Toiseksi eniten
yleisöä keräsi perjantaina 17. Tietoa jätehuollon nykyisistä vaatimuksista jaetaan varsinkin nuorille ja viranomaisille. tehokasta TILOIHIN
alk.
42 l
SALO Hämeentie 23, Puh. Kanava tavoitti noin
100 000 kuuntelijaa enemmän
kuin tammikuussa.
sen edellytyksiä Murmanskin valtatien ja rautatien sekä Syvärin
vesireitin varrella.
. Tällä haavaa jäätilanne
vastaa kuitenkin pitkäaikaisten
tilastojen mukaan normaalia.
Tammikuun lopulta jatkuneiden pakkasten ansiosta jäätä on
kaikilla Suomea ympäröivillä merialueilla. Lisäksi ohjelmassa on työnäytöksiä ja seminaareja. Vielä avoimena on vain
pieni alue Selkämeren lounaisosassa. 0403 066 280
Uusi
Kia Magentis
. maaliskuuta 2006
Unelmakeittiöt edullisesti Kalustetukusta!
tukkuKaluste ksella
rahoitu otonta
r
6 kk ko aikaa!
maksu
KOTIIN KEVÄISTÄ KIVAA!
UPEITA
PUU- VERHOHYLLY TANKOJA
kork. hintaiset naisten
kävelykengät
Lumikolat ja lumentyöntimet
rejä!
Eri vä
rä!
Raj. Suojattu roiskeilta, pölyltä ja kolhuilta
. Puh. c o m
Kauniita
. Merentutkimuslaitoksen mukaan jäätalvesta tulee viimevuotista ankarampi. -04
Nissan Almera 1.5 3d Comf
78 tkm, LEIJONA-AUTO -02
12.980e
ml 189tkm, huoltok., automaatti-ilmastointi,
23.900e
aluvanteet, 150hv farmari
Opel Meriva 1.6 Eco Enjoy 5d
40 tkm, ilmastointi, alut -03
ml 144 tkm, 2xrenkaat, soitin, huoltokirja,
ABS, airbag, ohjaustehostin
12.900e
Opel Vectra 1.6i -16 GL 4d
114 tkm, ilmast., cd, alut -98
9.850e
Renault Scenic 1.6 Confort 5d
lohkol.+sisäp., cd, abs -00
10.450e
VW Transporter 2.4 avolava DSL
140 tkm, lohkol., soitin -98
Muutama CHRYSLER NEON LX 2.0 AT
17.390e
nahkapenkeillä, kattoikkunalla, cd, ym.ym.
24.900.- +toim. 0403 066 200 . helmikuuta lähetetty curlingottelu,
jota seurasi parhaimmillaan yli
200 000 katsojaa.
Yle Radio Suomi oli helmikuussa Suomen kuunnelluin radiokanava. 128 tkm 12.800e
PEUGEOT 206 XRD 1.9 D 3d
-00
ml 122 tkm TÄNÄÄN 11.500
ml 93 tkm
ml. Nyt
olemme tilanteessa, jossa alalta
poistuu vuosittain merkittävästi
enemmän tekijöitä kuin oppilaitoksista valmistuu, kertoi Rakennusteollisuuden Lahti-Kymen
aluepäällikkö Raimo Hovi.
Raksa-messuilla ennakoidaankin muun muassa peruskorjausta
kaipaavien kiinteistöjen lämmitys- ja putkiremontteja. Kamera, videokamera . 9-20, la 9-16
Expert suora p. LA 8-16
Naisten Lauantai
LauantaiShokki
-20%
Kaikki norm. +metalliväri
YHTEENSÄ: 25.980e
LÄHES KAIKISSA AUTOISSAMME VUODEN EUROTAKUU
n.100 kpl vaihtoautoja
www.specialmobil.fi
Myllyojank. www.skroy.com
6
90
w w w. 11 tkm
22.700e
TOYOTA COROLLA 1.6
VVT-i Linea Terra 4d
-01
Citroen Berlingo 2.0 HDI 4d
-02
multispace ml. 777 7770
etunimi.sukunimi@sok.fi
www.salonautomyynti.fi
TOYOTA AVENSIS 1.8 VVT-i
Linea Sol Technical Liftback
Automyynti p. Sen
jälkeen vain talvina 1994, 1996 ja
2003 jäätä on ollut enemmän
kuin tänä talvena.
Viime talven jäätilanne oli laajin maaliskuun puolivälissä, ja
jäätä on jo nyt yhtä laajasti kuin
silloin.
Torino-lähetykset
keräsivät ennätysyleisöt Ylen kanaville
LAUANTAIVAIHTURIT
Jaguar S-Type 3.0 V6
Rakennusten
peruskorjausten
määrä ehkä jopa
kolminkertaistuu
SALO Meriniitynkatu 15
p. Projektin tavoitteena on valmistaa jätehuollon yleissuunnitelma sekä tehdä pilaantuneiden
alueiden yleiskartoitus Lotinanpellon alueella, sanoi projektin
koordinaattori, apulaisjohtaja
Erkki Kellomäki Hämeen ympäristökeskuksesta.
Puolitoistavuotinen projekti saa
osan rahoituksesta EU:n ja Venäjän välisestä Tacis-ohjelmasta.
Projektin päätoteuttaja EU:n puolella on Hämeen ympäristökeskus. Muita venäläisiä kumppaneita
ovat Tieteen ja Teknologian Yrityspuisto Pietarista ja Lotinanpellon piirin hallinto.. 65 536 värin näyttö . 9-17, LA 9-13
TURKU Reivikatu 1, Puh. TAMPERE . Niiden mitoitus ei ole osoittautunut kaikilta osin oikeaksi. VANTAA . Takuu 24 kk
e
9
14
Vilhonkatu 23, Salo, p.0403 066 235
Vilho av: ma-pe 9-18, la 9-14
www.skroy.com
Tarjous voimassa vain tänään
Erä kävelykenkiä
-50%
-70%
jopa
Vilhonkatu 8, Salo
puh. Kompassi
. 63 tkm
-05
44.900e
Ford Focus 2.0 TDCi 136hv Ghia Wagon -05
-03
16.500 e
ml 43 tkm
Volvo S80 D5 Momentum AT
ml. Takuuhuollettu
. Huonoimmassa asemassa ovat
liian myöhään peruskorjauksen
aloittavat, puhumattakaan niistä,
jotka joutuvat tekemään korjaustyönsä pakon sanelemana hätätyönä, sanoi toiminnanjohtaja Kiljunen.
Työvoimapula johtuu osittain
nuorten vähäisestä hakeutumisesta alalle sekä aloittaneiden
suurista keskeyttäneiden määristä. Sen kanavaosuus nousi 41
prosenttiin. isompi
kuin Avensis.
Citroen C4 1.6i 16V Luxury Berline AT -05
Mercedes-Benz E 200 Classic 2.0 4d -96
ml 246 tkm
Merkkiliikkeet
Merkkiliikk
eet
palvelevat
joka
joka tiistai
klo 18.00 asti!
29.400e
-97
SALON AUTOTALO
Meriniitynkatu 8, p. Ark. ESPOO . Viimeksi Ylen radiokanavat pinkaisivat samalle
tasolle viisi vuotta sitten. OULU . Tammikuuhun verrattuna kanavaosuus
nousi 6 prosenttiyksikköä.
Myös digitaalinen Yle24 keräsi
ennätysyleisöt helmikuussa. Yle24:n digitaalista lähetystä seurasi parhaimmillaan
230 000 katsojaa. 8-18, La 9-14
P. (02) 733 4846 ARK. 721 2100 www.salonautotalo.fi
Joensuunkatu 15, 24100 Salo, p. PORI . alv)
Lauantaina 11. helmikuuta alkuillasta, jolloin näytettiin muun
muassa Suomi?Sveitsi-jääkiekkoottelu. LAHTI
JYVÄSKYLÄ . Itäisellä Suomenlahdella kiintojää on
paksuimmillaan yli puolimetristä, ja ulappa-alueilla tasainen jää
on paksuimmillaan lähes puolimetristä.
Vaikeakulkuisia ahtojääalueita
on paljon sekä Perämerellä että
keskisellä ja itäisellä Suomenlahdella.
Jäätalvet olivat erityisen ankaria 1980-luvun puolivälissä. Esillä on
yli 300 näytteilleasettajan tuotteet ja palvelut. Kohdealueet Lotinanpellon piiri ja Ala-Syvärin
luonnonsuojelualue kuuluvat Leningradin alueen syrjäseutuun.
Lotinanpellon kaupungilla arvioidaan olevan hyviä kehittymi-
päivittäin 560 000 yli 10-vuotiasta
televisionkatsojaa. HÄMEENLINNA
Meiltä myös komerot &
kylpyhuonekalusteet!
Tule noutamaan kuvasto!
Sisal -10%
MATTOJA
alk.
6
90
80x250 29.80x300 tai
140x200 39.-
LASTEN
MUOVIHENKARIT
1.-
21.- 690 4
KPL
klooria
PLO
PUHTAAN
PYYKIN
KORI
LA
näistä
hinnois
ta
(0.50 l)
60x40x20
290
AVOINNA: MA-PE 9-18
8 . Koska lämpö-, vesi-, ilmastointi- ja sähkökorjausten määrä lisääntyy huimasti, uhkaa ammattitaitoisista tekijöistä tulla pula,
arvioi Päijät-Hämeen Kiinteistöliiton toiminnanjohtaja Raimo
Kiljunen Raksa-messuilla Lahdessa.
Kaikkiin korjauskohteisiin ei
Kiljusen mukaan varmasti löydy
ammattitaitoisia tekijöitä.
. 3-5 P. e
-30%
Myllyojankatu 11, Salo . Päivittäisestä 3 tunnin 7 minuutin kuunteluajasta 59 prosenttia vietettiin
Ylen kanavilla. Pelkästään rakentamisvolyymin perusteella on ennustettu, että LVIS-korjausten
määrä saattaa jopa kolminkertaistua ja rakennusteknisten korjausten määrä kaksinkertaistua
edelliseen kymmenvuotiskaudesta.
. 733 5033
ark. 0403 066 250
Passeli av: ma-pe 8-18, la 9-14
Myllyojankatu 11, Salo
Merkkiliikkeet
palvelevat lauantaisin klo 10-14
SAMAN KATON ALLA
MAZDA 626 1.8 GL 5d
-99
ml 184 tkm, ilmastointi, 2 renkaat, soitin,
lohkolämmitin, koukku
9480e
TOYOTA Corolla 1.6 Terra 5d
-98
ml 58 tkm, 2 renkaat, kesärenkaat
aluilla, koukku, radio
9880e
FORD Escort 1.4i Delta STW
-98
ml 35 tkm, 2 renkaat, koukku,
lohkolämmitin, soitin, massattu
9980e
SAAB 9-3 2.0 5d
-98
ml 146 tkm, aut.ilmastointi, cd radio,
lohkolämmitin, kaukol., 2 rankaat 11900e
VW Passat 1.8 -20 4d
-99
ml 122 tkm, 2 renkaat, koukku, lohkolämmitin,
cd radio, metalliväri, kaukolukitus 12980e
Chrysler Neon 2.0 SE 4d A
47 tkm, met.väri, cd
-00
-00
ml 132 tkm, 2xrenkaat, huoltokirja,
automaatti-ilmastointi
33.800e
19.990e
ml 33 tkm, 2xrenk., CD, 1-om., huoltokirja,
automaatti-ilmastointi
31.900e
Audi A4 2.5 V6 TDI
-00
BMW 316
-98
Peugeot 406 STW 1.8
-99
10.950e
Fiat Ducato 10 Van 1.9TD 9m3
95 tkm, 1-om., 2 renkaat -00
Nissan Maxima 3.0 V6 autom. Eniten yleisöä
keräsi lähetys 15. Messuihin tutustuu vuosittain
lähes 30 000 kävijää.
Pureva pakkanen
on jäädyttänyt
Suomen merialueet
SSS?STT
Pureva pakkanen on jäädyttänyt Suomen merialueet. 075 3040 5110
Joensuunkatu 10, SALO,
ma-ti 9-18, ke-pe 9-17, la 10-14
www.ppauto.fi
-03
25.500 e
ml 80 tkm
OPEL VECTRA 2.6 V6
24V Sport Voy
ml 138 tkm
-01
17.500 e
CITROEN BERLINGO 1.6i
16v Multispace
TOYOTA YARIS VERSO 1.5
VVT-I LUNA 5D
-02
14.600 e
ml 61 tkm
MERCEDES-BENZ C 220TD
Kombi Classic 2.2TD 5d
Mitsubishi Motors
huolto ja varaosat
ml. 24. 180
Konepestävät
TEKSTIILIPOHJA
LA
VAHAKANKAAT
25.- 10.- 7
alk.
lev. 7337 430
ma 9-17, ti 9-18 ke-pe 9-17 la 10-14
ÖRNINK. (02) 253 9690 ARK 9-18, LA 10-14
LOIMAA Lammink. (sis. k a l u s t e t u k u t . 8 tkm
VIIKONLOPPUNÄYTTELY
30.900e
Citroen C4 2.0i 16V VTS Coupe
ml. 81 tkm
14.000 e
SHOKKI 9.500 e
19.900e
LAUANTAITARJOUS
e
Ensiesittely
Kia-näyttelyssä
nyt lauantaina 10-15
ja sunnuntaina 11-15.
LA 10-14, SU 11-14
Hyvien merkkien täyden palvelun autotalo.
Myllyojankatu 11, Salo, p. 21 tkm
-05
ml. Muina suomalaisina kumppaneina ovat Hämeen liitto, Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy, joka
on Lahden kaupungin ja muiden
Päijät-Hämeen kuntien omistama
kehittämisyhtiö.
Pääkumppanina Venäjällä on
Leningradin alueen hallintovirasto. Lisäksi koulutusratkaisuja on
tehty 1990-luvun laman aikana.
. Kanava houkutti olympiaviikoilla
Häme ja
Leningradin
alue kehittävät
Lotinanpellon
jätehuoltoa
SSS?STT
Hämeen ja Leningradin alueen
viranomaiset aloittavat yhteistyön Lotinanpellon piirin jätehuollon kehittämiseksi. Lisäksi koko Riianlahden alueella on jäätä sekä paikoitellen varsinaisen Itämeren altaan rannikkoalueilla.
Perämeren pohjoisosassa kiintojää on 70 senttimetriä paksua ja
SSS?STT
17.350e
ml 152 tkm, 2xrenk., huoltok., sähkölasit,
ABS-jarrut, 2xairbag, koukku 11.900e
SSS?STT
lounaissaaristossa puolestaan parikymmentä senttimetriä. 777 3911
ma-to 9-18, pe 9-17, la 10-14
Lähimmän kymmenen vuoden
aikana korjataan suuri osa 1960ja 1970-luvuilla valmistuneista
kiinteistöistä. (02) 763 2277 ARK 9-17, LA 10-13
Satoja ovimalleja,
kotimaiset laaturungot!
TURKU . 31, Puh. 1
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
N:o 69
Irtonumero 1,35 . LOIMAA . SALO . 020 740 8611
Vaihtoautot turvallisesti merkkiliikkeestä!
Lähetykset Torinon olympialaisista toivat ennätysyleisön Ylen
kanaville helmikuussa.
Ylen radiokanavia kuunneltiin
Torinon olympialaisten aikaan ennätyksellisen paljon. 20
syv. 17
alk.
90
METRI
Plast Team
Fresh
WC-
?Pitsi?
LIKA- PUHDISTUS- HYLLYT
KYLPYPYYKKI- AINE LA
KORI sis
Tuollainen vaahtoaminen vaatii kyllä jo
perusteluja. ?Jäsenmaksu Eurooppaa rakentamaan
. Kyllä Suomi on rikas maa, kun on varaa
lakkoiluun. Ei elämää mennä niin kuin pellon yli.
?Tomppa H
. Hiljennä
. ?Sairaseläkeläinen
. Vanhan puolueen telaketjujen kolinaa ei nimenmuutos näköjään
poistanut.
Jälleenrakennus mittasi sopeutumiskykyä
LEHTO
. Raaka-aineesta Suomessa ei kuitenkaan tule pulaa.
Muutosprosessi
Metsäkonserni UPM:n julkistama uutinen 3 600 työpaikan vähentämisestä oli hätkähdyttävä. Silloinkin tavarat tuli ostetuksi. RH. 2
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU2
Kerro kantasi
SALON SEUDUN SANOMAT vuodesta 1919
Päätoimittaja: Jarmo Vähäsilta
Toimituspäälliköt: Jarmo Lehto ja Virpi Lietzén
Sähköposti: sss.toimitus@sss.fi
Kirjoita Tätä mieltä -palstalle mielipiteesi nimellä tai nimimerkillä, mieluimmin nimellä. Ennen kaupat auki viisi
päivää viikossa. ?Jo työtön
. Maatalous EU-budjetin suurin osa. Yhteiskunta on tilanteessa aika voimaton, lehti huomauttaa.
?Kun työttömyys räjähtää käsiin,
valitettavan usein myös erilaiset sosiaaliset ongelmat kasvavat. Viestin enimmäispituus on 160 merkkiä.
Viestin lopussa on oltava lähettäjän nimi tai nimimerkki.
Toimitus valikoi ja toimituksellisen tavan mukaisesti käsittelee julkaistavat
tekstiviestit.
Tekstiviestin hinta on operaattorin tekstiviestistä perimä maksu.
. Metsäteollisuuden kannattavuus on ollut alamaissa jo pitkään. Mitään näkyvää ei jäänyt. Mahdollisesti ärhäkkäämpi syöpäsairauden luonne on jossain määrin laantunut jo
ennen syöpäleikkausta sitä ennen sattuneen
salmonellani johdosta.
Syövän sairastanut
040-7711 777 Tekstarit-palstalle otetaan vastaan matkapuhelimella lähetettyjä tekstiviestejä. Salonseutulaisten tulee huomioida, että
Nokia on varmuudella jo lähtökuopissa.
?Seuraava iso uutinen
. Voisiko siellä politiikan huipulla valita
ministereiksi päteviä ihmisiä eikä mitään
kierrätyspoliitikkoja. Muutamaa kuukautta ennen
syövän toteamista sairastuin salmonellasairauteen. Suomessakin metsäteollisuuden muutosprosessi on vasta lähtenyt käyntiin. Toivottavasti saatte tyydytystä
juonittelusta! Vasemmistoliitto jää ikuisesti
oikeassa olevien historiakerhoksi, jonka jäsenet seisovat yksin nurkassa, polkevat pientä
jalkaansa ja vaativat lisää liksaa ja vähemmän Natoa.
Ele Aleniuksen, Kalevi Kivistön ja muutaman muun ei-kommunistisen järkimiehen ansiosta puolue on joskus saanut älymystönkin
ääniä. Sivusta katsoen Plazan edustalle on suunniteltu kävelykatu. Suurimman työpaikan loppuminen on valtava suonenisku.
UPM:n ratkaisu ei kuitenkaan yllättänyt asiantuntijoita. Uusi hoitomenetelmä alkaa olla valmis
ihmisillä testattavaksi.
Virukset ja bakteerit viihtyvät syöpäkasvaimissa. Maailma on ajanut sen ohitse joltakin puolelta.
Neuvostoliiton bysanttilaisena valtakautena juonittelun ja salaliittoilun perinteet iskostuivat lujasti suomalaisiin kommunisteihin.
Nyt näyttää taas uudelleen siltä, että yksisilmäinen, samaa iskulausetta hokeva oikeassaoleminen on ainoa mitä osataan.
On surullista seurata, miten humanismiin
ja demokratiaan vetoava puolue kötsähtää
uudelleen samaan vainoharhaisuuden ja raa-
kojen sisäisten tappelujen hautaan, josta se
on yrittänyt tulla ylös.
Ikävä kyllä juttu näyttää jo aika valmiiksi
pelatulta, onnea vain stalinistisen strategian
pelimiehille. Kuntaa
tarvittaisiin kipeästi apuun, mutta jo
ennestään huono talous ei anna siihen juurikaan mahdollisuuksia. Fax: 7702 300
vielä kauemmas, mikä yleensä merkitsee Aasiaa.
Koko suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan kannalta nykyinen kehitys ei tietenkään ole myönteistä.
Kun paperiteollisuuspaikkakunnilla
on totuttu sukupolvesta toiseen, että
tehtaat tarjoavat varman työpaikan, ei
siihen voi enää luottaa. Eivätkö koulutaksikuskit voisi edes vahtia, että lapset laittaisivat turvavyön päälle
ennen kuin kuskit lähtevät liikkeelle. Myös mekaaninen metsäteollisuus kamppailee ylituotanto-ongelmien kanssa. Sementistä ja nauloista oli huutava
pula. Eivät vasemmistoliberaalit ja sosialistit ole koskaan järin viihtyneet
stallarien tai ex-stallarien seurassa.
Vasemmistolaisella työväenliikkeellä on
Suomessa vanhat ja kunniakkaat perinteet.
On saatu aikaan palkankorotuksia ja sosiaaliturvaa, se on hieno asia. Kun tuhansia irtisanotaan, kurssit nousevat, lehti toteaa.
?Kvartaalikapitalismin irvokkuutta kuvaa, että saneerausohjelman
julkaisemisen jälkeen UPM:n pörssikurssi ampaisi jyrkkään nousuun.
Yhtiön arvo nousi muutamassa tunnissa puolen miljardin euron verran.
Omistajat siis rikastuivat päivässä
kaksi kertaa sen verran mitä tuhansien ihmisten potkuilla saadaan säästöjä vuodessa. Maat on myyty tai vuokrattu
suuremmille tiloille. Kirjoituksesta joitakin
poimintoja:
Virukset ja bakteerit tunnistavat taitavasti
ihmisen soluja etsiessään itselleen sopivia
Kirjoittaja on taalintehtaalainen
kirjailija.
TEKSTARIT
TÄTÄ MIELTÄ
Olen monesti ajatellut, miten olisi toimittu,
jos varsinaissuomalaiset ja uusmaalaiset olisivat saaneet jättää kotinsa ja joutuneet
evakkoon. Tyhmyyden suhteen olet kyllä oikeassa, nimittäin oman tyhmyytesi! Kyse on sopeutumisesta eikä kulttuurista. Sotaveteraani voisi ottaa mallia toisesta
veteraanista, kenraali Ehrnroothista, joka todella luotti Suomen nuorisoon positiivisesti.
?Ruikutukseen kyllästynyt
. Kenttäsirkkelit vetivät kovaa vauhtia rakennustavaraa irti tukeista. Näillä UPM:n tehdaspaikkakunnilla on tosin muitakin yrityksiä, synkin tulevaisuus on Kuusankoskella.?
Lehdet luki Kauko Mäntylä.
KOLUMNI
jäljellä muuta kuin jyrmy oikeassa olemisen
perinne. ?Maksaja
. Tiloja perustettiin valtavat
määrät. Näillä sähkön hinnoilla meidän vanhan,
harvan rm-talon lämmityslaite maksaa itsensä takaisin 4,5 vuodessa, todennäköisesti jo
aiemminkin. ?ADE
. Tuli pääsi joskus myös karkaamaan metsään; olen itsekin siellä ollut metsäpaloa sammuttamassa. Tuet pois. Apeat ja pettyneet mielialat Kuusankoskella ovat ymmärrettäviä. Kattotikun naulatkin olivat eriäviä kuin parsinneulat, ja kun lyönti onnistui huonosti, niin
naula katkesi. Siinä oli miehen ja hänen vaimonsa
elämäntyö. Enää ei riitä
tehtaan pystyttäminen edes entisen
itäblokin maihin, vaan nyt lähdetään
sss.mielipide@sss.fi
Aave vaeltaa Suomessa
PÄÄKIRJOITUS
ILKKA pitää UPM:n irtisanomisen aiheuttamia seurauksia
merkkinä kvartaalikapitalismin
irvokkuudesta. Tämä on jäänyt minun, siihen aikaan 10vuotiaan pojan, mieleen pysyvästi. Voisi ottaa naapureita huomioon! . Pitää kiittää Perttelin perhekirkosta.
Kannattaa naapuriseurakuntien ottaa oppia.
?Iloisesti yllättynyt
. Virallinen vahvistus riippuu vain lunnasrahoista. Analyytikot muistuttavat, että suomalaisista paperiyhtiöistä UPM on ollut sittenkin parhaassa iskussa.
Tuottaja: Risto Knuuttila puh. Maanmittarit kulkivat karttataulut kaulalla roikkuen ja apulaispojat juoksivat punnituslautojen kanssa sekä löivät
tappeja maahan. Pääasia, ettei se raha tule Suomen kansantaloutta rasittamaan. Hyvästä pellosta tuli jälleen metsä.
Aimo Niemi
Perniö
Salmonellabakteeristako syöpälääke?
Minulla oli suolistosyöpäleikkaus nelisen
vuotta sitten. Maastosta haettiin kiviä, joiden
päälle pohjahirsi laitettiin. Tässä karjalaiskylässäkin, josta edellä kerroin, on enää neljä osaaikaviljelijää. Tekstareita lukuun ottamatta on kaikissa tapauksissa toimituksen tietoon kerrottava kirjoittajan nimi ja yhteystiedot.
Kirjoita hyvin lyhyesti, koneella tai selkeästi käsin. Siihen lovettiin
sitten tolpat, samoin ylähirteen. Nokian johdolla maahamme on syntynyt vahva ja kilpailukykyinen elektroniikkateollisuus.
Elektroniikkateollisuus on nyt vahvassa vedossa, mutta Helsingin
kauppakorkeakoulun professori Matti Pohjola ennustaa, että seuraavaksi vähennyksiä on luvassa elektroniikkateollisuudessa.
Menossa on melkoinen teollisuuden muutosprosessi, joka koskettaa
koko Suomea. Lukuisten syöpäpotilaiden sairaskertomusten
pohjalta voitaisiin kenties todentaa tuokin
asia myös kokemusperäisesti.
Näin on saattanut tapahtua omallakin kohdallani. Vasemmistoliitto on nyt lopullisesti
tehnyt peräeron Suomen harvoihin vasemmistointellektuelleihin. Hyvä, kun asiantuntijat ottavat kantaa
tällä palstalla sumuvalojen käyttöön. Muistan itsekin, kun kiertelin neuvontajärjestön
asioissa tiloilla, niin ensin juotiin kahvit ja
sitten mentiin viljelyksiä katselemaan. Tällä hetkellä tuntuu
siltä, että vasemman laidan puolueesta ei ole
Metsäteollisuus on vaikeiden ratkaisujen edessä.Ylituotantoa on sekä paperiteollisuudessa että sahoilla. 7702 340. Nurkat liitettiin toisiinsa puutapeilla. Seurakuntien, yhteisöjen, kartanoiden ja talojen maista
oli lohkaistava paloja, joista seitsemän hehtaaria olisi pelloksi kelpaavaa maata ja vähintään toistakymmentä hehtaaria metsää.
Pika-asutustoiminta alkoi jo välirauhan aikana. Meillä on
siis näyttöä osaamisesta ja kilpailukyvystä.
Myös taloustilastot osoittavat, että Suomi on EU:n mallioppilas.
Suomella menee kokonaisuutena hyvin, mutta UPM:n kaltaiset ratkaisut kieltämättä tekevät kipeää. Sumuvalot tuntuvat häiritsevän monia.
Minua haittaavat enemmän valottomat autot, joita on paljon liikenteessä. Tämä oli sitä aikaa, kun Perniönkin tilallisten määrä nousi
yhdellä kolmanneksella. ?Yltäkylläiset
. Siinä ei ole voittajia, vaan häviäjiä ovat kaikki. Noin 400 000
siirtolaiselle ja lisäksi rintamamiehille oli
saatava elämisen mahdollisuus. Uutiset tehtaiden sulkemisesta Suomessa ja tuotannon
siirtämisestä Aasian halpatuotantomaihin tai entisen Itä-Euroopan
maihin ovat olleet viime kuukausina lähes jokapäiväisiä. Me talojen ja kartanojen omistajat
olisimme jostain saaneet raivata seitsemän
hehtaarin maapläntin. Jos tehtaat ja maatalous ajetaan ulkomaille, niin ajetaan työttömätkin.
?Tukia saavat
. ?Puupää
Marko Mattila
Kirjoittaja kysyy, miten varsinaissuomalaisella luonteenlaadulla olisi kestetty karjalaisten kokemat
kohtalot sotien jälkeen. isäntäsolujen kannalta tuhoisin seurauksin. ?Iso yhteiskunnallinen ongelma
. Mihin silloin olisimme sijoittaneet palveluskuntamme, ja maidosta olisi tullut pula,
kun suuret karjat olisi ollut pakko teurastaa.
Tämä alkulause oli nyt vain tällainen ?entä
jos?. Perniössäkin perustettiin oikein karjalaiskylä. Nyt
tutkitaan mahdollisuuksia käyttää vaarallisia mikrobeja hyväksi taistelussa syöpää vastaan. Nyt loppui puunmyynti, antaa puiden
vain kasvaa. Tähti ja meripoika on hyvä ja varsinkin
orkesteri on loistava! Lipunhinta on liian kallis. Ei ole kiva kuunnella puoleen yöhön asti
naapurin musiikin bassoa, se jumputtaa yli
TV:n äänen. Konekirjoitusliuska on
yläraja. Leikkauksen jälkeen minulla ei ole
ollut mitään viitettä siitä, että jotakin syöpään viittaavaa olisi elimistössäni esiintynyt.
Todennäköisesti olen parantunut syövästä.
Luin Tieteen Kuvalehdestä (4/2006) artikkelin, jonka otsakkeena oli: ?Taudinaiheuttajat
taltuttavat syövän.. Palveluala vetää enemmän väkeä
kuin teollisuudesta vapautuu.
Tämä kehitys tai muutosprosessi ei ole päättynyt. Lapset menivät kaikki
ansiotöihin, ja mies istutti raivaamansa maat
metsälle. ?Welmu
. Uusia työpaikkoja on siis syntynyt
enemmän kuin niitä on hävinnyt. Vaikka asia on tiedetty jo vuosia, syy
on edelleen hämärän peitossa. Tehdään puhelimet siellä,
missä se on kannattavaa. Oli talojen ja kartanoiden ulkoisia
maita ja soita sekä kartanoiden ulkotiloja
metsineen. ?Valomuisti. Meilläkin
oli luovuttava pappilan maiden vuokrasopimuksesta kesken vuokra-aikaa, ja pappilan
maat menivät pika-asutukseen. Rakennettiin sinne myöskin kansakoulu,
ja kylään kuului myöskin kalaisa järvi.
Peltoa raivattiin jopa koneellisesti, ja myös
tilalliset itse väänsivät kantoja irti. Nyt tällaiset toiminnot ovat
Perniössäkin melkein loppuneet. Markkinoilla uskotaan,
että UPM:n rohkaisemina kilpailijat
tehostavat toimiaan kannattavuutensa kohentamiseksi. Ongelmitta eivät selviä
myöskään Valkeakoski ja muut tehdaspaikkakunnat, joilta katoaa satoja
työpaikkoja. Sinne jäivät
ruis- ja syysvehnäkylvötkin 1941 keväällä.
Vasta 1945 kuitenkin alkoi kova jälleenrakennuskausi. Lopetetaan kaikki teollisuus
Suomessa, koska työntekijöiden isot palkkatulot rasittavat johtajien pieniä optioita. Lähiaikoina voidaan myös monilla sahoilla panna lappu luukulle.
Suomen talouden ja erityisesti vientiteollisuuden tukijalka, metsäteollisuus, joutuneekin luovuttamaan ykkössijan elektroniikkateollisuudelle. Kortti pois. Niin,
jos joidenkin kohdalla meistä syöpäpotilaista
tuo testaaminen olisi tapahtunut jo luonnostaan kenenkään tutkijan siitä tietämättä. Suomi nousuun Kiinan kautta. Muistan
ne valtavat kantoröykkiöt ja sen koko kesäisen savun, kun raivausmailla risuja ja kantoja poltettiin. Kuva päreenteosta Ol hollilla -tapahtumassa Somerolla pari vuotta sitten.
Muistan, kun meillekin rakennettiin heinälatoa, niin nauloja ja sementtiä ei mistään
saatu ostaa. Jokainen halusi näyttää, kuinka oli saanut peltonsa tuottamaan.
Kovia kokenut karjalaiskansa oli myös harrashenkistä ja halusi pitää hengellisiä piirejä
sekä kinkereitä. Koska mikrobit näyttävät elimistön päästyään luonnostaan hakeutuvan epänormaalien solujen luo,
niille kaavaillaan nyt hoitotehtäviä.
Muun muassa tuhkarokkovirus ja kolera-,
salmonella- ja listeriabakteerit pystyvät paikantamaan syöpäkasvaimen.
Bakteerit eivät vain löydä syöpäsoluja vaan
myös pystyvät tuhoamaan niitä.
Viime vuonna heikennetyillä salmonellabakteereilla tehdyissä tutkimuksissa todettiin, että käytetty bakteerityyppi nujertaa
epänormaaleja soluja vahingoittamatta terveitä.
Hiirikokeissa tämä niin sanottu A1-kanta
osoittautui terveydelle vaarattomaksi.
Eläinkokeiden lupaavat tulokset ennakoivat
menetelmien testaamista pian myös ihmisillä.
Edellä siis poimintoja kirjoituksesta. Istutan pellotkin täyteen Terijoen salavia. Olisiko meillä, niinkuin karjalaisilla, säilynyt huumori. Asiantuntijat ennustavat, että
muutkin suuret metsäjätit joutuvat vähentämään väkeään.
Vaakalaudalla ei ole vain paperiteollisuus. euroa. maaliskuuta 2006
MIELIPIDE
Juha Ruusuvuori
Kommunistisessa manifestissa puhuttiin
ennen vanhaan Euroopassa vaeltavasta kommunismin aaveesta. Kukas se siellä ylentää itsensä turvallisten ajonopeuksien asiantuntijaksi. Tilaluku pitäjässäkin on
mennyt yhteen viidennekseen huippuvuosista.
Luin tässä tosikertomuksen miehestä, joka
raivasi itselleen tilan, joka elätti heidän viisilapsisen perheensä. Eivät elatusmaksut kata vastuuta arjen
pyörityksestä, harrastuksista ym. Luulen,
että suupielet olisivat pahasti loksahtaneet
alas. Ota asioista selvää ennenkuin irvistelet.
Paperin lakko kesti kaksi päivää, loppu oli
työnantajien päättämää työsulkua! ?Tiedolla
taantumusta vastaan
. ?Turvallista matkaa
. Voi hyvin kuvitella, etteivät
nämä katot pitkäikäisiä olleet vaan pian sadevesi tuli jo sisälle.
Silloin oli paljon kirvesmiehiä ja muurareita, kun kaikki tehtiin itse. Täällä oli tiloja lähes
tuhat, a maitoa separoi viisi meijeriä. Hyvä pomot. Toimenpiteitä
kannattavuuden parantamiseksi on osattu odottaa.
Tehtaan sulkeminen Suomessa on raju toimenpide, mutta esimerkiksi Pohjois-Amerikassa paperitehtaita on viime vuosina kannattavuussyistä suljettu kymmeniä. Itse ovat aina
lakossa ja helppo työ. Kenen
vastuu. Niiden jälkihoitoon pitäisi olla nykyistä parempia työkaluja
MUISTA LEHDISTÄ
Kvartaalien irvokkuutta
LÄNSI-SUOMI päättelee, että
globalisaatio merkitsee suomalaisille työpaikkojen kaikkoamista.
?Käytännössä globalisaatio merkitsee työn kaikkoamista halvemman
työvoiman maihin.
Kun vielä muutama vuosi sitten
Baltian maat houkuttelivat suomalaisyrityksiä edullisten työvoimakustannusten takia, ovat ne nyt jo liian
kalliita monella alalla. Se kertoo siitä, ettei Suomi ole kilpailukykyinen massatuotannon aloilla.
Vaikka tehtaissa on pantu ovia säppiin, Suomessa työttömyysaste on
nyt alhaisempi kuin aikoihin. Siirryn nyt kuitenkin pika-asutusaikaan.
Suomi oli köyhtynyt sodan seurauksena ja
maa oli jälleenrakennettava. Nokia sai viime vuonna tukiaisia 52 milj. UPM:n ilmoittamat vähennykset merkitsevät monilla paikkakunnilla tuntuvaa työttömyysprosentin nousua, jota on kompensoitava veroprosenttia nostamalla.?
Tehdaspaikkakunnat joutuvat
kurimukseen, sanoo HÄMEEN
SANOMAT. Mustasta pörssistä
saatiin romuraudasta iskettyjä nauloja, joita
oli hyvin vaikea saada puuhun sisälle. Kahteen kylään, Joutnan ja Lankkerin kyliin, perustettiin kolmekymmentä tilaa. Joustamatonta, itsekästä ja suvaitsematonta touhua. Ei Reiska. ?Jonttu
. Tämän palstan liikennekeskustelua seuratessani en enää yhtään ihmettele, miksi
Salo komeilee onnettomuustilastojen kärkisijoilla. Juttu pitää edelleen
paikkansa, joskin kysymys on nykyisin Suomessa yhä toikkaroivasta stalinismin aaveesta.
Suvi-Anne Siimes kaatoi pääsyyn erostaan
Vasemmistoliiton ex-taistolaisten niskaan. ?Vedätetään punaisen talon hintaa
. Myös
Stora Enson ja M-realin kurssit lähtivät nousuun UPM:n saneerausuutisen jälkeen. Karjalaiset ja rintamamiestilalliset vain
niitä ostoluvalla saivat.
Nyt on vapaalla jalalla aika monta vasemmistoliberaalia äänestäjää, jotka pitävät ympäristökysymyksiä tärkeinä.
isäntiä, joissa ne voivat lisääntyä . Vanhemmilla on yhteinen velvollisuus lapsen koulutuksen ja ammatinhankinnan turvaamiseen.
?Lapsen etu
. Kerrankin yt-neuvottelu oikeaan alaan,
ylipalkkaiset paperityöläiset. AKT:n väki voisi ahneuksissaan miettiä
arvot uudelleen! Kaikilla ei ole mistä "taistella". ?Kyntäjä
. Toimitus valikoi, käsittelee, otsikoi ja tarvittaessa lyhentää tekstit.
Lähetä kirjoitukset osoitteella:
SSS/mielipide, PL 117 24101 Salo
Sähköposti: sss.mielipide@sss.fi
Lauantaina 11. Mitä työmies tekee kaupassa keskellä
päivää. Olet täydellinen. UPM tavoittelee saneerauksella 200 miljoonan euron tulosparannusta.
Ja lisää saattaa olla tulossa. Ei
se ole mikään ihme. Maanviljelijäväestö on loppumassa. Kanssakäyminen oli vilkasta, tulihan jäykkien perniöläisten sekaan vilkkaita karjalaisia. ?Kokeillut
. ?Poika
. Kun
verotulot laskevat 4,5 miljoonaa vuodessa, se heijastuu vääjäämättä palveluihin. ?Tyytyväinen lämmittäjä
. Jääkää työttömäksi, niin ei tarvitse kurjuudessa elää. Olemme siirtyneet
aikaan, jolloin pienen Suomen on jatkuvasti keksittävä ja kehitettävä
uusia aluevaltauksia, joissa olemme muita parempia.
Nokia on ollut tällä tiellä porttien avaaja ja tiennäyttäjä. ?Salo
. Nauloja lyötiinkin vain joka
toiseen saumaan. Veroprosentin korotus ei pelasta mitään, koska pula on maksukykyisistä veronmaksajista.
On vaikeata uskoa, että Kuusankosken tapainen yhden savupiipun yhteisö kykenisi nopeasti houkuttelemaan
paikkakunnalle uusia yrityksiä työpaikkoineen. Ei tuumaakaan
Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai
muista toiminnallisista syistä (esim. ?Someron ja Koski tl:n alueen varhaisjakelut:
. 22% alv)
jat valmiina -markkinointia.
. laulaja, laulupedagogi, foniatri (Pecsin konserv.)
Márta Balatinecz. Hakemus vuoden 2006 toimintaan pyydetään toimittamaan Salon kaupungin perusturvalautakunnalle viimeistään 7.4.2006 mennessä osoitteella PL 80, 24101 Salo.
Hakemuslomakkeita saa perusturvaviraston neuvonnasta, Helsingintie 6, II krs. 24vuotias uhri selvisi hengissä aamuyön välikohtauksesta.
Puukkomies jäi pian poliisin haaviin, ja hän tunnusti tekonsa
kuulusteluissa. Riskit kasvavat, mutta toisaalta niihin myös varaudutaan koulutuksen ja joukkojen varustuksen avulla. Opetus suomeksi.
Yksilöllinen opetus, omat ajat.
Kaikentasoisille laulajille ja
harrastajille. Minkään muunkaan EU-maan lainsäädännössä ei ole nimenomaisesti mainittu poikkeamista YK:n
mandaatista.
Ulkoasiainvaliokunnan varajäsen Esko-Juhani Tennilä (vas.)
valitti, että Siimeksen läsnäolon
vuoksi hän ei päässyt tekemään
mietinnön käsittelyssä eduskuntaryhmän kannan mukaista esitystä eli YK-mandaattia koskevan
vaatimuksen säilyttämistä.
Ryhmänsä kanssa riitaantunut
Siimes ilmoitti tiukasti, ettei hänellä ole mitään aikeita jättää
paikkaansa valiokunnassa.
PÄIVÄKERHOT
N
YSTÄVYYSKAUPUNKIMATKA
Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Liisa Jaakonsaari (sd.)
ei halunnut antaa täysiä tyylipis-
Siimes pitää kiinni
valiokuntapaikastaan
Salo-Uskelan seurakunnan
PÄI
Kesäkauden 2006 liikuntapaikkojen käyttövuorojen
anominen
Talvikauden käyttövuorot sisäliikuntatiloissa päättyvät 30.4. 774 5237, Ollikka 774 5253,
Paunala 774 5239, Ruuhela 774 5238,
Pahkavuori ja seurakuntatalo 774 5224
Lehtikuva/Kimmo Mäntylä
Ulkoasiainvaliokunta on asettunut puoltamaan hallituksen näkemystä, jonka mukaan sotilaalliseen kriisinhallintaan ei enää tarvittaisi YK:n valtuutusta.
ST Ä
ME
ÄN
M
VY
T
Mennään bussilla . 4
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU4
SALON SEUDUN SANOMAT
Lauantaina 11. Hän esitti yhdessä vihreiden Ulla Anttilan kanssa, ettei
mietinnössä olisi lainkaan mainittu YK:n mandaattia. Täydelliset ilmoitusten
toimitusehdot ja hinnasto saatavissa
asiakaspalvelustamme.
TOIMITUSEHDOT
Laista, asetuksista tai viranomaisten toimenpiteistä aiheutuvat kustannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaantulohetkestä lukien. Sen olisi korvannut maininta siitä, että Suomi
osallistuu YK:n peruskirjan ja pe-
Salo
kauppapaikasta kansainvälisyyteen
LIIKUNTATOIMI TIEDOTTAA:
3-, 4-, 5- ja 6-vuotiaille
Ilmoittautuminen 21.4. Lindholm (suukirurgia)
Jaakko Peltola (röntgenologia)
Suuhygienisti: Eeva-Liisa Saarikumpu
AVOINNA
ma-pe 8-20, la 10-14
Igglon toiminta
närästää muita
kiinteistönvälittäjiä
?On kyseenlaista, noudattaako
uusi yhtiö välityslakia?
Puhelin
721 8000
PERUSTURVALAUTAKUNTA TIEDOTTAA
TOIMINTA-AVUSTUKSET sosiaalista toimintaa
harjoittaville yhdistyksille ja järjestöille ovat haettavissa. uutistoimitus 770 21, 770 2314
,,
1
21,00 . Tapon yrityksen lisäksi tuomio tuli ryöstöstä, maksuvälinepetoksesta
ja väärennyksestä.
SSS?STT
Yksi vangittiin Tampereen
Bandidos-tutkinnassa
Tampereen käräjäoikeus vangitsi perjantaina miehen, joka pidätettiin Tampereella tehdyssä Bandidos-ratsiassa. Muut kiinniotetut
on päästetty vapaaksi. lakko) tai asiakkaasta
johtuvista syistä kuitenkaan voida julkaista, lehti ei vastaa
ilmoittajalle mahdollisesti aiheutuvasta vahingosta. ilmoitt. JAKELUTIEDUSTELUT
23.00
Määräaikaistilaus
Telefax (02) 770 2300
12 kk
187,00 . 044-7784725
ja vs. Poliisi luonnehtii huume-erää isoksi, mutta ei kerro,
millaisesta huumeesta oli kysymys. .
Ystävyyskaupunki R Z H E V I I N
9.7.?16.7.2006.
Matkareittinä Salo-Tallina-Riika-Rzhev-Pietari-Salo.
Menomatkalla yövytään Riikassa ja paluumatkalla
Pietarissa.
Matkapaketin hinta jäseniltä 350 euroa ja muilta
400 euroa.
Matkapakettiin sisältyy linja-automatka, viisumi,
laivamatka Tallinaan, yöpymiset Riikassa ja Pietarissa aamu- ja iltapaloineen sekä täysihoito perillä.
Matkalle otetaan 30 henkilöä ilmoittautumisjärjestyksessä.
Sitovat ilmoittautumiset mahdollisimman pian ja
viimeistään 28.4.2006 mennessä, ystävyysseuran
puheenjohtaja Pirjo Lavoselle, puh. mennessä. ke klo 16.30?17.30.
(monipuolista liikuntaa kouluikäisille lapsille, jotka
tarvitsevat tukea liikuntaharrastuksen aloittamiseen) kurssimaksu 26,90 . Yksi kohteista oli Kaukajärven kaupunginosassa sijaitseva kerhotila, jossa toimii moottoripyöräjengi Bandidos MC Tampere.
Etsinnöissä takavarikoitiin useita ampuma-aseita ja erä huumausainetta. Jo toimitetut anomukset otetaan huomioon.
Lisätietoja antaa talouspäällikkö Jouni Saarinen,
puh. 778 4711
Voimankäyttövaltuudet
muiden EU-maiden
tasolle
teitä lain säätämisprosessista,
mutta hän uskoi sen antavan nykyaikaiset puitteet Suomen osallistumiselle rauhanturvatoimintaan ja EU:n taistelujoukkoihin.
Se poistaa hänen mukaansa keinotekoiset esteet muun muassa
voimankäytössä. liikuntalaitosten esimies Teemu Kujanpää
(sisäliikuntapaikat, kesäkausi 2.5-13.8.) p. Lainsäädännöllä on kiire, koska Suomi on jo
kokoamassa ensi vuoden alussa
yhdessä Saksan ja Hollannin
kanssa päivystävää EU:n nopean
toiminnan osastoa.
SSS?STT?Pertti Nyman
Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta puoltaa kriisinhallintalain
hyväksymistä pysyvänä poikkeuslakina.
Valiokunta ei esitä perjantaina
valmistuneessa mietinnössään
mitään muutosta hallituksen esittämään pykälään, joka koskee
kriisinhallintaoperaation takana
olevaa valtuutusta.
Hallituksen esityksen mukaan
suomalaisten joukkojen osallistumisen ehdottomana edellytyksenä
ei enää ole YK:n turvallisuusneuvoston valtuutus, kuten nykyisessä rauhanturvaamislaissa. . ?Salon alueen varhaisjakelut: Suomen Posti Oy,
Puhelin (02) 770 21 (vaihde)
PL 4711, Salo. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun
määrän palauttamiseen.
Huomautukset on tehtävä 8 päivän kuluessa ilmoituksen
julkaisemisesta tai tarkoitetusta julkaisupäivästä lukien
asiakaspalvelun puhelin (02) 770 21.
pe
ma
ti
ke
to
pe
pe
Jättöaika
klo 14.00
klo 14.00
klo 14.00
klo 14.00
klo 14.00
klo 14.00
klo 14.00
Laskutuslisä alle 35 ?:n verottomasta
ilmoituslaskusta 2,50 . kansalaisopistossa
pe-la 21-23.4. Korotukset
koskevat myös jo tehtyjä tilauksia/ilmoitusvarauksia.
TILAUKSET ?
OSOITTEEN MUUTOKSET
770 2626
ma?pe 8.15?16.30
PAINOPAIKKA
Salon Lehtitehdas
ISSN 0782-5404
Salo 2006. 044 774 5225 tai
kerhopisteet: Mahlakankare p. Suomen Posti Oy,
. 019-278 6687 tai
kansalaisopisto@karjaa.fi
Suomen Kiinteistönvälittäjäliitto vaatii viranomaisilta selvitystä
asuntojenvälitysyhtiö Igglon toiminnasta.
Liitto on jättänyt Etelä-Suomen
lääninhallituksen kilpailu- ja kuluttajaosastolle selvityspyynnön
Igglon markkinointi- ja välitystavasta.
Liiton toimitusjohtajan Jukka
Malilan mukaan on kyseenalaista, noudattaako Igglo välityslakia.
. Valmistauduttaessa osallistumaan kriisinhallintaan on jo ennakkoon varauduttava myös
mahdollisiin vastoinkäymisiin ?
mukaan lukien ihmishenkien menetys. ke klo 17.30?18.15
Lehmirannan lomakeskuksessa. Lisäksi EU:n
päätöksenteossa harkitaan tarkkaan, millaisiin operaatioihin
joukkoja lähetetään.
. urheilu 770 2309
Tilaukset toimitetaan force majeureJoensuuntie 5, Somero. + alv 22 %.
Lisäväristä lähempiä tietoja ilmoitusosastolta.
Satunnaista vastaantulijaa
puukottanut vankilaan
SSS sähköposti: sss.toimitus@sss.fi
(LT-levikki 2005)
ILMOITUSOSASTO
Viikkomarkkinat
Puhelin
0600-91700
Puhelun hinta 2,98 ?/min +pvm
(sis. Välitysliikehän ei välityslain
mukaan saa suorittaa välitystehtävää ilman kirjallista toimeksiantosopimusta.
Lisäksi liitto kiinnittää huomiota siihen, että Igglo käyttää Osta-
LT-LEVIKKI 22.078 kpl
Sanomalehtien Liiton jäsen
7-päiväinen sanomalehti
ILMOITUSHINNAT
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna ma-pe klo 8.30-16.30
Puhelin (vaihde) (02) 770 21
Telefax
(02) 770 2222
Sähköposti: sss.ilmoitukset@sss.fi
mustavalk.
PALVELUPISTE
Avoinna ma-pe klo 8.15-16.30
Vilhonkatu 11-13, 24100 Salo
Puhelin
(02) 770 2220
Telefax
(02) 770 2211
Tekstin jälkeen
Tekstin edellä
Tekstissä
Etusivulla
Kuolinilmoitus
?/pmm
1,23
1,23
1,23
1,50
1,23
1.1.2006 alkaen
alv
verollinen
hinta
0,27
1,50
0,27
1,50
0,27
1,50
0,33
1,83
0,27
1,50
Ilmoitusten julkaisemisessa noudatamme ilmoitusten julkaisemissääntöjä.
Satunnaista vastaantulijaa puukolla iskenyt mies sai vankeustuomion. 778 3005.
Salossa 10.3.2006
Perusturvalautakunta
SSS?STT
Horninkatu 7, 24100 SALO
VERHOKANKAITA
4e/
m
VIIMEISTÄ PÄIVÄÄ 25.3.
SSS internetissä:
http://www.sss.fi
LÄNSIRANTA 8, SALO
SALON SEUDUN SANOMAT
JULKAISIJA
Salon Seudun Sanomat Oy
Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Puhelin: (02) 770 21 (vaihde)
TILAUKSET ?
OSOITTEEN MUUTOKSET
JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS
varhaisjakelupäivystys
(02) 770 2626 ?Postin
Puhelin: 0200 72822 (mpm/pvm)
(02) 770 2232
Ark.
klo 6.00?16.00
Telefax
(02) 770 2211
sss.tilaajapalvelu@sss.fi Viikonl. 02-778 2042
(työ) ja 0400-752 309.
Tehdään ikimuistoinen ystävyysmatka yksin tai
yhdessä ystävän kanssa!
Salon kaupunki
Suomi-Venäjä-Seura Salon osasto
ÄÄ
Hammas- ja erikoishammaslääkärit
Digitaaliset röntgenpalvelut
Särkypäivystys
Hammaslääkärit:
Mikko Anttila
Jaana Kopsala
Ursula Kähäri
Erikoishammaslääkärit:
Tom C. Esitys hylättiin valiokunnan äänestyksessä.
Kiireellisenä säädettävä kriisinhallintalaki vaatii viiden kuudesosan kannatuksen eduskunnassa. Jari Vilénin (kok.)
veikkaus oli, että se tapahtuu jossakin operaatiossa Afrikassa.
Mietinnön mukaan kriisinhallinnassa joudutaan entistä haastavampiin ja arvaamattomampiin
tilanteisiin. Hallitus on varmistanut
etukäteen, että tarvittava enemmistö löytyy.
Kriisinhallintalaki oli jo toista
kertaa ulkoasiainvaliokunnan
puitavana. Asiasta joudutaan todennäköisesti äänestämään ensi viikolla lain täysistuntokäsittelyssä, sillä vasemmistoliiton ryhmä haluaa säilyttää YK-mandaatin.
Puolueestaan käytännössä irtautunut, mutta vasemmistoliiton
edustajana ulkoasiainvaliokunnassa edelleen istuva Suvi-Anne
Siimes on eri linjoilla ryhmänsä
kanssa. / 8 krt.
Tuki- ja liikuntaelinoireisten vesijumppa (lääkärin lähete) 22.3.?24.5. Poliisi otti ratsian aikana kiinni yhdeksän
henkilöä. Puhelin 0200-71000
ALUETOIMITUS Somero
(lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkiAvoinna ma-pe klo 8.00-14.00
joiden viivästykset, yms.) varauksin.
Kiiruuntie 1, Puhelin (02) 7488 633
Puhelin
Siimes perusteli muutosesitystään sillä, että hallituksen muotoilu jättää hänen mielestään liian laajan tilan tulkinnoille. Sit. . 020 452 6725
12 kk:n maksuerä
178,00 ?
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
,,
,,
Avoinna ma-pe klo 6.30- 8.30
6
90,00 ?
Avoinna ma-pe klo 9.00-23.00,
,,
la-su klo 8.00-10.00
4 ,,
61,00 ?
la klo 14.00-23.00, su klo 16.00- 3 ,,
,,
46,00 . Ne ovat vaikeuttaneet Suomen osallistumista
kriisinhallintaan.
Kun vielä ehdoton YK-mandaattia koskeva vaatimus poistuu, Suomi on Jaakonsaaren
mukaan lähdössä täysillä mukaan EU:n kriisinhallintatehtäviin. maaliskuuta 2006
?
KOTIMAA
4
Sekalaiset
Kriisinhallintalaki
etenee eduskunnassa
Sekalaiset
Suomalaisten uskotaan joutuvan
tositoimiin EU:n valmiusjoukoissa
riaatteiden mukaiseen kriisinhallintaan. Puhelin 0200-71000
6 ,,
101,00 ?
Puhelin iltaisin
4 ,,
69,00 ?
Avoinna ma-pe klo 8.00-14.00
3 ,,
51,00 . Hakulomakkeita
kerhopisteistä ja kirkkoherranvirastosta, Torikatu 6.
Lomakkeen voi täyttää myös seurakunnan verkkosivujen
postilaatikossa: www.evl.fi/srk/salo-uskela
Tiedustelut: lapsityönohjaaja Tuula Valkonen p. Tuusulan käräjäoikeus langetti 34-vuotiaalle Mike
Kari Juhani Lehdolle neljän vuoden vankeusrangaistuksen. Hakemukseen on
liitettävä toiminta- ja tilikertomus vuodelta 2005
sekä talousarvio ja toimintasuunnitelma vuodeksi
2006. Kesäkauden osalta sekä ulko- että sisäliikuntapaikkojen käyttövuoroanomukset on jätettävä liikuntatoimistoon 31.3.2006 klo 15 mennessä
(poikkeuksena tennisvuorot 28.4. Huumausaine ei ollut Bandidos
MC:n kerhotiloissa.
SSS?STT
SSS internetissä: http://www.sss.fi
ILMOITUSTEN JÄTTÖAJAT
VASTUU VIRHEISTÄ
Ilmestymispv
Maanantai
Tiistai
Keskiviikko
Torstai
Perjantai
Lauantai
Sunnuntai
Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan määrättyinä päivinä. p. Eduskunnan on osaltaan
oltava valmis kantamaan poliittista vastuuta myös näistä seuraamuksista, mietinnössä todetaan.
Ulkoasiainvaliokunta pitää tärkeänä, etä eduskunta kytketään
nykyistä huomattavasti aikaisemmassa vaiheessa Suomen kantojen muotoiluun ennen EU:n operaatiosta tehtävää päätöstä neuvostossa.
Koulutus
YKSINLAULUKURSSI
Karjaan suom. dipl. klo 17-21/ 12-19
Op. mennessä).
Ulkoliikuntapaikkojen anomukset osoitetaan Urpo
Sorsalle ja sisäliikuntapaikkojen anomukset Teemu
Kujanpäälle, molemmat osoitteella: Salon liikuntatoimisto, Perniöntie 7, 24100 Salo tai sähköpostitse
urpo.sorsa@salo.fi tai teemu.kujanpaa@salo.fi.
Vuoroanomuksissa on käytettävä kunkin liikuntapaikan omaa varauslomaketta, lomakkeet löytyvät
osoitteesta www.salo.fi/liikunta kohdasta liikuntapaikkavaraukset tai ovat noudettavissa liikuntatoimistolta.
Lisätietoja vuorohausta antavat liikuntapaikkamestari Urpo Sorsa (ulkoliikuntapaikat) p. Unkaril. Poliisi teki tutkittavana olevan huumejutun vuoksi keskiviikkona useita kotietsintöjä Tampereella. Muuttuneista
jättöajoista ilmoitamme lehdessämme erikseen. Kurssimaksu 50 ?
/ 10 krt.
Ilmoittautumiset molempiin ryhmiin liikuntatoimistoon, Perniöntie 7, p. Sitä edellyttää epävakauden ja kriisien määrän kasvu
maailmassa.
Valiokunnassa uskottiin, että
suomalaiset joutuvat päivystysvuorollaan osallistumaan myös tositoimiin. viim.
20.3. Hän puukotti Järvenpään keskustassa vastaan kävellyttä ja
puhelimeen puhunutta miestä täysin yllättäen joulukuussa. 02 /
044- 7784703.
****
Touhukerho 22.3.?10.5. Kuluttaja-asiamies on katsonut, että silloin välittäjällä on oltava markkinoinnin taustana kirjalliset ostotoimeksiannot asiakkailta, Malila muistuttaa.
Liitto haluaa lääninhallitukselta myös kannanoton siitä, voidaanko Igglon tapaa valokuvata
kaikki tietyn alueen kerros- ja rivitalot pitää hyvän välitystavan
mukaisena toimintana.
Muutama viikko sitten välitystoiminnan aloittanut Igglo perustaa toimintansa internetiin.
Yhtiö julkaisee nettisivuillaan
kuvia taloista, ja yrittää niiden
avulla yhyttää mahdolliset asunnon ostosta kiinnostuneet sekä
myyntihalukkaat.
SÄHKEET
Juhlapyhien yhteydessä eivät edellä
mainitut jättöajat päde. Hallitus veti joulun alla pois edellisen samansisältöisen
esityksen, kun perustuslakivaliokunta piti siinä presidentille annettua valtaa päättää osallistumisesta myös EU:n kriisinhallintaoperaatioihin perustuslain vastaisena.
Hallituksen tahto toteutuu nyt
poikkeuslain avulla. . 020 452 6723
Jatkuva säästötilaus 1.12.2005 alkaen
Örninkatu 14, Salo
Tammisaari puh. klo 6.00?12.00
?Lohjan ja Tammisaaren alueen varhaisjakelut
TILAUSHINNAT
TOIMITUS
Leijonajakelu: Lohja puh
Esimerkiksi tavallinen flunssa leviää te-
hokkaasti, sillä virus elää pitkään
pallon muovipinnalla.
Professori lähettäisi lapset käsienpesulle pallomerisukelluksen
jälkeen. Tervetuloa arvioimaan.
Salon Seudun Sanomien Paneeli on arvostelukykyisistä
ihmisistä koostuva ryhmä, johon nyt haemme jäseniä.
Jos tuntuu, että sinulla voisi olla sanottavaa sanomalehti
mainonnasta ja lehtemme sisällöstä, klikkaa itsesi osoit
teeseen
www.sss.fi/paneeli
Internetpohjaisessa paneelissa vastaaminen edellyttää
internetyhteyttä sekä toimivaa sähköpostiosoitetta. Heidät oli surmattu pienikaliiberisella aseella.
Tapahtuman tutkinta alkoi puolilta päivin Hämeen hätäkeskukseen tulleesta puhelusta, jossa
miessoittaja kertoi asioiden olevan huonosti viitaten mahdolliseen henkirikokseen.
Poliisi löysi soittajan kuolleena
viiden aikaan iltapäivällä. Ylilääkäri Päivikki Susitaipaleen mukaan syttymissyynä oli kahden
ihmisen välille syntynyt staattinen sähkö.
. Mies hävisi
kuin tuhka tuuleen syksyllä 2003,
kun poliisi oli aloittanut hänen
puuhiensa tutkinnan. Monessa tapauksessa epäil-
lään, että hän olisi saanut rahaa
yrityksistä. Toimenpiteitä ei kuitenkaan ollut riittävästi toteutettu.
Tarkkaa tietoa ei ole, miten kauan kestää, ennen kuin betoniasema voidaan käynnistää. Juuti sanoo,
että hänen uskotaan myyneen
monta kertaa samoja yrityksiä.
. Pallot pestään
Ruotsissa.
Ikea pesee pallomeripallot vähintään kerran kuussa omassa
koneessa. Eteran toimitusjohtaja, entinen maa- ja metsätalousministeri Kalevi Hemilä
harkitsi vuosi sitten MTK:n puheenjohtajuutta, mutta Maaseudun Tulevaisuuden mukaan Hemilä jatkaa nykyisessä tehtävässään.
Saikkonen vetää puheenjohtajaehdokkaita hakevaa työryhmää.
Hän arvioi perjantaina, että ehdolle tulee ehkä kaksi kolme nimeä, joista puheenjohtaja sitten
valitaan.
MTK:n valtuuskunta valitsee
järjestön puheenjohtajan kokouksessaan 6. Vanhempia hän kehottaa
selvittämään, kuinka pallojen
puhtaudesta huolehditaan.
Hesburger-hampurilaisketjun
sisäisen siivousyrityksen Burgercleanin toimitusjohtaja Anneli
Kallinen kertoi STT:lle, että Hesburgerin pallot pestään tarpeen
mukaan pallonpesukoneessa Kaarinan keskusvarastolla. Se kyllä säikäytti, Susitaival sanoi.
Automaatti hälytti palokunnan, mutta ennen palomiesten saapumista tilanne oli jo ohi. Hän olisi ollut niin sanottu
kova tekijä, Saikkonen sanoi
STT:lle.
Marttilan ja Mäntyharjun ratkaisun hän sanoi ymmärtävänsä,
koska kokopäivätoimista MTK:n
puheenjohtajuutta olisi erittäin
vaikea hoitaa oman yritystoiminnan ohella.
Saikkonen on viljelijä itsekin,
eikä hän pyri MTK:n puheenjohtajaksi.
Haussa kielitaitoinen
maatalouden moniosaaja
Puheenjohtajaehdokkaisiin on
sisällytetty myös MTK:n nykyinen toiminnanjohtaja Michael
Hornborg. Tämä oli täällä ensimmäinen kerta, kun tällaista sattui. Hänelle on maksettu
siitä, että hän on ottanut yhtiön
huolehtiakseen.
Mies oli yli 200 yhtiössä tilintarkastajan ominaisuudessa. Tuli oli saatu sammumaan tyynyjen
avulla.
SSS?STT
Pallomerissä valtava
määrä bakteereja
Tavaratalojen merissä on 40 kertaa
enemmän bakteereja kuin kahvilan lattioilla
SSS?STT
Lapset viihtyvät tavaratalojen ja
hampurilaisravintoloiden pallomerissä. Tervetuloa mukaan.. He eivät ole siellä kuitenkaan yksin, vaan seassa on valtava määrä bakteereja.
Tuoreessa norjalaistutkimuksessa tavaratalojen pallomeristä
löytyi 40 kertaa enemmän bakteereja kuin kahvilan lattialta.
Tanskalainen mikrobiologian
professori Hans Jörgen Kosmos
totesi perjantaina Tanskan radiossa, että pallomeri voi oikea virus- ja bakteeripommi. huhtikuuta
SSS?STT?Eeva-Liisa Räsänen
MTK:n johtokunnan kakkos- ja
kolmospuheenjohtajat eivät asetu
ehdolle, kun MTK:n uusi vetäjä
valitaan puheenjohtajuudesta
luopuvan Esa Härmälän tilalle.
Toinen puheenjohtaja Juha
Marttila ja kolmas puheenjohtaja
Jarmo Mäntyharju ilmoittivat
kantansa perjantain Maaseudun
Tulevaisuudessa.
Marttila ja Mäntyharju ovat molemmat aktiiviviljelijöitä, ja he perustelivat kieltäytymistään sillä,
että päätoimisen viljelijän ja järjestön vetäjän tehtäviä on vaikea
sovittaa yhteen.
Vahvana ehdokkaana pidetty
valtiosihteeri Pekka Pesonen il-
moitti viime viikolla, ettei ole käytettävissä tehtävään.
Hän oli puheenjohtajuudesta
kiinnostunut, mutta valtiosihteerin pesti maa- ja metsätalousministeriössä kestää vielä hallituskauden loppuun. Ihon puhdistukseen käytetty
bensiini leimahti perjantaiaamuna ihotautiosastolla.
Tapaus sattui potilasta hoidettaessa. Hän osti ja
myi, mutta joissain yrityksissä
hän oli itse hallituksessa mukana.
Nämä yritykset olivat konkurssin
partaalla.
Juuti sanoo, että konkurssikypsät firmat oli joko pumpattu tyhjäksi tai epäilty mies kumppaneineen viimeistään teki lopullisen
pumppauksen.
. 5
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU5
SALON SEUDUN SANOMAT
Lauantaina 11. maaliskuuta 2006
?
5
KOTIMAA
Härmälän seuraajaehdokkaiden
haku on käynnissä MTK:ssa
?Valtiosihteeri Pekka Pesosen kieltäytyminen yllätti?
Nainen
ja mies
ammuttiin
Sysmässä
SSS?STT
Järjestön uusi puheenjohtaja valitaan 6. Hän on myös usein ottanut hoitaakseen kirjanpidon, joka on kuitenkin jotenkin hävinnyt. Suurin osa
miehen rikosepäilyistä on jo syyttäjällä syyteharkinnassa. Hän
saapui Liettuaan muutama viikko
ennen kiinnijäämistään.
Pieni, söpö eläin edesauttaa
mainoksen huomaamista.
Monet kumppanit
myöntäneet
Juuti sanoo, että kyseessä on
ovela mies, jolla on talousalaan
liittyvä
korkeakoulututkinto.
Mies jäi kiinni poliisin puhelinpaikannuksen perusteella. Myös perhesyyt
vaikuttivat päätökseen.
MTK:n valtuuskunnan puheenjohtaja Juha Saikkonen
vakuutti perjantaina, että hyviä
ehdokkaita on tarjolla ja ehdotettu, vaikka moni etukäteen
vahva ehdokas onkin kieltäytynyt.
. Pesussa käytetään
klooriliuosta.
Rikosten epäillään tapahtuneen
vuosina 1999?2003. huhtikuuta.
Järjestöön etsitään kielitaitoista
maatalouden, maaseutuyrittäjyyden ja metsätalouden osaajaa.
Saikkonen ennakoi, että MTK:n
metsäjohtajan rooli korostuu tulevaisuudessa.
Minna Määttänen
Esa Härmälä
Sysmän haja-asutusalueella sijaitsevasta talosta löytyi torstaiiltana surmattuina ulkomaalaista syntyperää olevat nainen ja
mies. Sellaistakin sattuu, että joku
lapsi pissaa tai oksentaa pallomereen heti pesun jälkeisenä päivänä. Poliittisista järjestöistä runsaan
puolen miljoonan potin saivat keskustanuoret, kokoomusnuoret ja
sosiaalidemokraattiset nuoret.
Kulttuuriministeri Tanja Karpela myönsi avustukset pääosin
valtioneuvoston nimeämän nuorisojärjestöjen avustustoimikunnan
esityksen pohjalta. Paneelissa
voit kerätä pisteitä, jotka oikeuttavat palkkioihin. Niissä
Hesburger-ravintoloissa, missä
pallomeri on kovassa käytössä,
pallot joutuvat koneeseen joka toi-
Poliisi nappasi
yli 80 talousrötöksestä epäillyn
tilintarkastajan
Miehen epäillään saaneen
rikoksilla yli 2 miljoonaa euroa
SSS?STT?Tiina Salumäki
Poliisi epäilee, että pitkään kadoksissa ollut suomalaistilintarkastaja ehti tehtailla yhteensä 82
rikosta.
55-vuotias mies löytyi nyt yllättäen Liettuasta Klaipedan kaupungista. Potilas on aikuinen. Vastaa
minen ja mukana oleminen on aina vapaaehtoista.
Vastaat vain silloin kun haluat ja sinulla on aikaa. Kyllä nämä ovat ihan matti
meikäläisiä.
Monille epäillyille on maksettu
muutamia kymmeniä euroja, että
he antaisivat nimensä kaupparekisteriin. Meille oli yllätys, että kaikkia
asioita ei ole hoidettu kuntoon.
Osa korjaavista toimenpiteistä on
toteuttamatta, sanoo toimistopäällikkö Petteri Tiippana Säteilyturvakeskuksesta.
. Betonin hienojakoisimman ainesosan kosteus oli päässyt muuttumaan varastoinnin aikana.
Olisiko näin. Avustukset myönnetään tulosperusteisesti.
SSS?STT
Ihonpuhdistusbensiini
leimahti sairaalassa
Potilas ja sairaanhoitaja saivat lieviä palovammoja Pohjois-Karjalan keskussairaalassa Joensuussa. Juuti kuvailee
miestä yritysten saattohoitajaksi.
. Joskus
hän on myös ollut hallituksen jäsen.
Useita törkeitä
veropetoksia
Poliisi uskoo miehen merkinneen kaupparekisteriin vääriä
henkilöitä. Pesosen kieltäytyminen oli siinä mielessä yllätys, että hänellä
olisi ollut valmiuksia tehtävään ja
hän olisi saanut kovaa kannatustakin. Muiden Hesburgerien pallot pestään keskimäärin
pari kertaa vuodessa.
. Olet
myös vapaa lähtemään paneelista milloin haluat. Suomen
poliisi lähetti paikannuspyynnön
Liettuan poliisille, joka näin löysi
tilintarkastajan.
Epäillyn tuominen Suomeen
saattaa kestää muutamasta viikosta kuukauteen. Poliisilla on vahva epäily
siitä, että mies on henkirikosten
tekijä.
Veriteon uhrit löytyivät myöhemmin illalla. Vas
taaminen on vaivatonta, eikä se vie kauan. Toisessa tapauksessa mies on
myynyt mukamas puhtaan yhtiön, jossa on kuitenkin ollut
muun muassa verovelkoja.
Tilintarkastaja on kertonut kiinnioton jälkeen liettualaisessa tuomioistuimessa, ettei hän tiennyt
olevansa epäiltynä rikoksista.
Mies sanoi etsineensä työtä Ruotsista ja asuneensa Latviassa ja Virossa viime vuosien aikana. Heinolan poliisi ei
tutkinnallisista syistä toistaiseksi
anna tarkempia tietoja tapahtumista.
SÄHKEET
Valtiolta tukea nuorisojärjestöille 10 miljoonaa
Valtakunnalliset nuorisojärjestöt ja nuorisotyön palvelujärjestöt
ovat saaneet runsaan 10 miljoonan euron verran valtionavustuksia.
Rahat jakaantuvat 68 järjestön kesken.
Suurimman yksittäisen avustuksen sai Suomen Partiolaiset, joka
kuittasi runsaat miljoona euroa. Ensi viikolla laitostoimittaja Framatome
ANP/Siemens selvittää Teollisuuden Voimalle tilannetta ja osapuolet suunnittelevat uuden tarkastusajankohdan.
Ydinvoimalatyömaan betoniasema on seisonut yli kuukauden.
Sen toiminta pysäytettiin, kun betonissa havaittiin laatuvaihteluita. Salon
Seudun Sanomat Paneeli kuuluu sanomalehtien yhtei
seen, kansalliseen paneeliin. Liettuan poliisi otti kiinni yli kaksi vuotta kateissa olleen
tilintarkastajan.
Komisario Ari Juuti Helsingin
rikospoliisista vahvistaa, että
mies on napattu. Heistä monet ovat
myöntäneet tekojaan.
vän betoniaseman käynnistämiseksi. Saimme eilen selvitykset korjaavista toimenpiteistä betoniasemalla ja totesimme niiden riittä-
nen kuukausi. Sitten pallot on vain pestävä
uudelleen, naurahtaa Kallinen.
Viking Linesta kerrottiin, että
laivojen pallot pestään muutaman
kerran kuussa, tarvittaessa
useamminkin. Hänen leipätyönsä oli välittää
yrityksiä ihmisille. Mies
oli poliisin mukaan surmannut itsensä. Juttuvyyhteen liittyy yhteensä noin 20
epäiltyä.
Juuti sanoo, että mukana ei ole
tunnettuja liikemiehiä.
. Viranomaiset ovat laskeneet
miehen hamunneen hämäräpuuhillaan yli kahden miljoonan euron voitot.
Poliisi epäilee miestä useista
törkeistä veropetoksista, törkeistä
petoksista, kirjanpitorikoksista ja
rekisterimerkintärikoksista.
Syyttäjä teki miehestä tämän katoamisen jälkeen eurooppalaisen
pidätysmääräyksen.
Olkiluodon betoniasema
pysyy edelleen kiinni
SSS?STT
Olkiluodon kolmosyksikön työmaalla perjantaina tehdyn tarkastuksen perusteella betoniasemaa ei voida vielä käynnistää.
Tarkastuksen suorittivat laitostoimittaja Framatome ANP/Siemens, Teollisuuden Voima ja Säteilyturvakeskus.
Ennen kuin betoniasema voi toimia, henkilöstöä pitää kouluttaa
sekä tarkentaa valmistusprosessin ohjeistusta ja laadun valvontaa.
Katu kantaisi vielä nosturin ja rekan painon, mutta
nosturin tukijalan kuorma ylittää kadun normaalikuormituksen. Huonekalujätti
Ikea ei toimittanut Lemminkäisen Lemconille sovitusti kauppakeskuksensa rakennustöihin tarvittavaa lupaa. Tukkirekan kuorma levisi osittain kolarissa.
Kolaripaikalla oli pelastusyksiköitä Oulunsalosta, Kempeleestä,
Oulusta ja Limingasta.
Salossa Plaza II:n rakennustyömaalla oltiin perjantaina
kieli keskellä suuta, kun Plazan vanhan ja uuden osan yhdistävän sillan rakentaminen alkoi.
Vilhonkadun ylittävän sillan tekeminen on yksi työmaan
haastavimmista rakennusvaiheista, sillä jättimäisten ontelolaattojen asentaminen rakennusten välille on tehtävä ahtaassa tilassa. Alusten taistelujärjestelmät uudistetaan merivoimien Laivue 2000:n mukaisilla järjestelmillä. Mies sai useita
puukoniskuja kehoonsa.
Pidätetty, vuonna 1967 syntynyt nainen ei ole miehen asuinkumppani.
Tutkinnan tässä vaiheessa poliisi ei anna tapauksesta tarkempia
tietoja. Tilanne menee todennäköisesti sellaiseksi, että ennakoivat lääkärintarkastukset loppuvat. Närpiönkadulla
sijaitsevassa seitsemän asunnon
rivitalossa yksi huoneisto tuhoutui kokonaan ja kuusi muuta kärsi savu- ja vesivahinkoja.
Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen mukaan palo sai todennäköisesti alkunsa päälle jääneestä
sähkölieden levystä. Tuolloin Ikean Venäjän toimintojen johtaja Lennart Dahlgren antoi lehtihaastatteluissa
ymmärtää, että viive johtui siitä,
että Ikea oli kieltäytynyt maksamasta lahjuksia.
Puolustusvoimat kokeilee uutta
kutsuntatarkastusmenetelmää
syksyn kutsunnoissa. Kyseessä on
täyttä aloitusoikeutta koskeva
määräys. Eivät tällaiset nostot ole ihan jokapäiväisiä, Virtanen
myöntää.
Ravintolatiloja kahden puolen
Tekeillä olevasta sillasta tulee noin 20 metriä leveä. Kadun kansi on tuettu erikseen tätä varten, eli jännitysmomentti on sillä tavalla eliminoitu, kertoo työmaamestari Juha Virtanen.
Tilanteen jännittävyyttä ei silti voi kiistää.
Puolustusvoimat
kokeilee uutta
kutsuntatarkastusta
SSS?STT
SSS seuraa Plazan työmaan edistymistä
SSS?STT
Rakennusyhtiö Lemminkäisen
ongelmista Pietarissa on saatu lisävalaistusta. Myös Hollannissa
Ikea purki sopimuksen rakennusyhtiön kanssa.
Vuonna 2004 Ikean Moskovan
kauppakeskus saatiin auki myöhässä. Kevytväylä on suljettu vielä muutamana päivänä, kunnes telineet ovat valmiit. Autossa ei ollut muita henkilöitä.
Liikenne oli suljettu monta tuntia Hailuodontiellä ja liikenne ohjattiin Muikuntien kautta. Oikeuden päätöksestä kertoi ensimmäisenä perjantain Kauppalehti.
Lemminkäinen ilmoitti viime
viikolla 92 miljoonan euron urakkasopimuksen purkautumisesta,
mutta ei kertonut tuolloin siihen
syytä. 6
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU6
SALON SEUDUN SANOMAT
Lauantaina 11. Oulunsalon paloaseman apulaispalopäällikön Aimo
Leinosen mukaan tukkirekan
kuljettaja selvisi kolarista muutamilla kolhuilla, mutta henkilöautoa ajanut keski-ikäinen nainen
loukkaantui vakavammin. Kuntaliitto vaatii, että
puolustusvoimat maksaisivat
vastaisuudessa
lääkäreiden
työstä. Lisäksi ne on liitettävä Plaza I:n päässä kaarevaan seinään.
Ontelolaattojen nostaminen viiden metrin korkeuteen
aloitettiin perjantaiaamuna kirpeässä pakkassäässä. Sen jälkeen pääsemme työskentelemään niiltä käsin ja aloittamaan Plazan vanhan osan seinän purkutyöt. Palokunnalle
hälytyksen teki naapuri.
Palon syttymissyytä ei vielä tiedetä, mutta poliisi arvelee sen
saaneen alkunsa rakennuksen
keittiöstä.
Porilaismiehelle puukosta
hengenvaarallisia vammoja
Porilaismiestä puukotettiin hengenvaarallisesti torstai-iltana hänen omassa asunnossaan Ahlaisissa.
Poliisi on pidättänyt puukotuksesta epäillyn naisen. Tähän asti kunnat ovat tehneet terveystarkastukset maksutta. Saadut
kokemukset otetaan huomioon
järjestelmää laadittaessa.
Jokisalo kertoo, että asepalveluksien ensipäivinä tehtäviä lääkärintarkastuksia tehostetaan.. Alustavien tietojen mukaan tekoon ei kuitenkaan epäillä
liittyvän muita henkilöitä.
SSS?STT
Salolaiselle
miehelle
ehdollista
vankeutta
veropetoksesta
SSS
Salolainen mies on tuomittu Salon käräjäoikeudessa kymmenen
kuukauden ehdolliseen vankeuteen rekisterimerkintärikoksesta
ja törkeästä veropetoksesta.
Kuljetusalan yrittäjänä toiminut mies jätti vuosina 1998?2001
ilmoittamatta verottajalle tietoja
yrityksensä palkanmaksusta sekä työnantajamaksuista.
Vankeusrangaistuksen lisäksi
tuomittu velvoitettiin maksamaan noin 55 000 euroa korvauksia Lounais-Suomen verovirastolle.
Lisäksi salolaismies antoi vuonna 1997 Patentti- ja rekisterihallitukselle väärää tietoa määräysvallasta yrityksessä. Tosin hänkin piti todennäköisempänä, että
kiista ratkaistaan välimiesmenettelyssä. Muihin asuntoihin tuli ei ehtinyt levitä.
Autoilija
loukkaantui
vakavasti
Oulunsalossa
Esko Keski-Vähälä
Plazan osat yhdistävän sillan ensimmäinen ontelolaatta saatiin onnistuneesti paikoilleen perjantaiaamuna hieman kello kahdeksan jälkeen.
Plazan osat yhdistävää siltaa
kootaan kieli keskellä suuta
Vilhonkadun kantta
tuetaan alhaalta
päin, jotta se kestäisi
siltaelementtien noston
. Tähän rekisterimerkintärikokseen tuomittu
syyllistyi yhdessä kahden yhtiökumppaninsa kanssa. Kuoleman
syy on todennäköisesti häkämyrkytys.
Palaneen huoneiston vieressä
sijaitsevan asunnon sisäkatto oli
jo osin palanut puhki ennen kuin
palokunta saapui paikalle. Niiden alitse ihmiset voivat kulkea turvallises-
ti, ilman että saavat siltatyömaalta mitään niskaansa.
Toistaiseksi Vilhonkadun kevyen liikenteen väylä on Plazan kohdalla arkipäivisin suljettu puoli neljään asti.
. Varusmiespalveluksen loppuun käyvien määrään tämä ei kuitenkaan hänen
mukaansa vaikuttaisi, sillä tarkoitus on seuloa joukosta ne nuoret, jotka keskeyttävät asepalveluksen.
Yksi palveluskelpoisuuteen vaikuttava seikka on vaikea ylipaino.
Jokisalon mukaan ylipainoisia ei
kuitenkaan suoralta kädeltä raakata armeijan harmaista, vaan
päätökset tehdään tapauskohtaisesti.
. Kun
resurssit pienenevät, meidän täytyy keskittyä kutsunnoissa niihin
henkilöihin, jotka itse tuovat esiin
palveluskelpoisuuteensa vaikuttavia asioita, asevelvollisuusosaston päällikkö eversti Jorma Jokisalo pääesikunnasta kertoo.
Uuden menettelyn taustalla on
kuntien ja puolustusvoimien
kiista ennen kutsuntoja tehtävien tarkastusten maksamisesta. Pelastuslaitos joutui irrottamaan naisen autosta. Aluksille asennetaan esimerkiksi uusia valvontasensoreita, asejärjestelmiä ja nykyaikainen
taistelunjohtojärjestelmä.
Hankkeen tarkoitus on kehittää varsinkin merivoimien kykyä
suojata Suomen meriyhteyksiä, mutta myös kykyä osallistua kansainvälisiin kriisinhallintatehtäviin.
Uudistustyön tekevät Aker Finnyardsin Naantalin ja Rauman telakat.
SSS?STT
Yksi henkilö on kuollut asuntopalossa Perttelissä varhain perjantaiaamuna. Perttelistä
ja Halikosta kotoisin olevat miehet tuomittiin rekisterimerkintärikoksesta sakkoihin.
Lemminkäisen
Pietari-hanke
pysähtyi Ikean
saamattomuuteen
SSS?STT
Mies kuoli
tulipalossa
Karkkilassa
SSS?STT
Mies kuoli tulipalossa varhain
perjantaiaamuna Karkkilassa
Uudellamaalla. Sitten alamme valmistella sillan teräksisten kattorakenteiden laittamista, Virtanen kuvailee.
Loppukesästä sillan yläpuolelle rakennetaan vielä pienempi kävelysilta, joka yhdistää Plaza I:n ja II:n kolmannet kerrokset.
RAKSALLA KESKUSTASSA
SSS?Talvikki Salin
Henkilöauton kuljettaja loukkaantui vakavasti henkilöauton
ja tukkirekan kolarissa Oulunsalossa perjantaina.
Kolari sattui Hailuodontien ja
Muikuntien risteyksessä noin
kello 14.45. Yksin asunut mies löydettiin menehtyneenä palavasta yksiöstä. Yhteensä niitä asennetaan rinnakkain 17 kappaletta, joista
seitsemän saatiin paikoilleen eilen. Noston aikana Vilhonkadun
kansi on lujilla.
. Moskovan kahden tavaratalon rakentamisessa se ajautui hakauksiin
ruotsalaisen Skanskan kanssa.
Kiistaa on puitu pitkään välimiesmenettelyssä. Puolustusvoimat ei ole
halukas maksajaksi.
Jokisalo uskoo, että uudistus vähentää onnistuessaan palveluskelpoisten määrää. Sitä ei ole vielä aloitettu.
Ikea ei ole ensi kertaa riidoissa
rakennusyhtiön kanssa. Myöskään Ikea ei ollut valmis valaisemaan asiaa.
Oikeuden mukaan Ikean oli
määrä toimittaa Lemconille rakentamiseen tarvittava lupa jo
viime syksynä, mutta ei ollut toimittanut sitä vielä maaliskuun alkuun mennessäkään.
Rakennustöiden valmistumisaikataulu välitavoitteineen oli kytketty tähän lupaan. Operaatiota varten on hankittu nosturi, joka pystyy
nostamaan jopa sata tonnia. Myllykoskentiellä
ollut pienehkö talo tuhoutui palossa kokonaan.
Talossa on asunut pertteliläinen
vuonna 1944 syntynyt mies. Kadun kansi on vahvasti tuettu, jotta se kestäisi ontelolaattojen noston.
päässeet sopuun uudesta aikataulusta ja Ikea purki sopimukseen
vedoten aikataulun viivästämiseen.
Venäjällä osan tarvittavista rakennusluvista hakee rakennuttaja eli tässä tapauksessa Ikea ja
osan urakoitsija.
Lemconin toimitusjohtaja Matti
Mantere viittasi perjantaina
vain oikeuden päätökseen, mutta
kertoi, että yhtiö ei ole aiemmin
joutunut vastaavaan tilanteeseen.
Yhtiöllä on toimintaa yli 60 maassa.
Mantere perusteli vaitonaisuuttaan sillä, että yhä edelleen toiveissa on löytää neuvottelemalla
ratkaisu Ikean kanssa. Myös Ikea on myöntänyt, että se ei ole toimittanut kyseistä lupaa sovitusti Lemconille.
Osapuolet neuvottelivat syntyneestä tilanteesta, mutta eivät
Esko Keski-Vähälä
Tältä näyttää parhaillaan Vilhonkadun alla olevassa kellaritilassa, josta tulee myöhemmin parkkihalli. Lupa oli kytketty
valmistumisaikatauluun.
Sopimuksen purkautumisen taustat käyvät ilmi Helsingin käräjäoikeuden torstaisesta päätöksestä, jolla oikeus kielsi pankkitakausten maksamisen ruotsalaiselle Ikealle. Ennen kutsuntoja tehtävät lääkärintarkastukset ovat näillä näkymin loppumassa, ja asevelvollisten vastuu
oman terveydentilan ilmoittamisesta kasvaa.
. Kuolleen henkilöllisyydestä ei kuitenkaan ole vielä varmuutta, koska
ruumis on pahoin palanut.
Hirsirakenteisen talon katto oli
jo pudonnut, kun palokunta saapui palopaikalle. Kokeilemme uutta menettelyä
ensi syksyn kutsunnoissa. Sillan seinät ovat kokonaan lasia.
Sillan on tarkoitus valmistua alkukesästä ennen kadun rakentamisen aloittamista. Sitä ennen on edessä vielä monta
työvaihetta, joista seuraava on suojattujen työtelineiden rakentaminen. Loput asennetaan maanantaina.
Suurimmat laatat ovat 22 metrin mittaisia ja painavat 15
tonnia. Sen
keskelle tulee kävelytila ja molemmille reunoille ravintolan
tarjoilualue. Tapausta tutkitaan tapon yrityksenä.
Vuonna 1968 syntynyt uhri on hoidettavana Satakunnan keskussairaalassa.
Miehen asunnossa oli illalla koolla kolme henkilöä. maaliskuuta 2006
6
?
SALON SEUTU
Yksi henkilö
kuoli asuntopalossa
Perttelissä
SÄHKEET
Merivoimat uudistaa
Hämeenmaa-luokan
miinalaivat
SSS
Merivoimat uudistaa kaksi Hämeenmaa-luokan miinalaivaa.
Miinalaivat Hämeenmaa ja Uusimaa uudistetaan vuosina
2006?2008 ja työ maksaa noin 50 miljoonaa euroa.
Merivoimien esikunnan mukaan alukset muutetaan vastaamaan
uusia suorituskykyvaatimuksia ja niiden alusjärjestelmiä peruskorjataan
Uurnapaikkoja on vapaana vielä noin kolmi-
sensataa. Siellä krematorion peruskorjaus on tehty muutama vuosi
sitten.
Salo-Uskelan seurakunnan talousjohtajan Kari Kulmalan mukaan oman krematorion perustamisessa ei ole tällä hetkellä mitään järkeä taloudellisesti. Haudalla on kivi-
SSS?STT
Sami Kilpiö
Salossa Helisnummen hautausmaalla on oma uurnalehto. Savimaalla muun muassa maamassoja joudutaan vaihtamaan hiekkapitoisemmiksi.
Hautojen koskemattomuusajoissa on seurakuntakohtaisia eroja.
Salo-Uskelan
seurakunnassa
haudan koskemattomuusaika on
20 vuotta.
Joillakin vanhoilla hautausmailla se on 25 vuotta, mutta aika on
lyhentynyt 15 vuoteen uusien
säännösten myötä hiekkaperäisillä mailla, joissa maatuminen tapahtuu nopeammin.
Tutkivat
journalistit
palkitsivat
Tuomo
Pietiläisen
ja Imagen
Tuhkaus
maaseudulla
vielä harvinaista
Tuhkaaminen on Salossa jo lähes yhtä yleistä kuin arkkuhautaus.Viime vuonna noin 46,1 prosenttia vainajista tuhkattiin SaloUskelan seurakunnassa. Se on hehtaarin alue,
jossa hautaukset ovat niin sanottuja syvähautauksia, jossa hautaan mahtuu kaksi arkkua päällekkäin. Ensinnäkin perustaminen maksaisi
miljoonia euroja, ja toisaalta Karjaan krematoriossa ei ole kapasiteetista pulaa.
Salossa tuhkausten lisääntyminen johtunee siitä, että Salo-Uskelan seurakunta on maksanut
kaikkien salolaisten tuhkauksen
jo vuodesta 2001.
Tuhkaus maksetaan siitä riippumatta, onko seurakunnan jäsen
vai ei. Alueellisista syistä taantuvassa kunnassa toimiva yritys ei voi
saada tukea, mutta parin kilometrin päässä viereisessä kunnassa
yritys voi saada tukea, Laxell sanoo.
Investointituki on budjettiperusteinen määräraha. Kuluvan vuoden alusta siunauksista reilusti yli puolet on ollut tuhkauksia, sanoo suntio Riitta Talikka.
Riitta Talikan mukaan tuhkaus
valitaan nyt useammin vanhempienkin ihmisten kohdalla. Vuosittain jo
noin puolet vainajista tuhkataan.
paasi, johon saa vainajan nimen.
Heilisnummella
valmis laajennusosa
Salo-Uskelan seurakunnalla on
12 hehtaaria hautausmaita. Siellä ei ole merkitty paikkaa, jonne vainajan tuhka on peitetty. Laajennusosaa ei ole kiirettä
ottaa käyttöön, sanoo Kari Kulmala.
Seurakunnan
puutarhuri
Markku Johansson sanoo, että
Helisnummen hautausmaan vanhalla puolella on tilaa vielä vajaalle tuhannelle arkulle. Nyt alkuvuoden siunauksista suurin osa on ollut tuhkauksia.
. Hautauksessa täytyy
olla vaihtoehtoja, sanoo Johansson.
Tutkivan journalismin yhdistys
on myöntänyt vuoden 2005 Lumilapio-palkinnon Helsingin Sanomien toimittajalle Tuomo Pietiläiselle ja Image-lehden työryhmälle.
Palkintoperusteiden mukaan
Pietiläinen on selvittänyt ansiokkaasti jo vuosia yritysjohtajien optio- ja tulospalkkioita. Talikka toivoo, että kuolemasta opittaisiin puhumaan avoimemmin,
jolloin tiedettäisiin ihmisten oma
tahto, miten he haluavat tulla
haudatuiksi.
Kappalainen
Juha-Heikki
Myllylä toteaa, että maaseudulla
perinteet ovat vallalla, eivätkä
kaikki ole hyväksyneet tuhkausta.
Salon ympäristöseurakunnissa
on vähän tuhkauksia ehkä myös
siksi, ettei ympäristöseurakunnilla ole omaa tuhkahautausmaata
kuten Salossa Heilisnummella,
jossa on oma uurnalehto uurnille
ja Salo-Uskelan kirkonmäellä oleva muistolehto. Turussa on myös
krematorio.
Krematorio on Karjaalla ?alikäytössä?. 7
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU7
SALON SEUDUN SANOMAT
Lauantaina 11. Pelkän tuhkauksen hinta
on 165 euroa vainajaa kohti.
Tuhkausta suositaan, koska
arkkuhautaus vie tilaa ja hautausmaan laajentaminen on kallista.
Yhden hautasijan perustamistyöt maksavat tuhat euroa. Hän on myös
vetänyt viime vuosikymmenellä
Helsingin Sanomien tutkivan
journalismin ryhmää.
Imagen nelihenkinen työryhmä
puolestaan teki yhdistyksen mu-
kaan valaisevan ja monipuolisen
artikkelin eurooppalaisesta ihmiskaupasta. Vainajista 114 tuhkattiin. Siunauksia oli kaikkiaan 247. Johansson uskoo, että
arkkuhautaus tulee säilymään tulevaisuudessakin, vaikka tuhkaukset yleistyvät.
. Uusi
laajennusosa Helisnummella on
valmis, ja se otetaan käyttöön en-
si vuonna. Viime vuonna hän paljasti Fortumin johdon
tulospalkkiot ja optiojärjestelyt.
Yhdistyksen mukaan Pietiläisen
selvitys nosti Fortumin tapauksen
yleiseen keskusteluun ja sai kansalaiset pohtimaan optioiden ja
bonusten oikeutusta.
Taloustoimittaja Pietiläinen on
pitkän linjan tutkiva toimittaja.
Hän esimerkiksi paljasti kollegansa Anssi Miettisen kanssa Soneran teleurkinnan. maaliskuuta 2006
?
7
SALON SEUTU
Salo-Uskelan seurakunta ei
suunnittele omaa krematoriota
SÄHKEET
Laxell vaatii poistamaan
investointitukien aluejaon
Yritysten välistä kilpailua vääristävä ja epätasa-arvoa aiheuttava
tukijärjestelmä on muutettava oikeudenmukaisemmaksi, vaatii
kansanedustaja Jouko Laxell (kok.), joka on jättänyt eduskunnalle lakialoitteen investointitukien aluejaon poistamiseksi.
. Laxell sanoo, että
mainituissa kunnissa toimivat yrittäjät eivät voi ymmärtää, miksi
heidän yrityksensä eivät voi saada tukea, kun naapurikunnassa toimiva saa.
SSS?Elina Lahti
Karjaalla riittää
kapasiteettia
SSS?Seija Järvinen
Salo-Uskelan seurakunta ei
suunnittele oman krematorion perustamista. Varsinais-Suomessa yritys ei voi saada investointitukea muun muassa Salossa,
Halikossa, Perttelissä, Muurlassa ja Paimiossa. Uudella osalla on tilaa
noin kolmelle tuhannelle arkulle
ja noin tuhannelle uurnalle.
. Arkkuhautausta ei voi mikään
laki kieltää. Kolmosen uutiset on vertaillut jo neljän vuoden ajan suomalaislukioiden menestystä ylioppilaskirjoituksissa.
Esa Niemisen, Hanna Ruokankaan, Jarkko Sipilän ja
Riitta Snellmanin ryhmä on joutunut keräämään 30 000 opiskelijan tiedot paperitulosteista, koska
ylioppilastutkintolautakunta ei
ole antanut niitä sähköisinä.. Tuhkaus on Salo-Uskelan seurakunnassakin yleistynyt tällä vuosituhannella. Salon seudulta tuhkattavat vainajat kuljetetaan pääosin Karjaalle. Työryhmään kuuluivat
Anu Partanen, Antti Helin, Ari
Lahdenmäki ja Pekka Vänttinen.
Yhdistys katsoo, että Imagen Orjamarkkinat-artikkeli kertoo suuresta ihmisoikeusongelmasta ja
osoittaa, että suurista ja monimutkaisista asiakokonaisuuksista
saa aikaan kriittistä ja tutkivaa
journalismia.
Lisäksi tutkivat journalistit palkitsivat MTV3:n työryhmän Jääraappa-palkinnolla, joka on tunnustus pitkänjänteisestä ja peräänantamattomasta työstä
Jatkan selvittelyä, mikä tässä
on tilanne. vähän löysää eikä aina mennä
ihan pilkun mukaan. Ympäristölupaa
haetaan myös rakennusjätteille.
Jätettä ei käsitellä tontilla, vaan
se kasataan kontteihin ja lavoille,
jotka
metallinkäsittely-yritys
Kuusakoski Oy käy noutamassa.
Toimitusjohtaja Reijo Vähäojan mukaan toiminnan laajentamisella on kaksi motiivia: hän saa
rautaromusta pienen korvauksen
ja samalla mahdollisesti lisää
asiakkaita varaosapuolelle.
. Tulen toimeen työkavereiden
kanssa, se auttaa selviytymään.
Yhdessä on pyritty hoitamaan
asioita ja auttamaan, jos toisella
on liikaa juttuja.
Anttila harrastaa myös aktiivisesti kuntoliikuntaa. Ulkoministeri Erkki
Tuomioja (sd.) totesi tuolloin
Suomen olevan valmis edelleen
avustamaan neuvostoa..
EN:n tammikuussa julkistaman
alustavan raportin mukaan
CIA:n lentoja olisi käynyt Euroopassa satoja. Paljon ihmiset käyvät juttelemassa, eivätkä
kaikki edes johda konkreettisiin
toimenpiteisiin. Toiminta lähti siellä vilkkaasti
käyntiin. Siihen päälle vielä vuoden aikana suoritettava
vaativa kuuden kestävyyslajin
Kalevan kierros.
. Pakastimet ja jääkaapit laitetaan umpinaisiin kontteihin, ettei
mitään pääse valumaan luontoon.
Romun vastaanotto alkaa, kun
Muurla on myöntänyt siihen ympäristöluvan. Ja hassu homma, koska meille
on tullut Enimexiltä tieto, että
heidän koneella voi kuljettaa matkustajia.
Tarvonen harmittelee, että Ilmailuhallinnon päätös meni perjantai-iltaan.
. Viikkorasteilla tulee käytyä monta kertaa
viikossa, kesäisin juostua maraton, syksyisin vaellusta Lapissa ja
talvisin hiihtoa. Anttilaa kiitelläänkin hyvistä suhteista yleisöön.
. Pääset kotiin.
On monia syitä olla OP-ryhmän asiakas. Suomen ilmailuviranomaiset saivat
aluksi vain tiedotusvälineiden
kautta tietää, että lentotoiminta
tapahtuisi Antonov 72 -tyyppisellä koneella.
Vahvistuksen konetyypistä he
saivat vasta puoli seitsemän aikaan perjantai-iltana.
Ilmailuhallinnon selvitysten
mukaan Enimexin käyttämällä
Nuoret tuovat
raikkautta taloon
Heikki Anttila on Salon poliisissa se, joka huolehtii tutkintatyön
harjoittelua suorittamaan tulevista poliisikoululaisista. Pitkälti tämä on ihmisten ja
heidän ongelmiensa kanssa painiskelemista, hyvin paljon sosiaalityön kaltaista. Se on 30 kilometriä
per sivu. 8
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU8
SALON SEUDUN SANOMAT
Lauantaina 11. Moni tuottaja on kiinnostunut viennin jatkamisesta.
Auto-Lehtinen laajentaa toimintaansa
elektroniikkaromun vastaanottoon
SSS?Atte Kääminen
Muurlassa toimiva purkamo Auto-Lehtinen alkaa ottaa vastaan
vanhoja kodinkoneita, elektroniikkaromua, autonrenkaita ja
metalliromua. huhtikuuta mennessä.
Davis on lähettänyt vastaavan
kirjeen kaikkiaan 37:ään järjestön 46 jäsenmaasta.
Suomen ulkoministeriö totesi
helmikuisessa
raportissaan
EN:lle, että todisteita amerikkalaisen kuljetuskoneen käytöstä
terroristiksi epäiltyjen vankien
kuljetuksessa Suomen kautta ei
ole löytynyt. Tuottajavastuu astui voimaan viime elokuussa,
ja jätemaksu sisältyy uuden tuot-
teen hintaan. Arkinen poliisityö
ei todellakaan ole koko ajan pelkkää hälytysajoa, vaan kaikkea
muuta, kertoo Anttila.
Työpaikalla
hyvä olla
Laaja työnkuva tarjoaa sekä
ikäviä että välillä hauskojakin
tehtäviä. Purkamot eivät enää ole likaisia
paikkoja. Päivittämään uusia tietoja ja
saamaan virikkeitä. Perjantaina se näytti
Anttilalle synkemmän puolensa,
kun hän joutui palkitsemissere-
Tule meille. Suomen kohdalla
epäily on koskenut vain yhtä lentoa toukokuussa 2003.
Sami Kilpiö
Ylikonstaapeli Heikki Anttila valittiin Salon kihlakunnan vuoden poliisiksi.
Vuoden poliisi
ei työtä pelkää
Liikunta on Heikki Anttilan henkireikä
SSS?Riitta Koivuranta
Ei pelkää työtä, on urheilullinen
ja halukas kehittämään itseään.
Muun muassa näillä sanoilla kuvaillaan ylikonstaapeli Heikki
Anttilaa, joka palkittiin perjantaina Salon kihlakunnan vuoden
poliisina.
Anttila on Salon poliisissa vielä
kohtalaisen tuore kasvo, sillä siirtyminen Somerolta tapahtui vasta muutama vuosi sitten. Nuoret tuovat taloon intoa ja raikkautta.
. EN:n pääsihteeri Terry Davis
odottaa uutta raporttia 7. Poliisityön takia minulla ei ole huonot välit kenenkään kanssa. Silloin ei tarvitse illalla
käydä enää lenkillä. Lisäksi tarjolla on myös
melko uusien kolariautojen osia.
Vähäojalla on jo viime syksystä
lähtien ollut vastaavanlainen keräyspiste Tampereella.
. Jatkamme ensi viikolla ka-
nanmunien vientiä pääasiassa
Saksaan ja Hollantiin. Työvuosia on kuitenkin kertynyt yli
20 vuotta, mutta poliisin arki ei
paljon ole muuttunut.
. Perjantai-iltana kokoontuneet tuottajat eivät pidä suomalaisten pakkaamojen tarjoamia
hinnankorotuksia riittävinä.
Tuottajat tavoittelevat suomalaisilta pakkaamoilta 20 sentin
korotusta kilohintaan. Vähäoja sanoo olevansa tarkka ympäristöasioissa.
. Keväisin ja kesäisin käyn pyörällä töissä. Yrityksen täytynee
palkata toimintaa varten 1?2 uutta työntekijää, riippuen siitä, miten toiminta laajenee.
Suomelta
pyydettiin
lisää selvityksiä
CIA-lennoista
SSS?STT
Euroopan neuvosto on pyytänyt
Suomea täydentämään selvitystään CIA:n koneiden epäillyistä
vankikuljetuksista Suomen kautta. Yksi syy voi olla se, että
me olemme kiinnostuneita asiakkaidemme taloudellisesta menestyksestä. Kananmunia viedään noin 6?7 rekkalastia
viikossa, kertoo laitilalainen munantuottaja Timo Kaunisto.
. Täytyy käyttäytyä
ja hoitaa asiat niin, että voi kulkea rauhassa vapaa-ajallakin, toteaa Anttila.
Vuoden poliisia kehuttiin valmiudesta kehittää itseään. Jokainen tuottaja tekee oman
päätöksensä viennistä. Kuolinviestin vieminen ja ruumiin tunnistaminen on ehdottomasti työn raskain ja ikävin puoli,
myöntää Anttila ja sanoo, että työtä jaksaa tehdä, jos työpaikalla on
hyvä olla.
. Paikka sijaitsee neljän
kilometrin päässä keskustasta, aivan kuin Muurlakin.
Kodinkoneet otetaan vastaan ilmaiseksi, kuten läheisellä Korvenmäen jäteasemallakin. Munakunta tarjosi keskiviikkona 7?8 senttiä lisää kilohintaan.
. 40 matkustajan
oli määrä matkustaa koneella Kittilään.
Lennot oli määrä suorittaa virolaisyhtiö Enimex Ltd:n koneella
Antonov 72, joka on entinen sotilaskone.
Suomen Ilmailuhallinto sai vasta perjantai-iltapäivällä tiedon virolaisyhtiön suunnitellusta lentotoiminnasta ja päätti tarkistaa,
että virolaisyhtiön toimiluvat ovat
kunnossa.
Toisen EU-maan lentoyhtiö ei
tarvitse erillistä lentolupaa Suomessa, mutta lentosuunnitelmiin
liittyvien epäselvyyksien vuoksi
selvitystyöhön ryhdyttiin. Olen tullut asiakkaiden kanssa toimeen. Välillä voi antaa
ns. maaliskuuta 2006
8
?
SALON SEUTU
Munantuottajat jatkavat
vientiä Keski-Eurooppaan
STT
Munantuottajat jatkavat kananmunien vientiä Keski-Eurooppaan. Anttila sanookin hakeutuneensa aktiivisesti ammattialansa kursseille.
. Tärkeintä on saada
matkustajille tieto, etteivät mene
turhaan kentälle.
Soder Aviation Oy aikoo ryhtyä
selvittämään Ilmailuhallinnon
toimien oikeutta Euroopan lainsäädännön valossa.. Meidän vanhojen, joilla toimintatavat ovat urautuneita, on
virkistävää olla nuorten miesten
ja naisten kanssa. Kun sinä
pärjäät, myös me pärjäämme.
monioidensa lomassa selvittämään tulipalossa kuolleen henkilöllisyyttä.
. Liikunta on
henkireikä, sillä saa työasiat pois
mielestä, myöntää Anttila, ja sanoo suuntaavansa ensi kesänä
uuden harrastuksensa jäätikkövaelluksen innoittamana Alppien
korkeimpaan kohtaan Mont
Blancille.
Entinen sotilaskone
ei saanut lentolupaa
SSS?STT?Marjo Kemi
Ilmailuhallinto ei antanut lentolupaa entiselle sotilaskoneelle, jolla lentojen markkinointiyhtiö Soder Aviation Oy aikoi kuljettaa
matkustajia Helsingistä Kittilään.
Ensimmäisen lennon oli määrä
lähteä Helsinki-Vantaan lentokentältä lauantaina kello 12.
Yhtiön omistajiin kuuluvan
Mikko Tarvosen mukaan matkustajakäyttöön muuteltu kone
oli myyty täyteen. Tarvosen mukaan Ilmailuhallinto on tiennyt konetyypistä
koko ajan.
. Niin kiinnostuneita, että olemme luoneet koko joukon
tuotteita, jotka tekevät raha-asioiden hallinnan eri elämäntilanteissa entistä helpommaksi. Tule juttelemaan Osuuspankkiin. Mukavasti heidän kanssaan on mennyt.
Poliisin työn hoitaminen hioutuu Anttilan mukaan kokemuksen ja iän myötä. Euroopassa hinta on hiukan
parempi kuin Suomessa.
Kauniston mukaan tuottajat
seuraavat, miten suomalaiset pakkaamot reagoivat tilanteeseen.
. Ne ovat virkistäviä ja tarpeellisia, niistä saa
potkua ja uusia ideoita.
lentokonetyypillä An-72 ei voi sen
lentokelpoisuustodistuksen mukaan kuljettaa matkustajia.
Täten Soder Aviationin suunnittelemat lennot kyseisellä konetyypillä joudutaan perumaan.
?Ihmettelen päätöstä?
Mikko Tarvonen ihmettelee Ilmailuhallinnon toimintaa ja päätöstä
Nyt sovitun kaltainen käytäntö on jo ollut käytössä
esimerkiksi rakennusalalla, alan
toimijoiden vapaaehtoisesti sopimana.
. vasemmistosta ja
?viidakon laki -ajatteluun perustuvasta. Puh. Selvitykseen kuuluu myös tieto sovellettavasta työehtosopimuksesta tai keskeisistä työehdoista.
. maaliskuuta 2006
?
9
KOTIMAA
Työryhmä tarkentaisi yrityssaneerauksia
kurssissa.
Perusteena on, että saneerauksessa velkoja saa maksun osasuorituksena ja pidemmän ajan
kuluessa kuin konkurssissa. Av. vie v
Sijauspatjan sisus 5 cm
e
pussijousisto.
2 kpl TUULIjoustinpatjoja
80 x 200 cm +
sijauspatja
160 x 200 cm
yhteishintaan
atjan tu
lle
op
tu
n?
aa
ss
Hyvin kehoa myötäilevä
Ask
o
Tuuli-joustinpatjasetti puoleen hintaan.
n
pois men
Maksuton
Asko Bonnellja Ekenspatjojen
kotiinkuljetus
Plussa-edun saat näillä korteilla.
Askotilillä joustavasti maksuaikaa.
Kuljetus kaupunkialueella.
Ei koske vesipatjoja.
Voimassa 28.3. Voit syventää lehden sivuilta
saamaasi tietoa verkossa monin eri tavoin oikean päätöksen varmistamiseksi.
Verkossa voit myös jättää ilmaisen ilmoitusvahdin. Väyrynen halusi ohjelman lähtökohdiksi luonnontalouden realiteetit.
Hän puolsi World Watch -instituutin entisen johtajan Lester R.
Brownin markkinoimaa ympäristövallankumousta, jossa siirryttäisiin fossiilisiin polttoaineisiin perustuvasta autokeskeisestä kertakäyttötaloudesta luonnontaloudellisesti kestävään järjestelmään.
Väyrysen mielestä nykykehitykselle ei saa antaa periksi, vaan on
ajettava vahvaa maaseutu- ja
aluepolitiikkaa. Jos selvityksiä ei
kuulu, tilaajayrityksen tehtävänä
olisi pyytää niitä.
Tämän velvollisuuden hoitamatta jättävälle tilaajayritykselle lankeaisi 1 500?15 000 euron suuruinen laiminlyöntimaksu.
Elinkeinoelämän keskusliiton
asiantuntija Markus Äimälä kuvasi ratkaisua kohtuulliseksi
kompromissiksi. Rajoitettu erä.
-etu
349,(698,-) etusi 50%
Asko, Helsingintie 70, Salo. oikeistolaisuudesta.
Europarlamentaarikko Paavo
Väyrynen (kesk.) piti hänkin tarpeellisena ohjelmaluonnoksen jatkomuotoilua. Filatovin mukaan lain säätämisen yhteydessä on myös taattava piireille tähän riittävät voimavarat.
Harmaan talouden ehkäisyn ja
tilaajavastuun jatkoselvittelystä
sovittiin voimassa olevassa tulosopimuksessa. 731 9511. Nyt menettely vain
tulee pakolliseksi kaikille, sanoi
Akavan neuvottelupäällikkö Minna Helle.
Harmaan talouden on arveltu
vievän valtiolta vuodessa pelkästään menetettyinä veroina ja
maksuina yli kaksi miljardia euroa.
Työministeri Tarja Filatov (sd.)
lupasi tuoda uudistusta koskevan
lakiesityksen hallitukseen mahdollisimman nopeasti. joka päivä!
Salon Seudun Sanomat ja oikotie.fi antavat yhdessä sinulle entistä monipuolisemman mahdollisuuden löytää haluamasi. Alihankintaketjuissa jokainen tilaaja vastaisi vain omista alihankkijoistaan.
. työntekijät oikeine palkkoineen, rehelliset työnantajat
reiluine kilpailuedellytyksineen
sekä yhteiskunta vero- ja sosiaaliturvamaksuineen.
Tilaajan ei tarvitsisi pyytää tietoja, jos alihankinta- tai vuokratyöfirman toiminta on vakiintunut tai jos sopimuskumppanina
on esimerkiksi osakeyhtiö tai valtion liikelaitos. Pientä lisämaksua
vastaan saat ilmoituksesi myös oikotie.fi:hin, jossa voit kertoa asiasi
perusteellisesti, kuvien kera.
www.asko.fi
muovia. ma-pe 10-18, la 9-14
h
an
ss
ä än
paksua profiloitua vaahto-
an
. Sen ei myöskään tarvitse miellyttää kaikkia.
sen mahdollisuuden.
Laissa tulisi työryhmän mielestä korostaa tuomioistuinmenettelyn kiireellisyyttä.
Velkojille annettaisiin mahdollisuus puoltaa velkaa olevan yrityksen saneeraushakemusta, jolloin
velkojien kuulemisen ja selvitysten tarve vähenisi.
Nopeaan saneerausohjelman hy-
kä niitä voida enää tervehdyttää.
Sen vuoksi yrittäjille suunnatussa
koulutuksessa, tiedotuksessa ja
neuvonnassa pitää lisätä tietoa
maksuvaikeuksien tunnistamisesta ja yrityssaneerauksen mahdollisuudesta.
Työryhmä kehottaa velkojia selvittämään velallisen kanssa mahdollisimman aikaisin saneerauk-
Salon Seudun Sanomat ja oikotie.fi
YHDESSÄ ENEMMÄN
. Laki ei koskisi kotitalouksia eikä siten myöskään esimerkiksi
omakotitalon rakentajia.
SSS?STT
Keskusta hakee valmisteilla olevassa uudessa periaateohjelmassaan sopivaa määritelmää puolueelle.
Kenttäkierrokselta palautuneessa ohjelmaluonnoksessa keskusta määritellään humanistiseksi, ihmisyyttä kunnioittavaksi
liikkeeksi. Lisäksi tarvittaisiin muun muassa kaupparekisteriote sekä todistus verojen
ja eläkevakuutusmaksujen maksamisesta.
. lukijapeitto
Salon markkina-alueella 78% (KMT/ AMT 2004)
+
210.000 eri kävijää viikossa(*
. Siitä huolimatta
järjestön johtaja Lauri Lyly (sd.)
kehui työryhmän sopua merkittäväksi läpimurroksi.
Verojen ja maksujen oltava hoidossa
. Äimälä arvioi, että
tällä perusteella merkittävä osa
yrityksistä jää selvitysvelvollisuuden ulkopuolelle.
Laiminlyöntimaksua lukuun ottamatta uudistus ei tuo mitään
täysin uutta. Kunniahimoisimpien aikataulujen mukaan
laki voisi tulla voimaan jo syksyllä.
Uuden lain valvonta jäisi työsuojelupiirien tehtäväksi. Hän ennusti väen
vielä virtaavan kaupungeista
maaseudulle.
Lähde: TSN Gallup Oy
!
a
t
t
Uu
Keskusta määrittelee itseään
Periaateohjelman kirjoittaminen
on edennyt tiivistysvaiheeseen
Työryhmän mukaan tarkistusten tavoitteena on, että saneeraus
alkaisi aikaisemmin kuin nykyään tapahtuu. Nykyinen mahdollisuus, että velallinen voi saada väliaikaisen maksu- ja perintäkiellon, säilyisi uudessakin esityksessä.
Tilaajayritykselle
velvollisuus selvittää
alihankkijan taustat
Uudistuksella torjutaan
harmaata taloutta ja
työehtojen poljentaa
SSS?STT?Merja Könönen
Työministeriö ja työmarkkinajärjestöt pääsivät perjantaina yksimielisyyteen siitä, mitä asioita
yrityksen on selvitettävä käyttäessään ulkopuolista työvoimaa.
Tavoitteena on taata, että alihankinta- ja vuokratyöfirmat hoitavat
omat velvoitteensa ja noudattavat
työehtoja.
Muun muassa vero- ja eläkemaksuja koskevien taustaselvitysten antaminen olisi ensisijaisesti alihankkijan tai vuokrafirman vastuulla. Tilaajan olisi pyynnöstä ilmoitettava ulkopuolista työvoimaa
koskevasta sopimuksesta ja muun muassa noudatettavista
työehdoista luottamusmiehelle ja työsuojeluvaltuutetulle.
. Laiminlyönnistä määrättäisiin tilaajayritykselle 1 500?15 000
euron maksu.
. Maksun saantiin liittyy myös suurempi riski ja enemmän hallinnollista
työtä.
Eriävän mielipiteensä mietintöön jättänyt Suomen Yrittäjät
SSS?STT
Oikeusministeriön työryhmä
esittää yrityssaneerauslakiin tiukennuksia.
Työryhmän esityksen mukaan
muun muassa velkojan pitäisi
saada saneeraustapauksissa selvästi suurempi osuus takaisin veloista, kuin mitä tapahtuu kon-
moitti esitystä nimenomaan siitä,
että suuremman osuuden vaatimus on velallisen kannalta kohtuuton.
Esitys nostaisi yrittäjien mukaan saneerauskynnystä.
Tällä hetkellä saneeraukseen
pääsemiseen riittää, etteivät velkojalle menevät maksut ole pienempiä kuin konkurssissa.
Perjantaina mietintönsä oikeusministeri Leena Luhtaselle (sd.) jättänyt työryhmä esittää
myös, että saneeraussuojaa voisivat hakea muutkin kuin yrityksen velkojat. Jokainen vastuullinen tilaaja
on jo toiminut työryhmän esittämällä tavalla. Työnantajille erityisen tärkeää oli, että tilaajayritystä ei laitettu vastuuseen alihankinta- ja vuokratyöfirmojen
mahdollisia vero- tai muista maksurästeistä.
Tämä taas oli alun perin SAK:n
ykköstavoitteita. Työryhmän on määrä vielä jatkaa toimintaansa ja
pureutua seuraavaksi ammattiliittojen kanneoikeuteen.
54.000 lukijaa . Luokiteltuja ilmoituksia löydät lehden sivujen
lisäksi myös verkosta osoitteesta oikotie.fi
Tehokas ilmoittajalle
1,1 miljoonaa silmäparia - joka päivä!
Kätevä ostajalle tai työnhakijalle
Oikotie.fi -verkkopalvelu on Suomen johtavien sanomalehtien yhteinen
verkkopalvelu asunnoille, autoille, työpaikoille, koulutukselle ja matkailulle.
Yhteistyölehtien ja oikotie.fi: n yhdistelmä tavoittaa 1,1, miljoonaa silmäparia
. Laki koskisi vain yli 7 500 euron arvoista alihankintasopimusta
tai yli 10 päivää kestävää vuokratyötä.
. Näin saat ensimmäisten
joukossa tiedon sähköpostiisi, kun sinua kiinnostava kohde tulee palveluun.
Ilmoituksella Salon Seudun Sanomissa 54 000 silmäparia. kaikki yhdestä ja samasta
osoitteesta . oikotie.fi
=264 000 kontaktia
(*
Kääriäisen mielestä keskustalainen ihmiskäsitys pohjautuu
vastuulliseen vapauteen.
Hän tulkitsi sen eroavan ?edelleenkin erilaisia järjestelmiä
ihannoivasta. Ohjelmatyöryhmää vetävä puolustusministeri Seppo
Kääriäinen on valmis hyväksymään myös nimityksen ?kristillishumanistiseen elämänkäsitykseen pohjautuva liike?.
Periaateohjelma hyväksytään
kesäkuussa keskustan 100-vuotisjuhlakokouksessa Oulussa.
Piakkoin puolueen johdon käsittelyyn tulevaa luonnosta ruodittiin
perjantaina ohjelmaseminaarissa
eduskuntatalossa.
Jäsenkäsittelyssä ollut varsin
laaja esitys aiotaan kirjoittaa uudelleen ja supistaa samalla kahden
kolmen liuskan mittaiseksi. Saneeraushakemuksista pitäisi tehdä tarkempia,
jolloin päätös saneerausmenettelystä voitaisiin tehdä tuomioistuimessa nopeammin.
Nykyisin yritykset hakeutuvat
saneeraukseen liian myöhään, ei-
väksymiseen riittäisi velkojien
enemmistön suostumus. Nykyään
laki edellyttää kaikkien velkojien
suostumusta.
Työryhmä esitti myös yrityssaneerausasioiden keskittämistä 13
käräjäoikeuteen.
Nykyisin saneerauksia käsitellään 19 käräjäoikeudessa, joista
osaan hakemuksia tulee hyvin vähän.
Yrityssaneerausasioiden käsittely loppuisi työryhmän esityksen
mukaan Espoon, Kajaanin, Kotkan, Mikkelin, Seinäjoen ja Vantaan käräjäoikeuksissa.
Salon Seudun Sanomat ja oikotie.fi ovat aloittaneet
yhteistyön. Tilaajavastuulaista hyötyvät
kaikki . asunnot, autot, työpaikat, koulutukset
ja matkat . 9
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU9
SALON SEUDUN SANOMAT
Lauantaina 11. asti.
ASKO. Puoluetoimiston saamassa palautteessa pohjapaperia luonnehdittiin
muun muassa liian pitkäksi, rönsyileväksi ja itseään toistavaksi.
Toisaalta siihen haluttiin myös
tehdä lisäyksiä, jotka koskivat
muun muassa aluepolitiikka,
metsiä, bioenergiaa ja kuntien itsenäisyyttä.
Puolueen haluttaisiin puolustavan pontevasti maaseutua ja
maataloutta.
Kääriäinen muistutti seminaarissa, ettei periaateohjelma ole
vaalijulistus eikä sen tule käsitellä päivänpolitiikkaa.
Ohjelman pitää olla ajaton, mutta sidottu aikaansa. Ehdotuksen mukaan tilaajayrityksen on selvitettävä, onko sen
käyttämä alihankinta- tai vuokrayritys merkitty ennakkoperintä-, työnantaja- ja arvonlisäverollisten rekisteriin
maaliskuuta 2006
?
10
Esitetilaus 0424 852 260
Myyntipalvelu 0424 852 240
www.ultimatemarket.com
RAJAMÄKI Herustentie 94, p. OULU Torikatu 18, 3 krs., p. Varaava takka ja ilmalämpöpumppu yhdessä on yksi kustannustehokkaimpia energiayhdistelmiä. 0424 852 236
Huom. Saat raikkaan sisäilman. R410A kylmäaine
. Talvitoimintavarustus (Inverter-malleissa
vakiona, Basic-malleissa lisävaruste)
. 0424 852 200 . Ulkoilman lämpötila talon
ulkoseinustalla on talvisin kaikissa ilmasuunnissa lähes sama. Ilmalämpöpumppu lämmittää sekä viilentää talot, asunnot, toimistot,
kesämökit, teollisuus- ja urheiluhallit, verstaat ja muut tilat energiaa
säästäen. Seuraa yleistä
tiedottamista.
1000 ENSIMMÄISELLE TILAAJALLE
tuotteesta riippumatta kaupantekijäisenä
MC-ilmakompressori veloituksetta.
Ilmakompressori sopii joka talouteen.
Voit täyttää auton, mopon ja polkupyörän renkaat, kumiveneet, ilmapatjat
jne. Laitteiden hyötysuhteissa ei ole suurta eroa.
Basic- malleissa kompressori kytkeytyy päälle ja käy vakionopeudella.
Kun haluttu sisälämpötila on saavutettu, kompressori pysähtyy.
Kompressori käynnistyy uudelleen kun sisälämpötila muuttuu.
Basic-mallin etuna on edullisempi hankintahinta ja tehokkaampi jäähdytys.
Inverter-mallissa kompressori kytkeytyy päälle ja käy tehokkaasti kunnes
haluttu lämpötila sisätiloissa on saavutettu. Tärkeintä on,
että ilmalämpöpumpun sisäyksikön ympärillä on riittävästi tilaa, jotta
ilma pääsee leviämään koko taloon. Takuu 1 vuosi.
798 ?
Lämmitysala 130 m2, Jäähdytysala 100 m2, Ottoteho 400-1000 W, suosittelemme pieniin ja keskikokoisiin asuntoihin/taloihin, lomataloihin, toimistoihin,jne.
valmiiksi tyhjiöity
Ultimate 13 Inverter *
898 ?
Lämmitysala 165 m2, Jäähdytysala 120 m2, Ottoteho 500-1150 W, suosittelemme keskikokoisiin taloihin ja asuntoihin, vapaa-ajan taloihin, konttorihin,
julkisiin tiloihin, halleihin jne.
Ultimate 18 Super Inverter
998 ?
Lämmitysala 250 m2, Jäähdytysala 200 m2, Ottoteho 700-3000 W,
suosittelemme isoihin taloihin ja asuntoihin, halleihin, urheilusaleihin, julkisiin
tiloihin jne.
Ultimate 26 Super Inverter
1.398 ?
Lämmitysala 350 m2, Jäähdytysala 250m2, Ottoteho 800-3600 W,
suosittelemme isoihin taloihin, halleihin,kaikkiin laajoihin tiloihin.
Katso tarkemmat tekniset tiedot www.ultimatemarket.com.
TURVALLINEN JA LUOTETTAVA KAUPPAPAIKKA
ultimatemarket.com on suomalaisen Innoros
Osakeyhtiön kehittämä suoramarkkinointikonsepti.
Kansainvälisesti arvostettu luottoluokituslaitos
Dun&Bradstreet on luokittanut yrityksemme
korkeimpaan AAA-luottokelpoisuusluokkaan, johon
kuuluu vain noin 5 % suomalaisista yrityksistä.
Tervetuloa hyville ostoksille uusille Ultimatemarketin
kauppasivuille.
GE MONEY LAINAT
Sopivat monenlaiseen rahoitustarpeeseen 2.000-20.000 ?
välillä. Suomessa otetaan asteittain käyttöön (maksullinen) asunnon
energiatehokkuustodistus. Tämän jälkeen kompressori
hidastaa pyörimisnopeutta ja käy hitaammin pitääkseen yllä haluttua
lämpötilaa. 6.000 e)
+ Schiedel hohkakivihormi 3,5 m
+ Ultimate 18 Super Inverter Ilmalämpöpumppu
Mikä on ilmalämpöpumppu?
1. Kompressorilämmitin
. VAASA Meijerikatu 6, p. PORI Pohjoisranta 11 D, p. Ilmalämpöpumpun avulla säästät lämmityskuluissa olemassa olevasta
ensisijaisesta lämmitysjärjestelmästä riippumatta. Ilmalämpöpumppu on samalla ilmastointilaite, kosteudenpoistaja
ja asuinmukavuutesi parantaja. Ilmalämpöpumpun asentaminen oikeuttaa kotitalousvähennykseen
verotuksessa. 10
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Lauantaina 11. Ilmalämpöpumppu kierrättää
tehokkaasti takan lämpöä huoneistossa.
Katso takka/ilmalämpöpumppu -yhdistelmät www.ultimatemarket.com.
6. Ilmalämpöpumppu voidaan asentaa uuteen tai vanhaan rakennukseen.
Asennus kestää muutamasta tunnista yhteen työpäivään. TURKU Käsityöläiskatu 9, p. Ilmalämpöpumput toimitetaan Karjaan keskusvarastosta suoraan asiakkaalle, toim.kulut 38 ?.
Uusien kauppasivujemme avajaistarjoukset jatkuvat! Suoraan tehtaan varastosta
ILMALÄMPÖPUMPUT
SÄÄSTÄ 50 - 70 % LÄMMITYSKUSTANNUKSISSASI ÖLJY- JA SÄHKÖLÄMMITYSTALOISSA.
Samalla saat viilennyksen kesähelteellä ja paremman sisäilman laadun.
Ultimate 8 Basic
Markkinoiden hiljaisin käyntiääni.
Uusi aerodynaamisempi muotoilu ja uudet
elastiset materiaalit sisäyksikön
ilmanohjaimissa ja ulkoyksikön tuulettimessa.
Kesähelteet ja viilennyssesonki tulevat!
Hanki oma pumppusi ajoissa.
Uudet A-energialuokan Ultimate ilmalämpöpumput
ovat varastossa. Katso www.vero.fi
5. A-energialuokka
. Ne ovat helppoja hakea.
Tutustu GE Money Lainoihin ja
luottoehtoihin
www.ultimatemarket.com.. Hitaasti kiertävä ilma tasoittaa lämpötilan
koko talossa ja vähentää kosteusriskiä. Katso lisätuotteet netistä.
Lämmitysala 130 m2, Jäähdytysala 100 m2, Ottoteho 400-1000 W,
suosittelemme pieniin ja keskikokoisiin asuntoihin ja taloihin, lomataloihin,
toimistoihin, jne
LYÖMÄTÖN ENERGIAPAKETTITARJOUS 1
Antiikkislammattu Ultimate Takkauuni 2
+Schiedel hohkakivihormi 3,5m
+Ultimate 8 Basic ilmalämpöpumppu
Ultimate 13 Super Inverter
1.998
?
(norm. Erityisen suuriin
säästöihin päästään taloissa, joissa on suora sähkö- tai öljylämmitys.
Lämmityskulusi voivat jopa puolittua.
* Markkinoiden ensimmäinen invertermalli, jossa on valmiiksi
tyhjiöpumpattu putkisto ja kaikki varsinaiset kylmäaineliitokset
tehdasvalmiina. Kolmiulotteinen ilmanohjausjärjestelmä
. Myös
lattia tuntuu lämpimämmältä, koska vedon tunne lattioissa vähenee.
4. Ultimate ilmalämpöpumput ovat
maailman suurimman valmistajan edistyksellisiä
tuotteita, joiden tekniikka ja muotoilu edustavat
alan viimeisintä tuotekehitystä:
. Ilmalämpöpumppujen alin
suositeltava käyttölämpötila on noin -15-(-20) astetta.
9. 4.000 e)
798 ?
Myymme vain 10 pakettia ensin ehtiville,
hetitoimitukseen.
Lämmitysala 165 m2, Jäähdytysala 120 m2,Ottoteho 500-1150 W, suosittelemme
keskikokoisiin taloihin ja asuntoihin, vapaa-ajan taloihin, konttorihin, julkisiin
tiloihin, halleihin jne.
LYÖMÄTÖN ENERGIAPAKETTITARJOUS 2
valmiiksi tyhjiöity
Ultimate 10 Inverter*
2.998 ?
Ultimate Erkkeriuuni, Vuoluerkkeri tai
Export Design
(norm. Monipuoliset toiminnot, joita ohjataan
selkeällä kaukosäätimellä
. Ilmalämpöpumppu koostuu sisä- ja ulkoyksiköstä, jotka liitetään
toisiinsa eristetyillä kupariputkilla. Ilmalämpöpumppu parantaa asuntosi
energiatehokkuutta ja pienentää tätäkin kustannusta. Ilmalämpöpumppu pystyy tuottamaan lämpöä jopa -30 asteen
lämpötilassa. Hyviä
sijoituspaikkoja sisäyksikölle ovat esimerkiksi eteisaulassa ulko-oven
10. Inverter-mallin etuna on nopeampi ja tasaisempi lämmitys.
8. 0424 852 272 . 1 vuoden täystakuu
298 ?
Lämmitysala 70 m2, Jäähdytysala 50 m2, Ottoteho 750 W, suosittelemme
pieniin asuntoihin, autotalleihin, kioskeihin.
Ultimate 10 Basic
398 ?
Lämmitysala 90 m2, Jäähdytysala 70 m2, Ottoteho 850 W, suosittelemme
pieniin asuntoihin, mökkeihin, verstaisiin, toimistohuoneisiin jne.
Ultimate 13 Basic
448 ?
Tilaa heti 0424 852 240
Tilaa esite 0424 852 260
Lämmitysala 120 m2, Jäähdytysala 90 m2, Ottoteho 1150 W, suosittelemme
pieniin taloihin, kesämökkeihin, toimistoihin, työtiloihin jne.
Ultimate 10 Super Inverter
698 ?
Ilmalämpöpumpun hinta sisältää ulkoyksikön, sisäyksikön ja kaukosäätimen.
Kaikista lisätuotteista saat -50 % alennuksen. 0424 852 247 . 0424 852 235
. Ulkoyksikön sijoituksella ei ole
merkittävää energiataloudellista merkitystä. TAMPERE
Verstaankatu 2 (käynti Pellavan torilta), p. Katso asennusvaihtoehtoja
www.ultimatemarket.com
3. 0424 852 220 . Ilmalämpöpumpun jatkuva käyttö paukkupakkasilla
kuitenkin rasittaa ulkoyksikön kompressoria ja saattaa lyhentää käyttöikää
- varsinkin pienillä ilmalämpöpumpuilla. Ulkoyksikkö
kannattaa sijoittaa suorasta auringonpaisteesta pois.
7.Mitä eroa on basic- ja inverter-malleilla?
Perustoiminnoiltaan basic ja inverter -mallit ovat samankaltaisia, erona
on kompressorin toiminta. Sisäyksikkö
kannattaa sijoittaa mahdollisimman keskeiselle paikalle. auton
tupakansytyttimestä. Quick connector -pikakytkentä käy helposti.
Kytkennän ansiosta pumppu voidaan nopeasti myös siirtää
toiseen kohteeseen.
yläpuolella tai olohuoneessa terassin oven yläpuolella. 5 vuoden kompressoritakuu
. Energian siirtäminen ilmalämpöpumpun
avulla on noin 3-4 kertaa edullisempaa, kuin lämpöenergian
synnyttäminen sähkövastuksen avulla.
2. Ilmalämpöpumppu käyttää ulkoilman sisältämää lämpöenergiaa
sisäilman lämmittämiseen. Toimii 12 V virralla, esim
Lemmikit nauttivat sulassa sovussa silityksistä.
Jos Katariina saisi päättää, hän
kyllä olisi valmis jakamaan huoneensa hevosenkin kanssa, niin
paljon hän on ihastunut hevosiin.
Tytön on tyydyttävä käymään tallilla hoitamassa ja ratsastamassa
lainahevosta noin pari kertaa viikossa.
Ratsastusharrastus on yhteinen
Kirsi-äidin ja Kristiina-siskon
kanssa. Toiveammatikseen Katariina paljastaa ratsupoliisin viran.
Hellyyttä ja huvia
Äiti Kirsi Roos pitää tärkeänä,
että lapsilla on kaupungissakin
lemmikkejä hellittävänään. Koskella
3 vuotta
Mona Määttänen
11.3. Myöskään kotitaloustöistä saatavaa vähennystä ei ole
valmiina veroilmoituksessa.
Veronmaksajien keskusliitto järjestää tänä vuonna myös koko
Suomea kattavan veroneuvontakiertueen. saisipa vielä oman hevosen
Veronmaksaja:
Säästä kuitit
SSS
Vaikka veroilmoitukseen ei liitetä tositteita ja kuitteja, verovelvollisen on syytä säilyttää kuitit
niin kauan kuin verotukseen voidaan tehdä muutoksia. Monista matkakokemuksista mieleen on jäänyt erikoisia kohtaamisia kiinalaisessa eläintarhassa,
muun muassa Intian norsujen ja
valkoisen tiikerin kanssa. Kuusjoella
7 vuotta
Katri Lindroos
11.3. Jos
hamsteria kutsuu nimeltä, eläin
ohjaa pallonsa oitis ääntä kohti.
Häkissä se juoksee vielä juoksupyörässä.
. Perniössä
3 vuotta
Heini Yli-Liipola
11.3. Mahtava kissaeläin loikoili kaikessa rauhassa tarhassa ja salli kuvauttaa
itsensä turistien kanssa.
Sikäläiset apinat tuntuivat puo-
lestaan osoittavan selvästi kiinnostusta pohjoismaista naiskauneutta
kohtaan. 91: 11 12
Menovinkit
Elokuvat
Kummelin Jackpot, Bio
Jännä, Salo klo 19
Äideistä parhain, Bio-Salo 1
klo 17.15
Vaaleanpunainen pantteri,
Bio-Salo 1 klo 19.30
Unna ja Nuuk, Bio-Salo 2 klo
17
Broken flowers, Bio-Salo 2
klo 19
Bambi 2, Kino-Paimio klo 17
Taalat taskuun, Dick & Jane, Kino-Paimio klo 19
Pikku kananen, Bio Jukola,
Somero klo 17
Teatteri
Tähti ja meripoika, musiikkinäytelmä Olavi Virran ajasta, Teatteri Provinssi Salossa,
Kivassa klo 19
Pekka Töpöhäntä Salon
Teatterissa klo 18.30 (ensi-ilta)
Kissa, hamsteri ja kaloja on
. Halikossa
11.3. Eläin ei tunnu pitkästyvän palloilemaan pitkin huoneita.
SUDOKU
Helppo
Ruudukon jokainen vaaka- ja pystysuora rivi sekä
3x3 ruudun laatikko on
täytettävä numeroilla 1?9
niin, että jokainen numero
esiintyy rivissä tai laatikossa vain kerran.
pö nousee ikkunan edessä olevalle
kiipeilytelineelleen ja tekee temppujaan.
Ilmeisesti tyttökissa hiippailee
öiseenkin aikaan ikkunan takana,
koska sulhaskandidaatti alkoi
taannoin mouruta sisällä ja häiritsi isäntäväkensä unta. Kuusjoella
7 vuotta
Julia Tuominen
11.3. Euroviisujen Suomen-karsintojen finaali
miteltiin Turku-hallissa perjantai-iltana.
Suomen Euroviisu 2006 on Lordi-yhtyeen oma sävellys ja sanoitus.
Kotimaan finaalissa Lordin
haastoi tiukasti Tomi Metsäketo laululla Eternamente Maria.
Edellisen ratkaisu
ONNEN HETKET
sss.lastenpalsta@sss.fi
OTSO ONNITTELEE
Kihloissa, vihittyjä, syntyneitä,
kiitokset, kastettuja,
onnitteluja, syntymäpäivä -ym.
kutsut, tervehdykset.
Minimikoot:
1-palstaiset 1x25 15,25. Jos esitäytettyä ilmoitusta ei tarkista ja siinä
on virheitä, verovelvollinen itse
vastaa virheistä.
Esitäytettyä veroilmoitusta ei
tarvitse palauttaa, jos siinä ei ole
mitään korjattavaa tai lisättävää.
Lisättävää tai korjattavaa kuitenkin helposti löytyy, jos esimerkiksi työmatka on kyllin pitkä. klo
13, Salon musiikkiopistosta
soittavat Minna Kiljunen, Emmi Laaksonen, Liisa Niinistö,
Mira Rauhalinna ja Viivi
Snellman
Lastenkonsertti, Fröbelin
palikat Salossa, Urheilutalolla
klo 14
Päivi Pajunen
VALMISTUNEITA
Muita
tapahtumia
Henna Oksanen ja Sampsa
Kavander Salosta ovat suorittaneet Liiketalouden ammattikorkeakoulututkinnon, tradenomi, Satakunnan ammattikorkeakoulussa.
Timo Erkintalo Muurlasta on
suorittanut Tekniikan ammattikorkeakoulututkinnon, insinööri
(AMK).
Satuhetki Salon kirjastossa
klo 11, Satuteatteri Korento
Naisex-messut Salossa, Moision koulussa klo 10?17
Hyvinvointiseminaari Salon kaupungin valtuustosalissa klo 14?16, hyvinvointikertomus kunnallisen johtamisen
työkaluna, alustaa Turun
AMK:n Salon koulutuspäällikkö Ulla Wiirilinna
Lordi Suomen
edustajaksi
Euroviisuihin
Kokouksia
Professori Armas Hutrin
taiteen ystävät ry:n vuosikokous Taiteilijatalo Pyynpivossa klo 13
Kirsi Höglund
Pallon sisälle pantu hamsteri toimii kuin pyörivän kulkuneuvon moottorina. Tilaisuus alkaa
illalla kello kuusi.
Katariina Roos
mielisi isona
ratsupoliisiksi
SSS?Irmeli Suvenmaa
Tupurilaisen Roosin perheen rivitalokodista löytyy monipuolinen
lemmikkieläinmaailma. (sis.alv)
Väri- ilmoitukset
50 pmm
44,50. Seuraus
oli se, että kollia käytettiin eläintohtorilla ja sen jälkeen se on ollut
rauhallinen yötäpäivää.
STT
Kirsi Höglund
Katariina Roosin lemmikit Nöpö-kissa ja Hamtaro-hamsteri ovat sopeutuneet rauhalliseen yhteiseloon kokoerosta huolimatta.
Kohtaamisia Kiinassa
Silloin tällöin Tupurin lemmikit
saavat jäädä sukulaisten hoitoon.
Tytöt pääsevät lomilla aikuisten
matkassa katselemaan maailmaa
ja sen eläimiä hiukan Tupuria ja
Suomea laajemmalti.
Pisin tähänastisista matkoista
on ulottunut Kiinaan saakka. Salon paikallisyhdistys
järjestää kyseisen veroillan tulevana tiistaina Salossa osuuspankin kokoustiloissa. Koulupäivän jälkeen riittää puuhaa
hamsterihäkin siivoamisessa ja
eläinten leikittämisessä.
Hamsteri saa esitellä taitojaan.
Sen voi sulkea kahdesta puolikkaasta koostuvan muovipallon sisälle.
Kun pallon panee lattialle, sisällä kipittävä hamsteri saa pallon
kierimään pitkin lattiaa. (sis.alv)
2-palstaiset 2x25 30,50. Nöpö-kissa venyttelee päiväunillaan ikkunalaudalla. (sis.alv)
Vaikea
3 vuotta
2 vuotta
Helmiina Johansson Elina Sandell
11.3. Kiskossa
8 vuotta
Matias Stark
11.3. Pysyy hoikkana, kun liikkuu
paljon, Katariina toteaa. (sis.alv)
- väri 1x50 44,50?
(sis.alv). Somerolla
Valokuvalliset:
- mustavalkoinen 1x50
30,50. Siksi toive omasta hevosesta voi tulevaisuudessa jopa toteutuakin. Tämä tarkoittaa, että esimerkiksi viime
vuoden tositteet on oltava tallessa
vuoden 2011 loppuun saakka.
Tositteita ja kuitteja on parempi
säästää liikaa kuin liian vähän.
Veronmaksajan on pidettävä
kirjaa myös muun muassa arvopapereiden omistamisesta. Nöpökissaankin saa eloa, kun sen mielilelu otetaan esiin. Pehmopupu
pomppii siiman päässä ja kissa tekee sen perässä hurjia hyppyjä
kohti kattoa.
Sisäkissaksi kouliintunut Nöpö
leikkii toisinaan myös ikkunaprinssiä. Jos
haluaa hyödyntää työmatkakulut, ne on erikseen lisättävä ilmoitukseen. Ne tuijottivat pitkään
suurin silmin vaaleatukkaisia tyttöjä, ikään kuin olisivat ensimmäistä kertaa nähneet blondeja.
Lordin esittämä kappale Hard
Rock Hallelujah on Suomen edustussävelmä Eurovision laulukilpailuissa tänä vuonna. 11
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Lauantaina 11. Niin ei kuitenkaan tapahdu. Muurlassa
7 vuotta
Liisa Koskinen
11.3. Särkisalossa
7 vuotta
Anni Lindroos
11.3. maaliskuuta 2006
?
11
MEIDÄN KESKEN
Lauantai
viikko 10
11.3.2006
sss.kalenteri@sss.fi
Paljon onnea
Tänään:
Suomenkielinen kalenteri:
Kalervo
Ruotsinkielinen kalenteri:
Torgny, Torkel
Huomenna:
Suomenkielinen kalenteri:
Reijo, Reko
Ruotsinkielinen kalenteri:
Gregorius, Greger, Grels
Päivän sana
Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua, missä ikinä
kuljet, ja he kantavat sinua
käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen.
Ps. Salossa
3 vuotta
Vilma Jurva
11.3. Hamtaro yrittää kaivautua kissan turkkiin.
Voisi luulla, että kissalla olisi
kiusaus hotkaista hiirtä muistuttava pikkuriikkinen hamsteri
suuhunsa. Lattialla olevassa
häkissä vetää sikeitä puolestaan
Hamtaro-hamsteri.
Olohuoneen seinustalla komeilee upean suuri ja valaistu akvaario, jossa kymmenet kalat uiskentelevat kuvioitaan. Somerolla
Edellisen ratkaisu
5 vuotta
Sofianna Muuri
10.3. Lastenhuoneen seinällä komeilevat hevoskuvat kertovat, että tässä salolaiskodissa on myös hevosen ystäviä.
Kymmenvuotias
Katariina
Roos kaivaa Hamtaro-hamsterin
esiin makuusopen pehmikkeistä
ja sulkee sen ja kissan yhtä aikaa
syliinsä. Halikossa
7 vuotta
Saara Sallanmaa
11.3. Tähän
riittää se, että pitää tallessa pankista saadun raportin, josta selviävät tapahtumat ja arvopaperit.
Kaikki verovelvolliset saavat tänä vuonna esitäytetyn veroilmoituksen, jonka jokainen on velvollinen tarkistamaan. Kun naapurin kissaneiti Olivia ilmestyy takapihalle
ja painautuu ikkunaruutuun, Nö-
NIMITYS
Suur-Seudun Osuuskauppa
SSO:ssa on nimitetty palkanlaskijaksi yo-laskentamerkonomi
Päivi Pajunen.
Musiikki
Harmonikkalauantai Salossa, harrastajataidenäyttelyssä, Rummunlyöjänkatu 7
OP-ryhmän palveluksessa hän on tehnyt
uraa vuodesta 1979. Nyt alkaa mattimyöhäisillä olla kiire, sillä setelit
ovat vaihtokelpoisia enää maaliskuun ajan, muistuttaa palvelupäällikkö Taina Auer Nordean Salon konttorista.
SSS
SSS?STT
Esko Keski-Vähälä
Kuusjoella toimivan Kimmon Vihanneksen pihapiiriin on noussut uusi pakaste- ja konttorirakennus. Palvelualojen konkurssit lisääntyivät kymmenellä vuotta aiemmasta.
Konkurssiin haetuissa yrityksissä työskenteli 855 henkeä, mikä
on 176 vähemmän kuin vuotta aiemmin.
SSS?STT
Pörssikommentti
OMX
hallituksen käytettävissä sen jälkeen pidettävässä niin sanotussa
kehysriihessä. Työryhmän puheenjohtajan Kai Sipilän mu-
kaan ryhmä piti kolme prosenttia
realistisena tavoitteena biopolttoaineiden saatavuus ja kustannukset huomioon ottaen. Lisäksi hän on
toiminut vuodesta 1997 alkaen OKO:n johtokunnan varapuheenjohtajana.
Alun perin juvalainen 51-vuotias Karhinen on koulutukseltaan
kauppatieteiden maisteri. Nykyinen pääjohtaja Antti Tanskanen jää
tuolloin eläkkeelle.
Tanskanen on tullut tunnetuksi osuuspankkileirin suurten linjojen vetäjänä, joista tuorein oli vakuutusyhtiö Pohjolan osto viime
syksynä.
Karhinen toimii nykyisin Osuuspankkikeskuksen toimitusjohtaja
ja hän on toiminut myös Tanskasen varamiehenä. 7702 328 Fax: 7702 300
TALOUS
sss.talous@sss.fi
Työryhmä esittää:
Biopolttoaineiden tavoitteeksi
kolme prosenttia kulutuksesta
Ministeri Mauri Pekkarinen lupasi esityksen eduskunnalle syksyksi
SSS?STT?
Heikki Karkkolainen
Biopolttoaineiden osuus Suomen
liikenteen polttoaineiden käytöstä
on vuoteen 2010 mennessä nostettava kolmeen prosenttiin, ehdottaa asiaa selvittänyt työryhmä
kauppa- ja teollisuusministeriölle
jättämässään mietinnössä.
Tämä toteutettaisiin asteittain
säätämällä perinteisiä polttoaineita kalliimmille biopolttoaineille käyttövelvoite.
Käytännössä biopolttoaineiden
käyttöä lisättäisiin sekoittamalla
niitä bensiiniin ja dieseliin. Myöskään paljon puhuttu hankintalaki
ei hirvitä tukkuria.
. Salcomp saa
uusista osakkeista noin 17 miljoonaa euroa.
Yhtiö siirtää Kemijärven-pääkonttorinsa Saloon tänä vuonna.
SSS
Reijo Karhisesta
OP-ryhmän pääjohtaja
Osuuspankkiryhmän pääjohtajaksi on ensi vuoden alusta nimitetty Reijo Karhinen. Siinä hallitus sopii
valtion ensi vuoden talousarvion
päälinjoista.
Valtiosihteeri Anssi Paasivirran johtama työryhmä tapasi perjantaina myös UPM-Kymmenen
johtoa. Keskustelusta yhtiön
edustajien kanssa hän totesi vain,
että saatu informaatio oli hyvää ja
eräiltä osin yksityiskohtaistakin.
9500
Metsäosakkeet halpenivat
9000
8500
Helsingin pörssissä kurssit päättivät ylämäkeen viikon lopuksi
Nokian johdolla. Hän on naimissa ja hänellä on neljä lasta, jotka ovat jo aikuisia.
SSS?STT
Suurien
seteleiden
kysyntä
kasvanut
Nordea ottaa vielä vastaan
käytöstä poistettuja kruunuja
Nordean konttorit kaikissa Pohjoismaissa ottavat maaliskuun loppuun asti vastaan Ruotsin setelivaluuttaa, joka poistui käytöstä
vuodenvaihteessa.
Ruotsin keskuspankki ilmoitti lokakuussa, että se vetää pois liikkeestä edellistä mallia olevat 20:n, 100:n ja 500 kruunun setelit. Yleisöannissa merkittiin runsaat 222 000
osaketta, kun tarjolla oli miljoona osaketta.
Instituutioanti sujui paremmin ja osakkeiden kysyntä ylitti tarjonnan. maaliskuuta, jolloin se
Konkurssien määrä pysyi
tammikuussa ennallaan
Tammikuussa pantiin vireille 224 konkurssia, mikä on vain yksi
enemmän kuin vuosi sitten tammikuussa.
Tilastokeskuksen mukaan konkurssien määrä lisääntyi eniten palvelualoilla, joilla pantiin tammikuussa vireille 56 konkurssia. Esimerkiksi Voikkaan tehtaan sulkemisesta kärsivä Kuusankosken seutu ei tällä hetkellä edes kuulu
EU:n tukialueisiin.
Nykyisillä tukialueillakin rahojen nopea uudelleensuuntaaminen on hankalaa. Vuonna 2008 velvoite olisi prosentti polttoaineiden
kulutuksesta. Ruotsissa setelit voi tallettaa pankkitilille huhtikuun loppuun asti, sen jälkeen niitä ottaa vastaan ainoastaan Ruotsin keskuspankki.
. Valikoimaan kuuluvat kaikki suurkeittiöiden tarvitsemat tuotteet
pakasteherneistä servetteihin.
Perjantaina yrityksen tavarantoimittajat sekä asiakkaat kohtasivat Kuusjoella, kun yritys
juhlisti toimitilojensa laajennusta.
. maaliskuuta 2006
12
?
Tuottaja: Suvi Purmonen puh. Torstaina yli kymmenen prosenttia loikannut M-real jäi ennalleen, vaikka osake kävi välillä jopa noin kolmen prosentin laskussa.
Lemminkäisen kurssi vahvistui 0,7 prosenttia, kun yhtiön
ongelmista Pietarissa saatiin lisävalaistusta. Eniten ovat lisääntyneet
50:n ja 500:n euron setelit.
Suomen Pankin asiantuntija arvelee suomalaisten tarvitsevan
suuria seteleitä esimerkiksi tuontiautojen hankintaan Saksasta.
Myös Venäjän puukaupassa käteinen on usein ainoa hyväksytty
maksuväline.
Eurosta on tullut Yhdysvaltain
dollarin jälkeen maailman toiseksi tärkein käteisvaluutta.
marras
joulu
tammi
helmi
Päätöskurssin muutos
Aldata Solution
Solteq (LP)
SanomaWSOY A
QPR Software
Raisio Oyj K
Aspo (LP)
+4,33
+4,02
+3,86
+3,75
+3,72
+3,67
Laskeneet
2500
2000
1500
1000
Päätöskurssin muutos
TJ Group (T)
Stromsdal B
Honkarakenne B (LP)
Lassila&Tikanoja
Exel
Tamfelt Kanta
-12,50
-5,79
-3,88
-3,38
-2,17
-2,07
5 pv
500
ma
ti
ke
to
Euribor 360
1 vko
1 kk
2 kk
3 kk
4 kk
5 kk
10.03. Sen sijaan pidemmällä aikavälillä aluetukirahoja
voidaan suunnata myös tehtaiden
sulkemisista kärsiville alueille.
Lähikuukausina Suomi voi
käyttää lähinnä omaa kansallista
rahaa alueiden talousahdingon
helpottamiseksi.
. Liikennepolttoaineiden tuotanto on karkeasti
1 400 miljoonaa ekvivalenttitonnia vuodessa.
Biopolttoaineiden ongelmina
ovat käytettävyys ja hinta, joka on
50?100 prosenttia mineraalipohjaisia polttoaineita eli öljyä korkeampi.
Biopolttoaineiden käyttöönotto
nostaa autoilijoiden polttoaineen
hintaa työryhmän arvion mukaan
suuruusluokaltaan noin kolme
senttiä litralta. Jos kuoritut perunat tuntuivat tuolloin turhuudelta, nykyään
lähes kaikkea mahdollista myydään valmiiksi kuorittuna, pilkottuna, raastettuna ja lohkottuna.
On porkkanaa, lanttua, kurkkua,
tomaattia, salaattia ja jopa valmiita tuoreiden appelsiinin siivuja.
. Kun kuorittujen perunoiden suosio kasvoi, alkoivat he kysellä, eikö meillä olisi muitakin
tuotteita.
Kuorittu peruna on edelleen
Kimmon Vihanneksen päätuote.
Sitä toimitetaan asiakkaille keskimäärin 6 000 kiloa päivässä. Toivon, että hallitus saa lakiesityksen alkusyksyksi eduskuntaan, jotta järjestelmä saadaan
käyttöön vuonna 2008, kuten
työryhmä ehdotti, sanoi Pekkarinen.
Ehdotettu biopolttoaineiden
käyttö olisi pienempää kuin Euroopan unionin ohjeellinen 5,75
prosentin tavoite. . Hinnoista on helpompi neuvotella, kun erät ovat
isoja.
Kimmo Kunnia uskoo, että yrityksellä riittää työsarkaa suur-
keittiöiden kanssa, eikä yrityksen
suunnitelmissa ole laajentaa toimintaansa suoraan kuluttajille
suunnattuihin tuotteisiin. Meillä
on kyllä sikäli hyvä tilanne, että
valikoima on laaja ja pystymme
toimimaan joustavasti. Verohelpotuksin biopolttoaineiden osuus
voitaisiin nostaa ehkä viiteen prosenttiin.
Vaihtoehtoisten polttoaineiden
osuus maailman liikennepolttoaineista on Sipilän mukaan noin
puoli prosenttia. Jäsenmaat
hyväksyivät idean joulukuussa.
Suomi karsasti rahaston perustamista. Perjantaina yrityksessä pidettiinkin uusien tilojen tupaantuliaisjuhlat.
Kimmon Vihannes on kasvanut perunankuorijasta täyden valikoiman tukkuriksi
SSS?Suvi Purmonen
. En ole vielä niin kovasti uhrannut ajatuksia hankintalaille.
Mutta tuntuuhan se vähän resurssien hukkaamiselta, jos ihan
pientenkin kuntien pitää kilpailuttaa kaikki hankintansa. Niiden käytöstä
aiheutuva lisäkustannus nousisi
vuonna 2010 vuositasolla noin
50?80 miljoonaan euroon vuodessa, työryhmä arvioi.
Teoriassa viiden prosentin biopolttoaineiden osuus olisi työryh-
män mukaan saavutettavissa
asettamalla käyttövelvoitteen lisäksi veronalennus velvoitteen
ylittävälle kahden prosenttiyksikön osuudelle.
Verotuksen käyttö on kuitenkin
ongelmallista, koska kilpailulainsäädännön sallimia mahdollisuuksia siihen on vähän. Kahdeksan
tukun yhteisyritys on perustettu
vuonna 1997.
. 12
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Lauantaina 11. 09.03. Asiakaskyselyjen johdosta Nordeassa pidennettiin seteleiden
vastaanottoaikaa. Uskon
kyllä, että pärjäämme kilpailussa.
Aluetukien suuntaa
voidaan muuttaa
ensi vuodesta lähtien
SSS?STT?Erja Yläjärvi
Euroopan unionin tukirahoista ei
ole välitöntä apua UPM:n kaavailemien irtisanomisten seurausten
lievittämisessä. Nyt olemme rakentaneet uuden ajanmukaisen pakastetilan sekä uudet konttoriti-
lat, kertoo Kunnia.
Myös yrityksen liikevaihto on
kasvanut vuosi vuodelta: viime
vuonna ylittyi 5 miljoonan euron
raja. Tuotevalikoima on kehittynyt
täysin asiakkaiden tarpeiden mukaan. Itse kuorimme enää perunat,
muut tuotteet ostamme alihankintana.
Tukkujen yhteisyritys
tehostaa hankintoja
Vihannesten lisäksi Kimmon
Vihannes jälleenmyy monen tavarantoimittajan tuotteita. % ed.
Muut. Käyttövelvoite nousisi ehdotuksen mukaan asteittain. 6 kk
2,604 2,606 7 kk
2,632 2,632 8 kk
2,657 2,653 9 kk
2,698 2,695 10 kk
2,745 2,739 11 kk
2,794 2,792 12 kk
2,835
2,886
2,926
2,966
3,003
3,036
3,070
2,830
2,875
2,916
2,956
2,999
3,029
3,065
Ulkomaiset pörssit
Amsterdam, AEX
Ateena
Budapest
DJ Stoxx Nordic
DJ Stoxx Nordic 30
Frankfurt, DAX
FTSE Eurotop 100
Hong Kong, HSI
Lontoo, FTSE
Milano, Mibtel
Moskova, RTS
Nasdaq Composite
New York, DJIA
OMX Stockholm
OMX Tallinn
457,85
4014,52
21979,70
430,24
7190,89
5785,95
2884,60
15445,05
5897,60
29084,00
1361,28
2262,50
11053,69
322,01
646,46
muutos-%
+0,75
+0,94
-1,12
+0,32
+0,44
+0,94
+0,67
-0,42
+0,71
+0,72
-2,52
+0,57
+0,74
+0,05
-0,73
Oslo, OSE
Pariisi, CAC 40
Praha
Singapore, Straits Times
Sydney, All Ordinaries
Tokio, Nikkei
Tokio, Topix
Wien
Zürich SMI
muutos-%
+0,57
+1,00
-0,49
-0,30
-0,12
+0,49
+0,38
+0,56
+1,40
419,91
5057,89
1506,00
2496,73
4849,40
16115,63
1647,27
1438,84
7970,64
2,5
2,4
2,3
2,2
2,1
loka
Australia - dollari
E-Korea - won
Englanti - punta
Islanti - kruunu
Japani - jeni
Kanada - dollari
Norja - kruunu
Ruotsi - kruunu
Sveitsi - frangi
Tanska - kruunu
USA - dollari
Viro - kruunu
1,202
1,200
1,22
1,21
1,198
1,20
1,196
1,19
1,18
1,194
5 pv
1,192
1,17
2,6
marras
joulu
tammi
helmi
Valuutat
Euro/dollari
1,24
1,23
2,7
Euron arvo valuutassa
1,622
1168,240
0,686
83,970
141,110
1,387
7,973
9,393
1,566
7,460
1,192
15,647
1,190
1,16
loka
marras
joulu
tammi
helmi
ma
ti
ke
to
Lähde: Startel/OMX Exchanges, IS.Teledata AG, IDC ComStock. EU:n rahoituskausi 2000?2006 on juuri lopuillaan, eikä jakamatonta rahaa ole
enää paljon.
Globalisaatiorahasto
auttaa myöhemmin
Pika-apua ei heru myöskään
EU:n uudesta globalisaatiorahastosta, jonka tarkoitus on nimenomaan auttaa joukkoirtisanomisista kärsiviä alueita. Muista vaihdetuimmista Neste Oil kohosi 1,8 prosenttia ja Sampo 2,1 prosenttia. Monien muiden maiden
tavoin Suomi katsoi, että rahasto
palkitsisi turhaan taantuvia alueita, jotka eivät ole tehneet välttä-
mättömiä uudistuksia ajoissa.
Nyt Suomi aikoo kuitenkin selvittää rahaston käyttömahdollisuudet tulevien irtisanomisten varalta.
Tukitoimia valmistellaan
hallituksen kehysriiheen
Hallitus on saamassa runsaan
viikon kuluttua ensimmäisen arvion siitä, mitä työpaikkansa tulevissa suursaneerauksissa menettävien työntekijöiden ja paikkakuntien hyväksi voitaisiin tehdä.
Kauppa- ja teollisuusministeri
Mauri Pekkarinen (kesk.) kertoi perjantaina, että asiaa selvittävältä työryhmältä odotetaan
alustavaa hahmotelmaa viimeistään 20. Matkapuhelinjätti kampesi kurssinsa ylös
USA:n odotettua parempien työllisyystilastojen jälkeen.
Metsäyhtiöt sen sijaan halpenivat, kun UPM:n saneerausilmoituksesta keskiviikkona alkanut metsäyhtiöiden nousuralli taittui
laskuun.
Yleisindeksi OMXH nousi 0,3 prosenttia noin 1,1 miljardin
euron vaihdolla.
Nokia vahvistui 0,1 prosenttia 16,72 euroon. Painopiste on nyt kieltämättä
kansallisissa toimissa, sisäministeriön valtiosihteeri Antti Mykkänen sanoo.
Hallitus pohtii parhaillaan, mi-
ten ilmoitettujen irtisanomisten
vaikutuksia voidaan pehmentää.
Harkinnassa on muutosturvapaketin tarjoamien keinojen lisäksi
investointituet kärsivien alueiden
yrityksille.
EU:n aluetuet eivät tarjoa juuri
apua vielä tänä vuonna. Se nousisi seuraavana vuonna kahteen prosenttiin
ja edelleen kolmeen prosenttiin
vuonna 2010.
Kauppa- ja teollisuusministeri
Mauri Pekkarinen (kesk.) lupasi mietinnön luovutustilaisuudessa viedä ehdotusta nopeasti eteenpäin työryhmän ehdottamassa
muodossa.
Hänen mukaansa työryhmän
ehdottama kolmen prosentin
osuuden saavuttaminen on vähimmäistavoite.
. Ikea ei toimittanut
Lemminkäisen Lemconille sovitusti kauppakeskuksensa rakennustöihin tarvittavaa lupaa.
8000
7500
7000
10
11
12
1
2
3
9250
9200
9150
9100
9050
5 pv
9000
8950
ma
ti
ke
to
Vaihto
miljoonaa euroa
3500
3000
2500
2000
1500
1000
500
Nousseet
Toimialaindeksit
0
loka
Toimiala Muut. Työntekijöitä yrityksessä on
15.
Lisävoimaa yritykseen tuo kuuluminen Patu-Palvelutukkurittukkukauppaketjuun. Aikataulu oli nopea, sillä setelit eivät ole käyneet maksuvälineinä
enää tammikuun alun jälkeen. Vuonna 1991 kiersimme 10 kilon perunaämpäreiden kanssa ravintoloissa kyselemässä, josko he
olisivat kiinnostuneita ostamaan
valmiiksi kuorittuja perunoita,
muistelee Kuusjoella toimivan
Kimmon Vihanneksen toimitusjohtaja Kimmo Kunnia.
15 vuodessa moni asia on muuttunut. Päätöksen asiasta tekee hallitus.
Työministeri Tarja Filatov (sd.)
painottaa, että rahoja on suunnattava nimenomaan sinne, jossa niiden tarve on suurinta.
Liikkeellä olevan käteisen rahan määrä on kasvanut roimasti.
Käteisen määrä on kasvanut koko euroalueella ja kaikkein voimakkaimmin Suomessa, kertoi
perjantain Keskisuomalainen.
Suomen Pankin liikkeelle laskeman setelistön arvo on yli kaksinkertaistunut eurokauden aikana,
vaikka myös pankkikorttien ja
nettipankin käyttö on yleistynyt.
Setelistön arvo on liki 5,5 miljardia euroa, kun se neljä vuotta sitten oli vain noin kaksi miljardia
euroa. Yleisöannissa tarjotuista osakkeista valtaosa siirrettiinkin institutionaalisille sijoittajille.
Osakkeen merkintähinnaksi on päätetty 3,20 euroa. % 1 kkMuut. Näin saamme yhteisvoimaa
hankintoihin. Tällöin myös tehtaiden
sulkemisesta kärsivät alueet voidaan ottaa tukien piiriin. Pelkästään kotimaisia polttoaineita ei
verotuksella saa suosia.
Valtiovarainministeriön edustaja sanoutui eriävässä mielipiteessä irti työryhmän kaavailemista
käyttövelvoitetta laajemmalle
käytölle suunnattavista verohelpotuksista, jotka vähentäisivät
verotuloja noin 50 miljoonalla eurolla.
Biopolttoaineilla saavutettava
hiilidioksidipäästöjen vähenemä
on eriävän mielipiteen mukaan
pieni, eikä käytettävissä ole keinoja Suomessa käytettävien biopolttoaineiden raaka-aineiden tai
tuotannon kotimaisuuden varmistamiseksi.
Pekkarisen mukaan ?jää jatkossa arvioitavaksi, onko biokomponentista aiheutuva vähäinen lisälasku syytä siirtää suoraan hintoihin, vai voitaisiinko lisälaskua
pienentää biopolttoaineelle myönnettävällä verohuojennuksella?.
SÄHKEET
Salcompin yleisöanti sujui
odotettua vaisummin
Matkapuhelinlatureita valmistavan Salcompin yleisöanti ei täyttänyt yhtiön odotuksia. Toiminta on laajentunut tasaista tahtia. Rahaston
tulee voimaan vasta ensi vuoden
alussa, ja on siten UPM-päätöksen osalta myöhässä.
Komissio esitti rahastoa viime
vuonna, kun Hewlett-Packard ilmoitti irtisanovansa Ranskassa
noin 1 400 työntekijää. Hienoja asianmukaisia tiloja on kiva esitellä, sanoo yrityksen toimitusjohtaja Kimmo
Kunnia. Wärtsilä kipusi 3,2 prosenttia.
Metsäsektorilla UPM lipsui 0,4 prosenttia ja Stora Enson Rosake 1,1 prosenttia. % 12 kk
OMX Helsinki
9245,56 +0,29
+7,58 +36,23
OMX Helsinki CAP
4966,23 +0,35
+6,58 +35,69
OMXHB
51,96 +0,23
+8,29 +35,53
OMXH25-indeksi
2665,73 +0,41
+7,03 +32,74
HEXTech
1168,78 +0,21
+3,29 +17,01
Energia
156,09 +1,75
+9,62 +53,41
Perusteollisuus
169,55 -0,51 +13,28 +21,87
Teollisuustuotteet ja -palvelut278,34 +0,14
+3,27 +54,82
Kulutustavarat ja -palvelut 178,00 +0,18
+0,30 +11,59
Päivittäistavarat
215,86 +0,58
+1,97 +21,25
Terveydenhuolto
305,42 +0,40 +10,79 +204,32
Rahoitus
167,29 +1,70
+1,55 +44,31
Informaatioteknologia
31,45 +0,13
+9,37 +34,29
Tietoliikennepalvelut
24,30 +0,37
+0,75 +15,67
Yhdyskuntapalvelut
658,34 +0,73
+9,25 +76,41
I-listan indeksi
4089,88 +0,77
+0,94 +29,87
NM-listan indeksi
1084,85 +0,65
-2,33
+8,99
EU-rahasta ei välitöntä apua
UPM:n irtisanomisten hoitoon
Rahoituskaudella 2007?2013 tukialueet jaetaan kuitenkin osin
uudelleen. Perunan perässä tulevat tomaatti,
kurkku ja salaatti.
Länsimaat kuitenkin
epäilevät Iranin käyttävän ydinvoimateknologiaa myös ydinaseiden valmistamiseen.
Lehtikuva/Reuters/Tullio Puglia. Syyksi kerrottiin
Millsin liiketoimet.
Pääministeri Tony Blairin tiedottaja painotti perjantaina, että
Jowellin ja hänen aviomiehensä
toimia on tarkasteltava erikseen.
. Viruksen aiempaan leviämiseen nähden se on varsin loogista,
sanoo eläintautien asiantuntija Ulla Carlson Ruotsin eläinlääketieteen virastosta.
Viranomaiset aikovat perustaa myös Gotlantiin suoja- ja valvontaalueen ja toimittaa kaikki alueelta löytyvät kuolleet villilinnut tutkimuksiin. maaliskuuta 2006
?
MAAILMALTA
13
YK:Yli miljardi ihmistä on
yhä vailla puhdasta juomavettä
Korruptio ja huono johtaminen syitä vesipulaan
SSS?STT
NEW YORK/HELSINKI?Yli miljardi ihmistä joutuu edelleen tulemaan toimeen ilman puhdasta juomavettä. Esimerkkinä
mainitaan Intia, missä 41 prosenttia haastatelluista kertoi
maksaneensa puolen vuoden aikana enemmän kuin yhden lahjuksen vesimittarin lukemien väärentämiseksi. 13
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Lauantaina 11. Tessa Jowelliin liittyvät kysymykset on käsitelty ja (oikeus)juttua Italiassa emme kommentoi,
hän sanoi.
Berlusconi on selvinnyt lukuisista aiemmista oikeudenkäynneistä ilman vakavia oikeudellisia seuraamuksia.
Ulkoministeriön asiantuntija ei usko
nimityksen vaikuttavan Kosovo-neuvotteluihin
Pääministeri kiistää
Lehtikuva/Reuters/Rick Wilking
MOSKOVA?Joukko kansainvälisiä luottolaitoksia on pyytänyt
moskovalaista tuomioistuinta julistamaan öljy-yhtiö Jukosin konkurssiin. Huono johtaminen ja hallinto, korruptio ja byrokratia aiheuttavat ongelmia.
Unescon pääjohtaja Koichiro
Matsuura peräänkuuluttaakin
hyvää hallintotapaa vesivarojen
jakamisessa ja hoitamisessa.
Korruptio vesisektorilla vie
niukkoja voimavaroja ja vaikeuttaa monien maiden mahdollisuuksia toimittaa puhdasta juomavet-
tä kansalaisilleen. Heistä nuorin on 22-vuotias Hind Hariri.
Hän on murhatun Libanonin entisen pääministeri Rafik Haririn tytär, joka peri 1,4 miljardin
dollarin (1,18 miljardin euron)
omaisuuden.
Osakemarkkinoiden hurja kehitys Itä-Euroopan, Etelä-Amerikan ja Aasian maissa näkyy myös
vaurauden lisääntymisenä. Hän sanoo toivovansa, että raportti saa
hallitukset ja järjestöt toimiin.
. Myös vuoden 2005 kakkonen oli sama kuin edellisinä vuosina.
Amerikkalaisinvestoija
Warren Buffettin omaisuuden
arvo laski parilla miljardilla, mutta on edelleen muhkeat 42 miljardia dollaria (35,4 miljardia euroa).
Kolmanneksi nousi meksikolainen telealan yrittäjä Carlos Slim
Helu. Arviolta kaksi miljardia
ihmistä elää tällöin slummeissa ja
valtaamilleen alueille rakentamissa hökkeleissä, ja juuri kaupunkien köyhien arvioidaankin kärsivän pahiten puhtaan veden ja viemärijärjestelmien puutteesta.
. Asiasta kertoi perjantaina uutistoimisto AFP, joka oli
saanut käsiinsä Yhdysvaltojen ja
turvallisuusneuvostossa pysyvinä
jäseninä olevien länsimaiden valmisteleman tekstiluonnoksen.
Diplomaattilähteiden mukaan
länsimaiden oli tarkoitus kokoontua perjantaina New Yorkiin keskustelemaan ehdotusluonnokses-
ta. Jos sivuutamme tämän, se on
omalla vastuullamme.
Lähteet: Unesco, BBC
Ikean Ingvar
Kamprad
neljänneksi
äveriäin
Lintuinfluenssaa löytyi
myös Gotlannista
LONTOO?Britanniassa sotaministerinä 1960-luvun alussa toiminut John Profumo on kuollut 91 vuoden iässä. Raportin
mukaan jokien ja pohjaveden tasot ovat olleet laskussa monilla
alueilla vähäisempien sateiden ja
suuremman haihtumisen vuoksi.
Puolet ihmiskunnasta elää kaupungeissa ensi vuoteen mennessä.
Vuonna 2030 osuus on jo lähes kaksi kolmasosaa, mikä johtaa veden-
tarpeen rajuun kasvuun kaupunkialueilla. Suhteen kestäessä tuolloin 48-vuotias Profumo oli tahollaan naimisissa.
Skandaaliksi asti asia paisui, kun Keeler kertoi olleensa suhteessa
myös neuvostoliittolaisen diplomaatin kanssa. Serbian hallituksen on täysin
mahdoton hyväksyä sitä, että
mies, jonka pitäisi olla syytettynä
sotarikoksista, valitaan minkäänlaiseen poliittiseen tehtävään,
Serbian hallituksen puhemies
Srdjan Djuric sanoi maaliskuun
alussa uutistoimisto AFP:n mukaan.
Sauer ymmärtää serbien ärtymyksen muttei usko, että valinta
vaikuttaa Kosovo-neuvotteluihin.
. Tämä käy ilmi tuoreesta
YK:n raportista, joka julkaistiin
ennen Meksikossa ensi viikolla alkavaa Maailman vesifoorumia.
Juomavettäkin huonompi tilanne on sanitaation suhteen: 2,6 miljardia eli 40 prosenttia maailman
väestöstä elää vailla kunnon vessaa ja viemäriä.
Puhtaan veden ja viemäröinnin
puutteesta kärsivät ihmiset kuuluvat maailman köyhimpiin, ja yli puolet heistä asuu Intiassa ja Kiinassa.
Tätä vauhtia esimerkiksi Saharan
eteläpuolisessa Afrikassa ei saavuteta YK:n vuosituhattavoitetta, eli puoliteta vailla puhdasta juomavettä
elävien määrää vuoteen 2015 mennessä, raportissa varoitetaan.
Raporttia laatimassa on ollut 24
YK-järjestöä, ja se on tehty YK:n
kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestön Unescon johdolla. Järjestöjen mukaan kyseessä on tähän asti kattavin maailman makean ve-
den varoja koskeva arvio.
Makeaa vettä on maapallolla
runsaasti, joskaan vesivarat eivät
jakaudu tasaisesti, raportissa
huomautetaan. Serbit tietysti näkevät tämän
omalta taholtaan, mutta ovat toisaalta ilmoittaneet, että jatkavat
tässä prosessissa. Kosovon albaanit
toivovat neuvotteluiden johtavan
Kosovon itsenäistymiseen.
emmassa oikeudenkäynnissä.
Ne liittyivät Berlusconin viestintäimperiumin Mediasetin epäiltyihin väärinkäytöksiin.
Rikosepäilyt aiheuttivat poliittisen myrskyn Britanniassakin.
Millsin puoliso, kulttuuriministeri
Tessa Jowell, joutui vastaamaan
epäilyihin siitä, että lahjusraha
olisi päättynyt pariskunnan asunnon lainanlyhennykseen.
Jowell selvisi väärinkäytösepäilyjä koskevista kuulemisista moitteitta.
Viime viikonloppuna pariskunta
ilmoitti eroavansa 27 avioliittovuoden jälkeen. Se myös pyysi Kosovon
YK-hallinnon johtajaa Sören
Jessen-Peterseniä käyttämään
valtaansa nimittämisen estämiseksi.
Vuonna 2002 Serbia asetti Ce-
Berlusconia vastaan
vireillä korruptiosyyte
STT?Reuters?AFP
ROOMA/MILANO?Italiassa on
vireillä korruptiosyyte pääministeri Silvio Berlusconia vastaan.
Milanolaissyyttäjät pyysivät tuomaria perjantaina määräämään
oikeuskäsittelyn aloitettavaksi,
oikeuslähteet kertoivat.
Berlusconia vastaan on vireillä
myös syyte valehtelusta todistajana.
Hänen kanssasyytettynsä on
brittilakimies, jonka epäillään valehdelleen maksua vastaan todistajana oikeudenkäynneissä, jotka
liittyivät Berlusconin mediayhtiöihin.
Kumpikin on kiistänyt syyllisyytensä. Tämä horjutti jo Britannian kansallista turvallisuutta.
Suhde osoittautui kohtalokkaaksi myös konservatiiviselle puolueelle. Venäjän energia-alaa seuraavat asiantuntijat ovat kuitenkin odottaneet konkurssia jo pitempään.
Pankkien ei arvioida juurikaan hyötyvän Jukosin konkurssista,
sillä yhtiö menetti valtaosa varoistaan, kun sen suurin tuotantoyksikkö Juganskneftegaz myytiin.
Lisäksi Jukosilla on vielä maksamatta miljardeja Venäjän valtion
ja sen öljy-yhtiön Rosneftin esittämistä vaatimuksista.
STT?DPA?Reuters
Skandaalin tahrima brittiministeri Profumo kuoli
SSS?STT?Mika Hentunen
Bill Gatesin omaisuus on 50 miljardia dollaria eli noin 42,1 miljardia euroa.
Ulkomaiset pankit hakevat
Jukosia konkurssiin
TUKHOLMA?Ruotsissa on jälleen todettu uusia lintuinfluenssatapauksia. Suomen ulkoministeriön Länsi-Balkanin yksikön päällikön Kai Sauerin mielestä odotukset Cekun suhteen
ovat selvät.
. Vuoden 1963 lopussa MacMillan erosi pääministerin virasta,
ja puolue hävisi ensimmäisen kerran 13 vuoteen parlamenttivaalit.
STT?AFP?Reuters
Nuorten hassuttelu johti
terroristiratsiaan Bosniassa
Lehtikuva/Reuters/Hazir Reka
Uusi pääministeri Agim Cekun on Kosovon vapautusarmeijan entinen komentaja.
Kosovon vapautusarmeijan entinen
komentaja nousi pääministeriksi
SSS?STT?Hanna Koivisto
Kosovon parlamentti valitsi perjantaina odotetusti alueen uudeksi pääministeriksi Agim Cekun.
Hän on Kosovon vapautusarmeijan entinen komentaja. Lahjuksia oli maksettu myös muun muassa korjausja viemäritöiden jouduttamiseksi.
Kaupungistuminen
lisää paineita
Veden laatu on selvityksen mukaan laskussa useimmilla alueilla. Esimerkiksi Tshekistä löytyy nyt
maailman 224. Viime
viikolla se ilmoitti käynnistäneensä uudelleen tutkimukset, jotta
entisen sissijohtajan teot saadaan
selvitettyä.
. Ei ole kovinkaan yllättävää, että tautia löytyi nyt juuri Gotlannista. Huonolaatuinen vesi puoles-
taan on merkittävä köyhyyden ja
sairauksien aiheuttaja.
Ripulitaudit ja malaria surmasivat noin 3,1 miljoonaa ihmistä
vuonna 2002, ja valtaosa heistä oli
alle viisivuotiaita lapsia. Suomalaisia heidän joukossaan ei ole.
Naismiljardöörejä on Forbesin
laskujen mukaan 78. Tautia on löytynyt Ruotsissa aiemmin Oskarshamnista,
Karlskronasta ja Oxelösundista.
STT?TT
Bill Gates
maailman
rikkain
WASHINGTON?Microsoftin
omistaja Bill Gates pitää tanakasti kärkipaikkaa talouslehti
Forbesin vuosittain julkistamalla
maailman rikkaimpien listalla.
Gatesin omaisuus on 50 miljardia
dollaria eli noin 42,1 miljardia euroa.
Gates on ollut rikkain jo 12
vuotta. Tällä kertaa H5-tyypin lintuinfluenssaa havaittiin kahdessa tukkasotkassa, jotka löydettiin jäätiköltä Gotlannin saaren
itäpuolelta.
. Syytteiden oikeuskäsittelystä tai hylkäämisestä päättää
tuomari tutustuttuaan todistusaineistoon ja kuultuaan osapuolia.
Berlusconi on syyttänyt syyttäjälaitosta poliittisesta juonittelusta häntä vastaan.
Nyt oikeusprosessi käynnistyy
kuukautta ennen vaaleja, joista
on povattu tasaväkistä kamppailua Berlusconin ja keskusta-vasemmistoa johtavan Romano
Prodin kesken.
Berlusconi on selvinnyt lukuisista aiemmista oikeudenkäynneistä
ilman vakavia oikeudellisia seuraamuksia.
Tällä kertaa syyttäjät haluavat
selvyyden siihen, maksoiko Berlusconi liki 500 000 euron lahjuksen yrityslakimies David Millsille, jotta tämä olisi vaiennut kiusallisista seikoista kahdessa ai-
SARAJEVO?Parikymppisten poikien hassuttelu katkesi alkuviikosta Bosniassa, kun terrorismin vastainen poliisiyksikkö rynnäköi
terroristien pesäpaikaksi luulemaansa taloon maan keskiosassa.
Aihetta epäilyille antoi poikaporukan laatima internetsivu, jossa
he julistivat perustaneensa autonomisen valtion nimeltä Vikendika
(Viikonlopputalo) lähelle Brezlan kaupunkia Sarajevon pohjoispuolella, kertoi sanomalehti Dnevni avaz perjantaina. Lähde sanoi, että Yhdysvaltojen, Ranskan ja Britannian oli
tarkoitus kuulla kokouksessa Venäjän ja Kiinan näkemys luonnoksesta.
YK:n turvallisuusneuvoston on
määrä kokoontua ensi viikolla
pohtimaan, mihin toimiin Irania
vastaan ryhdytään. Se ei siis siinä
mielessä vaikuta heidän käytökseensä.
YK:n johtamia neuvotteluja Kosovon maakunnan asemasta on
tarkoitus jatkaa Wienissä 17.
maaliskuuta. Parlamentti hyväksyi Cekun nimityksen äänin 65?33.
Kosovon entinen pääministeri
Bajram Kosumi nimitti Cekun
seuraajakseen viime viikolla, kun
hän itse joutui eroamaan puolueensa painostuksesta. Arviolta
1,6 miljoonaa henkeä olisi voitu
pelastaa puhtaan juomaveden, sanitaation ja hygienian avulla.
Myös ilmastonmuutoksella on
vaikutusta vesivaroihin. Isoista kansainvälisistä pankeista kanteen ovat allekirjoittaneet muiden muassa Societe Generale, Deutsche Bank, Citigroup ja Commerzbank.
Jukos luonnehti perjantaina konkurssihakemuksen tulleen yllätyksenä. rikkain henkilö,
suursijoittaja Petr Kellner kolmen miljardin dollarin (2,53 miljardin euron) omaisuudellaan.
Miljardöörien kerhoon liittyi viime vuonna kahdeksan uutta
kiinalaista.
SÄHKEET
STT?AFP
Yhdysvallat ja Euroopan maat
aikovat vaatia, että YK:n turvallisuusneuvosto antaa Iranille
kaksi viikkoa aikaa lopettaa ydinohjelmansa. Pankit vaativat venäläisyhtiöltä yli 400 miljoonan euron
saatavia.
Yhteiskanteessa on mukana 14 Jukosille luottoja myöntänyttä
pankkia. Profumo muistetaan parhaiten sekaantumisestaan seksi- ja vakoiluskandaaliin, joka maksoi hänelle hänen uransa.
Profumo nousi konservatiivisen pääministerin Harold MacMillanin hallitukseen vuonna 1960, mutta joutui eroamaan jo kolmen
vuoden päästä sekaannuttuaan 19-vuotiaaseen puhelintyttöön
Christine Keeleriin. Viime viikolla antamassaan lausunnossa Serbian hallitus ilmoitti
?syvän huolensa. Ruotsalaisen huonekalujätti Ikean perustaja Ingvar
Kamprad on puolestaan 28 miljardin dollarin (23,6 miljardin euron) omaisuudellaan nyt maailman neljänneksi rikkain.
Kymmenen rikkaimman joukosta putosivat saksalaisen Aldi-supermarketketjun omistaja Karl
Albrecht sekä amerikkalaisten
Oraclen ja Wal-Martin omistajat.
He tekivät tilaa ranskalaisen
Christian Diorin nokkamiehelle
Bernard Arnault?lle, kanadalaiskustantaja Kenneth Thompsonille ja Hong Kongin teollisuusguru Li Ka-shingille.
Öljypohatta, Saudi-Arabian
prinssi Alwaleed Bin Talal Alsaud on 20 miljardin dollarin
(16,8 miljardin euron) omaisuudellaan maailman kahdeksanneksi rikkain henkilö.
Forbesin mukaan maailmassa on
nyt 793 dollarimiljardööriä. Nykyiseltä pääministeriltä
odotetaan tehokkaampia otteita ja
vaikutusvaltaa suorittaa tiettyjä
vähemmistön kannalta tarpeellisia uudistuksia, Sauer kertoi
STT:lle.
Serbia-Montenegro ilmoitti jo
aiemmin vastustavansa Cekun
nousemista pääministeriksi. Iran on toistuvasti kieltäytynyt lopettamasta
ydinohjelmaansa, jota se sanoo
käyttävänsä ainoastaan siviilitarkoituksiin. Cekun nimittämisestä. Zenican poliisi ei halunnut kommentoida terrorioperaatiotaan.
STT?DPA
Länsimaat: Iranille
14 päivää aikaa
lopettaa ydinohjelmansa
kun syytteeseen Kosovon sodan
aikaisista sotarikoksista. Jos jatkamme nykyiseen tyyliin vesikriisi pahenee, ei ainoastaan kehitysmaissa vaan myös kehittyneissä maissa, sanoo Carlos
Fernandez-Jaurequi YK:n vesivaraohjelmasta BBC:lle. Internetsivulla
kaverukset kertoivat lisäksi kuvin ja sanoi juhlistaan ja kommentoivat elämänmenoa Bosniassa.
Zenican poliisi huolestui todenteolla siksi, että internetsivulle ilmestyi myös kuva aidonnäköisestä aseesta.
Ratsiassa se osoittautui puiseksi jäljitelmäksi eikä muutakaan
epäilyttävää löytynyt
. siinä, että monet originaalit ovat kadonneet.
Yksi tällainen harvinaisuus . Parasta antia musiikissa on
tarkkaan naputtavat kitarat sekä Julian Casblancasin poikamainen laulu, ei mikään rockuho.
Tiivistettynä: The Strokes kuulostaa uudella levyllään samalta kuin edellisillä kiekoillaan. Cd:n 12 x 12
senttimetrin kannet ovat nyttemmin tarjonneet uuden haasteen kansien tekijöille.
Top 10:tä voi paitsi katsella myös kuunnella. Eikä luovalle taiteilijalle muuta vaihtoehtoa olekaan, kuin omat
lähtökohdat ja vaikutteet sekä
oma päämäärä, jota kohden kehitys omalla tavallaan kulkee. Pink Floyd -kitaristi David Gilmour hoitelee ykköskitaristin osuuden parilla kappaleella, joista varsinkin Junkman on onnistunut.
LORDI: The Arockalypse (Sony/BMG)
Euroviisuissa perjantaina esiintynyt
Lordi haki hieman
samankaltaisin eväin
menestystä kuin kotikentällään Turussa
soittanut Kilpi. Tosin
Lordi joukkioineen on
monta astetta hurjemman näköinen ilmestys.
Lordin kolmas pitkäsoitto The Arockalypse jatkaa samoilla linjoilla
kuin herran kaksi edellistä levyä. The Flower Kings) ei ole enää mukana. Tuolloin se pakattiin yksilöllisiin
kansiin bändiläisten toimesta, sillä jokainen pahvikansi askarreltiin yksitellen. Näyttelyssä
on kerrottu kuvien kera, kuinka kansi sai
lopullisen muotonsa. tarkkuudesta tunnetun Leevi and
the Leavings -laulaja ja lauluntekijä
Gösta Sundqvistin yhteistyö Mikko Kureniemen kanssa. pysymään piilossa
suurelta yleisöltä kotisaarensa ulkopuolella jo pari
vuosikymmentä.
Myös Jadis seurailee uusprogea soittaessaan useiden kollegoidensa tavoin musiikissaan vanhoja, jos
kohta hyväksi havaittuja progressiivisen rockin
alunperin 1970-luvulla luotuja kiemuraisia polkuja.
Musiikki on siis hyvää, muttei välttämättä mitenkään veret seisauttavaa.
Soundillisesti Jadis selviää kuitenkin hienosti kuiville. Levy ilmestyi alunperin vuonna
1969. Siinä kun
Mick on tehnyt vuodesta toiseen omaa
tunnistettavaa vierinkivimusiikkia miljoonille, on Chris Jagger pysynyt lähinnä vain pienen
porukan tietoisuudessa.
Chris Jagger vetää tätä nykyä Atcha!-nimistä bändiä, jonka vakituiseen muonavahvuuteen kuuluu hänen lisäkseen neljä pitkän linjan muusikkoa. Sekä kiertueen että levyn
takaa löytyy kolmikon tallipomo
Thomas Ruf.
Suomeenkin keväämmällä saapuva Blues Caravan ja sen tiimoilta koottu Pilgrimage on mielenkiintoinen ja yllättäen myös ainakin levyn valossa toimiva kokonaisuus. Kun esimerkiksi äänitteen valmiiksi saanut yhtye onkin jo hajonnut siinä vaiheessa,
kun levy lopulta on ilmestynyt, ja
esiintymistilaisuuksien järjestäjille on pitänyt kertoa Lindholmin
siirtymisestä toisenlaisen ilmaisun pariin.
VIIKON LEVY
SSS?Veli-Matti Henttonen
AYNSLEY
LISTER/ERJA
LYYTINEN/IAN PARKER: Pilgrimage (Ruf)
Runsaat pari viikkoa sitten Salossa oman bändinsä kanssa vieraillut laulaja-kitaristi Erja Lyytinen esitti konsertissaan myös
uutta materiaalia. 15.4 No
Shame esiintyy Salossa.
Suomalaisen punkin ykkösnimiin kuuluva salolainen No
Shame on parhaillaan Suomenlinnan Seawolf studiolla
Helsingissä
äänittämässä
uusinta, järjestyksessä neljättä pitkäsoittoaan. Turussa on näyttävästi esillä mm. Grammyja jaettaessa. Rosannen vanhemmat aviopari Johnny Cash ja June Carter Cash
kuolivat molemmat vuonna 2003. Toisaalta kokonaisuus on
kaikilta osin tavalla tai toisella tuttua; sitä 70-luvun
progelle sittenkin ominaista uuden hakemista ja kokemista ei tästä musiikista löydy.
SIEGES EVEN: Tha Art Of Navigating By The
Stars (InsideOut)
Saksalaisbändi Sieges Even on allekirjoittaneelle entuudestaan
tuntematon
ns.uusprogea soittava
bändi. Ehkäpä Lukather ja kumppanit eivät tätä
enää välttämättä haluakaan; heille ehkä riittää se,
että saavat tehdä itsensä näköistä, oloista ja kuuloista musiikkia.
Toton nykyilme tämän levyn valossa on aavistuksen raskas ja junnaava. Tämän levyn valossa Sieges Even ei kuulosta pätkääkään saksalaiselta nahkahousumusiikilta, vaan yhtye on sekoitus Rush- ja ehkäpä myös Marillion-tyylistä progea ripauksella modernia raskasprogea tyyliin Dream Theater.
The Art Of Navigating By The Stars tarjoaa miellyttävän yllätyksen. 79-minuuttisen levyn avaava In Earnest ja sen päättävä nimikappale A Place In The Queue ovat molemmat yli 20-minuuttisia järkäleitä. Karjalaisen
Keltaisessa talossa -levyn kannessa komeilee hänen oma työnsä Perniössä sijaitsevasta keltaisesta talosta.
Näyttelyn kenties vaikuttavimmat maalaukset ovat Haikara-yhtyeen kansina
vuosina 1972 ja -73 ilmestyneet Markus
Heikkerön öljyvärimaalaukset.
Näyttely kertoo myös siitä, kuinka cd-levyn tuoma koon pieneneminen mullisti kansien kuvittamista levy-yhtiöiden menetettyä kiinnostuksensa kansiin. Oudon bändin One Step Closer
-pitkäsoitto kun on saanut inspiraationsa niin progesta, rockista, bluesista kuin vaikkapa kantristakin.
Tästä huolimatta, tai ehkä juuri näistä aineksista
johtuen levy on yllättävänkin mielenkiintoinen. Suurimmaksi osaksi alkuperäisen
bluesin sydänmailla Mississippin
maisemissa äänitetty levy todistaa, että osaavat ne eurooppalaisetkin uuden sukupolven bluesmiehet ja -nainen asiansa.
Musiikki levyllä jakautuu tyylikkäästi siten, että kaikki ovat
sopivassa määrin ?äänessä?, niin
laulajina kuin muusikkoinakin.
Lyytisen omiaan aiempiin studiolevyihin verrattuna tämä on
enemmän sitä oikeaa bluesia. Äiti, Vivian Cash
Distin, kuoli viime vuonna.
Lähinnä kantriartistina vanhempiensa tavoin tunnetuksi tullut Rosanne Cash on tehnyt seesteisen ja
samalla osin tummasävyisen levyn. Vieressä on sama teos Laika & The Cormonauts cd-levyn Local Warning kantena.
Amanuenssi Silja Lehtonen kertoo
näyttelyä koottaessa havaitun, etteivät levykannet ole aina olleet arvostettu taiteen
muoto. Levyllä kuultavat kaksitoista kappaletta ynnä lyhyt bonusjami osoittavat kolmikon kemioiden toimivan hyvin keskenään.
Kyseessä on siis blues, sekä osin
moderni että samalla myös osin
vanhakaltainen sellainen. Muutoinkin Carptree hyödyntää
musiikissaan 70-luvulla vaikuttaneita progen suuruuksia tyyliin Yes ja osin jopa Pink Floyd. Suomessa tämä ei kuitenkaan välttämättä mene kunnolla lävitse; ei edes
vaikka kuinka kuuluisat vanhemmat olisivat taustalla.
Muusikko Dave Lindholm sai
15 000 euron säveltaiteen valtionpalkinnon perjantaina. ja samalla
levyn hinnan myöhemmin tähtiin nostanut . Silence In Your
Head voisi puolestaan olla melodista progea ala Pink
Floyd. Eikä tämä
ole välttämättä mikään moite, sillä New Yorkin (musiikki)historiasta saa napattua myös Strokesin kaltainen bändi itselleen riittämiin aihioita oman uusvanhan musiikkinsa tekemiseen.
CHRIS JAGGER?S ATCHA!: Act Of Faith
(SPV)
Se vähemmän kuuluisampi Jaggerin
veljeksistä eli Chris se kuuluisampi on
ikinotkea Mick - on
ollut musiikin kanssa tekemissä myös
iäisyyden. Tietty ilmavuus puuttuu musiikista, jolloin esimerkiksi vierailevat puhaltajat
(Chicagon torvisektio ja Ian Anderson huiluineen)
joutuvat tekemään töitä täysillä.
Falling In Between on myös levy, jolla soundit toimivat ja kokonaisuus toimii. Raparpe-
ritaivas ja Musiikkiluokka.
Kurenniemi sai kansia suunnitellessaan
aina hyvin tarkat ohjeet Sundqvistilta.
Maalausten jokainen yksityiskohta on laulajan ideoima.
Vastaavanlaista muusikko-taitelija-yhteistyötä ovat harrastaneet myös J. Konsertti on lauantaina
15. Heti perään kuultava Farther on puolestaan
kuin suoraan viljapellon laidalta napattu kaunis
akustinen kantriveto.
Levyn yleisilme on tietyistä rokkivedoista huolimatta enemmän rauhallinen jopa akustinen kuin
vauhdikas. Parhaimmillaan musiikista löytyy näppäriä
ideoita ja toteutuksia, mutta kokonaisuutena Photoplay jää genrensä niin vanhat kuin uudetkin teki-
jät huomioiden hieman hajuttomaksi ja mauttomaksi tuotteeksi.
THE STRING CHEESE INCIDENT: One Step
Closer (InsideOut)
Jenkkibändi The String Cheese Incident tekee monen sortin musiikkia. Levy
on sinällään hyvä Toto-kiekko, muttei tarjoa enää
sellaisia kappaleita, joiden avulla levy nousisi isoksi
hitiksi. Siihen huutoon The Arockalypse ei kuitenkaan
vastaa.
ROSANNE CASH: Black Cadillac (Capitol)
Rosanne Cash tekee omalla tavallaan surutyötä
uusimmalla levyllään Black Cadillac. Osa tästä löytyy jo tuolloin konsertissa myynnissä olleelta mutta vasta hieman
myöhemmin Suomessa virallisesti
julkaistulta Blues Caravan -kiertuetta esittelevältä Pilgrimage-levyltä.
Blues Caravan on Lyytisen yhdessä brittimuusikkojen Aynsley
Listerin ja Ian Parkerin sekä
taustabändin kanssa toteuttama
kiertue. Lähimmäksi vanhoja hittiaikojaan Toto pääsee kappaleessa Bottom Of Your Soul.
JADIS: Photoplay (InsideOut)
Englantilainen Jadis on niin ikään entuudestaan
outo bändi. Myös tuoreempi proge tyyliin Marillion soi tässä musiikissa.
Oikeaoppisen progesti laulavan vokalisti Niclas
Flinckin ja kosketinsoittaja Carl Westholmin muodostama melankoliaan taipuvainen duo tekee mielenkiintoista musiikkia. Aina ei kuitenkaan ole ollut
näin.
Ensimmäisiä tarkkaan harkittuja ja
puntaroituja yksityiskohtia sisältävä suomalainen vinyylilevyn kansi on valokuvaaja Risto Vuorimiehen toteuttama Hurri-
Dave Lindholm sai
taiteen valtionpalkinnon
Veli-Matti Henttonen
Alvar Gullischenin alkuperäinen öljyvärityö ja sen vieressä oleva Laika & The Cormonautsien cd-levy ovat esillä Ars Novassa.
ganes-yhtyeen legendaarinen Roadrunnerin kansikuva vuodelta 1974. Vapaasti käytettävissä oleva jukeboxi soittaa näyttelyyn liittyviä levyjä.
Uusvanhaa eurooppalaista progressiivista rockia
LEVYT
SSS?Veli-Matti Henttonen
THE TANGENT: A Place In The Queue (InsideOut)
Monikansallinen
The Tangent on viimeistään uusimman
A Place In The Queue
-levynsä myötä noussut uuden progen
esittäjien ehdottomaan eliittiin.
Muutosta tämän lähinnä englantilaisruotsalaisen ison bändin kokoonpanossa on tapahtunut siten, että sen nimimies, kitaristi Roine Stolt
(mm. Tallinnasta viikon kuluttua alkavalla kiertueella yhtye soittaa Viron lisäksi Latviassa, Liettuassa ja
Puolassa.
Tuoreimmat tiedot No Shamen tekemisistä löytyvät nettiosoitteesta: www.ifeelnoshameatall.net.. Yksi tällainen ahaaelämys löytyy sisäkannen kuvituksesta.
Lopullisen version kruunasi kitaran kielien väliin aseteltu tupakan natsa. saakka.
NÄYTTELY
Turkulaiseen Ars Novaan koottu Top 10
-näyttely esittelee taidetta, jota löytyy
taatusti lähes kaikista suomalaisista kodeista.
Top 10 ei ehkä tarjoile konkreettisesti nimensä mukaisesti aivan kaikilta osin Top
10 -tuotteita, mutta se tuo hienolla tavalla
näytille suomalaisia pop- ja rock-levyjen
kansia sekä kansiin liittyviä asioita. Twisted Sister -yhtyeen keulakuva Dee
Snider puhumassa ylipitkässä introssa sekä Acceptmies Udo Dirkschneider laulamassa kappaleessa
They Only Come Out at Night.
Herrat eivät kuitenkaan tee tästä levystä yhtään
parempaa tai huonompaa kuin mitä se nyt on. Roll Band, Pen Lee,
Bluesounds ja Canpaza Gypsys.
Lisäksi Lindholm on kautta
uransa esiintynyt aktiivisesti soolona, tilapäisten duojen ja triojen
Muusikko Dave Lindholm on saanut 15 000 euron säveltaiteen valtionpalkinnon.
kanssa sekä vierailevana solistina
erilaisissa kokoonpanoissa.
Säveltaidetoimikunnan mukaan
Lindholm on työskennellyt nopeasti ja vaistonvaraisesti, vaihtaen niin laulukieltä kuin esityskoneistoakin jopa niin sanotusti
lennosta, kaikki muut yllättäen.
. Levynkansien taidetta Turussa, Ars Novassa. Netti tietää
kertoa, että yhtye on
tahkonnut musiikkiaan kuitenkin jo lähemmäs parikymmentä vuotta!
The Art Of Naviga-
ting By The Stars ei siis ole likimainkaan bändin ensimmäinen pitkäsoitto, mutta edelleenkin allekirjoittaneelle ensitutustuminen yhtyeen musiikkiin. Sekä musiikki että laulu ovat oikeaoppisen taitavaa. Mistään mustasta
bluesväännöstä ei levyllä ole kyse, vaan notkeasti
svengaavasti cajunista. Turussa lainassa oleva levy on peräisin Helsingin kaupunginkirjastosta
Turun näyttelyn tuoreinta antia edustaa
puolestaan Mokoman uusimman levyn
kansi. huhtikuuta.
Ennen Suomen keikkojaan
No Shame suunnistaa kymmenen päivän kiertueelle ItäEurooppaan. Ars Novassa on esillä
Kureniemen maalauksista mm. Kuoleman laulukunnaat ei ollut
edes vielä ilmestynyt, kun levyn kansi oli jo
esillä Ars Novassa.
Levyjen kansia tehdään nykyisin viimeisintä tekniikkaa hyödyntäen ?lähes
tyhjästä?. Rock ei ole pelastunut, mutta omista lähtökohdistaan
mitattuna First Impression Of Earth on
mukavalta kuulostava rokkilevy; ei rosoisen rupinen
mutta sopivasti toimiva paketti.
Bändi kuulostaa kotikaupungiltaan eli New Yorkilta.
Tyylillisesti musiikki on mukavan tarttuvaa, mutta
kuitenkin jollain tavalla etäistä. Karjalainen ja Kai Kujasalo.
Tätä nykyä Kemiössä asuvan valokuvaaja Pekka Turusen yhteistyöstä Ismo
Alangon kanssa on näytteenä kuvia Kun
Suomi putos puusta -projektiin liittyen. Tosin levylle mahtuu myös popimpaa soitantaa.
Tämän levyn myötä Lyytisen
oma Rufin kautta myöhemmin tänä vuonna ilmestyvä levy antaa
odottaa itseltään paljon.
VIIKON NETTIVINKKI
SSS?STT
www.mizura.net
Kuvaaja Jore Puusan nettisivuilta löytyy mm. Näyttely on avoinna 26.3. Tällainen nopeus käänteissä
on toisinaan toiminut jo taiteilijaa
vastaankin. Tosin reissussa
rähjääntyneet asut on uusittu.
Nyt pitäisi kuitenkin jo musiikin puhua puolestaan. Levyn loppupuolella soiva Swampy Waters on puolestaan kuin minkä tahansa rokkibändin oikeaoppinen vääntö. Jo
heti avaus Give Me The Love saa bändin kuulostamaan tunteelliselta U2:lta. helppotajuinen ?Valokuvauskoulunen?, jonka avulla
aloittelijakin saa hyviä kuvia.
http://koti.phnet.fi/aasinus/
Sympaattiselta aasisivustolta
löytyy tietoa aaseista ja niiden
hoidosta sekä tietoa Suomessa
asuvista pitkäkorvista.
VIIKON SÄHKE
SSS
Pekka Mäntylä
No Shame on Sampsa Sarparannan
johdolla (kuvassa) äänittämässä uutta musiikkia, jotka kuullaan kevään
mittaan Suomen-kiertueella. 14
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Lauantaina 11. Akustisvetoisessa musiikissa
on lisäksi ripaus funkia ja perinnerockia.
Sen verran Chris Jagger tuntee vetoa tällä hyvätuulisella levyllä valtamarkkinoille, että hän vetäisee historiallisen dueton Mick-veljensä kanssa laulussa The Dj Blues. Rockin rajuuden vastapainoksi The Strokes on sittenkin enemmän pop.
Biisit ovat pääsääntöisesti lyhyitä iskusävelmiä,
sillä neljätoista kappaletta on mahdutettu runsaaseen 50 minuuttiin. Turunen ja Alanko ovat jälleen tehneet yhteistyötä Alangon uusimman, Ruuhkainen
taivas, levyn kanssa.
Suomalaisen äänilevyn kansitaiteeseen
suuresti vaikuttaneista valokuvaajista
esillä ovat mm. Levyä äänitetään Mikko Poikolaisen
kanssa kolmisen viikkoa.
White of Hope-turning
Blackille on tulossa neljätoista
kappaletta. Tänä keventyvän sisältötuotannon ja nopean kierrätyksen aikana on Dave Lindholmin kaltainen taiteilija syvästi vaikuttava
esimerkki ja muistutus siitä, mikä on musiikin ja taiteen tekemisessä tärkeintä: oman näkemyksensä tinkimätön toteuttaminen,
säveltaidetoimikunta kehuu.
. Surutyö paistaa
lävitse, mutta ei ole kuitenkaan kokonaisuutta kahlitseva.
Cd-formaatti huomioiden tyylikkäisiin kansiin
puettu musiikki on hyvin tehtyä ja soitettua. Theo Travisin puhaltimien
myötä musiikissa on oma miellyttävä 70-lukulainen
Canterbury-soundinsa.
A Place In The Queue on ilahduttavan ilmavan
kuuloinen levy. J. Horny -levyn
kansi. Hän on myös edelleen
päävastuussa esitettävästä musiikista.
The Tangent on hyödyntänyt ja hyödyntää edelleenkin hienolla tavalla vanhakantaisen progressiivisen rockin muotoja. Molempien jälki näkyy vahvimmillaan 1980-luvulla ilmestyneissä levyissä.
Omia levyjensä kansitaiteilijoina ovat
kunnostautuneet muun muassa 22 Pistepirkon Asko Keränen, Eppu Normaalin Martti Syrjä, YUP:n Jarkko Martikainen sekä Absoluuttisen Nollapisteen Tommi Liimatta. maaliskuuta 2006
14
?
Tuottaja: Veli-Matti Henttonen puh.7702 329 Fax: 7702 300
KULTTUURI
sss.kulttuuri@sss.fi
Äänilevyjen kannet parhaimmillaan taidetta
Moni suomalaismuusikko ideoi
levykansien
kuvituksen itse
SSS?STT
SSS?Veli-Matti Henttonen
Top 10. Photoplay on kuitenkin jo tämän sopivasti progressiiviselta kuulostavan porukan yhdestoista
pitkäsoitto ja samalla seitsemäs studiolevy!
Ehkäpä Jadiksen rajallisesta suosiosta kertoo jotain se, että yhtye on ?onnistunut. Nykykunnossa Toto on
vähintäänkin yhtä hyvä kuin joskus aikoinaan eli tutun muhkea Toto-soundi on edelleen tallella. Bremerin kameran eteen
pääsivät vain sellaiset muusikot, joiden levyjä hän itse tykkäsi kuunnella. Ansiokkaalla ja arvostetulla urallaan
Dave Lindholm on osoittanut, että
se on myös rockmusiikissa mahdollista, toimikunta jatkaa.
Vuonna 1952 syntynyt Dave
Lindholm nousi uuden rocksukupolven lauluja-lauluntekijöiden
kärkeen heti ensimmäisellä levyllään vuonna 1972.
Lindholm on tehnyt säveltäjänä,
sanoittajana, laulajana, kitaristina ja yhtyeenjohtajana yhden pisimmistä taiteilijanurista. Samalla kantrivaikutteet ovat jääneet osin tai lähes kokonaan pois
levylle päätyneestä musiikista.
Black Cadillac tarjoilee tekstiensä puolesta tavallistakin painokkaampaa musiikkia. Kahden miehen orkesterin Man Made
Machine -cd on kuin aidon ison monimiehisen progebändin toteuttama levy.
Levyn avaava Titans Clash Aggressively To Keep An
Even Score on kuin aikamatka 70-luvulle ja Genesiksen maailmaan. Levy julkaistaan
myöhemmin keväällä. Julkaisua seuraa laaja Suomen-kiertue.
No Shame esiintyy kiertueella myös Salossa Backyard Clubilla. Ennakkoon kokonaisuus ei tunnu
houkuttelevalta, mutta iskevät melodiat, taidokas
soitto ja hyvä laulu tekevät levystä kuuntelemisen
arvoisen.
Joiltain osin levy kuulostaa ns. Mukana
ovat mm. Valtion säveltaidetoimikunta kiittää perusteluissaan Lindholmin ansiokasta, tinkimätöntä ja pitkää taiteilijauraa.
. Aika
kuluu kuitenkin kuin siivillä näitä hienoja esityksiä
kuunnellessa.
The Tangent osaa myös huumorin. Kaverit
eivät ole mitään entisiä megakuuluisuuksia, vaan
muuten vain pitkään musiikkia tehneitä osaavia kavereita.
Act Of Faith tarjoaa mukavan yllätyksen New Orleans -tyylisen musiikin ystäville. Nyttemmin samaisiin kansiin toteutetussa pankkikortissa on puolestaan tupakka poistettu
Albert Järvisen huulilta!
Oman osionsa näyttelyssä on saanut
mm. Tämä kävi ilmi mm. Lindholmin omasta materiaalista julkaistuja albumeja on jo yli 40.
Lindholmin omalla nimellä julkaistujen tuotantojen lisäksi hänen musiikkiaan ovat hänen johtaminaan esittäneet ja levyttäneet
muiden muassa yhtyeet Orfeus,
Rock?n. ulkoa opitulta soitolta, mutta kyllä Sieges Even ainakin tämän levyn
valossa kuulostaa tarpeeksi mielenkiintoiselta alan
bändiltä, että yhtyeen aikaisempaankin materiaaliin
tulee tutustuttua, jos sitä vain tulee jossain vastaan.
Tämä levy kun taitaa olla ensimmäinen virallinen
julkaisu yhtyeeltä Suomessa.
TOTO: Falling In Between (Frontiers)
Vastikään hyvän
keikan
Suomessa
soittanut Toto jaksaa
myös edelleen levyttää uutta materiaalia. Uusi kitaristi Krister Jonsson on niin ikään ruotsalainen ja
mukana myös Karmakanic-nimisessä yhtyeessä.
Porukan todellinen nokkamies, kosketinsoittaja
Andy Tillison on yhä mukana. Alvar Gullischenin iso öljyvärityö. Riipisen
originaaleja ei näytteille Turkuun saatu,
sillä ne lukeutuvat kadonneiden kuvitusten sarjaan. Mitään uutta ?
edistystä. Kokonaisuus on kuitenkin aavistuksen kasvoton.
Rosanne Cash on menestynyt hyvin kotimaassaan
mm. ei ole havaittavissa, vaan musiikki on samaa ja jo perin tuttua.
Uutta sen sijaan on se, että mukana levyllä on suomalaisittain melkoinen joukko lähinnä 80-lukulaisen
raskaan rockin kansainvälisiä edustajia. Se on
joka tapauksessa faktaa, ettei Lordi enää tarjoa edes
uutuudenviehätystä tekemisillään. on Wigwamin Hard ?n. Alle neliminuuttinen The Sun In My Eyes on kieli poskessa tehty
matka 1970-luvun discomaailmaan.
CARPTREE: Man Made Machine (InsideOut)
Ruotsalaisduo Carptree on uusi tuttavuus maasta,
josta on tullut useita hyviä nykyprogea soittavia kokoonpanoja. Kari Riipinen sekä Stefan Bremer. Vanhat
jutut niin soitossa kuin laulussakin toimivat tälläkin
kertaa. Hommansa The String Cheese Incident
hoitaa näiltä osin hyvin, jos kohta ne todelliset huippubiisit ovat jääneet sittenkin varastoon eri tyylejä
yhdistelevällä levyllä.
THE STROKES: First Impressions Of Earth
(RCA)
Amerikkalaisen
rockin yhdeksi pelastajaksi 2000-luvulla
nimetty The Strokes
on ennättänyt jo kolmanteen pitkäsoittoonsa. Kiitettävästi
Toto myös soittaa keikoillaan uudempaa
materiaalia (iki)hittiensä jatkeeksi.
Helsingissäkin
kuultiin ihan mukavia näytteitä uudelta Falling In Between -cd:ltä
Metsänhenki, Riikka Hämeenoja ja Morsian, Elina Ekström.
Laurin koulun Tyypit catwalkilla
Kuviksen ja tekstiilityön projektissa
pohdittiin arjen ja fantasian eroja
Salla Kirjonen
Ikuinen rakkaus,
Taina Laakso ja
Tuomas Saari.
Mr Cool,
Dani Canga.
Minkälaisia tyyppejä Salon Laurin koulussa on. Mallit saivat myös vaikuttaa omaan asuunsa.
. Mikään ei ole pysyvää,
mutta kaikesta saa nauttia, sen pienenkin pysymättömän hetken
verran.
Pidä lähel, ku mua pelottaa.
Pysy siinä, vaik joskus ahdistaa.
Jaa mun kans se, mitä maailmasta irti saat.
Anna mun luottaa, ettei ystävyyttä voi kadottaa.
Evelyn
Muusikorneri
Ilopilleri, Eija-Maria Virolainen.
Veeran silmin
Menot ärppi
Jutta Valtonen
L ukijan ääni
Kivointa oli tehdä jotain erilaista
Emmi Nääppä ja Iida Hoikkala olivat myös mukana
suunnittelemassa ja toteuttamassa Metsänhengen asua
ja asusteita. klo 13 Marja Ringborg Espoon Electrosista
Homo mp3
Kaduilla kulkee tyyppejä: vaaleita,
tummia, pitkiä, lyhyitä, pieniä, isoja.
Olen huomannut, että yhä useamman ihmisen suu liikkuu hiljalleen
kuin puhuisi itsekseen. Ne voivat
olla erityisiä päiviä, kuten yläasteen loppu, lomamatka tai penkkarit tai jonain
päivänä vain ymmärtää jotain uutta elämästä.
Kaikki tämä voi päättyä jo huomenna.
Vaikka nyt on hyvä olla, minä voin tehdä
virheitä tai kärsiä toisten virheistä. Oppilaat ovat
tutustuneet stereotypioihin ja pohtineet fantasian ja arjen eroa, kuvataideopettaja Lotta-Piia Kallio kertoo.
Mukana projektissa oli yli 50 oppilasta ja opettajaa.
soonallisuuttani, Metsänhengen-pukua hienosti kantanut Riikka Hämeenoja kertoo.
Riikka ei itse ollut mukana tekemässä pukuja, mutta
hänenkin mielipiteensä otettiin huomioon.
Pukujen tarkoitus oli korostaa mallin omaa persoonaa.
Henkilöt lavalla esittivät siis lähes itseään. Kivointa oli, että sai tehdä koulussa välillä jotain erilaista ja sai itse suunnitella mitä tekee, 14-vuotiaat tytöt
kertovat.
Projekti oli pitkä ja se huipentui muotinäytökseen.
. klo 14?18
(8?12-vuotiaat), klo
18?21 (13?17-vuotiaat)
Backyard Club
* Tyttöklubi
12?17-vuotiaille
15.3. Entä, jos paras on vielä edessäpäin. klo
18?21, kokataan pitsaa
Kiffarin miniklubi
8?12-vuotiaat
* Visailua 17.3. Talvi oli mennyt taas täysillä luihin ja ytimiin. klo
13?16, aiheena liikenne
Jepulis
8?14-vuotiaat
* Pingisturnaus 14.3.
klo 16?20
Altti
8?15-vuotiaat
* Nuorten keittiö
13.3. to: jauheliha-peruna-
soselaatikko, salaatti. Muihinkaan ei saa oikein kontaktia,
sillä yhä useampi
viilettää
eteenpäin täysin
tietämättömänä ympäröivästä maailmasta.
Jos näille henkilöille huutaa jotain,
he eivät kuule mitään (tai eivät vain
tajua), vaan jatkavat kävelyään. Kaikki vaikutti mielialaan, muttei kuitenkaan kyennyt
kuvailemaan, miltä tuntui. Laji Homo sapiens
sapiens on kehittynyt evoluution seurauksena askeleen eteenpäin. Halusimme
saada mahdollisimman paljon erilaisia tyyppejä mukaan,
kertoo Kiira Järvisilta, joka oli mukana projektin toteuttamisessa. Silloin kasvoin henkisesti ehkä eniten.
Tunsin kaikki tunteet ensimmäistä kertaa äärimmillään: iloa, onnellisuutta ja kipua. ke: kasvispihvit, juustosalaatti. Monien pää
myös nytkähtelee puolelta toiselle.
Ja niiden tyyppien, jotka seisovat
paikallaan, jalka vipattaa kummallisesti.
Osalla ihmisistä silmät ovat painuneet
puoliksi kiinni. Silloin, kun koulu ei aiheuttanut paineita, vaan se oli jopa helppoa. Lapsuuteni elin jo moneen kertaan,
ensin viime vuosituhannella ja sen jälkeen
useasti muistoissani. Kavereiden kanssa
keksittiin jännittävää tekemistä, ja piti vain huolehtia, että tuli kotiin ajoissa. Hän huovutti muun muassa Metsänhenki?mallin hiuksia käsityöntunneilla.
. Tyyppejä olivat Lukutoukka, Virkamies, Mr Cool, Mr Sport, Data, Hevi, Pretty In Pink, Miss
Idol, Metsänhenki, Ikuisesti sinun, Ilopilleri ja Morsian.
. Siinä kävellessäni
pohdin kuinka vuodet menevätkään salamana ohitse; vielä viime
vuonna olin vain nuori lukiota käyvä opiskelija, mutta nyt olin jo lukioni päättänyt, kirjoitukset vain olisivat enää edessä.
Aika kuluu ja kuluu, hetket tulevat ja menevät, mutta silti joka
ikinen vuosi tulee talvi, jonka mukana kylmyys ja lumi. Projekti alkoi jo viime syksynä, kun aloimme ideoida
minkä näköisiä ihmisiä koulussamme on. Kaikki oli helppoa ja huoletonta. Kysymys jäi leijumaan ilmaan, eikä siihen välttämättä haluttu
tarkkaa vastausta, mutta itse jäin miettimään sitä. Arki on tasaista, mutta joinain
päivinä on ollut onnellisempi kuin toisina. Siinä saattaa itselleen tulla tyhmä olo,
kun huutaa ja huutaa kaverilleen, eikä tämä vastaa mitään. Kun meni nukkumaan, ei mikään valvottanut, vaan
pystyi nukahtamaan minne vain, koska vain.
Ehkä parasta aikaa olikin murrosikä, ne vaikeat teinivuodet. Opettajat halusivat tuoda välillä esille myös näitä aineita, eli käsityötä ja kuvaamataitoa, eikä aina vain musiikkia, Kiira kertoo.
Näytöksessä oli myös hyvä musiikki ja runsaasti tehosteita.
Kuvaamataidon ryhmä toteutti asusteet, ja käsityönryhmä asut. 15
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Lauantaina 11. Nämä samaiset henkilöt saattavat aiheuttaa myös liikenteessä vaarati-
Tuuli tuiversi takkini sisään, kun kävelin lumista tietä kotia kohti. Ei ollut vastuuta, ei kiirettä
tai stressiä. Aiheesta kertoo
15.3. luokan tekstiilityön ja kuvataiteen valinnaisaineryhmät järjestivät upean fantasiapukunäytöksen Tyypit.
Malleina toimineet oppilaat esittivät värikkäässä ja
vauhdikkaassa näytöksessä tyyppejä, joihin törmätään
joka päivä koulussa. maaliskuuta 2006
?
Tuottajat: Salla Kirjonen, Jutta Valtonen, Satu Timonen ja Enni Koskenvuori sss.nuoret@sss.fi
Nuorten postin osoite: Salon Seudun Sanomat nuorten sivu, PL 117, 24101 Salo
15
NUORET
Pieni suuri maailma
Elämän parasta aikaa
Minulta kysyttiin, mihin aikaan sijoittaisin elämäni parhaat vuodet. Asu oli juuri minun tyylinen, ja kuvasi oikeaa per-
Hetken ajatus
lanteita, koska he eivät keskity ympäristöönsä.
Suurin osa kuitenkin hymyilee,
näyttää nauttivan elämästään ja olevan onnellinen. Näkö ei pelaa. Ei kuin kaduille bongailemaan!
Salon koulut ja Salon seudun koulutuskuntayhtymä/
Ammattioppilaitos: ma: broilerkastike, salaatti, ti: lihakeitto, mustikkakukko, vaniljakastike, ke: jauhelihakasvispastapaistos, salaatti, to: kalaa talon
tapaan, salaatti, pe: ohrapuuro,
marjakeitto.
Kiskon koulu: ma: kinkkukiusaus, ti: kanaviillokki,
kiinankaali-persikkaraaste, ke:
jauhelihapihvit, kaali-kurpitsasalaatti, to: lohikeitto, pe: uunimakkara, salaatti.
Muurlan koulu: ma: jauhelihakastike, salaatti, hedelmä, ti:
broilernuggetit, jäävuori-herne-maissisalaatti, ke: ohrarouhepuuro, marjakeitto, to: kalavuoka/hauskat
kalapala,
porkkana-appelsiinisalaatti,
pe: lihakeitto, jäätelö.
Halikon koulut: ma: burgundinpata, salaatti, ti: pyttipannu,
raaste, ke: kirjolohikiusaus, punajuuri?omenasalaatti, to: ruokaisa salaatti, marjakeitto, pe:
broilerkeitto, hedelmä.
Perniön ja Särkisalon koulut: ma: lasagne, salaatti, ti: vihanneskeitto, karjalanpiirakka,
jälkiruoka, ke: broileria sitruunakastikkeessa, salaatti, to:
lihapyörykät, salaatti, pe: uunikala, salaatti.
Someron ja Kiikalan koulut: ma: naudanlihakastike,
raastekirmara. Vaikka ihminen ei saisi mitään pysyvää omalle elämälleen, hänen on pakko
jatkaa eteenpäin, pysähtymättä oman onnettomuutensa keskelle.
Jostain auringon kullankeltainen säde vielä paistaa niin kirpeisiin
pakkasaamuihin kuin omaan sisimpäänkin. ti: uunikala, salaatti. Saanko esitellä, tässä tulee Homo mp3.
Uuden nopeasti leviävän ihmisrodun tunnistat kuulokkeista korvissa,
piuhoista roikkumassa taskusta ja
kaikesta yllä mainitusta. Projektin tavoitteena oli harjoitella ryhmätyötä ainerajojen yli, perehtyä tuotesuunnitteluun ja valmistukseen
sekä irtautua opituista ajattelumalleista. Tänään elän paras- ENNI KOSKENVUORI
sss.nuoret@sss.fi
ta nykyhetkeä, joka minulla on.
Kuvat: Esko Keski-Vähälä
Arki ja fantasia sekoittuivat Laurin koulun Tyypit-näytöksessä. klo 18?20.30
Nuppula
* Kokkikerho 13.3
klo 16?18
(7?12-vuotiaat),
klo 18?20
(13?16-vuotiaat)
Apaja
15?25-vuotiaat
* Mihin työnantajat
kiinnittävät huomiota
ottaessaan nuorta
töihin. Se
nähtiin viikolla, kun koulun 8. Kontaktia on mahdoton saada. Silloin ihmettelin, miksi tuntui niin
oudolta. Iida teki paidan ja huovutti mallin hiuksissa
olleita omenoita. Kuka tuo on,
jos ei ystäväni?. Hän esitti Ilopilleriä.
Yleisö eli mukana näytöksessä.
SALO
Kiffari
13?17-vuotiaat
* Kuukausivisa 12.3.
klo 17, aiheena maailmanennätykset
* Tyttöjen ilta 14.3. klo 16?20
* Biljarditurnaus 15.3.
16?18 (7?12-vuotiaat),
klo 18?20
(13?16-vuotiaat)
Nuokku
* Helmitöitä tytöille
ja pojille 13.3. Vai
olivatko nekään niin vaikeita. Minusta tuntui todella hienolta esittää Metsänhenkeä. On vaikeaa olla onnellinen koko vuosi, mutta päivän pystyy elämään hymyillen. pe: broilerkeitto, jälkiruoka.
Kosken koulut: ma: chili con
carne, salaatti, ti: stroganoff, salaatti, ke: juustokala, salaatti,
to: broilerikeitto, hedelmä, pe:
murukastike, pikkuporkkanat.
Marttilan koulu: ma: lihamureke, salaatti, ti: sipatti, salaatti, ke: suikalepaisti, salaatti,
to: spagettivuoka, pe: kalakeitto.
Perttelin koulut: ma: siskonmakkarakeitto, karjalanpiirakka, ti: herkkuvuoka, salaatti,
ke: kalapyörykät/ broilerpyörykät, kiinankaali-kurpitsasalaatti, to: suikalekastike, salaatti, pe:
nakit, perunasalaatti.
Kuusjoen koulut: ma: nakkikeitto, ti: sitruunakala, salaatti,
ke: jauhelihakastike, salaatti,
to: lasagne, salaatti, pe: maksapihvit/jauheliha, salaatti.
Suomusjärven koulu: ma:
jauhelihapihvi, kaaliraaste, ti:
silakkapihvit, salaatti, ke: possunlihakastike, porkkanaraaste, to: jauheliha-kasviskeitto,
hedelmä, pe: broiler-perunapannu, salaatti.
Dragsfjärdin koulut: ma:
kalapuikot, ti: makkarakeitto,
ke: lihamureke, to: broilerifilee,
pe: jauhelihakastike ja spagetti.. He
elävät ihan omissa maailmoissaan. Tai elämä heittää
tielleni jotain, jota en osannut toivoa.
Entä, jos ei olekaan parhaita vuosia, vaan on päiviä, jotka nousevat ylivertaisina toisten yläpuolelle. Silloin tunsin eläväni, vaikka se tekikin kipeää.
Jos elin parhaat vuoteni jo silloin, mitä odotettavaa minulla on tulevaisuudelta. Sitten ajattelee: ?Huudankohan väärälle henkilölle, nolasinko itseni. Emmin monta tuntia tekemä hame ei
käytännön syistä valitettavasti päässyt mukaan näytökseen.
. Tulevaisuutta elän
niin kauan kuin saan. Elämä saattaa
antaa minulle kaiken mistä haaveilen: opiskelupaikan, mukavan
ammatin, ystäviä, ihanan perheen ja seikkailuja. Koska olin onnellinen, vai onko se vielä tulossa?
Ensimmäisenä mieleeni tuli, että olin onnellisimmillani alle kouluikäisenä tai ensimmäisillä luokilla. Mukana esityksessä oli myös yksi opettaja, luokanvalvoja Eija-Maria Virolainen. Yksinkertaisin vastaus kysymykseen on: Tänään
Astman riskiä kosteusvauriot eivät tämän tutkimuksen perusteella lisäisi. Tulokset ovat huomionarvoisia, sillä Pohjoismaissa arviolta viidenneksessä kodeista
on kosteusvaurioita tai hometta.
Thorax-lehdessä julkaistun kyselytutkimuksen mukaan kosteassa kodissa asuvilla olisi noin kolmanneksen enemmän hengityksen
vinkunaa, kaksi kertaa useammin öistä hengenahdistusta, neljänneksen useammin öisiä yskäkohtauksia ja kurkun limaisuutta ja
noin viidenneksen enemmän astmaa kuin kosteusongelmilta säästyneiden talojen asukkailla.
Asunnon kosteus lisäsi myös hengitystieoireiden ilmaantuvuutta
aiemmin terveillä, minkä lisäksi kosteudesta kärsivien oireet lievenivät selvästi harvemmin kuin paremmissa oloissa asuvien. Voi joutua kruunuttamaan ja pinnoittamaan hampaita
sen takia, vaikka ne eivät ole varsinaisesti reikiintyneet.
Turun yliopiston hammaslääketieteen dosentti Sára Karjalainen pitää yhtenä hammasterveyttä huonontavana asiana kouluihin sijoitettavia juoma-automaatteja.
. Melkein vuosittain tulee kuitenkin kutsu hammashoitoon.
Hammashuoltajat tekevät hoidon
tarpeen määritystä ja seulontaa.
Tarvittaessa ohjataan eteenpäin
hammaslääkärille, selittää Anteroinen.
Täydellinen
päivä
Lenkkeily parasta koiranelämää
On kirkas talvipäivä ja joka
puolella häikäisevän valkoista lunta. Tulokset perustuvat brittitutkimukseen.
Rintaruokituilla vauvoilla oli selvästi vähemmän ripulia kuin
pelkkää pullomaitoa saaneilla. 6-, 12- ja 17-vuotiaat tarkastaa hammaslääkäri, muut
käynnit ovat hammashuoltajakäyntejä.
. Jos haluaa välttyä reikiintymiseltä, täytyisi antaa suulle pari tuntia lepoa aina aterioiden välillä.
Happohyökkäys
syö kiillettä
Tiheän napostelut riskit ovat
paitsi karies eli reikiintyminen
myös suoranainen hampaiden
eroosio. Nuoret juovat limsoja enemmän kuin aikuiset. Eniten
puutteita on hampaiden harjaamisessa. Se on hirveän iso määrä. Hammaslääkärikäyntejä ei
enää ole automaattisesti vuoden
välein. Lenkillä käydään kolme
kertaa päivässä. Tapauksista noin puolet on tyypin 1 eli nuoruustyypin ja loput tyypin 2 eli aikuisiän diabetesta. Mehujen sisältämät hedelmä-
ole
yhtä
suuria karieksen
aiheuttajia
kuin
muut sokerituotteet.
Perunalastujen vaikutuksesta on Karjalaisen mukaan olemassa toistaiseksi vasta
laboratoriotekninen
löydös.
ila
. Havainto koskee pariskuntia, joissa miehet olivat keskimäärin 75-vuotiaita ja naiset keskimäärin 73-vuotiaita.
Noin kuusi prosenttia puolisoista kuoli vuoden sisällä, jos heidän
puolisonsa oli saanut aivohalvauksen, 12 prosenttia, jos puolisolla
oli todettu sydämen vajaatoimintaa ja 15 prosenttia, jos sairaalajakso oli seurausta lonkkamurtumasta. maaliskuuta 2006
16
?
Tuottaja: Riitta Koivuranta puh. Päivän voi
tehdä täydelliseksi pienempikin tapahtuma, ehkä vain jokin pieni hetki.
Kun kurkottaa kauas ei osaa nähdä
lähelle. Se tarkoittaa sitä, että syödään ja juodaan ikään kuin jatkuvasti eikä mietitä, mitä syödään.
Syödään pieniä määriä koko päivä, ei ole aterioita, selventää Karjalainen.
Kunnollinen ateriarytmi pitää
suun
happamuuden hyvällä tasolla.
Alituinen napostelu puolestaan aiheuttaa jatkuvan
happohyökkäyksen. Raskausdiabeteksen sairastaneista vajaat viisi
prosenttia sairastui seurannan aikana tyypin 1 diabetekseen ja viisi prosenttia tyypin 2 diabetekseen. Toiset juovat mehunsa nopeasti
muutamana kulauksena. jalainen.
Greippi- ja sitrushedelmien meKaikesta huolimatta hampaita
huissa sekä omenamehuissa ovat ei pidä pestä joka kerta, kun on
kaikkein voimakkaimmat kiilteen syönyt karkkia tai juonut limsaa.
rapautumista aiheuttavat hapot, Puhdistukseen riittää edelleen
sanoo Karjalainen.
kaksi kertaa päivässä.
. Missä heräät ja miten, kenen
kanssa. Mitä teet sen jälkeen?
Näin eräs ystäväni alkoi kerran minulta kysellä. Imettämisen suoma ripulisuoja oli puolestaan vahvempi vauvoilla, joiden perheet asuivat kunnallisissa
vuokra-asunnoissa, ahtaasti tai köyhillä asuinalueilla. Tulokset tukivat ajatusta, sillä viheralueiden äärellä asuvat harrastivat aktiivisesti liikuntaa noin kolme kertaa todennäköisemmin ja olivat ylipainoisia noin 40 prosenttia epätodennäköisemmin kuin muualla asuvat.
Tulokset ovat mielenkiintoisia, mutta eivät riitä syy-seuraussuhteen vahvistamiseen. Havainto selittyy todennäköisesti sillä, että ahtaassa asunnossa ripulivirukset
tarttuvat helpommin.
Uutispalvelu Duodecim
VALOJA JA VARJOJA
häneltä. Kun se jätetään rauhaan ja
totuotteiden kalsium puolestaan lakataan vaikkapa juomasta, se
korjaa nopeasti tuotteen sisältä- pystyy syljen sisältämien minemän sokerin aiheuttaman ph:n raalien avulla kovettumaan uulaskun hampaissa. Hetken ajan tunsin itseni jopa
vähän pinnalliseksi.
Kysymyksenasettelu ohjasi ainakin
minun aivojani automaattisesti tiettyyn suuntaan. Todellisuudessahan niitä
täydellisiä päiviä on elämän aikana
paljonkin. Niinpä viritin ajatukseni sille tasolle, jossa kaikkein mahtavimmat haaveet ja unelmat kehittyvät. Paljon enemmän syödään
karkkia kuin aikaisemmin eli
13?14 kiloa per henkilö. Havainnot voivatkin selittyä yhtä hyvin sillä,
että epäsiisteille alueille valikoituu asukkaita, jotka ovat elintapojensa tai muiden seikkojen vuoksi alttiimpia ylipainolle.
Uutispalvelu Duodecim
SSS?Riitta Koivuranta
Suomalaisten ja etenkin lasten
hampaiden kunto on heikentynyt.
Jos parikymmentä vuotta sitten
suitsutettiinkin suomalaisten lasten hammasterveyden huippuluokkaa, on ääni kellossa nyt toinen. Ehkä niiden suuri
kulutus johtuu siitä, että karkkipussit ovat paljon suurempia kuin
ennen, samoin limsapullot.
Anteroinen sanoo näkevänsä viikoittain nuoria, joilla on hampaissa kiillevaurioita.
. Tämä havaittiin jo alle puolen vuoden ikäisillä vauvoilla. Sokeri hammasväliplakissa, kertoo Kartoimii hieman toisella tavalla. Viime vuosina on tapahtunut
selvää taantumista.
. 16
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Lauantaina 11. Kiillettä ei
tule uudestaan, se on peruutta-
matonta, ja hoidot ovat todella
vaativia. Jos koko päivä lipitetään juomia, pysyy happokäsittely
hampaiden pinnalla koko päivän.
Usein puhutaan vain limsan hiilihapoista, mutta sokeria sisältävien ja happamien mehujen juominen on hampaiden kannalta
yhtä haitallista.
. Mai- pois. Salolainen labradorinnoutaja Jesse etenee tuttua kävelytietä päivittäiselle
lenkilleen. Silloin
hampaisiin kohdistunut altistus
on lyhyempi kuin niillä, jotka juovat pieniä määriä pillillä, jolloin
juoma kenties leviää hampaiden
takapinnalle. Kyllä sen huomaa.
Jesse tykkää lapsista, sillä on
sellainen löppänen luonne,
kertoo Mustonen.
Koululaisten hampaiden hoidossa on Salon kuntayhtymässäkin
siirrytty yksilöllisiin hoitoväleihin. Epäsiisteillä
alueilla asuvat eurooppalaiset nimittäin liikkuvat vähemmän ja
ovat lihavampia kuin puhtaiden ja vehreiden alueiden asukit. Kun syödään perunalastuatt
M
ja, suun ja hampaiden välissä olerko
Ma
van plakin happamuus laskee yhha- tä alas kuin sokeria syödessä.
pot tavallaan Kuumennettu tärkkelys hajoaa
vaikuttavat koko hyvin samalla tavalla kuin sokeri
hampaan pinnalla. Se nauraa ja on kova hyppimään. 7702 323 Fax: 7702 300
HYVINVOINTI
riitta.koivuranta@sss.fi
Jatkuva napostelu tekee hallaa
hampaille
SÄHKEET
Raskausdiabetes altistaa
tyypin 1 diabetekselle
Suomalaistutkimuksen mukaan joka kymmenes raskausdiabeteksen sairastanut suomalaisnainen sairastuu varsinaiseen diabetekseen kuuden vuoden sisällä raskaudesta. Sijoitin itseni jonnekin vieraaseen maahan, auringonpaisteeseen,
olosuhteisiin ja tapahtumiin, joillaisiin tuskin koskaan päädyn ellen
voita lotossa.
Kun olin kertonut jokseenkin
utooppisen tarinan täydellisestä päivästäni, kysyin saman kysymyksen
Kosteusvaurio rasittaa
hengitysteitä
Kosteuden vaurioittamissa taloissa asuvilla on tavallista enemmän hengitysteiden vaivoja kuten yskää ja astmaa, todetaan tuoreessa yhteispohjoismaisessa tutkimuksessa. Siksi ne eivät destaan, selittää Karjalainen.
sellaiset sallitaan, silloin kasvattajat ovat hieman hakoteillä, sanoo Karjalainen.
Hammaskalustojen heikentyminen
nähtävissä myös Salon seudulla
Salon seudulla lasten ja nuorten
hampaiden kunto ei vielä ole huolestuttava, vaikkakin heikentymään päin. Yksi syy siihen on nimenomaan tämä napostelukulttuuri,
josta ei seuraa hyvää hampaille
eikä myöskään yleisterveydelle,
toteaa hammaslääketieteen dosentti Sára Karjalainen Turun
yliopistosta.
Napostelukulttuurilla tarkoitetaan lähinnä tiheää syömistä ja
juomista.
. Tutkimukseen osallistui yli 16 000 aikuista Islannista, Norjasta, Ruotsista, Tanskasta ja Virosta.
Uutispalvelu Duodecim
Vanhuksen sairaalahoito
lisää puolison kuolemanvaaraa
Puolison vakava sairastuminen ja sairaalaan joutuminen saattaa
vaikuttaa kohtalokkaasti kotiin jäävän puolison terveyteen. Tällöin luvut olivat 19 ja 22 prosenttia.
Tutkijat arvelevat tulosten selittyvän puolison sairastumisesta aiheutuvalla stressillä, yksinäisyydellä ja mahdollisesti elintason ja
elintapojen huonontumisella.
Uutispalvelu Duodecim
Imetys suojaa ripulia vastaan
Imettäminen suojaa länsimaiden vauvoja ripulilta edelleen korkeasta elintasosta huolimatta. Tähän tulokseen tulivat tutkijat, jotka selvittivät asuinympäristön
siisteyden ja alueen asukkaiden ylipainoisuuden suhdetta.
Tutkijoiden ajatuksena oli, että mukava ja viihtyisä ympäristö
kannustaa lenkille ja ulkoilemaan, ja ruma ja epäsiisti ympäristö
pysymään sisällä. Happo pehmittää uloimman
Liika harjaus
kerroksen hampaan pinnasta. Käymiskelpoisten hiilihydraattien muodostama happohyökkäys alkaa nakertaa myös
hampaan kiillettä.
Karjalainen kehottaa kiinnittämään myös huomiota siihen, millä
tavalla esimerkiksi limsansa ja
mehunsa nauttii.
. Se oli kuin käsky, että
nyt saa irrotella. Hänen unelmapäivänsä olisi
kuulemma sellainen, että kaikki hänen parhaat ystävänsä olisivat kokoontuneet yhteen. Paljonko kello on
silloin. Sille käy kaikki. Yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan puolison sairaalaan joutuminen lisää kotiin jäävän kuolemanriskiä etenkin tapahtumaa seuraavan
kuukauden aikana, mutta vaikutus on havaittavissa vielä vuodenkin kuluttua. Joku on joskus sanonut niin.
Sen minäkin vain halusin nyt sanoa.
RIITTA KOIVURANTA
riitta.koivuranta@sss.fi. Mitä sitten tapahtuu. Vaikutus oli vieläkin suurempi, jos puoliso joutui hoitoon mielenterveysongelmien tai dementian vuoksi. Silloin
kun Jessellä on hyvä olla, se
myös näkyy.
. Verrokeista ei sairastunut yksikään.
Tulosten perusteella suurimmassa tyypin 1 diabeteksen vaarassa
olivat alle 30-vuotiaana synnyttäneet naiset, joiden raskausdiabetes oli edellyttänyt insuliinihoitoa ja joiden verestä löytyi saarekesoluvasta-aineita tai GAD-vasta-aineita. Kaikki ovat sen kavereita,
jotka vastaan tulevat, ainakin
nartut, nauraa Mustonen.
. Mitä syöt aamupalaksi. Jos
on haitallista
välittömästi juomisen jälkeen alKahvilla, teellä ja kaakaolla ei kaa pestä hampaita, pesee myös
ole hampaille vahingollista vaiku- pehmentyneen hammaskudoksen
tusta ellei niissä ole sokeria. Urheilujuomat
ovat myös vaarallisia, nekin liuottavat hampaan pintaa. Kyseinen episodi sai
minut kuitenkin miettimään asiaa
tarkemmin. Tutkimuksen seuranta-aika oli
noin kuusi vuotta. Minusta on väärin, että lukioihin tuodaan juoma-automaatteja,
joista saa jatkuvasti hampaille vahingollisia limsoja ja mehuja. Päivä vietettäisiin pelaten golfia ja yhdessä hauskaa pitäen. Ei sen ihmeellisempää.
Kylläpä tunsin itseni petetyksi ja
paljastetuksi. Siellä se saa mökillä
juosta vapaana, kertoo Mustonen, joka saa myös omat päivittäiset happihyppelynsä ulkoile-
Hammaslääkäriä
ei joka vuosi
Marko Mattila
Salolainen labradorinnoutaja Jesse on onnellisimmillaan silloin,
kun pääsee ulos lenkille isäntänsä Matti Mustosen kanssa.
Millainen olisi sinun täydellinen
päiväsi. Kyseiset vasta-aineet
liittyvät yleensä tyypin 1 diabetekseen.
Uutispalvelu Duodecim
Uudenlainen syömiskulttuuri jättää jälkiä
suomalaisten
suuhun
Mehut, limsat
ja karkit vievät
kiilteen ja
synnyttävät
reikiä
Koirankakat kertovat
ylipainoriskistä
Brittitutkimuksen mukaan koirankakat ja töherrykset saattavat
olla merkki lähistöllä asuvien ylipaino-ongelmista. Isompia koiria ja dobermanneja se pelkää.
Paitsi lenkkeilystä, myös
ruuasta Jesse saa runsaasti
hyvää mieltä. Havainnot teki Ilkka Järvelän johtama tutkimusryhmä
Oulun, Helsingin ja Tampereen yliopistoista.
Tutkimuksessa oli mukana 435 raskausdiabeteksen sairastanutta
ja yhtä monta tervettä verrokkia. Mitään erityisherkkuja sillä ei kuitenkaan
ole.
. Minä maalailen pilviä
hipovia haavekuvia ja hänen vastauksensa onkin hyvin arkinen ja tavallinen, ennen kaikkea mahdollinen. Suussa pyörii
kohta noidankehä, koska
tottumuksistaan on vaikea
päästä eroon, varoittaa Karjalainen.
. Nämä koirat ovat hyvin kaikkiruokaisia,
tietää Mustonen.
Jo kymmenen vuotias Jesse
on isäntänsä mukaan iloinen
ja tyytyväinen uros. Jos
SSS?Riitta Koivuranta
HYVÄN OLON TORI
malla lemmikkinsä kanssa.
Jesse on utelias koira, joka ei
vähästä säikähdä.
. Olemme Salossa aina muutaman päivän
viikosta ja sitten menemme Somerolle. Eihän sen tarvitse olla yhtä lentoa aamusta iltaan. Kerro se ihan alusta loppuun. Lenkkeily on sille
mitä parhainta nautintoa, tietää talutushihnan perässä
kävelevä isäntä Matti Mustonen.
. Erityisen hyvin se suojaa köyhien
asuinalueiden vauvoja ja vauvoja, joiden perheet asuvat ahtaissa
asunnoissa. Reikiintymisen suhteen tilanne on hyvä verrattuna
valtakunnan keskiarvoon. Ajatellaan, että riittää, kun
pestään kerran päivässä, sanoo
hammaslääkäri Heli Anteroinen
Moision hammashoitolasta.
Anteroinen arvelee, että aterioita korvataan karkilla siksi, koska
perheet eivät syö yhdessä enää
niin usein.
piö
i Kil
Sam
Olisin pystynyt
parempaankin, Hannula kertoi.
Sisko Hanhijoen Suomen ennätyksellä 7,20 ovi olisi auennut
MM-Moskovassa loppukilpailuun.
. Oslossa, Norjan suurin sisähalli
8. Hän
saa varmaankin lämpimän vastaanoton, Arsenalin johtoportaaseen kuuluva David Dein sanoi.
Pudotuspelien ensimmäisellä
kierroksella saksalaisen Bayern
Münchenin murskannut AC Milan kamppailee jatkoon pääsystä
ranskalaista Lyonia vastaan.
. Kolme, 7, 6 ja 5 oikein tulokset
4. Toobal, Janosi, Aakula
Isäntänä:
Arvonnassa
huippupalkinnot!
Expert suora p. Ketkä toiset veljekset olivat myös joukkueessa?
10. Mikä on ainoa pääkaupunki, jossa on järjestetty talviolympiakisat?
6. Lahti, AuraBasket . Aamupäivän alkuerässä hän ehti sivuta
ennätystään 6,70.
Finaalipaikan suhteen Tranilla
ei jossiteltavaa jäänyt, muuten
kyllä.
. Oslo
Hannula ja Tran jaksoivat
välieriin MM-Moskovassa
Brasilialaista jalkapallojoukkuetta Atletico Paranaensea valmentava saksalainen Lothar Matthäus on saanut 30 päivän toimitsijakiellon. maaliskuuta 2006
?
Tuottaja: Harri Sulonen puh.7702 309. Ihmetyttää, että tuloksesta lähti
vielä metri siitä, mihin pystyin
helmikuun lopussa flunssaisena,
Virossa reiluun 19 metriin silloin
yltänyt Tiisanoja sanoi.
. Tulos varmisti Suomelle kaksi paikkaa myös ensi vuoden MM-kisaan. Kaikki
sarjat. Jännitystä sarjassa riittää edelleen, sillä
vielä ei ole ratkaistu, kuka pääsee
FoKoPon ohella karsimaan Korisliigaan ja ketkä puolestaan taistelevat sarjapaikastaan karsintasarjassa.
Ratkaiseva runkosarjan viimei-
nen kierros pelataan huomenna.
Pieti Poikolan valmentama
Forssan Koripojat otti viime viikonloppuna tärkeän voiton Vilppaasta. 0403 066 250
Osallistu
ja
voita!
Liput aik.9e,eläk. Juventus on kiehtova vastustaja ja on hienoa nähdä Patrick
Vieira jälleen Highburylla. ja pelaajakort. (02) 736 3880
www.
.fi
SM-LIIGA YLEMPI JATKOSARJA PÄÄTTYY
TÄNÄÄN LAUANTAINA klo 17.00
Piivolley - Isku-Volley
Panokset ovat huikeat.
Ketä vastaan puolivälierissä?
Juvonen, Heino, Pyrhönen . Tappio Maijamäen liikuntahallissa Naantalissa pelattavassa ?kotiottelussa?
tietäisi Loimulle erittäin suurella
todennäköisyydellä kesälomaa jo
tässä vaiheessa talvea!
Loimun niskaan hengittää Pateri,
jolla on myös mahdollisuus nousta
viimeiselle pudotuspelipaikalle.
SSS:n arvio pudotuspeliasetelmista: 1) Piivolley, 2) Isku-Volley,
3) NaPa, 4) PerPo, 5) Kiisto, 6) VaLePa, 7) Loimu, 8) Sampo.
SSS:n urheilukysymykset laatii halikkolainen Timo Virtanen. Vastaukset sivun alalaidassa.
SÄHKEET
Rakennustoimi ja Loglift
harrastelentiksen finaaliin
Salon lentopalloerotuomarikerhon ylläpitämä harrastelentis on
edennyt loppuotteluvaiheeseen.
Välierissä Loglift löi Kemian 3?0 ja Salon Rakennustoimi peittosi
Solumuovin lukemin 3?1.
Rakennustoimen ja Logliftin välinen finaali alkaa Ollikkalassa
ensi keskiviikkona kello 20.15.
Pronssista pelataan illan esiottelussa Kemian ja Solumuovin kohdatessa kello 19.
Tomi Paju
Matthäus toimitsijakieltoon
Vilpas piukoilla Pirkkolassa
SSS
Koripallon miesten I divisioonassa Team Componenta varmisti
nousunsa Korisliigaan. Tarmo, 15.3. Korihait ?
Kouvot, Honka . Vaikka Tran ei ehtinyt finaaliin, turkulaisen vauhti lupaa hyvää ensi kesää ajatellen.
KORIPALLO
SM-koris
KTP?LrNMKY 88?83 (40?41)
KTP: Jari Vekkilä 9/11, Pasi
Heinonen 12/2, Toni Ilmonen
20/4, Jouni Eho 3/2, Milos Dobras
2/2, Sarunas Skadas 14/5, Markus Myllylä 8/8, Joe Nixon 20/6.
LrNMKY: Matthew Williams
19/12, Lasse Hintsala 3/1, Jussi
Kumpulainen 21/6, Chanan Colman 11/9, Yasin Merzoug 6/1, Chr
Christoffersen 11/8, Andre Foreman 12/7.
Erotuomarit: Petri Mäntylä,
Miltos Ioannidis.
Kataja 41 31
Honka 41 27
Kouvot 41 25
LrNMKY 41 24
Lahti
41 24
ToPo
41 23
Korihait 41 23
Pyrintö 41 19
PuHu
41 18
KTP
42 16
Tarmo
41 13
AuraBasket40 3
10 3862?3374
14 3988?3620
16 3415?3274
17 3505?3323
17 3806?3685
18 3389?3286
18 3520?3510
22 3493?3607
23 3637?3497
26 3552?3778
28 3241?3616
37 3131?3969
62
54
50
48
48
46
46
38
36
32
26
6
Seuraavat ottelut:11.3. Jalat olivat työntäessä kokonaan pois pelistä. Port Valesta
SSS?STT
Loppukilpailupaikka jäi 0,03 sekunnin päähän. Kovasta laukauksestaan tunnettu Koeman teki voittomaalin italialaista Sampdoriaa
vastaan, kun Barcelona voitti
Mestarien liigan vuonna 1992.
Kaikki tietävät, että hallitsevan
mestarin Liverpoolin jatkosta pudottanutta Benficaa ei pidä aliarvioida.
. päivä maaliskuuta Malucellin kanssa tasan 1?1. Heidi Hannula ja Nghi
Tran pinkoivat välieriin, mutta
Ville Tiisanojan taival katkesi
kuulantyönnön karsintaan.
Hannula osoitti hyvin menneen
viime kauden jälkeen, että hänen
kuntokäyränsä jatkaa nousuaan.
Hannula oli MM-välieränsä neljäs
ajalla 7,26.
Kokonaisvertailussa
kymmenenneksi sijoittunut Hannula
juoksi lujempaa aamupäivän alkuerissä pinkaistuaan ennätyksensä 7,24. Kotkalaisten sentteri Karin Hoogendam
on potenut kipeää selkää ja Huima joutui luovuttamaan Ezinne
Jonesin Nigerian maajoukkueen
turnaukseen.
Nuorilla lupaavat kuviot
Jenni Vähämaan ja Laura Lepistö taituroivat Ljubljanassa, Sloveniassa meneillään olevista taitoluistelun juniorien MM-kilpailuista
sijat kahdeksan ja yhdeksän. Semmoinen tuntu jäi, että
Suomen ennätykseen olisi ollut
mahkuja, Hannula mietti.
Loppukilpailussa voittoon juoksi
Yhdysvaltain Me?Lisa Barber ajalla 7,01.
Miesten 60 metrillä Nghi Tran
ylsi välieriin, mutta finaalipaikka
1. Nokialla
on välierissä kotietu.
. AuraBasket, Kataja . Toisessa välieräparissa Peli-Karhut saa vastaansa Äänekosken Huiman. Korihait ?
Honka, KTP . Ehkä
jatkossa saamme vastaamme vielä Barcelonan. Italian hallitseva mestari
Juventus kohtaa puolestaan englantilaisen Arsenalin.
Barcelonan ja Benfican taisto
nostaa jalkapallointoilijoiden tunteet pintaan, sillä portugalilaisten
päävalmentajana toimii Barcelonan entinen tähtipelaaja Ronald
Koeman. Visa-Basket on
vahva ja hyvä kotonaan. Myös
Piivolleyn sijoitus ratkeaa vasta
tänään pelattavalla päätöskierroksella, joka tuo Salohalliin Tampereen Isku-Volleyn.
Pii varmisti keskiviikkona Vammalassa itselleen vähintään kolmannen sijan, ja kärkijoukkueen
kaadolla joukkue nousisi sarjataulukossa vähintään yhden pykälän ylöspäin.
Piikkipaikkaan salolaiset tarvitsevat PerPon apua. S-etukort. Jos Ismo Tuomisen suojatit kaatavat Rovaniemen paikallisottelussa Palloketut,
Pii nousisi kotivoitolla ykköseksi.
Asetelma on kihelmöivä, sillä
PerPo taistelee tiukasti kotiedusta puolivälieriin. Mistä englantilaisesta jalkapallojoukkueesta brittipoppari
Robbie Williams osti osuuden talvella 2006?
rissä.
Valmentaja Jukka Tuovinen harmitteli keskiviikon KoVe-pelin jälkeen sitä, että nyt Sampo joutuu
odottamaan monta tuntia pudotuspelivastustajansa selviämistä.
. Oma ennätys olisi
ollut kunnon lähdöllä vaarassa.
. Harmittaa. klo 15.00
Sisumajan maastossa. Kauden parasta lähdin hakemaan, ja kauden huonoin tuli. Lepistö
sai kokoon 121,05 pistettä.
Kovatasoisen kisan voittanut Yu-Na Kim sai kasaan 177,54 pistettä.
Hän voitti lyhyt- ja vapaaohjelman. Olemme
tasaisia joukkueita, joten meidän
on tosissaan onnistuttava voittaaksemme, sanoi Järvinen.
Vilppaan avainpeli käynnistyy
Pirkkolassa kello 16.
Vilppaan karahtamista odottava
Kauhajoki puolestaan kohtaa kotonaan Huiman.
Tiisanoja jämähti jo karsintaan
Suomen yleisurheilumaajoukkue liikkui Moskovan MM-hallikisojen avauspäivänä pikajuoksuvetoisesti. 17
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Lauantaina 11. AuraBasket ?
LrNMKY, 13.3. Iskun edellinen vierailu tänne poiki kiihkeän
kamppailun, jonka Pii selvitti itselleen viidennen erän voittolukemista 30?28.
Ylemmän jatkosarjan viimeinen
kierros (kaikki ottelut alkavat klo
17): Piivolley (9 pistettä)?IskuVolley (10), NaPa (9)?PerPo (6) ja
Kiisto (5)?VaLePa (0).
Loimulla tiukka
paikka Naantalissa
Raision Loimun (11) ja Pielaveden Sammon (12) välisessä ottelussa taistellaan alemman jatkosarjan voitosta. Missä urheilumuodossa ajetaan vuosittainen Päijänneajo?
5. Sen saattaa Perungalta kaapata Vaasan Kiisto,
joka takuuvarmasti voittaa kotiottelussaan kutosruutuun jäävän
Vammalan.
Salohalliin on jälleen odotettavissa tiukka taistelu. Matthäus oli haukkunut linjatuomaria ottelun aikana
ja sen jälkeen.
STT?AP
Urheilussa tapahtuu
Suomusjärven Sisu/seuramestaruushiihdot su 12.3. Tällä tasolla pitää kohdata
parhaat joukkueet todellista menestystä saavuttaakseen. ToPo, Lahti . Näin ollen, jos
molemmat joukkueet vaikka häviävät, on Vilpas kolmas. Sveitsin Lausannessa
2. Viime elokuussa Helsingin MM-kilpailuissa kahdeksanneksi sijoittunut
Tiisanoja jäi karsinnassa 16:nneksi ensimmäisen kierroksen kaarellaan 18,86. Missä sijaitsee KOK:n päämaja?
2. Missä pohjoismaan kaupungissa on monitoimihalli Spektrum?
8. 244 cm eli kahdeksan jalkaa
7. Kuinka monta voittoluokkaa on Veikkauksen V75 -ravipelissä?
4. (huollettu)
www.meriteijo.fi
p. Korisliigasta karsimaan tulee varmasti
onneton heittopussi Aura Basket.
Vilppaan päävalmentaja Pasi
Järvinen ennakoi tiukkaa ottelua
Esko Keski-Vähälä
Gabor Janosi (vas.), Tuukka Anttila ja Olli Aakula vaikuttavat merkittävästä siihen, millaisista asetelmista Piivolley pääsee ensi keskiviikkona käynnistyviin pudotuspeleihin. Tyttöjen kilpailun voitti EteläKorean Yu-Na Kim.
Vähämaa kokosi kilpailusta 121,88 pistettä oltuaan lyhytohjelmassa yhdeksäs (42,76) ja vapaaohjelmassa kuudes (79,12). Ei missään nimessä tule olemaan helppo peli. Tiisanoja on
työntänyt tällä kaudella parhaimmillaan Tampereen SM-hallikisoissa 19,96.
. Pelaajaurallaan maailmanmestaruuden vuonna 1990 voittanut Matthäus arvosteli kärkkäästi avustavan erotuomarin toimintaa joukkueensa ottelussa viime viikolla.
Matthäus ei ollut tyytyväinen Jose Carlos Dias Passosin toimintaan, kun Paranaense pelasi 1. Se oli selvä pettymys arvokisoihin toipilaana tulleelle Tiisanojalle.
Tiisanojalta leikattiin viime lokakuussa oikea lonkka, ja mies
sairastui pari viikkoa sitten flunssaan. Se näkyy tuloksessa, Tiisanoja selvitti.
Kultamitalin loppukilpailussa
otti USA:n Reese Hoffa, joka pukkasi parhaallaan 22,11.
Kotikoreissa on taikaa
SSS?STT
Hallitseva mestari BC Nokia kohtaa viime kauden loppuotteluvastustajansa Pantterit koripallon naisten SM-sarjan välierissä, jotka alkavat lauantaina. Kuinka korkealla on jalkapallomaalin ylärima?
7. Benfica on vahva joukkue ja
päässyt tähän asti hyvällä pelillä.
Meidän jatkoon pääsymme ei siis
ole helppoa, Barcelonan maalivahti Victor Valdes sanoi.
Lontoossa ja Torinossa riittää
myös puheenaiheita, kun nykyään
Juventuksessa pelaava ranskalainen Patrick Vieira saa vastaansa
vanhat joukkuetoverinsa Arsenalista. Hiihtotyyli vapaa. Ottaa päähän. Se on kolme sadasosasekuntia oululaisen aiempaa matkaennätystä parempi tulos.
Lehtikuva/Martti Kainulainen
Hondurasin Ronaldo Palacios (vas.), Suomen kiituri Nipa Tran ja Casnel Bushay Saint Vincentiltä kirivät kohti
Moskovan hallin maalilinjaa. ToPo . Tavoitteemme on
kuitenkin finaalipaikka, Lyonin
puheenjohtaja Jean-Michel Aulas
pohti.
POISTOMYYNTI!!!
KAIKKI SUKSET, LAUDAT, MONOT,
BLEIDLIT, TWINIT, LASIT,
VAATTEET . Voimistelun
3. kaikki myydään!!!!
Shopista: Atomic B9W naisten experttimono 179 ?
Kaikki Salomonin sukset -40% SH;sta
Hajakokoja suksia ja monoja -50% SH:sta
Kauden testivälineet tarjousten mukaan sisältäen huollon
Vuokraamosta:
Lapsille: Atomic Race5 suksi + Salomon 305-side 99 . Tenniksessä, Charlotte Cooper 1900 Pariisissa
9. Missä lajissa saavutti naisurheilija ensimmäisen olympiavoiton?
9. Hannulan mielessä finaali ei kangastellut kaukana.
. (huollettu)
Ekspertille: Atomic IZOR 9:7 + A Neox 412-side 299 . Fax: 7702 300
17
URHEILU
sss.urheilu@sss.fi
Piin vaihtoehdot:
ykkönen, toinen
vai kolmonen?
Salolaisten jatkosarja
huipentuu kotihallissa
SSS?Hannu Brusila
Jännitys miesten lentopalloliigan ylemmässä jatkosarjassa säilyy loppumetreille saakka. Minkä urheilumuodon suomalaishuippuja on Olli Torkkel?
3. PuHu,
jäi etäälle 0,16 sekunnin päähän.
Vietnamilaissyntyinen sprintteri
pinkoi välierässä 6,79. Alle 19 metrin tulos oli alimitoitettuihin odotuksiinkin nähden selvä pettymys. (huollettu)
AIK: Atomic c 5 + Atomic R310 side 160-165 . Nyt haasteen nurmikolle
heittää Benfica.
SalPa voitolla sarjakärkeen
Tänään Urheilutalolla klo 18.00
Liput 2e
MERI T EIJO SKI
Benfica yrittää lyödä
jarruja Barcelonalle
STT?AP?Reuters
Jalkapallon Mestarien liigan tämän kauden ehkä suurimman
voittajasuosikin, espanjalaisen
Barcelonan puolivälierävastustajaksi arvottiin portugalilainen
Benfica. Kamppailu käynnistyy muista peleistä poiketen jo
klo 13, mikä on aiheuttanut ymmärrettävää nurinaa Sammon lei-
LAUANTAIN ?KYMPPI?
1. 6e. Arsenalin entinen kapteeni Vieira kohtaa vanhan joukkueensa nyt ensimmäistä kertaa.
Ranskalaistähteä odotetaan innolla Lontoossa.
. Tällainen tuskin tulisi kuuloonkaan jääkiekossa tai jalkapallossa. Tervetuloa!. Moottoripyöräilyn enduroluokassa
5. Pitää harkita
henkisen valmentajan pestaamista, Tran suunnitteli.
Tiisanojan
jalat jumissa
Huonommin kävi kuulantyöntäjä Ville Tiisanojalle. Tarmo, LrNMKY ?
Pyrintö, Kouvot . Kuluvan kauden yleisen sarjan
gp-finaalin voittaja Japanin Mao Asada oli toinen 153,35 pisteellä.
SSS?STT
MIESTEN
II-divisioona
koripalloa
SalPa - LoKoKo
Lehtikuva/AFP/Cesar Rangel
Barcelonan valmentaja Frank Rijkaard sai lisäuskoa, kun hänen joukkueensa pudotti Chelsean kohusikermän jatkosta. Jos oli ajat sitten sovittu, että
kaikki päätöskierroksen ottelut
pelataan samaan aikaan, niin
päätöksestä tulisi myös pitää kiinni. Vastustajavaihtoehdot ovat Pateri, Loimu, Sampo tai Vammala.
Visa-Basketia vastaan.
. PuHu, Pyrintö ?
Kataja, 12.3. -1, alle 12v ilm., Salkkarin ilm. Ruotsin jääkiekon Torinon kultajoukkueessa pelasi Sedinin
kaksospari. Jörgen ja Kenny Jönsson
10. Kun hoidamme kotipelit, niin
saamme ainakin kolme mahdollisuutta voittaa Nokialla, Pantterien valmentaja Ilpo Rantanen
kuvaa.
Toisen välieräparin joukkueet
ovat kokeneet takaiskuja. lapsiparkki
Vastaukset lauantain ?kymppiin?:
6. Eiköhän Turun seudulta olisi löytynyt jokin sali, missä pelata
klo 17, ihmetteli Tuovinen.
Saliongelmien kanssa painiskeleva Loimu lähtee peliin selkä tiukasti seinää vasten. Varmaa tässä vaiheessa on se, että puolivälierävaihe käynnistyy Salohallista. Sillä se varmisti sarjan
toisen sijan ja paikan Korisliigan
karsintoihin.
Divisioonan kolmas sija ja viimeinen paikka Korisliigan karsintoihin on kuitenkin puhtaasti
Vilppaan omissa käsissä.
Vilppaalle riittää sunnuntaina
Visa-Basketin voittaminen vieraskentällä Helsingin Pirkkolassa.
Salolaisten kanssa tasoissa on
Kauhajoen Karhut, mutta keskinäisissä otteluissa Kauhajoki häviää Vilppaalle. Ei tuollaista saisi päästä itseltä läpi, ei antaa ulkopuolisten
asioiden vaikuttaa. Loppuotteluun
pääsee kolmella voitolla.
Nokialaisten ja helsinkiläisten
kohtaamiset ovat olleet kotijoukkueiden juhlaa, sillä BC Nokia tai
Pantterit eivät ole kumpikaan
pystyneet vierasvoittoon
Ongelmat ovat henkisellä puolella:
olympialaisten jälkeen takki on
tyhjä. Toisessa ponnistus myöhästyi hieman, eikä metrejä tullut
riittävästi palkintopallisijoitusta
varten, päävalmentaja Tommi Nikunen sanoi.
. V4-kerroin:
35,03.
Lähtö 7, V4-4, lv 2 100 m: 1) Emma
H/Mikael Östman 19,7, 2) Dollargrinet 20,0 (60), 3) Victor Day 20,0 (104),
4) Stensro Felicia 20,1x (288), toto (52-7): 4,70 2,12-4,55-3,71 15,53. V4-kerroin: 12,74.
Lähtö 5, V4-2, lv 2 600 m: 1) Marlon
Raiso/Seppo Markkula 21,2a, 2) One
To Play 21,3a (136), 3) Hay Moor
Chance 21,3a (181), 4) I?m For Ever
21,5a (103), toto (1-12-5): 2,94 1,372,46-2,22 5,48. nopein.
Kaksikko jäi Anthony Davidsonin
kärkiajasta reilut kaksi sekuntia.
Davidson nopein
Bahrainin gp-näyttämö, Sakhirin rata sijaitsee hiekkaerämaan
kupeessa. 18
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Lauantaina 11. Montoya oli perjantain toisen harjoitusjakson 13. Räikkönen
ei kuitenkaan ollut huolissaan, pikemminkin huojentunut siitä, ettei
moottoria tarvitsee vaihtaa, mikä
olisi heikentänyt lähtöpaikkaa.
. Kolmatta erää oli tuolloin pelaamatta enää yhdeksän sekuntia.
SoPan tehomiehinä häärivät Ville Impola (3+1) ja Mika Urpula
(2+2). Olympialaisten normaalimäen hopeamitalisti Matti Hautamäki
(128?125) tuskaili 23:nneksi ja
hyppyvirettään Kuopion kisan
ajan Lahden mäestä etsinyt Janne Ahonen oli 25:s (124,5?125).
. On se ennätys ollut jo jonkin aikaa hakusessa, mutta oli se vähän yllätyskin, Nieminen sanoi.
Suomen ennätyksestä huolimatta Nieminen jäi vajaan puolentoista sekunnin päähän Budapestin EM-kilpailujen aikarajasta
2.17,10.
Tampereen Eeva Saarinen voitti 100 metrin rintauinnin ajalla
1.12,43. 19-vuotias nuorukainen venytti HS 134 -mäestä
138 ja 132 metriä saaden 289 pis-
SÄHKEET
lian Giorgio Rocca jäi kilpailussa
16:nneksi.
. kierrokselta.
8): 1,40 1,14-1,99-1,55 3,30. Kolmanneksi tullut pujotteluspesialisti, Itävallan Kathrin Zettel hävisi voittajalle 2,65 sekuntia.
Muiden
hyppääminen
rämpimistä
KENO
Voittonumerot:
1, 9, 17, 20, 25, 26, 28, 30, 32, 35, 42,
43, 44, 47, 55, 56, 57, 58, 62, 67
MITALIPELI
Kulta: 2, 5, 4, 1, 3
Hopea: 4, 5, 1, 2, 3
Pronssi: 2, 4, 5, 1, 3
PITKÄVETO
93 Kloten?Bern X (1?1) 4,15
94 Ambri/Piotta?Lugano 1 (3?0) 2,30
96 Zug?Rapperswil 1 (2?0) 1,90
97 Basel?Strasbourg 1 (2?0) 2,05
98 Hammarby?FC Köbenhavn 1 (2?0)
2,30
100 Vålerenga?Djurgården 2 (1?3)
3,10
101 Marseille?Zenit 2 (0?1) 4,70
102 Udinese?Levski Sofia X (0?0) 3,65
103 Middlesbrough?Roma 1 (1?0) 2,30
104 Boston?Montreal 2 (0?3) 2,30
105 Buffalo?Tampa Bay 1 (8?5) 1,85
106 Ei avata
107 Columbus?Phoenix 1 (5?4) 2,10
108 Detroit?Los Angeles 1 (7?3) 1,65
109 Chicago?Colorado 2 (1?2) 2,00
110 Calgary?Dallas 1 (1?0) 2,10
111 Vancouver?Nashville X (2?2) 4,20
112 San Jose?Edmonton 1 (5?2) 1,95
113 Poutiainen?Pärson 2 (Pärson) 1,60
114 Schild?Kostelic 2 (Kostelic) 1,85
115 Zettel?Hosp 1 (Zettel) 1,60
116 Gerg?Kirchgasser 1 ja 2 (Gerg ja
Kirchgasser) 1,00
117 Morgenstern?Küttel 1 (Morgenstern) 1,45
118 Romören?Malysz 1 (Romören)
Palander sortui toisen
laskun virhesumaan
STT?AP
Kalle Palanderilla oli Japanin
Shiga Kogenissa tilaisuus kohentaa tilannettaan alppihiihdon
miesten pujottelucupissa, mutta
virheet toisessa laskussa pudottivat hänet avauslaskun neljänneltä sijalta yhdeksänneksi. En ole aiemmin tällä kaudella nähnyt hänen pitelevän polveaan noin tuskaisena, Poutiainen huomasi.
Poutiainen vastasi yksin suomalaisnaisten alppimenestyksestä,
sillä kukaan muu viidestä laskijasta ei päässyt toiselle kierrokselle. kilpailusta: 2. toto (7-12-3): 8,23 2,701,95-16,33 59,76.
Lähtö 4, V4-1, lv 2 120 m: 1) Velvet
As/Jan-Erik Nygård 19,3, 2) Victoria
Crown 19,4 (137), 3) Divan Miro 19,4
(88), 4) Flinga Nicc 19,7 (67), toto (3-5-
6) Therese Borssen Ruotsi 1.40,92
(50,01+50,91), 7 Anna Ottosson Ruotsi
1.41,32 (50,70+50,62), 8) Chiara Costazza Italia 1.41,47 (51,07+50,40), 9)
Resi
Stiegler
USA
1.41,50
(50,14+51,36), 10) Monika BergmannSchmuderer
Saksa
1.41,53
(51,04+50,49),
Henna Raita, Marika Ollikka, Noora Haterma, Tii-Maria Romar ja Sanni Leinonen karsiutuivat 2. Gunners?Trackers, 12. 3. kilpailusta: 3. Oilers?Erä,
OLS?SSV, Classic?Josba.
Lehtikuva/Jussi Nukari
Kimi Räikkönen ei saanut haluamiaan töitä valmiiksi, mutta kaikesta
huolimatta suomalaiskuski on valmis kauden ensimmäisen kisaviikonlopun jatkonäytöksiin.
Montoya taas arveli, että hänen
ajokkiinsa pitäisi vaihtaa kone.
Moottori oli kolumbialaisen mukaan heikkotehoisempi kuin
Räikkösellä. Pahin pettymys oli 31-vuotias
Henna Raita, joka oli ensimmäisen kierroksen 34:s.
Tänään Levillä kisataan kauden
toiseksi viimeinen naisten maailmancupin pujottelukisa päiväkilpailuna.
Rajakylä miesten ykkönen
Miehissä Matti Rajakylä kipusi kahdesti palkintopallin korkeimmalle korokkeelle. kilpailu: kilpailun pisimmän hyväksytyn hypyn hyppääjä
2. Vähän jäi hommat kesken. puolivälierät (paras viidestä):
SSV?OLS 17?7
SSV johtaa ottelusarjaa voitoin 1?0.
Trackers?Gunners 5?8
Gunners johtaa ottelusarjaa voitoin
1?0.
Seuraavat ottelut: 11. nopein ja Räikkönen 12. Nieminen voitti 200
metrin perhosuinnin SM-kultaa ajalla 2.18,58.
Perhosuinti ei ole viime vuosina lukeutunut suomalaisnaisten paraatilajeihin. Vauhti oli vaisua, mutta
Rosbergin mukaan syy siihen löytyi tekniikkamurheista, joita Rosberg ei ryhtynyt tarkemmin analysoimaan.
MÄKIHYPPY
Lillehammer, Norja:
Maailmancup,
Pohjoismaiden
kiertueen 3/4 kilpailu, HS 134 -mäki:
1) Thomas Morgenstern Itävalta
289 pistettä (hypyt 138 ja 132 metriä),
2) Björn Einar Romören Norja 282,2
(134?135), 3) Andreas Kofler Itävalta
279,5 (132,5?132,5), 4) Roar Ljökelsöy
Norja 279,4 (134?131,5), 5) Jernej
Damjan Slovenia 278,3 (134?132), 6)
Andreas Küttel Sveitsi 276,3
(132?131,5), 7) Dmitri Vassiljev Venäjä 276,1 (134,5?130), 8) Andreas Widhölzl Itävalta 275,9 (135?130,5), 9)
Janne Happonen Suomi 274,9
(135,5?127,5), 10) Martin Koch Itävalta 272,9 (135?130,5),
.20) Tami Kiuru Suomi 256,9
(127?128,5),...23) Matti Hautamäki
Suomi 253,9 (128?125),....25) Janne
Ahonen
Suomi
248,1
(124,5?125),...28) Harri Olli Suomi
242,8 (128,5?120).
Maailmancupin tilanne 20/23 kilpailun jälkeen:
1) Janda 1 104 pistettä, 2) Ahonen
952, 3) Küttel 879, 4) Ljökelsöy 762, 5)
Morgenstern 717, 6) Michael Uhrmann Saksa 635, 7) Kofler 590, 8) Romören 586, 9) Hautamäki 494, 10)
Widhölzl 478,...
14) Happonen 312,...20) Kiuru
223,...27) Jussilainen 155,...29) Ikonen 143,...36) Olli 84,...53) Kimmo Yliriesto Suomi 20.
Seuraava kilpailu: 12. Ruotsalainen tuli alas rohkeasti molemmat laskut, mutta varsinkin toisen laskun jälkeen Torinon olympiavoittaja näytti tuskaiselta.
Pärsonia odottaa polvileikkaus,
mutta todennäköisesti vasta ensi
viikonlopun Åren maailmancupin
finaalin jälkeen. Nyt olisi pitänyt iskeä, niin olisin saanut vähän eroa kiinni, Palander tuumi.
Raich oli yksi harvoista kisan
kärkinimistä, joka kykeni pitämään asemansa, vaikka rata pehmeni rajusti toiseen laskuun.
Ennen kauden viittä viimeistä
alppihiihdon maailmancupin osakilpailua Raich johtaa kokonaiskilpailua 429 pisteellä ennen
maanmiestään Michael Walchhoferia, joka ei ole mukana Japanissa.
Raichin ainoa uhkaaja kokonaiskilpailussa on cupissa kolmantena oleva Norjan Askel Lund
Svindal. 3. Happosen suoritus oli kuitenkin päivän iloisin asia. Radalla oli ensimmäisen harjoitusjakson aikana sen
verran hiekkapölyä, että gp-sarjan kärkinimet odottivat, kun testikuljettajat ajoivat rataa puhtaaksi ja kävivät pyörähtämässä
radalla tai eivät tulleet ajamaan
lainkaan.
Toisella harjoitusjaksolla radalla
olivat kaikki kuljettajat, mutta
harjoitus ei silti kertonut tallien
välisistä suhteista paljoakaan.
Tallit keskittyivät testaamaan
rengasseoksia.
Perjantain nopein kuljettaja oli
Hondan testikuskina jatkava britti Anthony Davidsonin, joka jäi
ajallaan 1.31,353 vain vajaat 0,7
sekuntia viime vuonna V10-moottoreilla tehdystä harjoitusajasta.
Kisakuljettajista nopein oli Ferrarin Michael Schumacher, joka
jäi Davidsonista 0,39 sekuntia.
Williams-tallin Nico Rosbergin
ensimmäinen harjoitus gp-kuljettajana päättyi perjantaina 21. 3. Palkintopallilta
Pärson joutui kipuamaan alas
sauvoillaan painoaan tukien.
Ruotsalaisille Levin rinne tarjosi
juhlaa, sillä naapurimaa sai peräti kolme kilpailijaa kymmenen
joukkoon, kun Therese Borssen oli
kuudes ja Torinossa suurpujottelussa pronssia voittanut Anna Ottosson seitsemäs.
Huomattavimmat keskeyttäjät
olivat Itävallan Nicole Hosp ensimmäisellä kierroksella ja toisella saman maan Marlies Schild, joka oli ensimmäisen laskun jäl-
Poutiainen nautti
tunnelmasta
Aina positiivinen Poutiainen
näytti kisan jälkeen tavallistakin
positiivisemmalta.
. On-
neksi Montoya ehti ajaa molemmilla seoksilla, Räikkönen tuumi.
Räikkösen toinen harjoitusjakso
päättyi vartti ennen sen loppua
elektroniikkavikaan. Ehkä jo lauantaina ollaan pallilla, Poutiainen toivoi.
Rataan toisella kierroksella Poutiainen ei ollut aivan tyytyväinen.
. maaliskuuta 2006
18
?
URHEILU
Poutiaiselta kauden parasta
Janica Kostelic hallitsi
kisaa mestarin ottein
SSS?STT
keen toisena.
Tanja Poutiainen ei pettänyt
kotiyleisöön, vaan laski kauden
parhaan maailmancupin pujottelukisansa. V4:
vaihto 27 552.20 e; oikea rivi 3-1-7-5;
poissa I/7,11 II/10 III/2 IV/1,12 kerroin
59,69. Ei tämä sen enempää huolestuta. Rajakylä voitti sekä 100 metrin vapaauinnin että 50 metrin perhosuinnin. Katsomosta SM-kisoja seuranneen Jani Sievisen
kymmenvuotias SE 49,77 pätee yhä.
Pidemmällä radalla Rajakylä voitti kelpo ajalla 23,93.
SSS?STT
SoPalle täpärä tappio
Lehtikuva/Antti Aimo-Koivisto
Nelinkertaisen olympiavoittajan Janica Kostelicin (kuvassa) voitto oli selvä, sillä Anja Pärson hävisi 1,47 sekuntia. Päivän Duo: vaihto 3 271.00 e;
oikea rivi 7-5; poissa I/2 II/1,12 kerroin 16,35.
Lehtikuva/Håkon Larsen
Janne Happonen on Torinon jälkeen ainoa suomalainen, jonka hyppy on edes jonkinlaisessa kuosissa. Siinä tuli muutamia pikku virheitä ja aivan radan loppuosassa
sitten tosi paha virhe, joka sattui
vielä hankalaan paikkaan, tasaiselle pätkälle, Palander harmitteli.
Toisen laskun virheet harmittivat Palanderia erityisen paljon,
koska pujottelucupia johtava Ita-
SSS?STT
PÄIVÄN PELIT
Annika Nieminen
SE-vauhdissa
Swimming Jyväskylää edustava Annika Nieminen kauhoi Espoon
SM-uintien ensimmäisen Suomen ennätyksen. Sekin uupuu EM-rajasta (1.12,03), mutta Saarinen on rikkonut rajan jo aiemmin.
Raision Riia-Roosa Koskelainen viuhtoi 50 metrin selkäuinnin
mestariksi ja Budapestin EM-kisoihin ajalla 30,51.
SSS?STT
Happonen ainoa valopilkku
Janne Happonen voi olla ainoana suomalaishyppääjänä tyytyväinen iltapuhteeseensa mäkihypyn maailmancupin kilpailussa
Norjan Lillehammerissa. sijaan. Tshekki oli 17:s.
Jandalla on ennen kolme viimeistä maailmancupin kilpailua
koossa 1 104 pistettä. Hänellä on vielä teoreettinen mahdollisuus nousta
Raichin ohi voittamalla kaikki jäljellä olevat osakilpailut.
Kankaanpään Jää-Karhut haki merkityksettömät sarjapisteet Somerolla eilen pelatusta jääkiekon II-divisioonan karsintasarjan ottelusta. kilpailusta: Superkaksari 6
Mäkihyppy, HS 134, Lillehammer,
NOR
Voittajapari: 1 Morgenstern T?5 Romören BE
Lopullinen kerroin: 39,59
Poissa: Voittajaveto 4
Mäkihyppy, HS 134, Lillehammer,
NOR
Parhaan suomalaisen sijoitus
Voittaja: 9 (Muu vaihtoehto)
Lopullinen kerroin: 3,37
Päivän Trio 5
Mäkihyppy, HS 134, Lillehammer,
NOR
Kuka sijoittuu parhaiten
Voittoyhdistelmä: 1 Morgenstern T?6
Kofler A?4 Widhölzl A
Lopullinen kerroin: 31,18
Poissa
1. Vapaauinnissa Rajakylä teki ennätyksensä 50,12. kilpailu: kilpailun pisin hyväksytty
keen Tami Kiuru oli toiseksi paras
suomalainen ollen 20:s 127 ja
128,5 metrin hypyillä. Happosen jälkeen muun
joukkueen suoritus oli ikävämpi
asia, vähän rämpimistä. Oslon Holmenkollenilla.
JÄÄKIEKKO
MESTIS
Jokipojat?Hokki
Hermes?Jukurit
FPS?KooKoo
Salamat?K-Vantaa
TuTo?Sport
Jukurit 45
Sport
45
TuTo
45
Hokki
45
KooKoo 45
K-Vantaa 45
Salamat 45
Jokipojat 45
FPS
45
Hermes 45
Haukat 45
2?3
7?3
0?1
1?4
4?2
29 5 0 11 173?102
26 4 2 15 172?106
24 5 2 16 157?123
23 4 2 18 127?124
18 10 4 17 142?129
21 6 2 18 130?128
19 7 0 19 146?151
17 8 3 20 131?160
17 4 1 24 127?140
12 8 3 25 116?156
9 5 1 31 97?196
63
58
55
52
50
50
45
45
39
35
24
Kahdeksan parasta pudotuspeleihin.. Askel kerrallaan mennään
eteenpäin. Happosen jäl-
1,90
119 Janda?Ahonen 1 (Janda) 1,45
120 Happonen?Hautamäki 1 (Happonen) 1,70
121 Ei avata
122 Salamat?K-Vantaa 2 (1?4) 2,25
123 Ei avata
124 KTP?LrNMKY 1 (88?83) 2,25
125 Ei avata
126 Trackers?Gunners 2 (5?8) 2,65
127 SSV?OLS 1 (17?7) 1,10
128 Josba?Classic 1 (11?5) 1,60
129 Veiterä?ToPV 1 (6?4) 4,70
130 Narukerä?OLS 1 (10?4) 2,70
VOITTAJAVETO
Voittajaveto 2
Miesten pujottelu, Shiga Kogen, JPN
Kalle Palanderin sijoitus
Voittaja: 9 Muu vaihtoehto
Lopullinen kerroin: 2,89
Superkaksari 4
Miesten pujottelu, Shiga Kogen, JPN
Voittajapari: 1 Raich B?9 Sasaki A
Lopullinen kerroin: 96,01
Poissa: Superkaksari 5
Naisten pujottelu, Levi
Voittajapari: 2 Kostelic J?6 Pärson A
Lopullinen kerroin: 24,47
Poissa: 8, 15
Voittajaveto 3
Naisten pujottelu, Levi
Tanja Poutiaisen sijoitus
Voittaja: 5 Viides
Lopullinen kerroin: 9,18
Päivän Pari 3
Mäkihyppy, HS 134, Lillehammer,
NOR
1. Aika kipeältä näytti. kilpailusta: -
Oikea rivi: 122 111 21X 211
Voitonjako:
12 oikein 32 kpl voitto-osuus 966,50 e,
11 oikein 16,60 e, 10 oikein 2,80 e.
VEIKKAUSBINGO
Torstai
Päiväarvonta
Ensimmäiset vaakabingot:
54, 30, 2, 35, 74, 52, 55, 12, 43, 32
Vaakabingot:
54, 30, 2, 35, 74, 52, 55, 12, 43, 32, 40,
27, 69, 41, 42, 28, 71, 37, 75, 65, 18, 15, 9,
45, 8, 34, 24, 1, 20, 14, 6, 66
Voitonjako: Ensimmäiset vaakabingot
ei yhtään kappaletta, vaakabingot 144
kpl voitto-osuus 5,60 e.
Viikkoarvonta
Täyskäsi:
54, 30, 2, 35, 74, 52, 55, 12, 43, 32, 40,
27, 69, 41, 42, 28, 71, 37, 75, 65, 18, 15, 9,
45, 8, 34, 24, 1, 20, 14, 6, 66, 64, 5, 4, 50,
33, 68, 53, 10, 47, 70, 29, 26, 21, 59, 7, 39,
31, 48, 16, 36, 11, 46, 17, 38, 57
Voitonjako: Täyskäsi 1 kpl voitto-osuus
1 290,60 e.
TULOSVETO
10 Middlesbrough?Roma 1?0
Lopullinen kerroin: 8,97
11 Detroit?Los Angeles 7?3
Lopullinen kerroin: 46,09
12 TuTo?Sport 4?2
Lopullinen kerroin: 17,63
2 Veiterä?ToPV 6?4
Lopullinen kerroin: 60,90
VAKIO 3
Räikköseltä jäi hommia
kesken Bahrainin radalla
SSS?STT
Formula ykkösten kauden ensimmäisen gp:n harjoitukset Bahrainissa eivät kertoneet varmasti
kuin sen, että McLaren-tallin ajokin luotettavuus ei ole sitä mitä
talli toivoo. Kimi Räikkösen ajokissa oikutteli elektroniikka ja
Juan Pablo Montoya valitteli, ettei moottorista löydy tehoa.
. Someron Pallo taipui kahden jo sarjapaikkansa varmistaneen joukkueen yhteenotossa niukasti maalein 5?6 (0?3, 1?0, 4?3).
Ratkaisuksi koitui lopulta SoPan Petteri Koistisen jäähy, jonka aikana KJK niittasi voitto-osumansa. Kisan
voittoon laski olympiavoittaja Itävallan Benjamin Raich.
Toisen laskun aikana lämpimän
ilman pehmittämällä radalla Palanderin meno tökki.
. toto (5-12-13): 4,28 2,18-1,982,97 15,02.
Lähtö 3, lv 2 100 m: 1) Stormy
Star/Heli Perkiö 21,8m, 2) Rachel
Hornline 21,2m (85), 3) Blenda Miro
22,8m (185), 4) Paparazzi 22,1m (26),
poissa: 10,15. Näitä sattuu, onneksi ei
mennyt kone, Räikkönen tuumi.
SALIBANDY
Miesten liiga:
1. V4-kerroin: 15,22.
Lähtö 6, V4-3, sh 1 600 m: 1) Noova/Seppo Markkula 27,1a, 2) Vieterilla 27,1ax (94), 3) Ronalt 27,9a (42), 4)
Tusinan Tulo 28,3a (59), toto (7-3-1):
4,02 1,19-2,21-1,85 10,38. Happonen hyppäsi Pohjoismaisen kiertueen kolmannessa osakilpailussa
yhdeksänneksi.
Happonen oli ensimmäisen kierroksen 135,5 metrin ponnistuksella jopa toisena, mutta toisen kierroksen hyppy tuli alas 127,5 metrin kohdalla ja kuopiolainen putosi yhdeksänneksi. Norjan Björn Einar Romören antoi kotiyleisön pääsylipuille
vastinetta ponnistamalla toiseksi
134 ja 135 metrin hypyillä.
Itävaltalaisten mainiota päivää
täydensi Torinon suurmäen kakkonen Andreas Kofler kolmannella sijalla.
Janne Ahosen
hyppy hukassa
Happosen takana muut suomalaiset olivat toisella kierroksella
listan häntäpäässä. Muitten
rytmi meni sekaisin, kun olympiamäet tuottivat pettymyksiä.
tettä. Jyrkänne oli aika kuoppainen,
mutta kaikkia se pomputti samalla tavalla, Poutiainen naurahti.
Suomalaislaskija oli huomannut
Pärsonin tuskaisuuden kisan jälkeen.
. Ensimmäinen hyppy oli oikein
hyvä. Hienoahan se on laskea kauden parhaansa kotiyleisön edessä.
Kyllä sen aistii kaikkialla, että on
paljon omaa yleisöä. Torinon suurpujottelun
hopeavoittaja sijoittui Levin vaikeassa kisarinteessä viidenneksi
ja paransi siten aiempia sijoituksiaan yhdellä pykälällä.
Kuluvalla kaudella Poutiainen
on ollut neljä kertaa maailmancupin pujottelukisoissa kuudes, kuten hän oli Sestrieren olympiarinteessäkin.
Kilpailun voitti Kroatian Janica
Kostelic, joka kasvatti niukasti
maailmancupin kokonaiskilpailun johtoaan toiseksi tulleeseen
Ruotsin Anja Pärsoniin. Pohjoismaiden
kiertueen yhteistilanteessa Happonen on ennen Holmenkollenin
päätöskilpailua kolmantena.
. Jussi Tapio sai tililleen kolme maalisyöttöä, Koistinen ja Aapo
Torkkola yhden mieheen.
SoPan osalta kausi päättyy ensi lauantain vierasotteluun Porin
Karhu HT:a vastaan.
Juha Laakso
ALPPIHIIHTO
Levi, Kittilä:
Naisten maailmancup, pujottelu
(7/9): 1) Janica Kostelic Kroatia
1.37,52 (48,85+48,67), 2) Anja Pärson
Ruotsi 1.38,99 (49,58+49,41), 3) Kathrin
Zettel
Itävalta
1.40,17
(49,69+50,48), 4) Lindsey Kildow USA
1.40,43 (50,43+50,00), 5) Tanja Poutiainen Suomi 1.40,47 (50,14+50,33),
RAVIT
PORIN RAVIT
Lähtö 1, lv 2 120 m: 1) Nicktex/Seppo Markkula 23,0, 2) Sign 22,4 (215),
3) Pretty Game 21,7 (129), 4)
Captain?s Sponsor 22,5 (101), toto (14-12): 2,25 1,34-4,35-2,15 23,20.
Lähtö 2, sh 2 120 m: 1)
Sarmikas/Peter Lindroos 36,9, 2) Toivon Töpinä 36,3 (49), 3) Revokker 35,4
(67), 4) Lennon Taksa 38,9x (49), poissa: 1,4. Laskun aikana näkee vain punaisia ja sinisiä
keppejä, mutta kyllä sitten muuten yleisön mukanaololla on merkitystä, iloisesti yleisölle sauvojaan heilutellut Poutiainen kertoi.
. Ahonen on
152 pistettä perässä kerättyään
952 pistettä.
Andreas Küttel on noussut uhkaamaan jo Ahosen toista sijaa.
hyppy
Voittoyhdistelmä: 1 Morgenstern T?14
(138?138,5 m)
Lopullinen kerroin: 36,46
Poissa
1. Räikkönen
ajoi autonsa radalta sivuun, eikä
enää ehtinyt takaisin. Piti
testata kahta eri rengasta, mutta
toinen kumiseos jäi ajamatta. Siitä kertoo edellinen SE 2.18,72, joka oli Tiina Määtän nimissä ja perua Sheffieldistä 1993.
. Hommassa ei ole iloisuutta, vaan väkinäisyyttä, Nikunen
myönsi.
Maailmancupin kokonaiskilpailun voitossa tiukasti kiinni
oleva Jakub Janda kasvatti eroa
Janne Ahoseen. Hän on
koko ajan pystynyt pitämään
hyppynsä kunnossa, Nikunen lisäsi.
Kilpailun selkeään voittoon hyppäsi Torinon olympialaisten suurmäen voittaja, Itävallan Thomas
Morgenstern
Riku Autio 6.48
2. klo 18 toim.joht. alkaen.
P. Jere Rantanen 9.34
6.luokka: tytöt:1. 0400 847 241
Tuomisto Lasse
RT tai KT
3h+k+(s) Halikosta 1.4. Kyllä
sen nyt jo huomaa, että jokaisella
alkaa selvästi olla kova halu päästä tositoimiin.
. 600 . 600 . = 25.599 ?, 2,0 EX CRDi-diesel 29.900 . O. Pojat: 1. Avajaiset toki myytiin
loppuun, ja yleisestikin katsoen
ihan lupaavalta vaikuttaa.
Suomi pääsi ensimmäisten joukossa mukaan paralympialaisliikkeen uutuuteen, Hall of Fameen eli
vammaisurheilun huipputapahtuman ?kuuluisuuksien galleriaan?.
Torinossa avattuun Hall of Fameen hyväksyttiin ?ensimmäisessä erässä. Jonna Vauhkonen
4.00. Siitä on apua, se on selkeä fysiologinen juttu. = 34.500 ?. 0500 814 528.
Kotitakan
Talviehto 2006:
PIHASI KAIKKI
LEIKKUUT
ammattitaidolla
Lisätarvikkeet -50%
toimitus rahtivapaasti
viimeistään 31.3.2006
Täysin uusi Kia Magentis vetoaa koko olemuksellaan vaativaan eurooppalaiseen makuun. Se on
moderni, tilava, tehokas, turvallinen ja ylellisen mukava. 044 337 8724,
0400 789 580
Suurin ja turvallinen
www.delta-auto.fi
SALO
Meriniitynkatu 15
puh. Ateenan kesäkisoissa 2004 Paavolainen oli joukkueen
varajohtajana.
Kokouksia
Moottoriajoneuvoja
myytävänä
Matkailu
Suomusjärven Metsästysyhdistys ry:n
NYT EDULLISESTI
JÄÄKIEKKO
NHL
Columbus?Phoenix 5?4, Buffalo?Tampa Bay 8?5, Boston?Montreal 0?3, Detroit?Los Angeles 7?3, Chicago?Colorado
1?2, Calgary?Dallas 1?0, Vancouver?
Nashville 2?3, San Jose?Edmonton 5?2
TULOSPÖRSSI
ALPPIHIIHTO
Shigakogen, Japani:
Pujottelun maailmancupin osakilpailu: 1) Benjamin Raich Itävalta
1.36,66, 2) Akira Sasaki Japan 1.36,83, 3)
Thomas Grandi Kanada 1.37,17, 4)
Michael Janyk Kanada 1.37,19, 5) Ted Ligety USA 1.37,54, 6) Aksel Lund Svindal
Norja 1.37,61, 7) Stephane Tissot Ranska
1.37,63, 8) Felix Neureuther Saksa
1.37,64, 9) Kalle Palander Suomi 1.37,75,
10) Rainer Schönfelder Itävalta 1.37,81.
Jukka Rajala ja Jukka Leino eivät selviytyneet toiselle kierrokselle.
Tilanne pujottelucupissa: 1) Rocca 515
pistettä, 2) Palander 395, 3) Ligety 370, 4)
Raich 360, 5) Sasaki 264, 6) Jean-Pierre Vidal Ranska 253, 7) Stephane Tissot Ranska 241, 8) Thomas Grandi Kanada 240.
Tilanne maailmancupin kokonaiskilpailussa: 1) Raich 1 260, 2) Michael
Walchhofer Itävalta 831, 3) Aksel Lund
Svindal Norja 778, 4) Hermann Maier
Itävalta 750, 5) Bode Miller USA 748, 6)
Daron Rahlves USA 747, 7) Palander 70,
8) Kjetil Andre Aamodt Norja 635.
HIIHTO
Talolan koulun (Koski tl)
hiihtokilpailut:
1. = 30.500 ?, 2,7 V6 EX 33.900 . Pojat: 1.Antero Oksanen 2.48; 2.Tero Hahko 2.49; 3. Ainoa Suomen mestaruus
on Koululiikuntaliiton kisoista:
viestikulta.
Leena Paavolainen valmistui
ylioppilaaksi Perniön lukiosta
vuonna 1986, ja sitten matka vei
Keski-Suomeen. 6,0?9,2 l /100 km, CO2-päästöt 162?220 g/km. 600 . A. TerveMyös yksilöllisten
tulisijojen suunnittelu
Teidän kanssanne.
tuloa houkuttelevalle koeajolle Delta-Autoon.
0400-825 402
Ja pidät
laadusta
kiinni.
utukset
ku
a
V
n
n
ku ossa!
Leikkaa talteen!
Kia Magentis 2,0 24.999 . + tk. luokka: tytöt: 1. osaottelut:
Lille?Sevilla 1?0
Palermoa?Schalke 1?0
Steaua Bukarest?Real Betis 0?0.
Rapid Bukarest?Hampuri 2?0
Basel?Strasbourg 2?0
Marseille?Zenit 0?1
Udinese?Levski Sofia 0?0.
Middlesbrough?AS Roma 1?0
www.kiamotors.fi
vuosikokous pidetään la 18.3.2006 klo 12.00
kahvilaravintola Ykköspesässä.
Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat.
Johtokunta
Uusi Kia Magentis . Siitä kertoo myös pitkä takuu. maaliskuuta, toiset ottelut 4. 0400 648 141.
MYYNTIVAUNUMME
TÄNÄÄN
SALON TORILLA
PERNIÖN
SAUNAPALVI
Kia Magentis alkaen
24.999,-
Talviehto voimassa!
Työsuorituksia
TERASSILASITUKSIA
P. Piirainen.
Tervetuloa! www.Henotes.com
OPEL ASTRA 1.6i-16 Edition 4d -00
ilmastointi, cd, metalliväri 9950e
Ensiesittely Kia-näyttelyssä nyt lauantaina 10-15 ja sunnuntaina 11-15.
Pituus,mm
Leveys, mm
Korkeus, mm
Teho, kW/hv
Takuu
Hinta
Autom.vaihteisto
OPEL VECTRA 1.8i-16 Style 4d -98
cd, 2 renkaat, HIENO AUTO 7980e
Halutaan vuokrata
Yksiö tai kaksio
vakituisesti työssä käyvälle.
P. Hän lähti opiskelemaan liikuntaa ja valmennusta
Jyväskylään. HENÓTÊS-srk
Rummunlyöjänkatu 7 A 3 krs. Janne
Jolkki 14.00.
5.luokka: tytöt: 1.Nelly Rauhala 7.28 2.
Inkeri Kulmanen 8.56 3. +
tk. Eveliina Nurmi 9.32;
2. 044 556 2621 Marko
Peltoa Halikosta/ Sauvosta.
P. Hän menestyi Perniön Urheilijoiden väreissä juniorivuosinaan hyvin, ja vielä naisten sarjassakin hän oli piirin parhaimmistoa.
Nykyinen valmennuspäällikkö
Paavolainen kantoi tuolloin sukunimeä Kataja. Joukkueen terveystilanne on
erinomaisen hyvä, ja kaikki viimeistelyharjoitukset ovat sujuneet suunnitelmien mukaisesti.
Kaikki näyttää hyvältä, vakuutti
Paavolainen..
Korkeaan ilmanalaan on totuttelemista tasamaalaisille suomalaisille. luokka: tytöt:1.Miisa-Maria Kanerva; 2. ja 5. Laura Kattelus 11.21; 3. 075 3040 5110
Joensuunkatu 10, SALO,
ma-ti 9-18, ke-pe 9-17, la 10-14
www.ppauto.fi
Kiinteistöjä ja
huoneistoja myytävänä
Kaksio 57,5 m²
parveke länteen, Esterinkadulla. 0400 842 363.
Kia Magentis
LX 2,0 CVVT
4735
1805
1480
106 / 144
5 v / 150 000 km
24.999 ?
+1.300 ?
Toyota Avensis 2.0 VVT-i
Linea Sol Elegant
4650
1760
1480
108 / 147
3 v / 100 000 km
31.600 ?
+2.300 ?
Lähde maahantuojan nettisivut 6.3.2006
Automyynti p. ja 29. jaettu: Osmo Jalli 8.18 ja Antti Rasimus 8.18
Salon ala-asteiden
koululaisten hiihtokilpailut:
P3, 1 km (Lähti: 29): 1) Roope Vuori, Tupuri, 3.42,2, 2) Santeri Eklund, Keskusta,
3.56,3, 3) Antti Juntunen, Sirkkula,
4.21,1, 4) Johannes Toivonen, Keskusta,
4.35,6, 5) Jere Hiltunen, Sirkkula, 4.36,6,
6) Arttu Nikunlassi, Alhainen, 4.43,7
Miikka Kiprusoff (kesk.) pönkitti asemiaan Calgary Flamesin kotiyleisön
suursuosikkina torjumalla kauden kahdeksannen nollapelinsä. EU-yhd. 19
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Lauantaina 11. Lahti voitti kultaa
kahden ottelun yhteistuloksella 158?117.
Pronssia vei Tapiolan Honka voitettuaan KTP:n yhteislukemin 199?168.
T3, 1 km (Lähti: 13): 1) Maiju Liimatta, Karjaskylä, 5.02,0, 2) Jutta Viikari,
Pajula, 5.06,6, 3) Jenna Järvi, Ollikkala,
5.32,6, 4) Jenna Kurppa, Karjaskylä,
5.55,0, 5) Emine Yazici, Tupuri, 5.58,1,
6) Siina Vasama, Tupuri, 6.04,0
T4, 1 km (Lähti: 16): 1) Heini Turunen,
Keskusta, 3.56,1, 2) Emilia Anttila, Tupuri, 4.17,9, 3) Erika Kesälä, Keskusta,
4.38,2, 4) Helena Toivari, Sirkkula,
4.41,7, 5) Enni Ahlfors, Pajula, 4.47,6,
6) Sara Niemelä, Tupuri, 5.04,2.
P4, 1 km (Lähti: 27). isompi kuin Avensis.
Salon Seudun Elinkeinomessut ry:n
VUOSIKOKOUS pidetään Salossa, Sokos Hotelli
Rikalan tiloissa tiistaina 21.3.2006 klo 12.30.
Kokouksessa käsitellään sääntöjen 8 §:ssä mainitut vuosikokoukselle kuuluvat asiat.
Salossa 11.3.2006
Johtokunta
Hengellisiä kokouksia
. Kisaladut ovat
lähes 1 600 metrissä, joten tottakai se vaatii sopeutumisen varsinkin kestävyyslajeissa. Kevin Green
3.luokka: tytöt: 1.Elli Pietilä 11.57; 2.
Miisa Simola 13.56; 3. Petri Pakola 10.37; 3. Ann-Mari Anttila 9.06. Leena Paavolaisen mukaan ilmapiiri on pysynyt hyvänä, joten tunnelmaa varmasti piisaa yhdeksäksi päiväksi.
. Häntä on verrattu omalla
alallaan jopa Olympiakomitean
valmennuksen johtajaan, jona nykyisin toimii Ari Niemi-Nikkola.
Hannu Jukola
Leena Paavolainen vastaa joukkueenjohtajana Suomen paralympiaedustajista Torinossa. Markku Haavisto
8.06 2. Hän kuului vankkaan hiihtoperheeseen, sillä isä
Heikki Katajan asiantuntemusta
käytettiin hyväksi yhtä hyvin piirin kuin Hiihtoliitonkin tehtävissä.
Junioreissa Leena Paavolainen
sijoittui SM-kisoissa parhaimmillaan kymmenen parhaan joukkoon. kolme talviparalympialaisten sankaria, heistä yhtenä
pälkäneläinen hiihtäjä- ja juoksijasuuruus Jouko Grip.
PeU:sta päälliköksi
SSS?Harri Sulonen
Suomen Paralympiakomitean
valmennuspäällikkö Leena Paavolainen on varsin tuttu henkilö
etenkin salonseutulaisille hiihtäjille. Flames
peittosi NHL-liigan kamppailussa Dallasin 1?0. klo 18 evank. Alpertti Salminen 8.313. . Valmistautuminen hoidettiin kuitenkin hiihtäjien osalta kotimaassa, eli alppimajoissa vietet-
tiin aikaa.
. Emilia
Lehtinen 11.40 ; Pojat: 1. Samuli Saksi 8.08; 2. Tiia Hacklin; 3. Roope Leino 13.55
4. 020 740 8611. Kun vertaat hintaa ja ajamisen nautintoa,
KANTOJYRSINTÄ
Ikävät kannot
pois pihalta!
VIHERPALVELU
toteat heti Kia Magentiksen ylivoiman ja tinkimättömän laadun. Kiprusoff johtaa liigan
maalivahtien nollapelitilastoa.
KORIPALLO
Naiset 2.divisioona
RieMu, Turku . Penttinen,
aviopari Mika & Simone Pesonen.
Ke 15.3. Mikko Rauhala; 3. Ensimmäiset kisapäivät kerto-
vat vasta lopullisesti sen, minkälainen tunnelma on ja miten tulee
katsojia. Lauri Kujala 9.23 3. P. Hp. 0400 447 974.
Kierreportaat, öljysäiliö suojaaltaalla, työkalukaappeja ja
kassakaappi. Toni Hacklin 2.51
2. Siiri-Sofia Kanerva 8.56 3. kierrosta, 1. 69 900 e. Vilpas 39-78 (25-31).
Vilppaan pisteet/levypallot: Maija-Leena
Kaltiokallio 16/3, Tuuli Kannari 3/3, Asta Leinonen 29/5, Vera Vetrova 15/4,
Reetta Pentikäinen 6/1, Jaana Holm 3/6,
Maria Kiiveri 2/2, Ida Alm 4/3
Vilpas . Enniina Laukkanen; Pojat: 1. Maija Hakamäki
8.16 2. Valmistuttuaan hän
siirtyi
testauspäälliköksi
KIHU:un (Kilpa- ja Huippu-urheilun tutkimuskeskukseen).
Nykyisin 39-vuotias Paavolainen asuu Riihimäellä, joten työmatka Pasilaan, SLU:n taloon ei
ole pituudella pilattu.
Samalla kun vammaisurheilun
arvostus on noussut, myös Leena
Paavolaisen rooli ja asema korostuvat. Henri Kyynäräinen
7.50 2. Heidi Kivikallio
16.34 Pojat: 1. Kuvan auto erikoisvarustein.
Horninkatu 11, Salo
Av. Pojat: 1. KaaRo, Rauma 61-40 (36-15).
Vilppaan pisteet/levypallot: Maija-Leena
Kaltiokallio 9/5, Tuuli Kannari 7/3, Asta
Leinonen 15/13, Reetta Pentikäinen 4/1,
Anna Sendar 9/2, Jaana Holm 10/6, Maria Kiiveri 1/1, Ida Alm 6/5
22-vuotiaiden miesten SM-sarja:
Loppuottelu: Namika Lahti?Tampereen
Pyrintö 80?54 (38?20). Tunnelmat ovat odottavat,
mutta myös sellainen mukava
jännitys on ilmassa, Suomen joukkueenjohtajana toimiva paralym-
piakomitean valmennuspäällikkö
Leena Paavolainen kuvaa. Alppimaja
mahdollisti sen, että vältymme
turhalta reissaamiselta ja hotellikuolemalta, kertoo Paavolainen.
Torinon olympialaisten jälkeen
italialaisten on vielä innostuttava
paralympialaisista. 1) Lauri Virtanen,
Keskusta, 3.56,0, 2) Leppänen Elias, Tupuri, 4.00,5, 3) Aleksi Toivonen, Tupuri,
4.06,0, 3) Valtteri Aaltonen, Keskusta,
4.06,0, 5) Vigelius Riku, Tupuri, 4.07,4,
6) Topi Toivonen, Pajula, 4.08,6.
T5, 1,5 km (Lähti: 15): 1) Emma Laakkio, Ollikkala, 6.43,9, 2) Meri Mannermaa, Tupuri, 7.58,2, 3) Petra Arttola,
Keskusta, 8.10,8, 4) Henna Lajunen,
Sirkkula, 8.13,5, 5) Iida Lassila, Ollikkala, 8.19,9, 6) Essi Hurmalainen, Karjaskylä, 8.31,1.
T6, 1,5 km (Lähti: 11): 1) Virva Norja,
Sirkkula, 6.04,3, 2) Päivikki Anttila, Tupuri, 6.41,4, 3) Katariina Heikkola, Tupuri, 7.02,4, 4) Reetta Lehtiranta, Tupuri,
7.03,5, 5) Erika Koivisto, Tupuri, 7.11,9,
6) Kaisa Rantanen, Tupuri, 7.56,4.
P5, 1,5 km (Lähti: 10): 1) Niklas Salo,
Tupuri, 5.15,9, 2) Riku Vuori, Tupuri,
5.42,0, 3) Henri Eklund, Keskusta,
6.06,8, 4) Miikka Kirmula, Alhainen,
6.19,4, 5) Teemu Lottonen, Tupuri, 7.00,1,
6) Harri Perkonoja, Keskusta, 7.25,5.
P6, 1,5 km (Lähti: 9): 1) Santeri Aalto-
YLEISURHEILU
MM-hallien ensimmäisen
kilpailupäivän loppukilpailut:
Miehet,
60 m: 1) Leonard Scott USA 6,50, 2)
Andrei Jepishin Venäjä 6,52, 3) Terrence
Trammell USA 6,54, 4) Matic Osovnikar
Slovenia 6,58, 5) Olusoji Fasuba Nigeria
6,58, 6) Ronald Pognon Ranska 6,61, 7)
Vicente de Lima Brasilia 6,62, 8) Henry
Vizcaino Kuuba 6,84.
Kuula: 1) Reese Hoofa USA 22,11, 2)
Andrei Mihnevitsh Valko-Venäjä 21,37, 3)
Joachim Olsen Tanska 21,16, 4) Pavel Sofin Venäjä 20,68, 5) Gheorge Guset Romania 20,60, 6) Manuel Martínez Espanja
20,43, 7) Tomasz Majewski Puola 20,07, 8)
Anton Ljuboslavski Venäjä 19,93.
Naiset,
60 m: 1) Me?Lisa Barber USA 7,01, 2)
Lauryn Williams USA 7,01, 3) Kim Gevaert Kim Belgia 7,11, 4) Christine Arron Ranska 7,13, 5) Maria Bolikova Venäjä 7,17, 6) Zhanna Block Ukraina 7,19,
7) Larisa Kruglova Venäjä 7,23, 8) Sylvie
Mballa Eloundou Kamerun 7,30.
5-ottelu: 1) Ludmila Blonska Ukraina
4 685 (60 m aidat 8,29, korkeus 184,
kuula 13,43, pituus 650, 800 m 2.19,62),
2) Karin Ruckstuhl Hollanti 4 607 (8,47,
181, 13,64, 633, 2.16,72), 3) Olga Levenkova Venäjä 4 579 (8,55, 178, 13,20, 644,
2.15,12), 4) Sonja Kesselschläger Saksa
4 574, 5) Julia Ignatkina Venäjä 4 459, 6)
Svetlana Ladohina Venäjä 4 374, 7) Olga
Rypakova Kazakstan 4 368, 8) Hyleas
Fountain USA 4 205.
Lehtikuva/Reuters/Patrick Price
nen, Keskusta, 5.32,5, 2) Joonas Hiltunen, Sirkkula, 5.44,5, 3) Lauri Kyöstilä,
Tupuri, 5.59,6, 4) Atte Leppälä, Tupuri,
6.06,8, 5) Henry Husso, Tupuri, 6.07,4,
6) Lauri Pilvola, Keskusta, 6.43,7.
Simpele:
Nuorten SM-kilpailut, sprintti (v):
Miehet:
20-v: 1) Martti Jylhä Sotkamon Jymy
2.08,4, .
18-v: 1) Joonas Rauhansalo Vihdin
Viesti 2.15,8,...5) Jan-Eric Sundqvist
Pargas IF 2.19,7,
Naiset:
20-v: 1) Ulla Kiili Tampereen Pyrintö
2.29,5...7) Eva Granqvist Pargas IF
2.42,1.
18-v: 1) Satu Annila Kangasalan Kisa
2.36,0.
JALKAPALLO
Mestarien liigan puolivälieräparit:
Arsenal?Juventus
Lyon?AC Milan
Inter/Ajax?Villarreal (Ajax ja Inter
kohtaavat neljännesvälierässään 14.3.)
Benficai?Barcelona
Puolivälierien ensimmäiset ottelut pelataan 28. luokka tytöt:1. P. Vilpertti Salminen 7.59 3. Suomen seitsemän urheilijan vahvuinen joukkue on totutellut kisatunnelmaan Sestrieren olympiakylässä.
. Salo.
Su 12.3. + tk. Olli Jalli; 2. to 14 - 18, la 10 - 14
tai sopimuksen mukaan.
Puh. huhtikuuta.
Uefa-cupin 4. maaliskuuta 2006
?
19
URHEILU
Suomen paralympiajoukkue
kaipaa tositoimiin Torinossa
SSS?STT
Järjestyksessä yhdeksännet talviparalympialaiset avattiin perjantai-iltana Torinossa, ja maailman parhaat talvilajien vammaisurheilijat aloittavat yhdeksän päivää kattavan kisaamisensa tänään. Jenna Lehtinen 12.18. Sinna Saksi 3.19; 2.
Juulia Jolkki 3.39; 3
040 588 2551
www.tlapalvelut.fi
Ilmoita KauppaTorilla !
Ilmoituksen hinta vain 73e !
Ja kun toistat ilmoituksesi viikon sisällä,
maksat toistoilmoituksesta
vain 43e
Ilmoituskoko on 2x50 mm
Meriniitynkatu 21 Salo p. näyttelyt . Markku
Leinonen, p. Buckingham sohvakalusto,
funkkis lasiovikirjakaapit sekä lipasto, seinäkellot, katto- ja pöytävalaisimet, torvi- ja veivikrammarit. mielenkiintoista tavaraa. 731 5212
(02)
Nyt on aika tilata kevään ja kesän ulkoalueiden
kunnossapitotyöt!
SUORAAN VALMISTAJALTA
- Hiekotussepelin pois harjaukset, ym kevät
siivoukset
- Pensaiden leikkuut, puiden karsinnat ja kaadot
- Vesakoiden raivaukset
- Nurmikon leikkuut ja rikkakasvien myrkytykset
- Sepelin, mullan ja hakkeen toimitus, sekä levitys
- Yms. ESPOO . Siinä on suurenluokan ylellisyyttä jopa seitsemälle ja yksilöllistä dynaamisuutta. huvit
Huveista
parhaat
julkaistaan
perjantaisin ja
lauantaisin.
Uusi Hyundai Santa Fe haastaa nelivedollaan perinteiset odotukset autoiluista. Maksuaika jopa 120 kk. ulkoalueiden kunnossapitotyöt
Pyydä mitta/tarjouskäynti kotiin.
Kotiinkuljetus kaupanpäälle
(Salo, Halikko, Pertteli, Kuusjoki, Muurla)
Palveleva maatalous- ja rakennustarvikeliike
Hongistontie 3, 31500 Koski tl
Puh. 7319 310
MYÖS KULJETUSPALVELU!
Lemminkäisenkatu 42, 20520 TURKU
p. pienesineistöä todella runsaasti. Maksan vs-veron.
Puh. PORI
SSS internetissä:
http://www.sss.fi
KauppaTori
Viikon parhaimmat
huvit kootusti yhden otsikon alla.
Ju lkaist aan p e ja la. ym. teatterit
. 050 636 70
Hammaspyöriä.
Hammaspyöriä, karkaisua sekä voimansiirron muita komponenttejä valmistaa. LAHTI . M in im iko o t : mustaval koi nen
5 0 p m m , 4 - v äri 1 0 0 p m m . Soita 040 589 5322.
KYLLÄ LÄHTEE
S-Etukortilla la 11.3. SALO . 2.2 CRDi MT 47.900 ?* Kulutus alk. 040 844 6139.
RAISIO . PS: Siispä turha kiertää kehää, vaan ajakaa suoraan Halikkoon tekemään päivän löydöt ja kokemaan aito huutokauppatunnelma. 149,Vilhonkatu 11 Salo, puh. (02) 253 1532, fax (02) 253 1533
ma-to 10?17, pe 10?15, la suljettu
www.lupin.fi
Tulossa uuden
MEKORA RENGASCENTTERIN
avajaiset!
Seuraa
lähiaikojen
Salkkaria!
TLA-PALVELUT
tla@tlapalvelut.fi
Puh. Kysy ed ul l i sta toi stotarj ousta!
Kovien tarjousten
markkinapaikka
Salon Seudun Sanomissa
joka torstai ja lauantai.
talvikalastusväline
Paketti sisältää:
- altaan
- roisketiiviin
valaisimen
- Jewelsuodattimen
- lämmittimen
TARJOUS
79,Rekord 96 99,ovh. 050 918 0696,
MENESTYSMERKIT POHJOISMAIDEN
SUURIMMALTA KAUPPIAALTA
Esillä kymmeniä uusia auto- ja vaunumalleja!
Puhelinosakkeita SSP
Hyvät hinnat, ei kuluja myyjälle. P. 721 2100 www.salonautotalo.fi
Myydään matkailuvaunuja ja veneitä
Ostetaan
1000 e SSP Oy:n osakkeesta
käteisellä. 77 021 / ilmoitusmarkkinointi
(+alv.)
73e. 10,6 l/100 km. CO2 alk: 252 g/km. elokuvat . 733 2345 Ma 10-17, la 10-14
Myytävistä esineistä mainittakoon mm. maaliskuuta 2006
?
20
Huveista
. Tervetuloa paikanpäälle tutustumaan.
Huutokauppa Sampo Oy p. CO2 alk: 193 g/km * Hintoihin lisätään 600 . Varaa ilmoitustilasi heti, p. konsertit . Aitoja mattoja. FREE ENTRY
LADIES FREE 24 ASTI.
-K20-
Huutokauppoja
KÄYTETTYJEN MEGAMARKKINAT!
SALO Asemakatu 15 / avoinna ke 22-04, pe-la 22-04
TSEKKAA www.nightravintolat.com, niin pysyt vauhdissa mukana
Vaihturivalikoima parhaimmillaan! Katso: www.carawall.?
Edulliset maksuehdot. ravintolat . 02 - 484 920
Ma - Pe 6.30 - 16.30, talvilauantaisin suljettu
VERHOILTUJEN
HUONEKALUJEN
PESU/PUHDISTUS!
KYSY LISÄÄ! PUH. 7,3 l/100 km. Arabian voipytyt sekä pesukalusto, vanhaa lasia, kristallia, posliinia ym. toimituskulut = 48.500 ?.
Tervetuloa la klo 10-14 ja su klo 11-14!
Hyvien merkkien täyden palvelun autotalo.
SALON AUTOTALO
5%
Nyt Bonusta jopa
Meriniitynkatu 8, p. seuraavat turvavarusteet: ABS (EBD) / ESP / 4 kpl turvatyynyjä + turvaverhot edessä ja takana / matkustajan turvatyynyn kytkentä / nelivedon lukitus / varashälytin
/ käynnistyksenestojärjestelmä ja mukavuusvarusteet: automaattinen kaksoisilmastointi / erillinen takaosan ilmastointi 7-paikkaisessa / vakionopeudensäädin, säädöt ratissa / CD/radio, säädöt
ratissa / keskuslukituksen kaukosäätö / sadetunnistin tuulilasissa / tuulilasinpyyhinten lämmitin / sähkösäätöiset lämmitettävät ulkopeilit sekä ulkoiset varusteet: sumuvalot edessä ja takana /
poikittaiset kattokaiteet / 17" kevytmetallivanteet
Santa Fe.
Hinta 5-paikkaisena 2.7 V6 AT
Minimikoot:
mustavalkoinen 50 pmm,
4-väri 100 pmm.
47.900 ?*Kulutus alk. kaikissa olosuhteissa.
Kaikissa malleissa vakiona mm. 20
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU2
SALON SEUDUN SANOMAT
Lauantaina 11. 050 348 9155.
Kallio Kaffe/1000e SSPn
osakkeesta käteisellä! Tulen
hakemaan. tanssit . Useita kymmeniä eri matrikkelitaiteilijoiden taideteoksia ym. Sen ainutlaatuiset ominaisuudet
löydät ajamalla . 731 6950
Rekord 60
ovh. 99,-
Kaikki kalastukseen ja veneilyyn
Horninkatu 11,
Salo, p. 733 4088, www.rengascenter.fi
KauppaTori Salon Seudun Sanomissa torstaisin ja lauantaisin. Liput ennakkoon Prisman ja S-marketin neuvonnasta.
Luotettavaa kaupaa jo lähes 40 vuotta! SALO: Satamakatu 23
puh. Osa vaihtureista ilman käsirahaa!
HUUTOKAUPPA HALIKON NS:n TALOLLA
HUOMENNA KLO 14.00.
17.3.2006 FRANCINE Nightissa
P. P. 0400 880 285.
VW Trans T5 1.9 TDi -03, lyhyt,
190 tkm, eberi, sivulasi, 2 renkaat, alut, huollot tehty.
Hp 19 900 e. Noudetaan.
P. 0400 823 233
Hirsikehikko 3,4x3,4 m + terassi.
Hp. P.
045 137 4453.
Hyväkuntoinen ajoleikkuri Jonsered LTH 13 automatic -00,
leikkuuleveys 107 cm, hp. hytti,
perälevy, ketjut, takakippikauha,
h. Siisti,
kats., 2xrenk., cd, kauk kes.luk.,
vetok., tod siisti, H. Aj. Hp2200 . 3/06
keskusl. 040 738 1653.
Loistoyksilö Fiat Punto -04,
aj. -99, ilmastointi, automaattivaihteet ym.
Hp. 250 e.
P. 044 334 1290.
Volvo 850 2.5 -95/96, hyvillä varusteilla hieno auto. Aj.
370 tkm. P. 728 3120,
0400 208 883.
Runkopatja petarit ja jalat, n. Kone ja pohja hyvässä
kunnossa. 760e (ovh.1490).
P. 3300e.
P. luotettava
H. P. 31. 570 e.
P. 041 570 8947.
Hinattava pyörä-äes n. Aj. P. 0400 961 497.
Sohvakalusto 2+3 nahk., musta,
550 e. H. 19 000 e. 050 599 3379.
Lasten valk. 7000 e. Pikkuvik. 050 573 1258.
Suksiboxi, lasik.valm., mitat:
p. 39 ja pinkki nahkatakki k. 133tkm,
kats. 7500 . 044 925 0785.
Kuivaa koivu- ja sekaklapia.
Kotiinkuljetus. 0400 781 978.
Nissan Primeraan kesärenkaat
alumiinivanteilla, jako 4x114,3.
Puh. P. P. H. P. 044 925
8044.
Kuivattuja koivu- tai sekaklapia
sovi toim. 040 516 5706.
Katsastettu automaatti h-auto,
h. P. H. aj168
tkm, hp 6790e. Miel.
Toyota tai Transit, myös pikkuvikainen tai paljon ajettu.
P. maaliskuuta 2006
SALON SEUDUN SANOMAT
?
21
Viikkomarkkinat
Toyota Dyna 300. 041 570 8947.
Veivattava seinäpuhelin, puinen
liinavaatekaappi, sekä vanha
naisten polkupyörä muutamalla
eurolla. 170 e.
P. 2001, aj.
214 tkm, ilmastointi, metallihopea, h. 041
787 5578.
Parvisänky lev.160 40e,
sohvakalusto 2+3 tum.harmaa
35e P.044-3730059
Opel Astra 2,0 16 -96 170tkm,
17?kesärenkaat aluilla, vetokoukku. 040 741 3848.
B.
V
I
R
T
A
N
E
N
Taakka/suksitelineet Opel
Vectraan 88-2002, edullisesti.
Puinen verhotanko pidikkeineen,
180 cm. P. 044 773 3301.
Toyota avensis 1.6 AT 220L.
2xrenk., cd-soitin, alkup. 040
838 7845, 040 563 5532.
Käyttämättömät ulko-ovet tehdaspaketissa. P. 044 9154 078.
MYYDÄÄN
Volvo S70, vm -97. 0400 430 182.
Honda NSR-125 vm.2003
Aj.16500 Mäntä ketjut ja rattaat
vaihd.12000km huollossa siisti.
hp.3900 puh.0400-608 606.
Hienokuntoinen nelipyörämönkijä Kawasaki KLF 300 -92. 0400 781 999.
Audi RS4 8x18 aluvanteet, sopii
myös vw seat skoda. 21
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU2
Lauantaina 11. 90 lev. 81, k. 041 445 8890.
Koko
MYYDÄÄN
Autot
Fiat Punto 75-S 1.2SD -97, aj.
115 tkm, kats. 1590 e.
P. 570e. 0400 122 149.
Auton turvaistuin. 041 441 8030.
Mitsubishi Lancer -94 farmari,
aj. 050 346 0341.
Yksiö tai kaksio keskustan tuntumasta, nopea kauppa.
P. 044 285 4240.
Asuntovaunu käteisellä, 4-6
hengen. 2 renk., CD, koukku. P. 8800e/vaihto 0400 788831.
Alfa Romeo 145 2.0 -97, 150hv,
Sport-malli, MOMO nahkapenkit, ilm., airbagit, 3-ov. 02/06, pitkä, aj. 044 484 2703.
Asuntovaunu taukotuvaksi myös
peräkärry, kaikki huomioidaan.
P. P. P. 045-138 0466.
MB E200D -95, 437tkm. 340e/tarjous.
P. 731 3030.
Eritt. 040 503 4208.
Paljeovi.
Tamminen.
270x230. P. 040 416 6293.
Telak Komatsu PC 210 LC -94,
aj. Noudetaan.
P. max 500e. 230, l. 040 501 0865.
VW Jetta 1.8i flair -90. Saimaalla vähän
ajettu, tosi siisti. 040 539 6477.
Esla-kävelypyörä (rollaattori),
uusi, ei ole koskaan ollut käytössä, edullisesti. 20 000e. 6/05, vihreä, uudet talvirenkaat, hp. 04567 55816.
BMW 523iA -98 M-sport, 142
tkm, er. H.
3700/vaihto. 0400 792 942.
Toyota Hiace 2.4 D -87
kats. Kunto
tyydyttävä, näyttö sop. Ilmaj.. P. aluv., 163hv, h. P. ehdot.
P. vetok. 040 511 3910.
Tummansininen, kangasverhoiltu, 3-istuttava sohva, Stemman
-04 mallistoa, tilan puutteen takia. Hp. 25000e. 0400 610 237.
Kärcher harjakone käyttööönotto -99. P. H. H 12 senttiä kilo. 270 tkm.
Todella siisti, aluvanteet, cd-soitin. 040 544 9854.
Skoda Favorit 1.3 GLXi -94, ml.
120 tkm, kats. 044 925 8044.
Heinää pienpaaleissa n. 044 271 5071.
Toyota Hiace -91, aj. 044 915 4078.
Opel Vectra 2.0i vm.93/94. P.
0400 880 285.
Saab 900 vm.-88, kats.12/05.
Hp.500e. H. ym. Unipuu
sarjaa, mäntyinen. 1 om., huippuvarusteltu, virheetön, h. P. 10/05, ohj.teh.,
soitin, 2xrenk., hp. 22 tkm, uudet renkaat, ketjut ja rattaat.
P. 041 570 2723.
Mc Corming 275 D -65, takuukuntoinen, uutta vast. P. Sähköstartti ym.. Nyt vain 90 .
P. 1400e P. 46500e.
P. 0400 812 446.
Toyota ym. 2 renkaat,
koukku, metalliväri. Hp. Hp. P. 9000e. 9000e.
P. 040 411 8407.
Traktorin perävaunu ja
etukuormaajan kauha.
P. P. 0400 122 149.
I
P
A
N
A
V
A
L
T
A
Erilaisia hevostarvikkeita ratsuille ja poneille. -85, p. 050 348 9783.
Peugeot 307 1.6 Wagon XR.
Vm -02. P. 041 770 1190.
Pikku traktori mökkikäyttöön ja
maatalouskoneita. 10 000e.
P. 050 567 6158
Okt-tontti, Hirvikalliontie 6,
Halikko as. P. 0400 464 764.
W
A
G
N
E
R
L
A
S
S
I
J
A
L
E
E
V
I
T
E
I
N
I
L
E
E
N
A
LAHJOITETAAN
Lahjoitetaan valkoinen kirjoituspöytä. 1550 e.
P. P. Singerin ?jalat. 050 259 2631.
Toyota Carina E 7/92, hieno, 260
tkm. 4000e. 728 6231
Renault Scenic vm. P. P. Soita ja tarjoa, jos sinulla on ylimääräisenä
P. 0500 534 609.
Kevytmoottoripyörä Yamaha SR
125 -99, aj. 550e. Aj. 278 tkm.
P. ma-to 8.30-16.30, pe 8.30-14.00.
Avoinna ma-pe 8.15 - 16.30. ja vesik., 100cc, Tillep
penkki, mittaristo. H. P.050-917 8811
Yamaha piano.
P. Musta-valkoinen
häräntalja 200e. 0400 825 404.
Pieni ja halpa GPS-laite.
P. 11300 h, h. 044 022 2745.
MYYDÄÄN
Sekalaiset
Ilmastoitu Fiat Punto Dynamic,
vm-03. 044 270 4524.
VW rantakirppu lyhyt malli, hieno, rättikatto, h. 0400 485 230
Lännensatula. siisti valkoinen jääkaappipakastin 160e. P. P. Aj. 26tkm. 0400 880
285.
TV-Shopista tuttu kuntolaite,
Gazelle Freestyle. 050 552 4495.
Gramofoni, vanhoja pistimiä,
kirjoja. 150 e. 0400
327 285.
MYYDÄÄN
Eläimet ja
tarvikkeet
R
E
T
U
Muut moottoriajoneuvot ja -tarvikkeet
Arctic cat panther500 -87.Toim.
menopeli.Sähköosat uusittu.Telasto ja matto ok. ,
ajokunt. Sopu
hinnalla. Edullisesti. 2syl ilmakone.
H.900 P.044 270 9305.
Kerrossänky patjoineen. 0400 780 083.
Agrigeneraattori WFM Sx63 TDE 6 kW 3 vaihe Yanmar diesel
moottorilla, vähän käyt. 30 e.
P. 044 773 3232.
VW kupla 1303 S 1.6 -73, kats.
6.3., 2xrenk., h. koko 7,5. 233 tkm. P. P. 490 e. 050 337 3251.
Volvo GLi -89, aj. P. 045 631 9935.
Nissan Sunny 1.6 SLX 12V sedan -89, kats. 3500 e.
Puh. max 20000e. P. 044 288 2463.
Moottorikelkka Lynx g-type 500
Öhlins kaasuiskarit telastossa
vm97, hyvä sportti keväthangille. á1300
ja á 2500. 187tkm. 0400-611 958.
Datsun 120A F2 -79, aj. renk. siisti Suomi-auto, hkirja,
8x17. valk puusänky + yöpöytä, 35 . 040 900 5099.
Kawasaki GTR 1000 -92, h.
7000e. 208 tkm, lohkol.+sisäp., pain.iskarit, hyvä
käyttöauto, huollettu, h. henkilö- tai pakettiauto, pikkuvikainenkin käy.
040 552 4876.
Mikroautoja 2 kpl CRG -99 ja 02. 040 7671 593
Kiekkoluistimet, Easton Air, kuin
uudet. 20 .
P. 24.900
eur. 050 514
3454 Kemiö.
Myydään koivuklapia, kotiinkuljetus myös, p. 270 e.
P. 3000 e. 0500 534 609.
Nissan Sunny 1.3-87. 5x100/112
jako et45, käyttämättömät, h
465e 045-138 0466.
OSTETAAN
Kannettava tietokone, jossa
internet toimii nopeasti ja kaikki
muutenkin kunnossa.
P. istuimet h. 0400 822 032, Salo
Hyväkuntoinen parisänky 180x
210, vaalea nahkaverhoiltu, mukaan kuuluu jousipatjat + yöpöydät. 040 582 8810.
Audi A6 2.6 Avant -95 (Suomiauto), aj. 040 877 6013.
Paketti lava-auton, tarjoa myös
h-autoa. 2800 e. P. 045 137 4453.
Kuivaheinää pyöröpaalissa hyvää. Loitokuntoisia
lastenvaatteita Käyttämättömät:
rullaluistimet k. P. 041 550 5366.
LCD-televisio Phocus, 30?, stereoäänet , 2x scartliitin, uudenver., h. 30e. 3850 e/tarj.0400487449.
Pajero TDIL -90. Mukaan ketjut, tuulisuoja, peräkärryt, hp. 1e/paali. ok,
siisti, 2-3 hengen matkailuvaunu, tarpeettomana, hp. 5 m ja tasausäes. 040 774 0122.
Passat -90, siisti ja hyvä kuntoinen. 050 531 1464
Kuivaa koivu- tai sekaklapia kotiin tuotuna. Lumilauta O´ Sin -04,
vähän käytetty, 148 cm, 200 e.
044 706 0300.
RT asunto Paimio 3h+k+s, 80,5
m², 2-taso, koulu ja p-koti lähellä, hyvä yhteys m-tielle. 45e.
P. 300 /tarjoa. 29000e. 040 832
3693.
Lasten valkoinen jatkettava sänky, 50 e. 1300e. 732 6275.
Volvo 440 GL 1.6i, HB, -90, 2xalut ym. 99tkm, ,
7. 690e. 290 tkm, katsastettu 2/06.
Hinta 2500 e. P. aj.283th,
2-renkaat, siisti, tarpeeton,
h.1100 . 050 360 5554.
Saab 900 2.0 5 ov. 040 879 4347.
Helkaman kolmikko invapolkupyörä, h. 2550
P. alut., met.väri, nahkap.,
aut.ilm. kats.
12/05, ABS, airbag, aluvant.,
kaukolukitus, 5-vaiht., met.
t.sin., h.6600 p.0500-830 635.
Citroen
Xantia
1.8,vm-95,
kats.2/06,aj.n.180tkm,
hälytin,kesk.lukko kaukosääd.
H.3000e P.044-373 0059.
Volvo V70 2,5D vm. P. 0400 827 305.
Solifer Artic vm. P. P. Hp. kats. P. muk.
P. 300 e. H. 040 704 2911.
Levikepyörät 14.9/38, 16.9/38.
Perälevy ja takakauha.
P. 75 tkm. eritt. P. P. P. 366 tkm,
2xrenk., loki+sisäp., karjaraut.,
h-kirj., kansiremontti 280 tkm.
Hp. P. 100e. 35tkm. 1 v.
vanha. 355 th., koiraverkko,
alut, CD, cruise, siisti ja ehjä.
Hp. P. P. 040 580 4220.
Mitsubishi 4D Galant GLSI 2.0
-88 autom. 045-674 3909.
Kuin uusi Askon Harlekiini
pöytä,kirsikka hp.120e.Ratian
Saaristoruokap.+4tuolia,sinhar.
hp.100e puh.0407412944
KT yksiö + kk + iso parveke
Marttilan keskustassa. Ilmoituksen hinta 5e
Ilmoituksen hinta 5e
Viikkomarkkinailmoituksia vastaanotetaan perjantaihin klo 14 asti.
J
A
Ostan auton, kaikki huom. 2 renkaat,
cd-soitin. Pitkä, hyvä.
Ml 333tkm. 040 534
2768.
MYYDÄÄN
V
I
I
V
I
Asuntovaunu, kosteusvaurio ei
ole este. H. 2-renk.
H. Alumiinlava
5m, vm. 27 tkm. Tarjoa
myös muita maatal.koneita, auroja, äkeitä ym. Tume sj.kylvöyksiköitä 7 kpl. 0500 531 941.
Traktori, epäkuntoinenkin. P. 044 353 0336.
Säilörehupaaleja ja kuiva heinäpaaleja. P. H. 050 342 4080.
Traktori etukormaimella (ei välttäm.), h. voim 09/06, h. 040-419 9125.
MYYDÄÄN
T
I
U
K
K
A
P
I
P
O
I
S
E
T
V
E
L
H
O. P. Hp. Hp. 0400
827 418.
MB C200 cdi A farmari, met.beige, -01 marraskuu, aj. 040 814 6323.
Tytölle murtomaasukset 140 cm
ja 34 numeroiset monot.
P. Ruokailuryhmä: pöytä
150x90 + 6 tuolia, pehm. 040 543 1948, ilt. Vaihteet 4+1. 9700e. 040
511 3910.
Toyota Corolla 1.6 xli -90, sedan, h. H. 550e. ABS, lohkolämm,
ajonesto, 2 renkaat, aluvanteet.
H. Vaihdossa uusi xt50 moposkootteri.
P. 050 522 1296.
Arkkupakastin (Boss), h. P. voimassa 3/07
asti, h-kirja, 5-ov., 2xrenk., Hp.
690 e. 040 774 0122.
Siisti rivitalokaksio Paukkulassa,
lähellä Salon keskustaa, 59,5
m², sauna ja autokatos on.
P. 36. hb -94, uusi
korinen, h-kirja, juuri kats., hieno
auto. P. P. 050 3089 591
Nissan Micra 1.0 GL -87, aj.
94tkm, 1 om., hyväk., h. 050 313 0811.
Viikkomarkkinat on lauantaisin julkaistava yksityishenkilöiden ilmoituspalsta, 2-4 riviä, riviin mahtuu 28 merkkiä, myös välit ovat merkkejä.
Soita: palvelunumero 0600-91700
Tuo: SSS Palvelupiste, Vilhonkatu 11-13
Internetin välityksellä: www.sss.fi
Hinta 2,98e/min.+pvm. P. 040 595 3127.
Lahjoitetaan trukkilavoja polttopuuksi. 040 412 7768.
Puutarhaja maatalous
MB E270 cdi A AvanGArde met.
musta -03, aj 97tkm, 2xrenk.,
177hv, h. 2200e.
P. 044 770 1332.
Asuntovaunut
ja veneet
Terhi Vario Mercury 40 hv + uusi
traileri -2003. H. 14 700e.
P. puusänky, lev.80,
25 . 4900 e.
P. 82/83, kats. 0400
919 995.V
Mercedes Benz 240/ -84. Lokasuojissa peltitöitä. 10x21 lasiaukollinen oikea, 9x21 umpinainen vasen. P. 040 849 9178
Ford Mondeo 2.0 TDCi Ghia
2003, aj. 30 e.
Nojatuoli, h. 1100
e. ilmastointi. 2650 e. Hp