Vuonna 1988 ja
1989 syntyneet syytetyt jätettiin
Lehtikuva/Jenniina Nummela
Lahden oikeustalo jouduttiin perjantaina aamupäivällä tyhjentämään hetkeksi pommiepäilyn vuoksi, kun postinkäsittelyssä havaittiin epäilyttävä paketti. Kortteli oli suljettuna
puolitoista tuntia. 33cc . Sen käsittely
pääsi alkamaan kuitenkin vasta,
kun epäilty pommipaketti oli
saatu turvallisesti ulos oikeustalosta.
Jutussa saatiin perjantaina ensimmäinen ratkaisu. LOIMAA . Muutama eilen lakkoillut oppilas on mennyt Martinniemen kouluun, mutta vanhempiensa kyyditsemänä, sanoo 3. SALO . Suuri tallennuskapasiteetti - sisäänrakennettu 70 Mt:n muisti ja tuki
microSD-muistikorteille . Musiikkinäppäin vie sinut suoraan
Digitaaliseen musiikkisoittimeen . ESPOO . www.skroy.com
Koululakko
jatkuu
Haukiputaalla
Pommiuhka tyhjensi Lahden oikeustalon
Valepommi oli lähetetty
väkivaltarikoksiin
erikoistuneelle syyttäjälle
SSS?STT?Tiina Salumäki
Lahden oikeustalo tyhjennettiin
ja eristettiin perjantaina aamupäivällä pommiepäilyn vuoksi.
Käräjäoikeuteen lähetetty epäilty pommipaketti osoittautui kuitenkin iltapäivällä täysin vaarattomaksi. (02) 763 2277, ARK 9-17(kesä-la sulj.)
Tule noutamaan kuvasto!
TURKU . TAMPERE . Häkkisen mukaan lakkoa jatketaan toistaiseksi, kunnes koulukyytiasia on ratkaistu.. ja 5. VARKAUS
Pikanäppäin FM-radion
käynnistämiseen, musiikin
tahtiin liikkuva, ääneen
reagoiva kuvio täydentää
puhelimen äänimaailmaa,
parannettu navigointi
ja yksinkertaistettu
käyttöliittymä, MP3-tasoiset
soittoäänet, animoidut
näytönsäästäjät ja
taustakuvat
. Somero Heikintie 4, ma-pe 8-12 ja 13-16.30
. (02) 733 4846, ARK. Lahden käräjäoikeus katsoi toissijaisen syytteen mukaisesti, että aktiivikäyttäjät syyllistyivät tekijänoikeusrikkomukseen. 0403 066 250
Passeli av: ma-pe 8-18, la 9-14
Myllyojankatu 11, Salo
TÄNÄÄN LA klo 8-16
VAATEOSASTO PURSUAA TARJOUKSIA
1.- 3.- -80%5.-
Kauniita vilpoisia
. 31, Puh. 2 megapikselin
kamera (1600x1200 pikseliä) jopa 20x digitaalisella
zoomilla . Forssa Kutomon Kauppakeskus, ma-pe 10-18, la 10-16 . Ergonominen klassikkomuotoilu isokokoisella näytöllä . Toivotaan, että asia
selviää, kun saatiin paketti ehjinä
käsiimme.
Paketti oli kooltaan suunnilleen
40 kertaa 30 senttimetriä. HÄMEENLINNA . Tämän jälkeen
poliisin räjähdysaineisiin erikoistuneet joukot menivät sisälle oikeustaloon hakemaan epäilyttävää postilähetystä.
Tiet avattiin liikenteelle uudestaan ennen kello yhtätoista.
Epäilty pommipaketti siirrettiin
saman tien turvalliseen paikkaan.
Lähetys avattiin, kun poliisi totesi, ettei välitöntä räjähdysvaaraa
ollut.
Valepommi on nyt tutkittavana
Lahden poliisissa. Mitat: K 885, L 950, S 660
Heti varastosta säiliöpakastimia 100 litrasta 500 litraan.
1
199
99;
*) 1. 1,7 hv
. Lahden käräjäoikeudessa
piti alkaa heti aamutuimaan nettipiratismijutun puinti.
Oikeusjuttu liittyy sivuhaarana Suomen suurimpaan nettipiratismivyyhteen. Kääröt on tarkoituksella postitettu oikeustalolle. 1,3 megapikselin kamera . made in USA
(199e)
149
e
Myllyojankatu 11, Salo . -luokkalaisilla olisi alkanut
lukukausi Martinniemen koululla.
Oppilaat kokoontuivat jälleen
perjantaina vanhempiensa kanssa entisen koulunsa pihapiiriin
aamuyhdeksältä.
. Ympäröivän valon
tunnistin . Oikeustalolta otettiin
epäilysten heräämisen jälkeen
aamuyhdeksältä yhteyttä poliisiin. 14. Lähettäjästä ei
ole komisario Kuhlmanin mukaan
vielä mitään tietoa.
. Salo Plaza 2.krs, ma-pe 9-20, la 9-16 . Todellinen vuosikorko
on 15,56% (6/2006), kun rahoituksen määrä on 2000 e.
Puhelut ja in
va
tekstarit
. Sisäänrakennettu
HF-kaiutin . c o m
SATOJA OVIMALLEJA!
Kotimaiset laaturungot.
kkuu
t
e
t
s
u
l
Ka
sella
k
u
t
i
o
h
a
r
tonta
o
r
o
k
k
6k
ikaa!*
a
u
s
k
a
m
SALO Hämeentie 23, Puh. Takuu 24kk
UUTUUS NOKIA 2310
Herätystoiminnolla
varustettu puhuva kello,
20-kanavaiset
monisoittoäänet ja
MP3-tasoiset soittoäänet,
kuvakkeilla varustettu
puhelinmuistio,
yksivärinen näyttö
valkoisella taustavalolla
AFG 6261
419
41
9;
Coolit kapulat
koululaisille
NOKIA 1112
Säiliöpakastin
MEKKOJA
Myös reiluja kokoja
Naisten lycra
HUPITEKSTI
T-PAITOJA
LA
Kotimaiset
KASTELUKANNUT
5.- 290 2.24,90
19,- 15,-
OHO!
MAALIVESIJUMPPA PENSSELISETTEJÄ
VYÖ
ILMAKOMPRESSORI
3HP, 8 bar,
50L säiliö
OKSASILPPURI
2000W
kpl
Koululais
KELLO-
REPUT RADIO
890 1.- 199.- 129.- 590 990
pkt
AURINKOKENNO
VALOT
Salo Turuntie 15, Puh. (02) 253 9690, ARK 9-17 (kesä-la sulj.)
LOIMAA Lammink. Ark. k a l u s t e t u k u t . Nokia Xpress ?ääniviestit
. Langaton Bluetoothteknologia 2.0 . Langaton Bluetoothyhteys . OULU
JYVÄSKYLÄ . 9-17(kesä-la sulj.)
TURKU Reivikatu 1, Puh. Takuu 24kk
Symantec. 0403 066 200 . säätää näytön kirkkauden ja
virrankulutuksen ympäristösi mukaan
. Kaksi täysvärinäyttöä
65 536 väriä . maksuton palvelunumero 0800 30 300
e
9
9
2
Golla
kaulakotelot
12,90
Nokia LD-3W
GPS-moduuli
99,-
Vilhonkatu 23, Salo, p.0403 066 235
Vilho av: ma-pe 9-18, la 9-14
www.skroy.com
39,90
Nokia BH-200
Bluethooth HandsFree
49,-
Expert suora p. sisävalo . Oppilaat menivät vanhempiensa johdolla lakkoon torstaina,
sillä entisillä Parkumäen koulun
3.?6. 0403 066 260,
ma-pe 9-18, la 9-14
www.skroy.com
61290
kpl
AVOINNA: MA-PE 9-18 . LA 8-16
LauantaiShokki
Partner
moottorisaha P33
. Loimaa Kauppakeskus Loimari, ma-pe 10-18, la 10-16
. Takuu 24kk
59
85,-
,-
pl.
¤/min & k
99;
SALON SEUDUN PUHELIN OY
. alv)
Lauantaina 12. VGA-kamera kamera-laukaisimella ja omakuvatoiminnallisuudella . KOMEROT . lasku on koroton ja kuluton uudelle Kalustetukku
Rahoitus -asiakkaalle (käteisluotto). FM-stereoradio
. Takuu 24kk
w w w. elokuuta 2006
KEITTIÖT . PORI . Mobile Security 4.0
Virustorjunta S60/S80-sarjanpuhelimiin
2,90 ¤, kk-maksu
Hinnat dna Onni: Avausmaksu aanpuhelut ja
0,66 ¤/kk. WAP-selain ja sähköpostiohjelma
. Bluetooth 2.0 . LAHTI . Jonkinlainen
ilkivaltainen käyttäytyminen tässä on takana.
Postinkäsittelyn läpivalaisussa
huomattiin epäilyttävä paketti
aamulla. Kuhlman ei kuitenkaan halua paljastaa, mistä valepommi oli käräjäoikeuteen lähetetty.
SSS?STT
Nettipiratismijutussa
ei rangaistuksia
Pommiuhan aikaan oikeustalolla oli kymmeniä ihmisiä, koska
päivän istunnot olivat juuri alkamassa. 1
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
N:o 219
Irtonumero 1,35 . Kirkas TFT-Värinäyttö (2,1?) toisataa jopa
262 144 väriä . lukko . -luokkalaisten oppilaiden äiti Maria Häkkinen.
Kunnanvaltuuston toukokuisen
päätöksen mukaan Parkumäen
koulun yläluokat siirtyivät elokuusta lähtien Martinniemen
kouluun. www.ssp.fi . Multimediaviestit (MMS) . laippa
. Tukee POP3-, IMAP4ja SMTP-sähköpostiprotokollia . Poliisi kuljetti paketin jatkotutkimuksiin.
kuitenkin nuorina ilman rangaistusta.
Tekijänoikeuksia koskevat hyvitykset oikeus sovitteli kymme-
neen prosenttiin vahingosta.
Komisario Kuhlman ei perjantaina osannut sanoa, voisiko valepommi liittyä oikeusjuttuun.
Lahden käräjäoikeuteen on tullut kulunvalvonta ja läpivalaisu
vasta hiljattain, noin vuosi sitten.
Kymmenkunta lasta jatkoi perjantaina koululakkoa Haukiputaalla. KYLPYHUONEET
OIKEA + VASTAUS = NOKIA
Edulliset hinnat,
nopeat toimitusajat!
5
310
31
0;
. Nokia Xpress ?ääniviestit . Tutkinta tältä osin on ihan alkuvaiheessa. 8-18, La 9-14
P. Paketissa luki ?pöytäkirjoja?.
STT:n tietojen mukaan valepommi oli osoitettu väkivaltarikoksiin
erikoistuneelle naissyyttäjälle.
STT:n tavoittama syyttäjä ei halunnut kommentoida tapahtumaa. MP3-soittoäänet ja 24-kanavaiset
SP-MIDI -äänet . Norm. Tilavuus 258 litraa
(349,-)
. Soittoääniä: True Tones -äänet,
moniääniset soittoäänet,
MP3 . hintaiset kotim Muu t hinn at
teks tarit 0,06 9 ¤/m in & kpl.
www.dnafinland.fi.
. Tavallista suuremmat kirjasimet tekstin lukua
helpottamaan . Sisäänrakennettu HF-kaiutin
. Värit: Kiiltävänmusta & Helmiäissävyinen
vaaleanpunainen . VANTAA . pyörät alla
. Musiikkisoitin (MP3/AAC) . (sis. Hän on hoitanut muun
muassa järjestäytyneeseen rikollisuuteen liittyviä, runsaasti julkisuutta saaneita juttuja.
Virkavalta eristi oikeustalon ja
katkaisi liikenteen valtatie 12:lla
sekä korttelia ympäröivillä lähikaduilla.
Oikeustalolle hälytettiin kuusi
tai seitsemän poliisipartiota ja palomiehiä turvaamaan siirto-operaatiota. Suuri korkearesoluutioinen
näyttö jopa 262 144 väriä . Komisario Taisto Kuhlmanin mukaan lähetyksessä oli
foliokääröjä, joka oli paketoitu
pommin näköiseksi.
(Otan silti vastaan riemuiten toiminnon, jolla pystyn nauhoittamaan ohjelmat ilman mainoksia.)
Muistanpa, miten neloskanavasta kilpailtiin aikoinaan. Sokerijuurikkaan osuus
tuotannosta olisi noin 50 miljoonaa litraa. Hankkeen projektipäällikkö toivoo juurikkaanviljelijöiltä noin 25 miljoonan euron omistusosuutta perustettavasta osakeyhtiöstä. Kappaleiden etsintä muistista ja niiden puntarointi aktivoivat
aivoja mukavasti. Fax: 7702 300
kaa lunta.
Onko oikein, kun Tielaitoksen hoidossa olevien teiden käyttäjät ryhtyvät käyttämään
yksityisteitä?
Osallistuuko Tielaitos näiden yksityisteiden
kunnossapitoon, koska lisääntyneen käytön
takia nämäkin tiet alkavat olla huonossa
kunnossa?
Eikö olisi jo aika päällystää Heinässuontie
Halikossa?
Seppo Lehtonen
Halikko
VÄLIHUUTO
Sisältö kiinnostaa,
eivät digilaitteet
?Minulle ei vielä ole selvinnyt, miksi meidät
pakotetaan digiaikaan. Kiitos poliisille Tuohitussa käynnistä.
Hetkeksi vauhti hiljeni. Tästä voi päätellä, että suunnitelman takana ei voinut olla amatöörejä.?
Lehdet luki Kauko Mäntylä.
Eikö Tielaitos ole luvannut pitää tiet ajettavassa kunnossa. Jos valtion
toimikunnat saisivat sanella Suomen kulttuurikaanonin, tuloksena olisi suppea, kapea
näkemys suomalaisesta kulttuurista . Kuinkas
sitten kävikään. Ihminen on myös ainoa nisäkäs, joka käyttää vaatteita, ajaa autoa ja nukkuu
sängyssä. ?Nina
. melko
varmasti äänestämällä saatu väestöryhmäkiintiöiden kooste.
Lisätään vielä yksi riski. Apina on älykkäämpi kuin ihminen, sillä
apina ei likaa omaa pesäänsä kuten ihminen
tekee saastuttamalla veden ja ilman! ?Priha
. Törkeää sunnuntaipäivän häirintää tuntikausia helikopterilla Perttelissä. Esimerkiksi kiristyneet turvatoimet lentokentillä tuottavat tavallisille
matkustajille ärsyttävää ylimääräistä
vaivaa.
Jos alustavat tiedot pitävät paikkansa, iskujen kohteiksi oli valittu eri
puolilta Britanniaa Yhdysvaltoihin
lentäviä, kolmen amerikkalaisyhtiön
matkustajakoneita. Kuntayhtymän nimeksi ehdottomasti Uskela! ?Syntynyt Uskelassa
Marko Mattila
Kirjoittajalla on pitkä lista kysymyksiä, joita mahdollinen edessä olevan kuntaliitos lapsiperheissä
herättää.
hoidontuen kuntalisille kävisi kuntaliitoksissa. Myös pääministeri hoputtaa bioenergian valmistusta. Loput tuotettaisiin vehnällä ja ohralla.
Hanke on iso, ja sen toteuttamisella on kiire. Konserttivaiheessa saa
usein korviinsa aiemmin tuntematonta musiikkia.
Tuollainen Top 10 -lista pelaa hyvin omassa
sarjassaan . Jatkuisiko lisien maksaminen, muuttuisivatko maksuehdot. Jos ei kyytiä, ei viitsitä tulla. ?E
. Rahaa palaa paljon, mutta sillä myös saadaan paljon
etanolia ja biokaasua tuottava laitos.
Suunnitelmien mukaan tehtaalla tuotettaisiin jopa 170 miljoonaa
litraa etanolia vuodessa. Uskonto ja kulttuuri muokkaavat kummatkin ihmiselämää.
KOLUMNI
Sitten herää epäily.
Mikä on supisuomalaista kulttuuria. Kolumnissaan Turun Sanomissa (TS 11.8.) Matti Vanhanen toteaa, että seuraavan hallituksen
ohjelmaan on otettava oma vahva projekti bioenergian, maalämmön,
tuulivoiman ja vesivoiman edistämisestä. Tällainen täysin sattumanvarainen uhka
viattomia matkustajia kohtaan on selkeäpiitä karmiva muistutus, kuinka
häikäilemättömiä terroristit ovat kohteidensa valinnassa.?
KALEVA arvioi, että paljastunut
tapaus sotkee lentoliikennettä
Tuottaja: Risto Knuuttila puh. Havittelijat lupasivat kuun
taivaalta eli laatua ja erilaisuutta. Sataa vuotta
vanhempi ei enää monia puhuttele. Näin laajan operaation suunnittelu vie aikaa ja tarvitsee voimavaroja. Jos täällä nousisivat syystä tai toisesta valtaan puolalaismalliset äärikonservatiivit, kohta kouluille ja maahanmuuttajien hyppysiin jaettaisiin uudet
listat, jotka julistaisivat aitosuomalaisuutta
ja rotupuhtautta sotienvälisen ajan tyyliin.
Silloin käytäisiin muita kulttuureja vastaan
vielä tomerammin kuin Kaarina Dromberg
kannanotossaan. Samanlaista monikansallista halpatuotantoa ja tyhjänpäiväisiä tosi-ohjelmia.?
Tuija Yli-Lonttinen
Kainuun Sanomissa
. Siksi myös paikkavaihtoehdot on punnittava
tarkasti, sillä todennäköisesti jo lähitulevaisuudessa tehdas tarvitsee
lisää tilaa laajentuakseen.
Ministeri ehdotti Tanskassa, että laaditaan
listat . Eri kulttuurialojen listoilla voisi hänen mielestään pitää yllä ja vahvistaa suomalaista kulttuuria muita kulttuureja vastaan. Viljelijän ei tarvitse olla jäniksen selässä, sillä juurikkaan jalostus jatkuu Säkylän tehtaalla
ainakin toistaiseksi. Onnellisuuden takaa positiivinen asenne,
usko ja toivo elämässä, rakkaus ja armo eläviä kohtaan. Viestin enimmäispituus on 160 merkkiä.
Viestin lopussa on oltava lähettäjän nimi tai nimimerkki.
Toimitus valikoi ja toimituksellisen tavan mukaisesti käsittelee julkaistavat
tekstiviestit.
Tekstiviestin hinta on operaattorin tekstiviestistä perimä maksu.. hoitopaikasta
toiseen ei tue päivähoitolakia ja sen asetuksia. Minua kiinnostaa enemmän ohjelmien sisältö kuin kikkailu monimutkaisilla
laitteilla. Bioenergia on tulevaisuuden tuote, jonka tarve kasvaa varmuudella jyrkästi. Entä miten rakentamismääräykset muuttuisivat; eri kunnissa on
vaihtelevaa käytäntöä rakennuslupien hakukäsittelyissä, jätevesiasioissa ja sähkö- ja vesiliittymien hinnoitteluissa. Sokeritehtaalle vaihtoehtoista paikkaa ei ole etsitty.
Myös rahoitus on auki. Näin Vanhanen epäsuorasti sulkee pois valtion verohelpotuksia.
Salon vahvuutena etanolitehtaan perustamispaikkakuntana pidetään sitä, että täällä on tyhjäksi jäävä kiinteistö, jonka muuttamiseen
etanolitehtaaksi ei haeta valtion investointitukea. Muuttuisivatko neuvola- ja terveyspalvelut, miten alueet jaettaisiin. ?Voivoi
. Sitä hyödynnettäisiin myös maahanmuuttajien opetuksessa.
***
Kaanonin käsite tunnetaan Raamatun yhteydestä. Kaapelikorttimaksu rahastusta. ?Vettä riittää
. Ja opelle lisää töitä, jos toinen
poissa, reilua. Muutoksen edellyttämää ympäristölupaa aiotaan hakea
jo ensi kuussa. Säilyisivätkö pienempien kylien ja
asutuskeskusten palvelut. Nämä ovat selvästi
valtion vastuulla. Kesämökkiveroista valittaville, veroa maksetaan kyvyn mukaan. Kaanonia opetettaisiin kouluissa. Yhtenäistyisivätkö nämäkin hinnoittelut ja määräykset?
Kaikkein suurin uhkakuva mahdollisissa
kuntien yhteenliittymisissä on se, että päätöksenteko ja asukkaiden mahdollisuudet
vaikuttaa siihen karkaavat jonnekin kuntalaisten ulottumattomiin. Toimitus valikoi, käsittelee, otsikoi ja tarvittaessa lyhentää
tekstit. Lehti on tyytyväinen myös
siihen, että tapaus osoittaa terrorismin torjunnan toimivan myös
ilman ylimitoitettuja, Irak-tyyppisiä sotatoimia.
?Tavallisia kansalaisia kiusaavia
turvatoimia joudutaan kiristämään
varmasti monissa maissa, ehkä pitkäksikin aikaa.
Vaikka suunniteltu terroristi-isku ei
onnistunut tällä kertaa, sen seuraukset häiritsevät miljoonien ihmisten
normaalia elämää ja kylvävät epävarmuutta vielä paljon useampien mieliin. Ostan liikkeestä, jossa myyjä palvelee. Raaka-ainetta
löytyy läheltä paljon. Pääministeri edellyttää, että toiminnan pitää olla kannattavaa. Millä oikeudella?
***
Ystävien kanssa olen pitänyt Top 10 -musiikki-iltoja. seurapelinä. Kiirehtiä kannattaa siksi, että kiinnostus
etanolin valmistukseen on kova myös muualla Suomessa. kaanonit . Tämä kaanon näkyy antiikin ja renessanssin taiteilijoiden luomuksissa.
Suomalaisen kulttuurin kaanon tuntuisi siis
olevan arvokkaassa seurassa. Järki sille, kuka koiran
ottaa! ?40 vuotta koiria
. Tulee pitkiä sairauslomia.
?Kolmen koululaisen äiti
. Uskela ja Rikala ovat niminä nukkavieruja, mutta Virsula on tätä päivää. Julkisuuteen ei kuitenkaan
ole saatettu selkeitä tietoja noin 100 miljoonan euron kustannusten
rahoituksesta.
Salon etanolitehdashankkeen soisi toteutuvan. En halua pakata itse 50 euron lahjaa. Näin ollen etanolitehdas vääjäämättä jää keskelle tulevia asuinalueita, joille näkyy ja kuuluu raakaainetta ja valmista polttoainetta kuljettavien rekkojen ralli ympäri
vuorokauden. Jo se, että kolmannes etanolista voidaan tuottaa
juurikkaasta puoltaa tehtaan sijoittamista Salon alueelle, sillä tältä
alueelta saadaan parhaat juurikassadot. Sen tien varressa ovat mustat listat ja roviot.
Ihmisen kehitysvaiheissa häneen on valikoitunut vahva piirre: kiinnittyminen omaan
laumaan. tanskalaisen kulttuurin
parhaista tuotteista. Lapsille on lain mukaan oikeus mahdollisimman pysyviin, lämpimiin ja turvallisiin
suhteisiin hoitajien kanssa. Kouluja opetetaan budjettikuriin, miten
käy lasten. Haluaisin nostaa
esille kysymyksen tavallisen lapsiperheellisen näkökulmasta: Miten paljon kuntaliitokset tulisivat vaikuttamaan Salon seutulaisten
lapsiperheiden arkeen. Eikö sieltä saataisi demokraattisen tasapuolinen lista?
Pelkään, että vastaus on sama. Tyhjilleen jäävä sokeritehtaan kiinteistö on hankkeen kannalta vahvuus, mutta logistisesti tehdas ei ole parhaalla mahdollisella paikalla.
Salo kasvaa Perniön Teijon suuntaan. Ehkä juuri siksi Kiasma tuntuu monesta pöhköpäiseltä. Siksi pään
avaaminen on tärkeää. elokuuta 2006
MIELIPIDE
sss.mielipide@sss.fi
Oikeaa suomalaisuutta?
PÄÄKIRJOITUS
Kauko Mäntylä
Syksyinen näkymä Salon sokeritehtaan ja Voimavasun kiinteistöistä Viitanlaakson
tulevalle asuinalueelle päin.
Salo ja etanoli
Suunnitelmat Salon sokeritehtaan muuttamisesta etanolituotantoon
ovat pitkällä. Myös ohran ja vehnän viljelyalat ovat täällä suuria.
Salon bioenergiatehdasta viedään eteenpäin vauhdilla. Tehtaan muutostöiden uskotaan alkavan ensi vuonna.
Sokeritehtaan muuttaminen etanolitehtaaksi maksaa noin 60 miljoonaa euroa, mutta kun kaikki tuotantohaarat otetaan käyttöön, rahaa kuluu Maaseudun Tulevaisuuden mukaan noin 100 miljoonaa euroa (MT 9.8.). Säilyisivätkö pienemmät koulut, vai keskittyisikö koulutoimikin
esimerkiksi Salon alueelle. Hän sanoi, että jos tosiaan halutaan maahanmuuttajien tutustuvan
suomalaisuuteen, suomalaisten pitäisi ensin
kiinnostua heidän kulttuureistaan.
Silloin molemmat osapuolet joutuisivat vähän ponnistelemaan . Salossa ei ole varaa tarjota lasten opetukseen enempää kuin maan keskiarvo. Mölö. Lähetä kirjoitukset osoitteella:
SSS/mielipide, PL 117 24101 Salo
Sähköposti: sss.mielipide@sss.fi
Lauantaina 12. ?Uudet kansalaiset
. Listattaisiin myös kulttuurin huonoimmat tuotokset ja kohta siivottaisiin niitä pois. Viime talvena listat julkaistiin, jotta tiedettäisiin, mitä tanskalaisuus on.
Eduskunnan sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Kaarina Dromberg (kok.) innostui
asiasta. Jokaisen osallistujan listat erottuivat myös toisten listoista.
Tällaiset leikilliset listat painottuvat yleensä tekijöidensä omaan aikaan. Hanketta kohtaan on kuulemma sijoittajien keskuudessa tunnettu suurta kiinnostusta. ?Kiinnostavaa
. ?Max tax
040-7711 777 Tekstarit-palstalle otetaan vastaan matkapuhelimella lähetettyjä tekstiviestejä. Kännyt kiinnostavat, koska ne työllistävät ilman tukia ja tuovat monituhatkertaisesti sekä ansio- että yhteisöveroja. Ydinkysymys on, miten kuntaliitokset tulisivat konkreettisesti
vaikuttamaan lapsiperheiden arkeen.
Elina Seitz
Halikko
Heinässuontien hoito surkeaa jo pitkän ajan
MUISTA LEHDISTÄ
AAMULEHTI ehättää kommentoimaan Lontoossa paljastetuksi
ilmoitettua terrorihanketta. Kansa tasaisi perhevapaan kustannukset.
Tajutaan, että kalliit kansanedustajat eivät
ole tehtäviensä tasalla. Kuka sen sanoo. Media nostaa ja laskee nykyhahmoja.
Paljaimmin tämä näkyy säännöllisesti esillä
pidettävien julkkisten ?kaanonissa?; se on
kaikkiaan kovin pieni piiri.
Kulttuurissa erottuvat muutamat nykytekijät samalla tavoin.
***
Jos media saisi sanella Suomen kulttuurikaanonin oikein virallisesti, tuloksena olisi
suppea, kapea näkemys suomalaisesta kulttuurista.
Entä valtio. Samaa kevytsarjaa
oli TV:n suuri suomalainen -äänestys.
Mutta kulttuurikaanon olisi toista maata.
Omat Top-listamme paljastivat pari kaanonin
monista ongelmista.
Kun Top 10 -listat tehtiin uudestaan jonkin
ajan päästä, ne olivat erilaisia kuin edellisellä
kerralla. Olisiko vanhemmilla siinä vaiheessa oikeutta valita, miten ja
missä haluavat lapsensa hoitaa ja kouluttaa?
Viitteitä tämäntapaisesta toiminnasta on
nähtävillä jo nyt tapauksissa, joissa kunta voi
määrätä vanhemmat viemään lapsensa hoitoon ?oman alueensa. 2
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU2
Kerro kantasi
SALON SEUDUN SANOMAT vuodesta 1919
Päätoimittaja: Jarmo Vähäsilta
Toimituspäälliköt: Jarmo Lehto ja Virpi Lietzén
Sähköposti: sss.toimitus@sss.fi
Kirjoita Tätä mieltä -palstalle mielipiteesi nimellä tai nimimerkillä, mieluimmin nimellä. Salon tehdas olisi kooltaan kaksinkertainen
muihin suunniteltuihin tehtaisiin nähden. Ja kuka lopulta pitää langat käsissä ja osaa vastailla
asukkaiden kysymyksiin, vai onko lopputulos
se, että kukaan ei ota kantaa mihinkään?
Kuten kukaan ei tunnu ottavan kantaa siihenkään, onko Salon keskusta turvallinen
pienille jalankulkijoille. Palokunta kyllä tuo vettä, jos
on paikka, mihin sitä laittaa. Saatiin karvas muistutus todellisuudesta, lehti toteaa ja sanoo, että
tällaiset tapaukset ovat jo uhkina
vakavia iskuja lentoliikenteelle.
?Jos joku ehti jo luulla, että liki viisi
vuotta vuoden 2001 syyskuun terroriiskujen jälkeen terrorismin uhka on
kitketty kokonaan pois lentoliikenteestä, niin nyt hän sai karvaan muistutuksen todellisuudesta.
Britannian turvallisuusviranomaisten paljastama salajuoni useiden matkustajakoneiden räjäyttämisestä Atlantin yläpuolella on vakava varoitus,
ettei sotaa terrorismia vastaan ole
missään tapauksessa vielä voitettu.
Jos turvallisuusviranomaisten tiedot pitävät paikkansa, suunnitellut
terrori-iskut olisivat voineet vaatia
suuren määrän ihmisuhreja. Raamatun osat muodostavat yhdessä kaanonin, pyhien kirjojen kokoelman.
Raamatun kaanonista riideltiin vuosisatoja.
Lopulta päädyttiin nykyiseen, pyhäksi julistettuun.
Antiikin kuvataiteessa tehtiin kaanon . Käykää
toki kertomassa asiasta lisää myös Nokian
insinööreille. ?Fillarilla kymmenen minuutin matka
. Ei kasteluveden tarvitse olla sadevettä.
Eikä välttämättä myöskään omasta vesihanasta otettua. Sillä ei tarvitse saada
mitään, maksu ovat sitä varten. Luovat ihmiset
ovat usein outoa ja pelottavaakin porukkaa.
Kiasma ei kaanoneihin mahdu.
Monialainen tiede-ihminen ja valtion(!) virkamies Hannele Koivunen kirjoitti Helsingin
Sanomissa osuvasti. Käymisvaihe sen
suhteen kuka päättää, missä virastossa ja
mistä asiasta, voi kestää kauan. Voimme
vaikuttaa asioihin vain kieltäytymällä käyttämästä ?Itsepalvelua
. tavallaan säännöt . Se, että digitaalisuus
tarjoaa monipuolista tekniikkaa, on horjuva
perustelu. ihmisruumiin ihanteellisista perussuhteista. ?Kenen rahoilla
. Kilpailevia
vaihtoehtoja on useita.
Bioenergian tuotantoon Salon alue on erinomainen. 7702 340. Toivottavasti tulette
arkipäivänäkin. Jokainen tekee listan mielestään
parhaista kevyen musiikin kappaleista, soittaa ne levyltä ja perustelee valintansa.
Idea toimii, se tuottaa mielenkiintoisia ja
hauskoja toivekonsertteja. Muutokset ja siirtyminen tutusta, pienestä hoitopaikasta
isompaan päiväkotiin voi olla lapselle ja vanhemmille ikävä kokemus. Selvitystyössä tätä tulevaisuuden ongelmaa ei ole otettu
lainkaan huomioon. Onko heillä peräti sopimus siitä. Useat koirarodut montereja myöten ovat
petoja väärän ihmisen käsissä! Koirassa ei vika, vaan omistajassa. Tämä tekstaripalsta kertoo Salon seudusta kaiken. Vanhemmilla pitäisi olla oikeus valita, miten ja missä haluavat
lapsensa hoitaa, oli se sitten kotona, perhepäivähoidossa, ryhmäperhepäiväkodissa, päiväkodissa tai yksityisesti.
Lisäksi kysymyksiä herättää se, miten koti-
Karvas muistutus
pitkään ja tiukentaa yhä turvatoimia. Hän sanoi Helsingin Sanomien haastattelussa runsas viikko sitten, että samanlaisten listojen laatiminen olisi ajankohtaista
Suomessa.
Dromberg perusteli ideaa sillä, että kansainvälisyys lisääntyy. ?Ei eläminen euron tai kahden leipään kaadu
. ?Lasten puolesta pelkäävä
. Siihen tähtääviä maakauppoja
on jo tehty Halikonlahden rannalta. ja toivon mukaan oppisivat toisiltaan.
Kirjoittaja on Salon Seudun
Sanomien erikoistoimittaja.
***
kauko.mantyla@sss.fi
TEKSTARIT
. Konekirjoitusliuska
on yläraja. Tekstareita lukuun ottamatta on kaikissa tapauksissa
toimituksen tietoon kerrottava kirjoittajan nimi ja yhteystiedot.
Kirjoita hyvin lyhyesti, koneella tai selkeästi käsin. Ei ihme, että lapset ovat lihavia ja huonokuntoisia, kun kilometrin matka kaverin luo
on liikaa. Jos joku
perustaisi huoltamon, jossa saisi pieniä korjauksiakin, siirtyisin asiakkaaksi. Muuttuisivatko
päivähoito- ja koulualueet, entä kuljetukset
eskariin ja kouluihin?
Voisiko kuntayhtymä sanella ylhäältäpäin,
minkä entisen kunnan alueelle vanhemmat
vievät lapsensa hoitoon, vähenisivätkö perhepäivähoitopaikat ja keskittyisikö hoito isoihin
?päivähoitolaitoksiin?. päiväkotiin, jossa olisi
tilaa, eikä toisen alueen perhepäivähoitajille
kuten ennen.
Tällainen lasten ?pakkosiirto. Mitkä
kymmenen musiikkikappaletta, maalausta
tai patsasta ovat oikeaa ja yksiselitteisimmin
suomalaista. Onnistuneesti annosteltuna se aut-
TÄTÄ MIELTÄ
Kuntaliitos herättää lapsiperheissä kysymyksiä
Mielipidepalstalla on yritetty herätellä keskustelua tulevaisuudessa mahdollisesti eteen
tulevista kuntaliitoksista. Kymmenen euroa on pakko maksaa, jos ei huomannut palauttaa korttia ennen elokuun alkua.
?Vain peruskanavat tarvitseva salolainen
. Jos on, siinä tuskin on pykälää,
joka vapauttaa tienhoidosta, jos ei sada.
Vastaavasti yksityinen moottoritienhoitaja
voisi lopettaa tien auraamisen, jos sataa lii-
LEHTO
taa ja turvaa nykyihmistäkin.
Ajattelen, että ehkä juuri laumapiirteen takia ihmisen on ponnisteltava suvaitakseen
outoja ihmisryhmiä ja tutustuakseen heidän
kulttuuriinsa. Mikäs ihme se
Samalla hetkellä
kun arkun saattajat marssivat
paikalta, punainen pelastushelikopteri Medi-Heli lensi saattoväen yli.
lukuunottamatta liikkua kaikilla
teillä.
Suuresta koostaan huolimatta
leikkuupuimuria ei aina ole helppo havaita liikenteessä. Pääministerin mielestä 500 000 hehtaaria suomalaisia peltoja on siirrettävissä bioenergian tuotantoon.
Vanhasen mukaan lainsäädännön velvoitteilla, verotuksen porrastuksilla ja valtiontuilla voidaan antaa valikoivaa tukea, josta on
sovittava hallitusohjelmassa. (02) 77431 ja tuntia ennen paikan päältä.
TERVETULOA!
Järj. Puhelin 0200-71000
6 ,,
101,00 ?
Puhelin iltaisin
4 ,,
69,00 ?
Avoinna ma-pe klo 8.00-14.00
3 ,,
51,00 . elokuuta 2006
?
KOTIMAA
4
Ryöstäjät yhä karkuteilllä
Sekalaiset
Keskusrikospoliisista lähti apua
kohti Ahvenanmaata
SSS?STT
Poliisi jatkoi perjantaina
Ålandsbankenin arvokuljetuksen
ryöstäjien etsintää.
Kaksi naamioitunutta ryöstäjää
iski torstaina iltapäivällä arvokuljetusautoon Ålandsbankenin autotallissa Maarianhaminassa. Jälkivartiointi ja raivaustyöt jatkuivat vielä varhain aamulla. 4
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU4
SALON SEUDUN SANOMAT
Lauantaina 12. Minä annan teille levon.?
Hartauden jälkeen omaiset hiljentyivät hetkeksi arkun ääreen
rakkaimpansa luo.
Puimurit vaarana teillä
Esikoulu alkaa:
Kurkelan koululla
Ryhmä B. ennakkoon Halikon kunnanviraston neuvonnasta p. Jos he ovat lähteneet Ahvenanmaalta, ovat he luultavimmin suunnanneet länteen, koska molemmat
sytytetyistä autoista oli anastettu
Ruotsissa, Lindqvist järkeili.
Lindqvist ei halua kertoa, mitä
kieltä ryöstäjät olivat puhuneet
tai onko olemassa autojen lisäksi
muitakin viitteitä Ruotsiin.
Ryöstetty rahasumma oli Lindqvistin mukaan huomattava, joidenkin arvioiden mukaan jopa yli
15 miljoonaa kruunua.
Ahvenanmaan poliisi on pyytänyt virka-apua keskusrikospoliisista Turusta. urheilu 770 2309
Tilaukset toimitetaan force majeureJoensuuntie 5, Somero. Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai
muista toiminnallisista syistä (esim. Tampereen poliisi selvittää uhrin henkilöllisyyttä ja palon syttymissyytä.
Poliisin mukaan ei ole minkäänlaisia viitteitä siitä, että palo liittyisi naapurikunnan Kangasalan neljään tulipaloon samana yönä.
Kangasalan paloja tutkitaan tuhopolttoina.
SSS?STT
V-S:n hätäpuheluissa
pieni katko torstai-iltana
Varsinais-Suomen hätäkeskuksen hätävaihteessa ilmeni torstai-iltana tekninen vika, jonka vuoksi hätäpuheluliikenteeseen
tuli pieni katko kello 21.45?22.01. Länsiranta 4B.
Ohjeet ilmoitustauluilla: Kärjen talo ja kirjastotalon opiston tilat (Vilhonkatu 2) sekä Nohterin talo (Länsiranta 4B).
Leppeä loppukesän tuulenvire
heilutti puolitangossa olevia Suomen lippuja Helsinki-Vantaan
lentokentällä perjantaina iltapäivällä. ?Salon alueen varhaisjakelut: Suomen Posti Oy,
Puhelin (02) 770 21 (vaihde)
PL 4711, Salo. Korotukset
koskevat myös jo tehtyjä tilauksia/ilmoitusvarauksia.
TILAUKSET ?
OSOITTEEN MUUTOKSET
770 2626
ma?pe 8.15?16.30
PAINOPAIKKA
Salon Lehtitehdas
ISSN 0782-5404
Salo 2006. Sateita viikonlopuksi ei ole luvattu.
Ympäristöhallinnon tutkimusalus Muikku kulki perjantaina lähellä rannikkoa Virolahdelta Haminaan. Toiminnan pitää pääsääntöisesti olla kannattavaa.
Pääministerin mukaan ei pidä pelätä myöskään sitä, että alkuvaiheessa Suomeen tuodaan biopolttoaineita tai niiden raaka-aineita
ulkomailta. Saattajat olivat Uudenmaan prikaatista eli siitä
joukko-osastosta, josta Jarno Mäkinen lähti kansainvälisiin tehtäviin.
Arkun ohittaessa lippuvartion
Uudenmaan prikaatin lippu osoitti kunniaa vainajalle. Täydelliset ilmoitusten
toimitusehdot ja hinnasto saatavissa
asiakaspalvelustamme.
TOIMITUSEHDOT
Laista, asetuksista tai viranomaisten toimenpiteistä aiheutuvat kustannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaantulohetkestä lukien. Ministeriöstä arvioitiin kuitenkin, että kokous pidetään mahdollisesti
Brysselissä ja ehkä jo alkuviikosta.
Sisäministeriön mukaan Lontoon tapahtumien kehittymistä seurataan yhteistyössä EU-maiden poliisi- ja turvallisuusviranomaisten kesken tiedustelutietoa vaihtaen ja tarvittaessa virka-apua antaen.
SSS?STT
Vanhanen: Bioenergia vahvasti
seuraavaan hallitusohjelmaan
Pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) mielestä seuraavan hallituksen ohjelmaan on otettava vahva projekti bioenergian, maalämmön, tuulivoiman ja vesivoiman edistämisestä. Ne kunnioittivat Etelä-Libanonissa surmansa saaneen sotilastarkkailijan kapteeniluutnantti Jarno Mäkisen kotiinpaluuta.
Ensimmäisellä ulkomaan komennuksellaan ollut Mäkinen
menehtyi 25. Ainakin toinen heistä oli aseistautunut. Halikon kulttuuritoimi
SALON SEUDUN SANOMAT
JULKAISIJA
Salon Seudun Sanomat Oy
Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Puhelin: (02) 770 21 (vaihde)
TILAUKSET ?
OSOITTEEN MUUTOKSET
JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS
varhaisjakelupäivystys
(02) 770 2626 ?Postin
Puhelin: 0200 72822 (mpm/pvm)
(02) 770 2232
Ark.
klo 6.00?16.00
Telefax
(02) 770 2211
sss.tilaajapalvelu@sss.fi Viikonl. Rikoskomisario
Karl Linderborg kertoi, että
KRP:stä lähti vielä perjantaina
hänen lisäkseen muutama mies
kohti Ahvenanmaata.
Tulevista tehtävistä ei KRP:ssä
ollut vielä iltapäivällä tarkkaa tietoa.
. Myös Kirkkoharjun näkötorni yritettiin polttaa, mutta siitä paloivat vain rappuset.
Kangasalla sytytettiin perjantain vastaisena yönä tulipaloja
ILMOITUSHINNAT
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna ma-pe klo 8.30-16.30
Puhelin (vaihde) (02) 770 21
Telefax
(02) 770 2222
Sähköposti: sss.ilmoitukset@sss.fi
mustavalk.
Avoinna ma-pe klo 8.15-16.30
Vilhonkatu 11-13, 24100 Salo
Puhelin
(02) 770 2220
Telefax
(02) 770 2211
Lentoturvallisuuden asiantuntijat kutsutaan ensi viikolla koolle
Suomen puheenjohdolla Lontoon tapahtumien vuoksi.
Sisäministeriöstä kerrottiin perjantaina, että EU:n oikeus- ja
sisäasiainkomissaari Franco Frattini ja sisäministeri Kari Rajamäki (sd.) ovat sopineet lentoturvallisuutta ja terrorismin torjuntaa käsittelevän asiantuntijakokouksen järjestämisestä ensi
viikolla.
Kokouspaikka ja tarkka ajankohta oli vielä perjantaina auki. Suomalaisia sotilastarkkailijoita on tällä haavaa maailmalla
27, jotka osallistuvat neljään eri YK:n operaatioon.
SSS?STT?Tiina Salumäki
-jälleenmyyjä
SÄHKEET
Juhlapyhien yhteydessä eivät edellä
mainitut jättöajat päde. Lähipäivinä tuulee kuitenkin idästä. Harjoitukset pääsääntöisesti kvarteteissa. + alv 22 %.
Lisäväristä lähempiä tietoja ilmoitusosastolta.
Venäjän metsäpalojen savu
voi kiusata viikonloppuna
SSS sähköposti: sss.toimitus@sss.fi
(LT-levikki 2005)
ILMOITUSOSASTO
PALVELUPISTE
seitsemässä kohteessa. ?Someron ja Koski tl:n alueen varhaisjakelut:
. 9-17, to 9-18, la 9-13
SSS internetissä:
http://www.sss.fi
Tunnelmallinen Jazz-ilta Rikalanmäellä
Esa Pethman orkestereineen esiintyy Räntmestarin
krouvissa tiistaina 15.8. Koneen
äärirajojen huomaaminen olisi
erityisen tärkeää silloin, kun
edessä oleva puimuri on kääntymässä.
Työkonetta saa kuljettaa yli neljä metriä leveänä, jos esimerkiksi
liikennemerkit, reunapaalut tai
siltojen kaiteet eivät rajoita liikkumista. Sieltä kuusi
saattajaa kantoi sen Narvan
marssin soidessa hautaustoimiston autoon. YK:n sotilastarkkailijat toimivat pienissä ryhmissä aseettomina.
. Palokunnan saapuessa paikalle rakennus oli kokonaan tulessa. heinäkuuta Israelin
tehtyä ilmaiskun YK:n tarkkailuasemaan Khiamissa.
Pilvipoutaiselle Helsinki-Vantaan lentoasemalle oli saapunut
joukko Mäkisen omaisia ja läheisiä sekä valtionhallinnon ja
puolustushallinnon edustajia.
Mukana olivat muun muassa valtiosihteeri Risto Volanen, kansliapäällikkö Kari Rimpi, valtiosihteeri Pertti Torstila sekä
Pääesikunnan päällikkö, kenraaliluutnantti Esa Tarvainen.
Punaisen maton päässä odotti
Blowsalo -Puhallinorkesterin esiintymismatkan vuoksi vaskisoitin- ja puhallinorkesterikouluoppilaiden ilmoittautumiset ma 21.8. Uskomme, että ryöstäjiä oli
kaikkiaan kolme. Muuttuneista
jättöajoista ilmoitamme lehdessämme erikseen. Jokaisessa operaatiossa tarkkailijoiden tehtävä on tarkoin
määritelty.
. lakko) tai asiakkaasta
johtuvista syistä kuitenkaan voida julkaista, lehti ei vastaa
ilmoittajalle mahdollisesti aiheutuvasta vahingosta. Ylimääräisen leveyden
poistaminen on kuitenkin suositeltavaa. opettajalle, puh nro 040-553 8976
Musiikkileikkikoulu
Musiikkileikkikouluryhmät aloittavat toiminnan viikolla 33
ti 15.8.Tällä hetkellä ryhmät ovat lähes täynnä, tiedustelut vapaista paikoista 040- 531 0974 / Sirpa Liinakari.
Kamarikuoro
Salon kamarikuoro hakee uusia laulajia syksyn pienryhmäprojektiin. Hän muistutti paikallaolijoita Jeesuksen sanoista,
jotka löytyvät Matteuksen evankeliumista: ?Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien
uuvuttamat. Kookas yli 200-neliöinen rakennus tuhoutui palossa täysin.
Naapurit ja omistajan sukulaiset epäilivät yhden ihmisen olleen
sisällä rakennuksessa. 10,-/m
Kesäkassit alehintaan
Länsiranta 8, Salo P. Menehtynyt löydettiin aamulla rakennuksen hiiltyneistä raunioista. UNMIK:ssa (YK:n johtama operaatio, Kosovon väliaikainen siviilihallinto) 2 suomalaista.
Lähde: Puolustusvoimat
Kunniakomppanian osoittaessa
kunniaa ja Kaartin soittokunnan
soittaessa Porilaisten marssia
hautaustoimiston auto lipui verkalleen pois. Pääministeri painottaa Turun Sanomien kolumnissaan, että kestävä bioenergian käyttö saadaan syntymään vain nojaamalla markkinahintoihin. Tarkkailija on YK:n, ei siis maansa edustaja.
. Harjulta
avautuvia maisemia ihaili aikoinaan myös kuningas Kustaa III.
LT-LEVIKKI 22.078 kpl
Sanomalehtien Liiton jäsen
7-päiväinen sanomalehti
Viikkomarkkinat
Puhelin
0600-91700
Puhelun hinta 2,98 ?/min +pvm
(sis. Hän muistuttaa, että bioenergiaan panostaminen on
myös länsimaiden lähes ainoita keinoja öljyn maailmanmarkkinahinnan kehitykseen vaikuttamiseksi.
SSS?STT
Tekstin jälkeen
Tekstin edellä
Tekstissä
Etusivulla
Kuolinilmoitus
?/pmm
1,23
1,23
1,23
1,50
1,23
1.1.2006 alkaen
alv
verollinen
hinta
0,27
1,50
0,27
1,50
0,27
1,50
0,33
1,83
0,27
1,50
Ilmoitusten julkaisemisessa noudatamme ilmoitusten julkaisemissääntöjä.
Venäjän metsäpaloista ei kantautunut kovin paljon savua Suomeen perjantaina aamupäivällä. Nykyaikaisissa koneissa
on varusteena leikkuupöydän kuljetuksen mahdollistava laitteisto.
Kiinalaisten
katoamisesta
syyte
kuussa. Nykyisen nimensä
harju sai keisari Aleksanteri I:n
vierailusta vuonna 1819. Asiasta päätti perjantaina
Vantaan kihlakunnansyyttäjä
Mikko Sipilä.
Hän päätti syyttää miestä törkeästä laittoman maahantulon
järjestämisestä. UNMEE:ssa (toiminta-alueena Etiopian ja Eritrean rajalinja) 7
suomalaista.
. Suomen Posti Oy,
. Oikeudenkäynti alkaa muutaman viikon kuluttua.
Kiinalaisnuorten katoamistapauksesta nousee syyte 46-vuotiasta singaporelaismiestä vastaan. UNTSO:ssa (YK:n aselevon valvontaoperaatio; toiminta-alueena Egypti, Israel, Libanon ja Syyria) 13 suomalaista.
. Rakennus tuhoutui palossa
täysin.
Tuli ei levinnyt ympäristöön. Poliisi tutkii palon syttymissyytä.
SSS?STT
Yksi menehtyi Tampereella
lomarakennuksen palossa
Yksi ihminen menehtyi lomarakennuksen palossa Tampereen
Järvenperäntiellä varhain perjantaiaamuna.
Palosta tuli ilmoitus hätäkeskukseen kello 3.12. Kaksi tyttöä ja toinen
poika napattiin Helsingistä. Puhelin 0200-71000
ALUETOIMITUS Somero
(lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkiAvoinna ma-pe klo 8.00-14.00
joiden viivästykset, yms.) varauksin.
Kiiruuntie 1, Puhelin (02) 7488 633
Puhelin
SSS?STT
Tuhopolttaja poltti Keisarinharjun näkötornin maan tasalle perjantain vastaisena yönä Kangasalla Pirkanmaalla. Tilanne ei kuitenkaan pysy yhtä
hyvänä lähipäivinä, ennustaa Ilmatieteen laitos.
. ti 15.8.
klo 8.30-12.30
Ryhmä A. Myös arkun
saattajat osoittivat raskaan tehtävänsä päätteeksi kunniaa joukkoosastotoverilleen auton vieressä.
Uudenmaan prikaatista oli
myös sotilaspastori Markus
Weckström, joka piti tilaisuudessa hartauden. Orivedelle johtavan
tien lähellä on tänä kesänä ollut
muitakin paloja, joita epäillään
tuhopoltoiksi.
Keisarinharjun näkötorni oli
tunnettu matkailukohde kuten on
itse harjukin, josta paikkakuntalaiset käyttävät myös nimeä Syrjänkorkee. 020 452 6725
12 kk:n maksuerä
178,00 ?
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
,,
,,
Avoinna ma-pe klo 6.30- 8.30
6
90,00 ?
Avoinna ma-pe klo 9.00-23.00,
,,
la-su klo 8.00-10.00
4 ,,
61,00 ?
la klo 14.00-23.00, su klo 16.00- 3 ,,
,,
46,00 . Lisäksi etsinnöissä ovat mukana tulli, merivartiosto, Ruotsin rannikkovartiosto
ja Ruotsin meripelastuskeskus.
Suuri joukko veneitä partioi sekä
Ruotsin että Suomen aluevesiä.
Sotilastarkkailija palasi kotiin
Jarno Mäkistä kunnioittivat
omaisten lisäksi valtion edustajat
SALON MUSIIKKIOPISTO TIEDOTTAA:
Oppilaiden ilmoittautuminen lukuvuodelle 2006-2007
SSS?STT?
Eeva Nikkilä-Kiipula
Vanhojen ja hyväksyttyjen uusien oppilaiden ilmoittautumiset ma 14.8. He tulivat maahan joko
väärennetyillä papereilla tai toisen henkilön matkustusasiakirjoilla.
Parikymppiset nuoret olivat Oulun vastaanottokeskuksessa turvapaikanhakijoina, mutta he katosivat yllättäen toukokuussa jäljettömiin.
Suomenlahden merivartiosto otti kuitenkin jo pian kiinni yhden
pojista Helsinki-Vantaan lentoasemalta. Ensimmäisen yksikön tullessa paikalle isohko 70-luvulla
rakennettu omakotitalo oli jo täysin tulessa, eikä menehtyneiden
hyväksi voinut tehdä enää mitään. Limnologi Seppo Knuuttilan mukaan savua oli ilmassa paljon vähemmän kuin esimerkiksi
tiistaina ja keskiviikkona, jolloin laivasta näki pahimmillaan vain
puolen kilometrin päähän.
SSS?STT
Pariskunta menehtyi
talopalossa Savonlinnassa
Noin kuusikymmentävuotias pariskunta menehtyi Savonlinnassa
Keskustiellä sattuneessa omakotitalon palossa perjantain vastaisena yönä, kertoo päivystävä palomestari Kari Saarelainen.
Palosta tuli ilmoitus hätäkeskukseen aamulla noin kello puoli
kolme. Uuden
pakoautonkaan löytyminen ei anna tähän kysymykseen vastausta.
. ark. Tarkkailijat eivät saa ottaa osaa konfliktiin missään tilanteessa.
. klo 17 musiikkiopiston Kärjen talossa,Vilhonkatu 2, Salo.
Tiedustelut 050 - 591 4912 / Olli-Pekka Laakkonen.
Rehtori
Kuusjoen
koulujen
lukuvuosi
Matkailu
alkaa tiistaina
15.8.2006
kielekkeisellä valtiolipulla verhottu arkku katafalkilla. Vian aiheutti hätävaihteen
rikkoutunut teholähdeyksikkö, joka vaihdettiin korjauksen yhteydessä.
Hätäpuhelut hoidettiin korjaustoimien ajan varajärjestelmällä.
Hätäkeskus siirtyi normaalitilaan kello 0.30.
SSS?STT
SSS internetissä: http://www.sss.fi
ILMOITUSTEN JÄTTÖAJAT
VASTUU VIRHEISTÄ
Ilmestymispv
Maanantai
Tiistai
Keskiviikko
Torstai
Perjantai
Lauantai
Sunnuntai
Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan määrättyinä päivinä. uutistoimitus 770 21, 770 2314
,,
1
21,00 . 020 452 6723
Jatkuva säästötilaus 1.12.2005 alkaen
Örninkatu 14, Salo
Tammisaari puh. Epäilyksenä oli tuolloin, että kiinalaiset olisivat järjestäytyneen rikollisryhmän ja ihmiskaupan uhreja.
Jutussa epäilty mies on vangittuna. Salon kamarikuoro toimii musiikkiopiston oppilaskuorona,
mutta myös opiston ulkopuolisilla on mahdollisuus laulaa kuorossa. 22% alv)
Lentoturvallisuuden
asiantuntijat koolle
. Kuoron pääsykokeet 14.8. JAKELUTIEDUSTELUT
23.00
Määräaikaistilaus
Telefax (02) 770 2300
12 kk
187,00 . Jutussa on kyse
neljästä kiinalaisnuoresta, jotka
saapuivat Suomeen viime joulu-
Raju
ALE
-50%
Tuhopolttaja
poltti näkötornin
Kangasalla
asusteita,
trikoita
JOPA
Kankaita alk. Kaksi heistä teki itse ryöstön ja kolmas mies sytytti palamaan auton kirjaston
edessä, sanoi tutkinnanjohtaja
Olof Lindqvist.
Kirjaston edessä ryöstön aikana
tuleen tuikattu auto oli nähty
Maarianhaminassa muutama
päivä ennen ryöstöä.
Ryöstäjät yhä
Ahvenanmaalla?
Ryöstöpaikalta kolmikko pakeni
harmaalla Audilla, joka löytyi
myöhemmin liekeissä Godbysta.
Audin hylättyään ryöstäjien epäillään nousseen tummansiniseen
tai mustaan 745-mallin Volvoon ja
kaahanneen kohti Eckeröä.
Poliisi kaipasi perjantaina edelleen tietoja Volvosta, joka on malliltaan 1980-luvulta ja ilmeisesti
rekisteröity Ruotsiin.
Perjantaina metsätieltä Freb-
benbyn ja Mörbyn väliltä Hammarlandista löytyi kolmaskin pakoauto, metallinvärinen VW Passat. klo 6.00?12.00
?Lohjan ja Tammisaaren alueen varhaisjakelut
TILAUSHINNAT
TOIMITUS
Leijonajakelu: Lohja puh. Perjantaina tuuli on heikkoa ja sen suunta vaihtelee. Saaliikseen he saivat useita
miljoonia Ruotsin kruunuja eli satojatuhansia euroja.
. Muiden soitinten oppilaat ja uudet oppilaat kansliassa, os. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun
määrän palauttamiseen.
Huomautukset on tehtävä 8 päivän kuluessa ilmoituksen
julkaisemisesta tai tarkoitetusta julkaisupäivästä lukien
asiakaspalvelun puhelin (02) 770 21.
pe
ma
ti
ke
to
pe
pe
Jättöaika
klo 14.00
klo 14.00
klo 14.00
klo 14.00
klo 14.00
klo 14.00
klo 14.00
Laskutuslisä alle 35 ?:n verottomasta
ilmoituslaskusta 2,50 . Paloista
aiheutui satojen tuhansien eurojen vahingot.
Palot olivat Kaivannon alueella,
Kangasalta Orivedelle johtavan
tien tuntumassa ja kirkonkylän
keskustassa. UNMOGIP:ssa (YK:n sotilastarkkailuoperaatio; toiminta-alueena tulitaukolinja Intian ja Pakistanin rajalla Kashmirissa ja
Jammun maakunnissa) 5 suomalaista.
. klo 21.30 alkaen.
Solisti Iiris Rautio, piano Veikko Hakkarainen, kontrabasso Heikki "Häkä" Virtanen, saksofoni Esa Pethman.
Koe sametinpehmeä jazzin lumo huippumuusikoiden
kanssa!
Liput 10 . klo 15-16 seuraavasti: piano-, viulu-, sello-,
kitara-, laulu-, huilu-, klarinetti- ja harmonikkaoppilaat ilmoittautuvat opettajalle luokassa. 731 7083
av. Muun lii-
Ensimmäisenä päivänä toivotaan vanhempien saattavan
esikoululaisensa koululle.
Peruskoulut aloittavat:
Kurkelan koulu
klo 9.30-12.30
Raatalan koulu
klo 9.30-12.30
Ylikulman koulu
klo 9.15-12.15
kenteen puimakone yllättää
useimmin pikkutiellä tai kääntymistilanteessa, varoittaa Tiehallinto.
Puimurit saavat moottoriteitä
Kuljetusasioissa voi soitella
numeroon 0400-326625.
Sivistyslautakunta
SUOMELLA 27 SOTILASTARKKAILIJAA
. Jos paloja ei saada sammutettua, savua
tulee todennäköisesti Suomeen, sanoo päivystävä meteorologi Mikko Jäntti.
Jäntin mukaan savutilanne saattaa tuulen mukaan vaihdella yhden päivänkin aikana. Autossa oli edessä Ruotsin ja
takana Norjan rekisterikilvet.
Poliisilla ei ollut myöskään tarkempaa tietoa siitä, olivatko ryöstäjät vielä Ahvenanmaalla vai olivatko he paenneet muualle. Tutkinnanjohto säilyy edelleen
Ahvenanmaalla, siihen ei tietääksemme ole tulossa muutosta.
Meiltä on pyydetty apua ja sen
mukaan myös toimimme, Linderborg kertoi.
Ahvenanmaan poliisi tekee yhteistyötä myös Tukholman lääninrikospoliisin kanssa. ti 15.8.
klo 10.30-14.30
SSS?STT
Sadon kypsyttyä leikkuupuimureita alkaa näkyä myös tieliikenteessä yhä enemmän
5
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU5
SALON SEUDUN SANOMAT
Lauantaina 12. Paperiteollisuus ei sen sijaan nokisia puita
huoli.
. 29950e
alk. Puh. elokuuta 2006
?
5
SALON SEUTU
Palosta kärsinyt
puu kokee aina
arvonalennuksen
Palomiehet kiskoivat puolitoista
kilometriä letkua metsään Kiikalassa
Somerniemen VPK:n mönkijä oli tarpeen; lähellä oli, ettei
palopaikalle hälytetty myös rajavartiolaitoksen helikopteria
Maastopalon vaurioittaman
puun vastaanottaminen
saha- ja paperiteollisuuteen
kiinni koosta ja nokisuudesta
SSS?Lasse Kylänpää
Palomiehet joutuivat vetämään
puolitoista kilometriä sammutusletkuja saadakseen vettä palopaikalle Kiikalassa perjantaina. Av. Lähellä oli, ettei metsäpalon sammutustöihin hälytetty myös LänsiSuomen merivartioston Super Puma -helikopteria.
. Rutikuivassa ryteikössä hikoilleet palomiehet olivat sitä
mieltä, että mönkijöitä saisi olla
kolmekin. 29950e
Lisävar.
+ 1350e
+ 2750e
+ 2350e
+ 7350e
+ 2350e
+ 4250e
+ Linear Pro -paketti vain 1.350 ?
. Metsänhoitoyhdistys Salometsän toiminnanjohtaja Olavi Pitkäsen mukaan
kaikki on kuitenkin tapauskohtaista.
. automaattinen ilmastointi . Pitkäsen käsityksen mukaan männyllä on asiat parhaiten.
. Kopteri pystyy kuljettamaan sammutussäkissä 2 000 litraa vettä kerrallaan.
Myös puolustusvoimat on lähettänyt varusmiehiä auttamaan
sammutustöissä enemmän kuin
tavallisesti.
Sami Kilpiö
Kuusi hulmahti yllättäen liekkeihin salolaisen Jouni Saarisen edessä, vaikka maassa edennyt tuli oli jo saatu
sammumaan. Taimikot ja
nuoret metsät ovat herkempiä vahingoille.
. Mikäli
palo on kuitenkin selvästi polttanut kaarnan, puuaines on pilalla.
Jos taas esimerkiksi sateet pyyhkivät noen puun pinnasta, tilanne
on jälleen toinen.
Palaneestakin puusta voidaan
tehdä sahatavaraa, mikäli puu on
ollut riittävän iso. Jos noki ei ole mennyt kaarnan läpi, puuaines on täysin tervettä ja käyttökelpoista. Yksi joukkue on koko ajan
valmiudessa palontorjuntaan,
luutnantti Jussi Mankinen
www.asko.fi
muistutti.
Palon syttymissyytä ei tiedetä.
. Tilastokeskuksen keräämien ennakkotietojen käyttötalouden menot olivat viime vuonna yhteensä 27,4
miljardia euroa. Palomiesten vaarana olivat myös puut, jotka kaatuivat itsekseen juurien tuhouduttua.
Hannu Perhon mukaan palokunnan mönkijää on tarvittu metsäpaloissa myös Salon seudun ulkopuolella.
. Se on jo
enemmän kuin edellisenä kuivana kesänä 2003, jolloin maastopaloja oli elokuun loppuun mennessä ollut 330.
Kuivuus on huomattu myös
Länsi-Suomen merivartiostossa.
Vartiolentueen Super Puma -heli-
Vaikeaa
maastoa
Somerniemen VPK hankki mönkijän kulotuksia varten jo kymmenen vuotta sitten, ja se on edelleen ainoa Salon seudulla.
. Summasta neljännes oli yleishallinnon ja muiden palvelujen menoja. 31550e
alk. Lännestä letkukehikoita kuskattiin Somerniemen
VPK:n kuusipyöräisellä mönkijällä, jonka lavalle saa lastattua 350
kiloa tavaraa.
. Esimerkiksi maanmuokkausurakoitsijat eivät voi
laittaa äestyskonetta tekemään
töitä, kun on näin kova palovaara.
Hakkuissakin täytyy noudattaa
koko ajan erityistä varovaisuutta.
STEFANO-työtuoli 99,Tuolinkorkeus ja selkänojan
kaltevuus säädettävissä.
Myös punaisena.
L55 x S58 x K94 cm.
UUDET SAABIT HETI TOIMITUKSEEN PP-AUTOSTA
9-3 SportCombi 1.8t Turbo Edition
9-3 SportCombi 1.8t Turbo Edition
9-3 SportCombi 1.8t Turbo Edition
9-3 SportCombi 1.8t Turbo Edition Aut.
9-3 Sport Sedan 1.8t Turbo Edition
9-3 Sport Sedan 1.8t Turbo Edition Aut.
Myös esittely-Saabit myynnissä,
kysy tarjousta!
alk. Aika kusessa oltiin. Vanhassa männikössä kaarnaa suojaa hyvin. Vaikea maasto hankaloitti
sammutustöitä, ja mönkijästä oli
korvaamatonta apua, palopäällikkö Alanko totesi.
Alangon mielestä seudun palokunnilla pitäisi olla kaksi mönkijää. Nyt on niin kuivaa, että suolla ojatkin pölyävät, metsäkoneenkuljettaja Jari Parkki sanoo.
Palopäällikkö Alanko arvioi,
että palo on saattanut kyteä rutikuivassa metsässä jopa yön yli
ennen leimahtamista.
PLUSSA-ETU:
TORRES-työtuoli 69,- (122,-)
Istuimessa nahkaverhoilu.
Osina pakkauksessa.
Myös punaisena.
L44 x S43 x K84 cm.
69,-
Täysin uusi Saab 9 -3
SportCombi
(122,-)
Etusi 43%
Hyvä kaveri
tukee ja joustaa
Urheilullinen vaihtoehto perinteisille farmarimalleille.
PLUSSA-ETU:
ANDRE-työtuoli 99,- (149,-)
Istuimessa nahkaverhoilu.
Tuolinkorkeus ja selkänojan
kaltevuus säädettävissä.
L50 x S53 x K115 cm.
99,-
(149,-)
Etusi 33%
Kulutus (EU-yhd.) alk. tekstiilimatot edessä ja takana
Automyynti
Huolto
075 3040 5110
075 3040 5130
Avoinna: ma-ti 9-18, ke-pe 9-17, la 10-14,
Joensuunkatu 10, SALO
* lisäksi paikalliset toimituskulut 600 ?, yhteensä varustepaketteineen
Sport Sedan 31.900 ?, SportCombi 33.500 ?
99,Plussa-edut saat näillä korteilla.
Askotilillä joustavasti maksuaikaa.
59,-
PLUSSA-ETU:
CAPO-työtuoli 59,- (135,-)
Istuimessa musta nahkaverhoilu.
Osina pakkauksessa. Autoilla ei kuitenkaan
päässyt lähellekään palopaikkaa.
Parkki kuljetti metallikehikoihin
pakattuja sammutusletkuja palopaikalle korjuukoneella idän
suunnasta. ma-pe 10-18, la 9-14, su 12-16
ASKO. CD-soitin
. L63 x S63 x K85 cm.
Lisää malleja
myymälässä.
(135,-)
Etusi 56%
Saab
www.ppauto.fi
Asko, Helsingintie 70, Salo. 731 9511. 5,7 l/100 km, CO2-päästö alk. Jos tuli olisi
edennyt vielä 50 metriä, olisimme
tarvinneet helikopteria, sammutustöitä johtanut palopäällikkö
Kari Alanko sanoo.
Noin 30-vuotiasta harvennusmetsää paloi ainakin kolme hehtaaria, ja tuli oli vaarassa karata
entistä syvemmälle vaikeakulkuisessa maastossa.
SSS?Soila Lindholm
Suomessa saha- ja paperiteollisuus ei ota vastaan palovaurioista
kärsinyttä puuta. Törmäyksen jälkeen auto
jäi tien reunaan auton perä tielle
päin. Metsänomistajien vakuutusten pitäisikin olla aina kunnossa,
Pitkänen muistuttaa.
Myös Pitkänen toivoisi jo pieniä
sateita kuivan kauden jälkeen.
. Joka ta-
Metsäkone
kuskasi letkuja
Hälytyksen teki perniöläinen
metsäkoneenkuljettaja
Jari
Parkki, joka tuli jatkamaan viikko sitten aloitettuja harvennushakkuita Kalkkimäntien tuntumassa. Kuljettaja puhalsi 2,03 promillea.
Kuljettaja loukkaantui kolarissa ja hänet kuljetettiin onnettomuuspaikalta ambulanssilla.
Kuljettajalla ei ollut onnettomuushetkellä voimassa olevaa
ajokorttia.
SSS?STT
Yli puolet kuntien käyttötalouden menoista kului viime vuonna
sosiaali- ja terveystoimeen. Auto ajautui
ajosuunnassa oikealle päin kaidetta hieman ennen Kettulan risteystä. Ilman
mönkijää olisimme vieläkin tuolla, yksi palomiehistä puuskahti ja
osoitteli soista rääseikköä, jonka
yli letkuja jouduttiin vetämään.
Varsinais-Suomessa
jo 350 maastopaloa
Varsinais-Suomen palokunnat
ovat sammuttaneet tänä vuonna
jo 350 maastopaloa. 31550e
alk. Työkoneetkin saataisiin metsään paremmin, jos saataisiin vähän vettä. Joskus voi saada myytyä nokiset puut erityiseränä, mikäli noki
lähtee kuorinnassa pois. 15" kevytmetallivanteet
. Heidän avukseen komennettiin jälkisammutustöihin vielä
kolmekymmentä Upinniemen varusmiestä, jotka ovat parhaillaan
alokasleirillä Kiikalan lentokentän liepeillä.
. Opetus- ja
kulttuuritoimen osuus oli runsas
viidennes.
Sosiaali- ja terveysmenoista suurimman siivun, lähes kolmanneksen, lohkaisi erikoissairaanhoito.
kopteri on hälytetty sammuttamaan maastopaloja kesällä ainakin Naantaliin, Köyliöön ja Paraisille. 29950e
alk. vakionopeuden säädin . 154 g/km.
Kuntien rahat
kuluvat
sosiaali- ja
terveysmenoihin
pauksessa noesta ja hiilestä aiheutuu aina huomattava arvonalennus, Pitkänen toteaa.
Vanha puu kestää metsäpaloja
huomattavasti nuorta puuta paremmin. Letkujen kuskaaminen
miesvoimin 20 metrin pätkissä
vie kallisarvoista aikaa. Paha tilanne. 31550e
alk. Yhdessä
kehikossa on kaksi neljänkymmenen metrin letkua eikä kehikoita
voi kantaa montaa kerralla.
Somerniemen VPK:n päällikön
Rattijuoppo ajoi
päin kaidetta
Suomusjärvellä
SSS
Vuonna 1983 syntynyt nuorimies ajoi torstai-illalla kahdeksan jälkeen päin kaidetta valtatie
1:llä Suomusjärven kohdalla.
Sammatista kotoisin oleva mies
oli matkalla Suomusjärveltä Helsingin suuntaan. Se on armoton työjuhta, Perho
kehuu.
Armeijakin
tuli avuksi
Kiikalan tulipaloa oli sammutta-
massa kolmekymmentä palomiestä
Aloin uskoa, että minulla on
elämä edessä, kun vanhukset sanoivat niin, vaikka itsestä ei ollut
siltä tuntunut.
Someron Kerkolassa Kaurakedontiellä sattui perjantaiaamuna
kahden henkilöauton välinen nokkakolari, jossa surmansa sai matkustajana ollut somerolainen 74vuotias naishenkilö.
Somerolainen mieshenkilö oli
ajanut henkilöautolla Kaurakedontietä Kuusjoen suuntaan. TalKemiö vikaudella toripäivä siirtyi lauantaille.
Kunta aikoo tehostaa jatkossa myös torin markkinointia. Rahapalkan lisäksi he saivat omaa elämäänsä avartavia kokemuksia ja
monia vanhusystäviä.
. Työmoraalia painotettiin myös: sitä, ettei palkka juokse tyhjästä.
Nuoret työskentelivät talon kuntohoitajien, toimintaterapeuttien
ja askarteluohjaajien siipien suojissa. Salolaiset Sini Stark ja Tanja
Eriksson olivat onnellisia jo siitä,
että arpa suosi heitä 700 hakijan
joukosta. Mikään ihannepaikka se ei ole vieläkään, eläinlääkäri Partti toteaa.
Salon poliisi epäilee eläinsuojelurikoksesta kolmea henkilöä.
Esitutkinta on saatu valmiiksi,
ja juttu siirtyy syyttäjälle lähipäivinä.
Oikealle kaartavassa tieosassa
oli tullut vastaan Koskelta kotoisin olevan 18-vuotiaan miehen
kuljettama henkilöauto. Siivouksessa on edelleen parantamisen varaa, mutta huonot
vasikkakarsinat on korjattu ja
vettä tulee automaattisesti. Saisi täällä asua enemmänkin, mutta
toisaalta on hyvä, että saamme päteviä
opettajia lähikunnista ja kaupungeista,
koulutoimenjohtaja Mirja RautavuoriLehtinen pohtii.
. 19 opettajasta kolme on pertteliläisiä.
Suurin osa käy muista Salon alueen kunnista, Perttelin kunnan koululautakun-
nan sihteeri Ari-Matti Mäkelä toteaa.
Koskelle saadaan opettajia Salon seudun lisäksi Turusta ja Loimaalta.
. Torin aukioloaikoja lisätään jatkossa siten, että tori on
avoinna ympäri vuoden perjantaisin puolesta päivästä iltakahdeksaan. Perniössä tilanteeseen tosin ollaan tyytyväisiä,
sillä virkoja on pystytty täyttämään aiempaa paremmin.
Salon Meritalon ja Keskustan
kouluissa erityisopettajia riittää
pieniä kouluja paremmin. Monella opettajalla pätevyys
on vain loppututkielmasta kiinni.
Se ei tee opintonsa muuten suorittaneesta opettajasta sen huonompaa, Perniön kunnan sivistystoimenjohtaja Pia Setälä sanoo.
. Viimeisen
kymmenen vuoden aikana eri-
tyisopetuksen tarve on lisääntynyt, mutta päteviä opettajia ei
riitä kaikkiin virkoihin, Pölönen
selittää.
Pölönen ja Olenius näkevät tilanteen ongelmallisena etenkin
määräaikaisia työsuhteita tekeville opettajille.
. Meidän opettajat rekrytoidaan ihan
selkeästi niistä ihmisistä, jotka ovat täältä lähtöisin, Olenius toteaa.
Harvempi opettaja
työskentelee asuinkunnassa
Salon seudun muissa kunnissa opettajat sekoittuvat tehokkaasti. Meillä on erittäin hyvät ihmiset, mutta emme voi taata heille
pysyvää työsuhdetta. Hajalassa olevalla tilalla on kaksi navettaa, joista toisessa on lypsykarjaa ja toisessa mullikoita.
Karjatila asetettiin toukokuussa erityistarkkailuun, kun polii-
teisesti.
. Nykyisistä erityisopettajista
noin puolet on virkaansa muodollisesti kelpoisia. elokuuta 2006
6
?
SALON SEUTU
Dragsfjärdin sivistystoimenjohtaja Anitra Olenius:
KOTIKUNTA
?Erityisopettajaa täällä ei ole nähtykään?
Salon Rappulaan pitäisi saada hidastekoroke Ruuhikoskenkadulle, esittää Salon teknisen lautakunnan sosiaalidemokraattinen ryhmä.
Anja Salmen (sd.) jättämässä aloitteessa pyritään
siihen,
että ajonopeuksia saataisiin hillityksi RuuhikosSalo
kenkadulla . Haktossa
opiskelu tuntui entistä mielekkäämmältä.
. Viranomaiset ovat
tehneet karjatilalla lukuisia tarkastuskäyntejä sen jälkeen, kun
tilan navetasta löytyi seitsemän
mätänevää mullikan raatoa elävien mullikoiden joukosta toukokuun alussa.
. Eläinlääkäri
tarkastaa eläimet jälleen ensi
viikolla.
. Ennen piti asua omalla koululla, mutta nykyään joissain kouluissa suurin osa
opettajista käy muualta, Halikon sivistystoimenjohtajan viransijainen Hannu Pölönen vertaa.
Yhteys syntyi ikä- ja
koulutuseroista huolimatta
Koululaisten ja opiskelijoiden
kesätyöt alkavat olla tältä kesältä
takana päin. Oli toisaalta rento mutta raskaskin työympäristö, Eriksson
Kemiö yrittää haalia uudelle torilleen lisää myyjiä. 6
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU6
SALON SEUDUN SANOMAT
Lauantaina 12. Meillä oli haku päällä, eikä päteviä
tuntunut löytyvän. Pyörätuolilla
tehtiin pitkiäkin lenkkejä.
Laakso on tyytyväinen siihen,
miten nuoret koululaiset vanhainkodin asukkaita palvelivat.
. Matkustajana
ollut naishenkilö menehtyi onnettomuudessa välittömästi.
Molempien autojen kuljettajat
loukkaantuivat. poliisin mielestä ovat vaarassa joutua onnettomuuteen. Dragsfjärdin kunnan sivistystoimenjohtaja Anitra Olenius
kertoo, että 20 vuoden aikana
kunnassa ei ole työskennellyt
muodollisesti pätevää erityisopettajaa.
Muodollisesti pätevistä erityisopettajista on pulaa Dragsfjärdin
lisäksi ainakin Koskella, Perniössä ja Halikossa. Et koskaan
ole vastaan väittänyt ja teet kaikki oikein, oli eräs Kukonkallion
asukas kiitellyt Starkia. Omasta kunnosta huolehtimisen tärkeys kirkastui Starkille samoin se, että aivot pitää pitää virkeinä. Kun näimme jonkun vanhuksen istuvan pitkään tuolissa ja
telkkarin ääressä, keksimme jotain vaihtelua. Kaikissa viroissa on pätevät viranhaltijat, eikä opettajien saamisessa ole ollut
ongelmia, Kiskon koululautakunnan sihteeri Marja-Leena Lindgren kehuu.
Ruotsinkielisiin kouluihin
ei riitä opettajia
Kemiön saarella pätevien opettajien
saaminen on hieman muuta seutua vaikeampaa. Arpa ratkaisi tilanteen lopulta Parikan hyväksi. Keskustelimme ja
veimme heitä ulos. Nytkin tuli syyllinen olo viimeisenä päivänä, kun joutui jättämään vanhukset. Moni nuori ei työnhakujonoon ilmoittautuessaan
tiennyt, millaisiin hommiin pääsisi. Olen sellainen, että kiinnyn
helposti ihmisiin ja menen tunteella mukaan kaikkeen. Joistakin tuli pelkkää kiitosta. Meillä on nyt iso, hieno tori ja sinne pitää yrittää saada lisää
myyjiä. Heidän vammojensa vakavuudesta ei ole tarkkaa
tietoa.
Kaarteen lisäksi onnettomuuspaikalla oli loiva ylämäki.
Onnettomuuspaikalla oli sairasautojen lisäksi Medi-Heli sekä
pelastusyksikköjä.
Poliisi tutkii onnettomuuden yksityiskohtia.. Jatkuvuus kärsii, Olenius kuvailee.
Muodollinen pätevyys
ei ole tärkeintä
Muodollinen pätevyys ei monessa kunnassa aiheuta muita ongelmia kuin esteen vakinaistamiselle.
. Salossa erityisopettajien määrä on 2000-luvulla kasvanut koulutoimenjohtaja Hannu
Arven mukaan kolmanneksella.
Opetusalan Ammattijärjestön
edunvalvontaosaston johtaja Liisa Souri näkee syyksi erityisopettajapulalle liian pienet koulutusmäärät sekä laman heikentämät
työolosuhteet ja palkat, jotka eivät vedä uusia tulokkaita alalle.
. Näitä
uusia merkkejä tulisi käyttää vain paikoissa, joissa jalankulkijat
esim. He tuumivat,
että hoitajilla oli tosi rankaa. Siksi en
ehkä sopisi sille alalle, Stark tuumi.
. Hienosti yhteistyö sujui, vakuutti yksi varsinaisista hoitajista, Isa Järvinen. Kemiössä niin suomen- kuin
ruotsinkielisissäkin kouluissa noin joka
kolmas opettaja on muodollisesti epäpätevä.
Kemiön kunnan sivistystoimenjohtajan
virkaa toimittava Barbro Schauman pitää tilannetta kuitenkin yllättävän hyvänä.
. Perniön kouluissa on tänä syksynä hyvä opettajatilanne, sillä 60 opettajasta vain kolme on vailla muodollista pätevyyttä.
lon koulun 17 erityisopettajasta
kaksi on vailla muodollista pätevyyttä.
. Tulin ajatelleeksi, ettei
minun kannattaisi valittaa pienistä. Ratkaisua edelsi äänestys, joka päättyi tasan 4?4 (1 poissa).
Työnjohtajan paikkaa oli hakenut neljä henkilöä. Markkinat pidettäisiin heinäkuun viimeisenä viikonloppuna.
. Henrica Hallén valittiin varasijalle.
SSS?Vesa Käiväräinen
Eläinsuojelurikoksista
epäilty halikkolaistila
luopuu karjasta
SSS?Lasse Kylänpää
Eläinsuojelurikoksista epäilty
halikkolaistila on luopumassa
karjastaan. Töissä sai olla ihan oma itsensä. Auton etupenkillä matkustajana oli
ollut kuljettajan äiti.
si ja eläinlääkäri olivat tehneet
tilalla yllätystarkastuksen. Joskus leivottiin yhdessä tai pelattiin bingoa,
korttia ja mölkkyä, kuvailee 17vuotias Stark.
. Välillä ajetaan kilpaa niin, että reitti kulkee Halikon tieltä Ruuhikoskenkadulle ja alas Ristikedonkatua, takaisin Halikon tielle ja siitä taas ylös Rappulaan Ruuhikoskenkatua pitkin.
SSS?Leena Savikko
Muodollisesti
pätevien
erityisopettajien
saaminen
hankalaa
etenkin pienissä
kunnissa
Näkyvämpi suojatiemerkki tarpeen
Salossa pitäisi merkitä erityisen vaaralliset suojatiet nykyistä näkyvämmällä liikennemerkillä, esitetään Salon teknisen lautakunnan oikeistoryhmän aloitteessa.
Tauno Laaksosen (kok.) jättämässä aloitteessa sanotaan, että
entistä näkyvämpi merkki voisi kiinnittää paremmin autoilijoiden
huomion ja parantaa näin jalankulkijoiden turvallisuutta. Koulu joutuu myös elämään sen tiedon
kanssa, että ensi vuonna ehkä
saadaan muodollisesti pätevä
henkilö. Ensi kesäksi suunnitellaan ohjelmallisia suurmarkkinoita, joista syntyisi uusi perinne. Sellaisesta tuli onnistumisen elämys,
vaikkei ammattikoulutusta ollutkaan. Erityisopetuksen tarve tunnistetaan aiempaa paremmin ja suurissa luokissa avun tarvitsijat
erottuvat helposti joukosta, Souri
lisää.
Halikon kunnan sivistystoimenjohtajan viransijainen Hannu
Pölönen kertoo, että uusien virkojen täyttäminen on viime vuosina ollut ongelmallista.
. Pyörätuolien työntämiseen tarvittiin joskus todella voimia, mutta kyllä se sujui.
. Mädäntyvien ja muumioituneiden
mullikanraatojen lisäksi navetan lattialla oli silloin pahimmillaan jopa puoli metriä lantaa, eikä rakennukseen tullut edes juomavettä.
Tapauksen paljastuttua viranomaiset kävivät tilalla useita
kertoja viikossa. Vastaavia merkkejä on käytössä useissa EU-maissa.
SSS?Leena Savikko
SSS?Milla Salo
Monessa kunnassa opettajatilanne on yleisesti ottaen hyvä,
mutta erityisopettajat ovat kiven
alla. nyt siellä ajetaan iltayöstä 80?100 kilometrin tuntinopeudella. Kantoi huolta siitäkin,
että tyttö varmasti myös söi kunnolla.
Nuorilla oli tarpeeksi aikaa
kuunnella ja vaikka vain pitää
vanhuksia kädestä. Myös Turusta
Salon seudulla töissä käyvien opettajien
määrä kasvaa vuosi vuodelta.
. Nuoret olivat kohtuullisen motivoituneita. Merita-
Kemiö haluaa torilleen
lisää toimintaa
Marko Mattila
Eeli Paasonen aloittaa kakkosluokan uudessa koulussa. Aiemmin tori oli avoinna kello 14?18. Vaikka erityisopettajat
ovat muodollisesti epäpäteviä, he
ovat virkaansa hyvinkin päteviä,
Kosken kunnan koulutoimenjohtaja Mirja Rautavuori-Lehtinen toteaa.
Pienissä kunnissa tyytyväisiä opettajatilanteeseen
Salon seudun kunnissa lähes kaikki
opettajan- ja avustajanvirat on täytetty ja
suurin osa pätevillä työntekijöillä. Ihmeellistä, että vanhusten kanssa tunsin löytäväni itsessäni pienen lapsen taas.
Se oli minulle hirmu terapeuttista, kertoo 16-vuotias Eriksson.
Motivaatiota riitti
Ennen työjakson alkamista ryhmät perehdytettiin talon käytäntöihin, kerrottiin vanhuksista ja
vaitiolovelvollisuudesta. Hän
aloittaa uudessa virassaan lokakuun alussa. Vanhojen kuuntelu oli
mukavaa. Valtavan työn, rimpuilun ja soittelun jälkeen löysin kaksi
vastavalmistunutta opettajaa kaksi päivää sitten, koulutoimen sihteeri Mika
Oksa huokaisee.
Muurlassa, Perttelissä, Perniössä, Kiikalassa ja Kiskossa ollaan opettajatilanteeseen kaikin puolin tyytyväisiä.
. Työpaikaksi osui Salon
Kukonkallion vanhainkoti. Tietenkin heissä oli
eroja.
. Papat heittivät
lentosuukkojakin, jos heille vilkutti.
Stark huomasi, että joku mummo otti hänet kuin omaksi tyttärekseen. On ollut sellaisiakin vuosia, että kaikkia virkoja ei ole saatu täytettyä, Schauman kertoo.
Dragsfjärdissä ongelmia on etenkin
ruotsinkielisillä kouluilla.
. Tilanne on nyt siedettävällä
tasolla eikä välitöntä hätää ole,
Halikon kunnaneläinlääkäri
Anne Partti sanoo.
Partin mukaan tila on jo myynyt eläimiä pois vapaaehtoisesti,
ja lopettaa karjanpidon kokonaan vielä syksyn aikana. Heitä olisi saanut olla ainakin kaksi
enemmän.
Nainen menehtyi
nokkakolarissa
Somerolla
Uusia näkökulmia
elämään
. Nostamme paikan profiilia ja yritämme tehdä siitä ihmisten kohtauspaikan, tekninen johtaja Roger Hakalax suunnittelee.
SSS?Vesa Käiväräinen
Viranomaiset tehneet tilalla
lukuisia tarkastuskäyntejä
Nuoret kesätyöläiset kantoivat
osan vanhainkodin hoitopaineista
SSS?Irmeli Suvenmaa
Rappulaan halutaan
hidastekoroke
SSS
Irmeli Suvenmaa
Onerva Johansson ja Tanja Eriksson ehtivät tulla hyviksi tutuiksi kolmen
viikon aikana, vaikka ikäeroa on lähes 70 vuotta.
summaa. Koskella ei asu kovin montaa opettajaa. Muutaman kanssa juttelin tosi
paljon ja aion pitää yhteyttä jat-
kossakin. Työntekijä ei voi määräaikaisessa työsuhteessa asennoitua samalla tavalla koulun pitkäjänteiseen kehittämiseen, Pölönen toteaa.
. Luokanopettajia, erityisopettajia ja
matematiikanopettajia on hankala saada,
Sivistystoimenjohtaja Anitra Olenius
luettelee.
Syynä opettajapulaan on hänen mukaansa pitkä matka esimerkiksi Turkuun
ja ruotsinkielisen opettajankoulutuslai-
toksen sijainti Vaasassa.
. Lauleskelin jatkuvasti kovaan
ääneen ja tanssahtelin käytävillä.
Vanhukset pitivät siitä, eivätkä
muut työntekijätkään hyssytel-
leet lopettamaan. Hän arvosti sitä, että nuoret ottivat vastuuta ja
veivät vanhuksia ulos oma-aloit-
Arpa ratkaisi
työnjohtajan valinnan
Kemiön uuden siivous- ja keittiötoimen työnjohtajan valinta jouduttiin ratkaisemaan melko harvinaisella tavalla eli arpomalla tekniikka- ja ympäristölautakunnassa torstaina. Tiukin
tilanne oli Kuusjoella, jossa vielä tällä viikolla haettiin opettajia.
. Ei voi sanoa että tilanne olisi
huono, mutta töitä opettajien saamiseksi pitää tehdä, Meritalon
koulun rehtori Esa Pajulo toteaa.
Keskustan koulun rehtori Jukka Andstén kertoo, että lähes
kaikki koulun erityisopettajat
ovat virkaansa päteviä.
Erityisopettajia pitäisi
kouluttaa enemmän
Marko Mattila
5?6-yhdistelmäluokan opettaja Paavo Heinonen aloittaa 19:nnen ja viimeisen syksynsä Perniön kirkonkylän koulussa.
Erityisopettajien koulutusmääriä on jopa lisätty, mutta virkojen
määrä on samalla kasvanut nopeammin. Karjaalta Perniön kirkonkylään muuttanut Paasonen tutustuu kouluun ja opettaja Pia Silfver-Tammeen (takana oik.) äitinsä Eeva
Paasosen (takana vas.) kanssa. Jotkut nuoret halusivat
myös auttaa hoitajia vanhusten
ruokailussa, vaikka sitä ei ilman
muuta edellytetty. Lautakunta piti
Dragsfjärdissä asuvaa Birgitta Parikkaa ja kemiöläistä Henrica
Hallénia yhtä vahvoina hakijoina, eikä saanut valittua heistä
kumpaakaan. Vanhuksen hymy oli hänestä paras palkka. Rehellisesti voi sanoa, että
muodollinen epäpätevyys ei ole
ongelma. Autossa
ei ollut matkustajia.
Autot olivat kaarteessa osuneet
nokakkain yhteen. Olet niin mukava. Huomattiin jopa dementiaa
potevien erottavan positiivisesti
nuoret kesätyöläiset vakituisista
työntekijöistä.
Molemminpuolista
huolenpitoa
Irmeli Suvenmaa
Liisi Sarka (vas.), Sini Stark ja Ida Ropponen muun muassa ulkoilivat yhdessä Salon Kukonkallion vanhainkodissa.
Pintavedet ovat laskeneet vähän verrattuna
esimerkiksi vuoteen 2002, jolloin maaperä kuivui pitkän kuivan jakson aikana.
Myöskään tarkastusinsinööri Timo Tammi
Salon rakennusvalvontatoimistosta ei tänä kesänä ole työssään törmännyt vaurioituneisiin
taloihin.
Tammi toteaa, että ongelmia saattaa ilmetä
syksyn edetessä. Me saimme sen hyvältä ystävältä
seitsemän, kahdeksan vuotta sitten.
Hän kertoi, että se on lämpimän paikan
kasvi, Peltola kertoo.
Kasvi istutettiin ensin suojaisan kiven
viereen, mutta muutettiin sitten perennapenkkiin muiden kasvien joukkoon.
Hän muistelee kasvin kukkineen pari
kertaa aiemmin, mutta vasta tänä kesänä oikein kunnolla. Hän mainitsee esimerkiksi Chilestä kotoisin olevan havupuun.
Jos ostaja ei tiedä kasvien kestävyydestä tai että ne vaatisivat kasvihuoneen suojan, tulee turhia pettymyksiä.
Schulman sanoo, että taimien tuonnissa on myös se ongelma, että tuodaan
lajeja, jotka sinänsä menestyvät Suomessa, mutta niihin on lisätty eteläistä
kantaa. Perustusten seuraamisen ansiosta voimme
antaa hätäapua, jos jossakin tulee kuivempaa,
Suominen valottaa yrityksensä toimenkuvaa.
Pintavesi nyt yllättävän korkealla
Suomisen mukaan pintavedet ovat tänä kesänä laskeneet yllättävän vähän, eikä maaperän
Laji menestyy
Suomessa
vartettuna
SSS?Elina Lahti
Kääpiömanteli yllätti perniöläiset
Markku ja Terttu Peltolan: koristepuu kukki ensin alkukesällä komeasti,
minkä jälkeen puuhun ilmestyi manteleita. Pintavedet vaikuttavat paalujen yläpäihin,
joiden pitää olla veden alla tai kostean saven sisällä, sanoo geotekniikan asiantuntija Jyrki
Suominen Geo-Master Oy:stä.
. elokuuta 2006
?
7
SALON SEUTU
Kääpiömanteliin
ilmestyi pieniä
manteleita Perniössä
Savikolle
rakennetut talot
vaarassa vajota,
jos kuivuus
jatkuu viikkoja
Pintavedet laskeneet
tänä kesänä
yllättävän vähän
SSS?Panu Sivula
Sateettoman kauden jatkuminen vielä muutamia viikkoja tietäisi uhkaa savikolle paalutetuille vanhoille taloille.
Savisen maaperän kuivumisesta voi tulla ongelma etenkin Salossa ja Halikossa, joissa savikolle perustettuja taloja on runsaasti.
Talojen paalutukset kärsivät kuivuudesta,
kun pintavesien pinta laskee liikaa ja päästää
paalut kuivumaan.
. Se saa
osakseen myös lumilingon heittämää
lunta, mutta on kestänyt senkin.
Vartettuna kasvi kestääkin aina Keski-Suomea myöten, mutta Schulman
epäilee, ettei se omajuurisena pärjäisi.
Schulman on puutarhakauppoja kierrellessään havainnut, että Suomeen
tuodaan myös sellaista lajistoa, joka ei
välttämättä menesty Suomessa.
Osa on hyvinkin eksoottisia, mutta ei
kestä Suomen talvea ulkona. Niin kauan kuin kasvukausi jatkuu, eli vielä elo?syyskuussa voi perustuksissa tapahtua
paljon haitallisia muutoksia, Suominen sanoo.
Hän kehottaa kastelemaan mahdollisuuksien
mukaan esimerkiksi rintamamiestalojen vierustoilla kasvavien isojen lehtipuiden juuristoja, jotta ne eivät pääse kutistamaan savikkoa.
Savikkojen kuivumista seurataan tiiviisti
mittaamalla pintavesiä rakennusten tuntumassa Salon seudulla ja eri puolilla LounaisSuomea.
. Omajuurisena eteläinen laji olisi talven tuiverruksessa
kovilla.
. Kääpiömantelia ei hänen mukaansa juurikaan kasvateta omajuurisena, vaan
yleensä juuri luumuun vartettuna.
Näin pieni koristepuu menestyy Suomen talvessakin.
Kääpiömanteli on muuten kaakkoiseurooppalainen ja aasialainen laji.
Sen karvaanmakuiset hedelmät eivät
ole syötäviä.
Sen sijaan mantelipuusta on jalostettu syötävä makeamanteli sekä maus-
Elina Lahti
Kääpiömantelin hedelmän sisältä löytyy
manteli, jota ei kuitenkaan voi syödä.
teen raaka-aineena käytetty karvasmanteli.
Tuontikasvit eivät
aina pärjää
Perniöläismanteli viihtyy hyvin ulkona myös talven. Lämmin kesä on kuitenkin
auttanut perniöläiskasvia.
Schulman kertoo, että perniöläismanteli on vartettu luumun runkoon. Uusissa taloissa vajoamisen
uhkaa ei hänen mukaansa ole, mutta pihamaat saattavat kuivalla savikkoalueella painua.
Kunnallistekniikka verottaa
savikon kosteutta
Salon Helsingintiellä jouduttiin vastikään
purkamaan kerrostalo, jonka paalutukset pettivät savisessa maaperässä. Biologisessa mielessä on sama
laji, vaikka kyseessä onkin eteläinen
kanta.
Suomessa on herätty tähän ongelmaan. Kukat olivat pieniä ja punaisia.
kuivuminen tiettävästi ole vielä vaurioittanut
rakennuksia.
. Etenkin soralla täytettävät putkijohtojen
kaivu-urat kuivattavat ympäristöä, Suominen
sanoo.
Viimeisten 15 vuoden aikana rakentamisessa
on kiinnitetty aiempaa enemmän huomiota savikkoalueen vaatimuksiin.
Hedelmät eivät
ole syötäviä
Elina Lahti
Kääpiömanteli viihtyy Perniössä luumuun vartettuna. Näistä
löytyy myös oma FinE-tunnus. Kunnallistekniikan rakentaminen asuinalueille, muun muassa
viemäröinti ja asfaltointi, ovat osaltaan kuivattaneet savista maata.
. 7
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU7
SALON SEUDUN SANOMAT
Lauantaina 12. Varsinainen manteli ei Suomessa
menesty, kertoo kääpiömanteliksi kasvin tunnistanut filosofian tohtori Leif
Schulman Helsingin yliopiston Kasvitieteellisestä puutarhasta.
Hän ei arvuuttele, miten harvinaista
on, että kääpiömanteli tekee hedelmiä
Suomessa. Markku Peltola kertoo,
ettei kasvia suojata mitenkään. Niin ainakin he otaksuivat, sillä
hedelmät olivat vihreitä ja karvaisia.
Sisältä löytyikin manteli, kun Markku Peltola kaivoi vihreää hedelmänlihaa pois.
. Vielä 1970-luvulla ei ollut merkkejä siitä, että savikot kutistuvat ja kuivuvat niin voimakkaasti, Jyrki Suominen kertoo.
Hänen mukaansa vesien määrää maaperässä
on viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana vähennetty merkittävästi. Tutkimustyö tehdään Maatalouden tutkimuskeskuksen Laukaan yksikössä.. Nelikerroksisen
talon paalutusten korjaaminen olisi tullut liian
kalliiksi, ja rakennus olisi jäänyt korjattunakin
kallelleen.
Talojen perustuksiin ei takavuosikymmeninä
kiinnitetty savikkoalueellakaan erityisempää
huomiota.
. Kaupoissa on myös taimia, joiden alkuperä on tutkittu perinnöllisiltä
ominaisuuksiltaan kestäviksi, niin talvea kuin tautejakin vastaan
Salossa
7 vuotta
Anni Ryynänen
12.8. En kaksikymmentä vuotta sit-
ten aloittaessani olisi voinut aavistaa, miten vaikeisiin asioihin
joutuu paneutumaan.
Nyt juuri loppusuoralla ehtivät
tulla eteen vielä moottoritiehen
liittyvät päätökset ja kuntaliitoshanke. Syntymäpäivä täyttyy ny-
kylaskujen mukaan 2. Hän haluaa saada kokouksissa aina ensin keskustelua aikaan päätettävistä asioista. Laatikossa olleesta kukkarosta löytyi 18 hopeakolikkoa,
22 kuparikolikkoa ja 15 seteliä.
Pääosan kuparilaatikon sisällöstä
muodostivat kuitenkin erilaiset
paperit sekä vanhat Wasabladetit
vuodelta 1911. Jokaisesta asiasta hän ei välttämättä silti halua avata omaa suutaan.
Niin tehdessään hän kuitenkin rehellisesti paljastaa oman kantansa.
Tällainen tyyli on näköjään tavallisten rivikuntalaisten mieleen, koska Helminen kertoo eri
tilanteissa saavansa kiitosta rohkeudestaan.
. Tämä on näkynyt
ja kuulunut koko hänen viidettä
kautta jatkuneessa valtuustotyössään. Paimiossa
9 vuotta
Riikka-Maria Kaase
12.8. Konsulttejakin on käytetty ennustamaan
tulevaisuutta.
Anja Helmisen mielestä vain
valtuuston harteille lopullista
päätöstä ei voi siltikään sälyttää.
Omasta puolestaan hän pitäisi
menetyksenä esimerkiksi kunnantoimiston häviämistä Kitulasta. elokuuta 2006
8
?
MEIDÄN KESKEN
viikko 32
Tahto olla muuta kuin vain kumileimasin
12.8.2006
sss.kalenteri@sss.fi
SSS?Irmeli Suvenmaa
Lauantai
Saksalaismies
jakoi rahaa
kadulla
60 VUOTTA HUOMENNA
STT?Reuters
Paljon onnea
Tänään:
Suomenkielinen kalenteri:
Klaara
Ruotsinkielinen kalenteri:
Klara
Huomenna:
Suomenkielinen kalenteri:
Jesse
Ruotsinkielinen kalenteri:
Alfons
Päivän sana
Herra, sinä ilahdutat minua
teoillasi, minä riemuitsen sinun kättesi töistä. Kaupungin keskusarkistossa on jo vuosia
säilytetty ohutta kuparilaatikkoa,
jonka sai viestin mukaan avata
vasta Vaasan 400-vuotisjuhlissa.
Laatikko avattiin kansanjuhlassa torstaina, ja sen sisältö esiteltiin tiedotusvälineille perjantaina.
Suurta rahakätköä laatikosta ei
paljastunut, vaikka rahaakin mukana oli. Edes eteläpohjalaisten rakastaman Mannerheimin kykyjä ei ollut kirjeen mukaan hyödynnetty.
Vaasa aikoo jatkaa suljetun laatikon perinnettä ja lähettää viestinsä 500-vuotiaan kaupungin
asukkaille. Nyt käännän jo itsekin mielelläni Muurlassa moottoritielle, koska siellä eivät aina-
kaan vastaantulijat ole vaaraksi.
Helminen myöntää, että moottoritiellä on valmistuttuaan todennäköisesti negatiivisia vaikutuksia Suomusjärven viljelijöiden ja
yrittäjien toimintaan.
. Miten me vanhat konkarit
voimme tietää, mikä olisi kuntaliitosasiassa nuorten ja lapsiperheiden parasta, Helminen kyselee
vakavissaan. Erikoisuudessaan
se ja jotkin muut vetonaulat voisivat saada matkustajien virran
kääntymään moottoritieltä Kitulaan.
DES MOINES . Lehden nykyinen
päätoimittaja Pekka Lakka siirtyy Lappeenrannassa ilmestyvän
Etelä-Saimaan päätoimittajaksi.
Lordin Linnan juhla
-varusteista
lyödään vetoa
Tuire Karanen
Kuusjoella kukkii kahvipannu.
Liam Callagher adoptoi apinan
SUDOKU
SSS?STT
LONTOO . Olen ajatellut, että jollen muuten pääse, ei tarvitse
päästäkään. Jämpti on niin.
Helminen oli alkukautenaan
SMP:n ensimmäinen ja viimeinen
valtuutettu Suomusjärvellä. Siksi hän kallistuu
neuvoa antavan kansanäänestyksen kannalle lisäeväiden saamiseksi. Salossa
6 vuotta
Rasmus Kiviaho
12.8. Kansanterveystyön kuntainliiton valtuustossa
hän toimii toista kautta.
Luottamushenkilönä toimimista Helminen pitää todella vastuullisena ja vaikeana tehtävänä. Halikossa
3 vuotta
Ossi Mahlberg
12.8. lokakuuta.
Kaupungin tietopalvelupäällikkö
Tanja Båsk kertoo, että laatikko
oli päätynyt kaupungille maistraatin arkistosta. Helminen suunnittelee jäävänsä pois ensi vaalien ehdokaslistalta.
. 8
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU8
SALON SEUDUN SANOMAT
Lauantaina 12. Hän oli juonut hieman ja oli hyvällä tuulella, kertoi
poliisin edustaja.
Viiden sakaran
vahinko
STT?AP
Kivikaudesta vetonaula
Kantaansa moottoritiehen Helminen on joutunut muuttamaan
valtuustouransa alkuvuosista.
Syynä ovat omakohtaiset kokemukset nykyliikenteestä.Turvallisuuden kannalta moottoritie on
sittenkin parempi.
. Idea-asteella
olevan kivikautisen kylän hän toivoo toteutuvan. lokakuuta.
SSS?STT
Mikkelissä ilmestyvän sanomalehti Länsi-Savon päätoimittajaksi on nimitetty filosofian maisteri
Tapio Honkamaa, 51. Kuinka
suuret ovatkaan sinun tekosi,
Herra, kuinka syvät sinun ajatuksesi!
Ps. Tällä
erää hän on valtuuston II varapuheenjohtaja samoin kuin kulttuurilautakunnan. Mies nosti pankista 13 000
euroa, meni ulos ja alkoi ojennella
seteleitä ohikulkijoille.
Poliisi kuitenkin puuttui asiaan
sen jälkeen kun naapuruston
asukkaat olivat hälyttäneet virkavallan paikalle. Ainakin vastaavanlainen
asiointipiste pitäisi taata.
. 63-vuotias filantrooppi oli tuolloin ehtinyt jakaa pikatukiaisia 1 505 euroa.
. Kiinni tinatun laatikon arvokkaimmat löydöt ovat hänen mukaansa henkilökohtaisesti
signeeratut kirjeet.
Hedman sujautti mukaan vielä
heinäkuussa 1921 ajankuvan, jossa itsenäisen Suomen tulevaisuutta kuvattiin synkeäksi ja epävarmaksi taitamattoman eduskunnan johdolla. Nyt avatun laatikon
sisältöä pääsee kurkistelemaan
tarkemmin Vaasa 400-päivillä
1.?7. On vanha vitsi,
ettei tatuointeja kannata ottaa
kovin rakastuneena tai ainakaan
kirjailla niihin silloisen siipan nimeä.
Iowalaisnaiselle kävi hieman
toisin viime viikonloppuna. Somerolla
9 vuotta
Amanda Nurmi
12.8. Luottamushenkilöitä on
juoksutettu lukemattomissa kokouksissa, on pantu täyttämään
monimutkaisia ja tuntikausia vieviä kirjallisia kyselyjä. 92:5-6
Menovinkit
Elokuvat
Karvinen 2, Bio Jännä Salo
klo 18
Superman returns, Bio Jännä Salo klo 19.30
Pirates of Caribbean: Kuolleen miehen kirstu, Bio-Salo
1 klo 16.45
Miami Vice, Bio-Salo 1 klo
19.30
Geishan muistelmat, BioSalo 2 klo 17.15
The Omen, Bio-Salo 2 klo 20
Ice age 2: jäätikkö sulaa,
Kino-Paimio klo 17
Poseidon, Kino-Paimio klo 19
Suomusjärven kunnanvaltuutettu Anja Helminen (sd, sit.)
vakuuttaa haluavansa olla luottamustehtävissä muuta kuin vain
kumileimasin. Oasis-yhtyeen Liam
Helppo
Callagher on adoptoinut apinan
Lontoon eläintarhasta.
Callagher innostui adoptoi-
maan otuksen vierailtuaan eläintarhassa lastensa kanssa. Tosin hän naurahtaa, että
siihen tarvittavat rahat ovat jo
tainneet huveta mainitussa selvitysruljanssissa.
BERLIINI . Marttilassa
7 vuotta
Aleksi Koskela
12.8. Yhteentörmäyksestä
pelastuin vain, että itse väistin
pientareelle. Salossa
10 vuotta
Katri Laaksonen
12.8. Hän toimii tällä hetkellä Kauppalehden
toimituspäällikkönä.
Honkamaa aloittaa Länsi-Savossa 2. Ylöjärvellä
2 vuotta
Max Nordling
11.8. Salossa
3 vuotta
Julia Vuolli
12.8. Asialla oli tietysti naisen poikaystävä, joka oli
saanut öisen inspiraation.
. Heidän mukaansa isä-Callagher
muistutti eittämättä eläintarhan
punakasvoista hämähäkkiapinaa.
Ruudukon jokainen vaaka- ja pystysuora rivi sekä
3x3 ruudun laatikko on
täytettävä numeroilla 1?9
niin, että jokainen numero
esiintyy rivissä tai laatikossa vain kerran.
SSS?STT
Saapuuko viisuvoittaja Lordi
Presidentinlinnan itsenäisyyspäiväjuhliin maskeissa vai ilman. Pelkään, että Kitulasta tulee
peräkylä ja se alkaa nimensä mukaisesti kitua. Halikossa
6 vuotta
Eeva-Maria Niemi
12.8. Eniten kohdetta on pelattu Kreikasta ja Unkarista käsin.
Sportingbet avasi maskikohteen
pian Euroviisujen jälkeen.
OTSO ONNITTELEE
Edellisen ratkaisu
sss.lastenpalsta@sss.fi
1 vuotta
Sini Saarinen
12.8. Ainakaan hän ei tunaroinut
kuvaa, nainen kehui ja aikoo tapailla miestä jatkossakin.
Teatteri
Suomen hevonen, Teatteri
Provinssi Halikossa, Rikalanmäellä klo 19 (lm)
Pessi ja Illusia, Teatteri Puutaivas Halikossa, Vaskiolla klo
15
Vaasa sai viestin sadan vuoden takaa
ARMAS AIKA
SSS?STT?Anne Rahjola
Musiikki
400-vuotias Vaasan kaupunki on
saanut mielenkiintoisen viestin lähes sadan vuoden takaa. Lehdistä yksi oli
painettu silkille.
Lisäksi laatikossa oli kaupungin
300-vuotisjuhliin sävelletty Hjal-
Musiikkia Kiikalan Kruusilassa, Ystävyyden majatalossa
klo 14, mm. Pelkästään Suomusjärven ja
Salon väliä ykköstietä ajaessani
Irmeli Suvenmaa
Anja Helminen ihastui taannoin Wiurilan kartanoravintolan juhlallisiin puitteisiin ja päätti oitis viettää niissä myös syntymäpäiväänsä sukulaisten, ystävien ja yhteistyötahojen kanssa.
on tullut joskus vastaan kolmekin
kaaharia. Salossa
3 vuotta
Jenna Koskinen
12.8. Saksalaisen
Darmstadtin väki ei ollut uskoa
onneaan, kun muuan eläkeläinen
alkoi jakaa rahaa kaupungin kadulla. Parikymppisen neidon nilkkaan oli
tatuoitu viisisakarainen tähti hänen nukkuessaan. Tämän viikon vedoista 75 prosenttia on ulkomaisia. En toisaalta tiedä yhdenkään
äänestäjäni nimeä, paitsi omani.
Äänten kalastamiseksi en ole tarjonnut yhtäkään kahvikupillista,
vaikka sellaista on ehdoteltu vaalien edellä. Hän vain sanoi että hänellä
riittää rahaa. Tämä
johtui siitä, että vuonna 1954 kaupunginvaltuusto päätti laskea
Vaasan iän vuodesta 1606, jolloin
Vaasa oli vielä virallisesti Mustasaari. Salossa
6 vuotta
Valtteri Lehtinen
12.8. Halikossa
7 vuotta
Aatu kanasuo
12.8. Halikossa
2 vuotta
Matias Nuutinen
12.8. lokakuuta. Jason Carter,
Torsten Harder, Tapio Waismaa klo 18 Elina Laiho Acoustic flow
Vuohisrock Salossa, Vuohensaaressa klo 19, Jana, Alias,
Stella,
Herrasmiesliiga,
Technicolour
Muita tapahtumia
Särkisalon Meripäivät Förbyssä 11.?13.8.
Tapio Honkamaa
Länsi-Savon
päätoimittajaksi
mar Procopén kantaatti kahtena kappaleena, kaksi Axel von
Kothénin säveltämistä kantaateista, luettelo juhlapäivällisiin
osallistujista sekä kuvaus ja kirjoitelma Vaasalle vuonna 2011.
Kirjoittajat, vaasalaiset mahtimiehet konsuli Johan Edvard
Moe (1856-1931) ja tohtori Karl
Gustaf Hedman (1864-1931)
ajattelivat tällä tavoin jättävänsä
jälkipolville muiston itsestään ja
Vaasan 300-vuotisjuhlasta.
Viisi vuotta
etuajassa
Laatikko avattiin lähes viisi
vuotta aiemmin kuin Hedman ja
Moe alun perin tarkoittivat. Siinä kysymys, joka kiinnostaa tällä haavaa useita vedonlyöjiä sekä Suomessa että ulkomailla.
Vedonlyöntiyhtiö Sportingbetin
mukaan kohde Lordin Linnan
ONNEN HETKET
juhlien maskeista on supersuosittu.
Tällä haavaa kertoimet ovat
seuraavat: ei riisu maskeja 1.40
ja riisuu maskit 2.75. Halikossa
2 vuotta
Aleksi Tauriainen
12.8. Marttilassa
Vaikea
Onnea
Iira 10 v
Edellisen ratkaisu
T: Mummu
ja Pappa. Kaikkien on puhallettava yhteiseen hiileen, että
Suomusjärven vetovoima säilyisi,
Helminen innostaa
A. Sanomalehdissä mainostamista vähensivät erityisesti
teleyhtiöt ja kauppa.
. Ainakin Västanfjärdistä löytyy kauppa,
joka on vetänyt puoleensa saman
suvun edustajia jo viidessä peräkkäisessä sukupolvessa.
Syyskuun alusta 110-vuotiaan
perheyrityksen, valintamyymälä
K. Näihin kuuluu esimerkiksi viime
vuonna hankittu viranomais- ja
yritystietopalvelu ePortti.
Alkuvuoden aikana Alma kokosi voittoa jatkuvista toiminnoistaan 22 miljoonaa euroa. Yhdessä yhteistyökumppaniensa eli säästö- ja
paikallisosuuspankkien kanssa
Aktialla on noin 410 konttorin
verkosto.
Nykyinen Aktia syntyi kun Helsingin Säästöpankki 1990-luvun
alussa fuusioitui useiden rannikkoalueen säästöpankkien kanssa.
Mediayhtiö Alma Media odottaa
koko vuoden liikevoittonsa olevan
viimevuotista parempi, vaikka
mainosmyynnin kasvun ennakoidaan hidastuvan. Nyback siirtyy uuteen toimeensa lokakuun alussa Turunmaan Seutu
ry:n johtajan paikalta.
Aktia aloittaa Kemiössä myös
yhteistyön kemiöläisen kiinteistönvälittäjän Magnus Nyholmin
kanssa. Täytämme nyt palveluverkossamme olleen aukon, jonka toisella puolella ovat Turun ja Paraisten konttorit ja toisella puolella
Hangon ja Tammisaaren konttorit, sanoo Aktian varatoimitusjohtaja Jarl Sved.
Kemiönsaarella toimivat ennestään Nordea sekä Osuuspankki
Raasepori. Tuolloin tulosta pulskisti tv- ja radiotoiminnan myynnistä saadut voitot.
Jatkuvien toimintojen liikevaihto
oli tammi?kesäkuussa runsaat 145
miljoonaa euroa. Vaihtokärjessä Nokia, Neste Oil ja Outokumpu luisuivat,
kun taas Sampo kiihdytti torstaista nousuaan. Alma Media eteni 1,6 prosenttia.
SanomaWSOY-konserniin kuuluva Sanoma Osakeyhtiö osti
Suomen Metro-lehden liiketoiminnot Metro International-yhtiöltä.
SanomaWSOY peruutti 0,3 prosenttia.
Metsäyhtiöistä UPM laski 0,2 prosenttia ja Stora Enso puoli prosenttia.
Torstaina tuloksensa myötä kohonnut Sampo kiri 2,8 prosenttia.
8000
3
4
5
6
7
8
8640
8620
8600
8580
8560
8540
8520
5 pv
8500
8480
ma
ti
ke
to
Vaihto
miljoonaa euroa
3500
3000
2500
2000
1500
1000
500
Nousseet
Toimialaindeksit
0
maalis
Toimiala Muut. Viidettä sukupolvea
edustaa Lindroosin 11-vuotias tytär, joka jo pitää paremmin Knalliksena tunnetun kaupan tiloissa
kirpputoria.
Knalliksen historia alkoi Västanfjärdin ensimmäisen kunnanjohtajan Karl-Anton Erikssonin,
joka sittemmin otti nimen Enestam, perustamasta kamarikaupasta. % ed.
Muut. Nykyinen toimitusjohtaja
Tua Storberg, joka on
Jan-Erik Enestamin sisar ja Åsa Lindroosin äiti, muistaa hauskimpana erikoistilauksenaan
elävän kanan. Svedin mukaan markkinoilla riittää hyvin tilaa kolmannelle pankille. 7702 317 Fax: 7702 300
9
TALOUS
sss.talous@sss.fi
Aktia Säästöpankki
avaa konttorin Kemiöön
?Kolmannelle pankille
riittää hyvin tilaa?
SSS?Mikko Nurmisto
Mikko Nurmisto
Åsa Lindroosista tulee västanfjärdiläisen perheyhtiön K. mutta myös
kankaita, vaatteita, posliinia ja
kalusteita.
Muun muassa vaatemyynti tuottaa hankaluuksiakin. Vuosi sitten myynti oli runsaat 140 miljoonaa euroa.
osapuolet eivät kertoneet.
. Alkuaikoina kaupassa valmistettiin leipomotuotteiden lisäksi
myös limonadia ja jäätelöä.
. Ruumisarkkujakin varastosta löytyi.
Knallis haluaa noudattaa maalaiskaupan perinteitä. Kauppahintaa
Alma
nosti
tulosarviotaan
SSS?STT
Mikko Nurmisto
Knallis on valmiina sukupolvenvaihdokseen. Åsa Lindroos (oik.) perii äidiltään Tua Storbergiltä toimitusjohtajan tehtävän. Sellaisen olemassaoloa tosin voi arvuutella. Tämä on ollut elämäntyylini
koko ajan. Jos pörssi onnistuisi lisäämään polttoaineen tarjontaa, se
olisi erittäin mielenkiintoinen juttu, mutta mikään helppo juttu se
ei ole, korostaa Pohjolan Voiman
bioenergiastrategioista vastaava
Juha Poikola.
. elokuuta 2006
?
Tuottaja: Mikko Nurmisto puh. % 1 kkMuut. Storbergin mies Ralf Storberg on eläkkeellä.
Motiva puuhaa biopolttoainepörssiä
SSS?STT
Uusiutuvien energianlähteiden
käyttöä edistävä Motiva puuhaa
Suomeen biopolttoainepörssiä.
Aluksi pörssi toimisi kotimaisilla
hakemarkkinoilla.
. jos jotain puuttuu, hankimme sen?, kertoo nykyinen hallituksen puheenjohtaja, ympäristöministeri Jan-Erik Enestam.
Elävä kana
ja kalsarit
Omasta lapsuudestaan 1950-luvulta Enestam muistaa muun
muassa karkean suolan jakamisen varastosta kalastajille. 267,30 +0,95
-2,35 +26,34
Kulutustavarat ja -palvelut 168,48 +0,36
+4,59
-6,41
Päivittäistavarat
239,00 +0,26
+1,55 +24,36
Terveydenhuolto
241,71 +0,90
+0,06
-7,32
Rahoitus
150,53 +1,57
+1,17 +12,52
Informaatioteknologia
28,56 -0,70
-0,55 +12,78
Tietoliikennepalvelut
22,79 +0,57
+0,40 +12,40
Yhdyskuntapalvelut
678,81 +0,42
+5,96 +41,45
I-listan indeksi
3771,09 +0,34
-1,86
+4,10
NM-listan indeksi
1055,47 -0,62
-0,60
+3,90
huhti
touko
kesä
heinä
elo
Päätöskurssin muutos
Turvatiimi
Marimekko
Incap
Solteq (LP)
Tecnomen
Sampo A
+5,56
+3,90
+3,69
+3,57
+2,90
+2,75
Laskeneet
900
800
700
600
500
Päätöskurssin muutos
Done Solutions
Beltton-Yhtiöt
Outokumpu
Keskisuomalainen A
Biotie Therapies
Raute A (LP)
-6,25
-6,17
-3,00
-2,97
-2,94
-2,81
5 pv
400
ma
ti
ke
to
Euribor 360
1 vko
1 kk
2 kk
3 kk
4 kk
5 kk
11.08. Alalla on tervettä epäilystä,
mutta suuretkin polttoaineen
käyttäjät ja toimittajat ovat olleet
kiinnostuneita asiasta. Päivän tulosjulkistajista Alma Media ja Fiskars olivat ylämäessä, Biotie puolestaan alamäessä.
Yleisindeksi OMXH päätyi 0,1 prosenttia miinukselle. Tämä oli uusi luonteva askel tällä tiellä, toteaa Sanoma Osakeyhtiön toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen.
Hän muistuttaa, että joukkoliikenteessä jaettavien ilmaislehtien
markkina on ollut kaikkein nopeimmin kasvava printtilehtimarkkina Suomessa viime vuosina. Myös
hevosten valjaita oli myynnissä
paljon. Valtaosa
lehden vajaasta 350 000 lukijasta
on pääkaupunkiseudulla. Kauppa vilkastuu käsi
kädessä koulujen alkamisen
kanssa, Nyholm tukee.
Aktia Säästöpankin Kemiön
konttori tulee Nymanin Kiinteistö
Oy Monetan omistamaan vanhaan
Säästöpankin taloon. Kaupan kanssa ollaan naimisissa 24 tuntia vuorokaudessa, JanErik Enestam heittää.
Aktia Säästöpankki avaa konttorin Kemiön keskustaan syksyllä.
Aktian mukaan monet Kemiönsaaren asukkaat ovat toivoneet,
että Aktia aloittaisi säästöpankkitoiminnan alueella uudelleen.
Säästöpankki hävisi Kemiönsaarelta vuonna 1993 Suomen Säästöpankin pilkkomisen myötä.
. Vuosi
sitten vastaava voitto ennen veroja oli noin 13,5 miljoonaa euroa.
Varsinaisessa tuloslaskelmassa
viime vuoden voitto on selvästi
suurempi. Viime vuosina huolta on kuitenkin aiheuttanut nuorten saaminen lehden tilaajiksi. Ratkaisuna voisi olla se, että
pörssi kilpailuttaisi paitsi polttoaineen myös kuljetukset. Se on
vaatinut myös rohkeita
ratkaisuja.
. Tämän vuoden alussa lopetti viimeinen kilpailija.
Kauppias on nyt Knalliksen palveluksessa.
Vakavaraisen yrityksen
liikevaihto oli viime vuonna 1,09 miljoonaa euroa.
Tänään lauantaina
Knallis juhlii tulevaa sukupolvenvaihdosta.
Uusilta vetäjiltä edellytetään omanlaista elämäntapaa.
. Sekin toimitettiin asiakkaalle.
Åsa Lindroos ja Petra Enestam
uskovat onnistuvansa yhdessä.
. Lähdimme kunnolla mukaan
kaupunkilehtibisnekseen pari
vuotta sitten. Ratkaisevin oli päätös investoida laajennukseen 1980-luvulla.
Se oli meidän pelastuksemme, Storberg kertoo.
Tuolloin kaupan tilat
kaksinkertaistuivat 600
neliöön.
Knallis on nyt Västanfjärdin keskustan ainoa
kauppa. Vielä 80-luvulla
kauppoja oli neljä. Esimerkiksi
metsähakkeen hintaan vaikuttaa
roimasti kuljetus.
. Isämme Bengt Enestam loi
sanonnan: ?Knalliksesta saa kaikkea . Tämä on tietysti tosi jännää ja
haastavaa. Lainaehdot, maksukyky, korkosidonnaisuus . Toimin-
tasäde voisi olla laajimmillaan
Itämeren alue, koska muuten kuljetukset eivät ole taloudellisesti
kannattavia, Silvonen pohtii.
Epäilijöitä piisaa
Kauppa- ja teollisuusministeriön alainen Motiva tavoittelee
hankkeeseen mukaan myös energiayhtiöitä ja polttoaineentoimittajia.
. Eriksson Ab:n viides toimitusjohtaja neljännessä polvessa. Hesari kyllä pärjää suojelemattakin, mutta totta kai kauppa
vahvistaa meidän asemiamme
tällä alueella.
OMX
10000
Sampo ja Alma nousivat
mollivoittoisessa Helsingissä
9500
9000
8500
Helsingin pörssissä osakekurssit päätyivät lievästi pakkaselle viikon
päätteeksi. 10.08. Jos polttoainekauppaa tulee
riittävästi, hinnat voisivat pysyä
kilpailukykyisempinä, Silvonen
sanoo.
Biopolttoainepörssi ei täysin
vertaudu perinteiseen pörssiin,
missä arvopaperit vaihtavat omistajaa sähköisesti. Aktian malli, jossa pankki ja
kiinteistönvälitys ovat saman katon alla, on osoittautunut menestyksekkääksi, Sved toteaa.
. Kevättalvella yhtiö ennakoi yltävänsä vähintään
viime vuoden voittoon.
Mainosmyynnin kasvuvauhti
hidastui jo päättyneellä neljänneksellä ja se jäi edellisvuodesta.
Mediamyynnin lasku näkyi erityisesti sanomalehtiryhmässä.
Myös Kauppalehden runkolehden
mainosmyyntiä luonnehdittiin
heikoksi. Vaihtoa
kertyi hieman yli 630 miljoonaa euroa.
Nokia niiasi 0,8 prosenttia 15,39 euroon.
Viestintäkonserni Alma Media tulos parani vuoden toisella neljänneksellä. Myös liikevaihto kasvoi hieman ja yhtiö nosti koko vuoden
kannattavuusennustettaan. Jos täältä joutuu lähtemään kalsareita ostamaan Kemiöön, samalla
ostetaan muutakin, JanErik Enestam kertoo.
Joskus kaupan palvelulupaus tuottaa erikoisiakin toivomuksia. Täällä on rakentamisessa kova
vauhti. Ymmärsin,
että kaupan olemassaolo on täällä
todella tärkeää, Petra Enestam
kertoo.
Åsa Lindroosille uusi tehtävä ei
tuone vastaan suuria yllätyksiä.
. Meillä on vahva usko sekä
maksullisten- että ilmaisjakelulehtien tulevaisuuteen. 6 kk
3,091 3,092 7 kk
3,105 3,104 8 kk
3,143 3,141 9 kk
3,217 3,215 10 kk
3,275 3,273 11 kk
3,352 3,343 12 kk
3,405
3,442
3,486
3,524
3,554
3,591
3,619
3,394
3,427
3,471
3,502
3,531
3,564
3,588
Ulkomaiset pörssit
Amsterdam, AEX
Ateena
Budapest
DJ Stoxx Nordic
DJ Stoxx Nordic 30
Frankfurt, DAX
FTSE Eurotop 100
Hong Kong, HSI
Lontoo, FTSE
Milano, Mibtel
Moskova, RTS
Nasdaq Composite
New York, DJIA
OMX Stockholm
OMX Tallinn
451,76
3813,97
21382,48
406,95
6774,70
5621,36
2836,06
17249,95
5822,80
28006,00
1631,15
2059,55
11086,90
302,62
645,95
muutos-%
+0,05
+0,37
-0,46
-0,08
-0,07
-0,17
+0,03
+0,16
-0,01
-0,05
-0,72
-0,59
-0,34
+0,39
+0,10
Oslo, OSE
Pariisi, CAC 40
Praha
Singapore, Straits Times
Sydney, All Ordinaries
Tokio, Nikkei
Tokio, Topix
Wien
Zürich SMI
muutos-%
-1,42
+0,23
+0,11
+0,25
-0,09
-0,42
+0,28
+0,04
+0,18
436,48
4988,11
1407,10
2450,63
4918,00
15565,02
1582,88
1403,21
7858,57
3,3
3,2
3,1
3,0
2,9
2,8
2,7
2,6
maalis
huhti
touko
kesä
heinä
elo
Valuutat
Australia - dollari
E-Korea - won
Englanti - punta
Islanti - kruunu
Japani - jeni
Kanada - dollari
Norja - kruunu
Ruotsi - kruunu
Sveitsi - frangi
Tanska - kruunu
USA - dollari
Viro - kruunu
Euro/dollari
1,30
1,288
1,28
1,286
1,26
1,284
1,24
1,282
1,22
1,280
1,20
1,278
5 pv
Euron arvo valuutassa
1,664
1228,640
0,674
90,410
148,210
1,435
7,957
9,195
1,580
7,461
1,278
15,647
1,276
1,18
maalis
huhti
touko
kesä
heinä
elo
ma
ti
ke
to
Lähde: Startel/OMX Exchanges, IS.Teledata AG, IDC ComStock. Jan-Erik Enestamin (vas.) hallituksen puheenjohtajan tehtävän ottaa vastaan hänen tyttärensä Petra Enestam
(edessä). näistä kaikista on kes-
kusteltava henkilökohtaisesti.
Pankinjohtajaksi Kemiöön on
valittu Christer Nyback, 43. Muutin pari vuotta
sitten takaisin tänne. Ongelmana on, että polttoaineen hankinta vaatii pitkäaikaista
varmuutta enemmän kuin pörssin
päällä keikuttelu, lisää Biowatin
toimitusjohtaja Pekka Laurila.
Mikko Nurmisto
Aktia Säästöpankki avaa konttorin Kemiöön ?Säästöpankin taloon?. Pentikäisen mukaan Metro-lehden ostossa
ei ollut kysymys Helsingin Sanomien asemien suojelemisesta.
. Myös nuoret, jotka ottavat ensimmäisen asuntolainansa, ovat
aika ymmällään. Kummatkin tulevat näyttelemään merkittävää roolia suomalaisessa ja kansainvälisessä mediakentässä,
Pentikäinen toteaa.
Sanomien päätuote, Helsingin
Pörssikommentti
Sanomat, on omassa luokassaan
niin valtakunnan kuin pääkaupunkiseudunkin lehtimarkkinoilla. Kun vaatet-
ta tarvittaisiin vain 15 kappaletta,
niitä joudutaan ostamaan 200.
. A. Kaupasta
saa rakennustarvikkeita, bensiiniä ja sementtiä . Jos ihmisellä on liian vähän
tai liian paljon rahaa, hänen täytyy keskustella asiantuntijan
kanssa siitä, miten tilanne hoidetaan, Sved perustelee pankkikonttorien tarvetta nykymaailmassa.
. Lehtimyynti
vetää ja yhtiö ilmoitti lisänneensä
Iltalehden
markkinaosuutta.
Kauppalehti Presson tappiot saatiin puolitettua. Samassa
kiinteistössä on vuokralla Nordea.
Aktia Säästöpankilla on 74 konttoria, jotka sijaitsevat Suomen
rannikkoalueilla ja sisämaan kasvukeskuksissa. Pelletti- tai etanolikauppa-
kaan ei ole poissuljettu, sillä
hankkeen tavoitteena on edistää
biopolttoaineiden markkinoiden
toimintaa.
. Metro ja Sanomien Uutislehti 100 ovat
käyneet tiukkaa kisaa tästä markkinasta pääkaupunkiseudulla.
Mikään rahasampo ilmaisjakelulehdet eivät ainakaan toistaiseksi ole olleet.
. % 12 kk
OMX Helsinki
8581,97 -0,11
+0,39 +14,90
OMX Helsinki CAP
4614,57 +0,12
+0,20 +14,56
OMXHB
47,88 -0,13
+0,38 +13,84
OMXH25-indeksi
2471,63 +0,18
+0,82 +14,66
HEXTech
994,25 +0,27
-6,56
+0,28
Energia
156,09 -2,54
-1,33 +16,62
Perusteollisuus
148,22 -0,68
-0,08
+8,79
Teollisuustuotteet ja -palv. Myyjänä
kaupassa on Metro International, ja
lehti siirtyy Sanomien omistukseen
syyskuun alussa. Vaikka kaikki osastot eivät olisikaan kannattavia, ne kannattaa pitää. Eriksson Ab:n, vallankahvoihin tarttuvat neljännen sukupolven edustajat, serkukset Åsa
Lindroos ja Petra Enestam.
Lindroosista tulee toimitusjohtaja, Enestamista hallituksen puheenjohtaja. Tähtäämme siihen, että biopolttoainepörssin kaupallinen toiminta voisi käynnistyä kahden
vuoden kuluttua, kertoo johtava
asiantuntija Seppo Silvonen
Motivasta.
Huutokauppana internetissä
toimiva pörssi keskittyisi alkuvaiheessa välittämään metsähaketta. Varsinkin valtakunnallinen
mediamyynti oli pettymys, Alma
Median toimitusjohtaja Kai Telanne sanoi pörssitiedotteessa.
Hän muistutti Almassa olevan
meneillään useampia yritysten
haltuunottoja, jotka tukevat yhtiön pyrkimyksiä vähentää riippuvuutta mediamyynnistä. Aktia Säästöpankki on ostanut puolet Nymanin kiinteistönvälitysyhtiöstä.
. Jo hänen kaupastaan sai kaikkea tarpeellista, sokeria, kahvia,
tupakkaa, hajuvettä, sateenvarjoja... 9
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU9
SALON SEUDUN SANOMAT
Lauantaina 12. Omakotitalot menevät hyvin
kaupaksi. Aktia Säästöpankin tavoitteena on saavuttaa
7 500 asukkaan Kemiönsaaressa
15 prosentin markkinaosuus viidessä vuodessa.
. Koko saarella on hyvää tulevaisuudenuskoa, Nyback sanoo.
. Mukaan
on lupautunut muutama, mutta
tavoittelemme 10?20 yritystä, Sil-
vonen sanoo.
Varauksellisesti hankkeeseen
suhtaudutaan ainakin energiayhtiö
Pohjolan Voimassa ja puupolttoaineisiin keskittyneessä Biowatissa.
. Koulussa ei
näistä asioista paljon puhuta. Vasemmalta Aktian varatoimitusjohtaja Jarl Sved, Kemiön konttorissa
aloittava Stina Sjöholm, tuleva pankinjohtaja Christer Nyback sekä kiinteistönvälittäjä, johtaja Magnus Nyman.
Sanomat osti Metro-lehden
SSS?STT
Rohkeita
ratkaisuja
Perheyrityksen jatkuvuus ei aina ole ollut itsestään selvää. Knallis-kaupan yläkerrassa
on kahvilan yhteydessä museo, joka esittelee 110-vuotiaan yrityksen myymiä tuotteita.
Västanfjärdiläisen valintamyymälän
johtoon astuu jo neljäs sukupolvi
Knalliksessa on tehty kauppaa
110 vuotta saman perheen voimin
SSS?Mikko Nurmisto
Kauppiaan geeniä ei tiettävästi
vielä ole löydetty. Olen ollut täällä jo yli
kymmenen vuotta töissä, Lindroos kertoo.
Sanomalehtikustantaja Sanoma
Osakeyhtiö vankistaa asemiaan
ilmaisjakelulehtimarkkinoilla ostamalla Metro-lehden.
Metroa jaetaan 18 kaupungissa
eteläisen Suomen alueella
Beirutissa Israel pommitti eteläisiä kaupunginosia, joita se pitää Hizbollahin
alueena. Brittiviranomaiset nimesivät perjantaina 19 henkilöä,
joiden epäillään suunnitelleen matkustajalentokoneiden räjäyttämistä ilmassa.
seksi on kuitenkin täysin auki, millaisiin jatkotoimiin ryhdytään.
Puolustusvoimien räjähdetutkijan Erkki Koveron mukaan nestemäiset räjähteet on kehitetty hyvin pitkälti Lähi-idässä. Washington Post
-sanomalehden mukaan suunnitelman tutkinta aloitettiin jo vuosi
sitten Lontoon pommi-iskujen jälkeen, ja siihen osallistui satoja tutkijoita kolmelta eri mantereelta.
Kymmeniä epäiltyjä on seurattu.
Mayon-tulivuori
aktivoitui Filippiineillä
LEGASPI?Filippiineillä sijaitseva Mayon-tulivuori on jälleen aktivoitunut lyhyen hiljaiselon jälkeen, varoittivat asiantuntijat perjantaina.
Tulivuoren lähialueelta on evakuoitu noin 40 000 ihmistä. 10
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Lauantaina 12. Hizbollah-järjestön sissit ampuivat yli 55 rakettia.
Ainakin seitsemän ihmistä haavoittui, kun iskut osuivat Haifaan, Naharijaan, Safediin ja Kirjat Shmonaan.
Taisteluissa Hizbollah-järjestöä vastaan haavoittui 16 israelilaissotilasta. Toistai-
Kesäsadon parhaimmistoa.
Poimi omasi.
Maksat
0?
nyt
Nokia
N80
Pieni ja tehokas multimedialaite,
kolmen megapikselin kameralla.
Ilman liittymää 790 ?.
Heti omaksi!
+
Maksat
0?
nyt
Nokia
6280
Pieni ja kompakti liukukansipuhelin hyvällä kameralla,
radiolla ja musiikkisoittimella.
Ilman liittymää 425 ?.
Heti omaksi!
+
Maksat
Maksat
0?
Sony Ericsson
K610i
nyt
Samsung
Z540
Kevyt ja kompakti puhelin kahden megapikselin kameralla ja
musiikkisoittimella.
Ilman liittymää 349 ?.
Heti omaksi!
+
0?
nyt
Ohutta simpukkamuotoilua
ja kehittyneitä ominaisuuksia
samoissa kuorissa.
Ilman liittymää 529 ?.
Heti omaksi!
+
Elisa
Puhepaketti 70
Elisa
Puhepaketti 70
Elisa
Puhepaketti 70
Elisa
Puhepaketti 70
Sisältää puheaikaa 70 min/kk, 0,099 ?/min,
paketin yli menevät: 0,09 ?/min
Sisältää puheaikaa 70 min/kk, 0,099 ?/min,
paketin yli menevät: 0,09 ?/min
Sisältää puheaikaa 70 min/kk, 0,099 ?/min,
paketin yli menevät: 0,09 ?/min
Sisältää puheaikaa 70 min/kk, 0,099 ?/min,
paketin yli menevät: 0,09 ?/min
=
Elisa Paketti
=
Elisa Paketti
=
Elisa Paketti
=
Elisa Paketti
29,90?/kk 21,90?/kk 18,90?/kk 23,90?/kk
24 kk:n sopimus, puhelin on sim-lukittu.
24 kk kok.kustannus 718 ?
Elisa
Datapaketti
4?/kk
Sis. Sisäministeri Alfredo Perez
Rubalcaba epäili, että osasta paloja vastaa ?häikäilemätön jengi?.
Viranomaiset evakuoivat perjantain vastaisena yönä asuintaloja
Ourensen kaupungissa maan luoteisosassa. Asiakkaalla
oleva mahdollinen puheaika ei siirry Elisa Puhepaketti -liittymiin. Erikseen: esim. Kaupunki on käytännössä tyhjentynyt.
3. Lehtisen mukaan tietotaito laitteisiin on olemassa, mutta uusien järjestelmien käyttöönotto vie oman aikansa. On ilman muuta mahdollista,
että jossain on vielä osallisia vapaalla jalalla. Torstaina Israel oli lentolehtisissä kehottanut alueen asukkaita poistumaan.
Pohjois-Libanonissa Israelin pommitukset vaativat ainakin 12 ihmisen hengen.
2. Tämän vuoksi
hälytysvalmius pysyy vielä korkeimmalla mahdollisella tasolla.
. Palot vaativat neljännen uhrinsa, kun maanviljelijän traktori kaatui pelastustöissä Katalonian maakunnassa.
Espanjassa on palanut metsää jo 10 000 hehtaarin edestä.
STT?Reuters?AFP
YK loppusuoralle Libanon-lauselmassa
STT?Reuters?AFP?DPA
BEIRUT/ JERUSALEM/ NEW
YORK . ja Nokia N80 552. 718?. Vanhin heistä on
35-vuotias ja nuorin 17-vuotias.
Britanniassa on pidätetty 24 ihmistä, joiden epäillään olleen osallisina suunnitelmassa. Eikä siitä ole syytäkään tiedottaa ennalta
muille maille, koska se on kansallisten viranomaisten vastuulla.
Espanja pidätti palomiehen
metsäpalojen sytyttämisestä
MADRID?Espanjan poliisi kertoi perjantaina pidättäneensä vapaapalokuntalaisen epäiltynä metsäpalojen sytyttämisestä. yht. Tyros jäi saarroksiin,
kun Israel pommitti hajalle viimeisen Litanijoen ylitse kulkevan
sillan maanantaina.
. Puhelimitse Elisan liittymien myyntipalvelu 0800 46 46 46.
Yrityspalvelu myymälässä sekä puhelimitse 010 80 4000. Suomea kokouksessa edustanut Vesa Himanen totesi unionin tuomitsevan
viattomien siviilien surmaamisen
niin Israelin ilmaiskuissa kuin
Hizbollahin raketti-iskuissakin.. Puhelimen omistusoikeus on asiakkaalla heti sopimuksen syntymisen jälkeen. Iskun kohteena oli ainoa rajan yli vievä ehjä
tie.
Ilmavoimat teki toisen iskun,
kun paikalliset menivät katsomaan vaurioitunutta siltaa. Tiukentuneet turvatoimet, erityisesti käsimatkatavaroita koskevat uudet
rajoitukset, hidastivat matkantekoa eri puolilla maailmaa.
. Me jäämme loukkoon Hizbollahin ja Israelin väliin.
Tuhannet Marjajunin ja läheisen Qlaian asukkaat aikoivat seurata Libanonin joukkojen linja-autoletkaa.
Ihmisoikeusneuvosto
tutkii Israelin iskut
YK:n ihmisoikeusneuvosto aikoo
perustaa tutkimusryhmän selvittämään hyökkäyksiä, joita Israelin armeija on kohdistanut siviileihin Libanonissa.
Neuvoston 47:stä jäsenmaasta
27 kannatti perjantain äänestyksessä päätöslauselmaehdotusta,
jonka islamilaiset maat toimittivat neuvostolle. Kemikaali-ilmaisulaitteita
on olemassa esimerkiksi puolustusvoimilla, ja koirien koulutus on
myös yksi vaihtoehto. Paikalliset kertoivat
satojen autojen kerääntyneen Libanonin armeijan kasarmeille
Marjajunissa, kun YK:n rauhanturvaajat ryhtyivät evakuoimaan
sotilaita ja poliiseja.
. Hizbollah ampui Israeliin yli 55 rakettia. 25 Mt kotimaan datasiirtoa.
1. Myrskyalueelle on komennettu pelastustöihin
muiden viranomaisten avuksi 20 000 sotilasta.
Saomai oli kahdeksas tänä vuonna Kiinaan yltänyt trooppinen
myrsky. Luonnoksen aiemmissa versioissa ei mainittu
vetäytymisestä.
Turvallisuusneuvoston oli määrä käsitellä luonnosta kokouksessaan myöhään perjantai-iltana.
Esityksellä sanottiin olevan neuvoston suurten jäsenmaiden tuki.
Yhdysvaltain YK-suurlähettiläs
John Bolton arvioi jo aiemmin
päivällä, että osapuolet olivat ?hyvin, hyvin lähellä. 25 Mt ylittävältä
osalta 4 ?/alkava 25 Mt.
24 kk:n sopimus, puhelin on sim-lukittu.
24 kk kok.kustannus 526 ?
Elisa Tekstaripaketti 100
2,99?/kk
Sisältää tekstiviestejä 100 kpl/kk.
Paketin ylimenevät 0,08 ?/kpl.
24 kk:n sopimus, puhelin on sim-lukittu.
24 kk kok.kustannus 454 ?
24 kk:n sopimus, puhelin on sim-lukittu.
24 kk kok.kustannus 574 ?
Hintaesimerkki 24kk: Elisa Paketti: Elisa Puhepaketti 70
166. Internet www.elisa.?
Tarkista 3G-verkon kattavuus osoitteesta: www.elisa.?/kuuluvuus. Viranomaiset selvittävät, liittyykö hän myös muihin tapauksiin.
Poliisi oli perjantaihin mennessä pidättänyt maastopalojen takia
kaikkiaan parikymmentä ihmistä. Tarkkaa tekopäi-
vää ei kerrottu.
Lehtisen mukaan toistaiseksi ei
suojelupoliisilta ole tullut ohjeita
tiukentaa nykyisiä määräyksiä.
Sen sijaan Yhdysvaltain liikenneturvallisuusvirasto on antanut
omat ohjeensa Yhdysvaltoihin lentäville lentoyhtiöille, muun muassa
Finnairille. YK:n turvallisuusneuvoston käsittelyyn tulleessa Lähiitä-päätöslauselmassa esitetään
kriisialueelle 15 000 sotilaan vahvuisia YK-rauhanturvajoukkoja.
Luonnoksessa vaaditaan lisäksi
Israelia vetäytymään Libanonista mahdollisimman pikaisesti vihollisuuksien loputtua, kertoi uutistoimisto AFP. Käsimatkatavaroina
mukaan saa ottaa koneeseen vain
passin, lompakon ja lääkkeitä.
Lehtikuva/Reuters/Luke MacGregor
Parlamenttitaloa vartioivat Lontoossa aseistetut poliisit. ratkaisua.
Myös libanonilaiset lähteet arvioivat sovun syntyvän pian.
Israelin pääministeri Ehud Olmert arvioi illalla viimeisintä
luonnosta.
Aiemmin päivällä hallituksen
edustaja ilmoitti Israelin olevan
pettynyt neuvottelujen venymiseen ja hallituksen antaneen tästä
syystä luvan maahyökkäyksen
laajentamiseen.
Israel on viime päivinä valmistellut suuroperaatiota, joka ulottuisi Litanijoelle saakka, arviolta
20 kilometrin päähän maiden rajasta.
Hallituksen edustajan mukaan
sotilaallinen operaatio keskeyte-
tään, jos turvallisuusneuvosto
päätyy tyydyttävään ratkaisuun.
Sotatilanne perjantaina
Pommit ja raketit
vaativat uhreja
Tripoli
Israel teki päivän aikana useita
ilmaiskuja eri puolilla Libanonia.
Maan pohjoisosassa 12 ihmistä
sai surmansa, kun koneet iskivät
lähelle Syyrian rajaa. Luulenpa, että suutelemme
kumpikin maata jalkojemme alla,
kun viimein pääsemme Los Angelesiin, amerikkalainen Mandy
McDonald sanoi odotellessaan
matkaseuralaisensa kanssa pääsyä Heathrow?lta kohti kotimaata.
Suomen ja Britannian välinen
lentoliikenne toimi kuitenkin koko päivän normaalisti ilman merkittäviä viivästyksiä. Siellä sai
surmansa 87 ihmistä ja puolensataa oli kadoksissa.
Myrskykeskuksessa tuulet puhalsivat enimmillään 216 kilometrin tuntinopeudella. Kaikki haluavat lähteä Libanonin joukkojen mukana, eräs paikallinen kertoi. Saattaa olla, että
tutkinnassa tulee vielä ilmi siihen
viittaavia seikkoja, Lontoon polii-
sin tiedottaja muistutti.
Suunnitelmaan liittyvää todistusaineistoa etsittiin yhä lukuisissa kotietsinnöissä erityisesti Lontoossa ja Birminghamissa. . Emme ole saaneet yhtään
apua sen jälkeen, kun viimeinen
reitti katkaistiin. 54 000 rakennusta oli tuhoutunut ja yli 120 000 peltohehtaaria oli tärveltynyt.
Valtaosa kuolonuhreista kirjattiin Zhejiangin suurimmassa kaupungissa Wenzhoussa, jossa on 7,7 miljoonaa asukasta. Muiden liittymien hintatiedot www.elisa.?. Maan eteläosaa koetelleissa myräköissä on kuollut liki tuhat ihmistä.
STT?AFP?Reuters
lehdistötilaisuudessa Lontoossa.
Lentoliikenne erityisesti Lontooseen ja sieltä pois takkuili edelleen terroriuhan vuoksi. Sen aiemmat purkaukset ovat vaatineet kaikkiaan tuhannen ihmisen
hengen.
Asiantuntijoiden mukaan tulivuoren melko voimakas purkautuminen saattaa olla nyt lähellä. 1028?. Meillä ei ole riittävästi ruokavarastoja pidemmäksi kuin kahdeksi päiväksi,
kaupunginjohtaja Abdil-Muhsin
al Hussaini kertoi.
YK:n hätäavun koordinaattori
Jan Egeland kertoi YK:n lakanneen pyytämästä Israelilta turvallisuustakeita apukuljetuksille Tyrokseen sen jälkeen, kun Israel oli
hylännyt pyynnöt päivästä toiseen.
Tuhannet ihmiset valmistautuivat lähtemään kahdesta eteläisestä kristittyjen kaupungista, jotka
Israelin joukot ovat ottaneet hallintaansa. Puhelimissa on laitevalmistajan antama takuu. 190 ihmistä oli kateissa.
Aineellisten vahinkojen laskettiin nousevan 11,25 miljardiin juaniin
(1,1 miljardiin euroon), arvioi tulvantorjuntavirasto. Etelä-Libanonin asukkaat ovat jääneet eristyksiin Israelin tuhottua viimeisen
Litanijoen ylittävän sillan maanantaina.Tyroksen kaupunginjohtaja arvioi ruoan
loppuvan kaupungista kahden päivän sisällä.
STT/Reuters
Ruoka uhkaa loppua Etelä-Libanonista
STT?Reuters?AFP?DPA
BEIRUT/TYROS/GENEVE?Av
ustusjärjestöt kamppailivat perjantaina, jotta apua saataisiin perille sotimisen jalkoihin jääneeseen Etelä-Libanoniin. Lehtinen kertoi
suojelupoliisin tienneen operaatiosta ja mainitsi Ilmailuhallinnolla ja suojelupoliisilla olevan
jatkuvaa keskustelua turvallisuusasioista. kk maksuton. Sen tieltä oli evakuoitu turvaan yli 1,6 miljoonaa ihmistä, kertoivat maan viranomaiset.
Taifuuni rantautui torstaina maan itäosaan, missä se aiheutti tuhoa Zhejiangin ja Fujianin maakunnissa. 31-vuotiaan miehen uskotaan sytyttäneen kolme paloa Galician maakunnassa. Ei sieltä operaatioon liittyviä
salaisia ja luottamuksellisia tietoja
tule, ja ei niitä kukaan odotakaan.
Emme tienneet ennalta operaatiosta, että se käynnistyy. elokuuta 2006
?
MAAILMALTA
10
Britit julkistivat
epäiltyjen nimiä
Sisäministeri John Reid
korosti terroriuhkan
olevan yhä suuri
STT?AFP?DPA?Reuters
LONTOO/ISLAMABAD?Britannian poliisi julkisti perjantaina
suuresta terrorisuunnitelmasta
epäiltyjen henkilöiden nimiä. British
Airways uskoi saavansa lennettyä
noin 70 prosenttia Heathrow?n
kautta kulkevista kotimaan- ja
Euroopan vuoroista. Ainakin seitsemän ihmistä haavoittui
iskuissa Haifaan, Naharijaan, Safediin ja Kirjat Shmonaan.
4. Britannian keskuspankki kertoi 19
epäillyn nimet internetsivuillaan
sen jälkeen kun pankki oli jäädyttänyt heidän varansa.
Melkein puolet epäillyistä asuu
Lontoossa, ja kaikki ovat Britannian muslimeja. Lauselmaehdotuksessa syytettiin Israelia systemaattisista ihmisoikeusrikkomuksista ja kansainvälisen oikeuden rikkomuksista. Yhtään lentoa Lontooseen tai sieltä pois ei
jouduttu perumaan.
Britti- ja amerikkalaismediat
kertoivat yksityiskohtia terrorijuonen tutkinnasta. YK:n rauhanturvaajat evakuoivat libanonilaissotilaita Marjajunin kaupungista
maan eteläosassa. Alueella on
eristyksissä yli 100 000 ihmistä,
järjestöt arvioivat.
Ruoka loppuu kahden päivän sisällä, varoitti Tyroksen kaupunginjohtaja. Elisa Reilu:
238?/24kk ja Nokia N80 790?, yht. Poliisi kertoi pidättäneensä kaikki juoneen
tähän mennessä liitetyt henkilöt.
Lisäksi Pakistan on ilmoittanut pidättäneensä seitsemän henkilöä.
. Al-Jazeera-televisiokanavan mukaan yksi sotilas
kuoli.
Israelin laajennetun hyökkäyksen Libanoniin oli määrä
alkaa lauantain vastaisena
yönä.
Välimeri
Baalbek
Beirut
1.
LIBANON
Välimeri
Saida
Marjajun 2.
Litani
Tyros
4.
Zarif
BEIRUT
Kirjat Shmona SYYRIA
Naharija
Safed
3.
Haifa
Lentokenttä
2 km
ISRAEL
1. Puhelinten saatavuus/värit saattavat vaihdella myymälöittäin.
Supo kiistää tienneensä
Britannian operaatiosta
Suojelupoliisin terrorismin vastaisen yksikön päällikkö Paavo
Selin sanoo Britannian viranomaisten pitäneen Supoa tilanteen tasalla ?ihan kiitettävästi?.
Hänen mukaansa pidätysoperaatiosta ei kuitenkaan kerrottu etukäteen.
. Taifuuni Saomai oli vaatinut yli sadan ihmisen hengen ja murskannut kymmeniä tuhansia rakennuksia. Nestemäisillä räjähteillä on Koveron
mukaan pyritty läpäisemään esimerkiksi Israelin tiukat turvatarkastukset. Säästösi: 310?.
Avausmaksu uusille asiakkaille 2,90?.
Saat Bonusta kotimaan matkapuheluista,
videopuheluista, teksti- ja multimediaviesteistä sekä puhelimen kk-maksuista.
Myymälä Salo: Turuntie 6: ma?pe 9?18, la 10?14. Sairaalalähteiden mukaan kuolonuhrien lisäksi ainakin parikymmentä haavoittui.
Israelin ilmaiskut rei?ittivät
myös shiiojen asuttamia lähiöitä
pääkaupungissa
Beirutissa.
Useat ihmiset olivat ehtineet jo
lähteä kodeistaan, sillä armeija
varoitti etukäteen pommituksista.
Myös tulitus Libanonin puolelta
Israeliin jatkui. Kovero totesi perjantaina, että peroksidien räjähtävä ominaisuus sen sijaan on tunnettu kemistien keskuudessa jo sata vuotta.
Lehtisen mukaan nyt mietitään,
riittävätkö nykyiset järjestelmät
nestemäisten räjähteiden havaitsemiseen vai tarvitaanko uusia järjestelmiä. Siinä vaadit-
tiin sotatoimien lopettamista heti.
. 3G-puhelinten 24 kk:n hinnat: Nokia 6280 360 ?, Sony Ericsson K610i 288 ?, Samsung SGH-Z540 408 ?. Sen havaittiin selvästi aktivoituneen
torstaina, jolloin vulkaanisia räjähdyksiä tapahtui peräti 27. Kahtena edellisenä päivänä niitä havaittiin vain kolme kumpaisenakin.
STT?AFP
Ilmailuhallinto tiesi
pommiepäilyistä etukäteen
SSS?STT?Tomi Oravainen
Ilmailuhallinnon turvapäällikön
Kauko Lehtisen mukaan heillä
oli etukäteen tietoa Britannian
pommiepäilyistä. Lähes kuukausi alkamisensa
jälkeen ja jatkuvasti pahentuessaan tämä kriisi tarvitsee napakan ja merkityksellisen vastauksen neuvostolta, YK:n ihmisoikeusvaltuutettu Louise Arbour
sanoi neuvoston erityisistunnossa.
Arbour vetosi konfliktin osapuoliin siviilien suojelemiseksi.
Yksitoista maata vastusti ehdotusta ja kahdeksan pidättäytyi
äänestyksestä.
Suomi vaati EU:n puheenjohtajamaan ominaisuudessa Lähi-itään
välitöntä tulitaukoa. Olemme erittäin kiitollisia kaikesta avusta ja yhteistyöstä kansainvälisille kumppaneillemme, mukaan lukien Pakistanille, Reid sanoi
SÄHKEET
Yli sata kuollut
hirmumyrskyssä Kiinassa
PEKING/CANGNAN?Kiinassa riehui perjantaina puoleen vuosisataan ankarin hirmumyrsky. Yhdysvaltain sisäisestä turvallisuudesta vastaavan ministeriön neuvonantaja Fran Townsend sanoi viranomaisten tarvitsevan vielä aikaa saadakseen vahvistusta käsitykselle, jonka mukaan monet
merkit suunnitelmassa viittaavat
al-Qaidaan.
Brittiviranomaiset ovat olleet
vaitonaisia al-Qaida-yhteyksistä.
Sisäministeri John Reid korosti,
että juonen paljastumisesta ja pidätyksistä huolimatta Britanniaan
kohdistuu edelleen erittäin suuri
terrorismin uhka
AEP vinkkaakin parhaillaan tekevänsä levyä, jossa
hän laulaa ja soittaa akustista kitaraa.
?Well done?
Eniten pontta Crimsonin musiikin sovittamiselle ja soittamiselle omalla tavalla on epäilemättä antanut Lizardin perustajajäsenenä olleen Ismo Savolan saama
suora palaute kyseiseltä kulttibändiltä.
Savola lähetti muinoin King Crimsonin
alkuperäisjäsenelle Robert Frippille de-
Pieni on kaunista . Sinänsä yllättävää muusikolta, joka ei
kuulemma koskaan jaa edes nimikirjoituksia, lizardilaiset hyrisevät tyytyväisinä.
*
Red Lizard soittaa King Crimsonia
Salon kirjaston pihalla ensi lauantaina 19.8. Se antaa aiheen laskea pidemmälle
kuin neljään. Mistään syvällisesti sanomasta
ei esimerkiksi lauluissa ole missään vaiheessa kyse.
Tässä mielessä päävokalisti ja basisti Teddy Bear
Nättilä menee aina siitä, missä aita on matalin.
Toisaalta eihän tämänkaltaisesta aavistuksen Hurriganesien ja Dr. Kuhmon
kamarimusiikkitapahtuma veti
väkeä, kun taas Rääkkylän Kihaus on tullut Tirkkosen mukaan
ratkaisuvaiheeseensa. Konserteista ensimmäinen kuullaan tulevana tiistaina eli 15.8.
Halikon kulttuuritoimen järjestämässä konsertissa kuullaan
muusikko Esa Pethmanin kokoamaa orkesteria. Tämä musiikki on
tehty suuria lavoja varten, ei pieniin keikkapaikkoihin.
THE BEAUTIFUL SOUTH: Superbi (Sonybmg)
The Beautiful South
luottaa perinteisiin
brittiläisen rockin ja
popin melodisiin arvoihin. Työkiireitä, AEP:ksi esittäytyvä laulaja-basisti selittää Tuomelan poissaoloa.
Kokeellisen rockin kuninkaan, King
Crimsonin, tuotantoa esittävä Red Lizard on ollut olemassa jo viitisen vuotta.
. Samalla tämä
mainio vahvasti lauluvoittoinen ryhmä tekee musiikillaan kunniaan myös mm. On The Spot -koosteen julkaisee helsinkiläinen Ricky-Tick Records.
Jazz menetti 60-luvulle tultaessa asemansa tanssimusiikkina
rockille ja popille, mikä edellytti mukautumista uuteen tilanteeseen. Live At Montreux -cd tarjoaa näytteitä
irlantilaiskitaristin kaikilta keikoilta festivaalilla
vuodesta 1975 alkaen.
Ensimmäisen kerran Gallagher soitti jazzfestivaaleilla jo 70-luvun
alussa Tasten riveissä. Porin tuloksesta puolet
teki Sting, jonka konsertti oli varmaan kesän puhutuimpia.
. Sen tapahtumissa käy pari miljoonaa ihmistä vuodessa ja
niihin myydään noin 800 000 lippua. Tosin samalla myös suomalaisittain karu ja käsin kosketeltavan läheinen.
Kyllä tältä levyltä myös iloa ja reippautta löytyy.
Eihän Vaara bändeineen sentään aivan lohduttamaksi ole heittäytynyt. Bändissä soittivat mm. The Memphis Horns tuuttasi
oman tuhdin lisäpotkunsa jo muutoinkin varsin
svengaavaan funkiin ja souliin.
Keikkasetti koostui paljossa myös valkoiselle väestölle tutuista kappaleista. Jos näin kuitenkin
kävisi, covereiden vastapainoksi kukin
soittaa toisenlaisissa kokoonpanoissa
myös itse tehtyä materiaalia. Homma lepää
tällöin paljossa kitaristi Grande-Archie Hämäläisen
osaavissa käsissä. Ensikuulemalta
levy jättää hieman valjun maun perin tutulta raskaalta nykyjenkkirockilta kuulostaessaan.
Tarkempi kuuntelu paljastaa kuitenkin paljonkin
hienoja yksityiskohtia yhtyeen musiikista. Onneksi määränpää on lähellä. Black
Holes & Revelations kuuluu näiden uusvanhojen levyjen parhaimmistoon.
Sää, ohjelma ja esiintyjät
tekevät festivaalin
SSS?STT
Festivaalien ohjelmisto ja esiintyjien valinta määrittelevät festivaalien menestymisen. -levyn yleisilme on raskaan rauhallinen. Bändin
edellinen suurellisuus
puhaltimineen kaikkineen on kuultavissa
uudella levyllä vain
yhdellä raidalla, Playboy.
Mä tein sen taas on samalla myös edelleenkin tuttua Tero Vaaraa. Mikään suuri yllätys ei
liene, että The Great
Western kuulostaan
enemmän tai vähemmän miehen päätyöltä.
Yhteneväisyys on yhtä kuin Bradfieldin tapata tehdä ja esittää musiikkia. Yksittäisissä tilaisuuksissa
käy muutamasta tuhannesta lähes 300 000:een ihmistä.. tosissaan musiikkia tekevien bändien.
Mistään elämää suuremmasta musiikista ei tällä
levyllä ole kyse, mutta kaikesta kuulee, miten vaivattomasti tämä on tehty. Bändin kitaristi-laulajaa Markku Tuomelaa korvaa kuvassa vihreä lisko.
?Tarkoitus ei ole kuulostaa
liikaa King Crimsonilta?
Savolan mielestä bändiharrastusta hyödyllisempää ei olekaan. Radiosoittoon ynnä vastaavaan käyttöön hyödynnettäviä hittivetoisia kappaleita on myös mukana.
Mä tein sen taas tarjoaa tusinan verran uusia
Mamba-lauluja bändin ja Tero Vaaran vahvasti
suomalaiseen tuntoon vetoavan musiikin ystäville.
Vaarassa ja Mambassa alkaa olla samaa karismaa
kuin jo edesmenneessä Leevissä Leavings-yhtyeineen.
DOCTOR'S ORDER: The Doc Pack (DocOrder
Records)
Suomalaisen ränttätänttärytmibluesin
pataässä eli Doctor's
Order on jälleen irti.
Trion tuore pitkäsoittocd The Doc Pack tarjoilee tuttua menoa, eikä vain meininkiä,
alusta loppuun.
Tohtorisedät osaavat
bailuhenkisen perusmusiikin tekemisen. Mustan musiikin (Soul Serenade, Them Changes ja Memphis Soul Stew) vastapainoksi King Curtis kavereineen irrotteli sellaisten
tuttujen kappaleiden kuin A Whiter Shade Of Pale,
Whole Lotta Love ja My Sweet Lord parissa.
Alkuperäisen yhdeksän kappaleen jatkeeksi naftaliinista kaivetun mainion levyn jatkeeksi on löydetty
samoilta Fillmore Westin keikoilta (kolme iltaa) erilaisia versioita kappaleista.
MAMBA: Mä tein sen taas (WEA)
Mamban jonkin aikaa kestänyt hiljaisuus päättyy intiimin
Mä tein sen taas -levyn myötä. Nyt
tämä vuonna 1989 vinyylinä julkaistu levy on saatavilla cd-muodossa kolmella bonusbiisillä varustettuna.
Vaikka kaverit näyttävät nuorilta siloposkisilta keltanokilta levyn kuvissa, sujui bändiltä jo tuolloin
blues yllättävän hyvin. Heihin lukeutuivat esimerkiksi Dexter Gordon, Sahib
Shibab ja Brew Moore, joita kuullaan On The Spot -koosteella.
Moderni jazz toki soi 60-luvulla Pohjolassa myös paikallisin
voimin. Dvd on tyylikäs,
mutta sittenkin jotenkin liian perusturvallinen ja
tuttu paketti. Tiedä sitten, onko esimerkiksi myöhempien aikojen kansanedustajuus ollut palkinto tästä,
vai mitä?
Joka tapauksessa Tahdon!-levyn, joka ei aikanaan
ollut sittenkään mikään hitti, uudelleenjulkaisu on
hatun noston arvoinen suoritus. Kun bändissä on esimerkiksi kaksi
erityyppistä laulajaa, voimme jakaa biisit
mieltymyksen ja äänen soveltuvuuden
mukaan, AEP toteaa.
Soramäki puolestaan painottaa, että
tarkoitus ei ole kuulostaa liikaa King
Crimsonilta. Huuliharppu ja saksofoni tuovat niinikään omaa ilmettään
perusrytkeeseen.
WENTUS BLUES BAND: Wentus Blues Band
(Bluelight)
Tätä nykyä suomalaisen bluesin ehdottomaan
eliittiin kuuluva Wentus Blues Band avasi uransa
lähes pari vuosikymmentä sitten omaa nimeään
kantavalla Wentus Blues Band -pitkäsoitolla. Vaikka Veltto
lauloi kuinka Jeesuskin oli anarkisti (ja
punkrokkari), tarjosi
Tahdon! täysin muuta
kuin punkkia.
Veltto kokosi tuolloin taakseen Suomen oloissa melkoisen superkokoonpanon. Yllättävän ketterästi se livahtaa ovesta viileään hämärään ja tilaa jäävettä.
Ei, kyseessä ei ole liian pitkään jatkuneen kuumuuden aiheuttama hallusinaatio. Kihauksen
yleisömäärä jäi kauas toivotusta.
Finlands Festivals on 80 keskeisen kulttuuritapahtuman yhteistyöelin. Vaaran
rakkauslauluissa on asiaa.
Uuden Mamba-levyn yleisilme on rauhallinen, jopa
hienostunut. Musiikillisesti Tahdon! onkin vahvin levy, minkä Veltto Virtanen on eläissään tehnyt.
Veltto Virtasta pidettiin aikanaan punkin ja uuden
kotimaisen rockin persoonallisen profeettana ja tiennäyttäjänä. Olin imarreltu, Marko Soramäki
kertoo ja toteaa King Crimsonin musiikin
olevan haasteellista.
Savola toimii puolestaan Red Lizard yhtyeessä kitaristina.
Kickstart potkii jälleen
Jyväskylän Lutakossa
Syksyn aloittava klubifestivaali Kickstart järjestetään Jyväskylän
Tanssisali Lutakossa 15.?16. Musiikillisesti tämä osuus paketista tarjoaa
pelkästään sitä iloa, menoa ja meininkiä, josta tämä
irlantilaisjuurinen ryhmä on tullut tunnetuksi.
Flogging Mollyn musiikki, olkoon se akustisesti tai
sitten sähköisesti esitettyä, on aina yhtä mainiota.
RORY GALLAGHER: Live At Montreux (Eagle)
Kesällä 1995 kuollut
Rory Gallagher näyttää olleen Montreuxin
jazzfestivaalienkantavieras. Se on astetta popimpi kuin Manic-levyt, muttei kuitenkaan
mikään "kunhan nyt teen soololevyn" -tuotos.
Musiikki on pakottamattoman tyylikästä, sähköisen sujuvaa, mutta myös akustisen keveätä. Mitään hävettävää wentuslaisilla ei tämän levyn suhteen ole, sillä pääosin klassisesta lainabluesista koostuva materiaali kuulostaa
hyvältä ja osin jopa erinomaiselta.
Tuossa vaiheessa Wentus Blues Band hyödynsi vielä suomalaisia kavereita musiikkia ryydittämässä.
Puhaltajat, huuliharpisti ja urkuri tuovat musiikkiin
sopivasti vaihtelua ja tukevuutta.
Levyllä kuullaan mm. Feelgoodin suuntaan olevalta mu-
mon, jossa oli hänelle omistettu kappale.
Fripp laittoi takaisin puolestaan postikortin, jossa luki: Well done.
. Musiikki on kauttaaltaan selkeätä, mukavalla tavalla svengaavaa ja näin ollen perin tarttuvaa.Vanhakantaisessa tyylikkyydessään The Beautiful South on ylitse useiden tämän päivän ns. Liput ennakkoon Jelmu-yhdistyksen verkkosivuilta www.jelmu.net.
SSS?STT
Syy laskea neljää pidemmälle
Miksi sitten King Crimson?
. Loren
on tällöin keskeisessä roolissa. Se on sitä sekä Velton musiikin ystäville että myös bändissä soittavien
muusikkojen ystäville.
Ajan hengessä peruslevyn jatkeeksi on cd:lle löydetty kahden vuosina 1979 ja 1980 julkaistun singlen
materiaali.
Levyn päättää kaksi syyskesällä 1978 Tapio Korjuksen Tampereella äänittämää liveraitaa. kosketinsoittaja Billy Preston, kitaristi Cornell Dupree ja rumpali Bernard Purdie. Kappaleet säilyttävät mielenkiintonsa alusta loppuun. miksei myös isokin
SSS?Veli-Matti Henttonen
JAMES DEAN BRADFIELD: The Great Western (Columbia)
Emoyhtye Manic
Street Preachersin pitäessä taukoa on yhtyeen pääjehu kitaristilaulaja-säveltäjä James Dean Bradfield
tehnyt soololevyn. Miehen soittama viulu tuo Hurt-soundiin oman persoonallisen lisävärinsä.
Hurt on ansainnut maineensa. Jazz-illat alkavat Räntmestarin
krouvissa klo 21.30.
Kuun vaihtuessa Rikalanmäellä on luvassa lisää musiikkia. Curtis oli soittanut tuolloin jo toistakymmentä
vuotta sekä itsenäisesti että mm. Keikkaversiot lauluista Jeesuskin oli anarkisti ja Veltto ratsastaa jälleen osoittavat Herun olleen myös livenä
mainion kotimaisen orkesterin.
Salolaislähtöinen punkbändi No Shame esiintyy Jyväskylän Kickstartissa syyskuun puolivälissä.
Pohjolan modernin jazzin
helmiä kokoelmalle
Pohjoismaissa 1960-luvulla äänitettyä modernin jazzin parhaimmistoa on nyt niputettu kokoelmalevylle. Tyylikkäisiin kansiin koottu Whiskey On A Sunday pitää sisällään ykköslevynä dvd:n ja kakkoslevyksi kootun perus-cd:n
Jim Dziuran kokoamana dvd esittelee pitkän kaavan kautta yhtyeen vaiheita lavalla ja lavan takana
menneitä ja nykyisyyttä esitellen. Kappaleita on aika lailla sovitettu ja mukaan otettu ne kaikkein
oleellisemmat asiat.
Crimsonin musiikkiin ei lizardilaisten
mielestä voi kyllästyä. Sen varpaita korventaa asfaltilla. Levy sopii myös hyvän perinteisiä arvoja kunnioittavan poprockin ystäville.
HURT: Vol 1. Elokuun viimeisenä lauantaina soitamme
Turun Haarikassa Crimsonin lisäksi
Rushia. Miehellä kun on ulkoisesti keveiden
ja usein mukavalla tavalla svengaavien kappaleiden
lauluosuuksissa myös sanottavaa.
Sitten viime kuuleman jälleen aavistuksen ikääntynyt Vaara pohtii useamman laulun myötä monia
ihmisen elämään oikeasti liittyviä ongelmia. 11
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Lauantaina 12. Esimerkiksi The Rose Of My
Cologne ja The Cat Loves The Mouse ovat lauluja, jotka eivät vain kuulosta hienoilta, vaan myös ovat sitä.
FLOGGIN MOLLY: Whiskey On A Sunday (Side On Dummy)
Hurjan keikkabändin maineessa oleva ?
ja siinä sivussa myös
asiallisen rehvakkaita
studioleyjä tehnyt ?
jenkkibändi Flogging
Molly on julkaissut
ns. kello 14 alkaen. Doctors Order on
onnistunut taltioimaan mukavasti esikuvabändeilleen tyypillistä keikkaenergiaansa myös studio-olosuhteissa.
Perusjuttunsa trio siis osaa hyvin. Bonuspuolella on tarjolla jo omaakin tuotantoa. Pethmanin (saksofoni, muut puhaltimet) lisäksi kokoonpanossa esiintyvät solistina
Iiris Rautio sekä Veikko Hakkarainen (piano) ja Heikki "Häkä" Virtanen (kontrabasso).
Toinen konsertti kuullaan 22.8. Oman materiaalin lisäksi
cd:lle on päätynyt kaksi lainaa: Isaac Hayesin I Take
What I Want ja akustinen Ledbetter-kappale Out Of
The Western Plain.
Lisäarvoa levylle tuovat Gallagerin omat kappaleet, jotka eivät ole juurikaan kuluneet miehen aiemmilla livelevyillä. Katsominen jää taatusti monilla yhteen kertaan, sillä musiikki on upotettu "elämää
suurempien" rokki- ja perhepohdiskelujen lomaan.
Cd:ltä löytyy samoja biisejä, joita kuullaan osana
dvd:tä. (Capitol)
Jenkkibändi Hurt on tehnyt selvää jälkeä kotimaassaan debyyttilevyllään Vol 1. nykybändeistä Toolilta. Ruotsista tulee myös garageduo Johnossi.
Kotimaisia esiintyjiä ovat muun muassa ska-bändit Evilsons ja
Valkyrians, indie-popparit Magneta Skycode, Kastor ja Underwater Sleeping Society. Esimerkiksi Mississippi Sheiks saa
liki veret seisauttavan tulkinnan vuoden 1979 versiona.
KING CURTIS: Live At Fillmore West (ATCO)
Alkuvuodesta 1971 San Franciscossa taltioitu saksofonisti King Curtisin keikka Live At Fillmore West
jäi miehen viimeiseksi. elokuuta 2006
?
11
KULTTUURI
Tuottaja: Mari Areva puh.7702 329 Fax: 7702 300
sss.kulttuuri@sss.fi
Red Lizard soittaa King Crimsonia
Jazzin lumoa Rikalanmäellä
Salon kirjaston pihalla kunnianosoitus kokeelliselle rockille
Halikon Rikalanmäellä soi kahtena elokuisena iltana jazz. Jos kuvittelee
osaavansa soittaa, yhteisten harjoitusten
jälkeen tietää paremmin.
King Crimsonin laajasta ja vaihtelevasta tuotannosta Red Lizard valitsee setteihinsä sellaiset kappaleet, jotka yhtyeen
kokoonpanolla on mahdollista toteuttaa.
. Laulaja-kitaristi J. Toisaalta sen
soundista löytyy myös vaikutteita Metallican kautta
aina progressiiviseen rockiin.
Vol 1. Tämä sai monen amerikkalaisen siirtymään vanhalle mantereelle. Lavalle nousevat myös esimerkiksi
Absoluuttisesta Nollapisteestä tunnettu Tommi Liimatta Test
Pressingsin kanssa sekä salolaislähtöinen punkbändi No Shame
ja samaan genreen lukeutuva Satura Brigade.
Kickstartin lipunmyynti alkaa 14. Riipan A Tribute To Nedervetil soi levyllä ensimmäistä kertaa.
VELTTO VIRTANEN: Tahdon! (Zum Teufel)
Veltto Virtasen alunperin vuonna 1978 julkaisema levy Tahdon!
oli aikanaan kummajainen. Ensialkuun tähän liki oopperamaiseen levyyn oli hieman
vaikeata ottaa minkäänlaista
kantaa, mutta tarkemman kuuntelun myötä levy on avautunut
melkoiseksi mestariteokseksi.
Toisaalta se liki täydellinen floppikaan ei ole kaukana. Hänet murhattiin myöhemmin samana vuonna "hämäräperäisissä olosuhteissa". Tällöin miehen tunnistettava
ääni on se ykkösjuttu, joka yhdistää soololevyn Manic-tuotantoon.
The Great Western on nämä faktat huomioiden hyvä ja suurimmaksi osaksi erinomainen levy. Levyn avaava Take A Bow ja sitä
seuraavat Starlight ja Supermassive Black Hole muodostavat
mahtikolmikon, jota kuunnellessaan voi aistia brittirockin menneen, nykyisyyden ja ainakin
osaksi jopa tulevan.
Jostain kumman syystä brittibändit näyttävät löytäneen kuluvana vuonna joukolla suureellisen, mahtipontisen rockin. Vol 1. Tietynlainen oman aikamme musiikille tyypillinen paatos ja alakuloisuus on onnistuttu pukemaan normaalia tyylikkäämpään muottiin.
Parasta Hurtin musiikissa on sen viimeistelty ja
harkittu esillepano. Gallagher bändeineen vieraili
soolona Montreuxissa neljästi, viimeisen keikka osui
vuoteen 1985.
Täyspitkä Live At Montreux on komeaa jatkoa Gallagherin uraa esittelevälle materiaalille. on minkä tahansa yhtyeen ensilevyksi, ei vielä täysosuma, mutta mainio esitys jatkoa ajatellen. 1.
syyskuuta on blues-illan vuoro.
SSS
Päivi Kusnetsoff
Helteisen Turun katuja matelee punainen lisko. Salon keikalle olemme valinneet
vain King Crimsonia, Savola korjaa.
Miksi sitten yleisemmin määriteltynä
progressiivista rockia?
. Turkulainen progressiivista rockia
soittava Red Lizard -bändi saapuu haastatteluun yhtä jäsentä vaille täysimiehisenä. Sateen sattuessa tapahtuma järjestetään Hilkan salin aulassa.
LEVYT
siikilta voisi muuta odottaakaan. Herussa kun soittivat sellaiset epäpunkkarit kuten kitaristit Heikki Silvennoinen ja Pekka Rechardt sekä rumpali Ippe Kätkä ja basisti Hannu Tervaharju. Olemme esittäneet myös Frank Zappaa, Jethro Tullia, Pink Floydia... Pori Jazzin tulos nousi 50 prosenttia viime vuoteen verrattuna,
Tirkkonen ilmoitti.
Pienten festivaalien menestys
vaihteli laidasta laitaan. syyskuuta. Aretha Franklinin
kanssa.
Curtis kokosi tuolloin Bill Grahamin omistamaan
legendaariseen keikkapaikkaan todellisen tuon ajan
dream teamin. amerikkalaiselle kantrille.
Kuusikon
(kolme
laulajaa ja kolme muusikkoa) tuore levy Superbi tarjoilee hyvätuulista ja mukavasti soivaa ja laulettua
musiikkia. Bradfiledillä, joka soittaa ja laulaa itse lähes kaiken, on kyky tehdä tarttuvaa poprockia. Musen kokoama paketti
lähentelee "suuruudenhulluudessaan" lähes queenmaisia mittasuhteita. Minun kohdallani kaikki alkoi musiikkiopistossa siitä, kun opettajani, Ismo
Savola kysyi, lähtisinkö rumpaliksi bändiin. Yhtyeen kitaristi-laulajaa, Markku
Tuomelaa, on hankittu tällä kertaa korvaamaan vaarattoman oloinen kumilisko.
. Lisäksi vaikkapa laulaja-basistina on
opittava tekemään kahta asiaa yhtä aikaa.
MUSIIKKISÄHKEET
Päivi Kusnetsoff
Red Lizardiin kuuluvat rumpali Marko Soramäki (vas.), laulaja-basisti AEP ja kitaristi Ismo Savola. marginaalirockia
soittavaksi ryhmäksi
vallan komean paketin. Miehen tiukka pikkaus tai tuhti
slide vie musiikkia jykevästi eteenpäin kappaleesta
toiseen.
Osassa levyn 17 kappaletta kuullaan myös vieraita.Vierailevina laulajina kuullaan vanhan kaartin
britti Pete Gagen lisäksi kotoista Ronskia. Se antaa aiheen elämiseen,
Soramäki filosofoi.
Red Lizardin jäsenet soittavat kukin tahollaan useammassa yhtyeessä, ja treenejä osuu lähes jokaiselle illalle viikossa.
Väsymisen sijaan AEP sanoo soittamisen
rauhoittavan ja rentouttavan, olevan
eräänlaista meditaatiota.
. Säällä on
tärkeä osansa tapahtumassa,
mutta tilaisuuden järjestäjillä ei
ole valitettavasti mahdollisuutta
vaikuttaa siihen millään tavoin.
Sade on pahasta, mutta hyvä ei
ole hellekään, sillä silloin on mukavampi paistatella päivää omalla laiturilla, Finland Festivalsin
toiminnanjohtaja Tuomo Tirkkonen kuvailee järjestäjien vaikeuksia.
Tämän kesän festivaaleista erityisen hyvin ovat onnistuneet Pori
Jazz, Sata-Häme Soi ja Faces Etnofestival. Sonny Boy Williamsonin,
Muddy Watersin, Willie Dixonin ja Ray Charlesin
musiikkia. elokuuta. Toki miehen tälläkin
kertaa huomioima kantaaottavuus tuntuu aika-ajoin
liiaksi päälleliimatulta.
Kaikkinensa The Great Western yhdentoista laulunsa kanssa tarjoaa kaikille Manic-faneille taatun
nautinnollisesti hetkiä. länsinaapurimme abbamaisia sävyjä.
Mistään mamoilusta Musen
kohdalla ei kuitenkaan ole kyse.
Black Holes & Revelations rokkaa
kyllä perin reippaaseen tahtiin.
Jopa koneet on saatu soimaan
levyllä kunnon rockhengessä. Ajattomuus pukee tämän porukan teke-
misiä edelleenkin todella hienosti.
Superbi pitää sisällään tusinan verran poppivetoisia esityksiä. Jonakin
toisena päivänä toisenlaisissa
tunnelmissa tämä levy aiheuttaisi
lähinnä vain vaivautuneen olon.
Mutta. Vaikka materiaali on kymmenen vuoden ajalta, säilyy konserttifiilis yhtenäisenä ajallisesti etenevällä levyllä.
Kaksitoista pitkähköä kappaletta sisältävällä levyllä eniten tilaa saa vuoden 1979 konsertti, josta on
mukana viisi näytettä. Kaiken lisäksi Muse on
onnistunut upottamaan musiikkinsa lisäksi mm. Bändi
kuulostaa mm. Kickstart kokoaa saman
katon alle kotimaisia indiebändejä ja ulkomaan vieraita.
Ulkomailta Jyväskylään saapuvat Ruotsin vientitoivo, syntsapoppia ja garagerockia yhdistelevä The Sounds sekä amerikkalainen
Dälek, joka fuusioi hiphopia, elektronicaa ja metallia. Suomea kokoelmalla edustavat salonseutulaisille erityisen tuttu Esa Pethman, Otto Donner ja Christian
Schwindt.
SSS?STT
VIIKON LEVY
Veli-Matti Henttonen
MUSE: Black Holes & Revelations (WB)
Brittitrio Muse on kokoaan huomattavasti suurempi uudella
Black Holes & Revelations -levyllään
Au pairiksi voi lähteä noin 17-vuotiaana ja yläikäraja on olosuhteista riippuen 25-30 vuotta.
. klo. Minulla on paljon
vaihto-oppilasystäviä ja kaipuu ulkomaille, joten au pair -ajasta tuli varasuunnitelmani, Susanna Helmiö. ja Saklo. 14-18 (8-12-vuotiaat) ja klo.18- lon nuorisotoimisto.
21 (13-17-vuotiaat)
* Avoinna maanantaista torstaiseen
***
klo.14-18 (8-12-vuotiaat) ja klo.1821 (13-17-vuotiaat). Hyvää on
joka tapauksessa se, että he
jäävät kiinni ja oikeasti parhaimmat palkitaan.
Useissa kauneuskilpailuissa puolestaan on sallittua omistaa silikonit, yleiseen malliin leikelty nenä ja
botoxilla täytetyt
huulet. 1521 (13-17-vuotiaat)
Salon seudulla.
Lähetä lauantaisin
julkaistavaan kalenteriin tarkoitetut tiedot viimeistään ko.
viikon tiistaina
klo 12 mennessä.
Sähköposti:
sss.nuoret@sss.fi
Fax:
(02) 770 2300/Nuoret
Postiosoite:
SSS/Nuoret, PL 117,
24101 Salo
Toimitus valitsee
julkaistavat tapahtumat.
Muusikorneri
Veeran silmin
. 23. Elää hetkessä, imaista siitä
kaikki irti ja jatkaa eteenpäin. Hän suosittelee au pairiksi lähtemistä jokaiselle, mutta neuvoo
kuitenkin olemaan tarkkana työaikojen ja työsopimuksen kanssa.
Au pair -ajassa oli myös huonoja puolia.
. Kaikki oli uutta. Alkaen 14.8 Järjestäjinä Vuohisrock ry. Mistä tahansa voi tehdä masentavaa, jos niin haluaa. Ne
saattavat painua niin syvälle tajuntaan, että ei niitä kenties
välillä halua edes muistaa. Ja tietenkin kivoja opettajia.
Onko sinua ikinä koulukiusattu?
. Tai "Toi on mun mies." Jos oppisimme nauttimaan hetkestä, sodatkin ratkottaisiin kahvikupillisella keskustellen. Mutta
eettisesti ei ehkä ole oikein
leikellä nuoren naisen, kuten 18-vuotiaan Zuleyka Riveran, vartaloa muuta kuin
terveydellisistä syistä. Vuosi ei ole bilettämistä ulkomailla, vaan arjen pyörittämistä ja lasten hoitamista. klo
18. Pienenä halusin olla lastenhoitaja.
Kaipaatko koulun tuomaa rutiinia?
. Onko se aitoa kauneutta vai
ei, siitä jokaisella
* Infotilaisuus syksyn toiminnasta ja
uusista ikärajoista 14.8. Pahimman koti-ikävän aikaan oli
rankkaa. 19-21
(13-15-vuotiaat)
Nuokku
* Kiffari palaa kesätauolta 14.8. Myöhemmin Susanna valmisti illallisen koko perheelle. Niin hieno kokemus kuin tapaaminen tytölle olikin, se sai hänet surulliseksi. Au pairiksi voi lähteä jonkin au pair -toimiston kautta, laittaa itsenäisesti
oman ilmoituksen tai hakea perheisiin esimerkiksi työvoimatoimiston kautta.
. Susanna kertoo nauraen jääneensä vuoden jälkeen miinuksen puolelle.
. Saman lähteen
mukaan hymyily on helposti tarttuva, hyvää mieltä kuvastava tila.
Silti masennus on yksi yleisimmistä sairauksista nuorten keskuudessa. Tuore 7.-luokkalainen Marjut jatkaa
musiikin opiskelujaan musiikkiin painottuvalla luokalla Moision koulussa.
Miten olet valmistautunut koulun alkamiseen?
. Olin heidän neljäs au pairinsa ja he ottivat minutkin iloisesti vas-
taan. Ei
ole helppoa asua työpaikalla ja yrittää
elää edes vähän omaa elämää, Susanna
kertoo.
Eräs Susannan ystävä oli töissä lähes
koko ajan, eivätkä lapset nähneet van-
hempiaan juuri ollenkaan. Se oli hänen elämänsä, hänen tarinansa ja hän on sen sankari. Kilpailu voitetaan
rehdin urheilijan ottein. Myös kielikurssi on au paireille pakollinen.Viikonloput olivat vapaita, joten Susanna matkusteli ystäviensä
kanssa paljon.
?Arki ja toisten ehdoilla
eläminen oli ajoittain vaikeaa?
Belgian laki määrää myös au pairien
palkoista, mutta myös niistä lipsutaan
herkästi. Joskus ne kuitenkin saattavat
vielä nostaa hymyn huulille.
Iloinen on siis ihminen, joka muistojaan muistelee.
F A K T A T
Menot ärppi
SALO
Nuppula
Marko Mattila
Salolainen Susanna Helmiö vietti lähes vuoden au pairina Belgiassa. SunnunMilloin. Alias, klo
21.00 Stella, klo. Susanna sai palkkaa noin 350
euroa kuukaudessa. 18-21 (13-17-vuotiaat) ja
lauantaisin ja sunnuntaisin klo. Minulla oli kuitenkin ihana
perhe ja tytöt olivat loistavia. 16-18 (9-12vuotiaat) sekä klo. Ei. Opiskelut alkavat monen muun tapaan maanantaina Moision yläasteella.
Marjut Räikkä, 13, on valmiina aloittamaan
seuraavan lukuvuoden hänelle uudessa koulussa. Nyt kuudennelle luokalle meneviä. Ostin uuden penaalin ja sinne kyniä ja
pyyhekumin.
Mikä on tämän kesän mieleenpainuvin
muisto?
. Mikään ei
muuta sitä, mitä on tapahtunut, mutta se,
miten me asian näemme, on täysin meistä
kiinni.
SILVIA LEMPINEN
Ei elämässä ole kyse sen pituudesta, vain
sss.nuoret@sss.fi
siitä miten elää ja mitä jättää jälkeensä.
?Matkaan lähteminen
vaatii ennakkoluulottomuutta,
joustavuutta ja kärsivällisyyttä?
S
alolainen Susanna Helmiö, 19, palasi heinäkuussa Suomeen vietettyään 11 kuukautta au pairina Belgiassa.
. Jotkin perheet voivat edellyttää esimerkiksi maan kielen perusteiden hallintaa,
kokemusta lastenhoidosta ja kotitöistä, tupakoimattomuutta tai ajokorttia.
Lähteet:
Allianssin nuorisovaihto: www.alli.fi ,
au pairiksi USA:han: www.sts.se
ja kansainvälinen au pair-yhdistys: www.iapa.org .
Hetken ajatus
Enni Koskenvuori
Salon koulut ja Salon seudun koulutuskuntayhtymä /
Ammattioppilaitos: ma: broileripatukka, riisi, ti: jauhelihakasviskeitto, hedelmä, ke: pastatonnikalasalaatti, ruispuolukkapuuro, to: lihapyörykät, perunasose, pe: palapaisti, perunat.
Kemiön koulu: ti: jauhelihakeitto, ke: palapaisti, to: kala, pe:
broileripastavuoka.
Halikon koulut: ma: jauhelihakastike, perunat, ti: herkkupaistos, tomaattisipulisalaatti,
ke: puuro, marjakeitto, to: broilerkiusaus, pe: kalakeitto, hedelmä.
Perniön ja Särkisalon koulut: ma: talon tapaan, ti: hernekeitto, pannukakku, ke: karjalanpaisti, perunasose, to: kalapihvit, perunat, pe: lihamakaronilaatikko.
Someron ja Kiikalan
koulut: ti: lihapyörykät,
kastike, perunat, ke: broilerkastike, kaurariisi, to:
kinkkukiusaus, pe: Hernekeitto pannukakku/ ohukaiset
Kuusjoen koulut: ma: makaronipata, ti: kanaviillokki, riisi,
ke: lihakeitto, to: uunikala, perunat, pe: nakkikastike, perunat.
Suomusjärven koulu: ma:
broileripatukka, riisi, ti: palapaisti, perunat, ke: pastatonnikalasalaatti, ruispuolukkapuuro, to: makkarakeitto, pirtelö, pe:
jauhelihaperunasoselaatikko.
Dragsfjärdin koulut: ti: pitsa, ke: kalapihvit, to: broileria
makeassa kastikkeessa, pe: kaalilaatikko.
Marttilan koulu:
ma: makaronilaatikko, ti: broilernuggetit, muusi, ke: stroganoff, perunat, jäätelö, to: kirjolohikiusaus,
pe: makkarakeitto.. Rivera hymyili onnellisena ja tyytyväisenä
voiton jälkeen. Se, kun kävin luokkaretkellä Rzhevissä, Venäjällä.
Oletko mielestäsi hyvä koulussa?
. Vaikka harrastuksiin meneekin aikaa,
niin ehdin hyvin tehdä kaiken.
Mitä odotat tulevalta lukuvuodelta?
. Tässä kilpailuissa
olisi mahdollista näyttää hupaisia ennen ja jälkeen ?kuvia. Tytöt olivat mielettömän kivoja, he olivat hyvin itsenäisiä ja heidän kanssaan
oli helppo olla. Iltaisin hän kävi kavereidensa kanssa ulkona tai rauhoittui
itsekseen.
Belgian lain mukaan au pairit saavat
työskennellä maksimissaan 30 tuntia viikossa, mutta siitä ei kaikissa perheissä
pidetä kiinni. Oli hauskaa, kun
lyijykynät ja pyyhekumit jaettiin kaikille.
Mikä sinusta tulee isona?
. 22 Herrasmieslii* Askartelussa maanantaista perjan- ga ja klo. Perjantaina
Mitä tapahtuu. Hän kuitenkin suosittelee sitä jokaiselle ja neuvoo
Silvia Lempinen
Koulussa
Silvia Lempinen
Marjut Räikkä on tuore 7.-luokkalainen. 18-20 (13-17vuotiaat)
Altti
* Kesäkuulumisia 14.8. 16-20.
* Golfailua pihapiirissä 16.8. Kyllä.
Muistatko ensimmäisen koulupäiväsi?
. Mutta elämä on niin lyhyt, miksi ei nauttia
siitä, elää vähän?
Hymyily kuulemma kehittää kasvojen lihaksia. Arki ja toisten
ehdoilla eläminen oli ajoittain vaikeaa. En ole oikein miettinyt. 17-19
(9-12-vuotiaat) ja klo.19-21 (1315-vuotiaat)
on oma mielipiteensä. He olivat
kivoja kavereita. Alan lukea ruotsia innokkaasti.
olemaan tarkkana työaikojen ja työsopimuksen tekemisen kanssa.
. Hyvää au pair -ajassa oli se, että itsenäistyin paljon. Hymy ei ollut
täysin aitoa, sillä Riveran
hampaita on korjailtua ja
huulia täydennetty.
Urheilukilpailuissa dopingin käyttö on ehdottomasti
kielletty. Lukion jälkeen hain jatko-opiskelemaan, mutta minusta tuntui, että pääsykokeet menivät huonosti, joten halusin
kehittää itselleni varasuunnitelman seuraavaksi vuodeksi. Dopingkisan voittaisi parhaiten
muunneltu, vähiten entistä
ulkonäköään muistuttava
henkilö. Yleensä perhettä voi kuitenkin vaihtaa tai lopettaa työt ilman toimistoakin.
. Tyttö oli
yllättynyt, sillä hän oli aina luullut, ettei isä ollut halunnut häntä.
He sopivat tapaamisen tuttuun kahvilaan ja rupattelivat siellä minkä lyhyessä ajassa ehtivät. Tulin myös vanhempien kanssa hyvin toimeen ja pystyimme keskustelemaan kaikesta ja tekemään kompromisseja. Au paireja haetaan eniten kesän alussa ja työt aloitetaan yleensä syksyllä.
Muinakin vuodenaikoina on mahdollista lähteä.
. Tämähän on sitä elämän parasta aikaa! Mikä niin stressaa?
On pelottavaa kuulla alakouluikäisten suusta: "Mä oon koko elämäni yksin.. klo.16-20
(13-17-vuotiaat)
* Grillausta Nuppulan pihalla 16.8
klo.16-20 (13-17-vuotiaat)
*Avoinna maanantaisin ja keskiviikkoisin klo. Se,
minkä hän ennen tiesi elämästään, ei ollutkaan koko totuus, vaan siihen liittyi paljon
enemmän. Technicolor
taiseen lukujärjestys. Missä?
klo.12-16 (8-12-vuotiaat). klo. Perheessä on kaksi lasta, 8- ja 10-vuotiaat tytöt ja molemmat vanhemmat kävivät töissä, isä suomalaisessa yhtiössä ja äiti komissiossa.
. Ei onneksi.
Jännittääkö kouluun meno?
. 17-19 (9-12-vuotiaat) ja
klo.19-21 (13-15-vuotiaat)
* Mölkyn peluuta 17.8. Harrastukset ja koulu kilpailevat
huomiosta ja kavereillekin pitäisi jäädä aikaa. Limu-, kahvi- ja munkkitarjoilu.
*Avoinna maanantaista perjantaihin klo. 16-20 (13-17-vuotiaat)
ja sunnuntaisin klo. 12
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Lauantaina 12. Ei kuitenkaan paljoa, kun luokkakin pysyy samana.
Minkälainen olisi täydellinen koulu?
. Kaikki eivät voi sopeutua jokaiseen
perheeseen. Lisäksi sain paljon
uusia ystäviä, enimmäkseen suomalaisia,
joita on Brysselissä paljon sekä au paireina että muuten, Susanna kertoo.
Jutta Valtonen
Pienikin muisto kaukaa menneisyydestä voi olla suuri asia
tulevaisuudessa.
Muistamme varmasti kaukaisuudessa mummon pihalta
löydetyt kesän ensimmäiset mansikat tai ne puhtauttaan
loistavat valkeat lakanat liehumassa kesätuulessa.
Muistoja on, muistoja tulee, mutta ne eivät unohdu. Leikkelemättömien luomukaunokaisten joukosta
puolestaan löytyisi oikeasti
ja aidosti maailman kaunein
nainen. Jokainen on oman onnensa seppä.
Asioilla on aina toinenkin näkökulma. Paras on se, joka juoksee nopeimmin, eikä se, joka juoksee vielä nopeammin pillereiden ja ruiskujen ansiosta.
Urheilijoita jää kiinni harmittavan usein vilpillisten
keinojen käytöstä. Sellainen, mikä olisi tilava ja siellä olisi paljon ystävällisiä ihmisiä.
Kuka poltti Moision koulun?
. Pitäisi oppia pysähtymään ennen kuin juoksee elämänsä läpi. Juu. klo.
16-20.
* Avoinna maanantaisin ja keskiviikkoisin klo. Todellisuudessa
elämä jatkuu lopputekstien yli, eikä tällä kertaa voi syyttää tylsästä
elokuvasta ketään muuta kuin päänäyttelijää. Sellaisten tapausten kohdalla Susanna iloitsi hyvästä
tuuristaan perheen kanssa.
Au pairiksi lähteminen vaatii Susannan
mukaan ennakkoluulottomuutta, joustavuutta ja kärsivällisyyttä. Au pair asuu useimmiten isäntäperheessä kuin yhtenä perheenjäsenenä.
. Miksi olisi
ollut. Vähän. Teiniikäisen tytön keho on vielä
muuttuva.
Jos oikeasti lähdetään etsimään maailman kauneinta
naista, voitaisiin kilpailijat
ja kisat jakaa leikkelemättömiin ja leikeltyihin. Susanna teki töitä arkipäivisin kello 13-19.
Hän siivosi ja teki kotitöitä yhdestä puoli neljään, jolloin tytöt pääsivät koulusta.
Hän haki tytöt, jonka jälkeen he söivät
välipalan ja lähtivät yhdessä esimerkiksi
ulos. Kielitaitoni
karttui ja kavereiden kanssa tehdyt matkat olivat hauskoja. Olen sellainen keskivertoinen.
Pidätkö koulusta?
. Kuukautta myöhemmin isä
kuoli onnettomuudessa.
Tytön elämä ei ollut helppoa. Au pairin työsuhde kestää yleensä 11 kuukautta, mutta töihin voi lähteä
myös muutamaksi kuukaudeksi tai useammaksi vuodeksi.
. Vuosi oli hyvä, mutta
uudelleen en lähtisi, Susanna lopettaa
naurahtaen.
Ennen ja
jälkeen dopingin
Veera Westerlund
Tänä vuonna Miss Universumiksi kruunattiin puertoricolainen Zuleyka Rivera.
Hän on kieltämättä kaunis
neito, mutta onko hän oikeasti ja aidosti maailman
kaunein. kertoo syistään
hakea au pairiksi.
Susanna pääsi kuitenkin myös opiskelemaan varapaikalta ja aloittaa syksyllä,
koska opiskelujen aloittamista oli mahdollista siirtää au pair -vuoden ajaksi.
Susanna etsi au pair -paikkoja työvoimatoimiston kautta.
. Kyllä, se oli jännittävää. Myöskään kielitaitoni ei ollut aivan huippuluokkaa, Susanna kertoo.
Hän haki Eurooppaan ja Amerikkaan.
Brysselissä asuva perhe oli ensimmäinen
todella mukavalta vaikuttava perhe, joten hän otti paikan vastaan ja lähti Belgiaan.
Siivousta ja kotitöitä
Perhe ja Susanna asuivat Brysselin esikaupunkialueella, Kraainemissa. Pääsin myös matkustelemaan, mikä on Belgiassa lähes pakollista
lyhyiden välimatkojen ja halpojen kulkuyhteyksien vuoksi. 18-21 (13-17-vuotiaat)
Kiffari
Jepulis
* Syyskauden avaus, ideariihi 15.8.
klo. Tästä eteenpäin isä ja tytär pitivät toisiinsa yhteyttä ja kasvattivat välilleen vahvan ystävyyden.
Tässä on lopputekstin paikka, mutta elämä jatkuu. Au pairin työ on pääsääntöisesti lastenhoitoa ja erilaisia kotitöitä.
. elokuuta 2006
12
?
Tuottajat: Salla Kirjonen, Jutta Valtonen, Satu Timonen ja Enni Koskenvuori sss.nuoret@sss.fi
Nuorten postin osoite: Salon Seudun Sanomat nuorten sivu, PL 117, 24101 Salo
NUORET
Vuosi au pairina avarsi
Susanna Helmiön maailmankuvaa
Pieni suuri maailma
Omin silmin
Oletko ikinä kokenut "Tällaista tapahtuu vain elokuvissa" -hetkeä?
Seuraavaksi jää odottamaan jännää käännekohtaa ja onnellista loppua, romantisoitua rantakävelyä auringonlaskussa. Ja kaikkien onneksi, ilman ennen ja jälkeen
?kuvia.
*Avoinna tiistaisin ja torstaisin klo.
17-19 (9-12-vuotiaat) ja klo. Ilmoituksia oli runsaasti ja lähetin
oman hakemukseni ainakin kymmeneen
paikkaan. Toimiston kautta lähteminen on turvallisempaa, sillä toimisto auttaa esimerkiksi perheen kanssa mahdollisesti ilmenevien ongelmien selvittämisessä. En kamalasti. Epäröin vähän lähtemistä, joten kulttuurieron pienentämiseksi halusin suomalaisen perheen. Uusia kavereita ja kivoja opettajia.
Mitä jäät vanhasta koulusta ikävöimään?
. Kaiken kaikkiaan minulla kävi todella hyvä tuuri perheen suhteen, Susanna kehuu.
Susannalle alku oli hieman vaikeaa
kulttuurieron ja koti-ikävän vuoksi, mutta hän sopeutui nopeasti ja tottui arkeen.
Hän oli yksi niistä harvoista au paireista,
joilla oli työajat. Tykkään tehdä asioita
omaan tahtiin.
Alkaako sinulla kiireinen arki?
. 19.00 Jana, klo 20. Yleensä au pair saa töiden vastineeksi ylläpidon ja hiukan taskurahaa.
. 16-20 (8-15-vuotiaat)
Lauantaina 12.8
Vuohisrock Vuohensaaressa
Klo. Olen ollut paljon kavereitteni kanssa.
Joko olet tehnyt koulutarvikeostokset?
. Menoksi -palstalla
julkaistaan tietoja nuorille
taina klo.15-18 (8-12-vuotiaat) ja
suunnatusita tapahtumista
klo. Harmi
kyllä, se ei ole meillä tapana.
Pian alkaa opiskelevilla arki. Kuuma taivaankappale putosi roskikseen
ja sitten se syttyi.
Mikä on lupauksesi alkavaan syksyyn?
. Joskus, kun on vaikeampaa, pitää leikata hetki pieniksi suupaloiksi, ettei ota liian paljon purtavaa.
Oli kerran nuori tyttö, joka oli elänyt koko elämänsä tuntematta
isäänsä, mutta sai vihdoin mahdollisuuden tavata tämän
Pennut ovat kooltaan vasta pystykorvan ja karhukoiran väliltä, Uotila kertoo.
Toukan syömät omenat
kelpaisivat metsäneläimille
Omenatkin karhulle kelpaisivat, mutta riistapäällikkö Heikki Uotila sanoo, ettei omenoita saa
viedä ilman lupaa metsiin. Pentujen kanssa elävä naaras
liikkuu vähemmän, yleensä vain muutamia kilometrejä.
. On vaikea kuvitella kasvillisuutta ilman sitä monestakin syystä. Järvi pohtii, että todennäköisesti myös viime syksynä Paimion
puolella Kyrössä havaittu karhu on
sama yksilö. Perhosfaunamme on jatkuvassa muutostilassa.
Kuluvalta kesältä on saatu ainakin kaksi uutta
mittarilajia, Parectrepis similaria, eräs jäkälämittari Virolahdelta ja Asthena anseraria, pähkinämittarin sukulaislaji Uudeltamaalta todennäköisesti jo kotimaisena kantana.
Kovia perhosharvinaisuuksia ovat maastamme
jälleen saadut kaksi leimusiilikästä, Pericallia
matronula, joka vasta viime vuonna Dragsfjärdistä todettiin maalle uudeksi lajiksi. Jos se on etutassun leveys, niin se on
uros, sillä vain uroksen etutassun leveys
ylittää 15 senttimetriä, hän selittää.
Juuri uroskarhut liikkuvat laajoilla
alueilla. Keisarinviitta on saavuttanut jo
lounaisimman saariston, havaintoja on tehty
muun muassa Paraisilta. elokuuta 2006
?
13
LUONTO
Tuottaja: Elina Lahti puh.7702 318 Fax: 7702 300
sss.toimitus@sss.fi
Karhu etsi ruokaa
heinäpaaleista Halikossa
Iso karhu
tarkasteli
paaleja
päältä päin
Sopivan ruuan puute pakottaa karhut
etsimään vaihtoehtoista ravintoa
SSS?Elina Lahti
Karhuja uhkaa sopivan ravinnon puute,
sillä niille tärkeät marjat ovat vähissä eikä
vihantaakaan tahdo löytyä. Lajilla on Kaakkois-Suomessa ja pääkaupunkiseudulla vahva ko-
timainen kanta. Myös Someron itäosissa on
liikkunut karhu, jonka etutassun leveys
on 16,5 senttimetriä. Normaalisti karhu ahmii noin kymmenen kiloa mustikkaa päivässä, myöhemmin puolukkaakin, Uotila selittää.
Niin kiire karhuilla on tankata talven
varalle, että ne eivät edes pureskele kunnolla ravintoa. Uotila neuvoo tällöin ottamaan yhteyttä riistamiehiin, joiden kautta omenoille voi löytyä hyötykäyttöä.
Halikon Ammakossa kävi iso uroskarhu ilmeisesti alkuviikosta etsimässä ruokaa heinäpaaleista. Vesi
laskee jo, kun puut kaadetaan pois päältä,
saatikka sitten jos lähes kaikki hiekka kuskataan pois. Savimailla on
hienojakoisena se ominaisuus, että ne lopulta kovan kuivuuden kynsissä säilyttävät kasvillisuutensa paremmin kuin hiesumaat, vaikka saven vedensiirtokyky on
melko vähäinen.
Oikeastaan vielä uskomattomampaa on,
että vesi nousee myös kalliossa ja suurissa
kivissä. Havaintojen keskittyminen Lounais-Suomeen viitannee lajin rantautuneen meille Ruotsista Baltian kautta, vaikka alkuperäinen
lähtöalue onkin Itä-Euroopassa Puolan ja Venäjän suunnalla. Toivoa
sopii, että tämä kuiva kesä saa ihmiset ymmärtämään parhaiden pohjavesiharjujen
arvon.
Jos voimakkaasti suurennettuna katsoo
veden lajittelemaa harjusoraa, sitä hie-
nointa muuraushiekkaa, ymmärtää, minkä
suodatinlahjan jääkausi meille lahjoitti: se
on lähes yksinomaan pienenpieniä kvartsin palasia, jotka säilövät ja puhdistavat
meille veden. Peuran ja hirven
lihassa ei ole edes paljon rasvaa.
Karhu syö niin pitkään kuin mahdollista hiilihydraattipitoista ruokaa, koska siitä se saa tehokkaimmin rasvaa talveksi.
Uotila arveleekin karhujen hakevan ruokaa myös kaurapelloilta. Rapaiset tassut ovat jättäneet jäljet valkoisen muovin pintaan.
Osa paaleista on revitty pahemminkin auki. Noin 230-kiloinen, erittäin iso, hän lisää.
Uotila ei pidäkään mahdottomana, että
kyseessä olisi sama karhu, joka on havaittu Halikossa, sillä äskettäin on nähty
karhun jäljet myös Hajalan alikulun kohdalla. Laji on palaamassa takaisin vuosikymmenien jälkeen entisille asuinsijoilleen. Yksi sellainen löytyi Perttelistä heinä-elokuun vaihteesta. Kaakkois-Suomeen on kotiutunut jo useita valkohangokkaita,
Cerura erminea, jotka saattavat olla rysissä jopa
yleisimpiä kuin sukulaisensa isohangokkaat.
Nauvosta on saatu Oligia versicolor, eräs pieni
korsiyökköslaji.
Pikkuhäiveperhonen jatkaa yleistymistään vuoden 2000 ensihavainnon jälkeen ja ensimmäisiä
perhosia on havaittu jo Salossa. 13
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Lauantaina 12. Ruotsissa on todettu ison uroskarhun reviirin olevan jopa 4 000 neliökilometriä, Järvi kertoo.
Hän uskookin Uotilan tavoin kyseessä olevan saman karhun, joka
nähtiin Someron tien tuntumassa
äskettäin. Järvi toteaa, ettei se tähän aikaan etsi liharuokaa. Tassun leveys oli noin 15 senttimetriä.
. Kemiönsaareltakin on tullut monena vuonna karhuhavaintoja, mutta tänä kesänä ei toistaiseksi vielä yhtään.
Myös Someron itäosissa on karhuja havaittu jo pitkään.
Halikossa liikkunut karhu lienee iso
uroskarhu, mitä tukevat lukuisat eri havainnot.
Aivan äskettäin nähtiin iso karhu Salosta Somerolle vievällä tiellä, Kurajoen liittymän lähellä. Jos epäilet uineesi sinileväisessä vedessä
tai nielleesi leväpitoista vettä
ja sinulla esiintyy oireita:
-Suihkuta runsaalla, puhtaalla vedellä sinileväinen
vesi pois iholta ja silmistä.
-Käytä tarvittaessa lääkehiiltä (hiilitabletit, jota saa
apteekista), myös lemmikkieläimelle voi yrittää antaa
lääkehiiltä.
-Ota yhteyttä Myrkytystietokeskukseen, josta saa neuvoja ja toimintaohjeita ympäri vuorokauden, puhelin (09)
4711.
-Vakavassa myrkytyksessä
ota yhteyttä lääkäriin.
Jaakko Heinonen
Kiikalan harjun komeat sorakumpareet ovat osa suurta vesijärjestelmää, joka ruokkii myös lähistön kuuluisaa Kultalähdettä.
Kristina Karppi Varsinais-Suomen Agendatoimisto. Oikeastaan pitäisi ihmetellä, miten hyvin
puut saavat vettä mahtavan harjun päällä,
sillä valtavien vesimäärien siirtäminen ylös
tuntuu uskomattomalta. Marjat on loppu, vihantaa ei näe, hän
kuvailee ankeaa tilannetta myös karhun
kannalta.
Otsojen pitäisi juuri tähän aikaan tankata mustikkaa, mutta sitä ei ole lainkaan
niin runsaasti kuin pitäisi.
. Moni tietää miten
voimakas pumppu tarvitaan nostamaan
vettä korkealle.
Ihminen kohtelee näitä kirkkaan pohjaveden varastojaan huomattavan kaltoin. Pihlajaperhosen mittavan
vaellusvuoden 2004 tuloksena Pohjois-Suomeen
aivan Utsjoelle asti on muodostunut pieniä paikallisia kantoja.
Yöperhosista komea keltaritariyökkönen tuntuu
leviävän länteen päin Kaakkois-Suomen rannikoilta Uudenmaan länsiosiin. Ilmiössä
on kyse pintajännityksen aiheuttamasta
nestepinnan kohoamisesta (joskus myös
alenemisesta), kun putki tai huokonen on
riittävän ahdas.
Voiman avulla vesi nousee maassa kohti
pintaa kasvillisuuden käyttöön ja sama voima nostaa myös puiden rungoissa vettä ja
ravinteita kohti latvaa. Esimerkiksi syksykesällä kolme vuotta sitten karhu vieraili Halikossa
pihan marjoja syömässä.
Uotila muistuttaa, että karhujen pitäisi
selvitä vararavinnon turvin noin viiden
kuukauden talviunesta. Haapaperhonen yleistyy niin ikään koko
ajan ja pohjoisemmat havainnot ovat tänäkin kesänä Oulun läänistä. Sopivan
kokoisessa harjusorassa vesi nousee todella
hyvin kymmeniä metrejä ylöspäin ja näin
ollen siitä muodostuu hieno painevesivarasto ihmisten ja luonnon käyttöön. Uotila sanoo, ettei karhu tähän aikaan mielellään
turvaudu liharuokaan. Isoksi arvioitu
uroskarhu voi sitä paitsi olla jo kaukana, sillä urosten reviirit ovat isoja.
. Tosin kauraa
puidaan parhaillaan, joten nekin ovat
pian pois otsojen ulottuvilta.
Jos kohdalle sattuu mehiläistarhoja, ne
ovat karhuille erityisen mieleen.
. Karhu kalasteli vastarannalla kaikessa rauhassa hänestä
piittaamatta.
oleillut pitkään Halikon Hajalan tuntumassa. Jos vararavinto
palaa kesken unien, karhu voi herätä ja
nousta tepastelemaan helmi-maaliskuussa nälkäisenä.
Halikossa
iso karhu
Varsinais-Suomen riistanhoitopiirin alueella elää hänen mukaansa viitisen karhua, joista Salon seudulla ainakin yksi on
Valkoisessa muovissa näkyvät vielä kynnen jäljet, päällä tassun kuviot, joita Hajalan metsästysseuran
puheenjohtaja Tapio Järvi mittaa.
Karhu se on, siitä ei ole epäilystäkään. Monet Baltian alueella jalansijan
saaneet perhoslajit ovat levittäytyneet meille varsin pian ja sama tahti tuntuu jatkuvan lähivuosina.
Sinilevävettä
syytä
välttää
Sinileväesiintymiin tulee
suhtautua varovaisuudella,
vaikka vain noin puolet niistä on myrkyllisiä. Vuosituhannen alussa maalle saadut uudet lajit ovat nyt yleistyneet pitkin etelärannikkoa ja jotkut ovat ensivisiitin jälkeen muodostaneet jo seuraavana kesänä kotimaisia kantoja. Niissäkin on pieniä hiushalkeamia,
joita pitkin kapillaari-ilmiö nostaa vettä
usein huipulle saakka. Hajalan
metsästysseuran puheenjohtaja Tapio Järvi etsi
paalien päältä karhunjälkiä, joiden
leveydestä voisi
arvioida karhun
kokoa.
Marko Mattila
Kapillaari-ilmiö nostaa vettä jopa
kymmeniä metrejä harjusorassa
Jaakko Heinonen
Ilman kapillaari- eli hiusputki-ilmiötä
maapallomme ja koko luonto olisi aivan toisenlainen. Tassujen jälkikuvioista löytyy
jopa 15-16 senttiä leveä kohta.
. Karhu on Uotilan
mukaan uroskarhu.
. Mehiläispesä on lihotusravinto numero
ykkönen, Uotila kertoo.
Myös pihojen marjapensaat saattavat
houkutella. Omenoita voisi hänen
mukaansa muuten tarjota jo metsäneläimille, sillä
esimerkiksi peurat, kauriit, supikoirat ja ketut
syövät niitä mielellään.
SSS?Elina Lahti
Tänä kesänä omenoita ovat vaivanneet toukat,
joten vaurioituneita, mutta eläimille kelpaavia
omenoita voi olla pihamaalla vaivaksi asti. Olisin halunnut nähdä, kun se
seisoi paalien päällä, sanoo halikkolainen Helena Kuuluvainen, joka
arvelee karhun käyneen repimässä
paaleja sunnuntaina tai maanantaina.
Karhu kävi penkomassa hänen ja
Ilkka Iltasen naudoille korjattua,
esikuivattua heinää Halikon Ammakossa puuston suojaamalla pellolla.
Karhun jäljet havaittiin tiistaina.
Helena Kuuluvainen myös kuvasi
jälkiä. Halikon Ammakossa karhu oli käynyt penkomassa
muoviin pakattua heinää, mikä ei Varsinais-Suomen riistapäällikön, Heikki Uotilan mukaan ole nyt lainkaan tavatonta.
. Kasvavathan puut
usein kallioilla ja jopa siirtolohkareitten
päällä, vaikka kivi ei ole kiinni maassa kuin
osittain.
Jouni Tittonen
Lapinkeltaperhonen on paikallinen Utsjoen perhosharvinaisuus.
Lämmin ja kuiva kesä auttanut
perhostulokkaiden yleistymistä
Jouni Tittonen
Lämmin ja kuiva kesä on auttanut harvinaisten
perhostulokkaiden levittäytymistä ja yleistymistä Suomeen. Varsinainen pohjaveden pinta on matalammalla. Nilaosassa runkoa
yhteyttämistuotteet kulkeutuvat vastavuoroisesti alaspäin.
Pohjavedestäkään ei olisi mitään hyötyä
kasveille muualla kuin lähteissä ja virtauspaikoissa ilman hiusputkivoimaa. Suomen
ympäristökeskus on tehnyt
käytännön ohjeet siitä, kuinka toimia sinileväkukintojen
kanssa:
-Älä ui vedessä, jossa on
runsaasti sinilevää.
-Pidä kotieläimet ja lapset
poissa rannasta, jos vedessä
on runsaasti sinilevää.
-Varo nielemästä sinileväistä vettä.
-Älä käytä sinilevävettä pesu- tai löylyvetenä.
-Sinilevämyrkyt eivät häviä vettä keitettäessä.
-Älä kastele syötäviä vihanneksia, kuten salaattia, sinilevävedellä.
Sinilevä voi aiheuttaa ihooireita, silmien kirvelyä, nuhaista oloa, lihaskipua tai
pahoinvointia. Sen näkivät hirvimiehet jahdin aikana.
Järvi on itse nähnyt karhun vain
kerran luonnossa: Lapissa järven
rannalla. Tietysti myös jääkauden runnoma moreeni toimii pohjavesivarastona,
mutta se ei ole nosto- ja muilta ominaisuuksiltaan soran veroista. Uotila sanookin, että karhun jätökset ovat normaalisyksyinä kuin
mehumaijan sisältöjä keiton mehustuksen
jälkeen.
Metsästä voi löytää ämpärillisen kokoisen jätöksen, jossa on vielä kokonaisia
marjoja joukossa.
Kaurapellotkin
karhujen mieleen
Karhujen on marjojen puutteessa pakko
hakea vaihtoehtoista ravintoa. Jos sorakuoppaan nousee kauniin vihertävän sinistä vettä, silloin on kaivettu pohjavesipinnan alapuolelle. Nopeasti ovat levittäytyneet myös kyynelyökkönen, Calyptra thalictri ja pietaryrttiyökkönen, Eucarta virgo, jotka
molemmat havaittiin ensimmäisen kerran Suomessa hyvänä perhosvuonna 2000.
Viime kesän vaellusten jälkeen pietaryrttiyökköstä on havaittu tänä kesänä tiettävästi kymmenittäin. Nyt heinä syötetään
ensimmäiseksi naudoille, sillä avatut paalit eivät siedä pitkää säilytysaikaa.
Kuuluvainen pohtii, että toivottavasti karhu ei käy nautojen kimppuun
Se menee kyllä pahasti päällekkäin linnunmetsästyskauden
kanssa, Keskisalo nauratti kuulijoitaan.
. Holmén
tuli tosin tuolloin jos mahdollista vieläkin syvemmästä puskasta,
mutta miehiä yhdistää muukin kuin maine suomalaisen kestävyysjuoksun kuolleistaherättäjänä.
Molemmat ovat poikkeuksellisen fiksuja miehiä, jopa kirjaviisaita. Ekblom kuvasi
niitä jaksoja rankaksi työksi,
vaikka moni pitää niitä hienoina
matkoina.
. Keskisalo ehti väläyttää lahjakkuuttaan jo vuoden 2003 Pariisin MMkisoissa olemalla estefinaalissa
yhdeksäs. Sanavalmiiksi ja rauhalliseksi kuvaillulla Keskisalollakin on
työn alla akateeminen loppututkinto Joensuun yliopistossa.
Sekä Holmén että Keskisalo . Toivottavasti Keskisalon unelmajuoksu tuo lisäpontta myös näiden kahden muun toteutumistaan odottaviin suorituksiin.
EM-Göteborgistahan saattaa tulla vielä vaikka millainen yleisurheilufiesta!
Muutama onnistuminen ei tietystikään poista suomalaisen
yleisurheilun ongelmia, mutta ne
kyllä paljastavat jo kohtuuttomia
mittasuhteita saavuttaneen itseruoskinnan.
Ei meillä nyt niin sentään niin
huonosti mene! Itse asiassa suomalainen yleisurheilu elää ja hengitPAUL LIPIÄINEN
tää varsin hyvin. Kuuden parhaan joukkoon tähtään, Tarvainen linjasi
karsintakilpailun aattona.
Viime vuoden MM-kisoissa Helsingissä hän oli juuri kuudes, mikä on kirkkaasti hänen paras arvokisasijoituksensa. Tuolta saa kaapista ottaa urheilujuomaakin niin paljon kuin
haluaa, eikä tarvitse maksaa mitään, Ahonen hämmästeli kisajärjestäjien huolenpitoa.
PITKÄVETO
55 Sebrle?Zsivoczky 1 (Sebrle)
1,30
56 Drozdov?Ojaniemi 1 (Drozdov)
1,30
76 Bergqvist?Muut 2 (Muut) 3,30
77 Vlasic?Slesarenko 1 (Vlasic)
1,65
78 Keskisalo?Weidlinger 1 (keskisalo) 2,50
79 Jiminez?Tahri 2 (Tahri) 1,85
80 Poplawski?Mohamed 2 (Mohamed) 1,85
84 KaaPo?TKT 2 (1?3) 6,20
85 Kaisersl.-RW Essen 1 (1?0)
1,35
86 SVW Burghausen?Karlsruher
SC 2 (0?4) 2,65
87 Kick.Offenbach?Carl Z. Belgiaa
3. Minun pitää keskittyä heiton
loppuun ja saada tekniikka napsahtamaan kohdalleen. Lentopalloseurojen Perungan
Poikien ja Napapiirin Pallokettujen yhteenliittymä
8. 8.
Ensimmäiset vaakabingot:
8, 72, 38, 25, 51, 2, 15, 10, 43
Vaakabingot:
8, 72, 38, 25, 51, 2, 15, 10, 43, 1,
63, 22, 62, 37, 64, 67, 3, 61, 41, 34,
46, 69, 66, 5, 27, 35, 42, 6, 73
Voitonjako:
Ensimmäiset vaakabingot ei yhtään kappaletta, vaakabingot 28
kpl voitto-osuus 18,00 e.
Täyskäsi:
8, 72, 38, 25, 51, 2, 15, 10, 43, 1,
63, 22, 62, 37, 64, 67, 3, 61, 41, 34,
46, 69, 66, 5, 27, 35, 42, 6, 73, 23, 18,
54, 7, 32, 20, 52, 36, 74, 19, 13, 60,
40, 21, 57, 47, 45, 26, 39, 9, 24, 55,
56, 30, 14
Voitonjako:
Täyskäsi 2 kpl voitto-osuus 2
000,00 e.
MITALIPELI
Kulta: 4, 3, 2, 5, 1
Hopea: 2, 5, 1, 4, 3
Pronssi: 4, 5, 2, 3, 1
Ahonen ei
nöyristele
Kirsi Ahonen tuntuu saaneen aimo annoksen lisää itseluottamusta ja virtaa siitä, että hän pääsi
vuosien yrittämisen jälkeen arvokisoihin. Kenen suomalaisurheilijan manageri on Steve Robertson?
7. Urakkaa helpotti myös se, että
hollantilainen Euroopan ennätysmies Simon Vroemen jäi ruokamyrkytyksen takia pois, ja espanjalainen Antonio David hiipui yllättäen viidenneksi.
Kovaa leirielämää
Ekblom ja Keskisalo ovat eläneet keskenään niin urheilu-uran
huippuhetkiä kuin suvantojakin.
Pariisin menestyksen jälkeen vuosi 2004 meni pilalle kantaluun rasitusvamman takia ja viime kaudella Keskisalo joutui pitämään
kymmenen viikon harjoitustauon
Tarvainen hakee pistesijaa keihäästä
Lauantain karsintakilpailussa
keihään pitäisi lentää yli 60 metriä
SSS?STT
Keihäänheittäjä Paula Tarvaiseen pätee yleisurheilun Euroopan mestaruuskilpailuissa sama
lähtökohta kuin estejuoksija Jukka Keskisaloon. Mikä on ruotsalaishyökkääjä Zlatanin uusi seura Juventuksen
jälkeen?
4. Suomen talvessa kestävyysjuoksijan ei kannata kovin
pitkiä jaksoja viettää.
KENO
Voittonumerot: 4, 6, 8, 9, 10, 12,
23, 35, 36, 39, 42, 50, 53, 55, 56, 60,
61, 64, 67, 68
Lehtikuva/Antti Aimo-Koivisto
Kirsi Ahonen ja Paula Tarvainen lähtevät tänään tavoittelemaan naisten
keihäänheiton finaalipaikkaa.
mielin, vaan ei nöyristelemään.
. Hänen ennätyksensä
on 8.17,72.
. Se ei ole enää ärräpäitä lateleva sepporäty, vaan
sivistynyt ja pitkäjänteinen kaveri.
Ei mikään huono roolimalli siis.
Keskisalon toki tiedettiin kuuluvan siihen muutaman urheilijan
(Karjalainen, Holmén) ryppääseen, joka hyvänä päivänä ja kaiken
osuessa nappiin saattaisi mitalin jopa tuoda. Aiemminen 400 metrillä hylätty Jaakko Ojaniemi ei
lähteny mukaan ottelun toiseen päivään.
Ottelun voiton nappasi Tshekin Roman Sebrle 8 526 pisteellä. On tämä iso juttu pienen ihmisen elämässä. Kun viimeinen kierros alkoi,
nautin vain siitä. Pari kertaa on ollut
jo keihäät myynnissä, Ahonen kuvasi vuosien kivistä tietään.
Kun tilaisuus tuli, Ahonen aikoo
nauttia siitä täysin siemauksin.
Kukaan ei halua tulla heittämään
huonosti arvokilpailuihin.
. Hän kärsi kaudella 2004 kantaluun rasitusmurtumasta, ja viime kaudella pohjevamma toi kymmenen viikon harjoitustauon. Kalevan
kisojen jälkeen sain hyvän kahden viikon harjoitusjakson ja tein
kaksi heittotreeniä huolellisesti ja
keskittyneesti, Ingberg kertoi.
Hänen tämän kauden paras
heittonsa on kantanut 60,16.
Vaasalainen uskoo, että heitossa
alkaa olla taas ideaa, kun heiton
ajoitus on kohdallaan.
PÄIVÄN PELIT
VEIKKAUSBINGO
Torstai 10. Raunio keräsi kahden päivän aikana
7 462 pistettä. Terveys on nyt kohdallaan,
kun Kalevan kisoissa kiusannut
patellajänteen vammakaan ei
enää vaivaa, luottavaisena karsintaa odottava Tarvainen jutteli.
Ingbergin heiton
ajoitus kunnossa
Naisten keihäänheiton karsintakilpailun finaaliraja noudattaa
hyvin tarkasti eurooppalaisten
naisheittäjien tämän vuoden tulostasoa. On tyhjä olo, mestari mietti.
NÄKÖKULMA
Älykästä kestävyyttä
Lehtikuva/Patricia Pfister
Neljänneksi sijoittunut Ruotsin Mustafa Mohamed onnittelee esteiden yllätysvoittajaa, Suomen Jukka Keskisaloa.
Radiohaastattelijan kysymykseen
?Mitä Jukka oikein tulit tehneeksi??, Keskisalo vastasi ?Anteeksi?.
Kovin moni muukaan ei osannut
odottaa hänen kultamitaliaan.
Vaikeat vuodet
kasvattivat
Sitten Pariisin MM-kisojen Keskisalo on kamppaillut loukkaantumisten kanssa. 14
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Lauantaina 12. Hän juoksi tavoitteelleen uskollisena letkan hännillä tasaista vauhtia läpi kisan,
kunnes nousi kisan viimeisen
kierroksen aikana ensin kärkikolmikkoon ja lopulta kärkeen jo ennen viimeistä vesiestettä.
Kisan lopussa Keskisalo säilytti
malttinsa. Kuka suomalainen rallitähti ehti olla vain 11 päivää rallin maailmanmestarina?
5. Kropassa on ennätyksen eväät, kunhan vain saisi
sen onnistumisen puristettua kehosta irti.
Tarvainen, 33, on lajin Suomen
ennätyksen haltija kolmen vuoden takaisella 64,90:llä, ja samanlainen kaari on pomarkkulaisen
toiveissa myös uran kuudensissa
peräkkäisissä arvokilpailuissa.
. En todellakaan ollut valmistautunut tähän, Keskisalo kuvasi kultamitalin tuomaa yllätystä ja totesi, että ?pönttö on vielä vähän sekaisin, ja joutuu nieleskelemään?.
Vielä palkintojen jaon ja Maamme-laulun jälkeen Keskisalo totesi, ettei ole oikein tajunnut, mitä
tuli tehtyä.
. Minun normaalitasoni
on ollut 57?58 metriä, mutta apina
putosi harteilta, kun sain ensi kertaa elämässäni keihään yli 60 metrin viivan, Ahonen muisteli Helsingin onnistumistaan ja lupasi
lähteä karsintakilpailuun nöyrin
pohjevamman takia.
. Hyvä
osoitus siitä saatiin jo Kalevan kisoissa, joissa Keskisalo voitti päämatkansa lisäksi 1 500 metrin kilpailun vastustamattomalla pitkällä kirillä.
Helsingin gp-kilpailujen jälkeen
harjoituksissa juoksu oli irtonaista ja Ekblomin mukaan vauhti oli
kunnossa.
. Kaksikon yhteisen taipaleen
ensimmäinen palkinto tuli vuoden
2003 MM-kilpailuissa Pariisissa,
joissa Keskisalo juoksi yhdeksänneksi.
Jos oli Pariisin kilpailu Keskisalolta vahva ponnistus suomalaisen yleisurheilun parrasvaloihin, niin perjantaisella kultamitalilla joensuulainen hankki pysyvän paikan yleisurheiluhistoriassa. Mitä maata edustaa Göteborgissa 2006 naisten 100 metrin
EM:n voittanut Kim Gevaert?
3. Leena Huovinen
10. Kymmenottelun seiväs keskeytyi yli tunniksi
perjantaina sadekuuron takia ja se myöhästytti kymmenottelun keihäänheiton alkua niin paljon, että paikallista aikaa kello 19.30 alkavaksi kaavailtu miesten moukarinheiton finaali siirrettiin lauantaille.
Moukarinheiton loppukilpailu alkaa lauantaina kello 14.45 Suomen aikaa.
SSS?STT
Kallur aitojen mestari
Susanna Kallurista tuli toinen Göteborgin EM-kisojen ruotsalaissuosikeista, joka on toistaiseksi pystynyt mestaruuteen. Hellebaut otti kultaa tuloksella 203.
Kilpailussa toiseksi sijoittui Bulgarian Venelina Veneva samalla tuloksella. Unelmia ja haaveita on aina,
mutta jos olen rehellinen, niin
kultaan en uskonut, Ekblom myhäili tyytyväisenä valmennetta-
vansa järjestämästä yllätyksestä.
Valmentajan analyyttisyys joutui romukoppaan kisan viimeisen
kierroksen aikana, kun Keskisalo
petrasi sija sijalta osakkeitaan ja
rynni loppusuoralle kärjessä.
. Naisten 100
metrin aitojenvoitto heltisi Ruotsin loistoajalla 12,59. EM-kultamitali oli yllätys Ekblomillekin, joka sanoi tunteiden päässeen katsomossa valloilleen juoksun viimeisen kierroksen aikana.
. Jos tilastoista pystyisi
tekemään täsmälliset johtopäätökset heittäjien lauantaisesta tekemisestä Ullevin stadionilla,
karsintarajan ylittäisi 13 naista.
Suomalaisista tuo raja on rikkomatta vielä Mikaela Ingbergillä,
joka puolustaa Göteborgissa kaksien edellisten EM-kisojen pronssimitaleitaan (1998 ja 2002).
. Saksan Kirsten
Bolm oli samalla ajalla kolmas.
SSS?STT
Belgian juhlapäivä
Belgian Tia Hellebaut voitti yllättäen naisten korkeusfinaalin yleisurheilun EM-kilpailuissa Göteborgissa. Kestävyysjuoksijat ovat voittaneet
Suomessa niin paljon vuosien saatossa, Keskisalo laittoi temppuaan historialliseen perspektiiviin.
Göteborgin kilpailun vauhdinjako oli kuin tehty Joensuun Katajan juoksijalle. ja mikseivätpä myös Tero Pitkämäki ja Tommi Evilä . Fax: 7702 300
URHEILU
sss.urheilu@sss.fi
Kulta hämmensi Keskisalon
LAUANTAIN ?KYMPPI?
1. Ruotsin Kajsa Bergqvist oli kolmas tuloksella 201.
Vain muutamaa minuuttia myöhemmin Belgia sai lisää juhlanaihetta, kun kultaa jo naisten 100 metrillä ottanut Belgian Kim Gevaert juoksi voittoon myös 200 metrillä. Edellisissä
EM-kilpailuissa sijaksi tuli kymmenes.
Tarvaisella onnistuminen kulminoituu tekniikan hallintaan.
Heitoissa on voimaa, mutta keihäs pakkaa lähtemään väärään
asentoon taivaalle.
. Markku Alen, 1986 San Remon rallin tulokset hylättiin
jälkikäteen ja Juha Kankkunen nousi mestariksi
5. Karsintaraja on yksi viiva siellä kentällä. Perjantai-iltana olikin sitten jo hiljaisempaa.
Jukka Keskisalo heitti kriitikoille jauhot suuhun todella komealla
tavalla. Gevaert kellotti loppukilpailussa ajan 22,68.
Kilpailussa toiseksi pinkoi Venäjän Julia Gushtshina ajalla 22,93.
Pronssia otti Venäjän Natalia Rusakova ajalla 23,09.
Lassi Raunio sijoittui kymmenottelussa 19:nneksi yleisurheilun
EM-kilpailuissa Göteborgissa. Mestaruus tuo Keskitalolle myös 15 000 euron verran
palkintobonuksia Urheiluliitolta ja
luvassa on myös paikka yleisurhei-
Kultamitali yllätti valmentajan täydellisesti
Tommy Ekblom on tehnyt Jukka
Keskisalon kanssa töitä viisi vuotta. VASTAUKSET
niin
6. Vaikea vuodet ovat kasvattaneet ja tuoneet ylimääräistä sisua, Ekblom huomautti.
Tätä kautta varten Keskisalo
vietti neljä kuukautta leirillä
Australiassa ja jatkoi ulkomailla
harjoittelua olemalla kuukauden
Etelä-Afrikassa. Arvokisa sytyttää aina. Hollantilaisen kaatoi ruotsalainen kalaruoka.. Täällä
tehdyt harjoitusheitot ovat menneet ihan hyvin, Tarvainen kertoi.
Keväisen nilkkavamman takia
Tarvainen aloitti kilpailukauten-
sa vasta juhannuksena Kuortaneella, mutta on sen jälkeen kisannut normaalitahtia. Tänä vuonna paikat
ovat kestäneet, ja Keskisalo on kerännyt kilometrejä neljän kuukauden Australian leirillä ja kuukauden rupeamalla Etelä-Afrikassa.
EM-kisoihin Keskisalo on valmistautunut entisen estejuoksijan
ja nykyisin Urheiluliiton kestävyysjuoksijoiden lajiryhmäkapteenin Tommy Ekblomin valmennuksessa. Vaikeat vuodet ovat kasvattaneet. Jena X
(2?2) 3,15
Viikon ajan on erilaisten toritietäjien ja pubiparlamenttien toimesta saanut kuulla riittämiin marinaa suomalaisen yleisurheilun
tilasta. Inter Milan
4. Se
ei ole henkisesti helppoa, Ekblom
sanoi.
Leirielämällä on vaaransa, mutta Ekblomin mielestä ei ole vaihtoehtoa. Ahonen, 30, sinetöi kisamatkansa heittämällä kauden kotimaisen kärkituloksen 60,98 Helsingin gp-kilpailuissa heinäkuun
lopussa.
. Nämä ovat minun ensimmäiset arvokilpailuni, joten sijoitus on
ainakin kaikkien aikojen parhaani, Ahonen pamautti.
Hänen kommenttinsa osoittivat,
että arvokisojen maailmassa on
ensikertalaiselle paljon ihmeellisiä asioita.
. elokuuta 2006
14
?
Tuottaja: Risto-Matti Kärki puh.7702 309. Hän tuli loppusuoran
viimeisen esteen upeasti ja piti
kilpailussa toiseksi tulleen Espanjan Jose Luis Blancon takanaan.
. Pronssin
vei Ranskan Bouabdellah Tahri
ajalla 8.27,15. Se jää vain
0,07 sekuntia Kallurin aiemmin tällä kaudella Rooman gp-kilpailussa juoksemasta ennätyksestä.
Toiseksi juossut Moskovan MM-hallien 60 metrin aitojen mestari
Irlannin Derval O?Rourke tuli maaliin ajassa 12,72. Ne ovat tuoneet Jukalle ylimääräistä sisua, mutta kyllä piik-
karit ovat välillä harjoituksissa
lennelleet, Ekblom kertoi.
Göteborgin EM-finaalissa hän
oli sitten valmis voittamaan, varsinkin kun juoksu oli hitaan ensikilometrin ja sitten tasaisesti
kiihtyneen vauhdin ansiosta kuin
tehty Keskisalolle.
EM-mitalit ovat olleet harvinaista herkkua suomalaisille estejuoksijoille. Kuka olikaan Torinon 2006 olympiajoukkueemme "Kovien poistojen erikoismies"?
9. Minkä lajin turnaus on Nordic Trophy?
2. Ilman
niitä en varmaan enää jatkaisi
heittämistä, 32-vuotias Ingberg
tunnusti ja iloitsi siitä, että pääsee heittämään samalla stadionilla, jolla hänen arvokisojen mitalitilinsä avautui 11 vuotta sitten.
Ingberg voitti silloin nuorena tulokkaana MM-pronssia.
lun maailmancupiin Euroopan
joukkueessa.
. Mitä tarkoitti aikoinaan pesäpallon markkinoinnissa käytetty
lyhenne POPS?
Estemestari
uskoi kultamitaliin
vasta metrejä
ennen maalia
SSS?STT
Keskisalo nousi Euroopan mestariksi aivan samalla tavalla täydestä tuntemattomuudessa kuin
Janne Holmén neljä vuotta sitten
Münchenin maratonilla. Menestyjät muistetaan.
Ekblom tunnusti illalla Ullevin
stadionin haastattelutiloissa, että
ei todellakaan odottanut suojatiltaan kultaista mitalia.
. Kilpailuja
on koossa seitsemän, jos Kalevan
kisojen karsinta lasketaan mukaan. Tavoitteena on heittää täällä
kauden parhaat heitot. Vasta 20 metriä ennen maalia
tiesin voittavani, Keskisalo sanoi.
Keskisalon voittoaika oli
8.24,89, kun espanjalainen ehti
maaliin ajassa 8.26,22. Pienessä mielessä on tavoitteena se, että haen suomalaisnaisten parasta onnistumista näistä
kisoista. Mikä "uusi luomus" on Santasport?
8. Viimeisen 200
metrin aikana uskoin jo kultaan,
Ekblom kuvasi.
Hän tiesi hyvin, että suojatin nopeusominaisuudet ovat kohdallaan ja loppuveto on vahva. Vain kerran, juuri kauden
avauksessa, Tarvaisen keihäs on
lentänyt yli 60 metrin (60,59).
. Göteborgin EM-pommi oli sitä luokkaa, että sillä 25-vuotias
joensuulainen nosti itsensä kerralla kuolemattomien joukkoon.
Keskisalo kertoi heti juoksun jälkeen kelanneensa videonauhoilta
Juha Väätäisen ja muiden takavuosien sankareiden urotekoja,
mutta varmasti myös perjantai-illan juoksu löytää tiensä tulevaisuuden DVD-koosteille . Jääkiekon Suomen ja Ruotsin
liigaseurojen turnaus
2. Pesis on peleistä suomalaisin
Yllätysten yllätys
Kysymykset on laatinut halikkolainen Timo Virtanen.
Vastaukset sivun alalaidassa.
1. Venäläiseen AK Bars Kaza-
Jukka Keskisalo järjesti Göteborgin EM-kisojen toistaiseksi
suurimman yllätyksen nousemalla liki tuntemattomuudesta mestariksi. Kulta on ollut iso unelma. ovat muuttaneet suomalaisen huippu-urheilijan kuvaa rajusti. Mihin joukkueeseen siirtyi maalivahti Mika Noronen (syksyllä
2006)?
6. Ja perjantai-illan
sss.urheilu@sss.fi
jälkeen entistä vapautuneemmin.
SÄHKEET
Moukarin finaali siirtyi
Moukarinheittäjä Olli-Pekka Karjalaisen EM-kisaohjelmaan tuli ylimääräinen välipäivä. On aika kovaa jättää kaikki
kaverit ja kotielämä ja mennä
kuukausiksi vain juoksemaan. Curling-joukkueen Wille Mäkelä
9. Kilpailun ylivoimainen ennakkosuosikki, Espanjan Antonio David Jimenez jäi
viidenneksi ja Euroopan ennätysmies Simon Vroemen puuttui
kokonaan lähtöviivalta ruokamyrkytyksen takia. Toinen oli Unkarin Attila Zsivoczky ja kolmas Venäjän Aleksei Drozdov.
SSS?STT
?KYMPIN. ja sille täytyy löytää tiensä myös Mertarannan ja Walleniuksen hurmioitunut selostus!
Keskisalon saavutus hakee luontevasti vertailukohtaa Janne
Holménin päivälleen neljän vuoden takaiseen yllätykseen. Täällä alkuerissä kaikki ei ollut vielä kunnossa, mutta se juoksu aukaisi hyvin paikkoja, Ekblom kertasi.
EM-kisojen loppukilpailua Ekblom piti kuin Keskisalolle tehtynä. Kimi Räikkösen
7. Keskisalon voitto miesten
3 000 metrin esteissä oli Suomen
kestävyysjuoksuhistorian ensimmäinen Euroopan mestaruus estematkalta.
. Kuka on nykyinen olympiajoukkueemme kisapappi?
10. Niitä on koossa ennen Keskisalon mestaruutta 3 000 metrin
esteistä vain neljä, joista viimeisin
on Ismo Toukosen pronssimitali
vuodelta 1978
Lajin todelliset taiturit tosin puhuvat
mieluummin ratagolfista.
Lajin kattojärjestönä toimii Suomen Ratagolfliitto ry, joka on perustettu vuonna 1980. Harjoituspelien ohjelma julkistettiin torstaina.
Harjoituskausi alkaa 17. Jos jotain positiivista hakee,
niin se oli illan komein maali.
Muuten peli oli meiltä huonoa,
erityisesti avausjakso.
. Päivä oli älyttömän vaikea oi-
kukkaan sateen takia. Aamu oli karmea. ei kuitenkaan vielä ensi
viikolla. Auton säädöt olivat
aivan liian pehmeät tälle kelille ja
rengasvalinnatkin tuntuvat olevan
vaihtelevissa olosuhteissa uhkapeliä, Grönholm tuskaili.
Hirvosta rasittaa pyörähdysten
ja kolhujen lisäksi minuutin aikasakko. Hirvosen ero kärkeen on kaksi
minuuttia ja 48,6 sekuntia.
. Olen tottunut
käsittelemään paineita pelaajana ja myöhemmin valmentajana, viisinkertainen olympiavoittaja ja kaksinkertainen maailmanmestari
Bykov totesi.
Bykov on valmentanut kaksi viimeistä kautta Moskovan
TsSKA:ta.
SSS?STT
NHL:ää Puerto Ricossa
Ratagolfliitto kokoaa lajin vakavammat harrastajat
Kuten arvata saattaa, pelataan yleisesti hupailulajina pidettyä minigolfia myös hieman vakavammassa hengessä. L.
Temetär 29,2a (96), toto (3-4-7): 1,80
1,58-3,48-1,93 22,90.
Pelivaihto 402 334.60 e, yleisöä 1 293.
lämpöpumput
- PoPa
(Pori)
Sunnuntaina 13.8.
klo 18.30
Urheilupuistossa
Pääsylippujen hinnat:
aikuiset 6 e
lapset ja eläkeläiset 3 e
S-etukortilla aikuisten lippu -1 E
Kylmäalan ammattilainen
www.kylmaapu.com. Kärkimies on pelannut Euroopassa viisi kautta. Seura jätti Winnipegin vuonna 1996
ja muutti Kanadasta Arizonaan Yhdysvaltoihin. V4-kerroin: 53,79.
Lähtö 7, V4-4, lv 2 100 m: 1) Horus
D?archange*/Antti Teivainen 16,0a, 2)
Mike Malibu 16,0a (17), 3) Cedar Tilly
16,0a (103), 4) Winterwind 16,2a (381),
toto (5-10-4): 8,29 2,33-1,37-1,85 6,13.
V4: vaihto 132 637.60 e; oikea rivi 7-101-5; poissa I/4,14 II/1 III/7,12 kerroin
352,78. toto (9-45): 1,43 1,17-2,10 9,02.
Lähtö 9, lv 2 100 m: 1) Bring Me Hope/
Tuomo Ojanperä 18,4, 2) Quiz Kemp
18,6 (111), 3) Agile Giant 18,6 (19), 4)
Rockefeller Jr 19,4 (731), toto (14-9-10):
56,88 40,76-2,98-1,32 868,40. Haaveissa on ollut kasvattaa
ratojen määrä ensi kesänä, Eija
Kauppinen paljastaa.
Kauppisen lisäksi keskeisiä
puuhamiehiä ja -naisia ovat projektissa olleet Leila Kuosa ja Ensio Sarpola, joista viimeksi mainittu vastasi pitkälti teknisestä
toteutuksesta.
. 9.
minen kärkitaistossa pelkästään
ajamalla vaikuttaa mahdottomalta. Ennen rakentamista kävimme
tutustumassa Tammisaaren rataan ja otimme selvää ratojen virallisista mitoista, Kauppinen
kertoo.
Loppukesän ajan rata on auki
tiistaisin ja torstaisin kello 16.3020.00 . Bykov, 46, seuraa tehtävässä Vladimir Krikunovia, joka irtisanoutui keväällä luotsin toimesta pettymykseen
päätyneiden Riian MM-kisojen jälkeen.
Bykov yrittää nostaa Venäjän 14 vuoden jälkeen takaisin kultakantaan arvokisoissa ensi keväänä Moskovassa järjestettävissä
MM-kisoissa.
. Kannonkoskelainen on
avauspäivän jälkeen seitsemäntenä. Yhtiön strategiana on pitkäjänteisesti vahvistaa urheiluliiketoiminnan taloudellista perustaa, jotta SMliigakiekkoilun toimintaedellytykset voidaan varmistaa Kuopiossa.
SSS?STT
TPS ja Hurme kiistelevät
Jääkiekon SM-liigassa pelaava Turun Palloseura ja Jani Hurme
eivät ole päässeet lopulliseen yhteisymmärrykseen maalivahdin pelaamisesta TPS:n maalivahtina kaudella 2006?2007. Pinnoja pitäisi kuitenkin
pystyä jäljellä olevista pelistä
nappaamaan, joukkueenjohtaja
Sami Keto-oja kertoi.
Pistemetsästys jatkuu Vilppaan
osalta perjantaina kotikentällä
TPK:ta vastaan. Vaan nytpä
löytyy Perniöstä jotain sellaista,
mitä ei Salossa ole: minigolfrata!
Perniön Urheilijoiden yleisurheilujaosto on kesän aikana rakentanut talkoilla minigolfradan
PeU:n majalle. syyskuuta, jolloin otellaan neljä peliä.
Tuolloin Phoenix Coyotes palaa alkujuurilleen, kun se kohtaa Winnipegissä Edmonton Oilersin. Päivän Duo: vaihto 22 580.60 e;
oikea rivi 1-5; poissa I/7,12 kerroin
18,14.
Lähtö 8, sh 2 100 m: 1) Sulparon Onni/Risto Tupamäki 29,1x, 2) Hetvie 31,3
(119), 3) Kihiliina 31,9 (57), 4) Mesen
Tyttö 32,0 (180), poissa: 1,2,8. V4kerroin: 52,88.
Lähtö 6, V4-3, sh 2 100 m: 1) Winveri/Ari Moilanen 28,6x, 2) Tusinan Tulo
28,1 (380), 3) Kvintetti 28,5 (70), 4) TuliRalli 29,4 (66), toto (1-11-9): 1,46 1,182,64-1,38 32,60. TPS:n tiedotteen mukaan osapuolilta puuttuu yhteinen näkemys työsopimuksen soveltamisesta.
Jani Hurmeen piti liittyä TPS:n joukkueeseen kesäkuun aikana,
mutta maalivahdin käsivamma pitää hänet poissa peleistä arviolta
lokakuun loppupuolelle.
TPS:n tiedotteen mukaan tshekkimaalivahti Tomas Duban sopimus turkulaisseuran kanssa kattaa pelit siihen saakka, kun Hurme
ottaa vastuun ykkösmaalivahtina.
SSS?STT
RAVIT
Marko Mattila
SCR:n puolustus ei pysynyt FC Bodan Klaus Engblomin perässä Björkbodassa.
FC Bodalle selkeä voitto,
Vilppaalle selkeä tappio
SSS
JALKAPALLO
Venäjän jääkiekkoliitto nimesi perjantaina maajoukkueen uudeksi päävalmentajaksi entisen maailmanmestarin ja olympiavoittajan
Vjatsheslav Bykovin. Koko kauden ajan on
miehiä vaihtunut liikaa, joten tiiviin nipun saaminen on ollut vaikeaa. toto (13-4-11):
5,47 1,95-5,12-5,75 75,53.
Lähtö 4, V4-1, lv 2 600 m: 1) Atlantic
Avenue*/Seppo Markkula 18,1, 2) Victoria Crown 18,1 (141), 3) Arbok 18,2 (203),
4) King Star 18,6x (130), toto (7-5-12):
3,28 2,44-3,67-4,62 25,20. Tampereella:
Maalivahti: Minna Meriluoto FC United.
Kenttäpelaajat: Susanna Lehtinen FC
Honka, Petra Vaelma FC United, Veera
Vartiainen FC Honka, Sanna Valkonen
Umeå IK, Tiina Salmén HJK, Miia Niemi HJK, Anna-Kaisa Rantanen Linköpings FC, Eveliina Sarapää HJK, Anne
Mäkinen Umeå IK, Jessica Julin Göteborg, Heidi Ahonen HJK, Laura Österberg Kalmari Djurgården/Älvsjö, Minna
Mustonen Bälinge, Annica Sjölund
Åland United, Daniela Tjeder HJK.
Joukkuetta täydennetään myöhemmin kahdella pelaajalla.
Päävalmentaja: Michael Käld.
Suomi on MM-karsintalohkoa johtavaa Tanskaa kolme pistettä perässä.
Tampereen ottelun jälkeen maat kohtaavat uudelleen Viborgissa 27. Se ei kuitenkaan huolestuta minua. En tiedä sitten, onko meillä ihan samanlainen peli alla, vaikka samalla merkillä ajammekin, Gardemeister pohti.
Fordin suomalaiset
vaikeuksissa
Ford-tallin suomalaiskuljettajille avauspäivä oli hankala. En ole testannut autoa asvaltilla, kun sataa,
koska missään ei ole oikein satanut
tänä kesänä. Toissa vuonna suomalaispelaaja oli
MM-kisoissa neljännellä sijalla, Suomen Ratagofliitto ry:n tiedotusvastaava Jouni Valkjärvi kertoo.
Kilpailuissa on tarkat säännöt niin pelaamisen
kuin kenttienkin suhteen.
. Ilman tehdastallipaikkaa
täksi kaudeksi jäänyt Gardemeister ajaa vasta kolmatta ralliaan
tällä kaudella.
. Winnipeg Jets
aloitti pelit WHA-liigassa vuonna 1972.
Kotiinpaluu on ohjelmassa myös viime kauden tulokassensaatiolla Sidney Crosbylla, joka käy seuransa Pittsburgh Penguinsin kanssa Crosbyn kotikaupungissa Halifaxissa. Ratagolfliitossa on 21 jäsenseuraa, joissa on noin 500
jäsentä.
. Ja mehän
olemme sillä tapaa hulluja, että
yleensä myös suunnitelmamme
toteutamme, PeU:n yleisurheilujaoston puheenjohtaja Eija Kauppinen nauraa.
Kentän avajaisia juhlittiin perjantaina. SRGL on
Suomen Liikunnan ja Urheilun jäsenliitto. Leirintäalueiden ja sen
kaltaisten yhteydessä olevat kentät ovat sitten saattaneet päästä jo huonoonkin kuntoon.
. 15
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Lauantaina 12. Valkjärvi uskoo lajin olevan jälleen nosteessa.
. NHL-runkosarja
alkaa 4. PeU:n maja löytyy osoitteesta Alhomäentie 132.
Kentän ihannetulosta ei vielä
ole määritelty, mutta osviittaa voi
hakea siitä, että SSS:n sisäisessä
kisassa valokuvaaja Marko Mattila kukisti urheilutoimittaja Paul
Lipiäisen lyönnein 15?19. Yrittäjälle
kentän pito voi olla kannattavaakin bisnestä. Huomasimme talvella, ettei
Salossakaan ole mahdollisuutta
pelata minigolfia, joten ryhdyimme pohtimaan mahdollisuutta rakentaa sellaisen tänne. Grönholm ja Hirvonen
kolhivat autojaan samassa paikassa, noin 12 kilometriä avauspätkän lähdöstä.
Grönholm oli perjantaina Loebia
kaksi minuuttia ja 11,4 sekuntia
hitaampi ja ranskalaisen haasta-
T93 piirisarjaa:
SalPa - VG-62 4-1
SalPa: Alma Heinä 2+0, Roosa Viloma
1+0, Ilona Jokinen 1+0, Heidi Grönqvist
0+1, Eerika Elonen 0+1, Miina Kesänen
0+1, Riina Lahtinen 0+1.
Helsinki: Naisten maajoukkue
MM-karsintaotteluun Tanskaa vastaan 26. 500 jäsenestä noin 200 ottaa osaa kilpailuihin.
Hellmanin vauhti hyytyi
Kokenut salolaiskaksikko Juha Hellman-Tapio Järvi käynnisti
vauhdikkaasti Lahden ympäristössä ajettavan historic-luokan kaksipäiväisen EM-rallin.
Hellman avasi urakkansa vetäisemällä pohja-ajan heti perjantain
ensimmäiselle, 14,3 kilometrin mittaiselle erikoiskokeelle.
Tekniset ongelmat verottivat kuitenkin jatkossa vauhtia. Penguins kohtaa 19. Troikka:
9 546,68.
Lähtö 10, lv 2 100 m: 1) Dumbo Delight/Ilkka Korpi 20,2, 2) Trouble Lady
20,4x (22), 3) Multi Line 20,9 (378), 4)
Lady Linnea 20,9x (81), toto (5-6-8): 3,73
2,44-1,48-5,63 6,86.
Lähtö 11, sh 2 100 m: 1) Ailov/Manu
Vanha-Rauvola 28,5a, 2) Luuseri 28,8a
(182), 3) Vilkkeriina 29,0a (134), 4) A. Toistaiseksi.
. Meillä oli taas viisi miestä pois
avauksesta työesteiden sun muiden takia. FC Boda isännöi
Björkbodassa SCR:ää ja Vilpas
matkasi Turkuun.
Kemiönsaarelaiset runttasivat
omasta pelistään selkeän 4?1
(1?0)-voiton. Viimeksi Reno nähtiin
Espanjan kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla. Hän toimi FC
Jazzin valmentajana mestaruuskaudella 1993. lokakuuta.
SSS?STT
KalPa hyvään tulokseen
Jääkiekon SM-liigassa pelaavan kuopiolaisen KalPan yhtiö ylsi viimeisimmällä tilikaudellaan historiansa parhaaseen taloudelliseen
tulokseen. Hellman
ajaa Ford Escort RS 1600 BDA:lla ensimmäisen kilpailupäivän viiden erikoiskokeen jälkeen yleiskilpailussa seitsemännellä ja luokassaan kolmannella sijalla.
Eroa kärjessä vastaavalla Escortilla kiitävään Jukka Westerbackiin on 39,3 sekuntia. Ratagolf on kuitenkin suosittu laji. Pito
muuttuu koko ajan ja en ole tottunut ajamaan tällä autolla tällaisella kelillä, Hirvonen selvitti.
KAKKONEN lohko B
KaaPo?TKT
TPV
KaaPo
SalPa
PoPa
FC Espoo
VG-62
GrIFK
P-Iirot
Masku
TKT
EIF
PIF
SoVo
PS-44
15
17
16
15
16
15
16
15
15
17
16
15
15
15
Jääkiekkoliiga NHL:n pelejä nähdään ensimmäistä kertaa Karibianmeren saarilla, kun syyskuussa alkavan harjoituskauden ottelu Florida Panthersin ja New York Rangersin välillä pelataan San
Juanissa Puerto Ricossa. Jotkut pätkät olivat aluksi rutikuivia, mutta
sitten sade yllätti. Tosin
listaa synkentää yllättävä tappio
TKT:lle, mutta Porissa ei anneta
periksi: joukkue halutaan nähdä
ensi kaudella Ykkösessä . Olot estivät kunnon jalkapalloilun, ja kausi oli vasta
alussa.
Porin tähtisikermä entisine liigapelureineen takkuili sarjan alkuvaiheissa, mutta viime aikoina se
on saanut juonesta kiinni. V4-kerroin:
16,80.
Lähtö 5, V4-2, lv 2 100 m: 1) Harald
Hill/Ari Moilanen 17,7a, 2) Best Of Birds
17,8a (194), 3) True Blue Hood 18,0a
(139), 4) Explosive Lady 18,0a (64), toto
(10-9-7): 4,09 2,51-3,71-3,78 47,40. Kilpaurheilunkin puolella meillä on tulossa useita hyviä junioreita.
Epävirallisten kenttien taso on hyvinkin vaihteleva.
. Kärki on mennyt niin kovaa,
että meillä ei ole ollut oikein mahdollisuuksia haastaa heitä. Tuskin
aivan yksistään, mutta muun toiminnan yhteydessä
hyvinkin, Valkjärvi toteaa.
PoPa ei anna periksi
Porilaisten uusi vahvistus
tulee Saloon Espanjasta
SSS?Harri Sulonen?STT
Lehtikuva/AFP Photo/John MacDougall
Kohti kolmatta maailmanmestaruutta ajava Sebastian Loeb otti komentoonsa myös Saksan MM-rallin.
SalPa pelaa sunnuntaina kauden tähän asti tärkeimmän ottelunsa jalkapalloilun Kakkosessa.
Vastaan asettuu huippuvahvistuksilla Ykköseen pyrkivä Porin
Palloilijat.
Jos on panosta SalPalla, niin aivan samat sanat pätevät PoPaan.
Tappioon ei ole varaa.
Tilanne lohkon kärjessä on sellainen, että huomisen pelin häviäjä putoaa auttamatta ja lopullisesti piikkipaikkaa pitävän TPV:n
kyydistä.
Kevätkaudella Porin myrskytuulessa SalPa ja PoPa tahkosivat
1?1 tasapelin, mutta sitä on turha
muistella. lokakuuta. Ranskalainen Citroen-kuljettaja johtaa kauden yhdeksättä osakilpailua 42,7
sekunnin turvin ennen toisena
olevaa espanjalaista tallitoveriaan Daniel Sordoa.
Saksan asvalttiralli on ollut
MM-sarjan ohjelmassa vuodesta
2002 lähtien ja joka kerta maalissa on juhlittu voittajana Loebia.
Perjantain jälkeen näyttää siltä,
että hallitseva maailmanmestari
ottaa jo viidennen peräkkäisen
voittonsa Saksan MM-rallissa.
Yksityistallin Citroenilla Saksassa kaasutteleva Toni Gardemeister on parhaana suomalaisena kolmantena (ero kärkeen
2.06,0). Marcus
Grönholm ja Mikko Hirvonen
osuivat kaiteeseen jo sateen kastelemalla ensimmäisellä erikoiskokeella. Minigolfkenttiä onkin Suomeen syntynyt ja kuollut aina suhdanteiden mukaan. Vuonna 2001 hän
tuli kesken kauden FC Jazzin peräsimeen ja auttoi joukkueen säilyttämään paikkansa liigassa.
Sunnuntain SalPa?Popa-ottelu
alkaa kello 18.30
Loeb otti odotetusti
komennon Saksassa
SSS?STT
Sebastien Loeb hallitsi Saksan
MM-rallin avauspäivän vaikeat
olosuhteet parhaiten. Sen sijaan porilaisilta saattaa puuttua
kokenut takavuosien maajoukkuemies Antti Sumiala, jonka
kautta ovat pilanneet jatkuvat
vammat.
Ulkomaiden lisäksi PoPa on hakenut apua Tampereelta. Ryhmään
liittyi 23-vuotias argentiinalainen
Miguel Reno. 8. Silkalla
tuurilla...
Bykov Venäjän luotsiksi
PeU:n yleisurheilujaoston
puheenjohtaja Eija Kauppinen kokeili ensimmäisten joukossa minigolfradan haasteita.
Marko Mattila
Lajissa järjestetään SM-, EM- ja MM-kilpailuita.
Parhaillaan ovat menossa junioreiden MM- ja senioreiden EM-kisat. Jussi Saaristo, Jarmo Järvinen ja Erkki
Eerola vaanivat Westerbackia vain 6,2 sekunnin sisällä.
Salon Urheiluautoilijoiden toisen kaksikon, Porsche 911 S:llä edenneiden Antero Sakselinin ja hänen kartanlukijansa Matti Kaskisen
matkanteko päättyi teknisiin ongelmiin rallin toisella erikoiskokeella
SSS
PeU:n yleisurheilujaosto
täytti lajityhjiön talkoilla
SSS?Paul Lipiäinen
SÄHKEET
1?3 (0?1)
10
11
9
8
9
8
6
6
4
4
4
2
2
1
5
1
4
6
3
0
3
2
4
4
3
7
5
3
0
5
3
1
4
7
7
7
7
9
9
6
8
11
26?5
44?30
31?16
35?13
34?21
19?19
22?23
16?16
13?22
16?26
32?32
14?23
14?34
10?46
35
34
31
30
30
24
21
20
16
16
15
13
11
6
Jalkapallon Kolmonen jatkui
perjantaina sekä FC Bodalla että
Salon Vilppaalla. KalPa Hockey Oy:n huhtikuussa päättyneen tilikauden
tulos on 189 000 euroa ja omavaraisuusaste yli 60 prosenttia.
Seitsemän vuotta toiminut yhtiö ei jaa osinkoja, vaan päättyneen
tilikauden tulos käytetään täysimääräisesti liiketoiminnan kehittämiseen ja joukkueen vahvistamiseen.
KalPa Hockeyn johto kertoo jatkavansa yhtiön kehittämistä laaditun suunnitelman mukaisesti. 90-luvulla oli havaittavissa notkahdusta, mutta
näkisin toiminnan olevan nyt elpymässä. Virallisia alustoja ovat huopa, eterniitti ja betoni.
Esteiden täytyy olla tietynlaisia ja ratojen leveys, pituus ja kuppien koko ovat sentilleen määrättyjä.
Kentän pitää olla myös virallisen ratagolfrakentajan
tekemä, Valkjärvi opastaa.
Kenttiähän Suomessa on paljonkin, mutta vain
harvat ovat virallisia. Kokenut valmentaja Jussi Ristimäki
liittyi loppuviikolla PoPa:n valmennusryhmään. Mies lensikin
uuteen seuraansa ja Poriin suoraan Barcelonasta
Renon pelilupa lienee kunnossa
sunnuntaihin mennessä. Ristimäki on
tuttu mies Porissa. FC Boda pelaa jo
torstaina vieraskentällä sarjakakkosta ÅIFK:ta vastaan.
Pori
TototvPonilähtö 1, 1 600 m: 1) Madicken Ii/Milla Leino 2.29,8x, 2) Gläntans Loke 2.43,0x, 3) Enska 2.48,1x, 4)
Ajoksen Iiris 2.46,5x,
Lähtö 1, sh 2 100 m: 1) Käärö/Markku
Viljanmaa 34,1x, 2) Hovi-Satu 35,4
(109), 3) Kimosa 37,4 (415), 4) Tuppuran
Tuikku 36,7 (230), poissa: 2,10. sinne
käännetään kaikki tavoitteet.
PoPan nousuhaluista kertoo sekin, että joukkue sai tällä viikolla
uuden vahvistuksen. Joukkueelle on asetettu kovat paineet, sillä siltä odotetaan kultaa kotikisoissa. toto (113-3): 1,54 1,19-1,80-5,27 6,83.
Lähtö 2, lv 2 100 m: 1) Katariinasine/Ari Moilanen 20,7, 2) Bicabo Jones
21,1 (185), 3) Saigon Shakes 21,9 (258),
4) Rose Raiso 21,9 (52), toto (9-1-12):
3,41 1,73-4,62-4,62 22,67.
Lähtö 3, sh 2 100 m: 1) Kiila-Kiito/Ari
Moilanen 33,4, 2) Lumi Enkeli 35,0
(310), 3) Revokker 34,3 (354), 4) Velun
Lelu 33,4 (573), poissa: 14. Maaleista vastasivat
avausosuman tehnyt Johan
Backas, rankkarista ja puskemalla osumat tehnyt Petri Lehtonen
ja Jan Lundström.
Takavuosien liigajyrän David
Mooren riveihinsä hankkinut
SCR sai maalinsa vasta lisäajalla.
Vilppaan hankalahko kausi sen
sijaan sai jatkoa, kun TuTo oli
vahvempi 3?1 (2?0).
TuTo meni johtoon jo kahdeksan peliminuutin jälkeen ja lisäsi johtoaan jo ennen puoliaikaa.
Lopunkin pelihuumorin salolaisista puhalsi ulos 3?0-maali
kymmenen minuuttia ennen loppua.
Hieman lohtua toi lisäajalla tullut Jussi Saarion osuma Marko
Jalosen esitystyöstä.
. elokuuta 2006
?
15
URHEILU
Perniöläiset minigolfin makuun
Perniöläiset ovat saaneet kadehtia salolaisia eri liikuntapaikkojen
tarjonnan suhteen. Pientä naapurusten välistä nokittamista kentän
syntyhistoriasta löytyykin.
. Kenttä pitää sisällään
kuusi rataa. Yleensä ne kentät, jotka ovat seurojen hallussa,
ovat myös hyvässä kunnossa. syyskuuta Halifaxissa Ottawa Senatorsin.
Viimeiset harjoitusottelut pelataan 1. Inkoolainen jatkaa rallia lauantaina neljänneltä sijalta.
Molemmat Ford-miehet valittelivat perjantaina sitä, että heillä
ei ole tarvittavaa kokemusta auton käyttäytymisestä märällä asvaltilla.
. Vihaan näitä olosuhteita. Niistä neljä kului Italiassa Serie C:ssä
ja B:ssä. Onnistuin kuitenkin rengaspelissä melko hyvin,
Gardemeister kertoi.
050 558 6239.
Volvo 340 1.7 -86, juuri katsastettu, 3xrenkaat+aluvanteet, vetokoukku, huoltokirja. P. 040 538 2156.
Zetor 7341 4x4 -99, 2400h. 040 583 5707.
Toyota Hiace vm. Harmaapohjainen hillytty kuvionti.
Siistit. ja Raleigh 5-vaiht. 045 136 2167.
VW Polo 1.3i vm. 050 343 5187.
Opel Astra vm. 2
hevoselle ja 6 henkilölle. Hähkänä.
P.050-4135024
Kuivaa koivuhalkoa
kotiin kuljetettuna.
P. Vapaa
15.8. vanha.
Uudenveroiset. webasto ja ilmast. Tak.v. P. polkupyörä, leluja,
reppuja, vaatteita alle 164 cm.
H. 0400 464 764.
Rivitaloyksiö saunalla 38 m².
Salon keskustasta n. 200 e/paras tarjous.
P. ym,
h. 0500 992 708.
Hyväkuntoiset Fiat Unon
talvirenkaat vanteineen sekä
Ford Fiestan uudet iskarit.
Puh. Rantaoik..
Kauppaan ½ km, tanssilavalle 4
km. Kuljetus järjestyy. -87,
aj. P. 050 917 0640.
http://www.sss.fi
Perunannostokone Teho-Juko.
P. 040 552 5675.
Siisti, huollettu Samara, vm.
2001, ruisku, mittaril. P. 0400 880 285.
Halutaan vuokrata
Taunus 17 M / 20 M vm. H. 0400 937 147.
Pulpettivene Yamarin 4610,
Yamaha 40hv 4tahti, -01 sekä
Muuli-traileri -06. P. 68 000e / Taj. Vuoden vanha, melkein käyttämätön. P. P. 278tkm, hyväkunt. H. 160 e. 044 331 2672.
Aprilia SR 50 ditech skootteri vm
-03, ajettu 4500 km, hyvässä
kunnossa. Halkoja.
P. 197 cm, lev. 130
cm. Kahdet
renkaat. 100 e, Somo -muuripata n. 044 309 0724.
Intuitiivinen näkijä
SEIJA HOLM
Kauran olkia pellolla puituna.
P. Henkilöautokortillinen.3950 e. 1300e/
tarjous. P. Commander 28. P. 050 562 6142.
Vuokrattavana
Lannanlevitysvaunu Belarus tai
vastaava. 040 523 4005
MYYDÄÄN
Raivaajankadulla pkt
1h+k+wc 32 m². 044 4842 769.
Kyntöaurat Fiskars 3x16 KH
Hankmo Wärtsilä 3m Junkkari
Lietso. 400 e.
P. 40e. 360 e. Soita ja tarjoa
p. Hp
69000e/Tarjous. 050 339 1430
MYYDÄÄN
Autot
Ford Ka 1.3i -98. P. P. P. 0500 534
541
Puimuri MF307. 27?. 320 e.
P. Remontoitu. Vuosimalli noin -90. 040 505 6824.
Kettler kuntopyörä + muunneltava painonnostopenkki 40 e.
2 kpl mikroaaltouuneja, toimivia.
P. 10 e.
P. 9900 e. P. Vakio, hieman somistettu. P. H. P. 050 412 2761.
Peräkärryt 2 kpl: päältä ajet.
ruoh.leikkurin kipillä 1000x1470
x34 ja pienet traktorin kärryt
1540x2520x47. 044 330 4076.
Kuivaa polttopuuta, koivu- ja sekaklapeja. 30e. 3980e.
P: 040 5161 389
VW Passat Variant 1,9TDi Powerdiesel 96Kw Comfortline
Tiptronic-Autom. Hp.
2500e/tarj. Aj. 0400 760 512.
Opel Astra 1.6 -98 farm, 208t.
ilm, turvat, ABS, soitin, k.kesluk,
s.peilit, ohjaust, vetok, 2xrenk,
h. 1800 e.
Tarjoa! P. 050 524 2233.
Henkilö- tai pakettiauto,
myös farmari. kesäk. 0400 292 454.
Volvo 850 2,4 autom., farmari
-94, aj. 040 594 1056.
Fiat Punto -03, ml 32 tkm, ohjaustehostin, aluvanteet, 2 x renkaat, soitin, erittäin siisti, hp.
7300 e. autom. H. 050 350 6649.
Kt 2h+kk+s 56,5 m² Salossa
n. P. 59000 e. Siistikunt. -86,
siisti, toimiva, h. 0440 949 800 (Airola).
Vanteet 14. voim. Uutta vastaava
ase. 104tkm, erittäin hyvä yksilö,
1 om., h. -64-66
varaosiksi. 9800 e/
tarjous. P. P. 1900e. 040 721 2049.
2 kpl Emmaljunga vaunuja, vanhoja, hyväkuntoiset ja siistit.
Vaikka 2-vaunuksi isovanemmille.Hp.30e/kpl.0407212049.
Täysmäntyinen parisänky
160x200, h. 041 570 2723.
Mitsubishi Lancer 1.5 GLXi
vm. P. 0400 880 285
Volvo 740 TD -88, alut, 2 x renkaat, v.koukku, automaatti, siisti,
vahva vetoauto. 040 720 5690.
Muut moottoriajoneuvot ja -tarvikkeet
Honda CBR 600 vm. 125 e. 400e.
p. Uudet lavuaari
ja suihkuallas 20/30e. 170 cm,
väri mahonki, 10 osaa, h. 0400 916 848.
Peugeot 309 1.4 GL 5-ov -90.
Siisti, hyväkuntoisilla kesä- ja
talvirenkailla. 1200 e.
P. 0400 880 285
Hengellisiä kokouksia
Kuivurin laitteisto (n. 8200 e. 0207 726 402
Viikkomarkkinat
Kuivaa koivu- ja sekaklapia. Krakomerkkiset matkarattaat h. P. 0400 710 488.
Lahjoitetaan Mazda 323 -88 automaatti. H. Ky s y e d ul l i s t a t oi s t ot a rj ous t a !. 044 575 1784
Lasikuitu soutuvene pit. Oikein siisti.
P. Ihan ok. Pesukone 50 e. 7500 e.
P. P.
044 737 4772, 044 737 4774.
KT 2h,k,s 62 m² + parveke,
Ketomäenkatu 13. 040 532 8404.
starr.m.s.
Ha:n jarruton peräkärry, mönkijä
(n. Osa käyttämättömiä.
P. täysmänt. 041 506 7439 klo 16 jälkeen.
Toyota Yaris Luna 1.0 -00 aj. 07/06, hyväkuntoinen, 2 x renk., ml. 050 545 8097
?
TJ
sss.fi
Viikkomarkkinailmoituksia
vastaanotetaan perjantaihin
klo 14 asti.
Viikon parhaimmat
huvit kootusti yhden otsikon alla.
J u l k a i s t a a n p e j a l a . 15500 e.
P. P. 050 553 3818.
Pattinkia, eristevillaa, 200l muovitynnyreitä, vanhoja lasipulloja.
P. tarkastamat ja tunnistusmerkityt. P. Koulu ja päiväkoti lähellä.
P. 040 769 4283.
Ara 133, 4-wd, pyöräalust. -89.
Kats. 044 931 7382.
Datsun Nissan Cherry -86,
juuri kats. Sohvakalusto +
pöytä, 200 e. 89 800 km,
hinta 1600 e. P. 050 390 1063
Subaru jqsty 1.2 4 neliveto, vm.89, katsastus voimassa h. 2700 e.
P. P. Hinta 2500 e.
P. Hp. 2000 peltivanteet
+ renkaat 185x65x15, 80 e. P. 044 306 5962.
Pertteli kk rivitalo päätykaksio
+ parveke 52 m². 1650e. 1650 e. P. 80e. 30 e.
P. Hp. 650 e.
P. ravintolat . 040 900 5099
www.amijunnila.com
Huveista
. H. P. 0500227466
Mummonmökki Nummi-Pusulassa mukavuuksilla. P. P. 70 e.
P. 050 413 3757.
Jonsored puutarhajyrsin. Eläinl. huoltok. P. H. jako 4x100
hp.150e/srj. 0400 798 992
Bilnäs kirjahyllyt, uuden veroiset
2 kpl, kork. 0500 985 102.
Plymounth -67, museorekisterissä. -38, museokatsastettu, siistikuntoinen.
Ainut Suomessa. Hp. Tehoputki, suutins. Seissyt 10v.
Huollettu nyt. 100e. Vapaa heti.
V 280 + s+v. Järvelle
500 m, oma tontti 2100 m². Kaikki laitteet koko 3x5. P. 044 583 5966.
Melko uusia lukion kirjoja edullisesti. -92 ml. Pyörä/potkukelkka 40 e.
Maitokärryt 80 e.
P. 0400 535 638.
Honda Shadow 600, aj.24tkm,
tumman sin., matala, hp 3650 e.
P. P. 220tkm, huoltokirja,
suomiauto. 0,8 ahdot, kulkee hyvin. Puintikuntoinen. 200 e. 050 373 9855.
Honda VFR 800, vm.-99, hp.
7900e. 733 1966 / 040 749 8914.
Viikkomarkkinat on lauantaisin julkaistava yksityishenkilöiden ilmoituspalsta, 2-4 riviä, riviin mahtuu 28 merkkiä, myös välit ovat merkkejä.
Tuo: SSS Palvelupiste, Vilhonkatu 11-13
KANTOJYRSINTÄÄ
Suloisia kissanpentuja 3 poikaa
ja 3 tyttöä. P. P. Ilmastointi.
Hp. 900 e. P. Hp. 230tkm, h.
4500 e. 0407304912
Koivu- ja sekaklapia, myös kotiinkuljetus puh 040 5010 865
Naisten polkupyörä 3-v. CD-soitin.
P. P. 040 757 2805.
Tieliikennemönkijä LC ?ktm?
250 vm. 050 320 4592.
Osaomistusasunto
Halikon Luhtimäentiellä.
2h+k+s+takka, 60 m².
Heti vapaa.
P. 044 728 0215.
Myynti/vaihto: pirttikalusto
4 hlö:n pöytään + tuoleihin.
Soita ja kysy. 1600 e
(2140 e). P. näyttelyt . 050 529 0787.
Kt-yksiö 36 m², Ketomäenpolku
Makuualkovi, terassipiha. P. Puh. 420 e. 040 720 5690.
Pyöröhirsimökki Somerniemen
idyl. mobilistille tai työmaakäyttöön, h. sunnuntaina 040 529 8769.
50x200, 50x150 lankkua. 040 505 4441
SUORITETAAN
LEIKKUUPUINTIA
Isoilla 1200mm renkailla,
Claas- Lexion puimurilla.
P. 040 741 3759.
Toyota Corolla 1.3 LB -89,
keskuslukitus, vetokoukku,
h. neliö&hintatie.tekstiv.: 040 7463564
Pumppukärryt sekä koukkuvaaka. 040 508 3827.
Vuoden vanhat 2+3 siniset
sohvat divaani-kulmasohvaan!
Soita ja kysy. 040 586 0227.
Käyttämätön soutuvene halvalla.
P. 115hv. 4200e. Tyttöjen Nopsa 5-vaih. Ilmoituksen hinta 5e
Ilmoituksen hinta 5e
Salossa ja lähikunnissa
Tiedustelut p.044 520 8888.
www.kantojyrsintaa.com
Ilmastoidut, hyvin varustellut
ASUNTOAUTO ja
PIKKUBUSSI.
www.keikkabussi.fi
P. 06, h. Soita ja tee tarj. H. 219 tkm, aluvant. P. P. H. Painepesuri 140 e. -99,
hyväkuntoinen.
P. pulttijako 82, 4 kpl.
Ford Orionin jarrylevyt + pal.,
kytkilevy + painelaakeri, osat
uusia. 040 734 1102.
Erittäin edullisesti Bosch-pakastinkaappi, vanha ja toimiva. 100 cm,
pit. 040 419 9125
Lukion ekan kirjoja: ruotsi, musiikki, historia, äidinkieli, englanti, kemia. 3100e. P. vanha.
P. ok. 045 639 4752
Lehtipuuvaltaista sekahalkoa.
P. noutajan urospennut
terveistä palkituista vanhemmista. ja K&N
suod. 370 e.
P. 15 e.
P. 0500 535 306.
Yksiö Salon keskustasta.
P. 050 918 7193.
Nuken vaunut, iso nalle, polkuauto, 16. Soittele ja kysele lisää.
P. Överum paluuaura3x4, kynnetty 120
ha. P. Zetor 6245 4x4 -86, 4000h. 300e/paras tarjous.
P. peräkärry-05, iso
kuomu 150x300, kippi, lehtij+isk
v-aisa Hp. P. -97, ajettu
157 tkm. Siisti. Hp.
14000 e. Kysy lisää!
Vh. 045 6316 531.
Puutarhakeinu + isuinsuojat 100
e. 2200 e.
P. ja siisti, ei
kaad. 40 e.
P. Muuton takia. 100 e.
Puh. 044 312 0000.
MB AMG C-36, vm.-95/96,
aj.183 tkm. Twinport 03, musta, aj. 400 e.
P. 040 596 3347.
Hyvä ja siisti saksalainen piano,
Fuchs&Möhr. ruokaryhmä pyörist. 5.6.06,
2 renkaat, soitin, hyväkuntoinen,
h. Hinta 1900 e.
P. P. 050 468 6076.
Aprilia SR50 moposkootteri -03,
hp 1200 e/tarjoa, aj. 050 304 3767.
Työssäkäyvä nuori nainen hal.
vuokr. 1900e/ vaihto halvempaan. H. 050 592 3561
Halpa soutu-/moottorivene, korjauskelpoinenkin huomioidaan.
P. 0400-747 379.
Opel Vectra 1.6i -16 -98/99, aj.
136tkm, ilmast., 2xrenk., alut, sikkunat, kaukol., 2xairbag, h-kirja, hp. -91.
74000km Hyväkunt. Aj. Hyväkuntoiset, kuin uudet! P. 050 386 1234
Nissan Micra -88, kats. 0400 530 120.
Ockelbo 17 TI Delux Daycruiser
5,1x2,4. 3900 e.
P. Hp. 2 km.
P. ok. 63 500 e.
P. 044 522 4003.
Audi Avant -89, hp. 0500 992 708.
Salora hifi stereo 6000A+kaiuttimet, siistit. 044 339 8041.
VW Golf 1.6 CL vm. 0400 532 750.
Vanhoja huonekaluja ym. 5900 e. 36 000e. Kuin
uusi. 050 3489 783.
Peugeot 405 vm. 040 508 3827.
Turussa hyvä ja halpa kt-kaksio
2h + k + kh + p 59 m² keskustan
läh. -01 aj.
190 tkm, kaikki herkut.
H. Takuu 1 kk.
P. 040 818 6276.
Majava 1-aks. 4500e. 159 tkm. 050 350 0330.
Aprilia RS 50 mopo. P. 040 738 5202.
VW Kupla 1.6 turbo. 040 581 2150.
Aitaverkko, 90 cm kork. P. Vanhoja hyötylehtiä Meidän Talo, Viherpiha ym. huvit
Satoi tai paistoi
KARAOKEKATOKSESSA
alk. 110 hl)
ja elevaattori itsepurettavaksi.
Ei sisällä pannua.
P. P. P. 60 e.
P. 040 767 1593.
Parvisänky, metallirunko. 050 5731 242
Farmarisäiliö 3000 litraa,
käsipumpulla, h. H. Liesi 1
ja 3 vaihe. 06 nelitahti, todella siisti, vakuutus 120e/v, b-kortti riittää. P. -90, h. 06, CD, uusi kytkin,
jarrut. 040 734 1102.
Fiat Marea 1.6i SLX -98,
175tkm, h.kirja, jakoh. 040 719 3952
ratkaisee vaikeatkin ongelmasi
jo yhdellä puhelinsoitolla!
Erityisalana ihmissuhdekriisit,
ahdistus ja masennus.
2.29 min + pvm 0700-9-2838
Aluvanteet 4 kpl 6Jx14, B14603,
e.t. elokuuta 2006
16
MYYDÄÄN
Sekalaiset
6-h. 040 534 2264.
Honda Accord 2.0 vm. konsertit . 044 290 4370.
Nissan Sunny 1.4LX vm. 044 353 0336
Honda CR-V LS aut. P. P.
0400 844 736
Upo-linko, kangaspuut lev. Kats.
5/06. 0440 170 437.
Mazda 323 GLX -89 1.5. 450
e. P. H. siisti. -01, ml. 41tkm, ilmastointi,
2 x renkaat, erittäin siisti.
P. 0400 860 741, 040 545 7346.
3- ja 2-istuttavat sohvat. 0400 533 319.
Antiikkiauto Skoda vm. Hp. 1980, hyvä, hp. 0400 788 829, 02 731 8094.
Yamaha SR 125 -99, aj. P. 80-90 l h. 0400 208 883
Siirrettävä grillikioski. P. 050 918 7212
2 kpl Tunturi naisten peruspyörä,
mammamalli. -91, kats. 5 300 e. 150-250 CC), uudehko puutarhatraktori/ajoleikkuri. 050 535 1018.
Minerit lujalevyjä 60 kpl,
8x1200x3050. 050 320 4592.
Asuntovaunu tai asuntoauto
myös katsastamaton tai viallinen
käy. 2000, aj. 3500 e.
P. 3770 e.
P. P. 380 e.
Yst. P. 270e.
P. 0500 992 708.
Toyota Corolla Gti -88, kats.
8/06. p. 044 566 8842.
Alcantralla päällystetyt 2 nojatuolia ja sohva. P. ym. 050 567
2756
Kiinteistöjä ja
huoneistoja myytävänä
Kuivaheinää pyöröpaalissa, hyvää. Ostajan noudettava. 040 581 2150.
Tarpeettomana Rosenlew jenkkikaappi h. 120e. P. Kahdet
renkaat, siisti. H. 40e. Soita ja
tarjoa p. Ei muutoskats. Siistikuntoinen.
Kysy lisää. 050 350 5117.
Höyläpenkki vanha, puukierteet,
pit. 400e.
P. 041 434 1298.
Pienoiskivääri CZ + kiikari ja 450
kpl patruunoita. 0400 325 718.
Käytetty 8.25x16 päällirengas.
P. 0400 120 822
10 kuution kuorma sekaklapeja
p. P. 2 km keskustasta. Ajettu
14000 km. 045 1346 320.
Suksiboksi Thule 34x90x190,
harmaa/musta, siisti, h. alkaen. Eritt. P. H. Kahdet
renkaat, hienossa kunnossa.
H. 040 850 1290
Piia-merkkiset yhdistelmävaunut, joissa ratasosa erikseen h.
150e. siistikunt.
Hp. 0500-108585
Soita: palvelunumero 0600-91700
Suoritetaan
Retkikanootti väh. Lavuaari kraanoilla, terästiskip. tanssit . 53000 e. 040 535 0149.
Turvaistuin ActaCosmic -00. elokuvat . Valoisa, peruskuntoinen.
Hp. juurivaihdettu, 2 x renkaat, soitin, hp.
4500 e/tarjous. 044 931 0833.
Audi A3 vm. 16
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Lauantaina 12. -01. P. Täyd. 040 708 2354.
Opel Kadet GSI 2.0 vm.-88, hälytin, alustasarja, juuri katsastettu. 0400 533 319.
VW Caddy 1.6 D vm. 041 570 2723.
MYYDÄÄN
Asuntovaunu Topaz 60-luku,
esim. Halvalla. Fisher
lp/cd/kasettis. 170e. Oma piha.
H. 1200 e. 34 500 e. p.0400-860592
Derbi Senda R vm. 0400 932 422.
Ostetaan kattotelineet puolikorkeaan tai korkeaan pakettiautoon. 040 501 9629.
Mitsubishi Galant 2.0 5ov. klo 18.00
Lahjoitetaan kunnostusta kaipaava, vastakkainistuttava puinen keinu.
P. 044 530 8326.
Eläimet ja
tarvikkeet
Salossa, AMK:ssa sh:ksi opiskeleva, savuton tyttö etsii 1-2
h tai vast. 2 hengen.
P. 1300 e. Kuljetus järjestyy.
P. 040 870 1175.
1000l muovisäiliöitä, kuin uusia.
P. 47 000 km
16 500 ,-. 045 631 6531.
Opel Corsa vm. 13.900e. 130 tkm, vetokoukku, lisävalot, siisti.
Hp. P. 040 5589 324.
Miesten Trekking polkupyörä 21
shimano-vaihteistolla 28?, vm.
-03. p. muhkea sohva 150e. 50 e. 040 754 8126.
Suihkuallas emaloitu valk., uudenveroinen. 040 534 2768
Crossipyörä Suzuki PE 175 cc
vm. maalaismais.. 170e
P. 170 e.
P. P. 4200 e.
P. 100 m,
80 e. 040-5738252, klo 14 jälk.
Muuramen Jolla-sänky.
Emmaljunga kaksostenrattaat.
P. H. Ajettu
vain 183tkm, huoltokirja. l. 0440 539 335.
Pinnasänky + patja, 2 v. P. P. Hp. 050 329 7114.
Kulmasohva, kankainen, 6-istuttava, väri sinertävä, h. 250 tkm, 2 x renk., +
paljon uutta osaa, hp. -94, kats.
7/06. P. Takatukivarret poikki.
Saa hakea pois. 040 544 2311.
Rover 75 vm. 044 262 4677.
Edullisesti erilaista sahatavaraa
ja käyttämätön hevosen juomakuppi. 040 534 2768
Mopo MPK x-limit vm.-2003 aj.
5200km. 202 cm jatkopalalla hp. Crago lasten turvaistuin. 88-95.
Soita ja tarjoa, kaikki huomioidaan. P. 050 5293 626.
Opel Astra 1.6 5-ov. Hp. 170 hv -98.
Aj. P. 040 803 2652.
SSS internetissä:
Fiat 600 -73, siisti hyvillä renkailla + perälevy, ketjut, aura, äes,
myrkkyruisku. 200x90cm. 6100 e. 050 930 6455.
Kopiokone Canon VP 3050 ammattimalli, huoltomiehen kehuma, h. vast. -92
sedan, aj. 050-491 1278.
Hevosauto Iveko Daily, rek. 050 490 8385.
Käyttökuntoinen ?heinähäntä?
tarjoa, puh: 0400 188904
MYYDÄÄN
Pieni talo, mummonmökki yms.
Vaikka perikunnan talo, saa olla
laittoakin. kahdella altaalla
ja puutavaraa. 040 523 4695.
Koivuklapia, kuljetus
tarvittaessa.
P. 0500 532 225
MYYDÄÄN
Henkilökohtaista
Traktori Leyland 262 vm.
-77, hp. 040 755 1731.
Iso asunto 5-henkiselle
perheelle todella pian.
P. 1290 e.
P. 040-5844728
Sohvakalusto 2-3 hengen isommassa vuodemekanismi. 2004. Valk.
peili-koulup. + 2 kpl kajarit.
H. -93,
kats., 2 renkaat, aj. P. Hinta 650 e. 040
516 5864
Väriä sisustukseen! Raikas punainen 2-istuttava kotimainen
vuodesohva, 140x75, uutta
vast., 250e/tarj. Tarpeettomana
ensin ehtivälle. 041 504 9488
Venetraileri isommalle veneelle,
Ford Transitin akselilla, vinssi,
siisti, noin 6 m pitkä.
P. n. P. H. P. 80 e. 040 777 2669
Runkopatjasänky 105x200,
50 e. P. 040 534 2264.
Lada Samara, 110, 111, 112,
vm. P. vanhasta talosta alk. Varattavissa heti.
Luovutus loka-marraskuun vaihteessa. Muoviletkua n.
50 m, 25x32 5 baars H. 490e. 110 e. 044 285 4240.
Tyttö etsii asuntoa keskustasta. 6500 km.
P. P. Somero.
P. P. Niittosilppuri. 95 tkm,
5-ov, aut.ilmastointi, 1 omistaja.
P. 25 tkm,
h. P. P. 1-20 e. 2 m H. yksiön/kaksion Salosta
1.9. -92, kats. 4 tuntia. H. Kaikki huomioidaan.
Puh. hyvä työkunto,
vain 7500 e/vaihtokin (Turussa).
P. 0500 326 535.
Naisten Tunturi She polkupyörä.
26?, 7-vaihd., etukori, käsi-ja jalkajarrut. alue, hissitalo 3. P. -92/93 2.0,
siisti, hyväkunt., sähköikk., keskusl., cd, aj. 1000 km,
merkkihuollettu, kuin uusi.
H. P. 0400 827 418.
Suzuki GSX 750, vm. P. 45000 e.
P. 040 738 5202.
Kt 1h+k+alk+vh+kph=35,5 m²
Rappula, hyväkunt. 041 493 0042.
Ford Mondeo 1.8 CLX vm.-94 4ovinen, keskuslukko, vetokoukku, radio, sumuvalot. ma-to 8.30-16.30, pe 8.30-14.00.
Avoinna ma-pe 8.15 - 16.30. 350e.
P. P. krs.
Hp. 040 411 8407
VW Polo 1.6 Variant farmari, hyväkuntoinen, 2 renkaat, v-koukku, h. 040 588 7623.
Vankka kerrossänky 80x200 cm
umpimäntyä + vuodevaatelaatikko. 050 337 8447
Peugeot J5 4x4 2.5 turbo diesel
vm. 025kg, selkä tai kasvot menosuuntaan. Jätä soit.p. Hyväkunt., 2 v. 100 e.
Puh. 050 918 6099.
Claas Dominator 38 ohjaamolla
vm -86 ajettu 1320 h, siisti. 130 e.
P. P. P. P. 1800e/vaihto mönkijä, puutarhatr. Mikro 10e.
Leipäk. 0400 224 388
Hoitopöytä sekä pinnasänky
hinta yht. Hyvät kulkuyht. tilava yksiö
luonnonläh. 734 5537.
Kaksosten musta/harmaat Carena rattaat, siistit ja hyväkuntoiset. Leimassa. 1490 e. Hp. Kuin
uusi. 044 2572 237.
Toyota Carina E 1.6 XLi 16 valve,
vm. 91, katsastettu
6/07 asti, 2xrenk., hp. P. H. 040 738 5202.
Poste Restande 10601 T:saari
Pienikokoinen kuntopyörä,
edullinen. Pakoputki (takapönttö) uusi 50 e.
P. P. H. 0400 748 806.
Rosenlew kaappipakastin 169 L
80 e, Viktoria atk-kulma antiikkimänty 100 e, Recaro turvaistuin
80 e. 050 588 9575.
Opel Vectra 2.0i -99 166tkm.
Siisti Suomi-Opel runsain varustein, mm. 38. 040 413 2897.
Mercury 5hv. päädyt, siistikunt. tammikuun loppuun.
P. 050 574 1634.
Peugeot 405 -90 varaosiksi tai
tee itse -miehelle. 0400 530 120.
Arkkupakastin 350l, 120 e. 0400 533 117.
Renault Scenic vm.-97 hinta
4500e. Käsiv., 6 syl., s-pistoke,
v-koukku, uusi kytkin.
P. P. Sininen
Jaquar -kangas. 0400 533 656.
Al-vanteet 2 srj 13. 044 566 8842.
Lasikuituvene Rihu perä suora
kuin uusi, pituus 4.5m. Hieno uudempi korinen hb
vain 4900 e/vaihto.0408718131.
Tukeva parvisänky 80x200 cm,
mäntyä, alla pöytätaso ja hylly.
Myydään yhdessä 100 e tai erikseen 50 e. 040 569 4329.
Peugeot 406 HDI farm. 731 3980 tai 040 877 0389.
OSTETAAN
Sileäkarv. jako 4x114,3
70e/srj ja 1 srj 15. Siisti
sportti (280hv) kaikilla herkuilla.
H.18000 e. 050 575 1754.
Ford Transit 100 2.5D -90,
2xrenk., lohko+sisäp., soitin, vk,
kats. hb 94, 2 renk., abs, sähkövarust.,
ym. 0400 873 667.
Volvo V 70 2.5. 270 e, hp.
6950e/tarjous. 1400 e.
P. Hp. 7490e. teatterit
. H. 044 3615 204.
Leikkuupuimuri MF 16 -91, puitu
450 ha, h. Volvo Penta AQ115. 734 5537.
Fiat Ducato 10 van 1.9 TD,
7.5m³ -99/00, aj. P. 12900 e. Ruohonleikkuukone, kerääjä, hyvä 80 e.
P. 50 euroa/kpl.
P. 0400 617 873.
Ha FSO Polonez -89, ollut naisen käyt., poist. Mi n i mi k o o t : m us t a va l k oi ne n
5 0 p mm, 4 - v ä r i 1 0 0 p mm. P. sairauden takia,
kats. Hp. 750e. 040 705 2586.
Suzuki PV vm. 040 583 5707.
Puutarhaja maatalous
LAHJOITETAAN
Internetin välityksellä: www.sss.fi
Hinta 2,98e/min.+pvm. 040 741 3759.
Mazda 121 rättikatolla, hyväkuntoinen, vaihto mahdollinen n.
1000-5000 e arvoiseen.
P. 380 e. 149 tkm.
Punainen, katsastettu. -84, 2xuudet renk., täyd.
moottoriremontti tehty, tod. 238tkm, huoltok.,
hp. Hp. -83, lisävalot, alumiinivanteet. 040 534 2264.
Tehdastekoinen telikärry iskareilla vaihdossa mahdollisesti 1akselinen Jullikka 2516 v-aisa ja
kippi. 0440 742 762.
Nissan Sunny 1.6 SLX vm. 3000 e. 050 5681032.
Vanha puhelinkoppi, tuplamalli.
H. 2-T moottori. 050 402 1864
Aprilia RS 125 -03 3 990,-.
BMW 316 i -01, aj. 044 931 0833.
Polkupyörä Helkama Yoker 20?,
3-vaiht., siisti, hp. 4 m, lev.
1.50 m, + 5 hv Yamaha. P. 0500 992 708.
Moposkootteri Piaggio Typhoon
+ kypärä, vm. P. 370 e. 040 531 2485.
Volvo 850 farm. P. Hyvä ja hieno neliveto
edullisesti. H. 1850 e. 040 721 9324
Kaksi kpl tontteja 1874 m² ja
1517 m² Halikon asemalla. 40
tkm, met.vihreä, h-kirja, lohkolämmitin + sisäpistoke, 2 renkaat. 040 834 5782.
Asuntovaunut
ja veneet
Raisport 510DC ja Yamaha 90.
Sisusta uusittu. 044 566 8842.
Vihr. Kunto hyvä. 041 503 5627.
Hyvä, vähän käytetty kuntopyörä, h. 960e. 150 e. H. Hinta yht. Miesten
polkupyörä 3-v. 0440 170 437.
Miesten polkupyörät:Solifer 12
vaiht. Vetokoukku. -53, alumiinikori,
sisältä puuta ja plyyshiä.
H. P. Puh. 1988-2001, käy myös katsastamaton, maksu käteisellä.
P. kaivuri, -80, harv. Hp.
21600 e. 040 810 8990.
VW Golf 1.8 farm. 0400 464 764.
Asuntovaunu Telillä.
P. 2004, 7000
km, hyväkuntoinen. -94. 200 e. H. P. 28?. 0400 781 999.
Mazda E 2200 Diesel, 4x4 paku,
vm. 050 337 8 447
Vanha, päästävedettävä sänky
50 e. Hp
Maksan vs-veron.
Puh. 040 411 3850.
Mööpelivarasto
ostaa ja myy
kodin irtaimistot
muutto ja kuolinpesät
Ostetaan
Avoinna LA-SU
klo 12-15.00 (tai sop.muk.)
Iimäentie 6,Hähkänä
Puhelinosakkeita SSP
Hyvät hinnat, ei kuluja myyjälle. 041 504 9488
1000 e SSP Oy:n osakkeesta
käteisellä. elokuuta 2006
SALON SEUDUN SANOMAT
?
17
Paikkoja avoinna
B.
V
I
R
T
A
N
E
N
Piano Riga
Tarvitsee viritystä.
P. 050 636 70.
Kuljetuspalvelu
Tilaukset,
osoitteenmuutokset,
palaute ja viikkomarkkinailmoitukset.
Kätevästi osoitteesta
www.sss.fi
Kokouksia
I
P
A
N
A
V
A
L
T
A
SALON SEUDUN
SANOMAT
R
E
T
U
SUORAAN VALMISTAJALTA
T
I
U
K
K
A
P
I
P
O
I
S
E
T
Pyydä mitta/tarjouskäynti kotiin.
Kotiinkuljetus kaupanpäälle
(Salo, Halikko, Pertteli, Kuusjoki, Muurla)
Lemminkäisenkatu 42, 20520 TURKU
p. Soita 040 589 5322.
P. 731 6234,
ma-to 10-17,
pe 10-18, la 9-14
KauppaTori - Ja kauppa käy!
KauppaTori on ilmoituskokonaisuus, jossa julkaistaan 2x50 kokoisia
neliväri-ilmoituksia yhteisen otsikon alla. Joka torstai ja lauantai.
Ilmoituksen hinta vain 73e! Ja kun toistat
ilmoituksesi viikon sisällä,
maksat toistoilmoituksesta vain 43e.
Varaa ilmoituspaikkasi heti p. 0500-226 734
Kotimaiset
kestävät
pirttikalustot
Helsingintie 23, Salo,
puh. 17
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
Lauantaina 12. (02) 253 1532, fax (02) 253 1533
ma-to 10?17, pe 10?15, la suljettu
www.lupin.fi
Syksyn uudet lajit TATU:lla!
- STEPPIn alkeet kaiken ikäisille
- AIKUISBALETTI alkeet ja perustaso
- NYKYTANSSIn alkeet ja perustaso kaikenikäisille
?!
Tule kehittämään koordinaatiotasi ja kuntoasi sekä ennen
kaikkea nauttimaan tanssimisesta ammattitaitoisten opettajien
ohjauksessa! LUKUKAUSI VAIN 80 e! (sis.16 opetuskertaa)
Myös lastentanssin, baletin, jazz-tanssin eri tasot.
Ilmoittautua voit osoitteessa www.tanssintuki.fi tai
puhelimitse 040-524 1490
N AV I KO S K I OY
V
I
I
V
I
J
A
W
A
G
N
E
R
TUO VENEESI MYYNTIPIHALLE MYYNTIIN
Perniössä aivan Kemiöntien varressa, jossa näkyvyys on taattu.
KOVA KYSYNTÄ KÄYTETYISTÄ VENEISTÄ!
MEILTÄ NYT MYÖS KAISLA VENEET, MAJAVA PERÄKÄRRYT
JA TRAILERIT SEKÄ NÄPSÄ LAITURIT.
www.navikoski.fi
KYSY
TARJOUS!
L
A
S
S
I
(02) 733 2910, 0400 744 315
Aroundio suojaa
kotiasi aina, olitpa itse
poissa tai paikalla
J
A
L
E
E
V
I
Langaton turvajärjestelmä kaikkiin koteihin
(myös kesämökit, rivitalot ja kerrostalot).
Esko Haapaniemi, puh. 77021/
ilmoitusmarkkinointi
T
E
I
N
I
L
E
E
N
A
Ilmoituksen
hinta va in
73e
(+alv.)
V
E
L
H
O