Koskinen. Kantavana ajatuksenamme ja kaiken toiminnan lähtökohtana on edelleen toimia avajaisilmoituksemme tekstin mukaisesti. 70 vuotta Salon Kone ja Rauta Oy Myllyojankatu 11, Salo Savipajankatu 5, Salo Kakkukahvit keskiviikkona klo 12.00–16.00 K-Rauta Passelissa Myllyojankatu 11, Salo 70 vuotta Salon Kone ja Rauta Oy vuotta Salon Kone ja Rauta Oy Salon Kone ja Rauta Oy on salolainen, tänään 70 vuotta täyttävä erikoistavarakaupan perheyritys. Viikko 41 | N:o 279 | Irtonumero 2,20 € Kestotilauksena 0,81 €/päivä KESKIVIIKKO 12.10.2016 SALON SEUDUN SANOMAT Tästä kaikki alkoi... Yhtiöiden toiminta perustuu 70 vuoden jälkeenkin laadukkaisiin tuotteisiin ja hyvään asiakaspalveluun. 02-727 7100 Lämmittää auton missä tahansa, ei vaadi tolppapaikkaa eikä sähköä! MYYNTI ja ASENNUS. Y htiön toiminta käynnistyi Jalmari Koskisen johdolla 12.10.1946 nimellä Konekauppa J. Alkutaipaleella yrityksen painopiste oli koneja rautakaupassa. Tällä hetkellä Salon Kone ja Rauta -konserniin kuuluvat K-Rauta Passelin lisäksi Salon Passeliauto sekä Veikon Kone-kodintekniikkamyymälä. Vuosien varrella toimintaa laajennettiin ja vuonna 1971 mukaan tulivat myös kodintekniikkakauppa ja vuonna 1985 autokauppa. Mika Kallio Toimitusjohtaja Salon Kone ja Rauta Oy Ratakatu 5, 24100 Salo, p
Uudet laivatilaukset tuovat lisää työtä myös alihankintayrityksiin, ja uusia työpaikkoja todennäköisesti avautuu myös Salon seudun yrityksissä. Somerolainen yrittäjä Janne Nurmi on palkannut peltialan yritykseensä pienellä ajalla neljä uutta työntekijää. Valtio osti yhdessä saksalaisen perheyhtiön Meyer Werftin kanssa Turun telakan, jonka saksalaisyhtiö vuotta myöhemmin lunasti kokonaan itselleen. Rakennusala palkkaa uutta väkeä THAI-RUOKAA MOLEMMILLA PUOLILLA JOKEA. Telakan osto on nyt osoittautumassa yhdeksi kaikkien aikojen parhaaksi teollisten työpaikkojen pelastusoperaatioksi. Runsaat kaksi vuotta sitten näytti siltä, että suurten laivojen rakentaminen Suomessa ei kannata. Hän olisi valmis ottamaan edelleen lisää väkeä. Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi T urun telakka on saanut jälleen uusia jättitilauksia. Telakkateollisuuden valoja oltiin Turussa sammuttamassa, kunnes valtio tuli apuun. Onnellinen Pumpui -ravintolan omistaja ja kokki Surasith Santongkumin rasiassa on maistiaisia ravintolan sushibuffetista. Laivat on tarkoitus toimittaa vuosina 2022 ja 2024. Uusien sopimusten myötä Turun telakan tilanne on ennätysmäisen hyvä. Telakka elää vahvaa nousukautta, mutta kovin kauas taaksepäin ei tarvitse katsoa, kun tilanne oli täysin toinen. Vakavarainen uusi omistaja on nopeasti nostanut Turun telakan maailman kärkeen, kun kilpaillaan suurista risteilijäaluksista. Vielä pari vuotta sitten Turun telakka oli kaatumassa konkurssiin korealaisen STX:n omistuksessa. Turun telakan kilpailukykyä ja tehokkuutta on parannettu tekemällä suuria investointeja, jotka nyt tuottavat tulosta uusina tilauksina. Jokainen uusi työpaikka tulee tarpeeseen, kun teollisuuden työpaikkoja on kovaa vauhtia kadonnut muilta aloilta. L E H T I K U V A / E L L A K I V I N I E M I PELTIFIRMASSA HUKUTAAN TÖIHIN. Mistään pienestä hankkeesta ei ole kysymys, vaan sopimus on miljardiluokan tilaus. Maanantaina Koskisen Kulmas. Eniten uusia työpaikkoja syntyy Turkuun, ja telakan työntekijämäärän arvioidaan nousevan 1?800 henkilöön. PÄÄKIRJOITUS PERUSTETTU 1919 | PÄÄTOIMITTAJA VILLE POHJONEN 2 SALON SEUDUN SANOMAT | KESKIVIIKKONA 12. Mikäli kaikki aiesopimukset toteutuvat, riittää Turun telakalla töitä ainakin vuoteen 2024 saakka. Uutta työtä on luvassa koko maakuntaan. Syyskuussa telakka sai samansuuruisen risteilijätilauksen Carnival-yhtiöltä. Risteilyvarustamo Royal Caribbean ilmoitti tehneensä telakkaa pyörittävät Meyer Turun kanssa aiesopimuksen kahden uuden risteilijän rakentamisesta. LOKAKUUTA 2016 Telakan tilaukset maakunnan etu ”Telakka elää nyt vahvaa nousukautta, mutta kovin kauas taaksepäin ei tarvitse katsoa, kun tilanne oli täysin toinen.” 12.10.2016 Meyer Turku sai miljarditilauksen kahdesta uudesta risteilijästä. Miljardiluokan tilaukset satavat hyvinvointia koko maakuntaan. Nurmi kertoo, että töitä olisi nyt valtavasti
Halmeen liikuttelemina palikat vievät katsojansa sanattomalle mielikuvitusmatkalle. Kmarket Enolan kauppias Kalle Jokinen sanoo, että on alusta asti pitänyt vapauttamista hyvänä asiana. SIVU 22–23 S S S / K I R S I M A A R I T V E N E T P A L O. SIVU 6–7 Salo veti pidemmän korren Sami Metsänperä valitsi Salon. Muualla olisi ollut töitä, mutta halusin sen työn tänne, sanoo Metsänperä. Hän on myös hyödyntänyt muutosta. UUTISET 4–5 Rakennusala palkkaa uutta väkeä Salolainen start up -yrittäjä Sami Metsänperä puntaroi reilu vuosi sitten, ryhtyisikö hän käymään töissä Hyvinkäällä. Sen saavat nähdä salolaiset ikäihmiset ja päiväkotilapset, kun Palikkateatteri kiertää Salon vanhuspalvelun yksiköissä tänä syksynä. Muiden pidemmät aukioloajat eivät kuitenkaan ole vaikuttaneet omaan myyntiin. Turun seudun vilkas asuntorakentaminen ja Turun telakan hyvä tilanne poikivat töitä laajemmallekin. Rakentamisen vilkastuminen on huomattu myös putkifirmassa ja rakennusalan yrityksessä. Muurlassa M-marketin kauppias Aki Akkanen katsoo, ettei uusiin pidennyksiin ole ollut tarvetta. Työpaikka olisi kiinnostanut ex-microsoftilaista, mutta pitkä työmatka mietitytti. Kaikki kaupat eivät kuitenkaan ole muuttaneet aukioloaikojaan. LOKAKUUTA 2016 | SALON SEUDUN SANOMAT 3 Osallistu keskusteluun: www.sss.fi > twitter.com/Salkkari www.facebook/salonseudunsanomat instagram.com/salonseudunsanomat UUTISET KULTTUURI ASUNTOBOOMI JA TELAKKA NÄKYVÄT. S S S / K I R S I M A A R I T V E N E T P A L O Kuinka puupalikoilla voi tehdä nukketeatteria. Palikkateatteri on salolaisen nukketeatteritaiteilijan Roosa Halmeen kehittämä visuaalisen teatterin muoto, jonka pääosassa esiintyvät kuvataiteilija Kai Ruohosen suunnittelemat, eri puulajeista veistetyt palikat. SIVU 8–9 Aukiolojen vapautus saa Salossa kiitosta sa aloittanut ravintola on jo toinen Saloon kuukauden sisällä avattu thai-ravintola. Syntyi ohjelmistoyritys Soficta, joka on kasvanut vajaassa vuodessa kymmenen työntekijän taloksi. – Syntyi ajatus, että voisin markkinoida osaamista Salossa. SIVU 24–25 Palikkateatteri yllättää katsojansa Salossa Roosa Halmeen kehittämä Palikkateatteri antaa katsojan mielikuvitukselle tilaa. KESKIVIIKKONA 12. S S S / M I N N A M Ä Ä T T Ä N E N Kauppojen aukioloaikojen vapauttaminen vuoden alussa saa kiitoksia salolaiskauppiaalta
Diabetesliiton mukaan on todennäköistä, että osa kakkostyypin diabeetikoista vaihtaa modernit lääkkeet pistettävään insuliiniin, jolloin sivukustannukset nousevat. Viime talvi oli peltifirmassa hiljaista aikaa. – Onneksi meillä oli aiemmin sovittuja töitä. Sosiaalija terveysministeriön johtaja Liisa Siika-aho ei pidä todennäköisenä, että insuliinin käyttö laajenisi merkittävästi. Eduskunnalle viime viikolla annetun lakiesityksen perusteella vain insuliinit korvattaisiin kokonaan, muista lääkkeistä saisi 65 prosentin korvauksen. Diabetesliitto arvioi, että yli kymmenen prosenttia väestöstä on kakkostyypin diabeetikkoja. –. Liiton mukaan vaarana on, että pienituloisilta jää lääkkeitä hankkimatta jolloin hoitotasapaino heikkenee. Uutta kattoa on tulossa muun muassa Porin prikaatin tiloihin Säkylässä, Heurekaan Vantaalla, sairaalaan Turussa, terveyskeskukseen Karkkilassa ja vesitorniin Keravalla. Hän on valmis ottamaan heti lisää, jos hyviä tekijöitä vain löytyy. 4 SALON SEUDUN SANOMAT | KESKIVIIKKONA 12. Nurmen yritys työllistää tällä hetkellä hänet itsensä mukaan lukien yksitoista työntekijää. Kaikista kalleinta on maksaa huonohoitoisen diabeteksen komplikaatioita: sepelvaltimotautia, silmänpohjan ongelmia, munuaisvaivoja ja amputaatioita. Valkoinen pelti on lähdössä Karkkilan terveyskeskuksen kattoon.. uu u Rakennuslupia myönnettiin touko-heinäkuussa yhteensä 10,5 miljoonalle kuutiometrille. Vielä kolmelle olisi heti töitä. Kyseessä on monia ihmisiä koskeva ongelma. – Meille tulee viikossa 4–5 tarjouspyyntöä isoista kohteista. Me saamme paljon töiSomerolainen peltifirma palkkasi neljä uutta työntekijää. Hänen jälkeensä Peltipintaan on palkattu vielä kolme uutta työntekijää. uu u Asuinrakennuksille myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä kasvoi vuodentakaisesta 19,8 prosenttia. Someron Peltipinta tekee parhaillaan kattoja julkisiin kohteisiin ympäri eteläistä Suomea. Kuten moni muukin tauti, myös diabetes yleistyy iän myötä. Useimmilla nousee paino, mistä aiheutuu uusia terveysongelmia ja kustannuksia. Nurmi sanoo, että pahimmillaan kuukaudessa saattoi tulla yksi kysely yksityisen piipun laitosta. Tämä on 30,7 prosenttia enemmän kuin vastaavana aikana vuotta aiemmin. Nykyään diabeetikkojen lääkkeet korvataan kokonaan. LOKAKUUTA 2016 UUTISET Vinkkaa uutinen: toimitus@sss.fi Uutistuottaja: Jarkko Turpeinen, (02) 770 2314 SSS | Päivi Malin-Perho paivi.malin-perho@sss.fi Someron Peltipinnan omistaja Janne Nurmi on juuri lopettanut puhelun. Liiton laskelmien mukaan lakiesityksellä tavoiteltu 20 miljoonan euron säästö voi muuttua lisälaskuksi. Kasvu on 3,2 prosenttia edellisvuodesta. Kaksitoista vuotta peltialan yritystä pyörittänyt Nurmi on palkannut parin kuukauden aikana neljä uutta työntekijää. Uudet työntekijät hän on löytänyt omien yhteyksiensä avulla. – Siellä yksi mestari kysyi, voisinko ottaa vielä yhden työmaan, Nurmi kertoo. – Kolmelle olisi heti töitä, sillä tuossa odottaa uusi auto tyhjänä työmaalle lähtöä. Vasankarin mukaan olisi järkevämpää hakea kustannussäästöjä kohdentamalla diabeteslääkkeiden korvauksia paremmin lääkkeiden hinnan ja tehon mukaan. Kolme kuukautta sitten tulppa irtosi toden teolla. Insuliinihoito vaatii muun muassa jatkuvaa verensokerimittausta. STT | Nina Törnudd Pyrkimys säästää lääkemenoista vähentämällä muun muassa diabeteslääkkeiden korvaustasoa voi käydä yhteiskunnalle kalliiksi, varoittaa Diabetesliitto. Yhteen momenttiin kohdistuva säästö voi tulla kalliiksi toisella puolella, sanoo Diabetesliiton puheenjohtaja Tommi Vasankari. Lisäksi potilas joutuu käyttämään tiuhemmin terveydenhuollon palveluita. –. Se olisi vähän vaativampaa, hän myöntää. – Julkisia kohteita on tällä hetkellä todella paljon käynnissä tai alkamassa. Diabeteslääkkeistä toivotut säästöt voivat muuttua lisälaskuksi – Kolme kuukautta sitten alkoi töitä tulla vauhdilla, Someron Peltipinnan yrittäjä Janne Nurmi kertoo. uu u Kasvua oli myös liikeja toimistorakennuksille myönnetyissä rakennusluvissa. Suomalaiset lääkärit eivät ryhdy määräämään potilailleen hoitoa sen peTäysi korvaus halutaan laskea 65 prosenttiin. Rakennusalan tulppa irtosi ”Tällä hetkellä meille tulee viikossa 4–5 tarjouspyyntöä isoista kohteista.” Someron Peltipinnan Janne Nurmi RAKENNUSLUVAT TOUKO-HEINÄKUU Asuntojen rakentaminen kiihtyi uu u Rakennuslupia myönnettiin Suomessa tämän vuoden touko-heinäkuussa kaikkiaan 10 420 asunnolle. Töitä olisi nyt ihan valtavasti. – Työvoimatoimiston kautta ei tekijöitä tälle alalle löydy. LÄHDE: TILASTOKESKUS Salossa asuva Aleksei Jersov tuli Somerolle töihin pari kuukautta sitten
Suomi on jaettu neljään alueeseen, josta jokaisesta voittajat ja kunniamaininnan saaneet ideat jatkavat kansalliseen kisaan. Tuottava Idea –kilpailussa on kolme sarjaa: yritys-, yhteiskuntaja palveluliiketoimintasarjat. Vuosittaiset 610 euron yli menevät lääkemenot korvataan kokonaan. Lisäksi Turun telakan hyvä tilanne vaikuttaa Turun seutukunnalla positiivisesti. –. Tuottava Idea -kilpailun avulla edistetään innovatiivisuutta ja etsitään uusia, korkeintaan kolme vuotta vanhoja jo tuottavassa käytössä olevia innovatiivisia bisnesideoita. Palkittava hanke voi olla kehitetty julkisella, yksityisellä tai kolmanella sektorilla. Rakentamisen vilkastuminen on huomattu myös putkipuolella. Yritys tekee myös Someron Kiiruun koulut putkityöt. KESKIVIIKKONA 12. Diabeteslääkkeistä toivotut säästöt voivat muuttua lisälaskuksi Helsinkiläinen Ari Hämäläinen sairastaa kakkostyypin diabetesta. Tuottava Idea -kilpailun avulla edistetään innovatiivisuutta ja etsitään uusia, korkeintaan kolme vuotta vanhoja jo tuottavassa käytössä olevia innovatiivisia bisnesideoita.. Varsinkin Turun seudulla tehdään nyt paljon asuntoja, LVI-insinööri Jarno Johansson huomauttaa. LOKAKUUTA 2016 | SALON SEUDUN SANOMAT 5 twitter.com/Salkkari www.facebook/salonseudunsanomat instagram.com/salonseudunsanomat K U V A T : S S S / K I R S I M A A R I T V E N E T P A L O tä Skanska Infran ja NCC:n kautta, Nurmi huomauttaa. Tuomariston mukaan ideana vahva ja vakuuttava. Yhteiskunnalle koituu säästöjen tavoittelusta lisäkustannuksia, jos ihmiset vaihtavat lääkityksen insuliiniin, hän ennakoi. Salolainen LVI-palvelu Alanko & Salminen on palkannut viime kuukausien aikana kolme uutta työntekijää. Isot laivatilaukset poikivat työtä monille aloille, Kanasuo huomauttaa. Myös koskelaisen Ojarannan Rakennuksen toimitusjohtaja Saku Kanasuo näkee rakennusalalla vilkastumista. 56-vuotias Hämäläinen elää sairauspäivärahalla ja laskee, että diabeteslääkkeiden omavastuun korotus maksaa hänelle 60 euroa kuukaudessa lisää. Tämä on malli, joka on monistettavissa muuallekin, tuomaristo toteaa. Tuomariston perustelun mukaan yritys omaa paljon kasvuja vientipotentiaalia. Alue A:n yhteiskuntasarjassa Smartsalo ry:n Smartsalo yhteisö sai kunniamaininnan ideasta toimia yhteisönä. Lääkemenoihin on mahdollista saada toimeentulotukea, kunnes katto ylittyy. Kansalliset voittajat julkistetaan marraskuussa pidettävässä kansallisessa palkintojenjakotilaisuudessa Helsingissä. Idea edustaa vahvaa, kasvavaa alaa, ja idea tukee myös kestävää kehitystä, tuomaristo sanoo. Ihmiset alkavat säästää ja jättävät lääkkeitä ottamatta. Alue A:n kunniamaininta yrityssarjassa meni Pilaster Oy:n Pilaster järjestelmälle. Vasankari on tästä eri mieltä ja sanoo, että lääkärit ovat jo monen vuoden ajan joutuneet keskustelemaan potilaidensa kanssa rahasta ja lääkkeiden hinnasta. Kilpailussa valitaan aluevoittajat sekä kansallinen voittaja. Tuomariston kommentit olivat, että idea vastasi tarpeeseen juuri oikeassa hetkessä. Kaikki yllämainitut ideat ovat jatkaneet kansallisen raadin arvioitavaksi. L E H T I K U V A / M A R K K U U L A N D E R rusteella, millaisia korvauksia siitä maksetaan. – Turussa on menossa asuntotuotantoboomi. Uskoisin, että suomalaiset lääkärit valitsevat potilaalle parhaan hoidon, Siika-aho sanoi. Idea on ajankohtainen, innovatiivinen ja siinä nähdään kysyntää niin kotikuin ulkomailla. –. SSS | Seija Järvinen seija. En usko, että insuliinia alettaisiin määrätä sen takia, että insuliini on korkeammin korvattu. – Ainakin rakennusalalla on nyt aistittavissa selvää optimismia. Vasankarin mukaan korvauskaton ongelma on se, että kaikki jotka siihen ovat oikeutettuja, eivät kykene sitä hankkimaan. Niillä, joiden asiat ovat muutenkin vähän huonommin hoidossa, on usein kuitit kateissa, Vasankari sanoo. – Asuntorakentaminen on vilkastunut. Kun tablettilääkitykseen tulee omavastuu, alkavat ihmiset ottaa insuliinia, joka tulee heille halvemmaksi. Helsinkiläinen diabeetikko Ari Hämäläinen pitää suunnitelmaa lääkekorvausten leikkaamisesta älyttömänä. jarvinen@sss.fi Suomen Nuorkauppakamarit ry:n järjestämässä Tuottava Idea -kilpailussa palkittiin kolme salolaista ideakilpailuun osallistunutta. –. Idea on vaikuttanut ihmisten työelämän jatkuvuuteen ja tsempannut monia eteenpäin vaikeassa paikassa. Kolme salolaista palkittiin Tuottava idea -kilpailussa Kunniamaininnan sai yhteiskuntasarjassa Smartsalo ry. Näistä kolme oli salolaisia, sanoo koollekutsujana toiminut alue A:n aluepäällikkö Päivi Savolainen Salon Nuorkauppakamarista. – Kaikkiaan A-alueen hakemuksia tuli 13, joista 6 palkittiin. Monien kanssa olen jutellut. Someron Peltipinnan Janne Nurmi on luottavainen, että alkanut nousu olisi pidempiaikainen. Alue A:n yrityssarjassa voiton otti LED Tailor Innova7ion, jonka Wisdom Module UV LED teknologia on bakteerien puhdistukseen. Yrityksessä on parhaillaan 15 työntekijää
Pyrkimystä toteutetaan monella tavalla: yritys osallistuu aktiivisesti Yrityssalon, yrittäjäjärjestöjen ja yritysten järjestämiin tapahtumiin, kutsuu yhdistyksiä kylään, sponsoroi urheilua. Koodarien työtilanne on siellä erinomainen. Torilla ei hehkutettu työasioita. – Moni pitää edelleen korttinsa suojissa, koska sillä tavalla elettiin niin pitkään. Tähän ongelmaan Metsänperä on jo pohtinut ratkaisua: hän aikoo kutsua itsensä mahdollisimman monen yrittäjän puheille tarjoamalla ilmaista neuvontaa digiloikan tekemiseen. Se on teolliseen internetiin liittyvä ohjelmisto, joka ”tarjoaa rajapintoja ja pilvipalveluratkaisun”. Muuttohalut ovat vähäisiä. Autossa istumista olisi tullut yli kaksi ja puoli tuntia päivittäin. Metsänperä kertoo monen sofictalaisen olevan samanlaisessa elämäntilanteessa: koti ja perhe, lasten harrastukset ja koulut, ystävät ja kaverit ovat Salossa. Ex-microsoftilainen Sami Metsänperä halusi välttää pitkät työmatkat ja päätti ryhtyä yrittäjäksi Salossa.. Hänen mielestään kokonaiskuva Salon tilanteesta on tällä hetkellä vääristynyt. Vajaa vuosi sitten aloittanut Soficta päätti kuitenkin alusta asti heittää kortit avoimesti pöytään. Näihin uusiin pelisääntöihin tottuminen tapahtuu toisilla nopeammin ja toisilla hitaammin. Asioita tapahtuu, mutta vain rajallinen joukko on niistä tietoinen. Pyrimme siihen, että olemassa olevaa työtä saadaan mahdollisimman paljon Saloon. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 6 SALON SEUDUN SANOMAT | KESKIVIIKKONA 12. Systemaattinen verkostoituminen on osoittautunut hyväksi toimintamalliksi. Sofictan osakas ja toimitusjohtaja Sami Metsänperä kertoo melkein päätyneensä Hyvinkäälle. uu u Saanut alkupääomaa ja toimitilan Microsoftilta. Voin puhua siitä. Yhtiö tekee ensimmäisellä tilikaudellaan noin 350?000 euron liikevaihdon. Se on myös yhteisöllisyyttä, josta kännykkäammattilaiset eivät päässeet nauttimaan ison talon palveluksessa. Muualla olisi ollut töitä, mutta halusin sen työn tänne. – Tämä on se meidän ongelmamme, munkkilatina, naurahtaa Metsänperä. Eikö avoin asenne pelota uutta yrittäjää. – Hankaluutena on, etteivät yrittäjät välttämättä tiedä digitalisaation mahdollisuuksista. – Salo tarvitsee sitä, että ihmiset myös näkevät asioita tapahtuvan. Tilanne on kääntynyt niin päin, että meille soitetaan yhä enemmän. ”Moni pitää edelleen korttinsa suojissa, koska sillä tavalla elettiin niin pitkään. – Ei, koska tiedän niin hyvin, mitä osaamme. Omasta osaamisesta puhuminen ei ole kuitenkaan vain bisnestä. Start up -yritys Soficta päätti kertoa kaikille, mitä se osaa. – Meidän ei tarvitse tehdä myyntityötä keltaisia sivuja pläräämällä. Näihin uusiin pelisääntöihin tottuminen tapahtuu toisilla nopeammin ja toisilla hitaammin.” Sami Metsänperä KÄNNYKKÄKAMPUKSELTA PONNISTANUT Soficta Oy uu u Viime marraskuussa toimintansa aloittanut start up -yritys. Ei kiitos Hyvinkäälle Helsinki, Turku, Salo. – Osakkaille ei ole vielä maksettu palkkaa. Verkostoista löytyi hyvä alku bisnekselle. Puhelias yksivuotias Sofictan ex-microsoftilaiset ovat työskennelleet pääosin tuotannon ohjelmistojen kehityksessä. Jos joku suostuisi kuuntelemaan, toimitusjohtaja Sami Metsänperä ja yhtiön muut osakkaat kertoisivat. Muutto ei ollut vaihtoehto. – Ohjelmistoalan työ ei ole niin paikkasidonnaista. Yrityksessä on tällä hetkellä kymmenen työntekijää, joista viisi on osakkaita. Hän toivoo, että mahdollisimman moni ravistelisi korporaatiokäytännöt harteiltaan. Sami Metsänperä kuvailee uutta fiilistä hienoksi. Olen kuitenkin todennut ihmisiä tavatessani, että valtaosa haluaa vain hyvää ja toivoo onnistumista. Heille työllistyminen olisi helppoa – pääkaupunkiseudulla. Tietysti aina on heitä, jotka vinoilevat tekstaripalstoilla. LOKAKUUTA 2016 SSS | Suvi Kulla suvi.kulla@sss.fi Lähtökohta oli hyvin samanlainen kuin monella muullakin salolaisella uudella yrityksellä: joukko exmicrosoftilaisia, bisnesidea, työtila kännykkäkampuksella. – Tämä erottaa meidät monesta muusta aloittavasta yrityksestä. Soittoja tulee nimenomaan verkostojen kautta. Metsänperä arvioi avoimen toiminnan paitsi vauhdittavan asiakashankintaa myös kohottavan yleistä tunnelmaa. Se olisi hyvä, jos joskus voisimme maksaa. uu u Keskittyy teollisen internetin ratkaisuihin. Näitä digitalisaatiota kaipaavia tuotantolaitoksia on Metsänperän arvion mukaan Salossakin monta. Palkkapäivää on venytetty tarkoituksella: kaikki rahat ovat toistaiseksi menneet oman ohjelmistotuotteen kehitystyöhön. – Syntyi ajatus, että voisin markkinoida osaamista Salossa. uu u Työllistää kymmenen työntekijää, joista viisi myös omistajia. Keskustelut Koneen kanssa olivat jo pitkällä, kun hän ryhtyi pohtimaan ajankäyttöään. Sofictan tavoitteena on kasvu. Olemme pyrkineet olemaan mahdollisimman ulospäin suuntautunut start up, sanoo Metsänperä. Käytännössä ohjelmiston avulla voidaan esimerkiksi kerätä tietoa tehdassalissa olevan koneen toiminnasta ja tallentaa se automaattisesti
Demareista valtuustossa haluavat jatkaa Mervi Kuusela, Tapani Lahti ja Sari Rannikko. Ville Valkonen hakee vauhtia Turusta. – Ajankäyttö on ongelma. S S S / M I N N A M Ä Ä T T Ä N E N. Keskustan Satu Nurmi ja Tarja Vuontela eivät ole ehdolla. Lisävinkkejä energian säästöön löytyy Motivan sivuilta: http:// www.energiansaastoviikko.fi/ kampanja-apu/ (SSS) Kierrätä Energiansäästöviikolla! Jätteiden lajittelu säästää ympäristöä. Energiansäästöviikkoa on vietetty myös kouluissa jo 20 vuotta. Turkuun muutto ei tarkoita, että Valkonen jättäisi kunnallispolitiikan. uu u Harkitsee: Pekka Aro (kok.), Jukka Hongisto (kok.), Toni Salminen (kok.), Heikki Turpeinen (kok.), Eira Alander (kesk.), Leena Erälinna (kesk.), Reijo Hallisto (kesk.), Heikki Kuparinen (kesk.), Saska Tuomasjukka (vihr.), Eeva Heurlin (kd.) uu u Ei tavoitettu: Markus Kallio (sd.) Tällä viikolla vietetään Energiansäästöviikkoa ja siihen voi myös osallistua kierrättämällä. Jatkohaluja on Timo Ilolalla. Keskustan ehdokkuutta harkitseviin kuuluu muun muassa Heikki Kuparinen. Ville Valkonen (kok.) on vastikään muuttanut Turkuun ja ilmoittanut eroavansa Paimion valtuustosta. Ja että kun nelihenkinen perhe muistaa aina laittaa biojätteet oikeaan astiaan, päästövähennys vastaa 800 kilometrin autolla ajoa. Valkonen oli ehdolla eduskuntavaaleissa, ja hän työskentelee tällä hetkellä turkulaisen valtiovarainministerin Petteri Orpon (kok.) erityisavustajana EUja kansainvälisissä asioissa. Ehdokkaaksi Salon Seudun Sanomien kyselyssä ilmoittautuivat niinikään Sini Heino (vihr.) ja Kimmo Jalonen (kd.). Kokoomuksesta vaalit jättävät väliin myös Päivi Lindroos ja Jaana Paasonen. Paimion kokoomuksen valtuutetuista puolet jää pois kuntavaaleista KUNTAVAALIT 2017 Ehdolla vai ei uu u Ehdolla: Timo Ilola (kok.), Jouni Lehikoinen (kesk.), Joona Uusitalo (kesk.), Mervi Kuusela (sd.), Tapani Lahti (sd.), Sari Rannikko (sd.), Timo Virta (sd.), Tomi Nieminen (vas.), Rauno Rautio (vas.), Sini Heino (vihr.), Kimmo Jalonen (kd.), Jarmo Toivonen (ps.) uu u Ei ehdolla: Jarkko Kallio (kok.), Päivi Lindroos (kok.), Jaana Paasonen (kok.), Satu Nurmi (kesk.), Tarja Vuontela (kesk.), Jaana Hörkkö (sd.), Asko Mäentaka (sd.), Matti Pajala (sd.), Pasi Laakso (sd.). Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jarkko Kallio (kok.) toteaa, että hän ei voi todennäköisesti jatkaa. Kaupunginhallituksen jäsenellä on kokousten lisäksi paljon muita luottamustehtävään liittyviä tilaisuuksia. Nurmi on kunnanhallituksen varapuheenjohtaja. KESKIVIIKKONA 12. Tänäkin vuonna jalkaudutaan valittuihin alakouluihin ympäri Suomea toteuttamaan Hei, kaikki toimii -teemapäivää. Kokoomuksella on kymmenen valtuutettua. Lounais-Suomen Jätehuolto muistuttaa, että lajittelemalla kotona biojätteet erikseen, syntyy kasvihuonekaasupäästöjä vuodessa 37 kiloa vähemmän. Päivän aikana oppilaat pääsevät tekemään erilaisia toiminnallisia rasteja, jotka liittyvät kestävään kehitykseen. SSS kysyi valtuutetuilta, ovatko he asettumassa ehdolle ensi huhtikuun alussa järjestettävissä kuntavaaleissa. Muun muassa pitkäaikaisin valtuutettu Seppo Santala (kok.) sanoo antavansa tilaa nuoremmille. Ehdolle eivät asetu Jaana Hörkkö, Asko Mäentaka eikä Matti Pajala. Lounais-Suomen Jätehuolto käy muun muassa Turussa Topeliuksen koulussa sekä Salossa Mustamäen koulun ja Meri-Halikon koulun oppilaiden vieraana. Vastausvaihtoehdot olivat: olen ehdolla, en ole ehdolla, harkitsen asiaa. Erityisen paljon uusille valtuutetuille on tilaa kokoomuksen ryhmässä, josta puolet aikoo jättää valtuuston. Energiansäästöviikn tarkoitus on haastaa kaikkia muistamaan kierrätyksen ja energiansäästön tärkeys. LOKAKUUTA 2016 | SALON SEUDUN SANOMAT 7 S S S / K I R S I M A A R I T V E N E T P A L O SSS | Asko Lehtonen asko.lehtonen@sss.fi Paimion kaupunginvaltuutetuista joka kolmas kertoo puoli vuotta ennen kuntavaaleja, että ei asetu ehdolle. Perussuomalaisten ainoaksi valtuutetuksi jäänyt Jarmo Toivonen on ehdolla. – Työn ja politiikan yhteensovittaminen alkaa käydä mahdottomaksi. Pois jää myös perussuomalaista demareihin vaihtanut Pasi Laakso. Jatkamassa on myös vasemmistoliiton kahden miehen ryhmä Tomi Nieminen ja Rauno Rautio. – Ehdokkuudesta Turussa on ollut puhetta, hän kertoo. Samalla kannalle ovat keskustassa kallistuneet jo Jouni Lehikoinen ja valtuuston kuopus Joona Uusitalo. Kuparinen arvelee, että hän kallistuu kuitenkin ehdokkuuden kannalle. SDP:n ryhmässä luopujia on neljä
– Tämä on ollut uuden opettelua ja havainnointia, sanoo Ksupermarketin kauppias JukkaPekka Koskinen Perniöstä. Haaviston mukaan osaa mahdollisista todistajista ei ole vielä kuultu, joten hän ei halua mennä yksityiskohtiin tarkemmin. Hän sanoo, että kaupassa tulee käytyä myöhemmin iltaisin. Lähinnä ilta-aikoja on hyödyntänyt myös halikkolainen jo eläkkeellä oleva Martti Mäkitalo. Myös muissa kaupoissa vapautuneiden aukiolojen hyödyntämistä kuvaillaan kokeiluksi. Myös lauantain ja sunnuntain pidemmät aukioloajat ovat osoittautuneet hyviksi. (STT) Syyttäjä: Nelostiellä miehen ampunut poliisi katsoo toimineensa oikein Nelostiellä Orimattilassa noin kolmikymppisen miehen ampunut poliisi katsoo toimineensa oikein, kertoo poliisin aseenkäyttöä tutkiva syyttäjä Jukka Haavisto. SSO aikoo pitää päivittäistavarakaupat auki myös loppuvuoden pyhinä lukuun ottamatta joulupäivää. Jokinen sanoo, että kauppa sijaitsee huoltoaseman vieressä, joten ihmiset mieltävätkin, että se on auki pitkään. Susanna Kirves Vain joka toinen pyöräilee pimeässä valot päällä Vain joka toinen pyöräilijä käyttää valoa pyöräillessään pimeällä, kertoo Liikenneturva. Poliisi kertoo, että paikalla olleen toisen autoilijan mukaan ja paikalla olevien jälkien perusteella autolla oli ollut kova nopeus. Valoa käyttävien pyöräilijöiden osuus on pysynyt samalla tasolla kuin viime vuosina. – Teen ensin läksyt ja jos vielä menen kavereiden kanssa ulos, on hyvä, että ehdin käydä kaupassa sen jälkeen, hän sanoo. Auto osui tienpenkkaan ja kääntyi katolleen. Poliisi tutkii tekoa törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja rattijuopumuksena. Hän sanoo, että asiakkailtakin vie jonkin aikaa, ennen kuin he oppivat uusiin aukioloaikoihin. Kuljettaja kuoli paikan päällä. (STT). – Iltaisin on ollut tosi hyvä, että kaupat ovat olleet auki, kertoo sauvolainen Susanna Kirves. Pyhät ovat onnistuneita kaupoille ”Olen ollut alun alkaenkin sitä mieltä, että kauppojen aukiolot pitää vapauttaa ja olen edelleen sitä mieltä, että se on hyvä asia.” Kauppias Kalle Jokinen Martti Mäkitalo Jack Höglund Anna Tahkola Kuluttajat hyödyntäneet uusia aukioloaikoja Salolaismarketin edustalta iltapäivällä gallupiin tavoitetut kuluttajat kertoivat hyödyntäneensä kauppojen pidempiä aukioloaikoja. LOKAKUUTA 2016 SSS | Elina Lahti elina.lahti@sss.fi Salolaiskaupoista ainakin osa on saanut myönteisiä kokemuksia kauppojen vapautuneista aukioloista pyhiltä. (STT) Mies kuoli ulosajossa Janakkalassa Mies kuoli ulosajossa Janakkalassa Kanta-Hämeessä maanantai-iltana.H enkilöauton kuljettajana ollut 25-vuotias mies menetti auton hallinnan ja suistui tien oikealle puolelle metsään. – Vuoden alusta kaupat ovat olleet pyhinä auki, mistä on saatu varsin positiivisia kokemuksia, hän sanoo. – On helpottanut, että kauppa on auki kuuden jälkeen. – On hyvä, kun kaupat ovat auki pidempään, jos tulee mökiltä kotiin, hän kertoo esimerkin. Hän sanoo pistäytyvänsä lähellä olevaan kauppaan illalla esimerkiksi silloin, kun huomaa vaikkapa maidon loppuneen. Kuollutta miestä epäillään tapon yrityksestä. Poliisi kertoi, että ampumalla epäillyn, hän esti vakavan henkeen ja terveyteen kohdistuvan rikoksen. Hämärällä ja pimeällä pyörässä tulee lain mukaan olla eteenpäin näyttävä, valkoista tai vaaleankeltaista valoa näyttävä valaisin. Hän sanoo, että myös juhannusaatto oli hyvä, mutta aukioloa pitää jatkaa entisestään. Salolaiskauppias pitää aukioloaikojen vapauttamista hyvänä asiana. – Pyhät ovat olleet hyviä, varsinkin pääsiäinen ja vappu olivat hyviä, kiittelee kauppias Kalle Jokinen K-market Enolasta. Nainen sai poliisin mukaan vakavia vammoja. – Etenkin lauantai-iltana näkyy, että kaupan sulkeminen kello 18 on ollut liian aikaista, Vottonen sanoo. Halikkolainen Jack Höglund pitää kauppojen aukioloaikojen vapauttamista hyvänä asiana. Liikenneturvan seurantojen mukaan noin 47 prosenttia pyöräilijöistä käytti valoa vuonna 2015. Vottonen muistuttaa, että nyt mennään ensimmäistä vuotta vapautuneiden aukioloaikojen mukaan, joten alku on kokeiltava. – Olen ollut alun alkaenkin sitä mieltä, että kauppojen aukiolot pitää vapauttaa ja olen edelleen sitä mieltä, että se on hyvä asia, Jokinen kiittelee muutosta. – Se on vähän samanlaista kuin uuden moottoritien tultua: vie jonkin aikaa, ennen kuin ihmiset oppivat uuden reitin, hän vertailee. – Pyhinä käyn erittäin harvoin, mutta ymmärrän kyllä, että työssä käyvälle pyhän aukioloaika voi olla hyvä. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 8 SALON SEUDUN SANOMAT | KESKIVIIKKONA 12. Matildassa asuva Anna Tahkola on hyödyntänyt lauantain aiempaa pidempää aukioloaikaa. Tosin silloinkin ABC-liikennemyymälät ovat avoinna. Autossa ei ollut muita. Positiivista palautetta kauppa sai esimerkiksi pääsiäisestä, kun päivittäistavarakaupat olivat auki pitkäperjantaina. Poliisia on kuultu tutkinnassa. – Kun teen töitä lauantaina, en ehdi muuten kauppaan, hän selittää. Hän on lukiossa, joten aikaa kaupassa käyntiin ei päivällä ole. Esimerkiksi vuonna 2013 valoa käytti 45 prosenttia pyöräilijöistä. Mäkitalo pohtii, että pyhänä kaupassa käynti voi olla joillekin ihmisille myös yksi viihtymisen keino. – Siitä tuli kiitoksia, sillä ihmiset eivät ehtineet torstaina kauppaan, Vottonen sanoo. Paikalle tullut poliisi ampui miehen kuoliaaksi. Kauppa oli nyt auki kello 15:een. Julkisuudessa liikkuvat tiedot voisivat hänen mukaansa vaikuttaa kertomuksiin. Suur-Seudun Osuuskaupan (SSO:n) marketja tavaratalokaupan johtaja Heikki Vottonen kuvailee samansuuntaisesti pyhien aukioloaikoja. STT:n tietojen mukaan nelostiellä kaahailleen ja kolaroineen auton kuljettaja olisi puukottanut autossa matkustajana ollutta 23-vuotiasta naista pysähtymisen jälkeen. Viime vuodesta lähtien pyörään kiinnitetyn valon sijasta on voinut käyttää myös pyöräilijään kiinnitettyä valaisinta, kuten otsalamppua
Työryhmä valmistelee esityksen, jonka pohjalta pääomituksesta päätetään seuraavassa julkisen talouden suunnitelmassa ensi keväänä. Yksi henkilö haavoittui, mutta selvisi hengissä. Reilut viisi vuotta sitten Muurlassa kauppiaana aloittaneet Aki ja Marjukka Akkanen ovat koko ajan pitäneet kaupan auki samalla hyväksi kokemallaan tavalla. Maavoimien mukaan tapahtumahetkellä panssariajoneuvossa oli seitsemän varusmiestä, joista yksi loukkaantui olkavarteen. Perniöläiskauppa hyödynsi muutosta pidentämällä sunnuntain aukioloa tunnilla alkupäästä ja lauantaita tunnilla loppupäästä. Lisätunteja on tarjottu halukkaille. Kolmikko suositteli selvityksessä, että valtio tukisi korkeakouluja pääomasijoituksilla. LOKAKUUTA 2016 | SALON SEUDUN SANOMAT 9 Uudet työajat kiinnostaneet työntekijöitä Salolaiskauppoihin on saatu henkilökuntaa aiempaa pidempien aukioloaikojen ajaksi. Koskinen miettii, että on varmasti pyhiä, jolloin kauppa on auki ja pyhiä, jolloin kauppa on kiinni. Vottonen sanoo, että uudet aukioloajat ovat näkyneet juhlapyhinä ABC-myymälöissä, joissa ei ole päästy niin isoihin myyntilukuihin kuin ennen aukioloaikojen vapautumista. Nuorin vangittiin epäiltynä tapon yrityksestä ja ampuma-aserikoksesta. Arki-iltoihin ei haluttu enää pidennystä, sillä Koskisen mielestä sillä ei olisi enää lisätty myyntiä. Esimerkiksi pääsiäisenä kauppa ei tarttunut mahdollisuuteen olla auki, mistä tuli kiitosta, joskin myös päinvastaisesti toiveita aukiolosta. Liedon ampumisjutussa vangittiin kolme Varsinais-Suomen käräjäoikeus vangitsi tiistaina iltapäivällä kolme miestä Liedon lauantaisessa ampumisjutussa. Vottosen mukaan vilkkaiden taajamien ja kaupungin keskustan Sale-myymälöissä saatetaan vielä pidentää aukioloaikoja. Käynyt ostoksilla arki-iltoina klo 21:n jälkeen 2016 Käynyt ostoksilla lauantaisin klo 18:n jälkeen 2016 Käynyt ostoksilla sunnuntaisin 2016 82% 42% 58% 86% 12% 2% 36% 6% 54% 4% 9% 9% Kyllä Ei Ei osaa sanoa K U V A T : S S S / M I N N A M Ä Ä T T Ä N E N Aukioloaikoja muutettaessa on kuunneltu asiakkaiden toiveita ja palautetta. K-market Enolan kauppias Kalle Jokinen sanoo, että parempi palkka on hyvä vetovoima. (STT) Hallitus valmistelee pääomasijoituksia korkeakouluihin Hallitus valmistelee pääomasijoitusten tekemistä korkeakouluihin ensi kevään kehysriihen yhteydessä. Muurlassa sijaitseva M-marketin kauppias Aki Akkanen ei ole hyödyntänyt vuoden alussa vapautuneita aukioloaikoja. Kaksi muuta vangittiin epäiltynä ampuma-aserikoksesta ja törkeästä kiristyksestä. Paikalla ammuttiin useita laukauksia. Vangitut ovat 22, 30ja 37-vuotiaita. Tapahtumaa oli poliisin mukaan edeltänyt kiista. Enemmistö pitää vapaita aukioloaikoja hyvänä asiakaspalveluna STT Lähde: Kaupan liitto Arki-iltojen myöhäisiä aikoja hyödynnetään vähiten Ovatko vapaat aukioloajat periaatteessa hyvää asiakaspalvelua. Jokinen on itsekin vuorotellut vaimonsa Elna Jokisen kanssa töissä, mutta sanoo, etteivät he halua olla koko aikaa töissä, koska ovat perheellisiä. Onnettomuus tapahtui Porin prikaatin johtamassa yhteistoimintaharjoituksessa noin kello 9 aamulla, tiedottaa Maavoimat. Panssaroitu miehistönkuljetusajoneuvo Pasi oli matkalla Porin prikaatista Säkylästä Niinisaloon, kun se ajautui tuntemattomasta syystä tien oikeaan reunaan ja siitä edelleen ojaan. Loppuvuoden pyhistä perniöläiskaupassa ei olla vielä ihan tarkkaan päätetty. Hänet toimitettiin hoitoon Tampereen yliopistolliseen sairaalaan. Päätös perustuu selvitykseen, jonka valmistelivat tuore talouden Nobel-voittaja, professori Bengt Holmström, professori Sixten Korkman ja toimitusjohtaja Vesa Vihriälä. Näkyvään poliisioperaatioon johtanut tapahtumasarja alkoi Liedon Tuulissuon alueella sijaitsevalla teollisuuskiinteistöllä noin iltakuudelta ja kesti alle puoli tuntia. SSO:n marketja tavaratalokaupan johtaja Heikki Vottonen sanoo, että pääsääntöisesti lisätunnit ovat kiinnostaneet työntekijöitä. Hän myös sanoo, etteivät muiden kauppojen pidennetyt aukioloajat vaikuta heidän myyntiinsä. (STT). – Ei ole ollut tarvetta pidennyksiin, ja haluamme olla kotonakin välillä Aki Akkanen naurahtaa. KESKIVIIKKONA 12. (STT) Varusmies loukkaantui Pasin ojaanajossa Panssariajoneuvo ajautui ojaan ja yksi varusmies loukkaantui harjoituksessa Kankaanpäässä Satakunnassa tiistaina. Vaikka nyt ovat saaneet olla vapaasti auki myös isoimmat kaupat, kauppojen vapautuneista aukioloajoista voivat hyötyä myös pienemmät kaupat. – Vuoroja kierrätetään. Opetusja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) kertoo, että hallitus päätti budjettiriihessä asettaa työryhmän valmistelemaan pääomitusta
– Asunto-osake koetaan pitkällä aikavälillä turvalliseksi sijoitukseksi, ja kun rahoituskulut ovat tällä hetkellä hyvin matalat, asuntosijoittajat nappaavat keskustakohteita nopeasti. Lisävauhtia asuntomarkkinoille tuovat sijoittajat, joilla on vaikeuksia löytää tuottoa pääomalle. – Todella paljon on kiinni silkasta tuurista ja siitä, millaisessa työmarkkinatilanteessa sattuu valmistumaan. – Salo mielletään usein jonkinlaiseksi kriisikunnaksi, mutta asuntokaupan kehitys on melko samanlaista kuin muuallakin. Luku yltää jo lokakuussa miltei koko viime vuoden kauppamäärän. Omakotitaloja ydinkeskustassa on niin vähän, että yksittäisten kohteiden kaupat vaikuttavat voimakkaasti keskiarvoihin. Vanhat omakotitaloasunnot 50 100 150 200 Tuhatta euroa 2013 2014 2015 2016* Keskiarvohinta Koko Salo Keskusta (postinumeroalue 24100) 145 15 143 215 174 10 185 149 188 14 165 252 145 7 126 86 Kauppojen määrä, kpl Myyntiaika, pv 2013 2014 2015 2016* Vanhat kerrostaloasunnot 300 600 900 1 200 1 500 Tuhatta euroa 2013 2014 2015 2016* Keskineliöhinta Koko Salo Keskusta (postinumeroalue 24100) 159 91 93 85 135 79 106 93 166 81 95 74 144 76 94 82 Kauppojen määrä, kpl Myyntiaika, pv 2013 2014 2015 2016* Vanhat rivitaloasunnot Keskineliöhinta Koko Salo Keskusta (postinumeroalue 24100) 189 26 103 81 176 29 142 114 224 39 140 118 159 26 129 118 Kauppojen määrä, kpl Myyntiaika, pv 2013 2014 2015 2016* 300 600 900 1 200 1 500 2013 2014 2015 2016* Tuhatta euroa SSS | Seija Järvinen seija.jarvinen@sss.fi Kaksi somerolaista on mukana Seniorilaulaja-2016 -kisassa. (SSS) Sanni saapuu Saloon marraskuussa. Niitä on tehty tänä vuonna postinumeroalueella 24100 yhteensä 76 kappaletta. Eri puolilla maata sekä Ruotsissa ja Viron Pärnussa pidetyissä alkuerissä karsiutui mukaan välieriin 32 parasta 50+ seniorilaulajaa. puoli seitsemästä alkaen. Kyselyn mukaan niistäkin 18-35-vuotiaista nuorista, joille asunnon ostaminen ei ole tällä hetkellä ajankohtaista, 88 prosenttia haluaisi omistaa asunnon jossain vaiheessa elämäänsä. Somerolaiset seniorilaulajat kisaavat Sanni tulee marraskuussa Saloon. Vanha tarina ahkeruudesta ja eteenpäin menosta ei välttämättä ole aivan nykymaailmaa, kun työmarkkinoille pääsy saattaa kestää tosi pitkään. – Etenkin pienten kerrostaloasuntojen kysyntä on kovaa, sanoo konttorinjohtaja Juha-Pekka Jokinen Salon Danske Bankista. Esimerkiksi turvalliseksi mielletyt määräaikaistalletukset antavat niukasti tuottoa. Myyntiajat ovat keskimäärin yhden kuukauden pidempiä kuin Turussa. – Asuntovelallisten väheneminen heijastaa enemmän viime vuosien taloustilannetta kuin muutoksia nuorten haaveissa. Juha-Pekka Jokinen pitää nuoria asunnonostajia tärkeinä koko asuntomarkkinoiden toimivuudelle. Perjantaina 14.10 ja lauantaina 15.10 järjestetään Kylpylähotelli Päiväkummussa Karjalohjalla Seniorilaulaja SM-2016 kilpailun välierä jo 23. Varsinais-Suomesta mukana ovat muun maussa Anne Siekkinen Somerolta sekä Kimmo Lindegren Somerolta. Tapahtuma on ikärajaton. Ikärajaton keikka on Salohallissa 12.11. Tänä vuonna on kaikkiaan kuusi seniorilaulajaa Varsinais-Suomesta selvittänyt tiensä Montteeri Oy:n järjestämän kilpailun välierään. Asuntojen hinnat ovat nousussa Salon keskustassa ASUNTOKAUPAT SALOSSA ASUNTOTYYPEITTÄIN 2013–2016 SSS/STT *Vuoden 2016 osalta rajaus 1/2016–10/2016. Keskusta-asuntojen kysyntää kasvattaa myös väestön ikääntyminen, senioreiden hakeutuminen lähemmäs palveluita ja sinkkutalouksien määrän kasvu. Sanni on julkaissut aiemmin kaksi albumia, Sotke mut (2013) ja Lelu (2015), jotka on molemmat myyneet platinaa. Finaali lauletaan Hämeenlinnan hotelli Aulangolla 29.10. Nuorten asemaa asuntomarkkinoilla hankaloittaa työmarkkinoiden epävarmuus. Danske Bank julkisti teettämänsä Ensiasunnonostajat 2016 -kyselytutkimuksen tiistaina samaan aikaan kiinteistövälitystilastojen kanssa. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 10 SALON SEUDUN SANOMAT | KESKIVIIKKONA 12. Muutos selviää Kiinteistömaailman tiistaina julkaisemista luvuista, joissa on mukana kaikkien Kiinteistövälitysalan Keskusliiton jäsenyritysten tekemät kaupat. Sanni säveltää ja sanoittaa itse biisinsä. Tilastossa näkyvät KVKL:n jäsenyritysten tekemät kaupat. Pienten kerrostalo-asuntojen kysyntä korostuu, ja suurista omakotitaloista on pikemminkin ylitarjontaa. – Asuntomarkkinoiden alueellisista eroista on puhuttu pitkään, mutta nyt eriytymistä on myös asuntotyyppien välillä. Somerolainen Anne Siekkinen on jo selvittänyt tiensä duo-sarjan loppukilpailuun. Sannin uusin levy julkaistiin viime viikolla. Danske Bankin teettämän Ensiasunnonostajat 2016 -kyselyn tulokset kertovat, että omistusasuminen on edelleen monen haave. LOKAKUUTA 2016 SSS | Suvi Kulla suvi.kulla@sss.fi Salon keskusta-alueen vanhojen kerrostaloasuntojen keskineliöhinta on noussut viime vuodesta 11 prosenttia. Jokinen kuvailee Salon asuntokauppatilannetta ”mielikuvia paremmaksi”. He kilpailevat Päiväkummun semifinaalissa loppukilpailupaikasta eli pääsystä 15 parhaan joukkoon. Seniorit ja sijoittajat piristävät kaupankäyntiä. Hinta on tammi–lokakuussa tehtyjen kauppojen perusteella hieman yli 1 600 euroa. Levyn kaikki kappaleet nousivat välittömästi Spotifyn top 40 joukkon. Sannin isoimmiksi hiteksi ovat nousseet debyyttisingle Prinsessoja ja astronautteja, Jos mä oon oikee, Me ei olla enää me, Pojat, ja vuoden 2015 parhaana kappaleena palkittu (Teosto-palkinto ja Emma-patsas) 2080-luvulla. Lähde: Kiinteistövälitysalan Keskusliitto KVKL. – Jopa seitsemän kaupan ketjusta on kokemuksia, sanoo Jokinen. Surkuttelu ei näy pankissa, ja asuntoluototuksen määrä on kasvussa. – Keskustan kysyttäjä kerrostalo-asuntoja lukuun ottamatta kehitys on suhteellisen vakaata. Sanni on valittu Emma Gaalassa vuoden naisartistiksi kahdesti, vuonna 2014 ja 2016. Kaikkiaan osallistujia semifinaalissa on vain 28 eri puolilta Suomea ja neljä Ruotsista. Sannin lämmittelijänä on Mä olen tässä sekä Ehjä -kappaleista tunnettu Mikko Harju. Haaveista huolimatta ensiasunnon hankkivien määrä on laskussa. Esimerkiksi nuorisotyöttömyys on noussut, ja nuorempien ikäluokkien käytettävissä olevat tulot ovat laskeneet, sanoo Danske Bankin kuluttajaekonomisti Henna Mikkonen. Myös rivitaloasuntojen hinta on noussut tänä vuonna Salon keskusta-alueella, mikä on nostanut hintatason takaisin viime vuoden notkahdusta edeltäneelle tasolle. Suurempia tuottoja mahdollistava osakekauppa ei puolestaan kiinnosta kaikkia. Pankin arjessa on huomattu, että yksi ensiasuntokauppa voi laukasta pitkän ketjun kauppoja. kerran
Pyysimme sitten sisäisen tarkastuksen tutkimaan asiaa, ja sisäinen tarkastus alkoi löytää epäiltyjä väärinkäytöksiä, Fredriksson sanoi. Rehtorin epäillään kavaltaneen hallinnassaan olleita, koulun entisten ja nykyisten oppilaiden käyttöön tarkoitetun stipendirahaston varoja vuosina 2004– 2014. Normaalisti lahjoitusrahastoille on nimetty valvoja, mutta tällä ei sellaista ollut. –. Se ei ollutkaan, vaan kyseessä oli rehtorin totaalisessa hallinnassa oleva lahjoitusrahasto. Osassa siirroista on pyritty naamioimaan maksut stipendeiksi, ja osassa on ollut kyse ihan vain tilisiirroista, Virtanen väittää. Kavalletuksi epäiltyjen varojen määrä on yhteensä noin 450. Koululle hankittu flyygeli herätti Fredrikssonin mukaan epäilykset. Oulun lukiokoulutuksen ja vapaan sivistystyön johtaja Pekka Fredriksson kertoo, että kukaan ei valvonut rahaston käyttöä. Rehtori oli hankkinut koululle 30 000 euron flyygelin, jolle ei löytynyt selitystä ja jota ei löytynyt kirjanpidosta. Lisäksi varoja olisi selvityksen muun muassa mukaan jaettu henkilöille, joille ne eivät kuulu. KESKIVIIKKONA 12. Kihlakunnansyyttäjä: Osa siirroista on pyritty naamioimaan stipendeiksi. Hänellä on myös ollut rahaston pankkitilien käyttöoikeus. 000 euroa vuosina 2008– 2014. Oltiin kaikki siinä uskossa, että tämä oli säätiö. Lautakunnan päätösesityksessä esitellyn selvityksen perusteella Valtakorpi olisi siirtänyt varoja henkilökohtaiselle tililleen noin 250. Rehtori oli hankkinut koululle 30 000 euron flyygelin, jolle ei löytynyt selitystä ja jota ei löytynyt kirjanpidosta.. LOKAKUUTA 2016 | SALON SEUDUN SANOMAT 11 STT |Olli-Pekka Paajanen Oulun suomalaisen yhteiskoulun lukion 53-vuotiasta rehtoria syytetään törkeästä kavalluksesta ja törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä, kertoo syyttäjänvirasto. –. Oulun sivistysja kulttuurilautakunta pidätti keväällä 2014 rehtorin virantoimituksesta jutun tutkinnan ja mahdollisen oikeudenkäynnin ajaksi. STT ei ole tavoittanut rehtoria kommentoimaan syytteitä. Fredrikssonin mukaan kyseessä on vanha lahjoitusrahasto, jonka pääoma on ilmeisesti noin miljoonan luokkaa. Johtavan kihlakunnansyyttäjän Ilpo Virtasen kanta on, että rehtori olisi siirtänyt varoja sekä omalle että muiden tileille. Rehtori on esitutkinnassa kiistänyt syyllistyneensä asiassa rikokseen. Rehtori Juha Valtakorven virkavelvollisuuksiin on kuulunut hoitaa ja hallinnoida koulun Nanny Lilius -rahastoa. Valtakorpi kiisti virantoimituksesta pidättämisen perusteen jo tuolloin ja totesi vastineessaan, ettei hänellä ole ollut mahdollisuutta käydä materiaalia seikkaperäisesti läpi. –. 000 euroa. Hänen mukaansa rahaston hallinnointi kuuluu 1970-luvun alussa tehdyn pöytäkirjan mukaan lukion rehtorille. Rehtoria syytetään liki puolen miljoonan kavalluksesta Oulussa Koululle hankittu flyygeli herätti epäilykset. Kukaan rehtorin esimiehistä ei Fredrikssonin mukaan kuitenkaan tiennyt rahastosta vaan luultiin, että sitä hallinnoi jokin ulkopuolinen säätiö
Uusissa laivoissa otetaan käyttöön useita innovaatioita. Meriteollisuuden voimistuminen Suomessa heikkojen vuosien jälkeen on Orpon mukaan suomalaisen osaamisen ja vakaan saksalaisen omistajan yhdistelmä. Yhtiön mukaan se tekee polttokennojen koeasennuksia sen muihin Royal Caribbean Cruises -varustamolle rakentamiin laivoihin. ”Koulutustarve alalla on harkittava.” Elinkeinoministeri Olli Rehn. Yksi niistä on polttokennoteknologia energianlähteenä. Luotettava ja vakavarainen omistaja on tässä avainasemassa. LOKAKUUTA 2016 STT | Tommi Fosman, Sanna Nikula Meyer Turun telakan tiistaina julkistamat jättiristeilijätilaukset säteilevät työtä koko maahan, arvioi meriteollisuuteen perehtynyt työja elinkeinoministeriön neuvotteleva virkamies Janne Peltola. Arviot liikkuvat jossain 800. Ei ole montaa telakkaa, jotka pystyvät tekemään näitä isoja risteilijöitä. Risteilymarkkinat kasvavat, sillä esimerkiksi Aasian jatkuvasti kasvava keskiluokka haluaa risteillä. Seitsemän syytä telakan menestykseen Turun telakka on noussut pohjamudista menestykseen sen jälkeen kun saksalainen telakkayhtiö Meyer osti sen vuonna 2014. Kun telakka saa tilauskirjan, se mahdollistaa sen, että verkostoyritykset kehittyvät ympärillä ja siellä syntyy uusia innovaatioita, jotka taas lisäävät työllisyyttä. Hyvä maine ja hyvä historia: Suomessa valmistetut laivat valSTT | Niko Vartiainen, Saila Kuittu, Sanna Nikula Tiistaiaamun hyvät uutiset Turun telakalta saivat ministerikaartin kiittelemään suomalaisen meriteollisuuden elpyneitä näkymiä ja siitä seuraavia työllisyysvaikutuksia. Noin 80 prosenttia laivan arvosta tulee alihankintaketjun kautta. 000 henkilötyövuoden edestä työtä telakan ja alihankintaketjun ulkopuolelle, kuten majoitukseen, kaupoille ja eri palveluihin. Koulutustarve alalla on harkittava. – On aina haaste löytää hyviä työntekijöitä, mutta en allekirjoita sitä, etteikö heitä Suomesta löytyisi. Tällä hetkellä Meyer Turku on myös investoimassa 75 miljoonaa euroa telakkaan ja sen tytäryhtiöihin. Myös rahoituksella on iso rooli. Uuteen teknologiaan siirrytään vaiheittain. Kilpailemme luovuudella ja laadulla, Jan Meyer sanoo. –. Peltolan mukaan heijastusvaikutuksia arvioidaan Suomessa kertomalla tilauksen henkilötyövuosien määrä puolellatoista. –. Hän uskoo, että meriteollisuus pysyy pitkään voimakkaana ja kasvavana alana. Peltolan mukaan telakat ovat nykyisin kuin suuria projektitoimistoja, jotka hoitavat tilauksia ja kasaavat aluksia. Korotukset ovat olleet merkittävä tekijä tilausten saamiseksi maahamme. –. 000 henkilötyövuotta tuottaa 5. Suomessa tällainen telakka on. –. –. Sitä joudutaan arvioimaan nyt tämän positiivisen ongelman edessä, Rehn sanoi. Turun telakka tehtailee ennätyksiä Turun telakalla tilauksia vuoteen 2024 saakka STT, kuva: Lehtikuva Luovutettu alus Rakenteilla/suunnitteilla 11.10. Telakan tilauskirja ulottuu Royal Caribbean Cruisesin tilaamien alusten myötä vuoteen 2024, ja tilanne on yhtiön mukaan ennätyksellisen hyvä. –. Ne eivät tilanneet uusia aluksia, mutta nyt se pää on avattu. Peltola kertoo, että laivan rungon osuus kokonaishinnasta on vain noin 10–15 prosenttia. – Telakat puolestaan ostavat laivaan liittyvää työtä alihankintaketjun yrityksiltä. Halutaan tilata kalustoa ja uusia aluksia. Varustamoilla oli muutamia vuosia maailmanlaajuisen laman vuoksi hiljaisempi kausi. Seuraavaksi merkittävimmät alueet ovat Uusimaa, Pirkanmaa ja Satakunta. Kaikkiaan työllistämisvaikutuksen arvioidaan olevan tulevaisuudessa yli 15 000 henkilötyövuotta. Hänen mukaansa historiallisen pitkä tilauskirja takaa sen, että yhtiö voi varautua ja jopa kouluttaa väkeä sekä telakalle että alihankkijoille. Emme voi jäädä lepäämään laakereillamme, meidän pitää jatkuvasti kehittää uutta teknologiaa. Telakan uusi omistaja on iso juttu. Toimitusjohtaja Jan Meyerin mukaan uuden tilauksen myötä telakka voi tulevaisuudessa työllistää nykyistä enemmän ihmisiä. –. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 12 SALON SEUDUN SANOMAT | KESKIVIIKKONA 12. Rehnin mukaan uudet innovaatiot energiaja materiaalitehokkuudessa sekä tehokas ja osaava kumppanuusverkosto pitävät suomalaisen risteilijäteollisuuden alan kansainvälisessä kärjessä. Janne Peltolan mukaan noin 60 prosenttia Turun telakan alihankintaketjusta sijaitsee VarsinaisSuomessa. –. Hallitus on nostanut muun muassa risteilijäviennille tärkeät Finnveran vientitakuuvaltuudet 10 miljardilla eurolla 27 miljardiin euroon ja vientiluottojen rahoitusvaltuudet on kolminkertaistettu 22 miljardiin. Muu arvonlisä tulee esimerkiksi koneistamisesta, sähköistämisestä ja laivan sisustamisesta sekä varustelusta. Meyer ei kerro tiistaina ilmoitetun risteilijätilauksen hintaa, mutta sanoo, että yksi laiva maksaa satoja miljoonia euroja. – Esimerkiksi 10. Elinkeinoministeri Olli Rehnin (kesk.) mukaan hallitus tekee kaikkensa, jotta edellytykset tarvittavalle työvoimalle Turun telakalle ja koko alihankintaketjuun ovat riittävät. Ulkomaankauppaministeri Kai Mykkänen (kok.) arvioi, että meriteollisuuden työllisyysvaikutukset ulottuvat koko maahan. julkistetut uudet tilaukset Mein Schi 5, Tui Cruises Tallink 1, Mein Schi 6, Tui Cruises Mein Schi 1, Tui Cruises Mein Schi 2, Tui Cruises Costa Cruises 1 Carnival 1 Carnival 2 Royal Caribbean 1 Royal Caribbean 2 Costa Cruises 2 2016 2017 2018 2019 2020 2021 2022 2023 2024 Turun telakalla rakenteilla ollut Mein Schi 4 marraskuussa 2014. Missä päin maailmaa tahansa osataan kyllä tehdä iso laiva, mutta tehdä käytännössä iso kaupunki yhdessä laivassa, koko sen projektin hallinta on Turussa huippuluokkaa. Jonkun pitää siis rahoittaa laivan rakentaminen. Investointeja aiotaan yhtiön mukaan vielä kasvattaa tästä. Laivatilaukset tarvitsevat valtioiden takauksen: varustamot maksavat takapainoisesti, eli suurin osa rahoista tulee telakalle vasta kun laiva on valmis. Pulleat tilauskirjat tietävät työtä Varsinais-Suomen ohella koko maahan. Jan Meyer kertoo, että telakalla on jo nyt vahva tiimi, mutta sitä täytyy kasvattaa tulevien töiden takia. Luxemburgista tavoitetun valtiovarainministeri Petteri Orpon (kok.) mukaan risteilijätilausten vaikutus suomalaiseen talouteen on työpaikkatai eurolukujakin suurempi. Täällä on myös tarvittava osaaminen ja alihankkijaverkosto, jonka työntekijämäärä on usein kymmenkertainen itse telakan työntekijämäärään nähden. Suomalaista telakkateollisuutta tutkinut Turun yliopiston Brahea kehittämispalvelujen tutkimusjohtaja Pasi Malinen listasi STT:lle menestyksen syitä: –. Telakan ja Royal Caribbean Cruises -varustamon tavoite on kehittää polttokennoteknologiaa niin, että sitä voidaan käyttää merkittävässä määrin laivan hotellitoimintojen energiansaantiin, Jan Meyer toteaa. –. VarsinaisSuomen jälkeen heijastusvaikutukset ovat kuin haulikolla ammuttu ympäri maata, hän kertoo. Mayer haluaa tehdä nämä suurimmat laivat Turussa, koska se ei Saksan Papenburgin telakallaan voi niitä tehdä. Yhtiön arvion mukaan telakka voi tulevaisuudessa tarjota työtä jopa 1 800:lle. Risteilijätilaus sai suomalaiset ministerit hurraamaan Turun telakka on kovassa myötätuulessa. miljoonan ja miljardin euron välissä. Nyt kun tämä on yksi niitä aloja, jotka kasvavat, luulen, että tässä tullaan vielä näkemään uusia yrityksiä ympäri Suomen, jotka tarraavat kiinni näihin kauppoihin, Mykkänen sanoi eduskunnassa
Samalla he muistuttivat, että Nobel-palkittukin on pitänyt hallituksen koulutusleikkauksia kohtuuttomina. Yhtiö oli arvioinut nostavansa myyntimääriään vuonna 2017 nimenomaan kyseisellä puhelinmallilla. Hän jopa totesi, että ”älyllinen loukkaus koko tiedeyhteisöä kohtaan”, sanoi SDP:n Jukka Gustafsson viitaten Holmströmiin. uu u Helmikuussa 2014 Scandlines-varustamo perui autolauttojen tilauksen Turusta, koska STX ei pystynyt järjestämään rahoitusta. Keväällä 2015 Meyer osti valtiolta loputkin Turun telakasta. Eduskunnan täysistunnossa tiistaina keskusteluun vedettiin myös Nobel-palkittu professori Bengt Holmström, jolle edustajat toivottivat onnea. Lisäksi oppositio kummasteli, että koulutukseen kaavaillut 190 miljoonan euron säästöt tehdään ensi vuonna ja vasta vuotta myöhemmin uudistetaan koulutuksen sisältö. Samsung saattoi kiirehtiä Note 7:n tuotantoa, koska sen kovin kilpailija Apple sai jo markkinoille oman iPhone 7 -älypuhelimensa, arvioivat analyytikot. uu u . L E H T I K U V A / E L L A K I V I N I E M I mistuvat ajallaan. STX:n Rauman-telakka lopetettiin. Note 7 -puhelinmalli on kärsinyt vakavista turvallisuusongelmista. uu u Elokuussa 2014 Suomen valtio osti telakasta 30 prosenttia ja Meyer Werft 70 prosenttia. Myös uusien, paranneltujen akkujen on raportoitu ylikuumenevan ja syttyvän palamaan. Lokakuussa myös Royal Caribbean teki kahden aluksen tilauksen. Samsung veti jo syyskuun alussa maailmanlaajuisesti markkinoilta 2,5 miljoonaa Note 7 -puhelinta, koska mallin litiumakun väitettiin syttyvän palamaan. Liki miljardin euron kaupoissa luottamuksella on iso merkitys. Jos valmistuminen myöhästyy kaksi vuotta, se tulee varustamolle kalliiksi, koska kahden vuoden aikana olisi myyty aika paljon matkalippuja. Samalla Turun-telakalle neuvoteltiin kaksi uutta risteilijätilausta TUI Cruisesilta. KESKIVIIKKONA 12. Sen perusti uudestaan Rauma Marine Constructions -yhtiö vuonna 2014. Sitäkin suurempi huolenaihe on sekamelskan vaikutus yhtiön maineeseen. Yhtiön päätös keskeyttää Note 7 -puhelimen myynti syöksi sen osakekurssin laskuun. Sekä alkuperäisissä että myös korvatuissa puhelimissa akut ovat ylikuumentuneet ja syttyneet tuleen. Suomessa on tällaista osaamista. uu u Vuonna 2013 korealaisen emoyhtiön talousvaikeudet syvenivät. Samalla se voi vetää myös koko Soulin pörssiä alaspäin, sillä Samsungin markkina-arvo liikkuu 200 miljardin dollarin eli noin 179 miljardin euron tienoilla. Varustamolle aika on rahaa. Katastrofaaliseksi osoittautunut uusi malli tulee yhtiölle kalliiksi, analyytikot arvioivat. Varsinkin kiinalaiset edullisten älypuhelinten valmistajat ovat nousseet uhkaamaan Samsungin ja Applen asemaa. Myös TUI Cruises tilasi Turusta aluksia. Laivoista pyritään tekemään entistä ekologisempia, koska myös matkustajat haluavat sitä. Meyer on investoimassa Turun telakkaan 75 miljoonaa. uu u Joulukuussa 2012 Turku menetti Royal Caribbeanin kolmannen risteilijätilauksen, joka meni STX:n Ranskan-telakalle. uu u . LOKAKUUTA 2016 | SALON SEUDUN SANOMAT 13 Turun telakka tehtailee ennätyksiä SAKSALAISET KÄÄNSIVÄT TUULEN Turun telakan matka kölin alta maston nokkaan uu u Korealaisesta STX:stä tuli Turun telakan omistaja vuonna 2008, kun se osti norjalaisen Aker Yardsin. –. –. Edellinen omistaja STX, ei investoinut mitään. Samsung keskeytti katastrofaalisen Note 7 -mallin valmistuksen Samsungin päätös syöksi sen osakekurssin laskuun. Galaxy Note 7 -puhelinten ongelmien on arvioitu olevan pulma Samsungin koko tämän vuoden tulokselle. –. Opetusja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) muistutti, että edellinen hallitus jätti säästöt ammatilliseen koulutukseen tekemättä. Investoinnit vaikuttavat. Syyskuussa 2016 Carnival tilasi Turusta taas kaksi risteilyalusta. Päätös keskeyttää valmistus kokonaan kerrottiin vasta, kun Aasian pörssit olivat sulkeutuneet. Kesän 2015 aikana brittiläinen Carnival ja TUI Cruises tilasivat Turusta kaksi risteilijää kumpikin. –. Pelkästään puhelinmallin peruuttaminen voi maksaa yli 10 miljardia dollaria. Samsungin osake putosi tiistaina kahdeksan prosenttia. Myöhemmin samana vuonna Tallink tilasi telakalta matkustajalautan. Japanissa Mitsubishin telakalla on yksi laiva kohta kaksi vuotta myöhässä. Tiistai-iltana Suomen aikaa Applen kurssi oli New Yorkissa aamukaupassa 2,1 prosentin kasvussa. Turun telakan toimitusjohtaja Jan Meyer sanoo, että nyt kilpaillaan luovuudella ja laadulla. uu u Vuosina 2009–10 Turussa valmistettiin kaksi jättikokoista risteilijää Royal Caribbean -varustamolle. Jo aiemmin tiistaina korealaisyhtiö ilmoitti keskeyttävänsä puhelinmallin myynnin ja jo myytyjen puhelinten vaihto-operaation. Risteilijätilaus sai suomalaiset ministerit hurraamaan L E H T I K U V A / J U S S I N U K A R I Soul | STT, AFP Matkapuhelinvalmistaja Samsung on keskeyttänyt maailmanlaajuisesti uuden älypuhelimensa Galaxy Note 7:n valmistuksen, yhtiö kertoi tiistaina. D A N I E L L E A L O L I V A S Oppositiopuolueet pelkäävät, että ammatillisen koulutuksen aloituspaikat vähenevät hallituksen säästöesityksen seurauksena. –Teknologinen kehitys ja innovaatiot vaikuttavat myös. (STT) Oppositio kritisoi koulutusleikkauksia Nobel-palkitun sanoin. Risteilijät maksavat maltaita. Säästöt siirtyivät sitten seuraavan hallituksen murheeksi ja minun pöydälleni. Kilpailu älypuhelinten markkinoilla on muutenkin kiristynyt entisestään, koska kuluttajille on tarjolla hyvin runsaasti erilaisia alan tuotteita
–?Erityisen iso kiitos kuuluu Salon Citymarketille, joka on antanut meille ison elintarvikelahjoituksen vuosi toisensa jälkeen, sanoo sponsoritiimin vetäjä Ensio Nivalainen Vaihtoehto 90 ry:stä. Tapahtumaa järjestää iso joukko vapaaehtoisia, jotka haluavat toivottaa kaikki salolaiset tervetulleiksi mukaan. –?Kaverinkaverin nurkissa asuvia, välillä paikkaa vaihtavia, on hyvin paljon. Asunnottomien yö kutsuu kaikkia salolaisia Salon Asunnottomien yö on ison vapaaehtoisjoukon voimainponnistus. Musiikista vastaavat Jussi Tammelin, Rytminvaihdos, Trio Rautakanki ja Metadonia. Syrjäytyneiden määrä kasvaa seudulla jatkuvasti. Torille kokoonnutaan klo 18, ja sieltä kulkue lähtee klo 18.15 edeten Tehdaskatua pitkin Kaivokadulle, Vaihtoehto 90 ry:n pihalle. Työttömyys ja heikko taloustilanne näkyvät. Nyt uutena huolenaiheena on Hellan tehtaan loppuminen ja sen seuraukset. –?Meillä on oikeasti paha tilanne, hän summaa. Mukana ovat myös Rinnesumppu ry, Waltti, Anna Tukesi ry, Salon seurakunta, Autoliitto Salon osasto, SPR Salon osasto, Pelastusarmeija Salon osasto, Turun ammattikorkeakoulun sairaanhoito-opiskelijat sekä monet paikalliset yritykset ja yksityiset vapaaehtoiset. S S S / T A L V I K K I S A L I N. –?Tulemalla mukaan voi osoittaa, että antaa tukensa apua tarvitseville. LOKAKUUTA 2016 SSS | Talvikki Salin talvikki.salin@sss.fi Salossa vietetään ensi maanantaina 17. Varsinkin nuoria, sanoo Schadewitz. Salon seudun asunnottomien todellista määrää on mahdotonta tietää. lokakuuta jo kymmenettä kertaa Asunnottomien yötä. Että me kaikki kannamme vastuuta köyhistä ja syrjäytyneistä, sanoo Salon A-Klinikan vertaistukiohjaaja Agnes Schadewitz. Virallisesti heitä on muutama kymmenen, mutta lisäksi on paljon ihmisiä, joiden osoite on Poste Restante, ja jotka käytännössä ovat asunnottomia. –?Tapahtumassa on ollut osanottajia yli puoluerajojen, Suominen sanoo. Silloin tilaisuus aloitettiin ensimmäistä kertaa yleisökulkueella, ja niin tehdään myös nyt. Illan aikana puheen pitävät Katja Taimela, Hannu Ranta ja Voitto Suominen. Avunpyyntöjä on toiminnanjohtaja Sari Pesosen mukaan tullut entistä enemmän. –?Vaikutukset tulevat näkymään koko lähialueella. Asunnottomien yö haluaa herätellä kaupunkilaisia ja päättäjiä näkemään nykytilanteen. Hellan työntekijöiden lisäksi se vaikuttaa alihankkijoihin ja myös muihin työpaikkoihin, kun ihmisten ostovoima vähenee, Reija Talikka toteaa. Myös Anna Tukesi ry:ssä nähdään Salon huononeva tilanne. Tapahtuman pääjärjestäjiä ovat Salon AKlinikka ja Vaihtoehto 90 ry. Tätä ei ole tarkoitettu vain yhdelle ihmisryhmälle, muistuttaa Salon A-Klinikan vertaistukiohjaaja Reija Talikka. Myös lisää otetaan mielellään mukaan. Viime vuonna Salon tapahtumassa oli noin 300 kävijää. –?Koko kaupunki on tervetullut tapahtumaan. Järjestelytöissä ovat muun muassa Salon sosiaalilautakunnan jäsen Jani Salomaa (vas.), Vaihtoehto 90 ry:n jäsen Ensio Nivalainen, Vaihtoehto 90 ry:n sihteeri Janne Koivu, Salon A-Klinikan vertaistukiohjaajat Reija Talikka ja Agnes Schadewitz, Anna Tukesi ry:n toiminnanjohtaja Sari Pesonen, Vaihtoehto 90 ry:n puheenjohtaja Voitto Suominen, sekä Vaihtoehto 90 ry:n jäsenet Tarja Riitinki ja Tarja Hakala. –?Olemme saaneet tosi paljon vaatteita. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 14 SALON SEUDUN SANOMAT | KESKIVIIKKONA 12. Salolaisen Vaihtoehto 90 ry:n puheenjohtaja Voitto Suominen muistuttaa, että viime vuonna tasavallan presidentti Sauli Niinistökin oli läsnä Helsingin Asunnottomien yö -tapahtumassa. Salon sosiaalilautakunnan jäsen Jani Salomaa toteaa, että Salossa syrjäytyneiden ja syrjäytymisvaarassa olevien määrä on suuri ja koko ajan kasvamassa. Vaatteita otetaan edelleen vastaan, sanoo vaatetiimin vetäjä Tarja Riitinki Vaihtoehto 90 ry:stä. Niitä ovat tuoneet Anna Tukesi ry, Salon seurakunta, SPR ja yksityiset lahjoittajat. Siellä on klo 18.30–22.00 luvassa ohjelmaa sekä ilmaista lihakeittoa, makkaraa, kahvia ja talvivaatejakelua. YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaista päivää vietetään ympäri Suomea Asunnottomien yö -tapahtumien merkeissä
Lisäksi yksi poliisi sai 50 päiväsakkoa, koska hän oli urkkinut kahden muunkin kuin Auerin tietoja. LOKAKUUTA 2016 | SALON SEUDUN SANOMAT 15 DNA 4G -verkko on jo siellä missä sinäkin. Saamelaiskäräjälain mukaan viranomaisten tulee neuvotella saamelaiskäräjien kanssa toimenpiteistä, jotka koskevat saamelaisten kulttuurimuotoon kuuluvan elinkeinon lainsäädännöllistä tai hallinnollista muutosta. Ministerit rajoittivat myös turskan ammattikalastusta. (STT) Saamelaiskäräjät kantelee oikeuskanslerille Tenojoen kalastussopimuksesta Saamelaiskäräjien hallitus on päättänyt kannella oikeuskanslerille Tenojoen kalastussopimuksesta. Selvityspyyntö lähetettiin yksikköihin, joissa esimies tai työntekijä kertoi havainneensa asukkaisiin kohdistuvaa fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa. Kaikkien aseet olivat luvattomia.(STT) Auer-tietoja urkkineille poliiseille sakkoja Helsingin käräjäoikeus tuomitsi tiistaina sakkoihin 12 Helsingin poliisilaitoksen työntekijää, jotka hakivat perusteettomasti tietoja Anneli Aueriin liittyneestä seksuaalirikosepäilystä. Oikeus totesi, että kyselyt eivät liittyneet heidän työtehtäviinsä. Kantelu koskee sopimuksen virkamiesmenettelyä. Vuodenvaihteen jälkeen vapaaajankalastaja saa pyytää Itämerestä enintään viisi turskaa vuorokaudessa. Rikokset tapahtuivat syksyllä 2011. Oikeus ei kuitenkaan pitänyt uskottavana, ettei mies olisi tiennyt aseen olleen ladattu. Sääntelyn on kritisoitu vaikuttavan liiaksi muun muassa kalastusmatkailuun sekä saamelaisten perinteisiin kalanpyyntikeinoihin.(STT) EU rajoittaa turskan kalastusta Itämerellä EU-maiden kalastuksesta vastaavat ministerit ovat päättäneet rajoittaa turskan kalastusta Itämerellä. Lisäksi joelle tulee tietyille alueille ja ajanjaksoille jyvitetyt matkailukalastajien lupakiintiöt. Kuuluvuuskartalta näet minne kaikkialle DNA 4G -verkon vauhti jo yltää dna.fi/4G dna.fi/4G | DNA Kauppa Nyt jo yli 99 % suomalaisista asuu nopean DNA 4G -verkon alueella. Kymmenen tuomituista sai 15 päiväsakkoa virkavelvollisuuden rikkomisesta ja yksi 12 päiväsakkoa tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. Yhden poliisin osalta syyteoikeus ehti vanhentua. Yksi tuomituista on toimistosihteeri, loput poliiseja. Eri käräjäoikeuksissa on vireillä muitakin Auerin tietojen urkintaan liittyviä tapauksia. Saamelaiskäräjien mukaan lakia ei ole noudatettu. Sääntely niukentaa kaikkiin kalastusmuotoihin käytettävissä olevaa aikaa Tenolla. KESKIVIIKKONA 12. Helmi–maaliskuussa suurin sallittu päiväsaalis on kolme turskaa. Ota se käyttöön vaikkapa DNA Rajaton 4G Teho -liittymällä, jolla puhut, tekstaat ja surffaat rajattomasti ilman määräaikaisuutta. Kysely lähetettiin yhteensä 1 400 yksityiselle ja julkiselle palveluntuottajalle. KUULUTKO ENEMMISTÖÖN, JOLLA MENEE LUJAA. Maatalousministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) on tyytyväinen Suomen kannalta tärkeiden kalakantojen kuten silakan ja kilohailin kiintiöihin. Järjestön mukaan päätetyt turskakiintiöt ovat yhä tieteellisiä suosituksia suuremmat. Pisin, vuoden ja kahden kuukauden ehdollinen tuomio langetettiin 46-vuotiaalle miehelle ampuma-aserikoksen lisäksi törkeästä vammantuottamuksesta. Ensi vuonna turskakiintiö laskee Itämeren länsiosassa 56 prosenttia ja itäosassa 25 prosenttia. Tapaukset tulivat Keskisuomalaisen mukaan ilmi keväällä, kun Valvira teki kyselyn kaltoinkohtelusta vanhusten ympärivuorokautisen hoidon yksiköissä. Luonnonsuojelujärjestö WWF:n mukaan rajoitukset eivät turvaa turskakantoja, jotka ovat romahtaneet ylikalastuksen takia. Yksi miehistä on heinäkuisen tapauksen uhri, joka sai hengenvaarallisen ja leikkausta vaatineen ampumavamman. (STT) Jämsäläisen ravintolan ampumisjutussa ehdollista myös uhrille Keski-Suomen käräjäoikeus tuomitsi tiistaina kolme miestä ehdolliseen vankeuteen jämsäläisravintolan ampumisjutussa. Oikeuden mukaan miesten välillä oli riitaa mutta jäi näyttämättä, että uhri olisi ottanut aseensa esiin. Molempien kalastusmahdollisuudet kasvavat ensi vuonna selvästi. Ampumisen uhri sai 60 päivää ehdollista vankeutta ampumaaserikoksesta ja kolmas mies 80 päivää ehdollista. Oikeus katsoi, ettei näyttö riittänyt tuomioon tapon yrityksestä. Tapauksia on kaikkiaan 55.(STT). Suomi ja Norja sopivat Tenon kalastuksen sääntelystä kesän alussa. Lohen kohdalla jatketaan pidättyväistä linjaa, jotta lohikannat vahvistuisivat. Valvira pyytää selvitystä 40:stä vanhusten kaltoinkohteluepäilystä Valvira pyytää selvitystä neljästäkymmenestä vanhusten kaltoinkohteluun liittyvästä tapauksesta, uutisoi Keskisuomalainen
Hän ei lakkaa olemasta yhteiskunnan jäsen. Ylen HR-lakimies Sami Toiviainen kertoo Ylellä, että epäilty työntekijä vapautettiin tehtävistään heti kun tutkinta tuli yhtiön tietoon. Vuonna 2013 Bäckmanin nimi tuli esiin muun muassa Venäjän uudet arvot -konferenssin yhteydessä. Suomessa tarvittaisiin pioneeri, joka ottaisi ensimmäisen askeleen, Van Herck sanoo. Ilman palvelua vanki joutuu tekemään kanttiiniostoksensa paperilomakkeella. Bäckman toimii Venäjän strategisen tutkimuksen instituutissa RISIssä, jonka on katsottu kytkeytyvän Venäjän tiedustelupalveluun. –. Toimistossa toinen työntekijä lukee lomakkeet, kirjaa ne tietokoneelle ja tekee tilaukset. –. Syyttäjä Heikki Wendorf sanoi vangitsemisistunnon jälkeen, että Janitskinista annetaan eurooppalainen pidätysmääräys. Ylen työntekijää epäillään avunannosta Ylen toimittajan vainoamiseen Johan Bäckman on kansainvälisillä verkkosivuilla väittänyt Jessikka Aroa muun muassa Yhdysvaltojen salaisen poliisin, Viron turvallisuuspoliisin ja Naton avustajaksi. Vanki täyttää lomakkeen ja toimittaa sen vartijalle. Bäckman on kansainvälisillä verkkosivuilla väittänyt Aroa muun muassa Yhdysvaltojen salaisen poliisin, Viron turvallisuuspoliisin ja Naton avustajaksi. Belgian vankeinhoitolaitoksen pääjohtaja Hans Meurisse (oikealla) ja Belgian vankeinhoitolaitoksen kiinteistöistä ja logistiikasta vastaavan osaston johtaja Els van Herck osallistuivat Rikosseuraamislaitoksen seminaariin Helsingissä.. Itä-Ukrainan Donetskin alueen kaakkoisosia hallitsee Venäjän tukema separatistiorganisaatio. Van Herck johti tämän vuoden alkuun asti Belgiassa Beverenin vankilaa, joka otti ensimmäisenä käyttöön vankilan sähköisen palvelujärjestelmän. –. Saaristolan mukaan Ylen työntekijän epäillään käyttäneen työpaikalla saamiaan tietoja hyväksi poliisin epäilemässä suomalaistoimittajan vainoamisjutussa muun muassa luovuttamalla toimittajaa koskevia tietoja rikoskumppanilleen. Vartija kerää lomakkeet vangeilta ja vie pinon toimistoon. LOKAKUUTA 2016 STT | Jecaterina Mantsinen Vanki voisi tulevaisuudessa varata omasta sellistään ajan lääkärille, soittaa puhelun milloin haluaa ja tehdä tilauksen kanttiinista, luettelee Elsa van Herck, Belgian vankeinhoitolaitoksen kiinteistöja logistiikkaosaston johtaja. Luovutetut tiedot ovat koskeneet esimerkiksi toimittajan olinpaikkaa ja työtehtävien hoitoa. Kuten normaalissa elämässä, sanoo Hans Meurisse, Belgian vankeinhoitolaitoksen pääjohtaja ja EuroPris-järjestön puheenjohtaja. Vapaustaistelu on vielä kesken, Bäckman kirjoittaa Donetskin aluetta käsittelevässä blogissaan. Janitskinia epäillään kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, törkeästä kunnianloukkauksesta, rahankeräysrikoksista, rahapelirikoksista, laittomasta uhkauksesta, salassapitorikoksesta sekä tekijänoikeusrikoksista. Meurisse lisää, että jos havaitaan väärinkäytöksiä, esimerkiksi puheluiden soittamista voidaan rajoittaa. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 16 SALON SEUDUN SANOMAT | KESKIVIIKKONA 12. Saaristolan mukaan juttu siirtyy syyteharkintaan lähipäivinä. Hän tekee eron siinä, että vaikka vankeusrangaistus tarkoittaa yhteiskunnasta erilleen joutumista, ihminen ei silti menetä perusoikeuksiaan. Vankiloihin kehitetyssä pilvipalvelussa on TV, puhelin ja mindfulness-harjoituksia. STT ei julkaise rikoksesta epäiltyjen nimiä esitutkintavaiheessa, ellei kyse ole julkisuudessa tunnetuista henkilöistä. Tulkaa tänne, me odotamme teitä. –. Tulevaisuudessa vanki saisi lisää vapauksia STT | Mikko Gustafsson Ylen työntekijää epäillään avunannosta Ylen toimittajan vainoamiseen, kertoo tutkinnanjohtaja Harri Saaristola Helsingin poliisista. Molemmissa maissa on esimerkiksi paljon vanhoja vankilarakennuksia. Jessikka Aro on yhtenä asianomistajana myös MV-julkaisuun liittyvässä suurtutkinnassa. Meurisse sanoo, että digitalisaatio vankiloissa ei kuitenkaan tarkoita esimerkiksi rajatonta pääsyä internetiin. Vuonna 2014 Bäckman haki Suomen lapsiasiainvaltuutetuksi. Palvelussa pääsy on rajattu muutamalle kymmenelle sivulle, muun muassa asunnonja työnvälitykseen sekä opiskeluun liittyville sivuille. Van Herck puhui tiistaina Tulevaisuuden vankilat -seminaarissa Helsingissä. Meurisse sanoo, että isoin este on mentaalinen, kuten digitaalisiin palveluihin siirtymisessä yleensäkin. Käytännössä kyse on nopeutetusta luovutusmenettelystä. Yle: Työntekijä vapautettu tehtävistään. Jutun pääepäiltynä on Johan Bäckman, jota poliisi epäilee Ylen toimittajan Jessikka Aron vainoamisesta ja törkeästä kunnianloukkauksesta. Olemme katsoneet, että esimerkiksi pikaviestipalveluita tarjoaville sivuille ei voida sallia pääsyä. Myös uudistumisessa ongelmat ovat samanlaiset. Van Herck ja Meurisse arvioivat, että Suomen vankilat ovat hyvin samanlaisia kuin belgialaiset. Prison cloudin avulla vanki voi myös varata kirjastosta kirjoja, lukea sanomalehtiä ja tarkastella itseään koskevia asiakirjoja. Blogissaan Bäckman kutsuu ihmisiä taistelemaan niin sanotun Donetskin kansantasavallan vapaustaisteluun. Bäckman olisi ollut yksi kirjastoon kaavaillun tilaisuuden puhujista. Helsingin käräjäoikeus määräsi viime viikolla MV-lehden päätoimittajaksi itseään kutsuvan Ilja Janitskinin vangittavaksi poissaolevana. –. Aro ja Ylen uutisten vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläinen eivät halunneet kommentoida asiaa. Nykyinen kansanedustaja Olli-Poika Parviainen (vihr.) kielsi Tampereen apulaispormestarina konferenssin järjestämisen kaupungin tiloissa, koska tilaisuudella oli hänen mukaansa ohjelmansa perusteella homofobinen luonne. –. Seminaari liittyy Euroopan komission rahoittamaan Prisons of the Future -kehittämishankkeeseen. Täällä Donetskin kansantasavalta, Uus-Venäjä. Vaikka vankilan ovet sulkeutuvat, ihmisellä on kaikenlaisia asioita meneillään. Järjestelmä säästää henkilökunnalta monta työvaihetta. Bäckman on esiintynyt julkisuudessa muun muassa Venäjän ja Suomen välisten lapsiasiakiistojen yhteydessä, ja häntä siteerataan usein venäläisviestimissä. Se on käytössä kahdessa muussa belgialaisvankilassa. – Vasta aikanaan selviää, onko syyttämiskynnys ylittynyt ja asiaan palataan Ylessä, kun se on käsitelty loppuun, Toiviainen sanoo Ylellä. Van Herck esittelee tabletiltaan Prison cloud -järjestelmän aloitusnäkymää värikkäine pikakuvakkeineen ja selittää pilvipalvelun tuoman muutoksen
LOKAKUUTA 2016 | SALON SEUDUN SANOMAT 17 STT | Sanna Nikula Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen ennustaa tiistaina julkaistussa ennusteessaan kuluvalle vuodelle yhden prosentin ja ensi vuodelle 1,5 prosentin talouskasvua. Asiasta käynnistettiin maanantaina Postissa sisäinen selvitys. Viennin näkymät ovat Handelsbankeninkin mukaan loppuvuodelle hieman valoisammat, sillä teollisuustuotanto on kääntynyt laaja-alaiseen kasvuun vuoden toisella neljänneksellä ja kasvu näyttää kantaneen myös kolmannelle kvartaalille. Se arvioi, että Suomen bruttokansantuote kasvaa tänä ja ensi vuonna prosentin. –. Työvoimakustannukset alenevat selvästi ensi vuonna ja sosiaalivakuutusmaksut vielä sen jälkeen asteittain vuoteen 2020 asti. Posti on myös tehnyt muutoksia postinippujen jakeluun tapauksen takia. Asia tuli julki, kun kuvat kadulla lojuvista postinipuista levisivät sosiaalisessa mediassa. – Talouden yleinen elpyminen yhdistettynä historiallisen alhaiseen korkotasoon kannustaa nyt investointeihin, sanoo Ilmarisen taloudesta ja hallinnosta vastaava johtaja Jaakko Kiander. Posti aloitti asiasta selvityksen, kun kadulla lojuneet postit tulivat julkisuuteen. Vaikka nopeaa kasvua ei ole näköpiirissä, on sitkeä taantuma kuitenkin päättymässä. Vuoden 2018 kasvun pankki odottaa hidastuvan 0,8 prosenttiin. Ilmarinen ja Handelsbanken: Vienti lähtee maltilliseen nousuun Handelsbankenin ja Ilmarisen ennusteet Kysyntä ja tarjonta 2016 STT BKT Tuonti Vienti Yksityinen kulutus Investoinnit Inflaatio, % Työttömyys, % Muita keskeisiä lukuja Muutos, % Handelsbanken Ilmarinen 1,0 3,1 1,0 1,5 4,5 1,0 2,3 1,6 1,3 3,2 0,3 8,8 1,0 1,0 0,0 2,0 2,0 0,5 9,0 0,9 8,5 1,5 2,0 3,0 1,0 3,0 0,5 8,6 2017 1,1 1,1 Satojen ihmisten posteja on hylätty kadulle Helsingin Lauttasaaressa perjantaina ja maanantaina. (STT) Satojen asiakkaiden postit lojuivat kadulla Helsingissä L E H T I K U V A / M A R K K U U L A N D E R Ylen työntekijää epäillään avunannosta Ylen toimittajan vainoamiseen Pääepäilty Johan Bäckmania epäillään vainoamisesta ja törkeästä kunnianloukkauksesta. Hylätyn postin joukossa oli sekä lehtiä että kirjepostia. KESKIVIIKKONA 12. Myös Handelsbanken julkaisi tiistaina ennusteensa. Lisäksi heikko vienti kilpailijamaihin verrattuna ennakoi pitkittyvää taivalta hintakilpailukyvyn palauttamisessa, sanoo Handelsbanken Suomen pääekonomisti Tiina Helenius tiedotteessa. Yritysten kasvunäkymät ovat Ilmarisen mukaan tällä hetkellä paremmat kuin moneen vuoteen. Kianderin arvion mukaan hallituksen asettama tavoite 72 prosentin työllisyysasteesta ei kuitenkaan vielä ole näköpiirissä. Siksi elpyminen on hauraalla pohjalla. Talouden elpymistä vauhdittavat erityisesti viime vuonna alkanut rakennusinvestointien voimakas kasvu sekä yksityinen kulutus. Handelsbankenin mukaan Suomen talouskasvu perustuu pääosin yksityiseen kulutukseen ja rakennusinvestointeihin, jotka saavat käyttövoimansa lisääntyneestä velanotosta. L E H T I K U V A / H E I K K I S A U K K O M A A. Posti päätyi tekemään rikosilmoituksen, koska ilkivallan mahdollisuutta ei ole voitu sulkea pois. Myös viennin ennustetaan lähtevän maltilliseen nousuun. Entisenlaista, vahvaa vientivetoista elpymistä emme kuitenkaan lähivuosille odota, sillä maailmantalouden suhdanne osoittaa kypsymisen merkkejä. Posti on tehnyt asiasta rikosilmoituksen poliisille. Asiasta ensin uutisoineen Helsingin Uutisten mukaan niput noudettiin postin haltuun eikä postia todennäköisesti ole päätynyt sivullisten käsiin
Työryhmän ehdottama perustuslain muutos mahdollistaisi lain muuttamisen siten, että tietoa olisi mahdollista hankkia laajemmin sotilaallisesta toiminnasta tai muusta kansallista turvallisuutta vakavasti uhkaavasta toiminnasta. Hän sanoo, että kaikille Suomen suurlähetystöille ja edustoille annettiin uudistetut toimintaohjeet jo viime kesänä. Soinin mukaan tärkeintä juuri nyt on se, että ohjeiden vastainen menettely lähetystössä on lopetettu. Työryhmä mahdollistaisi luottamuksellisen viestin suojaan kuuluvan tiedon hankkimisen kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi. – Vain tuhoutunut osa talosta on tarkoitus purkaa, ja kuusi asuntoa jäävät pystyyn, selvittää Rajaviita. – Toisen maan toiseen maahan lähettämä edustaja on vapaa kohdemaansa verotuksesta, Rouhe kertoo. 000 euroa verorahoja vuodessa tupakan ja alkoholin välityksen vuoksi. Tuhoutunut osa puretaan joka tapauksessa, ja vakuutusyhtiö maksaa purkamisen. L E H I K U V A / J U S S I N U K A R I. Yhtiökokouksessa oli paljon osakkaita paikalla. Rouhe toteaa, että kysymyksessä on ainutkertainen tapaus näin suuressa mittaluokassa. Hallintojohtaja korostaa, että ensin hankitaan lisää tietoja, jonka jälkeen päätetään mahdollisista toimista. Tiedustelumenetelmiä voitaisiin käyttää, kun on esimerkiksi kyse terrorismista, väkivaltaisesta radikalisoitumisesta tai ulkomaisten tiedustelupalveluiden toiminnasta. Hänen mukaansa kansallista turvallisuutta vakavasti uhkaava toiminta tarkoittaa toimintaa, joka vaarantaa yhteiskunnan perustoiminnot. Prosessi vie karkeastikin arvioituna vähintään useita viikkoja, hän sanoo. Muutos etenee lausuntokierrokselle ja parlamentaarisen ryhmän valmisteluun. Kuusi asuntoa jäi jäljelle palossa ja niissä asutaan. Diplomaattien oikeus verovapaisiin ostoksiin perustuu kansainvälisen diplomatian käytäntöihin. Yhtiökokouksen oli määrä päättää eilen illalla, rakennetaanko palossa käyttökelvottomiksi muun muassa vesivahinkojen takia tuhoutuneet asunnot uudelleen. STT uutisoi noin kaksi kuukautta sitten, että Suomen Tukholman-suurlähetystössä on kierretty veroja diplomaattistatusta hyväksi käyttäen. SPT tutki verovapaiden tuotteiden hakemukset vuosilta 2013–2015. – Perustan rakentaminen on taloyhtiön vastuulla, ja sen arvioidaan tulevan kalliiksi, sanoo hallituksen puheenjohtaja Veikko Rajaviita. Keskustelu tiedustelun lisävaltuuksista kiihtyi jo edellisellä vaalikaudella. Se saattaisi tarkoittaa esimerkiksi kahden ip-numeron tai puhelimen seurantaa, samalla tavalla kuin rikostorjunnassa tällä hetkellä tehdään, sanoo työryhmän puheenjohtaja, ylijohtaja Sami Manninen oikeusministeriöstä. Ministeriö aloittaa lisäselvitykset Suomen Tukholman-lähetystössä. Manun Tupien luhtitalon kohtalo jäi auki Salossa Yhtiökokous pohtii asiaa uudelleen kuukauden päästä. Ari Rouhe muistuttaa myös, että verovapaat ostokset ovat lähtökohtaisesti edustuston ja kohdemaan viranomaisen välisiä asioita, eli esimerkiksi ulkoministeriöllä ei ole ostoista suoraan tietoja. Suojelupoliisille ja armeijan tiedustelulle kaavaillaan lisääntyvien tiedusteluvaltuuksien lisäksi myös lisää valvontaa. Asunto-osakeyhtiöön kuuluu kaikkiaan kolme luhtitaloa ja yhteensä 48 asuntoa. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 18 SALON SEUDUN SANOMAT | KESKIVIIKKONA 12. Ruotsinkielisten lehtien oma uutistoimisto Svensk Presstjänst (SPT) uutisoi tiistaina, että Suomen suurlähetystössä on välitetty kymmeniätuhansia savukkeita ja yli sata litraa viiniä, olutta ja viinaa. Suomen suurlähetystössä on välitetty kymmeniätuhansia savukkeita ja yli sata litraa viiniä, olutta ja viinaa, kertoi ruotsinkielisten lehtien oma uutistoimisto Svensk Presstjänst (SPT) tiistaina. Mannisen johtama työryhmä luovutti esityksensä perustuslain muuttamisesta oikeusministeri Jari Lindströmille (ps.). Ainakin osa virkamiehistä on hankkinut alkoholia ja tupakkaa verovapaasti myös niille edustuston työntekijöille, joilla ei ole tähän etuun oikeutta. STT | Mikko Isotalo Oikeusministeriön asettama työryhmä ehdottaa tiedusteluun lisävaltuuksia. Tupakkaja alkoholisotku sai lisää kierroksia Soini ottaa vakavasti suurlähetystön trokauksen Ulkoministeri Timo Soini (ps.) kertoo SPT:lle erityisavustajansa välityksellä ottavansa vakavasti mediassa esiintyneet uudet tiedot Suomen Tukholman-suurlähetystön alkoholija tupakkaostoista. Ehdotus vaatisi perustuslain muuttamista, sillä lain nykyinen tulkinta ei mahdollista kirjeen, puhelun tai muun luottamuksellisen viestin suojan rajoittamista kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi. Vakuutusyhtiö korvaisi rakentamisen sokkelista ylöspäin. –. Se tarkoittaa toimintaa, jota ei ole säädetty rangaistavaksi tai johon ei ole mahdollista kohdistaa selkeää rikosepäilyä. STT, SPT | Tommi Forsman, Marcus Lillkvist Ulkoministeriö selvittää Suomen Tukholman-edustustossa ilmenneitä alkoholija tupakkaostoja. LOKAKUUTA 2016 SSS | Seija Järvinen seija.jarvinen@sss.fi Asunto Oy Manun Tuvat yhtiökokous ei tehnyt päätöstä tulipalossa tuhoutuneiden kymmenen asunnon kohtalosta, vaan pohtii asiaa uudelleen kuukauden päästä. Seuranta saattaisi olla lähialueella olevan valtion sotilaiden keskustelua, kun he miettivät panssarivaunujen sijoittelua, Manninen sanoo. –. Selvitettäviä asioita ovat muun muassa rahoituskysymykset, kertoo Rajaviita. Mannisen mukaan kirjeen, puhelun tai muun luottamuksellisen viestin kuunteluun tai valvontaan luvan todennäköisesti myöntäisi tuomioistuin. –. Mitä tulee Tukholman tapaukseen, Soini korostaa, että asia selvitetään. Rouhe ei vielä osaa sanoa, onko ministeriö yhteydessä myös Ruotsin viranomaisiin. Ulkoministeriön hallintojohtaja Ari Rouhe kertoo STT:lle, että ministeriö aloittaa uutisen paljastamien tietojen takia lisäselvitykset. Hän myöntää, että kansallista turvallisuutta ei ole yhtä helppo määritellä kuin esimerkiksi yksilön turvallisuutta. Ulkoministeriön hallintojohtaja Ari Rouheen mukaan ministeriö aloittaa uutisen paljastamien tietojen takia lisäselvitykset. Rouheen mukaan verovapaiden ostosten tiimoilta ei erotella, ostaako henkilö esimerkiksi alkoholia vaikkapa edustuston edustustilaisuuteen, vai ostaako hän sitä kenties myös itselleen. Aika iso osa oli rakentamista vastaan, ja enemmistö oli purkamisen kannalla, mutta asiaa selvitellään. Käytännön mukaan jokainen verovapaa tuote on hyväksyttävä Ruotsin ulkoministeriössä. Ehdotettu perustuslain muutos toisi tiedusteluun lisävaltuuksia Suojelupoliisi saisi lisää tiedusteluvaltuuksia. Lindströmin mukaan yhtenä syynä sille on ”yleinen maailmantilanne”. SPT:n tekemien laskelmien mukaan Ruotsin valtio on luultavimmin menettänyt noin 20. Perustuslain muuttaminen työryhmän ehdotuksen mukaan ei kuitenkaan mahdollistaisi laaja-alaista tietoliikenteen seurantaa
(STT) Isän viimeinen syleily pelasti pikkutytön hengen Kiinassa PEKING Isän viimeiseksi jäänyt syleily pelasti kolmevuotiaan tytön kerrostalon romahduksessa Länsi-Kiinassa, kertoivat tiedotusvälineet tiistaina. Ahtisaari on Nobelin rauhanpalkinnon voittaja vuodelta 2008. Se tarkoittaisi, että jäsenmaa käytännössä eristettäisiin Schengen-alueen ulkopuolelle. Sisäministeri Paula Risikon (kok.) mukaan sopimus oli tarkoitettu kertaluonteiseksi eikä uudelle ole tarvetta. Vauva löytyi Dohasta Jakartaan saapuneesta koneesta sunnuntaina. Virkamieslähteen mukaan se voidaan tehdä osin paperilla ja osin kentällä. Se mahdollistaa yhteisten rajajoukkojen lähettämisen EU:n ulkorajalle, jos sinne kohdistuu poikkeuksellista muuttopainetta. Viranomaiset kuljettivat koneessa matkustaneen indonesialaisen siirtotyöläisnaisen sairaalaan tutkittavaksi. Pelastustyöntekijät kaivoivat tytön esiin kuusikerroksisen talon raunioista Wenzhoussa runsaat 12 tuntia sen jälkeen kun rakennus oli romahtanut. EU-rajojen pitävyys joutuu tarkempaan syyniin AJATUS HAUTUNUT PITKÄÄN Pakolaiskriisi sysäsi yhteisen rajavartioston liikkeelle uu u Ajatus yhteisestä rajavartiostosta ehti hautua EU:ssa pitkään, mutta ennen pakolaiskriisiä sille ei löytynyt riittävää tukea. Nobel-komiteasta sanottiin HS:lle, että komitea ei voi tehdä poikkeuksia yksittäisten nobelistien kohdalla. Suomi on ilmoittautunut vapaaehtoiseksi pilottihankkeeseen, jolla testataan rajavalvonnan mahdollisia puutteita. L E H T I K U V A / J U S S I N U K A R I Nobel-komitea ei suostu siirtämään Ahtisaarta Venäjän nobelisteista Nobel-komitea ei suostu siirtämään presidentti Martti Ahtisaarta Venäjän nobelisteista Suomen nobelisteihin, kertoo Helsingin Sanomat. Sikiö oli arviolta viidestä seitsemään kuukauden ikäinen. Yhdysvaltain rannikkoa saastui satoja kilometrejä. BP:n öljynporauslautalla Meksikonlahdella tapahtui vuonna 2010 jättimäinen öljyvuoto, jossa mereen pääsi noin viisi miljoonaa tynnyriä öljyä. (STT, AFP) Lentokoneen vessasta löytyi kuollut sikiö Indonesiassa JAKARTA Matkustajakoneen vessasta on löytynyt kuollut sikiö kertoivat Indonesian viranomaiset tiistaina. uu u Uusi viranomainen polkaistiin lopulta pystyyn pikavauhdilla. Pilottihankkeen toteutustapa on vielä auki. Suomi mukana pilottihankkeessa, joka testaa rajavalvonnan puutteita. Tyttö itse sai vain vähäisiä vammoja. Jos rajavalvonnassa ilmenee puutteita, maalle voidaan määrätä korjaavia toimia. Hanke liittyy EU:n yhteiseen rajaja merivartiostoon, joka saatiin viime viikolla toimintakuntoon. KESKIVIIKKONA 12. LOKAKUUTA 2016 | SALON SEUDUN SANOMAT 19 Bryssel | STT | Annu Marjanen EU-maiden rajojen pitävyyttä arvioidaan vastedes tarkemmalla seulalla. (STT, AFP). (STT, AFP) BP ei poraa Australiassa SYDNEY Öljy-yhtiö BP hylkäsi tiistaina suunnitelmat aloittaa öljyn ja maakaasun koeporaukset EteläAustralian rannikkovesillä. uu u Päätös joukkojen lähettämisestä tehdään EU-maiden kesken määräenemmistöllä. Myös tytön äiti kuoli turmassa. Suomi pitää EU:n yhteistä rajavartiostoa tärkeänä ja tarpeellisena. Ympäristöjärjestö Greenpeace kiitteli päätöstä, mutta muistutti, ettei BP:n olisi koskaan edes pitänyt harkita öljynporausta alueella. Suomen osuus reservistä on 30 henkilöä. Se rakennettiin vahvistamalla EU:n rajavalvontavirasto Frontexin henkilöstöä ja toimivaltuuksia. Qatarissa on paljon indonesialaisnaisia töissä kotiapulaisina. Sen mukaan voittajia ei ole haluttu listata kansallisuuksien mukaan, koska monien voittajien kansallisuutta on vaikea selvittää. Virkamieslähde arvioi, että EU:n yhteinen rajavartiosto voi toimia vastaisuudessa Suomelle vipuvartena, jos tilanne itärajalla uhkaa jälleen kärjistyä. Ellei niitä toteuteta, maan vastaisilla rajoilla voidaan aloittaa rajatarkastukset. Pilottihankkeella pohjustetaan testejä, jotka EU:n rajavalvontavirasto Frontex tekee vuosittain kullekin jäsenmaalle. Yhteisen rajavartioston perusajatus on, että EU:n ulkorajojen turvaaminen on kaikkien jäsenmaiden yhteisellä vastuulla. Marraskuussa toteutettavassa hankkeessa ovat mukana myös Saksa ja Kroatia. Nobel-komitean kotisivuilla Ahtisaari on listattu Venäjän federaation alle, koska hän on syntynyt Viipurissa vuonna 1937. Kreikan rajojen vuotaminen lisäsi halua vahvistaa yhteisiä lihaksia rajavalvonnassa. uu u Tarkoituksena on koota joulukuun alkuun mennessä 1 500 henkilön nopean valmiuden reservi, joka voitaisiin lähettää 10 päivän kuluessa ulkorajalle, jos sinne kohdistuu poikkeuksellista muuttopainetta. Poliisi ei suoraan kertonut, arveleeko se naisen olevan lapsen äiti. Tytön isä oli suojellut lastaan omalla ruumiillaan, mikä pelastajien mukaan tappoi isän, mutta pelasti tytön. Ympäristöjärjestöt ovat arvostelleet voimakkaasti poraussuunnitelmia, koska Etelä-Australian vedet ovat tärkeitä valaiden, hylkeiden, delfiinien ja pingviinien elinalueita. Suomi pitää EU:n yhteistä rajavartiostoa tärkeänä ja tarpeellisena. Hallitus on korostanut, että Suomella on idässä pitkä EU:n ulkoraja, johon voi kohdistua mittavaa muuttopainetta. Määräaikainen sopimus umpeutui viime viikolla. Keväällä Suomi neuvotteli Venäjän kanssa väliaikaisen rajasopimuksen, jolla laiton maahantulo Sallan ja Raja-Joosepin rajanylityspaikoilla saatiin loppumaan. BP olisi halunnut tehdä alueella suurehkoja koeporauksia varmistuakseen siitä, löytyykö sieltä hyödynnettäviä luonnonvaroja
Useamman (sadan tai tuhannen) Inkereentien varren asukkaan puolesta, Maalaisjärki 2016 Maalaisjärkeä tieprojekteihin KOLUMNI Satu Järvinen. Hyvä juttu! Harmi vaan, että viimeisetkin microsoftilaiset päättävät kulkunsa Helsingin suuntaan ja liittymän tarve vähenee. Ja turha asentaa kameroita, kun ei osata liikennevaloja säätää. Ja huolellinen oikoluku säästäisi kielipoliisit harmailta hiuksilta, mutta toisaalta se tekisi arjestamme huomattavasti ilottomampaa. Tekstien parissa työskennellessäni törmään erilaisiin oikeakielisyysasioihin lähes päivittäin. Kun urheiluliike kertoo miesten olevan 50 prosentin alennuksessa, tai paikallista Timoa myydään lähikaupassa alle euron kilohintaan, voi siinä sinkkunainen todeta vain, että kylläpä nyt halvalla lähtisi. Unohtivat varmaan tuhannet Anjalan, Tupurin ja Hähkänän asukkaat, jotka sumputtavat ainakin Inkereentien risteyksen. Otsikko vain oli hieman hassusti muotoiltu. On aika karun näköisiä käppyröitä. Niin, enkä itsekään halua olla satu, keksitty kertomus, vaan uskottava ihminen. Tähän ei Salolla ole varaa, kun lukee Salon kaupungin tilastosivuilta tilanteen surullisuudesta. Eikö kukaan salolainen ole hakenut Forssan kaupunginjohtajaksi. Kirjoittaja on salolainen kasvatustieteen tohtoriopiskelija. Samat risteykset ovat tukossa, vaikka Tupurin tie rakennetaankin. Osasyynä tähän on varmasti pikaviestittelyn yleistyminen. Kyllä autoilijat voivat odottaa valoissa, kun heillä on se auto. Aivan järkyttävää tuhlausta! Epra u u Aamuisin Halikosta Saloon päin polkiessani töihin on alkanut sapettaa Salon kaupungin liikennevalot kevyelle liikenteelle. Olette todella Salamia taivaalta. Eikä se ole nykyään edes poikkeuksellista. On ymmärrettävää ja hienoa, että kielemme uudistuu jatkuvasti, mutta välillä olen kyllä aidosti huolissani siitä, mihin suuntaan kehitys on menossa. Pienellä korjauksella viestistä saisi kuitenkin sävyltään ystävällisemmän. Jo muutaman kymmenen ihmisen muuttotappio toisi kaupungille aika paljon menetettyjä verotuloja. Valitettavasti grillikausikin on taas ohi. Kaikkea sitä voi grillatakin, mikäli sanomalehtiin on uskominen. Sanoma on tärkeintä, joten ei sillä muodolla nyt niin väliä ole. LOKAKUUTA 2016 u u Eipä haittaa postin tulo Citymarkettiin, päinvastoin. Kaupungin johto yritti vaikuttaa päätöksen tekoon ely-keskuksen suuntaan, jotta liikennevalojen sijasta olisi rakennettu liikenneympyrät. Salamia tuskin sentään taivaalta tippuu, vaikka ukkostaisi kuinka. Toimitus tarvitsee myös nimimerkillä kirjoittavan nimen ja yhteystiedot. Kun samassa yhteydessä vielä kerrottiin, että salamia saattaa näkyä runsaasti, olin hämmentynyt. Menikö hakuaika umpeen jo. ”Sanoma on tärkeintä, joten ei sillä muodolla nyt niin väliä ole. Toimitus valikoi, käsittelee, otsikoi ja tarvittaessa lyhentää julkaistavat tekstit. Salossa taas tulee 165 työpaikkaa lisää metsästettäväksi Hellan tuotannon alasajamisen johdosta. Graafikon silmää tällainen fonteilla kikkailu saattaa toki miellyttää, mutta muuten se ei välttämättä ole kovin järkevää. Ei haittaa u u Mitä. u u Miten on mahdollista, että maahanmuuttovirasto ja SPR ovat voineet käyttää veronmaksajien rahoja näin rajattomasti (MOT 10.10.). Nyt kaikki tuhannet Anjalan, Tupurin, Hähkänän ja myös Inkereen asukkaat tsemppaamaan kaupungin päättäjiä, jotta Salo säilyisi elinvoimaisena ja kilpailukykyisenä työmarkkinoilla eikä näivettyisi lopullisesti. Vihdoin tupurilaisille rakennetaan liittymä 110-tielle. On sillä, ja joskus kokokin merkitsee.” TÄTÄ MIELTÄ TEKSTARIT 040 7711777 LEHTO Positiiviset asiat ensin. Katsotaan kokonaisuutta eikä ajatella pelkästään raskasta liikennettä. 20 SALON SEUDUN SANOMAT | KESKIVIIKKONA 12. Turhauttavaa polkea 5 km työmatkat suuntaansa valojen takia! Ja Suomessa muuten on oikeanpuoleinen liikenne, joten miksi kevyenliikenteen nappulanpainantakoneet ovat vasemmalla. Noin vuosi sitten kaupunkilaiset äänestivät Salkkarin kyselyssä liikenneympyröiden puolesta 110-tien Inkereentien ja Somerontien risteyksiin. Tuloksetta! Ely perusteli raskaan liikenteen joustavuudella kantatien suuntaan. Kun salolaismiehen uutisoitiin grillanneen itsensä toiseksi, en voinut olla miettimättä tuomareiden ilmeitä, kun he näkivät tämän erikoisen annoksen. Ymmärrän, että rahat eivät riitä joka paikkaan, mutta välillä saattaisi maalaisjärki toimia paremmin kuin ely-keskuksen tilastot. Myös yksityisautoilijat pitäisi ottaa paremmin huomioon, ja samalla muutama ylimääräinen nopea joukkoliikennevuoro itäisen ohikulkutien kautta esimerkiksi Perniön suunnasta Piihoville parantaisi liikkumista busseilla Helsingin ja Turun suuntaan. Nyt siis maalaisjärkeä tieprojekteihin. Jos taas kaupan ulkopuolella seisova mainoskyltti huutaa asiakkaille: ”Tänään lohta saatana!”, on pokassa todella pitelemistä. Tekstien perusteella on mahdotonta päätellä, mikä mahtaa olla sala-atti, tai millainen eläin onkaan aluskana. Tyhmät valot vai tyhmä koodari u u Kiitos teille Citymarketin vartijalle ja remonttireiskalle avusta pyörätuolin renkaan paikalleen laitossa syyskuussa. Mutta kauppojen mainoslehtisiä selaillessa sitä vasta monenlaisia kummallisuuksia näkeekin. Olisikohan nyt jälleen aika käydä keskustelemassa elyssä, ja ottaa yhteyksiä maan hallituksen suuntaan, jotta saataisiin itäinen ohikulkutie rakennettua saman tien loppuun asti Korvenmäestä Somerontielle. Siinä, että yhdyssanat ovat monille pulmallisia, ei ole enää mitään uutta. Tämä parantaisi Tupurissa ja Hähkänällä asuvien kilpailukykyä työmarkkinoilla, kun Turun suunnasta kuuluu paljon positiivisia uutisia työllisyyden suhteen. Nyt syksyllä ei ukkosesta juurikaan enää varoitella, mutta sen sijaan kuuroja on liikkeellä varsin runsaasti. No, ymmärsihän sen, ettei tässä sentään itsensä grillaamisesta ollut kysymys. MIELIPIDE Kirjoita lyhyesti. Erisnimet tulee ehdottomasti kirjoittaa edelleen isoilla alkukirjaimilla. Se ei ole mielipidekysymys. Kyllä mahdun ostokseni tekemään. On sillä, ja joskus kokokin merkitsee. M enneenä kesänä havahduin usein siihen, että säätiedotuksissa puhuttiin ukostamisesta. Silloin tällöin mietin, miksi Salo aikanaan pienennettiin logossaan asumattomaksi metsäalueeksi, korveksi, vaikka kyseessä on keskikokoinen kaupunki. Itse olen ainakin tottunut näkemään salamia esimerkiksi pizzan päällä, mutta toki ukonilmalla jyrisee ja taivas salamoi. Turuntien ja Mariankadun valot sekä Annankadun ja Vilhonkadun valot eivät vaihdu vihreiksi kevyelle liikenteelle aamuisin, ja ennen kuin vaihtuu niin päästää autot kaksi kiertoa ja jättää kevyen valot väliin Turuntien ja Mariankadun valoissa. Mikäli tällä ei tarkoiteta kuuloa vailla olevia henkilöitä, lienee kohta paikallaan täsmentää, sataako vettä, räntää vai peräti lunta. Ihmekös tuo, onhan hintoja halpuutettu jo varsin pitkään. Kirjoita mieluummin nimelläsi. Suomella ja suomellakin on selkeä ero, ovathan maa ja kieli eri asioita. Sen sijaan olen yllättynyt siitä, miten isot ja pienet alkukirjaimet tuntuvat nykyään aiheuttavan ongelmia monille aikuisillekin. Vai onko tarkoitus hankaloittaa autottomien työmatkoja aamuisin, vaikka ei ne päivälläkään sen paremmin toimi
Pyörätuolin omistaja ja avustaja u u Virassa oleva presidentti on Tasavallan presidentti ja eläkkeellä oleva on titteliltään presidentti. Jos ilmasto lämpenee, voidaan Suomessa alentaa palkkoja. LOKAKUUTA 2016 | SALON SEUDUN SANOMAT 21 twitter.com/Salkkari www.facebook/salonseudunsanomat instagram.com/salonseudunsanomat Sähköpostiosoite: mielipide@sss.fi Postiosoite: SSS/Mielipide, PL 117, 24101 Salo Mielipidesivun tuottaja: Risto Knuuttila, (02)770 2340 12.10.2016 Salo Somero Koski Marttila Paimio Sauvo Kemiönsaari +6 +5 +6 +5 +5 +6 1 Sää Laaja sääkatsaus: www.sss.. Ruk 123 u u Mihin ovatkaan johtaneet sosiaalinen media ja kaiken maailman tekstiviestipalstat. Oksanen u u Kuten hyvin olemme huomanneet ja kokeneet, porvarihallituksien aikana duunarin ay-liike ja jäsenyys siinä ovat entistä tärkeämpiä. Mikä tässä on sinulle epäselvää. Ahtisaari katuu, ettei ymmärretty liittyä Natoon kun oli tilaisuus. Oletko koskaan kuullut sanontaa: sitä saa mitä tilaa. Ei opastusta. Eipä kannata uhoilla. Asuntolainaa omaava taas joutuu anomaan lainanlyhennysvapaata, koska työttömyyskorvaus ei yksinkertaisesti riitä siihen, mutta hänelle ei makseta asumistukea, koska on omaisuutta. Nyt varmaan ollaan paljon parempia kuin 41, kun Suur-Suomea tehtiin. Palvelua jonotat ja jonotat. Tietotekniikan viennin osalta kokemusta kerryttäneenä. Jos asuu vuokralla eikä ansiosidonnainen päiväraha riitä, saa asumistukea, josta kai siitäkin olet kateellinen ja katkera, ja taas se on pois sinulta. Lääkärit ja hoitajat asiantuntevia, josta suuret kiitokset. Painepesuri u u Palstalla joku kysyi Salon terveyskeskuksesta. Teette mahtavaa ja liian vähän kiiteltyä työtä kaikista paineistanne huolimatta. Kiitos u u Talvija muista nopeuksista. Minä pesin mökkimme kimppa-astiat, tuli kyllä todella hyvän näköiseksi, on kuin uudet. Kyllä on hienoa. Entisiä presidenttejä kutsutaan presidenteiksi, tämä titteli ei poistu koskaan. Poliisiko sinulta vaatteet repi ja kaulakorun vei. Siihen, että haukutaan, solvataan toinen toisia julkisesti nimellä tai nimettömänä, ja joku isompi taho kerää miljardit. Pilvipoutaa, pilvipeite voi rakoilla. Oliko Norjalla pulmia Naton osalta. Pahvi u u Maailmantilanne, diktaattorit toisella puolella, länsi siinä ja siinä. Piti ottaa taksi, joka vei pääovelle. Sir u u Realisti sun muut. Jopa yleisövessan päiväkävijämäärä pitää olla tuhansia jotta kannattaa. Voi hyvää päivää. Tyhmyys ei ole voimavara u u Kun urheilijat kuitenkin lääkkeiden ja muiden mömmöjen voimalla yltävät fyysisen kuntonsa moninkertaisesti ylittäviin suorituksiin, niin eikö ole reilua, että myös penkkiurheilijat oluthöyryjen voimalla reippaasti ylikannustavat suoritusta. Ja laina ei lyhene, vaan odottelee kunnes pankki pakkomyy asunnon. Tänään Huomenna Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys päättyy Pimeys alkaa Veden korkeus eilen: Meriveden korkeus Hanko: Aallon korkeus selkeää puolipilvistä pilvistä sadekuuroja räntäsadetta lumikuuroja sadetta lumisadetta ukkosta Salo Somero Kemiönsaari Sauvo Paimio Marttila Koski Turku Helsinki -35 -30 -25 -20 -15 -10 -5 °C +5 +10 +15 +20 +25 +30 +35 +6 +4 +4 +3 +4 +4 +4 +4 4 2 1 2 Suomi klo 15:00 Ke +7 +6 +8 +7 +7 +7 +7 +7 +8 To +6 +5 +6 +6 +6 +6 +6 +6 +6 Pe +7 +7 +8 +8 +8 +7 +7 +7 +8 La +7 +7 +8 +7 +7 +8 +8 +7 +8 Su +8 +7 +8 +8 +8 +8 +7 +8 +8 Ma +8 +7 +8 +8 +8 +7 +7 +8 +8 Ti +7 +7 +8 +8 +8 +7 +7 +8 +8 8:01 18:24 8:03 18:21 7:18 19:07 7:21 19:04 Heikkoa tuulta. Kaupunkilainen u u Döbeln. Järki jäässä u u Nyt pimeän ja liukkaan kelin takia olisi hyvä ajaa hiljempaa, pääsee nopeammin perille. Sieltä ei neuvoa mihin mennä. Ay-jäsen u u Haluan välittää ensiavun koko henkilökunnalle suurimmat kiitokseni hyvistä hoidoista, joita on tullut koettua. Lääkärin sentään todettiin olevan paikalla. Ruotsi on siellä parin vuoden sisällä. Ja ihanko itse keksit tuon sinivuokon. Nopeusrajoitus ja hirvimerkki u u Monikansalliset yritykset siirtävät toimintojaan asiakkaita lähemmäksi. Sumanen -fani u u Ei moraalia. Vaihtokauppaa u u No on se kaupungistuminen hienoa. KESKIVIIKKONA 12. Oli varattu aika, menin tyhmänä päivystykseen. Et ole kaiketi koskaan ollut työtön. Kokemusta ei ollut aikaisemmin. Istuvaa presidenttiä kutsutaan Tasavallan presidentiksi. Antakaa ku määki huura, määki oon kännis u u Tutustuin Frankfurtin kirjamessujen avajaisissa esitettyyn puheenvuoroon ja olen varmistunut asiasta, että Nobelin kirjallisuuspalkinto tulee Suomeen. Harhaluulo u u Koululaisille suosittelen Nadja Sumasen Ramboa seuraavaksi lukemiseksi. Päivälämpötila lähellä 5 astetta. Eestin päättäjät aina fiksumpia. Me odotamme kansainliiton myötätuntoa kuten ennen talvisotaa. Päivässä liian vähän tunteja haaskattavaksi u u Tehtaat muuttavat tuotantoaan Romaniaan, ja vaihdossa saadaan Romaniasta kerjäläisiä Suomeen. Kaukana olemme kuitenkin. Pakataan ihmiset piukkaan, kun kylkeä kääntää, on jo mustelmilla. Työläs oli, kun on isot astiat 660 kaksin kappalein. Voittoa lisää u u Jämpti. Turku ?35 cm Hanko ?30 cm 0,4 m 0,3 m 0,2 m Aamu Keskipäivä Ilta Salon seutu tänään: 7 päivän ennuste Suomen säähuiput maanantaina Saana Lämmintä +11 °C Ylivieska Kylmää ?6 °C Russarö Tuulista 19 m/s Alajärvi Sateista mm TEKSTARIT 040 7711777 ihania ihmisiä. Jossain työttömänkin on asuttava. Olavi u u Mahtaako Salossa kiertää yhtäkään jätteenkeruun autoa, missä olisi pesuri mukana. Viime sodassa oli 213?000 saksalaista auttamassa, ja lopputulos oli häviö. Teoriassa jos ajat 25 km työmatkaa joko 100 km/h tai 80 km/h, niin vuodessa 80 km/h ajaen haaskaat aikaasi autossa istuen noin yhden päivän ja 11 tuntia enemmän, kuin jos saman matkan ajaisi 100 km/h. Samoin ministerin arvonimi säilyy myös viran jälkeen
Thai-kielen pumpui tarkoittaa rotevampaa, ronskimpaa, isompaa. Helsingintien thai-ravintolan pitäjät ilmoittivat lopettavansa ja tarjosivat ravintolaa Sutthinunille. Ihmiset ovat ennakkoluuloisia thaimaalaisia naisia kohtaan, mutta haluan näyttää olevani kuin tavalliset suomalaiset. – Onnellinen ruoasta ja elämästä nauttiva. Naiset ovat pukeutuneet Thaimaasta tuotuihin, aitoihin keittiötyöasuihin. Lisäksi hän opettaa thai-kieltä koululaisille Uskelan koulun Kavilankadun toimipisteessä. – Jos jäyhät pohjanmaalaiset suostuvat syömään sushia, niin se maistuu varmaan täälläkin, Santongkumin puoliso Tuomas Peippo arvelee. Khao tarkoittaa riisiä ja suk asiayhteydestä riippuen kypsää, onnellista tai terveellistä. Salon thai-ravintoloita yhdistää onnellisuus Surasith Santongkumin sievät sushit häviävät nopeasti ruokailijoiden lautasille Onnelinen Pumpui -ravintolan lounaspöydästä. Vastaanotto on ollut hyvä. Töissä on neljä naista, kaikki tehdään alusta asti itse. Jälkiruokakahvin kanssa on toisinaan tarjolla kakkua tai marjapiirasta itse poimituista marjoista. Eikä vain syödä vatsaa täyteen, vaan myös viihtyä. – Teen kevätkääryleitä joka päivä, sillä salolaiset tykkäävät niistä. Salo on pieni, toivon, että myös molemmat thai-ravintolat pärjäävät. Lounaalla sushia on tarjolla silloin tällöin. LOKAKUUTA 2016 SSS | Anneli Kajander-Ekström anneli.kajander-ekstrom@sss.fi Dusida Sutthinun säteilee. Maanantaina avautuneen ravintolan yksi valtti tulee olemaan sushibuffet lauantaisin. Yksi oppimisen paikka on chilin määrä. Sutthinunin KhaoSuk Salon Helsingintiellä on ollut avoinna runsaan kuukauden. Koskisen Kulmassa rullataan sushia. Yhdeksän vuotta sitten Saloon muuttanut Sutthinun on koulutukseltaan sairaanhoitaja. Kahvilan muuttaminen ravintolaksi onnistui lopulta melko pienellä remontoinnilla. KhaoSukin keittiössä pilkotaan, raastetaan ja paistetaan. – Rakastan ruoanlaittoa ja leipomista. – Ruoka kertoo sun kulttuurista. Peippo taputtaa vatsaansa ja muotoilee vapaan käännöksen. Pariskunnan muutettua Saloon, hyvää ravintolan paikkaa etsittiin yhdessä eteläisestä Suomesta. – Yritän oppia tulisen tason. Dusida Sutthinun arvelee olevansa työpaikalla enemmän kuin kotona. Kun teen jotain, teen sen sydämestä. Kohta kokin on mentävä rullaamaan uusia. KePumpui tarkoittaa rotevampaa, ronskimpaa, isompaa. Peippo työskentelee perheyrityksessä Turussa, mutta auttaa ravintolassa käytännön asioissa. Teen sellaista ruokaa, jota haluan itsekin ravintolassa syödä. K U V A T : S S S / A N N E L I K A J A N D E R E K S T R Ö M Khao tarkoittaa riisiä ja suk asiayhteydestä riippuen kypsää, onnellista tai terveellistä. 22-paikkaisessa ravintolassa on käynyt päivittäin keskimäärin 40 lounasruokailijaa. Tarjoileminen sentään onnistuu. Aamuaurinko paistaa oman ravintolan ikkunasta ja keittiössä valmistuu lounas. Noutopöydän lounas on sekoitus thai-ruokaa ja länsimaista keittiötä lihapullista loheen punacurrykookoskastikkeeseen ja perunamuusista paistettuun riisiin. – Se on todella hyvä määrä, sillä lounaskilpailu on Salossa kova. Ravintolan ruokalista on tarkoituksella suppea ja selkeä. Dusida Sutthinun siirtyi koulunkäyntiavustajasta ravintolan pitäjäksi. Päätös oli lopulta helppo. Ruoka on tapa kertoa omasta kulttuurista. Aluksi kevätkääryleitä ei ollut, mutta niitä toivottiin. Santongkumilla on ollut aikaisemmin ravintola Alajärvellä. RUOKA Tuottaja: Anneli Kajander-Ekström (02) 7702 330, keskiviikkokeittio@sss.fi 22 SALON SEUDUN SANOMAT | KESKIVIIKKONA 12. Päivät ja asiakasmäärät vaihtelevat, mutta kaiken kaikkiaan tuore yrittäjä on hyvin tyytyväinen. He syövät vaan, vaikka ruoka olisi liian tulista. Leipominen on harrastus, joka auttaa, jos on stressiä. Minulla on työpaikka ja olen opiskellut. Hän on työskennellyt ravintolassa ja viimeksi koulunkäyntiavustajana. Suomalaiset eivät ole niin rohkeita sanomaan. Dusida Sutthinun ei halua selata ruokalistaa, jossa on kymmeniä ruokalajeja pienillä vivahde-eroilla. Dusida Sutthinunin (keskellä) keittiössä lounasta valmistavat hänen kanssaan Arthitaya Jiamram (vas.), Amollada Somsak ja taustalla työskentelevä Nantha Rantala. Ravintolan nimi myötäilee omistajan ajatuksia. Ajatus omasta ravintolasta kyti aikansa. – Halusin tehdä kunnon ravintolan, jossa suomalaiset tottuvat ruokaan, joka on tuoretta ja terveellistä. Olen hyvä syömään, mutta ruokaa en osaa tehdä. Se löytyi Salosta Koskisen Kulmasta, joissa aikaisemmin oli kahvila Toinen Keksi. Lounaaksi on tulossa muun muassa tofua hapanimeläkastikkeessa, chili-basilikaporsasta ja kevätkääryleitä, totta kai
Se sopii uunissa paahdettavaksi, höyryssä kypsennettäväksi, keittoihin, pataja vokkiruokiin, kasvispihveihin, suolaisiin piirakoihin ja jopa makeisiin kakkuihin. – Hiukan kiireinen päivä. Kellanvalkean juureksen tuoksussa on aavistus selleriä. Keitä kiehuvassa, suolalla maustetussa vedessä 4–6 minuuttia. Kokeile kypsyyttä keittämisen aikana. – Thaimaa on suomalaisten kestokohde, ja thai-ruoka helppoa kaikille, koska siinä on koko makukavalkadi: makea, suolainen, tulinen ja mieto. Kuluva viikko on nimetty palsternakan nimikkoviikoksi juureksen pääsesongin mukaan. Palsternakan kysyntä on kääntynyt Suomessa nousuun vähitellen viimeisen kymmenen vuoden aikana. Jäähdytä kuutiot nopeasti kylmän veden alla ja valuta hyvin. Ohje: Kotimaiset Kasvikset ry. vätkääryleitä unohtamatta. Surasith Santongkumilta onnistuvat myös täytekakut. Kuluva viikko on nimetty palsternakan nimikkoviikoksi juureksen pääsesongin mukaan. Salonjoen toisella puolella oleva KhaoSuk on miehille tuttu. Asiakkaita on ollut noin 40, Santongkum hymyilee leveästi. Thaimaalaiset ovat Salon suurimpia kansalaisryhmiä. Anna maustua jääkaapissa ainakin puoli tuntia. Mausta tuoreella ja hienonnetulla yrtillä. LOKAKUUTA 2016 | SALON SEUDUN SANOMAT 23 twitter.com/Salkkari www.facebook/salonseudunsanomat instagram.com/salonseudunsanomat Vinkkaa makupala: (02) 770 2330 | keskiviikkokeittio@sss.fi Dusida Sutthinun siirtyi koulunkäyntiavustajasta ravintolan pitäjäksi. Palsternakka sisältää Cja Evitamiinia sekä B-ryhmän vitamiineja enemmän kuin porkkana. Yhdistä palsternakkakuutiot, sipuli ja kastike. (SSS) Palsternakka on parhaimmillaan Aromaattinen juures kypsyy samettisen pehmeäksi. S S S / K I R S I M A A R I T V E N E T P A L O Koskisen Kulmassa rullataan sushia Palsternakka on aromaattinen juures, joka taipuu moneen muuhunkin kuin liemijuurekseksi. Kuutiot eivät saa olla liian pehmeitä. 36-paikkaisen ravintolan startti oli lupaava. Ruoka on tapa kertoa omasta kulttuurista. Parhaillaan heitä asuu Salossa noin 70. Chilin määrää annostellaan asiakkaiden toiveiden mukaan.. KESKIVIIKKONA 12. Tarjoa perunasalaatin tapaan lihan, makkaran tai vaikka broilerin kanssa. Valmista kastike. Eniten juuresta viljellään Lounais-Suomessa. Tuomas Peippo sanoo yllättyneensä siitä, miten paljon Salossa asuu thaimaalaisia kaupungin kokoon nähden. Perunasalaattiin palsternakka antaa hienostuneen lisän. Palsternakka on porkkanan sukulaiskasvi. Se kasvaa myös Khao Sukin ikkunalla. Maku on mausteisen pähkinäinen ja makea, aromaattinen. Muihin juureksiin verrattuna palsternakka kypsyy nopeasti. Makumaailma pidetään mietona, mutta ruokien tulisuutta voi lisätä Santongkumin omatekoisella chilikastikkeella. Saloon mahtuu ainakin kaksi thai-ravintolaa ja torin vaunukin vielä. Palsternakkasalaatti 3 isoa palsternakkaa vettä suolaa 1 punasipuli Kastike 2 dl maustamatonta jogurttia ½ punaista chiliä ½ sitruunan mehu 1 tl hunajaa hiven suolaa mustapippuria myllystä 2 rkl tuoretta korianteria tai ruohosipulia Pese, kuori ja leikkaa palsternakat noin sentti kertaa sentti kuutioiksi. Thai-ruoka on kaunista, myös porkkanaviipaleissa. MTK:n tiedotteen mukaan palsternakasta saatiin kelpo sato. Jo 1700-luvulla palsternakka oli Suomessa tunnettu niin ruokakuin lääkekasvinakin, kunnes peruna ja porkkana syrjäyttivät sen. Kuitua siinä on hyvin. Salon thai-ravintoloita yhdistää onnellisuus K U V A T : S S S / A N N E L I K A J A N D E R E K S T R Ö M Kafferilimetti on tyypillinen aasialaisten ruokien maustaja. Halkaise chili, poista siemenet ja valkoiset kalvot ja hienonna malto. Energiaa ja hiilihydraatteja on puolta vähemmän kuin perunassa. Kuori ja hienonna punasipuli. Sekoita kastikkeen kaikki ainekset keskenään. Erityisesti palsternakassa on folaattia, josta suomalaisilla on helposti puutetta. Palsternakka sisältää monia kivennäisaineita, erityisesti kaliumia, jolla on merkitystä muun muassa verenpaineen säätelyssä. Hän on kuullut myös, että ravintolan läheisyyteen olisi tulossa thaimaalainen kauppa. Sosekeittona se on samettisen pehmeää ja sitä voi soseuttaa myös osaksi perunamuusia. – Kävimme siellä syömässä ravintolan remontin aikana
LOKAKUUTA 2016 SSS | Talvikki Salin talvikki.salin@sss.fi Mustan kankaan verhoama pöytä, kohdevalo, taustamusiikkia ja puupalikoita. Vuosina 2012–15 Halme toimi Satakunnassa nukketeatterin läänintaiteilijana, ja hänen työnsä pääpaino oli terapeuttisen nukketeatterin kehittämisessä. KULTTUURI 24 SALON SEUDUN SANOMAT | KESKIVIIKKONA 12. Ikäihmisten rivistä saatiin toisenlaisia näkemyksiä. Littoisissa syntynyt nukketeatteritaiteilija (AMK) Roosa Halme muutti Porista Saloon puolitoista vuotta sitten. Kirkontorni muuttuu hetkessä helikopteriksi. Palikkateatterin rikkaus on juuri siinä, että se näyttäytyy jokaiselle katsojalle erilaisena. –?Palikoilla rakentaminen on terapeuttista. Palikkateatterin palikat on veistetty eri puulajeista, ja ne ovat täysin käsittelemättömiä. klo 10 Perniökoti uu u 13.10. Kun Halme liikuttaa puisia palikoita pöydällä musiikin soidessa, ne heräävät katsojien silmissä henkiin. Hintan hoivakodissa lapset lähtivät innolla rakentamaan ja myös moni hoivakodin asukas innostui osallistumaan. Lapsijoukosta nousi paljon käsiä. Teatteriesityksen yhteydessä Halme pitää myös Palikkateatteri-työpajan, jossa katsojat voivat itse kokeilla palikoilla rakentamista. klo 10 Halikkokoti uu u 1.11. Siinä alitajunta konkretisoituu.” Nukketeatteritaiteilija Roosa Halme. Vuonna 2012 Halme teki yhteistyötä yhdysvaltalaisen taideterapian professorin, nukketerapeutti Matthew Bernierin kanssa ja he kiersivät Palikkateatterin kanssa erityislasten päiväkodeissa, lastenkodissa ja vanhainkodissa. Hinttaan saapuivat Suomusjärven eskarilaiset. Esityksiin kutsutaan mukaan myös lähialueiden päiväkotilapsia ja perhepäivähoitoryhmiä. Ja hienoa on, että täällä Hintassakin niin moni vanhus lähti ennakkoluulottomasti lasten kanssa rakentamaan, Halme hymyilee. Näistä aineksista nukketeatteritaiteilija Roosa Halme loihtii Palikkateatteria, jota hän on esittänyt vuodesta 2011 lähtien ympäri Suomea ja myös ulkomailla. Hän on myös teatterimusiikkiin erikoistunut, klassisen musiikin koulutuksen saanut säveltäjä (AMK). Palikoista tulee kirahvi, kirahvista ihminen. –?Niiden vahvuus on juuri niiden neutraalius. Esityksen lopuksi Halme muodosti palikoista korkean hahmon, josta hän kysyi, mikä se on. Salossa Palikkateatteri-kiertue vierailee yhdeksässä vanhuspalvelun yksikössä. Sitten aloin vain kokeilla, mitä niistä syntyy, ja miten eri hahmosta voidaan siirtyä toiseen, Halme kuvailee. Kaiuttimesta kuuluva auton ääni saa palikan muuttumaan autoksi. –?Siinä on isä ja kaksi poikaa. Tänä syksynä hän tuo Palikkateatterin Salon vanhuspalvelun yksiköihin, ja tiistaina vuorossa oli Hintan hoivakoti Suomusjärvellä. Esimerkiksi muistisairaalla palikat voivat laukaista jonkin muiston, jota hän ei muuten muistaisi, Halme kuvailee. Hintassa yleisö seurasi puolituntista esitystä keskittyneesti. Roosa Halme herättää puupalikat eloon KIERTUE JATKUU Palikkateatterin seuraavat vierailut uu u 12.10. Palikkateatteri on Roosa Halmeen itsensä kehittämä visuaalisen teatterin muoto. Neljä esitystä on nyt takana, ja Halmeen mukaan vastaanotto on ollut hyvä. ”Palikoilla rakentaminen on terapeuttista. Takarivin ikäihmiset katselivat hiiren hiljaa, eturivin lapset välillä kommentoiden. klo 10 Kukonkallion hoivakoti Roosa Halmeen Palikkateatteri vangitsi sekä pienet että isot katsojansa Hintan hoivakodissa. Esitys tuo heidän arkeensa vaihtelua, ja monesti he ovat esityksestä tosi yllättyneitä. klo 10 Anninkartano uu u 2.11. –?Työskennellessäni Porin taidemuseossa kollegani, kuvataiteilija Kai Ruohonen antoi minulle suunnittelemansa puupalikat ja kysyi, voisinko tehdä niistä jotakin nukketeatteriin liittyvää. Tavoitteena on tuoda taiteellista, terapeuttista ja osallistavaa ohjelmaa sekä palvelutalojen asukkaiden että lapsiryhmien arkeen. Ensimmäisen Palikkateatteri-esityksen Halme esitti vuonna 2011 Porissa, nukketeatterifestivaaleilla. Kun palikoista äkkiä tuli kaksi ihmistä ja toinen antoi toiselle pusun, joku jo naurahtikin. Niille vanhuksille, jotka eivät rakentaneet, Halme antoi palikoita tunnusteltaviksi. Siinä alitajunta konkretisoituu. Yleisö piti näkemästään, ja siitä alkoi Palikkateatterin tie, joka on vienyt Halmeen esiintymään eri puolille Suomea sekä Sveitsiin, Slovakiaan, Sloveniaan, Viroon ja Venäjälle. Terapeuttinen Palikkateatteri kiertää syksyn aikana Salon vanhuspalvelun yksiköissä. –?Vanhukset odottavat sitä, että lapset tulevat katsomaan esitystä yhdessä heidän kanssaan. Se on Mannerheim-ristin ritari. –?Se on robotti! Se on ritari! Se on noita! kuuluivat erilaiset ehdotukset. klo 10 Paukkulakoti uu u 29.11. Ne eivät edusta valmiiksi mitään, vaan ne voivat olla mitä tahansa, Halme sanoo
Mielipiteitä jakava voittajaehdokas olisi myös brittikirjailija Salman Rushdie, jolle Iran antoi vuonna 1989 fatwan, eli käytännössä kuolemantuomion, romaanista Saatanalliset säkeet. Tämä on merkki siitä, että voittajan valinnasta on erimielisyyttä, uskoo ruotsalaisen Dagens Nyheter -lehden kulttuurisivujen päällikkö Björn Wiman. KESKIVIIKKONA 12. Svenska Dagbladetin kirjallisuuskriitikon Madelaine Levyn mukaan lopulta vain yksi asia on varma: se, että meillä ei ole aavistustakaan siitä, kenet akatemia lopulta palkitsee. Suomalaiset saavat mainintoja lähinnä kirjallisuusblogeissa, joissa on nostettu esiin ainakin runoilijat Tua Forsström ja Sirkka Turkka. Toukokuuhun mennessä niistä karsitaan viisi kärkiehdokasta, joiden teoksiin akatemian jäsenet uppoutuvat seuraavina kuukausina. Kirjallisuuden Nobel on ollut vuosien varrella varsin vaikea veikattava, eikä ehdokkaissa ole tälläkään kertaa selvää ennakkosuosikkia. Vedonlyöntitoimistojen kärkikymmeniköissä on useita viime vuosilta tuttuja nimiä, kuten kenialainen Ngugi wa Thiong’o, japanilainen Haruki Murakami sekä amerikkalaiset Don DeLillo ja Joyce Carol Oates. Vuosi vuoden jälkeen heidän valitsemansa kirjailijat ovat uskomattoman erilaisia, Levy muistuttaa. Palkinnonsaajan valitsee Ruotsin akatemia, jonka 18 jäsentä ovat ruotsalaisia arvostettuja kirjailijoita, kielitieteilijöitä, kirjallisuustutkijoita, historioitsijoita ja asianajajia. Pitääkseen kärkiehdokkaat salassa, akatemian jäsenet käyttävät heistä salanimiä ja jopa vaihtavat kirjankannet toisiin julkisilla paikoilla lukiessaan. LOKAKUUTA 2016 | SALON SEUDUN SANOMAT 25 twitter.com/Salkkari www.facebook/salonseudunsanomat instagram.com/salonseudunsanomat Vinkkaa juttu: kulttuuri@sss.fi Kulttuuritoimitus: Veli-Matti Henttonen (02) 770 2329 Tukholma | STT, AFP Arvailu käy kuumana siitä, kuka voittaa torstaina kirjallisuuden Nobel-palkinnon. Jos minulta kysytään, sanoisin, että kyse ei missään nimessä ole ”kalenterisyistä”. Muutosta perusteltiin ”kalenterisyillä”. Pohjoismaisista ehdokkaista vedonlyöntisivuilla korkeimmalle nousee norjalainen näytelmäkirjailija Jon Fosse. ”Voittajan valinnasta on erimielisyyttä.” Dagens Nyheter -lehden kulttuurisivujen päällikkö Björn Wiman Roosa Halme herättää puupalikat eloon K U V A T : S S S / M I N N A M Ä Ä T T Ä N E N Nukketeatteritaiteilija Roosa Halme on muuttanut Saloon puolitoista vuotta sitten Porista.. –. Voittajan pitää saada yli puolet akatemian äänistä. –. Ruotsin radion kulttuuritoimittaja Mattias Berg epäilee, että viivästys voi johtua siitä, että akatemia harkitsee poliittisesti arkaluontoista palkittavaa, kuten syyrialaissyntyistä runoilija Adonista. Kirjallisuuden nobelistiksi ei ole selvää suosikkia tänäkään vuonna Salanimiä ja vaihdettuja kirjankansia Kirjallisuuden Nobel-voittajan valitseminen on huippusalaista hommaa. Nobel-soppaa saostavat huhut, että Ruotsin akatemialla olisi tänä vuonna ollut erityisiä hankaluuksia yhteisen voittajan valinnassa. Kuten muissakin Nobel-palkinnoissa, ehdokkaiden nimet ovat julkisia vasta 50 vuoden päästä. Helmikuussa Ruotsin akatemian Nobel-komitea listaa kaikki saapuneet voittajaehdotukset. Julkistuksen lykkäys herätti huhuja erimielisyyksistä akatemiassa. Palkinnonsaaja julkistetaan lokakuussa ja palkinto luovutetaan voittajalle joulukuussa Tukholmassa. Huhut lähtivät liikkeelle, kun 18-jäseninen akatemia ilmoitti syyskuun lopussa, että kirjallisuuden Nobel-voittaja ilmoitetaan viikkoa myöhemmin kuin tavallista. Ruotsin akatemia tuomitsi Rushdien fatwan ensi kertaa tänä keväänä
Vahanen & Joonas Maunula Sanoivat toisilleen tahdon 17.09.2016 Pyhän Henrikin Taidekappeli Liettuan presidentti Dalia Grybauskaite tekee virallisen vierailun Suomeen 18.–19. KOKOUKSIA Salon Demokraattinen yhdistys ry syyskokous Kultaisessa Tuoksussa klo 12. Kaikkiaan havaintoja kertyi kuukauden aikana reilut 160 kappaletta. S S S A R K I S T O Suurimmat rakeet olivat jopa biljardipallon kokoisia. Niinistö teki valtiovierailun Liettuaan vuonna 2013. Jer. SF-Caravan Salon seutu ry:n syyskokous Keskustan koulun auditoriossa (Kavilankatu 1) klo 19. Raepäiviä oli 11. Runoryhmä Valopilkku Ikäkeskus Majakassa klo 13-15. heinäkuuta. Johtokunta kokoontuu klo 12. Raekausi käynnistyi kunnolla kesäkuussa. Suurimmat havaitut rakeet olivat kuuden senttimetrin kokoisia ja ne mitattiin Kiimingin Alakylässä, 17. Säestyksestä vastaa Koski. Ryhmää ohjaa Aino Männikkö. Vieraana klo 18.30 liikunnan maisteri Merja Ruokonen, teemana kristillinen urheilulähetystyö. Uniapnea kerhoilta Sytyssä klo 17. LOKAKUUTA 2016 NIMIPÄIVÄT TÄNÄÄN: Suomenkielinen kalenteri: Aarre, Aarto Ruotsinkielinen kalenteri: Valfrid NIMIPÄIVÄT HUOMENNA: Suomenkielinen kalenteri: Tanja, Taina, Taija Ruotsinkielinen kalenteri: Ebbe, Ebba PÄIVÄN SANA Sitten Herra ojensi kätensä, kosketti suutani ja sanoi minulle: Minä annan sanani sinun suuhusi. lokakuuta. 1: 9-10 ELOKUVAT Bridget Jones´s Baby Bio-Stara (Paimio) klo 19.30, Lumo klo 17.30 Florence Bio Jukola (Somero) klo 14 Haikarat (2D, dub) Lumo klo 17.30 Haikarat (3D, dub) Bio-Salo klo 17.30, Bio-Stara (Paimio) klo 17.30 Nainen Junassa Lumo klo 15 Neiti Peregrinen Koti Eriskummallisille Lapsille (3D) Bio-Salo klo 19.15 Rölli ja Kaikkien Aikojen Salaisuus Bio Jukola (Somero) klo 17 Tyttö Nimeltä Varpu Bio Jukola (Somero) klo 19, Lumo klo 15 Sodan Murtamat Bio-Stara (Paimio) klo 13 Teit Meistä Kauniin Bio-Stara (Paimio) klo 15 MUSIIKKI Silvennoinen ja Maijanen Band Teatteri Provinssin päänäyttämöllä klo 19. Toimituksen valitsemista tapahtumista julkaistaan tapahtuman nimi, paikka, aika ja tarvittaessa lyhyt kuvaus sisällöstä. Salon Hengitysyhdistys. Kaikki esitetyt luvut kuvaavat siis vain jääraetapauksia ja päiviä, jolloin jäärakeita on satanut. Perjantaina julkaistavaan viikkokalenteriin (la-pe) tiedot on toimitettava keskiviikkoon klo 16:een mennessä. Presidentti Sauli Niinistö ja Grybauskaite keskustelevat muun muassa Suomen ja Liettuan suhteista sekä Itämeren alueen turvallisuudesta ja suhteista Venäjään. ja 12.8.) ja pelkästään näiden kolmen päivän aikana raehavaintoja kertyi noin sata. päivän ja lokakuun 3. Joonas Kykkänen Halikosta on valmistunut diplomi-insinööriksi tuotantotalouden koulutusohjelmasta Aalto-yliopistosta. VALMISTUNUT Kaksin kerroin on köysikin vahvempi Veera o.s. HUOMENTA 26 SALON SEUDUN SANOMAT | KESKIVIIKKONA 12. Kazanin kuvia ja kuulumisia Kiikalan seurakuntatalossa klo 16, mukana lähetyspastori Tarja Laurila. Muurla 10 vuotta Eelis Mikkola 12.10. Päivittäiseen kalenteriin tiedot ehtivät tarvittaessa edeltävänä arkipäivänä klo 12 mennessä.Laita mukaan merkintä ”tapahtumia” ja yhteystietosi. välisenä aikana 15 eri päivänä. Järj. Lukema on toiseksi suurin vuodesta 2008 lähtien, josta lähtien tarkempia yhteenvetoja raekaudesta on tehty. Huhtikuun 19. Keidas-ilta Salo-Uskelan seurakuntatalossa alkaen klo 18. (SSS) Viime kesänä 54 raepäivää Viime kesä oli otollinen rakeiden muodostumiselle. Pienempiä, 3–4 senttimetrin eli noin pingispallon kokoisia rakeita havaittiin myös mm. Heinäkuussa raepäiviä oli eniten (17) ja suuria rakeitakin satoi peräti yhdeksänä päivänä. Lumiraetapauksia ei kirjata ylös, koska ne poikkeavat monin tavoin jäärakeista, esiintyvät ennen kesän alkua tai myöhemmin syksyllä eivätkä aiheuta vahinkoa. 5 vuotta Niilo Nurmi 12.10. (STT) Liettuan presidentti tulee Suomeen. Järjestäjinä Eläkeliiton Kuusjoen yhdistys ry. Suurimmat havaitut rakeet olivat noin biljardipallon kokoisia. PP – jumppa Ikäkeskus Majakassa klo 10-11. Tuolijumppaa ja tasapainoharjoittelua ikäihmisille Ikäkeskus Reimarissa klo 14.45-15.45. Silti kuukausi jäi elokuun taakse raehavaintojen määrän osalta (tapauksia vajaa 120). Lieksassa, Kiteellä, Rovaniemellä, Puolangassa sekä Kokkolassa. Marttilan Oikeutta Eläkeläisten kerho kokoontuu Op:n kerhohuoneella klo 13-15. Ryhmää ohjaa Leena Savolainen. Raesateet painottuivat maan itäja pohjoisosaan. Suuria rakeita satoi eniten heinäkuussa. Ilmoita nettisivun kautta: www.sss.fi/tapahtumat, sähköpostilla: kalenteri@sss.fi postitse: Salon Seudun Sanomat/kalenteri, PL 117, 24101 SALO Huom! Kaikki muutokset ja korjaukset ylläoleviin osoitteisiin. TÄNÄÄN kalenteri@sss.fi Ilmoita tiedot Salon seudun tapahtumista yhdellä kertaa viikkokalenteriin, päivän menotietoihin ja netin tapahtumakalenteriin. päivän välisenä aikana raetapauksia havaittiin yhteensä 433 kappaletta, kun kesällä 2015 tapausmäärä jäi reiluun 300. Suuria eli halkaisijaltaan vähintään kahden senttimetrin kokoisia rakeita havaittiin 5.6.–12.8. Kisko Vinkkaa juttu: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi otso onnittelee ILON PISAROITA Ilmatieteen laitoksen mukaan raepäiviä kertyi viime kesänä 54 kappaletta. Parkinsonjumppa Perniön liikuntahallin peilisalissa keskiviikkoisin klo 13-14.15. Presidentti Grybauskaite tapaa vierailunsa aikana myös eduskunnan puhemies Maria Lohelan (ps.) ja pääministeri Juha Sipilän (kesk.). Viime kesänä havaittiin rakeita keskimääräistä enemmän. Minä asetan sinut tänä päivänä kansojen ja valtakuntien yläpuolelle. Elokuuhun osui kesän viidestä vilkkaimmasta raepäivästä kolme (2., 3. Salon Seudun Taksit ry:n ylimääräinen kokous Sokos Hotelli Rikalassa klo 18. Osa rakeista aiheutti paikallisesti pieniä vahinkoja. MUITA TAPAHTUMIA Satutuokio Someron kirjastossa klo 9.30–10. Saara-Helena laulattaa Kuusjoen SOS-talolla klo 18. Oopperaa valkokankaalla: Fidelio Bio-Salo klo 18.30
LOKAKUUTA 2016 | SALON SEUDUN SANOMAT 27 Vinkkaa juttu: urheilu@sss.fi Urheilutoimitus: Olli Mäntylä, Juha Tuuna (02) 770 2309 SSS | Olli Mäntylä olli.mantyla@sss.fi KORIPALLO Salon Vilpas kohtaa tänään ensimmäistä kertaa miesten korisliigakauden aikana joukkueen, joka ei voi vedota ottelun jälkeen loukkaantumisiin. VIISI POINTTIA, VILPAS–NOKIA Tarvitaanko jo lisätuoleja. Vaikka salolaiset tekivät Tampereella 91 pistettä, ei mainitun kaksikon yhteistyö löytänyt uomiaan missään vaiheessa. Vaikka hänen vahvuutensa eivät enimmäkseen olekaan hyökkäyspäässä, pitää miehen pystyä parempaan viettääkseen aikaa Salossa vielä marraskuussa. Monyea Pratt ja Sherman Gay pelasivat kerta toisensa jälkeen senegalilaisen ulos tilanteista yksinkertaisilla liikkeillä, ja suuri osa Gayn pisteistä tuli juuri Dian suosiollisella avustuksella. uu u Synkistääkö Vilppaan Desmond Williams viiden vuorokauden sisään jo toisen pirkanmaalaisjoukkueen illan. Daniels teki Pyynikillä vaivaiset kaksi pistettä. Jos ajatellaan pelkästään Salohallin yleisön viihtymistä, on Kwame Alexanderin pelaaminen Nokian riveissä oikein hyvä asia. Hän ei ole kauden tässä vaiheessa huippukunnossa, mutta jo Kotkassa syntyneet 19 pistettä kertovat osaltaan miehen hyökkäyspään potentiaalista. BC Nokian Kwame Alexander tarjoaa katsojille sirkushuveja. Pirkanmaalaisten 210-senttinen korinalustorni Papa Dia kuului kaudella 2011–2012 Euroopan korkeimmalla tasolla eli Euroliigassa pelanneeseen KK Zagrebin joukkueeseen. Juuri korinaluspelaamisessa, tarkemmin sanottuna pelintekijä Juwan Statenin ja sentteri Dantiel Danielsin yhteistyössä, on kuitenkin ollut myös Vilppaalla vaikeuksia. Vastaavasti Alexanderin sopeutuminen Nokian joukkuepeliin on vielä varsin suuri arvoitus. Sen jälkeen alkoivat kovat selkävaivat, joiden myötä urakäyrä lähti laskuun. Koripalloon harvinaisesta suunnasta eli Senegalista kotoisin oleva Dia oli Nokialla koeajalla elo-syyskuussa. uu u Nukkuuko Nokian Papa Dia tänäänkin puolustuksessa, ja pystyykö Vilpas hyödyntämään mahdolliset Ruususen unet. Mutta tuoko hän Salohallissa joukkueelleen myös ”leipää”. Tuloksessa oli kyse paljolti Gayn vahvasta pelistä, mutta se paljasti myös Nokian heikkoja kohtia. BC Nokian tilanne on siis periaatteessa hyvä. Aivan täydellä joukkueella Nokia ei silti pääse Salohalliin, kuten ei pääse muihinkaan otteluihin. Tosipelien alettua joukkueen ylle ovat ilmaantuneet ongelmat. Johtaako Vilppaan kapteeni nyt omiaan kentällä. BC Nokialla on todennäköisesti mukana kaikki pelaajat, jotka herrasmiessopimuksen puitteissa saa kentälle laittaa. Puolustuspelin taitajana tunnettu Sanders teki kahdessa ensimmäisessä ottelussa yhteensä hälyttävästi neljä pistettä. Pelaajabudjettiaan roimasti kasvattaneen viime kauden pronssijoukkueen riveissä on näillä näkymin ainakin joulutaukoon asti viisi ulkomaalaispelaajaa, joista huilivuoro osuu aina yhdelle. Toisaalta melko lailla samat sanat pätevät myös Nokian Ra Anthony Sandersiin. L E H T I K U V A / K A L L E P A R K K I N E N. Sen sijaan puolustuspelaamisessa Dia oli KTP-ottelussa melkoisissa ongelmissa. Toimiiko Salohallissa tänään Dia ja donkkaako Alexander. BC Nokian ulkomaalaisviisikko on lähes täysin terve, mutta myös täysin arvoituksellinen. Nokia hävisi ensin kotonaan Seagullsille ja sunnuntaina vieraissa KTP:lle, jota Vilpas pöllytti viime keskiviikkona. Onko kotijoukkueen peliesitys nyt ehjempi. uu u Vilppaalla oli mustat hetkensä voitoista huolimatta molemmissa viime viikon otteluissa. Nykyjoukkue onnistui siinä: riittävätkö 1 612 kiinteää katsomopaikkaa tänään. uu u Michael Pounds hyytyi perjantaina Pyynikillä vaihtopenkille lähes koko toiseksi puoliajaksi. Joukkue rallatteli harjoitusotteluissa kevyehköjä vastustajia vastaan voitosta voittoon päihittäen matkan varrella muun muassa Vilppaan Salon turnauksessa. Jos samat ongelmat isossa Dia-kuvassa jatkuvat, on Vilppaallakin hyvällä pallon liikuttamisella mahdollisuus tehdä tilaa hyökkäyskorin alle. Salossa kentällä ei ole Ra Anthony Sanders – viime keskiviikkona lepovuorossa oli Papa Dia ja viime sunnuntaina Kentwan Smith. uu u Salohallin historia ei tunne kauden kahta ensimmäistä liigaotteluaan voittanutta Vilpasta. Siksi, ja toki myös salolaisten kotiedun vuoksi Vilppaalla on oikein hyvät mahdollisuudet pysyä liigakärjessä vielä tämän illan jälkeenkin. Miesten Korisliigaa, Vilpas-BC Nokia tänään kello 18.30 Salohallissa. URHEILU KESKIVIIKKONA 12. Nokialla on kysymysmerkkejä tällä hetkellä Vilpasta enemmän. Jokainen voi käydä Youtube-palvelussa katsomassa miehen donkkeja ja pohtia sen jälkeen Salohallin korien kestävyyttä, mikäli Vilpas päästää hänet highlight-koosteiden tyylisiin suorituksiin. KTP:n Sherman Gay teki Nokiaa vastaan 41 pistettä eli käsittämättömästi lähes puolet joukkueensa kaikista pisteistä. Tuolloin kentällä olivat kaikki viisi ulkomaalaista
Olympiaisännyyttä vastustivat Roomassa niin kaupungin pormestari Virginia Raggi kuin kaupunginvaltuusto. Jo aiemmin vastustukseen kaatunut hanke sai näin viimeisen päätöksen. Rooma kärsii tällä hetkellä rahapulasta, ja kaupungin julkiset palvelut ovat romahtamassa investointien puutteen vuoksi. Kontio ehti nousta maailman rankinglistalla nopeaan tahtiin sadan parhaan joukkoon. JALKAPALLO Belgialaishyökkääjä Christian Benteke kirjasi nimensä jalkapallon arvoturnausten historiaan maanantai-iltana Portugalin Algarvessa. Tuoreimmalla listauksella sijoitus on 93:s. 000. Huonoja ja hyviä ratsastusuutisia Anna-Julia Kontio on ollut muutaman viime vuoden ajan Suomen esteratsastuksen keulakuva. En osannut odottaa bonusta ja aluksi se tuntui jopa epätodelliselta. Maaotteluennätys on Euroopan jalkapalloliitto Uefan mukaan yhä saksalaiskärki Lukas Podolskin maali Ecuadoria vastaan vuonna 2013. –. Tämän vuoden huippumeriitti oli Zürichin viiden tähden estekilpailun voitto, jolloin taakse jäi lukuisia maailmantähtiä. Hyvät voitot, Deschamps kuvaili Bulgarian kaatamista perjantaina ja Hollannin selvittämistä maanantaina. Lysenkon dopingtestinäytteestä on uusinta-analyysissä löytänyt jälkiä turinabol-steroidista. Hän tuli vararatsastajan paikalta Saksan joukkueeseen ja saavutti pronssimitalin. –. LOKAKUUTA 2016 SSS | Olli Mäntylä olli.mantyla@sss.fi RATSASTUS Ensi viikolla kilpailtavan Helsinki International Horse Show’n kisajärjestäjät ovat joutuneet rukkaamaan kilpailijalistaa useampaan kertaan. Näen tämän myös arvostuksenosoituksena paralympiaurheilijoille. Onhan raha ennen kaikkea helpotus, jopa elinehto, että pystyn aloittamaan uuden kauden. MM-karsintaottelua Gibraltar–Belgia ehdittiin pelata vain 8,1 sekuntia, kun Benteke sai pallon Gibraltarin maalivahdin Deren Ibrahimin taakse. 000 ja pronssimitalisti Henry Manni 5. Toiseksi paras suomalainen, Nina Fagerström, löytyy sijalta 315 ja kolmanneksi paras, Sebastian Numminen, vasta sijalta 931. Benteke teki vielä kaksi maalia lisää Belgian voittaessa jalkapallokääpiö Gibraltarin 6–0. Näin ollen myös urani 14:s peräkkäinen Helsinki Horse Show jää väliin, kirjoitti Kontio Facebook-sivullaan tiistaina iltapäivällä. Pois joutuu jäämään myös rahakkaan Global Champions Tourin kahdesti voittanut Edwina Tops-Alexander. –. – Ilmoitan haikein mielin, että elämäntilanteeni muuttuessa olen yllättäen muuttanut pois Sveitsistä ja samalla keskeyttänyt ratsastusurani. 000 euroa. Esimerkiksi pitkään maailmanlistan kärkipaikkaa pitänyt Scott Brash, Lontoon olympiavoittaja Steve Guerdat, ruotsalainen Rion hopeamitalisti Peder FredAnna-Julia Kontio keskeyttää uransa – yksi tähti lisää Helsinki Horse Show’hun. Vuoden 2024 kesäolympialaisten isännyyttä tavoittelee vielä kolme kaupunkia: Budapest, Los Angeles ja Pariisi. Kansainvälisten vieraidensa osalta Helsinki International Horse Show on yksi kautta aikain kovatasoisimmista. Rion olympialaisten ratsastuslähetyksiä tarkasti seurannut saattaa muistaa Michaels-Beerbaumin myös viiden renkaan kisoista. Viimeisimpänä poisjäävien listalle liittyi tiistaina Suomen paras esteratsastaja Anna-Julia Kontio ikävän henkilökohtaisen syyn vuoksi. Maailman kallein jalkapalloilija Paul Pogba näytti maanantai-iltana, miksi Manchester United maksoi hänestä kesällä poskettomat rahat. 000 euroa, hopeamitalisti Marjaana Heikkinen 10. San Marinon Davide Gualtierin kuuluisa maali 8,3 sekunnissa Englantia vastaan vuonna 1993 poistui näin ennätystilastoista. 25-vuotias Kontio ei määritellyt uran keskeytyksen pituutta tai lopullisuutta. (STT–AFP) Lysenko menettää olympiavoiton YLEISURHEILU Naisten moukarinheiton olympiakullan Lontoossa 2012 voittanut venäläinen Tatjana Lysenko menettää olympiavoittonsa dopingtestinäytteen uusintatestin takia, tiedotti Kansainvälinen olympiakomitea. 46-vuotias saksalainen on lisäksi ollut maailmanlistan ykkösnimi ja voittanut lisäksi kaksi Saksan mestaruutta. (STT-AFP) Aloituspotku, 8,1 sekuntia ja maali Tähdelle 15 000 euron bonus Suomen Paralympiakomitean hallitus on päättänyt palkita Rion paralympialaisten suomalaismitalisteja. – Lähes 20 ratsastajaa maailmanrankingin top-50:stä kilpailee jäähallissa, iloitsee tapahtumajohtaja Tom Gordin tiedotteessa. Ensi vuoden MM-yleisurheiluihin tähtäävä Heikkinen laskee tulevan kauden budjetiksi 20. Raggin mukaan kaupungin pitää selvittää omat ongelmansa ennen kuin se voi järjestää olympialaiset. Toisaalta poissaolijoiden listaa ei kannata tuijottaa määräänsä enempää, sillä show’ssa on siitä huolimatta jopa ennätyksellisen suuri tähtien kirjo. Hän voitti ensimmäisenä naisena kolme maailmancupin finaalia. Kultamitalisti Leo-Pekka Tähti saa 15. Tuo osuma kellotettiin kuudeksi sekunniksi. (STT). Salamamaali alitti entisen ennätyksen 0,2 sekunnilla. –. Ranskan kanssa lohkokärjessä kolmen kierroksen jälkeen on Ruotsi, joka selvitti Bulgarian 3–0. Kaikki yhteistyösopimukset ovat katkolla ja nyt pystyn rauhassa aloittamaan uuden rakentamisen, Heikkinen kertoo tiedotteessa. Lysenko voitti MM-kultaa 2011 ja 2013 sekä MM-hopeaa Helsingissä 2005. URHEILU 28 SALON SEUDUN SANOMAT | KESKIVIIKKONA 12. Alun perin Helsinkiin piti tulla saksalainen Daniel Deusserin, joka niin ikään saavutti joukkuepronssin Rio de Janeirosta. Keihäänheitossa hopeaa saavuttaneelle Heikkiselle bonusraha oli yllätys, ja myös helpotus. Michaels-Beerbaum on tehnyt ratsastajana historiaa. Viimeisimpänä kiinnityksenä tiedotettiin eilen saksalaisen Meredith Michaels-Beerbaumin kilpaileminen Nordenskiöldinkadun jäähallissa järjestettävässä tapahtumassa. Kirjoitin tänään Kansainväliselle olympiakomitealle ottaakseni Rooman pois olympiahausta, Malago kertoi lehdistötilaisuudessa. Nykyisin sukunimeä Beloborodova käyttävä moukarinheittäjä kärysi ensimmäisen kerran dopingista jo 2007, jolloin syynä oli antiestrogeenisesti vaikuttava aine. Hän asui Sveitsissä useamman vuoden. Valmentajaltaan Didier Deschampsilta kritiikkiä edellispelistään saanut Pogba tykitti komean kaukovedon maalivahti Maarten Stekelenburgin käsien kautta verkkoon, ja Ranska otti tärkeän 1–0-vierasvoiton Hollannista MMkarsintalohko A:ssa. (STT) Rooma jättäytyi olympiahausta Italian olympiakomitean puheenjohtaja Giovanni Malago sinetöi tiistaina sen, että Roomassa ei kisata vuoden 2024 kesäolympialaisia
Viime vuonna 50 vuotta täyttänyt Salon Seudun Ampujat oli siis Karhumaljan alkuaikoina vielä nuori seura. Salo ja Karhu ne yhteen soppii. kerran. S S S A R K I S T O / K I R S I M A A R I T V E N E T P A L O Kyllä vaan. Tämä johtui kaiketi siitä, että pokaalin alaosassa oli kolme karhua, Koski kertoo. Ilkka Ratamo on voittanut useimmin Karhumalja-kilpailun. Koski TL:stä kotoisin oleva Mikko Mäentausta osallistuu viiden muun suomalaisen tavoin maailmancup-tason kilpailuun. Hiljattain henkilöauton voittanut, salolaista Melkkilän Ratsastajia edustava Julia Engblom on puolestaan mukana kansainvälisissä luokissa. klo 18.30 LIPUT ENNAKKOON SALOHALLISSA #cityofvikings #redandwhite ERISKUMMALLISTEN NIMIEN ALKUPERÄÄ ETSIMÄSSÄ SSS | Olli Mäntylä olli.mantyla@sss.fi AMPUMAURHEILU Karhuja on käyskennellyt Salossa silloin tällöin, mutta kovin usein tämä seutu ei ole esillä Ylen karhuja koskevissa vaaratiedotteissa eli aiemmalta nimeltään hätätiedotteissa. Karhumalja-kilpailun perinteestä ei kuitenkaan haluttu luopua. Voittajalistaan saatiin 15:s nimi, kun Veikko Laine vei tällä kertaa kilpailun ykköstilan. Helsinki International Horse Show 20.–23. Vaikka Helsinki Horse Show on lähes kauttaaltaan esteratsastustapahtuma, ei kouluratsastustakaan ole täysin sivuutettu. Christian Bentekestä (vas.) tuli ennätysmies. SALON SEUDUN AMPUJIEN KARHUMALJA-KILPAILU Voittajat uu u 8 kertaa Ilkka Ratamo uu u 7 kertaa Kari Saaristo uu u 6 kertaa Markku Haklin uu u 5 kertaa Tero Hovila uu u 4 kertaa Olli Silanto uu u 3 kertaa Raimo Huuhka, Jorma Koski. Sääntöjen mukaan kiertopalkinnon voitti omakseen kilpailija, joka onnistui voittamaan kisan kolmena vuonna peräkkäin. KESKIVIIKKONA 12. uu u 1 kerran Seppo Ahokas, Jarmo Engblom, Harri Jääskeläinen, Veikko Laine, Eino Maijala, Matti Niemi, Pasi Mäenpää, Markku Rautarae. Niihin kilpailuihin osallistuu kemiönsaarelainen tämän vuoden Suomen mestari Anna von Wendt. L E H T I K U V A / A F P / J O S E M A N U E L R I B E I R O. TÄNÄÄN KE 12.10. Huonoja ja hyviä ratsastusuutisia L E H T I K U V A / R O N I R E K O M A A ricson ja olympiapronssimitalisti sekä Euroopan mestari Marco Kutscher takaavat tason. Kiertopalkintoa säilytetään seuran palkintokaapissa. 14/10/7 € S-Etukortilla 13/9/6 € Muista myös Salkkarin maksuton lapsiparkki 3-7-vuotiaille! Otteluisäntänä vs. Karhumalja-haulla saa Googlesta monenkirjavia osumia – urheiluun liittyvät haut osuvat esimerkiksi snookeriin, shakkiin sekä Suomen SuursnautseriKerhoon. Nyt SaSA on jo vireässä keski-iässä, mutta kilpailuperinne jatkuu varmasti pitkään. Salon Seudun Ampujien sihteeri Jorma Koski ei tiedä nimen alkuperää sataprosenttisen varmasti, mutta erittäin todennäköinen teoria kuitenkin löytyy. Karhumaljasta kilpailtiin menneenä kesänä jo 44. Sen sijaan karhuja ei näissä kilpailuissa tunneta, ja Salon Seudun Ampujissa liikkuvan maalin harrastajat ovat muutenkin vähemmistössä. Karhumaljan voitto ratkottiin kesällä jo 44. lokakuuta Helsingin jäähallissa. kerran. LOKAKUUTA 2016 | SALON SEUDUN SANOMAT 29 Liput: Norm. Voit ehdottaa omaa mieltäsi askarruttavaa nimeä sähköpostitse (urheilu@sss.fi) tai puhelimitse (02 770 2309). SSS selvittää eriskummallisten urheiluun liittyvien nimien taustoja Karhumaljasta Salon Vilppaan kautta Halikon Hakoniskoihin. – Vuonna 1973 Satakunnan Ampujat lahjoitti SaSA:n pienoiskivääriampujille makuun sarjakilpailuun kiertopalkinnon, jonka nimeksi tuli myöhemmin Karhumalja. Siitä huolimatta seuran perinteisimmän kilpailun palkinto kantaa nimeä Karhumalja. Salon Kello ja Kulta lahjoitti samankaltaisen uuden kiertopalkinnon, ja tässä yhteydessä sovittiin uudesta säännöstä: pokaali olkoon ikuisesti kiertävä. Suomalaiset pääsevät siis jälleen mittaamaan tasoaan maailman parhaimmiston joukossa. Tämän tempun teki Kari Saaristo, joka oli ykkönen vuosina 1980-1982. Miksi ihmeessä. Liikkuvan maalin ampumaurheilulajeista löytyy riistamaaleja ja Suomessa myös hirvimaali. – Karhumalja on ehkä pienoiskivääriampujien kiertopalkinnoista arvostetuin, Koski miettii
–. Kärppien vastustaja Sparta Praha haki Oulusta 1–0-jatkoaikavoiton ja eteni jatkoon yhteismaalein 2–1. Hagmanin ja Kärppien sopimus kattaa loppukauden. Hän saanee kelpo paikan näyttää kykyjään. Teemu Pulkkisen yritykset lyödä läpi NHL:ssä jatkuvat Minnesota Wildin riveissä. –. Salo HT:n maalivahti Heidi Pietilä oli useamman muun ottelun tapaan työllistetympi kuin vastustajajoukkueen veräjänvartija. JYP eteni jatkoon, vaikka hävisi vieraissa Skellefteålle 2–4. Hagman, 36, kiekkoili kaksi viime kautta KHL:n Helsingin Jokereissa. HT voitti karsintasarjan lohko 4:n tiistain myöhäisillan kotiottelussaan lohjalaisen Hakin maalein 3–1. Laine saa todennäköisesti heti suuren roolin Winnipeg Jetsin hyökkäyksessä. Tappara hävisi kotonaan avausosassa SaiPalle 0–2, eikä tilanne muuttunut toisessa osaottelussa Lappeenrannassakaan. Hän oli aikanaan nostamassa Kärppiä Liigaan ennen siirtymistään NHL:ään. CHL-pudotuspelejä kohden määrät sen kuin putosivat, kun liigajoukkueiden kausikorteilla ei päässyt enää sisään otteluihin. Jatkoon menivät suomalaisista HIFK, JYP, KalPa ja SaiPa. SSS | Olli Mäntylä STT | Tuomas Reinikainen, JÄÄKIEKKO Viime kevään Liigan mestarijoukkue Tampereen Tappara ei selviytynyt Mestarien liigassa CHL:ssä neljännesvälieriin eli 16 parhaan joukkoon. Ratkaisu tapahtui käytännössä ajassa 53.34, kun Ronja Sirkelä lisäsi kotijohdon kahteen maaliin. Siinä missä miesten Liiga on päässyt pitkästä aikaa tiedottamaan hieman viime kaudesta nousseita yleisölukuja, laskevat ne Mestarien liigassa jatkuvasti. Jäällä olivat maailman parhaat pelaajat ja kilpailu oli kovaa. Oilersin päävalmentaja Todd McLellan kiteytti Puljujärven tilanteen toteamalla, että suomalaishyökkääjällä on vielä töitä tehtävänä. Kenties kiinnostavin heistä on maineikkaan Montreal Canadiensin riveihin tiensä raivannut Artturi Lehkonen. Viime kaudella Ruotsin pääsarjassa loistanut Lehkonen löysi NHL-harjoitusotteluissa yhteisen sävelen Canadiens-tähtien Aleksander Radulovin ja Tomas Plekanecin kanssa. Maineikkaan Montreal Canadiensin peliasussa NHL-läpimurtoa yrittävä Artturi Lehkonen on antanut vahvan ensivaikutelman kyvyistään. Moni suomalaisjoukkue putosi Mestarien liigasta – kiinnostaako ketään. Se teki hänestä ratkaisijan AHL-tasolla ja uskon yhä, että hän voi olla ratkaisija tällä tasolla. Puljujärven rooli Edmonton Oilersissa on kauden kynnyksellä epäselvä. NHL:n runkosarjan ensimmäiset neljä ottelua pelataan Suomen aikaa keskiviikon ja torstain välisenä yönä. Lisäksi hänellä on taitoa ja nopeutta ja hän osaa päättää tilanteita, Therrien totesi Montreal Gazette -lehdelle Lehkosesta harjoituspelien aikana. World cup meni Leijonilta mönkään, mutta Aho piti sitä silti loistavana kokemuksena. Hyökkääjä Lehkonen, 21, vaikuttaa tehneen vaikutuksen myös Canadiensin päävalmentajaan Michel Therrieniin. Olkoonkin, että seurat ovat yleensä kärsivällisempiä ykköskierroksen varaustensa kuin rivimiesten peliesitysten suhteen. – Kun ei ole iso eikä nopea, ja ase on laukaus, maaleja pitää tehdä. Hänen olisi heilutettava vastustajan maaliverkkoja jo alkusyksystä, jottei hän putoaisi Jetsin kokoonpanossa pienelle jääajalle ja NHL-ura lähtisi sen myötä luisumaan väärille raiteille. Etenkin toisessa erässä Pietilän merkitys oli suuri, kun hän torjui kaikki 20 Hakin maalille asti saamaa laukausta. LOKAKUUTA 2016 STT | Tuomas Arkimies JÄÄKIEKKO Patrik Laine, Sebastian Aho, Jesse Puljujärvi, Artturi Lehkonen. Blues EKS on salolaisista vain yhden ja Jää-Tiikerit kahden pisteen päässä, kun pelaamatta on kuusi kierrosta.. Kuopiolaiset hävisivät Djurgårdenille vieraissa 1–2, mutta selvisivät jatkoon yhteistuloksella 3–2. Hän tekee paljon hyviä asioita. Vaikka Salo HT nousi nyt siis Mestikseen oikeuttavalle paikalle eli lohkokakkoseksi, on paikka kaikkea muuta kuin varma. Puljujärvi nakutteli nuorten lupausten otteluissa tehopisteitä muikeaan tahtiin, mutta Oilersin ykkösmiehistön harjoitusotteluissa hänestä jäi valjuhko vaikutelma. Myös Kasperi Kapanen, Mikko Rantanen ja Olli Juolevi ovat pelaajia, joiden kehitystä seurataan mielenkiinnolla, vaikka he eivät aloittaisikaan kauttaan seurojensa NHL-joukkueissa. Vierailijat yrittivät kavennusta lopussa vielä ilman maalivahtia, mutta tulosta ei tullut. – Upeaa saada Niklas takaisin Kärppä-paitaan. Rauman Lukko hävisi kotonaan HV-71:lle 3–4 ja menetti mahdollisuudet jatkopaikkaan. Uskomme, että hän tuo meidän hyökkäykseemme ratkaisuvoimaa, Kärppien urheilutoimenjohtaja Harri Aho totesi seuran tiedotteessa. Mikään suomalaisjoukkue ei ole vetänyt CHL-kotiotteluihinsa keskimäärin yli 4 000 katsojaa – kotimaan Liigassa kahdeksan joukkueen katsojakeskiarvo on vähintään 4 000. Niistä kahdessa ilmoitettiin olleen yli 2 500 katsojaa. SaiPa nappasi kotonaan 4–2-voiton. Viime viikolla HV-71:n ja Lukon ”Finnkampenissa” oli 672 katsojaa. Harjoituspeleissä Laineen ruuti oli vielä märkää. Ensimmäisessä erässä joukkueet etenivät vielä tasatahtiin, kun vierasjoukkue tasoitti Riikka Takalan viimeistelemän HT:n johtomaalin. Ja Laineen tapauksessa tuloksen tekeminen edellyttää nimenomaan maaleja. Wild kertoi Twitterissä poimineensa Pulkkisen waiver-listalta, jonne hänen edellinen joukkueensa Detroit Red Wings oli suomalaisen lähettänyt. Mestarien liigan mielekkyys karisee kausi kaudelta. Ahon edustama Carolina Hurricanes lienee seura, jossa hänen kaltaiseen monilahjakkuuteen ymmärretään satsata. Yhteismaalit olivat ruotsalaisjoukkueelle 6–3. Salolaisten Emma Meronen onnistui kuitenkin ylivoimalla toisen erän alkupuolella, ja tämä osuma jäi lopulta jo voittomaaliksi. L E H T I K U V A / M A R T T I K A I N U L A I N E N Salo HT nousi Mestis-viivan yläpuolelle SSS | Olli Mäntylä Salo Hockey Teamin naiset nousivat ensimmäistä kertaa Mestiksen alkusarjan aikana niin sanotulle viivan oikealle puolelle. Tuolla kaudella Hagman summasi tehopisteet 28+18=46. Niklas Hagman siirtyy Kärppiin Urallaan lähes 800 NHL-ottelua pelannut hyökkääjä Niklas Hagman edustaa jatkossa Oulun Kärppiä, seura kertoo. Nyt teen täällä parhaani näyttääkseni olevani hyvä pelaaja, Aho sanoi NHL-mahdollisuudestaan The News & Observer -lehdelle. Syötön tähän osumaan tarjosivat Ronja Seppänen ja Outi Harkkila. Pelini paranee koko ajan, hän totesi tyynesti harjoituspelien jälkeen Winnipeg Sun -lehdelle Myös Aho saanee jo tällä kaudella kunnollisen sauman näyttää kykyjään. Hänellä on hyvä pelikäsitys. Ainakaan yleisöä sarja ei kiinnosta juuri lainkaan. Vahvasta itseluottamuksestaan tunnetulle tamperelaiselle haaste varmasti sopii, mutta kolikon kääntöpuoli on se, että kylmässä NHL-maailmassa tulosta on tultava pian. URHEILU 30 SALON SEUDUN SANOMAT | KESKIVIIKKONA 12. Laineen, Ahon ja Puljujärven takana NHL-valokeilaan kärkkyy vuoroaan myös muita suomalaislupauksia. Se aika ei vain ole nyt, Detroitin päävalmentaja Jeff Blashill taustoitti. Jääkiekon NHLkauden alku on suomalaisittain kiinnostavin miesmuistiin. Polttopisteessä ovat tulokaskauttaan pelaavat teinitähdet. Suurlupausten käärittävä hihat NHL-läpimurto vaatii taas uuden askeleen uralla. Myös KalPa jatkaa eurounelmansa jahtaamista ruotsalaisseuran kustannuksella. Hagman teki läpimurtonsa Liigassa juuri Kärppien paidassa kaudella 2000–2001. Saman kohtalon kokivat suomalaisjoukkueista myös Oulun Kärpät, Rauman Lukko ja Turun Palloseura. Suomessa pelattiin neljännesvälierävaiheessa kahdeksan ottelua. (STT) TPS:n Dave Spina (vas.) ja HIFK:n Joonas Rask nahistelivat tyhjyyttään kumisseessa Helsingin jäähallissa. –. JYP oli voittanut avausosan 4–0, joten jyväskyläläisille kirjattiin yhteisvoittotulos 6–4. Carolinan valmennuksenkin on sanottu sopivan nuorille pelaajalle
LOKAKUUTA 2016 | SALON SEUDUN SANOMAT 31 Tampa St. Louis Detroit Chicago New York Edmonton Calgary Ottawa Montreal Boston Nashville Carolina Dallas Denver Los Angeles Anaheim Arizona U S A K A N A D A San Jose Miami Bu alo Vancouver Winnipeg Minneapolis Columbus Pittsburgh New Jersey Philadelphia Toronto Washington Stanley Cup Lahjoittanut Prestonin lordi Stanley vuonna 1892, ollut NHL:n kiertopalkintona vuodesta 1926 Päävalmentaja: Jared Bednar Stanley cup -mestaruudet: 2 Suomalaiset: (Mikko Rantanen h) Colorado Avalanche (Denver) Päävalmentaja: Joel Quenneville Stanley cup -mestaruudet: 6 Suomalaiset: (Ville Pokka p) Chicago Blackhawks Päävalmentaja: Peter Laviolette Stanley cup -mestaruudet: – Suomalaiset: Pekka Rinne mv, Miikka Salomäki h, Juuse Saros mv Nashville Predators Päävalmentaja: Ken Hitchcock Stanley cup -mestaruudet: – Suomalaiset: Jori Lehterä h, (Ville Husso mv) St. KESKIVIIKKONA 12. Suluissa olevat pelaajat kuuluvat seuran organisaatioon, mutta eivät todennäköisesti aloita kauttaan NHL-joukkueessa. Tilanne 11.10.2016. Louis Blues Päävalmentaja: Bruce Boudreau Stanley cup -mestaruudet: – Suomalaiset: Mikael Granlund h, Mikko Koivu h, Erik Haula h Minnesota Wild (Minneapolis) Päävalmentaja: Willie Desjardins Stanley cup -mestaruudet: – Suomalaiset: Markus Granlund h, (Olli Juolevi p), (Tuomo Ruutu h) Vancouver Canucks Päävalmentaja: Glen Gulutzan Stanley cup -mestaruudet: 1 Suomalaiset: Jyrki Jokipakka p Calgary Flames Päävalmentaja: Todd McLellan Stanley cup -mestaruudet: 5 Suomalaiset: Iiro Pakarinen h, Jesse Puljujärvi h, (Jere Sallinen h) Edmonton Oilers Päävalmentaja: Randy Carlyle Stanley cup -mestaruudet: 1 Suomalaiset: Sami Vatanen p, (Julius Nättinen h), (Kalle Kossila h) Anaheim Ducks Päävalmentaja: Peter DeBoer Stanley cup -mestaruudet: – Suomalaiset: Joonas Donskoi h San Jose Sharks Päävalmentaja: Alain Vigneault Stanley cup -mestaruudet: 4 Suomalaiset: Antti Raanta mv New York Rangers Päävalmentaja: Jack Capuano Stanley cup -mestaruudet: 4 Suomalaiset: – New York Islanders Päävalmentaja: Barry Trotz Stanley cup -mestaruudet: – Suomalaiset: – Washington Capitals Päävalmentaja: John Hynes Stanley cup -mestaruudet: 3 Suomalaiset: – New Jersey Devils Päävalmentaja: Dave Hakstol Stanley cup -mestaruudet: 2 Suomalaiset: – Philadelphia Flyers Päävalmentaja: Bill Peters Stanley cup -mestaruudet: 1 Suomalaiset: Teuvo Teräväinen h, Sebastian Aho h, (Janne Kuokkanen h) Carolina Hurricanes Päävalmentaja: Mike Sullivan Stanley cup -mestaruudet: 4 Suomalaiset: Olli Määttä p Pittsburgh Penguins Päävalmentaja: John Tortorella Stanley cup -mestaruudet: – Suomalaiset: Markus Nutivaara p, (Markus Hännikäinen h) Columbus Blue Jackets Päävalmentaja: Je Blashill Stanley cup -mestaruudet: 11 Suomalaiset: Teemu Pulkkinen ilman seuraa, Detroit asetti hänet siirtolistalle Detroit Red Wings Päävalmentaja: Dave Cameron Stanley cup -mestaruudet: 4 Suomalaiset: – Ottawa Senators Päävalmentaja: Michel Therrien Stanley cup -mestaruudet: 24 Suomalaiset: Artturi Lehkonen (h) Montreal Canadiens Päävalmentaja: Claude Julien Stanley cup -mestaruudet: 6 Suomalaiset: Tuukka Rask mv Boston Bruins Päävalmentaja: Gerard Gallant Stanley Cup -mestaruudet: – Suomalaiset: Aleksander Barkov h, Jussi Jokinen h Päävalmentaja: Mike Babcock Stanley Cup -mestaruudet: 13 Suomalaiset: Leo Komarov h Florida Panthers (Miami) Päävalmentaja: Dan Bylsma Stanley cup -mestaruudet: – Suomalaiset: (Rasmus Ristolainen p, oli ilman sopimusta 11.10.2016) Bu alo Sabres Toronto Maple Leafs NHL-joukkueet ja suomalaispelaajat kaudella 2016–2017 Itälohko Länsilohko Suomalaiset Stanley Cup -voittajat: Päävalmentaja: Jon Cooper Stanley cup -mestaruudet: 1 Suomalaiset: Valtteri Filppula h Tampa Bay Lightning Päävalmentaja: Lindy Ru Stanley cup -mestaruudet: 1 Suomalaiset: Antti Niemi mv, Kari Lehtonen mv, Lauri Korpikoski h (Esa Lindell p, Julius Honka p, Henri Kiviaho mv) Dallas Stars Päävalmentaja: Dave Tippett Stanley cup -mestaruudet: – Suomalaiset: – Arizona Coyotes Päävalmentaja: Darryl Sutter Stanley cup -mestaruudet: 2 Suomalaiset: (Alex Lintuniemi p) Los Angeles Kings Päävalmentaja: Paul Maurice Stanley cup -mestaruudet: – Suomalaiset: Patrik Laine h, Joel Armia h Winnipeg Jets Jari Kurri Edmonton Oilers, 5 voittoa (1984, 1985, 1987, 1988 ja 1990) Esa Tikkanen Edmonton Oilers, 4 voittoa (1985, 1987, 1988 ja 1990), New York Rangers, 1 voitto (1994) Reijo Ruotsalainen Edmonton Oilers, 2 voittoa (1987 ja 1990) Jere Lehtinen Dallas Stars, 1 voitto (1999) Ville Nieminen Colorado Avalanche, 1 voitto (2001) Teemu Selänne Anaheim Ducks, 1 voitto (2007) Valtteri Filppula Detroit Red Wings, 1 voitto (2008) Antti Niemi Chicago Blackhawks, 1 voitto (2010) Tuukka Rask Boston Bruins, 1 voitto (2011) Teuvo Teräväinen Chicago Blackhawks, 1 voitto (2015) Kimmo Timonen Chicago Blackhawks, 1 voitto (2015) Olli Määttä Pittsburgh Penguins, 1 voitto (2016) Keskinen divisioona Metropolien divisioona Atlantin divisioona Tyynenmeren divisioona STT, koonnut: Tuomas Arkimies, grafiikka: Maija Korpinen, kuvat: Lehtikuva h=hyökkääjä, p=puolustaja, mv=maalivahti
Hollanti–Ranska 0–1 (0–1) 30. Benteke 0–3, 51. Konstantinos Stafylidis 0–2. Toto (7-12-10): 1,41 1,23-2,02-2,83 5,95. Plzen, Tshekki–Lugano, Sveitsi 3–3 (1–1, 1–1, 1–1) Lugano jatkoon yhteismaalein 7–4. NFC: 1) Minnesota 5–0, 2) Dallas ja Atlanta 4–1, 4) Seattle, Green Bay ja Philadelphia 3–1, 7) Los Angeles ja Washington 3–2, 9) Arizona, New York Giants, Detroit ja Tampa Bay 2–3, 13) New Orleans 1–3, 14) Carolina, Chicago ja San Francisco 1–4. lähtö, Toto5-2, lv 2100 m: 1) Rim Bay Kickapoo/Ari Moilanen 14,4a (1,41), 2) Case Closed 14,6a (12,65).3) Starito 14,8a (53,38).4) Ex Gracy 15,0a (38,64). Admir Mehmedi 0–2, 90. 229,30 e, yleisöä 904 Päiväarvonta: 7, 13, 19, 20, 22, 28, 42, 45, 47, 49, 50, 51, 54, 56, 58, 59, 63, 64, 68, 70. 101,20 e, voittoosuus 17,60 e Pelivaihto 459. Toto (1510-12): 17,46 3,36-3,12-1,62 61,31. 4. SaiPa–Tappara 4–2 (1–1, 2–1, 1–0) S: Tero Koskiranta, Mikael Kuronen, Eetu Koski, Brock Trotter T: Manu Honkanen 2 SaiPa jatkoon yhteismaalein 6–2. Adam Szalai 0–2. lähtö, TROIKKA-2, lv 2100 m: 1) Gasoline Gal/Taneli Säde 16,4a (11,09), 2) Blueray Savoy 16,5a (12,67).3) Like Fatal Love 16,7a (6,16).4) Silky Jet 16,8a (27,07).poissa: 4, 6. 0–1 (0–0, 0–0, 0–0, 0–1) Sparta Praha jatkoon yhteismaalein 2–1. Joao Cancelo 0–6. Alexandre Martinez 1–2. 3. 11. Eden Hazard 0–6. kierros: San Francisco–Arizona 21–33, Baltimore–Washington 10–16, Cleveland–New England 13–33, Detroit–Philadelphia 24–23, Indianapolis–Chicago 29–23, Miami–Tennessee 7–30, Minnesota– Houston 31–13, Pittsburgh–New York Jets 31–13, Denver–Atlanta 16–23, Dallas–Cincinnati 28–14, Los Angeles–Buffalo 19–30, Oakland–San Diego 34–31, Green Bay–New York Giants 23–16, Carolina–Tampa Bay 14–17. JÄÄKIEKKO Mestarien liiga CHL, 1. TEIVO 1. Mikko Viitikko 1–1. Silva 0–2, 37. Vassilios Torosidis 0–1, 61. Ranska 3 2 1 5–1 7 Ruotsi 3 2 1 5–1 7 Hollanti 3 1 1 1 5–3 4 Bulgaria 3 1 2 5–10 3 Valko-Venäjä 3 2 1 2–5 2 Luxemburg 3 1 2 4–6 1 Seuraavat ottelut: 11.. pudotuspelikierroksen toiset osaottelut, otteluparien voittajat 16 parhaan joukkoon: Kärpät–Sparta Praha, Tshekki ja. KHL: Salavat Julajev Ufa–Jugra Hanti-Mansijsk 2–3 (0–1, 0–2, 2–0) Ufa: Teemu Hartikainen 1+0 Traktor Tsheljabinsk–Barys Astana 3–4 (1–1, 0–2, 2–1) Lada Toljatti–Red Star Kunlun 2–3 (1–1, 1–1, 0–1) Kunlun: Max Wärn 2+0, Miika Lahti 1+1, Joonas Järvinen 0+1, Tuukka Mäntylä 0+1 Severstal Tsherepovets–Riian Dinamo 4–3 (3–1, 1–2, 0–0) Neftehimik Nizhnekamsk–Admiral Vladivostok 1–3 (0–1, 1–2, 0–0) Ak Bars Kazan–Amur Habarovsk 2–1 (1–0, 1–0, 0–1) Amur: Juha Metsola 22/24 torjuntaa Moskovan TsSKA–Jokerit 3–6 (1–0, 1–3, 1–3) Jokerien maalit Charles Genoway, Brian O’Neill 2, Petteri Wirtanen, Antti Pihlström; Riku Helenius 28/31 torjuntaa PYÖRÄILY Doha, Qatar, maantiepyöräilyn MMkilpailut: Miesjunioreiden aika-ajo, 28,9 km: 1) Brandon McNulty USA 34.42,29, 2) Mikkel Bjerg Tanska jäljessä 35,18 sekuntia, 3) Ian Garrison USA –53,08. 11. Oscar Hiljemark 2–0, 58.Victor Lindelöf 3–0. Toto5 pelivaihto 109. Toto (7-11-12): 4,04 1,42-4,36-2,26 36,91. Lohkotilanteet 5/16 kierroksen jälkeen: AFC: 1) Pittsburgh, Oakland, New England ja Denver 4 voittoa–1 tappio, 5) Houston, Baltimore ja Buffalo 3–2, 8) Kansas City 2–2, 6) Cincinnati, Tennessee ja Indianapolis 2–3, 12) Jacksonville 1–3, 13) New York Jets, San Diego ja Miami 1–4, 16) Cleveland 0–5. Toto5 voitto-osuus: 3,70. Naisten aika-ajo, 28,9 km: 1) Amber Neben USA 36.37,04, 2) Ellen van Dijk Hollanti –5,99, 3) Katrin Garfoot Australia –8,32,...11) Lotta Lepistö Suomi –1.57,00. Maksim Palienko 1–0, 64. 0–1, 77. Toto5 voitto-osuus: 3,30. Troikka: 191,13. JALKAPALLO Miesten MM-karsintaa, Euroopan karsintalohkot: Lohko E: Kazakstan–Romania 0–0. lähtö, Toto5-4 DUO-2 TROIKKA-1, lv 2100 m: 1) Fine By Me/Harri Koivunen 15,2a (4,04), 2) Karl Adam 15,3a (25,81).3) Lovesong 15,5a (8,08).4) Super Cent 15,5a (108,01). Christian Benteke 0–1, 19. Lohko B: Andorra–Sveitsi 1–2 (0–1) 19. Unkari–Andorra, Sveitsi–Färsaaret, Portugali–Latvia. Pavel Savitskiy 1–0, 85. 7. lähtö, Toto5-5, lv 2100 m: 1) Lucky Tempest/Ari Moilanen 17,3 (3,78), 2) Greenland 17,4 (133,79).3) Sarah With Love 17,6 (26,9).4) Veloce 17,7 (32,28). lähtö, lv 2100 m Black Horse amatööri-kokelasliiga: 1) Queen Töll/Kim Åkerlund 15,4a (3,81), 2) Don Carlo Birdland 15,5a (8,48).3) Hogwarts Express 15,5a (2,6).4) Cool Victorioso 15,9a (34,89).poissa: 12. Toto5 voittoosuus: 13,20. Paul Pogba 0–1. Dries Mertens 0–4, 55. Cristiano Ronaldo 0–4, 90. Ranska– Ruotsi, 13.. Adam Gyurcso 0–1, 77. 5–4 (2–1, 1–2, 1–1, 0–0, 1–0) H: Jasse Ikonen, Corey Elkins, Micke Åsten, Teemu Eronen. HK Nitra, Slovakia–Vitkovice, Tshekki 0–5 (0–2, 0–1, 0–2) Vitkovice jatkoon yhteismaalein 12–0. Päivän Duo: 5-7, kerroin: 14,45. AMERIKKALAINEN JALKAPALLO NFL–liigan 5. Toto (4-10-11): 3,96 2,04-4,29-2,82 43,08. Kunkkunumero: 56 Ilta-arvonta: 5, 7, 11, 13, 16, 18, 22, 24, 31, 35, 36, 38, 39, 45, 46, 49, 59, 63, 64, 67 Kunkkunumero: 11 32 SALON SEUDUN SANOMAT | KESKIVIIKKONA 12. Troikka: 113,24. Fabian Schär rp. Kahdeksan parasta lohkokakkosta etenevät jatkokarsintoihin. 10. 2. Toto5 voitto-osuus: 17,60. Ola Toivonen 1–0, 45. Edin Dzeko 1–0, 81. Sveitsi 3 3 7–3 9 Portugali 3 2 1 12–2 6 Unkari 3 1 1 1 4–3 4 Färsaaret 3 1 1 1 2–6 4 Latvia 3 1 2 1–4 3 Andorra 3 3 1–9 Seuraavat ottelut: 13.. lähtö, sh 2100 m: 1) Sointu-Esteri/ Harri Koivunen 31,4 (3,23), 2) Verme 32,5 (58,82).3) Vempun Valtti 31,1 x (11,76).4) Rojalti 31,1 (41,52).poissa: 5, 16. 6. Färsaaret–Portugali 0–6 (0–3) 12. T: Oskari Siiki, Ilkka Pikkarainen, Topi Taavitsainen. Belgia 3 3 13–0 9 Kreikka 3 3 8–1 9 Bosnia 3 2 1 7–4 6 Viro 3 1 2 4–7 3 Kypros 3 3 0–7 Gibraltar 3 3 1–14 Seuraavat ottelut: 13.. Toto (5-1-12): 4,01 1,88-4,33-3,04 27,03. 5. Lohkovoittajat selviytyvät MM-kisoihin. 11. Lohko A: Valko-Venäjä–Luxemburg 1–1 (0–0) 80. HIFK–TPS vl. Lohko H: Bosnia-Hertsegovina–Kypros 2–0 (0–0) 70. Dzeko 2–0. Alle 21-vuotiaiden miesten EM-karsintaa: Lohko 7: Venäjä–Suomi 1–1 (1–0) 3. Toto5 voitto-osuus: 10,10. Silva 0–3, 65. Andre Silva 0–1, 22. Axel Witsel 0–2, 43. 9. lähtö, lv 2100 m: 1) Celebration Hoss/Riina Rekilä 18,3 (3,96), 2) Changeman 18,4 (21,7).3) Brain Freeze* 18,4 (7,33).4) A Lala Lala Long 18,5 (33,67).poissa: 16. 11. Toto (11-1-5): 11,09 2,41-2,77-2,46 19,43. Viro–Kreikka 0–2 (0–1) 2. lähtö, Toto5-3 DUO-1, sh 2100 m: 1) Tulinko/Jussi Miettinen 27,0a (4,01), 2) Sasku 27,0a (12,29).3) Alf 27,0a (24,41).4) Mökin Tähti 27,3a (56,29). Toto (3-5-12): 2,66 1,49-3,16-1,99 19,40. Toto (7-11-9): 3,81 1,56-1,70-1,41 14,82. 8. Yhdeksän karsintalohkon neljä parasta kakkosta jatkokarsintaan. Ruotsi–Bulgaria 3–0 (2–0) 39. lähtö, Toto5-1, lv 1600 m: 1) Inspis Arioso/Ari Moilanen 12,8a (2,66), 2) Lindalike 13,0a (11,8).3) Ida Glitter 13,3a (7,44).4) Prince As 13,6a (28,58). 10 2 3 5 8–19 9 Färsaaret 10 1 9 3–28 1 Lohkovoittaja EM-lopputurnaukseen. Lukko–HV-71, Ruotsi 3–4 (2–2, 1–2, 0–0) L: Peter Tiivola, Aaron Gagnon, Jesse Virtanen. Toto (10-8-5): 3,78 1,60-13,86-4,54 223,10. Kypros– Gibraltar, Belgia–Viro, Kreikka–BosniaHertsegovina. Latvia–Unkari 0–2 (0–1) 10. Joao Moutinho 0–5, 90. LOKAKUUTA 2016 B.VIRTANEN FINGERPORI VIIVI JA WAGNER TULOSPÖRSSI RAVIT KENO. Itävalta–Saksa 1–4 (0–1) Saksa 10 10 35–8 30 Itävalta 10 7 1 2 22–12 22 Suomi 10 4 2 4 13–10 14 Venäjä 10 2 3 5 15– 19 9 Azerbaidz. Aurelien Joachim 1–1. Voittomaalikisamaali: Elkins. lähtö, sh 2100 m: 1) Vispaus/Teemu Okkolin 28,6 (17,46), 2) Sheikki 28,8 (8,88).3) Oiva-Sointu 28,9 (2,37).4) Komento 29,8 (18,93).poissa: 7. HV-71 jatkoon yhteismaalein 6–3. Gibraltar–Belgia 0–6 (0–3) 1. Benteke 0–5, 79. Bulgaria–Valko-Venäjä, Luxemburg–Hollanti. Toto (8-7-15): 3,23 1,67-7,18-3,51 59,62
Tilaisuuteen kutsutaan kaikki nykyiset ja entiset jäsenet seuralaisineen. P. KESKIVIIKKONA 12. www.sss.fi/ilmoitukset TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 14.45-23.00 su klo 15.00-23.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. klo 7.00-12.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet (ei Uusimaa): Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 Uusimaa: Postin varhaisjakelupäivystys, puhelin: 0200 30011 (mpm/ pvm) ma-pe klo 6.30-16.00 la klo 7.00-12.00 su klo 7.30-12.00 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. mennessä 040 501 0352 / Juhani. klo 7.00-12.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet (ei Uusimaa): Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 Uusimaa: Postin varhaisjakelupäivystys, puhelin: 0200 30011 (mpm/ pvm) ma-pe klo 6.30-16.00 la klo 7.00-12.00 su klo 7.30-12.00 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. LOKAKUUTA 2016 | SALON SEUDUN SANOMAT 33 IPANAVALTA RAUTA–REETTA LASSI JA LEEVI minun oli noudettava ola uusitupa tänään. ma-pe klo 8.3015.30, Puhelin: (02) 770 2610. www.sss.fi/ilmoitukset TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 14.45-23.00 su klo 15.00-23.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. 045 112 5015 Tehdaskatu 2, 24100 SALO | www.salo.fi | kirjaamo@salo.fi Salon kaupunki Salon kaupunginhallitus on hyväksynyt 29.8.2016 seuraavan kaavan: Asemakaavan muutos, Eteläinen Rantatie (päivätty 15.2.2016) Kaavapäätös on lainvoimainen ja kaava tulee voimaan tällä kuulutuksella. Sääntöjen määräämä toinen kokous pidetään su 27.11. 10% alv) 12 kk 328,00 € 3kk 87,50 € 1kk 29,90 € Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). ukkoparka söi itsensä hengiltä. 10% alv) 12 kk 328,00 € 3kk 87,50 € 1kk 29,90 € Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). 044-3535 300. www.sss.fi/ilmoitukset TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 14.45-23.00 su klo 15.00-23.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. 10% alv.) 12 kk:n maksuerä 289,00 € 6 kk:n maksuerä 146,60 € 3kk maksuerä 76,50 € Määräaikaistilaus (sis. 10% alv.) 12 kk:n maksuerä 289,00 € 6 kk:n maksuerä 146,60 € 3kk maksuerä 76,50 € Määräaikaistilaus (sis. www.otc.fi. (KMT S14/K15) JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna klo 8.00-16.00 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERILEHTI 1.1.2016 alkaen: Kestotilaus (sis. 1478 Sanomalehtien Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti Kokonaistavoittavuus 57 000 Painettu lehti ja sen digitaaliset näköisversiot. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, Tilaajapalvelu 02 770 2626 TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 14.45-23.00 su klo 15.00-23.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2016 ISSN 0782-5404 SALON SEUDUN SANOMAT SALON SEUDUN SANOMAT SALON SEUDUN SANOMAT SALON SEUDUN SANOMAT SALON SEUDUN SANOMAT Osakkeita LOUNEA ym. Vuokra 300-500 e. (KMT S14/K15) JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna klo 8.00-16.00 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERILEHTI 1.1.2016 alkaen: Kestotilaus (sis. 040 6548145 Avoinna: Ma -Pe 6-21 La -Su 8-21 Kahvila-Ravintola Ostetaan Lounean osakkeita (entinen Salon Seudun ja Forssan Seudun Puhelin) puh. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, Tilaajapalvelu 02 770 2626 MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset sssmedia.fi, ilmoitukset@sss.fi Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. ma-pe klo 8.30-15.30, Puhelin: (02) 770 2610. klo 7.00-12.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet (ei Uusimaa): Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 Uusimaa: Postin varhaisjakelupäivystys, puhelin: 0200 30011 (mpm/pvm) ma-pe klo 6.30-16.00 la klo 7.00-12.00 su klo 7.30-12.00 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. Ruokailun vuoksi molempiin tilaisuuksiin pitää ilmoittautua samanaikaisesti su 16.10. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@ sss.fi, Tilaajapalvelu 02 770 2626 MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset sssmedia.fi, ilmoitukset@sss.fi Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. 10% alv.) 12 kk:n maksuerä 289,00 € 6 kk:n maksuerä 146,60 € 3kk maksuerä 76,50 € Määräaikaistilaus (sis. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. (KMT S14/K15) JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä. mutta eihän hän ollut lihava. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, Tilaajapalvelu 02 770 2626 MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset sssmedia.fi, ilmoitukset@sss.fi Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. klo 17 22 PELTOA Mäen Maatila Oy/ Simo Mäki Puh. 044 955 4274 HUVIT KUNNAT TIEDOTTAVAT TAPAHTUMAT KOKOUKSET OSTETAAN HALUTAAN VUOKRATA Kynttilävalaistus, viileä vesi ja sopivasti lämmin sauna! Tervetuloa nauttimaan, kylmäuinti sopii kaikille vauvasta vaariin! Meillä käyvät myös Smartumin setelit! www.salonkylmäuimarit.fi Perinteinen Kuutamouinti Kokkilan uimalassa pe 14.10. ei, hänellä vain olivat tekohampaat väärinpäin. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. Hallitus NYT (3, 90 ) 2 , 50 Kespan Tuhdit Makkaraperunat maustepöydän kautta Grilliherkut Mausta itse miten haluat! Kespa Koskikatu 1, 24240 SALO P. P. Hallitus kokoontuu klo 12.30. avioparille. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. (KMT S14/K15) JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna klo 8.00-16.00 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERILEHTI 1.1.2016 alkaen: Kestotilaus (sis. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@ sss.fi, Tilaajapalvelu 02 770 2626 MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset sssmedia.fi, ilmoitukset@sss.fi Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. www.sss.fi/ilmoitukset TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 14.45-23.00 su klo 15.00-23.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä. ma-pe klo 8.3015.30, Puhelin: (02) 770 2610. ma-pe klo 8.30-15.30, Puhelin: (02) 770 2610. 10% alv) 12 kk 328,00 € 3kk 87,50 € 1kk 29,90 € Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2016 ISSN 0782-5404 Sanomalehtien Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti Kokonaistavoittavuus 57 000 Painettu lehti ja sen digitaaliset näköisversiot. 10% alv.) 12 kk:n maksuerä 289,00 € 6 kk:n maksuerä 146,60 € 3kk maksuerä 76,50 € Määräaikaistilaus (sis. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2016 ISSN 0782-5404 Sanomalehtien Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti Kokonaistavoittavuus 57 000 Painettu lehti ja sen digitaaliset näköisversiot. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2016 ISSN 0782-5404 Sanomalehtien Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti Kokonaistavoittavuus 57 000 Painettu lehti ja sen digitaaliset näköisversiot. Ostan/myyn osakeyhtiöitä. Kokouksen lopuksi yhdistys tarjoaa lounaan. (KMT S14/K15) JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna klo 8.00-16.00 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERILEHTI 1.1.2016 alkaen: Kestotilaus (sis. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä. klo 7.00-12.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet (ei Uusimaa): Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 Uusimaa: Postin varhaisjakelupäivystys, puhelin: 0200 30011 (mpm/pvm) ma-pe klo 6.30-16.00 la klo 7.00-12.00 su klo 7.30-12.00 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. klo 7.00-12.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet (ei Uusimaa): Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 Uusimaa: Postin varhaisjakelupäivystys, puhelin: 0200 30011 (mpm/ pvm) ma-pe klo 6.30-16.00 la klo 7.00-12.00 su klo 7.30-12.00 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. ma-pe klo 8.30-15.30, Puhelin: (02) 770 2610. Voimaan tuleva kaava OKT 60-80 m² Salosta läheltä keskustaa (1-10 km) sair. 10% alv) 12 kk 328,00 € 3kk 87,50 € 1kk 29,90 € Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). Paikka ja aika sama. eläk. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2016 ISSN 0782-5404 Sanomalehtien Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti Kokonaistavoittavuus 57 000 Painettu lehti ja sen digitaaliset näköisversiot. 050 592 9545 SALON KAUPPATEKNIKOT Kutsutaan kokoukseen, jossa päätetään yhdistyksen lopettamisesta ja siitä aiheutuvista toimenpiteistä su 23.10.2016 Rikalaan klo 13. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop
krs p. Avoinna ark. pAlvelukeskus ilolAnsAlo p. (minimivaraus 4 kertaa) Yhteystiedot + yrityksen toiminnan kuvaus (max 100 merkkiä) hinta 15 euroa + alv / ilm. hoitokoti kuusjoen kotisAtAMA oY Kuusjoenperäntie 7 p. krs, Vilhonkatu 8 p. P. hAMMAslÄÄkÄri tAinA nieMi Asemakatu 7, 2 krs p. kerta. FYsioterApiA AjAn terApiA oY Hillevi Ajalin-Laapotti, Anne Syväoja, Helen Ramula, Kaisa Veräjänkorva, Kirsi Pajunen, Rummunlyöjänkatu 14 B, Salo p. hAMMAshuolto erikoishAMMAsteknikko MArko rosendAhl oY Helsingintie 4, katutaso p. LÄÄKÄRIASEMA SALLAB Helsingintie 14, 3. 02 733 5545 lÄnsirAnnAn hAMMAslÄÄkÄrit Länsiranta 8, Salo p. 02 727 6550 www.medgroup.fi/hammaslaakari plusterveYs – hYMYdent Turuntie 1, 3. 02 727 4100 www.sallab.fi Yrittäjä, ole mukana ammattilaisten joukossa, soita (02) 770 2216 / Heli Valanne Salon Seudun Sanomat Ylikulmantie 250, Kuusjoki p. hAMMAslÄÄkÄriAseMA sAlon hAMMAspAikkA oY Helsingintie 4, 24100 Salo p. 044 721 3357 ja p. 02 733 2761 plAzAn hAMMAslÄÄkÄrikeskus Plaza, 3. kerta. 0400 414 924 musakari@hotmail.com optikkoliikkeet sAlon silMÄlAsikeskus sYnsAM Turuntie 14, Salo p. 044 727 3700 www.ssmts.fi Yht.otot ma–to klo 10–14, pe 10-13 Maksutonta tukea elämän kriisitilanteisiin MusiikkiterApiA tMi MusAkAri FM, Musiikkiterapeutti Kari Saarinen p. 040 738 0749 www.kehonhyvinvointikeskus.com pekkA innAnen Vilhonkatu 23, Salo p. Palvelusetelituottaja, omaishoitajien lomitukset. 02 733 7868 info@avainfysio.fi www.avainfysio.fi FYsioterApeutti Ella Höyhtyä Vilhonkatu 23, 24240 SALO p. 050 550 4541 www.helyrosenlund.fi kAMpAAMot jA pArturit pArturi-kAMpAAMo sAriAnne Asemakatu 5 24100 Salo p. 02 777 6480 ma – ke 9 – 16:30, to 9 – 17, pe 9 – 16:30 Vilhonkatu 8, Plaza p. 044 340 5250 www.pekanpolku.com www.hermoratahieronnanmestarit.fi jAlkAhoitolAt jAlkAhoitolA jAlkA-onni Sairaanhoitaja, jalkahoitaja Marianne Holmström Katrineholminkatu 9, Salo Avoinna sopimuksen mukaan, myös koti ja laitoskäynnit 040 968 8090 jAlkAterApiAkeskus nAviculAre pirkko vuorinen Raatihuoneenkatu 3, Salo p. 34 SALON SEUDUN SANOMAT | KESKIVIIKKONA 12. 02 730 0511 www.omt-fysiosyke.fi sAlon FYsioterApiA oY Kirkkokatu 10 B, II kerros p. krs, Salo p. 02 733 2211 www.hymydent.fi hierojAt hierontA jA lYMFAterApiA rAijA lindegren Turuntie 6, 2 krs, Salo. Ostopalveluna veteraaneille, sotainvalideille sekä vaikeavammaisille. 030 6000 www.terveystalo.com Muut terveYdenjA hYvinvoinnin pAlvelut kriisikeskus etAppi Kirkkokatu 10 B 3. erikoishAMMAsteknikko pertti sAlonen Rummunlyöjänkatu 7, katutaso 02 733 3080 www.dentiform.fi Meiltä uudet kokoproteesit, proteesien pohjaukset ja korjaukset. krs p. 02 721 3300 www.salva.fi Palvelusetelituottaja; tilapäinen kotihoitoja omaishoitajan vapaa. Värillinen logoilmoitus koossa 47mm x 30mm, hinta 30 euroa +alv / ilm.kerta. 044 542 7800 Turvallinen ja asiakasta arvostava hoivapalvelutuottaja. 02 721 3300, 044 721 3350 Ilolankatu 6, Salo www.salva.fi Tehostettua palveluasumista, palveluasumista ja lyhytaikaishoitoa. 044 784 2222 sairaanhoitaja, jalkahoitaja tMi sAArinen hAnne Turuntie 1, 3. 040 701 9414, 040 968 8090 Monipuoliset kotihoitoja hoivapalvelut. www.hierojarikukorkeaoja.fi koulutettu hierojA osteopAtiAAn erikoistuvA joonAs koski Asemakatu 12, Salo p. krs, Salo p. 02 733 7772, 0400 749 642 info@ajanterapia.fi www.ajanterapia.fi AvAin FYsio Bettina Allos, Mia Oksanen, Outi Helkama, Taija Tomberg, Aapo Nummi Rummunlyöjänkatu 11, p. 044 235 0879 Avoinna sopimuksen mukaan. 02 777 6400 ma – pe 8 – 20, la 8 – 18, su 12 – 16. P. 0400 616 551 koulutettu urheiluhierojA riku korkeAojA Idankuja 6, Salo p. 02 731 9631, 040 551 1517 kiskon FYsikAAlinen hoitolAitos Fysioterapeutti Hanna Kossila Lääkärintie 4, 25460 Kisko Ajanvaraus: 02 739 1519, 0440 663 413 oMt-FYsiosYke Turuntie 1, 3. kotihoito Merivire Helsingintie 4, p. 02 736 2020 www.aleksiina.fi kAuneushoitolA helY rosenlund Annankuja 5, Salo p. Myös sotainvalidien laitoshoitoa. Kiireetöntä ja ystävällistä palvelua. tAMMilehdon pAlveluAsunnot lisätietoja p. Veteraaneille Kelan suorakorvausmenettely käytössä. 02 721 3358, 044 721 3358, 02 721 3300 Anne Lehtinen, ft, Anu Kannari, ft, Kirsi Eskelinen, ft, Emilia Paasi, tt Kaikille salolaisille lääkärin lähetteellä. korosta yrityksesi näkyvyyttä salkkarin palveluhakemistossa ja erotu kehYstetYllÄ vÄri-ilMoituksellA. 041 502 4624 hoyhtya.ella@hotmail.com FYsioterApeutti jAri pelli Horninkatu 11 A 10, 4. 02 733 7737 nettiajanvaraus: www.erikoishammasteknikkosalo.fi Uudet hammasproteesit, proteesien pohjaukset ja korjaukset. P. Myös lyhytaikaishoitoa. 02 727 8301 Vuokra-asuntoja vanhuksille kotisAirAAnhoito jA hoivApAlvelut kotihoito kodinonni p. Yhteystietojen (nimi, osoite, puhelinnumero, sähköpostiosoite ja www-sivu) hinta 10 € + alv / ilm. Myös iltaja viikonloppuaikoja, sekä kotikäynnit. 010 235 3500 www.sairaalaneo.fi terveYstAlo sAlo Turuntie 12 B, II krs, 24240 Salo P. 044 263 6441 info@hannesaarinen.fi www.hannesaarinen.fi kAlevAlAinen jÄsenkorjAus sAnnA nikulA Vilhonkatu 23, Salo, 050 441 3370 sanna@ryhtikorjaamo.fi www.ryhtikorjaamo.fi www.kansanlaakintaseura.fi heli sArpArAntA 040 504 3329 www.salonjoogakeskus.fi www.kansanlaakintaseura.fi lÄÄkÄripAlvelut MehilÄinen sAlo Kauppakeskus Plaza, 3. LOKAKUUTA 2016 ALOJEN AMMAT TILAISE T Kauneus Terveys Hyvinvointi Kauneus Terveys Hyvinvointi Kauneus Terveys Hyvinvointi Terveys ja hyvinvointi Apteekit kuninkAAntien Apteekki Länsiranta 8, 24100 Salo. Lisärivit 5 € + alv. sAlvAn kotihoito Apua yötä päivää p. 02 727 2800 Kotihoito ja asumispalvelut AsuMispAlvelut hoitokoti kuusjoen kotipolku oY Kuusjoenperäntie 7 050-4907331, 044-2367765 www.kuusjoenkotisatama.fi Tehostettua palveluasumista mielenterveyskuntoutujille. Tilapäisen kotihoidon ja omaishoidon palvelusetelit. krs Vilhonkatu 8, 24100 Salo. 02 731 2253, www.salonhammaspaikka.fi Yleishammashoito, paikkaus ja juurihoidot, esteettinen ja proteettinen hoito, hammasja suukirurgia sekä implantit. krs, Salo p. 010 414 00 www.mehilainen.fi sAirAAlA neo Astrum-keskus, Salorankatu 5-7 p. 040 968 2271 raijalindegren@hotmail.com hierojA tiMo hirvonen Tyryntie 5 as 2, 25360 Pertteli p. 02 727 8302 Asiantuntevaa ja turvallista päivähoitoa vanhuksille Kauneudenhoito, kampaamot ja parturit kAuneudenhoito, kAMpAAMot jA pArturit kosMetologinen hoitolAkeMikAlio AleksiinA kY Vanha-Turuntie 1, Halikko p. 731 2300. 02 731 6920 salonfysioterapia@ebaana.net www.salonfysioterapia.fi sAlvAn kuntoutus FYsioterApiA jA toiMintAterApiA p. tAMMilehdon pÄivÄhoito Lisätietoja p. kerros, Salo p. 8.30–18.00, la 8.30–14.00 www.kuninkaantienapteekki.fi Yliopiston Apteekki Vilhonkatu 14, Salo Valtakunnallinen palvelunumero 0300 20200 (0,49 e/min/pvm/mpm) Avoinna joka päivä 8.00–21.00. 02 727 8301 vAnhustentAlo hopeAlehto Tiedustelut p. 02 733 2113, 050 522 2025 tainaniemi@ebaana.net hAMMAslÄÄkÄri sAri vihervuori Helsingintie 4 p. 02 7311250, 050 325 0683 kotikÄYntipAlvelut tArjA riikonen p. Toimisto avoinna to klo 15–17. 02 731 1041 www.sarianne.fi Parturi aina ilman ajanvarausta! Kauneus, terveys ja hyvinvointi -palveluhakemisto julkaistaan joka toinen viikko, parittomilla viikoilla. 02 734 7750, 050 490 7331 www.kuusjoenkotisatama.fi Tehostettua palveluasumista vanhuksille
20.05 Suomen surkein nikkari Kausi 1, 4/10. Brittiläinen lasten scifi-sarja. Lähtö. Kahden kulttuurin keskellä kasvanut Trilce opettaa Villelle Perun rannikon, viidakon ja vuoriston tuhtien perinneherkkujen valmistusta. N: Kristin Scott Thomas. Jakso 10/29. Mustelmainen ja tiukka juhannus. 22.00 Hottikset 2.0 (S) Kausi 2. Alma ja Johan maistelevat erivärisiä porkkanoita. Matkustajat ja miehistö kuolivat heti. Miljardien taalojen liiketoiminnan keskus on siirtynyt Aasiaan. TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 12.10. Frank hankkii talon pääsisäänkäynniksi uuden oven Århusista ja käy Ruotsissa nostamassa lionneet niinet kuivumaan. (U) HD 22.30 Taivaallista menoa: BoSanfrid Höglund Lentoyhtiö Aeron kone nousi 3.1.1961Kruunupyystä kohti Vaasaa, mutta törmäsi maahan Koivulahdessa. Jakso 20/20. HD 20.30 Yle Uutiset HD 20.55 Urheiluruutu HD Klo 21 21.05 A-studio 22.00 Inhimillinen tekijä Lapsen murrosikä tuo vanhemmuuteen uusia haasteita. HD 20.00 Uusi Päivä Jakso 582: Elekieltä. yle.fi/hajbo (U) 19.00 Tanskalainen maajussi 3/12. 11.30 SVT: Lagom mycket finsk 12.00 SVT: Det handlar om oss 12.30 SVT: Sverige! 13.00 SVT: SVT Nyheter: Korta sändningar 13.05 SVT: Go’kväll 13.50 SVT: Programtablå 14.00 SVT: Gissa låten! 15.00 SVT: Resten av Sverige 16.26 Pax maan kamaralla (S) 16.40 Kamppailu (S) 16.47 Ruohonjuuritasolla (S) 16.52 Lonkeroiset (S) 16.55 Spotlight: Hoitovallankumous Klo 17 17.25 Sportmagasinet HD 17.55 Yle Nyheter TV-nytt HD 18.00 BUU-klubben: Yakari 18.30 Hiukkasmysteeri (7) Osa 8/36: Kelvottomat. Mallorca. HD 19.00 Prisma: Eläimet ja rakkaus 2/2. HD 18.00 Yle Uutiset HD 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän Studiovieraana näyttelijä Lauri Tilkanen. Eric iskee kuvernööri Burrellin heikkoon kohtaan. HD 00.25 Uutisikkuna TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 Akuutti 06.25 Ylen aamu-tv 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Pinkertonin etsivätoimisto (12) 10.43 Löytöretkiä maailmaan 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Uutiset Uusimaa 11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.19 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.26 Yle Uutiset Häme 11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.47 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa 12.01 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.08 Yle Uutiset Lappi 12.15 Yle Oddasat 12.19 Oddasat 12.35 Finnautti 13.05 Tanskan linnoitukset 13.35 Pitkäjärveläiset (S) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.15 Yle Oddasat 15.20 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.50 A-studio viittomakielellä 16.20 MOT: Maahanmuuttoviraston avoin shekki 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä Klo 17 17.00 Yle Uutiset HD 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Pinkertonin etsivätoimisto (12) 19/22. 09.05 Kauniit ja rohkeat (S) 09.35 Emmerdale (7) 10.05 Emmerdale (7) 10.36 Lääkärit 11.30 Jamie Oliverin helpot herkut 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.30 Rikas ja rakas (S) 14.00 Elixir Fitness 14.30 Elixir Life 15.00 Sinulle on postia 16.00 Salatut elämät (7) 16.30 Aku ja 7 ihmettä (S) Klo 17 17.30 Kauniit ja rohkeat (S) Lähes sinkku sulhanen. LOKAKUUTA 2016 YLE TEEMA 04.00 Teematieto Klo 17 17.00 Historia: Meren yli Amerikkaan 1/3. HD 19.30 Yle Nyheter TV-nytt HD 20.00 Lasso Miksi kaikki haluavat nykyään mennä metsään. HD 21.07 Docventures: Esipuinti Asiantuntijat saapuvat Riku Rantala ja Tunna Milonoffin vieraiksi vuoden viimeiseen Docventures-livelähetykseen. Leffa kertoo Pekka Hyysalon uskomattoman selviytymistarinan sekä valaa uskoa toivoon, tahdonvoimaan ja parempaan huomiseen. Andreas kokee, ettei perhe-elämä ole enää Signelle tärkeintä. Tilan hanhet pääsevät kylpemään. Jakso 9/14. 06.53 Tiketi Tok (S) 07.04 Puput (S) 07.13 Tie tähtiin (S) 07.25 Babar ja Badun seikkailut (S) 07.38 Urpo ja Turpo (S) 07.50 Pusse (S) 08.01 Puu Fu Tom (S) 08.25 Galaxi 08.26 Tenavat (7) 08.33 Joraavat juurikkaat (S) 08.36 Aika härdelli! (7) 08.50 Näin Norjassa 09.00 Holby Cityn sairaala (12) 10.00 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 10.30 Puk ja Herman Tanskan saaristossa 11.30 Leo juhlii maailmalla 12.00 Meediot 12.27 Meediot 13.00 Matkalla maailmalla 13.40 Minun New Yorkini 14.00 Aamujumpan aakkoset 14.30 Diwai Meri luonnontutkija 15.00 Latela 15.30 Villi kortti 16.30 Uusi Päivä Klo 17 17.00 Pikku Kakkonen HD 18.00 Holby Cityn sairaala (12) Hanssen/Hemingway. Ernesto klaaneineen haluaa pelastaa Kelvottomat. Järki ja tunteet. HD 19.00 Milanon naisten paratiisi (12) 7/20. Postivaunumurha. Jakso 35/67. Kausi 9, 12/24. 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Viking Lotto, Jokeri ja Lomatonni 22.30 MTV Sport Uutiset 22.40 Teknavi Kausi 12, 3/8. 00.05 Kiss Bang Love Suomi (S) Kausi 1. Jakso 6/12. Inhimillisiä syitä. Jakso 7/12. Klo 21 21.00 Aarteiden metsästäjät Suomi Kausi 1, 4/12. Turistikohteiden ulkopuolelta löytyy vielä perinteisiä ruokia tarjoavia pikkupaikkoja. Jakso 6/10. Jakso 3/8. Italia juhlii vapautumisen muistopäivää ja Morin liike kantaa kortensa kekoon. Kauden kolmannessa jaksossa poptähti Robin saapuu rallilegenda Markku Alénin rata-ajokouluun. Lentäjän todettiin olleen humalassa. Maniokkiruoan ja eksoottisen rapukeiton ainekset ihmetyttävät Villeä. Powerpark. HD Klo 21 21.00 Docventures: Elokuvan esittely Docventuresin neljännen kauden viimeisen jakson teemana on toivo. Markku keisarin jalanjäljissä. 23.45 Teematieto YLE Fem 07.25 SVT: Gomorron Sverige 11.00 SVT: Vem vet mest. Rakastuvatko eläimet, flirttailevatko ne ja jännittävätkö ne ensitreffeillä. 00.10 Ensimmäisen asteen murha (12) Äidin armo. Metsälän varastoilla koittaa titaanien taistelu kun paikalla on äijäenergia Rikun, Rene, Timpan, Jampan ja Jamon muodossa. HD 21.30 Kino: Vieras talossa (12) Ranska 2012 (Dans la maison). HD 22.27 Docventures: Jälkikeskustelu 23.30 True Blood (16) Kausi 6, 4/10. Tshernobyl, Fukushima. (U). 03.05 Australian rajalla Kausi 8. Nikkarit pääsevät askartelemaan varjostimia sekä tutustuvat sähkötöiden saloihin. Suosittelijalla ei vain taida olla puhtaita jauhoja pussissaan. HD 20.30 Sex & Sånt HD 20.45 Oddasat Klo 21 21.00 Perilliset (12) 10/10. Klo 21 21.00 Villen keittiö 30 minuutissa Jakso 3/8. (U) HD 22.00 Nuoret maajussit 1/8. svenska. 16-vuotias Thomas vihaa koulua, mutta rakastaa jalkapalloilua ja haluaa tulla jalkapallovalmentajaksi. 01.05 Aarteiden metsästäjät Suomi Kausi 1, 4/12. Frederik yrittää käsitellä Solveigin uskottomuutta. François Ozonin ohjaama draama äidinkielen opettajasta ja erityislahjakkaasta oppilaasta jonka kirjoittamat aineet vaikuttavat kohtalonomaisesti perheen elämään. Vapautumisjuhla. 21.17 Docventures: New Run Docventuresin illan elokuvana nähdään kotimainen New Run. City-hotellin klaani keksii ratkaisun, mutta tarvitsee siihen koodiavaimen. Jakso 3/10. HD 22.50 Yle Uutiset Uutis-Suomi 23.00 Yle Uutiset HD 23.05 Ulkolinja: Uhkapeliä sukupuutolla Uhanalaisten eläinten salametsästys uhkaa ajaa Afrikan norsut ja sarvikuonot sukupuuttoon 15 vuodessa. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 MTV Sport Uutiset 19.30 Salatut elämät (S) Elias kuulee kummia. Keitä matkalaiset olivat ja kuinka heidän jälkeläisensä tapahtumia muistelevat. Esiin pääsee myös sivuosien sankari, näyttelijä Leo Jokela. Tässä jaksossa kurkotetaan kattoihin. 18.25 Emmerdale (12) Ross ei unohda. Armoa ei tunneta kun päivän jaksossa häviäjät värjätään keltaisiksi. Oululainen Anu, 42, on elänyt koko elämänsä ilman isää. 18.55 Mitä tänään syötäisiin. Klassisen musiikin ajankohtainen makasiiniohjelma. Reino yrittää olla mentalisti. 23.10 Myytinmurtajat Uppoava auto. Yksi matkustajista oli Bo-Sanfrid Höglundin isä. Andyn keijutyttäret ajautuvat huonoon seuraan. Tunnelma johtajan ja Teresan välillä on kireä, ja Vittorio reagoi siihen vahvasti. HD 23.00 SVT: Puss 00.50 SVT: Förväxlingen Nelonen 04.00 Astral-TV 05.00 Astral-TV 06.00 Bumba (S) 06.05 Bubble Guppies (S) 06.30 Pound Puppies (S) 06.50 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7) 07.15 Disney esittää: Finias ja Ferb (7) 07.35 Sonic Boom (7) 07.50 Angry Birds Toons (S) 07.55 Angry Birds Piggy Tales (S) 07.58 Angry Birds Stella (S) 08.05 Marvel’s Avengers Assemble (7) 08.25 Lego Nexo Knights (7) 08.50 Sonic Boom (7) 09.00 Vaaleanpunainen pantteri (S) 09.10 Soppa365 09.20 Eläinsairaala (S) 09.50 Leijonan luola USA 10.50 Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Hotellit haltuun 14.45 Vaaleanpunainen pantteri (S) 14.55 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 15.55 Matkaoppaat 16.25 Onnenarpa 16.30 Soppa365 16.40 Leijonan luola USA Klo 17 17.40 MasterChef Australia Kausi 8. Sookie tekee lähempää tuttavuutta Ben Flynnin kanssa. HD 23.15 Jäitä hattuun (7) Kausi 3, 10/10. 03.35 Australian rajalla Kausi 8. Hekumallisia hetkiä. 20.58 Keno Klo 21 21.00 Sukulan suojatit (S) Kausi 1. (U) HD 18.00 Kantapöytä Kuplivaa keskustelua Musiikkitalon kahvilassa. Puuttuva pala Englannissa. (U) 02.05 Pahan ajojahti (16) Totuuden hetki. Belgialainen laivayhtiö Red Star Line kuljetti vuosina 1873 1934 yli kaksi miljoonaa siirtolaista Antwerpenistä Yhdysvaltoihin. Ja onko metsässä oikeastaan ollutkaan, ellei siitä lähetä kuvaa Instagramiin. HD 20.00 Prisma Studio Mikroskooppista muoviroskaa on kohta lautasellasi. HD 19.00 Viimeinen mahdollisuus Osa 3/3. Tanskassa on vielä nuoria, jotka uskovat pääsevänsä kiinni leivän syrjään maatalousammattien parissa. 01.05 Leijonan luola USA Kausi 5. 18.55 HS-uutiset ja sää 19.00 Suomen huutokauppakeisari Kausi 5. HD 20.30 Pasila 2.5 The Spin-Off (7) 18/40. (U). 02.05 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! Kausi 2. Inspiraation lähteillä. Jakso 2/8. Powerparkin huvipuiston johtaja Mikko Kiviluoma soluttautuu hauskanpidon kulissien taakse selvittääkseen miksi palaute asiakaspalvelusta on toisinaan negatiivista. Larry irtisanoo ravintolan keittiömestarin vain pari päivää ennen avajaisia, mutta saa vinkin töitä etsivästä keittiömestarista. 03.05 Bones (12) Menneisyyden aave. HD 20.00 Välimeri lautasella Kausi 2, 2/4. 23.00 Liiga: Illan parhaat 23.05 Kadonneen jäljillä (S) Kausi 1. HD 00.00 Puoli seitsemän HD 00.30 Uutisikkuna PERJANTAINA 25.11.2016 Hurja alennusmyyntipäivä valtaa Salon kaupat! SSS BLACK FRIDAY Yrittäjä, tule mukaan ilmoituksellasi ja nappaa nopean varaajan hintaetu! SOITA NYT JA VARMISTA ETTÄ MAHDUT MUKAAN! MITÄ NOPEAMMIN TOIMIT, SITÄ ENEMMÄN ETUJA EHDIT SAAMAAN Minna 02 770 2212 Pia 02 770 2215 Kaisa 02 770 2214 Heli 02 770 2216 Pirkko 02 770 2225 Virve 02 770 2218 EDUT ALE. Jakso 19/20. MTV3 04.00 Rikoksista pahin (12) 06.00 Aamusää 06.30 Huomenta Suomi: Omat rahat 07.00 Huomenta Suomi 08.35 Studio55.fi 08.55 Uutispäivä 09.00 Mitä tänään syötäisiin. Setä tekee suuren päätöksen. KANAVAT KESKIVIIKKO 36 SALON SEUDUN SANOMAT | KESKIVIIKKONA 12. Kausi 3, 10/10. Itsetutkistelua. 17.55 Ravit: Toto65 vihjeet 18.00 Emmerdale (12) Ei niin täydellinen rikos. Suudelma, joka saa viulut soimaan. 20.00 Pomo piilossa Suomi (S) Kausi 1. Lähivesien maukkaat katkaravut kruunaavat Yotam Ottolenghin paella-reseptin