mustat
49 ,90e (74,-)
Kaupan päälle
lyhennykset !
farkkuja
saapunut
Silmäasema Halikon Prisma
Prismantie 2, p. (02) 731 1011
www.modakaupat.com
Kätevin tapa
toimittaa
rivi-ilmoitus
Salkkariin
löytyy
osoitteesta:
www.sss.fi
Ajan tasalla aamusta iltaan
Opiskeluajat ovat pidentyneet
lukioissa.
Lukuvuonna
2004?2005 lukion oppimäärän
suorittaneista 16,5 prosenttia oli
käynyt lukiota yli kolme vuotta.
Opetusneuvos Heikki Blom
opetusministeriöstä sanoo, että yli
kolme vuotta opiskelevien määrä
ei saa kasvaa.
. Paremmin saatavilla olevat
psykologi- ja kuraattoripalvelut
tukisivat sitä, että lukiolaisen pää
kestää.
Erityisluvalla aikaa
yli neljä vuotta
Lukiolain mukaan lukion oppimäärä tulee suorittaa enintään
Valtaosa kouluista alkaa alkuviikosta
SSS?STT
Suurin osa Suomen peruskouluista ja lukioista aloittaa lukukautensa alkuviikosta. Ei muita alennuksia.
Lukio-opinnot venähtävät
nykyään yhä useammalla
Housuja kaikille
vartalotyypeille
Tarjous!
Very Nice -farkut
. alv)
Maanantaina 14. Opinto-ohjelma tehdään alun perinkin sellaiseksi, että muuhun jää aikaa.
Toiseksi syynä on ylioppilastutkinnon hajauttaminen: osa oppiaineista kirjoitetaan kolmannen
vuoden keväänä ja loput seuraavana syksynä. Noin puoli prosenttia kulutti lukionpenkkiä yli neljä vuotta.
Luvuissa ei ole mukana aikuisia
iltalukiolaisia.
Tehokas opintoohjaus auttaisi
Opetusneuvos Jorma Kauppinen Opetushallituksesta listaa
kolme syytä, miksi lukio-opinnot
venyvät. saakka. Lukioiden määrä on vähentynyt kahdeksalla viime vuodesta. Tilannetta seurataan, ja kipukynnys on lähellä. joulukuuta.
Talvilomat porrastuvat alueellisesti viikoille 8, 9 ja 10.
Kunnat saavat päättää koulujen lomat ja niiden pituudet. Laissa tosin on muutamia pakollisia
vapaapäiviä kuten itsenäisyyspäivä.
Ammatilliset oppilaitokset ja
ammattikorkeakoulut avaavat
ovensa vaihtelevasti elokuussa.
neljässä vuodessa. Päästötodistus
voi olla kiinni vain yhdestä kurssista, jonka alkamista opiskelija
saattaa odotella.
Maanmittauskartat sähköiseen
muotoon
SSS?STT
Maanmittauslaitoksen
keskusarkisto on aloittanut vanhojen
maanmittauskarttojen kopioinnin
sähköiseen muotoon. Esimerkiksi Tampereella ja Jyväskylässä
koulu alkaa tänään maanantaina.
Pääkaupunkiseudulla, Turussa ja
Kuopiossa koulutielle palataan
tiistaina.
Joissakin kunnissa koulut alkoivat jo aiemmin. Uuden lukuvuoden alkaessa perusopetusta antavia kouluja on 3 450
eli noin 90 vähemmän kuin edelli-
senä lukuvuonna. Päättäjäispäivän tulee olla viikon 22
lauantai.
Tänä lukuvuonna koulutyö
päättyy lauantaina 2. Heikki Blomin
mukaan opiskeluajat alkoivat
kuitenkin pitkittyä vasta 2000-luvulla.
Nyt yli kolme vuotta lukiossa
opiskelevien nuorten määrä on
pysynyt noin 16 prosentissa
useamman vuoden. Osa ruotsalaiskartoista on jo
nähtävillä netissä. 075 3030 1345
s-marketamp.plaza@sok.fi
Bonusta jopa 5 %
Elokuu on
HOUSUKUUKAUSI
NYT TÄYSIN
YKSILÖLLISET
MONITEHOLINSSIT
TAVALLISTEN
HINNALLA!
Maailmanuutuuden lanseeraustarjous Silmäasemalta!
Moniteholinssi,
JOKA SOPII KAIKEN KOKOISIIN KEHYKSIIN
Etu voimassa Silmäaseman kanta-asiakkaille ja S-Etukortilla 31.8. Samantapaista
palvelua valmistellaan Suomessa.. Laki antaa
kouluille jouston varaa aloituspäivään.
Kouluvuoden pituudeksi on
määritelty 190 päivää. Muun muassa
Kokemäellä, Posiolla ja Kuusamossa koululaiset heittivät repun selkään melkein viikkoa aiemmin kuin muut. Joululoma
alkaa yleisimmin 22. elokuuta 2006
LIITY NYT 20 eurolla ASIAKASOMISTAJAKSI,
SAAT 41 euron LIITTYMISEDUT.
Pistetään porkkanaksi
Kerrytä loput 100 euron osuusmaksusta
kahden vuoden aikana Bonuksilla.
ma-to 14.-17.8.
Marinoidut porkkanat
5 annosta
0
1
500 g porkkanoita
Marinadi
1
valkosipulinkynsi
1/2 dl öljyä
2 rkl sitruunamehua
2 tl
hunajaa
1/4 tl suolaa
(2 rkl tuoretta yrttiä, esim.
timjamia tai basilikaa)
Suomi
Porkkana 1 kg
89
39
Lue lisää:
www.ruokamaailma.fi
pss
5
034
159
1
0
3
99
Valio
Viilis
200 g
1,70/kg
Valio
Oltermanni
Kermajuusto
1 kg
60
Apetit
Pakastepizzat
280?300 g
5,33?5,71/kg
Atria
Kalkkunaleike
250 g, 6,36/kg
24
0
50
HK
Hampurilainen 100 g
2,40/kg
HK Sika-nauta
jauheliha
400 g, 3,48/kg
99
Fazer Paahtoleivät
Vehnä, graham tai
kaura 285?335 g
2,96?3,47/kg
Suomalainen
Porsaan
Suikaleliha, kg
3
39
0
Atria Porsaan
fileeleike Florida
400 g, 8,48/kg
99
HK Herkkumaksamakkara
300g 3,30/kg
Palvelemme ma-pe 8-21, la 8-18, su 12-21
SALO, Kauppakeskus Plaza
www.sso.fi
Vilhonkatu 8, puh. Lukiokoulutusta antaa nyt 420 lukiota ja aikuislukiota.
Syyslomaa vietetään kouluissa
viikoilla 42, 43 tai 44. 1
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
N:o 221
Irtonumero 1,35 . 1990-luvulla määrä kuitenkin laski.
Nykyään opintojen pitkittyminen ei välttämättä tarkoita, että
lukiolainen aktiivisesti istuu koulussa neljä vuotta. Ainakaan lukiolakia tuskin muutetaan. sin., musta
Joka kymmenes käy lukiota neljä vuotta
49 ,90e (62,-)
SSS?STT?Hanna Syrjälä
NP -housut
. Todennäköisemmin opintojen venymiseen yritetään puuttua ohjaamalla määrärahoja.
Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi
sitä, että kunnat eivät maksa kouluille neljännen vuoden lukiolaisista yhtä paljon kuin muista.
Lukuvuonna 2004?2005 noin jo-
ka kymmenennellä meni lukioopintoihin neljä vuotta, kertoo Tilastokeskus. Jos mukaan
lasketaan iltalukiolaiset, määrä
nousee 18 prosenttiin.
Aivan uusi ilmiö lukio-opintojen
venähtäminen ei ole. Monet tällaisista opiskelijoista kuluttavat
lukiossa neljä vuotta.
Niemenkin mielestä parhaiten
opintojen venyminen estetään
opinto-ohjauksella. Aiemmin lukiolainen saattoi jäädä luokalle,
jolloin oli kerrattava koko vuosi
uudelleen. Opetushallituksen mukaan ikäluokassa on noin 500
lasta enemmän kuin viime vuonna.
Kaikkiaan perusopetuksessa on
yli puoli miljoonaa oppilasta. Nelivuotisuudesta ei voi tulla pääasiallinen tapa suorittaa lukio, Blom sanoo.
Blom ei kuitenkaan usko, että
lukiolaisia vastaisuudessakaan
yritetään pakottaa valmistumaan
kolmessa vuodessa. Perustellusta
syystä opiskelijalle voidaan myöntää lisäaikaa.
Lukiot siirtyivät luokattomuuteen vuonna 1994. Ensiksi lukiolaisella voi
olla aikaa vievä harrastus tai hän
käy töissä. Kolmessa ja puolessa
vuodessa lukion suoritti 5,5 prosenttia. (sis. kesäkuuta.
Ensimmäisen luokan aloittaa
tänä syksynä noin 58 000 oppilasta. (02) 217 7500
MODA
MODA
Turuntie 3, Salo p. Myös lukiolaisten hyvinvointiin tulisi satsata. Kun jatko-opintosuunnitelmat ovat epäselvät, lukiolainen
kahmii itselleen kaikkea mahdollista opiskeltavaa.
Lisäksi lukiossa on nuoria, joille
parempi opiskelupaikka olisi ammatillinen oppilaitos, sanoo Suomen Lukiolaisten Liiton puheenjohtaja Tiina Niemi. Kolmanneksi joillakin opiskelijoilla on hyvin laaja
opinto-ohjelma.
Kauppisen mukaan monen lukiolaisen tilannetta auttaisi nykyistä tehokkaampi opintojen ohjaus. Blom muistelee, että
eräänä vuonna 1980-luvulla 13
prosenttia ylioppilaista oli kuluttanut lukio-opintoihin yli kolme
vuotta. Tavoitteena
on avata internetpalvelu, josta kuka tahansa voi tarkastella karttatietoja.
Ruotsin
maanmittauslaitos
aloitti maakirjojensa digitalisoinnin viime vuosikymmenen lopussa
Moinen
tuhon ja kuoleman tuottaminen on käsittämätöntä.
Eivätkö kansainvälisesti sovitut lait ja ihmisoikeuden turvaamiset koske kaikkia valtioita ja valtioitten päämiehiä. ?Katsokaa mopoja
. Aikuiset ovat näin
vastuuttomalla toiminnallaan antaneet lapsille huonoa esimerkkiä yhteiskunnan jäsenen velvollisuudesta ja vastuusta.
Saattaa olla, että tilanne on pysyvä taikka
jatkuu vuosia, eli pula talousvedestä Halikossa jatkuu. Puhut asiaa. ?Liisa
. ?Edestään löytää
. Myös hirvet kuuluvat
tähän luomakuntaan. Turvetuotanto kannattaakin ohjata sinne, jotta päästöjä vältetään.
Kun käytöstä poistetun turvesuon
pohja metsitetään, siitä tulee hiilinielu. Kuka pettää, hän tekee sen tietäen. Sotaa ei toivo kenenkään kokevan, mutta siihenkään ei voi
luottaa, että sota on niin kaukana.
Meeri Maria Elonen
Kisko
asiat kuntoon!
Tulipa tässä mieleeni, että jospa valtio periikin meiltä takaisin runsaat kuusikymmentä
vuotta sitten saamastamme monivuotisesta
täydestä ylläpidosta johtuneita kustannuksia. Jonttu. Toimitus valikoi, käsittelee, otsikoi ja tarvittaessa lyhentää
tekstit. ?Pitikö
. Eikö enää ole lakia, joka kieltää alkoholin
myymisen/tarjoilun päihtyneelle. ?Niin
pettäjä kuin petettykin
. Heistä
hieman yli kymmenesosa . Joillakin ihmisillä on taipumus tietyn humalapisteen saavutettuaan ottaa esiin kännykkä ja soitella läheisilleen. Tätä kautta koulu antaa oman piristysruiskeensa talouteen.
Koululaisille tarjotaan asusteita, reppuja, erilaisia koulutarvikkeita
ja monenlaista, kulloinkin muodissa olevaa oheismateriaalia. Ojitetut
suot ovat hiilidioksidin päästölähteitä. Mitä nyt on maidolle taas tehty. elokuuta 2006
MIELIPIDE
Tuottaja: Risto Knuuttila puh. Moni asia taitaa sittenkin sujua paremmin, jos harkitsee ensin hetken ennen
kuin ryhtyy moittimaan toisten tekemisiä tai
tekemisen puutetta.
Jos huvittavalta ja erikoiselta kuulostava
soitonestolaite voi estää humalassa soittamisen, se voi olla jonkun elämän kannalta ratkaisevan tärkeää. Mutta lisää harkintakykyä
ei taida sittenkään saada kytkettyä kännyköihin vaan sitä on haettava jostain muualta.
keutta ja kohtuutta toteuttaviksi sotilaiksi,
kun kuitenkin molempien aseet kylvävät hävitystä. Tietyille ihmisille ei voisi soittaa tai lähettää
sähköpostia tietyssä mielentilassa. Kuva Paimion Ankkalammelta viime vuoden kesältä.
niin, että veden imeytyminen on estynyt.
Tärkeää olisi kuitenkin, että halikkolaiset
ymmärtäisivät tilanteen vakavuuden ja kun-
nan hallinto olisi tässä tilanteessa paljon aktiivisempi!
Kotivihreä
Kansanedustajia ei leikattu indeksi haittaa
Kirjoitin tällä sivulla viime kesänä kansanedustajien palkkioiden ?kuoppakorotuksesta?
ja samaan syssyyn ilmoitin, että en ole kateellinen moisesta! Nyt kuitenkin täytyy tunnustaa, että tuntemus on hieman muuttunut,
koska sama tahti tuntuu jatkuvan.
Helsingin Sanomissa mainittiin kansanedustajien palkkion korotukseksi 3,5 prosenttia, mikä oli kai palkansaajienkin saama korotus. Uusittu taimikko. Väkivaltainen kuolema kiipeää etusivuille ja uutisiin. Palautteen antaminen on tervetullutta, mutta usein pieni harkinta voisi olla
paikallaan. Estolaite voisi toi-
KOLUMNI
mia samalla tavalla kuin amerikkalaisten
keksimässä humalatilan estolaitteessa. Siinä leikissä turve luetaan
fossiilisiin polttoaineisiin. ?Itsekin eläkeläinen
. Nykyään
tarjoillaan vielä, vaikka jalat ei kanna. Veit 12-vuotiaan tyttäremme penkille
unohtaman ostoskassin Plazan neuvontaan.
Tytön itku muuttui iloksi. Ihmettelen kuitenkin erittäin kovasti
sitä, että miksi kaikki eläkeläiset ovat joutuneet maksumiehiksi. Konekirjoitusliuska
on yläraja. Turpeen päästökerroin pitäisikin
laskea elinkaariajattelun mukaisesti,
eli 300 vuoden sihdillä.?
MEDIUUTISTEN
kolumnisti
Harri Vertio toteaa kuoleman kadonneen tavallisten ihmisten näkyviltä.
?Näkyyhän kuolema sentään jotenkin, tai ainakin jotkin kuolemat ovat
toisia julkisempia. Uskaltaako kukaan päättäjistä puuttua
velkaongelmaisten riistämiseen. Lehden mielestä turve pitäisi noteerata uusiutuvaksi luonnonvaraksi ja sen päästökerroin
tulisi laskea 300 vuoden sihdillä.
?Täytyy ihmetellä keskustelua siitä,
onko turve uusiutuva luonnonvara
vai ei. Joskus saattaisi olla
paikallaan ottaa asioista ensin paremmin selvää, ennen kuin esittää omia viisaita kannanottojaan.
Tai voisiko sellaisen eston saada kytkettyä
Uima-allas
ei istu
vesipulaan
Halikon päättäjien aikailun ja päättämättömyyden jälkeen saatiin sentään suositus veden säästämisestä. Oikeus esiin. Hätäpuhelutkin pystyy soittamaan.
Kaikkea keksitään, ja kaikkea on tarvetta
keksiä. Kesäkuun puoliväliin mennessä oli alkuvuonna
hukkunut vain 29 suomalaista, paljon vähemmän kuin viime vuonna.
Heinäkuun lopussakin oltiin vielä hiukan pienemmissä luvuissa
kuin vastaavana aikana vuonna 2005. Ärsyyntynyt. Kuinka todennäköisesti niin kävisi, että kaikki Halikon
veronmaksajat sen saisivat. Mikä siinä on
epäselvää. vaan ?vähemmän, hitaammin ja äänettömämmin?.?
Maria Mäkelä Ilkassa
. ?Epätietoinen
. ?Pii
Esko Keski-Vähälä
Kirjoittajan mielestä oikeat uimapaikat lapsillekin ovat muualla kuin kotipihan uima-altaissa, kun
väkeä on kehotettu säästämään vettä. Kenenkähän autosta taas puuttuivat jarrut, kun piti 40 km:n rajoitusalueella lähellä
liikennevaloja ajaa jonkun lemmikki kuoliaaksi. Viimesyksyinen arkistokuva Sauvon ala- ja yläasteiden yhteisestä ruokalasta.
Iso panostus
Valtaosa koululaisista aloittaa lukuvuotensa tänään tai huomenna.
Peruskoulussa jatkaa tai aloittaa yhteensä 568 000 oppilasta. 7702 340. on uusia koulutulokkaita. Heinäkuussa hukkui näet peräti 52 ihmistä.
Kesäkuun alussa hengenpelastusliitto laski, että nyt edetään ilahduttavaan suuntaan. Onhan selvää, että eläkeläisten elin- ym. Hyla-maito on säilynyt ennen paremmin, nyt kaksi
päivää jääkaapissa, ja hapanta on. Kun nuo luvut ynnää yhteen, huomaa, että
opintielle lähtee nyt elokuussa kaikkiaan lähes 860 000 lasta ja nuorta. Mutta jos elokuu kirjauttaa yhtä masentavat hukkumisluvut kuin heinäkuu, ajaudutaan kohti negatiivista ennätystä.
Tämä vaara piilee, sillä yhä jatkuvat helteet ja ihmisten varomaton
toiminta vesillä ovat riskiyhdistelmä.
Amerikassa on keksitty kännykkään laite,
joka estää ihmistä soittamasta, kun veren alkoholipromillemäärä on tietynsuuruinen. Sääli Somerniemen hienoa teatteria. Soitonestolaitteelle voisi olla monenlaista käyttöä. Katsokaa isät vähän poikienne mopoja,
sillä osalla ajetaan yli 80 km/h ja yritetään
ohittaa 60:n rajoitusalueella autoja. Kyllä lapsetkin jo aamulla torille myymään pääsevät maksamalla 10 e. on tosin enää pieni porukka eläkeläisten
joukossa, ja meiltäkin saatavat korvaukset
jäävät sattuneesta syystä hyvin lyhytaikaisiksi!
Että näin maassamme huolehditaan eläkeläisistä, mikä oli todistettava!
Olavi Viitanen
Salo
. Se merkitsee, että vanhemmat ovat sisäistäneet koulun tärkeyden ja sitoutuneet siihen.
Synkkä heinäkuu
Heinäkuu leikkasi suuren osan kesäkuun alussa koetuista ilonaiheista. Kuka vaarin tappoi, kysyy viisivuotias.
Sodan kuolemat tuntuvat ehkä
etäisiltä. Ensin meiltä vietiin maksamamme kansaneläkkeen pohjaosa ja sitten keksittiin tämä leikattu indeksi, jota käytetään ainoastaan meidän eläkkeitämme rukattaessa. Lähetä kirjoitukset osoitteella:
SSS/mielipide, PL 117 24101 Salo
Sähköposti: sss.mielipide@sss.fi
Maanantaina 14. Haluaisin tietää, onko Salossa muita kerrostaloja, joissa saa hakata rumpuja arki-iltaisin ja sunnuntaisin neljästä viiteen tuntiin. Sinulla vielä
aivot toimivat, joten kierrä. Kuitenkin turpeelle on pitänyt luoda oma luokkansa fossiilisten ja uusiutuvien väliin. Ei niitä
lehtien palstoilla tarvitse kirjoitella. Äärimmäinen pitkäveteisyyden sietokykykin
kuuluu lapsuuteen. Peruskoulun jälkeisen ajan opiskelijoille koulun alku merkitsee muun
muassa laajoja kirjahankintoja.
Mittavan kaupankäynnin voi nähdä myös toiselta kantilta. 2
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU2
Kerro kantasi
SALON SEUDUN SANOMAT vuodesta 1919
Päätoimittaja: Jarmo Vähäsilta
Toimituspäälliköt: Jarmo Lehto ja Virpi Lietzén
Sähköposti: sss.toimitus@sss.fi
Kirjoita Tätä mieltä -palstalle mielipiteesi nimellä tai nimimerkillä, mieluimmin nimellä. Ajoradalla pyöräilijöiden kuuluu ajaa tien
oikeassa laidassa. Kiitos rennon reippaista jumpista.
Vihreä nurmikko ja raikas ulkoilma ovat tuoneet hymyä hyppyihin. Ehkä juuri silloin kehittyy jotain arvokasta.
Kasvattajan moton ei ehkä pitäisikään olla
?citius, altius, fortius. Tällä älykkäiden täsmäaseiden aikakaudella kaikki muut
paitsi sotilaat ovat toisten sotilaiden
tai puolisotilaallisten organisaatioiden toimeenpaneman murhaamisen
kohteena.
Maaliin lukittuneen älyohjuksen ongelma on siinä, että se ei osaa päätellä, onko kohta sortuvassa kerrostalossa sitä, mitä hätäisesti hankittu, kiireellä analysoitu ja (tietoisesti) väärin
sovellettu tiedustelutieto väitti.?
Lehdet luki Kauko Mäntylä.
Eipä tarvitse vanhoja sotadokumentteja tuijotella, koska silmille välittyy tänä hetkenäkin riehuvaa taistelua Lähi-idässsä. ?Luomakuntaan kuuluva
. Numerolistassa on monta sellaista ystävää, työtoveria ja läheistä, joille voisi soittaa jostakin mukavasta asiasta tai vaikkapa vai kiittääkseen
siitä, että he ovat olemassa.
TEKSTARIT
TÄTÄ MIELTÄ
Tälle vuodelle korotus oli peräti 1,62 prosenttia. Tällä yritetään estää niitä noloja tilanteita, joita
sitten jälkeenpäin kadutaan. Meillähän oli silloin nykyisten päättäjien
mielestä hyvät asunnot, hienot vaatteet ja hyvät ruoat kuten paleltuneet ja kuivatut perunat, sellupuuro jne. ?Intoleranssi
040-7711 777 Tekstarit-palstalle otetaan vastaan matkapuhelimella lähetettyjä
tekstiviestejä. ?Hymysuu
VÄLIHUUTO
Hitautta ja
hiljaisuutta
tarvitaan
?Kokemuksesta voi nyt sanoa, että kyllä
lapsen kasvuun tarvitaan paitsi ruokaa ja
rakkautta, myös hitautta ja hiljaisuutta. Ikäluokka on hivenen suurempi kuin vuosi sitten.
Samalla lukuvuotensa käynnistävät luonnollisesti myös 3 450 peruskoulun opettajakunnat.
Lukioissa opiskelee tänä syksynä 131 000 oppilasta ja ammatillisissa
oppilaitoksissa 159 000. Meillä ei kyllä silloin ollut takseja eikä lentokoneita käytössämme, mutta mitäpä
siitä. Meitä ?korvausvelvollisia. Lisäksi saimme päivärahaa ja ilmaiset lomamatkat!
Viimeksi mainitusta edusta juontaneekin
se, että kansanedustajillakin on ilmaiset
matkat. Sähkö-, vesi-, jäte-, katu-, sekä sairaala- ja
vanhustenhoitolaitos ovat niitä yhteiskunnan
perusrakenteita, joita ei pidä yksityistää.
?Ukki
. Kouluunlähtö näkyykin monilla aloilla niin markkinoinnissa kuin myynnissä säännöllisenä tilastopiikkinä. Suomi on viime vuosina saanut mairittelevia
tuloksia kansainvälisissä vertailuissa; täällä edetään oppimistuloksissa maanosan kärjessä.
Hyvät tulokset velvoittavat yhteiskuntaa panostamaan edelleen opetukseen. Ohikiitävän
hetken saat siitä kiinni, mutta kuin tuuli puhaltaisi yli, ja sitä ei enää ole. Ei puututa
edes lainvastaisiin toimiin! Tehdään kauppaa
veloista! ?Törkeää
. Joskus ehkä itse
samanlainen. Tulkaa ihailemaan Halikon sairaalan istutusten kastelua!
?Itsekästä, sanon minä
. Jos henkikulta on kallis,
kannattaa noudattaa tätä sääntöä. Opetus on yksi kuntien kolmesta
suuresta menoerästä.
Mutta samalla koulu on merkittävä työllistäjä sekä määrällisesti että työn tärkeyden takia. Koulussa luodaan pohja, jolta tuotanto- ja hallintokoneistot saavat jatkuvasti vereksiä voimia riveihinsä.
Vajaan miljoonan koululaisen joukko on niin suuri, että se näkyy selvästi elokuisessa mainonnassa. Fax: 7702 300
sss.mielipide@sss.fi
Pakko soittaa!
PÄÄKIRJOITUS
Mirja Rautavuori-Lehtinen
Noin 860 000 koululaista aloittaa tämän viikon alussa lukuvuotensa. Yhteiskunnan lisäksi myös kodit sijoittavat paljon varoja lastensa koulutukseen. Tai ainakin siinä voisi olla hidastin, joka varovasti
piippailisi, ennen kuin voisi sanoa sanottavansa.
Usein tulee tilanteita, että olisi paras laskea
sataan tai nukkua yön yli ennen kuin tarttuu
puhelimeen ja ryhtyy järjestelemään asioita
itselleen mieluisiksi. 15 prosenttia riittää. ?Näin
. Missähän se erottava raja kulkee?
Oman maan rauhallista kamaraa tallatessa
helposti unohtaa sen rauhan maksetun ihmishenkien menetyksellä. Ärsyyntynyt. Sammal kasvaa ja suon pinta
nousee vuosi vuodelta. Vesipulasta huolimatta altaat on täytetty ja vähät välitetty suosituksista. Kiikalan apu saattaa sekin aikaa
myöten loppua.
Yhteiskunnan rakentaminen pienentää ja
tuhoaa pohjavesialueita, esimerkiksi Märynummen rinteet ja hiekkakankaat on rakennettu ja tiet pinnoitettu sekä ojat kaivettu
Turve uusiutuu
PELLERVO sanoo, että Suomella on soissaan valtava energiavaranto. Ei
ihme, että lapset eivät tunne enää
muuta kuin väkivaltaisen kuoleman
mahdollisuuden: Vaari on kuollut. Vaikuttava luku.
Lukioita on maassa 420 ja ammatillisia oppilaitoksia 182.
Luvuista on helppo havaita, että Suomi panostaa paljon kouluun.
Oppia annetaan yli 4 000 koulussa. ?Arska
. ?Nyt tiedät.
. Se oli ainoa paikka
Somerolla, jossa kuuli kaunista musiikkia.
?Muutakin kuin Baddingiä
. ?Tyytyväisen partiolaisen äiti
. Kouluttautuminen on ihmiselle kuuluva olennainen oikeus ja
velvollisuus. Yhä nopeammat teknologiasovellukset
sisältävät Ollilan mielestä yhä
kasvavia virheriskejä.
?Vanhaan aikaan sodat kumpusivat
kansojen mittaiseksi murheeksi kokonaisten nuorten miesten sukupolvien
tapattamisena. Kesän puistojumpat Paukkulassa ja Tupurissa. Miksi te valittajat ette istu alalauteelle
saunassa. Tsunami toi kuoleman suomalaisten ihmisten arkeen poikkeuksellisella tavalla. kustannukset eivät voi nousta samassa suhteessa
muiden kansalaisten kanssa, joten leikataan
heidän indeksiään lisää!
Kaikki ministerit mesoavat, kuinka he ovat
eläkeläisten asialla, ja keulilla siinä hommassa taituroi lietolainen ministeri Liisa Hyssälä,
joka kirjoittaa ja puhuu, kuinka minä ja ministeriöni olemme hoitaneet eläkeläisten
Käsittämätöntä tuhoamista
MUISTA LEHDISTÄ
suoraan meihin ihmisiin. ?Rehellisyys kunniaan
. Turve on pykälänikkareiden mukaan ?hitaasti
uusiutuvaa biomassaa?.
Kyseessä ovatkin päästökaupan kiemurat. Tosin tilanne maalaisjärkeä käyttäen oli tiedossa ja alkukesästä!
Säästökehotuksesta huolimatta ovat halikkolaiset innostuneet ostamaan pihalleen yhden turhuuden lisää: lasten uima-altaan. Kiitos Salon alueen partiolippukunnille
hienosta leiristä Teijolla. Sillehän ei kukaan mitään
voi, jos eivät aivot käskyä anna. Uskoisin lakien ja säännösten tehdyn noudatettavaksi,
ei rikottavaksi. Viestin enimmäispituus on 160 merkkiä.
Viestin lopussa on oltava lähettäjän nimi tai nimimerkki.
Toimitus valikoi ja toimituksellisen tavan mukaisesti käsittelee julkaistavat tekstiviestit.
Tekstiviestin hinta on operaattorin tekstiviestistä perimä maksu.. Hirvetkään eivät tarvitse ihmisiä. Samanlainen esto olisi
hyvä olla sähköpostissa. Tuliko mieleesikään, että
eläkeläiselle voi ehkä olla kivuliasta väistää,
koska jokainen liike saattaa tuntua kipeältä?
Väistetään, me nuoremmat. Kiitos herrasmiehelle joka päästi kaupan
jonossa minut edelleen kassalle.Vai ei muka
ole enää kohteliaita miehiä! Hyvin ehdittiin
lossille! ?Kukkapuska
. Kuitenkin taitaa tuo korotus olla todellisuudessa 5?6 prosenttia.
Se mikä minua erikoisesti ?äköittää?, on se,
että me eläkeläiset jäämme jälleen tuon leikatun indeksin mukaisen korotuksen varaan.
Voisihan sen kännykän ottaa nyt kuitenkin
esille ja käydä läpi siinä olevia nimiä. Tekstareita lukuun ottamatta on kaikissa tapauksissa
toimituksen tietoon kerrottava kirjoittajan nimi ja yhteystiedot.
Kirjoita hyvin lyhyesti, koneella tai selkeästi käsin. Jokainen vastaa omista tekemisistään. Suoraan sanoja pönkittää yleensä
omaa itsetuntoaan tuomalla sydämensä kyllyydestä oman pahan olonsa pihalle. Jos olemme kaikki Luojan luomia, niin hänen naamansa pitää olla tosi iso. Ai ei tule vettä Halikossa. Outoa myös on havaita toisen
maan kansalaiset terroristeiksi ja toisen oi-
LEHTO
Kirjoittaja on Kosken lukion rehtori.
. Hyvä
keino voisi olla myös kirjoittaa tulenpalava
viesti, mutta lähettämisen sijasta siirtää se
roskakoriin.
Suoraan on hyvä puhua, mutta tarvitsemme
myös hienotunteisuutta, malttia ja harkitsevuutta. ?Inno
. Iltapäivälehtien
kuulemma äärimmäisen tarkasti harkitut lööppitekstit kertovat kuolemasta turvallisen aamupalapöydän ääressä tai perheen lomaidyllin keskeltä.?
Kauko Ollila kirjoittaa TIETOVIIKOSSA uuden teknologian
käytöstä sotimisessa. Kukahan keksisi puhelimeen
sellaisen eston, että sillä ei voisi soittaa liian
kiihtyneessä mielentilassa. Se hidastaisi ilmaisemasta turhia ja toisia vahingoittavia kannanottoja. Ilmiö on vähän sama kuin joillakin, jotka humalassa tarttuvat rattiin usein
kohtalokkain seurauksin.
Puhelinesto voidaan kytkeä vain tiettyihin
puhelinnumeroihin, joten kännykkä ei mene
täysin mykäksi humalatilan ylittäessä sallitun rajan. Onnea on vaikea tavoittaa. ?Eurot kotiin
. 58 000
Ylöjärveläinen keski-ikäinen mies suuntasi pakettiautollaan
kääntymiskaistalle ja ruttasi liikennevaloihin pysähtyneen henkilöauton.
Henkilövahinkoja ei tullut. Tavoitteena pitää olla, että perintöverosta luovutaan kokonaan,
mutta kertarysäyksellä se ei onnistu, sanoo Katainen.
Ensitöikseen seuraavan hallituksen olisi hänen mielestään mo-
ninkertaistettava yksityisten ihmisten verottoman perinnön yläraja nykyisestä 3 400 eurosta. Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai
muista toiminnallisista syistä (esim. Tutkinnan alkuvaiheessa ei löytynyt selkeää syytä teolle.
SSS?STT
Neljä ihmistä Ahvenanmaan
rahankuljetusryöstössä
Maarianhaminassa arvokuljetuksen ryöstäneet olivat sunnuntaina yhä vapaalla jalalla. Sunnuntai-iltana
Halonen osallistui Bomarsundin
linnoituksen raunioilla rauhanjuhlaan, joka oli järjestetty Ahvenanmaan 150-vuotisen demilitarisoinnin kunniaksi.
Vilén ja Kaikkonen tukevat
suomalaisjoukkojen lähettämistä
SSS?STT
Eduskunnan suuren valiokunnan puheenjohtajan, kansanedustaja Jari Vilénin (kok.) mielestä
Suomi voisi osallistua Libanonin
rauhanturvaoperaatioon,
jos
YK:n turvallisuusneuvoston lauantaina hyväksymän päätöslauselman ehdot täyttyvät. Poliisi etsii erilaisia vihjeitä ja johtolankoja. Kaksi
tappeluun osallistunutta oli edelleen sairaalahoidossa. VR joutui turvautumaan illan aikana erityisjärjestelyihin matkustajien kuljettamisessa.
Sähköradan ajojohdinvaurio ha-
Laitilassa joukkotappelu,
useita sairaalaan
Laitilassa oli sunnuntain vastaisena yönä joukkotappelu, johon
osallistuneista kahdeksan toimitettiin sairaalahoitoon.
Tappelussa oli mukana kaikkiaan parisenkymmentä ihmistä, joista osa oli Suomen ja osa Venäjän kansalaisia. Järjestäjät olivat tyytyväisiä tapahtumaan, sillä messut kasvattivat kävijämääräänsä viime vuodesta yli 40 prosentilla.
Asuntomessut järjestettiin tänä
vuonna Espoon Kauklahdessa,
jossa oli näytteillä 60 asuntoa
omakotitaloissa, rivitaloissa, paritaloissa ja pienkerrostaloissa.
Jyrki Katainen:
SSS?STT
Perintövero
puolitettava
Kokoomuksen puheenjohtaja
Jyrki Katainen vaatii perintöveroprosentin alentamista jopa puoleen nykyisestä seuraavan hallituskauden aikana, kirjoittaa Hel-
singin Sanomat sunnuntaina.
. Poliisilla ei ollut ratkaisevia johtolankoja
viime torstaina tehdyn rikoksen selvittämiseksi.
Tutkinnanjohtaja Olof Lindqvistin mukaan poliisi on nyt kuitenkin varma siitä, että ryöstäjiä oli neljä. kesäkuuta, jolloin
satoi lähes kymmenen milliä.
Metsäpaloista kärsivälle Kannakselle on odotettavissa sadekuuroja tiistaina, ja tällöin voi
esiintyä ukkostakin.
SÄHKEET
LT-LEVIKKI 22.078 kpl
Sanomalehtien Liiton jäsen
7-päiväinen sanomalehti
ILMOITUSHINNAT
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna ma-pe klo 8.30-16.30
Puhelin (vaihde) (02) 770 21
Telefax
(02) 770 2222
Sähköposti: sss.ilmoitukset@sss.fi
mustavalk.
Viikkomarkkinat
Puhelin
0600-91700
Puhelun hinta 2,98 ?/min +pvm
(sis. Palo syttyi perjantaina iltapäivällä.
Yle: Halonen suopea Libanon-operaatiolle
vaittiin välillä Turku?Maaria, ja junaliikenne oli täysin pysähdyksissä
tällä välillä, kerrottiin VR:n liikenteenohjauskeskuksesta. ennakkoon Halikon kunnanviraston neuvonnasta p. Alkavalla viikolla säätyyppi on
kuitenkin muuttumassa epävakaisemmaksi, lupailee Kilpeläinen.
Vettä totisesti kaivataankin suuressa osassa maata. Poliisin mukaan heillä ei kuitenkaan ole hengenvaaraa.
SSS?STT
STR / Lehtikuva / Tomi Hirvinen
Metsäpalo laajeni ampuma-alueella Lohtajalla
SSS?STT
Metsäpalo puolustusvoimien harjoitusalueella Lohtajalla KeskiPohjanmaalla levisi edelleen sunnuntaina. Esimerkiksi
Helsingissä satoi edellisen kerran
?kunnolla. Etsintöjen jatkamisesta päätetään tänään.
Neljän hengen seurue oli viettänyt yötä pienessä saaressa. Halikon kulttuuritoimi
SALON SEUDUN SANOMAT
JULKAISIJA
Salon Seudun Sanomat Oy
Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Puhelin: (02) 770 21 (vaihde)
TILAUKSET ?
OSOITTEEN MUUTOKSET
JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS
varhaisjakelupäivystys
(02) 770 2626 ?Postin
Puhelin: 0200 72822 (mpm/pvm)
(02) 770 2232
Ark.
klo 6.00?16.00
Telefax
(02) 770 2211
sss.tilaajapalvelu@sss.fi Viikonl. Muuttuneista
jättöajoista ilmoitamme lehdessämme erikseen. Poliisit eivät loukkaantuneet, mutta poliisiauto kärsi
vaurioita.
Vuonna 1979 syntynyt ammuskelija toimitettiin ambulanssilla
sairaalahoitoon.
SSS?STT
Peräänajaja puhalsi
yli 3 promillea
Ketjukolarin Ylöjärvellä Pirkanmaalla aiheuttanut mies puhalsi
alkometriin 3,30 promillea. Samaa
mieltä on myös valiokunnan varapuheenjohtaja, kansanedustaja
Antti Kaikkonen (kesk.).
Päätöslauselmassa vaaditaan
väkivaltaisuuksien lopettamista,
ja se valtuuttaa 15 000 sotilaan
vahvuisten kansainvälisten Unifil-joukkojen lähettämisen valvomaan Israelin vetäytymistä.
Vilén ja Kaikkonen pitävät perusteena osallistumiselle Suomen laajaa osaamista Libanonin olosuhteista. + alv 22 %.
Lisäväristä lähempiä tietoja ilmoitusosastolta.
15-vuotias iski keritsimillä
SSS sähköposti: sss.toimitus@sss.fi
(LT-levikki 2005)
ILMOITUSOSASTO
Vuonna 1980 syntynyt nainen kuoli jäätyään junan alle Pasilan
rautatieasemalla Helsingissä sunnuntaina.
Onnettomuus sattui raiteella 9 noin kello 13.15. Sunnuntaina päättyneillä Espoon asuntomessuilla kävi yli
170 000 vierasta. Anttila puhui sunnuntaina Orimattilassa.
. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun
määrän palauttamiseen.
Huomautukset on tehtävä 8 päivän kuluessa ilmoituksen
julkaisemisesta tai tarkoitetusta julkaisupäivästä lukien
asiakaspalvelun puhelin (02) 770 21.
pe
ma
ti
ke
to
pe
pe
Jättöaika
klo 14.00
klo 14.00
klo 14.00
klo 14.00
klo 14.00
klo 14.00
klo 14.00
Laskutuslisä alle 35 ?:n verottomasta
ilmoituslaskusta 2,50 . Karkeasti arvioisin, että heitä on ollut kaksinkertainen määrä normaaliin verrattuna, totesi päivystävä lääkäri
Lauri Ahonen Kymenlaakson
keskussairaalasta Kotkasta sunnuntaina.
Pienhiukkaspitoisuudet olivat
sunnuntaina korkeimmillaan aamulla, jolloin esimerkiksi Kaakkois-Suomessa Virolahdella mitattiin moninkertaisia pitoisuuksia. Neljäs liittyi joukkoon myöhemmin.
Lindqvistin mukaan tutkimusten akuutti vaihe on ohi mutta tiedustelu jatkuu. Alueelta levisi sankkaa savua, joka pelästytti Kokkolan ja muiden lähialueiden
asukkaita. Aamulla pitoisuudet olivat
noin viisinkertaiset tavanomaiseen verrattuna. Puhelin 0200-71000
ALUETOIMITUS Somero
(lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkiAvoinna ma-pe klo 8.00-14.00
joiden viivästykset, yms.) varauksin.
Kiiruuntie 1, Puhelin (02) 7488 633
Puhelin
Nainen jäi junan alle Pasilassa
Metsäpalo puolustusvoimien harjoitusalueella Lohtajalla paloi edelleen sunnuntaina. Voimakkaat tuulet kuljettavat
hajuhaittoja kauemmas, mutta
toisaalta hajottavat savualuetta
niin, että pitoisuudet ovat pienempiä. Komisario Reijo Pennasen mukaan tilanne rauhoittui poliisin tultua paikalle. Pitoisuudet eivät tällöin kasaannu ja jää paikalleen. klo 21.30 alkaen.
Solisti Iiris Rautio, piano Veikko Hakkarainen, kontrabasso Heikki "Häkä" Virtanen, saksofoni Esa Pethman.
Koe sametinpehmeä jazzin lumo huippumuusikoiden
kanssa!
Liput 10 . Juna oli tulossa
Helsinkiin Kirkkonummen suunnasta. Ilmatieteen laitoksen mukaan savuhavaintoja tehtiin aina
Tamperetta myöten. Liikenne
saatiin sujumaan noin kello 22.30,
joskin dieselveturin avustamana.
Liikenteenohjauskeskuksesta
arveltiin, että vika saataisiin kuntoon yön aikana.
Miehen epäillään hukkuneen
Porin edustalla
Keski-ikäisen miehen epäillään hukkuneen Porissa Reposaaren ja
Kokemäenjoen jokisuun lähistöllä sunnuntaiaamuna.
Meripelastuskeskus sai tiedon ilman kuljettajaa pyörineestä pienestä avoveneestä, joten alueella käynnistettiin laajat etsinnät. Peräänajajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, ajo-oikeudetta ajosta sekä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. 22. Miten tämä sopii
työllisyysbudjettiin, Anttila kysyi.
Anttila kritisoi valtiovarainministeriötä myös maa- ja metsätalouden
tarvitsemien tutkimusmäärärahojen leikkaamisesta lähivuosina.
. klo 6.00?12.00
?Lohjan ja Tammisaaren alueen varhaisjakelut
TILAUSHINNAT
TOIMITUS
Leijonajakelu: Lohja puh. Savuhaitat
näkyvät jo myös sairaaloiden ja
terveyskeskusten potilasmäärissä. Tekoa tutkitaan tapon yrityksenä, mutta
nimike voi jatkossa muuttua myös törkeäksi pahoinpitelyksi. Hän uskoo EU:n aseman operaatiossa olevan merkittävä. heinäkuuta. Tosin
sadesaalis oli tuolloin vaivaiset
kaksi milliä. Halosen mukaan
Suomesta voisi lähteä alueelle 200
rauhanturvaajaa.
Suomi päättää rauhanturvaajien mahdollisesta osallistumisesta YK:n Libanon-operaatioon ensi
viikolla.
Kriisien ratkaisu ennen ja nyt
sekä Libanonin tilanne olivat keskeisesti esillä presidentti Tarja
Halosen maakuntamatkalla Ahvenanmaalla viikonvaihteessa.
Presidentti osallistui Ahvenanmaan demilitarisoinnin 150-vuotisjuhliin.
Presidentin mukaan on muistettava, että jokainen kriisi on erilainen eikä samaa ratkaisua voi soveltaa kaikissa tapauksissa.
. Hänen mielestään kohtuullinen yläraja voisi olla 25 000?30 00 euroa,
eli samalla tasolla kuin rintaperillisilläkin.
Anttila kritisoi budjettiesitystä
SSS?STT
Tunnelmallinen Jazz-ilta Rikalanmäellä
Esa Pethman orkestereineen esiintyy Räntmestarin
krouvissa tiistaina 15.8. Suomen Posti Oy,
. Vilénistä
EU-puheenjohtajuus sen sijaan
ei ole syy lähteä mukaan operaatioon.
Vilénin mielestä olisi luontevinta koota pohjoismaiden yhteinen
rauhanturvapataljoona, johon
Suomi osallistuisi enintään kahdensadan sotilaan suuruisella
osastolla. Heikkotuulisessa säässä savuja jää
enemmän ihmisten hengitettäväksi ja haisteltavaksi, Tiina Kilpeläinen havainnollistaa.
Maanantainakin Suomessa puhaltavat itäkaakkoiset tuulet. Hätäkeskukseen tuli
lauantaina yli 70 ilmoitusta.
Kokkola sijaitsee paloalueesta
noin 35 kilometrin päässä. elokuuta 2006
?
KOTIMAA
4
Venäjän palot haisivat Hämeessä asti
Rintakipuiset joutuneet
turvautumaan
sairaalahoitoon
SSS?STT
Venäjän metsäpalojen savut haisivat sunnuntaina sisämaassa
saakka. Vuonna
1960 syntynyt porilaismies lähti aamulla ilmeisesti käymään mantereella. Poliisin mukaan nujakassa käytettiin myös teräaseita.
Tappelu käytiin Garpintiellä sijaitsevan hotellin edustalla noin kello 3 aamuyöllä. Täydelliset ilmoitusten
toimitusehdot ja hinnasto saatavissa
asiakaspalvelustamme.
TOIMITUSEHDOT
Laista, asetuksista tai viranomaisten toimenpiteistä aiheutuvat kustannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaantulohetkestä lukien. urheilu 770 2309
Tilaukset toimitetaan force majeureJoensuuntie 5, Somero. Esimerkiksi Kymenlaaksossa
lääkärin apuun ovat joutuneet
turvautumaan etenkin sydänsairaat ja astmaatikot.
. Palo syttyi
perjantaina iltapäivällä.
Tasavallan presidentti Tarja
Halonen suhtautuu suopeasti
Suomen osallistumiseen Lähiidän rauhanprosessiin, kertoi
Yleisradio sunnuntai-illalla.
Presidentti korostaa, että pysyvä rauha saadaan vain silloin,
kun kaikki osapuolet ovat siihen
sitoutuneita. Tämän aiheutti
luultavasti tuulten voimakkuus.
. 22% alv)
PALVELUPISTE
Avoinna ma-pe klo 8.15-16.30
Vilhonkatu 11-13, 24100 Salo
Puhelin
(02) 770 2220
Telefax
(02) 770 2211
Tekstin jälkeen
Tekstin edellä
Tekstissä
Etusivulla
Kuolinilmoitus
?/pmm
1,23
1,23
1,23
1,50
1,23
1.1.2006 alkaen
alv
verollinen
hinta
0,27
1,50
0,27
1,50
0,27
1,50
0,33
1,83
0,27
1,50
Ilmoitusten julkaisemisessa noudatamme ilmoitusten julkaisemissääntöjä.
15-vuotias nuorukainen iski kahta ihmistä keritsimillä yksityisasunnossa Forssassa Kanta-Hämeessä. uutistoimitus 770 21, 770 2314
,,
1
21,00 . Sateita saatetaan saada lähinnä
Lounais-Suomessa ja ehkä pieniä
kuuroja sisämaassakin.
. Esityksestä puuttuu vielä kokonaan satsaukset huomisen työllistämiseen eli tutkimukseen ja
yritysten kehittämistoimintaan.
Vaikka rakennemuutospaikkakunnat ovat saamassa 10 miljoonan euron lisärahoituksen, leikataan samalla 15 miljoonaa euroa
muun Suomen, lähinnä eteläisen,
keskisen ja läntisen Suomen alueiden yritystuista. Korotukset
koskevat myös jo tehtyjä tilauksia/ilmoitusvarauksia.
TILAUKSET ?
OSOITTEEN MUUTOKSET
770 2626
ma?pe 8.15?16.30
PAINOPAIKKA
Salon Lehtitehdas
ISSN 0782-5404
Salo 2006. 020 452 6725
12 kk:n maksuerä
178,00 ?
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
,,
,,
Avoinna ma-pe klo 6.30- 8.30
6
90,00 ?
Avoinna ma-pe klo 9.00-23.00,
,,
la-su klo 8.00-10.00
4 ,,
61,00 ?
la klo 14.00-23.00, su klo 16.00- 3 ,,
,,
46,00 . Lisäksi
voimakkaat tuulet nostavat savut
ylemmäksi ilmakehään. (02) 77431 ja tuntia ennen paikan päältä.
TERVETULOA!
Järj. Tuhansia sotilaita lähettänevät ainakin Ranska, Espanja ja
Italia.
Eduskunnan ensimmäinen varapuhemies Sirkka-Liisa Anttila (kesk.) moittii talousarvioesitystä tutkimus- ja yritystukien
vähyydestä. Kaikki kolme ovat forssalaisia.
Asunnossa oli kolmikon lisäksi ainakin kolme muuta henkilöä.
Heistä yksi oli asunnon haltija, joka ei ollut osallisena tapahtumiin.
Poliisi otti lyöjän kiinni. lakko) tai asiakkaasta
johtuvista syistä kuitenkaan voida julkaista, lehti ei vastaa
ilmoittajalle mahdollisesti aiheutuvasta vahingosta. Sunnuntaina ei hätäilmoituksia
enää tullut.
Palo on paukautellut tulessa olevalla maalialueella ilmatorjuntaammuksia, joten pelastuslaitosta
ei ole päästetty sammutustöihin.
Palokunta valmistautuu sammuttamaan paloa vasta, jos tuli leviää
harjoitusalueen
ulkopuolelle.
Näin ei päivystävän palomestarin
mukaan todennäköisesti tapahdu,
sillä puusto harvenee alueen rajan tuntumassa.
Maalialue
on
kaikkiaan
200?300 hehtaarin laajuinen.
Palo ei kuitenkaan leviä koko
alueelle, sillä siellä on metsän li-
säksi myös hietikkoa ja teitä.
Puolustusvoimat valvoo maalialuettaan.
Pelastuslaitoksen mukaan palo
syttyi poliisin räjäyttämistä räjähdysaineista, joita oltiin tuhoamassa puolustusvoimien alueella.
Aineellista vahinkoa tuli ei juurikaan tee, vaan harjoitusalueen on
pikemminkin hyvä palaa matalaksi silloin tällöin. Ahvenanmaan poliisi saa virka-apua Turun keskusrikospoliisilta.
Arvokuljetusauto ryöstettiin Ålandsbankenin autotallissa torstaina iltapäivällä.
SSS?STT
Poliisi taltutti haulikkomiehen ampumalla Torniossa
Poliisi taltutti ampumalla Torniossa Laivakankaalla lauantai-iltana riehuneen haulikkomiehen.
Poliisi joutui turvautumaan voimakeinoihin, sillä poliisia paennut humalainen haulikkomies ei suostunut antautumaan, vaan
ampui partiota kohti katkaistulla haulikolla noin 20 metrin etäisyydeltä. Etsinnät keskitettiin veneen havaintopaikalle Karlsonit-nimisten saarten lähistölle.
SSS?STT
ilmansuojeluasiantuntija Marjatta Malkki Pääkaupunkiseudun
yhteistyövaltuuskunnasta
YTV:stä.
Sunnuntaina savuhaitat olivat
monin paikoin kuitenkin lauantaita lievemmät. Hänellä on tilillään vastaavia rikoksia myös ennestään.
SSS?STT
SSS internetissä: http://www.sss.fi
ILMOITUSTEN JÄTTÖAJAT
VASTUU VIRHEISTÄ
Ilmestymispv
Maanantai
Tiistai
Keskiviikko
Torstai
Perjantai
Lauantai
Sunnuntai
Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan määrättyinä päivinä. Kolme heistä tuli pankkiin ja
yksi sytytti auton tuleen kirjaston ulkopuolella. JAKELUTIEDUSTELUT
23.00
Määräaikaistilaus
Telefax (02) 770 2300
12 kk
187,00 . Alkuiltapäivällä
oltiin jo tavanomaisella matalalla
tasolla, mutta siitä pitoisuudet
lähtivät hieman kasvuun, kertoi
Säätyyppi muuttumassa
epävakaiseksi
Junaliikenne poikki Turun
ja Maarian välillä
SSS?STT
Tekninen vika haittasi junaliikennettä Turun ja Toijalan välillä
sunnuntai-iltana. Aikanaan Ahvenanmaan koh-
dalla tehtiin kompromissiratkaisu, joka on kuitenkin osoittautunut niin hyväksi, että se voi toimia
innoituksena muille, Halonen totesi.
Ahvenanmaan autonomia herättää presidentin mukaan suurta
kiinnostusta, ja esimerkiksi YK:n
pääsihteeri Kofi Annan on il-
maissut halunsa vierailla maakunnassa. Poika löi 25-vuotiasta naista molempiin
reisiin ja 20-vuotiasta miestä vatsaan sekä olkavarteen. ?Someron ja Koski tl:n alueen varhaisjakelut:
. Hiukkaspitoisuudet alkoivat
kuitenkin laskea iltapäivästä lähtien.
. Sitä ennen vettä
nähtiin pääkaupungissa juhannusviikolla 22. Poliisin mukaan tapaukseen
ei liity rikosta.
Turma myöhästytti hieman lähiliikenteen ja rantaradan junia,
VR:stä kerrottiin.
SSS?STT
Juhlapyhien yhteydessä eivät edellä
mainitut jättöajat päde. Peräänajossa meni yksi auto lunastuskuntoon ja kaksi muuta sai peltivaurioita.
Kolari sattui lauantaina Vaasantiellä kaupungin keskustan tuntumassa. Tähän Annanilla ei ole
ollut aikaa, mutta presidentti Halosella oli mukanaan pääsihteerin
tervehdys.
Kofi Annan totesi tervehdyksessään Ahvenanmaan olevan esimerkki siitä, ettei poliittisten kriisien tarvitse aina johtaa sotaan.
Presidentti Tarja Halonen vietti
Ahvenanmaalla kaksi päivää tutustuen muun muassa Sundin ja
Vårdön kuntiin. Uhrit vietiin hoidettaviksi
sairaalaan, eikä heillä ole hengenvaaraa.
Väkivallanteko tapahtui Turuntien varrella sijaitsevassa asunnossa lauantaina kello 21.30. Iltaan mennessä matalaa ja harvaa männikköä oli palanut puolensataa hehtaaria. Esimerkiksi Virolahdella pitoisuus oli illansuussa tipahtanut
hieman keskimääräistä korkeammalle tasolle, kertoi päivystävä
meteorologi Tiina Kilpeläinen
Ilmatieteen laitokselta.
Pääkaupunkiseudulla pienhiukkaspitoisuudet olivat illansuussa
hieman koholla.
. 020 452 6723
Jatkuva säästötilaus 1.12.2005 alkaen
Örninkatu 14, Salo
Tammisaari puh. Palo
kytee vielä päiväkausia, mutta tuli
ei uhkaa levitä harjoitusalueen ulkopuolelle.
Palorintaman leveys oli parisa-
SSS
Sekalaiset
taa metriä. Tänne keskussairaalan puolelle sydänsairaita ihmisiä on tullut
selkeästi enemmän. Niihin osallistui neljä venettä ja yksi helikopteri.
Merivartioston ja Porin poliisin veneet jatkoivat etsintää niin kauan
kuin päivänvaloa riitti. Poliiseja oli kaikkiaan kahdeksan.
Poliisilla oli sunnuntaina kiinniotettuna yhdeksän ihmistä. 4
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU4
SALON SEUDUN SANOMAT
Maanantaina 14. Puhelin 0200-71000
6 ,,
101,00 ?
Puhelin iltaisin
4 ,,
69,00 ?
Avoinna ma-pe klo 8.00-14.00
3 ,,
51,00 . Suomalaiset
olivat lähes parinkymmenen
vuoden ajan mukana aiemmassa Unifil-operaatiossa. ?Salon alueen varhaisjakelut: Suomen Posti Oy,
Puhelin (02) 770 21 (vaihde)
PL 4711, Salo
Ei täällä oikein ole paikkaa
mihin mennä, jos alkaa sataa,
pohtii Henkka Widenius.
Daniel Nummi kertoo kaipaa-
Marko Mattila
Salolaiset kaverukset Daniel Nummi (vas.), Erik Aalto, Henkka Widenius ja Santtu Mustonen viettävät paljon aikaa Pahkavuoren skeittipuistossa, johon kaavaillaan paviljonkityyppistä oleskelupaikkaa nuorille.
Nuorisolle halutaan Saloon
huvimajoja tapaamispaikoiksi
Päiväkodinjohtaja Siv Ilola
teki kuntalaisaloitteen
uudenlaisista oleskelutiloista
SSS?Katri Henttonen
Nuorisolle kaavaillaan Salossa
paviljonkityyppisiä oleskelupaikkoja. Vuoden
2006 terveystuote!
26,90
50,00
150 kaps. Hintalappua myöten.
Nubira1.8-16V
Wagon
Nubira
SX
Wagon 122hv (6 kpl erä)
alkaen 18.650
on se, että nuoret kaipaavat paikkaa, missä voi istua ja jossa on
pöytä johon nojata kyynärpäänsä.
Esimerkiksi paviljonkityyppinen
maja, jossa on yksi seinä, voisi olla
hyvä ratkaisu, Ilola pohtii.
Ilolan mielestä nuorille suunnatut oleskelupaikat antaisivat
myös mahdollisuuden kasvatukselliseen vuoropuheluun nuorten
kanssa ja heiltä voitaisiin edellyttää, että he huolehtisivat itse oleskelupaikkansa siisteydestä.
. Pojat
kertovat viettävänsä yleensä aikaa
kavereiden kanssa muun muassa
kaupungilla ja huoltoasemilla.
. tai
200 ml (99,50 ?/l)
49,90
90 kaps.
Uutuuskoko
19,90
34,90
30 tabl.
180 kaps. Tavarakuljetukset sotkisivat yksiraiteisella rantaradalla turhaan
vilkasta henkilöliikennettä.
. esiinty
iivin.
hjakassin ja turval
la
n,
aa
un
Picnic-lo
lin ovat mukana
Ikivireä ja Tona lsingin
tapahtumassa He
. luottohinta 23346,15
0,a 195
h
a
r
i
s
Kä
+toim.kulut 600 e
Mieti uudestaan. (456,19 ?/kg)
Tarjoukset voimassa 29.8. Erikoisjärjestelyillä pyritään
saamaan optimiolosuhteet raken-
Sami Kilpiö
Rantarataa on tänä kesänä huollettu Italiasta tulleella kiskonhiontakoneella. ti, ke 10?19 . 5
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU5
SALON SEUDUN SANOMAT
Maanantaina 14. Salosta hiontakone matkaa Turkuun.
tamisen ajaksi. Varsinkaan 17?18-vuotiaille ei ole suunnattu paikkoja,
jossa viettää aikaa kavereiden
kanssa, toteaa Johanna Sjöholm.
Salolainen Miika Karesma, 18,
sijoittaisi yhden huvimajan myös
jokirantaan, sillä nuoret viettävät
paljon aikaa myös puistoissa.
Salolaiset Jacob Aalto, 14, Arttu
Helenius, 14 ja Heikki Laakso-
80 kaps.
160 kaps.
(545,31 ?/kg)
22,90
60 tabl. (238,09 ?/kg)
sta
Osta 2 pakkau t
Tonalinia, saa n
te
pääsylipun Nais 20.8.
su
Pyörähdyn,klipspuejaeranjoitettu erä.
Toimi pia
Pyörähtaa osallistumaan
Pääsylippu oikeutn tapahtuma-alueelle,
dykseen ja pääsyy Jari Sillanpää. Tämän kesän aikana Salon läpi
on kulkenut tavallista enemmän
tavaraliikennettä. Kirkkonummelta lähtevä kone liikkuu öisin noin kuuden kilometrin tuntinopeudella tasoittaen radan koloja ja
muita epätasaisuuksia. Painoa niillä
on jopa noin 4 500 tonnia.
Ammoniakkikuljetuksia
kesäkuussa
Poutiainen kertoo, että Salon ohi
on kesän aikana kulkenut erilaisia tavarajunia. Rekisteröity hopeiinivalmiste.
Pakkaus riittää koko kuukaudeksi.
1 tabletti
päivässä.
19,90
19,90
30 kaps.
60 kaps. Nuorille ei ole esimerkiksi Tupurissa mitään paikkaa, jossa voisi oleskella kavereiden kanssa.
Ongelman asiasta tekee se, että
nuoret ovat hakeutuneet päiväkotien pihoille, jättäen jälkeensä
roskia, tupakantumppeja, pulloja,
pullonkorkkeja ja pahimmassa tapauksessa lasinsiruja, toteaa Anjalan ja Tupurin päiväkodinjohtaja Siv Ilola.
Siv Ilola on tehnyt nuorison oleskelupaikoista kuntalaisaloitteen,
joka on parhaillaan teknisen toimen valmisteltavana. elokuuta 2006
?
SALON SEUTU
5
Salon läpi kulkee
poikkeuksellisesti
pitkiä tavarajunia
Junat kuljettavat pääasiassa
saha- ja rautatavaraa
SSS?Katri Henttonen
Salon läpi kulkee poikkeuksellisesti elokuun loppuun asti kerran
yössä pitkä tavarajuna. Juna kuljettaa saha- ja rautatavaraa, paperia sekä kuljetusmielessä vaarallisiksi aineiksi luo-
kiteltuja kaasukondensaatteja ja
propaania, Poutiainen sanoo.
Painoa junalla on noin 1 500 tonnia. Turun ja
Toijalan välisen rataosuuden perusparannustöiden takia tavarajunia on jouduttu ohjaamaan
muun muassa rantaradalle.
. tai 250 ml (91,60 ?/l)
www.ikivirea.fi
Tyrni sisältää tärkeitä omega 7
-rasvahappoja
kuivalle tai
ikääntyvälle
iholle.
23,90
47,90
60 kaps.
150 kaps. 075 3040 5110,
Huolto p. Suurimmat Suomessa kulkevat junat ovat pituudeltaan noin
kilometrin mittaisia. Joitain roskia ja tupakantumppeja varmasti olisi nuorten oleskelupaikkojen ympäristössä, mutta niistä ei olisi niin suurta
haittaa kuin päiväkotien pihoilla.
Päiväkoteihin eivät tupakantumpit kuulu.
kk
/
,
5
29
maksuaika
korko
viimeinen erä
NYT
USKOMATTOMAAN
HINTAAN
18990 e
60 kk
5,9%
3950,-
Ksl:n mukainen tod. (256,19 ?/kg)
2 pakkausta
2 x 150 kaps. Salolaiset nuoret tarvitsevat
lisää luvallisia oleskelupaikkoja.
Nuorille on tarjottava vaihtoehtoja, sillä pelkkä jatkuva kieltäminen nostattaa vain kapinamieltä,
Ilola sanoo.
Ilolan mukaan nuoret kaipaavat
paikkaa, johon pääsisi suojaan
tuulelta ja sateelta. la 9?17. Kuulostaa hyvältä idealta.
Kyllä niille varmasti käyttöä olisi,
toteaa salolainen 12-vuotias
Santtu Mustonen kuultuaan
nuorille suunnitelluista oleskelupaikoista.
Santtu Mustonen viettää salolaisten kavereidensa, Henkka Wideniuksen, 13, Erik Aallon, 13
ja Daniel Nummen, 12, kanssa
paljon aikaa muun muassa Pahkavuoren skeittipuistossa. anna rasvan palaa
Tonalin
Urheilijalle, kuntoilijalle,
laihduttajalle. Mieti aktiivinen Chevrolet Nubira Wagon.
Myynti p. Nuoret tarvitsevat oleskelupaikkoja. 075 3040 5130
avoinna: ma-ti 9-18, ke-pe 9-17
Joensuunkatu 10, SALO
www.ppauto.fi
Marko Mattila
Salolaiset Heikki Laaksonen (vas.), Arttu Helenius ja Jacob Aalto pitävät
nuorisolle suunnattujen oleskelupaikkojen rakentamista hyvänä asiana.
nen, 14, innostuvat nuorille suunnatuista oleskelupaikoista. Juna kulkee Salon ohi aamuyöllä, kahden ja kolmen, välillä, kertoo VR:n turvallisuusjohtaja Yrjö Poutiainen.
Salon läpi ei normaalisti kulje
muita kuin puutavarajunia ja niitäkin vain noin kolme kertaa vii-
kossa. Kesäkuun puolivälistä heinäkuun alkuun asti Salon läpi kulki muun muassa ammoniakkikuljetuksia.
Turun ja Toijalan välinen tavaraliikenne on kokonaan keskeytetty ja henkilöliikennettäkin on
supistettu osittain.
. (286,06 ?/kg)
Tuplateho nivelille
Kehon puhdistuskuuri
Suojaa ihoa ja limakalvoja
Hainrusto+
vihersimpukka
Methodraine
Detox
Omega 7
Hainrusto vahvistaa, vihersimpukka
voitelee . vuosikorko 6,96%
Ksl:n mukainen tod. Poikkeukselliset tavarakuljetukset loppuvat
korjaustöiden aikataulusta riippuen elokuun loppuun mennessä.
. Toisaalta Helsinki?Turku-akselilla ei ole tuotantolaitoksia,
joista tulisi tavarajuniin tavaraa,
Poutiainen jatkaa.
Turun ja Toijalan välillä henkilöliikenne on huomattavasti pienempää kuin rantaradalla, joten
tavaraliikenne ei aiheuta rataosuudella yhtä paljon häiriöitä ihmisten liikkumiselle. tule sinäkin!
Senaatintorilla
Rohdosvalmiste miehille
Mieliala, muisti, oppiminen...
Aikuiselle naiselle
Prostaforce
Eye Q
Menohop
Lieviin eturauhasvaivoihin ja liikakasvun oireisiin.
Vain yksi
kapseli
päivässä.
Uudenlainen omega-3-rasvahappovalmiste, sis. Esimerkiksi
skeittipuistojen läheisyyteen sijoitetut penkit eivät riitä nuorille.
. Lähtökohtana
Perheauto. Skeittihalli olisi myös kiva juttu, kiteyttää Erik Aalto.
Salolaiset Johanna, 18, ja Juho
Sjöholm, 16, pitävät ideaa hyvänä.
. Normaalisti tavarajuna kulkee Riihimäeltä Toijalan kautta Turkuun.
Suomen 6 000 kilometrin rataverkosta vain noin 700 kilometriä
on kaksiraiteista, joten liikenne
joudutaan usein keskeyttämään
remontin ajaksi.
Rantarata ei merkittävä
rahtiliikenteelle
Rantarata ei ole tavaraliikenteen kannalta tärkeä osuus.
. Lisäksi saat
y
jossa mm. Henkilöliikenteen ja tavaraliikenteen yhteensovittamisen kannalta on järkevää, että tavaraliikenne kulkee muun muassa Turkuun
ja Uuteenkaupunkiin Toijalan kautta. Puutavara päätyy
satamaan ja sieltä edelleen laivattavaksi.
Salon läpi puksuttavassa täyskokoisessa tavarajunassa on keskimäärin 40 vaunua ja juna on jopa puoli kilometriä pitkä. Moision koulun lähellekin olisi
mukava saada oma vapaa-ajanviettopaikka, sanoo Heikki Laaksonen.
Ikivireästä energiaa
syksyyn
Kilot kuriin . Korjaustöitä olisi
mahdotonta tehdä, jos liikenne
kulkisi normaalisti.
Salon läpi matkaavat tavarajunat kulkevat Turun satamaan,
Uuteenkaupunkiin ja Naantaliin.
Juna lähtee Riihimäeltä, josta se
saapuu Hyvinkään ja Karjaan
kautta Saloon. Myös muut pojat yhtyvät Nummen mielipiteeseen.
. Nuorten pitäisi itse pitää paviljonkien ympäristö kaikin puolin siistinä. Puurakenteisia oleskelupaikkoja saattaa tulla muun
muassa Tupurin ja Pahkavuoren
skeittipuistoihin ja Paukkulan
kentän alueelle sekä Ammattikorkeakoulun läheisyydessä sijaitsevaan Riihelänpuistoon.
. Kerran
yössä liikennöivä tavarajuna kulki Salon läpi ensimmäisen kerran
heinäkuun alussa. neljä turvatyynyä,
ABS, kauko-ohjattu keskuslukitus, radio ja CD,
ISOFIX-kiinnikkeet, tavaraverkko ja ajonestolaite.
vansa myös talveksi paikkaa, jossa skeitata. Nuoret kaipaavat lisäksi ehkä
myös näkösuojaa. EPA- ja DHA
-rasvahappoja sekä GLA:ta.
Nämä tukevat aivojen ja
silmän verkkokalvon
rasvahappotasapainoa.
Luonnollista tukea vaihdevuosien
ajaksi. Puutavaraa kuljettava juna lastataan Salossa, josta se matkaa Turkuun. Tavarajunat
kulkevat Poutiaisen mukaan Suomessa pääasiassa yöaikaan.
?Nuoret tarvitsevat
oleskelupaikkoja?
. Kaikki
nuoret ovat yhtä mieltä siitä, että
oleskelupaikoille olisi tarvetta.
. saakka.
Kauppakeskus Prisma
Prismantie 2, Halikko
Avoinna ma, to, pe 9?20 . ja
nivelten liikkuvuus ja notkeus
kohentuvat.
Detox-kuuri puhdistaa kehoa sisäisesti.
Luumun tai omenan
makuinen
juoma tai
helppokäyttöiset tabletit.
18,90
34,90
Vakiona mm. Päiväkodinjohtajana Ilola on jo vuosien ajan
joutunut kohtamaan lähes joka
aamu nuorison jättämät roskat.
Ongelma on suurin nimenomaan
päiväkotien pihoilla ja pienten
lasten leikkipuistoissa.
Ilolan mielestä varsinkin nuorten kannalta on hyvin harmillista
se, että he joutuvat jatkuvasti etsimään itselleen oleskelupaikkoja.
Pahansuovat katseet, valvontakamerat ja hätistely eivät ratkaise
varsinaista ongelmaa.
Ruotsin kieltä
kuulee eniten, mutta joukkoon sekoittuu myös englantia, saksaa ja
viroa.. Ei ole kiire minnekään. Tuuli oli idän puolella. Huttunen kehaiseekin, että
alus on hyvin hoidettu. Varsinkin yrittäjänä toimivalle
tämä on paras mahdollinen tapa
irrottautua välillä kaikesta työhön liittyvästä. Puuska repäisi hankolaisten purjeista
yhden pieniksi palasiksi ja siellä
otti oman aikansa saada tilalle va-
rapurje.
Salolaiset olivat aivan kannoilla
tapahtumahetkellä, käyttivät hyväksi toisen pakollista hidastumista ja porhalsivat ohi.
. Kilpailu oli tällä kertaa niin
vauhdikas ja tasaväkinen, että
tarvittiin jopa maalikameraa sijoitusten tarkistamiseen, Jokiranta kuvaili Regatan jännittävyyttä.
?Ökyveneitä. ei Jokirannan mukaan vielä ole näkynyt. 6
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU6
SALON SEUDUN SANOMAT
Maanantaina 14. Sieltä he seurasivat purjehtijoita tuntikaupalla merelläkin.
rempi aikatasoitus. Voi uida
paljon, lukea, tehdä ristisanoja jopa laulaa vaikka lujaa. Siksi he
tarjoavat kovan vastuksen, Huttunen kuvaa.
Rypyt sileäksi
Huttusen purjealus on jo yli 20
vuotta vanha 10,5-metrinen. Pisin
reissu tähän mennessä on ollut
Ahvenanmaalle. Hehän liikkuvat
suuremmilla ulapoilla. Silti pientä onneakin tarvittiin.
. Moottoriveneellä on kiire pisteestä A pisteeseen B. Purjehduskilpa saatiin viedyksi läpi ennätysajassa
suotuisan tuulen takia.
Kun aiempina kesinä viimeisimmät venekunnat ovat ehtineet
maaliin vasta pimeässä, nyt kaikki viilettivät reitin läpi kirkkaalla
päivänvalolla.
. Heillä on venepaikka
juuri Förbyssä ja aina, kun vain
vapaa-aikaa on, he suuntaavat
merelle.
. Tämä on ollut moottoriveneilijän ihannekesä, Lönnqvist kiittelee.
. Myös
kaksi muuta salolaisvenettä päihitti varmana voittajaehdokkaana
pidetyn hankolaisvenekunnan.
Aranean kippari, salolainen Jari Huttunen kiitteli veneensä
miehistön taitavaa tiimityöskentelyä. Sekin innosti
kokeilemaan kilpailumenestystä.
Alus hankittiin perheveneeksi
yhdeksän vuotta sitten, ja paljon
sillä on purjehdittu vaimon ja pojan kanssa. Siihen kyllästyin aikoinaan.
Ihana vapaus
Silti myös moottoriveneen kan-
nella Regatan jälkitunnelmista
tavatut salolaiset Juha Lönnqvist ja Mirva Aaltonen vakuuttavat, että veneily on todellista lomanviettoa. Kerran
vuodessa rapsutetaan pohjan halkeillut myrkkymaali pois ja levitetään uusi sileä kerros. Purjevene on siitä hieno, että
oikeastaan on perillä jo, kun astuu kannelle. Sen paremmin ei olisi voinut olla. Ryppyjen
poisto vaikuttaa veneen liukumisominaisuuksiin. Keskimäärin vuodessa kertyy 700?800 mailia. elokuuta 2006
6
?
SALON SEUTU
Marko Mattila
Salon Pursiseuran kommodori Matti Jokiranta oli tyytyväinen, että tuuli suosi sekä Särkisalon Regattaan osallistuneita purjeveneilijöitä, että Förbyn rannassa seurannutta yleisöä.
Onnellisia tuulen
viemiä Särkisalossa
Meri rentouttaa täysin
tai pistää toisinaan
ottamaan muista mittaa
SSS?Irmeli Suvenmaa
Salon Pursiseuran lipun alla
purjehtiva Aranea kiisi onnekkaimpien tuulten viemänä viikonvaihteessa Särkisalossa Regatassa. Vanhan veneen
etuna on, että sille lasketaan pa-
Marko Mattila
Ari Koivula (vas.), Juha Lönnqvist, Mirva ja Minna Aaltonen rentoutuivat Regatan jälkimainingeissa matkaveneen kannella. Satama ja siten yleisö oli suojassa ja
merellä taas tuuli tarttui sopivasti purjeisiin.
. vielä kaikki, joskin uusia ja
hienoja niissäkin toki.
Havaintojen mukaan ulkomaalaisia on alkanut löytää myös Förbyn satamaan. Tiimilaji tämä on, ei tässä yksin selviäisi. Mukana
on grillikin. Ikää
ei huomaa ainakaan ei-asiantuntija. Merellä ja saarissa ei tule aika pitkäksi. Koko
21 mailin reitin läpipurjehdukseen
kului runsaat kolme tuntia. Perheen kanssa
vauhti pidetään sellaisena, että
kaikilla on hyvä olo, Huttunen
kertoo.
. Varsinkin trimmaajat saivat tehdä kaikin voimin töitä puuskatuulessa. On täysin lomalla. Salolaistiimi pyyhälsi maaliin
sarjassaan ensimmäisenä. Niinhän se usein on, että toisen onnettomuus koituu toisen
onneksi, Huttunen myönsi. Hankolaisten veneet ovat
yleensä huomattavasti suurempia
kuin muiden. Perämiehenä toimi Jari
Laapotti ja trimmaajina Erkki
Alanto ja Riku Vilen.
. Tosin sitä parempi on,
mitä vähemmän ruokaa on mukana. ?Järkiveneitä. Parasta on ihana vapaus, Aaltonen tuumii.
Kaikki nappiin Regatassa
Maalikamerallekin
tuli käyttöä vauhdikkaassa
venekilvassa
Särkisalossa viikonvaihteessa
Meripäivien yhteydessä veneilty
Regatta onnistui järjestäneen Salon Pursiseuran kommodorin
Matti Jokirannan mukaan täysin nappiin
019-241 6960
Avoinna ma-pe 10-17, kesälauantaisin sulj.
7. + toim.kulut 600 . Citroën C5 2.0i Exclusive alk. 26 990. 02-777 3911
Avoinna ma-to 9-18, pe 9-17, la 10 -14
Mekaanikonkatu 6, 10600 Tammisaari, puh. www.citroen.fi
Joensuunkatu 15, 24100 Salo, puh. Kuvan auto erikoisvarustein. Kampanja
on voimassa niin kauan kuin autoja riittää. = 27 590 ?. EU-keskikulutus 5,4 ?10 l/100 km, CO2 142?238 g/km. 29 990?
+ toim.kulut 600 . = 30 590 ?. elokuuta 2006
?
Citroën C5 alk. 7
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU7
SALON SEUDUN SANOMAT
Maanantaina 14
Aina voi
lähteä keikkailemaan, kun pitkät työpäivät alkavat painaa jaloissa.
Tapperilla onkin muusikkotuttujen lisäksi myös tuttujen ravintoloitsijoiden verkosto.
. Belgianpaimenkoira
ja sen malinois-muunnos on 2000luvulla kasvattanut suosiotaan
niin poliisikoirana kuin palveluskoiranakin. Useampien rotujen
kanssa työskenteleminen hankaloittaisi koulutuskulttuurin kehittymistä.
Koiraharrastajissa ja myös poliisikoirien ohjaajissa on omat koulukuntansa, joiden uskoa omaan
rotuun voi verrata esimerkiksi fanaattisesti merkkiuskollisten motoristien uskoon oman pyörän ylivertaisuudesta.. Tässä työssä saa kuunnella ilot ja surut, saa yhdessä nieleskellä ja naureskella, Rami Tapper kuvaa olutravintoloitsijan asemaa kylän keskiössä.
Turun ja Salon välille on jo vuosien ajan suunniteltu rakennettavaksi kaksoisraide taajamajunalle. Tästä sai alkunsa niin
kutsuttu ?Önningeby-kolonia?, joka lähes kolmen vuosikymmenen
ajan kokosi yhteen suomalaisia ja
ruotsalaisia taiteilijoita. 12:47
Menovinkit
Elokuvat
Karvinen 2, Bio Jännä Salo
klo 18
Miami Vice, Bio-Salo 1 klo
19.30
Geishan muistelmat, BioSalo 2 klo 19
Teatteri
Suomen hevonen, Teatteri
Provinssi Halikossa, Rikalanmäellä klo 19
Muusikon ravintola
on kylän keskipiste
Rami Tapper uskoo
elävän musiikin voimaan
SSS?Panu Sivula
Rami Tapper sai ensimmäisen
kitaransa yhdeksänvuotiaana.
Nyt se roikkuu seinällä Tapper´s
Inn -olutravintolassa Sauvossa.
. Salossa
4 vuotta
Annina Stocklin
14.8. Merkintöjen perusteella tiedetään, että hän työskenteli Ahvenanmaalla ahkerimmin
1880-luvun lopulla, 90-luvun
alussa ja jälleen 90-luvun lopulla.
Kuvassa olevan teoksen Westman maalasi Turussa vuonna
1894. Kolmannen sijan saivat jaettavakseen Sveitsiä
edustava Peter Grubenmann ja
Suomen Tero Kyllönen.
Naisten sarjassa voittoa ei tällä
kertaa tullut. Belgialaisen vahvuus on sen viettien vahvuus, mistä todella on hyötyä kentällä.
Malinoisin tuloa poliisivoimiin
vauhditti rodun hyvä terveysti-
lanne. Hän toimi vuosina 1893-94
ja 1896 sijaisena Turun piirustuskoulussa, mutta ei sopeutunut
kaupunkiin eikä työhönsä opettajana. Mitä mieltä olet
siitä, että kaupunkien välinen
työmatkaliikenne halutaan kiskoille?
Poliisikoira on yhä useammin belgianpaimenkoira
SSS?STT?Joni Launonen
Perinteinen poliisikoirarotu saksanpaimenkoira on saanut Suomessakin rinnalleen belgialaisen
virkaveljen. Perttelissä
2 vuotta
Atte Vesanto
14.8. Mutta viikonloppuisin täällä
pitää ihmisten välillä olla toistensa päällä.
Eikä väentungosta selitä pelkästään kesäasukkaiden määrä seudulla. Omien sanojensa mukaan Westman eli välillä
nälkärajalla, mikä teki hänet katkeraksi. Varaosahuolto
helpottuu,
Maunuksela vitsailee.
. Himmeämmät mitalit
matkustivat maailmalle Etelä-Afrikan Surprise Thulelonin ja Puolan Pawel Zurawskin mukana.
MM-kisojen yhteydessä ratkesivat myös Suomen mestaruudet.
Kilpavaskoolisarjojen parhaat
suomalaiset saivat matkastipendit ensi vuoden MM-kisoihin Kanadan Dawson Cityyn.
Maailmanmestarit palkittiin
saivat MM-mitalien lisäksi legendaarisen kultamiehen, Yrjö
?Karhu. Kumpikin taiteilija pysyi loppuelämänsä naimattomana.
Westman sai tunnustusta Ranskassa ja Suomessa, mutta kotimaassaan Ruotsissa hän jäi lähes
tuntemattomaksi. Vuosisadan vaihteen jälkeen
Westman asettui eteläiseen Ruotsiin.
Edvard Westman tutustui Önningebyssä suomalaiseen taiteili-
Suomessa juuri ollut.
. Jokainen palkintohippu on
arvoltaan useita tuhansia euroja.
SUDOKU
Helppo
Ruudukon jokainen vaaka- ja pystysuora rivi sekä
3x3 ruudun laatikko on
täytettävä numeroilla 1?9
niin, että jokainen numero
esiintyy rivissä tai laatikossa vain kerran.
Edellisen ratkaisu
Vaikea
kuitenkin omistajan suhteet musiikkipiireihin.
Tähtiä ja taviksia
. Perttelissä
3 vuotta
Olivia Lehtonen
14.8. Vai ovatko nykyiset
kulkuneuvot riittävät?
Kaksoisraide mahdollistaisi lähijunan, joka voisi pysähtyä monilla pysäkeillä kaupunkien välissä. Saksanpaimenkoira ja belgianpaimenkoira ovat keskenään
kovin erilaisia. 1990-luvulla poliisilla oli suuria vaikeuksia saada riittävä määrä kovatasoisia saksanpaimenkoi-
ria riveihinsä. Teen edelleen keikkoja, viitisenkymmentä vuodessa. Jalkapalloa, lentopalloa, keilaporukkaa, petankia.
Ravintolan katosta roikkuu rivi
pelipaitoja.
SSS?Katri Henttonen
Tahti ei hidastu
. Muun muassa kaupunkien
johtajat pohtivat viime viikolla
yhteisessä kokouksessa junan
tarvetta.
Kaksiraiteinen rautatie palvelisi nimenomaan työmatkalaisten
taajamaliikennettä, mutta tarvitaanko Turun ja Salon välille taajamajuna. Pari
seurusteli useamman vuoden,
mutta vuonna 1892 suhde tuli
tiensä päähän. Saksanpaimenkoiria puolestaan ovat vaivanneet muun
muassa ongelmat luuston kanssa.
Ongelmia ovat aiheuttaneet koirien kyynär-, lonkka- ja selkävaivat. Westman menehtyi tapaturmaisesti vuonna 1917.
Kuvassa olevan Turkua esittävän teoksen arvo on noin 7000 euroa.
OTSO ONNITTELEE
sss.lastenpalsta@sss.fi
Edellisen ratkaisu
2 vuotta
Neea Jokiniemi
14.8. En tiedä
johtuuko se varustelutasosta vai
tarjoilusta, hän heittää.
Asiakkaat ovat Tapperille kuitenkin kaikki kaikessa.
. Tätä ravintolahanketta mietittiin vaimon kanssa yksi päivä,
kun sitä meille tarjottiin, Tapper
kertoo kahden vuoden takaisesta
päätöksestä.
Ensimmäisen kitaran lisäksi ravintolan seinille on kehystetty Rami Tapperin koko tähänastinen
ura muusikkona: soittimia, levyjä,
julisteita...
Unohtamatta erikoisoluita, Tapperin vanhaa harrastusta. Vika ei kuitenkaan ollut
koirassa, vaan siinä, että kokemusta viettivoimaisen ja vilkkaan
belgialaisen kouluttamisesta ei
Suomalainen maisema
ruotsalaisin silmin
Turkulainen Victor Westerholm kutsui vuonna 1886 joukon
taiteilijaystäviään kotiinsa Ahvenanmaalle. Salossa
2 vuotta
Ilari Haavisto
14.8. Saksanpaimenkoiran suhteen
meillä on pitkä kokemus, ja toisaalta rodun harrastajia on Suomessa niin paljon, että tietotaitoakin koiran suhteen on saatavissa
ongelmatilanteissa.
Kaksi valtarotua lienee juuri optimaalinen määrä Suomen kokoisessa maassa. Salossa
kouluttaminen on erilaista kuin
saksanpaimenkoiran. Onko taajamajunalle käyttöä ja missä junan pitäisi pysähtyä. Melkein kaikki levyt olen saanut tehdä, Tapper kiteyttää.
Siitä huolimatta musiikin tekemisen halu on säilynyt, eikä
ravintolan pystyttäminen ole
sammuttanut soittoa. Suomessa poliisin partiokoirat ovat moniosaajia, joille opetetaan suojelu, jälkien etsintä sekä
henkilöetsintä. Kahden valtarodun käyttäminen antaa varmuutta esimerkiksi
sen varalle, että toisen rodun terveystilanteessa tapahtuu jotakin
dramaattista.
Kaksi valtarotua
riittää
1990-luvun alun kokeilut malinoisien kanssa eivät lunastaneet
aivan kaikkia odotuksia. Tapper oli järjestämässä
Sauvon Elopäiviä ja on mukana
paikallisessa urheiluelämässä.
. Keränen noukki hiekan
seasta kaikki 10 hippua ajassa
1.21. Suosion syitä ovat muun muassa rodun terveys ja monipuolisuus.
1990-luvun alkupuolella. Molemmissa on hyvät ja huonot puolensa, kiteyttää poliisikoiralaitoksen johtaja ylikomisario Mikko
Maunuksela suosituimpien partiokoirien eroja.
Kumpikin rotu on osoittautunut
kenttätyössä toimiviksi työkoiriksi, joiden luontainen oppimiskyky
mahdollistaa niiden monipuolisen
käytön. Lisäksi koirat erikoistuvat joko huumeiden, räjähteiden tai ruumiiden löytämiseen.
Ensimmäiset belgianpaimenkoirat tulivat poliisin palvelukseen
Belgianpaimenkoira malinois on yleistynyt viime vuosien aikana niin virka- kuin harrastekoirana. Meillä on täällä joustava työporukka, päästävät kyllä keikalle,
hän nauraa.
Jos viikonloppua vietetään, niin
maanantaina ja tiistaina.
Panu Sivula
. Tässä työssä saa kuunnella
ilot ja surut, saa yhdessä nieleskellä ja naureskella, Tapper sanoo, eikä ole asiantilasta ollenkaan pahoillaan.
Tapper´s Innin vaikutuspiiri
ulottuu ravintolan seinien ulkopuolelle. Hankkeen kustannusarvio on nyt noin 90?100 miljoonaa euroa.
Osallistu Salon Seudun Sanomien nettikyselyyn ja kerro, tarvitaanko Salon ja Turun välille
taajamajunaa. Kesälomallakin hän heitti seitsemän keikkaa.
. Koskella
6 vuotta
Elias Sallanmaa
14.8. Salossa
5 vuotta
5 vuotta
Henriikka Heikinoja Lauri Parviainen
14.8. Hänestä tuli yksi taiteilijapiirin ahkerimmista jäsenistä.
Westmania inspiroivat kukkaniityt, koivumetsät, rannat ja kuutamoyöt, joita kaikkia Ahvenan-
maalla oli tarjota. Parannusta viime vuoteen tapahtui huimasti, sillä silloin Suomen joukkue jäi mitaleitta.
Nuorten maailmanmestari on Tari Rossi. Täällä on kuulemma yksi parhaista takahuoneista. Korhosen löytämän hipun. Tällä hetkellä meillä Suomessa on todella hyviä työlinjaisia
saksanpaimenkoiria, Maunuksela
sanoo.
Saksanpaimenkoirien hankkimisen hankaluus ja vastaavasti
Euroopasta, erityisesti Hollannista ja Belgiasta, kantautuneet positiiviset kokemukset malinoisista
poliisikoirana lisäsivät kiinnostusta rotua kohtaan.
Tällä hetkellä poliisin koiratilanne näyttää hyvältä, sillä kahden valtarodun käyttö helpottaa
hyvien työkoirien hankkimista.
. Kiskossa
7 vuotta
Severi Peltola
14.8. Eniten perso kullan
perään oli Erkki Puhakka. Viime vuosina saksanpaimenkoirien terveystilanne
on tuntuvasti kohentunut.
. elokuuta 2006
8
?
MEIDÄN KESKEN
Maanantai
viikko 33
14.8.2006
sss.kalenteri@sss.fi
Paljon onnea
Tänään:
Suomenkielinen kalenteri:
Onerva, Kanerva
Ruotsinkielinen kalenteri:
Svea
Huomenna:
Suomenkielinen kalenteri:
Marjatta, Marja, Jaana,
Marjo, Marita, Marjut,
Marianne, Maritta,
Marjaana, Marjukka,
Marianna
Ruotsinkielinen kalenteri:
Marita, Marianne,
Marlene
Päivän sana
Jos palvelija tietää, mitä hänen isäntänsä tahtoo, mutta ei
varaudu siihen eikä toimi hänen tahtonsa mukaan, hän
saa monta raipaniskua.
Luuk. Sauvo on pieni paikka, ja meillä käyvät kaikki 18?100-vuotiaat.
Myös diskot kuuluvat siis ohjelmaan.
SSS kysyy :
Tarvitaanko
Salon ja
Turun välille
taajamajuna?
Tapperia on helppo uskoa, kun
hän nimittää ravintolaansa Sauvon sosiaaliseksi keskukseksi.
. 8
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU8
SALON SEUDUN SANOMAT
Maanantaina 14. Hän opiskeli
Tukholman taideakatemiassa ja
hankki lisätaitoja Düsseldorfissa
ja Pariisissa.
Westman vieraili Önningebyssä
ensimmäisen kerran vuonna
1887. Saksanpaimenkoiran näköinen mutta hyvin eriluontoinen belgialainen ei
saanut heti aivan kaikkia vakuuttuneiksi. Vielä tämän vuoden puolella Tapper´s Innissä nähdään
muun muassa Tommi Läntinen
sekä Jimmy Lawson Bluesband.
Elvis-ilta on muiden teemailtojen tapaan Tapperin omaa käsialaa, kuten myös hänen tavaramerkkinsä Rami Tapper One Man
Band ja Southwest Skiffle Boys.
Tapper on muusikkona ottanut
esiintyjien tarpeet huomioon.
. Juna voisi pysähtyä esimerkiksi Piikkiössä, Paimiossa, Hajalassa, Halikossa ja Meriniityn
kohdalla. Nyt poliisin noin 220
partiokoirasta 60?70 on malinoiseja ja lisäksi on kolme rottweileria.
. Ykköseksi vaskasi
Hollannin Esther van Diggelen,
kakkoseksi Ruotsin Agneta Henriksson ja pronssia sai Suomen
Anita Räisänen.
Maailman paras kullanhuuhdontajoukkue vuosimallia 2006 on
Suomen Dream Team, jossa kilpailivat Jouko Korhonen, Veikko
Keränen, Pirkko Mäenpää,
Päivi Koskinen ja Iisakki Kuisma. Suomalaismenestystä sarjassa täydensi Lea Rekilä. Jos saksapaimenkoira on diesel, niin malinois on Porsche. 10 sekuntia Keräsestä jäi
kakkoseksi sijoittunut Teijo
Loikkanen ja kolmanneksi kovinta vauhtia vaskoolin kanssa piti vuosien 2001 ja 2002 maailmanmestari Ken Karlsson.
Myös veteraanisarjassa saatiin
miesvoittaja. Salossa
14.8. Belgianpaimenkoira on herkempi, kun taas saksanpaimenkoira antaa enemmän anteeksi
ohjaajan virheitä, Maunuksela
vertailee.
Rodun käyttö poliisikoirana
edellyttää koulutustradition ja
riittävän tietotaidon karttumista.
. Yksi taiteilijapiirin jäsenistä oli ruotsalainen Edvard Westman.
Edvard Westman syntyi Gävlessa vuonna 1865. Belgianpaimenkoiran käyttäytymistä leimaa koiran kiihkeä temperamentti ja nopea reagointi ärsykkeisiin.
. Lopulta sadan Ruotsin-risteilyn vuosivauhti alkoi rassata perhettä perustavaa miestä.
. Westman maalasi pääasiassa tunnelmallisia, romanttisia maisemia, joissa oli vivahde impressionismia.
Westman merkitsi teoksiinsa nimen ohella paikkakunnan ja maalausvuoden. Ei ollut minkäänlaista ajatusta, että alkaisimme ravintoloitsijoiksi, kun muutimme Sauvoon
kuusi vuotta sitten, Tapper sanoo.
Takavuosien työputki ravintolaalalla oli kuitenkin jättänyt kipinän kytemään: Ehkä joskus, jos
on mahdollisuus.
Ennen omaa ravintolaansa Tapper sai elantonsa yhden miehen
orkesterillaan tai isommissa kokoonpanoissa keikkailemalla. Siinä tulevat ravintolat tutuiksi.
Tapperille loman pitäminen tarkoittaa lomaa omasta ravintolasta. Meillä on täällä vähintään kerran viikossa elävää musiikkia, ja
enemmänkin olisi tunkua, Tapper
kertoo.
Arkipäivisin Tapper´s Innissä
käy lähinnä kanta-asiakkaita.
. Syynä oli
hyvin pitkälti se, että malinoisin
ANTIIKKIPALSTA
WENZEL
HAGELSTAM
Antiikin ja kulttuurihistorian tunnettu
asiantuntija kertoo
palstallaan vanhoista esineistä ja niiden taustoista.
jaan Hanna Rönnbergiin. Yli 40
oluen valikoima vetää Tapper´s
Inniin olutseuroja vierailemaan.
Paikan varsinainen vahvuus ovat
Suomi kahmi voittoja
kullanhuuhdonnan
MM-kisoissa
SSS?STT
Kullanhuuhdonnan maailmanmestaruuskisoissa Tankavaarassa Suomi oli odotetun vahva.
Isäntämaan kullanhuuhtojat keräsivät roppakaupalla mestaruuksia niin yksilösarjoissa kuin
joukkuekisassakin.
Miesten sarjassa Veikko Keränen uusi maailmanmestaruutensa kahdeksan vuoden taon jälkeen
salaatin
3.erä
Suomalainen
PORSAAN
ETUSELKÄ
tai LAPA
1
1.erä
99
kg
Kokki
hunajamarinoitu
BROILERIN
FILEESUIKALE
400 g 6,23 ?/kg
2
49
rs
raj. 3 rs/
tal.
16
95
Tuore
suomalainen
AHVENFILEE
kg
Siemenettömät vihreät
RYPÄLEET 500 g/rasia Italia
(2,98 ?/kg), tai punaiset
PAPRIKAT Puola tai
siemenetön VESIMELONI
palana Espanja tai
NEKTARIINIT 1 kg/rasia
Italia tai KESÄPERUNAT
3 kg/ps (0,50 ?/kg) Suomi tai tuore
makea ANANAS Costa Rica
rs, ps
tai kg
PYSYVÄSTI EDULLISET HINNAT
HINNAT VOIMASSA
31.08.2006 saakka
Suomalainen
SIKA-NAUTA
JAUHELIHA
3
50
kg
KCM-kotikeittiön
JANSSONINKIUSAUS tai
BROILERSALAATTI
7
90
kinkku-jauheliha tai
meetvursti-kinkku
4,27 ?/kg
4,73 ?/kg
Päivittäin täällä leivottua uunituoretta leipää,
myös sunnuntaisin:
Omasta
jauholeipomosta:
MAALAISLEIPÄ
400 g
1
90
0
90
4,75 ?/kg
kpl
KINUSKIMUNKKI
kg
HK
PERHEPIZZAT
700 g
Rosten
RUISROKKI
400 g
kpl
Snellman
VOILEIPÄKINKKU
KALKKUNALEIKE
tai YLIKYPSÄKINKKU 300 g
Valio
Oltermanni
levittyvä
SULATEJUUSTO
400 g 8,73 ?/kg
6,63 ?/kg
kpl
Apetit KEITTOJUUREKSET
200 g tai
VIHANNESSEKOITUS 250 g
2
6
PS
2.-
99
kpl
Moilas
COCTAILPIIRAKAT 60 kpl/
2,4 kg 2,91 ?/kg
3
49
pkt
6
99
ltk
12
PRK/LEVY
3
rs
Kellogg´s
Rice Krispies
RIISIMUROT
375 g
Jacky
MAKUPALAVANUKKAAT
120 g 2,43 ?/kg,
6,64 ?/kg
yks. elokuuta 2006
?
9
MAHTAVIA ETUJA
HINNAT VOIMASSA MA?PE 14.?16.08.2006
Juhla Mokka
kahvilasta
KAHVI ja oman
leipomon PULLA ja
MUNKKIRINKILÄ
Päivän
lounas
sis. 020 720 3700
Lisätiedot www.kesko.fi/
Vastuullisuus
MA?PE 8?21, LA 8?18,
kesäsunnuntaisin 12?21.
Asiakaspalaute: tom.eriksson@citymarket.fi. 9
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU9
SALON SEUDUN SANOMAT
Maanantaina 14. 0,40 ?/ps
(1,60?2,00 ?/kg)
erä
1
99
2
49
50
levy
pkt
Palvelemme kesäsunnuntaisin klo 12?21 elokuun loppuun saakka.
www.citymarket.fi
1
89
Pirkan parhaat reseptit www.pirkka.fi
1
49
SALO
Hämeentie 24-30, puh. 0,39 ?/prk,
3,25 ?/kg
1,32?1,65 ?/kg, yks
Hän kertoi poliisilla olevan parhaillaan
käynnissä jopa noin kymmenen terroritutkintaa.
Reid varoitti terrori-iskuyritysten olevan todennäköisiä huolimatta siitä, että yksi suuri terrorijuoni paljastettiin vasta torstaina.
Lehtikuva / Reuters / Petr Josek
STT?AFP?Reuters
Palomiehet, pelastustyöntekijät ja paikalliset asukkaat tutkivat tuhojälkiä Hizbollahin ohjuksen räjähdettyä Haifan kaupungin keskustassa Pohjois-Israelissa.
. Joiltain alueilta viranomaiset ovat
myös löytäneet sytytysvälineistöä.
Palojen sytyttämisestä on pidätetty 24 henkilöä, joiden iät vaihtelevat 21 ja 90 vuoden välillä. Pääministeri itse nimittää henkilön, jonka tehtävänä on ottaa asia
hoitoonsa. Runsaan viikon aikana
metsää on palanut arviolta 50 000
hehtaaria. Kapinallisten
edustaja ei silti tyrmännyt neuvotteluvaihtoehtoa.
Tamilitiikereiden LTTE-järjestö
vetäytyi neuvotteluista huhtikuussa, ja hallitus on syyttänyt
kapinallisten ajavan maata jälleen kohti täyttä sisällissotaa.
Taistelut ovat viime viikkoina
yltyneet pahimmiksi sitten tulitauon solmimisen vuonna 2002.
Tamilitiikerit tekivät jälleen aamulla hyökkäyksiä armeijan tukikohtiin, ja armeija lähti vastahyökkäykseen. Kello kahdeksan Israel lopettaa hyökkäyksensä, mutta pitää
edelleen oikeutenaan puolustaa
itseään, armeijan komentaja Dan
Halutz sanoi.
Israelissa 24 ministeriä puolsi
päätöslauselmaa, jossa vaaditaan
sotatoimien lopettamista ja Israelin joukkojen vetäytymistä alueelta. Kuuban televisio välitti sunnuntaina kuvaa
Castron ja Venezuelan presidentin Hugo Chavezin tapaamisesta.
Lehtikuva / Reuters / Toby Melville
Matkustajat joutuivat odottamaan lentojaan sateessa Lontoon
Heathrow?n lentokenttäterminaalin ulkopuolella. Pian sen jälkeen kapinalliset
kuitenkin kielsivät tehneensä aloitetta. elokuuta 2006
?
MAAILMALTA
10
Aseet hiljentymässä Lähi-idässä
Israelin on määrä
lopettaa hyökkäyksensä
aamukahdeksalta
STT?Reuters?DPA?AFP
BEIRUT/JERUSALEM . Maassa olevat
avustusjärjestöt kertoivat tulituksen olleen rajua.
Tulitaukotarkkailijat uskovat, että LTTE pyrkii katkaisemaan yhteydet Jaffnan niemimaalle, jonka
hallinta on vaihdellut osapuolelta
toiselle useita kertoja pari vuosikymmentä jatkuneen sisällissodan
aikana. En välitä, jos meidän täytyy
elää teltoissa, niin kauan kunhan
se vain on meidän maatamme, sanoi kolmen lapsen äiti, joka pakeni perheineen Beirutiin.
Monen paenneen muistissa ovat
Israelin aiemmat iskut alueelle.
SÄHKEET
USA oli mukana Israelin
sotasuunnitelmien teossa
NEW YORK . nyt myös niukentamalla paloihin liittyvää tiedotusta. Tavoitteena on hillitä palojen sytyttämistä tahallaan.
. Väkeä kiipesi
myös talojen katoille, mistä käsin
he kivittivät poliiseja. Jopa kolmannes Lontoon Heathrow?n lentokentän peruttiin sunnuntaina. Kööpenhaminan poliisi pidätti sunnuntain
vastaisena yönä useita kymmeniä
nuoria, kun kaupungissa järjestetyt
juhlat äityivät väkivaltaisiksi. Hänen mukaansa Israelin joukot eivät poistu alueelta en-
nen kuin Libanonin armeija ja
kansainväliset rauhanturvaajat
ovat ottaneet sen haltuunsa.
YK on arvioinut, että rauhanturvajoukkoja voitaisiin alkaa sijoittaa alueelle 7?10 päivän kuluttua.
Israelin hallituslähteiden mukaan joukot tuskin saapuvat ainakaan kahteen viikkoon.
Livni vaati myös, että Hizbollahin aseellinen siipi täytyy hajottaa.
. Kaksi räjähdyksistä oli itsemurhaiskuja.
Joukkomurha sai alkunsa, kun
Katjusha-raketti romahdutti nelikerroksisen talon torin laidalla.
Kun ihmiset ryntäsivät autta-
maan raunioihin jääneitä, räjähti
paikalla autopommi. Sen sijaan olisi valheellista
väittää, että toipumisaika on lyhyt eikä mitään riskejä ole olemassa, Castro kuvasi terveydentilaansa.
Castron viesti julkaistiin kuubalaisessa Juventud Rebelde -sanomalehdessä. Israel aikoo
aloittaa neuvottelut Hizbollahin
sieppaamien kahden israelilaissotilaan vapauttamisesta, kertoi
maan ulkoministeri Tzipi Livni
sunnuntaina.
Kyseessä on ensimmäinen ker-
ta, kun Israelin edustaja on julkisesti myöntänyt maan taipuvan
neuvotteluratkaisuun. Brasilialaislähteiden mukaan Stroessner, 93, kiidätettiin tehohoitoon tyräleikkauksen jälkeen, mutta tiedottaja ei kommentoinut asiaa.
Stroessner johti diktaattorina Paraguayta vuosina 1954?1989. Bush ja varapresidentti
Dick Cheney olivat vakuuttuneita siitä, että Israelin pommitukset
Hizbollahia vastaan helpottaisi israelilaisten turvallisuushuolia.
Sen katsottiin toimivan myös alkusoittona Yhdysvaltain hyökkäykselle Iranin ydinlaitoksia vastaan.
Nimettömän Lähi-idän-asiantuntijan mukaan Israel oli kehitellyt
hyökkäyssuunnitelmaa Hizbollahia vastaan jo ennen kuin sissit sieppasivat kaksi israelilaissotilasta. Eniten paloista on kärsinyt Galician maakunta.
Espanjan sisäministeri Alfredo
Perez Rubalcaba on sanonut uskovansa, että merkittävä osa paloista on sytytetty tahallaan. Jopa kolmannes
Lontoosta lähtevistä lennoista peruttiin sunnuntaina.
Paraguayn ex-diktaattori
Stroessner sairaalahoitoon
BRASILIA . Aiemmin
Israel on vaatinut sotilaiden vapauttamista ilman ehtoja.
. Pian sen jälkeen syttyi suuri
määrä uusia paloja, uutistoimisto
AFP:n haastattelema ympäristöviranomainen kertoi.
. Toinen niistä romahdutti yhden talon, toinen haavoitti kolmea poliisia.
Romahtaneissa rakennuksissa
oli kauppoja ja asuinhuoneistoja.
Raunioissa kerrottiin vielä illalla
olevan ihmisiä loukussa.
Kuubalaiset juhlivat
80-vuotiasta Fidel Castroa
STT?Reuters?AFP?DPA
HAVANNA . Moni
on menettänyt kotinsa, tämän
vuoden satonsa ja jäänyt rahattomaksi. Epävarmuutta
Kuuban väliaikainen johtaja
Raul Castro on astunut julkisuuteen ensimmäistä kertaa valtaannousunsa jälkeen. Suunnitelmista oli kerrottu amerikkalaisille, ja alkukesänä ryhmä Israelin virkamiehiä jopa vieraili
Washingtonissa hakemassa Yhdysvaltain hallinnon siunausta pommitusten aloittamiselle, jos Hizbollah tekee provokaation.
STT?AFP
Britannia estänyt ainakin
neljä isoa terrori-iskua
LONTOO . Emme halua rohkaista tuhopolttajia sytyttämään yhä uusia
paloja.
Espanjan metsäpaloissa on
kuollut tähän mennessä viisi ihmistä. Britannian sisäministerin John Reidin mukaan
maan viranomaiset ovat viime kesän pommi-iskujen jälkeen onnistuneet pysäyttämään ainakin neljä suurta terrori-iskusuunnitelmaa.
Britannian yleisradioyhtiön BBC:n haastattelussa ministeri sanoi,
että iskut olivat onnistuessaan johtaneet suureen määrään viattomien ihmisten kuolemia. Poliisin mukaan kohteena oli tori, ja iskijät
käyttivät muun muassa raketteja
ja tienvarsipommeja. Castron
terveydentilan takia hänen syntymäpäiviään on tarkoitus viettää virallisesti joulukuun 2. Hizbollah ei enää ole valtio
valtiossa Libanonissa, Israelin
pääministeri Ehud Olmert sanoi.
Israel odottaa
rauhanturvaajia
Israelin ulkoministeri Tzipi Livni vaati Libanonin sotilaita välittömästi Etelä-Libanoniin, missä
on tällä hetkellä 30 000 israelilaissotilasta. Jos meillä ei ole koteja, me rakennamme ne uudelleen. Kuubalaiset juhlivat eilen presidentti Fidel
Castron 80-vuotispäivää. Ei ole valhetta sanoa, että terveyteni on parantunut huomattavasti. Paraguayta vuosikymmeniä rautaisella kädellä hallinnut Alfredo Stroessner on joutunut sairaalahoitoon Brasiliassa, kertoi paikallisen sairaalan tiedottaja sunnuntaina. Toiveet Sri Lankan
rauhanneuvottelujen jatkumisesta
ehtivät herätä sunnuntaina, mutta
haihtuivat yhtä pian ilmaan. Juhlapäivä on sikäli epätavallinen, että
Castroa itseään ei ole nähty julkisuudessa sen jälkeen kun hän luovutti vallan tilapäisesti veljelleen
jouduttuaan suolistoleikkaukseen.
Castro vakuutti juhlapäivänään
kansalaisille, että hänen vointinsa on parantunut selvästi elokuun
alussa tehdyn suolistoleikkauksen jälkeen.
Castro sanoi kuitenkin sunnuntaisessa syntymäpäiväviestissään, että hänen terveytensä on
yhä jossain määrin vaarassa, ja
toipuminen kestäisi ennakoitua
pidempään.
. Sunnuntaina yli 600 palomiestä ja 130 sammutusajoneuvoa
osallistui palojen taltuttamiseen.
Kaikkein suurin ponnistus oli
käynnissä maan pohjoisosassa
Arcos de Valdavezin kaupungin
lähistöllä, missä sammutustöihin
osallistui 260 palomiestä.
Sää Portugalissa on jo hieman
viilentymässä viime viikolla varsin yleisten 40 asteen lämpötilojen
jälkeen. Heidän mukaansa rauhasta
on mahdotonta keskustella hallituksen hyökkäysten vuoksi.
Hallitus kertoi, että neuvottelutarjouksen välittivät Sri Lankan
tulitaukotarkkailijat perjantaina
juuri ennen kuin Jaffnan niemi-
maalla puhkesi rajuja taisteluita.
Hallitus sanoi myös vastanneensa
siihen myöntävästi.
Tamilitiikereiden mukaan kyseessä oli väärinymmärrys: he olivat sanoneet tulitaukotarkkailijoille, etteivät usko hallituksen
haluavan konfliktin päättyvän
rauhanomaisesti. Halu palata on silti kova.
. On selvää, että päätöslauselma 1701 ennakoi Hizbollahin hajottamista, ei vain sen riisumista
aseista, hän sanoi.
Hizbollahin valmius ryhtyä tulitaukoon oli edelleen osittain arvoitus. Aikakauslehti New Yorkerin mukaan Yhdysvaltain
hallinto oli tiiviisti mukana suunnittelemassa Israelin sotatoimia
Hizbollahia vastaan.
Lehden mukaan presidentti George W. Joka kerta, kun pääsemme jaloillemme, he murskaavat meidät
uudelleen.
Avustusjärjestöt alkoivat lähettää kuljetuksiaan kohti Etelä-Libanonia toivoen, että avun saaminen perille helpottaisi vihdoin
maanantaina. Vaikka järjestön johtaja Hassan Nasrallah sanoi sen noudattavan tulitaukosopimusta, on hän
toisaalta vakuuttanut Hizbollahin
jatkavan taistelua niin kauan kuin
Israelin sotilaat ovat Libanonissa.
Myös Libanonin hallituksessa, jossa Hizbollahilla on edustajansa, on
ilmennyt erimielisyyksiä järjestön
aseistariisuntaa koskien.
Iran ja Syyria, joiden uskotaan
olevan Hizbollahin päätukijat,
kertoivat tukevansa Libanonin
päätöstä hyväksyä YK-lauselma.
Palava halu
päästä kotiin
Sadattuhannet taisteluja paenneet ihmiset valmistautuvat palaamaan Etelä-Libanoniin. Lehdessä julkaistiin
myös Castrosta kuvia ensi kertaa
sen jälkeen kun hän luovutti vallan tilapäisesti veljelleen jouduttuaan leikkaukseen. päivän jälkeen.
Yksityiskohdat hänen terveydestään on määritelty valtionsalaisuuksiksi, joten tiedot presidentin
voinnista leikkauksen jälkeen
ovat olleet erittäin niukkoja. Taisteluiden loppuminen alkoi häämöttää Lähi-idässä, kun Israelin
hallitus hyväksyi YK:n päätöslauselman tulitauosta sunnuntaina.
Libanonin hallitus oli hyväksynyt
sen jo lauantaina.
YK:n pääsihteeri Kofi Annan
kertoi hallitusten sopineen, että
tulitauko alkaa maanantaiaamuna kello kahdeksalta. Lämpötilojen uskotaan
kuitenkin nousevan monin paikoin vielä noin 35 asteen paikkeille.
Iskusarja torille surmasi yli 20 Bagdadissa
STT?Reuters?AFP
BAGDAD . Lentokenttäviranomaisten mukaan peruutuksilla
helpotetaan lisääntyneiden turvatarkastusten aiheuttamaa ruuhkaa.
Matkustajia kehotetaan tarkistamaan lentonsa kohtalo lentoyhtiöltä.
Myös Finnair perui eilen Lontoosta Helsinkiin kello 16 lähtevän
lentonsa, jolle oli varattu noin 140 matkustajapaikkaa, kertoi viestintäpäällikkö Taneli Hassinen Finnairilta.
Heathrow?n ja muiden Britannian isojen kenttien lennot ovat takkuilleet torstaista lähtien, kun poliisi paljasti Yhdysvaltoihin lentäviin koneisiin kohdistuneen terrori-iskusuunnitelman.
STT?AFP
Sri Lankan rauhanhaaveet pysyvät etäisinä
STT?Reuters?AFP
COLOMBO . Yksi ministereistä pidättäytyi äänestämästä.
Lauselmassa
valtuutetaan
15 000 sotilaan vahvuisten rauhanturvajoukkojen lähettäminen
alueelle, jolla Israel on taistellut
heinäkuun puolivälistä lähtien
Hizbollahia vastaan.
. Kuvissa verryttelyasuun sonnustautunut
Castro istui ja puhui puhelimessa.
Putin ylisti
eteväksi
Venäjän presidentti Vladimir
Putin ylisti Castroa yhdeksi tä-
män päivän etevimmistä poliittisista johtajista. 10
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Maanantaina 14. Israelin ilmaiskut ja taistelut Hizbollah-järjestön sissejä vastaan Etelä-Libanonissa kuitenkin jatkuivat vielä
sunnuntaina.
. Poliisin mukaan myös palojen sytyttämisen motiivit ovat hyvin erilaisia, vaihdellen maanviljelijöiden
välisistä riidoista psyykkisiin ongelmiin.
Perjantaina poliisi kertoi pidättäneensä myös 31-vuotiaan vapaapalokuntalaisen epäiltynä kolmen
palon sytyttämisestä Galiciassa.
Portugalissakin
paljon paloja
Myös Portugalissa pelastusviranomaiset kamppailevat suurella
miehityksellä metsäpaloja vastaan. Uhriluvun uskottiin vielä nousevan.
Iskut tehtiin illansuussa kaupungin eteläosassa Zaafaranijan
alueella, jolla asuu shiioja, sunneja ja myös kristittyjä. Irakin poliisin mukaan yli 20 ihmistä
sai surmansa ja 75 haavoittui. Castro vakuutti, että hänen vointinsa on
parantunut selvästi elokuun alussa tehdyn suolistoleikkauksen jälkeen.
KÖÖPENHAMINA . Myöhemmin yöllä nuorisojoukko kokoontui uudelleen toiseen paikkaan jatkamaan
juhlintaansa, ja poliisi pidätti vielä 47 ihmistä lisää.
Riehunnan vahingot nousevat
poliisin arvion mukaan noin puoleen miljoonaan kruunuun (noin
70 000 euroon).. Jos he
ovat polttaneet meidän satomme,
me istutamme ne uudelleen, kertoi Bilal Hamed, 30.
. Putin toivotti
Castrolle pikaista paranemista
onnittelusähkeessään.
Castron lähin liittolainen alueella, Venezuelan presidentti Hugo
Chavez, puolestaan ilmoitti saapuvansa Havannaan vierailulle syntymäpäivän kunniaksi. Lauantaiaamuna kerroimme
tilanteen olevan paranemaan
päin. päivänä,
mutta presidenttiä juhlittiin sunnuntaina silti monin tavoin.
. Kaikkiaan putkaan päätyi 55 ihmistä,
joista kaikki kuitenkin päästettiin
vapaaksi sunnuntain kuluessa.
Juhliin oli kerääntynyt noin 150
nuorta, joista osa ryhtyi noin yökahden aikaan irrottamaan katukiviä ja tekemään ilkivaltaa pysäköidyille autoille. Israel on sotatoimien kuluessa vanginnut kymmeniä Hizbollahin taistelijoita.
Heathrow?n lennoista jopa
kolmannes peruttu
LONTOO . Sotilasvallankaappauksen jälkeen hän pakeni Brasiliaan, mistä hän
sai turvapaikan.
Stroessneria pidempään on Latinalaisessa Amerikassa presidentinpaikkaa pitänyt ainoastaan Kuuban Fidel Castro, jonka valtakausi on kestänyt jo 47 vuotta.
STT?Reuters
Poliisi pidätti kymmeniä
nuoria Kööpenhaminassa
STT?Ritzau
Lehtikuva / AFP Photo / Adalberto Roque
Kuubalainen Juventud Rebelde -lehti kertoi lukijoilleen Kuuban presidentin Fidel Castron terveiset. Espanjassa viranomaiset taistelevat metsäpaloja
vastaan monella rintamalla . Järjestöt ovat arvioineet, että Litanijoen eteläpuolella on eristyksissä yli 100 000 ihmistä.
Israel aikoo neuvotella siepattujen
sotilaiden vapauttamisesta
STT?AFP
JERUSALEM . Viranomaiset kieltäytyivät sunnuntaina ensi kertaa kertomasta metsäpalojen lukumäärää.Tavoitteena on hillitä palojen sytyttämistä tahallaan.
Espanja taistelee tuhoisia
metsäpaloja vastaan
STT?AFP
MADRID . Alueella on 40 000 sotilasta, jotka pääasiassa kuuluvat saaren singaleesienemmistöön.
Lehtikuva / Reuters / Miguel Vidal
Espanjassa viranomaiset taistelevat metsäpaloja vastaan monella rintamalla . Meidän on lähdettävä
mukaan prosessiin, mikä merkit-
see neuvotteluja, Livni sanoi.
Toisen siepatun sotilaan äiti kertoi Israelin televisiolle, että pääministeri Ehud Olmert oli sanonut hänelle Israelin suostuvan
vankien vaihtoon sotilaiden saamiseksi takaisin. nyt
myös niukentamalla paloihin liittyvää tiedotusta.
Viranomaiset kieltäytyivät sunnuntaina ensi kertaa kertomasta
metsäpalojen lukumäärää. Hallitus kertoi ensin saaneensa tamilikapinallisilta neuvottelutarjouksen. Tämän jälkeen tuhoa sai aikaan kaksi tienvarsipommia. Hyvää syntymäpäivää, eläköön Fidel, useat tuhannet ihmiset huudahtelivat päivän vaihduttua sunnuntaiksi Havannassa.
Rantabulevardilla järjestettiin
viisituntinen konsertti valtionpään kunniaksi.
Castroa ei ole nähty julkisuudessa heinäkuun 26. Bagdadissa tehtiin
sunnuntaina tuhoisa samanaikaisten pommi-iskujen sarja. Tämän jälkeen nuoret sytyttivät tuleen roskapöntöistä ja rakennusmateriaaleista kyhäämänsä barrikadin.
Poliisi otti kiinni kaikkiaan kahdeksan ihmistä
Perkele. Näin vaimo
moittii Jussia vielä ennen avioeroa:
"Sä olet kuin joku sylikoira, odotat hyväksyntää ja päänsilitystä
ja pelkäät että jos ne kuitenkin
lyö. Arkunostomatkasta
tulee kanoottiretki ja mökkeilystä
örvellystä.
Eipä ihme, että naiset katoavat
miesten elämästä enempiä selittelemättä.
Enon opetusten ei ole tarkoituskaan olla suuri moraliteetti. Tämä ei ole huono, mutta katsomosta tulin tyhjänä ulos, Stockholm
City -lehden Henric Tiselius totesi.
. Valtion arkistoista on kadonnut
myös neuvostoliittolaisen konstruktivistin Jakov Tshernikovin grafiikkaa ja
piirustuksia.
Pietarin Eremitaasi on maailman suurin kulttuurihistorian ja taiteen museo.
Museon johtaja Mihail Piotrovski on
vaikutusvaltainen ja itsevarma kulttuuripaavi. tarjolla oli niin poppia,
suomirappia kuin rockiakin. Hän
elehtii ja ilmehtii soittaessaan
täysin estoitta ja ottaa katsekontakteja kapellimestarin lisäksi
myös konserttimestariin ja muihinkin soittajiin.
Kuusiston railakka hyväntuulisuus ja hurtti pelimannihenki tarttuivat Sibeliuksen serenadeissa
niin orkesteriin, Sakari Oramoon,
kuin yleisöönkin. Ehkä jo aikansa eläneen jaottelun
mukaan voisi puhua koviksista ja
pehmiksistä. Ja sitten sä ihmettelet että miksi tuntuu niin pahalta. . Tuolloin museosta kuitenkin vakuutettiin, että turvajärjestelyt
ovat aukottomat ja varkaudet mahdottomia.
Petri Tamminen: Enon opetukset. Kumpiakin pidetään - eri
perustein - satuhäinä.
Lähes neljännesvuosisadan aikajanaan mahtuu runsaasti ulkonaisia muutoksia: autot ja kodinsisustukset vaihtuvat, innostutaan digikelloista ja videoista ja
jumiudutaan kännykkä- ja tekstiviestikulttuuriin.
Sisäisesti mieskulttuuri pysyy
samanlaisena: mopo karkaa herkästi käsistä. Keikalla kuultiin poppoon ensimmäisen yhteisen biisin
Pelihelvetin lisäksi pari Cheekin
soolobiisiä, joista erityisesti yhdessä laulaja Jonnan kanssa tehdy Liiku sytytti yleisön.
Ammattimainen
Technicolour
Vuohiksen pääesiintyjäksi kiinnitetty Technicolour hoiti esiintymisensä arvolleen kuuluvalla
tavalla, ammattilaisten elkein.
Heti setin alkuun nelihenkinen
poppoo antoi makupaloja uudelta
albumiltaan. Sitä Pekka
Kuusisto tulkitsee myötäsyntyisellä muusikkoudellaan ja öljytyllä
soittotekniikallaan suurenmoisen
persoonalliseen tyyliin.
Sibeliuksessa erityistä huomiota
kiinnittivät muutamat täysin ilman vibratoa soivat pitkät äänet,
yllättävät glissandot ja lähes jatsilta haiskahtavat rytmiset korostukset.
Mozartin Sinfonia concertanten
alttoviulusolisti Ilari Angervo on
taiteilijatyypiltään Kuusistoa vakaampi ja pidättyväisempi. Zadavskaja menehtyi teetä juodessaan työpöytänsä
ääreen, kun hänen vastuullaan olevaa varastoa oltiin
tarkastamassa.
Myöhemmin poliisi pidätti
myös Nikolai Zadavski nuoremman, joka oli aiemmin
työskennellyt Eremitaasin
postittamossa. Mies on onnistunut
kieltämään massatapahtumat, kuten
rockkonsertit Eremitaasin viereiseltä palatsiaukiolta.
Nyt Piotrovskin asema on vaakalaudalla,
mutta johtaja on päättänyt taistella paikastaan. Mutta onko
diagnoosi oikea, ja mikä lääkkeeksi?
Karhean lakoninen, paljon valhetta eikä yhtään valoa, miehistä
yksinäisyyttä. Silti ei voi
olla ihailematta johdonmukaisuutta, millä Kaurismäki kuvaa rakastamaansa ja vihaamansa Suomea,
Jeanette Gentele arvioi Svenska
Dagbladet -lehdessä.. Kuusihenkisen
yhtyeen soundiin mielenkiintoisen sävyn toivat viulu ja koskettimet, joiden ansiosta useimmat
Janan biisit kuulostivat pehmeiltä ja herkiltä.
SÄHKEET
SSS?STT?Ari Setälä
men on miehiä, joiden elämä on
pahasti sekaisin. Jos tämä on elokuva Suomesta
niin kyllä saa sanoa, että Aki Kaurismäki on yksinkertaisesti sammuttanut valot koko maasta. Bändin suurin
vahvuus on kuitenkin erittäin toimivat biisit, joiden melodiat ovat
mukaansatempaavia ja kertosäkeet tarttuvia. Alussa kertoja Jussi on
teini-ikäinen, keskivaiheessa tuore aviomies ja isä ja lopussa 39-
vuotias avioeron kokenut mies.
Alussa seurataan sivusilmin
Charlesin ja Dianan häitä, lopussa Charlesin ja Camillan vihkiäisiä. Otava 205 s.
KIRJA
Napakan ja humoristisen pienproosan taiturina Keski-Eurooppa
myöten ihasteltu Petri Tamminen paneutuu toisessa varsinaisessa romaanissaan suomalaisen
miehen mentaliteettiin.
Miehen mallit ovat vähissä. Miehen ja naisen yhteiselon vaikeus
jää selittämättä. Myös Sakari
Oramon elegantti johtaminen
pääsi oikeuksiinsa Mozartin siron
rokokoo-henkisen musiikin parissa.
Kokonaan toisenlaisia kapellimestarin ominaisuuksia Oramo
esitteli illan päänumerossa, Anton Brucknerin ensimmäisessä
sinfoniassa. Komea päätös komealle illalle
ja ehkä myös koko Vuohisrockin
historialle.
Lahtelainen hiphop -trio
Herrasmiesliiga sytytti salolaisnuoret illan energisimmällä lavashow´lla. Nykyisin soolouraa tekevän Kinks-yhtyeen pomon laakeroi amerikkalainen tekijänoikeusjärjestö BMI.
Ray pokkaa BMI:n Icon-tunnustuksen Lontoossa 3. Ensimmäistä kertaa Salossa esiintynyt yhtye aloitti settinsä biisillä Pelkääjän paikalla, joka on myös
yhtyeen tuoreimman albumin nimi. Tarinan uuden kloonin ohjaa Brett Ratner, joka on touhunnut esimerkiksi X-Menin ohjaajana.
Vuonna 1978 ensi-iltaansa tullut Brasilian pojat (Boys From Brazil) kertoo natsien pirullisesta suunnitelmasta. Angervon alttoviulu lauloi leveästi
ja yhdessä herrat innoittuivat
musisointiin, jonka yhteinen
pulssi sykki aitoon kamarimusiikilliseen henkeen. Stellan keikka oli alusta lähtien vakuuttava, olihan orkesterin lavatyöskentely varmaotteista ja esiintymisen ilo näkyi kauas.
Laulaja Marjan ääni on kuin
enkelillä . Totta kai tuntuu
kun sä alistut noin."
Tilannekomiikkaa, mustaa huumoria, osuvaa pohdiskelua ja ironista pistelyä mainiosti yhdistelevä Enon opetukset on miellyttävän yllätyksellinen lukukokemus.
Huumori ei tee tyhjäksi romaanin
tummia juonteita. Voikin
sanoa, että yhtye antoi vähintäänkin tuplana takaisin kaiken sen
energian, jonka lavan eteen kerääntynyt runsas salolaisyleisö
sille antoi.
Cheek, Brädi ja TS esittävät
suomenkielistä asennemusiikkia,
joka muodostuu toimivista riimeistä, klassisista hiphop-genren
sanoituksista ja rytmikkäistä
taustoista. Vaikka Kuusiston
esiintymisessä on kiinnostavia ulkoisia piirteitä, on kaiken ytimessä
kuitenkin itse musiikki. kirkas, laaja-alainen ja
uskomattoman kaunis. Erityisesti Cheekin sooloveto Liiku sai salolaisyleisön tanssimaan antaumuksella.
Risto Nordell
Eremitaasin taidevarkaus vuosikymmenen skandaali
maan asian perin pohjin.
Kaikki alkoi heinäkuun lopussa kun
Eremitaasista kerrottiin, että rutiinitarPietarin Eremitaasissa paljastuneessa
kastuksessa oli havaittu museon kokoeltaidevarkaudessa on muhimassa nykymista puuttuvan 221 taideteosta; maalauksia, jalokivikoruja ja emaliesineitä. Myös hyvin kuvattu varsinaissuomalainen ilmapiiri on kirjassa nautittavaa.
Tamminen ei selitä puhki vaan
antaa ärsykkeitä omalle ajattelulle. Tapahtumat kuitenkin siirretään nykypäivään siten, että
juoni ottaa huomioon kloonauksen teknologian kehittymisen.
STT?DPA
Rokkari Ray Davies
saa elämäntyöpalkinnon
Annina Vainio
Technicolour solistinsa Jimi Pääkallon kera lämmitti salolaisyleisöä Vuohensaaren pimenevässä illassa.
tuuden henki sekä debyyttialbumi
Kuuntelijan hitti Aamun kuiskaus. Niin kuin kaikki ihmiset olisi
sun tuomareitas, niin kun jokai-
nen vastaantulija olisi sun isäs.
Vaikka mikä sekään on, mitään
muuta kun yks hassu ukko. Mestarillisen Mies ilman menneisyyttä -elokuvan jälkeen tämä
tuntuu Kaurismäen Suomi-trilogian huonoimmalta lenkiltä. roskakoreista ja
rautatieasemien säilytyslokeroista.
Eremitaasijutun yhteydessä on ilmennyt, että kaupungin muistakin valtiollisista museoista on omaisuutta kadoksissa. Illan
aloitti paikallista osaamista
edustanut Alias, joka selvisi debyyttiesiintymisestään kunnialla. Natsit aikovat perustaa kolmannen valtakunnan uudelleen kloonaamalla tuhansia
Adolf Hitlereitä.
Elokuvan pääosissa nähtiin Laurence Olivier ja Gregory
Peck.
Brasilian poikien uusi versio noudattelee pitkälti alkuperäistä tarinaa. Lukijalle on yllätys, että Jussin pehmomalli ei toimi sen paremmin kuin enon ja
enon kavereiden suorasukaisuus
ja tunteilemattomuus.
Kumpikin miesmalli kaipaa
asenteen muutosta. Venäjän valtiojohtokin on jo reagoinut asiaan,
ja presidentti Vladimir Putin on nimittänyt arvovaltaisen komission penko-
tänyt arvotaidetta mm. Niissä jatkui Technicolourin musiikin totuttu linja
?englanninkielistä stadionrockia
mahtipontisilla ja värikkäillä sovituksilla.
Toisen kerran Salossa esiintynyt
orkesteri esitteli kokeilevampaa
puoltaan biisillä Michael Jackson,
johon oli poimittu elementtejä nimikkoartistiltaan koukuttavien
riffien ja bassokuvioiden muodossa. Ja hyvää yötä, kiteytti Dagens Nyheter -lehden arvostelija
Johan Croneman arvostelunsa.
Aki Kaurismäen Laitakaupungin valot sai Ruotsin-ensi-iltansa
perjantaina ja se kulkee nimellä
Ljus i skymmingen.
. Tuntui kuin olisi istunut
keskellä orkestraalista tykistökeskitystä.
Sakari Oramo kirvoitti jatkuvasti orkesteristaan toinen toistaan huumaavampia forteja. Päätöksen illan ehkä parhaalle keikalle antoi osuvasti radiosta tuttu Piste.
Lokakuussa ensimmäisen albuminsa Mahtavia asioita julkaiseva lahtelainen Herrasmiesliiga
upposi salolaiseen yleisöön kuin
häkä. Hänen äänensä pääsi hienosti esille hyvien
taustojen ansiosta. Orkesteri esitti hyväntuulista
jenkkipoppia ja ohjelmistoon
kuului omien biisien lisäksi covereita.
Roudaustauon jälkeen lavalle
kipusi hämeenlinnalainen kokoonpano Jana, joka alun äänentoistovaikeuksista selvittyään pääsi kunnolla vauhtiin esittäen muun muassa kaksi julkaisemaansa singleä: Suomen virallisen singlelistan toiseksi nousseen julkaisun Kuussa sekä runsaasti radiosoittoa saaneen hittinsä Pauliina. Pietarin historian museon hallinnoimasta Pietarin-Paavalin linnoituksesta
on hävinnyt 300 esinettä, pääosin vanhoja aseita. Oramo lisäsi osa osalta musiikin jännitettä, joka purkautui vasta finaalin vapauttavissa loppusoinnuissa.
Innostunut yleisö ei päästänyt
helsinkiläisvieraita vielä sinfonian jälkeenkään kotimatkalle,
sillä ylimääräisenä soi Turun konserttisalissa vielä raisurytminen
katkelma Bela Bartokin Romanialaisista tansseista.
Lehtiarvio: Kaurismäki
sammutti Suomen valot
Kovis vai pehmis. Pienipalkkaisille museotyöntekijöille houkutus langeta kiusaukseen voi olla ylivoimainen.
Intendentti Larisa Zadavskajan kuukausipalkka oli 14 000 ruplaa (411 euroa).
Kaksi vuotta sitten tiedotusvälineiden
edustajille esiteltiin Eremitaasin posliinikokoelmia. Technicolourin onnistunut, joskin lyhyehkö keikka
lämmitti salolaisyleisön mahtavaan yhteislauluun, joka raikui
useaan otteeseen Vuohensaaren
hämärtyneessä loppukesän illassa. Talvipalatsin suureen huoneeseen (entinen keisarinna Aleksandran
kylpyhuone) oli lattiasta kattoon asti pakattu 1700- ja 1800-luvun posliiniaarteita, joiden arvo vapailla markkinoilla olisi
miljoonia euroja.
Toimittajat ihmettelivät esineiden huolimattoman tuntuista säilytystä: periaatteessa kuka tahansa olisi voinut napata
mukaansa Katariina Suurelle kuuluneen teekannun. Suomalaiset toivovat saavansa show
casen myötä teoksilleen esiintymistilaisuuksia ulkomailla.
Show casessa nähdään Jyrki Karttusen, Liisa Pentin, Alpo
Aaltokosken ja Eeva Muilun teokset. Piotrovski on jo aikaisemmin
saanut kulttuurihallinnolta huomautuksia
museonsa kehnoista turvajärjestelyistä.
Asiantuntijoiden mielestä nyt paljastuneet taidevarkaudet ovat vain jäävuoren
huippu. Tästä hyvänä osoituksena olivat tuoreen levyn kappaleet Nimikivi ja radiohitti To-
Leffojen klooniklassikko
kloonataan
Kloonauksesta kertova hittifilmi Brasilian pojat saa uuden version. Lisäksi suomalainen tanssi
esittäytyy Tanssin tiedotuskeskuksen messuosastolla, jossa on parikymmentä tanssin tuottajaa ja festivaalijohtajaa. Teosten arvoksi museo arvioi 3,8
miljoonaa euroa.
Elokuun alussa poliisi ilmoitti pidättäneensä 54-vuotiaan historian opettajan Nikolai Zadavskin, joka oli
kaksi vuotta sitten kuolleen
Eremitaasin intendentin Larisa Zadavskajan aviopuoliso. 11
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Maanantaina 14. lokakuuta.
Palkinto voidaan myöntää lauluntekijöille ja artisteille, joilla on ollut ?ainutlaatuinen ja unohtumaton vaikutus musiikintekijöiden
sukupolviin?.
Ray Davies, 62, on kirjoittanut lukuisia hittejä Kinks-yhtyeelleen.
Tunnettuja Daviesin hengentuotteita ovat esimerkiksi kappaleet
Lola, You Really Got Me, Waterloo Sunset ja Till The End of The Day.
BMI:n Icon-palkinnon on saanut aiemmin muiden muassa Van
Morrison.
SSS?STT
Pelimannihenkeä ja
romanttista paatosta
Annina Vainio
SSS?STT?Martti Kiuru
Neljä suomalaista tanssiteosta
esittäytyy Saksassa
Düsseldorfissa ensi viikolla alkaville tanssimessuille on valittu
neljä suomalaista tanssiteosta. Yhtyeen keulahahmo Jimi
Pääkallo
näytti
todellisia
showmiehen elkeitä radiosta tuttujen hittien Teach Me Love ja Fireflies aikana.
Suurimman hurmoksen bändi
kuitenkin sai aikaan All My Life biisin aikana. Piotrovski tuntee museonsa paremmin kuin kukaan muu, ja jo hänen
isänsä toimi Eremitaasin johtajana.
Piotrovskin vaikutusvalta ulottuu museon ulkopuolellekin. Monen muunkin kuin romaanin naisten mielestä ympäri Suo-
Radion sinfoniaorkesterista
näyttää viime vuosina tulleen Turun musiikkijuhlien vakiovieras.
Tänä vuonna pääkapellimestari
Sakari Oramolla ja RSO:lla oli
tuomisinaan Anton Brucknerin
järeä ensimmäinen sinfonia, Sibeliuksen Kaksi serenadia viululle
ja orkesterille sekä Mozartin juhlavuoden kunniaksi Sinfonia
concertante viululle ja alttoviululle.
KONSERTTI
Solistikaksikkona kuultiin viulisti Pekka Kuusistoa ja orkesterin omaa sooloaltistia Ilari Angervoa.
Klassisen musiikin taiteilijoita
syytetään usein tiukkapipoisuudesta ja konserttitilannetta moititaan jäykäksi ja kaavoihin kangistuneeksi.
Pekka Kuusisto ei muodollisuuksista juurikaan piittaa. Jouset hehkuivat vuolaina, vaskikuorot raikuivat uljaina ja kaiken
yllä pauhasivat uhkaavat patarummut. Niin ikään pidätettiin pietarilainen taidekauppias Maksim Shepel.
Varastettuja taideteoksia on
saatu takaisin 16 kappaletta.
Lehtikuva/Reuters/Alexander Demianchuk
Pietarin Eremitaasissa paljastuneessa taidevarkaudessa on muhimassa nyky-Venäjän suurin kult- Nimettömien puhelinvinktuuriskandaali.
kien perusteella poliisi on löyVenäjän suurin kulttuuriskandaali. Miehen mallit ovat vähissä
Otto Lappalainen
Rockin brittikonkari Ray Davies palkitaan elämäntyöstään. Esimerkiksi Eremitaasissa
ja Venäläisen taiteen museossa ei ole kunnon ilmastointia, joten rakennuksia tuuletetaan avaamalla ikkunat.
Vain osa Eremitaasin esineistöstä on
luetteloitu, ja inventaariosta seuraavaan
voi kulua vuosikymmeniä. Turvajärjestelyt Venäjän museoissa eivät vastaa tämän päivän vaatimuksia, joten varkaille tarjoutuu paljon
tilaisuuksia. Jo ensi osasta lähtien hän piiskasi RSO:n aitoon
myöhäisromanttiseen paatokseen. Romaani Enon opetukset kokoaa nimensä mukaisesti
kertojan enon ympärille joukon
perisuomalaisia miehiä, jotka porhaltavat elämäänsä eteenpäin siitä isompaa ongelmaa tekemättä.
Kertoja puolestaan pohdiskelee
omaa epävarmuuttaan tuon tuostakin:
"Ajattelin kuinka eno oli tehnyt
aina sitä mitä hän halusi ja elänyt
tätä elämää eikä jotakin toista,
pelkojen ja huolien ja häpeän elämää niin kuin minä, ja sanoin sen
kaiken hänelle; elämän elämättä
jäämisestä hän ei tiennyt mitään,
minä tiesin."
Romaani jakautuu kolmeen aikajaksoon. Laitakaupungin valot ei ole yhtä runollinen ja humoristinen kuin
Kaurismäen kaksi edellistä kuvaa.
Tässä leijuu ikuinen yö eikä yövartija Koistisen yksinäinen henkilö
oikein koskaan kosketa. Tapahtumassa
julkaistaan myös suomalaisen tanssin promootio-dvd.
SSS?STT
Annina Vainio
Mahdollisesti viimeistä kertaa
järjestetty Vuohisrock tarjosi viime lauantaina yleisölle monipuolisen sekoituksen eri musiikkityylejä . Tällaisilla otsikoilla
ottivat Tukholman lehtien elokuva-arvostelijat vastaan Aki Kaurismäen Laitakaupungin valot.
Elokuvaa verrattiin Kaurismäen
edelliseen kuvaan ja pidettiin
ohuempana.
. Kyseessä on taidetanssin merkittävin myyntitapahtuma Euroopassa, ja sinne kokoontuu tuhansia
alan ammattilaisia.
Suomalaisteokset ovat mukana show case -ohjelmassa, joka koostuu yhteensä 30 esityksestä. Räppäri Cheekin luotsaaman hiphop-trion lavashow oli illan energisin ja kolmikon lavakarisma oli vertaansa vailla. elokuuta 2006
?
11
KULTTUURI
Vuohisrockissa monipuolinen kattaus
Popin,
hiphopin ja
rockin
sävelet
valtasivat
Vuohensaaren
Varmaotteinen
Stella
Yhdeksältä estradin valtasi joensuulainen Stella. Mies väittää, että suurissa länsimaisissa museoissa varkaudet ovat arkipäivää, eivätkä ne milloinkaan johda johtajan eroon
Onneksi mitään ei
sattunut, paitsi vähän niskaan,
Lehtinen kertaili.
. elokuuta 2006
?
EM-YLEISURHEILU
12
Tuottaja: Paul Lipiäinen puh.7702 309. Toiminnan elvyttämiseen hän toivoo apua valtiovallan ja eri lajiliittojen yhteistyöltä.
. Ensin lähti (ylinopeuden takia) ajokortti ja vanhemmat ja kaverit joutuivat ajamaan minun takiani 3 600 kilometriä. Holménin mukaan uran jatko EM-kisan jälkeen
on täysin auki.
. 22-vuotias imatralainen oli tapojensa mukaan äärimmäisen ankara itselleen.
. Niistä ensimmäinen meni läpijuoksuksi.
. 40 kilometrin kohdalla vauhti alkoi hiipua, joten
pistin vähän lisää vauhtia, Baldini kertaili.
Kun italialainen venytti askelta
40 kilometrin kohdalla hän sai
seurakseen Röthlinin, joka oli toinen ajalla 2.11.50. 35 kilometrin kohdalla jaloissa
oli pieniä kramppeja, muuten ongelmaton kisa. Juoksun ennakkosuosikkeihin
lukeutunut Espanjan Julio Rey oli
kolmas ajalla 2.12.37. Olen anonut apurahoja tutkimustyön jatkamiseksi. Hänestä ennustettiin ennen
kisoja 1·500 ja 5·000 metrin tuplamestaria, mutta hän jätti kisakaupungin kahden EM-pronssin kera.
SSS?STT
Keihäsnaiset ulos
päätöskierroksilta
SSS?STT
?Vain yksi hyvä hyppy?
Vaikka Monoselle jäi harmiteltavaa, hän hyppäsi nelituntisessa
kilpailussa vahvasti ja hallitsi
epätasaisen kelin. Minulla on aikaisemmissa arvokisoissa ollut ongelmana päästä
loppukilpailuun. Holménin loppuaika oli 2.13.10. Huomasin jo
karsinnassa, että (Euroopan tilastoykkönen) Christina Obergföll on
huonossa kunnossa ja rupesin
ajattelemaan liikaa mahdollisuuksiani. Espanan uran ensimmäinen arvokisavoitto
heltisi ajalla 13.44,70.
Espanalle menestys Euroopan cupissa on parasta mitä hän on
saanut kokoon kansainvälisiltä kentiltä ennen Göteborgia. Tämä oli voitto valmennukselle. 12
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Maanantaina 14. Kisan suursuosikki Latvian Dmitrijs Milkevics oli neljäs ajalla 1.46,70.
SSS?STT
mestaruus. Silloin olin viides ja kolmannella ja neljännellä sijalla
juosseet olivat niin lähellä, että
yritin taistella pronssista. Nyt
vauhtia riitti loppuun asti päinvastoin kuin keväällä Rotterdamissa, jossa hän keskeytti 33 kilometrin kohdalla.
. 36 kilometriin asti kaikki meni
hyvin. Neljä vuotta sitten Münchenissä sijoitus oli
11:s.
Seuratoimintaa
kehitettävä
Suomalaisten viime vuosien ongelmaksi on Mäkelän mukaan
monessa muussakin perinteisessä
olympialajissa noussut se, että
seurojen toiminta on viime vuosina taantunut. Se johtuu alaselän yhdestä nikamavälissä olevasta ongelmasta, joka säteilee takareiteen. Kumpikin putosi
kisan kolmelta viimeiseltä kierrokselta: Ingberg sijoittui kymmenenneksi vaatimattomalla tuloksella 56,70 ja Tarvainen säesti
surkeutta 11. Mäkelän silmissä 49 suomalaisurheilijasta hyvin onnistuneisiin kuului
kuusitoista urheilijaa. En
ollut tarpeeksi kova jätkä hyppäämään, Mononen sanoi.
Viimeisellä hypyllään Mononen
pudotti 575:stä, ja koko kisa sai
häneltä täyden tuomion.
. Cham-
bersin tunnustettua dopingin käytön britit menettivät voiton Ukrainalle.
Naisten 4x100 metrillä Venäjän
jyräsi voittoon ajalla 42,71. Innostuin siinä vaiheessa juoksemaan
hieman liian kovaa, Holmén kertaili lopun hienoista väsähtämistään.
Holménilla oli mahdollisuudet
kuudenteen sijaan vielä Ullevidin
stadionille tullessa, mutta jaloista
ei löytynyt ruutia kiriin. EM- ja
MM-mitalistin uralta uupuu yhä
arvokisavoitto.
Holmén otti riskin
Holmén ja 28:nneksi ajalla
2.21.05 sijoittunut Francis Kirwa
lähtivät rohkeasti mukaan 2.10:n
tahtiin, jota kisan alussa juostiin.
Vauhti putosi puolenvälin jälkeen,
mutta 30 kilometrin kohdalla mukana oli vielä noin 15 kilpailijan
kärkiryhmä. Hän haluaa olla paras, enkä yhtään ihmettele, jos
hän joskus seisoo korkeimmalla
korokkeella, Markku Mononen
kuvasi ja arveli, että Suomen ennätyksen tavoittelu on pojalle realistista.
Seipään SE on Jani Lehtosen
582 peräti 13 vuoden takaa. Jos kisat olisivat olleet viikkoa
aiemmin, Jukka Keskisalon ja Olli-Pekka Karjalaisen mitalit olisivat voineet jäädä saamatta. Se hyppy kesti hyvin kasassa
ja oli kisan ainut hyvä hyppyni,
Monosen oma tuomio kuului.
Mononen jätti 560:n väliin ja
ylitti 565 ensimmäisellään hypyssä, jossa rima poukkoili kannattimillaan uhkaavasti. Halusin liikaa. Kaikki onnistui todella upeasti, Engdahl hehkutti.
Mäkelän mukaan vuodenvaihteessa valmennusjärjestelmänsä
tyystin uusineella Urheiluliitolla
on syytä ottaa oppia Ruotsista.
Hänen mielestään keskeinen ero
kahden maan valmennusjärjestelmissä on se, että yleisurheilun alkeet oppineet nuoret pääsevät
Ruotsin seuroissa heti ammattivalmentajien hoiviin.
. Iltapäivälehtien
mukaan joukkoon kuuluivat EM-Göteborgissa kilpaileva pikajuoksija Patrik Lövgren ja entisistä suuruuksista korkeushyppääjä Patrik Sjöberg ja aituri Sven Nylander. Ateenan olympialaisten heikko menestys oli vaarallinen sig-
naali, Mäkelä totesi.
Ensi vuonna yleisurheilijoiden
kesän pääkilpailu on elokuinen
MM-kisa Osakassa, Japanissa.
Seuraavat EM-kisat järjestetään
Barcelonassa 2010.
Mononen ankara itselleen
SSS?STT
Lehtikuva/AFP/Jeff Haynes
Janne Holmén lähti rohkeasti mukaan 2.10:n tahtiin, jota EM-maratonin alussa juostiin.
Holménin uran jatko auki
Lehtinen pyörtyi,
selkävaiva Kirwan kiusana
SSS?STT
Janne Holmén jatkoi hyvien
EM-kisajuoksujensa sarjaa seitsemännellä sijalla Göteborgissa.
Vielä vajaat kymmenen kilometriä ennen maalia Holmén taisteli
mitaleista, mutta loppumatkasta
askel alkoi painaa. Lisäksi EAA nimeää kaksi muuta urheilijaa komissioon.
Äänestykseen osallistui 572 urheilijaa kisoihin osallistuvista
1 288 urheilijasta.
SSS?STT
Som kiri yllätysmestariksi
Lehtikuva/Antti Aimo-Koivisto
EM-kisat etenivät suomalaisittain nousujohteisesti: päätöspäivänä sunnuntaina päästiin nauttimaan mitalikahveista tuplana, kun moukarin hopeamitalisti Olli-Pekka Karjalainen (vas.) ja 3000 metrin esteiden kultamitalisti Jukka Keskisalo laittoivat suun makeaksi.
ta hoidetaan viikonlopputyönä ja
iltatyönä, Mäkelä totesi.
Suomi oli EM-kisojen mitalitilastossa kahdestoista. Tulos ylittää kirkkaasti kaikki odotukset,
joita kisojen alla oli. Tulos syntyi heinäkuussa Lappeenrannan Eliittikisoissa.
Lehtikuva/Antti Aimo-Koivisto
Matti Mononen oli Göteborgin sateisella stadionilla yhden pudotuksen
päässä hopeamitalista.
Pikaviestistä briteille mestaruus
SSS?STT
Yleisurheilun ja pikajuoksun perinteisiin eurooppalaisiin mahtimaihin kuulunut Britannia joutui
odottelemaan miesten sunnuntaiseen 4x100 metrin viestiin asti ennen kuin joukkueelle heltisi Göteborgin EM-kisoista ensimmäinen
Espanan kiri puri
Jesus Espanan kova kiri nosti hänet miesten 5·000 metrin Euroopan mestariksi Göteborgissa sunnuntaina. 25 kilometrin kohdalla takareisi alkoi mennä jumiin. Jos löydän sponsoreita, että
pystyn jatkamaan juoksemista
ammattimaisesti, jatkan uraani.
Uskon, että olen saavuttanut sen
mihin pystyn, jos harjoittelen työn
ohessa, Holmén totesi.
Göteborgissa mestaruuden vei jo
vuosia maratonjuoksun täysammattilaisena puurtanut Italian
Stefano Baldini ajalla 2.11.32.
Ateenan olympiavoittaja ja kahdeksan vuoden takaisen Budepestin EM-maratonin mestari karkasi voittoon Sveitsin Viktor Röthliniltä kilpailun viimeisillä kilometreillä.
. Tilaston
kakkonen oli Saksa kymmenellä
mitalilla, joista neljä oli mestaruuksia.
Ruotsi venyi kotikisoissaan yli
maan yleisurheilijoiden päävalmentajan Thomas Engdahlin odotusten. Hänelle mitali
oli uran ensimmäinen arvokisoista. Seipään teipit kastuivat. Sitten pari
päivää myöhemmin putosi punttitanko selkään, Ingberg kertasi
heinäkuun tapahtumia.
Ingberg oli vastoinkäymisten
kohdattua jättämässä jo kautta
kokonaan kesken, kun ajatukset
siirtyivät keihäänheitosta muualle.
. Nyt
kunnon viimeistely onnistui, Mäkelä jakoi kiitosta Keskisalon ja
Karjalaisen valmentajille Tommy
Ekblomille ja Arto Rinta-aholle.
Estejuoksun mestariksi kirinyt
Keskisalo, moukarinheiton EMkakkonen Karjalainen ja keihäänheiton EM-kakkonen Tero Pitkämäki tekivät Mäkelän silmissä
Göteborgissa tärkeän läpimurron
kansainväliseen arvokisamenestyjien joukkoon.
. Se pysyi kuitenkin ylhäällä ja antoi Monoselle
mainiot eväät jatkoon.
Kun omaa ennätyskorkeutta si-
Hollannin Bram Som toi rahtusen balsamia hollantilaisten kestävyysjuoksun ystävien haavoihin Göteborgin EM-kisoissa voittaessaan miesten 800 metriä. Neste ei pysynyt sisällä ollenkaan. Hän hävisi mestaruuden 0,08
sekunnilla. Jos Matti ei voita, hän ei ole
tyytyväinen. Kisaa vielä loppusuoran
alussa johtanut britti Mohammed Farah hävisi mestaruuden täpärästi 0,09 sekunnilla. Viime vuoden MM-kisoissa kuudenneksi heittäneen Tarvaisen kisan karuus paljastui viimeisessä yrityksessä.
. Kaikkiaan Göteborgin kisa oli
Holménilta vahva juoksu. Kisassa Belgian joukkue tyri yhden
vaihdon ja samalla Kim Gevaertilta mahdollisuuden kolmanteen
mitaliin.
Naisten keihäänheiton EM-loppukilpailussa oli sunnuntaina sijaa yllätykselle, mutta suomalaisista Mikaela Ingbergistä ja Paula
Tarvaisesta ei ollut mahdollisuuden käyttäjiksi. Se näkyi kilpailussa,
Holmén muisteli.
SÄHKEET
Jatkosuunnitelmistaan Holmén
ei toistaiseksi tiedä mitään.
. 15 kilometrin jälkeen en
muista mitään. Tuulenpuuskat
tekivät hänelle tepposet vain aloitushypyssä, jossa hän joutui
vauhdin lopussa pidentämään askeltaan, mikä vaikeutti ponnistusta.
Toisella yrityksellä onnistunut
550:n ylitys oli Monosen kisan paras hyppy, ilmava riman ylitys.
. Ensi kauteen täytyy ottaa
mallia syksystä 2001, jolloin en
juuri pitänyt taukoa, vaan aloitin
treenit aikaisemmin syksyllä,
Ingberg kertoi.
Lehtikuva/Antti Aimo-Koivisto
Niin Mikaela Ingberg kuin Paula
Tarvainenkin sortuivat yliyrittämiseen.. Ja päälle päätteeksi tuli 20 finaalipaikkaa, kun
alkuperäinen tavoite oli 15.
. Mitalilla palkittu kaksikko
käytti kilpailussa yhden hypyn
vähemmän kuin kuusi kilpailyhyppyä hypännyt Mononen, joten
imatralaisen yksi pudotus aloituskorkeudesta 550 maksoi mitalin.
Viimeksi suomalaiset ovat olleet
seiväshypyn EM-mitaleilla 28
vuotta sitten, kun Antti Kalliomäki ponnisti hopeaa ja Rauli Pudas
pronssia. Tarjolla oli pronssi,
mutta en malttanut tehdä teknisesti varmoja ja rauhallisia heittoja, Ingberg kertoi.
Hän arveli, että tähän kesään
tuli viime metreillä liikaa vastoinkäymisiä.
. Cupin voitti Italia ennen
Portugalia.
Matti Monosen neljäs sija seiväshypyssä oli lajin suomalaisessa EM-historiassa parasta sitten
vuoden 1978 Prahan kisojen kahden mitalin, mutta Monoselta oli
turha odottaa sunnuntaina hymyn karetta ja tyytyväisyyden
tuntemuksia. sijan tuoneella tuloksellaan 55,59.
Edellisen kerran suomalaiset
ovat jääneet EM-kisojen naisten
keihäässä ilman mitalia tai pistesijaa vuonna 1994 Helsingissä,
jossa Taina Kolkkala oli tyttönimellään Uppa tulevaisuuden
lupauksena kymmenes. Ingberg sai Göteborgissa EM-kilpailujen yhteydessä järjestetyssä äänestyksessä 281 ääntä ja kuuluu vuodet
2006?2010 EAA:n urheilijakomissioon.
Ingbergin lisäksi EM-kisoihin osallistuvat urheilijat valitsivat komissioon ruotsalaisen korkeushyppääjän Stefan Holmin (481 ääntä), puolalaisen seiväshyppääjän Monika Pyrekin (335), slovenialaisen keskimatkojen juoksijan Jolanda Ceplakin (306), espanjalaisen
kuulantyöntäjän Manuel Martinezin (292) ja hollantilaisen estejuoksijan Simon Vroemenin (288). Venäjä oli mitalitilaston
suvereeni ykkönen 34 mitalilla,
joista peräti 12 oli kultaisia ja saman verran hopeisia. Jouduin taistelemaan liikaa,
Ingberg sanoi ja muistutti, että
onnistumiset eivät tule vahingossa.
Tarvainen yritti Ingbergin tavoin liikaa, ja muutenkin epävarmojen heittojen tekniikka hajosi
täysin. Hän nujersi loistavassa kiritaistelussa
Luxemburgin David Fiegen ainoastaan kolmella sekunnin sadasosalla.
Hollannissa odotettiin estejuoksun Euroopan ennätyksen viime
vuonna juosseen Simon Vroemenin voittoa 3 000 metrin esteissä, mutta ruokamyrkytys piti hänet kilpailusta sivussa. Asiasta kertoivat ruotsalaiset iltapäivälehdet.
Epäillyt vietiin poliisiasemalle näytteenottoon. Urheiluliiton
valmennusjohtaja Jarmo Mäkelä
kuvasi menestystä valmennuksen
voitoksi.
. Leikkaus auttaisi siihen. 26-vuotias Som kiri
mestariksi jokseenkin täydestä tuntemattomuudesta ajalla 1.46,55.
. EM-pronssin Göteborgin vitosella vei Espanjan
Juan Carlos Higuero ajalla 13.46,48. Fax: 7702 300
sss.urheilu@sss.fi
EM-mitalisaalis valmennuksen voitto
Ruotsalaisyleisurheilijoita
epäillään huumerikoksesta
Valmennusjohtaja Mäkelä:
Kunnon viimeistely onnistui
SSS?STT
Suomen EM-joukkue tuli Göteborgin EM-kisoihin viime hetken
loukkaantumisten heikentämänä,
mutta palaa kolmen mitalin ja
kahden pistesijan kera. Göteborgissa Kolkkala ei ollut mukana, koska ei mahtunut joukkueeseen.
Ingberg ja Tarvainen sortuivat
molemmat sateisella heittopaikalla yliyrittämiseen. Suoraan sanoen ottaa päähän,
kuului Monosen kommentti siistittynä versiona.
Mononen oli Göteborgin sateisella stadionilla yhden pudotuksen
päässä hopeamitalista, sillä hän
oli neljäs samalla tuloksella kuin
hopeaa jakaneet Saksan Tim Lobinger ja Ranskan Romain Mesnil. Me annamme muille maille
eniten tasoitusta siinä, että suomalaisten huippujen valmennus-
Ingberg urheilijakomissioon
Keihäänheittäjä Mikaela Ingberg osallistuu seuraavan neljän
vuoden aikana urheilijoiden etujen ajamiseen Euroopan yleisurheiluliitossa EAA:ssa. Silloin olin viimeistellyt edelliset viikot väitöskirjaa ja rasitus
yhdessä harjoittelun kanssa oli liian kova. Pistesijoja odotettiin ja niitä oli
tarjolla keihäänheitossa (miesten
ja naisten) ja kuulantyönnössä.
Lasken myös kymmenottelija
Jaakko Ojaniemen tähän joukkoon, Mäkelä summasi.
Ruotsista mallia
Göteborgin EM-kisat olivat vielä
rajumpi venäläisen naisurheilun
voimannäytös kuin etukäteen arvioitiin. Nyt
lähden treenaamaan, palataan
asiaan myöhemmin, Mononen
päätti lyhyen jutteluhetken toimittajien kanssa.
Matti Monosta valmentava isä
Markku Mononen ei ruvennut
moittimaan poikansa esitystä Ullevin stadionilla, vaan oli suorastaan hyvillään Matin sijoituksesta ja kilpailusta.
. Näistä sekä Lövgren että Nylander vakuuttivat syyttömyyttään lehdille.
Ruotsin yleisurheiluliiton edustaja Fredrik Trahn kertoi TT:lle,
että Lövgren on ilmoittanut tapauksesta liitolle.
SSS?STT
malla onnistumisella ollut tarjolla.
. Minulla oli alkuviikosta sellainen olo, että on flunssa on tulossa.
Joukkueen lääkäri arveli, että elimistössä saattoi olla tulehdus, joka esti energia imeytymisen.
Maratonin Euroopan cupissa
suomalaiset juoksivat seitsemänneksi. Ingberg heitti
sarjan 55,27, 53,32 ja 56,70.
. Nyt täytyy tutkia
saanko varmuuden siitä, että pystyn jatkamaan uraa leikkauksen
jälkeen, Kirwa totesi.
Rahtusen liian kovan alkuvauhdin hidastama Jaakko Kero oli 36.
ajalla 2.27.45 ja Tuomo Lehtisen
kisa jäi kesken, kun hän pyörtyi
22 kilometrin kohdalla.
. 22 kilometrin kohdalla pyörryin ja minut vietiin sairaalan, josta pääsin vähän myöhemmin pois. Kun pääsin finaaliin, siellä oli helppo toimia, Som
huokaili.
EM-pronssin vei britti Sam Ellis. Mäkelä jäi kaipaamaan erityisesti pistesijoja,
joita joissakin lajeissa olisi parem-
Useita ruotsalaisia yleisurheilijoita, joukossaan uransa jo lopettaneita sekä Göteborgin EM-kisoissa kilpailleita, jäi kiinni lauantain
ja sunnuntain välisenä yönä lievästä huumerikoksesta Göteborgissa. 5·000
metrillä hän on myös kotimaansa Espanjan kolminkertainen mestari viime vuosilta. Tästä kilpailusta tuli motivaatiota lähteä treenaamaan. Ahnehdin liikaa juoksua, 44metrisen heiton perään kellahtanut Tarvainen sanoi.
Ensi vuodeksi jäi petrattavaa
kummallekin, ja Ingberg ehti jo
iloita siitä, että Osakan MM-kilpailujen ohjelmassa on välipäivä
naisten keihäänheiton karsintakilpailun ja finaalin välillä.
. Kohtalaisesti onnistui kymmenen, loput
epäonnistuivat. Vasta kun
varmistuu, saanko niitä ja tiedän
kuinka käy sponsoreiden suhteen,
voin tehdä ratkaisuja tulevaisuuden suhteen, Holmén kertoi.
Kirwa miettii leikkausta
Kirwan meno alkoi hyytyä kohta
puolivälin jälkeen.
. Stuttgartissa 1986 Kimmo Kuusela oli viides.
Göteborgissa mestaruus meni
Israelin Alex Averbuhille, joka otti
toisen peräkkäisen EM-kultamitalinsa tuloksella 570. Sama tilanne kertautui Ateenan 2004
olympialaisissa, kun Kolkkalan
kymmenes sija oli suomalaisten
ainoa ilonaihe lajissa. Tämän jälkeen on turvallista
lähteä rakentamaan projektia
kohti Osakaa, Pekingiä ja Berliiniä, Mäkelä viittaisi ensi vuoden
MM-kisoihin, sitä seuraaviin kesäolympialaisiin ja vuoden 2009
MM-kisoihin.
Pelkkää kiitosta valmennusjohtaja ei joukoilleen jakanut. Oksensin ensimmäisestä
juottoasemasta alkaen kaiken
pois. Matti
Mononen on tällä kaudella parantanut ennätyksensä 570:een. Neljä vuotta sitten hän juhli kultaa hypättyään 585, mutta Göteborgissa tulostasoa selittivät hankalat olot.
vunnut 570 ei ylittynyt, Mononen
siirsi kaksi yritystä 575:een. Brittikvartetti vei
mestaruuden ajalla 38,91.
Mestaruus oli erityisen makea
dopingtuomion jälkeen radoille
palanneelle Dwain Chambersille.
Hän oli brittien pikaviestijoukkueen ankkurina neljä vuotta sitten
Münchenin EM-kisoissa, kun
joukkue vei mestaruuden. Tuossa joukossa oli
myös Holmén ja silloin juostiin
2.12.00:n vauhtia.
. Joukkue oli mitalitilaston
kuudes koottuaan kuusi mitalia:
kolme mestaruutta, yhden hopean
ja kaksi pronssia
Toni Lehtinen (Valeri Popovits)
1?0.
Erotuomari: Jouni Hyytiä.
Yleisöä: 1984.
Jaro?Honka 2?5 (0?3).
19. Porokara (John Weckström) 1?4, 74. MIFK,
FC Honka . Syyttäjä Stefano Palazzi vaatii, että Regginaa rangaistaisiin lisäksi 15 pisteellä.
Viimeiset kaksi kautta putoamista vastaan Serie A:ssa taistellut
Reggina on viimeisin jupakkaan sotkettu joukkue. 2 (Ei) 1,10
61 Spotakova?Nerius 2 (Nerius) 2,50
62 Ingberg?Tarvainen 1 (Ingberg) 1,70
63 Venäjä?Muut 1 (Venäjä) 1,65
64 Ranska?Saksa 1 (Ranska) 1,00 ja 2
(Saksa) 1,00
65 Som?Milkevic 1 (Som) 1,75
66 Lacasse?Longo 1 (Lacasse) 1,25
67 Kolchanova?Udmurtova 1 (Kolchanova) 1,75
68 Gomez?Klüft 1 (Gomez) 1,35
69 Chizhenk?Sobo 1 (Chizhenko) 1,70
70 Tomashova?Lishchinska 1 (Tomashova) 1,25
71 Higuero?Zoubaa 1 (Higuero) 1,25
72 Cragg?Farah 2 (Farah) 1,90
73 Crystal P?Leeds 1 (1?0) 2,05
74 Ljungskile?Umeå FC 1 (2?0) 1,55
75 Chelsea?Liverpool 2 (1?2) 3,05
76 Basel?Thun 1 (4?1) 1,40
77 Grasshoppers?Luzern 1 (2?0) 1,35
78 Young Boys?Sion 1 (2?1) 1,85
79 Sotkamo?Pattijoki 1 (2?1) 1,35
80 Kitee?Kuopio 1 (2?1) 1,50
81 Nurmo?Hyvinkää 1 (2?0) 1,25
82 Oulu?Koskenkorva 2 (1?2) 2,00
83 FC Espoo?EIF 2 (1?4) 4,55
84 Gefle?IFK Göteborg 1 (1?0) 3,40
85 Halmstad?Öster 1 (1?0) 1,65
86 Malmö FF?Elfsborg X (1?1) 3,10
87 Brommapojka?Mjällby 1 (4?1) 1,55
88 Qviding?Jönköpings 2 (2?3) 2,45
89 Örebro ?GIF Sundsvall X (0?0) 3,50
90 Hannover?Werder Bre 2 (2?4) 1,80
91 VfL Wolfsburg?Hertha BSC X (0?0)
3,05
92 MyPa?FC Lahti 1 (1?0) 1,70
93 FC Haka?IFK Marieha 1 (1?0) 1,60
94 FF Jaro?FC Honka 2 (2?5) 1,95
95 TPS?Tampere Utd 2 (0?1) 2,10
96 VPS?FC KooTeePee 1 (2?1) 1,95
97 MyPa?FC Lahti, maalit 1 (alle 2,5
maalia) 1,65
98 FC Haka?IFK Mariehamn, maalit
1 (alle 2,5 maalia) 1,60
99 FF Jaro?FC Honka, maalit 2 (yli
2,5 maalia) 1,80
100 TPS?Tampere Utd, maalit 1 (alle
2,5 maalia) 1,65
101 VPS?FC KooTeePee, maalit 2 (yli
2,5 maalia) 1,85
103 Atlantis FC?JIPPO 1 (1?0) 1,70
104 TP?47-AC Oulu 2 (2?3) 2,60
105 FC Hämeenlin?RoPS X (2?2) 3,35
TULOSVETO
3 Petojussit?Siilinjärvi, N 23?1
Lopullinen kerroin: 368,18
4 Rauma?Jyväskylä, N 6?8
Lopullinen kerroin: 109,18
5 Chelsea?Liverpool 1?2
Lopullinen kerroin: 15,88
6 Pori?Lapua, N2?6
Lopullinen kerroin: 174,78
7 Lappeenranta?Tyrnävä, N 14?6
Lopullinen kerroin: 124,28
8 MyPa?FC Lahti 1?0
Lopullinen kerroin: 6,39
9 FC Haka?IFK Mariehamn 1?0
Lopullinen kerroin: 6,26
10 FF Jaro?FC Honka 2?5
Lopullinen kerroin: 100,63
11 TPS?Tampere Utd 0?1
Lopullinen kerroin: 7,19
12 VPS?FC KooTeePee 2?1
Lopullinen kerroin: 8,49
1 KuPS?HJK 0?2
Lopullinen kerroin: 7,14
MONIVETO
Moniveto 3
1 Sotkamo?Pattijoki 4?2
2 Kitee?Kuopio 6?10
Tulosyhdistelmä: 4?2, 6?10
1
PUOLIAIKA 0-0
Ottelun ratkaisu syntyi, kun vieraiden brassivahvistus Marcelo da
Silva kaatoi Jan Lomskin rangaistusalueella ja tuomari osoitti pilkkua. Hän pääsee
nyt mittaamaan tasoaan kovassa seurassa, MyPan päävalmentaja
Ilkka Mäkelä sanoo.
SSS?STT
JALKAPALLO
Liiga:
MyPa?FC Lahti 1?0 (1?0).
31. kilpailu: Miesten seiväs
2. Jukka Suikki
0?3.
FC Espoo?EIF 1?4 (1?1)
11. SoVo, TKT . Slovenia
0
0
1
1
29. Ruotsi
3
1
2
6
7. Se tietysti riippuu
TPV
KaaPo
SalPa
PoPa
FC Espoo
VG-62
P-Iirot
GrIFK
EIF
Masku
SoVo
PIF
TKT
PS-44
16
16
17
16
17
16
16
17
17
16
16
16
16
16
11
11
10
8
9
9
7
6
5
4
3
2
3
1
5
1
4
6
3
0
2
3
3
4
5
7
4
3
0
4
3
2
5
7
7
8
9
8
8
7
9
12
29?5
43?27
32?16
35?14
35?25
23?19
21?16
22?27
36?33
14?24
16?35
14?26
13?25
10?51
38
34
34
30
30
27
23
21
18
16
14
13
13
6
Seuraavat ottelut: 18.8. FC Haka, TamU . Todella tasapainoinen esitys
meiltä. Ari Qvist 1?0, 60. Ukraina
0
1
2
3
22. Jakobsson 1?4.
Kakkosta
parhaimmillaan
Marko Mattila
SÄHKEET
PoPan valmennusryhmään liittynyt Jukka Ristimäki ei saanut
miellyttävää alkua työlleen.
Reisivammasta kärsinyt Antti Sumiala joutui edelleen katsomaan
ottelua katsomosta, eikä tuore argentiinalaisvahvistus Miguel Reno vielä debytoinut joukkueessa.
Kotijoukkueen päävalmentaja
Tommi Pikkarainen ylisti ottelun
tasoa.
. Tomas Nygård (Markus Paija)
1?0, 62. Mika Nurmela (Antti Pohja) 0?2.
Erotuomari: Mika Salo.
Yleisöä: 3102.
Haka?IFK Mariehamn 1?0 (1?0)
16. Kutsu testiin tuli hyvien europeliesitysten myötä. Qvist 3?0, 90. Tanska
0
0
1
1
29. Latvia
1
0
0
1
17. KooTeePee ?
MyPa, 20.8. Jos tällä tasolla pystytään pelaamaan sarja loppuun, ollaan aika korkealla. Italia
2
0
1
3
10. Masku ?
FC Espoo, PoPa . Vastustajalla on kuitenkin
eniten A-maajoukkuepelejä pelanneita miehiä Suomessa, sanoi Pikkarainen.
. Porokara (Sampo Koskinen) 1?5, 83. Qvist 2?0,
70. EIF . Viro
0
1
1
2
23. Israel
1
0
0
1
17. kilpailu: Naisten 4x100 m
3. P-Iirot.
Italian jalkapallon sopupeliskandaaliin sotkeutunut Reggina pitäisi
syyttäjän mukaan pudottaa maan pääsarjasta sarjaporrasta alemmaksi Serie B:hen yritetyn ottelun järjestämisen vuoksi. KaaPo, PS-44 . Sarparanta 3?0, 89.
Jesse Bergbom 4?0.
SalPa?PoPa 1?0 (0?0)
52. Tällä kaudella jo viisi maalia
tehnyt Herne asettui pallon taakse ja sijoitti pallon vasemmalle ohi
maalivahti Lauri Pirhosen.
Maalin jälkeen SalPa hallitsi peliä kymmenisen minuuttia, mutta
vapauttavaa lisäosumaa ei tullut,
vaikka Björnillä oli jo toinen paikka ottelussa.
Hyvässä vireessä olleen Toni
Kuisman tilalle vaihdosta tullut
Markko Kudu oli ratkaista ottelun lopullisesti kymmenen minuuttia ennen ottelun loppua,
mutta niin Kudun kuin toisen
vaihtopelaajan Antti Muuriaisniemenkin yrityksen jäivät palkitsematta.
Kohtuullisesti paikalla ollutta
salolaisyleisöä piinattiin vielä yli
kolmella lisäminuutilla, mutta lopulta helpottava vihellys kuului ja
SalPa pääsi juhlimaan komeaa
voittoa.
Syyttäjä vaatii Regginan
pudottamista Serie B:hen
0
1?0 Juha Herne
52. Se yllätti Pikkaraisen.
. TPV . VG-62, 19.8. Norja
1
1
0
2
17. 13
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Maanantaina 14. Farid Ghazi (Veli Lampi) 0?1,
49. Juha Herne rp.1?0.
P-Iirot?PS-44 5?0 (1?0)
37. Puola
0
3
4
7
21. Porokara 0?3, 48. Belgia
3
0
0
3
8. VPS,
FC Inter . AC Milan, Lazio
ja Fiorentina saivat jatkaa pääsarjassa, mutta joukkueet starttaavat kauteen miinuspisteistä.
SSS?STT
Kansikas testiin Englantiin
Jalkapalloliigan Myllykosken Pallon laitapuolustaja Tuomas
Kansikas matkasi sunnuntaina Englannin mestaruussarjan Southamptonin testiin. Toisella puoliajalla Nieminen laskeutui omalle paikalleen puolustukseen, mutta pitkät pallot jatkuivat. Jani Nyblom 0?2, 63. kilpailu: Naisten keihään voittaja
2. Aiemmin Juventus pudotettiin Serie B:hen otteluiden järjestämisten takia ja joukkue aloittaa kauden 17 pistettä pakkasen puolelta. Joonas Ikäläinen (Jyri Hietaharju) 2?1.
Erotuomari: Petteri Kari.
Yleisöä: 2486.
FC Honka 16
TamU
15
HJK
16
FC Haka 15
TPS
16
MIFK
16
MyPa
14
VPS
16
FC Lahti 16
KooTeePee 15
FF Jaro 15
FC Inter 13
KuPS
15
10
10
9
9
7
6
5
5
5
5
3
3
2
2
2
3
3
3
4
4
4
3
2
4
3
3
4
3
4
3
6
6
5
7
8
8
8
7
10
38?21
22?12
28?11
21?10
25?20
19?16
13?12
18?22
12?20
15?30
18?24
9?22
9?27
Seuraavat ottelut: 19.8. Qvist 4?0, 90. Ensimmäinen puoliaika oli todella hyvää, tästä ei Kakkosen jalkapallo enää parane, hehkutti
kahdeksan vuotta sarjatasolla
valmentanut Pikkarainen.
PoPa pelasi avausjaksolla paljon
pystyyn Niemiselle. kilpailu: Miesten 5000 m
3. 0?1, 22.
Roni Porokara (Vuorinen) 0?2, 37. Serbia
0
1
0
1
23. 8.
Ensimmäiset vaakabingot:
4, 30, 64, 48, 44, 13, 22, 29, 8
Vaakabingot:
4, 30, 64, 48, 44, 13, 22, 29, 8, 27, 14,
20, 67, 58, 10, 42, 36, 74, 63, 73, 2, 32, 11,
69, 70, 9, 49, 3, 53, 59, 38
Voitonjako:
Ensimmäiset vaakabingot ei yhtään
kappaletta, vaakabingot 31 kpl voittoosuus 5,70 e.
KENO
Voittonumerot: 7, 15, 16, 19, 22, 23, 24,
27, 28, 33, 34, 43, 49, 50, 51, 55, 56, 61,
62, 68
32
29
28
26
26
25
24
18
18
17
16
13
11
6
Seuraavat ottelut: 17.8. Hermanni Vuorinen rp. Jakobsson 1?3,
73. elokuuta 2006
?
13
URHEILU
Herne onnistui pilkulta
SalPa
SalPalle tärkeä kotivoitto PoPasta
PoPa
SSS?Risto-Matti Kärki
Suurimpana ennakkosuosikkina
jalkapallon Kakkoseen lähtenyt
Porin Palloilijat joutui eilen poistumaan Salosta tappio niskassaan.
Salon Palloilijat vei kierroksen
kärkiottelun Juha Herneen rangaistuspotkusta syntyneen maalin turvin 1?0.
Ottelu oli erittäin kovatasoinen
ja olisi helposti voinut luulla, että
vastakkain olivat sarjatasoa ylempänä pelanneet joukkueet. Romania
0
0
2
2
29. SalPa
piti ottelussa hyvin kurissa enti-
sillä maajoukkuemiehillä varustetut vierailijat ja pääsi todellisiin
maalitilanteisiin huomattavasti
vastustajia useammin.
Ensimmäisen puoliajan paras
paikka oli puolustaja Jukka Björnillä, joka pääsi vetämään sydämensä kyllyydestä. Ranska
4
1
3
8
5. Kansikkaan, 25, testin on määrä kestää alkavan viikon torstaihin saakka.
. rp.
SEURAAVA OTTELU:
La 19.8.
GrIFK - SalPa
SSS
paljon TPV:stä miten korkealla,
mutta jos me pelataamme hyvin
ja he vielä paremmin, ovat he sen
ansainneet, totesi Pikkarainen.
SalPa nousi voiton myötä tasoihin
KaaPon kanssa, jolla on kuitenkin
yksi ottelu vähemmän pelattuna.
TPV jatkaa kärjessä neljän pisteen
erolla KaaPoon ja SalPaan.
SalPan osalta kausi jatkuu ensi
lauantaina Kauniaisissa Grankulla IFK:ta vastaan.
Kakkonen:
B-lohko:
VG-62?GrIFK 4?0 (2?0)
41. Kreikka
1
2
0
3
14. kilpailu: Miesten 800 m
Voittoyhdistelmä: 4 Averbukh A?4 Venäjä?5 Som B
Lopullinen kerroin: 42,59
Poissa:
1.kilpailusta: 2.kilpailusta: 3.kilpailusta: Päivän Pari 1
Yleisurheilun EM, Göteborg, SWE
1. Iiro Sarparanta 1?0, 45. Irlanti
0
1
0
1
23. Fredrik
Jakobsson 1?2, 71. kilpailu: Miesten 4x400 m
Voittoyhdistelmä: 4 Tomashova T?11
España J?5 Ranska
Lopullinen kerroin: 195,46
Poissa:
1.kilpailusta: 2.kilpailusta: 3.kilpailusta: Päivän Trio 3
Yleisurheilun EM, Göteborg, SWE
1. Jani
Andreasen 5?0.
PIF?TPV 0?3 (0?1)
24. FC Lahti . Espanja
3
3
5
11
6. FF Jaro, 21.8. Unkari
0
1
0
1
23. Britannia
1
5
5
11
11. Ville Lehtinen (Sakari Saarinen)
0?1.
Erotuomari: Jouni Hietala.
Yleisöä: 3515.
VPS?KooTeePee 2?1 (0?0)
48. Teemu Turunen 1?1, 90. kilpailu: Naisten keihään voittotulos
Voittoyhdistelmä: 2 Nerius S?5
(65,75?65,99)
Lopullinen kerroin: 34,83
Poissa:
1.kilpailusta: Superkaksari 3
Yleisurheilun EM, Göteborg, SWE
Naisten keihäs
Voittoyhdistelmä: 2 Nerius S?1 Spotakova B
Lopullinen kerroin: 6,14
Poissa: Voittajaveto 2
Yleisurheilun EM, Göteborg, SWE
Miesten maraton
Voittaja: 5 Baldini S
Lopullinen kerroin: 3,71
Poissa: 7
Voittajaveto 3
Yleisurheilun EM, Göteborg, SWE
Naisten keihään voittotulos
Voittaja: 5 (65,75?65,99)
Lopullinen kerroin: 12,03
32
32
30
30
24
22
19
19
18
17
13
12
9
www.motonet.fi. Venäjä
12 12 10
34
2. Mikko Paatelainen
(Emet) 2?5.
Erotuomari: Tony Asumaa.
Yleisöä: 2253.
TPS?Tampere U 0?1 (0?0)
56. Hämeenl.,
RoPS . Hannu Suomalainen 1?1, 58. Turkki
0
0
1
1
STT/REUTERS
Israel 7.01.36, 7) Suomi 7.02.00, 8) Ruotsi 7.13.26, 9) Norja 7.18.38.
4x100 m: 1) Britannia 38,91 (Dwain
Chambers, Darren Campbell, Marlon
Devonish, Mark Lewis-Francis), 2) Puola 39,05 ((Przemyslaw Rogowski, Lukasz
Chyla, Marcin Jedrusinski, Dariusz
Kuc), 3) Ranska 39,07 (Oudere Kankarafou, Ronald Pognon, Fabrice Calligny,
David Alerte), 4) Venäjä 39,29, 5) Saksa
39,38 , 6) Italia 39,42, 7) Ukraina 39,54,
8) Hollanti 39,64.
4x400 m: 1) Ranska 3.01,10 (Leslie
Djhone, Idrissa M?Barke, Naman Keita,
Marc Raquil), 2) Britannia 3.01,63 (Robert Tobin, Rhys Williams, Graham Hedman, Tim Benjamin), 3) Puola 3.01,73
(Daniel Dabrowski, Piotr Kedzia, Piotr
Rysiukiewicz, Marcin Marciniszyn, Rafal Wieruszewski), 4) Saksa 3.02,83, 5)
Ukraina 3.04,33, 6) Romania 3.04,53, 7)
Venäjä 3.04,73, 8) Espanja 3.04,98, 9) Irlanti 3.05,57.
Seiväs: 1) Alex Averbuh Israel 570, 2)
Tim Lobinger Saksa ja Romain Mesnil
Ranska 565, 4) Matti Mononen Suomi
565, 5) Przemyslaw Czerwinski Puola
565, 6) Oleksandr Kortshmid Ukraina
560, 7) Giuseppe Gibilisco Italia 550, 8)
Laurens Looije Hollanti 550, 8) Maksim
Mazurik Ukraina 550, 10) Vincent Favretto Ranska, Gustaf Hultgren Ruotsi ja
Sergei Kutsherjanu Venäjä 550,
Ei tulosta: Lars Börgeling Saksa, Spas
Bukhalov Bulgaria, Alhaiji Jeng Ruotsi.
Naiset:
1 500 m: 1) Tatjana Tomashova Venäjä
3.56,91 (EM-kisaennätys), 2) Julia
Tshiizhenko Venäjä 3.57,61, 3) Daniela
Jordanova Bulgaria 3.59,37, 4) Jelena
Soboleva Venäjä 4.00,36, 5) Lidia Chojecka Puola 4.01,43, 6) Corina Dumbravean Romania 4.02,24, 7) Natalia Tobias
Ukraina 4.02,71, 8) Irina Lishtshinska
Ukraina 4.04,98, 9) Hind Dehiba Ranska 4.05,46, 10) Tatjana Holovtshenko
Ukraina 4.05,53,
4x100 m: 1) Venäjä 42,71 (Julia
Gushtshina, Natalia Rusakova, Irina
Habarova, Jekaterina Grigorjeva), 2)
Britannia 43,51 (Anyika Onuora, Emily
Freeman, Laura Turner, Joyce Maduaka), 3) Valko-Venäjä 43,61 (Julia
Nesterenko, Natalia Safronnikova, Alena Nevmerzhitskaja, Oksana Dragun),
4) Ukraina 43,97, 5) Ruotsi 44,16.
Keskeyttivät: Saksa, Ranska ja Belgia.
4x400 m: 1) 1) Venäjä 3.25,12 (Svetlana Pospelova, Natalia Ivanova, Olga
Zaitseva, Tatjana Firova, Tatjana Veshkurova), 2) Valko-Venäjä 3.27,69 (Juliana Zhalnjaruk, Svetlana Usovitsh, Anna
Kozak, Ilona Usovitsh), 3) Puola 3.27,77
(Monika Bejnar, Grazyna Prokopek,
Ewelina Setowska, Anna Jesien), 4) Britannia 3.28,17, 5) Saksa 3.28,18, 6) Ukraina 3.30.95, 7) Ranska 3.32,38, 8) Bulgaria 3.33,75.
Pituus: 1) Ludmila Koltshanova Venäjä 693 (+1,3), 2) Naide Gomes Portugali
684, 3) Oksana Udmurtova Venäjä 669,
4) Viktoria Ribalko Ukraina 662, 5) Adina Anton 654, 6) Carolina Klüft Ruotsi
654, 7) Niurka Montalvo Espanja 650, 8)
Natalia Lebusova Venäjä 649, 9) Tünde
Vaszi Unkari 649, 10) Hrisopiyi Devetzí
Kreikka 641,
11) Malgorzata Trybanska Puola 640,
12) Jana Veldakova Slovakia 629.
Keihäs: 1) Steffi Nerius Saksa 65,82, 2)
Barbora Spotáková Tshekki 65,64, 3)
Mercedes Chilla Espanja 61,98, 4) Christina Obergföll Saksa 61,89, 5) Christina
Scherwin Tanska 61,81, 6) Rumjana Karapetrova Bulgaria 61,78, 7) Barbara
Madejczyk Puola 59,92, 8) Annika Suthe
Saksa 58,25, 9) Zahra Bani Italia 57,91,
10) Mikaela Ingberg Suomi 56,70 (55,27,
53,32, 56,70),
11) Paula Tarvainen Suomi 55,59
(54,01, 55,59, 44,47), 12) Goldie Sayers
Britannia 54,70.
PÄIVÄN PELIT
PITKÄVETO
58 Lobinger?Mesnil 1 (Lobinger) 1,00
ja 2 (Mesnil) 1,25
59 Spiegel?Mononen 2 (Mononen) 2,25
60 Saako Suomi mitalin naisten keihäästä. Pallo kuiten-
kin osui ylähirteen.
Vain muutamaa minuuttia myöhemmin kokenut Rami Nieminen
oli viedä PoPan johtoon, mutta
SalPan puolustus ehti viime hetkillä hätiin.
Toisen puoliajan alussa PoPan
Mikko Nieminen veti komeasti,
mutta vielä komeampi oli mainiosti pelanneen Veli-Heikki Maunilan torjunta.
SalPan Toni Kuisma (vas.) raatoi ottelussa vahvasti, vaikka ei maaliverkkoja tällä kertaa päässytkään venyttämään.
EM-TULOKSET
Göteborg: EM-kisat, 7. SalPa, 20.8. MP, PP-70 . Sveitsi
0
1
0
1
28. KuPS.
Ykkönen:
Hämeenl.?RoPS
TP-47?AC Oulu
Atlantis?JIPPO
Atlantis
AC Oulu
Viikingit
TP-47
JIPPO
RoPS
Klubi-04
VIFK
KPV
PP-70
PK-35
MP
Hämeenl.
Rakuunat
15
16
16
15
15
15
15
15
16
15
16
15
15
15
2?2 (0?1)
2?3 (1?1)
1?0 (0?0)
10
8
8
8
7
6
7
4
4
4
3
4
1
1
2
5
4
2
5
7
3
6
6
5
7
1
8
3
3
3
4
5
3
2
5
5
6
6
6
10
6
11
30?16
32?16
38?20
24?15
24?16
23?11
29?17
21?25
24?31
17?29
15?27
15?35
11?23
11?33
VAKIO
Vakio 2
Oikea rivi: 121 221 12X 111
Voitonjako:
12 oikein 333 kpl voitto-osuus 233,10
e, 11 oikein 4,30 e, 10 oikein voitto?osuudetta.
MITALIPELI
Kulta: 4, 1, 3, 5, 2
Hopea: 5, 3, 2, 4, 1
Pronssi: 4, 5, 2, 3, 1
UMPIKELASARJAT
54-4040
D.A.M tai Fish Logic
sisältää siiman
Kotimainen
KATISKA
koottava
1-nieluinen
38-5469
12
00
Rapala
KALAHAAVI
10
00
kokoontaitettava
vaa'alla
25
00
DePaul Silver King
HYRRÄKELA
29
54-2722
10
6
54-1157
4
54-1944
Jakki
HAUKIVAAPUT
54-2581-2
10
54-3662
90
RETKEILYSETTI
00
Linkkuveitsi lusikalla
ja haarukalla,
monitoimityökalu,
kompassi,
taskulamppu ja
laukku
3 kpl
Onkiapuri
ONKILAITE
2 onkilaitetta ja
siiman
sotkeentumisen
estävää koteloa
54-1580
90
FILEERAUSVEITSI
00
4 kpl
muovia
leveys 35 cm,
syvyys 17 cm,
korkeus 15 cm
00
Saurus/ Allround
VAAPUT
54-1031
Flambeau
KALAPAKKI
vetoon ja heittelyyn
3 RST kuulalaakeria
alumiinipuola
54-1918
2 10
90
00
VEIKKAUSBINGO
Lauantai 12. kilpailu: Naisten 1500 m
2. Benjamin Westö 0?1, 26. Bulgaria
1
1
1
3
15. Eetu Muinonen (Eero Peltonen)
1?0.
Erotuomari: Ville Järvenpää.
Yleisöä: 1812.
KuPS?HJK 0?2 (0?1)
18. Rakuunat ?
JIPPO, VIFK . Liettua
1
0
0
1
20. Valkovenäjä 4
3
2
9
4. ja viimeinen kilpailupäivä:
Loppukilpailut:
Miehet:
800 m: 1) Bram Som Hollanti 1.46,56, 2)
David Fiegen Luxemburg 1.46,59, 3) Sam
Ellis Britannia 1.46,64, 4) Dmitrijs Milkevics Latvia 1.46,70, 5) Miguel Quesada Espanja 1.46,91, 6) Florent Lacasse Ranska
1.46,95, 7) Andrea Longo Italia 1.47,11, 8)
Michael Rimmer Britannia 1.47,66.
5 000 m: 1) Jesus Espana Espanja
13.44,70, 2) Mohammed Farah Britannia
13.44,79, 3) Juan Carlos Higuero Espanja
13.46,48, 4) Halil Akkas Turkki 13.46,53,
5) Khalid Zoubaa Ranska 13.55,09, 6)
Henrik Skoog Ruotsi 13.56,34, 7) Pablo
Villalobos Espanja 13.58,25, 8) Gert-Jan
Liefers Hollanti 13.58,70, 9) Eduard Bordukov Venäjä 14.00,30, 10) Tom Compernolle Belgia 14.03,37,
Keskeyttivät: Alistair Cragg Irlanti ja
Marius Bakken Norja.
Maraton: 1) Stefano Baldini Italia
2.11.32, 2) Viktor Röthlin Sveitsi 2.11.50,
3) Julio Rey Espanja 2.12.37, 4) Luc
Krotwaar Hollanti 2.12.44, 5) Francesco
Ingargiola Italia 2.13.04, 6) Dmitri Semjonov Venäjä 2.13.09, 7) Janne Holmen
Suomi 2.13.10, 8) Alberto Chaica Portugali 2.13.14, 9) Kamiel Maase Hollanti
2.13.46, 10) Luis Jesus Portugali
2.14.15...28) Francis Kirwa Suomi
2.21.05, 36) Jaakko Kero 2.27.45.
Tuomo Lehtinen keskeytti.
Joukkuekilpailu: 1) Italia 6.39.21, 2)
Portugali 6.43.32, 3) Hollanti 6.43.41, 4)
Venäjä 6.45.18, 5) Britannia 6.54.08, 6)
EM-mitalitaulukko
Kulta Pronssi
Hopea Yhteensä
1. TP-47.
Lopullinen kerroin: 67 835,27
VOITTAJAVETO
Supertripla 4
Saksan MM-ralli
Voittoyhdistelmä: 1 Loeb S?2 Sordo
D?3 Grönholm M
Lopullinen kerroin: 24,14
Poissa: Päivän Trio 1
Yleisurheilun EM, Göteborg, SWE
1. Saksa
4
4
2
10
3. Ville Väisänen (Jonas
Emet) 1?3, 56. Suomi
1
2
0
3
12. Portugali
2
1
1
4
9. min. Mohamed Koroma 0?1, 53. Teppo
Osola 2?0, 66. TPS . PIF,
GrIFK . Luxemburg 0
1
0
1
23. Hollanti
1
1
0
2
15. Tshekki
1
2
1
4
12
Hän on kolmen kierroksen jälkeisellä yhteistuloksellaan
220 (73+76+71) jaetulla 49. Rauma, Lapua . elokuuta 2006
14
?
URHEILU
Loebin nousu ennätystilastoissa jatkuu
Saksan rallista
maailmanmestarin 26:s
osakilpailuvoitto
vänäkin, nilkka suorana puskettiin ja painostettiin Marcusta,
Gardemeister kertoi.
Tällä hetkellä näyttää siltä, että
Gardemeister ei aja enää tällä
kaudella MM-ralleissa. Berruton mukaan
sieltä joukkue lähtee hakemaan
vähintäänkin yhtä otteluvoittoa.
Minea
Blomqvist
paransi
selvästi
Seat-kuljettaja Ari Laivola tarttui tiukasti kiinni rata-autoilun SMsarjan Super 2000 -luokan mestaruuteen Vetelin Kemorassa sunnuntaina. Ajo sujui ihan hyvin päätöspäi-
Grönholmin tallitoveri Mikko
Hirvonen näytti ajavan kohti viidettä sijaa, mutta putosi lopputuloksissa lopulta yhdeksänneksi.
Hirvosen auton akku petti ja kannonkoskelaisen matka tyssäsi ennen rallin viimeistä tarkastuspistettä.
. Auto on hyvä kuivalla säällä, mutta emme ole testanneet sitä märällä asvaltilla, ja siksi meno
oli hankalaa ja menetin luottamukseni autoon, Grönholm selvitti.
Ilman tehdastallipaikkaa täksi
kaudeksi jäänyt Gardemeister
ajoi Saksassa vasta kolmannen
MM-rallinsa kuluvalla kaudella.
Monte Carlossa Gardemeister oli
kolmas ja Kreikassa sekä Saksassa neljäs.
. Nyt oli vähän eri sävel kuin lauantaina Hämeenlinnassa. Kitee, 17.8.
Pattijoki . Tähän vaikutti myös se, että Marika Andersson, Saara
Loikkanen ja Suvi Tuomaala olivat poissa Suomen
joukkueesta.
. Olen samalla niin tyytyväinen
ja niin surullinen. Ijäs säilytti kärkipaikkansa Kalevan Kierroksen yhteispisteissä pistein 4914, 57. Tämän sarjan pronssimitalit menivät Salon Viestin kolmikolle Julia Aaltonen - Tiia Vuorinen - Emine Yazici.
Myös vanhemmissa junioreissa Viesti pääsi mitalikantaan kiinni.
Tytöt U18-sarjan kokonaiskilpailussa Johanna ja Marjaana Linden saivat pronssia.
SSS
Hakala ja Kankaanpää
seitsemänneksi EM-kisoissa
Venäjän jääkiekkoilun suurin tulevaisuuden lupaus Jevgeni Malkin on jättänyt seuransa Metallurg Magnitogorskin. Sotkamo ?
Nurmo, Pattijoki . Juuri vuoden sopimuksen tähtensä kanssa
tehneen Metallurgin leirissä ollaan tyrmistyneitä tapauksesta.
. Olli
Kunnari sai kasaan 13 ja Tuomas
Sammelvuo 16 pistettä.
Brasilian ykkönen oli Giba, joka
teki 19 pistettä. Jos en lauantaina ollut mies
paikallaan, niin tänään kyllä tuntui kulkevan. Silloin vielä pärjättiin, mutta nyt tultiin
alas, Suomen päävalmentaja Antti Paananen myönsi.
Suomen libero Leena Havunen ja keskipelaajat Sa-
ri Seppänen ja Kaisa Jokinen kestivät ranskalaisten
vauhdissa, mutta laitapelaajat olivat aika jäässä. Sen suhteen tänään oli kiva
pelata, Hakkarainen sanoi.
Hakkarainen aloitti päätöskierroksensa mukavissa merkeissä, sillä ensimmäinen päivän
kahdesta birdiestä syntyi jo kolmannella väylällä. Onnittelen Suomen joukkuetta
hienosta ottelusta. Viimeisellä viheriöllä Sörenstam onnistui kuitenkin birdie-putissaan ja vei voiton lyönnin
erolla. väylän eaglellaan. Kullas, 14, päristeli 80-kuutioisten MM-kisassa neljänneksi.
Ensimmäisessä erässä neljänneksi ajanut ja toisessa erässä kuudentena ruutulipulle ehtinyt Kullas jäi kokonaiskilpailussa vain
yhden pisteen MM-pronssista.
80-kuutioisissa maailmanmestaruuden otti Italian Alessandro
Lupino, joka voitti molemmat erät. Riikka Tiilikainen ja Sini Häkkinen ovat vielä B-tyttöikäisiä. Maalissa Grönholmin ja Gardemeisterin ero oli 14,6
sekuntia. Peli oli erinomainen
koko joukkueelta, etenkin puolustuksessa. sijan
yhteistuloksella
289
(70+72+74+73), joka on kolme
lyöntiä alle kentän par-tuloksen.
Hakkarainen oli tyytyväinen
päätöskierroksen suoritukseensa.
. Kärjestä Grönholm jäi
kaksi minuuttia ja 19,2 sekuntia.
Grönholmille oikukkaassa sadesäässä ajettu ralli oli tuskainen.
Lauantaina inkoolainen totesi jopa ajavansa huonointa rallia koko
urallaan.
. tilalla.
. Mieltä lämmitti erityisesti se, että onnistuin pitkästä
aikaa pelaamaan bogi-vapaan
kierroksen.
Kilpailun kärkipaikalla jatkaa
yhdysvaltalainen Angela Stanford.
PESÄPALLO
Miesten Superpesis, jatkosarja:
Nurmo?Hyvinkää
Naisten Superpesis, ylempi
loppusarja:
Lappeenranta?Tyrnävä
Pori?Lapua
Rauma?Jyväskylä
Petojussit?Siilinjärvi
Jyväskylä
3
Lappeenranta3
Petojussit
2
Pori
3
Lapua
3
Tyrnävä
2
Rauma
3
Siilinjärvi
3
1
2
1
0
1
1
0
0
2
0
1
1
1
0
0
0
0
1
0
0
0
0
1
0
2?0
(7?2, 7?4)
0?2
(0?2, 2?4)
0?1
(3?5, 3?3)
2?0
(13?0, 10?1)
0
0
0
2
1
1
2
3
29?9
32?16
30?9
9?26
23?21
19?19
24?29
9?46
13
10
7
7
6
3
2
0
Seuraavat ottelut: 14.8. Laivola nappasi sunnuntain kilpailulähdöistä voiton ja kakkostilan ja johtaa sarjaa ennen kauden viimeistä kilpailua 35 pisteen turvin. Akkuhuolia alkoi tulla jo erikoiskokeiden aikana, kun laturi
alkoi vihoitella, Hirvonen kertoi.
. Viralliseksi katsojalu-
vuksi ilmoitettiin molemmissa otteluissa 18 762, mutta arvioiden
mukaan sunnuntain toista ottelua
seurasi yli 21 000 silmäparia.
Hietanen palasi
vahvalle tasolleen
Suomi puolusti sunnuntaina todella vahvasti libero Tapio Kangasniemen johdolla. Jyväskylä . Jouduimme tekemään tänään kovan työn voittaaksemme. Junioreiden
MM-sarjan pisteitä Saksasta jahdannut Renault-kuljettaja Kalle
Pinomäki keskeytti moottoririkon
takia.
MM-sarjan seuraava osakilpailu, Suomen MM-ralli ajetaan Keski-Suomen soraränneissä ensi viikonloppuna. Suomalaiset osoittivat tänään vahvaa tahtoa voittaa
ottelu.
Giba pommitti
Ricardon passeista
Mikko Esko pyöritti laitapeliä
vahvasti, mutta keskeltä ei sunnuntaina tehoja löytynyt. Oulu,
Kuopio . Pori.
2?0
(4?2, 6?4)
Oulu?Koskenkorva
1?2
(5?6, 4?0, 0?1)
Kitee?Kuopio
2?1
(2?7, 4?3, 0?0, 2?1)
Sotkamo?Pattijoki
2?1
(1?2, 3?0, 0?0, 4?3)
Sotkamo
Pattijoki
Kitee
Nurmo
Kuopio
Koskenkorva
Oulu
Hyvinkää
1
1
1
1
1
1
1
1
0
0
0
1
0
0
0
0
1
0
1
0
0
1
0
0
0
1
0
0
1
0
1
0
0
0
0
0
0
0
0
1
4?2
2?4
6?10
10?6
10?6
7?9
9?7
6?10
8
6
5
4
3
2
1
1
Seuraavat ottelut: 15.8. Lähteenmäki on sarjassa kolmantena, 38 pistettä Laivolaa
perässä. Täytyy olla tyytyväinen näihin
kolmeen ralliin. Meidän nuorilta pelaajiltamme ei voi vielä kauheasti odottaa. Vaikka voittoakin päästiin
hakemaan, ei erävoittokaan jäänyt mieheltä vailla arvostusta.
. Pari virhettä erän lopussa käänsivät kuitenkin juhlat brasilialaisten kenttäpuoliskolle valtaisan yleisöjoukon riemuksi.
Ottelu oli loppuunmyyty, kuten
lauantaina. Loeb, 32, on saalistanut urallaan 26 osakilpailuvoittoa, yhtä monta kuin espanjalainen Carlos Sainz.
Loeb on ollut vuodesta 2002 lähtien ajetussa Saksan MM-rallissa
voittamaton. Pöltenissä. Siilinjärvi, Tyrnävä . Yksityistallin Citroenin rattia Saksassa vääntänyt
Gardemeister ahdisteli Grönholmia loppuun asti, mutta kiri ei aivan riittänyt. Oulu, Koskenkorva . Kotikentällään
Ateenan olympiavoittajat ovat hävinneet kolmeen vuoteen maailmanliigassa vain kuusi erää, joista kaksi tänä viikonloppuna Suomelle.
Sunnuntaisessa kamppailussa
Suomi omasi neljännessä erässä
hyvät mahdollisuudet toiseen erävoittoon ja samalla ottelun viemiseksi viidenteen erään. Koskenkorva, Hyvinkää ?
Sotkamo.. Ihan ok peliä, mutta muutama
reiän reunalla kurkkimassa käynyt putti jäi harmittamaan, Hakkarainen totesi.
Lauantain kierroksen huonovointisuudesta ei sunnuntaina ollut tietoakaan.
. Har-
mittaa kuitenkin, koska odotin
haastavani Loebin voittokamppailussa. Malkin, 20,
häipyi Metallurgin Suomen harjoitusleirin aikana lauantaina.
Venäjän uutistoimiston Itar-Tassin mukaan Malkin otti mukaan
tavaransa ja passinsa. Toisen sijan otti Juha
Lehtonen.
Kolmanneksi jäi viiden sekunnin erolla Lehtoseen yhteiskilpailun
kärjessä oleva Aki Ijäs. Hyvinkää, Kuopio
. Hän on nyt juhlinut
Saksan asvalttirallin ykköstilaa
viisi kertaa peräkkäin.
Sunnuntaisen voittonsa myötä
hallitseva maailmanmestari Loeb
vankisti asemaansa kuluvan kauden MM-sarjan kärjessä. Olemme shokissa. Tämä oli alusta asti hankala
viikonloppu ja en voi uskoa, että
tässä kävi vielä näin, viidentenä
MM-pisteissä majaileva Hirvonen
manasi.
Viimeisen MM-rallinsa tällä
kaudella Fordin niin sanotun kakkostallin WRC-ajokilla kaasutellut Jari-Matti Latvala oli lopputuloksissa vasta 34:s. Katson pelin
kuitenkin meidän voitoksemme.
Suomalaisten on syytä olla ylpeitä
lentopallomaajoukkueestaan.
Berruto keräsi paikalliselta lehdistöltä pisteitä puhuessaan isänpäivästä, jota Brasiliassa sunnuntaina vietettiin.
. Vastassa oli vain pirun
kova porukka, Hietanen analysoi.
Suomen italialainen päävalmentaja Mauro Berruto oli erittäin
Ranska kuritti Suomen naisia Loimaalla
SSS?STT
Ranska otti selvän 3?0 (25?21, 25?13, 25?13) -voiton Suomen naisten lentopallomaajoukkueesta Loimaalla pelatussa maaottelussa.
Ranska pommitti Suomea pahoilla aloituksilla ja
vierasjoukkueen torjunta piti laidat kiinni.
. Toiseksi polki salolainen Raimo Nikander ajalla 1.42,55.
SSS
Jevgeni Malkin katosi
joukkueeltaan Suomessa
Hakkarainen golfasi 19:nneksi Tukholmassa
SSS?STT
Ijäs jatkaa Kalevan
Kierroksen kärjessä
Anssi Hakala ja Toni Kankaanpää sijoittuivat seitsemänneksi
beach volleyn alle 23-vuotiaiden EM-kisoissa Itävallan St. Nurmo, Kitee . Samalla
ranskalainen Citroen-kuljettaja
nousi jakamaan ykkössijaa kaikkien aikojen MM-osakilpailuvoittojen tilastossa. Peli ja lyöminen tuntuu kyllä
ihan hyvältä, mutta tuloksen tekeminen on tällä hetkellä jostain
syystä vaikeaa, Wikström jatkoi.
Sörenstam voittoon
viimeisellä viheriöllä
Riikka Hakkarainen oli tyytyväinen päätöskierroksen suoritukseensa.
Kalevan Kierroksen pyöräilyn 119 kilometrin aika-ajon polki
vauhdikkaimmin Juha Prittinen Hämeenlinnasta ajalla 3.08,28
kauniissa ja lähes tuulettomassa säässä. Olen iloinen siitä, että neljäs pelimme Brasiliaa
vastaan oli parhaamme. Suomessa ranskalaistähti Loeb ei ole vielä yltänyt
voittoon.
Toni Flink
Suomen lentopallomaajoukkue
parantaa edelleen otteitaan maailmanliigassa ottelu ottelulta.
Sunnuntaina paikallisten arvioiden mukaan yli 21 000 katsojan
edessä Ginasio Nilson Nelson-hallissa Brasiliassa Suomi haastoi jo
maailman ykkösmaan Brasilian
täydellä rintamalla.
Saaliiksi jäi kuitenkin lauantaina tapaan erävoitto brasilialaisten pelatessa erien loput vahvimmalla mahdollisella tavalla. Hakkuri- ja yleispelaajaosastolla pitää tehdä jatkossa paljon töitä, totesi Paananen.
Suomi ja Ranska kohtaavat kolmannen kerran tiistaina Hämeenlinnassa.
tyytyväinen aamupäivän ottelun
antiin. Olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen, vaikka tietysti yhä
jäi paljon parannettavaa etenkin
par-viitosilla. Loeb johti rallia lauantain jälkeen 34,3 sekunnilla Sordoon nähden ja ero pysyi odotetusti maaliin asti lähes samana
(33,8).
Grönholm vei
suomalaisten kisan
Suomalaiskuljettajien taistelu
Hirvosen
Fordin akku petti
Lehtikuva/AFP/John MacDougall
Sebastien Loeb (vas.) kasvatti eron MM-sarjassa Marcus Grönholmiin (oik.) jo 33 pisteeseen.
kolmannesta sijasta päättyi Grönholmin hyväksi. loppuun, joten ihan hyvä mieli tästä
kisasta jäi, ensi viikolla pelatta-
vaan Walesin osakilpailuun valmistautumisensa aloittanut Hakkarainen kertoi.
Päätöskierroksille selviytynyt
toinen suomalainen, Ursula Wikström päätyi lopulta jaetulle 56.
sijalle yhteistuloksella 296 (+4).
Wikström tuskaili viimeisellä
kierroksella varsinkin puttiensa
kanssa.
. Vaikean kilpailun jälkeen palkintopallisijoitus on ihan ok. Suomen
MM-rallissakin Gardemeister
nähdään vain pr-tehtävissä.
. Hakkarainen
teki kuitenkin bogit väylillä 10 ja
14.
. Kaksikko tarjosi
runsaslukuiselle yleisölle huiman loppunäytöksen, sillä vielä
ennen kahta viimeistä väylää Sörenstam oli lyönnin Ochoaa edellä.
Meksikolainen tasoitti tilanteen
kuitenkin upealla 17. Libero Ser-
Wikström valitteli.
. Latvala ajoi
heti rallin ensimmäisellä erikoiskokeella ulos ja kärsi lauantaina
turbo-ongelmista. Brasilia otti kauden kymmenennen
voittonsa yhtä monesta ottelusta
erin 3?1 (25?23, 25?21, 23?25,
25?23).
Brasilia on nyt hävinnyt maailmanliigassa kolme erää, joista
kaksi Suomelle. Osakilpailun kakkossija kahden aikaisemman turnausvoiton lisäksi
riitti mestaruuteen ennen Someron tyttöjä. Jatko on auki
MM-rallien suhteen, katsotaan
nyt, olisihan sitä kiva jotain ajella,
Gardemeister pohti.
SSS?STT
Sebastien Loeb hallitsi Saksan
MM-rallin vaikeat olosuhteet parhaiten ja otti kauden kuudennen
osakilpailuvoittonsa. Sain lopulta kuitenkin puristettua vielä yhden ?birkun. Toisena pistetaulukossa on Renault-kuljettaja Keijo Ahonen.
Sunnuntain toisen lähdön voitti Kemoran moottoriradalla Super
2000 -luokan hallitseva mestari, Hondaa kuskaava Pasi Lähteenmäki. Sörenstamin voittotulos
271 alittaa kentän parin peräti 21
lyönnillä.
Kolmas kilpailussa oli Yhdysvaltojen ammattilaiskiertueella pelaava Norjan Suzann Pettersen
tuloksella 276 (?16).
gio puolusti jälleen upeita palloja
peliin useita kertoja.
Suomi jatkaa maailmanliigaa
ensi viikonloppuna Argentiinassa
Catamarcassa. Olli Kunnari
oli varsinkin ottelun alussa jälleen pitelemätön ja pelin edetessä
lauantaina vaisusti esiintynyt
hakkuri Matti Hietanen nousi
joukkueen kantavaksi voimaksi.
Hietanen hyökkäsi lopulta 73 prosentin tehoilla komeat 18 pistettä.
. Loeb on
kasvattanut 33 pisteen etumatkan ennen toisena olevaa Fordtallin Marcus Grönholmia, kun
kaudesta on ajamatta seitsemän
osakilpailua.
Toiseksi Saksassa kaasutteli Loebin espanjalainen tallitoveri Daniel Sordo. Ricardo löysi oikeaan aikaan oikeat miehet palloa
Riikka Hakkaraisen päätöskierros Tukholmassa pelatussa naisten Euroopan-kiertueen osakilpailussa sujui par-tahdissa. Pyysin joukkueelta isänpäivälahjaa ja sen he minulle antoivat
hyvällä pelillään. Aika raskasta tämä on, kun ei
saa birkkuja uppoamaan millään,
Lehtikuva/Reuters/David Moir
Viestin lentisjunnuille
kultaa beach-kentiltä
Lounais-Suomen junioreiden beach volleyn aluemestaruudet ratkottiin viikonloppuna Tampereella pelatussa kolmannessa ja samalla viimeisessä osakilpailussa.
Tyttöjen U14-sarjan turnausvoitto varmisti Salon Viestin kaksikolle Johanna Aaltonen - Riina Vuorinen myös aluemestaruuden.
Aikaisemmista osakilpailuista joukkueella oli kakkos- ja ykkössijat. 14
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Maanantaina 14. Petojussit ?
Tyrnävä, 16.8. Rata-autoilun SM-sarjan kauden viimeiset kisalähdöt ajetaan kahden viikon kuluttua Hämeenlinnassa Ahveniston moottoriradalla.
SSS?STT
Kullas ajoi neljänneksi
nuorten MM-motocrossissa
Harri Kullas vastasi parhaasta suomalaissuorituksesta Vantaalla ajetussa motocrossin nuorten MM-kilpailussa. Lopputuloksissa Hakkarainen jakoi 19. Petojussit,
Lappeenranta . Hän on kasvattanut eron
seuraavina tuleviin Timo Huhtalaan (4803,18) ja viime vuoden kokonaiskilpailuvoittajaan, salolaiseen Rauno Hakalaan (4759,33)
niin suureksi, että lähimpienkin haastajien tulisi voittaa hänet yli
25 minuutilla viimeisessä osalajissa suunnistuksessa yltääkseen
korkeimmalle pallille.
Naisten sarjassa jyväskyläläinen Sari Puumala polki voittoon kovalla ajalla 3.32,49.
Kalevan Puolikkaan 65 kilometrin matkalla oli nopein Santeri
Takala Jyväskylästä, joka taittoi reitin aikaan 1.40,13. Muista suomalaisista Iiro Laitinen oli 80-kuutioisten lopputuloksissa 16:s ja Tomi Seppänen 25:s.
SSS?STT
SSS?STT
Täpärästi jatkoon naisgolfin Yhdysvaltain kiertueeseen kuuluvassa Kanadan avoimessa mestaruuskilpailussa selvinnyt Minea
Blomqvist pelasi varmaakin varmemman kierroksen lauantaina.
Blomqvist nosti yhden alle parin
tuloksellaan 71 sijoitustaan 19
pykälää. Olemme
edelleen oikealla tiellä, Berruto
hehkutti.
Kehuja suomalaisille tuli myös
maailman parhaaksi passariksi
nimetyltä Brasilian Ricardolta.
. Viestin menestystä täydensi kolmikko Essi Ketamo - Riina Mäki - Heidi Sjöholm sijoittumalla turnauksessa kolmanneksi ja kokonaiskilpailussa hopealle.
Tyttöjen U12-sarjan aluemestaruuden voitti Viestin joukkue Tanja Honkanen - Erika Ketamo - Sanni Koskinen - Viivi Vahala. Suomalaiset menivät alkulohkostaan jatkoon vain yhden voiton
turvin, mutta etenivät pääsarjassa neljännelle kierrokselle asti
kahdella voitolla ja kahdella tappiolla.
Suomalaisten etenemisen päätti espanjalaispari Francisco
Marco/Adrian Gavira 2?0-voitollaan.
SSS?STT
Suomi uusi temppunsa Brasiliassa
Lentopallomaajoukkueen
silmissä siinteli jo voittokin
SÄHKEET
Kilpailun voitosta käytiin tiukkaa kamppailua maailmanlistan
kärkiparin Ruotsin Annika Sörenstamin ja Meksikon Lorena
Ochoan kesken aina viimeiselle
viheriölle asti. Pelaajat ja valmentajat ovat hyvin vihaisia,
koska Malkin harjoitteli joukkueen kanssa neljän päivän ajan ja sitten yhtäkkiä hän häipyy sanomatta mitään kenellekään, kertoi Metallurgin puheenjohtaja Gennadi Velitshkin uutistoimisto Reutersille.
Nuori venäläinen on jatkuvasti ilmaissut halunsa siirtyä NHLliigaan, jossa hänen oikeutensa omistaa Pittsburgh Penguins.
SSS?STT
Laivola kiinni Super 2000
-luokan mestaruudessa
Lehtikuva/Reuters/Jamil Bittar
Brasilian Gilberto Filho (vas.) etsi pallon mentävää reikää Tuomas Sammelvuon torjunnasta.
tappamaan, vaikka Suomen torjunta oli jälleen piirun verran
edellistä päivää parempi.
Kotiyleisön riemuksi Gustavo
palasi myös joukkueen avaukseen, vaikka hyytyikin vaihtoon
kolmannessa erässä
lähtö: 1) Pasi Lähteenmäki VaToSUA, Honda 18.54,163, 2) Laivola
?10,382, 3) Merisaar ?36,171, 4) Ahonen ?3 kierrosta.
Pistetilanne: 1) Laivola 150, 2) Ahonen 115, 3) Lähteenmäki 112, 4) Merisaar 110, 5) Pakalen 90.
Formula 3 -luokka 4/5:
Sunnuntain lähtö: 1) Timo Pitkäniemi AAU, Dallara 13.15,72, 2) Jari
Koivisto SomUA, Dallara ?3,241, 3) Arto Taimi ?7,178.
Pistetilanne: 1) Taimi 130, 2) Koivisto
125, 3) Kimmo Joutvuo 106.
Formula Ford -luokka 3/4:
Sunnuntain lähtö: 1) Miika Hirsimäki
EPUA, Van Diemen 14.11,830, 2) Emma Kimiläinen AL-Hki, Van Diemen
?5,279, 3) Aki Sandberg JoeUA, Van
Diemen ?6,593.
Pistetilanne: 1) Kimiläinen 99, 2) Sami Isohella 85, 3) Juha Pekka Wikman
84.
Snetterton: Britannian avoimen
Formula Renault -sarjan osakilpailu:
Kauden 13/20 kisalähtö: 1) Patrick
Hogan Irlanti 20.09,037, 2) Sebastian
Hohenthal Ruotsi jäljessä 3,967 sekuntia, 3) Cong Fu Cheng Kiina ?5,953, 4)
Markus Niemelä Suomi ?10,192,...15)
Valle Mäkelä Suomi ?28,935.
Lähtö 14/20: 1) Hohenthal 20.14,845,
2) Hogan, Irlanti ?1,023, 3) James Sutton Britannia ?8,580,...9) Niemelä
?18,519,...14) Mäkelä ?22,014.
BEACH VOLLEY
St. 8.
Brasilia?Portugali,
Argentiina?Suomi.
Loimaa: Naisten maaottelu:
Suomi?Ranska 0?3 (21?25, 13?25,
13?25).
Joukkueet kohtaavat uudelleen tiistaina Hämeenlinnassa.
MOOTTORIPYÖRÄILY
Vantaa: Motocrossin junioreiden
MM-kilpailu:
80-kuutioiset:
1. Liigamestarin ja Cup-voittajan kohtaamisen ratkaisi Liverpool-kärki Peter Crouch puskumaalillaan
kymmenen minuuttia ennen päätösvihellystä.
220: mm. 8. John Arne Riise 0?1, 43. 15
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
Maanantaina 14. 8.
klo 19.00 Suomi?Nigeria.
Tanskan liiga:
Viborg?Silkeborg
2?3,
Randers?Bröndby
1?1,
Nordsjälland?Vejle 1?0, Horsens?Esbjerg 1?1
Cardiff: Community shield -ottelu
(Valioliigan mestari?FA Cupin voittaja)
Chelsea?Liverpool 1?2 (1?1)
9. 050 636 70.
Salon Seudun Puhelimen
osakkeen
1000 euroa
Soita p. kierros: Hakala/Kankaanpää?Andreas Gortsaniouk/Pavlos Kouzounis
Kreikka 2?1 (21?15, 16?21, 15?8).
4.
kierros:
Hakala/Kankaanpää?Francisco
Marco/Adrian Gavira Espanja 0?2
(19?21, 11?21).
Hakala/Kankaanpää lopputuloksissa
sijalle 7.
GOLF
London, Kanada: Naisten Yhdysvaltain-kiertueen kilpailu, palkintoarvo 1,7 miljoonaa dollaria:
Tilanne 54/72 reiän jälkeen, par 72:
203 lyöntiä: Angela Stanford USA
64+70+69,
207: Meena Lee Etelä-Korea
68+73+66,
208: Jee Young Lee Etelä-Korea
67+70+71,
210: Pat Hurst USA 69+71+70,
211: Nicole Castrale USA 73+69+69,
Lorie Kane Kanada 68+70+73, Cristie
Kerr USA 67+70+74, Young Kim EteläKorea 72+72+67,...
30.53,223, 2) Marvin Musquin Ranska,
Kawasaki ?21,699, 3) Deny Philippaerts Italia, Yamaha ?23,766,...27) Joonas Lehtinen Suomi ?30,148, 28) Toni
Arponen Suomi, Kawasaki ?1 kierros,?31) Ludde Söderberg Suomi,
KTM ?3 kierrosta.
Niko Koskela Suomi, Suzuki keskeytti.
2. kierros: Hakala/Kankaanpää?Brice
Thesee/Renaud Ventrésque Ranska 2?0
(21?14, 21?15).
2.
kierros:
Hakala/Kankaanpää?Matthias Pompe/Stefan Uhmann Saksa 1?2 (19?21,
21?19, 16?18).
3. erä: 1) Alessandro Lupino KTM,
Italia 1.59,182, 2) Glenn Coldenhoff
Hollanti, Yamaha jäljessä 18,330 sekuntia, 3) Ken Roczen Saksa, Suzuki
?25,211, 4) Harri Kullas Suomi, KTM
?30,224,...14) Iiro Laitinen Suomi,
KTM ?1.29,114?24) Tomi Seppänen
Suomi, Suzuki ?1 kierros?30) Aleksi
Kylänpää Suomi, KTM ?1 kierros.
2. sija).
Krefeld, Saksa: Miesten Euroopan haastajakiertueen kilpailu,
palkintoarvo 120 000 euroa:
Lopputulokset 72/72 reiän jälkeen,
par 72:
270 lyöntiä: Martin Kaymer Saksa
70+67+63+70,
272: Matthew King Englanti
74+68+66+64, Alvaro Quiros Espanja
69+68+69+66,
274:
Roope
Kakko
Suomi
70+71+63+70, Jerome Theunis Belgia
71+70+66+67,
275: Alexander Noren Ruotsi
69+66+67+73,
... 8. 284: mm. kierros: Hakala/Kankaanpää?Arunas Kirsnys/Arvidas Miseikis Liettua
1?2 (21?18, 19?21, 6?15).
3. 773 3550 ja 050-566 7844
starr.m.s.
Ostetaan
Puhelinosakkeita SSP
Hyvät hinnat, ei kuluja myyjälle. Riikka Hakkarainen Suomi 74+75+70+70 (jaettu 19. erä: 1) Gianluca Martini Italia,
KTM 29.28,199, 2) Gert Krestinov Viro,
KTM ?4,541, 3) Steven Clarke Britannia, Honda ?9,870,...14) Lehtinen
?1.05,736,..25) Söderberg ?1.30,486
Arponen keskeytti.
MM-joukkuekilpailu (molemmat luokat): 1) Italia 5, 2) Hollanti 11, 3) Britannia 11, 4) Ranska 12, 5) Viro 15, 6)
Belgia 21, 7) Suomi 22.
PESÄPALLO
Naisten superpesis
1. Peter Crouch 1?2.
Yleisöä: 60 000.
Skotlannin valioliiga:
Dunfermline?Rangers 1?1.
Junnufutis:
P96, piirisarja:
Lieto?SoVo 15?1, PePe?APU 4?1,
APU?Lieto 1?6, PePe?SoVo 5?2,
APU?SoVo 7?4, PePe?Lieto 6?0
JÄÄKIEKKO
Lake Placid: 20-v. lähtö: 1) Ari Laivola RiiUA, Seat
B.
V
I
R
T
A
N
E
N
I
P
A
N
A
V
A
L
T
A
15
12.42,570, 2) Antti Pakalen NuUA,
BMW jäljessä ?2,723 sekuntia, 3) Martin Merisaar Viro, Honda ?4,403, 4) Jarno Ollikainen Jarno Kotkan FK, Honda
?7,996, 5) Keijo Ahonen Kotkan UA,
Renault ?8,897.
2. elokuuta 2006
SALON SEUDUN SANOMAT
?
TULOSPÖRSSI
AMPUMINEN
Joensuu: Kiväärilajien SM-kilpailu.
Naisten 50 metrin pienoiskivääri, makuu, 60 laukausta:
1) Marjo Yli-Kiikka IMAS 597
(99+100+100+99+99+100), 2) Viivi Koivu MyA 593 (99+98+98+99+100+99), 3)
Jenni
Ranta
RSA
592
(99+100+97+99+99+98), 4) Tiia Törmälä KaA 591 (98+100+97+100+98+98), 5)
Hanna
Niiranen
JA
589
(98+98+98+99+98+98), 6) Hanna-Kaija
Nieminen
LeA
589
(100+98+96+99+98+98).
Jyväskylä: Pistoolilajien SM-kilpailut.
Naiset, urheilupistooli: 1) Ritva Karri
KokMAS 768,0 (571+197), 2) Tarja
Kuuri ESF 762,7 (566+196,7), 3) Riitta
Kajanus KokMAS 756,5 (565+191,5), 4)
Paula
Viitasaari
PAS
753,6
(554+199,6), 5) Laura Palokangas KSA
747,5 (554+193,5), 6) Kirsti Kaaro HAS
745,2 (558+187,2).
Miehet, pienoispistooli: 1) Paavo Palokangas OrJy 592, 2) Pekka Vaarala KajA 586, 3) Eero Laitila NivU 581, 4) Ari
Riuttaskorpi KurA 580, 5) Jarmo Salo
LSA 580, 6) Janne Kuvaja PAS 579.
AUTOURHEILU
Trier: Rallin MM-sarjan 9/16 kilpailu, Saksan ralli:
Lopputulokset (19 erikoiskoetta): 1)
Sebastien Loeb Ranska, Citroen
3.28.34,1, 2) Daniel Sordo Espanja, Citroen jäljessä 33,8 sekuntia, 3) Marcus
Grönholm/Timo Rautiainen Suomi,
Ford ?2.19,2, 4) Toni Gardemeister/Jakke Honkanen Suomi, Citroen ?2.33,8, 5)
Manfred Stohl Itävalta, Peugeot
?4.25,9, 6) Andreas Aigner Itävalta,
Skoda ?5.42,6, 7) Jan Kopecky Tshekki,
Skoda ?5.45,8, 8) Chris Atkinson
Australia, Subaru ?7.25,0, 9) Mikko
Hirvonen/Jarmo Lehtinen Suomi, Ford
?8.25,7, 10) Gareth MacHale Irlanti,
Ford ?12.56,1,
... kierros: Anssi Hakala/Toni Kankaanpää Suomi?Stanislaw Bakumowski/Sebastian Dollinger Saksa 0?2
(17?21, 14?21).
2. karsintaottelu (kahdella voitolla
Superpesikseen):
Viinijärvi?Ylihärmä 0?2 (9?12, 9?10)
Voitot 0?1.
Seuraava ottelu: 19. kierros: Hakala/Kankaanpää?Pavel Kolar/Martin Tichy Tshekki 2?1
(21?19, 14?21, 15?12).
Pääsarja:
1. 55) Kalle
Keskinen/Lasse Hirvijärvi Suomi, Ford
?1.41.39,3.
Hirvonen/Lehtinen putosivat viidenneltä sijalta yhdeksänneksi, kun he eivät päässeet kisan päättävään tarkistuspisteeseen.
Tärkeimmät keskeyttäneet: Petter
Solberg Norja (Subaru), Stephane Sarrazin Ranska (Subaru), Francois Duval
Belgia (Skoda), Kalle Pinomäki Suomi
(Renault).
Rallin johdossa: Ek1?19 Loeb.
Pohja-ajat: Loeb 6 kpl, Sordo 5, Gardemeister 3, Kopecky 2, Grönholm 2,
Hirvonen 1.
Tilanne kuljettajien MM-sarjassa: 1)
Loeb 84 pistettä, 2) Grönholm 51, 3)
Sordo 41, 4) Hirvonen 25, 5) Stohl 23, 6)
Petter Solberg Norja, Subaru 20, 7)
Gardemeister 16, 8) Gianluigi Galli Italia, Mitsubishi 11, 9) Henning Solberg
Norja, Peugeot 11, 10) Xavier Pons Espanja, Citroen 11.
Tilanne tallien MM-sarjassa: 1) Kronos Citroen 104 pistettä, 2) Ford 91, 3)
Subaru 64, 4) OMV Peugeot 41, 5) Skoda 22, 6) Stobart Ford 20.
Seuraava MM-osakilpailu: Suomen
MM-ralli 18.?20. Voitto 2.
uusintareikä.
Pronssiottelu: Eero Kangasniemi
TG?Miikka Mäntykorpi LGV 2?1.
Naisten finaali: Kaisa Ruuttila
LGV?Sohvi Härkönen IG 4?3.
Pronssiottelu: Satu Harju SaG?Rosa
Svahn NRG 8?7.
Tukholma, Ruotsi: Naisten Euroopan-kiertueen kilpailu, palkintoarvo 500 000 euroa:
Lopputulokset 72/72 reiän jälkeen,
par 73:
271 lyöntiä: Annika Sörenstam Ruotsi
66+71+69+65,
272: Lorena Ochoa Meksiko
72+65+69+66,
276: Suzann Pettersen Norja
71+69+68+68,
280: Gwladys Nocera Ranska
69+69+71+71,
282: Catriona Matthew Skotlanti
74+70+67+71, Laura Davies Englanti
70+75+66+71,
... 8.
Brasilia?Portugali, Argentiina?Suomi,
20. 8. Andrei
Shevtshenko 1?1, 80. klo 16.00 Suomi?Kanada, 23. syyskuuta:
Tinja-Riikka Korpela, Honka, Marjaana Kaaresvirta, KaaPo, Tinja Haikka, Ilves, Maija Saari, Honka, Tuija
Hyyrynen, HJK, Niina Hyvönen, KMF,
Hanna Hovi, TiPS, Kaisa Vuorela,
TiPS, Neea Berg, KMF, Essi Sainio,
Turbine Potsdam, Eeva Härkönen,
TiPS, Taru Laihanen, Honka, Tytti
Porkka, TiPS, Susanna Hokkanen,
HJK, Anna Westerlund, Honka, Heidi
Kivelä, Ilves, Leena Puranen, HJK,
Heini Tiilikainen, KMF, Linda Sällström, TiPS, Sonja Suosalo, Honka, Tiia
Tikkanen, SCR.
Päävalmentaja: Jarmo Matikainen
Valmentaja: Pekka Luhtanen
Maalivahtivalmentaja: Juha Rantanen
Joukkueenjohtaja: Sanna Pirhonen
Suomen ottelut B-lohkossa Moskovassa: 17. Pölten, Itävalta: Alle 23?v.
EM?kisat:
Alkulohkot:
1. miesten maaottelu:
Suomi?USA 1?7 (1?3, 0?1, 0?3).
KORIPALLO
Malmö: Baltic Sea Cup, naisten
maaottelu:
Viro?Suomi 58?75 (30?40)
S: Reetta Piipari 2 pistettä/1 levypalloa, Taru Tuukkanen 8/12, Sanna Helenius 0/1, Susanna Rinta 5/3, Tiina Sten
12/3, Laura Sario, 13/2, Niina Laaksonen 9/7, Heta Korpivaara 18/5, Annika
Jaakkola 2/1, Jenni Laaksonen 6/2,
Riikka Terävä 0/0, Michaela Moua 0/0.
LENTOPALLO
Miesten maailmanliiga:
B-lohko:
Brasilia?Suomi 3?1 (25?23, 25?21,
23?25, 25?23).
Sarjatilanne: Brasilia 10/20, Argentiina 9/10, Suomi 10/6, Portugali 9/2.
Viimeiset
ottelut:
13. sija).
Zandvoort, Hollanti: Miesten Euroopan-kiertueen kilpailu, palkintoarvo 1 600 000 euroa:
Lopputulokset 72/72 reiän jälkeen,
par 71:
270 lyöntiä: Simon Dyson Englanti
67+71+66+66, Richard Green Australia
73+70+62+65,
271: Damien McGrane Irlanti
69+68+64+70,
272: Christian Cevaer Ranska
65+71+69+67,
273:
Garry
Houston
Wales
72+69+67+66,
274:
Peter
Lawrie
Irlanti
69+71+64+70.
Dyson voitti kilpailun.
JALKAPALLO
Suomi alle 20-vuotiaiden naisten
MM-lopputurnauksessa Venäjällä
17. divisioonaan.
Mikko Kinnunen?Ismo Rönkkö 2?6,
3?6, Tuomas Männistö?Mika Purho
4?6, 6?4, 4?6, Markus Männistö?Erkki
Viitasaari 4?6, 3?6.
TRIATHLON
Tiszaujvaros, Unkari: maailmancup (uinti 1 500, pyöräily 40
km, juoksu 10 km):
1) Brad Kahlefeldt Australia 1.44,07,
2) Jan Frodeno Saksa ?4 sekuntia, 3)
Dimitri Gaag Kazkastan ?13,...21) Jarmo Hast Suomi ?1,41.
VOIMANOSTO
Bordeaux: Penkkipunnerruksen
EM-kisat, viimeisen kilpailupäivän
suomalaistuloksia:
110 kg: 1) Sami Pullinen Suomi 265,0
kg.
125kg: 1) Roy Holte Norja 282,5 kg,...
3) Fredrik Smulter Suomi 272,5 kg.
Yli 125 kg: 1) Ove Lehto Suomi 325,0 kg.
ratkaisee vaikeatkin ongelmasi
jo yhdellä puhelinsoitolla!
Erityisalana ihmissuhdekriisit,
ahdistus ja masennus.
2.29 min + pvm 0700-9-2838
Poste Restande 10601 T:saari
Salon
Salon Liikelahjaforumista
Liikelahjaforumista
hankit
hankit niin
niin mainostekstiilit
mainostekstiilit
liikelahjoiksi
liikelahjoiksi kuin
kuin mainoskynät,
mainoskynät,
kaikki
kaikki liikelahjat
liikelahjat ja
ja esim.
esim.
messuvarustus.
messuvarustus.
Anna
Anna asiakkaallesi
asiakkaallesi laatua
laatua josta
josta
sinut
sinut muistetaan.
muistetaan.
Pyydä
Pyydä ideaehdotus!
ideaehdotus!
Toimitusalarajaa
Toimitusalarajaa meillä
meillä ei
ei ole
ole -Pyydä
Pyydä tarjous!
tarjous!
SALON
Helsingintie 5, Salo.
Puh. Parman nimiin meni myös naisten pääsarja Paimion
Rastin ollessa toinen.
SSS
PURJEHDUS
Malmö: Trimaraanien Pohjolacup, 9/11 osakilpailu:
1) Klas Nylöf Ruotsi/HiQ 9 (2?1-2?2),
2) Thomas Johanson Suomi/TietoEnator Audi 8 (1?3-3?1), 3) Knut Frostad
Norja/Nokia Academy 7 (3?2-1?3)
Tilanne: 1) Nylöf 22, 2) Frostad 20, 3)
Johanson 12.
RATSASTUS
Helsinki: Kouluratsastuksen SMkilpailut:
1) Nina Pölönen/Sans Soucis TKR
135.43, 2) Julia Alfthan/ Chirocco HR
132.38, 3) Stella Hagelstam/Rossini II
BoeR 132.10, 4) Timo Rokkanen/Loboss
Loving Art HR 128.25, 5) Kikko Kalliokoski/Tsezar HR 127.79, 6) Eeva-Maria
Porthan-Broddel/Viegaards Consul PrE
127.00.
Henkilökohtaista
Intuitiivinen näkijä
SEIJA HOLM
TENNIS
Tampere: SM-liigacup, loppuottelu:
TaTS, Tampere?HyTS, Hyvinkää
3?1.
Tero Vilen?Timo Koskivuori 6-3, 6?3,
Martin Rämmal?Timo Varjus 6?7
(9),3?6, Jukka Kohtamäki?Henri Laaksonen 6?2, 6?3, Tuomas Ketola/Miikka
Kangas?Varjus/Laaksonen 6?3, 7?6 (1).
Pronssiottelu:
HVS, Helsinki?ÅLK, Turku 3?0.
Lassi Ketola?Ville Äyräs 6?0,6?3, Tapio Nurminen?Max Sjövall 6?3, 6?3,
Tuomo Ojala?Tommy Laine 7?6 (1), 6?4
Ottelu suorasta putoamisesta:
VT, Valkeakoski?SMASH, Helsinki
0?3. Minea Blomqvist Suomi
73+76+71 (jaettu 49. klo 16.00 Kiina?Suomi,
20. 34) Jari-Matti Latvala/Miikka Anttila Suomi, Ford ?48.57,2,... 296: mm. 050 553 4631.. VT putosi 1. Ursula Wikström Suomi
71+74+77+74 (jaettu 56. Soita 040 589 5322.
1000 e SSP Oy:n osakkeesta
käteisellä. erä: 1) Lupino 24.48,099, 2) Eli Tomac USA, Suzuki ?7,303, 3) Matiss
Karro Latvia, Honda ?12,351,...6) Kullas
?36,457,...?18)
Laitinen
?1.46,721,?19)
Seppänen
?1.48,146,...26) Kylänpää ?1 kierros.
125-kuutioiset:
1. sija),
... 8.
Kuopio: Rallisprint-kilpailu:
1) Tomi Hallia MäntsMK, Mitsubishi
1.06,60, 2) Antti Niemi RaaUA, Mitsubishi 1.06,64, 3) Harri Arola VAU, Mitsubishi 1.08,36.
Veteli: Rata-autoilun SM-sarja:
Super 2000 -luokka 5/6 osakilpailu:
1. Maksan vs-veron.
Puh. 289: mm. 8.
Argentiina?Portugali,
19. erä: 1) Joel Roelants Belgia, KTM
V
I
I
V
I
J
A
W
A
G
N
E
R
L
A
S
S
I
J
A
L
E
E
V
I
R
E
T
U
T
E
I
N
I
L
E
E
N
A
T
I
U
K
K
A
P
I
P
O
I
S
E
T
V
E
L
H
O
SÄHKEET
Ankkuri kahmi alueviestimestaruuksia
Angelniemen Ankkuri kahmi kaikkiaan seitsemän mestaruutta
Suomusjärvellä käydyistä suunnistuksen aluemestaruusviestikisoista. sija).
Harjattula: Reikäpelin SM-kilpailut.
Miesten finaali: Kalle Samooja
AG?Tommy Gulin KuG. elokuuta?3. Voitot tulivat naisissa sarjoissa D12, D14, D17-20 ja D45.
Miehissä halikkolaisseura ylsi voittoon sarjoissa H12, H50 ja H35.
Seudun muista seuroista Rasti-Perniö vei nimiinsä sarjan H45,
Paimion Rasti sarjat H14 ja D40 sekä Suomusjärven Sisu sarjan
D35.
Miesten pääsarjan voittoon suunnisti MS-Parma Ankkurin ollessa kolmas. Ylihärmä?Viinijärvi.
Lehtikuva/Reuters/Kieran Doherty
Liverpool kukisti perinteisessä Community Shield -hyväntekeväisyysottelussa Chelsean 2?1 sunnuntaina Cardiffissa. Mikko Korhonen Suomi
73+70+72+69 (jaettu 44