Takuu 24KK
499;
6%$%.
0)4¯6¯
6%$%.
0)4¯6¯
6%$%.
0)4¯6¯
Pystyykö tietokoneesi polttamaan,
editoimaan ja tallentamaan
musiikkia yhtä aikaa?
Älykkäämmän tietokoneen
saamiseksi valitse
kaksiytiminen
AMD Athlon. 5ms vasteaika
. Ympäristöviranomaiset ovat voineet vaatia tutkimaan paitsi kloorifenolit ja sen
johdannaiset myös öljyiset maat
ja vanhan liimajätehaudan.
Ylitarkastaja Kari Leinonen
Hämeen ympäristökeskuksesta
kiittelee käännettä huojentavaksi
ja merkittäväksi.
Ratkaisu selkiytti KHO:n vuosikirjapäätöstä, jota osapuolet tulkitsivat eri tavoin.
. AMD Ahton 64 X2 4200+
. Windows XP Home Fi
. voimassa 31.3. 0403 066 260, ma-pe 9-18, la 9-14 www.skroy.com
Koskisen Oy:n tutkittava
Kärkölän kloorifenolit
SSS?STT?Merja Åkerlind
Kärkölän 20 vuoden takainen
kloorifenolionnettomuus tuotti
taas tiistaina yhden oikeusratkaisun.
Hämeenlinnan hallinto-oikeus
vahvisti Hämeen ympäristökeskuksen päätöksen, jolla sahateollisuusyritys Koskisen Oy määrättiin selvittämään pilaantuneen
maa- ja pohjavesialueen leveyttä
ja syvyyttä myös aitojensa ulkopuolella.
Vanhan jätehuoltolain perusteella puunjalostusyhtiö velvoitettiin lisäksi laatimaan kunnostussuunnitelmat.
Yksityiskohtaiset puhdistusmääräykset hallinto-oikeus ku-
mosi, koska niiden pohjaksi ei vielä ole kylliksi tietoa. 0500 535 126 www.maurisalo.fi
LAATUMERKIT
6%$%.
0)4¯6¯
6%$%.
0)4¯6¯
DTK Millenia X2 4200GT
. 1099.-
899;
. Tallentava DVD-RW Asema
. Resoluutio Max 1440x900
. Windows XP
Media Center Fi
. Pohjaveden entistäminen talousvedeksi vie joka tapauksessa pidempään ja saattaa vaatia erillisen
ympäristöluvan.
Joensuun
yliopisto
tarjoaa
oikeustiedettä
työn ohessa
SSS?STT
Joensuun yliopisto tarjoaa aikuisopiskelijoille uusia mahdollisuuksia opiskella oikeustiedettä
työn ohessa.
Yliopisto käynnistää yhteistyössä viiden muun oppilaitoksen
kanssa valtakunnallisesti ainutlaatuisen kehittämishankkeen
opintojen suorittamiseksi avoimessa yliopistossa. Äänikortti/Verkkokortti integroitu
. Muistikortinlukija
. 3*USB,VGA-Out, DVI-I,
FIREWIRE, S-VIDEO
. 2048MB Keskusmuisti
. 120GB Kiintolevy
. Etäopiskelua
tuetaan esimerkiksi tuottamalla
oppimateriaalia itseopiskelua
varten, järjestämällä verkko-opetusta ja verkkotenttejä.
Avoimen yliopiston opetus järjestetään yhdessä Etelä-Karjalan, Kainuun, Kuopion ja Savonlinnan kesäyliopistojen sekä ItäHämeen opiston kanssa.. SALON SEUDUN SANOMAT
N:o 72
Irtonumero 1,35 . Intel Core Duo T2250 (1700MHZ)
. maaliskuuta 2007
%
0
-5
Tarj. Toisaalta tuore asetus on lieventänyt pilaantuneelle maalle annettuja raja- ja
tavoitearvoja.
Koskisen Oy vapautettiin uhkasakosta ja vakuudesta, jotka Hämeen ympäristökeskus määräsi
kiistanalaisessa päätöksessään
vuonna 2000. Muistikortinlukija
. 64 X2
6%$%.
0)4¯6¯
Tehokas!
Kahden ytimen ansiosta tietokoneesi suorituskyky
paranee. Saat enemmän aikaan lyhyemmässä ajassa
-digitaaliseen kotiisi sopeutettuna.
Hiljainen ja virtapihi!
AMD:n Cool´nQuiet-tekniikka luo hiljaisemman ja
viileämmän tietokoneen, joka pienemmästä virrankulutuksestaan huolimatta ei tingi suorituskyvystä.
Turvallisempi!
Enhanced Virus Protection. Pohjaveden
sekä joen ja järven pilaantuminen
on kiinteässä yhteydessä tehdasalueella aiheutettuun maaperän
pilaantumiseen.
Hallinto-oikeus toteaa yksimielisessä päätöksessään, ettei jätehuoltolain mukainen vastuu riipu
siitä, onko aine peräisin yhtiön
normaalista toiminnasta vai onnettomuudesta. Rikosjutun
päätteeksi korkein oikeus vapautti
Koskisen Oy:n syytteistä ja kor-
vausvaatimuksista, koska tuomarien mukaan kyseessä oli vuoden
1976 sahapalon aiheuttama vahinko. Äänikortti/Verkkokortti integroitu
. Norman Antivirus
. Ihmettelisin kyllä, jos yhtiö
tyytyisi tähän ratkaisuun.
Leinosen käsityksen mukaan
tehdasalueen maaperän puhdistus voisi alkaa aika nopeasti. Logitech RX300 Optinen hiiri
. ASUS EN7950GT 512MB Näytönohjain
. 15.4. Takuu 36KK
199;
Salo Turuntie 15, Puh. 160GB Kiintolevy
. AMD Sempron 3200+
. Palvelemme ma-pe 9-17.30, la 9-14.
Ajanvaraus Optikko 727 2800, Silmälääkäri 727 2811.
Kansanedustaja
Mauri Salo
Pidetään yhteyttä!
puh. TFT WXGA CrystalView
. Muistikortinlukija 4in1
. (sis. 1024MB Keskusmuisti
. asti. Logitech Internet 350 USB Näppäimistö
. Myös vesilain perusteella nostettu oikeusjuttu veti vesiperän.
Korkein hallinto-oikeus vahvisti
viime vuonna, että Kärkölän tapaukseen voi soveltaa jo kumotun
jätelain roskaamispykälää. alv)
Keskiviikkona 14. Sisäänrakennettu virusturva,
joka estää matoja ja viruksia tuhoamasta tietokonettasi
AMD64-tekniikka
Turvattu käyttökelpoisuus myös pitkälle
tulevaisuuteen ja yhteensopiva Microsoftin 64-bittisten
käyttöjärjestelmien kanssa
Koneita myös hintaluokissa 699,- & 799,-
Fujitsu-Siemens Pi 1536-10
Ovh. Tallentava DVD-RW Asema
. DL DVD+/-RW
. 1024MB Keskusmuisti
. Akku Li-on (kesto n.2h) ?WLAN b/g
. MS Works
. Takuu 24kk
Samsung 940NW 19"TFT Wide
. 700:1 kontrastisuhde
. Varsinaisen asiaratkaisun KHO palautti Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle.
Muilla ei käyttöä
kloorifenoleille
Hämeenlinnan hallinto-oikeuden mukaan kloorifenolit voivat
olla peräisin vain Koskiselta, koska lähitienoilla eivät muut ole
käyttäneet ainetta. VGA Liitäntä
. Windows XP Home Fi
. Takuu 24KK
1049;
DTK Millenia 3200+
. Logitech Deluxe USB Näppäimistö
. ATI Mobility RADEON X1400
128MB (512MB)
. www.synsam.fi
Kokenut vaikuttaja
uudelleen eduskuntaan
TAPAAMASSA
TEITÄ
To 15.3.
Muurla, VPK:n
talolla
klo 19.00.
Pe. 16.3.
kauppakeskus
Plaza klo 14?15.
JUHLATARJOUS
Ostaessasi
silmälasit
saat alennusta
-50 -150
1-teholaseista
moniteholaseista
Turuntie 14, Salo. Integroitu Näytönohjain
. Logitech Optinen hiiri
. 250GB Kiintolevy
. Yhtiö joutuu hoitamaan itse 65 000 euron oikeudenkäyntikulut, koska valitus meni
osin nurin.
Hallinto-oikeuden päätöksestä
voi valittaa korkeimpaan hallintooikeuteen.
Toimitusjohtaja Markku Koskinen Koskisen Oy:stä ei vielä
tiistaina osannut arvioida mahdollisia jatkotoimia.
Oikeusprosessi
toisen jälkeen
Kärkölän keskustaajaman Järvelän juomavedestä löydettiin
vuonna 1987 puunsinistymisenestoainetta 7?14 kertaa yli sallitun.
Kunta rakensi pian uuden vedenottamon.
Tutkijoitten mukaan se alensi
normaaliksi kärköläläisten riskin
sairastua imusolmuke- ja pehmytosakudossyöpiin, joiden vaara
oli rekisteritietojen mukaan ollut
koholla 1970-luvun alkuvuosista
lähtien.
Ympäristöviranomaiset ovat hakeneet pilaantumiselle maksajaa
moneen lakiin nojaten
Kun
muistelee, niin mieleen tulee mediasta tuttu
ay-pomo. Hän
opasti, istuimme kahvia termospullosta juoden ja nautimme metsän hiljaisuudesta.
Muutkin naapurit pysähtelivät portilla ja juttelivat, tulivat kahville ja vastakutsuja olemme saaneet. Ovat tulleet töihin. Iäti. Itse asiassa vain kaksi
hoitokodin kymmenestä vanhuksesta kävelee itse.
***
Vanhusten ulkoilusta kertova juttu avasi
silmät ja käynnisti ajatukset. ?Onneksi halikkolainen
. Polttonesteiden
hintojen muutokset näet johtuvat, näin kerrotaan, tarkkaavaisuudesta ja havainnointikyvyistä. Kun suunnitelma
soluasunnoista tuli julki, se nostatti jonkun verran kohuakin.
Julki on lausuttu lupauksia tai uhkauksia, että kaikki valitusmahdollisuudet tutkitaan ja käytetään.
Valtuusto teki lopulta päätöksensä soluasuntojen rakentamisesta yksimielisesti. Hän auttoi uusia ja outoja
reistaavan kaivomme kanssa ensimmäiseksi
sekä samalla pyysi tulemaan heille iltakahville, juuri sellaisina kuin olimme. Voidakseen kukoistaa tarvitsee paljon lämpöä ja auringonpaistetta. Se vähä,
mitä biopolttoaineita on saatavana, riittää to-
olimme olleet saunassa, itse olin aamutakissa
ja saunasta tulleen näköisenä.
Meistä tuli tutut heti, ja se ystävyys on säilynyt. Systeemi on sellainen, että bensiinin myyjät kiertelevät ympäristössä, varmaan polkupyörällä, koska bensan hinta on
niin korkea. Toimituksen tietoon on tekstareita lukuun ottamatta annettava kaikissa tapauksissa
kirjoittajan nimi ja puhelin- tai sähkö-
epäoikeudenmukaisuuden. Eivät ymmärrä, mitä lapsilisällä saa tai äitiysperuspäivärahalla. Muilla
poliitikoilla muisti lienee heikentynyt.
50 vuotta Salossa
otettiin mukaan, eikä näissä piireissä puhuta
pahaa toisista ihmisistä. Hyvä niin. Typerin selitys, minkä typerin hallintokoneisto on uutisoinut, on että eläkeläisten
lukumäärä vaikuttaa indeksiin. Vierailimme piipahdellen toistemme luona ilman asiaa, rupattelemassa ilmoista, ei tarvinnut tilata kyläilyaikaa.
Muistan lämmöllä naapurin emännän
kanssa tekemiämme marjamatkoja. Hiukkassuodatin vie hiukkaset. Pahkavuori sata kertaa parempi. maaliskuuta 2007
2
Päätoimittaja: Jarmo Vähäsilta
Toimituspäälliköt: Jarmo Lehto ja Virpi Lietzén
Raitis ilma peittoaa unilääkkeet
PÄÄKIRJOITUS
Päivi Malin-Perho
Paavo Lipponen oli puhemiehenä eduskunnan edessä tiistaina viimeisen kerran.
Puhemiehen lähtöpuheet kuunteli presidentti Tarja Halonen.
Lipponen lähti
Eduskunta lopetti neljän vuoden työnsä eilen perinteisiin juhlallisuuksiin. ?Epäluuloinen
. Vaikka se ei olekaan hallituksen tai eduskunnan ansiota kuin joltain osin, tämän vaalikauden aikakirjoihin kasvukausi kirjataan.
Vaalikauden merkittävin poliittinen toimi on ollut ilman muuta
kuntauudistuksen käynnistäminen. Kukapa sitä tuulessa ja viimassa
viitsii kovin syvällistä dialogia käydä,
vaikka halua ja kiinnostusta olisikin.
Tosin ajankohta ei ole eduskuntavaalien suurin ongelma. Vaikka melkein puolet hoitokodin
asukkaista on yli 90-vuotiaita, on heitä pitänyt siirtää vuodeosastolle hoitoa saamaan
vähän. Onkohan kukaan pohtinut sitä, haluaako muualta tuleva majoittua edes tilapäisesti soluasuntoon. Ainakin toreilla ja turuilla ehdokkaiden ja äänestäjien vuorovaikutus saattaisi tiivistyä, kun ilmassa olisi valoa ja lämpöä nykyistä enemmän. Keskustelu asiasta on kuitenkin
vireytynyt myös mediassa, ja epäoikeudenmukaisen nykykäytännön jatkaminen vaikuttaa mahdottomalta.
Jos vaaleja ollaan nyt valmiita rukkaamaan, on vaalipiirien tasapuolistaminen kirjattava hallitusohjelmaan
isoin kirjaimin, vaalipäivän siirtäminen huhtikuun lopulle voidaan mainita sivulauseessa. Maan asiat ovat ainakin
yleisillä mittareilla mitaten poikkeuksellisen hyvällä tolalla.
Tämän vaalikauden päättäjäisiin liittyy sellainen erityinen
asia, että puhemiehen paikalta pois eduskunnasta jäävä Paavo
Lipponen jättää samalla politiikan. Viestin enimmäispituus on 160 merkkiä.
Viestin lopussa on oltava lähettäjän nimi tai nimimerkki.
Toimitus valikoi ja toimituksellisen tavan mukaisesti käsittelee julkaistavat tekstiviestit.
Tekstiviestin hinta on operaattorin tekstiviestistä perimä maksu.. Heistä jokainen on maksanut osuutensa eläketurvasta. ?Äänestän teitä kaikkia
Kirjoittajan mielestä biopolttoaineita käyttäviä autoja olisi suosittava myös verotuksen keinoin.
tai saatavuuden johdosta ole käytettävissä
autoiluun, lähes kaikki Suomen autot seisovat. Sitä
kannattaa harkita ensi vaalikaudella.
Enemmän kuin pohtia vaalien ajankohtaa pitäisi miettiä, miksi äänestäminen ja politiikka ylipäätään eivät
ihmisiä tunnu kiinnostavan.?
Lehdet luki Risto Knuuttila.
postiyhteystiedot.
Kirjoita lyhyesti. Karjatilojen kannattaa alkaa tuottaa metaania liikennepolttoaineeksi, kun sille on tarpeeksi kysyntää. 1,6
miljoonan euron rakennuskustannuksilla
voitaisiin vapailta markkinoilta hankkia
40?50 yksiötä.
Näin se vain virkakoneisto ja politiikka toi-
. Tässä poliittisessa ilmastossa Lipponen on saanut joskus aika sumeilemattomilla puheillaan ja toimintatavoillaan vielä tavallistakin
enemmän huomiota. Pätkätyö
on usein ajankäytöltään sitovampaa ja täysiaikaista. Toimitus valikoi, käsittelee, otsikoi ja tarvittaessa lyhentää
julkaistavat tekstit.
Sähköpostiosoite: sss.mielipide@sss.fi
Postiosoite: SSS/mielipide,
PL 117, 24101 Salo
Mielipidesivun tuottaja:
Risto Knuuttila, (02)7702 340
Luin muutama viikko sitten uutisen, joka
pysäytti minut pitkäksi aikaa. Silloin presidenttikin ajaa etanolipuntolla.
Olavi Toukonummi
Halikko
Salon seudulle oli helppo kotiutua
Kokemuksemme on aivan päinvastainen
kuin nimimerkillä Vieläkin ulkopuolinen lintukodossa (SSS 10.3.). ?Turhake
ki niille harvoille autoille, jotka sitä voivat
käyttää. Koska se
kuitenkin suosii suuria puolueita, ei
asia ole edennyt lainsäädäntötasolle
asti. Hämmästyimme ihmisten ystävällisyyttä, kaupoissa myyjät ja kassat juttelivat, ja tuntui kuin sana kiire olisi täällä vierasta. Omituisia ovat usein
myös vaaliliitot, joihin nykyinen vaalijärjestelmä ajaa puolueita.
Estettä uudistukselle ei ole, sillä korkeasta äänikynnyksestä hyötyvät isot
puolueet ovat suusanallisesti luvanneet tukea pienempien vaatimaa vaalilain muutosta. Miksi vanhuksen, joka on jo
menettänyt terveytensä ja toimintakykynsä,
pitäisi menettää myös ulkoilman raikkaus?
Ulkoilman, joka on käden ulottuvilla jokaisessa hoitolaitoksessa, kun vain astutaan
ovesta ulos. Muutimme tosin 130
kilometrin päästä ja 1980-luvulla. Korkea aika tehdä jotain uutta
ja radikaalia. Onhan se selvä, että muutettaessa uudelle paikkakunnalle tuntee itsensä ulkopuoliseksi. ?Köh köh
. Mihin ihmeeseen eläkeläiset tarvitsevat
enemmän rahaa. Hallinto pyörittää superinflaatiota palkka-hintamyllyllä kuvitellen eläkeläisten uskovan sitä talouskasvuksi, jota he eivät muka ole ansainneet. Nykyiset päättäjät ovat niin nuoria, ettei muistikuvaa soluasunnoista ole. Meiltä ei udeltu, ei tivattu, he eivät
kertoneet mitään pahaa naapureista, viihdyimme toistemme seurassa semmoisina
kuin olimme. Itse emme omista
hehtaareita, mutta siitä huolimatta meidät
Soluhuumaa Salossa
Kustannusarvion mukaan uudet kevytrakenteiset parakkityyppiset soluasunnot maksavat 1 700 euroa neliö. He ovat muutenkin jo
kuin kotonaan sähköisessä maailmassa, joten äänestäminen netin välityksellä olisi tervetullut vaihtoehto. ovat
tavallisia, ystävällisiä, kovaa työtä nuoresta
lähtien tehneitä ihmisiä. ?Kyläläinen
. Sokeat Reetat, märkähatut ja nahkurin orret ovat tyypillistä värikästä Lipposta.
Nopea ratkaisu
Salon kaupunki teki nopeassa tahdissa päätökset vastaanottoasuntojen rakentamisesta Isohärjänmäkeen. Raaka-aineina ovat peltoviljelyn tuotteet, metsätähteet ja orgaaniset
yhdyskuntajätteet. Poliitikot, lopettakaa puhuminen veronkevennyksistä ja laittakaa tiet kuntoon.
?Duunari
. Kyllä Salo on varakas, kun on varaa rakentaa 1,6 miljoonalla eurolla laskeutumispaikkoja muualta tuleville, jotka maksavat
veronsa muualle. ?Kukkien ihailija
. Touhusimme omissa oloissamme hämmentyneenä ilman tuttuja.
Hämmästyksemme oli valtava, kun ensimmäisenä juhannusiltana eräs naapureista tuli rohkeasti esittäytymään ja katsomaan
uusia naapureita. Ehkä saamme
taas 5 euroa/kk. ?Aloitetaan
. Päättyneen vaalikauden Lipponen on ollut puhemiehenä, mutta näkyvän roolin hän on siinäkin ottanut.
Politiikka on henkilöitynyt, se on kiistaton tosiasia. Milloin saadaan virkavalta valvomaan
Romsilan läpi kiitäviä autoja, traktoreita,
rekkoja ja kohta myös moottoripyöriä. ?Ainaista valitusta
. Yläpuolellani soluasunto, ei
hiiren hiiskausta. Avoin haastattelu Vilppaan tilanteesta.
Kiitos siitä. Yksityinen hoitokoti on hankkinut ulkopyörätuoleja, jotka kulkevat kevyesti ulkona myös talvella.
Lehden jutussa kerrottiin, kuinka vanhukset puetaan joka päivä lämpimiin vaatteisiin
ja heidät viedään kelkoilla ulos. ?Luottamusmies
. Onko niin, että meillä pidetään lähes itsestään selvänä
sitä, että kävelykykynsä menettänyt vanhus
on sidottu neljän seinän sisään. Se on vain luonnollinen asia ja selviö.
Jos ajattelemme itseämme, tunnustaa kuitenkin varmaan jokainen, mitä merkitsee
raitis ulkoilma. Ulospääsyä
ei määrää se, millaisessa kunnossa vanhus
on, vaan ulos pääsevät myös vuoteisiin hoidettavat vanhukset. ?Suutari
. Mikäli soluasuntoja ei
tarvita, ne voidaan purkaa ja siirtää muualle.
Neljän hengen (104 m²) soluasunnon hinta
on 178 000 eli yhtensä 1 602 000 euroa. ?R-69
. Kyllä ihminen on evoluution huippu,
vaikka ei osaakaan lentää. Sitten kun bensiiniä ei enää hinnan
nalla, mitä on saavutettu. Eivät linnut osaa
kirjoittaa tekstaripalstalle. Ei ole reilua eikä demokraattista, että rima pienissä vaalipiireissä on monta kertaa korkeammalla
kuin suurissa. Kirjoita mieluimmin nimellä, mutta nimimerkilläkin voit kirjoittaa. Ja kun yksi näkee toisen nostavan hintaa, kiirehtii omalla asemalleen nostamaan, ja kolmas näkee sen ja tekee samoin.
Koko maata katsellen homma tuntuu taianomaiselta, mutta jotenkin se vain pelaa.
Viimeisimmät näytöt nähtiin, kun myyjät
tiedostivat hiihtolomien alkaneen.?
Lauri Oilinki
Uutispäivä Demarissa
. Jos häntä
KOLUMNI
pyörätuolissa kuljetetaankin, niin vain sisällä syömään ja vessaan tai korkeintaan kesällä pihalle.
Meillä osataan (onneksi) olla huolissaan
vanhusten riittävästä ravinnon saannista ja
lääkkeiden liiasta kulutuksesta, mutta ulkoilun puuttumista ei nähdä edes huolenaiheena. Uusien ja vanhojen dieselien välillä on valtava ero; vanhat haistaa,
uusista vain hiilidioksidin. Liikutuksen kyynelet nousevat, kun
kaikki epäitsekkäästi pyrkivät eduskuntaan puolustamaan köyhiä. Näistä saadaan dieselöljyä, etanolia tai metaanikaasua riippuen käytetystä prosessista.
Metaanin valmistus mädättämällä on yksinkertaista, ja koska lähes kaikki orgaaninen jäte voidaan näin hyödyntää, vähenee
kaatopaikkakuormitus oleellisesti. ?Pahkavuorelainen
. ?Säästö 600 000
. Sukulaiset
eivät edes kysyneet, kuinka selviämme. Lipponen ei tässä suhteessa selvästikään
ole itseään säästänyt: varovainen diplomaattisuus sanavalinnoissa tai muissakaan valinnoissa ei ole Lipposen tapoihin kuulunut.
Politiikan jättävän Lipposen ansioksi voi lukea ainakin sen, että hän on ollut politiikassa poikkeuksellisen värikäs hahmo. Muistettakoon, että Suomessa vanhuksille syötetään laitoksissa psyykenlääkkeitä eniten pohjoismaista.
Toholammilla on todettu, että raitis ulkoilma on lisännyt myös vanhusten vastustuskykyä. Se miten kotiutuu, on kahden
kauppa. ?Saloon muuttanut viihtyjä
. Jos joku sanoo, että vanhusten ulkoiluttaminen maksaa, niin vuodeosastohoito
vasta maksaakin.
Ulkoilun vaikutukset vetävät hiljaiseksi.
Pukemisen vaiva kutistuu pieneksi sen rin-
TÄTÄ MIELTÄ
Esko Keski-Vähälä
LEHTO
. ?Realisti
040-7711 777 Tekstarit-palstalle otetaan vastaan matkapuhelimella lähetettyjä
tekstiviestejä. Suomessa valitaan liian vanhoja kansanedustajiksi. ?Ak
. SAK-mainos on tekijänsä näköinen. Unilääkkeitä ja rauhoittavia lääkkeitä
ei tarvita enää lainkaan. Se aktivoisi
nuoria.
?Viron parlamenttivaaleissa oli ensimmäistä kertaa mahdollisuus äänestää sähköisesti.
Se on asia, johon varsinkin nuoret
tarttuisivat mielipidetiedustelujen mukaan kernaasti. kohti hyvillä mielin. Siitähän ihmisarvoisessa elämässä on pohjimmiltaan kyse.
mivat veronmaksajien rahoilla. ?Uusi diesel
. He
tiesivät, että menetimme lapsemme, mutta
eivät apua tarjonneet. Onko velkavankeudessa elävä omakotiasukas jotenkin parempi ihminen kuin soluasuntoihminen. Samat 36 ihmistä mahtuisivat yhdeksään
erilliseen valmistaloon. Vanhukset ovat entistä pirteämpiä, joten heitä on entistä helpompi hoitaa. ?Velaton
. Väitän, että kyllä
riittää. Pitkä turvaväli. Epäilen, että eivät tule kelpaamaan tulijan asunnoksi. Vaalipäivän siirto voitaisiin kietaista samaan pakettiin.?
KANSAN UUTISET paketoisi samoin vaalien myöhentämisen ja
vaalijärjestelmän tasaamisen.
?Kaikki suurimmat puolueet myöntävät periaatteessa nykyjärjestelmän
KERRO KANTASI
Kirjoita Tätä mieltä -palstalle mielipiteesi. Vaimon
hämmentyneen katseen tajusin jälkeenpäin,
Kirjoittaja on Salon Seudun
Sanomien toimittaja
***
paivi.malin-perho@sss.fi
TEKSTARIT
Kyllä bioenergiaa autoiluun riittää
Kirjoituksessaan (SSS 7.3.) Pertti Hemmilä
toi julki kannatettavia ajatuksia bioenergian
kehittämisestä. Väestömuutosten
seurauksena vaalipiirien väliset äänikynnyserot ovat kasvaneet kohtuuttomuuksiin. Tuskin aina on ajettu autoilla jäällä,
kun autojakaan ei ole aina ollut. Ei
jokaisen pitkään mukana olleenkaan poliitikon jäljiltä jää sananparsia tai muita tavaramerkkejä, jotka muistettaisiin. Taso olisi parempi ja
muu vuokraus tai myynti yksitellen helppoa,
jos tarve vähenee. 75-vuotias sänkypotilas Toholammilta totesi lehdessä, että
toisinaan tympäisee pukea lämpimiä vaatteita, mutta kyllä virkistää, kun pääsee ulos.
Kun mieli on virkeä, on myös elämä elämisen arvoista. Voi vain kuvitella sen hetken ar-
voa, kun ulkoilu katkaisee vanhuksen laitospäivän.
***
Toholammilaisen hoitokodin johtaja kertoi
Helsingin Sanomissa ulkoiluttamisen vaikutuksista. Vaalikauden leimallisin piirre on ollut huippunopea ja ennusteet jyrännyt talouskasvu. Se oli ainakin selvä osoitus siitä,
että kaupunki haluaa osaltaan helpottaa lisätyövoiman saamista kaupunkiin, jos ja kun paikalliset yritykset kykenevät lisää
ihmisiä työllistämään.
MUISTA LEHDISTÄ
Kesäkeleillä äänestämään
AAMULEHDEN mielestä vaalien
siirtäminen talvesta parempaan
ajankohtaan kyllä käy, mutta samalla pitäisi kaataa liian korkeiksi nousseet äänikynnykset. Sitä toivon kaikille naisille. Kerrostalo. ?Ennemmin työtön
. Tupuri ja Tupuri, mikä ihme siellä Tupurissa on. Uudistuksen lopputulosta
ei vielä tiedetä, mutta jo prosessin paneminen liikkeelle kesken
vaalikauden ja hallitusohjelman ulkopuolelta on punamullalta
hämmästyttävä suoritus.
Kansanedustajat lähtevät kaikesta päätellen uusia haasteita ?
vaaleja tai muita . Näin käy, koska autokannan uusiminen
vie vähintään kymmenen vuotta. Se on
vaalipäivää suurempi ongelma.
?Mikä ettei. Avun siinä vaiheessa
saimme aivan ventovierailta ihmisiltä, jotka
riensivät auttamaan jopa käytännön asioissa.
Kaikki se tuki, jota saimme osaksemme on
niin iso asia, ettemme osaa näitä ihmisiä kylliksi kiittää.
Nämä ihmiset auttoivat meitä sopeutumaan paikkakunnalle, ja nykyään on tunne,
että täällä olen itsekin syntynyt.
Elä ja anna toistenkin elää
VÄLIHUUTO
Systeemi
toimii
?Isoja poikia ja isojen poikien firmoja on
syytetty, että kartellina järjestelevät hintoja.
Kun yhdessä sopii hinnat, ei tarvitse turhaan kilpailla keskenään.
Bensiinikauppiaita ei moisesta voi syyttää,
eikä kyllä uskaltaisikaan. Joka päivä keskuksessa
kahvilla, joka kuu risteilyllä ja Virossa, ei
huollettavia, alennukset lipuista, menee
teatteriin tai matkoille. Teollisuusmaissa lisääntyvä bioenergian tuotanto myös hillitsee öljyntuottajamaiden haluja käyttää öljyä poliittisena aseena
sekä tasoittaa sen hintapaineita.
Paikalliset laitokset tulevat olemaan merkittävä työllistäjä. Vaikka lääketiede on hyvin pitkälle kehittynyt, yskää se ei pysty auttamaan. ?Jokainen
. Verohelpotuksin on suosittava sellaisia autoja, jotka voivat käyttää bensiinin
ohella metaanikaasua ja ovat sopivan pieniruokaisia.
Yleensä bioenergiaa käsittelevät kirjoitukset toteavat, että maamme peltojen tuotto ei
riitä liikenteen tarpeisiin. Kansanedustajan kannattaisi kerrata
pätkätyön ja osa-aikatyön eroja. Lipposen yli 40 vuotta kestäneen poliittisen uran huippuhetket ovat tietysti kaksi kautta
pääministerinä. Ällistynyt olen siitä tavasta,
kuinka nämä ?hehtaareittain -ihmiset. Pienehköt paikalliset tuotantolaitokset, joiden raaka-aineen sekä lopputuotteen kuljetusmatkat jäävät lyhyiksi, ovat
edullisia tavoiteltaessa energiaomavaraisuutta. Millainen tunne on muutamaksi päiväksi sisälle pakottaneen sairauden jälkeen päästä ulos ja vetää keuhkot
täyteen happea. Helsingin Sanomat kertoi Toholammilla sijaitsevasta
vanhusten hoitokodista, jossa vanhukset
pääsevät ulos (HS 29.1.). Viimeistään se sai minut haukkomaan henkeä. Moottoriurheilu tarpeeton saastuttaja. Nykyajan naisissa on se vika, etteivät he
kunnioita miehiä tarpeeksi. Keinoja vaalijärjestelmän tasaamiseen on useita.?
LÄNSI-SUOMI hakisi vaaleihin
vauhtia sähköisen äänestämisen
mahdollisuuksista. ?Sortajien valhe
. He tulevat kysymään suoraan asian, jota ehkä pohtivat tai
kuulevat meistä muiden puhuvan.
Silloin kun itse olimme avun tarpeessa, parhaan avun saimme juuri näiltä ihmisiltä täällä ventovieraalla paikkakunnalla. Ilmeisesti
kaupungin virkailijoille, kaupunginhallitukselle ja 33 valtuutetulle on hankittu uusi uljas kristallipallo, niin varmaa tulevaisuuden
ennustaminen tuntuu olevan.
Salossa on kaksi kertaa kokeiltu soluasuntoja. Mielipide
Keskiviikkona 14. En ikinä sinne muuttaisi. ?D
. Vaikuttivatko matkan lyhyys ja aika siihen, että vastaanotostamme jäivät toisenlaiset muistot?
Tulimme arkana ja uteliaana uudelle paikkakunnalle. Ministerit kuvittelevat, että rahvas on
niin yksinkertaista, että se uskoo mitä tahansa pajunköyttä. Nainen on kuin kukka
Salon yksikkö tekee muovista uusioraaka-ainetta, joka matkaa pääasiassa
vientimarkkinoille.
Yrityksen toimitusjohtaja Mika Surakka kertoo kierrätysmuovituotteiden kysynnän olleen viime vuosina
kasvussa, koska neitseellinen muovi on
kallistunut huimasti.
Sivu 12
Anneli Kajander-Ekström
Auringonlämmöstä ja päiväkahvista nauttivat Salon torilla monien muiden muassa talousjohtaja Seppo Juntti (vas.) tarkastusinsinööri Timo Tammi, pelastuslaitoksen töistä eläkkeellä oleva Risto Kataja ja vuosilomalainen, työsuojelupiirin tarkastaja Pertti Aitio.
Salon torikahvittelijoiden kesäkausi vauhtiin
Aloitus viikkoa aikaisemmin kuin yleensä
SSS?Irmeli Suvenmaa
Kevät etenee huimin harppauksin Salon
seudulla. Takapellon ja Jokivarren
alueilta saadaan omakotitontteja
myyntiin todennäköisesti kevääksi
2009.
Lisäksi Muurlan suunnitelmissa on
neljä uutta asuinaluetta, joiden kaavoitus alkaa vuosina 2008?2010.
Sivu 9
Jätemuovin
runsas tarjonta
toi Muovixin
Saloon
SSS?Suvi Kulla
Riihimäkeläinen Muovix Oy on aloittanut toiminnan Salon Meriniityllä. Lähes kymmenen
asteen lämpötila ei kuitenkaan ole aivan tavanomainen maaliskuun alkupuolella mitattuna.
Lämpötila on ollut viime päivinä viitisen astetta yli keskimääräisen koko maassa.
Outi Mecklin kuorii ja pilkkoo omenat
helposti naposteltaviksi eväiksi.
Eväät ovat
tärkeä osa
ylioppilaskoetta
SSS?Anneli Kajander-Ekström
Ilman kunnon eväitä ei pärjää, ei edes
ylioppilaskirjoituksissa. Kyseessä on inhimillinen erehdys. Kurniva vatsa
ja laskeva verensokeri ovat ikäviä kavereita, kun pitäisi olla terävimmillään.
Hedelmät, voileivät, suklaapatukat ja
vauvojen hedelmäsoseet ovat kestosuosikkeja, joiden voimalla abit kirjoittavat vuodesta toiseen. Lehtori Maarit Maaranen Varsinais-Suomen maaseutuoppilaitoksesta sanoo, että puita ja pensaita voi jo leikata, sillä silmut alkavat äkkiä turvota.
Parhaillaan voi leikata myös havuja, jotta ne lähtisivät
haaromaan.
Koska maa on vielä roudassa, pitäisi ikivihreät kasvit
olla suojassa auringon paahteelta. maaliskuuta 2007
Luvattomat vaalimainokset poistettiin
Piivolley teki
selvää jälkeä
UUTISET 7
Halpalentoalalle povataan
veristä pudotuskilpailua
URHEILU 16
TALOUS 12
Posti jakoi ennakkoäänet
väärään osoitteeseen
Sää:
Puoliselkeää
+8
Takasivu
20 äänestyslipun sisältävää kuorta tuotiin Salon Seudun Sanomiin
Minna Määttänen
SSS?Kirsi Siekkinen
Salon posti jakoi tiistaina ennakkoääniä sisältäviä kirjekuoria väärään osoitteeseen.
Yhteensä 20 Salon keskusvaalilautakunnalle
osoitettua kirjekuorta päätyi aamulla Salon
Seudun Sanomien vastaanottotiskille yhdessä lehden muun postin kanssa.
Postin mukaan sekaannus johtuu lajittelu-
virheestä. Alaluusuan mukaan harharetkelle joutuneet ennakkoäänet on annettu jollain toisella paikkakunnalla, ja ne ovat olleet matkalla Salon
keskusvaalilautakunnalle
. Helsinki-Vantaalla mitattiin iltapäivällä yli kymme-
nen astetta. Sekin on arvoitus, miten sipulikasvit juurtuivat lämpimänä syksynä.
Sivu 6
Ihoa hivelevä auringonlämpö sai torikansan
toivomaan, että samanlaista säätä jatkuisi
vappuun saakka. Lehden lokeron numero on 117 ja
kaupungin 77.
. Torikahvioyrittäjä Henri
Kurila säilytti kuitenkin vuosien kokemuksesta kehittyneen realistisuutensa:
. Ripeästä kevääntulosta Salossa kertoo muun muassa torikahvittelukauden
avaus viikkoa aikaisemmin kuin yleensä ai-
empina vuosina. Kun koe on ohi, loput herkut nautiskellaan helpottuneissa tunnelmissa.
Sivu 15. Vaalisalaisuuden vaarantuminen on ollut todella
lähellä. Eilen Salon torilla saatiin
nautiskella kahvin ohessa lähes kymmenasteisesta ulkolämmöstä.
Lämmin sää aikaistaa puutarhatöitä
SSS?Elina Lahti
Tavallista lämpimämpi kevätsää aikaistaa kotipuutarhureiden töitä. Äänethän olisivat voineet päätyä ke-
Ennakkoäänestysliput tulivat lehtitaloon muun postin mukana.
Irmeli Suvenmaa
Muurla
haalii lisää
asukkaita
SSS?Vesa Käiväräinen
Muurla aikoo haalia lisää asukkaita
kaavoittamalla keskustan tuntumaan
uusia asuinalueita.
Kunta aloittaa tänä vuonna kaksi
kaavahanketta koulun ja kirjaston tuntumassa. Käyn
virheen läpi lajittelijoiden kanssa ja korostan
heille tarkkuutta, palveluesimies Simo Vahos Postista sanoo.
nelle tahansa kuntalaiselle, Alaluusua harmittelee.
Salon Seudun Sanomat toimitti kaikki 20
kirjekuorta heti lähetin avulla takaisin postiin.
Sivu 5
Salon kaupungin vaalivastaava Petri Alaluusua tyrmistyi kuultuaan virheestä. Kaikkea postia pitää käsitellä huolellisesti. Silti eväiden
valitseminen ei ole yhdentekevää, vaan
vaatii suunnitelmallisuutta.
Halikkolainen abi Outi Mecklin on
huomannut kavereidensa kanssa, että
pääsääntöisesti eväitä on hankittu liikaa. Aivan varmasti yksi takatalvi vielä tulee.
Niin on ollut joka kevät Salossa, Kurila en-
nusti.
Joka tapauksessa torikahvittelukausi ehtii
venyä nykyisin melko pitkäksi, kun viime
vuonna se lämpimän syksyn ansiosta jatkui
aina marraskuuhun saakka.
Sivu 4
Vuoden lämpöennätykset rikki
Lämpötila nousi
Salossa 9,3 asteeseen
SSS?STT
Vuoden lämpöennätykset menivät tiistaina rikki monin
paikoin. Salon Seudun Sanomien ja Salon
kaupungin postit lajitellaan käsin viereisiin
lokeroihin. Kyseessä on erittäin paha moka. Salon Kärkän havaintoasemalla elohopea kipusi
parhaimmillaan 9,3 asteeseen ja Kiikalan lentokentällä 8,9
asteeseen.
Tiistai oli alkuvuoden lämpimin myös Salon seudulla, mutta kaikkien aikojen ennätyksiin ei ylletty. Jätemuovia käsittelevä tehdas työllistää
18 henkeä.
Kierrätysmuovituotteita tekevä Muovix päätti perustaa uuden tehtaan juuri Saloon, koska elektroniikkateollisuus tuottaa runsaasti jätemuovia. Omalla logollasi
mainoskynät ja
mainoskansiot
SALON SEUDUN SANOMAT
Helsingintie 5, Salo
Konttoriforumin yhteydessä,
www.llf.fi
Keskiviikkona 14. Maaranen neuvoo, että
juurelle voi kaataa myös lämmintä vettä, jolloin routa sulaa.
Harvinaisen lämmin sää on herättänyt myös kasvit.
Tulppaanit pilkistävät mullasta ja kasvavat vauhdilla.
Maaranen pohtii, miten niille käy, jos tulee ankara takatalvi
65?74-vuotiaista jo yli puolet on antanut äänensä. Äänestysreissulla tutustuttiin Suomen
konsulaattiin Brasiliassa, annettiin ääni eduskuntavaaleihin,
päästiin käväisemään konsulaatin alakerrassa olevassa ostoskeskuksessa ja saatiin tietoa brasilialaisesta vaalijärjestelmästä.
. Ulkomailla asuvia äänioikeutettuja suomalaisia on yli 200 000.
Eniten ennakkoääniä annettiin
Ruotsissa ja Espanjassa.
Eduskuntavaalien ennakkoäänestys vilkastui selvästi edellisvaaleista. Lisää väkeä tarvitaan äkillisten sairauslomien ja täydennyskoulutuksen sijaistamiseen.
Viime vuonna kotipalvelussa oli
tilapäinen sijainen 113 päivää ja
päivähoidossa 188 päivää.
SSS?Minna Filppu
Kuusjoki
kaavailee
tilapäistä
ryhmistä
Kuusjoelle suunnitellaan tilapäisen ryhmäperhepäiväkodin
perustamista hoitolasten määrän
noustessa.
Sosiaalilautakunta esitti Jalavatie 6:n huoneiston käyttöönottoa ja kahden uuden hoitajan
palkkaamista kevään aikana.
Kunnanhallitus palautti asian
valmisteluun, jonka aikana tutkitaan mahdollisuutta perustaa
kolmen hoitajan ryhmäperhepäivähoitokoti.
Kuusjoella toimii kaksi Jalavatien ryhmistä, Raatalan ryhmis ja
Ylikulman ryhmis sekä väliaikaiseksi tarkoitettu Muksulan ryhmis.
SSS?Minna Filppu
Nivelaxin
koulun kohtalo
ratkeaa kesällä
Västanfjärdin Nivelaxin koulun laajennukselle ja peruskorjaukselle etsitään raVästan- hoitusta.
Tavoitteena on laafjärd
tia kevään aikana rakennussuunnitelmat, kustannusarvio ja selvitys rahoituksesta,
jotta kunnanvaltuusto voi kesäkuussa päättää, korjataanko tilat
koululaisille.
Västanfjärdin kunnanvaltuusto
päätti keväällä, että kaikki Västanfjärdin oppilaat sijoitetaan Nivelaxin kouluun, mikäli peruskorjaus ja laajennus voidaan toteuttaa.
SSS?Lilli Jokela
Eikompostoivien
jätemaksut
nousevat
Västanfjärdissä
Västanfjärdissä
jätemaksut
nousevat talouksissa, jotka eivät
kompostoi. Tuntuu siltä, että postihan
voi kuljettaa äänet periaatteessa
ihan mihin tahansa, hän pohtii.
SSS?Hia Sjöblom
Äänestysaktiivisuus Salon seudulla
SSS
PÄIVÄÄ
VAALEIHIN
Salon postin palveluesimies Simo Vahos on tapahtuneesta pahoillaan. Erotus olisi kyl-
lä havaittu, mutta kuoria olisi ollut miltei mahdotonta jäljittää.
Kuoret olisivat saattaneet päätyä
jollekin, joka ei olisi hoitanut niitä
eteenpäin, hän sanoo.
. He
asuvat Kruusilassa, eivätkä juuri-
kaan asioi Kiikalan keskustassa,
missä vaalipäivänä pitäisi äänestää.
Ulkomaisissa edustustoissa äänesti sekä ulkomailla asuvia suomalaisia että suomalaisia matkailijoita. Uutiset
Keskiviikkona 14. Työssä vaaditaan
tarkkuutta, ja kaikkea postia on
käsiteltävä huolellisesti.
Vahoksen tietoon ei ole tullut
muita Salossa sattuneita ennakkoäänien lajitteluvirheitä. Posti varmaan huolehtii siitä, ettei tämmöistä töpinkiä enää satu, Alaluusua painottaa.
Pekka ja Kaarina Heininen äänestivät Rio de Janeirossa
?Sopisikohan Brasilian
äänestyspakko meillekin??
Kiikalan Kruusilassa asuvat
Pekka ja Kaarina Heininen kävivät äänestämässä ennakkoon
Rio de Janeiron Suomen konsulaatissa. Meille on tullut kaupungin
postia ennenkin, mutta oletin, että äänet matkaavat turvallisemmin. maaliskuuta) tekemässä tutkimuksessa
keskustan kannatukseksi mitattiin nyt 24,1 prosenttia, kun se
kuukausi sitten oli 23,7. Uudehkon kevytperävaunun päällä on Loimaan poliisin tietojen mukaan ollut renkaita.
Varkaus on tapahtunut todennäköisesti kahden, kolmen aikaan aamulla. Ennakkoäänet on annettu jollain toisella paikkakunnalla, ja
sieltä ne on lähetetty postin matkassa meille. Yli 16-vuotias
saa äänestää, ja 18?70-vuotiaille
se on pakollista. Nyt on käynyt vahinko,
josta ilman muuta keskustelen tekijän kanssa. Opas kertoi ennakkoäänestämisen mahdollisuudesta, ja porukasta noin puolet innostui mukaan, Kaarina Heininen kertoi.
Hän piti kokemusta mielenkiintoisena. Esimerkiksi
eläke saattaa laskea, jos jättää
kansalaisoikeutensa ja äänestyspakkonsa käyttämättä, Kaarina
Heininen sanoo ja pohtii, mahtai-
siko pakko olla hyvä kikka Suomessakin äänestysaktiivisuuden
nostamiseen.
Äänestystapahtumassa konsulaatissa piti olla mukana passi.
Kaarina Heininen kertoo, että
turvatoimet olivat tiukat.
. Heinisillä on kuitenkin tapana äänestää ennakkoon. Peränpitäjiksi jäivät nuoremmat ikäluokat: 18?24-vuotiaista
vajaat 15 prosenttia on äänestänyt ennakkoon.
Suuret puolueet suosittuja
Halikon nuorisovaaleissa
SSS?Minna Passi
Kolme suurta puoluetta jyräsivät Halikon lukiossa järjestetyissä nuorisovaaleissa.
Suosituin ehdokas oli keskustan
halikkolainen Päivi Pölönen, joka keräsi 18 ääntä. Kirjekuoret olivat Postin tuomassa muovilaatikossa lehden ja
Hansaprintin postien seassa. Omissa ennakkoäänestyspaikoissamme annetut
äänet kulkevat vaalivirkailijoiden
matkassa joka ilta äänestyksen
päätteeksi holviin. Samalla kokoomus on lisännyt kannatustaan yhdellä prosenttiyksiköllä
ja lähestyy demareiden suosiota.
Research Internationalin kuluneen viikon aikana (5.?12. Liki 1,2 miljoonaa kansalaista äänesti ennakkoäänestyksen aikana. Heiniset olivat kiertomatkalla Argentiinassa ja Brasiliassa parinkymmenen hengen
suomalaisryhmässä.
Ennakkoäänet(%)
2007
Ennakkoäänestys
viimekertaista
vilkkaampaa
Bergman pitää uskomattomana,
että posti voi kuljettaa nipun ennakkoääniä väärään osoitteeseen.
. Oikeusministeriön vaalijohtajan Arto Jääskeläisen mukaan ennakkoääniä voi satunnaisesti päätyä
vääriin paikkoihin.
. Säikähdin, että mitä ihmettä ne siellä
tekevät. Brasiliassa on äänestyspakko,
ja siksi äänestysprosentit nousevat aina korkeiksi. Kokoomuksen osuudeksi tuli nyt 21,1
prosenttia.
Kosken keskustan lähettyviltä
teollisuusalueelta katosi maanantain ja tiistain välisenä yönä
peräkärry, jonka rekisteritunnus
on WIE-499. Aamulla toimitamme postin kuljetettavaksi ne
kuoret, jotka eivät kuulu Salon
keskusvaalilautakunnalle, Ala-
luusua kertoo.
Jos kirjekuoret olisivat jääneet
kadoksiin, puuttuvat äänet olisi
Alaluusuan mukaan havaittu viimeistään perjantai-iltana keskusvaalilautakunnan kokouksessa.
. Salon tapauksen suuruiset määrät ovat
hyvin harvinaisia, Jääskeläinen
sanoo.
KOTIKUNTA
EDUSKUNTAVAALIEN
ENNAKKOÄÄNESTYS 7.?13.3.2007
KUNTA
. Saamme tiedot kullakin paikkakunnalla annettujen ennakkoäänten määristä ja vertaamme lukua meille toimitettujen ennakkoäänten määrään. Työmarkkina-aseman epävarmuuden takia ei esimerkiksi uskalleta perustaa perhettä tai ostaa asuntoa. Passin kuva varmistettiin uudella kuvalla, joka tallennettiin
jonnekin konsulaatin arkistoihin.
Heinisille tämä oli ensimmäinen
kerta, kun he äänestivät ulkomailla. Kahden aiemmin palkatun työaika menee lähes täysin vuosilomansijaisuuksien ja pitkien, ennalta tiedossa
olevien sairauslomien tekemiseen. Kolmannen sijan nappasi
kokoomuksen Matti Rantanen
12 äänellä. maaliskuuta 2007
sss.toimitus@sss.fi
Jakeluvirhe toi nipun
ennakkoääniä lehtitaloon
Minna Määttänen
Ääniä
sisältävät
kirjekuoret
kulkevat
tavallisen
postin
matkassa
SSS?Kirsi Siekkinen
Salon Seudun Sanomien vastaanottovirkailija Raija Bergman hämmästyi tiistaiaamuna,
kun hän löysi lehden postin joukosta 20 keltavalkoista kirjekuorta. Jos jättää äänestämättä, rangaistus tulee menetettyinä etuuksina. Vauhdikkainta
äänestys oli viimeisenä päivänä
tiistaina, jolloin noin 270 000 kan-
salaista eli 6,6 prosenttia äänioikeutetuista kävi ilmaisemassa,
kenet haluaisi kansanedustajaksi.
Aiempien vaalien tapaan naiset
ovat olleet miehiä innokkaampia
ennakkoäänestäjiä. Viime vaaleissa ennakkoon äänesti kuitenkin 43,0
Postin lajittelija
sekoittanut lokerot
prosenttia äänestysikäisistä.
Takapakkia otettiin myös Kiikalassa, Kiskossa, Muurlassa, Perttelissä, Västanfjärdissä ja Kemiössä.
Yhdessäkään kunnassa ei kuitenkaan ylletty viime presidentinvaalien kummankaan kierroksen
tasolle, vaikka Marttilassa päästiin lähelle.
Koko maassa äänensä antoi ennakkoon 29,2 prosenttia äänioikeutetuista eli runsaat kolme prosenttiyksikköä enemmän kuin viime vaaleissa. Parempi olisi korostaa
äänestämisen mielekkyyttä: miten minä
voin äänestämällä vaikuttaa ja mitä minä
sillä ilmaisen itsestäni.
Siitä ei ole kyse, etteivätkö nuoret olisi
kiinnostuneita politiikasta ja vaikuttamisesta. Ääniä annetaan yli miljoona,
joten ei ole mahdotonta vaan ei tavallistakaan, että murto-osa ei tule perille. Ennakkoäänestyksen vilkkaus ounastelee sitä, että vaali-into saattaa nousta edellisistä eduskuntavaaleista. Ulkomailla asuvat suomalaiset ovat äänestäneet vilkkaammin kuin edellisissä vaaleissa.
Edustustoissa eri puolilla maailmaa kävi runsaat 27 000 äänestäjää. Monet heistä vain pitävät muita vaikuttamisen tapoja kuin äänestämistä itselleen luontevampina.
Tosin aitoon huoleenkin voi olla aihetta.
Kun aiemmin äänestämässä käynti vakiintui
nopeasti aikuistumisen myötä, osana ?aikuisen roolin. Tiistai-illan alustavan tiedon perusteella jo yli 29
prosenttia äänioikeutetuista on
antanut äänensä.
Vuoden 2003 eduskuntavaaleissa vastaava osuus oli 25,5 prosenttia.
Nyt kirittiin myös vuoden 1999
vaalien ennakkoäänestyksen ohi,
sillä tuolloin vajaat 27 prosenttia
kansalaisista käytti äänioikeuttaan ennakkoon.
Äänestys sujui edellisvaaleja
vilkkaammin kaikkina muina ennakkoäänestyspäivinä paitsi viime perjantaina. omaksumista, nyt nuoruus jatkuu
yhä pidempään. Vahoksen mukaan lajittelijalla ovat menneet lehden ja
kaupungin vierekkäiset postilokerot sekaisin.
. Kutsuin toimituspäällikkö Jarmo Lehdon paikalle, ja toimitimme kuoret lähetin matkassa
takaisin postiin, Bergman kertoo.
4
Ennakkoäänet(%)
Ennakkoäänet(%)
vuoden-03 ed.vaaleissa vuoden-06 pres.vaaleissa
l kierros
ll kierros
Salo
Halikko
Kiikala
Kisko
Kuusjoki
Muurla
Perniö
Pertteli
Somero
Suomusjärvi
Särkisalo
31,5
27,6
34,8
36,8
34,8
33,8
41,5
24,9
35,5
32,5
43,2
26,7
26,2
36,5
39,4
33,1
35,1
43,0
25,6
32,4
28,9
37,7
35,4
30,9
38,3
42,8
40,1
38,8
47,3
30,3
36,7
33,7
48,8
39,4
33,1
39,4
42,5
40,4
41,0
50,9
30,8
38,7
35,8
49,6
Dragsfjärd
Västanfjärd
Kemiö
30,5
30,8
37,2
27,2
34,2
37,9
34,1
34,2
41,5
40,6
38,6
45,6
Koski
Marttila
Paimio
Sauvo
30,7
32,5
30,7
29,8
29,7
30,4
29,2
29,6
33,3
30,2
34,6
32,2
34,1
32,2
38,4
33,8
Koko maa
V-Suomi
29,2
28,9
26,0
24,9
31,4
30,4
35,6
34,6
SSS?Lasse Virtanen
Salon alueen 18 kunnasta peräti
11:ssä äänestettiin eduskuntavaaleissa vilkkaammin ennakkoon
kuin neljä vuotta sitten. Jätemaksu on 50 prosenttia kalliimpi kuin kompostoivissa talouksissa.
Kunnanhallitus ehdottaa, että
talouksilta, jotka vastoin totuutta
ilmoittavat kompostoivansa, peritään 200 euron oikaisumaksu.
Valtuusto saa kunnanhallituksen
päätökset vahvistettavakseen.
SSS?Lilli Jokela
Koskelta
katosi
peräkärry
rengaslasteineen
SSS
Äänestystutkija houkuttelisi nuoria puhumalla vaikuttamisesta
SSS?STT?Merja Könönen
Tutkija Hanna Wass odottaa uteliaana
tietoa eduskuntavaalien äänestysprosentista. Yhteensä äänensä antoi 99 lukiolaista.
5
Halikkolainen Pertti Hemmilä
(kok.), keräsi kuusi ääntä ja salolainen Andi Mwegerano kahdeksan ääntä.
Puolueista suurimman suosion
sai keskusta reilulla 30 prosentin kannatuksella. Tässä saatiin vakava muistutus siitä, mitä voi tapahtua jos ei
olla tarkkana. Roiminta
kasvu oli Särkisalossa, jossa vilkkaus kasvoi 5,5 prosenttiyksikköä
ja ylsi 43,2 prosenttiin. Toiseksi tuli
SDP:n Esa Suominen 15 äänen
potilla. Toisaalta kampanjointi on ollut kiihkottomampaa ja värittömämpää kuin Irak-kiistan leimaamissa vaaleissa vuonna 2003.
Ennakkoon äänestäneiden osuus tippui
viimeksi vuoden 1999 vaaleihin verrattuna,
joten tämän vuoden korkeissa ennakkoäänestysluvuissa voi itse asiassa olla kyse
paluusta noihin kahdeksan vuoden takaisiin lukemiin, Wass vertaa.
Ennakkoon äänestäjissä on erityisesti vanhempia, puoluekannastaan varmoja ja niitä,
joita politiikka kiinnostaa. Sama peräkärry
on varastettu kertaalleen aikaisemminkin.
Poliisi pyytää havaintoja perävaunusta puhelinnumeroon (02)
7605 7200.. Hän pitää virhettä erittäin pahana eikä muista, että vastaavaa olisi tapahtunut Salon seudulla aiemmin.
. Perinteisesti
myös pitkien kulkureittien seuduilla Ruuhka-Suomen ulkopuolella käydään muita ahkerammin äänestämässä ennakkoon.
Wass on valmisteilla olevassa väitöskirjassaan tutkinut juuri äänestysaktiivisuutta.
Suomessakin on oltu huolissaan siitä, miten nuoret saataisiin äänestämään. Kunnanhallitus esittää valtuustolle vakituisen varahoitajan
palkkaamista. Kadoksiin joutuu lähinnä yksittäisiä kuoria. Samalla
ehkä vaalipäivänäkin löytyy muuta puuhaa.
. Kuoriin oli painettu tekstit ennakkoäänestys ja lähetekuori, ja
ne oli sidottu kuminauhalla yhteen. Kokoomuksen kannatus oli vajaa 30 prosenttia ja demarien noin 15 prosenttia.
Nuorisovaalien valtakunnallinen tulos julkistetaan tänään keskiviikkona.
Kuusjoki
tarvitsee
vakituisen
varahenkilön
Kuusjoen sosiaalitoimi tarvitsee kotipalvelun ja päivähoidon yhteisen varaKuusjoki henkilön. Naisista on jo
äänestänyt liki 32 prosenttia, kun
miehillä osuus jää vajaaseen 27
prosentin.
Vilkkainta ennakkoäänestys oli
viime vaalien tapaan Lapin vaalipiirissä, jossa jo kolmannes äänioikeutetuista on äänestänyt.
Manner-Suomen verkkaisinta
meno oli Uudellamaalla, jossa joka viides on äänestänyt.
Tuttuun tapaan äänestysinto
kohosi iän myötä. Salossa
kasvua oli 4,8 prosenttiyksikköä
(31,5), Suomusjärvellä 3,6 prosenttiyksikköä (32,5) ja Somerolla 3,1
prosenttiyksikköä (35,5).
Särkisalon jälkeen toiseksi vilkkainta oli Perniössä, jossa ennakkoon äänesti 41,5 prosenttia äänioikeutetuista. Nytkin siihen yritetään vaikuttaa, kuten oikeusministeriö äänestysaktiivisuuskampanjallaan, Wass kannustaa.
MTV3:
Keskustan ja
kokoomuksen
kannatus
kasvanut
SSS?STT
Keskusta ja kokoomus ovat
MTV3:n uusimmassa kyselytutki-
muksessa lisänneet kannatustaan.
Keskustan etumatka toiseksi
suosituimpaan
puolueeseen
SDP:hen on hivenen kasvanut. Ennakkoäänien lähetekuoret
kulkevat muun ykkösluokan postin kanssa, ja ne jaetaan osoitteen
mukaan. Kustannusvaikutus on 24 600 euroa.
Vakituinen varahenkilö on
Kuusjoen kolmas. Yhdellä iskulla tuli lyödyksi monta kärpästä. Wass
toivoisi tämmöisen syyllistävän puheen jäävän unohduksiin. Varsinais-Suomessa
ennakkoäänestäminen kasvoi
neljällä prosenttiyksiköllä 28,9
prosenttiin.
Reippaasti yli miljoona
on jo äänestänyt
SSS?STT
Salon Seudun Sanomien vastaanottovirkailija Raija Bergman löysi ennakkoääniä sisältävät kirjekuoret lehteen tulleen postin joukosta.
Muualla annetut
äänet olivat matkalla
Saloon
Salon keskusvaalilautakunnan
sihteeri Petri Alaluusua ottaa
tiedon jakeluvirheestä vastaan
tyrmistyneenä. Mutta ei tämä mikään vääjäämätön kehityskulku ole. Eduskuntavaaleissa annetut ennakkoäänet oli osoitettu Salon kaupungin keskusvaalilautakunnalle Tehdaskadulle.
Luonto- ja ulkoilu-
Avoinna ma-pe klo 8.30-16.30
Puhelin (vaihde) (02) 770 21
Telefax (02) 770 2222
Sähköposti: sss.ilmoitukset@sss.fi
Verkko-osoite:
www.sss.fi/ilmoitukset
Viikkomarkkinat
Puhelin 0600-91700
Puhelun hinta 2,98 ?/min +pvm
(sis. Paimion Palvelukeskussäätiö vastaa lopuista
kustannuksista, joihin se on otta-
JAKELUTIEDUSTELUT
-Salon alueen varhaisjakelut:
Suomen Posti Oy, PL 4711,
Salo. Sokerijuurikkaan tutkimuskeskuksen
Perniön mittauspaikassa routa oli
viime viikolla 54 senttimetriä.
Tutkimusteknikko Pentti Nurmi pitää roudan syvyyttä keskimääräisenä.
Viime vuonna vastaavaan aikaan routaa oli viitisentoista senttiä enemmän. Valtion asuntorahoituksen rahoitusosuus on
880 000 euroa. Tähänastinen lämmin sää ei käytännössä ole sulattanut routaa pinnasta.
Tutkimuskeskuksessa mitataan
roudan syvyys kerran viikossa.
Salolainen Jukka Vuorinen haravoi eilen kotipihaansa ja kertoi jo leikanneensa orapihlaja-aitaa.
Tulppaanit kasvavat vauhdilla
. Klo 19.00.
Rippikoulu srk-talossa To 15.3.
Klo 16.30.
Perhekirkko Su 18.3. Liturgi ja saarna Juuso Peltomäki,
kanttori Satu Uusisalo. Myytävänä kahvia.
Tervetuloa!
Aamulenkki Ma 19.3. Mukana lähettimme
Anu ja Juha Väliaho.
Hautaan siunattu: Jorma Jalmari Nummila 68 v.
6
Talvisuojauksia voi vielä
laittaa ikivihreille
Esko Keski-Vähälä
Esko Keski-Vähälä
Lämpimässä
kasvien
silmut
alkavat jo
pullistella
SSS?Elina Lahti
Ikivihreitä puutarhakasveja voi
vielä suojata, jos talvisuojaus on
unohtunut. Kun kasvit pääsevät hyvään vauhtiin, takatalvi tai
kylmyys saattavat yllättää.
Pelloillakaan ei aikainen kevät
ole riskitön. päivän tienoilta. Romsilantie 518.
Olotupa ma 19.3. Monet
muutkin kasvit näyttivät heräämisen merkkejä. Puhelin 0200-71000
Avoinna ma-pe klo 8.00-14.00
-Someron ja Koski tl:n alueen
varhaisjakelut: Suomen Posti Oy,
Joensuuntie 5, Somero.
Puhelin 0200-71000
Avoinna ma-pe klo 8.00-14.00
ILMOITUSOSASTO
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
nut korkotukilainaa.
Paimion kaupunki on sitoutunut ostamaan asiakaspaikat valmistuvista palvelukodeista.
Paltanpuiston palvelukeskuksen toiminnanjohtaja MarjaLeena Virtanen kehuu, että pihasuunniteluun on kiinnitetty
erityistä huomiota.
. Poliisin tietojen mukaan nyrkinkokoinen kivi lensi
tuulilasiin moottoritien ylittävältä sillalta, joka johtaa Halikon
asemalta Märyntielle. klo 15 Marjo ja
Risto Salkolla, os. Varjostuskankaat ja lämmintä
vettä juurelle, hän neuvoo ensiavuksi.
Puut ja pensaat
voi jo leikata
Kun maaliskuu on kääntynyt
tavallista nopeammin keväiseksi,
alkavat myös kasvien silmut vähitellen pullistua. Kahvitarjoilu klo 18.30. Syysleikattavia ovat
koivu, vaahtera, kirsikat, luumut
ja tuomet.
Maaranen sanoo, etteivät kasvit
kuole, vaikka ne leikkaisikin keväällä, mutta vuotava mahla kerää kirvoja ja muurahaisia.
. Vanhassa
Ford Escortissa ei ole rekisterikilpiä, mutta auton nähtiin ajelevan
tiistaina Pappilan alueella.
Someron oikeat poliisit saivat
silminnäkijöiltä kaksi puhelin-
soittoa, joissa auton kerrottiin
ajaneen muun muassa pitkin kevyen liikenteen väyliä. Hän puhalsi seulonta-alkometriin promillelukeman 1,23. Kuski oli lisäksi jo toukokuusta alkaen ollut ajokiellossa.
Halikossa moottoritiellä kivitettiin pakettiautoa, jonka tuulilasi
rikkoutui. klo 17 srktalolla, Pertun partyt (Nuorten iltakirkko) ke 21.3. Perhekirkon jälkeen 3-vuotiaiden synttärit srk-talossa.
Lähetys-Sopukassa La 17.3.
Klo 10-13 Kaikkien vaatteiden
POISTORYSÄYS. Mukana
myös lapsikuoro. Klo 19.00. Uusin oppi on, että on kaksi
vuodenaikaa, jolloin ei leikata:
kiivain kasvukausi aina juhannukseen saakka sekä aika, jolloin
kasvit lähtevät tuleentumaan,
hän antaa nyrkkisäännöksi.
Talvella ankaraa pakkasta kannattaa myös varoa.
Puiden ja pensaiden, etenkin syreenien, silmut alkavat nopeasti
pullistella lämpimässä kevätsäässä.
Takatalvi saattaa
yllättää kasvit
Lämmin syksy ja alkutalvi ovat
saattaneet haitata sipulikasveja.
. Yhteensä 14 palveluasunnon pitäisi valmistua vuoden 2008 keväällä. maaliskuuta 2007
Someron poliisi etsii
kilvetöntä valepoliisiautoa
SSS
Somerolla liikkuu valkoinen
henkilöauto, jonka kylkeen on
maalattu teksti Poliisi. Nyt on paras mahdollinen päivä tehdä jotakin, kertoi salolainen Jukka Vuorinen, joka haravoi eilen kotipihaansa Pajulassa.
Hän kertoi jo leikanneensa ora-
pihlaja-aitaa, koska ajatteli silmujen pian alkavan pullistua.
Omenapuut hän oli leikannut
vielä aiemmin.
Lämpimässä rinteessä sijaitseva piha alkoi herätä talviunesta,
vaikka paikoin pihalla oli lunta.
Kukkapenkeissä tulppaanin piikit pilkistivät mullasta. Puistomaiseen pihaan tulee
ulkoharjoitusvälineitä, joiden
avulla vanhukset voivat ylläpitää kuntoaan. WWW.BROTHERS.SE
SALON SEUDUN SANOMAT
Sanomalehtien Liiton jäsen
7-päiväinen sanomalehti
LT-LEVIKKI 22.154 kpl
(LT-levikki 2006)
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Puhelin: (02) 770 21 (vaihde)
SSS sähköposti:
sss.toimitus@sss.fi
TOIMITUS
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna: ma-pe klo 9.00-23.00,
la klo 14.00-23.00,
su klo 16.00-23.00
JULKAISIJA
Salon Seudun Sanomat Oy
Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen
Örninkatu 14, Salo
Telefax (02) 770 2300
Puhelin (02) 770 21 (vaihde)
Puhelin iltaisin
- uutistoimitus
770 21, 770 2314
- urheilu 770 2309
ALUETOIMITUS
Somero, Kiiruuntie 1,
Puhelin (02) 7488 633
TILAUKSET OSOITTEEN MUUTOKSET
Puhelin (02) 770 2626
Telefax (02) 770 2211
Paimion Paltanpuiston palvelukeskukseen nousee kaksi uutta
vanhusten ryhmäkotia. Klo 8.30.
Lähtö srk-talon pihalta.
Hartaushetki vanhustentalon
ruokalassa Ke 21.3. Kaikki vaatteet
max. Laajennuksen jälkeen voidaan tarjota myös intervallipaikkoja omaishoidettaville sekä sairaaloista kotiutettaville toipilaille.
Vilhonkatu 11-13, 24100 Salo
Puhelin (02) 770 2220
Telefax (02) 770 2211
TILAUKSET OSOITTEEN MUUTOKSET
770 2626
ma-pe 8.15-16.30
PAINOPAIKKA:
Salon Lehtitehdas
ISSN 0782-5404
Salo 2007. Syreenin silmut
olivat jo hyvin pulleita.
Takatalven uhkakuva kävi kuitenkin Vuorisen mielessä.
Hän kertoi, ettei kahteenkymmeneen vuoteen muistanut maaliskuun alkupuolen olleen näin
lämmin.
Paimion palvelukeskukseen uusia ryhmäkoteja
Paltanpuiston erikoisuus on
puistomainen ulkoilualue
SSS?Lilli Jokela
KAUPPAKESKUS PLAZA MA-PE 9-20 LA 9-18. diakoni Elise Maja p. Kuljettajan
arvion mukaan kyse oli nuorista,
ei aikuisista.
KIIKALA
Raamattupiiri srk-talossa Ke
14.3. klo 18?20 srk-talon alakerrassa.
Seurakuntamatka Viron Saarenmaalle 27.?30.8.2007. Mukana lähettimme Anu ja Juha Väliaho.
Rippikoulu srk-talossa Ke 21.3.
Klo 16.30. klo 17 kirkossa.
Romsilan-Pöytiön-Valkjärven
kinkerit su 18.3. Rakentaminen aloitetaan laajennettavasta
keittiöstä, joka valmistuu syksyyn mennessä.
Hankkeen kokonaiskustannus
on 2 515 000 euroa. 040-849 6720.
Kastettu: Miisa Eerika Mustonen.
Hautaan siunattu: Pentti Kustaa Saari 88 v.
haaviin Perttelissä Inkereentiellä.
1950-luvulla syntynyt salolaismies tavattiin pakettiauton ratista.
Hän puhalsi seulonta-alkometriin peräti 2,54 promillen lukeman, joka tarkkuusalkometrillä
mitattuna tarkoitti 1,07 milligrammaa litrassa hengitysilmaa. Ne eivät ole päässeet juurtumaan tai ovat voineet mädäntyä,
Maaranen pohtii uhkia.
Vaikutukset näkyvät keväämmällä. 020 452 6725
Avoinna ma-pe
klo 6.30- 8.30
la-su
klo 6.30-10.00
taa rakennustyöt viimeistään
huhtikuussa. Lisäksi
keittiötä laajennetaan ja palvelukeskukseen rakennetaan uudet
sss.tilaajapalvelu@sss.fi
TILAUSHINNAT
1.12.2006 alkaen.
Jatkuva säästötilaus
12 kk:n maksuerä
6 kk:n maksuerä
3 kk:n maksuerä
Määräaikaistilaus
12 kk
6 kk
3 kk
1 kk
liikunta- ja harrastetilat. Piha
rakennetaan puistomaiseksi ulkoilualueeksi.
Paimion Palvelukeskussäätiö
on allekirjoittanut urakkasopimuksen Rakennusliike Jalo &
Fagerströmin kanssa, joka aloit-
ko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden
viivästykset, yms.) varauksin.
183,00 ?
93,00 ?
47,00 ?
193,00 ?
104,00 ?
53,00 ?
22,00 ?
Tilaukset toimitetaan force majeure- (lak-
JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS
-Postin varhaisjakelupäivystys
Puhelin: 0200 72822 (mpm/pvm)
Ark.
klo 6.00-16.00
Viikonl.
klo 6.00-12.00
-Lohjan ja Tammisaaren alueen
varhaisjakelut Suomen Posti Oyj:
Lohja
puh. eikä siitä tullut muita ilmoituksia.
Someron poliisi on kiinnostunut
valepoliisiautoa koskevista tiedoista.
Rattijuoppoja kiinni
Kuusjoella ja Perttelissä
SSS
Poliisi otti tiistaina kiinni kaksi
rattijuoppoa Salon seudulla.
Kuusjoella Salontiellä jäi illalla
kiinni 1970-luvulla syntynyt
mies, joka ajoi henkilöautolla 146
kilometriä tunnissa alueella, jossa
nopeusrajoituksena oli 80 kilometriä tunnissa. Uutiset
Keskiviikkona 14. Agrologi Jarmo Pirhonen Farmasta sanoo, että parhaillaan tilanne ei näytä pahalta.
Syysvilja saattaa kuitenkin kärsiä kevään ahavasta, kylmästä ja
tuulisesta säästä.
Jonkin verran pelloilla näkyy
myös lumihomevaurioita.
Routa noin
puolessa
metrissä
Routaa on Salon seudulla parhaillaan puolisen metriä. Lämmin kevätsää ja
routa ovat esimerkiksi havuille ja
rhododendroneille huono yhdistelmä.
Lehtori Maarit Maaranen Varsinais-Suomen maaseutuoppilaitoksesta lisää suojattavien listalle
myös juuri istutetut tuijat, vuorimännyt ja marjakuuset.
. Oppilaitoksen tulppaanit
työntyvät jo esiin noin kolmen
sentin punaisina piikkeinä, mutta
mitä niistä tulee, näkyy myöhemmin.
Kova takatalvi voi niillekin olla
kohtalokasta, vaikka tulppaanit
sietävätkin kylmää.
Aikainen kevät tietää riskejä
puutarhassa. Vielä tilaa on! Tiedust. Poliisi etsi
autoa tuloksetta aamupäivällä.
Poliisin mukaan ?auto hävisi oudosti. 020 452 6723
Tammisaari puh. Klo 14. Nurmi sanoo,
että yleensä käänne alkaa maaliskuun 20. 1 ?/kpl. klo 10 Perttelin
kirkossa, Martti Santakari, Kirsi
Laakkonen, Iltapäiväkuoro.
Nuorten ilta ke 14.3. Viime vuosi oli tosin
kylmempi, eikä lunta ollut vastaavaan aikaan yhtä paljon suojana.
Tämän vuoden lumet tosin sulivat pellolla olevan mittauspaikan
päältä jo viikonvaihteen tienoilla.
Kovin nopeaa muutosta roudan
syvyyteen ei odoteta. Tarkkuusalkometrillä
varmennettiin, että veren alkoholipitoisuus oli 0,54 milligrammaa
litrassa hengitysilmaa.
Miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja törkeästä rattijuopumuksesta.
Toinen rattijuoppo jäi poliisin
Seurakunnat
PERTTELI
Messu su 18.3. klo 11 kunnan nuorisotiloissa Inkereellä.
Romsilan varttuneet ma 19.3.
klo 13 hoitokoti Rosmariinissa.
Koko perheen pääsiäisaskarteluilta ti 20.3. Pensaat ja puut
kannattaakin leikata ajoissa.
Keväällä voi leikata myös havut,
joiden toivoo haarovan.
Kovasti mahlaa vuotavat lehtipuut kannattaa jättää syksyyn,
elokuulle. Mukana lähettimme Anu
ja Juha Väliaho.
Kinkerit Ystävyyden Majatalossa Ke 21.3. Klo 10. 22% alv)
PALVELUPISTE
Avoinna ma-pe klo 8.15-16.30
mahdollisuuksiin pitäisi kiinnittää enemmän huomiota vanhustenhuollossa, huomauttaa Virtanen.
Palvelukeskuksessa on viisi
asuntoa tehostettuun palveluasumiseen sekä yksi ryhmäasunto dementoituneille vanhuksille
Rakennuksesta kaavaillaan 70 metriä korkeaa.
Järvenpään Perhelän kortteliin
suunniteltu talo olisi Keravan torneja korkeampi ja samalla KeskiUudenmaan korkein rakennus.
Särkisalon kunta työllistää kuusi nuorta 500 euron palkalla kesätyöhön. Poliisi
jatkaa syttymissyyn tutkintaa.
Tulipalo
Kouvola
12
12
KOUV
OUVOLA
OLA
KOUVOLA
6
sentä. Palon jälkien siivoaminen ja korjaustyöt
jatkuvat kuitenkin talossa pitemmän aikaa.
. Jäljelle jääneet poistettiin kaupungin toimesta. Niiltä emme
mainoksia poistaneet, vaan katuverkosta, kertoo Salon kaupungin
katumestari Kari Raita.
Teknisen viraston työntekijät
kartoittivat viime perjantaina,
mistä luvattomia mainoksia löytyy. Vesivahinkoa lisäsi vielä vesijohdon
rikkoutuminen.
IF;9?7B CE8?B
Bnaand_Vc`Vij ')! ')&%% H6AD
Ej]/ %' ,(( ,)(%! lll#heZX^VabdW^a#Ò . Silloin niitä oli viitisenkymmentä kappaletta yhteensä viideltä puolueelta. maaliskuuta 2007
Kaupunki poisti
luvattomat vaalimainokset
Minna Määttänen
SSS?Talvikki Salin
Salon kaupungin tekninen virasto
poisti luvattomasti kiinnitetyt vaalimainokset kaupungin katuverkkoalueelta tiistaiaamuna. Salon vaaliasioista
vastaava Petri Alaluusua ilmoitti puolueiden vaaliasiamiehille,
että ilmoitukset pitää poistaa. Korkeuserojen vuoksi
alueelle pitäisi mahdollisesti rakentaa pumppaamoja.
Särkisalon kunnanjohtajan Kari Lehtisen mukaan alueen kaavoitus käynnistetään vasta, kun
on selvillä, voidaanko Karhunmäelle rakentaa kunnallistekniikka
kohtuullisin kustannuksin.
SSS?Lilli Jokela
SSS?STT
Särkisalo
työllistää
kuusi nuorta
Järvenpään keskustaan on
suunnitteilla
20-kerroksinen
asuintalo, josta avautuu hulppeat
näkymät Tuusulanjärvelle ja yli
Keski-Uudenmaan. Uutiset
Keskiviikkona 14. Asukkaille järjestettiin kriisiapua.
Hätäkeskus sai hälytyksen
Utunmäentielle Lehtomäen kaupunginosaan yhden aikaan aamuyöllä.
Palo sai alkunsa yhdestä huoneistosta, jonka asukkaan epäillään nukahtaneen tupakoidessaan. Tuen suuruus on 250 euroa per työllistettävä.
SSS?Lilli Jokela
12
364
2 km
STT/Karttakone
Huoneisto tuhoutui palossa täysin. Kesätyötä voivat hakea
16?20-vuotiaat nuoret.
Lisäksi kunta maksaa työllistämistukea kolmen nuoren palkkaamiseksi yrityksen tai yhdistyksen palvelukseen. Osa asukkaista majoitettiin hotelliin, osa pääsi turvaan
sukulaisten luokse.
Palomestarin mukaan evakuointi sujui rauhallisesti, vaikka monet ihmisistä olivat järkyttyneitä.
Suurin osa evakuoiduista oli aikuisia, mutta joukossa oli myös
muutamia pikkulapsia. kunnanjohtaja
Lars Nummelin perusteli kolmatta jäsentä tasapuolisuudella.
. Kunnanhallitus halusi painottaa
paikallistuntemuksen
merkitystä liitostyöryhmässä, totesi Nummelin.
Kemiön kunnanhallitus valitsi
neljä edustajaa, jotka ovat Inger
Wretdal (r.) varajäsenenään Jörgen Törnqvist, Jan Drugge (r.)
varajäsenenään
Fredrik
Laurén, Eva-Stina Hellbom
(sd.) varajäsenenään Ingmar
Forne sekä Kalevi Kallonen
(kesk.) varajäsenenään Gunilla
Awellan.
Dragsfjärdin kunnanhallitus valitsi neljä edustajaa, jotka ovat
Kaj Wallenius (sd.) varajäsenenään Curt Dannström, Kurt
Tuominen (vas.) varajäsenenään
Merja Juvonen, Mårten Nurmio (r.) varajäsenenään Annalena Sjöblom sekä Sixten Laine
(r.) varajäsenenään Per-Erik
Fihlman.
Ryhmä kokoontuu ensimmäisen kerran huomenna torstaina.
Järvenpäähän
tornitalo
7
KOTIKUNTA
Linja-autovuoroja
supistetaan
Särkisalossa
Vainion Liikenne Oy
aikoo lakkauttaa Förbyn ja Perniön välillä
kulkevia linja-autoSärkisalo vuoroja.
Liikenneyhtiö aikoo
lopettaa yhteensä kolme vuoroa
4.6.2007 alkaen, sillä vuorojen
matkustajamäärät ovat olemattomat.
Lakkautuslistalla ovat arkivuorot Förby?Perniö kello 10.30 ja
Perniö?Förby kello 10.05 sekä
sunnuntaivuoro Förby?Perniö
kello 15.45.
SSS?Lilli Jokela
Karhumäen
omakotialueen
suunnittelu
jatkuu
Särkisalon kunta selvittää, miten kunnallistekniikka rakennetaan Karhumäen alueelle, jos sinne kaavoitetaan omakotitaloalue.
Karhumäen alue sijaitsee kallion päällä. Kehotuksen johdosta mainoksia
poistui katukuvasta. Ihan koko kaava-alueelta niitä
ei poistettu, sillä Saloon tulevat
tiet 52 ja 110, jotka ovat Tiehallinnon liikennealuetta. Tietävästi alkoholilla ei ollut
osuutta onnettomuudessa. Liitosehdot koskettavat samalla tavalla kaikkia kolmea
kuntaa, joten on kohtuullista, että
Västanfjärdiä edustaa kolme jä-
Salon kaupungin keskusvarastolle päätyi tiistaisen vaalimainosten poiston jäljiltä tällainen kokoelma mainoksia.
Kerrostalo evakuoitiin
tulipalon takia Kouvolassa
SSS?STT
Västanfjärd
lisäsi jäseniään
kuntaliitostyöryhmään
kun kuusikerroksinen asuintalo
evakuoitiin tulipalon vuoksi. Muut asunnot kärsivät eriasteisia savu- ja vesivahinkoja. Kuusi savumyrkytyksen saanutta kuljetettiin hoitoon Kuusankosken
sairaalaan, mutta vakavilta hen-
kilövahingoilta vältyttiin, kertoi
päivystävä palomestari Tapani
Karhu.
Kiinteistöosakeyhtiö Kouvolan
vuokratalojen toimitusjohtajan
Kari Vaijan ensiarvio oli, että palo aiheutti lähes 100 000 euron vahingot.
Hänen mukaansa ensimmäiset
asukkaat pääsevät palaamaan koteihinsa viikon lopulla. Parin viikon sisällä loputkin
asukkaat voidaan ottaa taloon,
Vaija arvioi.
Kerrostalon kaikki 32 huoneistoa jouduttiin tyhjentämään asukkaista. Työ oli sinänsä aika pieni.
Luulen, että ilmoitukset poistanut
kaveri oli tunnin, puolitoista tuntia liikkeellä, Raita toteaa.
Eduskuntavaaliehdokkaiden
mainoksia saa Salossa sijoittaa joko kaupungin omiin mainostelineisiin tai katujen varsien valaisinpylväisiin, joiden ilmoitustiloja
vuokraa mainostoimisto.
Kemiönsaaren kunnat
valitsivat edustajat
hieromaan liitossopimusta
SSS?Lilli Jokela
Palo aiheutti lähes 100 000 euron vahingot
Viitisenkymmentä asukasta joutui pakenemaan kodeistaan tiistain vastaisena yönä Kouvolassa,
Kemiönsaaren kunnat valitsivat
edustajansa työryhmään, joka
ryhtyy laatimaan sopimusta kolmen kunnan liittämiseksi yhteen.
Västanfjärd päätti nimetä työryhmään kolme jäsentä, vaikka
alkuperäisen suunnitelman mukaan kolmikon pienimmällä kunnalla olisi vain kaksi edustajaa.
Västanfjärdin kunnanhallitus valitsi ryhmään Börje Strömin
(sd.) varajäsenenään Stig Nervander, Michael Oksasen (r.)
varajäsenenään Kristian Lindroos sekä Brita Wigrenin (r.) varajäsenenään Gunnevi Vesterlund.
Västanfjärdin vt. Raidan mukaan puolueita
laskutetaan poistosta jälkikäteen.
. Poistettavia
mainoksia oli parisenkymmentä.
Keskiviikkona 14. ma-pe 8-18, la 9-14
www.skroy.com
?
?
?
?
?
?
?
peräkärryvuokraus
sisustussuunnittelu
keittiösuunnittelu
pihasuunnittelu
asennuspalvelu
kuljetuspalvelu
rahoituspalvelu
8. Rakentajasopimus
Saat käyttöösi koko Passelin osaamisen ja tuntuvia hintaetuja!
Yhteistyössä johtavien tavarantoimittajien kanssa:
laastit
tiilet
harkot
eristeet
PALVELUT
KPUU
eristeet
kattohuovat
puutavara
kattotiilet
Rakentajapalvelu ja yritysmyynti:
Kuluttaja-asiakkaana saat Plussapisteitä
kaikista varastovalikoimassa olevista
tuotteista ilman yläostorajaa, kun maksat
käteisellä, pankkikortilla, Plussa-kortilla,
Visalla tai Mastercardilla. Korkeus
2200 mm ja paino 1450 kg.
Lämmitysala 50 - 70 m2.
Hinta ilman Plussa-korttia
3450,- (etusi 500,-)
HYVÄ TULI!
Tee Passeli . maaliskuuta 2007
PLUSSAKORTILLA
1950?
3260?
+rahti
asennus 690,+rahti
TAKKA
UUNISEPÄT KURU
Hinta ilman Plussa-korttia
3760,- (etusi 500,-)
ERKKERITAKKA UUNISEPÄT
RONDO
Näyttävä luonnonvalkoinen loimukaakeliuuni kullatuilla luukuilla.
Korkeus 1750 mm, paino
1000 kg.
Korkeus 1850 mm, paino
1300 kg ja lämmitysala 65 m2.
PLUSSAKORTILLA
3050?
2950?
TAKKA UUNISEPÄT KOSKELO
Slammattu pinta, 1-ovisen antiikkikupariluukun
ympärys ja etuosan koristeraita Aurora-kiveä.
Korkeus 1950 mm, paino 1450 kg ja lämpöluokka 2
(50 - 70 m2).
Lisävarusteena puukolot (kuvassa 3 kpl).
4410?
+rahti
asennus 650,+rahti
+rahti
TAKKAUUNI UUNISEPÄT
KOTIKOKKI
TAKKAUUNI UUNISEPÄT
VUONO
Harmaa loimukaakeli,
boordi ja kromatut luukut.
Korkeus 1950 mm
ja paino 1750 kg.
Lämmitysala 70 - 90 m2.
Whiskyn värinen kaakeli ja
kromatut luukut. 0403 066 200
av. Pisteitä ei kerry
tilaustuotteista, laskutuskaupasta eikä
sopimus-asiakasetujen alaisista tuotteista.
Ari Kurppa
0403 066 246 ari.kurppa@k-rauta.inet.fi
Juha Oksanen 0403 066 212 juha.oksanen@k-rauta.com
Arto Salminen 0403 066 214 arto.salminen@k-rauta.com
kipsilevyt
Myllyojankatu 11, Salo
p
Lisäksi oppilaitoksessa olisi mahdollista saada ammatillista lisäkoulutusta.
Uusi oppilaitos olisi osakeyhtiö.
Oppilaitosten yhdistämistä suunnitteleva työryhmä esittää ehdotuksensa elokuun loppuun mennessä.
me päivää.
Virolainen sotalaiva ylittää Suomen aluevesirajan aamulla kahdeksalta. Noin viiden
prosentin kasvu oli Mauri Hermusen mukaan aivan liian nopeaa.
Palvelut eivät tahdo pysyä kasvussa mukana. Tilojen yhteisvuokra nousi 58,60 eurosta
19
90
?/kk
Sopimuskausi 24 kk.
Tarjous voimassa 15.4.2007 asti.
Soneran
asiakkaana näet
MTV3 MAX -kanavan
Formula 1 -lähetykset
suorana Sonera MobiiliTV:stä!
Kaatuminen
on yleisin
työtapaturma
SSS?STT
Kaatumiset ovat yleisin työtapaturma. Sonera SurfPort -palvelu valmiina puhelimessa. Heikki Kovalaisen
haastattelu ennen GP:tä sekä tulevan
GP-viikonlopun tunnelmat ja
mietteet . Uudet alueet
on valittu siten, että ne on helppo
liittää kunnallistekniikkaan.
Alueita kaavoitetaan verkkaiseen tahtiin, eikä mahdollinen
Varsinais-Suomen
maaseutuoppilaitos
suunnittelee yhdistymistä
SSS?Lilli Jokela
suurkunnan perustaminen Salon
seudulle vaikuta tilanteeseen.
. Työterveyslaitoksen
mukaan kaatumistapaturmat
työssä aiheuttavat vuosittain jopa
400 miljoonan euron kustannukset. Se tarkoittaisi 15?20
asukkaan lisäystä vuodessa.
. Hinnat koskevat normaalihintaisia kotimaan puheluita ja tekstiviestejä, ei puheluita palvelu- ja yritysnumeroihin. Myös ENS Admiral Pitka ampuu omat kunnialaukauksensa.
Virolainen sotalaiva on avoinna
yleisölle keskiviikkona ja torstaina 14.30?16.30 Pakkahuoneen
laiturissa Helsingissä. maaliskuuta 2007
Muurla kaavoittaa
lisää omakotialueita
Tänä
vuonna
käyntiin
kaksi kaavahanketta
Pitkämäki
Ra
nn
tie
Takapelto
o
Pyymäentie
lan
Mu
ur
Koulu
tie
Ylisjärvi
tie
Koulu
SSS?Vesa Käiväräinen
Muurla haalii lisää asukkaita
kaavoittamalla nykyisten asuinalueiden tuntumaan uusia pientalotontteja.
Kunta aikoo käynnistää tänä
vuonna kaksi uutta asemakaavahanketta. Multimediatietokoneen arvo 555 ?. Nyt
kunta aikoo liittää alueen omaan
virkistysalueeseensa.
140 euroon. ja 6 vuorokauden paketti 5 ?.
Ja samaan hintaan kuuluu myös muu Sonera MobiiliTV:n käyttö.
Tarjous voimassa 16.3.?21.10.2007. Nimensä laiva on saanut virolaisen legendaarisen vapaustaistelijan vara-amiraali Johan
Pitkan mukaan. Sopimuskausi 24 kk. Tanskassa vuonna 1975 valmistunut vartiolaiva
on noin 75 metriä pitkä, ja siltä
voidaan operoida helikopterilla.
Ev.
opisto Kirkko
Muurlantie
Ka
uk
ola
nt
ie
SSS-(c) Karttakone_MML
Muurla suunnittelee uusia asuinalueita useaan paikkaan. 30 vuotta talossa työskennellyt Kari Pesso voitti tarjouskilpailun. Säästösi: 219,01 ?. Hanki kunnon puhelin,
niin saat kaiken irti formulasirkuksesta.
Tutustu asiaan Sonera Kauppiaalla, www.sonera.fi/formula
tai soita 0800 133 133 (ma?pe 8?21, la 9?16.30).
Ja muut Sonera Kauppiaat kautta maan.
Selvästi Parempi Paketti sisältää multimediatietokoneen, Parempi Päivä -liittymän sekä puhetta 50 min/kk. Kaatumiset
työssä ja vapaa-ajalla aiheuttavat
yhdessä yli 100 000 hoitokäyntiä.
Yli 50-vuotiailla ongelmana ovat
erityisesti lonkkamurtumat, joita
hoidetaan joka vuosi yli 7 000.
Ota käyttöösi Sonera MobiiliTV:n Formula 1 -sisältöpaketti. Yhteensä näille kahdelle alueelle saadaan kymmeniä asuntoja, Muurlan kunnanjohtaja Mauri Hermunen laskee. liittymän avaus- ja kk-maksut sekä multimediatietokoneen). Saat paluuviestinä ohjeet palvelun käyttöön.
Liisa liikkeellä!
Torstai 15.3.
klo 9.00 HALIKKO, K-Market Pirkkatori
klo 10.00 PERTTELI, Osuuspankki Inkere
klo 11.00 SALO, tori
Kahvitarjoilu!
Liisa Hyssälä 42
www.liisahyssala.fi
9
Vuorokauden paketti maksaa 3 . Kaukolantien ja Muurlanjoen väliselle pellolle tulee omako-
an
Pyöli
Py
ti- ja mahdollisesti rivitalotontteja.
. (vrt. Tuoreet kommentit
päättyneestä kisasta sekä paljon
muuta asiaa Heikki
Kovalaisen johdolla Sonera
SurfPort -palvelusta
2. Paketin ylimenevät puhelut 0,089 ?/alkava minuutti + puhelun aloitusmaksu 0,049 ?/kpl. Sonera Netto -liittymä). Sonera SurfPort -palvelun käyttö tiedonsiirron hinnalla.. Punaisella
merkittyjen alueiden kaavoitus alkaa tänä vuonna, sinisellä merkittyjen
vuosina 2008?2010.
Kuusjoki tarvitsee 90 000 euroa
Nummijärven kiinteistökauppaan
SSS?Minna Filppu
Kuusjoen kunnanhallitus haluaa 90 000 euroa kiinteistökaupan
rahoittamiseen ja esittää valtuustolle määrärahan myöntämistä etuosto-oikeuden käyttämiseksi.
Kuusjoen kunnanhallitus päätti
etuosto-oikeuden käytöstä syksyllä 2005, kun Tieliikelaitos myi vajaat 0,9 hehtaaria maata Nummijärveltä runsaalla 82 000 eurolla.
Kirkkonummelaiset ostajat Kari
ja Kaija Pesso valittivat asiasta,
mutta korkein hallinto-oikeus
hylkäsi valituksen.
Pessoilla on oikeus saada kunnalta maksamansa kauppahinnan lisäksi korvaus kaupasta aiheutuneista rahoituskuluista sekä kiinteistön hoito- ja kunnossapitokuluista.
Kuusjoki lahjoitti alueen 1930luvulla tielaitokselle soranottoalueeksi. Eteläsatamasta laivat irrottavat perjantaina noin kello 10.
ENS Admiral Pitka on Viron merivoimien esikuntalaiva. Uutiset
Keskiviikkona 14. Varsinkin päivähoito ja koulu ovat tiukilla.
Tavoitteeksi pitäisi hänen mielestään ottaa reilun prosentin kasvu
vuodessa. Saunaa ja kerhohuonetta vuokrataan myös erikseen
70 eurolla. Liittymäsopimusta ei voi irtisanoa päättymään kesken 24 kk:n sopimuskauden, jonka
jälkeen sopimus jatkuu toistaiseksi voimassaolevana, eikä multimediatietokonetta käyttää muulla liittymällä. Tietoa 3G-verkon
peittoalueesta www.sonera.fi/matkapuhelin. Tämä on kasvualuetta, ollaan
osa suurempaa kokonaisuutta tai
ei, kunnanjohtaja muistuttaa.
Kasvua on
ehkä hillittävä
Muurlan väkiluku kasvoi viime
vuonna 76 hengellä. Tonttien
myynti alkaa todennäköisesti keväällä 2009.
Uudet alueet
helppo toteuttaa
Lähivuosina kaavoitusohjelmassa ovat Pyölin pohjoinen ja eteläinen alue Muurlantien varressa,
Pitkämäen laajennus Rannantiellä ja Pyymäen alue Muurlan opiston tuntumassa.
Mauri Hermusen mukaan kasvusuunnat ovat olleet Muurlassa
tiedossa jo pitkään. Hetkittäin kasvu voi olla suurempaa, jos palveluissa on varaa.
Parin vuoden aikana meillä on
myyty tontteja ehkä liikaakin,
hän myöntää.
Varsinais-Suomen maaseutuoppilaitos suunnittelee hynttyiden
yhteen lyömistä kolmen satakuntalaisen ja varsinaissuomalaisen
oppilaitoksen kanssa.
Tavoitteena on perustaa uusi
luonnonvara-alan koulutukseen
erikoistunut oppilaitos, jossa olisi-
Ilves saapuu
sotalaivalla
Suomeen
SSS?STT
Viron presidentin Toomas Ilveksen puolisoineen tuo keskiviikkona Suomeen viralliselle valtiovierailulle Viron merivoimien
lippulaiva ENS Admiral Pitka.
Myös laivastovierailu kestää kol-
vat lisäksi mukana Porin metsäopisto, Suomen kalatalous- ja ympäristöinstituutti sekä Kalatalouden ja merenkulun koulutussäätiö.
Uusi oppilaitos toimisi ainakin
Paimiossa, Piikkiössä, Paraisilla
ja Ulvilassa.
Oppilaitos järjestäisi maatalousalan, puutarhatalouden, kala-
talouden, metsäalan sekä luontoja ympäristöalan perustutkintokoulutusta. Avaus 3,90 ?. Se on
myös Naton pohjoisen miinantorjuntaosaston johto- ja komentoalus. Toimi näin:
1. Miinalautta Pyhäranta
on Admiral Pitkaa vastassa Suomen aluevesirajalla Helsingin
edustalla ja saattaa sen Eteläsatamaan, johon alukset kiinnittävät noin kello 10.30.
Suomenlinnan Rannikkorykmentti ampuu kunnialaukaukset
Vallisaaresta alusten ohittaessa
Kustaanmiekan. Paketin hinta väh. Tekstiviestit
0,089 ?/kpl. Liittymän lisäkustannusten kokonaismäärä: 334,99 . Jos haluat paketin 1 vuorokaudeksi, lähetä tekstiviesti F3E, tai jos haluat
paketin 6 vuorokaudeksi, F5E numeroon 15400 (0 ?).
SONERAN
FORMULA 1 -PAKETTI
. Liittymän erillishinta: Sonera Netto -liittymä väh.
146,51 ?/24 kk. Suorat MTV3 MAX -kanavan
Formula 1 -lähetykset sekä harjoitusja aika-ajot . Sittemmin alue oli Tieliikelaitoksen ja Tiehallinnon henkilöstön virkistysaluetta. 482,50 ?/24 kk (sis. Nostoa perusteltiin sillä, että vuokra oli jäänyt jälkeen
kustannustasosta.
(arvo 555 ?)
Kunnanhallitus valitsi ensi kesäksi Nummijärven virkistysalueen hoitajaksi kuusjokelaisen Anja Hellstenin, joka on hoitanut
aluetta aiempinakin kesinä.
Nokia N73
1?
+ Puhe 50
24
90
?/kk
Saunavuokra nousee
Kuusjoen kunnanhallitus päätti
nostaa Nummijärven saunan ja
kerhohuoneen vuokria maaliskuun alusta lukien. Kaatumiset aiheuttavat
enemmän kuolemia kuin liikenneonnettomuudet. Reserviin jää lisäksi
neljä aluetta, joiden kaavoitus aiotaan aloittaa vuosina 2008?2010.
Ensimmäisenä työn alle otetaan
koulun itäpuolelle jäävä alue, josta
kunta hieroo parhaillaan kauppoja
yksityisen maanomistajan kanssa.
Vajaan viiden hehtaarin asemakaavan laajennus mahdollistaa
koulun laajennuksen ja pientaloasutuksen Muurlantien ja Rannantien väliselle pellolle.
Kirjaston lähellä käynnistetään Jokivarren alueen kaavoitus
Tule kertomaan kantasi
Toimihenkilöunionin kaikille avoimessa tilaisuudessa, jossa on mukana TU:n
puheenjohtaja Antti Rinne, aluetoimiston henkilöstö sekä asiamiehiä keskustoimistolta.
Tavoitteenamme on valmistautua työehtosopimusneuvotteluihin ja käynnistää
keskustelu sopimustavoitteista työpaikoilla.
Se on reilua . tule mukaan!
Lisätiedot: www.tuklubi.fi
Salo, Vilhonkatu 14, puh. 01053 47100, avoinna ark. klo 18
Sokos Hotel Rikala, Asemakatu 15
Salo
Kohtuulliset korotukset kaikille vai palkankorotukset pärstäkertoimella. Mieskappalaisen kieltäytyminen virantoimituksesta
naispapin kanssa voi puolestaan
johtaa tuomiokapitulin kurinpitotoimiin.
Vs. Työt
tehdään työajalla vai vapaa-ajasta on joustettava. Sijoitus on molemmissa sarjoissa sama kuin
edellisessä tutkimuksessa.
Viime vuonna toteutettuun
kyselyyn osallistui yli 90 lentoasemaa, joilla haastateltiin
200 000:ta matkustajaa.
SSS?STT
Kenraali Jaakko
Oksaselle
indonesialainen
kunniamerkki
Kenraali Jaakko Oksaselle
on myönnetty Indonesian korkeimman luokan ansiomerkki.
Indonesian presidentti Susilo
Bambang Yudhoyono myönsi
kunniamerkin Oksaselle Acehin
rauhansopimuksen täytäntöönpanon valvonnan johdosta.
Kunniamerkin luovuttaa Oksaselle Indonesian asevoimien
komentaja Djoko Suyanto
torstaina.
Suyanto saapui tiistaina kolmipäiväiselle vierailulle Suomeen.
SSS?STT
Stakes tukee
Venäjän aidskeskuksia
Stakes jatkaa aidsin ehkäisyyn tähtäävää työtään Venäjällä kuudella uudella hankkeella
Karjalassa, Pietarissa ja Leningradin alueella. maaliskuuta. Matkustajat valitsivat lentokentän oman kokoluokkansa
maailman kolmanneksi parhaaksi lentoasemaksi maailmanlaajuisessa tutkimuksessa.
Kaikkien lentoluokkien sarjassa Helsinki-Vantaa valittiin Euroopan kolmanneksi parhaaksi
lentokentäksi. Hankkeet
rahoitetaan pääosin Suomen lähialueyhteistyövaroista.
Karjalassa ja Leningradin alueella Stakes tukee paikallisia
aids-keskuksia saadakseen alueen hiv- ja aids-tilanteen kuriin
esimerkiksi koulutuksella. Nainen löytyi
paleltuneena kotipihaltaan viime
vuoden tammikuussa.
43-vuotias mies ja 38-vuotias
nainen olivat tulleet taksilla kotiinsa Messukylän kaupunginosaan.
Vahvasti humaltunut nainen oli
jäänyt maahan istumaan.
Syytteen mukaan mies oli ensin
yrittänyt nostaa naisen ylös, mutta jättänyt tämän sitten paleltumaan parinkymmenen asteen
pakkaseen ja mennyt sisälle nukkumaan.
Helsinki-Vantaan lentokenttä
on säilyttänyt matkustajien suosion. Merialueelle oli hälytetty merivartiosto.
Avomies jätti
humalaisen
naisen
pakkaseen
. maaliskuuta 2007
EIT: Poliisin
aseenkäyttö oli
välttämätöntä
Hirsalassa 1994
SSS?STT
Poliisin voimankäyttö yli kymmenen vuoden takaisessa Hirsalan piirityksessä ei ollut ylimitoitettua. 9-21, la 8.30-18.
www.toimihenkilounioni.fi. EIT otti jutun
tutkittavakseen
piirityksessä
kuolleen uhrin veljen hakemuksesta.
27-vuotiaan miehen kuolemaan
johtanut tapaus sattui marrasjoulukuussa vuonna 1994 Kirkkonummen Hirsalassa, jossa taksikuskia uhkaillut mies linnoittautui vuokraamaansa huvilaan. kirkkoherra Hannu Kilpeläinen kertoo, että seurakunnassa on ollut useampia pappeja, jotka ovat kieltäytyneet alttaripalveluksesta naispapin kanssa. Uutiset
Keskiviikkona 14. Näin linjasi Euroopan ihmisoikeustuomioistuin tiistaina
antamassaan ratkaisussa.
EIT:n mukaan Suomi ei rikkonut Euroopan ihmisoikeussopimuksen artiklaa, jossa turvataan
oikeus elämään. Leningradin alueella kehitetään
hiv-positiivisten naisten palveluja ja helpotetaan heidän selviytymistään arjessa.
Stakes on tehnyt Murmanskissa vastaavaa yhteistyötä jo
vuodesta 2005 Barentsin hiv-ohjelmassa.
SSS?STT
Höj folkpensionen!
Rkp . Nyt
heitä on yksi.
Ainakin kaksi naispappia on
Kilpeläisen mukaan eronnut selvästi sen takia, että he ovat kokeneet halveksuntaa kutsumustaan
ja sukupuoltaan kohtaan.
Mieskappalainen halusi kieltäytyä seuraavasta työvuorostaan
naisen kanssa Marian päivänä
25. nainen kuoli
kotipihalleen
SSS?STT
Pakkaseen kuolleen naisen avomiehelle luettiin Tampereen käräjäoikeudessa syytteet heitteillepanosta ja törkeästä kuolemantuottamuksesta. Jo haavoittuneella miehellä oli kädessään pienoiskivääri ja kivääri, kun hän
ryömi oviaukosta.
Krp tutki
perusteellisesti
EIT:n mukaan poliisin toimet
olivat koko operaation ajan kokeneiden vanhempien poliisivirkamiesten valvonnassa ja ensisijaisena tavoitteena oli saada tilanne raukeamaan neuvotteluteitse.
EIT ei yhtynyt väitteeseen siitä,
että tapa, jolla operaatio suunniteltiin ja toteutettiin, olisi johtanut kuolettaviin luoteihin.
Ihmisoikeustuomioistuin katsoi, että kuolemaan johtanut ampuminen oli välttämätöntä alu-
Naispappeuskiista kärjistyy
Vammalassa
SSS?STT
Vuosikausia Vammalan seurakunnassa Pirkanmaalla jatkunut
kiista naispappeudesta kärjistyy.
Viime viikolla virastaan erosi taas
naispappi. Surmalaukaukset ammuttiin toisen ajoneuvon ampuma-aukosta. Jos näin käy,
siitä seuraa ilmoitus tuomiokapituliin.
Vasta puolitoista viikkoa kirkkoherran viransijaisuutta hoitanut
Kilpeläinen toteaa, että ongelmia
ei voi enää lakaista maton alle.
Tämä johtuu piispainkokouksen
päätöksestä, jonka mukaan sukupuoli ei vastaisuudessa saa vaikuttaa työvuorolistojen laatimiseen.
SÄHKEET
Helsinki-Vantaan
lentoasema
on edelleen
suosiossa
eella olevien poliisien suojaksi ja
sellaisena ihmisoikeussopimuksen mukaan sallittua voimankäyttöä.
EIT totesi, että tapahtuman jälkeen keskusrikospoliisi tutki
asian perusteellisesti. Tuomiokapituli
ei suostunut virkavapauspyyntöön.
Kappalainen on ilmoittanut, ettei hän saavu toimittamaan jumalanpalvelusta. Suomalainen kansanpuolue
www.sfp.fi
5VMF UBQBBNBBO NJOVB WBBMJCVTTJJOJ
)60.&//" 50
4BMPO 5PSJ LMP
1MB[B
)VPNFOOB UP 3JTUPO QÊJWÊO
LVOOJBLTJ UÊZUFLBLLVLBIWJU LMP
KB LMP 0PQQFSBMBVMBKB 3FJKP
*LPTFO LPOTFSUUJ LBNQBOKBUPJNJTUPT
TBNNF
)FMTJOHJOLBUV C
5VSLV
7BQBB QÊÊTZ
4ZEÊNFMMJTFTUJ UFSWFUVMPB
WWW RISTOHEINONEN l
$I@JK@CC@J;<DFBI88K@K
10
Torstai 15.3. Poliisi
käytti piiritystilanteessa puolustusvoimilta lainattua kahta panssaroitua miehistönkuljetusajoneuvoa. Se ei löytänyt viitteitä siitä, että tutkimus
olisi ollut puolueellinen.
Ampumistilanteeseen osallistuneet poliisit saivat myöhemmin
syytteet, mutta ne kaatuivat oikeudessa.
Hirsalan piiritykseen osallistui
poliiseja ja partioita Espoon lisäksi Helsingistä, Kirkkonummelta
ja liikkuvasta poliisista. Pari vuorokautta kestäneen tilanteen aikana mies ampui yli sata
laukausta.
Tilanne päättyi, kun huvilassa
sytytettiin tulipalo ja poliisit ampuivat piiritetyn tämän tultua
ulos rakennuksesta
Viestintäpäällikkö Pirjo Korvola korosti tiistaina, ettei Verohallitus yleensäkään paljasta yk-
NÄKÖKULMA
Pätkät
katkolle
Vahingot 4,5
miljoonaa euroa
Helsingin hovioikeus aloitti tiistaina Porvoon tuomiokirkon tuhopolton käsittelyn. Eilen lopetetun eduskunnan iäkkäin
edustaja on 74-vuotias Jörn
Donner (r.) ja nuorin 29-vuotias Oras Tynkkynen (vihr.).
Molemmat tulivat hommiin
varapaikalta; Donner vasta
tammikuun alussa ja Tynkkynen kolme vuotta sitten.
Lipponen kehui jäähyväispuheessa väkeään, eikä haukkunut edes toimittajia. Palo oli levitä koko vanhan
Porvoon puutaloalueelle, jossa
asuu parisataa ihmistä.
Käräjäoikeus totesi kaksi Holmin mukana ollutta nuorta syyllisiksi pelastusrikkomukseen, sillä
he eivät hälyttäneet apua katon
sytyttyä. maaliskuuta 2007
11
Lehtikuva/Matti Björkman
Helsingissä
ammuskellut
vartija tunnusti
Presidentti
Halonen:
Kansa on
tyytyväistä
ulkopolitiikkaan
Mies vangittiin
sairaalassa epäiltynä
murhan yrityksestä
Kansalaiset ovat suhteellisen
tyytyväisiä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan, arvioi tasavallan
presidentti Tarja Halonen vaalikauden päätöspuheessaan eduskunnassa tiistaina.
Kansalaisten huoli tulevaisuudesta näyttääkin kohdistuvan ensisijaisesti terveydenhuollon palveluihin, vanhusten hyvinvointiin
ja ilmastonmuutokseen, Halonen
sanoi.
?Ei tarvitse olla kovin kummoinen ennustajaeukko väittäessään
näiden asioiden löytyvän myös tulevan hallituksen ja eduskunnan
työlistalta, Halonen neuvoi. Vain
27 jättäytyy Lipposen lailla
suosiolla pois kokonaan.
Nyt on se sauma, jolloin me
työnantajat voimme vaikuttaa. Erikoisena
Hirvonen tapausta silti pitää.
Pitkään harmaan talouden torjunnan parissa työskennellyt Hirvonen arvioi, ettei Luhtasen tapaus muistuta veronkierron perustapausta. Lipponen pyysi presidentti
Tarja Halosta istuutumaan ja seuraamaan seremonian loppuun.
Tuoreeltaan ei ollut selvyyttä, onko kyseisellä tuolilla istunut kukaan presidentti koskaan.
Edustajan tuoleja salissa oli puolestaan tyhjillään, sillä aivan kaikki edustajat eivät olleet vaalikiireiltään ehtineet todistamaan valtiomiehen jäähyväisiä. Pian työnsä aloittava uusia
eduskunta saa meiltä perinnöksi
aidon halun ja kyvyn muuttaa toimintatapojaan siten, että tehtävämme ylimpänä valtioelimenä
tulee hoidetuksi tehokkaasti juhlallisen vakuutuksen sanoin niin,
että ?voimiemme mukaan puolustamme Suomen kansan ja eduskunnan oikeutta valtiosäännön
mukaan?, puhemies päätti.
?Eurooppalainen
valtiomies?
Varapuhemies Sirkka-Liisa Anttila (kesk.) katsoi vastauspuheessaan Lipposen saaneen uraltaan
ainekset kiistämättömään varmuuteen mielipiteissään.
. Helsingin hovioikeudessa kuultujen kolmen porvoolaisen tiedossa oli useita ihmisiä, jotka kuulivat uhkaavaksi
muuttuneesta tulipalosta vasta
seuraavana aamuna.
. Teon motiivi ei ole vielä
selvillä. Arkadianmäen pätkätyöläiset ovat
ahkeria ja uutteria. Vaajan mielestä palo
aiheutti yleistä hengen ja terveyden vaaraa suurelle määrälle ihmisiä. Olette
osoittanut, että politiikan ei tarvitse olla harmaata.
Anttila katsoi Lipposen näkemyksellisyyden ja käytännön toiminnan Euroopan-tasolla olleen
aivan omaa luokkaansa.
. Kummallekin on kertynyt pätkää
pätkän perään 32 vuotta ja
molemmat hakevat jatkoa.
Ikärasismi ei näitä konkareita uhkaa, sillä kansanedustajista valtaosa on heidän
kanssaan samalla nelikymmenluvulla syntyneitä. Oikeudenkäynti oli järjestetty suureen luentosaliin, jonne mies tuotiin pyörätuolissa.
Matkalla saliin mies yritti suojata
kasvojaan käsillä. Aseet ovat
yhä teknisessä tutkinnassa, eikä
Martikainen osaa varmuudella
sanoa, olisiko mies ampunut tai
edes voinut ampua myös sarjatulta. ovat ne tutkinnassa tai eivät.
Ministeri Luhtanen on luonnehtinut kohumaksua kahden luonnollisen henkilön väliseksi maksuksi, joka voidaan hoitaa ilman
verottajaa. Halonen
tosin korosti, että säännökset
ovat toimineet hyvin ja että seitsemän vuoden tarkastelujakso on
?vielä varsin lyhyt perustuslakimme kaikkinaisen toimivuuden arviointiin?.
SSS?STT?Tiina Salumäki
Helsingissä ammuskellut vartija
on tunnustanut ampuneensa kohti
poliiseja. Poliisin on aina tehtävä selvitys virka-aseen käytöstä, ja tapauksia selvittää syyttäjä. Halikkolaisen Pertti Hemmilän nimeä
ei löydy täysistuntojen poissaolotilastoista, mutta ei kovin
monta kirjausta näytä olevan
muillakaan täkäläisillä edustajilla. Toivon, että tässä asiassa oltaisiin kypsytty harkitsemaan
asiaa uudelleen ja lähestymään
parlamenttipuhumisen valtavirtaa, hän opasti.
Lipposen mielestä puhekulttuuria on kehitettävä tarvittaessa
säännöksiä muuttamalla, jos
eduskuntatyön kiinnostavuutta
halutaan todella lisätä.
Kiitosta työtovereille
Vuonna 1983 ensimmäistä kertaa eduskuntaan noussut Lipponen kiitteli puheensa päätteeksi
koko eduskunnan väen ja erityisesti työtoverinsa, varapuhemiehet Sirkka-Liisa Anttilan
(kesk.) ja Ilkka Kanervan (kok.).
Vaikka tunteet olivat pinnassa,
Lipponen suoriutui puheestaan
niitä purkamatta.
Muistelmien kirjoittamisen pariin siirtyvä puhemies sanoi tuntevansa vilpitöntä kiitollisuutta
kuluneista vuosista.
Entisen pääministerin suhde
toimittajiin on ollut vaiherikas,
mutta heitäkin hän muisti lupaamalla tapaamisen vielä ?jossakin
mukavassa paikassa?.
. Aina eivät näkemyksenne ole
herättäneet yksituumaista hyväksyntää, mutta vastaanväittäjät
ovat totisesti saaneet nähdä vaivaa perustellakseen mielipiteensä. Nettisivuilta voi
seurata muun muassa poissaolotilastoja . Työeläkemaksu
kuuluu palkanmaksajan velvollisuuksiin vaikka palkkasumma jäisi pieneksi, lisää Hirvonen. Vangitsemisoikeudenkäynti pidettiin Töölön
sairaalassa, jossa mies on ollut
hoidettavana sunnuntaiaamuisen
piirityksen ja ampumakahakan
jälkeen. He ryhtyivät jo yöllä kastelemaan talojensa piettyjä pelti- ja
huopakattoja palon leviämisen
estämiseksi.
Porvoon tuomiokirkon poltto
koto
ri
m
lta
Si
Kirk
Sytytyspaikka
i
äk
Sakasti
Paikka, josta
sytyttäjä kiipesi
kirkkomaalle
Tuomiokirkko
Väl
u
ikat
Kellotapuli
Pikkukirkko
Kirko
ntörm
ä
STT, lähde: Porvoon poliisi
Luhtas-jutussa kärsi
yrittäjä, ei verottaja
Verohallitus vaikenee
mahdollisesta tutkinnasta
SSS?STT?Sarianna Toivonen
Harmaan talouden asiantuntija,
Viranomaisyhteistyön kehittämisprojektin päällikkö Markku Hirvonen arvioi, ettei oikeusministeri Leena Luhtasen (sd.) kampanjalaskun maksutavasta aiheutunut verotappioita. Kun
tavarasta tai palvelusta maksetaan yritykselle, asiakkaan ei tarvitse ilmoittaa verottajalle mitään.
. Salissa hän
suuntasi katseensa lattiaan ja piti
päätään painuksissa.
Oikeudenkäynti käytiin pääosin
suljetuin ovin epäillyn puolustuksen vaatimuksesta.
Perheriidasta alkanut piiritystilanne johti rajuun ammuskeluun
Heikinlaaksossa varhain sunnuntaina. Verolakien kannalta
on merkityksellistä, että maksu
jäi tuhannen euron suuruiseksi.
. Sieltä täältä
kuuluneesta kröhimisestä saattoi
päätellä monen edustajan kylmettyneen vaalisanoman julistuksessa
soppatykeillä ja vaaliteltoilla.
Kansanedustajanaiset ja
-miehet (joita on selkeästi naisia enemmän) saivat pätkätyönsä tehtyä. Pisimpään
siellä ovat viihtyneet varsinaissuomalainen Ilkka Kanerva (kok.) ja lappilainen EskoJuhani Tennilä (vas.). Työsuhteet
ovat katkolla ja enemmistö
edustajista hakee jatkoa. Kirkon pohjoispuolella asuu
mies, joka ihmetteli aamulla, mik-
si vanhalla sillalla oli niin paljon
väkeä. Tämä keissi liikkuu enemmän moraalitasolla,
Hirvonen summaa.
Erikoista tapauksessa on hänen
mukaansa se, että vaalimainokset
tehnyt yritys olisi ilmeisesti tahtonut tehdä työn yrityksen tulona ja
laskuttaa arvonlisäverollisena,
mutta asiakas ei.
. Hän on seurannut
juttua lehtien palstoilta ja kommentoi periaatteellisella tasolla.
. Te olette niitä harvoja suomalaisia, joiden voi varauksetta sanoa
olevan eurooppalainen valtiomies.
Halonen sai istua
Yleensä tasavallan presidentti
poistuu salista oman osuutensa
jälkeen, mutta nyt nähtiin poikkeus. Arvioiden mukaan suurpalon estivät
vain leuto tuuli ja vanhan kaupunginosan asukkaiden neuvokkuus. Eilen
lomautetun eduskunnan kansanedustajien keski-ikä oli 52
vuotta, eivätkä pätkäkonkarit
ylitä keskiarvoa kymmenelläkään vuodella. Vasta töissä hän kuuli, että
hänen naapurissaan oleva kirkko
oli palanut, yksi asukkaista muisteli.
Palavia ja kyteviä paanunpaloja lensi jopa puolentoista kilometrin päähän kirkonmäeltä. jos se nyt jotakuta äänestäjää oleellisesti kiinnostaa.
HIA SJÖBLOM
hia.sjoblom@sss.fi. Palon sytyttänyt 18-vuotias Kalle Johan Ernesti Holm vaatii vankeustuomionsa lieventämistä. Miehellä on luvat pariinkymmeneen
erityyppiseen aseeseen.
Ampumakahakassa mies käytti
poliisin mukaan rynnäkkökivääriä ja konepistoolia. Olen voinut sekä kotimaisissa
yhteyksissä että ulkomailla vieraillessani olla aidosti ylpeä satavuotiaasta eduskunnastamme.
Lipponen muistutti, että kehitys
kuitenkin jatkuu ja uudet ajat
asettavat alati uusia vaatimuksia
eduskunnan toiminnalle.
. Heikinlaakson kahakasta syyttäjä ei
ole ainakaan tämänhetkisten tietojen perusteella löytänyt huomautettavaa, eikä tapauksesta
ole käynnistetty esitutkintaa.
Murhan yrityksestä vangittu
mies on yhä sairaalassa, ja poliisi
aikoo kuulustella häntä toisen
kerran. Uudessa eduskunnassa ei tarvitse enää anoa lupaa
poissaololle, mutta kontrolli
toimii silti. Epäiltyjen murhan yritysten
määrä selviää vasta, kun paikalla
SSS?STT
olleet poliisit on saatu puhuteltua,
Martikainen sanoo.
Epäilty on työskennellyt Vantaan poliisivankilan määräaikaisena vartijana. Kotitalouden ei tarvitse toimittaa ennakonpidätystä eikä työantajamaksua, jos sen maksama
palkka jää vuodessa alle 1 500 euroon. Kannattaa vain varmistua siitä,
että yritys on ennakkoperintärekisterissä. Tai sitten meidän on vaiettava ilmeisesti seuraavat
neljä vuotta. Muistamme kaikki tapauksia,
jolloin itse viesti on hukkunut värikkääseen ilmaisuun. Poliisi
taltutti miehen ampumalla tätä
jalkaan.
Vartijaa epäillään nyt muun
muassa useista murhan yrityksistä, pahoinpitelystä ja vaaran aiheuttamisesta. Poliisin mukaan paritaloon
linnoittautunut mies ampui yli sata laukausta talosta ja sen pihalta.
Epäilyinä useita
murhan yrityksiä
33-vuotias mies oli kahakan aikana vahvasti päihtynyt. Näin satavuotias
demokratia toimii.
Ilmeisesti Arkadianmäen
pätkätyöläiset ovat asiansa
osaavaa väkeä, sillä menneen
eduskunnan edustajat säilyttivät paikkansa keskimäärin
yksitoista vuotta. Puhemiehen mielestä täysistunnoissa puheet jäävät nykyisin
usein junnaamaan paikoilleen.
Lipponen muistutti, että uutta
perustuslakia
valmisteltaessa
eduskuntaryhmät eivät halunneet
puuttua kansanedustajan vapaaseen puheoikeuteen, joka on kansainvälisessä tarkastelussa harvinaisuus.
. Yksi luodeista raapaisi poliisia silmäkulmaan.
. Verottaja lähtee siitä, että
summat tuloutetaan firman kirjanpidossa, Hartikka-Simula selvittää.
Entisen pääministerin suhde toimittajiin on ollut vaiheikas, mutta heitäkin hän muisti lupaamalla tapaamisen vielä ?jossakin mukavassa paikassa?.
Paavo Lipponen päätti
valtiollisen urakkansa
Eduskunnan hyvästellyt puhemies
jätti pohdittavaksi edustajien
puheoikeuden rajoittamisen
SSS?STT?Pekka Pohjolainen
Eduskunnan puhemies Paavo
Lipponen (sd.) hyvästeli tiistaina
vaalikauden päättäjäisissä politiikan ja nykyisen eduskunnan.
Jäähyväissanoissaan eduskunnalle Lipponen kehotti arvioimaan edustajien rajoittamattoman puheoikeuden tarpeellisuutta. Hän on vapaa-aikanaan harrastanut aseita. Verotuksen kannalta tappioita
ei ole loppujen lopuksi tapahtunut, jos yrittäjä on kerrotun mu-
kaisesti oikaissut asian omassa
kirjanpidossaan. Nuorukainen toivoo, että hovioikeus lyhentäisi hänen rangaistustaan tai
muuttaisi sen ehdolliseksi.
Porvoon käräjäoikeus totesi Holmin syyllistyneen tuomiokirkon
katon sytyttämiseen ja tuomitsi
hänet elokuussa kolmeksi vuodeksi ja kahdeksi kuukaudeksi
vankeuteen tuhotyöstä.
Porvoon kihlakunnan johtava
syyttäjä Petri Vaaja hakee nuorukaisen tuomion koventamista
törkeäksi tuhotyöksi ja vähintään
seitsemäksi vuodeksi ehdotonta
vankeutta. Hän
huomautti erityisesti, että kuntien vaihteleva taloudellinen asema estää saavuttamasta kansalaisten yhdenvertaisuutta palvelujen tarjonnassa.
Työnsä päättänyttä eduskuntaa
Halonen kiitteli aktiivisuudesta
kansainvälisissä asioissa.
Sekä Halonen että jäähyväispuheensa pitänyt puhemies Paavo
Lipponen (sd) arvelivat, että
ylimpien valtioelinten välisiä toimivaltasuhteita voisi tulevalla
vaalikaudella selvittää. Oikeus jätti heidät kuitenkin tuomitsematta muun
muassa asian saaman julkisuuden
takia. Kärsijä tässä on yritys, joka on
ilmeisesti maksanut arvonlisäverot omasta pussistaan ja saanut
vähemmän itsellensä, arvioi Hirvonen.
Verottaja vaikenee siitä, aikooko
se tutkia Luhtasen kampanjamaksut. Tutkinnanjohtaja Martikainen sanoo, ettei kyseessä ainakaan ole minkäänlainen mustasukkaisuusdraama.
Naapurit nukkuivat
sikeästi Porvoon
kirkon palaessa
Tuhopolton sytyttäjä pyytää
hovia alentamaan rangaistusta
SSS?STT?Marjo Näkki
Osa Porvoon tuomiokirkon naapurustossa asuvista kaupunkilaisista nukkui sikeästi läpi toukokuisen yön, jona kirkon katto
muuttui palavia kekäleitä syökseväksi tulimereksi. Maksettu palkka täytyy kuitenkin ilmoittaa verottajalle vuosi-ilmoituksella, sanoo ylitarkastaja Merja Hartikka-Simula Verohallituksesta.
. Tutkinnanjohtaja Kari
Martikainen sanoo miehen
myöntäneen ja kertoneen, ettei tarkoituksena ollut osua kehenkään.
Mies vangittiin tiistaina iltapäivällä todennäköisin syin epäiltynä
murhan yrityksestä. Silloin ei olla nahkurin orsilla,
hän vakuutti.
Lipponen sanoi tehtävänsä
eduskunnan puhemiehenä olleen
monipuolisen ja antoisan.
. Lisäksi palkoista on tilitettävä
työeläkemaksu ja annettava palkansaajalle kuitti. Syyttäjä haluaa heidät nyt
tilille törkeän rikoksen ilmoittamatta jättämisestä ja vaatii heille
sakkoja tai ehdollista vankeutta.
Uusimman arvion mukaan kirkon korjaustyöt maksavat 4,5 miljoonaa euroa.
Porvoon tuomiokirkon katto ja
päädyt tuhoutuivat viime toukokuussa riehuneessa tulipalossa.
sittäisiä asiakkaita koskevia asioita . Uutiset
Keskiviikkona 14
Myös hinta on parempi ulkomailla, koska puukin on siellä kalliimpaa.
Ryanair odottaa
verilöylyä halpalentoalalle
Yhtiö ennustaa parin vahvan
yhtiön valtaavan markkinat
SSS?STT?Antti Autio
Halpalentoala on edennyt vaiheeseen, jossa markkinat alkavat
keskittyä muutaman vahvan yhtiön hallintaan.
Euroopan suurimman halpalentoyhtiön Ryanairin Pohjois-Euroopan-johtaja Wilhelm Hamilton
arvioi, että henkiin jää vain kaksi
tai kolme yhtiötä.
. Nykyisin tulliton
tuonti rajoittuu 400 litraan.
Venäläisyrityksillä ei ole rajoituksia.
LVM toivoo valtiovarainministeriöltä tullilain muuttamista. Salon tehtaan ensimmäisen
vuoden liikevaihtotavoitteeksi on
asetettu vajaat kaksi miljoonaa
euroa.
Puuta parempi
kosteissa kohteissa
Mika Surakka arvioi Muovixin
kolmen toimipisteen liikevaihdon
nousevan tänä vuonna yli kuuteen miljoonaan euroon. Lisää
yhtiöitä saattaa tulla korkeintaan
Itä-Euroopasta.
Gerdes arvioi, että halpalentoalalle syntyy todennäköisesti yhtiöiden välisiä liittoutumia perinteisten lentoyhtiöiden tyyliin.
Germanwings poikkeaa Ryanairista siinä, että sillä on suuri ja
vahva emoyhtiö, Lufthansa. Syytetty kertoi lakimiehensä välityksellä, että hän siirsi Siemensin puolesta rahaa pankkitileille Sveitsiin ja Liechtensteiniin yhteensä
kuusi miljoonaa euroa. Valmistaa jätemuovista
uusioraaka-ainetta sekä
erilaisia muovituotteita,
esimerkiksi hevoskarsinoiden väliseiniä
. Muovix Service Oy -nimeä kantavassa yksi-
kössä on kahdeksan omaa työntekijää, joiden kanssa töitä paiskii
kahdeksan vuokratyöntekijää.
Tehdastyöläisten lisäksi Salossa
työskentelee kaksi rekkakuskia.
Salon yksikkö keskittyy kokonaan uusioraaka-ainetuotantoon.
Suurin osa valmiista muovirouheesta menee ulkopuolisille asiakkaille, mutta osa päätyy Muovixin
omalle tehtaalle Riihimäelle, jossa
muovi jalostuu valmiiksi tuotteiksi. Vuokrakiinteistöön Meriniityn
Joensuunkadulle on hankittu koneita 900 000 eurolla. Sen kysyntä on kasvanut viime vuosina neitseellisen
muovin hinnan noustessa. Ollilan palkka ja bonukset olivat viime vuonna yhteensä 1,92 miljoonaa euroa.
Vuonna 2005 Ollila ansaitsi lähes
4,9 miljoonaa.
SSS?STT?Reuters
Ministeriö
helpottaisi
polttoaineen
tuontia Venäjältä
Muovixilla on Salossa kaksi tuotantolinjaa, jotka murskaavat jätemuovista muovirakeita.Yrityksen toimitusjohtaja Mika Surakka uskoo uusioraaka-aineen kysynnän kasvavan, koska neitseellisen muovin hinta on noussut viime vuosina reipasta vauhtia.
Jätemuovista meluvalli moottoritielle ja tukikeppejä viiniviljelmille
Saloon laajentanut Muovix
luottaa kierrätysmuovituotteiden
kysynnän kasvuun
SSS?Suvi Kulla
Viiniköynnös kiemurtelee tukikeppiä pitkin Ranskassa, ruotsalaisisäntä putsaa vasikkahäkin
alusritilää ja Lohjanharjulla reunakanttaus koristaa moottoritien
meluaitaa. Kallasvuon ansiot nousivat
uutistoimisto Reutersin mukaan
edellisvuodesta kaksi prosenttia.
Nokian Yhdysvaltain viranomaisille toimittaman 20-F-raportin mukaan Kallasvuon peruspalkka nousi edellisvuodesta 44
prosenttia 898 000 euroon, mutta
bonusten määrä väheni noin kolmanneksen 664 000 euroon.
Muhkeimmat tulot Nokiassa oli
edelleen yhtiön entisellä pääjohtajalla Jorma Ollilalla, joka nykyisin on yhtiön hallituksen puheenjohtaja. Siitä tulee verilöyly, Hamilton kuvasi alan tulevaisuutta
tiistaina Helsingissä Ilmailutoimittajien järjestämässä tilaisuudessa.
Irlantilainen Ryanair on Euroopan suurin halpalentoyhtiö. TeliaSonera oli
tyytymätön Turkcellin yhtiökokouksen päätöksiin ja nosti siksi
oikeusjutun istanbulilaisessa oikeusistuimessa. TeliaSonera vaati, että viime toukokuussa pidetyn yhtiökokouksen pää-
tökset hylättäisiin. Suomen markkinoilla on Ryanairin ja Germanwingsin lisäksi ainoastaan
saksalainen Air Berlin, kun FlyMe ja tanskalainen Sterling jättivät leikin kesken viime vuonna.
Ryanair lentää Suomesta kuuteen kohteeseen, kun yhtiö avaa
uuden reitin huhtikuun alussa
Tampereelta Bremeniin Saksaan.
Germanwingsin ainoa kohde Suomesta on Köln.
Jätemuovista
hyödynnetään
vain murto-osa
Suomessa syntyy vuosittain
160 000 tonnia jätemuovia, josta
voitaisiin Muovix Oy:n toimitusjohtajan Mikan Surakan arvion
mukaan hyödyntää noin puolet.
Tällä hetkellä uusiokäyttöön päätyy kuitenkin vain murto-osa:
Muovix on alan toiseksi suurin
toimija, ja se työstää vuodessa
noin 6 000 tonnia muovia.
Muovix kerää kierrätysmuovinsa teollisuudesta ja kaupasta.
Pääsääntöisesti Muovix ei maksa
hakemastaan muovista, vaan toimii ikään kuin ilmaisena jätteenkuljetuksen vaihtoehtona. Uhkakuva tuli todeksi tammikuussa
Joensuussa, jonne Muovix päätti
laajentaa syksyllä 2005 Perloksen imussa.
. Viennin osuus liikevaihdosta 70 prosenttia
. Työntekijämäärä noin 40,
Salossa työllistää
18 henkilöä
ka Muovixin tuotantomäärillä kotimaan markkinat ovat liian pienet. Vuoden 2006 liikevaihto
2,9 miljoonaa euroa,
tämän vuoden tavoite
yli 6 miljoonaa
. Salon
seudun lisäksi Saloon kuljetetaan muovia Turusta ja Satakunnasta.
Kuluttajien
kierrättämästä
muovista Muovix ei ole kiinnostunut, koska sen lajitteluaste on
huono ja valtaosa muovista on likaista elintarvikemuovia, joka ei
sovellu jatkojalostettavaksi.
Salossa Muovixia ruokkii etenkin elektroniikkateollisuus. Talous
Keskiviikkona 14. Turkkilainen oikeusistuin on
hylännyt teleoperaattori TeliaSoneran vaatimuksen sen turkkilaisen osakkuusyhtiön Turkcellin
yhtiökokouksen hylkäämisestä,
Turkcell kertoi tiistaina. Painorajoitettu
OMXH Cap heikkeni saman verran. Koska Muovixin tuotanto riippuu
täysin raaka-ainetoimittajista, on
toiminnassa myös riskinsä. Nokialle
siruja tuottava Texas Instruments tarkensi myynti- ja tulosennustettaan ensimmäiselle neljännekselle haarukan keskiosiin.
Metsäyhtiöistä UPM luisui 0,7 prosenttia miinukselle ja
Stora Enso painui 1,3 prosenttia.
Ohjelmistoyhtiö Solteq ostaa Fulmentumin 2,9 miljoonalla
eurolla. Tässä muutama esimerkki siitä, mihin kaikkeen jätteeksi jo kertaalleen luokitellusta
muovista valmistetut elementit
kelpaavat.
Riihimäkeläisen Muovix Oy:n
toimitusjohtaja Mika Surakka
uskoo tämän olevan vasta alkusoittoa. Olemme menettäneet myös muita elektoroniikkateollisuuden raaka-ainetoimittajia viime vuosina, mutta onneksi perinteisemmällä muoviteollisuudella menee hyvin ja
saamme koko ajan myös uusia
toimittajia.
Siemens-jupakan syytetty:
Lahjonta oli yleistä
Saksalaisen elektroniikkajätin
Siemensin lahjusjupakassa syytetty ex-johtaja on myöntänyt oikeudessa osallistuneensa lahjontaan.
Mies kertoi tiistaina alkaneessa
oikeudenkäynnissä siirrelleensä
rahoja ulkomaisille pankkitileille
esimiestensä suostumuksella. maaliskuuta 2007
Suvi Kulla 7702 328, Mikko Nurmisto 7702 317, sss.talous@sss.fi
12
Minna Määttänen
SÄHKEET
Kallasvuo
ansaitsi 1,6
miljoonaa euroa
maiden yritykset ovat venäläisiin
nähden epäedullisessa asemassa.
SSS?STT
Viime kesäkuussa Nokian toimitusjohtajana aloittanut Olli-Pekka Kallasvuo ansaitsi viime
vuonna yhteensä 1,6 miljoonaa
euroa. Kansantalouden kannalta
merkitystä on myös sillä, että kotitaloudet hajauttaisivat säästöjään kotimaisiin osakkeisiin, Tuominen kirjoittaa Ratan viime vuoden toimintakertomuksessa.
SSS?STT
Pörssikommentti
Solteq reippaassa nousussa
Osakekurssit jäivät alamäkeen Helsingin pörssissä kaupankäynnin päätteeksi eilen. Sen
jälkeen markkinoille on tullut ja
sieltä poistunut yhtiöitä kuin sie-
niä sateella.
Syy markkinoiden keskittymiseen ei ole Hamiltonin mukaan
halpalentomarkkinoiden kasvun
pysähtymisessä.
Hamilton arvioi, että Euroopassa on edelleen tilaa uusille reiteille.
Ryanair odottaa kuljettavansa
yli 80 miljoonaa matkustajaa
vuonna 2012, kun tämän vuoden
arvio on 50 miljoonaa matkustajaa. Yhtiöllä on tällä hetkellä 455
reittiä, joita se lentää 134 koneella.
Pienillä yhtiöillä on vaikeuksia
selvitä nopeasti kasvavien jättien
puristuksessa. Liikevaihdosta 42
prosenttia tuli ulkomailta.
SSS?STT
Rata palauttaisi
säästämisen
hyveeksi
Pankkeja valvova Rahoitustarkastus (Rata) haluaa kunnianpalautuksen vanhanaikaiselle säästämiselle.
Ratan mielestä säästämisen
merkitystä ei meillä enää mielletä, vaan velkaa otetaan sumeilematta niin asuntoon kuin kulutukseen. Se
perustettiin vuonna 1985. Vaihtoa kertyi 918 miljoonaa euroa.
Nokian kurssi luisui 1,1 prosenttia 16,25 euroon. Gerdes pitää voitollisuuden lisäksi
emoyhtiön selkänojaa keinona selvitä kilpailussa.
Saksalaisyhtiö lähestyy myös
perinteistä lentoyhtiötä siinä, että
se aloittaa jatkoyhteyksien tarjoamisen muun muassa suomalaisille asiakkailleen pääkentältään
Kölnistä. Kierrätysmuovia jalostava yritys tuplasi liikevaihtonsa ja
triplasi henkilökuntansa viime
vuonna.
Nyt Muovix hakee kasvua Salosta. Viimeksi ruotsalainen FlyMe joutui heittämään
pyyhkeen kehään, kun yhtiöltä
loppuivat rahat.
Liittoutuminen
mahdollista
Myös saksalaisen Germanwingsin johtaja Marc-Kristian Gerdes odottaa markkinoiden keskittymistä. Konsernin tulos ennen veroja oli 25,6 miljoonaa euroa, kun vuonna 2005 tulosta syntyi 12,3 miljoonaa euroa.
Myös liikevaihto kasvoi 448 miljoonaan euroon 317 miljoonasta.
Liikevaihdon kasvuun vaikutti
etenkin Patrian lisääntynyt omistus norjalaisessa Nammo AS:ssä.
Puolustustarvikkeet ja huolto
toivat liikevaihdosta runsaat neljä viidennestä. Jatkoyhteyksien ajatteleminen ei kuulu liikeideaan.
Kilpailu vähäistä
Hamilton väitti, että Suomi on
yksi vähiten kilpailluista maista
halpalentoalalla. Menetämme Perloksen myötä
70 prosenttia Joensuun tehtaan
raaka-ainevirrasta. Lahjuksia annettiin, jotta Siemens voittaisi Eneliltä kaksi yhteensä 450 miljoonan
euron turbiinisopimusta vuosien
1999 ja 2002 välillä.
Kyseessä oleva oikeudenkäynti
on vain yksi osa Siemensiä ravistellutta skandaalia. Niitä voidaan käyttää
rakentamisessa puun tavoin,
mutta Muovixin strategiana ei ole
haastaa puuta raaka-aineena.
. Suurin
osa liikevaihdosta syntyy muovigranulaatin, eli muovirouheen
myynnistä. Vaihtokärki painui leveästi punaiselle. Valmiiden tuotteiden osuus myynnistä
on 30?35 prosenttia.
Muovixin valmistuotteiden päätuoteryhmä ovat erilaiset lankkuja tai tolppaa muistuttavat Muovix-profiilit. Hänen mukaansa vastaavanlainen
toiminta oli yleistä yhtiössä.
Kahta yhtiön ex-johtajaa koskeva oikeudenkäynti alkoi tiistaina
Darmstadtissa Saksassa. Hänen mukaansa päätekijät ovat jo markkinoilla. Yhtiön osake voimistui 5,3 prosenttia.
Nousseet ja laskeneet
Päätöskurssin muutos
Päätöskurssin muutos
Evox Rifa Group (T)
Solteq (LP)
Incap
Ålandsbanken A
Tiimari (LP)
Viking Line
Lännen Tehtaat (LP)
Beltton-Yhtiöt
Stonesoft
Vacon
Benefon S (T)
Panostaja B
Oriola-KD A
Done Solutions
Comptel
Technopolis
Pöyry Oyj
Wärtsilä B
Tietoenator
Stockmann A
+9,09
+5,33
+3,83
+3,64
+3,11
+2,84
+2,16
+1,90
+1,85
+1,69
-6,25
-4,79
-4,18
-3,33
-3,11
-3,04
-2,93
-2,90
-2,77
-2,65
Ulkomaiset pörssit
Amsterdam, AEX
Ateena
Budapest
DJ Stoxx Nordic
DJ Stoxx Nordic 30
Frankfurt, DAX
FTSE Eurotop 100
Hong Kong, HSI
Lontoo, FTSE
Milano, Mibtel
Moskova, RTS
Nasdaq Composite
New York, DJIA
OMX Stockholm
OMX Tallinn
muutos-%
-0,74
-1,30
-0,60
-0,80
-0,87
-0,95
-0,81
-0,56
-0,72
-0,81
+0,18
-1,38
-0,81
-1,20
-0,14
485,93
4485,56
22892,62
497,18
8195,00
6651,64
3039,86
19333,14
6188,60
31397,00
1811,91
2369,02
12218,72
383,61
886,89
Oslo, OSE
Pariisi, CAC 40
Praha
Singapore, Straits Times
Sydney, All Ordinaries
Tokio, Nikkei
Tokio, Topix
Wien
Zürich SMI
501,76
5445,97
1661,40
3158,90
5844,00
17178,84
1725,43
1727,96
8829,09
muutos-%
-0,18
-0,91
-0,52
-0,75
-0,41
-0,66
-0,91
-0,68
-0,79
Euro/dollari
1,34
1,322
1,32
1,320
1,30
1,318
1,28
1,316
1,26
1,314 5 pv
1,312
ke
1,24
10
11
12
1
2
3
to
pe
ma
OMX Helsinki
11000
10200
10500
10150
10000
10100
9500
10050
9000
8500
10
Australia - dollari
E-Korea - won
Englanti - punta
Islanti - kruunu
Japani - jeni
Kanada - dollari
Norja - kruunu
Ruotsi - kruunu
Sveitsi - frangi
Tanska - kruunu
USA - dollari
Viro - kruunu
Raakaöljy
Pohjanmeren Brent
11
12
1
2
3
1,679
1248,370
0,683
88,780
154,140
1,545
8,095
9,291
1,609
7,450
1,322
15,647
USD/Barreli
viim.
61,26
ed.
60,12
Lähde: Startel/OMX Exchanges, IS.Teledata AG, IDC ComStock
5 pv
10000
ke
to
pe
ma
Euribor 360
1 vko
1 kk
2 kk
3 kk
4 kk
5 kk
6 kk
3,9
3,8
3,7
3,6
3,5
3,4
3,3
3,2
13.03.
3,834
3,856
3,868
3,889
3,936
3,964
4,001
12.03.
3,834
3,855
3,867
3,889
3,937
3,968
4,003
7 kk
8 kk
9 kk
10 kk
11 kk
12 kk
4,020
4,041
4,063
4,079
4,094
4,105
4,026
4,049
4,069
4,087
4,105
4,117
3 kk
10
11
12
1
2
3. Sen
mukaan suomalaiset ja muut EU-
Patria tuplasi
tuloksensa
Puolustustarvikeyhtiö Patria yli
kaksinkertaisti tuloksensa viime
vuonna edellisvuodesta. Tästä syystä säästämistä pitäisi opettaa jo kouluissa.
Ratan vastavalittu johtaja Anneli Tuominen perää säästämisestä arvokeskustelua.
. Yhteensä Siemensissä epäillään siirretyn 200
miljoonaa euroa ulkomaisille
pankkitileille lahjuksia varten.
Epäilykset koskevat muun muassa yhtiön televerkkoyksikköä, mikä on lykännyt Nokian ja Siemensin tietoliikennetoimintojen yhdistämistä uudeksi Nokia Siemens Networks -yhtiöksi.
Siemens ei tiistaina kommentoinut esitettyjä väitteitä.
. Esimerkiksi hevoskarsinoissa vai vasikkahäkeissä muovi kestää paljon puuta paremmin.
Muovixin liikevaihdosta 70 prosenttia kertyy ulkomaankaupasta. Yhtiö katsoi, että
Turkcellin hallituspaikkoja ei jaettu, kuten osakassopimus olisi
edellyttänyt.
SSS?STT?Reuters
Liikenne- ja viestintäministeriö
helpottaisi kuljetusyritysten polttoaineen tuontia Venäjältä Suomeen. Vaihdetummista Nokia ja Stora Enso painuivat hieman yli
prosentin verran ja Metso vajaat puoli prosenttia pakkaselle.
Fortum ja Sampo luisuvat reippaan prosentin miinukselle.
Ohjelmistoyhtiö Solteq harppasi reippaasti ylöspäin kerrottuaan ostavansa konsultointiyhtiö Fulmentumin.
Yleisindeksi OMXH painui prosentin. Rahat
käytettiin lahjuksiin italialaiselle
Enel-yhtiölle. Ministeriö esittää, että
polttoainetta saisi tuoda ajoneuvoissa ilman tullimaksuja enintään 800 litraa. Raaka-ainetuotannosta jopa
90 prosenttia menee vientiin, kos-
TIETONURKKA
MUOVIX OY
. Tuotteita tehdään paikkoihin,
joissa ne ovat kosketuksissa
maan, veden tai lian kanssa. Perustettu Riihimäellä
vuonna 2000, toimii
Riihimäen lisäksi nykyään
myös Joensuussa ja
Salossa
. Sieltä on yhteydet 57
kohteeseen eri puolille Eurooppaa.
Tavalliset halpayhtiöt lentävät
vain kohteesta yksi kohteeseen
kaksi
Tilapiat ovat yleisiä ruokakaloja,
koska ne lisääntyvät nopeasti.
. Samalla Kamynin sanoi, että tähänastiset neuvottelut oli tuomittu
epäonnistumaan, koska niissä
alusta pitäen suosittiin toista osapuolta.
Bush sanoi ennen lähtöään Guatemalasta kohti Meksikoa.
Maiden välejä hiertää myös ongelma siitä, miten huumeiden salakuljetus Meksikon rajan yli Yh-
STT?AFP
E-AFRIKKA
STT
on kasvanut hyperinflaation pudotettua valtaosan väestöstä köyhyysrajan alapuolelle. Suuri osa laittomista siirtolaisista on huonosti koul utettuja.
He täyttävät työpaikat, joita syntyperäiset amerikkalaiset eivät
ole halukkaita ottamaan, ainakaan samalla palkalla. Arvostelijoiden mukaan tämä olisi kuitenkin
laittoman käytöksen palkitsemista.
Meksiko on Bushin kuusipäiväisen Latinalaiseen Amerikkaan tekemän vierailun viimeinen kohdemaa. Sen osoittivat jo Bushin Guatemalassa antamat lausunnot Yhdysvalloissa
olevien laittomien siirtolaisten
kohtalosta.
. Hakatkaa hallituksen
koirat kuoliaiksi, huusi raivostunut väkijoukko Zhangin mukaan.
Läheisen Yongzhoun kaupungin
sairaalasta kerrottiin, että useimmilla loukkaantuneilla oli vain
vähäisiä vammoja yhteenottojen
jäljiltä. Sieppauksen lisäksi
poliiseja syytetään 3 000 euron
ryöstämisestä mieheltä.
Suomen ulkoministeriöllä ei
ollut tietoa sieppauksesta. Se aiheuttaa
vain kärsimystä zimbabwelaisille,
sanoi ulkoministeri Condoleezza
Rice.
Tyytymättömyys Zimbabwessa
MOSAMBIK
SAMBIA
Victorian
putoukset
rvi
Harare
dysvaltoihin saadaan päättymään.
Guatemalan presidentti Oscar
Berger oli pettynyt siihen ettei
Bush luvannut olla karkottamat-
TIETONURKKA
. Kiistojen taustalla on
ollut useimmiten lahjotut johtajat, kasvaneet erot köyhien ja rikkaiden välillä tai viranomaisten
yritykset pakkolunastaa maanviljelijöiden maita.
Lehtikuva/AFP Photo/Gianlang Guercia
Laiton maahanmuutto hiertää
USA:n ja Meksikon välejä
SSS?STT?Päivi Sinisalo
WASHINGTON?Meksikon uusi
presidentti Felipe Calderon on
hyvin tyytymätön Yhdysvaltain
nykyiseen siirtolaispolitiikkaan.
Hänellä olikin tiistaina tiukkasanainen viesti maassa vierailevalle Yhdysvaltain presidentille
George W. Ne päätettiin kuitenkin
haudata varmuuden vuoksi
maahan.
STT?AFP
Silmälasit ovat
merkki itsestään
huolehtimisesta.
Instrussa näöstäsi huolehditaan yksilöllisesti.
Mittaustietojen perusteella valmistetut linssit
takaavat aina oikean lopputuloksen. Tshetshenian poliisi ja turvallisuusjoukot turvautuvat yhä kidutukseen ja muihin pahoinpitelyn muotoihin, samoin jatkuvat
laittomat pidätykset, Euroopan
neuvoston kidutuksen vastainen
komitea totesi raportissaan.
Raportissa mainitaan mm. Sairaalaan oli tullut pelkästään maanantaina kymmen-
SÄHKEET
Poliiseja
syytteeseen
suomalaisen
sieppauksesta
Gambiassa
kunta loukkaantunutta.
Bussilippujen hinnat lähes kaksinkertaistuivat äskettäin.
Maaseudun asukkaiden ja viranomaisten väliset yhteenotot
ovat viime aikoina lisääntyneet
Kiinassa. Tulossa ei ole yleistä armahdusta tai automaattista kansalaisuutta. Olemme taantuneet apartheidin kaltaiseen järjestelmään, vakaviin ihmisoikeusloukkauksiin
ja sortoon, MDC:n entinen kansanedustaja Roy Bennett sanoi
Mugaben vastaisessa mielenosoituksessa. Tosin
Bush lupaili, että pitkään tekeillä ollut uusi siirtolaislaki olisi
valmis elokuussa.
. Useita ihmisiä on ammuttu vuoden alusta lähtien.
. Kansainvälisen valuuttarahaston mukaan rahalähetykset ovat Meksikon
toiseksi merkittävin ulkomaisen valuutan lähde.
Lähteet: Reuters, BBC, AFP
ta Yhdysvalloissa laittomasti olevia guatemalalaisia.
Guatemalan väestöstä noin
kymmenen prosenttia on siirtynyt Yhdysvaltoihin, ja pääosa
heistä on siellä laittomasti. Lähes puolet
heistä yritti ylittää rajan Arizonan osavaltion kohdalla.
. Bushille.
Calderonin mukaan Bushin pitäisi tehdä ?paljon enemmän?
siirtolaisten eteen.
Calderon on paheksunut Yhdysvaltain maiden välille suunnittelemaa jättiaitaa, jonka pitäisi
sulkea yli tuhannen kilometrin
osuus rajasta. Tapaus on annettu Nigerian-suurlähetystön selvitettäväksi, kerrottiin konsuliasioiden yksiköstä tiistaina. maaliskuuta 2007
Bussilippujen hinnankorotukset
synnyttivät mellakoita Kiinassa
Poliisi sai vahvistuksia levottomuuksien lopettamiseksi
STT?AFP?DPA?AP
PEKING?Puolisotilaallisia poliisijoukkoja on lähetetty kuormaautolasteittain Etelä-Kiinaan hillitsemään jo useita päiviä jatkuneita levottomuuksia, kertoivat
paikalliset asukkaat ja poliisi tiis-
taina.
Ainakin yksi ihminen on kuollut
ja kymmeniä loukkaantunut viidettä päivää kestäneissä mellakoissa Hunanin maakunnassa.
Kahakka alkoi ihmisjoukon osoittaessa mieltään bussilippujen
hinnankorotuksia vastaan Zhus-
hanin kylässä.
Paikalle komennettiin mellakkapoliiseja hajottamaan väkijoukkoa sen jälkeen kun ihmiset olivat
sytyttäneet tuleen useita autoja ja
busseja.
. Niin vain ei tapahdu,
Venäjä
vaati jatkoa
Kosovoneuvotteluille
STT?AFP
Presidentti Robert Mugaben hallintoon kyllästyneet osoittivat mieltään Johannesburgissa Zimbabwen edustuston edessä.
Zimbabwen oppositiojohtaja vannoi
kamppailun jatkuvan
Oikeus passitti pahoinpidellyn Tsvangirain saamaan
hoitoa vammoihinsa
STT?Reuters?AFP
HARARE. Vedessä on vähän happea.
Joidenkin tietojen mukaan happea on vain nollasta puoleen
prosenttia, vaikka sitä pitäisi olla vähintään yli kolme prosenttia, sanoi paikallisen kalalaitoksen edustaja tiistaina.
Terveysministeriö vakuutti, etteivät kuolleet kalat ole myrkyllisiä. Tilanne on rauhoittunut tänään, koska viime yönä tänne lä-
hetettiin aseistettuja poliisijoukkoja, kertoi paikallinen asukas.
Hänen mukaansa poliisin oli nähty pamputtavan ulkona liikkujia
tiistain vastaisen yönä.
Uutistoimisto AP:n haastattelema ihmisoikeusaktivisti kertoi
poliisin käyttäneen väkivaltaa
myös vanhuksia ja lapsia kohtaan.
. Rajoitettu
erä. (Presidentti) Robert Mugaben hallinto on häikäilemätön ja
harjoittaa sortoa. Tarjous voimassa 31.3.2007 asti.
SALO, Turuntie 2, puh. Yhdysvallat luonnehti
poliisin otteita raakalaismaisiksi
ja vaati pidätettyjen vapauttamista.
. Joka vuosi heitä saapuu maahan puolesta miljoonasta miljoonaan. Hän vieraili ennen Guatemalaa ja Meksikoa
Brasiliassa, Uruguayssa ja Kolumbiassa. Valtaosa tulee Yhdysvaltain ja Meksikon
välisen 3 200 kilometrin mittaisen rajan yli.
. Se järjestettiin Zimbabwen diplomaattisen edustuston edessä Johannesburgissa Etelä-Afrikassa.
STRASBOURG?Kidutus ja pahoinpitelyt jatkuvat yhä laajamittaisesti Tshetsheniassa, todettiin
Euroopan neuvoston tuoreessa
selonteossa tiistaina.
Euroopan neuvosto arvosteli samalla Venäjää siitä, ettei se ole
tehnyt mitään tilanteen parantamiseksi.
. Hänen päänsä
oli turvoksissa, silmä oli muurautunut puoliksi umpeen ja hän nilkutti kävellessään.
Useilla muilla oikeuteen tuoduilla pidätetyillä oli myös silminnähtäviä vammoja; huonokuntoisimpia kannettiin oikeussaliin.
Oikeus määräsi loukkaantuneet
saamaan hoitoa ennen kuin syytteiden käsittelyä jatketaan.
Zimbabwen hallinto on syyttänyt oppositiota väkivallasta poliisia vastaan ja mielenosoituskiellon rikkomisesta. Viime vuonna 1,1 miljoonaa Yhdysvaltoihin ilman papereita
pyrkivää ihmistä pidätettiin Meksikon rajalla. Pian
koko Kiinan johto sai kuulla kunniansa. 0201 70 8560, Kauppakeskus Plaza, Vilhonkatu 8, puh. Järjestelmä on saatava korjattua, Bush painotti.
Suurimpana ongelmana on ollut päättää, mitä tehdään Yhdysvalloissa jo nyt oleskeleville 12
miljoonalle laittomalle siirtolaiselle.
Bush on esittänyt vierailuviisumiohjelmaa, joka voisi tarjota
laittomasti Yhdysvalloissa oleskeleville työluvan. Viime
sunnuntain kokoontumisessa olivat mukana molempien siipien
edustajat, minkä on arveltu selittävän poliisin kovia otteita.
Mugaben hallinto
sai monelta tuomion
YK ja EU ovat tuominneet sananvapauden rajoittamisen Zimbabwessa. Mugaben
mielestä maan talousvaikeudet
johtuvat länsimaiden sabotaasista.
Mielenosoitukset kiellettiin viime kuussa mellakaksi kääntyneen mielenosoituksen jälkeen, ja
sisäministeri Kembo Mohadi vakuutti Herald-lehdelle viranomaisten panevan määräykset
toimeen viimeistä kirjainta myöten.
. Zimbabwen oppositiojohtaja Morgan Tsvangirai
vannoi kamppailun jatkuvan keskiviikkona, kun hänet kuljetettiin
oikeudenistunnosta sairaalaan
saamaan hoitoa vammoihinsa. Yhdysvalloissa arvioidaan olevan noin 12 miljoonaa laitonta
siirtolaista. . Ja vielä tasarahalla.
Upeita
merkkikehyksiä
tasarahalla
50,100,-
ajä
b
ari
K
EN: Kidutus
yhä yleistä
Tshetsheniassa
ZIMBABWE
Bulawayo
BOTSWANA
200 km
MOSKOVA/BRYSSEL?Venäjä
sanoi tiistaina, että YK:n turvallisuusneuvosto ei voi vielä päättää Kosovon tulevasta asemasta.
Venäjän ulkoministeriön edustajan mukaan neuvotteluita pitää
vielä jatkaa Serbian ja Kosovon
albaanien välillä.
YK:n välittäjän Martti Ahtisaaren tavoitteena on ollut jättää ehdotuksensa turvallisuusneuvostolle kuun loppuun mennessä.
Neuvottelut päättyivät tuloksettomina Wienissä viime viikonloppuna.
Venäjän ulkoministeriön edustajan Mihail Kamyninin mukaan ilman molempien osapuolten tukea Kosovo-ratkaisu ei voi
olla vakaa ja pitkäikäinen. He hakkasivat kaikkia: vanhoja ihmisiä, lapsia, naisia ja satunnaisia ohikulkijoita, Zhang
Zilin sanoi.
Zhangin mukaan mielenosoittajien joukko paisui maanantaina
20 000 ihmisen massaprotestiksi
hinnankorotuksia vastaan. Aseelliset yhteenotot kilpailevien huume- ja ihmiskauppaa
harjoittavien ryhmien välillä ovat yhä tavallisempia Arizonassa. Hallitsevan ZA-
NU-PF-puolueen tiedottajan Nathan Shamuyariran mielestä
Tsvangirai hankkiutui tahallaan
pidätetyksi saadakseen lännen
myötätunnon puolelleen.
Oppositio on kahden vuoden
ajan ollut hajallaan Tsvangirain
johtaman MDC:n (Liike demokraattisen muutoksen puolesta) revettyä kahdeksi siiveksi. Suomella ei ole
Gambiassa lähetystöä.
Reutersin mukaan molemmat
poliisit vakuuttivat oikeudessa
syyttömyyttään.
STT?Reuters
Thaimaassa
ihmetellään
kalojen joukkokuolemia
BANGKOK?Thaimaassa tutkitaan viljeltyjen kalojen joukkokuolemia yhdessä maan pääjoista. syytöksiä hakkaamisesta, tukehduttamisesta muovipussilla tai kaasunaamiolla, sähköshokeista sekä raajojen sijoiltaan vääntämisestä.
Pidätettyjä on myös uhkailtu
seksuaalisella väkivallalla ja teloituksilla.
13
Ostaessasi linssit ja kehykset. Viranomaiset selvittävät,
johtuvatko satojentuhansien kalojen kuolemat saasteista.
Tilapia-lajien joukkokuolemat
alkoivat sunnuntaina Chao
Phraya -joessa sata kilometriä
Bangkokista pohjoiseen. Maailmalta
Keskiviikkona 14. Laittomat ja lailliset siirtolaiset lähettävät Yhdysvalloista
Meksikoon ainakin 18 miljardia dollaria vuodessa. Poliisi hyökkäsi puolustuskyvyttömien siviilien kimppuun,
Tsvangirai sanoi oikeustalon portailla Hararessa. Esimerkiksi Kalifornian maatalous on paljolti riippuvainen tästä työvoimasta.
. Koska
silmälasit vaikuttavat myös ulkonäköön, oman
tyylin toteuttaminen on tehty nyt entistä
helpommaksi. Latinalaisen Amerikan maat ovat nähneet aidan
osoituksena siitä, että Yhdysvallat ei välitä eteläisten naapurimaidensa köyhyydestä ja talousongelmista.
Kaksipäiväisistä keskusteluista
Bushin ja Calderonin välillä ei
ennakoitu helppoja. Ihmisoikeusryhmät ovat syyttäneet
poliisia viime sunnuntain mielenosoituksessa pidätetyn Tsvangirain ja muiden pidätettyjen kiduttamisesta.
. Kaikkialla Bushia olivat vastassa Yhdysvaltain politiikkaa vastustavat mielenosoittajat.
BANJUL/HELSINKI?Kaksi
poliisia on asetettu länsiafrikkalaisessa Gambiassa syytteeseen
suomalaisen miehen sieppauksesta, kertoi uutistoimisto Reuters tiistaina.
Reutersin lainaamien oikeuslähteiden mukaan mies siepattiin perjantaina ja vapautettiin
sunnuntaina, jolloin poliisit pidätettiin. 727 48 00.
Joulukuun tilanne on aina se,
että ketään ei ole palkattuna. Välit
Kekkoseen kuitenkin viilenivät, sillä tämän
juonittelu kommunistien ja venäläisten
kanssa painoi mieltä.
Ei uusia tulkintoja
Ne keskustelut, joita entinen Alkon pääjohtaja Fagerholm ja samassa tehtävässä
hänen jälkeensä toiminut Heikki Koski kävivät, eivät sisällä poliittisesti uusia tulkintoja. Edita 152 s.
27,10 e.
KIRJA
Paikkakuntamme pojalta, Porin kaupunginjohtajalta, ministeriltä jne. ?Faga. Pitäisi kehittää tapoja, joilla
tekijät voisivat saada palautetta
kattavasti. Todellisuushan on
aina tulkintaa. harrastajateatterin
piirissä sekä terveyden ja kulttuurin yhteisellä osa-alueella. Aivan naturalistinen eläinkuva ei minulta oikein synny, sillä
aina eläinten silmistä löytyy se
naivistinen pilke. Ajattelin ryhtyä piirtämään
kuvia elävästä mallista, mutta
niukka värien käyttö ja ihmisen
kuvaus ei kiinnostanutkaan. Koski epäilee
sen johtuneen temperamenttien eroista. Mitä malleja mediajulkisuus antaa identiteettiään etsiville. Fagerholm oli hävinnyt sosialidemokraattisen puolueen puheenjohtajuuden 1957 Väinö Tannerille, kommunistien ja Neuvostoliiton arkkiviholliselle,
mutta se ei auttanut Fagerholmia, kun tämä kokosi kolmannen hallituksensa.
Viimeisenä niittinä oli sisäministeriksi
valitun Väinö Leskisen persoona, joka kurkisteli ?Fagerholmin leveän selän takana?.
Kovin kaukana ei ole johtopäätös Fagerholmin ajautumisesta saman prosessin maksumieheksi kaksi kertaa.
Ei riittänyt, että hän hävisi puheenjohta-
jakamppailun, vaan myös, että puolueen oikeisto sai vahvan aseman hallituksessa. Työmarkkinoilla on eräänlainen ?harmaa. Harva se vuosi markkinoille ilmestyy uusi kirja.
Vastuun vuosia, keskusteluja Fagerholmin
kanssa, on muistelonomainen katsaus Karl
August Fagerholmiin ja hänen ajatuksiinsa.
Fagerholm syntyi Siuntiossa 1901, muutti
äitinsä kanssa Helsinkiin, valmistui parturiksi ja toimi aktiivisti ammattiyhdistysliikkeessä. Krusbergin ja
Luoman lisäksi mukana ovat Kati Jelekäinen ja Sanna-Erika
Suorsa . Vain juoruakkojen kälkätys
vaikutti kliseiseltä, mutta jää
vain pieneksi puskateatterin elkeeksi muuten tyylikkäässä psykodraamassa.
Arvostetun eurooppalaisen
sarjakuvakilpailun voitto tuli
tänä vuonna Suomeen. Turkulainen näytelmä (2001) ja Näköala (2004)
saivat hyvän vastaanoton.
Puikkonen kehuu Turun kirjallista ilmapiiriä, joka teki hänestä
kirjailijan. Kulttuuri
Veli-Matti Henttonen 7702 329, sss.kulttuuri@sss.fi
Keskiviikkona 14. Gallerian seinillä hehkuu ja riemuitsee
kolmekymmentä kuivapastellilla
ja akvarellipuukynillä tehtyä kuvaa. Romaanikirjailijan työn erakkoluonne ja teatterin sosiaalisuus tukevat toisiaan. Nyt harrastajat ovat usein
vain nopeatempoisen kritiikin varassa. olen nimittäin opintovapaalla
päiväkodista . Slayer sekä ensimmäistä
kertaa Suomessa vieraileva vaih-
toehtorock-bändi The Flaming
Lips, Ruotsin tuore euroviisuedustaja The Ark sekä garagerockin legenda Roky Erickson.
Festivaalin muita kansainvälisiä vieraita ovat mm. Merimaan mukaan se on hyvä yleisötavoite
myös täksi vuodeksi. Nyt on saatu
hyödyllisiä kokemuksia ja kontakteja sekä Manillan remontin jälkeen asianmukaiset tilat. Kaupungissa ei
käytetä kumisaappaita. Suomen perinteikkäimmän rock-festivaalin ohjelmistossa nähdään
mm. Kaupungissa sääli on sairautta.
Minun poikani tarina koostuu
kohtauksista, joiden tunnelmat
vaihtelevat absurdista huumorista järjettömään raivoon. En oikeastaan tee kuviani suoraan lapsille, vaikka lapset näistä
pitävätkin. Heikki Koskelta ei kirjoittaminen ota loppuakseen. Käsikirjoitus Tuomas Timonen.
Ohjaus ja sovitus Emma Puikkonen. Paasikiveltä 1948 kommunistien vaalitappion ja demareiden voiton
jälkeen.
Äänen päässä Kekkosesta
Valtioneuvos ja kolminkertainen pääministeri Fagerholm oli merkittävimpiä suomalaisia vaikuttajia sodan jälkeen. Tehdessäni mietin itse
asiassa kaikenlaisia asioita. Framil-teatteriverkoston aikomuksena on tiedottaa toimin-
SÄHKEET
Shakira ja
Beyoncé
yhteisvideolla
nastaan lähiviikkoina.
Kyseessä on ainutlaatuinen
hanke valtakunnallisestikin. progelegenda Marillion, modernin metallin
kärkinimi Mastodon, Ruotsista
saapuvat The Hives, Mando
Diao, In Flames, Pain ja
Deathstars. Karjalainen . Toiminta voi jatkua vasta seuraavan
vuoden apurahojen tultua.
Teatterikentän
ongelmiin apua
Emma Puikkonen on toiminut Varsinais-Suomen esitystaiteen ja kirjallisuuden läänintaiteilijana vuodesta 2005.
Kirjallisuuden puolella läänintaiteilija Puikkosen tehtäviin
kuuluvat mm. Hänen mukaansa Fagerholmin tiellä
eivät olleet pelkästään Kekkosen kannattajat vaan myös SDP:n oikea laita, ns. Venäjältä saapuu
skapunk-bändi Leningrad.
Ruissalon viikonlopussa soittavat suomalaisista esimerkiksi
Children of Bodom, The Rasmus, Maija Vilkkumaa, PMMP,
Disco Ensemble, CMX, Hanoi
Rocks, J. Mutta
kun tehdään paljon ilmaista työtä, ihmiset alkavat väsyä. alue, johon teatteriilmaisun ohjaajat sopivat. -kuvassa jäälautalla seilaava jääkarhu kuvastaa pienoista huolta ilmastomuutoksista. Hän oli juutalaisten puolustaja ja jo aikaisemmin saksalaisten härnääjä.
Ensimmäisen hallituksen muodostamisen
hän sai J.K. Näyttelytilan seinien valkoinen rauhoittaa monenkirjavia ja
-kokoisia töitä. Toiseksi sijoittui helsinkiläinen Roope Gröndahl ja kolmanneksi niin ikään helsinkiläinen Ville Matvejeff.
Koko voittajakolmikko opiskelee Sibelius-Akatemiassa. joka toinen vuosi ilmestyvä Reviiri-antologia sekä
Rihmasto, joka on harrastajakirjoittajien teksteille ja keskusteluille tarkoitettu verkkosivusto.
Lisäksi hän organisoi turkulaista
Olohuone-kaupunkitaidetapahtumaa.
Varsinaissuomalaisen teatterikentän ongelmat ovat olleet erityistarkastelussa jo vuoden päivät. Kuvat ja nimet muodostavat aivan hykerryttäviä oivalluksia, kuten Ilo pitkästä ilosta ja
Kurkottaa, vaan ei kapsahda. saa minut kaihoamaan sadunomaista maailmaa.
Vaikka Kangaskortteen kuvissa
näkyy lapsenomainen ihmettely,
hämmästely, huolettomuus ja hyväntuulisuus niin työt eivät kuitenkaan ole naivistisia, mutta eivät aivan naturalistisiakaan. Kriisihallitus hajosi vuoden 1959 alussa.
SDP:n puoluehajaannuksen osapuolet eivät saaneet Fagerholmista tukimiestä eikä
hän osallistunut epärealistiseen Honka-liittoon. Tilapula on polttava
varsinkin uusilla sirkus- ja nukketeatteriryhmillä. Kuvataiteilija
Paavo Halosen, valosuunnittelija Pekka Pitkäsen ja digital arts
-taiteilija Sanna Malkavaaran
toteuttama visualisointi näyttää
nyky-Suomen rykelmänä puulaatikoita, joiden sisällä välkkyy televisioruutu.
Neljä näyttelijää . Vielä ei
täysin tiedosteta, miten suuresti
kulttuuritoiminnot voivat tukea
terveyspalveluja.
Puikkonen haluaa mieluiten olla
mukana tekemässä kokeellista
teatteria. Tällaisia on mm. Vapaa ammattilaisryhmä lähti
liikkeelle tyhjästä. Pääkaupunkiseudulla
vietettyjen vuosien jälkeen hän
tuli Turkuun opiskelemaan teatterialaa. 1930 hänet valittiin eduskuntaan, 1935 Finlands Svenska Arbetarförbundin puheenjohtajaksi, 1937 ministeriksi
K.A.Cajanderin hallitukseen ja 1945
eduskunnan puhemieheksi.
Koski tekee selkoa Fagerholmista sodan
olosuhteissa. Esimerkiksi apinoita piirtäessäni
pohdiskelin ihmisyyttä ja ihmisen
asenteita ja otetta omasta elämästään.
. En nimittäin usko, että negatiivisuudella voitetaan yhtä paljon kuin
positiivisuudella.
Kuvantekijä pitää myös sanaleikeistä, siksi kaikilla hymykuvilla
on nimet. Toisaalta kuvat
nousevat paremmin esille ja värit
kirkastuvat entisestään.
. Kaupungissa ollaan nimettömiä ja kasvottomia. Fagerholmhan oli ottanut myönteisen kannan SKDL:n yhteistyötarjoukseen
sodan jälkeen. Jonkinlaista vakinaisuutta täytyisi löytyä.
. Toki pyrin tekemään olennon niin, että sen tunnistaa lajinsa mukaisesti, Kangaskorte kertoo.
. Kilpailun voittaja sai palkinnoksi
6 500 euroa.
Yleisradion tunnustuspalkinnot saivat Maija Väisänen ja
Maria Männikkö.
SSS?STT
Suomeen
arvostettu
eurooppalainen
sarjakuvapalkinto
Minun poikani tarinassa etsitään maailmalle hukkunutta identiteettiä. Uusi
esiintymispaikka tarjoaa bändeille intiimimmän esiintymispaikan
sekä mahdollistaa näyttävät valot
myös päiväsaikaan. Pauliina Mäkelä on voittanut Sveitsin Luzernin Fumetto-sarjakuvafestivaalin kansainvälisen
kilpailun.
Helsinkiläinen 18-vuotias Mäkelä nousi esiin Karnevaalit-albumillaan. Kaksikko esittää videolla kappaleen Beautiful Liar.
R&B:n ykkösnainen Beyoncé ja
lattarin menestyjä Shakira ovat
halunneet tehdä yhteistyötä jo
pitkään.
Supertähtien videon sai Euroopassa näyttöön ensimmäisenä Suomen MusicTV.
Suomalaisilla on mahdollisuus nähdä Shakira myös livenä. Ne
ovat ammattimaisella otteella
tehtyjä, hurmaavan naiiveja kuvia; kuin muistoja kuvakirjojen sivuilta ?silloin ennen?.
. Mallina on Läntinen
tanssin aluekeskus.
. Muutaman vuoden takaisessa kesäteatteriin keskittyneessä Harke-projektissa tämäkin
osa-alue muistettiin harrastajakirjoittajien sparrauksen lisäksi.
Jos resursseja olisi riittävästi,
Puikkonen perustaisi kulttuurin
eri toimijoita tukevan keskuksen.
Se tarjoaisi tuotantopalveluja harrastaja- ja ammattiteattereille, organisoisi markkinointia ja järjestäisi palautepalveluja.
. Hajallaan tapahtuvan
toiminnan tukemiseen tarvitaan
uusia tapoja rahoituksen ja tilojen
lisäksi.
. Lisäksi Ruisrockin alue tulee laajenemaan viereisille pelloille.
Viime vuonna Ruisrockissa kävi
65 000 ihmistä. Ruisrockissa esiintyvät lisäksi mustalaispunkkarit
Gogol Bordello, garage-rokkarit
The Bellrays ja tuore tyttötrio
The Pipettes. Ne ovat täydentävää laatua, jonkinlaista tilkettä siihen kuvaan, jota poliittinen historia Fagerholmista on jo piirtänyt.
Joihinkin korostuksiin Koski on silti valmis. Markkinointi on ongelma sekä
harrastajille että vapaille ammattiteattereille. kuului silti aina demokraattiseen Pohjolaan.
Lopullisesti asiat eivät lukkiutuneet presidentin vaaleihin 1956 vaan sen jälkeiseen
tilanteeseen. Harrastajien puolelta nousivat
työpajoissa esiin yhteydenpidon
ongelmat. Työ on edelleen kesken ja
uusia bändejä haetaan yhä niin
Suomesta kuin ulkomailta. Kun on kuva ja sana niin on kaksi elementtiä, joilla
tavoittaa katsoja, summaa Pia
Kangaskorte . asevelisosialistit. Yhteensä noin pariakymmentä esiintyjää tavoitellaan, kertoo festivaalin promoottori Juhani Merimaa.
Ruisrockin tämän vuoden merkittävin uudistus on lähes 10 000
katsojaa vetävä telttalava. En silti halua julistajaksi, esitän vain hienovaraisia kannanottoja hymyssä suin. En ole vielä kyllästynyt väreihin, toteaa Pia Kangaskorte.
. Punamullan kannattajana hän pysyi
alusta loppuun.
Kirjassa tehdään selkoa heikosti tunnetuista yksityiskohdista. Se
tulkittiin Moskovassa provokaatioksi. tulkitsevat yhteensä pariakymmentä roolia paneutuneesti. Hän on toiminut mm.
performanssia
hyödyntävässä
Iholla-ryhmässä ja oli perustamassa Tehdasteatteria vuonna 2000.
. Palautepalvelu olisi myös tärkeä. Ehkäpä poissaolo satuisasta arjesta
. Paasio oli reaktioissaan hidas, Fagerholm nopea.
Alkon pääjohtajana Fagerholm toimi
1942 . Kolmen päivän lipulla on hintaa 90 euroa.
*
Ruisrock järjestetään heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna 6.?8.7.
Mona Aaltonen
Pia Kangaskortteen hyräilevä leijona ja muita hymykuvia
Sinisen Talon galleriassa 29.3.
saakka.
NÄYTTELY
Usean vuoden tauon jälkeen Pia
Kangaskortteen kuvia on nähtävillä Sinisen Talon Galleriassa.
Hyräilevä leijona ja muita hymykuvia -näyttelyn aiheet ovat kuvantekijälle ominaisesti eläinmaailmasta.
Osa kolmestakymmenestä työstä on tehty vuonna 2002 ja osa varta vasten tähän näyttelyyn. Ympäristö todistaa
äitiä vastaan, mutta voiko poika
olla varma omasta mielenterveydestään?
TEATTERI
Timonen nostaa esiin terävästi
esiin ennakkoluulojen ja epäluuloisuuden merkityksen sosiaalisen ahdistuksen synnyttäjänä.
Emma Puikkosen sovitus ja ohjaus korostavat sosiaalisen paineen vaikutusta yksilöllisyyteen,
ollaan sitten julkisuudessa tai
perhepiirissä.
Minun poikani tarina on me-
diakriittinen näytelmä. Näytelmäkirjailijaksi hän ei
ole ryhtynyt, mutta ohjaustöiden
ohessa hän on usein vastannut
ryhmän yhdessä työstämän tekstin kokoamisesta. vuoden 1968 presidentinvaalien ennakkoasetelmiin, joihin Pekka Kuusi ja
professori L.A Puntila olivat kiinnittäneet
henkilökohtaisia toiveitaan.
Koski sai käsityksen, ettei Fagerholm arvostanut kovin paljon SDP:n 1963 valittua puheenjohtajaa Rafael Paasiota siitä huolimatta, että miesten poliittiset linjanvedot muistuttivat päällisin puolin toisiaan. Mäkelä on tehnyt
sarjakuvien lisäksi myös piirroskuvituksia lehtiin.
Suomalainen on voittanut Fumetton sarjakuvakilpailun kaksi kertaa aikaisemmin. Tehdasteatterin ja
Iholla ry:n tuotanto Turun Manillassa.
Myös runoilijana tunnettu dramaturgi Tuomas Timonen kä-
sittelee teksteissään identiteettiongelmia muun muassa maalaisuuden ja kaupunkilaisuuden ristiriitojen kautta. Myös librettoja
hän on kirjoittanut.
Puikkonen on tyytyväinen, että
Turun tyyppinen ammattikorkeakoulun teatteriopetus on alkanut
Otto Lappalainen
saada arvostusta.
. Dramaattisissa ja jännitteisissä 1956 presiden-
tin vaalissa kirkkoon kuulumaton ruotsinkielinen sosialidemokraatti jäi yhden äänen päähän voittajasta Urho Kekkosesta.
Yllättävintä taisi kuitenkin olla, ettei Fagerholm koskaan jurnuttanut vaalituloksesta, vaan piti Kekkosen voittoa maan
kannalta parhaana ratkaisuna.
Fagerholmin oli luontevaa ystävystyä Tage Erlanderin ja muiden ruotsalaistoverien kanssa mutta epäili varmaankin selviytymistään neuvostokarhun otteissa. Kuvassa Markus Krusberg ja Riitta Luoma.
Kuka kertoo mikä sinä olet?
Otto Lappalainen
Minun poikani tarina. Kukaan ei ole
vapaasti oma itsensä, sillä roolit
määrittyvät ulkopuolelta.
Tämä käy hyvin selville ravintolakohtauksessa, jossa asiakkaan
(Markus Krusberg) on saatava
olla vasten omaa tahtoaan oikeas-
sa, ja tarjoilija (Riitta Luoma)
menettää työnsä.
Äärirajoille mennään kohtauksissa, joissa pojan (Krusberg) ja äidin (Luoma) maailmat asettuvat
vastakkain. Huomio kiintyy
mm. kuvantekijä.
Mona Aaltonen
Pia Kangaskortteen eläinaiheita on esillä Sinisen talon Hyräilevä leijona
ja muita hymykuvia - näyttelyssä.. He eivät täysin tukeneet puolueensa presidenttiehdokasta.
Koski toteaa Fagerholmin aloittaneen vasemmalta, mutta tie vei monesta syystä oikealle. Kolumbian pop-prinsessa
esiintyy Helsingin Areenassa
tänään keskiviikkona.
SSS?STT
Marko Mustonen
voitti Jyväskylän
pianokilpailun
Jyväskylän pianokilpailun on
voittanut vantaalainen vuonna
1984 syntynyt Marko Mustonen. tai ?Fage. Kaiken kaikkiaan palveluja pitäisi olla tarjolla keskitetysti,
summaa yhteistyön voimaan uskova Puikkonen.
Laulajatähdet Beyoncé ja
Shakira ovat kuvanneet yhteisen videon. Tilanteet
luisuvat käsistä, elämä ei tunnu
olevan hallinnassa. Kumman mielenterveys horjuu. Hyväntuuliseksi tekevät värikkäät
kuvat ovat myönteiseen asenteeseen kehottavia.
. Tarkoituksena on saada parannusta
kaikkia toimijoita vaivaaviin
asioihin. Sen sijaan, että jokainen ryhmä toimii yksin omassa porukassaan, pitäisi edistää
tiedotusta esimerkiksi siitä, mistä
eri osa-alueiden taitajia tavoitettaisiin tarvittaessa.
. 1969 ja oli vaivoin toteutuvan sivistyneen alkoholipolitiikan suunnannäyttäjä.
Sympaattisessa kirjassaan Koski kertoo
hupaisia tarinoita pääjohtajan henkilökohtaisista ominaisuuksista. Taideakatemiasta hän
valmistui teatteri-ilmaisun ohjaajaksi vuonna 2000.
Kahta siviiliuraansa hän ei kuitenkaan yhdistäisi. Hänhän oli hauskoine tokaisuineen miltei legendaarinen,
mutta ei sietänyt Kosken mielestä piikkejä,
jotka kohdistuivat häneen itseensä.
Koski pitää Fagerholmia loppuvuosinaan
konservatiivina, jota ärsytti mm.Ylen nuorten toimittajien radikalismi.
*
Heikki Kosken uusin kirja julkaistaan tänään.
Slayer ja The Flaming Lips Turkuun
Ruisrock julkaisi ohjelmistonsa ?
haussa vielä parikymmentä esiintyjää
SSS?Veli-Matti Henttonen
Suurin osa ensi kesän Ruisrockin esiintyjistä on selvillä. Lännen Jukka ja The Crash.
. Amanda Vähämäki nappasi palkinnon vuonna 2005 ja Marko Turunen 2003.
SSS?STT
Fagerholm, Heikki Kosken keskustelukumppani Iloisia kuvia ja kavereita
Kalevi Leino
Heikki Koski: Vastuun vuosia keskusteluja Fagerholmin kanssa. maaliskuuta 2007
14
Milla Järvipetäjä
Romaanikirjailija ja
teatterintekijä
Läänintaiteilija Emma Puikkonen
ei yhdistäisi kahta työtään
Otto Lappalainen
V
arsinais-Suomen esitystaiteen ja kirjallisuuden läänintaiteilijana
toimiva
Emma Puikkonen on julkaissut
kaksi romaania. Jäätä näkyvissä. Erilaisten instituutioiden sisällä tapahtuvaa
kulttuurityötä tuetaan jo melko
kattavasti. Minusta teoksen nimi ikään
kuin tarkentaa ajattelemaani kuvan sanomaa. Monenlainen vertaistuki olisi tarpeen
Hämmennä
joukkoon mausteet. esimerkiksi mu-
leri paistoritilälle uunipannulle ja peitä foliolla. Näihin sekoittuvat
meetwurstin, ruisleivän, kinkun ja kurkun aromit.
Eväspussien ja -kelmujen rapina voi
ärsyttää, mutta se voi myös laukaista
tunnelmaa. Tuloksena oli neljä eriväristä prototyyppiä. vieras olkoon jumalani, kuuluu intialainen sanonta. Olavi Linden muotoili sarjan uudelleen nykyiseen muotoonsa 1980-luvulla.
Saksia on tehty Fiskarsin
tehtailla eri variaatioina
reilut 600 miljoonaa kappaletta. Lukuisten mausteiden yhdisteleminen
on taiteenlaji, joka siirtyy äidiltä tyttärelle.
Curry-mausteiset länsimaiset ruokalajit
mielletään usein intialaisiksi, mutta vaikka
curryssa on useita intialaisia mausteita, se on
kuitenkin luotu länsimaalaiseen makuun. Jokainen kokoaa itse eväänsä tarvikkeista,
jotka on ostettu edellisenä päivänä. Saviuuni
lämpenee tavallista uunia kuumemmaksi, joten ruoka paistuu pinnalta rapeaksi, mutta
jää sisältä meheväksi.
Tandoor kerää kylän naiset
Tandoor on sosiaalinen tapahtuma. Ota broileri pois uunista ja anna sen vetäytyä lämpimässä paikassa 20 minuuttia.
Leikkaa annospaloiksi ja tarjoa kuumana
tai jäähtyneenä uunissa paistetun täysjyväleivän (khasta roti) tai jugurttisalaatin (boondi raita) kanssa.
ALOO GOBI
(Mausteinen peruna-kukkakaalipaistos)
200 g kukkakaalin kukintoja paloina
2 rkl kasvi- tai maapähkinäöljyä
1 hienoksi silputtu iso salaattisipuli
2 hienoksi silputtua vihreää chiliä
2 hienoksi silputtua valkosipulinkynttä
300 g perunoita kuutioina
1 tl kurkumaa
Thali = ateriakokonaisuus
Dosa = iso, riisistä valmistettu leipä
Naan = paistettua leipää
Papadam = rapeaa, maustettua leipää
Parantha = voissa paistettua
vihanneksilla täytettyä leipää
Tandoor-kana on intialaisten suosikki.
Kasvisvartaat kypsyvät katugrillissä.
Roti = yleisnimitys tandooriuunissa paistetulle leivälle. Valintaan vaikuttavat sen hetken mieliala
ja makumieltymykset.
Hedelmät ja voileivät kuuluvat kaikkien valikoimaan. Jokaisessa kodissa syödään vähintään kerran viikossa mausteista peruna-kukkakaalipaistosta, aloo gobia.
Intiassa ei erotella ruokalajeja alku- tai pääruoaksi. Mogulit toivat tullessaan uusia ruoka-aineita ja aromaattisia mausteita. Kiva, kun jotain tapahtuu, Johanna
Salmi sanoo. He tuovat alustetun
taikinan naan-leipään ja marinoidun lihan.
Ruoan kypsyessä on aikaa juoruilla. Kahdessa pastillissa on
yhtä paljon piristävää kofeiinia kuin pupillisessa kahvia.
. Useimmiten syödään sormin chapati-leipää apuna käyttäen.
MURGH TANDOORI
(Kokonainen tandoori-kana)
1 kokonainen broileri (n. Eväät viedään saliin tarjottimella, ja rehtori kiertelee katsomassa, että tarjottimella ei ole mitään, mitä
sillä ei saa olla.
Outi Mecklin ja Johanna Salmi kirjoittavat tänään psykologian ja Katri Niemi
fysiikan. makea, suolainen,
katkera, pistävä, hapan ja kirpeä. Paista vielä miedolla
lämmöllä 5 minuuttia. Varsinkin pohjoisessa siitä on tullut perusruokaa. Loput eväät syödään heti kokeen
jälkeen. Ihmisiä kaksi
ja puoli kertaa enemmän kuin Euroopassa,
joten kieliä on monia ja uskontoja vielä enemmän. Tänä vuonna, 40vuotissynttäreiden kunniaksi, tulossa on juhlamallisto.
SSS?STT?
Marika Kataja
Kuvat: Anneli Kajander-Ekström
SSS?Anneli Kajander-Ekström
15
Maanantaina olleeseen äidinkielenkokeeseen eväiden syönti sopi erityisen hyvin. Silloin on rento ja hyvä olo.
Vaikka koe tuntuisi menneen huonosti,
olo on silti helpottunut.
Fiskarsin
saksista
tuli
sattumalta
oranssit.
Intialaisessa ruoassa sekoittuvat katkera ja kirpeä maku
SSS?STT?Marjatta Marttila
A
tithi devo bhava . Jokunen
vuosi sitten tandooreja löytyi myös kaupunkialueilta, nyt ne on kuitenkin häviämässä.
Tandoor-uunissa valmistettu kana on intialaisten suosikki. Kun joku pudottaa eväsboksinsa, kääntyvät taatusti kaikkien päät.
Energiajuomatölkit sihahtelevat kuuluvasti.
. Näin varmisteaan, että teksteistä ei kukaan saa apua kirjoitustilanteessa. Leipä on usein ruisleipää ja päällä on tavallista enemmän hyvyyksiä: salaattia, juustoa, leikkelettä,
kurkkua, tomaattia.
Yleensä eväitä on enemmän kuin ehtii
syödä. Sivele marinadiseoksella paistamisen puolivälissä. Tandoori-ruoka on
kuitenkin tunnetuin länsimaissa. Intia voidaan jakaa keittiöltään neljään osaan: pohjoinen, etelä, itä ja länsi.
Eniten intialaiseen ruokaan vaikuttavat
hindulaisuus ja islam. Juomana on vettä tai
mehua.
Eväitä vertaillaan ennen kirjoitusten
alkamista ja niiden nauttimiseen kiinnitetään huomiota myös kirjoituksissa.
. Anna marinoitua jääkaapissa yön yli.
Kuumenna uuni 175 asteeseen. Keskiviikkokeittiö
Keskiviikkona 14. Suunnittelija halusi saksista mustat, punaiset tai vihreät.
Kun prototyyppiä oltiin lähettämässä tuotantoon, päätti koneenkäyttäjä käyttää loppuun koneessaan olevan oranssin värin. Intialaiseen keittiöön ei voi liimata vain
yhtä nimilappua. Salissa tuoksuu välillä kahvi,
välillä kaakao. Kotona tandoori-kanan
voi paahtaa tavallisessakin uunissa.
Tomaatti tuli Intiaan eurooppalaisten mukana. Johannes Härrin seuraava koitos on perjantaina, jolloin kaikilla on
vuorossa matematiikka.
Viime syksyn biologian reaalikokeesta
Härrillä ja Niemellä on yhtäläisiä kokemuksia.
. On muistettava ilmastolliset ja maantieteelliset erot, erilaiset uskonnot, tavat, perinteet ja uskomukset. 1,5 kg)
4 rkl maustamatonta jugurttia
1 tl garam masalaa
4 rkl kevytkermaa
2 rkl paprikajauhetta (keskivoimakasta)
1 tl chilijauhetta (keskivoimakasta)
1 tl jauhettua jeeraa
2 rkl sitruunamehua
2 rkl kasvisöljyä
1 tl suolaa
0,5 tl kurkumaa
1rkl tomaattipyreetä
4 murskattua valkosipulinkynttä
1 tl hienoksi raastettua tuoretta inkivääriä
Pistele broileri kauttaaltaan haarukalla ja
tee nahkaan muutama noin kahden sentin
viilto. Sekoita hyvin. Kukin maku vaikuttaa ihmisen mieleen ja ruumiiseen.
Arkiateria noudattaa tätä filosofiaa; on tulisia mausteseoksia, kitkerää pikkelsiä, jugurttia ja makeita jälkiruokia.
Monet maut syntyvät mausteilla, joista tärkeimpiä ovat erilaiset chilipaprikat, jeera eli
juustokumina, kurkuma, inkivääri ja korianteri. maaliskuuta 2007
Anneli Kajander-Ekström 7702 330, anneli.kajander-ekstrom@sss.fi
Abin eväissä ruista, herkkua ja hedelmiä
Hyvät eväät palkitsevat ja motivoivat kirjoituksissa
H
Evästarjottimelle on koottu kaikkien lemppareita.
edelmiä ja suklaata, hedelmäsosetta ja ruisleipää, energiapastilleja ja välipalapatukoita. Ruoat tarjoillaan samalla kertaa, joten ne muodostavat kokonaisuuden. Hän sanoi, että herkut motivoivat
laskemaan!
KEITTIÖN KLASSIKKO
i liene suomalaista, joka ei
joskus olisi näitä käteensä
pujottanut.
Fiskarsin
oranssipäiset sakset ovat kiistattomasti yksi kansallisista instituutioistamme, ja maailmallakin
tunnettu . Pohjois-Intiassa tehdään ruokaa
useilla eri menetelmillä . Pilkottuja omppuja ja appelsiineja on
paljon ja viinirypäleet näyttävät olevan
hitti, Outi Mecklin sanoo.
Eväiden tärkeydestä ovat muistuttaneet myös opettajat. Kun teksti oli valmis, saattoi hengähtää ja mutustella ennen oikolukua.
Eväät tehdään
huolella
Koeaamuna kaikki heräävät tavallista
aikaisemmin ehtiäkseen ajoissa kokeeseen, mutta myös eväiden takia. Maaseudulla naisväki kokoontuu kylän yhteisen
tandoor-uunin ympärille. Kipot
asetetaan pöydän keskelle, josta jokainen voi
koota mieleisensä aterian. Nauta ja possu eivät
kuulu intialaiseen ruokavalioon.
hentamalla (korma), tai hitaasti uunissa hauduttamalla (dumpukht). Yhdistä kaikki muut ainekset sileäksi
tahnaksi ja levitä marinadia reilusti kaikkialle broilerin pintaan. Paahda uunin keskiosassa 1,5 tuntia. sekä laajalti kopioitu.
Fiskarsin sakset suunnitteli
alun perin muotoilija Olof Bäckström. Oli niin kiire, että ei ehtinyt syödä
mitään. Muotonsa ne saivat klassisista räätälinsaksista.
Värinsä sakset saivat sattumalta. Oikeastaan ei ollut edes nälkä,
he muistelevat.
Katri Niemen salainen voimalähde on
energiapastillit. Nosta broi-
Marika Kataja
0,5 tl jauhettua jeeraa
0,5 tl jauhettua korianteria
0,5 tl suolaa
0,5 tl garam masalaa
1 rkl voita tai gheetä
1 tl kuorittua ja hienoksi raastettua tuoretta inkivääriä
Kuumenna öljy paistinpannussa ja lisää sipuli, chili, valkosipuli ja perunat. Eväiden
merkitystä ei pidä koskaan vähätellä, ei
edes ylioppilaskirjoituksissa, myöntävät
halikkolaiset abit Outi Mecklin, Johanna Salmi ja Katri Niemi sekä Johannes Härri Kuusjoelta.
Kirjoitusten puoliväliin mennessä on
selvinnyt, mitä jokainen ainakin ottaa
mukaansa kuuden tunnin koetukseen:
Mecklin ei unohda omppuja, Niemi energiapastilleja, Salmi hedelmä-Pilttiä ja
Härri ruisleipää. Aromikas tomaattikeitto, tamatar shorba, on täyteläinen arkikeitto. Niin rikkaat kuin köyhätkin ovat valmiita jakamaan ruokansa.
Intia on Länsi-Euroopan kokoinen niemimaa, jolla ei ole yhteistä kieltä. Olen syönyt näitä kaikissa kokeissa,
hän näyttää pussia.
Oranssipäinen
synttärisankari
E
Katri Niemi (vas.), Johannes Härri, Outi Mecklin ja Johanna Salmi eväiden valmistelussa.
taja Riitta Linnankivi on korostanut
itsensä palkitsemista.
. Intialaiset yleensä käyttävät omatekoisia mausteseoksia (masala), ja kun se paahdetaan kuivalla pannulla, saadaan garam masala.
INTIAN RUOKASANASTO,
LYHYT OPPIMÄÄRÄ
Biryani = riisi-vihannesseos
Chai = intialaista teetä
Daal = linssikastiketta
Idli = höyrytetty riisikakku
Kufli = jäätelöä
Lassi = suolainen tai makea
jogurttijuoma
Masala = mausteseos
Paneer = tuorejuustoa
Raita = jogurttikastiketta
Samosa = uppopaistettu
täytetty piiras
Moguleiden Pohjois-Intia
Mutkikkaasti tehdyt ruokalajit, joissa yhdistyvät maut, hienot mausteet ja tuoksuvat
aromit, ovat tyypillisiä Pohjois-Intialle.
Pohjoisintialaiset käyttävät ruoanlaitossa runsaasti kermaa ja lämmittäviä mausteita suojaten näin itseään kylmältä ilmalta. Vuonna 1967 ensimmäiset perusmallit olivat matkalla valmistukseen. Matematiikan opet-
Juomat sihisevät ja
kääreet rapisevat
Halikon lukiolaiset keskittyvät kirjoituksiin yläkoulun juhlasalissa. Paista kunnes sipuli on keltaista ja läpikuultavaa. Hämmennä joukkoon voi ja lisää 5 rkl kylmää vettä, peitä kannella ja hauduta 5 minuuttia.
Hämmennä seokseen inkivääri.
Tarjoa kuumana naan-leivän kanssa.
Pauli Jokinen
TIETONURKKA
Maustaminen taiteenlajina
Intialaisessa ruoassa kaiken A ja O ovat tuoreus, raikkaus ja monien makujen sekoitus.
Leimallisinta intialaisessa ruokakulttuurissa
on kuusi perusmakua . Lisää
huuhdottu kukkakaali ja paista kunnes kukkakaali on saanut hieman väriä. Fiskarsin työntekijät äänestivät, ja tuotantoon päätyivät
oranssit sakset.
Oranssi väri, Fiskars Orange,
rekisteröitiin viralliseksi tavaramerkiksi Suomessa vuonna 2004
ja Yhdysvalloissa tammikuussa
2007.
Sakset eivät ole pysyneet aivan
samanlaisina neljääkymmentä
vuotta, vaikka ne siltä näyttävätkin. Tämä ruokakulttuurin parhaat
puolet ovat säilyneet erityisesti Delhissä.
Moguleilta peritty mughlai-ruoka sisältää
maitotuotteita, kasviksia, palkokasveja ja siipikarjaa. Eväiden äänet eivät häiritse ketään heistä.
Eväät kuoritaan kaupan kääreistä ja
juomapullojen etikettitekstit teipataan
piiloon tai etiketit liotetaan pois ennen
kokeeseen menoa. Eväät
tuovat saliin oman haju- ja äänimaailmansa. Vieraanvaraisuus on intialaiselle kunniaasia
Eager on edustuskelpoinen FoKoPossa SM-karsintasarjan otteluissa.
FoKoPon lisäksi 28. Korisliigasta karsintoihin osallistuu runkosarjan
kaksi viimeistä. Yhdestä
voitosta tai tappiosta ei pidä vetää
turhan suuria johtopäätöksiä. Hyvä ja rauhallinen esitys
meiltä. Ensin
pelataan pahimman influenssajakson aikana kahdeksan päivän
Williams sai
lähtöpassit
Paikkansa koripallon miesten
SM-karsintasarjassa varmistanut
divisioonajoukkue Forssan Koripojat ilmoitti, että amerikkalaisvahvistus Kyle Williams ei enää
jatka seurassa.
. KooTeePee?Honka, MyPa?FC Lahti.. Loimu ei päässyt missään
vaiheessa pisteputkeen. Toki pitkä pelitauko näkyy
hänen otteissaan, Lindberg totesi.
Raisiolaiset olivat ottelun jälkeen
luonnollisesti kallella kypärin.
. toto (6-16-14): 6,86
2,44-1,79-3,41 18,94.
Lähtö 2, lv 1 600 m: 1) Sahara Extreme/Oskari Mäenpää 16,2a, 2) Secret
Brave 16,2a (35), 3) Key Value* 16,3a
(68), 4) Norman Kemp 16,8a (17), toto (85-2): 21,94 3,42-1,59-1,65 53,58.
Lähtö 3, sh 1 600 m: 1) Voronits/Eero
Hakkarainen 30,8a, 2) Kongas-Vokelo
30,9ax (41), 3) Turelli 30,9a (258), 4) Jatsituuli 31,3a (320), toto (1-11-9): 14,58
2,11-2,02-4,19 19,78.
Lähtö 4, V4-1, lv 2 100 m: 1) Amando
Con Brio/Akseli Lahtinen 19,3, 2) Goor
Du Ling 18,9 (136), 3) Tiger Eme 19,2
(280), 4) Last Moment 20,0 (144), toto
(11-12-13): 5,73 2,34-4,32-8,48 44,92. Alussa annoimme vastustajalle turhaan pisteitä syötöllä ja suorilla hyökkäysvirheillä. Päätuomari Kari Partiainen (vas.) ja verkkotuomari Juhani Ruohonen alkoivatkin kääntyä Huttusen näkemyksen kannalle...
käyttää järkeä, Huttunen virnisti.
Juha Mäkikokko ja Jussi Niemelä (molemmat 10/-2) täyttivät hekin
ruutunsa tehokkaasti, vaikka ajoittain hieman vaikeampaa olikin.
. Vastaanotto ei ollut riittävä ja yleispelaajien tasossa jäimme jälkeen. Toivottavasti tämä tehty ratkaisu osaltaan selkeyttää joukkueen sisäistä tilannetta ja pääsemme täysillä keskittymään maalis-
Piivolley johtaa 1?0
Salon Piivolley otti heti takaisin
hieman vahingossa Raision Loimulle lipsahtaneen kotiedun
miesten lentopalloliigan puolivälierissä. kilpailu: 3. toto (7-1-2):
1,30 1,07-1,16-1,10 2,27.
Lähtö 9, sh 2 100 m: 1) Jaspis/Antti
Teivainen 29,6, 2) Vieterilla 29,0 (115), 3)
Kvintetti 29,3 (128), 4) Valtari 29,5 (51),
toto (5-10-11): 2,79 1,68-2,80-3,08 20,24.
Troikka: 318,29.
Lähtö 10, lv 2 100 m: 1) Bwt
Clown/Heikki Hietanen 20,1a, 2) Multi
One 20,1a (209), 3) Baron Ses 20,4a
(266), 4) Foolproof 20,5a (266), poissa:
11. Somero pyörittää omaa peliään yleensä
melko yllätyksettömästi, ja se
tuntuu sopivan meille hyvin.
Teemu Sarna (vas.) ja Jukka Koskinen kohtasivat vuoden 2005 loppuotteluissa, jolloin Vanajan Racing Club
kaatoi Oriveden Ponnistuksen suoraan voitoin 3?0. 3. Meillä oli mahtava syöttö ja si-
tä kautta saimme myös torjuntaa
hyvin Riennon eteen, sanoi Santasportin valmentaja Ismo Tuominen.
Yhteensä Veinbergs kokosi 16
pistettä, hakkuri Mikko Oivasen
saldo oli 13. Hän iski 11 pistettä ilman virheitä ja syötti kolme
joukkueen kahdeksasta ässästä.
. Olemme päässeet harjoittelemaan pitkästä aikaa koko joukkueen voimin, mutta toisaalta pelituntuma ei tietysti voi olla paras mahdollinen, Sarna pyörittelee.
Kaikki terveinä
Vanajan viime metreillä hankkima runkosarjan voitto osoittautui
monella tapaa tärkeäksi asiaksi.
Viestin sijasta sen vastustajaksi
tuli Liiga-Somero, joka on jo vuosia ollut suurissa vaikeuksissa hämeenlinnalaisjoukkuetta vastaan.
Peräkkäisiä tappioita Somero on
cup-ottelut mukaan lukien kärsinyt kahdeksan. Pudotuspeliavauksessa
tiistaina Raision Kerttulassa Loimu nujertui jopa yllättävän puhtaasti 0?3 (20?25, 23?25, 21?25).
Kun kerran sarjataulukko niin
sanoo, on pakko uskoa Loimun olleen Piivolleytä parempi runkosarjassa. Salvis Cielavs teki 19, Urpo Sivula 17
ja Antti Siltala 16 pistettä Sampolle.
. (STT)
14. toimi
Loimu eli etsikkoaikaansa toisen erän loppupuolella, jolloin se
oli viemässä erää nimiinsä lukemissa 21?18. kilpailu: 1 Hajek A
Päivän Trio 2
Lukko?Ilves
Ottelun 1., 2. Plokia vastaan olemme pelanneet läpi kauden tiukkoja taistoja,
joten kieltämättä mieluummin pelaamme Someroa vastaan. puolivälierä pe 16.3.
Piivolley . Pelaajienkin täytyy muistaa
se, että nämä paras viidestä -sarjat ovat pitkiä taisteluja. Tilanteet on nollattava nopeasti, sillä ottelutahti on tiukka.
Vanajan Racing Club ja LiigaSomero aloittavat tänään Hämeenlinnassa, ja OrPo?Viesti -parin ensimmäinen ottelu on ohjelmassa huomenna Orivedellä.
Lauantaina pelataan Somerolla ja
sunnuntaina Salossa.
16
VOITONJAOT
Lotto
7 oikein ei yhtään kappaletta, 6+lisänumero oikein 42 kpl voitto-osuus 5 473
e, 6 oikein 919,20 e, 5 oikein 33,40 e, 4 oikein 10,20 e.
Vaihto: 8 209 592,30 e
Lauantai-Jokeri
7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein
2 kpl voitto-osuus 26 666,70 e, 5 oikein 4
848,50 e, 4 oikein 549,80 e, 3 oikein
51,50 e, 2 oikein 11,30 e.
Vaihto: 1 185 188 e
Keskiviikko-Jokeri
7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein
1 kpl voitto-osuus 35 000 e, 5 oikein 5
183,30 e, 4 oikein 431,90 e, 3 oikein
54,70 e, 2 oikein 11 e.
Vaihto: 345 559 e
Vakio 1
13 oikein 1 kpl voitto-osuus 281 802 e,
12 oikein 4 963,40 e, 11 oikein 402,10 e,
10 oikein 63,60 e.
Vaihto: 1 204 597,25 e
Vakio 2
12 oikein 1 kpl voitto-osuus 33 234 e,
11 oikein 508,60 e, 10 oikein 56,80 e.
Vaihto: 166 170,25 e
Vakio 3
12 oikein 1 kpl voitto-osuus 21 537,70
e, 11 oikein 646,10 e, 10 oikein 55,60 e.
Vaihto: 107 688,90 e
V75
7 oikein 135 kpl voitto-osuus 933,70 e,
6 oikein 12,10 e, 5 oikein 1,60 e.
Vaihto: 525 255,70 e
V5
5 oikein 20 kpl voitto-osuus 13 945,90
e.
Vaihto: 464 865,20 e
Viking Lotto
6 oikein 1 kpl voitto-osuus 1 978
532,80 e, 5+lisänumero oikein 18 519,10
e, 5 oikein 693,20 e, 4 oikein 19,70 e, 3 oikein 5,10 e.
Vaihto: 2 208 167,50 e
MONIVETO
Moniveto 1
1 Lukko?Ilves 2?5
2 KOO-VEE?Salamat 8?2
Tulosyhdistelmä: 2?5, 8?2
Kerroin: 13 458,49
MITALIPELI
Kulta: 1, 5, 3, 4, 2
Hopea: 3, 4, 1, 2, 5
Pronssi: 5, 1, 3, 4, 2
KENO
Voittonumerot:
3, 6, 9, 10, 18, 19, 20, 29, 31, 32, 33, 34,
41, 43, 46, 49, 50, 54, 56, 66
VEIKKAUSBINGO
Ensimmäiset vaakabingot:
38, 74, 59, 18, 12, 62, 53, 44, 43
Vaakabingot:
RAVIT
TEIVO
Ponilähtö 1, 1 600 m: 1) Golda Apache
75 Sh/Juho Ihamuotila 2.15,5, 2) Billy
Swe 2.25,1x, 3) Nearly Perfect 2.22,8x, 4)
Lidia 919 Sh 3.06,4x, poissa: 2,3.
Lähtö 1, sh 2 100 m: 1) Milinan Kreivi/Hannu Kamppuri 36,0, 2) Villisisko
34,5 (24), 3) Vital 35,3 (166), 4) Kasiro
36,7 (135), poissa: 2. Viestillä on ollut tapana pelata
meitä vastaan mainiosti, ja pelit
ovat lähes aina tasaisia hyvätasoisia. Gabor Janosin paluu pelikentille oli kuitenkin tuossa vaiheessa ilmeisesti jo pelkkänä pelotteena riittävä, sillä Pii sai
käännettyä erän itselleen.
Toisen kerran Lindberg käytti
?unkarilaista uhkaa?, kun Loimu
nousi päätöserässä selvähköstä
tappioasemasta pisteen päähän
lukemiin 21?22. Loimu
Herreran
varassa ollut
Loimu
puhtaasti
nurin puolivälieräavauksessa
PÄIVÄN PELIT
SSS?Paul Lipiäinen
Piivolleyn Nisse Huttunen käytti puolivälieräavauksessa Raision Kerttulassa pelisilmäänsä kahdellakin tapaa: toisen erän alkajaisiksi hän kymmenen minuutin talk-show?llaan puhui pisteen Piille, ja pelin jatkuttua jujutteli palloa Loimun kenttään. Tuomas Väyrynen tuli hakkuriksi ja
iski paljon pisteitä. Meidän vahvuutemme on jo useamman kauden
ajan ollut ratkaisurintaman laajuus, ja tehojen odotetaan jälleen
jakautuvan tasaisesti monelle pelaajalle, Sarna sanoo.
?Tilanteet
nollattava
nopeasti?
OrPon ja Viestin ottelusarjasta
lienee odotettavissa tasainen taistelu. Meillä oli tänään jämäkkä ilme. ja 3. maaliskuuta 2007
Urheilu
Hannu Brusila, Paul Lipiäinen, Olli Mäntylä
7702 309, sss.urheilu@sss.fi
Nieminen selviytyi
jatkoon nelinpelissä
Strandvall sprinttasi
pronssille Italiassa
Sivu 17
Sivu 17
Nisse käytti pelisilmäänsä
Veli-Matti Ruuska
1. Tänäkin vuonna hämäläisjoukkueilla on mahdollisuus finaaleihin, mutta se vaatii ensin Salon seudun seurojen pudottamista.
Välieriin lähdetään jopa harvinaisesta tilanteesta, sillä jokaisen
neljän joukkueen kaikki pelaajat
lienevät pelivalmiudessa ensim-
mäisten otteluiden alla.
. kilpailu: Coventry?Wolverhampton
Voittoyhdistelmä:
Kerroin:
tact/Juha Länsimäki 18,3a, 2) Royal
Way 18,4a (39), 3) Yahuu 18,6a (86), 4)
Emelie Topline 18,7a (201), toto (4-1-9):
6,39 2,37-2,19-3,63 13,05. Valmentaja
Marko Järvenpää tuskaili erien
loppuja, sillä VaLePa pysyi hyvin
mukana jokaisessa erässä.
. Meillä onkin paljon varaa parantaa seuraavaan otteluun. Kunhan saamme hakkuriosastoon
myös lisää terävyyttä, niin hyvä
tulee, Lindberg tuumi.
Passari Kert Toobal ja libero
Markku Puputti kuuluivat luottomiehiin hekin.
?Unkarilainen
uhka. Olimme pikkuisen jäljessä
kaikilla osa-alueilla, Sauli Silpo
tuumi.
Enderwin Herrera teki hurjat 16
pistettä, mutta oli siitä huolimatta vain kolme plussalla. Kun ei ole voimaa, niin pitää
Koripojissa kiehuu
SSS?STT
Eräpisteet:
20-25,23-25, 21-25,
sisällä neljä ottelua, ja sitten huilaillaan pari viikkoa, hän jatkaa.
Teemu Sarna otti päävastuun
Vanajassa kesken kauden.
. Emme pelanneet niin monipuolisesti kuin mitä osaamme. Gabor on fyysisesti pelikuntoinen. Kauden mittaan Viesti on
voittanut kolme ottelua neljästä,
mutta erävoitot ovat siitä huolimatta menneet tasan.
. Kerroin: 33,84
VOITTAJAVETO
Superkaksari 1
Mäkihyppy, HS 127, Kuopio
Voittajapari: 1 Malysz A?3 Kofler A
Kerroin: 7,55
Poissa: Päivän Pari 1
Mäkihyppy, HS 127, Kuopio
1. kilpailu: kilpailun pisin hyväksytty
hyppy
Voittoyhdistelmä: 1 Malysz A?1 (125
tai alle)
Kerroin: 69,51
Poissa: Päivän Trio 1
Mäkihyppy, HS 127, Kuopio
Kuka sijoittuu parhaiten kunkin kilpailun vaihtoehdoista?
Voittoyhdistelmä: 1 Malysz A?2 Jacobsen A?3 Janda J
Kerroin: 63,68
Poissa
1. alkavaan
SM-karsintasarjaan tulee divisioonasta joko Kauhajoen Karhu tai
Turun NMKY. Joukkueet pelaavat kaksinkertaisen sarjan ja SMkarsintojen voittaja pelaa Korisliigassa kaudella 2007?08.
Salon Vilpas päättää omalta
osaltaan divisioonan lauantain
kotiotteluun Panttereita vastaan. Tulos oli jälleen
sama.
. Raisioon palataan
sunnuntaina.
Sampo yllättävän ahtaalla
SSS?STT
Hallitseva miesten lentopalloliigan mestari Tampereen Isku-Volley aloitti puolivälierät puhtaalla
3?0-kotivoitolla Vammalan Lentopallosta. Riento syötti melko varovasti.
Meininki on varmasti toinen Joensuussa, Tuominen arvioi.
Miesten liigan muut
puolivälierät (3 voittoa):
Santasport?Riento
3?0
(25?12, 25?18, 25?17)
Isku-Volley?ValePa
3?0
(25?22, 25?23, 25?23)
Sampo?Kiisto
3?2
(25?19, 25?18, 31?33, 21?25, 15?12).
OrPo ja Vanaja tauolta naisten välieriin
Kimmo Nurminen
Sarna katseli Liiga-Someron
jatkopaikkaa tyytyväisyydellä
SSS?Olli Mäntylä
Lentopallon naisten SM-liigan
välieräjoukkueet aloittavat tänään käynnistyvät semifinaalit
varsin erilaisista lähtökohdista.
Runkosarjan kärkikaksikon Vanajan Racing Clubin ja Oriveden
Ponnistuksen edellisistä otteluista on noin kaksi viikkoa, kun taas
Salon Viesti ja Liiga-Somero tahkosivat viime viikolla puolivälieriä.
Vanajan ja OrPon valmentajat
pitävät pitkähköä pelitaukoa kaksiteräisenä miekkana.
. Pienistä asioista sarjan kääntyminen suuntaan tai toiseen on
kiinni, Koskinen uskoo.
Vastustajan pelaajista oriveteläisluotsi nostaa esiin Sirpa Lehtimäen, jolla on kokemusta vastaavista otteluista selkeästi eniten Viestin joukkueesta. palk. puolivälierä
Loimu
Piivolley
0
3
SEURAAVA OTTELU:
2. erän viimeisen maalin tekijät
Voittoyhdistelmä: 10 Koivisto T?9
Muu Lukon pelaaja?11 Peltola M
Kerroin: 5 291,70
Poissa: 7
Päivän Trio 3
Jalkapallo, puoliaika/lopputulos
1. Sinänsä tämä pelijärjestelmä
on kyllä melkoista pelleilyä. Vasta päätöserässä nousimme taas omalle
tasolle, ja otimme muutaman tärkeän torjunnan, sanoi Sampon
valmentaja Jukka Tuovinen.
Väyrysen saldoksi kertyi 23 pistettä, teholuku oli +9.
Rovaniemen Santasport murskasi ensimmäisellä kierroksella
Kempeleen Lentopallon voitoin
2?1 pudottaneen Joensuun Riennon kotisalissaan 3?0 (25?12,
25?18, 25?17).
Normunds Veinbergs pelasi kuin
huippuvuosinaan. Ottelu alkaa Salohallissa
klo 17.
38, 74, 59, 18, 12, 62, 53, 44, 43, 30, 58,
25, 36, 27, 51, 32, 26, 60, 31, 45, 20, 33, 8,
67, 28, 73, 56, 34
Voitonjako:
Ensimmäiset vaakabingot ei yhtään
kappaletta, vaakabingot 16 kpl voittoosuus 12,80 e.
PITKÄVETO
01 Malysz?Ljökelsöy 1 (Malysz) 1,20
02 Schmitt?M.Hautamäki 1 (Schmitt)
1,60
03 Olli?Hilde 2 (Hilde) 2,00
04 Morgenstern?Küttel 1 (Morgenstern) 1,45
05 Lukko?Ilves 2 (2?5) 2,80
06 Lukko?Ilves, maalit 2 (yli 5,5 maalia) 2,15
07 KOO?VEE-Salamat 1 (8?2) 2,25
08 Oilers?Erä 1 (7?6) 1,30
TULOSVETO
1 HC Fenix?SIF 29?27. 3. Kyseessä on joukkueen sisäinen asia ja erilaisten tapahtumien johdosta päädyimme tähän
ratkaisuun. Päivän Duo:
vaihto 32 075.20 e; oikea rivi 4-4; kerroin
38,39.
Lähtö 8, lv 2 100 m: 1) Orgoglio/ Tuomas Korvenoja 20,7, 2) Fair Lane 21,3
(52), 3) Rocking Toy 21,4 (65), 4) Yummy
Lin 22,0 (570), poissa: 4,9. Libero Jarmo Kaaretkoski palkittiin joukkueen parhaana, hän nosti hyvin ja haki
puolustuspalloja.
Riennolla kaikki jäivät alle 10
pisteen, Jimmy Hernandez oli paras kahdeksalla. kilpailu: 2. toto (7-1-6): 22,37 4,54-6,52-8,67
89,30.
Pelivaihto 526 602.76 e, yleisöä 1 300.
Malmö:
4-vuotiaat, 2 140m, 1. Meillä oli parempi vastaanotto, mutta hyökkäystehot olivat aivan kamalat, Järvenpää sanoi.
. Riennolta petti
etenkin vastaanotto, myös sen
oma syöttö oli tehoton, kun ässiä
kertyi vain kaksi.
. Ratkaisupalloissa olimme hyvähermoisempia, tiivisti Isku-Volleyn valmentaja Kai Mattila.
Suurimmaksi mestarisuosikiksi
runkosarjan voitollaan noussut
Pielaveden Sampo joutui yllättävän lujille, sillä Vaasan Kiisto
kaatui niukasti 3?2 (25?19,
25?18, 31?33, 21?25, 15?12). Tiistaina ei paremmuudesta kuitenkaan juuri kahta sanaa ollut.
Piivolley pelasi tasaisesti ja tehokkaasti, siinä missä isäntäjoukkue oli lähes tyystin paljon virheitäkin tehneen Enderwin Herreran varassa.
. Meidän
onneksi myös vastustajalla oli samankaltaista jäpittämistä.
. kilpailu: Norwich?Birmingham
3. V4-kerroin:
190,90.
Lähtö 7, V4-4, lv 2 100 m: 1) Extreme
Energy/Peter Lindroos 18,6a, 2) Rocking
Speed 18,7a (25), 3) Jetlag 19,0a (76), 4)
Willow Boy 19,1a (138), toto (4-12-8):
6,81 2,35-1,44-2,26 10,06. 50 000
kruunua, 1) Going Kronos/Lars I Nilsson 14,0a. Kerroin: 80,94
2 Lukko?Ilves 2?5. Alussa voi olla hakemista, mutta toisaalta tauko
tuli meille todella hyvään saumaan. Emme hosuneet liikaa, kiitteli Piivolleyn valmentaja Jouko
Lindberg omiaan.
Piivolleyn parhaana palkittiin
Olli Aakula (10/+7), ja Aakula olikin keskihyökkäyksissään sitä
murhaavampi, mitä pidemmälle
ottelu eteni. Mikäli olisimme joutuneet
Viestin tavoin pelaamaan esimerkiksi viime viikon keskiviikkona, olisi meiltä tuolloin ollut
kolme parasta pisteidentekijää
sivussa, OrPo-luotsi Jukka Koskinen sanoo.
. Kim Liljeqvist 1?0.
Tilanne: HJK 6 ottelua/16 pistettä, Viikingit 6/11, FC Lahti 5/7,
Honka 5/7, IFK Mariehamn 6/5,
MyPa 5/4, KooTeePee 5/3.
Viimeiset ottelut: 16. Tämä oli
hyvä avaus, ja oli tärkeää, että
pystyimme viemään ottelun suoraan kolmessa erässä, Toni Tuominen tuumi.
Nisse Huttunen osoitti pelisilmää kahdellakin tapaa; toisen
erän alussa hän kymmenen minuutin talk-show?llaan puhui pisteen Piille ja pallon taas tultua peliin jujutteli pelivälinettä Loimun
lattiaan.
. Sarna myöntääkin, että Vanaja otti puolivälierien
tulokset vastaan varsin tyytyväisenä.
. Eränumerot kirjattiin lukemin 25?22, 25?23 ja 25?23.
Hakkuri Mika Pyrhönen oli 18
pisteellä Isku-Volleyn tehokkain.
Timo Haavisto oli VaLePan ykkönen 13 pisteellä.
Vammalalta puuttui yleispelaaja Eduard Venski. Sitä tässä valmentajakin jännittää, että mitä vaikutuksia
paussilla on. Voi
olla, että nuoret pelaajamme jännittivät pudotuspelejä, valmentaja
Ruslan Zhbankov totesi.
Ottelusarja jatkuu perjantaina
Salohallissa. V4: vaihto
179 179.26 e; oikea rivi 11-11-4-4; poissa
II/8 III/12 kerroin 561,27. Perustellusti Piivolleyn parhaana olisi tosin voinut
palkita myös Toni Tuomisen (9/+4)
tai Nisse Huttusen (6/+4).
. Kaksi erää meillä oli hyvä
syöttö, sen jälkeen se pehmeni ja
Kiisto nousi mukaan peliin. Kerroin: 1
042,51
4 Oilers?Erä 7?6. Koskinen uskoo, että kotiedustakaan
ei ole OrPolle kovin suurta hyötyä.
. Williamsin kanssa
asiat ovat sovittu, enkä halua tarkemmin lähteä kommentoimaan
ratkaisuun johtaneita syitä, kertoi FoKoPon puheenjohtaja Markku Molenius.
. Kerroin: 44,51
3 KOO?VEE-Salamat 8?2. Keskiviikkona 14. 12 pelaajaa on näillä näkymin
pelissä mukana. Päätöserässä vaihtoon otettu Ismel
Ramos (8/+3) ja suomalaiskaarti
jäi liiaksi Herreran varjoon.
. kilpailu: Southampton?Cardiff C
2. Emme pelanneet koko ottelun
aikana kertakaan oma peliämme. V4kerroin: 58,18.
Lähtö 5, V4-2, lv 2 600 m: 1) Manifique/Tommi Ala-Nikkola 19,9a, 2) Vargas
Laukko 20,2a (66), 3) Jack Bait 20,3a
(113), 4) Freestyler Fellow 20,4a (192),
toto (11-12-3): 1,91 1,31-1,87-1,85 5,49.
V4-kerroin: 68,49.
Lähtö 6, V4-3, lv 2 100 m: 1) Can Con-
JALKAPALLO
Miesten liigacup:
Lohko 1:
KooTeePee?MyPa 1?0 (1?0)
kuun lopussa alkavaan SM-karsintasarjaan.
Williams pelasi FoKoPo-paidassa kaikkiaan 23 ottelua ollen
joukkueen tehokkain korintekijä.
Hän viimeisteli keskimäärin 22,7
pistettä ottelua kohden.
Aiemmin FoKoPo-pelaajista loukkaantui Matthew Hammond, jonka
tilalle forssalaisseura hankki Lapuan Korikobrista juuri siirtorajan
umpeutuessa Trenton Eagerin. kilpailu: kilpailun pisimmän hyväksytyn hypyn hyppääjä
2
1?0, 30. erä: 7.13 Perttu Lindgren (Toni
Koivisto?Kristian Kudroc) 0?1, 9.50
Koivisto (Jyrki Lumme) 0?2.
2. Lumen ja
jään sulaessa pois alta ei kentille
ole enää päästy tekemään raskasta kalustoa vaativaa huoltotoimintaa.
. pudotuspelikierros,
3. Voitot
1?2.
Miesten 3.divaria:
Vilpas Basket - TuTo 80-87 (74) (41-38)
Vilpas Basket: Juho Peltola 2, Janne
Kirjavainen 12, Lauri Tiainen 17, Joni
Järvinen 7, Lauri Putkonen 15, Sami
Himberg 5, Olli Tång 10, Vladimir Chepurnoy 5, Miika Nivalainen 7.
Seuraava kotiottelu 19.3. Hyvä hinta,
rahat heti. Nyt on kuitenkin
edessä pikainen paluu, kertoi
Sinkkilä tunturin juurelta.
NHL-liiga maanantaina:
Atlanta?Washington 4?2 (2?0, 1?1,
1?1). Pomppu, MorbidB ?
RaiPS.
B-POIKIEN SM-SARJA,
LOHKO D
Pyrintö?Vilpas/PeU
Korikobrat?TuNMKY
BC Nokia?Tarmo
BC Nokia 7
Pyrintö
7
Korikobrat 7
Tarmo
7
TuNMKY 7
Vilpas/PeU 7
7
4
4
3
3
0
0
3
3
4
4
7
553?460
581?542
523?512
533?522
536?555
466?601
94?76
85?84
80?73
14
8
8
6
6
0
Seuraavat ottelut: la 24.3. Lakers USA.
Hyökkääjät: Satu Tuominen Espoon
Blues, Venla Heikkilä Tampereen Ilves,
Eini Lehtinen Oulun Kärpät, Mari Saarinen Tampereen Ilves, Satu Hoikkala
Oulun Kärpät, Nora Tallus IHK Helsinki, Saara Tuominen Saara Univercity of
Minnesota-Duluth USA, Nina Tikkinen
Oulun Kärpät, Mari Pehkonen Providence College USA, Katja Riipi IHK, Karoliina Rantamäki Espoon Blues.
Joukkueen johto: Päävalmentaja:
Hannu Saintula. 19) Satu Pirttiniemi Suomi,... Anna-Kaisa Rantanen rp. Ylämäen latu oli hankala laskea, en pystynyt parempaan.
Mäki oli kuitenkin täysin hypättä-
TULOSPÖRSSI
Ilari Virtanen 9,Tuomas Oksanen 6, Kalle Tulonen 11.
KORIPALLO
NBA maanantaina:
Charlotte?Orlando
119?108,
Milwaukee?Toronto 93?108, Memphis?New
Jersey
102?113,
Phoenix?Houston 103?82, Golden
State?Dallas 117?100.
Liigajohtaja Dallas voitti 17 ottelua
perätysten.
KÄSIPALLO
Miesten SM-sarja:
Välierien 2. Veli-Matti Lindström
(31:s) ja Arttu Lappi karsiutuivat toiselta kierrokselta.
Maailmancupin pistetilanne 19/24 osakilpailun jälkeen: 1) Jacobsen 1 113, 2)
Malysz 1 053, 3) Schlierenzauer 944, 4)
Ammann 830, 5) Andreas Küttel Sveitsi
677, 6) Morgenstern 630, 7) Kofler 572,
8) Michael Uhrmann Saksa 524, 9)
Dmitri Vasiljev Venäjä 471, 10) Lappi
452, 11) Ahonen 408, 12) Matti Hautamäki 387,... Finaalissa oli päivän
paras lähtö ja johdin suurimman
osan finaalista, mutta sitten luistelusuksilla hiihtäessä tuli kaksi
tosi huonoa potkua ja ne (ruotsalaiset) tulivat rinnalle ja ohi,
Strandvall kertasi.
Strandvallin päivä alkoi hyvin,
kun hän oli karsinnan toinen Norjan Anders Glörsenin jälkeen.
Puolivälierässä ja välierässä hän
oli samoin toinen.
. Torjunnat: Tom
Lawson L 10+9+6=25 (vaihto
52.17/1?4) (pois 58.08?59.27), Jere
Myllyniemi L (0)+(0)+0=0 (vaihto
54.35/1?4),
Tuukka
Rask
I
9+15+14=38.
Tuomarit: Jyri Rönn (Antti Hämäläinen ja Kare Väisänen). Kalle Lassilan
hiihdot päättyivät puolivälieriin
ja hän oli lopputuloksissa 16:s.
Kilpailun neljäs suomalainen
Matti Kylmälä oli 38:s.
Naisten kilpailun voitti Slovakian Alena Prochazkova. Veli-Matti Lindströmin
(31:s) ja Arttu Lapin (40:s) hypyt
jäivät tiistaina yhteen kierrokseen.
. Sunnuntaina Ahosen kaikkien aikojen voittotilastossa ohittanut Malysz siirtyi nyt tilastossa
Jens Weissflogin ohi toiseksi.
Edellä on vielä Puijon kilpailua
paikan päältä seurannut Matti
Nykänen, jolla on 46 voittoa.
. Kolmanneksi sijoittui
Itävallan Thomas Morgenstern.
Suomalaisista paras oli 115,5 ja
113 metriä hypännyt Janne Ahonen, joka oli kisan kahdeksas.
Matti Hautamäki (110,5 ja 112,5
metriä) oli 15:s, Tami Kiuru (112,5
ja 108) 18:s ja Harri Olli (105,5 ja
101) 30:s. Salamat?Koo-Vee.
Strandvall hiihti
sprintistä pronssia
SSS?STT
Suomen Matias Strandvall rutisti pronssille nuorten MM-hiihtojen 23-vuotiaiden sprinttikisassa Italian Tarvisiossa. Kahdeksannen puolivälieräpaikan nappasi vierasjoukkue Ilves 5?2 (2?0, 0?1, 3?1) -voitolla.
Ilves iski alkutahdit voitolle jo ensimmäisen kymmenen minuutin aikana, kun Perttu Lindgren ja Toni
Koivisto onnistuivat. Sanna Talonen 2?0.
Lohkon lopputilanne (3 ottelua): 1)
USA 9 (maaliero 6?3), 2) Ruotsi 6 (6?3),
3) Suomi 3 (2?4), 4) Kiina 0 (1?5).
Turnauksen sijoitusottelut: 14. Lukko tuli toisessa erässä maalin päähän Chris
Hajtin toimesta, mutta päätöserässä
Koivisto ja Lindgren ratkaisivat pelin.
Miikka Tuomainen kavensi vielä, ja
päätöslukemat iski tyhjään maaliin
Mikko Peltola.
Ilves kohtaa paras seitsemästä -järjestelmällä pelattavissa puolivälierissä
Jokerit. Mutta aion yrittää, Malysz
sanoi.
Puijon kisan koekierros peruttiin, jotta ylämäki pysyisi hypättävässä kunnossa. Urheilu
SÄHKEET
Nieminen pelasi
makean voiton
Jarkko Nieminen aiheutti yhdessä ruotsalaisen nelinpeliparinsa Robert Lindstedtin kanssa todellisen jymy-yllätyksen
tenniksen
Masters-sarjaan
kuuluvassa 2,4 miljoonan euron turnauksessa Indian Wellsissä Yhdysvalloissa. läheltä Teijoa.
P. Calgary
voitti NHL-pelin rangaistuslaukauksilla 5?4.Torjuntatöihin Kiprusoff joutui 29 kertaa.
5) Perniön Urheilijat 28.36,8 (Lauri Vuorinen, Jani Lehtonen, Allu Paananen), 6)
Karinaisten Kunto 28.54,
T12 6 km (v): 1) Pöytyän Urheilijat I
26.57,2, 2) Loimaan Jankko I 30.05,1, 3)
Pöytyän Urheilijat II 30.14,8?9) Perniön Urheilijat 40.25,3 (Riitta Lehtinen,
Ulrika Wikström, Vilma Kaljonen).
MÄKIHYPPY
Kuopio, maailmancupin
osakilpailu (HS127):
Lopputulokset: 1) Adam Malysz Puola
229,0 pistettä (125-115 metriä), 2) Andreas Kofler Itävalta 227,3 (120-118,5), 3)
Thomas Morgenstern Itävalta 217,7
(116,5-117,5), 4) Jakub Janda Tshekki
213,6 (116,5-115,5), 5) Denis Kornilov
Venäjä 207,6 (114-115,5), 6) Roar Ljökelsöy Norja 205,2 (113,5-115,5), 7) Simon
Ammann Sveitsi 204,4 (115,5-112,5), 8)
Janne Ahonen Suomi 203,8 (115,5-113),
9) Gregor Schlierenzauer Itävalta 201,2
(115,5-111), 10) Anders Jacobsen Norja
198,0 (111-114), 11) Radik Zhaparov Kazakstan 196,8 (113-113), 12) Wolfgang
Loitzl Itävalta 196,3 (111,5-112), 13) Dimitri Ipatov Venäjä 196,0 (110,5-114,5),
14) Martin Schmitt Saksa 195,6 (118,5106), 15) Matti Hautamäki Suomi 192,9
(110,5-112,5),... Vaikka Bryanit
menettivätkin nelinpelirankingin ykköspaikkansa tammikuun lopussa, pidän heitä edelleen maailman parhaina nelinpelaajina, hehkutti Nieminen
tyytyväisenä.
SSS?STT
TPS kaappasi
Hokin Halosen
Jääkiekon SM-liigassa yhdeksänneksi sijoittunut TPS on solminut sopimuksen puolustaja
Antti Halosen kanssa. 52) Lauri Hakola 35, 53) Jussi Hautamäki 34,... Lämpimät kelit pääsivät osittain jopa yllättämään
kenttähenkilökunnan. Lähdemme isolla porukalla
Espanjaan pelaamaan ensi viikolla. Yleisöä3 701.
Ilves puolivälieriin 2?1. Sen jälkeen huilataan hetki ja
6.4. Johtokunta.
Suomen joukkueessa jääkiekon
naisten MM-kisoissa Kanadan
Winnipegissä huhtikuussa pelaa
viisi maajoukkueen ensikertalaista. puolivälierät
(4 voittoa): 15. 46)
Kiuru 43,... 34) Olli 104,... LoKoKo . Aika-ajo meni tosi hienosti. Lillehammer.
JÄÄKIEKKO
Suomen joukkue jääkiekon
naisten MM-kisoissa
Winnipegissä, Kanadassa 4.?10. Siuntio?Fenix.
SSS?SST
Loimaalla hiihdettiin sunnuntaina nuorten miniviestit,
joissa osanottajia alueen seuroista oli ilahduttavasti. Parhaaseen yksittäiseen tulokseen, yhdeksän oikein, ylsivät Taija Leinonen ensimmäisellä ja Jouni Lehtelä
toisella kierroksella. TaNMKY, la 17.3. kierrosta: Robert
Lindstedt Ruotsi/Jarkko Nieminen Suomi?Bob ja Mike Bryan USA (2) 6?4, 6?4.
Toisella kierroksella Lindstedt/Nieminen kohtaa ranskalaisen parin Arnaud
Clement ja Michael Llodra.
Naisten nelinpelin 2. Fenix
johtaa voitoin 2?0.
Seuraava ottelu: 14. 9)
Marttilan Murto 16.57,6 (Eeli-Pekka
Valta, Tuomas Numminen, Elias Mäkelä). Kahtena edellisenä vuotena Salpausselän kuopiolaisvoittaja (Matti Hautamäki
ja Janne Happonen) houkutteli
Kuopion kisaan 16 000 katsojaa.
Maailmancup siirtyy seuraavaksi Norjaan, jossa hypätään Pohjoismaiden kiertueen kaksi viimeistä kisaa Lillehammerissa ja
Holmenkollenilla.
Lehtikuva/Reuters/Patrick Price
MIESTEN II DIVISIOONA
SalPa?FoKoPo II
77?75
TaNMKY?Ura
92?103
RaiPS?PirVi
77?81
RaumaB?LoKoKo
71?98
Pomppu?MorbidB
87?70
Ura
17
LoKoKo 17
TaNMKY 17
Pomppu 17
RaumaB 17
FoKoPo II17
PirVi
17
RaiPS
17
SalPa
17
MorbidB 17
17
13
10
9
9
8
7
6
4
2
0 1673?1268
4 1467?1275
7 1364?1358
8 1335?1284
8 1340?1267
9 1348?1352
10 1320?1433
11 1407?1447
13 1143?1439
15 1234?1508
34
26
20
18
18
16
14
12
8
4
Viimeiset ottelut: ke 14.3.
FoKoPo II . 38)
Matti Kylmälä Suomi.
Miniviestit: Loimaa:
P8 3 km (v): 1) Perniön Urheilijat I
10.15,5 (Otto Sivula, Niklas Österlund,
Niilo Helkama), 2) Loimaan Jankko
10.19,4, 3) Karinaisten Kunto
10.26,7?7) PeU II 12.29,8 (Lasse Soljanne, Remu Rokka, Niilo Kaljonen).
T8 3 km (v): 1) Pöytyän Urheilijat I
8.59,8, 2) Pargas IF 10.58,1, 3) Perniön
Urheilijat 11.42,4 (Bettina Wikström,
Siiri Siltanen, Sanni Sutinen), 4) Loimaan Jankko 13.48,2, 5) Pöytyän Urheilijat II 14.31,6.
P10 6 km (v): 1) Perniön Urheilijat I
14.02,7 (Markus Kuivala, Simo Siltanen,
Lassi Vuorinen), 2) Nousiaisten Alku
14.53,3, 3) Liedon Luja 15.06,0. 3. 3. Tanskassa pelaava ja asuva
Karvinen ei ole pelannut vaadittua kahta peräkkäistä kautta
Suomen sarjoissa.
. Halonen
siirtyy Turkuun Mestiksen voittajajoukkueesta Kajaanin Hokista.
Halosen, 25, sopimus käsittää
ensi kauden lisäksi option seuraavasta kaudesta. Valmennuspäällikkö: Arto Sieppi. Eniten muutoksia on tapahtunut puolustuksessa.
Arvokisadebyyttinsä MM-kisoissa tekevät Oulun Kärppien Mira
Jalosuo ja Pohjois-Amerikassa
kiekkoileva Katariina Soikkanen,
Tampereen Ilveksen hyökkääjä
Venla Heikkilä sekä Kärppien
hyökkääjät, salolaislähtöinen Nina Tikkinen ja Eini Lehtinen.
Ryhmästä puuttuvat maajoukkueen tämän kauden pistepörssiä
johtava Itä-Helsingin Kiekon
hyökkääjä Anne Helin, joka kärsii
selkävammasta, loukkaantumisen takia sivussa oleva Oulun
Kärppien puolustaja Terhi Mertanen sekä keskushyökkääjä
Michelle Karvinen.
Vasta 16-vuotias Karvinen ei
Kansainvälisen jääkiekkoliiton
IIHF:n sääntöjen mukaan saa
edustaa Suomea MM-turnauksessa. Maajoukkue lentää
Kanadaan maanantaina 26. BC Nokia, Vilpas/PeU . Satu
Pirttiniemi oli parhaana suomalaisena 19:s, Silja Tarvonen 26:s ja
Maija Hakala 36:s.
Halutaan vuokrata
Yksiö/huone, mielellään kalustettu, mahd. Ura . Tärkeiden pelaajien poissaolosta huolimatta saimme kasaan
ryhmän, jossa on sopivassa suhteessa kokemusta ja nuoruutta.
Hienoa että joukkueeseen saatiin
mukaan myös Pohjois-Amerikassa kovia pelejä pelanneita naisia,
päävalmentaja Hannu Saintula
sanoo.
Wiurilan kenttämestari Pasi
Lehtonen katsoo kenttien talvehtimisen sujuneen hyvin.
Routaa on vain parikymmentä senttiä ja jääpoltetta ei lainkaan.
Malysz kuningas Kuopiossakin
Puolan Adam Malysz otti toisen
peräkkäisen voittonsa mäkihypyn
maailmancupissa, kun hän pomppasi ykköseksi Kuopion HS127mäen kilpailussa. Tämä oli ehdottomasti urani paras nelinpeli ja urani arvokkain voitto. Esillä
sääntömääräiset asiat. Salossa pelureita palvelee myös par 3 -kenttä
heti kun se suinkin on mahdollista.
. 3. 36)
Maija Hakala Suomi.
Miehet: 1) Robin Bryntesson Ruotsi, 2)
Marcus Hellner Ruotsi, 3) Matias
Strandvall Suomi,... MM-kilpailut päättyvät 11.
huhtikuuta.
Hans Koistinen
Nina Tikkinen
Ilves puolivälieriin,
Lukon kausi ohi
SSS?STT
Jääkiekon SM-liigan puolivälierien
viimeinenkin joukkue selvisi tiistaina,
kun Rauman Lukko ja Tampereen Ilves ottivat yhteen ratkaisevassa kolmannessa 1. Louis rl. 3. Vilpas Basket - Turun Yliopisto
Minipojat, I divisioona,
ylempi loppusarja:
Pyrintö-95?Vilpas-96 24?56 (18?24),
Vilpas-96?Rapy-95 42?77 (27?39)
Vilppaan pisteet: Johan Lehti 3, Olli
Kanerva 22, Henry Hukkanen 15, Riku
Laine 22, Kalle Katila 8, Teemu Laine 2,
valainen IHK Helsinki, Katariina Soikkanen Mercyhurst C. ottelut:
Lukko?Ilves 2?5 (0?2, 1?0, 1?3)
1. 18) Tami Kiuru Suomi
186,4 (112,5-108),... Lumihomeen kanssa ollaan
vielä odottavalla kannalla. Suomen toinen alkulohkovastustaja on Ruotsi. Viime talven Torinon olympiajoukkueeseen verrattuna ryhmässä on vaihtunut seitsemän pelaajaa. RaumaB, su
18.3. Ei
tarvinnut edes täyttä hiihtää,
noin 300 metriä hiihdin täysillä ja
ajattelin, että voin hiihtää rauhallisesti lopun, Strandvall kertoi ja
kuvasi puolivälierähiihtoaan pehmeässä kelissä hankalaksi mutta
välierähiihtoa jo taas suhteellisen
hyväksi.
Välieriin selvisi suomalaisista
myös Ville Verkama, mutta hänen
välierähiihtonsa kuitenkin hylättiin. 4.
Maalivahdit: Noora Räty Noora Espoon Blues ja Maija Hassinen Tampereen Ilves.
Puolustajat: Emma Laaksonen Espoon
Blues, Heid Pelttari University of Minnesota-Duluth USA, Jenni Hiirikoski
Espoon Blues, Mira Jalosuo Oulun Kärpät, Saija Sirviö Oulun Kärpät, Kati Ko-
TENNIS
Indian Wells, Kalifornia, miesten
ATP ja naisten WTA-kiertueen
3,2 miljoonan dollarin turnaus:
Miesten nelinpelin 1. Seuraavat
ottelut, pudotuspelien 1. Pyrintö . 16) Kalle Lassila Suomi,... Jäsenet
tervetuloa. katsellaan, onko kevät pitänyt pintansa, sanoo Wiurilan vetäjä Tuukka Niemi.
Teijolla ei totutusti olla jarruteltu kentän avaamista pelihaluisille.
Poikkeusta ei olla tekemässä
nytkään, sillä jo tulevana perjantaina saatetaan nähdä merellisen
peliareenan kauden avauslyönnit.
Lappiin lomailemaan ajanut toimitusjohtaja Pekka Sinkkilä saa
pakata matkalaukkunsa paljon
ennen loman suunniteltua loppua, sillä kohisten saapunut kevät yllätti kokeneen golfmiehen
totaalisesti.
. 12) Ville Verkama
Suomi,... Lahdessa sunnuntaina voittanut Malysz lensi
nyt 125 ja 115 metriä ja voitti toiseksi sijoittuneen Itävallan Andreas Koflerin (120 ja 118,5 metriä)
1,7 pisteellä. 10-vuotiaissa puolestaan
Markus Kuivala, Simo Siltanen
ja Lassi Vuorinen.
PeU:n 8-vuotiaat tytöt hiihtivät kolmanneksi. TuNMKY, Korikobrat . 38) Janne Happonen 68,... Muut otteluparit torstaina alkavissa puolivälierissä ovat Kärpät?Pelicans, HPK?HIFK ja Tappara?Blues.
SM-liigan 1. Sunnuntaina ennen lähtöä Kolille kävin vielä toteamassa tilanteen olevan toivoton kentän avaamisen suhteen. erä: 28.50 Chris Hajt (Kari Martikainen?Juhamatti Yli-Junnila) 1?2
yv.
3. Tarmo ?
Pyrintö, TuNMKY . Pho: Niko Kapanen 1+1.
Los Angeles?Edmonton 5?1 (2?1, 1?0,
2?0). 26) Silja Tarvonen Suomi,... ottelu (kolmella voitolla
loppuotteluun):
Fenix?Siuntio 29?27 (11?11). sprintit (p):
Naiset: 1) Alena Prochazkova Slovakia, 2) Laura Valaas USA, 3) Piret Pormeister Viro,... maaliskuuta 2007
Kevät saapui golfkentillekin
Tomi Paju
Lumihomeen aiheuttamat
tuhot nähdään
lähiviikkojen aikana
Tomi Paju
Kovaa vauhtia etenevä kevät on
saanut vilskettä aikaan seudun
golfkentillä. Hän on pelannut Mestiksessä 209 ottelua
tehoin 17+36=53.
TPS on lisäksi jatkanut sopimusta puolustaja Simon Backmanin kanssa kauden 2007?08
loppuun asti. maailmancupkilpailun
voiton. 11) PeU II 18.25,7 ( Niilo Gustafsson, Tuukka Hyytiäinen, Kalle Lehtiö).
T10 6 km (v): 1) Laitilan Jyske 15.12,4,
2) Loimaan Jankko I 16.00,7, 3) Jankko
II 16.10,7, 3), 4) Perttelin Peikot 18.19,3
(Katariina Kivi, Eveliina Häkli, Elina
Kakko), 5) Muurlan Vihuri 18.35,9 (Jonna Juva, Saara Jaatinen, Katariina
Sarttila)?7) Perniön Urheilijat 20.04,3
(Selja Kaartinen, Sanni Kämi, Jonna
Flink).
P12 6 km (v): 1) Nousiaisten Alku
25.38,6, 2) Pargas IF 26.15,6, 3) Pöytyän
Urheilijat I 26.38,3, 4) Jankko I 28.13,1,
Nina Tikkinen keltanokkana Kanadaan
SSS?STT
vulinna.
Halikossa on tehty päätös olla
avaamatta kenttää ennen pääsiäistä.
. Jos kesä-gp:n kilpailut laskettaisiin mukaan, olisi Matin ennätyksen saavuttaminen helpom-
paa. SalPa, PirVi . Voittoon riitti
6,25 oikean merkin keskiarvo.
Kilpailussa veikattiin Vakio
1:stä neljän viikon ajan yhdellä
perusrivillä. Se huipentuu lauantaina 31. 3.
Josba?Trackers, SSV?Gunners, Classic?SPV.
Calgary Flamesin suomalaismaalivahti Miikka Kiprusoff ei päästänyt St.
Louis Bluesin David Backesia tästä tilanteesta maalintekoon. BC Nokia, Vilpas/PeU . Hiekoitus saatiin juuri ja juuri
hoidettua ennen kentän pinnan
sulamista, kertoo Wiurilan kenttämestari Pasi Lehtonen.
Keväisistä murheista ainakin
toinen eli jääpolte on pysynyt
poissa.
. C: Miikka Kiprusoff 29/33
torjuntaa.
Phoenix?Philadelphia 4?0 (2?0, 1?0,
1?0). huhtikuuta. pudotuspelikierroksen
ottelussa. Oilers johtaa voitoin 2?1.
Seuraavat
ottelut:
14. Vesikelissä
hiihdetyssä perinteisen hiihtotavan kilpailussa ruotsalaiset ottivat kaksoisvoiton, kun Robin
Bryntesson voitti ja Marcus Hellner oli toinen.
. Valmentaja Jussi
Melkko. 29) Lindström 120,... 30) Harri Olli Suomi
158,2 (105,5-101). 5?4 (0?1, 2?1,
2?2, 0?0, 1?0). 050 378 6266.
Halutaan ostaa
Ylivoimaisesti paras hinta
puhelinosakkeista!
P. Korikobrat, su 25.3. Tietysti MM-pronssiin pitää
olla tyytyväinen, mutta vähän
harmittaa. Maalivahtivalmentaja: Jussi
Ahokas. Hän on
pelannut jo kolmet olympialaiset
ja neljät MM-kisat.
Naisleijonien MM-kisoihin valmistautuminen alkaa perjantaina
leirillä Lohjan Kisakallion Urheiluopistolla. 10-vuotiaissa
tytöissä Perttelin Peikkojen
joukkue ehti neljänneksi ja
Muurlan Vihuri viidenneksi.
Viidenteen sijaan ylsivät myös
PeU:n 12-vuotiaat pojat.
Jarmo Laakso
vä ja tuulikin tyyntyi kisaan, kuumeesta parantunut Ahonen sanoi.
Malysz (125?115) merkkautti
uransa 34. erä: 44.13 Koivisto (Lindgren)
1?3, 46.48 Lindgren (Jussi Pesonen?Koivisto) 1?4, 56.10 Miikka Tuomainen (Yli-Junnila?Petri Lammassaari) 2?4, Lukko aikalisä 57.51,
59.27 Mikko Peltola (Lumme?Tuukka
Rask) 2?5 yv tm.
Jäähyt yht: Lukko 2x2 min ja Shayne Toporowski 10 min = 14 min, Ilves 6x2 min = 12 min. Joukkueenjohtaja: Marianne Ihalainen.
JALKAPALLO
Algarve, Portugali,
naisten maajoukkueturnaus:
A-lohko: Saksa?Tanska 3?0 (2?0), Norja?Ranska 0?1 (0?0).
Lohkon lopputilanne (3 ottelua): 1)
Tanska 6 pistettä (maaliero 5?3), 2)
Ranska 6 (2?4), 3) Norja 3 (2?3), 4) Saksa 3 (4?3).
B-lohko: USA?Ruotsi 3?2 (2?0), Suomi?Kiina 2?0 (2?0).
Suomen maalit: 23. Verkaman katsottiin hiihtäneen norjalaisen kilpakumppaninsa eteen tilanteessa, josta
myös suomalainen kärsi sauvarikon.
Hylkäyksen jälkeen Verkama ei
päässyt hiihtämään B-finaalia
lainkaan, mutta hänen sijoituksekseen tuli 12:s. Kilpailu jouduttiin aloittamaan kuitenkin
alusta reilun 10 hyppääjän jälkeen, kun alkupään hyppääjien
hypyt tulivat HS127-mäestä alas
jo 100 metrin kohdalla.
Lähtölavan nostaminenkaan ei
auttanut, sillä Malyszia (125) ja
Kofleria lukuun ottamatta yksikään hyppääjä ei päässyt kisassa
yli 120 metriä.
Suomalaishyppääjien tämän
kauden vaisu menestys näkyi tiistaina Puijolla, sillä kisaa seurasi
vain 8 000 katsojaa. Näillä säänäkymillä par kolmoselle päästään viikonloppuna.
Kaikki 18 reikää lienevät avoinna
kuun lopulla, laskeskelee Salo
Golfin toimitusjohtaja Mika Ha-
Hellman Vakiomestaruuteen
Ensimmäisen Salon epävirallisen Vakioveikkausmestaruuden vei nimiinsä paremmin koripallomiehenä tunnettu Niko
Hellman. Voitot
1?2.
Huima?Catz 71?75 (29?42). Tarmo.
Naisten SM-sarja, välierät
(3 voittoa):
PeKa?PuHu 91?71 (43?37). AC Oulu
on jo tehnyt sopimuksen makedonialaisen Toni Bandulievin
kanssa.
SSS
Urheilussa tapahtuu
Voimistelu- ja urheiluseura
Halikon Hehku Ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidetään 28.3.2007 klo 18.00 Hehkun
majalla Märynummella. He kukistivat ensimmäisellä kierroksella viimeiset vuodet nelinpeliä
maailmalla hallinneet yhdysvaltalaisveljekset Bob ja Mike
Bryanin lukemin 6?4, 6?4.
. A: Kari Lehtonen 31/33 torjuntaa.
Calgary?St. Mika Laine onnistui kolmannella kierroksella veikkaamaan kaikki
kohteet väärin...
SSS
AC Oulu testaa
SoVo:n Kolicia
Jalkapalloliigaan noussut AC
Oulu testaa tämän viikon ajan
viime kaudella Someron Voimassa Kakkosta pelannutta
makedonialaista Sasa Kolicia.
Kolic on ollut mukana SoVon
harjoitusringissä myös kuluneen kevään ajan
Kolic, 25, pelannee ensimmäisen pelinsä ACO:n riveissä keskiviikkona Liigacupin kotiottelussa Jaroa vastaan. Backman on pelannut turkulaisten riveissä
neljä edellistä kautta.
SSS?STT
PeU:lle miniviestivoittoja
Keskiviikkona 14. 040 589 5322.
Huutokaupat
Tänään klo 17
Kuolinpesän huutokauppa
Örninkatu 12, Salo
1226
SALON 02-733
040 501 1649
HUUTOKAUPPAKAMARI
Ostamme ja otamme myyntiin
kuolin- ja muuttopesiä. Sitä on
havaittavissa ja sen aiheuttamat
tuhot tullaan näkemään lähiviikkoina, toppuuttelee Lehtonen vielä vihreiden väylien sokaisemia
golfareita.
Teijolla pelataan
perjantaina?
Salossa ja Wiurilassa range on jo
avattu halukkaille. Tappara?Blues,
HPK?HIFK, Kärpät?Pelicans, Jokerit?Ilves.
Mestiksen putoamiskarsinta, 2.
kierros (3 voittoa):
Koo-Vee?Salamat 8?2 (3?1, 4?0,
1?1).
Otteluvoitot 2?2. Tämä on tätä samaa taistelua
pääsystä kymmenen parhaan
joukkoon. 3. maaliskuuta, jossa alkaa viiden päivän leiri. kierrosta: Vania
King USA/Shahar Peer Israel (8)?Emma
Laine Suomi/Vladimira Uhlirova Tshekki 6?0, 6?1.
VAKIOVEIKKAUS
Salon epävirallinen Vakioveikkauksen mestaruuskilpailu
MollyTT-Vakio:
Lopputulokset: 1) Niko Hellman 25, 2)
Hannu Lindeberg, Matti Leppälä 23, 4)
Piivöt 22, 5) Taija Leinonen, Nikke
Kantterton, Samu Tammi 21, 8) Make&Risto, Erkki Nikkanen 20, 10) Pertti
Salakari, Jonna, Paul Lipiäinen 19, 13)
Sari Laakso, Olli Sulima, Jaakko Sinervo 18, 16) Ilkka Ouhto, Matti Koivu 17,
18) Kaj Raute, Ville Keto-oja 15, 20) Milla Salmela, Kimmo Tuominen 14, 22)
Ahmed Aalto jr 12.
Lopputuloksissa huomattu kaikki
kierrokset veikanneet.
Viimeisen osakilpailun 4/4 kärki: 1)
Paul Lipiäinen 7, 2) Hannu Lindeberg,
Samu Tammi, Ollis Sulima 6, 5) Noki
hellman, Piivöt, Nikke Knatterton Erkki
Nikkanen 5.
Seuraava kilpailu ensi syksynä.
17
Joukkueen kapteenin tehtäviä
hoitaa Torinon olympialaisiin
maajoukkueuransa päättäneen
Sari Fiskin jälkeen Bluesin puolustaja Emma Laaksonen. 050-1993
SSP:n OSAKKEEN
Paras hinta!
Soita 050 553 4631
Puhelinosakkeita,
SSP ym. E: Jussi Markkanen 31/36 torjuntaa.
SALIBANDY
Miesten liiga:
Puolivälierät (jatkoon kolmella voitolla):
Oilers?Tapanilan Erä 7?6 (3?1, 2?1,
2?4). Ratkaiseva ottelu:
15. P. Hellman voitti kilpailun kahden pisteen erolla ennen
ravintoloitsija Matti Leppälää
ja Hannu Lindebergiä. ottelu sijoista 7?8 Saksa?Italia, ottelu sijoista 5?6 Norja?Suomi, pronssiottelu Ranska?Ruotsi, loppuottelu Tanska?USA.
MAASTOHIIHTO
Tarvisio, Italia, pohjoismaisten
hiihtolajien nuorten MM-kisat:
Alle 23-v. Piivolleyn miesten lentopallon liigajoukkue oli neljäs. Perniön Urheilijoilta oli mukana
kahdeksan joukkuetta, joista 8ja 10-vuotiaat pojat voittivat
sarjansa.
8-vuotiaiden poikien joukkueessa hiihtivät Otto Sivula,
Niklas Österlund ja Niilo Helkama. 55) Kalle Keituri 29.
Seuraava osakilpailu: 16. maaliskuuta Kanadaa vastaan pelattavaan harjoitusmaaotteluun.
Suomen ensimmäinen MM-ottelu on Venäjää vastaan keskiviikkona 4
Tavaratilan vanerointi . 0400 744 205
Siisti 1h+kk+kph+vh 34.5 m²
parveke pihalle, rak. Tervetuloa.
Hallitus
valikoiman. etunimi.sukunimi@astrumauto.fi
Halikon sos.dem.
yhdistysten
KEVÄTKOKOUKSET
Märynummen
Sos.dem.yhdistys ry.
28.3.2007 klo 18.00
Takalantie 4.
?
119
129
RIIKA
239
18. Lintumies Seppo Sällylä kertoo Suomen
pöllöistä. Se on esimerkiksi saatavissa tehokkaalla
Hyvä ennustaja/selvänäkijä.
Soita 0700-930 10 Tea
(2.50e/min+pvm) Vantaa
V6 CDI-moottorilla, joka antaa kuljettajansa käyttöön
peräti 204 hevosen työtehot. Hinnoissa myös kuljetus Salosta. ML 320 CDI 4Matic . Samalla kuulet lisää mm. 489 5pv, joka su 25.3 asti
Tervis 12.4.
239 Tervis 18.3, 25.3 269 Tervis* 31.3.
419
394 Tervis* 7.4.
Viimsi 12.4-24.5
259 Laulasmaa 18.-25.3.249 Pühajärve* 31.3-25.8 399 Laine* 14.4.-19.5. 82
Liettuan pääkaupunki alk. Kokouksessa käsitellään vuosikokouksen sääntömääräiset asiat.
Pöytäkirja kokouksesta on nähtävänä 16.4. alkaen (1 kk) puheenjohtaja Keijo Liskin
luona (Lammenkulmantie 74, 25420 Lahnajärvi) Tervetuloa!
Salon Seudun kalastusalue/ HALLITUS
TO 15.3. 0500 783 118
Liput 20 ?
Lippupalvelu Oy ja
Posetiivi 050-5667844,
050-5667848
TUNTIA ENNEN OVELTA
Ok-talon yläk.huone läh.kesk.
n.25m². Omat sis.käynti ja
wc/suih. 53. rauhal., 265e
+vesi, sähkö vakuus, vapaa,
miel. (02) 727 7100 ARK. hlö/H2 89
5pv, 16.5., 4.6.,
11.6., 25.6., 2.7.?
219 HOTELLIMATKAT, 1 yö, Salosta pe 6.4, la 7.4, 14.4 alk.109
hlö
/H2
Salosta kuljetuksin
Laukut laivalla bussissa. Norm. f i
Alumiinivene
Buster M
Kokouksia
Mercedes-Benz Vito.
Miksi tyytyisit vähempään?
vm.-00, ei moottoria.
Hyvä. Kunnallisjärjestö ry.
29.3.2007 klo 19.00
Vartsalan työväentalo.
?
Matkailu
alk. 259 Paradiis 18.3.,25.3 309 Viiking 31.3., 7.4. Tämä erikoistilaisuus
kannattaa käyttää hyväksi. Esillä sääntömääräiset asiat. Keskiviikkona 14. P. Kokousedustajien valtakirjojen tarkastus
aloitetaan klo 18.00. R 320 CDI L 4Matic
. 13, ma?pe 9?17
Kesällä joka päivä.
www.ikaalistenmatkatoimisto.fi
alk. 99
Galaxy menopaluu
ma-ke alk. P. 49 pe alk. CDI-moottorin ominaisuudet kannattaa kokea myös käytännössä koeajamalla esimerkiksi luokkansa
myydyin auto, M-sarja.
Tilaisuudessa koeajettavissa olevat autot edustavat kukin luokkansa terävintä
Koeajettavana:
. Vastike
110.40 e/kk. Piirin edustaja paikalla.
Kahvitarjoilu. Tervetuloa!
Vapaa pääsy.
Salon Seudun luonnonsuojeluyhdistys ry
Metsola-sillanpään
yksityistien
VAROITUS!
vuosikokous
Tilkkalassa
22.3.07 klo 19.00. 439
Saarenmaa 17.5-14.6 219 Viimsi 1.4.-13.5. ja
4pv, to-su
5pv, su-to
8pv, la-la
8pv, la-la
Tervis 22.3., 29.3. Vito-nelivetoon voit tutustua tarkemmin myös osoitteessa www.vito4x4.fi
PÖLLÖILTA
Wanhassa Pappilassa (Rovastintie 3, Halikko). MB Sound One -audiojärjestelmä ?
Talvirenkaat MB-alkuperäisvanteilla . p o s e t i i v i . 64 hlö/B4
Yksi yö Galaxy B2, toinen keskustahotelli.
ma-ke 26.3. 229 Fra Mare 18.3-25.3 229 Saarenmaa 31.3-21.4 319 Laulasmaa* 31.3-25.8 459 joka to 12.-26.4.
Paradiis 22.3., 29.3. 2.17e/min+pvm
telefon tre
järjestelmä, ABS-jarrut, hätäjarrutehostin, ASR-luis-
Vito kannattaa kokea. Tervetuloa!
Hoitokunta
-
Talven jäljiltä autosi pyörien
suuntaus voi olla muuttunut...
TEETÄ
MEILLÄ
tietokoneentarkka
4-PYÖRÄSUUNTAUS!
SPR
Halikon
osaston
KEVÄTKOKOUS ke 21.3.2007
klo 19.00 Halikon neuvolassa.
Käsitellään sääntömääräiset asiat.
Hallitus kokoontuu klo 18.
Tervetuloa!
Hallitus
SPR
Kiikalan
osaston
+ +
-
+
-
+
-
+
+
-
JÄRJESTELMÄASIANTUNTIJA
KEVÄTKOKOUS pidetään
to 22.3.2007 klo 18.30 Op Kantrisalo
takkahuoneessa. 02-777 3911
Avoinna ma-pe 09-18, la 10-14
www.astrumauto.fi . E 320T 4Matic
. -70, Helsingint. hlö/H2
Halikon
Sos.dem. Lisälämmittimen kello-ohjaus . 21.3.2007 klo 19
Moottoriajoneuvoja myytävänä
Myytävänä
Vuokrattavana
Tarjotaan vuokralle
Peltoa Kuusjoen Kanungin
kylästä. 299 Viimsi 31.3.-12.5. Puh. Tervetuloa koeajolle!
tonrajoitin, automaattinen ilmastointi, sähkösäätöiset
ja lämmitettävät sivupeilit, sähköiset lasinnostimet
ja kauko-ohjattu keskuslukitus.
VUOSIKOKOUSKUTSU
Salon seudun kalastusalueen vuosikokous pidetään torstaina 29.3.2007 klo 18.30 Halikon
Toivotamme Sinut lämpimästi tervetulleeksi koeaja-
Tapahtumat
maan Mercedes-Benz Viton. Kahvitarjoilu.
Tervetuloa!
Hallitus
RATAKATU 3 SALO P. puolih. asti alk.
Salosta ma, ti, ke, to
77 to alk. ESP® -ajovakauden hallinta-
Erittäin kokenut selvänäkijä
Lilli p. 7-16.30
SSS internetissä:
http://www.sss.fi
Mercedes-Benz 4MATIC TOUR 2007
liikkeessämme 14.3.2007
klo 09?18.
Mercedes-Benz Tour 2007
M A A I L M A
T A R V I T S E E
Mercedes-Benzin 4MATIC-nelivetojärjestelmä varmistaa vertaansa vailla olevan
ajettavuuden sekä turvallisuuden, johon vain Mercedes pystyy. 9-17
Helsingintie 5, SALO
Horninkatu 21 Salo
Matkailuvaunuja
ja veneitä myytävänä
w w w. 379 Salosta kuljetuksin 4 pv
Keväällä
(02) 233 4500 (03) 45 800 Hinnoissa kuljetus satamaan.
TILAA ESITE joka torstai
alk.
IKAALINEN Emme peri toimitusmaksua!
TURKU,
2007!
Kauppiask. 419
Kalev spa-luokka 22.11 asti299 Kalev spa-luokka 28.10 asti 349 Fra Mare 31.3-21.4 439 Tervis* 14.4.-19.5. maaliskuuta 2007
Huveja
JUHA TAPIO KONSERTTI SALOSSA
ke. Tule tutustumaan
4Matic-malleihin liikkeessämme. Vapaa 1.5. GL 420 CDI 4Matic
46 NELIVETOMALLIA
?
46 NELIVETOMALLIA
?
kärkeä niin ajo-ominaisuuksiltaan kuin varustelultaankin. 319 Paradiis* 31.3., 7.4. P. hinnat alkaen 43 840 ?
www.vito4x4.fi
www.mercedes-benz.fi
Mercedes-Benz Vito tarjoaa valtavan laajan malli-
pidetään Kiikalan Rekijoen Osuuspankin kokoushuoneessa perjantaina maaliskuun 23 päivänä 2007 alkaen klo 13.00.
Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Tervetuloa koeajolle!
46 NELIVETOMALLIA
?
46 NELIVETOMALLIA
Halikon Työväenyhdistys ry.
29.3.2007 klo 18.00.
Vartsalan työväentalo.
Kokouksissa kahvitarjoilu
Tervetuloa!
Kunnallistoimikunta
46 NELIVETOMALLIA
PÄÄSIÄINEN TALLINNAAN KYLPYLÄMATKAT VIROON PÄRNU
Salosta kuljetuksin
4pv, PÄRNU, 5.4, 6.4?
4pv, RIIKA, 5.4, 6.4?
6pv, BALTIAN
KIERROS, 4.4.?
129
239
299
VILNA
UPEAN GALAXYN RISTEILYT
Salosta kuljetuksin
joka ma, ti, ke, to ja pe
ma-ke alk.
36
hlö
/B4
to alk. C 280T 4Matic . hlö/H2 HOTELLISSA 2 yötä, Salosta ma, ti, ke, to,
to alk. Mallistosta löydät myös
edistyksellisellä 4ETS-järjestelmällä varustetun, neli-
Näkijä Aito Kiitetty Helen Eace
0700-417979 auttaa kaikissa
elämän tilanteissa 2,34e VLA
69
KUTSU VUOSIKOKOUKSEEN
Vaskion kirkon kannatusyhdistys ry:n
VUOSIKOKOUS
pidetään Marian ilmestyspäivänä sunnuntaina 25.3.2007
Vaskion seurakuntakodilla heti klo 10 alkavan messun jälkeen.
Vuosikokouksessa käsitellään tähän kokoukseen kuuluvat asiat.
Kahvitarjoilu. Vakiona ovat mm. Käsitellään sääntö
määräiset asiat. 0700-84 848 katsoo tulevaisuutesi. minik. 0500 783 118.
Eläkeliiton Kiikalan yhdistyksen
Henkilökohtaista
kevätkokous
Vito 109CDI hinnat alkaen 32 290 ?
Vito 4x4 (111CDI) hinnat alkaen 40 090 ?
Vito 120CDI V6 autom. 0400 533 651.
KULTTUURITALO
Ohjelmatoimisto, ark. pit.aik. Cafe Ellassa (käynti kirjaston
kautta). Tervetuloa!
Johtokunta
vetoisen Vito 4x4:n.
Vito tarjoaa luokkansa kattavimman vakiovarus-
Varustepakettitarjous! Nyt
990 ?!
Ikkuna liukuovessa . Hlö/H2.
4pv, 22.3., 29.3. 2 500 ?
Vain uusiin tilauksiin, tarjous koskee varastoautoja.
Voimassa 31.3.2007 saakka.
telun. Mercedes-Benzin
E S I K U V I A
tehokkaista ja taloudellisista CDI-dieselmoottoreista. Lintukirja- ja kiikariesittely. hlö/H2
Vartsalan Työväenyhdistys ry.
29.3.2007 klo 18.00 Työväentalo
46 NELIVETOMALLIA
SALO
Joensuunkatu 15 . Paketti mukaan. Tähti täysih., muut alk. klo 18 alk. 044 731 6583.
Mercedes-Benz - a brand of DaimlerChrysler.
Salon Alhaisissa
kunnostettu Kt 2h+k,
parveke.
P. 449 Viiking 28.4.-19.5
02-721 3360, 044 721 3360
------------------------------------------------------
Lääkärit
Lääkäriasema Salon
Lääkintälaboratorio Oy
Rummunlyöjänk. 3 B, p. P. 2, Halikko. 14, Salo. 7 A, 3. 731 2632
Urheiluhieroja Juha Tanska,
DHoitola-Kemikalio Aleksiina Ky
P. 733 3677
Ajanvaraus ark. 044 082 3246.
Shiatsu, vyöhyketer., akup., ym.
www.easynetti.com/
Salonluonteishoitola
Kiikala, p. Keskiviikkona 14. Its. 7 A, 3. P. 727 6550
Tuija Lehtonen
Turuntie 9, II krs.
P. 733 2113
Hyvinvointipalvelut
Luontaishoitola Sofia
Jane Iso-Kouvola
SHINDO® -kehotyöskentely
Koulutus - ryhmät - hoidot
Punainen LANKA®
itsetuntemusryhmät
p. P. 11?13, 2. krs, p. 3 A, ajantil. 727 6600
------------------------------------------------------
Helsingint. 774 1400
- Turku, Kauppiask. P. 721 8000
Erik.hammasteknikot
Erikoishammasteknikko
------------------------------------------------------
Ateriapalvelut
Ateriapalvelu vanhuksille
Palvelukeskus Ilolansalosta
sis. 3, Salo, p. 14, Salo. 7, p. 0500 486 171
------------------------------------------------------
Timo Hirvonen, Tyrynt. klo 8-19, la 10-14
Vilhonk. Lisätietoja ja tilaukset
P. Avoinna joka päivä Hornink. 0440 316 776
------------------------------------------------------
Personal trainers
Pia Svegin-Toivonen
Fysioterapeutti
FAF personal trainer
p. omaishoidettavalle tai
sairaalasta kotiutuvalle)
Lisätiedot ja varaukset
P. 050 536 2563
Vistantie 24, 21530 Paimio
www.luontaishoitolasofia.fi
------------------------------------------------------ -----------------------------------------------------
Jalkahoitolat
Hierojat
A. 772 3449
-----------------------------------------------------Kuninkaantien Eläinklinikka
Halikko, p. 733 5545
-----------------------------------------------------Taina Niemi
Asemak. Anneli Kivijärvi-Lehti
Mäyränk. 040 734 1152
-----------------------------------------------------Jalkaterapiakeskus
------------------------------------------------------ Naviculare Pirkko Vuorinen
Hierontapiste HyväOlo
Avain Fysio
manipulointi, shiatsu. 7, torin varrella.
P. 7311250, 050 3250683
Myös kotikäynnit.
Haluatko laihtua. Peltonen
Puutarhak. 777 6400
Avoinna ma-pe 8-20, la 8-18
Hammaslääkärikeskus
Melissa Hammashuolto
Hornink. 044 721 3356
------------------------------------------------------
Kotisairaanhoitoa
Erjan kotisairaanhoito
Joka päivä ympäri vuorokauden
P. 2,
Pertteli, p. Herbalife jm. Sähkökuja 2, Halikko
P. Salo, p. 22 % / rivi/ilm.kerta.
Julkaisukertoja vähintään neljä.
------------------------------------------------------ -----------------------------------------------------Salon Silmälasikeskus Oy
------------------------------------------------------ ----------------------------------------------------------------------------------------------------------Helena Havia-Kinnala
Salon Hammaslääkäripalvelu Oy
------------------------------------------------------ ------------------------------------------------------ Salon Hammasröntgen
Vilhonk. krs, p. P. 41 400, 414 0111
Palvelukeskus Ilolansalosta, myös
kotiin. 727 2800
Kauneushuone Merja Lehtinen
-----------------------------------------------------Vesa Kälviäinen
--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------- Länsirannan
Hieronta, Kiinalainen akupunktio,
Marko Rosendahl
Laihdutuspalveluja
Ilmoituksen hinta vain 2,30 euroa
+ alv. kasvo-, käsi- ja jalkahoidot,
chromolite- pysyvä karvanpoisto
Kotipalvelut
Kotipalvelu Justina
P.045 111 8451
j.sarkinen@luukku.com
-----------------------------------------------------Kotipalvelu Tupastuttu
Tukkik. P 733 5131
-----------------------------------------------------Tuula
Mäkelä
Sepänt.
6
A
3
OMT-Fysiosyke
P. 9, p. joka toinen keskiviikko
------------------------------------------------------ ------------------------------------------------------ ------------------------------------------------------ ------------------------------------------------------ ------------------------------------------------------
Sinunkin yrityksesi palvelut kuluttaja löytää helposti SSS-palveluhakemistosta. 8 P. P. Halikko
Vanha Turunt. vaihde 727 4100,
------------------------------------------------------ ------------------------------------------------------
Kuntolaitteita
Kuntoutusta
Kuntoutusta vanhuksille
ipl. Soita ja lisää tietosi palveluhakemistoon p. kosm. joka toinen keskiviikko
muut palvelut:
. 050 917 2914 (aikoja ilt. 8.
Ajantilaus p. klo 8?9, p. 731 3309
Ilman ajanvarausta. 8 Plaza. 8, p. krs.
24100 Salo. 10, Kiikala, p. krs.,
p. 8
p. 0400 616 551
------------------------------------------------------
Vilhonk. 733 7737
Fysikaalista hoitoa
Ajan Terapia, Turunt. krs, p. Riitta
Nevalainen p. 02-721 3356, 044 721 3357
------------------------------------------------------ ------------------------------------------------------
Parturit/kampaamot
Hiushoitola Tyylitiimi
Silmälääkärit
Amadeus optiikka
Katrineholmink. 2, p. 8
p. 733 2211
Yliopiston Apteekki
Fysioterapeutti Jari Pelli
-----------------------------------------------------Vilhonk. Kysy lisää p. Tervetuloa!
-----------------------------------------------------Salon Primavera
Marianna Lammervo
Mustamäenk. 733 7772, 0400 749 642
Turunt. 7, Salo. 7, p. 738 7146
Avoinna arkisin 9.00-16.00
-----------------------------------------------------Kuninkaantien Apteekki
Länsiranta 8, 24100 Salo,
p. 044 2771112
-----------------------------------------------------SALVAN kotihoito salolaisille
vanhuksille ja vammaisille,
ma-pe klo 7-17, tilauksesta
ma-pe klo 8-9. 733 3555
www.salonsalonki.fi
Luontaishoitoja
Turunt. 77 021 / ilmoitukset.
Turunt. 02-721 3355
044 721 3356
------------------------------------------------------
Eläinlääkärit
Anne Partti Halikko. 02-721 3355,
044 721 3356
------------------------------------------------------
Vanhustenpalvelut
Kotona asumisen
tukipalveluita ikäihmisille
SALVA ry:ltä
Teemme maksuttoman kartoituskäynnin. P. Lisätietoja ja tilaukset,
ma-pe p. 731 1622
------------------------------------------------------
Annankatu 12. 733 2761
Salon Fysioterapia Oy
Rummunlyöjänk. 722 1221
www.vetman.fi
----------------------------------------------------Halikon Apteekki
Prismant. 7, 2. 14, Salo. 731 1345
Jaana Häkli Tyrynt. 4, p. krs, p. 02-721 3355,
muulloin ma-pe p. 7312300
av. 044 338 9100.
mm. ruuan lisäksi ateriakuljetuksen
Salossa. 731 9631
8.30-21. 6. 777 6480
ma-pe 9-16.30, to 9-17
Salon Eläinlääkärikeskus
Hornink. 5 as. 731 1622
------------------------------------------------------
Lääkärikeskus Mehiläinen
- Salo, Plaza, Vilhonk. 02-733 4995
Turunt. 040 751 7627
Kauneushoitolat
Lyhytaikaishoitoa
Lyhytaikaishoitoa vanhukselle
Ilolansalon Kammarissa
(esim. Kuuselank. 8 P. 8.30-18.00, la 8.30-14.00
www.kuninkaantienapteekki.fi
-----------------------------------------------------Kuusjoen Apteekki
p. maaliskuuta 2007 19
Terveyspalvelujen ja kauneudenhoidon
PALVELUHAKEMISTO
Apteekit
Kuninkaantien Eläinklinikka
Halikko, p. 3, p. ja la)
Raatihuoneenk. p. 02-737 1502
-----------------------------------------------------Kiikalan Apteekki
Kirkkot. 731 6920
www.salonfysioterapia.fi
-----------------------------------------------------Suomen Punainen Risti
Salon Kuntoutusasema
Länsiranta 8, II krs, p. 045 678 7888
www.fysioactive.fi
Turunt. 4, katutaso, p. 736 2020
-----------------------------------------------------Kauneushoitola Melita Kiviaho
Turunt. 738 7235, 0440 562 250
Turunt. 02-721 3356, 044-721 3358
Kuntohoitaja Pekka Kurppa
Turunt. 731 9700
------------------------------------------------------
Fysioterapiaa
------------------------------------------------------ -----------------------------------------------------Salon Hammaslääkärikeskus
Turunt. 731 4959
Optiset liikkeet
Amadeus optiikka
Katrineholmink. 736 2133
Hammaslääkärit
Länsiranta 8, Salo, p. 5 as 2.
Pertteli P. 040 574 3107/Erja Suonpää
Salon Luontaishoitola Uusi os.
Hornink. 722 1221
www.vetman.fi
-----------------------------------------------------
p. Tuloksia jo
viikossa. 02-721 3355, 044 721 3358
Lääkäriasemat
Lääkäriasema Salon
Lääkintälaboratorio Oy
Rummunlyöjänk. 1, p. 733 7868
Soita puh. Valtakunnallinen
------------------------------------------------------ Sari Vihervuori
palvelunumero 0203 20200(pvm)
www.yliopistonapteekki.fi
Matti Jalonen Turunt. 8, 4. 041 516 8802
Kauneushoitola Salon Salonki
Annank. 730 0511
myös intialaista päähierontaa.
------------------------------------------------------ ------------------------------------------------------ ------------------------------------------------------
Kuntoutusta ja fysioterapiaa
ikäihmisille
Palvelukeskus Ilolansalosta,
myös kotiin annettuna.
Lisätietoja ja tilaukset
P. 77 021 / ilmoitukset.
B.
V
I
R
T
A
N
E
N
I
P
A
N
A
V
A
L
T
A
V
I
I
V
I
J
A
W
A
G
N
E
R
L
A
S
S
I
J
A
L
E
E
V
I
R
E
T
U
T
E
I
N
I
L
E
E
N
A
K
A
L
K
K
A
R
O
T
U
P
L
A
T. 21. 3, Salo.
P. 7 A, 3. P. (02) 727 4120
info@sallab.fi
Seniorineuvola
SALVAN seniorineuvola
Terveydenhuollon palveluita
ikäihmisille Palvelukeskus Ilolansalossa. 17, p. 8 II krs.
Ajalin-Laapotti Hillevi
P. 7 A, 3. 3
as. krs,
-----------------------------------------------------Salon Vanha Apteekki
Hammaslääkärit
Terveys- ja kauneudenhoitopalvelujen
ammattilaiset Salkkarissa
joka toinen keskiviikko.
Katrineholmink. 7335334
Salon Silmälasikeskus Oy
Linja-Autoaseman Parturi
------------------------------------------------------
------------------------------------------------------ ------------------------------------------------------
------------------------------------------------------ ------------------------------------------------------ Sportia Salo
----------------------------------------------------------------------------------------------------------- Kuntohoitaja Auli Häkli
Asemakatu 7. ark. 045 652 5445
Helsingint. p. 02-721 3355
------------------------------------------------------ ------------------------------------------------------
Palveluhakemistojen aikataulu:
terveys- ja kauneudenhoitopalvelut:
. 1, 3 krs.
OMT-Fysiosyke, p. 727 2811
Turvapuhelimet
Turvapuhelinvuokrausta
vanhuksille ja vammaisille
myös koekäyttöön!
Palvelukeskus Ilolansalosta.
Lisätietoja ja tilaukset,
ma-pe p. 11 A 10, 4.krs, p. 040 504 0063 (aikoja ilt.)
Hornink. 7 A 1 P. 8, p. P. 050 464 5707, Tukkikatu 17B
Helsingint. Leinonen. 1, 3.krs. 733 3420
-----------------------------------------------------John Sjöblom Halikon Vanha
Hierontaa. 731 3544, 0400 945132
------------------------------------------------------
Koulutettu hieroja/urheiluhieroja
Simo Tuomala, Turunt. Lisätiedot ja varaukset
p. 044 724 0240
----------------------------------------------------Salon Tuisku Kirsi Monerris
Helsingint. krs
p. 1,
------------------------------------------------------ Studio HeliZen
------------------------------------------------------ Hammas-Syke Plaza 3. 8 p. Ajan-varaus
ark