Siellä on viime vuosina
elänyt noin 10?000 pikkuapollon kanta. TIISTAINA 12. Tänä vuonna kesäkuu
oli kylmä ja sateinen. Näissä vasemmistoliiton
Katja Hänninen ja kokoomuksen Elina Lepomäki
Pikkuapollot lentävät vain kesäkuussa. ainakin jos mittarina käytetään sitä, kuinka kansanedustajat sopivat puolueiden
yleiseen profiiliin.
Kyselyyn osallistuneiden
kansanedustajien vastausten perusteella eduskuntaan
tuleva joukko on kannoiltaan hieman arvoliberaali ja
kannattaa hieman enemmän
vahvaa kuin heikkoa valtion
roolia taloudessa. Rekijoellakin kannat pienenivät hieman, mutta vain
hieman. Konkreettisia suunnitelmia pikkuapollon istuttamisesta
myöskään kokonaan uusille
alueille ei ole tehty.
Suomen Ympäristökeskuksen erikoistutkija Mikko Kuussaari.
Ilman lentelyä ne eivät voi
lisääntyä.
. Rekijoen niityillä pikkuapollokanta kuitenkin näyttäisi selvinneen
koettelemuksista, sillä perhosia oli kesän seurantojen
perusteella arviolta 50.
. Toukat syövät ainoastaan kiurunkannusta, joka
kärsi tänä keväänä kuivuudesta.
Ongelmat jatkuivat toukkien muututtua perhosiksi.
. Salon seudun istutuspaikkojen lisäksi
kantaa on seurailtu Porvoossa.
Viesti on kaikkialla sama:
kannat ovat vähentyneet,
vaikka edellisen vuoden rohkaisevien istutustulosten
perusteella oli odotettu, että
ne nousisivat ainakin Rekijoella.
Paimion istutuspaikoilta
löytyi viime kesänä kolme
pikkuapolloa, tänä kesänä
ei enää yhtään. Edustajien yhteistulosta vinoutta-
Myös istutusniittyjen
ulkopuolella perhosia
Pikkuapollorintamalta kuuluu myös hyviä uutisia.
Kuussaari myöntää, että
Rekijoen perhoskantojen ensi kesän tilanne on arvoitus.
Hän ei kuitenkaan usko, että yksi huono kesä tuhoaisi
Rekijoen perhoskannat.
. 7000 kpl
Lisätietoja ja ilmoitustilavaraukset
p. Vaikka perhosmäärä olisi tänä vuonna
puolittunutkin, olisi se silti
5?000 perhosta.
Talous jakaa puolueita
arvoja enemmän
STT | MIKKO GUSTAFSSON
SSS-arkisto/Minna Määttänen
?Pikkuapollot lentävät vain kesäkuussa,
joka tänä vuonna oli
älyttömän kylmä ja sateinen?
nee perussuomalaisten uuden kansanedustajan Mika
Raatikaisen puuttuminen
vastaajien joukosta.
Kyselyn perusteella syyskaudella aloittavien kansanedustajien näkemykset
taloudesta kuvaavat heidän
puolueidensa kantoja. Niiden jälkeläiset kuoriutuivat
ja kehittyivät tänä kesänä.
Kuussaari uskoo, että perhoskannat Rekijoella lähtevät nousuun, jos ensi kesän
sää on tavanomaisen hyvä ja
aurinkoinen.
Kuussaaren mukaan perhoskantoja tarkkaillaan,
mutta niitä ei ainakaan
toistaiseksi aiota vahvistaa
uusilla istutuksilla. | KESTOTILAUKSENA 0,76 ?/päivä
SALON SEUDUN SANOMAT
SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo
Raasepori
Sammatti
Saukkola
Karjalohja
Yksi huono kesä tuskin tuhoaa Rekijoelle istutettuja pikkuapollokantoja, arvioi Suomen Ympäristökeskuksen erikoistutkija Mikko Kuussaari.
Salkkarin
torstaina
14.8.
Jakelun määrä
n. ELOKUUTA 2014 | VIIKKO 33 | N:O 218 | www.sss.fi | IRTONUMERO 2,10 . Huonon sään vaikutukset pikkuapollokantoihin selviävät vasta ensi vuonna.
Uudet edustajat istuvat hyvin puolueidensa profiiliin
Arvoliberaali
Eduskuntaan tuleville kansanedustajille
esitettiin seitsemän arvoihin ja seitsemän
talouteen liittyvää kysymystä.
Sijoittuminen kartalla perustuu
kyselyn keskiarvoon.
1
2
3
4
5
Elina Lepomäki (kok.)
Mikael Palola (kok.)
Terhi Peltokorpi (kesk.)
Katja Hänninen (vas.)
Harry Wallin (sd.)
4
1
Vahva
julkinen
sektori
3
5
Heikko
julkinen
sektori
2
Arvokonservatiivi
STT, koonneet: Mikko Gustafsson ja Anniina Luotonen, grafiikka: Maija Korpinen
kannattivat tasa-arvoista
avioliittolakia ja vastustivat
kiristyksiä aborttilainsäädäntöön. Pikkuapollot lentävät
vain kesäkuussa, joka tänä
vuonna oli älyttömän kylmä
ja sateinen, harmittelee Suomen Ympäristökeskuksen
erikoistutkija Mikko Kuussaari.
Hän on huolestunut siitä,
kuinka perhosten lisääntyminen tänä kesänä onnistui.
Totuus selviää vasta ensi kesänä.
. Yksi iloinen yllätys oli se,
että tänä kesänä pikkuapolloja löytyi Rekijoelta myös
kahden istutusniityn välimaastosta.
Niittyjen välillä on matkaa
kaksi kilometriä.
. Tänä vuonna lento- ja
munimissäitä ei juurikaan
ollut.
Porvoossa Saloa
huonompi vuosi
Pikkuapolloperhosia elää
luontaisesti Someron Häntälän notkojen alueella. Se
tarvitsee suoraa aurinkoa
voidakseen lentää, Kuussaari sanoo.
Onnistuneen lisääntymisen kannalta olennaisinta olisi, että sää olisi hyvä
perhosten ollessa aikuisia.
Ilmoitusaineistot:
vedostettavat viimeistään ti 12.8.
tulostusvalmiit aineistot
ke 13.8. Lisäksi kyselyyn
osallistui OECD:n apulaispääsihteeriksi siirtyvän
Mari Kiviniemen tilalle
nouseva Terhi Peltokorpi
(kesk.).
Kuumista arvokysymyksistä uusien kansanedustajien kannat jakautuivat selvästi esimerkiksi sukupuolineutraalissa avioliittolaissa ja aborttilainsäädännössä. Kaikista päiväperhosistamme pikkuapollo on herkin huonolle säälle. Vastaavasti Peltokorpi, Harry Wallin (sd.) ja
Mikael Palola (kok.) eivät
kannattaneet tasa-arvoista
avioliittolakia ja haluavat
kiristää aborttilainsäädäntöä aikaistamalla abortin
takarajaa.
Vasemmisto on perintei-
sesti kannattanut oikeistoa
arvoliberaalimpaa linjaa,
mutta Raunion mukaan jako liberaalin vasemmiston
ja konservatiivisen oikeiston välillä on katoamassa.. (02) 77021 / mediamyynti
Pikkuapolloperhoset kärsivät
kylmästä kesäkuusta
Perhoset ovat saattaneet kadota kokonaan Paimion istutuspaikoilta.
SSS | JONNA VÄLIKANGAS
jonna.valikangas@sss.fi
Erikoinen alkukesä verotti
pikkuapollokantoja Salon
seudulla.
Jo kuiva kevät hankaloitti
perhosen toukkien alkutaivalta. Lisäksi niitä on istutettu Salon seudulla Paimioon sekä
kahdelle eri niitylle Rekijoen
kylän lähettyvillä.
Kuussaari kertoo, että
pikkuapollokantoja on tänä
kesänä tarkkailtu neljällä
istutuspaikalla. Stensbölen istutusalueella Porvoossa kanta
pienentyi peräti puoleen viime vuodesta. Todennäköisesti istutetut perhoset ovat lähteneet
vaeltelemaan ja lisääntyneet
menestyksekkäästi istutusniittyjen ulkopuolella. klo 14 mennessä
osoitteella ilmoitukset@sss.fi.
Parasta paikallista
STT:n uusille kansanedustajille tekemän kyselyn perusteella puolueiden rekrytointikoneisto näyttää toimivan
. Vaikka
olisi lämmin ilma mutta
pilvinen taivas, niin pikkuapollo ei lennä ollenkaan. Kansanedustajien näkemykset
arvoista kertovat sen sijaan
eniten heistä itsestään.
??Nykypuolueissa arvot jakautuvat, ja talouskysymyksistä ollaan enemmän samaa
mieltä, sanoo valtio-opin
professori Tapio Raunio
Tampereen yliopistosta.
Arvoja ja taloutta koske-
vaan kyselyyn vastasivat
europarlamenttiin lähtevien edustajien tuuraajat,
jotka aloittavat työnsä syyskuussa. Siellä perhosia
lentelee nyt arviolta noin
400.
Häntälän alueella kanta on
Kuussaaren mukaan edelleen vahva.
Mökin ukko
n. Niin israelilaisten, palestiinalaisten kuin niiden naapurikansojen
parhaan osaamisen vuorovaikutuksesta Levantti olisi noussut uuteen kukoistukseen,
kuin muinaisina aikoina.
n Kirjoittaja on diplomaatti
040 7711 777
n. Hoitajien syytä tämä ei ole, heille vaan ei anneta aikaa
tehdä työtään edes vähän inhimillisemmin ajoitettuna.
Näin pian turhan lopetuksen jälkeen ei
luulisi voivan sanoa, ettei ole ulkoilutusmahdollisuutta.
Kannattaisi nämä asiat siunanneiden
päättäjien miettiä mitä tapahtuu heille
vanhuksina. Orjan töitä ja vielä nälkin sormuksetkin, mutta käpalkalla. Sellainen rikkomus on rakettiräjähteiden ampuminen palestiinalaispuolelta Gazasta Israelin siviilikohteisiin.
Vastaavasti sodankäynnin säädöksiä rikottiin Israelin sotaväen tuhotoiminnassa Gazassa. Sopiva määrä perheenlisäykselle. Paikkaus täypottuina
olevan huonot ohjauste- sin susi, täyttö vajaa, on
n. Väinö
nalla ei asu vaikuttavaa ?sänkyyn pakastettuina?
n. Muista kuskeista ne valopäät
löytyvät. Suomen
Yhden hankkeen vaikutus näkyy lähes välitsin rantavaltiot. Kaupunginhallituksen Se näkyy erinäisinä papankkisiirtolomake. Heidän asioistaan ehkä päättää joku nyt Rekijoen koulua vielä vuoden käyvä turhaan pakkosiirretty lapsi.
Kirsti Pohjola
(ps.), Salo
Verkosta
?Pitää olla kykyä sopeutua
muuttuvaan maailmaan ja ryhtyä katselemaan asioita uusin
silmin. Olimme puolison kanssa lestä ?EU tuo valtavia Teijo, Sirkkula, säästöillä ei
Salon kaupunginvaltuusto päätti Rekijoen koulun lakkautuksesta toukokuussa
niukin äänin 27?24. Toimitus
tarvitsee tietoonsa myös nimimerkillä kirjoittavan nimen ja yhteystiedot.
Sähköpostiosoite: mielipide@sss.fi
Postiosoite: SSS/Mielipide, PL 117, 24101 Salo
Mielipidesivun tuottaja: Mikko Kiviluoto,
(02)7702 340
Kommentoi
verkossa
KOLUMNI
12.8.2014
Uusimmassakin selkkauksessa on rikottu
räikeästi kansainvälisiä oikeusnormeja,
puolin ja toisin
Sairas meri yhdistää
SSS/Mikko Kiviluoto
Salon seudun lähimeri on viime viikkoina näyttänyt lohduttomalta. Työtä
tavoite on parantaa Itämeren tila hyväksi vuovuosikymmeniä.
ovat projektissa tehneet myös Ruotsi ja muun
teen 2021 mennessä. Olen tosi yl- mattilaisia ja jos löytyy
peä kauniista rakastajatta- niin nekin saavat tarpeekrestani. Näin on käynyt. kesät talvet. Potut
n. Fysiikka hoitaa
ennen kuin auto lähtee. Turha
syyttää nuoria ajajia. Voi- pj ja -valtuuston pj ovat hantekosina vapaa-aikana
sivatko paloviranomaiset lukeneet kouluverkkoselvi- tai psyykkisinä oireina?
hieman asiaa valottaa. Nyt venäläisille kielto halvin pikisoran heittäjä.
n. tyksen huonosti, sillä siinä Kustannukset moninkerKatsotaanko listasta onko ei noussut esiin Rekijoen taistuu, säästöistä tulee
maksut VPK:lle maksettu koulu vaan Hiiden koulu. Kirjoita mieluummin nimelläsi. Tähän asti kaikki
sujui hyvin. Edessä
n. Kolmatta sektoria on tarvittu ja tarvitaan, sillä valtiot ovat reagoineet ja reagoivat yhä
ongelmiin hitaasti.
Suomi ei yksin voi Itämerta pelastaa, mutta
Saaristomeren kohdalla
on turha syytellä Venäjää
tai Puolaa. Vääristelyä
korkein sallittu lämpötila?
niin kertokaa Nato vastus- n. Molemmat osapuolet toimivat oman
käden oikeudella.
Alusta lähtien tässä Lähi-idän perusselkkauksessa on ollut merkittävä oikeudellinen ulottuvuus. Omaiset. Jos siis YKpäätöslauselma olisi kokonaisuudessaan toteutettu eikä Israelin ja arabimaiden välisiin
väkivaltaisiin selkkauksiin olisi ajauduttu.
Monien arvioiden mukaan Levantin alue
olisi parhaimmillaan voinut kehittyä kaupan, kulttuurin ja kansainvälisen yhteistyön keskukseksi. Asfaltin rakentaminen
savipatjan päällä ei tuo Salolle
talouskasvua.?
Järkeä päähän ja
jalat tukevalle maalle
Kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan 12.5.2014 lakkauttaa Rekijoen
koulun. Mallorcalta alkuvauhdit. Esim. Se huipentui ensi kerran
siinä YK-päätöslauselmassa, jossa alueen
molemmille kansoille, juutalaisille ja palestiinalaisille, suotiin aikoinaan oikeus valtiolliseen järjestäytymiseen.
nn
Tässä valossa Israelin valtion perustaminen vuonna 1948 tapahtui kansainvälisen
oikeuden mukaisesti. Asiasta sain myös väliaikatietoja
yhdistystapaamisissa. Sen sijaan samassa tilanteessa mopoauton takaa
kurvasi henkilöauto pysähtymättä vauhdilla ohi
ja risteysalueella. menoja. Siitä lähtien Israel
on miehittänyt noita palestiinalaisalueita.
YK-näkemyksen ja kansainvälisen oikeuden mukaan miehitys on laiton.
Kansainvälisessä oikeudessa säädellään
miehittäjän toimintaa miehitysalueilla.
Miehitys katsotaan kiistanalaiseksi välitilaksi, jossa miehittäjän vallankäyttöä rajoitetaan ja miehitetyn väestön oikeuksia
turvataan. Suomen
rannikolla pahimmalta on
näyttänyt Hangosta länteen.
Sinilevää Itämeressä on ollut aina, mutta rantavaltioiden vuosikymmenten aikana
mereen valuttamat typpi- ja
fosforiravinnetonnit ovat pahentaneet matalan meren sairausasteen akuutiksi.
Veden sameus ei edistä paikallisten matkailuyrittäjien
liiketoimintaa eikä lomalaisten hyvinvointia.
tavaltiot. Ohituskaistakin vielä
n. Höpö höpö, jos päästöt
oli 9 hälytystä tunnissa
torstaina ukkosen aikaan.
Ehkäpä Perniön autot olivat Särkisalon hälytyksessä, joten autot saattoivat
tulla kauempaa, vaikka
asema onkin lähes naapurissa. Tietokonen. Tarjouskilpailulla lienee löydetty
n. Näyttää sitä autoissa tien poikki. Eikö mitään tehdä
kuvat kokopäivän iltaan kääntyä kotipihaan autol- kunnolla! Autoilija
myöhään asti. Kiirettä
Hanki vaikka kolme. Myivät kiskon
tieltä 1?3 tonttia ja saivat
rahaa niistä. Toipilas tarvitsee tehohoitoa vielä
hanketta 38 miljoonalla vuodesta 1991. Koulu aiotaan lakkauttaa kevätlukukauden 2015 jälkeen.
sulkemisesta syntyvät säästöt ovat liian
pieniä siihen verrattuna kuinka paljon
haittaa lapsille, kyläläisille ja koko alueen kehitykselle tästä seuraa. Miksi Rekijoen koulu lo- Käykääpä katsomassa Hatajat kuinka maata puolus- petettiin. Jos ei liitytä Natoon, riossa. Tai ainakaan se ei vaikuttanut päätöksentekoon suurimmalle osalle. Saati kovilla. Vielä ei ole
liian myöhäistä muuttaa tätä päätöstä.
Asian valmistelussa ja päättämisessä
oli liian paljon epäselvyyksiä sekä ristiriitoja eikä koulukylä-ajatusta käsitelty
ollenkaan.
Nyt asiaa käsitellään Turun hallintooikeudessa ja päätös tästä saadaan kevään 2015 aikana
Markku Launiainen
Rekijoen koulun vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja
eilen liikenteessä ja ilo oli
huomata, miten mopoauto pysähtyi jalkakäytävän
eteen ja kuskina nuori henkilö. Rantahuvi- Ammattikouluun!
tiin kolmesta kohtaa auki
loiden myynti jäihin. Vilkutan merkitystä vähätellään ja
n. Ei mikään
emme ole toistemme kans- ihme jos ei löydy alan amsa naimisissa. Tavoite ja hyöty ovat yhteisiä.
aloitteesta perustettiin 1974 Itämeren suojelukotömästi.
Jokainen yksityishenkilökin voi tehdä osansa
missio, Helcom, johon kuuluvat nyt kaikki ranSaaristomerelläkin näkösyvyys on kymmevaikkapa järjestöjä tukemalla.
TÄTÄ MIELTÄ
Salossa ei
ulkoilutus
toimi
Rekijoen koulun lakkauttamista ei ole sinetöity
Vanhuksilla on oikeus ulkoiluun, vanhuksia ei saa siirtää hoitopaikasta toiseen.
Nämä asiat ovat itsestäänselvyyksiä, tai
pitäisi olla.
Salossa ei ainakaan toteudu ulkoilutus,
verukkeilla: ei ole aidattua aluetta, ei ole
penkkejä, ei ole hoitajilla aikaa.
Siirrot toteutettiin pakolla kun hyvin
toimiva Kajalakoti lopetettiin, ihan valtuuston siunauksella.
Siellä oli myös aidattu ulkoilualue, sisäpiha penkkeineen, kukkaistutuksineen.
Hoitajaa tarvittiin vanhuksen pihalle viemiseen ja taas sisälle tuomiseen, helppoa
kuin mikä ja vanhukset nauttivat.
Nyt ei toteudu kotihoitokaan kuin tiukalla minuuttiaikataululla. Sen jyrää alleen
kansallisen edun voimapolitiikka, etenkin selkkauksissa.
Sellainen on jälleen koettu viime viikkoina
Israelin ja palestiinalaisen Hamasin kesken.
Uusimmassakin selkkauksessa on rikottu räikeästi kansainvälisiä oikeusnormeja,
puolin ja toisin. Kun paikkakun- likko-kodissa . Suurin kuormitus Saaristomerelle tulee Suomesta ja maataloudesta.
POSITIIVISTA on, että lähes kaikki seudun
Ei kimmeltänyt aalto sinilevälauttojen valtaamalla Gullgronan selällä heinäkuun lopussa.
maanviljelijät ovat mukana ympäristötukiohjelmissa, joiden kautta ravinnekuormitusta yritenessä vuodessa parantunut paikoin kahdesVALOPILKKUJAKIN on näkyvissä. Sekin pää- la. Ylhäistentien katu avatkylpylöihin ym. Vajaa
puolet valtuutetuista tajusi, että koulun
LEHTO
SSS-arkisto/Minna Määttänen
VESA JAAKOLA
Taas oikeus hävisi
asevoimalle
L
ähi-idän valtiosuhteissa kansainvälinen oikeus toteutuu
heikosti. Pietarin
tään vähentää. ?Mikä on vialla?, Vpk:lla n. No kiitos vaan, olimme- käyttäjä
han me torilla, kummalla- n. Missähän ne näkyvät?
Jatkuvasti yt:tä, irtisanomisia, siirtymistä ulkomaille... Rakastaja
seen. Nyt pitäisi olla tyytyväi-
siä Salon kaupungin huutokaupasta. Alakoulujen olemassaoloa tarkasteltiin kouluverkkoselvityksen muodossa. Sitten asiat alkoivat muuttua ikävämpään suuntaan.
Osa kouluista putosi pois tarkasteltavien koulujen listalta, syytä ei kerrottu.
Puheenjohtajat Viitanen ja Elovaara
kirjoittivat aiheesta (SSS 6.8.) ja painottivat, että kysymyksessä olivat taloudelliset seikat. Maastoauton hankinta.
n. elokuuta 2014
Perustettu 1919
Päätoimittaja VILLE POHJONEN
Toimituspäällikkö JARMO LEHTO
Mielipide
PÄÄKIRJOITUS
Kirjoita lyhyesti. Monissa satamissa velloo
myrkyllinen leväpuuro, jossa uiminen on ajatuksenakin
mahdoton.
Levälautat ovat ulottuneet
Puolasta Hankoon. Näin näkee ja tekee palestiinalaistoimijoista ennen muita Hamas.
rit
a
Tekst
nn
Oma oikeudellinen ongelmistonsa on Israelin miehitysvalta palestiinalaisalueilla.
Vuoden 1967 kesäsodassa Israelin sotaväki
valtasi laajoja alueita naapurimaista, joissa
oli palestiinalaisasutusta. Mikä oli Perniön VPK:n kyllä jo ajoissa
on supistettu minimiin?
jokaiseen kotiin lähettämä n. Kansanedustajan mie- päättävää henkilöä. Kokemusta on
n. Se ikävä kyllä tuskin tomuassa John Nurmisen Säätiön Puhdas Itämeteutuu.
KANSAINVÄLINEN yhteistyö Itämeren pari -hanke.
Sairaan meren parantaminen yhdistää nykyirantamiseksi on yllättävän uusi ilmiö. Kouluverkkoselvitys ei kuitenkaan tue tätä väitettä.
Onko sitten tehty jotain uusia laskelmia, joista emme tiedä mitään. Näin täälläkin
pitkällä matkalla. Tosi on, ettei näistä
tulisivat maalta, Kiskonjoen alapää Hakkalassa olisi
levää. Saaristomeren
kansallispuiston selät ovat
olleet vihreitä, eivät sinisiä.
Sinilevälauttojen läpi ei varsinaista vedenpintaa edes
näy. Asenteista suojelu ei ole kiinni,
ta metristä jopa viiteen. Hiisi oli lakkautettavana psyykettä
Samuttimia ostamaan
jokaisessa viidessä skenaa- n. Vai että hoivakoteihin
n. Israelin ja sen
tukijoiden näkemyksen mukaan hyökkäys
oli laiton.
Siitä lähtien toistuneissa aseellisissa selkkauksissa Israel on oikeuttanut toimintansa
itsepuolustuksella. vanhukset
tetaan. Sama oikeus jäi palestiinalaisilta käyttämättä, kun useat arabimaat hyökkäsivät vasta perustetun Israelin
kimppuun sen tuhotakseen. Mutta kun haluat
kirkkaat vedet, mene sinne, merellä pelkkää puuroa, kyllä se tulee idästä ja
heidän ongelmistaan. Näitä säädöksiä vastaan Israel on
rikkonut vuosikymmenien ajan palestiinalaisalueilla rakentamalla sinne siirtokuntia
ja loukkaamalla eri tavoin miehitetyn väestön ihmisoikeuksia.
nn
Lähi-idän maissa asuneena olen siellä toisinaan pohtinut tuttavapiireissä kysymystä,
millainen Levantin alue olisikaan, jos palestiinalaisetkin olisivat voineet perustaa
asuinalueilleen oman valtion. Arabipuolen äärinäkemyksissä jopa Israelin valtion laillisuus
kielletään ja toimitaan omalla oikeudella
sitä vastaan. Miksi koululiikunnan
hän ottaa. Suomi on tukenut
vat uida kirkasvetisessä Itämeressä. Apulaiskaupunginjohtaja Saarimaa oli sitä
mieltä että kyseessä on vain kylmät seinät.
Jotenkin on tullut sellainen olo, että
kuntalaisia kyllä kuultiin mutta ei kuunneltu. Se on hostimet kun yrittää 110- kuopalla, renkaat ja nivelet
ihan sama kun lapset kir- tien reunaa kävellä. Puhdas vesi
asfalttimiehistä ole F1ratojen tekijöiksi. Sittemmin on
perustettu useita järjestöjä, muiden muassa John
Nurmisen Säätiön Puhdas Itämeri -hanke, Baltic
Sea Action Group (BSAG),
WWF ja ruotsalainen Baltic 2020. Toimitus valikoi, käsittelee,
otsikoi ja tarvittaessa lyhentää julkaistavat
tekstit. Usein myös taksit
mukaanlukien
mahdollisuuksia Suomelle.. Vastinetta jäsenmaksulle?
ole merkitystä. Helcomin
lanteeseen. Päätös ei syntynyt helposti,
vaan sitä edelsi monta palaveria ja kokousta, kuntalaisia kuultiin kahteen kertaan. Kesän sinilevälautat
jätevesilaitoksen valmistuttua 2013 massiienemmänkin resursseista ja rahasta.
näyttävät lohduttomilta, mutta rakkolevän ja
visia levälauttoja ei tänä kesänä ole itäisellä
Parhaassa tapauksessa lapsenlapsemme voikampeloiden paluu pinnan alle tuovat valoa tiSuomenlahdella esiintynyt. 2
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 12
Vierailun
aikana neuvottelukunnan jäsenet
keskustelevat kunnan edustajien
kanssa erityisesti saaristopolitiikasta
ja Kemiönsaaren kehittämisestä.
??Lähinnä tarkoituksena on tutustua ja esitellä kuntaa, elinkeinojohtaja Tomy Wass toteaa.
Sivu 7
Pääministeri
nousi Turkin
presidentiksi
Recep Tayyip Erdogan nousi voittajaksi Turkin presidentinvaalissa
sunnuntaina. . ?Kasvoin kirjastossa. Rypsin
EPÄVARMA VILJELTÄVÄ. Vahvana pääministeri
tunnetun Erdoganin uskotaan ottavan edeltäjiään huomattavasti vahvemman roolin presidenttinä.
Turkin perustuslaki antaa hyvät
mahdollisuudet vallankäyttöön, sillä presidentti voi esimerkiksi hylätä
parlamentin lakiehdotuksia, vetää
hallituksen kokouksia ja valita pääministerin.
Sivu 12
Taivuttaako
Nikkanen yli
karsintarajan?
MINNE KAIKKI MAITO MAHTUU. SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 12.
UUTISET 5
SSS/Minna Määttänen
Lakkautetun Laurin koulun oppilaat
aloittivat maanantaina uusissa kouluissaan.
Eniten laurilaisia siirtyi Armfeltin
kouluun Halikkoon, jossa kouluvuotensa aloitti 70 entistä laurilaista.
Moisioon Laurin koulusta siirtyi 62
oppilasta ja Hermannin kouluun 43
oppilasta.
Lisäksi 19 entistä laurilaista siirtyi
Perniön yhteiskouluun.
Sivu 7
Kemiönsaari
isännöi
saaristoasiain
neuvottelukuntaa
Kemiönsaaren kunta isännöi parhaillaan saaristoasiain neuvottelukunnan
kesäretkeä. Hänen mukaansa hyvän sadon saaminen on
varmempaa monesta muusta kasvista.
Salossa on
enää neljä
yläkoulua
EU-PÄÄTÖS VAIKEUTTI. Tänä vuon-
na maisemassa on tosi vähän rypsiä ja rapsia. Se tarkoittaisi myös uusien työpaikkojen syntyä
Saloon.
. Öljykasvit
viljelyala ei ole Tiken raportin mukaan ollut Suomessa yhtä pieni
yli kolmeenkymmeneen vuoteen.
Salossakin rypsin viljelyala väheni
lähes 1 000 hehtaaria vuoden aikana.
vaativat paljon huomiota, kertoo
Rapsi.fi-sivuston projektivastaava
Petri Lintukangas. Peittausaineen käyttökielto on yksi syyllinen siihen ihan
varmaan, sanoo Toivon tilan OlliPekka Ruppola. Salonseutulaisittain yksi kisojen mielenkiintoisimmista karsinta-aamupäivistä
on ohjelmassa heti tänään, kun Someron Esan Minna Nikkanen hakee
finaalipaikkaa naisten seiväshypystä.
Naisten seipään karsintaraja on
450. elokuuta 2014
www.sss.fi
Vinkkaa
uutinen!
Stubbilla ei ole pahaa
sanottavaa SDP:stä
Ilonen golfasi
monenlaista historiaa
(02) 770 2314
KOTIMAA 9
URHEILU 14
toimitus@sss.fi
Sää Salon seudulla
Aurinkoista
21 °c
TAKASIVU
Salon rypsipelloista katosi
vuodessa lähes kolmannes
9 00 HEHTAARIA VÄHEMMÄN. Työ- ja elinkeinoministeriön alaisuudessa toimivan neuvottelukunnan kesäkokous pidetään vuosittain saaristokunnassa eri puolilla
maata. Tällä kertaa kokouspaikkana
on Kasnäsin kylpylähotelli. Samalla Venäjä-pakotteiden seuraukset ja maitotuotteiden viennin tyrehtyminen Venäjälle mietityttävät maitotilan isäntäväkeä. Olen erittäin tyytyväinen salolaiseen yhteisöön ja täkäläisiin
palveluihin, kiittelee Bloks Oy:n perustaja Arto Manninen.
Jääpalatehtaan leivissä on tällä hetkellä Mannisen
itsensä lisäksi vasta kaksi työntekijää. on
tarkoitettu kiertonäyttelyksi, jonka ensimmäinen pitopaikka on Salon kirjasto.
Saloluoma pitää kirjastoa luontevana
paikkana tuoda taidetta esille.
UUTISET 4
UUTISET
KULTTUURI
Salolainen jääpalatehdas pyrkii
moninkertaistamaan kapasiteettinsa
Kasvoja kirjastossa
SSS | SATU VIRTANEN
SIVU 6
Sivu 13
SSS/Veli-Matti Henttonen
SSS | VELI-MATTI HENTTONEN
SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo
Salon Halikossa sijaitseva Bloks-jääpalatehdas suunnittelee kapasiteettinsa moninkertaistamista ensi kesänä. Hänen
haaveenaan on viedä tilanteisiin mukautuva kokonaisuus jossain vaiheessa myös
ulkomaille.
Salon kirjastossa on elokuun ajan esillä
kolmisenkymmentä akvarellimaalausta ja sekatekniikkaa hyödyntävää työtä.
Näyttelyssä esillä olevista maalauksista
yksi perustuu kuvaan Frida Kahlosta.
SIVU 11
Turkulainen Kristiina Saloluoma on tuonut Salon kirjastoon näyttelynsä.. Ruppola itse viljelee öljykasveista rapsia. Bloksilla on
tällä hetkellä suurempi työllistävä vaikutus tehtaan
ulkopuolella kuin sen sisällä.
. Pyrimme käyttämään mahdollisimman paljon Salon alueen palveluja, kuten kirjanpitäjää, putkimiestä
ja konehuoltoa, kertoo Manninen.
Yleisurheilun EM-kilpailut alkavat
tänään Sveitsin Zürichissä. Nikkanen hyppäsi puolitoista
viikkoa sitten Kuopion Kalevan kisoissa uudeksi Suomen ennätykseksi
451, joten mahdollisuudet suoraan
finaalipaikkaan ovat hyvät.
Jääpalatehdas Bloksilla on suurempi työllistävä vaikutus tehtaan ulkopuolella kuin sen sisällä, yrityksen perustaja Arto Manninen kertoo.
Turkulainen kuvataiteilija Kristiina
Saloluoma on tuonut Saloon näyttelyn,
jossa muotokuvat ihmisistä ovat saaneet
ympärilleen värikkään ja usein fiktiivisen ympäristön. Uusitalon tilalla Perniössä Kemiöntien tuntumassa Liisa (kuvassa) ja Arto Niemen lypsykarja
nauttii kauniista elokuusta ilman stressiä. Aiomme pysyä sen jälkeenkin Salossa
Oulun seudun
ympäristötoimeen on tullut kymmenkunta ilmoitusta uimareilta, jotka
ovat sairastuneet vatsatautiin uituaan järvessä
viime viikolla. Silloin ei synny lisäarvoa. Joku
oli ostanut juustoa kärryllisen ja toinen maitoa, sanoi
Vaalimaan tullin varapäällikkö Lasse Koskela.
?Tavarapulaa
ei tule?
Kauppiaat kertovat, että
kasvavaan kysyntään pystytään vastaamaan nopealla
aikataululla.
??Meillä tavarat ovat tänä päivänä pyörien päällä.
Hyvin nopeasti päästään
reagoimaan näihin asioihin.
Tavarapulaa ei kyllä tule,
Imatran Prisman johtaja Jari Antikainen vakuutti.
Venäläiset ostavat Suomesta muun muassa kalaa, mu-
rukahvia, vaatteita, lastenruokia ja pesuaineita.
Antikainen toivoo, että venäläisiä näkyy jatkossa yhä
enemmän suomalaiskaupoissa. (STT)
Mies löytyi
kuolleena
lammesta
Janakkalassa
Kanta-Hämeessä Janakkalan Turengissa
lammesta löytyi kuollut
mies, kerrotaan pelastuslaitokselta. Suljimme kattotasanteen kuitenkin varmuuden vuoksi, vähentääksemme kiinteistön
värinää.
Rosenthalin mukaan asiantuntijat antavat pian
ehdotuksensa jatkotoimenpiteistä.
Tällä hetkellä ei ole arviota siitä, kauanko kattotasanne vielä on suljettuna.
Oulun vauvakuolemien
syy yhä epäselvä
Oulun poliisi odottaa yhä
kuolleena löydettyjen vauvojen oikeuslääketieteellisten tutkimusten tuloksia.
Tutkinnanjohtaja Seppo
Leinonen kertoo, että tulosten arvioidaan valmistuvan lähiaikoina.
Oulun Heinäpäästä löytyi
alkukesästä viiden vauvan
ruumiit. Vauvat löytyivät
kerrostalon kellarikomerosta.
Vauvojen äitiä epäillään
viidestä taposta. Maito kulkee lypsykoneesta suoraan tilatankkiin. Vasikat kasvavat tilalla
noin puolivuotiaiksi. Asiaan
ei epäillä liittyvän rikosta. Kotimaa . Nainen sai välikohtauksessa
hengenvaarallisia vammoja. Sivullinen mies
puuttui tilanteeseen ja
otti samalla rikoksesta
epäillyn kiinni.
Nainen ja mies tunsivat
toisensa entuudestaan.
Poliisi selvittää tällä hetkellä rikoksen motiivia.
Miestä epäillään tapon
yrityksestä. Nykyiset vastapakotteet ovat voimassa vuoden.
Evira: Venäjälle tarkoitettuja
elintarvikkeita saa myydä Suomessa
Elintarviketurvallisuusvirasto Evira sallii poikkeuksellisesti Venäjälle tarkoitettujen elintarvikkeiden
myynnin Suomessa, vaikka
tuotteista puuttuvat lain
vaatimat suomen- ja ruotsinkieliset pakkausmerkinnät.
Poikkeus koskee Suomessa
tuotettuja ja kylmässä säi-
lytettäviä elintarvikkeita.
Eviran mukaan kylmässä
säilytettävien tuotteiden
pakkausmerkintöjen korjaaminen olisi kylmäsäilytysvaatimuksen ja erien suurten kokojen vuoksi vaikeaa.
Suomen- ja ruotsinkielisten
pakkausmerkintöjen pitää
kuitenkin olla kuluttajien
nähtävissä tuotteiden läheisyydessä.
Eviran tavoitteena on vähentää Venäjän tuontikielloista johtuvaa ruokahävikkiä. Uusia markkinoita on
haasteellista löytää, tietää
Aakula.
Vain Venäjällä on maidosta alituotantoa, kun taas
Euroopan maissa kaikissa
on omaa maidontuotantoa.
. Se ei johda mihinkään eikä pakotteilla voiteta mitään,
mutta Venäjän vastatoimet
vaikuttavat suoraan suomalaisiin, maidontuottajiin ja
työllisyyteen. Myös terveyskeskuksesta otettiin
yhteyttä ympäristötoimeen, kun sairastuneita
uimareita ilmaantui.
Ympäristötoimi otti
maanantaina vesinäytteet Papinjärvestä.
Oulussa noro- ja adenovirusta löytyi viime
kuussa Lämsänjärvestä.
Uiminen on siellä toistaiseksi kielletty.
Myös Tampereella, Sipoossa ja Vantaalla pienissä vesistöissä uineita
on sairastunut vatsatautiin. Maidosta voi valmistaa
vaikka maitojauhetta, jota
Kiina käyttää paljon. Huolestuttava tilanne, sillä
hinnat laskevat väistämättä,
mikäli tilanne jatkuu pitkään.
Valio on kuitenkin luvannut
ottaa kaiken maidon vastaan,
sanoo isäntä Arto Niemi, jota
maidon tuottajahinnan mahdollinen heilahdus pidemmällä aikavälillä askarruttaa.
. Ennen
poikimista hiehot palaavat
takaisin tilalle.
?Valio ei ole
ilmoittanut mitään?
Maitotuotteiden pitkään
jatkuvassa vientikiellossa
olisi riski, että se vaikuttaisi tuottajahintaan. Hän kiistää surmat ja pitää kiinni
siitä, että lapset syntyivät
kuolleina.
Vauvojen isäehdokkaille tehdyt DNA-testit ovat
poliisin mukaan valmistuneet. Nuori
karja on meillä niin sanotussa rahtikasvatuksessa Ypäjällä ?hiehohotellissa?. Maitojauhe on ollut
maitotuotteista se, jolla
on markkinoilla alhaisin
hinta. Tilatankin vieressä Arto ja Liisa Niemi. Viime kädessä Valio on
tuottajien omistama yhtiö.
Aakulan mukaan tuottajahinta vaihtelee tilakohtaisesti, ja on keskimäärin
45?46 senttiä maitolitralta.
. Talous
Kuvat: SSS/Minna Määttänen
Linjurin parkkihallin
katto suljettuna
varmuuden vuoksi
SSS | JONNA VÄLIKANGAS
jonna.valikangas@sss.fi
Kauppakeskus Linjurin
parkkihallin ylätasanne on
suljettuna toistaiseksi. (STT)
Uusitalon tilan lypsykarjaa varovaisen uteliaana laitumella Perniössä Kemiöntien varrella.
Maitotilalla Venäjän vientikiellon
vaikutukset askarruttavat
Perniön Uusitalon tilalta Arto Niemi pitää tilannetta huolestuttavana.
SSS | SEIJA JÄRVINEN
seija.jarvinen@sss.fi
Perniössä Uusitalon maitotilalla elokuinen päivä on kuin
mikä tahansa päivä ennenkin. Isäntäväki on navetassa,
ja lypsykarja päästetään aamupäivällä läheiselle laitumelle Kemiöntien varteen.
EU-pakotteet, ja sen seurauksena maitotuotteiden
vientikielto Venäjälle kuitenkin askarruttaa tilallisia.
. Pelastuslaitokselta arvioidaan,
että mies on saattanut
kuolla jo viikonloppuna.
Poliisi tutkii tapausta
normaalina kuolemansyyntutkintana. Kaikkien etu
olisi, että pakotteet jäisivät
lyhytaikaisiksi, korostaa Niemi.
Uusitalon tilalla on 50 lypsävää, joista osa on holsteinkarjaa ja osa ayrshire-rotua.
. Leinonen ei kuitenkaan kerro testien tuloksia.
Lapsisurmista epäilty nainen synnytti kolme
lasta nykyisen avioliiton
aikana. Rakennesuunnittelija
on käynyt tutkimassa tapauksen välittömästi ja todennut, ettei pienintäkään
sortumavaaraa ole. 4
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 12. Venäjä
kielsi torstaina useiden elintarvikkeiden tuonnin EUmaista vastauksena EU:n
pakotteille.
Esimerkiksi Imatran Prismassa ja Lappeenrannan
K-Citymarketissa venäläisiä
asiakkaita on parin viime
päivän aikana käynyt vain
hieman tavallista enemmän.
Kauppiaat uskovat, että Venäjän vastapakotteiden vaikutus näkyy selvemmin lop-
puviikolla.
??Varmaan osa kävijöistä
on jobbareita, jotka välittävät tuotteita eteenpäin. Siitä ei
saa samanlaista hintaa kuin
rasvaisista ja laadukkaista
Venäjälle vietävistä Valion
maitotuotteista, esimerkiksi
juustoista.
Maitotuotteiden tarjonnan
kasvun myötä kuluttajahintoihin aiheutuu paineita.
Niemi arvelee, että maitotaloustuotteiden hinnat laskevat
vientikiellon vuoksi EU:ssa.
Länsimaiden uhittelu Venäjäpakotteilla on Niemen mielestä turhaa.
. Porin kaupungin ympäristöjohtajan
Matti Lankiniemen mukaan kuolleet kalat ovat
olleet suutareita ja kolmipiikkejä.
Lehden haastattelema
Lankiniemi uskoo, että
kalat ovat kuolleet helteiden aiheuttaman happivajeen takia. (STT)
Uimista
kehotetaan
välttämään
Papinjärvessä
Oulussa
Uimista kehotetaan välttämään Papinjärvessä
Oulussa. elokuuta 2014
Uutiset
Salon seutu . Silloin ostetaan kärryt täyteen
ja hyllyt tyhjenevät nopeasti, K-Citymarketin kauppias
Reijo Tervo Lappeenrannasta kertoi.
Tervon mukaan esimerkiksi tofujen hylly pääsi jo hetkeksi tyhjenemään viikon
lopulla.
Lidlin myymälöissä EteläKarjalan alueella kävi loppuviikon aikana paljon venäläisiä asiakkaita.
??Vaikka määrät olivat isoja, ne ovat tähän vuodenaikaan hyvin normaaleja,
kommentoi Lidl Suomen toimitusjohtaja Lauri Sipponen
sähköpostilla.
Vastapakotteet eivät näy
toistaiseksi myöskään Kaak-
kois-Suomen rajanylityspaikoilla.
??Ihan muutama yksittäinen hamstraustapaus. Miehen pelastamiseksi ei
kuitenkaan ollut enää
mitään tehtävissä. Hänet löydettiin Paturintien lähellä
sijaitsevasta pienestä
lammesta maanantaina.
Pelastuslaitos sai kohteeseen hälytyksen puolenpäivän aikaan. Tuontikieltojen takia
tuottajilla on varastoissa
paljon Venäjän markkinoille
tarkoitettuja elintarvikkeita.. Suomeen tuodaan
paljon juustoja, sillä vain
noin puolet juustoista on
kotimaisia, sanoo Aakula
ja kehottaa suosimaan kotimaista.
Uusitalon tilan isäntäväkeä työllistävässä kombi-navetassa kertyy valtavat määrät työtunteja
vuodessa. Poliisin mukaan
aviopuoliso tai muutkaan
ulkopuoliset eivät tienneet
kuin yhdestä, vuonna 2011
päättyneestä raskaudesta.
Raskauksien aikavälin arvioidaan olevan 2005?2013.
(STT)
Lyhyet
Turkulaismies
vangittiin naisen
puukotuksesta
epäiltynä
Turkulaismies vangittiin
maanantaina epäiltynä
naisen puukottamisesta.
Vuonna 1982 syntyneen
miehen epäillään lyöneen
useita kertoja naista ylävartaloon Paaskunnankadulla torstaina. Toimitusjohtaja Kari Aakula
Osuuskunta Länsi-Maidosta sanoo, ettei Valio ole
ilmoittanut heille mitään.
Osuuskunta ostaa tuottajilta maidon ja myy sen Valiolle. (STT)
Traktori töytäisi jalankulkija kuoli
Janakkalassa
Jalankulkija kuoli Janakkalassa sunnuntaiaamuna jäätyään traktorin
töytäisemäksi, kertoo Hämeen poliisi.
35-vuotias turenkilainen
mies oli ollut lenkillä Ja-
nakkalan Hausjärventiellä vaimonsa kanssa.
Mies lensi törmäyksen
voimasta pensaikkoon.
Hän kuoli paikan päällä.
Poliisi tutkii tapausta liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kuolemantuottamuksena. (STT)
SK: Kokemäenjoessa kuolleita
kaloja
Porissa on tehty viime päivinä runsaasti havaintoja
Kokemäenjoessa kelluvista kuolleista kaloista, kertoo Satakunnan Kansa.
Lehden mukaan kaupungin ympäristövirasto
on saanut ilmoituksia kalakuolemista myös Pihlavanlahden, Sådön ja Lyttylän alueilta. Navetassa lehmät ohjataan ryhmissä lypsettäviksi. Tankissa maito jäähdytetään kolmeen
asteeseen.
Venäläisten ostoralli ei vielä alkanut itärajalla
STT?PÄIVI SEESKORPI, MARJO SORMUNEN
Venäläiset eivät ainakaan
vielä maanantaina rynnänneet ostoksille Suomeen.
Kauppiaiden mukaan Venäjän vastapakotteet ovat
olleet voimassa vasta niin
vähän aikaa, että vielä on
liian aikaista arvioida niiden vaikutusta venäläisten
ostokäyttäytymiseen. Hänen mukaansa
heikko ruplan kurssi ja Ve-
näjän epävakaa taloustilanne ovat alkuvuonna rokottaneet venäläisten kaupantekoa rajan pinnassa.
Tervo pitää vastapakotteita
valitettavina, mutta Antikaisen tavoin hän näkee niiden
vilkastuttavan kauppaa rajan tuntumassa.
Kauppiaat toivovat, ettei
Venäjä ala rajoittaa yksityisten venäläisten tavaraliikennettä. Palanen saumavalua on varissut sisätiloihin heinäkuun
lopulla.
Kauppakeskuspäällikkö
Siim Rosenthalin mukaan kiinteistön mukana
eläneet erisuuntaiset ontelolaatat ovat aiheuttaneet
saumavalun varisemisen.
Rosenthal kuitenkin toteaa, ettei rakennuksen ra-
kenteissa ole vikaa.
elokuuta 2014
n Uutistuottaja:
Jarkko Turpeinen
toimitus@sss.fi
(02) 770 2314
Vinkkaa
uutinen!
PÄIVÄN LUVUT
OMX Helsinki
Purevasti paikallista
Kuvat: SSS/Essi Seppälä
SSS | IDA KANNISTO
ida.kannisto@sss.fi
Rypsinviljely on vähentynyt
viimeisen vuoden aikana
niin Salossa kuin maanlaajuisestikin.
Koko Suomessa rypsin sato
on pienentynyt viime vuodesta 22 prosenttia, kertoo
maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksen,
eli Tiken tämänvuotinen satoarvio.
Arvion mukaan viljelyala
on koko maassa 15 prosenttia viimevuotista pienempi.
Salossa viljelyala on pienentynyt lähes kolmanneksella.
Salon kaupungin maaseutuasiamies Lasse Paikkari
kertoo, että kaupungin tilastoraporttien mukaan rypsipeltojen määrä on Salossa
tippunut viime vuodesta
noin 900 hehtaaria.
??Maisemakuvassakin näkyy, ettei keltaisia rypsi- ja
rapsipeltoja ole yhtä paljon
kuin ennen.
Viime vuonna peltoja oli
vielä lähes 3?000 hehtaaria,
mutta tänä vuonna määrä
on vain noin 2?100 hehtaaria.
Paikkarin mukaan vielä
5?10 vuotta sitten tilanne oli
toisenlainen. Haittapuolena
syyskylvössä on kiire.
?. Syysrapsi kukkii
maissien kylvämisen aikaan.
??Se oli tilanne, joka ei kuu-
lu meille millään tavalla.
Oma käsitykseni asiaan on
se, että Suomi joutui siinä
täydelliseksi sijaiskärsijäksi.
Ruposen mielestä päätöksellä viljelyä vain vaikeutettiin Suomessa.
??Se osuu mielestäni sinne,
minne sen ei pitänyt osua.
EU:ssa se tapahtuu niin,
että kun päätös tehdään, se
kattaa kaikki maat. Peltoala on rajallinen, Paikkari
sanoo.
Viljelijät etsivät
uusia keinoja
Lintukankaan mukaan
päätös kohdentuu pääasiassa Suo meen.
??Se tuntuu pahiten täällä,
koska torjuttavat tuholaiset
ovat erityisesti kevätlajien
ongelma.
Lintukangas uskoo päätöksen taustalla olevan
myös raakaa kauppapolitiikkaa. Poliisin mukaan onnettomuus sattui
perjantaina, kun kaksi
viidesluokkalaista poikaa
oli leikkinyt koulun läheisyydessä koulupäivän jälkeen. Perttelin Kärrinkaaren varrelta tulee vuokralle kaksi omakotitonttia, kun kaupunki purkaa vuokrasopimukset
nykyisen vuokralaisen
kanssa. Ikävää on, että usein koko organisaatio
saa leiman, vaikka puhutaan ehkä yhdestä kahdesta henkilöstä, jotka eivät
ole sopivia hoitajiksi.
Kuntayhtymällä on yli sata toimipistettä Suomessa.
(STT)
Yt-neuvottelut eivät
enää estä palkkatuen
maksamista
Rapsi muistuttaa lähietäisyydeltä herneenpalkoa.
Peittausaineen käyttökielto
koskettaa erityisesti Suomea
Toivon tilalla Halikossa
EU-päätös peittausaineiden
käyttökiellosta ei vielä tänä
kesänä juuri ole näkynyt.
Olli-Pekka Ruponen viljelee öljykasveihin kuuluvaa
rapsia. Rapsin
asiaa vakavana.
??Todella ikävä juttu eikä
mitenkään hyväksyttävää.
Yhtymässä on menossa
myös sisäinen tutkinta.
Muun muassa ohjeistukset
käydään läpi.
??Tämä on pakko selvittää
perin pohjin. Vuosien 2005?
2009 aikana peltoja oli vielä
noin 4?000 hehtaaria. Tähän
vuoteen mennessä määrä on
puoliintunut.
Tiken raportista selviää, että rypsin ja rapsin viljelyala
ei ole ollut yhtä pieni yli kolmeenkymmeneen vuoteen.
5,810
-1,75 %
-0,000
Lyhyet
Tontit jäivät
rakentamatta,
vuokrasopimus
puretaan
SALO. Olosuhteet vaihtelevat niin paljon,
ettei päätösten pitäisi olla
yhteneväisiä.
Toivon tilalla on tarkoitus
kylvää tänä vuonna myös
syysrapsia. Suunta tarkoittaa myös mehiläisten ruuan
vähenemistä. Kielto on yksi syyllinen
siihen ihan varmaan.
Päätös vaikeuttaa
viljelyä Suomessa
Ruposen mielestä päätös
neonikotinoidien käyttökiellosta peittauksessa syntyi
nopeasti, ilman tieteellistä
näyttöä.
Päätökseen johtanut tapaus sattui Keski-Euroopassa.
Ruponen kertoo, että maisseihin käytettyä peittausainetta pöllähti kylvön yhteydessä erilaisen kylvökoneen
takia. Ruponen on kylvänyt sitä jo neljänä vuonna
aikaisemmin.
Hänen mukaansa syysrapsissa on monenlaisia etuja,
kuten esikasviarvo. Hän kertoo, että tänä
keväänä sai vielä kylvää peitattua siementä.
Ruposen kevätrapsi oli vielä peitattua.
Ruposen vahvistaa, että
toistaiseksi korvaavaa menetelmää ei ole.
??Ensi kevääksi mikään
valmistaja ei ole luvannut
vielä korvaavaa tuotetta.
Ruponen kertoo, että peittausaineen käyttökiellon
myötä etenkin kirppaongelma kasvaa.
Hänen mukaansa rypsin ja
rapsin viljelemisen vähene-
-1,63 %
Euribor
12 kk 0,482
Keltaisten rypsi- ja rapsipeltojen hupeneminen näkyy maisemassa.
Viime vuoden toukokuussa
voimaan astunut EU-päätös
kielsi neonikotinoidien käytön peittausaineissa.
Peittaus on maanviljelyn
torjuntakeino, jossa siemenvilja käsitellään myrkyllisellä peittausaineella tuholaisia
ja taudinaiheuttajia vastaan.
EU-päätöstä perusteltiin
sillä, että peittaukseen käytettävät neonikotinoideja sisältävät torjunta-aineet ovat
vaarallisia mehiläisille.
Tällä hetkellä korvaavaa
peittausmuotoa ei ole olemassa, mutta Eino Heinola ProAgrian kasvituotannosta kertoo, että sellaista
pyritään kuumeisesti keksimään.
Tulevat vuodet ovat Heinolan mukaan vielä arvoitus
rypsin viljelyssä.
Rapsi.fi-sivun projektivastaava Petri Lintukangas
kritisoi sitä, että päätös tehtiin nopeasti pelkän epäilyn
perusteella.
Rapsi.fi-nettisivu on viljelijöiden ja teollisuuden yhteinen projekti, jolla osalliset
pyrkivät nostamaan viljelyalaa ja parantamaan satota-
7383,19
Nokia Oyj
Rypsipeltoja lähes 1?000 hehtaaria
viimevuotista vähemmän Salossa
?Perusteista ei
vahvoja näyttöjä?
5
jälkeen on parempi kylvää
taas viljaa.
Toisaalta Ruponen painottaa satopotentiaalia.
??Mahdollisuus on saada
kaksinkertainen sato kevätöljykasveihin verrattuna.
Lisäksi hyönteiset ja tuholaiset kiusaavat syksyllä
vähemmän. Aivan
mieletön kiire on, jos haluaa
kylvää rapsia heti viljan perään.
Vaikka rapsin kylvö on syksyllä kovempi työ kuin keväällä, Ruponen sanoo, että
olisi joka tapauksessa viljellyt syysrapsia???huolimatta
EU-päätöksestä.
EU-päätös lisäsi
viljelyn vaikeutta
Rapsi.fi-sivuston projektivastaava Petri Lintukangas tietää öljykasveihin
kuuluvan rypsin viljelemiseen liittyvän monenlaisia
ongelmia.
??Öljykasvien viljely on
erikoiskasvien tuotantoa.
Se vaatii runsaasti huomiota, jotta saadaan hyvä
sato.
Lintukankaan mukaan
hieman kärjistäen voidaan
sanoa, että monista muista
kasveista saa varmemmin
hyvän sadon. Lisäksi etenkin Lounais-Suomen alueella
rypsi on tärkeä viljelykasvi.
??Yleisesti kanta oli se, että
Suomessa tehtävä siemenviljan peittaus ei aiheuta ongelmaa. He käyttivät narua
keinuna. Tontit ovat olleet
vuokralla Provig Oy:llä,
joka ei ole rakentanut
tonteille taloja.
Kaupunginhallitus
päätti purkaa Provigin
kanssa tehdyt vuokrasopimukset ja laittaa tontit
uudelleen vuokrattaviksi. EU-päätös
toi rypsin viljelyyn ylimääräisen haasteen.
Päätöksen jälkeen moni
on Lintukankaan mukaan
todennut lopettavansa
rypsin viljelyn.
Lintukangas huomauttaa, että niin Suomessa
kuin muuallakin maailmassa rypsiöljyn valmistukseen tarvittavien valkuaisrouheiden kysyntä
on kasvussa.
Monet haluavat syödä
terveellisesti, ja rypsiöljy osana terveellistä ruokavaliota puhuttaa yhä
enemmän.
??Menekkiä lopputuotteelle olisi runsaastikin.
Suomessa toimii enää ainoastaan yksi puristamo
Kirkkonummella, jossa
rypsiöljyä valmistetaan.
Lintukankaan karkea
arvio on, että yhteensä yli
60 prosenttia kotimaisista
tarpeista tuodaan ulkomailta. (STT)
Kuntayhtymä
pahoinpitelyväitteestä: Tutkitaan
perin pohjin
Kårkulla samkommun
-kuntayhtymä pitää tärkeänä, että poliisi tutkii
pahoinpitelyväitteen.
Itä-Uudenmaan poliisi
tutkii tiedotusvälineissä
esitettyjä epäilyjä, että hoitajat kohtelisivat kaltoin
ja jopa pahoinpitelisivät
kuntayhtymän Sipoossa
sijaitsevassa Sagaboendeasumisyksikössä asuvia
vammaisia. Tehtävää pitää kuitenkin ennen palkkatuen
hakemista tarjota irtisanottaville, lomautettaville ja
osa-aikaisille työntekijöille.
Työ- ja elinkeinoministeriön uusien ohjeiden mukaan
tukea voidaan tietyin ehdoin maksaa myös osa-aikaisesta työntekijästä.
Aikaisemmin yt-neuvottelut tai liian alhaiset palk-
kauskustannukset estivät
pakkatuen saamisen.
Uudistuksen uskotaan
helpottavan etenkin nuorten tai esimerkiksi työttömyyseläkkeeltä takaisin
töihin pyrkivien pääsyä
työkokeiluihin ja palkkatukityöhön.
Työnantaja voi saada
palkkatukea työttömän
työnhakijan palkkaukseen,
kun työnhakijan työllistymistä vaikeuttaa esimerkiksi pitkä työttömyys, ammattitaidon puute, vamma
tai sairaus. Lukuun sisältyvät sekä valmiit öljyt että
myös puristamon tarpeisiin tuodut siemenet.
Palkkatuen ohjeistukset
ovat muuttuneet niin, että
sitä voidaan maksaa myös
kesken yt-neuvotteluiden.
Asiasta kertoo Keskisuomalainen. Salon
lukemaan saattaa vaikuttaa
esimerkiksi kevätvehnän
suosio.
??Vehnä ja ohra vievät yli
puolet Salon peltoalasta. (STT)
Selvitys: Maahanmuuttajanuoret
matematiikassa jopa
kaksi vuotta jäljessä
Maahanmuuttajataustaisten nuorten oppimistulokset ovat muihin oppilaisiin verrattuna Suomessa
huolestuttavia. Poliisi tutkii
asiaa törkeänä pahoinpitelynä.
Kuntayhtymän johtaja
Märta Marjamäki pitää
Toivon tilan Olli-Pekka Ruponen kertoo, että syysrapsista saa lähes tuplasadon kevääseen verrattuna.
soa sekä lisäämään viljelyvarmuutta.
??Perusteista ei ole vahvoja
näyttöjä, vain epäily, Lintukangas väittää.
Mehiläishoitajien liitosta
kerrotaan, että myös liitto on
huolissaan rypsipeltojen vähenemisestä. (STT). Eilen saatiin ohra puitua,
tänään jo kynnetään ja ylihuomenna kylvetään. Erityisesti
menestyminen matematiikassa on muita oppilaita
heikompaa, kertoo Jyväskylän yliopiston ja opetusministeriön selvitys.
Selvityksen mukaan ensimmäisen sukupolven
maahanmuuttajanuoret
ovat matematiikassa noin
kaksi kouluvuotta ja toisen sukupolven maahanmuuttajataustaiset nuoret
vajaat kaksi vuotta muita
oppilaita jäljessä.
Tutkija Heidi HarjuLuukkaisen mukaan
erityisen huolestuttavaa
on, että noin puolet ensimmäisen sukupolven
maahanmuuttajanuorista
ei saavuta matematiikan
osaamisen vähimmäistasoa.
Harju-Luukkaisen mukaan oppimistulokset ovat
yhteydessä oppilaan tuleviin mahdollisuuksiin toisen asteen opinnoissa ja
työelämässä. SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 12. Toinen tontti on rakentamaton.
Toisella on tehty maanrakennustöitä ja rakennettu omakotitalon antura niin huonosti, että siitä on kaupungin mukaan
enemmän haittaa kuin
hyötyä.
Tästä tontista ei vuokralaisen tarvitse maksaa
mitään neljään vuoteen.
Perusteena on se, että
uudelta vuokralaiselta
menee arviolta 55?000 euroa jälkien korjaamiseen.
(SSS)
Koulupojan
kuolemassa
ei epäillä rikosta
Hailuotolaisen koulupojan
kuolemantapauksessa ei
epäillä rikosta, kertoo rikoskomisario Seppo Leinonen Oulun poliisista.
Kymmenvuotias poika
kuoli leikin yhteydessä
saamiinsa vammoihin
lauantaina. Mehiläisille seuraa
ongelmia, jos kukkivaa kasvustoa ruiskutetaan, liitosta
sanotaan.
Lasse Paikkari epäilee, että
rypsin viljelyn määrään ovat
vaikuttaneet EU-päätöksen
ohella muutkin asiat. Toinen pojista
kuristui naruun.
Leinosen mukaan pojat
eivät olleet tuoneet narua
mukanaan vaan se oli tapahtumapaikalla.
Oulun seudun ympäristötoimen alustavien tietojen mukaan onnettomuus
ei tapahtunut yleisellä
leikkipaikalla. Monissa muissa
Euroopan maissa rypsi ja
rapsi viljellään vasta syksyllä.
Vaikka kevätrypsin ja
-rapsin määrä on toistaiseksi vähentynyt, innostus
syysrapsin viljelyyn on Lintukankaan mukaan kuitenkin kasvanut, ja viljelijät
ovat etsineet uusia, aikaisia
syyslajikkeita.
Lintukangas sanoo, että
myös syysmuotoisilla lajeilla olisi Suomessa pitkä ja
hyvä kasvuaika.
??Syksylläkin viljat saataisiin puitua hyvissä ajoin.
minen näkyy.
??Tänä vuonna maisemassa
on tosi vähän rypsiä ja rapsia
Tällä hetkellä rakennamme markkina-asemaamme.
Tämä on oppimisprosessi
kaikille ketjun osallisille.
Menee tovi ennen kuin vähittäiskaupat kartoittavat
tuotteen kysynnän ja osaavat tilata sitä oikeita määriä. Bloks
Oy:n perustajan Arto Mannisen mukaan jääpalat menevät kaupaksi melkeinpä
sitä mukaa kuin niitä valmistetaan.
. Tavoite tulee täyteen
syys?lokakuussa. Yhtään poikkipuolista
sanaa en ole kuullut, Manninen iloitsee.
Bloksin koko tuotantoketju
on kotimainen. Manninen ottaa alkukankeudet vastaan rauhallisin mielin ja uskoo, että
ajan myötä jakelu alkaa toimia paremmin.
. elokuuta 2014
UUTISET
Lyhyet
Naista
puukotettiin
pihallaan
Kouvolassa
Kouvolalaisnainen löytyi
kuoliaaksi puukotettuna
kotipihaltaan maanantaina Kuusankoskella Kymenlaaksossa.
Tapaus sattui Pappilanpellon alueella maanantaiiltapäivänä. Marja Ruokonen
esitti vuokraksi 500 euroa.
Häntä kannattivat Eeva
Koskinen sekä perussuomalaiset Tapio Äyräväinen ja
Mikko Lundén. Jos yhdistys luopuu rakennuksen ylläpidosta, se palautuu kaupungille.
Salon kaupunki ja kulttuuriyhdistys Pro Rantakivet keräsivät vuonna 2005
yhteistuumin varoja Kivaa
varten. Ahola.
Epäiltyjä on kaikkiaan 35,
joista yksi on Helsingin rakennusviraston entinen projektinjohtaja. Kuluvan vuoden
tuotteet on nyt melkeinpä
tehty, ja uusia tilausvahvistuksia tulee keskusliikkeiltä
vasta marraskuussa. 6
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 12. Esitutkinnan kohteena
on seitsemän työmaata,
joista neljä oli YIT:n vastuulla. Yhteistyösopimuksessa todetaan, että Pro
Rantakivet lahjoittaa kulttuuritalon Kivaa varten kerätyt varat Salon kaupungille kulttuuritoimen käyttöön.
Yhdistys pitää hyvänä,
että Veturitallissa järjestetään konsertteja. Toisaalta
se katsoo myös, että Kivan
toiminta jatkuisi osittain
kulttuurikeskus Villissä.
. Jääpalat ovat saaneet
erittäin positiivisen vastaanoton. Asia
selviää Helsingin Sanomien selvityksestä, joka koski
laskuja tammikuulta 2009
kesäkuuhun 2014.
Ylivoimaisesti eniten on
laskuttanut YIT, jonka
urakka- ja sopimustöistä
kaupunki on maksanut 130
miljoonaa. Pelastuslaitos sai ilmoituksen asiasta
kahdeksan aikaan illalla.
Pelastustyöntekijät saivat nostettua hänet vedestä ja antoivat hänelle elvytystä. Ala on siinä mielessä hankala, että se on niin sesonkivoittoinen. Keväällä pyöräilykauden alkaessa
meillä oli iso kysyntäpiikki,
ja nyt koulujen alkuun sijoittuu toinen piikki. Tehdas työllistää tällä hetkellä Mannisen itsensä lisäksi vasta
kaksi henkilöä, mutta laajentaminen on jo suunnitelmissa.
.
klo 6.00-12.00
Yksityishenkilöiden ilmoitukset
Arkisin ma-pe klo 8.30 . Kaupunki lahjoittaa rakennuksen
purkukuntoisena. Toiveissa on tuotannon
kaksinkertaistaminen tulevalla kaudella.
. Kauppojen pakastealtaat ovat jääpalojen osalta välillä tyhjillään, sillä kaupat eivät ehkä
vielä osaa tilata tuotetta oikeita määriä.
Bloksin jääpalojen jakelu vähittäiskauppoihin ja
ravintoloihin käynnistyi
kunnolla vasta pääsiäisen
jälkeen. Käytämme muun muassa paikallista kirjanpitäjää,
putki- ja sähkömiestä sekä
konehuoltoa. Vuokraksi
esitetään tuhat euroa äänin
9?4.
Pro Rantakivet ry:n hallitus kokoontuu tänään tiistaina. Viime viikot ovat olleet todella hyviä,
kertoo Bikeservicen toimitusjohtaja Tapio Palomäki.
Salon Tehdaskadulla sijaitseva Bikeservicen tehdas
työllistää tällä hetkellä 18
henkilöä, joista 14 työskentelee tuotannossa. Bloksin
valmistamat jääpalat ovat
tulleen tutuiksi kuluttajille, ja hellejakso on lisännyt
kysyntää entisestään. (STT)
Miestä epäillään
avovaimonsa
taposta Akaassa
Sisä-Suomen poliisi epäilee 50-vuotiaan miehen
surmanneen 45-vuotiaan
avovaimonsa viime viikon
keskiviikon ja torstain välisenä yönä Akaassa Pirkanmaalla.
Poliisin mukaan epäilty
soitti itse hätäkeskukseen
torstaina puolenpäivän
jälkeen ja kertoi puolison-
sa olevan kuollut.
Epäilty kiistää aiheuttaneensa kuoleman. Suurin ongelma tällä hetkellä on se, mistä kuluttajat
löytävät tuotteen. Ennen naisen
löytämistä alueella liikkui
sekavasti käyttäytynyt
mies, joka oli kulkenut
omakotitalojen pihalla ja
uhkaillut veitsellä asukkaita.
Poliisi otti tapahtumapaikan läheltä kiinni 20-vuotiaan kotkalaismiehen,
joka myönsi alustavissa
puhutteluissa puukottaneensa naisen.
Mies ei tuntenut naista
entuudestaan. Vuonna 2011 näin
Seurakunnat
TURUN
ORTODOKSINEN
Salon Pyhän Ristin
tsasounassa toimitetaan
lauantaina 13.9. YIT on myös laskujen lukumäärässä eniten
rakennusvirastolle urakoinut yritys.
YIT on yksi yrityksistä,
joiden epäillään huijanneen
rakennusvirastolta rahaa
perusteettomilla laskuilla.
Poliisi epäilee, että työmailta on huijattu vuosina 2003?
2011 yli puoli miljoonaa euroa. Yhdistyksen puheenjohtaja Päivikki Franck
sanoo, että lahjakirjan allekirjoittaminen pitää käsitellä uudelleen yhdistyksen
jäsenkokouksessa.
Lahjakirjan mukaan Pro
Rantakivet ry:stä tulee vanhan ruokalarakennuksen
Muut alueet: (ei Uusimaa)
- Itellan varhaisjakelupäivystys
omistaja ja haltija. Mies kuitenkin kuoli
paikalle elvytysyrityksistä
huolimatta. Syksyn
käynnistyessä kunnolla ja
pyöräilykauden päättyessä
tehtaan työt vähenevät.
. Ajan myötä myös ravintolatukkupuoli tottuu tarjoamaan tuotetta asiakkailleen,
Manninen uskoo.
Bloks-jääpaloja toimitetaan vähittäiskauppoihin
Ruokakeskon ja S-ryhmän
kautta ja ravintoloihin Kespron ja Heinon Tukun toimesta. Rahat on tarkoitus
käyttää Veturitallin varusteluun konserttikäyttöön.
Kun kaupunki luopuu vuodenvaiheessa Kivasta, konsertteja aletaan järjestää
nykyistä enemmän Veturi-
tallissa.
Pro Rantakivet vaatii tämän päätöksen muuttamista oikaisuvaatimuksella.
Kaupunginhallitus päätti
maanantaina, että oikaisuvaatimusta ei käsitellä.
Näin päätös lahjoitustilin
varojen käytöstä jää ennalleen, eikä Pro Rantakivet
saa niistä mitään.
Kaupunginhallituksen kokouksessa Eeva Koskinen
(vihr.) esitti Marja Ruokosen (vas.) kannattamana,
että tilin rahat olisi jaettu
puoliksi kaupungin ja Pro
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna ma-pe klo 8.00-16.00
Puhelin (02) 770 2626
Telefax (02) 770 2222
tilaajapalvelu@sss.fi
Verkko-osoite:
www.tilaajapalvelija.fi
Määräaikaistilaus (sis. Pirkanmaan käräjäoikeus vangitsi maanantaina miehen
todennäköisin syin epäiltynä. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto
Tukesin viime vuonna tarkastamista kohteista lähes
joka viidennessä havaittiin
hengenvaarallisia asennusvirheitä. Mies oli lähtenyt uimaan Nuottiniementiellä
Jääskänjärvellä, jonka
jälkeen hän oli painunut
pinnan alle. Olen erittäin
tyytyväinen salolaiseen yhteisöön ja täkäläisiin palveluihin, Manninen kiittelee.
Myös tammikuussa Salossa
toimintansa aloittanut Bikeservicen tehdas voi hyvin.
Pyörien kokoamiseen keskittynyt tehdas pääsee pian tämän
vuoden tavoitteeseensa, joka
oli 10 000 pyörän valmistaminen Suomen markkinoille.
. Poliisin mukaan mies oli harhainen ja
käyttäytyi sekavasti. Perjantaina Bloksin tehtaalla oli jäljellä enää kourallinen jääpalalaatikoita.
Salolainen pyörätehdas
pääsee tavoitteeseensa
Vähittäiskaupat myyvät puolentoista kilon jääpalapusseja.
len kapasiteettimme moninkertaistamista ensi kesänä.
Aiomme kyllä pysyä sen jälkeenkin Salossa.
Bloksilla on Mannisen mukaan tällä hetkellä suurempi
työllistävä vaikutus tehtaan
ulkopuolella kuin sen sisällä.
Tehdas pyrkii käyttämään
mahdollisimman paljon Salon alueen palveluita.
. (STT)
Oikaisu
Someron Kiiruun koulua
koskevassa jutussa (SSS
10.8.) oli haastateltu Salla
Kalinia. Muita vyyhteen liittyviä
urakoitsijoita ovat Lujatalo,
Fira ja Rakennusliike Antti
J. En kerro siitä vielä sen
enempää, mutta suunnitte-
Jääpalat tekevät Arto Mannisen mukaan hyvin kauppansa kesähelteillä. Poliisi tutkii tekoa
tappona.
Epäilty on tuomittu edellisen kerran vuonna 2005
tehdystä taposta, kun hän
surmasi silloisen avopuolisonsa Tampereella.
Hänet oli päästetty vuonna 2012 ehdonalaiseen vapauteen, jonka oli määrä
kestää kevääseen 2015.
(STT)
Mies hukkui
uintireissulla
Alavudella
Iäkäs mies hukkui Alavudella maanantai-iltana.
klo 6.00-16.00
Viikonl. Asia on kytketty kulttuuritalo Kivan
hankintoja varten kerättyjen varojen käyttämiseen.
Ruokalan luovuttamisesta
on laadittu lahjakirja, jonka
kaupunginhallitus lähetti
maanantaina kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi.
Seuraava valtuuston kokous
on syyskuun alussa.
la klo 14.45-23.00,
su klo 15.00-23.00
Telefax (02) 770 2300
Puhelin (02) 770 21 (vaihde)
Puhelin iltaisin
- uutistoimitus
(02) 770 21, (02) 770 2314
- urheilu (02) 770 2309
ALUETOIMITUS
Somero, Kiiruuntie 1,
Puhelin (02) 7702 562
TILAAJAPALVELU
Örninkatu 14, Salo
Pro Rantakivet ry:n jäsenkokouksen päätöksen
mukaan yhdistyksen puheenjohtajalla ei ole lupaa
allekirjoittaa lahjakirjaa, jos
yhdistys ei saa osaa Kivan
lahjoitustilin varoista. klo 9.30
vedenpyhitys ja liturgia,
Kunniallisen ja
eläväksitekevän
ristin ylentäminen, tsasounan
25-vuotispraasniekka
Palvelukset toimittaa
KP Helsingin
metropoliitta Ambrosius
oli joka kymmenennessä tapauksessa.
Tukesin ylitarkastaja Roger Kanervan mukaan
virheelliset sähköasennukset johtuvat ammattitaidon
puutteesta ja riskien vähättelystä.
Hänen mukaansa eniten
virheitä tehdään omakotitalo- ja mökkityömailla.
Kuitenkin myös uudisrakentamisessa jätetään usein
teettämättä varmennustarkastus, jossa ulkopuolinen
tarkastaja varmistaa sähkötöiden laadun pistokokein.
Viime vuonna lähes 40 prosenttia suomalaisista sähköurakoitsijoista jätti tarkastuksen teettämättä.
Kanervan mukaan yleisin
virhe on, että keskeneräisiin
sähköasennuksiin kytketään jännite liian aikaisin,
jolloin työmaalla työskentelevät altistuvat hengenvaarallisille sähköiskuille.
(STT)
SALON SEUDUN SANOMAT
Sanomalehtien Liiton jäsen
Lukijamäärä 52 000 kpl
(KMT Lukija 2013)
SSS sähköposti:
toimitus@sss.fi
JULKAISIJA
Salon Seudun Sanomat Oy
Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen
7-päiväinen sanomalehti
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Puhelin: (02) 770 21 (vaihde)
TOIMITUS
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna: ma-pe klo 9.00-23.00,
Jääpalatehtaan suunnitelmissa
tuotannon kasvattaminen
Salolaisen Bloksin jääpalat maistuvat kuluttajille.
Kuvat: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo
SSS | SATU VIRTANEN
satu.virtanen@sss.fi
Vuosi sitten Halikkoon perustetulla Bloks-jääpalatehtaalla menee hyvin. Sitten toki työvoimaakin
palkataan lisää, Palomäki
tuumaa.
Saloon on tänä vuonna kaavailtu myös soitintehdasta,
joka valmistaisi Salorankadulla soittimia, studiotarvikkeita ja vahvistimia. Ammattiväeltä on tullut sellaista palautetta, että
tällaista tuotetta on kaivattu. 10% alv)
12 kk
306,40 ?
6 kk
159,10 ?
3 kk
85,90 ?
1 kk
32,90 ?
TILAUSHINNAT
1.2.2014 alkaen.
Jatkuva säästötilaus (sis. Generalmusicin tuotekehitys on edelleen työn alla, joten tehtaan
toiminnan käynnistymisen
ajankohta on vielä auki.
Yli 30 asteen
hellepäiviä
eniten
vuosikymmeniin
Tänä vuonna on ollut 23 päivää, jolloin ylin lämpötila
on ollut vähintään 30 astetta, kertoi Ilmatieteen laitos
Twitterissä maanantaina.
Luku on suurin sitten vuoden 1961, josta asti on olemassa vertailukelpoisia tilastoja. 10% alv)
12 kk:n maksuerä
269,00 ?
6 kk:n maksuerä
137,00 ?
3 kk:n maksuerä
71,20 ?
Tilaukset toimitetaan force majeure- (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden
viivästykset, yms.) varauksin.
JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS
Salo:
Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy
Puhelin: (02) 269 3970
ark ja vkl klo 08.00 ?11.00
Rantakivien kesken. Tilillä on rahaa 16?700 euroa.
Kaupunginhallitus päätti
kesäkuussa vaatia rahoja
itselleen. klo 18.00
vigilia
sunnuntaina 14.9. Jutussa oli virheellisesti käytetty hänestä myös etunimeä Sanna.
HS: Epäillyn lahjusvyyhden yritykset
laskuttaneet Helsingiltä
150 miljoonaa
Helsingin rakennusurakoiden epäiltyyn lahjusvyyhteen liittyvät yritykset ovat
laskuttaneet Helsingiltä
lähes 150 miljoonaa reilun
viiden vuoden aikana. Nyt pitää miettiä, mitä keksisimme, jottei meidän tarvitsisi
luopua hyvistä työntekijöistä
työn puutteen vuoksi, Palomäki kertoo.
Tulevina kuukausina selvi-
Vanhan ruokalan siirtyminen
kulttuuritaloksi mutkistui Salossa
Pro Rantakivet toivoi
Kivan keräysvaroista alkutukea
kulttuurikeskus Villille.
SSS | ASKO LEHTONEN
asko.lehtonen@sss.fi
Salon vanhan ruokalarakennuksen siirtyminen kulttuuriyhdistys Pro Rantakiville
on mutkistunut. Tilin rahojen käyttö uuden toiminnan käynnistämiseen olisi kaupungin peruspalvelujen tukemista, sanoo
Franck.
Puhelin: 0200 72822 (mpm/pvm)
Ark. Tehdas
ei ole kuitenkaan vielä aloittanut toimintaansa. Muu
hallitus ei ollut heidän kanssaan samaa mieltä.
Ruokalarakennuksen lahjakirjan yhteydessä käsiteltiin myös tontin vuokraa.
Hallitus esittää valtuustolle,
että vuokra on tuhat euroa
vuodessa. 15.30
Puhelin (02) 770 2610
Käyntiosoite: Örninkatu 14, Salo
Sähköposti: ilmoitukset@sss.fi
Löytölaari: sss.mainostaja.com
usimaa: Itellan varhaisU
jakeluiden jakelupäivystys:
Puhelin 0200 30011(mpm/pvm)
Avoinna ma-pe klo 6.30-16.00
la klo 7.00-12.00
su klo 7.30-12.00
MEDIAMYYNTI
yritysasiakkaat (02) 77 021
ilmoitusaineistot:
ilmoitukset@sss.fi
Valmistettavat ilmoitukset kaksi
arkipäivää ennen julkaisua,
painovalmiit aineistot edellisenä
päivänä klo 14 mennessä.
ää, miltä polkupyörätehtaan
seuraava vuosi alkaa näyttää. Myös yhtäjaksoisten
hellepäivien ennätystä kolkutellaan.
Ilmatieteen laitoksen mukaan hellelämpötiloja oli
mitattu maanantaina jo 37
peräkkäisenä päivänä.
Viimeisin ennätys on vuodelta 1973, jolloin helteitä
oli 38 päivänä peräkkäin.
Ennätys ei kuitenkaan välttämättä rikkoudu, sillä säät
ovat alkaneet viilentyä.
Tiistaiksi odotetaan reippaita sateita koko Suomeen.
(STT)
www.sss.fi/ilmoitukset
sähköpostit:
etunimi.sukunimi@sss.fi
Löytölaarin ja Onnenhetket
-palstan ilmoitushinnat, ohjeet
ja asiointi internetissä:
sss.mainostaja.com
PAINOPAIKKA:
Salon Lehtitehdas,
Salo 2014
ISSN 0782-5404. (STT)
TS: Vaaralliset
sähköasennusvirheet
ovat yleistyneet
Vaaralliset sähköasennusvirheet ovat yleistyneet, kertoo Turun Sanomat. Jälkimmäiset myyvät
neljän kilon jääpalasäkkejä,
kun taas vähittäiskaupoista
löytyy puolentoistakilon pussukoita.
Atk-puolella ja esimerkiksi verkkotulostamisessa
on vielä tehtävää, mutta
huomenna ollaan taas jo
siinäkin edistytty. Lopulta Ely-keskus
myönsi poikkeamisluvan tajuttuaan, että saaristossa
valtaosaan pelastustehtävistä lähdetään veneellä.
Nylander listaa saaristopolitiikan viime aikojen pahimmiksi vastoinkäymisiksi
uuden valtionosuusjärjestelmän, jossa niin kutsutut
saaristo-osakunnat jäivät ilman saaristoisuuden tuomaa
lisätukea sekä Euroopan
Unionin uudet säännökset,
jotka veivät saaristoalueilta
korotetut tuet esimerkiksi
yritysinvestointeihin.
?Kehittyminen on
yritysten varassa?
Neuvottelukunta tapasi heti
saavuttuaan Kemiönsaaren
luottamus- ja virkamiesjohtoa eilen Villa Landessa. Mutta meitä on noin
550 ihmistä ja ruokalassa
vain 172 paikkaa. Valtiovallan
ja kuntien täytyy luoda mahdollisuuksia ympärivuotiseen
asumiseen ja elämiseen saaristossa. luokilla neljä uutta luokkaa, joiden oppilaat ovat pääasiassa
entisen Laurin koulun oppilaita, kertoo rehtori Hannu
Pölönen.
Hänen mukaansa tiettyjen oppiaineiden ryhmiä on
sekoiteltu, jotta kaikki oppilaat saavat vaihtelua ja uusia luokkakavereita.
Armfeltin koulun laajennusremontti saatiin ajoissa
valmiiksi.
. Kemiöstä matka jatkui Rosalan
Viikinkikylään ja Bengtskärin Majakalle.
Kasnäsin kylpylähotelliin
majoittuneen neuvottelukunnan ohjelmassa on tänään kesäkokouksen lisäksi
kiertoajelu kunnan palvelupisteisiin Dragsfjärdissä,
Västanfjärdissä ja Kemiössä. Saim-
LAURILAISTEN
HAJAUTUS
?Armfeltin kouluun: 70 oppilasta
?Hermannin kouluun: 43 oppilasta
?Moision kouluun: 62 oppilasta
?Perniön Yhteiskouluun: 19
oppilasta
me järjestettyä tilausajon
Hajala-Kumio-Vaskio-lenkille aamuiksi ja iltapäiviksi.
Lisäksi linja-autoasemalta
kulkee uusi jatkoyhteys Halikon koulukeskukseen, kun
aiemmin oppilaiden on pitänyt käyttää paikkuria, Pölönen kertoo.
Perniön rehtori
jännitti uudistusta
Perniön lukiossa ja yhteiskoulussa ensimmäinen
koulupäivä sujui hyvin.
Perniön lukio muutti kevään jälkeen yhteiskoulun
kanssa samoihin tiloihin.
Lisäksi yhteiskoulu sai
Sirkkulasta ja Teijolta kymmeniä uusia oppilaita Laurin koulun lakkautuksen
myötä.
. Kolme bussivuoroa Halikon suunnalla loppui. Meillä aloitti 8. Luokkatilat saatiin pienen viilauksen jälkeen sovittua. Kysyin Salon suunnalta
tulleilta oppilailta, kuinka
kuljetukset olivat sujuneet.
Yhteinen vastaus oli, että
hyvin, kertoo lukion ja yhteiskoulun rehtori Maija
Syrjäläinen.
Syrjäläinen myöntää jännittäneensä ensimmäistä
Perniön lukio muutti kevään jälkeen yhteiskoulun kanssa samoihin tiloihin. Emme enää puhu entisistä laurilaisista, me olem-
me nyt kaikki moisiolaisia,
Eränpalo kertoo.
Moisiossa on toistaiseksi
ahdasta, koska kahta uutta koululuokkaa ei ole vielä
saatu rakennettua käyttövalmiiksi.
. Päätöslounas nautitaan
Taalintehtaalla ravintola
Port Sidessä.
Kemiönsaaren kunnanjohtaja Tom Simola antaa kiitosta saaristoasiain neuvottelukunnan toiminnalle.
??Se tuo päätöksenteossa
hyvin esille saariston näkökohtia. Perehdyttämistyötä on
tänä syksynä huomattavasti
normaalia enemmän, koska
meillä on paljon tavallista
enemmän uusia oppilaita ja
lisäksi uusia opettajia, Pölönen sanoo.
Myös koulukuljetusten järjestämiseksi on tarvittu uusia järjestelyjä. Maanantaiaamuna
Lindqvist piti henkilöstötilaisuuden vanhalle Rautaruukin väelle Helsingissä.
Illaksi oli määrä siirtyä
Raaheen. Sen säilyminen
on elintärkeää. Toivottavasti niille
löytyy myös laajempaa poliittista tukea.
Simola toteaa kaupungistumisen olevan nykyään
suuri haaste niin saaristolle
kuin koko maaseudulle.
??Ihmisten keskittyminen
kaupunkeihin näkyy valtion
kaikissa toimissa: niin linjaauto- ja yhteysalusliikenteessä, valtionosuuksissa
kuin tukialueiden priorisoinnissakin. Saaristossa on yllättävän paljon
yrityksiä ja niiden toiminnalle esimerkiksi toimivat nettiyhteydet ovat perusedellytys,
Nylander korostaa.
Rakentamis- ja asumismääräykset ovat toistuvasti neuvottelukunnan asialistalla.
??Toivon ratkaisuihin maalaisjärkeä. Lindqvist
ei tarkentanut, mistä tarkemmin ottaen supistetaan
vaan sanoi, että on paljon
asioita, joista voidaan säästää.
Lahjoita nuorelle
2 kuukauden
sanomalehdet
maksutta
Oletpa sitten äiti, isä, mummi tai kummi,
kestotilaajana voit tarjota 16?24-vuotiaalle
omaan kotiin muuttavalle nuorelle 2 kuukauden sanomalehdet maksutta. Neuvottelukunta pitää perinteisesti
kesäkokouksensa eri saaristokunnissa tutustuakseen
ajankohtaisiin paikallisiin
asioihin.
Neuvottelukunta haluaa
tietää Kemiönsaaren kuulumisista ja esimerkiksi siitä,
mitä kunnassa on tehty saaristoon ja mereen liittyvissä
asioissa.
??Tieto päättäjien ajatuksista ja toivomuksista auttaa
meitä edistämään kuntien
toimintamahdollisuuksia,
neuvottelukunnan puheenjohtaja, porvoolainen kansanedustaja Mikaela Nylander (r.) huomauttaa.
Työ- ja elinkeinoministeriön yhteydessä toimiva saaristoasiain neuvottelukunta
linjaa kesäkokouksessaan
muun muassa seuraavan
hallituskauden tärkeimpiä
strategisia päämääriä ja käsittelee omaa rooliaan. Kylien ja saariston
tulevaisuus on pitkälti niiden varassa.
Rautaruukin väki tapaa
uuden ruotsalaisen johtajansa
STT?ANTTI AUTIO
Ruotsalainen SSAB ja Rautaruukki ovat nyt virallisesti yhdistyneet, mikä tietää SSAB:n toimitusjohtaja
Martin Lindqvistille vierailua konsernin suomalaisilla
terästehtailla.
??Menen ensimmäistä kertaa elämässäni Raaheen,
Lindqvist kertoi maanantaina tiedotustilaisuudessa.
Rautaruukin myynti
SSAB:lle saatiin virallisesti
päätökseen heinäkuun lopulla. Lindqvistillä ei
ollut asiasta työntekijöiden
kehumista kummempaa
kerrottavaa.
Yhtiö tavoittelee edelleen
150 miljoonan euron vuotuisia kustannussäästöjä.
Henkilöstöstä viilataan
pois 5 prosenttia, eli noin
900 työntekijää. elokuuta 2014
UUTISET
7
Moisiossa puutetta luokista,
Hermannissa ahdasta ruokalassa
SSS/Essi Seppälä
Lähes 200 entistä laurilaista
aloitti uusissa kouluissaan.
SSS | JONNA VÄLIKANGAS
jonna.valikangas@sss.fi
Entisen Laurin koulun oppilaat aloittivat maanantaina
uusissa kouluissaan Salossa.
Rehtoreiden mukaan suurilta murheilta vältyttiin,
mutta täysin ongelmitta syksy ei kaikkialla alkanut.
Hermannin koulussa on
ongelmia ruokalan ahtauden
kanssa.
. Kaikkiin kampanjassa mukana
oleviin lehtiin voit tutustua osoitteessa
www.sanomalehdet.fi/ekalehti.. Hän kertoi, että odotukset ovat erittäin myönteisiä.
??Raahella on erittäin tär-
keä rooli SSAB:ssa, Lindqvist sanoi.
Raahessa sijaitseva tehdas
on suurin SSAB:n tehtaista
henkilöstömäärällä mitattuna. Tietenkin toivomme, että saamme
kaksi uutta luokkaa mahdollisimman pian käyttöömme,
Eränpalo sanoo.
Kuljetuksissa
muutoksia
Armfeltin kouluun Halikkoon siirtyi 70 laurilaista.
. Luokkatilat ja ruokailu toimivat.
. Tämä on meille kaikille
uutta, eikä kukaan voinut
etukäteen tietää, miten asiat sujuvat. Neuvottelukunnan
pitää vaikuttaa siihen, että
valtakunnallisia päätöksiä
tehtäessä muistetaan saariston erityisolosuhteet ja että
palvelujen vieminen saaristoon maksaa enemmän. SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 12. Onneksi on kesä, niin
voimme tarvittaessa käyttää myös ulkotiloja. ja 9. Tyhmyyksiä tulee
yhä vastaan, Nylander sanoo.
Hän viittaa muun muassa
taannoiseen Hiittisten VPK:n
ja Varsinais-Suomen elinkei-
no-, ympäristö- ja liikennekeskuksen taisteluun siitä,
saako paloaseman rakentaa
rantaan. Nylander korostaa valtakunnallisen saaristopolitiikan
?Toimivat nettiyhteydet ovat yritystoiminnan
perusedellytys myös saaristossa.?
Saaristoasiain neuvottelukunnan puheenjohtaja
Mikaela Nylander (r.)
merkitystä Suomen isolle
saaristoalueelle.
??Valtioneuvosto päättää
joka kausi erikseen toimenpideohjelmasta saariston kehittämiseksi. Olin mielessäni
varautunut ongelmiinkin,
mutta kaikki näyttäisi mielestäni sujuneen ihanan hyvin.
Syrjäläinen kertoo, että
uudistuksen myötä tarvitut
muutostyöt koulussa saatiin pääasiassa valmiiksi
ennen koulun alkua. Myös koulun
vanhat oppilaat ovat tarvinneet perehdytystä.
. Tämä on laurilaisille
tuttu koulu, he olivat täällä
väistötiloissa kaksi vuotta.
Myös osa opettajista on heille tuttuja, Äärilä muistuttaa.
Moisiossa odotellaan
laajennusta
Moisioon siirtyi Laurista yli
60 oppilasta.
. Olemme hävinneet
niissä koko ajan, Simola
huomauttaa.
Kehityksestä huolimatta
Simola ei näe saaristokuntien tulevaisuutta synkkänä:
??Maaseudulla on paljon
yrityksiä. Toivom-
me myös, että lukion sisäänkäynnistä saataisiin
pian hieman viihtyisämpi.
Perniön yläkoulun luokilla on 17?24 oppilasta.
Lukion opetusryhmissä on
kussakin noin 18 oppilasta,
mutta samalla kurssilla voi
enimmillään olla 36 oppilasta.
Yhteiskoulussa on 200
ja lukiossa 100 oppilasta.
Rehtori on määrään tyytyväinen.
Saaristoasiain neuvottelukunta
paneutuu Kemiönsaareen
SSS | MINNA FILPPU
minna.filppu@sss.fi
Saaristoasiain neuvottelukunta pureutuu alkuviikon
kaksipäiväisellä matkallaan
Kemiönsaaren kunnan asioihin. Keskiviikkona
vuorossa on Hämeenlinna.
Lindqvist kehui yhtiön
Raahen ja Hämeenlinnan
tehtaita, vaikka ei ollutkaan nähnyt niitä. Ruokalaa
ei saada suurennettua, joten
asia on ollut pakko järjestää
useilla ruokailuvuoroilla,
kertoo rehtori Liisa Äärilä.
Maanantaina ei rehtorin
korviin ollut kuitenkaan
kantautunut tietoa mahdollisista ongelmista.
. Parinkymmenen hengen
retkikunta saapui Kemiönsaareen eilen. Raahen ja Hämeenlinnan lisäksi SSAB:lla on
tehtaat Luulajassa, Borlängessä ja Oxelösundissa
Ruotsissa sekä Iowassa ja
Alabamassa Yhdysvalloissa.
SSAB:n ja Rautaruukin
yhdistyminen on aiheuttanut huolta työpaikkojen
puolesta yhtiön suomalaisil-
la tehtailla. Vipellystä riitti, mutta
mukavasti päivä saatiin pakettiin, kommentoi Moision koulun rehtori Tommi
Eränpalo.
Hänen mukaansa oppilaat
näyttivät aloittavan kouluvuotensa iloisin mielin.
. Etu koskee
painettua sanomalehteä lehden päälevikkialueella tai sähköistä sanomalehteä muualla
Suomessa.
Tee tilaus osoitteessa www.tilaajapalvelija.fi
/ekasalkkari. Ensimmäinen koulupäivä saman katon alla sujui hyvin.
koulupäivää suurten uudistusten jälkeen.
Sisältää autoveron 5382,04-6797,12 ?.
kk-erä
*Rahoitusesimerkki: maksuaika 60 kk,
korko 2,9%, käsiraha 0 ?,
luoton perustaminen 185 ?,
eräkohtainen käsittelykulu 8 ?/kk,
viimeinen suurempi erä 8278,56 ?.
Ksl.muk.vuosikorko 3,81 %.
Ksl.muk.luottohinta 25.965,69 ?.
*autoveroton kampanjahinta 0?. Teitto kertoo
täyden Kuun haittaavan
tänä vuonna parven näkyvyyttä.
Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä loistanut
superkuu haittasi Teiton
mukaan niin ikään himmeimpien tähdenlentojen
havaitsemista. - 1.7 CDTi ecoFLEX automaatti 27.979 . Lapissa ukkospäiviä on vuosittain alle kymmenen. Mäkelän mukaan
ukkospäiviä ei ehdi Lapissa
kertyä enempää, sillä kesän
ukkoskausi on pohjoisessa
Esimerkiksi Mokka Enjoy 1.6
(kokonaishinta 22.996 ?)
0?
299 ?
Käsiraha
Pro-paketti kaupan päälle!*
Pro-PakETTi:
- pysäköintitutka edessä ja takana (UD5) - tuulilasinpyyhkimien sadetunnistin (CE1) - kaukovaloautomatiikka (TQ5) ja ajovaloautomatiikka (T83)
- valaistus aurinkosuojien meikkipeileissä (D6i) - automaattisesti himmentyvä sisätaustapeili (DD8) - sähköisesti taittuvat sivutaustapeilit (DL7)
- korkeajännitteinen 230V pistorasia, keskikonsolissa takana (ki7)
Opel Mokka -mallisto!*
1.4 Turbo Start/Stop 23.982 . Syy löytyy sijainnista.
Mäkelä kertoo, että syy salamointiin on se, että Suomi
sijaitsee kahden eri ilmastovyöhykkeen, lännen kostean
meri-ilmaston ja idän mannerilmaston, rajalla.
Paikallisia ukkospäiviä
muuta maata lyhyempi.
Ilmatieteen laitoksen tuoreessa tutkimuksessa tutkittiin Pohjois-Euroopan ukkosilmastoa kymmenen vuoden jaksolta vuodesta 2002
vuoteen 2011. Superkuuk-
si kutsutaan ilmiötä, jossa
kuu on kierrollaan tavallista lähempänä maapalloa.
Etenkin noustessaan kuu
näyttää tällöin tavallista
suuremmalta ja kirkkaammalta.
Seuraavan kerran superkuu nousee Teiton mukaan
ensi vuonna lokakuussa.
(STT)
MOKKA
RAHOItuStARJOuS!
Ota irtiotto arjesta monipuolisella Mokkalla.
Tekemällä kaupat kesäkampanjan aikana saat
huippuvarustelun erikoishintaan sekä edestakaiset l
ennot* Eurooppaan tai vaikka Dubaihin!
Lennot Mokkan, Adamin, Astran ja Corsan ostajalle!
45 000 Finnair Plus -pistettä. elokuuta 2014
UUTISET
Salama välkkyy Suomessa
naapureita pohjoisemmassa
Suomessa salamoi runsaasti
pohjoiseen sijaintiinsa nähden, selviää Ilmatieteen laitoksen tuoreesta tutkimuksesta.
Eniten salamointia esiintyy
maan länsi- ja keskiosissa.
Ilmatieteen laitoksen tutkijan Antti Mäkelän mukaan
merkittävä osuus kaikista
vuoden aikana kertyneistä
salamoista tulee Suomessa
muutaman rajun ukkospäivän aikana, jolloin salamoita
saattaa esiintyä kymmeniä
tuhansia vuorokaudessa. toimituskulut 600 ?
Opel MOKKA Enjoy 1.6 ecoFLEX 115hv Start/Stop
MOKKA-KESÄEtu!
Kaikille Opelin
koeajaneille
kESäLaHja!
esiintyy Suomessa 10?17
vuodessa. - 1.4 Turbo automaatti 25.987 . - 1.7 CDTi Start/Stop 4x4 29.459 ?
*Hintoihin lisätään toimituskulut +600 ?. Tänä kesänä salamoita on ollut jo yli 170?000,
ja ukkoskautta on vielä jäljellä, Mäkelä sanoo.
Käytännössä ainakin kesän
aikana ukkosia esiintyy Mäkelän mukaan aina jossain
päin maata, mutta suurin
osa ukkospäivistä on vaisuja, ja salamoita esiintyy vain
muutamia.
Salamat lyöneet
ympäri maata
Kuluva ukkoskesä on Mäkelän mukaan poikkeuksellinen myös siinä mielessä,
että salamointia on tapahtunut tasaisesti ympäri maata.
??Hyvin usein ukkoskausi painottuu johonkin päin
maata, Suomessa keskimäärin länsiosiin. Ruotsissa salamoi eniten
maan eteläosissa, Norjassa
pääasiassa vain Oslon seudulla.
SSS-Arkisto/Marko Kämäräinen
Ilmatieteen laitoksen tutkimuksesta selviää, että salamat lyövät Suomessa pohjoisempana kuin
länsinaapureissa, Ruotsissa ja Norjassa. 8
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 12. Tarjous koskee uusia
yksityisasiakkaiden tekemiätilaus- ja kauppasopimuksia
9.6.?10.8.2014 välisenä aikana.
*
22.996 ?
Osamaksurahoituskorko
vain 2,9%*
sis. (STT)
Tähdenlennot
täyttävät yötaivaan
Tulevina öinä taivaalla voi
nähdä poikkeuksellisen paljon tähdenlentoja.
Ursan havaintokeskuksen hoitajan Jukka-Pekka
Teiton mukaan kyse on
vuosittain toistuvasta meteoriparvesta, joka näkyy
taivaalla aina elokuussa tähän aikaan. autoveron määrä co2 120-158 g/km, 299,40-361,91 ?.
Etu koskee 9.6.-31.7.2014 aikana tehtyjä uusia tilaussopimuksia eikä sitä voi yhdistää muihin mahdollisiin tarjouksiin.
Puhelun hinta: 8,35 snt/puh + 12,09 snt/min.
SALO, Örninkatu 3-5
Automyynti
075 3040 5110
Huolto
075 3040 5130
Varaosat
075 3040 5140
www.ppauto.fi
ma-ti 9-18 | ke-pe 9-17
ma-pe 7.30-17
ma-pe 7.30-17
LOHJA, Maksjoentie 8-9
Automyynti
075 3040 5210
Huolto
075 3040 5230
Varaosat
075 3040 5240
www.ppauto.fi
ma-pe 9-18 | la 10-14
ma-pe 7.30 -17
ma-pe 7.30 -17. Tänä kesänä
salamoita on ollut aika runsaasti myös Lapissa, samoin
idässä ja Keski-Suomessa.
Ilmatieteen laitoksen tutkimuksesta selviää, että salamat lyövät Suomessa pohjoisempana kuin länsinaapureissa, Ruotsissa ja Norjassa. Salamamäärien
osalta kesä on ollut keskimääräistä voimakkaampi.
??Suomessa vuosittainen salamamäärä on keskimäärin
135?000. Tähdenlentoja
voi muutaman yön aikana
Nyt vAKIONA
LENNOt
EuROOPPAAN.
näkyä parhaimmillaan jopa
60 tunnissa. - 1.4 Turbo 4x4 27.397 ?
- 1.7 CDTi ecoFLEX Start/Stop 26.337 . Mäkelän mukaan tällaisia päiviä on kuluvan kesän aikana
ollut useita
Ilmoitusta ei voi jättää tekstiviestillä GoMobile-liittymästä.
Soittamalla ja tekstiviestillä ilmoitus jätettävä seuraavan lauantain lehteen viimeistään torstaina klo 16.
Netissä - Myös vuokrausilmoitukset - sss.mainostaja.com
Netissä ilmoituksen voi jättää perjantaihin klo 12 mennessä lauantain lehteen.
Voit liittää myös kuvan! Maksutapa verkkopankki / luottokortti.
Kestotilaajille ilmoituksen hinta vain 3,50 . Ilmoituksen hinta 9,10?
Tekstiviestillä numeroon 173197
Rivi-ilmoitus 9 ?
Huom! Vuokrausilmoitusten jättö vain netissä (27?)
Kirjoita viestiin: Rivi9 (väli) SSS (väli) ilmoitustekstisi
Mainitse viestissä myytkö/ ostatko/ vaihdatko/ lahjoitatko, tuote, lyhyt kuvaus ja hinta.
Huom! Max. Hp. elokuuta 2014
UUTISET
9
Stubb lähetti SDP:lle sovittelevan viestin
Lehtikuva/Timo Aalto
Rinne puolusti
oikeuttaan omiin
budjettiavauksiinsa.
STT?MIKKO ISOTALO,
PEKKA POHJOLAINEN
Päähallituspuolueiden kokoomuksen ja SDP:n ministerit ovat viime päivinä
olleet kaukana toisistaan.
Maanantaina puolueet kokoustivat etäällä toisistaan
maantieteellisesti, mutta
lausunnoissa oli läheisempi
linja.
Pääministeri Alexander
Stubb (kok.) liennytti viime päivien sanailua kokoomuksen ministeriryhmän
kesäkokouksessa Seinäjoella
vakuuttaen, että hänellä ei
ole mitään pahaa sanottavaa
SDP:n tai valtiovarainministeriön toiminnasta.
Elinkeinoministeri Jan
Vapaavuori (kok.) närkästyi aiemmin valtiovarainministeri Antti Rinteen (sd.)
toimintatavoista budjetin
valmistelun yhteydessä.
Lisäksi työ- ja elinkeinoministeriö perui keskiviikoksi
kaavaillun taloustoimittajatapaamisen, jossa Vapaavuoren ja työministeri Lauri
Ihalaisen (sd.) oli tarkoitus
saunoa ja keskustella budjetista toimittajien kanssa.
??Ihalainen on suuri herrasmies, ja meillä ei ole mitään näkemyseroja. 160 merkkiä.
Esimerkkiviesti:
Rivi9 SSS Myydään Toyota Corolla 1.6 -07 sedan siisti, 145tkm. SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 12. 2 renkaat. Kielenkäyt-
tö on koventunut, kun puolueet tähtäävät ensi huhtikuun eduskuntavaaleihin.
Stubbin mukaan kokoomus
aloittaa vaaleihin valmistautumisen vasta vuodenvaihteen jälkeen, sillä tällä
hetkellä muut asiat ovat tärkeämpiä.
Kokoomus keskustelee
budjettinäkemyksistään tiistaina.
Backman näpäytti Soinia Israel-myötäilystä
S D P : n e d u s k u n t a r y hmän puheenjohtaja Jouni
Backman näpäyttää eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajaa Timo Soinia (ps.) puolueellisista lausunnoista Gazan
konfliktissa.
??Israelin toimia ei voi kat-
soa ulkoasiainvaliokunnan
puheenjohtajan tavoin vain
sinivalkoisten silmälasien läpi, Backman opasti
SDP:n ryhmän kesäkokouksessa Lappeenrannassa.
Backmanin mielestä Israelin vastatoimien laatu ja
laajuus eivät ole hyväksyt-
täviä.
??Erityisesti iskut YKkouluihin ovat järkyttäviä
tekoja. 02 7702610. 10300e
Lähetä viesti numeroon 173197 Viestin hinta 9?.
Ilmoitukseen tulee automaattisesti lähettävän kännykän numero, jos haluat toisen numeron, lisää se
ilmoitustekstin loppuun. / kpl.
Neuvonta joka päivä klo 10.00 - 18.00 numerossa 0400 808 654
Soita tai lähetä tekstiviesti.
Osoitteessa sss.mainostaja.com voit jättää myös Onnen Hetket -ilmoituksen.
Onko sinulla vielä käyttämättömiä
kestotilaajan Viikkomarkkinat-etuja?
Käytä etusi 30.9.2014 mennessä
soittamalla p. SDP
painottaa ensi vuoden budjetissa tukea pieni- ja keskituloisten lapsiperheiden ja eläkeläisten ostovoimaan.
Tavoitetta on tarkoitus
ajaa muun muassa lapsiperheiden verovähennysoikeudella, jolla kompensoidaan
lapsilisien leikkauksia.
SDP:n Rinne pitää kiinni
myös hallituskumppanit yllättäneistä eläketulovähennyksen nostosta ja takuueläkkeen kympin korotuksesta.
??Tosissani olen nämä esitykset tehnyt, Rinne sanoi.
Pääministeri Alexander Stubb (kok.) ehti avaamaan Duudson Activity Parkin Seinäjoella kesken kokoomuksen ministeriryhmän kaksipäiväisen kokouksen.
Rinne muistutti, että hänet on valittu SDP:n puheenjohtajaksi tekemään
muutosta ja tämän on syytä
näkyä myös poliittisissa avauksissa.
Stubb toivoi kaikilta yhtenäisyyttä budjettikeskustelun lisäksi Venäjän eurooppalaisille elintarvikkeille
asettamasta tuontikiellosta
politikoimiseen. Yhden
tilanteen peruuttamisesta ei
kannata vetää johtopäätöksiä, Vapaavuori sanoi.
SDP muistutti
Niinistöstä
Lappeenrannassa eduskuntaryhmällä kokoustaneen
SDP:n puheenjohtaja Rinne
sanoi luottavansa siihen, että budjetista voidaan sopia
hyvässä hengessä.
??Tällä en kuitenkaan tarkoita sitä, että odottaisin,
että riihestä tulee helppo,
Rinne lisäsi.
Rinne piti perusteettomina
hallituskumppaneiden yrityksiä rajata valtiovarainministerin esitysoikeutta.
Myös ryhmäpuheenjohtaja
Jouni Backman ihmetteli
hallituskumppaneiden vaatimuksia siitä, että puolueiden olisi kokoonnuttava ennen budjettiriihtä sopimaan,
mistä ja mitä budjettiriihessä sovitaan.
??Osa helteiden kuumentamista ministereistä taitaisi
kaivata jäitä hattuun, Backman opasti.
Backman muistutti viime
vuosikymmenellä toimineen
kokoomuslaisen valtiovarainministerin Sauli Niinistön menettelytavoista.
Nykyisellä presidentillä oli
tuolloin tapana leipoa omin
päin budjettiesityksiinsä
muun muassa työttömyysturvan heikennyksiä.
SDP osallistui maanantaina budjettikeskusteluun,
mutta kokoomus jätti rahasta puhumisen tiistaille. Israel on saatava
lopettamaan sotatoimet
tarvittaessa lisääntyvällä
kansainvälisellä painostuksella.
Backmanin mielestä Uk-
rainan kriisi ei anna aihetta myöskään kokoomuksen
ja RKP:n ?kiihtyvälle Natointoilulle?.
??Näissä molemmissa asioissa kannattaa nyt kuunnella ulkopolitiikasta vastaavia ja noudattaa heidän
maltillista linjaansa.
Viikkomarkkinat on nyt
Uusi Löytölaari mahdollistaa
myös kuvalliset ilmoitukset!
Näin ilmoitat Löytölaari-palstalla
Löytölaari julkaistaan lauantaisin.
Soittamalla 0600 415 103 (pvm).
Toimi ohjeiden mukaan
Syntyi neljä ensimmäistä liuskaa teokseen, joka havainnoi ihmisiä ja Helsinkiä lasten näkökulmasta
ja joka voitti myöhemmin
Finlandia Juniorin.
Tätä iltaa kuitenkin edelsi
?kymmenen vuoden perehdytys lastenkirjallisuuteen?:
katsaus yhteiskuntaan kentän laidalta, urheiluseurojen junioritoiminnasta.
. Salo
2 vuotta
Jimi
Jälkö
12.8. Mitä he tekivät
siellä keskellä päivää?
. Kiristyksiä, leikkauksia ja
supistuksia on luvassa
tälläkin kerralla. Ja mikäpä
on aloittaessa, vuoden
2014 syksy näyttää monin tavoin lupaavalta.
Vaikka toisaalta, on
meillä Venäjän uusi voimapolitiikka, joka uhoaa lähinaapureille. Isä kuoli,
äiti alkoholisoitui ja perheen
kaksi tytärtä huostaanotettiin.
. Löysin lastenkirjallisuu-
Toimituksen valitsemista tapahtumista julkaistaan tapahtuman nimi,
paikka, aika ja tarvittaessa lyhyt
kuvaus sisällöstä.
. Lukeminen auttoi ym-
KREETTA ONKELI
?Vuonna 1970 Jyväskylässä syntynyt kirjailija, joka nousi julkisuuteen
omaelämäkerrallisella esikoisteoksellaan Ilonen talo (1996). Se, että evoluutiopsykologiasta
uutisoidaan vain seksiin ja
TIETEENALA ETSII
IHMISEN TOIMILLE
SELITYSTÄ
EVOLUUTIOSTA
?Evoluutiopsykologia on
tieteenala, joka tutkii, miten
evoluutio ja luonnonvalinta ovat
vaikuttaneet ihmisen mieleen ja
käyttäytymiseen.
?Opetus koostuu muun muassa
evoluution, evoluutiopsykologian,
seksuaalipsykologian ja käyttäytymisgenetiikan perusteista.
?Kurssi antaa perusteet evoluutiopsykologisen näkökulman
käyttöön muissa tieteissä.
parinvalintaan liittyviä tutkimuksia antaa yleisölle väärän kuvan koko tieteenalasta,
Rantala toteaa.
lastenpalsta@sss.fi
1 vuotta
Anna-Emilia
Taalikka
12.8. -kampanjaa.
Eräänä iltana se vain alkoi.
Onkeli alkoi kirjoittaa tylsistymistä valittaneelle pojalleen. Suosio on ollut
kova.
??Psykologian opiskelijat keräsivät adressin, jotta opetusta saataisiin lisää. Lohja
2 vuotta
Vilja
Hyvämäki
12.8. Maailmalla erityisesti kauppatieteilijät ja lääketiede ovat
ottaneet alan opit innolla
vastaan.
??Evoluutiopsykologia voi
avata esimerkiksi psykiatriselle hoidolle kokonaan uusia hoitomenetelmiä, Rantala selittää.
Opiskelijat
innoissaan
Rantala on jo aikaisemminkin opettanut Turun yliopiston psykologian laitoksella
yksittäisiä evoluutiopsykologian kursseja. Salo
2 vuotta
Altti
Määttänen
10.8. Nimiä kertyi lähes 200, Rantala sanoo.
Menneinä vuosikymmeninä
evolutiivinen katsantokanta ihmisen käyttäytymiseen
on kerännyt usein kritiikkiä,
jonka kohteena on ollut esimerkiksi ihmisen toiminnan
selittäminen geeneillä liian
heppoisin perustein.
??Evoluutiopsykologit ymmärtävät hyvin, että ympäristö ja kulttuuri vaikuttavat myös käyttäytymiseen.
Yleensä alan kritiikki tulee
sellaisilta ihmisiltä, jotka eivät ole tutustuneet evoluutiopsykologiaan kovin hyvin.
Rantala itse pitää evoluutiopsykologian suurimpana
ongelmana tieteestä kirjoittavaa mediaa. (STT). Kun. Ehkä,
mutta Onkelista kirjallisuuden idea on laajentaa perspektiiviä.
. Salo
9 vuotta
Elli
Saarinen
12.8. Vaatimalla Venäjä ei liiku
mihinkään, pitää tarjota myös vastapalveluksia. Nokia
Kaija Koolle areenakeikka on toteutuva unelma.
Kaija Koo konsertoi
Helsingin areenalla
Laulaja Kaija Koo pitää suuren areenakeikan. Kaksi viikkoa
sitten puheenaiheeksi nousi
Ylen uutinen, joka Rantalaa
lainaten kertoi, että Turun
yliopisto alkaa opettaa parinvalintaa.
??Opetan kyllä miten ihmiset ja muut eläimet valitsevat pariutumiskumppaninsa,
mutta sekin on vain hyvin
pieni osa opetusta. Lippuja
myy aluksi Radio Suomipop
ja 18. Laulaja
konsertoi joulukuussa Helsingin areenalla.
??Unelmani käy toteen
kaikkien näiden vuosien jälkeen, hän kommentoi tiedotteessa.
Konsertti pidetään 5. Salo
7 vuotta
Matias
Mikkola
12.8. Joskus puutun
kiusaamistilanteisiin kaupungilla. Jännitystä aiheuttavat oikeastaan vain ensi kevään
eduskuntavaalit. lokakuuta.
?Kampanjan kolme parasta luokkaa palkitaan luokkaretkirahastipendein ja taulutietokoneella.
tujen Palojen ihmeparanemisjutuista venäläisiin klassikoihin.
. Heitteillä olevat nuoret
pistävät silmään, Onkeli sanoo.
Edellispäivänä hän kertoo törmänneensä isänsä
seurassa liikkuneeseen teinipoikaan. Helsinki
2 vuotta
James
Jurvelin
12.8. maine harmittaa tutkijaa
STT?TAPANI MYLLY
Turun yliopistossa syksyllä
alkava evoluutiopsykologian
oppikokonaisuus on ainutlaatuinen Euroopassa, mikään muu yliopisto ei vastaavaa opetusta anna.
??Yhdysvalloissa moni
huippuyliopisto opettaa evoluutiopsykologiaa, ja Charles Darwin kirjoitti aiheesta
ensimmäisen oppikirjan.
Mistään täysin uudesta asiasta ei siis ole kyse, opetuksesta vastaava evoluutiobiologian dosentti ja psykologian tohtori Markus Rantala
kertoo.
Rantalan mukaan monet
eri tieteenalat ovat alkaneet
hyödyntää evoluutiopsykologista näkökulmaa. Pääasiassa kuitenkin kirjoitan kirjoja ja
toivon, että ne päätyisivät
jonkun nuoren käteen ja hän
saisi siitä lohtua.
Muita tapahtumia
Saunailta Perniön leirikeskuksessa klo 17.30, Salon seurakunta
Kokouksia
Perttelin Metsästysyhdistys ry:n kesäkokous hirvimökillä
klo 18
Osuuskunta Hiidenvesi osuuskuntakokous Salkon tilalla
(Vähähiidentie 494) klo 19
TOSIKKO
Ei mitään syytä
huoleen
Lapset eivät
ole tyhmiä
Vielä joitakin vuosia sitten
aikuisten proosastaan tunnettu Onkeli ei ollut kiinnostunut lapsille ja nuorille kirjoittamisesta. Syksyn merkit
ovat jo ilmeiset. Jälleen
on hyvien päätösten aika, nyt aloitetaan taas
kuntoilu, opiskelu, laihduttaminen, terveellinen elämäntapa, itsensä kehittäminen ja makuuhuoneen pintaremontti, ja kaikki nämä
vanhaan tapaan tietysti
yhtä aikaa. Niin
ja erityisesti Ukrainan
kriisi, jonka loppua ei
ole näköpiirissä. elokuuta alkaen Lippupiste.
??Olen kulkenut aina omaa
polkua ja tämänkin konser-
tin haluan olevan persoonallinen, ainutkertainen ja yllätyksellinen. Kun
lukee ihmisluonnon heikkouksista ja vahvuuksista,
vanhempien luonteenpiirteetkään eivät ole enää henkilökohtainen asia vaan osa
ihmisyyttä.
Koulut alkavat ja lomat
ovat ohi. Hän kiertää
kotikaupunkiaan Helsinkiä
jalan, pysähtelee ja jää tuijottamaan ihmisiä.
Haastatteluun Onkeli on
tullut kauppakeskuksesta, jossa hän kohtasi noin
10-vuotiaiden lasten jengin.
Taas.
. joulukuuta, ja sen lippujen myynti
alkoi maanantaina. 18: 26
Huomenna:
Suomenkielinen kalenteri:
Jesse
Ruotsinkielinen kalenteri:
Alfons
Yhteystiedot
Tapahtumatiedot kerralla lehteen ja nettiin
Tilaajapalveluun
Puh: (02) 7702 626, klo 8.30-15.30
Sähköposti: tilaajapalvelu@sss.fi
Ilmoita tiedot Salon seudun tapahtumista yhdellä kertaa viikkokalenteriin, päivän menotietoihin ja netin
tapahtumakalenteriin.
Perjantaina julkaistavaan viikkokalenteriin (la-pe) tiedot on toimitettava
keskiviikkoon klo 16:een mennessä.
Päivittäiseen kalenteriin tiedot ehtivät
tarvittaessa edeltävänä arkipäivänä klo
12 mennessä.
Laita mukaan merkintä ?tapahtumia?
ja yhteystietosi.
Ilmoituspalveluun
Puh: (02) 7702 610, klo 8.30-15.30
Sähköposti: ilmoitukset@sss.fi
Faksi: (02) 7702 222
Viikkomarkkina- ja rivi-ilmoitukset sekä lehden tilaukset,
keskeytykset ja osoitteenmuutokset myös verkkosivuillamme
www.sss.fi
Kirjoja heitteillä oleville
Ilmoita nettisivun kautta:
www.sss.fi/tapahtumat,
sähköpostilla: kalenteri@sss.fi
postitse: Salon Seudun Sanomat/
kalenteri, PL 117, 24101 SALO
Huom! Kaikki muutokset ja
korjaukset ylläoleviin osoitteisiin.
Tänään
kalenteri@sss.fi
Elokuvat
Lentsikat 2: Pelastajat Bio-Salo 1 (3D, dub) klo 17.30
Postimies Pate Bio Jännä (dub) klo 17.30
Kesäkaverit Lumo 1 klo 18
Lucy Lumo 2 klo 18
Lucy Vistan Kino, Paimio klo 19
Sex Tape - kadonneen videon metsästys Bio-Salo 2 klo 19
Guardians of the Galaxy Bio-Salo 1 (3D) 19.30
Kesäkaverit Bio Jännä 19.30
Lukeminen sai Kreetta Onkelin aikanaan ymmärtämää
vanhempiaan ja omaa elämäänsä. Muun muassa.
Kaiken keskellä Onkeli on
aina lukenut: tekstejä Valit-
LUETKO SINÄ?
?Suomen Kustannusyhdistyksen ja Sanomalehtien Liiton kampanja, jonka tarkoitus on edistää
nuorten kirjoittamista ja lukemista.
?Viime vuoden Finlandia Junior
-voittaja Kreetta Onkeli kirjoittaa
kahdeksasluokkalaisille kampanjaa
varten novellin, joka ilmestyy myös
Salon Seudun Sanomissa viikolla
35.
?Kasiluokkalaiset kirjoittavat
novellista arvioita, joita julkaistaan
Aleksis Kiven päivänä 10. Onneksi meillä on
tarjolla Nato-jäsenyys,
siitä voi olla ehkä hyö-
tyä, vaikka siitä vasta
vastapakotteita tuleekin.
Pikku rokka rikassa
on myös valtion ensi
vuoden budjetti. En tiennyt, mitä olisi pitänyt tehdä. Halikko
2 vuotta
Kalle
Ahlqvist
12.8. Nyt hän kirjoittaa itse nuorille.
Mika Vuoto
RIIKKA VIRRANTA
Kreetta Onkeli on kirjailija ja kävelijä. Jos otetaan vaikka jokin perhe, jossa on hirveän
eristäytynyttä, pientä ja yksinäistä elämää. Pohjavedetkin ovat
alhaalla ja mikromuovi
tekee kiusaa itämerellä. He olivat aivan holtittomia, sekaisin, puhuivat
törkeitä juttuja ja polttivat
tupakkaa. Mutta haluan kirjoittaa ihmisistä, jotka eivät tule asemansa puolesta kuulluiksi, Kreetta Onkeli sanoo.
den, kun tajusin, että lapset
näkevät vanhemmistaan
asioita, joista he itse eivät
ole lainkaan tietoisia. Vielä
on vaikea ennustaa,
minkälainen kalifaatti
Suomea hallitsee neljä
seuraavaa vuotta.
Otso onnittelee
Lehtikuva/Roni Rekomaa
Evoluutiopsykologia tarjoaa
toisenlaisen näkökulman
?Pariutumistieteen. Noro
juoksuttaa suomalaisia pikkukamareissa
ja maailmalla riehuu
ebola, joka vielä viihtyy
Afrikassa, mutta tekee
kovasti lähtöä kohti
pohjoista.
Huolta aiheuttaa myös
Jokerien pärjääminen
KHL-liigassa ja Teemu
Selänteen sopimustilanne. Kun lukee
kirjan, saa etäisyyttä kotiasioihin.
Kun lukeminen
auttoi
Kirjailija tietää, mistä puhuu.
Vuonna 1996 Suomessa
elettiin kirjallinen kohu.
Kreetta Onkeli julkaisi esikoisteoksensa Ilonen talo.
Omaelämäkerrallisessa romaanissa hän kuvaa lyhyin
lausein kasvuaan aluksi onnellisessa perheessä, joka
ajautui ongelmiin. Lapset eivät ole tyhmiä, heidän
näkökulmansa ei ole kapea
vaan jopa laajempi kuin aikuisten.
Onkohan liikaa kuvitella,
että kirjoittamalla voisi auttaa hyljättyjä teinejä. Suomen huippuammattilaisten kanssa luomme jotain hienoa ja kaunista.
Tanner tömisee ja sydämet
sulaa -asenteella kohti h-hetkeä, Kaija Koo lupaa.
Kaksi vuotta sitten Vain
elämää -ohjelmassa esiintyneen Kaija Koon huhtikuussa julkaistu albumi Kuka sen
opettaa on myynyt platinaa.
Uransa aikana laulaja on
myynyt yli puoli miljoonaa
albumia. Viime
vuonna Onkeli julkaisi ensimmäisen lastenkirjansa,
ja kesäkuussa ilmestyy jo
neljäs.
Nyt hän on kirjoittanut
kahdeksasluokkalaisille
Paha vuosi -novellin, joka
julkaistaan tässä lehdessä
kolmessa osassa osana Sanomalehtien Liiton ja Suomen Kustannusyhdistyksen
Luetko sinä. Hintonin Me kolme ja jengi, AnnaLeena Härkösen Häräntappoase sekä Raisa Cacciatoren Hei beibi, mä oon
tulta.
?Lukusuositukset aikuisille: Fjodor Dostojevskin Karamazovin veljekset,
Leo Tolstoin Anna Karenina, Anthony de Mellon Havahtuminen, Karl Ove
Knausgårdin Taisteluni sekä Aleksandr Pu?kinin, Per Olov Enqvistin ja Torgny Lindgrenin tuotanto.
märtämään sekä vanhempiani että elämääni. En halua leimautua vain syrjäytyneiden nuorten kirjailijaksi. Poika soitteli
ympäriinsä ja yritti lainata
ruokarahaa itselleen ja ilmeisen päihdeongelmaiselle
huoltajalleen.
. elokuuta 2014
Huomenta
päivää
n toimitus@sss.fi
Vinkkaa
juttu!
Paljon onnea
Päivän Sana
Tänään:
Suomenkielinen kalenteri:
Klaara
Ruotsinkielinen kalenteri:
Klara
Aamusta keskipäivään saakka he sitten kutsuivat Baalia
huutaen: »Baal, Baal, vastaa
meille!» Ei kuulunut ääntä,
ei tullut vastausta, vaikka he
hyppivät paikalle rakennetun alttarin ympärillä.
1. Eikä
tautirintamalla kuulu
paljon parempaa. 10
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 12. Ampiaiset vainoavat
ulkona ja hautova huoneenlämpö tuskastuttaa sisätiloissa.
Lähtökohdat syksyyn
ovat siis niin kuin aina
ennenkin eli vähintään
kohtuulliset. Teos sai Kalevi
Jäntin palkinnon.
?Lukuisten aikuisten romaanien julkaisemisen jälkeen kirjoittanut lasten- ja nuortenkirjoja.
?Finlandia Juniorilla viime vuonna palkittu lastenromaani Poika joka
menetti muistinsa (2013) kertoo erilaisista perhetaustoista.
?Lukusuositukset kahdeksasluokkalaisille: Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläinen, Louis Sacharin Paahde, S.E. Päälle tulevat pakotteet ja
niiden vastapakotteet.
Suomelle pahoja juttuja molemmat.
Me länsimaisesti ajattelevat luulemme, että
Venäjä muuttaa linjaansa, kun me pistämme pari Borista matkustuskieltoon, mutta
eihän se niin ole. Siinä muutamassa vuodessa ehti nähdä kaikenlaista mitä nyt kuvitella saattaa.
Kertomalla tämän romaanissaan Onkeli sai kuvansa
lehtiin, velkansa kuitattua,
hyvät arviot, ristiriitaisen
vastaanoton entisessä kotikunnassaan Luhangassa ja
seitsemän vuoden kirjoittajan blokin. Somero
4 vuotta
Miro
Lavikkala
12.8
Fuugassa toisiaan
taitavasti seuraavat melodiat kertoivat paitsi urkurin
taidosta, myös säveltäjän
polyfonian kunnioituksesta.
Kuten parhaillaan me-
Helsingin
kaupunginteatterin
syksyssä runsaasti
komediaa
Komediaa ohjelmistossa
edustavat myös Neil Hardwickin ohjaama musta
farssi Ladykillers . Mukana on myös kuvat
parista filosofista, joiden ajatuksia hyödynsin opinnäytetyössäni, Saloluoma paljastaa.
Hän käyttää töidensä pohjana myös kuvia omasta arjestaan.
Saloluoma korostaa sitä,
kuinka kasvot ovat jokaiselle
henkilökohtaiset. Vaikkei edes seuraavaa näyttelyn pitopaikkaa ole sovittu, Saloluoma
rakentaa kokonaisuutta jatkoa ajatellen.
. Sävelkuvio b-a-c-h kuuluu heti
alussa ja esiintyy monesti
toistuen fuugassa. Tunnetuin näyttelyssä esillä oleva työ perustuu
kuvaan Frida Kahlosta.
. elokuuta.
Sunnuntaiset kesäkonsertit ovat löytäneet yleisönsä.
Seurakunnan kirkot ovat
niissä olleet kiitettävästi
kansoitettuja, ja nyt Uskelassa taidettiin tehdä yleisöennätys.
Konsertin päätarjonta oli
keskitetty kahden myöhäisromantiikan säveltäjän Johannes Brahmsin
ja Franz Lisztin teoksiin.
Kaisa Suutela-Kuisma
aloitti soittamalla Brahmsin urkuteoksen Preludi ja
fuuga g-molli. Tulossa on
vielä 13 uutta elokuvaa.
Yhteensä elokuvateattereissa on
käynyt noin 4,4 miljoonaa katsojaa.
Kotimaisten tuotantojen osuus on 23
prosenttia. Kirjojen
hahmot tuntuivat todellisilta ja läheisiltä.
Saloluoman haaveena on
viedä näyttely jossain vaiheessa jossain muodossa ulkomaille. elokuuta 2014
Kulttuuri
n Kulttuuritoimitus
Veli-Matti Henttonen (02) 7702 329
Vinkkaa
juttu!
kulttuuri@sss.fi
Lehtikuva/Solar Films
Kotimaiset elokuvat ylittivät miljoonan katsojan rajan
Kotimaiset elokuvat pääsivät yli miljoonan katsojan rajan, kun Inari
Niemen ohjaama Kesäkaverit avasi
syyskauden kuukauden alussa. (STT)
Värin ilottelua muotokuvissa
Salon kirjaston näyttely avaa teoskokonaisuuden esittelyt.
SSS/Veli-Matti Henttonen
SSS | VELI-MATTI HENTTONEN
Turkulainen Kristiina Saloluoma on tuonut Salon kirjastoon näyttelynsä Kasvoin kirjastossa, jonka töissä ihmishahmot ovat saaneet värikkään monimielisen
ympäristön.
Saloluoman ?muotokuvissa?
fakta kohtaa fiktion, mustavalkoinen värin.
Saloluoma on oppinut ymmärtämään muotokuvan
tärkeyden valokuvien kautta
nimenomaan iäkkäille ihmisille.
Näyttelyn töiden pohjana
Saloluoma on käyttänyt sekä
tunnetuista ihmisistä otettuja valokuvia että hänellä
päätyneitä, tuntemattomista
ihmisistä otettuja vanhoja
kuvia. Lisäksi lavalla nähdään musikaalia, tanssiteatteria ja
draamaa.
Syysohjelmistoon kuuluu
kaikkiaan 26 tuotantoa.
Ensi-iltoja teatterissa nähdään syksyllä kymmenen.
Näistä puolet on kotimaisia
kantaesityksiä.
Näytäntövuoden avaa 27.
elokuuta suurella näyttämöllä Miten menestyä
vaivatta liike-elämässä.
Markku Nenosen ohjaama musikaalikomedia kertoo nuoresta bisnesmiehestä, joka ottaa menestysoppia opaskirjasta.
veli-matti.henttonen@sss.fi
Turkulainen kuvataiteilija
Kristiina Saloluoma avaa
Salon kirjaston Kasvoin kirjastossa -näyttelyn myötä teoskokonaisuutensa kierroksen eri näyttelypaikkoihin.
Saloluoma ajatteli ensin vievänsä näyttelyn gallerioihin,
mutta huomasi pian kirjastot näppärimmiksi paikoiksi
näyttelynsä esittelemiseen.
Saloluoma pitää kirjastoa
luontevana paikkana tuoda
taidetta esille. Sarjahurmaajat, Tuomas Kyrön romaaneihin pohjautuva, Esko Roineen 70-vuotisjuhlanäytäntö Mielensäpahoittaja ja poika sekä
Arn-Henrik Blomqvistin
ohjaama 1929 New Yorkiin
sijoittuva Otetaas toiset!
-näytelmä.
Lisäksi syysohjelmistossa nähdään muun muassa
Tshehov-klassikko Vanjaeno ja ranskalaisen EricEmmanuel Schmittin uutuusnäytelmä Einsteinin
rikos (La trahision d?Einstein, 2014). Intonaatio säilyi
puhtaana, mikä ei bassojen
kohdalla aina ole itsestään
selvää. Näyttely elää ajassa ja
paikassa. SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 12. saakka.
KONSERTTI
Kanttorin basso yllätti
REIJO ANTTILA
Kaisa Kuusela-Kuisma,
urut ja piano sekä bassolaulaja Jari Parviainen
seurakunnan kesäkonsertissa Uskelan kirkossa 10. Ulkomaita ajatellen näyttelyllä
on englanninkielinen nimi;
Through The Eyes of A Dreamer.
Sirkustaiteen ystävänä
Saloluoman on haaveillut jo
pitkään kiertävästä näyttelystä.
11
nossa oleva Mirjam Helin
-laulukilpailu on osoittanut,
Brahmsilla on valtava laulutuotanto. Jostain syystä itse
sain kuulla miehen laulutaitoa vasta ensi kertaa ja
ensimmäisistä äänistä lähtien olin täysin myyty.
Tässä meillä on kerrassaan upeasti soiva syvä
basso, jonka äänen tuotto tapahtuu ihmeellisen
luontevasti ilman mitään
paineita. Viime
vuonna miljoonan katsojan raja ylittyi ennätysvauhtia jo maaliskuussa
ja toissa vuonna raja rikkoutui huhtikuussa.
Suomen elokuvasäätiön mukaan katsojia ovat houkutelleet etenkin koko
perheen elokuvat, kuten Saara Cantellin Onneli ja Anneli, Timo Koivusalon Risto Räppääjä ja liukas Lennart
sekä Marko Mäkilaakson Ella ja kaverit 2 . Neljä vakavaa
laulua (Vier ernste Gesänge) poikkeaa siitä, sillä se on
tehty laulusarjaksi Raamatun teksteihin. Tulevaisuus näyttää
onko Parviainen Talvelan,
Salmisen ja Ryhäsen bassogenren maineikas jatkaja
suomalaisessa laulutaiteessa.
Vakavien laulujen tunnelma syntyi uskottavasti, ja
intensiivisen linjakas tulkinta sisälsi aidoiksi ymmärrettäviä sävyjä. onhan nyt
kesäaika . Se kuului
myös Suutela-Kuisman urkuosuudessa valoisina äänikertoina ja uudenlaisena
rytmityksenä.
Toisena soolonaan Suutela-Kuisma soitti Lisztin
monien mielestä parhaan
urkuteoksen, Preludi ja
fuuga nimestä Bach. Turkulaislähiön kirjastoon, joka sijaitsi konkreettisesti lähellä,
hänet houkutteli jo lapsen
luontainen uteliaisuus. Katsojan ei tarvitse tietää
kuviin liittyviä tarinoita. Tätä kautta hän tarvitsee tiettyä rohkeutta siirtää kasvot omiin
töihinsä.
Lyijykynällä tehtyjen ihmishahmojen oheen Saloluoma värittää ympäristön
voimakkain värein ja kuvin.
Kuvassa saattaa muun muassa olla kasveja . (STT)
Taiteilijaprofessoriapuraha myönnettiin
neljälle taiteilijalle
Vapaamuotoisia
muotokuvia
Kasvoin kirjastossa koostuu
muotokuvista. Lauluja on
pidetty Brahmsin jäähyväisinä elämälle.
Lievästi hämmästyin, kun
laulut esitettiin urkujen
säestyksellä. Projektin ensimmäisessä vaiheessa eli
Salon kirjastossa on esillä
kolmisenkymmentä akvarellimaalausta ja sekatekniikkaa hyödyntävää työtä.
Kristiina Saloluoma on valmistunut Turun taideakatemiasta vuonna 2008. Ylimääräisenä saatiin Carl
Loewen Kello.
Valtion taiteilijaprofessoriapuraha on myönnetty neljälle taiteilijalle.
Näyttämötaiteen taiteilijaprofessoriapurahan ovat
saaneet ohjaajat Atro Kahiluoto ja Mikko Roiha.
Valokuvataiteen taiteilijaprofessoriapuraha myönnettiin taiteilija Ritva Kovalaiselle ja taiteilija Jorma Puraselle.
Taiteilijaprofessoriapurahat ovat viisi- tai kymmenvuotisia apurahoja, joiden
saajalla on apurahakautensa aikana oikeus käyttää taiteilijaprofessorin arvonimeä.
Valtion taiteilija-apuraha
myönnettiin tänä vuonna
298 taiteilijalle.
Taiteilijoiden apurahat
ovat valtion taidetoimikuntien myöntämiä. Paterock. Ensi osan
mahtava sointimassa ei suonut mahdollisuutta nopean
bassokulun sävelten erottelulle. Tuttujen joukossa
erottui harvoin kuultu Linnuille kirkkomaalla Leinon
runoon.
Vaikuttavan konsertin lopussa koettiin sekin ihme,
että yleisö antoi aplodinsa
spontaanisti seisten. Jotkut
työt jäävät pois ja aina jotain
uutta tulee lisää, turkulaistaiteilija kertoo miettineensä.
Näyttelykokonaisuus elää
taiteilijan oman piirtämisprosessin kehittymisen
mukaan, mutta samalla
kulloisenkin tilan ja näyttelyajankohdan mukaan. Neljännessä tunnelma
vaihtui valoisaksi. Lisäksi
hänellä on lähihoitajan koulutus.
Lähihoitajan työ on tuonut
taiteeseen oman sävynsä.
Itse asiassa työnsä kautta
Kesäkaverit-elokuva sai ensi-iltansa elokuun alussa.
Helsingin kaupunginteatterin ohjelmisto täyttyy
syksyllä komediasta. tai vaikkapa ylös-
alaisin lentäviä lintuja. Usko,
toivo ja suurimpana rakkaus loivat lohtua. Ajankohtaista nyt, kuten kai aina.
Erityisesti kolmannessa
laulussa O Tod, wie bitter
bist du Parviaisen tulkinta
kohosi täyteen voimaansa. Tätä
ennen hän suoritti kuvataide- ja mediatutkinnon Uudessakaarlepyyssä. Se rakentuu kulloiseenkin tilaan. Kirjat sisälsivät niin seikkailuja, tietoa kuin myös uusia
asioita maailmasta. Voimakkaan dramaattisessa teoksessa urkuri pääsi osoittamaan musikaalista muodon
tajuaan, mutta myös Lisztille ominaista huikeaa teknistä virtuositeettia.
Salon taiteilijapari hemmotteli lopuksi yleisöään
kirkkosalin edestä Oskar
Merikannon lauluilla,
joissa esittivät taiteensa
herkempiä puolia. Tarinat heräävät henkiin kullekin omalla tavallaan ja välittyvät näin omalla tavallaan.
Saloluoma sanoo taiteen
olevan hänellä elämäntapa.
Taiteen tekeminen saa hänet
hyvälle mielelle.
Näyttelyyn liittyen aiheesta
lisää seuraavissa nettiosoitteissa: http://kristiinasaloluoma.weebly.com/kasvoin-kirjastossa--throughthe-eyes-of-a-dreamer.html,
https://www.facebook.com/
pages/Kristiina-SaloluomasArtpage/133370886855121?
sk=timeline ja http://kristiinasaloluoma.blogspot.fi/.
nn
Kasvoin kirjastossa -näyttely Salon kirjastossa on
esillä 29.8. Löytyypä ihmishahmon ohessa
jopa meren pohjassa nukkuvia valaita.
. Nämä kolme elokuvaa ovat keränneet lähes puolet kai-
kista kotimaisten elokuvien katsojista.
Teatterilevityksessä on ollut jo 21 kotimaista ensi-iltaelokuvaa. Jari Parviainen sellainen on. Kolme
ensimmäistä laulua kertoivat lohduttomasti turhuudesta, katoavuudesta ja
kaikesta sorrosta auringon
alla. Valinta oli
oikea kahdestakin syystä.
Kirkkoon tuotu pikku flyygeli ei olisi antanut teoksen
vaativaa vahvaa tukea ja
toisaalta oli ymmärrettävää, että urkurina SuutelaKuisma valitsi Johann Tillin sovittaman urkuversion.
Säveltäjä suosi vanhalla
iällään matalaäänisiä laulajia. Kukapa
ei rakastaisi näitä lauluja,
varsinkin kun ne esitetään
näin sydämeen käyvän
hellien. (STT)
Kaksi potilasta testattiin Ebolan varalta, mutta tulokset
osoittautuivat negatiivisiksi.
Ebola on tappanut jo lähes tuhat ihmistä Länsi-Afrikassa. Ilmoituksen otaksutaan
vahvistavan arveluja, joiden mukaan Gulista saattaisi tulla Turkin uusi pääministeri.
Ahmad Al-Rubaye
Yhdysvallat toimittaa jo aseita
kurdijoukoille, EU maat harkitsevat
Irakissa maan sisäpoliittinen
tilanne kärjistyi maanantaina, kun maan presidentti
pyysi shiiapuolueiden pääministeriehdokasta muodostamaan uuden hallituksen.
Pääministerinvaihdos tapahtui nopeasti. Shiiapuolueet nimesivät ehdokkaakseen
parlamentin varapuhemies
Haider al-Abadin vasta aikaisemmin maanantaina.
Useat tahot ovat kuitenkin
jo pidemmän aikaa vaatineet
jyrkkänä pidettyä Nuri alMalikia siirtymään syrjään,
jotta tilalle saataisiin pääministeri, joka saisi Irakin
sunnit, kurdit ja shiiat taistelemaan yhdessä äärisunnalaista Isis-järjestöä vastaan.
KIOVA | STT?AFP?Reuters
Norsunluurannikko
kieltää lennot Ebolan
piinaamista maista
Irakin ahdinko johti hallituksen pikavaihtoon
BAGDAD | STT?AFP?Reuters
Venäjä ja länsi
kiistelivät Ukrainan
avustamisesta
Maan entisen pääministerin kannattajien mukaan
uuden pääministerin valinta
ei ole laillinen. Euroopan komission puheenjohtaja Jose Manuel Barroso varoitti Venäjää ryhtymästä yksipuolisiin operaatioihin. Siihen liittyy se,
että he vetävät rohkeasti
vastakkainasetteluja tyyliin:
me olemme tätä mieltä ja
nuo ovat meitä vastaan, mutta se kuuluu asiaan, koska
me olemme oikeassa.
Molemmilla johtajilla on
Ojasen mielestä myös vaikutusvaltakompleksi. Raportissa kerrotaan esimerkiksi murhista, kidutuksista
ja orjuuttamisista. (STT?
AFP)
Halong-taifuuni
tappoi Japanissa
Ainakin 20?000 irakilaista on paennut rajan yli Syyriaan Pohjois-Irakin taisteluita.
liitto ilmoitti pitävänsä jesidivähemmistön kohtelua rikoksina ihmisyyttä vastaan.
Irakin hallinto kertoi sunnuntaina Isisin tappaneen
500 jesidivähemmistöön
kuuluvaa ihmistä Sinjarin
kaupunkiin kurdialueella
tehdyssä hyökkäyksessä.
Isis-järjestön taistelijat otti-
vat haltuunsa maanantaina
Jalawlan kaupungin Irakissa. Hänen
mukaansa Nato-maista
Isis uhkaa eniten Turkkia.
Viime vuonna sotilasliitto
lähetti Turkkiin Patriot-ohjuspattereita sen varalta,
että Syyrian sisällissota leviäisi Turkin puolelle. Viran nykyinen haltija Abdullah Gul ilmoitti
puolestaan maanantaina
palaavansa politiikkaan
valtapuolue AKP:n riveissä. Lisäksi tulvat ovat viimeisen viikon
aikana vaatineet ainakin
45 ihmisen hengen.
Tulvat ovat viranomaisten mukaan kuitenkin
hellittämässä, sillä vedenpinta on alkanut laskea.
Viime viikolla alkaneet
tulvat saivat alkunsa rajuista monsuunisateista.
Kovat sateet ovat saaneet
joet tulvimaan.
Tulvat ovat viranomaisten mukaan vaikuttaneet
yli 3,3 miljoonan ihmisen
elämään Intiassa. Pohjois-Korea ilmoitti maanantaina julkaisevansa ?ruusuisen. Turkki esimerkiksi
jatkaa EU-jäsenyysneuvotteluja merkityksettömänä poliittisena teatterina vailla todellista halua liittyä EU:hun.
Ojanen uskoo ettei kummallakaan, Turkilla tai EU:lla,
ole pakottavaa tarvetta edistää suhteita.
??Erdoganin ja hänen lähipiirinsä näkemys Euroopasta
on muuttunut kielteisemmäksi. Useat muut
maat vuorostaan kiittelivät
Irakin presidentin päätöstä.
Kurdijoukoille
kuljetetaan aseita
Tilanne Irakissa on viime
viikkoina kiristynyt Isisin
pyrkiessä valtaamaan lisää
alueita maan pohjoisosassa.
Samalla kansainvälinen paine kurdijoukkojen tukemiseksi on kasvanut.
Yhdysvaltain ulkoministeriön edustaja kertoi maanantaina, että Yhdysvallat on
aloittanut jo aseiden toimittamisen kurdijoukoille.
??Teemme yhteistyötä Ira-
kin hallituksen kanssa, jotta
kurdijoukot saisivat mahdollisimman nopeasti tarvitsemansa aseet, edustaja sanoi
CNN:lle.
Hänen mukaansa myös
Irak toimittaa aseita kurdijoukoille omista varastoistaan.
Myös EU:n suunnalla paine
auttaa kurdijoukkoja aseellisesti on kasvanut. Maan poliisi
ei ole vahvistanut kuolleiden määrää.
Paikallisen median mu-
kaan kymmenet loukkaantuivat. Vaikka
presidentti Turkissa on tätä
nykyä puoluepolitiikan yläpuolella, hän voi esimerkiksi
hylätä parlamentin lakiehdotukset, vetää hallituksen
kokouksia, valita pääministerin ja nimittää oikeuslaitoksen ylimmät tuomarit,
hän huomauttaa.
Tekeekö Erdogan
spagaatin?
Erdogan voitti Turkin presidentinvaalit sunnuntaina
suoraan ensimmäisellä kierroksella reilulla 50 prosentin
äänisaaliilla. Itä-Intiassa yli
300?000 ihmistä on joutunut jättämään kotinsa
tulvien takia, kertovat
viranomaiset. elokuuta 2014
Ulkomaat
Vinkkaa
juttu!
n toimitus@sss.fi
(02) 770 2314
Pohjois-Korea lupaa ?ruusuisen. elokuuta. Sekä
Venäjä että Turkki haluaisivat olla vaikutusvaltaisia ja
halusivat kaikkien uskovan
niiden sitä olevan.
??Ne yrittävät kehittää tilannetta, jossa pystyisivät
osoittamaan olevansa todella vaikutusvaltaisia, mutta
se on hieman heikoilla jäillä
kävelyä.
Sisäpolitiikassa Erdoganilla on ollut vahva rooli jo
pääministerinä, ja nyt voittoisan presidentinvaalin jälkeen monet uskovat hänen
ottavan edeltäjiään huomattavasti vahvemman roolin
myös maan presidenttinä.
Tähän ei välttämättä tarvita perustuslain uudistusta,
koska Erdogan voi Ojasen
mukaan halutessaan laajentaa presidentin valtaa nykyisenkin perustuslain puitteissa.
??Perustuslakia ei tarvitse
välttämättä muuttaa, koska vanhakin on aika kätevä
Erdoganin kannalta. Italia
ilmoitti maanantaina haluavansa Euroopan ulkoministereiden kokoontuvan Irakin
tilanteen vuoksi. Maailman terveysjärjestö WHO on julistanut
epidemian kansainväliseksi hätätilaksi.
Gazan taisteluiden
toivotaan loppuvan
Recep Tayyip Erdogan voitti Turkin presidentinvaalit sunnuntaina suoraan ensimmäisellä kierroksella. ihmisoikeusraportin. Hänhän
käytti myös sellaisia ilmaisuja kuin yhteiskuntasovinto ja
erilaisuus on rikkautta. Rasmussenin mukaan Turkki
ei ole pyytänyt Natolta lisäapua. Pohjois-Korea reagoi
YK:n raporttiin sanomalla sen olevan Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten sepittämä.
Omalla raportillaan maa kertoi osoittavansa, että Pohjois-Korea on matkalla
valoisaan ja ruusuiseen tulevaisuuteen.
Raportin julkaisupäivää ei ole kerrottu,
mutta maan edustajan mukaan raportti
julkaistaan lähitulevaisuudessa. Kyllä hän edelleen
tarvitsee vahvaa omaa puoluetta, vaikka presidenttinä
hänen pitäisi siirtyä puoluepolitiikan ulkopuolelle ja olla
kokoava voima.
Ojanen kuitenkin uskoo, että Erdogan joutuu edelleen
laskelmoimaan seuraaviin
parlamenttivaaleihin asti.
??Aika ihmeellisen spagaatin
Erdogan tekisi, jos hän yhtäkkiä muuttuisi elokuun lopussa (Erdogan ottaa presidentin
viran vastaan 28. Taifuuni
muun muassa aiheutti
maanvyöryn Honshun
saarella.
Taifuuni laantui viikonlopun jälkeen trooppiseksi myrskyksi, joka
riepotteli maanantaina
Japanin pohjoisosia.
Viranomaiset varoittivat edelleen maanvyöryjen, tulvien ja tornadojen
mahdollisuudesta. (STT?
AFP)
Kotitalouksien
velka
huolestuttaa
Ruotsissa
Kotitalouksien velkaantuminen huolestuttaa Ruotsissa, minkä vuoksi valtiovarainministeri Anders
Borg aikoo esitellä lähitulevaisuudessa kotitalouksille tarkoitetut vaatimukset lainan säännöllisestä
maksamisesta. (STT?
AFP)
Erdogan voi vahvistaa valtaansa
nykyisenkin perustuslain aikana
Turkki saa vahvasta pääministeristä vahvan presidentin.
Lehtikuva/AFP/Adem Altan
ANKARA | STT?EEVA NIKKILÄ-KIIPULA,
MIKKO GUSTAFSSON
Turkin Recep Tayyip Erdogan ja Venäjän Vladimir
Putin ovat samassa tilanteessa. 12
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 12. Israel myös varoitti, että
jos neuvottelut epäonnistuvat, se voi lähettää jälleen
maajoukot Gazaan.
Heinäkuun alussa alkaneissa väkivaltaisuuksissa
on kuollut 1?940 palestiinalaista ja 67 israelilaista.
TOKIO. Israel
on pelännyt, että saarron
lieventäminen johtaisi aseiden toimitukseen Hamasille. Turkkilainen ambulanssikone lennätti haavoittuneet Israelin Tel Avivista Ankaraan.
Turkin ulkoministerin
mukaan evakuoinnin ensimmäisessä vaiheessa
Turkkiin aiotaan tuoda 200
palestiinalaista saamaan
sairaalahoitoa.
Turkin eiliset presidentinvaalit voittanut Recep
Tayyip Erdogan ilmoitti
ensi töikseen haavoittuneiden palestiinalaisten hoitamisesta Turkissa.
Erdogan ottaa presidentin
viran vastaan 28. Ruotsissa
lainanlyhennyskulttuuri
on ollut aiemmin huomattaman väljää.
Borgin mukaan lainojen kysyntä on liian voimakasta, minkä vuoksi
Ruotsin on vahvistettava
talouttaan suitsimalla kotitalouksien ylivelkaantumista.
Kotitalouksien velka
käytössä oleviin tuloihin
suhteutettuna on Ruotsissa yli 170 prosenttia.
(STT?Reuters). Jalawla sijaitsee vain reilun sadan kilometrin päässä
pääkaupungista Bagdadista.
taneet taisteluiden lopettamisen ehdoksi Gazan
saarron purkamisen. Barroson
lausunnon mukaan varoitus
koskee myös humanitaarista operaatiota.
Länsimaat ja etenkin sotilasliitto Nato pelkäävät, että Venäjä käyttää humanitaarista apua peitelläkseen
sotilaallista operaatiota Ukrainassa.
maanantaina, että se eristää jo kolmannen maakuntansa tappavan viruksen
leviämisen estämiseksi.
Viruksen pelättiin levinneen lisäksi Beniniin. Sen sijaan sotilasliitto on hänen mukaansa keskustellut Turkin pyynnöstä
alueen koko tilanteesta.
Maanantaina Turkin pääkaupunkiin Ankaraan lennätettiin sairaalahoitoon
ensimmäiset haavoittuneet
palestiinalaiset. ihmisoikeusraportin
SOUL. Voittopuheessaan hän sanoi uuden Turkin
nousevan tuhkasta.
??Tämä on perinteistä voittajan retoriikkaa. Kremlin tiedotteen mukaan saattueeseen
ei kuulu sotilaita.
Venäjä väitti myös, että
maan humanitaarinen saattue tekee yhteistyötä kansainvälisen Punaisen Ristin
kanssa. Näis-
Venäjä ilmoitti maanantaina, että se lähettää humanitaarisen saattueen ItäUkrainaan. Punainen Risti ei
iltayhdeksään mennessä ollut vahvistanut väitettä.
Länsimaat ja Venäjä ovat
saavuttaneet periaatteellisen sovun siitä, että humanitaarista apua Ukrainaan
tarvitaan. Voittopuheessaan hän sanoi uuden Turkin nousevan tuhkasta.
tä hän ei ole puhunut koskaan
tai ei ainakaan viime aikoina.
Mikä tämän merkitys on, sitä
ei tiedä. elokuuta)
kansalliseksi sovittelijaksi.
Hän on edesauttanut (kansan) polarisoitumista niin paljon.
Vanhempi tutkija Toni
Alaranta Ulkopoliittisesta
instituutista uskoo, että vastakkainasettelu vanhoillista
islamia kannattavien ja maallistuneiden välillä Turkissa
lisääntyy presidentinvaalien
jälkeen.
Alarannan mukaan Turkki
kuuntelee vastedes entistä
vähemmän EU:ta ja Yhdysvaltoja. Ukrainan pre-
ABIDJAN | STT?AFP
Länsi-Afrikassa sijaitseva
Norsunluurannikko ilmoitti maanantaina kieltävänsä lennot maista, joissa
esiintyy Ebola-virusta. Heidän mielestään Euroopassa ei ole oikein mitään hyvää, Ojanen sanoo.
Sen sijaan Nato sopii EU:ta
paremmin Erdoganin pirtaan.
Samoin Yhdysvallat, vaikka
sitä jatkuvasti haukutaankin.
??Eli yhtäältä Turkki on
länsimaiden kanssa samalla
linjalla, toisaalta ei, Ojanen
tiivistää.
Nato valmis puolustamaan
Turkkia Isisiä vastaan
BRYSSEL/ANKARA | STT?Reuters?AFP
Sotilasliitto Nato on valmis
kaikkiin tarpeellisiin toimiin, jos ääri-islamistinen
Isis-järjestö uhkaa Turkkia, kertoi Naton pääsihteeri Anders Fogh Rasmussen maanantaina.
Turkki kuuluu sotilasliittoon.
Rasmussen sanoi Naton
olevan hyvin huolissaan
Isis-järjestön toimista Irakissa ja Syyriassa. Molempia leimaa
tietty yksinvaltius, imagojohtaminen ja karismaattisuus, toteaa Jean Monet
-professori Hanna Ojanen
Tampereen yliopistosta.
??Heillä on myös ideologinen linja. Ruandan terveysministeriö kertoo eristäneensä saksalaisopiskelijan Ebola-oireiden vuoksi.
Liberia puolestaan ilmoitti
sidentti Petro Poroshenko
kuitenkin korosti, että saattueen on oltava kansainvälinen.
Länsimaat ovatkin huolissaan Venäjän yksipuolisista
aikeista. Japanin viikonloppuisen Halong-taifuunin
tuhoista ei maanantaina
ollut täyttä varmuutta.
Paikallisen Nikkei-sanomalehden mukaan taifuuni olisi vaatinut kymmenen ihmisen hengen.
Maan yleisradioyhtiön
NHK:n mukaan kuolleita
olisi kaksi. Maan viranomaisten mukaan raportti on vastine vihamielisten
voimien levittämille valheille eristäytyneen maan ihmisoikeustilanteesta.
YK julkaisi helmikuussa tutkimuksen,
jonka mukaan osa maan ihmisoikeusloukkauksista voidaan luokitella rikoksiksi ihmisyyttä vastaan. Maan ulkoministerin mukaan Italia
haluaa Euroopan antavan
kurdeille sotilaallista tukea.
Ranska ilmoitti jo sunnuntaina suunnittelevansa aseiden antamista kurdeille.
Maanantaina myös Arabi-
ANKARA | STT?AFP
Gazan konfliktin lopettamisesta saatiin maanantaina toivoa, kun Israelin
ja palestiinalaisten edustajat aloittivat neuvottelut
yli kuukauden kestäneiden
taisteluiden päättämisestä
Kairossa.
Samalla Gazassa alkoi
kolmen vuorokauden mittainen tulitauko.
Palestiinalaiset ovat aset-
Lyhyet
Sadattuhannet
jättäneet kotinsa
tulvan takia
NEW DELHI. Hallitus keskeytti kansallisen
lentoyhtiönsä lennot.
Tauti on herättänyt uusia
pelkoja myös muissa Afrikan maissa
Zürichin
etusuoralle hän ei edes pyrkinyt.
Ndure ja loput britit ?
Danny Talbot ja James
Ellington . havittelevat
20,42 Karol Zalewski, Puola
20,43 Jaysuma Saidy Ndure, Norja
l?
20,43 Alex-Platini Menga,
Saksa
l?
l?
20,43 Ben Bassaw, Ranska
etunenässä mutkamatkan
mitalipöydän tähteitä.
Puolustava mestari Churandy Martina (19,85/2012)
on saanut itsestään toistaiseksi irti vain 20,62.
KOLMILOIKKA. Hyvästä
ryntäyksestä saa sitten kehiteltyä hypyn. SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 12. Tulokkaassa on joka tapauksessa ainesta. Tosin yksi heistä,
Chijindu Ujah, juoksee
Letzigrundilla vain viestin
ja toisen, Jaysuma Saidy
Nduren, tuloksen tuulilukemaa mulkoillaan.
Yhtä kaikki, 19 miestä
10,20 sekunnin nätimmällä puolen kertoo elpyvästä
tasosta vanhan mantereen
vauhdinpidossa.
Jimmy Vicaut, 22, ei ole
hävinnyt eurooppalaisella
sprintterille koko kesänä.
Ansiolistaansa (voitto EMjunioreissa 2011 ja EM-hallissa 2013) tasaiseen tahtiin
kasvattava ranskalainen on
tehnyt kärkituloksensa 9,95
tueksi tuulessa 9,89.
Helsingissä 2012 Christophe Lemaitren imussa
EM-hopean ottanut Vicaut
puhuu Zürichistä välitavoitteena. On juhlittu hitaan porukan vähiten hidasta miestä.
Zürichin EM-kisoihin
suunnistetaan pirteämmissä merkeissä.
Kolme kauden kolmestatoista 10 sekunnin alittajasta satasella on eurooppalaisia. elokuuta 2014
Urheilu
Vinkkaa
juttu!
. Olli Mäntylä,
Tuomas Reinikainen ja
Juha Tuuna (02) 7702 309
urheilu@sss.fi
. Loppukilpailu on vuorossa torstaiiltana.
Haussa toinen
ulkoratojen finaali
Nikkanen hakee uransa
toista finaalipaikkaa ulkoratojen arvokisoista. Vielä 2006 Göteborgissakin sinivalkoisia
edusti täysi kolmen miehen joukkue.
Pohjakosketus on ollut nopea ja syvä,
mutta Arttu Kankaan muodossa tulevaisuus näyttää hieman valoisammalta. Karsintarajat
Helsinkiin 2012 saatu yhtään suomalaistyöntäjää, pukkaa Kangas (kuvassa)
tänään uransa ensimmäisessä aikuisten
arvokisassa.
Loppukilpailun kliimaksi on saksalaisen
David Storlin mestaruuden vieminen
reilusti yli 21 metriä kantavalla kaarella.
YLEISURHEILUN EM-KISAT ZÜRICHISSÄ 12.?17.8.
13
. Kaksi vuotta sitten Stadikalla
juoksuratojen ällistyttävin
nimihirviö/muskelijärkäle
vyöryi neljänneksi.
Viime kesän MM-finalisti
James Dasaolu (9,91/2013)
on vammaherkkyydestään
huolimatta luultavasti vakavimmin otettava satasen
brittiedustaja.
Harkitsematon kilpailutus
tipautti tänä vuonna kolme
kymmenystä kehittyneen
Ujahin sekä Kansainyhteisöm kisoista että Zürichin
Ndure, 30, juoksi kesäkuun
alussa Florön saarella 9,92
ja 9,95. Barcelonassa 2010 loppusijoitus
oli yhdeksäs, kun taas kaksi vuotta sitten Helsingissä
hän jäi pettymyksekseen
19:nneksi. Vanha tuhmuri
hankkiutui viidensiin EMkisoihinsa viemällä kansallisen mestaruuden ajalla
10.12. Karsintaraja
on 16,65.
??Isoin kysymysmerkki minulle on se, että täällä on todella nopea rata. Karsintakilpailu hypätään yleensä aamulla, ja
parissa päivässä vuorokausirytmi täytyy kääntää illan
finaaliin sopivaksi.
Runsas viikko sitten Suomen ennätyksen 451 hy-
. Kun Barcelonaan 2010 eikä edes
Sentin tuoretta SE:tä heikompi tulos veisi Minna Nikkasen varmasti finaaliin.
Lehtikuva/Jussi Nukari
STT | KAIJA YLINIEMI, SSS | OLLI MÄNTYLÄ
Keskisalo palaa
SE-areenalle.
STT | KAIJA YLINIEMI
nyt poikkeusta. Ensinmainittu on
tuulitulos, jälkimmäistä
rohjetaan epäillä sellaiseksi. Viimeksi mokoma ihmetys majaili Atlantin tällä puolen 20
vuotta takaperin, Linford
Christien hahmossa.
Eriksson törmäsi
esteisiin jo
kisamatkalla
ESTEJUOKSU. Hän yritti ylittää kyseisellä korkeudella olleen riman jo viime kaudella kymmeniä kertoja, ja Kuopion Kalevan kisoissa ylittyi reilu viikko sitten SE-tulos 451.
pänneelle Nikkaselle kisojen kellonajat eivät tuota
päänvaivaa.
??Varsinkin talvella treenit
saattavat olla kahdeksan,
yhdeksän aikaan aamulla,
ja kerran viikossa telinevoimistelu voi loppua illalla
kymmenen maissa, Turussa
asuva Nikkanen vertaa.
Hänen mielestään tiistaina kello 10.30 paikallista
aikaa alkava EM-kisojen
karsinta on moniin muihin
arvokisoihin verrattuna
jopa myöhäinen. Ensi vuonna on MM-kisat, sitä seuraavana olympialaiset, ranskalainen vihjaa.
Kilpailu kerrallaan, kaverille voisi vihjata takaisin.
henkilökohtaiselta matkalta. Sitä yritän välttää EM-kisojen karsinnassa,
Tammentie sanoo
Mustolan
yllätysten
kesä jatkuu
400 METRIN JUOKSU. Hyppäämistä
ei ole tarvinnut Kuopion
Kalevan kisojen jälkeen hioa kuin videoita katsomalla.
??Sain sopivaan aikaan selätettyä alkukauden vaikeudet, Nikkanen arvioi.
EM-kisavirettä Nikkanen
haki kotona lyhyillä, mutta
teholtaan kovilla harjoituksilla. Ensin
seitsemän vuotta potkupalloa Chelsean junioreissa,
sitten puun takaa voitto
nuorten MM-satasella 2012.
Heinäkuussa 2013 simahdus pois 200 metrin palkintopallilta 22-vuotiaiden
EM-kisoissa Tampereella,
kuukautta myöhemmin
19,98 Moskovan MM-kisojen
erissä ja finaalissa parhaana eurooppalaisena sija viisi
Usain Boltin ja kumppanien seassa.
Kuluvana kesänä Gemili,
20, on esiintynyt varmaotteisesti, tuoreimpana saavutuksena Kansainyhtei-
Christophe Lemaitre (oik.) ja Jimmy Vicaut veivät Ranskalle
kaksoisvoiton Helsingin EM-2012-kisojen sadalla metrillä. Jos tämän
saa onnistumaan, hyppykin
onnistuu.
EM-yleisurheilu 12.8.
= miehet N = naiset
K = karsinta
Ae = alkuerät
Ve = välierät
L = loppukilpailu
M
TV2:
10.45?15.15
18.00?22.20
Yle Puhe:
11.00?15.00
18.30?22.15
Tiistai 12.8.
11.04 M Kuula K ryhmät A & B
11.11 M 10-ottelu: 100 m L
11.30 N Seiväs K A & B
11.35 N 1 500 m Ae
11.50 N Keihäs K A
12.00 M 400 m aj Ae
12.35 M 10-ottelu: pituus L
12.42 N 100 m Ae
13.20 M 3 000 m ej Ae
13.46 M 400 m Ae
14.05 M 10-ottelu: kuula L
14.12 M Kolmiloikka K A & B
14.30 N 100 m aj Ae
18.15 M Kiekko K A
18.20 M 10-ottelu: korkeus L
19.00 N 400 m Ae
19.28 M 100 m Ae
20.05 M 800 m Ae
20.34 M Kuula L
20.42 M 10-ottelu: 400 m L
21.07 N Pituus K A & B
21.10 N 10 000 m L
21.56 N 100 m aj Ve
Ajat Suomen aikaa.
STT. Koskaan ei tiedä,
kenen kohdalle se osuu,
ennätysparannusta hakeva
Nikkanen sanoo.
Nikkasen seivästekniikka loksahti kohdalleen Kalevan kisoja edeltäneessä
hyppyharjoituksessa ja
pysyi mainiosti koossa SMkilpailussa. Julian
Reusin 10,05 mestaruuskisojensa erissä siivosi ennätysluettelosta DDR-tuloksen
kaukaa 1985. (STT)
Lehtikuva/Jussi Nukari
Aleksi Tammentie on hivuttautunut hiljalleen yli 16 ja puolen
metrin kolmiloikkaajaksi.
Viime viikon teemana Tammentiellä oli rikkoa kropasta Kalevan kisoista jäänyt
pehmeän radan tuntuma ja
korvata se nopean radan iskutustuntumalla. Gambialaissyntyisen
veteraanin (9.99/2011 ja
19.89/2007) uran mitalisaalis on laiha mutta ainutlaatuinen: Afrikan mestaruuspronssi 2004, Euroopan mestaruuspronssi 2012, molemmat satasella. Ujah, 20,
sanoo välttävänsä boltmaisia poseerauksia koska ?en
halua vaikuttaa typerykseltä?.
Taso
Britanniassa
Ndure
ei yllätä
Britanniassa on vauhtiruuh-
ka: 11 miestä etusuoran eurotilaston 20 parhaan joukossa.
Ikävä kyllä lystin keskellä törröttää Dwain
Chambers. Välillä nautinto on tosin ollut kiven
takana lukuisten vammojen
takia.
Tämäkään kesä ei ole teh-
Elpyvää vauhtia Euroopassa
HEIMO ELONEN
??Korkeus: miehet 228/naiset 194
??Seiväs: 565/450
??Pituus: 800/665
??Kolmiloikka: 16,65/14,20
??Kuula: 20,10/17,50
??Kiekko: 64,00/57,50
??Moukari: 75,00/69,50
??Keihäs: 81,00/57,50
SSS | OLLI MÄNTYLÄ
Taas kaivataan sitä 450:ttä
SEIVÄSHYPPY. Ranskalaisen
kykyä kaunistella ennätyksiään 9,92 ja 19,80 (molemmat 2011) ei epäillä.
Adam Gemilin urakaari pilkkaa logiikkaa. Sitä hän
haki harjoituksella Tampereen Ratinan stadionilta.
EM-karsinnassa Tammentie tarvitsee myös malttia.
??Vaikka olisi kuinka hyvä
fiilis, järkeä pitää olla sen
verran mukana, että saan
vauhdinottojuoksuun tietyt
vaiheet, Tammentie sanoo.
??Sieltä on löydyttävä kiihdytys ja riittävän rauhallinen välijuoksu, josta voi
rynnätä lankulle. Jos
tamperelainen lentää tiistaina Zürichin EM-karsinnassa nykyisen ennätyksensä
16,61 tuntumaan, se tuonee
finaalipaikan. Kauden toiseksi
paras tulos 16,55 syntyi viikko sitten pehmeällä radalla
Kuopiossa. Viiden vuoden takainen Suomen ennätyksen
näyttämö on estejuoksija
Jukka Keskisalolle mieluisa paikka palata arvokisoihin. Mainiosti 36-vuotiaana pärjäävä Chambers
todistaa ikämieskollegansa
Justin Gatlinin tapaan
doppaamisen pitkäaikaishyödyistä.
Brittikarsintojen kakkonen
Harry Aikines-Aryeetey,
25, on juniorien maailmanmestari mallia 2006. Takaa löytyy ihmelapsuus, valkoisen miehen ensimmäinen
9-sekuntinen, kolme henkilökohtaista EM-titteliä, MMmitali, olympiafinaali ynnä
vammapakitus kahdelta viime kaudelta. Selän välilevyvaiva on pitänyt Keskiselon ratakisat minimissä,
mutta suunta on ylöspäin.
Vuoden 2009 SE-juoksun
8.09,67 jälkeen ajatus oli kepeä hänen juostessaan seuraavana aamuna lenkkiä
kaupungin halki virtaavan
Limmat-joen rannalla.
??Kyllä silloin edellinen
päivä tuntui jaloissa, mutta
henkisesti oli kevyttä, Keskisalo muisteli.
Sandra Erikssonin
taipaleella Zürichin EMkisoihin riitti maanantaina enemmän esteitä kuin
päälajissa. Zürichin voittaja kelpaa
silti vauhdin ystäville kaikkialla, olkoon kumpi hyvänsä.
Lemaitre, 24, lähestyy
sprintterin parasta ikää paljon nähneenä konkarina. Kaksikko yltänee Zürichin finaalin
radantäytteeksi.
Ramil Gulijev pisteli
Azerbaidzanin asussa 10,09
ja 20,04 vuonna 2009. Eurooppalaisista kolme naista on
hypännyt tänä kesänä kertaalleen yli 470:n, mutta
kaiken kaikkiaan naisten
seiväsporukka on tasainen.
??Tilastoihin en lähtisi hirveästi tuijottamaan.
Siellä voi olla mahdollisia
nousijoita, ja joku voi epäonnistua. Seipään karsintaraja on 450, mutta aiempien EM-kisojen perusteella
435?440 saattaa riittää finaalipaikkaan.
Hyvässä hyppyvireessä
oleva Someron Esan Minna Nikkanen voi lähteä
kuudenteen arvokisaansa
kykyihinsä luottavana, ja
hänellä on mahdollisuuksia vaikka mihin. Maailmanlaajuisista kisoista parhaana sijoituksena on pysynyt sitkeästi
Osakan 19:s tila vuodelta
2007.
Toki Nikkanen murtautui
aivan Euroopan kärjen tuntumaan halli-EM-kisoissa
2011. Tuolloin hän taivutti
jaetulle neljännelle sijalle
tuloksella 460. Toistuuko sama Zürichissä?
EUROLISTAT 2014
Miesten 100 metriä
l?
9,95 Jimmy Vicaut, Ranska
9,95 Jaysuma Saidy Ndure,
Norja
l?
9,96 Chijindu Ujah, IsoBritannia
l?
10,04 Adam Gemili, IsoBritannia
l?
l?
10,05 Julian Reus, Saksa
Miesten 200 metriä
20,08 Christophe Lemaitre,
Ranska
l?
20,20 Adam Gemili, IsoBritannia
l?
20,35 Serhiy Smelyk, Ukraina
l?
20,36 Danny Talbot, IsoBritannia
l?
20,37 Thomas Somers,
Saksa
10,07 Lucas Jakubczyk,
Saksa
l?
10,08 Harry Aikines-Aryeetey, Iso-Britannia
l?
l?
l?
10,12 Richard Kilty, IsoBritannia
l?
10,12 Dwain Chambers, IsoBritannia
l?
sösatasen hopea. Itsekin haluaa
nähdä, pystyykö tekemään
kesän parhaansa, ja mihin
se riittää, Keskisalo sanoi
maanantaina.
Keskisalo, 33, palasi viime
syksynä ammattimaiseen
harjoitteluun, koska nauttii
juoksemisesta. Niistä jatkoon pääsy vaatinee oman ennätyksen
tai ainakin ennätyksen tuntumaan menevän ajan. Loppukilpailussa Reus, mantereen juniorimestari 2007, ja Lucas
Jakubczyk pyyhkäsivät
takatuulessa 10,01. Katri Mustola ei sentään ole nipistellyt
itseään varmistaakseen, ettei
näe unta, muttei paljon muutakaan.
Kalajoen Junkkarien varttimaileri pudotti kesän aikana
ennätyksestään reilut viisi
sekuntia ja nousi Kuopion Kalevan kisojen voittoajallaan
53,20 EM-kisoihin.
??Vielä lentokoneessa tänne
tullessa ihmettelin, että tässäkö sitä nyt mennään.
Mustolan, 21, ennätys ennen
kuluvaa kesää oli juniorina
vuonna 2008 juostu 58,71.
Seuraavina vuosina juoksu
takkusi, ja kaudet 2011 ja
2012 jäivät kokonaan väliin,
kun Mustola otti tavoitteekseen opiskelupaikan Oulun
lääketieteellisestä, mikä sittemmin myös toteutui.
EM-alkueriin Mustola lähtee
uteliaana. Noiden kisojen
väliin mahtuu jääminen 16
metriin Kuortaneen nopealla alustalla.
??Kun edellinen kisa Jämsässä oli mennyt hyvin, lähdin Kuortaneen nopealle radalle räjäyttämään pankkia,
ja tekeminen sortui turhaan
hätäilyyn. Keskisalo ja Janne
Ukonmaanaho juoksevat
tiistaina EM-Zürichissä
3?000 metrin esteiden alkuerän, ja Keskisalo uskoo,
että finaalipaikkaan vaaditaan kauden paras tulos.
??Tunne on odottava ja
jännittynyt. Nykyisin Turkkia edustava entinen superlupaus on idän
Ndure, ei yllätä teki mitä
tahansa.
Kumpi
hyvänsä
Euroopan kaarrematkanumerot ovat satasta kesympiä. Nuorukainen mieltää
itsensä kypsäksi tavoittelemaan planeetan nopeimman
ihmisen arvonimeä. Saman tuloksen toistaminen Zürichissä
toisi todennäköisesti ainakin lähes saman sijoituksen.
Siihen Nikkasella on pienet,
mutta silti varteenotettavat
mahdollisuudet.
Lehtikuva/Markku Ulander
Nyt juhlitaan nopeinta, ei enää vähiten hidasta miestä.
Euroopan nopein ihminen
on ollut pliisu titteli 2000-luvulla. Finaali-illan kliimaksi
Vuosituhannen taitteessa yleisurheilun
arvokisojen yksi suomalaisista huipennuksista koettiin jo heti alkumetreillä.
Kuten tänäkin vuonna Zürichissä, myös
monissa aiemmissa kisoissa miesten
kuulantyönnön finaali on ollut heti
avauspäivän ohjelmassa.
Suomen miesten kuulantyönnön taso
oli esimerkiksi EM-Münchenissä 2002
käsittämättömän kovalla tasolla. Tänä kesänä nopean radan kisoja ei ole
tullut ihan mahdottomasti,
Tammentie sanoo.
Ennätyksensä Tammentie
loikkasi kesäkuun lopussa
Jämsässä. Eriksson joutui
odottelemaan ensimmäisen lento-osuuden jälkeen
matkatavaroitaan niin pitkään, että hän myöhästyi
jatkolennolta Helsingistä
Zürichiin.
Kompastelu sai Erikssonin
tviittaamaan kiekkokieltä.
??Pirusti kiitoksia, että
sain odottaa laukkujani 40
minuuttia, missasin jatkolennon ja jäin Helsinkiin jumiin loppupäiväksi, Eriksson lähetti kirouksensa lentoyhtiölle loppuiltapäivästä.
Ennätys saattaisi
viedä Tammentien
loppukilpailuun
Minna Nikkanen tietää tasan tarkkaan karsintarajakorkeuden 450 haasteet. Palkintopalli
tai peränpito, arvaamaton
norjalainen ei yllätä Letzigrundilla.
Saksa katosi mystisesti
vauhtikartalta kansakunnan yhdistyttyä. Niihin kuului loikkia
sekä nopeus- ja voimaharjoittelua.
Seiväshyppääjä joutuu tottumaan vuorotyön rytmiin,
jos aikoo napata pistesijan
tai vaikka mitalin arvokisoissa. Kolmiloikkaaja
Aleksi Tammentie oli kaksi vuotta sitten Helsingin
EM-kisojen karsinnassa toiseksi paras putoaja silloisella ennätyksellään 16,32
MM-lopputurnausten kaikkien aikojen saksalainen maalihai Miroslav
Klose luopuu maajoukkuepeleistä. Lauantain kierros valmisteli minua huolella sunnuntaille. Mikko Ilonen sijoittui
jaetulle seitsemännelle sijalle golfkauden viimeisessä
major-turnauksessa Yhdysvalloissa. Ilonen kuittaa jaetusta
seitsemännestä sijoituksestaan palkintorahaa noin
196?000 euroa. Elkeitä on,
että hän voi nousta uudelle tasolle. Olin rennompi ja
luottavaisempi.
Suomalainen pelasi kaikki
kierroksensa alle 70 lyönnillä. Kahdeksan vuotta sitten suomalaiset eivät voittaneet yhtään talviolympiakultaa
Torinossa, mutta silti esimerkiksi olympiahopeamitalisti Tanja Poutiainen löytyi vuoden parhaiden listan toiselta sijalta.
Tämän tekstin tarkoitus ei ole miettiä, ovatko
Ilosen tämän kauden loistavat saavutukset kovempi juttu kuin
maastohiihdon jämälajin parisprintin olympiamitalit.
Tämä teksti vain
alleviivaa sen, että
Ilosta ei tulla valitsemaan edes viiden parhaan joukkoon. Pohjoisirlantilainen
voitti sunnuntaina Louisvillessä uransa neljännen
majorin vasta 25-vuotiaana. Aloitin kisan minulle
tällä kaudella inhottavasti
tulleen tavan mukaisesti:
ensin helppo par, sitten peli sekosi ja tuli tuplabogey.
Loppua kohti suivaannuin
ja pelasin todella hyvin aina
reiälle 15 asti. Uskomatonta.
Tuskinpa minulla on koskaan
enää tällaista kesää, McIlroy
sanoi PGA:n mestaruusturnauksen voiton ratkettua.
McIlroy lunasti odotuksia
vuoden 2011 Yhdysvaltain
avoimen ja vuoden 2012
PGA-mestaruusturnauksen
voitoillaan. Ennen kautta hän
asetti tavoitteekseen nousta
ensi kertaa maailmanlistalla 50 parhaan joukkoon.
(STT)
McIlroy dominoi golfmaailmaa
Lehtikuva/AFP/Jeff Gross
Rory McIlroy on tällä hetkellä golfmaailman kiistaton
valtias. todennäköisesti myös kiekkoleijonat, Aino-Kaisa Saarinen, Kerttu Niskanen
ja moni muu. Rauhalan mukaan
tästä kertoo muun muassa
se, että Ilonen pelasi Yhdysvaltojen arvoturnauksessa
jokaisen kierroksensa alle
70 lyönnillä.
??Hän on pelannut muutaman tosi hyvän kisan
tänä vuonna. Vaikka Selänne on ilmoittanut NHLuransa olevan varmasti ohi,
veti suomalaisen jääkiekkoilun Peter Panin ja jokeripomo Roman Rotenbergin
mediatapaaminen maanantaina kaikki kynnelle kykenevät Jokerien uusien omistajien kirkkonummelaiseen
kongressihotelliin.
Selänteen jokakesäinen
traditio näyttää maanantain
perusteella venyvän syk-
Keskiviikkona
13.8. Olen oppinut sen, ettei pidä koskaan
sanoa ei koskaan, Selänne
pyöritteli.
Selänne kertoi aikovansa kuulostella pelihalujaan
syksyllä, kun kiekkosarjat
pyörähtävät käyntiin.
??Kiva vaihtoehto on, että
takaportti on.
Selänteen vierellä istuneelle jokeripomo Roman Rotenbergille suuren suomalaisen
hurmaajan paluu vanhaan
seuraansa olisi mahtava
imagovoitto, kun KHL on
Tule kannustamaan
kotijoukkue voittoon!
Salon Urheilupuisto
Pallohonka
tiistaina 12.8. Olen
luvannut vain odottaa ja
miettiä. Vihavainen golfasi ykköstilan sarjassa 2
(tasoitus 9,5?18,4) ja nettosi saavutuksestaan 30 ranking-pistettä. Tuolloin vuoden urheilija oli ylivoimaisella äänienemmistöllä estejuoksun Euroopan
mestari Jukka Keskisalo. Lajiväki alkoi jo PGA-kisan puolimatkan krouvissa hehkuttaa Ilosta sosiaalisessa
mediassa vuoden parhaaksi suomalaisurheilijaksi.
Vaikka urheilulajien vertailu on jokseenkin
mahdotonta, löytyy vuoden urheilija -pohdintaan
vaivattomasti asetelma kahdeksan vuoden takaa.
Tuolloin, vuonna 2006, Jarkko Nieminen oli pelannut siihen asti ylivoimaisesti parhaan ammattilaistenniskautensa.
Niemisen parhaaksi jäävässä sesongissa ja Ilosen tämän vuoden taipaleessa on paljon samaa.
Ilonen ylsi seitsemänneksi yhdessä kauden neljästä suurimmasta kilpailusta, ja
samoin teki Nieminen menemällä puolivälieriin
Wi m b l e d o n i s s a
2006.
Ilonen voitti kesäkuun lopussa
Euroopan Touriin
kuuluvan Irlannin osakilpailun. Sirpa
tietää, miten hallin pitää toimia vanhempien kannalta,
Selänne kertoi.
Ari Lehto kertoi nähneensä Selänteen kesätöissä kynä
kädessä.
??Ensimmäisen kerran näin
Teemun piirtävän suuntoviivaimen kanssa keittiön pöydällä suunnitelmia, Lehto
hymähti.
Rory McIlroy
GOLF. Hetken
aikaa Ilonen oli vain lyönnin
päässä kärjestä. Salolaislähtöinen, Korisliigan
Nilan Bisonsiin siirtynyt
Roope Ahonen edusti viime kaudella Boråsia.
Haanpää, 27, on pelannut
urallaan kotimaisen Korisliigan lisäksi Yhdysvalloissa, Ranskassa, Espanjassa
ja Kyproksella. (STT?AFP)
Vihavainen
golfasi sarjavoittoon Vihdissä
SSS | OLLI MÄNTYLÄ
olli.mantyla@sss.fi
Teemu Selänne (vas.) ja Roman Rotenberg pelasivat korttinsa
oikein. Lisäksi Nieminen ylsi peräti kolmesti suurten Masters-kisojen puolivälieriin ja oli ATP-rankingissa parhaimmillaan 13:s, kun Ilonen on nyt
46:s.
Nieminen äänestettiin silti vuonna 2006 Suomen parhaiden urheilijoiden listalla vasta seitsemänneksi. Maaotteluita hänelle
kertyi vuosien 2001?2014 aikana 137 ja maaottelumaaleja 71.
??Brasiliassa toteutui lap-
Lehtikuva/AFP/Fabrice Coffrini
Miroslav Klosen maajoukkuepelit päättyivät komeimmalla
mahdollisella tavalla.
suudenaikainen unelma,
kun voitimme MM-kultaa.
Tätä parempaa hetkeä lopettaa maajoukkuepelit ei ole,
Klose sanoi.
Klose pelaa tällä haavaa
roomalaisessa Laziossa. Hänen pelinsä on tällä
hetkellä tasolla, jota ei ole
nähty sitten Tiger Woodsin
huippupäivien.
McIlroy voitti myös edellisen majorin, Britannian
avoimen, heinäkuussa ja
näin hänestä tuli ensimmäinen pelaaja sitten Padraig
Harringtonin vuonna 2008
joka pystyi kahteen perättäi-
Lehtikuva/Heikki Saukkomaa
Ei ihan se
odotettu uutinen
Selänne veti mediat paikalle ?
kertoakseen Kirkkonummelle
ehkä nousevasta hallista.
STT | RAIKO HÄYRINEN
JÄÄKIEKKO. Lähipeli ja putti olivat jopa varsin timanttisia, kertoi Ilonen
tiedotteessa.
?. Salolainen Toni Vihavainen ylsi voittoon
vammaisgolfin Euroopan
kiertueen osakilpailussa
Vihdissä. Suomen maajoukkueen laitahyökkääjä
Samuel Haanpää siirtyy pelaamaan Ruotsiin.
Keski-Uusimaa-lehti kertoi
maanantaina, että Haanpää on tehnyt ensi kauden
kattavan sopimuksen Ruotsin pääsarjassa pelaavan
Borås Basketin kanssa. (STT?AFP)
Haanpää
siirtyy
Ahoselle
tuttuun
seuraan
KORIPALLO. Ensimmäisen kierros
meni 67 lyönnillä, toinen
68:lla ja kolmas sekä neljäs
69 lyönnillä.
?Elkeitä noususta
uudelle tasolle?
Turnauksen palkintosumma on 10 miljoonaa dollaria. Sitten tuli väsymys ja huolimattomuus,
mutta sain silti tasoituksellisen lyöntipelituloksen 71/1, Vihavainen viestitti.
Vihdin kisa oli toinen kolmesta tourin osakilpailusta.
SM-kisat ovat edessä muutaman viikon kuluttua.
Ennätysmies
Klose lopetti
maajoukkuepelit
JALKAPALLO. Ennen kaikkea kyse on siitä
minkälaisen vastaanoton
hanke saa, Selänteen neuvonantajana toimiva Ari
Lehto sanoi.
Selänteen panos hallille
ei rajoitu vain maalinteon
opettamiseen junioripelaajille. Ei tehnyt.
Parhaimmillaan Ilonen
oli käynyt ennen tätä tänä
vuonna maailmanlistan 47.
sijalla. Hallissa on tarkoitus
pyörittää Selänteen nimeä
kantavaa kiekkoakatemiaa,
jossa Selänne haluaa opettaa
junioreille maalintekotaitoa.
Långvik Capitalin on tarkoitus rahoittaa hanke kokonaan, eikä Selänne ole
tulossa osaomistajaksi. Meille on tärkeintä,
että Teemu on meidän tiimissä, Rotenberg sanoi.
Junioreille
maalintekotaitoa
Mediatapaamista edelsi
kongressihotellia pyörittävän Långvik Capitalin infotilaisuus naapureille ja paikallispoliitikoille, sillä kongressikeskus suunnittelee massiivista laajentumishanketta
ja kaksi kaukaloa sisältävän
monitoimihallin rakentamista. Hän
on kuulunut seuraan vuodesta 2011. Klosen, 36, maajoukkueuran päättymisestä
kertoi Saksan jalkapalloliitto maanantaina.
Klosen tilille kertyi 16 maalia MM-lopputurnauksissa.
Maaleista kaksi syntyi kesällä Brasilian MM-kisoissa,
jotka Saksa voitti. Selänne ilmoitti pitävänsä edelleen raollaan ovea
KHL-Jokereihin.
??Viikko sitten olisin sanonut, että se on siinä. Sen verran
persoja mitaleille
me, kansan yleistä mielipidettä
heijastavat urheiOLLI MÄNTYLÄ
lutoimittajat, edelolli.mantyla@sss.fi
leen olemme.
TERVETULOA!
seen major-voittoon.
Kahden majorin välissä hän
voitti PGA-kiertueen ja Euroopan-kiertueen yhteiskisan
Ohiossa, ja hänen kolmen
voiton putkensa on myös ensimmäinen kuuteen vuoteen.
??Mahtavaa. Selänne kertoi suunnitelleensa hallin yhdessä vaimonsa Sirpan kanssa.
??Olen koko ikäni ollut jäähalleissa ja tiedän, millainen
olisi täydellinen halli. Jos tiedotustilaisuuden aihe olisi ilmoitettu etukäteen,
ei mediakiinnostus olisi todennäköisesti ollut eilisen luokkaa.
menettänyt joukkueita talousvaikeuksien takia ja Jokerien taustavoimista Arkadi
ja Boris Rotenberg sekä
Gennadi Timtshenko ovat
joutuneet Yhdysvaltain pakotelistalle.
??Meille on todella tärkeää, että Teemu mukana joko
pelaajana tai jollain muulla
tavalla. Kyseessä on Ilosen
uran paras sijoitus arvoturnauksissa, joita pelataan
neljä vuodessa.
Ilonen pelasi PGA:n mestaruusturnauksessa Louisvillessa Kentuckyssa yhteistuloksen 11 lyöntiä alle
parin. Kilpailusarjassa (tasoitus 0?18,4) hän
sijoittui toiseksi.
. Teemu Selänteen
pohdinta seuraavan talven
ohjelmastaan on pian vuosikymmenen ikäinen, jokakesäinen perinne suomalaisessa urheilussa. klo 18.30
Urheilupuiston ylänurmella
Wilpas - Kaapo
Liput 5 ?/ 3 ?
(Kaarina)
syyn. klo 18.30
Aikuiset 7 . Hän pelasi päätöspäivänä kolme birdieä ja yhden
bogin.
Ilonen jäi voittajasta viisi
lyöntiä ja jakoi seitsemännen sijan viiden muun pelaajan kanssa.
Kierroksen alku sujui todella hyvin, sillä Ilonen pelasi kolmella ensimmäisellä
reiällä kaksi birdieä. Antaa ajan kulua. Tänä vuonna ykkönen saattaa olla estejuoksun Euroopan mestari
Sandra Eriksson.
Kahdeksan vuotta sitten listan kolmas oli keihäänheiton EM-hopeamitalisti Tero Pitkämäki.
Tänäkin vuonna listan kärkipäässä saattaa olla
keihäänheiton EM-hopeamitalisti Tero Pitkämäki.
Kaiken lisäksi Ilosen edelle tunkevat itsensä
myös olympiavoittajat Sami Jauhojärvi ja Iivo Niskanen . Suomalainen tarvitsi
viimeisellä kierroksella 69
lyöntiä, mikä on kaksi alle
parin. Tällainen kisa antaa varmaan paljon
voimia ja uskoa, Rauhala
sanoi STT:lle, kun Ilonen
oli päättänyt urakkansa
PGA:n mestaruuskilpailussa aamuyöllä Suomen
aikaa.
Valmentaja arvioi, että
Ilonen pelasi viikonloppuna
hyvin, vaikka iso onnistu-
minen jäikin puuttumaan.
Ilonen muun muassa pelasi
lauantain kolmannella kierroksella kelpo tuloksen siitä
huolimatta, ettei vire ollut
valmentajan mukaan läheskään kohdallaan.
??Hän piti itsensä hiton
hyvin kasassa kentällä. Ilonen oli tammikuussa Dohan kisan kakkonen ??kuten Nieminen
oli ATP-kisan hävinnyt finalisti Tukholmassa
2006. Infotilaisuuden jälkeen Selänne
teki silti kirkkonummelaisten joukossa sitä, minkä hän
osaa yhtä tehokkaasti kuin
maalinteon: hurmasi ihmisiä, jakeli nimikirjoituksia ja
hymyili leveästi.
Kaikkien aikojen suomalainen maalintekijä sai siis
pelata puolustajana, jonka
pitäisi blokata kaavavalitukset, jotta halli olisi suunnitelmien mukaisesti valmis
kolmen vuoden sisällä.
??Tämä on Kirkkonummen
kaavaohjelmassa 2015. Kun viime kerran
lopetin 2007, vasta marraskuussa alkoi tulla fiiliksiä
että tekisi mieli pelata, Selänne valotti.
??Kun ei oikeasti tarvitse
päättää, miksi päättää. Lyömiseni ei vaan
ollut sillä tasolla, jota nämä
karkelot edellyttävät. elokuuta 2014
URHEILU
Joka tavalla uran parasta
YLÄNURKKA
Mikko Ilonen teki Suomen golfhistoriaa sijoilla seitsemän ja 46.
Vai että Ilosesta
vuoden urheilija?
Lehtikuva/AFP/Sam Greenwood
GOLF. Maailmanlistalla hän kohosi uransa
parhaalle sijalle 46:nneksi.
Se on myös kaikkien aikojen korkein suomalaisen
miesgolfarin maailmanlistasijoitus.
Ilonen alkaa olla valmis
taistelemaan isojen kisojen voitoista, sanoo hänen
valmentajansa Timo Rau-
Sen verran persoja
mitaleille
edelleen olemme
Mikko Ilonen oli päätöskierroksella monin paikoin vaikeuksissa, mutta selvitti muun muassa bunkkerilyönnit tyylikkäällä tavalla.
hala. Tänäänkin (sunnuntaina) oli
monia paikkoja joista olisi
voinut bogin tehdä. Loppuottelussa Saksa kukisti Argentiinan 1?0.
Klose edusti Saksaa neljä
kertaa MM-lopputurnauksessa. Viimeiset
seitsemän reikää olivat vaikeita.
??Oli yksi urani parhaista
ja raskaimmista kisoista.
Kaikki hevosvoimat olivat
käytössä. 14
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 12. Viime kaudella hän edusti Espanjan
kakkosliigan Corunaa.
??Oli tässä eri vaihtoehtoja, mutta kesä alkaa olla
jo pitkällä ja Boråsissa oli
selvästi paras paketti: hyvä joukkue ja hyvä rooli,
Haanpää kertoi Keski-Uusimaalle.
??Joukkue on parantanut
joka vuosi, ja sen menestystavoitteet ovat korkealla.
Haanpään mukaan päätökseen vaikutti myös se,
että maajoukkuetoveri
Ahosella oli ruotsalaisseurasta vain hyvää kerrottavaa. / S-etukortilla 6 ?
Lapset ja eläkeläiset 3 ?
Mikko Ilosen seitsemäs sija on kaikin tavoin
parasta, mitä suomalaiselle golfille on koskaan
tapahtunut. (STT, SSS)
Lehtikuva/Timo Jaakonaho
Samuel Haanpää
18 PÄIVÄÄ
MM-KISOIHIN. Samalla tavoin Nieminen voitti
ATP-kisan Aucklandissa 2006
SALON SEUDUN SANOMAT
TULOSPÖRSSI
AMPUMAURHEILU
Suomen joukkue kaikkien lajien MM-kilpailuihin Espanjan
Granadassa 6.?20. Rannikko Joonas, Muurlan Ms, 88p, 3. 298) Roope
Kakko Suomi 0,61 (295),...
JALKAPALLO
Miesten Ykkönen:
Haka?AC Oulu
KTP?PK-35
JJK?Viikingit
HIFK?Ilves
2?4 (1?2)
1?3 (0?1)
4?0 (3?0)
2?3 (1?0)
Kakkonen,. P. eteläinen lohko:
Klubi
04?FC Espoo
0?0
EIF
19 15 2 2 51?23 47
GrIFK
19 13 3 3 48?17 42
BK-46
18 9 3 6 40?26 30
SalPa
18 8 1 9 30?31 25
Klubi 04 17 7 3 7 24?28 24
KäPa
19 6 4 9 28?34 22
Pallohonka 16 5 4 7 27?28 19
Gnistan 18 4 5 9 26?39 17
SoVo
18 5 1 12 19?47 16
FC Espoo 18 2 6 10 21?41 12
Seuraavat ottelut: tänään SalPa?
Pallohonka, 15.8. toimitus; kiuas, hormi, vesisäiliö, savulasiovet. Kunkkunumero: 48
Ilta-arvonta: 1, 5, 7, 9, 12, 13, 14,
26, 29, 30, 32, 34, 37, 41, 42, 53, 54,
55, 66, 69. SalPa?FC Espoo.
B-pojat, Ykkönen:
TPS/2?SalPa 2?6
SalPa: Elmo Heinonen 1+2, Jussi Ojansuu 1+1, Roope Saariluoma
1+0, Kevin Kreen 1+0, Lauri Mielikäinen 1+0
PURJEHDUS
40. elokuuta 2014
Sarja Y60: 1) Markku Haklin 607.3,
2) Veikko Laine 605.4, 3) Seppo
Ahokas 605.3, 4) Jorma Koski 563.6
Sarja Y75: 1) Olli Silanto 604.5, 2)
Jussi Ruohonen 580.7.
Salon seudun riistanhoitoyhdistyksen kilpailut:
Metsästyshirvi: Naiset: 1) Nina Grönqvist, Pyhävainion Erä,
39/28p, 2) Jaana Ahlroos, Angelniemen Ms, 39/14p, 3) Julia Rannikko,
Perttelin My, 20p
Miehet: 1) Niemi Tomi, Muurlan
Ms, 90p (RHY:n mestaruus), 2) Rannikko Joonas, Muurlan Ms, 85p, 3)
Heikkilä Ari, Halikon Nummen Ms,
84p, 4) Ahlroos Janne Angelniemen
Ms, 82p, 5) Rannikko Tuomo, Muurlan Ms, 81p, 6) Rastas Kari, Perttelin My, 71p, 7) Helttula Marko,
Kuusjoen My, 64p, 8) Kiikeri Tapani, Perttelin My, 64 p, 10) Kangaskorte Konsta, Perttelin My, 55p, 11)
Tolvanen Jukka, Muurlan Ms, 42p,
12) Anttila Toni, Perttelin My, 38p
M50: 1) Sorvali Aulis, Halikon
Nummen Ms, 86p, 2) Iivonen Kimmo, Hajalan Ms, 84p, 3) Rannikko
Teemu, Perttelin My, 75p, 4) Miettinen Teuvo, Perttelin My, 71, 5)
Niemi Petri, Hajalan Ms, 70p, 6)
Laaksonen Jari, Kuusjoen My, 64p,
7) Hyttinen Hannu, Muurlan Ms,
63p, 8) Järvi Veijo, Uskelan My, 62p,
9) Fresenius Kari, Uskelsn My, 56p
M60: 1) Ojanen Esa, Kuusjoen My,
71p, 2) Rannikko Antti, Muurlan
Ms, 52p, 3. 46) Mikko Ilonen Suomi 2,66 (54),... 0400 485 230
Uskelan Metsästysyhdistys ry:n
kesäkokous ti 19.08.2014 klo 18.00,
Merivihannes Salo
Esillä sääntöjen määräämät asiat.
. syyskuuta:
Kivääri (15):
Miehet: Jaakko Björkbacka (Lehtimäen Ampujat), Juho Kurki (Kankaanpään Ampumaurheilijat), Henri
Häkkinen (Joensuun Ampujat).
Naiset: Katarina Långström
(Kyrkslätt Skytteförening), Hanna
Pitkänen (Turun Seudun Ampujat),
Annika Sihvonen (Savonlinnan Metsästys- ja Ampumaseura), Marjo YliKiikka (Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura).
Pojat: Aleksi Jarva (Poliisien Ampumaseura), Aleksi Leppä (Haminan
Ampumaseura), Joni Stenström (Raseborgs Skyttar).
Tytöt: Katariina Laine (Hämeenlinnan Ampumaseura), Saana Tattari
(Nokian Seudun Ampujat).
300 m kivääri: Juho Autio (Oulun
Metsästys- ja Ampumaseura), Antti
Puhakka (Haminan Ampumaseura),
Juha Rutonen (Haminan Ampumaseura).
Pistooli (4):
Naiset: Anette Källi (Lehtimäen
Ampujat), Mira Suhonen (Kuortaneen Kunto).
Pojat: Karri Turunen (Nurmeksen
Ampumaseura).
Iso- ja vakiopistooli: Teemu Lahti
(Lahden Ampumaseura).
Haulikko (18):
Skeet:
Miehet: Marko Kemppainen (Suomussalmen Urheiluampujat), Timo
Laitinen (Sibbo Skyttegille), Lauri
Leskinen (Sibbo Skyttegille).
Naiset: Marjut Heinonen (Oulun
Seudun Haulikkoampujat).
Pojat: Juho Auvinen (Pielaveden
Ampuma- ja Metsästysseura), Eetu
Kallioinen (Ala-Hämeen Ampujat),
Henri Sorvo (Lahden Ampumaseura).
Tytöt: Heidi Hämäläinen (Sibbo
Skyttegille).
Trap:
Miehet: Mika Bister (Pohjois-Hämeen Ampujat), Jukka Laakso (Orimattilan Seudun Urheiluampujat),
Vesa Törnroos (Lahden Ampumaseura).
Naiset: Noora Antikainen (Orimattilan Seudun Urheiluampujat), Satu
Mäkelä-Nummela (Orimattilan Seudun Urheiluampujat), Mopsi Veromaa (Sibbo Skyttegille).
Pojat: Vili Kopra (Orimattilan Seudun Urheiluampujat).
Kaksoistrap:
Miehet: Simo Köylinen (Orimattilan Seudun Urheiluampujat), Sami
Ritsilä (Orimattilan Seudun Urheiluampujat).
Pojat: Juuso Ikävalko (Pieksämäen
Seudun Ampujat).
Liikkuva maali (6):
Miehet: Sami Heikkilä (Kymppi
64), Tomi-Pekka Heikkilä (Kymppi
64), Krister Holmberg (Raseborgs
Skyttar).
Pojat: Mika Kinisjärvi (Rovaniemen Ampujat ja Metsäveikot), Heikki
Lähdekorpi (Satakunnan Ampujat),
Jani Suoranta (Kymppi 64).
SaSA:n mestaruuskilpailut:
50 m kivääri 60 ls makuu kymmenysosapistein:
Sarja Y: 1) Tero Hovila 615.7, 2) Aki
Toivonen 526.9
Sarja Y18: 1) Teemu Hartman 589.2
Sarja Y50: 1) Ilkka Ratamo 611.6,
2) Arto Lehtovirta 598.9
B.
V
I
R
T
A
N
E
N
Tiistaina 12. Parvi 32,4a (5,07).3)
Teklari 32,4a (18,33).4) Vesker
32,7a x (31,66).poissa: 7. 2) Mustonen Toivo, Muurlan
Ms, 17
M70: 1) Kirjavainen Esko, Muurlan Ms, 13, 2) Laakso Lauri, Uskelan My, 12/1, 3) v.Knorring Jochum,
Pukkilan Hm, 12/0, 4) Kilpinen
Taisto, Uskelan My, 9
M20: 1) Hägglund Elis, Angelniemen Msm 14
Joukkue: Muurlan Ms, 58 ( Rannikko T, Rannikko J, Niemi P)
AUTOURHEILU
Laitila, Jokamiehen Kiekaus:
1) Niko Jusi RauUA, 3) Riku Virtanen SaloUA
GOLF
Louisville, Yhdysvallat, PGA:n
mestaruuskilpailu, kauden arvoturnaus 4/4, palkintoarvo 10
miljoonaa dollaria:
Tulokset 72/72 reiän jälkeen, par
71:
268 lyöntiä (16 alle parin):
Rory McIlroy Pohjois-Irlanti
66+67+67+68
269 (?15): Phil Mickelson USA
69+67+67+66
270 (?14) Henrik Stenson Ruotsi
66+71+67+66, Rickie Fowler USA
69+66+67+68
272 (. Kaadetut puut jäävät maanomistajan haltuun.
Raivauksilla ylläpidämme sähköverkon turvallisuutta ja lisäämme
sähkönjakelun luotettavuutta.
Caruna Oy
Lisätietoja tarvittaessa suoraan urakoitsijalta:
Alfa Forest Oy Pekka Riekko 0500- 599 522
Terveyspalvelut
Täyd. Kilpinen Taisto Uskelan My,14p
M20: 1) Riiko Oskari, Pyhävainion
Erä, 77p
Joukkue: Muurlan Ms, 251p (Rannikko J, Rannikko T, Salovaara T)
Kauris: Naiset: 1) Gönqvist Nina,
Pyhävainion Erä, 64p, 2) Riiko Kaisa, Pyhävainion Erä, 38p, 3) Rannikko Julia, Perttelin My, 28p
Miehet: 1) Rannikko Joonas,
Muurlan Ms, 94p, 2) Rastas Kari,
Perttelin My, 89p, 3) Niemi Tomi,
Muurlan Ms, 81p, 4) Rannikko Tuo-
mo, Muurlan Ms, 72p, 5) Tolvanen
Jukka, Muurlan Ms, 65p, 6) Heikkilä Ari, Halikon Nummen Ms, 63p, 7)
Naumanen Toni, Pyhävainion Erä,
56p, 8) Anttila Toni, Perttelin My,
18p
M50: 1) Iivonen Kimmo, Hajalan
Ms, 98p (RHY:n mestaruus), 2) Sorvali Aulis, Halikon Nummen Ms,
85p, 3) Miettinen Teuvo, Perttelin
My, 78p, 4) Rannikko Teemu, Perttelin My, 66p, 5) Hyttinen Hannu,
Muurlan Ms, 27pM60: 1) Ojanen
Esa, Kuusjoen My, 72p, 2) Salonen
Kari, Vaskion Ms, 38p
M70: 1) Kataja Pentti, Uskelan
Läntinen Ms, 46p, 2) Kilpinen Taisto, Uskelan My, 37p
Joukkue:
Muurlan Ms 247p (
Rannikko J, Niemi T, Rannikko T)
Haulikko B-A: Naiset: 1) Ahlroos
Jaana, Angelniemen Ms, 9
Miehet: 1) Järvelä Tuomas, Uskelan Läntinen Ms, 20, 2. 53) Jarkko Nieminen
Suomi 863 (53),... Toto (1-10-7): 11,53
3,75-5,18-2,35 85,10.
4. lähtö, Toto4-4 DUO-2, lv 1640
m Tammavaltikka-katsastus: 1)
Absolut Newport/Juhani Tapani 14,0a (4,24), 2) Evita Brodda
14,5a (30,48).3) Magical Queen
14,9a (2,06).4) Classical Duo 15,0a
(21,18). lähtö, lv 2140 m Nuorten Sarja
2014: 1) Tyrone Power/Jeroen van
Craen 20,2 (11,53), 2) Carlos La
Renta 20,3 (29,42).3) Noble Heart
Nova 20,4 x (3,64).4) Rosi?s Fernando 20,4 (2,36). Toto (3-6-5): 1,64 1,34-2,212,47 7,57. Takuu
1kk. Toto4 voitto-osuus: 19,70.
7. Mustonen Toivo, Muurlan Ms, 27p
M70: 1. lähtö, Toto4-1, lv 3140 m: 1) Lexington/Antti Teivainen 20,7 (2,75),
2) Amazing Goal 20,3 x (7,5).3)
Ranch Jagger 20,4 (23,69).4)
Keeper?s Family 21,1 (60,93).poissa: 4, 5. Vuokra 450e/kk+ v+s.
P. Ojanen Esa, Kuusjoen My,
62p, 2. P. lähtö, sh 2140 m: 1) Ylivoima/
Kim Åkerlund 32,2 x (3,16), 2)
Luonnon Suvi 33,4 (2,14).3) Paletti
Pee 32,7 (25,84).4) Wauhdikas 32,8
(72,97). lähtö, sh 2140 m: 1) Huimariina/Ari Moilanen 31,1 (3,36), 2) Laurilan Aamor 31,4 (2,92).3) Köyhän
Hovi 29,7 (25,27).4) Summeriina
31,4 (46,79). Salovaara
Tapani, Muurlan Ms, 77p, 6. Kunkkunumero: 55
Soita: Tilaajapalveluun
02-770 2626
Tilaukset myös
netissä: www.sss.fi
SALON SEUDUN
SANOMAT
Kaksio Märynummella 60m²
siisti. Rastas
Kari, Perttelin My, 67p, 9. krs. 696) Henrik Sillanpää Suomi 35 (700).
Naisten maailmanlista:
1) Serena Williams USA 9 150
(1), 2) Simona Halep Romania 6
785 (3), 3) Li Na Kiina 6 565 (2), 4)
Petra Kvitova Tshekki 5 930 (4), 5)
Agnieszka Radwanska Puola 5 625
(5).
RAVIT
FORSSA
1. Laaksonen Jari,
Kuusjoen My, 76p, 4. Särkisalon regatta:
LYS2 <1.17:
1) Janne Lempiäinen/Wesiiri/Salon Pursiseura, 2) Kim Westberg/
Aino, 3) Johan Berglund/Nonna, 4)
Jukka Torvinen/On Brandy, 5) Jukka Rantanen/Cira, 6) Kaisa Helenius/Daphnia/SP, 7) Harri Toivonen/
Merenhuiske/SP, 8) Mikko Ristimäki/Maritta, 9) Jan Sjöholm/Jamer/
SP, 10) Esa Liman/Valkyrian/SP.
LYS1 1,17>:
1) Anssi Arimaa/Exquisite, 2) Jukka Nieminen/Tetiaroa/Salon Pursiseura, 3) Leif Nordström/Xilia II, 4)
Kari Suominen/Amanda/SP, 5) Ilkka
Juva/Ariel/SP, 6) Aku Moilanen/Melle Amie/SP, 7) Vicke Ruokolahti/D, 8)
Roni Björklund/Mintrea.
TENNIS
Miesten maailmanlista:
1) Novak Djokovic Serbia 12 860
pistettä (edellisen viikon sijoitus
1), 2) Rafael Nadal Espanja 11 670
(2), 3) Roger Federer Sveitsi 6 670
(3), 4) Stanislas Wawrinka Sveitsi 5
850 (4), 5) Tomas Berdych Tshekki
4 410 (5), ... lähtö, Toto4-2, sh 2140 m:
1) Haxa/Pertti Puikkonen 32,3a
(11,11), 2) H.V. lähtö, lv 2140 m Prix Etoile
-karsinta: 1) Carisma Esprit/Jenni
Kaija m1,18,2 (3,74), 2) Mystification m1,18,6 (2,14).3) Cento Fulmini
m1,18,9 (16,74).4) Ellen m1,21,2
(12,0).poissa: 2. Toto (5-2-10): 3,36
1,84-1,71-6,01 4,38.
KENO
Päiväarvonta: 1, 4, 6, 7, 8, 9, 14,
19, 21, 27, 33, 37, 42, 44, 48, 49, 50,
52, 63, 66. Toto (4-5-2): 4,24 1,543,58-1,32 66,24. Toto (1-12-15): 2,75 1,541,86-4,87 9,00. Päivän Duo: 3-4, kerroin:
6,78.
8. Toto4 voitto-osuus:
4,10.
5. 462) Micke Kontinen Suomi 83 (469),... Rannikko Tuomo,
Muurlan Ms, 86p, 4. Fresenius
Kari, Uskelan My, 62p
M60: 1. Iivonen Kimmo, Hajalan
Ms, 84p, 2. järjestää
riista- ja luontoaiheisen
Koulut ja kurssit
NUORISO- JA PERHEPÄIVÄN
Tieturva 1 -kurssi
ti 19.8.2014
AMMATTIPÄTEVYYSKOULUTUKSET
SALOSSA
Varsinais-Suomen
Turvallisuuskoulutus
www.vstk.fi / 045 105 4155
Myytävänä
SHOKKIHINTA
TYNNYRISAUNA
Löyly- ja pukuhuone
2.490?
norm.
4.500 ?
lauantaina 16.8.2014 klo 10.00-13.00 Kiikalan ampumaradalla.
Ilmakivääriammuntaa, koiraesittelyä, tietoa metsästyksestä.
Tarjolla limpsaa ja makkaranpaistoa.
Tervetuloa!
HUOLLAMME SÄHKÖVERKKOAMME
Suoritamme johtoalueen raivaustyötä 20 kV:n ja 0,4 kV:n johtokaduilla elo-joulukuun 2014 aikana Salossa (Suomusjärvellä)
seuraavilla alueilla:
Heinäsuo-Hepokallionkulma-Sahankulma-Jyly-Suomusjärvi.
Työ sisältää johtokadun alustan raivauksen, vaaraa aiheuttavien
reunapuiden kaadon sekä karsimisen. Lähellä keskustaa 2. Ahlroos Janne,
Angelniemen Ms, 78P, 5. 040 557
7876
Kokouksia
J
A
F
I
N
G
E
R
P
O
R
I
Siisti valoisa yksiö 33m². Toto4 voitto-osuus:
47,40. Niemi
Tomi, Muurlan Ms, 73p, 7. Mustonen Toivo, Muurlan
Ms, 48p, 3. Toto (8-1-12): 3,16 1,431,45-4,24 5,21.
2. Rannikko
Joonas, Muurlan Ms, 19, 3) Hauhia
Juha, Uskelan My, 18, 4) Niemi Tomi, Muurlan Ms, 17, 5) Rastas Kari,
Perttelin My, 17, 6) Ahlroos Janne,
Angelniemen Ms, 17, 7) Kiikeri Tapani, Perttelin My, 16, 8) Kangaskorte Konsta, Perttelin My, 16, 9)
Rannikko Tuomo, Muurlan Ms, 15,
10) Anttila Toni, Perttelin My, 14
M50: 1) Fresenius Kari, Uskelan
My, 19p, 2) Järvi Veijo, Uskelan My,
19, 3) Miettinen Teuvo Perttelin My,
17, 4) Sorvali Aulis, Halikon Nummen Ms, 14, 5) Kakko Asko, Uskelan Läntinen Ms, 11, 6) Rannikko
Teemu, Perttelin My, 9, 7) Hägglund
Martin, Angelniemen Ms, 8
M60: 1) Kytö Jarmo, Uskelan
Läntinen Ms, 19/2, 2) Järvelä Heikki, Uskelan LäntinenMs, 19/1, 3)
Lintula Olavi, Vaskion Ms, 19, 4)
Rannikko Antti, Muurlan Ms, 15,
5) Aaltola Pasi, Uskelan My, 14, 6)
Mustonen Toivo, Muurlan Ms, 9
M70: 1) v.Knorring Jochum, Pukkilan Hm, 22 (RHY:n mestaruus),
2) Fresenius Unto, Uskelan My, 15
M20: 1) Hägglund Elis, Angelniemen Ms, 8
Joukkue: Uskelan Läntinen Ms,
58 (Järvelä T, Kytö J, Järvelä H)
Metsästystrap: Naiset: 1) Ahlroos
Jaana, Angelniemen Ms, 12, 2) Rannikko Julia, Perttelin My,5
Miehet: 1) Rannikko Tuomo,
Muurlan Ms, 21, 2) Rannikko Joonas, Muurlan Ms, 20/1, 3) Ahlroos
Janne, Angelniemen Ms, 20/0, 4)
Niemi Tomi, Muurlan Ms, 17, 5)
Helttula Marko, Kuusjoen My, 17,
6) Anttila Toni, Perttelin My, 17,
7) Rastas Kari, Perttelin My, 16, 8)
Kiikeri Tapani, Perttelin My, 11, 9)
Hauhia Juha, Uskelan My, 7, 10)
Kangaskorte Konsta, Perttelin My,
4
M50: 1) Niemi Petri; Hajalan Ms,
20, 2) Miettinen Teuvo, Perttelin
My, 15, 3) Hägglund Martin, Angelniemen Ms, 15, 4) Rannikko Teemu,
Perttelin My, 14, 5) Fresenius Kari,
Uskelan My, 12, 6) Kakko Asko, Uskelan Läntinen Ms, 11, 7) Laaksonen Jari, Kuusjoen My, 9
M60: 1) Rannikko Antti, Muurlan
Ms, 18. Johtokunta ?
Halutaan ostaa
Korotettu hinta
puhelinosakkeesta!
www.asiakasturva.fi
P. 12) Jim Furyk USA
66+68+72+66, Ryan Palmer USA
65+70+69+68
273 (?11) Jimmy Walker USA
69+71+68+65, Ernie Els Etelä-Afrikka 70+70+68+65, Victor Dubuisson Ranska 69+68+70+66, Hunter
Mahan USA 70+71+65+67, Steve
Stricker USA 69+68+68+68, Mikko
Ilonen Suomi 67+68+69+69
Miesten maailmanlista:
1) Rory McIlroy Pohjois-Irlanti
11,27 keskiarvopistettä (edellisen
viikon sijoitus 1), 2) Adam Scott
Australia 9,28 (2), 3) Henrik Stenson Ruotsi 8,21 (4), 4) Sergio Garcia Espanja 7,75 (3), 5) Justin Rose
Englanti 7,45 (5),... Hyttinen Hannu, Muurlan Ms, 76p, 3. Heikkilä Ari, Halikon
Nummen Ms, 91p (Rhy:n metstaruus), 2. 050 540 5004
Sekalaiset
Kiikalan Metsästysyhdistys ry. Rannikko Antti, Muurlan Ms,38p
M70: 1) Heikkilä Pentti, Halikon
Nummen Ms, 45p, 2) Kirjavainen
Esko, Muurlan Ms, 54p, 3) Kasvala
Hannu, Hajalan Ms, 31p, 4). Parveke. Rajoitetusti.
Hyvä rahoitus! Tilaa heti!
Tied./esitteet 02 2590 200
SHOKKIHINTA
Ultimate 13 Pro Plus Inverter
ILMALÄMPÖPUMPPU
499?
norm.
980 ?
Johanna Päivärinta
yleislääkäri, sisä- ja munuaistautien erik.lääk.
010 235 3500
A+,Toshiba-tekniikka, 50-130 m2.
HYVÄ RAHOITUS! TILAA HETI!
Tied./esitteet 02 2590 200
www.sairaalaneo.?
Kiinteän puhelinverkon liittymästä 8,28 snt/puhelu + 5,95 snt/min
ja matkapuhelinliittymistä 8,28 snt/puhelu + 17,04 snt/min.
W
A
G
N
E
R
R
E
T
U
R
A
U
T
A
R
E
E
T
T
A
J
E
R
E
Kaksio 55m² Salon keskustassa,
pienkerrostalossa.
Vuokra 490e/kk. 040 936 8676.
Vuokrattavana
V
I
I
V
I
I
P
A
N
A
V
A
L
T
A
L
A
S
S
I
J
A
L
E
E
V
I
TILAA SALON
SEUDUN SANOMAT
15
814. Rannikko Teemu, Perttelin My, 69p, 5. Kirjavainen Esko, Muurlan Ms, 72p, 2) Heikkilä Pentti, Halikon Nummem Ms, 70p, 3) Kataja
Pentti, Uskelan Läntinen Ms, 61p,
4) Kilpinen Taisto, Uskelan My, 58p,
5) Kasvala Hannu, Hajalan Ms, 56p
M20: 1) Riiko Oskari, Pyhävainion
Erä, 42p
Joukkue: Muurlan Ms 256p, ( Niemi T, Rannikko J, Rannikko T)
Pienoishirvi: Naiset: 1) Ahlroos
Jaana, Angelniemen Ms, 60p, 3)
Rannikko Julia, Perttelin My, 36p
Miehet: 1. Toto4
voitto-osuus: 17,70.
6. lähtö, Toto4-3 DUO-1, lv 2140
m: 1) Grainfield Oliver/Ari Moilanen 17,5a (1,64), 2) All Together*
18,1a (13,87).3) Leading Baritone
18,1a (13,87).4) White Excel 18,3a
(4,98). Toto (3-15): 11,11 2,62-3,03-4,68 16,06. Toto (7-6-10): 3,74
1,66-1,49-2,84 4,40.
3. Naumanen Toni, Pyhävainion Erä, 62p, 10.
Anttila Toni, Perttelin My, 36p, 11.
Tolvanen Jukka, Muurlan Ms, 29p
M50: 1. Helttula
Marko, Kuusjoen My, 70p, 8