Viikon kump pani Viikon kump pani Puutarhatuotteita. Salon Seudun Sanomien ilmoitusasiakkaita esittäytyy VIIKON KUMPPANI -sarjassa. Viikko 28 | N:o 185 | Irtonumero 2,40 € Jatkuvana tilauksena 1,00 €/päivä TIISTAI 13.7.2021 SALON SEUDUN SANOMAT RAUTANET Suomusjärvi Viikon kump pani Viikon kump pani ILMOITTAJAT – Salon Seudun Sanomien tärkeät kumppanit Ilmoitukset ovat tärkeä osa lehden sisältöä ja niiden merkitys lukijoille on keskeinen
Ei auta muu kuin sulkea ikkunat, jotta välttyy käryltä. Saastuttaa vähemmän u u Mopolla on ajettava ajoradan niin oikeassa reunassa kuin mahdollista, yleensä pientareella. Kuumalla säällä veden ohella virvoittavat myös juomat. Ei ole pakko mennä yksiinkään pippaloihin. Myös kevyen liikenteen väylällä saa mopolla ajaa, jos väylämerkki on varustettu sallittu mopoille -lisäkilvellä. Potkupallossa hälläväli. On löydettävä säästöjä. Tätä mieltä u u Siltä varalta, että tulevina vuosinakin ovat kesät näin kuumia, aloittakaa suihkuavan vesipisteen suunnittelu ja rakentaminen torille ihmisten vilvoitteluun. Toimitus tarvitsee myös nimimerkillä kirjoittavan nimen ja yhteystiedot. Kumpaakin kehitetään vauhdilla vähäpäästöisiksi. Lundin yliopiston tutkijat kehottavat etätyön yleistymisen vuoksi varautumaan 30 % pysyvään pudotukseen joukkoliikenteessä. Kesä kuivaa u u Jos joku haluaa olla leväperäinen koronariskissä, hänen on hyvä tietää riskeeraavansa tartunnallaan läheisiään ja muita ihmisiä. Tilanteeseen tuskastunut u u Erikoinen tapaus, kun ravintola saa huudattaa musiikkia ämyrit täysillä. Varovaisuus parempi u u Mistä nyt maskit: Kun kaupungintalo on kiinni, ostat maskisi kaupasta. Esimerkiksi Kouvolassa olemme nähneet kävelykadulla vesialueen, jossa suihkuja pulpahteli kadunpinnasta ja lapsilla oli hauskaa. MOT u u Jälleen kerran iso kiitos sunnuntaitorin musiikkiesityksistä. Tämä ei vain tunnu joillekin sopivan. Koitas ny pärjätä u u Polkupyörällä ajava vanhempi lapsen kanssa usein ilman kypärää, vaikka lapsella olisi. Kukaan ei ole vieläkään kertonut esimerkiksi, mikä vuokran määrä tulisi olemaan Timo Lehti Kaupunginhallituksen jäsen (kesk.) Salo Kaupunginhallituksen enemmistö väärässä. Toimitus valikoi, käsittelee, otsikoi ja tarvittaessa lyhentää julkaistavat tekstit. Syy on auton polttomoottorin surkea hyötysuhde. Uusi kaupunginvaltuusto kokoontuu 9. Hankkeita kritisoidaan laajasti kalliina. Toimeentuloja asumistukikohteet voisi tarkastaa samalla tavalla ja tarkkuudella. Suomessa hukkuu tapaturmaisesti vuosittain 100–150 ihmistä, joista noin puolet alkoholin vaikutuksen alaisena. Normaali on palannut, kun ei valvonta pelaa. Mielestäni on myös selvitettävä ennen asiasta päättämistä, onko kaupunginhallituksella mandaatti tehdä sopimus, koska asiasta päättää valtuusto. Musiikin tekijät, teitä ilo kuunnella ja seurata. Siksi oli etsittävä radalle laajemmalta alueelta edullisempi sijoittelu, jotta siltojen ja tunneleiden määrää voidaan vähentää. Marja-Leena Andelmin Suomusjärvi Näin Ruotsissa säästetään ratahankkeissa Koko Salon seutukunta tarvitsee lisää naisia, että syntyisi uusia perheitä ja alue kehittyisi ihmislähtöisesti. Trafikverket päätyi siihen, että eniten radan kustannuksiin vaikuttavat sen rakenteet. Järkeväksi nähdään olla kiirehtimättä ja aloittaa rakentaminen radan molemmista päistä. Kirjoita mieluummin nimelläsi. Kyseessä ei ole mikään lakisääteinen palvelu. Ilmaston kannalta suuri ongelma ratahankkeissa ovat teräksen ja betonissa käytettävän sementin tuottamisen suuret päästöt. Olisi tosiaan ihanaa nukkua ikkuna auki. Näin on. Alkoholijuomilla onkin suuri rooli Suomessa tapahtuvissa hukkumiskuolemissa. Trafikverket joutui selvittämään suunnitelmiin vaihtoehtoja. Kyllä rahalla saa. Edettäisiin sen mukaan, miten määrärahat antavat myöten. Heistä 13 hukkui juhannuksen pyhinä. Ei väärinkäytöksiä u u Mieheni haluaisi viimeisiksi vuosiksi maaseudun rauhaan Hintan hoivakotiin, mutta ei ole paikkoja vapaana. Eivät ihmiset välitä, suositukset on tehty rikottaviksi. Kovakalloiset u u Kyllä Avin suositukset ovat yhtä tyhjä kanssa. Uimataitoinenkin tarvitsee järkeä SSS VERKOSSA Liede jälleen teatraalisesti kuvailee ja maalailee salaliittoteorioita kaupungin päätöksenteosta käsiteltäessä aiesopimusta IoT Campukselle perustettavaa hoivayksikköä koskevasta yhteistyöstä (SSS 897.). Radan vieminen kaupungin keskustan kautta todettiin hyvin kalliiksi. Miksi näin suosittu paikka on lopetusuhan alla. Kustannuksiin tarvitaan siis säästöjä, jotta hyöty-kustannussuhteeksi saataisiin EU-tuen edellyttämä vähintään 1. Eihän niitä enää kukaan tavallinen tallaaja kunnioita. Korona-aikana suomalaisten uimataidon on arvioitu rapautuneen, koska uimahallit ovat olleet pitkiä jaksoja kiinni. elokuuta, siis alle kuukauden päästä, joten uudelleen valmistelu ei viivytä asiaa kohtuuttomasti. Kirjoita lyhyesti. Onnettomuudessa kumpikin samassa tilanteessa. Viime vuonna Suomen sähköntuotannosta enää 15 prosenttia oli fossiileista tai turvetta. Näin kovalla helteellä tällainen on jo kotirauhan rikkomista! Missä maalaisjärki u u Toiset yrittävät pelastaa maailmaa ja toiset leikkivät avaruuslennoilla. Olosuhteet ovat usein varsin tavanomaiset: useimmiten hukkuminen tapahtuu tutussa vesistössä ja lähellä rantaa, ei ääriolosuhteissa tai vieraalla ulapalla. Korona-ajan jälkihoitoa tehtäessä on tärkeää varmistua myös siitä, ettei poikkeusaika jätä pysyvää vajetta suomalaisten uimataitoon. Sinänsä ”harmiton” aiesopimus, joka ei sido mitään osapuolta, saattaa jälkikäteen osoittautua aivan muuksi, mitä se hyväksyttäessä on. T S A R K I S T O / M I K A E L R Y D E N F E L T Ruotsissa edellinen hallitus asetti suurille ratahankkeille kustannuskaton. Kuten olen aiemmin todennut, IoT Campus on yksi vaihtoehto, mutta sitäkään päätöstä ei kannata tehdä silmät kiinni. On suuri haaste saada kerran Helsinkiin tai Turkuun muuttaneet nuoret palaamaan opintojensa jälkeen Saloon töihin. Kotona voi ladata auton yöllä, jolloin sähkö halpaa ja vähäpäästöistä. Uimaopetus ja muut uimahallikäynnit ovat kokonaisuutena vähentyneet, vaikka koululaisryhmien pääsy halleihin on pyritty turvaamaan. Riski u u Kaupassa turvaväli. Pitkään helteisenä jatkunut sää pitää ihmiset vesistöjen äärellä. Ensivuonna tilauslennot. Pöytäkirjasta on selkeästi luettavissa uudelleen valmistelun perustelut: muun muassa sopimuksen tarkoitus, juridinen luonne ja seuraamukset, perustelut ja hankkeen jatkovaihtoehdot. Riskien välttäminen pelastaa henkiä. Osoitteet: mielipide@sss.fi | SSS/Mielipide, PL 117, 24101 Salo u u Univaje. Uimataito on tärkeä taito tuhansien järvien ja pitkän rannikon Suomessa. Moni oppii uimaan alakouluikäisenä koulujen uimaopetuksen ja vapaa-ajan uimakoulujen avittamana. Suunnitelmien uusiminen jatkuu. Sekin on hyvä muistaa, että pelastusliivit auttavat vain päälle puettuna. Niinpä useampia asemia on sijoitettava edullisempiin paikkoihin, usein keskustojen ulkopuolelle. Nokian aikana se vielä onnistui, sillä keskustassa oli vilkasta elämää ja kaupungin tulevaisuus näytti valoisalta. Jo kolmas lauantai-ilta, kun kotona on oltava ovet ja ikkunat kiinni melun takia. Uimataito ei kuitenkaan auta, jos toikkaroi kiikkerässä veneessä humalassa tai laiminlyö lasten vahtimisen uimarannalla. Ei marjastaja metsää pilaa u u Enolan Erkki: Sähköauton ajo saastuttaa vähemmän kuin polttomoottori, vaikka sähkö olisi tehty kivihiilitai turvelauhteella. Ruotsissa päädyttiin siihen, että venyttämällä hankkeen toteuttamista vähennetään sen päästöjä. Tästä todettiin koituvan yhteiskunnalle erilaisia hyötyjä kuin radasta keskustan kautta. Flyygeli koottiin paikan päällä näppärästi. Polvihousut u u Seniori. HEINÄKUUTA 2021 PÄÄKIRJOITUS PERUSTETTU 1919 | PÄÄTOIMITTAJA VILLE POHJONEN 13.7.2021 P oikkeuksellisen lämmin kesä on tuomassa valitettavan piikin hukkumistilastoihin. Tienkäyttäjä TÄTÄ MIELTÄ TEKSTARIT 040 7711 777 2 SALON SEUDUN SANOMAT | TIISTAINA 13. Keskikaupunkilainen u u Yksi mahdollisuus vähentää vanhusten hoivakotitarvetta on lisätä kotihoitoa, joka on jäänyt täysin vaille huomiota. Luvut ovat suuria: kesäkuun ja juhannuksen lukemat ovat viimeksi olleet synkempiä yli kaksikymmentä vuotta sitten. Demokratiaan kuuluvat enemmistöpäätökset. Suomen Uimaopetusja Hengenpelastusliiton (SUH) keräämien tietojen mukaan Suomeesa hukkui kesäkuussa 30 ihmistä. Mummu u u Jos yksityistie on saanut valtion avustusta, ei omistaja voi kieltää käyttöä. Meillä naapuritalossa Salon keskustassa poltetaan öisin tulipesässä jotakin, joka suinkaan ei ole puhdasta puuta. Luonnonvesissä uidessa kannattaa suhtautua realistisesti omiin taitoihin. Pisnes u u Viljelijätukien viljelykirjanpitotarkastukset alkaneet. Hukkumiskuolemien ehkäisy vaatii myös omien kykyjen realistista arviointia ja vaaranpaikkojen tunnistamista
Panimoalalla osa toimijoista on koronavuonna kyennyt jopa nostamaan liikevaihtoaan. Salon, Kemiönsaaren ja Sauvon alueilla on yhteensä kuusi olutpienpanimoa, kun mukaan lasketaan kuun vaihteessa toimintansa aloittava Salon Virvoitusjuomatehdas. Salossa on peräti neljä käsityöläissiiderien tuottajatahoa. S S S / K I R S I M A A R I T V E N E T P A L O Rikalanmäellä nähdään perjantaina teatteri Provinssin kesän kolmas ensi-ilta. HEINÄKUUTA 2021 | SALON SEUDUN SANOMAT 3 KULTTUURI UUTISET UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi VIISI TOIMIJAA JA KUUDES TULOSSA. TIISTAINA 13. Liiketoimintajohtaja Kirsi Junnilaisen mukaan yrityksen menestykseen on monia syitä, kuten sen ainutlaatuinen toimintamuoto sekä toiminnan järjestelmällisyys. Kaivinkoneen montusta nostama savi on miehelle tuttua. Näyttelijät Joonas Suominen ja Karolina Blom nousevat lavalle kahdestaan neljänä eri pariskuntana Kahden kauppa -komediassa. Kyse oli virheestä, jonka THL maanantaina korjasi. S S S / J A N S U N D M A N. SIVUT 12–13 Manutec Oy kasvaa Perttelissä hyvää vauhtia Manutecin liiketoimintajohtaja Kirsi Junnilaisen mukaan pinnoitelaitteita valmistava Beneq Oy on yksi heidän isoimmista asiakkaistaan. SIVUT 16–17 Neljän parin Kahden kauppaa Karolina Blom näyttelee Joonas Suomisen kanssa neljää erilaista kaksikkoa. Projektipäällikkö Arto Lehtinen Rakennustoimisto Laamosta johtaa Salon seurakuntatalon työmaata. Ennuste tämän vuoden liikevaihdoksi on lähes kolme miljoonaa euroa. SIIDERIKESKITTYMÄ. Hän on ollut Salossa rakentamassa Plaza-kauppakeskuksen ensimmäistä osaa, Salohallia ja Halikon Prisman laajennusta. Näytelmä kertoo neljän erilaisen ihmissuhteen koomiset ja lämminhenkiset tarinat. SIVU 8 Kymmenen sijasta tartuntaa Salolaisen sopimusvalmistaja Manutec Oy:n kasvu on Suomen nopeimpia. UUTISET 4–5 Pienpanimoilla on ollut sangen hyvä koronavuosi SALON SAVI ON TUTTUA. – Hyvä asia, lääkäri Päivi Poijärvi terveyskeskuksesta toteaa. SIVUT 6–7 S S S / K I R S I M A A R I T V E N E T P A L O Salossa ei ollut lauantaina 10 uutta koronatartuntaa, kuten Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kertoi. Todellisuudessa Salossa ei ilmennyt lauantaina tai sunnuntaina yhtään uutta tartuntaa. Parhaiten koronakurimuksen keskellä ovat pärjänneet ne yritykset, jotka ovat painottaneet myyntiään vähittäiskauppaan
– Tosin nyt ollaan lähellä teoreettista kattoa näillä välineillä, hän lisää. Panimolla on tällä hetkellä valikoimassaan kuusi olutta, mutta Laineen mukaan vielä täksi kesäksi on tulossa uutuustuote. Myös Somerolla on oma nimikkopanimonsa, joskin sen toimitilat sijaitsevat Tupurissa. Kun lakimuutos toteutui, perustin panimon oheen pubin ja oman myymälän, Rousal Brygghusin toimitusjohtaja Patrik Laine kertoo. Lepolan Siiderimestari Aaron Brownie on käynyt Cider Institute of North American kurssin, jolla opetettiin niin teoriaa kuin käytäntöäkin siiderin valmistukseen liittyen. Mathildedalin Kyläpanimo on Salon kokenein toimija pienpanimoalalla. – Emme aio puskea joka kuukausi uutta tuotetta markkinoille. Perniöläisellä Hallonmäen Siideripanimolla on tällä hetkellä valikoimissaan kuusi tuotetta ja seitsemäs on kesän aikana tulossa. Yrittäjä Päivi Malmberg kertoo koronan jättäneen lovensa Panimotuvan toimintaan. – En ymmärrä itsekään, että miten, Sahlberg naurahtaa. Kemiöläispanimo aloitti toimintansa vuonna 2016 ja on siitä lähtien nostanut tuotantokapasiteettiaan tasaisesti. Salon seudun pienpanimot ovat vakaalla pohjalla Paikalliset siiderituottajat puhuvat Salon kohdalla ”ainutlaatuisesta keskittymästä”, eikä termi ole tyystin tuulesta temmattu: kaupungin alueella sijaitsee nimittäin peräti neljä siiderilaitosta. Nyt myynti alkaa taas piristyä, kun baarit ovat auenneet, hän sanoo. Meidän tuotteistamme nauttiakseen ei tarvitse olla mikään olutspesialisti, Sarelius painottaa. Myös Kemiönsaaressa toimiva Kimito Brewing selvisi hyvin pandemiasta. Toisin kuin hallonmäkeläiset, Brownie kuvailee viime vuotta vaikeaksi. Kemiönsaaren Rosalassa sijaitsee eräs seudun iäkkäimmistä pienpanimoista. Perniössä sijaitsee myös Lepolan tilan siideripanimo, jossa ensimmäinen kaupallinen erä siideriä valmistettiin vuonna 2018. Yrittäjä Jonas Sahlberg kertoo, että panimon liikevaihto kasvoi koronavuonna. Kaikenlaisten ylimääräisten lisäaineiden kuten keinotekoisten makuaineiden ja tiivisteiden tai muiden vastaavien käyttäminen valmistusprosessissa sertifikaatin vastaista. Kemiönsaaren, Sauvon ja Salon alueilla toimii yhteensä kymmenkunta yritystä, jotka panevat olutta tai tuottavat siideriä kuluttajien maisteltavaksi. – Kun perustin yritykseni, ei laki vielä sallinut käsityöläisoluille ulosmyyntilupia. Tuotantotilat ovat edelleen 40-neliöisessä autotallissa, eikä tarkoituksena ole siitä laajentaa, olutmestari Antti Kukkonen toteaa. – Kaikkien tuotteidemme ydin on paikallisuus ja aitous niin raaka-aineissa kuin työssäkin, pyrimme käyttämään mahdollisimman paljon esimerkiksi tilamme omia marjoja valmistusprosessissamme, Vesterinen toteaa. – Me olemme hyvin vähän riippuvaisia ravintolamyynnistä, joten yhteiskunnan sulkeminen ei vienyt mattoa jalkojen alta. Baarimyynnin hiipuminen koronavuonna vaikutti Kukkosen mukaan menekkiin merkittävästi. Yritys perustettiin vuonna 2014, ja sen menekki on edelleen tasaisessa kasvussa. – Meidän toimintamme on enemmän harrastuspohjaista. – Jälleenmyyntiverkostossamme on tällä hetkellä noin 100–150 myymälää, Sarelius tietää. Nyt valtaosa yrityksen tuloista tulee nimenomaan omasta ravintolasta ja Bottle Shopista. Suuri kiitos kuuluu paikalliselle yhteisölle, jossa meininki on todella hyvä. Rousal Brygghusin vuosittainen tuotantokapasiteetti on noin 15?000–20?000 litraa. – Ravintolat olivat kiinni ja täten kesäsesongista valui paljon hukkaan. – Myymme suhteellisen paljon ravintoloihin, joten koronalla oli sillä sektorilla suuri vaikutus. HEINÄKUUTA 2021 UUTISET Vinkkaa uutinen: toimitus@sss.fi Uutistuottaja: Jarkko Turpeinen, (02) 770 2314 Lähetä uutisvideo tai -kuva Whatsapp-viestinä 050-5130264. Isä Ahti Kukkonen on toimitusjohtaja, ja muu perhe auttaa Anttia, kun kiireiltään ehtii. – Olemme menneet alusta lähtien saaristoteemalla, ja se näyttää toimivan. Kyläpanimo on saanut tuotteitaan myös kauppaketjujen hyllyille. Jälleenmyyntiverkostokin on Sahlbergin mukaan laajentunut. Tätä nykyä valikoimassa on seitsemän tuotetta, joskaan tummempia oluita ei kesällä valmisteta. – Pyrin tuomaan markkinoille vuosittain yhden uuden oluen, hän toteaa. Panimon oluita saa lisäksi esimerkiksi Mathildan Marinasta, Teijon kyläkaupasta sekä yrityksen omasta Olutpuodista. – Korona ei juurikaan vaikuttanut kokonaisuudessaan liiketoimintaamme, sillä vähittäiskaupassa saadut onnistumiset ovat paikanneet ravintolakaupan menetyksiä, Vesterinen kertoo. Toimitusjohtaja Pauli Sarelius kuvailee, että takana on myynnin kannalta ”kummallisia vuosia”. – Lisäksi me kaikki valmistamme suomalaista aitoa siideriä, hän huomauttaa. Panimo lanseerasi toukokuussa uutuussiideri Kuoren, joka on Vesterisen mukaan otettu vastaan hymyssä suin. Lepolan omassa myymälässä kävi tosin hyvin väkeä, ja Mathil”Oluen myynti on kasvanut viimeisen vuoden aikana 50 prosentilla.” Mathildedalin Kyläpanimon toimitusjohtaja Pauli Sarelius Salossa ainutlaatuinen siiderikeskittymä. Matildan turistimassat näkyivät eittämättä meidänkin tuloksessamme. 4 SALON SEUDUN SANOMAT | TIISTAINA 13. Valmistamiseen on käytettävä suomalaisista omenoista tuorepuristettua käsittelemätöntä mehua. Pääpaino on Varsinais-Suomen ja Uudenmaan K-kaupoissa sekä SSO:n myymälöissä. – Myymme tuotteitamme Varsinais-Suomeen sekä Hämeen puolelle Forssaan, Tammelaan ja Letkuun. Lepolan vuosittainen tuotantokapasiteetti on 20?000 litraa, ja sillä on valikoimissaan tällä hetkellä 17 tuotetta. Yrityksen tavoitteena on volyymin nostaminen ja olemassa olevien tuotteiden kehittäminen. – Muutoin kaikki käyttämämme raaka-aineet ovat kotimaisia ja suurin osa niistä vielä paikallisia, Emmi Brownie toteaa. – Me olemme suhteellisen pieniä tuottajia, joten näkyvyys massatuotteiden rinnalla kauppojen hyllyillä ja ravintoloissa on kaikille kotiinpäin, Vesterinen uskoo. Panimon vuosituotanto on noin 6?000 litraa. Lähtökohtamme on tehdä helppoja oluita tavallisille ihmisille. Panimolla on myös oma myymälä, ja se avasi verkkokaupan viime vuonna. Aito Siideri -sertifikaatin saadakseen tuottajan on täytettävä monet ehdot. – Kolmen vuoden takaisesta tuotantokapasiteetti on noussut vielä 20 000 litralla, Sahlberg sanoo. – Huomaa, että ihmisten kuluOsa yrityksistä pystyi jopa kasvattamaan liikevaihtoaan koronavuonna. Toisille ravintoloille myymme jonkin verran, mutta suurin osa liikevaihdosta tulee omasta pubista ja myymälästä. Rousal Brygghus aloitti toimintansa vuonna 2013, mutta vuosien varrella panimon bisnesstrategia on jokseenkin muuttunut. Me haluamme tehdä mahdollisimman hyvää paikallista bisseä ja täten palvella saariston väkeä parhaamme mukaan, Sahlberg tunnelmoi. – Vähittäiskaupat eivät ole meille merkittävä myyntikanava. Kyläpanimon vuosittainen tuotantokapasiteetti on noin 70?000 litraa, ja sen valikoimassa on tällä hetkellä 12 olutta. – Oluen myynti on kasvanut viimeisen vuoden aikana 50 prosentilla, hän hämmästelee. Aaronin australialaistausta näkyy Hoppy-humalasiiderissä, jonka valmistuksessa käytetään australialaista Galaxy-humalaa. Sarelius kertoo, että siihen on toisaalta selkeät syyt. Edes korona ei siis jarruttanut Kyläpanimon kasvua. Ensimmäisenä toimintavuonna olutta pantiin 15?000 litraa, seuraavana 26?000 litraa ja vuonna 2018 40?000 litraa. Myös tapahtumia peruttiin, ja se vaikutti omalta osaltaan myyntiimme. Viiden vuoden aikana panimolla on ollut valikoimassaan yli sata tuotetta, joista tällä hetkellä aktiivisia on noin 20. Someron Panimolla ei ole erikseen myyntiporukkaa vaan yrityksen pyörittäminen on tyystin Kukkosten perheen vastuulla. Panimon vähittäiskauppaverkosto on kasvanut, ja sen tuotteita saa laajasti esimerkiksi VarsinaisSuomesta, Uudeltamaalta ja Tampereelta. Sauvon Panimotupa on Rousal Brygghusin tapaan perustettu vuonna 2013. SSS | Julian Rauhaniemi julian.rauhaniemi@sss.fi Suomen pienpanimobuumille ei näy loppua, ja trendi näkyy vahvasti myös Salon seudulla. Someron Panimon tarina sai alkunsa elokuisesta mökkireissusta kuusi vuotta sitten, ja panimon ensimmäinen olut tuli markkinoille seuraavana keväänä. Yksittäinen jälleenmyyjä meillä on myös Oulussa, Kukkonen kertoo. Hallonmäen siiderinpanimon Sami Vesterinen toteaa, ettei siiderivalmistajien runsaus ole yksittäiseltä toimijalta pois. – Toisaalta kotimaan matkailukesä oli viime vuonna huikea. Mausteena käytettyjen marjojen ja muiden kasvien tulee olla kotimaista alkuperää. Yritys avasi omat tuotantotilansa kaksi ja puoli vuotta sitten, mikä johti Sahlbergin mukaan tuotteiden laadun merkittävään kohentumiseen
Kuusisen mukaan yritys aikoo panostaa tuotteiden laatuun määrän kustannuksella. Kun ravintolat olivat kiinni, ei niihinkään oluita tietenkään ostettu. TIISTAINA 13. Salon Virvoitusjuomatehtaan kattilat porisevat Suomusjärvellä Solmu Breweryn entisissä tiloissa. – Nyt on kuitenkin vakavan harkinnan paikka, sillä tuotantotilat alkavat olla remontin tarpeessa. Alun perin fiskarslainen Kuura Cider oli keväällä uuden edessä, kun yrityksen liiketoiminta myytiin rymättyläläisen Brinkhall Sparklingin hoteisiin. – Omena on meille kuitenkin se pääjuttu, siideri on vain oheistuote, hän painottaa. Amerikkalaistyyppiset lagerit ovat etusijalla, mutta tuotenimet ovat vielä harkinnan alla. Pohdin vielä, investoidako vaiko eikö, Malmberg huokaa. – Koronan takia siiderin myynti loppui kuin seinään. Halikon tilojen vuosittainen tuotantokapasiteetti tulee Halmetojan mukaan olemaan noin 50?000 litraa, mutta moista volyymia ei ainakaan alkuun aiota valmistaa. Mikä sitten ajoi siidereihin erikoistuneen Kuuran ja viineistään tunnetun Brinkhall Sparklingin yhdistymään. – Aiomme panna suoraviivaisia ja yksinkertaisia käsityöläisoluita, ei mitään eksoottista ja liian hienoa. Enemmänkin voisin halutessani valmistaa, Achrén kertoo. Omena kuitenkin kävi kaupaksi, joten suurta taloudellista vahinkoa ei syntynyt, Achrén kertaa. ”Aiomme panna suoraviivaisia ja yksinkertaisia käsityöläisoluita.” Jukka Kuusinen dedalin turistivirralla oli positiiviset vaikutuksensa siideripanimolle. – Verottaja, tulli ja Valvira hoitavat vielä byrokratiaa. – Haluamme saada ensin jalan oven väliin, sitten voidaan ajatella laajentamista. Kuusinen sanoo, että yritys aikoo panna keskimäärin joitain tuhansia litroja olutta kuussa. HEINÄKUUTA 2021 | SALON SEUDUN SANOMAT 5 twitter.com/Salkkari www.facebook/salonseudunsanomat instagram.com/salonseudunsanomat Salon seudun pienpanimot ovat vakaalla pohjalla S S S / K I R S I M A A R I T V E N E T P A L O Uusi pienpanimo aloittaa heinä-elokuussa Suomusjärvellä Salo on saamassa uuden pienpanimotekijän, kun Salon Virvoitusjuomatehdas aloittaa toimintansa heinä-elokuun taitteessa. Angelniemeläinen Paula Achrén valmistaa tilallaan siideriä, joskin Paulan puutarhan päätuotteena ovatkin kuuden hehtaarin viljelyksillä kypsyvät omenat. – Ajatuksenani siiderien kanssa on mennä maltillisesti maku edellä. – Jotkut tuotteet voivat myös pudota pois valikoimasta, se on tyystin myynnistä kiinni. – Toimintaan saadaan lisää potkua, kun väkeä on enemmän, hän jatkaa. Korona-aikaa hän kuvailee muutoin hankalaksi, sillä ravintoloiden sulkeminen ja tapahtumien peruuntuminen jättivät liiketoimintaan loven.. – Tällä hetkellä odotamme vihreää valoa aluehallintoviranomaisilta. Uskomme, että kauppa kyllä käy, kunhan tuote on kunnossa. Yrityksen perustaminen koronan varjossa ei ole itsestäänselvyys, mutta Kuusinen uskoo vahvasti huomiseen. Tarkoituksemme on kuitenkin tuottaa tälle kesäkaudelle olutta, hän toteaa. Hän valmistaa ainutlaatuisia räätälöityjä oluita esimerkiksi ravintoloille ja yksityisasiakkaille. Mahdollisista uusista tuotteista ei ole varmaa tietoa, mutta Brownie kertoo, että jouluksi tai ensi vuodeksi saattaa olla jotain kaavailuissa. Liian laaja tuoteportfolio ei ole tässä vaiheessa yrityksen etu, Kuusinen painottaa. Verottajalta ja Valviralta olemme sitä jo saaneet, Kuuralta Brinkhall Sparklingiin siirtynyt Petri Halmetoja toteaa. Achrén toimittaa siidereitään lähinnä lähialueiden ravintoloihin ja kauppoihin, mutta puutarhan alkoholijuomia myydään myös esimerkiksi Helsingin ja Tampereen seuduilla. tusinto on ollut jokseenkin laantunutta. Panimolla on valikoimassaan muutama vakituote, minkä lisäksi markkinoille tulee kausituotteita esimerkiksi jouluna ja muina juhla-aikoina. Kuura Ice Cider on ensimmäinen Suomessa tuotettu jääsiideri, ja se on myynnissä Alkoissa ympäri maan. Samalla ilmoitettiin, että fuusioituneen yrityksen toimitilat siirtyvät Halikon Design Hilliin. Salon Virvoitusjuomatehdas on jo käynyt neuvotteluja hotellija ravintola-alan toimijoiden kanssa. Malmberg toimittaa Panimotuvan tuotteita noin 50 kilometrin säteelle Sauvosta. Tilan omenamehua myydään muille alkoholivalmistajille sekä vähittäiskauppoihin sellaisenaan. Mathildedalin turistivirralla on ollut Emmi Brownien mukaan positiiviset vaikutuksensa Lepola Drinksin myymälälle. – Uimme rohkeasti vastavirtaan. Yrittäjä Jukka Kuusinen kertoo, että toiminnan aloitusajankohta on lupaprosessien etenemisestä kiinni. – Lisäksi Kuuran tuotteita myydään valtakunnallisesti Keskon Cityja Supermarketeissa, Halmetoja mainitsee. – 50 000 litraa on realistinen vuosikapasiteetti, hän arvioi. – Mieluummin hynttyyt yhteen kuin pienillä resursseilla erikseen, Halmetoja perustelee. Paulan puutarhan valikoimassa on kolme siideriä, joiden vuosittainen tuotantokapasiteetti on yhteensä noin 2?000–3?000 litraa. Uusi viinija siideritalo on määrä avata heinäkuun aikana, kunhan asiaan liittyvä byrokratia on saatu hoidettua pois päiväjärjestyksestä. Kuuran tarina jatkuu brändinimenä Brinkhall Sparklingin alaisuudessa. Pyöritän yhden naisen yritystä, joten resurssit ovat rajalliset. – Koska olemme osa Meritalon perheyritystä, koronan vaikutukset eivät olleet niin tuhoisat kuin mitä ne olisivat voineet pahimmillaan olla, Brownie tuumii. – Vuosituotanto on pientä, noin 1?000–1?500 litraa
Parkkipaikkojen alue pitäisi riittää työntekoon, ja tarkoitus on, että Kirkkokadun liikennettä meidän ei tarvitsisi rajoittaa millään lailla, projektipäällikkö Arto Lehtinen Rakennustoimisto Laamosta kertoo. Hankkeen kustannusarvio on kaikkiaan noin 14 miljoonaa euroa. Salon savipohjan takia rakentajat seuraavat tarkasti työmaan vaikutuksia ympäristöön. Poikkeuksen muodostaa viemäriliittymän kaivaminen Kirkkokadun poikki. Talon pääurakoitsija Rakennustoimisto Laamo Oy on vuokrannut Salon kaupungilta Kirkkokadun jalkakäytävän ja parkkiruudut seurakuntatalon kohdalta. Seurakuntatalon rakentaminen kestää noin puolitoista vuotta, ja sen pitäisi valmistua helmikuussa 2023. Sen lisäksi työmaa on tuettava lähes kauttaaltaan järeillä teräsponteilla. Seurakuntatalon työmaa voi vaikuttaa liikenteeseen Työmaalla on aloitettu jo maansiirtotyöt. Arto Lehtinen sanoo olleensa Salossa rakentamassa muun muassa Plaza-kauppakeskuksen ensimmäistä osaa, Salohallia ja Halikon Prisman laajennusta. Paalutus alkaa työmaalla heinäkuun kolmannella viikolla. Naapurirakennukseen on asennettu kahdeksan tärinäanturia, joiden tuloksia seurataan muun muassa paalutuksen aikana. Seurakuntatalon työmaa on käynnistynyt maanrakennustöillä. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 6 SALON SEUDUN SANOMAT | TIISTAINA 13. –?Savea on tässä tontin alla noin 50 metriä, ja paalua menee pyöreästi 10,5 kilometriä. Määrästä suurin osa on aliurakoitsijoita. Jossain kohtaa katu voidaan joutua sulkemaan kokonaan. Lisäksi työmaan käyttöön on vuokrattu osa piha-alueen pysäköintiruuduista. Eri työvaiheiden aikana liikennettä Torikadulla voidaan joutua rajoittamaan. Sen sijaan Kirkkokatu pysyy koko ajan liikenteen käytössä. Seuraavaksi tontilta puretaan vanha maanalainen parkkihalli.. HEINÄKUUTA 2021 SSS | Vesa Käiväräinen vesa.kaivarainen@sss.fi Seurakuntatalon rakentaminen tuo suuren työmaan Salon ydinkeskustaan, mutta suunnitelmien mukaan rakentamisesta on kohtuullisen vähän haittaa liikenteelle. Seuraavassa vaiheessa tontilta on tarkoitus purkaa noin 700 neliömetrin kokoinen maanalainen pysäköintihalli. Työmaalla on Arto Lehtisen arvion mukaan enimmillään 30–40 rakentajaa noin vuoden kuluttua. –?Kun tonttia rakennetaan ihan rajaa myöten, tarvitsemme tilaa esimerkiksi tukiseinää varten. –?Lisäksi olemme asentaneet Torikadulle luvassa lyhyitä rajoituksia, Kirkkokatua ei kavenneta. Työ on tarkoitus tehdä syksyllä, jotta ajorata saadaan päällystettyä saman tien. Olosuhteet ovat tutut. Kova pohja on onneksi hyvä ja tasainen, hän kertoo. Tontille rakennetaan uusi pysäköintihalli ja maan pinnalle neljä kerrosta toimistotiloja ja esimerkiksi juhlatilaa
–?Se on selvää, että rakennustyömaa on suljettu alue, eikä sinne ole asiaa ulkopuolisilla, hän muistuttaa. – Tuon Ollikkalaan myös paikallisten tuottajien tuotteita ja toivonkin, että tuottajat ottaisivat minuun rohkeasti yhteyttä. – Tuntuu mahtavalta aloittaa kauppiasura Salon Ollikkalassa. – Salo on kehittyvä kaupunki ja siellä tuntuu olevan hyvä tekemisen meininki. Tämä näkyi kuohuviinien, roseeviinien ja alkoholittomien myynnin kasvuna, Mäkelä sanoo. HEINÄKUUTA 2021 | SALON SEUDUN SANOMAT 7 LUNASTA HERKULLINEN KESÄETUSI Pingviini VEIKEÄ vanilja laktoositon 1l veloituksetta Edun saat S-mobiilista löytyvällä etukupongilla. Hyvä palvelu ja ruokaisuus tulevat olemaan avainasemassa, ja panostuksia pannaan Kuuranteen mukaan erityisesti tuoretuotteiden valikoimaan. Lehtisen mukaan salolaisten ei tarvitse liikkumisessaan ottaa työmaata sen kummemmin huomioon. – Haluan luoda K-Market Ollikkalasta kyläkaupan tunnelmaa huokuvan kohtaamispaikan, josta löytyy kaikki tarvittava arkeen ja myös juhlaan. (STT) Alkon myynti putosi kesäkuussa litroissa mitattuna Projektipäällikkö Arto Lehtisen mukaan seurakuntatalon rakennustyön ei pitäisi häiritä Kirkkokadun liikennettä. Lataa S-mobiili maksutta puhelimesi sovelluskaupasta. syyskuuta. Katso edun tarkemmat tiedot S-mobiili -sovelluksesta. Yhtiön mukaan roseeviinien, kuohuviinien ja alkoholittomien juomien suosio kasvoi, mutta valkoja punaviinien supistui. LISÄÄ ETUJA LÖYDÄ T SSO.FI /SMOB IILI (arvo 2,29-2,85 €) ETU S-MOBIILISSA K U V A T : S S S / K I R S I M A A R I T V E N E T P A L O painumaseuranta-anturit naapurirakennuksiin, joita ei ole perustettu nykyajan vaatimusten mukaisesti, Arto Lehtinen kertoo. Esimerkiksi hedelmäja vihannesosastot tulevat elämään vahvasti mukana sesongeissa. –?Alkukesän aikana on kevennetty rajoituksia, mikä on helpottanut ravintoloiden tilannetta ja siirtänyt alkoholin myyntiä osittain vähittäismyynnistä takaisin anniskeluun, arvioi Alkon LänsiSuomen palvelujohtaja Kimmo Mäkelä tiedotteessa. (SSS) K-Market Ollikkalaan uusi kauppias Alkon myynti supistui litroissa mitattuna kesäkuussa lähes viisi prosenttia vuoden takaisesta. Etu voimassa 12.-25.7.2021. TIISTAINA 13. ”Onni löytyy Ollikkalasta” onkin kaupan slogan, Kuuranne kertoo. Pitkäaikainen haave käy vihdoin toteen, Kuuranne sanoo K-ryhmän tiedotteessa. Hän aloittaa tehtävässään 1. Opettajaisäni innoittamana haluan myös tehdä koulujen kanssa yhteistyötä tarjoamalla opiskelijoille mahdollisuutta päästä tutustumaan kaupan monipuoliseen arkeen, hän jatkaa. K-Market Ollikkalan uudeksi kauppiaaksi on valittu Jori-Pekka Kuuranne. –?Asiakkaat suosivat lämpimillä säillä raikkaita juomia alkoholillisina ja alkoholittomina. Ennen kauppiaspestinsä alkua Kuuranne toimii K-Market Maskun myymäläpäällikkönä. Odotan innolla, että pääsen tuomaan oman panokseni kaupungille ja yhteisölle. SSO:n Prismoista, S-marketeista, Saleista tai ABCja SSO Liikennemyymälöistä Salo ja Tytyri. Kadun ali joudutaan kuitenkin rakentamaan viemäriliittymä.. – Haluan myös olla vahvasti läsnä kaupan arjessa ja tutustua kunnolla kaupan asiakkaisiin, hän lisää. Alko myi kesäkuussa yhteensä 8,8 miljoonaa litraa erilaisia juomia. Koko ensimmäisen vuosipuoliskon aikana Alkon myynti litroissa mitattuna oli 0,8 prosenttia vuoden takaista pienempi
–?Kaikki varmasti yrittävät välttää tartuntojen leviämistä, mutta ymmärrän, että se on näin kesäaikaan hankalaa, Salminen sanoo. Perheet ja seurueet voivat tanssia yhdessä, johtaja Heikki Mäki aluehallintovirastosta sanoo. Koronanäytteitä ei oteta Salossa enää viikonloppuisin. Jos tarvetta ilmenee, tilannetta tarkastellaan uudelleen. Salon Seudun Sanomat uutisoi tapauksesta 7.3. Uudenmaan lisäksi ainoastaan Varsinais-Suomessa todettiin maakuntatasolla yli kymmenen tartuntaa (13). Mikäli tanssilava on puhtaasti sisätila, rajaus on tiukempi. Täten myös Salon lähikunnissa oli nollapäivä. Se voi liittyä myös siihen, että matkustajia on testattu muualla ja tiedot ovat kirjautuneet myöhemmin, hän toteaa. Noin puolet 20–30-vuotiaista on ehtinyt Suomessa saada ensimmäisen rokoteannoksen. Kokouksia ja yleisötilaisuuksia voi edelleen järjestää sisätiloissa ja rajatuissa ulkotiloissa, mutta vain niin, että osallistujilla on tosiasiallisesti mahdollisuus välttää lähikontaktit toisiin. R I I T T A S A L M I Salossa ei todettu maanantaina uusia koronatartuntoja, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tilasto. – Jokainen toimija tahollaan tietää oman tilanteensa parhaiten, Mäki toteaa. Erityisesti matkustajien hakeutumisessa näytteenottoon on parannettavaa. – Lavatansseja saa järjestää, eikä ole estettä tanssia. – Kyse oli tilastoinnin korjaustapauksesta. THL:n johtava asiantuntija Mia Kontio kertoo, että nuorten ikäryhmien rokottaminen vähentää viruksen kiertoa. Miten toimia, jos koronaoireita ilmaantuu viikonloppuna. – Tällä erää Salossa on rauhallista, mutta edelleen on noudatettava ohjeita. Sosiaaliset tilaisuudet ja iltaelämä ovat Salmisen mukaan johtaneet useisiin altistumisiin ja tapausmäärien kasvamiseen. Salminen ei heiluta syyttävää sormea nuoria kohti, mutta muistuttaa vastuullisuudesta. Salon 10 koronatartuntaa paljastui tilastointivirheeksi Tanssia saa omassa seurueessa Lavatansseissa voi pyörähdellä koronaepidemian kiihtymisvaiheesta huolimatta. Omaolon osoite on www.omaolo.fi. Rokote vähentää vakavan taudin riskiä merkittävästi. Salminen kertoo, että nuoret ovat alkaneet ottaa rokotteita aktiivisesti, mutta rokotukset eivät ole vielä ehtineet ikäryhmässä pitkälle. – Ensisijaisesti on soitettava Varsinais-Suomen aluepäivystykseen tai täytettävä virustaudin oirearvio Omaolossa netissä. Korostan, että päivystykseen Salon sairaalaan ei pidä mennä, jos on koronaoireita, Poijärvi neuvoo. Näytteiden ottaminen lauantaina ja sunnuntaina lopetettiin vähäisen tarpeen ja rokotuskattavuuden takia. Jos koronaoireita ilmenee, soitetaan VarsinaisSuomen aluepäivystykseen. Toinen syksyn tilanteeseen vaikuttava tekijä on rokotekattavuus. Viikonloppuisin Salossa ei enää oteta koronanäytteitä. Jos tanssilavalle mahtuu esimerkiksi sata henkilöä, järjestäjien vastuulla on miettiä, moniko sinne mahtuu uusien kokoontumisrajoitusten puitteissa. Kolmospaikkaa päivätilastossa pitää Satakunta, jossa uusia tartuntoja on viisi. Useat sairaanhoitopiirit ympäri Suomen ovat raportoineet nuorten tartuntojen lisääntymisestä. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 8 SALON SEUDUN SANOMAT | TIISTAINA 13. Varsinais-Suomen tartunnoista kymmenen on Turussa, ja Kaarinassa, Raisiossa sekä Liedossa todettiin kussakin yksi uusi tapaus. Aluepäivystyksen puhelinnumero on 02 313 8800. Lisäksi se vähentää jonkin verran myös eteenpäin tartuttamisen riskiä. Rokotukset mahdollistavat myös sen, että sulkutoimenpiteisiin ei tarvitse ryhtyä. Puhelut Salosta, Kaarinasta ja Naantalista menevät keskitettyyn päivystykseen. On vain pidettävä huoli siitä, että tanssii omassa porukassa. Seurueissa ei tarvitse välttää lähikontaktia. –?Voimme päästä nopeammin normaaliin elämään, kunhan ihmiset noudattaisivat terveysviranomaisten neuvoja, Salminen sanoo. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tilastossa oli lauantaille kirjattu virheellisesti 10 tartuntaa. Koronanäytteitä ei heinäkuun alusta alkaen ole enää otettu Salossa viikonloppuisin. Lähikontakteja muihin tanssijoihin voi välttää esimerkiksi niin, että oma seurue tanssii lavalla omalla alueellaan. (SSS) Salossa nollapäivä maanantaina KORONATILANNE 12.7.2021 Salo ja lähikunnat uu u Salo + (yhteensä 918 tapausta) uu u Somero + (39) uu u Paimio + (235) uu u Sauvo + (45) uu u Kemiönsaari + (78) uu u Koski + (30) uu u Marttila + (21) uu u Turku + 10 (6 134) uu u Varsinais-Suomi + 13 (10 436) uu u Suomi + 133 (98 215) Lähde: THL STT | Elise Aaltonen Koronatartunnat ovat nousseet voimakkaasti täysi-ikäisten nuorten keskuudessa, kertoo johtaja Mika Salminen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL). HEINÄKUUTA 2021 SSS | Anneli Kajander-Ekström anneli.kajander-ekstrom@sss.fi – Salossa ei ollut lauantaina eikä sunnuntaina ollenkaan koronatartuntoja, lääkäri Päivi Poijärvi Salon terveyskeskuksesta iloitsee. Tanssien järjestäjä voi ohjeistaa käytännöistä tanssijoiden saapuessa tai illan aikana. Päivystävä työntekijä ottaa hoidettavakseen arvion, kuinka kiireellinen tilanne on. –?Omat lomasuunnitelmat kannattaa tehdä rokoteajan ympärille. Osa virheistä kohdistui Saloon. Tuolloin Tyks laboratoriossa 12 näytettä analysoitiin virheellisesti positiivisiksi. Lounais-Suomen aluehallintovirasto otti perjantaina uudelleen käyttöön yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia koskevia kokoontumisrajoituksia. Syynä on Varsinais-Suomen siirtyminen koronaepidemian perustasolta kiihtymisvaiheeseen. Nuorten tartunnat leviävät voimakkaasti kesän riennoissa. Vapaus ei ole vielä, Poijärvi sanoo. Lähin julkisen terveydenhuollon näytteenotto on Turussa. Rokoteaikaa ei ole kannattavaa siirrellä, Salminen sanoo. Koko Suomen alueella uusia tapauksia tilastoitiin 133 kappaletta. Niistä valtaosa on Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä (97 tapausta). –?Elokuun loppuun asti pitäisi sinnitellä, jotta tilanne olisi rokotekattavuuden kannalta hyvä, Salminen kertoo. Edellisen kerran tilastoinnissa Salon osalta oli virhe maaliskuussa. Mikäli tartuntoja ei saada hallintaan, rajoituskeinot ovat Salmisen mukaan jälleen ajankohtaisia
Bizarre: Fish & Chips ja remouladekastike, chili con carne, burgeri naudanliha/ kana/halloumi/mustapapu, burrito naudanliha/kana/vege, salaatti Café 68 myös kuljetus: Juustoista kanakeittoa (L,G), tomaattista rapukalavuokaa (L,G), jauhelihapastaa (L), hedelmärahkaa (L,G) Cafe Rio: Broilerkeitto M, G ja vaihtuva ruokaisa päivän salaattiannos + kasvisvaihtoehto Dreamravintola: Broilerileike (L), burgundinpata, riisi (L, G), kermainen lohikeitto (L, G) Hometown Golf Club: Kanan paistileike srirachadipillä, kukkakaaliwings ja basmatiriisi G, L, mausteinen jauheliha-tacopasta (G, L), kukkakaalikeitto ja paahdettua lehtikaalia G, L Kahvila-Ravintola Kespa: Myskikurpitsakeitto L, G, kaalikääryleet L, G, puolukkahillo M, G, nakkistroganoff L, G, suklaakiisseli L, G Mama Malla: Lammaskaali L, G, kreikkalainen kasvispata L, G Maraniityn grilli: Teriyaki-broileria Muurla: Salaattibuffet, tomaatti-vuohenjuustokeitto G, L, timjamibroileria G, L, jälkiruoka Ravintola Ilolansalo: Broilerikeitto G, L, porkkanasosekeitto G, L, juustoviipaleet, tuorepalat, kirsikkapiirakka M, (G) ja vaniljavaahto G, L Riikinbaari: Bbq-possua, jauhelihakeitto Rikalan Krouvi: Kasvissosekeittoa v, g, Toscanan salaatti l, g, uuniperuna pulled pork l, g, paistettua lohta l, g Rosmariini: Uunilohta, uuden sadon perunat L, (GL); kaalikääryleet, puolukkaa L, GL; broileri-caesarsalaatti L, (GL); pinaattiletut, kasviskaviaari L; kahvi, leivonnainen Salon Palvelutalosäätiö: Pyttipannu, munat L, salaattipöytä, hedelmäkiisseli Salon Patarouva: Porsaanfilee, rose pippuri (L,G) ja kermaperuna (L,G), lasagne (L saaG), porkkanasosekeitto (L,G, Vege), mozzarellasalaatti (L,G), hedelmäsalaatti Salon Seurahuone: Lasagne l, gl*, kirvelikeitto l, gl Shell Helmisimpukka Halikko: Kananpojanpaistia ja tomaatti-basilikakastiketta M G, uunimakkaraa L G, jauhelihakeitto M G, pariloitua broileria ja mangocurrymajoneesia M G Taukopaikka Lahnajärvi: Borssikeitto, broilerinleike ja sipulikastiketta, Lindströmin pihvit, paistetut perunat, haudutettua parsakaalia Teboil Helsingintie: Naudanlihakastike, muusi, uunijuurekset Vikströmin pitopalvelu/ myymälä noutoruoka: Pinaattikeitto L, kasvispihvit L, porkkanasämpylät L, silakkalaatikko L ,G, vispipuuro M Wiurila, Club Engel: Broileri-pekonipasta L, GL*, Wiurilan caesar jättiravulla L, GL SSS | Julian Rauhaniemi julian.rauhaniemi@sss.fi Salon iltatoria vietetään myös tulevana torstaina, vaikka VarsinaisSuomen maakunta on siirtynyt takaisin koronapandemian kiihtymisvaiheeseen. Pelastuslaitos ei tiedä, kuka nuotion on sytyttänyt, mutta asiaa tutkitaan. Länsirannan puolella suljettuna on takaluukkukirppiksen alue. Salon Iltatori ry:n luotsaama tapahtuma järjestetään yhdistyksen mukaan ”samaan malliin” kuin viime viikolla. Mutta ehkä ei enää 100-prosenttinen yllätys. Maittava . Oksanen irtisanoutui tehtävästään toukokuussa. Tapahtumaa tällä viikolla isännöivän Salon kaupungin edustaja antaa avajaistervehdyksen, minkä jälkeen musiikkiesiintyjät astuvat estradille. Helmikuusta 2002 lähtien näkyy jokaisen päivän lehti. Horninkatu suljetaan liikenteeltä turvavälien väljentämiseksi. Oksasen on epäilty myös muun muassa nostaneen perusteettomia kilometrikorvauksia ja ottaneen itselleen autoedun ilman työnantajan lupaa. Oksanen on entinen Kemiönsaaren kunnanvaltuutettu (r.). (SSS). Duon muodostavat Hanna Kanasuo ja Henrika Ojala, jotka esiintyivät viime syksynä Nelosen All Together Now -viihdeohjelmassa. Vaikka palo saatiin rajattua nopeasti, Virolaisen mukaan riski suuremmalle tuholle oli metsäisen maaston vuoksi korkea. –?Se oli tietysti yllätys. Paikallisuus on ollut Salkkarin vahvuus aina ja matkalla kohti sadan vuoden rajapyykkiä paikallisuuden asema vankistuu edelleen. Lehden mukaan kyse on yhteensä 265?650 eurosta. (STT) Kemiönsaarelaisesta Michael Oksasesta on tehty rikosilmoitus. HBL:n mukaan yhdistys ja säätiö tekevät Oksasesta rikosilmoituksen. Salolaisbändin muodostavat Jari Silokangas (laulu), Teemu Lavikkala (kitara), Ilkka Isotupa (kitara), Tommi Koivula (basso) ja Aimo Lonka (rummut). Varsinais-Suomen pelastuslaitos sai maanantaina viideltä ilmoituksen maastopalosta. LAAJENNA TILAUSTASI Ota paperilehden rinnalle kätevä digilehti ja luet päivän Salkkarin missä ja milloin vaan! Sisältää myös kattavan lehtiarkiston. Paloa oli sammuttamassa seitsemän yksikköä. tilaajapalvelija.fi/plus KESTOTILAAJALLE DIGIPLUSTILAUS VAIN €/kk 3 + (ark klo 8.00 16.00) 02 770 2626 Soita tilaajapalveluumme Kestotilaajana olet hyvässä seurassa. Lisäksi tapahtuman käytössä on ympyräparkki, joka on suljettu pysäköinniltä iltapäivästä alkaen. Soita Minna Ihanmäki 02 770 2212 Pia Peltola 02 770 2215 Tervetuloa SYÖMÄÄ N! 10.30-14.00 Salon Seudun Sanomien perustamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 95 vuotta. Seuraavaksi Helsingin pormestariksi valittu Juhana Vartiainen (kok.) on Pohjola-Nordenin yhdistyksen ja säätiön puheenjohtaja. Palosta ei aiheutunut henkilövahinkoja tai muuta vahinkoa. Palo saatiin sammutettua nopeasti, eikä metsäkoneesta tuhoutunut kuin ohjaamo. Päivystävä palomestari Marko Virolainen kertoi puoli kahdeksan aikaan, että sammutustöissä menee vielä muutamia tunteja. Hankalan maaston vuoksi paikalla kävi tiedustelemassa metsäpalojen valvontalentokone, joka sai selvlle palon laajuuden ja parhaat sammutusreitit. HEINÄKUUTA 2021 | SALON SEUDUN SANOMAT 9 Hei lounasravintolayrittäjä, tahdotko mukaan MaittavaMenu-palveluumme. Iltatoria vietetään Salossa torstaina normaaliin tapaan Michael Monroe Iltatorilla Heinäkuussa 2018. Metsää paloi Teijon kansallispuistossa Sahajärven lähellä Nuotiosta syttynyt maastopalo levisi kahdeksan aarin alueelle ennen rajaamista.. Pohjoismaista yhteistyötä edistävä Pohjola-Norden aloitti maaliskuussa erityistilintarkastuksen rahankäytöstä. Metsää paloi yhteensä kahdeksan aaria. Virolaisen mukaan pelastuslaitos sai aluksi ilmoituksen savuhavainnosta. Metsäpalo syttyi Teijon kansallispuistoon kuuluvan Sahajärven pohjoisrannalla sijaitsevilla korkeilla kallioilla sytytetystä nuotiosta. Noin varttia yli kuudelta lavan ottaa haltuunsa Hanna & Henrika. Tapahtumaaika on iltapäiväkolmesta iltayhdeksään. Lisäksi paikalla on runsaasti paikallisia yhdistyksiä, jotka esittelevät torikansalle toimintaansa. Salon Seudun Sanomat on aina ollut salonseutulaisuuden asialla eikä siihen ole tulossa muutoksia. Kyseisellä toimenpiteellä iltatori saa käyttöönsä lisäneliöitä, mikä taasen mahdollistaa paremmin fyysisten etäisyyksien pitämisen. Juhlavuoden kunniaksi julkaisemme keskiviikkona 19.11. Puoli kahdeksalta lauteille astuu hilpeän melankolista suomirockia soittava Toyotan Takavalot. Kone oli ilmeisesti syttynyt itsestään tuleen, mutta tarkempaa syytä ei ole tiedossa. Varsinais-Suomen alueella on tällä hetkellä voimassa kuivuudesta johtuva metsäpalovaroitus. juhlalehden, jossa muistellaan vähän menneitä, mutta suunnataan katsemyös kohti tulevaisuutta. Henkilövahinkoja ei ole todettu. Salossa paloi eilen lisäksi yksi metsäkone. Rummunlyöjänkadulta läpiajo Horninkadulle on samana ajankohtana kielletty. Jopa vuodesta 1920 lähtien löytyy näytekappaleita jokaiselta vuodelta. S S S A R K I S T O / V I L L E V E I K K O K A A K I N E N Pohjola-Nordenissa epäillään sen entisen pääsihteerin Michael Oksasen siirtäneen satoja tuhansia euroja tukisäätiön varoja omille pankkitileilleen, kertoi Hufvudstadsbladet sunnuntaina. Tuli oli levinnyt nuotiosta metsään kallioiden vaikeakulkuiseen maastoon. Pelastuslaitos sai ilmotuksen Mekladonintiellä palavasta koneesta noin puoli kuuden aikaan maanantaina. Toria myötäilevä Horninkatu suljetaan viiden ja yhdeksän väliseksi ajaksi. Lehti on kertonut aiemmin, että Oksasen epäillään käyttäneen väärin noin 80?000 euroa yhdistyksen varoja. Maittava . Tähän asti olen epäillyt, että hän (Oksanen) on pikkuroisto, mutta nyt on kyse paljon vakavimmista asioista, Vartiainen kertoi HBL:lle. Pohjola-Nordenin ex-pääsihteeriä epäillään satojen tuhansien eurojen väärinkäytöksistä Teijon kansallispuiston Sahajärven pohjoispuolella sijaitsevalla alueella syttyi maanantaina maastopalo, joka saatiin rajattua hieman iltaseitsemän jälkeen. Luettavissasi on Salkkarit milloin tahansa, yhteensä noin 5000 numeroa. Solistien lisäksi mukana on viisihenkinen bilebändi, jossa soittavat Tapio Lindholm (kitara), Vilpertti Salminen (kitara), Hans Julla (basso), Heikki Eskola (koskettimet) ja Anssi Leppänen (rummut). Iltatorin ohjelmallinen osuus alkaa tänä torstaina poikkeuksellisesti jo kuudelta. TIISTAINA 13
Suomen ulkoministeriö suosittelee noudattamaan erityistä varovaisuutta matkustettaessa EUja Schengen-alueelle. Suomalaisten ei myöskään tarvitse esittää rokotustodistusta tai todistusta sairastetusta koronavirustaudista. STT kokosi yhteen, millaiset matkustusrajoitukset suomalaisia koskevat Euroopan yleisimmissä matkustuskohteissa. Maaja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) ja ympäristöministeri Krista Mikkonen (vihr.) yrittävät päästä yhteiseen näkemykseen siitä, millainen kirje asiasta EU-komissiolle lähetetään. Rokotettujen, koronan puolen vuoden sisällä sairastaneiden ja Norjassa opiskelevien tai työskentelevien ei tarvitse jäädä karanteeniin. –?Yli puolet Suomen soista on ojitettu. Veron pääkohteena olisivat olleet amerikkalaiset suuryritykset, kuten Google, Amazon, Facebook ja Apple. Tämä näkyy ekosysteemihaittoina, kertoo luontopaneelin puheenjohtaja Janne Kotiaho. Valkoposkihanhen metsästys ei siis ole tällä hetkellä sallittua Suomessa muutoin kuin poikkeusluvilla. Muu Suomi on vihreää aluetta. Luontopaneeli linjaa, että suoluonnon heikentäminen tulisi lopettaa ja suoluontoa tulisi korjata kattavilla ennallistamistoimilla. Suot ovat Euroopan luontotyypeistä uhanalaisin, ja Suomella on erityisvastuu soiden suojelusta. Norjassa matkustajan tulee suostua koronatestiin ja olla kymmenen päivää karanteenissa joko kotona tai karanteenihotellissa. Luontopaneeli: Soita tulisi ennallistaa kasvihuonepäästöistä huolimatta Suomi kirjelmöi komissiolle valkoposkihanhipulmasta Suomi haluaa EU-komissiolta apua valkoposkihanhien aiheuttamien tuhojen kitkemiseen. Luontopaneelin mukaan pitkällä aikavälillä ennallistamisen aiheuttamat päästöt alkavat usein vähentyä ja etenkin rehevät suot on mahdollista ennallistaa hiilinieluiksi. –?Emme ole laskeneet sitä, koska emme vielä tiedä, kuinka paljon soita ennallistetaan. Ympäristöministeri Mikkonen puolestaan haluaa, että samalla vaadittaisiin joidenkin muiden lintulajien suojelun tiukennusta. Sekä Espanjassa että Kreikassa tartunnat ovat lähteneet nousuun. Turistikohteista tiukimmat rajoitukset ovat voimassa Maltalla. Luontopaneelin asiantuntijatyöryhmän selvityksessä ei ole vielä laskettu, kuinka suuret päästöt suositusten mukaisesta soiden ennallistamisesta aiheutuisi. Virasto keskeytti viime perjantaina arvioinnin ajaksi kielteisten turvapaikkapäätösten teon, jos päätökseen liittyy maasta poistaminen Afganistaniin. Ennen matkustamista on hyvä tarkastaa kohdemaan viranomaisten nykyiset maahantulomääräykset. –?Valkoposkihanhen osalta suojelustatus ei vastaa nykyistä tilannetta, sillä valkoposkihanhi on elinvoimainen. EU:n koronatodistuksella Espanjaan voi matkustaa ilman koronatestausta tai karanteenia, jos on täysin rokotettu, saanut yhden rokoteannoksen ja sairastanut koronataudin viimeisen puolen vuoden aikana tai esittämällä negatiivisen koronatestituloksen. Luontopaneeli arvioi rehevien metsäojitettujen soiden ennallistamisen tuovan ilmastohyötyjä noin 20 vuoden kuluttua. HEINÄKUUTA 2021 STT | Anniina Korpela, Emmi Tilvis Eri puolilla Eurooppaa harkitaan maahantulosääntöjen kiristämistä deltamuunnoksen leviämisen takia. G20-maat kertoivat lauantaina tukevansa OECD:n suunnitelmaa, johon on sitoutunut jo 132 maata. Koronatestausta tai karanteenia ei vaadita matalan riskin maista saapuvilta. Suomi on sitoutunut luonnon monimuotoisuuden heikkenemisen pysäyttämiseen kansainvälisesti. Lepälle kirjeessä on olennaista se, että komissiolta vaaditaan välittömiä toimia, jotta lajin kannanhoito metsästyksellä olisi sallittua. (STT, AFP) Migri keskeytti palautukset Afganistaniin Maahanmuuttovirasto (Migri) arvioi Afganistanin turvallisuustilannetta. L E H T I K U V A / A F P / I N A F A S S B E N D E R STT | Anniina Korpela Ennallistamistoimilla voidaan korjata luontohaittoja ja palauttaa ojittamisen heikentämää suoluonnon monimuotoisuutta, selviää Suomen luontopaneelin tuoreesta raportista. EU:n koronatodistuksella voi saapua Kreikkaan ilman koronatestausta tai karanteenia, mikäli todistuksessa on merkintä joko täydestä rokotuksesta, sairastetusta koronavirustaudista tai negatiivinen koronatestitulos. Vihreäksi luokitellulta alueelta tulevat matkustajat on vapautettu karanteenivaatimuksesta. Suomalaiset ja muut Pohjoismaista tulevat matkustajat on vapautettu koronatestivaatimuksesta Ruotsiin matkustaessa. Soiden ennallistaminen lisää metaanipäästöjä, jonka seurauksena kokonaiskasvihuonekaasupäästöt voivat kasvaa seuraavan 10– 20 vuoden aikana. –?Soita ennallistamalla on vaikea saada nopeita ilmastoa viilentäviä vaikutuksia, Kotiaho sanoo. (STT). Oranssiksi luokitelluilta alueilta tulevat matkustajat saavat matkustaa Norjaan, mutta heidän tulee ilmoittautumislomakkeen lisäksi esittää lähtöä edeltävä negatiivinen testi, joka on tehty alle 24 tuntia ennen maahantuloa. Norja muutti maanantaina kolmen Suomen alueen maahantulorajoituksia ja karanteenivaatimuksia. Ennen Viroon saapumista tulee täyttää verkossa matkustusilmoitus. Karuilla suoluontotyypeillä ilmastovaikutus voi olla pidempään kielteinen. Hänen mukaansa EU:n suuntaan tehdyssä vaikuttamistyössä on olennaista, että Suomen kannat huomioidaan tasapainoisesti. Vihreiltä alueilta matkustavien tulee täyttää sähköinen ilmoittautumislomake Norjaan matkustamisesta sekä tulla testatuksi rajanylityspaikalla pika-antigeenitestillä. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri, Kymenlaakson sairaanhoitopiiri ja Päijät-Hämeen sairaanhoitopiiri muuttuivat Norjan luokituksessa vihreästä oranssiksi. Euroopan matkakohteiden vaatimukset vaihtelevat Matkustajia Düsseldorfin lentokentällä jonottamassa kohti Espanjan aurinkorantoja. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 10 SALON SEUDUN SANOMAT | TIISTAINA 13. Kun on selkeä suunnitelma, kuinka paljon soita ennallistetaan, laskelma on mahdollista tehdä, Kotiaho kertoo. Guardianin mukaan Maltan päätös herättää kysymyksiä siitä, seuraavatko muut Euroopan maat Maltan esimerkkiä. Komission tiedottajan mukaan komissio keskittyy nyt G20-maiden tukemaan suunnitelmaan kansainvälisen yritysverotuksen uudistamisesta eikä tällä välin edistä EU:n hanketta. Lentoja meriteitse Espanjaan matkustavien on täytettävä etukäteen sähköinen terveystietolomake. Samaan aikaan meillä on paljon sellaisia lintulajeja, jotka eivät ole enää elinvoimaisia, ja ne tarvitsevat nykyään suojelua, hän sanoo. Verouudistuksen viimeistelyyn pyritään lokakuuhun mennessä. Olemme mallintaneet ilmastovaikutuksia eri suotyypeille. Kainuun sairaanhoitopiiri pysyi oranssina. (STT) EU:n digiveron valmistelu laitettiin jäihin Euroopan komissio laittaa digiveroa koskevan valmistelunsa jäihin viikonloppuna G20-maiden kokouksessa saavutetun edistyksen jälkeen. Karanteeniaikaa voidaan lyhentää tekemällä toinen PCRtesti vähintään seitsemän päivää saapumisen jälkeen. Matkailijoiden on täytettävä ennen Kreikkaan saapumista matkustajapaikannuslomake. Viime aikoina noin 60–70 prosenttia Afganistanin turvapaikanhakijoiden päätöksistä on ollut myönteisiä. Soita ennallistetaan eli palautetaan kohti luonnontilaa ojia tukkimalla ja patoamalla, ohjailemalla vesiä uudelleen sekä poistamalla ylimääräistä puustoa. Matkustajat, jotka voivat todistaa saaneensa yhden rokoteannoksen yli kolme viikkoa sitten, voivat lyhentää karanteeniaikaa tekemällä PCR-testin kolmen päivän kuluttua saapumisesta. Käsiteltävänä on tällä hetkellä noin 350 Afganistanin turvapaikkahakemusta. Malta on kieltänyt maahantulon matkustajilta, jotka eivät ole saaneet kahta koronarokoteannosta. –?Laajamittainen ennallistamisohjelma olisi tehokas tapa kohdentaa luonnonsuojelurahoja maakuntiin ja riittävän laajuisena se tukisi reilua ja oikeudenmukaista siirtymää pois turpeen käytöstä, Kotiaho sanoo. EU-komission oli määrä esitellä uusi digiverosuunnitelma vielä heinäkuun aikana. Ennallistamisen hyödyissä ja haitoissa on epävarmuuksia, mutta Luontopaneelin selvityksen mukaan soiden ennallistaminen on vesistöille ja ilmastolle parempi ratkaisu kuin ennallistamatta jättäminen
Pariisi–Nizza-välillä operoi aikoinaan glamouria tihkuva Sininen juna, joka kuljetti 1900-luvun alussa brittiläistä ja pariisilaista yläluokkaa lomailemaan Välimeren rannalle ylellisissä makuuvaunuissa. Mielenosoituksiin on nyt kutsuttu sen kautta mukaan väkeä. Viime vuonna Ranskan presidentin Emmanuel Macronin hallitus päätti 5,3 miljardin euron investoinnista raideliikenteeseen, ja osana sitä yöjunayhteyksiä alettiin elvyttää. Hän silti myönsi, että mielenosoitukset ovat Kuubassa aivan poikkeuksellinen ilmiö. Kiinnostus kotimaan matkailua kohtaan on Tyynilän mukaan kasvanut jo ennen pandemiaa. Lopulta vuonna 2017 Pariisi– Nizza-yhteys ja lähes kaikki muutkin yöjunayhteydet lakkautettiin taloudellisesti kannattamattomina. Ranskan valtiollisen rautatieliikenneyhtiö SNCF:n matkustajaliikenteen johtaja Christophe Fanichet sanoi, että yöjunat on suunnattu erityisesti nuoremmalle sukupolvelle, joka kiinnittää huomiota hiilidioksidipäästöihin sekä lippujen hintoihin. Yhdysvaltain presidentti Joe Biden puolestaan tuki kehotuksia lopettaa ”vuosikymmeniä kestäneet sortotoimet” saarella. ”Kuubassa ei ole kommunistipuolueelle poliittista vastavoimaa.” Kuubassa osoitettiin isosti mieltä. Liikehdinnän käynnistäjät ovat olleet lähinnä taitelijoita ja intellektuelleja, Ikonen sanoi STT:lle. –?Somen käyttäminen on Kuubassa uusi asia. Kesäkuun lopussa avautui Tukholman ja Berliinin välinen yöjunayhteys ensi kertaa sitten 1990-luvun. Kuuban johdolla on lisäksi uusi haastaja, sosiaalinen media. Niiden matkustajamäärät olivat kasvussa ennen pandemiaa. Vuosikymmenten kuluessa Sininen juna menetti hohtoaan, ja lentomatkustus vei lopulta siltä valtaosan asiakkaista. –?Kuuban rokotteen kehittäminen eteni yllättävän hitaasti. Euroopan junaliikenteen trendejä seurataan myös VR:llä, vaikka se ei suoraan Suomen liikenteeseen vaikutakaan. He ovat välillä sitten sulkeneet koko internetin. Makuuvaunut ovat taas muodissa, kun Eurooppa satsaa junamatkailuun Matkustajia Pariisi-Nizza -yöjunan makuuvaunussa. Kuuba syytti maanantaina Yhdysvaltoja Kuuban hallituksen vastaisista mielenosoituksista. Mutta sittemmin, kun maata on avattu turismille, tartunnat ja koronaan liittyvien kuolemien määrä lähtivät rajuun nousuun. VR:llä on parhaillaan käynnissä 35–40 miljoonan euron arvoinen uuden yöjunakaluston hankinta. Nykyään Wienistä pääsee yöjunilla Amsterdamiin, Brysseliin ja Roomaan. Saarivaltion presidentti Miguel DiazCanel kehotti järjestelmän kannattajia haastamaan mielenosoittajat. HEINÄKUUTA 2021 | SALON SEUDUN SANOMAT 11 Pariisi | STT, AFP Makuuvaunumatkailu näytti jo jäävän vähitellen historiaan Euroopassa, mutta nyt yöjunat ovat tekemässä väkevää paluuta. Ikosen mukaan kuubalaiset saattavat olla turhautuneita siihen, että maa haluaa kehittää omia koronarokotteitaan, eikä ole tahtonut ottaa esimerkiksi venäläisiä ja kiinalaisia rokotteita. Liikenneministeri Jean-Baptiste Djebbarin mukaan tavoitteena on kymmenkunta yöjunayhteyttä vuonna 2030. Kaupoissa on pitkiä jonoja, joitakin ruokaaineita saa vain tiettyinä päivinä tai ei saa ollenkaan. Esimerkiksi Pariisin ja Nizzan välinen matka maksaa TGV:llä yli 100 euroa, kun taas yöjunalipun samalle välille voi saada 29 eurolla. Toisaalta vaikutusta on pandemialla. Ilmiön taustalla on erityisesti ilmastokriisi, joka kannustaa eurooppalaisia etsimään ekologisempia vaihtoehtoja lentomatkustamiselle ja yksityisautoilulle. Yhteys oli tarkoitus avata jo viime kesänä, mutta koronapandemia viivytti sitä vuodella. Some-kanavien käyttö on sen jälkeen kasvanut räjähdysmäisesti. –?Kuuban hallinto ei oikein osaa vastata siihen. Symbolisesti tärkeä hetki koettiin toukokuun lopulla, kun Ranskassa alkoi taas operoida Pariisin ja Nizzan välinen 12-tuntinen yöjunayhteys. Yöjunaliikenne on Suomessa liikenneja viestintäministeriön ostamaa, kaupallisesti kannattamatonta ostoliikennettä. Ruotsissa junamatkailun suosio oli jo ennen koronaa kovassa nousussa, ja sekä valtio että yksityiset yritykset ovat tehneet investointeja sujuvoittaakseen junayhteyksiä Ruotsista Keski-Eurooppaan. Euroopassa on viime aikoina palautettu käyttöön useita yöjunayhteyksiä. Junamatkustaminen on Ranskassa muutenkin suosittua huippunopeiden TGV-junien ansiosta, mutta niiden liput ovat kalliita. Puolueen järjestelmä on hyvin vahva, ja se liittyy myös vahvaan armeijaan ja poliisivoimiin. Suomessa vuosi 2019 oli yöjunien osalta kasvun huippuvuosi, kertoo VR:n palvelujohtaja Piia Tyynilä STT:lle. Yöjunat tekevät hitaammilla ja halvemmilla junilla matkustamisesta siedettävämpää. Hän toimi Suomen kiertävänä suurlähettiläänä Karibian alueella. Makuuvaunumatkailun etulinjassa on ollut myös Itävalta, jonka valtiollinen junayhtiö ÖBB on investoinut paljon yöjuniin. Yöjunalla voi matkustaa jälleen esimerkiksi Pariisista Välimerelle ja Tukholmasta Berliiniin. –?Olen aika varovainen näkemään, että näistä mielenosoituksista lähtisi käyntiin joku suuri muutos Kuubassa. –?Taustalla on maan talouden pitkään jatkunut alavire. –?Aluksihan Kuuba oli mallioppilas koronatartuntojen ehkäisyssä. Maassa oli ollut pitkään rauhallista. Ikosen mukaan on useita syitä sille, miksi Kuubassa on nyt nähty katuprotesteja. TIISTAINA 13. Mobiilinetti tuli Kuubassa käyttöön vasta vuonna 2018. L E H T I K U V A / A F P / G E O R G H O C H M U T H San Antonio de los Banos | STT– Pertti Mattila, Anniina Korpela Kuubassa ei ole tuoreista mielenosoituksista huolimatta sellaista poliittista vastavoimaa, joka voisi haastaa kommunistisen yksipuoluejärjestelmän, arvioi suurlähettiläs Pertti Ikonen. –?Edelliset koettiin 1990-luvulla, kun maa joutui ahdinkoon Neuvostoliiton romahduksen jälkeen. Makuuvaunut ovat kasvava trendi muuallakin kuin Ranskassa. Nizzan-junan jälkeen seuraavaksi on tarkoitus palauttaa Pariisin ja lähellä Espanjan rajaa sijaitsevan Tarbesin välinen yöjunayhteys. L E H T I K U V A / A F P / A N N E C H R I S T I N E P O U J O U L A T Nightjet-juna kulkee Wienistä Amsterdamiin. Nyt 11 miljoonan väestöstä pari miljoonaa on saanut ensimmäisen rokotepiikin. Asiakaskyselyissä yöjunien suosiota selittäviksi tekijöiksi ovat nousseet erityisesti ilmastoystävällinen matkailu ja yöjunien helppous. Suomessa asuvat kuubalaiset järjestävät tiistaina Helsingissä tukimielenosoituksen Kuuban protesteille
Salo KOTISEUDUN KUULUMISIA julkaistaan Salon Seudun Sanomissa kesän aikana TIISTAISIN 15.6.–7.9. Ilman omaa konekantaa toimiva sopimusvalmistaja on Junnilaisen mukaan harvinainen paketti. – Kiitos on se, kun asiakkaat palaavat palvelumme pariin. – En ole törmännyt Suomessa vastaavanlaiseen kokonaisuuteen, hän kertoo. Särkisalo ti 29.6. Salolainen Manutec Oy on yksi Suomen nopeiten kasvavista yrityksistä Manutecillä työskentelee tällä hetkellä 11 vakituista työntekijää ja yksi kesätyöntekijä. Kisko ti 27.7. Tällä hetkellä toimitiloissa valmistetaan kuuden eri yrityksen monia kymmeniä tuotteita. Edulliset hinnat alkaen 88,20 € +alv p. Ensimmäisenä toimintavuonna yrityksen liikevaihto oli noin 230 000 euroa. Junnilainen korostaa yrityksen 12 SALON SEUDUN SANOMAT | TIISTAINA 13. Hellan lähdön jälkeen Manutecin toimitilat tuplaantuivat, ollen nyt noin 2200 neliötä. Ehkä kompaktit tilat itse asiassa auttavat meitä menestymään, Junnilainen pohtii. Niin sanottuja läpikulkuasiakkaita meillä ei ole ollut juuri lainkaan. Asiakkaina on yrityksiä eri toimialoilta laidasta laitaan. Prosessit toimivat Junnilaisen mukaan aina samalla tavalla, mikä helpottaa työskentelyä. ti 15.6. HEINÄKUUTA 2021 KOTISEUDUN KUULUMISET Ota yhteyttä kotiseutusi teemapäivän ilmoitusvarauksissa SSS mediamyyntiin: Minna 02 770 2212 Pia 02 770 2215 KOTISEUDUN KUULUMISIA – KISKO 20.7. Manutec muutti vuonna 2019 Hellan entisiin tiloihin Pertteliin. Hänen mukaansa järjestelmällisyyttä on lisätty yksinkertaisilla innovaatioilla, kuten materiaalien organisoimisella sekä asioiden etukäteen tekemisellä. Kuusjoki ti 13.7. Kemiönsaari ti 6.7. Viime vuonna liikevaihto oli kohonnut jo 2,2 miljoonaan euroon. Tuotteita on Junnilaisen mukaan lähtenyt laajasti ympäri maailman. IT-Line Manufacturing aloitti toimintansa syksyllä 2016. Junnilaisen mukaan tiloihin on kotiuduttu hyvin. 040 542 3679, 050 356 6503 MA-PE 9-17, LA 10-14, SU suljettu SEURAA MEITÄ :SSA! Kesäkukkia jo vuodesta 1988 LAAJA VALIKOIMA KAUNIITA KESÄKUKKIA TARJO UKSIA ! Sopimusvalmistaja pääsi Kauppalehden Suomen sadan nopeimman kasvuyrityksen listalle. Somero ti 3.8. Pertteli ti 20.7. Asiakkaat ovat suomalaisia yrityksiä, joilla on vientiä myös ulkomailla. – Usein ajatellaan, että valtavat tilat ovat välttämättömiä. Halikko ti 10.8. 02 734 6774 Kauppakohtaiset aukioloajat www.k-market.fi PERTTELI KETOMÄEN PUUTARHA Isohiidentie 300, Pertteli, puh. Muurla ti 22.6. Taustalla kuvassa Manutecin Beneq Oy:lle valmistama maailman suurin ALD-pinnoituslaite.. – Työskentely Perttelissä on mennyt todella sujuvasti. Suomusjärvi ti 24.8. Hänen mukaansa varaston tilat ovat lähes kokonaan asiakkaiden materiaaleja. – Meistä on ihan mihin vaan, sillä olemme päässeet jo näin pitkälle tällä omalla pienellä porukallamme, Junnilainen toteaa tyytyväisenä. Sijaitsemme hyvällä paikalla, mistä on myös hyvät yhteydet muualle, hän kertoo. Vakioasiakkaita on Junnilaisen mukaan noin 20, mutta viime aikoina uusia asiakkaita on tullut huomattavasti lisää. – Pärjäämme hyvin, sillä meillä kaikki toimii todella järjestelmällisesti, jolloin myös aikaa ja turhaa työtä säästyy, hän kertoo. – Tarkka prosessikuvaus voi olla haastavaa tehdä, mutta se maksaa itsensä nopeasti takaisin. – Olemme tehneet paljon töitä, mikään ei ole tullut itsestään, hän kertoo. Paikallisuus on Manutecillä tärkeää, ja yritys pyrkii hyödyntämään sitä toiminnassaan parhaansa mukaan. Kiikala ti 31.8. 040 523 8796 www.lvi-asennusyliraisanen.fi Taksi Beerit Hietarinne 0400 220 775 25 vuoden kokemuksella LINDHOLM Sähkötie 2, PERTTELI P. Koski Tl ti 17.8. Yrityksen menestys on huomattu, sillä se pääsi tänä vuonna Kauppalehden Suomen sadan nopeimman kasvuyrityksen listalle. Tämän vuoden huhtikuussa yrityksen nimeksi vaihtui Manutec. Yrityksen toiminta on ainutlaatuista, monestakin syystä. Perniö ti 7.9. Liiketoimintajohtaja Kirsi Junnilaisen mukaan kasvu jatkuu selkeästi. Yritys tarjoaa Junnilaisen mukaan asiakkaille huomattavaa lisäarvoa. SSS | Kaisa Nousiainen kaisa.nousiainen@sss.fi Pertteliin kotiutuneen sopimusvalmistaja Manutec Oy:n ennuste tämän vuoden liikevaihdoksi on lähes kolme miljoonaa euroa. Juttusarjan oheen varaamme tilaa alueen yritysten ja toimijoiden mainoksille. Junnilainen löytää Manutecin menestykselle myös monia muita syitä kuin suoran kilpailijan puuttumisen. Yritys työllistää tällä hetkellä 11 vakituista työntekijää ja yhden kesätyöntekijän
– Oppi kehittyy asiakkaan kanssa, Junnilainen tiivistää. Kuljetusliike Pasi Oranta Ky Kuljetusja varastointipalvelut KULJETUSLIIKE PASI ORANTA KY Örninkatu 6, Salo Kuljetustilaukset / Ajojärjestelyt GSM 0400 535 914 pasi.oranta@orantakl.fi KULJETUSJA VARASTOINTIPALVELUT Toimisto / Varasto GSM 045 110 8055 anne-riitta.saila@orantakl.fi Salolainen Manutec Oy on yksi Suomen nopeiten kasvavista yrityksistä Minna Karlsson (vas.), Kirsi Junnilainen ja Mari Rehmonen kertovat, että yrityksen työskentelyilmapiiri on rento, ja että työpäiviin mahtuu mukaan paljon naurua. Junnilaisen mukaan kaikkia osia ei aina heti edes tunnisteta. K U V A T : S S S / K I R S I M A A R I T V E N E T P A L O 18-vuotias kesätyöntekijä Jonna Heininen työskentelemässä ilmanvaihtokoneen kattokehyksen parissa. – Työn suola on se, että pääsee tutustumaan itselle myös täysin vieraisiin osa-alueisiin. HEINÄKUUTA 2021 | SALON SEUDUN SANOMAT 13 KOTISEUDUN KUULUMISET lokoisampien hetkien puolesta Sale Pertteli Romsilantie 1 Arkisin 8–21 Lauantaisin 8–20 Sunnuntaisin 9–20 STM-MARKKINOINTI Maustetilaukset kesällä puhelimitse tai sähköpostitse joko toimitettuna tai noutona. P. – Tehtäviini kuuluu selvittää, mistä erilaisia osia voi hankkia. Kaikki naisista korostavat laadun merkitystä. Karlsson painottaa, että on tärkeää, että myös asiakas voi luottaa korkeaan laatuun. Yritystä pyörittää toimistolla kolme naista, mikä ei ole tekniikan alalla tavanomaisinta. Selvittelyä tarvitaan paljon. Ilman heitä yritystäkään ei olisi. – Loppupaketissa pienetkin asiat merkitsevät, sillä ne vaikuttavat nopeuteen ja laatuun, Junnilainen lisää.. – Etenkin kentällä naisjohtaja voi olla harvinaisuus. 0400 839 557 KESÄVAATETARJOUKSET: • TYÖPUSERO alk. Projektipäällikkö Minna Karlsson vastaa laitevalmistuspuolen projekteista sekä asiakaskontakteista. – En voi korostaa heidän merkitystään tarpeeksi. 15€ • PUUVILLAHAALARI 25€ • TYÖSHORTSIT 10€ • TYÖKÄSINEET 12 pr 25€ YM. menestymisessä myös työntekijöitä eli manulaisia. Hän vastaa osien hankkimisesta laajalla skaalalla. Työni onkin melkoista salapoliisihommaa. En ole kuitenkaan koskaan kokenut vähättelyä, Junnilainen kertoo. TIISTAINA 13. Hänen mukaansa kova työ kantaa, ja kaikki haasteet on saatu selvitettyä. 040 555 4846 asiakaspalvelu@stm-markkinointi.fi www.stm-markkinointi.fi Kesähiukset kuntoon! TYÖVAATTEET PERTTELISTÄ T:mi MARKKU LEINO Erkkiläntie 2, PERTTELI p. Ostoja logistiikkapäällikkö Mari Rehmonen on työskennellyt yrityksessä muutaman vuoden
Turku ?10 cm Hanko ?11 cm 0,2 m 0,6 m 0,5 m Aamu Keskipäivä Ilta Salon seutu tänään: 7 päivän ennuste Suomen säähuiput sunnuntaina Puumala Lämmintä +33 °C Kevo Kylmää +8 °C Laukukero Tuulista 15 m/s Taivalkoski Sateista 26 mm Sydney | STT, AFP Koronapandemian seuraukset ovat johtaneet vuosikymmeniin suurimpaan nousuun nälkäänäkevien määrässä, ilmoittaa YK. Hellettä, lämpötila kohoaa noin 30 asteeseen. Sulkutoimien on ollut määrä päättyä perjantaina, mutta viranomaisten mukaan aikataulussa pysyminen on erittäin epätodennäköistä. Sydneyn asukkaat saavat tällä hetkellä lähteä kotoaan vain ruokaostoksille, lääkäriin tai ulkoilemaan. –?Pandemia on vain jäävuoren huippu. Pandemia aiheutti viime vuonna arviolta 18 prosentin kasvun edellisvuodesta nälästä kärsivien ihmisten lukumäärässä, todettiin maanantaina julkaistussa YK:n raportissa. Paikallisten matkustuskieltojen myötä Australian suurin kaupunki on eristetty muusta maasta lähes kokonaan. Suurin pandemian vaikutus ravintotilanteeseen oli maissa, joissa esiintyi myös ilmastoon liittyviä katastrofeja tai konflikteja tai molempia. Australian väestöstä vasta noin 10 prosenttia on täysin rokotettu koronavirusta vastaan. Pandemia on paljastanut ruokajärjestelmiemme haavoittuvuudet suurten tekijöiden, kuten konfliktien, ilmaston vaihteluiden sekä talouden taantumien seurauksena, raportissa todetaan. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 14 SALON SEUDUN SANOMAT | TIISTAINA 13. Pandemian huonoja uutisia saatiin viikon aluksi esimerkiksi Australian Sydneystä. YK:n nyt julkaistu raportti varoittaa, että korona on kääntänyt kehityksen takaisin väärään suuntaan. L E H T I K U V A / A F P / E S S A A H M E D. YK:n mukaan tänä vuonna on kuitenkin mahdollisuus kääntää kehitys myönteiseksi kahden suuren ruokaja ravitsemushuippukokouksen sekä ilmastonmuutosta käsittelevän COP26-kokouksen myötä. Uuden Etelä-Walesin osavaltion pääministerin Gladys Berejiklianin mukaan monia tartuntoja on tapahtunut Sydneyssä perheenjäsenten ja läheisten ystävien välillä, kun oman kotitalouden ulkopuolisten tapaamiskieltoa ei ole noudatettu. Aliravitsemus on lisääntynyt pandemian vanavedessä. Tänään Huomenna Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys päättyy Pimeys alkaa Veden korkeus eilen: Meriveden korkeus Hanko: Aallon korkeus selkeää puolipilvistä pilvistä sadekuuroja räntäsadetta lumikuuroja sadetta lumisadetta ukkosta Salo Somero Kemiönsaari Sauvo Paimio Marttila Koski Turku Helsinki -35 -30 -25 -20 -15 -10 -5 °C +5 +10 +15 +20 +25 +30 +35 +31 +28 +30 +28 +28 +28 +26 +24 5 4 4 8 Suomi klo 15:00 Ti +30 +29 +31 +30 +29 +29 +28 +28 +28 Ke +31 +30 +32 +31 +31 +30 +30 +30 +29 To +30 +30 +29 +29 +29 +30 +30 +29 +30 Pe +28 +26 +29 +28 +27 +26 +26 +26 +28 La +26 +25 +27 +26 +26 +26 +25 +26 +26 Su +26 +25 +26 +26 +25 +25 +25 +26 +27 Ma +26 +24 +25 +25 +25 +24 +24 +24 +26 4:22 22:42 4:24 22:40 2:56 0:07 3:00 0:04 Heikkoa tuulta. Raportin mukaan korona on valtava takaisku pyrkimyksille varmistaa, että kaikilla on mahdollisuus saada ruokaa. Nyt julkaistujen tulosten mukaan lähes joka kolmas ihminen maailmassa, liki 2,4 miljardia ihmistä, ei saanut riittävästi ruokaa viime vuonna. YK: Koronapandemia nostatti nälänhätää koko maailmassa Jemeniläisäiti ja nälkiintynyt lapsi. Viiden miljoonan asukkaan Sydneyssä raportoitiin maanantaina 112 uutta tartuntaa viimeisen vuorokauden ajalta, mikä on uuden tartunta-aallon aikana ennätysmäärä. Aliravittuja oli puolestaan kymmenesosa planeetan väestöstä. Joka kolmannella ei riittävästi ruokaa, aliravittuja kymmenesosa planeetan ihmisistä. Aurinkoista ja poutaa. Maailma oli jo lähestymässä tavoitetta nälän poistamisesta vuoteen 2030 mennessä. Suurkaupungissa kolmatta viikkoa kestäneet sulkutoimet eivät toistaiseksi ole onnistuneet patoamaan koronavirustartuntojen leviämistä. HEINÄKUUTA 2021 13.7.2021 Salo Somero Koski Marttila Paimio Sauvo Kemiönsaari +31 +30 +31 +29 +28 +29 1 Sää Laaja sääkatsaus: www.sss.. Vaikka pandemian täysimääräistä vaikutusta ei voida vielä määrittää, YK:n raportissa arvioidaan, että vuonna 2020 nälkää koki noin 118 miljoonaa ihmistä enemmän kuin vuonna 2019
Järj. – Työssä olen. Nyt ihmettelin, kun kenellekään ei tullut mieleen, että kaatuessani olin lyönyt pääni. Jo ukkia hoitaessani otin keittiöstä matot pois, ettei ukki kompastuisi niihin. Ei naurattanut. Siinä sain päälleni täkin ja sängynpeitteen ja tyynyn pääni alle. Markku soitti ambulanssin ja otti ohjat käsiinsä. Raya ja viimeinen lohikäärme Bio-Salo klo 17. Mölkkyä Moision koulun kentällä (Uskelankatu 13) klo 10–11.30. Nyt häpeän käytöstäni, vaan minkäs voit, jos järki on pellolla. Ei ukki kompastunut, vaan minä itsen otin kunnon lennon. Jyväskylä Sinfonia. Lähdin vastaamaan olohuoneeseen. Eniten iloitsen siitä, että nyt meillä oli tilaisuus toivottaa toisillemme kaikkea hyvää. Salon srk. P Ä I V I S A L O V A A R A. Salva ry. Ei matka sairaalaan ollut pitkä, mutta minulle se oli pieni helvetti. Huonekaveri oli ihana. Hän tuli sisälle ja sanoi: – Näin, että istut yksin. Pertteli 4 vuotta Alvin ja Alma Rislakki 13.7. Eläkeliiton Salon yhdistys. Silloin mentiin, lensin kuin leppäkeihäs. Halikko 5 vuotta Iivari Honkala 13.7. Teatteri PROvinssi. Nyt kotona toipuessani harmittelen omaa käytöstäni, kun Tuula oli toimittanut apua, mutta eihän sitä voi kauhalla vaatia, kun on lusikalla annettu. ” Israelilaiset vastasivat: ”Niin olemme.” Joos. 24: 22 ELOKUVAT (€) Black Widow Bio-Salo klo 18.30. Eikä jatkokaan hyvää luvannut. Nytpä temppu ei onnistunutkaan ruusun runtelemilla jaloilla. En silloin ymmärtänyt viisauden koko totuutta, vaan nyt ymmärrän. MUITA TAPAHTUMIA Verensokerin mittaus Palvelukeskus Ilolansalossa (Ilolankatu 6) klo 8–10 (€) Järj. HUOMENTA TIISTAINA 13. Pöpinä yhä soitin Taistolle. Kerran vuodessa HILMA Palstalla vuorottelevat Tosikko ja Hilma LUKIJAN KUVA Lumpeen kukat ovat nyt kauneimmillaan. Lumo klo 19. Fast & Furious 9 Lumo klo 19.15. Tšaikovskin Rokokoo-muunnelmat sekä Beethovenin seitsemäs sinfonia. Saunailta Kiikalassa Lammenjärven leirikeskuksessa (Hyyppäräntie 330) klo 17.30–20. Helsinki Vinkkaa juttu: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi otso onnittelee ILON PISAROITA lastenpalsta@sss.fi Lämmin kiitos kaikille merkkipäivääni muistaneille. Salon teatteri. Viimein pääsin osastolle. TEATTERI (€) Seiväsmatkat -komedia Mathildedalin kesäteatterissa (Ruukinrannantie 8) klo 18. Lääkäri oli myös kympin mies. Ehdin sentään ajatella, että tästä en selviä. En muista yhtään sitä, kun apua on hälytetty. Petteri Kaniini: Kani karkuteillä Lumo klo 17.30. Rähisin pojalle, että missä sinä olet. Odotin hakijaa. Nyt on arkipäivä, minun on oltava töissä, sanoi poika. Kiukkuinen olin ollut ja rähissyt Tuulalle: – Pidä suusi kiinni, ei minulla ole aivotärähdystä eikä mitään, turhaan tänne apua hankit. Koski Tl 5 vuotta Valtteri Sallinen 13.7. Koko päivä syömättä ja juomatta, ilman normaaleja lääkkeitä. Lumo klo 17. En ymmärrä tänäkään päivänä, miksi olin ottanut kumipohjaiset tossut jalastani, vaikka pidin tossuja varmana turvana kaatumista vastaan. Huomasin, että lääkäri puhui aluksi hyvin epäröiden. Ei niin pahaa, että eikö jotain hyvääkin. Orkestereina Tytti Pelkonen yhtyeineen ja Korona. Nyt puhuminen oli hankalaa. Järj. Koronaralli Kauppilan ladossa (Mäentie 210, Raatala) klo 19. Järj. – Huomaan, että ymmärrät, sanoi lääkäri. Niin helläkätisiä kuin pojat olivat saa naisten joukosta hakea. TÄNÄÄN kalenteri@sss.fi 4 vuotta Meeri Suominen 11.7. Järj. Salo 11 vuotta Neo Laiho 12.7. Suomusjärvi-Seura yhteistyössä Mirva Laitisen kanssa. Konsertin johtaa Emilia Hoving ja solistina esiintyy sellisti Samuli Peltonen. Lääkäri käveli käytävällä. HEINÄKUUTA 2021 | SALON SEUDUN SANOMAT 15 NIMIPÄIVÄT TÄNÄÄN: Suomenkielinen kalenteri: Joel, Ilari, Lari Ruotsinkielinen kalenteri: Joel NIMIPÄIVÄT HUOMENNA: Suomenkielinen kalenteri: Alisa, Aliisa Ruotsinkielinen kalenteri: Alice, Alicia PÄIVÄN SANA Silloin Joosua sanoi kansalle: ”Te olette nyt valinneet Herran ja tahdotte palvella häntä. Someron Esa ry. Nuoret miehet kympin hoitajia. Kemiönsaaren Musiikkiyhdistys. Pääsin hinautumaan makuuhuoneen ovelle. Raskasta tuolia hyväksi käyttäen pääsin jaloilleni, eikä käynyt kuinkaan. Salo 8 vuotta Hilla Nurmi 13.7. Puhelin soi. Luulin, että on pyhä. Järj. Bio Stara klo 18.30. Sanoin: – Puhu vain, kyllä minä ymmärrän. Miten minut nyt käy, itkin. – En ole, vaan kaatunut pahasti, ehdin sanoa, kun lamppu sammui. Olen ollut hyvin varovainen, kun olen pelännyt vanhojen ihmisten vitsausta, kaatumista. Seuraavana aamuna heräsin. – Soitan Markulle, sanoi poika ja lopetti puhelun. Kun valitin huimaamisesta, minulle sanottiin: höpö höpö. Minäkin kuvittelin soittavani Markulle, mutta hän olikin jo sisällä. MUSIIKKI Kemiönsaaren musiikkijuhlat: Jousikvartettojen juhlaa Sandön kartanossa (Santasaarentie 405) klo 15 (€). Järj. Zagros-kvartetti. Tulin juttelemaan. Siinä kahden kesken jutellessa minulle selvisi moni asia. Järj. Äidinmaa-musikaali Vuohensaaren kesäteatterissa (Satamakatu 102) klo 19. En muistanut sanoja. Kemiönsaaren Musiikkiyhdistys. Tiesin, että Markku ymmärtää minua, vaikka en sanoja muistanutkaan. Siitä hetkestä olen kiitollinen. Kemiönsaaren musiikkijuhlat: Avajaiskonsertti Kemiön kirkossa (Suomenkulmantie 13) klo 19 (€). Esko Rannikko Muistan hyvin, kun lapsena ollessa kuulin, miten vanhat ihmiset sanoivat: ei se peläten pakene, eikä toivoen tule. Järj. Bio Stara klo 19. Humppamusiikin ystävät ry. Te olette itse tämän todistajia. Cruella Bio-Salo klo 19. Kesäjumppaa Suomusjärven urheilukentällä (Kitulantie 14) klo 18–19. Croodit -uusi aika (dub) Bio-Salo klo 16.30. Herra Satumaa ja laulava taksikuski -musiikkinäytelmä Esakalliolla (Salontie 40, Somero) klo 19. Parasta oli, kun olin pois lähdössä. Näitä sairaalareissuja näyttää tapahtuvan ainakin kerran vuodessa. Aivotärähdyshän minulla oli, vaikka en itse sitä ensin ymmärtänyt. Ohjelmassa mm. Salo 9 vuotta Elsa Hillervo 12.7. Olin kerran selvinnyt raahautumalla olohuoneen nojatuolien turvaan. Järj. Heräsin Tuulan kysymykseen: – Äiti, oletko sinä kuollut
Astrum-keskuksen päälavalle nousevat konsertoimaan muun muassa Kari Tapio, Club for Five -lauluyhtye, Edu Kettunen sekä Ressu Redford. Eipähän ole tekemisen puutetta ensi-iltaviikolla, Suominen kertoo nauraen. Ensi-iltaviikolla Teatterivintillä on tehty tahallista ja tahatonta remonttia. Muita henkilöitä Rikalanmäen Teatterivintin lavalla ei nähdä, sillä pari hoitaa jopa lavasteiden vaihdon itse. Näytelmä sai alkunsa, kun Blom ja Suominen pohtivat, että olisi hauskaa tehdä yhdessä jotain projektia. Blom ja Suominen kertovat lavalla siis yhteensä neljän eri ihmissuhteen tarinan. Toivomme, että katsojat jäävät pohtimaan miten pariskuntien tarinat jatkuvat, Blom sanoo. Saloon tulee vierailulle myös teatteriesityksiä, kuten Seela Sellan ja Esko Roineen Rakkauskirjeitä sekä Martti Suosalon ja Mika Nuojuan Kiviä taskussa. –?Teatterin ja ravintolan yhteistyö toimii loistavasti. HEINÄKUUTA 2021 SSS | Erika Mäkelä erika.makela@sss.fi Näyttelijät Karolina Blom ja Joonas Suominen vetävät kumpikin neljä roolia perjantaina ensiiltaan tulevassa näytelmässä Kahden kauppa. Puoliajan jälkeen lähdetään pariskunnan kanssa lomamatkalle ja viimeisessä näytöksessä seurataan häävalmisteluja. Vaikka näytelmää on harjoiteltu maaliskuusta asti, näyttelijät vaikuttavat positiivisella tavalla jännittyneiltä pitkän esiintymistauon vuoksi. Kahden kauppa on alun perin näytelmäkirjoittaja Peter Quilterin käsialaa ja sen on kääntänyt suomeksi Kari-Pekka Toivonen. Kahden kauppa on teatteri Provinssin kesän kolmas ja toisiksi viimeinen ensi-ilta. Rikalanmäen Teatterivintillä on sata paikkaa, joita ei kaikkia turvatoimien vuoksi täytetä, joten Blom kehottaa olemaan nopea lippujen hankkimisessa. Lavastuksen lisäksi myös roolit ja vaatteet vaihtuvat suoraan yleisön silmien edessä. Lisäksi nähdään Unto Monosesta kertova laulunäytelmä, Ilmari Saarelaisen Parasta ennen ja Marika Heiskasen ja Aimo Räsäsen tähdittämä Mummun saappaassa soi fox.. –?Viimeisestä esiintymisestä on jo kaksi vuotta, joten harjoitusten alkaessa tuntui miltei siltä, että taidot olivat unohduksissa, Suominen sanoo. –?Kahden kauppa ei ole mikään vitsikimara, vaan katsojat pikemminkin samaistuvat hahmoihin ja tilanteisiin ja ikään kuin nauravat itselleen, Suominen kertoo. Ystävykset lukivat kolme eri tekstiä ja päätyivät lopulta valitsemaan Kahden kaupan sen ajattomien teemojen vuoksi. Komedianäytelmä koostuu neljästä eri osiosta, jotka eivät ole juonellisesti kytköksissä toisiinsa. –?Meillä ei ole avustajia, joten hoidamme kaikki näyttämömuutokset itse. Maanantaina näyttämö otti osumaa, kun sen lavalle kaatui valkoista maalia. –?Tämä on lämminhenkinen komedia ihmissuhteista. Blom ja Suominen ovat työstäneet Kahden kauppaa enimmäkseen kaksin, mutta Hannes Suominen on käynyt välillä avustamassa ”drive in” -ohjaajana. –?Sen enempää emme aio nyt paljastaa. Nehän ovat oikeassakin elämässä välillä aika koomisia, Blom lisää. KULTTUURI 16 SALON SEUDUN SANOMAT | TIISTAINA 13. Lavalla nähdään myös erilaisia esityksiä, kuten Saikkua kiitos! ja ShoWhat On The Road Again! sekä Gimme Abba! -bändin bileshow. Katsomoon ollaan asentamassa perjantaiksi ilmastointijärjestelmää, jotta yleisö ja näyttelijät eivät joudu hikoilemaan liikaa. Näytöksiä on parikymmentä perjantaista alkaen aina elokuun puoleenväliin saakka. Päälavalla nähdään myös Mamba, Ilmiliekki Quartet -jazzyhtye, Johanna Iivanainen sekä Marion Rung. Kahden kauppaa teatterivintillä Joonas Suominen ja Karolina Blom ovat näytelmän ensimmäisessä näytöksessä treffeillä. Yksi asiakas kutsui Rikalanmäkeä tunnelmansa vuoksi pikku-Italiaksi, Halkilahti hehkuttaa. Kahden kauppa Rikalanmäen Teatterivintillä 16.7.–15.8. S S S / J A N S U N D M A N Syksyllä luvassa konsertteja ja viihdettä Provinssin lavoilla nähdään syksyllä monipuolisesti muutakin kuin teatteria. Paikalla voi teatterin lisäksi nauttia illallista Rikalanmäen krouvissa ennen esitystä tai sen jälkeen. Rikalanmäen Teatterivintin ensi-illassa nähdään perjantaina Kahden kauppa -komedia. Ensimmäisessä näytöksessä päästään mukaan deittailusovelluksen välityksellä solmituille treffeille. Estradiviihdettä tulevat tarjoilemaan syksyllä koomikot Ali Jahangiri ja Jukka Puotila. –?Koko kolme litraa meni siihen sekunneissa, mutta maali on lähtenyt onneksi melko hyvin irti. Kokeilimme käytännön toteutusta ensimmäisen kerran vasta sunnuntaina, mutta kaikki toimi hyvin, Suominen naurahtaa. Toinen näytös kertoo rikkaan miehen ja hänen sihteerinsä välisestä suhteesta. Yrittäjä Eija Halkilahden mukaan ravintolasta saa myös väliaikatarjoiluja. –?Olen viimeksi ollut lavalla viime marraskuussa Turussa ja olen tässä tajunnut etten tavallaan pysty elämään ilman näyttelemistä, Blom kertoo
Konserttiin on vapaa pääsy, käsiohjelma 10 euroa. HEINÄKUUTA 2021 | SALON SEUDUN SANOMAT 17 twitter.com/Salkkari www.facebook/salonseudunsanomat instagram.com/salonseudunsanomat Vinkkaa juttu: kulttuuri@sss.fi (02) 770 2314 Tommi Aitio Heikki Metsämäki: Herra Satumaa ja laulava taksikuski. Jazzille tyypillisten rikkaiden harmonioiden ja svengin lisäksi The Watercolorsin musiikkia kannattelevat kauniit melodiat ja harvinaisten soittimien kuulas ääni. Harrastelijamaista vaikutelmaa lisää järjestäjien tapa pyöriä näyttämöllä samaan aikaan kun menossa on tunnelmallinen musiikkiesitys. Katsojan näkökulmasta on melko yhdentekevää, näkyykö lauluesityksen aikana taustalla punainen vai vihreä seinäke. Herra Satumaa ja laulava taksikuski kertaa ranskalaisin viivoin säveltäjämestarin elämänvaiheet ja kehittelee niiden ympärille kehystarinan Monosta kuskaavasta taksikuskista, jolla on omat iskelmätähden haaveensa. Ilmari Myllynen klaaraa pätevästi niin M. (SSS) The Watercolors Perniön kirkossa 18.7. S S S / M A R K O M A T T I L A TEATTERI Perniön kirkon tulevan sunnuntain konsertissa kuullaan jazz-yhtye The Watercolorsia. Ohjaus pettää pahiten esillepanossa. Oboeta käsittelevä Janne Saarinen toimii myös kappaleiden säveltäjänä. Esakallion kesäteatteriesitys Herra Satumaa ja laulava taksikuski piehtaroi menneisyydessä kurottelematta turhia nykyaikaan. Klassikkokappaleet ja hienot laulajat pelastavat Herra Satumaan vajoamasta koulun kevätjuhlanäytelmäksi. Simo Frangén täyttää mielikuvat baskeripäisestä tangomaakarista täysimittaisesti, ja taksikuskia esittävä Arttu Kapulainen yllättää myös laulajana – draaman tulkitsijana Kapulainen on tietysti Esakallion esiintyjäryhmässä musertavan ylivoimainen. Bändi soittaa Satumaata, nurkassa seisoo Unto Monosen vahanukkepatsas ja seinällä menoa vahtivat valokuvasuurennokset Pentti Nikulasta. Kesäteatteriesitys Someron Esakalliolla 11.7. TIISTAINA 13. Monosen hahmon traagisuus käy äkkiä ilmeiseksi, mutta henkilökuva jää tunnettujen tosiseikkojen tasolle. Jarno Kokko laulaa melkein kuin nuori Olavi Virta ja Suvi Karjula sekä Reeta Saranpää pitävät omissa osuuksissaan huolen laatustandardin säilymisestä korkealla. Ohjaus: Heikki Metsämäki. Unton ja Heilin rakkaustarinassa on pientä pyrkimystä luonnekuvan syventämiseen, mutta pääosin Mononen esitetään juoppona haikeiden sävelten nerona. Rooleissa: Simo Frangén, Arttu Kapulainen, Reeta Saranpää, Suvi Karjula, Jarno Kokko, Ilmari Myllynen. Nummisen kurkkulaulun kuin The Renegadesin rokkiräimeenkin. Joku voisi luulla, ettei ole vuosi 2021 ensinkään vaan Kekkosen toisen presidenttikauden Suomi ja Someron suurmiesten kulta-aika. Herra Satumaa ja laulava taksikuski näytellään käännettävissä kulisseissa, joista otetaankin kaikki irti: kulisseja käännellään ja näyttämön irtaimistoa liikutellaan edestakaisin järkyttäviä määriä ja aivan turhaan. Yhtyeessä soittavat oboisti Janne Saarinen, vibrafonisti Ilkka Uksila ja kontrabasisti Joonas Tuuri. Jazz-akvarelleja Perniön kirkossa The Watercolorsin muodostavat vibrafonisti Ilkka Uksila (vas.), oboisti-säveltäjä Janne Saarinen ja kontrabasisti Joonas Tuuri.. Heikki Metsämäen ohjaaman ja käsikirjoittaman näytelmän suvereeni keskus on Unto Mononen, vaikka suurelta osin äänessä ovat mainiot laulajat ja Mononen seuraa esitystä kulisseissa. Vaan miksi pitäisikään, joku voisi kysyä, koska Satumaa, Erottamattomat ja Kaipuun tango kuuluvat paitsi suomalaisen kevyen musiikin klassikkokirjastoon myös jokaisen itseään ja yleisöään kunnioittavan tanssibändin perusohjelmistoon. Tangomestarin traaginen elämä ranskalaisin viivoin Herra Satumaa ja laulava taksikuski näytelmää tähdittävät Arttu Kapulainen (vas.), Suvi Karjula, Ilmari Myllynen, Jarno Kokko ja Unto Monosta tulkitseva Simo Frangén. kello 20. Tv:stä tutut näyttelijät tekevät Herra Satumaan näytelmällisissä jaksoissa sen minkä teksti antaa myöden. Lavastus ja valaistus: Timo Alhainen. Puvustus: Piritta Kämi-Conway ja Inga Kalin. saakka. Seuraava esitys tänään tiistaina klo 19. A. Orkesteri: Kari Vehkaluoto, Anna-Liisa Väkeväinen, Mikko Kaakkurinniemi, Juha Lanu. Draamalliset kohtaukset ovat monesti kömpelöitä ja tuovat mieleen koulun kevätjuhlan näytelmäesitykset – ja juuri kun kaikki näyttää menetetyltä, alkaa musiikki, joka lumoaa mielen. Vuonna 2018 perustettu The Watercolors on kolmen ammattimuusikon muodostama bändi, joka maalailee omien sanojensa mukaan ”pienimuotoisia mutta elegantteja jazz-akvarelleja”. Metsämäen ensembleen on koottu tangokuninkaallisia ja muita musiikin ammattilaisia, joiden suorittaminen ei jätä tilaa urputukselle. Esitykset jatkuvat 8.8
Avajaisten lisäksi järjestetään kuitenkin perjantaina iltaohjelmaa. Perinteiset kisafestarit jäävät pois, samoin usein turnaukseen kuulunut aikuisten (maa)ottelun seuraaminen. Kun joukkuemäärä pieneni alun perin toivotusta merkittävästi, on väljyyttä tarjolla niin pelialueilla kuin esimerkiksi ruokailussakin, Komu mainitsee. –?Aika hyvin alkaa olla talkooporukka kasassa, määrä on kasvanut kivasti. – Olennaista iltaohjelmassakin on, että sekin pidetään ulkona, Komu muistuttaa. Väkeä tarvitaan vielä lähinnä majoitukseen ja ruokailuun, Komu kertoo. Vapaaehtoisilla ja työntekijöillä on maskipakko sekä sisällä että ulkona, yli 12-vuotiailla sisällä. Olemme jo pitkään olleet muutenkin järjestämässä tapahtumaa erikoisjärjestelyin, ja suunnitellut käytännöt pätevät edelleen, toteaa tapahtumajohtaja Anna Komu. elokuuta asti eli heinä–elokuun taitteessa järjestettävän Power Cupin yli. Talkootyöhön oivallisesti sitoutuneen järjestelytoimikunnan lisäksi tapahtuman aikaisia vapaaehtoisia on löytynyt vähitellen enemmän. Talkoolaisilmoittautuminen on edelleen avoinna. HEINÄKUUTA 2021 SSS | Olli Mäntylä olli.mantyla@sss.fi LENTOPALLO Kahden ja puolen viikon kuluttua Salossa alkavan junioriturnaus Power Cupin järjestelyt jatkuvat Varsinais-Suomen muuttuneesta koronavirustilanteesta huolimatta hyvin pitkälti ennallaan. Aluehallintoviraston uusien kokoontumisrajoitusten mukaan yleisötilaisuuksia voi edelleen järjestää, mikäli osallistujilla on tosiasiallisesti mahdollisuus välttää lähikontaktit toisiinsa. Tapahtuma-aluetta pienennettiin niin, että ottelut pelataan Urheilupuiston keinonurmella sekä niin sanotulla alanurmikentällä. Nämä rajoitukset ovat voimassa 8. Käsienpesuun tarjoutuu mahdollisuuksia useissa paikoissa. –?Tässä vaiheessa vaikutukset ovat pienet, ollaan sitten perustasolla tai kiihtymisvaiheessa. Otteluita pelataan etualalla näkyvällä isolla nurmikentällä sekä jäähallin viereisellä tekonurmella.. Lentopallossa etäisyyksiä pidetään eri joukkueiden välillä osin automaattisesti, kun ollaan eri puolilla verkkoa. – Olemme tyytyväisiä tuohon 290:een. S S S A R K I S T O / V I L L E V E I K K O K A A K I N E N Power Cup levittäytyy alkuperäisiä suunnitelmia pienemmälle alueelle. Tapahtuma-alueelle saa tulla vierailemaan eli esimerkiksi katsomaan otteluita. Muuttunut koronatilanne vaikuttaa järjestelyihin korkeintaan lievästi. URHEILU Vinkkaa juttu: urheilu@sss.fi Urheilutoimitus: Olli Mäntylä, Juha Tuuna (02) 770 2309 18 SALON SEUDUN SANOMAT | TIISTAINA 13. Turnauksen otteluohjelma julkistetaan tiistaina. Kiihtymisvaihe ei pilaa Poweria Salo Volleyn joukkuemäärissä lähestytään viimeisimpien ”koronattomien vuosien” lukemia. Tapahtumassa suositellaan yli 12-vuotiaille kasvomaskin käyttöä ulkona omien ottelujen pelaamista lukuun ottamatta. –?Tärkeintähän tapahtumassa on se, että ottelut pelataan ulkona. Joukkueita ilmoittautui lopulta 290. Maakunnassa siirryttiin viime viikolla perustasolta kiihtymisvaiheeseen. – Jäähalli on sen verran iso, että tällä henkilömäärällä se riittää hyvin. Oheisohjelma on hyvin ymmärrettävistä syistä suppeampi kuin yleensä. Maksimimäärä rajoitettiin 400:aan samalla, kun turnauksen järjestäminen pystyttiin vahvistamaan toukokuun lopulla. Ruokailut järjestetään jäähallissa ikäryhmittäin porrastetusti. Majoituskapasiteetti on edelleen laajalti käytössä, jotta ruuhkia ei tule silläkään saralla. Tärkeintä on, että saamme edes osalle junioreista järjestettyä otteluita ja yhdessäoloa monien pelittömien kuukausien jälkeen, Komu painottaa
Tämä on paha. Veikkaisin kuitenkin, että väkevällä, sen verran väkevä tyyppi Eemeli on muutenkin. Turnaus on joka tapauksessa herättänyt paljon puhuttua pöhinää. Naisten seiväshyppy alkaa Gatesheadissa kello 20.57 Suomen aikaa. Toki viime vuoden tapahtumaa jouduttiin siirtämään elokuun puolelle silloisten koronarajoitusten takia. Järjestäjät ovat laatineet koronavirustilanteen muututtua päivitetyn terveysturvallisuussuunnitelman. ”Olisiko sinulla hetki aikaa jutella seiväshypystä?” Söisikö sankarisi kebabin miedolla vai väkevällä kastikkeella. Siis silloin, kun koronapandemiasta ei ollut vielä aavistustakaan. SANKARINI – TOMMI HOLTTINEN P O W E R C U P Salo Volleyn joukkuemäärä on kasvussa Aikuisten Power Cupiksikin kutsutun Salo Volleyn järjestäminen edellyttää vielä aluehallintoviraston hyväksyvää päätöstä. –?Varmaankin viimevuotisilla järjestelyillä onnistuimme herättämään luottamusta pelaajien keskuudessa. Tuolloin hän oli vielä 17-vuotias, eli aikuisiän debyytti tällä tasolla tapahtuu tiistaina. Viime keskiviikkona päätimme sellaista järjestää, kunnes torstaina tulikin tieto, että koronassa siirrytään VarsinaisSuomen osalta kiihtymisvaiheeseen, kertoo Salo Volleyn tapahtumatiimin jäsen Pirjo Silenius. Yksittäisen osakilpailun voitosta tienaa 10 000 Yhdysvaltain dollaria, toisesta sijasta 6 000 ja kolmannesta sijasta 3 500 dollaria. Aikuisten osalta mahdollisuudet turvaväleihin pystytään sen sijaan takaamaan. Murron ystävä, järjestävän maan edustaja Holly Bradshaw on myös ollut tällä kaudella erinomaisessa vireessä. Jos tapaisit sankarisi nyt, mitä kysyisit häneltä. uu u Muina päivinä ottelut alkavat kello 9. heinäkuuta kello 12. uu u Perjantaina yhteinen ohjelma ”Power perjantai” ottelujen päättymisen jälkeen kello 19–22. Silloin ei tapahtumasta koronatartuntoja tullut. 136 on yhdeksän enemmän kuin viime vuonna ja hyvin lähellä sitä määrää, joka nähtiin kaksi vuotta sitten. uu u Turnauksen viimeiset ottelut päättyvät sunnuntaina noin kello 13. Ilmoittautuneita joukkueita oli maanantaina kello 22 kaikkiaan 136 kappaletta. S S S A R K I S T O / K I R S I M A A R I T V E N E T P A L O Tommi Holttisen sankari on Eemeli Salomäki. –?Tällekin vuodelle pyrittiin saamaan ohjelmaa lapsille lauantaija sunnuntaipäiviksi. Lauantaina pelataan kellon ympäri. Vielä sunnuntaina osallistujalistalta löytyi myös kyseisessä tilastossa hiljattain kolmanneksi hypännyt Morrisin maannainen Katie Nageotte, mutta hän ei lopulta ole mukana. Nyt pystymme tietysti ennakoimaan asioita vielä paremmin, kun järjestelyistä poikkeusoloissa on jo aiempi kokemus, Silenius miettii. Nyt esimerkiksi lukemia 470 ei enää tarvitse tavoitella olympiarajan takia, mutta kahdessa viimeisimmässä kilpailussa siitä on nähty kelpo yrityksiä. Tällä tietoa turnaus järjestetään ensi viikolla etkot mukaan laskien perjantaista sunnuntaihin. Tapahtuma viedään läpi hyvin pitkälti samalla kaavalla ja ohjelmalla kuin viime vuonna. Milloin hänestä tuli sankarisi. SSS | Julian Rauhaniemi Juttusarjassa ihmiset kertovat omista urheilusankareistaan. Ennätystulos 490 ylittyi pari viikkoa sitten, ja sen lisäksi on mennyt kertaalleen 482. uu u Avajaiset torstaina kello 14–15.15. ”Tärkeintähän on se, että ottelut pelataan ulkona. TIISTAINA 13. Olemme jo pitkään olleet muutenkin järjestämässä tapahtumaa erikoisjärjestelyin” Power Cupin tapahtumajohtaja Anna Komu ”Varmaankin viimevuotisilla järjestelyillä onnistuimme herättämään luottamusta.” Salo Volleyn tapahtumatiimin jäsen Pirjo Silenius. Vuonna 2008, kun hän voitti Tampereen Kalevan kisoissa seiväshypyn Suomen mestaruuden. Meneillään olevan ulkoratakauden maailmantilaston kymppikärjestä ovat paikalla Bradshaw ja Morris. POWER CUP SALOSSA Aikataulua uu u Ensimmäiset ottelut alkavat torstaina 29. Mukana on muiden muassa naisten kautta aikain maailmantilaston kakkonen, yhdysvaltain Sandi Morris. Esimerkiksi ravintola-alueen kokoa suurennetaan viime vuodesta, eikä yleisöä päästetä tälläkään kertaa pelikentille. Seiväshyppääjä-voimanostaja Eemeli Salomäki. Turnaus päättyy iltapäivän palkintojenjakoon. –?Tuollaisessa lasten kohtaamisessa olisi ollut käytännössä mahdotonta järjestää tarvittavia turvavälejä, hän lisää. Heti jaetulla 11:nnellä sijalla seuraavat Nikoleta Kyriakopoulou, Olivia Gruver ja Roberta Bruni. MIkä on paras muistosi hänestä. HEINÄKUUTA 2021 | SALON SEUDUN SANOMAT 19 twitter.com/Salkkari www.facebook/salonseudunsanomat instagram.com/salonseudunsanomat Wilma Murto tänään ensimmäistä kertaa aikuisena Timanttiliigassa SSS | Olli Mäntylä olli.mantyla@sss.fi YLEISURHEILU Wilma Murron paras tulosvire moniin vuosiin saa ”välipalkinnon” tiistaina IsoBritannian Gatesheadissa. Nyt ollaan huomattavasti lähempänä perinteistä heinäkuun järjestämisajankohtaa. Olimme samassa joukkueessa, ja reissu oli kokonaisuudessaan äärimmäisen hauska. Kilpailuseura on tasokas. Elokuun alussa hypättäviin olympialaisiin valmistautuva 23-vuotias Murto on tasokkaassa seurassa, vaikkakin kärkipään sijoitukset ovat mahdollisuuksien rajoissa. Tilastossa 20:ntenä oleva Murto kilpaili viimeksi Timanttiliigassa kesäkuussa 2016 sekä Roomassa että Birminghamissa. L E H T I K U V A / J U H A H A R J U TIMANTTILIIGAN SEIVÄSHYPPY Osallistujat uu u Holly Bradshaw (ulkoratakauden paras tulos 490, ulkorataennätys 490) uu u Sandi Morris (484, 500) uu u Nikoleta Kyriakopoulou (470, 483) uu u Olivia Gruver (470, 473) uu u Roberta Bruni (470, 470) uu u Wilma Murto (462, 462) uu u Michaela Meijer (460, 483) uu u Molly Caudery (445, 445) Someron Esan seiväshyppääjä Tommi Holttinen, kuka on urheilusankarisi. Ilmoittautuminen päättyi maanantain ja tiistain välisenä yönä. Salon Vilppaan seiväshyppääjä sai kutsun Timanttiliigan osakilpailuun. Sen jälkeen palkintopotit menevät seuraavasti: neljäs sija 2 000, viides 1 250, kuudes 1 000, seitsemäs 750 ja kahdeksas sija 500 dollaria. Wilma Murron kesäkuun lopun kisamaisemat Pohjanmaalla vaihtuvat Gatesheadiin. Kahden vuoden takaiset viestijuoksun SM-kisat Ylivieskassa. Seuraennätys pois sankarilta Eemeli Salomäki voitti kymmenen kertaa yleisessä sarjassa seiväshypyn SM-kultaa ja edusti Suomea kuudesti arvokisoissa. Someron Esan ja Varsinais-Suomen ennätystä hän piti hallussaan 12 vuotta, kunnes Tommi Holttinen siirsi sen nimiinsä tänä kesänä
Nuoren pelaajan tittelin sai Espanjan Pedri. Fanien mellakointi nosti esiin kysymyksen siitä, kannattaako Englannin enää järjestää jalkapallon suurtapahtumia. (STT) Nezirin kausi on ohi – lihasrevähtymä estää kisamatkan KYMMENEN PÄIVÄÄ OLYMPIALAISIIN Nooralotta Neziri toteaa olympiamatkan jäämisen väliin olevan hänen urheilu-uransa suurin pettymys. Paikan Tokion olympiakisoihin Neziri varmisti rankingsijoituksellaan. Toinen hämmästyttävä tilasto on, ettei Donnarumma ole koskaan päästänyt miesten maaottelussa yli yhtä maalia. Tänä kesänä Lontoossa pelattiin miesten EMlopputurnauksen ratkaisupelit ja ensi kesänä naisten EM-lopputurnaus pelataan ympäri Englantia. Timeslehden kokenut toimittaja Henry Winter arveli, ettei Englanti saa sunnuntain tapahtumien jälkeen kisoja järjestettäväkseen. Turnauksen parhaaksi nuoreksi pelaajaksi voidaan sääntöjen mukaan valita pelaaja, joka on syntynyt 1. Olin varma, että hän torjuu pari pilkkua. Magneettikuvan perusteella revähdys on pieni. –?Englanti saattoi menettää yhdessä yössä kahdet kisat, Winter tviittasi. – Tämä on minun urani suurin takaisku varsinkin tuollaisen hallikauden jälkeen. Alue oli kuin pommin jäljiltä. Hän on mahtava ihminen ja maailman paras maalivahti, Italian mestarivalmentaja Roberto Mancini kehui lehdistölle. Kisojen paraskin on vielä nuori ”Englanti saattoi menettää yhdessä yössä kahdet kisat” Kymmenien pääsyliputtomien ihmisten pyrkimys päästä sunnuntai-iltana joukkorynnäkön turvin loppuunmyydylle Lontoon Wembleylle johti Suur-Lontoon poliisin mukaan 49 ihmisen pidätykseen. helmikuuta 1999 syntynyt Donnarumma ei valitsijaraadin mielestä ollut paras nuori pelaaja, vaikka hänet valittiin koko turnauksen parhaaksi. Tilastopalvelu Optan mukaan Donnarumma on voittanut kaikki aikuisurallaan pelaamansa rankkarikisat: AC Milanin paidassa kolmesti ja Italian maajoukkueessa EM-välierän ja EM-finaalin. Kokeilin lauantaina, että miltä jalka tuntuu, mutta se nappasi heti uudestaan kiinni, viime viikolla Suomen Tokion-olympiajoukkueeseen valittu Neziri sanoi Urheiluliiton tiedotteessa. Hallikaudella Neziri juoksi 60 metrin aitojen Suomen ennätyksen 7,91 ja jäi Torunissa EM-hallien finaalissa täpärästi mitalista oltuaan neljäs. Gianluigi Donnarumma ei näytä rangaistuspotkukilpailuja häviävän. Selkä tuli kilpailukuntoon kuntoutuksella, ja Neziri juoksi puolitoista viikkoa sitten Vaasassa 100 metrin aidat 13,11. URHEILU 20 SALON SEUDUN SANOMAT | TIISTAINA 13. Jalkapallon EM-finaalin aikana joukkojenhallintaa vaadittiin myös Lontoon fanialueella, jonne pyrki niin ikään asiattomia. (STT–AFP) Tunnelmat Milanossa (ylempi kuva) ja Lontoossa olivat finaalin jälkeen melko erilaiset. – Todettiin valmentajani Petteri Jousteen kanssa, että kun olin juuri päässyt selkävamman jälkeen kuntoon ja kisoihin, ei kannata ottaa riskiä, että yritän kilpailla. Valintakriteereihin nähden onkin erikoista, että 25. tammikuuta 1998 tai myöhemmin. – Se tuli kesken aitajuoksuharjoituksen. Kaksi päivää sitä itkin, mutta ei auta. L E H T I K U V A / A F P / M A R C O B E R T O R E L L O L E H T I K U V A / A F P / T O L G A A K M E N YLEISURHEILU Aitajuoksija Nooralotta Neziri jää pois Tokion olympiakisoista ja päättää kilpailukautensa. Tämä oli huonoin kokemukseni jalkapallo-ottelusta ikinä, jalkapallotoimittaja Mike Keegan tviittasi. Minun piti väistää aseistautunutta poliisia jahtaamassa jotakuta. Hän näkee, että revähdyksen taustalla on huhtikuussa paljastunut rasitusmurtuma alaselässä, joka muutti kevään ja alkukesän harjoittelua. Vuoden 2030 miesten MM-kisojen hakuprosessin ylle lankesi sunnuntaina synkkä varjo. –?Näin tappeluita, pullojen heittelyä ja ihmisiä potkimassa ikkunoita. Loppuottelun rangaistuspotkukilpailussa Englantia vastaan 22-vuotias italialainen torjui kaksi vetoa. – Minusta ei myöskään ole järkevää koettaa lähteä Tokioon juoksemaan alkuerää, kun ei ole siinä kunnossa, että pystyisi tavoittelemaan finaalipaikkaa, joka on koko ajan ollut minun tavoitteeni. Se voisi johtaa isoon revähdykseen. Pettymys on nieltävä. 17-vuotiaana Italian maajoukkueessa debytoineelle maalivahdille on kertynyt maajoukkuepelejä jo 33. L E H T I K U V A / K A L L E L Y D M A N. HEINÄKUUTA 2021 STT | Antti Salmensaari JALKAPALLO Kolmessa ottelussa nollapelin pelannut Italian maalivahti Gianluigi Donnarumma valittiin EM-lopputurnauksen parhaaksi pelaajaksi. –?Olemme onnellisia, että meillä on Donnarumma. Euroopan jalkapalloliitto Uefa halusi jakaa tunnustuksia useammalle pelaajalle, mutta EM-turnauksen parhaan nuoren pelaajan palkitseminen näyttää ristiriitaiselta. Ura jatkuu, ja arvokisamitali on edelleen tavoite, Neziri kertoi. Finaalin tavoin rangaistuspotkukilpailuun edenneessä välieräottelussa Espanjaa vastaan Donnarumma venyi Alvaro Moratan yrityksen tielle, minkä jälkeen Jorginho pääsi laukomaan Italian finaaliin. Nezirin vasemman jalan takareiteen tuli harjoituksissa viime viikolla lihasrevähtymä, joka estää kauden jatkamisen
Päätuomari: Bjorn Kuipers Hollanti. FC Lahti–IFK Mariehamn, Ilves–SJK Lontoo, miesten EM-turnaus, loppuottelu: Italia–Englanti rp. Määttänen ylsi puolestaan hopealle avoimessa open-luokassa. Onnenapila: 4 KENO Päiväarvonta: 3, 4, 5, 8, 13, 17, 19, 22, 24, 26, 30, 32, 37, 41, 48, 51, 56, 60, 62, 63. Vahid Hambo 1–2, 90. Laine uusi toissavuotisen naisten kilpailun mestaruutensa, joka tuli tällä kertaa Suomen ennätystuloksella 746 pistettä. Englanti (5-3-2): Jordan Pickford; Kieran Trippier (71. Luokka 5: 7) Antti Linna, SALON RATSASTUSSEURA RY – Spendrup L 0/62.58, 11) Veera Pukkila, SALO RIDING CLUB RY – Villbeatyou 0/64.69, 12) Beata Breukers, SALON RATSASTUSSEURA RY – My Pleasure 0/68.47, 17) Elena Merivirta, SALO RIDING CLUB RY – Astro 4/60.92, 18) Inna Ranta, SALON RATSASTUSSEURA RY – Flipper 4/63.15, 19) Alina Salo, SALON RATSASTUSSEURA RY – Secret Hope 4/63.45, 21) Antti Linna, SALON RATSASTUSSEURA RY – Don Jan S Z 4/71.25, 26) Irina Valtanen, SALON RATSASTUSSEURA RY – Ulrica L 11/85.48, 31) Alina Salo, SALON RATSASTUSSEURA RY – Grandinus Hyl., 31) Alina Salo, SALON RATSASTUSSEURA RY – Voltano Hyl. Luke Shaw 0–1, 67. joulu 21 U. Matkapuhelimesta soitettaessa 0,0835 €/puhelu + 0,167 €/min (alv 24%). Avoimeen luokkaan osallistui kaikkiaan 109 kilpailijaa. Myyjä pidättää itsellään oikeuden hyväksyä tai hylätä tehdyt tarjoukset. Jasin-Amin Assehnoun 0–1. Luokka 6a: 4) Hanna Penttala, BJÖRKBODA DRESSAGE RY/RF – Zoltan 4/64.08 Luokka 7a: 1) Irina Valtanen SALON RATSASTUSSEURA RY Ulrica L 7,3, 1) Antti Linna SALON RATSASTUSSEURA RY Don Jan S Z 7,0, Luokka 8: 5) Stella Ekström, SALO RIDING CLUB RY – Corazón 0/62.38, 11) Saija Laakso, SALO RIDING CLUB RY – Polymax XO 0/71.16, 12) Adessa Löija, SALO RIDING CLUB RY – Rhydymeirch Forever-In-Blue-Je 0/71.76, 18) Tilda Niinistö, SALO RIDING CLUB RY – Raa 4/65.31, 29) Anna Silen, SALO RIDING CLUB RY – Pius Florencia 12/68.54, 32) Roosa Järvi, SALON RATSASTUSSEURA RY – Robin Azon Hyl Luokka 9: 6) Alina Salo, SALON RATSASTUSSEURA RY – Grandinus (0)-(0)/34.560, 7) Alina Salo, SALON RATSASTUSSEURA RY – Voltano (0)-(0)/37.77-0, 12) Taru Vähämäki, KIMITOÖNS RYTTARE RF – Cafe de Paris (4)-(0)/30.95-4, 17) Elina Vuokko, SALON RATSASTUSSEURA RY – Apollo (0)-(4)/33.67-4,, 36) Sara Korpineva, SALO RIDING CLUB RY – Caralita (4)-(12)/36.53-16. Määttänen osallistui myös joukkuekilpailuun toisen salolaisen Marko Laineen kanssa. Luokka 10: 13) Mathilda Råberg, SALO RIDING CLUB RY – Alfa 65.0/73.60, 17) Alina Salo, SALON RATSASTUSSEURA RY – Secret Hope 64.0/69.43, 26) Charlotte Ilola, SALON RATSASTUSSEURA RY – Jakkato O 55.0/68.16, 32) Beata Breukers, SALON RATSASTUSSEURA RY – My Pleasure 44.0/73.66, 40) Alina Salo, SALON RATSASTUSSEURA RY – Voltano 15.0/99.45 Luokka 11: 1) Antti Linna, SALON RATSASTUSSEURA RY – Spendrup L 0-0/30.07, 4) Veera Pukkila, SALO RIDING CLUB RY – Villbeatyou 0-0/32.08 8) Elena Merivirta, SALO RIDING CLUB RY – Stella Querida 3141 0-4/29.16, 14) Antti Linna, SALON RATSASTUSSEURA RY – Hublot 1/62.37, 16) Inna Ranta, SALON RATSASTUSSEURA RY – Flipper 4/58.18, Luokka 12: 4) Antti Linna, SALON RATSASTUSSEURA RY – Plan B L (0)(4)/50.42-4 Luokka 14: 3) Hanna Penttala, BJÖRKBODA DRESSAGE RY/RF – New York 0-0/32.3, 9) Charlotte Ilola, SALON RATSASTUSSEURA RY – Jakkato O 0-8/52.02, Luokka 15: 13) Alina Salo, SALON RATSASTUSSEURA RY – Secret Hope 7/87.67, 19) Inna Ranta, SALON RATSASTUSSEURA RY – Flipper 8/77.40 Luokka 17: 7) Stella Ekström, SALO RIDING CLUB RY – Corazón 0-0/32.82, 10) Anna Silen, SALO RIDING CLUB RY – Pius Florencia 4/55.97 Luokka 18: 6) Laura Sevelius, BJÖRKBODA DRESSAGE RY/RF – Con la Mente 4/69.86, 11) Elina Vuokko, SALON RATSASTUSSEURA RY – Apollo 8/67.41, PÄIVÄN PELIT KAIKKI TAI EI MITÄÄN Oikeat numerot: 2, 3, 4, 7, 9, 10, 11, 13, 16, 21, 22, 24. Matkapuhelimesta soitettaessa 0,0835 €/puhelu + 0,167 €/min (alv 24%). (SSS) Henkilökohtaisten kilpailujen suomalaismitalistit: Ville Määttänen (vas.), Liina Laine ja Tomi Niemi. 044 770 1329 tai liisa.lindegren@op.fi TILAUSASIAT VERKOSSA: TILAAJAPALVELIJA.FI SALON SEUDUN SANOMAT Laine ja Määttänen onnistuivat EM-kisoissa AMPUMAURHEILU Salolaiset Liina Laine ja Ville Määttänen onnistuivat oivasti kansainvälisen metsästysammunnan EM-kilpailuissa Unkarissa, Csákberényn radalla. Rp-kilpailu: Domenico Berardi 1–0, Harry Kane 1–1, Andrea Belotti ei maalia, Harry Maguire 1–2, Leonardo Bonucci 2–2, Marcus Rashford em., Federico Bernardeschi 3–2, Jadon Sancho em., Jorginho em., Bukayo Saka em. HJK 11 10 1 22–5 31 KuPS 12 8 1 3 18–9 25 Inter 11 7 1 3 19–10 22 FC Lahti 11 6 3 2 16–11 21 SJK 11 5 2 4 11–9 17 Ilves 11 5 2 4 14–14 17 HIFK 11 4 4 3 10–9 16 Honka 12 4 1 7 13–16 13 IFK Mariehamn 11 3 1 7 8–18 10 Haka 11 2 2 7 10–16 8 KTP 11 1 3 7 10–20 6 AC Oulu 11 1 1 9 7–21 4 Seuraavat ottelut: 16.?7. Jordan Henderson, 120. KORIPALLO NBA, 3/7 loppuottelu (4 voitolla mestaruus): Milwaukee–Phoenix 120–100 (60–45). Jack Grealish); Harry Kane (c), Raheem Sterling. Thomas Agyiri 1–1, 63. Bukayo Saka), Kyle Walker (120. 045 1103 110 OSTETAAN MYYTÄVÄNÄ OP Koti Lounaismaa Oy LKV Turuntie 7, 24100 SALO p. Kiväärin ja haulikon yhdistelmäkilpailussa syntyivät uudet ennätyspisteet 775, kun maksimimäärä on 800. TULOSPÖRSSI JALKAPALLO Veikkausliiga: HIFK–FC Lahti 0–1 (0–0) 77. Yleisöä: 1?712. Unkarilainen Andras Varga päihitti Määttäsen viidellä pisteellä. Manuel Locatelli); Federico Chiesa (86. 3–2, 1–1 (0–1) 2. KTP–IFK Mariehamn 1–3 (0–1) 20. Federico Bernardeschi), Ciro Immobile (55. OP Koti Lounaismaa Oy LKV Turuntie 7, 24100 SALO p. Toiseksi sijoittunut Tshekin Michaela Stenglova keräsi 721 pisteen lukemat. Domenico Berardi), Lorenzo Insigne (90. Robin Buwalda 0–1, 60. Luokka 3: 8) Kaisa Ilmonen, KULTA-AHON RATSASTAJAT RY – Gold Meadow’s Brilliant (0)-(0)/36.15-0, 9) Elena Merivirta, SALO RIDING CLUB RY – Gon La Paz (0)-(0)/36.74-0, 22) Irina Kokko, KULTA-AHON RATSASTAJAT RY – Zanjas Carismo (1)-(1)/46.30-2, 29) Anna Silen, SALO RIDING CLUB RY – Pius Florencia (0)-(4)/40.51-4, 30) Sara Korpineva, SALO RIDING CLUB RY – Caralita (4)-(0)/41.67-4, 33) Mimosa Hirvilahti, KULTA-AHON RATSASTAJAT RY – Mera (0)-(8)/41.41-8, 37) Ada Valjus, SALO RIDING CLUB RY – Chardonnay (8)(4)/38.92-12, Luokka 4b: 4) Elena Merivirta, SALO RIDING CLUB RY – Stella Querida 3141 0-0/38.47, 7) Beata Breukers, SALON RATSASTUSSEURA RY – My Pleasure 0-0/39.75, 10) Antti Linna, SALON RATSASTUSSEURA RY – Plan B L 0-0/40.85, 11) Antti Linna, SALON RATSASTUSSEURA RY – Don Jan S Z 0-0/46.35, 15) Kaisa Ilmonen, KULTA-AHON RATSASTAJAT RY – Gold Meadow’s Brilliant 0-4/41.09, 26) Taru Vähämäki, KIMITOÖNS RYTTARE RF – Cafe de Paris 9/74.31, 27) Alina Salo, SALON RATSASTUSSEURA RY – Grandinus 10/77.27, 32) Irina Valtanen, SALON RATSASTUSSEURA RY – Ulrica L Kesk. Kunkkunumero: 33 SYNTTÄRIT Voittorivi: 16. Italia: (4-3-3): Gianluigi Donnarumma; Giovanni Di Lorenzo, Leonardo Bonucci, Giorgio Chiellini (c), Emerson Palmieri (118. METSÄÄ Salo, Särkisalo Ramsön saari. Naisten ammattilaissarja WNBA: Dallas–Las Vegas 79–95 (42–48) D: Awak Kuier 2/1. Alessandro Florenzi); Nicolo Barella (54. Erotuomari: Jari Järvinen. Yleisöä: 1?378. Kennedy Igboananike 1–3. Lisätiedot, asiakirjat ja kartat: Liisa Lindegren p. Phoenix johtaa voitoin 2–1. Myydään tarjousten perusteella n. RATSASTUS Salo Horse Show: Luokka 1: 1) Adessa Löija, SALO RIDING CLUB RY – Rhydymeirch Forever-InBlue-Je 0/71.80, 1) Luna Lehtinen, SALON RATSASTUSSEURA RY – Doyher Ruby Rose 250 C 0/68.43, 1) Nana Salo, SALON RATSASTUSSEURA RY – Ohana Highest Hope 0/63.52, 1) Nenna-Alinda Wilhelmiina Rokka, SALON RATSASTUSSEURA RY – Celtas Quelia 0/62.06, 1) Iida Karimo, KIMITOÖNS RYTTARE RF – Midsummer Frost 0/74.28, 1) Milena Hukkanen, SALON RATSASTUSSEURA RY – Flox 0/64.60, 1) Milla-Eerika Lindroos, SALO RIDING CLUB RY – Abigail 0/70.26, 1) Eija Petäjä, SALON RATSASTUSSEURA RY – Early Snow 0/68.90, 1) Veera Meriläinen, SALON RATSASTUSSEURA RY – Antika 0/65.41, 1) Miia Määttänen, WIURILAN HEVOSURHEILIJAT RY – Inka IV 0/62.35, 31) Tilda Niinistö, SALO RIDING CLUB RY – Raa 4/63.30, 31) Ella Laakso, SALO RIDING CLUB RY – Aleks 4/57.30, 31) Emilia Vuokko, SALON RATSASTUSSEURA RY – Cassini-G 4/65.80, 31) Anna Hakala, SALO RIDING CLUB RY – Volle 4/61.94, 31) Camilla Korpela, SALO RIDING CLUB RY – Little John 4/66.70, 31) Muska Sanden, WIURILAN HEVOSURHEILIJAT RY – Inka IV 4/73.00, 42) Ilona Mikkola, SOMERON RATSASTAJAT RY – Olympiko 5/79.60, 46) Henna Areva, SALON RATSASTUSSEURA RY – Cantarelli 13/79.34, 47) Roosa Järvi, SALON RATSASTUSSEURA RY – Robin Azon Hyl., 47) Hilla-Helinä Poutanen, SALON RATSASTUSSEURA RY – Onnenperän Annie Hyl Luokka 2: 6) Milena Hukkanen, SALON RATSASTUSSEURA RY – Flox (0)(0)/34.04-0, 12) Anna Hakala, SALO RIDING CLUB RY – Volle (0)-(0)/37.300, 16) Eija Petäjä, SALON RATSASTUSSEURA RY – Early Snow (0)-(0)/39.67-0, 18) Nenna-Alinda Wilhelmiina Rokka, SALON RATSASTUSSEURA RY – Celtas Quelia (0)-(0)/41.49-0, 19) Irina Kokko, KULTA-AHON RATSASTAJAT RY – Zanjas Carismo (0)-(0)/41.88-0, 24) Saija Laakso, SALO RIDING CLUB RY – Polymax XO (0)-(0)/46.88-0, 28) Ella Laakso, SALO RIDING CLUB RY – Aleks (0)(4)/34.36-4, 32) Camilla Korpela, SALO RIDING CLUB RY – Little John (4)(0)/40.81-4, 38) Luna Lehtinen, SALON RATSASTUSSEURA RY – Doyher Ruby Rose 250 C (0)-(8)/34.71-8, 39) Tilda Niinistö, SALO RIDING CLUB RY – Raa (0)-(8)/36.10-8, 40) Taru Vähämäki, KIMITOÖNS RYTTARE RF – Papan Prätkä (8)-(0)/36.69-8, 41) Adessa Löija, SALO RIDING CLUB RY – Rhydymeirch Forever-In-Blue-Je (4)-(4)/37.30-8, 42) Hanna Marjut Nurmi, KIMITOÖNS RYTTARE RF – Variini (8)-(0)/38.14-8, 44) Anna Silen, SALO RIDING CLUB RY – Pius Florencia (0)-(8)/39.52-8, 45) Nana Salo, SALON RATSASTUSSEURA RY – Ohana Highest Hope (8)-(0)/41.20-8, 48) Milla-Eerika Lindroos, SALO RIDING CLUB RY – Abigail (8)-(4)/41.09-12, 49) Emilia Vuokko, SALON RATSASTUSSEURA RY – CassiniG Hyl, 49) Roosa Järvi, SALON RATSASTUSSEURA RY – Robin Azon Hyl. 20 ha metsää. Joukkuemestaruus tuli Suomelle myös haulikossa, ja kiväärissä mitalin väri oli pronssinen. Laine teki tasaista työtä sekä kiväärillä että haulikolla. HEINÄKUUTA 2021 | SALON SEUDUN SANOMAT 21 Puhelinosakkeista paras hinta www.puhelinosake.com P. 010 256 1310 *Lankapuhelimesta soittaessa 0,0835 €/puhelu+0,167 €/min (alv 24%). Erotuomari: Antti Munukka. TIISTAINA 13. Bryan Cristante), Jorginho, Marco Verratti (96. Kunkkunumero: 30 Ilta-arvonta: 1, 8, 10, 13, 17, 24, 26, 32, 33, 37, 42, 45, 48, 53, 57, 58, 64, 65, 68, 70. Andrea Belotti). Leonardo Bonucci 1–1. Marcus Rashford), Kalvin Phillips, Mason Mount (99. 010 256 1310 *Lankapuhelimesta soittaessa 0,0835 €/puhelu+0,167 €/min (alv 24%). Suomalaiset voittivat yhdistelmäkilpailun joukkuemestaruuden joukkueella Määttänen, Laine, Pekka Seppä, Tomi Niemi, Ronnie Skata ja Jouni Kaunisto. Jadon Sancho), John Stones, Harry Maguire, Luke Shaw; Declan Rice (74. Kirjalliset tarjoukset toimistoomme 23.7.2021 klo 12.00 mennessä
ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. klo 7.00-11.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2021 ISSN 0782-5404 Uutismedian Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna arkisin klo 8.15-15.45 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERIja DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sssmedia.fi Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. klo 7.00-11.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2021 ISSN 0782-5404 Uutismedian Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna arkisin klo 8.15-15.45 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERIja DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. 32,48/kk 12/6/4 kk erissä DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2021 ISSN 0782-5404 Uutismedian Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna arkisin klo 8.15-15.45 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERIja DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. ma-pe klo 11.00-14.00, Puhelin: (02) 770 2610. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.) JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. klo 7.00-11.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. 354 Uutismedian Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna arkisin klo 8.15-15.45 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERIja DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. klo 7.00-11.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sssmedia.fi Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sssmedia.fi Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sssmedia.fi Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. 15,90/kk Paperilaskusta veloitetaan 1,50 € paperilaskulisä. 15,90/kk Paperilaskusta veloitetaan 1,50 € paperilaskulisä. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. 32,48/kk 12/6/4 kk erissä DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. 32,48/kk 12/6/4 kk erissä DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. 32,48/kk 12/6/4 kk erissä DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. VI RT A N EN FI N G ER PO RI KA M A LA LU O N TO VI IV I JA W A G N ER LA SS I JA LE EV I 22 SALON SEUDUN SANOMAT | TIISTAINA 13. 15,90/kk Paperilaskusta veloitetaan 1,50 € paperilaskulisä. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sssmedia.fi Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2021 ISSN 0782-5404 SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi IP A N A VA LT A B. HEINÄKUUTA 2021. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2021 ISSN 0782-5404 Uutismedian Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna arkisin klo 8.15-15.45 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERIja DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. klo 7.00-11.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Tilaajapalvelu 02 770 2626 Avoinna arkisin klo 8.15-15.45 Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. 32,48/kk 12/6/4 kk erissä DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. 32,48/kk 12/6/4 kk erissä DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2021 ISSN 0782-5404 Uutismedian Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). 15,90/kk Paperilaskusta veloitetaan 1,50 € paperilaskulisä. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. 15,90/kk Paperilaskusta veloitetaan 1,50 € paperilaskulisä. klo 7.00-11.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. 15,90/kk Paperilaskusta veloitetaan 1,50 € paperilaskulisä. Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2021 ISSN 0782-5404 Uutismedian Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna arkisin klo 8.15-15.45 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERIja DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. klo 7.00-11.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610
(Britannia, 2021) HD 22.30 Vähän kunnioitusta (12) Elokuva Siiristä, nuoresta kehitysvammaisesta naisesta, jonka tavoitteena on itsenäisyys ja unelmana rakkaus. Jakso 4/14. Jakso 2/31. Ohjaaja: Ere Kokkonen, 1974. Yhteistyö on avain voittoon. 20.30 Tankkaustarinat Kausi 2. 20.00 Suurmestari Yllätä Pilvi. Jakso 6/10. Kausi 5, 31/31. 20.00 SuomiAreena: Puheenjohtajatentti Eduskuntapuolueiden puheenjohtajat nousevat lavalla ja kertovat minkälainen syksy Suomella on edessään ankaran talven ja helteisen kesän jälkeen. Theroux tutkii millainen yksi viime aikojen kiistanalaisimmista ja kiehtovimmista henkilöistä todella on. Se jää kuitenkin näkemättä, kun isä komentaa Nallukan harjaamaan ensin hampaat. Sopeutuminen. Ola Halvorsen testaa iskurepliikkejä, TanjaLaila iskee Lauritzenia, Preben tekee suuren päätöksen ja Ahre-Ketilin puolesta tehdään iso ratkaisu. Myös yhteispeli on koetuksella ja yksilöiden kestävyyskin mitataan. 02.50 Käräytyskamera (12) Halloweenryöstö. Onko ihmisellä yhtäläinen oikeus kuolemaan kuin elämään. 10.00 Rempalla tuloja 10.30 LIVE: Onnenarpa 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Hauskat kotivideot 14.25 Rempalla tuloja 14.55 Huvila & Huussi 15.50 Puutarhan pelastajat 16.50 Onnenarpa 16.55 Remppa vai muutto Klo 17 17.55 MasterChef Australia Kausi 13. 19.30 Simpsonit (7) Gangsterien armoilla. Kati taikoo muusikkopariskunta Mira Luodin ja Mikan räjähtäneen mökkipihan upeaksi keitaaksi. Kausi 10, 8/23. HD 21.50 Kino Suomi: Viimeinen savotta (12) (1977) Ensimmäinen Päätalo-elokuva on esitetty tv:ssä vain kerran 1980-luvulla. Saunanlämmityskisa ja missejä. 19.00 Simpsonit (7) Munuainen. 18.00 Emmerdale (7) Hengenvaarallinen eines, osa 2/2. HD 20.00 YLE TEEMA Klo 21 21.00 Historia: Kuvia Intiasta 1/2. Sekä ihmisten että eläinten iho suojaa vihamielistä ympäristöä ja säätä vastaan. Ohjaaja: Brian A Miller, Kanada 2018. Jakso 25/61. HD 18.00 Yle Uutiset 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi 18.20 8 minuuttia Hoitoa tarvitsevia vanhuksia on yhä enemmän, lapsia syntyy entistä vähemmän ja työikäisten määrä laskee. Uusinta. 17.30 Kauniit ja rohkeat (S) Brooke, kaunainen kaunotar. 00.30 Amerikan kovimmat keräilijät Kausi 14. Kausi 6, 4/20. He tahtovat halia, pusia ja helliä Pikkoloa mutta unohtavat kysyä, haluaako tämä tulla halituksi. (U) HD 19.00 Syke (12) Kausi 1. Jakso 5/10. Tunteella mukana. HD 22.00 Yle Uutiset 22.04 Urheiluruutu 22.08 Yle Uutiset Uutis-Suomi Kiinnostavia uutisia eri puolelta Suomea HD 22.15 Huippuilta Janne Grönroosin seurassa HD 23.00 Silta (16) Kausi 4, 4/8. YLE TEEMA & FEM 08.35 YLE FEM 08.35 Aivan yksin 09.15 Huippuilta Janne Grönroosin seurassa 10.00 Mestari 10.25 Herkkuja: Makeat suukot 10.31 Stugor 11.00 Ahdistaa non stop 11.30 Kätilöt 12.00 YLE TEEMA 12.00 Francon jälkeen Alcantaran perhe (12) 13.20 Historia: Edvardiaaninen aika väreissä 14.05 Sue Perkins Japanissa 15.00 Isä Matteon tutkimuksia (12) 16.00 Milanon naisten paratiisi (12) 16.55 Vanhasta uudeksi kierrätysvinkkejä Klo 17 17.30 YLE FEM 17.30 Malory Towers (7) 9/13. HD 18.30 Rajankäyntiä: Pyhä Laatokka (U) 19.00 Prisma: Ihmeellinen iho 1/3. Rauhallisuus ja ”Sami Heleniusmainen” olemus ovat valttikortteja päivän ensimmäisessä kisassa. 03.40 Myytinmurtajat Asehommia. 02.30 El Chapo (12) Kausi 3. Pääosissa: Sylvester Stallone, Meadow Williams, Matthew Modine. Jakso 18/20. Kausi 6, 3/20. HEINÄKUUTA 2021 SUB 04.00 Simpsonit (7) 06.30 Monchhichi (S) 06.40 Palomies Sami (S) 06.55 Muumilaakson tarinoita (S) 07.15 Muumilaakson tarinoita (S) 07.40 Paavo Pesusieni (7) 08.05 Code Lyoko: Evolution (7) 08.30 Oggi ja torakat (7) 09.00 Myyrän seikkailut (S) 09.05 Paavo Pesusieni (7) 09.30 Schitt’s Creek (S) 10.00 Ostoskanava Tvins. O: Pekka Karjalainen. (U). Keskustelua vetävät Antonia Berg ja Jaakko Loikkanen Klo 22 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 NCIS: New Orleans (12) Muuttunut nainen. com 11.00 Home and Away (7) 11.30 Salatut elämät: Bikineitä ja timantteja (12) 12.00 Emmerdale (7) 12.30 Emmerdale (12) 13.00 Salatut elämät (7) 13.30 Salatut elämät (7) 14.00 Salatut elämät (7) 14.30 Salatut elämät (S) 15.00 Baywatch (12) 16.00 Simpsonit (7) 16.30 Simpsonit (7) Klo 17 17.00 Amazing Race Pettymys ja hyvitys. Maa on syanoottinen laulu. Miltä maistuvat Amazonin jättikala, virtahepo sambialaisittain tai grillattu marsu. 03.55 Tuttu Juttu Show TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 13.7. (42’) Ohjelman tekstitys teksti-tv:n sivulla 333. Uusinta. Kausi 10, 9/23. 6/10. Kotimainen lifestyleohjelma. Kausi 2, 8/10. 22.00 Mestareiden mestari Kausi 1. Pontikkapannu myytävänä. 69 metrin syvyydessä. Tämä on keskeinen kysymys syöpää sairastavalle Ingalle Pohjanmaalla ja Albertille Hollannissa. 03.10 Remontilla rahoiksi Allashärdelli. 03.30 Suomen huutokauppakeisari Kausi 9. HD 18.23 Seikkailevat saappaat 18.30 Dok: Rikard (S) Ohjaaja: Julia Stanislawska, Ruotsi 2018. N: Outi Kero, Elena Leeve, Kari-Pekka Toivonen. Taistelua käydään paremmuudesta, mutta myös kelloa vastaan. (U) HD 19.30 Yle Nyheter TV-nytt HD 19.45 Alokkaat (7) 7/12. Amerikkalaisessa rikosdraamasarjassa New Orleansin NCIS-yksikkö selvittää laivastoon ja merijalkaväkeen liittyviä rikoksia. 03.15 Simpsonit (S) Kotirouvan tunnustukset. Kausi 7, 2/10. (U) HD 00.00 Uutisikkuna. Pontikkapannu myytävänä. Uusinta. Barettimarssi on ohi ja nyt mennään porukalla paikalliseen yökerhoon. 23.30 Stand Up! Kausi 4. HD 17.55 Yle Nyheter TV-nytt HD 18.00 Nallukka (S) Nallukka herää varhain nähdäkseen auringonnousun. Murhaa selvittäessään NCIS-tiimi pääsee huumeringin jäljille, ja Pride kohtaa vanhan tutun. Kohukirjailija Miki Liukkonen puhuu tylsyyden merkityksestä ja omasta alkoholismistaan. Jakso 6/10. 00.30 Kuolen nauruun (16) Hanttari. 23.00 Tankkaustarinat Kausi 2. Miten tämä yhtälö ratkaistaan. Jakso 7/13. HD 18.14 Eläinten esikoulu (S) Ulli, Sello ja Satsuma haluavat leikkiä, että Pikkolo on vauva. 01.40 Julkkis Pomo piilossa Seal. Kausi 15, 10/22. Uusinta. Juustosetti ja pikarit. Kausi 6, 18/20. Jakso 4/10. 20.58 Keno ja Synttärit Klo 21 21.00 Huvila & Huussi Kausi 12. 19.30 Suomen huutokauppakeisari Kausi 9. Olet turvassa. MTV3 04.10 Ulosottomiehet 06.15 Aamusää 06.25 Uutisaamu 07.00 Uutisaamu 08.00 Uutisaamu 09.05 Kesäterassi 09.35 Emmerdale (7) 10.05 Emmerdale (12) 10.35 Kauniit ja rohkeat (S) 11.00 Ostoskanava Tvins.com 12.00 Valitut Palat Collection 12.15 Pilanpäiten 12.30 Jamien parhaat kasvisruoat 13.30 Myyrä 14.30 Selviytyjät 15.30 Suomen surkein kuski 16.30 Kesäterassi Klo 17 17.00 Täydellinen kesä (7) Lörppö ja parittaja. Kausi 11, 39/52. Klo 21 21.00 Subleffa: Viu-hah-hahtaja (7) Viu-hah-hahtaja. 22.30 Subleffa: Backtrace (16) Backtrace. N: Jyrki Kovaleff, Olavi Ahonen. (79’) Pääosissa: Leo Lastumäki, Pentti Siimes, Jyrki Kovaleff, Seppo Laine, Anna-Liisa Ruotsi, Maj-Brit Heljo, Anitta Niemi, Ville-Veikko Salminen. Jakso 4/14. Kotimainen realitysarja. 02.25 Käräytyskamera (7) Isku radioasemalle. Theroux näyttää, miten Joen turhamaisuudella ja petoksilla oli elämää muuttavia seurauksia sekä eläimille että ihmisille hänen ympärillään. HD Klo 21 21.00 Theroux: Tähtäimessä Joe Exotic Palkittu dokumentaristi Louis Theroux palaa 10 vuoden jälkeen Oklahomaan viraalisensaatio Joe Exoticin eli ”Tiger Kingin” suorasta pyynnöstä. Mökkivinkissä kunnostetaan sammaleen valtaama nurmikko. 01.30 Poliisit 2021 (12) Kausi 13. Kausi 6, 4/20. Hannah totuttelee tyttärensä ja ex-miehensä uuden tyttöystävän suhteeseen. Keramiikkakisan neljäs kausi käynnistyy vaativin haastein. HD 20.00 Unelmien maa (7) Kausi 1, osa 4/8. Traumaosasto täyttyy huolestuneista kuorolaisista, kun kuoronjohtaja sairastuu kesken keikkamatkan. KK: Leena Virtanen. 00.30 Ulosottomiehet Perintöriidan jälkipyykkiä. 02.20 Suomen surkein kuski Kipin kapin kapealla radalla. KANAVAT TIISTAI 24 SALON SEUDUN SANOMAT | TIISTAINA 13. Kausi 6, 3/20. T: BBC HD 20.00 Oikeus kuolla 1/6. Uutena juontajana on näyttelijä Siobhán McSweene. (41’) Ohjelman tekstitys teksti-tv:n sivulla 333. Kotimainen peliohjelma. Christian ja Ocean Vikingin sukeltajat altistuvat työssään yhä suuremmille riskeille. Kaksi kierrosta omenaa. Kausi 2, 1/10. (U) Nelonen 04.00 Astral-TV 05.00 Astral-TV 06.00 Bing (S) 06.05 Ritariprinsessa Nella (S) 06.25 Rusty Rivets (S) 06.50 Pyjamasankarit (7) 07.15 Angry Birds Toons (S) 07.20 Angry Birds Toons (S) 07.25 K3 (S) 07.35 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 07.45 LEGO City Adventures (S) 07.55 LEGO Ninjago (7) 08.05 Angry Birds Blues (S) 08.10 Bakugan: Battle Planet (7) 08.35 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7) 09.00 Haluatko miljonääriksi. Uusinta. HD 23.50 Historia: Diktaattorien työkalut (12) 1/6. Olof Film, 2020. Kausi 2, 7/10. 06.53 Saara ja Sorsa (S) 07.03 Rikke (S) 07.10 Kerkko Kukko (S) 07.20 Petran poppoo (S) 07.32 Simo (S) 07.39 Robottijunat (S) 07.51 Askarrellaan 07.57 Vekarat! (S) 08.23 Galaxi 08.24 Tipu Touhukas (S) 08.26 Eksynyt Ozissa (7) 08.50 Jumppahetki: Vetreyttä selkään 09.00 McLeodin tyttäret (12) 09.45 Uusi päivä (S) 10.15 Latela 10.45 Hittimittari 11.30 Suomalainen tangon taika 12.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 13.30 Casualty (12) 14.20 Satuhäät 15.10 Aateli Race hiihtäjien kesäkisa 16.30 Uusi päivä (S) Klo 17 17.00 Pikku Kakkonen HD 18.00 Matkapassi: Hyvät ja pahat ruuat Matkapassin juontajat törmäävät reissuillaan mitä eksoottisimpiin paikallisiin herkkuihin. 18.00 Käräytyskamera (7) Isku radioasemalle. 18.30 Käräytyskamera (12) Halloweenryöstö. Ingrid suunnittelee suuria 50-vuotisjuhlia Fredrikille ja rikkoo seuraelämän pelisääntöjä tukiessaan vaikeassa tilanteessa olevaa ystävätärtä. Ensimmäisessä osassa kilpailijoiden täytyy valaa juustosetti ja pikareita. Iholla on kuitenkin monia ominaisuuksia, joita asiantuntijat valottavat eri esimerkkien avulla. Kausi 9, 4/13. HD 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu Klo 21 21.00 Allsång på Skansen 3/8. 23.30 Elokuvatraileri: Luokkakokous 3 sinkkuristeily (12) 23.35 Rouva Ministeri (7) Puun ja kuoren välissä. Saunanlämmityskisa ja missejä. Takkahuoneessa keskitytään Markus Pöyhösen ja Matti Heikkisen loistokkaisiin huippu-urheiluvuosiin. Yksi kaikkea. 18.30 Emmerdale (7) Jännitystä ilmassa. Kausi 1, 8/10. Aiemmin kuvattu, ennennäkemätön materiaali, saa uuden merkityksen Carole Baskinin murhayrityksen valossa. Ulkoavaruudesta maapallolle saapuneiden ufo-miesten ja heidän ”maallisten” kaksoisolentojensa ratkiriemukas seikkailu. Ingaa pelottaa ajatus kovista kivuista ja tuskallisesta kuolemasta, kun taas Albert on päättänyt kuolla jo ennen kuin kivut valtaavat hänen kehonsa. Kausi 5, 15/20. Häkkilintu. O: Edvin Laine. Miehelle annetaan pistoksena muistiseerumia niskaan siinä toivossa, että mittavan ryöstösaaliin kätköpaikka palautuisi hänen mieleensä... Mira Luodin unelmien piha. (20’) Ohjelman tekstitys teksti-tv:n sivulla 333. Kausi 5, 7/25. 01.25 Myyrä Peli kovenee. Riku Roslundin vieraana valtiovarainministeri Annika Saarikko. Nyt Nallukka ei aio harjata hampaita enää ikinä! HD 18.05 Pehmomonsteri (S) Pehmomonsteri ei oikein tykkää rannalla olemisesta, mutta koska tänään on ”kokeile vielä” -päivä, se yritää löytää rannalla jotakin kivaa tekemistä. Kausi 31, 5/12. Ainoana aseellisesta ryöstöstä selvinnyt varas salakuljetetaan ulos vankilasta, jossa hän on viettänyt seisemän vuotta kärsien muistinmenetyksestä. Susitutkija Riku Lumiaro kertoo kuinka jokainen voi tehdä tekoja luonnon monimuotoisuuden eteen. Elokuva kertoo huutolaispoika Vikke Nilon elämästä 1900-luvun alusta 1960-luvulle. 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Kesäterassi Riku Lumiaro ja Miki Liukkonen. Jakso 18/20. (U) 00.00 Ratsastuksen maailma HD 00.30 Uutisikkuna TV1 04.00 Uutisikkuna 06.25 Ellan matkassa: roomalaisten jäljillä 06.55 Ylen aamu 09.30 Rajankäyntiä: Öljyä laineilla 10.00 Kaikenkarvaiset ystäväni (7) 10.50 8 minuuttia 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.03 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.06 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.09 Yle Uutiset Häme 11.12 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.15 Yle Uutiset Keski-Suomi ja EteläSavo 11.18 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.21 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.24 Yle Uutiset PohjoisSuomi 11.27 Yle Uutiset Lappi 11.30 Rakkaudesta puutarhaan 12.30 Rakkauden ja häpeän hedelmät (12) 13.15 Salakuljettajan laulu (7) 14.45 Itse valtiaat (7) 15.00 Ylen aamun parhaat 15.45 A-studio 16.20 Liftarit: Etelä-Pohjanmaa 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä Klo 17 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi Uutisia alueeltasi HD 17.10 Rakkauden ja häpeän hedelmät (12) Kausi 4, 6/10. (U) HD 20.00 Suuri keramiikkakisa Kausi 4, 1/10. Ohjelman juontavat Tuija Pehkonen ja Lorenz Backman