Lievästä kognitiivisesta eli tiedollisesta Alzheimerin taudista kärsii noin
120 000 henkeä.
Dosentti, neurologi Timo Erkinjuntti alusti muistipulmista,
niiden ehkäisystä ja hoidosta lauantaina Espoossa järjestetyillä
Sydänmessuilla. Pitkänen työskenteli aiemmin 12 vuotta auktorisoituna
KHT-tilintarkastajana PricewaterhouseCoopersilla ja on nyt
eläkkeellä.
Laman jälkeen teollisuudella
meni useita vuosia erittäin hyvin.
Liikevaihto ja voitot kasvoivat,
mutta teollisuuden työpaikat vähenivät. SDP:n tavoitteissa on tärkeällä sijalla ensimmäisestä lapsesta maksettavan lapsilisän korotus.
SSS?STT
Hallitusneuvottelujen vetäjä
Anneli Jäätteenmäki (kesk.) oli
myöhään lauantai-iltana edelleen
luottavainen siihen, että neuvottelut saadaan valmiiksi sunnuntain kuluessa.. Se sisältää
laajan kliinisen erikoislääkärin
tekemän muistineurologisen tutkimuksen, jossa ovat mukana lisäksi kaikki tarpeelliset laboratorio-, kuvantamis- sekä muut erityistutkimukset, kertoi Erkinjuntti.. Yritysten tuotteistaan saamat hinnat nousivat selvästi enemmän, ja vientiteolli-
Kehitys, 1990=100,
vuoden 2000 hinnoin
Liikevaihto
Vienti
Henkilöstö
Voitot
400
300
200
100
0
1990 91 92 93 94 95 96 97 98 99 00
STT, lähde: KTM Ritva Pitkänen
suus hyötyi tuntuvasti myös
markan arvon devalvoitumisesta.
. subjektiivisista eli omakohtaisista muistipulmista kärsii yksi
kolmesta 65 vuotta täyttäneestä
kansalaisesta. Tämä vaihe käy nopeasti, sillä kyseessähän on
yksi ja sama henkilö. 1
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
N:o 102
Irtonumero 1,35 . Erityisessä muistitestissä havaittavia muutoksia
löytyy joka kuudennelta, ja joka
kahdennellatoista on dementiaasteinen vika.
Dementiaa sairastaa jo 110 000
suomalaista, ja tapausten määrä
lisääntyy 12 000:lla vuodessa.
Alzheimerin tauti on yleisin muistihäiriön syistä, aivomuutokset
ovat toisella sijalla. Niitä
ovat keski-iän ja varhaisen seniori-iän kohonnut verenpaine,
korkea kolesteroli, sokeriaineenvaihdunnan häiriöt sekä aivoverenkierron häiriöt.
. ma-pe 8.15 - 16.30
ADAM
POPOV
ohjaamassa
jumppia
MUISTATHAN ILMOITTAUTUA
23.4. Toteamalla ja hoitamalla varhain ja huolella näitä vaaratekijöitä voidaan muistipulmien ilmaantuminen myöhentää. siitä, missä
määrin kevennykset painottuvat
työnantajamaksuihin ja tuloverotukseen.
Keskusta ajoi innokkaammin
työnantajamaksujen helpotuksia
kuin SDP.
Keskustelussa oli esillä puolen
prosenttiyksikön suuruinen kevennys tuloveroasteikkoihin kautta linjan. Nykyhallitukselle tulee ensi torstaina täyteen
1 459 päivää.
Ateenassa pidettävä EU:n huippukokous viivästyttää hallituksen vaihdosta sen verran, että Harri Holkerin (kok.) vuosina 1987?91
johtama sinipunahallitus putoaa listalla kolmanneksi. Lääkärin lähetettä ei tarvita.
Itse muistiselvitys koostuu kokonaisvaltaisesta muistioireen syiden tutkimuksesta. Kiista käytiin mm. Valmista
pitäisi tulla iltapäivällä.
Lipposen kakkoshallitus pääsee tilastokakkoseksi
SSS?STT
Paavo Lipposen (sd.) johtama ns. Testiin voi tulla kuka tahansa
muistinsa toiminnasta huolestunut. Neuvottelijat
ovat sen sijaan moneen kertaan korostaneet,
että neuvotteluissa pyritään todella ratkaisuun. Työvoimakulut olisivat silloin
vuosittain olleet kolmesta kahdeksaan miljardia euroa suuremmat kuin todellisuudessa olivat.
Samalla voittojen taso olisi jäänyt 1?2 miljardia euroa pienemmäksi. Lisääntyneillä työvoimakuluilla olisi voitu vuosittain lisätä työpaikkojen määrää
130 000?280 000:lla tai vaihtoehtoisesti korottaa keskipalkkoja
1 400?3 400 eurolla joka vuosi,
Junka laskee.
Teollisuusyritysten tulot ja niiden käyttö 1991-2000
Tulot, yhteensä 89,3 mrd.e
Voitot
Tulojen käyttö, yhteensä 89,3 mrd.e
Nettoinvestoinnit
Osakkaiden lisäsijoitukset
Sijoitukset
konserniyrityksiin
Lyhytaikaisen
velan kasvu
Osingot
Muu
Rahoitusomaisuus
STT
Pientä veronalennusta
kaavaillaan jo kesäksi
Hallitusohjelma
hahmottui
joista työmarkkinajärjestöt ovat
yksimielisiä.
Järjestöiltä pyydettiin neuvotteluihin listaa tällaisista sopuhankkeista, mutta ne eivät pystyneet
sitä toimittamaan.
Avoinna olivat vielä kaikki tulonsiirrot, kuten keskustan ajamat kotihoidon tuen, alimman äitiyspäivärahan ja pienimpien
eläkkeiden korotukset. Aktiivinen aivojen käyttö, toimiva sosiaalinen verkosto ja riittävä hyötyliikunta ehkäisevät muistipulmia. (sis. Lisäksi
ne keräsivät mm. Se toteutettaisiin jo kuluvan vuoden heinäkuun alusta
lukien.
Myös työllistämisrahojen käyt-
täminen perinteisiin työvoimaviranomaisten käytössä oleviin keinoihin tai yritysten toimintaedellytysten kohentamiseen jakoi mielipiteitä.
Yhteisymmärrys löytyi siitä, että työllistämistoimet painottuvat
hallituskauden alkupuolelle.
SDP:n puolelta kerrottiin, että
keskusta olisi ollut suostumassa
kirjaukseen. Sitä ei SDP:n näkemyksen mukaan tarvittu, kun
kumppanina oli kokoomus.
SDP:n puolella oli lisäksi haluja
ottaa hallitusohjelmaan erilaisia
työelämän kehittämishankkeita.
Keskusta toivoi puolestaan ohjelmaan vain sellaisia tavoitteita,
Opintotuki ei
muutu lainaksi
Kohua herättänyt ehdotus korkeakouluopiskelijoiden opintorahan korvaamisesta opintolainalla
ei sisälly uuden hallituksen toimenpideohjelmaan.
Hallitusohjelmaan on tiettävästi
tulossa linjaus, jonka mukaan
opintotukea kehitetään opintorahapainotteisena.
Lisäksi keskusteluissa oli esillä
työryhmän perustaminen miettimään sitä, miten opintolainan
käyttöä voisi tehdä houkuttelevammaksi ja miten opiskeluaikojen venymistä voitaisiin ehkäistä.
Ohjelmatyöryhmien aikaansaannokset kootaan yhteen, ja kokonaisuutta tarkastellaan sunnuntaina kaikkien neuvottelijoiden yhteiskokouksessa. Kysymykseen haettiin vastausta lauantaina ay-liikkeen ja kansalaisjärjestöjen Suomen sosiaalifoorumiin liittyvässä seminaarissa Helsingissä.
Metallin suurten ammattiliittojen ja sitoutumattoman vasemmiston järjestämän keskustelun pohjana oli kauppatieteen
maisteri Ritva Pitkäsen Minne
katosi kultamuna -selvitys, jossa
hän Tilastokeskuksen tilinpäätösaineiston pohjalta analysoi
teollisuusyritysten tulojen ja
menojen kehitystä 90-luvun aikana. Jäätteenmäki kertoi
menevänsä illan kuluessa vielä
molempiin työtään jatkavaan ryhmään ?katsomaan ja kuuntelemaan ja ehkä vähän vauhdittamaankin tilannetta?.
Hallitusneuvotteluissa saatiin
aikaan sopu lauantaina illansuussa useimmissa
työryhmissä.
Luonnokset
hallitusohjelman
koulu- ja kulttuuriasioita, oikeus-,
turvallisuus- ja puolustusasioita
sekä ulkopolitiikka koskevista
teksteistä tulivat valmiiksi jo aiemmin päivällä.
Myös maatalous- ja ympäristö-
Lehtikuva/Jaakko Avikainen
RKP:n puheenjohtaja Jan-Erik Enestam kertoi neuvottelujen edistymisestä.
ryhmien työ oli loppusilausta vailla.
Vaikeimmat ratkaisut olivat tekeillä taloutta, työllisyyttä ja verotusta pohtivassa SDP:n Antti
Kalliomäen vetämässä ryhmässä. alv)
Sunnuntaina 13. No kyllä olen hyvin optimistinen. Puolilta
päivin eduskunta valitsee pääministerin ja ilmoittaa sitten pääministerin nimen presidentille.
Torstaina on vuorossa presidentin esittely,
jossa myönnetään ero vanhalle hallitukselle.
Samassa yhteydessä presidentti nimittää uuden hallituksen. Sille nimittäin kertyi 1 458 päivää
eli vain päivä vähemmän kuin Lipposen kakkoshallitukselle.
Hallitusneuvottelijoilla ei varmastikaan ole
mielessä hallitusten ikätaulukot, kun he vääntävät hallitusohjelmaa kokoon. Suomessa vastaava luku oli
22,13 euroa.
. MENNESSÄ
Ilmoittaudu maksamalla osallistumismaksu 18,- tilille:
Salon Seudun Osuuspankki (SOP) 541002-27127.
UUDISTUNUT SALON SEISKA+
SALOHALLISSA KLO 11.30-15.30
LAJIT: Pyöräily, kävely, bailatino, circuit,
core, voimatotal, lihaskuntotreeni
Osallistujien kesken
arvomme seuraavien
lahjoittajien palkinnot:
TV
JOPO
GSM-PUHELIN
LISÄKSI MUITA PALKINTOJA RUNSAASTI
Hae 7+ info!
Salon Turkisateljee
P-K Eila Rietz
Plazan neuvonta
Salon Seudun OP
SSS palvelupiste
Sosiaalifoorumissa etsittiin
kadonnutta kultamunaa
Palkansaajien osuus
kansantalouden kakusta
hupeni 90-luvulla
SSS?STT?Raija Karsikko
Suomalaisyritykset tahkosivat
90-luvun lopulla voittoja ennennäkemättömään tahtiin, mutta
mitä suomalaiset palkansaajat
tästä lopulta hyötyivät . Minusta tämä
on mennyt aivan suunnitelmien
mukaan, aikataulut ovat pitäneet
ja neljä ryhmää on todella saanut
työnsä päätökseen, Jäätteenmäki
kertoi toimittajille.
Työtä jatkettiin iltamyöhään
vielä kahdessa ryhmässä eli Antti
Kalliomäen (sd.) talous- ja työllisyystyöryhmässä ja Tarja Filatovin (sd.) vetämässä sosiaaliasiain
ryhmässä. Kovista palkkakuluista huolimatta iso osa suomalaisyritysten
ulkomaisista sijoituksista on kuitenkin tehty Ruotsiin, Pitkänen
huomauttaa.
Myös Sauramon mielestä luvut
antavat aihetta pohtia, mentiinkö
Suomessa palkkamaltin harjoittamisessa ehkä liiankin pitkälle.
Entä jos olisi
tehty toisin
Sitä, mihin toisenlaisen politiikan harjoittaminen olisi johtanut,
on jälkikäteen hankala arvioida.
Yritykset huomauttavat mieluusti, että jos suomalaisyhtiöt eivät
olisi laajentuneet ulkomaille ja
pärjänneet kansainvälisessä kilpailussa, työpaikkoja ei ehkä olisi
Suomessa senkään vertaa kuin
nyt.
Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen erikoistutkija Teuvo
Junka on Tilastokeskuksen aineiston pohjalta laskeskellut, mitä olisi tapahtunut, jos työn ja
pääoman välinen tulonjako olisi
pysynyt 90-luvulla vuosien
1975?90 keskimääräisellä tasolla.
Silloin työvoimakulut olivat keskimäärin 61,9 prosenttia bruttoarvonlisäyksestä.
. Tämä
taudin vaara tuleekin Erkinjuntin
mukaan tunnistaa ajoissa, jotta
mahdollisesti
ilmaantuvan
Alzheimerin taudin hoito voidaan
aloittaa uusilla lääkeaineilla
mahdollisimman varhain.
Muistipulmia voidaan selvittää
erilaisilla seulontatutkimuksilla.
Näistä muistiseula on nopea ja
vaivaton, eräänlainen muistipuntari, jonka kohderyhmä on yli 55vuotiaat henkilöt.
. Puhemies kertoo neuvottelujen tuloksesta heti perään tasavallan presidentille.
Presidentti kirjoittaa eduskunnalle kirjeen ja
antaa pääministeriehdokkaan nimen. Vuosikymmenen lopulla suomalaisen teollisuuden kannattavuus oli maailman huippuluokkaa, mutta työvoimakulut EUmaiden keskiarvon alapuolella,
Sauramo tiivistää.
EU:n suurimmat työvoimakulut
maksettiin vuonna 2000 Ruotsissa, keskimäärin 28,56 euroa tunnilta. 770 2626 tai Palvelupisteessämme, Vilhonkatu 11-13, Salo,
av. Laman jälkeen
työn tuottavuus kasvoi nopeasti.
Palkkakehitys taas oli hyvin
maltillista: koko 1990-luvun aikana reaalipalkat nousivat vain
1,3 prosenttia, kun 60-luvulla
kasvu oli 3,3 ja 80-luvullakin 2,1
prosenttia. Myös osingoista kasvava osa valui ulkomaille sitä mukaa kuin yritysten ulkomainen
omistus lisääntyi.
Nettoinvestointeja Suomeen
tehtiin Pitkäsen mukaan vain 7
miljardilla, ja verojakin maksettiin vain hieman enemmän kuin
osinkoja.
Palkkamaltti
ehkä liiallista
Palkansaajien tutkimuslaitoksen tutkijan Pekka Sauramon
mielestä tulonjaon raju muutos
palkka- ja pääomatulojen välillä
90-luvulla selittyy lähinnä kolmella tekijällä. Jos hallituskuviot menevät suunnitelmien mukaisesti
ja vanha hallitus eroaa torstaina, Lipposen
kakkoshallitus häviää tilastossa Lipposen ykköshallitukselle viidellä päivällä.
Lipposen ensimmäinen hallitus istui vuosina
1995?99 kaikkiaan 1 464 päivän aikana. Nykyisen hallituksen ohjelmassa ei asiasta ole mitään mainintaa. Päätöksen
hallitusyhteistyöhön ryhtymisestä tehdään
keskustan puoluevaltuuskunnassa, SDP:n
puoluevaltuustossa ja RKP:n laajennetussa
hallituksessa.
Tiistaiaamuna hallitusneuvotteluja johtava
Muistipulmia voi
ehkäistä ja hoitaa
SSS?STT
Ns. Tämä aikataulu ei kuitenkaan välttämättä toteudu.
Kolmen puolueen päättävät elimet ovat joka
tapauksessa koolla maanantaina. sateenkaarihallitus ei pääse aivan kärkeen hallitusten kaikkien aikojen ikätilastossa. Niitä ovat myös kasvipainotteinen ruokavalio ja antioksidanttivitamiinit, mainitsi dosentti Erkinjuntti.
Lievässä tiedollisessa häiriössä
uudet asiat unohtuvat helpommin, kun muistipulmia valittava
on sosiaalisesti itsenäinen. huhtikuuta 2003
Kakkoslehti
S
E
I
N
S
K
O
L
A+
A
S
Salohallis s
3
0
0
2
.
5
a!
.
4
10e/kk
Sinulle, joka tarvitset väliaikaisesti toisen
lehden esim. Valtioneuvoston järjestäytymisistunnon jälkeen sekä vanha että uusi hallitus käyvät tervehdyskäynnillä tasavallan
presidentin luona.
Alzheimerin taudin vaaratekijöiksi on Erkinjuntin mukaan tunnistettu jo hoidettavia tiloja. mökille.
Tule kävelemään, pyöräilemään
tai jumppaamaan Salon Seiskaan!
Tilauksen voit tehdä soittamalla tilaajapalveluumme p. Osinkoina omistajille jaettiin noin 13 miljardia.
Konsernisijoituksista noin 70 prosenttia meni ulkomaille eli niillä
esimerkiksi ostettiin ulkomaisia
yrityksiä. Samalla palkkatulojen
osuus kansantalouden bruttoarvonlisäyksestä laski reilusti ja oli
vuonna 2001 enää 55,5 prosenttia,
kun se vuonna 1990 oli 64,2 prosenttia.
Pitkänen laskee, että teollisuusyritykset
tekivät
vuosina
1990?2000 verojen ja rahoituskulujen jälkeen voittoa yhteensä
noin 44 miljardia euroa. osakeanneilla
varoja noin 16 miljardia euroa ja
kasvattivat lyhytaikaisia velkojaan noin 27 miljardilla eurolla.
Kertyneistä varoista valtaosa,
noin 39 miljardia, sijoitettiin kon-
Voitot ja henkilöstö
700
600
500
serniyrityksiin. Alustavasti on kaavailtu, että neuvottelut saataisiin päätökseen sunnuntaina iltapäivällä. Hän tähdensi,
että muistipulmat on iso yhteiskunnallinen riski, mutta sitä voidaan myös ehkäistä ja hoitaa.
Hoidettavia tiloja
Muistihäiriöiden ja erityisesti
keskustan puheenjohtaja Anneli Jäätteenmäki informoi eduskunnan puhemiestä
Olenko siis vuosikymmeniä kestäneen työrupeaman jälkeen halveksittu
Hakalan suuri puimahuone.
Mynämäestä seuraava oli jo Nousiaisten pitäjä, ja viljelysmaat avartuivat samoin kuin
Maskussa. Puolisen tuntia
siinä meni, ja sitten taas matkaan.
Tämä Mynämäki tuli viikko tämän jälkeen
tunnetuksi ympäri Suomea, kun koko kirkonkylän keskusta tuhoutui rajussa tulipalossa.
Samana kuivana ja lämpimänä keväänä paloi
Pohjanmaalla Kannuksen kirkonkylä sekä
Pompottelu ahdistaa työtöntä
Työttömyyskeskustelut käyvät kuumina
päättäjien keskuudessa. Ilman ?grimbergejäni?
olisin jäänyt vajaaksi mm. Mynämäen kirkonkylässä
annoin hevosten huilata ja laitoin molemmille
kaurapussit päähän, ja itse menin pieneen kuppilaan ja otin kahvin ja pullan. työttömyysputkeen.
Nyt olen siis tässä ?autuudessa. Sain luvan lähteä, mutta kännykkä
tuli olla mukana, että olisin silloin valmis
hyppäämään mahdollisen työn suoritukseen.
Tämän vuoden tammikuussa mieheni täytti
65 vuotta, joten halusimme lähteä viikoksi
karkumatkalle.
Tunnollisena menin kyselemään matkustusmahdollisuutta työkkäristä.
Lomamatkalle lähdössä ei nähty esteitä,
kehotettiin vain ilmoittamaan tarkka ajankohta, kun sellainen on tiedossa. Toivottavasti siitä ei seuraa rangaistusta.
Lehdet luki Toivo Kekkonen.
Tuula Lindroos
Halikko
Demokratiakehitys pantava
käyntiin
Irakissa
?Demokratian ja vapauden nimissä taistelevan koalition pitäisi tällä kertaa valvoa sodan
jälkeistä järjestystä paremmin. En
tuntenut olevani kykenevä palaamaan takai-
LEHTO
a
kojen tv-sot
Kaikkien ai C:n raportissa:
BB
t
realisoitui
ukkaantunu
uksessa lo rilöylystä
omien tulit
ve
oi
rt
ke
on
John Simps lähetyksessä.
sa
heti suoras
sin silloiseen työhöni, jota jouduin tekemään
öisin ja liikkumaan ulkosalla. Oli
tyyni ilma ja aurinko lämmitti.
Turku oli sunnuntaiaamuna niin hiljainen,
että ei kuulunut paljon muuta ääntä kuin
kärrynpyörien kolina ja hevosten kavion kopina kivikaduilla. Siksi ei ole muuta kuin
hyvää sanottavaa siitä, että mahdollinen tuleva valtiovarainministeri hakee ajatuksilleen kirkastetta maisemista, jossa uudelle politiikalle on
suurin tarve.?
SATAKUNNAN KANSA analysoi
kokoomuksen tilaa ja siihen johtaneita syitä.
?Ville Itälän aika kokoomuksen johdossa ei ole sujunut häävisti. Vasta Uudenmaankadun
päässä alkoi olla sunnuntaikävelijöitä. minimipalkalla.
Pidin kuitenkin itseäni arvokkaana yhteiskunnan jäsenenä ja nautin näistä työntäyteisistä vuosista.
Runsas kaksi vuotta sitten tuli stoppi. ?likaisia töitä. läsnä!
Ei ole vaikea arvata, etteikö käynnissä oleva Irakin sota tähtäisi samanlaiseen kolonialismiin kuin v. Loukkaannuin kaatuessani ja jouduin sairaslomalle, joka jatkui lähes yhdeksän kuukautta. Paratiisista oli tullut vaivaistalo...
Kuoleman ja suuren hiljaisuuden maa oli
syntynyt.
2. Toimitus valikoi, käsittelee ja
mahdollisesti lyhentää tekstit. Punaiset talot ja mökit kahden puolen tietä ja pienet kiviset perunamaan plätit jokaisen vieressä.
Aamulla sitten haettiin toinen hevonen
Raumalta ja valjastettiin linjaalikärryjen
eteen. Lähetä tekstit osoitteella:
SSS/mielipide, PL 117 24101 Salo
Sähköposti: sss.mielipide@sss.fi
hän ole vanhan puheenjohtajan varjossa.
Pääministerigallupeiden kolmosena
vaaleihin lähtenyt Itälä kärsi kirvelevän tappion, jonka seurauksena kokoomus joutuu oppositioon. Yhtä
ei voi lääkitä ilman toista. Täytänhän tänä kesänä sen
60 vuotta, jonka jälkeen, toivottavasti, pääsen
työttömyyseläkkeelle.
Työelämässä ollessani sain viettää vuosittain muutamia viikkoja lomaa, mutta nyt en.
Olen sidottu kotiin odottamaan puhelinsoittoa ja tarkkailemaan postiani.
En ihmettele, että tällainen nöyryyttäminen saa pitkäaikaistyöttömät voimaan pahoin.
Olin huhtikuussa 2002 viikon ajan Viron
kylpylässä virkistäytymässä ja hoitamassa
terveyttäni. Pientenkin mökkien vieressä oli kanala ja kanatarha, jossa jo kanat
SSS-arkisto/Annika Åkerback
Kirjoittaja muistelee, miten ennen sotia matka hevosella Raumalta Mäenalaan vaati kaksi pitkää
päivää.
ulkona kuoputtelivat. 84 prosenttia jää puolueille vapaasti kohdennettavaksi.
MUISTA LEHDISTÄ
Viisautta pohjoisesta
?Pääministeri Paavo Lipponen teki
sen, minkä monet muutkin vastuulliset poliitikot ovat ymmärtäneet ennen häntä tehdä. Ensimmäinen maailmansota vei Basran, Bagdadin ja Mosulin maakunnat brittiläisen maailmanvallan syliin. Väitteet,
että Anneli Jäätteenmäki olisi myynyt pääministerin paikan demareille,
vähensivät entisestään puheenjohtajan uskottavuutta.
Itälää ei suinkaan voi yksin syyttää
kokoomuksen vaalitappiosta. Työministeriön työryhmä toteaa, että tämän hetken ykköstehtävä on tällä hetkellä työttöminä olevien työllistäminen. Mutta työttömätkin tulevat eläkeikään.
Visionäärit näkevät aidosti kansainvälisemmät suomalaiset työmarkkinat. Lunta ei ollut
enää missään, ja muuttolinnut saapuneet. Alkuun tarvitaan ainakin rahaa, ruokaa, lääkkeitä ja sotilaita. Onnekas oikku toi opukset kirjahyl-
KOLUMNI
lyyni heti tuoreeltaan. Puheenjohtajaksikin hän nousi Sauli Niinistön äänellä ja joutui käyttämään kaiken tarmonsa todistaakseen, ettei
Tuottaja: Risto Knuuttila puh. Yhtälö näyttää siis hyvältä. Siihen aikaan vielä kuuli leivosen laulun ja sirkan sirinät. Raision kirkon
lähellä olevasta Vanha Lukkarla -nimisestä
talosta löytyi sija hevosille ja miehelle.
Varhain aamulla aamupuuron jälkeen matka jatkui kohti Turkua. Varasimme
ns. Syrjäytyneet hakeutuvat toistensa seuraan. Kummastakin näyttää olevan odotettavissa pulaa. Tässä vaiheessa en
tosin enää ole työelämään aktiivisesti pyrkimässäkään. Keskusta sai 2,4 miljoonaa euroa.
Ahvenanmaa, jolla on vain yksi kansanedustaja, sai poteista pienimmän eli runsaat 44 000 euroa. Tulevaisuudessa tarvitaan työtä ja
työn tekijöitä. 7702 340. Pikemminkin sitä olisi haettava Niinistöstä,
joka valitsi politiikasta vetäytymisensä ajankohdan mahdollisimman huonosti. Ihode oli silloin vielä oikea vanhanajan kylä. Olen soittanut työttömyyskassaan ja kysellyt asian etenemistä. Tämä alkoikin
olla jo jonkun verran tuttua tietä, olin silloin
jo muutaman kerran käynyt autolla Turussa.
Ykköstietä ei silloin vielä ollut. Saddamin
hallinnon, maata köyhdyttäneen pitkäkestoisen kauppasaarron sekä kaaosmaisen ja väkivaltaisen vallanvaihdon jälkeisessä tilassa
Irakin kansa tarvitsee ulkomaista apua. Maahanmuuttajien työttömyysaste on korkea. Lähtiessä isäntä taputti
hevosta ja sanoi sillä Laitilan kielellä, että:
?Olsi Pella ny ollu nätiste, ni ei snu olis tarvinn lainkkas lähti?.
Nämä sanat muistuivat myöhemmin mieleen, kun tämä Pella osoittautui vikuriksi, eikä aina suostunut vetämään mitään raskasta
kuormaa.
Siitä se matka alkoi kohti Salo. Hiljaa siinä mentiin kävelyvauhtia, mitä nyt alamäissä vähän juosta hölkytettiin. Rahaa pistettiin menemään lähes yhdeksän miljoonaa euroa. Tiet vain olivat niitä mutkaisia ja
mäkisiä, kylästä kylään johtavia.
Maskun jälkeen alkoi tulla mieleen, mistä
saisin yökortteerin itselleni ja hevosille. Hyvä että puhutaan, mutta työtöntä entistä enemmän ahdistaa!
Menin työelämään jo neljätoistavuotiaana
ja tein siitä alkaen neljäkymmentäneljä vuotta putkeen ns. Pohjola
Jos maahanmuuttaja ei löydä töitä, on helposti edessä syrjäytyminen. Kun neuvottelut
ovat kiemurassa, käydään ajatuksia
selventämässä Lapin hohtavilla hangilla.
---Vanha viisaus on, että kun lähtee tarpeeksi kauas, voi nähdä asiat entistä
kirkkaammin. Viime viikolla Lipposen johtama toimitusministeristö jakoi puoluetuet loppuvuodelle. Asenteissa on korjaamisen varaa. Oli siinä aikaa katsella paikkoja ja
asuntoja tien varrella.
Laitila on aina tunnettu kanapitäjänä, ja
sen kyllä huomasi. Oltiin lapsenomaisesti vähän tunteellisia;
ei näytelty sellaisia ?koviksia. Ennakkoluulot ja asenteet
vahvistavat lokeroitumista.
Työministeriössä maahanmuuttopolitiikkaa pohtineen työryhmän
edustajien mielestä Suomella ei olisi varaa tällaiseen kehitykseen.
Työpaikkojen määrä näyttää nyt vähenevän. Asukkaat olivat kyllä ystävällisiä,
mutta kun ei sopinut niin ei. Silloin olikin palmusunnuntai ja mitä kaunein kevätpäivä. Siihen aikaan niitä käytettiin Saksassa
olki- ja kaislakattojen ruoteina ja niitä sanottiin lehtereiksi, lehtreiks Laitilan kielellä.
Tie jatkui mutkaisena ja mäkisenä kivisten
peltojen keskellä ja välillä metsätaipaleitakin.
Niin tuli Mynämäen pitäjän raja. Moni työnhaku kompastuu kielitaitoon ja kierre on valmis. Lehden mielestä Lappi
voi hyvinkin selventää neuvottelukiemuroita.
Kirjoita ?Tätä mieltä -palstalle nimellä tai nimimerkillä.
Nimimerkkiä käyttäessäsikin lähetä nimesi toimitukselle.
Kirjoita hyvin lyhyesti, koneella tai selkeästi käsin.
Konekirjoitusliuska on yläraja. huhtikuuta 2003
MIELIPIDE
Matti A. 1932. Yhä harvempien hartioiden kannatettavaksi
tulee yhä useamman toimeentulo. Nythän ne ovat muistoja vain...
Se hevosten haku alkoi sillä, että isäntä vei
minut edellisenä päivänä vanhaan kotikyläänsä Ihodeen, lähelle Raumaa. 400-vuotinen turkkilaisvalta väistyi. Koska vammani ei kuitenkaan oikeuttanut sairauseläkkeelle pääsyyn, tein (tyhmän?) ratkaisun ja annoin työnantajan irtisanoa itseni päästäkseni
ns. Ei, vaikka käytössä oli tehokas hajota ja hallitse -järjestelmä.
Ja britithän ovat tällä uudellakin ?ristiretkellä. Mesopotamia eli Kaksoisvirran maa loi
tuhansia vuosia ennen kristillisen ajanlaskumme alkua kulttuureja, joiden ansiosta
tuota seutua voidaan kutsua inhimillisen sivistyksen kehdoksi.
Jo yli 5 000 vuotta sitten, sumerilaisena aikana, kehittyi tuhansia merkkejä käsittävä
kuvakirjoitustaito, tekstiiliteollisuus sai alkunsa, syntyi sankarieepos Gilgames, maatalous elpyi laajan kanavoinnin ansiosta, matematiikka kohosi kukoistukseen, Hammurabin laki eli silmä silmästä, hammas hampaasta tallennettiin etc, etc.
Mutta mitalilla oli kääntöpuolensa: sodat,
ryöstöretket ja vallankumoukset kurittivat
kovalla kädellä vanhaa Mesopotamiaa. Carl Grimberg ei ehtinyt kirjoittaa vanhan Mesopotamian tulevista vaiheista. Fax: 7702 300
sss.mielipide@sss.fi
?Kuoleman ja hiljaisuuden maa?
PÄÄKIRJOITUS
LAPIN KANSA huomioi Paavo
Lipposen lähteneen kesken hallitusneuvottelujen lomailemaan
Lappiin. Iso osa on tullut pakolaisina tai inkeriläisten paluumuuton mainingeissa. Pysähdyin yhdeltä
veistäjältä kysymään, mihin niitä käytetään.
Mies kertoi, että niitä viedään Saksaan.
Jälkeenpäin olen ottanut selvää niiden käytöstä. Suurin potti tuli suurimmalle. Työtä ja työttömyyttä ei jaeta kansallisuuden mukaan.
Kyse on siitä, että työt on tehtävä ja tekijät jostakin löydettävä. Siellä alkoikin
näkyä jo isompia viljelyksiä eikä enää niin kivisiä kuin Laitilassa. kuin nykyiset
verbaalitaiteen mestarit, poikaset.
Esimerkki tulee läheltä. Ja muutaman mökin
ikkunalla näkyi pieniä untuvikkoja kasvamassa.
Toinen seikka, joka kiinnitti huomiota, oli
metsässä monessa paikassa veistetyt viisi ?
kuusi metriä pitkät kuusi- ja mäntyrangat.
Ne oli kirveellä veistetty kahdelta puolelta
latvaan päin kapeneviksi. Hän panttasi omaa ehdokkuuttaan loppuun saakka niin, että Riitta Uosukaisen kovalta kampanjalta putosi pohja.?
Ennen vanhaan tutkijat ja kirjailijat uskalsivat käyttää surutta juhlavaa paatosta. On sanottu vain,
että ?odotellaan?. Paimion ja
Halikon rajoilla tuli vastaan ensimmäinen
tuttu auto, salolainen Saarinen sinisellä Essex-autolla.
Niin alkoi Salo lähestyä, ja sieltä sitten
suunta Mäenalaan. Ilmoitin matkastani työvoimatoimistoon. Juttu kestää kuulemma minimissään puoli vuotta!
Tulisipa pian kesä ja sitten hyvä marja- ja
sienisyksy. Iltapäivällä olin perillä
Hakalassa.
Niin se matka tuli tehtyä, ja se on säilynyt
seitsemänkymmenen vuoden ajan yhtenä
muistona kultaisesta nuoruudesta.
Kaino Laaksonen
Kiikala
VÄLIHUUTO
?työnvieroksuja??
Käyn säännöllisesti, kuten edellytetään, ilmoittautumassa työvoimatoimistossa. 1917. Öljy ja vain öljy saneli ratkaisut.
Kolmen verisen vallankumouksen jälkeen
valta siirtyi baathilaisten sotilaiden käsiin ja
1970-luvun puolivälistä lähtien Saddam Husseinin yksinvaltaisiin hoteisiin.
Suomalainen historioitsija Pertti Multanen
toteaa, etteivät britit saaneet koskaan Irakia
tyydyttävästi hallintaansa. Se, joka ei kelpaa töihin, syrjäytyy. Kukoistava kaupunkikulttuuri lahosi sijoilleen
ja järjestäytyneestä maataloudesta siirryttiin
vaeltavien heimojen elämäntapaan. Rahoista määrättiin, että kahdeksan
prosenttia pitää käyttää puolueiden naistoimintaan ja saman verran
piirijärjestöihin. ja eurooppalaisten etuja. Silloin oli erityisen kaunis ja lämmin huhtikuu. Mitenkähän USA
mahtaa onnistua siinä, missä britit epäonnistuivat?
Kirjoittaja on
uusikaupunkilainen kirjailija ja toimittaja
TÄTÄ MIELTÄ
Hevosen haku Raumalta vaati kaksi päivää
Jos nykyään tarjoaisi matkaa hevosella
Raumalta Salon Mäenalaan jollekin nuorelle
miehelle, niin eipä taitaisi lähtijää olla. Myös valaistus ja piha-alueen siisteys ovat oleellisia.. Voisin yrittää jopa ansaita muutaman euron. ihan äsken sotatantereeksi muuttuneen maailmankolkan käsittämättömän uljaasta menneisyydestä.
1. Väestötilastot kertovat,
että työikäisten suomalaisten määrä laskee. Tilalle tulivat britit.
Itsenäinen Irakin tasavalta syntyi monien
välivaiheiden jälkeen v. Silloin tulikin ilmi, että
menetän kyseiseltä viikolta päivärahan, koska edellisestä matkastani ei ollut kulunut
täyttä vuotta. He ymmärtävät sekä toistensa puheen että tilanteen. kärvistellyt
kuukaudesta toiseen hiukan yli 400 euron
työttömyyspäivärahalla.
Kuten kaikki tietävät, 60-vuotiaalle muorille tuskin on tyrkyllä töitä. 2
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU2
Kerro kantasi
SALON SEUDUN SANOMAT vuodesta 1919
Päätoimittaja: Jarmo Vähäsilta
Toimituspäällikkö: Kauko Mäntylä
Sähköposti: sss.toimitus@sss.fi
Sunnuntaina 13. Rattaat on pidettävä pyörimässä.
Yritykset eivät tietenkään saa kaatua työvoiman puutteeseen. Joku
teinityttö ehkä voisi lähteäkin. Maailmankuulu
ruotsalainen Carl Grimberg (1875?1941) tunnelmoi tällä tavoin Kansojen historian toisessa osassa:
?Kuoleman ja suuren hiljaisuuden maa on
meidän päiviemme Mesopotamia. Parista talosta kävin kysymässä, mutta ei onnistunut. Hän jätti kokoomuslaisten valtiovarainministereiden säästö- ja leikkauslinjan puolustamisen talouspolitiikassa kokemattomalle Itälälle, joka
samaan aikaan koetti profiloitua peruspalveluiden turvaajana.
Itse asiassa samanlaista viime metreillä kilpailun keskeyttämisen politiikkaa Niinistö harrasti jo presidentinvaaleissa. Evääksi kaurapussit molemmille hevosille ja täyteen ahdettu heinäsäkki kärryille.
Toinen hevonen oli ostettu Laitilan pappilan
vuokraajalta, ja sieltä kävin sen matkan varrella noutamassa. Kaksi hevosta rinnakkain. Mitään hommia ei ole tarjottu. Yritysten on samaan aikaan kannettava vastuunsa siitä, että suomalaiset työmarkkinat säilyttävät vetovoimansa myös työntekijän silmissä.
Siihen ei kuulu syrjintä eikä halpatyövoiman hyväksikäyttö.
Kun työstä tulee pula, nousevat kielteiset asenteet helposti pintaan.
Kilometritehtaalle lähtevät helposti ensin liian vanhat, liian nuoret,
liian synnytysikäiset ja liian huonosti suomea puhuvat.
Työyhteisöjen on ymmärrettävä, että työttömyys on yhtä kauhea peikko, osuu se sitten syntyperäisen suomalaisen tai maahan muualta tulleen kohdalle. Kirjoitettiin suurin ja ylevin miettein, runollisesti. Raskaana
on Herran kostava käsi levännyt vuosituhansien ajan onnettoman maan yllä?.
Esimerkki on ajankohtainen. Korjattavaa
on myös asenteissa.Työnteon ilmapiirin pitäisi olla avoimesti kansainvälinen.
Asenteet kuriin
Suomessa on maahanmuuttajia kansainvälisesti katsottuna aika vähän. äkkilähdön, ja menin kertomaan siitä
työvoimatoimistoon. Ennen kuin hyvän akseliin
itsensä lukeva sotakoalitio ryntää öljylähteille, sen tulisi laittaa edes orastava demokratiakehitys käyntiin.?
Mikko Soini Länsi-Suomessa
?Jokaisen taloyhtiön tulisi laatia turvallisuussuunnitelma, painottaa Kiinteistöliitto.
Tällainen suunnitelma edistäisi liiton mukaan palo- ja sähköturvallisuutta sekä murtojen ehkäisyä.
Pelastuslainsäädäntö edellyttää erityisen
turvallisuussuunnitelman laatimista, jos taloyhtiössä on vähintään viisi asuinhuoneistoa.
Kiinteistöjen turvallisuutta on mahdollista
parantaa esimerkiksi teknisin keinoin kuten
lukko- ja murtosuojauksella sekä kameravalvonnalla. Itkussa silmin lähdin kuitenkin matkalle.
Palattuani reissusta tein valituksen työttömyysturvalautakuntaan ja odotan jonkinlaista päätöstä. Britit jäivät paikoilleen ?turvaamaan rauhaa. Itselleni tämä
matka keväällä 1932 muistuu vielä elävästi
mieleen.
Hakalan silloinen isäntä oli ostanut Raumalta pari hevosta kevätkylvöjä varten ja pyysi
minua tuomaan ne Hakalaan. Yhtä tärkeää kuin suomenkielen opettaminen maahanmuuttajalle on suomalaisten asenteiden
muokkaaminen kohti aitoa kansainvälisyyttä myös työmarkkinoilla.
Prosentit naisille
Väistyvän hallituksen viimeiset rutistukset ovat käsillä. Monet
kävivät hakemassa pajunoksia Piispanristin
santakuopan pohjalta.
Kaupungin asutus alkoikin siihen aikaan
loppua niillä paikkeilla, ja alkoi maaseutu,
Kaarina ja Piikkiö.
Tie kierteli kylästä kylään. Entisellä Mesopotamialla tarkoitetaan nykyistä Irakia.
Tänään entinen Mesopotamia on toisella tapaa kuoleman maa kuin Grimbergin kirjoitustyön aikoihin 1900-luvun alussa.
Grimbergin 22-osainen ja liki 10 000-sivuinen mammutti suomennettiin ensimmäisen
kerran 1920-luvulla, toistamiseen vv.
1958?59. Se ei kuitenkaan toimi.
Ikärakenne vääristyy
Menopeli otettiin esiin talviteloilta heti,
kun ensimmäiset aurinkoiset päivät koittivat.
Salolainen Sara Heistola hankki moposkootterin vuosi sitten täytettyään viisitoista. Tästä asti
eläkkeen alaikäraja on ollut 56 vuotta. etruskikansa ja heidän kiehtova kulttuuri sulautui mahtavaan Roomaan ajanlaskumme alussa. huhtikuuta 2003
Hallitusohjelma
valmistuu tänään
Ministerisalkuista
sovitaan aikaisintaan
puoliltapäivin
SSS?STT
Hallitusneuvottelujen useimmissa työryhmissä päästiin sopuun lauantaina illansuussa. klo 19,
17.4. Näihin asti asukkaat ovat olleet täysin tyytyväisiä taloonsa, vaikka sitä remontoitaessa ei ensimmäiseksi ole tarvinnut ajatella vaaka- tai
pystysuoria linjoja tai suoria kulmia.
Tietty vinous on kuulunut talon henkeen.
Nyt vinous on alkanut kuitenkin huolestuttaa. Subarun norjalaiskuljettaja Petter
Solberg on kolmantena 1.50 minuuttia kärjestä jääneenä.
Tommi Mäkinen tuli yön tauolle viidentenä,
mutta hänen aikaansa lisättiin viiden minuutin aikasakko ylinopeudesta, joka pudotti hänet yhdeksänneksi 8.22 minuutin päähän
Koski
So
Marttila
Kuusjoki
Paimio
Halikko
+6
Pertteli
Salo
Lehtikuva/EPA/Dean Treml
Sauvo
Muurla
Vain tekniikkamurheet tai paha ajovirhe voi
viedä Marcus Grönholmilta voiton
Perniö
kärjestä. Samalla päätettiin, että osa-aikatyöstä karttuu
vanhuuseläkettä yhtälailla kuin kokoaikatyöstä.
Salo-Uskelan seurakunnan perheasiainneuvottelukeskuksen johtaja Pekka Ahonen jäi osa-aikaeläkkeelle vuosi sitten. Silti laki ja
sosiaalisen ympäristön luomat odotukset ohjaavat yhä jokaisen elämää. Minimopojen osuus on jäänyt vain muutamaan prosenttiin, ja Hauhia ennustaakin niiden häviävän ennen pitkää kokonaan. Ihmisten tajunnassa elämänvaiheiden ai-
Grönholm
kaasuttelemassa voittoon
Uudessa-Seelannissa
Hallitseva maailmanmestari Marcus Grönholm on lähellä uran kolmatta Uuden-Seelannin MM-rallin voittoa. Kuusikymppisenä ja alta 60:n elämä on
parhaimmillaan. Lasten ja nuorten tekemiset lakikirja määrittää hyvin tarkasti ikävuosien perusteella, täysi-ikäisyydestä alkaen sosiaaliset odotukset saavat määräävämmän roolin.
Odotukset kohdistuvat etenkin perheen perustamiseen, työelämän järjestymiseen sekä
siihen, miten eri-ikäisten on soveliasta käyttäytyä.
. Eniten osa-aikaeläkkeelle siirtyi yksityisten yritysten työntekijöitä.
Eläketurvakeskuksen tilastoista ilmenee,
miten osa-aikaeläkkeellä olevien määrä on
kasvanut rajusti vuodesta 1998. klo 15
www.teatteriyhdistysprovinssi.fi
Sunnuntaina 13. 3
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU3
SALON SEUDUN SANOMAT
Koko perheen
ihana
satunäytelmä
VIIMEISET ESITYKSET
13.4. Myös viikonvaihdesivuilla kurkistetaan etruskien elämään.
Sivu 12
SSS?Nina Soini
. Tulevaisuudessa mopot jakaantuvat todennäköisesti 75-prosenttisesti skoottereihin ja 25-prosenttisesti endurotyyppisiin pyöriin, Hauhia arvioi.
Moposkootterit tulivat Suomen markkinoille kymmenisen vuotta
sitten, ja niiden myötä mopoilijoiden ryhmä on laajentunut.
. Kieli kuoli, jäljelle jäi pronssiin
hakattuja kirjaimia.
Lukuisat hautalöydöt kertovat kansasta ja elämäntavasta, jossa viini
virtasi, kauneuden, urheilun ja leikin arvostus oli korkealla. Epäluulo
kyti koko päivän SDP:n ja keskustan välillä
toisen osapuolen aikeista työelämän kehittämistä koskevissa kysymyksissä.
Ohjelmatyöryhmien aikaansaannokset kootaan yhteen ja kokonaisuutta tarkastellaan tänään kaikkien neuvottelijoiden yhteiskokouksessa. Viime
vuoden lopulla osa-aikaeläkkeellä oli jo lähes
40 000 suomalaista.
Viime syksyn eläkeuudistuksessa osa-aikaeläkkeen alaraja palautettiin 58 vuoteen. Yhdysvallat tarjosi palkkion presidentti Saddam Husseinin ja hänen hallituksensa johtohenkilöiden löytämiseen johtavista tiedoista.
Husseinin korkea neuvonantaja kenraali
Amer Hammoudi al-Saadi antautui
amerikkalaisille Bagdadissa.
MAAILMALTA sivu 9
SSS?Nina Soini
Ihmisellä on taipumus vähätellä oman ikänsä merkitystä, eikä kukaan mielellään halua
joutua luokitelluksi sen perusteella.
Ikäsekoittumisesta on tullut yhä tavallisempaa, kun työelämästä siirrytään takaisin opiskelemaan, ja avioerojen jäljiltä 40-50 -vuotiaatkin ovat jälleen etsimässä itselleen uutta
kumppania parikymppisten tavoin.
Nykypäivä velvoittaa ihmistä toimimaan
yksilöllisesti, jokaisen on löydettävä oma tiensä tuhansien valintojen keskeltä. Pitää ottaa irti kaikki mitä
saa ja toteuttaa unelmiaan.
Sivu 7
Esko Keski-Vähälä
Järvien tila näkyy vasta jäiden lähdettyä
Perttelin Pernjärveltä nousee kalaa Heikki Karosvuon verkkoon.
Sini Karosvuo vie kotiin lahnan.
Jäljelle jäi hymypatsaita
Moposkootterit
syrjäyttävät
perinteiset
minimopot
Etruskit katosivat, mutta
löydöt kertovat elämänilosta
SSS?Mikko Kiviluoto
He ennustivat kulttuurinsa kukoistavan kymmenen vuosisataa. Aikalaiset naapurikansat,
kreikkalaiset ja roomalaiset, paheksuivat moista vapaamielisyyttä.
Myös etruskien estottomuutta alastomuuden ja seksin suhteen päiviteltiin.
Helsingissä Sinebrychoffin taidemuseon värikäs näyttely Etruskit
Jo puolet mopokortin
suorittavista on tyttöjä
Marko Mattila
Etruskihaudan tuhkauurnan reliefit kertovat taistelusta galleja vastaan. Kasvua edellisestä vuodesta oli 31 prosenttia.
Mopoihin lasketaan moposkootterien ja perinteisten minimopojen lisäksi myös isopyöräiset endurotyyppiset pyörät, joiden osuus kaikista
mopoista kattaa viitisentoista prosenttia. klo 15, 16.4. Tähän mennessä kilometrejä on kertynyt mittariin jo reilut 900.
Sivu 6
Ryöstely yltyi
Bagdadissa
SSS
Lehtikuva/Reuters/Gleb Garanich
Irakilaismies vaati lain ja järjestyksen palauttamista Bagdadiin.
Sivu 6
Ryöstely ja tihutyöt sekä etniset yhteenotot jatkuivat lauantaina kiivaina Bagdadissa. Ensi vaiheen tavoitteena on
kallistumisen pysäyttäminen.. Valmista odotetaan olevan iltapäivällä.
Ministerisalkuista eri puolueiden kesken sovitaan aikaisintaan tänään puoliltapäivin.
Hallitusneuvotteluja käytiin lauantaina ilman SDP:n puheenjohtaja Paavo Lipposta,
joka lomaili Lapissa. Määrä on edellisiin vuosiin
verrattuna kaksinkertainen. Inkoolainen johtaa
kisaa minuutilla lauantain erikoiskokeiden
jälkeen ennen Peugeot-tallitoveriaan Richard
Burnsia. sillä, että on ehtinyt olla töissä kolmisenkymmentä vuotta.
Pekka Ahonen suosittelee järjestelyä muillekin.
. Iltapäivän aikana valmistuivat luonnokset
hallitusohjelman koulu.- ja kulttuuriasioista,
oikeus-, turvallisuus- ja puolustusasioista sekä ulkopolitiikkaa koskevista teksteistä.
Erimielisyyttä oli edelleen verotuksen alen-
tamisen keinoista ja aikatauluista. klo 19 ja 20.4. Moposkootterit ovat jatkuvasti lisääntyvä trendi kaksipyöräisissä
moottoriajokeissa, kaikista mopoista niiden osuus kattaa jo 80 prosenttia, kertoo tuotepäällikkö Klaus Hauhia Konekeskosta.
Viime vuonna Suomessa myytiin noin 8 000 mopoa. 10-15 vuotta sitten tytöt eivät pahemmin harrastaneet mopoja.
Skoottereiden helppokäyttöisyys on lisännyt tyttöjen määrää niin, että nyt noin puolet mopokortin suorittajista on jo tyttöjä, toteaa Salon
katsastusaseman päällikkö Henrik Heijari.
Ikä ohjaa ihmisen elämää, muttei sanele sitä
Elämänvaiheiden
aikataulu piilee
syvällä tajunnassa
Vesa Peltonen
Sara Heistolalle moposkootteri on hyödyllinen kulkuväline, jolla pääsee itsenäisesti harrastuksiin. Niin
myös kävi . Talon kallistumisvauhti on
jostakin syystä alkanut kasvaa. Ennen muuta he pohtivat, mitä pitäisi tehdä. Kuvissa viitattiin usein
menneisiin tapahtumiin tai esimerkiksi kreikkalaisiin tragedioihin.
esittelee etruskikulttuuria ja -taidetta laajasti ensimmäistä kertaa
Suomessa. Hän palaa matkaltaan
tänään.
Sivu 1
Osa-aikaeläke
kiehtoo yhä useampaa
SSS
Osa-aikaeläkkeelle siirtyi viime vuonna
16 000 ihmistä. Asukkaat miettivät, miksi näin on tapahtunut. Useissa
kaupunkivaltioissa asuneilla etruskeilla oli myös sangen modernit näkemykset tasa-arvosta: naiset otettiin mukaan muun muassa juhliin,
ja heillä oli vaikutusvaltaa politiikassakin. Kilpailun tuomaristo tutki tapahtuman ja määräsi Mäkiselle 9 800 Yhdysvaltain dollarin sakon.
URHEILU sivu 16
rkisalo
4
Sivu 12
TULOSSA
+6
SSS?STT
kataulu on säilynyt pitkälti entisellään, vaikka käytännössä muutoksia on jo tapahtunut.
Esimerkiksi nykynuorten on ollut vaikea siirtyä itsenäiseen elämään työpaikkojen saannin vaikeuduttua yhteiskunnallisten muutosten myötä, huomauttaa Paula Rantamaa
Jyväskylän yliopistosta.
Mielenkiintoista on, että nuoret tuntuvat pitävän kaikkein tiukimmin kiinni elämänvaiheistuksesta perinteisten mallien mukaan.
Parikymppiset odottavat valmistumisensa
jälkeen vakituista työpaikkaa, perhettä ja
omakotitaloa nopeassa tahdissa.
Kiikala
Suomusjärvi
Kisko
MEIDÄN KESKEN sivu 8
Mitä tehdä
kun talo kallistuu
Salon Moision Pohjatalo on Salon vanhinta rakennuskantaa. Ratkaisuaan hän perustelee
mm. Haudan iäksi arvioidaan 220-150 eKr. Sadat irakilaiset ilmoittautuivatkin
vapaaehtoisesti auttamaan järjestyksen
palauttamisessa Irakin pääkaupunkiin.
Amerikkalaisjoukot siirtyivät eilen Mosuliin lähestyen Tikritiä. Skoottereiden suosiota Hauhia pitää
kestävänä trendinä.
. Ahonen on viikossa töissä kolme päivää ja eläkkeellä kaksi
4
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU4
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 13. 22.3.2003 Somero
Syvästi kaivaten
Mirja perheineen
Risto perheineen
Siunaus toimitettu Salon kirkossa.
Lämmin kiitos osanotosta.
6ISIOTEKO ON LASTEN JA NUORTEN TEKEMË TAI HEIDËN KANSSAAN TEHTY ASIA. Hieta-aro
* 24.7.1915 Särkisalo
. 7.4.2003 Pertteli
Kirsti Helena
Kaukolampi
Rakkaudella ja kaipauksella muistaen
Anneli
Hannele
Mikko, Hanna, Anni, Juuso
Kalevi
Keijo ja Helena
Annina, Santeri
Hannu ja Tiina
Johanna, Antti, Tapio
Tomi ja Sanna
Nuutti, Lotta
o.s. huhtikuuta 2003
?
4
Kuolleita
+UULUUKOSUUNNITTELUSSAJAPËËTÚKSENTEOSSALASTENJANUORTENËËNI
Rakas puolisoni, isämme ja vaarimme
Risto Kalevi
Kasvi
Rakas äitimme
6ARSINAIS
3UOMENLIITTOETSIIEHDOTUKSIA
,ASTENJANUORTENVISIOTEOKSI
* 20.4.1930 Perniö
JOLLA
VAIKUTETAANLASTENJANUORTENTULEVAISUUDENHYVINVOINTIIN
6ARSINAIS
3UOMENLIITTO
ON VARSI
NAISSUOMA
LAISENKUNNAN
KUNTAYHTYMË
,IITTOTOIMII
ALUEKEHITYS
JA
SUUNNITTELU
VIRANOMAISE
NASEKËMAA
KUNNANEDUN
VALVOJANA
On raskasta luopua rakkaimmastaan,
vaikka tietää: hetkeksi ainoastaan.
Anneli
Hän lähti, mut on vielä lähellämme
tuhansin sitein, meihin liittyen
ja kotihin ja liki sydäntämme
jäi kaiku askelten rakkaitten.
Puoliso, isä, isoisä, isoisoisä
Väinö Nikkanen
Elon päivä jo iltaan ehti,
pois painui se verkalleen.
Elon kirjan viimeinen lehti
näin kääntyi hiljalleen.
+ILPAILUNVOITTAJASAA EUROARAHANATAIHALUTESSAANTAVARANASEKËKUN
NIAKIRJANPARHAASTAEHDOTUKSESTA 0ALKINNONVOISAADAESIMERKIKSIKAVERIPO
RUKKA
2.4.1911 Kanneljärvi
k. 452+5 +UOREENTUNNUSv,ASTENJANUORTENVISIOTEKO v
,ISËTIETOJA 4UULA (ALTTUNEN TAI 3AMI .IEMINEN
4ARKEMPIAOHJEITALÚYTYYMYÚS6ARSINAIS
3UOMENLIITONKOTISIVUILTAOSOITTEESTA
WWW VARSINAIS
SUOMI l !JANKOHTAISTA
Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Perttelin kirkossa kiirastorstaina 17.4.2003 klo 13, jonka jälkeen on
muistotilaisuus Perttelin seurakuntatalolla.
s. 2.4.2003 Salo
6ISIOTEOLLA LAPSET JA NUORET OSALLISTUVAT AKTIIVISESTI YHTEISEN TULEVAISUUDEN
RAKENTAMISEEN 4EOLLA LISËTËËN HEIDËN OSALLISTUMISTAAN JA KUULEMISTAAN
PËËTÚKSENTEOSSA 6ISIOTEKO ON YLEISESTI HYÚDYNNETTËVISSË OLEVA TEKO
JOKA
VOILIITTYËESIMERKIKSITOISTENHUOMIOONOTTAMISEEN
SYRJËYTYMISENEHKËISYYN
TURVALLISUUTEEN
HARRASTUSMAHDOLLISUUKSIIN
TOIMINTA
JA ARKIYMPËRISTÚÚN
mennessä puh. JAKELUTIEDUSTELUT
23.00
Määräaikaistilaus
Telefax (02) 770 2300
12 kk
172,00 . Linja-auto Toijan
Nesteeltä lähtee klo 9.15. klo 6.00?12.00
. ?Salon alueen varhaisjakelut: Suomen Posti Oy,
Mariankatu 12, Salo. 777 8600, fax. . 733 2299, fax 733 2326
Asianajotoimisto SIMO RAULA OY
Simo Raula, asianajaja, varatuomari
Horninkatu 11 B, 24100 SALO, puh. tied. 22% alv)
PALVELUPISTE
Avoinna ma-pe klo 8.15-16.30
Vilhonkatu 11-13, 24100 Salo
Puhelin
(02) 770 2220
Telefax
(02) 770 2211
Tekstin jälkeen
Tekstin edellä
Tekstissä
Etusivulla
Kuolinilmoitus
?/pmm
1,16
1,16
1,16
1,40
1,16
1.1.2003 alkaen
alv
verollinen
hinta
0,26
1,42
0,26
1,42
0,26
1,42
0,31
1,71
0,26
1,42
Ilmoitusten julkaisemisessa noudatamme ilmoitusten julkaisemissääntöjä.
Tutkinnon suorittanut osaa suunnitella toimivia ja
selkeitä ohjelmia annettujen määräysten
mukaisesti. Lohjan alueen varhaisjakelut: Leijonajakelu,
TILAUSHINNAT
TOIMITUS
Lohja. kello 14.00
Salon akk:ssa, osoitteessa Hyvoninkatu 1.
Koulutukseen hakeudutaan työvoimatoimiston
kautta 15.9.2003 mennessä.
TYÖVOIMAKOULUTUS
SSS internetissä: http://www.sss.fi
ILMOITUSTEN JÄTTÖAJAT
VASTUU VIRHEISTÄ
Ilmestymispv
Maanantai
Tiistai
Keskiviikko
Torstai
Perjantai
Lauantai
Sunnuntai
Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan määrättyinä päivinä. 736 4288 tai 040 545 8972,
päiväkerhon toiminnanohjaaja, Johanna Rytkönen.
Raakel Maria Saarela
TOIMINTAA ALA-ASTEIKÄISILLE
Pensalantie 3, klo 18.00 . ?Someron ja Koski tl:n alueen varhaisjakelut:
. Lämmin kiitos osanotosta.
Kiitos myös kaikille äitiä hoitaneille.
Leninkiliike
veteraanijuhlaan
o.s. 29.4.2003 klo 15.00 . Kurssin hinta 5 ?.
Ohjaajana Marja-Liisa Pitkänen.
INTIAANILEIRI
Lehtiniemessä 2. 16.3.2003 Perniö
Taistolle
sairauden aikana.
Kiitos Salon Terveyskeskuksen vuodeosasto I:n henkilökunnalle
hyvästä hoidosta ja huolenpidosta.
Ritva Tuomisto
Aaro ja Maija perheineen
Asianajotoimisto LAAKSO, LUKANDER & RUOHOLA OY
Matti Kökkö, asianajaja, varatuomari
Helsingintie 7 A, 24100 SALO, puh. 27.6.2003 ja II Leiri 30.6. 731 2456
Saloon, Ammattikorkeakoulu, Ylhäistentie 2,
su 27.4.2003 klo 13.30 alkavaan juhlaan
Kiikalasta ja Suomusjärveltä lähtijät. 733 6161, fax 733 6164
Asianajotoimisto TERO SIIKONEN Ky
Tero Siikonen, asianajaja, varatuomari
Horninkatu 15 II krs., 24100 SALO,
puh. 8.6.2003. p. Leivontaa ja 12.5.
Rivitanssia.
o.s. 18.00. Puhelin 0200-71000
Puhelin (02) 770 21 (vaihde)
6 ,,
92,50 ?
Avoinna ma-pe klo 6.00-14.00
Puhelin iltaisin
4 ,,
62,80 ?
3 ,,
46,50 . henkilökunnalle.
Omaiset
Aino Vesterinen
Monipuoliset
valikoimat
kaikenikäisille ja
-kokoisille (32-60)
lähes joka lähtöön!
SSS internetissä:
SALON
AIKUISKOULUTUSKESKUS
www.saloakk.fi
Kaivaten
Mirjam
Anneli ja Yrjö
Tiina, Mika ja Riku
Sari, Mika, Ann-Marie ja Katrina
Leena ja Pentti
Sami ja Eveliina
Kevättä
rinnassa?
LT-LEVIKKI 21.739 kpl
Sanomalehtien Liiton jäsen
7-päiväinen sanomalehti
ILMOITUSHINNAT
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna ma-pe klo 8.30-16.30
?Ilmoitukset
Puhelin (vaihde) (02) 770 21
Telefax
(02) 770 2222
Sähköposti: sss.ilmoitukset@sss.fi
mustavalk.
Viikkomarkkinat
Puhelin
0600-91700
Puhelun hinta 2,98 ?/min +pvm
(sis. uutistoimitus 770 21, 770 2314
1 ,,
17,70 . OSAAMISEENTAILUONNONSUOJELUUN
''$*$(&&)
Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa
Helisnummen kappelissa.
Lämmin kiitos osanotosta.
Toini Amanda Vainion
on asianajajaluetteloon hyväksytty
lakimies, jolla on säädetty kokemus
ja taito. Lämmin kiitos osanotosta.
TILAUKSET ?
OSOITTEEN MUUTOKSET
markkinointiassistentti
3.9.2003 . klo 17.00. 23.00.
Sisäänpääsy 2 ?.
Kiittäen, kaivaten
Vesa, Liisa ja Sami
Pasi, Hanna, Eliisa ja Essi
Aki ja Pia
Martti perheineen
Birgitta perheineen
muut sukulaiset ja ystävät
TAIDELEIRI
Perniön Teijolla 5. 20.00.
14.4. Paluukuljetus tilaisuuden päätyttyä.
TERVETULOA
Sotiemme veteraanit, puolisot ja lesket yhteiseen juhlaan
Kiskon kunta
KUTTILAN JA MÄEN KOULUJEN TOIMINNAN YHDISTÄMINEN
ILMOITTAUTUMINEN
HALIKON SEURAKUNNAN PÄIVÄKERHOON
toimikaudeksi syksy 2003 - kevät 2004 on Pikkupappilassa
(päiväkerhotila, Kalliokuja) keskiviikkona, 23.4.2003 klo 18.00-19.00.
Päiväkerhoon tulevien nuorimpien lasten tulee täyttää neljä vuotta
vuoden 2003 loppuun mennessä.
Mahd. Tervetuloa!
Lähes en
50 vuodksella
kemu
Veli Toivonen Oy ko
DJ-KURSSI
Bänditilassa Sähkökuja 3 to ja pe 8-9.5. 044 7704 216 tai 044
7704 641.
Hakuaika koulutukseen päättyy 8.8.2003.
NUORISOTOIMI TIEDOTTAA
ILMAISUTAIDON KURSSI
Halikon liikuntahallin balettisalissa ke 16.4. Sinulla on myös
soveltuva ammatillinen peruskoulutus kaupan ja
hallinnon alalta sekä hyvät ATK perustaidot.
SSS sähköposti: sss.toimitus@sss.fi
(LT-levikki 2002)
ASIAKASPALVELU
TIETOJENKÄSITTELYN
AMMATTITUTKINTO, ohjelmoija
6.10.2003 . Muuttuneista
jättöajoista ilmoitamme lehdessämme erikseen. (sis. urheilu 770 2309
Tilaukset toimitetaan force majeureJoensuuntie 5, Somero. Kurssi tarkoitettu ala-astelaisille 1-3-luokkalaisille. Ala-ikäraja10 v. Leirin hinta 60 ?. mennessä puh 050 549 4512.
Siunattu Someron siunauskappelissa läheisten
läsnä ollessa. luokalle siirtyvät nuoret. Linja-auto ajaa reittiä
Kärkelä/Ihamäen th 11.00 - Hirvelän paloasema 11.10 - Rekijoki
11.20 - kunnantalo 11.30 seppeleen lasku veteraanikivelle Suomusjärven kunnantalo 12.00 - Kruusila 12.15.
Seppeleen lasku Suomusjärven veteraanikivelle klo 11.30.
Tervetuloa !
Kiikalan kunta
Suomusjärven kunta
* 24.8.1914 Kuusjoki
. Lumme
Tulkaa enkelit kauneimmat
hänet mukaanne ottakaa.
Hellästi kantakaa sinne,
missä uupunut levätä saa.
TERVETULOA!
Vi betjänar er också på svenska!
Salon alueen yhteiseen
ASIANAJAJA
muistoa ja otitte osaa suruumme.
Omaiset
Rakas äitimme ja mummomme
o.s. 733 3450, telefax 733 3043
Asianajotoimisto RAINER ÅKERBERG Oy
Rainer Åkerberg, oik.tiet.lis., varatuomari
Asemakatu 5, 24100 SALO, puh. kampanjoiden) suunnitteluun ja
toteutukseen sekä projektinvalvontaan.
Kaipauksella muistaen
Raija ja Veijo
Sanna
Pasi, Nitta, Jasmin, Patrik ja Tomas
Timo ja Minna
Mari, Kari, Charlotta, Rebekka ja Daniel
Koskaan ei tiedä,
onko aikaa paljon tai vähän.
Yht´äkkiä vain huomaa,
se päättyikin tähän.
Kun sammuu sydän läheisen,
on aika surun hiljaisen.
Turuntie 5, Salo p. Hän osaa toimia vastuullisena
projektiryhmän jäsenenä, osaa neuvoa ja
opastaa käyttäjiä.
Koulutuksen aikana suoritetaan tietojenkäsittelyn
ammattitutkinto, ohjelmoinnin suuntautuminen.
Ammattitutkinto muodostuu kahdesta osasta:
- tietojenkäsittely organisaation toiminnassa
- ohjelmointi (Java)
Lisätietoja: Mikko Kaskari, puh. 20.3.2003 Salo
Päihteetön BÄNDI-DISKO
Halikon nuorisoseuran talolla lauantaina 10.5.2003 klo 19.00 . 28.3.2003 Somero
Siunaus toimitettu. 20 nopeinta pääsee mukaan. 748 8874
www.korvenoja-niinisto.fi
Hannu Elias Havian
* 25.9.1908 Uusikirkko
. ja 23.4. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun
määrän palauttamiseen.
Huomautukset on tehtävä 8 päivän kuluessa ilmoituksen
julkaisemisesta tai tarkoitetusta julkaisupäivästä lukien
asiakaspalvelun puhelin (02) 770 21.
pe
ma
ti
ke
to
pe
pe
Jättöaika
klo 14.00
klo 14.00
klo 14.00
klo 14.00
klo 14.00
klo 14.00
klo 14.00
Laskutuslisä alle 29 ?:n verottomasta
ilmoituslaskusta 2,5 . Ilmoittautumiset: Nuorisotoimistoon 16.5. lauantaina.
Torpankatu 11-12, SALO & 731 9929
SALON SEUDUN SANOMAT
JAKELUPÄIVYSTYS
?Suomen Posti Oy, Turku.
Puhelin: 0200-71000 / 0200-27100(ruotsiksi)
Ark.
klo 6.00?16.00
Telefax
Viikonl. Hinta määräytyy
osallistujamäärän mukaan. 722 1211, fax 733 5451
sivutoim. 044 7704603
Info-tilaisuus koulutuksesta 11.9. Uuttu
Löytönurkastamme
yksilöllisiä
jäännösnumeroita
TOSI EDULLISESTI
http://www.sss.fi
Kiitämme lämpimästi Teitä kaikkia,
jotka kunnioititte rakkaan äitimme
muistoa ja otitte osaa suruumme.
Kiitos myös Salon Terveyskeskuksen os. 777 8610
SOMERO, Joensuuntie 13, ke 13.00-16.00, puh. 20.00.
Kurssi tarkoitettu ala-astelaisille 9 . Partio esittäytyy, 5.5. 4.7.2003.
Leirin ala-ikäraja on 6. . Kurssilaiset
esiintyvät discossa 10.5. . Kiskon
kunta järjestää kuljetuksen alueelliseen juhlaan. 4.6.2003. 731 1561, telefax 733 3261
Rakkaamme
Lahja Raakel Laurén
Myös maksuttomat oikeudenkäynnit ja oikeusturvavakuutuksen perusteella hoidettavat asiat
Sekalaiset
Kiskon kunta
KANSALLINEN VETERAANIPÄIVÄ
27.4.2003
Salon kulttuuritoimi on kutsunut seudun kuntien veteraanit viettämään yhteistä veteraanipäivien juhlaa
"Jotakin ehkä tietäisin, olinhan siellä minäkin" Saloon. Ilmoittautumiset
Nuorisotoimistoon 16.5. Korotukset
koskevat myös jo tehtyjä tilauksia/ilmoitusvarauksia.
TILAUKSET ?
OSOITTEEN MUUTOKSET
770 2626
ma?pe 8.15?16.30
JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS
0204 514 333
ma-pe klo 6.00-16.00
la-su klo 6.00-12.00
PAINOPAIKKA
Salon Lehtitehdas
ISSN 0782-5404
Salo 2003. Suomen Posti Oy,
. Saarinen
* 16.3.1914 Oripää
. Opetuskielenä englanti. 050 549 4512.
Rakas Mammamme
Salon Seudun Sanomat Oy
Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Puhelin: (02) 770 21 (vaihde)
MARKKINOINTIVIESTINNÄN
AMMATTITUTKINTO
Lähiopetus on ke-to iltaisin klo 17.00-20.30.
Koulutuksen hinta on 350 . Pääsiäisaskartelua, 28.4. Puhelin 0200-71000
ALUETOIMITUS Somero
(lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankki- Avoinna ma-pe klo 7.00-15.00
joiden viivästykset, yms.) varauksin.
Kiiruuntie 1, Puhelin (02) 7488 633
Puhelin
(02) 770 2626
(02) 770 2232
(02) 770 2211
sss.tilaajapalvelu@sss.fi
Koulutus on omaehtoinen ja tarkoitettu
henkilöille, jotka toimivat yrityksissä mainonnan
tai markkinoinnin työtehtävissä ja haluavat
syventää osaamistaan tai miettivät alalle
suuntautumista.
Suorita Salon akk:ssa
PERINTEISET KIELILEIRIT
Leirisalossa I Leiri 23. Täydelliset ilmoitusten
toimitusehdot ja hinnasto saatavissa
asiakaspalvelustamme.
TOIMITUSEHDOT
Laista, asetuksista tai viranomaisten toimenpiteistä aiheutuvat kustannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaantulohetkestä lukien. klo 18.30 . 16.12.2004
Hakupapereita ja lisätietoja:
Salon akk:n toimisto puh. Ilmoittautumiset Nuorisotoimistoon 16.5. Leirin osanottomaksu: 70 ?. mennessä puh. . PERNIÖ, Haarlantie 4, ma klo 15-17, p. tutkintomaksun)
Kuntalain mukaan kunnan on tiedotettava asukkailleen kunnassa vireillä olevista hankkeista ja niitä koskevista suunnitelmista.
Halikon Vaskiolla on suunnitteilla Kuttilan ja Mäen koulujen toiminnan
yhdistäminen ja keskittäminen yhteen toimintayksikköön. lakko) tai asiakkaasta
johtuvista syistä kuitenkaan voida julkaista, lehti ei vastaa
ilmoittajalle mahdollisesti aiheutuvasta vahingosta. 2. Yläasteella, lukiossa
tai ammattikoulussa opiskelevat nuoret voivat osallistua leirille. 12 vuotiaille. Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai
muista toiminnallisista syistä (esim. Asianajajan toimintaa valvovat asianajoliitto ja oikeuskansleri.
Lämpimät kiitokset Teille, jotka kunnioititte rakkaamme
Lauri Iivari Hujasen
?Inon tyttö?
Lämmin kiitokseni kaikille Teille, jotka kunnioititte puolisoni
muistoa ja olette olleet tukenani surussa.
Kerttu Havia
Kaivaten
Seija perheineen
Mauri perheineen
sekä muut sukulaiset ja
laaja ystäväpiiri
Sydämestä tuleva kiitos kaikille, jotka kunnioititte
rakkaamme muistoa ja otitte osaa suruumme.
Kiitos myös kaikille, jotka annoitte tukenne ja myötätuntonne
Kertokaa Karjalaan lentävät linnut,
kukkien kummuille kuiskaus tää,
jalkani vierasta tannerta tallas,
Karjalan sinessä syömmeni ol?.
Siunaus toimitettu, lämmin kiitos kaikille Teille
Inon tyttöä muistaneille.
Suomen asianajajaliiton jäsenten toimistot Salossa:
Asianajotoimisto AHTEE & KAUKOPURO OY
Veli Ahtee, asianajaja, varatuomari
Helena Kaukopuro, asianajaja, varatuomari
Turuntie 8 B, III krs., 24100 SALO, puh. Asian johdosta järjestämme
TIEDOTUS- JA KESKUSTELUTILAISUUDEN
Vaskion Osuuspankin kerhohuoneessa keskiviikkona 23.4.22003 klo
19.00.
TERVETULOA!
Sivistyslautakunta
SALON
AIKUISKOULUTUSKESKUS
www.saloakk.fi
Kanssamme muistelevat
Veli ja sisarusten lapset perheineen
JULKAISIJA
Suorita Salon akk:ssa
Koulutuksen tavoitteena on perehdyttää
opiskelijat markkinointiviestinnän kokonaisvaltaiseen hallintaan ja antaa valmiuksia
osallistua erityisesti markkinointiviestinnän
projektien (esim. 722 1211.
Asianajotoimisto KORVENOJA & NIINISTÖ OY
Pertti Korvenoja, asianajaja, varatuomari
Jari Niinistö, asianajaja
SALO, Turuntie 7, puh. Puhelin (019) 331 220
Jatkuva säästötilaus 1.11.2002 alkaen
Örninkatu 14, Salo
Avoinna ma-pe klo 6.30- 8.30
12
kk:n
maksuerä
163,00
?
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
la-su klo 8.00-10.00
6
,,
,,
82,50
?
Avoinna ma-pe klo 9.00-23.00,
4 ,,
,,
55,00 ?
la klo 12.00-23.00, su klo 16.00- 3 ,,
,,
41,50 . . 050 549 4512.
HAUTAKIVET
AIKUINEN TUNNE VASTUUSI ?tapahtuma
Halikon prismassa 28. + alv 22 %.
Lisäväristä lähempiä tietoja ilmoitusosastolta.
Koulutus on tarkoitettu Sinulle, joka olet työtön
tai työttömyysuhan alla. 23.3.2005
Juhlapyhien yhteydessä eivät edellä
mainitut jättöajat päde
alk..........................................489,Budapest su-to 4.5., 11.5., 18.5., 25.5. alk................................................. klo 6.45,
Helsinki - Tallinna, Tallink Meloodia klo 9.15 - 12.30.
Matkaohjelma:
Matkanjohtajana Salon Seudun Sanomien
Antiikkia & aarteita palstan kirjoittaja
Kari Toivonen
Lauantaina tutustumme mm. B2 sisältää bussikuljetuksen salosta.
20-H TÄHTIRISTEILY
Cinderella 19.4., 27.4., 8.5.
sis. Läänemaan museossa
ja Padisen luostarissa. 269 e hlö
alk. (20.4.)..................................... alk....................................455,Budapest to-su 8.5., 15.5., 22.5. Lappia edustavan Hannu
Alakontiolan mukaan moni koki
Ahmavaaran hieman ennen vaaleja käytännössä kehottaneen vasemmistoliittolaisia äänestämään
sosiaalidemokraatteja.
Esko
Moisio taas laskeskeli, että Pirkanmaan 5 000 äänen menetyksestä tuhat selittyy äänien valumisesta SKP:lle Ahmavaaran takia.
Siimes toppuutteli näitä arvioita
tiedotustilaisuudessa. (27.4.)......................... Niin
paljon erilainen oli meidän vaaliohjelma Sailaksen tavoitteisiin
nähden.
Päivän yllätyspuhujiin kuului
Etelä-Savoa edustava Mikko
Koikkalainen, joka rohkeni ilmoittaa aikovansa vaihtaa syksyllä SAK:laisen Kunta-alan ammattiliiton opiskelijajäsenyyden yksityiseen työttömyyskassaan. (su, ma)
Ostosristeily
28,50e
Tur IS/hlö
38
alk. lounaan Laitsen linnassa
. (02) 777 850
salo@matkapojat.fi www.matkapojat.fi
Matkailu
SSS?STT
Kreeta
1/5, 8/5 1 vk
alk. SMAL 19395 KUVI 3437/00/MjMv
Tutkintoon johtava
SALON TOIMISTON PÄÄSIÄISRISTEILY
AIKUISKOULUTUS
Pääsääntöisesti työn ohessa suoritettaviksi sopivat monimuotoopinnot käynnistyvät Salossa syyskuussa 2003. Sen takuumieheksi ei vasemmistoliiton olisi ollut kovin helppoa mennä. alk. kylpylähoidot ja täysihoitoruokailut.
Lisämaksusta bussikuljetukset.
HOTELLIMATKAT
TALLINNA 2-3 pv
Pe, la Express Hotelli
Su
81 e
alk.
Useita eri hotellivaihtoehtoja.
Romantika-Express
alk.
hlö
65 e
Yksi yö laivassa toinen hotellissa.
B2 - H2/hlö
Sis. Lennot Helsingistä.
ROMANTIKALLA TALLINNAAN
ke 16.4, 23.4., su 4.5.
sis. kuljetuksen Salosta
Tietoliikenne ja sähköinen kauppa
alk.
Liiketalous (140 ov)
Tutkinto: Tradenomi
Suuntautumisvaihtoehto:Verkkokauppa ja markkinointi
Pohjakoulutus: Hakukelpoisuus ammattikorkeakouluun
28,50 hlö
HOTELLIMATKA TALLINNAAN
pe 2.5., la 3.5., 10.5.
sis.kuljetuksen Salosta
alk.
89,00 hlö
hlö
VAPPURISTEILY TURUSTA
ke 30.4. klo 12-18.
Opiskelijatöiden näyttelyt Kiskosa, Muurlassa, Perttelissä ja
Suomusjärvellä SU 27.4. hyteissä, hinta 28-33e, sisältäen
SEISOVAN PÖYDÄN LOUNAS RUOKAJUOMINEEN +
pullakahvit. 5
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU5
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 13. asti ja 21.-24.4.
alk.
23,00 hytti
Bussikuljetus sisältyy hintaan. Saapuminen Saloon klo 23.30.
Arkkipiispa:
alk.
e
C4, B2P/hytti
29/4 asti (ei 17/4, 20/4)
Viron
kartanoita,
linnoja ja
historiaa
Astmatulehduksen toteamiseen
ja hoidon seurantaan on kehitetty
uusi lupaava menetelmä. aamupäivisin
Finnjet-risteily Tallinnaan Ke 23.4.
Ilmoittautumiset p. kuljetuksen Salosta
alk.
LOMAKYLPYLÄT
29,00 hlö
Sunnuntai-sunnuntai
27/4 Pärnu
Haapsalu
Pühajärve
Toila
4/5 Pärnu
Kuressare
Pühajärve
Toila
11/5 Haapsalu
Pärnu
Toila
Sunnuntai-torstai
4/5, 11/5 Pirita
Torstai-sunnuntai
24/4 Pirita
MINIRISTEILY TURUSTA
Silja Europa
16.4. klo 12-18.
VAIHDA
VAPAALLE
Toimitusmaksu 7,?/varaus . 449 e hlö
Rodos
25/4, 2/5, 9/5 1 vk
alk. Laitsen ja Koluveren linnoihin.
Yövymme Haapsalussa, Hotelli Haapsalu.
SSS?STT?Merja Könönen
Sunnuntaina vierailemme mm. alk.............................475,KYLPYLÄLOMAT /HLÖ/2HH
1 viikon matkat täysihoidolla, lisäetuna matka- ja matkatavaravakuutus
Pärnu, Viiking 20.4., 25.5., alk. Miel. Kysy reitit toimistostamme!
Tietotekniikka (160 ov)
Tutkinto: Insinööri (AMK)
Suuntautumisvaihtoehto: Sulautetut järjestelmät
Pohjakoulutus: Hakukelpoisuus ammattikorkeakouluun
TÖÖLÖN
TEEMAPÄIVÄT
TI 15.4. bussikuljetuksen satamaan.
LOMARISTEILYT
SEURAMATKAT /HLÖ/4HH
Malta 1 vko la-la 4.10., 1.11., 8.11. puoluehallituksessa istuva Risto Kalliorinne arvioi puolueen kuppikuntaisuuden aiheuttavan sekaannusta
kannattajakunnassa ja syövän
puolueen uskottavuutta.
Ns. 044-5544180/ Juhani. Viking Amorella
sis.kuljetuksen Salosta
alk.
5,00
hlö
Hinnat alkaen Helsinki. 269 e hlö
alk. Tämä osoittautui harhaluuloksi, sillä saaliit jäivät keskimäärin pariinsataan euroon keikkaa kohden.
Ydinryhmään kuuluu poliisin
mukaan neljä ulkomaista syntyperää olevaa espoolaista miestä.
Lisäksi vangittuna tai pidätettynä on ollut neljä muuta ulkomaalaista ja suomalaista nuorukaista.
?Ääniä demareille
ja SKP:lle?. L-auto Salon tori 19.00 - Halikon tori 19.05 - Vaskio Sale 19.20.
Matkan hinta 27-32 e. Syynä oli varsinkin pettymys siihen,
että SAK kääntää veronalennuspuheillaan selkänsä julkiselle
sektorille, mutta myös sukupuolten välisen tasa-arvon ja työttömien unohtuminen keskusjärjestön työssä.
Seuraavaksi puhujapönttöön
kiivennyt Paula Grekelä uhkasi
pitää nuorukaiselle heti illalla oppia järjestäytymisen puolesta.
?Espoon ja Helsingin poliisien
tutkintaryhmä on selvittänyt
kymmenen pääkaupunkiseudulla, Hyvinkäällä sekä Riihimäellä
helmi- ja maaliskuussa tehtyä
ryöstörikosta. klo 12-18 ja
ma-ti klo 13-18.
Lausuntaryhmän runo- ja musiikkiesitys su 13.4. 299,Haapsalu, Fra Mare 20.4., 4.5., 11.5., 18.5., alk. Puoluejohto
säästyi arvostelulta, ja tappiota
selitettiin puolueväen eriseuraisuudella ja ennen kaikkea SAK:n
vasemmistoliittolaisen johtajan
Pekka Ahmavaaran kiistellyllä
lausunnolla.
Siimes patisti panemaan elvytyspaketin paukut oikeasti tehokkaisiin kohteisiin. huhtikuuta 2003
?
5
SALON KANSALAISOPISTO
TAIDE- JA KÄDENTAITOAINEIDEN
OPISKELIJATÖIDEN NÄYTTELYT SU-TI 13.-15.4.
Moision koulu, Uskelankatu 13 su 13.4. majoituksen aamiaisineen kahden hengen huoneissa
Hotelli Haapsalussa.
. Kansanedustaja
Unto Valpas arvelikin, ettei oppositioon joutuminen ole näissä
oloissa kovin vaarallista.
. Mm. (02) 733 2266
Sunnuntaipuhelinmyynti
klo 10-15, Puh. Uhkana on, että
taloudellisen kasvun hidastuminen nostaa muutoin työttömyyttä,
hän varoitti vasemmistoliiton valtuustossa Helsingissä lauantaina.
Puoluevaltuusto oli koolla ensi
kertaa sitten pettymyksen tuottaneiden eduskuntavaalien, mutta
tulosta reposteltiin lopulta kohtuullisen sävyisästi. - 18.5.2003
Vaalitappiota
sysättiin¨
Ahmavaaran ja
eriseuraisuuden
piikkiin
Lähtö Salon torilta Vainion Liikenteen bussilla la 17.5. Yöpyminen laivalla!
Ilmoittautumiset p. kuljetuksen Salosta
alk.
17,00 hlö
FINNJETILLÄ TALLINNAAN
ma 21.4., to 1.5., la 3.5.
sis. Lääketieteen kandidaatti Lauri Lehtimäen väitöskirjatutkimuksessaan kehittämä uloshengitysilman typpioksidimittaus paljastaa
astman aikaisemmassa vaiheessa
kuin nykyisin käytössä olevat menetelmät. aamupäivisin.
Vastuullinen matkanjärjestäjä Matka-Plaza
Piritan opetustilat, Hämeentie 34 su-ti 13.-15.4. (20.4.)..345,Otepää, Pühajärven kylpyläkeskus 4.5. 249 e hlö
alk. 299 e hlö
alk. laivamatkat kansipaikoin
. Majoitus 2-4 hengen hyteissä. (8.11.)....................499,-
RISTEILYT TURUSTA
SALO Horninkatu 15, puh. L-auto Vaskio
Sale 14.30 - Halikon tori 14.45 - Salon tori 15.00. (su)
e
kansipaikoin/hlö
Tallinnan risteilyhinnat sisältävät
bussikuljetuksen Salosta satamaan.
SALO, Annankatu 5
Avoinna klo 9-17 ja la 10-13
Puh. 249,Pärnu, Sõprus 27.4., 11.5., 18.5. alk. 010 248 248
Toimitusmaksu 7 e/varaus
www.matka-vekka.fi SMAL 197795
KUVI 3507/00/MjMv
Salon Seudun
Sanomien lukijamatka
17.5. (02) 777 850
Vastuullinen matkanjärjestäjä Matkapojat Oy
Tuki
lapsille
vaalipuheista
tekoihin
SSS?STT
Arkkipiispa Jukka Paarma
toivoo, että hallitusohjelmassa
muistetaan vaalipuheissa esillä
ollut tuki lapsille, nuorille ja lapsiperheille. Hänen mukaansa Ahmavaaran lausunto ei
ollut niin vaikutusvaltainen, että
se olisi syönyt vaalitulosta, vaikka
vaalityötä tehneet pitivätkin lausuntoa loukkaavana.
Hän myös kiisti identiteettipul-
mat ja kehui puolueen olleen vaalikamppailussaan yhtenäisempi
kuin koskaan. 399 e hlö
5,?
Isabella
Su-to
Silja Europa
To
Ostosristeily
23
alk.
e
Tur II/hytti
alk.
21e
Bussi mukana Tukholmassa!
C4/hlö
Turun risteilyjen hinnat sisältävät toimitusmaksut.
TALLINNA
Romantika
Finnjet
29
alk. 299 e hlö
alk. Siksi tarvitaan uusia keinoja, joilla astmaan liittyvä keuh-
koputkien tulehdus pystytään toteamaan ennen muutosten kehittymistä.
Lehtimäen menetelmä perustuu siihen havaintoon, että astmaa sairastavien henkilöiden
keuhkoputket tuottavat huomattavasti enemmän typpioksidia
kuin terveiden ihmisten keuhkoputket.
Typpioksidin tuotantoon vaikuttaa myös astman vaikeusaste.
Uloshengitysilman typpioksidimittauksella voidaankin arvioida
tulehdusta lievittävän lääkehoidon tehoa entistä tarkemmin.
Astmaa sairastaa noin 5 prosenttia suomalaisista ja astmaan
viittaavia oireita on noin 10 prosentilla väestöstä.
18
Päivittäin
Pe, la,
su, ma
Pe, la,
su, ma
La, su
Uusi menetelmä
paljastaa astman
entistä aiemmin
Yksityishenkilöiden ilmoituspalsta
Viikkomarkkinat joka lauantai
SALON SEUDUN SANOMAT
www.sss.fi
Voit myydä, ostaa, vaihtaa tai vaikka
lahjoittaa.
Vasemmistoliiton puheenjohtaja
Suvi-Anne Siimes pitää uuden
hallituksen tärkeimpänä tehtävänä toteuttaa mahdollisimman
pian taloutta elvyttävä työllisyysja kasvupaketti. sisäänpääsyt ja opastukset ohjelmassa mainituissa kohteissa.
Matkalla tarvitaan voimassaoleva passi.
Ilmoittautuminen 15.4.2003 mennessä
sekä lisätiedot Matkapojat Oy,
Horninkatu 15, Salo p. Teoista epäillään
ryhmää nuoria miehiä, jotka ovat
kertoneet hakeneensa jäljitelmäaseen kanssa tehdyistä ryöstöistä
jännitystä elämäänsä.
Ryöstäjiksi epäillyt 19?21-vuotiaat miehet olivat poliisin mukaan
liikkeellä myös suuren saaliin toivossa. Sailaksen paperi oli ilmeisesti
tarkoitettu tulevan sinipunahallituksen ohjelmaksi. 044-5544180/ Juhani. alk. (su, ma)
e
B4/hlö
alk. Kirkko
toivookin, että maamme kykenee
nostamaan kehitysyhteistyövarojensa määrän tavoitetasolle.
Paarma arvioi ohjelmassa Irakin sodan kuvastoa mediassa. 459,Praha su-to 4.5., 11.5., 18.5., 25.5. matkat Vainion Liikenteen bussilla
. 279 e hlö
alk. Sailaksen työllisyystyöryhmän esityksestä ei löytynyt yhtä
hyvää sanaa. SALO KLO 9-12
TÖÖLÖN KAUPUNKI- JA KYLPYLÄLOMAEDUSTAJA PAIKALLA
Lisää tietoa koulutuksista sekä hakulomakkeet
www.turkuamk.fi tai
Hakutoimisto p. Kun työttömyys ja työttömyyden kasvun uhka johtuvat kokonaiskysyntään ja vientikysyntään
liittyvistä ongelmista, työttömyyttä ei voi uskottavasti vähentää veronalennuksilla.
Siimes myös lupasi puolueensa
olevan valmis tukemaan uuden
hallituksen toimia työllisyyden
parantamiseksi ja työelämän ongelmien ratkaisemiseksi, sillä
parhaat ja eniten luottamusta herättävät tulokset löytyvät laajan
poliittisen yhteistyön ja asioiden
kolmikantaisen valmistelun avulla.
Mm. Hänen mukaansa on hyvä, että näemme myös kuvia siviiliuhreista
ja siviilien kärsimyksistä.
. Lehtimäen väitöskirja
tarkastettiin lauantaina Tampereen yliopistossa.
Nykyisillä menetelmillä astma
havaitaan vasta, kun tautiprosessi on edennyt jo varsin pitkälle ja
keuhkofunktioihin on tullut muutoksia. Hän luonnehti
arvioita veronkevennysten tehosta pahasti yliampuviksi.
. Miel. Sodan todelliset kasvot näkyvät näissä kuvissa.
Lehtikuva-arkisto/Marja Airio
Arkkipiispa Jukka Paarma.
Paarma korosti, että sota tuo aina mukanaan suuria kärsimyksiä
siviileille. Paarman mukaan on
mielenkiintoista nähdä, muistavatko poliitikot nyt lapset.
TV1:n Lauantaiseura-ohjelmassa vieraillut luterilaisen kirkon
johtaja myös muistutti, että Suomen ei pidä unohtaa vastuutaan
maailman köyhimmistä. 399 e hlö
Bulgaria - Kultahietikko ja Albena
25/5, 30/5, 1/6,
6/6, 8/6, 13/6 1 vk
alk. klo 14.
Kahvio ja arvonta Moision koululla su 13.4.
JUHANI KUTSUU TUKHOLMAAN
JUHANI KUTSUU TALLINNAAN
Risteilemme Tukholmaan Ti 29.4 ms Isabellalla, iltalähtö.
Majoitus 2-4 hengen A- ja B lk. Tallink AutoExpress
klo 20.00 -21.40. 010 5536 124,
paivi.harma@turkuamk.fi
MINILOMAT EUROOPPAAN /HLÖ/2HH
Praha to-su 8.5., 15.5., 22.5. 279 e hlö
alk.
alk.
alk.
219 e hlö
alk.
169 e hlö
Sis. Haku päättyy 30.4.
Amorella PE 18.4. 279 e hlö
alk. Hänen mukaansa me
mediamaailman keskellä elävät
ehkä unohdamme tuon liian helposti.
Arkkipiispa myös tähdensi, että
kirkko on kehottanut ihmisiä
osallistumaan Irakin sodan uhrien humanitaariseen avustamiseen.
Puheenjohtaja Siimes vaatii
pikaista elvytyspakettia
Lähde mukaan mielenkiintoiselle matkalle Viron historiaan.
Paluu Tallinna - Helsinki su 18.5. 010 5535 821,
hakutoimisto@turkuamk.fi tai
opinto-ohjaaja Päivi Härmä p. alk..............................279,Lisämaksusta liityntäkuljetus Helsinkiin
www.turkuamk.fi
299 e hlö
299 e hlö
alk. Tallinnassa jää aikaa ostoksille.
Matkan hinta on 185 e/henkilö, sisältäen
. 239 e hlö
alk
Salolainen Sara Heistola hankki oman
skootterinsa vuosi sitten, ja innostus pyörää kohtaan jatkuu edelleen.
. Laiturin päässä
olevista rantasaunoista ei saa
enää johtaa vesiä suoraan vesistöön.
ONKINEN&KAIRA
Moposkootterit ovat valloittaneet suomalaisia kaupunkeja täydellä ryminällä pian parin vuoden
ajan. Vanhemmatkin olivat suostuvaisia tytön uutta
harrastusta kohtaan.
. Jätevettä varten kaivetaan imeytyskuoppa tai- kaivo. Vedenlaadun
seuraaminen on kuitenkin välttämätöntä, vähintään kolmen vuoden välein tehtävin tutkimuksin.
Ravinnekuormituksen vähentämisessä avainasemassa ovat
muun muassa kaikki järven virkistyskäyttäjät.
Uimareille on tehtävä selvityksen mukaan ohjeistus oikeista tavoista toimia uimarannalla.
Nouseva sävelkulku ilmestyi suomen kieleen
SSS?STT
Tänään hän on
elämänsä kunnossa.
Yli puolet
syöpäpotilaista
paranee.
www.suomensyopapotilaat.fi
Puheen nousevaa sävelkulkua
on pidetty suomen kielelle vieraana ilmiönä. Asetuksella halutaan vähentää viemäriin joutuvaa kuormitusta, ja sen vuoksi siinä vaaditaan tiukat normit jätevesien
puhdistukselta, prosenttiluvut orgaanisen aineen, kokonaisfosforin
ja -typen osalta.
Esko Keski-Vähälä
Sini Karosvuo odottaa jännittyneenä, nouseeko Heikki Karosvuon verkosta kalaa Perttelin Pernjärvellä. Nestejäähdytteiset moottorit maksavat
noin 400 euroa ilmajäähdytteistä
enemmän, ilmoittaa Juha Kavalto Salon Kesmotorsista.
Hänen mukaansa tytöille kelpaavat usein perusmallit, mutta
pojat haluavat hieman tehokkaampia moottoreita.
Nuorten lisäksi myös aikuiset
ovat löytäneet moposkootterit.
. 6
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU6
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 13. Viime aikoina se on
kuitenkin ilmestynyt nuorten tyttöjen puheeseen pääkaupunkiseudulla, arvioi suomen kielen tutkija
Sara Routarinne.
Routarinne tutki tuoreessa väitöskirjassaan tyttöjen puhetta,
jossa ovat nousevan sävelkulun
ohella löytäneet paikkansa myös
välihuomautukset.
. Isä varsinkin piti ideasta, koska tästä saa hyvää ajoharjoitusta,
Heistola sanoo.
Heistola tunnustaa jännittäneensä ensi kertaa ajamista, koska hän tunsi itsensä liian lyhyeksi
pyörän kyytiin.
. Suomessa
aikuisten kynnys astua skootterin
selkään on vasta vähitellen alkanut madaltua, Hauhia pohtii.
Italia on johtava skootterimaa,
sen markkinat kattavat puolet koko Euroopan skootterimarkkinoista.
. Ohimeneväksi muotioikuksi hän ei skootteri-innostusta kuitenkaan nimeä, sillä
markkinoiden muutos vaikuttaa
pysyvältä.
Suomen sisälläkin skootteritrendi leviää etelästä pohjoiseen.
. Itsekeskeytyksillä laajennetaan puheenvuoroa. Kiinteistönomistaja joutuu jatkossa tekemään jätevesijärjestelmästään kunnalle selvityksen, jollaista moni ei pysty edes itse laatimaan, sanoo Varsinais-Suomen
Agendatoimiston suunnittelija
Minna Nummelin tulevista ympäristönsuojelulain tekeillä olevan asetuksen vaatimista tiukoista jätevesivaatimuksista.
Toisaalta ei ihan tarkkaan tiedetä, kuka tällaisen selvityksen laatija voisi ollakaan.
Jo voimassa olevassa ympäristönsuojelulaissa todetaan jätevesien yleinen puhdistamisvelvollisuus, mikä merkitse jätevesien
käsittelemistä ennen niiden maahan joutumista. Oli makea fiilis ottaa skootteri
esiin talven jälkeen. Selvää kansainvälistä trendiä
tässä on, nyökkää myös Teknisen
Kaupan Liiton asiamies Heikki
Ojanperä. Määräysten voimaantulolle
vanhoissa kiinteistöissä on tulos-
Kantoveden varassa oleva lomaasunto selviää uudistuvista jäteveden käsittelymääräyksistä
helpommalla.Kesämökeillä
kannattaa suosia vaihtoehtoisia
käymäläratkaisuja, esimerkiksi
kompostikäymälää.
. Sara Routarinteen mukaan tutkimuksissa
on havaittu, että kielellisten uudennosten levittäjiä ovat suositut,
koulussakin menestyvät tytöt.. Karosvuon mukaan vasta jäiden lähdettyä näkee, mikä on järven tila.
2.7.1999
hän uskoi kuolevansa
Lehmijärvellä tilanne on vielä hyvä
Alkanut lievä
rehevöityminen
on pysäytettävissä
SSS
Salolaisten suosiman uimakeitaan, Lehmijärven veden tila on
vielä hyvä. Moottorin tekniikka tuo suurimmat hintaerot pyöriin. Hinnat voivat vaihdella
1 900-2 800 euroon.
. Kantoveden varassa olevilta ei
vaadita suuria investointeja. Ystäväpiiristään hän tuntee
vain pari muuta mopoilevaa tyttöä. Olen kuullut sitä jopa paikallisradion miespuolisen juontajan
puheessa. Sivuhuomautuksia käytetään
tilan varaamiseen siksi, että voit
menettää puheenvuorosi koska
tahansa. Moposkootterilla ajaminen on
kulttuurinen kysymys, sillä EteläEuroopassa virkamiehetkin ajavat puku päällä näillä. Parasta moposkootterissa on hänen mukaansa vapaus päättää itsenäisesti siitä, mihin ajaa ja milloin.
Moposkootterit valloittavat kaupunkeja
Sara Heistola odottaa
innolla jo toista
skootterikesäänsä
SSS?Nina Soini
Kansainvälisesti
myös aikuisille
Viime kesänä Heistola ehti ajaa
reilut 900 kilometriä, joista suurin
osa karttui matkoista harrastuksiin. Virtasen tapaus on merkki siitä, että loppunousu on leviämässä
puheyhteisössä yleisemminkin,
Sara Routarinne sanoo.
Keino pitää
puheenvuoro
Nuorten tyttöjen puheeseen ovat
niin ikään levinneet välihuomautukset. Routarinteen mielestä tässä saattaakin olla eräs
syy siihen, miksi nouseva sävelkulku on nyt ilmestynyt kieleen.
. Skootteri
jää sen jälkeen pikkusiskon käyttöön.
. Automaattivaihteiden ansiosta
nämä soveltuvat paremmin kaikenikäisille, tietää Kavalto.
Konekeskon
tuotepäällikkö
Klaus Hauhia näkisikin mielellään moposkootterit perheiden
kakkosajoneuvoina.
. Tarkemmat ohjeet seuraavat asetuksessa, joka
on vasta ehdotus.
. Halusin skootterin, koska sillä
pääsee nopeasti joka paikkaan ja
sitä on helppo käyttää, Heistola
kertoo alkuinnostuksestaan. Ensimmäisenä päivänä ajoinkin heti kymmenen kilometriä, hän naurahtaa.
. Pienemmissä paikoissa,
missä tiet ovat karkeapintaisempia, suositaan isompipyöräisiä välineitä, Juha Kavalto toteaa.
Kesämökille
ulkovessa
Esko Keski-Vähälä
Jätevesiselvitys
vaatii mittauksia
Suunnittelija Minna Nummelin Varsinais-Suomen Agendatoimistosta
suosittelee kesämökeille vaihtoehtoisia käymälöitä vesivessan sijaan.
Kiinteistönomistajalta vaadittava selvitys omasta jätevesijärjestelmästä on vaativa, ja sen on pe-
rustuttava riittäviin mittauksiin
asetusehdotuksen mukaan.
. Vaikka se on leimallisesti tyttöjen kielen keino, sitä
löytää poikienkin puheesta.
. Intonaatiosysteemissä on ollut siinä kohtaa tyhjä
paikka.
Nouseva sävelkulku näyttää
tutkijan mukaan olevan leviämässä nyt myös muualle kuin Helsingin seudulle. Nouseva sävelkulku ja lisähuomautukset eli parenteesit ovat
kertojan vuorovaikutuskeinoja.
Toisin kuin usein luullaan, nouseva sävelkulku ei ole tässä tapauksessa kysymys, selvittää perjantaina Helsingin yliopistossa väitellyt Routarinne.
. Skootteri on selvästi kaupunkiajokki. Alkaneen lievän rehevöitymiskehityksen pysäyttämi-
seksi on tärkeää ulkoisen kuormituksen minimoiminen, todetaan
Lehmijärvestä laaditussa, Päivi
Joki-Heiskalan toimittamassa
tuoreessa selvityksessä Lehmijärven tutkimus 2002.
Järvien yleisen käyttökelpoisuusluokituksen mukaan Lehmijärven vesi on käyttökelpoisuudeltaan erinomaista.
Rehevöitymisherkkyydestä on
kuitenkin tutkimuksen mukaan
viitteitä.
Vaikka tilanne on vielä hyvä,
niin pieni nousu päällysveden fosforipitoisuudessa voi saada aikaan sinilevien määrän kasvun ja
aiheuttaa jopa massaesiintymiä.
Viime vuoden loppukesällä havaittu happikato kertoo siitä, että
järveen tulee sen sietokykyyn
nähden liikaa kuormitusta ja orgaanista ainetta, mikä kuluttaa
happea hajotessaan.
Lehmijärveä ei tutkimuksen
mukaan uhkaa happamoitumi-
nen tällä hetkellä. Samoin näyttelijä Ville
Virtanen käytti loppunousua jokusen kerran tv:n epookkisarjassa Venny, jossa hän esitti Juhani
Ahoa.
. Järvestä on pyydetty roskakalaa pois isorysillä parina vuonna. huhtikuuta 2003
?
SALON SEUTU
6
Laki vaatii jätevesien käsittelyä
ennen niiden joutumista maahan
sa kymmenen vuoden siirtymäajalle vielä neljä vuotta lisäaikaa,
sanoo Nummelin, mutta selvityksen tekoajan kunnat voivat ilmeisesti määrätä.
Nummelin veikkaa, että ympäristönsuojelulain asetus tulisi voimaan jo tämän vuoden aikana,
jolloin pelkät saostussäiliöt hajaasutusalueen tonteilla eivät enää
riitä.
Haja-asutusalueiden kiinteistöistä Varsinais-Suomessa oli noin
64 prosenttia kiinteistökohtaisen
saostussäiliön varassa, kun monen kunnan yhteinen kestävän
kehityksen hanke kyseli asiaa
vuonna 1997.
. Loppunousu täyttää olemassa
olleen aukon. Tavallista minimopoa hän ei kuitenkaan olisi ostanut. Helppokäyttöisyys ja ajomukavuus ovat houkutelleet myös
tyttöjä mopoilun pariin. Kun jättää juurilauseen kesken, sinne väliin voi sijoittaa taustoituksia ja
silti välttää lavertelua, joka sammuttaa kuulijan mielenkiinnon.
Routarinteen mukaan välihuomautus sopii jännityksen tihentämiseen, sen avulla voi pidätellä kertomuksen kärjen esittämistä.
Vaikka nousevan sävelkulun ja
sivuhuomautusten käyttämistä ei
tutkijan mielestä voi pitää varsinaisesti luovuuden todisteena, ne
kertovat osaamisesta. Ne ovat tutkijan mukaan
puhutussa kielessä jo verrattain
yleinen ilmiö.
. Pian siihen kuitenkin tottui, ja
ensi kesänä ajattelin suorittaa kevarikortin, hän toteaa. Innostusta riittäisi muillakin,
mutta pyörien hinnat rajoittavat
monia. Nummelin suosittelee myös muuta yhteistä jätevesien käsittelyä kyläyhteisöissä tai vesiosuuskunnissa.
?Moni ei pysty
itse laatimaan
selvitystä
jätevesijärjestelmästä?
SSS?Seija Järvinen
Vesa Peltonen
Sara Heistola on onnellinen moposkootterin omistaja, ja hän tähyää jo kohti parempia ajokelejä. Nouseva nuotti on puheessa
loppuhuipennuksen petaaminen:
sillä voi osoittaa avainkohdat kertomuksessa tyyliin huomaa tämä
ja huomaa tuo, niin sitten sinulla
on edellytykset ymmärtää pääasia.
Ei olekaan ihme, että nousevaa
nuottia käytetään etupäässä toisensa hyvin tuntevien ihmisten
kesken: heillä pitää olla paljon yhteistä tietoa.
Väriä suomen
kielen nuottiin
Suomen kielen intonaatiota,
nuottia, on usein luonnehdittu
monotoniseksi. Nämä kiinteistöt joutuvat parantamaan jätevesien käsittelyään, saostussäiliöt ovat ainoastaan esikäsittelymenetelmä.
Jäteveden käsittelyn kannalta
parasta olisi Nummelinin mukaan liittyminen kunnan yleiseen
viemäriverkkoon, mikä on hajaasutusalueilla harvoin mahdollista pitkien etäisyyksien ja korkeiden kustannusten vuoksi
Ennen 1947 syntyneillä h-hetki on
ollut jopa aikaisempi: kun mittarissa on 56 vuotta. Lisäksi tuli muutamia ajankohtaisia haasteita. Miehet jalat olivat avannossa. Viime vuonna
osa-aikaeläkkeen autuudesta alkoi nauttia kaikkiaan noin 7 000
uutta kokoaikatyössä siihen saakka toiminutta. Onhan tässä jo töitä tehty, siinä kolmisenkymmentä vuotta. Siinä kuusikymppisenä ja alta 60:n
elämä on parhaimmillaan. Joka tapauksessa Ahosen kokemukset osa-aikaeläkkeestä
ovat sellaiset, että hänellä on vahva tarkoitus jatkaa näin 65 vuoden varsinaiseen eläkeikään
saakka.
. Häntä ei onnistuttu sairaalassa elvyttämään, vaan hän
kuoli hypotermiaan.
Mies makasi laiturin vieressä
Kirkkotien kohdalla. Lapsenlapsiakin alkoi tulla. Ellei
komissio ole tyytyväinen Suomen
vastaukseen, se voi antaa Suomelle vielä perustellun lausunnon ja
lopulta viedä asian EY-tuomioistuimen käsiteltäväksi.
Työtaakkaan ei muutos sen sijaan tunnu vaikuttaneen. Rikospoliisi tekee tarvittavat tutkimukset
pommiuhasta ilmoittaneen saamiseksi edesvastuuseen.
SSS?STT. 7
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU7
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 13. Samana vuonna kaksi
Tallinnasta tulossa ollutta suomalaismiestä jättäytyi tahallaan
kiinni tullissa molemmilla litra
Virosta ostettua pirtua tuomisinaan. Mutta on vain otettava se niin,
että työ on tehtävä, Ahonen kuittaa. Siinä syntyvät samalla saunaja polttopuut vuosi sitten hankitun maalaistalon lämmityksiin.
Tätä puuhaa ja monta muuta
mieleistä askaretta hän voi toimitella omaan tahtiinsa useana päivänä viikosta, vaikka onkin vielä
työikäinen ja työnantajansa palk-
kalistoilla.
Sama mies istahtaa taas maanantaina työpöytänsä ääreen ja
paneutuu asiakkaittensa ongelmiin. Edes lääkärille
ei tarvitse vääntäytyä valittamaan sitä sun tätä vaivaa eläkeanomusta puoltavan lääkärintodistuksen saamiseksi. Siksi hän alkuun halusi pitempiä eläkepäiväosuuksia. Voin suositella muillekin. Tilanne alkoi kello 15.14. Lisäksi sain
hankituksi rappiotilan, jota halusin ruveta korjailemaan. Metsänalueen harventaminen tuottaa raivausjätteitä nuotioon jonka ääressä on mukava lämmitellä.
?Onhan tässä jo töitä tehty 30 vuotta?
Pekka Ahonen aikoo
nauttia osa-aikaeläkkeestä
seitsemän vuotta
SSS?Irmeli Suvenmaa
Metsässä hyörii mies moottorisaha päristen Sauvo-Karunassa.
Menossa on hehtaarin kokoisen
metsäalueen harvennus ja karsinta. Se on hyvää toimintaterapiaa istumatyön
vastapainoksi.
Ahonen ei ole tullut tarkkaan
laskeneeksi, miten uusi työtapa
on keventänyt kukkaroa. Tänä vuonna tulee ratkaistaviksi suuria maatalousasioita:
WTO-ratkaisu, EU:n maatalouspolitiikan uudistaminen ja EteläSuomen kansallisen tuen jatko.
Liiton julkilausumatoimikuntaan kuuluu muun muassa Ari-Pekka Kirjonen Perttelistä.
SSS?Seija Järvinen
Pommiuhka sulki
Järvenpään Citymarketin
. Monen vaaka on kallistunut lisävapaa-ajan puolelle.
Osa-aikaeläkemahdollisuus on
Esko Keski-Vähälä
Pekka Ahonen suunnitteli osa-aikaeläkkeellään matkustelevansa paljon. Nähtäväksi jää kaivaako uusi hallitus eläkeleikkurin
esiin pyrkiessään keräämään säästöjä paikasta jos toisesta.
Joka tapauksessa työhönsä
nääntynyt voi vielä tällä hetkellä
päästä osa-aikaeläkkeelle työnantajan suotuisalla myötävaikutuksella jo 58 vuotta täytettyään. Oma äiti alkoi olla
huonossa kunnossa. pommia ei löytynyt
Poliisi joutui lauantaina iltapäivällä pommiuhkan takia tyhjentämään Järvenpään Citymarketin asiakkaista ja eristämään alueen
tutkimusten ajaksi. Marketin alueelle Helsingintielle hälytettiin
useita poliisi- ja pelastuslaitoksen hälytysajoneuvoja.
Helsingistä mahdollista räjähdettä tutkimaan tilattiin virka-apuna erikoishenkilöstöä ja pommikoira. Hänen jalkansa olivat kylmässä vedessä,
kun heikko jää oli ilmeisesti pettänyt hänen altaan.
Mäntän poliisi on aloittanut tapahtuman tutkimuksen ja pyytää
siitä jotain tietäviä ottamaan yhteyttä.
alkanut kiinnostaa erittäin paljon
työssä puurtajia. Ainoa vaatimus on, että joltinenkin työhistoria on oltava takana. Pommikoira ja pommiryhmä tutkivat marketin tarkkaan, mutta mitään
pommiin tai räjähteisiin viittaavaa ei löydetty.
Tilanne paikalla oli ohi kello 17.10. Siinä tiivistetysti
ne kaksi asiaa, joita moni ikäänty-
vä työntekijä puntaroi kuuttakymppiä lähestyessään ja osa-aikaeläkkeen mahdollisuutta arvioidessaan. Hän perustelee
uuteen elämänmuotoon siirtymistä:
. Hän
sopi työnantajansa kanssa uudesta kuviosta, jonka mukaan hän on
töissä kolme päivää viikossa ja
eläkkeellä kaksi. Hän kuuntelee vastaanotolleen tulevia yksittäisiä asiakkaita
tai pariskuntia ja yrittää auttaa
heitä löytämään ratkaisua mutkistuneisiin elämäntilanteisiin.
Mies on Salo-Uskelan seurakunnan perheasiainneuvottelukeskuksen johtaja Pekka Ahonen.
Ahonen siirtyi osa-aikaeläkkeelle vuosi sitten huhtikuussa. Yksityisen työnantajan palveluksesta mielittiin innokkaimmin heittämään hiukan
vapaalle. Pitää
ottaa siitä irti kaikki, mitä saa ja
toteuttaa unelmiaan.
Mies paleltui
kuoliaaksi
Vilppulassa
SSS?STT
Noin 50-vuotias mies löytyi lauantaina Vilppulan venesatamasta jäältä. Työn kannalta oli kuitenkin parempi lisätä työpäivien osuutta. Vuonna 1997 Suomi poisti alkoholipitoisuuden ylärajan komission vaatimuksesta, mutta pirtu pysyi
kiellettynä sillä perusteella, että
se on väkiviinaa eikä alkoholijuomaa. Sitä samaa hän on kuullut muidenkin
osa-aikaeläkeläisten valittavan.
. Julkisella puolella osa-aikaeläkejärjestelyyn
siirtyi vähemmän: noin 6 000.
Osa-aikaeläkeläisten piikki näkyy Eläketurvakeskuksen tilastojen vuosivertailussa melkoisena
hyppäyksenä vuoden 2001 lopusta viime vuoden lopun lukemiin.
Yksityisellä puolella osa-aikaeläkeläisten joukko kasvoi tämän
vuoden helmikuun loppuun mennessä pyöreästi 4 500 henkilöllä,
julkisella puolella noin 2 500:lla.
Ennen viime vuotta kiinnostus
tämäntapaiseen työpaineen helpottamiseen oli jostain syystä tasoittunut osa-aikaeläkejärjestelmän alkuvuosien innostuksesta.
Yksityisellä puolella vain viitisentuhatta siirtyi osa-aikaiselle sekä
vuonna 2000 että 2001. Kokopäiväistä ansiotyötä on pitänyt tehdä
viimeisen puolentoista vuoden aikana vähintään 12 kuukautta.
Tottakai lisävaatimus on sekin,
että hakija suostuu laskemaan
työpanosprosenttiaan ja vastaavasti palkkaansa vähintään 35,
enintään 70 prosenttia.
SÄHKEET
Maataloustuottajat odottavat
uudelta hallitukselta toimia
Maataloustuottajain Varsinais-Suomen liitto antoi lauantaisessa
kevätkokouksessaan Kalannissa julkilausuman, jossa edellytetään
pian työnsä aloittavalta maan hallitukselta toimenpiteitä suomalaisen maaseudun ja maatalouden toimintamahdollisuuksien parantamiseksi. Kauppakeskusta ei lauantaina
enää yleisölle avattu. Komission
mielestä väkiviinan sulkeminen
kokonaan pois Suomen kuluttajamarkkinoita on äärimmäinen toimenpide, jota ei voida pitää välttämättömänä eikä oikein suhteu-
tettuna tavoitteisiin nähden.
Komission antama huomautus
on jatkoa vanhalle kiistalle. Hän arvioi, että käteen jäävä osuus on
pienentynyt kuukaudessa noin
150:n euron verran.
EU:lta virallinen huomautus
Suomen pirtun tuontikiellosta
SSS?STT
Suomi on saanut EU:n komissiolta virallisen huomautuksen
pirtun maahantuontikiellosta.
Komission mukaan Suomen lainsäädäntö on ristiriidassa perussopimuksen kanssa, kun yli 80-tilavuusprosenttisen alkoholin tuonti
muista EU-maista on kielletty.
Tuontikiellon perusteena on se,
että väkiviinan käyttö on meillä
kielletty kuluttajilta. Helsingin piiritullikamari
takavarikoi pirtun väkiviinana.
Korkein hallinto-oikeus katsoi
kahta vuotta myöhemmin, että
pirtun tuonti itselle on sallittua
EU:n ulkopuolisesta maasta.
Vuonna 2001 voimaan tuli alkoholilain muutos, joka laittoi jälleen
pirtun tuonnille stopin, kun yli 80prosenttiset alkoholijuomat katsottiin taas väkiviinaksi.
Kanteluun komissioon teki toinen niistä miehistä, jotka vuonna
1997 toivat pirtua Tallinnasta
Suomeen.
Suomella on kaksi kuukautta aikaa vastata huomautukseen. huhtikuuta 2003
?
7
SALON SEUTU
Työssä puurtaneet haluavat hiukan huilata
Osa-aikaeläkkeelle rynnitään
entistä innokkaammin
SSS?Irmeli Suvenmaa
Enemmän aikaa omien unelmien toteuttamiseen, vähemmän
palkkaa käteen. Osa-aikaeläkkeelle
siirtyneiden kokonaismäärä pyöri
kolme vuotta 9 000:n pinnassa en-
nen tätä viime vuoden hyppäystä
yli 16 000:n.
Yhtenä syynä osa-aikaeläkkeelle
kiirehtimiseen on muun muassa
esitetty entisen valtiovarainministerin Sauli Niinistön pelottelua.
Niinistö väläytti, että osa-aikaeläkkeellä olevan vanhuuseläkettä
leikattaisiin. Vanhan talon remontteeraaminen on silti sekin auttanut irrottautumaan työkuvioista. Ratkaisun tehneitä oli
pyöreästi 10 000. Ahonen
myöntää avoimesti, että työ tuntuu raskaalta, kun sitä kertyy entistä tiiviimmin työssäolopäiville.
Siksi siirtymä vapaalta työpöydän
ääreen tuntuu vaikealta. Viimeisen
15 vuoden aikana on pitänyt olla
töissä sen verran, että työeläkettä
on karttunut 5 vuodelta. Samana
aikana julkisten työnantajien alaiset pysyivät vielä uskollisemmin
työpaikoillaan: osa-aikaisen eläkkeen nauttimisen aloitti vain kolmisentuhatta
Monet äänestyspaikat aukenivat
vasta tuntien odottelun jälkeen, ja maan kaupallisessa keskuksessa
Lagosissa äänestyksen alkua siirsi raju trooppinen myrsky.
Järjestelyvaikeuksia oli erityisesti Nigerian eteläosassa.
Vaalit ovat Afrikan mantereen historian laajimmat, sillä Nigerian
60 miljoonaa äänioikeutettua valitsee maan kaksikamarisen, 469 paikkaisen parlamentin.
Viikkoa myöhemmin nigerialaiset valitsevat maalle presidentin ja
36 paikalliskuvernööriä. Nyt pitää palata niihin arvoihin, joiden perustalle YK luotiin,
Schröder sanoi.
Uusia keinoja etsimään
Kolme valtionpäämiestä puhuivat lauantaina Pietarin konferenssissa, jonka otsikkona oli
Rauha, turvallisuus ja kansainvälinen oikeus. Hänen
mielestään se on kuitenkin Irakin
uuden laillisen hallituksen ja Pariisin velkojien klubin välinen
neuvottelukysymys.
Lehtikuva/Reuters/Simon Kwong
Taipein kansainvälisellä lentokentältä oli eilen lähdössä vain muutamia
matkustajia.. Nyt se pitää rakentaa
uudelleen, Chirac sanoi mutta
huomautti, ettei kansainvälinen
järjestys voi perustua voiman logiikalle.
Saksan liittokansleri Gerhard
Schröder sanoi, että Irakiin pitää luoda nyt uusi järjestys kansainvälisen oikeuden periaatteille. Maan
terveysviranomaiset raportoivat
lauantaina ensimmäisistä tautitapauksista sisä-Mongoliassa,
missä kaksi ihmistä kuoli sars-
keuhkokuumeeseen. Presidentti Olusegon Obasanjo tavoittelee uudelleenvalintaa yhtenä 20 ehdokkaasta.
STT?AFP?Reuters
Kiinan ja Hongkongin
sars-tapausten
aiheuttaja sama virus
STT?Reuters?AFP
Lehtikuva/Reuters/Laszlo Balough
Unkarilaiset naiset äänestivät perinteisiin asuihin pukeutuneena.
Kolmen huippukokous vaati YK:n toiminnan uudistamista
STT?Pekka Lehtonen
LONTOO?Britannian yleisradioyhtiö BBC on saanut moitteita tavastaan kuvata Irakin sotaa.
Tyytymättömyytensä BBC:n ?yltiönegatiivista ja synkistelevää?
sotaraportointia kohtaan ilmaisivat lauantaina niin Britannian hallitus kuin kilpailevat uutisvälineet.
BBC:tä arvosteltiin myös siitä, ettei se ole raporteissaan riittävän
selkeästi tuonut esille liittoutuman joukkojen saavutuksia Irakin
kansan vapauttamiseksi.
Pääministeri Tony Blairin kanslia kiinnitti erityistä huomiota
BBC:n välittämiin uutisiin Bagdadin epäjärjestyksestä.
STT?DPA
järjestelmä.
Ranskan presidentti Jacques
Chirac vaati jopa uuden maailmanjärjestyksen luomista. Unesco on myös
kehottanut Irakin rajanaapureita
estämään irakilaisten kulttuuriaarteiden
salakuljettamisen
maasta ulos.
Ryöstelyn ja tuhoamisvimman
kohteeksi joutui muun muassa
Irakin kansallismuseon miljardien dollarien arvoinen historiallisten esineiden kokoelma.
Myös pohjoisessa Mosulissa riehaantuneet väkijoukot ovat tuhonneet yliopiston kirjaston arvokkaan käsikirjoituskokoelman.
?Rouva pernarutto. Tulevista jäsenmaista Slovenian ja Maltan äänestäjät
ovat hyväksyneet maidensa EUjäsenyyden aiemmin järjestetyissä kansanäänestyksissä.
MOSKOVA. Meillä on enemmän kysymyksiä kuin vastauksia, Putin sanoi.
Hän ehdottikin, että kansainvälisten konfliktien ratkaisemiseksi
HONGKONG?Kiinan ja Hongkongin sars-tapausten aiheuttajana pidetään samaa viruskantaa.
Hongkongin ja Kiinan terveysviranomaiset ilmoittivat lauantaina, että 19 kiinalaisesta sars-potilaasta eristetty corona-virus on
yhtenevä hongkongilaisen viruskannan kanssa.
Viranomaiset eivät toistaiseksi
ole kyenneet selvittämään, saiko
tartunta-aalto todella alkunsa
Kiinasta vai olisiko virus voinut
ensin aktivoitua Hongkongissa.
Myös länsimaiset epidemiologit
arvioivat, että sars-keuhkokuumeen aiheuttaja saattaa olla uudenlainen muoto tavallisen keuhkokuumeen käynnistävästä corona-viruksesta.
Kiinassa sars on levinnyt etelästä kohti maan pohjoisosia. Hän korosti, että YK on ainoa
järjestö, joka voi sen tehdä.
. Kiina on tähän mennessä kertonut 60 ihmisen menehtyneen sarsiin.
Sars-listalle saatiin lauantaina
yksi maa lisää, kun Uusi-Seelanti
ilmoitti ensimmäisestä sars-epäilystä.
Filippiineillä lentokentille pystytettiin viikonloppuna karanteeniasemia tulevan viikon varalle.
Syynä ovat tuhannet Hongkongista kotiin lomalle palaavat filippiiniläiskotiapulaiset, jotka pääsevät maahan vasta sars-tarkastusten jälkeen.
Maailman
terveysjärjestön
WHO:n tilastojen mukaan sarsiin
oli lauantaihin mennessä sairastunut 3 234 ihmistä eri puolilla
maailmaa. Avustusjärjestöt ja YK
ovat olleet jo pitkään huolestuneita tilanteesta Irakissa, sillä Irakin
hallituksen kaatumista seurannut anarkia on estänyt järjestöjen
toimintaa.
Suurin osa liikkeistä pysyi lauantaina Bagdadissa kiinni, ja
aseistautuneet liikkeenharjoittajat vartioivat kauppojensa ulkopuolella.
Unesco pyysi Yhdysvaltain johtamaa liittoumaa suojelemaan
Irakin kulttuuri- ja taideaarteita
ryöstelyltä.YK:n kasvatus-, tiedeja kulttuurijärjestön Unescon
pääjohtaja Koichiro Matsura on
pyytänyt brittejä ja amerikkalaisia turvaamaan Irakin kulttuurihistoriallisesti merkittävät kohteet kuten arkeologiset museot.
Matsura mukaan maailman ar-
WASHINGTON. jalkaväkidivisioonan etujoukot
siirtyivät lauantaina Kuwaitista
Irakiin. Unkarilaiset kannattavat EU-jäsenyyttä. Kyseessä on ainoa alueella oleva amerikkalaisdivisioona,
joka ei ole vielä osallistunut taisteluihin.
Amerikkalaislähteet ovat antaneet ymmärtää, että 4. Yhdysvallat on jo viikon pommittanut Tikritiä ja sen ympäristöä
maahyökkäyksen valmistelemiseksi.
Yhdysvaltain 30 000-miehisen
4. 9
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU9
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 13. Kaupunki
on edelleen irakilaisten joukkojen
hallinnassa.
Mosul
Yliopiston kirjaston käsikirjoituskokoelma päätyi ryöstäjien käsiin.
Kaupunkiin matkasi lisää amerikkalaisjoukkoja.
Kirkuk
Amerikkalaisjoukkoja vahvistettiin
kaupungissa. huhtikuuta 2003
?
MAAILMALTA
9
Silmitön ryöstely jatkui Bagdadissa
G7 toivoo monikansallisia
ponnisteluja Irakiin
Unesco vetosi
taideaarteiden puolesta
STT?AFP?Reuters
BAGDAD/MOSUL/LONTOO/
PARIISI
Ryöstely ja tihutyöt jatkuivat
lauantaina ympäri Irakia. ja ?tohtori bakteeri?.
Ammash on myös Yhdysvaltain etsityimpien irakilaisten listalla.
Yhdysvallat julkaisi perjantaina listan, jossa on niiden 55 irakilaisen
nimet, jotka Yhdysvallat haluaa tavoittaa, tapaa tai vangita.
Useimpien Saddamin avustajien uskotaan paenneen Irakista ja
muiden arvellaan hakeutuneen Saddamin kotikaupunkiin Tikritiin.
STT?Reuters?DPA
Saddamin korkea
neuvonantaja antautui
Presidentti Saddam Husseinin
korkea neuvonantaja kenraali
Amer Hammoudi al-Saadi antautui lauantaina amerikkalaisille Bagdadissa, kertoi saksalainen
televisiokanana ZDF. Tämä on historiallinen päivä.
Minulla on hyvä mieli, sillä tähän
SÄHKEET
mennessä jo monet ovat äänestäneet, sanoi pääministeri Peter
Medgyessy annettuaan äänensä.
Mielipidemittausten mukaan yli
70 prosenttia unkarilaisista kannattaa maan liittymistä EU:hun.
Kansanäänestyksen äänestysvilkkauden uskotaan nousevan yli 60
prosenttiin.
Äänestystulos on sitova, jos vähintään puolet äänioikeutetuista
käy uurnilla ja unioniin liittyminen hyväksytään, jos äänestäneistä yli 50 prosenttia äänestää sen
puolesta.
Äänestyspaikat sulkeutuvat kello 22 Suomen aikaa.
Euroopan unioniin on liittymässä ensi vuoden keväällä kymmenen valtiota. Venäjän, Saksan ja
Ranskan johtajat jatkoivat lauantaina Pietarissa keskustelua kansainvälisten konfliktien torjunnasta ja painottivat odotetusti
YK:n roolia. jalkaväkidivisioonan Irakiin. Irakin kriisi osoitti hänen mielestään, että nyt käytössä
olevat keinot ovat vanhentuneita.
Putin oli sitä mieltä, että Irakin
presidentin Saddam Husseinin
syrjäyttämiseen olisi päästy myös
ilman voimankäyttöä.
Putin kommentoi myös USA:n
apulaispuolustusministerin Paul
Wolfowitzin esitystä, että Venäjä, Ranska ja Saksa kuolettaisivat
Irakin velkansa edellytyksenä
osallistumisesta maan jälleenrakennukseen.
Putin sanoi, että asiasta voidaan
aivan hyvin keskustella. Tauti on surmannut
122 ihmistä.
Eniten tautitapauksia on Kiinassa (1 336), toiseksi eniten
Hongkongissa (1 109) ja kolmanneksi eniten Kanadassa (266). Hänen
mielestään nyt pitää laatia uusi
toimiva kansainvälisen oikeuden
Lehtikuva/Reuters/Grigory Dukor
Venäjän presidentti Jacques Chirac (vas.), Venäjän presidentti Vladimir Putin ja Saksan liittokansleri
Gerhard Schröder keskustelivat
Pietarissa kansainvälisten konfliktien torjunnasta.
Myrsky ja järjestelyongelmat
viivyttivät vaaleja Nigeriassa
LAGOS?Rajumyrsky ja huonot järjestelyt viivästyttivät lauantaina Nigerian historiallisia vaaleja. USA ilmoitti lähettävänsä Kuwaitissa olevan 4. Hän
korosti, ettei kansainvälisten kriisien ratkaisussa pitäisi turvautua
voiman käyttöön ilman kansainväliseen oikeuteen perustuvaa
valtuutusta.
Chiracin mukaan Irakin kriisi
on jakanut kahtia kansainvälisen
yhteisön. ja
?tohtori bakteeri. jalkaväkidivisioona lähetetään Tikritiin,
jossa Saddamin johtavien kannattajien uskotaan valmistelevan viimeistä vastarintaa.
Yhteenottoja
Bagdadissa
Yhdysvaltain jalkaväkijoukot
ovat joutuneet useisiin uusiin tulitaisteluihin jo vallatussa Bagdadissa. Varsinaisen huipputason neuvottelut käytiin perjantaina illalla.
Puheissaan he vaativat voimakkaasti uutta ajattelua ja YK:n sekä kansainvälisen oikeuden uudistamista tämän päivän maailmaa vastaavaksi.
. paenneet
WASHINGTON?Useiden Irakin johtavien biologisten aseiden
asiantuntijoiden uskotaan paenneen Syyriaan, kirjoitti Washington
Post -lehti lauantaina lainaten Yhdysvaltain viranomaisia.
Paenneiden joukossa on näiden tietojen mukaan myös Irakin taannoisen Suomen-suurlähettilään tytär Huda Salih Mahdi Ammash
sekä Rihab Taha. Amerikkalaiset tiedustelupiirit tuntevat henkilöt
myös kutsumanimellä ?rouva pernarutto. Kurdijoukot ilmoittivat
vetäytyvänsä kaupungista Turkin
toiveiden mukaisesti.
Liittouman
hallussa
Öljykenttä
TURKKI
Dohuk
Harir
3
SYYRIA
Lentokenttä
Arbil
2
Qaim
Khanaqin
Haditha
H2
Asad
H3
Rutba
IRAN
1 Bagdad
Irak
Hilla
Kut
Kerbala
JORDANIA
Amara
Eufrat
Samawa
Tallil
Kuolonuhrit
USA
106
Britannia
30
Irak, sotilaat 2 320
Irak, siviilit* 1 252
Salman
Basra
Umm Qasr
KUWAIT
SAUDIARABIA
Amerikkalaisjoukot
etenivät kohti Tikritiä
STT?AFP?Reuters
Sulaymaniya
4
Tigris
200 km
Kuwait
*Irakin arvio 3.4.3003
STT/Reuters
AS SALIYA, QATAR/BAGDAD?
Amerikkalaisjoukot etenivät lauantaina kohti Saddam Husseinin kotikaupunkia ja perinteistä
tukialuetta Tikritiä, kertoi prikaatikenraali Vincent Brooks
Qatarin komentokeskuksessa.
Bagdadista 160 kilometriä pohjoiseen sijaitseva Tikrit on ainoa
Saddamin hallinnon käsissä vielä
oleva merkittävä kaupunki. USA tarjoaa rahapalkkiota tiedoista, jotka johtavat
Irakin johtohenkilöiden ja joukkotuhoaseiden löytymiseen.
1
2
3
4
Bagdad
Liittouma ilmoitti kukistaneensa viimeisetkin vastarintapesäkkeet.
Ryöstely ja tihutyöt jatkuvat. päivä
YK:n avustusjoukot ovat palaamassa
Pohjois-Irakiin. Kansallismuseon kokoelmasta suurin
osa on ryöstetty tai turmeltu.
Sadat irakilaiset ovat ilmoittautuneet vapaaehtoisiksi järjestyksen
valvojiksi.
Tikrit
Ilmaiskut alueelle jatkuvat. Tulos selvisi, kun 53 prosenttia kansanäänestysäänistä oli laskettu illalla klo 23 mennessä.
. Euroopasta sars-potilaita löytyy eniten Ranskasta, missä 17 ihmisen
on todettu sairastuneen sarsiin.
etsittäisiin uusia keinoja ja mekanismeja. Tigrisjoen länsirannalla
lauantaina tapahtuneessa yhteenotossa amerikkalaiset ilmoittavat surmanneensa noin 20 ?vihollista?, kertoo uutistoimisto
Reuters.
Amerikkalaiset vahvistivat menettäneensä yhden sotilaan, kun
naiseksi naamioitunut mies am-
pui sairaalaa vartioineen merijalkaväen sotilaan kadulle.
Myös Bagdadissa sijaitsevan
mediahotellin tuntumassa kuultiin rajuja tulitaistelun ääniä
myöhään lauantai-iltapäivänä.
Uutistoimisto AFP:n mukaan
median suosiman Palestine-hotellin liepeille asettuneet Yhdysvaltain armeijan jalkaväkijoukkojen
sotilaat tulittivat konekivääreillä
tunnistamatonta pyssymiestä.
Tulitus jatkui kymmenisen minuuttia ja oli molemminpuolista.
Hotelliin sijoittunutta mediaa
ammuskelu kiinnosti siinä määrin, että niin kameramiehet kuin
valokuvaajat ryntäsivät kuvaamaan yhteenottoa.
Prikaatikenraali Vincent Brooks
ilmoitti lauantaina, että liittouma
ei toistaiseksi ole suunnitellut ulkonaliikkumiskieltoa Irakin kaupunkeihin.
Unkarilaiset kannattavat
liittymistä Euroopan Unioniin
Reilu enemmistö
liittymisen kannalla
STT?AFP-Reuters
BUDAPEST. Tv-ryhmä
kuvasi antautumisen al-Saadin
pyynnöstä.
Al-Saadi on tiettävästi ensimmäinen 55 etsitystä irakilaisjohtajasta, joka on vapaaehtoisesti antautunut amerikkalaisille. Sadat
irakilaiset ilmoittautuivat vapaaehtoisesti auttamaan järjestyksen
palauttamisessa pääkaupungissa
Bagdadissa.
Kolme päivää Irakin hallituksen
kaatumisen jälkeen kadulle ilmestyi myös ensimmäinen poliisiauto.
Ryöstöaallon yllättämät amerikkalaiset vetosivat irakilaisiin, jotta he auttaisivat palauttamaan
järjestyksen ja peruspalvelut kaupunkiin. Pehmustetut tuolit on varastettu myymälästä.
Irakin sodan 24. Samalla he vaativat
YK:n uudistamista.
Venäjän presidentti Vladimir
Putin sanoi Irakin konfliktin tuoneen esille kansainvälisen oikeuden sisäiset ristiriidat. Johtavat teollisuusmaat eli G7-ryhmä vaati lauantaina uutta päätöslauselmaa YK:n turvallisuusneuvostolta osana
monikansallisia toimia Irakin jälleenrakentamisessa.
G7-maiden valtiovarainministerit ja keskuspankkien johtajat keskustelivat lauantaina Washingtonissa Irakin tulevaisuudesta ja
maailmantalouden näkymistä.
He toivoivat, että velkojamaiden Pariisin klubin pitäisi tutkia
mahdollisuutta antaa Irakin jättivelat anteeksi.
Ryhmän mukaan osa maailmantaloutta vaivaavista epävarmuustekijöistä on vähentynyt, mutta talouskasvu pysyy yhä heikkona.
G7:ään kuuluvat Yhdysvallat, Japani, Kanada, Britannia, Ranska, Saksa ja Italia.
STT?AFP?Reuters
vokkaimpiin kuuluva kulttuurihistoriallinen perintö on suojattava välittömästi. Kenraali kertoi, ettei hän tiedä Saddamin olinpaikkaa.
Amerikkalaisten sodanjohto ilmoitti lauantaina, että Yhdysvallat tarjoaa palkkiota Saddamin ja
hänen hallituksensa johtohenkilöiden löytämiseen johtavista tiedoista.
BBC:tä moitittiin turhan
synkästä sotaraportoinnista
Lehtikuva/Epa Photo DPA/Srdjan Suki
Ryöstäjille kelpaa kaikki irtain
14.40 e.
KIRJA
Blueberry ei ole sarjakuvana mikään uutuus suomalaisille, sillä
viimeisen kymmenen vuoden aikana hänen lännenseikkailujaan
sisältäviä albumeja on julkaistu
keskimäärin useammin kuin kerran vuodessa. Sen sijaan
monet muut filosofit eivät ole saaneet samanlaista symboliarvoa.
Mitä tapahtui hiilihangolle. Koko
naisporukka (ja yksi mies) on selvästi puhaltanut samaan hiileen
Ihan kiva
eikä ensi-iltajännityksestä ollut
tietoakaan.
Noin tunnin mittainen esitys alkaa siitä kun joukko naisia jää
loukkoon kirpputorille. huhtikuuta 2003
10
?
Tuottaja: Veli-Matti Henttonen puh.7702 329 Fax: 7702 300
KULTTUURI
sss.kulttuuri@sss.fi
Kanamaisia, hölmöjä ja hauskoja naisia
Tiina Aalto
Varsinais-Suomen kansanopiston musiikkiteatterilinja:
Kanat orrella. Popperin mukaan filosofian
oli keskityttävä todellisiin ongelmiin, mutta Wittgenstein torjui ne
selittämällä niidenkin olevan loppujen lopuksi vain kielellisiä kysymyksiä.
Edmonds ja Eidinow asettavat
filosofien riidan historialliseen
kontekstiin. eihän kukaan katso Bondejakaan niitten hienosyisten ja yllätyksellisten tarinoiden vuoksi.
Vastuu viihdyttämisestä lepää
koomikko Rowan Atkinsonin,
televisiosta tutun nolojen tilanteiden miehen, luisuilla harteilla. Ja että he tekevät
ulkonäkönsä suhteen lähes mitä
tahansa; makaavat kylvyissä,
läästivät kasvoihinsa litrakaupalla voiteita, hankkivat uusia houkuttelevia alusvaatteita ja vertaavat itseänsä toisiin naisiin.
Ei ole salaisuus, että naiset höyrähtävät kerran kuussa, että he
haaveilet unelmiensa prinssistä,
että yrittävät alituiseen laihduttaa. Bio Jännä.
SSS?Veli-Matti Henttonen
Laulaja Hanna Ekola vierailee
tänään Särkisalossa. heinäkuuta Lissabonissa.
Kilpailun rahoittaa yhdysvaltalainen Alexis Gregory Foundation,
jonka johtaja Alexis Gregory osallistuu kilpailutapahtumiin. Musiikin maisteriksi hän
valmistui 1996. Muutoin Aki nimittäin tekisi enää leffoja, jotka olisivat korkeintaan . Sen rakenne on kuitenkin lukemaan innostava. Vuonna 2036 Oscar-Aki olisi
kypsässä 79 vuoden iässä tehnyt sen lopullisen, Väinö Linnalle
kerrankin uskollisen filmatisoinnin Tuntemattomasta sotilaasta ?
kesto 4 tuntia 28 minuuttia.
Ettekö usko. Musiikki: Edward
Shearmur. Palmusunnuntain iltamusiikkia esittävät Kaarina Ollila, laulu ja Jukka Ollila, piano.
Mezzosopraano Kaarina Ollila
on suorittanut diplomitutkinnon
erinomaisin Sibelius-Akatemiassa 1992. Levyllä noin 60 laulajan
kuoroa johtaa Eric-Olof Söderström.
Äänite on kuoron ensimmäinen levytys kansainväliselle Naxos-levymerkille. Käsikirjoitus: Neal
Purvis, Robert Wade ja William Davies. Hän on esiintynyt
ympäri Suomea orkesterisolistina. Tarinat ovat liian pelkistettyjä. Kuvaus: Remi
Aderarasin. Hänen työnsä ei perustu markkinatutkimuksiin eikä
sponsorisopimuksiin. Päähenkilöstä ei paljasteta kaikkea
kerralla, vaan asioita selviää hiljalleen. Esitys oli revyymäinen ja
nuorekas.
Niin kuin ei juuri missään tänä
päivänä, ei myöskään tässä esityksessä maltettu jättää naisten
seksielämään liittyviä murheita
huomioimatta. Väliin vähän lauletaan ja soitetaan. Se todella kumpusi syvältä. Merkittävimmät kirkkomusiikkiteoksensa Liturgian (1910) ja Vigilian
(1915) hän sävelsi toisella sävellyskaudellaan. Vuodesta 1989 lähtien hän on toiminut freelancepianistina. Ekola on viime vuodet konsertoinut ahkerasti
kirkoissa.
Ekolan
kirkkokonserteissa
kuullaan tulkintoja uusista ja osin
myös vanhemmista hengellisistä
lauluista. Ja vaikkei edellisessä mitään
uutta ja yllättävää olekaan; kun
tämän kaiken näkee teatterin lavalla ja vieläpä rankasti stereotypisoituna, se naurattaa.
Olenko minä todella tuollainen?
Varsinais-Suomen kansanopiston musiikkiteatterilinjalaiset
ovat ainakin sitä mieltä. 27 e.
Hyvästä päähenkilön persoonallisuuden kehittelystä huolimatta
albumista puuttuu se tietty Blueberryyn kuuluva tunnelma. Pohjosen ja Siiralan semifinaalipaikat varmistuivat
sen jälkeen kun he voittivat Helsingissä pidetyn Vendome Prize kilpailun Pohjoismaiden karsinnan.
Kumpikin jatkoon päässyt suomalainen opiskelee Sibelius-Akatemiassa. establishment tapaa syleillä kuoliaaksi kaikki vastaanhangoittelevat tai muuten vaan kiusallisesti eri mieltä olevat
tapaukset. Kansainvälinen Vendome Prize -pianokilpailu pidettiin ensimmäisen
kerran vuonna 2000. Seurauksena ainakin minun kohdallani on tarve saada lukea lisää Blueberrystä.
Toisaalta sarjan ensimmäinen
osa luo suuria paineita jo huhtikuussa ilmestyvälle kakkososalle.
Nähtäväksi jää, kuinka hyvin se
onnistuu selvittämään muutamat
ykkösosan jäljiltä jääneet epäselvät, hieman ehkä ristiriitaisetkin
kohdat.
AIKALISÄ
Kirjoittaja on Salon Seudun Sanomien kirjallisuus- ja elokuvakriitikko.
TOMMI
AITIO
SÄHKEET
Suomalaispianistit jatkoon
Vendome Prize -kisassa
Suomalaiset pianistit Juho Pohjonen ja Antti Siirala jatkavat
kansainvälisen Vendome Prize -pianokilpailun semifinaalissa heinäkuun alussa. Nykyään hän toimii
säveltäjänä ja sovittajana. .. No, katsotaanpas mitä tapahtuu seuraavan neljän
vuoden aikana Suomen johtavalle toisinajattelijalle Tony Halmeelle.
Ei eduskunnan portsarien tarvitse kantaa Tonya istuntosalista pihalle niin kuin mopokansan aikaisempaa suurvisiiriä Veikko Vennamoa. Kansainvälisen kilpailun semifinaalivaihe järjestetään
3.?4. Ihan hyvä näin,
mutta niin kuin sanottu; näytelmä ei ole tarkoitettu alle viisitoistavuotiaille.
Tyytyväisenä katsojana voi taas
jälleen todeta: Paimio on teatterikaupunki.
Eikö se ollutkin niin, että timantit ovat tyttöjen parhaat ystävät?
Varsinais-Suomen kansanopiston musiikkiteatterilinjan tytöt
ovat ainakin sitä mieltä.
Veli-Matti Henttonen
Hanna
Ekola laulaa
Särkisalossa
Nolojen tilanteiden agentti
Tommi Aitio
JOHNNY ENGLISH (Iso-Britannia, 2003). Tämä Blueberryn
albumi aloittaa kuitenkin kokonaan uuden Blueberryn nuoruus
?nimisen sarjan.
Myös jälki poikkeaa huomattavasti siitä, mitä olemme viime
vuosina tottuneet näkemään: Kuvat ovat huomattavasti suurempia. Millainen oli
akateemisen maailman henkinen
horisontti?
Wittgensteinin hiilihanko kasvaa kymmenminuuttisen riidan
kuvauksesta koko vuosisadan
analyysiksi. niin, ihan kivoja.
KIRJA
David Edmonds ja John Eidinow ovat BBC:n toimittajia, jotka
ryhtyivät selvittämään filosofien
Ludwig Wittgensteinin ja Karl
Popperin kiihkeästä tapaamisesta kertovan anekdootin todenperäisyyttä.
Uhkasiko Cambridgessä professorina toiminut Wittgenstein itävaltalaissyntyistä maanmiestään
Popperia hehkuvalla hiilihangolla
opiskelijoiden kerhossa pidetyssä
keskustelutilaisuudessa
25.10.1946?
Läsnäolleet muistavat asian eri
tavoin. Kohtaukset soljuvat
eteenpäin sujuvasti ja huomaamatta, eikä mikään kohtaus jää
junnaamaan.
Katsojana ei voinut olla huomaamatta nuorten näyttelijöiden
energiaa. Suomen lisäksi Ollila on konsertoinut mm. Särkisalon kirkossa. Kanat orrella -esitys tuo lavalle kuvan naisesta tavalla jolle on pakko nauraa. Karmea kohtalo, vai mitä?
Niinpä Oscar-voittaja Kaurismäkikin olisi pian pönäköitynyt leppoisaksi valtakunnantaiteilijaksi, joka ohjaa kolmetuntisia elämäkertaelokuvia suomalaisista suurmiehistä ja kaipailee maahan
Kekkosen kaltaista vahvaa johtajaa. Hänen esittämässään
musiikissaan yhdistyy aineksia
niin nykymusiikista, laulelmista
kuin kansanmusiikistakin.
Hanna Ekola on konsertoinut jo
usean vuoden ajan Virpi Lahden
(piano ja laulu) ja Juha Salosen
(kitara) kanssa. Aki on aina
tehnyt täsmälleen sellaisia elokuvia kuin on halunnut, kysymättä
lupaa muilta. Jukka Saarikivi. Musiikkihetken toivekappaleina ovat pääasiassa ikivihreät iskelmät ja laulelmat.
Kello 15 alkavan tilaisuuden
tuotto menee koulun stipendirahastoon ja 9D-luokan leirikoulurahastoon.
Lännensankarin
yllättävä menneisyys
Mikko Vuori
Jean-Michel Charlier & Jean
Giraud: Blueberryn nuoruus 1
(La Jeunesse de Blueberry).
Suom. Israelissa, Englannissa ja Puolassa.Tätä nykyä hän
toimii laulunopettajana SibeliusAkatemian Kuopion osastolla.
Hanna Ekola konsertoi tänään Särkisalon kirkossa.
Jukka Ollila on opiskellut mm.
Helsingin konservatoriossa ja
Varsovassa. Jukka
Ollila opettaa Länsi-Uudenmaan
musiikkiopistossa ja SibeliusAkatemian Kuopion osastolla.
Iltamusiikkitapahtuma Perttelin kirkossa alkaa tänään sunnuntaina klo 18.
Toivelauluja Hermannissa
Hermannin yläasteen ja lukion
oppilaat järjestävät tänään musiikkipitoisen iltapäivän koulullaan. Myöhemmin kirkkomusiikkia ei enää syntynyt, vaikka ortodoksiselle kirkkolaululle
tyypilliset asteittaiset melodiakulut hallitsevat usein Rahmaninovin teemoja.
SSS?STT
Siellä kultajärvi hehkuu, kulta-auer soi
HELVI HÄMÄLÄISEN PÄIVÄ SOMERNIEMELLÄ
Lauantaina 14.6.2003 klo 10?20
Tapahtumapaikat ovat Somerniemen seurakuntatalo,
Ravintola Punainen Lumme ja kirjailijan kesämaisema Ketunkivi.
Seminaari: Helvi Hämäläisen perintö, esiintyjät Ritva Haavikko,
Inkeri Kilpinen, Kaisa Rastimo ja Kaari Utrio.
Puhetta johtaa Kai Linnilä.
Lounas maalaisravintola Punaisessa Lumpeessa
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Helvi Hämäläinen-näyttely
Esko Rahikaisen kirjoittaman
Helvi Hämäläinen Somerniemellä -teoksen julkistus
Paikallismuistoja Helvi Hämäläisestä, johdattelijana Manu Kärki
Luontoretki Hämihuhdan satumetsään Helvi Hämäläisen Ketunkivelle
Kahvi ravintola Punaisessa Lumpeessa
Pyhän aaton ehtookellot Somerniemen kirkkomaalla, kirkon esittely
Runotunti Somerniemen kirkossa: Katriina Rinne ja Ritva Haavikko
Iltahetki kirjatalo Amanitan pihamaalla
Joukkokuljetus on järjestetty Helsingistä tuleville.
Tapahtumaksu on 22 euroa; hintaan sisältyy osallistuminen ohjelmaan ja
kestitykseen sekä Helvi Hämäläinen-teos.
Sitovat ilmoittautumiset tapahtumasihteeri Hanna Pukkila-Toivoselle
20.5. Ihan kiva. heinäkuuta Lontoossa ja finaali 12.?15. Pääosissa: Rowan
Atkinson, Natalie Imbruglia,
John Malkovich, Ben Miller,
Douglas McFerran, Tim Pigott-Smith, Kevin McNally
jne. Sen
häviäminen on mysteeri: ehkä se
hävitettiin tarkoituksellisesti, jotta loputtomat utelut loppuisivat.
Suomen kansallisoopperan kuoro on levyttänyt Rahmaninovin
kokoöisen jumalanpalveluksen Vigilian. Syvä tyytyväisyyteni Aki Kaurismäen jäämisestä Oscar-kilvoittelun pistesijoille johtuu siitä, että näin varmistui loistavan elokuvantekijän loistokkuus myös tulevaisuudessa.
Aki Kaurismäki ei ole suoranainen elokuvan kapinallinen, mutta
oman tiensä kulkija ja vastarannan kiiski kumminkin. Edmonds ja Eidinow haastattelivat elossaolevia silminnäkijöitä ja analysoivat tuloksia kiinnostavasti.
Wittgenstein oli monille opiskelijoille guru, jonka esiintymistä
matkittiin pukeutumista myöten.
Näiden muistikuvat olivat opettajansa puolella, kun taas muut taipuivat tukemaan Popperin kantaa: "Ei pidä uhkailla vierailevaa
luennoitsijaa hiilihangolla".
Wittgensteinin hiilihanko ei tietenkään ole dekkari vaan tietokirja. Ja kun aikaisemmat tarinat
ovat olleet useita albumeja pitkiä,
on yksistään tässä albumissa jo
kolme eri tarinaa.
Tarinat ovat kronologisesti en-
simmäiset Blueberry-tarinat ja
niinpä ne antavatkin vastauksia
monia askarruttaneisiin kysymyksiin, kuten esimerkiksi miten
nuori, etelävaltiolainen, suuren
plantaasinomistajan poika päätyi
taistelemaan vastustajan puolelle
Yhdysvaltojen sisällissodassa tai
miten hän ylipäänsä sai nimekseen Blueberry.
Jean-Michel Charlierin tapa
kehittää Blueberryn hahmoa on
taitavaa. Sen sijaan Suomi on pullollaan
entisiä radikaaleja, joista on tehty ministereitä ja maaherroja sun
muita palisantereita.
Suomessa toisinajattelijat palkitaan, syötetään ja juotetaan hiljaisiksi. Rowan Atkinsonin komiikka on silti kukkeimmillaan hänen esitellessä
verratonta fyysistä pelleilyään ja
mimiikkaansa.
Iltamusiikkia Perttelissä
Perttelissä voi tänään kuunnella
suomalaisia hengellisiä sävellyksiä, negro spirituaaleja ja hebrealaisia lauluja. Mitkä olivat keskustelun reunaehdot sodan vasta loputtua ja Euroopan alkaessa
nousta raunioista. Atkinson esittää maailmanlopun
agenttia, jonka rajattoman itseluottamuksen ja pohjattoman typeryyden yhdistelmä ajaa Englannin Salaisen Palvelun kaoottiseen tilaan.
Johnny Englishin monista brittipiikeistä sattuvin liittyy kansakunnan ennakkoluuloisuuteen
ranskalaisia kohtaan. Leikkaus: Robin
Sales. Naxoksen mukaan levy on jo etukäteen herättänyt paljon kiinnostusta varsinkin Pohjoismaissa.
Rahmaninovin tuotannossa on vähän kuorosävellyksiä. On nimittäin niin, että Suomessa nk. Tapahtuma ei kenties
ollutkaan silkkaa sattumaa. 10
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 13. WSOY.
327 s. Meillä ei ole mielipidevankeja tai vakaumuksensa takia
hengiltä kidutettuja marttyyreita. Blueberry lähtee suorittamaan hänelle
annettua tehtävää ja jo yhden pienen vastoinkäymisen jälkeen hän
onnistuu.
Blueberrylle tyypillinen juonien
yllätyksellisyys ja monimutkaisuus ovat tipotiessään.
Kokonaisuutena albumi on
enemmän kuin mielenkiintoinen
opus kaikille kyseisen lännensankarin lukijoille, vaikkei se ehkä
kuulukaan Blueberry-albumien
parhaimmistoon.
Ihan kiva, ettei Aki Kaurismäki voittanut Oscar-pystiä.
Ei, en huokaise helpotuksesta sen vuoksi, että haperoisesta itsetunnostaan kuuluisa Suomi välttyi näin järisyttävältä skandaalilta
kun pikku flänässä lavalle toikkaroiva herra elokuvaohjaaja olisi pitänyt pateettisen rauhanpuheen ja toivottanut lopuksi maastohiihdon entisen suurmaan edustajana presidentti Yrjö Puskan suksimaan kuuseen.
En huokaise helpotuksesta siitäkään syystä, että Jörn Donnerin
lisäksi maassa voisi nyt olla toinenkin ?Oscar-voittaja?, jonka itsetyytyväistä kitinää ei jaksaisi sikakaan kuunnella kiljumatta.
Ei. Vankka kansallinen alkuperä myös pelastaa sen, sillä täysverisenä Hollywood-tuotteena koko juttu olisi
todennäköisesti latistunut toisten
elokuvien ja tähtinäyttelijöiden
pikkukivaksi pilkanteoksi.
Peter Howittin ohjaaman ko-
median juonesta ei tarvitse välittää . Ohjaus: Jari
Luolamaa. Vigilia-levystä julkaistaan samanaikaisesti myös kansainvälinen painos. mennessä 02-4789 500,
fax 02-7489 510 ja sähköposti info@amanita.. Sen sijaan se perustuu omaan näkemykseen
ja sen johdonmukaiseen noudattamiseen.
Siksi on ihan kiva, ettei tullut pyttyä Akille. Kirjoittajat
kuvaavat tapahtuman eri todistajanlausuntojen valossa ja analysoivat kummankin riitapuolen
taustoja ja ajankohdan ilmiöitä.
Palapelin palaset asettuvat näennäisesti paikoilleen, mutta lukija
saa tehdä päätelmänsä lopullisesta totuudesta.
Teoksen päätehtävänä on esitellä 1900-luvun filosofian kysymyk-
siä. Soile Kaukoranta. Tony ei nimittäin ole salissa ensinkään vaan parlamentin viinikerhon Bordeauxin-matkalla.
Jäämällä ilman Oscar-pyttyä Aki Kaurismäki vältti sen kohtalon, jota Tony Halme ei
voi enää välttää. Silloin sen voitti italialainen Alberto Nosè,
joka vei myöhemmin myös ensimmäisen kansainvälisen Maj Lind kilvan voiton elokuussa 2002.
SSS?STT
Kansallisoopperan kuoro
levytti kokoöisen Vigilian
Rowan Atkinson on salainen agentti Johnny English, jolle sattuu ja tapahtuu kaikenlaista - kuten salaisille
agenteille on tapana.
Kiehtova filosofinen pähkinä
Wittgensteinin hiilihangosta
Otto Lappalainen
David Edmonds - John Eidinow: Wittgensteinin hiilihanko (Wittgenstein's Poker)
Suom. Johnny
English onkin niin englantilainen
komedia kuin mahdollista. Syy siihen ei välttämättä ole
tekstin omaperäisyys vaan kutkuttavat roolisuoritukset. 50s. Ulko-ovi
on salaperäisen sattuman ansiosta mennyt lukkoon ja samaisen
sattuman ansiosta naisia alkaa
laulattaa.
Siitä eteenpäin näytelmä onkin
yhtä naissketsiä.Milloin istutaan
saunan lauteilla, milloin työhaastattelussa, milloin jumpataan salilla. Ensi-ilta 9.4. Wittgensteinilainen ja popperilainen
koulukunta elävät yhä. Toivon ja lohdutuksen lauluja -konsertti alkaa klo
19.
ELOKUVA
Suuren maailman tyyliin tehtyjen agenttielokuvien parodiat ovat
jo rakenteellisesti tarpeettomia,
sillä ne parodioivat itse itseään.
Johnny Englishin lähtökohta
on kuitenkin tavallista mielenkiintoisempi: sen ovat kirjoittaneet Neal Purvis ja Robert Wade, joitten käsistä on lähtenyt
niinikään kaksi viimeisintä Bondelokuvaa.
Aitoon brittityyliin herrat käsikirjoittajat siis pilkkaavat itseään.
Samalla irvaillaan koko brittiläiselle kulttuuriperimälle kuningashuonetta myöten. Tarjolla on sekä oppilaiden
musiikkiesityksiä että yhteislaulua.
Ohjelma koostuu suurimmaksi
osaksi oppilaiden koteihin lähetetyn kyselyn tuloksena valituista
lauluista. Jalava. Jokainen tarina sisältää
toiminnallisen juonen lisäksi jotain yllättävää ja ennalta aavistamatonta tietoa Blueberrystä. Ohjaus: Peter
Howitt. Varsinais-Suomen kansanopiston
teatteritila, Paimio.
TEATTERI
Ei ole mikään salaisuus, että
naiset pohtivat ulkonäköään ?
niin omaansa kuin toistenkin
naisten - liikaa. Toisten mielestä hiilihan-
ko oli kylmä ja vain havaintokappale. Hänen hengellisten levyjensä tuottajana toimii
musiikin multilahjakkuus Pekka
Pohjola.
Hanna Ekola konsertoi tänään
palmusunnuntaina 13.4