Ruokaostosten ja ruuan valmistuksen suunnittelu on tärkeä osatekijä hävikin välttämisessä. Viranomaisten kanta käy ilmi sisäministeriön selvityksessä. Kyllä tähän varmaan olisi kiinnostusta meilläkin. Niinpä niiden käyttö esitutkintaviranomaisten haluamalla tavalla vaatii lainsäädäntöä ja perusteltuja lupia. Toistaiseksi poliisin tavoittamattomissa olevat tunnistetiedot saattaisivat auttaa ratkaisemaan noin 300 tällä hetkellä selittämättä olevaa vakavaa rikosta, joiden yhteydessä on kerätty toistaiseksi tunnistamattomia sormenjälkiä. Eikä kannata alkaa säästää jotain kallista herkkua vaan nauttia se, kun se on parhaimmillaan. Mutta kun sähköä pitäisi säästää. Porkkanan naatit paistan japanilaisittain, punajuuren lehtiruoteista teen vanhan suomalaisen reseptin mukaan muhennosta. Jo elintarviketuotannon alkuvaiheessa ennen mitään jalostusta menee 11 prosenttia hävikiksi. Eikö nyt olisi helpompaa sopia palkoista, kun hoitajat ovat oikeasti joka killingin arvoisia työssään. Missä ovat näiden lasten ja nuorten läheiset ja turvalliset, levotonta mieltä tyynnyttävät aikuiset. Kirjoita lyhyesti. Käytettävissä oleva aineisto laajenisi todella tuntuvasti. Mutta mitä vaikkapa eri maissa pidetään syömäkelpoisena, ei olekaan yksi yhteen. Asiakas ei itse pysty tähän vaikuttamaan muuten kuin oman ruokailunsa suhteen. Missä. Syömäkelpoisia elintarvikkeita ja valmista ruokaa päätyy Suomessa jätteeksi 400 miljoonaa kiloa vuodessa, kun tarkastellaan koko elintarvikeketjua alkutuotannosta valmistuksen ja kaupan kautta ravintoloihin ja kotikeittiöihin. On visusti huolehdittava, että perustuslailla turvattua yksityisyydensuojaa ei loukata tarpeettomasti. Aina toki voi jotain tehdä: punaisella laputetut tuotteet kannattaa ostaa pois ja hedelmät kypsinä heti syötäväksi. Passija henkilökorttirekisteriin on kerätty yli neljän miljoonan ihmisen biometrisiä tunnisteita. Suomessa heitetään juuresten naatit yleensä kompostiin, itse teen niistä herkkuruokaa. Raimo Laakia Sipoo Sotavero viisumeille. Ravintoloissa ja linjastoruokailussa hävikkiä syntyy vajaat 20 prosenttia kokonaismäärästä. Kotitalouksien osuus ruokahävikistä on yli kolmannes. Kirjoittaja on halikkolainen aikuiskouluttaja. Työ on kuin pakkotyölaitos ilman oikeuksia, eikä oikein taida voida jatkossa edes alaakaan vaihtaa. Koska ruokaa useissa tilanteissa saa santsata, ei tarvitse – eikä saisi – ahtaa lautasta kukkupäiseksi. Säilyvyysmerkintöjen parasta ennen -ajankohdan ylityttyä voi oikein säilytettyä avaamatonta tuotetta yleensä käyttää huoletta, etenkin kun käyttää sen kerralla loppuun. Tähän määrään voi jokainen vaikuttaa. Vihreä siirtymä TÄTÄ MIELTÄ TEKSTARIT 040 7711 777 Ruokahävikki hallintaan R uoka kallistuu kallistumistaan. Uhrin tunnistaminen on osa tutkintaa. Rikostutkintaa tekevät viranomaiset ovat aiemminkin halunneet saada käyttöönsä kansalaisista passeja ja henkilökortteja varten kerättyjä biometrisiä tietoja. Tällaisia rikoksia olisivat muun muassa murha, törkeä raiskaus ja terrorismirikos. Ruokahävikillä tarkoitetaan alun perin syömäkelpoista ruokaa, joka on päätynyt jätteeksi. Idea on niin yksinkertainen, että sen luulisi olleen virkamiesten ja poliitikkojen pöydillä viisumiasiaa pohdittaessa. Korona, Ukrainan sota ja ilmastonmuutos ahdistavat nuorta mieltä. Meidän pitää oppia vähentämään ruokahävikkiä. Sillä olisi myönteinen Venäjän hyökkäystä vastustava vaikutus Venäjällä ja Ukrainassa. Tästäkin syystä meillä on nyt korkea aika tarkastella ruokamenojamme ja tehdä muutoksia kulutustavoissamme. L E H T I K U V A / M A R K K U U L A N D E R ”Suomessa heitetään juuresten naatit yleensä kompostiin, itse teen niistä herkkuruokaa.” KOLUMNI Liisa Wright Venäjän kansalaisilla on halua matkustaa Suomeen ja Schengen-alueelle. Mistä, kysyn vaan. Miten nämä kaksi yhtälöä nyt sopivat toisiinsa. Vähän nahistuneet hedelmät voi hyvin käyttää smoothieissa. Esimerkiksi Ranskassa on edelleen voimassa laki, joka sallii kenen tahansa kerätä pelloilta sinne jääneen sadon varsinaisen sadonkorjuun päätyttyä. Passien yhteydessä käytössä ovat digitaalisesti luettava valokuva sekä sormenjäljet. Sisäministeriön selvityksessä mainitut rikokset ovat niin vakavia, että kansalaiset todennäköisesti hyväksyvät niiden tutkinnassa ja torjunnassa laajojakin valtuuksia. SYYSKUUTA 2022 PÄÄKIRJOITUS PERUSTETTU 1919 | PÄÄTOIMITTAJA VILLE POHJONEN 14.9.2022 E situtkintaviranomaiset haluavat käyttää passeja varten kerättyjä sormenjälkiä vakavien rikosten selvittämiseen ja torjuntaan. Menettely olisi yksinkertainen ja selkeä. Pakkotyölaitos u u Miten olikaan se sähkön säästö. Poliisin nykyisessä tuntomerkkirekisterissä on runsaan 300?000 ihmisen sormenjälkitiedot. Eniten hävikkiä syntyy vihanneksista ja juureksista, toiseksi hedelmistä ja marjoista, kolmannella sijalla on ollut kahvi. Osoitteet: mielipide@sss.fi | SSS/Mielipide, PL 117, 24101 Salo u u Suomi – maailman onnellisin kansa. Kaupan hävikkeihin kuluttaja ei pystyne paljoakaan vaikuttamaan. Suomi ja muutkin maat perivät viisumista jo nyt maksun. Tähän on hyvät perusteet. Biometrisiä tunnisteita ovat muun muassa sormenjälki, kasvot, nimikirjoitus ja kävelytapa. Maksuun pitäisi säätää lisäosa, sotavero, esimerkiksi sata euroa per henkilö. u u Melkoinen kivilinna valmistuu Kirkkokadulle, mutta kadun toisella puolella oleva kirkko on ruokottoman huonossa maalissa. Tietääkö kukaan, paljonko sen johtotroikan kulut maksavat meille, kohta varmaan bonuksetkin heille. Nykyisillä hinnoilla kahvia ei enää, toivottavasti, päädytä kaatamaan viemäriin niin huolettomasti kuin ennen. Toimitus tarvitsee myös nimimerkillä kirjoittavan nimen ja yhteystiedot. Myös uhrin omaisten kannalta lupa tunnistetietojen käyttöön on välttämätöntä. Lautashävikkiä on saatukin pienenemään esimerkiksi ottamalla noutopöydissä käyttöön pienemmät lautaset. Siihenkö tyydymme, että vanhustenhoito on hoitamatta, tyytykööt osaansa. Useissa Euroopan maissa passien biometrisiä kuvatietoja saa käyttää rikostutkinnassa, mutta ei niiden sormenjälkiä. YK:n ja myös EU:n tavoitteena on vähentää hävikki vuoteen 2030 mennessä puoleen. Kirjoita mieluummin nimelläsi. Entinen Muurlan mies u u Nuorten pahoinvointi ja itsetuhoisuus ovat lisääntyneet. Säästöä u u Jos hallitus tekee hoitoalalle pakkolain, ettei voi edes lakkoilla enää, niin mitäpä luulette, lähtevätkö nuoret alalle kouluttautumaan. Rajan ylittämiseen tarvitaan viisumi. Suomalaisen kotitalouden vuosittainen ruokahävikki on keskimäärin 65 kiloa. Onko jokin syy, miksi tällaista menettelyä ei voida toteuttaa. Pitää myös oppia käyttämään kaikki tähteet seuraavalla aterialla. Henkilöllisyysasiakirjojen tietoja ei kerätä rikostutkintaa varten, vaan ihmisten tunnistamiseksi. Kertyneet varat Suomi tilittäisi lyhentämättöminä viikoittain Ukrainan armeijan tilille. Emme voi vaikuttaa kaikkiin elintarvikeketjun osiin emmekä muiden tapoihin toimia, mutta omista käytännöistämme olemme yksin vastuussa. Haistamalla ja maistamalla kyllä huomaisi pilaantumisen. Tunnin juna -hankkeisiin rahaa löytyy. Tällä hetkellä poliisi saa käyttää passeja ja henkilökortteja varten kerättyjä tunnistetietoja vain onnettomuuden tai rikoksen uhrin tunnistamiseen. Näin niitä ruumiita alkaa ainakin syntyä. Vihreät kannustavat sähköautojen ostoon. Muistakin naateista voi valmistaa herkkuja kuten myös kukkakaalin suojuslehdistä ja vaikkapa parsakaalin varresta. Eikä vain rahaa säästääksemme vaan myös ympäristöä. Kotitalouksien osuus on tästä suurin. 2 SALON SEUDUN SANOMAT | KESKIVIIKKONA 14. Poliisi haluaa sormenjälkiä Tällä hetkellä poliisi saa käyttää passeja ja henkilökortteja varten kerättyjä tunnistetietoja vain onnettomuuden tai rikoksen uhrin tunnistamiseen. Vaalit lähestyy u u Fakta juttu, miksi valtion täytyy pelastaa Fortumia Saksan seikkailulta ja olla kolmantena osapuolena hoitajien palkkaneuvottelussa, kun liitot eivät keskenään pääse sopimukseen. Toimitus valikoi, käsittelee, otsikoi ja tarvittaessa lyhentää julkaistavat tekstit
Samalla päättyi kahden suomalaisen koripallosuuruuden eli Shawn Huffin ja Petteri Koposen ura. Salolainen Terttu Hujanen aikoo ensi talvena säästää sähköä pitämällä pienemmällä lämmöllä niitä huoneita, joissa ei oleskella, sekä huolehtimalla siitä, että monessa huoneessa eivät pala valot yhtä aikaa. Esitettyä potilasturvallisuuslakia on tarkoitus käyttää välttämättömän terveydenhuollon ja kotihoidon turvaamiseksi työtaistelun aikana. Kunta ei voi myydä aterioita hyvinvointialueelle. SIVUT 6–7 S S S / M I N N A M Ä Ä T T Ä N E N Kansainvälisiäkin tähtiä keräävä SaloJazz Festival järjestetään syyskuun kolmannella viikolla jo 11. L E H T I K U V A / H E I K K I S A U K K O M A A. Tänä vuonna poikkeuksellista on sen toteutus. SIVUT 22–23 Ihmeiden aika oli lopulta ohi Petteri Koposen komea ura päättyi tiistaina. Hyvinvointialueella vanhusten hoivakotien keittiöt siirretään kuntien omistaman Kaarea Oy:n pyöritettäviksi. Pääministeri Nikol Pashinjan sanoi maan parlamentissa, että kyseessä ei ole lopullinen luku. SIVUT 20–21 SaloJazz ensi kertaa Musinessa SaloJazz ry:n toiminnanjohtaja Marko Heikura on itsekin esiintynyt SaloJazz Festivaleilla kuutisen vuotta sitten. S S S / K I R S I M A A R I T V E N E T P A L O Hallitus antoi tiistai-iltana eduskunnalle lakiesityksen, jolta puuttuu vasemmistoliiton tuki. SYYSKUUTA 2022 | SALON SEUDUN SANOMAT 3 URHEILU KULTTUURI UUTISET UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi YHTEISKEITTIÖ EI KÄY. Armfeltin koulun yhteydessä toimiva Kimara ei voi kaupungin omistamana enää ensi vuonna valmistaa ruokaa sekä koululaisille että vanhuksille. ULKOISTETTU VOI JATKAA. SIVU 16 Armenialaissotilaita kuollut rajakahakassa Suomen miesten koripallomaajoukkueen historian paras turnaus päättyi kyyneliin Berliinissä. SIVUT 14–15 Kiistelty lakiesitys lähti eduskuntaan Armenian ja Azerbaidzhanin välillä puhkesi tiistaiyönä paikallista aikaa laajoja yhteenottoja, joissa on Armenian mukaan kuollut ainakin 49 armenialaissotilasta. Myös Azerbaidzhan on ilmoittanut kuolonuhreista omissa joukoissaan. Aiempina vuosina keikkoja on saatettu soittaa jopa viidessä eri paikassa, mutta tänä vuonna ne kaikki ovat tapahtumaravintola Musinessa. kertaa. Kaarealle siirretyn yhteiskeittiönkin toiminta voi jatkua ennallaan. KESKIVIIKKONA 14. UUTISET 4–5 Vanhusten ruuan valmistus Kimarassa saattaa loppua PÄRJÄTÄÄN PIENEMMÄLLÄ. Puolivälierää Espanjaa vastaan parhaimmillaan 15 pisteellä johtanut Suomi hävisi 90–100 ja turnaus päättyi siihen. Sähkön hinta ja riittävyys mietityttävät nyt monia
Kun vuosittaiset lainakorontarkistukset rullaavat läpi koko asuntolainakannan, tulee moni asuntovelallinen näkemään korkomenojensa moninkertaistuvan. Ei edes tiedetä, kuka meistä siirtyy ja kuka on esimies. Yleinen odotus on, että Euroopan keskuspankki EKP nostaa ohjauskorkoja tänä vuonna vielä lokaja joulukuussa. Euriborkorot ovat olleet ennakoivasti nousussa jo ennen viime torstain ennätysmäistä 0,75 prosenttiyksikön korotusta. Kimara valmistaa sekä koulukeskuksen että vanhusten kotihoidon aterioita. – Kimarassa tilanne on kimurantti, sanoo Satu Parttimaa. STT | Nina Törnudd Useimpien suomalaisten asuntovelallisten lainakorot ovat siirtymässä lähiaikoina tasolle, jollaista ei ole nähty monta vuotta kestäneenä nollakorkokautena. Enemmistö jäisi Kimaraan valmistamaan ruokaa koululaisille. Salossa tällaisia sote-keittiöitä on Kukonkallion, Hintan ja AlhoKaupungin omistama valmistuskeittiö ei voi vuodenvaihteen jälkeen enää tehdä aterioita vanhuksille. Nykyiset tekijät ja keittiöt tarvitaan. Tarkistuksen jälkeen entinen, esimerkiksi 0,8 prosentin korko nouseekin kolmeen-neljään prosenttiin, riippuen tarkistuspäivän euribornoteerauksesta. Keskuskeittiöstä hyvinvointialueelle siirtyisi kaksi työntekijää. Muutos on ollut nopeaa, kun korko vielä huhtikuussa oli negatiivinen. –?Vaikka pyrin olemaan optimistinen, niin on selvää, että tästä tulee kustannuksia kotitalouksille ja osalle merkittäviä kustannuksia. Sote-uudistuksessa sosiaalija terveyspalveluiden työntekijät siirtyvät hyvinvointialueiden palvelukseen. Tukipalveluista siirtyvät ne, joiden työstä vähintään puolet kohdistuu sote-palveluihin. Onko tarkoitus keskittää sote-ruuan valmistus johonkin muuhun yksikköön. 4 SALON SEUDUN SANOMAT | KESKIVIIKKONA 14. Tällainen yhdistelmä ei ole enää vuodenvaihteen jälkeen mahdollinen kaupungin toimintana. Työntekijät siirretään saman tien kuntien omistaman Kaarea Oy:n leipiin. Yhteensä Kimarassa ja keskuskeittiössä tehdään päivittäin noin 700 sote-ateriaa. Huonolla tuurilla samaan saumaan osuu myös aiempaa moninkertaisesti kalliimpi sähkösopimus. –?Markkina hinnoittelee tällä hetkellä, että korko käy reilussa kolmessa prosentissa, Corin sanoo STT:lle. Myös keittiöiden irtaimisto ja tilat siirtyvät Kaarean käyttöön. Parttimaa kertoo, että työnantaja on kysynyt Kimaran pariltakymmeneltä työntekijältä, ketkä seitsemän haluavat siirtyä hyvinvointialueen palvelukseen tekemään sote-aterioita. Tällainen yhdistelmä ei ole enää vuodenvaihteen jälkeen mahdollinen. Kimaran 1?500–1?600 päivittäisestä ateriasta noin kolmannes on ikäihmisille valmistettavia soteaterioita. SYYSKUUTA 2022 UUTISET Vinkkaa uutinen: toimitus@sss.fi Uutistuottaja: Jarkko Turpeinen, (02) 770 2314 Lähetä uutisvideo tai -kuva Whatsapp-viestinä 050-5130264. Yleisin viitekorko eli 12 kuukauden euribor rikkoi kahden prosentin rajan perjantaina ja odotus on, että taso nousee tästäkin. –?Ennuste 12 kuukauden euriborille on, että se jonkin verran nousee ja ensi vuonna stabiloituu 2–2,5 prosentin tasolle, sanoo OP:n henkilöasiakasrahoituksesta ja asumisen palveluista vastaava johtaja Satu Nurmi STT:lle. – Avoimia kysymyksiä on paljon. On selvää, että jos viitekorko nouSuomen asuntomarkkinoilla siirrytään nyt kohti korkeampia lainakorkoja Korkosuojaus tai kiinteä korko tuovat selkänojaa, mutta mielenrauhalla on hintansa.. Kuntien mahdollisuudet tuottaa palveluita on rajattu, jotta kilpailu ei vääristy. ”Kimarassa tilanne on kimurantti” SSS | Asko Lehtonen asko.lehtonen@sss.fi Sosiaalija terveyspalveluiden siirtyminen hyvinvointialueelle vaikuttaa Salon kaupungin keittiöiden toimintaan. Hyvinvointialueen tukipalveluiden projektipäällikkö Janne Saarinen arvioi, että kaikki niin Salossa kuin muualla maakunnassa oleva keittiökapasiteetti tarvitaan tulevaisuudessakin. Aktian pääekonomisti Lasse Corin arvioi tason voivan nousta poikkeuksellisen tilanteen takia vielä ylemmäksi. Nollakorkojen aikana moni on tottunut maksamaan asuntolainastaan vain marginaalin verran korkoja. Hän on ravitsemispalveluiden luottamusmies. Hoivakotien keittiöiden henkilöstö ei jää vuodenvaihteen jälkeen hyvinvointialueen palvelukseen. Asumiskustannukset voivat kaivaa entistä syvemmän loven kotitalouden kassaan. Yksinkertaisinta Parttimaan mielestä olisi, että hyvinvointialue ostaisi tarvitsemansa ruuan kaupungilta, mutta se ei käy. – Salossa soten tarvitsema ruokamäärä on niin suuri, että siihen tarvittavan henkilöstön ja keittiön löytäminen on ongelmallista. Myös Salon kaupungin keskuskeittiössä tehdään jonkin verran niin kutsuttuja sote-aterioita. Heitä on muun muassa ravitsemuspalveluissa ja kiinteistönhuollossa. Kaupungin omistama keittiö ei voi tehdä ruokaa sekä kouluille ja päiväkodeille että hyvinvointialueen vastuulla oleville vanhuspalveluille. Keskuskeittiön noin 9 600 ateriasta soten osuus on vain nelisen prosenttia. Yritin avata tästä keskustelua hyvissä ajoin jo viime vuonna, mutta turhaan. Parttimaa on myös SDP:n kunnallispoliitikko ja kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja. Armfeltin koulun yhteydessä toimiva Kimara valmistaa sekä koulukeskuksen että vanhusten kotihoidon aterioita
Kaupan arvo on noin 210 miljoonaa euroa. – Kimarassa tapahtuu pakosta suuri muutos. Salossa Armfeltin koulun yhteydessä toimivan Kimaran ja kaupungin keskuskeittiön tulevaisuus ei ratkea yhtä suoraviivaisesti. Sen jälkeen osuus on pudonnut normaalille tasolle eli noin kolmasosaan. Maxaun tehtaan myynti on osa aikaisemmin ilmoitettua suunnitelmaa myydä neljä Stora Enson viidestä paperitehtaasta. Vastaava tilanne kuin Salossa on vain pienemmissä kunnissa kuten Kustavissa ja Marttilassa, kertoo Janne Saarinen. Aurassa asuvalla Mäkelällä ei ole kokemusta kunnalliselta puolelta, mutta hän on toiminut pitkään projektitehtävissä yksityisissä yrityksissä. Silloin päädyttiin siihen, että kaupungin oma toiminta on paras vaihtoehto. Stora Enso kirjaa noin 50 miljoonan euron kertaluonteisen myyntivoiton. OP:ssa on mahdollista sopia joko korkokatosta tai kiinteästä korosta. –?Jos asiakas ottaa nyt viiden vuoden korkokaton kolmen prosentin katolla, niin kustannus olisi lisämarginaali 0,8 prosenttia, normaalin marginaalin päälle, Nurmi kertoo esimerkkinä suojauksen hinnoista. Presidentti osallistuu myös terrorismin ja ekstremismin vastaisen Christchurchin vetoomuksen korkean tason tapahtumaan sekä ydinkoekieltosopimuksen ystäväryhmän kokoukseen. Turvasta ja mielenrauhasta pitää kuitenkin maksaa, joten asiakkaan täytyy laskea ja miettiä oman tilanteensa mukaan mitä tehdä. S S S / M I N N A M Ä Ä T T Ä N E N SSS | Vesa Käiväräinen vesa.kaivarainen@sss.fi Diplomi-insinööri Mika Mäkelä on valittu Someron uudeksi tekniseksi johtajaksi. – Monet kunnat ovat järjestäneet kouluruuan ja sote-ruuan tuotannon jo aikaisemmin niin, että tilanne on henkilöstölle selvä. Hän muistuttaa myös, että korkojen nousu iskee asuntovelkoja ottaneisiin nuoriin aikuisiin, jotka kuluttavat paljon ravintolapalveluja. Stora Enso myi Saksassa sijaitsevan Maxaun paperitehtaan Stora Enso kertoo allekirjoittaneensa sopimuksen Saksassa sijaitsevan Maxaun paperitehtaan myynnistä. Ne valmistavat aterioita sekä kouluille ja päiväkodeille että vanhuspalveluille. SYYSKUUTA 2022 | SALON SEUDUN SANOMAT 5 twitter.com/Salkkari www.facebook/salonseudunsanomat instagram.com/salonseudunsanomat ”Kimarassa tilanne on kimurantti” Kimara valmistaa sekä koulukeskuksen että vanhusten kotihoidon aterioita. Nurmi kertoo, että OP:n asiakkaiden keskuudessa kiinnostus korkosuojauksiin oli ylimmillään keväällä, jolloin sellaisen otti hetkellisesti noin 40 prosenttia lainanottajista. Neljä hakijaa kutsuttiin haastatteluun, ja Mikä Mäkelä oli valintaryhmän yksimielinen esitys. Mika Mäkelä Someron tekniseksi johtajaksi Suomen asuntomarkkinoilla siirrytään nyt kohti korkeampia lainakorkoja see nollasta kolmeen prosenttiin ja kulut nousevat satoja euroja, niin se on jostain muualta pois. – Käytämme siirtymässä hyväksemme sidosyksikön olemassa olevaa organisaatiota ja tuotantoa, Saarinen kuvailee Kaarean roolia. Suomen yleiskokousvaltuuskuntaan kuuluvat Niinistön ohella ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.), kehitysyhteistyöja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari (sd.) ja opetusministeri Li Andersson (vas.). Tiistaina Niinistö pitää Suomen kansallisen puheenvuoron yleiskokouksen avajaisissa. Niin suuri osa aterioista tehdään vanhusten kotipalvelulle, hän sanoo. Syynä ovat voimakkaasti nousseet kustannukset. –?Jatkamme myyntiprosessia vielä kolmen muun?–?Nymöllan, Hylten ja Anjalan?–?paperitehtaan osalta, kertoo Stora Enson talousjohtaja Seppo Parvi tiedotteessa. Paljon toimenpiteitä tehdään tänäkin vuonna. Se tulee näkymään kulutuksessa tavalla tai toisella, sanoo Corin. lan hoivakodeissa. (STT). (STT) Matkailuja ravintoala odottaa konkurssiaaltoa Kustannukset ovat nousseet roimasti. Viime vuosikymmenen alussa Salossa keskusteltiin ravitsemisja puhtaanapitopalveluiden yhtiöittämisestä ja selvitettiin ulkoistamista. Energian ja elintarvikeraaka-aineiden hintojen nousu heikentää yritysten kannattavuutta merkittävästi, sanoo Maran toimitusjohtaja Timo Lappi tiedotteessa. Teknisen johtajan virkaa hoitaa siihen asti tilakeskuksen päällikkö Markus Älli. Niinistön matka kestää maanantaista sunnuntaihin. Virkaa haki kaikkiaan 17 henkilöä, joista yksi perui hakemuksensa. Hänen mukaansa sidosyksikkö Kaarea tarjoaa kunnalle oljenkorren: jos yhteiskeittiö siirretään yhtiölle, sen toiminta voi jatkua entiseen tapaan. Mäkelä pääsee aloittamaan Somerolla vuodenvaihteen tienoilla. Salon kaupunkikehitysjohtaja Mika Mannerveden mukaan suunnittelu on käynnissä hyvinvointialueella ja Kaareassa. Hoivakotien valmistuskeittiöiden lisäksi sote-uudistuksen myötä hyvinvointialueelle siirtyvät Halikkokodin, Paukkulakodin ja Tiipilän palvelukeittiöt. Valtaosa ravintolayrityksistä kertoo elintarvikkeiden tukkuhintojen olevan 10–30 prosenttia korkeampia kuin vuosi sitten. Ostaja on päivittäistavarakonserni Schwarz. Yritykset arvioivat, että niiden sähkökustannukset nousevat 50– 300 prosenttia seuraavien kuuden kuukauden aikana. Yhtiön strategiana on keskittyä pakkauksiin, rakennusratkaisuihin ja biomateriaali-innovaatioihin. Mannervesi on Kaarea Oy:n hallituksen jäsen. Kaupunginhallitus päätti valinnasta yksimielisesti maanantaina. Kaarean omistavat Turku, Salo, Parainen, Uusikaupunki, Aura ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri. Päätöksiä Kimaran ja sen työntekijöiden tulevaisuudesta ei ole vielä tehty. Kyllä me mietimme kiinteätä korkoa, mutta otettiin 12 kuukauden euribor. (STT) Niinistö YK:n yleiskokoukseen Presidentti Sauli Niinistö matkustaa ensi viikolla Yhdysvaltoihin, jossa hän johtaa Suomen valtuuskuntaa YK:n yleiskokouksen avajaisviikolla New Yorkissa. –?Otin itsekin asuntolainan vähän aikaa sitten. –?Jos haluaa turvata, että lainakorko ei nouse yli asetetun rajan, niin tämä on hyvä vaihtoehto, Nurmi sanoo. Schwarzin suunnitelmana on jatkaa paperintuotantoa tehtaalla. Peräti 15 prosenttia matkailuja ravintola-alan yrityksistä arvioi olevansa konkurssiuhan alla tai lopettavansa toimintansa ensi kevättalvella, ilmenee alan etujärjestön Maran jäsenkyselystä. Se suoja tulee siinä, että lainaa kuitenkin lyhennetään koko ajan. Stora Enson viides paperitehdas on Belgiassa sijaitseva Langerbrugge. Hän vierailee matkan aikana myös Washingtonissa, kertoo presidentin kanslia. –?Jäsenkyselymme tulokset osoittavat, että alan yritysten kustannuskehitys on sietämätön. Corin kertoo myös pohtineensa miten toimia oman kotitaloutensa lainan kanssa. Pankit ottavat lainahakemuksissa huomioon paitsi stressitestauksen kuuden prosentin korkotasolla myös muut menot, kuten arvion sähköja lämmityskuluista. KESKIVIIKKONA 14. Muutos olisi, että kaupunki ostaisi koulun ateriat Kaarealta. Tällainen yhdistelmä ei ole enää vuodenvaihteen jälkeen mahdollinen kaupungin toimintana
Se on vanha talo ja tarpeeksi kylmä jo muutenkin. Talous kääntyy kasvuun kuitenkin jo ensi vuonna, Labore sanoo tiedotteessa. Se on huono juttu, hän toteaa. Halikkolainen Vappu Estola myöntää myös, että tuleva talvi mietityttää. –?Olen koettanut pohtia, miten sähköä voisi säästää, mutta en ole kauheasti keksinyt keinoja. –?Jos katkaisevat sähkön päiSähkön hinta ja saatavuus arveluttavat salonseutulaisia. Uudet koneet kuluttavat vähemmän sähköä kuin vanhat, hän huomauttaa. Tiskikonetta ja pyykinpesukonetta hän pyörittää vain mahdollisimman täysinä, eikä suinkaan joka päivä. Juho Heikkilän taloyhtiössä sähkösopimus on menossa katkolle, mikä mietityttää. –?Täytyy miettiä, mitkä kodinkoneet ovat energiasyöppöjä. Turvakaukalossa vajaan vuoden ikäinen Annika Järvenpää. Veskus kertoo yrittäneensä säästää lämmintä vettä. Veskus asuu kerrostalossa, ja tähän asti sähkö on ollut kohtuullisen hintaista. Labore olettaa ennusteessaan, että Suomen Venäjän-kauppa tyrehtyy lähes kokonaan eikä palaa ennalleen ennustejakson aikana. –?Kyllä se pelottaa, kun on opiskelija ja on kolme lasta. (STT) THL ehdottaa omaishoidon tuelle yhtenäisiä myöntämisperusteita. –?Meillä on myös puuhella, eli jos sähköt menevät, ruokaa pystyy kyllä laittamaan, hän toteaa. –?Olen saanut jo kotoa sellaiset opit, että aina kun poistutaan huoneesta, sieltä sammutetaan valot. Heikkilä asuu pienkerrostalossa. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 6 SALON SEUDUN SANOMAT | KESKIVIIKKONA 14. Ehdotus lisäisi omaishoitajien määrää ja omaishoidon tuen menoja noin 100–130 miljoonalla eurolla. Ensi vuonna kasvun odotetaan hidastuvan 0,7 prosenttiin, jonka jälkeen se kiihtyisi 2,1 prosenttiin vuonna 2024. –?Kyllä se vähän jännittää, kun meillä on taloyhtiössä sähkösopimus kohta menossa katkolle. – Ja lapsille on sanottu, että sellaisesta huoneesta, missä ei olla, sammutetaan valot. Asunnossa on kuitenkin kaksi uunia, joista saa apua. SYYSKUUTA 2022 Ensi talvena ei polteta valoja turhaan SSS | Talvikki Salin talvikki.salin@sss.fi Kun ihmisiltä kysyy, pelottaako sähkön hinta ja saanti tulevana talvena, vastaus on kyllä. –?Kansainvälisen talouskasvun hiipumisen vanavedessä myös Suomen talous lipuu pieneen taantumaan loppuvuonna. Viime aikoina perheessä on puhuttu myös eri kodinkoneiden sähkönkulutuksesta. Luvut sisältyvät Laboren talousennusteeseen. Mutta nyt se sitten on mahdollista, Vappu Estola toteaa. Kyselimme asiaa tiistaina satunnaisilta salonseutulaisilta, ja aihe oli jokaisen mielen päällä. –?Muutin juuri puolisoni kanssa yhteen, ja hän on ehtinyt saada alkuvuodesta ihan hyvän sähkösopimuksen. Sellaisen, johon ei ole tarvinnut asennoitua sitten 1970-luvun energiakriisin. –?Mutta kun on tottunut, että sähkölasku on muutamia kymppejä kuussa ja jos se pomppaisikin satasiin, niin kyllähän se silloin tuntuisi, pienillä tuloilla varsinkin, hän pohtii. Toisaalta noin 3?000 omaishoitajalla palkkio pienenisi vähintään 150 eurolla kuussa. Lisäksi ehdotuksessa on neljäs kevyen tuen luokka, josta päättäisi hyvinvointialue. Tuleva talvi asettaa suomalaiset uudenlaisen tilanteen eteen. Estola on tottunut säästeliääseen sähkönkäyttöön pienestä pitäen. THL selvitti omaishoidon tuen myöntämisperusteita sosiaalija terveysministeriön toimeksiannosta. Tällä hetkellä kunnat päättävät omaishoidon tuen palkkioluokkien määrästä ja myöntämiskriteereistä. Niissä Heikkilä välillä polttaakin tulia. Labore kertoo, että alkuvuonna talouskasvua hidasti vielä koronapandemia, mutta ensimmäisellä vuosipuoliskolla talous kasvoi silti voimakkaasti teollisuuden, rakentamisen ja palveluiden vetämänä. THL ei päätä omaishoidon palkkioista, vaan asia vaatisi lakimuutoksen. Venäjän-kaupan tyrehtymisen ja kansainvälisen vientikysynnän heikentymisen arvioidaan supistavan tämän vuoden talouskasvua 1,5–2,0 prosenttiyksikköä. Moni myös miettii, miten voisi säästää sähköä. Kari Koskenalan sauna lämpiää puilla, mikä säästää sähköä. Terttu Hujanen aikoo säästää sähköä mahdollisuuksiensa mukaan. Tähän asti on ollut edullista, sanoo salolainen Juho Heikkilä. (STT) Labore ennustaa pientä taantumaa loppuvuonna, mutta kasvu jatkuu jo ensi vuonna Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ehdottaa omaishoidon tuelle yhtenäisiä myöntämisperusteita koko maahan. THL:n mukaan palkkioissa on suuria eroja eri puolilla maata. –?Mutta se on sen verran vanha talo, että ikkunat vuotavat ja välillä joutuu laittamaan päälle pienen sähköpatterin. Palkkioluokka nousisi yhteensä noin 6?800 omaishoitajalla. Venäjän sota Ukrainaa vastaan, laajat vastapakotteet, haluttomuus kaupankäyntiin Venäjän kanssa ja energiakriisi ovat kuitenkin synkistäneet talousnäkymiä Euroopassa enemmän kuin keväällä arvioitiin. –?Tuntuu absurdilta ajatukselta, että sähkö voisi yhtäkkiä loppua. Ehdotuksessa omaishoidon palkkioon tulisi kolme luokkaa sen mukaan, kuinka sitovaa hoito on. Työn ja talouden tutkimus Labore ennustaa kuluvalle vuodelle 1,8 prosentin talouskasvua. Salolainen Terttu Hujanen on huolissaan erityisesti sähkön riittävyydestä. Ja kun kuitenkin on muutakin maksettavaa, toteaa salolainen Jaana Veskus
Ja voin jättää kylmemmälle niitä huoneita, missä ei olla. Vappu Estola miettii, pitäisikö jokin energiasyöppö kodinkone vaihtaa vähemmän kuluttavaan. S-pankki on tehnyt poliisille tutkintapyynnön, ja pankki haluaa antaa poliisille työrauhan asian tutkimiseksi. Sähkösopimus on päättymässä nyt syksyllä, ja uuden solmiminen on edessä. SYYSKUUTA 2022 | SALON SEUDUN SANOMAT 7 kosmetiikka & ravintolisät -20 % *Ei koske lääkkeitä. päivästä elokuun 5. Ainakaan vielä ei ole otettu yhteyttä, että sitä muutettaisiin. Laskemalla omaa kulutustaan OP odottaa vaikuttavansa myös kaikkien sähkön hintaan. –?Energiakriisi on vakava asia, ja haluamme omalla toiminnallamme pyrkiä ratkaisemaan tätä ongelmaa omalta osaltamme, kertoo pääjohtaja Timo Ritakallio tiedotteessa. Tarjous Uniikkiasiakkaille 18.9. –?En ainakaan pidä valoja monessa huoneessa yhtä aikaa. Kulutus on noin 10 000 kilowattituntia vuodessa. Mitään tulisijoja talossa ei ole. väsaikaan, niin se on pelottavaa, hän sanoo. Hujanen aikoo säästää sähköä mahdollisuuksiensa mukaan. –?Olen aina ollut aika pihi sähkönkäyttäjä. asti. Siellä on vielä jäljellä kaikki vanhat tulisijat, joita voi tarpeen tullen lämmittää. Pyydämme asiakkailtamme anteeksi tapahtunutta ja korvaamme asiakkaiden kokemat välittömät taloudelliset tappiot, Holmberg sanoo. (STT) OP säästää energiaa – alentaa toimipaikkojensa lämpötilaa STT | Antti Autio S-Pankin verkkopankkitunnuksilla tunnistautumisessa oli vakava järjestelmähäiriö keväällä ja kesällä. OP on päättänyt alentaa toimipaikkojensa lämpötilaa aluksi vähintään yhdellä asteella. Ilmainen toimitus ya.fi ** Nopea toimitus ya.fi??Laajat aukioloajat ??24 h asiakaspalvelu ??Bonusta ostoksista jopa 8 % Salo, Vilhonkatu 14 ??Avoinna ma–la 8–21, su 9–21 Tuottomme käytetään koulutukseen ja tutkimukseen Ensi talvena ei polteta valoja turhaan Juho Heikkilän taloyhtiössä sähkösopimus on menossa katkolle, mikä mietityttää. Koskenala asuu 1800-luvun puolella rakennetussa omakotitalossa. Hujanen asuu omakotitalossa, jossa on öljylämmitys. päivään saakka, eli yli kolme kuukautta. Pankki kertoo, että häiriötä hyödynnettiin erittäin pienessä määrin myös väärinkäytöksiin, kun kirjautuminen onnistui toisen henkilön tunnuksilla. Sauna lämpiää myös puilla, mikä säästää sähköä, hän mainitsee. Tästä muutamasta sadasta hengestä vielä pienempi joukko kirjautui toisen asiakkaan tietoihin. Siitäkin pienempi joukko oli heitä, jotka tekivät näitä mahdollisia maksutapahtumiin liittyviä väärinkäytöksiä, kertoo S-Pankin digitaalisten palveluiden kehittämisestä vastaava johtaja Carl-Edvard Holmberg STT:lle. Sen hinta on hyvin kohtuullinen. Västanfjärdiläinen Kari Koskenala toteaa, että hänellä on onneksi vielä voimassa Fortumin määräaikainen sähkösopimus ensi kesäkuun loppuun saakka. Holmbergin mukaan pankilla meni aikaa huomata häiriö, koska ongelma koski niin pientä joukkoa asiakkaita. Ei voi yhdistää muihin tarjouksiin. Lisäksi lämpöä tuo ilmalämpöpumppu. Viranomaisilta saadaan ohjeistusta turvallisuusasioissa. K U V A T : S S S / M I N N A M Ä Ä T T Ä N E N Jaana Veskus käyttää tiskikonetta ja pyykinpesukonetta mahdollisimman täysinä. OP kertoo tavoittelevansa viiden prosentin säästöä lämmitykseen kuluvaan energiaan. Tämän ohella S-Pankki käyttää Holmbergin mukaan muun muassa valvottua bugien metsästysohjelmaa, jossa ohjelmaan rekisteröityneet hakkerit koettelevat palveluiden turvallisuutta. Häiriö johtui verkkopankin yksittäisen ohjelmistokomponentin virheellisestä toiminnasta. Kaukolämmön osuus oli tästä noin puolet. Tutustu muihin kampanjaehtoihin apteekissa tai ya.fi **Ei koske kotiinkuljetusta. –?Joka toivon mukaan pysyy. –?Olemme pahoillamme tästä. –?Poika vertailee ja huolehtii sitä, Hujanen sanoo. Pankki kertoo, että häiriö korjattiin heti, kun se havaittiin. Häiriö kesti huhtikuun 20. Turvakaukalossa vajaan vuoden ikäinen Annika Järvenpää. –?Häiriö koski erittäin pientä joukkoa, puhutaan muutamasta sadasta hengestä. Hän ei halua kertoa, kuinka suurista summista väärinkäytöksissä on kyse. Hän korostaa, ettei joukko ole suinkaan vähäpätöinen ja sanoo S-Pankin suhtautuvan äärimmäisellä vakavuudella asiaan. Finanssikonserni perustelee toimiaan sillä, että tulevana talvena sekä energian hinta että sen niukkuus ovat vakava uhka suomalaiselle yhteiskunnalle. S-Pankissa häiriö: Kirjautuminen onnistui toisen henkilön tunnuksilla. Hänen mukaansa sähkön hinta on monelle suomalaiselle kriittinen asia ensi talvena. Holmbergin mukaan S-Pankilla on käytössään monia tapoja varmistaa palvelujensa turvallisuus. OP-ryhmän energiankulutus oli viime vuonna noin 132?000 megawattituntia. KESKIVIIKKONA 14
Hän on nykyään EU-parlamentin vasemmistoryhmän pääsihteeri. Helmikuusta 2002 lähtien näkyy jokaisen päivän lehti. Paikallisuus on ollut Salkkarin vahvuus aina ja matkalla kohti sadan vuoden rajapyykkiä paikallisuuden asema vankistuu edelleen. Parlamentin istuva pääsihteeri saksalainen Klaus Welle on kertonut haluavansa jättää tehtävän tämän vuoden lopussa. Tehtävään valittiin lehden mukaan suomalainen Sanna Lepola. Kurvinen ja Jantunen ehdolla eduskuntaan Pirkanmaalla epäillään autiotalojen tuhopolttoa Poliisi epäilee, että useita autiotaloja on sytytetty tahallaan palamaan Pirkanmaalla. (STT) SSS | Asko Lehtonen asko.lehtonen@sss.fi Salolainen kaupunginvaltuutettu Timo Lähteenmäki (vas.) on asetettu eduskuntavaaliehdokkaaksi. Jopa vuodesta 1920 lähtien löytyy näytekappaleita jokaiselta vuodelta. Valinnasta kertoi EU-parlamentti. Helsingin poliisi otti etsityn miehen kiinni rautatieasemalla noin puoli kahdelta iltapäivällä. Musk on tarjonnut ostavansa yhtiön koko osakekannan 44 miljardilla dollarilla. Eniten ääniä sai puolueen puheenjohtaja, opetusministeri Li Andersson. Tehtävä alkoi Espoosta kauppakeskus Sellosta puolenpäivän aikaan, kun Länsi-Uudenmaan poliisi sai vihjeen kauppakeskuksessa liikkuvasta, mahdollisesti aseistetusta miehestä. tilaajapalvelija.fi/plus KESTOTILAAJALLE DIGIPLUSTILAUS VAIN €/kk 3 + (ark klo 8.00 16.00) 02 770 2626 Soita tilaajapalveluumme Kestotilaajana olet hyvässä seurassa. Piirikokous päätti asettaa kolme muuta ehdokasta alueellisen ja sukupuolisen tasapainon takaamiseksi. Jäsenäänestyksen perusteella nimettiin yksitoista ehdokasta. Loput yhdeksän ehdokasta nimeää piirihallitus. Maittava . Sisä-Suomen poliisi kertoi tiistaina tiedotteessa, että poliisin ja pelastuslaitoksen tietoon on elo– syyskuussa tullut poikkeuksellisen paljon ilmoituksia tulipaloista autioissa rakennuksissa. EU-parlamentin puhemiehistö valitsi myöhään maanantaina tehtävään italialaisen Alessandro Chiocchettin, joka on viime aikoina toiminut parlamentin nykyisen puhemiehen Roberta Metsolan kabinettipäällikkönä. LAAJENNA TILAUSTASI Ota paperilehden rinnalle kätevä digilehti ja luet päivän Salkkarin missä ja milloin vaan! Sisältää myös kattavan lehtiarkiston. Hän on pyrkinyt eduskuntaan kahdesti aikaisemminkin ja yltänyt varapaikalle. (STT). Luettavissasi on Salkkarit milloin tahansa, yhteensä noin 5000 numeroa. Ehdolla on myös Someron kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Jani Kurvinen. Hän on politiikassa uusi kasvo. VarsinaisSuomen keskusta päätti kahdeksasta ehdokkaasta piirikokouksessa tiistaina. Timo Lähteenmäen ehdokkuus varmistui EU-parlamentin pääsihteeriksi italialainen Alessandro Chiocchetti Euroopan parlamentille on valittu uusi pääsihteeri. Hänen mukaansa osassa rakennuksista ei ollut sähköjä lainkaan. Vahinkoja henkivakuutussektoreilla vakavaraisuus on jopa parantunut. Ehdolla tehtävään oli myös suomalainen Leena Maria Linnus, joka on nykyisellään parlamentissa pääjohtajana infrastruktuurista ja logistiikasta vastaavalla osastolla. Vasemmistoliiton Varsinais-Suomen piiri päätti ehdokkaista tiistaina. Ehdolle asetettiin myös salolainen Olavi Jantunen. Poliisilla on avoinna kahdentoista palopaikan tutkinta. Helsingin Sanomien mukaan puhemiehistö valitsi samalla pääjohtajan vastaperustetulle 13. Oikeudenkäynti on määrä järjestää lokakuussa. Poliisin mukaan rakennuspaloissa on viitteitä siitä, että ne on sytytetty tarkoituksella. Poliisin mukaan miestä etsittiin kauppakeskuksesta, mutta asiointi siellä jatkui tehtävän ajan normaalisti. (STT) Elon Muskin ostotarjous Twitteristä hyväksyttiin Viestipalveluyhtiö Twitterin osakkeenomistajat ovat hyväksyneet miljardööri Elon Muskin ostotarjouksen. Bangkok Kitchen: Panaeng curry possulla (G,M,S), paistettua siikaa chilikastikkeella (G,M), paistettua tofua thaibasilikalla (VE), tom yam possukeitto (G,L), kevätkääryleet (VE,S,M), päivän paistettu nuudeli Cafe Rio: Hernekeitto M, G (saa VEG) +pannari VEG ja vaihtuva ruokaisa sekä monipuolinen salaattibuffet Café 68 myös kuljetus: Jauhelihakaalikeittoa (L,G), possunlihakastiketta (L,G), pinaattipastaa (L), mansikkarahkaa (L,G) Dreamravintola: Jauhelihapihvit (L), perunamuusi (L, G), kasvispihvit, keitetyt perunat (L, G), kanakeitto (L, G) Kahvila-Ravintola Kespa: Chorizokeitto L,G, porsaanlihaa tuorejuustokastikkeessa L,G, kebabkiusaus L,G, hedelmäsalaatti M,G Lounasravintola Mustapippuri: Nakit ja muusi (L, G), maksaa kermakastikeessa (L, G), lihakeitto (L, G) Mama Malla: Kaalikeitto M,G, broilerimurekepihvit L, tzazikikastike L,G, kasviksia tikka masala L,G Mama´s lounasja tilausravintola: Punajuuri-vuohenjuustokeitto GL,L, rapusilakat ja muusi GL,L, riistapyörykät GL,L, hedelmä-smoothie GL,L Maraniityn grilli: Sveitsinpihvi Musine: Pinaattikeitto Florentine (G,L), päivän salaatti (G,L), kasviswokkia ja härkää (G,L), parmesan broileria ja riisiä (G,L) Muurla: Salaattibuffet, nakkikeitto G,M, kanaviilokki G,L, jälkiruoka Muurlan Opisto: Makkaraa (L, G) ja muussia (L, G), talon omat silakkapihvit (L, saa G), punajuuripihvi (L, G), ruusunmarjakiisseli (M, G) Ravintola Ilolansalo: Lohimurekepihvit G, M, kasvispihvit, sitruunamajoneesi G, L, uunipunajuuret, perunasose G, L/perunat, mansikat appelsiinikastikkeessa G, M Riikin baari: Leike, pinaattikeitto, kananmuna, vispipuuro Rikalan Krouvi: Linssikeittoa v,g, ruskajuustosalaatti l,g, kananpoikaa tikkamasala l,g, ylikypsää nautaa l,g Rosmariini: Valkosipulibroileria (myös ilman valkos), riisi, paprikapesto L,(GL), Välimerenjuusto-punajuuri-salaatti L,GL, kaura-omenapaistos, vaniljakastike L Salkkarin Lounasravintola: Lihapullat ja pippurikastike L,G, kermassa haudutettua naudan maksaa L, kermainen lohikeitto L,G, omenapiiras L Salo IoT Campus: Täyteläistä mustajuurisosekeittoa (A, ILM, L, VS), silakka pihvejä (A, ILM, L, M), kasvispyöryköitä (*, A, G, L, M), kalkkunaa ja kasviksia inkiväärikastikkeessa (*,A, G, L, M), suklaakiisseliä (A, G) Salon Palvelutalosäätiö: Kaali/Jauhelihakeitto LG, salaattipöytä, raparperikaurapaistos L Salon Patarouva: Smetana merilohta (L,G), broileria paprika-cheddarkastike (L,G), nakkikeitto (L, G), erikoissalaattipöytä, hedelmäcocktai (L,G), sushipöyta Shell Helmisimpukka Halikko: Savukirjolohikeittoa (NO) L,G, pekoni-riistakäristystä (EU), jauhemaksapihvejä, possun grillipihvi (FI) Teboil Helsingintie: Jauhelihapihvejä, tsatsikia, sipulia, muusia, uunikasviksia Vikströmin pitopalvelu/ myymälä noutoruoka: Lindströmin pihvit L, muusi L,G, Janssonin kiusaus L,G, broilerkiusaus L,G, veripalttu L, savulohisalaatti L,G Wiurila, Club Engel: Lindströmin pihvit L,GL, savusellerikeitto L,GL , runsas salaattipöytä ja pieni makea SSS | Asko Lehtonen asko.lehtonen@sss.fi Keskustan puheenjohtaja, valtiovarainministeri Annika Saarikko ja kansanedustaja Esko Kiviranta ovat nyt virallisesti ehdolla eduskuntaan. He ovat Timo Lähteenmäki, Nousiaisten kunnanvaltuuston puheenjohtaja Reima Rantanen sekä turkulainen Paco Diop. Juhlavuoden kunniaksi julkaisemme keskiviikkona 19.11. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 8 SALON SEUDUN SANOMAT | KESKIVIIKKONA 14. Varsinais-Suomessa listalla voi olla 17 ehdokasta. Puolustusvoimista eläkkeellä oleva kommodori on ammatiltaan varatoimitusjohtaja. Kolme ehdokaspaikkaa täytetään myöhemmin. Twitter on haastanut Muskin oikeuteen saadakseen sopimuksen päätökseen. Työeläkeyhtiöiden ja pankkien vakavaraisuus on heikentynyt hieman, mutta on pysynyt edelleen vahvana. Eivät ne itsestään syty palamaan, rikoskomisario Lassi Suoranta kertoi STT:lle. Kiinniotetun hallusta löydettiin käsiase, Länsi-Uudenmaan poliisi kertoi Twitterissä. (STT) Käsiasetta kantanut mies kiinni Helsingin rautatieasemalla Yksi ihminen otettiin kiinni poliisitehtävän yhteydessä Helsingin päärautatieasemalla tiistaina. SYYSKUUTA 2022 Salon Seudun Sanomien perustamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 95 vuotta. Muut neljä ehdokasta ovat Uudenkaupungin valtuuston puheenjohtaja ja hyvinvointialueen valtuuston jäsen Mauri Kontu, Naantalin kaupunginvaltuuston ja hyvinvointialueen valtuuston jäsen Reetta Tanila-Järvinen, keskustanuorten hallituksen jäsen Mikko Vuolle Loimaalta ja puutarhuri Minna Ruusunen Turusta. Maittava . Kurvinen on myös VarsinaisSuomen hyvinvointialueen hallituksen jäsen. Suomen finanssisektorin hyvä lähtötilanne on vahvuus heikentyvässä taloustilanteessa, sanoo Fivan johtaja Tero Kurenmaa tiedotteessa. Twitter kertoi tiistaina osakkeenomistajien alustavista äänestystuloksista, jotka tulivat vain minuutteja kestäneessä yhtiökokouksessa. –?Noin 30-vuotias mies ei alustavien tietojen mukaan missään vaiheessa uhannut ketään aseella, komisario Petteri Ovaska kertoi tiedotteessa. Seuraavat olivat äänimäärien mukaisessa järjestyksessä Turun kaupunginvaltuutettu ja hyvinvointialueen valtuutettu Timo Furuholm, Turun kaupunginhallituksen jäsen ja aluevaltuutettu Jaakko Lindfors, raisiolainen kaupunginvaltuutettu ja aluevaltuuston varapuheenjohtaja Emma Lindqvist, Loimaan kaupunginvaltuutettu ja aluevaltuutettu Maarit Koivisto, kaupunginvaltuutettu ja aluevaltuutettu Lotta Laaksonen Paraisilta, kaupunginvaltuutettu Katri Kapanen Kaarinasta, kansanedustaja Johannes Yrttiaho Turusta, kunnanvaltuuston jäsen Jenni Päätalo Aurasta, Mervi Uusitalo-Heikkinen Turusta ja Emma Andersson Turusta. Salon Seudun Sanomat on aina ollut salonseutulaisuuden asialla eikä siihen ole tulossa muutoksia. –?Suurimmassa osassa tapauksista on kysymys autiotaloista, joissa normaalisti ihminen ei asustele. Jantunen oli ehdolla viime kuntaja aluevaaleissa, mutta ei tullut valituksi. –?Toimintaympäristön heikentyessä on tärkeää, että finanssisektori on vakavarainen ja riskienhallinta kunnossa. (STT, AFP) Fiva: Suomen finanssisektorin vakavaraisuus on vahva Suomen finanssisektori on säilynyt vakavaraisena toimintaympäristön heikkenemisestä huolimatta, arvioi Finanssivalvonta (Fiva). Musk perustelee perumishalujaan myös sillä, että Twitter on maksanut entiselle turvallisuusjohtajalleen Peiter Zatkolle miljoonien dollarien irtisanomiskorvauksen kesäkuussa kertomatta asiasta Muskille. pääosastolle, joka vastaa parlamentin suhteista kansallisiin parlamentteihin. Musk ja Twitter sopivat kaupanteosta huhtikuussa, ja heinäkuussa Musk ilmoitti aikovansa perääntyä kaupoista. Musk on perustellut kaupan perumista sillä, että Twitter on vääristellyt bottija roskapostitilien määrää. juhlalehden, jossa muistellaan vähän menneitä, mutta suunnataan katsemyös kohti tulevaisuutta
Ei korkoja, ei kuluja, ei ketunhäntiä. lokakuuta. Hinnat voimassa 18.9.2022 asti. Koko Salon alueelle laajeneva tapahtuma järjestetään tänä syksynä 10.–23. DNA Vaihtohyvitys: Hyvitämme matkapuhelimista ja tableteista vaihdossa uuteen puhelimeen tai tablettiin 1–700 €. Kurpitsapellolla on liikenteenohjausta arkisin kello 17–22 ja viikonloppuisin kello 17–23. lokakuuta. Korko % ja kulut €. Myös Salon kaupunki on mukana, ja toivoo lokakuun tuovan sankoin joukoin kurpitsaturisteja. Kysy lisää DNA Kaupan myyjältä, kun tuot laitteesi vaihtoon. Tapahtuman kotisivut löytyvät osoitteesta kurpitsaviikot.fi. Tarjoustuotteita on rajoitetut erät. Kurpitsakioski on avoinna päivittäin aamukymmenestä iltakymmeneen. Yrittäjä Esa Rannikko toivoo Kurpitsapuiston kävijämäärän nousevan entisestään. Mansikkapellolle kootusta kausinähtävyydestä sukeutui saman tien markkinointitempaus, jonka suosio yllätti. dna.fi/tarjoukset SÄÄ STÄ SÄ Ä S TÄ SÄÄ STÄ SÄ Ä S TÄ 250 € S Ä ÄS T Ä S Ä Ä S T Ä S Ä ÄS T Ä S Ä Ä S T Ä 20 € JBL Tune 510BT langattomat kuulokkeet 29 € JBL Pure Bass -äänentoistoa jopa 40 h kerralla Norm. Takuu kattaa laitteen valmistusviat, kun laitetta on käytetty asianmukaisesti ja ohjeiden mukaan. 49 € S Ä ÄS T Ä S Ä Ä S T Ä S Ä ÄS T Ä S Ä Ä S T Ä 20 € S Ä ÄS T Ä S Ä Ä S T Ä S Ä ÄS T Ä S Ä Ä S T Ä 100 € Samsung Galaxy Watch4, 40 mm 169 € Norm. Sinne kootaan tapahtumatietoja koko Salon alueelta sekä ajo-ohjeet ja tietoa pysäköinnistä. Tempaus on vauhdittanut kurpitsojen myyntiä sekä pellolla että lähialueen päivittäistavarakaupoissa. 3 vuoden maksuajalla vaikka et olisikaan DNA:n liittymäasiakas. DNA Kauppa | 0800 30038. | dna.fi | DNA Chat Nopea toimitus netistä jopa päivässä. KESKIVIIKKONA 14. SYYSKUUTA 2022 | SALON SEUDUN SANOMAT 9 Skannaa QR-koodi ja katso kaikki tarjoukset! Honor X7 179 € Norm. Vaihtohyvitys ei voi ylittää uuden laitteen hintaa. Tapahtuman järjestää Rannikon Puutarha, mutta yhteistyöstä ja viestinnästä vastaava Halikon Yrittäjät houkuttelee mukaan paikallisia yrityksiä ja muita sidosryhmiä. – Tapahtuma tuo iloa, valoa ja pientä hullutusta syksyyn, Halikon Yrittäjien puheenjohtaja Päivi Isopuro toteaa. Tapahtuma on kerännyt tuhansia ihmisiä ihastelemaan Halikossa sijaitsevan Rannikon Puutarhan pellolle sytytettyjä kurpitsalyhtyjä. (SSS) Kurpitsaviikot Salossa 10.–23.10. T S A R K I S T O / S A R I S A R E L I U S. Numero on maksuton. 199 € Iso 6,74” FullView-näyttö OnePlus 9 5G 128 Gt Valovoimainen 6.4” Full HD+ -näyttö Norm. Viime vuonna tapahtuma paisui jo Kurpitsaviikoiksi, kun lähialueen ravintolat laativat kurpitsaruokalistoja ja kahvilat tarjoilivat kurpitsaleivoksia. Halikkolainen viljelijä Esa Rannikko ideoi viisi vuotta sitten satokauden päätteeksi Kurpitsalyhtypuiston. Ympäri vuorokauden avoinna oleva Kurpitsapuisto sijaitsee Halikossa vanhan museosillan kupeessa osoitteessa Vanha Turuntie 19. 448,56 € 449 € DNA Maksuajalla Aina yhtä halpaa DNA Maksuaika kaikkiin laitteisiin. Koroton ja kuluton DNA Maksuaika: Voit ostaa laitteet esim. Pyöreän vihanneksen nimikkoviikot alkavat 10. Ei jälleenmyyjille. 269 € Sovelluksia kellon täydeltä DNA NETTIKAUPASTA Salossa vietetään lokakuussa Kurpitsaviikkoja. 699 € Kertamaksulla 12,46 € /kk/ 36 kk yht. Salo houkuttelee kurpitsaturisteja Rannikon Puutarhan mansikkapellolle kootaan jälleen ensi kuussa Kurpitsapuisto. Meillä on samat hinnat myös yrittäjille. Kurpitsapuistoon sytytetään tänäkin vuonna sadoittain kurpitsalyhtyjä. –?Pian voimme kutsua Saloa Suomen kurpitsapääkaupungiksi, hän iloitsee tiedotteessa. Pidennetty 3 vuoden DNA Takuu: Ostamaasi puhelimeen tai tablettiin 36 kk takuu mikäli valmistajan myöntämä takuu on lyhyempi
Karvin mukaan opetushallinnon, koulutuksen järjestäjien ja työnantajien tulisi miettiä yhdessä, kuinka työelämässä oppimista voidaan kehittää. – Kirjaukset on tehtävä ja seuraavan ymmärrettävä, mitä edellinen on kirjoittanut, Kurki toteaa. –?Myös alan opiskelijoiden sisään ajamiseen pitäisi löytyä aikaa ja voimia, mutta hoitajilla on liian kiire. Määrän odotetaan kasvavan edelleen. Sen sijaan 95E10-bensiinin litrahinta painui viime viikolla keskimäärin 2,12 euroon toissa viikon 2,14 eurosta. Asiasta kerrotaan Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) tiistaina ilmestyneessä raportissa. Hän ei ajattele eduskuntavaalien lopputulosta, mutta alkaa kampanjoida tosissaan. Vuoden 2017 kuntavaaleissa Kurki valittiin kaupunginvaltuutetuksi 80 äänellä. Samoin hoitotyössä kuulee paljon. Ulkomailta muuttaneita hoitajia on palkattu yhä enemmän hoitotyöhön etenkin pääkaupunkiseudulla. Sitä sanotaan, että rahaa ei ole, mutta valtion velkaa on otettu jo 140 miljardia euroa ja pantu rahat muiden asioiden hoitoon. Kurki kiinnittää huomiota myös johtamiseen ja esihenkilöiden ammattitaitoon. Kurjella on neljä lasta, joista nuorimmainen on aloittanut Someron lukiossa. Nykyään lähes kaikki on lähihoitajien kontolla. Hän vaikuttaa merkittävästi työyhteisön ilmapiriin ja sitä kautta osastonsa toimivuuteen. – Nyt olen nähnyt vanhustenhoidon kriisin todellisuuden sekä yksityisellä että julkisella puolella. THL:n tartuntatautirekisteriin on tänä vuonna ilmoitettu 217 laboratoriovarmistettua enterovirustapausta. Itse hoitajapulan lisäksi resursseja verottaa kasvava byrokratia, kun suuri osa hoitajien työajasta menee erilaiseen kirjaamiseen, eikä aika riitä perushoitotoimien lisäksi mihinkään muuhun. – Hoiva-alan pikakoulutuksesta on puhuttu, mutta mitä lähihoitajakoulutuksestakaan voisi jättää pois, hän ihmettelee. –?Se kattaa monia asioita ikääntyneiden hoivasta lähtien, toteaa Kurki, joka vaihtoi muutama vuosi sitten parturi-kampaajan työt ja yrittäjyyden hoitoalaan. Hän harrastaa liikuntaa ja nauttii luonnosta. Arjen turvallisuus edellä – Somero on aina mielessäni, vaikka asuisin missä. – Kun hän oli vanhainkodissa töissä, siellä olivat vielä erikseen kylvettäjät, ulkoiluttajat, laitoshuoltajat ja virikeohjaajat. Perussuomalaisten Kirsti Kurki aloittaa eduskuntavaalikampanjansa. –?Päädyin päättäjäharjoittelijaksi, hän naurahtaa vuosia, joihin sisältyi myös Someron Perussuomalaisten puheenjohtajuus ”vanhojen herrojen” seurassa. Sunnuntaina Kurjen vaalikampanja starttaa Turun torilta. Yleisimmin ongelma koskee media-alan ja kuvallisen ilmaisun, taideteollisuusalan sekä esittävien alojen tutkintoja. Diesel on kallistunut reippaasti muutaman viikon aikana, sillä diesellitra maksoi alimmillaan elokuun lopulla 2,11 euroa. Enterovirusten aiheuttamat oireet ovat yleensä lieviä, mutta myös vakavampia tautitapauksia esiintyy vuosittain. Myös Kirsti Kurjen työtovereina on eri maista lähtöisin olevia alan ihmisiä. –?Olin vuosia suurperheen yksinhuoltaja, mutta nyt perunakattila on aika pieni ja voin paneutua yhä enemmän yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen, Kurki toteaa. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 10 SALON SEUDUN SANOMAT | KESKIVIIKKONA 14. Kirsti Kurki on Someron kaupunginvaltuutettu ja sekä perusturvalautakunnan että vammaisneuvoston jäsen. Tänä vuonna lapsia on ainakin Turussa joutunut sairaalahoitoon hengenahdistusoireiden vuoksi. – Kolmivuorotyötä tehdään huonolla palkalla. Koko viime vuoden aikana tapauksia ilmoitettiin 243. Kurki näkee, että rahalla voitaisiin ratkaista monia asioita. Hän erosi luottamustehtävistään työja opiskelukiireittensä takia keväällä 2019, mutta hänet valittiin valtuustoon jälleen viime vuonna 61 äänellä. Ensimmäisissä kuntavaaleissaan syksyllä 2012 hän nousi 63 äänellä ensimmäiseksi varavaltuutetuksi. Taitava esimies pystyy keksimään ratkaisuja. (STT) Enterovirusta tavanomaista enemmän Enterovirusta on Suomessa liikkeellä tavanomaista enemmän, tiedottaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). (STT). Lapseni saivat täällä turvallisen ja terveellisen pohjan elämälleen monipuolisine harrastusmahdollisuuksineen, Arkadianmäelle tähyävä Someron kaupunginvaltuutettu Kirsti Kurki (ps.) korostaa. Kurjen Pohjanmaalla asuva äiti teki työuransa sairaanhoitajana. (STT) Dieselin hinta jatkoi nousua viime viikolla Dieselin keskihinta nousi viime viikolla kaksi senttiä ylöspäin toissa viikosta ja oli 2,20 euroa litralta, kertoo Tilastokeskus. SYYSKUUTA 2022 SSS | Minna Filppu minna.filppu@sss.fi Perussuomalaisten VarsinaisSuomen piirin somerolainen kansanedustajaehdokas Kirsti Kurki lähtee tekemään vaalikampanjaansa teemalla arkiturvallisuus. Vanhustenhoidon pitäisi olla meidän kaikkien yhteinen asia. Hoitotyö ei houkuttelekaan kuten ennen. Mielenterveysja päihdetyöhön erikoistunut lähihoitaja työskentelee Salon kaupungin vanhustyössä ja opiskelee Turun ammattikorkeakoulussa geronomiksi. Hinnat ovat tulleet tuntuvasti alas verrattuna heinä-elokuun vaihteen ennätystasoon, jolloin dieselin keskihinta oli 2,53 euroa ja bensiinin 2,55 euroa. Sopivia paikkoja on heikoimmin tarjolla humanistisilla ja taidealoilla. On poikkeuksellista, mutta ei tavatonta, että diesel on kalliimpaa kuin bensa. Kurki toteaa, että laadukasta hoitoa ei pystytä tuottamaan nykyisessä resurssipulassa. Kaksi muuta asuvat Salossa ja Turussa. Kurjen mielestä seniorikansalaisten hyvinvoinnista pitäisi keskustella yhä laajemmin kuntien ikärakenteen muutoksen myötä. Kymmenen vuotta perussuomalaisten jäsenenä ollut Kurki on toiminut alusta asti aktiivisesti puolueessa yhdistysja piiritasolla. Someron kaupunginvaltuustoon Kurki nousi vuonna 2016, kun Jukka Sorva menehtyi kesken kauden. Kurki on ollut työssään aina tiiviissä vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa ja kuullut tuoreeltaan kansalaisten näkemyksiä monista päivänpolttavista asioista: –?Kampaamossa asiakkaat avautuivat. Yksi muutti tänä syksynä Hollantiin opiskelemaan psykologiaa Rotterdamin yliopistossa. Pulaa on etenkin perustutkinto-opiskelijoille sopivista paikoista. Ne aiheuttavat oireita useimmiten lapsilla. – Siinä on valtavia eroja. Tänä vuonna tapausten määrä on myös alkanut kasvaa tavallista aiemmin. Perussuomalaiset valikoitui Kurjen puolueeksi, koska hän tunsi sen arvojen olevan lähimpänä omiaan: – Puolue ottaa eniten huomioon pienen ihmisen murheet. Lokakuussa 54 vuotta täyttävä Kirsti Kurki asuu Someron Sylvänällä lapsuudenkodissaan, jonka toista päätä asuttaa hänen 79-vuotias isänsä. Hän sanoo monien olevan osaavia työssään, mutta korostaa kielitaidon tärkeyttä: hoitotyössä suomea on osattava jo pelkästään potilasturvallisuuden takia. Enterovirukset leviävät pisaratartuntana ja ulosteen välityksellä. Eduskuntavaalit 2.4.2023. S S S / M I N N A M Ä Ä T T Ä N E N Ammattiin opiskelevilta puuttuu sopivia työssäoppimispaikkoja Noin puolet ammatillisen koulutuksen järjestäjistä kertoo, että niillä on ollut ongelmia löytää sopivia työelämässä oppimisen paikkoja joidenkin alojen opiskelijoille
SYYSKUUTA 2022 | SALON SEUDUN SANOMAT 11 ANTENNIT, TELEVISIOT JA TIETOTEKNIIKKA ANTENNIASENNUKSET JA TV-HUOLLOT ANTENNIASENNUS, TVJA DIGIHUOLTO JUSSI SALOMAA p. 040 512 0729 mikko@salotaivas.fi, www.salotaivas.fi Ruohonleikkuu, mökkien ja kiinteistöjen kunnossapito ja huoltotyöt, pihatyöt, maalaustyöt, kuljetusja muuttoapu, kodin aputyöt. 0440 121 715 www.halikonhinaus.fi TAKSIPALVELUT SALON ULATAKSI OY p. T:MI NIINI KUMHO-RENKAAT Vaskio, p. 040 565 0543 www.kuttilanautolasi.fi RENGASLIIKKEET KUMIKORJAAMO NIEMELÄ & NIEMELÄ Örninkatu 10, p. 02 7316 316 Jaana Salminen p. Satamakatu 4, 24100 Salo. 050 581 0000 VINTAGE JA KERÄILYKAUPPA TURVALLISUUS Kattavat lukitusja turvaratkaisut kiinteistöille, yrityksille ja kotitalouksille www.teisec.fi huolto@teisec.fi Turvallisuuden moniosaaja p. P. 02 77 021 Sanomalehdet ja suoramarkkinointituotteet. Yhteystietojen lisärivit + yrityksen toiminnan kuvaus (max 100 merkkiä) hinta 19 euroa + alv / ilm. 733 1923 Örninkatu 15 ovi 18 P. KODINKONEHUOLLOT HUOLTONURKKA OY Jonintie 60, 24800 Halikko Toni Savolainen, p. Joka päivä. ÄÄNENTOISTOPALVELUT SUOMEN ESITYSPALVELU KY p. 044 985 8835 ww w. kerta. 0400 812 000 KIINTEISTÖNHOITO KIINTEISTÖPALVELU LAAKSONEN p. 040 537 5087 Korosta yrityksesi näkyvyyttä palveluhakemistossa ja EROTU KEHYSTETYLLÄ VÄRIILMOITUKSELLA. 044 584 9618 JUHLAT JA TILAISUUDET JUHLATILAT JUHLAPALVELUT MARJA KANKARE OY Perniöntie 11 p. Yhteystietojen max. MAINOSTOIMISTOT JA PAINOTUOTTEET MAINOSET TARTTUVAA MAINONTAA www.mainoset.fi info@mainoset.fi 040 522 6874 044 731 3971 SALON LEHTITEHDAS Örninkatu 14, p. 02 727 7100 Korjaamo@salonmoottorihuolto.fi www.salonmoottorihuolto.fi AUTOPUHDISTUKSET Autopuhdistusalan erikoisliike Suoritamme 30 vuoden ammattitaidolla autojen sisäja ulkopuhdistukset Myllyojankatu 24 A P. 044 731 2908 Kokoukset, koulutukset, näyttelyt, muistotilaisuudet, juhlat. 0500 901 747 www.suomenesityspalvelu.fi Äänentoisto, valaistusja ohjelmapalvelut. + pvm. MATKATOIMISTOT SALON MATKATOIMISTO Asemakatu 8, Salo, p. Pitopalvelu Vikströmiltä. 0400 224 095 ELEKTRONIIKKAALAN LIIKKEET JANNEN HUOLTOMYYNTI Elektroniikan korjaustyöt, antennitarvikkeet ja komponentit, akut ja kennotukset. Helsingintie 13, p. 0201 222 600. 0400 530 433 www.aanijamedia.com djja karaokepalvelut, äänentoistoja valopalvelut, av-palvelut ja laitevuokraus. Saksien, veitsien ja saumurinterien koneellinen teroituspalvelu. 044 5433 181, Teija Ojakangas p. kerta. 0500 530 441 www.salonkh.fi PÄIVYSTYS 24/7 P. 025 105 371 (huolto) www.rengasturku.fi www.nettivanne.fi myyntisalo@rengasturku.fi avoinna ma-pe 8-17, la 9–14 Renkaat, vanteet, rengashotelli, autohuolto. 0500 533 849 www.salonvaihtoautot.net/niini ELÄIMET ELÄINLÄÄKÄRIT www.ehyt.info Kattavat eläinlääkäripalvelut eläinlääkäriasema Horninkatu 7, p. 02 727 3636. 041 434 1241 toni.savolainen@huoltonurkka.fi www.huoltonurkka.fi KYLMÄLAITEHUOLLOT MIL OY Rummunlyöjänkatu 7, Salo p. 0400 530 433 www.aanijamedia.com KIINTEISTÖJA YMPÄRISTÖHUOLTO JÄTEHUOLTO JA KULJETUKSET SALON IMUAUTOT OY p. ÄÄNI JA MEDIA OY p. 0400 533 083 Lokakaivojen ja umpisäiliöiden tyhjennykset, viemärien avaukset, pesut, kuvaukset ja sulatukset. klo 10 tai sovittaessa p. 02 734 6450 www.rengasketola.fi RENGAS TURKU, SALO Meriniitynkatu 15, 24100 Salo p. 02 777 710 www.maailmalampo.fi LUKKOLIIKKEET SALON LUKKOJA HELAHOITO K. 2 kpl (nimi, osoite, puhelinnumero, sähköpostiosoite ja www-sivu) hinta 13 € + alv / ilm. Kattoja muut ulkomaalaukset. 0400 783 047 SALON AUTOSÄHKÖ Örninkatu 8, p. JUHLATILA JUULIINA Rummunlyöjänkatu 10, Salo p. Värillinen logoilmoitus koossa 47mm x 30mm, hinta 35 euroa +alv / ilm. Jokaiselle. www.ompelukonekauppa.fi Myynti ja huolto, kaikki merkit. 020010041 2 e/min. 044 0400 286 www.kiinteistopalvelulaaksonen.fi Pihapuiden kaadot, kantojyrsintä. ke hy sf riz .co m TAIDELAINAAMO GALLERIA KEHYSTÄMÖ. Esiintymislavat. SANDBERG OY Helsingintie 38 p. Laiteja tarvikemyynti. 0201 750 140 ERIKOISLIIKKEET KEHYSTÄMÖT Tehdaskatu 18, Salo, p. 0445439426 SALON AUTO•EHOSTUS OY ALOJENSA AMMAT TILAISET KELLOJA KULTASEPÄNLIIKKEET KELLO JA KULTA JOKINEN Turuntie 13, p. KESKIVIIKKONA 14. SALON SEUDUN YMPÄRISTÖHUOLTO OY Kujanpääntie 100, 24100 Salo p. OSTOJA MYYNTILIIKKEET Tervetuloa! Hukankatu 1, Salo, Vanha Järjestötupa Avoinna: to-pe-la alk. 02 731 2325. www.kellojokinen.fi Kaikki alan korjaustyöt, Polar-huoltopiste. 025 105 370 (myynti) p. Juhlatilat ja kokouspalvelut Ilolankatu 6, 044 721 3353 www.salva.fi OHJELMAPALVELUT ÄÄNI JA MEDIA OY p. Lisärivit 5,50 € + alv. 02 731 3375 kumik.niemela@gmail.com RENGAS KETOLA OY Kaukolankuja 1, Pertteli kk p. Imuautopalvelut. RAVINTOLA ILOLANSALO Maukasta kotiruokaa. 02 731 7153 KOTI-/MÖKKITALKKARI MÖKKIPALVELU SALOTAIVAS Mikko Hietanen, p. AUTOT JA ALAN PALVELUT AUTOKORJAAMOT JA -HUOLLOT AUTOKORJAAMO PASI NIINI Nuohoojankuja 3, 25260 Vaskio p. 0440 780 357 Juhlatila ja tarjoilut perhejuhliin, muistotilaisuuksiin, kokouksiin ja koulutuksiin. kerta (minimivaraus 4 kertaa) . 044 5433 180 info@salonmatkatoimisto.fi, www.salonmatkatoimisto.fi OMPELUKONELIIKKEET BIKESERVICE OY Myllyojankatu 20, 24100 Salo p. Alojensa ammattilaiset -palveluhakemisto julkaistaan joka toinen keskiviikko parittomilla viikoilla. 044 5433 182, Anu Parhiala p. 02 731 3362 SALON MOOTTORIHUOLTO Ratakatu 3, p. KULJETUS JA LOGISTIIKKA HINAUSPALVELUT HALIKON HINAUS p. www.salonlehtitehdas.fi Ensi viikon keskiviikkona Terveysja hyvinvointialojen ammattilaiset AUTOLASITUKSET KUTTILAN AUTOLASI Saarentie 157, Kuusjoki p
SALON SELLURAKENNE KY p. (02) 731 6234 ma-to 10-17, pe 10-18, la 9-14 www.kalustevuorela.fi huonekalut v sisustus v lahjat KRAAPAN VERHOOMO Marttila, p. 050 381 0773 Teemu Korvenpää IAT p. 044 517 5041, henkka@putkimiessalo.fi www.putkimiessalo.fi LVI JUKI OY Juuso Kivelä p. 0400 323369 info@salonenergiatodistuspalvelu.com www.salonenergiatodistuspalvelu.com E-lukulaskelmat ARA:n energia-avustuksia varten. 0500 829 902 jaripekka.kivela1@gmail.com www.putkityokivela.com LVI TOIVONEN & MAINIO OY p. 040 0789 756, Sami www.remonttiveljet.fi karlakari@remonttiveljet.fi RISTO TUOVINEN OY p. 040 829 3958 esa.tuomi@windowslive.com RAKENNUSPALVELU JARKKO NIKANDER Kuusjoki, p. 040 665 1220 FORSSA Sibeliuksenkatu 3, 30100 Forssa p. 0400 745 181, fax. 044 549 7305 www.sellurakenne.fi Uudiskohteet, saneeraukset, perustukset, eristykset. 045 129 9123. 020 703 2000/vaihde 040 480 1447/Marko Paassilta www.administer.fi Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsentoimisto TILITOIMISTO HEINO KY Haarlantie 4, 25500 Perniö Kari Heino 0400 592 063 toimisto@tilitoimistoheino.fi www.tilitoimistoheino.fi VAARNA OY TALOUSASIAINTOIMISTO p. 044 781 0775 Lauri Saarelma IAT p. 02 748 5814 www.kaihdinlehtonen.fi Sälekahtimet, parvekekaihtimet, markiisit. 0400 954 836, juhani.kokko@warmia.fi www.lattialammityssalo.fi 044 972 9970 / Jari Santanen www.salonlampopumppuhuolto.fi Ilmalämpöpumput asentaa ja huoltaa: MAALAUSLIIKKEET KALUSTEMAALAAMO ISMO PELTONEN p. 040 724 6831 Marjukka Nurmi ITS p. 010 256 1313 etunimi.sukunimi@op.fi sähköinen asiointi www.lopkk.fi SALO Jarno Koskinen IAT p. Kehystetty väri-ilmoitus Värillinen logoilmoitus koossa 47 mm x 30 mm, hinta 35 € + alv /ilm. heikki@kiinteistoremontti.fi www.kiinteistoremontti.fi PARKETTITYÖ ESA TUOMI p. 044 240 0895 info@salonasuinpalvelut.fi www.salonasuinpalvelut.fi SALON TILIPALVELU OY ISA Turuntie 21, 2 kerros, p. Mittausja asennuspalvelu KEITTIÖN KOODI Turuntie 14, SALO Marjukka: 0400 35 0400 LASITUSLIIKKEET SALON PARVEKEJA TERASSILASITUS p. 0440 433 366/Virtanen TIMO HUHTANEN VIEMÄRIja SALAOJAKUVAUKSET p. 02 721 7264 Erkki Kaskela AIT p. 044 300 7487 verhoomo@kraappa.fi www.kraapanverhoomo.fi VERHOOMO TOPPATUOLI Koski tl, p. Salkkarin palveluhakemistosta löytää helposti etsimänsä paikallisen ammattilaisen.. SANEERAUS & KALUSTUS PYLKKÄNEN OY Kuusjoki, p. 040 724 1345/Teemu, 0440 940 557/Toni www.lvitoimai.fi LVI-ASENNUS YLIRÄISÄNEN OY p. 02 721 7266 Markku Laine IAT p. 0400 590 667 www.ristotuovinen.com Rakennusja saneerauspalvelu SALON BITUMIKATE p. 040 630 5500 Petri Mattila ITS p. 040 8486124, 040 8486154 info@roorikulma.fi www.roorikulma.fi YKKÖSTIEN PUTKITYÖ OY Jari Auranen, p. 050 477 0354 PERNIÖ Juha Kivi, IAT p. LAINE OY Raitalankatu 16, Salo p. 050 4411 090 timo.laine@peltilaine.fi www.peltilaine.fi Listat, piipunpellit sekä -hatut, huuvat ja muut rakennuspeltija ohutlevytyöt PERUSTUKSET Salolaista osaamista yli 20 vuotta Tarjoukset rakennusten perustuksista Marko Tapio p. 0500 127 638 LVI & SUKITUS HARJU OY p. kerta. Lainmukaiset energiatodistukset. VTT:n hyväksymä märkätila-asentaja. 040 556 2446 erja.haikonen@erlexia.fi Kysy lisää! 010 504 9000 ASIANAJOTOIMISTO Joensuunkatu 7 / Salo IoT Campus ISÄNNÖINTIPALVELUT OP-KOTI LOUNAISMAA OY OP-Isännöinti, Salo Turuntie 8 II kerros, Salo p. 23, Salo, p. 040 587 9605 www.niinisto-niemi.fi ERLEXIA OY ERJA HAIKONEN www.erlexia.fi p. Nimi ja yhteystiedot (2 kpl) Yhteystietojen (nimi, osoite, puhelinnumero, sähköpostiosoite ja www-sivu) hinta 13 € + alv /ilm. 040 844 1067 Mikko Virta ITS p. 0440 533 985 timo.takatalo@takatalo.fi www.koytakatalo.fi ALOJENSA AMMAT TILAISET Yrittäjä, ole mukana ammattilaisten joukossa, soita 02 770 2212 Minna Ihanmäki Alojensa ammattilaiset hakemisto Alojensa ammattilaiset julkaistaan joka toinen keskiviikko parittomilla viikoilla sekä kahtena sunnuntaina Palveluhakemisto-liitteessä. 050 511 0934 Matti p. Tiedot yrityksen toiminnan kuvauksella Yhteystietojen lisärivit + yrityksen toiminnan kuvaus (max 100 merkkiä) hinta 19 € + alv /ilm. 040 745 4229 roope@kirkkomaki.fi, www.kirkkomaki.fi P. Timo Eloranta p. 0400 777 825 tmik.henttinen@pp.inet.fi www.remonttisalo.fi SISUSTUSLIIKKEET JA -PALVELUT Ratapolku 2, Salo helena.virta@artikki.fi 040 516 8726 Helsingint. 044 2399 604 SALON PUTKITYÖ OY p. 045 865 4747 myynti@energytech.fi www.energytech.fi Kailinniituntie 3, Halikko Poltinhuollot p. 010 235 5845 Lämpöpumput p. 050 479 9780 Petri Riihiaho ITS p. 02 736 2477 www.lasitus.com LVI-PALVELUT LVI-ASENNUS J-P KIVELÄ p. Jesse Hämäläinen p. 02 736 2244 www.huoltosahko.com ALUESÄHKÖ Salon Aluesähkö Oy Joensuunkatu 12, 24100 Salo (02) 721 1800 Avoinna ma-pe 8-17 YRITYSJA LAKIPALVELUT LAKIJA ASIANAJOPALVELUT ASIANAJOTOIMISTO AHTEE & PIETINALHO OY Turuntie 8 B, 3. 044 330 7152 sami.sipponen@ putkiasennuksetsamisipponen.fi PUTKIASENNUS KIRKKOMÄKI OY Roope Kirkkomäki, p. 040 560 9186 lvisaalis@lvisaalis.fi www.lvisaalis.fi Riikinkuja 1, 24910 Halikko as SALON LV-ASENNUS Putkityöt ja pienremontit Marko p. 044 244 7353 TILIJA KIRJANPITOPALVELUT ADMINISTER OY Katrineholminkatu 6, 3 krs, Salo p. Sähkökuja 2, Halikko kk, p. 040 664 6641 SALON VUOKRATALOT Asuntojen vuokraus p. 050 511 0937 Janne janne.ruponen@salonbitumikate.fi www.salonbitumikate.fi Bitumihuopakatot ja sokkeleiden eristykset. 044 264 3845 info@lvisukitusharju.fi www.lvisukitusharju.fi PIPE GROUP OY Peetu Saukkio 050 438 8138 peetu.saukkio@pipegroup.fi www.pipegroup.fi PUTKIASENNUKSET SAMI SIPPONEN p. (minimivaraus 4 kertaa) paikallista SANEERAUKSET HV-KIINTEISTÖSANEERAUS p. 02 731 2905 etunimi.sukunimi@salontilipalvelu.com Harri Nurmi ITS p. 02 722 1211 toimisto@ahtee-pietinalho.fi www.ahtee-pietinalho.fi ASIANAJOTOIMISTO NIINISTÖ & NIEMI OY Turuntie 7 Salo, toimisto@niinisto-niemi.fi Asianajaja Jari Niinistö p. krs, Salo p. 010 256 1311 SOMERO Joensuunkatu 13, 31400 Somero p. Lautojen ja paneelien maalaukset, sahaukset ja höyläykset RAKENTAMINEN, ASUMINEN JA SISUSTAMINEN ENERGIATODISTUKSET LIFEBEACH OY Energiatodistukset sekä energiaavustushakemukset kerros-, rivija omakotitalojen energiatehokkuutta parantaviin korjauksiin Rak.ins. kerta. 0400 252 819 matti.pentikainen@iisilastu.fi www.iisilastu.fi SÄHKÖALAN LIIKKEET JA PALVELUT Sähköasennukset, huollot ja korjaukset Kemppi ja Kärcher myynti. 0400 536 858 Asianajaja Kerttu Niemi p. 02 721 7262 www.saloisannointi.fi SALON ASUINPALVELUT OY Arto Vuorinen p. 010 256 1311 SALO ISÄNNÖINTI OY ISA Turuntie 8B, 2 krs. 044 737 1530 PELTISEPÄNLIIKKEET PELTISEPÄNLIIKE K. Laatoitukset ja saneeraukset. 0440 942 512 www.hvkiinteistosaneeraus.fi KIINTEISTÖREMONTTI HEIKKI KOPONEN Kuusjoki, p. 040 523 8796 yliraisanen@gmail.com www.lvi-asennusyliraisanen.fi LVI HENRI GRÖNROOS p. 050 467 7846 Timo Elonen AIT, ITS p. 040 580 3545 TMI KIMMO HENTTINEN Kisko, p. 0500 128 956 esuonio@smail.fi Runkotavarat, sisäja ulkopanelit, lattialaudat, listat ym. 12 SALON SEUDUN SANOMAT | KESKIVIIKKONA 14. 0400 305309 timo.eloranta@lifebeach.fi www.lifebeach.fi SALON ENERGIATODISTUSPALVELU Martti Halme isännöitsijä IAT, ITS p. 040 502 3548. 02 721 7265 Marianne Ketokulta AIT p. Kaakelitehtaankatu 2, Salo Liikekeskus Valuri, p. 0440 742 125 rauatte@smail.fi, www.lvi-rauhala.fi VESIJOHTOLIIKE RÖÖRIKULMA OY Kaakelitehtaankatu 6, 24260 SALO p. 0400 973 174 www.viemarikuvaukset.fi info@viemarikuvaukset.fi VESIJOHTOASENNUS ATTE RAUHALA p. 050 381 0772 Timo Ollikkala IAT p. 040 665 2944 Sanna Sinervä IAT p. 02 727 5700 www.energiatalojarvi.fi SALON LATTIALÄMMITYS p. 02 727 3377 www.vaarna.com Taloushallintopalvelut TILINTARKASTUSPALVELUT AUDITORI OY, TILINTARKASTAJA, HT JUKKA VUORIO Perttelinkatu 37, Salo p. 041 544 6989 LVI-LAAJAJÄRVI Harri Laajajärvi p. 010 235 5842 LLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL www.huoltojarvi.fi LLLLLLLLL SÄÄSTÄ LÄMMITYSKULUISSA JOPA 80%! Nouda ilmainen energialaskelma kiinteistöstäsi! LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Kaikki myymälän kodinkonetarvikkeet -20% LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Pe L LLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLL La LLLLLLLLLLLLLLLLLLLL AURINKOENERGIA ILMAVESILÄMPÖ MAALÄMPÖ ILMALÄMPÖ MARKKINAT LÄMPÖ-PUMPPU PE-LA 14.-15.10.2016 Talo täynnä tarjouksia viikonloppuna! VVVVVV V VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVV Huolto Järvi Oy, Liikekeskus Valuri Kaakelitehtaankatu 2, Salo 02-727 5700 Ma-pe 9-17, La 10-13 LLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL www.huoltojarvi.fi LLLLLLLLL SÄÄSTÄ LÄMMITYSKULUISSA JOPA 80%! Nouda ilmainen energialaskelma kiinteistöstäsi! LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Kaikki myymälän kodinkonetarvikkeet -20% LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Pe L LLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLL La LLLLLLLLLLLLLLLLLLLL AURINKOENERGIA ILMAVESILÄMPÖ MAALÄMPÖ ILMALÄMPÖ MARKKINAT LÄMPÖ-PUMPPU PE-LA 14.-15.10.2016 Talo täynnä tarjouksia viikonloppuna! VVVVVV V VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVV w w w .h uo lto ja rv i.fi LLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL www.huoltojarvi.fi LLLLLLLLL SÄÄSTÄ LÄMMITYSKULUISSA JOPA 80%! Nouda ilmainen energialaskelma kiinteistöstäsi! LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Kaikki myymälän kodinkonetarvikkeet -20% LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Pe L LLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLL La LLLLLLLLLLLLLLLLLLLL AURINKOENERGIA ILMAVESILÄMPÖ MAALÄMPÖ ILMALÄMPÖ MARKKINAT LÄMPÖ-PUMPPU PE-LA 14.-15.10.2016 Talo täynnä tarjouksia viikonloppuna! VVVVVV V VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVV Huolto Järvi Oy, Liikekeskus Valuri Kaakelitehtaankatu 2, Salo 02-727 5700 Ma-pe 9-17, La 10-13 LLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL www.huoltojarvi.fi LLLLLLLLL SÄÄSTÄ LÄMMITYSKULUISSA JOPA 80%! Nouda ilmainen energialaskelma kiinteistöstäsi! LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Kaikki myymälän kodinkonetarvikkeet -20% LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Pe L LLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLL La LLLLLLLLLLLLLLLLLLLL AURINKOENERGIA ILMAVESILÄMPÖ MAALÄMPÖ ILMALÄMPÖ MARKKINAT LÄMPÖ-PUMPPU PE-LA 14.-15.10.2016 Talo täynnä tarjouksia viikonloppuna! VVVVVV V VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVV w w w .h uo lto ja rv i.fi LLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL www.huoltojarvi.fi LLLLLLLLL SÄÄSTÄ LÄMMITYSKULUISSA JOPA 80%! Nouda ilmainen energialaskelma kiinteistöstäsi! LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Kaikki myymälän kodinkonetarvikkeet -20% LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Pe L LLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLL La LLLLLLLLLLLLLLLLLLLL AURINKOENERGIA ILMAVESILÄMPÖ MAALÄMPÖ ILMALÄMPÖ MARKKINAT LÄMPÖ-PUMPPU PE-LA 14.-15.10.2016 Talo täynnä tarjouksia viikonloppuna! VVVVVV V VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVV Huolto Järvi Oy, Liikekeskus Valuri Kaakelitehtaankatu 2, Salo 02-727 5700 Ma-pe 9-17, La 10-13 LLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL www.huoltojarvi.fi LLLLLLLLL SÄÄSTÄ LÄMMITYSKULUISSA JOPA 80%! Nouda ilmainen energialaskelma kiinteistöstäsi! LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Kaikki myymälän kodinkonetarvikkeet -20% LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Pe L LLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLL La LLLLLLLLLLLLLLLLLLLL AURINKOENERGIA ILMAVESILÄMPÖ MAALÄMPÖ ILMALÄMPÖ MARKKINAT LÄMPÖ-PUMPPU PE-LA 14.-15.10.2016 Talo täynnä tarjouksia viikonloppuna! VVVVVV V VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVV w w w .h uo lto ja rv i.fi LLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL www.huoltojarvi.fi LLLLLLLLL SÄÄSTÄ LÄMMITYSKULUISSA JOPA 80%! Nouda ilmainen energialaskelma kiinteistöstäsi! LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Kaikki myymälän kodinkonetarvikkeet -20% LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Pe L LLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLL La LLLLLLLLLLLLLLLLLLLL AURINKOENERGIA ILMAVESILÄMPÖ MAALÄMPÖ ILMALÄMPÖ MARKKINAT LÄMPÖ-PUMPPU PE-LA 14.-15.10.2016 Talo täynnä tarjouksia viikonloppuna! VVVVVV V VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVV Huolto Järvi Oy, Liikekeskus Valuri Kaakelitehtaankatu 2, Salo 02-727 5700 Ma-pe 9-17, La 10-13 LLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL www.huoltojarvi.fi LLLLLLLLL SÄÄSTÄ LÄMMITYSKULUISSA JOPA 80%! Nouda ilmainen energialaskelma kiinteistöstäsi! LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Kaikki myymälän kodinkonetarvikkeet -20% LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Pe L LLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLL La LLLLLLLLLLLLLLLLLLLL AURINKOENERGIA ILMAVESILÄMPÖ MAALÄMPÖ ILMALÄMPÖ MARKKINAT LÄMPÖ-PUMPPU PE-LA 14.-15.10.2016 Talo täynnä tarjouksia viikonloppuna! VVVVVV V VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVV w w w .h uo lto ja rv i.fi 02 727 5700 www.energiatalojarvi.. 040 352 7488 Katri Lagus ITS p. KALUSTEMYYNTI JA ASENNUKSET KAIHDIN LEHTONEN OY Jaatilantie 113, Somero, p. noora.lehtinen@gmail.com www.toppatuoli.fi Yrittäjä, palveluhakemisto on vaivaton ja edullinen tapa huolehtia säännöllisestä näkyvyydestä. 0440 532 085. SYYSKUUTA 2022 METSÄJA PUUTAVARAPALVELUT SUONION SAHA JA HÖYLÄÄMÖ p. 040 556 4539 janne.talvi@gmail.com REMONTTITYÖ KARLAKARI OY p. 045 7832 6310 auditori@auditori.fi www.auditori.fi TOIMITILAT TAKATALO KIINTEISTÖT OY Helsingintie 32, Salo p. 050 566 8863 www.ykkostienputkityo.com LÄMMITYSTEKNIIKKA ASENNUSPALVELU-HOPIAVUORI Ilmalämpöpumput Ilmanvaihtoja sähkötyöt www.asennuspalvelu-hopiavuori.fi Vanha Turuntie 1, 24800 Halikko P. 044 987 0728 Johanna Ylianttila p. Lisärivit 5,50 € + alv. kerta. RAKENNUSPALVELU TALVI OY RKM Janne Talvi, p. 0400 552 801 PUUSEPÄNLIIKKEET TMI IISILASTU Puusepänliike Matti Pentikäinen p
0400 590 667 www.ristotuovinen.com Rakennusja saneerauspalvelu SALON BITUMIKATE p. SYYSKUUTA 2022 | SALON SEUDUN SANOMAT 13 METSÄJA PUUTAVARAPALVELUT SUONION SAHA JA HÖYLÄÄMÖ p. kerta. Salkkarin palveluhakemistosta löytää helposti etsimänsä paikallisen ammattilaisen. SANEERAUS & KALUSTUS PYLKKÄNEN OY Kuusjoki, p. Syytteen mukaan entinen kuntapoliitikko olisi alkuvuonna 2020 kuljettanut Sipoosta Kristiinankaupunkiin kukkaruukkuja, joihin oli pakattu 50 paketillista amfetamiinia. 040 724 6831 Marjukka Nurmi ITS p. 050 381 0772 Timo Ollikkala IAT p. 044 2399 604 SALON PUTKITYÖ OY p. 010 256 1311 SALO ISÄNNÖINTI OY ISA Turuntie 8B, 2 krs. STT | Markku Uhari Syyttäjä vaatii entiselle kristiinankaupunkilaiselle kuntapoliitikolle vähintään kuuden vuoden vankeusrangaistusta yli 46 amfetamiinikilon kuljettamisesta alkuvuonna 2020. 0400 777 825 tmik.henttinen@pp.inet.fi www.remonttisalo.fi SISUSTUSLIIKKEET JA -PALVELUT Ratapolku 2, Salo helena.virta@artikki.fi 040 516 8726 Helsingint. 02 748 5814 www.kaihdinlehtonen.fi Sälekahtimet, parvekekaihtimet, markiisit. 02 727 3377 www.vaarna.com Taloushallintopalvelut TILINTARKASTUSPALVELUT AUDITORI OY, TILINTARKASTAJA, HT JUKKA VUORIO Perttelinkatu 37, Salo p. 0400 745 181, fax. (STT) Miehelle tuomio kappelin julkisivukupareiden varastamisesta Itä-Uudenmaan käräjäoikeus on tuominnut miehen vankeuteen kupariverkkojen varastamisesta Pyhän Laurin kappelin julkisivuilta viime toukokuussa Vantaalla. Ex-kuntapoliitikko syytteessä yli 46 amfetamiinikilon kuljettamisesta Pohjanmaalla Syyttäjä vaatii entiselle kristiinankaupunkilaiselle kuntapoliitikolle vuosien vankeusrangaistusta. Syytetty on ollut 2010-luvulla Kristiinankaupungissa valtuutettuna, mutta ei ole enää kaupunginvaltuustossa. 0400 305309 timo.eloranta@lifebeach.fi www.lifebeach.fi SALON ENERGIATODISTUSPALVELU Martti Halme isännöitsijä IAT, ITS p. Muitakin tuomittuja oli. UUTISET KESKIVIIKKONA 14. Taksiliiton mukaan pysähtymisestä ei saa aiheutua asiakkaille lisäkustannuksia ja seisauksessa tulee noudattaa liikennesääntöjä. Lautojen ja paneelien maalaukset, sahaukset ja höyläykset RAKENTAMINEN, ASUMINEN JA SISUSTAMINEN ENERGIATODISTUKSET LIFEBEACH OY Energiatodistukset sekä energiaavustushakemukset kerros-, rivija omakotitalojen energiatehokkuutta parantaviin korjauksiin Rak.ins. 050 477 0354 PERNIÖ Juha Kivi, IAT p. 010 235 5845 Lämpöpumput p. Myös ostajien etsimisen huumeille hän kiistää. Käräjäoikeudessa käsiteltyjen syytteiden mukaan neljä ihmistä osallistui kupariverkkojen anastamiseen, mutta kolme heistä ehti poistua maasta jäämättä kiinni. 044 987 0728 Johanna Ylianttila p. 0400 552 801 PUUSEPÄNLIIKKEET TMI IISILASTU Puusepänliike Matti Pentikäinen p. 050 566 8863 www.ykkostienputkityo.com LÄMMITYSTEKNIIKKA ASENNUSPALVELU-HOPIAVUORI Ilmalämpöpumput Ilmanvaihtoja sähkötyöt www.asennuspalvelu-hopiavuori.fi Vanha Turuntie 1, 24800 Halikko P. 010 235 5842 LLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL www.huoltojarvi.fi LLLLLLLLL SÄÄSTÄ LÄMMITYSKULUISSA JOPA 80%! Nouda ilmainen energialaskelma kiinteistöstäsi! LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Kaikki myymälän kodinkonetarvikkeet -20% LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Pe L LLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLL La LLLLLLLLLLLLLLLLLLLL AURINKOENERGIA ILMAVESILÄMPÖ MAALÄMPÖ ILMALÄMPÖ MARKKINAT LÄMPÖ-PUMPPU PE-LA 14.-15.10.2016 Talo täynnä tarjouksia viikonloppuna! VVVVVV V VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVV Huolto Järvi Oy, Liikekeskus Valuri Kaakelitehtaankatu 2, Salo 02-727 5700 Ma-pe 9-17, La 10-13 LLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL www.huoltojarvi.fi LLLLLLLLL SÄÄSTÄ LÄMMITYSKULUISSA JOPA 80%! Nouda ilmainen energialaskelma kiinteistöstäsi! LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Kaikki myymälän kodinkonetarvikkeet -20% LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Pe L LLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLL La LLLLLLLLLLLLLLLLLLLL AURINKOENERGIA ILMAVESILÄMPÖ MAALÄMPÖ ILMALÄMPÖ MARKKINAT LÄMPÖ-PUMPPU PE-LA 14.-15.10.2016 Talo täynnä tarjouksia viikonloppuna! VVVVVV V VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVV w w w .h uo lto ja rv i.fi LLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL www.huoltojarvi.fi LLLLLLLLL SÄÄSTÄ LÄMMITYSKULUISSA JOPA 80%! Nouda ilmainen energialaskelma kiinteistöstäsi! LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Kaikki myymälän kodinkonetarvikkeet -20% LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Pe L LLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLL La LLLLLLLLLLLLLLLLLLLL AURINKOENERGIA ILMAVESILÄMPÖ MAALÄMPÖ ILMALÄMPÖ MARKKINAT LÄMPÖ-PUMPPU PE-LA 14.-15.10.2016 Talo täynnä tarjouksia viikonloppuna! VVVVVV V VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVV Huolto Järvi Oy, Liikekeskus Valuri Kaakelitehtaankatu 2, Salo 02-727 5700 Ma-pe 9-17, La 10-13 LLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL www.huoltojarvi.fi LLLLLLLLL SÄÄSTÄ LÄMMITYSKULUISSA JOPA 80%! Nouda ilmainen energialaskelma kiinteistöstäsi! LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Kaikki myymälän kodinkonetarvikkeet -20% LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Pe L LLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLL La LLLLLLLLLLLLLLLLLLLL AURINKOENERGIA ILMAVESILÄMPÖ MAALÄMPÖ ILMALÄMPÖ MARKKINAT LÄMPÖ-PUMPPU PE-LA 14.-15.10.2016 Talo täynnä tarjouksia viikonloppuna! VVVVVV V VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVV w w w .h uo lto ja rv i.fi LLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL www.huoltojarvi.fi LLLLLLLLL SÄÄSTÄ LÄMMITYSKULUISSA JOPA 80%! Nouda ilmainen energialaskelma kiinteistöstäsi! LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Kaikki myymälän kodinkonetarvikkeet -20% LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Pe L LLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLL La LLLLLLLLLLLLLLLLLLLL AURINKOENERGIA ILMAVESILÄMPÖ MAALÄMPÖ ILMALÄMPÖ MARKKINAT LÄMPÖ-PUMPPU PE-LA 14.-15.10.2016 Talo täynnä tarjouksia viikonloppuna! VVVVVV V VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVV Huolto Järvi Oy, Liikekeskus Valuri Kaakelitehtaankatu 2, Salo 02-727 5700 Ma-pe 9-17, La 10-13 LLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL www.huoltojarvi.fi LLLLLLLLL SÄÄSTÄ LÄMMITYSKULUISSA JOPA 80%! Nouda ilmainen energialaskelma kiinteistöstäsi! LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Kaikki myymälän kodinkonetarvikkeet -20% LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Pe L LLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLL La LLLLLLLLLLLLLLLLLLLL AURINKOENERGIA ILMAVESILÄMPÖ MAALÄMPÖ ILMALÄMPÖ MARKKINAT LÄMPÖ-PUMPPU PE-LA 14.-15.10.2016 Talo täynnä tarjouksia viikonloppuna! VVVVVV V VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVV w w w .h uo lto ja rv i.fi LLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL www.huoltojarvi.fi LLLLLLLLL SÄÄSTÄ LÄMMITYSKULUISSA JOPA 80%! Nouda ilmainen energialaskelma kiinteistöstäsi! LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Kaikki myymälän kodinkonetarvikkeet -20% LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Pe L LLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLL La LLLLLLLLLLLLLLLLLLLL AURINKOENERGIA ILMAVESILÄMPÖ MAALÄMPÖ ILMALÄMPÖ MARKKINAT LÄMPÖ-PUMPPU PE-LA 14.-15.10.2016 Talo täynnä tarjouksia viikonloppuna! VVVVVV V VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVV Huolto Järvi Oy, Liikekeskus Valuri Kaakelitehtaankatu 2, Salo 02-727 5700 Ma-pe 9-17, La 10-13 LLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL www.huoltojarvi.fi LLLLLLLLL SÄÄSTÄ LÄMMITYSKULUISSA JOPA 80%! Nouda ilmainen energialaskelma kiinteistöstäsi! LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Kaikki myymälän kodinkonetarvikkeet -20% LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Pe L LLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLL La LLLLLLLLLLLLLLLLLLLL AURINKOENERGIA ILMAVESILÄMPÖ MAALÄMPÖ ILMALÄMPÖ MARKKINAT LÄMPÖ-PUMPPU PE-LA 14.-15.10.2016 Talo täynnä tarjouksia viikonloppuna! VVVVVV V VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVV w w w .h uo lto ja rv i.fi 02 727 5700 www.energiatalojarvi.. 0440 532 085. Tässä haarassa Vaasan hovioikeus tuomitsi kesäkuussa 2021 kristiinankaupunkilaisen pariskunnan vuosiksi vankeuteen muun muassa törkeistä huumausainerikoksista. Oikeus antaa tuomionsa myöhemmin syyskuussa. Asikkalan Salonsaaressa sijaitsevalta hiekkakuopalta löytyi elokuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna kuolleena 20-vuotias taksinkuljettaja. Hän kertoo kuitenkin olettaneensa, että laatikoissa oli auton varaosia. heikki@kiinteistoremontti.fi www.kiinteistoremontti.fi PARKETTITYÖ ESA TUOMI p. 02 727 5700 www.energiatalojarvi.fi SALON LATTIALÄMMITYS p. 040 352 7488 Katri Lagus ITS p. Tiedot yrityksen toiminnan kuvauksella Yhteystietojen lisärivit + yrityksen toiminnan kuvaus (max 100 merkkiä) hinta 19 € + alv /ilm. Naisilta saattoi aiemmin kulua vedenhakuun useita tunteja päivässä. Vastauksessaan mies kertoo huomanneensa lastauksen yhteydessä, että osa laatikoista sisälsi kasveja. 040 560 9186 lvisaalis@lvisaalis.fi www.lvisaalis.fi Riikinkuja 1, 24910 Halikko as SALON LV-ASENNUS Putkityöt ja pienremontit Marko p. 040 587 9605 www.niinisto-niemi.fi ERLEXIA OY ERJA HAIKONEN www.erlexia.fi p. noora.lehtinen@gmail.com www.toppatuoli.fi Yrittäjä, palveluhakemisto on vaivaton ja edullinen tapa huolehtia säännöllisestä näkyvyydestä. krs, Salo p. 050 511 0937 Janne janne.ruponen@salonbitumikate.fi www.salonbitumikate.fi Bitumihuopakatot ja sokkeleiden eristykset. Nimi ja yhteystiedot (2 kpl) Yhteystietojen (nimi, osoite, puhelinnumero, sähköpostiosoite ja www-sivu) hinta 13 € + alv /ilm. Hankkeen aikana rakennettiin yli 1?000 vesisäiliötä ja 4?700 julkista vesipistettä. Häntä syytetään myös amfetamiinin säilyttämisestä asunnollaan. Mittausja asennuspalvelu KEITTIÖN KOODI Turuntie 14, SALO Marjukka: 0400 35 0400 LASITUSLIIKKEET SALON PARVEKEJA TERASSILASITUS p. 010 256 1311 SOMERO Joensuunkatu 13, 31400 Somero p. Lisäksi ex-kuntapoliitikko yritti syyttäjän mukaan hankkia huumeille ostajia siinä onnistumatta. 020 703 2000/vaihde 040 480 1447/Marko Paassilta www.administer.fi Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsentoimisto TILITOIMISTO HEINO KY Haarlantie 4, 25500 Perniö Kari Heino 0400 592 063 toimisto@tilitoimistoheino.fi www.tilitoimistoheino.fi VAARNA OY TALOUSASIAINTOIMISTO p. Poliisi pääsi levitykseen kiinni saatuaan rikollisten käyttämän Encrochat-viestintäpalvelun viestinvaihtoa haltuunsa. 0400 973 174 www.viemarikuvaukset.fi info@viemarikuvaukset.fi VESIJOHTOASENNUS ATTE RAUHALA p. (STT). Suomen rahoitusosuus oli 43,5 miljoonaa euroa. 040 665 1220 FORSSA Sibeliuksenkatu 3, 30100 Forssa p. Kaakelitehtaankatu 2, Salo Liikekeskus Valuri, p. Syytteen mukaan hän toimitti ruukut pariskunnan miehelle, joka on jo tuomittu huumerikoksista. Lainmukaiset energiatodistukset. Lisäksi oikeus määräsi miehen korvaamaan verkkojen uusimisesta ja asentamisesta yli 337?000 euroa seurakuntayhtymälle. 040 8486124, 040 8486154 info@roorikulma.fi www.roorikulma.fi YKKÖSTIEN PUTKITYÖ OY Jari Auranen, p. Asukkaita koulutettiin myös vesijärjestelmän huoltoon ja korjauksiin. 044 244 7353 TILIJA KIRJANPITOPALVELUT ADMINISTER OY Katrineholminkatu 6, 3 krs, Salo p. Rahoitukseen ja toteutukseen osallistuivat Suomen ja Nepalin valtiot, EU sekä alueen kunnat ja paikalliset asukkaat. 02 722 1211 toimisto@ahtee-pietinalho.fi www.ahtee-pietinalho.fi ASIANAJOTOIMISTO NIINISTÖ & NIEMI OY Turuntie 7 Salo, toimisto@niinisto-niemi.fi Asianajaja Jari Niinistö p. 040 665 2944 Sanna Sinervä IAT p. Timo Eloranta p. 02 721 7264 Erkki Kaskela AIT p. 02 736 2244 www.huoltosahko.com ALUESÄHKÖ Salon Aluesähkö Oy Joensuunkatu 12, 24100 Salo (02) 721 1800 Avoinna ma-pe 8-17 YRITYSJA LAKIPALVELUT LAKIJA ASIANAJOPALVELUT ASIANAJOTOIMISTO AHTEE & PIETINALHO OY Turuntie 8 B, 3. KALUSTEMYYNTI JA ASENNUKSET KAIHDIN LEHTONEN OY Jaatilantie 113, Somero, p. 044 300 7487 verhoomo@kraappa.fi www.kraapanverhoomo.fi VERHOOMO TOPPATUOLI Koski tl, p. SALON SELLURAKENNE KY p. 040 829 3958 esa.tuomi@windowslive.com RAKENNUSPALVELU JARKKO NIKANDER Kuusjoki, p. 0440 742 125 rauatte@smail.fi, www.lvi-rauhala.fi VESIJOHTOLIIKE RÖÖRIKULMA OY Kaakelitehtaankatu 6, 24260 SALO p. 23, Salo, p. 0400 954 836, juhani.kokko@warmia.fi www.lattialammityssalo.fi 044 972 9970 / Jari Santanen www.salonlampopumppuhuolto.fi Ilmalämpöpumput asentaa ja huoltaa: MAALAUSLIIKKEET KALUSTEMAALAAMO ISMO PELTONEN p. 0440 942 512 www.hvkiinteistosaneeraus.fi KIINTEISTÖREMONTTI HEIKKI KOPONEN Kuusjoki, p. 044 781 0775 Lauri Saarelma IAT p. 050 479 9780 Petri Riihiaho ITS p. 0400 323369 info@salonenergiatodistuspalvelu.com www.salonenergiatodistuspalvelu.com E-lukulaskelmat ARA:n energia-avustuksia varten. Edellisestä oli kulunut muutamaa kuukautta vaille 18 vuotta, tiedotteessa todettiin. 040 664 6641 SALON VUOKRATALOT Asuntojen vuokraus p. 02 721 7266 Markku Laine IAT p. Taksit seisahtuvat perjantaina kello 12. 050 381 0773 Teemu Korvenpää IAT p. 010 256 1313 etunimi.sukunimi@op.fi sähköinen asiointi www.lopkk.fi SALO Jarno Koskinen IAT p. 050 467 7846 Timo Elonen AIT, ITS p. 0440 533 985 timo.takatalo@takatalo.fi www.koytakatalo.fi ALOJENSA AMMAT TILAISET Yrittäjä, ole mukana ammattilaisten joukossa, soita 02 770 2212 Minna Ihanmäki Alojensa ammattilaiset hakemisto Alojensa ammattilaiset julkaistaan joka toinen keskiviikko parittomilla viikoilla sekä kahtena sunnuntaina Palveluhakemisto-liitteessä. 0400 252 819 matti.pentikainen@iisilastu.fi www.iisilastu.fi SÄHKÖALAN LIIKKEET JA PALVELUT Sähköasennukset, huollot ja korjaukset Kemppi ja Kärcher myynti. Kiinni jäänyt mies kiisti oikeudessa syyllistyneensä törkeään varkauteen, mutta oikeus katsoi toisin. 040 502 3548. Hankkeen toteutusta kuvaillaan vaativaksi, sillä kaikkiin vuoristokyliin ei ole tieyhteyttä, ja tarvikkeita jouduttiin kuljettamaan ihmisvoimin. Taksiliiton mukaan Asikkalan tapaus oli itsenäisen Suomen 53. 0400 536 858 Asianajaja Kerttu Niemi p. kerta. 050 4411 090 timo.laine@peltilaine.fi www.peltilaine.fi Listat, piipunpellit sekä -hatut, huuvat ja muut rakennuspeltija ohutlevytyöt PERUSTUKSET Salolaista osaamista yli 20 vuotta Tarjoukset rakennusten perustuksista Marko Tapio p. Alankomaista tuotiin Suomeen kukkalähetyksissä suuria määriä huumeita. LAINE OY Raitalankatu 16, Salo p. 040 630 5500 Petri Mattila ITS p. Kehystetty väri-ilmoitus Värillinen logoilmoitus koossa 47 mm x 30 mm, hinta 35 € + alv /ilm. Samat maahantuojat toivat poliisin mukaan Suomeen myös osan laajan Katiska-jutun huumeista. Oikeudelle antamassaan vastauksessa ex-kuntapoliitikko myöntää kuljettaneensa laatikoita. Poliisin mukaan työvuorossa ollut nainen oli ottanut Lahden keskustasta kyytiinsä 24-vuotiaan miehen, jota epäillään kuljettajan murhasta. 040 745 4229 roope@kirkkomaki.fi, www.kirkkomaki.fi P. 040 580 3545 TMI KIMMO HENTTINEN Kisko, p. 045 7832 6310 auditori@auditori.fi www.auditori.fi TOIMITILAT TAKATALO KIINTEISTÖT OY Helsingintie 32, Salo p. Entisen kuntapoliitikon syytettä törkeästä huumausainerikoksesta käsiteltiin tiistaina Pohjanmaan käräjäoikeudessa Vaasassa. 0440 433 366/Virtanen TIMO HUHTANEN VIEMÄRIja SALAOJAKUVAUKSET p. 0500 128 956 esuonio@smail.fi Runkotavarat, sisäja ulkopanelit, lattialaudat, listat ym. Lisärivit 5,50 € + alv. Verkot saatiin takaisin pian varkauden jälkeen, mutta niitä ei saatu asennettua takaisin entisennäköisinä. (STT) Suomen tukema vesihanke Nepalissa toi puhdasta vettä yli 600?000:lle Taksiliikenne seisahtuu surmatun kuljettajan muistoksi Suomen taksit pysähtyvät minuutin ajaksi ensi perjantaina, Suomen taksiliitto kertoi tiistaina tiedotteessaan. Kaukolänsi kuuluu ministeriön mukaan Nepalin vähiten kehittyneisiin ja köyhimpiin alueisiin. VTT:n hyväksymä märkätila-asentaja. RAKENNUSPALVELU TALVI OY RKM Janne Talvi, p. 0500 127 638 LVI & SUKITUS HARJU OY p. 044 549 7305 www.sellurakenne.fi Uudiskohteet, saneeraukset, perustukset, eristykset. Suomen tukema vesivarainhoitohanke Nepalin Kaukolännessä toi vuosina 2006–2022 puhtaan veden yli 600?000 ihmisen saataville, ulkoministeriö kertoo tiedotteessaan. 040 0789 756, Sami www.remonttiveljet.fi karlakari@remonttiveljet.fi RISTO TUOVINEN OY p. Jesse Hämäläinen p. Hän kertoo epäilleensä, että kasvit olivat marihuanaa. Hiljaisella hetkellä halutaan kunnioittaa Päijät-Hämeen Asikkalassa elokuussa surmatun taksinkuljettajan muistoa. Miehen saama syyte liittyy laajaan huumejuttuun, josta on jo jaettu tuomioita eri puolilla Suomea. 041 544 6989 LVI-LAAJAJÄRVI Harri Laajajärvi p. 02 721 7262 www.saloisannointi.fi SALON ASUINPALVELUT OY Arto Vuorinen p. 040 523 8796 yliraisanen@gmail.com www.lvi-asennusyliraisanen.fi LVI HENRI GRÖNROOS p. 040 844 1067 Mikko Virta ITS p. (02) 731 6234 ma-to 10-17, pe 10-18, la 9-14 www.kalustevuorela.fi huonekalut v sisustus v lahjat KRAAPAN VERHOOMO Marttila, p. 044 240 0895 info@salonasuinpalvelut.fi www.salonasuinpalvelut.fi SALON TILIPALVELU OY ISA Turuntie 21, 2 kerros, p. 040 556 4539 janne.talvi@gmail.com REMONTTITYÖ KARLAKARI OY p. Sasha Ognyanovin, 35, tuomittiin törkeästä varkaudesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta kahdeksi vuodeksi ja kahdeksi kuukaudeksi vankeuteen. Laatoitukset ja saneeraukset. 045 129 9123. 040 724 1345/Teemu, 0440 940 557/Toni www.lvitoimai.fi LVI-ASENNUS YLIRÄISÄNEN OY p. Sähkökuja 2, Halikko kk, p. (minimivaraus 4 kertaa) paikallista SANEERAUKSET HV-KIINTEISTÖSANEERAUS p. 045 865 4747 myynti@energytech.fi www.energytech.fi Kailinniituntie 3, Halikko Poltinhuollot p. Veden parantuneella saatavuudella on ministeriön mukaan suurin vaikutus naisten ja tyttöjen elämään. 040 556 2446 erja.haikonen@erlexia.fi Kysy lisää! 010 504 9000 ASIANAJOTOIMISTO Joensuunkatu 7 / Salo IoT Campus ISÄNNÖINTIPALVELUT OP-KOTI LOUNAISMAA OY OP-Isännöinti, Salo Turuntie 8 II kerros, Salo p. 02 721 7265 Marianne Ketokulta AIT p. 0500 829 902 jaripekka.kivela1@gmail.com www.putkityokivela.com LVI TOIVONEN & MAINIO OY p. 02 731 2905 etunimi.sukunimi@salontilipalvelu.com Harri Nurmi ITS p. taksisurma. 050 511 0934 Matti p. 044 737 1530 PELTISEPÄNLIIKKEET PELTISEPÄNLIIKE K. 044 330 7152 sami.sipponen@ putkiasennuksetsamisipponen.fi PUTKIASENNUS KIRKKOMÄKI OY Roope Kirkkomäki, p. 02 736 2477 www.lasitus.com LVI-PALVELUT LVI-ASENNUS J-P KIVELÄ p. kerta. Kupariverkot olivat kappelin ikkunoita suojaavia, arkkitehtonisia elementtejä. Hän kuitenkin kiistää kuljettaneensa tahallaan huumausaineita tai säilyttäneensä niitä kotonaan. 044 264 3845 info@lvisukitusharju.fi www.lvisukitusharju.fi PIPE GROUP OY Peetu Saukkio 050 438 8138 peetu.saukkio@pipegroup.fi www.pipegroup.fi PUTKIASENNUKSET SAMI SIPPONEN p. 044 517 5041, henkka@putkimiessalo.fi www.putkimiessalo.fi LVI JUKI OY Juuso Kivelä p. Osa huumeista päätyi Pohjanmaalle
Laki olisi voimassa ensi tammikuun loppuun. L E H T I K U V A / H E I K K I S A U K K O M A A. Kolmas lakko on kahden viikon päästä Oulun yliopistollisessa keskussairaalassa. Osalla heistä voi olla vamma tai sairaus, joka estää siirron vaarantamatta potilaan henkeä. Lukuun sisältyy eduskunnan puhemies, joka ei osallistu äänestyksiin. Vasemmistoliiton toiminta on herättänyt paljon kummastusta hallituskumppaneissa. Myös se kestää neljä vuorokautta. STT | Ilkka Hemmilä, Saila Kiuttu, Mikko Gustafsson Hallitus antoi tiistai-iltana eduskunnalle lakiesityksen, jolta puuttuu yhden hallituspuolueen tuki. Sitä sovellettaisiin tilanteissa, joissa potilaiden henki tai terveys vaarantuu työntekijäjärjestön työtaistelun aiheuttaman henkilöstövajauksen takia. –?Se tarkoittaa käytännössä hoidon tason laskemista, Bendel sanoo. Teho-osastojen lakkoja on näillä näkymin toteutumassa syyskuun aikana kolme. Lakiesityksen käsittely alkaa sosiaalija terveysvaliokunnassa keskiviikkona. Vasemmistoliitto haluaa esitykseen muutoksia. Ilman vasemmistoliittoa hallitukselle jäisi eduskunnassa niukin mahdollinen enemmistö, sillä muilla hallituspuolueilla on yhteensä 101 paikkaa. Ehdotettavaa lakia sovellettaisiin vain, jos muut keinot eivät olisi riittäviä. Kaikkien potilaiden siirto muihin sairaaloihin ei ole kuitenkaan Bendelin mukaan mahdollista. –?Jos yliopistosairaalan tehoosasto laitetaan kiinni, se tulee olemaan katastrofi. Sen tehtävänä on muodostaa yleiskuva teho-osastojen potilasja henkilöstötilanteesta. Valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) muistutti, että enemmistöhallitusten kestävä periaate on se, että hallituksen antamia esityksiä tuetaan eduskunnassa. Puolueen puheenjohtaja Li Andersson kertoi tiistaina STT:lle, että vasemmistoryhmä päättää äänestysratkaisustaan sen jälkeen, kun esityksen lopullinen muoto on selvinnyt eduskuntakäsittelyssä. –?Hallituksella on isoja kysymyksiä käsiteltävänä tämän talven aikana, kuten energiakriisi ja sen vaikutukset kansalaisiin, Andersson sanoi. Kovimmillaan avi voisi työnantajan hakemuksesta määrätä uhkasakon nojalla työhön työtaistelutoimena irtisanoutuneen sote-ammattilaisen. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 14 SALON SEUDUN SANOMAT | KESKIVIIKKONA 14. Bendel toimii kansallista tehohoitoa koordinoivassa toimistossa. Neuvotteluilla eduskunnassa on kiire, koska ensimmäinen hoitajalakko teho-osastolla on alkamassa ensi maanantaina. Toimisto ei päätä kuitenkaan siitä, miten tuleviin lakkoihin pitäisi varautua. Mahdollisia siirtoja muille osastoille on suunniteltu esimerkiksi Turun yliopistollisessa keskussairaalassa. On hyvin todennäköistä, että potilaita menehtyy tai vammautuu. Kiistelty potilasturvallisuuslaki lähti eduskuntaan. –?Haluamme jatkaa työtä lain tekemiseksi mahdollisimman tarkkarajaiseksi eduskuntakäsittelyssä, Andersson sanoi. SYYSKUUTA 2022 STT | Rasmus Ekström Syyskuussa järjestettävät tehoosastojen lakot tulevat olemaan merkittävä uhka niiden potilaille. Pitkät kuljetusmatkat toiselle paikkakunnalle viivästyttäisivät Bendelin mukaan hoitoa. Hänen aivopainetilanteensa voi olla niin vaikea, ettei häntä voi siirtää ambulanssilla tai muullakaan kuljetusvälineellä minnekään turvallisesti, Bendel sanoo. Valiokunnan puheenjohtaja Markus Lohi (kesk.) ei usko suuriin muutoksiin kireän aikataulun vuoksi. Jos muilla teho-osastoilla ei ole tilaa ottaa vastaan ylimääräisiä potilaita, joudutaan Bendelin mukaan keksimään paikallisia ratkaisuja. Niitä ei ole kuitenkaan tarkoitettu Bendelin mukaan tällaiseen toimintaan. Kaikkia lakkouhan alla olevia teho-osastopotilaita ei voida välttämättä siirtää muihin sairaaloihin Potilaiden siirtäminen muualle Suomeen ei ole yksinkertainen prosessi. Lakkojen taustalla on hoitajaliittojen ja työnantajan pitkittynyt työriita. Samalla potilasennusteet heikkenevät. Yksi hätäratkaisu tuleviin lakkoihin olisi siirtää teho-osaston potilaita muualle Suomeen lakon aikana. Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä vastustaa esitystä nykymuodossaan. Osa heistä voi olla juuri siirtymässä tavalliseen osastohoitoon, kun taas osan tehohoito on vasta alussa. Andersson tunnustaa, että muutokset esitykseen pitäisi saada tehtyä tämän viikon aikana. Jos potilaalla on esimerkiksi kriittinen elintoimintojen häiriö juuri lakon aikana, olisi siirto vaarallinen. Eräs hallituslähde kuvailee STT:lle, että hallituspuolueissa ollaan turhautuneita vasemmistoliiton aiheuttamaan tilanteeseen. Syynä hallituksen esitykseen on se, että hoitajajärjestöt Super ja Tehy ovat antaneet yhteensä viisi lakkovaroitusta eri teho-osastoille ja vanhusten kotihoitoon. –?Kuoleman tai vammautumisen riskit kasvavat, Bendel sanoo. Näin arvioi Kuopion yliopistollisen sairaalan (KYS) teho-osaston palvelulinjan johtaja Stepani Bendel. Esitettyä potilasturvallisuuslakia on tarkoitus käyttää välttämättömän terveydenhuollon ja kotihoidon turvaamiseksi työtaistelun aikana. Vaikka toisilla teho-osastolla olisi tilaa, ei sekään ratkaisisi tilannetta. –?Meillä ei ole tarpeeksi vapaata kapasiteettia, että kokonaisen teho-osaston potilaat voitaisiin siirtää muualle. Kaikkia potilaita ei voida siirtää muihin sairaaloihin, ja hoidon taso voi laskea merkittävästi. Vieressä Jussi Saramo. Määräykselle olisi ehtoja. Andersson vakuuttaa, että puolue haluaa jatkaa hallituksessa. Toinen, neljä vuorokautta kestävä lakko on odotettavissa ensi viikolla Varsinais-Suomessa. Hallituksen esitys: jopa irtisanoutuneen hoitajan voisi määrätä töihin potilasturvallisuuslain perusteella Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson sanoi puolueensa päättävän lain hyväksymisestä, kun esityksen lopullinen muoto on selvinnyt. Niistä ensimmäinen on vuorokauden pituinen lakko Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirissä. –?Haluan vedota liittoihin, että sen kaltaisia työtaistelutoimia ei toteutettaisi, joissa ihmisten henki ja terveys voi vaarantua. Hoitajajärjestö Tehy kertoi tiistaina, että se ja toinen hoitajaliitto Super siirtävät lakon Kanta-Hämeen keskussairaalan teho-osastolla perjantailta maanantaille. Hän ei halunnut spekuloida vasemmistoliiton mahdollisuudella jäädä hallitukseen, jos eduskuntaryhmä äänestää esitystä vastaan. Pääministeri Sanna Marin (sd.) pitää selvänä, että kaikki hallituksen ministerit äänestävät lain puolesta. Teho-osastojen potilaiden tilanteet ovat yksilöllisiä, Bendel muistuttaa. –?Esimerkiksi teini joka on kaatunut skuutilla (sähköpotkulaudalla), lyönyt päänsä ja saanut siitä aivoturvotuksen. Kaikkia apua tarvitsevia tehoosaston potilaita ei ole joka tapauksessa mahdollista siirtää. Jos työntekijäjärjestöön kohdistuvat velvoitteet eivät olisi riittäviä, keinoja voisi kohdistaa yksittäisiin työntekijöihin. Siirtoja voisi nopeuttaa esimerkiksi helikoptereilla. Ne päätökset ovat paikallisten tehoosastojen johtajien vastuulla. Hän luonnehtii vasemmistoliiton toimintaa ”kaoottiseksi”. Teho-osastojen lakkoja on näillä näkymin toteutumassa syyskuun aikana kolme. Aluehallintovirasto (avi) voisi siirtää työtaistelun alkua tai keskeyttää sen määräajaksi sakon uhalla. Pääministeri Marinin mukaan laki on välttämätön, jotta ihmisten henki ja terveys voidaan turvata myös työtaistelutoimenpiteiden aikana
Venäjään puolestaan suhtauduttiin hänen mukaansa naiivisti. Sajavaaran mukaan neuvotteluissa on nähty hyvää edistystä muilta osin, mutta palkkakysymykset hiertävät yhä. Viisumikäytäntöjen tiukentamisesta Marin totesi, että täyttä juridista varmuutta mahdollisuuksista erinäisiin tiukennuksiin ei vielä ole. Sovittelua jatketaan vasta sitten, kun osapuolet ovat valmiita joustamaan vaatimuksistaan. –?Esimerkiksi työoloja koskevissa asioissa on tapahtunut selkeää edistystä. Kasvihuonekaasujen määrä nousee kohti uusia ennätyksiä. Molemmissa sairaanhoitopiireissä lakkoja on siirretty valtakunnansovittelijan pyynnöstä alkuperäisestä ajankohdasta kahdella viikolla. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri jätti Helsingin käräjäoikeuteen maanantaina turvaamistoimihakemuksen, jonka nojalla tuomioistuin voisi kieltää lakon toteuttamisen. Hänen mukaansa pakotteiden tulee myös näkyä tavallisten venäläisten arjessa. Tehy ja Super ovat jo liikkuneet alkuperäisestä tavoitteestaan, mutta palkoissa puhutaan yhä merkittävästä korotuksesta, Sajavaara sanoo. Jos sovitusesitys annetaan, on osapuolilla yleensä noin vuorokausi aikaa päättää, hyväksyvätkö ne sen. Energia on se rahan lähde Venäjälle vielä tänäkin päivänä ja tällä hetkelläkin, jolla se rahoittaa Ukrainassa, hän sanoi. Valtakunnansovittelija Anu Sajavaara tapasi Tehyn ja Superin sekä työnantajien KT:n edustajat tiistai-iltana samoihin aikoihin, kun hallitus julkaisi esityksensä kiistellyksi potilasturvalaiksi, mutta ratkaisuja ei vielä tehty suuntaan tai toiseen. Marinin viestinä on, että tuettuna Ukraina tulee voittamaan sodan. SYYSKUUTA 2022 | SALON SEUDUN SANOMAT 15 STT | Mikko Gustafsson Ukrainan tukemista on jatkettava kaikissa muodoissa, ja lisäksi on oltava valmis entistä kovempiin pakotteisiin Venäjää vastaan. Hän myös totesi, että luottamus Venäjään ei tule palautumaan pitkään aikaan, ja painotti EU:n yhtenäisyyden merkitystä. Sovittelussa ei huomioida sovitteluprosessin ulkopuolella tapahtuvia asioita. Sajavaara sanoo, että lain eteneminen ei ole vaikuttanut neuvotteluihin hoitajien työkiistassa. Päästöjen kasvu johtuu ennen kaikkea Yhdysvaltojen, Intian ja useimpien Euroopan maiden kasvaneista päästöistä. Fossiilisten polttoaineiden päästöt ovat nousseet yli pandemiaa edeltävän ajan. Tehy ja Super ovat antaneet lakkovaroitukset myös VarsinaisSuomen ja Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiireihin sekä Helsingin ja Oulun kaupunkien kotihoitopalveluihin. Hallituksen esitys: jopa irtisanoutuneen hoitajan voisi määrätä töihin potilasturvallisuuslain perusteella L E H T I K U V A / E M M I K O R H O N E N YK:n alaisen Maailman ilmatieteen järjestön WMO:n raportin mukaan globaalit hiilidioksidipäästöt ovat kuluvan vuoden tammi–toukokuun aikana nousseet 1,2 prosenttia korkeammalle tasolle kuin ennen koronapandemiaa. –?Näiden tuhojen mittakaavassa ei ole enää mitään luonnollista. Tehy ja Super ilmoittivat tiistaina, että vuorokauden kestävä lakko Kanta-Hämeen keskussairaalan teho-osastolla siirtyy tämän viikon perjantailta ensi maanantaihin. –?Ei ole oikein, että samalla, kun Venäjä tappaa siviilejä, venäläiset turistit matkustavat vapaasti Euroopassa. Ne johtuvat ihmiskunnan addiktiosta fossiilisiin polttoaineisiin, Guterres sanoi. Kaavaillun potilasturvallisuuslain on ensisijaisesti tarkoitus velvoittaa työntekijäjärjestöt siihen, että työntekijöitä on riittävästi työnantajan käytössä turvaamaan välttämätön sosiaalija terveydenhuolto työtaistelun aikana. YK:n pääsihteerin Antonio Guterresin mukaan ilmaston lämpeneminen tuo mukanaan entistä enemmän tulvia, nälänhätää ja luonnonkatastrofeja. –?Me olemme olleet koko ajan valmiita tukemaan erittäin vahvoja pakotteita, mitä tulee myös energiaan. –?Lakiprosessi etenee omaa latuaan ja vaikuttaa siihen, toteutuvatko lakot. –?Sellaista etupiirien maailmaa, jota Venäjä tavoittelee, ei voi hyväksyä. syyskuuta. Näin pääministeri Sanna Marin (sd.) luonnehti Euroopan parlamentille näkemystään tulevasta Strasbourgissa tiistaina. Neuvottelut hoitajien työkiistan sovittelemiseksi jatkuvat tänään. Viisumien myöntämistä on rajoitettava voimakkaasti. Yle uutisoi, että myös Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri on jättänyt käräjäoikeuteen hakemuksen lakon estämiseksi. Marinin mukaan jo pandemian aikaan havahduttiin myös siihen, kuinka riippuvaisia Euroopassa ollaan ulkopuolisista tuotantoketjuista esimerkiksi lääkkeiden osalta. EU:n ulkoministerit saivat sovittua viisumihelpotussopimuksen jäädyttämisestä elokuussa. Ratkaisua kohti edetään, Sajavaara tviittasi illalla neuvottelujen päätteeksi. –?Meidän olisi tarkemmin pitänyt osata kuunnella ystäviämme Baltiasta ja Puolasta, jotka ovat eläneet neuvostovallan alla. (STT, AFP) YK varoitti taas hiilidioksidipäästöjen kasvusta Luonnonkatastrofit tulevat yleistymään. Varsinais-Suomessa lakon on tarkoitus alkaa ensi viikon tiistaina ja Pohjois-Pohjanmaalla 27. Valtakunnansovittelija voi myös todeta, ettei näe edellytyksiä sovintoesitykselle. Viisumihelpotussopimus muun muassa määrittää, mitä dokumentteja viisumin hakemiseen tarvitaan ja kuinka kauan se kestää. Hän toivoi yhteistä eurooppalaista ratkaisua siitä, että venäläiset eivät voisi matkustaa Euroopassa turisteina. –?Sovittelu etenee ja sitä jatketaan varhain huomisaamuna. –?Tiede on yksiselitteinen: olemme menossa väärään suuntaan. Marinin mukaan autoritaarisiin maihin ei voi nojata myöskään kriittisiin teknologioihin liittyvissä tuotantoketjuissa. Marinilta kysyttiin täsmennystä hänen ajatuksiinsa pakotteista vielä varsinaisen puheen ja keskustelun jälkeen suomalaisen median haastattelussa. Marin Euroopan parlamentille: Ukraina voittaa tuellamme Marinin mukaan pakotteiden tulee näkyä myös tavallisten venäläisten arjessa. KESKIVIIKKONA 14. Maksamme nyt kovaa hintaa riippuvuudestamme venäläisestä energiasta. Niin ikään Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri on jättänyt turvaamistoimihakemuksen Helsingin käräjäoikeuteen. Kuluneet seitsemän vuotta ovat olleet ennätyksellisen lämpimiä, luetteli WMO:n pääsihteeri Petteri Taalas. STT | Simu Perälä, Liisa Kujala Hoitajien työkiistan sovittelu jatkuu keskiviikkoaamuna. Myös tässä tapauksessa lakot todennäköisesti toteutuvat. Marinin mukaan EU:n ja Venäjän viisuhelpotussopimuksen soveltamisen täydellinen keskeyttäminen on tässä tilanteessa perusteltu, mutta ei yksinään riittävä päätös. Suomessa keskustelua on aiemmin herättänyt se, että esimerkiksi Baltian maissa on ollut vielä tiukempi suhtautuminen viisumeihin kuin Suomessa, jossa on myös tiukennettu turistiviisumien myöntämistä. Venäjä haastaa meitä, kiristää meitä ja uhkailee meitä, mutta me emme taivu, hän sanoi täysistuntoviikon puheessaan. Aiemmin päivällä Sajavaara kertoi STT:lle katsovansa tapaamisessa, onko sovintoesityksen antamiselle edellytyksiä. Jos jompikumpi tai molemmat osapuolista hylkäävät esityksen, suunnitellut lakot todennäköisesti toteutuvat
Tässä tilanteessa Azerbaidzhan haluaa saada myönnytyksiä Armenialta niin pian kuin mahdollista, Hakobjan sanoi. Vasta jälkikäteen on voitu todeta ennusmerkkien olleen selviä. –?Nyt sekin alkaa näyttää yhä enemmän mahdolliselta, Giles sanoo. Giles kertoo tähän saakka pitäneensä Krimin niemimaan takaisinvaltausta liian suurena palana Ukrainan kykyjä ajatellen. –?Sota on muuttanut voimatasapainoa alueella ja Venäjä – joka on taannut alueen rauhan – on hyvin huonossa kunnossa. Armenia kuuluu Venäjän johtamaan Kollektiiviseen turvallisuusjärjestöön (CSTO), jonka jäseniä ovat myös Valko-Venäjä, Kazakstan, Kirgisia ja Tadzhikistan. Tiistaina Venäjän puolustusministeriö tosin väitti asevoimien tehneen ”valtavia iskuja” ukrainalaista asemiin kaikilla rintamasuunnilla. Saksan liittokansleri Olaf Scholz vaati Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa tiistaina käymässään puhelinkeskustelussa ”tulitaukoon perustuvaa diplomaattista ratkaisua, Venäjän joukkojen täydellistä vetämistä ja Ukrainan alueellisen koskemattomuuden ja Ukrainan suvereniteetin kunnioittamista”. L E H T I K U V A / A F P / J U A N B A R R E T O Jerevan | STT, AFP Azerbaidzhan syytti tiistai-iltana Armeniaa Venäjän välityksellä syntyneen tulitauon jatkuvasta rikkomisesta. Osapuolet suostuivat päivällä tulitaukoon, mutta Azerbaidzhanin mukaan se ei aamun muutamien rauhallisten tuntien jälkeen pitänyt. Se, milloin tietty kriittinen massa (muutokselle) on saavutettu, tulee aina yllätyksenä – myös niille, jotka seuraavat kehitystä tarkkaan, Giles myöntää. –?Olisi houkuttelevaa tulkita ne ensimmäisiksi halkeamiksi järjestelmässä, mikä voisi johtaa nopeaan romahdukseen, Giles sanoi STT:n haastattelussa tiistaina. Azerbaidzhanin puolustusministeriön mukaan sen joukot vastasivat Armenian provokaatioihin. Azerbaidzhan syytti heti Armeniaa uuden tulitauon rikkomisesta verisen rajakahakan jälkeen Armenialaisen tutkijan mukaan Azerbaidzhan haluaa käyttää hyväkseen Venäjän heikentymistä. Eli nähtäväksi jää. –?Armenian joukkojen rajaprovokaatiot on ehkäisty ja kaikki tarpeelliset tavoitteet saavutettu. Azerbaidzhanin johto kiisti samalla väitteet, että sen joukot olisivat tulittaneet siviilikohteita. Gilesin mukaan ukrainalaisten hyökkäyksen on pakko jossain vaiheessa pysähtyä, mutta se ei välttämättä johdu venäläisten sotilaiden vastarinnasta vaan esimerkiksi ukrainalaisten huolto-ongelmista. –?Sota ei lopu ennen kuin Venäjä vakuuttuu siitä, että sodan hyödyt ovat pienemmät kuin kustannukset. Hän muistuttaa kuitenkin, että vastaavia merkkejä on nähty ennenkin eikä mitään ole tapahtunut. Eikä niihin kustannuksiin lasketa materiaalitappiota tai varsinkaan ihmishenkiä, Giles toteaa. –?Emme tiedä, mitä siellä puhutaan ja onko kuva todellisesta tilanteesta (Ukrainan sodassa) alkanut vähitellen suodattua sinne läpi, Giles sanoo. Vaikka Ukraina nyt etenee voitokkaasti ja Venäjä pakenee holtittomasti, sodan pikaista loppumista on Gilesin mukaan turha odottaa. Azerbaidzhanin puolustusministeriö kertoi myöhemmin 50 sotilaansa kuolleen taisteluissa. Vastuu jännitteistä kuuluu kokonaan Armenian poliittiselle johdolle, sanottiin presidentti Ilham Alijevin kanslian lausunnossa. Tätä ennen Armenian turvallisuusneuvoston hätäkokous esitti Venäjälle virallisen avunpyynnön sotilasavusta. Viime päivinä lännessä on kiinnitetty huomiota venäläisten propagandistien puheisiin, joissa ongelmat sotarintamalla on myönnetty, tai joidenkin paikallispoliitikkojen vaatimuksiin presidentti Vladimir Putinin erosta. Armenian mukaan yhteenotto sai alkunsa, kun Azerbaidzhanin joukot yrittivät tiistain vastaisena yönä tunkeutua Armenian alueelle. –?Hehän ovat tehneet sen jo 3–4 kertaa, Giles muistuttaa. Armenialaisen politiikan tutkijan Tatul Hakobjanin mukaan Azerbaidzhan yrittää käyttää hyväkseen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan. Pikemminkin Giles odotti hidasta etenemistä ja venäläisten puolustusasemien jauhamista tykkitulella. –?Tai ehkä ukrainalaisilta loppuvat takaisinvallattavat alueet, Giles naurahtaa. SYYSKUUTA 2022 STT | Niilo Simojoki Brittiläisen Venäjä-tuntijan Keir Gilesin mukaan Ukrainan sodan takaiskujen vaikutus Venäjän johdon asemaan jää nähtäväksi. ”Romahdus Venäjällä on mahdollinen, mutta se tulee aina yllätyksenä” Hylättyä venäläistä sotakalustoa Izjumin ulkopuolella Harkovan alueella. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 16 SALON SEUDUN SANOMAT | KESKIVIIKKONA 14. Azerbaidzhanin ja Armenian välille puhkesi tiistain vastaisen yönä verinen rajakahakka, jossa sai surmansa kymmeniä ihmisiä. Samalla Scholz patisteli Venäjää pitämään kiinni sopimuksesta, jonka nojalla viljanvienti Ukrainasta on voitu aloittaa. Lännessä esitetyt puheenvuorot aseavun lopettamisen puolesta kun ovat osoittautuneet kerta toisensa jälkeen perusteettomiksi, Giles sanoo. –?Valitettavasti näin. Yhdysvaltojen ulkoministeri Antony Blinken puolestaan sanoi ukrainalaisjoukkojen saavuttaneen merkittävää edistystä. Gilesin mukaan menestyksekäs vastahyökkäys on ylivoimaisesti paras perustelu, minkä Ukraina voi esittää lännen aseavun jatkamiselle ja lisäämiselle. Hän sanoo kuitenkin olevansa varma siitä, että joistain länsimaista yhä varoitellaan Ukrainaa hyökkäämästä Krimille. Saksa vaati Venäjää vetämään joukkonsa Ukrainasta Saksa kehottaa Venäjää vetämään joukkonsa Ukrainasta ja palaamaan neuvottelupöytään. Azerbaidzhan kertoi aikaisemmin saavuttaneensa sotilaalliset tavoitteensa yhteenotossa. Gilesin mukaan länsimaisilla tarkkailijoilla ei ole keinoa seurata keskusteluja Venäjän komentoketjun yläpäässä. Armenian mukaan ainakin 49 sotilasta kuoli yhteenotossa. Hänen mukaansa on kuitenkin mahdotonta ajatella, etteikö Putin olisi tietoinen siitä, että venäläisjoukot ovat vetäytyneet niille määrätyn tehtävän suorittamisesta ja että ”voitto” Ukrainassa on määriteltävä jälleen uudelleen. –?Armenia rikkoo jatkuvasti tulitaukoa käyttämällä rajalinjalla tykistöä ja muita raskaita aseita, Azerbaidzhanin armeija väitti. Tutkija myöntää pitäneensä Ukrainan menestystä vastahyökkäyksessä mahdollisena, mutta ei kovin todennäköisenä. Euroopan unioni, YK:n turvallisuusneuvoston tämänhetkinen puheenjohtajamaa Ranska ja Yhdysvallat vaativat tiistaina maita palaamaan välittömästi neuvottelupöytään ja lopettamaan vihollisuudet. Blinkenin mukaan on kuitenkin liian aikaista arvioida, mihin Ukrainan vastahyökkäys johtaa. Venäjä on toistuvasti kritisoinut sopimusta väittäen, ettei vilja itse asiassa päädy nälänhädän uhkaamiin maihin, vaan Eurooppaan.. Brittitutkija Keir Gilesin mukaan Ukrainan salamahyökkäyksen on pysähdyttävä jossain vaiheessa, mutta se ei välttämättä johdu venäläissotilaiden puolustautumisesta
–?Ruotsidemokraatit vahvistaa asemaansa uutena työväenpuolueena, Hinnfors tiivistää vaalituloksen. KESKIVIIKKONA 14. Turku ?32 cm Hanko ?32 cm 2,0 m 2,0 m 1,7 m Aamu Keskipäivä Ilta Salon seutu tänään: 7 päivän ennuste Suomen säähuiput maanantaina Heinola Lämmintä +19 °C Vuotso Kylmää ?3 °C Strömmingsbådan Tuulista 11 m/s Inari Sateista 4 mm Tukholma | STT, TT Ruotsalaisten vaaliasiantuntijoiden mukaan sunnuntain valtiopäivävaalien suurin voittaja ruotsidemokraatit lisäsi kannatustaan erityisesti harvaan asutuilla alueilla ja pienillä paikkakunnilla. Kenian Ruto vannoi virkavalansa NAIROBI Kenian presidentinvaalit viisi viikkoa sitten voittanut William Ruto, 55, vannoi tiistaina presidentinvalansa jalkapallostadionilla maan pääkaupungissa Nairobissa. Odiga valitti tuloksesta Kenian korkeimpaan oikeuteen, joka kuitenkin piti tuloksen voimassa. Vaaliviranomainen ilmoitti myöhään eilen, että alustavan ääntenlaskennan tulos valmistuu todennäköisesti vasta torstain puolella. Muun muassa Britannian oppositio ja kansalaisjärjestöt ovat kritisoineet hallituksen päätöstä epäinhimilliseksi. Sadetta, mahdollisesti ukkosta. Ruotsidemokraatit vahvistaa asemaansa ”uutena työväenpuolueena” Puolue keräsi ääniä haja-asutusalueelta ja pikkupaikkakunnilta, sosiaalidemokraatit taas suurkaupungeista, kertovat ruotsalaistutkijat. Koko viime vuonna luku oli 28?526. Kuvaavaa tilanteelle on se, että sosiaalidemokraatit saattaa menettää valta-asemansa valtakunnantasolla, mutta mitä ilmeisimmin Tukholman, Göteborgin ja Malmön kaupungit ovat seuraavat neljä vuotta demarijohdossa. Esimerkiksi Pohjois-Ruotsin joillakin äänestysalueilla ruotsidemokraatit oli sunnuntain vaaleissa suosituin puolue. Göteborgin yliopiston professorin Jonas Hinnforsin mukaan ruotsidemokraatit ja sosiaalidemokraatit ovat nyt osapuilleen yhtä suosittuja työväestöön kuuluvien äänestäjien keskuudessa. Erittäin kunnianhimoisena poliitikkona tunnettu Ruto on toiminut maan varapresidenttinä vuodesta 2013. Edellisissä vuoden 2018 vaaleissa hylätyistä äänistä hyväksyttiin tarkastuksessa vajaa kolmannes. Valtiopäivävaalien lopputulosta odotetaan vasta torstaina. Punavihreän ja porvariblokin välinen ero laskennassa on tällä hetkellä noin 47?000 ääntä. Myös sosiaalidemokraatit lisäsivät sunnuntain vaaleissa selvästi kannatustaan, eivät tosin aivan yhtä paljon kuin ruotsidemokraatit. Sunnuntain äänestyksessä hylättiin alustavasti vajaat 94?000 ääntä, joista huomattava osa todennäköisesti hyväksytään lääninhallitusten tarkastuslaskennassa. Huhtikuussa Britannia solmi Ruandan kanssa sopimuksen, jonka mukaan Britannia lähettäisi osan turvapaikkaa hakeneista ihmisistä Ruandaan. (STT, AFP) Kanaalin yli tullut jo enemmän siirtolaisia kuin viime vuonna LONTOO Britanniaan on saapunut Englannin kanaalin yli kuluvan kalenterivuoden aikana enemmän siirtolaisia kuin koko viime vuonna. SYYSKUUTA 2022 | SALON SEUDUN SANOMAT 17 14.9.2022 Salo Somero Koski Marttila Paimio Sauvo Kemiönsaari +13 +13 +13 +12 +12 +12 5 Sää Laaja sääkatsaus: www.sss.. Paikalle oli naapurimaiden valtionpäämiesten ja muiden merkkihenkilöiden lisäksi tullut kymmeniätuhansia ihmisiä, joista monet olivat pukeutuneet Ruton puolueen suosimaan keltaiseen. Hän voitti haastajansa Raila Odigan, jota väistyvä presidentti Uhuru Kenyatta tuki, vain kahdella prosenttiyksiköllä. Alustava ääntenlaskenta jatkuu keskiviikkona myöhäisillä ennakkoäänillä ja ulkoruotsalaisten äänillä. (STT, AFP) William Ruto L E H T I K U V A / A F P / S I M O N M A I N A. Viime vuonna kanaalin ylittäneitä siirtolaisia oli vajaat 14?500, joten tänä vuonna ihmisiä on saapunut liki tuplatahtia. Sosiaalidemokraattien uudet äänestäjät tulivat kuitenkin pääosin suurkaupungeista. –?Sosiaalidemokraateista on tulossa yhä enemmän keskiluokan virkamiespuolue, Hinnfors päättelee. Päivälämpötila noin 13 astetta. Niitä arvioidaan olevan enemmän kuin neljä vuotta sitten, jolloin määrä oli reilut 200?000. Hallitus ei kuitenkaan ole luopunut suunnitelmasta. Ensimmäinen turvapaikanhakijoiden lento Ruandaan peruuntui kesäkuussa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) päätöksen johdosta. Tänään Huomenna Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys päättyy Pimeys alkaa Veden korkeus eilen: Meriveden korkeus Hanko: Aallon korkeus selkeää puolipilvistä pilvistä sadekuuroja räntäsadetta lumikuuroja sadetta lumisadetta ukkosta Salo Somero Kemiönsaari Sauvo Paimio Marttila Koski Turku Helsinki -35 -30 -25 -20 -15 -10 -5 °C +5 +10 +15 +20 +25 +30 +35 +14 +12 +13 +12 +12 +11 +10 +9 7 8 4 7 Suomi klo 15:00 Ke +12 +12 +13 +13 +13 +12 +12 +14 +13 To +14 +14 +13 +14 +14 +12 +13 +14 +14 Pe +12 +14 +13 +13 +12 +13 +14 +14 +13 La +13 +13 +14 +13 +13 +13 +13 +14 +14 Su +14 +12 +13 +14 +13 +13 +13 +13 +13 Ma +13 +12 +13 +13 +12 +12 +12 +13 +13 Ti +11 +11 +12 +11 +11 +11 +11 +11 +12 6:51 19:53 6:53 19:50 6:08 20:36 6:10 20:33 Kohtalaista tai navakkaa kaakkoistuulta. –?Tänään tahdon kiittää Jumalaa, koska pikkukylän pojasta on tullut presidentti, Ruto sanoi. Puolustusministeriön tilastojen mukaan Ranskasta Britanniaan on saapunut tähän mennessä vesiteitse 28?561 siirtolaista tänä vuonna. Ruotsin tasaväkiseen vaalitulokseen voivat vaikuttaa tuhannet aiemmin hylätyt äänet. Tämänkertaisessa vaalissa se tarkoittaisi noin 28?000:ta ääntä
Dokumentin tilapäistiloissa tapahtuneiden esitysten suosion myötä elokuva päätettiin laittaa nähtäväksi myös valkokankaalle, sillä eläytyminen elokuvan sanomaan pimeässä elokuvateatterissa on aivan omanlaisensa kokemus. Joh. 1 vuotta Viljami Vahala 14.9. Järj. Aijala-dokumentti valkokankaalla Bio Salossa Hannu Brusila kuvailee Aijala-dokumenttia uransa pääteokseksi. Järj. MUITA TAPAHTUMIA Ikäinstituutin ”Vie vanhus ulos” -kampanja aamulenkki Salon kirkolta klo 10. Oivakahvila Toimistohotellilla (Heikintie 5, Somero) klo 13– 15. Salo 7 vuotta Emmi Wikström 14.9. Salon Hengitysyhdistys. Bio Stara (Paimio) klo 14.30. 1. Veden vartija Bio-Salo klo 18.30. Palkinto jaettiin muun muassa toimittaja Tommi Niemiselle sananvapauden ja muiden ihmisoikeuksien puolustamisesta journalismin keinoin, kuvataiteilija Riina Tanskaselle yhteiskunnallisen keskustelun avaamisesta ja tiedonvälityksestä Tympeät tytöt -sarjakuvan keinoin sekä dokumentaristi Suvi Westille tärkeästä ja ajankohtaisesta dokumenttielokuvasta. Kävelyä rauhalliseen tahtiin noin 45min. Pertteli 3 vuotta Venla Viitanen 14.9. Bio Stara (Paimio) klo 16.45. SYYSKUUTA 2022 NIMIPÄIVÄT TÄNÄÄN: Suomenkielinen kalenteri: Iida, Isla, Iita Ruotsinkielinen kalenteri: Ida NIMIPÄIVÄT HUOMENNA: Suomenkielinen kalenteri: Sirpa Ruotsinkielinen kalenteri: Runar PÄIVÄN SANA Rakkaat ystävät, rakastakaamme toisiamme, sillä rakkaus on Jumalasta. PP-jumppa Ikäkeskus Majakassa (Tammilehto, Hornintie 7, Halikko) klo 10–11. HUOMENTA 18 SALON SEUDUN SANOMAT | KESKIVIIKKONA 14. Liput ovat kuusi euroa. Järj. 4: 7 ELOKUVAT (€) Auringon lapset Bio Stara (Paimio) klo 18. Järj. Halikko Vinkkaa juttu: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi otso onnittelee ILON PISAROITA T. Ilmoita netin kautta www.sss.fi/tapahtumat, sähköpostilla: kalenteri@sss.fi tai postitse Salon Seudun Sanomat/kalenteri, PL 117, 24101 Salo. Kaikkea hyvää Leo Grande Lumo klo 18. Vertaistapaaminen Salon Sytyssä (Helsingintie 6) klo 17. klo 15.00 sekä ensi viikon ke-to 21.–22.9. S S S / K I R S I M A A R I T V E N E T P A L O Tiedeja kulttuuriministeri Petri Honkonen (kesk.) jakoi vuosittaiset valtion tiedonjulkistamispalkinnot tiistaina. Keilakerho Salohallin keilahallissa klo 10–11. Päivittäiseen Tänäänosioon tiedot tulee lähettää edeltävänä arkipäivänä klo 12 mennessä. Pelle Hermanni Bio-Salo klo 17.15. Lumoavat kylät Kiskon toimikunta Pienoisretriitti Bergvikin kappelissa (Bergvikintie 43) klo 18. Iltapäivätanssit Esakalliolla (Salontie 40, Somero) klo 13 (€). Järj. Runoryhmä Valopilkku Ikäkeskus Majakassa (Tammilehto, Hornintie 7, Halikko) klo 13–15. Salvavisa-tietokilpailu Palvelukeskus Ilolansalossa (Ilolankatu 6) klo 15. Salon Eläkkeensaajat. Kerro tapahtuman nimi, paikka, aika ja lyhyt kuvaus tapahtumasta sekä onko tilaisuus pääsymaksullinen. Järj. Järj. Kävelykerho Tupurin kuntoparkissa klo 10. Bergvikin Säätiö sr. Lumo klo 14.30. – Brusila on tehnyt niin suuren paikalliskulttuurityön, että se ansaitsee todellakin tuomisen elokuvateatteriin, sanoo Bio-Salon yrittäjä Jari Mäkilä tiedotteessa. Järj. Salon omaishoitajat. Paimio 2 vuotta Eino Vainio 14.9. Kiskosta Lumoava kylä -Ideointitilaisuus Kirkonkylän kylätalolla ( Kirkkojärventie 5) klo 18. Esiintymässä Köpi Koski & Projekti. Salon omaishoitajat. Vain etukäteen ilmoittautuneille. Vertaisryhmächat verkossa www.finfami.fi/verkkoryhmat omaisille ja läheisille klo 17–19. äiti ja iskä Onnittelut Janikalle! Tilaa Salkkarin uutiskirje! www.sss.fi/uutiskirje Hannu Brusilan tekemä ja mainetta niittänyt dokumenttielokuva Aijalan kaivoskylän vaiheista nähdään nyt myös elokuvateatterissa. Omaistaan hoitaville. Tilaisuuksien tulee olla kaikille avoimia. (SSS) Aijala-dokumentti Bio-Salon 2-salissa: Perjantaina 16.9. Salo 6 vuotta Emma Peippo 14.9. TÄNÄÄN kalenteri@sss.fi Tiedot Salon seudun tapahtumista perjantaina julkaistavaan viikkokalenteriin (la-pe) on toimitettava keskiviikkoon klo 16 mennessä. Top Gun: Maverick Bio-Salo klo 18. Salon seudun Parkinsonkerho. Järj. Salon srk. Opetusja kulttuuriministeriö myöntää vuosittain tiedonjulkistamisen valtionpalkinnot tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan esityksestä. Järj. Salo 10 vuotta Jasu Lehti 14.9. Palkintoja oli yhteensä yhdeksän. Salon kansalliset seniorit. Salon seudun mielenterveysomaiset. Käsityökahvila Omaishoitokeskuksella (Torikatu 12) klo 17– 19. Kalenterissa ei julkaista yhdistysten vain jäsenille tarkoitettua toimintaa, myyntitapahtumia, eikä ennakkoilmoittautumista vaativia tilaisuuksia. Järj. Järj. (STT) Valtion tiedonjulkistamispalkinnot jaettiin. Palkinnot myönnetään tieteellisen, taiteellisen ja teknologisen tiedonvälityksen alalla tehdystä merkittävästä tiedonjulkistamistyöstä, joka on lisännyt kansalaisten tietämystä ja antanut virikkeitä yhteiskunnalliselle keskustelulle. Jokainen, joka rakastaa, on syntynyt Jumalasta ja tuntee Jumalan. Mielensäpahoittaja Eskorttia etsimässä Bio-Salo klo 19. Kuusjoki 3 vuotta Hilma Viitanen 14.9. Salva ry. Järj. – Paikallisella yhteistyöllä tämäkin taas saatiin aikaan. Parkinsonjumppa Perniön liikuntahallin peilisalissa klo 15.45–17. Salon srk. Särkisalo 8 vuotta Vilma Uuttu 14.9. Suon villi laulu Lumo klo 14. klo 17.00, lauantaina 17.9. Laitapuolen hyökkääjä Bio Stara (Paimio) klo 18.30. Ohjaa Aino Männikkö. Someron Esa. Pertteli 5 vuotta Jake Jurvelin 14.9. Laita mukaan yhteystietosi sekä tieto tilaisuuden järjestäjästä. Lumo klo 18. Saunailta Halikon Kesä-Angelan rantasaunalla (Angelantie 77) klo 17.30–20. Puolet tuloista käytetään elokuvan teon kustannusten kattamiseksi. klo 18.30
P. 02-65113500, taimisto 040 9006350 Tarjoukset voim. Avoinna ympäri vuoden ark. 3,50 € Syklaamit ale! ø 10 cm muoviruukku 10,4 KPL Yksitt. KESKIVIIKKONA 14. Paljon tarjouksia sekä sisämyymälässä että taimistolla Värityskuvia lapsille Sipulinmetsästys Tietokilpailusuunnistus Äänestä paras syysistutus Merkkaa kalenteriin! 10 90 (24,90) Timanttituija Smaragd 100+ cm KPL. SYYSKUUTA 2022 | SALON SEUDUN SANOMAT 19 SALO Rauhalinnankaari 4. Yksittäin 5,90 € Syysmarkkinat 17.-25.9. koivuangervo, koristearonia tai seppelvarpu. 14.9.-16.9.2022 tai niin kauan kuin tavaraa riittää. 3,50 € Callunat istutuksiin ale! ø 11 cm muoviruukku 10,5 KPL Yksitt. 3,90 € Kartiotuijat ale! Paakkutaimia 7 90 (13,90) Kartiotuija Brabant 100-120 cm KPL Taimistolla ale ale! normaalihinnoista -30% alkaen Erä pensaita 29,10 kpl 12,3 kpl 3 litran astiassa ale! Osta samaa lajiketta edullisesti enemmän: mm. 0,33 €/kpl Erä tulppaanin sipuleita Koristekaalit ale! ø 12 cm muoviruukku 10,4 KPL Yksitt. 9-20, la-su 9-18 Seuraa meitä sekä somessa kukkatalo.fi & facebook instagram KUKKATALO Syyssipulisesonki ale! 8 90 40 KPL (0,223 €/kpl) Iso 12+ sipulikoko Norm
– Nykypäivänä kaikkien tapahtumien kohdalla on yleistä ostaa liput viime hetkellä. Salon musiikkiopiston oppilaita ja opettajia kutsutaan ympäri vuoden ilmaiseksi SaloJazzin konsertteihin. STT | Eetu Halonen Suomen menestyneimmistä juoksijoista Paavo Nurmesta ja Ville Ritolasta kertovan draamaelokuvan kuvaukset alkavat tänä syksynä. SaloJazz Festivalin aikana yhdistys tekee myös oppilaitosyhteistyötä. Sen eteen tehdään töitä esimerkiksi Jazz tutuksi -teemailtojen muodossa. – Hän esiintyy Salon ja Porvoon festivaaleilla ja käy Sibelius-Akatemiassa pitämässä koulutuksia. SaloJazz ry:n pitkäaikainen tavoite onkin ollut musiikkikasvatuksen edistäminen. Kukaan yleisurheilija ei ole pystynyt yksissä olympialaisissa parempaan. Suurimman osan mitaleistaan Nurmi juoksi nimenomaan Pariisissa ja Amsterdamissa. Sanna Jousi, Marko Heikura ja Jaska Lukkarinen ovat yhdistäneet voimansa kansainvälisen artistikattauksen saamiseksi. Sen tapahtumat sijoittuvat 1920-luvulle, jolloin Nurmi ja Ritola olivat maailman kovimpia kestävyysjuoksijoita. Huomionarvoista tänä kesänä on tapahtumapaikka Musine. Ryhdyimme laajentamaan Bizarren toimintaa ja nyt musiikkitarjontaa luodaan yhdessä Salo Jazz ry:n kanssa, Jousi toteaa. – Viime vuonna meillä oli Turun konservatoriosta bändi esiintymässä. Kolmipäiväisen festivaalin takana on tuttuun tapaan SaloJazz ry, Salon kaupunki sekä lukuisia yhteistyökumppaneita. Tahdomme madaltaa jazziin liitettyä kynnystä ja kannustaa jokaista kiinnostunutta tutustumaan viikonlopun tarjontaan, Heikura toteaa. Vakiintunut yhteistyökuvio samana viikonloppuna järjestettävän Porvoo Jazz Festivalin kanssa poiki tänä syksynä kanadalaisen Laila Bialin vierailun Suomessa. Tärkeää on myös saada omalle työlleen jatkajia. Elokuvassa esiintyy myös kolmas kuuluisa ”lentävä suomalainen”, viisinkertainen olympiamitalisti Hannes Kolehmainen. Tällaisen kokoluokan artisteja ei saa houkuteltua Suomeen yhden keikan takia, taustoittaa Porvoon festivaalin taiteellinen johtaja Jaska Lukkarinen. Festivaali järjestetään ensi kertaa yhdessä paikassa – tapahtumaravintola Musinessa. Tänä vuonna on Espoon musiikkiopisto Ebelin pop/jazzlinjan kokoonpano. SYYSKUUTA 2022 SaloJazz Festival tavoittelee kävijöitä ympäri Suomea SSS | Moona Nieminen moona.nieminen@sss.fi SaloJazzin toiminnanjohtaja Marko Heikura määrittelee festivaalin pyrkimykset ytimekkäästi: – Haluamme osoittaa, mitä jazzmusiikki voi parhaimmillaan olla. Roolissa nähdään Antti Lang. Suomea juostiin kartalle, kuten vanha sanonta kuuluu. Urheilulla oli keskeinen poliittinen asema kansakunnan identiteetin muodostamisessa. Tähän tapahtumaan liittyy paljon muutakin kuin kolmen päivän aikana nähtävät esitykset, kertoo Heikura. Yhteistyö Musinen kanssa käynnistyi vuonna 2021, kun SaloJazz teki yhteistyötä saman omistajatahon Bizarre Restaurantsin kanssa. – Siitä lähti ajatus laajemmallekin yhteistyölle. Suomi otti tuolloin vasta ensiaskeleitaan itsenäisenä valtiona. – Pidän tämän viikon torstaina Musinessa teemaillan, jossa soitan kuuntelunäytteitä tulevista esiintyjistä ja vastaan parhaani mukaan tapahtumaan liittyviin kysymyksiin. KULTTUURI 20 SALON SEUDUN SANOMAT | KESKIVIIKKONA 14. Elokuva on nimeltään Mestari ja haastaja. Sen kautta järjestyvät yhtenäiset tilat sekä jazzkulttuuria kunnioittava ruokalista. – Myöhemmän illan keikoissa määrä voi muuttua, kun kaikki eivät kaipaa istumapaikkoja. Nurmesta ja Ritolasta kertovan elokuvan kuvaukset alkavat Suomen kaikkien aikojen juoksijoista kertovan elokuvan nimi on Mestari ja haastaja.. Tänä vuonna kaikki ovat Musinessa. Nurmen roolissa elokuvassa nähdään Olli Riipinen, ja Ritolaa näyttelee Miro Lopperi. Rumpujen soitto on hänen päätyönsä. Tiedotteen mukaan elokuva keskittyy kertomaan Nurmen ja Ritolan henkilökohtaisesta kamppailusta sekä toisiaan vastaan että itsensä kanssa. – Olemme kääntäneet sen vahvuudeksi, että nämä festivaalit ovat samana viikonloppuna. Hän voitti Pariisin olympialaisissa vuonna 1924 yhteensä kuusi mitalia, joista neljä oli kultaisia ja kaksi hopeisia. Se mahdollistaa ruuan saamisen suoraan ravintolasta, eikä meidän tarvitse kuljettaa sitä erikseen keikkapaikalle. Ohjauksesta vastaa Aleksi Salmenperä, joka on myös käsikirjoittanut elokuvan yhdessä Juha Karvasen kanssa. Lisäksi yksi päähenkilöistä on Ritolan vaimo Selma Ritola, jota näyttelee Satu-Tuuli Karhu. – Enimmillään meillä on ollut keikkoja viidessä eri paikassa. Jazz tutuksi -teemailtojen takana on Suomen kulttuurirahaston apuraha yleisötyön kehittämiseen. Lukkarinen soittaa Bialin triossa rumpuja jazzviikonloppuna. Tiedotteen mukaan elokuva herättää henkiin 1920-luvun Suomen ja New Yorkin elämänmenon, mutta myös Pariisin sekä Amsterdamin olympialaiset. – Nyt kymmenisen vuotta olen soittanut oikeastaan pelkkää jazzia. Tapahtumaravintola Musinen toimitusjohtaja Sanna Jousi kertoo konserttitiloihin yläkertaan mahtuvan 330 ihmistä. – Haluamme huolehtia uuden yleisön kouluttamisesta. Nurmi voitti urallaan kolmissa olympialaisissa yhteensä yhdeksän kultamitalia ja kolme hopeaa. Opiskellessani New Yorkissa tapasin Bialin, ja siitä saakka olen halunnut tehdä hänen kanssaan yhteistyötä. Porvoossakin mietin välillä pari viikkoa ennen festareita, että mitähän tästä tulee. Ritolan saavutukset eivät juuri Nurmen rinnalla kalpene. Samalla tavalla kuin Biali, newyorkilainen pianotaituri David Kikoski saatiin houkuteltua useamman keikan turvin Suomeen. Asiasta kertoo elokuvan levitysyhtiö Scandinavian Film Distribution tiedotteessaan. Viimeisen viikon aikana lipunmyynti kuitenkin aina kiihtyy, Lukkarinen Viikonlopun artistikattaukseen kuuluu sekä kansainvälisiä että kotimaisia tähtiä. Nurmi on kesäolympialaisten historian kaikkien aikojen menestynein yleisurheilija. Vaikka Heikura, Lukkarinen ja Jousi eivät vielä tiedä tapahtuman tulevaa yleisömäärää, he ovat luottavaisin mielin
Jaska Lukkarinen esiintyy SaloJazz Festivalilla kanadalaisen Laila Bialin rumpalina. Draaman puolella parhaan naispääosan palkinnon nappasi odotetusti Euphoria-sarjaa tähdittänyt Zendaya. Mestarin ja haastajan on määrä saada ensi-iltansa vuonna 2024. tammikuuta, ja Oscar-palkinnot jaetaan 12. SYYSKUUTA 2022 | SALON SEUDUN SANOMAT 21 twitter.com/Salkkari www.facebook/salonseudunsanomat instagram.com/salonseudunsanomat Vinkkaa juttu: kulttuuri@sss.fi (02) 770 2314 SaloJazz Festival tavoittelee kävijöitä ympäri Suomea Sanna Jousi, Marko Heikura ja Jaska Lukkarinen ovat yhdistäneet voimansa kansainvälisen artistikattauksen saamiseksi. – Tänne on helppo tulla viettämään viikonloppua. Godardin omaiset vahvistivat tiistaina kuolinuutisen muun muassa uutistoimisto AFP:lle ja ranskalaislehti Libérationille. Tempaisu jäi elämään suomen kieleen sanontana ”ottaa ritolat”. L E H T I K U V A / A N N I S A V O L A I N E N STT | Anu-Elina Ervasti, Maiju Ylipiessa Ranskalais-sveitsiläinen elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja JeanLuc Godard on kuollut 91-vuotiaana. Joulukuussa 1930 syntynyt Godard aloitti uransa kirjoittamalla muun muassa elokuvakritiikkiä. Apple TV+:n Ted Lasso voitti parhaan komediasarjan kategoriassa. (STT) Succession nappasi parhaan draamasarjan Emmyn Perheyhtiön kiemuroita setvivä HBO:n Succession voitti maanantai-iltana Los Angelesissa parhaan draamasarjan Emmy-palkinnon. Heikura kertoo SaloJazz Festivalin taustalla olevan rauhallisen kasvun periaate. Algerian sotaa käsittelevä Pieni sotilas -elokuva suostuttiin julkaisemaan Ranskassa vasta sodan loputtua, kolme vuotta valmistumisensa jälkeen. Festivaali järjestetään ensi kertaa yhdessä paikassa – tapahtumaravintola Musinessa. 1970-luvulla hän piti useiden vuosien tauon teatterielokuvien tekemisestä ja perusti videostudion Grenobleen puolisonsa, elokuvaohjaaja Anne-Marie Miévillen kanssa. Jean-Luc Godard vuonna 1971. Hän opiskeli nuorena etnologiaa Pariisissa, jossa hän tutustui myös muihin tuleviin elokuva-alan vaikuttajiin. Miro Lopperi näyttelee Ville Ritolaa ja Olli Riipinen Paavo Nurmea. – Koska meidän ei tarvitse myydä tuhansia lippuja, taiteelliseen suunnitteluun on enemmän vapautta. – Yleisö on aiempina vuosina tullut pääasiassa Turusta, Salosta ja Tampereelta. Nurmesta ja Ritolasta kertovan elokuvan kuvaukset alkavat Amsterdamista Ritolalle tuli vuonna 1928 vielä kultaja hopeamitalit. K U V A T : S S S / K I R S I M A A R I T V E N E T P A L O toteaa. 1960-luvun loppupuolella Godardin työssä korostuivat poliittiset teemat. L E H T I K U V A / A F P Elokuvaohjaaja Jean-Luc Godard kuoli 91-vuotiaana Suomen Oscarehdokkaaksi Tytöt tytöt tytöt Alli Haapasalon ohjaama elokuva Tytöt tytöt tytöt valittiin Suomen ehdokkaaksi kansainvälisen elokuvan Oscar-palkintoon. Pienissäkin asioissa otetaan kestävyys huomioon. Samalla pääsee tutustumaan muuhunkin Salon aktiviteettitarjontaan, Jousi täydentää. Nyt niitä voi ostaa Lippupisteeltä. Squid Gamen julkaissut Netflix painotti tviitissään sarjan miespääosaesittäjän olleen ensimmäinen ei-englanninkielisessä sarjassa esiintyvä näyttelijä, joka on voittanut Emmyn. Lee sai parhaan draamasarjan miesnäyttelijän Emmyn. Ohjaajan läpimurtoteos oli Viimeiseen hengenvetoon (1960). Aiempi naispääosa-Emmy irtosi niin ikään Euphoriasta. Laila Biali on todella kovassa nousussa Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa. Hänen merkkiteoksiinsa lukeutuvat myös Nainen on aina nainen (1961), Keskipäivän aave (1963), Pieni sotilas (1963), Lemmy Caution – piru mieheksi (1965) sekä Hullu Pierrot (1965). Nyt koetamme laajentaa kävijäkuntaa, ja toisaalta näyttää Salon kaupungin aktiivista kulttuuritarjontaa muuallekin Suomeen. – Uskomme, että Lippupisteen omalla näkyvyydellä voi olla merkitystä. Lopulliset Oscar-ehdokkuudet julkaistaan ensi vuonna 24. Siksi jazzfestivaaleja vuosittain kehutaankin: pystymme näyttämään jotakin uutta ja yllättävää muista festareista poikkeavalla artistikattauksella. KESKIVIIKKONA 14. Päätämme festivaalin salolaiseen tunnelmaan: Mäkysen veljesten taituruuteen ja Tuomo Prättälän loistavaan soul-karismaan. Jos jazzmusiikki on ennestään vierasta, Heikurinen suosittelee ostamaan tapahtumaan perjantain lipun. Elokuvan Suomen ensi-ilta oli 14. Hän toi elokuvaan useita kokeellisia kerronnan keinoja, jotka ovat sittemmin yleistyneet. Palkinto oli hänelle jo toinen laatuaan. SaloJazz Festival alkaa torstaina 22. Suomen Oscar-ehdokkaan valitsee elokuva-ammattilaisten raati, joka on koottu Suomen Filmikamarin johdolla. Lauantaipäivän vahvuutena sen sijaan on Heikuran mukaan kotimaisten kärkinimien esittely. Muutoksen taustalla on kauempana asuvien houkuttelu festivaaleille. Kriitikoihin Godardilla oli ristiriitainen suhde, ja osa hänen teoksistaan herätti myös närkästystä. Godardia pidettiin ranskalaisen elokuvan uuden aallon mestarina ja yhtenä 1900-luvun vaikutusvaltaisimmista elokuvantekijöistä. Tapahtuman markkinointia on Heikuran mukaan suunnattu kasvavissa määrin pääkaupunkiseudulle, Loimaalle, Forssaan ja Somerolle. syyskuuta Ravintola Musinessa. Kuten elokuvan tiedotteessa sanotaan ”Paavo Nurmi oli legenda jo eläessään, mutta Ville Ritolan muistaa enää harva”. – Myymme esimerkiksi aikaisempien vuosien banderolleista tehtyjä SaloJazz-kasseja ja kaksivuotisia tapahtumapaitoja. Tytöt tytöt tytöt kertoo kolmesta tytöstä aikuisuuden alussa, heidän suhteistaan ja rakkauksistaan. – Yksi tapahtumamme kulmakivistä on paikallisten muusikoiden työllistäminen. (STT, AFP) Linnea Leino (vas), Eleonoora Kauhanen ja Aamu Milonoff ovat pääosissa Tytöt tytöt tytöt -elokuvassa. Elokuvan pääosia näyttelevät Linnea Leino, Aamu Milonoff ja Eleonoora Kauhanen. Viimeiset vuosikymmenet Godardin kuvaillaan eläneen eristyksissä Miévillen kanssa Sveitsin Rollessa. Lukkarisen mukaan festivaalin maltillinen yleisötavoite vapauttaa osaltaan paineista. Godard tuli tunnetuksi elokuvakerronnan perinteisten kaavojen rikkomisesta. L E H T I K U V A / A N T T I A I M O K O I V I S T O. Tästä huolimatta Nurmi oli juoksijoista se, joka jäi ihmisten mieliin. – Se on kansainvälinen päivä. Omaisten mukaan Godard kuoli rauhallisesti kotonaan, kertoo AFP. Koko tapahtuman ohjelma nähtävissä osoitteessa salojazz.fi. Kultaa tuli 5?000 metrin juoksusta, jossa Nurmi jäi toiseksi Ritolan loppukirin ansiosta. maaliskuuta. Jos instrumentaalinen jazz tuntuu vaikeasti lähestyttävältä, Biali tekee laulettua jazzia ja sovituksia esimerkiksi David Bowien musiikista. Eteläkorealainen Lee Jung-jae puolestaan teki Emmy-historiaa. Hän kuitenkin jatkoi elokuvien tekemistä 2010-luvulle asti. Halusimme katsoa sen kortin, Heikura pohtii. syyskuuta ja päättyy lauantaina 24. huhtikuuta 2022 ja sen levitti elokuvateattereihin Nordisk Film. Perhe ei järjestä ohjaajalle virallisia hautajaisia, vaan hänet aiotaan tuhkata. Aiemmin SaloJazzin lippuja on myyty Lippuautomaatin kautta
Vastassa oli tuolloinkin Espanja. Keskitason materiaalista ja sen ainoasta supertähdestä Lauri Markkasesta saatiin maksimi irti. Ylimääräisen sekunnin miettiminen tai yhdellä askeleella myöhästyminen skriinistä tai apupuolustuksesta ovat asioita, joista Espanjan kaltainen huippuvalmennettu kollektiivi rankaisee armotta. Varsinkin avauskymppi (30– 19) oli Susijengiltä niin täydellinen kuin koripallo-ottelun neljännes tällä tasolla ja tällä materiaalilla voi olla. 17-kertainen EM-mitalisti Espanja päästi ensimmäistä kertaa turnaushistoriassaan avauspuoliajalla yli 50 pistettä! Tosin Susijengin korttipakka alkoi sortua jo avauspuoliajan lopussa maagisten ensimmäisen 18 minuutin jälkeen. Tässä kohtaa ajatus palaa väistämättä lähes päivälleen 15 vuoden taakse. Maksimit on saatava jatkossakin irti, sillä vaikka joukkueessa on Miro Littlen kaltainen supertalentti, paperilla Susijengi tulee olemaan lähivuodetkin top8-maiden haastaja. EMfinaalipaikka oli jo taskussa vain pudotakseen sieltä pois. Susijengin maajoukkueohjelma on Euroopan laajin ja paras. sijengin tekemään päätöksiä, joita he eivät aiemmin olleet joutuneet tekemään. EM-KORIPALLO 2022 22 SALON SEUDUN SANOMAT | KESKIVIIKKONA 14. Susijengin kurinalainen kaaos laittoi Espanjan polvilleen: sinipaidat loivat vapaita heittopaikkoja liukuhihnalta ja upottivat ne hurjalla prosentilla. syyskuuta 2007 Suomen miesten lentopallomaajoukkue oli edennyt sensaatiomaisesti EM-välieriin, jota se johti jo erin 2–1. uu u Suomi: Lauri Markkanen 28/11, Mikael Jantunen 18/2, Alexander Madsen 13/3, Sasu Salin 11/3, Miro Little 6/1/6s, Shawn Huff 5/0, Elias Valtonen 4/5, Petteri Koponen 3/1, Edon Maxhuni 2/3/4s, Henri Kantonen 0/3. Espanja kokeili paikkapuolustusta, jonka Susijengi mursi jo kolmannessa pallonhallinnassa. Joukkueen ikärakenne, sitoutuminen ja päivitetyn valmennustiimin roolitus ovat täydellisiä. uu u Levypallot: 31–33 uu u Syötöt: 25–25 uu u Menetykset: 9–19 uu u Heittoprosentit: 1p: 88–79 2p: 64–65 3p: 36–41 OHO! uu u Suomi vei ensimmäiset 18 minuuttia 50–35, Espanja seuraavat 12 minuuttia 37–17. MM-kisapaikan varmistuminen elokuussa ensimmäisenä eurooppalaisena maana antoivat jo viitettä tästä, mutta kuluneet kaksi viikkoa Prahassa ja Berliinissä toimivat lopullisena todistuksena. Susijengi on noussut pysyvästi eliittiin EM-PUOLIVÄLIERÄ Espanja–Suomi 100–90 (19–30, 24–22, 30–15, 27–23) uu u Espanjan pisteet/levypallot: Willy Hernangomez 27/5, Juancho Hernangomez 15/4, Dario Brizuela 14/1, Rudy Fernandez 11/1, Lorenzo Brown 10/4/11s, Usman Garuba 7/6, Alberto Diaz 6/1, Joel Parra 5/1, Jaime Pradilla 3/2, Xabi Lopez-Arostegui 2/1, Jaime Fernandez 0/1. Espanjan pelätty pallon paine ja puolustusmuotojen jatkuva vaihtelu koko kentän prässistä paikkaan ja tuplaukseen pakottivat SuEM-kisat varmistivat, että Suomi on jatkossakin koripallomaa aina kaksi syksyistä viikkoa kerrallaan. Tuosta turnauksesta alkoivat lentopallomaajoukkueen kultaiset vuodet, jotka huipentuivat 2014 MM-kisojen yhdeksänteen sijaan. On muistettava, että pelkkiä pelaajamateriaaleja verrattaessa kisoissa oli 11–12 kovempaa maata kuin Susijengi. Vaikka laji on eri, Susijengin tulevaisuudessa on paljon samaa kuin tuolloin lentismiehillä. 15. Susijengi menetti kolmannella kympillä pallon seitsemän kertaa ja Espanja juoksi 30 pistettä. Uransa lopettaneiden Petteri Lassi Tuovin ensimmäinen päävalmentajakesä oli suurmenestys.. 15 pisteen johto kutistui nopeasti 9 pisteen taukojohdoksi ja tauon jälkeen pysäyttämätön Willy Hernangomez löi muutamassa minuutissa ottelun tasoihin. Suomi kuitenkin pysyi päätösneljänneksellä lähes loppuun asti kahden heiton päässä ja vasta 37-vuotiaan Rudy Fernandezin kaksi haamukolmosta kesyttivät villinä pyörineen susilauman. Varsinkin puolivälierän avauspuoliaika hallitsevaa maailmanmestaria – joskin rajusti nuorentunutta – Espanjaa vastaan oli jotain, mitä suomalaisessa koripalloilulla ei ole koskaan aiemmin koettu. SYYSKUUTA 2022 ANALYYSI SSS | Juha Tuuna juha.tuuna@sss.fi KORIPALLO Vaikka kaukaisesta utopiasta unelman kautta realismiksi muuttunut paikka EM-mitalipeleissä jäi ottamatta, Susijengi todisti nousseensa vihdoin Euroopan kymmenen parhaan joukkoon. Susijengin unelmakesän ja Petteri Koposen pelaajauran päättämiseen tarvittiin maailmanmestari Espanja
Omillaan elävä Korisliiga jatkaakin erillisenä saarekkeena Koripalloliitosta ja sen päätuotteesta Susijengistä, sillä MM-kisojen jälkeen horisontissa siintävät jo Pariisin olympialaisten 2024 karsinnat ja EM-kotikisat 2025. Lisenssipelaajien määrä on pudonnut reilusti yli sadalla. Tasaisen joukkuetekemisen sijaan lapset näkivät supertähden, jollaiseksi monet tietysti haluavat tulla. –?Valmius esimerkiksi valmennuksen osalta on olemassa, jos ja toivottavasti kun uusia nuoria on tulossa mukaan toimintaan. Suomi hallitsi EM-puolivälierän avauspuoliaikaa mutta taipui 90–100-tappioon Espanjalle. –?Me teimme kuitenkin 90 pistettä. –?Minun viestini oli, että olkaa ylpeitä itsestänne. L E H T I K U V A / H E I K K I S A U K K O M A A Kesäsatu päättyi kyyneliin Susijengin kesä tuotti paikan MM-kisoissa ja etenemisen pitemmälle kuin koskaan nykymuotoisissa EM-kisoissa, mutta kesäsatu päättyi kyyneliin tiistai-iltana Berliinissä. Tässä joukossa Susijengi on vahvoilla. Viimeisimmän parin viikon aikana on ilahduttanut etenkin alakoulun viidettä luokkaa käyvien tilanne. Meidän takamiehet tekivät hyvää työtä, mutta me emme saaneet helppoja koreja. Toisaalta Korisliigassakin on se iso haaste, että miten ihmisten tottumukset saadaan muutettua peleihin tulemiseen korona-ajan kotisohvalta katsomisen jälkeen, Toiviainen huomauttaa. Meidän sukupolvelle kisoihin pääsy oli unelma. Salon Vilppaassa on ollut juniorikoripalloilun osalta vaikea vaihe korona-aikana. Menestyksen henkilöintikin on vaikeaa, kun Susijengissä pelasi vain yksi korisliigapelaaja (Karhubasketin Henri Kantonen). Markkanen sai ilmoille 17 pelitilanneheittoa, mikä oli vähemmän kuin Suomi olisi halunnut, eikä saanut edellispelin tapaan palloa liikkeeseen. Jatkuvuus on siis taattu. Sekä junioreissa että aikuisissa on puhuttu hyvin usein keskinäiseltä rakenteeltaan tasalaatuisista joukkueista. Silti se oli tuoreimmissa tilastoissa edelleen Suomen 13:nneksi suurin ja pääkaupunkiseudun ulkopuolisista neljänneksi suurin koripalloseura. Hämmentävintähän hänessä on monipuolisuus: 213-senttinen pelaaja on kaukana köntyksestä, ja urheilullisuus on kasvanut kohisten. Koko ottelussa Markkasen plusmiinusluku näytti –14:ää, eli muu joukkue pelasi lievästi plusmerkkistä koripalloa niinä noin viitenä minuuttina, kun tähti oli vaihdossa. Susijengituristejakaan ei ole liigakatsomoissa näkynyt. – Just näin. Mutta mitä tämä tuorein noin kahden viikon susijengibuumi tulee konkreettisesti muuttamaan suomalaisessa koripallossa. He tekivät korin korin jälkeen, ja kun me joudumme ottamaan pallon sukasta, ei ole helppo päästä juoksemaan, Suomen päävalmentaja Lassi Tuovi muistutti. Kotimaan pääsarjan Korisliigan suosioon Susijengin menestys ei ole aiemminkaan vaikuttanut, tuskin nytkään. Itse asiassa ensi syksyn MM-kisoissa menestyminen on jopa suhteellisesti helpompaa kuin EM-kisoissa, vaikka mukaan tulee USA:n lisäksi Australian, Brasilian, Argentiinan ja Kanadan kaltaisia huippumaita. Nyt pitkälti uutena asiana on se, että Suomen joukkueessa pelasi maanosan huippunimi Lauri Markkanen. Miten vähintään pienimuotoinen buumi saadaan hyödynnettyä paikallisesti junioritoiminnassa ja toisaalta etenkin miesten Korisliigan yleisömäärissä. 32 maan turnauksessa pelaa kuitenkin useampia Susijengiä heikompia maita, kiitos löperöiden maanosakiintiöiden. STT | Raiko Häyrinen Susijengin unelmakesän ja Petteri Koposen pelaajauran päättämiseen tarvittiin maailmanmestari Espanja. Miltä se tuntuu, kun yksi kisojen supertähdistä on yhtäkkiä Suomesta, Sami Toiviainen. Neljännesvälierää Suomi–Kroatia seurasi jo pelkästään Ylen TV2:sta lähes 350 000 katsojaa, ja määrä oli varmasti merkittävä myös puolivälierässä Espanjaa vastaan. Kyllä me tiedettiin, että Espanjalla on erinomainen puolustus, Markkanen sanoi. Aina voi jossitella, mutta me jätettiin kaikki kentälle, Huff kertoi. –?He laittoivat painetta palloon ja olivat fyysisiä. – Miro oli tänään aivan loistava, Tuovi sanoi. Espanja oli parempi. Ei me huonoille pelaajille hävitty, Lauri Markkanen tunnusti. Nyt uuteen nousupiikkiin on taas paras mahdollinen momentum. EM-turnauksen nuorin pelaaja Miro Little pelasi 13 minuuttia, heitti kuusi pistettä ja jakoi kuusi korisyöttöä. Markkasen potentiaalihan on ollut tiedossa ties kuinka pitkään, mutta NBA:ssa isoa harppausta ei ole aiemmin tapahtunut. Markkanen oli jälleen Suomen paras korintekijä 28 pisteellä, mutta hän joutui taistelemaan jokaisen pisteen eteen. K U V A T : L E H T I K U V A / H E I K K I S A U K K O M A A Koposen ja Shawn Huffin tilalle joukkueeseen nousee Olivier Nkamhouan kaltaisia atleetteja ja ässänä hihassa kurkkii ensi kaudella Duken eliittiyliopistossa pelaava heittovoimainen laituri Jacob Grandison. Huff puolestaan lähetti terveiset uudelle pelaajapolvelle. Samalla päättyivät Petteri Koposen ja Shawn Huffin pelaajaurat. Suomi on jatkossakin koripallomaa aina kaksi syksyistä viikkoa kerrallaan.. –?Kaikki kunnia Espanjalle. Päävalmentaja Tuovi kiitti Huffin kapteenina antaneen itselleen oikotien joukkueeseen. –?Koripalloliitolla on tietysti tässä oma olennainen roolinsa, mutta kyllä se on paljon myös seuroista kiinni. KESKIVIIKKONA 14. Sen jälkeen lisenssimäärät pysyivät pitkään noin 20 400:ssa ennen kuin viime syksynä tehtiin uusi ennätys (21 701 pelaajaa). Viiden vuoden takaisten EMkotikisojen jälkeen harrastajamäärät nousivat välittömästi noin 1 500 pelaajalla eli vajaalla 10 prosentilla. Koponen myönsi tappion olevan erityisen katkera siksi, että nyt jos koskaan maailman parhaisiin koripallomaihin kuuluva, mutta sukupolvenvaihdosta läpikäyvä Espanja olisi ollut lyötävissä, kun sen riveissä oli yhdeksän ensikertalaista. Suomi teki Espanjaa vastaan ensimmäisellä puoliajalla 51 pistettä, joista Markkanen ”vain” kymmenen. Pelin jälkeen kapteeni Huff keräsi joukkueen ympärilleen. Tällä hetkellä paikkansa MM-kisoissa on varmistanut kuusi maata: Suomi, kisaisännät Japani ja Filippiinit sekä Norsunluurannikko, Uusi-Seelanti ja Libanon. –?Tällaiset kisat ovat tietysti hyvä buusti liigakauteen, joka alkaa kuitenkin pian. Shawn Huffin ura ja myös hyvin pitkään jatkunut Susijengin kapteenius päättyivät tiistaihin. Toiviainen on työskennellyt vuosikausia kesäisin myös juniorimaajoukkueiden valmentajana. Ikuisuuskysymykset Vilpas on valmis uusiin harrastajiin, löytyykö katsojia Korisliigaan. –?Onhan se ihan mieletöntä. Muistakin lajeista tuttu maajoukkuemenestyksen heijastumattomuus kansallisiin sarjoihin on aiemmin näkynyt Korisliigassa. Tästä seuraa kaksi ikuisuuskysymyksiltä tuntuvaa pohdintaa. Seuraan on saapunut useampiakin sellaisia, jotka eivät ole olleet aiemmin mukana, iloitsee Vilppaan toiminnanjohtajana hiljattain aloittanut Sami Toiviainen. SYYSKUUTA 2022 | SALON SEUDUN SANOMAT 23 EM-KORIPALLO 2022 twitter.com/Salkkari www.facebook/salonseudunsanomat instagram.com/salonseudunsanomat SSS | Olli Mäntylä olli.mantyla@sss.fi Suomen miesten koripallomaajoukkue oli merkittävänä puheenaiheena höntsäsählyistä työpaikkojen kahvipöytiin pidempään kuin todennäköisesti koskaan aiemmin. Ei tämä mikään huono hyökkäyspeli ollut. Niissä menestyminen on Koripalloliiton prioriteetti numero yksi. Väläytyksiä siis tuli muiltakin, mutta olivathan nämä alusta puolivälierän loppuun asti Markkasen kisat. He saivat meidät pois meidän pelisysteemistä. Koripallossa yhden pelaajan merkitys on suhteessa todella suuri verrattuna lentopalloon, jääkiekosta tai jalkapallosta nyt puhumattakaan. Koripalloliiton ja Olympiakomitean vankka rahallinen tuki Susijengille on todennäköisesti entistä vankempaa. –?Pitää uskaltaa unelmoida. Nämä nuoret asettavat uudet tavoitteet, Huff sanoi. Me tiedettiin, että nyt meillä on tsäänssi, Koponen sanoi
Miesten peleissä suurinta vastuuta tuli kaudella 2020–2021 PeU-Basketin divisioona B:n joukkueessa. (STT) Hieman yli 6 000 tuli seuraamaan seremoniat. Merkittävää pelillistä vastuuta kantavat lähtökohtaisesti neljän yhdysvaltalaisen lisäksi Okko Järvi, Antti Kanervo ja Lassi Nikkarinen. Reilut kaksi tuntia myöhemmin joukkue juhli kotijäällään Tampereella 3–1-voittoa viime kevään hopeajoukkue TPS:sta. TPS:n maalin teki Tampereen Ilveksen kasvatti, mutta B-junioreissa Tapparaan siirtynyt Arttu Ilomäki vanhanaikaisella toisen erän lopulla. Viime kaudella Kiviharju esitti vahvoja otteita alle 20-vuotiaiden SM-sarjassa ja saavutti Pikkuleijonien kanssa alle 18-vuotiaiden MM-pronssia turnauspistein 0+6. Maali oli tärkeä, se on tehtäväni, Merelä korosti. Palataan optimismiin. Sauna, kahvia ja palkitsemista. Kielikuvallinen klisee on tällä kertaa tavallista osuvampi, sillä kausi 2022–23 määrittelee Liigan aseman jääkiekkoilun eurooppalaisella lajikartalla. Vierasjoukkue TPS:n riveissä nähtiin erittäin mielenkiintoinen liigadebytantti, kun Tampereen areenan jäälle luistelee vasta 16-vuotias puolustaja Aron Kiviharju. (SSS) Leevi-Matias Taimela (oik.) S S S A R K I S T O / K I R S I M A A R I T V E N E T P A L O STT | Reima Rautiainen JÄÄKIEKKO Keskiviikkona isommalla oikealla sarjakierroksella toden teolla alkavalla jääkiekon SMliigalla on näytön paikka. Haluamme pitää hyvät pelaajat Suomessa, Liigan puheenjohtaja Hiltunen kiteyttää. –?Tämä on meille momentum. Tervetuloa ! SuSi Vilpas-kasvatti Taimela Seagullsiiin KORIPALLO Salon Vilppaan kasvatti, koripalloilija Leevi-Matias Taimela liittyy mukaan Helsinki Seagullsin korisliigajoukkueeseen. Kotimaisella Liigalla on erikoinen lähtötilanne sarjakauteen. URHEILU 24 SALON SEUDUN SANOMAT | KESKIVIIKKONA 14. –?Kyllä suomalaisseurat ovat pettyneitä CHL-menestykseensä. Timo Heinosta toki unohtamatta. Kiviharjun isä Jani saavutti vuosituhannen taitteessa kolme Suomen mestaruutta TPS:n paidassa. Kiviharjua pidetään potentiaalisena kärkivarauksena vuoden 2024 NHL-varaustilaisuudessa. Kotimaiset seurat arvostavat Mestarien liigaa jo siellä nousseiden palkintorahojen takia, Hiltunen sanoo. Esimerkiksi KHL-seikkailuretkensä päättäneestä Jokereista on vapautunut Suomen Liigaan kosolti laatuluokan pelaajia. Liigalla on nyt momentum Arttu Ilomäki (oik.) teki TPS:n ainoaksi jääneen maalin. Optimismille antaa siivet muun muassa itänaapurin mahtisarja KHL:n kokema haaksirikko Venäjän Ukrainassa helmikuussa aloittaman hyökkäyssodan takia. Jo 48. –?Pitää muistaa, että keskieurooppalaiset kiekkoseurat ovat isolla rahalla koottuja ammattilaisseuroja, Liigan puheenjohtaja Hiltunen huomauttaa. Tasaisuus sataa suljetun Liigan laariin. Yhden sun toisenkin liigajoukkueen budjetit ovat optimismin myötätuulessa paisuneet, viime kausina syvässä suossa tarponeen takavuosien kestomenestyjän JYPin pelaajabudjetti on noussut jopa 700?000 eurolla. Peliaika tulee edelleen enimmäkseen Helsingin NMKY:ssä, joka pelaa miesten I divisioona A:ssa. Lähdöt 17-18.30. Keskimäärin noin 17 minuutin peliaika johti 5,3 pisteeseen, 1,3 levypalloon, 1,1 koriin johtaneeseen syöttöön ja 0,9 pallonmenetykseen per ottelu. Eurooppalaisseurojen pykäämässä Mestarien liigassa eli CHL:ssä suomalaisjoukkueet Tappara, Ilves, TPS ja Jukurit ovat olleet vaikeuksissa – tamperelainen Tappara ja mikkeliläinen Jukurit tosin ovat sinnitelleet CHL:ssä ihailtavastikin. Eurooppalaisessa lajivertailussa Liigalla ei kuitenkaan pyyhi kovin hyvin. Suomalaisittain poikkeuksellisesti JYP voitti CHL:n vuonna 2018. Liipola edusti Suomea EM-kisoissa, kuten teki ikimuistoisella tavalla myös Euroopan mestari Murto. Suomalaisten kiekkojännärien varttuneempi sukupolvi on tuudittautunut turhankin sikeästi ikiuneen, että jääkiekkoilu on Euroopassa lähinnä Venäjän, Tshekin, Ruotsin ja Suomen jäsentenvälistä kisailua. 20-vuotias takamies Taimela ehti edustaa HNMKY:tä viime kaudella seitsemässä ottelussa, mutta loukkaantumiset haittasivat. Vastakkain olivat kahdella viime kaudella parhaan maalivahdin palkinnot liigassa pokanneet mestarit Lassi Lehtinen ja Christian Heljanko. –?Toisen erän loppu oli heikko, mutta päätöserässä pelasimme miehekkäästi, Merelä tiivisti ottelun. Etenkin TPS:n Lehtinen torjui lukuisia liki varmalta maalilta näyttäneitä Tapparan maalintekoyrityksiä. SYYSKUUTA 2022 URHEILUSSA TAPAHTUU Ykkössuunnat: kauden päätösrastit tänään Sisumajan maastossa. Koronapandemian ja sen aiheuttamien katsojarajoitusten hellitettyä pääsarjaseurat ovat tällä kertaa tohtineet satsata alkavaan kauteen tosissaan. Liigan puheenjohtaja Heikki Hiltunen myöntää, että suomalaisseurojen viime vuosien vaisu menestys CHL:ssä on eräänlainen uskottavuusongelma. Tasaisuus hiljentää spekulaatioita pääsarjan avaamisesta alemman sarjaportaan Mestisseuroille, mikä on eurooppalaisissa kiekkosarjoissa käytäntö, toisin kuin Suomessa. L E H T I K U V A / V E S A M O I L A N E N STT | Juha Aaltonen Tappara avasi liigakauden 2022– 23 tyylikkäällä noin 20 minuutin seremonialla viime kevään mestaruuden muistoilla. Team Finlandissa on 22 miestä ja 26 naiste. Keski-Euroopassa CHL on ykkösprioriteetin asemassa, Hiltunen vertaa. Aiemmin Someron Esaa edustanut, EMja MM-kisoissa mukana ollut seiväshyppääjä Tommi Holttinen kuuluu Team Finlandiin. SM-liiga oli viime kaudella ennätystasainen. Paljon heittänyt Taimela pelasi tuolloin 16,5 pisteen, 3,9 syötön ja 2,3 menetyksen keskiarvoilla. Taimela on käynyt kentällä Vilppaan paidassa kahdeksassa liigaottelussa. –?Peli ei välillä ollut kovin hyvää, mutta tämän joukkueen vahvuus on se että käännetään ottelut voitoksi. –?Suomalaisseuroilla on ehkä vähän erilainen asenne CHL:ään kuin keskieurooppalaisilla kilpailijoillaan. Opastus paikalle Karjalohjantien ja Kekkosentien risteyksestä. SSS | Olli Mäntylä Henri Liipola ja Wilma Murto Team Finlandiin YLEISURHEILU Someron Esan moukarinheittäjä Henri Liipola ja Salon Vilppaan seiväshyppääjä Wilma Murto valittiin Suomen Urheiluliiton Team Finland -valmennusryhmään. Tampereen areenassa oli vähän yli 6?000 katsojaa ja tunnelma vähintään kohtalainen. kautensa aloittava SM-liiga on niin vankka brändi, että eurooppalaiselle sarjakilpailijalle ei yksinkertaisesti tahdo olla meikäläisellä kiekkokartalla tilaa. Seagullsin ensi kauden pelaajarinkiin kuuluu 14 miestä
KLO 8-13 Lapin korpihillaa, suolattua haaparouskua Kylmäpuristettuja tyrni-, karpalo-, mustaherukka ym. A.0.0: 1) Isla Thomas, SALON RATSASTUSSEURA RY – Pegaso 0/103.00, 1) Ada Wahlsten, SALON RATSASTUSSEURA RY – Metsolan Tuuli 0/89.00, 1) Elma Uutela, PAIMION RATSASTAJAT RY – Caoimhe’s Little Flash 0/89.00, 1) Adelia Löija, SALO RIDING CLUB RY – Rock-Bolly 0/78.00, 1) Emmi Pohjalainen, SALON RATSASTUSSEURA RY – Kelly 0/82.00, 1) Enni Alexandra Mäenpää, SOMERON SEUDUN HEVOSURHEILIJAT RY – Simberg High D 93 W 0/101.00, 1) Aino Teppo, KAARINAN KENTTÄRATSASTAJAT KAKE RY – BBB Scarlettlily 0/84.00, 1) Ellen Wickström, VÄST-NYLANDS RYTTARE RF – Vibeholms Lady 0/78.00, 1) Emma Keinänen, KAARINAN KENTTÄRATSASTAJAT KAKE RY – Bellissimo Little Jewel 0/86.00, 1) Olivia Jago, SALON RATSASTUSSEURA RY – Pegaso 0/78.00, 1) Minni Hietanen, SALON RATSASTUSSEURA RY – Metsolan Tuuli 0/78.00 Luokka 2 60cm, arv. Vapaamuotoiset hakemukset palkkatoivomuksineen sunnuntaihin 25.09.2022 mennessä sähköpostilla jyrki.sjoholm@tyomaa.fi. ämpärin) Puhdistamatonta PUOLUKKAA 1l= 2 e 10l= 18 e Kärkäisen Puutarha p. Luennoitsijana Tero Vaarna KTM, TM Järjestää Bergvikin Säätiö yhteistyössä STEP-Opintokeskus ja Suomen Liikemiesten Lähetysliitto. SYYSKUUTA 2022 | SALON SEUDUN SANOMAT 25 TULOSPÖRSSI RATSASTUS Salon Ratsastusseuran Ruskakisat, esteratsastus: Luokka 1 40cm, arv. A.0.0: 26 lähtijää ja 20 sijoittuu: 1) Tarleena Palmunen, SALON RATSASTUSSEURA RY – Cantarelli 0/99.00, 1) Ellen Sorsa, LOHJAN RATSASTAJAT RY – Raatus 0/93.00, 1) Elma Uutela, PAIMION RATSASTAJAT RY – Caoimhe’s Little Flash 0/78.00, 1) Charlotta Thomas, SALON RATSASTUSSEURA RY – Kelly 0/90.00, 1) Ninja Simola, SALON RATSASTUSSEURA RY – Edikt 0/81.00, 1) Hertta Juuma, KAARINAN KENTTÄRATSASTAJAT KAKE RY – Ballindown Three 0/80.00, 1) Lotta Leisso, SALON RATSASTUSSEURA RY – Antika 0/98.00, 1) Vanessa Haavisto, WIURILAN HEVOSURHEILIJAT RY – Onnelan Baapel 0/86.00, 1) Lisa Franke, LOHJAN RATSASTAJAT RY – Calle Koks 0/64.00, 1) Meri Koski, SALON RATSASTUSSEURA RY – Tormi 0/99.00, 1) Enni Alexandra Mäenpää, SOMERON SEUDUN HEVOSURHEILIJAT RY – Simberg High D 93 W 0/87.00, 1) Adessa Löija, SALO RIDING CLUB RY – Slieve Bloom Ruth 309 C 0/73.00, 1) Jessica Virtanen, LAITILAN RATSASTAJAT RY – Berglands Corleone 0/83.00, 1) Julia Baggström, LOHJAN RATSASTAJAT RY – Gerberon 0/74.00, 1) Ellen Wickström, VÄST-NYLANDS RYTTARE RF – Vibeholms Lady 0/77.00, 1) Anna Laukkanen, SIUNTION URHEILURATSASTAJAT RY – Silent’s Beauty April 0/70.00, 1) Adelia Löija, SALO RIDING CLUB RY – Rock-Bolly 0/77.00, 1) Nelli Sahakangas, SALON RATSASTUSSEURA RY – Cantarelli 0/94.00, 1) Aija Viljakainen, RATSASTUSSEURA DC RY – MT Sasa 0/75.00, 1) Iida Tamminen, LOHJAN RATSASTAJAT RY – Raatus 0/82.00 Luokka 3 80cm , Taitoarvostelu: 23 lähtijää ja 6 sijoittuu: 1) Veera Leppänen, LOHJAN RATSASTAJAT RY – Remii SV 8.2/93.83, 2) Elina Kauppi, LOHJAN RATSASTAJAT RY – Calle Koks 8/84.42, 2) Maija Ryynänen, KAUNIAISTEN RATSASTAJAT GRANKULLA RYTTARE RY – Caballero 8/97.28, 4) Julia Baggström, LOHJAN RATSASTAJAT RY – Gerberon 7.9/82.94, 4) Josefina Valjus, SALO RIDING CLUB RY – Chardonnay 7.9/88.55, 6) Pilvi Helkama, LOHJAN RATSASTAJAT RY – Vasall 7.8/87.67, 6) Nenna-Alinda Wilhelmiina Rokka, SALON RATSASTUSSEURA RY – Celtas Quelia 7.8/96.80, Luokka 4 90cm, Taitoarvostelu 8 lähtijää ja 2 sijoittuu: 1) Melinda Bergman, PARAISTEN RATSASTUSSEURA RY – Luzak 8.2/94.94, 2) Vilma Erkkilä, ONNENPERÄN RATSASTAJAT RY – Coné Kaboom 8/88.74 Luokka 5 100cm, arv. Kunkkunumero: 57 Ilta-arvonta: 2, 5, 11, 12, 19, 26, 28, 30, 32, 33, 34, 36, 38, 42, 43, 50, 57, 58, 66, 68. Nykyisen työntekijämme muuttaessa uudelle paikkakunnalle, haemme nyt tiimiimme KIRJANPITÄJÄÄ/ TALOUSASSISTENTTIA Katso lisää: https://paikat.te-palvelut.fi/tpt/11612372?lang=fi tai https://tyomarkkinatori.fi/henkiloasiakkaat/avoimet-tyopaikat/ Lisätietoja tehtävästä antaa Työmaa Oy, Jyrki Sjöholm p. www.bergvik.fi ja Vastuullinen sijoittaminen I TAPAHTUMAT PAIKKOJA AVOINNA KSBM Management Oy on Salossa toimiva täyden palveluvalikoiman tilitoimisto. Lauantaina 24.9.2022 klo 13-16 Bergvikin kappelissa, Bergvikintie 43, Kruusila. Palveluihimme kuuluvat kirjanpitopalvelut, tilinpäätökset, verotukseen liittyvät asiat, yrityksen perustamisja muutosasiat, palkanlaskenta, laskutus sekä reskontrien valvonta. Kunkkunumero: 5 SYNTTÄRIT Voittorivi: 28. 040 574 6459 SALON TORILTA TO 15.9. elo 69 J TIISTAI-JOKERI Jokerinumero: 1 1 9 5 9 7 6 Voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein ei yhtään kappaletta, 5 oikein 17 kpl voitto-osuus 500,00 e, 4 oikein 50,00 e, 3 oikein 6,00 e, 2 oikein 3 e TIISTAI-LOMATONNI Oikea rivi: Marrakech 40 Voitonjako: Kaupunki ja numero oikein 4 kpl 1 000 e, Kaupunki oikein 5,00 e Inter Milan (kuvassa vasemmalla Alex Cordaz) haki 2–0-vierasvoiton aiemmin HJK:n kohdanneesta Viktoria Plzenistä (Jan Kliment) Mestarien liigan ottelussa. mehuja Luento kaikille rahaa käyttäville, jotta osaisimme käyttää ja sijoittaa sitä ajatuksella. KESKIVIIKKONA 14. TORILLA LATAA SALKKARIN MOBIILISOVELLUS OMASTA SOVELLUSKAUPASTASI! SALON SEUDUN SANOMAT vesi) Senja Mäkitörmä, Varpaisjärven Vire (Lapinlahti), Eveliina Rouvali, Kuopion Reipas, Kiira Väänänen, Varpaisjärven Vire (Lapinlahti), Sanne Erkkola, Turun Urheiluliitto, Miia Sillman, Tampereen Pyrintö, Tiia Kuikka, Lappeenrannan UrheiluMiehet Elisa Neuvonen, Lappeenrannan Urheilu-Miehet Enni Nurmi, Espoon Tapiot PÄIVÄN PELIT KENO Päiväarvonta: 1, 2, 6, 7, 8, 9, 10, 21, 23, 28, 29, 33, 36, 38, 40, 44, 57, 59, 61, 62. Osallistumismaksu 20 e , sisältää voileivän ja kahvit. 0400 533 854. Muistathan Pienoisretriitin tänään 14.9.2022 klo 18 Bergvikin kappelissa. L E H T I K U V A / A F P / J O E K L A M A R. 367.4(A0/A2): 3 lähtijää ja 1 sijoittuu: 1) Karolina Öström, PARAISTEN RATSASTUSSEURA RY – Pobke (0)-(0)/43.64-0 YLEISURHEILU Suomen Urheiluliiton valmennusryhmät 2023: Team Finland: Miehet: Samuel Purola, Oulun Pyrintö, 100 m, 200 m Samuli Samuelsson, Ikaalisten Urheilijat, 100 m, 200 m Joonas Rinne, Saarijärven Pullistus 800 m, 1500 m Topi Raitanen, Helsingin Kisa-Veikot, 3000 m ej Elmo Lakka, Jyväskylän Kenttäurheilijat, 110 m aj Tommi Holttinen, Turun Urheiluliitto, seiväs Urho Kujanpää, Tampereen Pyrintö, seiväs Mikko Paavola, Alajärven Ankkurit, seiväs Kristian Pulli, Oulun Pyrintö, pituus Simo Lipsanen, Lappeenrannan Urheilu-Miehet, kolmiloikka Aaron Kangas, Kankaanpään seudun Leisku, moukari Henri Liipola, Someron Esa, moukari Tuomas Seppänen Noormarkun Nopsa (Pori), moukari Lassi Etelätalo, Joensuun Kataja, keihäs Oliver Helander, Oulun Pyrintö, keihäs Toni Kuusela, Kuortaneen Kunto, keihäs Aleksi Ojala, Urjalan Urheilijat, kilpakävely Veli-Matti ”Aku” Partanen, Lappeenrannan Urheilu-Miehet, kilpakävely Petteri Peitso, Seinäjoen Seudun Urheilijat, kiekko (luokka F11) Henry Manni, Länsi-Uudenmaan Urheilijat (Lohja), ratakelaus (T34) Toni Piispanen, Espoon Tapiot, ratakelaus (T51) Leo-Pekka Tähti, Porin Tarmo, ratakelaus (T54) Naiset: Lotta Kemppinen, HIFK-friidrott, 100 m, 200 m Iida Lounela Helsingin Kisa-Veikot 100 m 400 m, pituus (F12) Sara Kuivisto, Borgå Akilles, 800 m, 1500 m Eveliina Määttänen, Espoon Tapiot, 800 m Camilla Richardsson, Esbo IF, 5000 m, 10 000 m Alisa Vainio, Lappeenrannan UrheiluMiehet, maraton Reetta Hurske, Tampereen Pyrintö, 100 m aj Nooralotta Neziri, Jyväskylän Kenttäurheilijat 100 m aj Annimari Korte, HIFK-friidrott, 100 m aj Kristiina Halonen, Lappeenrannan Urheilu-Miehet, 400 m aj Viivi Lehikoinen, HIFK-friidrott, 400 m aj Ella Junnila, Tampereen Pyrintö, korkeus Elina Lampela, Oulun Pyrintö, seiväs Wilma Murto, Salon Vilpas, seiväs Vilma Berg, Helsingin Kisa-Veikot, 100 400 m, pituus (F38) Kristiina Mäkelä, Orimattilan Jymy, kolmiloikka Senni Salminen, Imatran Urheilijat, kolmiloikka Sara Killinen, Lapuan Virkiä, moukari Suvi Koskinen, Kauhajoen Karhu, moukari Silja Kosonen, Turun Urheiluliitto, moukari Salla Sipponen, Keuruun Kisailijat, kiekko Krista Tervo, Karhulan Katajaiset (Kotka), moukari Saga Vanninen, Tampereen Pyrintö, seitsenottelu Maria Huntington, Tampereen Pyrintö, seitsenottelu Marjaana Heikkinen, Siilinjärven Ponnistus, keihäänheitto (F34) Amanda Kotaja, Vampulan Urheilijat (Huittinen), ratakelaus (T54) Maajoukkue: Miehet: Riku Illukka, Vantaan Salamat Santeri Örn Polvijärven Urheilijat Oskari Lehtonen, Nurmijärven Yleisurheilu Roope Saarinen, Viipurin Urheilijat (Helsinki), Eljas Aalto, Sibbo-Vargarna, 400 m Viljami Kaasalainen, Jyväskylän Kenttäurheilijat, Jonni Blomqvist, Borgå Akilles Tuomas Lehtonen, Liedon Parma, Oskari Mörö Esbo IF, Ville Lampinen, Kenttäurheilijat -58 (Vantaa), Eero Saleva, Helsingin Kisa-Veikot, Valtteri Kalliokulju, Liedon Parma, Santeri Kuusiniemi, Jyväskylän Kenttäurheilijat, Ilari Manninen, Jyväskylän Kenttäurheilijat, Jarkko Järvenpää, Tampereen Pyrintö, Arttu Vattulainen Joensuun Kataja, Daniel Kosonen, Tampereen Pyrintö, Kristian Bäck, Viipurin Urheilijat (Helsinki), Tuomas Kaukolahti, Kenttäurheilijat -58 (Vantaa), Topias Koukkula, Turun Urheiluliitto, Arttu Korkeasalo, Lielahden Kipinä (Tampere), Aleksi Jaakkola, Vehmaisten Urheilijat (Tampere), Jami Kinnunen, Äänekosken Urheilijat, Toni Keränen, Limingan Niittomiehet, Jarmo Marttila, Ylivieskan Kuula, Teo Takala, IF Raseborg, Joni Hava Espoon Tapiot, Jerry Jokinen, Naantalin Löyly, Jaakko Määttänen, Espoon Tapiot, Naiset: Anniina Kortetmaa, Jyväskylän Kenttäurheilijat, Anna Pursiainen, Espoon Tapiot, Milja Thureson, Turun Toverit, Aino Pulkkinen, Jyväskylän Kenttäurheilijat, Frida Hämäläinen, Tampereen Pyrintö, Laura Loponen, Oulun Pyrintö Viola Westling, Turun Urheiluliitto Nina Chydenius, Gamlakarleby IF Saara Keskitalo, Espoon Tapiot, Jessica Kähärä, Mikkelin Kilpa-Veikot, Anni Siirtola, Helsingin Kisa-Veikot, Laura Manninen, Kenttäurheilijat -58 (Vantaa), Suvi Miettinen, Helsingin Kisa-Veikot, Aino Niemi, Turun Urheiluliitto, Sini Lällä, Jyväskylän Kenttäurheilijat, Heta Tuuri, Lahden Ahkera, Kaisa Kymäläinen, Hirsilän Pyrkivä (OriSeinäjoen hyvää PUOLUKKAA 5l= 16 e 10l= 30 e (sis
ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.) JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. 33,95/kk 12/6/4 kk erissä DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. VI RT A N EN FI N G ER PO RI KA M A LA LU O N TO VI IV I JA W A G N ER LA SS I JA LE EV I 26 SALON SEUDUN SANOMAT | KESKIVIIKKONA 14. Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2022 ISSN 0782-5404 (painettu) ISSN 2243-1578 (verkkojulkaisu) Uutismedian Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna arkisin klo 8.15-15.45 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERIja DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. 33,95/kk 12/6/4 kk erissä DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. 16,60/kk Paperilaskusta veloitetaan 1,50 € paperilaskulisä. 33,95/kk 12/6/4 kk erissä DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2022 ISSN 0782-5404 (painettu) ISSN 2243-1578 (verkkojulkaisu) SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi A JA N SÄ VE L B. 33,95/kk 12/6/4 kk erissä DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. 33,95/kk 12/6/4 kk erissä DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2022 ISSN 0782-5404 (painettu) ISSN 2243-1578 (verkkojulkaisu) Uutismedian Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna arkisin klo 8.15-15.45 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERIja DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. klo 7.00-11.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. klo 7.00-11.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. 32,48/kk 12/6/4 kk erissä DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sssmedia.fi Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. 16,60/kk Paperilaskusta veloitetaan 1,50 € paperilaskulisä. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2022 ISSN 0782-5404 (painettu) ISSN 2243-1578 (verkkojulkaisu) Uutismedian Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna arkisin klo 8.15-15.45 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERIja DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2022 ISSN 0782-5404 (painettu) ISSN 2243-1578 (verkkojulkaisu) Uutismedian Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna arkisin klo 8.15-15.45 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERIja DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. klo 7.00-11.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. klo 7.00-11.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. SYYSKUUTA 2022. 16,60/kk Paperilaskusta veloitetaan 1,50 € paperilaskulisä. 725 Uutismedian Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna arkisin klo 8.15-15.45 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERIja DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2022 ISSN 0782-5404 (painettu) ISSN 2243-1578 (verkkojulkaisu) Uutismedian Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. 16,60/kk Paperilaskusta veloitetaan 1,50 € paperilaskulisä. ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sssmedia.fi Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. klo 7.00-11.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. klo 7.00-11.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Tilaajapalvelu 02 770 2626 Avoinna arkisin klo 8.15-15.45 Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sssmedia.fi Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2022 ISSN 0782-5404 (painettu) ISSN 2243-1578 (verkkojulkaisu) Uutismedian Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna arkisin klo 8.15-15.45 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERIja DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. 15,90/kk Paperilaskusta veloitetaan 1,50 € paperilaskulisä. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sssmedia.fi Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sssmedia.fi Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. 16,60/kk Paperilaskusta veloitetaan 1,50 € paperilaskulisä. ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. klo 7.00-11.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs
Riku ja Tunna ottavat asiasta selvää ja reissaavat läpi pilkkopimeän Suomen aina Kilpisjärven Saanatunturin laelle saakka. Nicaraguassa ammutaan alas amerikkalainen lentokone ja tapaus herättää paljon kysymyksiä lehdistössä. Hans Peter joutui pienenä lastenkotiin ja menetti yhteydet sukulaisiinsa. 18.45 Luottomies 2 (7) Kausi 2, 5/8. 20.00 Asian ytimessä Klo 21 21.00 Koko Suomi leipoo Leivonta alkakoon!. Pjotr Tshaikovski: Viulukonsertto. 02.00 Baywatch (12) Hiekkaan piirretty viiva. Kausi 1, 2/6. Jakso 11/85. 19.00 Historia: Iran-Contraskandaali (12) 5/6. 01.20 Maajussille morsian Lähtölaskenta pikatreffeille. Jakso 1/11. Taistelu pakolaisten pelastamiseksi jatkuu, mutta Pinochetin virkamiehet ja lopulta Kekkosen nootti tekevät työstä lähes mahdottoman. Kausi 5, 13/22. Aidan ja Iko etsivät leipomoon murtautunutta kaksikkoa sekä myöhemmin toista murtomiestä. 17.30 Virkakoirat (7) Salametsästäjien jäljillä. 19.30 Simpsonit (7) Lisa Leijonamieli. Kausi 1, 6/6. SYYSKUUTA 2022 SUB 04.05 Vaimot vaihtoon USA 06.30 Teletapit (S) 06.55 Muumilaakson tarinoita (S) 07.20 Muumilaakson tarinoita (S) 07.45 Denver (S) 07.55 Denver (S) 08.10 Possu ja Kärpänen (S) 08.35 Lucky Luken uudet seikkailut (S) 09.00 Mutsi (S) 09.30 Valitut Palat Collection 10.00 Ostoskanava Tvins.com 11.00 Vaimot vaihtoon USA 12.00 Moderni perhe (7) 12.30 Salatut elämät (7) 13.00 Simpsonit (7) 13.30 UEFA Champions League: Huippuhetket 14.00 Nuori MacGyver (12) 15.00 Ulosottomiehet 16.00 Elämää äärirajoilla: Alaska Klo 17 17.00 Virkakoirat (7) Pullavarkaita ja vitsiniekkoja. 18.30 Kadonneet perijät Osa 5/5. Seikkailussa mennään äärimmäisyyksiin niin vaarassa, tunteissa kuin henkisessä uhrautumisessakin. (U) 00.10 Puoli seitsemän (U) 00.40 Uutisikkuna. 20.10 Suuri ompelukisa Kausi 7, 2/10. Teatteriretki. 18.21 Muumilaakso (7) Kausi 1, 6/13. Jakso 4/8. 00.20 Suomen kaunein koti Menneestä tähän päivään. Kaavahaasteessa ommellaan paperipussishortsit. Makumuistoja maailmalta. Sakari Oramo, sol. 03.25 Pitääkö olla huolissaan. Tällä kertaa entistä juonikkaampi Isoveli näpelöi säännöt uuteen uskoon ja sallii talossaan taktikoinnin. Kaamosheimo. 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Rikospaikka Uusi kausi alkaa! 23.20 Hypoteesi UK Huoltoaseman kutsu. (U) 19.00 Invisible Heroes (12) 6/6. 00.25 Uutisikkuna TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 Akuutti: Migreenin kourissa lapsesta asti 06.25 Ylen aamu 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Murdochin murhamysteerit (12) 10.50 Yle Uutiset Uusimaa 10.58 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.06 Yle Uutiset LounaisSuomi 11.14 Yle Uutiset Häme 11.22 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.30 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.38 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.46 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.54 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.02 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Sydämen kutsumus (7) 13.10 Alaston malli karkuteillä (7) 14.25 Ikimuistoinen: Leif Wager 14.45 Ylen aamun parhaat 15.40 A-studio viittomakielellä 16.10 Natsi-Saksa ja Suomi 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä Klo 17 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Sydämen kutsumus (7) Kausi 9, 12/12. com 12.00 Valitut Palat Collection 12.30 Hudson & Rex (12) 13.30 Ensitreffit alttarilla 14.30 MTV Uutiset Live 15.00 Suomen kaunein koti 16.00 Salatut elämät (7) 16.30 Kauniit ja rohkeat (S) 16.55 Uutiset Klo 17 17.04 Päivän sää 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Päivän sää 18.05 Viiden jälkeen erikoishaastattelu 18.30 Emmerdale (7) Filmi poikki, osa 1/2. Japani 2021. Sofia, Bulgaria. tuotantokausi, 10/10. Klo 21 21.15 Koripallon EM, puolivälieräottelu Koripallon EM, puolivälieräottelu. Uudella Big Brother -kaudella peli on kovempaa kuin koskaan! Talo täyttyy uusilla asukkailla, jotka viettävät 12 viikkoa eristäytyneenä muulta maailmalta. Suru ja ahdistus ovat läsnä päivittäin. 06.53 Pusse (S) 07.04 Kasper ja Liisa (S) 07.17 Richard Scarry: Touhulan arvoituksia (S) 07.41 Rossi ja Rymy (S) 07.53 Rytmimunashow (S) 07.58 Minirekat (S) 08.04 Kallen keittiö (S) 08.17 Galaxi 08.18 Hullabalooba (7) 08.23 Mimun maailma (7) 08.36 Minä, Elvis Riboldi (7) 08.50 Jumppahetki: Kehonhallinta 09.00 Casualty (12) 09.45 Uusi päivä (S) 10.15 Topi nuoren miehen elämää 10.45 Unelmakoti Sisiliassa 11.15 McLeodin tyttäret (12) 12.00 Holby Cityn sairaala (12) 13.00 Tanskalainen maajussi 13.30 Mahtavimmat sotalaivat 14.15 Karvat kiharaan koirien stailauskisa 15.15 AIKUISET (12) 15.40 Invisible Heroes (12) 16.30 Uusi päivä (S) Klo 17 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Muumilaakso (7) Kausi 1, 5/13. 18.00 Suurmestari UK Hiljaisia hetkiä. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt Viimeisimmät uutiset, uutisanalyysit ja reportaasit ruotsinkieliseltä rannikkoseudulta, muualta Suomesta ja maailmalta. MTV3 04.55 Ulosottomiehet 06.15 Aamusää 06.25 Uutisaamu 07.00 Uutisaamu 08.00 Uutisaamu 09.10 Uutisaamu 09.30 Emmerdale (S) 10.00 Kauniit ja rohkeat (S) 10.30 Schitt’s Creek (12) 11.00 Ostoskanava Tvins. Jännitys on käsinkosketeltavaa kun maajussit ja ehdokkaat tapaavat viimein ja pääsevät pikatreffeille tutustumaan toisiinsa. 20.00 Kulttuuricocktail Live Suomalaiset rakastivat venäläistä kulttuuria, mutta hyökkäyssota Ukrainassa muutti kaiken. 22.35 Suomen huutokauppakeisari Kausi 14. Tilalle saapuu jälleen uusi laite, ja koko perhe saapuu seuraamaan paalaimen käyttöönottoa. 03.00 Elämää äärirajoilla: Alaska Riskipeliä. Yesong Sophie Lee, viulu Ludwig van Beethoven: Egmont-alkusoitto. Jesse Kaikuranta kauppaa raskauskorua. N: Pelle Heikkilä, Sophia Heikkilä, Ilkka Villi, Aksa Korttila, Mikael Persbrandt. Kausi 10, 3/12. Nyt hän haluaisi lähettää isälle kaveripyynnön Facebookissa. Uusi kausi alkaa! Kausi 8, 1/10. 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän Vieraina päihdetyön ammattilainen Marko Jantunen ja häntä uutuuselokuvassa näyttelevä Severi Saarinen. 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (S) Osta hyvä pörssiyhtiö. Noora pohtii miten tapailusuhteessa otetaan seuraava askel ja kuinka se kehittyy seurustelusuhteeksi. Luvassa on röhönaurua, salakuljetusta, nuuskaa ja mieltä kuosittavaa musiikkia. Nyt Mette Frisk ja Adam Jon Kronegh etsivät Hans Peterin perillisiä. Jakso 10/10. 20.30 Frendit (S) Phoebe tahtoo taudin. 19.00 Simpsonit (7) Homer ja Apu. 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.55 Valitut Palat Collection 13.55 Hauskat kotivideot 14.55 Remppa vai muutto: Muuttuiko mieli. Adrenaliinintäyteisessä toimintaelokuvassa supersalamurhaaja John Wick (Keanu Reeves) palaa joukko palkkionmetsästäjiä perässään. Nootti. Tiibetin tasangolla hän tapasi jakkipaimenen ja tutustui mystiseen Bhutanin kuningaskuntaan ennen laskeutumistaan Bangladeshiin. Madventuresin toinen reissu läpi suomen hulluimpien heimojen alkaa! Miten suomalainen ottaa niskalenkin kaamoksesta. 20.00 Frendit (S) Pieni puraisu. 20.58 Keno ja Synttärit Klo 21 21.00 Big Brother Suomi Kausi 5. Hylätty poika. Leivontatelttaan saapuu ensimmäiset kuusi leipuria, jotka pääsevät heti vaivaamaan pullataikinaa ja kertomaan itsestään leivonnaisen kautta. (U) 23.00 Oddasat 23.15 Yle Live: Litku Klemetti Yksi tämän ajan puhutuimpia ilmiöitä suomalaisen musiikin saralla tarjoaa riemastuttavan, vastaansanomattoman, kuumeisen keikan joka saa hetkeksi unohtamaan arjen ja murheen. Ohjaus: Kathryn Bigelow, USA 1991. McGinley. KANAVAT KESKIVIIKKO 28 SALON SEUDUN SANOMAT | KESKIVIIKKONA 14. vaikka onkin hitsattu romuraudasta. Kilpailu vain kuumenee, kun kesäviikko alkaa. Kulttielokuvassa FBI:n agentti Ohiosta soluttautuu surffarien maailmaan Los Angelesissa yrittäessään selvittää pysäyttämättömien pankkiryöstäjien joukon henkilöllisyyden. Aika karkaa käsistä ja pian Brotherusten on pakko lähteä maasta. Keittokirjoistaan ja ruokaohjelmistaan tunnettu Rick Stein ilahduttaa kilpailijoita valmistamalla eteläintialaista kalacurrya. Juontajina Annastiina Heikkilä ja Mikko Kekäläinen. Pitääkö suosikkiteokset Tshehovista lähtien heittää romukoppaan. Kausi 10, 8/10. YLE TEEMA & FEM 08.20 YLE FEM 08.20 Kotijumppaa Sofian kanssa 08.40 Merimiehet 09.00 Tunturien ihmisiä 09.40 Tanskan aarteenmetsästäjät 10.10 Livet suomenruotsalaisia tarinoita 10.20 Maajussin luontokuvat 11.00 Strömsö 11.30 Koukussa: Klassikkohuonekalut 12.00 YLE TEEMA 12.00 Buddy Guy: The Blues Chase the Blues Away (7) 13.30 Arkistojen salat 14.00 Margareeta II koko Tanskan kuningatar 15.00 Isä Matteon tutkimuksia (12) 16.00 Ihanan Elisan tytär (12) 16.55 Paratiisin Avaimet (12) Klo 17 17.25 Tanskalainen maajussi 18. Pilluminati organisoi etsintäoperaation. Klo 21 21.00 Subleffa: Myrskyn ratsastajat (16) Myrskyn ratsastajat. Halki Himalajan 2/2. 01.35 El Chapo (12) Kausi 2. Gailin aika menee maatilalla eläinten ja perheen ruokkimiseen, ja itsestä huolehtiminen on jäänyt. Päivän toinen sarja on Kaikki dinosauruksista. Sarja sukeltaa yhteen Amerikan lähihistorian räikeimpään skandaaliin, presidentti Ronald Reaganin aikaisiin salaisiin asekauppoihin Iranin kanssa. Kilpailijat kiikuttavat siivekkäitä tuliaisia suurmestarille. 00.35 Madventures Suomi (7) Kausi 2. 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu Klo 21 21.05 A-studio 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Marikan kuolema (12) Marika Laine tietää olevansa parantumattomasti sairas, syöpä tulee viemään hänet kuolemaan. Esko Aho. Arturo Bernal Leyda neuvottelee rauhasta El Chapon, El Chenten ja El Canon välillä. Yhteyden ottaminen isään herättää Sebastianissa monenlaisia ajatuksia. Klo 22 22.00 Michael Palin: Elämäni matkat Kausi 1, 6/6. 18.00 MasterChef Australia Kausi 14. Takahide Hori työsti seitsemän vuotta kulttimaineeseen nousseen ilmiön. Lentokone. Kausi 3, 2/20. Lusikat pöytään. Frank vie kärryn työpajalle ja parantaa uuden talon äänieristystä savella. Markun pihataide ei ole pöllömpää . 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 Radion sinfoniaorkesterin konsertti Joht. 15.55 Poliisikoira Rex (12) 16.55 Onnenarpa Klo 17 17.00 Leijonan luola USA Kausi 13. T: DR, 2021. Kausi 11, 9/12. Viimeinen ehtoollinen. Kultainen häntä. Pääosissa: Keanu Reeves, Patrick Swayze, Gary Busey, Lori Petty ja John C. Pääosissa: Keanu Reeves, Halle Berry, Laurence Fishburne, Ian McSchane, Jason Mantzoukas. Kausi 10, 14/22. Michael jatkoi Himalajan matkaansa nousemalla Nepaliin ja Tiibettiin saavuttaakseen Everestin perusleirin, jonne hän matkasi sankareidensa, 1920-luvun kuuluisien vuorikiipeilijöiden Malloryn ja Irvinen jalanjäljissä. Hattivattien saari. 19.55 Tulossa: Häät ennen hautajaisia (7) 20.00 Save The Date Suomi Kausi 1. Kausi 4, 4/24.Hierontaasiakas on niin herkullinen, että Phoebe joutuu pyörtämään valansa ja puraisee asiakasta peppuun. Jouni Kaipainen: Sinfonia nro 2. Nelonen 06.00 Bing (S) 06.05 Rusty Rivets (S) 06.30 Tuire ja Sateenkaarimaa (S) 06.50 Pyjamasankarit (S) 07.15 Smurffit (7) 07.30 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 07.50 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 08.05 LEGO Ninjago (7) 08.15 Tara Duncan (7) 08.25 Sonic Boom (7) 08.40 Teiniikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7) 09.00 Hauskat kotivideot 10.00 Remppa vai muutto: Muuttuiko mieli. Roisin Conaty, Victoria Coren Mitchell, Darren Harriott ja Phil Wang pohtivat, millaista olisi asua vuosi autossa huoltoaseman pysäköintialueella ja käyttää vain aseman palveluita. Kausi 5, 14/22. Jakso 2/10. Jakso 40/62. Vaasassa partio todistaa ennätysylinopeutta. 02.20 10 vuotta nuoremmaksi 10 päivässä Gail ja Sarah. (U) 19.45 AIKUISET (12) Kausi 3, 3/10. Kausi 4, 5/24.Phoebe kähisee lavalla seksikkäästi, Ross ja Rachel naljailevat toisilleen, ja Joeyn tyttöystävä Kathy (Paget Brewster) on Chandlerin mielestä vähän liian ihana. 00.00 Avoimena Sebastian ei ole koskaan tavannut Egyptissä asuvaa isäänsä. Kesävaatteet. Oulussa selvitetään kuolemantapausta ja Vantaalla valepoliisin liikkeitä. Maajussit ja puolisoehdokkaat matkaavat kohti Louhisaaren kartanolinnaa ja pikatreffejä. 23.15 Rytmisen MM, vanteen ja pallon loppukilpailut Rytmisen MM-kilpailut, vanteen ja pallon loppukilpailut. Mutta kuka oli hänen oikea isänsä. Jakso 9/12. 23.35 Poliisit 2022 (7) Kausi 14. Perhosia vatsassa. Jakso 3/24. Kausi 15, 3/12. Muodonmuutoksessa kisaajat tekevät uimashortseista naiselle asun kesäiltaan. USA 2019. 23.20 Subleffa: John Wick: Chapter 3 Parabellum (16) John Wick: Chapter 3 Parabellum. Artun puhelin pöllitään ja Sipsijäbän yhteystiedot katoavat sen mukana. Viivästetty lähetys Musiikkitalosta. 18.00 BUU-klubben Malin katsoo ensimmäisen jakson uudesta sarjasta Pelastakaa Bärtil, missä lapset auttavat Bärtilin pinteestä. Petos. Sebastian on aina haaveillut saavansa isään yhteyden, ja hän saa aina kipeän muistutuksen isättömyydestään, kun hän näkee kavereidensa puuhailevan omien isiensä kanssa. Makkaratehdas, entinen koulu ja vanha VR:n vuokrakasarmi ovat saaneet uuden käyttötarkoituksen asukkaittensa värikkäinä huvikumpuina. (U) 22.45 Kino: Junk Head Dystooppinen animaatio tulevaisuudesta, jossa maan uumenissa robotit ja erilaiset rojuklaanit käyvät taistelua. TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 14.9