskee
Pimeys päättyy
Pimeys alkaa
TURKU TV
URHEILUKANAVA
08.00 Golfin PGA Tour 2008:
Bob Hope Chrysler Classic Uusinta.
09.05 Ampumahiihdon MMkisat: miesten pikamatka
Östersund, Ruotsi.
10.40 Sulkapallon SM-kisat
Sulkapallon SM-kisat. 6.05 Hartaita säveliä.
6.15 Aamuhartaus. Upea talo ei
mene kaupaksi ankean sisustuksen takia.
18.30 Eddie & Jeff Valehtelua.
Steph on uskotellut Jeffille
rakastavansa jääkiekkoa. 7.45 Hartaita säveliä. 8.00 Aamun peili ja sää.
8.15 Ykkösaamu. Trackers Uusinta.
16.20 Ampumahiihdon MMkisat: miesten takaa-ajokilpailu Östersund, Ruotsi.
17.00 IS Urheilu-uutiset
17.05 Pelistudio Päivittäinen
suora veikkauspeliohjelma.
17.30 Ravi-tv: Pelivihjeet
Vihjeitä illan V4-peliin ja
Troikkaan.
17.55 IS Urheilu-uutiset
18.00 Ampumahiihdon MMkisat: naisten takaa-ajokilpailu Östersund, Ruotsi.
18.40 Espanjan jalkapalloliiga: avoin ottelu
20.30 ALS . Bennetin perheen
taloon murtautuneet Ted ja
Matt haluavat vastauksia herra
Bennetiltä, eivätkä Bennetin
esittämät valheet ja harhautukset ainakaan vähennä heidän
turhautumistaan. Tällä kertaa asiakkaan toiveena on makuuhuoneen kaappien uudistus
mahdollisimman halvalla.
20.00 Uskomattomat videot Sirkustemppu menee
pieleen kun klovni tutustuu
hevoseen takakautta.
21
21.00 Kotikatsomo: Harvoin tarjolla 5/12: ?Mä
olen kuule nyt niin hullu, että käyn kirjottamassa nimen
adressiin vaikka viisisataa
kertaa.
21.55 Voimala Ajankohtainen
keskusteluohjelma.
22.45 Tv-uutiset
22.50 Priima Lisää naisia rekan ja bussin rattiin.
21.25 Aina mielessä (K15)
1/15. Päivän
tarina. 11.40
Ennakkoluuloja: Elämänhallinta on
vaarallinen ajatus 11.55 Päivän mietelause. 11.00 Vanha Venäjä. Uusinta.
23.45 Veikkauksen Kenon ja
Mitalipelin numerot Veikkauksen Kenon ja Mitalipelin
arvontatulokset ja voittoennusteet.
23.50 IS Urheilu-uutiset
11.02.2008
Huomenna
08:17
17:07
07:32
17:53
Keskiviikko
Torstai
+3
-1
Salo
Salo
Salo
Salo
0
0
Salo
Salo
-1
+3
+3
0
0
+4
+1
Radio 88,2
88,2 MHz
07.00 Uutiset ja sää 07.20 Tästä puhutaan 08.00 Uutiset ja sää 08.20
Aamun kilpailu 09.00 Uutiset ja sää
09.30 Salo Uskelan srk tiedotteet
10.00 Uutiset ja sää 11.00 Uutiset
ja sää Musiikkia keskipäivän ratoksi
12.00 SSS-uutiset 13.00 SSS-uutiset
14.00 SSS-uutiset 14.30 Salo Uskelan
srk tiedotteet 15.00 SSS-uutiset ja sää
16.00 SSS-uutiseja sää 17.00 SSSuutiset ja sää 17.30 Salon kaupungin
tiedotteet
Poutaa, mutta pilvistä.
-2
Meriveden korkeus
Veden korkeus eilen:
+25 cm
+23 cm
Turku
Hanko
Rogmo FM
93,5 MHz
+3
+2
3-7
m/s
Aallonkorkeus
Hanko:
12:00,13:00 Uutiset (SSS) 14-18
Kahesta kuuteen. Jonnan elämä muuttuu jälleen, kun Harri panee
liikkeelle uuden juonen.
20.56 Kenon arvontatulos
19.00 Tanssi, jos osaat!
Lapsellista touhua.
19.30 Nelosen uutiset
19.45 Nelosen sää
19.50 IS Urheilu-uutiset
19.55 B-Studio B-Studio tarttuu joka arkipäivä ajankohtaisiin aiheisiin ja käsittelee niitä
äkkiväärällä ja humoristisella
tyylillä.
20.00 Huippumalli haussa
Tyttö joka mokaa kahdesti.
19.00 Tiettömän taipaleen
takana Osa 6/6.
19.30 Sademetsäseikkailu
Osa 7/10. Kahdeksan nuorta
sademetsäseikkailijaa kertoo
tehtävästään Amazonasissa.
20.00 TV-nytt
20.20 Sportnytt
20.25 He loivat Tanskan Osa
1/4: Maanviljelijät. Metsästys.
10.30 Rakenteilla Kaikki talot
eivät seiso maan kamaralla.
10.40 Pedagogiikan jättiläiset Osa 5/8: Célestin
Freinet.
10.45 Lapsi ja sanat Osa 5/8:
Sormenpäiden kieli.
07.00 Jummi Jammi Sarja kertoo siskosta ja veljestä, Jummista ja Jammista ja heidän jännittävistä leluistaan, jotka taianomaisesti heräävät henkiin.
07.25 Tomi Traktori Matti
kantaa vastuun.
07.35 Winx-klubi Darkarin
vanki.
08.00 Kahvia & keksejä
09.00 Bubble King
09.30 Drop 3
10.05 Lemmen viemää Kokkikilpailu. 15.55 YLE
News. Kadonneet lampaat.
Vuonna 1953 jäljettömiin
kadonnut lentokone laskeutuu Cardiffiin.
21.00 Yhdeksän Uutiset
21.10 Tulosruutu Tiivistelmä
päivän urheilutapahtumista.
21.15 Blondin kosto 2 Hulvattoman komedian jatkoosassa blondijuristi lähtee
vavisuttamaan Washingtonin valtarakenteita eläinten
puolesta. Minna Hakala. 17.20 Urheiluradio. Uusinta.
10.55 Viihdeuutiset
11.05 Voita ja auta
04.00 Teematieto
10.15 Olipa kerran elämä
5/13: Imusuonisto. 13.55 Pätkä. 17.30
Maakuntauutiset. 20.00
Uutiset. 10.03 Välilevyjä. Kanavat maanantaina
6
Maanantaina 11. Aitajuoksija Colin
Jackson tutkii, mitä ruokia
tulee syödä maksimisuoritusten saavuttamiseksi.
20.00 MOT Ajankohtaisdokumentti MOT kertoo maanantai-iltaisin tosia tarinoita
Suomesta ja maailmalta.
20.30 Tv-uutiset ja sää Teksti-TV 335.
20.55 Urheiluruutu
19.00 Alueellinen uutislähetys.
19.10 Urheiluruutu
19.15 Kakkosen talvisää
19.20 Piha kuntoon Osa 3/10.
19.50 Makujen matkassa:
Aitoa Aasiaa Kuala Lumpur.
20.15 Ruohonjuuritasolla
Hupaisan opettavainen animaatiokurkistus.
20.25 Liikennepoliisit Synkkää satoa.
20.55 Homeloukku Osa 2/6.
19.00 Seitsemän Uutiset
19.15 Kauppalehden talousuutiset
19.25 Päivän sää
19.30 Salatut elämät Osa
1496. Pihkovan tasavallan
romanttiset vaiheet. Shane yrittää kovasti
olla aikuinen ja Alice huomaa,
ettei ole riittävän aikuinen.
21.00 Punklandia Osa 5/6:
?Sota apatiaa vastaan?.
Yhteiskunta jätti nuorison
työttömäksi, mutta ei toimettomaksi!
21.45 (K15) Kino Into: Tirkistelijä ullakolla Etsivä tutkii
intohimomurhaa Edogawa
Rampon romaaniklassikkoon
perustuvassa dekadentissa
eroottisessa trillerissä.
21.00 JIM D Rikos: Sormenjäljet paljastavat (K15)
Rikosaiheisissa dokumenteissa pureudutaan rikosten ja
rikollisten maailmaan syväluotaavalla otteella.
22.00 Hurjat poliisivideot
(K15) Vaaralliset pysäytykset. Esittelyjakso
18.30 Paikallisuutiset ja sää
18.45 Studio Aurora Lasten
luvaton tulen käyttö luultua
yleisempää.
19.00 Museosta virtaa Osa
6/9. Maahockey.
17.45 BUU-klubben: Pussel
18.15 TV-nytt
18.30 Liikkeellä luonnossa:
Oma laakso
18.54 Kukkaloistoa
Niittyvilla.
17.00 E! Entertainment:
Spesiaalit Nuoret miljardiperijättäret. Iris Mattila.
18.15 Takahuone: Euroviisujen Suo-
Nelonen klo 23.20
South Parkissa järjestetään
ensimmäistä kertaa filmifestivaalit.
men kilpailukappaleiden esikuuntelu.
18.50 Merisää. Osa 1/5.
10.30 Kamrat på svenska
Anna Laine selvittää suomalaisen ja ruotsalaisen keskustelukulttuurin eroja.
11.00 Tv-uutiset
11.05 Sydämen asialla
Varjoja ja materiaa.
06.50 PIKKU KAKKONEN
06.55 Nalle Luppakorva
07.01 Sääveikkaaja 07.03
Pikku prinsessa 07.16 Käytöskukka 07.21 Aamujumppa
07.25 Kaapon ja Laten pähkinät 07.33 Liisa ja taikalamppu
07.41 Pipsa Possu 07.45 Neppajymykerho 07.55 Muumilaakson tarinoita Osa 30/101
08.20 Tohtori Koira: Kaksoisolento
08.35 Operaatio Hurrikaani
Valheiden vilinää.
08.50 Oikea kysymys
09.15 OK . Uusinta.
21.00 Offseason . 22.05
Vanha Venäjä. 13.45 Matematiikan aika. (toiveet osoitteesta
radiorogmofm.fi)
+2
Aamu:
0,5 m
Keskipäivä:
0,5 m
Ilta:
0,3 m
TURKU
Poutaa, mutta pilvistä.
TAMPERE
Pilvistä, mutta enimmäkseen poutaa.
+1
3-7
m/s
+2
5-9 m/s
Pilvistä
HELSINKI
Pilvistä, mutta enimmäkseen poutaa.
+1
0
Radiotaajuudet
Yle Radio 1
89,8/91,9
Yle X
92,6/87,6
Radio Suomi
94,3/97,3
Radio 4/Radio Vega 101,4
Radio 88.2
88,2
+30
+25
+20
+15
+10
+5
0
-5
-10
-15
-20
-25
+1
+2
16
Merkkien selitykset
Aurinkoista
Puoliselkeää
Puolipilvistä
Pilvistä
Lumi- tai
vesisadetta
Lumikuuroja
Lumisadetta
Ukkosta
Ukkoskuuroja
Epavakaista
Sadetta
Sumua. Jeffraukan maailma romahtaa,
kun hän lopulta kuulee totuuden. 13.00 Julkinen
sana. 12.15
Maakuntaradio. 0.00 Uutiset ja sää.
0.05 Yöradio.
SÄÄ TÄNÄÄN
Tänään
JIM
08:20
17:05
07:34
17:50
18.15 Jumppaa kotona Uusi
kotivoimisteluohjelma ikääntyneille. 21.00 Uutiset. Nuoret miljardiperijättäret ovat nykyajan
satuprinsessoja: he elävät
ylellistä elämää linnoineen,
timanttikoruineen ja luksusmekkoineen.
18.00 Lemmen viemää Lähtö.
Laura hyvästelee ystävänsä
lähtötunnelmissa. Tuomiokirkkomuseo.
19.30 Paikallisuutiskertaus
19.45 Koti ja asuminen Renkituvasta vapaa-ajan kodiksi.
20.15 Paikallisuutiskertaus
20.30 Auto ja liikenne
21.00 Kahvila Rock-maailma
keikkabussin kuljettajan silmin.
21.30 Paikallisuutiskertaus
21.45 Studio Aurora Lasten
luvaton tulen käyttö luultua
yleisempää.
22.00 Museosta virtaa Osa
6/9. 12.00 Turun tuomiokirkon kello
lyö 12. Lisäksi
käydään läpi nopeussakotuksen myyttejä. Kreikan filosofimatemaatikot tekevät matematiikasta tieteen