Viikko 33 | N:o 216 | Irtonumero 2,40 € Kestotilauksena 0,97 €/päivä KESKIVIIKKO 12.8.2020 SALON SEUDUN SANOMAT ALOJENSA AMMATTILAISET –HAKEMISTO Salkkarissa joka toinen keskiviikko, parillisilla viikoilla.
Kuuntelee herkällä korvalla, miettii, keskustelee ja seisoo THL:n selän takana tukevasti eikä toimi. Huolestunut u u Pitää ihmetellä, miksi kaikki rajoitukset piti höllentää nyt. kand., Salo Lisääkö kaupunki turhaan alueen työttömyyttä. Osoitteet: mielipide@sss.fi | SSS/Mielipide, PL 117, 24101 Salo u u Voisiko nyt vihdoin jättää matkailijat sinne, minne menevät. Koulut valmiina muutoksiin LEHTO SSS VERKOSSA Salon lukiossa ja monessa muussa koulussa palataan taas lähiopetukseen. Kaikki haastateltavat korostavat myös, että taudin taltuttaminen on tärkein talouden elvytystoimi, mutta se näyttää vielä vievän aikaa. Suomalaiset eivät usko, jollei hallitus määrää. Muutkin kyselyyn vastanneet edellyttävät, että elvytysrahat kohdistetaan talouden uudistamiseen muun muassa vähähiiliseen suuntaan. Mistäköhän moinen mahtaa johtua. Liian nopea höllennys u u Miksi turistilentoja ei voisi kokonaan lakkauttaa. Hallitus antoi keväällä suosituksen, että kunnat eivät lomauttaisi henkilöstöä. Esimerkiksi lukioissa on tärkeää saattaa uudet oppilaat kunnolla sisään ja toisaalta valmistaa abeja mahdollisimman hyvin syksyn ylioppilaskirjoituksiin. Pitääkö meidän kaikkien taas kärsiä heidän itsekkyydestään. Esimerkiksi lukioissa sopiva yhdistelmä lähija etäopiskelua voi tuottaa parhaan oppimistuloksen. Toimitus tarvitsee myös nimimerkillä kirjoittavan nimen ja yhteystiedot. Kirjoita lyhyesti. Kun normaalisti lähiopetuksessa mennään opettajan johdolla, piti oppilaiden ottaa itse enemmän vastuuta. Professori Eva Österbackakaan ei sulje elvytystä pois, mutta katsoo, että sen riittävyyttä ja tehokkuutta voidaan arvioida vasta jälkikäteen. Tukien sisällöstä keskustellaan, mutta valmius turvata työllisyyttä ja talouden uudistamista hiilineutraaliksi on saanut laajaa kannatusta. Toisaalta osalle oppilaista etäopetus oli jopa tehokkaampaa kuin lähiopetus. Samalla se lupasi, että koronakriisi huomioidaan kuntalain edellyttämissä kriisikuntakriteereissä. Kirjoita mieluummin nimelläsi. Syksyllä saattaa tulla taas tiukat rajoitukset. Ja muutenkin on mielenkiintoista, kuinka moni entiseen Neuvostoliittoon kuulunut maa on liittynyt Natoon tai haluaa liittyä. Toimitus valikoi, käsittelee, otsikoi ja tarvittaessa lyhentää julkaistavat tekstit. Torihinnat ovat pilvissä, ei kilpailua vaan kartelli. Metsämarja TÄTÄ MIELTÄ TEKSTARIT 040 7711 777 2 SALON SEUDUN SANOMAT | KESKIVIIKKONA 12. Myös kaupunginjohtajakeskustelussa tuodaan jatkuvasti esille säästötarpeet ja sen myötä kaupungin palvelujen heikentäminen erityisesti maaseutualueilla. Helsingin Sanomat kysyi (HS 6.8.) kymmeneltä taloustieteilijältä suhtautumista EU:n elvytyspakettiin. Jos koronatilanne pahenee, kouluissa ollaan valmiita. Lukioissa tehdyn kyselyn mukaan valtaosa opettajista kertoi siirtymisen etäopetukseen sujuneen hyvin. Työntekijöitä myös lomautettiin vastoin maan hallituksen suosituksia. Kohtuutonta välinpitämättömyyttä u u Toinen korona-aalto on nyt tullut, mutta mitä tekee hallitus. Etäopiskelun parhaita puolia voitaisiin jatkossa hyödyntää myös normaalioloissa. Ja ainoa, jonka pitää poistua, on Venäjä, joka edelleen pitää itsellään osaa toisesta maasta. Jälkeen päin arvioiden siirtyminen etäopetukseen onnistui oppilaitoksissa hyvin. ”Ukraina on halunnut liittyä Natoon jo vuodesta 2006. Nyt olisi mahdollisuus kehittää kuntapalveluja ja lisätä salolaisten ostokykyä ja tätä kautta auttaa yrityksiä selviämään koronakriisin yli. Kevään kokemusten perusteella siirtyminen etäopetukseen voidaan tarvittaessa toteuttaa nopeasti. Tilanne oli aivan uusi niin opettajille kuin oppilaillekin. Myös Suomen hallitus on linjannut suurten elvytyspakettien puolesta. Etäopiskelu vaati uhrauksia myös oppilailta. Tällaisia uutisia me tarvitsemme lisää. Kun koronarajoitukset keväällä julistettiin, niin myös Salo keskeytti muun muassa kulttuurialojen työntekijöiden palkanmaksun. Opettajat sopeutuivat etätyöskentelyyn nopeasti, ja opetusta pystyttiin jatkamaan poikkeusoloissa. Asia, joka ei kuulu Venäjälle millään muotoa. Ilolla u u Metsät täynnä mustikoita ja suot pullollaan hillaa. Tavallisesti kriisikuntakriteerit estävät kuntien harjoittaman elvytystoiminnan, mutta tämän ja ensi vuoden tilinpäätösten kohdalla ei ole tätä ongelmaa. Etäopetukseen jouduttiin keväällä siirtymään ilman ennakkovaroitusta, mutta siitä selvittiin hyvin. Mihin ollaan menossa. Henrik Hausen kauppat. Saksassa ainakin tuli aikamoinen huoli siitä, että USA olisi vähentämässä maassa olevia joukkojaan. Kouluissa ollaan kuitenkin valmiina nopeisiin muutoksiin, jos koronatilanne sitä edellyttää. Vähenisi korona ja ilmaston saastuminen. Suuri osa kuitenkin arvioi, että etätyöskentely tuotti vaikeuksia joillekin oppilaista. Kouluissa toivotaan, että ainakin lukuvuoden alku voitaisiin käydä perinteisellä tavalla, jolloin lähiopetuksen merkitys korostuu. Koulut joutuivat keväällä aivan uuteen tilanteeseen, kun koronapandemian vuoksi siirryttiin nopeasti etäopetukseen. Myös koulutus halutaan turvata ja yliopistot ovat lisänneet aloittavien opiskelijoiden määrää. Näin vaikka esimerkiksi kaupungin perusopetuksen kulut asukasta kohti ovat alle maan keskiarvon (vuoden 2018 luvut, Kuntaliiton vertailu). S S S A R K I S T O / J A N S U N D M A N Koronakriisin aikana on vahvistunut käsitys, että yhteiskunnan on tasattava suhdannevaihteluita ja elvytettävä, kun työttömyys uhkaa nousta ja yritykset ajautuvat konkurssiin. Kaupungin talousarviossa puhutaan joukkoliikenteen laajentamisesta myös viikonlopuille, mutta kun matkustajamäärät ovat alentuneet koronakriisin takia, niin tämäkään ei näytä toteutuvan. Salon kaupungin velka asukasta kohti on vain noin puolet maan kuntien keskiarvosta, joten sitä olisi varaa nyt hieman lisätä (konsernivelka 2018, Tilastokeskus). Perusopetukseen etäopiskelu istuu huonommin. Työmäärä kasvoi niin opettajien kuin oppilaidenkin mielestä. Myös Salon peruskouluissa ja toisen asteen oppilaitoksissa aloitetaan koulutyö lähiopetuksella. Kahdeksan hyväksyy, ja professori Mikko Puhakka kannattaa hänkin elvytystä, mutta haluaisi sen tapahtuvan maiden omilla toimilla. Kunnat kuitenkin jatkavat kamreerilinjalla. Ja työpaikkoja runsaasti ja työikäiset töihin. Pandemian uhkaan kouluissa on varauduttu korostamalla hyvää käsihygieniaa ja turvavälejä sekä välttämällä ruuhkatilanteita. ELOKUUTA 2020 PÄÄKIRJOITUS PERUSTETTU 1919 | PÄÄTOIMITTAJA VILLE POHJONEN 12.8.2020 U usi lukuvuosi aloitetaan oppilaitoksissa palaamalla vanhaan normaaliin. Jos etäopetukseen vielä joudutaan, siihen ollaan paljon valmiimpia. Logiikkasi mukaan olisi oikeutettua Venäjän valloittaa Suomi, jos ja kun Suomi haluaisi liittyä Natoon, rajalla kun ollaan.” JT. Turistilennot u u Turvavälit tuppasivat unohtumaan. Niin aina u u Kyllä oli mukavaa lukea Salon uutisia, kun on syntynyt lapsia aiempaa enemmän
S S S / J A N S U N D M A N Salon elokuvateatterit avasivat ovensa viime perjantaina miltei viiden kuukauden koronatauon jälkeen. Lisäksi LQM:n tuotantotiloihin aiotaan hankkia robotiikkaa. Pakkotestauksien ja -karanteenien määrät ovat Varhilan mukaan alussa suurempia ja matkustajamäärien laskiessa laskevat. Työt tulevat valmiiksi tämän vuoden aikana. Ely-keskus on laatinut uudistussuunnitelman vuonna 2017, ja uusia liikennemerkkejä on pystytetty viime vuodesta lähtien. Bio-Salossa kävijöitä oli alle kymmenen näytöstä kohti. SIVU 10 Halikkolaisyritys robottikaupoilla Tutut yhteistyökumppanit: toimitusjohtajat Heikki Saariluoma Jetlaserista ja Kim Nivalinna Laser Quality Markingsista. Toiminnan lisäämistä alettiin suunnitella jo ennen poikkeusoloja. ELOKUUTA 2020 | SALON SEUDUN SANOMAT 3 URHEILU KULTTUURI UUTISET UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 21 UUTTA ALUETTA. SIVU 19 Pakkotestit ja karanteenimääräykset tulevat rajoille mahdollisimman pian, kertoi sosiaalija terveysministeriön kansliapäällikkö Kirsi Varhila. Uudet riistavaara-alueet keskittyvät kantatie 52:lle ja 110-tielle. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri vastaa näin kasvaneeseen tarpeeseen. UUTISET 4–5 Saloon runsaasti uusia riistavaara-alueita YLLÄTYSHYLJE MERI-HALIKOSSA. L E H T I K U V A / J U S S I N U K A R I. SIVU 8 Tyks alkaa leikata kaihia Salossa Halikossa toimiva lasermerkkausyritys Laser Quality Markings (LQM) vie toimintaansa laajemmille urille. LQM osti samaa työtä tehneen euralaisyrityksen, jonka asiakkuudet siirtyivät LQM:ille. Kaikkiaan kantatien ja vanhan ykköstien riistavaaramerkit kattavat 27 kilometrin alueen. 27 KILOMETRIÄ. Ekaluokkalaiset Onni Lindvall (vas.), Nomi Takatalo, Jemina Lindholm ja Irja Hemmilä keksivät maalaukselle heti nimen. SIVU 16 Elokuvissa sinnitellään kotimaisilla SalPan kenttäolosuhteet paranevat Salon Palloilijoiden jalkapallokenttä Paukkulassa saa merkittävän olosuhdekohennuksen. SIVUT 6–7 S S S / J A N S U N D M A N Kaihin leikkaushoito aloitetaan Salon sairaalassa syyskuussa. Kentälle pystytetään valotolpat, mikä mahdollistaa jalkapalloilun pelaamisen huomattavasti paremmin myös talvikuukausien aikana. SIVUT 12–13 Pakkotestit tulossa rajoille Turun lentoasemalla testattiin kaikki Pohjois-Makedonian Skopjesta tiistai-iltana saapuneet matkustajat. Salon tieverkkoon tulee 21 uutta riistavaara-aluetta. Vaara-alueita on muuallakin Salon seudulla, ja yhdessä uusien alueiden kanssa ne käsittävät yli 60 kilometrin pinta-alan. KESKIVIIKKONA 12. Merellinen seinämaalaus eli muraali oli vastassa Meri-Halikon koulun oppilaita ensimmäisenä koulupäivänä. Elokuvateatteri Lumon yrittäjä kertoo olleensa positiivisesti yllättynyt viikonlopun kävijämäärästä
ja 13. LähiTapiolan mukaan tavoitteena on vahvistaa pitkäaikaisen säästämisen ja sijoittamisen palveluita. Salossa yli 20 uutta riistavaara-aluetta SSS | Julian Rauhaniemi julian.rauhaniemi@sss.fi Saloon on määritelty 21 uutta riistavaara-aluetta. LähiTapiola on ollut Seligsonin yhtiön pitkäaikainen vähemmistöomistaja ja yhteistyökumppani noin 40 prosentin omistusosuudella. Kerroskivi antoi vakuuden Nordic Guaranteelle ennen rakennustöiden alkua. Yhteensä riistavaaraalueita on Salon seudulla 65 kilometrin verran. Olemme seuranneet koronatilannetta tarkasti. Ne ovat paikoissa, joissa on taajamarajoituksia korkeammat ajonopeudet, Klang tietää. – Jos vaara-alue jatkuu sen jälkeen, siitä ilmoitetaan uudella merkillä. Osapuolet ovat syyttäneet toisiaan vakuuden vanhentumisesta. –?Olimme jo ehtineet varaamaan esiintyjät ja muotinäytöksen. Valmistavan istunnon jälkeen osapuolet antoivat asiasta lausuntonsa ja vastaselityksensä, mutta käräjäoikeuden varsinaiseen istuntoon asia etenee vasta nyt. Kohteet määrätyillä teillä lisääntyvät miltei 150 prosentilla, sillä ennestään niitä oli vain 9. Mikäli messut olisivat toteutuneet, ne olisivat olleet järjestyksessään kuudennet Salva ry:n järjestämät Seniorimessut. Kauriseläinmerkkejä tulee Salon urakka-alueelle yhteensä 22, joista 16 kantatielle. – Olemme laatineet suunnitelman uusista kohteista kolme vuotta sitten. Lisäksi messuille oli ilmoittautunut monia myyjiä. Kaupunki irtisanoi ongelmien takia urakkasopimuksen Kerroskiven kanssa urakan ollessa kesken. Messut oli tarkoitus järjestää Salon torilla keskiviikkona 2. syyskuuta. 110-tieltäkin löytyy selvä keskittymä. – Kohteiden määrittely perustuu pitkälti riistayhdyshenkilöiden tekemiin onnettomuuskartoituksiin. Ennen uudistuksia kattavuus oli 21 kilometriä. L E H T I K U V A / E M M I K O R H O N E N SSS | Päivi Malin-Perho paivi.malin-perho@sss.fi Helsingin käräjäoikeus käsittelee marraskuussa Someron kaupungin ja vakuusyhtiö Nordic Guaranteen kiistaa Someron uimahallin vakuudesta. Somerontiellä keskittymä alkaa Perttelin Lopesta ja päättyy Someron Maanselkään. – Toimimme terveys edellä. Salon seudun uudet riistavaaraalueet keskittyvät kantatie 52:lle ja 110-tielle eli vanhalle ykköstielle. Seligson jatkaa toimintaansa aiempaan tapaan. Riistavaarakylttejä on kahdentyyppisiä: toiset varoittavat kauriseläimistä ja toiset hirvieläimistä. Klang kertoo, että uudet riistavaara-alueista kertovat liikennemerkit kattavat korkeintaan vain 3,5 kilometrin tiepätkän. 4 SALON SEUDUN SANOMAT | KESKIVIIKKONA 12. SSS | Siiri Siikarla LähiTapiola on ollut pitkään Seligsonin suuri vähemmistöomistaja. –?Haluamme entisestään vahvistaa nykyisten ja uusien asiakkaidemme elämänturvaa myös taloudellisessa varautumisessa ja sijoittamisessa, kertoo LähiTapiola-ryhmän pääjohtaja Juha Koponen tiedotteessa. Klangin mukaan kyseisille alueille ei tule muutoksia liikennemerkkien suhteen. Täten Salon seudulla on yhteensä 65 kilometriä riistavaara-alueita. Someron kaupunki on vaatinut vakuusyhtiö Nordic Guaranteelta korvauksia, koska yhtiö ei maksanut kaupungille tämän pyynnöistä huolimatta uimahallin 665?000 euron rakennusaikaista vakuutta. Nyt meillä on olemassa hyvät suunnitelmat ensi vuodeksi, Juntti lupailee. Kaupunki ei ole saanut korvauksia konkurssiin ajautuneelta rakennusyhtiöltä. – Kohteet sijaitsevat päätieverkon varrella. Helsingin käräjäoikeus aloitti vanhentunutta vakuutta koskevan käsittelyn viime vuoden helmikuussa. Riistavaarasta ilmoittavia liikennemerkkejä on runsaasti myös pienemmillä seututeillä. Ne ovat paikoissa, joissa on taajamarajoituksia korkeammat ajonopeudet.” Varsinais-Suomen ely-keskuksen liikenneturvallisuusinsinööri Jaakko Klang Seniorimessut siirretään koronan takia ensi vuoteen Seniorimessut on päätetty perua vallitsevan koronavirustilanteen vuoksi. Perniöntiellä riistavaara-alueiden keskittymä on välillä Lupaja–Pohjankylä. – Kauriseläinmerkki on monille vieras. Lisäksi ely-keskuksen määrittelemään Salon urakka-alueeseen kuuluu Suomusjärven Lahnajärvi sekä Halikon Kavantola. Yrityskaupalla ei ole henkilöstövaikutuksia. LähiTapiola ostaa rahastoyhtiö Seligson & Co:n LähiTapiola-ryhmä kertoo ostavansa rahastoyhtiö Seligson & Co:n. Käräjäoikeus on varannut asian käsittelyyn kaksi päivää, istunnot pidetään 12. ELOKUUTA 2020 UUTISET Vinkkaa uutinen: toimitus@sss.fi Uutistuottaja: Jarkko Turpeinen, (02) 770 2314 Lähetä uutisvideo tai -kuva Whatsapp-viestinä 050-5130264. Kylttejä asetetaan alueille, joille kasaantuu runsaasti riistaeläinonnettomuuksia. Someron uimahallin vakuusriita käsittelyyn marraskuussa Helsingin käräjäoikeus ottaa kantaa pitkittyneeseen kiistaan.. Vakuuden antoi aikoinaan salolainen rakennusliike Kerroskivi, joka sai kesällä 2010 uimahallin pääurakan. Seligsonin toimitusjohtaja Ari Kaaro arvioi, että yhteistyön tiivistyminen tuo asiakkaille uusia vaihtoehtoja sekä tuotteiden että asiakaspalveluverkoston osalta. – Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kohdealueella tapahtuu vuosittain ainakin 15–25 onnettomuutta, Klang selventää. (STT) ”Kohteet sijaitsevat päätieverkon varrella. Ely-keskuksen laatimasta kartasta käy ilmi, että Salon seudulla on selviä vaara-aluekeskittymiä. Käräjäoikeus ja hovioikeus tuomitsivat aikoinaan Kerroskiven maksamaan noin miljoonan euron korvaukset Someron kaupungille. Uusia kohteita löytyy Salon seudun ulkopuoleltakin, sillä Varsinais-Suomen ely-keskuksen toimialueeseen kuuluu myös Satakunta. Uusia liikennemerkkejä pystytetään kantatie 52:n ja vanhan ykköstien varrelle. marraskuuta. Poistettavista 18:sta liikennemerkistä 12 on vanhalla ykköstiellä ja 6 kantatiellä. Yhteensä kantatien ja vanhan ykköstien riistavaara-alueet kattavat 27 kilometrin alueen. Yrityskauppa vaatii viranomaisen hyväksynnän. Kantatielle tulee yhteensä 26 uutta riistavaarasta ilmoittavaa merkkiä. Seututeiden riistavaaramerkit kattavat yhteensä 38 kilometrin alueen. Se on pituudeltaan vajaat 15 kilometriä yltäen Kiikalan Kruusilasta aina Muurlan Ruotsalaan saakka. Se otettiin käyttöön uuden tieliikennelain yhteydessä, Klang mainitsee. Vanhalle ykköstielle niitä tulee 16. Riistavaarakylttejä on pystytetty alueurakoittain viime vuodesta lähtien, ja työt ovat valmiina tämän vuoden loppuun mennessä, Varsinais-Suomen elykeskuksen liikenneturvallisuusinsinööri Jaakko Klang kertoo. Hirvet taas liikkuvat tasaisen varmasti niin kantatiellä kuin vanhalla ykköstielläkin, sillä kummallekin tulee 10 hirvien liikkumisesta kertovaa opastetta. Nordic Guarantee kieltäytyi maksamasta vakuutta, koska se oli vanhentunut. Vaara-alueita on paitsi lisätty runsaalla kädellä myös poistettu. Uimahalli valmistui syksyllä 2012. Viimeaikaisen kehityksen takia päätimme siirtää messut suosiolla ensi vuoden syksyyn, sillä kohderyhmämme ovat juurikin ikääntyneet ihmiset, toteaa Salva ry:n toiminnanjohtaja Anne Juntti. Yhteistyö heidän kanssaan on ollut tiivistä, Klang toteaa
Uhri oli epäillyn hyväksikäytön aikaan alaikäinen, mutta asian tutkinnanjohtaja ei ole kommentoinut uhrin tarkempaa ikää. Syyttäjän mukaan mies on esitutkinnassa kiistänyt rikosepäilyn. ELOKUUTA 2020 | SALON SEUDUN SANOMAT 5 twitter.com/Salkkari www.facebook/salonseudunsanomat instagram.com/salonseudunsanomat Salossa yli 20 uutta riistavaara-aluetta Salon seudulle tulee 42 uutta liikennemerkkiä, jotka varoittavat hirvitai kauriseläimistä. S S S / J A N S U N D M A N Jalkapallovalmentajalle syyte alaikäisen seksuaalisesta hyväksikäytöstä Hyvinkääläisessä jalkapalloseurassa valmentanut mies on saanut syytteen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Lopullinen valintapäätös uusista koneista on edelleen määrä tehdä ensi vuoden aikana. Poliisin mukaan uhri ja epäilty olivat esitutkinnan perusteella täysin tuntemattomia toisilleen. Taposta epäillään 20-vuotiasta miestä, joka on ollut vangittuna huhtikuun lopulta lähtien. Lisäkilven ilmoittamaksi maksimietäisyydeksi on uudistuksen yhteydessä päätetty määritellä 3,5 kilometriä. Koira oli saanut vakavia vammoja, ja poliisi lopetti sen. S S S A R K I S T O / M A R K O M A T T I L A Lopulliset tarjouspyynnöt Ilmavoimien uusista hävittäjistä lähetetään näillä näkymin vasta vuodenvaihteen jälkeen, kertoo puolustusministeriö. Syyte on nostettu heinäkuussa. (STT) Kannelmäen puukotuksesta syyte taposta Helsingissä Kannelmäen junaasemalla keväällä tapahtuneesta puukotuksesta on nostettu syyte. Hyvinkään Palloseura (HyPS) on aiemmin kertonut, että rikosepäily koskee seuran jalkapallovalmentajaa. Poliisi tiedotti tutkinnasta viime vuoden tammikuussa. Ministeriön mukaan koronavirusepidemian tilannetta ja sen vaikutusta hankkeeseen on seurattu viikoittain tarjoajien kanssa. Aluesyyttäjä Kukka-Maaria Kankaala kertoi STT:lle, että hän on nostanut yhtä ihmistä vastaan syytteen taposta. Hornetien seuraajaksi ovat ehdolla yhteiseurooppalainen Eurofighter Typhoon, yhdysvaltalaiset Lockheed Martin F-35A ja Boeing F/A-18 Super Hornet, ranskalainen Dassault Rafale sekä ruotsalainen Saab Gripen E. Uhri on ollut epäillyn valmennettava. Puukotuksessa myöhään sunnuntai-iltana 26. Epäilty on viisikymppinen mies, joka on aiemmin toiminut tyttöja naisjoukkueiden valmentajana. Tämänhetkisen suunnitelman mukaan neljäs neuvottelukierros heidän kanssaan järjestetään syys– marraskuun aikana. Poliisi sai miehen luopumaan epäillystä räjähteestä ja otti hänet kiinni. (STT) Kahdeksan vuotta sitten valmistuneen Someron uimahallin ympärillä käydään edelleen kiistaa 665 000 euron vakuudesta. (STT) Miehen epäillään heittäneen koiran alas parvekkeelta Rovaniemellä Rovaniemellä otettiin maanantaina kiinni mies, jonka epäillään heittäneen koiran alas parvekkeelta, kertoo Lapin poliisi. Epäilty rikos tapahtui poliisin mukaan vuoden 2018 kesäkuun ja joulukuun välisenä aikana. huhtikuuta kuoli 18-vuotias mies. (STT) Lopulliset tarjouspyynnöt hävittäjistä siirtyvät yli vuodenvaihteen. KESKIVIIKKONA 12. Paikalle saapuneen poliisipartion käsityksen mukaan koiran parvekkeelta heittänyt mies istui parkkipaikalla olleessa autossa ja uhkasi räjäyttää itsensä kädessään pitämällään räjähteellä. Poliisi sai maanantaina alkuillasta ilmoituksen, jonka mukaan kerrostalon ylimmän kerroksen parvekkeelta oli heitetty koira maahan. Aiemman suunnitelman mukaan viimeisten tarjouspyyntöjen piti lähteä matkaan jo tämä vuoden loppuun mennessä
(STT). Kuljettaja ei kuitenkaan pysähtynyt vaan ajoi karkuun. Toisaalta, jos ei nähdä kasvokkain, etätapaamiset ovat mahdollisia, Jokinen sanoo. – Terveenä eteenpäin! Tavallaan yritetään näyttää normaalilta koululta, eikä pelätä pahinta, Jokinen summaa. Tennisammattilaisen urasta haaveili nuorena kaupunginjohtajakandidaatti Tero Nissinen. Karkumatkan aikana kuljettaja kolhi poliisiautoja. Turpeenottopaikalle menossa ollut henkilö löysi uhrin kuolleena turmapaikalta. Meri-Halikossa koulu alkoi astetta löysemmin ”Opetussuunnitelmaa ei pystytä toteuttamaan, jos otetaan pois kaikki, mikä on riski.” Rehtori Marko Jokinen Rehtori Marko Jokinen vetää kuudesluokkalaisten kesäbingoa. Osassa opetusryhmiä pulpetit voidaan sijoittaa 1,5 metrin välein, mutta suurimmissa opetusryhmissä pulpettien väli on metrin. – Se on iso puute, sillä yhteisessä illassa tiedottaminen on onnistunut näppärästi ja vanhemmat ovat nähneet lapsen opettajan. Tapahtumat alkoivat, kun poliisi yritti Hakunilassa pysäyttää varastetuksi ilmoitetun henkilöauton. Oletko käynyt mustikassa, Taas voidaan pelata jalkapalloa, olla yhdessä välitunnilla ja käyttää yhteisiä työvälineitä. Välitunnilta tulo tehdään valvotusti ja vältetään laumaantumista. Jos tuntuu pahalta, voi käyttää maskia.” Otto O’Hanlon Oikaisuja Salon kaupunginjohtajaehdokkaiden tentistä kertoneessa jutussa oli virhe (SSS 11.8.). Nyt haetaan väljyyttä mahdollisuuksien mukaan ja käsiä pestään paljon. Esitutkinnassa poliisi selvittää muun muassa tapahtuman olosuhteita ja sitä, onko kuljettajalla ollut mahdollisuuksia havaita tien yli kulkenutta kettinkipuomia. – Opetussuunnitelmaa ei pystytä toteuttamaan, jos otetaan pois kaikki, mikä on riski. Tutkinnanjohtaja Anders Åfors Pohjanmaan poliisista kertoi tiistaina STT:lle, ettei vielä ole tiedossa, kuka oli virittänyt kettingin tien yli ja oliko kettingin laittamisesta annettu jonkinlainen määräys. Tapausta tutkitaan tässä vaiheessa kuolemantuottamuksena ja vaaran aiheuttamisena. ”Ei saa kätellä tai koskea. Opetushallituksen ohjeistukseen perustuen koulussa pidättäydytään kaikesta, mikä ei ole välttämätöntä. Yksin liikkeellä ollut mies oli ajanut mönkijällä turpeenottopaikalle johtavaa tietä, kun hän oli törmännyt tien yli viritettyyn kettinkiin. – Toukokuussa harjoiteltiin, miten virustilanteessa toimitaan. – Etäopetukseen jäämisestä pitää olla kunnon perusteet eli lääkärintodistus. STT:n jutussa koronavilkku-sovelluksesta (SSS 11.8.) kerrottiin virheellisesti, että koronavirussovelluksen toimintaperiaatteessa käytettäisiin barometrejä. Lukuvuoden alkaessa rehtori ei ollut saanut huoltajilta yhtään yhteydenottoa lapsen etäopetukseen jäämisestä. Kädet pitää pestä. Poliisi jatkaa asian selvittämistä. Pakomatkan päätteeksi henkilöauto löytyi hylättynä parkkihallista Itäkeskuksessa. Ensimmäisellä välitunnilla riennettiin keinuille, kiipeilytelineille ja pallokentälle. Otso O’Hanlon (vas.) on tyytyväinen, kun voi olla koulussa kavereiden kanssa. Jokinen korostaa, että kouluun ei pidä tulla, jos on vähänkin flunssatyyppisiä oireita. Sovelluksessa käytetään parametrejä. Henkilövahinkoja ei STT:n poliisilta saamien tietojen mukaan sattunut. Toimista ilmastonmuutoksen hidastamiseksi kysyneen vihreiden kaupunginvaltuutetun nimi on Sari Pesonen, ei Sini. Onnettomuudessa kuoli vuonna 1981 syntynyt mies. Ulkopuolisten vierailuja koulussa vältetään, eikä esimerkiksi koko koulun vanhempainiltaa syksyllä järjestetä. Koska nyt tautitilanne on melko lailla rauhallinen, otetaan astetta löysemmin, jotta opitaan, Meri-Halikon koulun rehtori Marko Jokinen sanoo. Käsienpesusta ja käsidesin käytöstä huolehditaan koulussa tarkasti. Käsitöissä käytetään taas yhteisiä työvälineitä, jalkapalloa pelataan ja välitunneilla voidaan liikkua vapaasti ilman luokkien lohkojakoja. ELOKUUTA 2020 SSS | Anneli Kajander-Ekström anneli.kajander-ekstrom@sss.fi Meri-Halikon koulussa lukuvuosi alkoi väljään jonoon asettumisella, käsipesulla ja toisten huomioimisella. Koulussa on 76 oppilasta, jotka on jaettu neljään opetusryhmään. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 6 SALON SEUDUN SANOMAT | KESKIVIIKKONA 12. Tilanteen pitää olla vaikea, ennen kuin etäopetukseen päädytään ja silloinkin se on mahdollista toteuttaa ryhmä kerrallaan. Marko Jokinen opettaa 6.-luokkalaisia, joita on 15. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ohjeistusta turvaväleistä pystytään toteuttamaan Meri-Halikossa osittain. Kaustisen mönkijäturmaa tutkitaan kuolemantuottamuksena Kaustisella Keski-Pohjanmaalla perjantaina tapahtuneesta mönkijäonnettomuudesta on aloitettu esitutkinta, poliisi kertoi tiistaina. Mies kuoli turmapaikalla. Ensimmäinen koulupäivä menee verrytellessä ja muun muassa kesäbingoa pelatessa. Hänen mielestään kevään kaltaiseen etäopetukseen on erittäin pitkä matka. (STT) Autovarkaudesta epäilty kolhi pakomatkallaan poliisiautoja Helsingissä Helsingin poliisilla oli tiistaina iltapäivällä takaa-ajo, joka alkoi Vantaan Hakunilasta ja päättyi parkkihalliin Itäkeskuksessa, kertoo poliisi Twitterissä
Vielä parempi kuin luonnos. Kädet pitää pestä. – Ei saa kätellä tai koskea. – Tämä päivä on opeteltu käytännön juttuja vähän kerrallaan ja tutustuttu. – Kaksi tyttöä tuli pihalle maalausvaiheessa. luokan opettaja Heli Helminen paljastaa, että hänelläkin oli aamulla perhosia vatsassa, vaikka hän on opettanut tässä koulussa lähes 20 vuotta. Kevään aiheena oli seinämaalaus ja sabluunatekniikka. Ei haittaa, vaikka koronan takia on rajoituksia. – Ei tiedä, mitä täällä tapahtuu, Irja sanoo. Meidän toiveena oli merellinen aihe. KESKIVIIKKONA 12. ELOKUUTA 2020 | SALON SEUDUN SANOMAT 7 kuunnellut sadetta tai käynyt uimassa. Muutkin toimikunnassa ovat tykänneet, koti-koulutoimikunnan puheenjohtaja Anna Rannikko sanoo. Hänen ensimmäinen havaintonsa luokkahuoneesta on iso telkkari ja paljon pulpetteja. – Tykkään kyllä, piristävä. Lapset ovat nähneet hylkeitä eläintarhassa, mutta maalauksen lokit ovat jokapäiväisiä tuttuja. ”Tämä päivä on opeteltu käytännön juttuja vähän kerrallaan ja tutustuttu.” Opettaja Heli Helminen. Jos tuntuu pahalta, voi käyttää maskia. Suut loksahtivat, wau, he sanoivat, Jaana Saario kertoo ensikommenteista. Pallo heitettiin Salon kansalaisopiston kuvataidekoulun suunnittelijaopettaja Jaana Saariolle, jonka lapset käyvät Meri-Halikon koulua. Otso O’Hanlon (vas.) on tyytyväinen, kun voi olla koulussa kavereiden kanssa. Merellinen maisema maalattiin koululle viikonloppuna ja eläimet lisättiin siihen sabluunatekniikalla. Koti-koulutoimikunta lähti alkuvuodesta hakemaan pihaan viihtyisyyttä. Koronan takia hän tapasi uudet oppilaansa keväällä ainoastaan videotervehdyksen välityksellä. Vesimaalaus, he keksivät oitis nimeksi. – On kivaa, että ollaan täällä. Rehtori Marko Jokinen vetää kuudesluokkalaisten kesäbingoa. Yllätykseksi koululaisille maalattu muraali on ekaluokkalaisten mielestä upea ja taitavasti tehty. Näistä tulee turvallinen olo. Kuvateidekoululla ei nyt ole tiedossa muita vastaavia töitä. – Tosi reippaita ja rohkeita, opettaja Heli Helminen kertoi 1. Luokkakavereiden kanssa bingoa tavoittelee Otso O’Hanlon. Saarion mukaan kuvataidekoulu tekee mielellään erilaisia suunnitelmia, jotka sidotaan kulloinkin lukuvuoden opetussuunnitelmaan. Otso vertaa koulunkäyntiä kevään etäopetukseen. Hänen mielestään taidokkaasti suunniteltu muraali sopii hyvin koulun seinään. Mukana ovat olleet Maija Pirttilahti, Veera Sarkki, Petra Ahlqvist, Emilia Malkov, Jade Ahlstedt, Jasmin Tamminen ja Maisa Pasio. Saa nähdä kavereita, eikä tarvitse olla yksin kotona, Otso sanoo. Seinämaalauksen on suunnitellut ryhmä kuvataidekoulun kokeneimpia opiskelijoita. Ryhmää on ohjannut valokuvaaja Andréa Vannucchi. Taas voidaan pelata jalkapalloa, olla yhdessä välitunnilla ja käyttää yhteisiä työvälineitä. Jokaisesta saa rastin ruutuun. – Jaana otti kopin ja on hoitanut tätä pääasiallisesti. – Se korostaa rakennuksen omia värejä, eikä niin, että rakennus näyttäisi kulahtaneelta. Ensimmäisessä koulupäivässä on oma jännityksensä. Meri-Halikossa koulu alkoi astetta löysemmin Muraalista tuli Vesimaalaus Onni Lindvall, Nomi Takatalo, Jemina Lindholm ja Irja Hemmilä peruuttavat monta askelta tarkastellakseen Meri-Halikon koulun uutta taideteosta. 1.–2. – Siinä on vettä ja vihreä on levää. K U V A T : S S S / J A N S U N D M A N Onni Lindvall (vas.), Irja Hemmilä, Nomi Takatalo ja Jemina Lindholm nimesivät muraalin Vesimaalaukseksi. –2.-luokkalaisista. – Tosi hieno varsinkin toi hylje, Jemina toteaa. – Kotona tietokone oli hidas, eikä tekniikka aina pelannut. Työn tilannut koti-koulutoimikunta: piristävä ja onnistunut Meri-Halikon koulun mineriittilevyillä verhoiltuun seinään maalattu muraali saa kiitosta myös työn tilaajalta, koti-koulutoimikunnalta. Se oli ärsyttävää. – Ja siellä on liitutaulu ja pulpetissa on luukku, Nomi lisää
Syyttäjän mukaan Zubier syyllistyi törkeään petokseen, törkeään väärennykseen ja rahankeräysrikokseen vuosien 2017–2018 aikana. Tekijä tuomittiin elinkautiseen käräjäoikeudessa kesäkuussa 2018. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 8 SALON SEUDUN SANOMAT | KESKIVIIKKONA 12. Sen ja Salossa aloitettavan leikkaustoiminnan avulla odotusaika pyritään lyhentämään kuuteen kuukauteen. Hän vetoaa siihen, ettei tiennyt rahan keräämisen olevan laitonta. T S A R K I S T O / M I K A E L R Y D E N F E L T STT | Piia Leino Turun terrori-iskussa 2017 haavoittuneelle Hassan Zubierille vaaditaan käräjillä pitkää ehdollista vankeustuomiota. Tietoa siitä jaettiin syytteen mukaan suomalaismedian haastatteluissa ja Facebookin kautta. uu u Oireita ovat muun muassa näöntarkkuuden asteittainen huononeminen, joka ei korjaannu laseilla, mykiön samentumien aiheuttamasta valon hajonnasta johtuva häikäisy ja kontrastiherkkyyden huononeminen, joka aiheuttaa näkövaikeuksia etenkin hämärässä. koordinoiva ylihoitaja Minna Santikko kertoo, että kaihileikkauksille on suuri tarve, ja se on kasvussa. –?Suunnittelimme toiminnan lisäämistä jo ennen korona-aikaa, koska tarve on lisääntynyt, Tyksin vastuualuejohtaja, erikoislääkäri Ulpu Salmi kertoo. LÄHDE: KÄYPÄ HOITO -SUOSITUS ”Leikattavia potilaita on valtavasti.” Vs. syyskuuta. Sairaalan kolmannessa sijaitsevaa leikkausosaston silmäsalia remontoidaan parhaillaan. Hänen asiamiehensä kertoivat jo vuonna 2018, että Zubierin esittämä todistus menetetyistä ansioista oli väärennös eikä hän näin ole oikeutettu käräjäoikeuden tuomitsemiin korvauksiin. Zubier oli auttamassa joukkopuukotuksen ensimmäistä uhria, kun tekijä hyökkäsi hänen kimppuunsa ja puukotti häntä muun muassa selkään. Sairaanhoitopiirin leikkaustoimintaa on keskitetty Turkuun ja Saloon, Santikko huomauttaa. uu u Kaihin taustalla on monia syitä, mutta ikääntymisellä on suurin vaikutus sairauden kehittymiseen. Valtiokonttorin selvitysten mukaan Zubier ei ollut työskennellyt ambulanssifirmassa Ruotsissa niinä ajanjaksoina, joihin todistuksessa viitattiin. Santikko kertoo, että Salon leikkausosaston henkilökunta on ollut Turussa perehtymässä kaihitoimenpiteisiin. Zubierin vastauksessa käräjäoikeudelle katsotaan, ettei Zubier kerännyt rahaa eikä ideoinut keräystä. Tapausta puitiin Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa tiistaina. Suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi tehty keräys tuotti noin 30?000 euroa. Turun iskussa haavoittuneelle Hassan Zubierille vaaditaan ehdollista huijauksesta Zubier on myöntänyt oikeudettomien korvausten hakemisen, mutta kiistää rahankeräysrikoksen.. Tyks laajentaa toimintaa, koska sairastavien määrä kasvaa ja jonoa kertyy. – Kaihi on ikääntyvien sairaus. Syytteessä rikoksesta on myös nainen, joka aloitti keräyksen Zubierin hyväksi kansainvälisellä GoFundMe-sivustolla. ELOKUUTA 2020 SSS | Minna Filppu minna.filppu@sss.fi Salon sairaalassa aletaan tehdä kaihileikkauksia. Turun terrori-iskussa kuoli kaksi ihmistä ja haavoittui kahdeksan. Se haastaa terveydenhuoltoa, hän toteaa. uu u Yli 30 prosentilla 65 vuotta täyttäneistä on todettavissa näköä haittaava kaihi toisessa tai molemmissa silmissä. koordinoiva ylihoitaja Minna Santikko Tyksin U-sairaalassa leikataan vuosittain useita tuhansia kaihipotilaita. uu u Kaihileikkaus on aiheellinen, jos kaihi haittaa potilaan jokapäiväistä elämää. Syytteen rahankeräysrikoksesta Zubier sen sijaan kiistää oikeudessa. Zubier katsoo rahojen perinnän kohtuuttomaksi tilanteessa, jossa hän on terrori-iskun vuoksi työkyvytön ja käyttänyt saamansa rahat perheensä arkeen. Kaihileikkauksia tehdään kiireellisyysjärjestyksessä. Vastaisuudessa he käyvät leikkaamassa myös Salossa, jossa kaihileikkauksia tullaan tekemään kolmena päivänä viikossa. Tyksin silmäklinikan kaihileikkausjonot venyivät tänä vuonna poikkeusajan takia jopa yhdeksään kuukauteen: korona-ajan rajoitusten vuoksi lähes tuhat kaihileikkausta ja esitutkimusta jouduttiin siirtämään. Etusijalla ovat kokonaan näkönsä menettäneet ja työelämästä kaihin takia sairauslomalla olevat. Salon sairaala aloittaa kaihileikkaukset TAUSTALLA IKÄ Kaihi heikentää näköä uu u Suomessa tehdään vuosittain noin 50?000–60 000 kaihileikkausta. Kaihi luokitellaan useisiin eri tyyppeihin. Varsinais-Suomen käräjäoikeus antaa Zubierin tuomion reilun kahden viikon kuluttua. Tyks Salon sairaala on osa Turun yliopistollista keskussairaalaa. Tähän asti Tyksin lääkärit ovat tehneet kaihileikkauksia vain Turussa. uu u Kaihilla tarkoitetaan mykiön samentumista, jonka takia valon kulku verkkokalvolle vaikeutuu ja näkö heikkenee. Näin hänelle olisi maksettu korvauksia lähes 20 vuoden ajan. Varsinais-Suomen käräjäoikeus oli katsonut, että Zubier on oikeutettu vajaan tuhannen euron kuukausittaiseen korvaukseen, kunnes täyttää 65 vuotta. – Salossa ei leikata vain salolaisia, vaan tänne voidaan lähettää potilaita eri puolilta VarsinaisSuomea kuten Uudestakaupungista tai Loimaalta aivan kuten on jo aiemmin lähetetty esimerkiksi proteesileikkauksiin tai vatsakirurgisiin toimenpiteisiin. Se tarjoaa erikoissairaanhoidon palveluja koko sairaanhoitopiirin asukkaille. Sairaanhoitopiiri on lisännyt kaihileikkausten määrää Tyksissä avaamalla lisäsalin. Zubier myöntää yrittäneensä saada oikeudettomia korvauksia Valtiokonttorista. Vammat veivät hänet pyörätuoliin. Lisäksi kyseenalaistetaan, voidaanko Suomen rahankeräysrikosta koskevaa lakia edes soveltaa Zubieriin, joka on Ruotsissa asuva Britannian kansalainen. – Leikattavia potilaita on valtavasti, ja kaihileikkausten aloittaminen Salossa helpottaa sairaanhoitopiirin tilannetta, hän painottaa. Tyksissä on kesän aikana tehty noin 350 kaihileikkausta enemmän kuin aiempina vuosina. Syyttäjä vaatii kuitenkin lähes 27?000 euron lahjoitusrahoja valtiolle. Potilaita on paljon ja jonoa on kertynyt. Leikkaustoiminta alkaa 7. Vs. Zubierin vastauksessa todetaan myös, ettei kukaan rahaa lahjoittaneista ole vaatinut rahojaan takaisin. Salossa tullaan tekemään noin 30 kaihileikkausta viikossa. Keräyksen aloittanut nainen kiistää niin ikään rikoksen
Poliisin mukaan pääepäilty oli tekohetkellä 17-vuotias. Tutkittavana olleiden yksittäisten tekojen suuri määrä johtuu Leposen mukaan siitä, että epäiltyjen käytössä ollut ohjelma kokeilee automaattisesti erilaisia käyttäjätunnuksen ja salasanan yhdistelmiä ja pyrkii kirjautumaan niillä verkkopalveluihin. Lähiopetuksessa olemme pienentäneet ryhmäkokoja ja järjestelleet luokkatiloja uudelleen niin, että voimme huolehtia riittävistä turvaväleistä, Pölönen toteaa. Koski ti 18.8. Leposen mukaan rikosvahingot ja vahingonkorvausvaatimukset lasketaan korkeintaan kymmenissätuhansissa euroissa, mutta ne olisivat hänen mukaansa voineet nousta todella suuriksi. Kemiönsaari ti 7.7. Muurla ti 28.7. Leposen mukaan epäillyt ovat toimineet yhdessä. KESKIVIIKKONA 12. Lisäksi Salon kansalaisopisto järjestää syksyn aikana Ylhäistentien toimipisteessä useita maksuttomia yleisöluentoja. STT | Iiro-Matti Nieminen Viittä nuorta miestä epäillään tietomurroista lukuisten yritysten verkkokauppoihin ja muihin verkkopalveluihin, kertoi keskusrikospoliisi (KRP) tiistaina. –?On jännittävää nähdä, miten nopeasti kurssit täyttyvät ja millainen syksy on tulossa. Ohjelman käyttäminen ei Leposen mukaan ole erityisen monimutkaista, mutta vaatii kuitenkin tietoteknistä osaamista. Nuorten miesten epäillään ostaneen toisten käyttäjien tunnuksilla esimerkiksi pääsylippuja ja suoratoistopalvelun käyttöoikeuksia. – Oppaan sähköistä versiota voi selata kaupungin verkkosivuilla. Kansalaisopisto ei suosittele riskiryhmäläisiä osallistumaan kursseille. Perniö ti 23.6. Kun kirjautuminen onnistuu, palvelua käytetään tai verkkokaupassa tehdään ostoksia käyttäjän laskuun. Tällaisilla listoilla he ovat sitten tätä ohjelmaa hyväksi käyttäen pyrkineet näitä tietomurtoja tekemään. –?Nämä ovat sellaisia käyttäjätunnuksia ja salasanoja, joita on aiempien tietomurtojen yhteydessä anastettu ja niitä on vuodettu internetiin tarjolle joko myytäväksi tai ilmaiseksi. ELOKUUTA 2020 | SALON SEUDUN SANOMAT 9 Ota yhteyttä kotiseutusi teemapäivän ilmoitusvarauksissa SSS mediamyyntiin: Minna 02 770 2212 Pia 02 770 2215 Riku 02 770 2216 Virve 02 770 2218 Pirkko 02 770 2225 KOTISEUDUN KUULUMISIA – SUOMUSJÄRVI 18.8. –?Jokainen kokeilu on aina yksittäinen teko, josta sitten tulee tämä valtava määrä, Leponen kertoo STT:lle. Pölönen kuitenkin painottaa, että jokainen tekee itse päätöksen osallistumisestaan ja kaikilla kursseilla kiinnitetään erityistä huomiota hygieniasta huolehtimiseen. Kiikala ti 1.9. Viljamakasiini ja Kuusjoen kirkonmäki klo 12–15 P.s. Kuusjoki ti 14.7. –?Heillä on ollut tietyntyyppiset roolit tässä toiminnassa. Salo KOTISEUDUN KUULUMISIA julkaistaan Salon Seudun Sanomissa kesän aikana TIISTAISIN 9.6.–1.9. Häntä epäillään törkeistä tietomurroista ja törkeistä petoksista. Esitutkinnan aikana kaikki epäillyt ovat Leposen mukaan pääosin myöntäneet teot, joista heitä epäillään. Epäillyt olivat tekojen aikaan alaikäisiä. Olemme saaneet paljon palautetta, että ihmiset haluavat päästä takaisin opintojen pariin ja näkemään tuttuja, Pölönen pohtii. Salo vapaalla -oppaasta löytyvät tiedot sekä Salon kansalaisopiston kursseista että kaupungin muista vapaa-ajan palveluista. Paperisia vihkosia on jaossa rajoitettu määrä kirjastoissa, kaupungintalolla ja muissa palvelupisteissä, kertoo Salon kansalaisopiston rehtori Päivi Pölönen. Esitutkinta on valmistunut, ja asia on siirtynyt syyteharkintaan. Juttusarjan oheen varaamme tilaa alueen yritysten ja toimijoiden mainoksille. ti 9.6. Näillä näkymin kansalaisopiston kurssit aloitetaan lähiopetuksena. Nuoria miehiä epäillään tietomurroista teleoperaattorien verkkokauppoihin Tutkinnassa oli jopa 10 miljoonaa yksittäistä tekoa.. Määrän ja suunnitelmallisuuden takia rikosnimikkeet ovat vakavia, vaikka vahingot jäivätkin pieniksi, Leponen sanoi tiedotteessa. Laita jo kalenteriin Pertunpäivä 23.8. Kansalaisopiston ensimmäiset kurssi-ilmoittautumiset avautuivat tiistaina, ja kursseille voi ilmoittautua puhelimitse tai verkossa Hellewi-järjestelmän kautta. Hän ei tässä vaiheessa paljastanut yritysten nimiä. Esitutkinta kesti lähes kolme vuotta. Senkin jälkeen on mahdollista ilmoittautua odottamaan vapautuvaa paikkaa varasijalle. Halikko ti 11.8. Tietomurtojen kohteina oli kansainvälisten verkkopalvelujen lisäksi myös suomalaisia lippupalvelujen ja teleoperaattorien verkkokauppoja. Ensimmäiset ilmoitukset tietomurroista saatiin vuonna 2017. Tutkinnanjohtaja Marko Leponen kertoi STT:lle, että tietomurtojen kohteena oli tunnettuja suomalaisia yrityksiä. Edulliset hinnat alkaen 84 € +alv salo.fi/kesayhdessa Kuusjoki-päivä 16.8. SSS | Siiri Siikarla siiri.siikarla@sss.fi Tänä syksynä Salon kaupungin vapaa-ajan vihkosta ei säästösyistä jaeta suoraan asukkaiden koteihin. Pääosa epäillyistä asuu EteläSuomessa, yksi epäilty pohjoisempana. Särkisalo ti 30.6. Hänen mukaansa epäillyillä on ollut käytössään useita tuhansia muiden ihmisten käyttäjätunnuksia erilaisiin verkkopalveluihin. Salo vapaalla -oppaasta löytyvissä kurssikuvauksissa kerrotaan, miten kurssit jatkuvat mahdollisten koronarajoitusten jälkeen. Suomusjärvi ti 25.8. Poliisin mukaan tutkinnassa paljastui useita miljoonia yksittäisiä tietomurtoja. Kisko ti 16.6. Salon kaupungin vapaa-ajan opasta ei jaeta tänä syksynä koteihin Kansalaisopiston kurssi-ilmoittautumiset avautuivat tiistaina. Ilmoittautumisia otetaan vastaan siihen asti, kunnes kurssit ovat täynnä. –?Seuraamme tarkasti viranomaisohjeita ja olemme lisänneet verkkokurssien määrää. Somero ti 4.8. Luennoilla käsitellään hyvinvointija ympäristöteemoja. –?Olemme miettineet, että esimerkiksi kutomossa voitaisiin työskennellä useammassa vuorossa, Pölönen suunnittelee. KRP:n mukaan epäillyt käyttivät verkkopalveluihin murtautumiseen työkalua, joka kokeilee verkkoon aiemmin vuodettujen käyttäjätunnusten ja salasanojen yhdistelmiä eri palveluiden kirjautumissivuille. Pertteli ti 21.7. –?Tutkinnassa oli jopa 10 miljoonaa yksittäistä tekoa
– Esimerkiksi silikoni on sellainen materiaali, jota ei ole voinut merkata ilman ultraviolettilaseria. Muualla Suomessa tilanne on normaalilla tasolla. Nyt yritys voi työstää toimitusjohtajan mukaan lähes mitä materiaalia vain. –?Juuri viime talven ja kevään vaihtelevat säätilat ovat haitallisia kasvustoille, sillä ne kärsivät säiden sahaamisesta edestakaisin. Tmi J J Koiviston ostamisen lisäksi LQM on aloittanut uuden projektin Jetlaserin toimitusjohtaja Heikki Saariluoman kanssa. Nyt yrityksen kalusto koostuu kolmesta infrapuna-, kahdesta hiilidioksidija yhdestä ultraviolettilaserista. Suomen eteläosissa viljakasvustot myöhässä Runsaat sateet vaikeuttivat viljojen hoitoa.. Yrityskaupan lisäksi salolaisyritys kartoittaa tuotantotiloihinsa robotiikkaa. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 10 SALON SEUDUN SANOMAT | KESKIVIIKKONA 12. Se tulee varmaan jossain kohtaa ajankohtaiseksi. Leuto ja vähäluminen talvi aiheutti jonkin verran satomenetyksiä sekä marjojen että viljojen kohdalla. – Uusissa tiloissamme on 430 neliömetriä, joten meillä on nyt tilaa miettiä kokoonpanoa ja muita mahdollisuuksia, joita asiakkaille voidaan tarjota. Rukiissa lajikekehitys on ollut melko reipasta, joten senkin kohdalla puhutaan keskimäärin 4?500 kilosta per hehtaari. S S S / J A N S U N D M A N STT | Ilmo Ilkka Etelä-Pohjanmaalla ja eteläisimmässä Suomessa viljakasvustojen kehitys on Pro Agrian mukaan 7–10 vuorokautta jälkijunassa verrattuna normaaliin. – Hänen kanssaan olemme tutkineet robotteja, jos saisimme jossain kohtaa sellaisen suorittamaan isompien tuote-erien valmistamista. Erityisesti kevät on kriittistä aikaa. Sadosta arvioidaan tulevan huono Uudellamaalla ja osissa Savoa. Hyvät, ammattimaiset tilat tavoittelevat 5?000–6?000:ta kiloa hehtaarilla, joten jos he jäävät neljään tuhanteen, niin se on selkeä menetys, Peltonen kertoo. Euralaisyritys etsi toiminnalleen jatkajaa tai ostajaa. Kesän sääolot ovat vaikuttaneet myös viljakasvustojen jälkiversontaan, sillä kuivaa kesäkuuta seuranneet heinäkuun sateet lisäsivät jälkiversontaa kautta maan. Hiilidioksilaserilla pystyisi leikkaamaan silikonia, mutta sillä tulee hyvin likaista jälkeä. Robotteja, joita olemme katsoneet, pystytään hyödyntämään merkkaamisessa ja kokoonpanossa. LQM hankkii robotiikkaa tuotantotiloihin, joihin yritys muutti viime syksynä. Silloin saattaa tulla yöpakkasia ja jos kasvuston kasvu on jo alkanut, niin alkanut kasvu saattaa paleltua ja tuhoutua, Peltonen sanoo. – Viikonloppuna allekirjoitimme kauppakirjan ja hain heidän tavaransa. Viljojen puinti käynnistyi siemennurmiviljelmillä jo heinäkuun puolivälissä. Nyt voimme merkata myös sellaisia erikoismuoveja, joita ei pysty merkkaamaan infrapunalla tai hiilidioksidilla. Nyt meillä on yhteensä kuusi laseria, joissa on kolme eri aallonpituutta, kertoo LQM:in toimitusjohtaja Kim Nivalinna. Runsassateinen heinäkuu ja elokuun alku on vaikeuttanut viljojen hoitoa ja lisännyt tarvetta tautitorjunnalle. Laser Quality Markings laajentaa toimintaansa ”Nyt meillä on yhteensä kuusi laseria, joissa on kolme eri aallonpituutta.” Laser Quality Markingsin toimitusjohtaja Kim Nivalinna Kasvaneen Laser Quality Markingsin toimitusjohtaja Kim Nivalinna ja Jetlaserin toimitusjohtaja Heikki Saariluoma lyövät yhdessä isomman vaihteen päälle liiketoimiensa koronan vastaisessa taistelussa. Sen asiakkuudet siirtyivät kaupan myötä LQM:in palveltavaksi. Investoinnilla sekä tuotekehitystyöllä pyritään lisäämään yrityksen tuotantovolyymiä ja kustannustehokkuutta. Tieto Tmi J J Koiviston lakkauttamisaikeista tavoitti Nivalinnan jo alkuvuonna. Määrä on 16 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna. ELOKUUTA 2020 SSS | Aleksi Mäkelä aleksi.makela@sss.fi Halikossa toimiva lasermerkkausyritys Laser Quality Markings (LQM) on ostanut euralaisen saman alan toimijan, Tmi J J Koiviston. Korona sotki kuitenkin suunnitelmat pahasti, Nivalinna kertaa. Vanhoissa tiloissamme oli noin 120 neliötä, joten ne alkoivat käymään ahtaiksi, Nivalinna kiteyttää. Pro Agrian palvelukehityksen ja kasvintuotannon johtava asiantuntija Sari Peltosen mukaan lumipeitteen puuttuminen altistaa kasvustot säiden armoille. Yhteistä taivalta muissa merkeissä LQM:illa ja Jetlaserilla on takanaan jo useamman vuoden ajalta. Satakunnassa, Kymenlaaksossa ja Pohjois-Pohjanmaalla osa kasveista, kuten peruna ja herne, on kärsinyt paikoin rankoista sateista. Keski-Pohjanmaalla ja Keski-Savossa sadon taas odotetaan olevan hyvä. Toki, kun puhe on keskimääräisistä sadoista, niin taustalla vaikuttaa tilojen koko ja niiden keskimääräiset sadot. Päätös LQM:in valitsemisesta yrityksen työtä jatkavaksi soihdunkantajaksi tapahtui kuitenkin vasta hiljattain. Luonnonvarakeskuksen (Luke) heinäkuussa julkaistun satoarvion mukaan Suomen viljasadon kokonaismäärä on 3,3 miljardia kiloa. Pro Agrian tilastoinnissa ja arvioissa tarkastellaan sadon määrää per hehtaari. Viljojen satonäkymissä eniten vaihtelua on ohran kohdalla. Yrityskauppa ei lisännyt LQM:in henkilöstön määrää ainakaan vielä. Etelä-Suomessa kevätviljoja päästään säästä riippuen puimaan viikon kuluessa ProAgrian tiedotteessa kerrotaan. – Olen miettinyt rekrytointeja oikeastaan koko tämän vuoden ajan. –?Kevätviljoista, kuten ohrasta ja kaurasta puhuttaessa, keskimääräinen sato on noin 3?500–4?500 kiloa hehtaarilta
Salon Seudun Sanomat on aina ollut salonseutulaisuuden asialla eikä siihen ole tulossa muutoksia. – Talo pitäisi saada aika pikaisesti tekoon, mutta kunnolla on hanke tietysti suunniteltava ja valmisteltava, Suikkanen huomauttaa. ”Talo pitäisi saada aika pikaisesti tekoon.” Kaupunginjohtaja Sami Suikkanen STT | Sanna Nikula Valtiovarainministeriö alkoi tiistaina sorvata omaa ehdotustaan valtion ensi vuoden budjetiksi. Hallitus on jo ohjannut miljardeja euroja koronaepidemian akuuttiin seurausten hoitoon ja elvyttämiseen lisäbudjettien kautta, ja osa näistä siirtyy ensi vuodelle. Hänen mukaansa neuvotteluissa on tarkoitus pohtia ratkaisuja viennin ongelmiin. KESKIVIIKKONA 12. Paikallisuus on ollut Salkkarin vahvuus aina ja matkalla kohti sadan vuoden rajapyykkiä paikallisuuden asema vankistuu edelleen. –?Epidemian hoito on lyhyellä tähtäimellä tärkeintä talouspolitiikkaa. Riku 02 770 2216 Pia 02 770 2215 Soita Bizarre: Hedelmäinen salaatti, nokkospesto-savulohipasta, caesarsalaatti (lohi/kana/halloumi/vege), burgeri ranskalaisilla perunoilla Café 68: Kanankoipia ja dippikastiketta (L), riistakiusausta (L,G), tiikerikakkua (L) Cafe Rio: Kermainen kahden kalankeitto L, G ja vaihtuva ruokaisa päivänsalaatti annos +kasvisvaihtoehto Club Engel: Green curry kanaa l,gl, Jokapäivä tarjolla myös ruokaisa päivän salaatti Dreamravintola: Lihamureke (L), perunamuusi (L, G), kasvispihvit, keitetyt perunat (L, G), pinaattikeitto (L, G) Kahvila-Ravintola Kespa: Kasvissosekeitto L,G, ylikypsää porsaan kassleria, BBQ-kastike L,G, sweet chili broileria M, omenapiirakka L, vaniljakastike L,G Lounasravintola Mustapippuri: Uunimakkra, perunamuusi ( L, G ), kanaviillokki, riisi ( L, G ), kesäkeitto (L, G) Mama´s lounasja tilausravintola: Kukkakaalikeitto GL,L, lasagne GL,L, kalkkunan paistileike, kolmen pippurikastike GL, vispipuuro GL,L Maraniityn Grilli: Talon lihapullat Maranklubi: Leikepäivä Muurla: Salaattibuffet, parsakaaalikeitto G,L, talon lihapullat G,L, muusi G,L, päivän kasvis, jälkiruoka Muurlan Opisto: Possupata L, G (sianliha, Suomi), mantelikala saa L, G, kurpitsapata L, G, leivonnainen L, saa G Ravintola Ilolansalo: Riistakeitto G, L, tomaattikeitto G, L, juustoviipaleet, tuorepalat, talon leipää, mustikkapiirakka ja vaniljakastike L, (G) Riikinbaari: Leike Rikalan Krouvi: Punajuuri-vuohenjuustokeittoa (l,g), (v,g), lasagne (l), paistettua lohta, maa-artisokkarisottoa (l,g) Rosmariini: Jumbolihapullat, perunasose, pippurikastike, kasvikset L,(GL); satokauden salaatti L,GL; Kalifornianleike, paahdettu peruna L,(GL); mustikkakukko L,(GL) Salkkarin Lounasravintola: Jauhelihapihvit L,G, bearnaisekastike, pyttipannu L,G, paistettu kananmuna, kermaperunat, paistetut perunat L,G, kasvissosekeitto L,G, keksi Salo IoT Campus: Broileria sataykastikkeessa, kasvis-kaalikääryleitä ja puolukkasurvosta Salon Palvelutalosäätiö: Makkarakeitto LG, salaattipöytä, pannari ja hillo L Salon Patarouva: Maissibroileri (M, G), currykastike(L,G), provencekalaa (L,G), jauhelihakeito(M,G), raejuustosalaattia (L,G), jälkiruoka: omenapiirakka Salon Seurahuone: BBQ-kanankoipinuijat l,gl, tomaatti-basilikakeitto l,gl,v Shell Helmisimpukka Halikko: Lihamureketta ja ruskeaa kastiketta L G, savulohilasagnea VL, Espanjalainen chorizokeitto ja ranskankermaa VL G, sipulipihvi possun ulkofileestä M G Teboil Helsingintie: Currybroilerkastike, riisi, kaali-kasvispaistos Salon Seudun Sanomien perustamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 95 vuotta. Lisäksi Suomi on saamassa EU:n elvytyspaketista noin kolme miljardia euroa, joita hallitus voi käyttää vaikkapa raiteisiin. Somero hakee palvelutalolle uutta tekijää Uusi kilpailutus tarkoitus saada liikkeelle tämän vuoden aikana. Luettavissasi on Salkkarit milloin tahansa, yhteensä noin 5000 numeroa. –?Tavoitteena on, että kilpailutus saataisiin käyntiin vielä tämän vuoden puolella, Suikkanen sanoo. Valtiovarainministeriö sorvaa budjettia sumuisissa näkymissä Vanhasen mielestä epidemian hyvä hoito on lyhyellä tähtäimellä tärkeintä talouspolitiikkaa. Someron kaupunginjohtaja Sami Suikkanen kertoo, että kaupunki käy markkinavuoropuhelua mahdollisten rakentajien kanssa. Kaupungin tavoitteena on saada 50–60-paikkaisen palvelutalon toiminta pyörimään vuoden 2023 alkuun mennessä. Mehiläiseen verrattuna lähtökohta on nyt kuitenkin toinen, sillä kaupunginvaltuuston kesäkuussa tekemän linjauksen mukaan kaupunki vastaa itse uuden talon toiminnasta. Jopa vuodesta 1920 lähtien löytyy näytekappaleita jokaiselta vuodelta. Vanhanen luonnehti näkymiä sumuisiksi. Juhlavuoden kunniaksi julkaisemme keskiviikkona 19.11. L E H T I K U V A / H E I K K I S A U K K O M A A. Maittava . Varsinainen poliittinen vääntö on edessä syyskuun puolivälissä, kun hallitus linjaa ensi vuoden tuloista ja menoista niin sanotussa budjettiriihessään. Mehiläisen oli määrä rakentaa Somerolle 60-paikkainen talo, jonka toimintaa se olisi itse pyörittänyt. Meillä ei ole varaa sulkea yhteiskuntaa sillä tavalla, että tulee uudelleen 20 miljardin euron alijäämä, joka kevätkaudella oli pakko ottaa vastaan, Vanhanen sanoi neuvottelujen tiedotustilaisuudessa. Helmikuusta 2002 lähtien näkyy jokaisen päivän lehti. ELOKUUTA 2020 | SALON SEUDUN SANOMAT 11 Hei lounasravintolayrittäjä, tahdotko mukaan MaittavaMenu-palveluumme. LAAJENNA TILAUSTASI Ota paperilehden rinnalle kätevä digilehti ja luet päivän Salkkarin missä ja milloin vaan! Sisältää myös kattavan lehtiarkiston. Budjetin laatimisen tekee ennennäkemättömän vaikeaksi se, että kukaan ei tiedä, miten koronavirus lopulta Suomen ja maailman talouteen vaikuttaa. Someron kaupunki joutui palaamaan asiassa lähtöruutuun, kun yksityinen terveysalan jätti Mehiläinen ilmoitti keväällä, ettei se rakennakaan Somerolle uutta palvelutaloa. Someron kaupunki etsii palvelutalolle nyt toista yksityistä rakentajaa. Valtiovarainministeriön ehdotus muodostaa pohjan tuleville neuvotteluille, jotka se käy seuraavaksi muiden ministeriöiden kanssa. sunnuntai 16.8.2020 Palvelemme MA-LA 7-22, SU 10-22 ENOLA Helsingintie 32, SALO, 045 318 3373 kg pkt kg (4,95/kg) (3,33/kg) 10 00 K-Menu Suodatinkahvi 500 g Yksittäin 1,99/pkt 6 pkt 1 lk. –?Suurin varjo ja epävarmuus liittyy viennin kehityksen kohtaloon, ja se on aihe, johon ilman muuta myös valtion pitää huomiota suunnata, mitä sille on tehtävissä. Nykyisten suunnitelmien mukaan sosiaalija terveystoimen palvelut siirtyvät tuolloin kunnilta maakuntien vastuulle. Tämä pitää sisällään sen, että on jo palattu kehyksen määrittämään menotasoon. Valtiovarainministeri Matti Vanhanen arvioi ensi vuoden budjetin alijäämäksi 5–7 miljardia euroa. Tarjoukset voimasssa keskiviikko 12.8. tilaajapalvelija.fi/plus KESTOTILAAJALLE DIGIPLUSTILAUS VAIN €/kk 3 + (ark klo 8.00 16.00) 02 770 2626 Soita tilaajapalveluumme Kestotilaajana olet hyvässä seurassa. –?Näiden yhteisvaikutus ensi vuonna on ainakin noin puoli prosenttiyksikköä kansantuotteesta eli merkittävä elvytys. Vanhanen arvioi ensi vuoden budjetin alijäämäksi 5–7 miljardia euroa niillä ennusteilla, jotka tällä hetkellä voidaan tehdä. suomalainen Kurkku 89 ERÄ Pirkka laktoositon Kirnuvoi 200 g 99 6 99 Snellman maatiaispossun Ulkofileepala PARASTA PAIKALLISTA SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SSS | Päivi Malin-Perho paivi.malin-perho@sss.fi Someron kaupunki selvittää tällä hetkellä erilaisia vaihtoehtoja uuden palvelutalon rakentamiseksi keskustaan terveyskeskuksen tuntumaan. Talon paikoista 45 olisi ollut tehostetun palveluasumisen paikkoja. Kaksipäiväiset neuvottelut käydään Helsingin Säätytalossa valtiovarainministeri Matti Vanhasen (kesk.) johdolla. Hänen mukaansa koronaepidemia pitää nyt kyetä hoitamaan ennakoivasti niin, että talous voidaan pitää pyörimässä. Ensi vuoden budjetti on elvyttävä, mutta erityisiä lisäelvytyspäätöksiä ei valtion vuoden 2021 talousarviossa Vanhasen mukaan tehdä. –?Kehysmenojen tasoon palaaminen on tärkein konkreettinen mittari, jolla Suomi osoittaa markkinoille sen, että meidän sanaan voi luottaa, me toimimme pitkäjänteisesti ja kurinalaisesti. Hallituksella on lisäksi ensi vuonna käytössään hallitusohjelmassa sovittu 500 miljoonan euron ylimääräinen erä poikkeuksellisen taloustilanteen varalta. juhlalehden, jossa muistellaan vähän menneitä, mutta suunnataan katsemyös kohti tulevaisuutta. 15 paikkaa olisi suunnattu asukkaille, jotka eivät tarvitse ympärivuorokautista hoitoa. Maittava
Varhilan mukaan rajaja terveysturvallisuusviranomaiset tarvitsevat valmisteluaikaa. Matkustajat eivät saa käyttää julkisia kulkuneuvoja matkallaan kentältä karanteeniin. Matkaa karanteenikohteeseen ei kuitenkaan valvota. Pakkokaranteenin rikkomisesta voi seurata sakkoja tai korkeintaan kolmen kuukauden vankeusrangaistus. L E H T I K U V A / R O N I R E K O M A A STT | Maria Muilu Tiistai-iltana Skopjesta PohjoisMakedoniasta Turkuun saapuneen lennon kaikki matkustajat asetetaan tartuntatautilain mukaiseen pakkokaranteeniin, kertoi Turun kaupungin hyvinvointitoimialan toimialajohtaja Riitta Liuksa STT:lle tiistaina. Turkuun ei tällä hetkellä lennä koneita muilta riskialueilta kuin Skopjesta. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 12 SALON SEUDUN SANOMAT | KESKIVIIKKONA 12. Turkuun riskialueelta saapuneet matkustajat joutuivat pakkokaranteeniin Pohjois-Makedonian Skopjesta saapui koneellinen matkustajia Turun lentoasemalle tiistai-iltana. Tiistaina Suomeen saapui myös toinen kone riskialueelta, kun Helsinki-Vantaan lentokentälle laskeutui kone Romanian Bukarestista. Ulkona voi käydä, jos ei mene muiden ihmisten lähelle. Liuksa arvelee, että myös käyntejä karanteenissa olevan luona voidaan alkaa tehdä. Testatuista 26:lla todettiin korona. Helsinki-Vantaan osalta kaikki riskimaista tulevat matkustajat ohjataan omaehtoiseen karanteeniin riippumatta siitä, kävivätkö he koronatestissä vai eivät. Liuksalla ei ole heidän osaltaan tietoa siitä, olivatko he esimerkiksi työmatkalaisia vai lomalaisia, ja kuinka paljon heidän joukossaan oli suomalaisia tai ulkomaalaisia. Jos kotia ei ole, viranomaiset ovat velvollisia järjestämään karanteenipaikan. –?Tiedän, että tässä edellisessä koneessa oli 27 turkulaista, ja loput olivat muualta, tietojeni mukaan pääsääntöisesti Uudeltamaalta. Sen sijaan pohjoisen rajan ylittäjistä kaikkia ei pystytä testaamaan. Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) kertoi tiistaina Helsingin Sanomille, ettei hallituksen sisällä ollut käyty keskustelua pakollisesta karanteenista ja pakollisista koronatestauksista. ELOKUUTA 2020 STT | Ilkka Hemmilä, Samu Saatsi, Arttu Mäkelä Pakkotestit ja karanteenimääräykset tulevat rajoille mahdollisimman pian, kertoi sosiaalija terveysministeriön (STM) kansliapäällikkö Kirsi Varhila STT:lle tiistaina. Heidät ohjattiin koronavirustesteihin ja karanteeniin. Karanteenin rikkomisesta voi seurata sakkoja tai korkeintaan kolmen kuukauden vankeusrangaistus. Sen sekä tulevien Skopjen lentojen osalta noudatetaan samoja testausja karanteenimääräyksiä. Koronakaranteenin pituus on 14 päivää. Puhelimessa kysytään esimerkiksi ihmisten vointia ja arvioidaan yleisesti hänen tilannettaan. Kiurun mukaan pakkokaranteenin rikkojat syyllistyvät terveydensuojelurikkomukseen, jonka johdosta voidaan määrätä sakkoa tai kolme kuukautta vankeutta. Voimaantulon tarkkaa aikaa ei ole kerrottu. Testaukset ja karanteeniin määräämiset koskevat Varhilan mukaan kaikkia, myös työmatkalaisia, jotta edestakainen kulkeminen saadaan hallintaan. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen karanteeniohjeistuksen mukaan karanteenissa ei saa mennä esimerkiksi töihin, kouluun ja harrastuksiin, koska niissä lähikontaktia on vaikea välttää. Turussa karanteenissa pysyttelyä valvotaan puhelinsoitoin. Hänen mukaansa joillakin matkustajista oli mukanaan todistuksia negatiivisista koronatestituloksista. Aronkydön tiedossa ei ole, oliko matkustajien joukossa oireisia ihmisiä. Seuraava Skopjen kone on tulossa Turkuun lauantaina. Runsaan rajaliikenteen testaus tullaan luultavimmin suorittamaan satunnaisotannalla ja Ruotsiin ja takaisin liikkuvan sote-henkilöstön matkustaminen halutaan turvata. Lapin sairaanhoitopiirin infektiotautien ylilääkäri Markku Broas uskoo, ettei koronaviruksen pakkotestausta voida järjestää jokaiselle pohjoisessa Ruotsin rajan ylittävälle. Kun ihminen on virallisesti määrätty karanteeniin, hän on oikeutettu saamaan korvauksia mahdollisista karanteenin aiheuttamista ansiomenetyksistään. Karanteenissa oleva ei saa mennä esimerkiksi ruokakauppaan, jolloin kauppapalvelun järjestäminen tai ruuan toimittaminen on kunnan vastuulla, ellei ihminen pysty asiaa muuten hoitamaan. Koneessa oli vähän yli sata matkustajaa, ja heistä vähän yli 90 suostui vapaaehtoiseen koronatestiin, kertoi Vantaan apulaiskaupunginjohtaja Timo Aronkytö. Liuksan mukaan matkustajat myös testataan kentällä koronaviruksen varalta, mutta hän korostaa karanteenin tärkeyttä. Liuksan mukaan ihmiset ovat karanteenissa kodeissaan. –?Toiminta tulee laajenemaan, ja varmasti tulee ulottumaan satamankin alueelle, Liuksa arvelee. Karanteenissa pysymistä valvoo se kunta, jonka alueella karanteenissa oleva henkilö on. Hän kertoi olleensa yllättynyt, kun Kiuru kertoi asiasta maanantaina. Viime lauantaina Skopjesta Turkuun saapuneen lennon kaikille lähes 160 matkustajalle tehtiin koronatesti. Varhilan mukaan karanteenin noudattamiseen ei ole kuitenkaan kohdennettu erityistä valvontaresurssia. Turkuun saapuvien Skopjen koneiden osalta karanteeni on pakollinen. Matkustajia oli koneessa arviolta noin 130. –?Tärkeää on se, että ihminen on nimenomaan siinä karanteenissa, jonka aikana hänen mahdolliset oireensa tulevat esille, Liuksa toteaa. Perheja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) kertoi maanantaina, että riskimaista Suomeen matkustavat määrätään jatkossa viranomaispäätöksellä pakkokaranteeniin. Varhilan mukaan karanteenin määrää harkinnan perusteella tartuntatautilääkäri tai tämän valvonnassaan toimiva terveydenhuollon ammattihenkilö. STM: Pakkotestit ja karanteenimääräykset tulevat rajoille mahdollisimman pian Sosiaalija terveysministeriön kansliapäällikkö Kirsi Varhila sanoo, että karanteenin noudattamiseen ei ole erityistä valvontaresurssia. Testaus tapahtui maahantuloon liittyvien muodollisuuksien jälkeen.
THL:n pääjohtaja: Maskisuositus julkaistaan torstaina Ruotsiin ja takaisin liikkuvan sote-henkilöstön matkustaminen halutaan turvata. Se on neljä tapausta enemmän kuin maanantaina. THL:n pääjohtajan mukaan maskisuosituksessa ei ole enää jäljellä suuria kysymyksiä ratkottavana, vaan se on viimeistelyjä vaille valmis. Tervahaudan mukaan on turvallinen tulkinta, että maskeja käytetään myös suurien ihmisjoukkojen jakamissa odotusauloissa, laitureilla ja vastaavissa tiloissa. Sairaalahoidossa on viisi ihmistä, joista yksi tehohoidossa. Hänen mukaansa lääkärin määräämästä karanteenista saa tartuntatautipäivärahaa, jonka suuruus vastaa palkkaa. –?Tartuntatautipäivärahan saaminen edellyttää yksilökohtaista määräystä karanteeniin tartuntatautilääkäriltä. Kuolemantapauksista 274 on todettu Helsingin yliopistollisen keskussairaalan erityisvastuualueella (erva). Niemisen mukaan tartuntaketju on saatu jäljitettyä. Maskien käyttösuosituksesta on tulossa alueellinen. Ihmiset itse ratkaisevat, ottavatko he maskin käyttöön vai eivätkö ota, hän tiivistää. –?Tämä ohjeistus on kohdistettu kansalaisille. KESKIVIIKKONA 12. Turussa on todettu 235 tartuntaa ja Tampereella 143 tartuntaa. Maskisuosituksen kärjen on Tervahaudan mukaan tarkoitus tulla erityisesti julkista liikennettä ajatellen. (STT) Suomessa todettiin 22 uutta koronatartuntaa Yli 30 ihmistä on asetettu karanteeniin koronavirukselle altistumisen vuoksi, kertoi Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä tiedotteessaan tiistaina. ELOKUUTA 2020 | SALON SEUDUN SANOMAT 13 Suomessa todettiin vuorokauden aikana 22 uutta koronavirustartuntaa, kertoi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) tiistaina. Niemisen mukaan kaikki altistuneet potilaat on testattu. Myös karanteenin noudattamiseen liittyvät valvontatoimenpiteet olivat vielä hämärän peitossa. Meillä ei ole vielä selkeää käsitystä, mitä maanantain tiedotustilaisuus ja STM:n linjaus karanteeniasiasta tarkoittaa etuuden toimeenpanon kannalta, Kaitola kertoi STT:lle tiistaina. Heidät ohjattiin koronavirustesteihin ja karanteeniin. Kaupungeista eniten tartuntoja on Helsingissä, missä on todettu 2?832 tartuntaa. Seuraavaksi eniten tartuntoja on todettu Vantaalla (931) ja Espoossa (879). (STT) Päijät-Hämeen keskussairaalassa koronatartunta Lähes 30 työntekijää karanteeniin. Varhila kertoi tiistaina STT:lle, että sotehenkilöstön liikkuminen rajan yli halutaan turvata. Esimerkiksi juuri silloin, kun etäisyyksiä ei voida pitää, hän toteaa. Hän ei ota kantaa siihen, missä yhtymän yksikössä tartunta todettiin. Tervahauta vahvistaa STT:lle, että kaikista kansoitetuimmat liikennevälineet, kuten bussit, junat, raitiovaunut ja metro, kuuluvat suositukseen. Varhila kertoi sen sijaan Helsingin Sanomille, ettei ansionmenetystä sinänsä pitäisi tapahtua. Muun muassa siitä ei ollut tarkkaa tietoa, milloin maanantaina ilmoitettuja keinoja otetaan käyttöön tai miten pakkotesteihin ja pakkokaranteeniin joutuvat valitaan eri rajanylityspaikoilla. Tiistaina iltapäivällä moni kysymys oli vielä auki pakkokaranteenien ja -testauksen käytännön järjestelyistä. Myös terveydenhuoltohenkilökuntaa liikkuu töihin Lapin sairaanhoitopiirin alueelle. –?Maskien käyttö tulee olemaan selkeä apukeino viruksen leviämisen estämiseksi tilanteisiin, joissa tavanomaiset jokaisen arjessa noudatettavat suojaamisja turvaamistoimenpiteet eivät ole käytettävissä. Asiantuntijat käyvät vielä asioita läpi ennen julkaisua, mutta Tervahauta vahvistaa suosituksen olevan valmis torstaina. Tartuntoja oli tiistaihin mennessä yhteensä 7?623. –?Numeerinen raja-arvo eli tautitapausten määrä ratkaisee, onko suositus voimassa kyseisen sairaanhoitopiirin alueelle vai ei, Tervahauta toteaa. Altistuneista 26 on yhtymän työntekijöitä ja kuusi potilaita. Riskimaasta Suomeen lähiaikoina palaavaa kiinnostaa mahdollisesti myös tietää, mikä tarkalleen muuttuu verrattuna aiempaan omaehtoiseen karanteeniin, jos pakkokaranteenit otetaan käyttöön ennen hänen paluutaan. L E H T I K U V A / J U S S I N U K A R I. Lähtökohtana on, että karanteeni kestää kaksi viikkoa. Kuopion ervaalueella kuolemia on 25, Turussa 19, Oulussa 12 ja Tampereella kolme. Sen sijaan pohjoisen rajan ylittäjistä kaikkia ei pystytä testaamaan. Koronavirukseen liittyviä kuolemantapauksia on raportoitu yhteensä 333. Suurin osa tartunnoista on todettu Uudellamaalla, kaikkiaan 5?549. STM: Pakkotestit ja karanteenimääräykset tulevat rajoille mahdollisimman pian riskimääritysten mukaisesti. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) pääjohtaja Markku Tervahauta kertoo, että suositus julkaistaan viikoittaisessa sosiaalija terveysministeriön ja THL:n järjestämässä koronavirus-tilannekatsauksessa. Päijät-Hämeen keskussairaalassa todettiin positiivinen koronavirusnäyte muun kuin infektio-oireen vuoksi hoitoon hakeutuneella potilaalla. Testaus tapahtui maahantuloon liittyvien muodollisuuksien jälkeen. Altistuneet työntekijät ja potilaat asetettiin karanteeniin maanantaina. Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän johtajaylilääkäri, terveysja sairaanhoitopalveluiden toimialajohtaja Tuomo Nieminen kertoi STT:lle, että koronavirustartunta todettiin maanantaina. Mahdollisten tartuntatautipäivärahojen maksua on tarkasteltu pakkokaranteenien osalta etuuspäällikkö Milla Kaitolan mukaan täysin mediatietojen valossa. STT | Samu Saatsi Suositus suojaavien kasvomaskien käytöstä on tarkoitus julkaista ensi torstaina. Pohjois-Makedonian Skopjesta saapui koneellinen matkustajia Turun lentoasemalle tiistai-iltana
Ennennäkemättömistä protesteista huolimatta Nizhnikau ei ennusta presidentti Aleksandr Lukashenkon joutuvan väistymään vielä lähiaikoina. Tiistaina Venäjän viranomaiset kertoivat, että rokotteen kolmannen vaiheen kliiniset kokeet alkavat keskiviikkona ja laajamittainen valmistus aloitetaan syyskuussa. –?Koska hallinto ei salli Apple Dailyn pysyä pystyssä, meidän Hongkongin asukkaiden on pelastettava se itse, sanoi pelkän sukunimensä Ng kertonut mies. Nizhnikau arvioi Lukashenkon voittaneen tämän erän ja protestien hiljalleen hiipuvan. Nizhnikaun mukaan seuraavien protestien tai vaalien yhteydessä, ehkä kolmen tai viiden vuoden päästä, Lukashenkon vastustajat lienevät valmiiksi järjestäytyneet selkeän ohjelman ja johtajan taakse. Mutta luultavasti pysyin samana heikkona naisena, joka olin alussa. Silloin eliitin yhtenäisyyskin voi alkaa rakoilla, mistä tällä kertaa ei vielä ole näkynyt merkkejä. Putinin mukaan rokote antaa ”pysyvän immuniteetin” koronavirusta vastaan. Apple Dailyn päätoimittaja Law Wai-kwong sanoi lehden aikovan hakea poliisille oikeudesta tilapäistä kieltoa, jotta virkavalta ei saisi hyödyntää lehden toimituksesta takavarikoimaansa materiaalia. Tukijoiden mukaan Tihanovskaja oli tehnyt nauhoituksen pakon edessä. Viranomaiset sanoivat jo aikaisemmin tässä kuussa uskovansa, että rokotukset voidaan aloittaa viikkojen sisällä. He ansaitsevat parempaa, Borrell sanoi. Siinä vedotaan mielenosoittajia lopettamaan protestit ja noudattamaan lakia. Venäjä on kehittänyt rokotetta uutta koronavirusta vastaan erittäin nopeasti. Hän perustelee näkemystä sillä, etteivät nykyiset ruohonjuuritason mielenosoittajat ole järjestäytyneet kunnolla eikä heillä ole selkeää ohjelmaa vaihtoehdoksi. Lapset ovat kaikkein tärkeintä elämässä, Tihanovskaja sanoi. –?Häntä ilmeisesti painostettiin eikä hänellä ollut paljoa muuta vaihtoehtoa kuin lähteä maasta, Linkevicius kertoi myöhemmin. Tutkijan mukaan lännen ja EU:n olisikin syytä tarkistaa suhtautumistaan Valko-Venäjään ja sen oppositioon Lukashenkon jälkeisen ajan varalle. Eräs ravintoloitsija osti lehtikioskista kertaheitolla 50 lehteä jakaakseen ne asiakkailleen. Hallinto sen sijaan pitää yhtä. Hongkongilainen mediamoguli vapautettiin takuita vastaan. –?Ihmiset ymmärtävät, että hän päätyi ehdokkaaksi vastoin tahtoaan, eikä häneen sen vuoksi ladattu kovin korkeita odotuksia, tutkija perustelee. ValkoVenäjän sisäministerin mukaan mielenosoittajan kädessä laukesi räjähde. –?Luulin tämän vaalikampanjan kovettaneen minut ja antaneen minulle voimaa kestää kaikki. Ulkopoliittisen instituutin vanhemman tutkijan Ryhor Nizhnikaun mukaan Tihanovskajan poistumisella maasta ei ole mullistavaa merkitystä, koskä tämä ei ollut koskaan protestien varsinainen johtaja. STT–Niilo Simojoki Valko-Venäjän vilpillisten presidentinvaalien jälkikuohunta sai tiistaina dramaattisia piirteitä. Menekki oli niin kovaa, että lehti nosti painosmääränsä pitkälti yli puolen miljoonan, kun lehteä normaalisti painetaan noin 70?000 kappaletta. Hän sai 80 prosenttia äänistä. Opposition presidenttiehdokas Svetlana Tihanovskaja katosi useiksi tunneiksi mentyään edellisenä iltana tekemään valitusta keskusvaalilautakuntaan Minskissä. ELOKUUTA 2020 Helsinki/Minsk | . Ennen vuodenvaihdetta rokotetta saataisiin jakeluun ”useita miljoonia annoksia”. Oppositio sekä useat länsimaat ovat ilmaisseet epäilynsä siitä, että vaalit olivat vilpilliset. Tähän saakka selkeää linjaa ei hänen mukaansa ole ollut. Tilanteen sekavuutta lisäsi se, että julkisuuteen levisi samaan aikaan kaksikin videonauhoitusta. YK:n alainen Maailman terveysjärjestö WHO kertoi tiistaina, että Venäjän rokotteen täytyy käydä läpi mittava turvallisuusarviointi ennen kuin sille voidaan myöntää WHO:n hyväksyntä. (STT, AFP) Hongkong | STT, AFP Hongkongin asukkaat ryntäsivät tiistaina tukemaan maanantaina pidätettyä mediamogulia ja demokratia-aktivistia Jimmy Laita ostamalla kasapäin hänen perustamaansa Apple Daily -lehteä. –?Jos EU ei ala paneutua tähän, niin voimme nähdä, kuinka ValkoVenäjän kansa kaataa Lukashenkon hallinnon, mutta liittyy sitten Venäjän projekteihin. Valko-Venäjää pitkään itsevaltaisesti hallinnut Aleksandr Lukashenko voitti vaalit ylivoimaisesti. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 14 SALON SEUDUN SANOMAT | KESKIVIIKKONA 12. Lisäksi EU uhkaa pakotteilla niitä, jotka ”syyllistyivät väkivaltaan, oikeudettomiin pidätyksiin sekä vaalituloksen vääristelyyn” ValkoVenäjällä, sanoi unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja Joseph Borrell lausunnossaan jäsenmaiden puolesta. L E H T I K U V A / A F P / S E R G E I G A P O N Moskova/Auckland/Baltimore/ Geneve | STT, AFP Venäjä kertoi tiistaina harpanneensa koronaviruspandemian vastaisen taistelun kärkeen, kun presidentti Vladimir Putin ilmoitti maan saaneen rokotteen valmiiksi. Rokote rekisteröitiin tiistaiaamuna. –?Kysymys ei ole siitä, jääkö Lukashenko valtaan, vaan milloin hän kaatuu, Nizhnikau tiivistää. Opposition Tihanovskaja lähti yöaikaan Valko-Venäjältä Liettuaan. Pitäisi saada selkeä käsitys siitä, mitä EU voi tarjota Valko-Venäjälle ja sen kansalle, Nizhnikau muotoilee. Jotain on kuitenkin Valko-Venäjällä peruuttamattomasti muuttunut: kaikille on nyt selvinnyt, ettei kansan ja yhteiskunnan enemmistö tue nykyhallinnon jatkoa kuinka pitkälle tahansa. Tutkija: Lukashenko kaatuu kyllä, mutta lähtölaskenta on vasta alussa Ihmiset kokoontuivat Minskissä paikalle, jolla yksi mielenosoittaja kuoli tiistain vastaisena yönä. Venäjä nimesi uuden rokotteen Sputnikiksi maailman ensimmäisen Maan kiertoradalle laukaistun satelliitin mukaan. Niistä toisessa tunteikas Tihanovskaja selittää ”vaikeaa päätöstä” jättää maansa. Hänen mukaansa Lukashenkon mahdollisia kostotoimia protestien jälkeen puolestaan hillitsee halu säilyttää edes jonkinlaiset välit EU:hun ja välttää siten joutuminen aivan kahden kesken Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa. Lai vapautettiin takuita vastaan tiistain ja keskiviikon välisenä yönä paikallista aikaa. Se on ensimmäinen uutta koronavirusta vastaan kehitetty valmis rokote. WHO:n tiedottajan Tarik Jasarevicin mukaan järjestö käy keskusteluja Venäjän terveysviranomaisten kanssa, jotta rokote olisi mukana terveysjärjestön koronarokotteiden esikarsinnassa. Seuraavana aamuna naapurimaa Liettuan ulkoministeri Linas Linkevicius tviittasi Tihanovskajan olevan turvassa ja lastensa luona Liettuassa. Venäjä kertoi voittaneensa koronarokotekilvan Sputnik-rokotteellaan EU ei pidä vaaleja vapaina Euroopan unioni totesi tiistaina, että Valko-Venäjän sunnuntaiset presidentinvaalit eivät olleet vapaat tai rehelliset. Sillä on jo rokotettu muun muassa Putinin tytär. Myöhemmin Valko-Venäjän valtiollisessa mediassa levisi toinen video, jossa Tihanosvkaja vaikuttaa lukevan valmiiksi laadittua lausuntoa. –?Toinen tyttäristäni sai tämän rokotteen, joten siinä mielessä hän kai otti osaa kokeeseen, Putin selvitti kertoessaan rokotteesta ministereille videokokouksessa. –?Valkovenäläiset ovat vaalien aikana osoittaneet haluavansa demokraattista muutosta
Kolmisen tuntia kestäneessä tapaamisessa he vain juttelivat lasillisten äärellä, People kertoo. Samalla he luopuivat toimistostaan Buckinghamin palatsissa. Yhtiön johto ei ymmärtänyt vitsiä ja antoi Traceylle kenkää. Finding Freedom: Harry, Meghan, and the Making of a Modern Royal Family -teos kertoo pariskunnan yhteisestä taipaleesta ensitreffeistä lähtien hovista vetäytymiseen asti. Kahden vuoden oikeustaistelun jälkeen australialainen oikeusistuin päätti, että Tracey saa työpaikkansa takaisin ja 200?000 Australian dollarin korvaukset menetetyistä palkoista. Kirjan lähteenä ollut henkilö kertoo, että Harry ja Meghan tapasivat sokkotreffeillä ravintolassa Lontoon Sohossa. –?Hyvän työntekijän alistaminen kahden vuoden epävarmuudelle vain sen takia, että pari jäykkistä ei ymmärrä huumoria, ei ole kaksista toimintaa yhtiöltä, kommentoi ammattiliiton edustaja Brad Gandy lehtihaastattelussa. KESKIVIIKKONA 12. Julkisuudessa oli ollut ennen kirjan julkaisua ristiriitaisia tietoja siitä, onko Sussexin herttuapari ollut jotenkin vaikuttamassa kirjan tekemisessä. Kirja julkaistiin Yhdysvalloissa tiistaina. Päivälämpötila 20...22 astetta. Kirjassa muun muassa paljastetaan, kuinka pariskunta tapasi ensimmäisen kerran. (STT). L E H T I K U V A / A F P / D A N I E L L E A L O L I V A S Hitler-meemi toi korvaukset australialaiselle työntekijälle LONTOO Hitler-meemin vuoksi potkut saanut australialainen BPöljyjalostamon työntekijä on saanut oikeuden päätöksellä työpaikkansa takaisin ja tuntuvat korvaukset, kertoo yleisradioyhtiö BBC. ELOKUUTA 2020 | SALON SEUDUN SANOMAT 15 12.8.2020 Salo Somero Koski Marttila Paimio Sauvo Kemiönsaari +22 +22 +22 +22 +21 +21 2 Sää Laaja sääkatsaus: www.sss.. Aurinkoista ja poutaa, iltaa kohti jokunen sadekuuro. Pariskunta itse ei vaikuttanut kirjan syntyyn. Kohtauksessa kenraaleilleen raivoavan Hitlerin repliikit korvataan uusilla, meemin tekijän keksimillä repliikeillä. Pariskunta muutti sittemmin asumaan Los Angelesiin. Pariskuntaa ei haastateltu kirjaa varten, mutta noin sataa Harryn ja Meghanin parhaiten tuntevaa ihmistä, läheistä ystävää ja brittihovin avustajaa saatiin haastateltua, kirjan toinen kirjoittaja Omid Scobie kertoi Good Morning America -ohjelmassa. Myös Harryn ja Meghanin tiedottaja vahvistaa, että pariskunta ei osallistunut kirjan syntyyn. Uutuuskirja: Harry oli kuin transsissa tavattuaan Meghanin Prinssi Harry ja herttuatar Meghan maaliskuussa Lontoossa. Tracey kommentoi meemillään yhtiön palkkaneuvotteluja suljetussa Facebook-ryhmässä. Hämmentyneet hovin avustajat julkaisivat lyhyen tiedotteen vain 15 minuuttia sen jälkeen, kun pariskunta oli antanut oman ilmoituksensa asiasta. Turku ?2 cm Hanko +2 cm 0,3 m 0,3 m 0,3 m Aamu Keskipäivä Ilta Salon seutu tänään: 7 päivän ennuste Suomen säähuiput maanantaina Kirkkonummi Lämmintä +25 °C Utsjoki Kylmää +4 °C Pyhätunturi Tuulista 15 m/s Juuka Sateista 2 mm STT | Kai Jääskeläinen Britannian prinssi Harry ja herttuatar Meghan eivät olleet mukana pariskunnasta kertovan Finding Freedom -kirjan syntyprosessissa, mediatiedot Yhdysvalloissa kertovat. Kirjassa kerrotaan, että pariskunnan tammikuinen ilmoitus vetäytymisestä brittihovin edustustehtävistä tuli hoville yllätyksenä. Tänään Huomenna Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys päättyy Pimeys alkaa Veden korkeus eilen: Meriveden korkeus Hanko: Aallon korkeus selkeää puolipilvistä pilvistä sadekuuroja räntäsadetta lumikuuroja sadetta lumisadetta ukkosta Salo Somero Kemiönsaari Sauvo Paimio Marttila Koski Turku Helsinki -35 -30 -25 -20 -15 -10 -5 °C +5 +10 +15 +20 +25 +30 +35 +19 +20 +15 +17 +18 +14 +17 +16 2 3 6 9 Suomi klo 15:00 Ke +22 +20 +22 +22 +22 +22 +21 +21 +19 To +22 +20 +22 +22 +22 +21 +20 +21 +17 Pe +22 +21 +22 +22 +22 +21 +21 +21 +20 La +26 +25 +26 +26 +26 +25 +25 +25 +22 Su +27 +26 +26 +26 +26 +26 +26 +25 +23 Ma +26 +25 +24 +25 +25 +25 +25 +25 +24 Ti +25 +25 +25 +25 +25 +25 +25 +26 +24 5:33 21:29 5:36 21:26 4:40 22:22 4:43 22:19 Heikkoa tuulta. Harryn ystävän mukaan prinssi oli ensitapaamisen jälkeen kuin transsissa, ja tuleva pariskunta suhtautui toisiinsa lähes pakkomielteisesti. Prinssi Harryn ja herttuatar Meghanin viimeinen työpäivä hovissa oli maaliskuussa. Scott Tracey käytti yhtä tunnetuimmista meemeistä, eli kohtausta Hitler-elokuvasta Perikato
S S S A R K I S T O / T A T U G U S T A F S S O N ”Meillä ei ole näytöksiä ainakaan vielä ihan joka päivä.” Elokuvateatteri Lumon yrittäjä Minna Matila Bio-Salon Laatuelokuvasarja yhteistyössä kaupungin kanssa Salon kaupungin kulttuuripalvelut ja Bio-Kuva J. Tällä hetkellä juuri mitään muutakaan ei ole tarjottavissa. – Heinäkuussa alkavat kesälomat, joten silloin leffatkin alkavat kiinnostaa, Minna Matila kommentoi kesäkuussa (SSS 16.6.). Hän lisää, että teatterin vessoissa on käytössä käsikuivaimen sijasta paperia ja käsidesiä löytyy useammasta paikasta. Elokuun alku ei ole suosiollisin ajankohta avata elokuvateatterien ovia. Lisäksi elokuussa esitetään Mozartin klassikko-ooppera Cosi Fan Tutten valkokangastaltiointina. Miika Nousiaisen samannimiseen romaaniin perustuvan Metsäjätin ensiiltaa vietetään syyskuun 11. – Ne vetävät hyvin väkeä, sillä kymmenestä suosituimmasta elokuvastamme keskimäärin seitsemän kuuluu kyseiseen kategoriaan, Matila toteaa. Ranskalainen elokuva Olen kuka haluat pohtii sosiaalisen median uhkia ja mahdollisuuksia. Etenkin lapsiperheet löysivät elokuvateatteriin, Matila sanoo. Mäkilä kertoo olevansa pettynyt Edenin myyntilukuihin. Veikkaan, että etenkin lapsiperheet olivat matkoilla nyt kun siihen on suotu mahdollisuus. – Yllättävän hyvin porukkaa oli liikkeellä, kun otetaan huomioon hellekelit ja muut tapahtumat. Pelkona on, että koronarajoituksia tiukennetaan ja elokuvateatterit määrätään uudelleen suljettaviksi. Viime sesongin elokuvista näytösaikaa saa vielä Tuukka Temosen Aika jonka sain. Olemme kuitenkin ohjeistaneet, ettei muun kuin oman perhekunnan kanssa pidä istua vierekkäin. – Ihmiset ovat olleet valveutuneita ja ymmärtäväisiä, Matila kiittelee. Edellinen viikonloppu ei sielläkään ollut hääppöinen. Mäkilä on huolissaan tulevaisuudesta. – Lumossa rivivälit ovat väljyydeltään yli metrin, joten joka riville saa istua. marraskuuta. Viime perjantaina kansallisen ensi-iltansa sai Ulla Heikkilän käsikirjoittama ja ohjaama nuortenelokuva Eden. Bio-Salon toimintaa pyörittävä Jari Mäkilä kertoo, ettei yhdessäkään viikonlopun näytöksessä ollut paikalla yli kymmentä katsojaa. Nykyisen aikataulun mukaan se pitäisi saada esitykseen 26. Joulukuun balettitaltiointina nähdään H. Elokuvassa näyttelee muun muassa salolaislähtöinen Hannes Suominen. Oopperanäytöksenä esitetään Rossinin koominen L’Italiana in Algeri. Sekä Elokuvateatteri Lumo että Bio-Salo avasivat ovensa viime perjantaina. Lisäksi teatteri myy lippuja rajoitetusti, jotta turvavälit toteutuvat. Jenni Toivoniemen draamakomedia Seurapeli debytoi ensi viikon lauantaina. Isojen kansainvälisten tuotantojen ensi-iltoja on siirretty jatkuvalla syötöllä. Maryam on kriittinen ja samalla hauska katsaus Saudi-Arabian työelämään naisnäkökulmasta. Esitykseen otetaan arvostettuja kulttuurielokuvia sekä oopperaja balettinäytösten taltiointeja. Mielenkiintoisia ovat myös syksyllä esitykseen tulevat henkilökuvalliset elokuvat Alvar Aallosta, Hannu Karposta ja Tove Janssonista, Matila mainitsee. Perusmaksut nettisivuista ja sähköstä, vakuutukset, Paimion tilavuokrat, Mäkilä luettelee. – Meillä ei ole näytöksiä ainakaan vielä ihan joka päivä. Joulukuu käynnistyy elämäkertaelokuvalla modernin tanssin edelläkävijästä Loïe Fullerista ja jatkuu koskettavalla perheestä, kulttuurista ja perinteistä kertovalla elokuvalla Jäähyväiset. Lumon nykyinen tarjonta koostuu pääasiallisesti kotimaisista lastenleffoista. Andersenin satuun pohjautuva Lumikuningatar. Lisäksi viikonloppu oli kelien puolesta suotuisa, ja kaupungissa oli kaikenlaista menoa, kuten Salo Volley. – Todella hiljaista oli. Balettisarjassa vuorossa on Prinsessa Ruusunen. Syyskuussa arkkitehtipariskunta Alvar ja Aino Aaltoa sekä heidän työtään ja ajatteluaan käsittelevä dokumentti johdattaa kansalliseen kulttuuriperintöömme, kun taas Näkemiin Neuvostoliitto kuvaa itänaapurimme yhteiskunnallista murrosta 1980ja 90-luvun taitteessa. Mäkilä jatkavat yhteistyötään myös syyskaudella. – Oletin, että se vetoaisi nimenomaan nuorisoon, mutta katsojaluvut jäivät vähäisiksi. Hän pyörittää Bio-Salon lisäksi Paimiossa sijaitsevaa elokuvateatteri Bio Staraa. Kaipaisimme myös räjähtävää ensi-iltaelokuvaa yleisömagneetiksi, Mäkilä tuumaa. päivä. No Time To Dien ensi-iltaa kaavailtiin alun perin keväälle, mutta nykytiedon mukaan se tulee valkokankaille 13. Luulen, että muut tekijät vaikuttivat kuitenkin yleisökatoon enemmän. Myös Christopher Nolanin Tenet-elokuvan ensi-iltaa on siirretty jo kolmesti. Voi olla, että ihmisillä on jonkinlainen koronapelko päällä. ELOKUUTA 2020 Vinkkaa juttu: kulttuuri@sss.fi (02) 770 2314 SSS | Julian Rauhaniemi julian.rauhaniemi@sss.fi Salon elokuvateatterit avautuivat koronatauon tiimoilta viime viikon perjantaina. Marraskuu vie yhteiskunnallisiin ja ajankohtaisiin teemoihin kahden elokuvan voimin. Loppuvuonna ensi-iltansa saa muutama muukin kotimainen elokuva. Molemmat Salon elokuvateatterit olivat koko heinäkuun suljettuna. KULTTUURI 16 SALON SEUDUN SANOMAT | KESKIVIIKKONA 12. Georgialainen And then we danced -elokuva korostaa musiikin, tanssin ja intohimon voimaa. Salon elokuvateattereissa ristiriitaiset tunnelmat ”Onneksi edes kotimaisia elokuvia saadaan, mutta eivät ne tarvetta kokonaan kata.” Bio-Salon yrittäjä Jari Mäkilä Bio-Salon Jari Mäkilä on huolissaan koronatilanteesta. Lokakuussa katseluun pääsee uusi Risto Räppääjä -elokuva. Elokuvateatterin kesäkauden avajaisviikonloppuna yhteenkään näytökseen ei päätynyt yli kymmentä katsojaa. Elokuussa esitetään kevään ohjelmistosta poisjääneitä elokuvia. C. Kiitos tilauksestasi pureutuu työelämän muutoksiin sekä säästöjen, nollatuntien ja ulkoistamisen vaikutuksiin työntekijän kokemana. Bio-Salossa esitetään vielä Oscar-palkinnon voittanutta Parasitea. – Kyseessä oli viimeinen viikonloppu ennen koulujen alkua. Tunnelmat BioSalossa ja Elokuvateatteri Lumossa olivat jokseenkin eriäväiset. Lokakuun tarjonnassa korostuvat melodraama, komedia, ihmismielen kiemurat ja suhdevyyhdet. Oopperaesityksenä on Puccinin Manon. Terapiaa tunisialaisittain puolestaan johdattaa psykoanalyytikon sohvalle sydäntä purkamaan. Maissa, joissa on käytössä Disneyn suoratoistopalvelu, elokuva julkaistaan suoraan kotikatsomoihin tiirailtavaksi. Maanantait ja tiistait pidetään lepoa, Matila kertoo. Koronarajoitukset huomioidaan sekä Lumossa että Bio-Salossa huolellisesti. Bio-Salossa noudatetaan Lumon kanssa samoja periaatteita. – Onneksi edes kotimaisia elokuvia saadaan, mutta eivät ne tarvetta kokonaan kata, Jari Mäkilä huokaisee. – Kuluja on kuitenkin koko ajan. S S S A R K I S T O / E S S I S E P P Ä L Ä Minna Matila kertoo, että Elokuvateatteri Lumo on profiloitunut etenkin perheja lastenelokuvien esittäjänä. Ulkomaisten elokuvien kanssa eletään viikko kerrallaan. – Lauantaiksi oli kaavailtu kuutta näytöstä, mutta yhteen tuli väkeä, Mäkilä päivittelee. Elokuvateatteri Lumon yrittäjä Minna Matila kertoo olevansa positiivisesti yllättynyt viikonlopun asiakassaldosta. elokuuta, mutta pandemiatilanteen vuoksi muutokset ovat mahdollisia. Jo edellä mainittujen kansainvälisten tuotantojen lisäksi väkimassat odottavat uutta James Bondia. Nyt elokuussa ihmiset palaavat jo töihin ja lapset kouluun. Disneyn piirroselokuvaan pohjautuva Mulan vedettiin kokonaan elokuvateatterilevityksestä. – Kotimaisia uutuuksia tulee ripotellen. Elokuvat sekä balettija oopperataltioinnit esitetään Bio-Salossa.
Myös tyky-päivät, luennot ja kuvataidekerhot. 02 736 2020 www.aleksiina.fi KAMPAAMOT JA PARTURIT PARTURI-KAMPAAMO SARIANNE Asemakatu 5 24100 Salo p. kerta (minimivaraus 4 kertaa). 040 820 1548 www.kunnonkoodi.fi HIEROJA – KUNTOHOITAJA PEKKA KURPPA Alalla vuodesta 1987. Lisärivit 5 € + alv. 044 3838 695, maarit.vihiniemi@detok.fi www.detok.fi VYÖHYKETERAPIA MEDIKA BALANS Vyöhyketerapeutti Minna Patjas p. KOTISAIRAANHOITO JA HOIVAPALVELUT KOTIHOITO KODINONNI p. 010 414 00 www.mehilainen.fi MUSIIKKITERAPIA TMI MUSAKARI 16–25-vuotiaat nuoret FM, musiikkiterapeutti, mielenterveyshoitaja Kari Saarinen p. 041 431 8931 minna.patjas@gmail.com www.medikabalans.fi Kotihoito ja asumispalvelut ASUMISPALVELUT PALVELUKESKUS ILOLANSALO Ilolankatu 6 Salo 044 7213 350 www.salva.fi Palveluasumista, tehostettua palveluasumista ja lyhytaikaishoitoa. Myös tilapäinen kotihoito ja omaishoitajan vapaa. Toimisto avoinna to klo 15–17. 044 727 3700 www.mielenterveysseurat.fi/salo Yht.otot ma–to klo 10–14, pe 10–13 Maksutonta tukea elämän kriisitilanteisiin. 731 2300. kerta. SALON A-KLINIKKA Helsingintie 7 A, 3. Vihiniemi Työnohjaaja STOry Vilhonkatu 8, 3. 040 968 8090 www.jalkaonni.fi NAVICULARE Jalkahoitaja Pirkko Vuorinen p. 02 7311250, 050 325 0683 Jalkaterapeutti Riikka Syrjälä p. 02 727 8302 Asiantuntevaa ja turvallista päivähoitoa vanhuksille Kauneudenhoito, kampaamot ja parturit KAUNEUDENHOITO KOSMETOLOGINEN HOITOLAKEMIKALIO ALEKSIINA KY Vanha-Turuntie 1, Halikko p. p. 02 733 2113, 050 522 2025 tainaniemi@ebaana.net LÄNSIRANNAN HAMMASLÄÄKÄRIT Länsiranta 8, Salo p. TAMMILEHDON PALVELUKESKUKSESSA, HOPEALEHDON JA KOIVULEHDON VANHUSTENTALOISSA vuokra-asuntoja vanhuksille. krs, 24100 SALO puh. 02 733 5545 HAMMASLÄÄKÄRI TAINA NIEMI Asemakatu 7, 2 krs, Salo p. www.muistisalo.fi www.facebook.com/muistisalo Toiminta on maksutonta. Yksilöllistä ohjausta ja neuvontaa muistiasioissa. 02 731 6920 salonfysioterapia@ebaana.net www.salonfysioterapia.fi Fysioterapia ja toimintaterapia 044 7213 355 Palvelukeskus Ilolansalo Ilolankatu 6 www.salva.fi SALVAN KUNTOUTUS HAMMASHUOLTO erikoishammasteknikko marko rosendahl Uudet hammasproteesit, pohjaukset ja korjaukset. 044 340 5250 www.pekanpolku.fi www.myfascia.com www.hermoratahieronnanmestarit.fi JALKAHOITOLAT JALKAHOITAJA HANNE SAARINEN Turuntie 1, 3. 02 733 2761 www.lansirannanhammaslaakarit.fi ORAL HAMMASLÄÄKÄRIT SALO, PLAZA Vilhonkatu 8, Salo Ajanvaraus oral.fi tai 010 400 3400 HIEROJAT FYSIOS / KUNNON KOODI koulutettu hieroja Mika Korhonen Turuntie 1, 3krs p. ELOKUUTA 2020 | SALON SEUDUN SANOMAT 17 ALOJEN AMMAT TILAISE T Kauneus Terveys Hyvinvointi Kauneus Terveys Hyvinvointi Kauneus Terveys Hyvinvointi Terveys ja hyvinvointi APTEEKIT KUNINKAANTIEN APTEEKKI Länsiranta 8, 24100 Salo. P. Yrittäjä, palveluhakemisto on vaivaton ja edullinen tapa huolehtia säännöllisestä näkyvyydestä. Myös sotainvalidien laitoshoitoa. Palvelusetelituottaja. Ota yhteyttä 044 333 7853 tai muistiyhdistys@muistisalo.fi. 0400 945 132 KOULUTETTU HIEROJA MyFASCIA-TERAPEUTTI PEKKA INNANEN Turuntie 2, 2 krs, Gym & Fitness Center p. 044 263 6441 saarinen.hanne@gmail.com www.hannesaarinen.fi JALKAHOITOLA DUO Terveydellistä jalkojenhoitopalvelua Pensalantie 3, Halikko myös kotija osastokäynteinä Anni 040 1518123 Jenni 045 2571847 www.jalkahoitoladuo.fi JALKAHOITOLA JALKA-ONNI Sairaanhoitaja, koulutettu jalkahoitaja Marianne Holmström Vilhonkatu 23, Salo Avoinna sopimuksen mukaan p. SALVAN KOTIHOITO Apunasi yötä päivää. Avoinna ark. Tilapäisen kotihoidon ja omaishoidon palvelusetelit. Kehystetty väri-ilmoitus Värillinen logoilmoitus koossa 47 mm x 30 mm, hinta 31 euroa +alv / ilm. Ensi viikolla Alojensa ammattilaiset yleishakemisto.. 02 733 7868 info@avainfysio.fi www.avainfysio.fi FYSIOS Turuntie 1, 24100 Salo Ajanvaraus 010 237 700 www.fysios.fi KISKON FYSIKAALINEN HOITOLAITOS Fysioterapeutti Hanna Kossila Lääkärintie 4, 25460 Kisko Ajanvaraus: 0440 663 413 www.kossila.fi SALON FYSIOTERAPIA OY Kirkkokatu 10 B, II kerros p. krs (hissi on) p. 8.30–18.00, la 8.30–14.00 www.kuninkaantienapteekki.fi YLIOPISTON APTEEKKI Vilhonkatu 14, Salo Valtakunnallinen palvelunumero 0300 20200 (0,69 e/min/pvm/mpm) Avoinna ma–la 8–21 su (+ arkipyhät) 9–21 FYSIOTERAPIA AVAIN FYSIO Bettina Allos, Mia Oksanen, Taija Tomberg, Aapo Nummi Rummunlyöjänkatu 11 p. KOTIHOITO MERIVIRE Helsingintie 4, p. 02 727 2800, info@optikkosalo.fi www.optikkosalo.fi TAIDETERAPIA EKSPRESSIIVINEN TAIDETERAPIA Anna-Maija Junnila p. 040 701 9414, 040 968 8090 Monipuoliset kotihoitoja hoivapalvelut. KESKIVIIKKONA 12. Turuntie 6, 2krs. MUUT TERVEYDENJA HYVINVOINNINPALVELUT Salon mielenterveysseura KRIISIKESKUS ETAPPI Kirkkokatu 10 B 3. krs Vilhonkatu 8, 24100 Salo. 044 7213 357 www.salva.fi TAMMILEHDON PÄIVÄHOITO Lisätietoja p. krs, Salo P. OPTIKKOLIIKKEET SALON SILMÄLASIKESKUS Turuntie 14, Salo, p. 02 731 1041 www.sarianne.fi Parturi aina ilman ajanvarausta! Kauneus-, terveysja hyvinvointi hinnasto Yrittäjä ole mukana ammattilaisten joukossa, soita 02 770 2216 Riku Rauhaniemi Kauneus-, terveysja hyvinvointihakemisto julkaistaan joka toinen keskiviikko parittomilla viikoilla sekä kahtena sunnuntaina palveluhakemistoliitteessä. 044 338 4291 Raatihuoneenkatu 3, Salo JALKATERAPIA KALEVALAINEN JÄSENKORJAUS HELI SARPARANTA Perniö 045 145 3477 jasenkorjaus@helisarparanta.fi www.helisarparanta.fi LÄÄKÄRIPALVELUT MEHILÄINEN SALO Kauppakeskus Plaza, 3. 044 542 7800 www.kotihoitomerivire.fi Turvallinen ja asiakasta arvostava hoivapalvelutuottaja. 044 727 8301. HUOLESTUTTAAKO MUISTI. 0400 414 924 Kuhilaspiha 4, Salo musakari@hotmail.com Korosta yrityksesi näkyvyyttä Salkkarin palveluhakemistossa EROTU KEHYSTETYLLÄ VÄRIILMOITUKSELLA. 010 506 5550 Avoinna ilman ajanvarausta arkisin klo 8.15 – 10.00 sekä ma klo 14-16, muina aikoina ajanvarauksella. www.aklinikka.fi Salon Klubitalo, Asemakatu 2, Salo 044 727 5150, www.salonklubitalo.fi Työpainotteista toimintaa mielenterveyden tueksi. 040 591 4924 annamaija.junnila@gmail.com Monen taiteenlajin terapia hyvinvointisi tueksi. krs PLAZA II, Salo p. TYÖNOHJAUS DETOK TYÖNOHJAUS JA VALMENNUS M. Nimi ja yhteystiedot Yhteystietojen (nimi, osoite, puhelinnumero, sähköpostiosoite ja www-sivu) hinta 11 € + alv /ilm. 02 733 7737 tai www.erikoishammasteknikkosalo.fi Helsingintie 4, katutaso HAMMASLÄÄKÄRI SARI VIHERVUORI Helsingintie 4, 2 kerros p. Ajanvaraukset: p. P. Palvelusetelituottaja, omaishoitajien lomitukset. Tiedot yrityksen toiminnan kuvauksella Yhteystiedot + yrityksen toiminnan kuvaus (max 100 merkkiä) hinta 16 euroa + alv/ ilm. kerta. Lisätietoja p
Kesäjumppa gospelmusiikin tahtiin Särkisalon kirkkopuistossa (Kirkkopolku 4) klo 18–19 (€) Järj. Tapahtumien järjestämisestä vastaavat Lasten Laulukaupunki ry, kahvio Salon Torikaffe ja Salon kaupunki. Salo 8 vuotta Jimi Jälkö 12.8. U L L A N I E M E L Ä SSS | Aleksi Mäkelä aleksi.makela@sss.fi Päihteetöntä tekemistä ja uusien tuttujen tapaamiseen mahdollisuuden tarjoava Vaihtoehto 90 ry täytti tänä vuonna pyöreät 30 vuotta. Parasite Bio-Salo klo 18. Parivaljakon muodostavat harmonikansoittaja Anna Schukov ja kitaristi/basisti Hannu Määttänen, jotka ovat keikkailleet yhdessä vaihtelevissa kokoonpanoissa. Perniön kirkonkylänyhdistys. Vertaisryhmächat verkossa www.finfami.fi/verkkoryhmat omaisille ja läheisille klo 17–19. Kesän laulut Perniön kunnantalon puistossa (Lupajantie 1) klo 18. – Muutama muu henkilö on myös avustanut sen tekemisessä. Lumo klo 19. – Täällä eivät ole enää vain päihdeongelmaiset. Laaja skaala siinä suhteessa, Suominen toteaa. Salon srk. MUITA TAPAHTUMIA Koko kansan olohuone Salotossa (Kirkkokatu 5) klo 10–14. Saunailta Halikon Kesä-Angelassa (Angelantie 77) klo 17.30. Järj. Salon srk. Se on ollut esiaste esimerkiksi Louhelan yhteisölle, joka on nykyään A-klinikan päihdekuntoutustoimintaa. Järj. Vaihtoehto 90:n vapaaehtoiset olivat töissä mukana, yhdessä muiden sidosryhmien kanssa. Kävimme sitä varten läpi 30 vuoden edestä pöytäkirjoja, Koivu taustoittaa. Vaihtoehto 90:n sihteeri Janne Koivu ja puheenjohtaja Voitto Suominen ovat koostaneet noin 60-sivuisen tietopaketin yhdessä tuumin. Eden Bio-Salo klo 18.30. Kisko 6 vuotta Meeri Ahokas 12.8. Salo 7 vuotta Anna-Emilia Taalikka 12.8. Kesäkeskiviikkoilta Naarilan leirikeskuksessa alkaen klo 17 (sauna lämpimänä). Nyt mukana on myös mielenterveysongelmaisia, eläkeläisiä, yksinäisiä ja työttömiä. Heitä on tullut esimerkiksi sosiaalipuolen ja lääkärien kautta. Juhlavieraiksi on kutsuttu muun muassa yhdistystä runsaasti tukenut Salon entinen kaupunginjohtaja Reijo Lindqvist, eläköitynyt apulaisprofessori ja yhdistystä mukana perustamassa ollut Ilmari Koppinen, A-klinikan toimitusjohtaja Olavi Kaukonen ja entinen Salon A-klinikan johtaja Toni Klapp. Toiseksi mieltä lämmittäväksi seikaksi Koivu nostaa uudisrakennuksen rakentamisen Kaivokadulle vuosituhannen taitteessa. Runoryhmä Valopilkku Ikäkeskus Majakassa klo 13–15. Lisäksi yleisölle tarjotaan mahdollisuuksia yhteislauluun. Salon srk. Somero 8 vuotta James Jurvelin 12.8. (SSS) Sunnuntaitorilla tarjolla kansanlauluja ja blueshenkeä Jo yli neljännesvuosisadan ajan keikkalavoja kiertänyt kahtaKAUHIAmpiÄIJÄ on edelleen voimissaan, vaikka kokoonpano on vuosien saatossa vaihdellut. Salon srk. Halikko 8 vuotta Vilja Hyvämäki 12.8. ELOKUUTA 2020 NIMIPÄIVÄT TÄNÄÄN: Suomenkielinen kalenteri: Kiira, Klaara Ruotsinkielinen kalenteri: Kira, Klara NIMIPÄIVÄT HUOMENNA: Suomenkielinen kalenteri: Jesse, Okko Ruotsinkielinen kalenteri: Jesse, Alfons PÄIVÄN SANA Joka heikkoa sortaa, herjaa hänen Luojaansa, joka Luojaa kunnioittaa, armahtaa köyhää. Teatteri PROvinssi. Olemme yrittäneet saada mahdutettua koko 30 vuotta yksiin kansiin. Kolmekymppinen Vaihtoehto 90 ry juhlii tänään merkkipäiväänsä Yhdistyksen tuore historiikki näkee juhlissa päivänvalon.. 14: 31 ELOKUVAT (€) Aika jonka sain Lumo klo 19. Järj. Yksi juhlapäivän ohjelmanumeroista on yhdistyksen historiikin julkaiseminen. Kello 12 lavalle astuu kahtaKAUHIAmpiÄIJÄ, jonka muodostavat Kari Kahila, Hepa Heinonen, Esa Mäkynen, Jari Pulli ja Pepe Lindholm. Salossa vuonna 1994 perustettu yhtye tarjoilee torikansalle laulustemmoilla höystettyä blueshenkeä. Järj. Salon srk. Kahvion henkilökunta ja tapahtumajärjestäjät ohjeistavat tapahtumapaikalla yleisöä aluehallintoviraston määräyksistä. Sunnuntaitorilla he esittävät kansanlauluja ja iskelmämusiikkia. Järj. – Vuokrattiin mökkejä, jonne ihmiset pääsivät viettämään päihteetöntä vapaa-aikaa. Märynummi Vinkkaa juttu: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi otso onnittelee otso onnittelee lastenpalsta@sss.fi Salon torilla viihdyttää yleisöä tulevana sunnuntaina kello 10 Duo Anna & Hannu. HUOMENTA 18 SALON SEUDUN SANOMAT | KESKIVIIKKONA 12. Salon terveydenhuollolle on mennyt hyvin tietoon, että tällainen paikka on olemassa, Suominen kehuu. Salo 7 vuotta Inga Ranta 10.8. Näihin kuuluu muun muassa Tanssiorkesteri Tähdenlento. Koivu on erityisen ylpeä työstä, jonka yhdistys teki ennen nykymuotoista päihdehoitoa. Järj. – Uusia jäseniä on tullut nytkin pitkin kesää. Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen -klassikkomusikaali Vuohensaaren kesäteatterissa (Satamakatu 102) klo 19. TEATTERI (€) Sisko ja sen veli Mathildedalin kesäteatterissa (Ruukinrannantie 6) klo 18. TÄNÄÄN kalenteri@sss.fi 4 vuotta Ilona Tito 12.8. Järj. KOKOUKSIA Kaukurin rukoushuoneyhdistyksen vuosikokous rukoushuoneella (Kaukurintie 489) klo 18. ”Vaihtiksen” keväältä siirtyneitä vuosijuhlia vietetään tänään toimintakeskuksella. Ohjelmaa päärakennuksessa klo 19: Anu ja Juha Väliaho sekä nimikkolähetti Anna Makeeva kertovat kuulumisia Sauen seurakunnasta Virosta, mukana myös Jari Parviainen ja Tarja Laurila. Selkeäksi yhteydeksi Salon historian ja yhdistyksen jäsenmäärän nousun välillä Suominen näkee Nokian tehtaan alasajon. Harmonikkataiteilija Pekka Laakso laulaa ja laulattaa, vieraana jazzpianisti Jukka Linkola. Sananl. Salon seudun mielenterveysomaiset Saunailta Perniön leirikeskuksessa (Kuivastontie 351) klo 17. Vaihtoehto 90:n toiminta on kasvanut selkeästi varsinkin viimeisen kymmenen vuoden aikana. MUSIIKKI Iivanaiset, Kalaniemi, Alakotila-konsertti Rikalanmäen kesäteatteri TeatteriVintissä (Rikalantie 74, Halikko) (€) klo 18
ELOKUUTA 2020 | SALON SEUDUN SANOMAT 19 SSS | Juha Tuuna juha.tuuna@sss.fi JALKAPALLO Salolaisen jalkapallon olosuhteet ottavat lähipäivinä taas yhden ison askeleen eteenpäin, kun Salon Palloilijoiden tekonurmikentälle Paukkulan Astrum Stadionille asennetaan valot. Kenttää olisi voinut käyttää melkein ympäri vuoden, jos olisi ollut valot, Toivonen muistuttaa. SalPan tekonurmikenttä Paukkulassa saa led-valot. Summasta kolmannes tuli tukina ja yksityisten lahjoituksilla. Kahdeksan kappaletta oman kylän led-lampuilla varustettua valotolppaa lisäävät kentän käyttötunteja ja -viikkoja merkittävästi. Hanke rahoitetaan pankkilainalla. Parkkipaikkaongelma on ratkaistu, katsomot ja kioski löytyy, varastokontti on kentän laidalla... Seuraava suurempi projekti on edessä arviolta 5–6 vuoden kuluttua, kun nykyisen tekonurmen käyttöikä tulee täyteen. –?No ei ainakaan niin kauan kuin minä tässä tehtävässä olen, Toivonen nauraa. SalPa rakennutti oman tekonurmen Paukkulaan vuonna 2016. Nyt kun kenttä on valaistu, yksi salolaisen urheilun ikuisuusongelma on saatettu sivutuotteena hautaan: Saloon ei nimittäin taideta koskaan rakentaa jalkapallohallia. Tällä hetkellä kenttä on 93 metriä pitkä ja 60 metriä leveä. Toivonen muistuttaa, että esimerkiksi kuplahallin alkukustannusten lisäksi halli pitäisi myös pystyttää ja poistaa joka vuosi. URHEILU KESKIVIIKKONA 12. – Kuka sen tekisi, Toivonen kysyy Kiinteä halli maksaisi jo miljoonia, eikä SalPalla sellaisia rahoja ole, puhumattakaan Salon kaupungista. – Jos nämä talvet ovat sellaisia kuin viimeksi, niin Paukkulassa pystyy pelaamaan pitkään. Noin 500 pelaajan SalPalle valoprojekti ei ole valtava, mutta silti tuntuva panostus. –?Eihän viime vuonna tullut talvea lainkaan. Toivonen haluaakin, että Astrum Stadionista tulisi jatkossa enemmän stadion ja seuran oma koti. Samassa yhteydessä kentän pituutta tulisi kasvattaa vaikka väkisin. Lisää kuukausia kalenteriin Paukkula valaistuu toivotulla tavalla. –?Uskallanko sanoa, että neljä kuukautta tulee lisää vuodessa, SalPan puheenjohtaja Jukka Toivonen pohtii kaivinkoneen vieressä. Kunhan ei ole pakkasta, Toivonen toistaa ja arvioi kentän ylläpitokustannuksiksi 5 000 euroa vuodessa. Neljä kuukautta kuulostaa paljolta, mutta Suomen talvi on tunnetusti pitkä ja pimeä, eikä marraskuusta helmikuulle valaisemattomalla kentällä ole ollut juuri käyttöä. S S S / J A N S U N D M A N ”Kenttää olisi voinut käyttää melkein ympäri vuoden, jos olisi ollut valot.”. –?Olisi pitänyt tehdä vähän pidempi jo ekalla kerralla, Toivonen manaa ja virnistää päälle. –?Toiselle reunalle pitäisi saada kaksi vaihtoaitiota. Pelikentän minimikoko on 95 kertaa 55 metriä ja Palloliiton suositus 105 kertaa 68 metriä. Kenttä maksoi reilut 200 000 euroa. Ja sitten rinnettä voisi siistiä ja laittaa muutaman katsomorivin, Toivonen sanoo ja katsoo kohti rehevää rinnettä. Tämän valohankkeen kokonaiskustannuksiksi on budjetoitu 23 000 euroa
tietämille pystytään juoksemaan. Olisin halunnut hypätä pitkälle, mutta tein tyhmiä virheitä, Mäkelä sanoi. Loppuviikon Kalevan kisoissa Harala tähtää mitaliin. Sain ehkä sen ansiosta tekniikan toimimaan. –?Ristiriitainen olo on. Tunsin itseni väsyneeksi ja lihakset olivat hellänä edellisestä kilpailusta, Vetter kertoi. Mäkelän kolme ensimmäistä hyppyä osuivat kahdeksan senttimetrin sisään välille 14,04–14,12, ja neuvoteltuaan valmentajansa Tuomas Sallisen kanssa Mäkelä jätti neljännen yrityksensä väliin. Korte helli kilpailun jälkeen polveaan jääpussilla. Ståhl on viime aikoina pyrkinyt käyttämään entistä voimakkaammin jalkojaan heittämisessä, mutta ei innostunut analysoimaan suorituksiaan. Italian Luminosa Bogliolo ja Unkarin Luca Kozak jättivät Annimari Kortteen parhaana suomalaisena neljänneksi. –?En yhtään tiennyt, että 8.20:n Muistutuksia maailman tasosta Nadine Visser paineli aitaviidakon yli erinomaista vauhtia. –?Osuin moneen aitaan sekä alkuerissä että loppukilpailussa, Korte kertoi ja vilautti turvonnutta polveaan jääpussin alta. Verryttelyhyppy taisi olla illan pisin, mutta kun menen täydellä vauhdilla, en ehdi tai osaa tehdä sitä, Mäkelä harmitteli. Raitasen ennätys on viime vuonna Turussa juostu 8.21,47. Hollannin Nadine Visser voitti juoksun ajalla 12,68. Mäkelä kertoi painaneensa ponnistusjalkaa liian aikaisin alas ja kallistuneensa tämän seurauksena etukenoon. Vetter aloitti kilpailun ysikymppisellä. Nooralotta Neziri oli viides ajalla 13,00, Lotta Harala ennätyksellään 13,10 kuudes ja Reetta Hurske seitsemäs ajalla 13,11. –?Miten olen niin tyhmä. L E H T I K U V A / V E S A M O I L A N E N Johannes Vetter nosti etusormen pystyyn. Topi Raitanen juoksi kepeästi sekunnin päähän 3 000 metrin esteiden ennätyksestään ja otti uransa toiseksi parhaalla ajalla 8.22,45 myös Paavo Nurmen kisojen voiton. URHEILU 20 SALON SEUDUN SANOMAT | KESKIVIIKKONA 12. Kunto on ollut hyvä ja tuntui irtonaiselta, Raitanen hymyili. Ennätystään kolme sadasosaa kohentunut Harala oli suomalaisista tyytyväisin. Paavo Nurmi Gamesissa Ståhl heitti kolmannellaan 69,23 ja viidennellään 70,20, mutta lopputuloksiin voittomerkinnäksi jäi kuitenkin 69,23, sillä 70-metrinen todettiin lopulta yliastutuksi. Viimeinen 50 metriä tuli vähän hölkäten sormi pystyssä. Kortteen aika oli 12,89. Mäkelän kisaputki alkoi viime viikolla Espoossa ja jatkuu viikonloppuna Turussa Kalevan Kisojen karsinnalla ja finaalilla. Naisten 100 metrin aitajuoksussa suomalaiset kokivat joukolla tappion ulkomaalaisille. Suorat verrokit kansainväliselle huipulle ovat pitkälti puuttuneet, mutta Turun Paavo Nurmi Gamesissa herkuteltiin useilla maailman huippuluokan tuloksilla. L E H T I K U V A / J U S S I N U K A R I Visser ja Vetter kohdahduttivat Paavo Nurmen stadionin yleisöä. Johannes Vetter toipui Saksan mestaruuskisojen rasituksista huippuvireeseen kahdessa päivässä. Turhauttaa tosin se, että kahdeksan aitaa tuli taas hyvin, mutta loppu hajosi, Harala totesi. Kyllä varmaan (valmentaja) Janne (Ukonmaanaho) katsoi kotisohvalta, että juokse nyt saatana. Kristiina Mäkelän kauden raskain puolitoistaviikkoinen tuli puolimatkan krouviin, mutta kolmiloikkaajan tavoittelema Suomen ennätys antaa yhä odottaa itseään. –?Tunsin sunnuntaina, että pystyn parempaan kuin 87–88 metriin, mutten odottanut vielä tänään näin hyvää tulosta. –?Enkä kiellä, ettenkö myös odottaisi 12-alkuista loppuaikaa, Harala tunnusti. Mäkelä voitti tuloksella 14,12, mutta manasi kisan jälkeen tekemiään virheitä. –?Hillitsin hieman vauhtia ja yritin heittää rennosti. –?Viime vuonna oli sama juttu. Aidat tulevat päin, kun nopeus kasvaa. Ruotsin Daniel Ståhl oli saapunut Turkuun tiistaina kello puoli kaksi edellisestä kisastaan, jossa hän nakkasi Sollentunassa kauden kärkituloksen 71,37. Sen perään hän heitti vielä 87, 88 ja 86 metrin tulokset. –?Oli hankala päivä, joten siinä mielessä tämä oli työvoitto. ELOKUUTA 2020 YLEISURHEILU Useat Suomen yleisurheilun kärkinimet ovat urheilleet omaan tasoonsa nähden erittäin hyvin kesän aikana. Tulos yllätti Lontoon 2017 kisojen maailmanmestarin. Suomalaisiin (kuvassa Nooralotta Neziri) jäi turvaväli. (STT, SSS). Vetter voitti sunnuntaina Braunschweigissa maansa mestaruuden tuloksella 87,36 ja Turussa hän lähetti tiistaina keihään kauden kärkitulokseen 91,49. –?Noh, soita mun valmentajalleni, Ståhl naureskeli
Jos Korisliiga pelataan, ei sarjataulukko dramaattisesti viime kaudesta muutu. Miehet/naiset, ratakelaus: 100 m (+0,7): 1) Leo-Pekka Tähti (T54luokka) PorTa 13,95 (kk), 2) Esa-Pekka Mattila (T54) EspTa 14,94, 3) Tuomo Himanka (T54) KalajJ 15,51, 4) Henry Manni (T34) Länsi-UudU 15,91, 5) Amanda Kotaja (T54) VampulU 16,21, 6) Sini Paukkeri (T54) PudasjU 18,81), 7) Toni Piispanen (T51) EspTa 20,38, 8) Juuso Nuotio (T52) Turun SKU 21,72. Heidän joukossaan Carl Lindbom, Matti Nuutinen ja Ilari Seppälä, jotka hakevat pelipaikkaa Suomen ulkopuolelta. Naiset: 800 m: 1) Sara Kuivisto BorgåAk 2.03,13, 2) Nadia Power Irlanti 2.03,13, 3) Noélie Yarigo Benin 2.07,29, 4) Viola Westling TuUl 2.09,13, 5) Heini Ikonen JyväskKU 2.09,39, 6) Katja Blunden HKV 2.10,24, 7) Marika Aarnio TurWe 2.11,54, 8) Riina Heikkonen LappeenUM 2.13,13, 9) Viivi Lankinen TurUl 2.14,68. Ilves/2 8 7 1 28–8 22 HJK Klubi 04 8 7 1 28–8 22 PIF 8 4 3 1 12–7 15 Atlantis FC 8 4 1 3 20–18 13 HJS Akatemia 8 2 4 2 13–13 10 KaaPo 8 2 3 3 14–15 9 SalPa 8 2 2 4 15–21 8 TPV 8 1 4 3 10–15 7 GrIFK 8 2 1 5 14–28 7 FC Jazz 8 6 2 8–12 6 FC Espoo 8 2 6 11–18 6 P-Iirot 8 1 2 5 6–16 5 LENTOPALLO XLIII Salo Volley -turnauksen loppusijoitukia: Miesten harrastesarja: 1) Joken jengi, 2) AlaPo, 3) Piikkiön kehitys (PiKe), 4) JYKY, 5) NJ all-stars, 6) Pyhärannan Myrsky, 7) Hups!, 8) FC Karjala Team 2, 9) HUPS Hämeenlinna, 10) FC Karjala Team 1, 11) SaLePa, 12) Tiikeri-Volley, 13) Metsien miehet, 14) Teiskon Terä, 15) Vilpas Ultras, 16) Hiun Pallo, 17) A.A Team, 18) Balls commanders, 19) Perttulan Riento, 20) Holkki ja Pojat, 21) Vaulammin Kiusa, 22) Lounea Palvelut oy, 23) Wet Dream Team, 24) Vatos Locos, 25) Lyö Sitä Palloo (LSP), 26) Ac PoVi ,27) Eivälii, 28) Cobra Kai, 29) Palautusjuoma, 30) Team Happo, 31) Kielletyt Hetelmät, 32) Setti Säpäkkä XVI, 33) Uggosetti, 34) El Pantera, 35) KaPa, 36) Team trippimehu, 37) Team Ski Haus Bistro, 38) Kari Vepsä FunClub, 39) LALPJ, 40) Keski-Salon Pateri, 41) LÖSSI, 42) Jortikka Iskussa, 43) Lord of the Isles, 44) Rattopojat Oy, 45) SlippyD Sekasarja 1: 1) Nemoa etsimässä, 2) Team Real, 3) PLAYA1, 4) MEIE, 5) OHO!, 6) DeWi, 7) PLAYA, 8) Est volley, 9) Tekosyyt, 10) Arvon Peukut, 11) Kääbused, 12) Idänpään Toive, 13) LP Ohilyönti, 14) Villit Vadelmat, 15) Jyskän pamahdus, 16) KloPa, 17) Kääbused 2, 18) SärU, 19) AC Mallasjuoma, 20) vähäniinku, 21) Peräkammarin Ponnistus, 22) Ratamestarit, 23) Karhusillan Pallo,Margareta, 24) Kasvimaan Kauhut, 25) Piikkiön Kehitys ry / PIKE, 27) Pallonvartijat, 28) KloPa 2, 29) RuLePa, 30) Sitä Sun Tätä, 31) Salon VPK, 32) Kaikki käy, 33) Jaaers, 34) TietystLoistavaaOsaamist (TLO), 35) Notkeat Palloilijat. HBA-Märsky-taustaisista pelaajista Fiifi Aidoo valitsi Espanjan kolmosliigan ja Edon Maxhuni Viron pääsarjan. Nämä olivat keskeytyneellä kaudella täysin omaa luokkaansa, ja kotimainen parhaimmisto jatkaa Henri Kantosta lukuun ottamatta kokonaisuudessaan. Sofie Van Accom Belgia keskeytti. Onnenapila: 2 KENO Päiväarvonta: 5, 7, 8, 21, 22, 25, 28, 30, 40, 42, 45, 52, 54, 55, 56, 57, 59, 63, 65, 70. Kunkkunumero: 69 SYNTTÄRIT Voittorivi: 1. Suuria heilahduksia joukkueiden lähtökohtaiseen tasoon ei siis ole tässä vaiheessa luvassa. huhti 31 C SSS | Olli Mäntylä olli.mantyla@sss.fi KORIPALLO Miesten Korisliigan voimasuhteita on varsin turvallista arvioida jo nyt, vaikka kauden toivottavaan alkamispäivään on vielä hieman yli kaksi kuukautta. Keskikastissa edenneistä KTP:n vielä julkaisemattomien ulkomaalaispelaajien täytyy kunnostautua korinaluspelaamisessa. Heistä ketään ei voi luonnehtia urallaan merkittäväksi korisliigapelaajaksi. E, 1.40 km: 1) Rapakko Timo, SuSi, 16.02, 2) Liski Eero, SalVie, 23.04, 3) Heinonen Kari, 31.30, 4) Lemminkäinen Miro, 32.29, 5) Lemminkäinen Niko, 32.34, 6) Lemminkäinen Tomi, LP Vies, 33.01, 7) Hellberg Liisa, 36.30, 8) Äikäs Juho, 38.43. Elias Harala 1–1. Kunkkunumero: 5 Ilta-arvonta: 8, 15, 18, 21, 27, 30, 32, 35, 38, 40, 43, 44, 49, 50, 52, 53, 57, 65, 69, 70. Korihailla on puolestaan seitsemän pelaajasopimusta. Kolmiloikka: 1) Kristiina Mäkelä OrimattiJ 14,12, 2) Gabriela Petrova Bulgaria 14,08, 3) Dovile Kilty Liettua 13,79, 4) Naomi Ogbeta Britannia 13,74, 5) Janne Nielsen Tanska 13,71 (+2,1, myös 13,52 +0,8), 6) Evelise Veiga Portugali 13,53, 7) Diana Zagainova Liettua 13,25. Suurta heilahdusta näidenkään ryhmien tasossa tuskin nähdään. Seuraavat Maanantairastit 17.08.2020, paikkana Luontotalo, Mathildedal, järjestää Rasti-Perniö. Koronakevään ja tartuntavapaamman alkukesän seuraus on se, että liigajoukkueiden nokkimisjärjestys näyttäisi pysyvän yllättävän yllätyksettömästi samana. Valtaosa liigan profiilipelaajiksi luonnehdittavista nimistä on alustavan joukkueensa valinnut. YLEISURHEILU Turku, kv. 6 eri rataa. Kiekko: 1) Daniel Ståhl Ruotsi 69,23, 2) Andrius Gudzius Liettua 66,39, 3) Kristjan Ceh Slovenia 66,07, 4) Robert Urbanek Puola 63,61, 5) Simon Pettersson Ruotsin 63,13, 6) Alin Alexandru Firfirica Romania 60,98, 7) Frantz Kruger Vasa IS 56,62. Toisaalta Lahteen suuntasi Korihaissa hyvän kauden pelannut Henri Ventoniemi, joten juuri Kouvojen ja Lahden voi olettaa jälleen pelaavan viimeisistä pudotuspelipaikoista. 2. 1?500 m: 1) Melissa Courtney-Bryant Britannia 4.03,69, 2) Elise Vanderelst Belgia 4.09,32, 3) Amalie Säten Norja 4.09,78, 4) Katharina Trost Saksa 4.10,58, 5) Rosie Clarke Britannia 4.11,25, 6) Erin Wallace Britannia 4.16,75. Pelaajistossa Marius Van Andringa vaihtui Teemu Suloseen. 100 m aidat (+1,2): 1) Nadine Visser Hollanti 12,68 (kk), 2) Luminosa Bogliolo Italia 12,79, 3) Luca Kozak Unkari 12,83, 4) Annimari Korte HIFK 12,89, 5) Nooralotta Neziri JyväskKU 13,00, 6) Lotta Harala TampPy 13,10, 7) Reetta Hurske TampPy 13,11, 8) Solene Ndama Ranska 13,21. Atte Perttu oli puolestaan viime kaudella Ura Basketissa usein vaihtopenkillä ottelujen alusta loppuun. Viime kauden kotimaisista korisliigaonnistujista tilanne on auki lähinnä Daniel Dolencin kohdalla. Alkuerät, 1. Järjestäjänä Angelniemen Ankkuri. erä (+1,8): 1) Visser 12,87, 2) Neziri 12,96, 3) Kozak 13,03, 4) Ndama 13,28, 5) Hurske 13,28. Juho Lehtonen 0–1, 48. Jo varhain keväällä oli havaittavissa Salon Vilppaan, Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen Karhubasketin oletettava pysyminen johtavana kolmikkona. Kouvolan Kouvot on paluumuuttaja Tuomas Hirvosen verran viime kautta parempi, Lahti Basketball luonnollisesti Hirvosen verran huonompi. 3?000 m esteet: 1) Topi Raitanen HKV 8.22,45 (kkk), 2) Phil Norman Britannia 8.23,60, 3) Alexis Phelut Ranska 8.32,12, 4) Yohanes Chiappinelli Italia 8.35,17, 5) Martin Grau Saksa 8.36,26, 6) Zak Seddon Britannia 8.36,72, 7) Tim Van De Velde Belgia 8.38,75, 8) Jonathan Hopkins Britannia 8.42,28, 9) Kaur Kivistik Viro 8.52,79. Simon Krauss Ranska keskeytti. PÄIVÄN PELIT KAIKKI TAI EI MITÄÄN Oikeat numerot: 1, 2, 5, 6, 7, 10, 13, 14, 16, 21, 22, 24. Keihäs: 1) Johannes Vetter Saksa 91,49 (kk), 2) Andreas Hofmann Saksa 85,24, 3) Gatis Cakss Latvia 82,65, 4) Norbert Rivasz-Toth Unkari 82,22, 5) Kim Amb Ruotsi 81,38, 6) Lassi Etelätalo JoensKa 79,77, 7) Topias Laine HKV 72,88. KESKIVIIKKONA 12. Myös hiljattain maaotteluissa paikoin väläytellyt Remu Raitanen on vielä vailla seuraa. Korkeus: 1) Heta Tuuri LahdA 185, 2) Bara Sajdokova Tshekki 182, 3) Jessica Kähärä MikkelKV 182, 4) Jeannelle Scheper Saint Lucia 177, 5) Linda Sandblom Hangö IK 177, 6) Laura Gröll Saksa 172. Voimasuhteet yllättävän ennallaan. 400 m aidat: 1) Nick Smidt Hollanti 49,84, 2) Rasmus Mägi Viro 50,01, 3) Ludvy Vaillant Ranska 50,37, 4) Chris McAlister Britannia 50,71, 5) Ramsey Angela Hollanti 51,04, 6) Tuomas Lehtonen LiedPa 51,05 (kkk), 7) Patryk Dobek Puola 51,81, 8) Oskari Mörö Esbo IF 52,64. ELOKUUTA 2020 | SALON SEUDUN SANOMAT 21 URHEILUSSA TAPAHTUU Ykkössuunnat ja Salon mestaruusrastit tänään keskiviikkona Suomusjärvellä Lähdöt välillä 17-19.00. 400 m: 1) Tähti 48,45, 2) Manni 53,78, 3) Himanka 56,70, 4) Kotaja 59,54, 5) Henry Sundblom (T53) TuUl 1.12,83, 6) Paukkeri 1.13,42. Maajoukkueprofiilin nimistä avoinna on enää joidenkin miesten seuraavat osoitteet. Tiistain lehdessä olleista tuloksista puuttui kyseisten sarjojen joukkueita. Spekuloidaan kuitenkin hetki sillä oletuksella, että urheilu pystyisi jatkamaan elämäänsä syksyllä. Opastus tieltä Salo-Teijo, tie 1824 28 km Salosta. Pituus: 1) Jazmin Sawyers Britannia 654, 2) Abigail Irozuru Britannia 652, 3) Maria Huntington TampPy 650, 4) Alina Rotaru Romania 631, 5) Petra Beata Farkas Unkari 626 (+2,4, myös 623 +0,1), 6) Anasztazia Nguyen Unkari 625 (+2,1, myös 619 –0,5), 7) Yanis David Ranska 619, 8) Taika Koilahti TurWe 582. Erika Furlani Italia ei tulosta, Ella Junnila TampPy ei hypännyt. Opastus Kurkelantien ja Kekkosentien risteyksestä Tervetuloa ! SuSi TULOSPÖRSSI AMPUMAURHEILU Salon Seudun Ampujien mestaruuskilpailut, 50 m kivääri: 60 ls makuu: M: 1) Teemu Hartman 610.3 M50: 1) Tero Hovila 611.3, 2) Ilkka Ratamo 599.7, 3) Arto Lehtovirta 597.5 M60: 1) Markku Haklin 612.1, 2) Jukka Salo 554.8 Y80: 1) Pentti Ihalainen 576.0 14T (30 ls tuelta) 1) Helmi Pietinalho 284.2, 2) Laszlo Petrovan 260.0 3x20 ls: M50: 1) Tero Hovila 568, 2) Ilkka Ratamo 561, 3) Arto Lehtovirta 526 M60: 1) Markku Haklin 553, 2) Jukka Salo 495 50m Kivääri 2x30 ls Y80: 1) Pentti Ihalainen 497 JALKAPALLO Miesten Kakkonen, lohko B: TPV–Jazz 1–1 (0–1) 32. Kaarinan Ura Basket ja Uudenkaupungin Korihait on käsiteltävä omana kappaleenaan. Tapahtumaan osallistui 150 juoksijaa. Mattila hylättiin. 110 m aidat (+1,1): 1) Andy Pozzi Britannia 13,17 (kk), 2) Wilhem Belocian Ranska 13,38, 3) David King Britannia 13,57, 4) Antonio Alkana Etelä-Afrikka 13,58, 5) Elmo Lakka JyväskKU 13,79, 6) Hassane Fofana Italia 13,88, 7) Ilari Manninen JyväskKU 14,11. Alustavan siksi, että kauden läpivienti on suurien epävarmuuksien peitossa. C, 3.90 km: 1) Välivirta Mikko, HaHa, 35.05, 2) Alarakkola Ari, PertPe, 39.35, 3) Tekkala Kalle, 40.16, 4) Sinnelä Terhi, 43.32, 5) Rantala Timo, 45.26, 6) Ståhlström Janne, 45.29, 7) Honkanen Timo, 46.35, 8) Eskola Osmo, 48.00, 9) Pyykkö Tuomas, 48.28, 10) Villberg Hannu, SalVie, 48.50, 11) Raute Minna, 48.52, 12) Kivioja Heikki, 49.57, 13) Toivonen Pasi, Roamers, 51.00, 14) Ylimaa Jari, 51.47, 15) Kivioja Pirjo, 51.49 D, 2.50 km: 1) Virtanen Onni, AngA, 18.16, 2) Rapakko Timo, SuSi, 26.53, 3) Salminen Rauno, UK-Delt, 30.32, 4) Pirinen Teemu, 31.27, 5) Kipinoinen Tatu, 32.08, 6) Sjöholm Kalevi, 32.39, 7) Laakso Tapani, PertPe, 33.39, 8) Matinaho Veijo, UK-Delt, 35.03, 9) Hotokka Anu, 36.38, 10) Sailola Risto, PertPe, 37.20, 11) Mannonen Mikko, AngA, 38.01, 12) Järvinen Susanna, 39.12, 13) Toivonen Henrik, AngA, 40.05, 14) Jokinen Jouko, KisKi, 40.06, 15) Saarinen Jouni, SalVie, 41.04. Lapuan Kobrat taistelee todennäköisesti edelleen saman materiaalin riittävyyden kanssa, vaikka elintärkeä takamies Antto Nikkarinen joukkueessa jatkaakin. B, 5.10 km: 1) Pasi Saastamoinen, 50.39, 2) Kinnunen Sami, 54.44, 3) Lehtoruusu Antero, SalVie, 57.35, 4) Elovaara Jarno, 58.10, 5) Nurmi Johannes, SalVil, 58.24, 6) Virtanen Jari, 59.36, 7) Luoma Ari-Pekka, Roamers, 1.03.12, 8) Korpela Markku, 1.04.03, 9) Jokiniemi Risto, SalVil, 1.04.52, 10) Ylimaa Juho, AngA, 1.05.30, 11) Harjunpää Jani, 1.10.59, 12) Parttimaa Tuomas, AngA, 1.10.59, 13) Hofmann Toni, 1.11.54, 14) Rannikko Jari, 1.12.16, 15) Sorvari Ari, Elpante, 1.12.48. Seiväs: 1) Nikoleta Kiriakopoulou Kreikka 463, 2) Holly Bradshaw Britannia 463, 3) Elei-Klaoudia Polak Kreikka 453, 4) Elina Lampela OulPy 441, 5) Romana Malacova Tshekki 441. Uran taustayhtiö VS Basket Oy on päätynyt tämän(kin) kesän aikana protestilistalle. Jamar Wilson pysyy susirajalla, ja asioiden natsatessa Katajalla on potentiaalia roimasti surullismielistä viime kautta parempaan. erä (+0,6): 1) Bogliolo 12,93, 2) Korte 12,98, 3) Harala 13,19. PESÄPALLO Miesten Superpesis: Imatra–Kouvola 1–2 (4–2, 1–3, 1–1, 1–4) Joensuu–Kitee 2–1 (4–2, 0–1, 1–1, 4–3) Raahe–Vimpeli 1–2 (2–3, 2–0, 1–2) Seinäjoki–Kempele 2–0 (3–2, 4–2) Siilinjärvi–Koskenkorva 2–0 (1–0, 5–1) Tampere–Kankaanpää 1–0 (2–2, 2–1) SUUNNISTUS Märy, Maanantairastit: A, 6.80 km: 1) Paulin Joonas, 50.22, 2) Isojunno Veijo, KemKi, 59.08, 3) Fredriksson Jan-Erik, SalVie, 1.01.43, 4) Virtanen Teemu, 1.04.21, 5) Holmijoki Tapani, 1.05.10, 6) Puro Ilkka, 1.05.22, 7) Laitinen Juha-Matti, 1.07.06, 8) Mittinen Heikki, 1.12.18, 9) Särmäntö Päivi, 1.17.19, 10) Vigelius Kari, SalVie, 1.24.50, 11) Pohjola Jukka, 1.35.25, 12) Andsten Marko, 1.46.12. Paavo Nurmi -kilpailut: Miehet: 100 m (+1,3): 1) Lamont Marcell Jacobs Italia 10,11, 2) Chijindu Ujah Britannia 10,17, 3) Joris van Gool Hollanti 10,28, 4) Viljami Kaasalainen JyväskKU 10,34, 5) Taymir Burnet Hollanti 10,37, 6) Samuli Samuelsson IkaalistU 10,39, 7) Riku Illukka VantSa 10,51, 8) Christophe Lemaitre Ranska keskeytti. Sanna Erkinheimo LahdA keskeytti. Miikka Marttinen on pelannut suurehkoja minuutteja siksi, koska hän on edustanut Korihaita. Pirkanmaalaiset Tampereen Pyrintö ja BC Nokia vaihtoivat Shawn Hopkinsin ja Antero Lehdon ”päittäin”. Jos joku joukkue voi näitä haastaa, on se Joensuun Kataja Basket
alv.) 15,50/kk (kesto) Paperilaskusta veloitetaan 1,50 € paperilaskulisä. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. 31,30/kk 12/6/4 kk erissä DIGILEHTI + SSS.FI Kestotilaus alk. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2020 ISSN 0782-5404 Sanomalehtien Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna klo 9.30-15.00 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERIja DIGILEHTI + SSS.FI Kestotilaus alk. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sssmedia.fi Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. ma-pe klo 11.00-14.00, Puhelin: (02) 770 2610. ma-pe klo 11.00-14.00, Puhelin: (02) 770 2610. Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). ma-pe klo 11.00-14.00, Puhelin: (02) 770 2610. Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). 31,30/kk 12/6/4 kk erissä DIGILEHTI + SSS.FI Kestotilaus alk. alv.) 1/2/3 kk Digilehti (sis. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. 38 Sanomalehtien Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna klo 9.30-15.00 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERI +DIGI 1.12.2019 alkaen: Kestotilaus 31,30/kk (sis. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. ma-pe klo 11.00-14.00, Puhelin: (02) 770 2610. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sssmedia.fi Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. 31,30/kk 12/6/4 kk erissä DIGILEHTI + SSS.FI Kestotilaus alk. klo 7.00-11.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. 31,30/kk 12/6/4 kk erissä DIGILEHTI + SSS.FI Kestotilaus alk. klo 7.00-11.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). alv.) 12/6/4 kk erissä Määräaikaistilaus 37.00/kk (sis. VI RT A N EN FI N G ER PO RI W U M O VI IV I JA W A G N ER LA SS I JA LE EV I 22 SALON SEUDUN SANOMAT | KESKIVIIKKONA 12. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2020 ISSN 0782-5404 Sanomalehtien Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna klo 9.30-15.00 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERIja DIGILEHTI + SSS.FI Kestotilaus alk. 15,50/kk Paperilaskusta veloitetaan 1,50 € paperilaskulisä. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.).. ma-pe klo 11.00-14.00,, Puhelin: (02) 770 2610. ELOKUUTA 2020 Korotettu hinta puhelinosakkeesta! www.asiakasturva.fi P. 15,50/kk Paperilaskusta veloitetaan 1,50 € paperilaskulisä. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sssmedia.fi Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. klo 7.00-11.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. SINÄKIN JUURI NYT.. 15,50/kk Paperilaskusta veloitetaan 1,50 € paperilaskulisä. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2020 ISSN 0782-5404 SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi IP A N A VA LT A B. 31,30/kk 12/6/4 kk erissä DIGILEHTI + SSS.FI Kestotilaus alk. 050 540 5004 OSTETAAN KAIKKI LUKEVAT ILMOITUKSIA. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2020 ISSN 0782-5404 Sanomalehtien Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. 15,50/kk Paperilaskusta veloitetaan 1,50 € paperilaskulisä. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sssmedia.fi Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. klo 7.00-11.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). ma-pe klo 11.00-14.00, Puhelin: (02) 770 2610. klo 7.00-11.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. klo 7.00-11.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Tilaajapalvelu 02 770 2626 Avoinna klo 9.30-15.00 Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. ma-pe klo 11.00-14.00, Puhelin: (02) 770 2610. Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2020 ISSN 0782-5404 Sanomalehtien Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna klo 9.30-15.00 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERIja DIGILEHTI + SSS.FI Kestotilaus alk. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2020 ISSN 0782-5404 Sanomalehtien Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna klo 9.30-15.00 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERIja DIGILEHTI + SSS.FI Kestotilaus alk. 15,50/kk Paperilaskusta veloitetaan 1,50 € paperilaskulisä. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2020 ISSN 0782-5404 Sanomalehtien Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna klo 9.30-15.00 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERIja DIGILEHTI + SSS.FI Kestotilaus alk. klo 7.00-11.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sssmedia.fi Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero
Jakso 2/10. Suomi, 2015. (U) HD 19.30 Yle Nyheter TV-nytt HD 19.45 Aseentekijä Kjell Gunnar Larsen on vanhan koulukunnan aseentekijä. 20.00 Rantabaari (12) Onnettomuus. YLE TEEMA & FEM 08.50 YLE FEM 08.50 Syntynyt vuonna 2010 09.50 Maria ja kesäpuhujat 10.35 Line ja matka kehoihin 11.00 Arkkitehdin kotona 11.30 Tiettömän taipaleen takana 12.00 YLE TEEMA 12.00 Yle Live: WOMEX-festivaalin kooste 2 13.30 My Generation Michael Caine 15.00 Isä Matteon tutkimuksia (12) 16.05 Pieni talo preerialla (12) Klo 17 17.00 Määränpäänä Santiago de Compostela 17/24. Jartsa rypee epätoivossa, mutta saa lohtua Kristalta. Heikki Aittokoski. Tappavat valheet. 20.58 Keno ja Synttärit Klo 21 21.00 Elokuva: 007 Älä kieltäydy kahdesti (12) Pääosissa: Sean Connery, Kim Basinger, Klaus Maria Brandauer, Max Von Sydow, Bernie Casey, Alec McCowen. Hölöhölö-telkkari elää ja voi hyvin! Tosin tänään kokeillaan älykkäämpää ja levollisempaa meininkiä, eikös niin Jenni Pääskysaari, Tuomas Kyrö, Pirjo Heikkilä, Kari Hotakainen ja vieras ex-puhemies Maria Lohela. Mutafukaz perustuu samannimiseen Guillaume Renardin luomaan sarjakuvaan. Kausi 8, 10/12. Kuningatar Silvia kertoo linnan kilteistä kummituksista. Illalla herkistytään puhumaan elämän isoista käänteistä 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 ESPN dokumentti: Sepp Blatterin nousu ja tuho Sepp Blatterin nousu ja tuho. Maailman onnellisin heimo. Mikä on tulevaisuuden ruokalista ja suostuuko Kontio syömään Rakun eväitä. Kausi 2, 45/100. (128’) 23.40 Narcos: Mexico Kausi 1. Lande Junailijoita ja toimintaa. Toimittaja Jeremy Schaap lähtee selvittämään totuutta mm. Tässä jaksossa vierailevat televisiotähti Jon Stewart sekä CBS:n uutisankkuri ja journalisti Dan Rather. Mitä Mokkapirtissä tapahtuu. Norjalainen draamasarja. Kausi 5, 19/24. Isoisän perintö. Godón perheessä syntyy uusi skandaalinpoikanen. Ruotsalainen metsästysohjelma. 03.00 Ulosottomiehet Autoani ette vie. Kausi 5, 6/31. 18.00 Kauniit ja rohkeat (S) Shauna, kuriton kuuntelija. Heather täyttää 50 vuotta, ja toivoo viettävänsä päivää kaikessa hiljaisuudessa. Sanna ja Antti kokevat epäonnea Pudasjärvellä. Jakso 9/10. Kausi 4, 6/14. Maria pääsee tutustumaan moninkertaisen olympiamitalistin elämään Porissa. Kausi 19, 9/20. Ainsley on kuitenkin eri mieltä, sillä hän aikoo järjestää ystävälleen yllätysbileet. Julkkiskausi, 3/4. Lola tarttuu suutuspäissään toimeen. Ella Kanninen lähtee normannien jalanjäljissä tutustumaan Etelä-Italiaan. Henkilökuva Fifan entisestä puheenjohtajasta Sepp Blatterista, joka rakensi lähes koko uransa korruptioja lahjontasyytösten keskellä. Töistä kotiin palaavaa Saulia odottaa yllätys. T: Atomized Studios, Iso-Britannia HD 20.00 Ellan matkassa: EteläItalia 1/7. Spede-farssi kahdesta gangsterista, jotka suunnittelevat keksijänä toimivan koeputkiaikuisen kaappaamista. Viisikymmentä. Mutta onko poliisia johdettu harhaan. Vanha vihollinen pakottaa Harveyn tekemään tiliä menneisyydestään. Jakso 22/25. Tuulen suunta, lämpötila, tähtääminen kaiken täytyy olla juuri oikein, jota jahti tuottaa tulosta. Angelinolla on salaisia voimia, jotka paljastuvat kun hän pääsee takaa-ajajiaan pakoon. 01.05 Myytinmurtajat Varsijousikamppailu. Kausi 2, 45/100. Prinsessa Christina esittelee Drottningholmin ensimmäisen kuningattaren. 18.00 Ulosottomiehet Kommunikaatio-ongelmia. Qatarin MM-kisaisännyyden takana. Animaatio on tuotettu japanilaisen Ankama Animationin ja ranskalaisen Studio 4*C:n yhteistyönä. Amerikkalainen piirrossarja. (U) HD 22.25 Exit (16) Osa 5/8. HD 23.30 Kino: Columbus (S) (USA 2017) HD Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Rusty Rivets (S) 06.25 Ritariprinsessa Nella (S) 06.50 Bing (S) 07.00 Hatchimals (S) 07.05 Disney esittää: Avalorin Elena (S) 07.30 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 07.45 LEGO Ninjago (7) 07.55 LEGO City Adventures (7) 08.10 Arthur ja minimoit (7) 08.35 Bakugan: Battle Planet (7) 09.00 Neljän tähden talkoot 09.30 Neljän tähden talkoot 10.00 Hauskat kotivideot 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Himohamstraajat 14.55 Neljät häät Amerikassa 15.55 Hauskat kotivideot 16.55 Onnenarpa Klo 17 17.00 Remppa vai muutto Vancouver Kausi 2. Klo 21 21.00 Yökylässä Maria Veitola Leo-Pekka, perhe ja elämä. Matka kulkee Salernosta Casertaan ja Pozzuoliin. Tahiti. Dylan säälii veljeään ja tekee kaikkensa saadakseen hänelle apua. Jakso 10/10. (U). Käydään treeneissä ja tavataan perhettä. Ruumis vai ihminen. Uusinta. Jakso 6/8. Linnanherroja ja laavaa. 00.10 Pitääkö olla huolissaan. HD 23.45 Bates Motel (16) Kausi 5, 8/10. 23.40 Pitääkö olla huolissaan. 23.10 Rantabaari (12) Onnettomuus. HD 19.00 Prisma: Sammen pelastus Esihistoriallinen sampi on uhanalainen kala, jonka kanta on romahtanut kaviaarinkalastuksen myötä. Uusinta. HD 22.50 Varjojen maa (16) 6/8. Jakso 3/10. (U) HD 20.00 Velvet colección Kausi 1, 9/10. Madventures Pahimmat iskut. Pakettiauto. Ari ja lapset aistivat loppusyksyn tuntua Pohjois-Karjalassa. Ohjaus: Shojiro Nishimi. Sukset ristissä. Äiti käyttää kovia otteita suojellakseen poikaansa pahalta. 18.25 Emmerdale Kaasua ja kovistelua. 20.00 Sam Neillin Tyyni valtameri 1/6. Annapurna Special 2. Jakso 23/25. William kotiutuu sairaalasta, mutta saa huomata saman tien, ettei Celine aio jakaa elämäänsä itsemurhaa yrittäneen kanssa. HD 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu Klo 21 21.05 A-studio 21.40 8 minuuttia 21.50 Yle Uutiset 21.54 Urheiluruutu 21.58 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.05 Kimppakämppä (12) Kausi 1, 6/8. Kausi 7, 3/14. Estherillä on ongelma, jonka vain Louis voi ratkaista. 00.35 Pukumiehet (7) Vangin dilemma. Uusinta. 01.30 Ulosottomiehet Päänvaivaa päättäjille. Paha hyvällä tavalla. Clara on kahden tulen välissä. 00.50 Suomen huutokauppakeisari Kausi 12. Alkuperäisen retkikunnan jäsenen, kasvitieteilijä Joseph Banksin muistiinpanot sekä paikallisten kertomukset paljastavat millainen vaikutus Cookin tutkimusmatkalla oli paratiisisaareen ja sen asukkaisiin. Carmela Córtes on tulistunut ja käyttäytyy kuin suuri diiva. (100’). Uusinta. 7/12. Jakso 4/14. Kausi 5, 7/31. Liittoutuma. Pääosissa: Vesku Loiri, Simo Salminen, Heikki Kinnunen, Olavi Ahonen, Helge Herala, Tenho Sauren, Maarit Halme, Johanna Raunio, Leo Lastumäki, Hannele Lauri. Peter ja Evelina lähtevät PohjoisSkåneen hanhimetsälle Filip Rubinin ja Joakim Nikkosen kanssa. Kontion silmäterän, hänen tyttärensä Saijan raskaus etenee ja isyyttään kiihkeästi odottava rumpalipoika Eetu aiheuttaa Kontiolle pään vaivaa tuon tuostakin. Aleksi viettää kauden päätöstä Ruotsissa Riikan ja Nikon kisaillessa Inkoossa. 03.50 Astral-TV MTV3 04.10 Grand Designs Australia 06.15 Aamusää 06.25 Uutisaamu 07.00 Uutisaamu 08.00 Uutisaamu 09.10 Kauniit ja rohkeat (S) 09.35 Emmerdale 10.05 Yökylässä Maria Veitola 11.00 Selviytyjät 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.00 Remontilla rahoiksi 14.00 Grand Designs Australia 15.00 Koko Suomi leipoo 16.00 Putous Klo 17 17.30 Salatut elämät Jakso 3803: Jutta menee erolle pantavaksi. 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät Jakso 3804: Laulu ikävästä. HD 17.55 Yle Nyheter TV-nytt HD 18.00 BUU-klubben HD 18.30 Drottningholmin linna kuninkaan koti 1/2. 02.25 Remontilla rahoiksi Hengähdystauko. Kausi 5, 18/24. Springfield kuohuu tulevan äänestyksen alla. 02.50 48 tuntia rikoksesta (12) Kausi 20. Kaikki muuttuu, kun Homer keksii kuningasidean. Häikäilemätön teko. Synttärit ovatkin täynnä yllätyksiä, monessakin mielessä. Henrikin polttareita juhlitaan perusteellisesti. Vanha tuttavamme Hurtta on joutunut polkupyöräonnettomuuteen Sumeliuksen virittämällä sähköpyörällä ja hän on vajonnut koomaan. HD 19.00 Karjalan kunnailla (7) Kausi 1, 5/6: Paluu arkeen. Iso talo, pienet huoneet 18.00 Huvila & Huussi Kausi 11. Pystyykö hän pistämään kapuloita Velvetin rattaisiin. Maria Lohela. Kotimainen viihdeohjelma. Poliisi uskoo, että Henrik Haugberg Madsenin ruumis on paloiteltu valkoisen Mercedes Sprinterin takaosassa. 01.50 Madventures I (7) Kausi 1. Jakso 1/26. 19.00 Madventures Suomi (12) Kausi 1. Kausi 5, 8/10. 23.40 Simpsonit (7) Kuningasidea äänestykseen. 20.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7) Kausi 2. HD Klo 21 21.00 Häiriötekijä (12) Vinksahtaneita tarinoita tarjoileva kauhistuttava komedia perustuu Jani Volasen, Tommi Korpelan, Pirjo Longan, Elina Knihtilän, Eero Ritalan, Lotta Kaihuan ja Elena Leeven näytelmään. Väärä mies vankilassa. (U) HD 23.50 Uusi Kino: Eläimen kuva (S) (U) HD 00.20 Uutisikkuna. Adam saa kuulla iloisia perheuutisia, mutta hänen on maltettava pitää suunsa kiinni siihen asti, että hän keksii tavan päästä Herminen niskan päälle. Ohjelma sisältää materiaalia, joka voi järkyttää herkimpiä katsojia. (40’) Ohjelman tekstitys teksti-tv:n sivulla 333. Uusinta. Kausi 19, 10/20. Uusinta. Kyläläisten huomio kiinnittyy Simpsoneihin, jotka osaa eivät päättää, ketä äänestää. HD 00.30 Uutisikkuna TV1 04.00 Uutisikkuna 06.25 Luontoretkellä: Nuoret erämaassa 06.55 Ylen aamu 09.30 Eränkävijät 10.00 Kyläsairaala (12) 10.50 8 minuuttia 11.00 Yle uutiset Uusimaa 11.03 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.06 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.09 Yle Uutiset Häme 11.12 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.15 Yle Uutiset Keski-Suomi ja EteläSavo 11.18 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.21 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.24 Yle Uutiset PohjoisSuomi 11.27 Yle uutiset Lappi 11.30 Erikoisryhmä Köln (12) 12.15 Kotiin takaisin (12) 13.10 Tervetuloa aamukahville (S) 14.30 Meidän maamme Vårt land 15.00 Ylen aamun parhaat 15.55 Laika, Lada, Marx ja mä 16.25 Tehdään historiaa 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä Klo 17 17.00 Yle Uutiset 17.03 Yle Uutiset alueeltasi 17.07 Kotiin takaisin (12) Kausi 4, 2/12. Vuorikiipeilyä. 20.30 Simpsonit (7) Muistinmenetys. 02.20 Madventures I (7) Kausi 1. Ohjaaja: Spede Pasanen, 1980. 03.20 Grand Designs Australia Viidakkoteltta. Dokumentti Drottningholmin linnan historiasta 1600-luvulta nykypäivään. (U). 19.00 Frendit (S) Rachel menee tupakalle. Ohjaus: Irvin Kershner. HD 23.00 Kuollut mies katoaa (12) 5/6. Nyt hän aikoo poikansa kanssa valmistaa ensimmäisen kokonaan norjalaisen ampumahiihtokiväärin. Suositun amerikkalaisen draamasarjan päätöskaudella maineikkaassa lakitoimistossa Manhattanilla kuohuu jälleen. Kausi 3, 9/10. Campania. O: Aleksi Salmenperä. (U) HD 18.00 Yle Uutiset 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi 18.20 8 minuuttia 18.30 Eränkävijät Kausi 4. KANAVAT KESKIVIIKKO 24 SALON SEUDUN SANOMAT | KESKIVIIKKONA 12. Meribiologi Rory Mooren selvittää miten sampikanta on elvytettävissä. Seriffi Greene käynnistää murhatutkinnan. 20.00 Stadi vs. Siviilirintamalla tapahtuu muutenkin paljon. Kausi 10, 18/46. ELOKUUTA 2020 SUB 04.25 First Dates Suomi 05.20 Simpsonit (7) 06.30 Chuggington (S) 06.40 Taikapuutarhan pikkuötökät (S) 06.50 Muumilaakson tarinoita (S) 07.15 Muumilaakson tarinoita (S) 07.40 Paavo Pesusieni (7) 08.05 Nuori Robin Hood (7) 08.15 Nuori Robin Hood (7) 08.25 Alvin ja pikkuoravat 08.40 Viidakon veijarit (S) 08.50 Professori Balthazar (S) 09.00 Superior Donuts (S) 09.30 Fresh Off the Boat (S) 10.00 Lemmen viemää 11.00 Ostoskanava Tvins.com 12.00 Emmerdale 12.30 Salatut elämät 13.00 Simpsonit (7) 13.30 Simpsonit (7) 14.00 Suomen surkein kuski 15.00 Nuori MacGyver (12) 16.00 Myytinmurtajat Klo 17 17.00 First Dates UK Vamppeja ja veteraaneja. Kausi 5, 5/31. TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 12.8. (U) 17.25 YLE FEM 17.25 Eräelämää 7/8. Terveyskeskukseen rivilääkäriksi alennettu patologi Sirkka ei anna paljoakaan toivoa Hurtan parantumisesta. 19.30 Frendit (S) Ross ei osaa. Kausi 6, 6/13. Lasinporaaja. 02.05 Penn & Teller: Naruta meitä! (7) Ankkamaista taikuutta. Kausi 3, 5/29. HD 20.00 YLE TEEMA Klo 21 21.00 Kiehtova maailma: Määränpäänä Intia 4/4. HD 22.00 Kino: Mutafukaz (16) Science fiction-animaatioelokuvan tapahtumapaikkana on eteläinen Kalifornia, jossa pizzalähetti Angelino ystävineen yrittää selvitä väkivaltaisessa ympäristössä. T: BBC. Hän on huora. Kausi 9, 8/10. Sam Neill aloittaa James Cookin inspiroiman Tyynenmeren matkansa Tahitilta. Klo 21 21.00 Subleffa: Tup-akka-lakko (7) Tup-akka-lakko. 06.52 Tiketi Tok (S) 07.04 Poppelikumpu (S) 07.09 Tete ja Mama (S) 07.18 Kettu ja Jänö (S) 07.29 Kaisa ja Olli (S) 07.37 Mauno (S) 07.48 Ota koppi! 07.56 Ässäluokka (S) 08.21 Galaxi 08.22 Aappo ja Tööt (S) 08.29 Otso ja sopulit (7) 08.36 Näin meillä (7) 09.00 Casualty (12) 10.00 Uusi päivä (S) 10.30 Au pairit Uudessa-Seelannissa 11.00 Avoimena 11.30 Petra rakastaa itseään 12.00 Unelmakoti 13.00 Tanskalainen maajussi 13.30 Luontomatkalla 14.30 Ruotsin lihavimmat koirat 15.00 Kulutustavaratarkastajat 15.40 Karjalan kunnailla (7) 16.30 Uusi päivä (S) Klo 17 17.00 Pikku Kakkonen HD 18.10 Casualty (12) Kausi 32, 27/44