Lääketieteen lisensiaatin Hanna-Reetta Lajusen
väitöstutkimuksessa seurattiin
yli 4 000:ta suomalaista kaksosta 11?17-vuotiaina. (02) 721 4406
www.sisustustehdas.fi
49,95
Missä Otso
?
piileskelee
Musta/valkoiset KUKKARUUKUT
1,50
Keskikoko ........... Alkoholilla ei ollut
osuutta kolariin. Poliisi tutkii
tapahtumaa törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Helsingin yliopistossa
tehdyn väitöstutkimuksen mukaan esimerkiksi piirtäminen ja
maalaaminen, musiikin kuuntelu, käsitöiden teko ja lautapelien pelaaminen lisäävät ylipainoisuuden riskiä. Rekka
oli ajamassa Kiuruveden suunnasta kohti Pyhäjärveä, kun
sen eteen kääntyi vasemmalta
henkilöauto. klo 14
Mukana kevään uutuudet!
Hopeoitu
kynttelikkö
ERIKOISHINTAAN
19,90
(39,90)
Salkku on syytä olla mukana, kun rikospaikkatutkija menee murhapaikalle.
Murha Heurekassa -näyttelyssä vieraillaan myös avaussalissa. Kolmen vammat ovat vakavia. 24
,95
NYT
Irtonumero 1,50 . ohjelman.
r -JJUÅOUÅ 64#
r ,VWBTFOTPSJ u
5 megapikselin
CMOS sensori
r 8JOEPXT¡ 91
8JOEPXT 7JTUB
yhteensopiva
Avoinna MA-PE 10-18 LA 10-15
Ylhäistentie 3, Salo
p. Urheilu taas
vähentää sitä.
Harrastuksessa kuluvan energian määrä ei tutkimuksen
mukaan kuitenkaan yksin selitä yhteyttä painoon, vaan sitä
selittävät myös harrastuksiin
liittyvät muut elintavat. (STT). maaliskuuta 2010
Av oinna tänään 12?17
Erä!
Norm. Rekan kuljettaja selvisi vammoitta.
Onnettomuus sattui tien numero 27 risteyksessä. Ikäsuositus johtuu siitä, että tehtävän suorittaminen vaatii lukutaitoa ja keskittymistä.
?Näyttelyssä voi myös tutustua suomalaisiin rikostapauksiin ja suomalaisen rikostutkinnan merkkipaaluihin vuosien varrelta.
?Murha Heurekassa -näyttely on alun perin lähtöisin Montrealin tiedekeskuksesta. 2,00
Iso ........................2,50
Pieni .....................
iluun!
tson
MALJAKOT
KPL
Dragon
LASINPESUNESTE
2,-
VAIN TÄNÄÄN
SÄILYTYS- SUNNUNTAINA
LAATIKKO
29 L kannella
á 4,95
Pakkasenkesto -50°C.
5 litraa, á 4,50 (0,90/l)
5 KANNUA
19,90
M
e
kaa
kkaile
tso sei taa piilopaik alla
O
a
s
s
r tom
kuu
vaih
Maalis uksissa ja osallistua ke piileskelee.
rjo
o
it
nettita n välein. Kaatunut lamppu ja paikaltaan siirtynyt pöytä saavat
C.S.I.-sarjoista oppia hakeneen
tutkijan arvelemaan, että asunnossa on kamppailtu.
? Törkeän rikoksen rikospaikkatutkinta kestää usein
päiviä, joskus jopa viikkoja.
Tavanomaisessa henkirikosjutussa on tuiki normaalia, että
näytteitä otetaan ja lähetetään
laboratoriotutkimuksiin satoja,
Himberg kertoo.
Etukäteen ei voi tietää, mitkä
näytteistä ovat lopulta tärkeitä.
Oikeuslääkärin tekemän
ruumiinavauksen yhteydessä
vainaja tutkitaan läpikotaisin. Tutkimuksen
mukaan perinnöllisyydellä kuitenkin on suuri merkitys nuoruusiän painon kehittymisessä,
ja perintötekijät selittävät yli 90
prosenttia painoindeksin pysyvyydestä. Onnettomuus
sattui yhden aikaan perjantain
ja lauantain välisenä yönä.
Kaikki loukkaantuneet olivat
henkilöautossa. Sarah
on joutunut henkirikoksen uhriksi, mutta kuka miehistä on
hänen murhaajansa: rakastaja,
perheystävä vai yliopiston professori?
Rikoksen ratkaiseminen alkaa tapahtumapaikalta, jonne
tekninen tutkija saapuu C.S.I.televisiosarjoja mukailevaan
tyyliin korkeissa koroissa ja
tälläytyneenä. Heureka on vuokrannut näyttelyn Hollannista.
?Näyttelyn kotimaisina yhteistyökumppaneina ovat keskusrikospoliisin
rikostekninen laboratorio ja MTV Oy.
?Näyttely on esillä Heurekassa ensi vuoden tammikuun loppupuolelle
saakka.
Lähde: Tiedekeskus Heureka
Käsityöt lisäävät
ylipainon riskiä,
soittoharrastus
vähentää
Tutkimuksen mukaan muun muassa käsitöiden teko lisää ylipainoisuuden riskiä.
Neljä loukkaantui
rekan ja henkilöauton
kolarissa Pyhäjärvellä
Neljä ihmistä loukkaantui
rekan ja henkilöauton törmäyksessä Pyhäjärvellä PohjoisPohjanmaalla. Henkilökuntaa
on 130.
? C.S.I:ssa on sellainen huvittava piirre, että kun vauhdikkaat tutkijat tulevat laboratorioon, jossain nurkassa istuu
ikään kuin joku valkotakkinen
hyypiö, joka on odotellut juuri
sitä kyseistä näytettä, Himberg
naurahtaa ja lisää, että oikeasti laboratoriot ovat monilta osin
pieniä tehdaslaitoksia.
Tarua tv-sarjoissa on myös se,
että tekninen tutkija pääsisi
mukaan takaa-ajoihin tai kuulustelemaan epäiltyjä. yhden filmialustan, yhden dia-alustan ja Arcsoft
PhotoImpression6. SALON SEUDUN SANOMAT
N:o 72
Sunnuntaina 14. Näyttelyn
kävijän tehtävänä on ratkaista kuvitteellinen Sarah Melvillen murha.
Nuori nainen on ammuttu,
kuka miehistä on murhaaja?
Television C.S.I.-sarjat
ovat totta ja tarua
STT | MIA PELTOLA
Nuori historian ja journalistiikan opiskelija on löytynyt
kuolleena asunnostaan. Edellytyksenä tietenkin on, että se löydetään.
Tutkija sai Sarahin murhaajan selville, mutta kuka tekijä
on. Tietoa voidaan saada esimerkiksi Sarahin kynsien alla
olevista ihosoluista, kelloon
tarttuneista hiuksista ja uhrin
humalatilasta.
? Henkirikoksen uhrin ruumiinavauksessa avauksen dokumentoinnin tekee yleensä
rikospaikkatutkija.
Sormenjäljet ja dna
johtavat tekijän jäljille
Tutkijan sormet syyhyävät
päästä tekemään sormenjälki-,
dna-, kengänjälki-, kuitu-, aseja muita tutkimuksia. Kuulustelut kuuluvat niin sanotun
taktisen tutkinnan työsarkaan.
Vaikka maallikko ei tietäisi
teknisestä rikostutkinnasta
mitään, kaksi sanaa on syytä
painaa mieleen: sormenjälki ja
dna.
? Jos tekijä on karkuteillä
eikä kukaan ole varmuudella
nähnyt häntä, rikospaikalle
jääneiden jälkien avulla ei ole
kauhean monia mahdollisuuksia tunnistaa häntä varmuu-
-25
% ERIKOIS-
Kalevala Koru
poistomalleja
Tarjoukset voimassa niin kauan kuin tuotteita riittää
HINTAAN
Halikon Kultajoki: Prismakeskus Halikko, p. Tosiasiassa ei ole muuta
keinoa kuin sormenjälki ja dna,
Himberg kertoo.
Dna-näytteeksi saattaa kelvata mikä tahansa materiaali,
joka on jäänyt ihmisen kehosta
Monilla fyysisesti rasittamattomilla harrastuksilla näyttää
olevan yhteys nuoren ylipainoisuuteen. Asiantuntija
kuitenkin valistaa, että tämäntyyppisessä murhajutussa
rikospaikalla työskennellään
valkoisessa suojahaalarissa.
? Tällä pyritään estämään sitä, että rikospaikkatutkija itse
jättäisi paikalle sellaisia jälkiä,
jotka voisivat häiritä tuloksia,
sanoo keskusrikospoliisin ri-
kosteknisen laboratorion johtaja Kimmo Himberg.
Rikospaikkatutkija on
tarkka ja pitkäjänteinen
Takaiskusta toipunut tutkija
käy johtolankojen kimppuun.
Vainajan lähellä komeilee
ampuma-ase ja hylsy, jotka
otetaan sormenjälki- ja muita
tutkimuksia varten talteen.
Kiinnostavia löytöjä ovat myös
vaillinainen viinapullo, kaksi
lasia ja pihalla oleva kengänjälki. (sis.alv)
PARHAAT KOTIMAISET
MERKIT MEILTÄ!
Heirol Graviti
PIPPURIMYLLY
Paristokäyttöinen
Taloesittely
sunnuntaina 14.3.
klo 13-15
Halikon Vaskiolla
Onnenperäntie 385.
Metallinen POSTILAATIKKO
Korkeus 45 cm, leveys 35 cm, syvyys 16 cm.
Avaimella
aukeava.
,90
Norm. (02) 736 4950, ma-to 10-19, pe 10-20, la 10-16
Kuvat: Lehtikuva/Pekka Sakki
Tutkija pähkäilee, mistä kengästä on peräisin jälki, joka löytyi murhatun
Sarahin asunnon ulkopuolelta.
LA 20.3.
vä
Lastenpäi N
STE
KAIKKI LA OT
LL
RANNEKE
TIMANTTISET
www.salonseudunpalvelut.fi
Otsoja voit myös tilata verkkokaupasta
www.sss.fi/verkkokauppa
ELÄMME KANSSASI
della. (STT)
Paula Pettilä
paikalle. Sis. Vo uksissa Ots
o
jo
k
r
i
i
a
v
t
i
aina ysten nett
yrit
n
i
m kä
esken
tan
ein vas
k
i
o
e
m
10,-
-JJLFLFTLVT 7BMVSJ
"W BSL MB TV
n
hmoise
e
p
a
a
t
it
si!
Voit vo
makse
o
n
i
r
a
alkk
en
Otso S
yrityst
k
neiden
3 KPL
SALO Savenvalajankatu 1
tu O
Osallis
kilpa
etsintä
Ar vom
kko
joka vii
www.hongkong.fi
Pidätämme oikeuden hinnan muutoksiin, toimitusten viivästymisiin ja tuote-erän loppumiseen
kkarin
l
a
S
o
s
Ot
yhden
0`)
(arvo 5
TIMANTTISET
Halikon Kultajoki 10 v.
ARVONTAA, KOKO VIIKON TUOTETARJOUKSIA mm.
PERJANTAINA 19.3.
ESITTELY alk. Himberg
kuitenkin toppuuttelee, että
näytteitä tutkivat laboratoriossa aivan toiset ihmiset kuin
paikkatutkinnasta vastaavat
poliisit. Sitä varten KRP:ssä
on molekyylibiologeja, kemis-
tejä, perinnöllisyystieteilijöitä,
eri alojen insinöörejä ja muita
asiantuntijoita. Se selviää Murha Heurekassa -näyttelyssä Vantaalla.
Heurekan kävijä saa olla hetken
rikospaikkatutkija
?Tiedekeskus Heurekassa Vantaalla esillä olevassa Murha Heurekassa
-näyttelyssä kävijä voi tutustua teknisen rikostutkinnan saloihin.
?Kävijä toimii rikospaikkatutkijana, jonka tehtävänä on selvittää kuvitteellinen Sarah Melvillen murha.
?Näyttely on tarkoitettu yli 8-vuotiaille. Myös
esimerkiksi soittoharrastus vähensi ylipainoisuutta, vaikka se
yleensä luokitellaan fyysisesti
kevyeksi harrastukseksi.
Myös tietokoneen käyttö ja
matkapuhelin olivat yhteydessä
ylipainoisuuteen. 32
NYT
16,45
König FILMI- JA DIASKANNERI
Tällä skannerilla digitalisoit 35mm filmit
ja diat tietokoneellesi
Jos syysvehnän kasvu epäonnistui, niin vehnäpullaa kuitenkin saatiin.
Kaikissa pitäjissä sihtimyllyjä ei ollut,
joten pullajauhojen kanssa oltiin säästäväisiä. VarsinaissuomalaisitSuomesta kerätty aineisto on hieman valtakuntusvaikutukset ovat melkoiset.
tain olisi äärimmäisen mieluisaa kuulla uutinen
nallista epäilevämpi. Ajan heti
jos ihminen on terve. Tuottajan saama hinta on
seitsemän senttiä kilolta, kun kahden kilon jauhopussin kaupasta saa noin eurolla. Ennen vanhaan oli sellaistakin, että puolueet esittivät vaaleissa kukin omanlaisiaan
ohjelmia. Maaliskuun valtuustossa aloitteita oli
kaksi kertaa niin paljon kuin esityslistan asioita. Tieto syyllisen tun-
MUUT LEHDET
nustuksesta helpottaa varmasti vauvan vanhempia.
Tavallaan helpotus on myös se, että sieppaaja
oli lapsi. Nykyinen viljelystekniikka
on kyllä paljon muuttunut, mutta luonnon voimille emme edelleenkään mitään
voi.
Ennen talvisäistä ennustettiin kevät- ja
kesäsäitä. Eivät päätettävät asiat kuitenkaan ole
voineet mihinkään hävitä. Ehkä kyse onkin siitä, että mo- n. kaukolämmöksi ja keskustelevat kotitaKlippulassa 1?2 luokkalaisten 2,5 pv mak- lousvähennyksestä luopumisesta. Minä
n. Tiedetään, että Ingmanin maito on suo- mopopoikia pihallesi, mieti
malaista. Busainssi
bussi- ja rekkapapoilta. Suunnitelmia tehtäessä mielenterveyspuoli
on otettava huomioon tasavertaisena
somaattisen puolen kanssa. Tämä talvi tuli idästä. Ei tuoksu hyvältä potilaan nenässä ja muut. Jos härkä Kynttilänpäivänä ?räystään alta juo?, niin kukko
Maariana janoon kuolee.
Talven säistä ennustettiin esimerkiksi kesän sateita. Ahneiden yhteiskunta. Nämä ulkokultaiset farisealaiset.
n. Kirjoittaja on kaupunginvaltuuston
puheenjohtaja.
kaupungin sydämessä vaan metsäteillä.
Hevonen
n. Näiden merkitys kun on kuitenkin erittäin suuri kuntoutumisen polulla. Vaari
saa 20e, ei 30e. Koskahan tänä vuonna vilja
korjataan. Jos talvi tulee lännestä, niin tulee märkä talvi. Mahtaako hoitaja ajatella muuta kuin n. Tilauksella olisi valtava vaikutus yleiseen ilmapiiriin. Toisaalta
joka kymmenes yritys arvelee
joutuvansa vielä vähentämään
työntekijöitään.
PAIKATTAVAA työllisyydessä
JOKAINEN yritys on oma tariittää, sillä lähes puolet yririnansa, mutta kokonaisuutena
tyksistä on joko joutunut tai
maakunnan pk-kenttä uskoo
joutuu lomauttamaan väkeään.
suhdanteiden kohentuvan seuJoka neljäs pk-yritys on irtisaraavan vuoden kuluessa. Veronmaksajat voittaisivat
n. sekä terveyskeskuksissa että osastoilla.
Emme halua paluuta suljetun, vuosikausia kestävän laitoshoidon ja suurien
vuodepaikkamäärien aikaan, vaan sitä,
että mielenterveyskuntoutujilla ja potilailla on mahdollisuus saada tarvitsemaansa hoitoa ja kuntoutusta mahdollisimman lähellä asuinpaikkaansa, lähellä
perheitään ja verkostojaan. En ole nähnyt kertaaseään missään työssä loppuun, ei se ole kaan 41 vuoden ajelujeni aikana. Ne jotka käyttivät tätä ilmausta,
halusivat viestittää, että tärkeät kansalaisia
koskevat päätökset tai ainakin olennainen
osa niistä tehdään eduskunnan ulkopuolella.
SDP:n ryhmä oli usein sitä mieltä, että valta oli ministeriöiden virkamiehillä, ja kansan
mielipiteen muokkauksen hoiti aina riippumaton media. Suomessa on rukiin viljely vähentynyt minimiin. Sh
Kuka päättää ja missä päätetään?
JUKKA ROOS
Silloin kun minä olin lapsi, Suomessa
pääelinkeino oli maanviljelys. Päättyvällä viikolla kiinnitin huomiota myös siihen, että esimerkiksi opetuslautakunta käsitteli kokouksessaan vain neljä
asiaa. ?Ei, korppu ol.?
Nykyään myllyteollisuus meillä on parantunut. Venepäristelijät häiritsevät. Jos talvi tulee idästä, tulee kova
talvi. Kritiikin osoite oli aina selvä, se oli SAK ja sen
jäsenliitot. Rakennustyö jatkuu, toivottavasti jatkossa käytännön
tasolla. On surulla tunnustettava, että rakas
nella kuten minullakin on Valion maatilal- naapurimme Ruotsi kulkee sukupolven
linen ystäväpiirissä. Istun myös maanantaisin hallituspöydässä, vaikka minulla ei
loutta, muonamiehetkin saivat jauhonsa
talosta.
Silloin myös talvet olivat suurin piirtein
samantapaisia kuin nytkin. Toimitus
tarvitsee tietoonsa myös nimimerkillä kirjoittavan nimen ja yhteystiedot.
Sähköpostiosoite: mielipide@sss.fi
Postiosoite: SSS/Mielipide, PL 117, 24101 Salo
Lähetä tekstari numeroon 040 7711 777.
Viestin enimmäispituus on 160 merkkiä.
Tekstiviestin hinta on operaattorin tekstiviestistä perimä maksu.
Mielipidesivun tuottaja: Risto Knuuttila,
(02)7702 340
Tätä mieltä
14.3.2010
Käsijarru päällä parempiin aikoihin
Varsinais-Suomen pienille ja
keskisuurille yrityksille tähdätty suhdannekysely tuotti yleisiin tunnelmiin nähden
odotetun tuloksen (SSS 11.3.).
Maassa on sellainen tunnelma,
että talouden rattaat ovat alkaneet kitisten ja natisten pyöriä.
Maakunnan pk-yrittäjiltä saatu
viesti tukee tätä oletusta; viisarit ovat useimmissa mittareissa
värähtäneet varovaisesti ylöspäin.
Luonnon armoilla ollaan aina
kuvan. Syy ei
ole siinä, ettemmekö pystyisi Suomessa
olemaan omavaraisia, vaan syy on EU:n,
joka pudotti viljan hinnan maailman
markkinahintojen tasolle. Eivät ajat ole tuosta mihinkään muuttuneet.
Porvaripuolen kansanedustajat taas olivat
yhtä puuta ja sitä mieltä, että ammattiyhdistysliikkeellä on liian suuri sananvalta. Puolueet eivät korottaisi pienituloisten
heettakin
veroja. Turkis- ja sikatilamustamaalaajat he- Alvin korotus pahinta juuri pienituloisille.
rätys! Moneltako perheeltä otettaisiin oi- Heillä jo nyt korkein veroaste
keus lastenpitoon, jos viranomaiset tekisi- n. Suomalainen
sama. Nykyään ovat koneet ja
satelliitit, joiden avulla ennustetaan säätä jopa vuosia eteenpäin. Kun
on usva ?uunnavuonna. Hänen ikänsä perusteella on vielä jotenkin ajateltavissa, että teko osoittaa ymmärtämättömyyttä. Vaihtoehtoisesti
n. Ja maksellaan puolin ja toisin.
n. Täydessä lastissa ollessaan telakkateolliPahin näyttäisi olevan ohi,
miseen.
suus työllistää maakunnassa suoraan tai välillikuten jo moneen kertaan on ehditty todeta. Sen perusteella valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut
eduskunta. Toimiva avohoito tarvitsee
myös tuekseen osastojen potilaspaikkoja, tietotaitoa ja henkilökuntaa.
Adressia voi käyttää myös päätöksenteon välineenä, kun suunnitellaan sitä,
miten perusterveydenhoito ja erikoissairaanhoito jatkossa järjestetään. Adressilla ei vaadita Halikon sairaalan säilyttämistä tilana ja hoitopaikkana, vaan sitä,
että hoitoa olisi ylipäätään saatavilla.
Vaikka avohoitoa lisätään ja kehitetään,
myös osastohoidolle tulee aina olemaan
tarvetta. Eläkkeet pois palkkatyötä tekeviltä
vät yllätystarkastuksen. Käsiteltäviä asioita on
valtuustoon tullut kymmenkunta. Valio on
suomalaisten omistuksessa, Arla ei. Toisinaan lumihome ja kosteus talvella tappoivat syysviljat. Siitä leivottiin hiivaleipää.
Jo minun lapsuudessani viljeltiin kevätvehnää. Kapitalismia vastaan. Runsaassa kahdessa vuosikymmenessä on Suomi ehtinyt kokea lähes
kaikkea maan ja taivaan väliltä.
Länsi-Savo
rit
a
Tekst
KOLUMNI
ätä vuotta on eletty nyt kaksi
ja puoli kuukautta. Hänen ?ansiostaan?
tilanne kuntapuolella on edelleen selkiytymätön.
Kunnan uudet sopimukset ovat varmasti
voimassa vain vuoden, parhaassa tapauksessa kaksi vuotta. Suomen taloushistorian lähimenneisyys
on melskeinen. Mistähän mahtaa johtua, että leipä on
kallista. Kun olin kylässä ja tulin kotiin
ja kerroin saaneeni kahvia, isäni kysyi:
?Olik nisust kans?. Onko kenties kyse
valtuutettujen turhautumisesta ja/tai halusta
ottaa homma hanskaan?
Jokaista salolaista veronmaksajaa ei aina
välttämättä kiinnosta, missä hänelle järjestettävistä palveluista, niiden laadusta ja määrästä sekä maksuista ja velvoitteista päätetään.
Valtuuston puheenjohtajana olen kuitenkin
asiasta kiinnostunut. Koetnonut työntekijöitään tai uskoo
tu romahdus oli niin kova, ettei
sellaiseen tilanteeseen vielä
lievä suhdanteiden paranemijoutuvansa. On sitä maailman loppuakin useasti ennustettu, mutta ohi vain
on mennyt.
Aimo Niemi
Perniö
osaamista ja ymmärtämistä . Kirjoita mieluummin nimelläsi. Mäkisellä on pitkä käytännön kokemus
pappina ja muutaman vuoden kokemus
myös piispana. Ei kai vain työkustannuksista.
Kun edellä kirjoitin, että olimme omavaraisia, se tarkoitti aikaa ennen sotia.
Ennen maaseudulla elettiin luontaista-
Psykiatrista osastohoitoakin tarvitaan
n. Eniten kannatusta saaneet puolueet sitten neuvottelivat vaaliohjelmistaan
jonkinlaisen kompromissin, jota kutsuttiin
hallitusohjelmaksi.
Juha Peltonen Uutispäivä Demarissa
n. Ei nykyajan palkannauttija vedä it- sallittu nopeus?. Valitettava on, vaikka ai- n. Kun ei vielä ole suojannut,
tulee myöhäinen kevät. Muistamme kuitenkin erittäin
hyvin kunta-alan edellisen neuvottelukierroksen. Osoittautui, että 12-vuotias tyttö oli ottanut vauvan vaunuista.
Leikittyään hän oli kätkenyt vauvan hankeen.
Epätoivoa ja kauhua aiheuttanut tapaus päättyi siten niin onnellisesti kuin voi. Meidän ostoskärryissämme ovat sulas-
itseään, kun suihkauttaa päällensä haju- sa sovussa partavesi ja huulipuna, ruuat
vettä. Tämä saattaa osin johtua
uudesta Turkuun osoitetusta risteilijätilauksesturkulaisen telakkateollisuuden tilanteesta.
LAMA söi pilvin pimein varsinaissuomalaisia
ta. Vehnästä jauhetaan karkeita ja
puolikarkeita jauhoja, mannaryynejä ja
monenlaisia hienoja jauhoja. Minkälainen liikennemerkki on ?alin
n. Tämä on ymmärrettävää
molempien osapuolien kannalta, koska taloudellinen tilanne on epävarma, eikä ole
olemassa kunnallista pääsopimusta, jossa nimetään ne järjestöt, joilla on sopimisoikeus.
Keskustalaiset taas eivät koskaan ole
myöntäneet eivätkä myönnä sitä tosiasiaa
että MTK on ollut ja on edelleen etujärjestö
muiden joukossa. Toimitus valikoi, käsittelee,
olekaan siellä muuta kuin läsnäolo- ja puheoikeus.
Olen huolissani, sillä asialistat eivät hallituksessakaan ole viime aikoina olleet järin
pitkiä. En halua juosta
laiseksi, että jos et mene omalääkärille, et
pääse mihinkään etkä saa lähetettä jatkotutkimuksiin. Onko lukihäiriö iskenyt. 2
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 14. Se on hänen oikeumaksava res yliltn
tensa. Olimme
myös omavaraisia, vain riisiryynejä ja
valkoisia pullajauhoja tuotiin ulkomailta. Salon valtuusto on kokoontunut kaksi
kertaa. Kerro
mahdollista nykyisen työajan puitteissa, ihmeessä, missä sellainen on. Toivomme myös,
että yleissairaalapsykiatrian osasto 103
saisi jatkaa toimintaansa eikä sitä lakkautettaisi.
Siirto- ja lakkautussuunnitelmia tehtäessä on kuultava myös mielenterveyskuntoutujia ja heidän omaisiaan ja otettava huomioon myös kansalaismielipide.
Elina Seitz
Mielenterveysyhdistys Salmi ry
Salo
040 7711 777
n. Hän ainakin tietää, millaiseen herhiläispesään on päänsä pannut.
Kainuun Sanomat
n. Ennusteiden
mukaan pohjoisen napajäätiköt sulavat
ja merivesi nousee korkealle. Osaavat nyt jo polttaa jätteet
n. Emme nytkään
tarvitse ulkomaista vehnää.
Toisin on rukiin laita. Kuin
n. Viljan tuottaminen Suomessa on tällä hetkellä kannattamatonta. Mieti sitä
meitä edellä. Tällainen trendi on
nen tarkoita läheskään paluuta Turkuun odotetaan kieli pitkällä uutta risteilijätilausta. Kuva viime kuukausina näkynyt tyniin sanottuihin hyviin aikoi- Oasis of the Seas -alukselta, joka valmistui Turussa syksyllä 2009.
lyllä tavalla maakunnallisissa
hin, mutta alueraportti valaa
työttömyyskatsauksissa.
sentään uskoa parempaan huonytkin. Pikkuvauva
löydettiin tehoetsinnöissä ajoissa. KäsiMyönteisestä vireestään huolimatta Varsinaissesti jopa satoja muita yrityksiä, joten sen heijasjarru on kuitenkin päällä. niin on halla
heinäkuussa. Arkkipiispa oikeasti sivari. Piispana hänellä (Kari Mäkisellä) on
hyvä kokemus siitä, millaista työ monien erilaisten ristipaineiden keskellä elävän kirkon
sisällä on.
T
Kirjoita lyhyesti. Olisi tuntunut vielä pahemmalta, jos tekijäksi olisi havaittu joku pahoin häiriintynyt aikuinen.
?
Varsinaissuomalaisittain
olisi äärimmäisen mieluisaa
kuulla uutinen uudesta
Turkuun osoitetusta
risteilijätilauksesta.
LEHTO
Adressi psykiatrisen osastohoidon säilyttämiseksi Salossa luovutettiin sairaanhoitopiirin edustajalle maaliskuun alussa.
Adressi laitettiin alulle, koska haluttiin
tuoda esille kansalaismielipidettä siitä,
ettei kaikkea psykiatrista osastohoitoa
voi siirtää paikkakunnalta pois. Sihtimyllyjäkin meillä Suomessa kyllä silloin jo oli, että vehnästä pystyttiin
jauhamaan myös pullajauhoja, mutta ne
olivat jonkin verran ruskeita.
Herrasväet ostivat kaupasta ulkomaista pullajauhoa, mutta kyllä hekin myös
kuorineen jauhettua kotimaista grahamjauhoa ostivat. Salon täytyy rakentaa hevostallit ja pätkätyöläiset, nuoret ja kaikki halukkaat
eläkkeelle. Perusterveydenhoitoon on lisättävä psykiatrisen alan
Etelä-Suomen Sanomat
n. Myöhäisen kevään tähden kevätviljat eivät ehtineet kunnolla tuleentua.
Sitten syötiin vain likilaskuista kakkua eli
?vaisunkypsää?.
Toisinaan kuivuus oli niin kovaa, että
linnutkin polvillaan söivät tähkästä ja jyvät niin pieniä, että myllystä saatiin vain
sekajauhoja. Työ on kuin lääke
paikalle sitä noudattamaan
n. Sen eteen tulen omalla tontillani tekemään hartiavoimin töitä.
n. Mielenkiintoista
on, kuka kaupunkilaisten asioista päättää.
nn
Toimiessani kansanedustajana kuulin
usein lainausta perustuslaista. Ohuista tilauskirjoista ja tilanteen epävakaudesta
huolimatta pk-yritykset uskovat työllisyyden paranevan
seuraavan vuoden kuluessa.
Neljännes kyselyyn vastanneista yrityksistä arvioi työllistävänsä vuoden kuluttua enemmän väkeä kuin nyt. Vähän kun- Hymyhuulet
nioitusta 70 vuotta sitten kaikkensa anta- n. Vakavasti sairaalle eläkeläiselle kallis tie lähteä yksityiselle. Kysymys on periaatteesta. Julkinen terveydenhuolto on ajettu sel- uusi maneesi Muurlaan. Mistä tämä kertoo. Ensimmäinen suoja uudenvuoden jälkeen, siitä 200 päivää rukiin
korjuuseen. Ne koskettavat usein, lähes aina, kipeästi kansalaisia.
Tämä on tietenkin osoitus siitä, miten tärkeitä tehtäviä nämä ihmiset pienellä palkalla hoitavat, enkä nyt tarkoita niin sanottuja
avainryhmiä. Ihmettelevä. Hän säilyi
hengissä ja voi nyt hyvin. Ilman asumistu- ainakin ostan Valion maitoa niin kauan
kea vuokrat laskisivat ja nettomeno olisi kuin täällä tuotetaan. kanssa,
vaikka nämä virallisesti ovatkin edustaneet
ministeriötä.
Porvaripuoli tuomitsee aina lähtökohtaisesti palkansaajien työtaistelut. Tällaisella uutisella ei olisi nopeaa vaikutusta
Kysely tehtiin tammi-helmikuussa, jolloin STXtyöpaikkoja, mutta alueraportti antaa lähituletyöllisyyteen, mutta henkiselle ilmapiirille sillä
telakan tilauskirjassa oli pelkät kannet kuten
vaisuuden kehityksestä hieman lohdullisemman
olisi valtava merkitys.
Vauvan sieppaus selvitettiin ripeästi
Varkaudessa sattunut vauvan sieppaus saatiin
selvitetyksi kiitettävän ripeästi. Maanviljelijä
on aina ollut luonnon armoilla, ja satonäkymät olivat siitä kiinni, minkälaisia ilmoja vuoden aikana oli. maaliskuuta 2010
Perustettu 1919
Päätoimittaja JUKKA HOLMBERG
Toimituspäällikkö JARMO LEHTO
Mielipide
Kerro i
kantas
PÄÄKIRJOITUS
otsikoi ja tarvittaessa lyhentää julkaistavat
tekstit. Silloin tuore valtiovarainministeri
Jyrki Katainen pisti kaikkensa likoon tukeakseen Tehyä johtavaa puoluesisartaan.
Olen ehdottomasti sitä mieltä, että sairaanhoitajat ovat palkkansa ansainneet, mutta
hallituksen rahallinen tuki yhdelle liitolle
pari vuotta sitten osoitti valtiovarainministeriltä huonoa harkintaa. Tähän
on useitakin syitä. Itse asiassa ryhmiä, joiden
lakko vaikuttaa meidän jokaisen elämään,
on suurin osa julkisen ja yksityisen alan ammattitehtävistä.
nn
Salon nykyinen kaupunki on vuoden vanha eikä viisikymppinen, vaikka kauppala
lakkasikin olemasta 1960. Vuoden 2009 aikana ei Saloa saatu ole valmiiksi. Kalastusjutussa kyse maanomistajan
neille miehille ja naisille! Kirkollisveronsa halusta elää rauhassa. Syysrukiin viljelyn
ongelmana on talvehtiminen, alhainen
hehtaarisato ja hinta.
Ohra- ja kauraryynejä tuotamme oman
tarpeemme, samoin mallasohraa. Viisas mies
rakentaakin kalliolle, niin vesi ei nouse
tupaan.
Olkoot nyt ennusteet kuinka varteen
otettavia tahansa, niin ihmisen pieni järki
loppuu kesken. Veronmaksajien kannalta
pahimmassa tapauksessa on käynyt niin, että maa- ja metsätaloustuottajat ovat käyneet
tuottajahintaneuvotteluja ?omiensa. Myös kuoret eli leseet jauhetaan
Kaikista karaistuneimmat ja lajille vihkiytyneimmät suun-
taavat jäässä olevan reiän ääreen säässä
kuin säässä. oma lapanen
SSS | Katri Henttonen
Tärkeintä ei ole saalis, vaan itse pilkkiminen. Näinhän se on . Lapsia koskevista ratkaisuista pitäisi lastensuojelulain mukaan vastata pätevän sosiaalityöntekijän, lastensuojelun johtaja Tuula
Ikonen Salosta sanoo.
Somerolla ei tällä hetkellä työskentele
yhtään pätevää sosiaalityöntekijää. Äitini lukee lapsille joskus myös iltasatuja videopuheluna, Elena Enkel kertoo.
Internet-puhelujen avulla voidaan soittaa ilmaisia puheluja ympäri maailmaa,
kunhan vastaanottajalla on käytössä sama sovellus.
SIVU 19
Elena Enkel juttelee Uralin takana, Länsi-Siperiassa asuvan äitinsä kanssa joka ilta internetin välityksellä. Nyt tilanne on korjautunut, kun thaikieltä ja kulttuuria
opiskelemalla pystyy varmistamaan
oleskeluluvan koko vuodeksi.
Sivu 14
Piivolley
ei venynyt
Oma lapanen vai mutanttikala?
Toimittajan pilkkireissun saalis . On tärkeää, että voin nähdä
äidin samalla kun juttelemme. Kovan
koti-ikävän taltuttamiseksi he hankkivat
tietokoneen ilmaisten internet-puhelujen
soittamiseksi.
Nyt isoäiti osallistuu Länsi-Siperiasta
videopuhelun avulla perheen arkeen joka
päivä.
. Ainakin niin yritän itselleni vakuutella.
Kun koko päivän istuu pientä mustaa
aukkoa tuijottaen, kyllä sitä kieltämättä
haluaisi palkaksi jotain muutakin kuin
pilkkimisestä väsyneet ranteet. Sosionomin
ammattikorkeakoulututkinto tai ylempi
ammattikorkeakoulututkinto eivät pätevöitä kuntien virkoihin.
UUTISET 5
Ilveksiä tassuttelee yhä enemmän
Salossa, joka kuuluu Varsinais-Suomen riistanhoitopiirin vankimpiin
ilvesalueisiin Kemiönsaaren sekä
Paimion-Sauvon ohella.
Riistapäällikkö Heikki Uotila arvioi koko piirin ilvesmääräksi jo lähes
sata, kun vielä vuosi sitten ilveksiä
oli noin 70. Sisilian Cosa Nostran
tuottavimpia aloja on urakointi ja
suojelurahojen keräys.
Sivu 12
Kielikoulu poistaa
Thaimaan
suomalaisten
viisumiongelman
Thaimaan Hua Hinissa toimii vilkas
suomalaisyhteisö silloin, kun talvi on
ankarimmillaan Suomessa. Ostoksille osoitteeseen:
www.sss.fi/verkkokauppa
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 14. Pii uhmasi hallitsevaa mestaria
erävoiton verran, mutta jäi kolmessa
viimeisessä erässä kalkkiviivoilla
isännistä jälkeen.
Tomi Rumpunen oli salolaisten
ykkönen tehoilla 20/+7. Otollisella pilkkisäällä jää on
mustanaan pilkkijöitä. Mottiin jäi yli 200 000 turistia.
SIVU 10
Mielenosoittajia saapui lauantaina Thaimaan
pääkaupunkiin Bangkokiin.. Sammon Luis Salgado
mätti komeat 26/+18.
Joukkueet kohtaavat tänään toistamiseen Pielavedellä.
Sivu 23
Thaimaa varautui
suurmielenosoitukseen
Lehtikuva / AFP Photo/Pornchai Kittiwong
STT
Thaimaassa kymmeniätuhansia mielenosoittajia kerääntyi jo lauantaina pääkaupunki Bangkokiin.
Mielenosoittajat vaativat pääministerin
eroa ja ennenaikaisia vaaleja. Mikä siinä pilkkimisessä
niin kiehtoo. Hallintorakennusten
ja kansainvälisen päälentokentän vartiointia lisättiin.
Viranomaiset haluavat estää reilun vuoden takaiset tapahtumat, kun Thaksinin
vastustajat saartoivat lentokentän yli viikoksi. Yli 200
maanmiestä viettää aktiivisia lomakuukausia alueella, jolla sataa vähiten koko Thaimaassa.
Kaukoidän matkaajat tuntevat viisumirallin, joka alkaa silloin, kun
vaikka Thaimaassa haluaisi viipyä
yli talven. Silloin tiedän
varmasti, että kaikki on hyvin.
Pilkkiminen on yksi Suomen suosituimmista talviurheilulajeista ja sen kyllä
huomaa. Kyseessä on pitkäkestoinen ongelma,
johon ei ole reagoitu koulutuspolitiikassa,
Parpo sanoo.
Pätevän sosiaalityöntekijän on oltava
????????????????
Sää Salon seudulla
Pula sosiaalityöntekijöistä
pahenee Salossa ja Somerolla
Avonaiset virat jäivät
ilman päteviä hakijoita
?????????????????????
TAKASIVU
Lumisadetta
Ilves on
vankistanut
tassunsijaa
Salossa
koulutukseltaan maisteri, jonka pääaineena on ollut esimerkiksi sosiaalipolitiikka tai muu alan oppiaine. . Tämä on huolestuttavaa. vai onko. Paikalle
odotetaan jopa miljoonaa ihmistä.
Viranomaiset ovat kiristäneet turvatoimia Bangkokissa. Lisäksi susi sekä jopa
ahma saattaa seudulla liikkua.
Sivu 13
Cosa Nostra ja
?Ndrangheta
yhä voimissaan
Etelä-Italiassa
SSS/Sami Kilpiö
Vaikenemisen laki, omerta, on kokenut viime vuosina säröjä ja kymmenittäin mafian jäseniä on pidätetty.
Silti mafia on yhä voimissaan EteläItalian Calabriassa ja Sisiliassa.
Calabrian ?Ndranghetan uskotaan
olevan entistä rikkaampi huumekaupan ansiosta. Onko se kalanhimo vai jokin muu?
UUTISET
ULKOMAAT
Presidentti Halonen
lupaa harkita
poliittista lausuntoa,
jolla vuoden
1946 sotasyyllisyysoikeudenkäynti
todettaisiin oikeusvaltion periaatteiden
vastaiseksi.
Tätä esitettiin
oikeusministeriön
selvityksessä.
SIVU 5
VIIKONVAIHDE 11
Salon Piivolley aloitti miesten lentisliigan puolivälieräsarjan 3?1-vierastappiolla Pielaveden Sampoa vastaan. maaliskuuta 2010
www.sss.fi
Vinkkaa
uutinen!
Kevättä viekoiteltiin
esiin Mjösundissa
(02) 7702 314
UUTISET 9
toimitus@sss.fi
Stubb viihdytti
kollegoitaan
Pilvistä, mutta
enimmäkseen
poutaa
-2 °c
UUTISET 6
SSS | Kirsi Siekkinen
Salolla ja Somerolla on vaikeuksia saada
palkattua päteviä sosiaalityöntekijöitä.
Pula on pahin lastensuojelussa.
Molemmat kunnat hakivat alkuvuodesta
uusia sosiaalityöntekijöitä, Salo kahta kokopäiväistä ja yhtä puolipäiväistä ja Some-
ro yhtä. Tilanne on kurja meillä ja koko maassa. Ahti ei
kuitenkaan suo antejaan kaikille, vaan
välillä on tyydyttävä vähempään.
Kas, tarttuihan siihen pilkkiin sittenkin
jotain . Kaupunki on yrittänyt houkutella hakijoita
korottamalla pätevien palkkoja yhteensä
300 eurolla kuussa, mutta turhaan.
Perusturvajohtaja Antti Parpon mukaan korotusten tie on nyt kuljettu loppuun.
. Ismo Moilanen (16/+5) teki paljon virheitä hakkurin paikalla onnistumisten vastapainoksi. oma hanska vai onko se sittenkin
Halikonlahden vesien outo punakarvainen mutanttikala?
RAKENNA ASU VIIHDY
Iltasatuja netin välityksellä Siperiasta
SSS/Marko Mattila
SSS | Pia Viman
Elena ja Kostja Enkel muuttivat Suomeen kaukaa Länsi-Siperiasta. Neljästä suurpedostamme ilves on yleisin, mutta karhujakin
seudulla elää. Yksikään hakijoista ei täyttänyt
laissa säädettyjä pätevyysvaatimuksia.
Puheterapiaan pääsy vaati
melkoista taistelua. Mutta kaikkia taitoja ehtii
opetella elämän varrella. Salossa
?Elokuvien Spotify?
rantautuu keväällä Suomeen
Serkkutytöt
saivat
kasteessa
nimet:
Liisi Maria
Vanhemmilla
selvä työnjako
Kolmannentoista kerran järjestettävä Helsinki Beer Festival
kerää oluen ystäviä Kaapelitehtaalle ensi kuussa. päivänä huhtikuuta.
Olutkekkereiden tämänvuotinen teema on nouseva olutmaa
Italia. 24.12.2009)
Aino Marjo Mirjami
(s. Puhe ei nimittäin
ole ollut itsestäänselvä asia
perheen seitsemästä lapsesta
kolmelle. Jarilla on pitempi pinna ja
siksi hän on hoitanut kaikki
lapsia koskevat asiat viranomaisten kanssa. Nettitori: www.sss.fi/tori. Siellä eräs lääkäri kertoi,
miten vaikeaa ja keskivaikeaa
dysfasiaa sairastavat lapset
päätyvät tilastojen mukaan
kaikki eläkkeelle. Nyt
kahdeksanvuotias Jenna-Mari
aloitti koulun suoraan tavallisessa luokassa.
Kun puheterapiaa ja tukea
on saatu, on koulunkäynti lähtenyt sujumaan normaalissa
koulussa. Jarin ja Tiinan esikoinen 26-vuotias Annika ja
toiseksi vanhin tytär 24-vuotias Nina asuvat jo omissa kodeissaan. Matematiikan kirjalliset
tehtävät sekä kielten opiskelu
on vaikeata, kertoo Jari Kilpiö
perheen lasten kokemuksista.
Sinnikäs opiskelu ja puheterapia tuottavat kuitenkin
LUKIJAN KUVA
Onnen hetket
toimitus@sss.fi
Marita Saurén
ONNEN HETKET
Minimikoot:
1-palstaiset 1x25 15,25. 4
Huomenta
päivää
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 14. Samalla valitaan festivaalin
paras siideri ja viski. Hyvään itsetuntoon
lapsi tarvitsee onnistumisen
elämyksiä. Häntä seurasi suuri
väkijoukko, sillä ihmiset
olivat nähneet tunnusteot,
joita hän teki parantamalla
sairaita.
Joh. Sisarusten välit ovat läheiset ja juttua ja huumoria riittää.
Dysfasiaperheessä puhe on arvossaan
Tiina ja Jari Kilpiö tietävät, ettei odottelu auta, kun lapsen puhe viivästyy
SSS | Virpi Lietzén
virpi.lietzen@sss.fi
Tiina ja Jari Kilpiön perheessä Kuusjoen Kuusjoenperällä
osataan arvostaa puhumista.
Ihan sellaista tavallista keskustelua, jossa kysytään toiselta
kuulumisia. (sis.alv)
tulosta. Vaskiolla
2 vuotta
Leevi Moilanen
14.3. Dysfasiaan voi liittyä muitakin hahmottamishäiriöitä kuin kieleen
liittyviä.
. 8.1.2010)
Onnelliset vanhemmat
Eeva ja Tero Laanti
Emmi Heino ja
sekä isoveli Onni
Tuukka Laasonen
Lastenlapsistaan iloitsevat Merja ja Hannu Heino
Kilpiön perheessä on vanhem-
mille muotoutunut vuosien
varrella selvä työnjako, kun
lasten asioita hoidetaan.
. Salossa
5 vuotta
Veli-Matti Laitinen
14.3. Salossa
1 vuotta
Annika Riski
14.3. Tärkeintä on, että lapsen itsetunto
säilyy hyvänä ongelmista huolimatta. Halikossa
6 vuotta ja 1 vuotta
Meeri-Matilda ja Lauri Vienonen
14.3. Muurlassa
4 vuotta
Saskia Saarinen
14.3. (sis.alv)
Pirkko-Liisa Lehto
(s. (sis.alv)
2-palstaiset 2x25 30,50. ja 16.3. Moni puhelu
on vaatinut melkoista sinnikkyyttä, kertoo Tiina Kilpiö.
Kilpiöt kertovat itse hyötyneensä paljon siitä, kun tapasivat muita vanhempia ja alan
asiantuntijoita kursseilla. Kuvaavaa on, että sekä Lindan, Tuomaksen että
Jenna-Marin tapauksessa lähete puhetutkimuksiin saatiin
vasta yksityisen puolen kautta,
kertoo Jari Kilpiö.
Puheterapian lisäksi perhe
joutui kamppailemaan saadakseen Lindan aikanaan erityisluokalle Halikon Marian
kouluun.
Perheen lapsista nyt 20-vuotias Linda ja 16-vuotias Tuomas kävivät kaksi ensimmäistä luokkaa puhevaikeuksia
omaavien lasten luokassa. 6: 1-2
Yhteystiedot
Tapahtumatiedot kerralla lehteen ja nettiin
Tilaajapalveluun
Puh: (02) 7702 626, klo 8.30-16.30
Sähköposti: tilaajapalvelu@sss.fi
Ilmoita tiedot Salon seudun tapahtumista yhdellä kertaa viikkokalenteriin, päivän menotietoihin ja netin
tapahtumakalenteriin.
Perjantaina julkaistavaan viikkokalenteriin (la-pe) tiedot on toimitettava
keskiviikkoon klo 16:een mennessä.
Päivittäiseen kalenteriin tiedot ehtivät
tarvittaessa edeltävänä arkipäivänä klo
12 mennessä.
Laita mukaan merkintä ?tapahtumia?
ja yhteystietosi.
Ilmoituspalveluun
Puh: (02) 7702 610, klo 8.30-16.30
Sähköposti: ilmoitukset@sss.fi
Faxit: (02) 7702 222
Viikkomarkkinat, palvelunumero 0600 91700 (2,98 ?/min + pvm)
Ilmoituksia vastaanotetaan palvelunumerossa ja asiakaspalvelussa
torstaihin klo 16.00 asti. Perheessä ei tyydytty neuvolan ohjeisiin odottamisesta, kun lapsi
ei oppinut puhumaan.
. Festivaali järjestetään 9.?10. (sis.alv)
- väri 1x50 44,50. Nyt
he ovat itse olleet kertomassa
lastensa selviytymistarinaa
dysfasiaseminaarissa ja sopeutumisvalmennuskursilla.
Mukana on ollut myös Linda,
joka on kertonut omista kokemuksistaan.
Kilpiöt ovat mukana Salon
seudun dysfasiayhdistyksessä.
Jari on yhdistyksen puheenjohtaja.
Helsinki Beer Festival tuo
Suomeen italialaisia oluita
Helsinki Beer Festivalille
tuodaan yhdeksältä pohjoisitalialaiselta panimolta noin
viittäkymmentä erilaista olutta. Perttelissä
Seuraavan päivän lehteen tarkoitettujen onnittelukuvien on oltava täydellisine tietoineen
(ikä, etu- ja sukunimi, syntymäpäivämäärä, kotipaikka) toimituksessa
edellisenä päivänä klo 12 mennessä, viikonlopun (la-su-ma) lehtiin tarkoitetut
kuvat perjantaihin klo 12 mennessä.. Kaikkia kyseisiä juomia voi
festivaaleilla maistella ensimmäistä kertaa Suomessa.
Tapahtumassa ovat mukana
myös pienet ja suuret suomalaispanimot. Voittamaton, Bio-Salo 2 klo 18.30
Green Zone, Bio-Salo 1 klo 19
Sherlock Holmes, Kino-Paimio klo 19
Teatteri
Ihmemaa OZ, fantasianäytelmä Salon Teatterissa klo 14
Musiikki
Kuorokavalkadi Salossa, Salo-Uskelan seurakuntatalossa klo
13, Salo-Uskelan Iltapäiväkuoro, Puukirkon kuoro ja Krysanteemit, johtaa Antti Risku
Tuomasmessu Salossa, Perniön Pyhän Laurin kirkossa klo 18
Yhteisvastuukonsertti Salossa, Kuusjoen kirkossa klo 18, kirkkokuoro, lapsikuoro,Tuomaskuoro, Sara Smith viulu, William
Smith saksofoni, Anniina Kuosa kantele, Riikka Alijoki harmonikka
Kokouksia
Salon Samoojat ry:n kevätkokous Taival-Tuvalla klo 14.30
Syntyneitä
Salon Seudun Sanomat
julkaisee viikoittain vastasyntyneen kuvan Syntyneitä-palstalla. Linda on suomen
ensimmäisiä ylioppilaaksi
kirjoittaneita keskivaikeasta
dysfasiasta kärsineitä nuoria.
Hänen suunnitelmissaan on
mahdollisesti historian opintoihin pyrkiminen yliopistoon.
Tuomaksen haaveissa on puolestaan ensihoitajan työ.
Lapsen itsetuntoa
pitää varjella
Dysfasiasta kärsivällä lapsella voi olla monenlaisia vaikeuksia. maaliskuuta 2010
Vinkkaa
juttu!
n toimitus@sss.fi
Paljon onnea
Päivän Sana
Tänään:
Suomenkielinen kalenteri:
Matilda, Tilda, Mette
Ruotsinkielinen kalenteri:
Matilda, Tilda, Tilde
Huomenna:
Suomenkielinen kalenteri:
Risto
Ruotsinkielinen kalenteri:
Kristoffer
Jeesus lähti Galileanjärven
eli Tiberiaanjärven toiselle
puolen. Heillä on dysfasia eli
vaikeuksia puheen ja kielen kehittymisessä. Raskain paikka näiden vuosien aikana on ollut se, kun
olimme tyttäremme Lindan
dysfasian takia sopeutumisvalmennnuskurssilla vuonna
1994. (sis.alv)
En juhli
Aprillia
Valokuvalliset:
- mustavalkoinen
1x50
30,50. Se tuntui silloin todella pahalta, kun omalla lapsella oli juuri diagnosoitu
keskivaikea dysfasia, kertoo
Tiina Kilpiö.
Koulun aloitukseen
erityistukea
Kilpiöt eivät kuitenkaan luovuttaneet vaan aloittivat vuosia kestäneen kamppailun
lasten kuntouttamiseksi. Samoin reipas ulkoilmaelämä, jossa lapsi joutuu
käyttämään kaikkia aistejaan
ja koko kroppaansa esimerkiksi kiipeillessään puissa. Kuva
otetaan Salon aluesairaalan synnytysosastolla
Kilpiön perheen lapsista kotona asuvat vielä 13-vuotias Karoliina (vasemmalla), 8-vuotias Jenna-Mari, 10-vuotias Emilia, 16-vuotias Tuomas ja 20-vuotias Linda (takana keskellä). Italiassa on viime vuosikymmenen aikana tapahtunut
huima olutbuumi, ja pienpanimoiden määrä on noussut yli
kolmensadan, festivaalin järjestäjät kertovat.
Kihloissa, vihittyjä, syntyneitä,
kiitokset, kastettuja,
onnitteluja, syntymäpäivä -ym.
kutsut, tervehdykset.
Väri- ilmoitukset 50 pmm
44,50. Aalto, Salo
Riikka Sara-aho ja Juho Elo, Salo
poika:
24.2. Johanna ja Arto Kirves, Halikko
2.3. Satu ja Saku Mäkynen, Salo
4.3. Anna-Mari Koskimies ja Mika Virta-Koskimies, Perniö
4.3. Anu Saarinen ja Timo Miikkulainen, Paimio
5.3. Marika ja Kristian Snabb, Salo
7.3. Susanna ja Jani Niinistö, Halikko
Otso onnittelee
lastenpalsta@sss.fi
1 vuotta
Sofia Lindström
14.3. Salossa
3 vuotta
Nicita Lönn
14.3. Perinteiseen tapaan Kaapelitehtaalla järjestetään myös Vuoden olut -kilpailu. Halikossa
4 vuotta
Tiina Raste
14.3. Pahimmillaan se
tarkoitti sitä, että lapsi ei pienenä oppinut puhumaan.
. Lapsi ei opi puhumaan,
sanojen oppiminen on hidasta
ja lauseiden, käsitteiden ja
kieliopin omaksuminen työlästä.
. (STT)
tyttö:
2.3.
4.3.
5.3.
6.3.
Hanna ja Teemu Käkönen, Somero
Miia Väihkönen ja Tuomas Ketonen, Halikko
Tarja ja Timo A. Jokainenhan on
jossain hyvä ja vanhempien
kannattaa kehua lasta hänen
onnistuessaan, sanoo Tiina Kilpiö.
poika: 10.3.
Hanna ja Kimmo
Suominen, Salo
Luonnon muotoilema kristallikruunu.
Spotifyn elokuvaversioksi tituleerattu ruotsalainen Voddler
avaa palvelunsa Suomessa
myöhemmin keväällä.
Toistaiseksi Voddler on saatavilla ainoastaan Ruotsissa,
jossa sillä on tällä haavaa
450 000 rekisteröitynyttä
käyttäjää.
Voddlerin mukaan käyttäjien
määrä kasvaa tuhansilla joka
päivä.
Musiikkipalvelu Spotifyn
tapaan Voddler asennetaan
tietokoneelle, ja tilin luominen
vaatii kutsun.
Elokuvapalvelu Voddler on
perustettu vuonna 2005 Tukholmassa.
Palvelu avataan tämän kuun
lopulla Norjassa ja Tanskassa.
(STT)
6 vuotta
Pyry Saario
14.3. Halikossa
6 vuotta
Lotta Arokivi
14.3. Salossa
5 vuotta
Nuppu Niemi
14.3. Perheen
ensimmäisen dysfaatikon Lindan kanssa avun hakeminen
oli kaikkein hankalinta, kun
itsellä ei ollut vielä tietoa siitä miten asioita oikein pitää
hoitaa. Ilmoitukset
on jätettävä perjantaina klo 14 mennessä.
SSS/Kirsi Höglund
Toimituksen valitsemista tapahtumista julkaistaan tapahtuman nimi,
paikka, aika ja tarvittaessa lyhyt
kuvaus sisällöstä.
Ilmoita nettisivun kautta:
www.sss.fi/tapahtumat,
sähköpostilla: kalenteri@sss.fi
postitse: SSS / toimituksen sihteeri,
PL 117, 24101 SALO
Huom! Kaikki muutokset ja
korjaukset ylläoleviin osoitteisiin.
Tänään
kalenteri@sss.fi
Elokuvat
Risto Räppääjä ja polkupyörävaras, Bio Jännä, Salo klo 13.30
ja klo 15
Havukka-ahon ajattelija, Bio-Salo 1 klo 15
Särkyneet syleilyt, Bio-Salo 2 klo 16
Liisa Ihmemaassa (3D), Bio Jännä, Salo klo 17 ja klo 19
Prinsessa ja sammakko (dub), Bio-Salo 1 klo 17
Invictus
Tästä
on ollut apua isänmaan rakentamisessa työmarkkinoilla ja
muualla yhteiskunnassa.
? Tätä hyvää tahtoa on hyvä
ja tarpeellista jatkaa myös tänään ja huomenna, Vanhanen
sanoi seminaaripuheessaan
Säätytalossa.
SSS/Minna Määttänen
Sotilaspoikien perinnekilta juhli Salossa
15-vuotista taivaltaan
SSS | SEIJA JÄRVINEN
seija.jarvinen@sss.fi
Porin prikaatin varusmiehet tarjoilivat juhlaväelle hernesoppaa Salon Moision koulun kentällä.
Salon Seudun Sotilaspoikien
perinnekillan 15-vuotisjuhlaa
vietettiin eilen Salossa. Koivisto
näytti toipuneen hyvin taannoisista sydänvaivoistaan.
Halonen kahvitti veteraaneja
nyt ensimmäistä kertaa tämäntyyppisessä merkkipäivää
juhlistavassa tilaisuudessa,
joka on jatkoa Linnan viime-
aikaiselle avaamiselle kansalaisten suuntaan. Kelpoisuusehtojen alentaminen ei
pienennä vaihtuvuutta.
Halonen harkitsee lausumaa sotasyyllisyydestä
Vanhanen: Sotasyyllisiksi tuomittujen kunniaa ei koskaan viety suomalaisten silmissä
Presidentti Tarja Halonen
lupaa harkita poliittista lausuntoa, jolla sotasyyllisyysoikeudenkäynti todettaisiin
oikeusvaltion periaatteiden
vastaiseksi.
Tällaista ehdotettiin oikeusministeriön perjantaina julkistamassa selvityksessä, jossa
todettiin, että tuomioiden mitätöinti oikeusteitse olisi mahdotonta.
Presidentti sanoi lauantaina
talvisodan päättymispäivän
juhlallisuuksissa, että hän
harkitsee asiaa, kun hän ehtii
tutustua selvitykseen.
Presidentti Halonen on kui-
tenkin pääministeri Matti
Vanhasen (kesk.) kanssa yhtä mieltä siitä, ettei sotasyyllisiksi tuomittujen kunniaa
koskaan viety suomalaisten
silmissä.
Tässä mielessä sitä ei tarvitse palauttaakaan.
? Minulle tai muille suomalaisille ei ole mikään yllätys,
että oikeudenkäynti oli poliittinen. Salossa
vaatimus on Ikosen mukaan
täytetty siten, että epäpätevän
sosiaalityöntekijän työparina
toimii pätevä sosiaalityöntekijä.
. Yli puolet kaupoissa myytävistä
pakatuista tuorekalatuotteista oli pilalla
ennen pakkaukseen merkittyä viimeistä
käyttöpäivää.
Kalevan mukaan tarkastukset tehtiin
34:ään myymälään. Kutsulistaa
tehtiin yhteistyössä veteraanijärjestöjen kanssa.
Halonen totesi omassa tervehdyksessään veteraaneille,
että päivän yksi teema on ilo.
? Vaikka sota on surullinen
asia, sodan päättyminen on
iloinen asia. (STT)
Salon seudun perusturvapäättäjät tinkisivät
sosiaalityöntekijöiden pätevyysehdoista
Alan ammattijärjestö Talentia: Suurin ongelma on työntekijöiden vaihtuvuus
SSS | Kirsi Siekkinen
kirsi.siekkinen@sss.fi
Jatkuvaa pulaa pätevistä sosiaalityöntekijöistä voisi helpottaa löysentämällä virkojen
pätevyysvaatimuksia, ehdottavat Salon sosiaalityönjohtaja Veijo Heikkilä ja Someron
perusturvajohtaja Antti Parpo.
Myös alan täydennyskoulutusmahdollisuuksia ja opiskelupaikkoja pitäisi lisätä.
? Ongelma on ollut tiedossa
jo kauan. maaliskuuta 15 vuotta
sitten.. Yhtälö ei ole helppo, Ikonen sanoo.
Lastensuojelulaki edellyttää,
että lapsen asioista vastaavan
sosiaalityöntekijän tulee olla
muodollisesti pätevä. Ja se, että siitä on
niin monta vuosikymmentä,
Halonen sanoi.
Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) toi esille omassa
puheessaan talvisodan päättymisen juhlaseminaarissa, miten paljon veteraanit ovat opettaneet suomalaisille sovinnon
ja yhteistyön hengestä. Pikemminkin kysymys
on oikeasta ihmisestä, Veijo
Heikkilä kertoo.
Kumpainenkin kunta haki
alkuvuodesta uusia sosiaalityöntekijöitä, Somero yhtä ja
Salo kahta kokoaikaista ja yhtä puolipäiväistä.
Yhtään vaatimukset täyttävää hakijaa ei ollut tarjolla ? ei
edes Somerolle, joka on nostanut pätevien sosiaalityöntekijöiden palkkoja yhteensä 300
eurolla.
? Lainsäätäjä tekee kunnille
velvoitteita, joista on vaikea
suoriutua. Samalla juhlittiin myös talvisodan
päättymisen 70-vuotispäivää
seppeleenlaskulla ja kenttähartaustilaisuudella Salon Itsenäisyyden puistossa.
Moision koulun päiväjuhlassa
puhui kenraaliluutnantti Rolf
Stewen, itsekin sodan ajan sotilaspoika.
Kiltapuheenjohtaja Veikko
Tähtisen mukaan sotilaspojat
eivät olleet talvisodan aikaan
järjestäytyneet, vaan he toimi-
vat suojeluskuntien yhteydessä
kotirintamalla vartio- ja lähettitehtävissä.
. Monet epäpätevistä sosiaalityöntekijöistämme ovat alan
opiskelijoita, joiden opinnot ovat
loppuvaiheessa. sodan päättymistä
STT | SUSANNA JÄÄSKELÄINEN
Vielä tänäänkin, 70 vuotta talvisodan päättymisen jälkeen,
helsinkiläistä sotaveteraania
Pentti Laamasta hämmästyttää eräs asia. Vaihtuvuutta voi estää kiinnittämällä
huomiota työn mitoitukseen,
Talentian puheenjohtaja Tero
Ristimäki sanoo.
Ristimäen mukaan etenkin
lastensuojelun sosiaalityöntekijät ovat erittäin motivoituneita
ja sitoutuneita työhönsä. (STT)
Tarja Halonen ja Pentti Arajärvi kättelivät veteraaneja.
Veteraanit juhlivat talvisodan iloista päivää . Talvisodan jälkeen aloitettiin sotilaspoikien asekoulutus.
Salon seudulla oli noin 250 sotilaspoikaa, kertoo Tähtinen.
Vuoden 1941 syksystä sodan
loppuun sotilaspoikien toiminta oli järjestäytyneempää, kun
se oli osa suojeluskuntatoimintaa. maaliskuuta 2010
Uutiset
toimitus@sss.fi
n Uutistuottajat:
Johanna Käkönen, Jarkko Turpeinen
Vinkkaa
uutinen!
(02) 7702 314
SSS/Anneli Kajander-Ekström
Pakatut tuorekalatuotteet ovat usein huonolaatuisia
Pakatut tuorekalatuotteet ovat usein
huonolaatuisia, kertoi sanomalehti Kaleva lauantaina. On käsittämätöntä,
ettei koulutuspolitiikka reagoi sosiaalityöntekijäpulaan
mitenkään. Epähygieenisiä käsittelytapoja
ilmaisevia lämpökestoisia kolimuotoisia
bakteereita ei yhdestäkään näytteestä
löytynyt. Parempi palkka saa vaihtamaan
työnantajaa, mutta ei alaa.
Pätevyysehtojen muuttamiselle Ristimäki ei lämpene,
?Tilastokeskuksen mukaan sosiaalityöntekijän keskiansio oli 2 765
euroa kuussa vuoden 2008 lokakuussa.
?Sosiaaliohjaajan keskiansio oli samaan aikaan 2 284 euroa kuussa.
?Sosiaaliohjaajan kelpoisuusehdot täyttäviin sosionomi AMK-,
geronomi AMK- ja kuntoutuksen ohjaaja AMK -tutkintoihin on avoinna noin
1 660 opiskelupaikkaa vuosittain ammattikorkeakouluissa.
?Aikuiskoulutuspaikkoja on avoinna runsaat 600.
?Sosiaalityöntekijäksi pätevöittävään maisterintutkintoon on
avoinna yliopistoissa noin 220 opiskelupaikkaa vuosittain.
?Lisäksi alalle valitaan noin 100 uutta opiskelijaa erityisvalintojen kautta eli esimerkiksi aiempien opintojen perusteella.
?Sosiaalityötä voi opiskella Helsingin, Turun, Tampereen, Jyväskylän,
Kuopion ja Lapin yliopistoissa.
Lähde: Talentia, www.talentia.fi
vaan hän näkee sen kuntatyönantajan keinoksi alentaa palkkoja.
Ristimäki lisäisi alan koulutuspaikkoja yliopistossa.
. SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 14. Kun he valmistuvat, saamme lisää päteviä
työntekijöitä, Ikonen ennakoi.
simme alalle sopivan työntekijän. Oulun seudun ympäristötoimi selvitti viime kesänä pakatun
tuoreen kalan laatua Oulun seudun myymälöissä. Lastensuojelun johtajan Tuula Ikosen
mukaan tilanne on huolestuttava.
? Lastensuojelu on raskas ala.
Salossa asiakasmäärät ovat
suuria, ja lain määräämät las-
tensuojeluilmoitusten käsittelyajat tuovat lisää paineita. Monen
takin ja leningin rintapieli repsotti vinossa kunniamerkkien
painosta.
Veteraanien perässä Linnaan
asteli yllätysvieras, presidentti
Mauno Koivisto puolisonsa
Tellervon kanssa. Valvontakomission käskystä lakkautettujen ja kiellettyjen suojeluskuntien toiminta
heräsi henkiin taas 1980-luvun
lopulla.
Salon seudun osasto perustettiin 9. Yksittäisen kunnan
on hankala tehdä mitään, Parpo harmittelee.
Sekä Parpo että Heikkilä
katsovat, että tiukkojen pätevyysvaatimusten osasyynä on
ammattiyhdistyspolitiikka.
. Työpaikan vaihdosten takana ovat yleensä työolosuhteista
ja työn organisoinnista johtuvat syyt sekä palkkaus. Käytännössä Suomessa ei
ole mitään valmiuksia vaatimusten höllentämiseen, Heik-
kilä toteaa.
Haluatko töihin sosiaalialalle?
?Työolosuhteissa
parannettavaa?
Sosiaalialan korkeakoulutettujen työntekijöiden ammattijärjestö Talentia pitää alan
suurimpana ongelmana työntekijöiden suurta vaihtuvuutta
eikä työvoimapulaa.
. Kunnissa
on havaittu, että sosionomeja on saatavilla töihin, mutta
maistereita ei.
? Valtakuntaan pitäisi luoda
malli, jossa sosionomi voisi
vuodessa työn ohessa opiskellen pätevöityä sosiaalityöntekijäksi, Olen 30 työvuoteni
aikana havainnut, ettei ylempi
korkeakoulututkinto ole läheskään aina tae sille, että sai-
Lastensuojelu on tiukoilla Salossa
Salon lastensuojelun tilanne
on tällä hetkellä hankala: 13
sosiaalityöntekijän virasta vain
kuutta hoitaa muodollisesti pätevä työntekijä. Loput tehtävät
on täytetty määräaikaisilla sijaisilla, jotka eivät täytä kelpoisuusvaatimuksia.
Hiljattain avoinna olleeseen
sosiaalityöntekijän paikkaan ei
tullut yhtään hakemusta päteviltä työntekijöiltä. Näin se on koko ajan
koettu, presidentti Tarja Halonen painotti.
Vanhasen mukaan suomalaiseen oikeusjärjestelmään ei
ole kuulunut se, että jälkikäteen korjataan tilanteita.
? Uskon, että tuomittujen
omaiset ovat jo aikaa sitten
kokeneet, ettei kunniaa tarvitse palauttaa.
. Miten pieni Suomi saattoi pärjätä talvisodassa
niin hyvin?
? Minä olen ruvennut vuosien
mittaan ihmettelemään sitä
yhä enemmän, ja antamaan
sille arvoa, Laamanen totesi
veteraanijuhlan alkaessa Presidentinlinnassa lauantaina.
Vain kuudentoista ikäisenä
jatkosotaan lähtenyt Laamanen kertoi muistavansa hetken, jolloin ulkoministeri Väinö Tanner puhui rauhasta ja
sen raskaista ehdoista.
? Kuuntelin sitä maalla evakossa radiosta. Tänään se on
päällimmäinen muistoni sodasta.
Laamanen ja parisataa muuta veteraania, rintamanaista
ja muuta kutsuttua saapuivat
Linnaan presidentti Tarja Halosen kutsumina. Ammattikorkeakoulussa sosionomin tutkinnon suorittaneet
ovat päteviä sosiaaliohjaajan
virkoihin.
Sosiaalityöntekijän puolestaan pitää olla yliopistosta valmistunut maisteri, jonka pääaine on sosiaalipolitiikka tai
muu alan oppiaine. Näytteet tutkittiin
mahdollisimman lähellä tuotteen viimeistä käyttöpäivää.
Tutkituista kaloista mikrobiologiselta
laadultaan hyviä oli 26 prosenttia, välttäviä 19 prosenttia ja huonoja peräti 55
5
prosenttia.
Oulun seudun ympäristötoimen mukaan huonoon laatuun ei ole yhtä syytä, vaan parannettavaa on koko kylmäketjussa. Meillä on hyviä
työntekijöitä, joilta puuttuu
muodollinen pätevyys, Parpo
sanoo.
Sosiaalialalle valmistutaan
Suomessa kahta reittiä. Tuomitut olivat yhdessä
koko veteraanipolven kanssa
Lehtikuva/Martti Kainulainen
Lehtikuva/Martti Kainulainen
Veteraanit jonottivat tervehtimään presidenttiparia.
kantamassa raskasta taakkaa
Suomen kohtalon hetkillä, ja
heidän ansiostaan Suomi säilyi itsenäisenä ja demokraattisena, pääministeri Vanhanen
sanoi. Maisterintutkinto antaa
laaja-alaisen tietopohjan ja
mahdollisuuden vaativiin työtehtäviin, kuten lastensuojelun
prosessien johtamiseen. Tunnelma oli
arvokas ja samalla hyväntuulinen, kun Halonen ja Pentti
Arajärvi kättelivät vieraat
Linnan Peilisalissa.
Vierasjoukossa oli herroja ja
rouvia muun muassa Sodankylästä, Savonlinnasta, Mikkelistä ja Viron puolelta, suoria
ja kumaraisia, kävelykepillä,
kuulolaitteella ja ilman
17. Se on osa
luovaa prosessia, jonka myötä
edetään hyvään tulokseen.
Stubbin koolle kutsuman epävirallisen ulkoministerikokouksen yksi keskeinen tavoite
on tukea Ashtonia, kun hän
rakentaa unionille uutta ulko-
suhdehallintoa.
Ashton kiitteli, että riittävästi selkänojaa on jo tullut ministereiltä.
Stubb puolestaan moitti arvostelijoita, jotka pitkälti ovat
vetäytyneet nimettömyyden
suojaan.
Hän arvioi, että käänne parempaan on jo tapahtunut, ja
puolen vuoden päästä Ashtonia
ylistetään.
? Pitää muistaa, että hänellä
on tällä hetkellä maailman vaikein työ, Stubb luonnehti.
Matkailu on Kaakkois-Suomen
uusi piristysruiske
Markkinoinnin kärki
kohdistuu venäläisiin
ja Imatra ylittävät Helsingin.
STT | LEENA JUSSILA
Kymenlaaksossa matkailuhankkeita vasta selvitellään.
Pirhonen toivoo, että maakuntien välinen niin sanottu positiivinen kateus saa kymenlaaksolaiset vauhtiin.
? Näytettävää on muutakin
kuin huvipuisto Tykkimäki
Kouvolassa. Historiakin vetää
turisteja puoleensa ja siihen on
hyvä tilaisuus tutustua vaikka
Haminan Bastionissa.
Taantuma lisäsi venäläisturistien
kiinnostusta Suomeen
Talouden taantuma lisäsi venäläisten turistien lähialuematkailua. Virtanen
* 1.7.1920 Perniö
. Lisäksi Imatran vanhaa kylpylää uudistetaan.
Johtaja Jarmo Pirhonen
SALON SEUDUN SANOMAT
Sanomalehtien Liiton jäsen
Turkin ja Ruotsin kiista
varjosti ulkoministerien
tapaamista Saariselällä
7-päiväinen sanomalehti
LT-LEVIKKI 22.130 kpl
(LT-levikki 2009)
SSS sähköposti:
toimitus@sss.fi
JULKAISIJA
Salon Seudun Sanomat Oy
Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Puhelin: (02) 770 21 (vaihde)
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna: ma-pe klo 9.00-23.00,
la klo 14.45-23.00,
su klo 15.00-23.00
Telefax (02) 770 2300
Puhelin (02) 770 21 (vaihde)
Puhelin iltaisin
- uutistoimitus
770 21, 770 2314
- urheilu 770 2309
TOIMITUS
Örninkatu 14, Salo
ALUETOIMITUS
Somero, Kiiruuntie 1,
Peliin
positiivinen kateus
Kaakkois-Suomen elinkeinoliikenne-, ja ympäristökeskuksesta laskeskelee kylpylöiden
tuovan mukavasti töitä alueen
pienyrittäjille. Luokse Jumalan kaikkivaltiaan.
Pilvi, Birgitta ja Veli-Matti
Syvästi kaivaten
Göta
Annina, Reijo ja Sami
Sini ja Jukka
Marianne ja Hannu
Kirsi, Kai, Heidi, Taru, Mira ja Roosa
Jonna ja Veli-Pekka
Sari, Saara, Roni ja Felicia
siskot perheineen
muut sukulaiset ja ystävät
Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos osanotosta.
EU:n ulkoministeri Catherine Ashton (vas.), Ruotsin ulkoministeri Carl Bildt ja Suomen ulkoministeri Alexander Stubb keskustelivat lauantaina Inarin
Saariselällä.
Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos osanotosta.
Rakkaamme
Rakkaamme
Laina Sofia
Innanen
Erja Marjatta
Kaurabäck-Pitkänen
* 30.10.1965 Pomarkku
. Puhelin 0200-71000
Avoinna ma-pe klo 8.00-14.00
- Someron ja Koski tl:n alueen
varhaisjakelut: Suomen Posti Oy,
Joensuuntie 5, Somero.
Puhelin 0200-71000
Avoinna ma-pe klo 8.00-14.00
ILMOITUSOSASTO
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna ma-pe klo 8.30-16.30,
maista tulevien määrän. Lappeenrannasta pääsee jo kahden
yhtiön koneilla muualle Eurooppaan. Kylpylä on osa
suurempaa vapaa-ajanviettokeskusta, joka rakentuu vanhan Rauhan sairaalan alueelle.
Suunnitteilla on myös toinen
kylpylä Lappeenrannan Huhtiniemeen.
klo 6.00-16.00
Viikonl. Se näkyy selvästi
Suomen tax free -tilastoissa.
Venäläiset käyttivät ostoksiin
viime vuonna lähes 20 prosenttia enemmän rahaa kuin vuonna 2007 ja vain 9 prosenttia
Määräaikaistilaus
12 kk
6 kk
3 kk
1 kk
226,00 ?
120,00 ?
62,00 ?
25,00 ?
Tilaukset toimitetaan force majeure- (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden
viivästykset, yms.) varauksin.
JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS
- Itellan varhaisjakelupäivystys
Puhelin: 0200 72822 (mpm/pvm)
Ark. Historiaa ei saisi
käyttää väärään tarkoitukseen.
Sitä ei voi hyväksyä, Davutoglu
sanoi.
Hän vakuutti myös, ettei
Turkki aio pysyä hiljaa, jos vastaavia päätöksiä tulee muualta.
Jokainen tapaus kuitenkin arvioidaan erikseen. 044-7352 354
Katso kotisivut: www.salonseudunkivihuolto.fi
o.s. maaliskuuta 2010
UUTISET
Lehtikuva/Jussi Nukari
?????????
?????????
?????????
Rakkaamme
Rakkaamme
Matti Ensio
Koivisto
Tuomas Kalevi
Himberg
* 29.3.1955 Kiikala
. joka häneen
on kohdistettu ulkoministeriuran alkusuoralla.
? Tällaisessa vaiheessa on
aina mielipiteitä. Hän
toisti, että nyt olisi syytä päästä
eteenpäin ja tukea Turkin lähentymistä EU:hun.
EU:n ulkoministerin Catherine Ashtonin kanssa lauantaina kiistasta keskustellut
Davutoglu ei ollut yhtä sovinnollinen.
Tapaamisen jälkeen järjestetyssä lehdistötilaisuudessa hän
piti valtiopäivien kantaa käsit-
tämättömänä.
? Ruotsin valtiopäivien kanta
oli kieltämättä shokki etenkin,
kun maiden suhteet ovat olleet
niin hyvät. 1.3.2010 Salo
Äitiä, mammaa ja isomammaa
rakkaudella muistaen
Matti ja Seija
Mikko, Maria, Toivo, Elvi ja Paavo
Outi, Jukka ja Meeri
Pirkko ja Pekka
Antti ja Helena
Anna-Kaisa
sukulaiset ja ystävät
Elon päivä iltaan kallistui
vain rakkaat muistot jälkeen jäi.
Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos osanotosta.
Kiitos Paukkulakodin Metsätähden henkilökunnalle äidin hyvästä hoidosta.
Kiitämme lämpimästi Teitä
kaikkia, jotka kunnioititte
rakkaamme
Aarre Emil
Salmirannan
muistoa ja otitte osaa
suruumme.
Omaiset
Arhinmäki
panisi
veroista
siivun Ylerahastoon
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki tarjosi
lauantaina omat mausteensa
Yle-soppaan. 2. 20.2.2010 Klaukkala
s. 27.2.2010 Salossa
Ikävöiden
Anja
Pilvi perheineen
Birgitta perheineen
Veli-Matti
sisarukset perheineen
muut sukulaiset ja ystävät
Hiljaa saapui noutaja lauha,
hellästi irroitti kahleet maan.
Kuljetti sinne missä on rauha,
missä ei tuskaa milloinkaan.
Vaikka puhdasta kultaa sydän ois,
se kuitenkin uupuu ja sammuu pois,
vain muistot ja rakkaus jäljelle jää.
Anja
Lähti lentoon enkeli taivaan,
tuli luokse väsyneen ja sairaan,
kosketti hiljaa posken nukkaa,
silitti hellästi hentoa tukkaa.
Nosti siivilleen isämme armaan,
vei turvaan paikkaan varmaan,
tähtien taa. Hän keräisi rahat Ylelle pysyvällä osuudella
verotuloista, jotka korvamerkittyinä pantaisiin erilliseen
rahastoon.
Arhinmäki katsoo mallinsa
takaavan rahoituksen pysyvyyden ja riippumattomuuden. Kymenlaakso
ja Etelä-Karjala ovat kumpikin
terästäytyneet matkailumarkkinoinnissa, ja Etelä-Karjalassa
on jo päästy sanoista tekoihin.
Markkinoinnin kärki kohdistuu
venäläisiin.
Suurimmaksi turistirysäksi valmistuu vuoden kuluttua
Holiday Clubin kylpylä Lappeenrantaan. Toimitusjohtaja Jouko Lehtorannan mukaan asiassa on valpastuttava
nyt kun venäläinen keskiluokka vaurastuu ja taantuman
selkä alkaa taittua.Tarkoituksena on saada lähialueen viisi
miljoonaa kuluttajaa jäämään
Kymenlaaksoon eikä käyttämään sitä vain läpikulkupaikkana.
Kymenlaakson vetonauloiksi
hän listaa muun muassa EteläSuomen suurimman erämaaalueen Repoveden ja Kotkan
merikeskuksen Wellamon.
? Ylipäätään kaikki mereen ja
Kymijokeen liittyvä vaatii tuotteistamista. Nyt tarvitaan us-
Matkailu halutaan piristysruiskeeksi metsäteollisuuden
alasajon koettelemaan Kaakkois-Suomeen. 1.3.2010 Paukkulakoti
Kiittäen ja ikävöiden
Voitto
Olavi perheineen
Jyrki perheineen
Marja-Liisa ja Toivo
Tapani ja Anne-Mari
sisaret ja veljet perheineen
Irja
muut sukulaiset ja ystävät
Emme pyytäneet enää päiviä lisää,
vaan hiljaa kutsuimme Taivaan Isää.
Ota rakkaamme syliisi, taivaaseen kanna,
hänet hellästi peittele, levätä anna.
Niin hiljaa katsoi, oli väsynyt hän,
oli loppuun kulkenut elämän.
Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos osanotosta.
Erityisesti kiitos Paukkulakodin os. Baltic Air tekee säännöllisiä reittilentoja Latviaan ja
Ryanair Saksaan.
Lennot ovat houkutelleet Lappeenrantaan runsaasti venäläisiä matkailijoita ja myös tax free
-myynti on elpynyt. Jatko
riippuu Ruotsin valtiopäivien
tulevista ratkaisuista.
Muut ulkoministerit eivät
liiemmin ottaneet kantaa kiistaan.
klo 6.00-12.00
- Uusimaa: Itellan varhaisjakeluiden jakelupäivystys:
Puhelin 0200 30011(mpm/pvm)
vähemmän kuin vuonna 2008.
Päivää kohden venäläiset käyttivät keskimäärin 107 euroa.
Suomessa vieraili talvikaudella 2008?2009 noin 2,4 miljoonaa
turistia, joista 1,1 miljoonaa oli
venäläisiä. Se
myös huomioi ihmisten erilaisen maksukyvyn. Lehtonen
* 28.8.1917 Aura
. Lehtinen
* 15.1.1925 Halikko
. 6
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 14. Kissankellon henkilökunnalle äidin hyvästä hoidosta.
????????????????
www.kukkakori.fi
HAUTAKIVET
Perinteisin menetelmin valmistetut hautakivet
- uudet hautakivet
- lisänimen kaiverrukset
- asennukset
- entisöinnit
Pysyvästi edulliset kivet
Salon Seudun Kivihuolto Oy
Puh. 950 henkilökuntaa.
Rakkaamme
Rakas äitimme ja mammamme
Alli Aleksandra
Kivikoski
Ensi Lempi
Salonen
o.s. Noin puolet
Venäjältä saapuneista tuli Suomeen vapaa-ajanmatkalle.
ilmoitustilavaraukset ja valmiit
aineistot seuraavan päivän
lehteen viimeistään klo 14.00.
Puhelin (02) 770 2610
Telefax (02) 770 2222
Sähköposti:
ilmoitukset@sss.fi
Verkko-osoite:
www.sss.fi/ilmoitukset
Viikkomarkkinoiden ja Nettitorin
ilmoitushinnat, ohjeet ja asiointi
internetissä www.sss.fi/tori
PAINOPAIKKA:
Salon Lehtitehdas
ISSN 0782-5404
Salo 2010. Pari
päivää sitten Ruotsin valtiopäivät tunnusti satojentuhansien
armenialaisten surmaamisen
vuonna 1915 kansanmurhaksi.
Turkki vastasi sille herkkään
aiheeseen kutsumalla suurlähettiläänsä kotiin Ruotsista.
Saman tien peruttiin myös pääministeri Recep Tayyip Erdoganin vierailu, jota oli kaavailtu tälle kuulle.
Keskusteluyhteydeksi jäi
kuitenkin Saariselän tapaaminen, johon Davutoglun lisäksi
osallistuu myös Ruotsin ulkoministeri Carl Bildt, joka on
jo useaan otteeseen pahoitellut
valtiopäivien päätöstä. (STT)
STT | JOUNI KELA
Rajun aamupakkasen nopeasti taltuttanut kevätaurinko ei
kyennyt sulattamaan Turkin ja
Ruotsin välille noussutta kiistaa, joka jaksoi varjostaa lauantainakin Inarin Saariselälle
kokoontuneiden kahdeksan
ulkoministerien epävirallista
tapaamista.
Turkin ulkoministeri Ahmet
Davutoglu moitti Ruotsin valtionpäivien kannanottoa ahdasmieliseksi sisäpolitiikaksi.
? En minä kieltämättä tätä
kiistaa ole tähän kokoukseen
tilannut, pahoitteli ulkoministeri Alexander Stubb. Venäjältä saapuvien
määrä ylitti ensi kertaa EUAvoinna ma-pe klo 6.30-16.00
la klo 7.00-12.00
su klo 7.30-12.00
JAKELUTIEDUSTELUT
- Salon alueen varhaisjakelut:
Itella Oyj, PL 4711,
Salo. 26.2.2010 Salo
Enkeli Äidin vierellä kulki,
tarttui käteen, silmät sulki.
Syliinsä kietoi siivillään,
kuiskasi hiljaa, lähdetään.
Syvästi kaivaten
Armi, Risto ja Juha-Matti
sukulaiset ja ystävät
Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos osanotosta.
Kiitos Tk vuodeosasto 1 henkilökunnalle
äidin hoidosta.
Siunaus toimitettu läheisten
läsnä ollessa 6.3.2010.
Kiitämme TYKS:n os. Stubb toivoi katseen
suuntaamista eteenpäin.
? Jos tarkkaan etsitään, lähes
kaikilta mailta löytyy luurankoja kaapista, hän luonnehti.
Suomi saa tukevan edustuksen
EU:n ulkoministeriöön
EU:n ulkoministeri Catherine
Ashton lupaa, että Suomi saa
kunnon edustuksen rakenteilla
olevaan EU:n ulkoministeriöön.
Ashton sanoi Inarin Saariselällä lauantaina, että koko hanke
on epäonnistunut, mikäli unionin uusi ulkosuhdehallinto ei
edusta kaikkia jäsenmaita.
Ulkoministeri Alexander
Stubb on aiemmin sanonut,
että Suomi tavoittelee yhtä tai
kahta päällikköpaikkaa EU:n
edustustoihin sekä 15?30 paikkaa muihin tehtäviin.
Stubbin kanssa potkukelkalla liikkunut Ashton vakuutti,
ettei hän yllättynyt varsin vahvasta kritiikistä. Venäläisten
ostosmatkat Etelä-Karjalaan
eivät ole mitään nappikauppaa,
sillä niistä syntyy noin 200 miljoonan euron vuositulot. Tax
free -myynnissä Lappeenranta
Puhelin (02) 7488 633
TILAAJAPALVELU
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna ma-pe klo 8.30-16.30
Puhelin (02) 770 2626
Telefax (02) 770 2222
tilaajapalvelu@sss.fi
Verkko-osoite:
www.sss.fi/tilaajapalvelu
TILAUSHINNAT
1.12.2009 alkaen.
Jatkuva säästötilaus
12 kk:n maksuerä
6 kk:n maksuerä
3 kk:n maksuerä
208,00 ?
106,50 ?
54,00 ?
koa omaan itseensä ja alueen
vetovoimaan.
Kymenlaakson kauppakamarin mielestä maakunnan matkailu tarvitsee organisaation,
joka kokoaa yhteen yrittäjät ja
julkisen sektorin. Noin
kolmannes venäläisten matkoista suuntautui Järvi-Suomeen tai Kainuuseen, viidennes
vieraili Helsingissä tai muualla
Uudellamaalla. Kiista Ruot-
sin kanssa on hänen mukaansa
myös edelleen auki, vaikka uhkauksia uusista vastatoimista
Turkki ei ole esittänyt. Hänen mukaansa uusia työpaikkoja tulee viitisensataa.
? Etelä-Karjalaa avittaa myös
Lappeenrannan lentokentän
toiminnan virkistyminen. 2010 Rekijoki
Kaipauksella muistaen
Markku
Sanna-Mari perheineen
sisar ja veljet perheineen
muut sukulaiset ja ystävät
Taas valo viiltää taivaanrantaa,
se päivän yöstä erottaa.
On tullut aika pois se antaa,
jota niin paljon rakastaa.
o.s. 3.1.1940 Perniössä
k
Koot 36?41.
SÄÄSTÄ 37 %
5.-
kpl/nippu
Blue
Miesten
ALUSHOUSUT
Puuvillaelastaania.
Koot S?XXL.
SALO
Hämeentie 24?30, puh. maaliskuuta 2010
TARJOUKSET
VOIMASSA SU
21.3.2010 ASTI.
Ellei toisin mainita.
Ei jälleenmyyjille.
a
i
s
m
i
m
i
m
t
a
t
t tarjouk
u
m
m
a
set su 14.3.
M
TARJOUS
VOIMASSA
VAIN
SU 14.3.
ERÄ
Ahma
TISKIKONE
Energialuokka A, pesutulosluokka A, kuivaustulosluokka
B. Pixel Plus HD
-kuvankäsittelytekniikka takaa uskomattoman yksityiskohtaisen, luonnollisen ja
todentuntuisen kuvan. Tilaa 12 hengen astiastolle.
Elektroninen ohjelmakoneisto,
2 ohjelmaa, suomenkielinen
ohjauspaneeli, teräsallas,
vedenkulutus 15 l/ohjelma.
Sisältää kansilevyn, jonka arvo
erikseen ostettuna 40 euroa.
Mitat 82,5?87 x 59,5 x 55 cm.
Takuu 2 vuotta. Resoluutio 1920 x
1080, kuvankirkkaus 500 cd/ m2, dynaaminen kontrasti 50 000:1. Tarrallisissa kävelykengissä tilava lesti, väri musta.
Nauhallisissa kävelykengissä värit
musta ja valkoinen. näyttö sekä
videokuvaustoiminto.
Kameran mukana
K A U PA N
tehoakku sekä pikaPÄ Ä L L E
laturi. SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 14. Takuu 2 vuotta.
2
-150 ?
649.Hinta ilman K-Plussa-korttia
799,00
15.pari
(24,90)
Naisten
KÄVELYKENGÄT
Kaksi mallia. koko 50 cm
kpl
(69,90)
Benetton
VETOLAUKKU
Värit musta ja lime.
Koot 50 cm, 60 cm ja 70 cm.
SÄÄSTÄ 49 %
7
ERÄ
65
Arabian ja Iittalan
RUOKALAUTASIA -30%
Tarjous koskee Arctica-, Runo- ja Kokosarjan ruokalautasia, sinisiä ja mustia
Teema-sarjan ruokalautasia sekä Muumikulhoja 15 cm (ei Muumi Seikkailu -kulhoa).
Esim. Suomen- ja
kameran ostajalle
ruotsinkieliset valikot.
MicroSD- ja xD-kortti- KAMERALAUKKU
(arvo 20,00)
paikka. PC-tulon ansiosta
televisiota voi käyttää myös PC-näyttönä.
Kattavat liitännät m. 020 720 3700,
MA?PE 8?21, LA 8?18, SU 12?18.
Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 8,21 snt/puh + 6,9 snt/min (sis alv 22%), matkapuhelimesta 8,21 snt/puh + 16,9 snt/min (sis alv 22%).
www.k-citymarket.fi
Näyttävä design ja hyvät ominaisuudet. kuvan
Teema
MATALA LAUTANEN 26 cm, sininen
Hinta ilman K-Plussa-korttia
10,95/kpl
42?
Philips 42PFL5604H
TERÄVÄPIIRTOTELEVISIO 42?
Kaapeli- ja antenniverkon digivirittimet
sekä MPEG4-viritin kaapeliverkon teräväpiirtolähetyksiä varten. Koot 36?41.
-50 %
kpl
ERÄ
Marimekon
LOKKI-PYYHKEITÄ
Värit valkoinen/harmaa, punainen/
pinkki ja sininen.
Esim.
Marimekko
KÄSIPYYHE 2 KPL, 50 x 70 cm
SÄÄSTÄ 39 %
11
95
Hinta ilman K-Plussa-korttia
11,95/kpl
Olympus FE-4010 tai X-920
KAMERA
3
-80 ?
99.-
Hinta ilman K-Plussa-korttia
179,00
25.-
nippu
(7,95)
(39,90)
Naisten
KÄVELYKENGÄT
Väri musta. Takuu 2 vuotta.
Lisätiedot www.kesko.fi/
Vastuullisuus
SÄÄSTÄ 37 %
7. Laajakulmainen 4 x zoom
-optiikka (26,3?105 mm) mahdollistaa hyvät kuvat läheltä ja kaukaa.
Taidesuodattimilla voit tehdä
kuviin erilaisia efektejä suoraan
kamerassa. 3 x HDMI, USBliitäntä, CI+. 12 megapikseliä
ja suuri 2,7. Muista myös
Turva-allas tiskikoneen alle
24,90 ?
TARJOUS
VOIMASSA
VAIN SU 14.3.
Rajoitus
3 pkt/
asiakas
Libero
TEIPPI- JA HOUSUVAIPAT
-100 ?
Säästöpakkauksissa.
0,13?0,26/kpl
Lassie
Lasten
3
ULKOILUPUKU
Eri värejä.
Koot 92?134 cm.
249.- 45.-
27.-
pkt
tuote
(69,00)
Hinta ilman K-Plussa-korttia
Hinta ilman K-Plussa-korttia
SÄÄSTÄ 34 %
349,00
-30%
12,90/pkt
-21%
219.-
ERÄ
Xbox Elite 120 Gb
PELIKONSOLI +
4 PELIÄ
Sisältää pelit Pure, Lego
Batman, Lego Indiana Jones ja
Kung Fu Panda.
Hinta ilman K-Plussa-korttia
278,00
-30 %
35.-
Esim
8
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 14. maaliskuuta 2010
Kevättä Salon seudulla
Salon golfkentälle on levitetty hiekkaa, jotta lumi sulaisi nopeammin.
Marko Mattila
16.3.2004
Naarjärven rantaa Kiskossa on raivattu uimakelpoiseksi.
Esko Keski-Vähälä
17.3.2003
Hän näyttää olevan aika
kovapäinen tyyppi, kun jatkaa
vaan laittomasti toimintaansa,
sanoo viestintäpäällikkö Tarja
Tamminen Valvirasta.
Potilaita
riitti
Syyttäjä Torkkelin mukaan
hammaslääkäri on selittänyt
toimintaansa aiemmin oikeudessa sillä, että hän on hoitanut vain muutamia vanhoja
asiakassuhteitaan. Yleisö
poistuu ulkoilmasta sisätiloihin nauttimaan makkaraa.
Esitys on viimeinen tältä
osin, mutta se nähdään vielä
vuonna 2011 Euroopan kulttuuripääkaupungissa Turussa.
Jo miljoona
vakuutuslaskua,
joita on maksettu
OP-bonuksilla.
Totta se on - miljoonaa Pohjolan vakuutuslaskua on
maksettu OP-bonuksilla, joita kertyy pankkiasioinnista.
Ja jo 200 000 asiakasta on saanut viiden tähden laskuja,
jotka on kuitattu kokonaan OP-bonuksilla. Rahoitusta projekti on saanut Svenska Kulturfondenilta,
Konstsamfundetilta sekä Kemiönsaaren kunnalta, sanoo
Garner.
Esitys alkaa lasten tekemällä
lyhyellä varjoteatteriesityksellä, jossa Mjösundin suomenkielisen alakoulun 29 lasta
ovat olleet ahkerasti mukana
viime vuoden lopusta.
. Toinen on kosittava
kakadu-papukaijanukke, jota
korskea, mutta paljon pienempi varislintu kosiskelee lintukumppanikseen.
Tulitaideteoksena oleva fenix-lintu roihuaa hienosti hienoisessa pakkassäässä. Naistentautien vastuuyksikön johtaja
Kari Nieminen Tampereen
yliopistollisesta sairaalasta
kertoo, että abortin tavallisin
syy on nuorten elämäntilan-
teiden epävarmuus tai vaikeus. Lapset ovat omaksuneet
helposti teatterin tekemisen,
sanoo Donner-Spitz, jonka mukaan Mjösundin kyläseura on
myös ollut aktiivinen valmistaen koulurakennuksen muotoisen suuren lyhdyn.
Näytelmään osallistuu myös
yleisö, joka kuljettaa paperilyhtyjä samalla, kun esityspaikka siirtyy koulun pihalla.
Mielenkiintoisimpia ovat jättinuket, joista toinen on vihreä,
kuusimetrinen metsänvaltias,
jota yleisö seuraa lyhtyineen
kuin Brasilian sambakarnevaalissa. Keväisin esitettävä näytelmä pohjautuu uskomukseen,
että kevät ei tule, ellei näy-
telmää tehdä, selvitti valon ja
pimeyden taistelua kuvaavan
näytelmän apuohjaajan tehtäviä hoitanut työpajavastaava
Mira Donner-Spitz.
Näytelmän tarinan kirjoittaja, ohjaaja ja tuottaja on Julian Garner, joka myös itse osallistuu esitykseen, kun teatteri
siirtyy ulkona paikasta toiseen. Tuomiot ovat vuosilta
2006 ja 2009.
Valviran mukaan miehestä
on tullut viranomaisille useita
kanteluita. Mene osoitteeseen
op.?/bonuslaskuri ja tarkista paljonko sinä saisit bonusta.
Kun haluat säästää aikaa ja rahaa, keskitä pankki- ja
vakuutusasiasi Osuuspankkiin.
OP-bonuksia saa sellainen Osuuspankin omistajajäsen tai Helsingin OP:n asiakas,
jonka oma tai perh
perheen yhteinen pankkiasiointi on vähintään 5 000 euroa.
9. Mies ei halunnut kommentoida tapaustaan STT:lle.
deryhmä Fiskarsissa, Raaseporissa.
Sen perustivat vuonna 2004
englantilaissyntyinen ohjaaja
Julian Garner ja hänen vaimonsa, kuvataiteilija Hanne
Horte, joka vastaa näytelmän
pukusuunnittelusta sekä visuaalisesta ilmeestä.
. Pirkanmaalaisista naisista 1079 päätyi keskeyttämään raskautensa, mikä on lähes 30 prosenttia
enemmän kuin vuotta aiemmin.
Luvut on poimittu Pirkanmaan sairaanhoitopiirin ja
Hatanpään sairaalan omista
tilastoista. SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 14. Hygieniapuutteita ei ole korjattu
huomautuksista huolimatta.
Valviran mukaan iäkäs mies
ei enää hallinnut töitään kuten
pitäisi.
Häntä on vaadittu hankkimaan täydennyskoulutusta,
mutta osa opinnoista on tekemättä. Lisäksi hänen vastaanotollaan on havaittu vakavia puutteita hygieniassa.
Syyttäjän mukaan esimerkiksi hammaslääkärin työvälineitä on säilytetty epäasiallisesti
muiden tavaroiden seassa. Vain pieni osa aborteista
perustellaan lähetteissä sikiön tai naisen lääketieteellisillä syillä.
Raskauden keskeytyksen
taustalta voi löytyä esimerkiksi työttömyys, hankala vaihe
opiskelussa, tuore työpaikka
tai se, ettei perheellä ole varaa
uuteen lapseen.(STT)
Hammaslääkäriltä
vietiin lupa . Englantilaiseen traditioon pohjautuvaa liikkuvaa
teatteria toi CulturaMobila
Kemiönsaaren Mjösundin koulun pihalle, jossa pimeys sai
väistyä kevään tieltä.
CulturaMobila on yhteisötai-
Varjoteatterin pimeyden valtiaat.
Pirkanmaalla
poikkeuksellisen
paljon abortteja
Kasvua edelliseen vuoteen liki 30 prosenttia
Pirkanmaalla tehtiin viime
vuonna poikkeuksellisen paljon raskaudenkeskeytyksiä,
kirjoittaa Aamulehti. Torkkelin
mukaan oikeudessa kuullaan
ensi viikolla kuitenkin todistajia, jotka kertovat potilaita tulleen ja menneen ja uusia ajanvarauksia otetun vastaan.
? Ei se niin pientä toimintaa
ole minusta ollut, että hän vain
tuttaviaan ja särkypotilaita
auttelee, sanoo Torkkel.
Hammaslääkärin vastaanotto
löytyy edelleen puhelinluettelosta. maaliskuuta 2010
Uutiset
Kevään kosinta saa pimeyden väistymään
Kuvat: SSS/Minna Määttänen
Fenix-lintu palaa. jatkoi
sitkeästi töitä
Syyttäjä vaatii miehelle vankeutta
STT | PIIA LEINO
Omaa vastaanottoaan pyörittävä hammaslääkäri on jatkanut
Hämeenlinnassa sitkeästi töitään, vaikka hänet on tuomittu
oikeudessa jo kahteen otteeseen luvattomasta ammatin
harjoittamisesta.
Sosiaali- ja terveysalan lupaja valvontaviraston Valviran
mukaan mieheltä vietiin hammaslääkärin oikeudet viime
vuoden toukokuussa.
Kihlakunnansyyttäjä Matti
Torkkel vaatii miehelle vankeusrangaistusta ensi maanantaina Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa.
Syyttäjän mukaan rangaistusvaatimus on tuntuva, koska
aiemmat tuomiot eivät ole estäneet luvattoman toiminnan jatkamista. Tulitaideteos herätti ihastusta talvisäässä.
Varislintu kosii komeaa kakadua, joka on jo valmiiksi raskaanakin. Musiikista vastaa Ari
Viitanen Karjaan lukiosta.
. Takana mahtava metsänvaltiasnukke seuraa tilannetta Mjösundin koulun pihalla.
Ulkoilma- ja varjoteatteria
Mjösundin koulun pihalla
SSS | SEIJA JÄRVINEN
seija.jarvinen@sss.fi
Kevään houkutteleminen esiin
vaatii monenlaisia poppakonsteja. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ei ole vielä julkistanut omia tilastojaan.
Aborttien lisäys on poikkeuksellisen suuri. Mies laillistettiin ammattiinsa jo vuonna 1973.
Tiettävästi miehen jäljiltä ei
ole vakavia hoitovirheitä, mutta puutteellista työn jälki on
ollut.
? Hän on tehnyt virheitä, joita hyvä hammaslääkäri ei tekisi
Korvaukseksi hän oli laittanut lompakkoon 1 000 kruunun setelin. Turvallisuusjoukkoja vastaan suunnatussa iskussa kuoli ainakin 11 ihmistä ja yli 30
haavoittui.
Talebanit uhkaavat jatkaa
hyökkäyksiään.
? Miehemme tekivät tämän
iskun ja uusia iskuja on tulossa ympäri maata, koska Pakistanista on tullut Yhdysvaltain
siirtomaa, liikkeen edustaja
sanoi.
Asevoimat karkotti talebanit
ja al-Qaidan taistelijat Swatin
laaksosta viime vuonna. Armeija julisti laakson turvalliseksi, ja suuri osa taisteluja paenneista kahdesta miljoonasta
ihmisestä palasi koteihinsa.
Viranomaisten mukaan vastarintaa jatkavat ?pienet taistelijaryhmät. Rakennuksia ei
aiota vallata.
Helsingin tytöstä tuli
päätoimittaja mantereen portille
Heidi Avellan löysi
paikkansa Ruotsin
politiikan asiantuntijana
Pakistanissa tehdyissä itsemurhaiskuissa on kuollut kymmeniä ihmisiä.
Myös loukkaantuneita on useita.
kaiuttimista musiikkia.
Mielenosoittajien edustajat
laskivat, että marsseille olisi
tulossa lähes 600 000 ihmistä.
Hallituksen arvio oli 70 000.
Mielenosoittajat sanovat pysyvänsä pääkaupungissa ainakin viikon. Lopullisten tulosten on määrä valmistua ensi viikon lopulla.
(STT?Reuters?AFP)
Oppositio osoitti
mieltä Berlusconia
vastaan
ROOMA | STT?DPA
Kymmenettuhannet italialaiset osoittivat lauantaina Roomassa mieltään pääministeri
Silvio Berlusconia ja hänen
liittolaisiaan vastaan.
Mielenosoittajien mukaan
Berlusconin kannattajat saavat esiintyä paikallisvaalien
listoilla, vaikka heidän ehdokasilmoitustaan ei jätetty ajoissa
vaalilautakunnalle.
Berlusconin puolue myöhäs-
tyi ehdokasilmoituksessaan
Rooman maakunnassa. Se syyttää Thaksinia
korruptiosta ja epälojaalisuudesta kuningasta kohtaan.
Punapaidat moittivat puolestaan hallitusta pelon lietsomisesta.
? Hallitus yrittää luoda pelkoa toistamalla, että pommeja
tulee olemaan siellä tai täällä.
Se haluaa pelotella mielenosoittajia pysymään poissa, sanoi eräs opposition edustaja.
Punapaidat ovat vakuuttaneet osoittavansa mieltä väkivallattomasti. Mukaan lähtee mielikuva naisesta,
joka on löytänyt rakastamansa
työn . Serbian poliisi on pidättänyt yhdeksän ihmistä, joita epäillään sotarikoksista Kosovossa vuonna 1999.
Asiasta kertovat sotarikoksia käsittelevän syyttäjänviraston
lähteet uutistoimisto AFP:lle.
Osa epäillyistä on kuulunut serbialaisiin puolisotilaallisiin
Cakali-joukkoihin. Paikallisvaalit pidetään tämän kuun
lopulla.
Suurimman oppositiopuolueen Demokraattisen puolueen
johtaja Pierluigi Bersani kehotti oppositiota yhdistämään
voimansa Berlusconia vastaan.
Järjestäjien mukaan protesteihin osallistui 200 000
ihmistä. Matkustajia on kehotettu tulemaan
lähtöselvitykseen kolme neljä
tuntia ennen lentoa.
Kymmenet maat ovat anta-
neet kansalaisilleen matkustusvaroituksia mielenosoitusten
vuoksi. Toiset antavat
kunnian puhelimen keksimisestä Charles Darwinille.
Yksi kahdestakymmenestä
koululaisesta oli sitä mieltä,
että Star Wars -elokuvan Luke Skywalker tai avaruusmatkoja kauppaava miljardööri
Richard Branson oli ensimmäinen ihminen, joka on käynyt Kuun pinnalla.
Noin 60 prosenttia haastatelluista lapsista uskoi Newtonin
keksineen tulen.
OnePoll-mielipidemittauslaitoksen tekemään tutkimukseen
osallistui tuhat brittikoululaista maaliskuun alussa.
Suuri osa kreikkalaisista
hillitsisi lakkoilua
Malmöstä kasvoi
mantereen jatke
ATEENA | STT?Reuters
? Tämä sijainti on kieltämättä
huono, Avellan sanoo katsellessaan ulos lehden pääkonttorista Malmön keskustan reunamilla.
? Silloin kun tämä rakennettiin 1960-luvulla Sydsvens-
Kreikkalaisten enemmistö
näyttää hyväksyvän hallituksen leikkauslistat, selviää
lauantaina julkaistusta kyselystä.
Hieman yli 50 prosenttia vastaajista arvioi, että säästöt ovat
Onni-koira on tullut sinuiksi Sydsvenskan-lehden politiikan päätoimittajan Heidi Avellanin työhuoneen sohvan
kanssa. Olen kuitenkin oppinut kuuntelemaan
enemmän, ja varsinkin johtajana olen oppinut ottamaan
muita paremmin mukaan päätöksentekoprosessiin.
Mutta kaipaa Avellan Suomesta myös jotain, kuten nyt
esimerkiksi Kouvolan lakritsaa
ja suomalaista henkilövaalia.
STT/Taneli Männikkö
KARLSKRONA. (STT?TT)
Kymmeniä kuoli
padon murruttua
Kazakstanissa
ALMATY. Vahvistettu uhrimäärä
on kasvanut päivä päivältä.
Pääkaupungista Almatysta pohjoiseen sijaitsevasta
Kyzyl-Agashin kylästä evakuoitiin tuhat asukasta. Postin
mukana saapui lompakko ja nimetön
kirje, jossa varas selitti tekoon.
Hän oli aikoinaan löytänyt lompakon
juhlista ja ottanut sen mukaansa. Maan hallitus arvioi, että suurmielenosoitukseen osallistuu 70 000 mielenosoittajaa.
Punapaidat saapuivat kaupunkiin
Thaimaa varautuu
suurmielenosoitukseen
BANGKOK | STT?AFP?Reuters
Kymmenettuhannet sotilaat ja
poliisit on komennettu vartioimaan Thaimaan pääkaupunkia
Bangkokia. Elokuvatyyliin
tehdyn ryöstön saalis oli miltei neljännesmiljoona euroa.
(STT?AFP)
Ruotsalaislaiva lähti
merirosvojahtiin
Punapaidoiksi kutsuttuja mielenosoittajia virtasi maaseudulta Bangkokiin lauantaina. Entisen pääministerin Thaksin Shinawatran
kannattajat aikovat näyttää
voimansa sunnuntaina suuressa mielenosoituksessa.
Hallitus on varoitellut sabotaasien ja jopa pommien mahdollisuudesta.
? Olemme tehostaneet turvatoimia avainalueilla, joista
saattaisi tulla kohteita, sanoi
hallituksen edustaja eversti
Sansern Kaewkamnerd lauantaina.
Hallintorakennusten ja kanLehtikuva/AFP Photo/Aamir Qureshi
sainvälisen päälentokentän
vartiointia lisättiin.
Viranomaiset haluavat estää
reilun vuoden takaiset tapahtumat, kun Thaksinin vastustajat saartoivat lentokentän yli
viikoksi. Lompakkovaras on palauttanut ryöstösaaliinsa Ruotsissa 40 vuoden jälkeen.
Vansbron poliisiasemalle ilmaantui
perjantaina melkoinen yllätys. Alueelle on lähdössä lisäksi kaksi
ruotsalaista helikopteria.
Operaation esikunnassa Britanniassa on myös kaksi suomalaista sotilasta. Kotikeittiön pöydällä on tietokone yleensä auki.
Tiikeri ei pääse raidoistaan
edes vapaalla.
? Ei se minua lopulta haittaa.
Tässä työssä on hyvä olla uutisnörtti, ja minua ihan oikeasti
kiinnostaa uutisten seuraaminen. Tulijat heiluttelivat
punaisia lippuja ja huudattivat
MALMÖ | STT?TANELI MÄNNIKKÖ
Pakistanin
Taleban-liike
kasvaa
PESHAWAR | STT?AFP?Reuters
Pommi-iskujen lisääntyminen
Pakistanissa herättää pelkoa,
että talebanit ja al-Qaida ovat
ryhmittyneet uuteen suurhyökkäykseen. Siitä se ei
kuulemma liikahda ?ellei joku
syö banaania?.
kania varten, ajateltiin, että
kaupunki alkaa kasvaa vähitellen yhteen Lundin kanssa.
Silloin ei osattu aavistaa, että
kaupunki lähteekin joskus kehittymään toiseen suuntaan,
Avellan toteaa viitaten Juutinrauman siltaan ja sen takana
häämöttävään Kööpenhaminaan.
Mantereen läheisyys näkyy myös uusia tiloja etsivän
Sydsvenskanin työssä.
? Meillä on hieman erilainen
perspektiivi kuin Tukholman
lehdillä. Sitä on jännittävä
seurata. Tuloksia saatiin
Bagdadista, mutta laskenta
oli kesken kahdessa muussa
suuressa kaupungissa Basrassa ja Mosulissa. Emme valvo niinkään
pääkaupungin tapahtumia.
Meidän pääkaupunki täällä on
Kööpenhamina, ja katse kohdistetaan enemmän mantereelle.
Avellanin mukaan Malmö on
muuttunut täysin sillan valmistuttua. Kahdessa
itsemurharäjäytyksessä sai
surmansa lähes 60 ihmistä ja
kymmeniä haavoittui.
Lauantaina räjähti Swatin
laaksossa Luoteis-Pakistanissa. Muuten lompakon sisältö oli koskematta.
Alkuperäinen omistaja on jo kuollut,
mutta Vansbron poliisi on luvannut
toimittaa lompakon hänen sukulaisilleen, kirjoittaa Dala-Demokraten-lehti.
(STT?TT)
Lehtikuva/AFP Photo/Pornchai Kittiwongsa
Kosovon sodan sotarikoksista
epäiltyjä kiinni
BELGRAD. Lompakossa oli tuolloin 50 kruunun setelin,
jonka siepattuaan varas oli kätkenyt rahamassin varmaan paikkaan ja sittemmin unohtanut koko jutun.
Äskettäin ryöstösaalis kuitenkin löytyi
ja pitkäkyntinen halusi korjata tekonsa.
Kirjeessä hän pahoitteli ja katui teko-
aan. Malmö on muuttunut
teollisuuskaupungista kymmenessä vuodessa täysin toisenlaiseksi. Hänen
mukaansa suomalainen suoraviivaisempi päätöksentekomalli on kuitenkin lähempänä
luonnetta.
? Olen aika levoton ihminen
ja haluan muutosta. Avellan pitää rajun muutoksen nähnyttä kotikaupunkiaan Malmötä jännittävänä työmaana.
oikeansuuntaisia.
Suuren osan mielestä ammattiliittojen ei pitäisi myöskään
vastustaa leikkauksia aggressiivisesti.
Noin 40 prosenttia katsoo,
että ay-liikkeen olisi pyrittävä
yhteiskuntarauhaan, kunnes
kriisi on ohi.. Tarkoitus on pakottaa pääministeri Abhisit Vejjajivan järjestämään vaalit.
Punapaidat ovat pääosin köyhää maaseutuväestöä. Kuningattaren keksijänlahjoihin uskoo
yksi kymmenestä Britanniassa
tehtyyn tutkimukseen osallistuneista 9- ja 10-vuotiaista
koululaisista, kertoo BBC verkkosivuillaan. Täällä on enemmän
uskoa tulevaisuuteen ja nopeampaan muutokseen kuin esimerkiksi Tukholmassa.
Parinkymmenen Ruotsissa
vietetyn vuoden jälkeen Avellan ei sano ?ruotsalaistuneensa liikaa?, vaikka myöntää
oppineensa jotain esimerkiksi
kokouskulttuurista. (STT?AFP)
Lyhyet
Saksan poliisi
pidätti pokeriturnausryöstöstä
epäillyn
BERLIINI. Ruotsin merivoimien Carlskrona-alus lähti
lauantaina merirosvojahtiin
Somalian rannikolle. EUoperaation komentovastuu
siirtyy Italialta Ruotsille ensi
kuun puolivälissä.
EU:lla on Adeninlahdella
7?10 sotalaivaa ja viisi lentokonetta. Rooman lisäksi mielenosoituksia oli Milanossa ja
Bolognassa.
Brittikoululaiset:
Kuningatar
keksi puhelimen
LONTOO | STT
Brittikoululaiset uskovat, että kuningatar Elisabet II on
keksinyt puhelimen. mutta Taleban-liike on kutakuinkin kukistettu
Swatin laaksossa.
? Swatissa ja muualla heimoalueilla talebanit on lyöty. Politiikan päätoimittajana
ei muuten pärjäisikään.
Ansaitsemansa huomion saavat kuitenkin myös Avellanin
perhe ja Onni-koira, joka lämpimän alkutervehdyksen jälkeen
hakee tyytyväisenä paikkansa
työhuoneen sohvalta. Työpäivän päätteeksi
Avellan tunnustaakin jatkavansa töitä. Tulva mursi padon, ja sen jälkeen vesi syöksyi kylään.
Turma sattui jo keskiviikkona. 10
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 14. Kazakstanissa ainakin 35 ihmistä kuoli tulvan
haudattua alleen kylän. Mottiin jäi yli 200 000
turistia.
Tällä kertaa Bangkokin kansainvälisen päälentokentän
edustajat vakuuttavat varautuneensa häiriöihin. Poliisi
ei kertonut miehestä sen tarkempia tietoja.
Berliner Morgenpost -lehden tietojen mukaan mies
on arabitaustainen ja hän on
jo aiemmin istunut tuomion
aseellisesta kasinoryöstöstä.
Naamioituneet aseistautuneet ryöstäjät anastivat viikko sitten Berliinissä pelatun
suuren pokeriturnauksen
voittorahoja. Tulva tuhosi satoja taloja.
Presidentti Nursultan Nazarbajev vaati lauantaina
viranomaisilta perusteellista selvitystä tapahtuneesta.
Hänen mukaansa asukkaita
ei varoitettu ennakkoon, mikä oli rikollista.(STT?Reuters?AFP)
Irakin hallituskamppailu
herättää pelkoa
BAGDAD. Tällä viikolla
on räjähtänyt ainakin kuusi
pommia.
Yksi verisimmistä iskuista
tehtiin perjantaina Pakistanin
toiseksi suurimmassa kaupungissa Lahoressa. He syyttävät nykyistä hallitusta elitistiseksi ja sotilaiden tukemaksi.
Keltapaitoina tunnetun vastapuolen tukialuetta on pääkau-
Vieras ei poistu Sydsvenskanlehden Heidi Avellanin työhuoneesta tyhjin käsin. Saksan poliisi kertoo pidättäneensä miehen,
jonka epäillään osallistuneen
pokeriturnausryöstöön viikko sitten.
Poliisin mukaan miestä
epäillään ?vahvasti. Joukkojen päätehtävänä on turvata elintarvikeja muita avustuskuljetuksia
Somaliaan.
Carlskronan tukikohta on
Djiboutissa, mutta alus partioi enimmäkseen merellä.
Ruotsi johtaa Atalanta-operaatiota neljä kuukautta 14.
huhtikuuta lähtien. Hyvä esimerkki on
Malmön länsisatama, josta on
kasvanut uusi elävä kaupunginosa korkeakouluineen ja
mediayrityksineen.
Räjähdysmäinen muutos ja
Tanskan läheisyys on tehnyt
koko alueesta mielenkiintoisen
myös työmielessä.
? Meillä on yhteiset työmarkkinat, yhteisiä yrityksiä, ja
alamme saada myös yhteistä
kulttuuria. Myös Suomen ulkoministeriö kehottaa matkailijoita
seuraamaan tiedotusvälineitä
ja välttämään mielenosoittajien kokoontumispaikkoja.
Mielenosoittajien
tavoitteena vaalit
Punapaidoiksi kutsuttuja mielenosoittajia virtasi maaseudulta Bangkokiin avolavapakettiautoilla. yhdeksi
neljästä ryöstäjästä. Irakin nykyinen pääministeri Nuri al-Maliki ja
entinen pääministeri Ijad
Allawi kamppailevat vallasta. 40 vuoden jälkeen
VANSBRO. maaliskuuta 2010
Ulkomaat
Vinkkaa
juttu!
n toimitus@sss.fi
(02) 7702 314
Varastettu lompakko löytyi . Mutta ympäri maata on yhä jäljellä
yksittäisiä taistelijaryhmiä,
turvallisuusasiantuntija Mehmood Shah sanoi.
punki. Alustavien vaalitulosten
mukaan Malikin puolue on
suurin, mutta hänen vastustajansa aikovat liittoutua
keskenään.
Viikon takaisten vaalien äänistä oli laskettu vasta noin
20 prosenttia lauantaihin
mennessä. ja kenties kourallinen
labradorinnoutajan karvoja.
Etelä-Ruotsin suurimman
päivälehden politiikan päätoimittajan pesti vaatii uppoutumista
Ellei sitten
huono-onninen kalamies ole kairannut
itseään jalkaan.
Ensimmäiset reiät tehdään aikaisempien pilkkijöiden reikien viereen. Silmät
painuvat väkisin kiinni ja meinaan nukahtaa pilkkijakkaralle. Kanahaukan
esiintulo saa varikset rääkymään äänekkäästi.
Ajatukset pyörivät ensin päässä, mutta raitis ulkoilma alkaa väsyttää. Iltapäiväksi on luvattu
lumisadetta, mutta lähdemme silti
matkaan.
Yhdet pässin pökkimät, yhdet
peruspitkikset, verkkahousut,
toppahousut, poolopusero,
villapaita, teddyfleecetakki, toppatakki, kaulaliina,
pörrösukat, villasukat, goretex-kengät, villapipo ja kahdet
villahanskat. Pilkkireissu oli kieltämättä mukavaa
vaihtelua toimituksessa istumiseen,
mutta mikään mieltä räjäyttävä kokemus se ei ollut. Onneksi sohjokauha tuli mukaan, hyistä lumisohjoa ei ole mukava noukkia avannosta paljain käsin.
Luultavasti karamellivärillä värjätty,
jo hieman kohmeessa oleva kärpäsentoukka sujahtaa koukkuun helposti.
Pilkki avantoon ja kalastamisen autuus
voi alkaa.
Pilkin nykäisy on tarkkaa hommaa.
Saan kuulla, että nykimisen tarkoituksena on herättää kalojen huomio. Aurinko ei paista, mutta
pakkasta on vain muutama aste ja
tuuli heikkoa. Jää on kuitenkin useiden
kymmenien senttien paksuista. Varmaa aika iso.
? Meillä ei muuten ole sahaa mukana,
jos koukkuun sattuu tarttumaan niin iso
kala, ettei se mahdu reiästä ulos.
? Ei taida olla pelkoa, että sahaa tarvittaisiin!
Yksi pilkkiretken kohokohdista on
saaliin lisäksi eväiden syöminen. Hän on
varmasti aivan oikeassa.
11. Olen onkinut vuosia sitten mökillä laiturin nokasta ja osaan laittaa kastemadon kirkumatta koukkuun. Paikallaan istuminen ja
omien ajatusten äärellä oleminen tekee
kuitenkin varmasti jokaiselle hyvää, varsinkin kun sen tekee raittiissa ulkoilmassa.
Kuvaajan toteaa pilkkimisen olevan
?laatuaikaa itsensä kanssa?. Eiköhän näillä yksi pilkkireissu selvitä.
Tarvittavat pilkkivälineet saadaan
kokoon vaivattomasti: pilkkivavat
tulevat kuvaajalta, kaira ja sohjo-
kauha urheilutoimitukselta. Nyt ymmärrän
hyvin, miksi istuallaan nukkumista, jossa pää pikkuhiljaa painuu ja notkahtaa
alaspäin, kutsutaan pilkkimiseksi.
Saalis
Teemme lisää reikiä jäähän, sillä pientä
närppimistä lukuun ottamatta saalis antaa odottaa itseään. Olen jo pitkään pohtinut, mikä
ihmisiä kiehtoo pienen avannon tuijottamisessa hyisessä kelissä. Siinä olisi pitänyt
povata 20 gramman saalista.
Pohdimme kuvaajan kanssa,
pitääkö kalastaessa olla hiljaa.
Ainakin näin on meille mo-
lemmille joskus opetettu. Kolmannella kerralla meitä onnistaa. Saaliin saaminen tuntuu hienolta,
vaikka kala ei omasta avannosta noussutkaan.
20 kilon saalista lupaava pystypilkki
pettää meidät. Koko Varsinais-Suomen riistanhoitopiirin
alueellakin ilves on lisääntynyt melkoista vauhtia: määrä lähentelee jo sataa.
Neljästä suurpedosta harvinaisin näky seudulla on ahma, joka kuitenkin voi
täällä vaeltaa suden lisäksi.
SIVU 12
SIVU 13
Reikä jäässä
Teksti: SSS|Katri Henttonen
Kuvat: SSS|Sami Kilpiö
Tuuli puhaltaa merellä. Jäällä hiljaa
nököttäminen tuntuu tyhmältä, joten
juttu luistaa koko ajan.
? Kuinka suuri mahtaa olla suurin pilkillä saatu kala?
? Jaa-a. maaliskuuta 2010
viikonvaihde@sss.fi
n TUOTTAJA
Mikko Kiviluoto (02) 7702 341
Cosa Nostra ja ?Ndrangheta yhä
voimissaan Etelä-Italiassa
Tupsukorvia näkee
Salon seudulla yhä enemmän
Vaikka vaikenemisen laki, omerta, onkin kokenut viime vuosina säröjä,
mafia on yhä valtion vastapooli vallankäytössä sekä Etelä-Italian Calabriassa ja Sisiliassa. Olen ensimmäistä kertaa
elämässäni pilkillä.
Pilkkimisen filosofia on mielenkiintoinen. Järjestöt ovat läsnä kaikkialla.
Tupsukorvaksi nimitettyjä ilveksiä näkee Salon seudulla yhä enemmän, sillä
määrä on kasvanut entisestään. Repussa vielä toinen
villapaita, varasukat, varahanskat ja
ekstrapipo. Jään päälle on noussut vettä, joka litisee ikävästi
kenkien alla. SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 14. Kalastus
ei ole millään tavalla lempiharrastuksiani. Saalistakin on
saatu, sillä lumella on verta. Olen päättänyt ottaa asiasta selvää lähtemällä toimituksen valokuvaajan kanssa päiväksi
pilkille.
Pilkkikeli näyttää aamulla suhteellisen
siedettävältä. Kuvaajalle kalastus on puolestaan rakas harrastus. Kuvaajan koukussa
pyristelee kuin pyristeleekin pieni ahven. Urheilutoimituksen vuosikymmenien ikäinen
kaira iskeytyy helposti jäähän. Tai sitten pakkauksessa oli painovirhe. Alkaa sataa
lunta. Kasvoja nipistelee, kun neulanterävät hiutaleet tulevat vaakatasossa
kohti.
Istun Salon Vuohensaaren edustalla
ikivanhalla punaisella Pori Jazz -retkituolilla ja tuijotan edessäni olevaa pientä avantoa. Calabrian ?Ndranghetan uskotaan olevan entistä rikkaampi
huumekaupan ansiosta, ja Sisilian Cosa Nostra tienaa etenkin urakoinneilla sekä suojelurahoilla. Jäljistä päätellen pilkkijöitä on
kuitenkin ollut paikalla. Miten
ruisleipä ja minttukaakao voivat maistua niin taivaalliselta?
Pilkkiretki lähenee loppuaan ja mietin
edelleen pilkkimisen syvintä olemusta. Vesi avannossa on mustaa.
Välillä nykäisen pilkkiä houkuttelevasti.
Jäällä on hiljaista, vain yksinäinen korppi huutelee välillä läheisen metsän puiden latvojen yläpuolelta. Taidan
herättää nykimiselläni liikaa huomiota,
sillä eväkkäät tuntuvat karttavan pilkkiäni.
Tuijotan edessäni olevaa avantoa herkeämättä. Kaupasta
haetaan vielä jäänaskalit, 20 kilon saalista lupaileva pystypilkki, purkillinen
kirkuvan punaisia kärpäsentoukkia ja
kuvaajalle tarjouksessa olleet villasukat.
Pilkkiminen
Oma kalastushistoriani on lyhyesti selostettu. Edellisestä pilkkireissusta
on hänelläkin tosin jo vuosia aikaa.
Jäällä ei ole muita pilkkijöitä kun saavumme. Piskuinen ahven jää ainoaksi saaliiksi. Retkituolit
ja jalkojen alle tarkoitettu styroksi-levy
löytyvät omasta varastosta
Hyvä.
. Korsnäsin kunta sijaitsee?
A) Ahvenanmaalla
B) Kymenlaaksossa
C) Pohjanmaalla
D) Satakunnassa
6. Heidän on pystyttävä
tappamaan. Hollantilaisia päärynöitä ja puolalaisia omenoita.
. Salon uimahallissahan oli tulipalo. Brusca painoi laukaisinta
ja autot lensivät räjähdyksen
voimasta ilmaan ja hajosivat
pirstaleiksi. Hänhän sanoo olevansa valmis siunaamaan homoliittoja!
. Samoin on mahdotonta
olla tuntematta mafian jäseniä
nimeltä ja ulkonäöltä, Calab-
riassa kasvanut Katya Luca,
25, sanoo STT:n haastattelussa
Roomassa.
? Jos on järjestelmän ulkopuolella, ei näe mafiaa suoraan. Jos
uhkailu ei tehoa, siirrytään
tiukempiin toimenpiteisiin.
Vastoin veristen mafia-aiheisten elokuvien suosituin menetelmä on ?valkoisen haulikon?
menetelmä: uhri katoaa ilman
verijälkiä eikä ruumiista jää
jälkeäkään.
Lopuksi
happokylpyyn
Kunnian mies Giovanni Brusca murhasi palermolaisen tuomarin Giuseppe Falconen vuonna 1992. Jos
hän epäröi velvollisuuden edessä, hän on itse kuollut mies.
Kuka tahansa ei pääse Cosa Nostran jäseneksi
Kaikki eivät voi liittyä mafiaan. ja 4. Sana ?mafioso?
mainitaan ensimmäisen kerran
vasta vuonna 1863 eräässä sisilialaisessa näytelmässä. Nykyisin suositellaan
lyhytpiippuisia aseita ja puolivaippaluoteja. on?
A) Kevätpäiväntasaus
B) Minna Canthin päivä
C) Naistenpäivä
D) Pääsiäispäivä
2. Uunissa ei ole lainkaan luukkua ja
mustuneet tiilet kertovat, että
kun pesää lämmitetään, liekit
nousevat etukautta ylös kohti
savupiippua.
Tuvan takana on pienen pieni
kamari, jonka ikkunasta näkyy
perunamaa ja harmaa liiteri.
Lähdemme tutkimaan pihapiiriä.
. Salon
ka@gmai
elina.hatak
Seudun Sanomat haastatteli heitä 19.12.1976. Hänen miehensä
olivat täyttäneet siltarummun
lähes 400 kilolla räjähteitä.
Hetken kuluttua kolmen auton
saattue lähestyi kyseistä paikkaa. Entä kaivo. jos keskiarvopalkka tulisi nettona eikä siitä
kuluisi senttiäkään elämiseen.
Ei kannata silti lannistua, sillä se ei auta, eikä kateudestakaan ole mitään
hyötyä. Minulle
käy samoin. Espanjalaisia tomaatteja ja norjalaista lohta.
. Juttusarjassa Elina kertoo, kuinka suunnitelmien kävi ja
minkälaisia olivat neljä seuraavaa vuotta Vuorentaan kartanon torppareina.
Kirjoittaja Elina Hatakka on Inkoon Tähtelässä asuva valtiotieteen maisteri,
joka etsi yksinkertaista elämää australialaisen miehensä kanssa 30 vuotta sitten
pienessä torpassa Halikossa.
SSS:ssä julkaistu ilmoitus elokuussa 1976.
meidät takaisin pysäkille, hyvästeli ja sanoi: . Ruotsalaista maitoa ja...
. Hellahuoneen Hajalassa olimme jo
käyneet tarkastamassa; torpanmökin vuoro oli nyt.
Olimme juuri saapuneet Australiasta ja päätyneet Salon seudulle sattuman kauppaa. tulee ymmärtää johdattelevana huomautuksena. Sana
?mafia. vakiintui vieläkin myöhemmin.
Mafia korvaa valtion siellä,
missä valtio loistaa poissaolollaan. Ei ole.
. Cosa Nostra on myös
osallistunut Italian poliittiseen
päätöksentekoon ja onnistunut
huijaamaa rahaa valtiolta ja Euroopan unionilta. Muutamaa päivää
aiemmin Salon Seudun Sanomat
oli julkaissut ilmoituksemme:
Älly ja Patu, vastanaineet, ovat
kortteeria vailla.
Eikä tässä välttämättä etsitä
mitään luksuspaikkaa, vaan
hellahuone tai torpanmökkikin
kelpaa.
Ilmoitus kantoi hedelmää
kahden vastauksen verran. Artikkelissa nuoripari kertoi suunnitelmistaan elää mahdollisimman omavaraisesti. Hänen paljastuksien
avulla alkoi selvitä yksityiskohtia Cosa Nostran toimintatavoista, värväysmenetelmistä
ja rakenteesta.
Vuosikausia näkymättömissä pysytellyt Calabrian mafia
?Ndrangheta on kaikessa hiljaisuudessa kasvanut Italian vaarallisimmaksi rikollisjärjestöksi. Mafia
valvoo julkisten töiden urakkakilpailuja. Mikä vitamiini on
vesiliukoinen?
A) C-vitamiini
B) D-vitamiini
C) E-vitamiini
D) K-vitamiini
Vastaukset
BDBBB AAACA
5. Muussa tapauksessa
hän palakoon kuvan lailla.
Toisten asioihin
ei puututa
Pieni Corleone on ollut vuosikymmenien ajan tärkeä Sisilian mafian,
Cosa Nostran keskus. Terveisiä kaupasta!
. puolivälieräottelut pelataan perjantaina ja
lauantaina Salossa, vastustajana Pielaveden Sampo.
SSS |MIKKO KIVILUOTO
Tappaminen on
viimeinen vaihtoehto
Amerikkalaiset Hollywoodelokuvat massateloituksineen
antavat mafiasta virheellisen
kuvan. Paralympialaisten
Suomen joukkueessa on?
A) 5 urheilijaa
B) 7 urheilijaa
C) 9 urheilijaa
D) 11 urheilijaa
3. Eikä hän ole käynyt armeijaa!
. Liian suulas voi valmistautua happokylpyyn.
Sääntöjensä mukaan Cosa
Nostra suhtautuu paheksuvasti naisseikkailuihin, uhkapeleihin ja rikkauksilla
kerskumisiin. Se
on kuin kuun pimeä puoli: sitä
ei näe, mutta se on olemassa.
?Ndranghetan liikevaihto on
kymmeniä miljardeja euroja.
Se on ainoa todella globaali
mafia, arvioivat ?Ndranghetaasiantuntijat Nicola Gratteri
ja Antonio Nicaso kirjassaan
Fratelli di sangue.
?Ndrangheta keskittyi ennen
suojelurahan keräämiseen ja
sieppauksiin, mutta nyt sen ykkösbisnes on huumeet.
Toisin kuin muut mafiat
?Ndranghetasta on tullut hyvin
vähän pentitoja eli ?katuvia?
. Cosa
Nostra ei järjestönä osallistu
huumekauppaan, vaan sitä käyvät yksittäiset mafiosot ja mafiaperheet omissa nimissään.
Nykyisin Cosa Nostran tuottavimpia aloja on urakointi. Niillä vesi
kulkisi!
Katsoimme innokkaina toisiimme ja nyökkäsimme. Näin alkoi
vasikaksi ryhtyneen mafiapäällikkö Tommaso Buscettan yhteistyö viranomaisten
kanssa.
Palermolainen tuomari Giuseppe Falcone otti riskin ja
astui miinoitetulle maaperälle.
Buscettan paljastukset johtivat
suureen oikeudenkäyntiin, jonka seurauksena lähes 400 mafiosoa sai oikeudessa tuomion.
Muutamaa kuukautta oikeudenkäynnin jälkeen toukokuussa 1992 kunnian mies Giovanni Brusca tarkkaili tilannetta
n n Chopin-spesialisti, pianisti Anne Kauppi juhlistaa mestarisäveltäjän 200-vuotissynttäreitä mittavalla konserttikiertueella, josta salolaiset
musiikinystävät nauttimaa tiistaina kulttuuritalo Kivassa kello 19. Seuraavien neljän
vuoden aikana opettelimme
muokkaamaan maata, kasvattamaan vehnää, leipomaan
leipää, kehräämään villaa. Suu-
Calabrian mafia ulottaa lonkeronsa ympäri maailman
STT | JENNI MERONEN
Ensi viikolla
eräällä kukkulalla, lähellä
Palermon lentokentälle johtavalla tiellä. Valitsitte sitten Mäkisen arkkipiispaksi.
. Niin sanoo.
. Kiipeämme
vaaleanruskeaan Tippa-Rel-
1 B) Vuonna 2004
2 D) 6 Oscar-palkintoa
3 B) 1975
4 B) Kosmonautti
5 B) Joka kolmas
6 A) Jim
7 A) Kevätpäiväntasaus
8 A) 5 urheilijaa
9 C) Pohjanmaalla
10 A) C-vitamiini
4. Maanpetturi!
nnn
. Käsitteille oikea ja
väärä, oikeus ja epäoikeudenmukaisuus ei ole sijaa. Juri Gagarin oli?
A) Astronautti
B) Kosmonautti
C) spationautti
D) Taikonautti
Rotkolan torppa
Nuoripari Elina ja Pat kotitorpan tuvassa. Täydellinen
kunnian miehen aviovaimo on
rakastettava, hienotunteinen,
vähäpuheinen ja täysin omis-
tautunut miehelleen.
Mafian synty ajoittuu
vasta 1800-luvulle
Mafia sai syntynsä sisilialaisilta sitruunatarhoilta perittävistä suojelurahoista 1800-luvun
alkupuolella. ?Mafian vihollinen
numero yksi?, tuomari Falcone
sai surmansa vaimonsa kanssa. Todellisuudessa
suurimmalla osalla mafiosoja
on avioliiton ulkopuolisia suhteita. Sitä ennen mafiapäällikkö Tommaso Buscettan paljastuksien avulla alkoi
selvitä yksityiskohtia Cosa Nostran toimintatavoista.
Perinteisin tapa oli aikoinaan
katkaistu kaksipiippuinen haulikko. Cosa Nostran liittymisrituaali on vanhanaikainen, äärimmäisen vakava asia.
Se velvoittaa valittua henkilöä
koko elämän.
Ehdokas viedään syrjäiseen
paikkaan, jossa vihkimisseremonia järjestetään. Se on levittänyt lonkeronsa
Etelä-Italian saappaankärjestä
ympäri maailman.
Suomalaisetkin heräsivät
?Ndranghetan olemassaoloon
helmikuun lopussa, kun mafian
rahanpesuorganisaation kerrottiin ulottuneen Helsinkiin asti.
1800-luvun lopulla syntynyt
?Ndrangheta ei ole yhtä kuuluisa kuin Napolin Camorra tai
Sisilian Cosa Nostra, mutta sitä
on aliarvioitu. Kun kävelimme takaisin punaiselle tuvalle, keskustelimme jo tulevan vuokraemäntämme kanssa muuttopäivästä.
Anita Armfelt, myöhemmin
kreivittäreksi paljastunut Vuorentaan kartanon emäntä, vei
Maailmalta
metsän laitaan
Elokuussa 1976 itäsuomalainen Elina ja australialainen Pat muuttivat Halikkoon punamultaiseen
l.com
torppaan, jota he ryhtyivät kunnostamaan. Toisin kuin Amerikassa uhkapeli ja
prostituutio eivät kuulu Sisilian
mafian toimintatapoihin. No, mitä ostit?
. Hänen on toteltava
johtajansa antamaa käskyä. Kuva julkaistiin Salon Seudun
Sanomissa 19.12.1976.
täyttää muurattu tulisija. entisiä mafiarikollisia, jotka
ovat alkaneet tehdä yhteistyötä
poliisin kanssa.
Syy löytyy ?Ndranghetan rakenteesta, joka perustuu perhesuhteisiin. Kylän miehet iskevät korttia paikallisessa kuppilassa.
Sisilialainen taipumus sanattomuuteen juontuu menneisyydestä. Kylän kujilla ja kahviloissa ei kuitenkaan näe Hollywoodin raitapukuun ja borsalino-hattuun pukeutuneita mafiosoja. Ehdokkaalle luetaan järjestön säännöt
ja muistutetaan jäsenen velvollisuuksista. Niin teimme.
. Turun Myllysilta
valmistui?
A) Vuonna 1965
B) Vuonna 1975
C) Vuonna 1985
D) Vuonna 1995
9. Cosa Nostra kuittaa tilivelkansa vasta, kun vihollinen on
kuollut.
Tommaso Buscetta oli ensimmäinen mafioso, joka ryhtyi
luopioksi. Missä
se on?
. Se ansaitsee
suurimmat tulonsa huumekaupalla ja suojelurahoilla. murenee
Toisaalta
ASKO LEHTONEN
asko.lehtonen@sss.fi
Lehtikuva/ReutersTony Gentile
Parhaat sanat ovat ne, joita ei
lausuta (sisilialainen sanalasku)
Radikaalisoppa
Hannu Tuominen
. Vaativiin tehtäviin käytetään pitkäpiippuisia
aseita ja räjähteitä: trotyylillä
täytetty auto räjäytetään kauko-ohjauksella.
Vähiten huomiota kiinnittävä
tapa on kuristaminen. Ne
vaihtelevat ironisesta hymystä
kaivinkoneen räjäyttämiseen.
Kommentti ?Teette aivan liikaa
töitä, se on haitaksi terveydellenne. Mies,
suomea taitamaton prosessitekniikan diplomi-insinööri, oli
saanut laborantin paikan salolaisesta firmasta.
Miehen kasvoista näin, että
ajatus paukkupakkasista tai
veden rahtaamisesta ei häntä
huolettanut. Kuristettu uhri
liuotetaan happotynnyrissä, joka tyhjennetään jäteviemäriin
tai paloitellaan sianruuaksi.
Cosa Nostran jäsen, kunnian
mies, ei voi itse päättää tappamisesta. 3. Hyvä.
. . Salolainen Jouko Laxell
aloitti kansanedustajana?
A) Vuonna 2003
B) Vuonna 2004
C) Vuonna 2008
D) Vuonna 2009
7. kysyn. Sodan kaksi perushyvettä ovat voima ja petos.?
Thomas Hobbes
Kruununvasikat ovat raottaneet Sisilian mafian, Cosa
Nostran, salaisuudenverhoa.
Vasta viime vuosina on päästy
selville rikollisjärjestön valtajärjestelmästä ja rituaaleista.
Hollywood-elokuvat mässäilevät julmuudella, mutta se ei ole
mafian itsetarkoitus.
?Varoitan teitä, herra Falcone.
Tämän kuulustelun jälkeen
teistä tulee kuuluisa. Hän oli jo pannut
merkille, että liiterissä oli maitokärryjen näköiset puiset rattaat ja vesikelkka. Heti kun
katsoin teitä molempia silmiin,
tiesin että teihin voin luottaa.
Niin alkoi seikkailu nimeltä ?Yksinkertaista elämää et-
simässä?. EU-komission
lausunnon mukaan huijausten
lukumäärä on Sisiliassa moninkertainen verrattuna Euroopan
keskitasoon.
Lähteet: Cosa Nostra, Sisilian
mafian historia, John Dickie.
Cosa Nostra, Tuomari ja kunnian miehet, Marcelle Padovani
ITALIA
Adrianmeri
Korsika
Rooma
Napoli
Sardinia
Tyrrhenanmeri
Calabria
Sisilia
250 km
Catanzaro
Reggio
STT
STT
Tietokilpailu
Tietokilpailut.com
1. Kyllä te sopan keititte. Ja
ihmettelimme länsisuomalaista
elämänmenoa.. Se on perintöä ajalta, jolloin sisilialaiset joutuvat
puolustautumaan valloittajilta.
Tähän historian synnyttämään
epäluuloon perustuu mafiosojen epäilys kaikkia muita
kohtaan. Kauppi
tuntee Frédéric Chopininsa hyvin, sillä hän levytti jo 1999 kaikki Copinin
etydit.
n n Jatkuuko Piivolleyn taival miesten lentopalloliigassa kohti mestaruuskamppailuja. The Hurt Locker -elokuva
sai?
A) 0 Oscar-palkintoa
B) 2 Oscar-palkintoa
C) 4 Oscar-palkintoa
D) 6 Oscar-palkintoa
8. Suostuisiko
Australian suurkaupungissa
varttunut, lämpimään ilmastoon ja kaikkiin mukavuuksiin
tottunut mies asumaan mökissä, joka lämmitetään puilla ja
jonne vesi pitää kantaa satojen
metrien päästä. Kun kokelaan
halukkuus on varmistettu, hän
Hannu Tuominen
valitsee läsnä olevista kunnian miehistä itselleen kummisedän, padrinon. Brusca pidätettiin neljä vuotta myöhemmin. Mafiaan synnytään
tai siihen liitytään avioliiton
kautta, ja mukana ollaan kuolemaan asti.
rimmalla osalla suojelurahoista
ostetaan tuomareita, poliiseja,
lehtimiehiä ja poliitikkoja. Teidät
yritetään murhata. Vaikeneminen,
omerta, kuuluu sisilialaiseen
yhteiskuntaan. vaikenemisen laki . 12
Viikonvaihde
Sunnuntaina 14. Forbesin listalle haluaville suosittelisin mielummin menestyvän
firman perustamista. Ensi lauantaina 20.3. Sen jälkeen
seuraa valan vannominen. Herlin
on listalla jaetulla sijalla 773, jolla on
myös 54 muuta miljardööriä.
Saavutus saattaa kuulostaa vähäiseltä, mutta kaikki on suhteellista:
Forbes arvioi Herlinin varallisuudeksi
1,3 miljardia dollaria. Tappaminen on
äärimmäinen keino, kun muut
pelottelun muodot eivät tehoa
tai rikkomuksen vakavuus vaatii sovitukseksi kuoleman.
Cosa Nostra lähettää ensin
varoituksia ja uhkauksia. Terveisiä uimahallista!
. Puiseen varteen
kiinnitetty peltiämpäri nojaa
maahan työnnettyyn keppiin.
Katson miestäni. Miten sinä sieltä tulet,
ja vielä räpylät kainalossa?
. Tärkeää on, että aviovaimoa ei nöyryytetä julkisesti.
Toisaalta mafioson vaimo ei
saa myöskään udella liikaa
miehensä toimista. Hän tervehtii silmät
lämpimästi tuikkien, suomenruotsin suuntaan murtaen, ja
sukunimen kuullessani hätkähdän. Tammi-helmikuussa
kaukojunista myöhästyi?
A) Joka toinen
B) Joka kolmas
C) Joka neljäs
D) Joka viides
Vanha rouva on vastassa pysäkillä, kun hyppäämme linjaautosta. Summalla saisi
yli 5 500 markka-ajan miljoonakotia.
Tavallinen palkansaajapulliainen
saisi venyttää työuraansa reippaasti
Antti Herlin, miljardööri
yli 26 000 vuoden mittaiseksi moisen
omaisuuden ansaitsemiseksi . Tällaista museotorppaako varten hän on jättänyt helpon elämän ja perheensä maapallon toisella puolella?
Vuosi oli 1976 ja olimme etsimässä kotia. Vieläkö haluatte
kuulustella minua?. Terveisiä kirkolliskokouksesta!
. Ranskalaista pullovettä ja italialaista espressokahvia.
. Olen savusukeltaja.
Pääosassa
SALON SEUDUN SANOMAT
Lehtikuva/Mikko Stig
Hissiyhtiö Koneen suuromistaja ja hallituksen puheenjohtaja
Antti Herlin liputtaa suomalaista
miljardööriosaamista maailmalla ja
kotimaassa kantaa oivallisesti kortensa lamantappotalkoisiin: Herlin on
noussut ensimmäisenä suomalaisena talouslehti Forbesin maailman
rikkaimpien ihmisten listalle. Olin
saanut päähäni ryhtyä puusepäksi ja Salon ammattikoulussa oli, lukukauden jo alettua,
oppilaspaikka puulinjalla. Sisiliassa, jossa italialaisuuden käsite on hämärtynyt
ja tiettyyn ryhmään kuulumisen tarve kasvaa, Cosa Nostra
edustaa turvatun tulevaisuuden
vaihtoehtoa.
Cosa Nostran toiminta perustuu
organisoituun järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Todellisuudessa mafia
ei turvaudu väkivaltaan mie-
livaltaisesti. Samalla kokelas vannoo
noudattavansa Cosa Nostran
sääntöjä. Vesi pitää hakea metsästä,
oppaamme kertoo ja lähtee johdattamaan meitä. Rikollisjärjestön
on todettu levittäytyneen niin
terveydenhuoltoon, jätteiden
käsittelyyn kuin rakennusalallekin.
? Calabriassa ei voi olla tuntematta ?Ndranghetan läsnäoloa,
se on soluttautunut joka puolelle. Tupa ei ole
suuri, ja yhden neljäsosan siitä
10. Vaikeneminen
on niin syvällä sisilialaista
mielenlaatua, että oikeuteen
on erittäin vaikea saada todistajia. Teistä tulee
hyvät vuokralaiset. Kävelemme
joitakin satoja metrejä polkua
pitkin ja saavumme lähteelle, jonka ympärille on aseteltu
betonirengas. Mäen toisella
puolella käännymme oikealle
ja siellä, metsän laidassa, kahden korkean jyrkänteen välissä
ikään kuin rotkossa, nököttää
punamultainen torppa suuren
omenapuun alla.
Astumme mökkiin. Kokelaan sormeen tehdään viilto.
Haavasta puristetulla verellä
tahrataan jokin pyhä kuva,
yleensä Neitsyt Marian kuva.
Tämän jälkeen kuva sytytetään
tuleen. TV-sarjaa Poliisit
esittää?
A) Jim
B) Liv
C) Sub
D) Urho
luun, joka pian nousee ylös
jyrkkää mäkeä. Kuuluuko noin radikaali mies kirkkoonkaan?
nnn
. Nimi on historian tunneilta
tuttu, mutta en saa palautettua
mieleeni yhteyttä. Hyvä.
. Siitä on
tullut mafian eniten käytetty
murhatapa. Sisiliassa on täysin
sopimatonta ilmaista julkisesti
sisäisiä tuntemuksiaan.
Kunnian miehen velvollisuus
on kertoa vain totuus, koska
totuus on hänelle hengissä säilymisen ehto. Tässä
se oli, ensimmäinen yhteinen
kotimme. Jos
hänen on surmattava, hän ei
saa osoittaa epävarmuuttaan,
ei sääliä eikä myötätuntoa. Joskin sellaisen periminen on myös oivallinen, jopa
sangen vaivaton vaihtoehto.
Viisaus
?Sodan eräs seuraus on, ettei mikään voi olla epärehellistä. maaliskuuta 2010
Cosa Nostran omerta
Kanahaukka oli hieman ehtinyt syödä tappamaansa hiirihaukka,
kun tuli noutaja. Uotila
pitää havaintoa luotettavana.
Lisäksi suden tiedetään jo
pitkään liikkuneen läntisellä
Uudellamaalla, Raaseporissa.
Erikoistutkija Ilpo Kojola
sanoo, että sudet voivat tähän
aikaan vuodesta liikkua muutenkin kuin pelkästään sen takia, että edellisvuoden pennut
on häädetty laumasta.
Kaikki neljä suurpetoamme
tassuttelevat silloin tällöin Salon seudulla, jossa vakituisesti
asuvat jo ilves sekä sitä harvinaisempi karhu.
Ahmankin joku väittää havainneensa, mitä VarsinaisSuomen riistapäällikkö Heikki
Uotila ei pidä mahdottomana.
Ahmasta on nimittäin varmistettujakin havaintoja saatu
silloin tällöin, joskaan ei aivan
äskettäin Salon seudulta. Kanahaukka oli iskenyt
kyntensä nälkiintyneeseen
hiirihaukkaan, joka joutuikin
kanahaukan ateriaksi. Eläimiä on
siirretty Lapin poronhoitoalueelta Keski-Suomeen sekä
Pohjanmaalle lähelle Satakuntaa.
Ahman elämästä tiedetään
kuitenkin aika vähän. Ilvesemo todennäköisesti oli opettamassa pennuilleen metsästystä, joskin
ihminen ehti kaataa peuran
ensin.
Seppo Sällylä
Pöllöt ja haukat ovat kovilla kevättalvessa
Seppo Sällylä
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksesta sanoo, että
ahmoja liikkuu kyllä Suomen
etelärannikolla. Jos pihalla on hyvä talviruokintapaikka, voi siihen tupsahtaa saalistamaan helmipöllö. Viikonvaihde
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 14. Niiden tassujen painalluk-
sia voi havaita lumessa, minkä
lisäksi äänikin voi paljastaa
otuksen.
. Ahmoja on muuallakin, kuten Ähtärin eläinpuistossa tarhattuna.
Karhut uinuvat vielä talviunilla
Salon seudulla vakinaisesti elävä, mutta harvinainen
suurpeto karhu nukkuu
vielä talviunta, vaikka Korkeasaaren karhut jo ovatkin
heränneet. Karhu saattaa
riistapäällikkö Heikki Uotilan mukaan olla talviunilla
Marttilan, Kosken, Kuusjoen
ja Someron ison metsäalueen
tienoilla.
Koko Varsinais-Suomen riistanhoitopiirin alueella elää
kymmenkunta karhua.
Karhu herää talviuniltaan
todennäköisesti maaliskuun
lopulla, jolloin se ei heti syö,
mutta saattaa Uotilan mukaan penkoa muurahaispesiä.
Hän sanookin käyneensä
tarkistamassa palokärjen
penkomia muurahaispesiä,
joita ihmiset ovat epäilleet talviunilta heränneiden karhujen hajottamiksi.
Uotila sanoo, että karhun
vatsalaukku on kutistunut ja
se joutuu ensin odottelemaan
noin viikon verran, ennen
kuin se voi ryhtyä syömään.
Karhu saattaa kuitenkin
pyydystää valmiiksi ruokaa,
joka saa rauhassa kypsyä.
Suurpedoista ehkä eniten
tunteita herättävä susi ei ainakaan toistaiseksi ole vakiintunut Salon seudulle, joskin
Uotila on pitänyt tätä vain
ajan kysymyksenä. Vaikka eläin onkin pääsääntöisesti
hämärässä liikkuva, sen voi
nähdä päivälläkin.
. Perniön kirkolla päivystää
eräällä pikkulinturuokinnalla
helmipöllö, joka käyttää tarkkailupaikkanaan lumilapion
kahvaa. Länsi-Turunmaan
Korppoon Jurmoon oli viime
viikonlopulla ilmestynyt todella erikoinen vieras, komea
lapinpöllö. maaliskuuta 2010
13
Luonto ja ympäristö
Lehtikuva/Jussi Nukari
Kaikki suurpetomme
ovat tassutelleet
Salon seudulla
Jopa ohikulkumatkalla olevasta
ahmasta voi nähdä vilauksen
SSS | Elina Lahti
elina.lahti@sss.fi
Ahma ponkaisi äskettäin julkisuuteen karattuaan Korkeasaaren eläintarhasta. Havainto on ensimmäinen Jurmon lintuasemasaarelta. Tupsukorvia on nähty auton valokiilassa. Tähän aikaan voi kuulla
karkeaa mouruntaa, Uotila
kuvailee kissaeläinten kiimaajan ääntelyä.
Kiima-aikaan edellisvuoden
pennut voivat liikkua erillään,
mutta ne voivat vielä palata
takaisin emonsa luokse.
Mikään laumaeläin ilves ei
ole, joten havainnot isosta ilveslaumasta viittaavat Uotilan mielestä hämärissä liikkuviin metsäkauriisiin.
Ilvesten sanotaan rajoittaneen metsäkauriin kantaa.
Uotilan mukaan metsäkauriskanta on kuitenkin piirin
alueella entisen kokoinen,
joskin joillakin alueilla kauriit
ovat voineet vähetä.
Hän sanoo, että Kemiönsaaressa, jossa ilveksiä on lähes
kaksikymmentä, kauriskanta
on taantunut. Kanahaukka ei välittänyt metrin
päässä napsuvista kännykkäkameroista, vaan jatkoi ateriaansa.
Laitilan suunnalta tulee tämän talven hurjin petolintue-
pisodi. Hiirihaukka
oli kuolinkamppailussaan onnistunut repimään molemmat
silmät kanahaukan päästä ja
kumpikin haukka oli lopulta
taistelutantereella kuolleena.
Erikoisista lintuhavainnoista
voi kertoa kirjoittajalle numeroon 0400523301.
Salkkarin kuvaajien näkemää
SSS/Sami Kilpiö
Helmipöllöt ovat nyt pihoilla saalistamassa.
Kuvaristikko
Ratkaisu sivulla 26. Sauna paloi keskiviikkoaamuna.
Ilvesten määrä
jatkaa kasvuaan
Vaikka ahma Uotilan mukaan
vaeltaa laajalla alueella, se on
kuitenkin Salon seudulla harvinainen ja satunnainen kulkija. Hän kuitenkin
uskoo, että kauriskanta säilyy.
Perniössä ilveksiä
kolmisenkymmentä
Petoyhdysmies Esko Lehti
arvioi, että esimerkiksi Perniössä ilveksiä on kolmisenkymmentä. Korppoon Utöhön oli
hakeutunut lehtopöllö, mikä on
ulkosaaristossa erittäin harvinainen. Myös monet
haukat ovat turvautuneet kaupunkien ruokatarjontaan, eli
tiaisiin, puluihin ja varislintuihin.
Eniten on ilmeisesti kärsinyt
lehtopöllö, joita on löytynyt
runsaasti kuolleina pihoilta.
Pöllöt ovat olleet koko talven
vaelluksella parempia ruokamaita etsiessään. Osa niistä
on eksynyt jopa uloimpaan
saaristoon. Sillä on omanlaisensa tökkivä laukka, Uotila kuvailee näätäeläimiin kuuluvan otuksen
etenemistä.
Sen sijaan jälkien tunnistaminen saattaa olla vaikeampaa:
Uotila on käynyt tarkistamassa
ahman jäljiksi luultuja painalluksia, jotka ovatkin kuuluneet
isolle mäyrälle.
Perniöläinen petoyhdysmies
Esko Lehti muistaa yhden havainnon Perniöstä 15?20 vuotta
sitten, jolloin ahma laskeutui
puusta. Havainto olikin vasta
toinen Utön saarelta.
Inkoon Fagervikissa löytyi
pihalta kuolleina kamppailun
lopputulos, lehtopöllö ja pieni
lumikko. Myös niitä on harhautunut kauas ulkosaaristoon
asti. Täällä sille on vallan mainio eväs, valkohäntäpeuroja ja
muuta, Uotila sanoo.
Hän pitää ahman tunnistamista helppona, jos eläin kohdalle sattuu.
. Hän tenttasi tarkkaan
eläimen nähnyttä, joka kertoi
nähneensä ahman läheltä.
Ahmoja siirretty
poronhoitoalueelta
Erikoistutkija Ilpo Kojola
Ravinnon vähyys on saanut
haukat ja pöllöt taajamiin.
Nälkävaelluksen jäljiltä on pihoilta löytynyt helmi-, varpusja lehtopöllöjä. Eläin
on pääasiassa raadonsyöjä,
joten se saattaa syödä esimerkiksi suden tappamien hirvien
raatoja.
Vuorokaudessa ahma voi
liikkua jopa viisikymmentä kilometriä.
paamaan huono-onnisen naakan, itsensä kokoisen saaliin.
Helmipöllö istui naakkapaistinsa päällä pari päivää kuin
toteemipaalu, eikä välittänyt
ihmisistä.
Viimeisin Suomen Luonto
-lehti kertoi kuvan kera sinnikkäästä nuoresta kanahaukasta, joka Turun keskustassa söi
varista keskellä jalkakäytävää
suositun pubin edessä. Satakunnassa on ollut pesintäkin ja ahma saattaa kierrellä maakunnassa.
. Seutumme yleisin suurpeto
on ilves, josta riistamiehet saivat viime viikon suurriistalaskentojen yhteydessä runsaasti
jälkihavaintoja.
Vankinta ilvesaluetta Varsinais-Suomessa on Salon seudun riistanhoitoyhdistyksen
alue, Kiskon piiri, Perniön piiri,
Kemiönsaari sekä siihen rajoittuva Sauvon ja Paimion alue.
Ilves on vankistanut kantaansa edelleen. Samalla pihalla käy
myös varpuspöllö.
Turussa onnistui TYKS:in
parkkipaikalla helmipöllö nap-
Kuvastin
Kyltti uimahallin miesten saunan oven vieressä opastaa käyttäjiä. Myyräkannan
romahdettua yrittävät pöllöt
saalistaa talviruokintapaikoilta pikkulintuja. Ärhäkän lumikon piti
olla lehtopöllön ateria, mutta
taistelussa kävi molemmille
huonosti.
Helmipöllöt tuntuvat pärjäävän hyvin myyräkadonkin
aikana. Kun vuosi sitten
Uotila arvioi Varsinais-Suomen
ilvesten määräksi noin 70, nyt
hän arvioi ilveksiä olevan jo lähes sata.
Ilvesemo opetti
metsästystä
Ilveshavainnot eivät olekaan
kovin harvinaisia. Viimeisimmät havainnot seudulla
vaeltavista susista on saatu
Paimion ja Tarvasjoen rajalta.
Viime syksynä sudet ilmoittivat itsestään ulvonnalla Mart-
tilan ja Kosken rajalla. Alue rajoittuu läntiseen Uuteenmaahan, jossa
myös on paljon ilveksiä.
Pentueita Perniön alueella
on hänen varovaisen arvionsa
mukaan ollut viisi.
Lehti myös kertoo, kuinka
metsästäjä oli peurajahdissa
havainnut aivan Kiskon rajan
tuntumassa ilvesemon ja kolme pentua
159
9.4., 16.4. Ulkopuolista lakiasiaintuntijaa joutuu käyttämään joka tapauksessa. 180,-/hlö
Hinnat sisältävät majoituksen 2 hengen huoneessa, puolihoidon ja vapaan sauna- ja allasosaston käytön. 189*
21.3. Skandinaavit
ovat erittäin hyvin edustettuina. Toiseksi suosituimmaksi retkikohteeksi nousi Teijon
retkeilyalue ja kolmanneksi Koitelin matkailu- ja virkistysalue.
Riisitunturia on kehitetty viime vuosien aikana tuntuvasti.
. Hän
kaataa kolme lasillista täyteen,
tarttuu itse yhteen ja sanoo
?kippis. Ei yli kymmentä tuntia
viitsisi istua lentokoneessa
muutaman päivän tähden, sanoo lasten isä Pasi Aaltonen.
Äiti Vivi nyökyttelee vieressä
ja toteaa, että haittapuoli kaukomatkailussa on hinnoittelu.
ja tunturille on tehty uudet päiväreitit Riisin Rietas ja Riisin
Rääpäsy. 159
MiniSpa 3pv
Pirita
Meriton
Viimsi
Kalev
26.3., 2.4. 1"3**4* 300." #6%"1&45 -&(0-"/%
,:-1:-?."5,"5
#"-5*"
/03+" 1*&5"3* ,0-.3%&/
IKAALISTEN
Matkatoimisto
-JFUUVBO Q LBVQVOLJ
QW
BML IM² # )
1SJODFTT . 294*
21.3. Katso koko pääsiäisohjelma netistä:
www.ruissalospa.?.
Äkkilähtötarjous alk. Ratsastusaika on yleensä 30 minuuttia.
pariskunta on viettänyt Thaimaassa vuosittain 10 viikkoa
kerrallaan.
. Siksi heille
oli iloinen yllätys kun rannalla
voi vuokrata hevosen.
Lotta, joka nuorempana on
harrastanut ratsastusta pidempään, sanoo ylpeyttä äänessään,
. Perustimme yhdistyksen ja vuokrasimme sille
tilan vuodeksi. 02 44 55 100 | www.ruissalospa.fi
7*-/" 5"--*//""/ +0," 1?*7. Ostamme esimerkiksi kaikki matkat tai eri tilaisuuksien
tarjoilut valmispalveluina alan
paikallisilta suomalaisilta yrittäjiltä. 174
VIRKISTYSLOMAT
4 pv, to lähdöt
Valk.talo
Viiking C
Meriton
Tervis 3
Kalev Spa
25.3.
25.3.
25.3.
25.3.
25.3.
169
179
185
209
219
5 pv, su lähdöt
Fra Mare
Sõprus
Pirita Spa
Kalev Spa
Meresuu
28.3. 148,-/hlö
3 vrk alk. Täällä käy vuosittain yli
2 000 suomalaista, joista noin
kaksi sataa viipyy vähintään
kuukauden. Se saattaa aiheuttaa väärinkäsityksiä tai hullunkurisia
tilanteita, mikäli ääntämys ei
ole kohdallaan. Riisitunturille on helppo tulla, sillä Kansallispuiston rajalle pääsee nykyään autolla. 14
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 14. Nyt Suomitalo
on yli 240 jäsenemme tapaamispaikkana ja yli 600 niteen
kirjasto on suosittu. Rakennusvaiheessa jännitti, miten kaikki sujuu ja kuinka aikataulu pitää, kertoo Jouko Pihlaja.
Muutaman viikon viivästymiset kuuluvat Thaimaassa
asiaan.
. Voittaja valittiin Metsähallituksen järjestämällä nettiäänestyksellä, jossa annettiin kaikkiaan
yli 2000 ääntä. 179*
21.3. Hän kiittää
meitä ja sanoo, että hänellä on
töitä ja katoaa vaunusta.
Istumme, ihmettelemme ja
nauramme. Nainen kirjoittaa muistikirjaansa ja sanoo
sitten heikohkolla englannillaan:
. Yhdistys
järjestää lauluiltoja, urheilutapahtumia, aerobickursseja sekä
auttaa kielikursseille osallistujia. Heillä on
halu tulla ymmärretyksi, eivätkä he pelkää käyttää kieltä.
Siinä on suuri ero esimerkiksi
thaimaalaisiin, joilla ei ole itse-
luottamusta käyttää englantia,
vaikka osaisivatkin sitä.
Ulkomaalaiset pitävät
thaikieltä vaikeana, koska
meillä on yhdelle sanalle viisi
eri merkitystä perustuen äänen
korkeuteen ja miten sana lausutaan. Voisitte kyllä tilata oluen
minullekin.
Katselemme seuralaiseni
kanssa toisiamme silmät ymmyrkäisinä. Lisäksi
runsas vapaa-ajan ohjelma, esim. 265*
21.3. Siitä huolimatta eteen tulee tilanteita, joissa selkeä lain tulkinta
puuttuu, mikä on työtä, mikä
ei. 299*
21.3. tarkoittava sana
merkitsee myös ?huonoa onnea?
erilaisella painotuksella.
Eräs miesoppilas ihmetteli
kerran tunnilla, miksi hän oli
saanut miltei korvilleen rannalla, vaikka hän oli yrittänyt
olla vain kohtelias ja kehunut
paikallista tyttöä kauniiksi.
Lisätietoja: The Language and
Cultural Centre, 83/14 Chomsin Building, Room 303
PÄÄSIÄINEN RUISSALOSSA
2 vrk alk. 319
21.3. Riisitunturin valtti on alueen erämaisuus, sillä se on Suomen eteläisin oikea tunturialue, joka tarjoaa avaraa tunturinäkymää Lapin reunalla. She nainen onh niin kännissä, ettei she tarvitshe enää
tuota.
Mies kääntyy ja hoipertelee
ulos vaunusta. Kumpikin on talvet Hua Hinissa.
Jouko Pihlaja ja Marita Majander voivat antaa vinkkejä Thaimaassa talon
rakennusta suunnitteleville.
www.sagamatkat.fi (09) 612 3355
Aurinko, hienot hiekkarannat, edulliset hinnat sekä keskimäärin hyvä palvelutaso houkuttelevat vuosittain yli 2000 suomalaista Thaimaaseen.
Hyvä syy opiskella kieltä ja kulttuuria
Moni suomalainen haaveilee
viettävänsä pimeimmän talvikauden auringossa sekä lämmössä ja suuntaa matkansa
Kaukoitään. Thaikielessä
?kaunista. 135
9.4., 16.4. ED-viisumioppilaita on 40
tällä hetkellä.
Tumia naurattaa kun hän
kertoo kokemuksistaan,
. Hän tulee kohdallemme ja
pysähtyy, kääntyy kohti tyhjää
osastoa ja äkkää täyden olutlasin. Loppujen lopuksi kaikki
meni hyvin. Alueen palveluita on parannettu
Thaimaa tarjoaa aurinkoa,
hiekkaa ja yhdistystoimintaa
Matkapaloja maailmalta
Perniöläisen Juha Hallenbergin sanallisia
valokuvia sieltä, mistä aurinko nousee
Yöjunassa
Suomalaisten suosituimmassa kaukomatkakohteessa käy vuosittain yli 2 000 suomalaista
Kuvat: Juha Hallenberg
Juha Hallenberg
Suomalaisten kaukomatkaajien suosituin lomakohde on
tällä hetkellä Thaimaa, jonne
130 000 henkilöä vuosittain ostaa lipun.
. 149
28.3. Kilpailun tavoitteena on parantaa
retkeilykohteiden tunnettavuutta ja auttaa luonnossa liikkujia löytämään uusia retkireittejä. Sitten
hän täyttää lasinsa uudelleen
ja siirtää sen käytävän vastakkaisella puolella olevan tyhjän
MATKAT
20-vuotta!
Tilausajobussit
4 pv
Puistotalo 4 pv
K.Kurgo 5 pv
Strand 5 pv
menopaluu
25?
R
Hotellilomat
Pirita
Salosta!
Ilmainen
laukkupalvelu
Tallinnaan!
KYLPYLÄT
1 vko, su lähdöt
Lisätietoja: E-Mail: huahin.
seudun.suomalaiset@hotmail.
com; www.webbisivu.com/
huahininseudunsuomalaiset
osaston pöydälle. Jatkossa voisimme olla puoli vuottakin täällä, sillä ainoa
perheenjäsen Suomessa on kissamme ja se on Maritan äidillä
hoidossa, nauraa Pihlaja.
Rantalomaa
ja hevostelua
Perniöläiset Aaltosen tyttä-
ret, kolmetoistavuotias Ronja
ja kahdeksanvuotias Lotta,
ovat perheen mukana ensimmäistä kertaa kaukomailla.
Sekä Ronja että Lotta harrastavat ratsastusta. 144
28.3. Kokemuksemme
mukaan tuo ei kuulu asiaan
Thaimaassakaan. 149
26.3., 2.4. (SSS)
Viisihenkisen perheen matka maksaa halvimmillaankin
useita tuhansia euroja. 204*
21.3. majoitus 2hh, ph/th*-ruokailut ja kylpylähoitoja.
*Viron matkoilla
Turkulainen Anssi Ollikkala (vas.) viettää kesät Rymättylässä ja Pekka
Heikkinen (oik.) Ruotsissa. Samassa veturin
puoleisesta ovesta työntyy virkapukuinen herra, joka asusta
päätellen on äskeisen naisen
kollega. Nainen toistaa pyyntönsä ja tönäisee minua
tuttavallisesti olkapäähän kuin
vanhaa kaveriaan. 299
Hinnat alk. Ihmiset tulevat joskus kysymään, että voiko näin vanhana
enää tulla koulun penkille. Lähes kaikissa
suosituissa kohdemaissa on
kuitenkin yksi koko talven
lomaa hankaloittava asia: viisumin saa vain kuukaudeksi
tai kahdeksi, parhaimmillaan
kolmeksi. 249
21.3. Mies hoipertelee käytävällä ottaen tukea penkeistä. Katsomme
naista tarkemmin ja seuralaiseni sanoo suomeksi sen, minkä
itsekin olen havainnut:
. Myös laavuja on siirretty nykyisten reittien varrelle,
Koramo kertoo.
Vuoden Retkikohde -kilpailu järjestettiin nyt kuudetta kertaa.
Viisi aiempaa voittajaa ovat Ruunaan retkeilyalue (2009),
Kilpisjärvi (2008), Herajärven Kierros (2007), Birgitan polku
(2006) ja Ivalojoki (2005). 35,-/hlö/vrk (aamiaisella)
Tarjous voimassa 28.3.?1.4. Lomalaisen
kannalta se on aikaa vievää ja
turhauttavaa, eikä hiilijalanjälki tällaisella reissaamisella
ainakaan pienene.
Suntaree Kumpa, tai Tum,
kuten häntä kutsutaan, hymyilee Hua Hinin keskustassa ole-
1?3/6
5FSWJT LZMQZM O IPUFMMJNBULB
BML IM² ) BTUJ
QW
QW
UP TV
TV UP
)JOUBBO TJT NJO IJFSPOUB
3**,"
.Z²T MFOU FO 5VSVTUB
"MCFSU
???
-BUWJKB
????
The Language & Culture Training Centre sijaitsee Hua Hinin pääkadun varrella. Opetus
keskittyy puhutun kielen käyttämiseen päivittäisen elämän
eri tilanteissa. Nainen
avaa pullot ja asettaa ne välissämme olevalle pöydälle. Hekin
aloittivat etsimisen jo viime
kesänä, ennen kuin matka järjestyi.
. retkiä, musiikkiesityksiä,
tanssia, visailuja jne. Siitä lähtien
Ronja ja Lotta Aaltonen kokeilivat hevosia. Toimintamme on palkatonta, koska turistiviisumilla
työnteko on kielletty. Osasin käyttää pohkeita
heti ensimmäisellä kerralla,
vaikka hevonen on suurikokoisempi kuin se, jolla ratsastan
Perniössä.
Isoveli Joonas, 15, ei ole
kiinnostunut hevosista, vaan
haluaa viettää suurimman
osan ajastaan meressä.
Tyttöjen vanhemmat pitävät
kahden viikon lomaa hyvänä
katkona päivittäiseen kiireeseen.
. Me istumme
täysin hölmistyneinä ja sitten
räjähtää nauru, johon kaikki
tapauksen nähneet matkustajat yhtyvät.
Meillä on tiedossa mielenkiintoinen yö matkalla Bangkokiin.
Sõprus
Pirita Spa
Laine
Viiking C
Meri
21.3. Voittaja keräsi lähes neljänneksen annetuista
äänistä. ja 5.?9.4.2010.
Koulun puitteet ovat hyvin länsimaiset ja nykyaikaiset.
puh. 349
25.3. Tulkitsemme hänet vaunuemännäksi
ja tilaamme oluet. thaiksi ja humauttaa
juoman kurkkuunsa. Tuo nainen on ihan kännissä!
Vaunuemäntä keikistelee
edessämme ja uudistaa pyyntönsä. Riisitunturi on myös hiljaisempi
kuin lähellä sijaitsevat Oulangan, Posion ja Rukan matkailualueet, kertoo voittajakohteesta suunnittelija Minna Koramo Metsähallituksesta.
Yleisö sai äänestää ammattilaisraadin valitsemien seitsemän
Vinkkaa
juttu!
n Tuottaja
Mikko Kiviluoto
(02) 7702 341
viikonvaihde@sss.fi
finalistin joukosta suosikkiaan. viisuminhakumatka,
eli käytävä hakemassa passiin
leima jostain naapurimaasta
ja palattava takaisin uuden
viisumin kanssa. Hän pyörähtää matkoihinsa ja palaa
hetken kuluttua kolmen olutpullon ja lasien kanssa. Maan
tai kiinteistön omistaminen ei
ole yhtä yksinkertaista ja help-
poa kuin Suomessa.
Pariskunta pyörittää omaa
maahantuonti- ja tukkuliikettä
ja internetin avulla pystyy olemaan yhteydessä henkilökuntaan päivittäin.
. Tilanne rupeaa naurattamaan ja suostun siihen, että
hän tuo kolme olutta. Oppilaat tulevat
EU-alueelta, Amerikasta ja jopa Filippiineiltä. Sanaakaan sanomatta
hän ottaa lasin ja tyhjentää sen
kurkkuunsa, panee lasin takaisin ja katsoo meitä silmät harittaen ja sopertaa:
. Tulevaisuudessa haluamme
panostaa paikalliseen matkailuun ja tutustumiseen luontoon
sekä tämän maan kulttuuriin
ja kieleen, Hua Hinin Seudun
Suomalaiset Yhdistyksen puheenjohtaja Anssi Ollikkala
kertoo hyväntuulisena,
Pekka Heikkinen, yhdistyksen varapuheenjohtaja, listaa
haasteita, joita seuralla riittää,
. Sen jälkeen on tehtävä ns. Emme tuota niitä itse.
Ollikkala on kahdeksatta kertaa Thaimaassa ja Heikkinen
neljättä talvea.
Talvea
pakoon
Jouko Pihlaja ja Marita Majander Vantaalta ostivat Thaimaasta talon, joka valmistui
joulukuussa 2004. maaliskuuta 2010
Matkailu
Riisitunturi voitti, Teijo sai hopeaa
Riisitunturin kansallispuisto on valittu vuoden 2010 retkikohteeksi.
. Vaatii viitseliäisyyttä ja aikaa surffata etsimässä lentoja,
jotka sopivat hinnoiltaan ja
osuvat oikeisiin päiviin, sanoo
Vivi Aaltonen.
Matkustamme yöjunalla makuuvaunussa. 109
25.3. ?/hlö, sis. Lähtöön on aikaa vielä puoli tuntia.
Virkapukuinen nainen pyörähtää luoksemme ja kysyy, haluammeko tilata jotain. Kuitenkin suurin osa oppilaistamme on keski-ikäisiä ihmisiä ja
he pärjäävät hyvin
4UBS
#BMUJD 1SJODFTT SJTUFJMZU
4BMPTUB LVMKFUVLTJO
#VTTJ NVLBOB 5BMMJOOBTTB
.B 5P
BML
1F M IE²U
BML
3JTUFJMZMM UJMBB UVMJBJTFU NFOOFTT
UPJNJUBNNF OF QBMVVQZT LJMMFTJ
,JFSSPT 5BSUUP
7JMOB
3JJLB
1 SOV QW
BML IM² # )
)05&--*."5,"5 :?
- IE²U UP KB MB 5P BML IM² )
KB U IEFO
IPUFMMJU BMLBFO
KB U IEFO
IPUFMMJU BMLBFO
)05&--*."5,"5 :?5?
- IE²U NB UP TFL TV .B LF BML IM² )
KB U IEFO
IPUFMMJU BMLBFO
KB U IEFO
IPUFMMJU BMLBFO
-BJWB
IPUFMMJ Z²U NB UP BML
IM² )
5 IUJ U ZTJIPJUP
NVVU BML QVPMJIPJUP
IM² ) )LJ
.JMBOP (BSEBK SWJ 7FOFUTJB #VEBQFTU 8JFO 1SBIB
QW
3FJO .PTFM -VYFNCVSH
KB ,²²QFOIBNJOB
QW
1BSJJTJ #SZTTFM "NTUFSEBN
QW
UP TV
QW
TV UP
QW
TV TV UP UP
'JSFO[F 1JTB 3PPNB
QW
QW
- IE²U
-BQTJ
"JLVJ
'SB .BSF
1JSJUB
1JSJUB
BML -FOU FO NQ
BML
OFO BML
'JOOBJS NQ
1JSJUB
1BSBEJJT
-BJOF
BML IM² )
IM² )
'JOOBJS NQ
-FHPMBOEJO SFULJ
IM² BML IM² # )
BML IM² )
1BSBEJJT
7JJNTJ
1BSBEJJT
QW
7JJNTJ
,BMFW
7JJNTJ
-BJWB
MFOUP
7JJLJOH
'SB .BSF
7JJLJOH
'JOOMJOFT 'JOOBJS
,BOOBLTFO LBVUUB 1JFUBSJJO QW
3JTUFJMZNBULB ,PMN¡SEFOJJO 5FSWJT
0TMP
-JMMFIBNNFS KB
5FSWJT
5FSWJT
BML IM² )
4BMPTUB
QW BML IM² $
- IU²
(FJSBOHFS WVPOP
QW
5*-"" 664*
&4*55&&..&
KB
BML IM² # & )
BML IM² )
4UBS NQ
KB
QW UP TV
BML IM² ) )LJ
van oppilaitoksensa aulassa.
. Tunsimme ongelman ja kun
suunnittelimme kielikoulun
perustamista, päätimme hoitaa
kolme asiaa samalla kerralla.
Opetamme länsimaisille oppilaille thaikieltä ja kulttuuria ja
sen lisäksi järjestämme heille
koko vuoden kestävän opiskeluviisumin. Sen kanssa hän käy
kolmen kuukauden välein paikallisessa Immigration-toimistossa ja saa automaattisesti
kolmen kuukauden jatkoajan.
Me täytämme tarvittavat lomakkeet ja todistukset oppilaan puolesta.
U IEFO TVPNB
MBJOFO IPUFMMJ
-BQTJ
"JLVJ
4VPNFOMBIEFO LJFSSPT QW BML
OFO BML
3JTUFJMZU TJT MU W U LVMKFUVLTFO TBUBNBBO NB QF
#BMUJBO NBULPJIJO LVMKFUVLTFU 4BMPTUB
&J UPJNJUVTNBLTVB
IM² NQ
XXX JLBBMJTUFONBULBUPJNJTUP Ä. Hänen tulee vain
ilmoittautua vuoden mittaiselle kielikurssille, joka käsittää
180 tuntia opiskelua. Oppilas
on sen jälkeen oikeutettu hakemaan non-immigrant EDviisumia
maaliskuuta 2010
15
Kodin säilytystilat järjestykseen
Rakenna Asu Viihdy
Tämän päivän ihmisillä on suuri määrä vaatteita,
harrastusvälineitä ja muita tavaroita, joiden säilytys tuottaa usein päänvaivaa. Hänen oli tarkoitus
pelkkien kuvien perusteella arvioida,
millainen perhe talossa asustaa ja mitä
perheen elämä pitää sisällään.
. Olemme tehneet myös pientä
maalausta ja tapetointia, Leppäaro kertoo.
Oliivinvihreä talo muutettiin petroliöljymaalilla vaaleanpunaiseksi viime kesänä.
Kuistin ikkunat piti vaihtaa lahonneiden
pokien takia. Wilhelmi Leppäaro, 5
harrastukset: jujutsu, pianonsoitto
. Ystäväni totesi talon
ostettuamme, että älkää surko, ei remontin
tekeminen ole henkimaailman hommia.
Jokaisessa huoneessa vessoja lukuun ottamatta on toimiva tulisija. Pikkusievät koristeompelut eivät
kuulu hänen tyyliinsä.
. Pyrimme noudattamaan perinnerakentamisen ideaa,
vaikka osan remonttiratkaisuista onkin
käytäntö sanellut, talon emäntä kertoo.
Esimerkiksi yläkerran makuuhuoneita
remontoitaessa keskikerroksen keittiö ja
. Alkuperäiset ikkunat päästävät kevätauringon sisään.
Itse tehdyt remontit
muokkaavat talosta kodin
SSS | LIISA KÄIVÄRÄINEN
liisa.kaivarainen@sss.fi
K
uusjokelainen Minna Leppäaro
paljastaa heti kättelyssä, että unelmien talo olisi vielä muutama vuosi
sitten ollut tyystin toisenlainen kuin vuonna
1955 valmistunut tanakka omakotitalo.
. Kysymme myös sukulaisilta
ja tuttavilta neuvoja. Muualla talossa valo tulvii
sisään alkuperäisistä tuplaikkunoista.
. pintamateriaalit ja vahvat värivalinnat . Isänäitini kutomat pellavalakanat pitsikoristeineen toimivat mainiosti oviverhoina ja sohvanpäällisinä. Vesi- ja sähköjohtojen uusiminen osoittautui järkeväksi tehdä samalla kerralla.
Ulkovaja peittoaa
ostoskierrokset
Minna Leppäaro toteaa sisustavansa kotiaan käytännön sanelemien tekijöiden
mukaan, laiskasti ja puristamattomalla
pipolla.
. mieleisiä
kalusteita ja sisustustavaraa hankitaan,
kun sopivia löytyy vaikkapa osto- ja myyntiliikkeistä tai kirpputoreilta. Värimaailmani näyttää kiertyvän
yhteen, kunhan katsoo vuosien varrella
kerääntyneitä kangastilkkuja riittävän
tarkkaan, hän nauraa.
Seuraavan kalustetarpeen ilmaantuessa
shoppailua inhoava Leppäaro aikoo mennä
istuskelemaan ulkovajaan. Kiinnostus
sisustamiseen ilmenee myös runsailla
yksityiskohdilla ja koriste-esineistöllä.
Kodissa poltetaan paljon kynttilöitä ja
takassa palaa tuli paitsi lämmön myös
tunnelman vuoksi.
. poikkeavat
muiden tilojen sisustustyylistä ja talon
heleänvaaleasta ulkovärityksestä. Oho, sisustussuunnittelija luki kotiamme kuin avointa kirjaa! Olemme näköjään aika osuvasti kotimme näköisiä,
Minna Leppäaro huudahtaa kuultuaan kommentit.
Hän kertoo viihtyneensä Ranskan Provencessa ennen lasten syntymää, ja iloitseekin ammattilaisen silmiin tarttuneista yksityiskohdista.
. Ainoa sisustuksessa noudatettu ohjenuora on se, että pimeistä nurkista on
pysyttävä erossa. Esineen hinnalla ei ole suurta merkitystä, vaan tärkeintä on sen käytännöllisyys ja sopivuus tähän taloon.
Leppäaro hyödyntää sisustuksessa vanhoja kalusteita ja kankaita. Kummitätini
tekemät räsymatot taas sopivat keittiöön.
Talon emäntä ompelee mielellään itsekin, mutta vain ?suoraa saumaa ja hiukan
mutkaa?. Kesäaikaan
pihalla on pieni kasvimaa ja lasikuistilla
kahvitellaan.
Kodin remontointi ja sisustus ovat Suvilan
arvion mukaan osittain kesken . Kierrätysmateriaalista syntyvät niin verhot, tyynyt,
sohvan irtopäälliset kuin erilaiset käyttöja koriste-esineetkin.
. Ristiriitaisista valinnoista voi lähteä helposti
hakoteille, mutta pienistä yksityiskoh-
dista pääsee takaisin kotona viihtyvien
ihmisten pariin, Suvila toteaa.
Hänen mukaansa tämä koti rakentuu
vähitellen asukkaidensa näköiseksi ja
huonetilat muuntuvat eri käyttötarkoituksiin vaihtuvissa elämänvaiheissa.
Ja mitä sanovat asukkaat tällaisesta
luonnehdinnasta?
. Täällä istun usein kahvilla pelargonieni keskellä, Minna Leppäaro kertoo. Olemme säilyttäneet niin paljon vanhaa
kuin on ollut mahdollista. kissat Lara ja Mosse vastaavat viittä
kissaa, liikkuvat kuin biisonilauma talon eri kerroksissa. Viisivuotias Wilhelmi pitää
äidille seuraa.
kellarissa sijainnut saunakin piti repiä auki. Tilavakin asunto
näyttää ahtaalta, jos tavarat eivät ole löytäneet
luontevia paikkojaan.
Työtehoseuran Kodin säilytystilat -julkaisun mu-
Vinkkaa
juttu!
n Teematoimitus
Liisa Käiväräinen (02) 7702 323
Pia Viman (02) 7702 219
asuminen@sss.fi
kaan kodin siistinä pitäminen helpottuu, kun jokaiselle tavaralle on oma paikkansa. Olisin halunnut ikivanhan, harmaan
rötiskön, jonka saa työnnettyä tikulla nurin, hän muistelee huvittuneena.
Onneksi talokaupoilla oli mukana järjen
ääntä edustava aviomies Rami Salmi, joka arveli rapsutettavaa riittävän hieman
vähemmän haasteellisessakin kohteessa.
Kuuden vuoden aikana töitä onkin riittänyt.
. Arvelisin, että kodin asukkaina ovat
lastentarhanopettaja ja musiikinlehtori.
Heillä on kaksi lasta: kahdeksanvuotias
tyttö ja vauva tai taaperoikäinen, Suvila
heittää.
Hänen mukaansa perhe viihtyy kotona,
jossa harrastetaan soittoa ja musiikin
kuuntelua sekä lukemista. Hänelle ei kerrottu
asukkaista mitään. Siellä on nimittäin kasapäin juuri tällä hetkellä tarpeettomia tai vähän korjausta vaativia vanhoja
huonekaluja.
. SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 14. Rintamamiestalon maalaisromantti-
nen koti on osittain remontoitu siten, että kauniit vanhat pintamateriaalit ovat
näkyvissä. Selailen mielelläni sisustuslehtiä ja yhdistelen niistä löytämiäni ideoita luovasti
omiini. Lahjaksi saatu
huonekalu tai esine löytää usein paikkansa pienen etsimisen jälkeen, joskus vasta
vuosienkin päästä, hän toteaa.
Sisustussuunnittelija teki sokkoarvion talon asukkaista:
?Elämisen jäljet saavat näkyä
pikkuhiljaa rakentuvassa kodissa?
Somerolla työhuonettaan pitävä sisustussuunnittelija Eerika Suvila sai nähdäkseen muutaman kuvan Kuusjoella
sijaitsevasta talosta. Tiedämme periaatteessa kaiken talon
rakentajasta lähtien. Hän arvelee
osan huonekaluista tulleen perintönä.
. Adalmiina Leppäaro, 8
harrastukset: baletti, pianonsoitto
. Olemme uusineet
sähköt ja vesijohdot, vaihtaneet vanhan
tiilikaton peltiseksi ja repineet muovimattoa pois. Keittiön puu-
hellakin lämpenee talviaikaan päivittäin.
Perheen lapset, 8-vuotias Adalmiina ja
6-vuotias Wilhelmikin nauttivat omassa
huoneessaan elävän tulen tuomasta lämmöstä.
Reilun 150-neliöisen talon historiassa ei
ole monta omistajaa, eikä talossa ole tehty
pieniä pintaremontteja kummempaa.
. Heti kevätauringon ensimmäisistä säteistä lähtien valossa kylpevä kuisti on lempipaikkani. kotiäiti, freelancer-opettaja ja -toimittaja, Minna Leppäaro, 39
harrastukset: lukeminen, kirjoittaminen, jooga, puutarha
. Energiaakin säästyy,
kun tavaroita ei pidetä ympäri vuoden lämmitetyissä tiloissa.
Nykyään tarvitaan tilaa myös monenlaisille kierrätettäville tavaroille ja jätteille. Keittiön ja eteisen tyyli . Sisustus on sekoitus vaaleaa
skandinaavista ja provence-tyyliä. Samalla tavalla on sekoitettu uutta ja vanhaa. Uudisrakennusta suunniteltaessa tai kotia remontoidessa onkin syytä pysähtyä miettimään säilytysratkaisuja.
Puolilämpimät tai kylmät ulkovarastot sopivat
monenlaiseen säilytykseen. Ruutukangas puusohvalla ja tumma vanha kaappi ovat sievä yhdistelmä.
Pienet ristiriitaisuudet
herättävät uteliaisuuden
Tässä kodissa saa Suvilan mielestä näkyä elämisen jäljet, eikä kaiken tarvitse
olla täydellisen huoliteltua. Luonnonvaloa on myös
tultava sisään mahdollisimman paljon.
Pääkoppamme on rakennettu niin, että
kaikki siellä tapahtuva liike toteutuu
vain auringonvalon vaikutuksesta, Leppäaro kuvailee.
Asukkaat:
. (SSS)
Rintamamiestalosta kuoriutui
vaaleanpunainen unelma
Kuvat: SSS/MInna Määttänen
Vuonna 1955 valmistuneen talon ulkokuori koki viime kesänä muutoksen oliivinvihreästä vaaleanpunaiseksi. Keittiön lisäksi
vaihtoehtoisia säilytyspaikkoja voivat olla komerot, varastot ja autotalli. Vanhoista tavaroista saa pienellä muokkaamisella käyttökelpoisia. Meistä kumpikaan ei ole rakennusalan
ammattilainen, joten marssimme aina
ennen remontointia kirjastoon ottamaan
asioista selvää. suunnitteluinsinööri Rami Salmi, 37
harrastukset: jooga, jousiammunta,
lukeminen, kitaransoitto
02 727 4300
f. 02 727 4301
Kaiken kattava
SANEERAUSPALVELU
Kysy putkien sulatusta höyryllä,
sekä lumen pudotusta katoilta.
Tied. Valkoinen väri on peräisin spraymaalista.
- Rakentaa koteja ihmisille -
Muista myös:
Timanttiporaus
Kuljetuspalvelu
Sinä tiedät, mitä pitää tehdä.
Me tiedämme, millä koneella se onnistuu.
www.srkv.fi
p. Ristipistoruusu täydentää tyylin.
Vanha pellavalakana pääsee uusiokäyttöön tuolin pehmusteeksi. Kerromme miten sinäkin voit
päästä nauttimaan uudistuneista asuntosäästäjän
eduista.
Lisätietoja saat osoitteesta op.fi/nuoret tai
OP 0100 0500 puhelinpalvelusta.
*ASP on 18-30 -vuotiaille tarkoitettu ensimmäisen omistusasunnon
hankkimiseen tarkoitettu asuntosäästö- ja tukijärjestelmä.
`/m
6ALIKOIMASSAMYÍSL»MPÍK»SITELLYTLISTATJALAUDEPAKETIT
Salon konttorit
Salo, Halikko, Perniö
nordea.fi
Kirpputorilta voi löytää vanhan kanavatyön, joka pääsee oikeuksiinsa kunnon
kehyksissä.. Myös koristeelliset pitsityynyt ja lyhdyt kuuluvat rouheaan tyyliin, Marika Rannikko esittelee.
. Myös suvulle tai itselle
tärkeitä muistoja tallennetaan
mieluusti muiden nähtäville.
. Katto
voi olla vaikka eri korkeudella
huoneen eri kohdissa, jolloin
epäsuoralla, rakenteisiin upotettavalla valaistuksella saa
näyttävyyttä.
Muutenkin valaistuksen
mahdollisuuksiin pitäisi hänen
mielestään kiinnittää enemmän huomiota.
. 02-7313561
www.salonpuutavara.fi
Perustuspaketit ammattitaidolla
TuTusTu PerusTuslaskuriimme
neTTisivuillamme.
Laske helposti perustuspakettisi kustannusarvio.
www.pohjolanperustus.fi
soita Marko Tapio 0400 552 801
3 000 euron palkkio
ASP-säästäjälle.
Juuri nyt kannattaa olla aktiivinen ASP-säästäjä*.
Jos hankit ASP-säästöjesi avulla asunnon tai aloitat omakotitalon rakentamisen ennen 31.12.2011,
saat valtiolta 3 000 euron säästöpalkkion. Saat täyden hyödyn nykyisistä matalista koroista henkilökohtaisen pankkineuvojan ja parhaat neuvot
samalla, kun suojaudut tulevia koronnousuja vastaan. Herkän kuvion sabluunana on hyödynnetty
pitsiliinaa. Saat oman
nouse. maaliskuuta 2010
RAKENNA ASU VIIHDY
Rouhea maalaisromantiikka kukkii nyt kodeissa
Kuvat: SSS/Minna Määttänen
Persoonallisenkin kodin on oltava
asukkaidensa näköinen
SSS | LIISA KÄIVÄRÄINEN
isustuksessa nousee tänä
vuonna vahvasti esiin rehellinen, rouhea maalaisromantiikka. Äitini virkkaama pitsipeitto on rehellistä maalaisromantiikkaa parhaimmillaan. Harmaanrusehtava, rouhea pellava tukee hempeiden pastellisävyjen esiinmarssia. Perheet viettävät kesällä paljon aikaansa
puutarhassa ja parvekkeella.
Niistä halutaan tehdä ikään
kuin jatke kodin värimaailmalle ja tyylille, hän toteaa.
?
Kerää
muistot
talteen
Ullakolta löytyvät, vanhat ikkunanpokat voi hyödyntää sisustuksessa. Samalla
takorautaiset, pläkkipeltiset ja
ruosteiset esineet tarttuvat sisustajien käsiin.
liisa.kaivarainen@sss.fi
S
. Jos
sinulla ei vielä ole ASP-tiliä, ota heti yhteyttä
Osuuspankkiin. Kauniskin sisustus menettää merkityksensä huonon
valaistuksen takia.
Rannikko iloitsee kuitenkin
siitä, että ihmiset ovat alkaneet sisustaa paitsi kotiaan
myös puutarhaansa.
. Käsityön arvo on kivunnut
korkealle. Parhaimmillaan valaistuksella voi muuttaa tunnelmaa
ja korostaa asunnon parhaita
puolia. Sen äärilaidoilla
kirmaavat vanhannäköisiksi
kulutetut huonekalut ja toisaalta aidosti iäkkäät, käytössä kolhiintuneet esineet.
Salolaisen sisustussuunnittelija Marika Rannikon mukaan jo pari vuotta nousussa
ollut romanttinen tyyli on nyt
huipussaan.
. Ei riitä, että koti on persoonallinen, uniikki ja trendikäs.
Sen on oltava ensisijaisesti ihmisen näköinen, asukkaalleen
sopiva ja luotu, hän muistuttaa.
si sitten
muun muassa
vanhoja ovia ja ikkunanpokia sai hakea ilmaiseksi
ihmisten nurkista, mutta nyt
niiden hinnoittelu on karkaamassa käsistä, Rannikko harmittelee.
Kuluneita ikkunanpokia
voi hänen mukaansa käyttää
esimerkiksi tilanjakajina tai
muistoja keräävinä tauluina.
. 02-731 2338, 02-731 1076, fax. Pellavaisesta lakanasta
leikatusta palasta tai pitsireunuksisesta liinasta voi pingottaa kehyksiin pohjan, johon saa
kiinnitettyä vaikka vanhan valokuvan, postikortin tai runon.
Ikkunan tai peilin pintaan
on nyt muotia joko teipata tai
maalata erilaisia kuvioita ja
tekstejä. Vielä muutama vuo-
Kesää kohti kuljettaessa värimaailma kallistuu entistä
vaaleampaan suuntaan. Maalit
saavat nyt hilseillä tai lähteä jopa
lähes kokonaan pois. Tapeteissa suuret, kiiltävät kuviot ja kukat paljastavat kesän pastellisävyt.
Laadukkaat aurinkosuojatuotteet suoraan kotiisi
Sälekaihtimet, parvekekaihtimet
pimennysverhot, markiisit
Suunnittelu ja mittaus veloituksetta
ja asennus ammattitaidolla
RullaveRhot vaRaStoSta jopa -70 %
noudettuna
kaihdin-Lehtonen oy
jaatilantie 113, Somero, 040-564 8946 (02) 748 5814
www.kaihdinlehtonen.fi
Kaikenlaiset
SISÄ- JA ULKOREMONTIT
www.maakunnanmonipalvelu.com
p. Kotia ympäröivä aluekin halutaan nykyään tehdä kauniiksi ja toimivaksi. 044 074 0575
Ota asuntolaina, joka yllättää vain iloisesti.
Korkokatolla hyödynnät matalat korot.
Soita 0200 3000 (pvm/mpm) ma?pe 8?20 tai tule käymään Nordean konttorissa.
Korkokatto on yläraja, jonka yli lainasi viitekorko ei Kysy lisää ja tule Nordean Avainasiakkaaksi. Häistä, syntymäpäivistä tai
ristiäisistä muistoksi kuivatut
ruusut voi asetella esimerkiksi
lasikantisen laatikon sisään.
Kannen voi reunustaa maalaamalla sabluunan avulla kuvioita tai hyödyntämällä isoäidin
virkkaamaa pitsiä, Rannikko
vinkkaa.
Suvun muistot
siististi talteen
Kattojen koristelu
lapsenkengissä
Trendikkäin sisustaja kiertää
osto- ja myyntiliikkeissä, huutokaupoissa ja kirpputoreilla.
Myös sukulaisten ja tuttavien
ullakot voivat osoittautua todellisiksi aarreaitoiksi.
. Pitsiliinat ja paperiperhoset tuovat romanttisen tuulahduksen. Pikkutarkka viimeistely ei kuulu
rehtiin talonpoikaisromanttiseen suuntaukseen.
Runsas puun käyttö sekä seinissä että lattioissa ei vielä ylety kattoihin, vaikka Rannikko
niin toivoisi.
. talouteesi liittyviin kysymyksiin.
SAUNAT KUNTOON
3!5.!0!.%,)4
X 3404(%2-/(!!0!
X 340,%00?
X 3432534)!,%00?
X ,%00?,!5$%
X 4(%2-/2!$)!4!
1 7
1 ,6 5
`/m
4 ,3 0 ` / m
2,40
8,50
`/m
`/m
Teemme sen mahdolliseksi
Satamakatu 17, 24100 Salo
P. 040-740 9094
aimo.kuappakangas@gmail.com
Nordea Pankki Suomi Oyj
Satamakatu 15
24100 Salo
Vanha postikortti toistaa maalaisromanttisen sisustuksen värimaailmaa. Esimerkiksi Venäjällä on
jo herätty siihen, että sisäkattojakin voi koristella. 16
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 14. Vanhojen tavaroiden uusiokäyttö on suositumpaa kuin
vuosiin. Pellava, puuvilla ja pitsit ovat vahvasti näkyvillä. Mitä enemmän osaa
tehdä omilla käsillään, sitä ainutlaatuisempaa tunnelmaa
pystyy kotiinsa loihtimaan.
Sisustajan rajoituksena on nyt
vain hänen oma mielikuvituksensa!
Rannikon mukaan muista
erottuakseen on oltava kekseliäs, mutta se ei yksinään takaa
onnistunutta lopputulosta.
Mikään laite ei liioin kestä
huoltamatta. Asukkaan tehtävänä on huolehtia, että katolle
on kiinteästi asennetut tikkaat, tarvittaessa kattosilta
sekä nuohoustelineitä.
?Nuohouksen aikana asukkaan on hyvä olla
paikalla.
?Ulkona, paloturvallisessa paikassa on oltava
palamisjätettä varten palamaton, kannellinen säiliö.
?Nuohooja huolehtii kiinteistöjen paloturvallisuudesta, sisäilman puhtaudesta, energian säästöstä sekä
ympäristön puhtaudesta.
Nuohoojan tehtäviin kuuluvat
Harva pohtii, mitä kaikkea ilmastointiputkistoon kertyy.
. Laitteiden käyttöikä pitenee, kun niitä huoltaa.
Mikkonen kehottaa ottamaan
vakiopäivän kodinhuoltotoimille.
. Samalla me opastamme
asukasta piipun kuivatuksessa
ja lämmittämisessä, Mikkonen
kertoo.
Hyöty irti
käyttöohjeilla
Nuohoojan työsarkaan kuuluvat myös ilmanvaihtolaitteiden
tarkistus ja puhdistus. Jos siihen sitten lykkää kerralla kova tuli loimottamaan,
saattaa piippu haljeta lisää tai
tuli levitä rakenteisiin.
Ennen kylmän kohteen käyttöönottoa, nuohoojan kannattaa siis kutsua visiitille.
. Talvella on aika hatara kävellä lumisella katolla, kun
tietää vain suunnilleen missä
tikkaat menevät, muttei tiedä
missä kunnossa ne lumen alla ovat, Mikkonen kertoo työn
haasteista.
Mikäli tulisijaa ei käytä, voi
nuohouksen välissä pitää kolmekin vuotta väliä.
. Kun joku ei määrää tekemään jotain, niin sitten odotetaan säästömielessä, ennen
kuin on pakko. Kannattaisi tietysti toimia
ennen kuin siitä aiheutuu terveydellistä riesaa, vinkkaa
nuohooja.
Puhdistamaton ja paksussa
pölyssä oleva ilmastointiputki
on myös otollinen tulipalon levittäjä.
. Ihmisen mieli on merkillinen. Mikkonen sanoo, että
ohjekirjaa luettaessa hypätään usein suoraan kohtaan
määräykset ja luetaan onko
jotain pakko tehdä sen sijaan,
että opeteltaisiin käyttämään
ja huoltamaan laitteita. (02) 731 6234,
ma-to 10-17, pe 10-18, la 9-14. Toistaiseksi laki vain suosittaa omakotitaloja säännölliseen ilmanvaihtolaitteiden huoltoon ja
puhdistukseen. . pikäpuomityöt
TURUNTIE 9, SALO, p. Parkkitilaa sisäpihalla.. Näiden laitteiden suodattimet tulisi vaihtaa
vuosittain. Mikäli aika ei käy, meille
voi soittaa ja muuttaa aikaa,
kertoo Someron vastaava nuohooja Pertti Mikkonen.
Hänen mukaansa Somerolla
noin joka toiseen taloon päästään ennalta ilmoittamatta.
. Käyttämätöntä tulisijaa ei
toki tarvitse vuosittain nuohota, mutta pitkän paussin jälkeen tulisijan kunto on syytä
tarkistaa ennen käytön aloittamista, muistuttaa Mikkonen.
Hänen mukaansa haasteellisia kohteita ovat pitkään kylmillään olleiden rakennusten
tulisijat.
. 777 51, MA-PE 7-18, LA 9-14, www.rautia.fi
+YSYõLIS»»õEDUSTAJALTAMME
*UKKAõ2INTALAõ õ õ
WWW DESIGNTALO FI
Helsingintie 23, Salo, puh. Toisilla paikkakunnilla kiinteistön omistaja
joutuu itse huolehtimaan nuohouksen tilaamisesta.
. Silloin ne
tulee hoidettua, eikä tarvitse
pohtia, että koska ne pitikään
vaihtaa.
Asukas voi puhdistaa ilmanpoistoventtiilin itse. 0400-4100 40
timo.siivola@dnainternet.net
?????????????????
-5544/6!,-))4!ó-!4!,!%.%2')!4!,/*!
AJA SIS
ÄÄN!
RAUTIASTA LÖYDÄT
PUUTAVARAA
kaikkeen rakentamiseen
ja remontointiin.
Lastaus on helppoa
läpiajettavassa hallissa.
$ESIGN
4ALOóONóVAIVATONóJAóTURVALLINENóTAPAóHANKKIAóOMAóKOTI
2AKENNAMMEõENERGIATEHOKKAANõUNELMIESIõKODINõ
õPERUSTUKSISTAõSISUSTUKSEEN
/TAõYHTEYTT»õJAõSOVITAANõMUUTTOP»IV»õUUTEENõKOTIISI
Varastomyynnissä
Sinua palvelevat
MUUTTOVALMISHINNAT VARSINAIS-SUOMESSA ALKAEN 1 155 ?/m2
ammattitaidolla
ENERGIANSÄÄSTÖÄ EKOLOGISISESTI, TALOUDELLISESTI, MUKAVUUDESTA TINKIMÄTTÄ
ja kokemuksella:
MIKA LAIHANEN
044 787 7028
AIMO FRIMODIN
040 520 5466
Kaunista
kotimaista!
SAMI KOIVISTO
044 7877 029
Joensuunkatu 12 Salo, p. Itse putkistot olisi
hyvä putsauttaa ammattilaisen 5?10 vuoden välein, Mikkonen opastaa.
Näin ei kuitenkaan aina ta-
Nuohooja tulossa, huomioi nämä:
?Huolehdi, että tulisijan ja ilmastointilaitteiden
ympärillä on tilaa toimia.
?Savuhormille pitää olla turvallinen ja esteetön
pääsy. Nuohoojan työn vaikeuskerrointa lisääkin kostea
ja liukas keli.
. Säännöllinen puhdistus on
hyvän huoneilman ja paloturvallisuuden kannalta tärkeää, nuohooja Pertti Mikkonen sanoo.
?tulisijojen ja savuhormien kunnon tarkastaminen
ja puhdistaminen
REmONTTImyyNTI
?ilmanvaihtojärjestelmien tarkastukset, puhdistukset, huollot ja mittaukset
?savuhormien tiiviyskokeet ja videokuvaukset
sekä savuhormien korjaus
?lämmityskattiloiden puhdistus ja palamistapahtumaan liittyvät hyötysuhdemittaukset
?neuvonta ja konsultointi palamiseen, tulisijoihin,
ilmanvaihtoon ja paloturvallisuuteen liittyvissä käyttö-,
huolto- ja suunnitteluasioissa
Lähde: Nuohousalan keskusliitto
valaisin
Traktoreita
ale
Kaivinkoneita
Kuorma-autoja
. Itselleenhän ja
perheelleen sitä tekee palveluksen, kun huollattaa ilmastointilaitteet kuntoon, Mikkonen huokaa.
pia.viman@sss.fi
P
iipun nuohoaminen on
asukkaiden terveyden
kannalta tärkeä toimenpide. Sen avulla venttiilinaukko lukitaan oikean kokoiseksi.
Piippu on saattanut haljeta jo
kosteuden ja pakkasen ansiosta. SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 14. maanrakennus · lavettikuljetukset · rakennusten pohjat ja tiet · piha- ja viheralueet
· salaojien kaivuu ja korjaus · maansiirto- ja vaihtolavakuljetukset · maa-ainekset
ajettuna: sorat, murskeet ja nurmikkomulta · lumityöt ja hiekoitukset · rakennusten
purkaminen · kaapelien auraukset · imeytyskentät . Tiili kerää paljon kosteutta.
17
Puhdistustoimet
tehtävä ajoissa
Nuohoojan säätämää lukkomutteria ei saa näprätä. Suodattimet, palovaroittimien paristot ja vaikka vielä
herätyskellon paristot kannattaa vaihtaa aina samana
päivänä, esimerkiksi vesimittarin lukupäivänä. Hän
ihmettelee, miksei kalliista
laitteista haluat pitää huolta ja
ottaa hyötyä irti.
. Jos asiakas ei ole kotosalla, laitamme postilaatikkoon
viestin, koska tulisimme uudelleen. 731 7761
SALO GSM 040 584 7357
NYT ON AIKA VARATA REMONTTI- JA RAKENNUSTYÖT
Kesämökeille ja omakotitaloihin lisäksi
Huoneistot ja omakotitalot
-terassit, kaiteet, laiturit, pihatyöt
-kylpyhuoneiden laatoitus
-tapetoinnit ja maalaukset
-kalusteasennukset
-kosteusmittaukset
-rakenteiden muutostyöt
-saunat, pesutilat
-erikoispuutyöt, lauteet, puukalusteet
Teemme kokonaisvaltaisesti suunnittelusta toteutukseen myös uniikkeja
puuhuonekaluja sekä erilaisia lahja- ja koriste-esineitä puusta.
Saunat pesutilat yksilöllisesti suunniteltuna ja toteutettuna alusta loppuun.
MUISTA KOTITALOUSVÄHENNYS!
OTA YHTEYTTÄ NIIN SUUNNITELLAAN SOPIVA TOTEUTUSAJANKOHTA, AIKOJA ON RAJOITETUSTI
?????????????????
pilpola@gmail.com
Villantie 2, 25240 Hajala.
Puh. Lain mukaan jokaisessa
uudessa talossa tulee olla ilmastointikone ja siinä lämmön
talteenottolaite. Hoito- ja huoltolaitosten sekä kerrostalojen
ilmanvaihtolaitteiden huollot
laki sen sijaan on määrännyt
pakollisiksi.
. maaliskuuta 2010
RAKENNA ASU VIIHDY
Kuvat: SSS/Pia Viman
Huoltamattomana
ilmastointi on terveysriski
SSS | Pia Viman
pahdu. Ulkoilmasta kertyy imuilman mukana siitepölyjä, homeitiöitä, saasteita ja ties
mitä, riippuen asuinpaikasta.
Vastaavasti poistoilmasuodattimeen kertyy huoneilmasta
epäpuhtauksia, jotka tulevat
tuuletuksen kautta sisään tai
vaatteista, Mikkonen sanoo.
Putkistossa lika ja pöpöt muhivat ja kasvavat vierekkäisissä suodattimissa, joista ne
leviävät ajan saatossa asukkaiden riesaksi.
. Näin talviaikaan tulisijat
ovat käytössä, jolloin nuohous ei
tietysti onnistu, vaikka kotosalla oltaisiinkin, Mikkonen sanoo.
Suomessa kuivat kaudet ovat
lyhyitä. Likaista tai huonokuntoista tulisijaa käytettäessä
aiheutuu tulipalon vaara ja
huoneilmaan saattaa tulla haitallisia palokaasuja, jotka eivät
ole hyväksi terveydelle.
Käytössä oleva tulisija pitää
nuohouttaa kerran vuodessa.
Salon seudulla nuohousta suoritetaan alueittain. Nuohooja huolehtii putkiston puhdistuksesta sekä venttiilin säädöstä
Se on nopea ja helppo tapa asentaa uusi lattia, Harri
Numminen Salon RTV:stä
kertoo.
Nummisen mukaan lattiamateriaaleissa ei tällä hetkellä
juuri ole erityistä trendiä, vaan
ihmiset valitsevat aiempaa
enemmän lattiapinnan oman
maun mukaan.
. Vinyylipintainen korkki sopii kovan kulutuskestävyytensä
vuoksi julkisiin tiloihin.
C
- Vaimentaa iskuja
- Parantaa akustisia ominaisuuksia.
- On lämmin
- Pitkäikäinen
- Hintava
- Ei kestä märkää
Numminen ei suosittele lattiaremontin toteutusta internet-ohjein ilman kokemusta.
Jos jälki ei olekaan onnistunutta, valuu suunnittelu ja satsaus hukkaan. 18
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 14. Pohjatöiden asianmukainen tekeminen on lattiaremontissa aina tärkeä työvaihe. maaliskuuta 2010
RAKENNA ASU VIIHDY
SSS/Marko Mattila
Lattia antaa kodille
yleisilmeen ja ryhdin
MuoviMatto käy tiloihin, joissa lattia
joutuu tavallista kovemmalle kulutukselle
kuten vaatehuoneisiin, keittiöihin ja makuuhuoneisiin, yleensä kuiviin tiloihin.
C
- Helppohoitoisuus ja hygieenisyys
- Kestävä ja pehmeä materiaali
- Ei liukas
- Hyvä värinkestävyys
- Vaimea
C
- Perusmateriaali
- Irtoasennetussa matossa iskunkestävyys ei ole hyvä
- Kalusteista jää painaumia
KorKKilattia sopii keittiöihin, olohuoneisiin sekä makuuhuoneisiin. Jos materiaalin vaihtaa kokonaan toiseen, edessä
on usein purku- ja tasoitustöitä. Lisätietoja kotitalousvähennyksestä
saa verotoimistosta.
Rakenna edullisesti
KODIN TERRA . Matta/kiiltävä.
1,5 m2/pkt.
S-Etukortilla
69,-
(Hinta ilman S-Etukorttia 89,-.
Etusi 20,-)
(kuva viitteellinen)
9,90
/m2
Saga
PESUALLAS
24
90
Rita
LATTIALAATTA
10 x 10. Huomioi
hankinnoissa laatu. 7?19, la 9?16, su 12-18
KEITTIÖT
C. Aikatauluttakaa
työ yhdessä.
?Tee kirjallinen työtilaus asentajan kanssa. Erityisesti kosteissa tiloissa
pohjatöiden kanssa on oltava
tarkkana.
Laattalattiaa ja vinyylimattoa lukuun ottamatta kaikki
lattiapinnat asennetaan nykyisin lukkopontilla.
. 80 prosenttia asiakkaista
käyttää lattian kunnostukseen
tai uuden lattian asennukseen
ammattimiestä. Vanhan
parketin ilmeen voi kirkastaa
hiomalla ja petsaamalla sen
vaikka aivan uuden väriseksi.
Punertavat sävyt eivät ehkä
juuri nyt ole kovassa huudossa,
Numminen sanoo.
Lattiaremonttia varten löytää
monenlaista tietoa internetistä. Osa valmistajista antaa lattiamateriaaleille
takuun. Valmistajien internet-sivuilla voi käydä
katsomassa, miltä lattia näyttää esimerkiksi tietyllä materiaalilla ja tietyn värisenä.
C
SSS | PIA VIMAN
pia.viman@sss.fi
- Kestävä
- Helppohoitoinen
- Kylmä, ellei alle ole asennettu
lämmitystä
- Kova, joustamaton pinta
Ennen lattiaremontin aloittamista
?Tutustu tarjolla oleviin materiaaleihin ja mahdollisuuksiin. Ruskea/harmaa.
1,44 m2/pkt.
S-Etukortilla
VIHERKASVIMIX
2
90
/kpl
(kuva viitteellinen)
14,50
/m2
(norm.19,90/m2)
Värit: punainen,
p
liila tai valkoinen
6
/kpl
Stone
RUUKKU
Pyöreä, halk. Sopikaa kuka vastaa
mistäkin työvaiheesta tai kuka on
vastuussa, jos työ jää kesken. Huomioi materiaalien hinta-laatusuhde. Kuka
huolehtii esimerkiksi vanhan lattiamateriaalin jätteenkuljetuksesta.
?Tarkista vahingon varalta,
mitä kodin vakuutus kattaa.
?Tilaa materiaalit.
?Muista taltioida kuitit mahdollisten takuutöiden varalta sekä
verohelpotusten saamiseksi. Ponttilautana oleva parketti on nopea asennettava, Keijo Virtanen Salon Parketti- ja mattotyöstä kertoo.
- Puupintaan saattaa jäädä painaumia
esimerkiksi koirankynsistä sekä
kengän koroista
- Kallein vaihtoehto
- Ei siedä märkää
laattalattia sopii erityisesti kosteisiin
tiloihin sekä sisäänkäynteihin ja kodinhoitohuoneisiin.
C
C
Materiaalien
edut ja haasteet
C
L
attiaremontti voi olla
haastava oli kyseessä
isompi tai pienempi remontti. Osalla on sitten vuosien myötä tullutta
kokemusta itselläänkin, sanoo
Numminen.
laMinaatti sopii tiloihin, jossa lattian pitää kestää kulutusta kuten keittiössä ja lastenhuoneisessa.
C
- Kestävyys
- Helppo asentaa ja hoitaa
- Väri ei muutu auringossa
- Ilman lattialämpöä viileä jalan alla
- Kopisee
- Liukas
- Ei siedä märkää
ParKetti sopii paikkoihin, joissa lattia ei
joudu kovalle kulutukselle.
C
- Kaunis ja tyylikäs
- Luonnonmateriaali
- Helppo asentaa
. Se saattaa kuitenkin
raueta, jos asennuksessa ei ole
käytetty ammattilaista.
Erityisen tärkeää asiantuntevan työntekijän käyttäminen
on kosteissa tiloissa ja silloin
kun asennetaan esimerkiksi
lattialämmitystä.
. Parketti on aina edustava ja
arvostettu lattiapinta. 15 cm.
HINNAT ALKAEN
6
50
Kodin Terra Salo, Valtatie 5, 24800 HALIKKO, p. PUUTARHAN, SISUSTAMISEN JA RAKENTAMISEN TAVARATALO
Nomar
VESIERISTE
VALKOINEN LAATTA
12 l
20 x 30. Tingi tarvittaessa jostain muusta.
?Suunnittele millaisen lattian haluat; millaisista tiloista on
kyse, millaisia käyttöominaisuuksia
ja kulutuskestävyyttä tila vaatii.
Hyödynnä rakennustarvikeliikkei-
den sisustusmyyjien osaamista tai
keskustele sisustussuunnittelijan
kanssa.
?Mieti osaatko toteuttaa
remontin itse vai kannattaako palkata alan ammattilainen.
?Kerro remontin tekijälle
suunnitelmasi ja tarkista, että se on
myös hänestä toteutuskelpoinen.
?Pyydä ammattilaista kartoittamaan mahdollinen pohjustustöiden tarve. Halvalla saa harvoin hyvää.
?Laske materiaalin tarve.
Huomioi pintamateriaalin lisäksi
kosteus-, lämpö- ja äänieristeet,
jalkalistat sekä kiinnitysmateriaalit
tai pohjustustuotteet.
?Tee budjetti, varaudu joustoon, jos esimerkiksi lattiapohja
tarvitsee kunnostusta. Myös television sisustus- ja
remonttiohjelmat antavat vinkkejä monista vaihtoehdoista
suunnittelua varten. 075 3030 2727
0,49 /jm
0,99 /jm
SAHATTU 47 x 100 VS/VL
LATTIALAUTA HUONEKUIVA 28 x 95 1,20 /jm
PAINEKYLLÄSTETTY AB 28 x 95 1,25 /jm
1,95 /jm
PAINEKYLLÄSTETTY 50 x100
1,90 /kpl
PILARIHARKKO P-240
KATTOHUOPA II-LAATU
30,- /rll
10+11x7 m
KATTOLAATTA musta 3 m
15,90 /pkt
35,- /pkt
PAROC EXTRA 50mm/8,95 m
PAROC EXTRA 100mm/4,47 m
28,15 /pkt
HARKKOLAASTI 100/500
3,90 /25 kg
KUIVABETONI S-100
3,90 /25 kg
Hunton TUULENSUOJALEVY
10,80 /kpl
12x1200x2700
8,65 /kpl
KIPSILEVY GN 13x1200x2520
12,20 /kpl
KIPSILEVY EK 13x1200x2520
SAHATTU 22 x 100 PL/VL
2
2
2
RUUKKU OVAALI
RUUK
50
Muista myös
SPERUSRAKENNU
TARVIKKEET
Kodin Terrasta
Saga
WC-ISTUIN
KANNELLA
90,www.kodinterra.?
Puhelun hinta lankapuhelinliittymästä 0,0821 ?/puhelu + 0,0147 ?/min, matkapuhelinliittymästä 0,0821 ?/puhelu + 0,1642 ?/min.
ark
Chat-ruutu on mukava lisäapu, jos haluaa lähettää toiselle vaikka kivan nettiosoitteen,
joka muuten olisi hankala sanella.
Perheen isä Kostja ja 10-vuotias Kirill skypettävät myös.
. Viherrakentaminen
. 5. On kätevää,
kun näkee toisen tietokoneen
työpöydän, jolloin voi opastaa
mistä löytyy tarvittavat tiedot
ja toiminnot, Kostja sanoo.
. 9-18, la 10-18, su 12-18
M.Suosaari Halikko as.
Suojaa rakenteita
Lisätilaa
Äänieristystä
Viihtyisyyttä
Lumi ja vesi
pysyvät ulkona
Mikä internet-puhelu?
NYT TILATAAN KESÄ
??????????????????????????????????????????????????????
???????????????????????????????????????????????????????????????????
??????????????????????????
?
?
?
?
?
ystäviensäkin kanssa.
Uusien sovellusversioiden
avulla opastaminen ja neuvominen tietokoneen käytössä
käy helpommin.
. Muihin puhelinverkkoihin
puheluista veloitetaan palveluntuottajan
määrittelemä maksu.
. Liikkuva kuva on paljon
mukavampikin kuin paperikuvia.
Skypetettäessä lapset saavat
puhua sukulaistensa kanssa
myös äidinkieltään.
. 02-484 920. Ystäviemme suosituksesta
valitsimme Skype-sovelluksen.
Kun yhteys alkoi toimia, ikävä
puolittui, Elena hymyilee.
Nyt Elenan äiti, perheen
mummo, lukee lapsille joskus
iltasatujakin internetin välityksellä Länsi-Siperiasta asti.
Toisinaan kannettava tietokone nostetaan myös aamiais- tai
illallispöytään, että mummokin
voi olla läsnä ruudun välityksellä.
. Jos tietokoneessa on webkamera voidaan puhelu puhua videopuheluna.
Varsinainen keskustelu internetin välityksellä eli skypettäminen IP-osoitteesta toiseen
on maksutonta. Lisäksi tarvitaan kuulokkeet
sekä mikrofoni. IMPULSSI
RUNKO-
NAULAIN NR90 GC
tai NR90 GR
299,-
Paineilma VIIMEISTELYNAULAIN NT50 AE2 F18
PORA/
RUUVINVääNNIN
DS14DSAL
kahdella akulla
170,-
F18 16 mm-50 mm
109,-
RUUVINVääNNIN
W6V4
620 W
TUOTTEITA RAJOITETUSTI!
Maatalous- ja rakennustarvikeliike
99,-
MAATALOUSMYYNTI
RAKENNUSTARVIKKEET
Martti Erelä
Reima Oksanen
Tomi Meller
Jari Siikjärvi
Olli-Pekka Nummela
044 584 2001
Rautanet Koski Oy,
Hongistontie 3, 31500 Koski TL,
Salo
puh. Tämä on kielitaidon ylläpitämiseksi hyvä kanava niin
meille kuin lapsillekin, koska
puhumme venäjää täällä muuten vain keskenämme, vanhemmat sanovat.
Miljoonien kanssa
samassa verkossa
Ruudulla näkyy, että internetpuhelu on käynnissä yli 21,5
miljoonalla skypettäjällä.
. Erityisesti syntymäpäivinä
onnittelupuhelut tulevat aikaisin, kun äiti tai ystävät eivät
malta odottaa, Elena hymyilee.
Kielikylpykanava
kotikonnuille
Elena Enkel kertoo hyödyntävänsä internet-puheluja myös
salolaisten ystävien kanssa.
. 2010 klo 10?17
. Helpotimme koti-ikävää
kirjoittelemalla kirjeitä ja soittelemalla puhelimella, mutta
kirjeet kulkevat hitaasti ja
tavalliset puhelut ovat kalliita, perheen äiti Elena Enkel
kertoo.
Ensimmäinen vuosi ehti vierähtää, kunnes perhe kuuli
ilmaisista internet-puheluista.
Perhe osti kannettavan tietokoneen ja ehdotti, että isovanhemmatkin tekisivät niin.
. maaliskuuta 2010
RAKENNA ASU VIIHDY
19
Internet-puhelut puolittavat koti-ikävän
SSS/Marko Mattila
SSS | PIA VIMAN
pia.viman@sss.fi
K
un Enkelin perhe muutti Suomeen Länsi-Siperiasta Kurgan kaupungista, kotikonnuille jäivät
sukulaiset ja ystävät.
Ensimmäinen talvi otti koville.
. ???
JÄRKIRATKAISU!
0400 863 705
VoIP eli IP-puhe (Voice over Internet Protocol) on termi tekniikalle, jonka avulla ääntä
voidaan siirtää reaaliaikaisesti internetin tai
jokin muun internetprotokollaa käyttävän
verkon välityksellä. Puhelun soittamiseksi tarvitaan sovellus kuten Skype, MSN, ICQ, Messenger,
Google tai Voice. Koska äitini on 3 000 kilometrin päässä,
minulle on tärkeä nähdä omin
silmin, että hän voi hyvin, Elena Enkel sanoo.
Linja on auki päivittäin, vähintään puoli tuntia kerrallaan. On niin hauska, kun puheen
lisäksi näkee toisen. teRveyS ja kauneuS
. Viherrakennussuunnittelu
UU
SI
Rauhalinnankaari 4, SALO p. Ohjelmasta löytyy myös keskustelufoorumeja vaikka puutarhanhoidosta. Ryhmäpuhelut ovat käteviä, koska silloin voimme
jutella molempien isovanhempien kanssa samaan aikaan,
eikä kaikkia kuulumisia tarvitse kertoa kahdesti, Kostja
Enkel sanoo.
Skypen välityksellä on tutustuttu myös Kostjan veljen pieneen lapseen.
. Rakentaminen, aSuminen ja piha
. Parhaiten yhteys toimii laajakaistan
avulla. vapaa-aika
Messut
Messut on laaja paketti ihmisen päivittäiseen
elämiseen liittyvistä asioista.
Nyt kannattaa tulla läheltä ja kaukaa
tutustumaan mitä uutta alat tarjoavat.
RAKENTAJALLE - REMONTOIJALLE
-KONEIDEN
-30%
POISTOMYYNTI
Kaikki varastossa olevat HITACHI TYÖKALUT
ESIM. Joskus se on auki pitkiäkin aikoja ilman, että kukaan
juttelee.
. Vanhempamme eivät käytä
tietokonetta oikeastaan kuin
skypettämiseen. Jos tietokoneessa on irrallinen kamera, voi sitä siirtää
ja taltioida kuvaa ihan mistä
vaan. 044 3370 782
järjestää Salossa Salohallissa
8.?9. Voimme välillä vain huikata toiselle jotain pientä, Elena
kertoo.
Kolmen tunnin aikaero aiheuttaa joskus aikaisia aamuherätyksiä.
. Tunnuksilla voi ottaa yhteyttä mistä tahansa koneesta,
esimerkiksi internet-kahvilasta, Elena sanoo.
Mummo on seurannut ruudun kautta käynnissä olevaa
keskustelua ja osallistunut
Kurganista käsin välillä juttutuokioon.
Elena epäilee, ettei hänen
äitinsä skypetä muiden kanssa, mutta mummo kertookin
soittelevansa internet-puheluja
???????????????????????????
- Nopeat toimitukset
- Kilpailukykyiset hinnat
- Ammattitaitoinen asennus
???????????????????????????????????. 733 6166 SOITA
0400-825402
Avoinna ark. Sen kautta saa tuttuja,
jos vain löytyy yhteinen kieli,
perhe tuumii.
Hyvä asuntokaupan ammattilainen,
Kattavaa palvelua
Kaiteet ja terassirungot,
viherhuoneet, kesäkeittiöt
sekä autotallin ovet.
s+ILPAILUKYKYISETHINNAT
s!MMATTITAITOISETASENTAJAT
JAMYYJÊT
sTUNTUVATKOTITALOUSVÊHEN
NYKSETVErOTUKSESTA
JOPA EUR
s*OUSTAVARAHOITUS
ALK EUR KK
Salon Seudun Sanomat on tilattu, luettu ja
haluttu, alueensa ykkösmedia.
Tuo
-ilmoiTuksella
%DUSTAJAMME
+IMMO5OTI
PUH
+YMPPI
KATTO/Y
Jukka Hellsten, Yhdystie 303, 25460 Kisko
esille haluamasi kohde
Varaa paikka tai useampi ja esittele
omat ohittamattomat kohteesi.
www KYMPPI
KATTO l
p. Tekniikan avulla puhe
muutetaan digitaaliseen muotoon ja siirretään paketteina verkon yli.
IP-puheluita varten tarvitaan tietokone tai
laite, johon on mahdollista kytkeä internetyhteys. Avoinna ma-to 6.30-16.30, pe 6.30 - 18.00.
044 078 8659
044 031 5045
044 575 8531
044 584 2023. On helppo kysyä nopeasti
neuvoa ja mielipiteitä, kun voi
Kostja (vas.) ja Elena Enkel helpottavat koti-ikävää kauas Länsi-Siperiaan internet-puhelujen avulla.
näyttää vaatetta tai jotain tavaraa ja keskustella aiheesta,
Elena selventää.
Kuulokkeilla keskustelun
voi myös muuttaa yksityiseksi
muulta perheeltä.
. Tämä on hieno maailmanlaajuinen systeemi. SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 14
Tämä on todellinen lumpuista tehty räsymatto, Marjatta Kurkela esittelee. Kuusitoistavuotias tyttärenpoikani kutoi omaan
huoneeseensa viime vuonna
miehekkään maton vanhoista
farkuista leikatuista kuteista,
isoäiti kertoo ylpeänä.
Käytetty vaate
voi olla aarre
Ulla Kurri oli alta kaksikymppinen ensimmäisen räsymattonsa valmistuessa. ASUNNOT JA
TYÖPAIKAT
SHDCNSONHLHSSTUDQJNRS@0/-2-1/0/
R`kn+Jtsshk`
Shrj`qk`mshd04
04/l1+3g*j*r
Ug-21/-///
Jngcdmqn911613/. Tällä kertaa kangaspuissa syntyy villasaali.
Vanhat vaatteet saavat uuden elämän räsymatoissa
Marttilan kudontapiiri kerää lumput uusiokäyttöön
SSS | LIISA KÄIVÄRÄINEN
liisa.kaivarainen@sss.fi
M
. Mamma kutoi ja minä leikin kangaspuiden alla. Lastenlasten vanhoista, värikkäistä pussilakanoista saa hyvää matonkudetta, Ulla Kurri kertoo repiessään seuraavana työn alle tulevan maton
aineksia.
arttilan kunnantalon
kellarissa avautuu
viehkeä, mummolalta
tuoksuva maailma. Yli 90-vuotias äitini
leikkasi kuteiksi kaikki suvun
vanhat vaatteet. Käytän puoliksi vanhaa ja
uutta, niin saan värit sopimaan
paremmin yhteen. Ensimmäinen matto on pesty loppuun, hän nauraa.
Muutaman vuoden tauon
jälkeen alkanut ?eläkeläisharrastus. Loimia ei viitsi kotona vaihtaa koko ajan, joten koko kesä
on tehtävä samoihin loimiin,
Peltola puhisee.
Kotinurkissa ei myöskään
kuulu naurua ja iloista puheensorinaa, eivätkä makutuomarit
kierrä kurkkimassa selän takana.
. Lumput eli
käytöstä poistetut vaatekappaleet ja kankaat leikataan tai
revitään sopivanpaksuisiksi
kuteiksi, jotka kudotaan kangaspuissa palttinasidoksella.
. Omat
lapset ovat jo isoja, joten nyt
minullakin on aikaa istua kangaspuiden ääressä.
Tutuilta kerätyt vanhat pussilakanat ovat päätyneet mattoihin. Auranlaakson kansalaisopiston kudontatilassa syntyy huiveja, peittoja,
pöytäliinoja ja mattoja. Kaikki käyvät katsomassa, miten työ edistyy ja mitä
värivalintoja on tullut tehtyä.
Muilta saa myös apua tarvittaessa, naiset kiittelevät hyvää
ryhmähenkeä.
R`kn+Xssdk?
S`unk`mshd4
06/l1+3g*sto`j*s`jj`g*r*og*jog*vb
Ug-1//-///
Jngcdmqn955200
?
Älä heitä
pois!
Merja kerää
kaiken!
Kudontapiiri tuo
sosiaalisen tuen
R`kn+Jhhj`k`
S`j`s`knmshd57a
044l1+2g*sto`j*jgg*r*vb
*jog*`tsns`kkhUg-074-///
Jngcdmqn9337865
R`kn+Gdql`mmh
Q``shgtnmddmj`st4
60l1+2g*j*jog
Ug-0/8-4//
Jngcdmqn9338723
R`kn+L?j?hmdm
Ddqhjhmj`st1A
27+4l1+1g*jj*r
Ug-0/3-///
Jngcdmqn973614/
R`kn+G`khjjn
B`hqdmhtjrdmjti`3,5
045l1+4,5g*j*jgg*r*1vb
Ug-057-///
Jngcdmqn970/44/
R`kn+Stotqh
Odr?j`st2
016l1+3g
Ug-087-///
Jngcdmqn9714/40
R`kn+Stotqh
U`hmtj`st3
63+4l1+2g*j*r
Ug-0/4-///
Jngcdmqn9768028
R`kn+O`tjjtk`
R`k`hrsdmshd11@
007+4l1+2lg*j*ng*sg*qs*1vb
*jog*rUg-068-8//
Jngcdmqn932632
R`kn+U`kgni`
U`mtl`ll`mshd3`r
76l1+2g*j*og*dqhkk-vb
Ug-018-4//
Jngcdmqn9WS@255
. Peltolan iskulause onkin:
?Älä heitä pois! Merja kerää
kaiken!?
. Onhan
silläkin merkitystä, tuleeko matto olohuoneeseen,
keittiöön vai
eteiseen, Marjatta Kurkela
toteaa.
Hänellä ja
Merja Peltolalla on
kangaspuut
kotonakin. pyrkii kierrättämään
sukulaisilta ja ystäviltä ylimääräisiksi jääneet tekstiilit.
Lastenlasten vanhoista pussi-
lakanoista, farkuista, tyynyliinoista ja puuvillamekoista
saa hyviä matonkuteita.
. Se
ei ole naisten
mielestä pelkästään hyvä
asia, vaikka mattoja pääseekin
louskuttamaan mihin vuorokauden aikaan tahansa.
. Virallinen kokoontuminen torstai-iltaisin on vain jäävuoren huippu, sillä kangaspuut louskuttavat aamusta iltaan.
. Ompelin
aikoinaan lapsille vaatteita.
Olen käyttänyt ylijääneitä
kankaita, vanhoja verhoja ja
lakanoita räsymattoihin.
Pidän vanhanaikaisesta,
raidallisesta mallista matoissa, ja kudoin niitä heti alkuun
kaksin kappalein.
Räsymattojen sielunelämä on
yksinkertaisimmillaan kolmessa sanassa: lumput, kangaspuut, palttina. Kaksivartinen palttinasidos
toimii perinteisessä räsymatos-
sa, jossa ei ole kuvioita. Mattoon on kudottu runsaasti muistoja, muun muassa miniän ensimmäiset verhot.
AUTOT,
NÄMÄ ASUNNOT ESITTELYSSÄ TÄNÄÄN! TARKAT AJAT OIKOTIELTÄ. 20
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 14. maaliskuuta 2010
RAKENNA ASU VIIHDY
Kuvat: SSS/Eija Bamberg
Auranlaakson kansalaisopiston kudontatiloissa Marttilan kunnantalon kellarissa riittää tunnelmaa ja joutuisasti eteneviä kudontatöitä. Kudoin ensimmäisen räsymattoni 60 vuotta sitten. Hänen kuoltuaan olen yrittänyt kutoa ne matoiksi, Hilkka Rämö kertoo.
Lastenlasten pesäntekovaihe
on hänen mukaansa kuumimmillaan, joten matoille löytyy
kiitollisia käyttäjiä.
Marjatta Kurkela toteaa
aloittaneensa matonkutomisen
heti, kun jalat ylettyivät polkimille.
. Matosta tulee ryhdikkäämpi ja eloisampikin käyttämällä uusien kutei-
den seassa lumpuista tehtyjä
kuteita.
Riitta-Maija Jurttila on porukan noviisi: hän lähti Auranlaakson kansalaisopiston
kudontapiiriin
vasta viime
syksynä.
. Kudontapiiriläiset Marjatta Kurkela (vas.), Ulla Kurri, Riitta-Maija Jurttila ja Merja Peltola levittelivät räsymattojaan näytille.
Hilkka Rämö kutoi ensimmäisen mattonsa 12-kesäisenä. Maton
värimaailmaa voi hahmotella
vaikka lajittelemalla eriväriset kuteet eri koreihin. Pitkän
tauon jälkeen kangaspuut ovat
saaneet hänet taas pauloihinsa.
Kolmisen vuotta sitten kudontaharrastuksen aloittanut
Merja Peltola muistaa isoäitinsä olleen ahkera kutoja.
. Harrastus on kulkenut mukana
koko ikäni
800 m² siborexrakenteinen
korkea halii sekä puurunkoinen ja profiilipeltipintainen halli n. Hyvä rauhallinen
sijainti, Saloon n. Ala-aste
ja päiväkoti lähellä. Huoneistossa myös kaivattu
kodinhoitohuone. Peruskuntoinen rivitalon päätyhuoneisto Tupurin metsäisellä tontilla. Vapautuu sopimuksen
mukaan. Mh. H. Tukikelpoista
peltomaata 9,0 hehtaaria. kerros, hissi on
-iso olohuone, suuri parveke
-mahd. Erittäin valoisa ja kodikas paritalohuoneisto mukavalta paikalta.Hyvä ja avara
tilankäyttö.Takapihalle paistelee ilta-aurinko. Helppoa vapaa-ajanasumista
suuntaan pihanäkymin . Puh. 3h,k,s, vh,at,varasto.
Tässä pienen perheen sisäänmuuttovalmis
koti mukavalta paikalta. 843.000 ?
0?
Parasta
valtakunnallista
näkyvyyttä!
Salo, Halikko, Tavastintie 7
Arkkitehtonisesti ja toimivuudeltaan
erittäin onnistunut omakotitalo. Takapiha ilta-auringon suuntaan. Avarat yläkerran tilat. ostaa myös autotalli
-hinta 159.700 `
sop Asun
in
t
E eille onsa
Pal TUS kaupa myynn
kki ET n y ist
o e E hte ä
y
sim LI
. Iso takapiha ilta-auringon suuntaan.
Toinen oleskelupaikka talon päädyssä, jossa
kaunis peltomaisema. Mainio ensiasunnoksi.
Mh. 2,5 km.
Tästä uusi, toimiva vapaa-ajan
asunto. 47.000 ?
Puheluhinnat 010-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 8,21 snt/puhelu + 5,9 snt/min (alv 22 %). Rauhallinen sijainti metsämaastossa omalla 1058
m² rinnetontilla, joka rajoittuu puistoon.
Mh. 22 %) velattomasta hinnasta.
HALIKKO, RT, 5-6h,k,khh,s,2wc 156 m²
Caireniuksenkuja 4-6 as 6. kaksi reilua oleskelutilaa: Oh yläkerrassa ja takkahuone alakerrassa. 198.000 E.
Esittely SU 14.3.2010, 15.45-16.15/
Kostamo.
825051
TUPURI, RT, 3h,k,s
74,5 m²
Vainukatu 4 as.6. Oma 1080 m² tontti. 050 372 2807
Vähimmäispalkkio 2000 . 400 m ,
jossa venelaiturit. Mh. kaikin mukavuuksin! Mökki: 65m²+8m²,
Vh. hienolta
paikalta Viurilasta. Uudistettu sisätiloiltaan osittain. 168.000 E. Mh. Ensiesittely
SU 14.3.2010, 13.45-14.15/Tuijula. Heti vapaa. Valoisa, hyväkuntoinen läpitalon päätykoti Vaskion keskustassa. 136 m²/ 184 m². 86.400 `
Vh. Tässä koti, joka voi täyttää
unelmasi! Mh. 1974. 2005
-3. Hyvät toimivat tilat.
Suojaisa piha. Hieno kokonaisuus niin
sisältä kuin ulkoa. n. Hinta 74.000 `.
UUSI TALO
Kärrinkaari 10, Pertteli
3h+k+s+khh = 93m²/112,5m²
-rakenteilla, valmis keväällä
-hienosti suunniteltu, avara!
-materiaalit voit valita itse
-miellyttävä sijainti!
-hinta 145.000 `/VAIHTO
PARITALO
Värttinänkatu
3h+k+sauna = 75,6 m²
-kaunis ja viihtyisä koti
-tilavat huoneet, kunnon keittiö
-hyvä piha, autokatos ja var.
-HUOM! edulliset asumiskulut!
-hinta 118.000 `
RIVITALO
Kailintie
3h+k+sauna = 84 m²
-aivan uusi, juuri valmistunut!
-hieno pohjaratkaisu, paljon
tilaa, hyvät materiaalit
-upea sijainti, oma tontti
-hinta 159.000 `/VAIHTO
RIVITALO
Kontionkatu
4h+k+sauna = 105 m²
-remontotu, siistikuntoinen
-reilusti tilaa
-kiva piha, varasto, autotalli
-mainio paikka, kaikki lähellä!
-hinta 89.000 `
Salon OP-Kiinteistökeskus Oy, LKV
Turuntie 7, Salo. 050 374 3283
Pyydä meidät arviokäynnille
www.skv.fi/arvio
Tarja Kostamo
Puh. Tilat voidaan myydä tai vuokrata
yhdessä tai erikseen. Avarat huonetilat. 115.000 ?
Eerikinkatu 2 b
-lämmin talli 23 m²
-myös autokatos
Helsingintie 29
-lämmin talli 20 m²
Länsiranta 8
-autohalli ydinkeskustassa
Pajakuja, Halikko
-autokatos
4% 0 ?
net
ti
Turuntie 9 Salo
KERROSTALO
Raatihuoneenkatu
3h+k+sauna = 88 m²
-keskustassa Torin laidalla
-3. Vh. 12,3 ha salaojitettua
peltoa, Salon kaupungin Perniön Suomenkylästä. Olli Lehti 0400-828699
SOVI OMA ESITTELYAIKASI
Upeasti vanhaa arvostaen 2000-luv.
al. Kellarikrs: 2 auton
talli, sauna-os, takkah., pukuh., ph,
wc, askartelutila, tekn. var. 19.000 `.
576641
Tino Salminiemi
044 770 1335
Pasi Salo
044 770 1333
Salo, Halikon Putola, Kirjailijantie 1-3.
Putolanportin I-vaiheen huoneistot jo myyty.
Nyt ostettavissa II-vaiheen huoneistot. Palvelut läh. tila, varasto.
1 krs: Oh+k+rh+tvh+khh+wc+t+aulat.
2 krs: 5mh+kph/wc+wc+aula.Tilat yht.
519 m². H. 010 228 4182
Gsm. (02) 727 1122
Myytävänä ja vuokrattavana
Levi, Kittilä, Kelotie
Ota luoton takaisinmaksuturva.
Näin voit varmistaa,
että lainanmaksu sujuu
yllättävissäkin tilanteissa.
Kerrostalot
Salo, Valhoja
85,5 m²
Takapellonkatu 8 B. Laadukkaat kalusteet, koneet ja
materiaalit, olohuoneessa varaava takka, 2
autokatospaikkaa. Saunallinen
huoneisto hissitalon ensimmäisessä kerroksessa, reilusti maanpinnan yläpuolella. 259.000 `.
574106
ta vastaava omakotitalon neliöillä varustettu
paritalo päättyvän kadun päässä puistoon rajoittuvalla tontilla. Uusi, tasokas ja
14.3.2010, 12.45-13.15/Tuijula. Heikki Tuomisto 0500-535560
Siisti, paljon -09 remontoitu rivitalo
kaksio: 2h+k+kph+vh yht. Rakennusliike Henton tutun, turvallisen ja laadukkaan toteuttamisen lisäksi
huoneistoihin kuuluvat luonnollisesti tilavat
lasitetut parvekkeet, hyvät pintamateriaalit,
huoneistokohtainen ilmanvaihto ym ym.
Uusi hissilinen kerrostalo valmistuu maaliskuussa 2010.
Esim huoneistosta
mh
lo
vh
2 h,k,s
112.125 `
46.000 `
158.125 `
Asunto Oy Salon Kavilanhovi
65 m²
Siikinmäenkatu 12 B. Reilun T. Omaa
linen kaksio 2008 valmistuneessa talossa lounaaseen antavaa rantaviivaa n. Kauniissa merimaisemassa erittäin siistikuntoinen ja huolella
pidetty 2002 valmistunut omakotitalo. Hyvä tilankäyttö. Meren rantaan n. 975 m²
-hinta 187.000 `
PARITALO
Onnelankatu
3h+k+s+khh+at+var=85/126m²
-rakenteilla, valmis keväällä
-vielä ehdit valita keittiön,
parketit, kaakelit yms.
-hienosti suunniteltu, kuin ok-talo
-hinta 159.000 `/VAIHTO
OMAKOTITALO
Juolukkatie, Kuusjoki
3h+k+sauna+khh = 100/130 m²
-valmistunut -94
-kaikki 1-tasossa
-erill. 12 km. 3mh,k,tupa,oh,khh,kph,s,p
annuhuone,puuvarasto. Ensimmäinen kerros, vain
muutama porras. Suositulle
Putolan asuntoalueelle valmistuviin rivitalohuoneistoihin pääsee muuttamaan lokakuun
2010 aikana. Ostaja vastaa lohkomiskustannuksista. 3100 m². Rakentaminen aloitetaan keväällä. Kirjalliset ostotarjoukset toimistoomme 9.4.2010 klo
16.30 mennessä. 010 228 4010
Gsm.050 436 3719
Marco Lindstèn
Puh. 104.000 E. Heti vapaa. terassi 35 m².
Yht. 145.000 `.
auton talli. Suomen- ja
ruotsinkieliset palv. maaliskuuta 2010
RAKENNA ASU VIIHDY
SALAOJITETTUA PELTOA
SUURI TALO
Onnenperäntie, Vaskio
Rak.ala n. Keittiössä upeat Puustelli kaapistot.
Mh. 98.000 `.
577223
Maa-, metsä- ja
peltitilat
Salo, Veitakkala
118,5/154 m²
Mäenalantie 501. 1 km, etelärinteet n. Tässä auringonpalvojalle
unelmapaikka! Mh. Myyjä pidättää oikeuden hyväksyä tai hylätä
tehdyt tarjoukset.
Lisätiedot ja kartat Antti Simoselta 044 7701 334.
VIIHTYISÄ KOTI RAPPULASSA
21
www.skv.fi
LIIKETILAT
Vilhonkatu 1, Salo puh. Kirjalliset ostotarjoukset toimistoomme
9.4.2010 klo 16.30 mennessä. Myydään kalustettuna.
H. 119.000 `.
576286
Salo, Valhoja
Uustuotantoa Leviltä. Puh. Digitoitu
peltopinta-ala 12,33 ha, pellot 2 lohkossa. Iso,
SUOMUSJÄRVI,
kahden huoneen levyinen parveke. Erillinen khh. 72 m² +
parveke. Vapautuu sopimuksen
mukaan. 2h,kk,kph,s. 134.000 `.
576508
SalojajaKantrisalo
Kantrisalo
Salo
Salo, Halikon Vaskion Ruotsala 58 m²
Huitintie 2. Digitoitu
peltopinta-ala n. Kiinteistöllä kaksi erillistä hallirakennusta. 14.3 klo 13.00-13.30/
Salminiemi 044 770 1335
39 m²
Inkereentie 1020. 4h,k,khh,takkah,kph,s, 2 Mh. Hallinnanjakosopimus tehty.
Tyylikäs kokonaisuus niin ulkoa kuin sisältä.
Hyvä varustetaso, autotalli ja varasto. Vapautuu
sopimuksen mukaan. Kemiön kk. Mh.
158.436,80 E. Ison olohuoneen jatkeena
koko huoneiston levyinen, lasitettu parveke
länteen. + alv. Iso 9100 m² tontti, missä jalopuita, hyötypuutarhaa ja peltoaluetta.
Kunnallistekniikka. (alv 22%).
Matkapuhelimesta soitettaessa 0,0821 E/puhelu + 0,169E/min. 14.3 klo 14.45-15.15/
Salminiemi 044 770 1335
KESÄ JA MÖKKIKAUSI
LÄHESTYY
73 m²
Polkustenkatu 36 A. 22 %) kokonaiskauppahinnasta, min 2.460 E Kysy OP-omistajajäsenten eduista.
Liisa Lindegren
044 770 1239
Perniön toimisto
Vuokrattavat toimitilat
Salo, Kauniainen
144,5 m² Salo, Armfelt
Turuntie 13. 60 m2
vakituiseen tai vapaa-ajan käyttöön
lähellä Kemiönsaaren merellisiä
vapaa-ajan palveluja. Tyylikkäästi uusittu rivitalokoti suojaisalla tontilla joka rajoittuu
osittain puistoon. Tontti 5095 m². Rv. 158.000 ?
1 200 m²
Vesalantie 6. Uut-
Humppilantie 2. 0400 326 529
Antti Ryynänen
Puh. ja aulatilat n. Yhtiössä kaukolämpö,
kv-putket uusittu ja huoltoyhtiö hoitaa suurimman osan pihatöistä. 77,5 m² sekä lasitettu parveke
hissitalossa Salon keskustassa.
H.169.000 ?
Esitt. 110.000 E. Oma
tontti n. Oh,4 mh,k,kph/wc,s,wc,vh,pa
rvi,parveke,terassi. Kaunis, muuttovalmis koti lähellä peruspalveluita. Hki n.90 km. Mh. neljänteen. 010 228 4180
KIINTEISTÖKOLMIO
VÄLITTÄÄ
Kt 3h+k+s+kph+vh yht. Upea tyylikäs keittiö, varaava takka. Ensiesittely SU
Salmenniementie 111. Oma tontti 942 m².
Hintapyyntö 398.000 . H. koulu, rak. 1000 m². Peruskuntoinen siisti yksiö Salon kaupungin Inkereen
taajamassa. 4 H,K,KHH,2WC,KPH,PH,S+
4 TERASSIA/parveketta. Viisto siäkatto tuo avaruutta. 4h,k,khh,2vh,wc,kph,s,parveke,ter
assi,ak. Myyjä pidättää oikeuden hyväksyä tai hylätä tehdyt tarjoukset.
Myydään tarjousperustein n. 365.000 `.
574132
Pia Keskilä
044 770 1330
Annele Koivunen
044 770 1332
Salo, Halikon Hirvikallio
Ensies. Mh. Ostaja vastaa lohkomiskustannuksista. 3/4 kerros. Siisti huoneisto mukavalla
alueella. Hyvällä ja näkyvällä liikepaikalla yhdessä tasossa oleva liiketila odottaa menestyvää
yrittäjää. 3h,k,s,khh,wc. /tarjous
Salo, Ylhäistentie 1
Palatsimainen kivirakenteinen arvokoti, 3-kerr.matalaenergiatalo, upeat
näköalat Saloon. Korkealuokkaiset
materiaalit ja talo taidolla tehty. 330 m²
-ent. Erittäin hyväkuntoinen koti
1027m² tontilla. 348.000 E.
828458
SOVI OMA ESITTELYAIKASI
Kaikista asunnoista on
hyvä kysyntä!
Myyntiarvio
Kemiönsaari,
Skarpböle,Turuntie 165
Historiallinen arvohuvila rak.1923,
saneerattu 2000-luv.vanhaa rakennustapaa kunnioittaen. SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 14. Talo
valmistunut 2004. 185.000 `. Tiloja yhteensä noin
1.400 m². Valmistuu
12.00-12.30/Tuijula.
847250 kesällä 2010. 2h,k,s, lämmin at ja
varasto. Autokatos/
varastorakennus. n. 823757
näyttävä kokonaisuus vapaa-ajanviettoon
MÖKÖINEN, KT, 2h, kk, s
38,5 m² rakennetaan puhdasvetisen Enäjärven ranEerikinkatu 2 B 9. Mh. Uudenveroinen saunal- nalle. Mh. Esittely SU 14.3.2010, rantasauna: 25m². Kolme makuuhuonetta, mahd. Hyvät
ja avarat tilat kahdessa tasossa. 4
makuuhuonetta tuovat lapsiperheelle mahdollisuuden omaan huoneeseen. -62
-asunto 90 m², sali ja paljon
muita tiloja, myös työtilaa
-hieno tontti 0,9 ha
-hinta vain 125.000 `
OMAKOTITALO
Loimikatu
5h+k+ruok.h+sauna+autotalli
-mukava ja kodikas talo
-reiliusti tilaa, kok.ala 217 m²
-rakennettu 1993
-miellyttävä paikka, t. 20,5 m² ja 5,5 m²
sekä autokatos ja aid. Mh. Kaikki palvelut kävelymatkan etäisyydellä. Matkapuhelimesta 8,21 snt/puhelu + 16,9 snt/min (alv 22 %).
Koti on sydämenasia
Salo, Hermanni, Inkerinkatu 15
Klo 13.45-14.15
Salo, Mököistenkatu 5 As 3
TUPURI, RT, 3h,k,s
72 m²
Ajokatu 22 as.2. kaivosta
-vierasmökki, aitta, varasto
-hinta 74.500 `
puh. 526 m². 010 255 1377*
Tule tekemään tarjous,
se johtaa useimmiten kauppaan.
SOITA 02-731 1488
myös iltaisin ja viikonloppuisin.
www.kiinteistokolmio.fi
Kun etsit
uutta kotia,
Salon
asuntokaupan
ammattilaiset
auttavat
. Mainiolla
paikalla päättyvän kadun päässä paritalokolmio. 8,0 ha, pellot 2 lohkossa. Aito Kannustalo suositulta
Tupurin asuinalueelta. Toimiva hyväkuntoinen kaksio loistavalla sijainnilla
kaupungin ydinkeskustassa. Oma
1.875 m²:n tontti. Tilava katutason liiketila, 2 wc.tä +
sosiaalitila. Heti vapaa 2002 valmistunut omakotitalo rauhallisella paikalla päättyvän kadun
Rivi-, pari- ja puutalot
päässä. Sijaitsee aivan
kauppakeskus Plazan vieressä.
574205
* Lankapuhelimesta
soitettaessa
0,0821 E/puhelu +
0,059E/min.
(alv 22%).
Matkapuhelimesta
soitettaessa
0,0821 E/puhelu +
0,169E/min.
(alv 22%).
50 m²
Turuntie 10. Täällä nautit helposta
asumisesta ja keskustan palveluiden läheisyydestä. Lähin
rinne n. Hallit yhdistää
pressuovellinen katos. autotalli-varastorakennus
-oma tontti 1.440 m²
-hinta 128.000 `
Ruuhikoskenkatu
3h + k + kph + vh = 70 m² + lasitettu parveke
Todella mukavan mallinen huoneisto, menee läpi
talon! Vaaleat pinnat, parkettia, hienosti remontoitu
kylpyhuone, reilun kokoinen olohuone, tilavat
makuuhuoneet, kiva keittiö yms.
Miellyttävä luonnonläheinen sijainti. käyttövesijohdot,
pannuremontti, sekä katto. 165.000 `.
577131
110 m²
Kääpätie 1 as 4. *010 255 1377
AUTOTALLEJA JA
AUTOKATOKSIA
KERROSTALO
Helenankatu
2h+kk+sauna = 52,5 m²
-2007 valm. Välityspalkkio 3,9 % (3,2 % + alv. 249.000 ?
Björkboda,
Smedskullantie 5 as 3
Somero, Museotie 4 B
Uusi omakotitalo (2 taloa kytk.
yhteen): 5h+k+khh+vh+s+kph+erill.
wc+ 2 lämm. 879139
ESITTELEMME TÄNÄÄN
Klo 13.00-13.30
Salo, Eerikinkatu 9 B 14
KIINTEISTÖNVÄLI T YS
SALO
Vilhonkatu 11-13
Puh. Oma tontti 1820 m²,
isoja terasseja, patioita, istutuksia,
kalliota ym. 545.000 ?
- Kysy myös muita uusia kohteita!
Lisät. 112.000 `.
577212
Salo, Perttelin Inkeri
Saat vapaa-ajanasunnollesi merkittävän
lisänäkyvyyden 25.-28.3.2010 pidettävillä
OmaMökki 2010 messuilla, jossa OPKK on
näyttävästi mukana. Tässä voi viherpeukalo toteuttaa haaPäiväkahvit voi juoda vaikka parvekkeella.
Salo, Muurlan Ranta
156/226 m² veitaan.
573186
Pitkämäenkuja 10. 105.000 E. 245.000 `. 180 m².
Upeat lautalattiat, jugend-tyyl.varaava
takka. Esittely SU 14.3.2010,
14.15-14.45/Kostamo.
815191
TUPURI,
OKT 4h, k, khh, ph, s 105,5/154,5 m²
Kalhukatu 9. 14.3 klo 13.00-13.30/
Koivunen 044 770 1332
Salla, Sallatunturi
Jätä vapaa-ajanasuntosi myynti
ammattilaisen huoleksi.
Ensies. n.251,5 m², Autotalli 2:lle aut.+
katos+var+terassit, 2 takkaa kok.
yht. 50 m.
keskustan tuntumassa. Vapautuu
nopeastikin.
571159
Salon OP-Kiinteistökeskus Oy, LKV
Turuntie 7, Salo. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen kohde. Kaukolämpö, lattialämmitys, piha asvaltoitu,
istutuksia ym. Persoonallinen, kivirakenteinen paljolti ?funkkistyylinen talo. 574779
Salo, Armfelt
Salo, Tupuri
Salo, Viurila
118/133 m²
Veistämöntie 4. Erillinen n. Kaksi erillistä hallia + katokset. 129.000 E. 14.3 klo 14.00-14.30/
Koivunen 044 770 1332
Es. Nopeasti vapautuva katutason liikehuoneisto joka sopii sekä
toimisto-/myymäläkäyttöön. Mh. Mukavalla paikalla Ylhäisten asuinalueella
omakotitalo omalla tontilla. Liihehuoneisto. 2h, k, kph, vh, las.p. Hyväkuntoinen ja
valoisa, I-kerroksen huoneisto hyvällä
paikalla, lähellä keskustan palveluja. Varaava takka ja ilmalämpöpumppu. Avarat huoneratkaisut.
Puustellin kalusteet. 66.498 E. Mh. hissitalo
-huippusijainti keskustassa
-huoneiston kunto erittäin hyvä!
-edullinen asua!
-hinta 139.500 `
KERROSTALO
Koskenpäänkatu
1h+kk+sauna+alkovi=35,5 m²
-arvokiinteistö, rak. Kokonaisuuteen kuuluu lämmin autotalli
ja lämmin iso varastotila.Harvinaisen hyvä
kokonaisuus pienelle perheelle.Tällaista
on harvoin tarjolla. 819168
TUPURI, OKT
oh,k,3mh,takkah,khh,ph,s127/182 m²
Pesäkatu 3. Liisa Lähteenoja 0400- 783787
Kauppa käy...
HERMANNI, KT, 3h, k
68 m²
Oskarinkatu 4 B 6. 1h,k,kph. (alv 22%).
Teemme unelman
uudesta kodista todeksi
Leena Tuijula
Puh. 1km.
H. 010 228 4184
Gsm. Heti
Vapaa-ajan asunto,
73m²+ 25m²
vapaa. Kaupat
ja palvelut lähellä. 395.000 `.
576174
Antti Simonen
044 770 1334
Juha Suokko
044 770 1331
Välityspalkkiomme asuntojen myynnistä 3,9 % (sis.alv. Ikkunat
3-suuntaan. 197.000 `.
572917
Turuntie 20 B 4. 777 1700 www.alanko.net
* Lankapuhelimesta soitettaessa 0,0821 E/puhelu + 0,059E/min. Oma 3.960 m²:n tontti
Mh. Puulattiat, upeita
kaakeliuuneja, peiliovet, kauniita
puuleikkauksia ja korkeat huoneet.
Alak:3 salia+mh+keittiö+kph/wc+wc.
Yläk: 4 mh, aula, kph/wc. 14.3 klo 14.45-15.15/
Koivunen 044 770 1332
Omakotitalot
Salo, Palometsä
Salo, Ylhäisi
106/129 m²
Vuorenkatu 1. 70 m²:n autotalli. Uudehko, tyylikäs ja moderni rakennus,
ulkoasultaan yksi kaupungin hienoimmista
rivitaloista. Tilat kahdessa tasossa, avara keittiö
ja olohuone, molemmissa kerroksissa varaavat takat. Kaunis remontoitu
keittiö. 8,0 ha salaojitettua peltoa,
Salon kaupungin Aimontapon ja Kuuston kylästä. Terassi ja markiisi.Täällä on jo viherpeukalo ahertanut ja tästä
seuraavan multasormen on helppo jatkaa.
Mh. 5 H,K,KPH,S,2 WC,PARVEKE,
2 AK. Vielä ostettavissa
1 h,tk,s
50,0 m²
102.000 e
3 h,k,s
73,0 m²
138.000 e
Hyvin suunnitellut huoneistot yhdistettynä alueen pitkäaikaisen rakentajan laadukkaaseen
rakentamiseen.
574046 ja 574055.
Pidä kiirettä,
enää yksi huoneisto vapaana!
Salo, keskusta, Helsingintie 33
Näyttävä ja hyvin suunniteltu kerrostalo rakenteilla Salon keskustaan. 4h,k,khh,ph,s,erill.wc,vh. 22 % = 2.440 ?. Pidä kiirettä, mikäli haluat
käyttää lisänäkyvyyden hyödyksesi.
Uudistuotantoa
36,5 m²
Toimitilat
Es. 810550
Harvoin myynnissä: huippukunnossa
oleva kt-huon: 3h+k+kph+wc+vh
yht. 57.273 ` Vh. Piharak:.
s+ph+takkah+wc ja varastot.Yht.194,0 m²
/325 m². Vilkkaasti liikennöidyn Turuntie varrella katutason liiketila.
Liiketila 50 m² + 18 m² varasto. Tule tutustumaan ja tee tarjous!
Mh. 58.000 `.
575032
Ensies. kunnostettu hirsirunkoinen
mansardikattoinen okt: 9h+k+khh+
ph+2 wc+lasiver. 1h+kk+s+parvi,
yht. Esittely SU
14.3.2010, 15.00-15.30/Kostamo. Hirsisen
paritalon 2.huoneisto:2h+k+khh+ph
+s+parvi 54,5 / 70 m² +var. Heti vapaa.
Mh. Tuotanto/hallikiinteistö Halikon Aseman
alueelta. Viihtyisät terassit mökin ja saukokoinen lasitettu parveke rauhalliseen nan edustalla. Kannattaa tutustua.
Sovi esittelyaika! Mh. 400 m². H. H. Kaksi päivittäistavarakauppaa,
pankki ja linja-autopysäkki lähes vieressä.
Yhtiössä on uusittu mm. Upeat isot ikkunat järvelle. Myydään ensisijaisesti
kokonaisuutena 18,578 ha:n tila, jolla hyväkuntoinen omakotitalo, konehallirakennus, 2 hevosen talli, sekä kylmäilmakuivuri. 14.3 klo 14.00-14.30/
Salminiemi 044 770 1335
Ensies. Oh+
4mh+2hh+2työh.+rh+k+th+khh
+last.oh+saunaos.+3wc+kph+vh
yht. 245.000 ?
Lisät. Varasto ja autotalli. Myydään 3 kiinteistöä, joista yksi määräalana. Isommallekin
perheelle sopiva rivitalohuoneisto loistavalla
sijainnilla upein näköaloin. Liikehuoneisto. 2, 10 dessä
RIVITALO
Riiheläntie, Marttila
3h+k+sauna = 80 m²
-joenrantamaisemissa!
-vaaleat pinnat, hyvin siisti
-saunatilat hiljattain uusittu
-hyvä viherpiha
-hinta 85.000 `
SOVI OMA ESITTELYAIKASI
Myydään tarjousperustein määräala n. 30 m² + terassi
-sähkö on, vesij. kerros, hissi on
-suuri lasitettu parveke
-upea sijainti keskustassa!
-hinta 94.000 `
KESÄMÖKKI
Leppäkoskentie, Somero
-mukava tontti 3.660 m²
-hirsirak. Kauppakeskusten välittömässä läheisyydessä. Isot näyteikkunat, jäähdytetty katutason liiketilan uudehkossa talossa.
574226
Salo, Armfelt
69,5 m²
Turuntie 8. 010 228 4185
Gsm. 205.000 E. 570944
Salo, Halikon Vartsala
Tupuri
111,5/137,8 m²
130/152 m² Salo,
Vahverotie 7 B
Erittäin rauhallinen päätyasunto puistometsän reunassa.
Lähes kokonaan laadukkaasti
remontoitu avara huoneisto.
Edulliset asumiskulut, mm.
kaukolämpö. Käyttö VIIKKO 50.
Vastikemaksuun sis: Lämmitys,
huolto,vak.,palvelut kuten viikkosiivous, liinavaatehuolto, käyttötarv.,
tietoliikenneyhteydet ym. Esa Mattila 040-8207249
Hyvä valikoima mm. ?95, 435 m² josta lämmintä tilaa 150 m². Saunassa tervaleppäpan.
ym. 210.000 `.
Moottoritie sopivan lähellä.
OSAOMISTUSASUNTO
KT, SALO, Pahkavuori,
Majavankatu 2 A
2 h + k + ph + s = 60 m²
+ parveke. Palvelut lähellä.
Upea, merellisen Teijon vapaaajan viettopaikka aivan lähistöllä.
H. 99.500 `
TILAKESKUS, SALO,
Vaskio, Sampaantie
Korkeaa kone- ja työtilaa. Erittäin hyvin
suunniteltu -08 valm. 38.000 `
ESITTELY SU
KLO 14.45?15.15
ESITTELY SU
KLO 13.00?13.30
UUSI OKT, SALO,
Suomusjärvi,
Osmontie 18
3 mh+oh+k+khh+ph +s+2 erill.wc.
Autokatos ja lämm. H. Erittäin
valoisa 2-krs:n läpitalon päätyhuoneisto kivitalossa. H. esim. Keittiöön uudet
koneet ja kalusteet, ph + erill.wc
laat. 300 m².
Honkarakenteen kaunis mökki
jossa
1h+tupa+parvi+ph/s.
Tontti 1,143 ha. varasto.
117/137,5 m². H. 129.000 ` Vh. 3.900 ?
Lisät. SAAKKA.
PT, SALO, Pertteli,
Kärrinkaari 2 as 1
4 h + k + khh + ph + s = 126 m².Autokatos ja varasto. netti 2,4 %
2h+alkovi+kk+ph+sauna+vh+
tilava parveke.Tyylikkäästi remontoitu ylimmän kerroksen huoneisto.
Hoidettuyhtiö.Kaukolämpö.Kauppa,
koulu ja päiväkoti vieressä. paikalla aivan Toijan
keskustassa. laatoitetaan ym. Tämä myydään nyt!
H. 1,5 km. Keskus.
n. Rakennusoikeus 160 m².
Kiva rauhallinen puutarhamainen
alue, hyvät yhteydet, palvelut
lähellä. Siisti ja edullinen asunto
keskustassa. kaapit
ja koneet uusitaan keittiössä,
kylpyh. Hallissa oma
vessa, suihku, ja toimistohuone,
lisäksi navettarakennus n. Laminaattilattiat, kaakeloitu kylpyhuone,
jossa höyrysuihkukaappi, lasitettu
parveke länteen. 97.000 `
RT, Salo, Kisko, Toija,
Eläinlääkärintie 1
4h+ruokailuh+k+ph+s+vh = 115 m².
Kaksion hinnalla viihtyisäksi
kokonaan korjattu päätyhuoneisto! Tilava asunto johon kaikki
pinnat uusittu. 10 min.
Mh. 63.000 `/Tarjous
KT, SALO, Mököinen
Kössinkatu 2
2h + k + kph=52 m² + parveke
Upeasti kokonaan remontoitu
huoneisto hissitalon ensimmäisessä kerroksessa, mm. H. Rauhall. Tupa+kph+s=27
m²+ terassi. 49.000 `
ESITTELY SU
KLO 14.00?14.30
LÄMPÖPUMPPU ASENNETTUNA
31.3. 145.000 `/
Tarjous
Vilhonkatu 1, SALO, Puh. paritalo
kivalla paikalla metsän reunassa.
Tyylikkäästi sisustettu ja toteutettu kokonaisuus. liike-, toimisto-,
tuotanto- ja varastotiloja
eri kohteissa Salon ja Raaseporin
alueelle. Moottorit.
5 min ja Salon kesk.n. H. 129.500 `
61,5 m²
Turuntie 7. vuokrattavana
- Salo, Helsingintie 14
katutason liike- ja toimistohuoneisto
115 m²hyvä sijainti
- Salo, Meriniitty
- tuotanto- ja liiketiloja 340 -3330 m²
- korkealuokkaista jäähdytettyä
toimistotilaa 133 m²
Kysy lisää Olli Lehti 0400-828699
KT, SALO, Ollikkala,
Järvelänpolku 4 A 9
SOVI ENSIESITTELY
KT, SALO, Teijo,
Vilniementie 1
2h+k+kph+vh = 58,5 m² + autotalli.
Kivasti remontoitu ensimmäisen
kerroksen huoneisto. Halli,
rak.v. Liikehuoneisto. Vapautuu nopeasti.
574204
Salo, Armfelt
Viikkolomaosake Sallatunturin
Kelorinteessä. Hoidettu
yhtiö, käyttövesiputket uusittu
ym. Hyvällä ja näkyvällä liikepaikalla oleva jäähdytetty liikehuoneisto. 89.500 `
OKT-tontti SALO,
Paukkula, Salaistentie
Omakotitalon tontti, pinta-ala
726 m². H. Erillispientalojen korttelialue. 179.000 `
Vaihtomahdollisuus.
PKT, SALO, Enola,
Helsingintie 53
4h + k + kph = 88 m². Tässä halpa ja hyvä asunto.
H. Läh. Erittäin laadukas toimiva
koti. Uusi omakotitalo
joka rakennetaan omalle 1150 m²
tontille S-järven Kitulan keskustaan. 727 1122
Harri 0400?830 654, Arto 040 558 9341, Teija 050 544 3447, Tuomo 050 544 3430. H. Talo pian valmistumassa.
H. Kauppa, koulu ja
päivähoito lähellä. 34.000 `
Välityspalkkio esim.
ENSIESITTELY
SU
TA
AS
KLO 15.30?16.00
UP U
ITT
KA Valhoja,
RT, SALO,
OV
S
Vanumammantie 4 as 6
3h +k+ph+erill.wc = 87 m² A-katos
+ var. palveluja ja
keskustaa. Lähellä keskustaa
oleva hissitalon huoneisto.
Pienellä pääomalla kiinni
hyvään asuntoon. Saloon n. Korjaustyö
valmistuu maalis-huhtikuussa
mahdollisuus tutustua vastaavanlaiseen valmiiseen asuntoon
samassa talossa. 15
min
Hänen tuotantonsa
on omintakeista ja kiinnostavaa, ja se muistuttaa kotimaisista kirjailijoista tyyliltään
eniten Maarit Verrosta ja Pasi Ilmari Jääskeläistä.
Tornit alkaa maailmanlopun
tunnelmissa. Suomessa tehtiin muutama vuosi sitten köyhyyskartoitus edellä mainitun kriteeristön
mukaan ja havaittiin, että noin 80 prosenttia suomalaisista olisi
sen mukaan luokiteltu köyhiksi.
Köyhyydelle on tuskin olemassa yhtä oikeaa määrittelymenetelmää. Elna, kuten sadattuhannet naiset
hänen laillaan, joutui ?Stalinin
morsiamena. Juhlilla keskitytään
Konsta Jylhän musiikkiin.
. Peruspulssin pitää pysyä aristokraattisena ja vankkana.
Kauppi tuntee Chopininsa
hyvin, sillä hän levytti vuonna
1999 ensimmäisenä suomalaisena kaikki Chopinin etydit.
Tänä vuonna Kaupilta on ilmestynyt levy, jolla hän soittaa
Chopinin Balladit ja Fantasiat.
Anne Kaupin juhlakonsertissa kuullaan sekä etydejä ja
balladeja sekä lisäksi muun
muassa Nokturno op 55 ja Poloneesi-fantasia op 61.
Kauppi on valmistunut Sibelius-Akatemiasta suorittaen
pianonsoiton III kurssin maksimipistein. Musiikista
vastaa Mikko Perkoila,
joka vierailee Salitussa sunnuntaina 28.3. naistenhuoneen naiseksi. toukokuuta järjestettävään
finaaliin. Kolmen
viikon sateen jälkeen Henrikin
talo huuhtoutuu jokeen. Rouva muun muassa antaa tytöille vaatteita kuin nämä
olisivat hänen omia tyttäriään.
Sotilas
herne nenässä
Teatteri Avoimien ovien klassikko on Georg Büchnerin
(1813?37) Woyzeck. Myös tekniikka on
kehittynyt niin, että linnan jo seitsemän
kertaa rakentanut insinööri Jouni Heikkilä
sanoo linnan syntyvän puolta lyhyemmässä ajassa kuin ensimmäinen, jonka hän rakensi.?
Ulla-Maija Heikkilä Suomenmaassa.
Patrik Pesonius
AIKALISÄ
Köyhyys ja köyhyys
Elena Leeve ja Hannu-Pekka Björkman nähdään päärooleissa Bosnian sodan siviilien kärsimyksistä kertovassa Q-teatterin näytelmässä Aivan kuin minua ei olisi.
Valtioterrorin uhreja ja muita alistettuja
ARTO AULAVUO
Slavenka Drakulic . Suomenkielinen
kantaesitys Amos Andersonin taidemuseossa. Kauppi on konsertoinut
Suomen lisäksi muun muassa
Ruotsissa, Saksassa, Sveitsissä ja USA:ssa. 30,60 e.
Finlandia-palkinnon esiraati
luonnehti vuoden 2009 kirjasatoa synkkäsävyiseksi.
Synkimmästä päästä on ainakin Jyrki Vainosen uutuusromaani Tornit. Juha Mustanoja.
Georg Büchner: Woyzeck.
Ensi-ilta Teatteri Avoimet
ovissa. Köyhyyden kokemus, subjektiivinen köyhyys on eri asia kuin kollektiivinen
köyhyys ja siksi sitä on vaikea yleispätevästi
määritellä.
Oman edun tavoittelun sijaan tarvitaan ilmeisesti laajaa yhteiskunnallista kriisiä, jotta
osaamme uudelleen nimetä jokapäiväisen elämän perustarpeet. Hän
kirjoitti niin draamaa, proosaa
kuin runojakin. Tarkemmin ottaen
tietoa haettiin kyvystä selviytyä taloutensa laskuista sekä veloista nyt sekä kahdentoista kuukauden kuluttua. Konsta Jylhän syntymästä
on kulunut tänä vuonna 100
vuotta, minkä kunniaksi jokaisena festivaalipäivänä kuullaan suuri Konsta-aiheinen
konsertti, kertoo festivaalin
ohjelmajohtaja Jyrki Heiskanen.
Heiskasen mukaan kesän ohjelmisto on rakennettu niin, että parhaiden festivaalivuosien
tunnelma kohtaa uuden vuosikymmenen nuoren energian.
Seitsemän päivää kestävillä
juhlilla kuullaan myös kotimaisia nuoria yhtyeitä sekä nuoria
bändejä Pohjois-Atlantin molemmilta puolilta.. Saija
Lentonen esittää isosiskoa ja
Nelly Hristova pikkusiskoa.
Pirkko Hämäläinen nähdään rouvana, jonka kautta
avautuu hänen ja hänen nuorten
suojattiensa (niin hän itse kokee
heidän välinsä) suhteen toinen
puoli. Antti
Hietala: Aivan kuin minua ei
olisi. Samalla käy
ilmi, että äidillä on sormensa
pelissä Henrikin tulevissa kohtaloissa.
Henrik jatkaa vaellustaan
oudoksi muuttuneessa maailmassa. Tytön kuolema
on lopullisesti suistanut äidin
ja pojan raiteiltaan painajaismaiseksi kamppailuksi.
Henrikin matkaa päättyy
merkilliselle Won saarelle,
jossa hän kohtaa rakkauden
mutta myös lopulta tuomionsa
tekemistään rikoksista. Kertojan
äänen rinnalle tulee Henrikin
kuolleen äidin ääni, joka alkaa
paljastaa karmeita tapahtumia
menneisyydestä. Monet hänen
töistään on myös filmattu,
Piiat-näytelmä peräti kahdesti.
Meillä harvoin esitetty Piiat
kertoo kahdesta sisaruksesta,
jotka ovat saaneet paikan hienon rouvan palvelijoina. Ohj. Hannu-Pekka
Björkman esittää useita eri
pahiksia, vaikka eniten esille
nousee vankileirin komendantin rooli.
Muissa rooleissa nähdään
Lotta Lehtikari, Anni Koistinen, Alana Saul ja Jussi
Nikkilä. Olennaista hyvälle Chopin-soitolle on Kaupin mielestä
rytmin ja muodon hallinta. Voittaako oikeus, se jää lukijan ratkaistavaksi.
Vainosen luoma fantasiamaailma on pelottava ja ahdistava.
Hän ottaa kipakasti kantaa yhteiskunnallisiin ja moraalisiin
kysymyksiin, eikä anna paljoakaan toivoa.
Espanjan eteläkärjestä Cádizista kotoisin oleva flamencotanssijatar ja
flamencon opettaja Maria José Franco saapuu kesällä Kaustisille.
Kaustisen musiikkijuhlat
lyhenee parilla päivällä
Talousvaikeuksien koettelemat
Kaustisen kansanmusiikkijuhlat järjestetään tulevana kesänä pari päivää aiempaa lyhyempänä. Chopin-konsertin järjestää Salon kaupungin
kulttuuriasiain yksikkö.
nn
Anne Kaupin Chopin-juhlakonsertti kulttuuritalo Kivassa tiistaina 16.3. Muiden muuttaessa vallankumouksen jälkeen
Suomeen, Elna, joka oli nainut
venäläisen insinöörin, jäi perheineen Neuvostoliittoon.
Kauhut alkoivat, kun aviomies vangittiin vakoilusta ja
valtiopetoksesta epäiltynä. Ennen puhuttiin pelkästään absoluuttisesta köyhyydestä.
Nykyisin käsite sisältää enemmänkin arvokkaan elämänlaadun köyhyyttä. Norjalaiset ovat esitelleet Oslossa pidettävän finaalin kuuluttajat, jotka ovat
yhtä kuin Nadia Hasnaouie (vas.),
Erik Solbakken ja Haddy N?jie.
Ensimmäinen semifinaali käydään
tiistaina 25. Tällaisia välttämättömyyshyödykkeitä on nimetty kaksitoista, ja jos kolme niistä
puuttuu, luokitellaan ihminen köyhäksi.
Lista sisältää muun muassa asumiseen, terveyteen, kodinkoneisiin sekä harrastuksiin liittyviä tarpeita. 22
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 14. Elnan vaiheet tallensi
kirjaksi veljenpoika Cristian
Piiat kosto
mielessä
Saija Lentonen ja Nelly Hristova ovat sisarukset Jean Genetin kirjoittamassa Piiat-näytelmässä, jota esitetään Teatteri Jurkassa.
vuonna 1997.
Aurinkoteatteri on pieni helsinkiläinen teatteriryhmä,
jonka kuuluisin edustaja on
näyttelijä-ohjaaja-dramaatikko-teatterinjohtaja Leea Klemola. He myös lausuvat
Eino Leinoa ja laulavat suomalaislauluja. karkotetuksi Siperiaan. Tuomo Aitta.
Juha Mustanoja: Kauniiden unien joella. (SSS)
Tanskalainen Emil Jensen
soitti Jyväskylässä Ilmari
Hannikainen -pianokilpailun
voittoon.
Palkinto on 6 500 euroa.
Toiseksi tuli Satu Paavola
ja kolmanteen palkintoon
ylsi Väinö Jalkanen. Nimi viittaa Kongo-
Ranskalainen Jean Genet
(1910?86) näki myös elämän
nurjemman puolen maankiertäjänä ja pikkurikollisena. Ohj. Pianisti Anne
Kauppi (s. (STT)
KIRJA
Sukellus ihmismielen pimentoihin
KIRSI HIETANEN
Jyrki Vainonen: Tornit.
Tammi 239 s. Päähenkilö Henrik on juuri paloitellut ja haudannut äitinsä ruumiin tämän
ohjeiden mukaan, kun alkaa
ennennäkemätön sade, joka
nostaa suuren tulvan. Ohj.
Antti Hietala.
Christian Sundgren: Kirje
Siperiasta. Kymmenen vuotta sitten esikoisteoksellaan
Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon voittanut Vainonen on suotta jäänyt vähälle
huomiolle. Pöhkö sekoilu
on hauskimmillaan Kuusisen
kompuroidessa joella kännissä.
Tiistaina Salossa konsertoiva
Anne Kauppi on levyttänyt kaikki
Chopinin etydit.
2004 toteutettu Kokkola, joka
nähtiin niin Tampereella kuin
Helsingissäkin.
Aurinkoteatteri haluaa ravistella, eikä teatterin uusi esitys,
Kauniiden unien joella, jonka
isä on Juha Mustanoja, ole
poikkeus. Tämänvuotiseen kilpailuun
osallistui kaikkiaan 51 kilpailijaa.
Kolmen vuoden välein järjestettävä Ilmari Hannikainen -pianokilpailu on suurin
kansallinen pianokilpailumme. Henrik menettää
tajuntansa ja herää pieneltä
saarelta kaloja tutkivan erakkonaisen vankina. maaliskuuta 2010
Kulttuuri
n Kulttuuritoimitus
Veli-Matti Henttonen (02) 7702 329
Mari Areva (02) 7702 320
Vinkkaa
juttu!
kulttuuri@sss.fi
Lehtikuva/AFP/Kyrre Lien
Euroviisukuume nousee
Euroviisukuume nousee. Teatterin tunnetuin teos
on Tampereen Teatterin kanssa
Anne Kauppi Chopin-konsertissa
Puolalaissäveltäjän syntymästä 200 vuotta
SSS | Veli-Matti Henttonen
veli-matti.henttonen@sss.fi
Puolalaissäveltäjä Frédéric
Chopinin (1810-1849) syntymästä on tänä vuonna kulunut 200 vuotta. Tunteet on hylätty,
ja tilalla ovat vietit, joita saa ja
pitää toteuttaa kaikin tavoin.
Barnremistakin Henrik pakenee. Barnremin kaupungissa hän joutuu työhön kasvattamoon, jossa tuotetaan amoreita, kasvottomia ihmismäisiä
olentoja, jotka toimivat elävinä
seksileluina. Ohj. Oman suvun menneisyys
tuntuu kummallisesti liittyvän
kaikkiin tapahtumiin. Otollisia merkkejä tällaiseen
uusjakoon on tällä hetkellä ilmassa.
Kirjoittaja on Aurassa asuva
kulttuurin monisaaja.
ANNE
ANDELMIN
Lyhyet
Mikko Perkoila
Salitun
lastenkortissa
Emil Jensen
pianokilpailun
voittajaksi
Suomusjärven Salitussa soi
seuraavaksi lastenmusiikki,
joka sopii myös hyvin aikuiseen makuun. Yksityiskohtaisemmin listassa ovat esimerkiksi hiusten leikkuu joka toinen
kuukausi, hammaslääkäri kerran vuodessa sekä mahdollisuus
säännölliseen vapaa-ajan harrastukseen. 1949) kirjan pohjalta Bosnian sodan siviilien kärsimyksistä kertovan esityksen
Aivan kuin minua ei olisi. Vuoden 2010 Eurovision
laulukilpailuun osallistuu yhteensä 39 maata. Muita osia näyttelee myös musiikista ja äänistä vastaava Jone Takamäki.
Laura Jäntin ohjaamassa ja
työryhmän muun muassa sovittamassa esityksessä on jotain hyvin japanilaista.
Näyttelijöiden äänet ja äännähdykset ja soitinten helinä,
humina, kilkatus, kolina, solina yms. Lavantautiin 23-vuotiaana kuollutta
Büchneriä pidetään usean teatterisuuntauksen edeltäjänä.
Woyzeck on piinattu sotilas.
Puoliso pettää, kapteeni moittii
ja tohtori on pestannut hänet
koekaniinikseen, joka joutuu
elämään pitkiä aikoja pelkillä
herneillä.
Woyzeckia esittää Jukka
Pitkänen. Ensi-ilta
Teatteri Jurkassa. 1962) juhlistaa
vuotta mittavalla Chopin-konserttikiertueella, jonka aikana
hän soittaa peräti 30 konserttia eri puolilla Suomea.
Anne Kaupille Chopin on
maailman paras pianosäveltäjä
ja koko elämän mittainen intohimo. Äidin
henki odottaa malttamattomana, että Henrik vapauttaisi
muistonsa ja paljastaisi, mitä
perheen tyttärelle oikein aikanaan tapahtui. Ja toisella puolella
ovat serbimiehet, iso osa esimiesten ja ylhäältä tulevien
paineiden vuoksi pahantekoon
päätyviä.
Elena Leeve näyttelee nuorta sijaisopettajaa, joka pääsee
Yehia Eweis
ensin helpommalla, mutta joutuu lopulta silti serbisoturien
viihdyttäjäksi ns. Ohj. Laura Jäntti.
TEATTERI
Q-teatteri on tehnyt 20 vuotensa kunniaksi kroatialaisruotsalaisen Slavenka Draculicin (s. Suomen edustaja
Kuunkuiskaajat ja Työlki ellää on
mukana ensimmäisessä semifinaalissa.
?Kemin viidestoista lumilinna on uljaampi
kuin kaikki edeltäjänsä. Rouvan poissa ollessa he intoutuvat
hurjiin roolileikkeihin, joissa
murhaavat emäntänsä. Kantaesitys Q-teatterin
suurella näyttämöllä. Vuonna
1979 hän saavutti jaetun III sijan Maj Lind -pianokilpailussa.
Hän on esiintynyt lukuisten
suomalaisten orkestereiden solistina. Tiina Weckström
on oiva Marie. Se on enemmänkin poliittinen asia. Kehyskertomus liittää tarinan iskevästi nykypäivään.
Stalinin morsiamena
Siperiassa
Kirje Siperiasta on suomenkielinen versio aiemmin Lilla
Teaternissa ruotsiksi esitetystä todellisuuspohjaisesta ja
Elna Sundgren-Schdanoffin (1885-1977) kokemuksista
Neuvostoliitossa kertovasta
monologidraamasta, jonka Lilga Kovanko esittää.
Teos kestää vain noin tunnin
ja vartin mutta tuntuu mittaansa suuremmalta ja tärkeämmältä.
Elnan isä toimi yritysjohtajana Venäjällä. toukokuuta ja toinen
semifinaali torstaina 27. Euroviisut huipentuvat lauantaina 29. Markkinatalous on lyönyt itsensä tässä kohdin
läpi voimakkaasti. toukokuu-
Vuosi vuodelta komistuu
ta. Milja Sarkola.
Jean Genet: Piiat. klo 19.
jokeen, jonka maisemiin Olavi
Paavolainen (Mikko Kivinen)
saapuu höyrylaivalla tutkimaan siirtomaata, joka sopisi
Suomelle.
Jo avaus näyttää minne mennään: mielikuvien mikseriin,
jossa tosi ja fiktio, aikakaudet,
unet, unelmat ja painajaiset
heittävät hurjaa häränpyllyä.
Rasisminvastaiseksi aiotun
keitoksen muita ?sankareita?
ovat Hertta Kuusinen (Nora
Raikamo), Sheeba, viidakon
kuningatar (Sanna Hietala),
jonka biafralaislapsilla on outoja nimiä kuten Che Guevara
(Anna Ranta) ja Moshe Dayan
(Milla Kangas).
Pygmejä popsiva poppoo matkaa viidakossa Kalashnikovit
olalla ja sotii Nigerian armeijan kanssa. Mies
itse pelastautuu tekemälleen
lautalle.
Alkaa matka toiseen todellisuuteen. klo 15.
Toisenlaista musiikkia on
tarjolla keskiviikkona 28.4.
Tällöin yleisö pääsee nauttimaan Bonikalmistosta.
Bonikalmisto on kitaristi
Raymond Bonin ja basisti
Teppo Hauta-ahon yhteinen
duo ja lajina vahvasti improvisoitu jazzmusiikki. Kaupungista on
karkotettu aikoinaan romantikoiksi kutsutut tunteisiin uskovat ihmiset. Vuonna 2009
Suomessa laskennallinen köyhyyden raja oli noin 1 090 euroa
kuukaudessa Vuonna 2007 tähän kategoriaan kuului 13 prosenttia väestöstä.
Köyhyys voi olla absoluuttista, mikä vaarantaa fyysisen olemassaolon, sekä suhteellista, mikä tarkoittaa henkilön taloudellisten resurssien puutteesta johtuvaa kyvyttömyyttä hankkia
yhteiskunnassa yleisesti olevia hyödykkeitä. Ensikonserttinsa
hän soitti vuonna 1980. Sen
siviilit ovat serbivankileirille
päätyviä naisia ja tyttöjä.
Näytelmä kuvaa koskettavasti sitä, miten naiset koettavat
selvitä joutuessaan kuolemanvaaraan. Jotenkin tulee harhakuvia siitä, millainen
elämä kaikille tulisi vähintään tarjota.
Kuitenkin tämän kaiken köyhyystulkinnan ytimessä ovat ne
monet kansalaiset, jotka joutuvat oikeasti laskemaan joka senttinsä jokapäiväisten tarpeiden hankkimiseen. Lisäksi kysyttiin
mielipidettä köyhyydestä omalla asuinpaikkakunnalla sekä koko
Suomessa.
Kyselyn taustalla on EU, joka kerää kausittain tietoutta kansalaisten taloudellisesta statuksesta.
Kyselyn jälkeen aloin pohtia köyhyyttä sekä sen mittaamista.
Yleisin tapa määritellä köyhyys on asettaa köyhyysraja, jonka
alla olevat kansalaiset nimetään köyhiksi.
Tässä määritelmässä ne kotitaloudet/henkilöt, joiden käytettävissä olevat tulot ovat alle 60 prosenttia keskimmäisen tulonsaajan tuloista, mediaanista, luokitellaan köyhiksi. sävyttävät esitystä.
Vain parissa kohdin jokin särähti korvaan mutta muuten
työ on yhtä visuaalis-äänellistä
kamarikonserttoa.
Vastasin tässä jokunen päivä sitten erääseen puhelinkyselyyn,
joka käsitteli omaa henkilökohtaista taloutta. Aurinkoteatterin kantaesitys Kiasmateatterissa
Vastaanotossa ei ollut ihan
paras päivä, mutta onneksi
Riihimäki pystyi paikkaamaan
virheet.
. Hän on
kehässä kuin vieteriukko, Sauli Putkonen kehui Vassilievia.
Tappiostaan huolimatta Sauli
Putkonen uusii viimevuotisen
SM-pronssinsa.
? Tyytyväinen täytyy olla,
Sauli Putkonen mietti.
Päiväottelussaan Putkonen
otti Tapanilan Erän Mikael
Sikstusista 14?12-voiton.
Vuosina 2006?2009 Suomen
mestaruuden voittanut Turun
Urheiluliiton Eemeli Katajisto
löi välierässä Tampereen Työväen Nyrkkeilijöiden Jussi
Jurvasen 8?1.
Katajisto kohtaa loppuottelussa Lahden Kalevan Sami
Enbomin.
? Sami on tuttu kaveri. Eniten pisteitä teki Riku Ahonen
(14/2), mutta hänellekin osui
turhan paljon pimeitä hetkiä.
Tommi Huolila keräsi kymmenen pistettä ja saman verran levypalloja.. Tästä on hyvä lähteä jatkamaan eteenpäin.
Huovinen sanoi pallon poltelleen alussa sormissa, mutta
peli lähti sitten rullaamaan hyvin vaikka hyppysyöttö pitikin
lopussa muuttaa leijaksi tois-
tuvien virheiden vuoksi.
Sampo ja Piivolley kohtaavat
tänään toistamiseen Pielavedellä, minkä jälkeen karavaani
siirtyy Saloon, jossa pelataan
kolmannet ja neljännet ottelut
torstaina ja perjantaina. Pääsin
liikkumaan hyvin sivulle ja
napsimaan helppoja pisteitä,
19-vuotias Vassiljev arvioi välierävastustajaansa.
? Lähdin ehkä turhan nöyrästi häntä vastaan. Kiero vasuri on tulossa
vastaan, turkulainen kuvaili
sunnuntain finaalivastustajaansa.
FoKoPo pudotti
Vilppaan jumboksi
KORISLIIGA. Pahimmillaan JKS johti ottelua jo 16 pisteellä, mutta Vilpas hilasi itsensä tuntumaan ja nousi runsaat
kaksi minuuttia ennen loppua
jo neljän pisteen johtoonkin.
Lopun Vilpas pelasi kuitenkin
heikosti ja JKS vei viimeiset
minuutit puhtaasti 9?0.
. (STT)
Someron kausi katkolla keskiviikkona
JUHA LAAKSO
LENTOPALLO. Piivolley voitti hyökkäykset 52?66, Sampo vei torjunnat
15?13 ja ässät 3?2. Toisin kuitenkin kävi.
LP Viesti murjoi Olympic Tallinnan lauantaina 3?0 (25?13, 25?16, 25?23) ja kun
kotijoukkueesta loukkaantui vielä kaksi
pelaajaa, niin tämän päivän peli päätettiin
peruuttaa.
Myös ottelun järjestelyt olivat alkeelliset.
Päävalmentaja Tomi Lemminkäinen joutui toimimaan ottelussa myös pallopoikana ja kakkosvalmentaja Tuomas Alatalo
sekä päätuomarina, että tallinnalaisten
?vahvistuksena. Joensuun Riento kaatui lauantaina erin 3?1, kun Marko
Aho teki 22 ja Teppo Heikkilä 17 pistettä.
? Peli oli aika tyypillinen ensimmäiseksi pudotuspelien otteluksi. Hannu Brusila, Jussi Rasimus,
Juha Tuuna, (02) 7702 309
Vinkkaa
juttu!
urheilu@sss.fi
LP Viesti Tallinnassa: Lemminkäinen pallopoikana ja Alatalo päätuomarina
Naisten lentisliigan runkosarjan voittajan
LP Viestin piti saada viikonlopun Tallinnan
reissulta kaksi hyvää ja valmistavaa harjoituspeliä ennen reilun viikon kuluttua alkavia välieriä. Teimme kolmessa viimeisessä erässä ihan järjettömän
määrän tyhmiä hyökkäysvirheitä. Libero Timo
Tolvanen nosti harvat hänelle tulleet syötöt 79 prosentin
tarkkuudella.
Salgadon ohella Sammon toinen huippuonnistuja oli passari Aki Riihimäki, joka taikoi
58 prosentin tasolle jääneestä
vastaanotosta voittokuviot.
Ottelun tilastot olivat tasaiset. Olen ylpeä joukkueen määrätietoisesta tekemisestä.
Ensimmäinen taistelu on voi-
tettu, mutta sota jatkuu ensi
keskiviikkona, kotijoukkueen
päävalmentaja Satu Natunen
kertoi liiton tiedotteessa.
Pislaplokin tehokkain oli totutusti Missie Stidham (20/+10)
ja kotijoukkueen parhaana palkittiin passari Outi Polso.
Jarkko Putkosen finaalivastus
on kovin mahdollinen: maajoukkueeseen ja Team London
-valmennusryhmään kuuluva
Alexander Vassiliev valittiin
vuosi sitten Suomen parhaaksi
amatöörinyrkkeilijäksi.
? Vassiliev on niin taitava
kaveri, että häntä vastaan on
lähdettävä prässäämään heti
kongin kumahdettua, Putkonen tuumasi.
Vassiliev on otellut Jarkko
Putkosta vastaan kaksi kertaa
kilpailuissa ja voittanut molemmat matsit.
? Kummassakin nyrkkeilin
monipuolisemmin kuin Jarkko,
joka on tyyliltään aika lailla
samanlainen nyrkkeilijä kuin
veljensä Sauli (Putkonen),
Vassiljev kertoi.
Vassiljev voitti viime vuonna
Suomen mestaruuden sarjassa
60 kg. Ollaan paljon otettu sparria yhdessä. Mutta
jatkopallojen pelaamiseen jäi
paljon parannettavaa, Zhbankov totesi.
Tiukassa paikassa hyvän
ottelun pelannut Sammon
yleispelaaja Olli Huovinen
piti puolivälieräsarjan avausvoittoa tärkeänä pään avauksena.
. Lukema jäi runkosarjassa totutusta tasosta.
pistettä.
Koko Sammon joukkue oli 6
(+1) pisteeseen jäänyttä keskitorjuja Andrew Grantin
pientä alavireisyyttä lukuun
ottamatta erinomaisessa iskussa. Kaivoimme neljässä erässä
ylös 47 puolustuspalloa, mikä
on aivan huikea luku. Välieräpaikkaan ja mitalipeleihin
pääsyyn vaaditaan tänä vuonna aikaisemman kolmen sijasta neljä voittoa.
Suosikit pitivät pintansa
Lentopalloliigan runkosarjan
voittanut Oulun Sun Volley
aloitti puolivälierät kotivoitolla. Oriveden Ponnistus
otti pitkän loikan kohti naisten
lentopalloliigan välieriä kukistamalla eilisessä puolivälieräavauksessa Someron eräluvuin
3?1. Ilkka Sammelvuo teki
14 (+6), Miika Heikkinen 12
(+8) ja vastaanotossa päävastuun kantanut Olli Huovinen
9 (+3) pistettä. Perez
jäi kauden huonoimpiin teholukemiinsa lauantaina (13/-1).
. Ne eivät kuitenkaan
auta yhtään, kun seuraavan
kerran iskemme yhteen. puolivälierä
Keskiviikko 17.3.
Somero?OrPo
Anttilasta ja väläyksittäin
hyökkäystehojaan esitelleestä
Lindsay Piccolinista huokui
sellaista asennetta kuin pudotuspelivaiheessa pelaajilta sopii odottaakin.
? Annukka oli sisäistänyt
playoff-hengen erinomaisesti.
Toivotaan, että seuraavassa pelissä koko joukkue on mukana
samanlaisella taisteluasenteella, Someron valmentaja Kari
Raatikainen sanoi.
Ponnettoman kolmoserän jälkeen Somero palasi uudelleen
peliin mukaan neljännessä
erässä. Lopulliset
ratkaisut leivottiin OrPon Pihla Pelkiön seuraavan syöttövuoron aikana, jolloin emännät
karkasivat 19?15-johtoon.
Kirivaiheessa OrPon tehonaisina häärivät vuorotahtiin pisteitä takoneet Tessa Rogers
(22/+7) ja toissa kaudella Someroa edustanut keskipelaaja
Sanna-Mari Perkiö (11/+6).
Koko pelin tekemiset huomioiden kotijoukkueen ykkösnaisena palkittiin tehokkaasti
pinnoja laidalta takonut Anni
Mäkinen (13/+11).
Talvitie (15/+9) oli tiukasta
vartioinnista huolimatta tärkeä syömähammas Someron
hyökkäyspelissä ja koko kentän aatelia syöttöviivan takana
sekä aloitusten vastaanottajana. Keskipelaaja Piccolinin tehosaldo karttui lukemin 12/+6.
Valmentaja Raatikainen harmitteli rentouden katoamista
suojattiensa otteista mainion
kakkoserän jälkeen.
? Lopussa OrPo otti meistä
niskalenkin vahvalla torjuntapelillään ja takakierroksilla
käyneen Saana Koljosen loistavilla puolustussuorituksilla.
?Mukavia muistoja
Somerolta?
Välieräpaikka heltiää kahdella
voitolla, eli se on OrPolle katkolla ensi keskiviikkona Somerolla.
Tasoittaakseen voitot ja siir-
SSS/Marko Mattila
Kapteeni Annukka Talvitie oli Someron tehokkain pelaaja puolivälieräavauksessa.
tääkseen lopullisen ratkaisun
kolmanteen kohtaamiseen Orivedelle, Someron pitäisi pystyä murtamaan pitkäaikainen
kirous: OrPo ei ole hävinnyt
Somerolla yli kahteen vuoteen
erääkään . Häneltä on
hankala saada pisteitä. Nyt meidän pelimme
ailahteli sen verran enemmän
kuin vastustajalla, että tulos
oli tällainen, vierasjoukkueen
parhaana pelaajana palkittu
Annukka Talvitie pohdiskeli
ottelun jälkeen.
? Toinen erä oli meiltä loistava, mutta jostakin syystä sen
jälkeisellä erätauolla meiltä jäi
ainakin osa jaloista pukukoppiin. Olisi ollut mukava saada
kaksi hyvää treenipeliä alle, Lemminkäinen kertoi puhelmitse Tallinnasta.
Pii kaatui omiin virheisiinsä
LENTOPALLO. Mitalipelihaaveita elätelläkseen Someron on siis voitettava ensi keskiviikon toinen
osaottelu kotikentällään.
Oriveden eilinen kamppailu
jätti somerolaisille paljon miettimisen aihetta. ja edellisestä otte-
lutappiosta on vierähtänyt jo
pitkälti yli neljä vuotta.
? Olemme pelanneet Somerolla kohtuullisen hyviä pelejä ja meillä on sieltä mukavia
muistoja. maaliskuuta 2010
Urheilu
. Alussa kovin pehmeällä
kädellä palloa taputellut hakkuri Lubova Tihomirovakin
(15/+7) alkoi päästä pallon tappamisessa tutulle jyvälle, mikä
tiesi OrPolle välittömästi vaikeuksia.
Somero johti neloserää 11?8
ja pääsi vielä hetkeksi edelle
tilanteessa 15?14. 64-kiloisten hallitseva Suomen mestari Jarkko
Putkonen puolustaa titteliään
tänään Tampereella. PUOLIVÄLIERÄ
Sampo?Piivolley
NYRKKEILY. Hermans
Egleskalns teki 22 pistettä.
? Hermans oli jälleen hyvä kotisalissa, mutta tarvitsisimme
häneltä vastaavia suorituksia
myös vieraissa. Saatiin toisella jaksolla pallo paremmin liikkeellä ja sitä
kautta parempia ratkaisuja.
Mutta kaiken kaikkiaan tämä
oli pojilta varsin kuriton esitys,
manaili Vilppaan valmentaja
Tero Järvinen.
Vilppaan pelaajista kukaan
ei onnistunut läpi ottelun. Piivolleyn
pelaamisen epävarmuus näkyi
30 suorana virheenä Sammon
17 vastaan.
Piivolleyn valmentaja Ismo
Tuominen kirosi kolmannen
erän menetystä, mikä maksoi
todennäköisesti koko ottelun
voiton.
. Piivolley heitti hyvän haasteen Pielaveden Sammolle lentopalloliigan puolivälieräsarjan avauksessa, mutta
taitotaso ei riittänyt 3?1-tappiolukemia pidemmälle.
Piivolleyn parhaana pelaajana palkittu Tomi Rumpunen
tiivisti osuvasti joukkueensa
puolitiehen jääneen suorituksen.
. Someron
Voimaa edustava Putkonen eteni loppuotteluun kukistamalla
välierässä Ville Hietalan selvästi pistein 12?2.
? Oli ihan taitava vastustaja,
mutta aika helposti sain osumat läpi, Putkonen kertoi.
? Ylipäänsä välieräottelu oli
paljon parempi kuin päivän
ensimmäinen matsi, jossa en
saanut jalkoja ja käsiä liikkeelle ollenkaan.
Putkonen oli päivän ensimmäisessä ottelussaan tiukoilla
helsinkiläistä Lauri Keinästä
vastaan, mutta iski 5?2-voiton.
Eräpisteet:
23?25, 25?19,
25?23, 25?21
Sampo johtaa 1-0
Seuraava ottelu:
2. Näin Pislaplokilla on mahdollisuus varmistaa
välieräpaikka keskiviikkona.
Kotivoiton avain oli LiigaEuran tähtilaituri Maria Jose
Perezin pimentäminen. PUOLIVÄLIERÄ
OrPo?Somero
3?1
Eräpisteet:
25?23, 22?25,
25?13, 25?19
OrPo johtaa 1-0
Seuraava ottelu:
2. Toisaalta hän
on nuori ja pelaa ensimmäistä
liigakauttaan, sanoi 19 pistettä
tehnyt Normunds Veinbergs.
Veinbergs syötti peräti kuusi
joukkueensa kymmenestä ässästä.
? Vastustajan nostajilla vähän lipsui. Itse ottelussa pari ensimmäistä erää oli
pirteää pelaamista ja kolmannessa nousimme 9?14 -tappioasemasta vielä voittoon.
Olen pettynyt kotijoukkueen asenteeseen
ja järjestelyihin. Ei tällä tavalla voi
voittaa.
Rumpunen teki töitä rajusti
niin vastaanotossa kuin myös
hyökkäyspelissä, mutta aivan
tappiin eivät hänenkään 20
(+7) pisteen tehot nousseet.
Hakkuri Ismo Moilanen aloitti ottelun hyvin, mutta hiipui
sitten 16 (+5) pisteen lukemilla
tavan kuolevaisten joukkoon
ja sai antaa välillä tilaa Jussi
Niemelälle.
Vieraiden keskiosasto oli tasaisen hyvä: Tuukka Anttila
kokosi 12 (+7) ja Juha Mäkikokko 7 (+4) pistettä.
Toinen yleispelaaja Ilari Sivonen jäi 9 (+2) pisteeseen
eikä kovin hyvä päivä ollut
passari Jukka Lehdellä ja
59 prosentin tasolle nostoissa
jääneellä libero Jesse Mäntylälläkään.
23
1. SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 14. Raision
Loimu kaatui 3?0. Jokainen ottelu on oma lukunsa ja
voittaaksemme keskiviikkona,
meidän on onnistuttava taas
erittäin hyvin, Ponnistuksen
valmentaja Jukka Koskinen
muistutti.
Pislaploki pimensi Perezin
SSS | Juha Tuuna
Pihtiputaan Pislaploki avasi
puolivälierät komealla 3?0 (27?
25, 25?20, 25?13) -kotivoitolla
LiigaEurasta. Amerikkalaispelaajamme onnistuivat
erinomaisesti ja haluan nostaa
esiin myös Tuomas Viertolan. Edellisestä voitostamme
oli niin pitkä aika, että en edes
muistanut enää miltä voittaminen tuntuu, huokasi FoKoPon
valmentaja Ari Mikkola.
FoKoPon tehokkaimpia olivat Alex Barnett 25:llä ja
SSS/Sami Kilpiö
FoKoPon Ari Mikkola sai huokaista
hetkeksi massiivisen tappioputken
katkettua.
Rodrick Stewart 21 pisteellä.
Yhdeksästä viime pelistään
vain kaksi voittaneesta Hongasta Jukka Matinen keräsi
22 pistettä ja Carl Elliott 20.
Joukkueesta puuttui jalkavaivainen Monte Cummings.
(STT)
JKS Vilppaan A-poikia
terävämpi lopussa
JARI VUORIO
KORIPALLO. Peliin tuli vielä
liikaa ?kuolleita kohtia?, joiden
aikana OrPo teki ratkaisevan
pesäeron.
? Se tänään nähtiin, että
olemme OrPon kanssa periaatteessa ihan tasavahvat joukkueet. Honka johti
vielä kaksi minuuttia ennen
loppua 74?73, mutta FoKoPo
vei viime minuutit 10?3.
? Tämä oli loistava koko joukkueen taisteluvoitto. Korisliigassa katkesi tällä viikolla kaksi pitkää
putkea, kun Kouvojen 15 pelin
voittoputki päättyi keskiviikkona ja lauantaina FoKoPo
katkaisi 13 peliä kestäneen
tappiojaksonsa.
Sarjan jumboksi pudonneen
FoKoPon uhriksi joutui Forssassa Espoon Honka 83?77
(44?35) -tuloksella.
FoKoPo johti peliä parhaimmillaan 12 pisteellä alusta kolmannen jakson lopulle, kunnes
Honka tavoitti eron ja meni
hetkeksi ohikin. Meiltä oli alussa
huono syöttö, mutta se parani
loppua kohden, Veinbergs sanoi. Viime syksynä Tampereella järjestetyssä kansainvälisessä Tammer-turnauksessa
Veijo Hiltusen valmennetta-
Jarkko Putkonen yrittää tänään
uusia viime vuoden SM-kultansa
va oli ykkönen sarjassa 64 kg.
Viikon päästä Vassiliev ottelee
PM-kisoissa Oslossa.
SM-areenalla Vassiliev eteni
finaaliin kotiyleisönsä edessä
kukistamalla SoVon Sauli Putkosen välierässä varsin helposti pistein 16?2.
? Kaveri oli hitaampi. Menetimme toisen erän
omalla lepsuilulla, muuten olen
tyytyväinen, sanoi Sun Volleyn
valmentaja Sami Kurttila.
Riennon parhaat olivat 15 pisteen Eriks Baiks sekä 14 pistettä koonnut Timo Leikas.
Runkosarjan kakkonen Perungan Pojat oli kotikentällään
vielä vakuuttavampi. Se oli kahdesta pallosta
kiinni.
Piivolley pääsi 23?23 tilanteessa hyökkäämään keskeltä,
mutta lyönti suuntautui suoraan Sammon Miika Heikkisen käsiin ja Tomi Rumpunen leipoi eräpallon nelospaikalta leveäksi.
Tuominen löysi joukkueensa tappiolle syyn omista
henkilökohtaisista virheistä
ja loppua kohti hiipuneesta
syötöstä.
. Myös passari Hanna
Sauli Putkonen
uusi SMpronssinsa
SSS/Minna Määttänen
SSS | Jussi Rasimus, STT
3?1
Salgado takoi
26 pistettä
SSS/Juha Tuuna
. puolivälierä
tänään
Sampo?
Piivolley
JANNE TASKINEN
Ottelun sankaripelaajasta ei
jäänyt epäselvyyttä, kun Sammon hondurasilainen hakkuri
Luis Salgado takoi kuuden torjunnan siivittämänä 26 (+18)
Vassiliev loppuotteluun suosikkina
Piivolleyn vastaanottokolmikon Ilari Sivonen, Jesse Mäntylä, Tomi Rumpunen nosti palloja 59 prosentin teholla. Kunhan saamme jätettyä
vuoristorata-ajelun vähemmälle ja pelimme pysymään tiukemmin koossa alusta loppuun,
niin pystymme aivan varmasti
ottamaan tästä pelisarjasta
voittoja, joukkueensa kapteeni
Talvitie jatkoi.
Kokenut kippari osoitti havahtuneensa playoff -rytmiin
heti avauserän aloituspallosta
lähtien. kentällä.
SSS | Juha Tuuna
Jarkko Putkonen
eteni finaaliin
Kolmannen erän loppu jätti paljon jossiteltavaa salolaisille
Janne Taskinen
1. Pysyimme hyvin mukana 15 pisteeseen saakka, mutta
sen jälkeen lauoimme lyönnit
metsään. Emme saaneet Sammon
syöttöputkia millään poikki,
mutta uskon, että yhden nukutun yön jälkeen olemme eri
joukkue.
Sammon valmentaja Ruslan
Zhbankov iloitsi joukkueensa hyvästä taistelutahdosta ja
erinomaisesta puolustuspelaamisesta.
. Vilppaan A-pojat
taistelivat hyvin SM-sarjassa
toisena olevaa Järvenpään Koripalloseuraa vastaan, mutta
taistelu jäi ilman palkintoa.
JKS oli ottelun loppuhetkillä
Vilpasta terävämpi ja vei sarjapisteet mukanaan koriluvuin
63?58.
Vilpas oli läpi ottelun takaaajajan asemassa, mutta joukkue
jaksoi sinnikkäästi roikkua vieraiden tuntumassa
Yhdeksänneksi sijoittunut Ruotsin Helena Jonsson
on cupissa toisena, kymmenen
pisteen päässä Neunerista.
Suomalaisten odotukset Kontiolahdella oli ladattu jälleen
Kaisa Mäkäräisen niskaan,
koska hän suoriutui erinomaisesti sekaviestiosuudestaan
perjantaina. Teemu Kattilakoski keskeytti.
(STT)
Kovalainen pysyi kaikesta huolimatta positiivisena
Red Bullin Vettel
hämmästyi paalupaikastaan
FORMULA 1. Saman seuran Eija
Sipponen sijoittui D45-sarjassa yhdeksänneksi.
Northug ja Björgen Kollenin kuninkaalliset
Suomalaiset säyseitä
Kontiolahdella
AMPUMAHIIHTO. Heikki Kovalaisella riittää odotetusti savottaa
F1-kauden avauskilpailussa
Bahrainissa. Barrichello Williams
Lewis Hamilton, McLaren
12. Karun Chandhok Hispania
STT
nen. Mika Poutalan
yritys voittaa pikaluistelun 500
metrin maailmancup päättyi
Heerenveenissä matkan viimeisen osakilpailun kuudenteen sijaan.
Suomalainen putosi näin kokonaispisteissä kolmanneksi.
Poutala myönsi pitkän kauden
tuoneen jo väsymystä jäntereisiin.
? Aika tyhjä oli takki, eikä ollut oikein mitään annettavaa.
Poutala luisteli ajan 35,46,
millä jäi voiton ottaneesta Hollannin Jan Smeekensistä
41 sekunnin sadasosaa. Roponen
hävisi Björgenille lopulta minuutin ja 27 sekuntia. Jo aamulla oli
sellainen tunne, että sähköpuolella ei kaikki ollut niin kuin
olisi pitänyt olla. Vitali Petrov Renault
18. lähtöruudusta. Staffan
Tunis otti jo neljännen voittonsa tämän kauden maailmancupissa, kun hän oli
nopein Ruotsin Ånnissa käydyssä sprinttikilpailussa.
Lauantain kisan toinen oli
maailmancupia johtava Venäjän Eduard Hrennikov, joka jäi Tuniksesta kahdeksan
sekuntia. 24
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 14. Kowalczyk varmisti hiihtämättä kokonaiskilpailun voiton Poutalan takki tyhjä
MAASTOHIIHTO. Poika on pysynyt terveenä,
joten notkahduksia ei ole tullut.
? Tämä menestys on monipuolisen treenaamisen tulosta.
Jalkapallon pelaaminen kesäi-
sin on kasvattanut Laurin nopeusominaisuuksia, isä kertoi.
Lauri Vuorinen on urheilijana
monilahjakkuus . Itävallan Kathrin Zettel
nousi kisan nopeimmalla kakkoslaskulla toiseksi, mutta Rieschiin jäi cupissa eroa kolme
pistettä. Mun
tasolle keskinkertaisen hyvä
kausi. Olympialaisissa Poutala sijoittui 500 metrillä viidenneksi.
? Kokonaisuudessaan kausi
on tietysti ollut hyvä, mutta
tällä hetkellä ei hirveästi ajattele muuta kuin viimeistä kilpailua. Tämä oli yksi kisoista, jonka
olen halunnut voittaa, Northug
sanoi tv-haastattelussa.
Northug myös mitä todennäköisimmin voittaa maailmancupin kokonaiskilpailun.
Holmenkollenin 50 kilometriä
on joskus ollut suomalaishiihtäjille menestyksekäs matka,
mutta niistä vuosista on aikaa.
Lauantaina ainoana suomalaisena maaliin sauvonut Tero
Similä oli 37:s (?11.34,3). Nyt Mäkäräisen
peli oli pelattu jo makuuammunnassa, joka toi kolme sakkokierrosta.
Lopputuloksissa Mäkäräinen
oli 27:s, yli puolitoista minuuttia kärjestä. Hänelle ykkössija
oli kauden toinen ja uran viides. Hiihtoajoissa hän
oli kuudes 27 sekuntia kisan
nopeimmasta Neunerista ja
20 sekuntia voittaja Domratshevasta, ja ammuntakin sujui
ajallisesti hyvin.
Muut suomalaiset eivät selvinneet sunnuntain takaa-ajoon,
Lehtikuva/Mikko Stig
Kaisa Mäkäräisen pettymysten
kausi jatkui kotikisoissa.
sillä nuori Sarianna Repo oli
yhdellä pummilla 65.s ja Teija
Lehtimäki neljällä ohilaukauksella sijaa heikompi.
Vain Puurunen
takaa-ajokisaan
Miesten sprintin ykkönen oli ilman sakkoja ampunut Venäjän
Tsherezov. Riikka Sarasoja (?7.30,1) oli 39:s
PIKALUISTELU. Robert Kubica Renault
10. Ainakin eilen auto toimi
raskaalla kuormalla paremmin
ja oli kaikin puolin ihan hyvä
ajaa. Vain Paavo
Puurunen (51:s) selvisi mukaan sunnuntain takaa-ajoon.
Kaksi sakkoa ampunut Puurunen pääsee matkaan 1.41 Tsherezovin jälkeen.
Roponen kuudes . Poutala jäi hänestä lopulta
86 pisteen päähän. Parempi sija ei ollut
kuitenkaan nyt saavutettavissa, Rosberg sanoi uutistoimisto
DPA:n mukaan.
Puolustava maailmanmestari
Jenson Button debytoi McLarenilla aika-ajon kahdeksannella sijalla. Jaime Alguersuari T.Rosso
19. Voi olla, että
se tunne johtui myös vähän
tuulisemmasta kelistä.
Aika-ajon kaikki kolme osiota
ajetaan tällä kaudella kevyellä
polttoainekuormalla. Keli oli
hiihtäjille erittäin raskas.
? Lumi oli kuivaa pakkaslunta, joten joten luisto oli tosi
huono.
11:s SM-mitali kaiken kaikkiaan. Tällä kaudella
välitankkaus on kielletty, joten
tankattujen autojen ajo-ominaisuudet muuttuvat aika-ajoon
nähden. Smeekens
kiilasi kaksikon väliin toiseksi.
Tämä kausi toi Poutala 500
metrillä SE-luvut 34,31 joulukuussa. Silloin kun kulki, voitettiin, ja silloin kun ei, niin oltiin toisella kymmenellä. R. Heikki Kovalainen Lotus
22. Kun viime kausi oli niin
älyttömän hyvä, niin sellaisen
jälkeen mikä tahansa tuntuu
huonolta, Poutiainen muistutti
STT:lle puhelimitse.
Kauden päättänyt pujottelu
oli Poutiaiselta ?perustanjaa?,
Garmischin rinteessä tuloksena kahdeksas sija. Olen iloinen, koska takana on vaikeita aikoja, Massa
sanoi.
Massa jätti kolmanneksi tallitoverinsa Fernando Alonson,
joka ajaa ensimmäisen kisansa
Ferrarilla sunnuntaina.
? Aika-ajo näytti, että meillä
on kilpailukykyinen auto. (STT)
Poutiaisen vuoristorata
pysähtyi raiteelle 8
Björgen lähestyy
uhkaavasti Saarista
Torstaina Drammenissa sprintin kakkossijallaan väläytellyt
Aino-Kaisa Saarinen uupui
4.43,4 minuutin päähän voittajasta. Olemme rakentaneet joukkueen pelaajista,
jotka tulevat toimeen toistensa kanssa, Launiainen
tiivistää HuKun filosofian.
Ensi kaudella II-divisioonassa pelaa kaksi salo-
laisjoukkuetta, kun SalPan
nousuhaaveet kariutuivat jo
aiemmin.
SSS | JUHA TUUNA
Tunis mc-sprintin
ykkönen
HIIHTOSUUNNISTUS. Hän hiihti viikon välein mestariksi vapaalla ja perinteisellä.
? Molemmat tyylit kulkee
kyllä tosi hyvin tällä hetkellä.
Perinteisellä on tullut enemmän kehitystä viime vuodesta,
Lauri Vuorinen iloitsi.
Vuorisen hiihtokausi jatkuu
pääsiäiseen asti, jolloin Lapissa
kisataan nuorten cup-kiertue.
Neljässä päivässä hiihdetään
neljä kilpailua.
Reposelle SM-hopeaa
hiihtosuunnistuksessa
Myös Paimion Rastin Tommi
Reponen jatkoi SM-mitaliputkeaan. Hän
hävisi voittajalle reilut 13 minuuttia. Vuorinen hiihti mestariksi 15-vuotiaiden perinteisen tyylin viidellä kilometrillä.
Perniöläisen voitto oli varsin
ylivoimainen. Kisan
voitti Saksan Felix Neureuther.
Lyhyet
HuKu varmisti
sarjanousun
1
Nico Rosberg, Mercedes
Mark Webber, Red Bull
ALPPIHIIHTO. Kuten koko
kausi, ?ei hyvä eikä huonokaan?. Eilinen hopeasompamestaruus
vain vahvisti Vuorisen asemaa
seuran hiihtojaoston kaikkien
aikojen menestyneimpänä poikajuniorina.
? Tämä on ylivoimaisesti Laurin paras kausi tähän asti. Reponen ylsi 18-vuotiaiden hopealle hiihtosuunnistuksen pitkällä matkalla Vuokatissa. Puolessa matkassa
tein suunnilleen puolen minuutin virheen, muita virheitä ei
tullut.
Matka oli lyhintä uraa pitkin noin 20 kilometriä. Tämä on hyvä startti uudessa tal-
lissa, Alonso tuumi.
Rosberg löi
Schumacherin
Mercedes-tallin Nico Rosberg
päihitti maineikkaan tallitoverinsa Michael Schumacherin.
Ajokkinsa renkaiden ylikuumenemisesta kärsinyt Rosberg oli
viides ja Schumacher seitsemäs.
? Toivoin enemmän, jopa paalupaikkaa. Kisasta voi tulla erittäin
jännittävä tai erittäin ikävystyttävä. Bruno Senna Hispania
24. Myös perheen
Erja-äidiltä löytyy SM-mitaleista jokaista väriä.
Vuorisen kausi lähti sujumaan hyvin ensilumilta alkaen. Vitantonio Liuzzi F. Suomalainen menetti perjantaina
mahdollisuutensa heikkoon
lähtöön, mutta lauantaina
tekniikka hajosi kaarteissa.
Pientä yliyrittämistäkin oli ot-
vältä kuin eilen. Viime
viikonlopun sprintin SM-kultamitalin myötä Vuorinen osasi
odottaa hyvää tulosta myös Paloheinästä.
? Itseluottamus kasvoi viime
viikonlopun jälkeen sen verran,
että tiesin voiton olevan tänään
täysin mahdollinen, Vuorinen
totesi Hopeasompa-voiton varmistuttua.
Vuorinen johti väliajoissa läpi
kilpailun, joka koostui yhden ja
neljän kilometrin lenkeistä.
? Ensimmäisen lenkin otin
hiukan rauhallisemmin ja loppunousuihin rutistin kaiken
peliin, Vuorinen kertasi taktiikkaansa.
Vuorinen, 15, nappasi viime
viikonloppuna PeU:n seurahistorian ensimmäisen poikajuniorihiihtäjien SM-kultamitalin voittamalla Seinäjoella
16-vuotiaiden sprintin. En saanut
ihan kaikkea irti autostani
enkä varsinkaan renkaista,
Kovalainen sanoi aika-ajosta ja tappiostaan Trullille ja
Glockille.
Kovalainen putosi jatkosta
ensimmäisellä aika-ajojaksolla
ja ampaisee sunnuntain kilpailuun 21. Hän hiihti 22:nneksi.
Saarinen on maailmancupin
kokonaiskilpailussa Kowalczykin ja Slovenian Petra Majdicin jälkeen yhä kolmantena,
mutta Björgen lähestyy uhkaavasti.
Eroa on Saarisen eduksi vielä
118 pistettä, mutta nykytahdillaan Björgen painelee vielä ohi.
Björgen on nyt voittanut cupissa kolme kilpailua peräkkäin.
Maailmancupin pisteille
suomalaisista venyi lauantaina myös 28:nneksi hiihtänyt
Kerttu Niskanen (?5.06,9).
Suoritus oli hyvä, sillä Niskanen hiihti ensimmäisen kolmenkympin kilpailunsa. Tämä oli kansainvälinen rata eli hyvin hiihtopainotteinen, Reponen sanoi.
? Lähdin tasaisella vauhdilla
liikkeelle. Lucas di Grassi Virgin
23. Yhtä triumfia rovaniemeläisen sesonki ei suinkaan ollut, eikä käteen jäänyt
arvokisamitaleita tai cupin
kristallipalloja viime kauden
tapaan.
? Aika jännä kausi, vuoristorataa oli. M.Schumacher Mercedes
8. Reposen hiihtosuunnistukset jatkuvat tämän talven
osalta vielä pääsiäisenä, jolloin
suksitaan SM-erikoispitkät Rovaniemellä.
? Mitalitavoittein lähden sinnekin, Reponen kertoi.
Sen jälkeen Reponen jättää
suunnistamisesta sukset pois
Jarmo Laakso
Lauri Vuorinen kirkasti viimevuotisen Hopeasompa-pronssinsa kultaiseksi.
ja aloittaa valmistautumisen
toukokuisia SM-erikoispitkiä
ja kesäkuista Kytäjä-Jukolaa
varten.
? Tavoitteenani on päästä
mukaan Rastin ykkösjoukkueeseen, mutta siihen on niin monta jätkää tyrkyllä, että kovan
työn takana tulee olemaan.
Paimion Rastin Jere Sipponen ylsi Vuokatissa 18-vuotiaiden sarjassa 13:nneksi. (STT). Timo GlockVirgin
20. Adrian Sutil Force India
11. Tunis nousi cupin
yhteispisteissä kolmanneksi.
Suomen naiskolmikosta
parhaiten eli 14:nneksi sijoittui Anni Honkimaa. Nico Hülkenberg Williams
14. Eivätköhän ne onnistumisetkin muistu mieleen, kun
pääsee luistelusta vähän irti.
Pekka Koskela oli lauantaina Heerenveenissä 13:s. Niin siis joukkuehenki
on se juttu. Sanni Leinosen kisa
päättyi toisen kierroksen alussa suksen lipsahdettua kepin
väärälle puolelle.
Pujottelucupia johtanut Saksan Maria Riesch piti niukasti
etunsa ja pokkasi kristallipallon. Holmenkollenille kokoontuneen kotiyleisön
mieliksi Norja otti yhteislähtökisassa Marit Björgenin johdolla kolmoisvoiton.
Roponen sivakoi kärkiryhmässä puoleen väliin saakka,
kunnes norjalaiskolmikko alkoi
repiä eroa muihin. Renkaiden vaihto tuo
myös oman mausteensa tallien
taktiikoihin.
? Kukaan ei varmasti tiedä,
mitä kisassa tulee tapahtumaan. Avauslaskussa roiman
kärkipaikan laskenut Itävallan
Marlies Schild voitti kisan lopulta 1,2 sekunnin erolla.
SALIBANDY. Kamui Kobayashi Sauber
Felipe Massa, Ferrari
17. Toivottavasti siitä tulee ikävystyttävä, Vettel veisteli viitaten paalupaikan tarjoamaan etuun.
Massa jätti
Alonson taakseen
Aika-ajon toiseksi kaasutti
Ferrarin Felipe Massa, joka
on toipunut hienosti vakavasta
loukkaantumisestaan.
? On kivaa olla taas mukana
kilvanajossa ja kilpailukykyi-
Bahrainin gp:n lähtöjärjestys
5
3
Fernando Alonso, Ferrari
Sebastian Vettel, Red Bull
6
4
2
7. Pitkän uransa tähän
kauteen päättävä Saksan Kati
Wilhelm sijoittui kolmanneksi.
Kärkikolmikko selvisi kisasta
ilman ohilaukauksia.
Maailmancupia johtava Saksan Magdalena Neuner pilasi
pelinsä pystypaikan kahteen
ohilaukaukseen ollen kuitenkin
viides. Perniön Urheilijoiden Lauri Vuorinen jätti
kilpailijansa vaille mahdollisuuksia Helsingin Paloheinässä sivakoidussa maastohiihdon
Hopeasompa-finaalissa. Hänen
taakseen jäi kolme kuljettajaa.
? Eivät nuo kierrokset kovin
kummoisia olleet. Viime viikonloppuna
paimiolainen juhli ikäluokkansa kultamitalia hiihtosuunnistuksen SM-sprintissä.
Kultamitali jäi Reposelta vain
25 sekunnin päähän. Northug otti lauantaina yhden tähänastisen
uransa mieliinpainuneimmista voitoistaan, kun hän luisteli
lopussa karkuun 50 kilometrin
yhteislähtökisassa Holmenollenilla.
Ensimmäiseen voittoonsa
Holmenkollenilla suksinut
Northug oli toiseksi sijoittunutta Italian Pietro Piller Cottretria 2,9 sekuntia nopeampi.
Vapaan tavan kisassa kolmanneksi tullut Ranskan Vincent
Vittoz hävisi voittajalle vajaat
33 sekuntia.
. Jarno Trulli Lotus
21. Sebastien Buemi T.Rosso
16. maaliskuuta 2010
Urheilu
Kultaputki jatkui Hopeasommassa
Lauri Vuorinen on PeU:n historian menestynein poikajuniorihiihtäjä
SSS | Jussi Rasimus
jussi.rasimus@sss.fi
HIIHTOURHEILU. (STT)
Herbst toi kristallipallon Itävallalle
Itävallalta ei viety sentään kaikkia alppihiihtotitteleitä tällä
kaudella. Riitta-Liisa Roposen sitkeys palkittiin kuudennella sijalla maastohiihdon
maailmancupin 30 kilometrin
kisassa Oslossa. Kristin
Störmer Steira jäi Björgenistä loppusuoralla, kolmonen
Therese Johaug 8,0 sekuntia ja
neljänneksi puristanut Ruotsin
Charlotte Kalla 49,4 sekuntia.
Puolan Justyna Kowalczyk
varmisti poissaolostaan huolimatta maailmancupin kokonaiskilpailun voiton, sillä hän
on 1 736 pisteellään muiden
tavoittamattomissa.
Lehtikuva/AFP Photo/Erlend Aas
STT | JUKKA AURAMIES
Kaikkensa reitillä antanut Petter Northug voitti lauantaina Oslossa kisan, josta jokainen norjalaishiihtäjä unelmoi: Holmenkollenin 50 kilometriä.
ja Satu Pirttiniemi (?8.47,9)
45:s.
Northug ratkaisi taas
loppukirissä
Norjan Petter Northug ei
löydä parempaansa miesten
maastohiihdon loppukiritaisteluissa. Valko-Venäjän
Darja Domratsheva ja Venäjän Ivan Tsherezov nappasivat voitot ampumahiihdon
naisten ja miesten maailmancupin pikakilpailuissa Kontiolahdella.
Domratsheva vei naisten
sprintin nimiinsä 8,4 sekunnin erolla Venäjän Olga Zaitsevaan. Hän oli Garmischissa kolmas. tulevana viikonloppuna SalPan 95-juniori
pääsee näyttämään taitojaan
Turun piirijoukkueessa.
Paloheinässä Vuorinen osoitti
olevansa varsin monipuolinen
hiihtäjä. Pedro de la Rosa Sauber
15. Jenson Button McLaren
9. Toiseksi sijoittunut Norjan
Emil Hegle Svendsen nousi
maailmancupin johtoon.
Suomalaisten osalta kilpailu meni vaisusti. HuKu selvitti
ylemmän jatkosarjan tappioitta ja nousi sarjaportaan
ylöspäin toisena kautena peräkkäin.
HuKun kapteeni Kati Launiainen kertoo joukkueen
menestyksen perustuvan
?hyviin tyyppeihin?, joilla on
?päällä hyvä meno?.
. Hän
voitti kaiken, mitä oikeastaan
voi voittaa, sanaili valmentajaisä Tomi Vuorinen, joka itse
hiihti aikoinaan 16-vuotiaiden
SM-hopealle. Voiton vei
Espoon Suunnan Antti Honkimaa ajalla 1.12.44.
? Olen ihan tyytyväinen sijoitukseen. Tanja Poutiaisen maailmancupkausi alkoi
Söldenin suurpujotteluvoitolla
lokakuussa. Auton takapää ei tuntunut ihan yhtä hy-
teissa, kun hän yritti tavoitella
maailmancupin voittoa.
500 metrin cupin voitti amerikkalainen Tucker Fredricks, joka oli lauantaina neljäs. India
13. Salolainen HuKu
(Huvinsa Kullakin) varmisti
lauantaina Ulvilassa nousun
ensi kaudeksi naisten II-divisioonaan. Kisaan
autot tankataan täyteen.
? Olen aika varma, että auto
toimii vähän paremmin, kun
laitetaan tankit bensaa täyteen. Myös renkaat toimivat
silloin ihan hyvin, Kovalainen
tuumi.
? Ei tätä peliä vielä ole pelattu, hän jatkoi.
Paalupaikan vei Red Bull tallin Sebastian Vettel.
? Tämä oli suuri yllätys, Vet-
tel hihkui.
Vettel myönsi, ettei aika-ajovauhti kuitenkaan kerro kaikkea autojen suorituskyvystä
itse kisassa. Aika-ajossa Kovalaisen kannalta ikävää oli se,
että hän hävisi Lotus-tallitoverilleen Jarno Trullille sekä
tulokastalli Virginin autoa ajavalle Timo Glockille.
? Ei se mikään suuremman
luokan murhe ole. Vancouverin kisoissa
pahoin pettynyt alppimaa pääsi
juhlimaan miesten pujottelussa, jonka maailmancupin vei
nimiinsä Reinfried Herbst.
Hänen lisäkseen kristallipallon nappasi itävaltalaismiehistä vain Benjamin Raich, joka
oli kokonaiskisan kakkonen ja
alppiyhdistetyn ykkönen.
Kauden päättäneessä pujottelussa Saksan Garmisch-Partenkirchenissä Herbstille riitti
pokaaliin yhdeksäs sija. Hän riensi maaliin ajassa 13.48,1 ja jätti hopealle hiihtäneen Vantaan Hiihtoseuran Atte Serguskinin
19,9 sekunnin päähän