Sivu- ja vieroitusoireet ovat rajuja, kuten
pelkotiloja, harhaisuutta, mielialan vaihtelua, unettomuutta, päänsärkyä ja ahdistuneisuutta.
Vinkin Helsingin alueen johtaja Teemu Tiensuun mu-
kaan MDPV on vaarallinen
voimakkuutensa takia. Uutuutensa
takia sitä ei ole ainakaan vielä
luokiteltu huumausaineeksi.
Helsingin poliisin rikoskomisarion Petri Rainialan mukaan MDPV:tä on takavarikoitu pari verraten suurta erää.
Aine alkoi yleistyä noin vuosi
sitten, ja keväästä alkaen poliisi on törmännyt aineeseen
jatkuvasti.
MDPV:tä on kutsuttu seksihuumeeksi, koska se piristää,
aiheuttaa mielialannousua ja
yliseksuaalisuutta. 7272 400
Tapani Nurmi (02) 7272 401, Jani Riuttala (02) 7272 403, Otto Kotaja (02) 7272 402
Irtonumero 1,50 . Kuivissa oloissa punkit
pysyttelevät lähellä maanpintaa.
SSS/Marko Mattila
BORRELIOOSI
?Borrelioosi eli Lymen tauti on puutiaisaivotulehdusta yleisempi. Simo on pohjoisin
paikka, johon taudin tiedetään
levinneen.
? Ilmoitimme rokotuksista
paikallisradiossa, kun saimme tiedon, että Maksniemen
kyläläiset tulisi saada asiasta
tietoisiksi. Nyt kyselyitä on tullut
ihan valtavasti.
Suomalaiset ovat tottuneet
varomaan punkkeja lähinnä
rannikkoalueilla. SALON SEUDUN SANOMAT
N:o 187
Lauantaina 11. Jos sitä käytetään samalla
tavalla, yliannostusriski on to-
dellinen ja siihen sisältyy myös
kuolemanriski, Tiensuu sanoo.
Kuolemantapauksista kertoi
ensin Ylen uutiset.
Helsingin yliopiston oikeuslääketieteen laitokselta kuolemia ei vahvisteta, vaikka
aineeseen on törmätty myös
heillä. 075 3030 2727
www.kodinterra.fi
Puhelun hinta lankapuhelinliittymästä 0,0821 ?/puhelu + 0,0147 ?/min,
matkapuhelinliittymästä 0,0821 ?/puhelu + 0,1642 ?/min.
www.takatalo.fi
MYYNTI - VAIHTO - OSTO
OLETKO MYYMÄSSÄ
MOOTTORIPYÖRÄÄSI?
Tule kysymään suora ostotarjous!
Ostamme 1995-2009
japanilaisia moottoripyöriä.
Lunastamme myös loppuvelan.
Helsingintie 32, Salo, puh. Tuolloin asiantuntijat
muistuttivat, että kyse oli yksittäistapauksista.
Nyt tartuntatautilääkäri
Antti Alitalo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta kertoo,
että Simo ja Varkaus kuuluvat
uusiin alueisiin, joiden tilannetta tutkitaan tarkasti.
Tämän vuoden tautitapausten tultua ilmi alkukesästä
Simossa järjestettiin rokotuskampanja. Varkaus on
kuitenkin syvällä sisämaassa.
? Venäjällä tautia on suurimmaksi osaksi sisämaassa.
Varkaus on nyt varmaan osa
levinneisyysaluetta, joka on
ulottunut Siperiasta Suomen
rajalle asti, Alitalo selittää.
Puutiaisaivotulehduksen uskotaan ilmaston lämpenemisen
vuoksi työntyvän yhä kauemmaksi pohjoiseen ja Venäjän
rajan yli yhä syvemmälle Suomeen.
Punkit ovat Venäjällä yleisempiä kuin Suomessa.
? Ajatellaan, että ilmastonmuutos lisää levinneisyyttä
edelleen, Alitalo sanoo.
Punkit leviävät uusiin suotuisiin elinympäristöihin esimerkiksi lintujen ja lemmikkieläinten mukana.
Alkukesällä punkkeja oli Suomessa paljon, koska säät olivat
kosteat.
Kosteissa maastoissa punkit
kiipeävät korkealle ruohonvarteen ja hyppäävät kiinni uhriinsa. Ei ole aivan yksiselitteistä, jos ainetta löytyy, että
juuri se olisi aiheuttanut kuoleman. Laboratorionjohtaja
Ilkka Ojanperän mukaan
asiantuntijapiireissä MDPV on
ennemminkin tuttu siitä, että
se saa aikaan nopeasti voimakasta riippuvuutta.
? Kuolemantapaukset ovat
sellaisia, että ne tulevat viiveellä esiin. Se toimi, kerrotaan
Simon terveyskeskuksesta.
? Ennen uusia tautitapauksia
muutama sata oli ottanut rokotteen tämän ja viime vuoden
aikana. Lisäksi
sitä esiintyy myös Turun saaristossa, Helsingin ulkosaarilla, Lappeenrannan
ja Imatran seudulla sekä mahdollisesti muualla rannikolla.
?Tartuntoja todetaan vuosittain 20?30.
?Tautiin ei ole lääkitystä. Huumeiden
käyttäjien tukipisteen Vinkin
asiakkaat ovat kertoneet, että
heidän kavereitaan on kuollut
aineen yliannostukseen.
Synteettinen MDPV muistuttaa vaikutuksiltaan amfetamii-
nia ja kokaiinia. Keskittymisvaikeudet, kuulovauriot, halvaukset ja lihasheikkous ovat mahdollisia.
?Puutiaisaivotulehdukseen kuolee vain 0,5?1 prosenttia tartunnan
saaneista.
Ihoon tarttuneen punkin voi poistaa punkkipihdeillä.
?Lähteet: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Baxter
Vaarallinen seksihuume yleistyy pääkaupunkiseudulla
STT | JANNE HUUSKONEN
Uusi vaarallinen designhuume
on alkanut yleistyä pääkaupunkiseudulla. heinäkuuta 2009
Kodin Terrasta
TÄNÄÄN 11.7.
s
ivän tarjou
Pä
OMENAPUUT
10,-
ALKAEN
KPL
Avoinna ma-pe 7-19, la 9-16
Kodin Terra Salo, Valtatie 5,
24800 HALIKKO,
p. (sis.alv)
Punkkien esiintymisalue kasvaa
Simon ja Varkauden tartunnat suurennuslasin alla
STT | MAIJA PAIKKALA
Punkkitarkastukset, punkkipihdit ja lahkeisiin tungetut
sukat ovat kuuluneet EteläSuomen rannikolla ja Ahvenanmaalla liikkuvien kesään.
Nyt punkit levittävät puutiaisaivotulehdusta ja borrelioosia
myös pohjoisempana ja sisämaassa.
Tänä vuonna kolmen suomalaisen on todettu sairastuneen
punkkien levittämään puutiaisaivotulehdukseen, kerrotaan
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta.
Tartunnoista kaksi on Simosta Lapista ja yksi Varkaudesta
Pohjois-Savosta.
Molemmissa todettiin tautia ensimmäisen kerran viime
vuonna. Sitä voidaan kuitenkin ehkäistä rokotteella.
?Punkeista vajaa prosentti kantaa TBE-virusta.
?Vain 10?30 prosentilla tartunnan saaneista saa oireita.
?Noin viikko puutiaisen tarttumisen jälkeen tulevat oireet muistuttavat
flunssaa. Kuumeettoman jakson jälkeen
20?30 prosenttia tartunnan saaneista sairastuu aivokuumeeseen.
?Suurella osalle sairastuneista jää pitkäaikaisia oireita. Siinä on oikeuslääkärillä
paljon muutakin mietittävää,
Ojanperä sanoo.. Siksi punkkitarkastuksilla voidaan ehkäistä tartuntoja.
?Borrelioosiin ei ole rokotetta, mutta se on hoidettavissa antibiooteilla.
?Tartunnan saa Suomessa noin 4 000 ihmistä vuosittain.
?Tavallisin merkki taudista on laajeneva, yli viisi senttiä halkaisijaltaan
oleva punertava ihottuma puremakohdan ympärillä. Sen
aiheuttaa punkin levittämä bakteeri.
?Borrelioosia kantaa noin 10?20 prosenttia puutiaisista.
?Tauti tarttuu vasta, kun punkki on ruokaillut iholla vuorokauden tai
pari. Valtaosa infektioista päättyy tähän. Vinkin
asiakkaat ovat kertoneet, että
heidän tuttaviaan ja kavereitaan on kuollut aineen yliannostukseen.
? MDPV on hyvin paljon voimakkaampaa kuin amfetamiini, johon käyttäjät ovat tottuneet. Flunssan oireet ovat mahdollisia.
?Hoitamattomana borrelioosi voi aiheuttaa oireita ihossa, hermostossa, nivelissä ja jopa sydämessä.
?Lähteet: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Baxter Oy
PUUTIAISAIVOTULEHDUs
?Puutiaisaivotulehdusta esiintyy etenkin Ahvenanmaalla. Se ilmaantuu 1?4 viikon kuluttua puremasta
Rankkoja hedelmöityshoitoja kokenut.
Lisää kissoja
Muistathan, ettei lapsen velvollisuus
ole tehdä sinua onnelliseksi. Kirkollisten piirien väliintulo on tervetullut panos yhteiskunnallisen epäkohdan
esiin nostamiseksi ja arvokeskustelun ylläpitämiseksi.
Länsi-Suomi
n. kuuluu. Ihminen hukkukoon saastaanperheelleen. Eli
n. On eri asia kuunnelikkunoita! Eikö kaupungin päättäjillä ole la ja päättää kuin kuuntelematta päättää.
parempaa paikkaa meille eläkkeellä ole- Pomot
ville marjapussia pelaaville. Tankki tyhjä
paikka
n. Muurlalaiset
Insinööri
n. Syyhän oli se, ettei mummo kuulu ydinperheeseen suomalaisen
kulttuurin mukaan. Eihän hygieniapassi tietenkään takaa,
ta, sillä asia on pyhä. Kauanko aion tätä
säilyttää. Puskaradion himpia tapauksia. Kaikki yh-mutsit eivät todellakaan saa ehdoitta,jos ei vastaa odotuksiasi
asumistukea. Huiputus
vapaana juoppoja ja öykkäreitä. Mitä sille sen jälkeen tapahtuu?
Miten tämän ostaminen vaikuttaa elämääni. Niiden tulkinnat eivät saa
olla mielivaltaisia.?
Olen täysin samaa mieltä kuin pääkirjoittaja. Valjaisiin
n. Sitä puolustetaan myös työllisyydellä,
kaan tulla kansainvälistä kaatopaikkaa, koska
sa jouduta heti muitten armoille.
mikä tuntuu oudolta. Kirjoita mieluummin nimelläsi. Laatuun
panostamalla monien tavaroiden käyttöikä
pitenee, jolloin oma ekologinen jalanjälki
pienenee.
tama vuosikymmen sitten. minut pysähtymättä suojatien edessä.
Lisäksi salassa tehdyt sopimukset avoi- Äkäpussi. Kissat valjaisiin. Mitä siitä, jos liikkuu
A4:sta postimerkin verran. Niinpä maahanmuutto voidaan
sallia, jos joku on täysin riippuvainen Suomessa asuvista omaisistaan.
?Mitä enemmän raskaita
muuttolaatikoita, sitä
onnellisempi koti, tulee
helposti ajateltua.?
Tässä lehdessä olleessa pääkirjoituksessa
otsikolla Viranomais-Suomen ongelma
(SSS 5.7.) todetaan, että ?Maahanmuuton pelisääntöjen soveltaminen voi lyödä
inhimillisyyttä korville. Omaisuudesta ja tavaroiden
määrästä on tullut identiteettimme rakentajia. Eli ihmiset, jotka eivät enää tuota mitään, sijoitetaan laitoksiin. Soita poliisit vaientamaan
humalaiset, älä itse pyydä heitä olemaan
n. Kun pienet lapset kasvaisivat myös
isovanhempiensa huolenpidon alla, he
oppisivat tiiviin perheyhteisön merkityksen ja myöhemmässä vaiheessa osaisivat
pitää huolta lähimmäisistään jossain vaiheessa elämää. Miehet vastuun kantajiksi. Suomessa ollaan tässä
kaantuvat kahteen melko tasasuhteessa pisimmällä, mikä onvahvaan leiriin. hävitetään sekajätteenä
kuten myös lasi ja metalli. Nuoret kädet. Vähitellen
n. Tuleva avopuolisoni on nimittäin ilmoittanut, että rakkaiden kierrätysmööpeleideni tilalle on aika hankkia uudet.
30-vuotias vaahtomuovisohva, 25-vuotias
parisängyn runko sekä kirpputoreilta ja
halpahalleista hankitut lipastot ja kaapit on
aika hävittää.
Tuskastuneena olen selvitellyt hävittämisvaihtoehtoja Salossa. Se taas on n. Kierrätys on tietysti hyvä
asia, mutta myös uusien tuotteiden hankinnassa kannattaa käyttää harkintaa. Aineellista hyvää tarvitaan, että toimeentulo voidaan turvata. Somerniemen teatterin Tunteen paloa grilli-, pizza- ja kebabmyyjille. Sääntöjä kuitenkin tarvitaan. Päätöksissä on
käytettävä harkintaa, jonka on perustuttava
kohtuullisuuteen. Huonekaluja
ostetaan halvalla ja heitetään surutta pois
sisustusta uusittaessa.
Jotta seuraava muuttoni olisi vielä tulevaakin kevyempi, olen vakaasti päättänyt
miettiä tästä lähtien jokaisen tavaran ostoa
vähintään yön yli. Saako Svensson
autonsa katsastettua halvemmalla kuin Korhonen?
?
Vuosikymmenien
mittaisia
strategisesti tärkeitä
energiaratkaisuja ei
saa tehdä hetken
työllisyysnäkymien
perusteella.
rit
Iltalehti
n. Heiltä puuttuvat esimukaan uudessa pelipaikassa ei ole edes miestaidot kokonaan. Mustekasetissa luvataan 330 ja toises- toripalojen estämiseen riittäisi halpa laite.
sa 560 sivua. Käytännössä sai 70 ja 120. Kyllä miehet todella n. Väärä ammatti
n. Jo on pyhä suhde SAK:n ja SDP:n välillä. Keskustele
n. Laki
kehuneet, olette oikeassa. On koettu ja nähty
että ruoan käsittelijä on itsekin puhdas
ja terve, mutta silti se on pakollinen jopa
n. Ydinvoima
ka sitä voidaan perustella energiaomavaraisuulema Säteilyturvakeskuksen pääjohtaja Jukka
nähdään keinona turvata kansallista energiaden turvaamisella ja ilmastonmuutoksen hidasLaaksonen ei usko, että Suomesta voisi milloinhuoltoa niin, ettei mahdollisessa kriisitilanteestamisella. Satojen tuhansien eurojen trakn. Tiedossa on raaka seulonta, jossa jokainen tavara punnitaan.
On uskomatonta, kuinka paljon tarpeellista tavaraa nurkkiin kertyy ajan kuluessa.
Naisten vaatekaapeissa roikkuu henkari
toisensa jälkeen täysin turhia vaatekappaleita. Vaatteet kestävät hyvinä korkeintaan
vuoden, ja tekniikka vanhenee parissa vuodessa käyttökelvottomaksi. Yksi perikunnan jäsen ominut mökin aina tyhjä. Ehkä asia
valkenee sinullekin. Mitä mieltä muu Eurooppa on kalakuMuuallakin käynyt
kon säilyvyydestä. Ja kun
jos heti pitää saada iso talo, kesämökki, soitat, laita kaiutin kännyyn päälle. Outoa. Samaa ajattelua toivon myös läheisteni
soveltavan silloin, kun he miettivät minulle
merkkipäivälahjoja.
Jos taantumasta seuraa jotakin hyvää, toivon sen lisäävän kestävyysajattelua yhteiskunnassamme. Olemmeko niin syntisiä. Kuitenkin joissain
kaupungeissa, esimerkiksi Helsingissä,
vieraan kulttuurin tarpeet on otettu erinomaisesti huomioon: uimahalleihin on
varattu uima-aikaa pelkästään naisille,
jolloin muista kulttuureista tulleet naiset
voivat ilman miesten tuijotuksen pelkoa
käydä uimassa.
Muitakin tapauksia, joissa suomalainen
valtakulttuuri on joustanut uussuomalaisten hyväksi, on varmasti olemassa.
Miksi sitten mummo ei voisi muuttaa läheistensä luokse Suomeen, jos he itsekin
tätä haluavat?
Sanotaan että Suomen kulttuurissa isovanhemmat eivät kuulu ydinperheeseen.
Mutta eivätpä tietääkseni naisten erilliset
uimavuorotkaan ole suomalaista kulttuuria. Kuva Eurajoen Olkiluodosta.
Onneksi se ei näytä mahdolliYDINVOIMA on poliittisessa
selta.
myötäisessä laajemminkin, kosEnergia-lehden haastattehentyneet, joskaan eivät kadonneet. Vuosikymmenien mittaisia
se edellyttäisi sekä kansalaismielipiteen että
YDINHUUMAN aineksia Euroopassa näyttäisi
strategisesti tärkeitä energiaratkaisuja ei saa
lainsäädännön muuttumista. Minäkin ihmettelen, miksi Eveline Fadayalille ei myönnetty oleskelulupaa Suomessa. Rakastatko
n. Kirakan kesäteatterille kiitos loista-
yrityksen tehtävissä, ei Salon seutu hou- vasta Ulvovasta mylläristä, nautimme
kuta perustamaan omaa yritystä vaan lä- mahtavista roolisuorituksista ja upeasta
hinnä pääkaupungin/Pirkanmaan seutu. Järkyttävää. Mielestäni
omaa taustaansa ja kulttuuria ei kuitenkaan tarvitse unohtaa, mutta vastanottajamaan kulttuuria ja tapoja tulee ymmärtää ja hyväksyä ne.
Joustoa tarvitaan molemmilta puolilta,
jolloin syntyy uusi kulttuuri, historia ja
tavat ajan myötä. Muut ohitettu itsekkyydellä. Jo nykyinen laki avaa joustamisen mahdollisuuksia. Hyvällä mielellä. Meidän alueellamme kissoja irti, ovat
ilo silmälle ja hävittävät hiiriä ja rottia. Kansanedustajat ovat menettäneet kan- n. n. Toisaalta sortuu
helposti itsekin ajattelemaan hintaa, jonka
on aikoinaan maksanut tietystä tavarasta.
Ahneus iskee: jos joku kuitenkin maksaisi
tästä hiukan?
Tuntuu kuitenkin, ettei kukaan halua
enää kunnostaa vanhaa. Todelnostettu uudelleen vaihtoehdoksi ja Isossa-BriSuomessa. Kuitenkin
set tästä tekee eduskunta.
ydinjätteen loppusijoitus on
Ydinvoima sinänsä näyttäisi
pitkälti auki niissäkin maissa,
etenevän poliittisessa myötäjoissa ydinvoimaa on käytetty
tuulessa, vaikka kansalaiset jaeniten. Minä olen päättänyt -johtajat ovat pan. Eikä mikä tahansa
muutto, vaan muuttaminen
suuresta, itselle vallatusta
asunnosta pienempään, yhteiseen asuntoon. 10 vuotta sitten asuttiin
on
vuokralla yksiössä, 2 aikuista, nyt olemme
vuokralla kaksiossa ja 50-vuotiaita. Mitä enemmän raskaita muuttolaatikoita, sitä onnellisempi koti, tulee helposti
ajateltua.
Nykyaikainen kertakäyttökulttuuri tuottaa tavaraa enemmän kuin ehdimme kuluttaa. Toki paikallista kilpailuakin siellä täällä esiintyy.
Suomen suurin katsastusketju, A-katsastus, ilmoitti heti olevansa valmis laajentumaan Ruotsiin. Se on yleinen harhaluulo. Pettynyt
n. Mutta se ei ole pakollinen
Soitto asiantuntijalle selvitti, että lupaus
on kolmen prosentin peitolla. Toimaasturi, ulkomaan matkat, kalliit har- mii
rastukset ym. Lisäksi EU-komisolevan. Kuka niin vä- kissoja vapaana, mutta Salossa liikkuu
hän tulostaa. Haluan iskostaa ajatusmaailmaani seuraavia kysymyksiä: Tarvitsenko tätä oikeasti. Painan auton äänitorvea jatkossakin,
san luottamuksen. myllymiljööstä. Suunnistus tärkeintä. Joskus vain ihmettelemme, miksi viranomaiset hyväksyivät
toiset asiat mutta eivät hyväksy muita
samankaltaisia asioita. Kansalaisten pelot ovat vänäytä olevan, ellemme itse sellaista halua.
Ydinvoima tuntuu monessa mielessä ?helpolta?
Näin naapurissa luullaan
Ruotsi aikoo avata autokatsastustoimintansa
kilpailulle. Onhan katsastusasemien määrä kolminkertaistunut Suomessa kilpailun avaamisen jälkeen.
Mitähän muuta noihin ?Suomen hyviin kokemuksiin. Osa kuuluu osastoon ?tähän minä
vielä joskus mahdun?, osa kategoriaan ?ei
tätä voi heittää poiskaan, tähän liittyy niin
paljon muistoja?.
Miehillä vastaava ongelma tuntuu olevan kaikenlaisessa elektroniikassa. Toinen
miesten pahe on ?vain hieman rikki menneet hyödylliset tavarat, jotka voi korjata,
tai joille löytyy varmasti muuta käyttöä
myöhemmin?. Viranomaisilla ei ole harkintakykyä.
nauttimaan hauskoista kesäteatterifars- Emon tainnutus ja pennut jäävät siihen,
seista, kun koko kesän esitykset on lop- kaikki olisi voinut siirtää. Uneton. Ei onnistu, hiljaa. Perheet ovat päiväkotien työnantajia, asunto tulojen mukaan. heinäkuuta 2009
Perustettu 1919
Päätoimittaja JUKKA HOLMBERG
Toimituspäällikkö JARMO LEHTO
Mielipide
Kerro i
kantas
PÄÄKIRJOITUS
Kirjoita lyhyesti. Harrasta auton. Kyse on lain tulkinnasta. Eli aika muuttuu, ja kulttuuri myös
muuttuu jonkin verran ajan mukaan.
Mielestäni on korkea aika Suomen viranomaisten laajentaa myös tuota ydinperheen määritelmää.
Nykyinen kanta perustuu pohjimmiltaan yhteiskunnan kustannuksien pienentämiseen: isovanhemmathan eivät
enää tuo verotuloja valtion kassaan.
Mutta samalla unohdetaan, että osallistuessaan lapsenlapsensa kasvattamiseen
isovanhempien merkitys lapsen elämässä
voi olla yhtä suuri kuin vanhempien. Ruotsissa pyörrettiin vanha päätös ydintehdä hetken työllisyysnäkymien perusteella.
sio edellyttää jokaiselta ydinvoimaa käyttävältä
voimasta luopumiseksi, Saksassa ydinvoima on
Ydinvoima on nyt pinnalla muuallakin kuin
maalta omaa loppusijoitussuunnitelmaa. Bruttokansantuotteen
kasvu ei ole kuitenkaan taannut enää aikoihin sitä, että myös kaikkien heikoimmassa
asemassa olevien elinolot olisivat vastaavasti
parantuneet.
Keskipohjanmaa
KOLUMNI
Muuttolaatikoiden sietämätön keveys
T
nn
Tällä kertaa muutto tulee olemaan erityi-
sen vaikea. Ei
pidä hutkia ennen kuin tutkii. Ruotsalaiset odottavat ehkä markkinoilleen
kotoista suomalaista toimijaa, mutta saavatkin
eurooppalaisen pääomasijoittajan hallitseman
ketjun.
Mielenkiintoista on nähdä, millaista hintapolitiikkaa Ruotsissa harjoitetaan. Arjessa nuhjaantuneet huonekalut on vaikea jopa lahjoittaa
eteenpäin, sillä ottajia ei juuri löydy. Olisi inhimillistä antaa
Fadayelin jäädä Suomeen.
Helsingin Sanomat
n. Nyt tutkimaan kaikki kun joku ajaa päin punaisia tai ohittaa
heidän saamansa avustukset ja lahjukset. Suunnistus tärkeintä. Saat vain haukut niskaasi. Mikä tai mitkä
voisi tulla EU-alueen ydinjäthakemukset on osattu lobata
teen loppusijoituskeskus.
parhaiten. Se on paras teatteriesitys vuosikausiin. Miehet osaavat. Huuman
Suomen kaikista kolmesta ydinkeskellä ei pidä kuitenkaan
voimahankkeesta (SSS 10.7.).
unohtaa sen heikkouksia, eli
Hakijoina ovat listalla TVO,
mahdollista onnettomuusriskiä
Fortum ja Fennovoima. Salo oli järkyttävä muu- miksi. Toimitus
tarvitsee tietoonsa myös nimimerkillä kirjoittavan nimen ja yhteystiedot.
Sähköpostiosoite: mielipide@sss.fi
Postiosoite: SSS/Mielipide, PL 117, 24101 Salo
Lähetä tekstari numeroon 040 7711 777.
Viestin enimmäispituus on 160 merkkiä.
Tekstiviestin hinta on operaattorin tekstiviestistä perimä maksu.
Mielipidesivun tuottaja: Risto Knuuttila,
(02)7702 340
Tätä mieltä
11.7.2009
Iso energialinjaus edessä
Hallitus tehnee vuodenvaihteen
ratkaisulta lähivuosikymmenitietämissä periaatepäätökset
en energiatarpeeseen. kirjoitinkin siitä . sa
Tasajako
n. Mutta voihan olla, että kun meillä ei ole täydellistä tietoa
asioiden taustoista, meidän on joskus vaikea ymmärtää ja hyväksyä viranomaisten
päätöksiä.
Andi Mwegerano
kaupunginvaltuutettu (kesk.)
Salo
040 7711 777
n. Ja hyvin
gelmistasi järjestäjien kanssa. Keskustele onosaavat. Käytettyä ydinpolttoainetta säilytetään ydinvoimalaitosalueilla. Läpinäkyvyys
n. Ihmiset, jotka ovat kauniita, pääsevät esille, mutta poikkeavat
ja niin sanotut epänormaalit piilotetaan
jonnekin näkyviltä.
Minun mielestäni ihanteellinen tilanne
olisi, että perheet isovanhempineen voisivat asua yhdessä tai ainakin lähempänä
toisiaan, ja että he voisivat huolehtia toinen toisistaan elämänsä loppuun saakka. Taiteen tulkin- n. n. Katsastushinnat ovat nousseet meillä huimasti, joten ainakaan kuluttajat
eivät ole yksioikoisen tyytyväisiä kehitykseen.
Asemien omistus liukui vauhdilla ulos Suomes-
MUUT LEHDET
ta, ja kovilla taksoilla jauhetaan nyt rahaa ulkomaalaisille sijoittajille. Biojäteastia
n. Pärjättävä n. Useissa Euroopan maissa ydinvoima
lista vaaraa kaatopaikaksi joutumisesta ei siis
tanniassakin se on saanut uutta nostetta.
on päässyt pannasta. Nuuska ja härkätaistelu
n. Tulossa
sekä ydinjätteen loppusijoitukon energiapoliittisesti kuuma
sen ratkaisemattomuutta.
syksy. että teollisuusmaissa ihmisiä
aletaan pitää ikään kuin tavaroina. Tilan loppuessa luovutaan
toisinaan tavarasta, mutta usein myös hankitaan lisää tilaa.
Viranomaispäätösten
erilaiset linjat ihmetyttävät
Miksi tavaroista luopuminen tuntuu niin
vaikealta. Tätä
luontevaa yhdessäoloa, sukupolvien välistä vuorovaikutusta, kunnioitusta ja iloa
a
Tekst
LEHTO
aas kerran on edessä yksi
viheliäisimmistä urakoista:
muutto. Jos lopetan erään kansainvälisen ison n. Tiedän ettei isovanhempien ja vanhempien yhdessä asuminen ole
aina yhtä juhlaa, mutta sydämen rakkaus
voittaa raskaat ja hankalat asiat!
Totta kai olen täysin samaa mieltä ministeri Max Jakobssonin kanssa, kun hän
sanoi ?maassa maan tavalla tai maasta
pois?, eli Suomen lakia ja tapoja on kunnioitettava soveltuvin osin. Tyytyväisiä
joita tulee kuunnella ja auttaa. Mene siinä sitten paa. Näissä oloissa
kin antanut polttoainetta huhyväksyntöjen määrää on vaihulle, jonka mukaan Suomesta
kea ennustaa. Missä mies asuu lasten suunnistusta, niin ei tarvitse kävellä. Toimitus valikoi, käsittelee,
otsikoi ja tarvittaessa lyhentää julkaistavat
tekstit. Ylipappiko on määrännyt, että ei puhu- n. Mitkä asiat ratkaiVoiko näin todellakin käydä?
sevat, jos hankkeita karsitaan. Höh
kanssa keskenään, sieltä puuttuu itkua,
tappelua, uhkailua. EU-kantelun
puunmyyty. Vaikka on energiajaeastia, kaikki muotaa
vit, paperit yms. Nyt näyttää
jo kaupungilta, kiitos puutarhaosaston. Miksi karhuemo ja pennut piti tapn. Pahasti
näyttää, että kaatopaikka olisi koiransyömien kalusteideni viimeinen leposija.
nn
Uutistoimittaja TIIA PAAVILAINEN
tiia.paavilainen@sss.fi
ei voi ostaa kaupasta.
Jossain vaiheessa ajattelin . 2
SALON SEUDUN SANOMAT
Lauantaina 11. Uudistuksen on määrä tulla voimaan
ensi vuoden heinäkuussa.
Ruotsin rakenneministeri Åsa Torstensson perusteli kilpailun avaamista muun muassa Suomen hyvillä kokemuksilla. Auki on, hyväksytäänkö
KOLMANNES Euroopan
Suomeen uusi voimala tai uusia
käyttämästä sähköstä tuotevoimaloita, ja lopulliset päätöktaan ydinvoimalla
Sama tilanne on Kemiönsaarella, jossa leirintäalue suljettiin muutama vuosi sitten.
Suomi voitti Puolan 3?1 (25?21, 25?
18, 22?25, 28?26) lentopallon miesten maailmanliigan ottelussa Tampereella.
Suomi nousi voitollaan maailmanliigan D-lohkossa Puolan ohi kakkoseksi. Kävijöitä riittää edellisten vuosien tapaan vaihtelevasti ja hyvin, kerro-
taan Someron ja Salon leirintäalueilta.
Ainakin Somerolla vilkkain aika leirintäalueille on heinäkuun loppu ja elokuun alku. Hugo valvoo tilannetta.
Leirintäalueelta haetaan leppoisaa fiilistä
SSS | Helene Källi
Nurmijärveläiset Anja ja Reijo Nyman
kurvaavat Salon Vuohensaaren leirintäalueelle. Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan varmistettuja tapauksia oli perjantaiaamuun mennessä kaikkiaan
79. Anja Nymanin mielestä leirintäalu-
eiden taso on parantunut selvästi vuosien
varrella.
? Pääasia leirintäalueella on, että saa
levätä ja vain olla, Anja Nyman hymyilee.
Vuohensaaressa ei ole ihmisiä tungokseen asti. Yksiöitä
ei ole, mutta noin 45 neliön kaksioita on
vielä saatavilla.
VVO:n asuntojen isännöintiä hoitavan
SKV-Isännöinnin Ritva Rannaste-Tikkanen rohkaisee jonottamaan asuntoja,
sillä jono voi liikkua nopeasti yllättävistä
syistä.
? Moni jää jonon ulkopuolelle esimerkiksi luottotietojen maksuhäiriöiden takia, hän sanoo.
UUTISET 5
SSS/Sami Kilpiö
Puoliselkeää
Sadekuuroja
+18 °c
TAKASIVU
Epävakaista
Satu Mäkinen
iloitsee paikasta
Valkeakosken
asuntomessuilla
Salolainen sisustussuunnittelija Satu Mäkinen on mukana tämänvuotisilla asuntomessuilla, jotka alkoivat
Valkeakoskella perjantaina.
Kaksi kohdetta messuille sisustanut Mäkinen on innoissaan siitä, että
kymmenettuhannet silmäparit näkevät hänen työnsä jäljen.
. Tähän vaikuttavat Someron
ja lähialueiden kesätapahtumat, arvelee Someron Hovimäen yrittäjä Marko
Rantala.
Hän on huomannut, että ihmiset ovat
UUTISET
SSS/Kirsi Höglund
Kuivakäymälöiden
suosio kasvaa
SSS | TIIA PAAVILAINEN
Vesivessan korvaava kuivakäymälä on
yhä useammalla vapaa-ajan asunnolla.
Haja-asutusalueen jätevesilain myötä
kuivakäymälöiden odotetaan yleistyvän
entisestään.
? Vesikäymälät häviävät pikkuhiljaa,
sillä mustavesisäiliön ja harmaavesijärjestelmän rakentamisen sijaan kuivakäymälä on helpompi vaihtoehto, sanoo Raini Kiukas Käymäläseura Huussi ry:stä.
Kiukas uskoo, että yksi syy kuivakäymälöiden suosioon on ekologinen ajattelu.
Lisäksi kuivakäymälä tuo myös taloudellisia säästöjä.
? Vesivessaa varten mökillä joudutaan
usein pitämään lämpöjä ympäri vuoden.
Juomaveden huuhtelu alas viemäristä
ei tunnu järkevältä varsinkaan alueilla,
joissa vesi on vähissä.
Kemiönsaarella asuva Gunnel Jensen
on käyttänyt kuivakäymälää jo kahdeksan vuoden ajan.
? Olimme mukana Västanfjärdin kunnan projektissa vuonna 2001, jolloin meille vaihdettiin vesivessojen tilalle kaksi
kuivakäymälää.
Jensenit ovat olleet erittäin tyytyväisiä
erotteleviin kuivakäymälöihinsä.
? Voisimme vaihtaa koska tahansa takaisin vesivessaan, mutta tuskin meillä
on siihen tarvetta.
SIVU 6
Jensenien hyödyttömäksi jäänyt vesivessa
toimittaa nyt kukkapurkin virkaa.
Puo
Sää Salon seudulla
NUORET 11
Viitannummen vuokratalo paikannut
pienasuntojen tarvetta Salossa
Kaupungissa luotetaan, että
yksiö löytyy yksityiseltä
Aurinkoista
valmiita satsaamaan palveluihin ja siististi hoidettuun alueeseen. Yksiötä on
sen sijaan syytä kysellä vapailta markkinoilta.
Sama tilanne on myös valtakunnallisella vuokra-asuntoyhtiö VVO:lla. Hänen mukaansa ihmiset tulevat leirintäalueelle
entistä lähempää, noin sadan kilometrin
säteeltä. Kökkön Lomamökkien ja leirintäalueen Anja Kurvisen mukaan monet
reissaajat hakevat rauhaa ja kaunista
luonnonmaisemaa.
Salon matkailijaneuvonnan mukaan
leirintäalueista kysytään satunnaisesti.
Enemmän tiedustellaan muista asumismuodoista. SALON SEUDUN SANOMAT
Lauantaina 11. Julkisuuteen ei kerrottu
ensimmäisen
Investointien
tarkkoja tietoja kauppojen sisällöstä.
Sopimukset allekirjoitettiin suomalaiskerran suositum- toteutuminen
kiinalaisessa talousfoorumissa Helsingissä.
paa kuin nauta.
Suurista summista huolimatta kauppovie vuosia
jen ei uskota nostavan Suomea lamasta,
sillä vaikutukset näkyvät useiden vuosien
Liharuokaviiveellä.
STT?Reuters
Nykynäkymien mukaan Suomen ja maasuosikkien
ilman talous on jo uudessa nousussa, kun
Kiinan Suomessa vieraileva kauppa- kiinalaisten mahdolliset investoinnit toykkösenä
valtuuskunta TEKI suomalaisyhtiöiden teutuvat.
kanssa kauppoja noin 1,5 miljardin euron
pysyi silti
edestä.
Kauppoja tehtiin satojen miljoonien
yhä sianliha. Nymanit ovat karavaanarielämän konkareita, sillä he ovat kiertäneet
Suomen leirintäalueilla lähes 20 vuoden
ajan. Suurim-
paan vuokra-asuntotarpeeseen on vastannut huhtikuussa valmistunut Viitannummen pienkerrostalo, jonka pääpaino
on nimenomaan pienissä huoneistoissa.
Salon Vuokratalot Oy:n toimitusjohtaja
Oili Välikangas arvioi, että Viitannummen asunnot riittävät pitkäksi aikaa.
Uusiin vastaaviin rakennushankkeisiin
ei hänen mukaansa ole syytä ryhtyä tällä
hetkellä.
? Yksityinen puoli täydentää pienten
asuntojen tarvetta. Se tuo yrittäjälle arvokasta näkyvyyttä. heinäkuuta 2009
www.sss.fi
Vinkkaa
uutinen!
toimitus@sss.fi
Ari Vatanen pyrkii
FIA:n puheenjohtajaksi
(02) 7702 314
Purjelentäjä liitelee
taivaalla ilman moottoria
URHEILU 12
SSS | Mari Saarinen
Pienikokoisille vuokrayksiöille ja -kaksioille riittää kysyntää Salossa. Joukkueet kohtaavat uudestaan
tänään Tampereella, ja sinivalkoisten
taival maailmanliigan runkosarjassa
päättyy ensi viikolla kahteen Puolassa pelattavaan otteluun.
Lohkoa johtaa Brasilia.
UUTISET 5
Sivu 12
TALOUS
TALOUS
Suomalaisille
Kiinalaiset tekivät
maistui viime
vuonna kana.
Suomessa miljardikaupat
Linnunliha oli
Koneen kanssa. Luotamme siihen,
että ne, jotka eivät saa sopivaa asuntoa
meiltä, löytävät sellaisen yksityisiltä
markkinoilta, Välikangas sanoo.
Salon Vuokratalot Oy:n asuntoihin ei
yleisesti ottaen ole jonoja, ja pienenkin
kaksion voi saada suhteellisen nopeasti
muutamassa kuukaudessa. SIVU 8 eurojen
SIVU 8
edestä muun muassa Nokian ja
Ves. Tietääkseni olen ainoa salonseutulainen sisustussuunnittelija,
joka valittiin tällä kertaa asuntomessuille, Mäkinen kertoo.
Lumisadetta
Sivu 4
Sikainfluenssatapauksia
Suomessa jo 79
Suomessa on todettu tällä viikolla 17
uutta sikainfluenssatapausta. Vielä maanantaina varmistettujen H1N1-tapausten määrä oli 62.
Lähes kaikissa tapauksissa tartunta oli saatu ulkomailla.
Sikainfluenssatartuntojen määrän
on arveltu nousevan syksyllä, kun
koulut alkavat ja ihmiset palaavat
töihin.
Sivu 7
Kataja edusti
Kevan tiloissa
kahdesti
Kevan hallituksen puheenjohtaja
Sampsa Kataja kertoo järjestäneensä Kevan tiloissa kaksi edustustilaisuutta parin viime vuoden aikana.
Vieraina on ollut kokoomuksen kansanedustajia ja Round Table 12 Pori
-yhdistyksen edustajia.
Sampsa Katajan mukaan kyseisistä tilaisuuksista oli sovittu Kevan
eronneen toimitusjohtaja Markku
Kauppisen kanssa ja hän on ollut
niistä tietoinen.
Sivu 5
Suomelle
jälleen makea
lentopallovoitto
Nurmijärveläinen Reijo Nyman veivaa asuntovaunun tukijalkaa paikalleen Salon Vuohensaaren leirintäalueella
Juho Pelto
(SalSK) 4,5, 34. Glastonburyn apotti kuitenkin meni muuttamaan noidan
kiveksi. Hain harmonisia väriyhdistelmiä, kuten lilan eri sävyjä,
harmaata, limeä, ruskeaa, valkoista ja pinkkiä. On
niin kova juttu, että voi näyttää kädenjälkeään kymmenilletuhansille ihmisille, Mäkinen
iloitsee.
Hän on sisustanut messuille
kaksi taloa: rivitaloasunnon ja
omakotitalon. Vuori)
on valmistunut terveystieteiden maisteriksi Jyväskylän
yliopistosta. e5 Re8 14. hxg5 exd4 28.
Rd1 Dg4 29. Kummassakaan ei ollut ostajaa, joten
hän valitsi omakotitaloon fiktiivisen keski-ikäisen pariskunnan ja rivitaloasuntoon nuoren
perheen.
Seuraavaksi piti etsiä yhteistyökumppanit ja suunnitella
värimaailma, huonekalut, tapetit ja tekstiilit. (Tämän jälkeen
musta saa edun, parempia
olivat Lg5 ja Qc2) Taf8 24. Salossa
11 vuotta
Nora Sihvonen
11.7. En ole pitänyt kirjaa tunneista, mutta paljon niitä on
uponnut. Jouni Yrjölä (KS-58) 7,
3. Tf1
Tf3 (valkean asema on hankala) 25. Tomi Tocklin
(SalSK) 4.
Pelinäytteenä Niemisen voitto naisten suurmestarista. heinäkuuta klo
13.30?16.
Noidan
paikka
kiinnosti
Samuli Niemisestä
mestariehdokas
Kiitos!
Salosta on valmistunut kasvatustieteen maisteriksi Turun
yliopiston opettajankoulutuslaitoksesta.
Otso onnittelee
Shakki
Onnen hetket
37-vuotias mies oli puhelun
aikana pystynyt kertomaan
niin paljon sukuun liittyviä yksityiskohtia ja nimiä, että Yak
vakuuttui. Kommentit
Samuli Nieminen.
Britannian Somersetin turistihoukutin Wookey Hole -luolat
tarvitsee uuden noidan, joten
sellaista etsitään lehti-ilmoituksilla. elokuuta.
Satu Mäkinen on tavattavissa kohteessa kaksi perjantaina 24. Jokainen asiakas ja kohde
Tomi Tocklin
Mirja Toivonen
Onnea 30-vuotiaille!
Onnea
mammalle ja
papalle!
T. Grels Linqvist (VSS, Niina Koskela (KäpSK), Antti Heikkilä (TaSK),
Jyrki Alkkiomäki (TSY), Antti
Uusitupa (TuTS), Tauno Turtiainen (HSK) ja Päivi Walta
(I-HSK) 5,5....24. Apotti toimi näin vapauttaakseen kyläläiset noidan
kirouksesta.
Uuden Wookey Hole -noidan
tarvitsee muun muassa osata
käkättää ja kikattaa juuri oikealla tavalla. Salossa
8 vuotta
Eveliina Avoranta
11.7. Dxf3 Rf6 6. asuntomessut
Valkeakosken Lintulassa
10. Td3 Tb3 0-1. e6 7. Kg4
Rf8 40. Rc3 Dd7 19. Kerran keittiö ei valmistunut sovittuun aikaan mennessä. Edellinen noita häipyi
muihin hommiin tai jäi eläkkeelle.
Tarinan mukaan luolissa
asusteli muinoin Wookeyn noita. Hän soitteli heti viime
vuoden messujen jälkeen kahdelle rakentajalle ja toimi kuin
olisi hakenut työpaikkaa.
Ahkera yritys palkittiin, ja
Mäkinen sai sisustettavakseen
molemmat toivomansa kohteet.
. saakka klo 11?20
Pyhän Martin Markkinat Marttilassa, Kuokantalon pihamaalla klo 12?17
Ruukin tarinoita ennen ja nyt, yleisöopastukset Raaseporissa,
Pohjan Fiskarsissa klo 14, lähtö Fiskarsin kioskilta, kesto 45 min.
Someron Suviheinäviikko 3.?12.7.
Satu Mäkisen sisustama omakotitalon makuuhuone.
SSS | Annina Vainio
annina.vainio@sss.fi
Perjantaina käynnistyneet Valkeakosken asuntomessut ovat
salolaiselle sisustussuunnittelijalle Satu Mäkiselle iso juttu. Rxe3 dxe3 31.
Lxh7+ Kxh7 32. Rc3 Lg4
4. Lc2. dxe5
Lxh4! 27.Qxf3 Rxf3 28. Lyhyellä
varoitusajalla oli vaikea saada
uutta kuljetusta järjestymään,
ja lopulta osa tavaroista tuotiin
paikalle taksilla.
Aluksi Mäkinen pohti, kuka
kohteissa voisi asua. Hänestä päätyö tukee yrittäjyyttä ja
päinvastoin. Toinen niistä on rivitalo, jossa on avara ja valoisa keittiö.
on erilainen, ja joka kohteesta
oppii jotain uutta. heinäkuuta 2009
Huomenta
päivää
n toimitus@sss.fi
Vinkkaa
juttu!
Paljon onnea
Päivän Sana
Yhteystiedot
Tapahtumatiedot kerralla lehteen ja nettiin
Tänään:
Suomenkielinen kalenteri:
Elli, Noora, Nelli, Eleonoora
Ruotsinkielinen kalenteri:
Eleonora, Nora, Leonora,
Elli, Ellinor
Huomenna:
Suomenkielinen kalenteri:
Hermanni, Herkko, Herman
Ruotsinkielinen kalenteri:
Herman
Katso minun puoleeni ja
vastaa minulle, Herra, Jumalani! Sytytä silmiini valo,
älä anna minun nukkua
kuolemaan, ettei viholliseni
sanoisi: ?Minä voitin hänet?,
ettei vastustajani saisi iloita
tappiostani.
Ps. Paimiossa
6 vuotta
6 vuotta
Janna-Emilia Sainio Miska Lasaroff
11.7. (häviää suoraan,
tosin muutkaan siirrot eivät
olisi auttaneet. Kohteita tosin on
tehtävä työpäivän päätteeksi,
viikonloppuisin ja jopa öisin.
Mäkisellä on visualistin kou-
lutus, ja tietoa on karttunut
myös esimerkiksi tilasuunnittelusta ja sisustuksesta. Perttelissä
11.7. Tässä on saanut
panna itsensä tosissaan peliin.
Projektissa on ollut mukana
useita ihmisiä, jolloin sattuu
väistämättä myös vastoinkäymisiä.
. Lisäksi valitsin uutuuksia tulevalta syksyltä, joten mukana on myös
metallin eri sävyjä.
Miljonääri löysi poikansa
Kuala Lumpur | STT
Entistä vaimoaan ja poikaansa
ilmoittelukampanjalla etsivä
singaporelainen miljonääri on
todennäköisesti löytänyt poikansa.
Yak Eng Wain raskaana ollut vaimo muutti 1970-luvussa
alussa Singaporesta vanhempiensa luo Malesiaan. Topi, Valtteri,
Nelli, Outi ja Paula
T. Hakijoita oli ihan valtavasti. Paikkaa haki parissa
päivässä sata noidaksi haluavaa. Sen jälkeen
ei pahemmin yhteyksiä pidelty.
? Minä löysin hänet! Minä
löysin hänet! Yak riemuitsi
puhuttuaan puhelimessa ilmeisesti oman poikansa kanssa.
Valmistuneita
Sanna Fredriksson (o.s. Tietojeni mukaan olen ainut
salonseutulainen sisustussuunnittelija, joka on mukana tämänvuotisilla asuntomessuilla
kahden kohteen sisustuksen
suunnittelijana.
Tunneista ei
pidetä kirjaa
Mäkisen messuprojekti on kestänyt lähes vuoden. Sen jälkeen he
kaikki kolme voisivat järjestää
riemukkaan tapaamisen.
1 vuotta
Veera Hautakoski
11.7. Hän
ei tee sisustussuunnittelijan
hommia päätyökseen, vaan
vastaa Anttilan tavaratalon
visuaalisesta ilmeestä, kuten
näyteikkunoiden suunnittelusta.
Oman suunnittelutoimiston
DécorDesignin Mäkinen perusti noin vuosi sitten. Dc2+ Kg8 33.
Txe3 Txe3 34. aatelin aikaan, Mathildedalin näytelmäkerho
Salossa, Mathildedalin ruukkialueella, Meri-Teijo Makasiineilla
klo 14 ja klo 19
Satu Mäkinen
Musiikki
Hengellinen konsertti Karjalohjan kivikirkossa klo 20, Eino
Grön, Lasse Hirvi piano
Muita tapahtumia
Paimion parantolan opastetut kierrokset Alvar Aallon suunnittelemassa funkkisparantolassa klo 10 ja klo 14
Ol Hollil -perinnepäivä Someron Mäkilän traktorimuseolla
klo 10?17
Rosalan Viikinkipäivät Kemiönsaaren Dragsfjärdissä 12.7.
saakka klo 10?18
Antiikkimarkkinat Raaseporissa, Pohjan Billnäsin ruukissa
12.7. esim 26. cxd4 Rb6
jestävät 40. Txd5 bxa3
42. exf6 Txf6 22. Dxf2 Txf2+ 37.
Kh3 Txb2 38. g6 Re6 39. Hän kuvailee aikaa pitkäksi, opettavaiseksi ja palkitsevaksi.
. Koskela Niina (2244)?Nieminen
Samuli (2009).
Caro-Kann Puolustus (B10)
1. d3
(Näin pelaten valkea ei saa
avausetua)... Niina Venhomaa
Työtä yötä
myöten
Kokemäeltä Satakunnasta kotoisin oleva Mäkinen on asunut
Salossa kolmisen vuotta. h3 Lxf3 5. (provosoi valkean
pelaamaan d4 ja e5) 12. Td1 b4 41. Mies oli vastannut
Yakin kysymyksiin myös hetkeäkään epäröimättä.
Tietojen testaaminen on tarpeen, sillä miljonäärin vaimoksi tai pojaksi on ilmoittautunut
useita henkilöitä.
Nyt Yak toivoo poikansa avulla pääsevänsä myös ex-vaimonsa jäljille. Salossa
8 vuotta
Jaakko Lipponen
11.7. g3
Lc5 9. d4
Le7 13. Lg5. Salossa
9 vuotta
Mandi Widén
11.7. fxe3 Df3+ 35.
Kh2 Df2+ 36. Yksi projekti
voi tarkoittaa koko talon kattavaa remonttia tai yhden huoneen stailausta.
Mäkinen sisustaa omaa asuntoaankin usein ja vinkkaa, et-
tä verhoilla ja koristetyynyillä
saa nopeasti vaihdettua kodin
ilmettä.
nn
Suomen Asuntomessut ja
Valkeakosken kaupunki jär-
Salon Shakkikerhoa edustava
Samuli Nieminen menestyi
loistavasti Turun Shakinystävien järjestämässä kesäturnauksessa Naantalissa.
Yhdeksänkierroksisessa kilpailussa Nieminen sijoittui lopputuloksissa viidenneksi, mikä
riitti nostamaan vahvuusluvun
yli mestariehdokkaan arvoon
vaadittavan rajan.
Turnaukseen osallistui 52 pelaajaa.
Tuloksia:
1. Vilka Sipilä (TuTS) 6,5, 4.?8.
Jari Järvelä (TSY), Samuli
Nieminen (SalSK), Panu Laine
(MatSK), Jukka-Pekka Haapasalo (KäpSK) ja Janne Mäki-
nen (TuTS) 6, 9.?15. Sauvossa
6 vuotta
Ida Määttänen
11.7. Noita ei myöskään saa olla allerginen kissoille. Lf1 Rc7 20.
Ld3 f6 21. Valintojen
pohjalla oli ajatus tehdä tavallisille ihmisille tavallista.
. Äiti
lastenpalsta@sss.fi
Salolainen Satu Mäkinen sisusti Valkeakosken asuntomessuille kaksi kohdetta. Ylivieskassa
2 vuotta
4 vuotta
Erica Tallberg
Ville-Kasperi Lehtinen
11.7. a3 a5 8. Kiskossa
LONTOO| STT?Reuters
18. Kohteiden numerot ovat kaksi ja yhdeksän.
Mäkinen tavoitteli ensimmäistä messupaikkaansa aktiivisesti. Tapani Sammalvuo (Velhot)
7,5/9, 2. Te1 Re3+! ( peli
on ohi ja valkea olisi voinut jo
luovuttaa) 30. O-O O-O
11. Rf3 d5 3. Kirkkonummella 11.7. 4
SALON SEUDUN SANOMAT
Lauantaina 11. Mäkinen valittiin mukaan
messuille tiheän seulan läpi,
ja hän kuvailee sitä unelmien
täyttymykseksi.
. Kiikalassa
7 vuotta
Miika Matinaho
11.7. Lg2 Rbd7 10. e4 c6 2. Helsingissä
6 vuotta
Tuomas Uotila
11.7. Kxf3
d4 -+) Lxg5 27. Re2 c5 15.
c3 a4 16. Eikä noita myöskään saa
olla kovin pelottava.
Seuraavan päivän lehteen tarkoitettujen onnittelukuvien on oltava täydellisine tietoineen
(ikä, etu- ja sukunimi, syntymäpäivämäärä, kotipaikka) toimituksessa
edellisenä päivänä klo 12 mennessä, viikonlopun (la-su-ma) lehtiin tarkoitetut
kuvat perjantaihin klo 12 mennessä.. De2
Rc4 23. Hänen
mielestään sisustussuunnittelijan työssä on parasta kokonaisuus.
. En tiedä vieläkään, uskonko
todella olevani mukana. Td1 b5!. 13: 4-5
Tilaajapalveluun
Puh: (02) 7702 626, klo 8.30-16.30
Sähköposti: tilaajapalvelu@sss.fi
Ilmoita tiedot Salon seudun tapahtumista yhdellä kertaa viikkokalenteriin, päivän menotietoihin ja netin
tapahtumakalenteriin.
Perjantaina julkaistavaan viikkokalenteriin tiedot on toimitettava
keskiviikkoon klo 16:een mennessä.
Päivittäiseen kalenteriin tiedot
ehtivät tarvittaessa edeltävänä arkipäivänä klo 12 mennessä.
Laita mukaan merkintä ?tapahtumia?
ja yhteystietosi.
Ilmoituspalveluun
Puh: (02) 7702 610, klo 8.30-16.30
Sähköposti: ilmoitukset@sss.fi
Faxit: (02) 7702 222
Viikkomarkkinat, palvelunumero 0600 91700 (2,98 ?/min + pvm)
(viikkomarkkinat avoinna ma?to klo 8.30?16.30, pe klo 8.30?14.00)
Satu Mäkinen sisusti asuntomessuille
Sari Jakonen
?On iso juttu, että voi
näyttää kädenjälkeään
kymmenilletuhansille
ihmisille?
Toimituksen valitsemista tapahtumista julkaistaan tapahtuman nimi,
paikka, aika ja tarvittaessa lyhyt
kuvaus sisällöstä.
Ilmoita nettisivun kautta:
www.sss.fi/tapahtumat,
sähköpostilla: kalenteri@sss.fi
postitse: SSS / toimituksen sihteeri,
PL 117, 24101 SALO
Huom! Kaikki muutokset ja
korjaukset ylläoleviin osoitteisiin.
Tänään
kalenteri@sss.fi
Elokuvat
Ice Age 3: Dinosaurusten aika, Bio Jännä, Salo klo 16
Bruno, Bio Jännä, Salo klo 18
Transformers: Kaatuneiden kosto, Bio Jännä, Salo klo 19.30
Ice Age 3: Dinosaurusten aika, Bio-Salo 1 pe?to klo 17.30
(dub) ja klo 19.30 (teksti)
Ice Age 3: Dinosaurusten aika (dub), Bio-Salo 2 klo 16.30
Enkelit ja demonit, Bio-Salo 2 klo 19
Teatteri
Ruukin avain . Jouduin soittamaan kahdeksalle yhteistyökumppanilleni ja siirtämään kalusteiden
toimitusajankohtaa. Kg2 e5! (Valkealle on
vaikeaa löytää järkeviä siirtoja) 26. h4 cxd4 17. heinäkuuta?9
Pitkän etsinnän jälkeen hän sai itselleen sopivankokoisen asunnon.
Suomenlahden
merivartiostolla
oli kiireinen
alkukesä
Salossa riittää kysyntää
pienille vuokra-asunnoille
Viitannummen
uusi talo täyttyi
kotia tarvitsevista
SSS | Mari Saarinen
Myös vuokra on täällä kohdillaan.
? Pientä vuokra-asuntoa on todella vaikea löytää, eivätkä rahat riitä isompaan. Myös
Kauppisen yhteen edustustilaisuuden kuittiin jälkikäteen te-
kemä muutos osallistujanimien
suhteen sai Kevan hallituksen
tekemään asiasta keskusrikospoliisille tutkintapyynnön.
Keva tutkii uudelleen myös
sen, miten Kauppisen yhteydet
Novaan vaikuttivat päätöksentekoon, joka koski Kevan
kelkkatehdassijoitusta Rovaniemelle. Soiteltuani
suunnilleen sataan paikkaan
sain tämän asunnon varasijalta, kertoo uudessa Salon Viitannummen pienkerrostalossa
asuva Pirjo Leino.
Salossa pienikokoisille vuokrayksiöille ja -kaksioille riittää
kysyntää. kesäkuuta, jolloin laskettiin 3 500
salamaa. Vanhukset pärjäävät helpommin
itsekseen, kun keskustan palvelut ovat lähellä. Tähän mennessä salamahavaintoja on tältä kuulta kertynyt
vain 1 500, kun koko kuun
keskiarvo on ollut liki 60 000.
Suurin osa kesän salamoista iskee kuitenkin yleensä
muutaman päivän aikana,
joten tilastot saatetaan vielä
kiriä kiinni. Suurin osa johtui
puutteellisista varusteista.
Yleensä veneestä puuttuivat
pelastusliivit tai sammutin.
Kaikissa moottoriveneissä
ja yli viiden metrin purjehdusveneissä on oltava oikeankokoiset pelastusliivit,
kelluntapukine tai pelastuspuku kaikille veneessä oleville. Sampsa Katajan mukaan lakiasianosaston tekemä
selvitys on määrä julkistaa ensi viikolla.
jälkeen illalla.
Kaksikerroksinen hirsirakenteinen talo oli jo palokunnan saapuessa ilmiliekeissä,
ja mies löydettiin kuolleena
olohuoneesta.
Raivokkaan palon jälkisammutus- ja raivaustöitä jatkettiin aamuun saakka.
Palo sai ilmeisesti alkunsa
rakennuksen ensimmäisestä
kerroksesta, mutta syttymissyytä ei vielä tiedetä. Sen
sijaan yksiötä ei edes kannata
jäädä jonottamaan, vaan se
kannattaa hankkia yksityiseltä, Oili Välikangas sanoo.
Suomenlahden merivartiostolla riitti alkukesällä
kiirettä viileästä säästä
huolimatta. Tilaisuuksien
aiheina oli kunnalliseen eläkejärjestelmään tutustuminen.
Kevan entinen toimitusjohtaja Markku Kauppinen
(kesk.) vaati perjantaina Katajaa julkistamaan Kevan tiloissa
pitämänsä edustustilaisuudet
osallistujineen tasapuolisuuden nimissä.
STT:n puhelimitse tavoittama
Markku Kauppinen ei halun-
nut tarkemmin yksilöidä tai
perustella vaatimustaan. Myös sukeltajat
ovat olleet mukana etsinnöissä. Poliisin
tietojen mukaan hänellä ei
ole hengenvaaraa.
Toinen, lievemmin loukkaantunut mies löydettiin
tehtaan ulkopuolelta.
Aluksi epäiltiin työtapaturmaa, mutta pian poliisi
ryhtyi tutkimaan tapausta
pahoinpitelynä.
Rikoskomisario Lauri von
Koch ei vielä perjantaina kertonut enempiä yksityiskohtia.
Hänen mukaansa mahdollisesta motiivista ei ole tietoa.
Sairaalassa olevaa miestä
päästäneen kuulustelemaan
vasta ensi viikolla. Palomiesten tullessa
palopaikalle talo oli jo ilmiliekeissä. Sadan neliön rakennus tuhoutui täysin.
Talon isäntä pääsi palavasta rakennuksesta ulos hengissä. Ylinopeudesta sakotettiin lähes 29:ää. (STT)
Lehtikuva/Mikko Stig
Kataja: Kevan tiloissa kaksi omaa edustustilaisuutta
STT | TUOMAS PELTOMÄKI,
JOHANNA VESIKALLIO
5
Sampsa Kataja. Palokunnan saapuessa paikalle rakennus roihusi
jo täysissä liekeissä. (STT)
Mies kuoli
omakotitalon
palossa
Tampereella
Tampereella Sääksniemessä keski-ikäinen mies kuoli
myöhään torstai-iltana omakotitalon tulipalossa. Lisäksi armeijan kuljettajakoulutus
katsotaan eduksi haettaessa kuljetus- ja logistiikka-alan
opintoihin.
Kyseessä on toinen saapumiserä, jonka varusmiehillä on
mahdollisuus saada puolustusvoimien uudistettu kuljettajakoulutus. Sammutin täytyy olla, jos
veneessä on liekillä toimiva
polttolaite, sisäkone tai yli 25
kilowatin perämoottori.
Lisäksi merivartiosto narautti 33 ruorijuoppoa, joista
kolmea epäillään myös huumausaineiden käyttörikoksesta. Pelastuslaitos sai hälytyksen
rakennuspalosta Sääksniementiellä hieman kello 23:n
Kuntien eläkevakuutuksen Kevan hallituksen puheenjohtaja
Sampsa Kataja (kok.) kertoo
järjestäneensä Kevan tiloissa
kaksi edustustilaisuutta parin
viime vuoden aikana.
Vieraina on ollut kokoomuksen ensimmäisen kauden kansanedustajia ja Round Table 12
Pori -rotary-yhdistyksen edus-
tajia, ja ne on järjestetty vuosina 2007 ja 2008. (STT)
Salama poltti
talon poroksi Iissä
Pohjois-Pohjanmaalla Iissä
paloi asuintalo maan tasalle
ilmeisesti salamaniskusta
perjantaina. Etelä-Pohjanmaan poliisille ilmoitettiin torstaina
tyhjillään ajelehtivasta soutuveneestä.
Poliisin tutkimuksissa selvisi, että vene kuuluu Helsingissä asuvalle miehelle, jonka oli
nähty lähtevän kalastamaan
myöhään keskiviikkona. Hän
sanoi olevansa vaalirahakohun
jälkeen hieman ?huonossa hapessa?.
Sampsa Katajan mukaan kyseisistä tilaisuuksista oli sovittu Kauppisen kanssa ja hän on
ollut niistä tietoinen.
Kataja ei suostunut arvioimaan, miksi Kauppinen nyt
pyysi näitä edustustilaisuustietoja julki.
? En halua kommentoida, Kataja sanoi.
Kataja kertoo lisäksi olleensa mukana kokoomuslaisille
järjestetyssä tilaisuudessa kesäkuussa Kirkkonummen Järsössä.
Tilaisuuden isäntinä olivat
Kevan johtaja Pekka Alanen
ja toimitusjohtaja Markku
Kauppinen, ja se järjestettiin
kansanedustaja Olli Nepposen (kok.) aloitteesta. (STT)
Pirjo Leino on Viitannummen tyytyväinen asukas. Pieniä asuntoja on tarpeeksi, sillä sekä yksityisten
markkinoiden että kaupungin
tarjoamien asuntojen kokonaismäärä täsmää. Tämän mahdollistaa vuodenvaihteessa uusittu puolustusvoimien
kuljettajakoulutus.
Koulutuksen lisääntyminen merkitsee sitä, että sotilasja taisteluajoneuvojen kuljettajien palvelusaika on 362
vuorokautta. Yksiötä tai muuta omaa
asuntoa etsivät opiskelijat
kääntyvätkin yleensä vapaiden
markkinoiden puoleen.
Koulujen alkaessa kiinteistönvälittäjä Harri Peltosen
mukaan kysyntää on erityisesti Alhaisten kaupunginosassa
lähellä opiskelupaikkoja.
? Vaikuttaa siltä, että yksityisillä markkinoilla on kyllä
mitä tarjota. Perheasunnon saa 1?2 kuukauden sisällä,
eikä muihinkaan asuntoihin
yleisesti ottaen ole jonoja.
? Jos ei ole liian tarkkoja vaatimuksia asunnon suhteen, pie-
nen kaksion voi saada nopeastikin 2?3 kuukauden sisällä. Yhden päivän
saldo voi olla jopa yli 20 000
salamaa.
Tähän mennessä eniten salamoita on havaittu 13. Muut
kutsutut olivat kokoomuksen
mieskansanedustajia.
Keva järjestää eduskuntapuolueille vuosittain yhden tapaamisen.
Kauppisen omista edustustilaisuuksista on kohuttu sen
jälkeen, kun selvisi, että hän
on pitänyt aiempaa tiedettyä
enemmän yhteyttä vaalirahoittaja Nova Groupiin. Ovathan
bussitkin kalliita.
Välikangas on huomannut,
että vanhemmat ihmiset pelkäävät palveluiden katoavan
Salon reuna-alueilta.
? Siinä pelossa väkeä alkaa
valua enemmän Salon keskustaan päin jatkossa, hän
arvioi.
Vuokranantaja pärjää
ilman välittäjää
Opiskelijoille tarjotaan soluasuntoja Salonkadulta ja Ollikkalan Järvelänpolulta, mutta
kaikille solu ei kuitenkaan kelpaa. Ähtärinjärvi on löytöpaikalla
noin 3?4 metriä syvä.
Poliisi ja pelastuslaitos
naarasivat veneen löytöpaikan ympäristöä torstaina ja
perjantaina. Kesäkuussa salamoita
havaittiin vain kolmasosa
keskimääräisestä, kertoo Ilmatieteen laitos.
Heinäkuu on kesäkuukausista otollisinta aikaa ukkosille, mutta nyt kuu alkanut
ilman suuria rajuilmoja. Viitannummen vuokratalossa suurin osa asunnoista on pienikokoisia.
da asuntonsa vuokrattua omin
päin, Varsinais-Suomen Kiinteistötoimi Oy:ssä työskentelevä Peltonen kertoo.
Salon kaupunki on perinteisesti keskittynyt perheasunto-
jen tarjoamiseen. (STT)
Nainen kuoli omakotitalon palossa
Kankaanpäässä
Noin 60-vuotias nainen kuoli
omakotitalon palossa Kankaanpäässä Satakunnassa
perjantaina. Nyt hän
on tyytyväinen alle 50 neliön
kokoiseen asuntoonsa Viitannummessa.
? Tämä riittää minulle hyvin.
Uusia pienasuntoja
ei tarvita
mari.saarinen@sss.fi
Salon Vuokratalot Oy:n toimitusjohtaja Oili Välikangas arvioi, että Viitannummen asunnot riittävät pitkäksi aikaa.
Kaupunki rakensi Viitannummelle 23 vuokra-asuntoa.
? Tällä hetkellä ei ole tarvetta vastaaville rakennushankkeille. (STT)
SSS/Kirsi Höglund
Puolustusvoimien kuljettajakoulutus uudistui hiljattain.
Lyhyet
Alkukesästä
salamoi
keskimääräistä
vähemmän
Alkukesän aikana on salamoinut normaalia vähemmän. (STT)
Kalastamassa ollut
mies katosi
Ähtärinjärvellä
Ähtärinjärvelle keskiviikkoiltana kalastamaan lähtenyt
45-vuotias mies on kadoksissa. Paikalle hälytetty
ambulanssimiehistö löysi
vammautuneen keski-ikäisen miehen, joka vietiin teho-osastolle Kuopion yliopistolliseen sairaalaan. Merivartiosto
kirjoitti kesäkuussa yli 130
rangaistusvaatimusta ja rikesakkoa. Luotamme
siihen, että ne, jotka eivät saa
meiltä pientä asuntoa, löytävät
sellaisen yksityisiltä markkinoilta, hän sanoo.
Yksiöitä ja kaksioita kysellään kuitenkin yhä eniten.
Erityisesti vanhemmat ihmiset
ja maahanmuuttajat haluavat
SSS/Kirsi Höglund
pienen asunnon ja mielellään
juuri keskustasta.
? Reunamille ei haluta. Meillä tarjonta
on pientä, koska tällä hetkellä
vuokranantajien on helppo saa-
Pienikokoiset huoneistot ovat tätä nykyä entistä kysytympiä. Kun Viitannummen
pienikokoisiin asuntoihin keskittyvä kerrostalo valmistui
huhtikuussa, vuokra-asunnot
täyttyivät saman tien.
Leino halusi alun perin vaihtaa isommasta asunnosta pienempään ja joutui tosissaan
heittämään verkot vesille, että
sopiva asunto löytyi. (STT)
Poliisi tutkii
outoa työpaikkapahoinpitelyä
Siilinjärvellä
Pohjois-Savon poliisi epäilee,
että kahden työntekijän tappelu johti vakaviin vammoihin Siilinjärvellä torstaina.
Tapaus sattui Lujabetonin
Siilinjärven-tehtaalla iltapäivällä. Palvelusajan jälkeen henkilö voi heti toimia
kuljettajan tehtävissä. Palo sai alkunsa talon
ulkopuolella olleelta tupakointipaikalta, josta se levisi
rakennukseen.
Hälytyskeskus sai ilmoituksen tulipalosta Toivosentiellä
perjantaina aamuviiden aikaan. heinäkuuta 2009
Uutiset
toimitus@sss.fi
n Uutistuottajat:
Johanna Käkönen, Jarkko Turpeinen
Vinkkaa
uutinen!
(02) 7702 314
Armeijassa voi hankkia myös ammattikuljettajan koulutuksen
Maanantaina armeijan harmaisiin astuvasta 14 000 uudesta alokkaasta noin parituhatta suorittaa palvelusaikanaan myös ammattikuljettajan tutkinnon. Pelastuslaitos epäilee, että 1990-luvun
alussa rakennettu reilun 100
neliön kokoinen rakennus
syttyi palamaan salaman iskettyä siihen.
Hätäkeskus sai tiedon rakennuspalosta perjantaina iltapäivällä. SALON SEUDUN SANOMAT
Lauantaina 11
Kiinteät ulosteet ja paperit jäävät pöntössä
olevaan säiliöön, joka tyhjennetään käsipelillä kompostoriin. Puhelin 0200-71000
Avoinna ma-pe klo 8.00-14.00
- Someron ja Koski tl:n alueen
varhaisjakelut: Suomen Posti Oy,
Joensuuntie 5, Somero.
Puhelin 0200-71000
Avoinna ma-pe klo 8.00-14.00
ILMOITUSOSASTO
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna ma-pe klo 8.30-16.30,
ilmoitustilavaraukset ja valmiit
aineistot seuraavan päivän
lehteen viimeistään klo 14.00.
Puhelin (02) 770 2610
Varkauden käräjäoikeus tuomitsi huumeiden tukkukauppaa pyörittäneen liigan jäseniä
pitkiin vankeusrangaistuksiin.
Viime syksynä paljastuneen
liigan päätekijät Sulev Laurfeld ja Tapio Markus Oksanen saivat kahdeksan vuoden
vankeustuomiot.
Muut tuomiot tulivat hierarkiajärjestyksessä. Kirjassa tuullaan
hyödyntämään myös Huussi
muuttaa sisälle -seminaarin
aineistoa.
? Tämän vuotinen Huussinäyttely Tampereella on keskittynyt kuivakäymälöihin.
Näyttely on tähänastisista laajin, ja konferenssiin osallistujia
tulee 46 eri maasta.
Västanfjärdin
kunta auttoi alkuun
Kemiönsaarelainen Gunnel
Jensen esittelee tyytyväisenä
kuivakäymäläjärjestelmää kotonaan Västanfjärdissä. Tullin
mukaan huomattava osa juomista myytiin eteenpäin yksityishenkilöille Kouvolan alueelle ja Päijät-Hämeeseen.
Asiassa epäillään törkeää
veropetosta ja ammattimaista
alkoholipitoisen aineen välittämistä.
Epäiltynä on kaikkiaan 11
henkilöä, jotka Tullin mukaan
hyötyivät valtiolle tilittämättä
jääneistä alkoholi- ja juomapakkausveroista yhteensä yli
340 000 euroa. Anna-Liisa Nymanin
mukaan leirintäalueiden taso
on tässä ajassa parantunut.
Muun muassa kunnolliset saniteettitilat ja pesupaikat ovat
hänen mukaansa tärkeitä.
? Karavaanarina olossa on se
oma viehätyksensä. Kumpikin
heistä oli noussut renkaalta
pyyhkiessään, jolloin säiliö meni kiinni. Useimmat tuomituista olivat ehdonalaisessa vapaudessa
rikokset tehdessään, ja oikeus
määräsi jäännösrangaistukset
täytäntöön pantaviksi.
Poliisi takavarikoi yhteensä
15 kiloa metamfetamiinia ja yli
tuhat Subutex-tablettia. Pääasia on, että
saa levätä ja vain olla.
Nymanin mukaan hän haluaakin leirintäalueelta rauhaa.
Säällä on iso vaikutus leirintäalueiden suosioon, ja huonot
ilmat näkyvätkin selvänä kävijämäärän vähenemisenä. Miksi
heittää lopputuotetta viemäriin, kun siitä saa kompostoinnilla hyvää humusta. Lahdenperän mukaan he
joutuivat jatkamaan Turkuun,
josta heille järjestetään korvaavia kyytejä.
Lisäksi yli 200 matkustajaa
olisi noussut kyytiin Maarianhaminasta. Tuulennopeus oli 20?21
metriä sekunnissa. (STT)
Telefax (02) 770 2222
Sähköposti:
ilmoitukset@sss.fi
Verkko-osoite:
www.sss.fi/ilmoitukset
Viikkomarkkinat
Puhelin 0600-91700
Puhelun hinta 2,98 ?/min +pvm
(sis. Perheen isän Petteri
Salmen päätä kilometrit eivät
huimaa.
Irlantilaiset majoittuivat leirintäalueelle johtavan tien viereen
Irlantilaisilta karavaanareilta
evättiin pääsy Salon Vuohensaaren leirintäalueelle. Vaimo Anna-Liisa on tyytyväinen Suomen leirintäalueiden tasoon.
kein nokat kiinni toisissa, pienen tilan takia. He kertovat olevansa
Suomessa ensimmäistä kertaa.
Viime kesänä uutisoitiin irlantilaisista karavaanareista,
jotka aiheuttivat hankaluuksia
leirintäalueilla Suomessa. On epäreilua, että meitä
SALON SEUDUN SANOMAT
Sanomalehtien Liiton jäsen
7-päiväinen sanomalehti
LT-LEVIKKI 22.216 kpl
(LT-levikki 2008)
SSS sähköposti:
toimitus@sss.fi
JULKAISIJA
Salon Seudun Sanomat Oy
Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Puhelin: (02) 770 21 (vaihde)
TOIMITUS
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna: ma-pe klo 9.00-23.00,
la klo 14.45-23.00,
su klo 15.00-23.00
Mieskoplaa
epäillään
virolaisen
viinan
trokaamisesta
Virosta tuotua alkoholia epäillään myydyn laajamittaisesti
eteenpäin vuosina 2006?2008.
Hämeen tulli on saanut päätökseen esitutkinnan jutussa,
jossa Virosta ja Viron-laivoilta
epäillään tuodun 85 000 litraa
erilaisia alkoholijuomia. Kuntien rakennusviranomaiset eivät Kiukkaan mukaan ole olleet kiinnostuneita
kuivakäymälöistä.
? Yhdistyksemme on nyt tekemässä käsikirjaa kuivakäymälöistä. Ratkaisevaa oli tuulen eteläinen suunta
ja aluksen suuri koko.
? Suuri laiva olisi heittelehtinyt satama-altaassa ja siinä
olisi ollut törmäyksen vaara,
sanoo Silja Linen PR-päällikkö
Leena Lahdenperä.
Tukholmasta Turkuun matkanneesta laivasta oli suunnitellut jäävänsä pois noin 100
matkustajaa Maarianhaminassa. Pitkässä juoksussa säiliöiden tyhjentäminen käy myös
huomattavasti kuivakäymälää
kalliimmaksi.
Lindroosin mukaan kuiva-
käymälöitä on moneen lähtöön.
Valikoimista löytyy niin erottelevia, pakastavia, polttavia
kuin haihduttavia käymälöitä.
? Kysytyin on varmasti käymälä, jossa säiliö on pyörillä
siirrettävä siirtokärry. Olemme
kuitenkin olleet niin tyytyväisiä, ettemme enää vaihtaisi
takaisin.
Jensenin mukaan uusi järjestelmä on paitsi helppokäyttöinen myös ekologisempi. elokuuta.
Ongelmajäte hyötykäyttöön
Gunnel Jensen on ollut tyytyväinen kuivakäymälään, joka on helppo tyhjentää ja pestä.
Kuivakäymälöitä myyvän Pikkuvihreä Oy:n yrittäjä Jukka Lindroos on huomannut
käymälöitä tulevan jatkuvasti
enemmän myös ympärivuotisiin asuntoihin haja-asutusalueilla.
? Yrityksemme filosofian mukaan kuivakäymälä onkin ehdottavasti järkevin tapa. 22% alv)
PAINOPAIKKA:
Salon Lehtitehdas
ISSN 0782-5404
Salo 2009. Erimittaisia
tuomioita sai 14 miestä.
Muut 11 tekijästä saivat vuoden kaksi vankeutta tai ehdollista.
klo 6.00-16.00
Viikonl. Ei kan-
nata ostaa multaa marketista
ja kantaa sitä kesämökille.
Jätevesiasetus on Lindroosin
mukaan tehnyt selvän piikin
kuivakäymälöiden myyntiin.
? Asetuksessa on määritelty
kuka, koska ja minne vesivessojen umpisäiliöt tyhjennetään. Esimerkiksi hotellista
pitäisi ottaa aina kaksi huonetta, ja leirintäalue on helpointa
myös koiran kannalta, perheen
äiti Kirsi Salmi kertoo.
Kirsi Salmen mukaan asuntovaunun huono puoli on tiiviys.
? Asuntovaunussa ollaan mel-
Silja Europa -risteilyalus joutui
jättämään väliin pysähdyksen
Ahvenanmaalla Maarianhaminassa perjantaina kovan tuulen
vuoksi. Kahdenkymmenen asuntoauton ja
-vaunun ryhmä majoittui keskiviikosta lähtien Vuohensaaren leirintäalueelle johtavan
tien varteen.
Karavaanarit ovat tuohtuneita
ja kokevat tulleensa väärin koh-
delluiksi. Kirjassa yhdistyvät
gradu sekä kaksi insinöörityötä aiheesta. Pääepäiltyinä
on kolme kymenlaaksolaista
miestä, jotka Tullin laskelmien
mukaan saivat myyntivoittoa
yli 170 000 euroa. Kotiin palatessa
kilometrejä kertynee noin
2 000. Pitkällä reissulla se alkaa jossain vaiheessa
nyppimään, hän virnistää.
Perheen matka alkoi Rovaniemeltä Tukholmaan ja Tuk-
holmasta Salon kautta Helsinkiin häihin. Parasta
varmaan on, ettei jämähdä yhteen paikkaan, vaan voi reissata ja yöpyä monessa paikassa.
? Tämä on elämäntapa aivan
kuin on ajo rättisitikalla, Reijo
kohuusseja, vaan pitäisi ne varajärjestelmänä sähkökatkosten tai muiden vikojen varalle.
? Kuivakäymälöissäkin on
muistettava hygienia, eli käsienpesu. Lähtiessään meiltä
he olivat kysyneet toisiltaan,
että mihin panit paperin. heinäkuuta 2009
UUTISET
SSS/Kirsi Höglund
Yhä useampi haluaa
mökille sisähuussin
Kova tuuli
esti Silja
Europan
pysähdyksen
Ahvenanmaalla
Kuivakäymälä sopii myös ympärivuotiseen asumiseen
SSS | Tiia Paavilainen
tiia.paavilainen@sss.fi
Kuivakäymälöiden kysyntä on
kasvanut huomattavasti viime
vuosien aikana. 6
SALON SEUDUN SANOMAT
Lauantaina 11. Nurmijärveläiset
Anna-Liisa ja Reijo Nyman
kurvaavat perjantaina Salon
Vuohensaaren leirintäalueelle.
Kun Reijo Nyman kiiruhtaa
asentamaan asuntovaunua paikalleen, Anna-Liisa ulkoiluttaa
12-vuotiasta Hugo-koiraa.
Nymanit ovat kiertäneet leirintäalueilla vuodesta 1988
lähtien. Nyt
Salossa vierailleet eivät asiasta
olleet aikaisemmin kuulleet.
? Kaikki eivät ole samanlaisia. Lopputuotetta ei saisi
koskaan laittaa raakana maahan, vaan sitä olisi hyvä kompostoida ainakin yhden talven
yli kunnollisessa kompostorissa, jotta suolistoperäiset bakteerit kuolevat, Lindroos muistuttaa.
Sää sanelee
viipymisen keston
Amfetamiiniliigalaisille
kahdeksan
vuotta
vankeutta
Nurmijärveläinen Reijo Nyman kasaa tavaroita kiireen vilkkaa. Vesivessojen aikaan mustavesi
kerättiin heillä omaan säiliöön,
harmaavesi omaansa.
? Toisen säiliön kävi auto tyhjentämässä, toisen tyhjensimme itse, mikä oli aika työlästä.
Helppo käyttää
opettelun jälkeen
Jensenien käymälä on erotteleva, eli virtsa kulkeutuu talon
alla valmiiksi olleeseen mustavesisäiliöön. Toisella se oli käsilaukussa, toisella taskussa, Jensen nauraa.
Ilmainen Kuivakäymälä 09
-näyttely Tampereen Teknillisellä Yliopistolla 13.?14.
klo 6.00-12.00
- Uusimaa: Postin varhaisjakeluiden jakelupäivystys:
Puhelin 0200 30011(mpm/pvm)
Avoinna ma-pe klo 6.30-16.00
la klo 7.00-12.00
su klo 7.30-12.00
JAKELUTIEDUSTELUT
- Salon alueen varhaisjakelut:
Suomen Posti Oy, PL 4711,
Salo. Raini Kiukas
Käymäläseura Huussi ry:stä
kertoo myös tarjonnan lisääntyneen kysynnän myötä.
? Olen itse seurannut alaa
kymmenen vuotta, ja sinä aikana on tapahtunut valtavasti. Rovaniemeläisen Salmen perheen
mukaan säillä on suuri vaikutus siihen, kuinka kauan leirintäalueella viivytään. (STT)
arvostellaan, jos joku muu on
käyttäytynyt huonosti, Daler
Deniksi itsensä esitellyt mies
kertoo.
? Ymmärrän, jos meidät potkittaisiin pois, jos olemme tehneet jotain väärää, mutta nyt
emme edes päässeet leirintäalueelle, hän jatkaa.
Vuohensaaren leirintäalueelTelefax (02) 770 2300
Puhelin (02) 770 21 (vaihde)
Puhelin iltaisin
- uutistoimitus
770 21, 770 2314
- urheilu 770 2309
ALUETOIMITUS
Somero, Kiiruuntie 1,
Puhelin (02) 7488 633
TILAAJAPALVELU
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
ta asiaa ei haluttu kommentoida Salon Seudun Sanomille.
Irlantilainen Jean Murphy
kertoo, että he reissaavat joka
kesä kahden kuukauden ajan.
Miehen mukaan reissu on loman
lisäksi heille työmatka, sillä he
myyvät generaattoreita. Säiliön
täyttyessä se on helppo vaihtaa uuteen, ja täyden voi jättää
kompostoitumaan pihan perälle.
Lindroos ei kuitenkaan neuvo
täysin hävittämään vanhoja ul-
Kuvat: SSS/Sami Kilpiö
?Ihanaa, että
saa vain olla?
Säät vaikuttavat
leirintäalueiden
kävijämääriin
SSS | Helene Källi
helene.kalli@sss.fi
Leirintäalueiden kävijämäärät ovat pysyneet Somerolla ja
Salossa samoina kuin edellisinä vuosina. Valikoimat ja jälleenmyyjät
ovat lisääntyneet huomattavasti.
Kiukas kuitenkin pahoittelee, ettei alan asiantuntijoita
ja asentajia ole aina helppo löytää. Karavaanarit jatkoivat matkaansa
Lapin suuntaan perjantaina.
Avoinna ma-pe klo 8.30-16.30
Puhelin (02) 770 2626
Telefax (02) 770 2222
tilaajapalvelu@sss.fi
Verkko-osoite:
www.sss.fi/tilaajapalvelu
TILAUSHINNAT
1.12.2008 alkaen.
Jatkuva säästötilaus
12 kk:n maksuerä
6 kk:n maksuerä
3 kk:n maksuerä
Irlantilaiset karavaanarit leiriytyivät Vuohensaareen johtavan tien varteen, koska eivät päässeet leirintäalueelle.
Määräaikaistilaus
12 kk
6 kk
3 kk
1 kk
215,00 ?
115,00 ?
60,00 ?
24,00 ?
Tilaukset toimitetaan force majeure- (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden
viivästykset, yms.) varauksin.
JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS
201,00 ?
103,00 ?
52,00 ?
- Postin varhaisjakelupäivystys
Puhelin: 0200 72822 (mpm/pvm)
Ark. Sen on tarkoitus
toimia oppaana kaikille, jotka
suunnittelevat omaa kuivakäy-
mälää.
Käymälöiden käsikirja julkaistaan näillä näkymin ensi
keväänä. Heistä suurin osa
pääsi myöhemmin Viking Linen alukselle, joka kykeni matkaamaan satamaan pienemmän kokonsa ansiosta.
Lahdenperän mukaan on erittäin poikkeuksellista, että kova
tuuli estää rantautumisen kesäaikaan.
? Syksyisin ja talvisin sitä
sattuu silloin tällöin, mutta en
muista yhtään kertaan, jolloin
tuuli olisi ollut liian kova kesällä, Lahdenperä sanoo. (STT)
Nyman heittää pihapöydän kokoamisen ohessa.
Vaikka säät vaikuttavat, sateet eivät Anna-Liisa Nymanin
mukaan haittaa.
? Vaunussa voi katsoa videoita tai surffailla internetissä, jos
on yhteyttä. Harmaa vesi suodattuu ja
imeytyy suoraan maastoon.
? Kunnan puolesta virtsasäiliö tyhjennettiin projektin
aikana, mutta itse emme ole
joutuneet sitä tyhjentämään,
sillä nythän sinne menee vain
virtsa, eikä turhaa huuhteluvettä.
Jensenin mukaan pöntön
säiliö on tyhjennettävä kerran
kuukaudessa tai harvemmin
riippuen käyttäjien määrästä.
? Eihän tässä muuta erikoista ole kuin se, että myös miesten pitää istua, koska säiliön
kansi menee kiinni jos pöntöltä
nousee.
Joitakin hassuja tilanteita on
sattunut, kun vierailijoille on
pitänyt kädestä pitäen näyttää
pöntön toiminta.
? Kerran pari rouvaa olivat
kylältä käymässä. Asuntovaunu oli heille luonnollinen
valinta matkalle.
? Meillä on kolme lasta ja koira, joten leirintäalueilla yöpyminen on kaikkein helpoin ratkaisu. Jensenit osallistuivat päästötön
kunta -projektiin vuonna 2001,
jolloin heille asennettiin kaksi
erottelevaa kuivakäymälää.
? Kunta kattoi puolet aloituskustannuksista ja sitouduimme käyttämään järjestelmää
muutaman vuoden
Kerava . SIM -korttia voi käyttää myös normaaliin teleliikenteeseen, tällöin norm. Uudella HSPA yhteydellä lähetät ja
lataat tiedostoja entistä nopeammin
. VGA-kamera
. DNA Nettikaista 1M (19,80¤/kk) + modeemi (0¤/kk) = 475,20¤. Hybridilaite AMOLED
-kosketus näytöllä ja
liukunäppäimistöllä
. Järvenpää . Kosketusnäyttö, jonka alla täysi näppäimistö
. 10-19, la 10-15
Linjuri
Vilhonkatu 14
Ark. Ei puhelinvarauksia.
C260
Helppokäyttöinen
perussimpukka.
. Joskus 1960-luvulla
oli samantyylistä, sanoo Heinonen.
Taitelija ei kuitenkaan aio
lyödä pensseleitään santaan.
? Satiiri ja kantaaottava taide on hyvä konsti herätellä ja
vaikuttaa. Lähiviikkoina maan sisäisten tartuntojen odotetaan lisääntyvän
reippaasti.
?Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on arvioinut epidemian ajoittuvan
koulujen alkuun. Raahe . Kuusen mukaan
Suomessa on valmistauduttu
rokottamaan suomalaisista ensimmäisinä riskiryhmiin kuuluvat. Bluetooth 2.1,
ja 16 Gb MicroS
- sopimuksella*
-korttipaikka
. Ensimmäisiä rokote-eriä Suomeen odotellaan lokakuuksi.
STT | ELINA KORKEE
EPIDEMIAN ALKUUN VIIKKOJA TAI KUUKAUSIA
Lempäälässä esillä olevasta
surrealistisen taiteen näyttelystä poistettiin perjantaina
kymmenkunta teosta, joissa
suomalaisia poliitikkoja esitetään pilakuvamaisella tavalla.
Maalauksia pidettiin hyvän
maun vastaisina.
Poistetuissa Johannes Heinosen maalauksissa esiintyvät
muun muassa Juha Mieto
hameessa sekä Tarja Halonen ja Sirkka-Liisa Anttila
alasti. Oulu . Jos tämä uusi influenssa on
oireiltaan samanlainen, mutta
siihen sairastuu enemmän ihmisiä, niin kuolleita voi olla
joukossa on nuoria aikuisia,
mikä osittain liittyy siihen,
että he matkustavat paljon ja
Euroopassa sairaustapauksista suuri joukko liittyy matkustamiseen.
Sairastuneissa on Kuusen
mukaan paljon opiskelijaikäisiä nuoria tai muuten aktiivisia ihmisiä, jotka käyvät paljon
isoissa tapahtumissa ja ovat
siten alttiita tartunnalle.
ta ne ovat julkista instituutiota loukkaavia ja hyvän maun
vastaisia. Kempele . FM-radio, pelejä,
MP3-musiikki- ja
videosoitin, mm.
DivX-tuki.
21?/kk
TAI KERTAMAKSULLA
504 ¤
*Lisäksi esim. Turku . **Uusille DNA Nettikaista asiakkaille Mokkula kaupan päälle DNA Kimppa sopimuksella
24 määräaikainen sopimus: DNA Nettikaista 384-, DNA Nettikaista 512-, DNA Nettikaista 1M -palveluiden yhteydessä DNA Mokkula veloituksetta (arvo 149¤) DNA Kimppa -sopimuksella (24 kk). Puhelin voi olla SIM-lukittu. Kuulustelussa omistaja on kertonut
olevansa pätevä käsittelemään
räjähteitä.
Dynamiittia oli hallin keskellä 50 kiloa.
? Määrä on huomattava,
kun yleensä säilytettään kor-
keintaan viiden kiloa eriä. Suuri värinäyttö
. Lempäälä . Varkaus . Esimerkkilaskelma sis DNA Into -liittymän (0,90¤/kk) ja Nokia 5630 ?puhelimen (4¤kk). Jyväskylä . A-GPS, Skandinavian kartat ja
2v-navigointilisenssi
. DNA Into - liittymä
, 0,90 ¤/kk.
DNA Kimppa 24 kk määräaikainen sopimus. Kaarina . Vantaa . Hyvinkää . Ohut musiikki -puhelin
MP3-soittimella
. Etu voimassa
ainoastaan DNA Kimppa . hintaiset kotimaan puhelut ja tekstiviestit 0,069¤/min & kpl, kk-maksu 0,90¤. Lappeenranta . DNA Liikkuva laajakaista: 24 kk:n määräaikainen sopimus. Tukesin ylitarkastajan Tor-Erik Ekbergin
mukaan varastoinnille ei ollut
haettu lupaa eikä luvan myöntämiselle olisi ollut perusteitakaan.
Halliin varastoidun dynamiitin sijainti oli Tukesin mukaan
vastoin räjähdeasetusta, joka
määrää suojaetäisyydeksi asu-
tukseen vähintään sata metriä.
Tehtaan lähellä on omakotialuetta.
Palaneen hallin omistaja Juhani Asarieff kertoi perjantaiaamuna STT:lle lupien olevan
kunnossa.
Poliisin mukaan lupa-asiaa ei
ole vielä varmistettu. Pakkauksessa mukana
vakioakku ja laturi
38¤
Simpukkasuosikki
Särmää kesätyyliin.
Kaikki mitä mobiili
elämä edellyttää.
. Yksinkertainen ja
tyylikäs muotoilu
. Lahti . Timanttileikattu muotoilu
hehkuvin korostusvärein
. Vaasa . WLAN-, HSPA-,
3G-, USB- ja
Stereo Bluetooth
. Siilinjärvi . Porvoo . Valokuvapaikannusella
varusteltu A-GPS ja Nokia Kartat 2.0
. Kajaani . Riihimäki . Aika paljon
Euroopassa sikainfluenssa on
vaatinut THL:n mukaan ainakin neljä kuolonuhria. Kotka . Maailman menoa ei
jaksa katsella ilman huumoria,
Heinonen pohtii.
Näyttelyn koonnut Arja
Krossbeck on ratkaisusta pahoillaan.
? Minun mielestäni tällaiset
teokset pitäisi ottaa vastaan
huumorilla, sanoo Krossbeck.
?Paluuta
1960-luvulle?
Oikaisu
Johannes Heinonen on taulujensa karsimisesta närkästynyt. Paino vain 74g
. Ensimmäisen rokote-erän suuruudesta ei vielä varmaa tietoa, mahdollisesti 200 000 per viikko.
?Kaikille suomalaisille on tilattu kaksi rokotetta.
?Suomalaistartuntojen määrä on noussut noin 80.
?Oireet: nuha, kuume, yskä ja kausi-influenssasta poiketen usein myös
mahakipua ja ripulia. Onneksi vaaran aiheuttanut dynamiitti paloi paikoilleen eikä
räjähtänyt, kommentoi tutkinnanjohtaja rikoskomisario
Pentti Ketola Etelä-Savon
poliisista.
? Palon syyn tutkinta on vasta alussa, mutta epäilemme
syyksi kipinää, joka jäi kytemään iltapäivällä hallissa tehdyistä autonkorjaustöistä, Ketola kertoo.
Teknisen tutkinnan rinnalle
tehdään rikostutkintaa siitä,
onko räjähdysaineisiin liittyviä
määräyksiä noudatettu.
Räjähteiden varastointiin tulee hakea lupaa Tukesilta, joka
pyytää aina lausunnot myös
kunnalta, työsuojelupiiriltä ja
pelastusviranomaisilta.
Asiasta myös kuulutetaan
Syyksi epäillään
kipinää
Poliisin räjähdeasiantuntijat
varmistivat perjantaina, ettei
palopaikalla enää ollut räjähteitä, ja tekninen tutkinta pääsi alkuun.
lehdissä. Tampere . DNA -liittymän ja puhelimen kuukausimaksun. Kaikkiaan sairastuneiden määrä on
EU-maissa ylittänyt 11 000.
? Suomessa kausi-influenssaan kuolee noin tuhat ihmistä. Säästösi 203¤. Toisaalta hän toteaa, että vaikea-asteisimmasta
keuhkoahtaumasta kärsivät
eivät oireidensa vuoksi juuri
voikaan ulkona liikkua.
Keuhkoahtaumapotilaat kuuluvat Riskan mukaan joukkoon,
jotka rokotetaan mahdollisimman pian pandemiaa vastaan.
Riskiryhmät
rokotetaan ensiksi
Keuhkoahtauma ei ole ainoa
sairaus, joka tekee ihmiset heikoiksi sikainfluenssan edessä.
Myös muut krooniset keuhkosairaudet, kuten astma, sekä
diabetes ja krooniset sydänsairaudet ovat riskisairauksia.
? Sitten on ne, joilla on vastustuskyvyn puutos, joko synnynnäinen tai lääkehoidosta
johtuva, luettelee ylilääkäri
Markku Kuusi Terveyden
ja hyvinvoinnin laitoksesta
(THL).
Vastustuskykyä heikentävät
muun muassa solunsalpaajalääkkeet ja kortisoni.
? On viitteitä, että myös selvä
ylipaino voi altistaa vaikeammalle taudinkuvalle.
Potilaat ovat menehtyneet
sikainfluenssassa juuri jälkitauteihin, pääasiassa keuhkokuumeeseen. pikavalinta- näppäin
mm. yhteyden laadusta ja verkkotekniikasta.
Tiedonsiirto ulkomailla sekä liittymän puhe- ja viestikäyttö erillisen hinnaston mukaisesti. Salo . Keltaisessa paidassa ei ole Alberto Contador,
vaan Fabian Cancellara.
Joroisten dynamiitille ei varastointilupaa
STT | REINO PASANEN
Joroisten tehdaspalossa räjähdysvaaran aiheuttanut dynamiitti oli Turvatekniikan keskuksen mukaan luvattomasti
varastoitu. Rauma . Personoitava Widget -valikko
. Muokkaa aloitusnäyttö haluamaasi muotoon
. Näyttelyssä käy lapsiakin, sanoo Nina Lehtinen,
Lempäälän kunnan sivistystoimenjohtaja.
Lehtisen mukaan kukaan
tauluissa pilkatuista poliitikoista ei ole ottanut yhteyttä.
Sen sijaan useat kuntalaiset ja
muutamat luottamushenkilöt
ovat paheksuneet kärkevimpiä
maalauksia.
? Näyttely on kyllä kokonaisuutena hieno, sanoo Lehtinen.
Heinosen maalauksista jäi
Lempäälän Piippo-keskukseen
jäljelle noin puolet. Seinäjoki . 10-19, la 10-18, su 12-16
7
www.dnakauppa.fi
DNA Kaupan valtakunnallinen
asiakaspalvelunumero 044 033 8000
Ark. Vaikeista oireista kärsii
useimmiten yli kuusikymppinen pitkänlinjan tupakkamies.
Kulkutauti heikentää jo entisestään lamaantuneita keuhkoja ja ajaa keuhkoahtaumapotilaan päivystykseen.
? Oireet ovat samat kuin
flunssassa yleensäkin, mutta
potilaan hengitys huononee
niin, että hänen on mentävä
hoitoon.
Keinoja välttää sikainfluenssa ei juuri ole ennen kuin rokote valmistuu. Yleisimpänä jälkitautina keuhkokuume.
?Käsien pesu ja hyvät tavat pärskiessä jarruttavat viruksen leviämistä.
Meksikossa kuoli
myös nuoria
noin pari tuhatta.
Sikainfluenssa on tappanut
myös terveitä nuoria aikuisia,
etenkin Meksikossa. Määräaikaistasopimusta ei voi irtisanoa kesken sopimuskauden. Voit maksaa puhelimen osuuden myös kertamaksulla heti pois, tällöin maksat DNA -liittymän kk-maksua (DNA Into 0,90¤/kk), joka sis myös kokonaiskustannushintaan. Nummela . Ylivieska
HALIKKO
SALO
Prismantie 2
(Prisman kauppakäytävällä)
Ark. Teokset kelpasivat
Perjantain lehden (SSS
10.7.2009) sivun 13 kuvatekstissä on virhe. 9?18, la 10?15. MMS, WAP ja
MP3-soittoäänet
38¤
Surffaile miltei missä vaan!
dna Liikkuva
laajakaista
Esim. Stereo Bluetooth
. Ei jälleenmyyjille.
Espoo . Seinältä poistettuja pilkan kohteita ovat myös Ilkka
Kanerva, Jyrki Katainen,
Sauli Niinistö ja Matti Vanhanen.
Päätöksen taulujen poistamisesta tekivät Tampereen naapurissa sijaitsevan Lempäälän
kunnan sivistystoimen edustajat.
Näyttely avattiin heinäkuun
alussa kunnan omistamissa tiloissa.
? Kyllähän ne ovat monessa
mielessä hienoja tauluja, mut-
?Ensimmäiset kaksi H1N1-tartuntaa paljastuivat Suomessa 12. Erikseen Nokia 5630 (299¤) + DNA Into (24,50¤) = 323,50¤. Tarjous voimassa 31.07.2009 saakka. 3,5 mm AV-liitäntä,
FM-radio ja stereokaiuttimet
. 3,2 megapikselin
- sopimuksella*
kamera
4?/kk
TAI KERTAMAKSULLA
96 ¤
*Lisäksi esim. Riskan mukaan
väkijoukkojen välttäminen on
ainoa keino, jos tupakasta on
jo luopunut. Ks. DNA Into - liittymä
, 0,90 ¤/kk.
DNA Kimppa 24 kk määräaikainen sopimus. 24 kk:n kulut väh.120,50¤. Saat Mokkulan kaupan päälle!
Edullinen kesäpuhelin!
Vertaa h
hintaa!
Tuotehinnat voimassa 19.7.2009 saakka tai niin kauan kuin tuotteita riittää. sopimuksella. Sikainfluenssarokotuksiin kutsutaan aluksi pitkälti
samoja ihmisiä, jotka saavat
ilmaisen piikin kausi-influenssan suojaksi.
? Puhutaan joka tapauksessa
sadoista tuhansista ihmisistä.
Jos mukana olisivat kaikki yli
65-vuotiaat, määrä nousisi yli
miljoonaan.
Kuusi kuitenkin arvelee, ettei
terveitä yli 65-vuotiaita välttämättä ensimmäisessä ryhmässä rokoteta, sillä he eivät näytä
olevan yhtä alttiita sikainfluenssalle kuin normaalille
kausi-influenssalle. 1 kpl/asiakas. DNA Into - liittymä
, 0,90 ¤/kk.
DNA Kimppa 24 kk määräaikainen sopimus. FM-radio ja
Bluetooth
Timantinterävää tyyliä.
. Kuusi
toteaa, että vieläkään ei voi
sanoa varmasti, että kyseessä
olisi erityisesti nuoriin iskevä
virus.
? Selkeästi enemmän tartunnat ovat painottuneet nuorempiin ikäryhmiin kuin normaali
kausi-influenssa. 5 megapikselin
kamera
. Animoidut taustavalot ja
näytönsäästäjät
. Suojaetäisyydellä ei
saa olla asutusta, liikennettä
tai muuta suojattavaa.
Tehdaspalo Urheilutiellä aiheutti räjähdyspelon vuoksi
koko tienoon evakuoinnin 500
metrin säteellä torstai-iltana.
Kotoaan joutui lähtemään
noin 400 henkilöä, joista osa
meni mökilleen, osa urheilutalolle.
Patjoilla yöpyi poliisin mukaan 20 henkilöä.
Palopaikkaa lähinnä asuneet
pääsivät kotiin vasta perjantaina puolen päivän aikoihin.
Ellen Svinhufvud
-kakku
KESÄN ROCKEIMMAT PUHELIMET DNA KAUPASTA!
Hanki uudet puhelimet nyt koko perheelle ja kesälaitumille DNA Nettikaista. Useat valitsemasi internet sovellukset aina
ajan tasalla näytöllä esim: Facebook, Ovi ja
Talous-elämä . Joensuu . HF-kaiutin, pelejä,
taskulamppu
. Nopeudet enimmäisnopeuksia ja riippuvat mm. Hae lisää sovelluksia Ovi Kaupasta . Mikkeli . Haukipudas . Ei jälleenmyyjille. WLAN-, HSDPA-, 3G-, USB-, TV- ja Stereo
Bluetooth ?yhteydet . Kerta ei ole ensimmäinen:
vuonna 2006 peruttiin koko
näyttely, joka piti järjestää
Kouvolassa. Epidemian alku voi venyä myös parinkin kuukauden päähän.
?Viruksen arvioidaan tarttuvan jopa miljoonaan suomalaiseen.
?Rokotetta odotetaan syksyksi. Kuopio . toukokuuta.
?Kesäkuun lopulla sikainfluenssa tarttui ensimmäisen kerran Suomen
kamaralla. hintaiset kotimaan puhelut 0,25¤/min ja tekstiviestit 0,09¤/kpl. FM-radion
hallintaan
Tuo tyylisi esiin.
. Tarjous ei koske ennen tarjousaikaa tehtyjä, peruttuja ja samalle henkilölle uudelleen tehtyjä tai samaan talouteen/yritykseen uudelleen tehtyjä tilauksia. 384 Kbit/s ja sitä suuremmat nopeudet ovat käytettävissä vain 3G-verkon alueella. heinäkuuta 2009
Uutiset
Sikainfluenssa voi olla kohtalokas
keuhkoahtaumaa sairastaville
Poliitikoille irvailevia
tauluja poistettiin
näyttelystä Lempäälässä
Riskiryhmiä astmaatikot, ylipainoiset, diabeetikot ja sydänsairaat
STT | TOMI ORAVAINEN
Sikainfluenssa tulee kiusaamaan etenkin keuhkoahtaumaa sairastavia ihmisiä. hinnat ja kuuluvuus www.dnaoy.fi. Tornio . One Touch . Professori Henrik Riska pitää
Suomessa keuhkoahtaumaa
yhtenä pääriskinä vaikeille sikainfluenssaoireille.
? Lievilläkin oireille keuhkoahtauma on potentiaalinen
riski, kommentoi HYKS:n
keuhkosairauksien klinikalla
työskentelevä Riska.
Suomessa on noin 200 000
keuhkoahtaumaa sairastavaa.
Heistä suurin osa on lieväoireisia. Hämeenlinna . Nokia Kartat ääniohjaavalla navigoinnilla
. Kokonaiskustannus 120,50 ¤.
Puhelin ilman DNA Kimppa-sopimusta 299 ¤.
M
Mahtavat
ominaisuudet
ttyylikkäissä metallikuorissa!
. Kouvola . Puheaika 7 tuntia ja
valmiusaika 220 tuntia
. Kokonaiskustannus 120,50 ¤.
Puhelin ilman DNA Kimppa-sopimusta 299 ¤.
Kesän hittimalli!
Huippu-uutuus!
S
Soita.
Kuvaa. Helsinki . Pori . Kehittyneet sähköpostiasetukset
. dna Nettikaista 1M
19,80 ?/kk
24 kk:n sopimus, käyttö Suomessa.
38¤
58¤
KAUPAN PÄÄLLE MOKKULA**
(arvo 149 ¤)
Huippuluokan kuvausta shokkihintaan!
Muistot kirkkaina
tallessa.
. Massiivinen 32 GB muisti,
laajennettavissa 48 GB asti
27?/kk
- sopimuksella*
TAI KERTAMAKSULLA
648 ¤
*Lisäksi esim. Kuusamo . Kerro.
. Halikko . DNA Into -liittymä
, 0,90 ¤/kk.
DNA Kimppa 24 kk määräaikainen sopimus. SALON SEUDUN SANOMAT
Lauantaina 11. Näyttelyssä on mukana myös kymmenen
muun taiteilijan töitä.
kuitenkin pieneen taideliikkeeseen Tampereen Pispalassa.
? Olen hämmästynyt, että
tällaista tapahtuu 2000-luvun
Suomessa. Osa puhelimen ominaisuuksista on käytettävissä vain 3G-verkon palvelualueella. 8 megapikselin kamera
. Kokonaiskustannus 528,50 ¤.
Puhelin ilman DNA Kimppa-sopimusta 599 ¤.
Superuutuus nyt myymälöissämme!
Sinun maailmasi näytöllä.
. Kemi . FM-radio ja musiikkisoitin
- sopimuksella*
4?/kk
TAI KERTAMAKSULLA
96 ¤
*Lisäksi esim. Säästösi 149¤. Erikseen 475,20¤ + 149¤ = 624,20¤. Kokonaiskustannus 672,50 ¤.
Puhelin ilman DNA Kimppa-sopimusta 699 ¤.
*DNA Kimppa 24 kk:n määräaikainen sopimus sis. WAP, GPRS, Mobile tracker
. Enintään kolme (3) DNA Mokkulaa (DNA Nettikaistaa
DNA Kimppa -sopimuksella) taloutta/yritystä kohti. DNA Into: avaus 2,90¤, norm
Uusien
tilauksien lasku oli nopeinta
metalliteollisuudessa, jossa laskua oli 48 prosenttia.
(STT)
OMX Helsinki
Marja Airio
Suomalais-kiinalaisessa talousfoorumissa ei saatu tarkempia
tietoja kiinalaisten ?ostosmatkalaisten. Se vastaa myös
energiaa, joka kuluu työskenneltäessä yhden watin teholla
yhden sekunnin ajan.
Ravinnosta saatu energia
siirtyy vyötärölle, kun päivittäinen energian käyttö jää
pienemmäksi kuin sen saanti.
Jos kalorien laskemisesta ei ole
ollut apua, kannattaisiko ehkä
laskea jouleja?
Riistan osuus suomalaisten
syömästä lihasta pysyi muutamassa prosentissa. Öljyn kulutus nousee
IEA:n markkinakatsauksen
mukaan ensi vuonna keskimäärin 85,2 miljoonaan tynnyriin päivässä.
Raakaöljyn hinta liikkui
perjantaina Lontoon markkinoilla noin 60 dollarissa
tynnyriltä. Pieni osa siipikarjanlihan kulutuksesta on riistalintuja.
Ravinnosta päivittäin
energiaa lähes 3 000 kilokaloria
Suomalaiset tankkasivat ravinnostaan viime vuonna energiaa
keskimäärin 2 795 kilokaloria
päivässä. Sokerin kulutus sen
sijaan lisääntyi lähes kilon.
Riista maistuu
harvoissa pöydissä
Siipikarjanliha on lentänyt
voitosta voittoon 1970-luvun
alun broilerivallankumouksen
jälkeen.
Vielä 40 vuotta sitten siipikarjanlihaa syötiin alle kilo henkeä kohti.
? Vähäinen kulutus johtui todennäköisesti siitä, että kuluttajille oli satunnaisesti tarjolla
lähinnä sitkeitä lintuja. Tullihallitus
kertoo ennakkotiedoissaan,
että viennin arvo jäi 3,4 miljardiin euroon.
Kauppataseen ylijäämä jäi
90 miljoonaan euroon, kun
tuonti hupeni saman verran
ja oli 3,3 miljardia. Stockmann
on päättänyt vetäytyä Baltian
markkinoilta kokonaan syksyyn mennessä. Tilauksen kokonaisarvo
on 90 miljoonaa euroa. Kulutuksen kasvu
on kiihtynyt viime vuosina. lupailemista uusista
investoinneista Suomeen.
Nokian, Metson ja muiden
suomalaisyritysten kauppoja Kiinaan sanottiin tehdyn
puolentoista miljardin euron
arvosta, mutta tarkempia tietoja näistäkään kaupoista tai
niiden sopimisajankohdista ei
annettu.
Perjantaina 300 suomalaista
ja yli 200 kiinalaista elinkeinoelämän edustajaa tapasivat
Helsingissä, mutta näiden tapaamisten hedelmiä poimitaan
aikaisintaan muutaman vuoden kuluttua.
Kiinalaista liikemiesvaltuuskuntaa johtanut varakauppaministeri Gao Hucheng sanoi
Kiinan haluavan tiivistää taloudellista yhteistyötä Suomen
kanssa ja avata siihen uusia
väyliä.
Huchengin mukaan jo tunnettujen suuryritysten lisäksi
Suomen pienten ja keskisuurten yritysten osaaminen kiinnostaa Kiinaa.
-1,66 %
-0,003 %
-0,011 %
Outotec kehittää
öljyliuskeesta
energiaa
Viron kanssa
STT | PAULIINA PIETILÄ
Teknologiayhtiö Outotec kertoi
perjantaina ryhtyvänsä Eesti
Energian kanssa kehittämään
uutta energiateknologiaa Viron
öljyliuskevaroista.
Yhtiöt ovat sopineet öljyliusketta raaka-aineenaan käyttävän öljyntuotantolaitoksen
perustamisesta Viron Narvaan.
Sopimus on arvoltaan noin 110
miljoonaa euroa.
Yhtiöt ovat myös perustaneet
yhteisyrityksen, joka omistaa
uuden öljyliusketeknologian
oikeudet ja ryhtyy kaupallistamaan sitä. Jäniksiä ja muuta riistaa, lähinnä lintuja, syötiin
kumpiakin noin 100 grammaa
henkeä kohti.
Hirvi pysyi selvästi lammasta tärkeämpänä lihana. Pohjanmeren Brentin
käteishinta oli alle 59 dollarissa. 8
SALON SEUDUN SANOMAT
Lauantaina 11. Linja otetaan
käyttöön vuoden 2011 alussa,
ja tilauksen kokonaisarvo on
noin 170 miljoonaa euroa.
Lisäksi Metso on sopinut
toimittavansa päällystettyä
paperia valmistavan tuotantolinjan MCC Meili Paper Industrylle Ninxiangin alueelle. (STT)
IEA: Öljyn
kulutus kasvuun
ensi vuonna
Maailman öljynkulutus
kääntyy Kansainvälisen
energiajärjestön IEA:n mukaan selvään kasvuun ensi
vuonna. Hiilihydraatteja suomalaiset söivät keskimäärin
326 grammaa, proteiineja 108
grammaa ja rasvaa 108 grammaa päivässä.
Kansainvälisessä SI-järjestelmässä käytetään energian
ja työn yksikkönä joulea. (STT)
Metso myi taas
paperikoneita
Kiinaan
Konepajayhtiö Metso toimittaa päällystettyä hienopaperia valmistavan paperikonelinjan Shandong Huatai Paper
-yhtiölle Kiinan Shandongin
maakuntaan. Nykynäkymien mukaan
Suomen ja maailman talous on
jo uudessa nousussa, kun kiinalaisten mahdolliset investoinnit
toteutuvat.
Perjantain kokouksessa paikalla oli suuryritysten ohella
monenlaista pienempää suoma-
hitysjohtajan Jari Ängeslevän
mukaan nyt aloitetuista tapaamisista kestää kuitenkin 2?4
vuotta ennen kuin mahdolliset
investoinnit voivat toteutua.
Investointikohteita kiinalaisille tarjonneita yrityksiä tai
niiden lukumäärää Ängeslevä
ei halunnut liikesalaisuuksien
takia kommentoida. Met-
sä- ja metalliteollisuuden
tuotanto väheni 28 prosenttia.
Kaikkiaan teollisuustuotanto tammi-toukokuussa vähentynyt vajaat 22 prosenttia viime vuoden vastaavasta
ajankohdasta.
Teollisuuden uudet tilaukset
alkoivat huveta viime syksynä ja kehitys on jatkunut kaikilla päätoimialoilla. Määrä on kasvanut
tasaisesti useita vuosia.
Alkoholin kulutus mukaan
lukien suomalaisten ravinnostaan joka päivä saama energia
kohosi keskimäärin 2 990 kilokaloriin. Lampaanlihaa suomalaiset söivät
viime vuonna keskimäärin 0,6
kiloa henkeä kohti. Tukijat mittaavat
energiaa kuitenkin jouleissa,
koska kalori on käytöstä poistettu vanhentunut yksikkö.
Ravinnosta saatu energia oli
10,07
Teollisuuden hupenevat tilaukset vähentävät työpaikkoja.
STT | JUSSI KOIVISTO
Kanan ja muun linnunlihan
kulutus ylitti viime vuonna ensimmäisen kerran naudanlihan
kulutuksen.
Suomalainen söi siipikarjanlihaa keskimäärin lähes kilon
enemmän kuin vuotta aiemmin. Rahaa
voi saada esimerkiksi tytäryrityksen tai yhteisyrityksen
perustamiseen tai tuotannolliseen yhteistyöhön venäläisen yrityksen kanssa.
Yritykset voivat anoa tätä
hanketukea Finnveran kautta. Ylimääräinen höyry
taas menee sähköenergian tuotantoon.
Outotecin toimitusjohtaja
Tapani Järvinen uskoo, että
mahdollisuuksia liiketoiminnalle löytyy Viron ulkopuoleltakin.
?Varsinkin Yhdysvalloissa ja
Jordaniassa uusi teknologia
herättää varmasti paljon kiinnostusta.
Suuria öljyliuske-esiintymiä
on lisäksi muun muassa Brasiliassa, Kiinassa ja Venäjällä.
Järvisen mukaan maailman
hyödynnettävät öljyliuskevarat
ovat monta kertaa suuremmat
kuin nykyiset perinteiset öljyvarat.
. FINRISKI-tutkimuksen mukaan noin
60 prosenttia 25?64-vuotiaista
suomalaisista on ylipainoisia.
Yksinkertaisin painomittari
on vyötärön ympärys. heinäkuuta 2009
Talous
n Taloustoimitus
Suvi Kulla (02) 7702 328
Mikko Nurmisto (02) 7702 317
Vinkkaa
uutinen!
talous@sss.fi
SSS/Marko Mattila
Teollisuustuotanto laski lähes neljänneksen
Teollisuustuotanto väheni
toukokuussa 23 prosenttia
vuoden takaisesta, kertoo
Tilastokeskus. Poroa popsittiin 0,5 kiloa ja hevosta 0,4
kiloa.
Paljonko energiaa tarvitset?
Liiallinen energian saanti johtaa väistämättä lihomiseen.
Onko tilastollinen lähes 3 000
kilokalorin energiamäärä liian
paljon vai liian vähän, riippuu
jokaisen henkilökohtaisesta
energian kulutuksesta.
Ainoa tapa välttää ylipainon
syntyminen on energian kulutuksen ja nautitun ravinnon
määrän tasapainottaminen.
Ihmisen päivittäin tarvitsema
energiamäärä puolestaan riippuu sukupuolesta, iästä, painosta ja pituudesta sekä työn
luonteesta ja muusta energian
kulutuksesta.
Henkilökohtaisen energian
tarpeen voi selvittää verkosta
löytyvillä laskureilla. Euromääräisiä myyntilukuja rumensivat Ruotsin ja
Norjan kruunun sekä Venäjän ruplan heikkous.
Tavarataloryhmän myynti
pieneni kaikkiaan 9,5 prosenttia. Kanoja
pidettiin pääasiassa munantuotantoa varten, sanoi aktuaari Tarja Kortesmaa.
Broilerinkasvatuksen myötä
kananliha alkoi maistua suomalaisille, ja kanan suosia kas-
Elintarvikkeiden kulutus Suomessa
Kiloa/henkilö/vuosi
11,7 megajoulea päivässä.
Noin kaksi kolmasosaa ravinnon energiasta tuli ravintotaseen mukaan kasviperäisestä
ravinnosta ja loput 4,4 megajoulea eläinperäisestä ravinnosta. Samalla teollisuuden uudet tilaukset laskivat 40 prosenttia.
Kaikkien päätoimialojen
tuotanto laski edelleen. Uskon, että meillä on mahdollisuus olla vaihtoehtoinen
energianlähde juuri näissä
maissa, joissa öljyliuskevaroja
on, jotta riippuvuus ei jää pelkästään yhden energianlähteen
varaan. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen
mukaan naiselle sopiva vyötärönympärys on alle 80 senttiä
ja miehelle alle 90 senttiä. (STT). Kuopion yliopiston verkkosivuilla
on EnergyNet-energialaskuri,
jolla voi laskea päivittäisen
energiantarpeen lisäksi myös
liikunnassa kulutetut kilokalorit ja selvittää muita energiakysymyksiä.
Suomen Sydänliiton verkkosivuilta löytyvät laskurit, joilla
voi laskea oman painoindeksin
ja määrittää päivittäisen energian tarpeen.
Suomalaisen yhteiskunnan
muutos on parin viime vuosi-
kymmenen aikana johtanut lihavuuden lisääntymiseen. Pienimmät kohteet ovat miljoonaluokkaa ja suurimmat lähempänä
miljardia euroa.
laisosaajaa.
Kokousedustajien joukossa oli
muun muassa laserteknologian
kehittäjiä, satamarakennusosaajia ja poronahkataljojen
valmistajia.
Suomalaisia ehdotuksia investointikohteiksi on koottu 10
miljardin euron edestä. Sika säilyttikin kevyesti asemansa suomalaisten
suosikkiherkkuna.
Jokainen suomalainen söi
viime vuonna keskimäärin 35
kiloa sikaa.
Lihan kulutus kasvoi maa- ja
metsätalousministeriön perjantaina julkistaman ravintotaseen mukaan viime vuonna
puoli kiloa vuotta aiemmasta.
Jokainen suomalainen söi tilastollisesti keskimäärin 76,7
kiloa lihaa.
-1,16 %
Euribor
12 kk 1,433
3 kk 1,007
Kauppafoorumista paljon porua mutta vähän villoja
STT | HEIKKI KARKKOLAINEN
5351,64
Nokia Oyj
Kiinalaista rahaa odotetaan vuosia
Ennen kuin suomalaiset ja kiinalaiset yritykset päästettiin
suunnittelemaan tulevaa, allekirjoitettiin muutamia jo toteutuneita kauppoja salamavalojen keskellä ja ministereiden
valvovan silmän alla.
Nokia jatkoi vanhoja asiakassuhteita kahden asiakkaan
kanssa eikä kommentoinut sopimusten arvoa.
Metso allekirjoitti kaksi uutta
sopimusta Kiinaan toimitettavista paperintuotantolinjoista.
Toinen Metson yhteensä 270
miljoonaa euron arvoisista kaupoista tarvitsee vielä lopullisen
hyväksynnän lähikuukausina.
Virallinen osuus oli samankaltainen kuin kiinalaisten
alkuviikon vierailulla Ruotsissa, jolloin parrasvaloissa olivat
ruotsalaisyritykset Ericsson ja
PÄIVÄN LUVUT
joule on työ, joka tehdään, kun
yhden newtonin suuruinen voima siirtää kappaletta yhden
metrin matkan. Hieman hienojakoisemman vastauksen saa laskemalla itselleen
niin sanotun painoindeksin.
Kuopion yliopisto: EnergyNet
-sivut, Suomen Sydänliitto:
www.sydanliitto.fi
Viennin arvo laski
yli 40 prosenttia
Viennin arvo laski toukokuussa 41 prosenttia viime
vuoden tasosta. (STT)
Ulkoministeriö
houkuttelee
pk-yrityksiä
Venäjälle
Ulkoministeriö edistää suomalaisten pk-yritysten asettautumista Luoteis-Venäjälle. Ulkomaankauppaministeri Paavo Väyrynen (kesk.)
on myöntänyt lähialueyhteistyövaroista 500 000 euron lisämäärärahan.
Tukirahalla ministeriö haluaa alentaa suomalaisten
yritysten kynnystä suunnitella ja aloittaa liiketoiminta Venäjällä venäläisen
kumppanin kanssa. Suomessa vähennys
oli vajaat 8 prosenttia, ulkomailla vajaat 14 prosenttia.
Vaatekauppaketju Lindexin
kauppa kävi paremmin, ja
Seppälä taas menetti myyntiään. Eesti Energia omistaa 60 prosenttia yrityksestä ja
Outotec loput 40 prosenttia.
Uusi laitos jalostaa vuosittain
reilut kaksi miljoonaa tonnia
öljyliusketta ja tuottaa noin
290 000 tonnia öljyä.
Outotec on tehnyt aiemmin
laitoksen perussuunnittelun.
Laitoksen on tarkoitus käynnistyä vuoden 2012 alussa.
Seuraavaksi USA
ja Jordania?
Kuin ennen vanhaan
neuvostokaupoissa
Öljyliuskeen kaivaminen on
aiheuttanut Virossa aiemmin
merkittäviä ympäristöongelmia.
Outotecin mukaan uusi proses-
si, jolla öljy erotetaan öljyliuskeesta, on energiatehokas, ja
tuotanto on Euroopan unionin
ympäristösäädösten mukaista.
Prosessissa syntynyt energia hyödynnetään öljyliuskeen
kuivattamisessa ja lämmittämisessä. Osasta
näistä käytiin neuvotteluja jo
iltapäivällä.
Miljardilistan koonneen Invest
in Finlandin liiketoiminnan ke-
Siipikarjanliha ohitti suosiossa naudanlihan
Lihan kulutus nousi viime vuonna puoli kiloa henkeä kohti
Suomalaiset kuluttivat ravintotaseen ennakkotietojen
mukaan vihanneksia saman
verran kuin vuotta aiemmin.
Hedelmien kulutus pieneni
hieman. IEA ennusti perjantaina öljyn kulutuksen kasvavan vajaat pari prosenttia
eli keskimäärin 1,4 miljoonaa tynnyriä päivässä.
Öljyn kysyntää vetää nousevien talouksien öljynkulutuksen voimakas lisääntyminen. Naudanlihan kulutus jäi
puolisen kiloa edellisvuotista
pienemmäksi.
Useimmiten suomalaisten liha-ateria on kuitenkin edelleen
sianlihaa. Siipikarjanlihan tarjonta on myös
laajentunut, kun markkinoille
on tullut kalkkunan lihaa. Viime
vuoden hirvijahdin kokonaissaaliista ei vielä ole tarkkoja
tietoja, mutta edellisvuonna
hirveä kului 1,8 kiloa. Hinta oli kevään
yllättävän nousun jälkeen
alimmillaan pariin kuukauteen. Yksi
Lihan ja kananmunien kulutus 1965?2008
2008
1998
1988
35
Maito
Hedelmät ja marjat
Kiloa/henkilö/vuosi
30
Vilja
Sianliha
25
Liha
Vihannekset
20
Naudanliha
Peruna
15
Sokeri
Juusto
10
Kala
Rasvat ja öljyt
Kananmunat
0
Kananmunat
Siipikarjanliha
5
20
40
60
80
100
120
140
160
180
0
1970
1980
1990
2000
STT, lähde: ravintotase
voi nopeasti. Kaupan toteutuminen edellyttää,
että osapuolet pääsevät projektista lopulliseen sopimukseen muutaman kuukauden
kuluessa. Viro on edelläkävijä,
joka varmasti alkaa kiinnostaa
muitakin.
Lyhyet
Ulkomaankauppaministeri Paavo Väyrynen ja työ- ja elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen aplodeerasivat, kun kiinalaisen yritysdelegaation Albert Aun ja Nokian Anssi Vanjoki allekirjoittivat
kauppasopimuksen.
Volvo.
Vanha idänkaupan konkari
tohtori Kari Ketola näkee kiinalaisten pitämissä foorumeissa yhtäläisyyksiä vanhoihin
neuvostoaikoihin.
. (STT)
Valuutat
nakersivat
Stockmannin
myyntiä
Stockmann-konsernin myynti
hupeni kesäkuussa 7,3 prosenttia verrattuna edellisvuoteen. N e u v o s t o k a u p p a a n h a n
kuului tämmöinen huippu,
missä isot herrat tapasivat, Ketola sanoo.
Entisessä Neuvostoliitossa
kauppapolitiikka oli osa ulkopolitiikkaa, ja silloin viimeinen
silaus sopimuksille annettiin
komeissa kokouksissa, vaikka
kauppoja sorvattiin kulisseissa
vuosia.
Kiinalaisten liikemiesten
kanssa käytyihin neuvotteluihin sopimusallekirjoitukset antavat Ketolan mielestä sopivasti konkretiaa puheiden tueksi.
? Sama kaavahan siinä on,
että halutaan näyttää, ikään
kuin olisi jotain yhtäkkiä saatu
aikaiseksi, Ketola sanoo.
10 miljardin
euron lista
Odotetuiksi lamantappajaksi ei
perjantain liikemiestapaamisista ole. Vuosi-
kymmenen alkupuolella hirveä riitti parhaina vuosina
syötäväksi 2,3 kiloa henkeä
kohti. Vuoden
alusta kaupan ylijäämä on
630 miljoonaa euroa, kun se
viime vuonna oli lähes 1,7
miljardia.
Erityisen paljon laski sähköteknisten tuotteiden, kuljetusvälineiden ja kulkuneuvojen viennin väheneminen.
Myös koneiden ja laitteiden,
paperin ja kartongin sekä
raudan ja teräksen vienti supistui selvästi. Postimyyntikauppa Hobby Hallin myynti jatkoi pienenemistään lähes 16 prosenttia. Baltian maissa pudotus oli
yli neljänneksen
Lähes kuusi
viikkoa tauolla olleessa oikeusprosessissa kuultiin nyt Suu
Kyin todistajia.
Suu Kyitä syytetään kotiarestin sääntöjen rikkomisesta, koska toukokuussa hänen luonaan
vieraili luvatta amerikkalaismies John Yettaw. (STT?AFP)
Tuhannet
pakenivat
Sinkiangista
ÜRÜMQI. He kiirehtivät Italian hallitusta jälleenrakentamaan huhtikuun
maanjäristyksessä tuhoutuneita alueita. Jos oppositiojohtaja todetaan syylliseksi,
tuomio voi olla jopa viisi vuotta
vankeutta.
Yhtenä syynä itsemurhien lisääntymiseen pidetään
toistuvien sotakomennusten
aiheuttamaa stressiä.
Viime vuonna vastaavaan
aikaan itsemurhatapauksia
oli 67 ja koko vuonna 128,
mikä on toistaiseksi ennätyslukema. Kiistanalaisissa juhlissa
on kuollut 15 ihmistä sitten vuoden
1911.
Muut osanottajat yrittivät auttaa
härän puskemaa espanjalaismiestä
kiskomalla eläintä hännästä ja hak-
kaamalla sitä kepeillä, mutta juoksija
ehti saada surmansa. Pariisi-nimeä hän luulin kylän keksimäksi mainoskikaksi.
jotka opettavat ranskaa ensimmäisenä vieraana kielenä. on myös kasvussa.
Nezavisimaja Gazetan mukaan
puolustusministeriön korkeaarvoinen lähde kertoo, että viime vuonna simputuksesta on
kärsinyt yli tuhat sotilasta.
Simputuksesta on tuomittu
Kansainvälisen yhteisön keinot
alkavat käydä vähiin Burman
tilanteen selvittämisessä.
Epätoivoisia kommentteja lietsoi viimeistään viime viikolla
epäonnistunut tapaamisyritys.
Pehmeydestään arvostelua saaneen YK:n pääsihteerin Ban Ki
Moonin arvovalta sai kolauksen, kun Burman sotilasjuntta
kielsi häntä tapaamasta koti-
PEKING. Mitä järkeä
olisi ollut mennä Espanjaan,
joka on kuitenkin enemmän
tai vähemmän sama asia kuin
Ranska.
Ranskan Nicolas Sarkozy ja Saksan Angela Merkel tapasivat Italiassa
G8-maiden kokouksessa.
Obama vaati jatkoa
talouselvytykselle
Köyhille maille
14 miljardia
euroa
L?AQUILA|STT?AFP?Reuters
Yhdysvaltain presidentti Barack Obama varoitti perjantaina liiallisesta toiveikkuudesta talouden toipumisessa. Heiltä puuttuivat
myös tarvittavat luvat kuljettaa torjuntaohjuksia keskellä
tiheää asutusta.
Yhdeksänmetriset ohjukset
painavat kolme tonnia.
Krimin niemimaalla Ukrainassa sijaitseva Sevastopolin laivastotukikohta on vuokralla Venäjän Mustanmeren-laivastolle.
Vuokrasopimus solmittiin vuonna 1997 ja sen on määrä päättyä
vuonna 2017. Hän on ammatiltaan tanssija, mutta hän halusi
tulla lomallaan vapaaehtoiseksi leirityöntekijäksi.
? Baltiaan tulin siksi, että se
oli niin eksoottinen. (STT?AFP)
Fossettin
lentoturman
syyt selvisivät
WASHINGTON. Viranomaiset evakuoivat perjantaina yli
400 000 ihmistä maanjäristyksen tuhoamalta alueelta
Kiinan lounaisosassa. BBC:n mukaan Ürümqiin
määrättiin ulkonaliikkumiskielto lauantain vastaiseksi
yöksi. Rytäkässä loukkaantui yksi espanjalainen, argentiinalainen ja britti.
Edellinen kuolemantapaus Pamplonan tapahtumassa on vuodelta 2003.
Fiestassa loukkaantuu vuosittain satoja ihmisiä, mutta vammat johtuvat
yleensä kaatumisista vanhankaupungin kapeilla kujilla.
Kuusi härkää päästetään irti Pamplonassa Pohjois-Espanjassa joka päivä
viikon ajan. Järistysalueelle oltiin toimittamassa
myös telttoja ja muita avustustarvikkeita. Ukrainan liikennepoliisi pysäytti
kolme armeijan kuorma-autoa
satamakaupungin pääkadulla,
venäläinen uutistoimisto Inter-
fax kertoi perjantaina.
Poliisi sakotti kuskeja, jotka
ajoivat rekisteröimättömillä
ajoneuvoilla. Järistyksessä tuhoutui lähes 20 000
taloa, yksi ihminen sai surmansa ja yli 300 loukkaantui.
Voimakkuudeltaan 5,7 richterin järistys sattui torstaina Yunnanin maakunnassa.
Varsinaista järistystä seurasi
useita jälkijäristyksiä.
Romahtaneiden talojen
lisäksi järistys vaurioitti
75 000:tä muuta rakennusta.
Yli tuhat poliisia oli perjantaina auttamassa pelastusja evakuointitöissä. (STT?AFP?Reuters)
Lehtikuva / AFP Photo / Vincenzo Pinto
Virolaislapset käyvät ranskanleiriä kotimaansa Pariisissa
STT/Marjo Näkki
STT | MARJO NÄKKI
Lähellä Rakveren kaupunkia
on vehreä pikkukylä, joka ei
viehättävyydessään juuri häviä monta kertaa suuremmalle
kaimalleen. Juntan osoittama töykeys sekä Bania että muita YK:n
edustajia kohtaan osoittaa
Brownin mukaan, että diplomatia on turhaa.
Asiantuntijoiden mukaan sotilasjuntan kenraalit ovat ehkä
kuuroja kritiikille, mutta pelkäävät kovaa painostusta.
YK:n turvallisuusneuvostoa
on kehotettu viemään Burman
tapaus kansainväliseen rikostuomioistuimeen maan heikon
ihmisoikeustilanteen vuoksi.
Päätöksentekoa on hidastanut
Kiinan ja Venäjän odotettavissa
oleva vastustus. Sveitsiläinen eutanasiaa tarjoava yhdistys on
sopinut viranomaisten kanssa toimintansa valvomisesta.
Asiasta ilmoitti Zürichin kantonin syyttäjä perjantaina.
Kyseessä on ensimmäinen
sopimus laatuaan. Osa
niistä kuitenkin avattiin uudestaan vielä samana päivänä. heinäkuuta 2009
Ulkomaat
Vinkkaa
juttu!
n toimitus@sss.fi
(02) 7702 314
Lehtikuva / Reuters/Eloy Alonso
Härkä puski juoksijan kuoliaaksi Pamplonassa
MADRID. Iltaisin katsotaan ranskankielisiä ohjelmia
tai elokuvia.
Päivä päättyy iltasatuun, jonka leirin isoset ja vapaaehtoiset
käyvät lukemassa jokaisessa
leirituvassa . Yksi ihminen kuoli ja kolme
loukkaantui Pamplonan härkäjuoksussa perjantaina. Tänä vuonna hän on jo
uskaltautunut puheisiin toisen
ranskalaisen vapaaehtoisen
kanssa.
? Pelasimme yksi ilta arvuuttelupeliä, jossa toinen piirsi ja
toisen piti arvata ranskaksi,
mitä kuva esittää, poika kertoo
selvästi innoissaan.
? Viime syksynä huomasin
kyllä koulun ranskantunneilla,
että kesän leiristä oli apua puhumisessa.
Kielenopiskelu lomalla ei tunnu häntä haittaavan, kuten ei
juuri muitakaan pihalla kirmaavia lapsia.
? Meillä on kolme kuukautta
lomaa, joten kyllä yhden viikon
voi ihan hyvin viettää muualla
kuin kaupungissa.
Leirien suosiosta kertoo se,
että tänä vuonna läheskään
kaikki halukkaat eivät päässeet mukaan.
Viikko on sujunut sutjakkaan, sillä leirin arki ei pyöri
perinteisillä oppitunneilla.
Ranskaa tarttuu leikkien ja
laulujen varjolla. (STT?DPA)
Lännellä on Burmassa viimeiset kortit käsissä
BANGKOK | STT?Reuters
Härkäjuoksua on
arvosteltu julmaksi huvittelumuodoksi.
Lyhyet
Lehtikuva / AFP Photo / Oxana Onipko
STT | ILONA VIHONEN
Ongelma on paisunut jo sen
verran, että valtakunnan sotilaspääsyyttäjä Sergei Fridinski ja puolustusministeri
Anatoli Serdjukov pitivät aiheen tiimoilta kokouksen. Vaatimuksena on, että ranska on tullut
edes vähän tutuksi koulun penkillä.
Käytännössä lapset ovat Viron niistä neljästä koulusta,
Ranskalainen Magali Moreau yllättyi virolaisten avoimuudesta. Venäjän laivaston henkilökunta ajeli keskellä Sevastopolin kaupunkia kuorma-autot
täynnä risteilyohjuksia. Puolustusministeriön mukaan luvut ovat
olleet viime vuosina noususuunnassa, ja tänä vuonna
saatetaan päätyä uuteen ennätykseen.
oikeudenkäynti jatkui perjantaina Burmassa. (STT?AFP)
Viranomaiset
valvomaan
eutanasiaa
Sveitsissä
Yli tuhat sotilasta kärsi simputuksesta viime vuonna Venäjän armeijassa.
280 upseeria, joista 18 oli joukkueenjohtajia.
Lähteen mukaan sotilaita oli
kidutettu muun muassa hehkuvalla silitysraudalla.
Ria Novostin mukaan muun
muassa videovalvontajärjestelmistä on toivottu apua simputuksen vähentämiseen.
Taistelun ulkopuolisten kuolonuhrien määrä nousi Nezavisimaja Gazetan tietojen mukaan ennen kaikkea rajajoukoissa, joita on pidetty maan
?eliittijoukkoina?.
Tämän vuoden alusta alkaen
rajajoukoissa ei ole palvellut
tavallisia asevelvollisia, joten
ammattimaistuminen ei näytä
ratkaisevan ongelmaa.
Rikosten määrän kasvun pelätään jatkuvan, kun upseerien
määrää vähennetään.
Lisäksi armeijaan on lehden mukaan ryhdytty jälleen
värväämään nuoria joilla on
rikostaustaa, minkä pelätään
pahentavan tilannetta.
Venäläisrekat kuljettivat
ohjuksia keskellä kaupunkia
KIOVA. Kylän vapaa-ajankeskukseen leirille saapuneille
lapsille Pariisi tuntuu olevan
yhtä taianomainen kuin Ranskan pääkaupunki useimmille
aikuisille. Hän
korosti, ettei elvyttämisestä
pidä luopua liian aikaisin.
? Monet ovat yhä vaikeuksissa, vaikka tilanne on paranemassa ja olemme ilmeisesti
välttäneet maailmanlaajuisen
romahduksen, Obama sanoi G8-kokouksessa Italian
L?Aquilassa.
Obama kertoi kannattavansa G8-ryhmän laajentamista,
jotta mukaan saataisiin myös
muun muassa Kiina ja Intia.
Hänen mielestään huippukokousten määrää voitaisiin toisaalta karsia.
G8 lupasi kokouksen päätteeksi noin 14 miljardia euroa
köyhien maiden maatalouden
kehittämiseen. Niin ikään vuonna
2008 itsemurhien yleisyys
armeijassa ylitti niukasti jo
Yhdysvaltain kansallisen
keskiarvon. Tuhannet ihmiset
ovat paenneet levottomuuksien keskeltä Sinkiangin
pääkaupungista Ürümqista.
Viranomaisten mukaan Sinkiangista lähti perjantaina
ylimääräisiä bussivuoroja,
mutta kova kysyntä silti jopa
viisinkertaisti matkalippujen
hinnat.
Ürümqin etnisissä levottomuuksissa on kuollut ainakin
156 ihmistä ja tuhansia on
loukkaantunut. Kansanhuvia on arvosteltu julmuudesta.
(STT?AFP?Reuters)
Venäjän uudistuva armeija
kärsii rikosten lisääntymisestä
Satojatuhansia
evakuoitiin
Kiinassa
järistyksen jäljiltä
Vaikka Venäjä uudistaa reippain ottein armeijaansa, sotavoimat ei näytä pääsevän eroon
ikuisuusongelmistaan.
Nezavisimaja Gazeta -lehden
lähteiden mukaan virkarikokset, taisteluiden ulkopuolella
tapahtuvat kuolemat ja itsemurhat ovat vain lisääntyneet
viime aikoina.
Myös uutistoimisto Ria Novosti kertoo, että Venäjän armeijan upseerien tekemien
rikosten määrä kasvoi vuonna
2008 lähes 40 prosenttia edellisestä vuodesta.
Lisäksi sotavoimat on haaskannut kymmeniä miljoonia
ruplia valtion varoja.
Korruptio kasvaa
upseeriportaassa
Simputuksesta
ei päästä eroon
Venäjän armeijan vitsaus ?
simputus . Ja mikä paremmin
sopisikaan ranskan kielen leirin järjestämiseen.
? Monet huokaavat ihastuksissaan kuullessaan leirin pitopaikan nimen, nauraa ranskankielen opettaja Katrin
Meinart.
? Kerron heille sitten totuuden, että lähdemme Virumaalle Ranskan sijaan ja täällä
tönöttää vain muutama talo
kylänraitilla.
Viron ranskanopettajien yhdistys järjestää kielileirejä nyt
jo yhdeksättä kesää. Nyt
leirillä ovat 1?3 vuotta kieltä
oppineet lapset, joiden iät vaihtelevat kymmenen molemmin
puolin.
Pihalla on juuri päättynyt lei-
riläisten jalkapallo-ottelu ja ohi
juoksee kolme punaposkista
poikaa.
? Qui a gagné, kuka voitti?
Meinart kysyy ranskaksi ja heti perään viroksi ja saa vastauksen vauhdissa.
? Arvosanoja emme anna,
mutta leiriläiset sitoutuvat
ottamaan osaa toimintaan ja
käyttämään ranskaa kukin kykyjensä mukaan, hän selittää.
Kielikylvetyksessä auttaa
kolme ranskaa puhuvaa vapaa-
ehtoista, joista kaksi on syntyperäistä ranskatarta.
11-vuotias tallinnalainen Jüri-Martin on leirillä jo toista
kertaa. Yhdysvaltain
armeijassa on tapahtunut
kuluvan vuoden ensimmäisellä puoliskolla 88 epäiltyä
itsemurhaa. Väkivaltaiset
mellakat alkoivat viime sunnuntaina, kun islaminuskoiset uiguurit marssivat kaduille vaatimaan oikeuksiaan.
Levottomuuksien hillitsemiseksi kaupungin moskeijat
suljettiin perjantaina. ranskaksi.
? Leirin tarkoituksena on
rohkaista lasta käyttämään
vierasta kieltä. SALON SEUDUN SANOMAT
Lauantaina 11. Pääsyyttäjän raportin on kerrottu
olleen ankaraa ja epämiellyttävää luettavaa puolustusministeriölle.
Nezavisimaja Gazeta -lehden
mukaan korruptio on kasvanut
ennen kaikkea upseeriportaassa.
Syyttäjän tietojen mukaan
viime vuonna korruptiosyytteet sai yli 500 upseeria, joista
kaksi kolmasosaa oli korkeaarvoisia upseereja.
? Kyseessä on korkein luku
viiteen vuoteen, vahvistaa pääsyyttäjä Fridinski.
Kaikkia tarkkoja lukuja tai
tietoja rikoksista ei ole julkaistu.
arestiin määrättyä oppositiojohtaja Aung San Suu Kyitä.
? Pääsihteeri-kortti on nyt pelattu, Ban on hävinnyt pelin, ja
me emme ole siitä kovin yllättyneitä. Venäjä voi veto-oikeudellaan pysäyttää asian
etenemisen. En tiedä, miten kansainvälinen yhteisö voi mennä tästä
eteenpäin, Britannian entinen
Thaimaan-suurlähettiläs ja
nykyinen Burma-analyytikko
Derek Tonkin kommentoi tapahtumien kulkua.
Kaakkois-Aasian maiden jär-
9
jestön Aseanin taivutteluyritysten arvellaan epäonnistuvan, ja
pienillä naapurimailla on vain
häviävän pienet mahdollisuudet
vaikuttaa Burman johtoon.
Britannian pääministeri Gordon Brown vaati viikonloppuna tiukempia toimia Burman
suhteen. Jatkossa
yhdistyksen tulee dokumentoida jokainen eutanasiatapaus eri vaiheineen viranomaisille.
Zürichissä toimivan Exityhdistyksen mukaan sopimus ei muuta sen toimintatapoja. Täällä varsinkin pojat ovat löytäneet tasapainon oppimisen ja esimerkiksi urheilemisen välillä, opettaja
Meinart kertoo.
Loppuviikosta vuorossa on
leirin loppujuhla, jossa esitetään viikon aikana hiottuja
kappaleita.
Leikkejä ja lauluja on ollut
opettamassa myös 23-vuotias
Marseillesta kotoisin oleva Magali Moreau. Kiina on puolestaan nähty Burman läheisimpänä liittolaisena.
Toisaalta Kiina on osoittanut
kevään aikana merkkejä diplomaattisesta joustavuudesta antamalla tukensa Pohjois-Koreaa
vastaan asetetuille pakotteille.
Asiantuntijoiden mukaan
Kiina saattaakin olla avainasemassa pattitilanteen ratkaisemisessa.
Oppositiojohtaja Suu Kyin
GENEVE. Hänen jäänteensä
löydettiin vasta yli vuoden
kuluttua Kalifornian Mammoth Lakesin liepeiltä.
Fossett oli kokenut lentäjä,
joka rikkoi toistasataa ilmailuennätystä. Exitiltä hakee vuosittain apua noin 70 ihmistä.
(STT?DPA)
Itsemurhien
määrä lisääntyy
USA:n armeijassa
WASHINGTON. Afrikan johtajat
kehottivat puolestaan rikkaita
maita pitämään kiinni edes aiemmista sitoumuksistaan.
L?Aquilassa marssi noin
3 000 mielenosoittajaa. Miljonääri Steve Fossettin kuolemaan
johtanut lentoturma johtui
todennäköisesti voimakkaista tuulista ja ilmakuopista.
Yhdysvaltain onnettomuustutkijat antoivat asiasta raportin torstaina.
Fossett katosi syyskuussa
2007 lähdettyään pienkoneella yksinlennolle Nevadassa sijaitsevalta yksityiskentältä. Eläimet päätyvät taisteluareenalle matadorien kanssa. Mukana oli myös
talousliberalismia kritisoivia
ryhmiä.
Tämä
levy jatkaa samaa linjaa. Tuolloin homma kaatui
siihen, että moni pophitti vaikutti melodisesti ja harmonisesti aika köyhältä.
? Sitten tuli Ankan Rock Swings
-levy, jolla rockbiisit oli vedetty
radikaalisti uusiksi. (STT?AFP)
LEVYT
Rokkia ja sen
lieveilmiöitä
MAURI MÄKYNEN
CUTDOWN: Cutdown ( Full
House)
Cutdown muodostuu viidestä pääkaupunkiseudulla majailevasta
muusikosta. Merkitseehän
sekin tietysti pientä lisäystä
myyntiin, Luttinen laskeskelee.
George R.R.
Martin vierailee
Finnconissa
Viikonloppuna järjestettävän Finncon-tapahtuman
kunniavieraita ovat yhdysvaltalainen fantasiakirjailija George R.R. Reynolds on kirjoittanut muun muassa teokset Prefekti ja Jäänpuskijat.
Science fiction - ja fantasiakirjallisuustapahtuma
Finnconin yhteydessä on
Animecon-tapahtuma, joka
esittelee japanilaista anime- ja mangaharrastamista.
Tapahtumat järjestetään
Kaapelitehtaalla Helsingin
Ruoholahdessa. Ensimmäisellä
kerralla kun näytti siltä, että
kärjessä komeilee joku ihmeen
Gebardi. Noin kahdeksan vuotta
yhdessä työskennellyt kokoonpano
on saanut markkinoille toisen albuminsa Cutdown.
Kuten arvata saattaa, Cutdown
edustaa alati laajenevaa raskasta sarjaa ja musiikki luokitellaan
hardcoreksi. Eikä Gebardi kadonnut kärkipaikalta toisellakaan
katsomisella. Tästä
huolimatta suunnilleen samanlaisella rytmiikalla ja valitettavan samantyyppisillä, kireillä soundeilla
varustetut esityksen eivät herätä
sen enempää positiivisia, kuin negatiivisiakaan tuntemuksia.
Vaikuttaa siltä, että kaikki tämä on kuultu ennenkin. Niitäpä
ei juuri löydy ja vaaka kallistuu
jyrkästi Tuomisen ja ennen kaikkea
hänen absoluuttisen sävelkorvansa
suuntaan.
Soittajat, joiden nimiä ei solistikeskeisessä julkaisussa ole edes
mainittu, tekevät rutiinityötä.
Keskitalon laulusta puuttuu persoonallisuus ja voima. Kummallakin on lavalla on runsaasti äijiä. Kristian Meurmanin laulutavan pohjalle ei ole
mahdollista luoda monipuolista musiikkia.
HOOBASTANK: For(n)ever (Island)
Jo vuonna 1994 perustettiin bändi, joka kantaa nimeä Hoobastank.
Vuoteen 2005 bändin riveissä soitteli Markku Lappalainen, joka väistyi.
Nyt jenkkiyhtye on saanut valmiiksi
neljännen albuminsa.
Vaikka musiikillinen ote on suhteellisen särmikäs, tietynlaista heleyttä tulee toteutuksen kautta mukaan. Milloin Pekingiin,
milloin Las Vegasiin.
. (STT)
New York Dolls
liittyi Ankkarockin
esiintyjiin
Yhdysvaltalainen New York
Dolls ja norjalainen Turbonegro vahvistavat Ankkarockin esiintyjäkaartia.
Ankkarock soi Vantaan Korsossa 1.?2. Mutta mikä kumman Gebardi?
Gebardi-pomo Visa Luttinen
alias Nat Newborn ei vaikuta
kauhean yllättyneeltä Sisäinen
eläin -albumin kaikki muut ällikällä lyöneestä listan kärkipaikasta.
? Aika hyvin saatiin fanit
liikkeelle, ja tuossa juhannuksen kieppeillä listakärkeen on
vähän helpompi päästä kuin
muulloin, Luttinen vähättelee.
Oma merkityksenä on silläkin,
että Gebardi sai omakustannealbumilleen sponsorin. Miten maailman nopein eläin voi samalla
olla maailman hitain bändi?
? Heh heh. Tosin
muutamalla Luttisen omalla
sävellyksellä höystettynä.
? Gebardihan on itse asiassa
ihan yhtä vanha bändi kuin
Jean S. Silloin
yleisö voi nauttia muun muassa Brian Setzer Orchestran musiikista.
Jazzien oheistapahtumina
väkeä houkuttelevat Kids Festival ja Suomi-Areena. Ääni sopii sinänsä hyvin tämäntyyppiseen tunnelmaan.
Sisäinen eläin on albumi, joka ainutkertaisena kuuntelukokemuksena toimii varsin hyvin. Festivaalibudjetti on laskettu 53 000 myydyn lipun varaan. Puhdasoppinen
äänenkäyttö ja kirkassilmäiset
tulkinnat muodostavat tehokkaan
täydennyksen harmonisesti soiville taustoille.
Kasabian on tehnyt mielenkiintoisen albumin, jossa laatua ei
korvata määrällä. Tajusin, miten biisejä voi rikastaa jazz-sävyillä, Visa Luttinen kehui.
Eri esittäjien kappaleista
koottu Now 31 on noussut
Yhdysvalloissa albumilistan
kärkeen. Ne
edustavat keskivertolauluja, joista huippuhetkiä on vaikea löytää.
Ehkäpä parhaaksi raidaksi nousee
Veikko Juntusen kirjoittama Kevään ensi kukkanen, jonka alkuperäisversion teki Jamppa Tuominen.
Ehkäpä juuri tämän esityksen johdosta on haettu yhtymäkohtia Keskitalon ja Tuomisen välillä. Martin
ja brittiläinen scifikirjailija
Alastair Reynolds. Jopa
Hurriganesin Get On taipui
Nat Newbornin hyppysissä
jazzbluesiksi.
? Get On tarvitsi hyvin vähän
muuttamista. Tuo biisihän on
rakenteeltaan bluesia, joka on
jazzin peruskiveä, Visa ?Nat
Newborn. 10
SALON SEUDUN SANOMAT
Lauantaina 11. Lippuja on
myyty jo 33 000 kappaletta.
Eniten lippuja, 11 000, on
myyty torstain konserttiin,
jossa esiintyy muun muassa Duffy. Menestys oli melkoinen.
Tänään Raumabluesissa esiintyvä laulaja Janina Magness Aamulehdessä.
kulttuuri@sss.fi
Sokerihumalainen saalisti listakärjen
Maailman nopein nisäkäs gepardi on samalla maailman hitain bändi
Lehtikuva/Mikko Stig
STT | ANTTI EEROLA
P
ari viikkoa sitten julkaistua Suomen albumilistaa
oli pakko katsoa toiseenkin kertaan. elokuuta.
Ankkarockin muita esiintyjiä ovat muun muassa
brasilialaisten Cavaleran
veljesten Cavalera Conspiracy, yhdysvaltalaiset The
National ja Testament, sekä kotimaisista Eppu Normaali, Maija Vilkkumaa,
Egotrippi ja PMMP. Toivon mukaan
Gepardi XXL ei sairastu siihen toistamalla samaa juttua vuodesta toiseen.. Pääsääntöisesti näissä kuvioissa materiaalista ei löydy
päätä eikä häntää, ja osin tämä
perussääntö pitää paikkansa myös
Cutdownin suhteen.
Muutamille raidoille on kuitenkin
löytynyt ideoita, joita ei voida pitää
aivan kuolleena syntyneinä. Vaikuttaa
myös siltä, että materiaalista vastaava Sergi Pizzorno on kuunnellut myös 60-luvun poppia ja ottanut siitä aineksia mukaan.
Toteutus on vähintään yhtä
monipuolista samoin kuin sävellykset ja sanoitukset. Mielenkiintoisimpia lainauksia
ovat PMMP-hitti Rusketusraidat ja
Egotripin Älä koskaan ikinä.
Valtaosa sävellyksistä noudattelee rock`n rollin henkeä, joka tulee
esiin ennen kaikkea sovituksissa.
Niissä käytetään terhakkaan poljennon ohessa varsin massiivisia
torviosuuksia, joista bändin omien
puhaltajien ohessa vastaavat kotimaiset kärkinimet.
Svengi säilyy taustoissa varsin
aitona ja antaa Luttiselle hyvän
pohjan laulaa. Tässä yhteydessä on hyvä muistaa, että sama porukka
saavutti albumilistalla sijan
Lyhyet
Visa Luttinen on Gebardi-bändin sielu ja ruumiillistuma. Vierailijoitten
sävellykset ja sanoitukset nousevat
kuitenkin selvästi esiin. (STT)
Michael Jackson
-jäljittelijällä
menee kovaa
Australialainen Jason Jackson suree Michael Jacksonin kuolemaa, mutta matkaa
pankkiin Jason tuskin pystyy
taittamaan nauramatta.
Michael Jacksonia jäljittelemällä leipänsä ja vähän
voitakin sen päälle tienaavaa
Jason Jacksonia pyydetään
nyt jatkuvasti keikoille ties
minne. Ja kun
Jean S. Kolmanneksi nousi Rob Thomasin
Cradlesong.
Top-kympissä ovat myös
muun muassa Wilcon levy
Wilco (The Album) ja The
Black Eyed Peas albumillaan The End.
Huikeisiin myyntilukuihin
yltäneet Michael Jacksonin levyt eivät katalogialbumi-luokituksensa takia kelpaa Billboard 200 -listalle.
(STT-Reuters)
Pori Jazziin
myyty jo
33 000 lippua
Pori Jazz -festivaali järjestetään jo 44. Vokalisteina toimivat
Nightwishin Marco Hietalaa ja Sonata Arctican Tony Kakkoa. turvautuu versioihin
vanhoista hiteistä, niin samoin
toimii myös Gebardi. Nyt tuo prosenttiluku on noin 200, Jason
Jackson kertoo. Martin
tunnetaan Tulen ja jään laulu -sarjasta. Sävyvalikoima
ja tulkinnallinen skaala jäävät sen
verran suppeiksi, että parin raidan
jälkeen kokonaisuus muodostuu yksitoikkoiseksi.
Galaksi ei missään tapauksessa
kilpaile vuoden albumin tittelistä
missään sarjassa. Koska
tyyliskaala jää suhteellisen kapeaksi, laululla höystetty raskas rock kohoaa selvästi esiin kokonaisuudesta.
Materiaalissa tulee esiin uusia ideoita, sekä kliseitä, jotka tuppaavat
nousemaan valta-asemaan.
Luonnollisesti soittajat osaavat
asiansa, Viljanen etunenässä. Näennäisesti musiikki on tehty hyvin, mutta
sen sisältä ei löydy paljoakaan.
ELIAS VILJANEN: FireHearted (Spinefarm)
Sonata Artican kitaristina toimiva
Elias Viljanen ei ole tyytynyt pelkkään bändisoittoon. Suhteellisen suppeaa instrumenttivalikoimaa käytetään tehokkaasti
hyväksi. (STT)
Kokoelmalevy
nousi Amerikan
listakärkeen
Kustannukset
ovat myös XXL
Gepardi on maailman nopein
nisäkäs, mutta Gebardi-yhtye
ei todellakaan ole maailman
nopein bändi. Soittajat
osaavat asiansa, mutta eivät näissä
puitteissa pääse esittämään mitään
mainittavia taidonnäytteitä.
Laulajana Lewis osoittaa olevansa huomattavasti tarkempi,kuin
ykkösbändinsä päävokalisti. Tämä
muodostuikin ainoaksi albumin aiheuttamaksi reaktioksi.
KRISTIAN MEURMAN: Galaksi (Sony)
Idols-menestyjä Kristian Meurman on pitänyt nimeään ahkerasti
julkisuudessa monissa eri yhteyksissä. Päivän lainaus
Vääränvärinen laulaja
. Kyseessä
on seitsenhenkisen perus-Gebardin big bandiksi laajennettu
versio. Janne Saksan sävellys Tummat, syvät veet ja
Timo Kiiskisen laulu Jäätiköt sulaa
ovat parasta antia.
Toteutuksessa on tehty kovasti
kompromisseja. Toki mies
laulaa pehmeästi ja pyrkii vaihtelemaan sävyä, mutta karisma puut-
tuu täysin.
Yksi ja toinen tahtoo varmasti lauleskella Sami Keskitalon tapaan. Tästä
huolimatta miehen työskentelystä
ei löydy riittävästi voimaa taikka
dynamiikkaa nostamaan kokonaisuuden tasoa.
Jay Lewisin ykkösalbumi oli suhteellisen mitäänsanomaton. Nuori
mies on keikoillaan saanut hyvän
vastaanoton, joten on Tahdon lauleskella -esikoisalbumin aika.
Materiaaliin on koottu usean erin
iskelmänikkarin aivoituksia. Päivän kuva
?On lukuisia festivaaleja ja klubeja, joissa en voi
esiintyä vain siksi, etten ole tervetullut, koska
olen vääränvärinen.?
Ensi torstaina Pori Jazzissa esiintyvä
walesilainen laulaja Duffy esiintyi
kesäkuun puolivälissä Tukholmassa
järjestetyllä Where the action is -musiikkifestivaalilla. Luttinen kertoi kaksi vuotta sitten STT:n haastattelussa.
Luttinen kumarsi levyn ideasta syvään Paul Ankan
suuntaan.
? Olin miettinyt tämän tyyppistä albumia jo 1990-luvun
lopulla. Siinä yhdistyy vaikutteita monesta suunnasta, joista
kenties rock ja kansanmusiikki
tulevat parhaiten esiin. On
aivan toinen juttu, kuka tällaista
lauleskelua haluaa loppujen lopuksi
vakavissaan kuunnella.
GEPARDI XXL: Sisäinen eläin
(EMI)
Gepardi XXL on keikkaillut jo
vuosikymmenen ajan, mutta levytyssopimusta ei ole saatu. heinäkuuta 2009
Kulttuuri
n Kulttuuritoimitus
Veli-Matti Henttonen (02) 7702 329
Mari Areva (02) 7702 320
Vinkkaa
juttu!
Lehtikuva/AFP Photo/Claudio Bresciani
. Epäselvästi
artikuloitu örinälaulu on örinälaulua ja sillä siisti.
Cutdown on tehnyt siinä määrin
raskasta musiikkia, että sitä kuunnellessa tuli hellesäällä hiki. Myös
Jean S:n sovitukset olivat parempia kuin meillä, niihin oli
paneuduttu kunnolla, Luttinen
pohdiskelee.
Gebardi XXL on nähty pitämässä yllä bilemeininkiä muun
muassa laivoilla.
? Juu, onhan tässä näitä Helsinki?känni?Helsinki-risteilyjä
tehty, Luttinen hymähtää.
Ja bilebändi kun on, niin Gebardi XXL:n albumi on suurim-
maksi osaksi koostettu lainatavarasta.
? Se on huomattu moneen
kertaan, että tutut biisit kantavat keikoilla hyvin, Visa Luttinen perustelee.
?Colen ja Sinatran avioton poika?
Gebardi-pomo Visa Luttinen eli Nat ?Nat King Colen ja
Frank Sinatran avioton poika?
Newborn nousi Big Time -ryhmänsä kanssa albumilistalla
neljänneksi huhtikuussa 2007.
On The Rocks -levyllä oli tarjolla jazzversioita suomirockin
ja -popin klassikoista. Mielikuvituksella suoritetut nuotti- ja äänivalinnat muodostavat kelpo kokonaisuuden, johon tutustuminen vie
aikansa, mutta muodostuu myös
palkitsevaksi.
kuullaan miehen toista sooloalbumia.
Amerikkalaisvaikutteet tulevat
voimakkaasti esille Beat The Elite levyn materiaalissa, jonka Lewis on
rakentanut omin voimin. Soundeja vaihdellaan
ahkerasti ja poljento sopeutetaan kokonaisuuden asettamiin
vaatimuksiin.
Yllätykset musiikissa seuraavat
toisiaan, eikä samaa kaavaa toisteta missään vaiheessa.
Pizzornon laulutyylissä 60-luvun vaikutteet tulevat kenties
parhaiten esiin. Sen
sijaan on syytä epäillä tämän albumin tuotantoportaan havaintokykyä ennen kaikkea soundipolitiikan
suhteen.
SAMI KESKITALO: Tahdon
lauleskella (Sony)
Sami Keskitalo edustaa kotimaisen iskelmän uutta aaltoa. kerran 11.?19.
heinäkuuta. Miehen
dynaaminen ääni ei ole erityisen
persoonallisen, mutta sen käytössä
ei ilmene puutteita.
For(n)ever tarjoaa musiikkia, jo-
ta voi hyvällä omatunnolla kutsua
rockiksi. Energia ei lopu kesken.
Vokalisti Douglas Robb tekee
määrätietoista työtä eikä jätä tulkinnoissaan epäselvyyksiä. Tämä pätee myös materiaalin
suhteen. Nyt tämä
puute paikataan ja seitsemän miehen taitoja esitetään myös studiossa
taltioidussa Sisäinen eläin -levyn
muodossa.
Muutamaa vokalisti Visa Luttisen
kirjoittamaa raitaa on höystetty
sieltä täältä kerätyllä lainatavaralla. No, Gebardihan
oli alun perin vain sivuprojekti.
Meillä oli Sokerihumala-yhtye, joka esitti poppibiisejäni.
Gebardi oli häissä ja vastaavissa soittanut Sokerihumalan
sivuprojekti, joka soitti coverbiisejä, Luttinen selittää.
Listakärkeen meni tarkasti
ottaen Gebardi XXL. Mikäli
menestystä tulee, Jean S-tauti vaanii kulman takana. Mitään erityisen oivaltavia
taikka sävellyksiä ei löydy, mutta
kokonaisuus muodostuu kuitenkin
kohtuullisen idearikkaaksi.
Keskivauhtisen poljennon lomaan
luodaan kitarakuvioita, jotka vaihtelevat U2-vaikutteisista kompeista puoliraskaaseen jyräämiseen.
Missään vaiheessa ei luoda paksuja
sointumattoja, vaan taustat säilyvät ilmavina. Mies selviää tehtävästään kelvollisesti vaikka ei aivan
huppusuoritukseen kykenekään.
Välillä turhan kova kiire supistaa
tulkinnallisia mahdollisuuksia. Yhtye ehti toimia
10 vuotta ennen debyyttialbumin valmistumista. Mitään
uutta soittajilla ei ole tarjota.
Elias Viljasen taitoja kitaristina
ei ole mitään syytä väheksyä. Enimmäkseen kuitenkin voidaan puhua
päämäärättömästä metelöinnistä.
Soittopuolella jyrätään ankarasti,
mutta kuitenkin johdonmukaisesti.
Riffejä käytetään antaumuksella ja
poljennon suhteen pysytään kohtuullisuuden ajoissa.
Lauluosuuksissa kuullaan paria
vierailevaa vokalistia, jotka eivät
kuitenkaan tasoa nosta. Tukeminen tapahtuu niin, että sponsori
ostaa tietyn määrän levyjä.
? Mutta se ostaa ne levykaupan kautta, joten asiassa ei ole
mitään hämärää. Vain kaksi miehistönvaihdosta uransa aikana kokenut
kvartetti on saanut markkinoille
kolmannen albuminsa West Ryder
Puper Lunatic Asylum.
Kasabianin musiikki on vaikea
karsinoida. Sävelmät
ja tekstit ovat mahtipontisia, mutta
perin tapahtumaköyhiä. Miehellä on
ollut myös sooloprojekteja ja FireHearted on jo Viljasen neljäs oma
tuotos.
Kymmenen instrumentaalikappaleen ohessa kuullaan kahta laulettua raitaa. Mutta niillä oli heti
kättelyssä jotenkin paremmin homma hanskassa. Hoobastank ei jätä aikeitaan taikka tarkoitusperiään arvailujen varaan.
JAY LEWIS: Beat The Elite
(Recovery)
Viime vuosina Yön basistina toiminut Jay Lewis rakentelee ohessa jo
aikanaan Yhdysvalloissa alkanutta,
omaa musiikillista uraansa. Nyt
Viikon levy
KASABIAN: West Ryder Puper
Lunatic Asylum (Sony)
Kasabian on kymmenisen vuotta toiminut brittiyhtye läheltä
Leicesteriä. Kaiken kaikkiaan taustat muodostuvat tavanomaisiksi.
Meurmanin ääni on hieman nasaali ja yksioikoinen. Samalla nuori mies on ehtinyt
myös studioon tekemään uuden levynsä Galaksi.
Meurman on itse kirjoittanut valtaosan materiaalista. Uudella levyllä soittavan kokoonpanon nimenä on komeasti Gebardi XXL.
neljä jo kaksi vuotta sitten. Listakakkosena on
Brad Paisleyn American
Saturday Night. Se oli
paremmin suunniteltu. Ennaltaarvattavat melodiakulut eivät missään vaiheessa aiheuta yllätyksiä.
Taustoissa käytetään perinteisiä
hardrockin elementtejä. Silloin ryhmä oli nimeltään Nat
Newborn Big Time.
Gebardi XXL:n Sisäinen eläin
-albumilla on äänessä yli 20
soittajaa.
? Siitä syystä myös levyn kustannukset olivat XXL, Luttinen
naureskelee omakustanteen tekijän joskus ankeaa arkea.
Bilebändi Jean S:n
sukulaissielu
Gebardi XXL:n lähin vertailukohde tuntuisi olevan bilebändi Jean S. Toiseksi eniten on
etukäteen kiinnostanut lauantain konsertti, johon on
myyty 8 000 lippua. Järeämpien ilmaisukeinojen vastapainoksi mukaan
on ympätty jousiääniä sekä muita
hempeyksiä. Ennen Michael Jacksonin
kuolemaa minä sain esiintymispyyntöjä noin 50 tai 70
prosenttia siitä määrästä
minkä olisin pystynyt keikkoja tekemään
mietin ja muistelin samalla, löytyikö kännykästäni jonkun pitserian puhelinnumero. heinäkuuta 2009
Nuoret
. Love Is All Around
4. Jopa normaalien ihmisten on yllättävän helppoa eksyä nettikauppojen valikoimien viidakkoon ja jäädä huokailemaan tavaran
jos toisen perään. Wet Wet Wet
. minä kysyin.
Makkaranpaisto ei onnistuisi ilman tulta ja ainakin minä
olen aivan sukka kaikissa niin sanotuissa partiotaidoissa,
vaikka olin joskus pikkupoikana partiossa.
? Totta kai osaan, vanhana partiolaisena, Eemil naurahti.
Eemil löysi aika nopeasti tulitikut ja oli jo menossa ulos,
kun hän äkkiä pysähtyi sohvan eteen.
? Voi nyt. Nimimerkillä kahden viikon vastustelun
jälkeen?
sesti vanhemmasta musiikista,
ei ollut yllätys, että hänen suosikkinsa ovat klassikoita.
Nadja kertoo kuuntelevansa
kyseisiä kappaleita paljon. Kone hinataan ilmaan vintturilla. Jollaki on nyt
hyvin huono huumorintaju.
? Eikä kun siinä yhdessä
lapussa luki jotain, että kurkista peittosi alle, jos uskallat, selitin Eemilille.
? Aha. Tuolla ulkona on jotain
menninkäisiä.. Eemil kysyi lappua lukien.
? Kuuntele nyt. Mitään välineitä ei tarvitse ostaa. Idästä tuotavat vaatteet houkuttelevat
epäeettisiin ja -ekologisiin hankintoihin superhalvoilla hinnoilla, eikä ostohuumassa tule pahemmin mietittyä vaatteen alkuperää. Ei tarvitse olla rikas
voidakseen harrastaa lentämistä, Tommi selittää.
? Halvempaa tämä on kuin
vaikka ratsastaminen, Lauri
sanoo virnistäen.
Viisi parasta
Rakkauslaulut sopivat
jokaiseen vuodenaikaan
Kesä on tunnetusti rakkauden
aikaa, joten myös rakkauslaulut kuuluvat Suomen suveen.
19-vuotias halikkolainen Nadja Lindgren listasi hänelle viisi mieluisinta rakkauslaulua.
Nadja kertoi kuuntelevansa
paljon ja hyvin sekalaisesti musiikkia, mutta pystyi kuitenkin
nimeämään viisi suosikkia.
Nadja valitsi kyseiset laulut
siitä syystä, että niihin liittyy
paljon erilaisia muistoja ja hän
on kuunnellut juuri niitä erityisen paljon. Ottamalla yh-
teyttä pääsee esittelylennolle,
sekä saa lisätietoja siitä, miten
lajin harrastamisen voi aloittaa. Mitä,
eikö siinä ole moottoria?
Salolaiset purjelentäjät Juho
Salminen, 17, ja Lauri Rantanen, 17, kertovat miten ihmiset yleensä reagoivat kuultuaan heidän harrastuksestaan.
? Onko siinä siis joku purje?
on ehkä usein kysytyin kysymys, lisää halikkolainen 17vuotias Tommi Männistö.
? Monet eivät tiedä koko hommasta yhtään mitään, kommentoi Lauri.
He ovat kaikki olleet lentämisestä kiinnostuneita jo pieninä.
? Ketä nyt lentäminen ei kiinnostaisi. Where Do Broken Hearts Go
Halikossa asuva Nadja Lindgren, 19, kuuntelee paljon musiikkia.
Purjelento sopii Juhon mukaan kaikille.
? Tai ainakin kaikille, jotka
pitävät Linnanmäen laitteista,
hän jatkaa.
? Sitä ei voi selittää, miltä
lentäminen tuntuu. (SSS)
Kesäjatkis
Uskallatko kurkata peiton alle?
Osa 7/10
KATARIINA HUHTALA
Pahaa aavistamattomina kävimme syömään Eemilin pohjaan palaneita makaroneja ja minun epäilyttävältä maistuvaa jauhelihakastikettani.
? Ei oo tainnu kukaan miettiä sellaista asiaa, ettei kumpikaan meistä osaa näköjään tehdä ruokaa, Eemil huokaisi,
tökki makaroneja ja laski sitten haarukkansa pöydälle.
? Ei tätä syö Erkkikään.
? Totta, myönsin.
? Saakohan tänne tilattua pizzaa. Hänen mielestään
ne ovat lisäksi erittäin vaikuttavia, kenties juuri siitä syystä,
että ne ovat ammattilaisten
esittämiä ja tekemiä.
Nadjan mukaan kaikilla hänen valitsemillaan lauluilla on
suuri jalansija musiikin parissa, sillä kaikki ovat jääneet elämään vuosikymmentenkin yli.
Koska Nadja itse pitää erityi-
Kirjoittaja on Salon lukion
toisen vuosiluokan opiskelija.
Harrastus
sopii kaikille
Pia Virtanen
PIA VIRTANEN
Netistä ja sen suomista palveluista on muotoutunut yhä useammalle käyttäjälle huomaamatta ?harrastus?. Miksi ?kielletyt. Mä meen nyt kyllä paistaa tätä makkaraa,
Eemil sanoi ja häntä näytti
selvästi ärsyttävän hyvin
paljon ne viestit, joita meille
leviteltiin koko ajan.
Eemil avasi oven, mutta paiskasi sen saman tien
kiinni.
? Okei, en menekään. Ette uskalla. Hän
aloitti 14-vuotiaana menemällä
kurssille, kuten Laurikin. Teemu Männistö, 21, lähdössä lennolle.
Lentämisessä parasta vapauden tunne
Juho, Lauri ja Tommi hurahtivat purjelentämiseen
IIDA-LIISA PARTANEN
Mitä se on. Elvis Presley
. onkin huomata,
että siihen sortuvat kaikista yllättävimmät tahotkin. en sano mikä, kuulin Eemilin sanovan.
? Leevi, tulepa tänne, Eemil huhuili.
Kipitin Eemilin luo ja näin heti syyn, miksi Eemil minua
oli kutsunut: uusi viesti.
? Paljonko näitä oikein riittää. Myös
maakuntien välillä on melko
suuria eroja. muuttavat aluksi asumaan
yksin. Leevi. Suomalaisnuorten
keskimääräinen kotoa muuttamisikä on Euroopan alimpien
joukossa.
Kaupunkimaisissa kunnissa
nuoret eivät asu vanhempiensa
kanssa läheskään yhtä usein
kuin maaseutumaisissa ja taajaan asutuissa kunnissa. Juho sanoo ja kertoo
oman innostuksensa lähteneen
siitä, kun pääsi ensimmäistä
kertaa koneen kyytiin. Lähin pitseria on varmaan jossain kolmenkymmenen kilometrin päässä, tuskin ne niin pitkiä matkoja
tuo mitään, Eemil järkeili, nousi pöydästä ja suunnisti keittiöön. Mä voisin soittaa jonkun kohta hakee meidät täältä, en mä jaksa tällasta. Lentämisen voi aloittaa sinä vuonna, kun täyttää
viisitoista vuotta. Jimmy Ruffin
. Tilastokeskuksen mukaan kaikkialla
Euroopassa naiset muuttavat
lapsuudenkodistaan nuorempina kuin miehet, mutta maitten
välillä on suuria eroja.
Pohjoisessa Euroopassa kotoa
lähdetään selvästi nuorempana kuin eteläisessä ja itäisessä
Euroopassa. asiat tuntuvat aina kaikkein houkuttelevimmilta?
Saapuipa viimeinkin vanhan kunnon Irc-gallerian syrjäyttäjä, Facebook, tuttavallisemmin
?naamakirja?. Muistaakseni siellä pitäisi olla ainakin yksi numero,
ehkä kaksikin. Naapurimaassa taso on hieman
toista: Ruotsin suosituinta blogia pitävä teini-ikäinen Isabella Löwengrip tienaa sivuillaan vuosittain miljoonia
kruunuja.
Perinteisten muotiblogien vastapainoksi ovat tulleet ekoblogit, joissa käsitellään kaikkea mahdollista aina soijajogurteista ekologisiin pikkuhousuihin.
Mikäli olet vähääkään huolissasi jonkun lähimmäisesi
shoppailuhullun käyttäytymiseen viittaavista piirteistä,
suojele häntä estämällä maksutunnusten teko. He myöntävät kuitenkin,
ettei lentäminen tietenkään ilmaista ole.
? Vain itse lentäminen maksaa. Se tuntuu hienolta, he kertovat.
Suomalaiset
nuoret
itsenäistyvät
nuorempina
Viimeisten parinkymmenen
vuoden aikana nuorten itsenäisen elämän aloitus on siirtynyt aikaisemmaksi. Mikä on koukuttanut sinut. Bensan loppumisesta ei tarvitse
siis huolehtia.
Miten lentämään sitten pääsee. Osaatko sä laittaa tulen siihen grilliin. Tommin isä on ollut Salon Seudun
Ilmailukerhon puheenjohtaja,
joten hän on ollut menossa mukana lapsesta saakka. Erot ovat suurimmillaan 20?24-vuoden iässä,
mutta ne tasoittuvat vähitellen.
Suomessa niin naiset kuin
miehetkin . SALON SEUDUN SANOMAT
Lauantaina 11. Lupakirjan hän suoritti viime vuonna.
Purjelentäminen perustuu sii-
Ratsastamisesta puheen ollen,
onko purjelento vain poikien
laji?
? Ei ole, sanoo Tommi oitis.
? Tyttöjä on kyllä vähän, Lauri kertoo, mutta sanoo, ettei ole
mitään syytä, mikseivät tytötkin voisi purjelentoa harrastaa.
hen, että auringon paistaessa
maahan, lämmin ilma nousee
ylös. Elvis Presley
. Niin, ilahduttavinta
?naamakirjassa. Jos
nostoja on tarpeeksi, voi lentää
hyvinkin pitkiä matkoja. Vaatimukset eivät ole
korkeat. Tällöin syntyy siis nosto
eli termiikki. Tuottaja
Katri Henttonen
Lukijan ääni
Sana, jota en koskaan uskalla kuulla
sinun samettisilta huulilta: Rakastan.
Jos kuulen, ihoni pehmeä panssari murtuu,
olet voittanut sodan, minä olen kokenut karvaan tappion.
~chiyo~
Lähetä
postia!
Salon Seudun Sanomat, Nuorten sivu,
PL 117, 24101 Salo
nuoret@sss.fi
11
Kuvat: Anna Korpiaho
Pieni suuri maailma
Netin orjat
HANNA KÄRPPÄ
Lauri Rantanen, 17, kirjaa lennon muistiin. Ilmaan pääsyn jälkeen
liidetään nostosta toiseen. Eikö tuolla pihalla ollut sellainen tiilinen grilli. Jos vaikka grillataan sitä, ettei ihan
kuolla nälkään, Eemil sanoi ja otti makkarapaketin hyllyltä.
? Mahtava idea. Kuulin, kuinka Eemil avasi jääkaapin oven.
? Täällä on makkaraa. Hän
kuitenkin huomauttaa, että välillä kannattaa pitää taukoa, ettei kuluta kappaleita loppuun.
Erityisen tarkka tuleekin olla
juuri rakkauslaulujen kanssa,
sillä ne herättävät paljon tunteita. Vaikka lentämistä
pidetään kalliina harrastuksena, pojat eivät allekirjoita väitettä. Onko se jotain paperilennokkihommaa. What Becomes
of the Broken Hearted
5. Mikähän tämän mökin osoite oli?
? Enpä usko. Kiikalan kentällä on
neljä purjelentokonetta, yksi
ultrakevyt kone ja yksi mootto-
ripurjekone. Vähintään
kerran päivässä on PAKKO käydä päivittämässä Facebook,
tarkistamassa huudot nettikaupoissa ja lukemassa blogien
uusimmat kirjoitukset. Ja, jos niitä kuuntelee
liikaa, ei saa samanlaista tunnekokemusta enää uudelleen.
Nadjan mukaan rakkauslauluja voi kuunnella ympäri
vuoden, mutta erityisesti nämä
hänen valitsemansa sopivat
parhaiten syksyyn; niissä kun
on surullinen sävel ja näin ollen ne kuulostavat kauniilta
syksyn melankolian keskellä.
Nadja kuitenkin korostaa, että
rakkauslaulujen kuunteleminen riippuu täysin tilanteesta
ja tunteesta.
Läheisimmän rakkauslaulun
nimeäminen tuotti Nadjalle
hieman vaikeuksia, mutta lopulta vastaus tuli: ensimmäisenä on Elvis Presleyn You Lost
the Loving Feeling.
Rakkauslaulujen top 5
1. Facebookissa voit tutun
gallerian tapaan vakoilla muitten
ihmisten elämää, mutta sen lisäksi
myös tehdä testejä, pelata pelejä
tai vaikka lisätä oman opettajasi
kaveriksi. muualla Euroopassa kuitenkin vain miehet
. Nostojen avulla
kone pysyy ilmassa eli moottoria koneessa ei siis ole vaan
lentäminen perustuu puhtaasti
aurinkoenergiaan ja tuuliin.
Kone saadaan
ilmaan vintturilla
Kone hinataan ilmaan vintturilla. Nostalgian tunnoissaan ihmiset eivät kuitenkaan henno
luopua jo lähinnä kivikaudelle kuuluvasta galleriasta, vaan roikkuvat
sielläkin, vaikka tosiasiassa ovat
omistautuneet täysin uudelle tulokkaalle. Whitney Houston
. You Lost the Loving Feeling
2. Joko
sinulla on oma blogi tai maksutunnukset nettikauppoihin?
Facebookissa ainakin olet varmasti.
Blogien suosio on lähtenyt pikkuhiljaa nousuun täällä
meillä Suomessakin, jonne tunnetusti kaikki muoti-ilmiöt
rantautuvat jälkijunassa. Kenttä sijaitsee Kiikalassa, noin 30 kilometrin päässä
Salosta.
? Mitään varusteita ei aloittamiseen tarvita, vaan kaikki
saadaan kerholta, pojat kertovat.
Varusteita ja kalustoa kerholla riittää. Uskalla mitä?
? Kattoo sen jonkun peiton alle, mutisin.
? Mitä Eemil kysyi ja kääntyi katsomaan minua.
? Mikä ihme täällä oikeesti on. Pitää tulla
ja kokea se itse, Lauri sanoo.
Pojilla on myös suunnitelmissa tehdä lentämisestä joskus
ammatti.
? Minusta tulee ammattilentäjä! Lauri ilmoittaa heti.
Muut nyökkäilevät ja kertovat, mikä lentämisessä on parasta.
? Vapauden tunne, ja se, että
on kaiken yläpuolella. I?ll Remember You
3. Ilmailuliiton
nettisivuilla on tietoa lajista
yleensä, ja sieltä löytää myös
linkin Salon Seudun Ilmailukerhon sivuille
Liiton seuraava puheenjohtaja valitaan
lokakuussa.
Sohlberg uskoo
mahdollisuuksiin
Suomalaisen autourheilun kat-
tojärjestön AKK-Motorsportin
puheenjohtaja Kari O. En
välitä, pystynkö pitämään sen
itselläni yhden, kaksi vai kolme päivää. Kenian
Mark Kiptoo oli toinen ennätyksellään 12.57,62.
Voitollaan Bekele pysyi Kultaisen liigan miljoonan taalan
jättipotin tavoitteilijoiden joukossa. Se riitti nostamaan italialaisen kärkeen,
sillä aiempi johtaja, Sveitsin
Fabian Cancellara hyytyi
pahoin tuskaisessa loppunousussa.
? Keltainen paita on jokaisen
ajajan unelma, ja minä otin sen
ensimmäisellä Tourillani. SALON SEUDUN SANOMAT
Lauantaina 11. Vuorelan Veikot
4. Kesäkuisissa eurovaaleissa Vatanen ei
tullut valituksi.
Toistaiseksi kukaan muu kuin
Vatanen ei ole asettunut ehdolle FIA:n johtajavaalissa.
Mosley ilmoitti keväällä formula ykkösten tallien Fotan ja
FIA:n välisen kärhämän päätteeksi, ettei hae viidettä puheenjohtajakauttaan. (STT)
PÄIVÄNPELIT
68 KaaPo?Sinimustat X (3?3)
4,40
69 Norrvalla FF?FCV 2 (0?8)
2,30
70 Suomi?Puola 1 (3?1) 1,55
KENO
Voittonumerot: 1, 2, 5, 7, 15, 18,
23, 35, 36, 37, 40, 41, 46, 51, 52, 54,
56, 63, 68, 69
MONIVETO
Moniveto 4
1 HyPS?KTP 2?5
2 Kaapo?Sinimustat 3?3
3 Norrvalla FF?FCV 0?8
Tulosyhdistelmä: 2?5, 3?3, 0?8
Oikeaa tulosyhdistelmää ei ole
pelattu.
PITKÄVETO
60 Kouvola?Hyvinkää X (1?1)
3,50
61 Kouvola?Hyvinkää 2 (1?2)
4,40
62 Oulu?Kitee X (1?1) 2,40
63 Oulu?Kitee 1 (2?1) 2,15
64 Pori N?Petojussit N 2 (0?1)
3,05
65 Pori N?Petojussit N 2 (0?1)
1,90
66 HyPS?KTP 2 (2?5) 2,15
67 LoPa?FC Espoo 2 (0?2) 2,95
TULOSVETO
1 Kouvola?Hyvinkää 8?8
Kerroin: 174,20
2 Oulu?Kitee 8?3
Kerroin: 91,35
3 Pori, N?Petojussit, N 7?9
Kerroin: 97,84
4 Alajärvi?Ulvila 4?7
Kerroin: 59,68
5 LoPa?FC Espoo 0?2
Kerroin: 16,45
VEIKKAUSBINGO
Perjantai 10. Sittemmin Vatanen
on toiminut eurokansanedustajana vuodesta 1999 aina kuluvaan vuoteen asti. Alla on kaksi tappiota ja sijoitus sarjassa viimeistä edellinen.
Ottelu alkaa Urheilupuistossa kello 18:30.
1. Näiden valossa
uskon, että hänellä voi olla
hyvätkin mahdollisuudet tulla
valituksi. Voitto nosti sinivalkoiset toiseksi maailmanliigan lohkossaan.
? Teimme kolmannessa erässä syötössä ja hyökkäyksessä
yhteensä 13 virhettä. Lewis Koririn
7. Sunnuntaina on ohjelmassa kaksi kaksinpeliä. Toinen erän oli tiukempi,
mutta päättyi Niemisen 6?4voittoon.
? Onnistuin todella hyvin
alussa ja pelasin varmasti
kauden parasta peliäni. Australian Cathy Freeman
Sydneyssä 2000 (kultaa
yleisurheilun 400 m)
10. Perjantaina kotijoukkue oli hereillä avauspallosta lähtien.
? Muutettiin vähän valmis-
tautumista tämän viikonlopun peleihin. On tarpeeksi saada
pitää sitä edes kerran, Nocentini hehkutti.
Astana-tallin jäsentenvälisessä Espanjan Alberto Contador osoitti voimansa jättämällä pari kilometriä ennen loppua
tallikaveri Lance Armstrong-
in taakseen. (STT?Reuters)
Feillu vei etapin, Nocentini keltapaidan
PYÖRÄILY. Vastaukset sivun alalaidassa.
Pitkämäen
jahti päättyi
Suomi juhli jälleen Tampereella. Sittemmin Mosley on harkinnut asiaa
koettuaan, että Fotan piirissä
hänen päätöstään olla asettumatta ehdolle pidettiin Fotan
aikaansaamana.
Viime vuonna Mosley, 69, oli
menettää puheenjohtajuutensa
seksiskandaalissa, kun brittilehti News of the World julkaisi
hänestä kuvia ilotyttöjen kanssa. Ari Sulander, Jarmo Myllys
ja Jukka Tammi
12. Kenen hallussa on yleisurheilun miesten 5000 ja 10 000
metrin kotimaiset kärkiajat heinäkuussa 2009?
7. (STT)
Keihäs: 1) Andreas Thorkildsen Norja 87,46, 2) Tero Pitkämäki Suomi 83,68, 3) Mark
Frank Saksa 82,75, 4) Vadims
Vasilevskis Latvia 81,70, 5)
Oleksandr Pjatnitsja Ukraina
80,43, 6) Mike Hazel USA 76,91.
Suomi tappiolla
Davis Cupissa
TENNIS. Keitä ovat Gabor Obitz, Axel Mårtensson ja Kurt Weinreich?
SSS:n urheilukysymykset laatii halikkolainen Timo
Virtanen. Mielestäni nyt on aika muutokselle, Vatanen viesti
tiedotteessa.
Puheenjohtajaehdokkaaksi
ryhtyminen tarkoittaa, että Vatasen, 57, on koottava 22 henkilön nimilista niistä ihmisistä,
jotka hän nimittäisi FIA:n keskeisiin johtotehtäviin jos tulee
valituksi.
Systeemin tarkoituksena on
varmistaa, että valittavalla
puheenjohtajalla on liiton keskeisten henkilöiden tuki. Vastustajan nopeus pääsi jatkossa
hieman yllättämään, mutta
muuten pelini sujui. Palloja
kenttään korkealla prosentilla
takonut Jakub Jarosz haastoi
neljännessä erässä Mikko Oivasen tosissaan, mutta hakkurien kaksinkamppailussa Oiva-
nen veti pitemmän korren.
? Kolmas erä ja neljännen
alku olivat vähän hakemista,
Mikko Oivanen myönsi.
Suomi hereillä
heti alusta
Edellisissä maailmanliigan
tuplapeleissään Suomi oli niin
Venezuelaa kuin Brasiliaakin
vastaan ensimmäisessä kohtaamisessa kuin unessa. Armstrongkin on yhä hyvissä asemissa kolmantena, kaksi se-
kuntia Contadorin takana.
Mäkikirikilpailun tilanne
meni täydellisesti uusiksi useita nousuja sisältäneen etapin
myötä. Kehuttavasti ei mene kotijoukkueellakaan. Norjan Andreas
Thorkildsen on voittanut
Rooman Kultaisen liigan keihäskilpailun tuloksella 87,46.
Thorkildsen ohitti Tero Pitkämäen viimeisellä heitollaan.
Kakkoseksi heittäneen Pitkämäen tulokseksi jäi 83,68.
Thorkildsenin voitto tarkoittaa sitä, että Tero Pitkämäki
ei kisaa enää Kultaisen liigan
miljoonan dollarin jättipotista.
Pitkämäki voitti kaksi ensimmäistä osakilpailua.
Bahrainin Maryam Jamal
ja Etiopian Kenenisa Bekele
kohensivat kauden kärkituloksia. Mosley mittautti luottamuksensa FIA:n yleiskokouksella ja
sai jatkaa tehtävässään.
Mosley on todennut, että
häntä on pyydetty asettumaan
syksyn vaalissa. Tai no, moukaria en ole pahemmin heitellyt.?
Suomen ennätyksen 445 keskiviikkona hypännyt Minna Nikkanen, 13, pohti lajivalintaansa vuosituhannen alussa (SSS 29.6. Ranskan
Brice Feillu selvitti 224 kilometriä nopeimmin, mutta
johtajan keltaisen paidan sai
päälleen Italian Rinaldo Nocentini.
Nocentini ylitti maalilinjan
neljäntenä, 26 sekuntia Feillun perässä. Sitä vastoin
Puolan Castellani pyöritti vaihtorulettia alusta lähtien.
Puolan peliä pyöritti passarina hieman yllättäen Oivasen
seurakaverin, Rzeszowissa
pelaavan Pawel Woickin
sijasta Grzegorz Lomacz.
Hänen tarjoilustaan nauttivat
lähinnä 18 pistettä kerännyt
Jarosz ja vaihdosta hyökkäykseen ryhtiä tuonut Zbiegniew
Bartman.
? Woicki ja Lomacz ovat pelanneet maailmanliigassa aika
lailla puoliksi. Jatkopäätökseen saattaa vaikuttaa se, että
FIA:n ja Fotan välit ovat taas
kuluvan viikon aikana kiristyneet ensi kauden F1-sääntöjä
koskevien erimielisyyksien
takia. Miesten maailmanliigassa
otettu 3?1 (25?21, 25?18, 22?
25, 28?26) -kotivoitto Puolasta
ei revittänyt maajoukkueessa
suoranaista riemua.
Suomen pelaajista näki, että
vain voittoa oli lähdetty hakemaan. Ari Vatanen ottaa haasteen vastaan. 2001)
Alavireisten vääntö Urheilupuistossa
Jalkapallon Kakkosen B-lohkon putoamiskamppailuun jumiutunut
SalPa kohtaa huomenna kotikentällään tamperelaisen PP-70:n.
Sarjataulukossa kaksi pykälää SalPan edellä oleva PP-70 on vajonut
loistavan alkukauden jälkeen sarjataulukossa rymisten. Tähän on tultu
suomalaisessa lentopalloilussa. Torstaina ei
esimerkiksi ollut aamutreeniä
ollenkaan. Mikä on Minna Nikkasen Lapualla 8.7.2009 hyppäämä
naisten seiväshypyn uusi SE-tulos?
3. Järjestelmä tukee myös istuvan
puheenjohtajan asemaa.
Mosley panttaa
päätöstään
Vatasella on moottoriurheilusta monipuolinen kokemus. Olli
Kunnari (15), Antti Siltala
(12) ja Matti Oivanen (10)
säestivät Mikko Oivasta, kun
puolalaisista Jarosz jäi liian
yksinäiseksi.
Vatanen lähtee mukaan FIA-kisaan
Puheenjohtajaksi ei
vielä vastaehdokkaita
SSS | Juha Tuuna
LAUANTAIN KYMPPI
autourheilun kansainvälistä
kattojärjestöä vuodesta 1993.
? Monien FIA:n jäsenliittojen
pyynnöstä asetun puheenjohtajaehdokkaaksi lokakuisessa
vaalissa. päivän. Kuka toimii Euroopan jalkapalloliiton UEFA:n puheenjohtajana (2009)?
6. Etappivoittaja Feillu
sai päälleen pilkkupaidan.
Hän on kerännyt 49 pistettä.
Perjantain etapilla 63:nneksi
polkenut Jussi Veikkanen ei
mäkipisteitään lisännyt ja on
nyt sijalla 13.
Kokonaispisteissä Veikkanen
sen sijaan jatkoi nousuaan.
Hän on 54. Mikä on Saku Koivun NHL-seura kaudella 2009-10?
2. Kuka on tenniksen miesten ATP-listan nykyinen kärkinimi?
5. Timo Nieminen
hävisi Naantalissa pelattavan
turnauksen avausottelun Benjamin Balleretille 2?3 (1?6,
4?6, 6?1, 6?4, 6?4).
Henri Kontisen ottelu Guillaume Couillardia puolestaan keskeytettiin pimeyden
takia tilanteessa 1?2 (4?6, 4?6,
7?6). Taistossa hän
saattaa joutua vastakkain istuvan presidentin Max Mosleyn
kanssa.
? Minun tavoitteeni on rauhoittaa tilanne FIA:n sisällä
ja tuoda toimintaan läpinäkyvyyttä, Vatanen linjasi tiedotteessaan.
Vatasen mukaan FIA:n johdossa on nyt muutosten hetki.
Mosley on johtanut autoilun ja
1. Roger Federer
5. Rauhalliset ilmeet viestivät jälkikäteen, että tavoite
tuli täytettyä.
? Pelattiin kaksi ensimmäistä
erää hyvää peliä. Suomi on tappiolla tenniksen Davis Cupissa Monacoa vastaan. Kenen lempinimi on ?Maailman nopein kanafarmari??
9. heinäkuuta 2009
Urheilu
. Vaikka enteet juuri tähän lajiin näyttävätkin todella lupaavilta,
Minna ei ole vielä suinkaan varma että seiväshypystä tulisi jossakin
vaiheessa hänen päälajinsa.
. 445
3. Jamal voitti naisten 1 500
metriä ylivoimaisesti komealla
kisaennätyksellä 3.56,55.
Bekele pudotti haastajat
kyydistään tutuksi tulleella
kirillään miesten 5 000 metrin
viimeisellä kahdella sadalla
metrillä. Tamperelaiset
Peli ja juhlat hoituivat jo rutiinilla
Lehtikuva/Mikko Stig
Suomi tyly
isäntä
Puolalle
maailmanliigassa
STT | REIMA RAUTIAINEN
Puola sortui
virheisiin
Kolmen vuoden takaisten MMkisojen hopeamitalisti Puola on
argentiinalaisvalmentajansa
Daniel Castellanin ohjauksessa nuorentunut, ja se näkyi
kahdessa ensimmäisessä erässä yllättävän selvästi. Entinen
ralliautoilun maailmanmestari
vahvisti tavoittelevansa Kansainvälisen autoliiton FIA:n
johtajan pestiä. Juoksen melkein mitä vain matkoja ja kilpailen myös kaikissa hyppy- ja heittolajeissa. Se on
noin puolet siitä pistemäärästä, mikä tarvitaan erävoittoon.
Siitä huolimatta pystyimme jopa tappelemaan erän voitosta,
Suomen päävalmentaja Mauro Berruto sanoi.
Suomen notkahdus jäi onneksi
yhden erän mittaiseksi. 7.
Ensimmäiset vaakabingot:
39, 69, 10, 18, 46, 73, 11, 71, 70
Vaakabingot:
39, 69, 10, 18, 46, 73, 11, 71, 70, 2,
15, 41, 45, 62, 42, 33, 35, 29, 7, 37,
6, 23, 47, 12, 64, 34, 21, 28, 4, 3
Voitonjako:
Ensimmäiset vaakabingot ei yhtään kappaletta, Vaakabingot 25
kpl voitto-osuus 8,20 e.
Vastaukset lauantain ?kymppiin?:
8. Moninkertaisen arvokisavoittaja ja ME-miehen
voittoaika oli 12.56,23. Kuka on ainoana urheilijana sytyttänyt olympiatulen
avajaisissa ja voittanut myös kultamitalin samoissa kisoissa?
10. Pelipäivä venyi sateiden
vuoksi pitkäksi, ja Kontisen
kamppailusta saatiin pelattua
siten vain kolme erää.
Timo Niemisen pelin pilasivat
pahasti kolmannessa erässä alkaneet kovat krampit.
? Joukkueemme urheilujuomat katosivat postissa ja
juomatankkaukseni ilmeisesti epäonnistui näillä tuntemattomilla juomilla, manaili
Nieminen, jota krampit eivät
aikaisemmin ole vastaavasti
kiusanneet.
Suomen ykköspelaaja kamppaili sisukkaasti Monacon kakkospelaajaa Balleritia vastaan,
mutta yli neljä tuntia kestänyt
kamppailu päättyi erin 3?2
Monacon voittoon.
Nieminen mursi ensimmäisessä erässä kolme kertaa vastustajansa syötön ja vei erän
6?1. Se edellyttää lajivoittoa
kaikissa kuudessa liigan osakilpailussa. Anaheim Ducks
2. Päivän lainaus
?Minnan ennätys (341) on ikäluokan ylivoimainen kärkitulos Suomessa. Lauantaina on
varmaan Woicki kentällä, Oivanen arveli.
Parannettavaa
lauantaiksi
Suomen päävalmentajalla Berrutolla oli valmennettavilleen
lauantaiksi laiskanläksyäkin.
? Tänään pärjäsimme torjunnan ja hyökkäyksen ansiosta.
Meidän pitää kuitenkin pelata
pelin eri osa-alueilla tasapainoisemmin, Berruto sanoi ja
viittasi syöttöön ja kenttäpuolustukseen.
Suomen valtti kokematonta
Puolaa vastaan oli leveämpi
ratkaisijoiden rintama. Mikä joukkue voitti Pepe Rollersin rullakiekon finaalissa
2009?
4. Se
riitti otteluvoittoon, kentän
korkeimman pistemäärän, 26
merkintää kirjauttanut Mikko
Oivanen sanoi.
Oivanen oli pelaaja, joka sai
kunnian katkaista tunnin ja 46
minuuttia kestäneen ottelun.
Hän jysäytti neljännen erän
27?26-tilanteessa syöttövuorollaan pallon suoraan kenttään.
Kolmen pisteen voitollaan
Suomi ohitti D-lohkossa ennen
perjantaita tasapisteissä olleen
Puolan. Contador repi seitsenkertaiseen Tour-voittajaan
21 sekunnin kaulan maaliin
tultaessa.
? Minulla ei ollut mitään erityistä suunnitelmaa, mutta
kun näin, etteivät muut yritä
mitään, tunsin tilaisuuteni tulleen. Mosley näkee, että Fota haluaa vielä FIA:lta vallan
päättää F1-säännöistä.
FIA:lla on 219 jäsenseuraa tai
liittoa 130 maassa. Pystyin käyttämään sen,
koska minulla oli vielä voimia
jäljellä, Contador selvitti.
Kokonaiskisassa Contador
nousi toiseksi kuusi sekuntia Nocentinin perässä. Ranskan ympäriajon
pisin etappi, joka päättyi raskaaseen nousuun Arcalisin
hiihtokeskukseen, toi odotetusti muutoksia kilpailun kokonaistilanteeseen. sijalla 9.35 minuuttia johtavan Nocentinin perässä. Sohlberg otti tyytyväisenä vastaan
tiedon Ari Vatasen päätöksestä
lähteä ehdolle FIA:n puheenjohtajakisaan.
? Tämä merkitsee sitä, että
nyt syntyy aito puheenjohtajavaali, eikä niin sanotusti mennä kättentaputuksin suoraan
seuraavalle periodille, Sohlberg
kommentoi.
Vatanen on toistaiseksi ainoa ehdokas, mutta nykyinen
puheenjohtaja Max Mosley
on väläytellyt mahdollisuutta
lähteä sittenkin vielä kerran
ehdolle.
Ellei Mosley leikkiin lähde,
uskoo Sohlberg Vatasen saavan vastaansa ranskalaisen
Jean Todtin.
? Arin ajamat teemat, muutos ja läpinäkyvyys, ovat
voimakkaita ja tervetulleita
tavoitteita. Hannu Brusila, Jussi Rasimus,
Juha Tuuna, (02) 7702 309
Vinkkaa
juttu!
urheilu@sss.fi
. (STT?Reuters?AP?DPA)
YLEISURHEILU. Michel Platini
6. Erittäin
tyytyväinen olen hyviin syötönpalauttamisiini, totesi Nieminen, joka lupasi vähintään yhtä
kovaa taistelua sunnuntaina.
Turnaus jatkuu Naantalissa
tänään nelinpelillä. Suomen miesten jalkapallomaajoukkueen entisiä päävalmentajia
LENTOPALLO. Kolmannessa
tuli virheitä, mutta neljännessä saimme vältettyä niitä. Hän
on menestynyt ammattikuljettajana niin MM- kuin aavikkoLehtikuva/Reuters/Charles Platiau
Rinaldo Nocentini saa pitää johtajan keltapaitaa hallussaan heti ensimmäisessä Ranskan ympäriajossaan.
Lehtikuva/Afp/Fred Dufour
FIA:n puheenjohtajakilpailuun tuli kertaheitolla runsaasti lisää suomalaismielenkiintoa, kun Ari Vatanen ilmoittautui olevansa ehdokkaana.
ralleissa. Näkyivät muutokset auttavan, Mikko Oivanen
sanoi.
Suomen ei kahdessa ensimmäisessä erässä tarvinnut turvautua vaihtoihin. Ketkä olivat Suomen jääkiekon 1995 MM-kultajoukkueen
kolme maalivahtia?
8. Joukkueet kohtaavat
Tampereella uudelleen lauantaina.
eivät ole voittaneet otteluakaan
sitten toukokuun 20. Kiihdytysajaja Anita Mäkelän
9. Lajieliittiin kuuluva Puola teki kosolti
virheitä ja antoi sinänsä hyvin
pelanneelle Suomelle tasoitusta.
Kolmannessa erässä virhesuma seisoi Suomen puolella
kenttää.
AUTOURHEILU
Nicholas
Brain 0?2.
KaaPo-Sinimustat 3?3 (2?1)
11. ammattimaisempaan suuntaan.
. Kuopio, Raahe . reiällä, jossa
korttiin merkattiin harvinainen triplabogi. sijalla oleva Hamilton
tuumi.
Muuten harjoitukset povasivat Red Bull- ja Brawn-tallien
tutuksi käyneelle kaksintaistelulle jatkoa myös Nürburgringin radalla. EIF . Helsingissä, Turussa, Tampereella ja Lahdessa pelattava turnaus on ehdottomasti suurin ja tärkein jalkapallon
arvoturnaus, mitä maassamme
on koskaan pelattu. Menestyksen tuoma positiivinen
näkyvyys nosti harrastajamääriä kertaheitolla.
Elokuun lopussa käynnistyvistä EM-kotikisoista odotetaankin luonnollisesti vielä
suurempaa näkyvyyttä ja vaikutusta koko lajin asemaan
Suomessa. Oulu.
PYÖRÄILY
Arcalis, Andorra, pyöräilyn
Ranskan ympäriajon 7. Kyllä se vähän pelottaa, jos
Suomi ei pääse omasta alkulohkostaan jatkoon, niin miten
tuon tavoitteen käy.
. heinäkuuta 2009
Urheilu
Mimmittelystä ammattilaisuuteen
Naisjalkapallon harrastajamäärät nousseet, mutta lajin sisällä riittää tekemistä
Sss/Marko Mattila
SSS/Juha Tuuna
SSS | Juha Tuuna
juha.tuuna@sss.fi
SalPassa pelaa lähemmäs kaksisataa tyttöä jalkapalloa. Sakic nimittäin ilmoitti
perjantain vastaisena yönä
odotetusti, että 20 vuoden mittainen NHL-ura on nyt tullut
päätökseen.
? Jätän jääkiekon pelkästään
loistavien muistojen ja onnistumisen tunteen siivittämänä
saatuani etuoikeuden pelata 20
vuotta, viime kaudella selkäleikkauksessa käynyt Sakic kertoi.
Sakic pelasi liigassa 1 378 ottelua, joissa syntyi 1 641 pistettä.
(STT?Reuters?AP)
runsaasti lauantain vastaisena
yönä.
Blomqvist ei tehnyt kierroksella ainuttakaan birdieä. Joensuu, Kitee . Minea Blomqvistin
ensimmäinen kierros golfin
naisten kauden kolmannessa
arvoturnauksessa meni täysin
penkin alle. Tyttöjen asenne on enemmän sosiaalinen, halutaan
pelata mukavassa porukassa.
Sitten tulee ongelma, kun pitäisi vaihtaa kaupunkia ja tuttu porukka. Naisille
jalkapallo on harvoin se ykkösasia.
Tärkein yksittäinen edistysaskel kotimaisessa naisjalkapallossa koettiin vuoden 2005
EM-kisoissa, joissa Suomi selvitti tiensä sensaatiomaisesti
ensin kisoihin ja siellä aina
välierävaiheeseen saakka. Kaksi Stanley cupia, olympiavoitto, maailmanmestaruus ja maailmancupin
voitto. Mielestäni naisjalkapalloa
arvostetaan tarpeeksi Suomessa, Vehviläinen sanoo pitkän
mietinnän jälkeen.
. Aika-ajossa tavoite
on kärkikymmenikkö, MM-sarjassa 11. Tällä hetkellä maassamme on 25 000 rekisteröityä
tyttö- ja naispelaajaa. Leskinen puolestaan
tuli maaliin peräti 20 minuuttia ennen toiseksi tullutta Es-
poon Suunnan Sini Pekkalaa.
Molempien voittajien tiet
suuntaavat viikonloppuna
Fin5-kilpailuun, jossa annetaan näyttöjä MM-kisoja
varten. ÅIFK, P-Iirot
. Toki tilanne
näyttää koko ajan paremmalta,
B-lisenssivalmentajakoulutuksen käynyt Heinä kertoo.
Heinä on samaa mieltä Vehviläisen kanssa tyttöjen asenteesta jalkapalloon.
. Kouvola,
Hyvinkää . Palloliiton uudessa strategiassa tyttöfutis on osa nuorisotoimintalinjaa ja huippujalkapalloilu, eli naisten maajoukkue on erillisenä yksikkönään.
Tämä on yksi merkittävimmistä edistysaskelista viime vuosina, naisten A-maajoukkueen
tiedottaja ja kotimaisen naisjalkapallon kehitystä Pro Gradu-tutkimuksessaan käsitellyt
Hanna Vehviläinen kertoo.
13
2005
2009
Italia ?0.26, 5) Egoi Martinez Espanja ?0.45, 6) Christophe Riblon
Ranska ?1.05, 7) Jérome Pineau
Ranska ?2.32, 8) José Ivan Gutierrez Espanja ?3.14, 9) Alberto
Contador Espanja ?3.26, 10) Cadel
Evans Australia ?3.47,... Päivän surkein suoritus
oli vuorossa 14. Syksyllä tavoitteena
on sarjapaikan säilyttäminen,
mikä on huomattavasti vaikeampaa kuin sarjaan nouseminen.
Suurimpana kehityskohteena
SalPan toiminnassa Heinä näkee valmennuksen tason.
. Siinä jääkiekkoilija Joe
Sakicin mahtava lista saavutuksia, joihin ei enää tule lisäystä. Kahdella harjoitusjaksolla Kovalainen ajoi
sijat 18 ja 17. Silloin laji usein
jää, vuoden 1982 A-juniorien
SM-hopeaa voittaneessa legendaarisessa SalPan joukkueessa
pelannut Heinä myöntää.
7 km: 1) Iiro Sundberg 58.41, 2)
Juho Juote 1.02.26, 3) Timo Jaska
1.02.47, 4) Arto Hakola 1.11.12, 5)
Reijo Mattila 1.12.13, 6) Heikki
Anttila 1.16.55, 7) Jyrki Kerminen
1.19.15, 8) Jarkko Tuomola 1.20.53,
9) Erkki Mentula 1.42.54.
Bongarit: Pentti Viilola, Otto Kallioniemi.
Peimarin Rastit viikko 28:
6 km (18 osallistujaa): 1) Tommi Reponen 37.12, 2) Inga Dambe 40.53, 3) Aleksi Toivola 50.08,
4) Visa Koponen 51.39, 5) Tapani
Holmijoki 53.37, 6) Ingela Mattson 54.52, 7) Jari Virtanen 58.08,
8) Tomi Koskela 1.00.33, 9) Svante
Pahlman 1.03.14, 10) Mika Kortesmaa 1.03.37, 11) Ari Alho 1.03.57,
12) Kari Lietzen 1.05.59, 13) Valtteri Vainio 1.06.12, 14) Mikael Enberg 1.06.36, 15) Kari Tirkkonen
1.17.35
4km B (15): 1) Petri Vuori 38.24,
2) Harri Korsimo 55.53, 3) Tuovi Korsimo 58.04, 4) Laura Reuna 58.18, 5) Kyllikki Suominen
1.04.10, 6) Pasi Vainonen 1.12.16,
7) Janne Kauppinen 1.12.24, 8)
Heimo Heikkilä 1.14.12, 9) Erkki
Isotalo 1.14.22, 10) Petteri Munkki
1.18.55, 11) Raija Lietzen 1.19.20,
12) Jarkko Korsimo 1.33.25, 2
ilman aikaa 1 hylätty 4kmA
(21) 1) Matti Tahvonen 26.50, 2)
Satu Tahvonen 27.40, 3) Markku
Vesalainen 33.17, 4) Signe Dambe
36.26, 5) Osmo Viili 36.40, 6) Ralf
Ölander 41.41, 7) Ari Kavander
42.56, 8) Paavo Hovi 43.13, 9) Juha
Ratia 43.54, 10) Maria Söderblom
46.06, 11) Kauno Mattila 49.03, 12)
Pauli Leino 50.09, 13) Reijo Lindgren 50.09, 14) Niina Kaplas 51.23,
15) Helena Ratia 53.33
3 km (24): 1) Hannu Grönholm
34.39, 2) Janne Roininen 34.56, 3)
Susanna Pyökäri 37.12, 4) Tuomo
Reponen 37.23, 5) Gun Nordell
37.26, 6) Rolf Nordell 37.59, 7)
Kirsi Renvall 38.20, 8) Heimo Välimäki 38.38, 9) Mikko Hoikkala
38.45, 10) Liisa Ahonen 41.11, 11)
Antti Tamminen 41.36, 12) Outi
Partanen 41.52, 13) Tommi Haapala 42.28, 14) Kaarina Rahkasuo
43.13, 15) Pirkko Eskola 43.15
2 km (14): 1) Nina Roininen
31.52, 2) Jenni Haapala 34.18, 3)
Cesilia Lindroos 37.13, 4) Nadine
Nordell 37.25, 5) Olli Vesalainen
37.47, 6) Unto Suominen 44.18,
7) Vuori Emilia 48.10, 8) Emil Söderberg 50.56, 9) Matti Aaltonen
51.25, 10) Anneli Aittoniemi 51.29,
11) Kirsi Söderberg 52.10, 12) K&A
Salminen 53.54, 1 keskeytt. Matti Heimo (Kai Lempinen) 1?1, 40. FC Jazz-j,
SalPa . Pelaajamassaa on, mutta esimerkiksi A-tytöille ei ole
omaa sarjaa. etappi
Barcelonasta Arcalisiin (224
km):
1) Brice Feillu Ranska 4.21.33, 2)
Christophe Kern Ranska jäljessä
5 sekuntia, 3) Johannes Frölinger
Saksa ?0.25, 4) Rinaldo Nocentini
ILKKA SAARIMÄKI
SUUNNISTUS. Liigapelaajien
keski-ikä on hirvittävän nuori.
Miksi naiset lopettavat pelaamisen sitten niin aikaisin?
. Ali Altage 0?1, 30. Britti
oli perjantaina Nürburgringin
radalla ajettujen harjoitusten
nopein McLaren-ajokin uusien
aerodynamiikkaosien ryydittämänä.
? Ei meidän ongelmia ole
vielä ratkaistu, mutta työ on
käynnissä. Naisten liiga ei ole tällä
hetkellä tarpeeksi kovatasoinen. Ei täällä ihan tajuta, miten
suuresta turnauksesta on kysymys, Vehviläinen myöntää.
Kisojen katsojamäärätavoite
on kova, 10 000 katsojaa ottelua kohden.
. Arttu Seppälä 3?2, 90.
Seppälä 3?3.
FC Espoo 11 8 1 2 17?10 25
KaaPo
12 6 4 2 22?13 22
LoPa
12 6 2 4 17?10 20
Ilves
11 6 2 3 21?16 20
FC Jazz-j 11 6 1 4 15?16 19
EIF
11 4 4 3 19?15 16
ÅIFK
11 4 2 5 17?18 14
Kraft
11 4 2 5 15?23 14
Pallohonka 10 4 1 5 13?12 13
P-Iirot
11 3 3 5 16?17 12
PP-70
11 3 3 5 14?19 12
Sinimustat 12 2 5 5 16?18 11
SalPa
11 3 1 7
9?15 10
Pirkkala 11 2 3 6 12?21 9
Seuraavat ottelut: 11.7. Jälkimmäisellä
jaksolla eroa tallitoveriin kertyi 1,5 sekuntia.
? Minulla oli autossa aika
paljolti sama aeropaketti kuin
edellisessä kisassa Silverstonessa ja se tuntui kohtuullisen
hyvältä ajettavalta, mutta kun
vauhti puuttuu, hyvästä ajettavuudesta ei ole paljon iloa, Kovalainen tuumi.
Ferrarin Kimi Räikkönen
oli ensimmäisellä harjoitusjaksolla kuudes. Juho
Kirjonen (Heimo) 2?1, 51. Myös
kattojärjestössä naisten asema
on kohentunut ?mimmittelystä. Vimpeli . Esimerkiksi Maija
Saari oli pitkään Hongassa,
kehittyi maajoukkuepelaajaksi
ja on nyt ruotsalaisen Umeån
avainpelaajia.
?Naiset lopettavat
liian aikaisin?
Suurimpana ongelmana huippujalkapallon ja kotimaisen lii-
gan kehittämiselle Vehviläinen
kokee ikärakenteen.
. Kainuun Rastiviikon pääsarjojen voittoon
suunnistivat perjantaina Vaajakosken Terän Jonne Lakanen ja Lynxin Anne-Mari
Leskinen. Tässä C14-joukkueen Kaisu Kesänen jallittaa Raisio-Futiksen keskikenttää Essi Jokisen seuratessa vierestä.
Toiminnan kehityksestä ja
maajoukkueen menestyksestä
huolimatta naisten jalkapallo
ei edelleenkään nauti ansaitsemaansa arvostusta median ja
lajin itsensä sisällä.
Enemmän arvostusta
omilta toimijoilta
. Määrä on ollut nousussa ja
paljon on kehitystä tapahtunut. Toiminta alkoi noin vuosikymmen sitten. Nousimme tavallaan vuoden
etuajassa. 13) Veikkanen 9.
SUUNNISTUS
Someron torstairastit:
2 km: 1) Heikki Uutela 21.24, 2)
Sanni Romu 22.25, 3) Simo Vaittinen 25.19, 4) Leila Vaittinen 25.36,
5) Eero Järvinen 27.21, 6) Ruusa
Jumppanen 28.03, 6) Oskari
Jumppanen 28.03, 8) Henri Laine
28.09, 9) Saara Välttilä 38.40, 10)
Marianne Mäkäräinen 41.00, 11)
Samuli Mäkäräinen 41.05, 12) Marika Mäkäräinen 42.07, 13) Kaisa
Jalli 44.02, 14) Anna Simola 44.07,
15) Ilmari Koppinen 48.11.
3 km: 1) Iiro Sundberg 20.17, 2)
Antero Niemi 27.51, 3) Pentti Salo 28.32, 4) Tarja Simola 32.08, 5)
Eero Jalli 32.11, 6) Jari Virolainen 33.01, 7) Paavo Simola 33.02,
8) Sauli Virtanen 33.21, 9) Veera
Välttilä 33.25, 10) Eeva Sunnari
33.37, 11) Santeri Luhtala 33.39,
12) Johanna Luhtala 33.41, 13)
Leena Virolainen 33.44, 14) Maren
Välttilä 33.45, 15) Elina Klemelä
33.54.
5 km: 1) Janne Lahtonen 41.08,
2) Heikki Heinonen 47.43, 3) Severi Halkosaari 50.49, 4) Ville Jumppanen 55.31, 5) Mauri Kurppa
55.48, 6) Leena Pohjanvirta-Varjo
56.16, 7) Tauno Kuisma 56.36, 8)
Ulla Mellin 57.48, 9) Risto Kurppa 1.02.07, 10) Jarmo Mettovaara 1.02.09, 11) Pertti Tamminen
1.03.53, 12) Risto Lindberg 1.07.29,
13) Harri Virtanen 1.10.30, 14) Olli
Suomela 1.10.55, 15) Olli Nuotio
1.11.30.
Salossa tyttöjalkapalloilun historia on nuori.
. Tuolloin Suomen
Palloliitto järjesti ensimmäisen
cup-kilpailun naisille. Ilves.
Pesäpallo
MIESTEN SUPERPESIS
Oulu?Kitee
(0?1, 8?2, 1?0)
Kouvola?Hyvinkää
(5?4, 3?4, 1?2)
2?1
1?2
Raahe
16 9 3 2 2 110?58 35
Kouvola
16 9 2 2 3 115?63 33
Kitee
16 4 9 1 2 97?75 31
Vimpeli
16 6 5 2 3 106?74 30
Sotkamo
14 6 3 2 3 76?50 26
Joensuu
15 2 5 4 4 82?92 20
Koskenkorva 16 2 4 2 8 71?119 16
Oulu
14 3 2 2 7 67?89 15
Hyvinkää
16 2 3 1 10 75?105 13
Nurmo
15 1 2 3 9 58?98 10
Kuopio
14 1 1 1 11 32?66 6
Seuraavat ottelut: 12.7. Suomalainen on tulosliuskalla sijalla 103, ja kahdelle viimeiselle kierrokselle
päästäkseen hänen on kirittävä
Sakicin
upealle
uralle piste
JÄÄKIEKKO. Suomen Urheilumuseoon.
JALKAPALLO. Siitä lähdetään, että jatkopaikka tulee, Vehviläinen luottaa.
FORMULA 1. Tällä hetkellä lajin noste
on kova.
Kilpailullisesta näkökulmasta harrastajia voisi totta kai
olla enemmän.
. Heimo
3?1, 67. Naisten jalkapalloilun sarjatoiminta alkoi
Suomessa lähes päivälleen 38
vuotta sitten. 1 ilman aikaa
Seuraavat Peimarin Rastit
16.07.2009 Paimio Wiksbergissä.
Opastus tie 110 Tammisilta?Kemiöntie
Suomussalmi, Kainuun Rastiviikko:
Lopputulokset:
H21E (10,1+10,0+7,3+10,9): 1)
Jonne Lakanen VaajTe 3:59:42
(1:06:11/1.), 2) Lauri Oikarinen
VaajTe 4:05:39 (1:07:50/4.), 3) Aaro
Asikainen KR 4:08:34 (1:06:22/2.),
4) Timo Sivill VaajTe 4:09:07
(1:07:40/3.), 5) Aleksi Leskinen
Lynx 4:09:24 (1:10:18/9.), 8) Lasse
Kautto AngA 4:21:44 (1:13:10/12.),
26) Matias Vanhanen KemKi
4:52:35 (1:19:23/27.).
D21E (7,0+7,2+5,0+7,3): 1) Anne-Mari Leskinen Lynx 3:24:23
(53:52/1.), 2) Sini Pekkala EsSu
3:44:18 (1:05:12/5.), 3) Marika Savukoski OH 3:52:39 (1:01:32/2.),
4) Saara Malinen KaSu 3:54:45
(1:04:10/4.), 5) Laura Häsä Pohjant
3:59:06 (1:01:37/3.).
H20E (8,1+8,1+5,6+8,1): 12)
Niko-Petteri Salo PR 4:02:00
(1:04:34/16.)
H18E (7,5+7,6+5,3+7,6): 2) Janne
Nieminen PR 3:26:56 (57:04/6.), 10)
Henri Kalve PR 3:51:45 (59:18/8.).
D18E (5,5+5,5+3,9+5,9): 10)
Emma Silvennoinen PR 3:23:28
(53:46/12.).
H16E (6,0+6,0+4,4+6,1): 12) Jere Sipponen PR 3:08:50 (47:03/9.),
23) Juho Nissi AngA 3:31:24
(58:19/33.)
D16E (4,9+5,1+3,7+5,1): 3) Sanni Kivelä AngA 2:59:26 (48:13/9.),
20) Emma Laakkio AngA 3:39:46
(51:58/14.)
H21AL (6,6+6,7+4,5+6,6): 37)
Veli-Pekka Kuutti PertPe 4:19:38
(1:07:54/39.)
H35AL (5,6+5,9+4,2+5,7): 10)
Tuomo Reinivuo PR 2:51:50
(41:24/8.).
H40AL (5,4+5,5+4,1+5,7): 3)
Jarmo Reiman AngA 2:31:33
(43:02/4.).
H45A (7,1+7,3+5,0+7,2): 1)
Markku Kaartinen AngA 3:08:10
(51:07/3.), 30) Matti Sipponen PR
4:09:22 (1:12:37/38.).
H45B (5,6+5,8+4,0+5,7): 12)
Markku Koskinen SomEsa 3:49:36
(49:48/4.), 15) Tapio Poutanen SomEsa 4:13:40 (1:03:46/15.).
H50A (6,7+6,9+4,6+6,8): 13)
Ilkka Saarimäki AngA 4:04:48
(1:06:08/14.).
H50AL (4,6+4,8+3,4+5,0): 9) Harri Niinistö AngA 2:47:47 (42:42/7.).
H50B (5,3+5,5+3,8+5,4): 5) Immo Pulkkinen SomEsa 3:28:13
(50:07/1.), 7) Risto Koistinen
SomEsa 3:38:19 (58:20/12.), 11)
Heikki Silvennoinen PR 3:49:03
(1:02:00/15.), 20) Jouko Mikkola
SomEsa 4:29:21 (1:03:43/18.).
H55A (6,0+6,0+4,3+6,0): 30)
Pentti Tamminen PertPe 4:12:36
(1:10:14/36.)
H55B (4,9+4,8+3,6+5,0): 11)
Asko Virolainen SomEsa 3:20:03
(58:32/22.).
H60A (5,4+5,6+3,9+5,6): 14)
Arvi Teppala SomEsa 3:26:56
(53:16/14.), 42) Kari Niinistö AngA
5:02:08 (1:09:15/45.).
H60AL (4,0+4,0+2,8+4,3): 20)
Kari Hofmann AngA 2:59:57
(49:21/28.), 54) Mauno Kuisma SomEsa 4:32:48 (1:07:57/57.).
H65A (4,9+5,0+3,6+5,3): 4) Erkki Laine AngA 3:09:04 (54:31/13.),
5) Raimo Karvonen SuSi 3:09:22
(52:38/9.)
H70 (3,9+4,0+3,0+4,2): 19) Jorma
Kuutti PertPe 3:09:24 (49:30/16.).
H18B (5,6+5,8+4,0+5,7): 1) Kimi Kilkkilä PR 3:04:04 (47:34/1.),
11) Teemu Salo PR 4:50:11
(1:04:25/10.).
H12 (3,0+2,9+2,6+3,0): 5) Joona
Kirmula AngA 1:50:11 (24:46/3.).
H9RR (3,0+2,5+2,5+2,7): 29) Aleksi Reinivuo PR 2:11:29 (28:47/27.).
H8RR (1,9+2,0+2,1+2,1): 15) Antti
Reiman AngA 1:03:00 (15:44/15.).
D21AL (4,1+4,3+2,9+4,2): 18)
Jaana Sipponen PR 3:01:32
(45:27/14.), 19) Miia Juote SomEsa
3:06:36 (50:14/23.), 27) Anna Kankare SomEsa 3:42:02 (59:29/29.).
D21C (3,9+4,0+2,9+4,4): 1) Sanna
Hämälistö SuSi 2:31:46 (43:42/1.).
D40A (4,8+5,2+3,6+5,0): 28) Anu
Reiman AngA 4:19:23 (1:11:45/31.).
D45A (4,6+4,8+3,4+5,0): 1) Hanna
Kirmula AngA 2:39:33 (45:35/1.),
8) Eija Sipponen PR 3:09:48
(54:16/10.), 37) Jaana Kukkonen
AngA 4:42:04 (1:09:29/31.).
D45B (4,0+4,0+2,8+4,2): 23)
Jutta Poutanen SomEsa 3:45:15
(1:12:25/27.).
D50A (3,9+4,0+3,2+3,9): 12)
Tuula Kuisma SomEsa 3:15:26
(49:16/5.), 18) Helena Saarimäki
AngA 4:07:40 (1:01:14/18.).
D50B (3,3+3,5+2,5+3,4): 4) Irma
Laakkio AngA 2:57:29 (45:16/6.),
7) Eira Koistinen SomEsa 3:16:17
(48:22/8.).
D55B (3,3+3,5+2,5+3,4): 3) Pirjo
Karvonen SuSi 3:01:30 (57:29/11.),
17) Liisa Penttilä SomEsa 4:25:45
(1:09:21/21.).
D60 (3,5+3,6+2,6+3,4): 15) Kirsti
Kuutti PertPe 3:48:58 (1:01:43/21.),
16) Gun-Britt Mattsson KSF
3:49:47 (1:01:13/20.), 19) Raili Hofmann AngA 4:03:22 (51:30/12.), 20)
Leena Teppala SomEsa 4:06:31
(58:29/16.):
D70 (2,7+2,6+1,9+2,7): 2) Seija
Määttänen SuSi 2:46:25 (41:48/3.).
D20B (4,6+4,7+3,4+4,8): 2) Jonna
Helin PR 3:54:32 (57:57/2.).
D16B (3,9+4,0+2,9+4,4): 3) Reetta
Lehtiranta AngA 2:55:43 (46:53/4.),
5) Noora Salo PR 3:04:49 (48:26/6.),
16) Iida Laine AngA 4:25:45
(1:08:54/16.).
D14A (3,9+3,9+2,9+4,1): 25) Anni
Reiman AngA 3:25:33 (1:06:53/30.).
D12 (2,9+3,0+2,7+3,0): 14)
Selja Kaartinen AngA 2:40:34
(40:39/23.), 30) Aino Reiman AngA
3:37:05 (1:20:18/34.)
Ilkka Saarimäki
Paimion Rastin Janne Nieminen
suunnisti toiseksi Kainuun Rastiviikon 18-vuotiaiden poikien sarjassa.
Lewis Hamilton oli pitkästä aikaa kärjessä formula ykkösten tuloslistalla.
Tämän päivän aika-ajoissa nähdään se, riittääkö britin vauhti myös tosipaikassa.
Blomqvistilla heikko alku
GOLF. 54)
Veikkanen ?9.35.
Mäkikilpailun tilanne: 1) Feillu
49 pistettä, 2) Riblon 46, 3) Kern
46,... Tätä ei ole
vielä Suomessa ymmärretty,
vaikka kisojen alkuun on enää
reilu kuukausi aikaa.
. Viileä ja kostea harjoitussää tosin aiheutti sen, että
kaikilla kuljettajilla oli ongelmia saada renkaat toimimaan.
Heikki Kovalaisen McLaren-ajokissa ei ollut samoja uusia aerodynamiikkaosia kuin
Hamiltonilla ja vauhtikin oli
tyystin toinen. Tärkeintä olisi kuitenkin,
että naispelaajat itse arvostaisivat omaa lajiaan enemmän,
25000
20000
15000
10000
5000
1971
1980
1990
TULOSPÖRSSI
JALKAPALLO
KAKKONEN Lohko B:
LoPa?FC Espoo 0?2 (0?1)
19. (STT?Reuters)
Lehtikuva/AFP/Fred Dufour
Tyttöfutiksen noste kova myös Salossa
Nais- ja tyttöjalkapalloilijoiden
harrastajamäärät vuosina 1971-2009
0
Lakanen ja Leskinen
Kainuun rastivoittajat
Hamilton löysi
vauhtia McLareniin
EM-kisojen voittopokaalin vieressä poseeraava Hanna Vehviläinen
on kirjoittanut kirjan suomalaisen
naisjalkapallon kehityksestä ja
koonnut aiheesta näyttelyn ?Pois
paitsiosta. Naiset lopettavat liian aikaisin. PP-70, Kraft . Nurmo, Koskenkorva . Antti Arvola 0?1, 81. Sen
sijaan hän sortui neljään bogiin. Valmentajien pitäisi käydä
enemmän kursseilla ja valmentajien koulutukseen pitäisi pa-
nostaa enemmän. SALON SEUDUN SANOMAT
Lauantaina 11. Lakanen otti Rastiviikon mestaruuden haltuunsa toisen kerran peräkkäin.
Lakanen suunnisti voittoon liki
kuuden minuutin erolla kokonaiskilpailun toiseksi tulleeseen
Vaajakosken Terän Lauri Oikariseen. Lewis Hamiltonin
pirteä vauhti harjoituksissa
saattaa povata pientä vaihtelua
formula ykkösten Saksan gp:n
aika-ajon kärkitaistoon. Jos haluamme menestyä,
niin tarvitsemme vielä enemmän harrastajia, Heinä kuittaa.
. Blomqvist avasi
US Openissa tuloksella 78, mikä on peräti seitsemän lyöntiä
yli parin. Tällä massalla, näin pienessä kaupungissa emme pysty
olemaan lajin huipulla kuin
tiettyjen lahjakkaiden ikäluokkien toimesta.
Juuri nyt SalPassa pelaa erittäin lahjakas ikäluokka, Heinän valmentamat B-tytöt, jotka
nousivat kaksi viikkoa sitten
historiallisesti SM-sarjaan.
. Elämäntilanteet muuttuvat,
eivätkä naiset ole niin kilpailuhenkisiä kuin miehet. Lehdet
puhuivat tuolloin nykymittakaavassa vähätellen ?mimmiliigasta?.
Vajaassa kolmessa vuosikymmenessä naisjalkapallo on
kehittynyt kaikilla mittareilla
huikeasti. Toisella pieni
öljyvuoto vaihdelaatikossa viivästytti radalle pääsyä ja hän
oli 16:s reilun sekunnin Hamiltonin kärkiajalle jääneenä.
? En odottanut mitään suuren luokan hyppäystä suorituskyvyssä, ja nähdyn perusteella
vaikuttaa siltä, että suhteessa
muihin olemme suurin piirtein
samassa tilanteessa (kuin edellisessä kilpailussa), Räikkönen
summasi. Tosin se on hyvä kasvattajaseura. (STT?AFP)
- PP-70
Sunnuntaina 12.7.
klo 18.30
Urheilupuistossa
Pääsylippujen hinnat:
aikuiset 6 E
lapset ja eläkeläiset 3 E
S-etukortilla aikuisten lippu -1%
www.salpa.net
???????????????????????????
?????????????????????
???????????????????
????????????????????????????????????????????????????
???????????????????????????????????????????????
????????????????????????????. Johtoa kisassa
pitää Etelä-Korean Choi Na
Yeon tuloksella 68. Ensi viikon MM-katsastusten takia tämän vuoden Kainuun Rastiviikon pääsarjojen taso ei ollut korkea.
Nuorten sarjoissa saatiin menestystä Salon seudulle. 63) Jussi
Veikkanen Suomi ?7.28.
Kokonaistilanne: 1) Nocentini
25.44.32, 2) Contador ?0.06,3) Lance Armstrong USA ?0.08, 4) Levi
Leipheimer USA ?0.39, 5) Bradley
Wiggins Britannia ?0.46, 6) Andreas Klöden Saksa ?0.54, 7) Tony
Martin Saksa ?1.00, 8) Christian
Vande Velde USA ?1.24, 9) Andy
Schleck Luxemburg ?1.49, 10)
Vincenzo Nibali Italia ?1.54,... Oikeastaan
ensimmäinen puhdas ikäluokkajoukkue oli vuonna 1991
syntyneiden joukkue, SalPan
tyttöjalkapalloilussa vuosituhannen alusta saakka mukana
ollut Petri Heinä muistelee.
Tällä hetkellä toiminta SalPassa on vahvalla pohjalla.
Seurassa on kahdeksan tyttöjoukkuetta ja kun mukaan
lasketaan suositussa Prismaliigassa pelaavat nuorimmat
tytöt, pelaa seurassa lähemmäs
200 tyttöä.
. Pallohonka, 12.7. Paimion Rastin Janne Nieminen suunnisti toiseksi poikien
H18E-sarjassa ja Ankkurin
Sanni Kivelä puolestaan kolmanneksi tyttöjen D16E-sarjassa.
1995
2000
hän lisää.
Yksi syy arvostuksen puutteeseen on kotimainen pääsarja.
. Pirkkala
Hyväkuntoinen yksiö
33m², Ruuhikoskenk 8. 1 kk vuokratakuu. 040 585
6623 klo 11-20
6UOKRATTAVANASIISTIKAKSIO
M§3ALONKESKUSTATA+4
+ VH LASIT PARV 6UOKRA
å KK V S KKVAKUUS
0
6UOKRATTAVANA(ALIKONKESKUS
TASSASIISTIYKSIÚ M . Vapaa 1.8.09. 14
SALON SEUDUN SANOMAT
Lauantaina 11. Vakuus 2 kk.
P. heinäkuuta 2009
tulospörssi
AUTOURHEILU
Nürburgring, Saksa, F1-sarjan Saksan gp:n perjantain
harjoitukset:
1. vesi
ja sähkö. jakso: 1) Hamilton 1.32,149, 2)
Vettel ?0,182, 3) Button ?0,220, 4)
Webber ?0,331, 5) Trulli ?0,362, 6)
Sutil ?0,436, 7) Barrichello ?0,515,
8) Alonso ?0,625, 9) Nakajima
?0,723, 10) Piquet ?0,843,
11) Heidfeld ?0,863, 12) Massa
?0,903, 13) Rosberg ?0,979, 14)
Kubica ?1,012, 15) Glock ?1,023,
16) Räikkönen ?1,033, 17) Kovalainen ?1,575, 18) Buemi ?1,754,
19) Bourdais ?1,876, 20) Fisichella
?6,728.
Aika-ajot lauantaina klo 15.00.
GOLF
Bethlehem, Pennsylvania,
USA:
Naisten kauden 3/4 arvoturnaus
US Open, palkintoarvo 3,3 miljoonaa dollaria:
Tilanne18/72reiänjälkeen,pari71:
68 lyöntiä (3 alle parin):
Na Yeon Choi Etelä-Korea,
69 (?2): Cristie Kerr USA, Lorena
Ochoa Meksiko, Jean Reynolds
USA,
70 (?1): Hee Young Park EteläKorea,
... 040 749 9647
Salo, Eerikinkatu, puutalosta
1h,k,kh 42m², vuokra 340e/kk
+sähkö+vesi. jakso: 1) Mark Webber Australia, Red Bull 1.33,082, 2) Jenson
Button Britannia, Brawn jäljessä
0,381 sekuntia, 3) Felipe Massa
Brasilia, Ferrari ?0,663, 4) Jarno Trulli Italia, Toyota ?0,713, 5)
Giancarlo Fisichella Italia, Force
India ?0,757, 6) Kimi Räikkönen
Suomi, Ferrari ?0,758, 7) Nico
Rosberg Saksa, Williams ?0,820,
8) Sebastian Vettel Saksa, Red Bull
?0,827, 9) Kazuki Nakajima Japani, Williams ?0,870, 10) Fernando
Alonso Espanja, Renault ?1,066,
11) Nick Heidfeld Saksa BMWSauber ?1,139, 12) Rubens Barrichello Brasilia, Brawn ?1,145,
13) Lewis Hamilton Britannia,
McLaren ?1,401, 14) Robert Kubica Puola, BMW-Sauber ?1,612,
15) Nelson Piquet Brasilia, Renault ?1,656, 16) Sebastien Bourdais Ranska ?1,745, Toro Rosso,
17) Sebastien Buemi Sveitsi, Toro
Rosso ?1,796, 18) Heikki Kovalainen Suomi, McLaren ?1,811, 19)
Timo Glock Saksa, Toyota ?1,829,
20) Adrian Sutil Saksa, Force India
?2,010.
2. 050 436 0384/iltaisin 19-21
Rappula. P. alk. Salon
kesk. V. 78 (+7): mm. 040 580 3545
RT 2+k+s+ak 63 m² läh. P. 360e/kk, sis. karsintakierroksen ottelupareja:
Gorica Slovenia?FC Lahti Suomi,
Honka Suomi?Bangor City Wales,
Vetra Liettua?HJK Suomi, Aalborg
Tanska?Slavija Sarajevo BosniaHertsegovina, Bröndby Tanska?
Flora Viro, Dinamo Minsk ValkoVenäjä?Tromsö Norja, Elfsborg
Ruotsi?Haladas Unkari, Rosenborg Norja?Qarabag Azerbaidzhan,
Suduva Liettua?Randers Tanska,
Tobol Kostanay Kazakstan?Galatasaray Turkki, Zestafoni Georgia?MIKA Armenia/Helsingborg
Ruotsi.
Henkilönostin Bronto 14-2
P. Vapaa 1.8. 1kk vuokratakuu. Puistonäköala. Minea Blomqvist
Suomi (jaettu 103:s).
JALKAPALLO
Eurooppa-liigan 2
JOSSA
OMAPIHA
ALUE 0IENKERROSTALON
KRS 6UOKRA å KK SËHKÚ
0
0IHAKIRPPIS,A
3U
+ELLO
-ARTINKUJA